initial commit of ebook 14802HEADmain

6 files changed, 14073 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/14802-0.txt b/14802-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..ee4d6a5
--- /dev/null
+++ b/14802-0.txt
@@ -0,0 +1,6837 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14802 ***
+
+[Transcriber's Note: Alkuperäisessä teoksessa lukujen numeroinnissa 
+on virhe ja siksi lukunumero yksitoista puuttuu.]
+
+
+
+
+HUUTOLAISET
+
+
+Theodolinda Hahnsson
+
+
+Alun perin julkaissut
+Kustannusosakeyhtiö Otava 1918.
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN LUKU
+
+
+Oli kaunis, valoisa talviaamu. Täysikuu kumotti taivaalla ja kynttiläin
+valo näkyi joka ikkunasta K:n pitäjän kirkonkylässä, sillä nyt oli
+jouluaamu, ja silloinhan köyhinkin mökkiläinen hankkii itsellensä
+kynttilän.
+
+Seppälän kestikievaritalossa oli kello täsmälleen viisi, kun pieni
+tyttönen astui tupaan. Hän seisahtui ovelle ja kysyi hyvää huomenta
+lausuttuaan: »Mitä kello on?» Emäntä, joka tuvassa askaroitsi, katsoi
+seinässä olevaan kelloon, vastaten: »Kelloko? Viisihän se on. Mitäpä
+sinä tyttö riepu näin aikaiselta liikkeellä olet?»
+
+»Minä pääsen kirkkoon! Äiti antoi takkinsa ylleni, ja lukkarin matamilta
+sai Iiri lainaksi hänen tyttö-vainajansa takin. Matami myöskin lupasi
+kirkonaikana käydä sairaan äitimme luona.»
+
+»Kyllä karja-Marikin saa mennä äitiänne katsomaan. Hely rukka, tuossa on
+sinulle voileipä. Kuivanpuolista teillä kyllä lienee, kun on äitikin
+kipeä. Ei taida juuri joulusta tietoa olla.»
+
+»On meillä kolmihaarainen kynttilä. Koska äidillä oli vähä talia, niin
+hän sen laittoi, vaikka olikin kipeä. Ruukussa hänellä oli talia, ja
+siihen hän vain kynttilää kastoi. Hän on aina joka joulu Vapahtajan
+tuloksi laittanut meille kolmihaaraisen kynttilän. Nyt on meidän tupa
+niin valoisa, että Marttikin sanoi Jeesuksen näkevän joka nurkan ja
+pielen -- hän ei ymmärtänyt, että Jeesus kyllä kaikki näkee
+pimeässäkin.»
+
+»Vanhako hän nyt on?»
+
+»Kynttilänä täyttää kahdeksan.»
+
+»Hm -- pieni olisi äidistä jäämään.»
+
+Huomenkello rupesi soimaan, ja Hely riensi kotiinsa, joka oli vastapäätä
+kestikievaritaloa.
+
+Tarkastakaamme tätä pientä kotia, johon Hely nyt tuli. Se oli
+ulkonäöltään samanlainen kuin tavalliset mökit, joita joka kylässä
+näkee, mutta jos astumme sisään, niin jäämme ihmettelemään, miten tuo
+viisikyynäräinen huone, jossa asuu äiti ja kolme lasta, saattaa olla
+noin siistinä. Siellä on kullakin lapsella pieni nurkansoppi, missä,
+mikin pitää lelunsa -- pulikoita, kuusenkäpyjä y. m. Ikkunalla palaa
+kolmihaarainen kynttilä levittäen suloista juhlallista jouluvaloa
+huoneeseen; mutta lasten äiti, jonka ohjaavan käden jälkiä tarkastamme
+-- hän makaa sairasvuoteella. Hän on köyhä leski. Miehensä, joka
+herraskartanossa palveli, on jo ollut kuolleena muutaman vuoden. Lapset
+eivät kuitenkaan köyhyydestä ole tietäneet, sillä äiti eli Antin-Liisa,
+joksi häntä nimitettiin, on heille aina heidän pienet tarpeensa
+työllään hankkinut niin kauan kuin hän terveenä oli, ja niin hän vielä
+nytkin on toimittanut heille heidän joulutarpeensa. Jaksaako hän enää
+muuta -- sitä on vaikea päättää, sillä heikolta sairas äiti näytti, kun
+hän luoden raukean katseen tyttöseensä, joka kievarista palasi, sanoi:
+
+»Joudu, Hely, ottamaan takki yllesi! Iiri pieneni, kiirehdi sinäkin,
+jotta pääsette penkkiin, ennenkuin ahdinko tulee. Hely, ota sukkanauhani
+ja sido se vyötäröillesi, että takki paremmin sinua lämmittää.»
+
+Lapset tekivät, kuten äiti käski. Ennenkuin läksivät, juoksi Iiri vielä
+hyväilemään äitiänsä sekä peittämään rahilla nukkuvaa pikku Marttia, ja
+sitte he menivät kirkolle. Kun kirkkoon ennättivät, oli se vielä melkein
+tyhjä. Ihana valovirta tulvaili heitä vastaan, ja pienet enkelinkuvat
+alttaritaulussa näyttivät suloisemmilta kuin milloinkaan. Lapsista
+tuntui, ikäänkuin he ensi kerran olisivat nähneet nuo enkelit. He
+pyrkivät aina lähemmäksi, ja vihdoin olivat ihan alttarin kohdalla. Hely
+tahtoi osottaa sormellaan enkelinkuvaa, joka hänen mielestään oli
+suloisin, mutta eipä sormet tulleetkaan näkyviin, sillä hihat olivat
+niin pitkät, että kätkivät kokonaan pienet kätöset. Lapsukaiset olivat
+aivan unhottaneet, että kirkonmenot kohta alettaisiin, mutta lukkari,
+joka juuri kulki heidän ohitsensa, käski heitä menemään penkkiin. Hely
+katsoi taaksensa ja hämmästyen, nähdessään kirkon penkit täynnä väkeä,
+tarttui hän Iirin käteen ja veti häntä muassaan läheiseen penkkiin, joka
+vielä näkyi olevan tyhjä. He menivät ihan penkin perälle, jotta eivät
+olisi kenenkään tiellä, mutta kauan eivät siinä istuneetkaan, ennenkuin
+muhkea, ketunnahkaiseen turkkiin puettu rouva ja lihava herra sekä nuori
+tyttö ja kadetti astuivat penkkiin. Viimeksi mainitut olivat siinä
+iässä, jolloin lapsuuden ajasta juuri on tultu nuoruuden ikään. Nämä
+henkilöt, jotka tässä esitämme, ovat Eversti -- niin miksikä häntä
+nimittäisin? Yhteinen kansa sanoi häntä Kartanon everstiksi, mutta jos
+hänen nimeään, kysyi esimerkiksi joltakin kyytipojalta, niin tämä
+kynsien korvantaustaan vastasi: »En sitä nyt muista, on se oikein
+aatelia.» Koska tuo nyt on varma, että nimi on aatelinen, mutta ettemme
+siitä selvää saa, niin päätämme nimittää häntä Aateliksi.
+
+Everstinna Aateli, joka istui lähinnä pienokaisia, vilkaisi aina
+välimmiten sivulleen ja veti turkkinsa paremmin ympärillensä, ikäänkuin
+hän olisi pelännyt, että sen silkkipäällys olisi tarttunut Iirin
+karkeaan takkiin. Iiri huomasi, että hän ja sisarensa olivat liikana
+kaluna näitten ylhäisten penkissä ja koetti syrjääntyä penkin perään
+niin kauas kuin suinkin saattoi. Mutta kun ruvettiin veisaamaan, silloin
+lapset kokonaan unhottivat nuo mahtavat penkissä olijat ja veisasivat
+kirkkaalla äänellä äitinsä virsikirjasta:
+
+      »Ah Jeesuinen minun Herraisen',
+      tule minun sydämeni karsinaiseen».
+
+Everstinna kuuli lasten kauniit äänet ja katsahti vielä kerran sivulleen
+ja sitte alttaritaulun enkelinkuviin -- mitä katsoi hän? -- Vertailiko
+hän noita pieniä eläviä kasvoja taulun enkeleihin?
+
+Kirkonmenojen loputtua, kun kirkosta lähdettiin ja everstinna lapsineen
+juuri astui rekeensä, menivät penkissä istuneet pienokaiset heidän
+sivutsensa.
+
+»Mamma, näittekö noita lapsia? Erittäin sievät muodot. Vahinko, että
+olivat noin epä-esteettisessä puvussa.»
+
+»Hm, Aksel hyvä, talonpoikaislapsia -- köyhiä, mitäpä noista -- kuka
+heitä katseli -- hm -- kauniita tosiaan! Heikki, kääri peite paremmin
+röökinän jalkojen ympäri! Onko eversti jo reessään?»
+
+»On kyllä», vastasi Heikki palvelija.
+
+»Aja sitte. Tyhmät nuo lapset, tunkeutuivat meidän penkkiimme. Olen aina
+tahtonut, että meillä olisi lukko penkissämme, mutta papistot ja
+isännät, tuommoiset mokomat, panivat vastaan, ja siihen nyt saa tyytyä.
+Gösta on aina niin liiaksi hyvä; tietysti hän, jolla on relatsionit --
+suurisukuiset tuttavat ja sukulaiset -- olisi tuon saanut käymään
+päinsä, mutta hän ei ottanut asiaan kiinni oikein voimakkaasti; häneltä
+puuttuu energiaa.»
+
+»Mitäpä se sitte, vaikka siinä talonpoikaislapset istuivatkin», sanoi
+neiti Aateli, »ei se mielestäni ollenkaan meitä haitannut, tuollaiset
+pikku sirkat.»
+
+»Oh, Lilli, orpanasi Arvon mielipiteet», virkkoi Aksel. »Arvo saattaa
+kyllä olla hyvä poika, mutta ellei hän olisi sukukartanon perillinen,
+luulen, ettei pikku sisareni noin hänen mielipiteitään matkisi.»
+
+»Siitä minä en huoli, että hän on sukukartanon perillinen, mutta hän on
+kovin kaunis ja tanssii oikein mainiosti, kun vain tahtoo. Mutta hän on
+välistä niin ilkeä, ettei viitsi, ja senpä vuoksi minä äärettömän
+mielelläni tahtoisin tanssia juuri hänen kanssaan.»
+
+»Aksel kulta! Mene, poikani, papan kuskipenkille; reki kulkee niin
+raskaasti, että pelkään hevosilla olevan liiaksi kuormaa.»
+
+»Mitä vielä! Tässä on paljon mukavampi. Pianhan sitäpaitsi jo olemme
+kotona.»
+
+»Mamma rakas, koska setä Aateli meille tulee?» kysyi Lilli.
+
+»En tiedä, pappa on vähän itse aikonut lähteä Ihalaan.»
+
+»Ja me pääsemme mukaan, eikö niin? Koska lähdemme?»
+
+»Enkeliseni, enhän vielä tiedä sitä varmaan. Ehkä tulevat sieltä meille»
+--
+
+»Ptruu, ptruu», kuului everstin reestä, ja samassa ajoi kuomurekikin
+pihaan. Eversti perheineen tuli kotiin.
+
+Palvelustyttö juoksi portaita alas ja tuli auttamaan herrasväkeä
+reestä.
+
+Tultuansa eteishuoneeseen sanoi everstinna: »Huhhu, oikein tuli kylmä.
+Joudu, Mari, kattamaan aamiaispöytää! Lämmin suklaati oikein tekee
+hyvää, mutta, Mari, ota vain siitä kaakusta, joka on alettu.»
+
+Eversti hieroi käsiään ja kiirehti kamariinsa sikaria sytyttämään.
+Tuokion kuluttua kuului everstinnan ääni huutavan: »Pappa kulta,
+suklaati on pöydällä!»
+
+»Tulen, tulen», vastasi eversti ja kiirehti niin pian, kuin hänen
+lihassaan olevan ihmisen on mahdollista, herkullisen joulupöydän ääreen.
+
+»Minun on kovin uni», sanoi Lilli, »en jaksa syödä muuta kuin vähäsen
+vain, pienen voileivän ja ehkä vähän piirakkaa ja kupillisen suklaatia.
+Mari, kaada kupillinen!»
+
+»Rovasti piti kauniin saarnan tänään», sanoi eversti.
+
+»Kyllä», huokasi everstinna, »hän puhui hyvin kauniisti Jumalan
+rakkaudesta ja Vapahtajan syntymisestä sekä kehoitti ihmisiä rakastamaan
+toisiansa, mutta Jumala paratkoon, lähimmäisenrakkautta näkee sangen
+vähän!»
+
+»Kirkossa oli äärettömän paljo väkeä», virkkoi Aksel. »Oikein
+koomillista täällä maalla katsella kirkkokansaa. Tosiaan häiritsevää on,
+kun näkee kaikenmoisia vaatetuksia ikäänkuin naamiohuveissa. Nuo pienet
+kauniit tyttöset, jotka olivat eksyneet meidän penkkiimme, nekin
+esiintyivät äitinsä taikka muorinsa takissa.»
+
+»Niin, Gösta hyvä», sanoi everstinna, »kun ei meillä ole lukkoa
+penkissämme, niin sepä siitä nyt on seurauksena, että saamme istua
+kaikenlaisten kerjäläisten kanssa samassa penkissä».
+
+»Hm, oletko kuullut, miten muinaisen maaherran kävi, kun tahtoi penkin
+ainoastaan omaa perhettänsä varten?»
+
+»No miten?»
+
+»Kaupungin lääkäri, joka näki penkissä olevan tilaa, vaati maaherraa
+laskemaan häntäkin penkkiin, mutta maaherra tästä suuttuneena kutsutti
+kotiintultuansa lääkärin luokseen ja nuhteli häntä, sanoen: 'Kuinka
+uskallatte tehdä vasten _minun_ mieltäni? Ettekö tiedä, että yksi ainoa
+rivi kynästäni saattaa viedä teiltä viran?' Mutta lääkäri, joka oli
+ammatissaan erinomaisen taitava ja tiesi, että häntä maaherrakin väliin
+välttämättömästi tarvitsi, vastasi ihan levollisesti: 'Ja ainoastaan
+sana _minun_ kynästäni saattaa viedä teiltä _hengen_'. Eikä siellä sitte
+pantukaan enää penkkiä lukkoon.»
+
+»Olipa hän viisas mies, tuo lääkäri, hänestä minä oikein olisin
+pitänyt», virkkoi Lilli.
+
+»Uh, raaka hän oli», vastasi everstinna.
+
+»Nouskaamme jo ruoalta», sanoi eversti. He nousivat ja sitte menivät
+tunnin ajaksi levolle, koska olivat aikaisin olleet liikkeellä; ja me
+jätämme everstin perheineen uneksimaan, seurataksemme pienoisia
+kirkonkävijöitämme, jotka paljoa pikemmin ennättivät kotiin kuin eversti
+perheineen.
+
+Hely pisti heti kotiin tultuansa puita pesään, jotta saivat lämmitellä.
+Lukkarin vaimo eli matami, joksi kansan oli tapa häntä nimittää, oli
+tuonut joulupuuroa ja pannukaakkua, jota hän oli kehoittanut sairasta
+syömään, mutta kun ei sairas jaksanut, käski hän nyt lapsia aamiaiselle,
+eikä heitä suinkaan tarvinnut kahdesti kehoittaa.
+
+»Kyllä lapsille ruoka maistuu», sanoi matami, kun näki, miten hartaasti
+he söivät ateriaansa. »Syökää, syökää vain, lapset, että kasvatte,
+ruoasta sitä voimia saa, ja voimia sitä kuitenkin kysytään teiltäkin.
+Lapsiparat, täytyneekö teidänkin äidittömiksi jäädä?»
+
+Iiri laski pois puulusikkansa, kyyneleet rupesivat vierimään ja hän
+juoksi äitinsä luo ja syleili häntä, sanoen: »Äiti, ethän jätä meitä,
+äiti kulta! Sitte tahdon minäkin kuolla.»
+
+»Jos saisin, lapsi, sinut mukaani, silloin en huolehtisi. Sinulla on
+niin hellä ja arkatuntoinen luonto, että pelkään saavasi paljon
+taistella täällä maailmassa; vaan kyllähän Jumala teistä huolen pitää.»
+
+»Kyllä hän jonkun neuvon keksii», huokasi matami. Ovi aukeni taas, ja
+eräs naapurimuija astui sisään. »Päivää, Taaven-muori!» sanoi matami.
+»Olipa hyvä, että tulitte, minun täytyykin jo mennä. Jos teiltä, lapset,
+jotakin puuttuu, niin tulkaa meille sanaa tuomaan, kyllä sitte koetan
+auttaa. Ehkä muori jää tänne Liisan luo, niin lapset turvallisemmin
+häntä hoitavat, kun heillä on neuvonantaja.»
+
+»Kyllä minä jään, yksinäinenhän olen, ei minua kukaan kotona kaipaa;
+sama missä olen.»
+
+»Jumalan haltuun siis. Katsokaas, jopa hän nukkuu! Hm, väkisin sain
+hänen syömään muutaman lusikallisen puuroa, ja nyt hän sai unta.
+Tiettyhän se on, kun ei syö, että hiukaisee eikä sitte untakaan saa. --
+Olkaa nyt vain hiljaa, ettei hän herää.»
+
+Matami läksi. Muori otti virsikirjan lukeakseen, ja lapset rupesivat
+kukin hiljaa leikkimään nurkkasessaan.
+
+
+
+
+TOINEN LUKU
+
+
+Seppälän kestikievarin isoa salia lakaistiin ja siivottiin, sillä sinne
+odotettiin pitäjän miehiä. Vaivaisjohtokunta oli päättänyt pitää siellä
+huutokauppaa, ja huudolle pantavat olivat Antin-Liisan lapset. Liisa oli
+päässyt pois maallisista vaivoistaan, mutta Iiri, jota hän pelkäsi
+jättää tänne maailman myrskysäitä koettelemaan, jäi sisarensa ja
+veljensä kanssa vaivaisjohtokunnan huostaan ja oli pantava
+huutokaupalle.
+
+Kulkuset kuuluivat, ja Seppälän piika kurkisti akkunasta ulos. Näkyipä
+sieltä hevonen ja reki, mutta eihän sitä erottanut vielä, tuliko siellä
+matkustavainen vaiko pitäjän miehiä. Emäntä raotti ovea, huutaen:
+»Hanna, mitä siellä kurkistelet? Tomuastia ja luuta ovat lattialla
+vielä, ja rovasti ajaa tuossa paikassa pihaan!»
+
+»Onko se rovasti? En minä häntä oikein tarkkaan tuntenut.» Ja nyt
+kiirehti Hanna kokoomaan viimeiset tomut ja juoksi sitte huoneesta pois.
+
+Emäntä meni rovasti Nurmea vastaan, joka jo oli ennättänyt pihaan.
+Siellä isäntä vierasta auttoi reestä, ja nyt he tulivat yhdessä saliin.
+Kestikievarin isäntä kuului myöskin johtokuntaan.
+
+»Rovasti on hyvä ja pistää piippuun, sillä välin kuin tässä muitakin
+varrotaan», sanoi isäntä.
+
+»Kiitoksia! Mihinkähän nyt saatanee nuo lapset? Ikävä, että heidät
+täytyy erottaa, sillä luultavasti ei kukaan ota heitä kaikkia.»
+
+»Ei ikään. Jos heistä maksettaisiinkin vähän runsaammasti, niin ehkä
+sitte olisi ottajia, mutta se maksu on niin vähäinen, ettei siitä hyödy.
+Muijani tahtoisi tuon Hely tytön -- se nyt jo tekisi asioitakin, ja on
+se sievänmuotoinen tyttö, jota saattaisi panna herrojakin passaamaan.
+Mutta mitäs niistä toisista, emme niitä tarvitse.»
+
+Ovi aukeni, ja sisään astui kaksi johtokunnan miestä, kirkkoväärti ja
+herastuomari. Rovasti läheni heitä lausuen hyvää päivää.
+
+»Kah, eikö täällä vielä muita olekaan», sanoi herastuomari.
+
+»Ei ole vielä», virkkoi Seppälä, »lienee siellä tietkin vähän tukossa,
+oli niin kauhea tuisku illalla.»
+
+»Kukahan nyt tulee?» sanoi kirkkoväärti. »Olleekohan posti, koska
+porokellon ääni kuuluu?»
+
+»Ei, se meni jo aamulla», vastasi kievarin isäntä.
+
+Kauan ei ukkojen tarvinnutkaan tuumata, kuka matkustaja oli tulossa,
+sillä sisään astui nuorukainen, joka katseltuaan ympärilleen sanoi
+kohteliaasti kumartaen: »Suokaa anteeksi, olen erehtynyt; nämä huoneet
+eivät näy olevankaan matkustavaisia varten.»
+
+»Kestikievarihuoneet ovat rakennuksen toisessa päässä», sanoi Seppälä,
+»jahka minä tulen näyttämään». Hän aikoi juuri lähteä, mutta samassa
+nuorukainen huomasi rovastin ja huudahti: »Kas, rovasti Nurmi! Joko Ahto
+on lähtenyt Helsinkiin?»
+
+»Nuori Aateli Ihalasta -- vai niin! Enhän aikonut tuntea. Ahto lähti jo
+viikko takaperin, luennot yliopistossa ovat alkaneet. Menette kai
+Helsinkiin tekin?»
+
+»Menen, mutta nyt lähden ensiksi setäni, eversti Aatelin luo. En saanut
+kyytimiestäni tulemaan sinne asti, vaan minun täytyi tämän pienen matkan
+tähden vielä poiketa tänne. Kyytimieheni sanoi kulkeneensa hevosellaan
+jo niin monta matkaa, ettei tahtonut tulla edemmäksi, kun on tietkin
+tukossa. Mutta mitä täällä tehdään, koska tänne kokoontuu noin paljo
+väkeä ja enimmiten miehiä?»
+
+»Täällä vaivaisjohtokunta pitää huutokauppaa -- ikävää tointa. Niitä on
+kolme lasta, kaksi tyttöä ja yksi poika, jotka nyt pannaan huudolle ja
+annetaan vähimmän vaativalle kasvatettavaksi.»
+
+»Suokaa anteeksi, mutta eikö rovasti laske leikkiä? Eihän ole
+mahdollista, että meillä myydään ihmisiä?»
+
+»Valitettavasti se on tosi, nuori herrani. Minä olen aivan samaa mieltä
+kuin te, että se on kauheaa, mutta ei ole muuta keinoa; niin sitä
+tehdään joka paikassa, ei meillä ole asiat huonommalla kannalla kuin
+muuallakaan.»
+
+Nuori Aateli punastui, hänen ruskeat silmänsä iskivät tulta, ja häntä
+olisi haluttanut sanoa rovastille: »Koettakaa vaikuttaa
+seurakuntalaisiinne! He varmaankin antaisivat vähän suuremman summan
+vaivaisten kassasta jollekulle kelvolliselle ihmiselle, joka ottaisi
+lapset kasvattaaksensa», -- mutta hän huomasi samassa olevansa vielä
+liian nuori opettamaan vanhaa miestä. Sentähden hän sanoi vain: »Minä
+olen ollut lapsi näihin asti enkä ole tietänyt kaikista epäkohdista,
+joita vielä löytyy -- mutta suokaa minun olla läsnä tässä huutokaupassa.
+Niin inhottava kuin se lieneekin, tahtoisin kuitenkin nähdä, mitenkä se
+käy päinsä.»
+
+»Kyllä», sanoi rovasti, »se sopii aivan hyvin».
+
+Väkeä oli kokoontunut koko joukko, muutamat saadaksensa jonkun noista
+lapsista -- eli sen rahan, joka niistä maksettaisiin, -- toiset
+uteliaina näkemään, mihinkä heidän entisen tuttavansa Antin-Liisan
+lapset joutuisivat.
+
+Huutokauppa alkoi, ja vasaramies ryhtyi toimeensa, kysyen ensiksi, mitä
+vanhimmasta vaadittaisiin. Mutta juuri kun alkuun päästiin, huusi
+Renkalan isäntä, jonka talo oli vähän matkan päässä kirkonkylästä:
+»Tuokaa tänne kauppakalu vain, eihän sitä sikaa säkissä osteta,
+täytyyhän nähdä, mitä tavaraa teillä on, häh, häh» -- ja isäntä nauroi
+omaa sukkeluuttaan niin, että hänen lihava vatsansa hölkkyi.
+
+Nuori Aateli sanoi hiljaisella äänellä rovastille: »Suokaa anteeksi,
+että lausun mielipiteeni, mutta eikö olisi yhdentekevää, jos vain
+mainittaisiin lasten ikä.»
+
+»Kyllä, siksi en olekaan tahtonut heitä tänne.» Ja nyt sanoi rovasti
+kansalle: »Kun tietää lasten iän, niin ei minun mielestäni ole
+tarpellista tuoda heitä nähtäviin. Vanhin tyttö ori kolmentoista-,
+toinen yhdentoista-vuotias, ja nuorin kahdeksan vuoden vanha poika.»
+
+»Saaneehan heitä katsellakin sentään», virkkoi Renkala taas, »toinen on
+enemmän, toinen vähemmän roteva, tuokaa tavara tänne vain -- hihi hii
+--»
+
+Aateli punastui. Hänen muotonsa ilmaisi suurinta inhoa tuota miestä
+kohtaan. Näkyipä, että hänen oli vaikea olla ääneti, mutta hän oli
+vieras tässä, jolla ei ollut mitään sanottavaa asiassa.
+
+Hetken perästä tuli kestikievarin emäntä sisään, tuoden nuo kolme orpoa
+muassaan. Hely oli sievännäköinen tyttö, jolla oli punaiset posket ja
+niissä syvät veitikkamaiset kuopat, mutta Iiri oli iäkseen pitkä, hento
+ja kalvakka ja hänen suuret harmaat silmänsä näyttivät niin
+surullisilta, ettei häntä säälimättä saattanut katsella. Martti poika
+seisoi vakaana kädet taskussa ja näytti välinpitämättömältä, ikäänkuin
+olisi hänelle ollut yhdentekevää, minne joutui.
+
+»Vanhin tyttö on jo koko riski, mutta tuota toista saa kyllä syöttää
+turhaan vielä», tokaisi Renkala.
+
+»Ei Renkalan ole pakko huutaa kumpaakaan», sanoi herastuomari.
+
+Nyt alkoi huutokauppa uudestaan. Kestikievari huusi Helyn, ja sitte tuli
+Iirin vuoro. Samassa kun alettiin huutaa, juoksi tyttö raukka
+vasaramiehen luo, huudahtaen sydäntä vihlovalla äänellä: »Älkää panko
+minua huudolle! Älkää, älkää! Seppälän emäntä, ottakaa minutkin ja
+Martti veljeni!» Näin sanoen hän polvista syleili Seppälän emäntää.
+
+Huuto lakkasi hetkeksi. Emäntä sai kyyneleet silmiinsä ja sanoi: »Hyvä
+lapsi, en minä teitä kaikkia saata ottaa, ei teistä paljoakaan anneta,
+mutta sen oitis äitinne kuoltua päätimme, että yhden teistä ottaisimme.»
+
+»Ottakaa Martti kuitenkin!»
+
+»No otetaan poika sitte», sanoi kestikievari. »Saatammehan panna hänet
+kyytiä viemään jonkun vuoden päästä.»
+
+»Annetaan huudon käydä järjestyksessä», sanoi kirkkoväärti.
+
+»Seppälän emäntä, tehkää hyvin ja viekää lapset pois! Ne ovat jo
+kylliksi olleet täällä», lausui rovasti.
+
+Emäntä vei lapset huoneesta, ja kun hän palasi, oli Seppälän isäntä
+huutanut myöskin Martin, mutta Renkala Iirin.
+
+Aateli jätti hyvästi rovastin, sanoen: »Tämä oli surkein tilaisuus,
+minkä minä olen nuorella iälläni nähnyt. Kun taas tulen kotiin, täytyy
+minun oikein tutkistella meidän olojamme R:n pitäjässä, ovatko nekin
+yhtä huonolla kannalla.»
+
+»Varmaankin», sanoi rovasti, »miten saattaisivatkaan olla paremmalla? Ei
+sellaisia asioita niin helposti muuteta.»
+
+»Saadaanpa nähdä», uskalsi nuorukainen vastata ja läksi sitte pois.
+
+Nuori Aateli meni kestikievarihuoneeseen. Hän kulki edestakaisin, sanoen
+itseksensä: »Meidän kurjat, meidän orpo raukat! Nyt minä olen iloinen
+siitä, että olen tuleva suuren tilan haltijaksi, sillä sellaisena saatan
+enemmän vaikuttaa hyvää siinä, missä epäkohtia havaitsen. Ihminen
+huutokaupalla -- kuinka alentavaista! Se on varma, että tuosta pitää
+ainakin meidän seurakunnassamme loppu tuleman, jahka minä kartanoa
+hallitsemaan rupean; kentiesi ennenkin. Isäni ei ole kova
+vanhoillaanolija. Mutta jopahan hevonen on valjaissa.» Kiireesti
+kirjoitettuaan päiväkirjaan nimensä läksi Arvo Aateli ulos. Pihalla
+istui Renkala reessään ja huusi Iirille:
+
+»Tule nyt joutuun, tyttö, ei sitä usein huutotyttöä isännän rinnalle
+rekeen aseteta, hihi hii» --
+
+Iiri riensi rekeen, kyyneleet vierivät hänen silmistään, hän katsoi
+vielä kerran taaksensa, isäntä huimasi piiskallaan hevosta, ja Iiri
+läksi uutta kotiansa kohti.
+
+Arvo katsoi heidän jälkeensä. Eräs pihalla seisova vanha kyytimies, joka
+myöskin loi silmänsä samaan suuntaan, sanoi: »Kyllä tuo lapsi sen tulee
+tuntemaan, että on orpo.»
+
+»Niin, minäkin ajattelin», vastasi Arvo, »että eiköhän kyyhkynpoikanen
+ole joutunut haukan pesään?»
+
+»No niin, en sitä juuri tahdo sanoa, paremmin nämä tänne jääneet ovat
+haukan pesään joutuneet. Harvoin kestikievarissa nuoret menestyvät.
+Mutta en minä sentään lastani tahtoisi nähdä kumpaisessakaan paikassa.»
+
+Arvo istui rekeensä alakuloisena ja ajoi pois Seppälän kestikievarista.
+
+
+
+
+KOLMAS LUKU
+
+
+R:n pitäjässä pohjois-Hämeessä oli mäen päällä kauniin puiston keskellä
+Ihalan uhkea sukukartano. Tuuheitten vanhojen puitten välistä pilkoitti
+sieltä ja täältä sinertävä järvi kauniine saarineen. Aivan lähellä
+rantaa näkyi sievä punaiseksi maalattu asunto, jota suuri vanha koivu
+suojasi. Tässä pienessä rakennuksessa asui vanha neiti Joppe, joka ennen
+oli ollut sukukartanossa taloudenhoitajana, mutta myöskin perheen
+ystävänä ja neuvonantajana. Hän oli jo nykyisen patruunan isä-vainajan
+nuorena ollessa talossa ollut ja nyt vanhana saanut oman asunnon, jossa
+hän rauhassa sai viettää vanhuuden päiviään.
+
+Tämän vanhuksen asuntoa kohti kulki Arvo Aateli verkalleen. Hän näytti
+miettiväiseltä.
+
+Vanha neiti Joppe katsoi ulos ikkunastaan ja ajatteli nähdessään Arvon:
+»Poika näyttää niin vakaalta, mitäpä hän tuumanneekaan? Kukapa niitten
+nuorten pääkkösistä tähän aikaan selvää saa -- on niin monta tuumaa ja
+mieltä heillä, että tuskin itse tietävät mitä tahtovat; hyvä poika hän
+on, ei hän minuakaan halveksi, tuleepa usein kysymään neuvoja minulta,
+koska olen muka paljon kokenut. Noh, totta tällä iällä jo jotakin on
+nähnyt, vaan eipä kaikki nuoret tahdo vanhan neuvoja seurata, mutta Arvo
+sen kyllä tekee ja Jumala häntä siunatkoon!»
+
+Ovi aukeni ja Arvo astui sisään. Vanha neiti pani lasit nenälleen
+paremmin nähdäksensä lempi poikaansa.
+
+»Kuinka täti jaksaa? Päivä on niin lämmin ja ihana, että luulin
+tapaavani teidät ulkona.»
+
+»Täältä on laveampi näköala. Minun sopii nähdä sekä järvelle että
+Ihalaan päin, ja kun akkunani on auki, saan kyllin henkiä kesäistä
+ilmaa.»
+
+»Todella täällä onkin vilpoista ja herttaista olla.»
+
+»Mitä posti tänään toi? Tuliko kirjeitä?»
+
+»Tuli. Setäni kirjoitti isälle, kehoittaen samalla, että minä lähtisin
+heille; mutta ei minua oikein haluta. Setä on kyllä kovin herttainen,
+mutta en minä viihdy serkkujeni parissa, me olemme varsin erilaisia
+mieliltämme.»
+
+»Kyllä niin, sinä olet aivan isoisäsi, kapteeni-vainajan, luontoinen ja
+ihan hänen näköisensäkin. Jaa jaa», sanoi neiti ja puhui ikäänkuin
+itsekseen, »hän oli mies, joka katsoi ainoastaan ihmisen todellista
+arvoa, eikä hänen mielensä milloinkaan hehkunut ulkonaisiin komeuksiin.
+Mutta hänenkin vain täytyi kärsiä perityn korkeasukuisuutensa vuoksi --
+niin -- niin, kärsiä sitä täytyy -- eihän siihen mikään auta, ei
+rikkaus, ei köyhyys -- mutta mitä näistä puhuu, ovathan ne ajat jo
+unohduksiin menneet.»
+
+»Minä olen kuullut kaikkien puhuvan isoisästäni äärettömän suurella
+rakkaudella, ja äitinikin oikein ilostuu, kun vain joku sanoo minua
+isoisäni näköiseksi tahi luontoiseksi. Mutta isoäidistäni ei kukaan
+mainitse mitään, ei pahaa eikä hyvää. Mikähän siinä on? Eikö hän ollut
+hyvä?»
+
+»Hyvänen aika, mitä kysytkään! Hän, joka ei pienimmälle sääskellekään
+olisi mitään pahaa tehnyt!»
+
+»Olipa hän myöskin hyvää sukua, koska oli aatelinen neiti.»
+
+»Kyllä, tietysti.»
+
+»No eikö häntä siis mikään vaivannut? Äitini myöskin aina noin
+epäsuorasti vastaa, kun mummostani jotakin tahdon tietää. Niin, häntä ei
+koskaan haluta kertoa asioista, joita hän on ainoastaan kuullut eikä
+tarkemmin tunne. Mutta te, joka olette isoisäni aikana elänyt ja olitte
+talossa sukulaisena ja perheen ystävänä, te kyllä nuo asiat tunnette.
+Kertokaa nyt minulle isäni vanhempien elämänvaiheista.» Näin sanoen Arvo
+nousi katsomaan isoisänsä ja isoäitinsä kuvia, jotka olivat ripustetut
+vanhan neidin seinälle.
+
+»Nuo molemmat, joita siinä katselet, eivät olleet luodut toisiansa
+varten. Eivät he onnellisia olleet», sanoi neiti Joppe.
+
+»Mitä, elivätkö riidassa?»
+
+»Ei, ei suinkaan! Eihän niin jalo mies kuin kapteeni-vainaja koskaan
+olisi riidellyt vaimonsa kanssa, eikä kapteenska koskaan ajatellut
+toisin kuin hänen miehensä.»
+
+»Sepä kumma! Ja sentään sanoitte, etteivät he onnellisia olleet» -- --
+
+»Ottaisitko sinä halusta vaimon, joka aina vain sanoisi jaa, jaa, niin,
+niin, kaikkiin asioihin, joista tahtoisit keskustella hänen kanssaan?
+Jos niin on, neuvon sinua olemaan ilman vaimoa yhtähyvin, sillä mitä
+tuollaisella kumppanilla tekisit, joka ei tiedä mitään itse ja sen
+vuoksi on sinun ainaisena kaikunasi. Eihän kaksi ihmistä, jos viisaita
+ovat, koskaan ole niin aivan yksimielisiä, etteivät joskus vedä vähän
+vastakynttä.»
+
+»Oliko hän siis hullu?»
+
+»No ei, osa vähemmässäkin, mutta yksinkertainen hän oli oikein suuressa
+määrässä.»
+
+»Mitenkä isoisäni noin kummasti erehtyi kumppania valitessaan? Älkää
+vain sanoko, että hän etsi rikkautta. Silloin minulta ryöstäisitte sen
+jalon kuvan, jonka hänestä sydämessäni olen säilyttänyt.»
+
+»Ei, hän ei rikkautta etsinyt. Minä tahdon sinulle kertoa
+pääasiallisesti, mitenkä hänen kohtalonsa sellaiseksi tuli, kuin se oli:
+
+Nuorukaisena hän rakastui erääseen papintyttäreen, joka oli hyvin
+sivistynyt. Hän ei ollut mikään kaunotar, mutta vartalonsa oli sorea,
+hänen poskillaan hohti raitis puna ja hän oli erittäin miellyttävä,
+iloinen ja viisas tyttö. Nuoret tapasivat usein toisensa, vaikka asuivat
+eri pitäjissä, sillä vanhemmat pitivät seuraa toistensa kanssa. Vuosi
+vuodelta kiihtyi nuorten rakkaus, mutta kun isoisäsi vanhemmat
+huomasivat sen, rupesivat he harvemmin pappilassa käymään sekä kokivat
+kaikin tavoin estää nuoria tapaamasta toisiaan. Tuo järkevä tyttö
+huomasi sen kylläkin pian. Hän taisteli nyt omaa sydäntänsä vastaan
+kovan taistelun, jonka seurauksena oli se, että kapteeni-vainaja, kun
+hän kosijana tuli tytön luo, sai rukkaset. 'Minä rakastan sinua', sanoi
+tyttö kapteenille, 'ja tiedän myöskin ansaitsevani sinun rakkautesi.
+Mutta sukulaisesi halveksivat minua siksi, etten ole samaa säätyä kuin
+he, ja vähitellen he saattaisivat kentiesi muuttaa sinunkin mielesi, --
+ja silloin -- niin, silloin olisi minun onneni hukassa.' Mutta kapteeni
+vakuutti, ettei hän milloinkaan muuttuisi. Hän kirjoitti tytölle
+kirjeen, jossa oli pieni muistoruno. Se kuului näin:
+
+      'Armaastaan kyyhky pieni
+      pois ennen eriää,
+      kuin sinua, kallis Meeri,
+      sun sulhos hylkäjää.'
+
+Vaan tyttö pysyi lujana päätöksessään. Siitä kapteenin koko suku kovin
+häntä kunnioitti. He sanoivat: 'Hän on todellakin jalo, emme parempaa
+miniää toivoisi, jos hän vain olisi -- vapaasukuinen» -- mutta siinäpä
+se oli se suuri juopa, johon viisas Meeri tiesi hukkuvansa, ellei olisi
+aikoinaan pelastanut itseänsä. Meeri jäi kuitenkin naimattomaksi koko
+iäkseen ja oli onnellinen, sillä kaikki, jotka hänet tunsivat, pitivät
+häntä rakkaana. Kapteeni ei myöskään olisi tahtonut naimisiin mennä,
+mutta kun hän oli sukukartanon omistaja, tarvitsi hän emännän taloonsa,
+ja hänen vanhempansa kiusasivat häntä niin kauan, että hän vihdoin
+suostui ottamaan vaimokseen erään köyhän aatelisneidin, joka oli hyvin
+yksinkertainen. Kapteeni kyllä ilmoitti tytölle sydämensä tilan -- että
+toinen oli hänen rakkautensa saanut -- mutta tyttö oli yhtä kaikki
+tyytyväinen, kun sai kauniin miehen ja pääsi sukukartanon emännäksi.
+Siinä nyt olet saanut kuulla, miksikä isoisäsi tuollaiseen naimiseen
+meni.»
+
+»En minä vain tässä suhteessa tahtoisi isoisäni kohtalon alaiseksi
+joutua! Aatelisneitoa en myöskään ota, en milloinkaan. Sen olen
+sanonutkin vanhemmilleni, jotta tottuisivat ajatukseeni. Heidän täytyy
+se tietää, etten minä ketään yksinkertaista röökinää aio naida.»
+
+»Hyvänen aika, mitä nyt tuumitkaan? Eihän kaikki röökinät ole
+yksinkertaisia. Mutta kyllä sen sanonkin, että tyhmiä ihmiset ovat, kun
+perittyyn, nimeen panevat enemmän arvoa kuin jaloon sydämeen. Vaan
+kyllähän maailma siinä suhteessa nyt jo onkin muuttunut.»
+
+»On kyllä. Mutta tässä nyt olen jutellut näin kauan, vaikka vanhempani
+odottavat minua päättämään matkastani. -- Setäni mailla on paljo
+jäniksiä ja lintuja; ehkä lähden sentään, niin pääsen metsästämään.»
+
+»Katso vain, ettet huonoa saalista saa. Todella, minä varoitan sinua!
+Tuollaiset nuket, kuin serkkusi on, harvoin tekevät järkevän miehen
+onnelliseksi, mutta usein on tapahtunut, että ovat vieneet viisaan
+miehen järjen, ja mies parat ovat huomanneet sen vasta silloin, kuin
+katuminen on käynyt liian myöhäiseksi.»
+
+»Älkää pelätkö, ei minua nuket miellytä, ajattelevien ja järjellisten
+ihmisten seurassa olen aina parahiten viihtynyt. Mutta nyt minun täytyy
+mennä. Hyvästi, täti!»
+
+Arvo läksi käymään kotiin päin ajatellen: »Tuo täti minua on aina
+lellitellyt, mutta toisaalta hänen neuvonsa monessa suhteessa kuitenkin
+ovat parsineet sen, mitä hänen liiallinen hyväntahtoisuutensa ehkä olisi
+minua vahingoittanut. Hm, hän pelkää, että mielistyisin serkkuuni; siitä
+hän saa olla huoletta!» Arvo oli nyt ennättänyt kotiin ja läksi suoraan
+äitinsä kamariin.
+
+»No mitä kuuluu, poikani, oletko päättänyt lähteä?» kysyi hänen äitinsä.
+
+»Olen», vastasi Arvo.
+
+Patruuna Aateli tuli huoneeseen ja sanoi, nähtyänsä Arvon: »Sinä lähdet
+kai jo tänään matkalle?»
+
+»Lähden. Nyt on metsästysaika juuri käsissä ja metsälammet ovat täynnä
+sorsia.»
+
+»Nuo ikävät jahtimatkat», sanoi patrunessa, »ne minua aina
+huolestuttavat; lankoni maatilalla on kovin synkkiä metsiä, entä jos
+vielä eksytte siellä. Aksel ei suinkaan paljon tunne niitä.»
+
+»Ahto Nurmi tulee kyllä mukaamme; kun kolmisin menemme, niin ei meidän
+yhtään ole hätää, ja sitä paitsi Ahto kyllä usein on setäni mailla
+metsästämässä ollut, kyllä hän ne tuntee. Tunteepa vielä Renkalankin
+metsät.»
+
+»Urholla saat ajaa ensi kestikievarivälin, vaan sitte kyydillä, sillä
+minä tarvitsen hevosiani kylvöjen takia», sanoi patruuna.
+
+»Hauskempi onkin kyydillä kulkeminen, sillä matka joutuu pikemmin.»
+
+»Lähde nyt vaatteitasi säälimään matkalaukkuun», käski patrunessa, »minä
+menen sinulle panemaan vähän eväitä mukaan».
+
+Arvo meni kamariinsa, veti piironkinsa laatikon auki, otti sieltä
+vaatteet, joita luuli tarvitsevansa mukaansa, ja rupesi niitä
+sovittelemaan matkalaukkuun. Samassa vanha Maija, joka oli talossa kauan
+palvellut, tuli sisään, tuoden esiliinassaan koko joukon sukkia, joita
+hän tarjosi Arvolle, sanoen: »Tässä on uusia puhtaita sukkia, ottakaa ne
+mukaanne.»
+
+»Maija hyvä, en minä niitä kaikkia tarvitse.»
+
+»Ottakaa vain! Jos jalat metsässä kastuvat, niin nämä ovat hyvät
+olemassa.» Ja kursailematta Maija pani sukkaparit matkalaukkuun sinne
+ja tänne, missä vain havaitsi pienen kolon vaatteitten välissä.
+
+»Olkoot nyt siinä sitte», sanoi Arvo. »Mutta Maija hyvä, laittakaa
+minulle kahvia, sitä mielelläni joisin, sillä semmoista kahvia, jota te
+keitätte, en saa, ennenkuin takaisin palajan.»
+
+»Voi, voi, tuota maisteria, mitä hän sanookaan! Kyllä maar sitä
+semmoista jokahinen keittää. Menkää vain sisareni, lukkarin matamin luo,
+hän laittaa varsin yhtä hyvää kuin minäkin -- vaikka vähän liiaksi
+väkevää se sentään ehkä on, sillä hän on jo unhottanut, kummoista
+hienommissa herroissa laitetaan. Aioin juuri pyytää, että maisteri
+poikkeisi sinne lukkarille taikka antaisi kyytipojan viedä minulta
+sisarelleni terveisiä. He asuvat siellä kirkonkylässä.»
+
+»Kyllä tiedän ja toimitan terveiset perille, mutta kahvia tahdon täällä
+kotona juoda.»
+
+»Niin kai, sehän onkin aivan valmista lakin alla selkenemässä, ja
+lämpimiä nisukaakkusia panen pöydälle, tulkaa vain juomaan.»
+
+Maija kiirehti toimeensa, ja Arvo meni vanhempiensa kanssa juomaan
+kahvia.
+
+Hevonen oli portaitten edessä valjastettuna, ja kun Arvo oli juonut,
+otti hän jahtilaukun ja pyssyn mukaansa, sanoi jäähyväiset vanhemmilleen
+ja meni kääseihinsä. »Hei Urho, nyt sitä mennään!» huusi hän
+hevoselleen, nykäisten ohjaksista, ja samassa mentiinkin niin, että
+kääsit tärisivät.
+
+
+
+
+NELJÄS LUKU
+
+
+»Mitenkäs Iiri raasukin jaksanee nyt tuolla Renkalassa?» sanoi lukkarin
+matami miehelleen, joka juuri astui huoneeseensa. »Taaven-muori kävi
+täällä ja puhui, miten tyttö riepua pahoin kohdellaan. Kaiket päivää,
+pyhät ja aret, hänen täytyy käydä paimenessa, oli ilma sitte millainen
+hyvänsä, ja kun läpimärkänä kotia palaa, saa hän vain samoissa
+repaleissa olla, ei kuivaa nuttua lapsen ylle anneta. Ruoka on myös
+huonoa.»
+
+»Lienevätkö kaikki tosia? Kyllä minä tiedän, ettei Renkalassa
+herkkusuuna olla saa, sillä ukko on saituri, mutta jos tytölle annetaan
+tarpeeksi ruokaa, niin ei ole hätää, sillä on sitä kerjäläinenkin
+pyöreäposkinen, vaikkei muuta syö kuin kalaa ja leipää eikä muuta juo
+kuin raitista vettä.»
+
+»Niin, mutta kyllä se sentään on surkeata -- lapsi on lapsi ja
+tarvitsisi kyllä joskus muutakin. Heillä oli niin hellä äiti, että
+harvalla on semmoista, eikä tyttö parka saattanut ennen aavistaakaan
+noin kovia ihmisiä löytyvän. Minä tässä tuumasin juuri, että mitähän
+Liisa-vainaja nyt ajattelisi, jos näkisi heikon kalpean tyttösensä yksin
+kävelevän Renkalan synkkiä metsiä, suurta karjalaumaa paimentamassa.»
+
+»Hän varmaankin ajattelisi», vastasi lukkari tyvenesti: »kumma, etteivät
+lukkarilaiset ottaneet tuota lapsukaista, vaikka ei heillä itselläänkään
+ole lasta, koska Jumala heiltä korjasi heidän ainokaisensa».
+
+»Kyllä maar minä olisin ottanut, jos sitä oikein olisi tuumittu, mutta
+ethän sinäkään käskenyt, sanoit vain: 'Kuules, entä jos ottaisimme Iirin
+kasvatiksemme, mitäs tuosta tuumit?' Näin sinä sanoit.»
+
+»No niin, sanoinhan minä sillä tavoin.»
+
+»Sanoit sinä, ja minä siihen sitte vastasin että eihän meidän auta ottaa
+kaiken maailman köyhiä luoksemme, vaikkei meillä omia lapsia ole; enhän
+minä muuta sanonut. Kylläpä minä sen puolesta olisin tuon tyttö rievun
+ottanut, jos paremmin olisit toivosi ilmoittanut, mutta olit sitte vain
+ääneti etkä puhunut mitään ja minä luulin, että sinä olit samaa mieltä
+kuin minäkin.»
+
+»En tahtonut lasta miksikään riitakappaleeksi välillemme. Sinulle
+hänestä olisi suurempi vaiva tullut, siis oli se paremmin sinun
+päätettäväsi, ottaisimmeko hänet vai emmekö, ja vastauksestasi
+havaitsin, ettei sinua haluttanut ottaa häntä.»
+
+»Hyvänen aika! Se on sitte minun syyni, jos lapsi on onneton!»
+
+»Ei suinkaan, en sitä tahdo sanoa; emmekä me tiedä, onko tytölle
+vahingoksi, että hän saa kovan koulun käydä, vaikka se meistä näyttää
+liika kovalta.»
+
+»Minun täytyy mennä Renkalaan, mutta mitä minä asiaksi teen?»
+
+»No onhan sinulla asiaa, kun menet tyttöä katsomaan.»
+
+»Mutta jos ukko suuttuu ja hänen tyttärensä, ylpeä Eveliina -- emännästä
+en huoli, hän on kuin nahistunut nauris, ei makea eikä karvas.»
+
+»Suuttukoon! Emme me hänen kirjoissaan ole, emme ole hänelle velkaa,
+kuten muut meidän kyläläiset.»
+
+»Niin, suuttukoon vain. Minä puen ylleni ja menen katsomaan tyttöä.»
+Matami rupesi pukeutumaan, vaan sanoi sillä välin: »Seppälässä hän on
+joskus pikimmältään käynyt illalla, sitte kun karja jo on kotia ajettu,
+ja Seppälän emäntä sanoi että hänen on kovin käynyt sääliksi lapsen
+tila. Hyvästi nyt, ukkoseni, sanot aina minun liikojakin puhuvan, mutta
+jos sinäkin enemmän puhuisit, olisi Iiri ehkä nyt meillä.» Näin
+sanottuaan matami puikahti ulos ovesta ja meni kulkemaan Renkalan taloa
+kohti, joka oli virstan päässä kylästä.
+
+Matami käveli hiljakseen maantietä pitkin, jonka molemmilla puolin
+viljavainioitten kultaiset tähkäpäät raskaina nuokkuivat. Hänen
+ajatuksensa lentelivät sinne tänne, niinkuin ihmisen ajatukset ainakin
+lentelevät -- hän katseli vainiota ja ajatteli: »Seppälän ruiskin olisi
+leikattava -- kumma, etteivät jo ole käyneet minua pyytämässä
+talkooruokia valmistamaan -- kukapa heillä juurikkalaatikkoa laittaisi,
+jollen minä sitä tee? -- Taaven-muorikin on aina Kartanon työssä ja
+piiat pannaan vainiolle; emäntä ja Hely vain ovat kotona. Menee sen
+Helyn aika herrojakin passatessa, ainahan ne sitä huutavat -- ja
+lapsihan se vain onkin, kolmentoista-vuotias -- mitäpä hän vielä
+jaksaisi tehdä. Ei, kyllä emäntä minua tarvitsee. Hely raasun täytyy
+herroja passata -- Ei emännän aina tarvitsisi tyttöä lykätä
+matkustavaisten käskettäväksi -- orpo raukka! Kyllä orvon käskee --
+varsinkin kun hänestä tulee semmoinen kaunis tyttö, kuin Hely on --
+kauneus ei ole köyhälle onneksi.»
+
+Vainion mitta oli nyt loppunut, ja maantie kulki karkean kuusimetsän
+läpi aina lähelle Renkalaa. Matami käveli eteenpäin vähän kiireemmin,
+kun joutui vilpoiselle metsätielle. Sielläpä näkyi eräs muijakin tiellä
+kulkevan. Matami kiirehti askeleitaan ja saavutti pian edelläkulkijan,
+joka oli jo ennestään tuttu Taaven-muori.
+
+»Hyvää päivää, muori!»
+
+»Kah lukkarin matamiko se onkin! Ajattelin, kuka siellä tuli.»
+
+»Renkalaanko menette?»
+
+»Renkalaan. Täytyy mennä kysymään, joko pian leikataan, sillä minua on
+pyydetty Kartanoon pyykille, mutta jos nyt ruvetaan ruista leikkaamaan
+Renkalassa, niin on minun sinne meneminen. Minun täytyi ottaa vähän
+jyviä Renkalalta, kun en päässyt uutisiin -- ei muilla ollut tähän
+aikaan liikenemään, tarvitsevat siemeneksi vanhansa, eikä Renkala
+ottanut rahaa, ottaa vain päivätöitä, ja niitä saan nyt tehdä niin
+monta, että kyllä ne jyvät maksamaan tulevat. Mutta mitäs köyhä
+rikkaalle voi, häneen täytyy turvata, kun on puute, vaikka sitte kuinka
+kiskoisi, -- ja kyllä kiskookin.»
+
+»Kuinkahan Iiri parka siellä nyt jaksanee? Häntä minä menen katsomaan.
+Olen kovin mielipahoissani siitä, etten ottanut häntä meille.»
+
+»Olihan matami siellä huutokaupassa.»
+
+»He, olin, mutta kun se meidän pappa nyt on semmoinen, ettei se niin
+asioitaan puhu, en minäkään omin päin tahtonut päättää mitään. Ajattelin
+vain sitte, kun Renkala tytön huusi, että olisi se joutanut meilläkin
+olla tuo Iiri ikäänkuin meidän tyttö-vainajamme sijassa, ja kun sitä
+sitte puhuin ukolle, niin oli hän ajatellut ihan samoin, mutta tiesinkö
+minä sen, koska ei hän mitään puhunut. Se nyt on semmoinen tuppisuu se
+meidän pappa -- en sitä sano häntä moittiakseni, sillä kyllä hän sen
+puolesta on erinomaisen hyvä mies ja paljon parempi kuin minä, mutta
+kullakin ihmisellä on oma luontonsa; minä vain tarkoitan sitä, että
+monessa asiassa kävisi paremmin, jos enemmän keskusteltaisiin.»
+
+»Matami hyvä, jos te olisitte ottanut ne kaikki kolme, niin olisitte
+hyvän työn tehnyt. Lasten äiti tuolla taivaassa olisi siunausta
+rukoillut teille.»
+
+»Ei muori hyvä semmoisella muonalla, mitä niistä annetaan, emme heitä
+kaikkia olisi saattaneet kasvattaa.»
+
+»Niin, mutta kunnan miehet joutaisivat kyllä maksaa enemmän, silloin kun
+saavat lapset hyvään paikkaan.»
+
+»Samaa mieltä minäkin olen, mutta eipä sitä tehdä.»
+
+»Jos rovasti kehoittaisi -- kyllä maar sitä niin tehdään, kuin rovasti
+tahtoo.»
+
+»Kyllä kai, mutta hän on liian pehmeä. Hän tahtoo aina noudattaa
+pitäjäläistensä mieltä, ja siksipä hänestä kovin pitävätkin, mutta ei se
+liika hyvyyskään aina paikallaan ole.»
+
+Matamin ja muorin jutellessa oli aika kulunut pikaisesti, ja nyt he
+näkivät jo edessään Renkalan suuren kivinavetan. »Minä kierrän tästä
+vain navetan kujasta taloon», sanoi muori, »mutta menkää te tuolta
+isosta portista.»
+
+»Ei sillä väliä ole, vaikka tästäkin menisin, mutta saatanhan sentään
+tuoltakin --» Matamin päähän juolahti taas ajatus: »En huolikaan, menen
+vain isosta portista, mitä sitä tarvitsee nöyränä kulkea takakujista --
+emme me hänen kirjoissaan ole, emme ole velkaa hänelle emmekä muille.»
+Ja matami meni kuin menikin isosta portista.
+
+Pihalla oli Renkala. Hän seisoi siinä kädet taskussa katsellen kohti
+taivasta, joka näkyi vetäytyvän synkkiin pilviin, mutta samassa läheni
+matami sanoen: »Hyvää päivää, isäntä, terveisiä meidän mäeltä.»
+
+»Jumal'antakoon! Käykää sisälle, saamme kohta myrskyilman. Väkeni on
+pellolla leikkaamassa, mutta pian kyllä heidän täytynee tulla sieltä
+pois.»
+
+»Kyllä kai, näyttää siltä, kuin rupeaisi Herran voima käymään». Tupaan
+tultiin. Matami lausui emännälle, joka istui tuvan perällä: »Onhan
+emäntä kotona; hyvää päivää, terveisiä meidän mäeltä! Kuinka täällä
+jaksetaan?»
+
+»Kiitoksia kysymästänne», vastasi emäntä, »aina hiljakseen vain.
+Istukaa.»
+
+»Kiitoksia!»
+
+»Kuules, akka, pane pannu tulelle.»
+
+Emäntä meni halustakin, sillä kahvi se hänen parastansa oli. Siihen hän
+aina turvasi, kun miehen ylivalta talossa hänelle liika raskaaksi kävi.
+
+Jäätyänsä isännän kanssa kahden kysyi matami: »Miten Iiri nyt jaksaa?
+Hupaista olisi nähdä Liisan likkaa.»
+
+»Mikäpä häntä vaivaisi?» sanoi isäntä ynseästi. »Ruokaa on ja vaatteita
+ruumiin verhoksi -- mitä tuommoinen orpo muuta tarvitsee.»
+
+»Minusta orpo juuri tarvitsee paljonkin muuta», sanoi matami.
+
+»Mitä maar! Jota tarvitsee, sitä hän saakin. Hänelle annetaan työtä
+semmoista, jota hän jaksaa tehdä, se on hänelle hyvä, ja jos kuritusta
+kaipaa, niin kyllä hän sitäkin saa. Ettekö luule vai? -- hihi hii.»
+
+»Missä hän on nyt, tuo lapsi?»
+
+»Paimenessa on. Siellä hän on paikallaan; ei hänestä täällä kotona vielä
+apua ole.»
+
+Paimenessa, Renkalan synkissä metsissä, pieni yksitoistavuotias Iiri --
+matamin sydäntä oikein kouristi hänen tuota ajatellessaan. Hänen
+huulillansa oli juuri kova nuhdesaarna, joka kuitenkin jäi pitämättä,
+sillä nyt löi salama niin, että koko tupa oli ikäänkuin tulessa, ja
+rakeita pomppaili vasten akkunoita, jotta ruudut ratisivat. Väki tuli
+juosten pellolta pois; naiset olivat nostaneet päällimmäisen hameensa
+hupuksi päähänsä, ja niin riensivät he sitte kotiin renkituvan suojaan.
+
+Emäntä tuli sisälle, tuoden kahvipannua, ja samassa myöskin Eveliina,
+talon ylpeä tytär, astui tupaan; hänellä oli nisuleipäkori ja kahvikupit
+tarjottimella, jonka hän laski pöydälle. Hän tervehti matamia, sanoen:
+»Tulin aivan märäksi, mutta en tässä Herran ilmassa saattanut mennä
+luhdista toisia vaatteita ylleni muuttamaan, ja tuleehan lämmin, kun
+kahvia juodaan.»
+
+»Niin, mikäpäs meidän hätänä täällä, mutta Iiri raukka, joka metsässä on
+tässä kamalassa ilmassa» --
+
+»Kyllä ne paimenet saavat ilmoja koetella, eikä tuo niin pahalta
+metsässä tunnu, pääseepä hän puun suojaan», vastasi Eveliina.
+
+»Eveliina, tule tarjoamaan kahvia, olen jo kaatanut.»
+
+»Kyllä! Kas kun hiirikin on leipää nakerrellut -- tuosta on karvinut;
+saakoon Iiri sen, kun hän tulee --»
+
+Näin haastellen Eveliina erotti hiiren nakertaman palan Iiriä varten ja
+tarjosi kahvia vieraalle, joka ei oikein jaksanut mielinestettään juoda
+ajatellessaan pikku tyttöstä, jota hän sääli, mutta jonka hyväksi ei
+hänkään ollut mitään tehnyt.
+
+»Kunpa ilma selkenisi, että pääsisin kotia! Mistähän se rajusää noin
+äkkiä tulikaan?»
+
+»Kyllä minua kovin raukaisikin koko aamupäivän», sanoi emäntä. Mutta
+häntäpä enimmiten aina raukaisi, ja mistäpä sitä sitte tiesi, oliko
+ukkonen ilmassa vai ei.
+
+Rakeita ei enää tullut, mutta aina yhä sateli ja tuuli. Isäntä katseli
+ulos ikkunasta sanoen: »Ei tänään leikkaamisesta tule mitään. Eveliina,
+saat viedä väelle kahvia -- meidän on, näette, matami hyvä, näin
+leikkuuaikana tapana kahvilla kestittää väkeämme. Jos kupin tai pari
+saavat, niin mitäs se meillä tuntuu -- juuria poltetaan -- ei siinä
+montakaan kahvipapua ole, mutta herkkuna juovat vain ja tekevät työnsä
+halukkaammin, kun heitä kestitään.»
+
+Eveliina heitteli ylpeästi päätään, mutisten: »Ei ikään se niin pelkkää
+juurikahvia ole, kyllä se vain tavallista on, semmoista ja ehkä
+parempaakin kuin muualla.» Sitte meni hän pannuineen kampsuineen
+renkitupaan, mutta palasi heti jälleen, pyytäen isäänsä Taaven-muorin
+puheille. Isäntä ja Eveliina menivät molemmat, mutta emäntä jäi matamin
+kanssa juttelemaan. Hänen ajatuksensa eivät koskaan erittäin kiireessä
+lennossa olleet, ja niin ne nytkin vain vielä pysyivät tuossa
+kahviasiassa kiinni.
+
+«Isäntä sanoi, että juuria vain poltetaan», virkkoi emäntä, »mutta ei
+hän tiedä, kuinka paljo sitä kahvia menee -- ei miehet semmoisia
+ymmärrä. Meidän täytyy ostaa isännän tietämättä. Aina silloin tällöin
+viedään jyvä- tahi jauhopussi maakauppiaalle, ja hän antaa sitte kahvia
+vaihetukseen. Kai sitä runsaammin meidän puolelta annetaan, mutta eihän
+se meidän isännän laarissa tunnu.»
+
+»Hyvänen aika, miten emäntä sillä tavalla tekee -- sehän on selvää
+varastamista!»
+
+»Älkäähän toki niin sanoko, omaa tavaraanipa se on, mutta koskei isäntä
+anna rahaa, niin täytyyhän näitä keinoja sitte käyttää.»
+
+»En minä vain meidän ukolta salaa mitään ostaisi. Ajatelkaas, kun
+lapsenne tuollaisiin salakauppoihin oppivat, niin tuleehan heistäkin
+pettureita. He pettävät varmaankin teitä taas, jos te heitä kiellätte
+liiaksi koreilemasta tahi muusta sellaisesta.»
+
+Emäntä huokasi. »Mistäpä minä heitä kieltäisin? Eveliina tekee, miten
+itse tahtoo. Jollei isä anna tarpeeksi hänelle, niin kyllä hän aina
+keinon keksii, millä saa.»
+
+»Niin, enkö sitä arvannut! Totuus, emäntä hyvä, totuus on aina paras.
+Jos itse pysyisitte totuudessa ja kasvattaisitte lapsianne totuuteen,
+niin vähitellen miehennekin antaisi teille ja lapsillenne enemmän
+valtaa.»
+
+»Eihän meillä ole kaikki niin kuin olla pitäisi», sanoi emäntä huoaten,
+»mutta mikäpä sitä nyt enää auttaa, asiat ovat kuten ovat; se _meidän_
+on aina ollut niin kovanlainen, se siinä syynä.» Enempää ei matami ja
+emäntä ennättäneet haastella keskenään, kun jo kuului lehmänkellojen
+ääni ja karja tuli kotiin.
+
+»Kas kuinka aikaiselta lehmät tulivat kotia», sanoi matami. »Lieneekö
+kello vielä kuusikaan?»
+
+»Kuuden vaiheilla ehkä on. Pahan ilman takia kai nekin suojaa hakevat.»
+
+»Nyt saan nähdä Iiri parankin --»
+
+Tuskin oli matami sanansa sanonut, ennenkuin Eveliina tuli sisälle ja
+kertoi, että karja oli kotona, mutta ettei Iiri ollut mukana. »Tytöstä
+ei niin väliä ole», jatkoi Eveliina, »kyllä kai hän tulee, mihinkä
+lienee mennyt, ehkä niityn latoon suojaan, -- mutta iso Ruskanenkin on
+poissa. Jahka nyt sade taukoo, täytyy meidän mennä hakemaan lehmää;
+pilvet näkyvät käyvän ohuemmiksi.»
+
+»Hakekaa nyt vain se lapsi!» huudahti matami. »Sehän hirmuista, että
+tytön on täytynyt olla siellä yksin -- salama on ehkä hänet kuoliaaksi
+lyönyt. Voi lapsi parkaa!»
+
+»Miksi ei matami huutanut häntä silloin, kun kaupalla oli -- saisitte
+nyt mielin määrin häntä lellitellä», virkkoi Eveliina.
+
+»Niin, miksikä en sitä tehnyt? -- Mutta nythän ilma jo selkenee ja
+minunkin täytyy lähteä, ennenkuin taas uudestaan sade tulee. Hyvästi,
+emäntä! Hyvästi, Eveliina, älä ole orvolle ylpeä.»
+
+»Tulen neuvottanne toimeen. Hyvästi.»
+
+Lukkarin matami läksi pois, mutta ajatteli kävellessään kotiin päin,
+että hän kyllä tietäisi, mitä tekisi, jos nuo lapset nyt vasta olisivat
+huutokaupalla. Vaikkei ukko mitään puhuisikaan, vaan olisi tuollainen
+tuppisuu kuin onkin, niin päättäisi hän, matami, vain omin päinsä -- ja
+silloin olisi Iiri kuten hänen oma lapsensa, hänen oma tyttö-vainajansa
+-- ja hyvä hänen sitte olisi oltava. Mutta eihän se ajattelemisesta nyt
+enää parantunut --
+
+»Ja mihinkä se tyttö nyt on joutunut tässä kovassa ilmassa?»
+
+Näin tuumaili matami yhäti samaa asiaa, kunnes ennätti kotiin.
+
+
+
+
+VIIDES LUKU
+
+
+Iiri oli mennyt karjalauman kanssa metsään viiden aikaan aamulla.
+Hänellä oli pieni piimäputina sekä kalaa ja leipää mukana. Iirin oli
+kovin uni, kun hänet herätettiin, mutta kun hän kerran oli saanut
+vaaterepaleet yllensä ja unen silmistään hierotuksi, niin oli hänen
+mielestänsä taas hauskaakin lähteä metsään. Taivas oli kirkkaan sininen
+ja linnut lauloivat ilosäveleitään; kuusten raskaissa oksissa
+kastehelmet kimaltelivat, ja kaikki tuo omituisesti vaikutti Iiriin. Ei
+hän tietänyt, mistä se tuli, mutta hänen sydämensä tuntui vain niin
+keveältä tässä suuressa Tapiolan salissa, että hänenkin täytyi laulaa,
+vaikkei äänensä erittäin iloiselta kuulunut:
+
+      Hoi, hoi, Rusko ja Kirjo!
+      Hoi la la laa lilu laa laa laa.
+      Metsässä orpokin riemuita saa!
+
+      Hoi, hoi, karjani metsään!
+      Hoi la la laa lilu laa laa laa.
+      Linnut ne vapaina laulella saa!
+
+      Voi, voi, äitini luokse
+      Läksisin vain! Lilu laa laa laa.
+      Häntä en mailmassa nähdä saa.
+
+      Hoi, hoi, lammelle karja!
+      Mustike hoi! Jo nyt menkää vaan!
+      Rannalla kukkia poimia saan.
+
+      Hei, hei! Puolat ne hohtaa
+      Metsässä jo. Lilu laa laa laa.
+      Niitäpä paimenkin maistella saa.
+
+Näin Iiri lauloi, aina sen mukaan kuin esineet hänen ajatuksiansa
+lennättelivät. Eteenpäin meni karja ja eteenpäin Iiri aina siksi, kunnes
+ennättivät Ruoholammelle; mutta lammen lähellä oli nurmi niin mehevän
+vihreä, että karja siihen pysähtyi. Iiri poimi varsankavioita ja
+pääskynkukkia, ollen onnellinen tätä tehdessään. Hänen onnensa oli kyllä
+hetkellinen, mutta kuitenkin täydellinen, sillä lapsi on siinäkin
+suhteessa onnellinen, että pieni ilonhetki saattaa hänet kokonaan
+unhottamaan kaikki huolet, kun sitä vastoin aikahinen, jos hänellä on
+huolia, ei saata niitä onnenhetkenäkään varsin unhottaa. Niin Iiri
+unhotti kaikki surut tässä ihanassa metsässä, jossa kuuset ja kukat
+tuoksuivat, linnut visertelivät ja päivä paistoi. Lampi oli ihan tyyni,
+ainoastaan silloin tällöin pieni värähdys näkyi sen pinnalla, kun sorsa
+sukelsi tahi kalanen pakeni hauen ahmaavaa kitaa.
+
+Kun Iiri oli poiminut kukkia niin paljon, ettei hänen pieneen helmaansa
+enempää mahtunut, rupesi hän niitä järjestämään somiksi kimpuiksi ja
+piti sitte nuo pienet kimput nukkinaan. Mutta ainoastaan vähäisen hetken
+sai hän näin mielikuvituksensa avulla huvitella, sillä karja ei
+kauankaan lammen rannalla viihtynyt, vaan lähti metsän polkuja kulkemaan
+yhä edemmäksi. Jota kauemmas se meni, sitä synkempi oli metsä; pieni
+nurmikko kyllä oli siellä ja täällä, johon lehmät hetkeksi pysähtyivät.
+Näin kulki karjalauma paimentyttöineen, kunnes puolipäivän aikaan
+joutuivat vanhalle kaskimaalle; siinä oli laveasti laidunta, ja sen
+eläimet kyllä huomasivat, koska ahnaasti rupesivat pureskelemaan
+vehmasta ruohoa. Iiri istahti suuren kuusen suojaan ja aukaisi
+eväspussinsa. Hän söi oikein mielihalulla, ryypäten piimää putinasta.
+Sepä maistui äärettömän hyvältä, vaikka olikin niin hapanta, että kuohui
+astiassaan; mutta nälkä on hyvä ruoan höystäjä.
+
+Kun Iiri oli syönyt, tunsi hän itsensä kovin väsyneeksi, sillä päivä oli
+paahtava ja ilman aamuinen raittius kokonaan kadonnut. Iiriä ei sentään
+haluttanut kukkakimpuilla leikkiä, hän vain katseli metsää, jonka puut
+näyttivät äärettömän korkeilta, ja pelko rupesi hänen mieltänsä
+valtaamaan. Hän oli niin yksin. Kyllä äiti-vainaja oli sanonut: »Jumala
+on joka paikassa meidän kanssamme, hän kyllä meitä suojelee» -- mutta
+sentään -- niin, se paha _mutta_ siinä nyt oli. Iirin usko ei vielä
+ollut oikein luja, eikä se ihmettäkään -- hän vain pelkäsi ja muisteli
+äitiänsä, ajatellen, ettei äiti olisikaan synkkään metsään häntä
+jättänyt.
+
+Pilviä nousi taivaalle. Taivaanrannalla niitä ensin vähän näkyi, mutta
+sieltä ne yhäti levisivät ja synkistyttivät vähitellen koko taivaan.
+Iiri rupesi itkeä nyyhkyttämään ja painoi päänsä eväspussiinsa, joka oli
+hänen vieressään pehmeällä sammalmättäällä. Hän tahtoi vain vähän siinä
+levähtää väsynyttä päätään -- hetkisen vain -- mutta uni petti hänet, ja
+tyttönen nukkui pois kaikista huolista. Ilma kävi aina huonommaksi,
+kaukaa kuului ukkosen jyrinäkin. Karja ammui levottomana ja rupesi
+lähtemään kotiin päin, jättäen pienen paimenensa synkän metsän
+yksinäisyyteen lepäämään. Ukkonen rupesi aina kovemmin jyrisemään ja
+salamat kävivät taajempaan, vaan Iiri nukkui raskaasti, kunnes kova
+raesade hänen herätti. Hän katseli hämmästyneenä ympärilleen -- hieroi
+silmiään -- mutta lehmiä ei näkynyt. Hän huusi: »Mustike, Kirjo, hoi!
+Ruskanen!» Ei yhtäkään ammuntaa kuulunut. Iiri rupesi katkerasti
+itkemään. Nyt vasta oli hän yksin, kun kaikki elukatkin olivat poissa.
+Hän rupesi juoksemaan kotiin päin. Sade ja kyyneleet viruttelivat hänen
+poskipäitään, ja pian hänen huonot vaatteensakin olivat läpimärkinä.
+Sitä ei hän ajatellutkaan, sillä pelko sydämessä oli kova. Hän tiesi
+varmaan, että tämänpäiväinen tapahtuma hänelle tuottaisi kovan
+rangaistuksen. »Voi että nukuinkin!» huoahti hän vähän päästä.
+Ennätettyään lammelle tuli hän levollisemmaksi, sillä eipä nyt enää koti
+ollut kaukana; ilma rupesi myöskin vähän asettumaan ja taivas
+selkenemään. Hän alkoi nyt kävellä hitaammin, sillä juokseminen olikin
+vaikeata, koska hame, aina loksahtaen hänen sääriinsä, äänteli klipin
+klapin, klipin klapin. Näin läpimärkänä pääsi Iiri kotiin, mutta hänen
+ennätettyään sinne tuli Eveliina ja Renkalan koko väki häntä vastaan.
+
+»Missä sinä olet viipynyt?» tiuskasi Eveliina. »Karja tuli kotiin, mutta
+iso Ruskanen on poissa. Miksi sinä metsään jäit?»
+
+Renkala tuli nyt myöskin ja ärjäsi tytölle: »Etkö tiedä, että paimenen
+tulee olla karjansa kanssa? Missä olet ollut ja missä on Ruskanen? Se
+sinun täytyy tietää.»
+
+Iiri itkeä nyyhkytti, niin että hänen oli vaikea saada sanaa suustansa.
+Hän vastasi kuitenkin rehellisesti: »En tiedä, -- en tiedä, missä
+Ruskanen on -- Metsässä söivät --»
+
+»Niin, kai ne söivät, mutta missä se nyt on, kuuletko? Sinun pitää se
+tietämän.»
+
+»Ne söivät, ja minä -- minä istuin puun juurella ja söin myöskin -- ja
+sitte oli niin kuuma ja minä väsyin, ja sitte -- sitte nukuin -- uhuu --
+ja sitte heräsin, kun satoi rakeita ja ne minua pieksivät vasten
+silmiä.»
+
+»Olisivat piesseet oikein pahanpäiväisesti, ettei minun sitä tarvitsisi
+tehdä. Tule nyt hakemaan Ruskasta! Kyllä sitte saat palkkasi, jahka
+tästä joudutaan. Luulet kai, että sinua metsään makaamaan ruokitaan --
+häh? -- Niinkö luulet?»
+
+Iiri ei vastannut mitään, vaan palasi niin märkänä kuin oli takaisin
+metsään ja ohjasi seuralaisensa siihen paikkaan, jossa lehmät olivat
+olleet silloin, kuin hän nukkui. Juuri kun he ennättivät paikalle,
+kuulivat he ilokseen lehmän ammunnan. Iso Ruskanen makasi aivan
+tyytyväisenä suuren hongen suojassa, ja vieläpä oli sillä pikkuinen
+Ruskanen vieressään. Siinä siis oli syy, miksikä ei Ruskanen voinut
+seurata kumppaneitaan metsästä pois. Tästä kaksinkertaisesta löydöstä
+ihastuneina palasivat Renkalaiset kotiin, ajaen Ruskasta edellään, ja
+eräs miehistä kantoi vasikkaa. Ei kukaan nyt muistanut Iiriä toruakaan,
+vaan rauhassa sai hän klapsuttaa märkänä kotiin, eikä kukaan hänelle
+kotiin tultua kuivia vaatteita antanut.
+
+Myöhäisempään, kun talon palvelusväki söi illallistansa, meni Iirikin
+syömään, mutta ei ruoka oikein maittanut, hän ajatteli vain lakkaamatta:
+»Mikä rangaistus minulle nyt tulleekaan?» Kun Eveliina samassa tuli
+tupaan ja käski Iiriä viemään aitan avainta emännän kamarin naulaan, vei
+tyttö sen aivan hajamielisenä kamarin kaappiin ja palasi jälleen
+väentupaan. Mutta hetken perästä isäntä taas kyseli avainta, kun sitä ei
+näkynyt seinässä. Eveliina raotti tuvan ovea, huutaen äreästi: »Iiri,
+mihinkä aitan avaimen panit?»
+
+»Minäkö? Niin, mihinkä sen panin -- voi, mihinkä minun se piti paneman?
+-- Kun en nyt muista.»
+
+»He, kamarin naulaan, hae oitis, isäntä kysyy sitä.»
+
+»Voi, voi, kun en nyt muista mitään!»
+
+Iiri haki, ja Eveliina sekä piiat. Isäntä näytti nyrkkiään Iirille,
+sanoen: »Kyllä sinun vielä opetan muistamaan.»
+
+Avainta ei vain löydetty, vaikka sitä kovin haettiin. Emäntä etsi
+myöskin, vaivihkaa vain; hän kyllä muisti Iirin käyneen kamarissa, mutta
+ei pannut tähdelle, mitä hän siellä teki. Vihdoin, kun kaikki jo olivat
+menneet maata ja emäntä haki tulitikkulaatikkoa kaapistaan, näki hän
+kaapin perällä aitan avaimen. Eipä kuitenkaan kukaan mennyt Iirille
+lohdutukseksi sanomaan, että avain oli löydetty.
+
+Iiri, kuten muutkin, meni levolle, mutta lepoa hän ei saanut. Kun kaikki
+jo nukkuivat, oli hän vielä valveilla. Hänen oli ylen kuuma, päätänsä
+poltti kummasti, huone tuntui ahtaalta, tuskin hän saattoi hengittää --
+hän näki aina isännän ja hänen nyrkkinsä sekä Eveliinan komean ja ylpeän
+muodon -- mutta tuolla ulkona -- siellä oli niin hiljaista ja avaraa!
+Täysikuu valaisi ystävällisesti ja kutsuvasti, tähdet tuikkailivat
+viitaten häntä huoneesta pois. Iiri nousi vuoteeltaan, puki vähän
+yllensä ja hiipi hiljaa ovesta ulos. Hänen poskensa hehkuivat ja hänen
+silmissään paloi outo tuli. Hän katseli vähän ympärilleen, mutta katse
+ei ollut tavallinen. Kuvastuiko siinä kivunhoure vaiko mielenhairaus, --
+sen ainoastaan lääkäri olisi kyennyt päättämään. Iltayön hiljaisuus
+vallitsi talossa, mutta etäältä metsästä päin kuului silloin tällöin
+koiran haukunta ja väliin myöskin kotiin palaavien metsästäjien
+jahtitorven ääni. Lähempää kuului yksinäisen linnun raksutus, varmaankin
+sieltä lammen rannalta, jossa Iiri päivällä oli kukkia poiminut.
+Sinnepäin tyttö nyt riensi. Hän kiirehti ikäänkuin käskyä totellen.
+Lammelle ennätettyänsä hän istui rannalla olevalle kivelle. Tyynenä
+kuten peili oli lampi, sen pinnalla kuvasteli tähtiä tuhansittain, ne
+ystävällisesti iskivät silmää Iirille -- äitiköhän niistä katseli? --
+»Äitini luokse lähtisin jo», huokasi lapsi ja alkoi surullisella äänellä
+laulaa:
+
+      »Äiti, eikö kultamaassa, johon päärlyportit vie,
+      seurueessa enkelitten sijaa Iirillekin lie?
+      Onhan sijaa -- onhan sijaa seurueessa enkelitten.»
+
+Jokin rapsahti metsässä, Iiri kuuli sen ja kirkasi: »Uih! Renkala!» sekä
+hypähti, huutaen »äiti, äiti!» nopeasti kuin lentävä lintu lammen
+syvyyteen. Loiske kuului, mutta samassa myöskin toinen loiske. Kaksi
+vankkaa kättä tarttui Iiriin, ja sitte pelastaja kiireesti ui taakkansa
+kanssa rantaan.
+
+Rannalle päästyään laski pelastaja Iirin nurmikolle, tarttui torveen,
+jonka hän oli jättänyt rannalle, ja puhalsi siihen kovasti. Pian
+kuuluikin metsään eksyneitten koirien haukunta aivan läheltä, ja hetken
+perästä neljä koiraa tuli juosten metsästä lammen rannalle. Ne
+kiirehtivät nurmella lepäävän lapsen luo, mutta siinä seisoi metsästäjä
+Iirin vieressä, häntä virvoittaen, ja hotisti niille sormellaan sanoen:
+»Ei saa koskea». Koirat nyt korvat lotkollaan kurkistivat vuoroin
+metsästäjään ja vuoroin tyttöön, jonka ympärillä ne nuuskien häärivät,
+mutta äkkiä juoksivat häntäänsä heiluttaen metsään päin, josta kolme
+nuorta miestä tuli esiin. Kaksi oli metsästäjän pukuun puettuna, mutta
+kolmas oli vain jonakin tienoppaana.
+
+»Noh Arvo, mikä sinulla siellä on? Mistä tuollaisen saaliin olet
+saanut?»
+
+»Minä pelastin hänet tuolta lammesta, ja tiedätkö Aksel -- jollen teitä
+ennen olisi lammelle tullut, lepäisi tyttö nyt tuolla syvyydessä, sillä
+juuri tähän ennätettyäni hän veteen hyppäsi.»
+
+»Mutta eiköhän tuo ole Renkalan huutotyttö?» sanoi Ahto.
+
+»Herranen aika! Sehän se on, meidän Helyn sisar, Renkalan Iiri», virkkoi
+opas. »Kas kun en sitä oitis huomannut, ja pappilan maisteri kun hänet
+ensin tunsi. Mikähän likkaan tuli? -- Vaikka kukapa sen tietää, mitä
+päähän pälkähtäisi semmoisessa paikassa kuin Renkalassa, kyllä sitä
+tyttöä siellä on litistetty ja lätistetty -- toista se Helyn on meillä.»
+
+»Mitäs sanot, Kallu! Onko tuo kukoistava tyttö, joka kestikievarissa
+palvelee, tämän lapsen sisar?» kysyi Aksel.
+
+»On kyllä», vastasi poika, joka herroilla oli oppaana, ja lisäsi
+kurkistaen sivulta päin Akseliin: »Näkeehän sen muodostakin, mutta
+mitäpä herrat piikatyttöä niin olisivat katselleet, että sen näkisivät.»
+
+»Vaiti, hän virkoo!» sanoi Arvo.
+
+Iiri aukaisi silmänsä ja katseli ensin levollisena ympärilleen, vaan kun
+hänelle rupesi selvenemään, missä oli, tuli hän taas ikäänkuin
+mielettömäksi ja huusi, tarttuen kovasti Arvoon: »Hän tulee ja lyö minua
+nyrkillään, ja se on niin kova, että minä aivan rutistun; äiti, pelasta
+minut!»
+
+»Lapsi, ei sinun ole mitään hätää, me sinua varjelemme», lohdutti Arvo.
+
+»Ei häntä saa viedä Renkalaan», virkkoi Kallu, »mutta voi, voi! mihinkä
+hänet vietäisiin? Kyllä vain Renkala suuttuu, jos hänet muualle viemme.»
+
+»Renkala? Missä? -- Pelastakaa!» huudahti tyttö ja tarttui taas kovasti
+Arvoon.
+
+»Me viemme hänet pappilaan», sanoi Ahto, »ja tuumataan isän ja äidin
+kanssa, mitä on tehtävä».
+
+»Parempi ehkä olisi viedä hänet lukkarin matamin luo», sanoi Kallu. »Hän
+on ollut melkein kuin äiti näille.»
+
+»Se on totta, se sopii. Mutta me tarvitsemme hevosen ja rattaat.»
+
+»Minä juoksen nopeasti kievariin», virkkoi Kallu, »ja tuon sieltä
+hevosen ja nappularattaat, niin pääsemme kaikin niillä; kyllä minä otan
+Iirin syliini».
+
+»Tee niin ja joudu nyt vain», vastasi Arvo.
+
+»Uih, kuinka minua pöyristyttää, on kovin vilu!» valitti Iiri.
+
+»Lähdetäänpä juoksemaan», ehdotti Arvo, »ehkä jaksaisit; sitte sinun
+tulisi lämmin».
+
+»Kyllä jaksan, mutta minnekkä juoksen?» sanoi Iiri.
+
+»Lukkarin matamin luo, eikä sinun enää koskaan tarvitse mennä
+Renkalaan», vastasi Arvo. »Katsos», lisäsi hän, »minä olen yhtä märkä
+kuin sinäkin, juoskaammepas nyt -- tule ottamaan kiinni!» -- Arvo lähti
+juoksemaan ja Iiri perässä. Tämä leikillinen todenteko oli niin
+virkistävää Iirin mielelle, että hän aivan selkeni kummallisesta
+horrostilastaan.
+
+Ahto ja Aksel olivat jääneet koko joukon jälelle päin, sillä he panivat
+koirat kiinni, ennenkuin läksivät kotiin kulkemaan. Nyt Arvo ja Iiri
+taas rupesivat juoksemaan heitä vastaan, vaan kun heidät saavuttivat,
+alkoi väsymys Iiriä vaivata. He astelivat nyt hiljakseen, kunnes
+joutuivat ulos metsästä. Vähän aikaa he kävelivät maantiellä, mutta kun
+Renkalan ohitse pääsivät, tuli Kallu aika kyytiä ajaa tärskyttäen.
+Silloin he nousivat kaikin rattaille ja ajoivat nopeasti lukkarille.
+
+
+
+
+KUUDES LUKU
+
+
+»Kuules, ukko!» huudahti lukkarin matami tuupaten miestään kylkeen,
+»joku koputtaa meidän porstuan ovelle --»
+
+»Mene pian aukaisemaan.»
+
+»Hyvänen aika! Minäkö sinne menisin paitasillani -- vedä sinä housut
+jalkaasi -- miehen sitä paremmin sopii mennä -- ota sentään pesänkorilo
+käteesi -- entä jos olisi varkaita --»
+
+»Mitä varkaita? Minä kysyn, keitä ovat.» Lukkari otti vähän vaatteita
+ylleen ja meni aukaisemaan ovea. Porstuassa hän kuitenkin kysyi: »Keitä
+siellä on? Mitä tahdotte?»
+
+»Kartanon herrat, pappilan maisteri ja me», kuului vastaus. »Me
+tahtoisimme tulla sisälle.»
+
+Lukkari aukaisi oven ja näki nyt herrat sekä heidän seurassaan Kallun ja
+Iirin. »Miten tyttö on seuraanne tullut?» kysyi lukkari hämmästyen, »ja
+mistä tulette?»
+
+»Me olemme olleet Tapion ja Ahdin valtakunnissa, kuten näette», sanoi
+Arvo ja osotti märkiä vaatteitaan -- »minä pyydän ensiksikin, että
+tälle tytölle hankkisitte kuivia vaatteita, lämpimän vuoteen ja jotakin
+lämmintä juotavaksi».
+
+»Kyllä, astukaa sisään.» Kun saliin astuivat, tuli matami jo heitä
+vastaan, ja Arvo sanoi:
+
+»Pyydän anteeksi, että yörauhaanne näin häiritsemme, mutta meidän oli
+tähän melkein pakko, kuten pian saatte kuulla.»
+
+»Pue Iirin ylle kuivat vaatteet, muijaseni», käski lukkari. »Hän on noin
+märkä, kuten näet, ja keitä maitoa, että lapsi saa juoda itsensä
+lämpimäksi.»
+
+»No mikä sinun on, Iiri? Kuinka tuommoiseksi olet tullut? Vapiset aivan.
+Mitä maidosta sinulle on, kahvia keittää tarvitsee, siitä lämmin tulee,
+eikä lämmitys herroillekaan pahaa tee.»
+
+»Ei teekään», sanoi Aksel, »eikä kuivat vaatteet serkulleni, sillä hän
+on myöskin ihan märkä».
+
+Lukkari kiirehti tuomaan kuivia vaatteita, ja niin pian kuin Arvo oli
+pukeutunut niihin, rupesi hän kertomaan, miten hän oli kuullut Iirin
+laulun ja rientänyt katsomaan, kuka se myöhään illalla metsän
+yksinäisyydessä noin kauniisti lauloi. Silloin hän oli nähnyt Iirin
+syöksyvän lampeen. »Kun tyttö virkosi sen jälkeen, kuin olin hänet
+pelastanut», lisäsi Arvo, »oli hän aivan houreissa ja näytti pelkäävän
+Renkalaa ja hänen nyrkkiänsä.»
+
+»Niin, minä sen kyllä ymmärrän», virkkoi matami. »Kun olin illalla
+Renkalassa, oltiin siellä kovin suutuksissa tytölle sen takia, että yksi
+elukoista oli jäänyt metsään; mitä sitte lienevät hänelle tehneet,
+koska tyttö noin pois suunniltaan tuli. -- Iiri rukka, mitäs
+ajattelitkaan, kun tuollaisen kamalan työn aioit tehdä? Se oli hirveä
+synti.»
+
+»En ajatellut mitään, halusin vain äitini luokse.»
+
+»Voi lapsi parka! Jumala, joka oli niin armollinen, että lähetti sinulle
+pelastajan, ei suinkaan sinua vastakaan hylkää. Mieheni ja minä emme
+sinua enää laske pois. Tytär-vainajamme sijassa pitää sinun nyt olla, ja
+kyllä koetamme huolta pitää, että sinusta ihminen tulee.»
+
+»Jospa köyhiämme lapsena paremmin kasvatettaisiin, silloin ei meidän
+tarvitsisi niin monta työhön kelpaamatonta ruokkia eikä niin paljon
+vankeja vankiloissa elättää kuin nyt», lausui Arvo.
+
+»Kyllähän se niin on», huokasi matami, »mutta kukapa sitä aina kykenee
+ja ymmärtää tehdä, mikä parasta on».
+
+»Kai minä jo saan lähteä?» kysyi Kallu.
+
+»Et ikään! Kahvia sinun ensin täytyy juoda, se on jo valmista. Leena
+pani heti lastuja pesään, joten sain pannuni hyvälle tulelle.»
+
+»Ja meidät saat viedä Kartanoon hevosellasi, emme me täältä viitsi
+jalkaisin kotiin pötkiä», sanoi Aksel. »Ja sinä Ahto tulet meidän
+mukaamme.»
+
+»Kiitoksia, kyllä tästä pian kotiinkin menen», vastasi Ahto.
+
+Kun matamin kahvista nyt oli virrannut lämmitystä sekä Iirin että
+metsästäjien suoniin, niin herrat läksivät pois.
+
+Vieraitten mentyä valmisti matami Iirille vuoteen ja käski hänen sitte
+laskea polvillensa kiittämään Jumalaa, joka hänet armollisesti oli
+pelastanut. Iiri pani kätensä ristiin ja kiitti omalla lapsellisella
+tavallaan taivaallista Isäänsä, rukoillen myöskin siunausta kartanon
+herralle, hyvälle pelastajallensa.
+
+»Pane nyt maata, lapsi kulta, ja nuku rauhassa», sanoi matami.
+
+Iiri pani levolle. Ei ollut elämä hänestä tuntunut näin rauhalliselta ja
+turvalliselta siitä asti kuin äiti kuoli, ja hänen tätä suloista rauhaa
+nauttiessaan hänen silmänsä vaipuivat uneen.
+
+Aamulla herättyään matami sanoi miehelleen: »Ole sinä nyt kotona Iirin
+kanssa, sillä jos sattuisi niin, että Renkala olisi saanut tietää tytön
+olevan täällä ja tahtoisi häntä pois, niin tiedät --»
+
+»Niin tiedän puolustaa lastani», vastasi lukkari, »sillä, tästä lähtein
+hän on tyttäreni.»
+
+»Hm, Herran tahto se näkyy olevan, että tämä lapsi tulisi olemaan meillä
+meidän tyttö-vainajamme sijassa.»
+
+»Niin, ihmeellisesti hän kaikki johtaa ja säätää», sanoi lukkari.
+
+Matami puki yllensä ja läksi sitte aamiaistoimiin. Kun hän taas palasi
+kamariinsa, jossa Iiri nukkui, lyödä paukahutteli seinäkello seitsemän.
+Iiri heräsi, hypähti vuoteeltaan aivan pelästyksissään, hieroi sitte
+silmiänsä ja katseli kummastellen ympärilleen, mutta muisti samassa,
+missä oli. Hän juoksi matamin luo, pannen käsivartensa hänen kaulansa
+ympäri ja huudahtaen: »Oi matami kulta, onnellinen olen, kun ei minun
+enää tarvitse mennä Renkalaan.»
+
+»Lapsi, sano meitä sedäksi ja tädiksi, kun nyt olet meidän
+kasvattityttömme; pue nyt yllesi, niin mennään aamiaiselle, minä lähden
+sitte pappilaan.»
+
+Matami oli pannut pöydälle perunoita, paistettua lahnaa sekä viilipiimää
+ja ajatteli: »Kyllä maar se tyttö ihastuu, kun saa syödä tarpeeksensa
+hyvää ruokaa», mutta hänen hämmästyksekseen Iiri vain vähäisen maistoi
+näitä herkkuja. Hän oli vielä ikäänkuin huumauksissa eilispäivän
+tapauksista, joten ruoka ei hänelle maistunut.
+
+»No mutta tyttö, ethän sinä syökään! Katsos tätä paistettua lahnaa, eikö
+ole hyvää? Panen maar siitä palasen lautasellesi, sinä olet niin hento
+ja hoikka, että syödähän sinun täytyy, et muuten lihoo. Syö nyt vain
+väkisinkin -- Juuri sinua varten laitoin rasvaista ruokaa, jotta saisin
+sinut vähänkin lihoomaan.»
+
+Iiri koetti matamin mieliksi syödä, mutta lukkari huomasi, miten
+vastenmielistä ruoka hänelle oli, ja sanoi: »Älä lasta kiusaa, jahka hän
+terveeksi tulee, kyllä hän syö.»
+
+»Mutta kuoleehan se tyttö, jollei syö», sanoi matami, jättäen Iirin
+kuitenkin rauhaan.
+
+Aamiaisen jälkeen lähti matami pappilaan. Sinne saavuttuansa tapasi hän
+ensiksi nuoren Helvi neidin, joka kasteli kukkiaan porstuassa. Matami
+oli tuskin ennättänyt lausua: »Hyvää päivää, terveisiä meidän mäeltä»,
+kun rovastin nuorempi tytär, neljäntoista-vuotias Selja, tuli porstuaan
+ja nähtyänsä matamin virkkoi: »Onko totta, että se Iiri, joka lampeen
+hyppäsi, nyt on teillä?»
+
+»On kyllä.»
+
+»Mutta jos hän menee sinne taas --»
+
+»Ei hän mene», vastasi matami vakaasti. »Herra on auttanut hänet pois
+mielenhairauksen tilasta, ja nyt tästä lähtein hän tulee olemaan meidän
+tyttärenämme. Mutta minä tulin tänne vartavasten puhuakseni rovastin
+kanssa, mitä me nyt tekisimme, jos Renkala tahtoo tyttöä takaisin.»
+
+»Käykää sisälle», pyysi Helvi ja saattoi matamin ruustinnan kamariin,
+jossa talon perhe tavallisesti istui.
+
+Tervehdittyään sanoi matami: »Kyllä kai Ahto herra on puhunut, millä
+tavalla Renkalan Iiri nyt meille tuli?»
+
+»Kyllä», vastasi rovasti. »Ikävä se oli, että tyttöä niin kiusattiin,
+että hän joutui tuollaiseen epätoivon tilaan, mutta me saatamme kiittää
+Jumalaa, joka hädässä lähetti auttajan.»
+
+»Meidän pappa on nyt päättänyt ottaa tytön kasvatiksemme, ja minä tulin
+kuulemaan, mitä Renkalalle sopii sanoa, jos hän tulee tyttöä takaisin
+vaatimaan.»
+
+»Sanotte suoraan vain, että Iiri vast'edes on teidän
+kasvattityttärenne, eikä Renkalan tule häneen mitään. Käskekää hänen
+kysyä asiasta minulta, kyllä minä tiedän, mitä hänelle vastaan.»
+
+»Täytyy vieläkin puhua yhdestä asiasta, vaikka en sitä ukon kanssakaan
+ole tuumannut, mutta onhan hyvä, kun on asiat puhuttuna, tehdään sitte
+miten tehdään. Meillä on sen verta varoja, että saatamme panna tyttömme
+kouluun, mutta en tiedä vielä, minnekkä hänet panisin.»
+
+»Hm, hän on nyt, tiemmä, kahdentoista-vuotias.»
+
+»Niin on; talvella täyttää kolmetoista.»
+
+»Antakaa tytön käydä meillä tämä vuosi lukutaidon perusteita saamassa,
+etteivät pienemmät häntä koulussa naura. Me opetamme häntä mielellämme
+-- eikö niin, lapseni?»
+
+Ahto ja Helvi lupasivat alttiisti opettaa Iiriä, ja sitte päätettiin,
+että Iiri vuoden päästä pyrkisi »isoon kouluun». »Minusta tuntuu»,
+jatkoi rovasti, »ikäänkuin suorittaisin vain velan tuolle lapselle,
+sillä oli se ehkä minunkin syyni, että hän joutui Renkalalle, kentiesi
+olisin voinut sitä estää. Kun kuulin, että häntä siellä pahoin
+kohdeltiin, oli mieleni oikein raskas ja ajattelin jo, että toimittaisin
+hänet sieltä muualle, mutta en vielä ennättänyt toimeen ryhtyä,
+ennenkuin hän toisella tapaa tuli sieltä pois.»
+
+»Kiitoksia paljon nyt kaikesta hyvästä», sanoi matami. »Oikein keveällä
+sydämellä menen kotiin. Mutta kukahan tuolla tulee tanhualla? Eikö se
+ole Taaven-muori? Katsokaa, Selja, teillä kun on nuoret silmät.»
+
+»On se Taaven-muori; hän tuo postilaukkua. Tänään on postipäivä, ja minä
+saan Pääskysen.»
+
+»Sitte odotan siksi kuin laukku avataan; saanhan minäkin Suomentaaren.»
+
+Taaven-muori tuli sisälle laukkuineen, ja nytpä ilo syntyi. Ruustinna
+otti naulasta seinäpeilin alta pienen avaimen ja antoi sen rovastille,
+joka aukaisi laukun. Rovasti jakeli sitte sanomalehtiä ja kirjeitä.
+»Noh, täällä on miehellennekin kirje», sanoi hän antaessaan matamille
+pienen kirjeen.
+
+»Kas vain! Onpa niinkin. Keneltä lieneekään? Täytyy rientää kotiin.»
+
+Matami sanoi jäähyväiset ja läksi. Kotiin tultuaan puhkesi hän puhumaan:
+»Kuules ukko, olen puhunut kaikki puhtaaksi pappilassa, ja tässä on
+Suomentaari ja tässä kirje, lue nyt, että saan tietää, mistä se on. Ja
+Iiri saadaan pappilaan kouluun ilmaiseksi ja sitte keväällä isoon
+kouluun Hämeenlinnaan, jos hänet tutkinnossa hyväksytään -- ja miksi ei
+hyväksyttäisi --»
+
+»Soh, soh, hyvänen aika! Enhän tuosta ymmärrä, mitä tarkoitat, puhu nyt
+vähän harvempaan ja asiat oikein järjestään, että jotakin selkoa tulee.»
+
+»Niin, tiedänhän minä, että sinä niinkuin minäkin tahdot tyttöä
+kouluttaa, sillä onpa hän nyt ikäänkuin meidän tyttö-vainajamme sijassa
+ja onhan meillä varoja; senpä vuoksi puhuin ja kysyin neuvoa
+rovastilta, joka oitis tarjosi itseään ja lapsiansa opettamaan Iiriä,
+jotta hän sitte keväällä, kuten jo sanoin, pääsisi isoon kouluun
+Hämeenlinnaan. Mutta lue nyt tuo kirje. -- Kas tuolla tulevat Hely ja
+Martti. Hyvää päivää, lapset! Mitenkä voitte?»
+
+»Hyvin vain. Tulimme Iiriä katsomaan», vastasi Hely. »Voi Iiri kulta,
+mikä sinuun tuli, kun lampeen aioit mennä?»
+
+»En tiedä itsekään, tahdoin vain äitini luo.»
+
+»Älkää tuosta nyt enään kysykö, ikävää se vain on lapselle. Hänen oli
+päänsä sekaisin, mutta nyt on hän taas terve. Hän on tästä lähtein
+meidän tyttäremme ja rupeaa käymään pappilassa koulua.»
+
+Hely ja Martti katselivat Iiriä ikäänkuin jotakin vähän korkeampaa
+olentoa, kun kuulivat, että aiottiin panna hänet kouluun.
+
+»Mitä nyt olette tehneet siellä Seppälässä?» kysyi matami.
+
+»Olen käynyt kansakoulua», vastasi Martti. »Hely ei enää käy, koska osaa
+kaikki, mitä siellä opetetaan, enkä minäkään enää tulevana vuonna saa
+sinne mennä, sillä minua tarvitaan kyytiä viemään.»
+
+»Onhan Kallu kyytipoikana.»
+
+»Kallua tarvitaan joka työhön; kun vain on hetkenkin kotona, niin aina
+häntä huudetaan» vastasi Hely.
+
+»Entäs sinä sitte, mitä työtä sinulla on?»
+
+»Puhdistan kestikievarihuoneet ja passaan herroja. Aitoista annan
+myöskin esiin, mitä myydään, ja melkein joka paikkaan emäntä minua
+panee, mihin vain kerkeän.»
+
+»Hm, se on hyvä merkki, mutta eikö herrojen passaaminen ole ikävää?»
+
+»Ei sentään; välistä kyllä ovat ilkeitä ja vallattomia, mutta emäntä on
+sitte itse mennyt viemään heille, mitä ovat tarvinneet.»
+
+Matami mutisi itsekseen: »Liika kaunis tyttö kestikievaripiiaksi» --
+mutta ääneensä sanoi hän: »Koeta vain aina pitää Jumala silmiesi edessä
+ja tee tunnollisesti, mitä emäntäsi käskee, niin kyllä sinun hyvin käy
+eikä sinulta leipä puutu. Mutta kuules, ukko, aivanhan unhotin tuon
+kirjeen -- mitä siinä sanotaan? -- Kah! Mikä sinun on? Olet varsin
+kalpea -- Mistä se kirje on?»
+
+»Se on Uudestakaupungista veljeni pojalta.»
+
+»Onko Pietari veljesi huonommaksi tullut? Vai onko varsin kuollut?»
+
+»Hän on kuollut», vastasi lukkari vakavasti ja oli vähän aikaa ääneti,
+mutta jatkoi sitte taas: »Veljeni poika ilmoittaa minulle isänsä
+kuolemasta. Poika parka on nyt orpo, Hän on kirjeeseensä liittänyt
+veli-vainajaltani muutaman rivin, jotka Pietari kirjoitti pari päivää
+ennen kuolemaansa ja joissa hän pyytää minua poikansa holhoojaksi.
+Pekko, joka Turussa on käynyt opintoa, muuttaa siis syksyllä
+Hämeenlinnan lyseoon ja väliajat hän tietysti tulee olemaan meillä.
+Pietari on merikapteenina koonnut melkoisen omaisuuden, joten pojalle
+kyllä riittää varoja kasvatukseen -- mutta vanhempain hellää, ohjaavaa
+kättä -- sitä koettakaamme voimiemme mukaan korvata.»
+
+»No niin, eihän meillä omia lapsia ole, mutta näin Jumala vain siunaa
+meidän lapsettoman kotimme. Tulkoon vain Pekko tänne, niin tulee
+Iirinkin hauskempi. En ole nähnytkään poikaa sitte kuin siellä kävimme
+-- silloin oli hän aivan pieni vielä. Mitä siitä on aikaa -- kymmenen
+vuotta -- niin, hän on nyt noin kuusitoista-vuotias. Soo, soo, vain on
+Pekko nyt orpo! Poika raasu! -- Hm, niin sitä mennään -- yksi tänään,
+huomenna toinen --»
+
+»Olenhan minä odottanut tätä», sanoi lukkari, »mutta katkeralta tuntui
+se nyt kumminkin. Kuolema on meille aina kutsumaton vieras, ja kuitenkin
+pitäisi sen oleman kuten hyvä tuttu, jota aina saatamme olla valmiit
+vastaanottamaan.»
+
+»Niin se on. Mutta mitä nyt tehdään? Meidän täytyy kai heti kirjoittaa
+sinne Pekolle, että hän tulee tänne.»
+
+»Kyllä niin. Minä kirjoitan oitis vastauksen hänelle.» Lukkari meni
+kirjoittamaan veljensä pojalle ja pyysi häntä tervetulleeksi setänsä
+yksinkertaiseen kotiin sekä läksi sitte pappilaan viemään kirjettänsä,
+jotta se menisi postilaukussa.
+
+»Saatteko viipyä täällä nyt vähän aikaa Iirin luona?» kysyi matami
+Helyltä ja Martilta.
+
+»Saamme kyllä», vastasi Martti.
+
+»Emme kuitenkaan aivan kauan», muistutti Hely.
+
+»Minä käyn tuolla vain naapurissa», virkkoi matami, »kyllä minä pian
+palaan. Katsokaa kotia sillä aikaa, ettei mitään roistokulkijoita tänne
+tule.»
+
+»Kyllä!» huusivat lapset yhteen ääneen, »me otamme avaimen pois emmekä
+laske ketään tänne». Mutta lapset eivät heti ottaneetkaan avainta suulta
+ja sitte joutuivat niin vilkkaaseen keskusteluun toistensa kanssa, että
+unohtivat kokonaan avaimen eivätkä muistaneet sitä, ennenkuin kuulivat
+vahvat miehen askeleet portailta.
+
+»Hely, joku tulee», huudahti Iiri, »ja avain on suulla. Pidetäänkö
+ovesta kiinni?»
+
+»Ole vaiti, ei se käy laatuun», vastasi Hely.
+
+»Minä en pelkää», sanoi Martti ja seisoi lattian keskellä hajasäärin ja
+kädet taskuissa, kun ovi aukeni ja Renkala astui sisään.
+
+Iiri kalpeni, mutta Helyn posket tulivat ihan punaisiksi, ja Martti
+seisoi levollisena, ikäänkuin hän olisi aikonut siinä seisoa iankaiken.
+
+»Täälläkö sinä oleskelet», sanoi Renkala Iirille, ja kenenkä luvalla?
+Vai lampeen sinä hyppäsit päästäksesi kaikesta hyvin ansaitusta
+rangaistuksesta. Kotiin kauniisti nyt! Ei hetkeäkään enää täällä olla;
+kyllä minä tuommoiset kakarat opetan!»
+
+Tytöt jäivät varsin sanattomiksi, mutta Martti astui askeleen
+lähemmäksi Renkalaa, sanoen; »Ette maar sitä niin otakaan lukkarin
+kasvattityttöä kiusataksenne enää.»
+
+»Mitä sinä senkin penikka sanot?» tiuskasi Renkala vihoissaan ja aikoi
+lyödä Marttia, mutta Iiri oli jo tointunut pelästyksestään ja tarttui
+kovasti Renkalan käteen, huutaen:
+
+»Koettakaa koskea veljeeni! Hän puhuu, mitä rovasti ja lukkari-setä ovat
+sanoneet. Minä en enää tule teille, tänne saan jäädä ja pääsen rovastin
+ja hänen perheensä oppilaaksi.»
+
+»Sinä valehtelet», ärjäsi Renkala ja työnsi Iirin pois.
+
+»Minä en ole milloinkaan valehdellut», sanoi Iiri vakavasti.
+
+»Älkää syyttäkö ennen aikojanne», tokaisi Hely. »Matami tulee kohta,
+kyllä saatte kuulla, että Iirin puheessa on perää.»
+
+»Ja Iiri pääsee isoon kouluun Hämeenlinnaan ja hänestä tulee komeampi
+likka kuin teidän Eveliinasta», sanoi Martti uhkeasti.
+
+»Jollette pidä suutanne kiinni, niin ajan teidät ulos täältä joka
+sorkan!» ärjäsi Renkala vihoissaan, mutta samassa astui matami sisään,
+sanoen:
+
+»Ei maar, Renkala, -- ei sitä niin kannaksi ruveta toisen huoneessa!
+Renkala on hyvä ja puhuu siivommasti, muuten täytyy minun käyttää
+emännänoikeuttani ja käskeä teidät ulos.»
+
+»Aivan halusta menenkin, kun vain saan mukaani tuon huutotyttöni, jota
+te täällä hyysäätte.»
+
+»Hän on meidän kasvattimme. Rovasti on luvannut hänet meille, eikä
+häntä meiltä oteta, vaikka mihinkä oikeuteen menisitte.»
+
+Kun Renkala kuuli, että rovasti oli Iirin luvannut lukkarille, sanoi
+hän: »Pitäkää sitte mokoma saaliinne. Kuka hänestä huolisi -- itsensä
+tappajasta», ja hän meni ulos ovesta.
+
+»Oikein hyvään aikaan tulitte», sanoi Hely. »Tuo Renkala olisi lyönyt
+meitä kaikkia, ellette olisi joutunut kotiin.»
+
+»Kyllä minä sitä pelkäsin, mutta en kuitenkaan luullut, että hän tällä
+hetkellä juuri olisi tullut, kun vain käymältä poissa olin.»
+
+»Mutta minä en yhtään häntä pelännyt, vaikka aikoikin lyödä. Hely,
+pelkäsinkös?» sanoi Martti.
+
+»Et sinä pelännyt; mutta mennäänpä nyt kotiin jo, ett'ei kaivata.» He
+sanoivat jäähyväiset ja läksivät.
+
+
+
+
+SEITSEMÄS LUKU
+
+
+Tie, joka kirkonkylästä vei eversti Aatelin kartanoon, kulki kauniin
+koivuhaan lävitse. Kun kartanossa kesällä oli vieraita, meni everstin
+perhe useinkin saattamaan heitä, ja hevoset saivat hiljaa kulkea edellä.
+Tänäänkin näkyi koko joukko nuoria herroja ja neitosia tulevan hakatietä
+pitkin. Ne olivat pappilan nuoret, jotka palasivat Kartanosta, sekä
+Arvo, joka aikoi lähteä kotiin; Lilli ja Aksel olivat näitä vieraitaan
+saattamassa. Kääsien eteen valjastettu hevonen, jota palvelijapoika
+ajoi, kulki verkalleen heidän edellään. Päivä oli kuuma, vaan sitä
+ihanammalta tuntui metsän viileys. Selja juoksi vähän väliä kukkia
+poimimaan tien vierestä ja jäi kerran aivan kauas seurastaan, jonka
+vuoksi Ahto huusi: »Selja, joudu nyt, muuten saat jäädä.»
+
+Selja tuli juosten metsästä. Hän oli vielä löytänyt muutamia suuria
+mansikoita ja sanoi: »Aioin antaa nämä teille, mutta koska ette
+tahtoneet odottaa minua, niin en annakaan. Minä vien ne -- arvatkaa
+kenelle? -- Arvon turvatille. Minä saan nyt hänestä kumppanin. Lilli ja
+Helvi ovat aina niin ihmeen vanhoja olevinaan, enkä minä koskaan heidän
+seuraansa kelpaa.»
+
+»Tuommoinen turvatti!» virkkoi Lilli. »Kuules, Arvo, mihinkä kunniaan
+Selja tuon huutotytön korottaa, -- sinun turvatiksesi ja omaksi
+kumppaniksensa. Mutta mennäänpä pilanpäiten katsomaan sitä tyttöä.»
+
+»Hän on kaunis tyttö», vakuutti Selja, »ette ole niin kaunista
+nähneetkään! Minä vein hänelle eräänä päivänä Pääskysen luettavaksi, ja
+hän ilostui silloin niin, että silmänsä olivat kuin tähdet; hän oli
+oikein ihmeen kaunis.»
+
+»Kuules, Selja, oliko siellä metsässä paljokin noita suuria mansikoita?»
+kysyi Arvo.
+
+»Oli, oli hirveän paljon, niitä oli monta, monta kymmentä!»
+
+»Minä palaan kanssasi niitä poimimaan; kai sinä paikan löydät?»
+
+»Kyllä, me juoksemme, niin saavutamme pian nämä muut.»
+
+»Aivan niin teemme», sanoi Arvo, ja molemmat lähtivät juoksemaan. Lilli
+katsoi heidän jälkeensä, ajatellen: »Minkä vuoksi hän meni noita marjoja
+poimimaan -- kukahan ne saanee? -- Meniköhän vain huvittaaksensa Seljaa,
+vai miten? Ehkä saan minä? -- -- Saapa nähdä! --»
+
+»Emmekö sentään jää heitä odottamaan», sanoi Helvi.
+
+»Jäämme!» huudahti Lilli. »Tässä on kiviä tien vieressä, istutaan
+tähän», ja Lilli jäi halusta odottamaan mansikanpoimijoita.
+
+»Kyllä he pian tulevat», sanoi Aksel, »mennään nyt vain, minun on kova
+jano. Kun pääsemme täältä haasta, niin löytyy erittäin hyvä kaivo, josta
+melkein koko kylä kantaa juomavettä.»
+
+»Me jäämme kuitenkin», virkkoi Lilli, ja niin istuivat molemmat tytöt
+tien viereen. Metsässä oli aivan hiljaista, ainoastaan siellä täällä
+kuului vielä jonkun linnun ääni. »Oi kuinka ihanaa täällä on!» huudahti
+Lilli ja rupesi laulaa hyräilemään iloista laulunnuottia. Mutta Helviin
+teki juhlallinen metsä toisen vaikutuksen, hän kävi vakaaksi ja
+miettiväksi.
+
+»Kuules, Lilli, tuo pikku tyttö, jonka Arvo pelasti, tulee nyt meillä
+käymään koulua, ja minäkin rupean häntä opettamaan. Minusta on erittäin
+hauska, kun saan sellaista tehtävää, jonka tiedän todellisesti olevan
+hyödyllistä. Välistä olen ikäänkuin väsynyt itseeni, kun on mennyt
+päiviä, joina en ole tehnyt mitään sellaista, millä olisin voinut
+hyödyttää ketään -- olen vain ommellut vähän koristeita itselleni tahi
+Seljalle. Äitini tekee taloudelliset toimet ja tarvitsee harvoin minun
+apuani. Mutta nyt minä joka päivä saan tehdä työtä, josta toivon olevan
+hyötyä, ja se minut tekee onnelliseksi. Etkö sinä joskus ole tuntenut
+tyytymättömyyttä itseesi?»
+
+»En juuri -- olenhan aivan nuori vielä, mitäpä minä viitsisin huolehtia.
+Isäni sanoo aina, että minun pitää olla hänen ilolintunansa, ja samaa
+mielipidettä on Akselkin. Hän ei ollenkaan pidä naisista, jotka ovat
+vakavia taikka haluavat virkoja ja muuta semmoista, vaan kutsuu niitä
+miesmäisiksi.»
+
+»En minäkään halua mitään virkaa erittäin, koska minulla on hyvä koti,
+mutta minä tahtoisin kodissani olla enemmän tarpeellinen.»
+
+»Ei minua miellytä ensinkään tuollaiset. Minä soitan, laulan, tanssin ja
+ompelen, silloin kuin haluttaa -- mutta tuollapa Selja ja Arvo tulevat
+juosten.»
+
+Lilli riensi kuten keijukainen Arvoa ja Seljaa vastaan, mutta Helvi
+istui paikallaan, ajatellen: »Kuinka äärettömän lapsellinen tuo Lilli
+on, oikein tunnen itseni vanhaksi hänen rinnallaan.»
+
+Arvo ja Selja olivat löytäneet metsästä erään paikan, jossa kasvoi
+suuria mansikoita, sellaisia, jotka auringon helteeltä suojassa vasta
+syksypuoleen kypsyvät. Seljalla oli näitä koko marjavihkonen, mutta Arvo
+oli laittanut tuohitötterön, jossa hän marjaoksat säilytti. »Katsokaa!»
+huudahti Selja, »eikö ollut mansikoita?»
+
+»Ja minulla on koko tötteröllinen», sanoi Arvo; »annetaanpa teillekin,
+koska noin hyvänsuovasti jäitte meitä odottamaan», ja hän antoi muutamia
+oksia Lillille ja Helville.
+
+»Kenelle Arvo antaa marjansa?» kysyi Selja.
+
+»Arvaappas -- jos arvaat, niin sanon.»
+
+»Akselille -- ei, Ahdolle -- et sentään vietkö ne aina kotiin asti? Ne
+litistyvät, ennenkuin sinne ennätät.»
+
+»Et arvannut.»
+
+Puhellessaan nuoret joutuivat ulos koivuhaasta ja näkivät Akselin ja
+Ahdon, jotka istuivat kaivon reunalla. Lähemmäksi ennätettyään sanoi
+Lilli: »Kenenkä kanssa he juttelevat? Kuka tuo tyttö on?»
+
+»Se on kestikievarin palvelustyttö, joka on vettä tuomassa», vastasi
+Helvi. Siinä seisoikin Hely ammentaen vettä saaviin. Hänen poskiensa
+heleä puna ja veitikkamaiset kuopat tekivät hänet niin raittiin- ja
+vilkkaannäköiseksi, että oikein mielihyvällä häntä katseli.
+
+»Tulkaa juomaan hyvää raitista vettä», sanoi Aksel. Hely otti saavin
+syrjästä läkkikauhan, ja hymyten tarjosi hän sillä kirkasta vettä
+neitosille.
+
+»Ei mikään saata olla parempaa kuin hyvä vesi, silloin kun on lämmin»,
+sanoi Helvi.
+
+»Ei varsinkaan, jos noin kaunis tyttö sitä tarjoaa», -- virkkoi Aksel.
+
+Hely punastui ja katsoi alaspäin, mutta kuitenkin kuvautui jonkunlainen
+mielihyvä hänen kasvoissaan. Samassa tuli kestikievarin Kallu kaivolle,
+ja Hely sanoi: »Kauan olen saanut odottaa. Nostetaan nyt saavi, että
+pääsemme kotiin.» Vikkelästi he nostivat olallensa saavin tangon ja
+lähtivät pois.
+
+»Jatketaan nyt matkaamme», sanoi Arvo.
+
+»Kuinka Aksel saattoi sanoa tuolle nuorelle tytölle, joka ei vielä ole
+muuta kuin lapsi, aivan suoraan, että hän on kaunis?» lausui Helvi.
+
+»Eikö se ollut totta? Hän kelpaisi varsin hyvin malliksi maalaajalle,
+joka tahtoisi kuvata jotakin kaunista, viehättävää kukanmyyjää.»
+
+»Tuon kaiken olisit saanut havaita sanomatta sitä tytölle», vastasi
+Ahto.
+
+»En minä ymmärrä, mitä pahaa se oli», virkkoi Lilli, »entä sitte, jos
+kauniiksi kiitetään. Näkeehän se, joka on kaunis, sen itsekin».
+
+»Helvi puhui aivan oikein», lausui Arvo. »Ihmisen pitäisi varovasti
+käyttää kieltänsä, sillä usein hän juuri sillä myrkyttää viattoman
+sydämen.»
+
+»Kyllä sitä käskisi», sanoi Aksel. »Katsokoot etteivät pilaannu. Mutta
+mihinkä tässä nyt oikeastaan mennään?»
+
+»Lukkarille», vastasi Arvo.
+
+Lukkarin pihassa oli riippakoivu sekä kaksi suurta pihlajaa ja pihlajien
+välissä keinulavitsa. Siinä Iiri par'aikaa istui lukemassa, sillä
+jälkeen puolisen täytyi hänen sitte mennä pappilaan tekemään selkoa
+tiedoistansa. Juuri kun hän tässä mietti lukupätkäänsä, tulivat Kartanon
+ja pappilan nuoret pihaan. Iiri nousi penkiltä, kumarsi sievästi ja
+sanoi nöyrästi: »Tehkää hyvin ja astukaa sisälle.»
+
+»Kiitoksia», sanoi Arvo, »me istumme vain täällä puitten varjossa; ehkä
+menet kysymään matamilta, onko hänellä mitään asiaa sisarellensa, niin
+minä kyllä hänen asiansa toimitan».
+
+Selja antoi Iirille marjavihkosensa sanoen: »Oli siinä enemmänkin
+marjoja, mutta muutamat putosivat ja muutamia minä söin.» Iiri kiitti
+marjoista, ja sitte molemmat juoksivat hakemaan matamia, joka oli Pekon
+tuloa varten tyhjentämässä porstuakamaria, se kun aina oli ollut
+jonkinmoisena laskettavana. Matami, kun sai kuulla vieraita olevan,
+riensi pihalle ja tahtoi heitä tulemaan sisälle, mutta he eivät tulleet,
+sillä Arvo selitti, että hänen oli kiire, ja kysyi: »Onko matamilla
+asioita Maija sisarellenne? Kyllä minä ne toimitan.»
+
+»Kai niitä asioita olisi, mutta en nyt jouda kirjoittamaan; sanokaa
+Maijalle vain, että mieheni veljenpoika Pekko, joka on orpo, tulee
+olemaan mieheni holhottina. Meidän ukko meni itse häntä noutamaan, ja
+tänään he kotiin ennättävät. Ja tämä Iiri tässä, jonka maisteri pelasti,
+on nyt kuin oma tyttöni ja tulee meidät perimään, jos hän itsensä
+kunnostuttaa -- ja miksi ei kunnostuttaisi, jos hyvän kasvatuksen saa,
+ja sitä hänelle koetamme hankkia, sillä kasvatuksesta enimmiten riippuu,
+mimmoiseksi ihminen tulee.»
+
+»Vai tämä tyttökö se nyt on Iiri?» sanoi Arvo, »en häntä olisi
+tuntenutkaan». Samalla hän ojensi marjatötterönsä tytölle, joka nostaen
+ihanan, kiitollisen katseen pelastajaansa kumarsi nöyrästi ja kiitti.
+Arvo taputti tytön päätä, sanoen: »Kyllä luulen toiste paremmin
+tuntevani sinut, ellei aivan monta vuotta kulu, ennenkuin sinut näen.»
+
+Kun he läksivät lukkarilta, lausui Arvo: »Tuosta tytöstä tulee vielä
+oikea kaunotar -- hänen kasvojensa piirteet ovat harvinaisen hienot, ja
+hänen syvämielisissä silmissään kuvautuu puhdas, viaton sydän.»
+
+»Hän on kestikievaritytön sisar, hänen, joka meille vettä ammensi»,
+kertoi Ahto.
+
+»Kyllä nyt muistan. He olivat molemmat huutolaisina, ja kolmantena oli
+poika», vastasi Arvo.
+
+»Niin, hän on myöskin kestikievarissa», virkkoi Ahto. »Mutta tässäpä nyt
+eroavat tiemme.»
+
+Pappilan nuoret sanoivat jäähyväiset. Lilli ja Aksel saattoivat Arvoa
+kievariin asti, jossa he, lämpimät jäähyväiset sanottuaan sekä terveiset
+lähetettyänsä sedälle ja tädille, erkanivat mennäkseen kotiinsa päin.
+
+
+
+
+KAHDEKSAS LUKU
+
+
+»Kumma, ettei meidän ukkoa jo kuulu. Tänään hänen kuitenkin pitäisi
+tuleman, sillä huomenna hänen täytyy olla kirkossa. Pitäisipä sitä nyt
+viikossa toimittaman maahanpaniaiset ja muut tärkeimmät asiat.» Matami
+meni vielä katsomaan Pekon kamaria, ja se oli oikein somassa
+järjestyksessä, -- pieni, mutta aivan mukava yhdelle hengelle. Lukkarin
+asunto oli mäen päälle rakennettu, ja täältä porstuan peräkamarista oli
+lavea näköala viljavainioiden ylitse. Oikealle päin näkyi iso järvi sekä
+everstin kartanoon kuuluva koivuhaka ja vasemmalla Renkalan avarat
+metsät. »Kyllä maar pojan tässä kelpaa olla, jos hän muuten tahtoo
+ihmistyä ja menestyä», ajatteli matami astuen tyytyväisenä huoneesta.
+Samassa tuli Iiri, joka pappilasta palasi, juosten portista ja huutaen:
+
+»Setä ja poika tulevat jo!» Sitte hän palasi aukaisemaan porttia.
+
+Lukkari ajoi pihaan, ja rattailta hyppäsi vilkkaannäköinen
+viisitoistavuotias poika.
+
+»Terve tultuanne, ukkoseni ja sinä Pekko poika! Menesty ja vartu tässä
+uudessa kodissasi, siksi kuin Herra sinulle oman kodin suo! Katso,
+tuossa on sinun kamarisi» -- matami aukaisi porstuakamarin oven --
+»tänne saat panna kapineesi. Tuossa on avain piirongin laatikkoihin.»
+
+Kun Pekko oli saanut kaikki sisään kannetuksi, kutsui matami häntä ja
+lukkaria päivälliselle, lausuen: »Kyllä maar nyt ruoka maistuu, kun koko
+päivän olette rattailla täristäneet. Iiri ja minä olemme jo syöneet
+päivällistä. Tyttö on jo sitte ollut lukemassakin pappilassa.»
+
+»Niin, kello onkin jo neljä», sanoi lukkari, »kyllä mekin matkalla
+söimme, mutta maistuu se täällä kotona nyt sentään taas. Syödään,
+Pekko.»
+
+Pekko kiitti ja kävi ruoalle. Matami käski Iiriä sanomaan Leena piialle,
+että hän keittäisi kahvia, ja Iirin mentyä kysyi Pekko: »Kuka tuo tyttö
+on?»
+
+»Hyvänen aika! Etkö sinä ele vielä puhunut Pekolle Iiristä? -- Hän on
+meidän ottotyttömme ja tulee olemaan kuten oma lapsemme meillä.»
+
+»Ei minua ole esitetty hänelle», virkkoi Pekko, joka oli tottunut
+kaupungin tapoihin.
+
+»Esitetty? -- Mitä esitetty?» -- kysyi matami ihmeissään, mutta samassa
+tuli Iiri sisälle ja Pekko meni suoraan hänen luoksensa, sanoen: »Nimeni
+on Pekko Salmi, minä kuulin, että olet setäni ja tätini kasvatti.» Iiri
+kumarsi ja katsoi vähän ujostellen vierasta poikaa.
+
+»Tuoko se nyt oli esittämistä? -- Hm -- tässä, Pekko, minä siis esitän
+sinulle kermavohveleita; ethän sinä ole näitä tämmöisiä ennen missään
+nähnyt, vai kuinka?»
+
+»En ole», vastasi Pekko, mutta maistaessaan matamin tarjoamia herkkusia
+sanoi hän niitten olevan kovin hyviä.
+
+»Kas niin, muoriseni, nyt olet varmaankin iloinen, kun Pekko oikein
+ymmärsi arvostella sinun leivoksiasi», virkkoi lukkari.
+
+»Olen kyllä; hyvä on, kun ruoka maistuu, eikä mikään olekaan niin
+harmillista kuin se, ettei syödä, kun on kelvollista ruokaa laitettu.»
+
+Pekko söikin nyt oikein hyvällä halulla, sillä kun hän ensin kodistaan
+läksi, oli hänen niin ikävä, ettei jaksanut syödä. Matkalla oli hän
+vähän nakerrellut evästään, mutta ei se hänelle maistunut hyvältä. Nyt
+vihdoinkin hänen nuori raitis ruumiinsa vaati ravintonsa, huolimatta
+hänen sydämensä surusta. Ja varmaankin hän tällä hetkellä, jolloin hän
+nautti matamin hyviä vohveleita, vähemmän tunsi surunsa katkeruutta.
+
+Päivällistä syötyään meni lukkari kamariinsa kirjoittelemaan ja laskuja
+tekemään Pekon omaisuudesta, koska hänen nyt täytyi siksi, kunnes poika
+lailliseen ikään joutui, pitää hänestä huolta. Matami myöskin läksi
+toimiinsa.
+
+Lukkarin salissa oli kaksi ikkunaa vastakkain. Peräikkunasta oli sama
+näköala kuin Pekon kamarista, mutta toinen ikkuna oli pihaan päin. Pekko
+istahti pihanpuolisen akkunan ääreen ja katseli ulos, näkemättä juuri
+mitään, sillä ajatukset eivät katsetta seuranneet. Vihdoin hän
+tirkisteli edessään olevaan pöytään, ja pää vaipui kättä vasten. Hän
+näytti niin surumieliseltä ja väsyneeltä, että Iiri, joka oli häntä
+ujostellen katsellut toiselta puolen huonetta, rohkeni käydä lähemmäksi.
+Hiljaa hiipien hän vähitellen läheni, kunnes joutui aivan pöydän ääreen.
+Nyt katsoi hän noilla erinomaisen syvämielisillä silmillään Pekkoon,
+sanoen: »Oletteko tekin orpo?» Pekko säpsähti ensin, hän kun ei ollut
+huomannutkaan koko tyttöä, vaan sanoi sitte:
+
+»Olen minä niin yksinäinen, ettei kukaan maailmassa ole niin yksin», ja
+nyt rupesivat kyyneleet vierimään väkisinkin hänen silmistään, vaikkei
+hän sitä tahtonut näyttää, koska hän itkemistä piti epämiehuullisena.
+
+»Älkää itkekö, kyllä Jumala orvoista huolen pitää, äiti sanoi niin.
+Minäkin olen orpo niinkuin tekin.»
+
+»Oletko? Kuules, et sinä saa minua teititellä, sillä tulethan sinä minun
+kasvattisisarekseni.»
+
+»En osaa sinutella, kun olette niin hieno.»
+
+»Hieno!» Pekko nousi istualta ja rupesi kävelemään lattialla. Hän
+vilkaisi piirongin päällä olevaan kuvastimeen ja näki todellakin
+edessään nuoren, sievännäköisen koulupojan, jonka vallattomat, ruskeat
+kiharat pyrkivät varjostamaan niin hienon valkoista otsaa, että se olisi
+sopinut vaikka tytölle. Tyytyväisenä kuvaansa hän taas istahti tuolille,
+sanoen: »Turhaa! mikä hieno minä olen -- sellainen kuin kaupungissa
+tavallisesti kaikki ovat, ja sinuksi sinun täytyy sanoa minua. Minä
+rupean tästä lähtein oikein kasvattamaan sinua, jotta sinusta tulee
+hieno neiti.»
+
+»Sinä! Kouluun minä pannaan.»
+
+»Niin, mutta näin jokapäiväisessä elämässä minä annan sinulle neuvoja,
+miten sinun pitää käyttäytymän. Sinä olet tosiaan sievämäinen tyttö,
+mutta tarvitseehan sinua sentään aina vähän ikäänkuin hioa, sillä
+tätimme ei osaa sitä tehdä -- hän on muuten hyvin lystikäs. Ei meidän
+kaupungissa kanttorinrouvat tuommoisia ämmiä ole -- oikein naurattaa,
+kun kuuntelee häntä.»
+
+»Pekko hyvä, miten puhutkaan tädistä tuolla tavalla? En pidä sinusta
+ollenkaan, jos vain kerrankin naurat tätiä. Hän on paras ihminen
+maailmassa! Jospa tietäisit, kuinka hyvä hän on -- minä sen tiedän, joka
+olen ollut muuallakin.» Kyyneleet rupesivat vierimään Iirin poskille,
+häntä oikein loukkasi Pekon puhe, sillä äiti ja matami -- nehän olivat
+kuten yksi ja sama; äidin paras ystävä oli matami ollut, ja nyt taas oli
+hän ainoa, joka äidin hellyydellä orpoa kohteli. Mitä Iiri sitte huoli
+matamin ulkonaisesta hienoudesta? Rakkautta hän tarvitsi, ja sitä hän
+sai osakseen matamin luona.
+
+»Mitäs tuossa nyt itket, menet kai kantelemaankin», sanoi Pekko.
+
+»En maar menekään, sittehän olisin paha tyttö ja saattaisinpa vielä
+mielipahaa tädillekin, jonka mieltä en suinkaan tahtoisi pahoittaa. Minä
+lähden ulos, ettei hän näe, miten punaisiksi silmäni ovat tulleet.»
+
+Iiri meni ulos ja Pekko läksi kamariinsa. Hän istui ikkunansa ääreen ja
+katseli viljavainiolle päin. Mielensä kävi taas vähän alakuloiseksi.
+Juuri kun hän siinä istui, tuli matami sisälle ja taputti Pekkoa olalle,
+sanoen: »Kyllä kai olet väsynyt matkasta ja ikävästä. Lapsi parka, setä
+ja täti eivät ole isä ja äiti, mutta koetetaan sentään asettaa kaikki
+niin, että huomaat, ettemme vieraitakaan ole. Pane nyt pitkäksesi ja
+nuku vähäsen. Kun on väsynyt, johtuvat kaikki ikävät mieleen. Minä tulen
+herättämään sinua kahvia juomaan, ja sitte sopii sinun mennä katselemaan
+tuonne ulos, millaista täällä maalla on.» Näin lausuttuaan meni matami
+pois.
+
+Pekko pani pitkäkseen vuoteellensa ja tuumaili: »On se sentään hyvä
+ihminen se täti. Kun häntä oikein katselee, ei hän näytäkään niin
+kummalliselta. -- Sitä Iiriä, joka nuo sanani niin pahakseen pani, että
+itkemään rupesi! Enhän minä mitään pahaa tarkoittanut -- mutta noilla
+tytöillä on aina silmäkulmassa kyyneleet valmiina. Mihinkä lienee mennyt
+koko tyttö» -- Pekko nousi sängystään ja rupesi katselemaan ulos
+ikkunasta. Siellä nyt näkyi pieni tyttönen kulkevan pitkin vainion
+pyörtänettä kartanon hakaan päin, kori kädessä. »Eiköhän se ole Iiri»,
+-- ajatteli Pekko, -- »varmaankin. Minun täytyy mennä mukaan.» Samassa
+oli jo lakki Pekon päässä, ja hän juoksi aika kyytiä samaan suuntaan,
+jonne oli nähnyt Iirin menevän. Jouduttuansa vainion äyräälle huusi hän
+hakaan päin: »Iiri, oletko siellä?»
+
+»Olen kyllä», kuului vastaus.
+
+»Missä olet?»
+
+»Täällä vain.»
+
+»En näe sinua.»
+
+»Tule hakemaan.»
+
+Pekko hyppäsi yli aidan ja huusi taas: »Haassako olet?»
+
+»Niin», vastasi Iiri.
+
+»Mitäs siellä teet?»
+
+»Tule katsomaan», huusi Iiri. Mutta samassa riensi hän taas toisaalle,
+ja sillä kurin sai Pekko hypätä paikasta paikkaan löytääksensä tyttöä.
+Vihdoin hän kuitenkin huomasi Iirin, kun tämä juostessaan kompastui sekä
+pudotti kädessään olevan korin ja huudahti: »Kaikki minun kauniit
+marjani, jotka sinulle olin noukkinut, putosivat!»
+
+»Minulleko? Mistä sinä viinimarjoja olet löytänyt?»
+
+»Täällä on monta pensasta, tule vain katsomaan, kuinka punaisina ovat.»
+
+Pekko nosti pensaan oksia, jotka olivat täynnänsä punaisia viinimarjoja.
+Pian oli hän niitä syönyt tarpeeksensa ja aikoi lähteä kotiin; mutta
+Iiri sanoi haassa olevan korkean kallion, josta näkyi kartanon iso lahti
+ja paljon muutakin. Sinne nyt ensin täytyi kiivetä. Iiri meni edellä ja
+Pekko perässä.
+
+»Hei! Täällähän on alaa -- kas kuinka kaunista! Mikä tämän kallion nimi
+on?»
+
+»Se on Orjankallio, ja täällä poltetaan aina helavalkeata.»
+
+»Orjankallio! Kuules, tiedätkö mitä varten sitä Orjankallioksi
+nimitetään?»
+
+»Tiedän kyllä. Vanha Taaven-muori kertoi meille ennen kotona
+kaikenlaisia satuja, ja silloin hän myöskin puhui, että tuolla
+kartanossa vanhaan aikaan asui suuri, mahtava herra, jolla oli oikein
+kauniin kaunis orjatyttö. Hän ei milloinkaan päässyt tätä hakaa
+edemmäksi, ja täälläkin hänen muassaan aina oli vanha pitkähampainen
+akka; yksin ei häntä laskettu. Koko haka oli silloin täynnä kauniita
+eläimiä, joita ainoastaan kartanon herra ja hänen vieraansa saivat
+ampua.
+
+Kartanoon tuli eräänä päivänä paljo metsästäjiä. He ampuivat, että metsä
+paukkui, ja kartanon herra aina kaikkein parhaiten. Kun metsästyksestä
+vihdoin päästiin, oli kartanon herra iloissaan ja sanoi: 'Tänään juomia
+runsaasti juotakoon.' Nyt vieraat pyysivät, että juomat tuotaisiin
+kalliolle, ja kun he täällä olivat koossa, sanoi yksi:
+
+'Ei nyt mitään muuta puutu kuin laulua. Ah jospa saisi kuulla kauniin,
+ihanan naisäänen silloin vasta tämä malja maistuisi.'
+
+'Eikö muuta? Sitä kyllä saatte kuulla', sanoi kartanon herra ja huusi
+palvelijoillensa: 'Orjatyttö tänne!'
+
+Hetken kuluttua tuli orjatyttö, mutta hän sanoi, ettei hän voi laulaa,
+paitsi jos hänelle luvataan, että hän tässä kalliolla on aivan vapaa,
+että kallio on ikäänkuin hänen oma valtakuntansa, jossa hän
+täydellisesti on itsevaltiaana. 'Tässähän on', sanoi tyttö, 'ainoastaan
+muutama kyynärä maata. Eihän se valtakunta suuri ole. Jos sen lupaatte
+minulle, saatte kuulla, millä tavalla vapautettu laulaa, ja minä lupaan,
+että sitä laulua haluaisitte kuunnella vaikka aamuun asti.'
+
+Kartanon herra hymyili ajatellen: 'Eihän haittaa mitään, jos tämä kallio
+on hänen omansa; sen kyllä voin hänelle antaa.' Ja nyt hän kaikkein
+kuullen lupasi, että tyttö saisi olla vapaana ja itsevaltiaana
+hallitsijana kalliolla.
+
+'Sanasi olemme kaikki kuulleet', sanoivat vieraat.
+
+Tyttö oli puettu valkoisiin vaatteisiin, ja kaunis kukkaseppele oli
+hänen päässään. Nyt viittasi hän palvelijoille, käski heidän tarjota
+juomia ja istui sitte laulamaan. Laulu oli niin ihana, niin lumoava,
+että sellaista ei kartanon herra ollut milloinkaan kuullut.
+
+'Miksikä et sinä ennen noin ole laulanut?' sanoi herra. 'Minä en enää
+koskaan tahdo kuulla ääntäsi sellaisena, kuin se ennen on ollut'.
+
+'Armollinen herra!' vastasi tyttö. 'Sorretun ääni ei ole vapaan ääni.'
+
+'Ole sitte vapaa', sanoi herra, 'en tahdo sinua enää sortaa'. Ja tyttö
+ilostui niin, että lankesi polvilleen kiittämään herraansa.
+
+'Nouse laulamaan', sanoi kartanon isäntä.
+
+Tyttö lauloi -- hän lauloi koko illan, lauloi vielä yönkin
+riemulaulujaan, vapautetun ilosäveleitä -- -- -- vaan kun aamu joutui,
+taukosi ääni äkkiä. Silloin kartanon herra nousi istualta ja riensi
+entisen orjansa luo. Tyttö oli pyörtynyt ja makasi kalpeana kalliolla.
+Herra aikoi juuri nostaa hänet syliinsä, mutta samassa tyttö aukaisi
+silmänsä sanoen: 'Vapautettu! -- oi onnea suurta! Nyt olen vapautettu!'
+Ja silloin hänen henkensä oli sammunut ja lentänyt vapautettujen maahan.
+Mutta kartanon herra oli sitte päiväkaudet istunut Orjankalliolla
+suremassa kaunista orjaansa.
+
+Ihmiset sanovat, että syysiltoina vieläkin monta kertaa kuuluu, kun
+oikein tarkasti kuuntelee, syviä surullisia huokauksia täältä
+Orjankalliolta.»
+
+»Ne semmoiset ovat ämmäin juttuja. Mutta mennään nyt pois, ei täällä ole
+hauskaa. Täti odottaa meitä kahvia juomaan.»
+
+»Pelkäätkö sinä?»
+
+»Minä? En pelkää! Mitä minä pelkäisin?»
+
+»Sitä, kun sanoin täällä kuuluvan huokauksia.»
+
+»Turhia!»
+
+Lapset riensivät nyt kotiin päin; heistä oli tullut hyvät tuttavat.
+Pekon hienous ei enää Iiriä ujoksi tehnyt. Iloisina he tulivat
+huoneeseen, jossa matamin kahvipannu jo aikaa oli jäähtynyt.
+
+»No hyvänen aika! Missä olette olleet? Marjassako?»
+
+»Niin, minä poimin viinimarjoja, ja sitte tuli Pekkokin, ja sitte olimme
+Orjankalliolla katselemassa maailmaa.»
+
+»Ja näimme everstin talonkin -- mutta mikä sen nimi on?» kysyi Pekko.
+
+»Sen nimi on Kartano», vastasi matami.
+
+»Kaikkia isoja talojahan kartanoiksi sanotaan», intti Pekko, »mutta minä
+tarkoitan sen oikeaa nimeä».
+
+»Kyllä everstin talon nimi on Kartano; kaikissa kirkonkirjoissa on se
+siksi nimitetty», sanoi matami. »Mutta tulkaa nyt voitaleipää syömään,
+sillä kahvini on jo aivan jäähtynyttä. Minä oikein hämmästyin, kun menin
+sinua herättämään eikä sinua näkynytkään koko huoneessa. Paremmin
+virkistävää kyllä onkin nuorelle mennä ulkoilmaan kuin venyä vuoteella.»
+
+Lapset menivät välipalaansa syömään ja juttelivat iloisesti keskenään.
+Näin kului Pekon ensimmäinen päivä hänen uudessa kodissaan, ja niin ne
+kuluivat toinen toisensa perästä, kunnes hän syksyllä meni Hämeenlinnaan
+kouluun. Lukkari oli itse häntä saattamassa ja hankkimassa hänelle
+kortteeria.
+
+Iirin oli kyllä ensin vähän ikävä Pekkoa, mutta pian se ikävä haihtui,
+sillä hän luki ahkeraan. Tämä työ oli hänestä niin hauskaa, ettei hän
+ollenkaan muistanut yksinäisyyttään, ja toisena syksynä oli hänkin
+pääsevä Hämeenlinnaan; silloin hän oli asuva Seljan kanssa yhdessä. Se
+aika häämötti ihanana hänen mielessään. Hän edistyi nopeaan, kuten ne
+ainakin, jotka erityisellä halulla eteenpäin pyrkivät.
+
+
+
+
+YHDEKSÄS LUKU
+
+
+Vuosi oli kulunut siitä, kuin Iiri tuli lukkarille, ja pian se oli
+mennyt. Onni vaihtelee -- ja pieni tyttö oli lyhykäisellä iällään jo
+saanut kokea runsaassa määrässä sen vaihtelevaisuutta.
+
+      Onni pilviin usein peittyy,
+      mutta Herraan luota vaan:
+      hänpä aikojenkin takaa
+      kyllä armaillensa jakaa
+      täällä onnenlahjojaan.
+
+Iiri, joka äitinsä kuoltua ensin oli kyllin tuntenut orpouttaan, hän nyt
+oli oikea onnen lapsi. Sekä lukkari että matami rakastivat häntä, aivan
+kuin he omaa lastansa olisivat hellineet.
+
+Iirin tuli nyt lähteä kouluun, ja matami oli säälinyt hänelle vaatteita
+kaikenlaatuisia, joita hän Iirin avulla asetteli kannelliseen
+pärekoppaan. Siinähän nyt oli Iirin omaisuus, jonka kasvatusäiti oli
+valmistanut, jotta ei tytöltä mitään puuttuisi siitä, mitä ruumiin
+verhoksi tarvitaan.
+
+Kun vaatteet olivat valmiina korissa, meni Iiri Martille ja Helylle
+jäähyväisiä sanomaan. Sillä välin matami varusti eväät mukaan. Sitte hän
+meni lukkarin kamariin, jossa Pekkokin oli, ja sanoi: »Nyt on kaikki
+aivan valmista matkaamme varten. Iirin vaatteet ovat kopassa, ja
+kapusäkissä ovat Pekon. Säkkiin panin Iirin patjat.»
+
+»Kirkkoherra sanoi, että Pekko kyllä pääsisi Seljan kanssa ylihuomenna,
+niin ettei hänen tänään tarvitsisi lähteä», kertoi lukkari.
+
+»Kyllä minä nyt menen; saanhan olla tädin apuna, ja ehkäpä pääsen
+kuulemaan, kun Iiriä tutkitaan.»
+
+»Niin, mennään vain kaikin, sitte saan vähän sinunkin kortteeriasi
+asetella. Nappularattaille kyllä mahdumme mukavasti; vähemmän heiluvat,
+kun sinä ja Iiri takaistuimella istutte.»
+
+»Mutta minun on vaikea sieltä ajaa», virkkoi Pekko.
+
+»Itse minä ohjat pidän», sanoi matami.
+
+Hetken päästä Iiri palasi Seppälästä. Martti saattoi häntä lukkarille ja
+istui sitte pihapenkillä, kunnes näki Iirin, matamin ja Pekon lähtevän.
+Heidän mentyänsä hän läksi huoaten kestikievariin kyytipojantoimiansa
+jatkamaan. Martti, joka tavallisesti oli tyytyväinen maailman menoihin,
+tunsi nyt vähän kaipausta, sillä Iiri oli aina ollut hellätuntoinen
+häntä kohtaan.
+
+Iirin ei ollut ikävä, sillä hän pääsi kouluun, ja sinneppä hän niin
+hartaasti halasikin, ettei hän mitään vaikeuksia eikä ikäviä muistanut.
+Pekko hänelle sitäpaitsi matkalla aina näytti uusia esineitä, joita
+Iiri, joka ei ollenkaan ollut kotirajoja ulompana käynyt, uteliaasti
+katseli.
+
+Kun Pälkäneelle tultiin ja ennätettiin Taustin mäelle, jolta näkyy ihana
+Pälkänevesi monilukuisine saarineen, silloin Iiri huusi: »Pekko, Pekko,
+onko maailmassa kauniimpaa?»
+
+Kysymykseen ei Pekko vastannut, hän sanoi vain: »Niin, eikö olekin
+kaunista! Ja tuossa metsässä, tuossa oikealla puolellamme on se paikka,
+jossa peipponen ilmaiseksi laulaa -- etkö muista? -- Aavasaksan pelissä,
+jota pelasimme, siinähän sanotaan, että saamme kuulla peipposen laulua
+ilmaiseksi Pälkäneen metsässä; ja se metsä on juuri tuo sama, sitä
+nimitetään Syrjänharjuksi.»
+
+»Saan minä kuulla peipposen laulua Kartanon haassa ja Renkalan metsässä
+ja joka metsässä.»
+
+»Niin, mutta näetkös, tämä metsä mainittiin siinä juuri kauneutensa
+takia; se on niin kaunis, että sitä kyllä sopii ihmisille huomauttaa.»
+
+»Ja tuo niemi ja tuo punainen talo! Voi kunpa saisi asua siellä! Mikä
+talo se onkaan?»
+
+»Se on Kuulialan kartano», vastasi Pekko, »ja näes, tuossa on pappila,
+tuolla. Tuossa on vanha kirkko, ja tuolla edempänä, kohta tulemme sinne
+asti, on uudempi kirkko. Tuo noin, katso vain, eikö ole kaunis?»
+
+»Mikä tuo suuri järvi on?»
+
+»Se on Mallasvesi. Hei kun sitä mennään! Nyt ollaan jo Kostiassa,
+tuossapa on Kostian silta.»
+
+»Joko teidän nälkä tulee?» kysyi matami, joka aina muisti, miten tärkeä
+asia ruoka oli nuorille kasvaville.
+
+»Ei vielä», sanoivat lapset. Mutta kun matami kerran oli johdattanut
+heidän ajatuksensa ruokaan, rupesi heistä tuntumaan, ikäänkuin ruoka
+kylläkin olisi kelvannut; ja Pekko kysyikin:
+
+»Milloinka syömme? Ei vielä kovin nälkä ole, mutta kyllä syömmekin, jos
+muuten sopii.»
+
+»Laitikkalassa syötämme», sanoi matami, ja sitte ajettiin eteenpäin,
+kunnes jouduttiin Laitikkalaan. Siellä syötettiin tunnin aika ja
+lähdettiin sitte yhtä kyytiä Hämeenlinnaan. Vermasvuoren virstanpitkää
+mäkeä ihmeteltiin ja Mierolan suurta siltaa, mutta Hämeenlinna, se vasta
+oli katseltava. -- Iiri ei ennen ollut kaupungissa käynyt, ja täällähän
+oli taloja jos jonkinlaisia -- sekä linna, kasarmit y. m. »Mutta
+eksynhän minä varmaankin täällä», valitti Iiri.
+
+»Et yhtään», vakuutti matami. »Hop, hop, hepo! Mihinkä tästä nyt
+mennään? Pekko, kiipeä tänne etuistuimelle, en minä oikein huomaa, mistä
+ajetaan siihen taloon, jossa Seljan kortteeri on.»
+
+»Tätikin jo eksyy», sanoi Iiri.
+
+»Enhän minä, mutta en nyt muista, missä se on. Kyllähän kaupungissa aina
+kysymällä löytää, ja Selja sinulle näyttää kaikki paikat, te kun
+tulette yhdessä asumaan.»
+
+Pekko otti ohjat ja ajoi pappilan kortteeriin. Talon omistaja, eräs
+vanha neiti Asp, tuli heitä vastaan ja osotti heille huoneen, johon
+saisivat nostaa kapineensa. Matamilla oli nyt hyvä hyöty Pekosta, sillä
+poika oli apuna nostamisessa. Hevosen hän juotti, ja kun matami oli
+saanut Iirin kapineet paikalleen, vei Pekko hevosen omaan kortteeriinsa,
+jossa hän sen sai talliin.
+
+Toimista väsyneenä pani matami aikaisin maata, mutta ei hän oikein
+makeasti nukkunut, sillä tutkinto, joka Iirin piti suorittaman,
+huolestutti matamia paljon enemmän kuin tyttöä itseänsä. Kun hän aamulla
+porstuassa tapasi talon emännän, vanhan neidin, joka kysyi, kuinka hän
+oli levännyt, vastasi matami: »Kyllähän muuten hyvin, mutta pelkäsin,
+miten meidän tyttö paran tutkinnossa käy; ajatelkaapas, kun tuommoinen
+hento olento, kuin meidän Iiri, joutuu oppineitten maisterien ja
+röökinäin tutkittavaksi -- rupeavat kaikin hänen kimppuunsa
+kysymyksillään -- niin johan siinä vanhemmankin pää pyörälle menisi.»
+Sitte huusi hän vielä kovemmin ovesta: »Iiri, oletkos valmis?»
+
+»Olen», vastasi Iiri ja tuli porstuaan, mennäksensä matamin turvissa
+ilmoittamaan itseänsä kouluun.
+
+Matami luuli tarkoin muistavansa, missä koulu oli, mutta kun joutui
+kadulle, niin silloin ei enää tietänytkään varmaan, minne päin oli
+mentävä. Torin hän kyllä tiesi ja pyrki sinne päin. »Kun ei se Pekkokaan
+jo sieltä kortteeristaan ennättänyt tulla -- mutta taisipa ehkä mennä
+koululle suorastaan», päivitteli matami. »Entäpä jos kysyisin tuolta
+rouvalta, joka tuolla tulee, missä koulu on.»
+
+Eräs hienoon pukuun vaatetettu ylhäinen rouva tuli pitkin torinsyrjäistä
+katua matamia ja Iiriä vastaan. Matami kumarsi ja kysyi: »Missä päin
+täällä tyttökoulu on?» Vieras rouva koetti selittää niin hyvin kuin voi,
+missä päin se oli, mutta matami, joka ei oikein varma ollut siitä,
+löytäisikö koulua sittekään, sanoi kursailematta:
+
+»Tulkaa, rouva hyvä, vähän matkaa kanssamme, jotta osaisimme sinne;
+tämän tytön tässä tarvitsisi joutua tutkintoon.»
+
+Rouva oli hetken vaiti, mutta samassa Iirin ihanat silmät katsoivat
+häneen niin suloisen nöyrästi, että rouva tarttui hänen käteensä sanoen:
+»Vai kouluun tämä tyttö nyt pyrkii. Tulkaa -- minä olen kyllä vieras
+täällä kaupungissa, mutta tiedän sentään sattumalta, missä tyttökoulu
+on.» Kun koulutalon nurkka tuli näkyviin, osotti vieras rouva sitä
+matamille ja Iirille sanoen: »Tuolla nyt on koulu, kyllä kai sinne
+osaatte jo?»
+
+»Kyllä, kyllä», vastasi matami, »ja kiitoksia nyt vain, kyllä tästä jo
+mennään. Hyvästi nyt!» Iirille sanoi hän: »Näin sitä löytää, kun kysyy.
+Mutta kukahan tuo rouva lienee ollut?»
+
+Ikäänkuin vastausta saadakseen katsoivat molemmat taaksensa yht'aikaa,
+ja samassa he näkivät nuoren, sorean herran, joka tuli rouvaa vastaan ja
+huudahti: »Miten äiti täältä päin tulee?»
+
+»Täti, se oli hän!» kuiskasi Iiri, »Ihalan nuori maisteri se oli».
+
+»Hän se oli, ja tuo rouva oli siis hänen äitinsä, Ihalan patruunan
+rouva. On hän joskus käynyt meidän pitäjässä, mutta en ole osunut
+näkemään. Helsinkiin kai menee poikansa kanssa.»
+
+Nyt tultiin kouluun, jossa lapsia oli joka huoneessa; he katsoivat
+uteliaina jokaista uutta tulijaa. Matami astui koulusaliin, ja
+johtajatar tuli häntä vastaan. Matami sanoi: »Hyvää päivää, terveisiä
+maalta!» ilmoitti sitte nimensä sekä mistä hän oli ja lisäsi: »Tässä on
+tyttöni taikka oikeastaan kasvattityttöni, jonka olen tuonut kouluun, ja
+pyytäisin opettajaa häntä tutkimaan. Rovasti on itse opettanut hänelle
+uskontoa, maisteri ja röökinät sitte, mitä hänen muuta on tarvinnut
+oppia. Toiselle luokalle arvelivat hänen pääsevän, mutta täällähän sitä
+nyt sitte nähdään, mitä hän osaa ja kykenee.»
+
+Uusia oppilaita tuli yhä, ja jokaista seurasi äiti tahi isä; muutamilla
+oli vielä veli tahi sisarkin muassa. Johtajattarella oli ystävällinen
+sana jokaiselle sanottavana, joten vasta-alkavien pelko väheni koko
+joukon; he rupesivat jo tekemään tuttavuutta toistensa kanssa. Vaan kun
+kaikki jo olivat tulleet, alkoi tutkinto. Matami istui kuuntelemaan,
+kun Iiriä tutkittiin. Hän seurasi silmillään Iiriä niin tarkasti, että
+kun Iiri vastasi, liikkui mataminkin suu aina sen mukaan kuin Iirinkin.
+Lapset saivat sitte vähäisen välihetken, jolloin pääsivät pihalle
+juoksentelemaan, ja nyt vasta huomasi matami Pekon, joka myöskin oli
+Iiriä kuuntelemassa. Matami kysyi Pekolta, miten hänen mielestään Iiri
+osasi, ja Pekko vastasi: »Hyvin kävi.»
+
+Tutkinnon loputtua tiedusteli matami johtajattarelta, miten Iirin oli
+käynyt, mutta johtajatar vastasi, että siitä saataisiin tieto vasta
+iltapuolella.
+
+Kun Iiri koulusta palasi, oli Seljakin jo tullut kaupunkiin, ja
+iltapuolella meni hän Pekon ja Iirin kanssa koululle. Kun he takaisin
+tulivat, ilmoittivat he Iirin päässeen toiselle luokalle. Ja Iiri sanoi
+vielä, että ulkona oli muutamia koulutyttöjä, jotka tahtoivat häntä
+leipuri Villandtille torttuja syömään.
+
+Matami oli iloinen, kun Iirin oli onnistunut päästä toiselle luokalle,
+ja hän laski tyttösensä huvittelemaan, kuitenkin varoittaen, että pian
+palaisivat kotiin. Tätä varoitusta Iiri kyllä noudattikin.
+
+Seuraavan yön matami nukkui oikein makeasti, ja aamulla rupesi hän
+hankkimaan kaupungista pois. Pekko toi hevosen ja nappularattaat pihaan,
+nosti sitte matamin kapineet rattaille, ja nyt oli kaikki valmiina
+matamin lähtöä varten.
+
+»Älä ole ikävissäsi», sanoi matami Iirille, »onhan Seljakin täällä».
+
+»En luule, että minun ollenkaan tulee ikävä», vastasi Iiri, »kyllä
+Seljan kanssa on hauskaa, ja tuo vanha neitikin näyttää kovin hyvältä.
+Koulussa sain jo myöskin monta tuttavaa, ja tapaanhan Pekonkin aina
+välimmiten.»
+
+Matami antoi nyt monta hyvää varoitusta sekä Pekolle että Iirille ja
+käski heidän muistaa joka työssään rukoilla Jumalalta siunausta, »sillä
+jollei Jumala työtämme siunaa, ei se myöskään menesty», lausui matami.
+Sitte hän sanoi heille hyvästi ja lähti ajamaan Hämeenlinnasta, jättäen
+kasvattinsa koulun ja vanhan neiti Aspin turviin.
+
+
+
+
+KYMMENES LUKU
+
+
+K:n pitäjän pappilassa oli paljo tointa ja tohinaa, sillä siellä
+valmistettiin nimipäiväpitoja. Rovasti vietti joka vuosi Nuutin päivää,
+ja nytkin taas oli päätetty kutsua pitäjän kaikki säätyläiset pappilaan.
+Kyökin takassa kiehui lihaliemipata, josta ruustinna varoitti
+kyökki-Kaisaa tarkasti ottamaan pois verivaahtoa, jotta liemi tulisi
+kirkasta.
+
+Neitoset Helvi ja Selja leipoivat piirakoita ja kaikenlaisia
+pikkuleipiä. Selja oli keväällä päässyt koulusta, sillä nyt oli jo
+viidettä vuotta kulunut siitä, kuin hänet jätimme Iirin kanssa vanhan
+neiti Aspin luo; hän oli tätä nykyä yhdeksäntoistavuotias iloinen tyttö.
+
+»Äiti, meillä on nyt neljää lajia leipää, tarvitaanko enempää?» kysyi
+Selja.
+
+»Ei tarvita, kyllä se riittää», vastasi ruustinna. »Illaksi laitamme,
+paitsi mitä voileipäpöydälle pannaan, lihalientä ja piirakoita,
+viheriäisiä herneitä ja hakattua paistia, ja jälkiruokaa teemme
+luumuista.»
+
+Ahto tuli samassa sisälle; hän oli käynyt Kartanossa ja ilmoitti, että
+siellä oli Ihalan patruuna sekä patrunessa ja Arvo maisteri.
+
+»Hyvänen aika, kuinka hauskaa!» sanoi Selja, »he tulevat sitte myöskin
+tänne».
+
+»Niin, tietysti», vastasi ruustinna. »Kuules, Helvi! Kyllä
+välttämättömästi nyt tarvitaan viittä lajia leipää, ja herneitten
+sijasta laitamme viheriää putinkia, munakokkelia ja lihapalleroita sekä
+porsaanpaistia. Kaisa! Juokse sanomaan talli-Matille, että hän tappaa
+kaksi porsasta ja kalttaa päät ja korvat hyvin puhtaiksi, sillä porsas
+pannaan kokonaisena vadille. Vai on patrunessa itsekin kerran tänne
+tullut. -- Kermahyytelöä laitamme jälkiruoaksi. Mutta muista, Helvi,
+että vain panet tarpeeksi mantelia ja vaniljamaustinta. Minä menen itse
+kuorimaan maitoastiat, jotta kerma tulee tarpeeksi vahvaa. Matin täytyy
+lähteä kutsumaan vieraita. Sitte kun hän on porsaat tappanut, saa hän
+valjastaa hevosen ja mennä. Hannan lähetämme näihin lähimpiin
+naapureihin. Hanna kuules!» Hanna, sievä kuusitoista-vuotias
+palvelustyttö, joka oli huoneita siivoamassa, tuli ruustinnan luo, ja
+ruustinna jatkoi: »Vie ulos kaikki huonekalut salista ja tomuta ne
+hyvästi.»
+
+»Jouluksi ne tomutin kaikki», vastasi Hanna.
+
+»Niin, mutta Ihalan sukukartanon patrunessa tulee tänne -- kyllä ne
+tarvitsee tomuttaa; mene nyt vain oitis! Kaisa saa myöskin mennä kaluja
+kanssasi kantamaan ja sitte saat mennä pastorille ja sanoa näin:
+'Ruustinna ja rovasti käskivät sanoa paljon terveisiä ja pyytää, että
+herrasväki kaikin tulisi huomenna iltaa viettämään pappilaan' -- ja
+sitten menet lukkarille ja sanot siellä samoin. Muistatkos nyt?»
+
+»Kyllä», vastasi Hanna ja läksi toimiinsa, ensin huonekaluja tomuttamaan
+sekä huoneita siivoamaan ja sitte pastorin ja lukkarin perhettä
+pappilaan kutsumaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Iiri istui kotonaan salin peräikkunan ääressä. Hänellä ei ollut
+erityistä huonetta, mutta peräpuoli salia oli kuitenkin ikäänkuin hänen
+olinpaikkansa, sillä täällä oli hänen piironkinsa ja kirjoituspöytänsä.
+Tällä haavaa hän piteli sylissään taivaansinistä pukua, joka oli tehty
+harsomaisesta villakankaasta. Sitte kuin se viimeksi oli Iirin yllä
+ollut, oli hän melkoisesti kasvanut, ja nytpä sieti tuumata, miten siitä
+saataisiin tarpeeksi pitkä. Uutta kangasta oli kyllä lisäksi, sillä
+matami oli pitänyt varalla, että runsaasti ostettaisiin, jotta
+kasvinvaratkin olisi; mutta miten jatko saataisiin soveltumaan kauniisti
+ja sievästi, sitä Iiri nyt koetteli. Työ ei näkynyt häntä oikein
+miellyttävän, hänen ajatuksensa olivat varmaankin muualla; siltä ainakin
+näytti, koska tuo sievä pääkkönen vaipui hänen kättänsä vasten ja hänen
+suuret miettiväiset silmänsä katselivat ulos avaruuteen. Lumihöyteitä
+sateli lakkaamatta, ilma oli samea, mutta maa aivan puhdas kuten
+häähuone. Joku kopisteli lunta jaloistaan kyökin porstuassa. »Kukahan
+tulee?» ajatteli Iiri, mutta ei kuitenkaan noussut katsomaan, sillä
+olihan Leena kyökissä. Matamin kamarin ja kyökin välinen ovi kävi, ja
+nytpä syntyi vilkas puhe matamin kamarissa. Iiri kuuli vain, että matami
+sanoi: »Vai niin, onko itse patrunessakin -- kyllä tullaan! -- Sano nyt
+vain suuret kiitokset ruustinnalle. Hyvästi, hyvästi!»
+
+Matami tuli saliin Iirin luo, sanoen: »Kuules, Iiri, meitä on kutsuttu
+pappilaan huomenna iltaa viettämään -- ja sinne tulee paljo vieraita --
+kaikki herrasväki pitäjästä ja vieläpä Ihalan patruuna rouvineen ja
+nuori patruuna -- niin sanoi pappilan Hanna, joka kutsumassa oli.»
+
+»Koskahan lienevät tulleet?» sanoi Iiri. Vieno puna nousi samassa hänen
+poskilleen, ja hän rupesi nyt vilkkaammin valmistamaan pukuansa.
+
+»En muistanut kysyä, mutta kyllä Pekko sen tietää, jahka hän kotiin
+tulee Kartanosta.»
+
+»Niin, samahan se minun puolestani on, vaikka tulin kysyneeksi», vastasi
+Iiri sovitellen hameensa laskoksia, jotka nyt tulivatkin aivan hyvään
+kuntoon.
+
+Matami meni lukkarillekin ilmoittamaan, että oli pappilaan kutsuttu sekä
+että sinne Ihalastakin tulee sukukartanon herrasväki.
+
+Tuokion kuluttua palasi Pekko Kartanosta, jossa hän kertoi olleen
+erittäin hauskaa, sillä siellä oli vieraita Ihalasta, sekä myöskin
+Ruotsista eräs nuori neiti Aateli, joka oli kaunis kuin enkeli ja
+käytöksessään niin vilkas ja taitava, ettei suomalaiset naiset ollenkaan
+vetäneet vertoja hänelle; myöskin oli hän äärettömän rikas.
+
+»Ohoh, joko hänen kukkaroansakin olet tarkastanut», virkkoi Iiri.
+
+»Niistä, jotka ovat rikkaita, puhutaan aina niin paljon, että kyllä
+heidän rikkautensa tunnetaan», virkkoi Pekko. »Meidän on tapana sanoa:
+hän on niin ja niin monen tuhannen tyttö.»
+
+»Ja sen mukaan sitte arvostelette meitä.»
+
+»Sinä Iiri olet niin lapsellinen», sanoi Pekko, »sinä puhut kaikesta
+vallan vakavasti, et sinä ensinkään ymmärrä, miten hienossa maailmassa
+puhutaan. Sanotaan paljo noin vain, että keskustelu kävisi vilkkaasti --
+niin toinen kuin toinenkin puhuu seuroissa, miten parhaalta kuuluisi --
+toisinaan sattuu niinkin, että puhutaan aivan päinvastoin, kuin ennen on
+sanottu.»
+
+»Vai niin, sitte minä en milloinkaan tahtoisi kuulua hienoon maailmaan
+enkä seurustella ylhäisten kanssa. Pappilassa eivät ihmiset ole
+sellaisia. En kuitenkaan tahdo uskoa, että kaikki hienot niin tekevät,
+kuin sinä sanot -- mutta tuo Aksel luutnantti on noita kevytmielisiä
+tuumia sinuun istuttanut; usko minua, Pekko, hän ei ole sinulle hyvä
+kumppani.»
+
+»Ohoh, mikäs häntä vaivaa?»
+
+»Hän on yleensä kevytmielinen, sen sanovat kaikki vanhemmat ihmiset, ja
+sen kyllä hänen puheestaankin havaitsee. Sitä paitsi hän on liika vanha
+sinun kumppaniksesi.»
+
+Pekko oli keväällä tullut ylioppilaaksi ja oli mielestään koko suuri
+herra; häntä harmitti vähän, että Iiri, joka oli nuorempi, tahtoi häntä
+neuvoa, ja hän sanoi vähän närkästyneenä: »Kas vain meidän
+seitsentoista-vuotiasta! Koska sinä noin viisaaksi olet tullut? Puhut
+kuin vanha ihminen.»
+
+»Sinä vain pilkkaat minua! Jollen ole vilkas, niin ei minussa ole
+vilppiäkään. Minä toivoisin vain sydämestäni, että sinä vähemmän
+rakastaisit turhuutta, ja senpä vuoksi vikasi sanon sinulle suoraan.
+Eihän sinulla ole ketään, joka sinua moittii, sillä täti ja setä pitävät
+sinusta niin paljon, että eivät hennoisi sanoa sinulle mitään, jos
+vikoja näkisivätkin.»
+
+»Iiri kulta, kyllä uskon, että moitteellasi hyvää tarkoitat, enkä
+sinulle suutu, olethan oma sis-- oma hyvä ystäväni -- ehkä ainoa oikea
+ystäväni.» Pekko kävi vakaaksi ja läksi kamariinsa.
+
+Seuraavana päivänä oli lumipyry lakannut. Päivä oli kirkas, mutta kylmä.
+Härmäiset puut kimaltelivat tuhansia tähtiä täynnä. Lukkarilla olivat
+kaikki hyvällä mielellä -- ilmakin ehkä oli siihen syynä, sillä
+ihmeellisesti se vaikuttaa ihmisluontoon; jos on samea päivä, painuu
+ihmisen mieli usein kyllä raskaaksi. Mutta kuten sanottu, oli tänään
+kirkas päivä, ja sitte seurasi kaunis kuuvaloilta. Iiri oli nyt
+pukeutunut valmiiksi. Hän oli hyvin suloinen sinisessä puvussaan. Hame
+oli pitkä, mutta siinä ei ollut mitään laahoa, ja se soveltui sievästi
+hänen hoikan vartalonsa ympäri. Päässään ei hänellä ollut mitään, ei
+nauhan pätkääkään, jommoisella moni muu koristeli itseänsä; ainoastaan
+hänen tummanruskeat hiuksensa riippuivat luonnollisina uhkeina
+palmikkoina kaunistamassa häntä.
+
+Kun Pekko tuli sisälle ja näki Iirin noin viehättävän suloisena
+luonnollisessa kauneudessaan, silloin hän ajatuksissaan vertaili tyttöä
+komeaan neiti Aateliin, joka kartanossa vieraili, ja ajatteli: »Kun
+Iiriä katselen, muuttuu mieleni aina vaatimattomaksi -- mutta kun
+noitten komeitten naisten parissa olen, tekee minun mieli komeilla,
+tuhlata ja puhua kaikenlaista, jota sitte taas Iiriä nähdessäni kadun ja
+häpeän.»
+
+»Miksi sinä noin vakaa olet?» sanoi Iiri. »Mennäänhän nyt pappilaan --
+ja sielläpä on aina hupaista -- Helvi ja Ahto osaavat kaiken asettaa
+hauskaksi, ja Selja on niin iloinen, että hänen iloisuutensa tarttuu
+muihinkin.»
+
+Matami tuli saliin puoleksi vaatetettuna ja huusi lukkarille: »Kuules
+ukko, entä jos minä sentään jäisin pois, koska sinne pappilaan nyt tulee
+niin paljo hienoa väkeä. Sinä olet niitten kanssa paremmin tottunut
+seurustelemaan, mutta minä olen vanhanaikuinen tavoiltani.»
+
+»Niin, kyllä me toimeen tulemme, jos täti tahtoo jäädä pois», virkkoi
+Pekko, joka muisteli ylhäisiä tuttaviaan.
+
+»Ei, täti kulta! Te ette saa jäädä pois, sitte jään minäkin», sanoi
+Iiri.
+
+»Ja sinun tapasi kelpaavat kyllä pappilassa, koska sinua on sinne
+kutsuttu», vastasi lukkari, joka tuli kamaristaan. »Jos joku nuori
+nauraa lukkarin muijan tapoja, kun eivät ole niin hienoja kuin heidän,
+jotka ovat kouluutettuja ja suuressa seuraelämässä liikkuneet, niin me
+vasta saatamme heidän tyhmyyttänsä nauraa.»
+
+Matamin mieli tuli aivan rauhoitetuksi ja hän sanoi: »Mitäs minä
+huolinkaan muista. Kiitoksia vain, lapsikullat, jotka tahdotte tätiä
+mukaanne; siitä näkyy, että olette viisautta oppineet, koska ette ole
+turhanylpeitä.»
+
+Pekko ei oikein hyvällä omallatunnolla saattanut ottaa vastaan näitä
+kiitoksia, mutta päätti toiste koettaa ansaita niitä.
+
+»Menkää, täti hyvä, pukeutumaan valmiiksi; nimismiehen väki ajoi jo
+tästä sivutse, ja pastorilaiset myös», sanoi Iiri.
+
+»Minä olen jo melkein vaatteissa. Mustan merinoffihameeni vain pistän
+ylleni ja turkinsaalini -- ja onhan musta pitsilakkikin jo päässäni»,
+virkkoi matami ja meni kamariinsa pukeutumaan.
+
+Vieraita ajoi yhtä kyytiä pappilaan, ja matami huusi Iirille: »Kohta
+olen valmis, pistän jo päällyskengät jalkaani. Pankaa tekin pian takit
+yllenne. Katsokaa, tuossa ajaa Kartanon kuomureet ohitse -- kiirehditään
+nyt.»
+
+Pappilassa kynttiläin ja lamppujen loiste ikäänkuin viittasi rovastin
+ystäviä ja tuttavia tulemaan hänelle toivottamaan onnea ja pitkää ikää.
+Ja kylläpä hänelle ikää olisikin karttunut, jos näiden vieraiden kaikki
+toivomukset olisivat toteen käyneet.
+
+Kun lukkarin perhe astui tuohon valaistuun saliin, oli sinne jo
+melkoisesti kokoontunut nuorisoa. Helvi ja Selja, jotka täällä
+keskustelua pitivät vireillä, tulivat sanomaan tervetuliaiset matamille
+sekä Iirille ja Pekolle; lukkari oli jo puikahtanut eteisestä rovastin
+kamariin. Matami tervehti sanoen: »Hyvää päivää, terveisiä meiltä»,
+vaikkei kotona ollutkaan muita kuin Leena piika ja musta kissa. Iiri
+sekaantui nuorten pariin, mutta matami meni aina peräkamariin asti,
+jossa vanhat rouvat istuivat. Pekko meni myöskin matamin perässä, mutta
+seisattui kolme askelta kynnyksestä ja teki sujuvan kumarruksen joka
+haaralle sekä palasi sitte saliin. Hänen hieno olentonsa pisti paremmin
+silmiin matamin rinnalla, sillä viimemainittu käveli ympäri huonetta,
+kätellen jokaista ja lausuen: »Terveisiä meiltä». Kun hän tuli
+everstinnan luo, joka oli pitäjän ylhäisin rouva, tuumasi hän kumartaa
+vain, mutta ajatellen, että everstinna ehkä sentään pahastuisi, pisti
+hän kuitenkin taas kättä, vaan sanoi nyt: »Terveisiä meidän mäeltä» --
+lieneekö tuo hänestä kuulunut vähän hienommalta kuin: »terveisiä
+meiltä».
+
+Everstinna ei noussut istualtaan, vaan noikkasi vähäisen ja kurkotti
+armollisesti kättään. Patrunessa Aateli huomasi kälynsä kopean
+tervehdyksen. Hän hymyili vähän, ja kun matami ennätti patrunessan luo
+sekä myöskin häntä tervehti lausuen: »Terveisiä meidän mäeltä», niin
+patrunessa ystävällisesti vastasi: »Kiitoksia». Matami katsoi sitte
+ympärilleen, mihinkä nurkkaan hänen olisi sopinut istua, vaikka tyhjä
+tuoli oli aivan sohvan vieressä, mutta patrunessa sanoi: »Istukaa rouva
+hyvä tähän, tässähän on tyhjä tuoli.»
+
+»Minäkö näin ylhäälle?» -- Hän istui kuitenkin ja jatkoi: »En minä
+mikään rouva ole, matami vain -- mieheni on täällä pitäjässä lukkarina,
+ja kun me olemme ikäänkuin pappissäätyä, niin tänne pappilaan on aina
+kutsuttu -- ja sitte meillä on nuoria myöskin, ja niittenpä vuoksi
+minuakin tahdotaan mukaan, koska meidän tyttöä ei haluta lähteä ilman
+minua. Hän on vain ottotyttö, mutta pelkkää iloa on hän meille
+tuottanut. Niin, nuori patruunapa hänet vedestä pelasti ja meille toi.
+Lähinnä Jumalaa me nuorta patruunaa eli maisteria, tai miksikä häntä nyt
+karahtierataan -- saamme lapsesta kiittää.»
+
+»En muista hänen puhuneenkaan siitä mitään -- ehkä sentään, nyt johtuu
+se asia mieleeni. Sitte on kulunut monta vuotta.»
+
+»Kuudetta vuotta. Yhden vuoden tyttö oli meillä kotona, silloin hän oli
+kaksitoista-vuotias ja kävi pappilassa koulua -- ja sitte on hän ollut
+neljä kokonaista ja nyt viidettä vuotta Hämeenlinnan tyttökoulussa.
+Niin, kuudetta vuotta siitä on -- hän on nyt seitsemäntoista-vuotias,
+koko riski tyttö, vaan sentään hentoa laatua, kyllä hänessä mittaa on --
+aivan täysikasvuinen, vaikka vielä koulua käy, mutta keväällä hän sieltä
+pääsee. Rippikoulun hän jo on käynyt.»
+
+Uusia vieraita tuli, ja matami, joka ei mielellään istunut huoneen
+peräpuolella ylhäisten joukossa, puikahti nyt kamarin alapäähän
+istumaan. Salissa nuoret tyttöset jutellen kävelivät pitkin lattiaa,
+eikä pitkääkään aikaa kulunut, ennenkuin olivat muodostaneet piirin ja
+lauloivat:
+
+»Nuori ystäväin, tule hyppimään kanssani piiriin, heipparallalei --»
+
+Tätä kesti vähän aikaa, mutta sitte neiti Asp, joka oli ollut joulua
+viettämässä pappilassa, rupesi pianolla soittamaan valssia, ja nyt
+kaikki nuoret herrat tulivat sisälle ja vilkas tanssi alkoi. Pekko
+erittäinkin oli vilkas tanssija; varsinkin muisti hän vierasta neiti
+Aatelia ja talon tyttäriä. Iiriä hän ei ensinkään lähestynyt.
+
+Iiri istui nurkkasessaan katsellen lattialla pyöriviä, ja ensimmäinen
+valssi meni, ilman että hän kertaakaan oli lattialla. Mutta ei hän sillä
+väliä pitänyt, se oli aivan luonnollista vain. Kerran kuitenkin hän
+ajatteli itsekseen, kun Arvo Aateli Lillin kanssa pyörähti lattialla:
+»Jospa yhden ainoan kerran saisin tanssia hänen kanssaan -- yhden kerran
+vain» -- mutta se ajatus puikahti esiin hänen sydämensä sisimmästä
+sopukasta -- ja sinne hän sen taas lähetti piiloon. Pekolle hän
+itsekseen hymyili, sillä Pekko tanssi aina sen kanssa, jonka hän
+havaitsi enimmän huomatuksi. Hänen suurin vikansa oli turhamaisuus, ja
+itsenäisyyttä häneltä myöskin puuttui. Iiri kyllä tiesi olevansa Pekolle
+rakas, vaikkei aina siltä näyttänyt.
+
+Nyt ruvettiin katrillia tanssimaan. Useimmilla oli jo kumppanit
+valittuna, kun Arvo, joka oli pistäytynyt herrojen kamariin, jälleen
+astui saliin. Hän katseli ympärilleen ja -- mikä kumma! -- tuli
+suorastaan sitä nurkkaa kohti, jossa Iiri istui. Iiri, joka oli toivonut
+saavansa kerran vain pyörähtää ympäri Arvon kanssa, toivoi nyt taas,
+ettei hän tulisikaan, mutta Arvo tuli. Hän näki, tarkastellessaan
+neitosia, nuoren, sievän tyttösen, joka vaatimattomana, ikään kuin
+lemmikki lähteen reunalla, istui nurkkasessaan. Arvo esitteli itsensä ja
+pyysi Iiriä katrillia tanssimaan.
+
+Kun tanssi alkoi, kysyi hän Iirin nimeä. »Nimeni on Salmi», vastasi
+Iiri, luoden kysyjään kainon, ihanan katseensa. Nyt muisti Arvo
+nähneensä nuo silmät ennenkin, ja nimi -- se oli lukkarin. »Te olette
+Pekko Salmen kasvattisisar, vai kuinka?» kysyi Arvo.
+
+»Olen», vastasi Iiri, »minä kyllä tunnen maisterin vielä»
+
+»Suokaa anteeksi, etten minä teitä tuntenut, mutta muutos on niin
+suuri, etten saattanut aavistaa teissä sitä pikkuista tyttöä, jonka
+monta vuotta sitte lukkarilla näin.»
+
+Iiri jutteli tanssiessaan mielellään Arvon kanssa; hän ei hetkeäkään
+ajatellut, että tässä olisi ollut sellainen nuorukainen, joka hänelle
+puhui »noin kuinka kulloinkin sopii». Ei, hän luotti täydellisesti
+henkensä pelastajaan.
+
+Rouvat tulivat myöskin tanssia katsomaan. Patrunessa näki tuon ihanan
+sinipiikasen poikansa rinnalla ja kysyi everstinnalta, kuka se oli.
+
+»Lukkarin kasvatti vain», vastasi everstinna. -- »Missä Lilli lienee?
+Kenenkä kanssa hän tanssii? En näe häntä. Kas, mitenkä Arvo joutui
+tanssimaan neiti Salmen kanssa?»
+
+»Syy on mielestäni hyvin selvä», vastasi patrunessa.
+
+»Miten niin?» kysyi everstinna.
+
+»Katsotaanpa ympärillemme, tokkohan löydämme salissa toista niin hempeää
+kaunotarta --»
+
+»Tyttö on tosiaan embelleerannut, mutta katsopa vain meidän soreaa
+sukulaistamme Ragnhildiä -- hän on charmantti.»
+
+»Hän on tosiaan kaunis, mutta suloutta häneltä puuttuu. Neiti Salmi
+sitävastoin on hempeä, suloinen kaunotar.»
+
+»Häneltä puuttuu kuitenkin jotakin, hänessä ei ole noblessia. Saatan
+paraiten vertailla heitä, jos sanon, että Ragnhild on kuten komea
+puutarhakukka ja neiti Salmi ainoastaan metsäkukka.»
+
+»Kenpä ei ennen valitsisi kainoa kielokkia kuin komeaa puutarhakukkaa»,
+sanoi patrunessa.
+
+Everstinna ei vastannut mitään, vaan käveli eteenpäin, antaen
+armollisesti kättä välistä yhdelle, välistä toiselle tuttavalleen,
+ikäänkuin ajatellen: »Mikä kunnia teille alhaisille, kun saatte tarttua
+käteeni». Muutamat tuosta kädenannosta olivatkin onnellisia, mutta
+useimmat nauroivat hänen ylpeää armollisuuttaan, kun hän selkänsä
+käänsi.
+
+Kun tanssi lakkasi, tuli rovasti saliin, sanoen: »No, mitenkä laulun
+käy? Eikö meidän nuoret saa laulua aikaan? Kaikki nuoret kokoon!
+Laulakaamme: 'Oi maamme Suomi synnyinmaa!' Eikö käy laatuun?
+Koetetaanpas!» Nyt laulettiin »Maamme», ja rovasti oli itse mukana
+innostuttamassa nuorisoa. Sitte kehoitettiin Seljaa soittamaan, ja
+soitettuansa muutamia kappaleita hän pyysi Iiriä laulamaan. Kainosti
+läheni Iiri pianoa ja rupesi Seljan säestäessä laulamaan:
+
+      »Jos voisin laulaa kuin lintu voi,
+      jos sois mun äänen' kuin leivon soi,
+      niin kullalleni mä laulaisin,
+      pois kyynelhelmensä pyyhkisin.
+
+      Jos voisin lentää kuin lintunen
+      ain' yli vuorten, halk' ilmojen,
+      niin kullan luoksi mä lentäisin
+      ja pesän korpehen laatisin.
+
+      En voi mä laulaa kuin lintu voi,
+      ei soi mun äänen' kuin leivon soi,
+      en saata lentää halk' ilmojen,
+      en pesää laatia korpehen.»
+
+Iirillä oli hyvin heleä, kaunis ääni, ja hän oli tottunut Seljan
+säestäessä laulamaan, joten tämä laulu senkin vuoksi kävi erittäin
+hyvin. Rovasti taputti häntä olalle ja sanoi: »Kas niin, tyttöseni, se
+kävi oivallisesti.» Selja nousi pianon äärestä ja alkoi kävellä Iirin
+kanssa lattialla, mutta Iiri meni pian istumaan syrjäiseen paikkaan
+salissa, sillä hän oli vielä vähän ujo näin suurissa seuroissa. Arvo
+läheni häntä taas. Hän kiitti Iiriä kauniista laulusta ja kysyi, oliko
+hän käynyt laulunopissa. »En ole erityisesti laulua harjoittanut»,
+vastasi tyttö, »mutta koulussa meillä on hyvä laulunopettajatar, ja sen
+mitä osaan, olen häneltä oppinut».
+
+»Teidän tarvitsisi tosiaankin kehittää laulutaitoanne, sillä se on
+lahja, jota ei ole kaikille suotu.»
+
+»Kyllä olen aikonutkin pyytää kasvatusvanhemmiltani, että minä koulusta
+päästyäni saisin vielä jonkun kuukauden käydä laulua oppimassa, sillä
+varmaankin minulla tulevaisuudessa olisi siitä hyötyä, kun kansamme
+lapsia rupean opettamaan.»
+
+»Aiotteko opettajattareksi?»
+
+»Aion. Se on ainoa työ, jossa mielestäni saattaisin vaikuttaa jotakin;
+on niin monta asiaa, niin monta epäkohtaa olemassa, sellaisia, joita
+täytyy katsella, voimatta mitään tehdä niitten parantamiseksi. Luulen,
+että jos voisin tehdä itseni opettajattarena rakastetuksi, saattaisin
+ehkä vaikuttaa lapsiin niin, että ne aatteet, joita minä suosin, myöskin
+tulisivat heille rakkaiksi ja kentiesi vielä heidän vanhemmillensakin.»
+Iirin kauniit silmät kiilsivät innostuksesta, kun hän puhui, ja hänen
+muuten kalpeille poskilleen oli noussut heleä puna, eikä hän ensinkään
+ollut ujo, kun hän joutui puhumaan asiasta, joka oli hänen elämänsä
+päämääränä. Arvo katseli mielihyvällä nuorta, hentoa tyttöä, joka oli
+noin vakaa ja voimakas aatteissaan ja kuitenkin melkeinpä lapsi vielä.
+
+»Te olette kovin nuori tuntemaan niitä epäkohtia, joita löytyy, ja niitä
+parantamaan; mitäpä te vielä elämästä tunnette», sanoi Arvo. »Tosin
+kyllä tahdon myöntää, että epäkohtia on olemassa, ja itse olen, samoin
+kuin tekin, aikonut kaikin voimin työtä tehdä niitten poistamiseksi.»
+
+»Minä olen jo seitsemäntoista-vuotias, olen itsekin kansan lapsia, ja
+kasvatusvanhempaini asema on tuottanut minulle tilaisuutta yhä
+edelleenkin elää kansan keskuudessa silloin kuin olen kotona ollut.
+Paljo, mitä lapsena olen nähnyt ja kokenut, on nyt selvinnyt minulle ja
+mieltäni surettanut.»
+
+Sillä välin kuin Arvo ja Iiri keskustelivat, alettiin taas piiritanssia
+ja laulettiin:
+
+      »Ystäväni, armahani,
+      täss' on sormus sormessani.
+      Isänmaani on isänmaasi,
+      tavarani on tavarasi.
+      Tule, tule, tu-u-le omakseni --»
+
+Mutta nyt juoksi Pekko Iirin luo ja pyysi häntä tanssimaan kanssaan.
+Samassa tuli Lilli Arvoa etsimään ja sanoi hiljaa: »Hyvä serkkuni, mikä
+sinut noin vakaaksi on tehnyt? Tuskin muistat velvollisuuksiasi talon
+tyttäriä kohtaan. Varmaankaan ei sinun seuralaisellasi ollut sinulle
+mitään hupaista juteltavaa, koska näytät noin vakaalta.»
+
+»Päinvastoin hän oli niin hupainen, että unhotin velvollisuuteni talon
+tyttäriä ja vieläpä serkkuanikin kohtaan», vastasi Arvo vähän
+ivallisesti, mutta sovitti tuon vähäisen pistopuheen sillä, että meni
+piiriin tanssimaan Lillin kanssa. Näin jatkettiin iltaa tanssilla, eikä
+Iirin sitte enää tarvinnut istua näkymättömänä nurkkasessaan. Pekkokin
+kyllä häntä muisti, koska näki kaikkien muittenkin häntä pyörittävän.
+
+Ruustinna tuli saliin kutsuaksensa vieraitaan illalliselle, mutta Ahto
+sanoi: »Äiti kulta, emmekö saa tanssia vähän vielä?»
+
+»Kyllä saatte», vastasi ruustinna ja istui hetkeksi katselemaan nuorten
+iloa. Eversti Aateli seisoi ruustinnan lähellä ja sanoi:
+
+»Neiti Salmesta on tullut todellakin sievä tytönnupukka; paljon ne
+vuodet vaikuttavat nuoriin -- jos vanhoihinkin --»
+
+»Niin kyllä! Ajat kuluvat -- lapset muuttuvat nuorisoksi, nuoret
+vanhoiksi ja vanhat muuttavat maan poveen.»
+
+»Aivan oikein, uudet, yhä uudet polvet astuvat esiin, mutta ilot,
+murheet ja taistelot ihmiskunnalla ovat aina samat», lausui eversti
+huoaten. Hänkin ehkä muisti taistelojaan, sillä hän ei ollut onnellinen
+kodissaan -- ylpeä ja turhanaikainen vaimonsa vaikutti, kuten vaimo
+ainakin, suuremmassa määrässä kodin oloihin kuin perheen isä.
+
+Tanssi oli nyt loppunut, ja ruustinna pyysi vieraansa illalliselle,
+hyvin varustetun pöytänsä luo. Varmaankin oli tällä haavaa hänen suurin
+ilonsa, kun hän näki, miten runsasvaraiset ruoka-astiat hyvällä
+vauhdilla alenivat.
+
+Kun vieraat illallisen jälkeen vihdoin saapuivat jäähyväisiä sanomaan
+rovastille ja hänen rakastettavalle perheellensä sekä kiitoksia
+hauskasta illasta, niin he epäilemättä ajattelivat, mitä sanoivatkin,
+sillä hauskat Nuutinpäivät oli pappilassa vietetty, siitä oltiin
+yksimielisiä.
+
+
+
+
+KAHDESTOISTA LUKU
+
+
+Kevät, oi ihana aika, -- olkoon se sitte ihmislapsen, ihmissydämen tahi
+luonnon kevät. Oi ihana kevät! Niin ehkä ajattelivat pappilan Hanna ja
+kievarin Hely, kun kartanon haassa taittelivat nuoria vihdaksia. Haka
+kuului osaksi myöskin Seppälän kestikievariin, vaikka sitä nimitettiin
+kartanon haaksi, koska se ulottui sinne asti.
+
+»Pääseekö Marttikin Pälkäneelle huomenna?» kysyi Hanna.
+
+»Pääsee», vastasi Hely, »ja Kallu myöskin. Suutarin Janne lupasi käydä
+kyytiä Kallun puolesta, ja Taaven-muori saa minun sijastani olla herroja
+passaamassa. Martille annettiin lupa muuten; ei tarvinnut edes etulaista
+hankkia. Isäntä on aina ollut kovin hyvä Martille. En tiedä, miten
+veljeni osaakin tehdä kaikki isännän mielen mukaan.»
+
+»Mistäpä isäntä saisi toisen semmoisen miehen, jos Martti menisi muualle
+palvelemaan?»
+
+»Kyllähän se niinkin on, mutta ei Martti ainakaan kauan enää Seppälässä
+palvele.»
+
+»Mihinkä hän sitte menee?»
+
+»Kas kun olet olevinasi; kukas sen paremmin tietäisi kuin sinä? Kai maar
+Martti sinulle aikeensa on puhunut --»
+
+»No sanoihan se kerran, että rovasti on hänelle Luhtamäen torpanmaan
+luvannut, sillä naimisiin päästäkseen täytyy Martilla olla oma torppa,
+kun ei vielä ole laillisessa iässä -- kynttilänä täyttää vasta
+kahdeksantoista -- mutta lukkari ja Iiri neiti tahtoivat häntä ensin
+menemään Mustialaan. Lukkari oli sanonut, että kun olemme näin nuoria,
+kyllä vielä saatamme kumpikin hankkia vähän enemmän oppia itsellemme,
+sillä mikäs ikä minullakaan on, vaikka olenkin kaksi vuotta Marttia
+vanhempi. Ei Martti sittemmin ole sen enempää puhunut asiasta, enkä minä
+ole huolinut kysyä. Ei ole hätää häihin eikä kiirutta kirkkoon.»
+
+»Mustialaan hän pyhäinpäivästä aikoo, mutta vuoden ajaksi vain», sanoi
+Hely, »ja senpä vuoksi hän nyt vielä on käynyt oppia Iirin luona».
+
+»Pitkäkö siitä on, kun Iiri neiti koulusta pääsi?» kysyi Hanna.
+
+»Kolme vuotta on», vastasi Hely ja lisäsi sitte: »Iiri oli iloissaan,
+kun Marttikin kerran pääsee huvittelemaan. Hän on aina erittäin pitänyt
+huolta Martista.»
+
+»Ei meidän herrasväen oikein tehnyt mieli laskea minua mukaanne, kun
+puhuin menostamme Kukkolan kankaalle», kertoi Hanna. »Kyllä he kirkolle
+olisivat halustakin antaneet minun mennä, mutta pelkäsivät sitä
+keinumista siellä kankaalla. Selja neiti sitte sentään toimitti minulle
+luvan ja sanoi: 'Täytyyhän sinun päästä, koska Marttikin menee ja
+ystäväsi Hely. Minä arvelen, että sinun tulee kovin hauska'. Hän on aina
+erittäin hyvä, tuo Selja neiti, ja tahtoo kaikille iloa.»
+
+»'Kuumoron, min söötä vaakra likka', sanoi kartanon luutnantti, kun hän
+meidän Helyä leukaan nipisti. -- Ovatko helluntaivihdat valmiit jo?»
+Näin virkkoi Kallu, joka oli juossut tyttöjä hakemaan.
+
+Hely punastui ja vastasi vähän närkästyneenä: »Kyllä ne valmiit ovat,
+jahka teitä kylpemään käsketään.»
+
+»So soh, älä nyt suutu, vaikka minä luutnantista puhuin, mutta kyllä se
+on tosi, että minun silloin teki mieleni nipistää häneltä nenä, jotta
+hän sen viimeisen kerran olisi saanut tulla meidän Helyä mielittelemään.
+Mutta hupaistapa olisi häntä nähdä huomenna, kun hän taas varmaankin
+tulee postia hakemaan ja tavallisuuden mukaan huutaa Helyä eikä näekään
+'söötä vaakra likkaa', vaan sen sijasta Taaven-muorin rypistyneet
+kasvot.»
+
+»Mitäs tuommoisia turhia lärpöttelet. Vihdat ovat nyt valmiit, mennään
+kotiin», sanoi Hely.
+
+»Mennään vain», virkkoi Hanna, »ja vie terveisiä Martille».
+
+»Kyllä! Kello kuusi aamulla tulemme sinua noutamaan. Oletko silloin
+valmis lähtemään?»
+
+»Olen varmaan», vastasi Hanna ja läksi menemään vainiopolkua myöten
+pappilaan; mutta Hely ja Kallu riensivät kievaritaloa kohti.
+
+Heidän jäätyänsä kahdenkesken virkkoi Kallu: »Kuules, Hely, koska me
+tästä rupeamme kotia itsellemme hankkimaan?»
+
+»Mitäs joutavia puhut -- Lieneekö meillä nyt matkustavaisia taas, se
+olisi vähän harmillista; niitä sitte saa koko illan passata.»
+
+»Miksi sinä et milloinkaan tahdo minua kuunnella, kun joskus vakavasti
+juttelisin kanssasi; olemmehan olleet aina hyviä ystäviä lapsuudesta
+asti, ja kerran minä tahdon varman vastauksen sinulta. Olen monta
+monituista kertaa sanonut sinulle, että sinua rakastan enemmän kuin
+ketään muuta maailmassa, mutta kysymyksiini: 'Rakastatko sinä minua,' --
+sinä aina kiertämällä vastaat. Mitä se semmoinen on?»
+
+»No hyvänen aika, pidänhän minä sinusta, mutta en vielä ole naimista
+ajatellut -- vapaana on hauska olla -- vaan enhän minä muistakaan huoli;
+jos jonkun otan, otan kai sinut, mutta en minä mitään varmasti lupaa.»
+
+»Muistatko, kun kyläilemässä kävimme ja ihmiset sanoivat meille: 'Tuolla
+tulee kievarin nuori pari', silloin sinä vain hymyilit, ja molemmat
+olimme onnellisia.»
+
+»Hm -- minä olin niin lapsellinen silloin ennen. Mutta kyllähän se niin
+on, että tuskin Kukkolan kankaalle viitsisin mennä, jollet sinä sinne
+tulisi.»
+
+»Kiitos, Hely! Nyt sitä ilolla mennäänkin.»
+
+Hely kävi taas vakavaksi eikä enää puhunut mitään, mutta he tulivatkin
+samassa kotiin, ja sitte kiirehdittiin saunaan.
+
+Kievarissa ei nyt ollutkaan matkustavaisia; juhlailtana ei niitä juuri
+useasti liiku. Yöllä ei myöskään sattunut vieraita kulkemaan. Kesäyön
+tyyneys ja hiljaisuus vallitsi tällä kertaa Seppälän kestikievarissa.
+
+Virkistyneenä levollisesta unesta nousi Hely jo viiden aikaan aamulla
+keittämään kahvia, ja kuudelta he olivat valmiit lähtemään.
+Nappularattaat saatiin lainata isännältä; niissä he pääsivät mukavasti
+kaikin. Hely ja Kallu asettuivat etu- ja Martti takaistuimelle. Sitte
+mentiin ja pysähdyttiin pappilan kohdalle. Sieltä tuli Hanna juosten,
+hyppäsi rattaille ja istui Martin viereen. Kylläpä hauskaa olikin ajella
+kauniina kesäaamuna, kun tuomenkukat tuoksuivat, koivut kiilsivät
+puhtaassa viheriässä verhossaan, ja viljavainiot pistivät esiin nuoria
+tähkäpäitään.
+
+»Kuules, Kallu», sanoi Martti, »onpa sentään toista ajaa näin kuin olla
+kyydissä. Mutta mikäs siinä, että kaikki tänään on niin erinomaisen
+kaunista? Koko luonto oli mielestäni aivan toisenlainen, kun eilen
+aamulla kyydissä kävin.»
+
+»Kas se tulee siitä, että nyt saat olla Helyä ja minua kyyditsemässä»,
+vastasi Kallu leikillään.
+
+»Vai niin, otetaan sitte kyytipalkka myöskin.»
+
+»En minä semmoiseen suostu», vastasi Kallu.
+
+»Kyllä minä tiedän, miksi sinusta kaikki tänään näyttää ihanalta»,
+sanoi Hanna. »Se vain on sen vuoksi, että nyt olet omassa vallassasi,
+vietät omaa aikaasi etkä isännän. Sentähden katselet levollisempana
+ympärillesi ja havaitset kaikki, mikä on kaunista.»
+
+»Vastako nyt hän havaitsee, mitä on kaunista? Onhan hän sinutkin jo
+aikaa ennen nähnyt», virkkoi Kallu.
+
+»Älä aina hassuttele», torui Hanna.
+
+»Kyllä Hannan puheessa perää saattaa olla», sanoi Martti ja kuiskasi
+sitte morsiamelleen: »On se sentään hauskaa, kun kerran oman kodin
+saamme.»
+
+»Kyllä tämä tämmöinen matka on hupainen!» huudahti Hely, kun Pälkänevesi
+saarineen rupesi näkymään.
+
+»No joko vihdoin sinäkin tämän hupaiseksi huomaat. Minä jo ajattelin,
+ettei sinua koko helluntaimatkamme miellyttänytkään.»
+
+»Mihinkä mennään kortteeriin?» kysyi Martti.
+
+»Mennään kirkko-Mustalaan -- kyllä siellä saamme hevosemme talliin»,
+vastasi Kallu.
+
+Huomenkellot rupesivat kajahtamaan, juuri kun matkailijamme lähenivät
+kirkonkylää. Joka haaralta tuli juhlavaatteisiin puettuja ihmisiä, jotka
+pyrkivät samaa päämäärää kohti. Pälkäneveden sinertävällä pinnalla näkyi
+suuria kymmenhankaisia veneitä, joitten välkkyvät airot ikäänkuin
+komennon mukaan yht'aikaa nousivat ja laskeutuivat, ja kuten kosken
+kuohunnassa tulivat veneet rantaan.
+
+»Katsokaas, noissa veneissä me Kukkolaan pääsemme!» kertoi Kallu.
+
+»Niissä varmaankin on hauska kulkea», sanoi Hely.
+
+»Hop, hop, hepo!» huudahti Kallu hevoselleen, »mennään nyt aika kyytiä,
+kun tässä kylänraittia ajetaan; kas näin vain sitä meidän pitäjässä
+kuljetaan», ja siinä sitä nyt ennätettiin Mustalan pihaan. Miehet
+pyysivät hevosen talliin, tytöt menivät asettelemaan silkkihuivit
+päähänsä ja odottamaan, kunnes yhteen soitettaisiin. Mutta koska aikaa
+riitti, lähtivät he vielä hautausmaallekin kävelemään.
+
+Vihdoin rupesi yhteen soimaan, ja nuoret riensivät kirkkoon. He
+sattuivat istumaan aivan ristikäytävän lähelle, ja koska molemmat isot
+ovet olivat auki, näkyi vasemmalta puolelta aava Mallasselkä, vaan
+oikealta hymyilevä, saarikas Pälkänevesi. Hely, jota kaikki kaunis
+erittäin viehätti, ihastui kovin tästä ihanasta näystä, ja kun
+aamuvirttä alettiin veisaamalla: »Kiitoksen Herra sinull' Täll'
+huomen-hetkellä. --», niin hänkin nöyrällä sydämellä veisasi kiitoksensa
+Herralle ja ajatteli kirkonmenojen aikana: »Jos tämmöisessä paikassa
+asuisi ja kävisi tällaisessa kirkossa, niin eiköhän ihminen parempana
+pysyisi»... Mutta Hely rukka! -- pian nuo vakavat tunteet maailma
+sinulta pois riistää -- -- Kaunis kestikievarityttö -- siinä nimi, joka
+on ollut monen nuoren tytön onnen surmana -- -- --
+
+Kun kirkonmenot olivat loppuneet, menivät miehet hevostaan juottamaan ja
+panivat heiniä eteen sekä pyysivät talonväkeä välistä kurkistamaan
+talliin, jotta ei hevoselta mitään puuttuisi. »Kyllä sitte takaisin
+tultuamme vaivat maksamme», sanoi Kallu. Tytöt odottelivat kirkonmäellä
+siksi, kunnes Kallu ja Martti palasivat, ja sitte he riensivät kaikin
+rantaa kohden, jossa »vesikansan» laiturit olivat. Kun he menivät
+pappilan puutarhan sivutse ja näkivät kukkapenkereet, jotka monivärisinä
+hohtivat, kurkisti Hely aidan ylitse ja näki samassa neitosen kulkevan
+puutarhan käytäviä pitkin. Hely rohkaisi mielensä ja puhutteli neitosta
+lausuen:
+
+»Saisikohan pyytää muutamia punakukkasia ja vähän aaprottia?»
+
+Neito lupasi aivan mielellään antaa, mitä tyttö pyysi, ja toi hänelle
+koko joukon kukkasia sekä suuret tukulliset 'aaprottia'. Hely kiitti ja
+jakoi sitte Hannan kanssa kukkaset, mutta miehille antoi hän kummallekin
+aaprottia napinläpeen. Siitäpä nyt tuli oikein makea tuoksu poikien
+nenään.
+
+Rannassa oli veneisiin jo karttunut melkoisesti väkeä, mutta Kukkolaiset
+olivatkin tänään kahdella veneellä kirkolle tulleet, sillä olihan
+tavallista, että kirkon puoleltakin helluntaina tuli lisää väkeä pyrkien
+keinulle.
+
+»Mahtuuko neljä henkeä vielä lisää veneeseenne?» kysyi Kallu
+Kukkolaisilta.
+
+»Kyllä, vaikka teitä olisi kymmenen», kuului vastaus.
+
+»Joutukaa kaikki veneeseen!» huusi perämies, ja pian kukin asettui
+paikalleen. Hely tarjosi itseänsä ja kumppaneitansa soutamaan, sanoen:
+
+»Laskekaa vain meidät soutamaan, kyllä me osaamme -- sopiihan teidän nyt
+vuorostanne levähtää.»
+
+Erään talon pojat, jotka lähimmällä tuhdolla istuivat, vastasivat kyllä
+soutavansa, mutta kun Kallu vielä pyysi, niin toinen nousi paikaltansa
+ja laski Kallun, toinen taas sanoi: »Emme maar vieraita tyttöjä
+soutamaan laske; ette enää kirkkopunaakaan tarvitse, koska kirkolta jo
+tullaan.»
+
+Martti istui levollisena Hannan vieressä ja virkkoi: »Koska tässä nyt
+kerta huvittelemassa ollaan, niin ollaan nyt sitte. Kun meidän pitäjään
+tulette vierailemaan, niin muistetaan me sitte taas vuorostamme olla
+kohteliaita.»
+
+»No niinhän sopii», sanoi se poika, joka joutilaana istui.
+
+Vene kulki kulkemistaan. Pappilan lahti, Kunnarin ja Oriniemen kärjet
+olivat jo näkyvistä kadonneet, mutta yhtä vauhtia soudettiin vain, aina
+Kukkolan satamaan asti. Juuri kun rantaan ennätettiin, tuli muutamia
+suuria sadepisaroita, mutta rannalla oli punaiseksi maalattu torppa, ja
+sinne nuoret huvimatkailijat menivät suojaan. Muut läksivät vain,
+huolimatta sateesta, kotiin asti. Muutamilla oli sateenvarjot, toisilla
+villahuivit, joku nosti hameensa hupuksi ja lähti niin menemään. Sade ei
+kuitenkaan kestänyt kuin pienen hetken vain.
+
+Kallu ja Martti tilasivat torpasta päivällistä, ja tyttäret, Anna ja
+Manta, menivät heti toimeen. Pian he olivatkin tuoneet leipää, suolatun
+sian- ja lehmänlihan kanssa keitettyjä perunalohkoja, viilipiimää, voita
+ja suolattua säynästä.
+
+Huvimatkailijat, jotka eivät olleet syöneet, sitte kuin kuudelta
+läksivät kotoa, menivät nyt päivälliselle ja söivät hyvällä
+ruokahalulla.
+
+Päivällisen jälkeen miehet rupesivat tupakkaa polttelemaan ja tytöt
+tekivät tuttavuutta torpan tyttärien kanssa, jotka olivat hyvin
+puheliaita. He kertoivat, että oli hankittu »pelimanni», joka tulisi
+illalla soittamaan kankaalla, sekä että siellä myöskin olisi kahvia
+tarjolla ostettavaksi.
+
+»Kyllä maar tyttöjen kukkarot sitte hoikkenevat», sanoi Kallu.
+
+»Miehet sitä tytöille ostavat», virkkoi Manta, joka oli vähän
+sievänmuotoinen tyttö. »En minä vielä kertaakaan Kukkolan kankaalla ole
+penniä kahvikuppiin pannut, mutta kyllä tarpeeksi juonut olen.»
+
+»Kuules, Kallu», sanoi Martti, »emme mekään huoli olla huonompia kuin
+Pälkäneen pojat».
+
+»Emmehän toki», vastasi Kallu. »Teitähän nyt on neljä tyttöä meidän
+joukkoa, ja juokaa kahvia niin paljon kuin haluttaa, kyllä me maksamme
+-- se on siis päätetty.»
+
+»Mitäs, Manta, tuommoisia menit vieraille sanomaan», torui Anna, »onhan
+meillä muita tutumpiakin, ja kyllä me itsekin saatamme kahvikupin ostaa
+--»
+
+»Entäpäs tätä nyt», virkkoi Manta, joka näytti olevan rohkeanluontoinen.
+»Jos muutaman pennin panevatkin meille kahvikuppiin, eiväthän nekään
+rahat viinaan mene, ja siihen miehet tähän aikaan enimmiten rahansa
+panevat.»
+
+»Mutta ei sitä kaikki kuitenkaan tee, kyllä meidän Kallulta ja Martilta
+viinapullot rauhaan jäävät», vakuutti Hely.
+
+Torpan tytöt kävivät ihan vakaviksi. Heidän katsantonsa miehiin osotti
+suurinta kunnioitusta, sillä viinaan menemätön mies, onhan se
+kunnioituksen ansaitseva -- »monta juonta juopuneella eikä yhtään
+hyvää».
+
+Emäntä, joka kuunteli nuorten pakinaa, sanoi: »Harvoin näkee miehiä
+juomattomia; kunpa vaan säilyisitte vast'edeskin -- monta on mutkaa
+maailmassa, monet ovat viettelyksen paulat.»
+
+»Eipä ainakaan silloin tee mieli juoda, kun on neljä kaunista tyttöä
+mukana», virkkoi Kallu.
+
+»Kyllä näytätte olevan velikultia», sanoi Anna hymyillen hyvillään.
+
+»Eikö meidän jo tarvitse mennä?» kysyi Hanna.
+
+»Kyllä», vastasi Manta, »minä juoksen vain luhdista ottamaan toisen
+huivin päähäni».
+
+»Ja minä myöskin», sanoi Anna.
+
+Pian he tulivat takaisin, ja nyt mentiin kankaalle. Kukkolan kangas on
+lavea ja aukea kenttä aivan kylän vieressä. Sen keskellä oli siihen
+aikaan -- ja ehkä vieläkin -- suuri keinu, jossa neljän hengen sopi
+yht'aikaa keinua, mutta hyvin usein väkeä meni enemmänkin sillä tavoin,
+että pojat ottivat tyttöjä syliinsä.
+
+Kentälle oli jo kokoontunut väkeä koko joukko, kun meidän nuoret sinne
+tulivat. »Kas tuolla tulee koreita likkoja», sanoi Heikkilän Matti
+renki, ja kun he lähenivät, huudahti hän:
+
+»Kas, Seppälän Kallu ja Martti, terveeks!»
+
+»Kaikki sinäkin tunnet», sanoi se talon poika, joka ei tyttöjä päivällä
+soutamaan laskenut.
+
+»Kyllähän minä heidän pitäjässään olen monesti käynyt.»
+
+»Kauniita likkoja siellä teidän pitäjässä onkin», sanoi talon poika.
+
+»Niin meillä vain on», virkkoi Martti, »ja vielä niitä on kymmenen
+vertaa kauniimpiakin, rumimmat tänne tuotiin».
+
+»Vai niin», sanoi Matti, »kylläpä minä tiedän, että kievarin Helyä
+'kirkon kauniiksi' mainitaan -- kauneimmat maar te tänne näytteille
+toitte».
+
+»Pelimanni Jussi hoi!» huusi talon poika, »pankaa polskaa nyt». Polskan
+säveleet kuuluivat, ja tanssia pyörähytettiin aikalailla.
+
+»Mennään keinumaan», sanoi Kallu, »koska keinu on tyhjänä». Martti ja
+Kallu sekä Hanna ja Anna istuivat keinuun, mutta Kallu lupasi ottaa
+vielä Helyn toiselle ja Mantan toiselle polvelleen.
+
+»En maar tulekaan», intti Hely, »vielä pudottaisit».
+
+»En minäkään», virkkoi Manta.
+
+»Totta yhden kuitenkin pidän», sanoi Kallu. Manta, joka tuohon tapaan
+oli kyllä tottunut, menikin sentään kursailematta Kallun syliin, ja nyt
+annettiin aika vauhtia keinulle. »Hei vain!» huusi Kallu, »näin sitä
+keinutaan» -- ja keinussa rupesi hän laulamaan:
+
+      »Ei missään oo niin lystiä olla
+      kuin on Kukkolassa ja lassa.
+      Siellä saa istua riiarin polvella
+      korkeella keinumassa.»
+
+»Kuulkaas, mitä nuo pojat laulavat tuolla keinulla, mennään
+kuuntelemaan!» Näin huudahti eräs mies muutamille tovereilleen, ja he
+läksivät keinulle.
+
+»En minä enää keinua tahdo, koska tuollaisia laulatte», sanoi Manta.
+
+»Istukaa rauhassa vain, onhan täällä lysti olla. Kuules Martti», sanoi
+Kallu taas:
+
+      »Järven rannalla punainen torppa
+      ja siell' on sisarukset ja rukset.
+      Nai sinä toinen ja minä nain toisen
+      ja ollaan vuoverukset.»
+
+Mutta siihen vastasi Martti:
+
+      »Mitäs me vielä, nuoret pojat,
+      teemme emännällä ja nällä!
+      Ostetaan hevonen ja maksetaan paikalla,
+      pääsemme vähemmällä.»
+
+Tästä syntyi yleinen nauru, ja muutamat huusivat: »Nuo ovat hauskoja
+poikia.»
+
+Kahvinmyyjä rupesi nyt myöskin puolestaan illan huvia lisäämään
+tarjoamalla »korppukahvia» kymmenestä pennistä, ja kun Kallu huomasi
+kahvipannun sekä kukkuralliset leipäkorit, hyppäsi hän alas keinusta ja
+huusi kumppaneilleen: »Kahvi-Kaisa näkyy olevan kuumana jo, menkäämme
+nyt koko meidän joukko juomaan, kyllä minä pistouaan. Täytyy kuitenkin
+laskea, oletteko kaikki tallella: Yks, kaks, kolme, neljä ja viis --
+Tässä mun kultani lienee siis», ja nyt tarttui Kallu Helyyn käsikynkästä
+ja vei häntä juomaan kahvia. Siinä nyt kahvimuijan pannu saikin hyvän
+kyydin, sillä vaikka kursailtiinkin hyvästi, niin neljä kuppia kunkin
+tytön kuitenkin täytyi juoda. Ensiksi juotiin kaksi Kallun tarjoomaa
+kuppia ja sitte toista kaksi Martin.
+
+Pelimanni rupesi taas viuluansa vinguttamaan ja kansa tanssimaan, jotta
+kangas tömisi. Näin jatkettiin, kunnes ilta joutui ja huvimatkailijamme
+rupesivat tuumailemaan, lähtisivätkö takaisin veneellä vaiko maata
+myöden kävellen. »Pikemmin pääsisimme veneellä», sanoi Martti »mutta
+kenen saisimme soutamaan venettä takaisin?»
+
+»Kyllä minä tulen», sanoi Heikkilän Matti.
+
+»Voi voi, joko te nyt menette?» huudahti Manta.
+
+»Kyllä», vastasi Hely, »meillä on pitkä matka, ja onhan nyt jo
+huviteltukin».
+
+»Niin, ja onpa meillä vielä sama matka rantaan asti, eihän tästä vielä
+eroa tehdä», virkkoi Kallu ja rupesi taas laulamaan:
+
+      »Ja älä sinä likka ennen sure,
+      vaan sure sinä sitten vasta ja vasta,
+      kun airot on aaltoon kastettuna
+      ja lähtään Kukkolasta.»
+
+»Tuo poika maar noita laulujaan sovittelee joka paikkaan», sanoi eräs
+tyttö, »keksii niitä vain ikäänkuin hihastaan ravistelisi».
+
+»Mennään nyt jo», muistutti Martti, ja sitte lähdettiin kankaalta.
+Tulipa vielä muutamia saattamaan heitä rannalle asti. Torpan tytöille
+sanottiin sydämelliset jäähyväiset, ja sitte he läksivät torpan veneellä
+soutamaan.
+
+Ilta oli lämmin ja ihana, taivas kirkas, ja pieni vene kiisi nopeaan yli
+lahdelmien, sivutse saarten.
+
+Kun pappilan rantaan ennätettiin, sai Matti markan saattamisesta ja
+palasi sitte takaisin, ystävälliset jäähyväiset sanottuaan. Matkalaiset
+riensivät kirkko-Mustalaan, ja kello oli jo yhdeksän lyönyt, kun he
+sinne tulivat. Miehet kiirehtivät valjastamaan hevostansa ja maksamaan
+kortteerista, tytöt panivat toiset huivit päähänsä, jotta silkit eivät
+tomuttuisi. Sitte noustiin rattaille. »Hop, hop, hepo!» sanoi Kallu, ja
+hyvää vauhtia taas ajettiin Onkkaalan kylästä. Ratasten jyrinä vain
+kuului vielä vähän aikaa, mutta vihdoin sekin taukosi.
+
+
+
+
+KOLMASTOISTA LUKU
+
+
+»Mene sinä, Hely, lukkarille», sanoi Martti, »kertomaan matamille
+matkastamme. Kyllä hän halusta tahtoo tietää, oliko meidän hauska, ja
+sano sitte myöskin Iirille, etten minä tänään tule laskentoa oppimaan.
+Koska eilen olin poissa, tahdon tämän päivän olla kotitoimia
+hoitamassa.»
+
+»Kai sitä täytyy mennä», vastasi Hely.
+
+»Miksikä et menisi? Jos vain emäntä luvan antaa, pitäisipä sen olla
+hauskaakin.»
+
+»Ei minua röökinäin seurat huvita.»
+
+»Ei Iiri koskaan osota meille käytöksessään, että hän on röökinä. Hän on
+kovin hyvä ja opettaa meitä mielellään.»
+
+»Ja matami motkottaa aina siitä, etten useammin käy siellä, mutta
+saatanhan mennä.»
+
+Luvan saatuansa emännältä lähti Hely lukkarille. Iirillä oli juuri
+par'aikaa kymmenkunta lasta lukemassa lukkarin salissa, kun Hely tuli.
+Hän oli kaksi vuotta pitänyt koulua. Hely meni kyökin kautta matamin
+kamariin, ja matami pyysi häntä istumaan, lisäten: »Iirin oppilaat
+menevät kohta. Noh, oliko matkanne hauska?»
+
+»Kyllä se oli. Kirkossa kävimme ja sitte iltapuolella kankaalla. Ilmakin
+oli hyvin kaunis; pieni sateenkuuro sentään oli saavuttamaisillaan,
+mutta ennätimme juuri parahiksi rantaan, ja siinä oli torppa, johon
+pääsimme suojaan. Siellä sitte söimme päivällistäkin.»
+
+»No Martti ja Hanna olivat mukana?»
+
+»Olivat he.»
+
+»Kai he oikein ovat kihloissa?»
+
+»Kyllä, eivät he sitä kielläkään enää.»
+
+»Minä olen iloinen siitä, että Martti on noin hyvin valinnut. Hanna on
+Herraa pelkääväinen tyttö ja on jo mielestäni Marttiinkin paljon
+vaikuttanut.»
+
+»Kylläpä Martti on ainakin ollut vakavanpuolinen, vaikka nuorena kukin
+vähän tahtoo iloita.»
+
+»Iloitsemista ei kukaan kiellä, kun meidän ilomme vain on viatonta
+laatua, mutta kylläpä sinun, joka kestikievarissa palvelet, olisi
+pitänyt näkemän, että iloa löytyy monenlaista. Jospa vain, Hely rukka,
+itse ymmärtäisit pysyä huonoista huveista erilläsi!»
+
+Hely punastui vähän eikä puhunut mitään. Iirin oppilaat menivät samassa
+aika jytinällä salin portaita alas, ja Iiri, joka oli tuntenut Helyn
+äänen, tuli ystävällisesti häntä tervehtimään sanoen: »Olipa hauska,
+että tulit, et ole moneen aikaan käynyt täällä. Tepä nyt oikein olette
+olleet huvittelemassa ja näkemässä kaunista.»
+
+»Kyllä! Kirkko on siellä Pälkäneellä hyvin kaunis ja koko luonto
+erittäin ihana.»
+
+Lukkari tuli nyt kamariin ja huudahti: »Kah, onko Hely täällä! Mitä
+Seppälästä kuuluu?»
+
+»Kiitoksia kysymästänne, eipä mitään erinomaista.»
+
+»No kuinka sinä itse olet jaksanut?»
+
+»Aina hiljakseen vain, on sitä ollut työtä ja terveyttä riittänyt työn
+tekoon, eikä silloin tarvitse olla ruoastakaan puutetta.»
+
+»Totta puhut. Kyllä silloin aina kelpaa olla ja elää, kun terveenä olla
+saa. Hauska olisi täällä jutella kanssasi, mutta minun täytyy nyt heti
+mennä pappilaan. Kansakoulun johtokunta, johon minäkin kuulun, kokoontuu
+sinne tänään päättääksensä, kuka opettajattareksi otetaan. Saa nähdä,
+pääseekö Iiri; hän on sitä virkaa hakenut. On siellä neljä muuta hakijaa
+myöskin, mutta minä katselin niiden todistuksia, ja Iirin olivat
+parhaimmat.»
+
+»Kyllä kai Iiri muuten pääsisi», sanoi Hely, »mutta Renkalan isäntä
+panee vastaan. Hän on meitä kaikkia vihannut siitä asti, kuin Iiri
+sieltä joutui pois.»
+
+»Niin kuuluu tekevän», lausui Iiri, »vaikka minä aina, kun hänet näen,
+menen ystävällisesti häntä tervehtimään ja välistä olen koettanut saada
+keskusteluakin alkuun hänen kanssaan. Mutta ukko vain vastaa jotakin
+aivan lyhyesti ja jörömäisesti sekä väistää minua.»
+
+»Hän ei anna sitä anteeksi, että Iiri häneltä otettiin», sanoi Hely,
+»koska se oli ikäänkuin hänen valtansa ylenkatsomista. Kaikki tässä
+kylässä häntä kumartavat, kun ovat hänelle velkaa, ja ukko on siitä
+tullut kovin itsevaltaiseksi. Niemen isäntä, jonka tytär täällä käy
+lukemassa, oli meillä tänä aamuna ja sanoi Renkalan puhuneen, ettei hän
+suinkaan aio Iiriä ottaa lasten kasvattajaksi. »Saapas nähdä, kenellä
+tässä on enempi sanottavaa», oli ukko uhkeillut, »rovastilla vaiko
+minulla» -- ja Niemen isäntä arveli sen aivan vääräksi, että valitaan
+semmoisia miehiä johtokuntaan, jotka eivät milloinkaan uskalla omaa
+mielipidettään ilmaista, vaan seuraavat Renkalaa, koska ovat hänelle
+velkaa».
+
+»Saadaanpa nyt nähdä, kuinka käy», sanoi lukkari ja läksi pappilaan.
+
+Lukkarin mentyä virkkoi matami Helylle: »Olen kuullut, että sinäkin olet
+kihloissa Kallun kanssa, ja sitä olen jo kauan odottanutkin, koska
+tiedän, että hän aina lapsesta asti on ollut erinomaisen hyvä sinulle ja
+myöskin veljellesi. Kuten vanhempi veli on hän suojellut Marttia
+kaikesta pahasta, johon hän olisi saattanut oppia.»
+
+»Kyllä ihmiset paljon puhuvat. En minä vielä suinkaan kihloissa ole enkä
+tulevaisuudesta mitään tiedä», vastasi Hely.
+
+»Kyllä paljo puhutaan, on sekin tosi, semmoisiakin asioita, etten soisi
+sinusta niitä puhuttavan» -- lausui matami katsoen terävästi Helyyn,
+joka oli tullut tulipunaiseksi. »Mutta», jatkoi hän, »katso vain, ettet
+silmiäsi liian korkealle luo -- ylpeys käy lankeemuksen edellä. Muista
+myös, että tämä neuvo tulee vanhalta ystävältä, joka aina on parastasi
+katsonut. Minä tahdon ajoissa sinua varoittaa -- kyllä luulen, että
+ymmärrät, mitä tarkoitan.»
+
+»Kai niitä puheita on. Mutta olen istunut täällä jo kovin kauan, täytyy
+lähteä kotiin.» Hely sanoi hyvästi ja läksi kotiin päin kulkemaan. Hän
+ajatteli matamin sanoja ja tiesi kyllä, mitä tämä tarkoitti, kun
+varoitti häntä luomasta silmiänsä korkealle. -- »Kyllä on matamin helppo
+puhua», ajatteli Hely, »hän ei tiedä, kuinka olen sydämeni kanssa
+taistellut -- olen koettanut välttää tuota luutnanttia -- mutta hän on
+aina minun tielläni, ja niin pian kuin hänet näen, on koko ymmärrykseni
+poissa. Kun hän vakuuttaa, ettei mikään korkeasäätyinen neito häntä voi
+miellyttää niin kuin minä, uskon häntä, vaan hänen mentyänsä syntyy
+epäluulo taas sydämeeni. Jos Kallun ottaisin, olisin pelastettu --
+toivoisin voivani tehdä sen. Minä tiedän, että tulisin onnelliseksi, jos
+häntä rakastaisin niin kuin ennen -- silloin lapsempana --, mutta nyt se
+on minulle mahdotonta, enkä ilman rakkautta naimisiin mene. Voi, voi,
+jospa pääsisin oikein kauas pois, se olisi ainoa keino» -- näin ajatteli
+Hely; ja jota enemmän hän tätä asiaa mietti, sitä varmemmaksi vakaantui
+se mielipide hänessä, että hänen oli pois muuttaminen.
+
+Hetken aikaa oli Hely ollut kotona, kun kestikievariin tuli koko
+vaunullinen matkustavaisia. He pyysivät raitista vettä juodakseen, ja
+Hely meni viemään vesikarahviinia sisälle. Huoneessa istui rouva ja
+kaksi aivan nuorta neitosta sekä herra, joka par'aikaa kirjoitti
+päiväkirjaan.
+
+»Mistä kaukaa vieraat ovat?» kysyi Hely.
+
+»R:n pitäjästä», vastasi rouva, mutta samassa herra, joka oli selin
+Helyyn päin, nousi paikaltaan, kysyen:
+
+»Saisiko täältä hevosen ja rattaat, sillä tämä ruustinna perheinensä
+lähtee toisaalle kuin minä.»
+
+»Kyllä tänään kaikki hevoset jo ovat menneet, mutta maisteri Aateli
+lähtee kai Kartanoon, ja tuommoiselle parin virstan matkalle isäntä
+kyllä oman ajohevosensa antaa. Käskenkö, että heti valjastetaan?» sanoi
+Hely, joka tunsi Arvon.
+
+»Ei vielä tarvitse käskeä, sillä minä viivyn täällä siksi, kunnes
+matkakumppanini ovat lähteneet.»
+
+»Tuokaa enemmän raitista vettä», pyysi toinen neiti.
+
+»Kyllä juoksen ottamaan kaivosta. Vähän täytyy herrasväen kuitenkin
+odottaa, koska ei ole vesi aivan lähellä», vastasi Hely ja läksi
+menemään.
+
+»Erittäin sievä tyttö», sanoi ruustinna, »harvoin näkee sellaista
+kaunotarta».
+
+»Kyllä hän on kaunis», myönsi Arvo, mutta näki samassa edessään toisen
+muodon, jonka kasvoissa ilmaantui enemmän sisällistä eloa: se oli Iirin.
+
+Sillä välin kuin täällä Helyn muodosta puhuttiin, riensi tyttö
+vesisankoinensa kaivolle. Hän näki jo kaukaa Aksel luutnantin, joka tuli
+kävellen kartanosta päin. Hely aikoi palata takaisin, mutta vieraat
+odottivat häntä tuomaan heille juomavettä. »Mikäs minun auttaa, mennä
+täytyy vain, semmoista se palvelijan on», ajatteli Hely ja kiirehti
+askeleitaan.
+
+»Hyvää päivää, tyttöseni, kauan olen saanut sinua kaivata. Eilen aamulla
+olit poissa, kun postia kävin hakemassa, ja tänään aamulla kävin vettä
+juomassa, mutta ei se maistunut miltään, kun sinä et sitä minulle
+antanut.»
+
+»Älkää tuommoisia puhuko nuoren tytön korviin.» Hely tarttui kaivon
+vinttiin ja nosti vettä, jota hän sitte kaatoi sankoonsa.
+
+»Miksi noin vakava olet, enhän tunne sinua tänään! Missä hymyily nyt on,
+joka tekee nuo poskiesi veitikkamaiset kuopat niin viehättäviksi?
+Varmaankin olet Taaven-muorin tahi lukkarin matamin seurassa ollut»,
+sanoi luutnantti leikillään.
+
+Hely, joka todellakin oli ollut matamin seurassa, ei saattanutkaan olla
+vakava luutnantin puhuessa, vaan vastasi hymyillen: »Kylläpä osavasti
+arvasitte.»
+
+»Kas nyt tunnen tyttöni taas», lausui luutnantti mielittelevästi,
+»tuollaisena tahtoisin aina nähdä sinua».
+
+Mutta Hely muuttui vakavaksi ja sanoi: »Parempi olisi varmaankin, jos
+useammin saattaisin olla vanhempien seurassa ja vähemmän teidän.» Hän
+tarttui sankoonsa ja aikoi lähteä.
+
+»Älä nyt vielä mene», sanoi luutnantti, »eihän sinulla ennenkään ole
+noin kiirettä ollut», ja hän aikoi tarttua Helyn käteen, mutta Hely
+poistui sanoen:
+
+»Serkkunne, Arvo maisteri, ja muutamia muita odottaa kestikievarissa
+juomavettä, ja minun on kiire.» Hän riensi vesisankoineen niin pian kuin
+suinkin pääsi, jättäen Aksel luutnantin ihmettelemään, miten Arvo oli
+joutunut kestikievariin sekä miksi Hely oli toisenlainen kuin ennen.
+Viimeksi mainitun asian hän kuitenkin selitti siten, että tytöillä on
+aina oikkuja, ja läksi kotiin päin kävelemään.
+
+Tultuansa kartanoon ilmoitti Aksel vanhemmillensa, että Arvo oli
+kestikievarinsa. »Minä kävelin kaivolle asti», kertoi hän, »ja Seppälän
+palvelustyttö tuli juomavettä hakemaan matkustavaisille; hän sanoi Arvon
+olevan muitten matkustavaisten muassa heillä. Minä olisin mennyt
+serkkuani katsomaan, mutta en viitsinyt, kun kuulin siellä olevan
+muitakin.»
+
+»Eikö hän tule tänne?» kysyi Lilli.
+
+»Kyllä kai», vastasi Aksel.
+
+»Etkö kysynyt?» virkkoi everstinna.
+
+»En. Tyttö meni niin kiireesti pois, etten ennättänyt mitään kysyä.»
+
+»Tietysti hän tulee», lausui eversti. »Ei Arvo ole meille tulematta, kun
+hän kerran näin lähellä on.»
+
+Tuskin oli eversti ennättänyt sanansa sanoa, ennenkuin Lilli huudahti:
+»Tuossa hän jo on!» ja juoksi portaille häntä vastaan.
+
+»Hyvää päivää, Lilli», sanoi Arvo, ja tuli, maksettuansa kyytimiehen,
+Lilliä tervehtimään. Kun hän eteiseen ennätti, olivat siellä jo eversti
+ja everstinna sekä Aksel hänelle tervetuliaiset sanomassa.
+
+»Kaikin sinua hartaasti odotimme», lausui everstinna, »mutta Lilli
+ensiksi kuitenkin huomasi, että tulit».
+
+»Odotitte! Mistä tiesitte minua odottaa?»
+
+»Minä satuin olemaan kävelemässä», sanoi Aksel, »ja tapasin
+kestikievarin palvelustytön, joka sanoi, että sinä muitten matkustavien
+muassa olit Seppälässä».
+
+»Menkäämme saliin», lausui everstinna. »Istu, Arvo kulta, ja kerro
+meille, kenen seurassa olet matkustanut.»
+
+»Meidän rovastimme perhe läksi Hämeenlinnaan, ja koska heitä oli pelkkiä
+naisia, pyysivät he minua tulemaan mukaan turvaksensa, heillä kun oli
+tarpeeksi tilaa vaunuissansa.»
+
+»Kuinka veljeni ja kälyni voivat?» kysyi eversti.
+
+»Hyvin ovat jaksaneet ja toivon, että täälläkin on laita samoin, koska
+kaikin näytätte terveiltä.»
+
+»Emme kuitenkaan _kaikki_ ole terveitä», virkkoi everstinna. »Aksel ei
+ole terve; hän on muotonsa suhteenkin oikein deklineerannut. Aksel on
+nyt pitkiä aikoja juonut vettä joka aamu -- vain luonnollista vettä --
+mutta minä pelkään, ettei se häntä tarpeeksi hyödytä.»
+
+»Hm -- turhamaisia parannuskeinoja», sanoi eversti. »Kukapa kirkonkylän
+kaivoa on tutkinut -- mistä sen tietää, onko vesi siinä sopivaa, vaikka
+se on hyvänmakuista.»
+
+»Vai Seppälän kaivosta sinä käyt vettä juomassa» -- sanoi Arvo luoden
+Akseliin terävän katseen. »Jos terveyttäsi jokin vaivaa, on varmaankin
+parempi, että menet lääkärin luo.»
+
+Aksel punastui, mutta vastasi uhkeasti: »Minä en rakasta lääkärin
+juomia, raitis vesi on paras lääke.»
+
+Tähän ei kukaan puhunut mitään. Hetkeksi syntyi äänettömyys, jonka
+kuitenkin Arvo katkaisi lausumalla: »Isäni pyysi minua muistuttamaan
+setää, että on kulunut kolme vuotta siitä kuin hän kävi täällä, sekä
+että teidän siis nyt jo olisi aika käydä vastavuoroon meillä. Uusi
+kansakoulumme on valmis, ja äitini tahtoisi sen johdosta panna toimeen
+vähäisen juhlallisuuden; silloin olisi erittäin hupaista, jos te kaikin
+täältä tulisitte. Yksissä neuvoin varmaankin toimemme menestyisi
+paremmin. Fredrikin-päiväksi, isäni nimipäiväksi, pyydämme teitä
+tulemaan.»
+
+»Ai isä kulta, kuinka hauskaa!» huudahti Lilli. »Totta kaiketi
+mennään!»
+
+»Hm, epäilemättä tuo olisi hauskaa -- ja vanhaksi tullaan -- kukapa
+tietää, kuinka kauan täällä maan päällä vielä saamme toisiamme tavata.»
+
+»Jaa, Arvo rakas», lausui everstinna, »erittäin hauskaa on minullekin
+tulla Ihalaan, sillä minä olen aina hyvin viihtynyt siellä. Tuo
+linnamainen rakennus ja puiston vanhanaikuiset käytävät, joiden yli
+ikivanhat puut kaartuvat holviksi, ovat kovin viehättäviä -- aivan
+romanttisia --, ja Lilli, hän todellakin enemmän rakastaa Ihalaa kuin
+omaa kotiansa.»
+
+»Opettajatarta ei meillä vielä ole tiedossa», kertoi Arvo, »mutta ehkä
+hänetkin saamme siksi. Äitini mielellään soisi, että tuleva
+opettajatarkin olisi läsnä koulun vihkiäisissä.»
+
+»No sehän on helppo asia, kyllä opettajattaren pian saa. Onhan niitä
+köyhiä tyttöjä kyllin», vakuutti everstinna.
+
+»Eivät kaikki köyhät tytöt ole opettajattaria», virkkoi eversti,
+»eivätkä edes kaikki opettajattaret ole yhtä kelpaavia ammattiinsa.
+Heidän työnsä on tärkeä työ.»
+
+»Pappa kulta!» sanoi everstinna. »Mitä nuot lapset tarvitsevat oppia --
+heidän alustalaistensa lapset? Tottelevaisuutta ja nöyryyttä, se on
+pääasia.»
+
+»Se on kyllä tärkeää», vastasi eversti, »vaan taitava opettaja senkin
+täytyy olla, joka oikeaa sydämen nöyryyttä kykenee lapsiin
+juurruttamaan. Sitä ehkä harvat oppineetkaan osaavat tehdä.»
+
+»Pappa rakas, sinä kaikkea katselet ideaaliselta kannalta», lausui
+everstinna. Eversti huokasi ja läksi huoneesta.
+
+»Täälläkin juuri par'aikaa valitaan kansakoulunopettajatarta», ilmoitti
+Aksel.
+
+»Niin, ja Iiri Salmi on yksi hakijoista», sanoi Lilli, »hän ehkä
+pääseekin».
+
+»Iiri! Vai niin!» huudahti Arvo. »Sehän olikin päämäärä, johon hän
+pyrki. Koska täällä nyt on opettajattaren vaali, niin minun täytyy mennä
+huomenna pappilaan. Rovastilta saan tietää, kutka ovat pyrkineet tänne,
+ja ehkä niistä olisi joku, jonka hän tuntisi. Olisi paljon hauskempi
+saada sellainen opettajatar, joka on tunnettu. Pikemmin se myöskin
+kävisi, kuin sanomalehdissä ilmoittamalla, jos hänet nyt näistä
+hakijoista saisimme. Tottahan Aksel ja Lilli tulevat kanssani.»
+
+Lilli ja Aksel olivat myöntyväisiä seuraamaan Arvoa pappilaan, ja
+päätetty siis oli, että sieltä lähdettäisiin tiedustelemaan
+opettajatarta.
+
+
+
+
+NELJÄSTOISTA LUKU
+
+
+Ensimmäinen pilvi oli noussut Iirin taivaalle, joka oli hänen ollessaan
+lukkarilla aivan kirkkaana pysynyt. Renkala oli todellakin jyrkästi
+vastustanut Iirin valitsemista opettajattareksi. Kun rovasti ehdotti
+Iiriä, koska hän oli pitäjän omia lapsia ja hänellä sen lisäksi vielä
+oli parhaat todistukset, vastasi Renkala: »Emme huoli semmoisesta. Vielä
+ehkä opettaisi lapsiamme menemään järveen, kun heitä kuritetaan.»
+Rovasti sanoi sellaiset puheet turhiksi ja vaati äänestystä, mutta
+silloin kaikki muut paitsi lukkari olivat Renkalan puolella. Siinä siis
+ei auttanut mikään. Kun lukkari kotiin tultuansa tämän ilmoitti Iirille,
+tuli tyttö kovin alakuloiseksi. Hän oli jo pari vuotta pitänyt
+yksityistä pikkulasten koulua, ja hänen oppilaansa rakastivat
+opettajatartansa. Nyt hän luuli saavansa oman kodin kasvattivanhempainsa
+lähellä, mutta koko toivo oli rauennut. Hän mietti, hakisiko hän
+muualle, sillä siihen vaikutusalaan, joka hänellä oli kodissaan, ei hän
+tyytynyt. »Sopiiko minun täällä aina syödä armoleipää?» ajatteli Iiri.
+»Ei suinkaan. Minä hankin itselleni oman kodin, jonne vien setäni ja
+tätini ja jossa he saavat vanhuudenpäivänsä viettää.»
+
+Matami tuli Iirin luo, sanoen:
+
+»Älä nyt ole noin surullinen. Täytyyhän sinun ajatella, että tämä on
+sinulle sallittu. Kyllä Jumala voi pahansuovan työnkin sinulle hyväksi
+kääntää.»
+
+»Kiitoksia, täti, muistutuksestanne. Kyllä on niinkuin sanotte, mutta
+minä en ajatellut sitä, sillä minulla on ollut kovin vähän
+vastoinkäymisiä. Ehkä kyllä saan muualla leipäni, mutta täällä olisimme
+saaneet olla yhdessä.»
+
+»Eihän sinun tarvitse muualta leipääsi hakea. Toivottavasti meidän
+leipämme sinulle riittää vast'edes kuten tähänkin asti.»
+
+»Minä sen kyllä tiedän, mutta en tyydy itseeni, ellen saa omaa
+vaikutusalaa, ja kun setä vanhenee eikä enää jaksa tehdä työtä, olisi
+mielestäni hyvin suloista saada teidät molemmat luokseni.»
+
+»Kyllä kai se niinkin sopisi, vaan jätetään asiat Herran haltuun, kyllä
+hän kaikki hyvin päin tekee. Mitäpä Pekkokin sanonee? -- Kumma, ettei jo
+tule. Tänäänpä hänen oli määrä päästä lähtemään.»
+
+»Niin, tänään.»
+
+»En minä oikein siitä pitänyt, ettei Pekko papiksi lukenut, mutta siihen
+ylhäisyyteen hänellä aina on ollut halua, ja sitä kai se sinaattiin
+pyrkiminenkin oli.»
+
+»Ei sielläkään kaikki pienet ylimääräiset kamarikirjurit ylhäisiksi
+paisu», sanoi Iiri, »mutta ei Pekko papiksi olisi sopinutkaan. Hänessä
+ei ole sitä luonteen lujuutta ja vakavuutta, jota papilla tulee olla.»
+
+»Kelpo poika hän vain on», vastasi matami, »ja kyllä sen tytön kelpaa,
+joka Pekon saa -- eikä häneltä varojakaan puutu.»
+
+»Älkää, täti hyvä, vain puhemieheksi ruvetko», sanoi Iiri hymyillen.
+
+Samassa kuului ratasten jyrinää, ja Pekko ajoi pihaan. Kyytimies kantoi
+hänen matkatavaransa sisälle. Pekko maksoi kyydin ja riensi tervehtimään
+omaisiaan.
+
+Ensimmäinen asia, joka Pekolle kerrottiin, oli se, ettei Iiri päässyt
+opettajattareksi.
+
+»Mitäpä sillä väliä on», vastasi Pekko, »ei Iiri sentään kodittomaksi
+jää. Renkala on kaiketi käynyt yhä ylpeämmäksi nyt, kun hänen tyttärensä
+on kihloissa rikkaan talon ainoan perillisen kanssa. Olette kai kuulleet
+siitä? --»
+
+»Emme», vastasi matami. »Mistä sinä sen tiedät?»
+
+»Kyytimieheni kertoi, että kihlajaiset nykyään ovat olleet», sanoi
+Pekko.
+
+»Mistä sulhanen on?» kysyi Iiri.
+
+»Naapuripitäjästä, mutta sanotaan hänen ryyppäävän.»
+
+»Soo, soo! Isäntä ryyppää ja emäntä juo kahvia -- semmoistako elämää
+siitä tulee. En usko, että Eveliina erittäin työtä tekee, jahka hän
+omaan valtaansa pääsee. Kyllä isän komennon alla täytyy tehdä, mutta --
+niin, saadaanpa nähdä --»
+
+Matami lähti päivällisen toimiin, ja Pekko koetti Iiriä ilahuttaa
+kertomalla hänelle Helsingin uutisia sekä miten hän oli tyytyväinen
+oloonsa siellä. Lapsellinen turhamaisuus, joka Pekossa ennen ilmaantui,
+oli jo paljon hivunut hänestä pois, mutta vieläkin hän pukeutui
+suurimmalla tarkkuudella, ja ruskeat kiharat, jotka varjostivat hänen
+otsaansa, olivat tavallisesti aivan säännöllisissä kiemuroissa. Tällä
+kertaa ei hän kuitenkaan muistanut, että matkalla vaatteet olivat
+käyneet pölyisiksi sekä että kiharat otsalla olivat sekapörrössä. Hän
+vain kuvaili Iirille elämää lukkarilla kaikkein hauskimmaksi, sanoen:
+»Tämä pieni koti on kovin herttainen, kun sinä olet täällä, mutta sinua
+välttämättömästi tarvitaan, en minä muuten täällä viihtyisi.»
+
+»Kuinka niin sanot? Ovathan setä ja täti kovin herttaisia ihmisiä; miksi
+et heidän kanssaan viihtyisi?»
+
+»Hm -- no niin, kaikki yhdessä olette hyvä kokonaisuus -- mutta sinun
+luoksesi aina hartahimmasti halajan.»
+
+Katossa riippui pieni soma häkki, jossa viheriävarpunen liverteli. Pekko
+oli jo Hämeenlinnan koulussa ollessaan sen pyytänyt Aulangon metsästä.
+Hän meni häkin luo ja pisti sen rautaristikkojen väliin sokeripalasen,
+jota kesytetty varpunen heti tuli nokkimaan. »Tipu, tipu, minun oma
+kotiystäväni!» sanoi Pekko. Sitten hän istui harmonion ääreen, ruveten
+soittamaan ja laulamaan runoilija Franzénin tekemää laulua:
+
+      »Mä asun mökkisessä vaan,
+      ei oo se suuri ko'oltaan,
+      ei loistoisa, tok' elän siellä
+      mä aina, aina ilomiellä.
+
+      Siell' mull' on kultaa kalliimpi
+      mun pieni laululintuni.
+      Hän livertelee sulosuulla;
+      ah herttaista on häntä kuulla!
+
+      Hän ompi sievä pienoinen,
+      kuin tuuli, vilkas, hienoinen.
+      Ei häll' oo puku monenlainen,
+      vain sulkaverho ihanainen.»
+
+»Laulusi oli kaunis», sanoi Iiri, »mutta vahinko vain, ettei lintusi
+sitä ymmärrä».
+
+Portti narahti ja Iiri katsoi ulos. »Pappilan Hanna tulee, mitä asiaa
+hänellä lienee? Täytyy mennä kuulemaan.»
+
+Iiri meni kyökkiin. Hanna seisoi ovensuussa ja niiasi. »Hyvää päivää,
+Hanna, tule istumaan», sanoi Iiri. »Mitä pappilasta kuuluu?»
+
+»Rovasti pyysi neitiä tulemaan pappilaan ja käski vielä sanoa, että
+hänellä olisi teille tärkeitä asioita.»
+
+»Vai niin, nytkö kohta hän minua tahtoo tulemaan?»
+
+»Niin, nyt heti. Täytyy kiirehtiä kotiin. Hyvästi!»
+
+Matami, joka oli aitassa ollut ja tuli sieltä juuri kun Hanna meni
+portista, huusi tytölle: »Hanna, hyvää päivää! Mihinkä kiire? Tule nyt
+vähän juttelemaan.»
+
+Hanna hätimmiten niiasi ja vastasi: »En jouda, Iiri neidille vain oli
+asiaa; täytyy rientää kotiin, meillä on vieraita.»
+
+»Keitä siellä on?» kysyi matami vielä, mutta Hanna meni eikä kuullutkaan
+kysymystä.
+
+Kun matami tuli sisään, meni hän heti Iiriä tapaamaan, sanoen: »Sinuahan
+on pappilaan käsketty, keitä vieraita siellä nyt lienee?»
+
+»Vieraita? Ei Hanna vieraista mitään maininnut; hän sanoi vain, että
+rovastilla on minulle asiaa.»
+
+»On siellä vieraita. Kun minä kutsuin Hannan takaisin, sanoi hän olevan
+kiirettä, koska heillä oli vieraita. Kysyinkin, keitä, mutta tyttö meni
+vain menojaan aika kipakkaa eikä kuunnellut, mitä kysyin.»
+
+Pekko, joka tällä välin oli käynyt muuttamassa pölyisen matkapukunsa
+valkoiseen, sileäksi silitettyyn kesäpukuun, tuli Iirin luo ja sanoi
+lähtevänsä hänen mukaansa pappilaan.
+
+»Mennään nyt sitte», vastasi Iiri, ja molemmat läksivät.
+
+Iirin yllä oli vaaleansininen puku, joka oli kotikutoisesta kankaasta
+tehty, ja päässä valkoinen leveälierinen hattu, joka sinisine
+silkkinauhoineen somistutti hänen yksinkertaista, sievää pukuansa.
+
+Pappilassa Selja odottaessaan Iiriä tavantakaa kurkisteli ulos
+ikkunasta. Nyt hän näkikin Iirin siniset silkkinauhat, kun tuulen leyhkä
+niitä liehutteli, ja huudahti: »He tulevat jo, menkäämme ulos portaille
+istumaan!»
+
+»Kutka tulevat?» kysyi Helvi.
+
+»Iiri ja Pekko.»
+
+»Eikö herra Salmi oleskele Helsingissä?» kysyi Lilli, joka oli Arvon ja
+veljensä kanssa pappilassa.
+
+»Kyllä», vastasi Selja. »Hän on ylimääräisenä kamarikirjurina
+senaatissa, mutta on nyt päässyt kotiin.» Selja riensi heitä vastaan
+portaille.
+
+»Tervetuloa!» huusi hän vastatulleille. »Olipa hauskaa, että saimme
+teidät tänne! Istukaamme täällä, toiset tulevat myöskin. Tuo sohva
+jätetään isäni ja äitini istuimeksi ja me asetumme näille penkeille.»
+
+Helvi, Lilli ja ruustinna tulivat nyt portaille, ja hetken perästä
+herrat. »Täällä on hauskaa», sanoi rovasti. »Vai niin, Iiri on tullut
+jo, no se hyvä. Maisteri Aatelilla on sinulle asiaa. Niin, niin, totta
+se on, älä sen vuoksi punastu.» Leikillään hän lisäsi vielä: »Minä en
+tiedä, tahtooko hän kahdenkesken jutella kanssasi vai käyneekö se
+tässäkin päinsä. Siitä päättäköön hän itse.»
+
+Arvo meni tervehtimään Iiriä, lausuen: »Minä kuulin täällä rovastilta,
+että olette hakenut kansakoulunopettajattareksi tänne, mutta että toinen
+on virkaan otettu, ja tästä syystä syntyi minussa toivo saada teidät
+meille alustalaistemme lasten opettajattareksi. Tämä asia riippuu nyt
+kokonaan teistä, sillä koulumme on isäni oma. Se on ihan uusi, isäni
+rakennuttama ja toimeenpanema, ja te saatte siis alusta alkaen perustaa
+sen aivan mielenne mukaiseksi.»
+
+Iiri loi Arvoon kiitollisen katseen ja sanoi: »Nöyrimmästi minä kiitän
+siitä luottamuksesta, jota minulle osotatte, ja myöskin rovastia tahdon
+kiittää, sillä vähän te minua tuntisitte, ellei rovasti olisi puhunut
+puolestani. En kuitenkaan tahdo varmaa päätöstä tehdä, ennenkuin
+kasvattivanhempieni kanssa olen asiasta neuvotellut.»
+
+»Mutta onko teillä itsellänne halua tulla?» kysyi Arvo. »Sen tahtoisin
+tietää.»
+
+»On; minä halajan omaa vaikutusalaa.»
+
+»Koska sopii teidän antaa varma vastaus?»
+
+»Huomenna. Setäni on häissä ja palaa illalla.»
+
+»Palkkaehdot ovat samat kuin täälläkin», sanoi Arvo.
+
+»En minä kuitenkaan luule, että setä Iiriä laskee toiseen pitäjään»,
+virkkoi Pekko.
+
+»Sitä en ollenkaan epäile», vastasi Iiri. »Setä kyllä tietää ja
+ymmärtää, että minä omintakeista työtä haluan.»
+
+»Vielä pyytäisin teitä tulemaan meille Fredrikin-päivaksi», sanoi Arvo,
+»silloin on isäni nimipäivä, ja vanhempani aikovat viettää koulussa
+pientä juhlallisuutta. Rovasti on luvannut, että nämä nuoret täältä
+saavat tulla meille, ja silloinhan olisi teidänkin hauskempi yhdessä
+seurassa lähteä.»
+
+»He saavat ottaa vaunut», sanoi rovasti, »niissä on kyllä Iirillekin
+tilaa. Saatte istua kaikki yhdessä, ja sen arvaan, ettei matka pitkältä
+tunnu.»
+
+Iiri kiitti sydämellisesti rovastia, joka hänestä näin isällisesti piti
+huolta.
+
+Ruustinna oli hetken ollut poissa, mutta palasi nyt jälleen, ja
+palvelustyttö Hanna seurasi häntä, tuoden tarjottimella vadelmamehua ja
+raitista vettä sekä juuri leivottua sokerikaakkua.
+
+»Noh, hyvä vaimoni, aina sinä tiedät, mikä parahimmalta maistuu. Mikäpä
+saattaisi olla makuisampaa tässä heltessä! Hyvät ystäväni, juokaamme
+tämän uuden opettajattaren malja kotimaisessa viinissä!»
+
+»Eiköhän se liene liika aikaista?» sanoi Pekko.
+
+»Toivotaan, ettei ole», virkkoi Arvo.
+
+Hetken vain Iiri ja Pekko vielä viipyivät pappilassa. Ruustinna kyllä
+pyysi heitä jäämään päivälliselle, vaan Iiri kiitti ja lausui: »En nyt
+saata jäädä. Mieleni on niin levoton, että minun täytyy lähteä kotiin,
+sillä onhan minulla tärkeä päätös tehtävänä. Pekon kyllä sentään sopii
+jäädä.»
+
+»Niin, jää sinä tänne», pyysi Ahto.
+
+»Kiitoksia vain, kyllä niinä nyt sentään Iiriä seuraan», sanoi Pekko,
+ja molemmin he läksivät kotiin.
+
+»Pian tulitte!» huudahti matami, kun Iiri ja Pekko astuivat sisään.
+»Mitä sinulla siellä tehtiin, Iiri? Olen ollut kovin utelias, eikä se
+ukkokaan tullut kotiin, että olisin saanut hänen kanssaan tuumia, mikä
+tuo asia lienee ollut.»
+
+Iiri kertoi nyt, miten Ihalan nuori maisteri häntä pyysi alustalaistensa
+opettajattareksi.
+
+»Sepä kumma! Näyttäähän aivan siltä, kuin sinä sen vuoksi et olisi
+päässyt tänne, että sinun pitää tuleman sinne Ihalaan. Onhan se aivan
+niinkuin säädetty.»
+
+»Tädillä siis ei ole mitään sitä vastaan, että Iiri lähtee meiltä pois»,
+virkkoi Pekko.
+
+»No niin, koska hän opettajattareksi pyrkii, niin menköön sinne yhtä
+hyvin kuin muualle. Ihalastahan aina kuljetaan täälläkin. Mutta Iiri
+sanoi 'alustalaistensa opettajattareksi' -- eikö hän sitte saakaan
+talollisten lapsia opettaa? Mikä se semmoinen koulu on? Onko se samassa
+'kraarissa' kuin kansakoulut?»
+
+Iiri hymyili vähän ja vakuutti matamille, että se oli saman arvoinen.
+
+Illalla lukkari tuli kotiin, ja kun hänelle puhuttiin, että Iiriä oli
+pyydetty Ihalan tilalle kansakoulunopettajattareksi, sanoi hän: »Kyllä
+kai meidän täytyy antaa sinun mennä. Eihän lintukaan poikiansa saa
+pesässään aina pitää. Ne kyllä tietävät aikansa, jolloin on lentoon
+lähteminen. Ikävä meidän tulee, sillä päivänpaisteena olet kodissamme
+ollut, mutta kyllä on tarpeellista kuitenkin tottua omintakeiseen
+työhön; -- kuka tietää, kuinka kauan me vanhat elämme, eivätkä ne varat,
+mitkä jätämme, erin suuret ole.»
+
+»Kaikki ovat myöntyväisiä paitsi minä», sanoi Pekko.
+
+»Sinä olet ehkä itsekäs», vastasi lukkari hymyillen. »Sopiihan sinun
+koettaa, mitä voit, asian estämiseksi.»
+
+Pekko ei puhunut siihen mitään, ja koko illan he olivat kaikin vähän
+alakuloisia. Kun maata pantiin, valvoi Iiri kauan; hän rukoili, että
+Jumala ohjaisi häntä, jotta hän voisi oikean päätöksen tehdä.
+
+Aamulla herättyään katsoi Iiri kelloa; se oli vasta viisi, mutta hän
+päätti kuitenkin nousta. Hiljaa puki hän yllensä ja läksi ulos. Luonto
+tuntui raittiilta, lintuset lauloivat kilvan, ja käen kukunta kuului
+Kartanon haasta. Iiri meni pellon pientaretta pitkin eli samaa tietä,
+jota hän lapsena monta monituista kertaa oli kulkenut. Hän muisteli
+kaikkia niitä huolettomia vuosia, joita hän oli lukkarilla viettänyt, ja
+ajatteli: »Mikä nyt eteeni tullee?» -- Mutta luonto, joka kesäisessä
+loistossaan oli kovin ihana, sytytti vain uusia toiveita tytön rintaan,
+ja varmaksi vakaantui hänessä se mielipide, että tämä tarjottu työala
+oli häntä varten. Hän meni yhä eteenpäin, kiipesi yli aidan ja käveli
+Orjankalliolle. Täällä hän istui mietteissään, tuumaillen, miten hän
+uutta kotiansa varustaisi ja kaunistaisi. Näköala järvelle päin oli
+erittäin kaunis Orjankalliolta, ja Iiri tuumasi: »Lieneekö minun tuleva
+kotini lahdelman rannalla? Se olisi vasta hauskaa, jos ikkunastani
+järven näkisin!»
+
+Vähän toista tuntia oli hän ollut poissa kodistaan ja aikoi juuri lähteä
+takaisin, kun samassa kuului rapinaa pensastosta ja Pekko seisoi hänen
+edessään. »Kah, jopa sinäkin olet valveilla», sanoi Iiri.
+
+»Johan kello on puoli seitsemän. Arvelin, että sinä menit tänne, ja
+päätin seurata jälkiäsi. Iiri, miksi tahdot jättää meidät? Tiedätkö,
+ettei minun enää milloinkaan ole hauska, jos sinä olet poissa. Nyt vasta
+ymmärrän, kuinka kallis sinä olet minulle. Etkö tahdo, Iiri, omakseni
+tulla ja jäädä tänne siksi, kunnes voin sinulle oman kodin hankkia. Se
+aika ei enää ole kaukana.»
+
+»Pekko, kallis lapsuuteni ystävä, sitä en voi. Kuten sisar sinua
+rakastan, mutta älä ajattelekaan, että tunteeni muuksi saattaisivat
+muuttua.»
+
+Hämmästys kuvastui selvästi Pekon kasvoissa, sillä eipä hänen mieleensä
+koskaan ollut tullut, ettei hän Iiriä saisi. Sitä vain hän oli pelännyt,
+että tyttö kuitenkin tahtoisi opettajattarena olla, kunnes hän, Pekko,
+oman kodin saisi. Hän siis sanoi Iirille: »Sinä varmaankin erehdyt.
+Olenhan nähnyt monen monituisissa tilaisuuksissa, että sinä olet minua
+kalleimpana ystävänäsi pitänyt. Ajattele vain. Sinä minua ehkä
+tietämättäsi rakastat.»
+
+»Ken kerran on ihanteensa nähnyt, hän ei rakkaudestaan erehdy» --
+vastasi Iiri hiljaa.
+
+»Sinäkö olisit rakastanut! -- ja ketä? Sitä en ymmärrä.»
+
+»Minä olen nähnyt ihanteeni -- mutta ihanteet ovat saavuttamattomia --»
+
+»No koska ne ovat saavuttamattomia, niin ota se, joka ei ole
+saavuttamaton, ja joka sinua varmaan lempii.»
+
+»Ei, Pekko hyvä, sinussa ei ole minun ihanteeni kuvaa. Enkä luule, että
+rakkautesi minuun on muuta kuin lapsuudenystävän. Saat nähdä jonkun ajan
+kuluttua, että minä sinut oikein tunnen. Mutta menkäämme nyt jo pois
+täältä.»
+
+»Mennään maantielle ja sen kautta sitte kotiin; ruoho oli aivan märkää
+vainion pientarella, ja sitä paitsi saamme täten kauemmin jutella
+kahdenkesken.»
+
+He menivät polkua myöden, joka vei Kartanon hakatielle, mutta kun he
+sinne ennättivät, tuli Kartanon herrasväki kylän puolelta heitä vastaan.
+
+»Me olemme olleet kävelemässä», sanoi eversti. »Nämä kesäiset aamut ovat
+erittäin ihanat.»
+
+»Niin ovat», vastasi Iiri. »Me kävimme Orjankalliolla. Sieltä on näköala
+hyvin kaunis Kartanoon päin; järven monet lahdelmat ja saaret näkyvät
+sinne.»
+
+»Onko neiti Salmi jo tehnyt päätöksensä koulun suhteen?» kysyi Arvo.
+
+»Olen. Minä otan syksystä viran. Kasvatusvanhemmillani ei ollut mitään
+sitä vastaan.»
+
+»Ja isäni nimipäiväksi tulette katsomaan uutta kotianne» --
+
+»Kiitoksia, aivan mielelläni!» vastasi Iiri, ja läksi jäähyväiset
+sanottuaan Pekon kanssa kotiin.
+
+»Kaunis tyttö tuo neiti Salmi», sanoi eversti. »Sellaiset silmät, että
+vähemmälläkin nuorukaisen pään pyörälle panisi.»
+
+»Niin, sellaiset ovat harvinaisia», lausui Arvo ikäänkuin itsekseen.
+
+»Hänen sulhasensa on myöskin hyvin kaunis», virkkoi everstinna.
+
+»Kuka on hänen sulhonsa?» kysyi Arvo uteliaasti.
+
+»Herra Salmi tietysti! Etkö sitä nähnyt? Kuka nyt tuolla tavalla
+kävelisi nuoren herran kanssa, ellei kihloissa olisi.»
+
+»Mutta mamma kulta, nehän ovat kuten sisarukset», vastasi Aksel. »En
+minä ole kuullut kenenkään puhuvan, että he olisivat kihloissa.»
+
+»Kyllä, kyllä olen jo aikoja sitte kuullut sen. En heidän käytöksestänsä
+olisikaan mitään päättänyt, jollen sitä olisi muilta kuullut, sillä
+tuollaisten käytös ei koskaan saata olla oikein, kuten olla pitää.»
+
+»Mamma kulta», sanoi eversti, »hänen käytöksensä juuri on soma ja
+miellyttävä».
+
+»Te miehet luulette, että jokainen sievänaamainen tyttö käyttää
+itseänsä comme il faut --»
+
+Arvo kulki ääneti. Hän kuuli, että Iiri oli kihloissa, ja se vaikutti,
+ikäänkuin paino olisi hänen sydämellensä laskettu. Mutta taas hän
+muisti, että Lilli ja Aksel eivät sitä uskoneet, ja toivo hänen
+sydämessään kuiskasi: »Ei se ole totta! Hän ei sitte menisi
+opettajattareksi.» Hän tuli nyt levollisemmaksi ja ajatteli: »Mitäpä se
+sitä paitsi minuun koskee» -- sekä käveli tyynimielisenä toisten muassa
+Kartanoon. Vielä samana päivänä hän lähti aamiaisen jälkeen ajamaan
+Ihalaa kohti.
+
+
+
+
+VIIDESTOISTA LUKU
+
+
+»Kyllä se vain kumma on», lausui matami Iirille, »että sinä, joka aina
+olet ollut lempeä ja hyvä tyttö, saatat olla Pekolle noin kova, että
+annat hänen laihtua pelkästä ylenkatseestasi.»
+
+»Täti hyvä, enhän ensinkään häntä ylenkatso, vaikka en hänelle kihloihin
+mene. Pidänhän minä Pekosta hyvinkin paljon.»
+
+»Mitä se sitte semmoinen yksipäisyys hyödyttää -- pitää miehestä eikä
+ota kuitenkaan --. En minä sinussa tuollaisia oikkuja ennen ole
+havainnut. Kun lukkari minua kosi, otin minä hänen oitis, sillä hän oli
+hyvä lukkari, veisasi hyvästi sekä oli minua paljonkin viisaampi, vaikka
+olikin semmoinen harvapuheinen. Mutta sitä ei kukaan saata sanoa,
+ettemme me ole onnelliset olleet, ja herranani olen häntä myös aina
+pitänyt.»
+
+»Niin, herranani ja kumppaninani minäkin tahtoisin sitä pitää, jota
+lemmin, mutta Pekon luonne ei minulle sovi. Hän on kovin lapsellisen
+turhamainen muutamissa asioissa, ja uskoa saatte, täti, että hän hyvin
+pian on unhottanut surunsa ja mielistyy muihin.»
+
+»Jos hän sen tekee, on se sinun syysi, koska et häntä ottanut, ja
+kovasti olet mielemme pahoittanut; luulin minä sinua kiitollisemmaksi.»
+Matami läksi harmissaan kamariinsa.
+
+»Voi, voi!» huokasi Iiri. »Olenko minä todellakin kiittämätön? --
+Pitäisikö minun ottaa Pekko, vaikka en häntä rakasta? Ei, sitä en saata
+uskoa.» --
+
+Päivät ja viikot kuluivat, Pekonkin jo pian tuli lähteä Helsinkiin
+töihinsä taas. Alakuloisena hän seurasi Iiriä, vaikka ei hän enää
+tunteistaan puhunut. Iirin kävi häntä sääli, ja hänen hyvä sydämessä
+kärsi kovin siitä, että Pekko hänen tähtensä oli onneton. Koska lisäksi
+kasvattivanhemmat Pekon tähden, josta paljon pitivät, olivat tulleet
+hänelle nurjamielisiksi, niin hänen entiset päätöksensä rupesivat
+horjumaan, ja hän ajatteli: »He riistivät minut kurjuudesta ja ovat
+minua suojelleet kaikesta pahasta. Enkö minä nyt ole velvollinen
+uhraamaan itseäni? --» Öisin ei hän unta saanut, hän taisteli sydämensä
+kanssa. Joka kerta, kun hän luuli päässeensä voitolle, näki hän edessään
+kuvan siitä ihanteestaan, jota ei hän kuitenkaan hetkeäkään luullut
+milloinkaan saavansa. Ei suinkaan -- saavuttamaton se oli, kuten
+ihanteet ainakin, mutta hän oli nähnyt sen eikä saattanut toista
+rakastaa. Vaan uhrata itsensä -- sen hän olisi voinut tehdä -- ja siihen
+hän nyt luuli olevansa velkapää.
+
+Iltaa ennen Pekon lähtöä istui matami lukkarin kamarissa. Iiri meni
+heidän luoksensa. Hän oli sisään tullessaan aivan kalpea. Matami katsoi
+häneen ja säikähti nähdessään hänet noin luonnottoman kalpeana.
+
+»Mikä sinun on, lapsi?» kysyi hän. »Oletko kipeä?»
+
+»En ole; tulin teille vain ilmoittamaan, etten minä tahdo olla mikään
+kiittämätön lapsi. Te olette minut ottaneet kurjuudesta ja kasvattaneet
+minua -- ja minä tunnen, että olen velvollinen tekemään, kuten tahdotte.
+Olen nyt siis päättänyt täyttää toivonne ja mennä Pekon kihloihin.»
+
+»Oletko sanonut sen Pekolle jo?» kysyi lukkari.
+
+»En», vastasi Iiri. »Hänen tähtensä en tätä tee, vaan teidän, ja teitä
+minä pyydän Pekolle asiasta puhumaan, sillä minä en sitä jaksa enkä
+häntä tänään tahdo nähdä.»
+
+Kun matami näki, miten Iiri kärsi, kävi hänen sääli tyttöä. Tähän asti
+oli hän vain nähnyt Pekon surullisena, mutta nyt näytti Iiri kärsivän
+vielä enemmän. Hän aikoi juuri kuiskata lukkarille: »Ehkä olisi paras,
+ettei tuosta kihlaamisesta tulisi mitään» -- mutta lukkari lausui
+samassa:
+
+»Tule tänne, oma uhrilampaani -- kyllä olemme nähneet, että sinä tahdot
+velvollisuutesi täyttää, mutta emme me toki niin suuria
+kiitollisuudenuhreja vaadi. Tosin olisi ollut mielemme mukaan, jos
+olisitte voineet toisenne onnellisiksi tehdä, mutta näin ei se laatuun
+käy. Hyvä on, ettet ole Pekolle mitään asiasta puhunut. Ei hänen tule
+ensimmäisestä vastoinkäymisestä allapäin kulkea; ryhtyköön vankasti
+työhön vain, se on paras miehelle.»
+
+Iiri istui vanhan lukkarin viereen, nojasi päänsä hänen rintaansa
+vastaan ja itki, mutta lukkari silitteli hänen hienoja hiuksiansa
+lausuen: »Mene lapsi maata -- sekä ruumiisi että sielusi vaativat
+lepoa.» Iiri nosti rukoilevan katseen matamiin, ja tämä sanoi:
+
+»Niin, samaa mieltä minäkin olen kuin pappa. Mene nyt ja nuku rauhassa.»
+
+Iiri meni. Hän laski levolle, kiittäen Jumalaa hartaasti. Monta unetonta
+yötä oli hänellä näihin aikoihin ollut, mutta nyt vaipui hänen ihana
+päänsä väsyneenä patjoille, ja hän nukkui levollisena kuten lapsi.
+
+Seuraavana päivänä täytyi Pekon lähteä Helsinkiin. Hyvästi jättäessään
+näytti hän hirveän alakuloiselta, jonka vuoksi lukkari lausui: »Miehen
+ei tule ensimmäisestä vastoinkäymisestä sortua, vaan hänen mielensä ja
+luonteensa pitää vakaantuman yhä miehuullisemmaksi, yhä lujemmaksi,
+jotta hän miehenä saattaa seisoa uusissa taisteloissa.»
+
+Pekko ei vastannut mitään, hän vaan työnsi otsaltaan vallattoman kiharan
+ja kiirehti matkallensa.
+
+Pekon lähdettyä rupesi Iiri valmistelemaan itseänsä Ihalan matkaa
+varten. Kahden päivän päästä sinne oli mentävä, ja ne kaksi päivää
+riensivät piankin, koska oli vähä yhtä kutakin lajia valmistettavaa.
+
+Päivää ennen Ihalaan lähtöä meni Iiri pappilaan tuumailemaan Helvin ja
+Seljan kanssa, mitä hän matkalle ottaisi mukaansa. Ruustinna, joka kuuli
+heidän juttelevan puvuistansa, sanoi:
+
+»Muistakaa vain tarkasti katsoa vaatteitanne, etteivät ratkea mistään
+sekä että kaikki on puhdasta ja siistiä. Kotipitäjässä saattaa olla
+välistä paremmissa, välistä huonommissa vaatteissa, mutta kun
+ulkopitäjään mennään aivan ventovieraisiin, täytyy olla päästä
+kantapäihin niin siistissä puvussa, ettei ole moittimisen varaa; sillä
+kun tuttuun seuraan tulee joku vieras, häntä tavallisesti tarkastellaan
+ja usein pintapuolelta arvostellaan hänen sisällistä eloansa.»
+
+»Kyllä, äiti kulta, yksissä tuumin täällä nyt laitamme kaikki kuntoon»,
+vastasi Selja. »Iiri ja minä panemme vaaleanpunaiset vaatteet yllemme
+siellä Ihalassa, me olemme sitte aivan kuten sisarukset; matkalle otamme
+kansallispuvut.»
+
+Ahto, joka juuri astui huoneeseen Seljan puhuessa kansallispuvuista,
+virkkoi: »Everstinna varmaankin sanoo, että teiltä puuttuu 'noblessia',
+kun näkee teidät kansallispuvuissa.»
+
+»Sanokoon vain, se on yhdentekevää», vastasi Selja. »Patrunessa Aateli
+ei suinkaan ole samaa mieltä, ja hänenpä luokseen me nyt lähdemmekin.
+Sitäpaitsi on Helvi tummansinisessä puvussa, ja hänestä everstinna aina
+pitää. Ei hän Iiriä eikä minua huomaakaan.»
+
+»Niin, Helvissä on 'noblessia' -- sen hän havaitsi silloin, kuin
+Ragnhildin isä, leskiparoni, kävi täällä ja Helviä liehitteli.»
+
+»Ahto, kuinka tuommoisia puhut», torui Helvi.
+
+»Onpa se tosi», vakuutti Ahto, »siitä asti hän sinussa on ylevyyttä
+havainnut. Hän on todellakin hauska, tuo everstinna.»
+
+»Hauska! Onko hän hauska?» kysyi Iiri ihmetellen.
+
+»On kyllä tavallaan», vastasi Ahto. »Minusta on hauska kuulla hänen
+puhettaan. Hän on ikäänkuin muinaiskalu, niin vanhanaikuinen. Tuo
+entisajan sukuylpeys tulee hänessä aina esiin. Eikä se ketään haittaa
+tähän aikaan. Semmoisella ylpeydellä ei ole enää muuta voimaa, kuin että
+saa nauruhermot liikkeelle ja osottaa meille, kuinka narrimaisia ihmiset
+ennen olivat.»
+
+»Kyllä he minun luullakseni ovat yhtä narrimaisia vieläkin, ja ylpeitä
+löytyy yhtä paljon kuin ennen», väitti Iiri, »mutta tosi on, että
+everstinnassa se esiintyy vanhanaikuisella tavalla. Siis tapa meistä
+näyttää muinaisaikuiselta, vaan viat eivät meidän ajalla ole yhtään
+vähemmät. Ylpeys, kunnianhimo ja muut sellaiset ilmaantuvat kyllä
+ihmisissä nyt ja luultavasti vast'edeskin.»
+
+»Sen kyllä myönnän, mutta jos ihminen, joka pyrkii varmaa päämäärää
+kohti, ahkeralla, jalolla työllä tarkoitusperänsä saavuttaa, on hänen
+ylpeytensä kuitenkin paremmin oikeutettu kuin sen, joka ylpeilee siitä,
+että hän on syntyessään perinyt isäinsä loistavan nimen.»
+
+»Esi-isäin hyvät avut menevät usein perintönä lapsille», vastasi Iiri,
+»ja lapset ylpeilevät siitä, että isäin jaloa verta juoksee heidän
+suonissaan. Tyhmää se kyllä on, vaan ei tyhmempää kuin ylpeys yleensä.»
+
+»Se on aivan tosi», sanoi ruustinna, »että ylpeys on tyhmä ja
+naurettava, sillä mistä ihminen saattaisi ylpeillä? Ei mistään! Jumala
+voi rikkaan köyhäksi tehdä, teräväjärkisen heikkomieliseksi ja korkeassa
+virassa olevan, joka ylpeänä kunnian kukkulaltaan katselee
+käskyläisiään, silmänräpäyksessä halvauksen kautta aivan
+kykenemättömäksi saattaa. Näemmehän tämmöisiä esimerkkejä joka päivä.
+Kaunotar, joka kauneudestaan ylpeilee -- paljonko hän tarvitsee,
+ennenkuin poskensa hehkuvat ruusut ovat menneet -- joku pieni kompastus
+vain jo arven tuottaa pilaamaan hänen kauniin muotonsa. Ja tapaturman
+tulemattakin varmaan muutamien vuosien kuluttua sanotaan: 'Onko hän
+milloinkaan voinut olla kaunotar?' Semmoista se tässä maailmassa on.
+Siis ei ole kenelläkään ylpeilemistä, sillä ihminen ei suuruutensa
+haltija ole, vaan Jumala ainoastaan.»
+
+Tähän äitinsä puheeseen ei Ahto enää mitään sanonut. Kello löi
+seitsemän, ja Iiri virkkoi: »Ilta on joutunut niin ihmeellisesti, minun
+olisi jo ennen täytynyt mennä kotiin. Huomenna siis lähdetään.»
+
+»Niin, kahdeksalta olet täällä, ja sitte mennään matkalle», sanoi Helvi.
+
+»Ja jatketaan kinaa», virkkoi Ahto.
+
+»Ei ensinkään kinata», väitti Iiri. »En minä kinaa kinatakseni, vaan
+puolustaakseni mielipiteitäni.»
+
+»Ei matkalla kinaaminen sovikaan», sanoi Ahto, »sillä silloin
+unhottaisimme katsella ympärillämme olevaa luontoa».
+
+»Se on aivan tosi», vakuutti Iiri ja meni nyt hyvästi jätettyään kotiin.
+
+Seuraavana päivänä pappilan nuoret ja Iiri läksivät ajaen vaunuissa ja
+kahdella hevosella Ihalaa kohti. Eversti perheineen oli lähtenyt jo
+päivää ennen. Lukkarin matami meni Taaven-muorin luo, jonka mökki oli
+aivan pappilan tienhaarassa, katselemaan, miltä näytti, kun Iiri
+vaunuissa ajoi. Ja kauniilta se kai näytti, koska matami, kun vaunut
+olivat ohitse menneet, pyyhkäisi jotakin kosteata silmistään, lausuen:
+»Niin, siinä se meidän Iiri nyt lähti vaunuissa -- kukapa olisi uskonut,
+kun hän Renkalassa paimentyttönä oli, että hän noin olisi menestynyt ja
+arvoon tullut.»
+
+
+
+
+KUUDESTOISTA LUKU
+
+
+Heinäkuun 18:s päivä eli Ihalan patruunan nimipäivä alkoi ensin vähän
+pilvisenä, mutta jo yhdeksän aikaan oli taivas kirkas ja lahti tyyni
+kuin kuvastin. Koko luonto oli erittäin ihana. Niityt ja nurmet olivat
+kukkia täynnä, sillä seuraavana päivänä vasta heinänteko oli alettava,
+joten kukat vielä rauhassa rehottivat. Eipä siis ihmettäkään, että
+kansakouluun, joka sijaitsi järven rannalla, vähän matkan päässä neiti
+Jopen asunnosta, oli riittänyt runsaasti kukka- ja lehtiköynnöksiä.
+Niitä Ihalan nuoret vieraat olivat edellisenä iltana sitoneet ja vieläpä
+ehtooyötäkin panneet illan jatkoksi.
+
+Vanha Maija mutisi, kun einepöytä oli valmiiksi katettuna eivätkä
+vieraat tulleet ruoalle, vaikka heitä oli kutsuttu. »Eivät pääse
+vaatteisiin, kun kaiken yötä valvottiin», sanoi Maija. »Semmoisia
+turhanaikaisia töitä, ikäänkuin eivät uudet huoneet olisi kauniita ilman
+lehtiä ja kukkasia. Eihän tässä nyt juhannus kuitenkaan ole. Kahvikin
+ihan jäähtyy, ja jos sen tulelle panen toistamiseen, niin miltä se
+sitte maistuu --» Halli koira venyi kyökin kynnyksen vieressä
+odottelemassa, että hänenkin suuhunsa jotakin herahtaisi, ja Maija, joka
+ruokasalista tuli kyökkiin, virkkoi: »Sinä Halli siinä lotkottelet;
+luuletko, että tässä nyt koiralle ensiksi ruokaa annetaan. Onhan tuossa
+vanhaa maitoa hulikassa, täytyy kai sinulle antaa -- soh, odota häntä
+nyt -- pelkkää maitoako luulet saavasi hotkia -- panen leipääkin
+joukkoon. Katsos tuota hylkyä -- ei syö, kun on maito käynyt vähän
+happameksi --» Maija otti tyhjän kerma-astian sekä pani siihen vähän
+maitoa, jota hän kaatoi Hallin ruokaan puhuen koiralle: »Katsos, Halli,
+panenpa kermaakin sulle --» ja Halli meni nyt syömään ruokaansa siinä
+luulossa, että siihen oli kermaakin kaadettu.
+
+Keveät naisaskeleet kuuluivat ylikerran portailta, ja samassa
+palvelustyttö Sere juosten tuli kyökkiin ja huusi: »Maija! Vieraat
+naiset tulevat ylikerrasta, ja everstinna, joka puutarhassa on ollut
+kävelemässä, on jo myöskin tulossa; vienkö kahvin sisälle?»
+
+»Vie vain; hyvä, että vihdoinkin tulevat.»
+
+Einepöydän ympärille talonhaltijat vierainensa nyt kokoontuivat. Myöskin
+vanha neiti Joppe oli joukossa. Tuo ennen aivan virkku vanhus oli ikänsä
+painosta viimeisinä vuosina käynyt erittäin väsyneeksi. Hän ei enää
+usein jaksanut tulla kartanoon vieraitten kanssa seurustelemaan, mutta
+nyt oli erityinen syy, koska kansakoulu oli vihittävä. Kansaa neiti
+Joppekin rakasti, ja köyhää kansaa hän kaikessa hiljaisuudessa paljon
+auttoikin -- siis tämä juhlatoimitus häntä erittäin miellytti. Myöskin
+hän oli utelias näkemään Arvon toimittamaa uutta opettajatarta. Hän oli
+lempipoikansa suhteen pannut tähdelle muutamia seikkoja, joista häntä
+aavistutti, ettei nuori opettajatar ehkä ollut Arvon sydämelle aivan
+vieras olento. Kun tytöt nyt kaikin tulivat sisälle, oli hän todellakin
+halukas tietämään, kuka noista kolmesta, joita hän ei ennen tuntenut,
+oli uusi opettajatar.
+
+Lilli, joka heti juoksi vanhaa tätiä tervehtimään, esitteli: »Rovasti
+Nurmen tyttäret, neidit Helvi ja Selja, sekä neiti Salmi.»
+
+»Vai niin -- te tulette siis meidän uuteen kouluumme opettajattareksi»,
+sanoi neiti Joppe ja katseli tarkastellen neitosta. Iiri loi suuret
+miettivät silmänsä vanhukseen, vastaten:
+
+»Niin tulen. On oikein hauska ajatella sitä aikaa, jolloin pääsen tänne.
+Koulu on erittäin ihanalla paikalla, ja sitte saan sellaisen työalan,
+jota hartaasti halajan.»
+
+Patruuna Aateli myöskin tuli puhuttelemaan Iiriä, kysyen: »Mitä nyt
+pidätte uudesta koulurakennuksestamme?»
+
+»Oikein paljon», vastasi Iiri. »Omituiset tunteet sydämessäni astuin
+koulun huoneisiin mennessäni niitä koristelemaan -- siinä kun näin
+vastaisen kotini. Myöskin tunsin, että samalla, kun noissa huoneissa
+kodin saan, syntyy minulle suuri edesvastuu.»
+
+»Se on varma», sanoi patruuna. »Etuja seuraa myöskin vastuunalaisuus.»
+
+»Sen Jumalan avulla voitte täyttää», lausui patrunessa, joka läheni
+Iiriä ja oli kuullut miehensä sanat.
+
+»Sitä toivon», vastasi Iiri.
+
+»Kaikki he nyt tekevät affairea tuosta tytöstä», sanoi everstinna hiljaa
+miehellensä. »Juuri kuin hän olisikin jotakin -- pyh! -- En ymmärrä,
+että lankonikin viitsii. Miehet nyt aivan pilaavat tytön. Hän kyllä
+coquetteeraa jo ilmankin.»
+
+»Ei ensinkään; juuri hänen suora, luonnollinen olentonsa tekee hänet
+erittäin viehättäväksi», vastasi eversti.
+
+Patrunessa tuli samassa pyytämään kälyänsä ja muita vieraitansa ottamaan
+jälkiruokaa, ja everstinna meni ensiksi, kuten arvonsa tunteneen ainakin
+on tapana, jotta muut sitte vähitellen myöskin voisivat lähestyä
+makeisruokavatia.
+
+Eineen jälkeen mentiin kansakoululle, johon nyt tuli Ihalan alustalaisia
+lapsineen. Juhlasaliin kokoonnuttiin määrätyllä tunnilla. Ensiksi
+veisattiin virsi: »Koko maa iloita mahtaa --» ja sen jälkeen piti Arvo
+lyhykäisen puheen, jossa hän lopulla rukoili, että opetuksesta, joka
+koulussa oli jaettava, karttuisi nuorelle, kasvavalle kansalle
+siunausta.
+
+Sitte oli kahvipöytä asetettu toiseen huoneeseen, jossa alustalaisille
+tarjottiin kahvia vehnästen kera. Siinä nyt Helvi ja Iiri kaatoivat
+kahvia ja Lilli sekä Selja jakelivat vehnäsiä.
+
+Pikku tytöt, joka olivat kuulleet, että koulun tuleva opettajatarkin oli
+Ihalassa, kyselivät nyt toisiltaan: »Kukahan noista on opettajatar?»
+
+Nummen Taava, eräs pieni tyttö, osotti sormellaan Helviä ja sanoi:
+»Näethän sen, että tuo on opettaja -- se on vanhin ja vakavin.»
+
+»Tuon minä tahtoisin opettajaksi», virkkoi Salomäen Miina, »tuon, jolla
+on punainen hame ja suuret, kauniit silmät».
+
+Iiri, jota Miina juuri tarkoitti, läheni tyttösiä sanoen ystävällisesti:
+»Mitä te nyt pakinoitsette?»
+
+Miina, ollen häpeillään, painoi päänsä alas niin, että hänen tuskin
+kahta tuumaa pitkät palmikkonsa nousivat pystyyn, ja vastasi hiljaa: »Ei
+niin mitään.» Mutta myllärin Manu, joka oli rohkea poika, virkkoi:
+
+»Nuo likat eivät tiedä, kuka on opettaja, ja sitä he tuumailevat.»
+
+»Tiedätkö sinä sitte?» kysyi Iiri.
+
+»Enhän minä tiedä, mutta luulen vain, että ehkä te olette.»
+
+»Oikein sitte arvasit. Syksyllä tulen opettajaksenne, ja jos, kuten
+toivon, olette oikein kilttejä lapsia, niin meistä varmaan tulee hyviä
+ystäviä.»
+
+Lapset nyt kaikin katselivat Iiriä ja kuiskailivat toisillensa: »Tuo se
+nyt on meidän tuleva opettajattaremme.»
+
+Patrunessa tuli Iirin luo ja kysyi: »Millä nyt huvittaisimme lapsia?»
+
+»Annetaan heidän mennä ulos leikkimään», vastasi Iiri. »Jos suvaitsette,
+niin kyllä minä panen leikit alkuun.»
+
+»Mennään kaikin», sanoivat Helvi ja Selja sekä menivät samassa
+juoksemaan lasten kanssa ulos pihalle.
+
+Kun lapset olivat saaneet tarpeeksensa leikkiä, sanoi Iiri: »Tulevana
+vuonna tahdon opettaa teille monta piirileikkiä, jos olette oikein
+ahkeria lapsia. Te saatte leikkiä 'Mylläriä', 'Peltomiestä' y. m.»
+
+Lapset, jotka ennen olivat pelänneet koulua, toivoivat nyt, että syksy
+pian tulisi, jotta pääsisivät kouluun.
+
+Tyytyväisinä ja siunaten patruunaa ja patrunessaa menivät alustalaiset
+lapsineen koteihinsa. Tuokion kuluttua Ihalan haltijat myöskin läksivät
+vieraineen kartanoon. Tiellä Lilli ja Aksel rupesivat kehoittamaan Arvoa
+panemaan toimeen jonkun kuvaelman. »Se olisi erittäin hauskaa!» sanoi
+Aksel.
+
+»Minä en ollenkaan ole kekseliäs siinä asiassa», lausui Arvo, »mutta jos
+ryhdytte toimeen, niin kyllä minä olen apuna».
+
+»Ai, me asetamme Pohjolan neidon kultalankaa kehräämään», sanoi Selja,
+»ja Iiristä tulee Pohjolan neito».
+
+»En minä sovi.»
+
+»Kenenkä saamme?» kysyi Selja.
+
+»Selja rupeaa ehkä itse», sanoi Arvo.
+
+»En minä! Minä en osaa olla alallani, ja minusta on niin kovin hauska
+katsella muita.»
+
+»Eikö Lilli neiti rupeaisi?» kysyi Iiri »Te olette sopivin, koska teillä
+on vaaleat hiukset. Ja Ahto menee Väinämöiseksi, eikö niin?»
+
+»Miksi ei. Mutta kaksi kuvaelmaa tarvittaisiin, kun kerran ryhdymme
+toimeen.»
+
+»Minä tiedän minkä kappaleen otamme», sanoi Helvi. »Me laitamme
+liikkuvan kuvaelman Runebergin eräästä runoelmasta ja sovitamme uusia
+sanoja muutamiin paikkoihin, jos niitä kuvaelmaa varten tarvitaan. Mutta
+kuulkaa nyt, millä tavoin tämä kuvaelma asetetaan. Seljan täytyy
+pukeutua vanhaksi akaksi, Iirin ruveta nuoreksi tytöksi, hänellä kun on
+kansallispuku. Se sopii hyvin. Kaksi kosijaa tytöllä on, mutta vain
+toisen tarvitsee puhua, ja siksi määräisin Akselin. Toiseksi ehdottaisin
+Arvon, sillä hänen tietysti ei sovi olla poissa vieraitten parista, ja
+tuon toisen kosijan tarvitsee olla näyttämöllä ainoastaan pieni hetki.»
+
+»Kaikki hyvin! Ryhtykäämme toimeen vain», sanoi Aksel.
+
+Nyt tuli nuorille puuhia, mutta siksi, kuin vieraat iltapuolella
+saapuivat, oli heillä kaikki valmista.
+
+Vieraita tuli, sekä nuoria että vanhoja. Muutamia tunteja keskusteltiin
+kaikenlaisista vähäpätöisistä asioista, kuten tavallista on, milloin
+ventovieraat sattuvat seurustelemaan toistensa kanssa. Vähitellen nuoret
+menivät puutarhaan, jossa paremmin tutustuivat keskenään; mutta
+illempana Lilli, Iiri, Helvi ja Ahto menivät lopullisesti panemaan
+toimeen kuvaelmaa Pohjan immestä. Sitte kutsuttiin vieraat rannalle,
+johon oli puitten väliin tuotu istuimia. Monivärisiä lyhtyjä riippui
+puitten oksista, ja kahden suuren koivun väliin oli asetettu verho, joka
+nyt vedettiin syrjään. Siinä oli korkea kivi, jonka päällä Pohjan neito
+valkoisessa puvussa istui kultalankaa kehräten, ja Väinämöinen tuli
+häntä kosimaan. Bengaalituli valaisi näyttämöä, ja vieraat, jotka tätä
+eivät ennen olleet aavistaneet, olivat erittäin ihastuksissaan
+yllätyksestä. Esirippu suljettiin, ja everstinna sanoi: »Todellakin
+charmanttia! Jaa, jaa; tuollaista saadaan toimeen, kun ollaan nuoria!»
+
+Lilli olikin oikein viehättävän näköinen, kun hän tuossa vihannassa
+luonnossa istui valkopukuisena ja vaaleat hiukset hajallansa. Arvonkin
+täytyi itsekseen myöntää, että Lilli näytti erittäin suloiselta. Kauan
+eivät katselijat joutuneet Lillin muotoa ja olentoa ihailemaan ja
+arvostelemaan, sillä nyt Ahto astui näyttämön eteen, ruveten lausumaan
+Runebergin runoelmasta seuraavaa kohtaa:
+
+      »Neidoll' oli äidiltänsä muisto,
+      helmilöillä sommiteltu solki,
+      timanteilla kaunistettu kallis.
+      Saipa kaksi kosijaa nyt hälle:
+      uljas, rikas, mahdikas ol' toinen,
+      vaan hän mieli neidon helmisolkee.
+      Toinen taasen kaino ol' ja köyhä,
+      vaan hän mieli neidon sydänkultaa.
+      Äitipuoli tyttärelle virkkoi:
+      »Käy sä rikkahalle, hylkää köyhä!
+      Ihanampaa kulta on kuin köyhyys.»
+      Neito itki, kielsikin, mut turhaan.
+      Vaan kun kuuliaisten aika joutui,
+      silloin äidin luon' ei neittä nähty,
+      pihall' ei, ei puiston siimeksessä,
+      vaan hän seisoi järven rannikolla.
+      Sinne äiti ehti, sulho saapui.» -- --
+      -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- --
+
+Ahto lakkasi lausumasta, ja esirippu avattiin. Kansallispukuun puettu
+tyttö (Iiri) seisoi rannalla. Sinisessä silkkivyössä oli kultapaperista
+tehty solki, täynnä monivärisiä lasihelmiä, jotka hohtokivien ja
+simpukoitten asemesta olivat siihen sovitetut. Nyt rikas sulho (Aksel),
+joka äitipuolen (Seljan) kanssa myöskin seisoi rannalla, virkkoi
+neitoselle:
+
+      »Tullos myötä riemukemuloihin,
+      kuulutusta ottamaan nyt käymme!»
+
+Mutta neito otti vyöltään soljen, lausuen:
+
+      »Kell' on vähä, hänpä vähään tyytyy,
+      kell' on paljo, hän vaan vaatii lisää.
+      Tuhannen on vuotta meri niellyt
+      antiloita, aartehia syönyt;
+      vaatii vielä multa kultasoljen.»
+
+Näin sanottuaan heitti hän soljen kauas järven syvyyteen. Mutta sulho
+läksi suutuksissaan pois, lausuen tytölle:
+
+      »Itse myöskin lähde siikasille,
+      koska heille, kurja, köyhä annoit
+      kallehimmat aartehesi kaikki!»
+
+Äitipuoli, jäätyänsä tyttärensä kanssa kahden, soimasi häntä sanoen:
+
+      »Onneton, oi mitä oot sa tehnyt?
+      Korkeutt' ei toivoa saa enää,
+      mökissäs ei enää kulta kiillä,
+      solkeas et enää näe sä koskaan.»
+
+Mutta tyttö rannalla lausui hymysuin:
+
+      »Paremp' elon onni korkeutta,
+      lempi-elo kultaa kallihimpi,
+      armaan sydän solkee armahampi!»
+
+Bengaalituli valaisi näyttämöä, ja samassa köyhä sulho (Arvo) ilmaantui
+rannalle. Hän riensi tytön luo ja lausui, tytön hänelle kättä
+tarjotessa:
+
+      »Hyvä, että siikasille heitit
+      kultasoljen, koska kallehimman
+      aartehesi sulhollesi säästit:
+      mulle annoit oman sydänkultas.»
+
+Esirippu suljettiin nyt.
+
+       *       *       *       *       *
+
+»Erittäin hauska kuvaelma!» huudahtivat katselijat.
+
+»Tämä on kokonaan meillä olevien nuorten vieraittemme ansio», sanoi
+patrunessa, »ja miehelleni aivan odottamaton ilahdutus, sillä hänellä ei
+ollut vihiäkään koko asiasta.»
+
+»Se oli todellakin hyvin arrangeerattu», lausui everstinna.
+
+Ruunuvouti Tamminen, lihava herra, joka oli rikas talonomistaja ja vanha
+nuorimies, virkkoi: »Jaa tuota taas, minä antaisin koko joukon
+omaisuuttani, jos minä, tuota taas, saisin joka ilta tällaisen
+huvituksen. Tämä viimeinen kuvaelma, tuota taas, oli erittäinkin
+hupainen.»
+
+»Viimeinen painuu aina paremmin muistiin», sanoi everstinna, »mutta tuo
+ensimmäinen arrangemangi oli mielestäni kuitenkin runollisempi».
+
+»Jaa, oli siinä runoutta tässä viimeisessä, tuota taas, sehän oli
+Runebergia», lausui ruunuvouti.
+
+Nuoret naiset nauraa hissuttelivat, kun ruunuvouti ei everstinnaa oikein
+ymmärtänyt, vaan selitti hänen puheensa viimeisen esityksen hyväksi.
+
+Nimismiehen tyttäret, Nanni ja Laina, kertoivat aina saaneensa panna
+kuvaelmia toimeen, kun Parkanossa kävivät tätinsä luona. »Oikein minä jo
+väsyin kuvaelmiin, kun niitä aina täytyi puuhata», virkkoi Nanni.
+
+»Se on, tuota taas, vahinko, ettemme ennen ole tietäneet pitäjässämme
+löytyvän sellaisia kykeneviä naisia», sanoi ruunuvouti.
+
+»Tyttäremme eivät koskaan ole kuuluneet niihin, jotka tahtovat loistaa
+taidollaan», tokaisi nimismiehen rouva, katsahtaen samassa Iiriin ja
+Seljaan, jotka juuri lähenivät pakinoitsijoita.
+
+Ilta oli joutunut, ja kaikki läksivät rannalta kartanoon, jossa sitte
+ruvettiin illalliselle.
+
+Kello kahdentoista aikaan pitäjäläiset läksivät pois.
+
+Yöhyväiset sanottuaan menivät Ihalassa vierailevat tytöt ylikertaan,
+jossa heidän makuuhuoneensa olivat vieretysten. Toisessa makasivat Selja
+ja Iiri, toisessa Helvi ja Lilli. Helvi jutteli Lillille vähän aikaa
+kaikenmoisia, mutta Lilli oli kovin vakainen eikä vastannut paljon
+mitään. Vihdoin kun Helvi sanoi: »Eikö Iiri ollut hyvin suloinen
+kuvaelmassa? Minusta hän oli oikein viehättävä», silloin Lilli vastasi
+nyreästi:
+
+»Taisipa olla.»
+
+Helvi huomasi nyt, että hänen puheensa oikein vaivasi Lilliä, ja sanoi:
+»Mikä sinun on? Vaivaako puheeni sinua? Oletko väsynyt?»
+
+»Olen, minun on kovin uni.»
+
+He panivat maata, mutta uni ei tullut kummallekaan. Tytöt toisessa
+huoneessa juttelivat iloisesti kauan aikaa, mutta nukkuivat sitte.
+Helvikin jo rupesi uneen menemään, kun hän yhtäkkiä kuuli itkun
+nyyhkytyksen vierestään.
+
+»Mikä sinun on, Lilli? Puhu, mikä sinua vaivaa?» kysyi Helvi.
+
+»Ei mikään muu, kuin etten saata olla onnellinen. Minua on aina
+aavistuttanut, että tuo Iiri minun onneni ryöstäisi, sillä hän on
+minulle ensi hetkestä, jolloin hänet näin, ollut erinomaisen
+vastenmielinen. Mutta sinä et saa tästä puhua kenellekään.»
+
+»Älä pelkää; mutta suottahan sinä olet Iirille suuttunut, milläpä hän
+sinun onnesi ryöstäisi?»
+
+»Sinä et tiedä, kuinka minä lemmin ja olen lempinyt Arvoa --»
+
+»No mutta mitä se siihen kuuluu?»
+
+»Kuuluu se. Tuossa kuvaelmassa minä näin niin selvästi tulevaisuuden
+edessäni, ikäänkuin tuomio olisi julistettu minulle: siinä on se, joka
+sinun onnesi vie auttamattomasti! Usko, Helvi, minua!»
+
+»Jos olisin tietänyt ennen, että sinulle kuvaelmastamme tuommoinen tuska
+syntyi, niin en olisi Arvoa sulhoksi asettanut.»
+
+»Se oli hyvä vain, minä toivoin sitä, sillä minä tiesin, että hänen
+tunteensa tulisivat ilmi siinä. Muuten hän osaakin peittää ne
+erinomaisesti. Minä ainoastaan olen aavistanut, mitä nyt tiedän
+varmasti.»
+
+»Hän osasi näytellä hyvin, se oli koko asia.»
+
+»Ei, ei, rakkautta ei kukaan voi oikein näytellä, se oli luontoa! Minun
+silmäni eivät petä Sinä et ymmärrä, kuinka minä kärsin koko illan, kun
+kaikki muut olivat iloisia!»
+
+»Kyllä sen nyt ymmärrän, mutta olen minä kuitenkin vakuutettu, että
+mustasukkaisuus sinut on erehdykseen vienyt. Minä puolestani luulen,
+että Lemmenjumalainen ei ensinkään ole Arvoon koskenut.»
+
+Ihminen uskoo mielellään sitä, mitä toivoo. Niinpä Lillikin rauhoittui
+vähitellen Helvin puheesta ja nukkui virkistävään uneen. Kesäyön kalpea
+kuu kulki rataansa, katsellen ikkunasta sisään, ja näki miten ihmiskunta
+aina on yhtäläinen, vaikka se on muuttuvinaan: aina yhäti samat ilot,
+samat taistelot, samat huolet tämän lyhykäisen elämänajan onnesta!
+
+Seuraavana päivänä tehtiin heinää Ihalassa. Lähellä kartanoa oli kaunis
+niitty, jonne patrunessan ehdotuksesta päätettiin mennä kahvia juomaan.
+Nuoret olivat siitä ihastuksissaan, mutta everstinna Aateli pelkäsi
+siellä olevan käärmeitä ja muita vaarallisia eläviä; vaan kun Arvo ja
+patruuna vakuuttivat, ettei siellä milloinkaan ollut käärmeitä nähty,
+uskalsi everstinna mennä mukaan.
+
+Niityn syrjässä lähellä kaurapellon aitaa oli muutamia kauniita koivuja.
+Näitten siimekseen Ihalaiset vieraineen nyt asettuivat. Kahvivalkea
+sytytettiin palamaan, ja everstinna, kuten kaikki muutkin, tunsi itsensä
+oikein tyytyväiseksi. Leimuava tuli, tuoksuva heinä ja reipas heinäväki
+tekivät häneen hyvän vaikutuksen. Lillikin näytti tänään aivan
+iloiselta, mutta Helvi, joka hänet parhaiten tunsi, huomasi kyllä, että
+hän Iiriä kohtaan oli kylmä. Iiri ei hänen käytöksestään mitään
+huomannut, sillä olihan Lilli aina pitänyt itseänsä vieraana häntä
+kohtaan. Hän siis vain luuli Lilliä vähän ylpeäksi. Huoletonna iloitsi
+Iiri ja oli kovin onnellinen. Hän käveli Seljan kanssa etsimässä kukkia
+ja lehtiä, joista he sitte kahvipöydän eli sileän kiven ympäri sitelivät
+kiehkuran. Poimivatpa vielä mansikoitakin, joita niityn syrjästä
+löysivät, ja nyt he tarjosivat marjaoksia seuran vanhemmille jäsenille.
+
+Arvo, joka istui everstin vieressä, sanoi Iirille: »Kerran annoin teille
+mansikoita tuohitötteröllisen; ehkä nyt sen sijasta saan teiltä noista
+oksista muutaman?»
+
+»Aivan halusta», sanoi Iiri ja tarjosi muutamia kauniita oksia Arvolle,
+joka kiinnitti ne napinläpeensä.
+
+Lilli katsahti äkkiä Helviin, joka kyllä ymmärsi, mitä hän tunsi tällä
+hetkellä.
+
+Vähäinen musta pilvi nousi taivaalle, ja sitä nyt kaikki pelkäsivät,
+sillä se näytti kovin uhkaavalta; mutta silloin Maija huusi: »Kahvi on
+valmista!»
+
+Aiottiin juuri ruveta kahville, kun samassa kuului kummallisia ääniä
+kaurapellolta. Renki-vouti tuli juosten herrasväkensä luo ja sanoi
+yht'oikoisesti: »Sianporsaat ovat menneet kaurapeltoon, jospa herrat ja
+röökinät menisivät ajamaan niitä pois; en laskisi väkeä, koska pelkään
+sateen saavuttavan.» Näin sanottuaan hän juoksi vastausta odottamatta
+jälleen työhönsä.
+
+Herrasväki rupesi nauramaan, ja Arvo virkkoi: »Hän on noin omituinen
+aina, mutta kelpo työmies. Tulkaa, pojat, ajamaan niitä pois.»
+
+»Me tulemme mukaan», sanoi Selja ja lähti juoksemaan.
+
+»Mennään mekin», uskalsi Iiri ehdotella Lillille, joka olikin valmis
+lähtemään. Mutta everstinna huusi:
+
+»Lilli, mitäs ajattelet -- mennä nelijalkaisia ajamaan -- onko sellaista
+kuultu?» Mutta Lilli ei enää kuullutkaan varoitusta, hän jo riensi kuten
+keijukainen pitkin kaurapeltoa, jota hän nyt muiden muassa oli
+porsaitten lisäksi tullut sotkemaan. Tuon nähtyään vouti parin piian
+kanssa riensi pellolle ja huusi:
+
+»Tulkaa pois sieltä, ei röökinöistä ole, näemmä, enemmän kuin
+porsaistakaan.»
+
+»Uh! Kuinka sinä saatat pitää tuollaista voutia?» sanoi everstinna.
+»Minä panisin hänet heti pois. Hän on hirveän tyhmä. Ei hänessä ole
+rahtuakaan educationia.»
+
+»Hyvä kälyni, minun ei auta sitä katsoa. En ole ottanut häntä
+seuralaisekseni, vaan työväkeni johtajaksi, ja sillä paikalla hän on
+niin mainio, etten suinkaan häntä vapaaehtoisesti antaisi muille, en
+edes kälylleni, jos häntä mielisit minulta ottaa.»
+
+»En kuuna päivinä!»
+
+Neitoset ja nuoret herrat tulivat pellolta. Pilvi kaatui toisaalle, ja
+nyt ruvettiin rauhassa kahvia juomaan, joka, kuten kaikki vakuuttivat,
+ei moneen aikaan ollut niin hyvältä maistunut kuin nyt täällä
+tuoksuvalla niityllä koivujen siimeksessä.
+
+Kun herrasväki oli juonut, sai Maija vielä niittyväellekin tarjota
+kahvia ja vehnästä, ja hyvältä se heillekin maistui, se oli varma,
+vaikka toikin vähän kuumuutta kuuman lisäksi.
+
+Tyytyväisinä palasivat kaikki heinäniityltä. Seuraavana päivänä läksivät
+rovasti Nurmen nuoret ja Iiri pois Ihalasta. Arvosta nuo suuret huoneet
+nyt tuntuivat erittäin tyhjiltä, vaikka Lilli ja Akselkin vielä olivat
+jäljellä. Illalla, kun hän maata pani, katseli hän tarkkaan pienen
+laatikon sisällystä. Mitä tarkasteltavaa siinä oli? -- Eipä niin mitään,
+ainoastaan muutama *mansikanoksa*.
+
+
+
+
+SEITSEMÄSTOISTA LUKU.
+
+
+Syksypuoli oli käsissä. Lintujen laulu oli jo tauonnut ja pelloilla
+näkyi siellä ja täällä kuhilaita. Maamies rupesi iloiten kokoomaan
+talteen, mitä Luoja armostansa oli antanut hänen saada työnsä palkaksi.
+
+Everstin kartanossakin puuhattiin leikkuutalkoota. Taaven-muori oli
+ruokia valmistelemassa. Jo talkoopäivän edellisenä iltana istui hän
+Kartanon leivintuvassa perunoita raappimassa renki-voudin vaimon kanssa.
+Tuli siinä muijien kesken puheeksi kaikenlaista. Tuumasivat muun muassa,
+olisiko kaunis ilma talkoopäivänä ja paljoko väkeä tulisi kirkonkylästä.
+»Keitähän nyt Seppälästä leikkaamaan tullee?» sanoi Taaven-muori.
+
+»Kai maar Hely ja Kallu tulevat. Ei siitä Helyn naimisesta kuulu
+mitään», virkkoi voudin vaimo.
+
+»Ei ikään.»
+
+»Semmoista se niitten kauniitten on -- maasta ei oteta ja taivaasta ei
+anneta.»
+
+»Hm, niin aina, kyllä se niin on -- ja kunpa ei vain olisi pahempaakin
+--»
+
+»Mitä, muori, tarkoitatte? Oletteko tekin kuullut puhuttavan
+luutnantista?»
+
+»Kyllähän siitä kaikki puhuvat -- yhtenäänhän tuo Seppälässä kulkee, nyt
+varsinkin, kun hän on virasta eron ottanut tullaksensa Kartanon
+isännäksi.»
+
+»Tyttö rukka, joka on joutunut hänen viekoiteltavakseen! Kyllä niillä
+herroilla on niitä vehkeitä.»
+
+Kyökkipiika tuli kutsumaan Taaven-muoria illalliselle, joten akkojen
+puheesta tuli loppu.
+
+Seuraavana päivänä oli Kartanon pellolle kokoontunut koko joukko
+leikkuuväkeä, kirkonkylästä melkein joka talosta. Seppälästä oli Hely ja
+Kallu, pappilasta Hanna. Tyttö ei nyt ollenkaan ollut tyytyväinen, kun
+ei nähnyt Marttia leikkuuväen joukossa. »Miksi ei Martti tullut?» kysyi
+hän Helyltä.
+
+»Siksi, että Kallu kehoitti häntä jäämään kotiin, jotta itse pääsisi.»
+
+»Niin, täytyihän minun tulla, koska sinäkin tulit», vastasi Kallu.
+
+»Ei sinun tule minuun mitään», intti Hely. »Minä olen missä minä olen,
+ole sinä missä sinä olet», ja heilutellen sirppiään hän meni Hannan
+kanssa toiselle saralle, jossa rupesivat ahkerasti leikkaamaan.
+
+»Kuules, Hely», sanoi Hanna, »mitä sinä aina olet niin ynseä Kallua
+kohtaan? Hän sinusta pitää sentään kovin paljon.»
+
+»Sitäpä koetan estää, kosk'en hänestä huoli», vastasi Hely.
+
+»Miksi olet muuttunut?»
+
+Hanna aikoi juuri ruveta Helyä nuhtelemaan, mutta samassa renkivouti
+heitä läheni sanoen:
+
+»Vai kahden te täällä leikkaatte. Jahka minä käsken kolmannenkin, kyllä
+näin leveälle saralle useampi tarvitaan. Seppälän Kallu, tule sinä
+kolmanneksi.»
+
+»Kartanon Miina, tule sinä tänne», sanoi Hely. »Tehköön Kallu kykkäitä
+vain, emme me miesten kanssa kilpailemaan rupea.»
+
+»Kas Helyä, jopa rupeaa voudin virkaa tekemään», viisasteli Kallu,
+»koska määrää, mihin kunkin pitää menemän».
+
+»Niin, tiedänhän, että sinä kyllä pian meidät jälkeesi jättäisit.»
+
+Kartanon Miina tuli kolmanneksi, ja tytöt rupesivat ahkerasti
+leikkaamaan, joten jättivät koko joukon luokoa sitelijöille. Vouti kulki
+toiselta saralta toiselle ja teki kykkäitä siellä ja täällä. Nyt hän
+pystyttämisessä auttoi Kallua, mutta aikoi juuri mennä toisaalle taas,
+kun samassa Aksel luutnantti, joka Ahdon ja Pekon kanssa oli tullut
+vainiolle, lausui: »Noh vouti, näkyyhän työ hyvin joutuvan -- eikö
+niin?»
+
+»Kyllä. Jos nyt vain Jumala kaunista ilmaa pitää, niin saadaan illalla
+kamppiaiset.»
+
+Hely katsoi taaksensa, hänen silmänsä kohtasivat luutnantin katseen --
+tyttö punastui ja rupesi jälleen kiivaasti leikkaamaan. Se oli
+silmänräpäyksen tapahtuma, mutta Kallu sen kuitenkin huomasi.
+
+Ahto maisteri ja Pekko rupesivat nyt myöskin kykkäitä laittamaan, ja
+Ahto huusi luutnantille: »Aksel, kanna sinä sitomia, me pystytämme ne
+oikein kauniisti.»
+
+Aksel otti kolme sitomaa kumpaiseenkin käteensä sanoen: »Tässä on, kas
+näin paljon minä tuon.»
+
+Kallu teki samoin, ja tuodessaan sitomat herroille virkkoi hän
+ivallisesti: »Katsos poika voimia, sanoi suutari räätälille, kun hän
+silakkaa hännästä ilmaan nosti.»
+
+Luutnantti ymmärsi kyllä, että Kallu tahtoi häntä ivata, mutta ei ollut
+sitä huomaavinaan, vaan läksi leikkaajien luo ja laski leikkiä tyttöjen
+kanssa. Kallu meni taas sitomia ottamaan aivan luutnantin läheltä ja
+laulaa hyräili:
+
+      »Ja minä poika se laulan vain,
+      että metsät, vuoret ne kaikaa ja kaikaa.
+      Ja kievarin Hely se kullaksein
+      nyt piankin tulla taitaa.»
+
+Luutnantti iski häneen vihaisen silmäyksen ja rupesi sitelemään, vaan
+huusi samassa Helylle: »Tuleppa, Hely, näyttämään, miten sidotaan, minä
+olen sen jo varsin unohtanut.»
+
+Hely tuli ja hymyili niin, että kuopat poskissa oikein viehättäviltä
+näyttivät. Hän otti sitoman ja lausui: »Katsokaa nyt tarkkaan, näin sitä
+tehdään.»
+
+»Koetetaanpa sitte», sanoi luutnantti ääneensä, mutta kuiskasi Helylle:
+»Torju pois luotasi tuo poika, minä en kärsi hänen laulujaan.»
+
+»Mitä minä teen? Joka päivä hänelle sanon, etten hänestä huoli, mutta
+hän tekee kiusaa vain.»
+
+Tämän sanottuaan hän taas riensi leikkaamaan. Kallu palasi sitomia
+ottamaan ja kulkiessaan luutnantin sivutse hyräili hän ikäänkuin
+itseksensä, mutta kuitenkin niin ääntevästi, että Aksel sen kuuli:
+
+      »Me emme kelpaa kilpailijoiksi
+      korkeille herskapeille ja peille,
+      On niitä kyllin röökinöitä
+      herroille luutnanteille.»
+
+Luutnantti ei ollut Kallun hyräilemistä kuulevinaan. Hän läksi
+kumppaniensa luo, jotka nauraa hiivistelivät Kallun laulua, ja sanoi
+Pekolle: »Mennään nyt edemmäksi katsomaan leikkuuväkeä.»
+
+»Vaikka vain. Tule sinäkin, Ahto», vastasi Pekko.
+
+»Kyllä», sanoi Ahto, »mutta mikä nyt on? Koko leikkuuväki seisoo sirpit
+kädessä eikä leikkaa, ja kaikki sitelijät, nuo poikanulikat ja
+tytönräppänät, juoksevat tuonne aidan päälle.»
+
+»Katsokaa, tuolla menee Renkalan hääjoukko», sanoi pappilan Hanna.
+»Eveliina on täydessä morsiuspuvussa vielä. Pitävät kaksipuoliset häät.
+Hänet viedään nyt uuteen kotiin.»
+
+»Kuka siinä ensimmäisenä ajaa?» kysyi vouti.
+
+»Rovasti», vastasi Hanna, »ja sitte morsiuspari, sitte soittajat;
+katsokaas vain, heillä on pelimannit ja musikantit. Nuo muut ovat
+häävieraita.»
+
+Hääjoukko ajoi aika vauhtia. Hevosia oli tätä matkaa varten jo
+viikkokausia jyväväellä tallissa syötetty. Pian he ennättivät Renkalan
+metsään, joten leikkuuväen ei sopinut heitä nähdä. »Kylästä heitä vielä
+näkisi», sanoi Mäkipään Kreeta.
+
+»Mutta sinne ei nyt mennä», virkkoi vouti.
+
+»He ei, ei sinne enää joutuisikaan», vastasi Kreeta, »mutta jos siellä
+olisi, niin paremmin näkisi kuin täällä. Rikkaan naimisen ehkä sai, tuo
+Eveliina.»
+
+»Hyvät hyvissä kauppaa käyvät», sanoi toinen akka. »Rikas on
+Eveliinakin, mutta kuinka noissa varoissa sitte siunausta lienee --
+kovasti niitä on kiskomisella koottu.»
+
+Ahto ja Pekko kuuntelivat vähän aikaa akkojen juttuja, vaan läksivät
+sitte luutnantin parissa Kartanoon, jättäen leikkuuväen, joka tuon
+pienen huvituksen jälkeen leikkasi taas ikäänkuin uusin voimin.
+
+Pekko ei jäänyt katselemaan, miten kamppiaisia vietettiin, vaan läksi
+kotiin, sillä hän tahtoi olla Iirin seurassa sen vähäisen ajan, jona
+kasvattisisar vielä oli kotona. Hänen vuoksensa Pekko oikeastaan oli
+kotiin tullutkin, sillä muutaman päivän päästä Iirin jo piti lähtemän
+uutta kotiansa järjestämään.
+
+Kun Pekko kotiin ennätti, oli lukkarin perhe juuri ruvennut
+päivälliselle, ja matami sanoi: »Tule syömään, et suinkaan sinä ruokaa
+ole saanut, koska jo kotiin tulit.»
+
+»Kyllä saanut olisin», vastasi Pekko, »mutta en tahtonut viipyä. Ahto
+sinne jäi.»
+
+»Oliko paljo leikkuuväkeä saatu kokoon?»
+
+»Oli siellä niitä niin paljo, että vouti sanoi kamppiaiset saatavan jo
+tänään.»
+
+»Vai niin! Keitä kaikkia siellä olikaan?»
+
+»En minä heistä tiedä. Kyllä vainiolla kävimme, mutta en minä heitä
+kaikkia katsonut.»
+
+»Oliko Hely?» kysyi Iiri.
+
+»Oli, ja Kallu myöskin.»
+
+»Sepä hyvä, että Kallukin oli.»
+
+»Hm -- En usko, että Helystä ja Kallusta koskaan paria tulee», sanoi
+Pekko.
+
+»Kai maar se nyt sikseen jää, jos hän Iirin kanssa lähtee R:n pitäjään,
+kuten tässä tuumittu on», sanoi matami, »mutta minä epäilen, että Hely
+suostuu. Hän ei vastannut juuri mitään silloin, kun siitä täällä meidän
+kesken oli puhetta.»
+
+»Minä haluan häntä mukaani», sanoi Iiri. »Täti, pyydetään hänet tänne
+huomenna, että saamme asiasta selvän.»
+
+»Pyydetään vain. Mutta ei Seppälän emäntä hänestä luovu ennen
+pyhäinpäivää, ja senpä vuoksi olenkin päättänyt, että Leena nyt ensin
+menee kanssasi. Onhan Seppälän emäntä sentään ollut niin hyvä Helylle,
+ettei häntä auta väkisin sieltä tahtoa.»
+
+»Mutta täti, onhan täti itse sanonut, että Helyllä siellä Seppälässä on
+monta vaaraa. Minä tahdon hänet pois; huomenna menen itse puhumaan
+asiasta emännälle, eikä hän voi kieltää, kun oikein häntä pyydän Helyä
+laskemaan.»
+
+»Mene vain, mutta kyllä se turhaa on, ei emäntä häntä laske, en
+luulekaan.»
+
+Seuraavana päivänä Iiri meni Seppälään. Emäntä tuli ystävällisesti Iiriä
+vastaan, pyytäen häntä saliin istumaan. Mutta kun Iiri alkoi kertoa
+asiaansa, kävi emäntä vakavaksi ja vastasi: »Ettehän nyt kuitenkaan
+saata vaatia, että minä tytön antaisin pois kiireimmällä työnajalla.»
+
+»Enhän sitä vaatia saata», sanoi Iiri, »mutta kyllä häntä kovin
+haluaisin luokseni, ja toinen tietysti sijaan toimitettaisiin».
+
+»Saahan niitä toisia sijaan, mutta ei tähän aikaan. Jos häntä väkisin
+tahdotaan, niin menköön pyhäinpäivästä. En häntä silloinkaan halusta
+anna, mutta poismenoansa hän on puhunut, ja parempi sitte, että menee
+sisarensa luo kuin mihinkään muualle.»
+
+Hely tuli sisälle, ja emäntä kertoi heti, että Iiri oli Helyä pyytämässä
+mukaansa R:n pitäjään. »Mutta en minä suostunut laskemaan sinua,
+ennenkuin marraskuun ensi päivästä, ja silloinkin hyvin
+vastahakoisesti.»
+
+»Eihän täältä hyvin joutuisikaan; vaikka kyllä se tosi on, että tästä
+mataminkin kanssa oli puhetta, mutta enhän minä silloin tietänyt mitään
+vastata. Muuten itsekseni olen tuumannutkin lähteä muualle
+pyhäinpäivästä, mutta jos menen, niin lähden sitte kerrassaan oikein
+kauas.»
+
+»Mitä tuumaat? Totta sinä minun luokseni tulet!» huudahti Iiri. »Johan
+se aikaa on päätetty!»
+
+»En niinä mitään ole päättänyt. Kyllä se on tosi, että edemmäksi
+tahtoisin -- mutta saadaanhan siitä vielä keskustella; eipä tuosta nyt
+kuitenkaan mitään tule.»
+
+»Koska molemmin näytätte olevan asiaa vastaan, niin enhän minä sinua
+väkisin saa», sanoi Iiri lähtien surumielisenä pois.
+
+Iirin mentyä Hely riensi kestikievarihuoneita siivoamaan. Päästyänsä
+yksinäisyyteen rupesi hän katkerasti itkemään, sanoen itseksensä: »Oi
+jospa voisin lähteä pois, kauas pois, jonnekin, missä en ikänä häntä
+tapaisi enkä hänestä kuulisi! Iirille en mene; sinne hän kyllä tulee
+sukulaistensa luo. Mutta kykenenkö lähtemään minnekään? Voinko olla
+häntä näkemättä? Pyhäinpäivään on vielä monta viikkoa, sittepä nähdään
+-- --»
+
+Hän tuli nyt levollisemmaksi, mutta pyyhkiellessään tomuja pöydältä ja
+ikkunoilta muistui hänen mieleensä, että äiti-vainaja oli usein
+sanonut: »Mitä tänään voit tehdä, älä jätä sitä huomiseksi --» ja nuo
+sanat nyt yhäti kaikuivat hänen korvissaan. »Vaan eipä se emäntäkään
+laskenut menemään.» Tällä ajatuksella hän taas lohdutteli itseään, mutta
+yhäti äiti-vainajan sanat nyt vain ahdistivat häntä -- miksikä
+lienevätkään tulleet aina mieleen? Vähitellen ne kuitenkin jokapäiväisen
+elämän tohinassa ja kohinassa haihtuivat mielestä.
+
+
+
+
+KAHDESTOISTA LUKU
+
+
+Oli lokakuun keskiväli. Lehdet kellastuneina putoilivat puista; tuuli
+lennätteli niitä sinne tänne. Iiri oli jo poissa uudessa kodissaan,
+mutta Hely vielä Seppälässä. Tuolla hän juuri tuli, sanko kädessä, vettä
+hakemaan. Ennätettyään kaivolle istahti hän kannelle ja katsoi etsivästi
+Kartanon hakaa kohti, vaan huokasi sitte syvään ja rupesi hiljakseen
+vettä vinttaamaan. Pappilasta päin tuli miehinen henkilö kävellen. Hely
+ei häntä huomannut, mutta mies näkyi hämäränkin lävitse tuntevan Helyn,
+sillä hän puhui itsekseen: »Harmillista, tuossa hän on! Tyhmä olin, kun
+en mennyt vainiopolkua, mutta siellä on niin paljo lokaa, etten
+viitsinyt. Mitäpä hänelle nyt sanon -- noh, sama se! En ole millänikään,
+se ehkä on parasta?»
+
+Vasta kun mies tuli lähelle, huomasi Hely hänet ja silmänsä säihkyivät.
+Hän katsoi suoraan tulijaan, lausuen: »Joko vihdoinkin luutnantti tulee?
+Minä olen teitä odottanut kuten ennen, ja enemmänkin, koska en ole
+ymmärtänyt, miksi näin kauan olette ollut poissa näkyvistäni, te, joka
+kuitenkin olette vakuuttanut, että minä olen teille kalliimpi kuin
+kaikki ylhäiset naiset!»
+
+»No niin, mutta minulla on näihin aikoihin ollut, paljo toimia, sillä
+minä lähden Ruotsiin.»
+
+»Ruotsiin! Vai niin -- ja aiotte mennä sanomatta minulle mitään!
+Tiedättekö, että nämä viikot ovat olleet hirveät, koska en tietänyt,
+miksi ette enää tullut, en tietänyt, olitteko petturi vai ei. Nyt sen
+kyllä näen, että olette minut unhottanut.»
+
+»Niin, tietysti. Enhän täällä nyt enää voi leikkiä laskea, kun menen
+muualle.»
+
+»Leikkiä laskea -- se on hirveätä! Ja minä rakastin teitä niin, että
+unohdin oikean tien! Jospa edes olisitte sanonut minulle suoraan: 'Minä
+ylenkatson sinua, minä en saata sinua rakastaa enää -- meistä siis
+täytyy tulla ero --' silloin olisin ollut paljon onnellisempi, sillä
+minä en olisi tuhlannut rakkauttani petturiin; olisin voinut kunnioittaa
+teitä kuten rehellistä, suoraa ihmistä.»
+
+»Kuinka sinä, huutotyttö, saatoit ajatella, että minä, jalosukuinen
+nuorukainen, olisin sinusta huolinut?» sanoi luutnantti. Kevytmielisesti
+lisäsi hän vielä: »Ja onhan sinulla sitäpaitsi sulhanen -- tuo Kallu --
+ota hänet.»
+
+»Jota vaaditte minua torjumaan luotani --» vastasi Hely. »Kallu on
+minulle liian hyvä, ja te olette tosiaan liian *huono*. Teidän *jaloa*
+omaatuntoanne minä en *huutotyttönäkään* tahtoisi omistaa! -- Menkää!
+En tahdo poluillanne milloinkaan tiellenne tulla!» Näin sanoen Hely
+läksi kotiin kulkemaan.
+
+»Tuo tyttö tosiaankin saattaisi olla jokin muu kuin kestikievarityttö --
+hän ei ollut noblessia vailla. -- Mutta hän on nähnyt hienoja
+matkustavaisia -- ja hänellä on hyvä äly, joten osaa matkia
+sivistyneitä. Hauskaa vain, että nyt pääsen matkustamaan pois.» Näin
+miettien luutnantti läksi kotiin jotenkin tyytyväisenä. Mutta Hely ei
+ollut levollinen, hänen sydämensä tuskaili kuten myrskyssä meri. »Oi,
+jospa aikoja sitte olisin lähtenyt kauas täältä!» ajatteli hän, ja
+samassa muistuivat hänen mieleensä jälleen nuo unohdetut sanat: »Mitä
+tänään voit tehdä, älä jätä sitä huomiseksi». Hän oli jättänyt, sen hän
+nyt liian myöhään ymmärsi. »Mutta pois täältä tahdon!» sanoi hän
+itsekseen, »ja oikein kauas, jotta kaikki entiset tuttavani unohtaisivat
+*huutotytön*, niinkuin *hänkin* minut unohti.»
+
+Näin miettiessään oli tyttö ehtinyt kotiin. Matkustavaisia oli pihassa,
+ja kestikievarityttöä huudettiin. Jospa hän tänä iltana edes olisi
+päässyt aikanaan levolle, saanut rauhassa itkeä sorretun kyyneleet --
+mutta ei ollut aikaa -- Matkustavaiset ihmettelivät tytön tyhmyyttä,
+sillä he kun pyysivät teetä, saivat lämmitettyä maitoa, ja kun vihdoin
+saivat teetä, oli sokeri unohdettu j. n. e. Hajamielisyyttä ilmaantui
+hänessä tuon tuostakin. Kun hän vihdoin levolle pääsi, ei uni häntä
+virkistävään helmaansa ottanut; kyyneleet ainoastaan huojensivat hänen
+raskaasti huokailevaa rintaansa.
+
+Tämmöisiä unettomia öitä Helyllä oli tästä lähtein useasti, eivätkä ne
+olleet jälkiä jättämättä. Hänen kukoistavat poskensa kalpenivat, joten
+vieraat ihmiset jo kuiskailivat yhtä ja toista, vaikka omaiset eivät
+mitään huomanneet.
+
+Lokakuu rupesi loppuun kulumaan, ja Helyn täytyi käydä lukkarilla
+ilmoittamassa, ettei hän Iirin luo lähtisikään. Tämä oli hänelle vaikea
+tehtävä, mutta mennä täytyi.
+
+Matami istui kamarissaan, kun Hely tuli sisälle. »Kuka kyökkiin tuli,
+onko se Manta?» huusi matami. Manta oli nuori kasvava tyttö, joka nyt
+oli matamilla Leenan sijassa.
+
+»Minä se vain olen», vastasi Hely ja astui samassa matamin huoneeseen.
+
+»Hely! No sepä hyvin sopi. Olin juuri aikonut lähettää Mantan sinua
+kutsumaan tänne. Koska aiot lähteä Iirin luo?»
+
+Hely yskähti, mutta sanoi sitte vakavasti: »Minä tulin varta vasten
+sanomaan, etten lähde Iirille. Olen päättänyt toisin. Minä menen
+Helsinkiin.»
+
+»Helsinkiin? Mitä se semmoinen on? Totta sinä sisaresi luo mieluummin
+menet. Mitä Iirikin tuommoisesta sanoo!»
+
+»Mitäpä hän siitä sanoo -- ei suinkaan hän minusta suurta väliä pidä. Me
+olemme saaneet niin erilaisen kasvatuksen, ettei hänellä minusta mitään
+hauskuutta ole.»
+
+»Mitä tuolla tavalla puhut? Eikö Iiri sinulle aina ole osottanut
+sisarellista sydäntä?»
+
+»No on, mutta hänen piiakseen minä kuitenkin tulisin, enhän minä muuksi
+kelpaisi.»
+
+»Ei sinulla siellä mitään kovempia töitä olisi. Hän hoitaa koulua, ja
+sinä hoitaisit hänen pientä talouttaan.»
+
+»En, kyllä minä Helsinkiin menen. Jo minä siitä Iirillekin syksyllä
+puhuin.»
+
+»Menet sinne vieraisiin oloihin! Mitäs ajattelet?»
+
+»Entäpä tätä sitte -- Mitä minun väliä on -- olenhan huutotyttö vain»,
+sanoi Hely katkerasti.
+
+»Mihin sinä siellä sitte menet?»
+
+»Kyllä minulla paikka on. Kartanon Loviisa, joka muutama vuosi takaperin
+muutti Helsinkiin ja joutui siellä naimisiin työmies Niemelle, on
+minulle paikan hankkinut. Puoleksi vuotta vain olen sitoutunut, jotta
+sitte olen vapaa menemään muualle. Loviisan luo myöskin pääsisin. Hän
+leipoo myydäkseen ja sanoi, että minä, jos tahtoisin, pääsisin hänen
+kanssansa yhteen puulaakiin. Mutta kyllä minä sentään, nyt ensin
+ainakin, menen palvelukseen.»
+
+»On tuo vain hullua. Kun ei se meidän pappakaan ole kotona, että hänkin
+sinua kieltäisi.»
+
+»Suotta se kieltäminen olisi, kyllä minä kuitenkin lähden, ei se enää
+auta.»
+
+»Aina sinä olet oman pääsi pitänyt. Mene sitte, minne matkasi vie.»
+
+»Niin kyllä -- minne matkani vie --» vastasi Hely surullisesti. Sitte
+hän sanoi jäähyväiset ja läksi kotiin.
+
+Kotiin tultuaan pyysi hän, että emäntä antaisi hänelle päästökirjan.
+»Menetkö sinä nyt tosiaankin Helsinkiin?» kysyi emäntä.
+
+»Menen.»
+
+»Olisit jäänyt tänne vain.»
+
+»En, se ei sovi, minä olen jo kauan tuumannut tätä matkaa ja nyt minä
+lähden.»
+
+Emäntä meni toimittamaan Helylle päästötodistusta ja sanoi isännän
+kamarista palattuaan: »Tässä se nyt on, ja hyväksi se tehtiin.» Ja hyvä
+se olikin -- sellainen kuin kelvollisille palkollisille tavallisesti
+annetaan. Siinä mainittiin, että hän oli uskollinen ja siivo
+käytöksessään sekä oli tehnyt työnsä kaikin puolin isäntäväkensä
+mieliksi.
+
+Hely katsoi paperiliuskaan ja sanoi: »On tämä minulle liiankin hyvä.»
+Hänellä oli nyt matkaansa varten kaikki, mitä tarvitsi. Muutaman päivän
+kuluttua hänen jo täytyi jättää syntymäpitäjänsä. Pyhänä hän kävi
+rippikirkossa ja jumalanpalveluksen jälkeen äitinsä haudalla. Siinä hän
+itki, itki niin, kuten langennut ihmislapsi, joka tietää, että
+Kristuksen veri ainoastaan voi hänet puhtaaksi saattaa.
+
+Viimeisenä päivänä, jonka Hely oli kotona, meni hän Martin kanssa
+lukkarin väelle ja pappilan Hannalle hyvästi-sanomaan. Martti oli
+päässyt oppilaaksi Mustialaan ja oli nyt myöskin lähtevä pois
+Seppälästä. Hän siis tahtoi sitä ennen vielä viimeisen kerran tavata
+morsiantaan.
+
+Lukkari ja matami olivat pahoillaan Helyn lähdöstä, mutta mitä he siihen
+saattoivat tehdä. Matami vain oli kirjoittanut Iirille asiasta ja
+käskenyt hänen pitää Leenan vastaiseksi, kunnes saisi sieltä pitäjästä
+sopivan palvelijan.
+
+»Millä tavoin sinä nyt lähdet Helsinkiin?» kysyi matami Helyltä.
+
+»Martti tulee minua saattamaan Hämeenlinnaan ja siellä sitte eroamme;
+Martti lähtee hevosella Mustialaan ja minä junalla Helsinkiin.»
+
+»Kyllä sekin kurjaa on, se junalla meneminen; kun hevosella lähtee, niin
+tietäähän, missä on, mutta junalla -- siellä istutaan kuin vankikopissa,
+eikä kukaan kuule, jos huudan tahi kirkaisen.»
+
+»Ei siellä kirkua tarvitsekaan», sanoi Martti. »Siellä istuu kuin
+vörmaakissa vain.»
+
+»Meidän tarvitsee jo mennä», muistutti Hely.
+
+»Sinä lähdet nyt niin kauas», sanoi matami, »ettemme tiedä, koska sinut
+näemme. Kunpa edes joskus saisimme sinusta tietoa.»
+
+»Kyllä ne piikatytöt pian unohtuvat, mitäpä meistä muistettavaa on»,
+vastasi Hely katkerasti. Mutta lukkari lausui:
+
+»Tulee lohikin takaisin sinne, missä se elämänsä on alkanut, ja niinpä
+ihminenkin. Hänen sydämensä vaatii häntä takaisin kerran vielä näkemään
+niitä seutuja, joissa hän viattomuutensa päivät on viettänyt.»
+
+Hely ei puhunut mitään. Suuret kyyneleet vain vierivät hiljakseen hänen
+silmistänsä. He sanoivat nyt hyvästi ja läksivät pappilaan. Siellä eivät
+kauan viipyneet. Hanna tuli heitä saattamaan aina lähelle kylää.
+
+Kun kotiin tulivat, seisoi Kallu pihalla. Juuri kun Martti ja Hely
+läksivät hänen sivutsensa, sanoi Kallu: »Hely, minulla on sinun kanssasi
+puhuttavaa, jää tänne.»
+
+»No mitä sitte?» kysyi Hely. »Mitä nyt tahdot sanoa?»
+
+Martti meni tupaan, kun Hely jäi Kallun puheille. »Minä tahdon vielä
+kerran sanoa sinulle, Hely: älä lähde pois, jää tänne ja tule minun
+vaimokseni. Minä koettaisin, niin kauan kuin elän, tehdä sinun elämäsi
+niin keveäksi kuin mahdollista, ja minä tunnen, että voimani kasvaisivat
+kahdenkertaisiksi, jos sinut saisin. Miksikä sinä minua ylenkatsot?»
+
+»Ylenkatsonko? -- Ei, Kallu hyvä, en milloinkaan, mutta olin ynseä
+sinulle sen vuoksi, etten tahtonut sinua pettää -- tahdoin näyttää,
+etten ymmärtänyt panna tarpeeksi arvoa sinun rakkauteesi.»
+
+»Mutta nyt! Hely! -- --»
+
+»Älä pety, Kallu! Nyt on se myöhäistä. Sinä olet liian hyvä minulle.
+Ylenkatso sinä minua.»
+
+»Voi Hely! Hely!» sanoi Kallu kalveten ja läksi kiireesti pois
+kievaritupaan. Siellä hän istui ääneti pitkän hetken puhumatta
+kenellekään mitään. Vähäisen ajan perästä lähti hän menemään ovea kohti,
+ja Martti, joka rahilla venyi, huusi hänelle:
+
+»Kallu! Mihinkä menet?» Mutta Kallu ei vastannut mitään, vaan lähti ulos
+ovesta. Tuokion ajan kuluttua hän tuli takaisin, kantaen kainalossaan
+kahta puolentuopin pulloa. Hän tuli oikoiseen Martin luo, huutaen
+lujasti:
+
+»Juo, poika, nyt sitä pitää juotaman!» Hän tarjosi Martille toisen
+pullon ja otti itse aika kulauksen toisesta.
+
+»Mitä tällä tarkoitat, Kallu?» kysyi Martti. »Oletko hullu?»
+
+»En, vaan ehkä vasta tulen hulluksi», vastasi Kallu, »mutta juo, ei
+tässä muuten elää jaksa. *Sinun* ja *minun* täytyy juoda --» ja hän otti
+taas kulauksen, lisäten: »Mutta tuon kolmannen -- meri hänet nielköön
+hänen Ruotsinmatkallaan! Vaan meri olisi liian hyvä hauta hänelle. Etkö
+sinä juo? Tähän asti olen sinua varjellut viinanmyrkystä ja itseäni
+myöskin, mutta nyt sitä juodaan. Hei! Näin vain!» -- Hän aikoi juuri
+taas viedä pullon suunsa lähelle, mutta samassa Martti paiskasi ne
+molemmat maahan, niin että viina virtaili pitkin lattiaa. »Poika
+riivattu, mitä sinä teit!» huusi Kallu.
+
+»Varjelin nyt vuorostani sinua, kuten sinä ennen minua, kun kyytimies
+tyrkytti minulle viinaa pullostansa», vastasi Martti aivan levollisesti.
+
+»Mutta minä en jaksa elää, jollen juo; sinä et tiedä, mitä minä tänään
+olen saanut kärsiä.»
+
+»Ehkä tiedänkin, ehkä en, mutta sen tiedän kuitenkin, että se ihminen ei
+ole onnettomin, jolla on luotettava ystävä, ja jonka sydäntä ei mikään
+rikos raskauta.»
+
+»Niin, tiedän minä yhden, joka kärsii enemmän kuin minä. Kuules, Martti,
+minä en toiste maista viinaa. Minä voin kärsiä.»
+
+»Se on oikein! Kärsi sinä, tottahan haava joskus parantuu. Heikko vain
+kärsimyksensä viinaan upottaa.» Martti otti lasinpalat lattialta ja vei
+ne ulos. Takaisin palattuaan kehoitti hän Kallua illalliselle.
+
+»En jaksa syödä», vastasi Kallu.
+
+»Tule kumminkin näön vuoksi ja ole jotakin syövinäsi.»
+
+»En viitsi. Sano, etten voinut hyvin, minä panen maata; tuo viina rupeaa
+menemään päähäni.»
+
+Martti meni yksin, ja kun Kallua kaivattiin, sanoi hän, kuten Kallu oli
+käskenyt.
+
+Seuraavana päivänä jo varahin aamulla olivat Hely ja Martti valmiit
+lähtemään. Kun Hely Kallulle jäähyväiset sanoi, olivat molemmat kovin
+kalpeat, eikä Kallu sydämessään tuntenut mitään vihan tunnetta,
+ainoastaan syvä suru kuvautui hänen kasvoissaan. Aavistiko hän, että
+tämä ehkä oli viimeinen kerta, jolloin he toisilleen hyvästi sanoivat?
+Tuommoinen hetki aina on anteeksiantamuksen hetki.
+
+Martti ja Hely läksivät Hämeenlinnaan; siellä he olivat yötä, ja aamulla
+Hely lähti asemalle, mennäksensä Helsinkiin. Martti oli häntä
+saattamassa. Näyttipä siltä, kuin Martilla olisi ollut jotakin
+sanottavaa sisarellensa. Hän yskähti ja aukaisi jo puoleksi suunsa,
+mutta aina vain sanat jäivät sanomatta. Vihdoin kuitenkin, kun jo ensi
+kerran soitettiin, Martti puheeseen pääsi, vaikka hänen äänensä, joka
+tavallisesti erittäin tyveneltä kuului, nyt värähteli vähäsen. Hän
+lausui: »Jos sinä, Hely, joskus apuani tarvitset, -- eihän ihminen
+tiedä, mitä tapahtuu, -- niin muista se, että minulla aina sinua kohtaan
+on veljen sydän. Jos minulla on leipää, vaikka vähänkin, niin riittää
+siitä aina osa sinullekin.»
+
+Hely puristi veljensä kättä -- kello soi, juna vihelsi ja Hely meni
+vaunuun. Hetkinen vielä, ja juna lähti, vieden Helyn muassaan. Martti
+läksi takaisin kaupunkiin ja sieltä sitte heti matkustamaan Mustialaan.
+
+Näin Antin-Liisan lapset eli huutolaiset kukin joutuivat eri haaralle,
+uusia kohtaloita koettelemaan.
+
+
+
+
+YHDEKSÄSTOISTA LUKU
+
+
+Vähän enemmän kuin vuosi oli kulunut vastakerrotuista tapauksista, kun
+eräs nuori, kalpea nainen seisoi Helsingin kauppatorin ääressä happamia
+pehmeitä leipiä myymässä. Hän odotti levottomasti, että ostajia
+ilmaantuisi, mutta myyjiä oli paljon. Ilma oli kylmä, harmaa kostea sumu
+verhosi kaupunkia. Nainen, joka leipää myi, näkyi käyvän yhä
+levottomammaksi, mutta vihdoin tuli joukko työmiehiä, jotka ostivat,
+mitä hänellä sillä kertaa myytävänä oli. Nyt nainen huokeasti veti
+tyhjät kopat käsirattaissaan torilta pois. Kiireesti hän astuskeli, vaan
+matkaa yhä kesti vain, sillä hän asui Vinkkelikadun varrella. Tultuaan
+erään rappeutuneen talon kohdalle, poikkesi hän pihaan, vei rattaat
+vanhaan vajaan ja riensi sitte peräpihalla olevan matalan rakennuksen
+portaita ylös. Huone, johon hän tuli, oli jotenkin iso, lautaseinällä
+kahtia jaettu leivintupa. Levottoman kiihkeästi nainen avasi oven, joka
+vei lautaseinän toiselle puolelle, ja tultuansa tuohon vähäiseen
+huoneeseen, muuttui hänen muotonsa nähtävästi. Hänen huulensa
+hymyilivät ja silmänsä katselivat erinomaisen lempeästi huoneessa olevaa
+kätkyttä kohti, jossa viiden kuukauden vanha poika nukkui.
+
+»Jumalan kiitos, hän nukkuu vielä», lausui nainen ja lisäsi: »Mutta
+yksin ovat hänet jättäneet taas; Mauri raukka, jos olisit herännyt --
+Kyllä niitä leipiä paistaisin -- mutta se myyminen, kun täytyy lapsensa
+jättää, se on mitä ikävintä.» Näin hän puhui itseksensä, hiipi sitte
+hiljaa ulos ovesta ja aukaisi jälleen toisen oven, joka vei
+leipomohuoneen rinnalla olevaan kamariin. Siellä oli vaimo ja kolme
+lasta. Vaimo istui pöydän ääressä syöttäen pienimmälle lapsellensa
+velliä, ja kun lapsi oli lusikasta vähän maistanut, vei äiti aina lopun
+omaan suuhunsa. Tätä hän jatkoi, kunnes sekä lapsen että hänen oma
+vatsansa oli täynnä, ja olisi kenties jatkanut siksi, että vähän
+liikaakin olisivat saaneet, ellei äsken mainittu nainen olisi tullut
+sisään juuri parahiksi.
+
+»Kas sinäkö, Hely, sieltä tulit. Ajattelin, kuka siellä kävi --»
+
+»Niin minä, ja tässä on rahat», sanoi Hely ja laski ne pöydälle. »Kauan
+sain seisoa tänään, ennenkuin leivät ostettiin, mutta sitte vihdoin
+kuitenkin tuli joukko työmiehiä, jotka ottivat kaikki. Olin jo kovin
+levoton Maurista, mutta poika nukkui vielä. Kyllä on surkeaa, kun täytyy
+jättää lapsi yksin tuohon kylmään koppeloon. Lupasit kuitenkin sillä
+aikaa, kuin poissa olin, antaa hänen maata täällä.»
+
+»Ei hänellä hätää ollut, koska nukkui.»
+
+»Entä jos olisi herännyt?»
+
+»Kyllä häntä katsomaan olisin mennyt.»
+
+Hely pudisti päätään ja aikoi mennä pois, mutta vaimo otti kaapista
+kaksi leipää ja antoi ne hänelle lausuen: »Tässä on leivät, ne pitää
+sinun vielä saaman, niinhän olemme suostuneet.»
+
+»Niin olemme», vastasi Hely; hän otti leivät ja meni jälleen lapsensa
+luo, joka heräsi juuri ja närähteli. Äiti viihdytteli häntä vähän aikaa,
+ja pienokainen alkoi hymyillä hänelle. »Voi lapsi raukka, millainen
+lienee sinunkin kohtalosi maailmassa», sanoi Hely, ja kyyneleet
+rupesivat kuumina vierimään hänen poskillensa. Vähitellen ne kuitenkin
+jälleen kuivuivat, kun lapsi iloisesti liverteli.
+
+Tunnin verran hän oli pitänyt lastansa sylissään, kun kuuli ulko-oven
+narahtelevan. Hän laski kätkyeen lapsen ja meni leivintupaan. Eräs nuori
+tyttö seisoi oven suussa ja kysyi: »Asuuko täällä Loviisa Niemi, joka on
+ilmoittanut ottavansa pyykkiä pestäväksi?»
+
+»Asuu», vastasi Hely.
+
+»Minä toin tänne vaatteita pestäväksi», virkkoi tyttö.
+
+»Kenenkä ne ovat?»
+
+»Neiti Aatelin. Hän sanoi Niemen Loviisan ennen palvelleen hänen
+kodissaan.»
+
+»Kummallinen sattumus!» ajatteli Hely itsekseen. »Onni, että panin
+ilmoituksen alle Loviisan nimen.» Sitte hän kysyi: »Onko täällä muita
+kuin neiti?»
+
+»On everstinna ja luutnanttikin. He tulivat neitiä noutamaan, hän kun on
+koko syksypuolen ollut tohtorin hoidettavana. Neiti on ollut kovin
+sairaalloinen, mutta nyt on hän kuitenkin parempi.»
+
+Hely meni viereiseen huoneeseen ja ilmoitti Loviisa Niemelle, mitä tyttö
+oli puhunut. Hän oli niin kalpea, että Loviisa luuli hänen sairastuneen.
+»Mene sinä antamaan kuitti, että olet ottanut vaatteet pestäväksi»,
+sanoi Hely. »Anna nyt vain kaiken käydä sinun nimessäsi.»
+
+Loviisa kirjoitti kuitin ja meni juttelemaan tytön kanssa sekä käski
+hänen viedä terveisiä röökinälle, mutta Hely riensi omaan huoneeseensa
+lapsensa luo.
+
+»Kukas tuo on, joka tässä ensin oli?» kysyi tyttö Loviisalta.
+
+»Se on kotipuoleltani eräs nainen, jolla on lapsi», vastasi Loviisa.
+»Hän auttaa minua ja saa siitä vapaan asunnon.»
+
+»Minäkin olen jo näin kauan tässä jutellut», sanoi tyttö, »ehkä jo
+kaivataan kotona. Jään taas ilman paikkaa, kun neiti lähtee pois;
+pestasivat minut ainoastaan siksi aikaa, kuin hän on täällä. Mutta kyllä
+niitä paikkoja aina saa. Hyvästi nyt!» Ja puhelias tyttö läksi
+vihdoinkin.
+
+Loviisa kurkisti lautaovesta sisälle ja sanoi: »Aina sinä itket, Hely.
+Mitä se itkemisestä paranee?»
+
+Hely ei puhunut mitään, vaan rupesi tuutimaan lastansa. Mutta kun
+Loviisa aikoi mennä pois, sanoi hän: »Minä en kykene noita vaatteita
+pesemään. Ota sinä, Loviisa, kokonaan tuo työ tehtäväksesi, kyllä minä
+tuon vettä ja katson lapset.»
+
+»Sinä nyt olet kummallinen -- mikä siinä on, ettet näitä pestä tahdo?»
+
+»Minä en niihin koske, sillä minä repisin ne palasiksi», sanoi Hely. »En
+missään tekemisessä tahdo olla sen suvun kanssa.»
+
+»Vai niin -- -- kyllähän minäkin ne pesen», vastasi Loviisa ja meni
+panemaan pyykkiä alkuun, ajatellen itsekseen: »Hm -- siinä näkyy olevan
+joku salainen syy -- --»
+
+Hely toi vettä ja hoiti Loviisan lapsia. Kaikkeen hän joutui, ja
+pitkästi sitä päivää kestikin. Illalla hän valmisti ruokaa siksi, kuin
+Loviisan mies työstä palasi, ja teki kaikki oikein innolla, aivan
+kiitollisuudesta Loviisaa kohtaan, joka otti vaatteet yksin pestäkseen.
+
+Myöhään illalla, kun jo pyykki oli pestynä ja Niemi perheineen nukkui
+syvässä unessa, istui Hely vielä valveilla vuoteensa ääressä. Lamppu oli
+sammutettu, kova tuuli pilviä ajellen raivosi ulkona, mutta täysikuu,
+joka ei sortunuttakaan hylkää, pilkisti pilvien välistä valaisten
+lempeällä valollaan huonetta. Lapsi oli koko illan ollut levoton, mutta
+nyt hän nukkui, ja Hely hänelle hiljakseen laulaa hyräili:
+
+      Tuu, tuu, tuutiluu,
+      nuku lapsi kultanen!
+      Äiti istuu valvoen,
+      suru sydämessä.
+
+      Tuu, tuu, tuutiluu.
+      Eikä tule unikaan
+      helmahansa ottamaan,
+      suomaan lievitystä.
+
+      Tuu, tuu, tuutiluu,
+      kylmä on mun kotisen'.
+      Nuku, lapsi kultanen,
+      vaikka tuuli vinkuu.
+
+      Tuu, tuu, tuutiluu,
+      myrsky raivoo ulkona,
+      suru äidin rinnassa
+      viiltelee ja polttaa.
+
+      Tuu, tuu, tuutiluu.
+      Eipä tahra katuen,
+      virtaillessa kyynelten,
+      langenneesta poistu.
+
+      Tuu, tuu, tuutiluu,
+      nuku, lapsi viaton!
+      Valvehella äiti on,
+      uupuu murenesta.
+
+      Tuu, tuu, tuutiluu.
+      Vaan kun avaat silmäsi,
+      silloin hetkeks' talttuvi
+      kaikki mustat murheet.
+
+Näin hän lauloi sydämensä surusta, ja katumuksen kyyneleet huojensivat
+hänen sydäntänsä. Hän katseli kätkyessä nukkuvaa poikaansa ja rukoili
+Jumalaa, ettei viaton lapsi saisi kärsiä äitinsä pahojen tekojen tähden.
+»Herra Jumala», rukoili hän, »rankaise minua, mutta johda tätä lasta ja
+poista kaikki loukkauskivet hänen poluiltaan.» Näin rukoiltuansa hän
+vihdoin sai rauhan. Hän otti lapsen viereensä ja nukkui. Tuuli vinkui,
+kuukin jo oli varsin pilviin peittynyt, ja lunta tuiskusi, mutta pieni
+Mauri nukkui äitinsä vieressä, ja siinä oli hänen lämmin, vaikka huone
+olikin kylmä. Ja taivaallinen Isä valvoi isättömän vuoteen ääressä.
+
+
+
+
+KAHDESKYMMENES LUKU
+
+
+Kolmatta vuotta oli Iiri ollut opettajattarena R:n pitäjässä ja viihtyi
+oikein hyvin. Hän oli jo saanut paljon ystäviä kansan keskuudestakin.
+Monessa sivistyneessä talonpoikaisperheessä hän oli tullut tutuksi ja
+koetti näitä innostuttaa siihen tuumaan, joka oli hänen lempiunelmansa,
+nimittäin että pitäjään saataisiin turvattomain lasten koti. Iiri oli
+pannut toimeen ompeluseuran, jossa ommeltiin kaikenmoisia töitä, sekä
+pienempiä että suurempia. Työt pantiin voitoiksi arpajaisiin ja tulot
+korkoja kasvamaan tuota kotia varten. Mutta rahat karttuivat hitaasti,
+eikä hänen innokas luonteensa malttanut odottaa. Jokin keino täytyi
+keksiä, jolla pikemmin päästäisiin perille. Hän oli monessa
+talonpoikaisperheessä ehdotellut, että isännät antaisivat hirsiä
+metsistään, jos hän saisi jonkun lahjoittamaan maapalstan lastenkotia
+varten. Mutta isännät vastasivat: »Tokkohan tuosta mitään syntynee?
+Mitähän Ihalan patruuna sanoo?»
+
+Iirin oli vaikea mennä Ihalaan tästä asiasta juttelemaan, mutta mennä
+täytyi. Iltapuolella, kun lapset olivat päässeet koulusta, läksi Iiri
+vanhan neiti Jopen luo, josta hän oli saanut hyvän ystävän ja
+neuvonantajan.
+
+»Hyvää päivää, täti kulta!» sanoi Iiri tullessaan neidin huoneeseen.
+»Jaksatteko lähteä kanssani kartanoon? Minun täytyisi mennä sinne
+patruunen kanssa puhumaan tuosta lastenkodista, sillä tahtoisinpa asiat
+selvälle ja varmalle kannalle, ennenkuin lukukausi loppuu ja minä taas
+lähden pois.»
+
+»Kyllä tulen. Sinä olet alkanut hyvän työn; luota Jumalaan, kyllä hän
+työllesi siunauksen antaa», sanoi neiti Joppe ja lähti menemään Iirin
+mukana Ihalaan. Patrunessa tuli ystävällisesti vastaan ja kutsui heidät
+omaan kamariinsa. Täällä Iiri tunsi itsensä rohkeammaksi kuin
+vierashuoneissa, ja kun patruuna tuli sisälle, sanoi hän ujostelematta:
+
+»Olipa hyvä, että patruuna oli kotona, sillä patruunalle minulla nyt
+oikeastaan on asiaa.»
+
+»Vai niin. Puuttuuko koulusta jotakin?»
+
+»Ei, kyllä siellä kaikki on hyvin, mutta minä olen ajatellut toista
+puutetta, nimittäin orpojen kotia. Sellainen tarvittaisiin, sillä ikävää
+on, että orpolapset pannaan huudolle. Meidän ompeluseuramme on sitä
+tarvetta varten jo koonnut 3000 markkaa ja voi yhä edelleenkin koota.
+Nyt olen tuumannut pyytää, että talonomistajat kukin antaisivat
+tulevana talvena hirsiä niin paljon, että saataisiin koti rakennetuksi.
+Minä olen monelle jo puhunutkin asiasta, mutta olen aina saanut
+vastaukseksi: 'Mitähän Ihalan patruuna tuosta sanoo?' Tästä olen
+havainnut, että täytyy olla mahtavampia ihmisiä kuin minä tätä asiaa
+puoltamassa, ja nyt tahdon pyytää, että patruuna, jolla on suuri
+maatila, antaisi sen verran maata, kuin kotia varten tarvitaan, jotta
+saisin isännille sanoa patruunankin tätä asiaa suosivan.»
+
+»Eivätköhän nuo tuumat vielä liene liian aikaisia, koska ei enemmän
+rahaa ole koossa. Tyhjät seinät eivät köyhiä elätä.»
+
+»Tietysti ne rahat, jotka maksetaan huutolaisten puolesta, annettaisiin
+orpojen kotiin -- ja kun monta on yhdessä, tulevat he sentään toimeen
+vähilläkin varoilla.»
+
+»Mikä hyöty siitä sitte kunnalle on, koska sen täytyy sama maksaa?»
+
+»Ei kunnalle, mutta lapsille», vastasi neiti Joppe.
+
+»Älkää sanoko sitä!» virkkoi Iiri. »Eikö kunnilla olisi hyötyä siitä,
+että lapsista kasvatetaan kelvollisia ihmisiä -- kuten toivottavasti
+tapahtuu, jos saavat kasvaa kodissa, jossa heistä pidetään huolta. He
+eivät tunne itseänsä orvoiksi, he ovat veljiä ja sisaria yhdessä
+kodissa, ja heillä on yhteinen äiti, joka heistä kaikista huolen pitää.
+Mutta huutolaisina heitetään heidät usein sellaiseen kotiin, jossa aina
+saavat tuntea, että ovat hylkykaluna. Jokainen saa ärjäistä
+huutolaiselle, hänelle kelpaa vaikka millainen ruoka -- tuskin on hän
+koiraa parempi. Monesta tulee tällä tavoin huono, valheellinen ihminen,
+joka saa kotinsa vankihuoneessa. Mutta jos häntä toisin kasvatetaan,
+saattaa hän tulla hyödyttämään sitä paikkakuntaa, joka on nähnyt hänen
+varttuvan.»
+
+»Minä pelkään, kuten isännätkin, ettei tuumasta tule mitään.»
+
+»Jos vain huoneet saataisiin, niin kaikki hyvin kävisi. Kyllä meidän
+ompeluseuramme kokoisi rahaa. Me olemme kaikki asiaan hyvin
+innostuneet.»
+
+»Niin, kyllä tällaisia täytyy ajatella ja harkita. En minä luule, että
+siitä mitään syntyy», sanoi patruuna vieläkin.
+
+Iiri kävi surumieliseksi; hän ei uskaltanut enää puhua mitään asian
+puolustukseksi. Arvo, joka oli ollut ulkona kävelemässä, tuli nyt
+kotiin. Hän meni iloisesti Iiriä tervehtimään ja kysyi: »Oletteko jo
+kauan ollut täällä?»
+
+»Olen», vastasi Iiri, »täti Joppe ja minä olemme jo olleet täällä pari
+tuntia». Iirin kauniit silmät eivät niin iloisilta näyttäneet kuin
+tavallisesti. Sen Arvo heti huomasi ja kysyi, oliko Iiri saanut kirjettä
+kotipitäjästään ja tiesikö miten siellä jaksettiin.
+
+»En aivan nykyään. Eikä Pekkokaan Helsingistä ole kirjoittanut moneen
+aikaan», vastasi Iiri.
+
+»Sepä kumma», sanoi Arvo. »Minä luulin häneltä usein kirjeitä tulevan.»
+
+»Hän ei ole juuri ahkera siinä suhteessa», vastasi Iiri, »enkä minäkään
+liioin. Mutta kotipitäjääni minä kirjoitan sentään jotenkin usein.»
+Kääntyen neiti Joppeen hän lisäsi: »Täti, emmekö jo lähde?»
+
+»Mihin noin kiire?» sanoi patrunessa. »Onko asianne nyt jo selvillä?»
+
+»Ei ole, mutta ei siitä nyt tällä kertaa tulekaan selvää», vastasi Iiri,
+luoden patruunaan nöyrän, vaan kuitenkin nuhtelevan katseen.
+
+»Täti jää tänne täksi päiväksi», pyysi Arvo, »kun täti kerran vaivautui
+mäestä ylös».
+
+»Se kyllä on paras», sanoi patrunessa.
+
+»No, minä jään sitte, koska niin tahdotte», vastasi neiti Joppe. »Mutta
+nyt olen Iirin seuranpettäjä.»
+
+»Ei siitä pidä huolia, en tällä välillä seuraa tarvitse», sanoi Iiri.
+
+»Minä tulen teitä saattamaan», lausui Arvo. »Ilma on niin ihana ja
+lämmin, että jo melkein luulisi elävänsä kesäkuussa, vaikka vasta olemme
+toukokuun keskivälissä.»
+
+Arvo lähti menemään Iirin mukana. Neito kulki ääneti Arvon rinnalla, ja
+Arvo ihmetteli hänen alakuloisuuttaan. Ihmiset olivat paljon levitelleet
+sitä huhua, että Iiri olisi Pekon kihloissa, mutta Arvo ei sitä
+milloinkaan oikein uskonut. Nyt kuitenkin tuli se ajatus hänen
+mieleensä, että Pekko ehkä jollakin tavoin oli Iirin alakuloisuuteen
+syynä -- vaikka olihan Iiri juuri aivan hiljan välinpitämättömästi
+jutellut Pekosta. Hän päätti kysyä, mikä Iiriä vaivasi, mutta Iiri sanoi
+samassa:
+
+»Maisteri sai ikävän kävelykumppanin minusta, sillä minä olen kovin
+alakuloinen tällä haavaa.»
+
+»Sen kyllä huomasin ja aioin juuri kysyä, mikä teitä vaivaa.»
+
+»Voitteko ymmärtää, miltä tuntuu, kun harrastaa jotakin aatetta, jonka
+vuoksi ikäänkuin elää, jota kaikin voimin koettaa saada toteutumaan ja
+josta nähtävästi kaikille olisi hyötyä, vaan jota ei kuitenkaan saa
+edistymään sen vuoksi, että ne, joilla on tavaraa ja mahtia, eivät sitä
+ymmärrä tai eivät huoli ymmärtää.»
+
+»Kyllä minä käsitän, että sellainen asia mieltä katkeroittaa. Mikä asia
+se on, jota tarkoitatte?»
+
+»Minä tarkoitan orpojen kotia. Tämä asia ei vielä rupea menestymään, ja
+se minun mieleni tekee alakuloiseksi, etteivät muut ihmiset tahdo toimia
+tuon kodin hyväksi. On kyllä väärin, että epäilen asian menestymistä,
+sillä Jumala on mahtavia mahtavampi. Jos hän on puolellani, niin kyllä
+se menestyy, ja koetanpa vieläkin sitä edistää!»
+
+He olivat nyt joutuneet koulun portille, ja Iiri sanoi Arvolle hyvästi.
+Mutta Arvo kysyi: »Puhuitteko isälleni tuumistanne?»
+
+»Puhuin», vastasi Iiri, ja sitte he erkanivat.
+
+Kun Arvo tuli kotiin, istui hänen isänsä patrunessan kamarissa, ja Arvo
+lausui: »Neiti Salmi oli hyvin alakuloinen. Minä kysyin, mikä siihen oli
+syynä, ja hän sanoi --»
+
+»Että minä olin syypää, eikö niin?»
+
+»Ei juuri sitä, mutta hän sanoi, ettei hänen asiansa tahdo menestyä, ja
+että se hänet saattaa alakuloiseksi. Minä kysyin, oliko hän isälle
+puhunut asiasta, ja hän vastasi lyhyesti: 'Olen'. Siitä arvasin, ettei
+isä hänen tointansa hyväksynyt -- mutta mitä hän siis isälle puhui?»
+
+»Tuosta orpojen kodista, jonka hyödystä jo aikoja sitte olet minua
+vakuuttanut ja jonka perustamista on tuumittu.»
+
+»Ei suinkaan isä vastustanut sen tarpeellisuutta?»
+
+»En minä suoraan, mutta sanoin vain, etten luule siitä mitään tulevan.
+Asian laita on se, että minun teki mieleni nähdä, millä tavalla tuo
+nuori tyttö aikoi asiansa panna toimeen. Miksi minä olisin häneltä
+kieltänyt pientä maapalstaa, jota hän kodin rakennusta varten pyysi, --
+mutta liikaahan se olisi, että me pitäjäläiset jättäisimme hänen
+toimekseen sellaisen työn. Hän saa nyt vähän aikaa olla siinä luulossa,
+että olen hänen vastustajansa, ja me toimimme täällä sillä välin
+kaikessa hiljaisuudessa hänen kiitettävän aatteensa hyväksi. Minä kutsun
+kunnan miehet kokoon, ja lähde sinä viemään rovastille ilmoitusta, jotta
+hän sen ensi pyhänä kuuluttaa. Aioin tämän asian jättää tulevaksi
+vuodeksi, jolloin sinä kartanoni isäntänä ja luultavasti kunnan
+esimiehenä astut minun sijaani, mutta mitä se viivyttämisestäkään
+paranee. Kullakin ajalla on tehtävänsä.»
+
+»No se oli hyvä tuuma! Minä menen heti kirjoittamaan kuulutusta.»
+
+Hetken perästä oli Arvo valmis lähtemään, mutta Iiri ei aavistanut, että
+hänen harras toivonsa ehkä aivan pian toteutuisi.
+
+
+
+
+YHDESKOLMATTA LUKU
+
+
+»Missä patruuna ja maisteri nyt viipynevät, kun eivät kotiin tule?»
+sanoi vanha Maija. »Eivätkö he tulekaan päivälliselle?»
+
+»Tulevat kyllä», vastasi patrunessa. »Odotetaan vähän.»
+
+»Vou, vou», haukkui Halli koira.
+
+»Tuossa herrat jo tulevat. Tuota koira hassua, joka haukkuu omaa väkeä!
+Kylläpä käy vanhaksi», sanoi Maija. »Kai nyt jo saa ruoan tuoda
+pöydälle?»
+
+»Ei vielä, se jäähtyy», vastasi patrunessa ja meni tulijoita vastaan.
+
+»No miten kävi kokouksessa? Olen oikein utelias», sanoi hän
+vastatulleille.
+
+»Siellä meni kuten rasvotuilla rattailla. Orpolasten kotia ruvetaan
+rakentamaan tulevana syksynä. Meidän opettajattaremme oli jo valmistanut
+kysymystä niin pitkälle, että ukot olivat ehtineet ymmärtää ja harkita
+asiaa, ja nyt se meni kokonaan itsestään. Se oli todellakin hauska
+kokous! Maakauppias siellä vähän koetteli vastustella, mutta hänellä ei
+näkynyt olevan mitään kannatusta pitäjäläisten puolelta.»
+
+»Miten Iirikin ilostunee, kun saa sen kuulla», virkkoi patrunessa.
+
+»Kyllä varmaankin», vastasi Arvo. »Tuo orpolasten koti on jo lapsesta
+ollut hänen lempiaatteensa.»
+
+»Mutta Iiristä muistan, että täällä on hänelle kirje, ja sen ehkä on
+kiire. Kentiesi hän tahtoisi siihen vastata jotakin», sanoi patrunessa
+ja huusi Sereä. Kun tyttö tuli, käski patrunessa häntä viemään kirjettä
+opettajattarelle. Sere meni, ja Maija tuli kutsumaan herrasväkeä
+ruoalle.
+
+Päivällisen jälkeen, kun kello jo läheni viittä, meni Arvo äitinsä
+kamariin kahvia juomaan. Ihalassa oli tapana, että viiden aikaan
+kokoonnuttiin patrunessan huoneeseen kahville, oli kartanossa sitte
+vieraita tahi ei. Arvo näytti erittäin miettivältä; olipa hän vähän
+hajamielinenkin, kun hän jutteli isänsä kanssa kartanon maista. Patruuna
+katsoi rouvaansa ja hymyili vähäisen -- he kyllä ymmärsivät, mikä
+nuoriin hajamielisyyttä vaikuttaa. Hetken perästä patruuna läksi
+kamariinsa, ja Arvo rupesi juttelemaan äitinsä kanssa.
+
+»Mitä äiti sanoisi, jos minä menisin kihloihin?» kysyi hän
+äkkiarvaamatta.
+
+»Mitäpä minä siihen sanoisin. Minä otaksun, että valitset hyvän tytön,
+joka voi sinut onnelliseksi tehdä. Olen ollut huomaavinani, että Lilli
+sinua rakastaa -- hän on hyvä tyttö.»
+
+»Lilli! Mitä minä sellaisella nukella tekisin? Ei hän ymmärrä, mitä
+elämä ihmiseltä vaatii. Minä tahdon sellaisen, joka voi minua tukea
+mielipiteissäni, samoin kuin minä häntä, sellaisen, joka voi olla minun
+kumppaninani ja ystävänäni.»
+
+»No, no, hyvä kyllä, mutta mistä nyt tuollaisen löydät? Onko hän jo
+tiedossa?»
+
+»On.»
+
+»Kyllä minä jo kauan olen aavistanut, kuka hän on, ja luulen, että olet
+hyvin valinnut», sanoi patrunessa.
+
+Arvo ei puhunut mitään, vaan asteli pari kertaa lattian poikki ja lähti
+sitte ulos kävelemään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Toukokuu oli loppupuolella ja luonto kokonaan uudistunut. Puut, pensaat
+ja nurmet olivat uuteen viheriään pukuun verhoutuneet. Ihalan lahden
+väreilevät aallot kimaltelivat auringon loisteessa kuten tähdet, ja
+linnut livertelivät rannan lehtipuissa.
+
+Tätä kaunista luontoa Iiri par'aikaa ihaili avatun ikkunan ääressä.
+Koululapsilla oli lupaa, ja Iiri, vaikka hän kouluansa rakastikin, tunsi
+nyt kuitenkin itsensä erittäin vapaaksi. Uuteen eloon virkistynyt luonto
+varmaan myöskin vaikutti häneen. Joku tuli kyökkiin, ja Leena riensi
+Iirin luo kirje kädessä.
+
+»Kirje! Mistä?» huudahti Iiri.
+
+»Ihalan Sere sen toi. Oli kai postissa tullut.»
+
+»Tämä on Seljalta», sanoi Iiri. Leena meni toimiinsa, ja Iiri aukaisi
+kirjeensä. Selja kirjoitti:
+
+      »Kaivattu ystäväni!
+
+Nyt, kun kesä jo pitkillä askeleilla lähenee ja lintuparvet toinen
+toisensa perään rientävät tänne pohjolaan, rupean minäkin
+malttamattomasti odottamaan sinua kotiin, että saisimme taas yhdessä
+kävellä Orjankalliolle ja soudella lahdella y. m. Mutta miksikä sinä et
+enää milloinkaan kirjoita, että halajat kotiin? Aina vain ilmoitat
+viihtyväsi *erittäin* hyvin. Minä en ymmärrä, kuinka tuo koulutyö
+saattaa olla niin erinomaisen hupaista. Kunpa vain ei siihen
+viihtymiseen olisi jokin muu syy -- -- --
+
+Minulla olisi niin äärettömän paljon kerrottavaa sinulle, etten
+oikeastaan tiedä, mistä alkaisin, mutta otan nyt puheeksi sen, mikä
+ensiksi mieleeni sattuu, ja jos näen, että kirje liiaksi venyy, niin
+jätän muutaman asian siksi, kunnes toisemme tapaamme.
+
+Ensiksikin tahdon kertoa lukkarista ja matamista, että he puuhaavat ja
+laittavat huoneisiinsa uudet tapeetit, siksi kuin sinä kotiin tulet.
+Matamin kaikki työt tapahtuvat tähän aikaan vain sen vuoksi, että sinä
+tulet kotiin.
+
+Pekko oli muutama viikko takaperin kotona. Hän oli oikein hienon hieno,
+puhui Helsingin neitosista ja kaikenmoisista ylhäisistä piireistä,
+uusista malleista, ja miten neitosilla pitää olla 'kissankorvat'
+olkapäillä y. m. Kyllä poika luontonsa pitää, vaikka hän jo yhteen
+aikaan oli muuttumaisillaan, -- muistathan, milloin se oli? -- Vahinko
+vain, ettet sinä, Iiri, ottanut tehdäksesi hänestä miestä.
+
+Kartanon Aksel on kihlannut serkkunsa Ragnhildin. Se nyt tuli
+seuraukseksi hänen Ruotsin-matkastaan. Vanhemmat ovat äärettömän
+iloissansa. He saavat nyt rikkaan miniän ja sitä paitsi -- 'noblessia'.
+Lilli ei ole voinut hyvin; alakuloiselta hän myöskin näyttää. Minä
+luulen jonkun sisällisen surun häntä kalvavan. Lilli parka on aina ollut
+pintapuolinen, eikä sellainen ihminen vastoinkäymisen tullessa voi
+suruansa kantaa, vaan sortuu. Helvi on tähän aikaan ollut usein hänen
+luonaan, ja luulen, että hän tyvenellä ja vakavalla tavallaan voi
+Lillille osottaa, missä rauhan lähde virtaa.
+
+Helystä olen kuullut, ettei hän aio tulla kotipuoleensa. Kuten kesällä
+puhuttiin, on hänellä lapsi, mutta hän kuuluu sentään tulevan hyvin
+toimeen siellä Helsingissä. Martin luona kävimme ristiäisissä pari
+viikkoa takaperin. Hänellä on oikein sievä koti. Luhtamäen torppa on
+ihan muuttunut. Kyllä huomaa, että sen isäntä on Mustialassa oppia
+käynyt. 'Mutta lapsen nimi?' -- kuulen sinun kysyvän. Niin, se on
+yksinkertainen, sievä nimi: Elvi Johanna. Seppälän Kallu on nyt Martin
+renkinä eli kumppanina. 'Kyllä Kallu vielä laulaa hyräilee työtä
+tehdessään', sanoi Hanna, 'mutta eivät hänen laulunsa enää niin iloisia
+ole kuin ennen, ja tiesi tulevatko milloinkaan --'
+
+Sireenit ikkunani edessä ovat täydessä nupussa; siksi kuin tulet,
+varmaan ensimmäiset kukat jo puhkeavat. Kuinka kaunista nyt lieneekään
+Ihalan niemellä, jossa kansakoulu sijaitsee? Oikein tekisi mieleni
+lentää luoksesi, mutta niin mahtava kuin ihminen onkin olevinaan, hän
+siinä kohden kumminkin on varpusta kehnompi.
+
+Jää hyvästi, rakas ystäväni! Terve tuloa kotiin ja ystäväsi
+
+      Seljan luo.
+
+J. k. Miten nimismiehen Nanni ja Laina jaksavat? Ovatko osottaneet
+Parkanossa saavuttamaansa suurta taitoa kuvaelmain toimeenpanemisessa,
+ja ovatko taidollaan *erityisesti* miellyttäneet ruunuvoutia 'tuota
+taas'? --
+
+      *Sama*.»
+
+»Tuo ystävällinen Selja!» ajatteli Iiri, »aina hän minulle tietoja
+lähettää. Pian pääsen häntä tapaamaan. Minäkö en halajaisi kotiin --
+mitä hän tuollaisia ajattelee, ja mitkä erityiset syyt minua täällä
+viihdyttäisivät, paitsi ihmisten ystävyys ja koulutyöni? -- Sehän on
+aivan luonnollista, että viihdyn. Mitä hän Helystä kirjoittaa? -- Niin,
+-- ettei hän milloinkaan tule kotipuoleensa. Kyllä on kovaa, kun häpeä
+on suurempi kuin halu nähdä lapsuutensa kotipaikkoja. Hely raukka,
+hänkin joutui sopimattomaan paikkaan. Voi, jospa saataisiin orpo
+raukoille omat kodit.»
+
+Iiri otti hatun päähänsä ja läksi niemelle kävelemään. Rannalla oli
+eräässä kohden kallionkieli, joka pistäysi lahteen. Iirin oli tapana
+istua siellä illoin kuuntelemassa rastaan laulua, ja sinne hän nytkin
+meni. Hän istui kalliolle ja ajatteli, kuinka äärettömän paljo hyvää
+hänen osakseen oli tullut. Tottahan hänen täytyi jollakin tavoin koettaa
+pelastaa niitä, jotka olivat samassa kurjassa tilassa, jossa hän
+huutolaisena oli ollut. »Arvoon, joka aina on ollut minua auttamassa,
+minä nytkin turvaan. Hänen täytyy minua ymmärtää -- mutta mitäpä hän
+minua kuuntelisi, kun isänsä minua vastustaa. Sama se on, mitä minä
+halpa tyttö puhun.»
+
+Niemellä oli kaikki hiljaa, ei puun hakkuuta, ei ihmisääntä kuulunut,
+ainoastaan korpirastas lauleskeli silloin tällöin, ja Iiri rupesi
+itsekseen laulamaan:
+
+      Mä olen orpo tyttö vain,
+      ken kuuntelee mun lauluain!
+      Kun korpirastas raksuttaa,
+      se yksin kyllä olla saa.
+
+      Vaan jospa öisin rastaana,
+      niin lauleleisin oksalla:
+      Oi metsän hongat tulkaatte
+      nyt kodiks' huutolaisille.
+
+      Mutt' tyttö köyhä olen vain,
+      ken kuuntelee mun lauluain?
+      Ei mahtaviin se kaiukaan,
+      se kuulumatta raukee vaan.
+
+Kun Iiri oli laulunsa lopettanut, seisoi Arvo hänen edessään. Kuten
+taivaanranta aamun sarastaessa rusottaa, niin Iirin hempeät kasvot
+rusottuivat, kun hän näin äkkiarvaamatta näki Arvon.
+
+»Älkää luulko, että laulunne kuulumatta raukeaa; teidän työnne kantaa jo
+hedelmiä. Pitäjäläiset ovat valmiit toimittamaan kodin orvoille. Oi
+Iiri, tehkäämme yhdessä työtä kansamme hyväksi! Jo kauan olen ollut
+vakuutettu siitä, että te olette se nainen, jonka rakkaus minut
+onnelliseksi saattaisi, sillä samat aatteet, samat pyrinnöt elvyttävät
+sydämiämme. Uskallanko toivoa, että minua saatatte lempiä? --»
+
+»Tekö minua lemmitte? Te, joka aina, niin pitkältä kuin muistan, olette
+ollut minun ihanteeni! Mutta ihanteet ovat saavuttamattomia -- en
+milloinkaan, en hetkeäkään ole uskaltanut ajatella, että te minua
+lempisitte. Olen vain ollut äärettömän onnellinen kaikesta siitä
+ystävyydestä, jota minulle olette runsaassa määrässä osottanut. Tämä on
+niin ihmeellistä, etten voi sitä todeksi käsittää! Oletteko ajatellut,
+että veljeni, jota rakastan, on ainoastaan halpa torppari, ja sisareni
+langennut raukka --» Iiri rupesi katkerasti itkemään.
+
+»Iiri, mitä se sinuun kuuluu? Sinua minä kunnioitan, sinua minä lemmin!
+Ja vanhempani ottavat iloiten sinut tyttäreksensä.»
+
+»Oi Arvo, se on siis totta, että sinä minua lemmit!»
+
+»Nyt ja aina!» vakuutti Arvo ja sulki nuoren morsiamen syliinsä.
+
+Laulurastas liverteli hongikossa, ja näille kahdelle kihlatulle kuului
+sen liverrys näin:
+
+»Lemmen, lemmen, pitää, pitää, kestää, kestää, iäti, iäti, iät, iät,
+iätiiii --»
+
+
+
+
+KAHDESKOLMATTA LUKU
+
+
+»Turhaa se vain on, Hely, että sinä muutat pois», sanoi Niemen Loviisa.
+»Mikäpä hätä sinun nyt enää on, kun poikakin on noin suuri.»
+
+»Suuriko? -- Huomenna täyttää kaksi vuotta. Kahdeksas päivä kesäkuuta on
+poika paran syntymäpäivä. Kyllä vain, Loviisa hyvä, parasta on, että
+muutan. Yhä enemmän olen tullut siitä vakuutetuksi. Mutta kotipitäjääni
+en voi mennä. Siellä en kehtaisi silmiäni näyttää, en työtä hankkia.
+Vaan olen ajatellut, että muuttaisin R:n pitäjään. Iiri sisareni on
+lempeänluontoinen, ja hänellä on anteeksiantavainen sydän. Hän olisi
+ennen mielellään seurustellut minun kanssani ja opettanut minua, mutta
+minä olin ylpeä enkä huolinut hänen neuvoistaan. Nyt vasta huomaan, että
+kohtaloni ehkä olisi toisenlainen, jos enemmän olisin käynyt hänen
+luonansa. Mutta se ei minua silloin huvittanut --»
+
+»Millä minä sitte täällä tulen toimeen? -- Pyykit ja leipomiset ja
+kaikki -- jäävät aivan minun niskoilleni --»
+
+»Kyllä sinä toisen vuokraajan saat tänne. Sen olen jo toimittanut.»
+
+»Niin, tuo leski, joka täällä kävi, -- vaan ennemmin minä sinut olisin
+pitänyt.»
+
+»Mutta minähän jäinkin tänne sillä ehdolla, että pääsisin pois heti, kun
+toisen vuokraajan hankin sijaan.»
+
+»Kyllä niin», sanoi Loviisa. Hän, joka oli jotenkin itsekäs nainen,
+olisi halusta pitänyt Helyn, sillä häneltä riitti aina aikaa Loviisan
+töihin, ja sen Loviisa kyllä arvasi, ettei toinen vuokraaja olisi yhtä
+valmis häntä auttamaan.
+
+»Kun eilen kävin tohtorin luona», kertoi Hely, »sanoi hän, että
+sydämessäni on vika, ja kun minä tahdoin tietää, onko se vaarallista,
+niin hän vastasi: 'Teidän pitää välttämän kovia mielenliikutuksia.' Minä
+kysyin taas, mitäpä sitte saattaisi tulla tuosta kovasta
+mielenliikutuksesta, ja hän vastasi: 'äkillinen kuolema'. Nuo sanat,
+Loviisa hyvä, vaikuttivat sen, että minä tahdon muuttaa, en itseni
+tähden, vaan Maurin, -- sillä kun minä kerran olen poissa, ottaa Iiri
+kyllä pojan ja kasvattaa hänet kelvolliseksi. Hän ei salli, että Mauri
+pannaan huudolle, sen kyllä tiedän.»
+
+»Mitä sen sitte tekee, koska sinä tahdot mennä», sanoi Loviisa ja läksi
+lastensa luo.
+
+Pikku Mauri nukkui Helyn vuoteella. Hänen vaaleakiharainen pääkkösensä
+oli sievä, ja kasvonsa erittäin hienopiirteiset. Hely katseli lastansa
+ja huokasi, lausuen itseksensä: »Kuka sinua varjelee täällä maailmassa,
+jos äiti sinulta viedään? -- Mitä raukka sanonkaan? Herra, suo anteeksi!
+Mitä minä voin, ellet *sinä* ole apunani? Suojaa, Herra, tätä lasta,
+niin hänen aina hyvin käy!»
+
+Lohdutettuna rukouksestaan meni Hely nyt levollisena toimiinsa. Hän
+rupesi etsimään kokoon vähiä tavaroitaan ja katsoi, mitä hänellä oli
+sellaista, jota ei sopinut mukaan ottaa. Muutamia kapineita hän antoi
+Loviisalle, ja toisia Loviisa häneltä osti halvasta hinnasta.
+
+Parin päivän päästä oli hän aivan valmis lähtemään. Hän meni vain
+tilaamaan ajuria, joka hänet veisi junalle. Pikku Mauri katseli
+ikkunassa ja huusi tavan takaa: »Kohta Maui pääsee isolla hummalla
+ajamaan, oikein suujella hummalla, joka huutaa pii.»
+
+Loviisa Niemen lapset katselivat Mauria ikäänkuin jotakin etevänlaista
+olentoa, kun tiesivät, että tuo pikkuinen leikkiveikka nyt pääsisi
+matkustamaan. He eivät oikein ymmärtäneet, mimmoista se matkustaminen
+oli, mutta jotakin semmoista se oli, jota isot ihmisetkin tekivät.
+
+»Tuolla tulee äiti ja humma ja jattaat!» huudahti Mauri, joka näki Helyn
+palaavan ajurin rattailla.
+
+Nyt vasta, kun eronhetki tuli, huomasi Loviisa oikein, miten suuri apu
+hänellä oli Helystä ollut ja miten hän tulisi häntä kaipaamaan. Hän
+kiitti Helyä kaikesta hyvästä ja tuli saattamaan häntä junalle, jättäen
+lapset siksi aikaa isän huostaan.
+
+Heidän tultuansa asemalle seisoi Loviisa Maurin vieressä, sillä aikaa
+kuin Hely toimitti kapineitansa junaan. Eräs nuori komea neiti käveli
+edestakaisin asemahuoneessa ja katsahti pikku Mauriin, joka seisoi
+Loviisan vieressä.
+
+»Katsoppas», sanoi neiti eräälle tuttavalleen, »eikö tuo lapsi ole
+ihmeen kaunis! Olen oikein huvikseni katsellut häntä -- ja tiedätkö
+miksi?»
+
+»Tietysti siksi, että hän on kaunis lapsi.»
+
+»Ei, mutta hän on ihmeellisesti sulhoni näköinen. Nuo kiharat ja hienot
+kasvonpiirteet ovat aivan samanlaiset kuin Akselin. Silmät vain on
+lapsella ruskeat, mutta sulhollani siniset.»
+
+»Tuommoisia morsiamet ovat. Kun jotakin kaunista näkevät, saa se kohta
+heidän valittunsa muodon, ja niin, Ragnhild, on sinunkin laitasi.»
+
+Juna vihelsi ja Mauri huudahti iloissaan: »Iso humma huutaa pii --»
+
+»Mitä hän sanoo?» kysyi Ragnhild ruotsiksi, sillä hän ei ensinkään
+ymmärtänyt suomea.
+
+Loviisa selitti, mitä poika sanoi, ja Ragnhild hymyili sekä antoi
+pojalle appelsiinin. Samassa Hely tuli poikansa luo ja loi kiitollisen
+katseen komeaan neitoseen, joka oli osottanut hyvyyttä hänen lastansa
+kohtaan. Tuolla appelsiinilla oli neito ainiaaksi voittanut äidin
+sydämen.
+
+Juna vihelsi taas, ja Hely meni Maurin kanssa kolmannen luokan vaunuun,
+mutta Ragnhild Aateli toisen luokan. Hänen kumppaninsa, eräs Helsingissä
+asuva sukulainen, huusi hänelle vielä: »Vie paljo terveisiä setä ja
+täti Aatelille sekä sulhasellesi ja Lillille.»
+
+»Kiitos, kiitos!» vastasi Ragnhild, ja juna lähti liikkeelle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kylässä lähellä Ihalan kartanoa asui eräs suutarinleski kuusivuotiaan
+poikansa kanssa omissa huoneissaan. Lesken asunto oli tilava, sillä
+siinä oli kaksi kamaria ja kyökki; nyt kesällä varsinkin olivat huoneet
+melkein aina tyhjänä, kun poika juoksenteli ulkona ja leski istui
+portailla ompelemassa. Niin istui hän eräänä iltana, kun nainen ja pieni
+poika tulivat ajaen rattailla, jotka seisahtuivat lesken portille.
+
+Nainen astui rattailta ja otti pojan mukaansa sekä käski kyytimiehen
+odottaa. Hän tuli nyt lesken luo ja sanoi: »Olen kuulustellut, olisiko
+tässä kylässä jollakulla huonetta vuokrattavana, sillä minä tahtoisin
+asettua tänne asumaan, ja minut osotettiin teidän luoksenne.»
+
+»Kyllä tässä tilaa on, jos muuten sovimme», vastasi leski. Nainen
+suostui maksamaan, mitä leski vaati vuokraa, ja niin oli kaupat tehty.
+
+»Tässä on muuttokirjani, tahdotteko nähdä? Minun täytyy mennä viemään
+sitä pappilaan.»
+
+»Hely Antintytär Antinen --» luki leski, »ja Mauri Helynpoika -- Hm, hän
+on siis isätön lapsi? --»
+
+»On», vastasi Hely alakuloisena.
+
+»Eikö teillä täällä ole keitään tuttavia.»
+
+»Kansakoulunopettajattaren tunnen», sanoi Hely.
+
+»Vai niin. Kannetaanko nyt kapineet sisälle?»
+
+»Kyllä.» Hely meni maksamaan kyytimiehelle; sitte hän kantoi sisään ne
+vähät tavarat, mitä hänellä oli, ja mies läksi matkoihinsa.
+
+Mauri juoksi pitkin pihaa lesken pojan eli Juskan kanssa. Tämä laveampi
+tila tuntui lapselle oudoksesta hauskalta, sillä ei Helsingissä ollut
+sellaista viheriäistä pihaa kuin täällä. Tavan takaa hän tuli äitinsä
+luo juttelemaan, että Juska oli näyttänyt hänelle jotakin uutta.
+
+Hely asetti kaikki kapineensa paikoillensa. Ullakolle hän sai laskea,
+mitä hän ei joka päivä tarvinnut. Ruokatavaroita oli hänellä myöskin
+vähän, ja ne hän vei lesken ruoka-aittaan, joka oli laitettu huoneitten
+alle. Juuri kun hän kantoi sinne ryynipussejansa, tuli Mauri juosten
+hänen luoksensa ja huudahti: »Äiti, äiti! Juska näytti Mauille pienen,
+pikkuisen valkoisen humman, ja se sanoi: öh, öh.» Juska juoksi perässä
+huutaen:
+
+»Porsas se on! Ei se mikään humma ole, sianporsas vain.» Siis Mauri jo
+sai tietää, mimmoinen elävä porsas on.
+
+Ilta oli kulunut Helyn puuhatessa, ja hän huusi Mauria illallista
+syömään. Kun poika tuli, otti Hely hänet syliinsä, ja lapsi, joka oli
+juoksemisestaan ja matkasta väsynyt, ei jaksanut paljoa syödä, vaan
+nukkui siihen. Hely riisui vaatteet pojan yltä ja laski hänet hiljaa
+vuoteellensa. Mauri nukkui lapsen levollista unta, mutta äiti istui
+vielä kauan juttelemassa suutarinlesken kanssa. Hän kysyi, saisiko
+täällä helposti työnansiota, ja minkälaista. -- Leski sanoi, että
+Ihalasta saisi kehruuta ja kaikenlaista ompelutyötä. »Mutta minä olen
+myöskin ommellut vaatteita kyläläisille, joten teidän sopii minun
+kanssani yhdessä ruveta ompelemaan. Minulle tuodaan työtä niin paljon,
+etten ajoissa joudu kaikkia valmiiksi saamaan.» Tämä osotti, että
+Helyllä toimeentulon puolesta oli hyvät toiveet.
+
+Vihdoin Hely kysyi, mitä opettajattaresta pidettiin, ja leski vastasi:
+»Hänestä kaikki pitävät, sillä lapset ovat koulussa tulleet paljon
+tottelevaisemmiksi, ja hän on kovin toimelias ja tekee kaikin puolin
+työtä kansan hyväksi. Nyt hän on saanut toimeen, että syksyllä ruvetaan
+rakentamaan lastenkotia, jossa kaikki orvot saavat kodin. Kyllä Ihalan
+patruuna ja Arvo maisteri sen oikeastaan saivat aikaan kokouksessa,
+vaikka vastustajia silloinkin löytyi. Maakauppias varsinkin oli
+koettanut heitä vastustaa ja vieläpä yllyttää muitakin ihmisiä, mutta
+opettajatar oli jo moniaalla puhunut asian tärkeydestä, niin ettei
+siihen maakauppias mitään voinut, varsinkaan kun patruuna otti asian
+haltuunsa. Tuo maakauppias kuuluu sitäpaitsi olevan roistomainen;
+mieshän muutti tänne nykyään. Hänellä kuuluu olleen suuri talo, mutta
+tuhlasi kaikki. Rouvan isä, Renkalan rusthollari, oli sitte auttanut
+häntä, joten pääsi alkuun ja rupesi täällä kauppaa pitämään, mutta
+kauppias ryyppää ja rouvan sanotaan juovan ämmien kanssa kahvia.»
+
+»Vai tänne hänkin on tullut», sanoi Hely. »Ja noinko Renkalan rahat
+menevät?»
+
+»Tunnetteko heidät?»
+
+»Tunnen minä Renkalan ja hänen tyttärensä. Mutta nyt minua jo väsyttää
+niin kovin, että täytyy mennä maata.»
+
+»Niin, kyllä maar, kello on jo yksitoista; minäkin tässä näin kauan
+löpisen enkä muista, että olette matkastakin väsynyt; mutta oli kovin
+hauska jutella, kun kerran puhekumppanin sain», sanoi leski ja läksi
+kamariinsa.
+
+Jättäen kaikki huolensa Jumalan haltuun vaipui Hely väsyneenä makeaan
+uneen uudessa kodissaan.
+
+
+
+
+KOLMASKOLMATTA LUKU
+
+
+Kesä oli mennyt, elokuu oli loppupuolella. Pelloilla näkyi kuhilaita
+joka haaralla. Hely oli hyvin tullut toimeen suutarinlesken luona. Se
+vain välistä häntä huolestutti, että Mauri juoksi Juskan perässä
+kaikkialle ja usein loukkasi itsensä, kun yritti kiivetä paikkoihin,
+joihin hän ei saattanut päästä, vaikka Juska pääsi. Lähellä
+suutarinlesken asuntoa oli talojen välissä vainiotilkku, jonka vuoksi
+siinä myöskin oli maantienveräjä. Kun matkustavaiset ajoivat kylän läpi,
+täytyi heidän siis tässä kohden vähentää vauhtia, ja milloin vain vaunut
+siitä menivät, niin pojat heti kiirehtivät päästäksensä vaunujen taa.
+Jokainen äiti ymmärtää, että tämä Helyä huolestutti. Hän oli kyllä
+kieltänyt poikaansa, mutta kun Juska meni edellä, ei Maurikaan kieltoa
+muistanut.
+
+Eräänä päivänä, kun Mauri leikki kivillä ja kuusenkävyillä sisällä ja
+Hely ompeli, tuli leski ulkoa ja sanoi: »Olipa hyvä, että poika oli
+sisällä, sillä nuori patruuna ajoi juuri tästä ohitse semmoista vauhtia,
+että jos poika olisi maantiellä ollut, niin pian olisi saattanut joutua
+hevosen jalkoihin. Kuulin tuolla kylässä, että patruuna meni
+morsiantansa noutamaan. Kaikkialla nyt puhutaan, että hän ja opettajatar
+ovat kihloissa. Sanotaan, että keväästä asti ovat olleet, vaikka siitä
+nyt vasta on ruvettu puhumaan.»
+
+Hely ei vastannut tähän mitään. Hän kävi hirveän kalpeaksi ja sanoi
+voivansa pahoin sekä meni heti pitkäkseen vuoteellensa.
+
+Leski ihmetteli, mikä häneen nyt noin äkkiä tuli, ja sanoi: »Se on
+varmaankin kohtausta, ei mikään muu niin äkkiä ota kiinni.»
+
+Mutta Hely kyllä tiesi, mikä otti kiinni. »Iirikö menee tuohon sukuun?»
+-- ajatteli hän. »Siis on Mauri taas ilman hoitajaa, jos äiti kuolee.
+Ihalaanko Mauri? Ei, ei milloinkaan! Iiri saisi hävetä koko elinaikansa
+sisarensa tähden, ja kaikki ihmiset sanoisivat: 'Tuo on isätön lapsi.'
+-- Kauas täältä pitää Mauri vietämän. Martin luona tulee hänestä
+kelvollinen talonpoika, ja Hanna on hyvä ihminen, hän kyllä Maurin
+äidiksi rupeaa.»
+
+Parin päivän kuluttua oli Hely taas toipunut. Hän istui portailla
+ompelemassa, sillä ilma oli lämmin; Juska ja Mauri juoksentelivat
+pihassa.
+
+Samassa kuului maantieltä ratasten jytinää ja vaunut ajoivat hiljakseen
+ohitse. Hely katsoi vaunuissa istuviin ja kävi lumivalkeaksi. Lapset
+juoksivat maantielle, ja Hely tahtoi huutaa heitä pois, mutta hän oli
+kuten kivettynyt eikä saanut sanaa suustaan. Vaunuissa istui Aksel ja
+hänen morsiamensa Ragnhild. Juska kiipesi vaunujen taa ja Mauri, joka ei
+jaksanut kiivetä juoksi perässä, pitäen kiinni vaunuista.
+
+»Pois sieltä takaa!» huusi ajaja, mutta Juska ei mennyt pois. Aksel
+sieppasi kiivaasti ajajalta piiskan ja huimasi sillä vaunujen taa.
+Silloin Mauri kovasti rupesi huutamaan, sillä piiskan sivallus oli
+sattunut häneen, joka juoksi vaunujen vieressä, eikä ulottunutkaan
+Juskaan. Kimeä hätähuuto kuului myöskin suutarinlesken portailta. Hely
+oli kuullessaan lapsensa äänen päässyt kivettyneestä tilastaan. Hän
+kirkasi ensin ja juoksi sitte, aavistaen mitä hirveintä, maantielle.
+Päästyänsä vaunujen luo, jotka nyt seisahtuivat, koska ajaja meni
+porttia avaamaan, kohtasi hänen katseensa Akselin. Mitä kaikkea Aksel
+näki noissa mustissa silmissä, sitä en tiedä, mutta varma on, että hänen
+täytyi luoda silmänsä maahan päin. Hely otti syliinsä itkevän Maurin ja
+riensi kotiin, mutta Aksel sanoi lujasti palvelijalle: »Aja!» Vaan kun
+hevoset läksivät liikkeelle, huudahti Ragnhild: »Aksel, älä anna hänen
+ajaa, minä tahdon mennä katsomaan tuota lasta, miten hänen laitansa on.»
+
+»Älä mene, armas Ragnhildini -- se vaikuttaa sinun hermoihisi -- -- ja
+--»
+
+»Minun hermoihini! Ei minun hermojani mikään vaivaa; minä tahdon mennä!»
+
+»Tästä vain syntyy ikävyyksiä, ei minua haluta nähdä kyyneleitä ja
+parkumisia -- vähäinen piiskan näpähys -- mitä tuo nyt oli -- Minä
+lupaan, että heti Ihalaan tultuani annan kuulustaa, kuinka lapsi voi, ja
+sinä saat nähdä, ettei häntä mikään vaivaa.»
+
+»Minä tahdon mennä häntä katsomaan, sen olen sanonut. Jää sinä tänne,
+minä menen yksin», ja hän tarttui ajajaan, vaatien häntä seisahuttamaan
+hevosia.
+
+Aksel näytti erittäin tuskastuneelta; hän rukoili vieläkin Ragnhildia
+luopumaan aikeestansa, mutta kun neito oli luja päätöksessään, sanoi
+Aksel hänelle: »Noh, koska olet itsepintainen, niin minäkin tahdon olla
+samoin. Saat sitte mennä yksin.» Ja Ragnhild meni.
+
+He olivat joutuneet jo hyvän matkaa lesken asunnosta, mutta Ragnhild
+astui kiireesti. Hän oli erittäin kiihkeässä mielentilassa, sillä hän ei
+enää tuntenut sulhoansa. Hän ajatteli käydessään: »Mitenkä Aksel saattaa
+olla noin epäkohtelias, että ennemmin seisoo maantiellä hevosten
+vieressä kuin seuraa minua? Hän sanoi minua itsepäiseksi. Kumpi meistä
+oli itsepäinen? Hän se oli. Minun oli syytä mennä katsomaan lasta, oliko
+hän pahoinkin loukkaantunut -- mutta Aksel jäi maantielle vain pelkästä
+oikullisuudesta. Sellainenko onkin hänen rakkautensa?» Näin hän tuumaili
+kävellessään suutarinlesken asunnolle, jonne hän jo ennätti.
+
+Hän meni sisälle ja näki Helyn, joka istui tuolilla ja hautoi kylmällä
+rievulla Maurin kasvoja. Ragnhild läheni häntä luoden silmänsä Maurin
+kasvoihin, joissa pitkä punainen naarmu osotti piiskan jäljen, ja tunsi
+heti lapsen, jonka hän oli nähnyt Helsingin asemalla. Hely huomasi
+myöskin, että Ragnhild oli sama, joka hänen lapselleen oli appelsiinin
+antanut, ja hänen tummat silmänsä kävivät heti lempeämmiksi. Hän
+vakuutti Ragnhildille, että Mauri kyllä pian parantuisi, vaikka naarmu
+nyt vähän rumalta näytti. Ragnhild otti pienestä laukusta, joka hänellä
+oli muassaan, monenlaisia makeisia ja antoi ne Maurille. Sitte hän läksi
+pois, luvaten tulla pian jälleen.
+
+Kun Ragnhild palasi, katsoi Aksel häneen vähän levottomasti, mutta kysyi
+kuitenkin: »Oliko lapsi pahoin loukkaantunut?»
+
+»Pahoin kyllä, mutta ei vaarallisesti. Oi, hän oli niin suloinen, kuten
+pikkuinen enkeli, kun hänet näin Helsingin asemalla, mutta nyt oli
+hänellä suuri punainen naarmu kasvoissaan, ja se häntä niin rumensi,
+että tuskin häntä tunsin. Äiti parka oli aivan kuolonkalpea, mutta
+erittäin kaunis ihminen; vahinko vain, etten osannut hänen kanssaan
+puhua -- vähän kuitenkin hän ymmärsi ruotsia. Jolleivät Arvo ja Iiri
+olisi jääneet jälkeemme, olisin mennyt sinne Iirin kanssa.»
+
+»Huomenna annamme kuulustaa, miten pojan laita on», sanoi Aksel.
+
+»Minä menen sinne itse», vastasi Ragnhild, »ja otan Iirin mukaani, sillä
+he eivät minua oikein ymmärrä, kun en osaa suomea puhua».
+
+»Se on tarpeetonta.»
+
+»Miksi noin sanot, Aksel? Minä en sinua ymmärrä enää. Miksikä et itse
+tule minua saattamaan suutarinlesken luo? Olet ikäänkuin pelkäisit
+jotakin; miksi olet noin kummallinen?»
+
+Akselin ei tarvinnut vastata, sillä samassa hän näki Arvon ja Iirin
+tulevan ajaen lesken töllin sivutse ja huudahti: »Kas tuolla Arvo ja
+Iirikin jo meidät saavuttavat. Aja, Heikki!»
+
+Suutarinlesken luona huomattiin myöskin, kun Arvo ja Iiri ajoivat
+ohitse. Hely katsoi ulos ikkunasta ja tunsi sisarensa. Koko hänen
+lapsuutensa aika tuli nyt äkisti hänen eteensä -- se aika, jolloin hän
+vielä oli puhdas ja viaton kuten hänen sylissään lepäävä Mauri. »Se
+aika» -- ajatteli hän, »se on ollut ja mennyt -- mutta pian, jo pian
+uusi aamu koittaa --» Hän laski kätensä sydämellensä ja sanoi itsekseen:
+»Tässä, tässä on kuolema -- ahdistus alkaa jo.» Äkisti hän nyt laski
+nukkuvan Maurin vuoteellensa, otti paperiliuskan arkustaan ja rupesi
+kirjoittamaan seuraavaa:
+
+      »Martti rakas!
+
+Kohta tulee kolme vuotta kuluneeksi siitä, kun toisistamme Hämeenlinnan
+asemalla erkanimme. Silloin lupasit, että sinulla minua kohtaan aina
+olisi veljellinen sydän sekä että, jos sinulla olisi leipää, vaikka
+vähänkin, niin riittäisi siitä aina palanen minullekin. Itselleni en nyt
+apuasi pyydä, vaan pienelle Maurilleni; hän on kohta orpona maailmassa,
+sillä pian tulee elämäni ehtoo. Minulla on sydämessäni kipu, joka ei
+salli mielenliikutusta -- niin sanoi lääkäri. Sitä en kuitenkaan ole
+voinut välttää -- -- se on nyt tullut, ja minä tunnen, että en monta
+hetkeä enää ole täällä maailmassa. Muutin tänne R:n pitäjään ollakseni
+lähempänä Iiriä, mutta olen kuullut, että hän on joutuva Ihalan
+sukukartanon haltijattareksi, eikä Maurin sovi mennä sen suvun
+armoleipää syömään -- -- Minä siis pyydän ja rukoilen, että sinä ja
+Hanna kasvattaisitte Maurista rehellisen, kelvollisen talonpojan,
+sellaisen, joka kaikkea petosta kammoksuu, joka rakastaa ja etsii
+totuutta kaikissa asioissa. Vielä pyydän sinua ja Hannaa sekä myöskin
+lukkarin väkeä antamaan minulle anteeksi kaiken sen surun, jonka olen
+teille tuottanut! Kun tämä kirje teille saapuu, olen jo poissa; minä
+olen pyytänyt suutarinleskeä, jonka luona asun, lähettämään tämän
+sinulle vasta kuolemani jälkeen. Soisin hartaasti, että itse tulisit
+poikaani noutamaan, ja olen täydellisesti vakuutettu siitä, että tämän
+toivoni täytät. Viimeiseksi vielä rukoilen: osottakaa rakkautta pienelle
+Maurilleni! Herra *teitä* ja *häntä* suojelkoon! Nyt menen halusta pois.
+Kristuksen veri puhdistakoon minut synneistäni -- --
+
+      Hely.»
+
+Kirjoitettuansa tämän kirjeen sulki hän sen ja meni toiseen huoneeseen
+lesken luo, sanoen: »Jos kuolema äkisti kohtaisi, niin toimittakaa tämä
+kirje K:n pitäjään Martti veljelleni.»
+
+»Mikä teidän nyt on? Oletteko kipeä?» kysyi leski.
+
+»Olen», vastasi Hely, ja samassa hän oli kaatumaisillaan lattialle,
+mutta leski tarttui häneen kiinni ja sai hänet vielä taluttamalla
+vuoteelle.
+
+Leski otti Maurin hänen äitinsä vierestä pois ja vei lapsen omaan
+kamariinsa. Sitte hän juoksi kylään ja sai sieltä mukaansa erään muijan,
+joka tuli Helyä hieromaan. Hetken perästä he saivat Helyn vähän
+toipumaan, mutta pian vaipui hän taas horrostilaan ja makasi näin koko
+yön. Aamulla hän aukaisi silmänsä, katsoi ympärilleen ja sanoi: »Hän ei
+ole vielä tullut -- tuo muhkea hyvä neito --» Hely puhui katkonaisesti,
+sillä hänen henkeänsä näkyi ahdistavan. Hetken perästä hän istui
+vuoteellensa ja jatkoi taas: »Sanokaa viimeiset terveiset
+opettajattarelle -- hän on minun sisareni!»
+
+»Hän! Mennään heti häntä kutsumaan!» huudahti leski. Mutta Hely huokasi
+kerran oikein syvään, ja samassa hän raskaasti painui takaisin
+vuoteellensa. Kun muijat menivät häntä katsomaan, huomasivat he, ettei
+siinä enää ollut mitään tehtävänä, sillä Hely oli jo päässyt pois
+kaikista tämän maailman vaivoista. Hän oli kuollut.
+
+Tunti ehkä oli kulunut tämän tapauksen jälkeen, kun Ragnhild ja Iiri
+kiirein askelin lähenivät suutarinlesken asuntoa. Leski meni portaille
+heitä vastaan ja sanoi: »Myöhään tulitte, hän on nyt kuollut.»
+
+»Mitä sanotte, onko lapsi kuollut?» kysyi Iiri.
+
+»Ei, mutta äiti. En tiedä, ottiko tuo tapaus häneen niin kovasti, vai
+mikä lienee ollut, mutta hän kävi vain kovin huonoksi, vaikka tänne
+hierojankin toin. Heikko hän, vainaja, aina oli, mutta en minä hänessä
+mitään erinomaista vikaa muuten ole havainnut. Tuo muori, joka häntä
+hieromassa kävi, sanoo hänen saaneen sydämenhalvauksen. Niin, hän käski,
+vainaja, minua sanomaan opettajattarelle hänen viimeiset terveisensä --
+sanoi olevansa teidän sisarenne.»
+
+»Sisareni! Hyvä Jumala! Se on siis Hely! Laskekaa minut häntä
+katsomaan!» Iiri juoksi sisälle, ja siellä makasi Hely, tuo ennen
+kukoistava kestikievarityttö, kalpeana vuoteellaan. Siinä oli kukkanen,
+taitettu, armottomasti tallattu, myrskyyn viskattu --
+
+Iiri laski polvilleen vuoteen viereen ja itki sisar-raukkansa kohtaloa.
+Tässä rukoili hän Jumalaa avuksensa, jotta hän voisi koko elämänsä
+aikana tehdä työtä kansansa kohottamiseksi, sillä tässä, hänen ja
+sisarensa kohtalossa, hän näki kasvatuksen eri vaikutukset.
+
+Ragnhild oli hämmästyksissään kaikesta, mitä näki, mutta kun Iiri
+selitti hänelle asiat, kävi hän miettiväksi. Iiri kyseli leskeltä, koska
+Hely oli tullut asumaan hänen luoksensa, ja leski vastasi:
+
+»Tuossa hän, vainaja, tuli kesäkuun kahdentenatoista päivänä. Minä
+istuin tuolla portailla ompelemassa, kun rattaat seisattuivat portin
+eteen -- se ehkä oli noin kuuden aikaan iltapäivästä, niin se
+muistaakseni oli -- hän talutti Mauria kädestä ja kysyi, olisiko minulla
+huonetta vuokrattavana. Häntä oli neuvottu minun luokseni, kun kylässä
+tiesivät, että minulla on runsaanpuolisesti näitä huoneita. Sitte hän,
+vainaja, näytti paperinsa, ja kun minä näin, että hänellä oli hyvät
+paperit, paitsi tuossa yhdessä asiassa, jonka röökinät tietävät, niin
+teimme heti kaupat, enkä minä sitä ole katunut. Kyllä hän on ollut siivo
+ihminen ja minullekin hauskuutena ja apuna.»
+
+Mauri tuotiin nyt tätinsä nähtäville. Hän oli puhtaaksi pesty ja hyvissä
+vaatteissa. Kun poika näki äitinsä, sanoi hän: »Hejää jo, äiti, älä noin
+kauan makaa!»
+
+»Anna äidin nukkua ja tule tädin luo, tule tädin omaksi pojaksi», lausui
+Iiri ja tarjosi hänelle makeisia.
+
+»Äitin poika Maui on», sanoi lapsi ja rupesi itkemään, mutta Iiri
+varoitti: »Ole hiljaa, pikku Mauri, että äiti saa nukkua.» Sitte hän
+pyysi suutarinleskeä toimittamaan kaikki, mitä kuolleen viimeistä pukua
+varten tarvittaisiin, jätti leskelle rahoja sekä lupasi pian tulla
+takaisin. Maurin hän vei mukaansa.
+
+Ihalan lähelle tultuansa sanoi Iiri Ragnhildille: »Kerro sinä Ihalassa,
+mitä on tapahtunut, minä vien Maurin kotiin.»
+
+»Kyllä», sanoi Ragnhild, »mutta Iiri, vastaa minulle yhteen
+kysymykseen: Tunsiko Aksel sisartasi?»
+
+»Tunsi», vastasi Iiri lyhyesti.
+
+»Kuules, Iiri! On ikäänkuin jotakin olisi olemassa Akselin ja minun
+välissä, -- joku salaisuus -- -- Meidän välimme ei ole enää kuten ennen
+-- minä en saata luottamuksella häneen turvata. Siitä asti, kuin tänne
+tulin, on hän ollut minulle käsittämätön. Hän on kohtelias ja
+ystävällinen, mutta kuitenkin hänessä on jotakin vierasta ja epäsuoraa.
+-- jotakin levotonta --»
+
+»Puhu hänelle suoraan, mitä ajattelet, ja kysy siitä, mitä epäilet --»
+
+»En, hänen täytyy itse minulle puhua, miksi hän ei tullut kanssani
+lesken asunnolle. Oli suuri loukkaus minua kohtaan, ettei hän tullut,
+mutta -- minä rupean jo aavistamaan, mikä siihen oli syynä.»
+
+»Teidän välinne ei sillä tavalla hyvänä pysy, jos noin punnitset, kenen
+velvollisuutena ensi askeleen ottaminen on.»
+
+»Saattaa niin olla, ettei välimme hyväksi tule. Matkalla ihmiset oppivat
+toisiansa tuntemaan -- niinhän sanotaan; minä olen ehkä myöskin nyt
+vasta tällä matkalla oppinut tuntemaan Akselin», sanoi Ragnhild ja läksi
+lehtokujaa pitkin kartanoon, mutta Iiri meni kotiin pienen Maurin
+kanssa.
+
+Kotiin tultuansa kertoi Iiri Leenalle, mitä jo tiedämme, ja Leena rupesi
+heti Mauria hyväilemään sekä näyttämään kaikenlaista, minkä hän arvasi
+poikaa miellyttävän. Mutta Iiri meni kamariinsa, jossa hän vaipui syviin
+mietteisiin. Hänen sydämensä oli täynnä ristiriitaisia tunteita. Hänellä
+oli nyt luonaan tuo orpo poika, jota hän epäilemättä oli velvollinen
+hoitamaan, mutta saattoiko hän viedä Ihalaan isättömän lapsen? Eivätkö
+Arvo ja hänen vanhempansa monta kertaa loukkaantuisi ihmisten kysyessä,
+kenen lapsi pikku Mauri on? »Olenhan ollut täydellisen onnellinen, onhan
+minulla ollut juhannushetkeni -- mitä tarvitsee minun pyytää enempää!»
+ajatteli Iiri. Mutta toinen ääni kuiskasi taas: »Voiko Arvo sitte
+milloinkaan tulla onnelliseksi -- hyväksyykö hän minun tuumani? Mutta --
+se on kuitenkin velvollisuuteni --»
+
+Iiri otti paperia ja kirjoitti päättävästi:
+
+      »Arvo rakas!
+
+Suo minulle anteeksi, että sinut murheelliseksi saatan -- itse olen
+myöskin niin suruissani, etten oikein saa ajatuksiani koossa pysymään.
+Niin, kallis ystäväni -- siksi minun tästä lähtein täytyy sinua nimittää
+-- minä näen, mikä suuri juopa on syntynyt meidän välillemme.
+Velvollisuuteni vaatii minua sisar-vainajani lapsen kasvattajaksi, enkä
+häntä tahdo tuoda vanhempiesi kotiin. Minä tiedän jalon luonteesi
+sallivan sinun tehdä minun tähteni senkin uhrauksen, että ottaisit pojan
+kotiisi, mutta sinne en häntä milloinkaan tuo. Oi Arvo, kyllä tämä nyt
+katkeralta tuntuu -- mutta onneton ei ihminen kuitenkaan ole silloin,
+kun hän velvollisuutensa täyttää -- --»
+
+Iiri istui mietteissään eikä huomannut, että joku häntä hiljaa läheni.
+Se oli Arvo, joka kuultuaan Ragnhildilta, mitä oli tapahtunut
+suutarinlesken luona, riensi morsiamensa luo, sillä hän arveli, että
+Iiri jotakin lohdutusta kaipasi. Mutta nähtyänsä Iirin istuvan kynä
+kädessä kirjoittamassa, kurkisti Arvo hänen olkansa ylitse ja näki
+hämmästyksekseen kirjeessä oman nimensä. Hän luki edemmäksi ja huudahti:
+»Iiri! Mitä sinä kirjoitat! Kuinka saatat ajatellakaan, että minä tuon
+pojan tähden sinusta luopuisin -- en milloinkaan!» -- Samassa hän muisti
+isoisänsä kohtalon sekä sen runopätkän, jonka tämä oli rakkaallensa
+kirjoittanut, ja sanoi innostuneena: »Minä sanon sinulle, kuten isoisäni
+kerran sanoi morsiamelleen:
+
+      'Ennenpä kyyhky pieni
+      armaastaan eriää,
+      kuin sinua, kallis Iiri,
+      sun sulhos hylkäjää!'
+
+Se ei tapahdu, että minä sinun antaisin noin heittää onnemme
+turhanpäiten menemään; meidän tulee tukea toisiamme hyvissä teoissa ja
+me alamme työmme tämän pienen orvon kasvattamisella.»
+
+»Oi Arvo, minä tunnen kyllä sinun mielipiteesi, mutta vanhempasi ehkä
+kärsivät. Hekin ovat niin ylevämielisiä ihmisiä, etteivät sitä tahdo
+näyttää, mutta --»
+
+»Et saa puhua tuollaisia! Minä otan tämän kirjeen ja vien sen
+vanhemmilleni; se on minulle kirjoitettu, vaikka onkin keskeneräinen.»
+
+»Älä puhu mitään vielä, mieti asiaa pari päivää; minä olen vakuutettu
+siitä, että huomaat parhaaksi, mitä olen sanonut.»
+
+»Se ei ole parasta; mutta parin päivän perästä ehkä huomaat itse, ettei
+ihmisen tyhjänpäiten tarvitse onneansa uhrata. Ei minun äitini ole
+sellainen kuin everstinna tätini. Jos häntä anopiksesi aikoisit, niin
+silloin ehkä nuo ennakkoluulot olisivat paikallaan. Älä nyt suotta
+poskiasi kalpeiksi itke, vaan ole rauhassa», lausui Arvo, ja painaen
+suutelon morsiamensa huulille hän sanoi hyvästi ja lähti kotiin.
+
+Maurin itku kuului kyökistä, ja Iiri meni ottamaan häntä kamariinsa sekä
+koetti lapsukaista viihdytellä, miten parahiten saattoi, sillä poika,
+joka ei ymmärtänyt, ettei kuolema uhriansa takaisin anna, pyysi vähän
+päästä äitinsä luo. Illalla kävi viihdyttäminen kuitenkin vaikeammaksi,
+kun ei lapsi tahtonut nukkua, vaan itki yhäti, kaivaten äitiään.
+
+Seuraavana päivänä Mauri pääsi Iirin kanssa katsomaan äitiänsä, ja kun
+poika näki muutoksen, joka kuolleessa oli tapahtunut, ei hän enää
+pyytänyt äidin luo. --
+
+Kolme päivää oli kulunut Helyn kuolemasta ja vähän neljättä, kun Iiri
+näki patruunan ja patrunessan tulevan koulua kohti. He olivat
+aamukävelyllä ja katselivat maitansa -- mutta yht'äkkiä he kääntyivät
+suorastaan Iirin portaita kohti. Iirin sydän sykki niin, että hän
+melkein sen kuuli, kun hän meni ovea avaamaan.
+
+»Hyvää päivää, Iiri!» sanoi patruuna. »Olemme sinua kaivanneet kovasti.
+Tuoppa nyt näytteelle tuo poika, joka uhkaa Arvolta sydämesi ryöstää!»
+-- Samassa Mauri, joka oli ollut patruunan ja patrunessan tullessa
+Leenan kanssa puuvajassa, tuli juosten sisälle ja huusi:
+
+»Täti! Viejaita tuli, Maui näki!»
+
+»Vai niin, tuossapa hän on», sanoi patruuna ja otti lapsen syliinsä.
+»Todellakin sievä lapsi! Vai tämän pikku miehen tähden sinä Arvolle
+rukkaset antaisit! Totta puhuen, Iiri, siitä ei tule mitään -- tämä
+olisi aivan järjetöntä! Me otamme lapsen Ihalaan ja koetamme kasvattaa
+hänestä kelvollisen ihmisen. Ja mitä sinuun tulee, niin toivon, että tuo
+ainoa vika, mikä sinussa on -- epäluulo vapaasukuisia kohtaan --
+haihtuu, kun itse siihen säätyyn astut.»
+
+»Suokaa anteeksi», sanoi Iiri, »minä luulin tekeväni oikein, mutta
+äärettömällä ilolla myönnän erehdykseni». Sitä sanoessaan oli hän niin
+onnellisen näköinen, että hänen ihanat silmänsä loistivat kuin tähdet.
+
+»Minä en kuitenkaan voi sinun aikomuksestasi olla pahoillani», sanoi
+patrunessa, »sillä se osottaa, että sinussa on voimaa itsekieltämiseen,
+ja sitä ihminen maailmassa tarvitsee velvollisuuksiensa täyttämisessä.»
+
+»Tule nyt meidän seurassamme Ihalaan, sillä Arvo sinua kovasti kaipaa.
+Sitäpaitsi Aksel ja Ragnhild lähtevät tänään», virkkoi patruuna.
+
+»Joko nyt! Eihän heidän ollut aikomus lähteä näin pian.»
+
+»Ei, mutta minä pelkään, että heidän välinsä kohta alenee
+jäätymäkohtaan», pilkkasi patruuna.
+
+Samassa aukeni ovi ja Martti astui sisälle.
+
+»Martti!» huudahti Iiri. »Oletko saanut täältä mitään tietoja, minä kun
+vasta eilen sinulle kirjoitin?»
+
+»Olen», vastasi Martti, »vaikken sinun kirjettäsi ole saanut».
+
+Iiri esitteli veljensä Ihalan haltijoille. Silloin huomasi Martti
+myöskin Maurin, joka leikitteli lattialla eläinkirja sylissä, ja sanoi:
+»Tuossa kai on sisar-vainajani poika. Minä tulin häntä noutamaan meidän
+pikku Elvillemme veljeksi ja leikkitoveriksi.»
+
+»Et suinkaan! Kyllä minä hänet pidän», vastasi Iiri.
+
+»Ei maar; sisareni kirjoitti minulle, kun tunsi kuolemansa lähenevän, ja
+pyysi, että minä ottaisin Maurin luokseni, ja minä tahdon
+välttämättömästi täyttää hänen toivomuksensa.» Martti otti Helyn kirjeen
+taskustansa ja antoi sen Iirille luettavaksi.
+
+Iiri luki kirjeen ja pyysi sitte patrunessaa lukemaan. Sen tehtyänsä
+patrunessa sanoi:
+
+»Tästä, Iiri hyvä, näemme, että kaikki tuumamme ovat olleet turhia.
+Kuolevan äidin, tuon katuvan Magdaleenan, viimeinen tahto on pyhänä
+pidettävä.»
+
+He läksivät nyt pois, mutta hetken päästä tuli Arvo Marttia tervehtimään
+ja vei sitte Iirin jättämään hyvästi Ihalasta lähteville vieraille.
+Onnellisina he menivät Ihalan lehtokujaa pitkin, ja kun astuivat saliin,
+tuli patruuna hymyillen heitä vastaan, sanoen: »Minä luulen, että olette
+nyt vielä onnellisempia kuin ennen.»
+
+Vähän ajan kuluttua Aksel ja Ragnhild läksivät Ihalasta, ja Iiri meni
+kotiinsa Martin ja pikku Maurin luo.
+
+Seuraavana pyhänä vietiin Hely viimeiseen lepokammioonsa. Häntä
+saattamassa olivat Iiri, Mauri ja Arvo, sekä Leena, suutarinleski ja
+vieläpä muutamia muita kyläläisiä. Iiri piti sitte vähäiset
+maahanpaniaiset illalla.
+
+Maanantaina lähti Martti ja vei Maurin muassaan. Pieni orpo joutui
+aikaisin maailmaa koettelemaan.
+
+
+
+
+NELJÄSKOLMATTA LUKU
+
+
+Taas oli ihana kevät, lauhkeat tuuloset liehuttelivat puitten latvoja,
+vuokot kukkivat, tuomet vaahtasivat, ja kirkkomaalla, Helyn haudalla,
+olivat orvokit täydessä kukoistuksessa. Kevät on tullut! kukkui käki
+lehdikossa; kevät on tullut! lauloi leivo liidellessään sinitaivasta
+kohti; ja »Kevät on tullut!» kuiskasi Arvo morsiamelleen, sillä nyt oli
+se kevätpäivä tullut, jota he olivat odottaneet ja jota varten Ihalassa
+koko talven aikana oli puuhattu ja varustettu -- heidän hääpäivänsä,
+kesäkuun kolmas päivä. Siksi oli lastenkodin kattohirsikin saatu
+paikoilleen, joten rakennus nyt muhkeana kohotti harjaansa Ihalan
+niemellä.
+
+Koululapset olivat koristaneet kansakoulun niin, että se oli melkein
+limojen ja kukkaköynnöksien peittämänä.
+
+Vieraita oli kartanoon tullut paljon, sukulaisia ja tuttavia kokoontunut
+monelta haaralta. Everstinna Aatelikin oli perheensä muassa Ihalassa,
+vaikka hän ensin, kun kuuli Arvon kihlauksesta, sanoi: »Mitenkä Arvo
+saattoi tuoda jaloon sukuumme halpasäätyisen tytön? Mikä mesalliance!
+Minä en suinkaan häihin mene!»
+
+Lilliin tämä uutinen vaikutti toisin. Nyt, kun hän tiesi, että Arvo
+auttamattomasti oli toisen oma, niin hän ensin yksinäisyydessä
+katkerasti itki, vaan pian kyllä kävi hänen mielensä levollisemmaksi
+kuin se oli ollut moneen vuoteen. Hän rupesi jälleen, kuten surkastunut
+kukkanen lämpimästä sateesta, virkistymään uuteen eloon, ja iloisena,
+keveänä kuin ennenkin näkyi hän nyt liikkuvan häävieraitten joukossa.
+
+Kouluhuoneisiin oli sijoitettu lukkari matamineen, sekä Martti, rovasti
+Nurmi perheineen, ja vielä yksi, jota lukija ei tunnekaan, koska tämä
+uusi jäsen tuli suvun tuttavuuteen vasta Iirin häissä -- se oli Pekon
+morsian, seitsentoista-vuotias neiti W., jonka isä oli kielenkääntäjänä
+senaatissa. Martin vaimo ei häihin tullut; hän jäi lastensa kanssa
+kotiin. Kaikki Aatelilaiset ja nuoret herrat olivat Ihalassa -- Ragnhild
+ei kuitenkaan ollut mukana, sillä hänen ja Akselin kihlaus oli
+purkautunut. Hän vain lähetti Iirille kauniit sohvatyynyt
+morsiuslahjaksi.
+
+Helvi ja Selja pukivat Iirin morsiameksi, eikä ollut vaikeakaan saada
+hänestä ihanaa morsianta, sillä viheriä myrtti ja valkoiset myrtti- ja
+oranssikukat sopivat hyvin hänen mustiin hiuksiinsa. Patruuna oli itse
+ostanut Iirille hääpuvun; se oli valkoisesta silkkikankaasta tehty. Iiri
+olisi halukkaammin suonut sen olevan yksinkertaisemmasta aineesta,
+mutta neiti Joppe sanoi: »Älä suinkaan puhu mitään siitä, että pidät sen
+liian komeana, sillä mitä patruuna on sinulle lahjoittanut hyvästä
+sydämestä, siihen sinun tulee tyytyä. Että hän on antanut sinulle komean
+lahjan, se vain osottaa hänen pitävän sinua kelvollisena sitä
+kantamaan.»
+
+Kun Iiri oli valmiiksi puettu, katseli lukkarin matami häntä niin
+ihastuneena, että kyyneleet vierivät hänen silmistään, ja sanoi: »Oi
+ihmeellistä, että sinä nyt todellakin olet meidän Iiri!»
+
+Lukkari matamineen sekä rovasti, ruustinna ja Martti menivät nyt
+kartanoon. Sinne oli jo kokoontunut vieraita, ja kun matami meni heitä
+tervehtimään, sanoi hän jokaiselle: »Hyvää päivää, terveisiä meidän
+pitäjästä!»
+
+Kun vieraat kaikki olivat saapuneet, aukeni salin ovi, ja nuori morsian
+sulhonsa taluttamana tuli sisälle sekä heidän perässään sulhaspojat
+neitosineen. Morsiuspari astui vihkirahien eteen, ja pappi alkoi
+tehtävänsä.
+
+Vihkimisen jälkeen nuori pari valokuvattiin; valokuvaaja oli heitä
+varten Tampereelta tuotu. Patruuna tahtoi saada miniänsä kuvan
+sellaisena, kuin hän morsiamena oli, sillä niin oli hänestä ja
+patrunessastakin kuvat otettu. Kartanon entisistä haltijoista oli
+öljymaalauksia, jotka myöskin olivat morsiuspuvussa.
+
+Sitte kului hääpäivän ilta iloisesti, kuten suurissa häissä ainakin.
+Soitto kaikui, nuoret tanssivat ja vanhat juttelivat. Keski-ikäiset
+katselivat ja tarkastelivat, kävikö kaikki yhtä hyvin kuin heidän
+nuoruudessaan ja heidän häissään, -- vaan epäilemättä jotakin erilaista
+oli, ja se ei kelvannut. Mutta yhtä kaikki, olihan moittiminenkin
+hauskaa. Varsinkin nimismiehen rouvaa se näkyi huvittavan, sillä kun
+kaikki muut kiittivät morsianta, sanoi hän: »Kyllä kantokin kaunis on,
+kun koristetaan. Mitäpä hän muuta olisi tuollaisessa puvussa? Kyllä vain
+halvempikin vaate olisi kelvannut sille, joka ennen on paimentyttönä
+ollut. Laina ja Nanni ovat aina sanoneet, että hän on ylpeä, vaikka osaa
+viehättää, herroja varsinkin.»
+
+Lukkarin matami tuli istumaan nimismiehen rouvan lähelle, ja rouva
+rupesi nyt onnittelemaan matamia, joka oli kasvattinsa saanut
+sukukartanon emännäksi.
+
+»Kyllähän niin, onni meidän kasvattejamme on seurannut», myönsi matami.
+»Pekkokin on nyt sinaatissa virkamiehenä, ja sinaatista hän aikoo
+naidakin. Tuo neito tuossa on meidän Pekon morsian.»
+
+Nimismiehen rouva veti suunsa ivalliseen hymyyn osotteeksi, että hän
+ymmärsi yhtä ja toista enemmän kuin matami, sekä kysyi: »Mikä virka
+teidän tulevan miniänne isällä on?»
+
+»Hän on franslaattori, semmoinen, jonka pitää tunteman kaiken maailman
+kielet ja ne sitte kääntämän. Tiettyhän se on, että sillä täytyy olla
+tavattoman suuri oppi ja tieto.»
+
+Nimismiehen rouvaa rupesi yskä vaivaamaan, mutta sitte hän kysyi taas:
+»Kuka nyt tulee Iirin sijaiseksi kouluun?»
+
+»Rovastin Helvi on luvannut ruveta opettajattareksi. Hän onkin sopiva,
+ei ole liian nuorikaan. Hänestä Iirillekin tulee paljo hauskuutta, he
+kun ovat vanhat tuttavat.»
+
+»Kyllä kai», vastasi nimismiehen rouva. »Mutta kuka tulee hoitamaan
+lastenkotia?»
+
+»Mieheni ja minä. Me myymme omassa pitäjässä olevat huoneemme ja
+muutamme tänne. On se sen puolesta hauskempaa, että pääsemme lähemmäksi
+Iiriä. Arvo ja hän ovat meitä tänne tahtoneet -- sanovat, että lapset
+paremmin tulevat tottelevaisiksi, kuin heillä on sekä isä että äiti, ja
+kyllä kai se niin onkin.»
+
+Martti seisoi ovella tanssia katsomassa ja tuli sieltä matamin viereen
+istumaan. Samassa morsian hänet huomasi ja nosti tuolin itsellensä
+Martin rinnalle, sanoen: »Tuskin olen saanut sinua tavata tänään. En ole
+kuullut, kuinka Mauri viihtyy.»
+
+»Aivan hyvin hänen aikansa kuluu. Hän pitää Elviä pikku sisarenansa ja
+on kovin viisas olevinaan sekä neuvoo tyttöä kuten vanhempi ainakin.
+Hauskuutena hän on kaikille, mutta erittäinkin Kallulle, joka häntä
+hellii kuten äiti lastansa, ja poika juokseekin pienen koiranpennun
+tapaan Kallun perässä joka paikkaan.»
+
+»Sepä hyvä heille kumpaisellekin, että toisissaan osaksi löytävät, mitä
+molemmat ovat kadottaneet», sanoi Iiri vakavasti.
+
+Hääpäivä riemuineen rupesi loppuun kulumaan, ja morsiusneidot tulivat
+ottamaan Iiriä piiritanssiin, jossa kruunu morsiamelta piti toiselle
+tanssittaman. Iirin silmät sidottiin, ja kun häntä oli pyöritetty,
+valitsi hän joukosta yhden, ja se oli Lilli. Sitte meni Arvo
+sulhaspoikien kanssa tanssimaan ja valitsi taas yhden; tämä osui olemaan
+ruunuvouti. -- Ilo oli yleinen, ja kaikki tarjosivat itseänsä
+ruunuvoudin häihin.
+
+Kun illallista syötiin toivotettiin vielä, että pian taas syötäisiin
+illallista ruunuvoudin häissä. Mutta hän sanoi vaivihkaa Arvolle: »Tuota
+taas, ei minun häistäni enää mitään tule, sillä minäkin, tuota taas,
+olisin ottanut hänet, jonka veli sai; mutta, tuota taas, minä tahdoin
+ensin harjahirren uuden huonerivini katolle, ennenkuin kosimaan menin,
+ja, tuota taas, sitte oli se liika myöhäistä, veli ennätti ennen --
+mutta kyllä hän olisi minulle hyvin sopinut.»
+
+Puheita pidettiin illallispöydässä, kuten häissä tapana on. Arvo puhui
+lämpimästi lukkarille ja matamille, ja matami niiasi aina, kun hänen
+mielestään sanat erittäin häntä koskivat. Pitäjän rovasti myöskin muiden
+muassa piti puheen morsiamelle. Hän sanoi iloitsevansa siitä, että
+morsian nyt oli semmoisilla siteillä sidottu pitäjään, ettei tarvinnut
+pelätä hänen haluavan pois. »Me tarvitsemme työtä tekeviä, vaikuttavia
+henkilöitä», lausui rovasti, »ja mitä tämä nuori morsian on vaikuttanut
+täällä, sen osottaa jo tuolla niemellä kohoava rakennus, jossa
+orpolapset saavat lämpimän suojan. On pääasiallisesti hänen ansionsa,
+että voimme sanoa: Meidän pitäjässä ei myydä ihmisiä, meillä ei ole
+huutolaisia enää!»
+
+Tähän maljaan kaikki iloiten yhtyivät.
+
+Hääpäivä oli loppunut, ja vieraat läksivät pois, mutta kesäyön
+hiljaisuudessa kuului laulurastaan ääni Ihalan niemeltä, kun se lauloi:
+
+Lempi, lempi, kestää, kestää, yhäti, yhäti, iäti, iäti, iät, iät iätiiii
+--
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Huutolaiset, by Theodolinda Hahnsson
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14802 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..76691a1
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #14802 (https://www.gutenberg.org/ebooks/14802)
diff --git a/old/14802-8.txt b/old/14802-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..9dc2920
--- /dev/null
+++ b/old/14802-8.txt
@@ -0,0 +1,7220 @@
+The Project Gutenberg EBook of Huutolaiset, by Theodolinda Hahnsson
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Huutolaiset
+
+Author: Theodolinda Hahnsson
+
+Release Date: January 25, 2005 [EBook #14802]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HUUTOLAISET ***
+
+
+
+
+Produced by Matti Järvinen and PG Distributed Proofreaders.
+
+
+
+[Transcriber's Note: Alkuperäisessä teoksessa lukujen numeroinnissa 
+on virhe ja siksi lukunumero yksitoista puuttuu.]
+
+
+
+
+HUUTOLAISET
+
+
+Theodolinda Hahnsson
+
+
+Alun perin julkaissut
+Kustannusosakeyhtiö Otava 1918.
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN LUKU
+
+
+Oli kaunis, valoisa talviaamu. Täysikuu kumotti taivaalla ja kynttiläin
+valo näkyi joka ikkunasta K:n pitäjän kirkonkylässä, sillä nyt oli
+jouluaamu, ja silloinhan köyhinkin mökkiläinen hankkii itsellensä
+kynttilän.
+
+Seppälän kestikievaritalossa oli kello täsmälleen viisi, kun pieni
+tyttönen astui tupaan. Hän seisahtui ovelle ja kysyi hyvää huomenta
+lausuttuaan: »Mitä kello on?» Emäntä, joka tuvassa askaroitsi, katsoi
+seinässä olevaan kelloon, vastaten: »Kelloko? Viisihän se on. Mitäpä
+sinä tyttö riepu näin aikaiselta liikkeellä olet?»
+
+»Minä pääsen kirkkoon! Äiti antoi takkinsa ylleni, ja lukkarin matamilta
+sai Iiri lainaksi hänen tyttö-vainajansa takin. Matami myöskin lupasi
+kirkonaikana käydä sairaan äitimme luona.»
+
+»Kyllä karja-Marikin saa mennä äitiänne katsomaan. Hely rukka, tuossa on
+sinulle voileipä. Kuivanpuolista teillä kyllä lienee, kun on äitikin
+kipeä. Ei taida juuri joulusta tietoa olla.»
+
+»On meillä kolmihaarainen kynttilä. Koska äidillä oli vähä talia, niin
+hän sen laittoi, vaikka olikin kipeä. Ruukussa hänellä oli talia, ja
+siihen hän vain kynttilää kastoi. Hän on aina joka joulu Vapahtajan
+tuloksi laittanut meille kolmihaaraisen kynttilän. Nyt on meidän tupa
+niin valoisa, että Marttikin sanoi Jeesuksen näkevän joka nurkan ja
+pielen -- hän ei ymmärtänyt, että Jeesus kyllä kaikki näkee
+pimeässäkin.»
+
+»Vanhako hän nyt on?»
+
+»Kynttilänä täyttää kahdeksan.»
+
+»Hm -- pieni olisi äidistä jäämään.»
+
+Huomenkello rupesi soimaan, ja Hely riensi kotiinsa, joka oli vastapäätä
+kestikievaritaloa.
+
+Tarkastakaamme tätä pientä kotia, johon Hely nyt tuli. Se oli
+ulkonäöltään samanlainen kuin tavalliset mökit, joita joka kylässä
+näkee, mutta jos astumme sisään, niin jäämme ihmettelemään, miten tuo
+viisikyynäräinen huone, jossa asuu äiti ja kolme lasta, saattaa olla
+noin siistinä. Siellä on kullakin lapsella pieni nurkansoppi, missä,
+mikin pitää lelunsa -- pulikoita, kuusenkäpyjä y. m. Ikkunalla palaa
+kolmihaarainen kynttilä levittäen suloista juhlallista jouluvaloa
+huoneeseen; mutta lasten äiti, jonka ohjaavan käden jälkiä tarkastamme
+-- hän makaa sairasvuoteella. Hän on köyhä leski. Miehensä, joka
+herraskartanossa palveli, on jo ollut kuolleena muutaman vuoden. Lapset
+eivät kuitenkaan köyhyydestä ole tietäneet, sillä äiti eli Antin-Liisa,
+joksi häntä nimitettiin, on heille aina heidän pienet tarpeensa
+työllään hankkinut niin kauan kuin hän terveenä oli, ja niin hän vielä
+nytkin on toimittanut heille heidän joulutarpeensa. Jaksaako hän enää
+muuta -- sitä on vaikea päättää, sillä heikolta sairas äiti näytti, kun
+hän luoden raukean katseen tyttöseensä, joka kievarista palasi, sanoi:
+
+»Joudu, Hely, ottamaan takki yllesi! Iiri pieneni, kiirehdi sinäkin,
+jotta pääsette penkkiin, ennenkuin ahdinko tulee. Hely, ota sukkanauhani
+ja sido se vyötäröillesi, että takki paremmin sinua lämmittää.»
+
+Lapset tekivät, kuten äiti käski. Ennenkuin läksivät, juoksi Iiri vielä
+hyväilemään äitiänsä sekä peittämään rahilla nukkuvaa pikku Marttia, ja
+sitte he menivät kirkolle. Kun kirkkoon ennättivät, oli se vielä melkein
+tyhjä. Ihana valovirta tulvaili heitä vastaan, ja pienet enkelinkuvat
+alttaritaulussa näyttivät suloisemmilta kuin milloinkaan. Lapsista
+tuntui, ikäänkuin he ensi kerran olisivat nähneet nuo enkelit. He
+pyrkivät aina lähemmäksi, ja vihdoin olivat ihan alttarin kohdalla. Hely
+tahtoi osottaa sormellaan enkelinkuvaa, joka hänen mielestään oli
+suloisin, mutta eipä sormet tulleetkaan näkyviin, sillä hihat olivat
+niin pitkät, että kätkivät kokonaan pienet kätöset. Lapsukaiset olivat
+aivan unhottaneet, että kirkonmenot kohta alettaisiin, mutta lukkari,
+joka juuri kulki heidän ohitsensa, käski heitä menemään penkkiin. Hely
+katsoi taaksensa ja hämmästyen, nähdessään kirkon penkit täynnä väkeä,
+tarttui hän Iirin käteen ja veti häntä muassaan läheiseen penkkiin, joka
+vielä näkyi olevan tyhjä. He menivät ihan penkin perälle, jotta eivät
+olisi kenenkään tiellä, mutta kauan eivät siinä istuneetkaan, ennenkuin
+muhkea, ketunnahkaiseen turkkiin puettu rouva ja lihava herra sekä nuori
+tyttö ja kadetti astuivat penkkiin. Viimeksi mainitut olivat siinä
+iässä, jolloin lapsuuden ajasta juuri on tultu nuoruuden ikään. Nämä
+henkilöt, jotka tässä esitämme, ovat Eversti -- niin miksikä häntä
+nimittäisin? Yhteinen kansa sanoi häntä Kartanon everstiksi, mutta jos
+hänen nimeään, kysyi esimerkiksi joltakin kyytipojalta, niin tämä
+kynsien korvantaustaan vastasi: »En sitä nyt muista, on se oikein
+aatelia.» Koska tuo nyt on varma, että nimi on aatelinen, mutta ettemme
+siitä selvää saa, niin päätämme nimittää häntä Aateliksi.
+
+Everstinna Aateli, joka istui lähinnä pienokaisia, vilkaisi aina
+välimmiten sivulleen ja veti turkkinsa paremmin ympärillensä, ikäänkuin
+hän olisi pelännyt, että sen silkkipäällys olisi tarttunut Iirin
+karkeaan takkiin. Iiri huomasi, että hän ja sisarensa olivat liikana
+kaluna näitten ylhäisten penkissä ja koetti syrjääntyä penkin perään
+niin kauas kuin suinkin saattoi. Mutta kun ruvettiin veisaamaan, silloin
+lapset kokonaan unhottivat nuo mahtavat penkissä olijat ja veisasivat
+kirkkaalla äänellä äitinsä virsikirjasta:
+
+      »Ah Jeesuinen minun Herraisen',
+      tule minun sydämeni karsinaiseen».
+
+Everstinna kuuli lasten kauniit äänet ja katsahti vielä kerran sivulleen
+ja sitte alttaritaulun enkelinkuviin -- mitä katsoi hän? -- Vertailiko
+hän noita pieniä eläviä kasvoja taulun enkeleihin?
+
+Kirkonmenojen loputtua, kun kirkosta lähdettiin ja everstinna lapsineen
+juuri astui rekeensä, menivät penkissä istuneet pienokaiset heidän
+sivutsensa.
+
+»Mamma, näittekö noita lapsia? Erittäin sievät muodot. Vahinko, että
+olivat noin epä-esteettisessä puvussa.»
+
+»Hm, Aksel hyvä, talonpoikaislapsia -- köyhiä, mitäpä noista -- kuka
+heitä katseli -- hm -- kauniita tosiaan! Heikki, kääri peite paremmin
+röökinän jalkojen ympäri! Onko eversti jo reessään?»
+
+»On kyllä», vastasi Heikki palvelija.
+
+»Aja sitte. Tyhmät nuo lapset, tunkeutuivat meidän penkkiimme. Olen aina
+tahtonut, että meillä olisi lukko penkissämme, mutta papistot ja
+isännät, tuommoiset mokomat, panivat vastaan, ja siihen nyt saa tyytyä.
+Gösta on aina niin liiaksi hyvä; tietysti hän, jolla on relatsionit --
+suurisukuiset tuttavat ja sukulaiset -- olisi tuon saanut käymään
+päinsä, mutta hän ei ottanut asiaan kiinni oikein voimakkaasti; häneltä
+puuttuu energiaa.»
+
+»Mitäpä se sitte, vaikka siinä talonpoikaislapset istuivatkin», sanoi
+neiti Aateli, »ei se mielestäni ollenkaan meitä haitannut, tuollaiset
+pikku sirkat.»
+
+»Oh, Lilli, orpanasi Arvon mielipiteet», virkkoi Aksel. »Arvo saattaa
+kyllä olla hyvä poika, mutta ellei hän olisi sukukartanon perillinen,
+luulen, ettei pikku sisareni noin hänen mielipiteitään matkisi.»
+
+»Siitä minä en huoli, että hän on sukukartanon perillinen, mutta hän on
+kovin kaunis ja tanssii oikein mainiosti, kun vain tahtoo. Mutta hän on
+välistä niin ilkeä, ettei viitsi, ja senpä vuoksi minä äärettömän
+mielelläni tahtoisin tanssia juuri hänen kanssaan.»
+
+»Aksel kulta! Mene, poikani, papan kuskipenkille; reki kulkee niin
+raskaasti, että pelkään hevosilla olevan liiaksi kuormaa.»
+
+»Mitä vielä! Tässä on paljon mukavampi. Pianhan sitäpaitsi jo olemme
+kotona.»
+
+»Mamma rakas, koska setä Aateli meille tulee?» kysyi Lilli.
+
+»En tiedä, pappa on vähän itse aikonut lähteä Ihalaan.»
+
+»Ja me pääsemme mukaan, eikö niin? Koska lähdemme?»
+
+»Enkeliseni, enhän vielä tiedä sitä varmaan. Ehkä tulevat sieltä meille»
+--
+
+»Ptruu, ptruu», kuului everstin reestä, ja samassa ajoi kuomurekikin
+pihaan. Eversti perheineen tuli kotiin.
+
+Palvelustyttö juoksi portaita alas ja tuli auttamaan herrasväkeä
+reestä.
+
+Tultuansa eteishuoneeseen sanoi everstinna: »Huhhu, oikein tuli kylmä.
+Joudu, Mari, kattamaan aamiaispöytää! Lämmin suklaati oikein tekee
+hyvää, mutta, Mari, ota vain siitä kaakusta, joka on alettu.»
+
+Eversti hieroi käsiään ja kiirehti kamariinsa sikaria sytyttämään.
+Tuokion kuluttua kuului everstinnan ääni huutavan: »Pappa kulta,
+suklaati on pöydällä!»
+
+»Tulen, tulen», vastasi eversti ja kiirehti niin pian, kuin hänen
+lihassaan olevan ihmisen on mahdollista, herkullisen joulupöydän ääreen.
+
+»Minun on kovin uni», sanoi Lilli, »en jaksa syödä muuta kuin vähäsen
+vain, pienen voileivän ja ehkä vähän piirakkaa ja kupillisen suklaatia.
+Mari, kaada kupillinen!»
+
+»Rovasti piti kauniin saarnan tänään», sanoi eversti.
+
+»Kyllä», huokasi everstinna, »hän puhui hyvin kauniisti Jumalan
+rakkaudesta ja Vapahtajan syntymisestä sekä kehoitti ihmisiä rakastamaan
+toisiansa, mutta Jumala paratkoon, lähimmäisenrakkautta näkee sangen
+vähän!»
+
+»Kirkossa oli äärettömän paljo väkeä», virkkoi Aksel. »Oikein
+koomillista täällä maalla katsella kirkkokansaa. Tosiaan häiritsevää on,
+kun näkee kaikenmoisia vaatetuksia ikäänkuin naamiohuveissa. Nuo pienet
+kauniit tyttöset, jotka olivat eksyneet meidän penkkiimme, nekin
+esiintyivät äitinsä taikka muorinsa takissa.»
+
+»Niin, Gösta hyvä», sanoi everstinna, »kun ei meillä ole lukkoa
+penkissämme, niin sepä siitä nyt on seurauksena, että saamme istua
+kaikenlaisten kerjäläisten kanssa samassa penkissä».
+
+»Hm, oletko kuullut, miten muinaisen maaherran kävi, kun tahtoi penkin
+ainoastaan omaa perhettänsä varten?»
+
+»No miten?»
+
+»Kaupungin lääkäri, joka näki penkissä olevan tilaa, vaati maaherraa
+laskemaan häntäkin penkkiin, mutta maaherra tästä suuttuneena kutsutti
+kotiintultuansa lääkärin luokseen ja nuhteli häntä, sanoen: 'Kuinka
+uskallatte tehdä vasten _minun_ mieltäni? Ettekö tiedä, että yksi ainoa
+rivi kynästäni saattaa viedä teiltä viran?' Mutta lääkäri, joka oli
+ammatissaan erinomaisen taitava ja tiesi, että häntä maaherrakin väliin
+välttämättömästi tarvitsi, vastasi ihan levollisesti: 'Ja ainoastaan
+sana _minun_ kynästäni saattaa viedä teiltä _hengen_'. Eikä siellä sitte
+pantukaan enää penkkiä lukkoon.»
+
+»Olipa hän viisas mies, tuo lääkäri, hänestä minä oikein olisin
+pitänyt», virkkoi Lilli.
+
+»Uh, raaka hän oli», vastasi everstinna.
+
+»Nouskaamme jo ruoalta», sanoi eversti. He nousivat ja sitte menivät
+tunnin ajaksi levolle, koska olivat aikaisin olleet liikkeellä; ja me
+jätämme everstin perheineen uneksimaan, seurataksemme pienoisia
+kirkonkävijöitämme, jotka paljoa pikemmin ennättivät kotiin kuin eversti
+perheineen.
+
+Hely pisti heti kotiin tultuansa puita pesään, jotta saivat lämmitellä.
+Lukkarin vaimo eli matami, joksi kansan oli tapa häntä nimittää, oli
+tuonut joulupuuroa ja pannukaakkua, jota hän oli kehoittanut sairasta
+syömään, mutta kun ei sairas jaksanut, käski hän nyt lapsia aamiaiselle,
+eikä heitä suinkaan tarvinnut kahdesti kehoittaa.
+
+»Kyllä lapsille ruoka maistuu», sanoi matami, kun näki, miten hartaasti
+he söivät ateriaansa. »Syökää, syökää vain, lapset, että kasvatte,
+ruoasta sitä voimia saa, ja voimia sitä kuitenkin kysytään teiltäkin.
+Lapsiparat, täytyneekö teidänkin äidittömiksi jäädä?»
+
+Iiri laski pois puulusikkansa, kyyneleet rupesivat vierimään ja hän
+juoksi äitinsä luo ja syleili häntä, sanoen: »Äiti, ethän jätä meitä,
+äiti kulta! Sitte tahdon minäkin kuolla.»
+
+»Jos saisin, lapsi, sinut mukaani, silloin en huolehtisi. Sinulla on
+niin hellä ja arkatuntoinen luonto, että pelkään saavasi paljon
+taistella täällä maailmassa; vaan kyllähän Jumala teistä huolen pitää.»
+
+»Kyllä hän jonkun neuvon keksii», huokasi matami. Ovi aukeni taas, ja
+eräs naapurimuija astui sisään. »Päivää, Taaven-muori!» sanoi matami.
+»Olipa hyvä, että tulitte, minun täytyykin jo mennä. Jos teiltä, lapset,
+jotakin puuttuu, niin tulkaa meille sanaa tuomaan, kyllä sitte koetan
+auttaa. Ehkä muori jää tänne Liisan luo, niin lapset turvallisemmin
+häntä hoitavat, kun heillä on neuvonantaja.»
+
+»Kyllä minä jään, yksinäinenhän olen, ei minua kukaan kotona kaipaa;
+sama missä olen.»
+
+»Jumalan haltuun siis. Katsokaas, jopa hän nukkuu! Hm, väkisin sain
+hänen syömään muutaman lusikallisen puuroa, ja nyt hän sai unta.
+Tiettyhän se on, kun ei syö, että hiukaisee eikä sitte untakaan saa. --
+Olkaa nyt vain hiljaa, ettei hän herää.»
+
+Matami läksi. Muori otti virsikirjan lukeakseen, ja lapset rupesivat
+kukin hiljaa leikkimään nurkkasessaan.
+
+
+
+
+TOINEN LUKU
+
+
+Seppälän kestikievarin isoa salia lakaistiin ja siivottiin, sillä sinne
+odotettiin pitäjän miehiä. Vaivaisjohtokunta oli päättänyt pitää siellä
+huutokauppaa, ja huudolle pantavat olivat Antin-Liisan lapset. Liisa oli
+päässyt pois maallisista vaivoistaan, mutta Iiri, jota hän pelkäsi
+jättää tänne maailman myrskysäitä koettelemaan, jäi sisarensa ja
+veljensä kanssa vaivaisjohtokunnan huostaan ja oli pantava
+huutokaupalle.
+
+Kulkuset kuuluivat, ja Seppälän piika kurkisti akkunasta ulos. Näkyipä
+sieltä hevonen ja reki, mutta eihän sitä erottanut vielä, tuliko siellä
+matkustavainen vaiko pitäjän miehiä. Emäntä raotti ovea, huutaen:
+»Hanna, mitä siellä kurkistelet? Tomuastia ja luuta ovat lattialla
+vielä, ja rovasti ajaa tuossa paikassa pihaan!»
+
+»Onko se rovasti? En minä häntä oikein tarkkaan tuntenut.» Ja nyt
+kiirehti Hanna kokoomaan viimeiset tomut ja juoksi sitte huoneesta pois.
+
+Emäntä meni rovasti Nurmea vastaan, joka jo oli ennättänyt pihaan.
+Siellä isäntä vierasta auttoi reestä, ja nyt he tulivat yhdessä saliin.
+Kestikievarin isäntä kuului myöskin johtokuntaan.
+
+»Rovasti on hyvä ja pistää piippuun, sillä välin kuin tässä muitakin
+varrotaan», sanoi isäntä.
+
+»Kiitoksia! Mihinkähän nyt saatanee nuo lapset? Ikävä, että heidät
+täytyy erottaa, sillä luultavasti ei kukaan ota heitä kaikkia.»
+
+»Ei ikään. Jos heistä maksettaisiinkin vähän runsaammasti, niin ehkä
+sitte olisi ottajia, mutta se maksu on niin vähäinen, ettei siitä hyödy.
+Muijani tahtoisi tuon Hely tytön -- se nyt jo tekisi asioitakin, ja on
+se sievänmuotoinen tyttö, jota saattaisi panna herrojakin passaamaan.
+Mutta mitäs niistä toisista, emme niitä tarvitse.»
+
+Ovi aukeni, ja sisään astui kaksi johtokunnan miestä, kirkkoväärti ja
+herastuomari. Rovasti läheni heitä lausuen hyvää päivää.
+
+»Kah, eikö täällä vielä muita olekaan», sanoi herastuomari.
+
+»Ei ole vielä», virkkoi Seppälä, »lienee siellä tietkin vähän tukossa,
+oli niin kauhea tuisku illalla.»
+
+»Kukahan nyt tulee?» sanoi kirkkoväärti. »Olleekohan posti, koska
+porokellon ääni kuuluu?»
+
+»Ei, se meni jo aamulla», vastasi kievarin isäntä.
+
+Kauan ei ukkojen tarvinnutkaan tuumata, kuka matkustaja oli tulossa,
+sillä sisään astui nuorukainen, joka katseltuaan ympärilleen sanoi
+kohteliaasti kumartaen: »Suokaa anteeksi, olen erehtynyt; nämä huoneet
+eivät näy olevankaan matkustavaisia varten.»
+
+»Kestikievarihuoneet ovat rakennuksen toisessa päässä», sanoi Seppälä,
+»jahka minä tulen näyttämään». Hän aikoi juuri lähteä, mutta samassa
+nuorukainen huomasi rovastin ja huudahti: »Kas, rovasti Nurmi! Joko Ahto
+on lähtenyt Helsinkiin?»
+
+»Nuori Aateli Ihalasta -- vai niin! Enhän aikonut tuntea. Ahto lähti jo
+viikko takaperin, luennot yliopistossa ovat alkaneet. Menette kai
+Helsinkiin tekin?»
+
+»Menen, mutta nyt lähden ensiksi setäni, eversti Aatelin luo. En saanut
+kyytimiestäni tulemaan sinne asti, vaan minun täytyi tämän pienen matkan
+tähden vielä poiketa tänne. Kyytimieheni sanoi kulkeneensa hevosellaan
+jo niin monta matkaa, ettei tahtonut tulla edemmäksi, kun on tietkin
+tukossa. Mutta mitä täällä tehdään, koska tänne kokoontuu noin paljo
+väkeä ja enimmiten miehiä?»
+
+»Täällä vaivaisjohtokunta pitää huutokauppaa -- ikävää tointa. Niitä on
+kolme lasta, kaksi tyttöä ja yksi poika, jotka nyt pannaan huudolle ja
+annetaan vähimmän vaativalle kasvatettavaksi.»
+
+»Suokaa anteeksi, mutta eikö rovasti laske leikkiä? Eihän ole
+mahdollista, että meillä myydään ihmisiä?»
+
+»Valitettavasti se on tosi, nuori herrani. Minä olen aivan samaa mieltä
+kuin te, että se on kauheaa, mutta ei ole muuta keinoa; niin sitä
+tehdään joka paikassa, ei meillä ole asiat huonommalla kannalla kuin
+muuallakaan.»
+
+Nuori Aateli punastui, hänen ruskeat silmänsä iskivät tulta, ja häntä
+olisi haluttanut sanoa rovastille: »Koettakaa vaikuttaa
+seurakuntalaisiinne! He varmaankin antaisivat vähän suuremman summan
+vaivaisten kassasta jollekulle kelvolliselle ihmiselle, joka ottaisi
+lapset kasvattaaksensa», -- mutta hän huomasi samassa olevansa vielä
+liian nuori opettamaan vanhaa miestä. Sentähden hän sanoi vain: »Minä
+olen ollut lapsi näihin asti enkä ole tietänyt kaikista epäkohdista,
+joita vielä löytyy -- mutta suokaa minun olla läsnä tässä huutokaupassa.
+Niin inhottava kuin se lieneekin, tahtoisin kuitenkin nähdä, mitenkä se
+käy päinsä.»
+
+»Kyllä», sanoi rovasti, »se sopii aivan hyvin».
+
+Väkeä oli kokoontunut koko joukko, muutamat saadaksensa jonkun noista
+lapsista -- eli sen rahan, joka niistä maksettaisiin, -- toiset
+uteliaina näkemään, mihinkä heidän entisen tuttavansa Antin-Liisan
+lapset joutuisivat.
+
+Huutokauppa alkoi, ja vasaramies ryhtyi toimeensa, kysyen ensiksi, mitä
+vanhimmasta vaadittaisiin. Mutta juuri kun alkuun päästiin, huusi
+Renkalan isäntä, jonka talo oli vähän matkan päässä kirkonkylästä:
+»Tuokaa tänne kauppakalu vain, eihän sitä sikaa säkissä osteta,
+täytyyhän nähdä, mitä tavaraa teillä on, häh, häh» -- ja isäntä nauroi
+omaa sukkeluuttaan niin, että hänen lihava vatsansa hölkkyi.
+
+Nuori Aateli sanoi hiljaisella äänellä rovastille: »Suokaa anteeksi,
+että lausun mielipiteeni, mutta eikö olisi yhdentekevää, jos vain
+mainittaisiin lasten ikä.»
+
+»Kyllä, siksi en olekaan tahtonut heitä tänne.» Ja nyt sanoi rovasti
+kansalle: »Kun tietää lasten iän, niin ei minun mielestäni ole
+tarpellista tuoda heitä nähtäviin. Vanhin tyttö ori kolmentoista-,
+toinen yhdentoista-vuotias, ja nuorin kahdeksan vuoden vanha poika.»
+
+»Saaneehan heitä katsellakin sentään», virkkoi Renkala taas, »toinen on
+enemmän, toinen vähemmän roteva, tuokaa tavara tänne vain -- hihi hii
+--»
+
+Aateli punastui. Hänen muotonsa ilmaisi suurinta inhoa tuota miestä
+kohtaan. Näkyipä, että hänen oli vaikea olla ääneti, mutta hän oli
+vieras tässä, jolla ei ollut mitään sanottavaa asiassa.
+
+Hetken perästä tuli kestikievarin emäntä sisään, tuoden nuo kolme orpoa
+muassaan. Hely oli sievännäköinen tyttö, jolla oli punaiset posket ja
+niissä syvät veitikkamaiset kuopat, mutta Iiri oli iäkseen pitkä, hento
+ja kalvakka ja hänen suuret harmaat silmänsä näyttivät niin
+surullisilta, ettei häntä säälimättä saattanut katsella. Martti poika
+seisoi vakaana kädet taskussa ja näytti välinpitämättömältä, ikäänkuin
+olisi hänelle ollut yhdentekevää, minne joutui.
+
+»Vanhin tyttö on jo koko riski, mutta tuota toista saa kyllä syöttää
+turhaan vielä», tokaisi Renkala.
+
+»Ei Renkalan ole pakko huutaa kumpaakaan», sanoi herastuomari.
+
+Nyt alkoi huutokauppa uudestaan. Kestikievari huusi Helyn, ja sitte tuli
+Iirin vuoro. Samassa kun alettiin huutaa, juoksi tyttö raukka
+vasaramiehen luo, huudahtaen sydäntä vihlovalla äänellä: »Älkää panko
+minua huudolle! Älkää, älkää! Seppälän emäntä, ottakaa minutkin ja
+Martti veljeni!» Näin sanoen hän polvista syleili Seppälän emäntää.
+
+Huuto lakkasi hetkeksi. Emäntä sai kyyneleet silmiinsä ja sanoi: »Hyvä
+lapsi, en minä teitä kaikkia saata ottaa, ei teistä paljoakaan anneta,
+mutta sen oitis äitinne kuoltua päätimme, että yhden teistä ottaisimme.»
+
+»Ottakaa Martti kuitenkin!»
+
+»No otetaan poika sitte», sanoi kestikievari. »Saatammehan panna hänet
+kyytiä viemään jonkun vuoden päästä.»
+
+»Annetaan huudon käydä järjestyksessä», sanoi kirkkoväärti.
+
+»Seppälän emäntä, tehkää hyvin ja viekää lapset pois! Ne ovat jo
+kylliksi olleet täällä», lausui rovasti.
+
+Emäntä vei lapset huoneesta, ja kun hän palasi, oli Seppälän isäntä
+huutanut myöskin Martin, mutta Renkala Iirin.
+
+Aateli jätti hyvästi rovastin, sanoen: »Tämä oli surkein tilaisuus,
+minkä minä olen nuorella iälläni nähnyt. Kun taas tulen kotiin, täytyy
+minun oikein tutkistella meidän olojamme R:n pitäjässä, ovatko nekin
+yhtä huonolla kannalla.»
+
+»Varmaankin», sanoi rovasti, »miten saattaisivatkaan olla paremmalla? Ei
+sellaisia asioita niin helposti muuteta.»
+
+»Saadaanpa nähdä», uskalsi nuorukainen vastata ja läksi sitte pois.
+
+Nuori Aateli meni kestikievarihuoneeseen. Hän kulki edestakaisin, sanoen
+itseksensä: »Meidän kurjat, meidän orpo raukat! Nyt minä olen iloinen
+siitä, että olen tuleva suuren tilan haltijaksi, sillä sellaisena saatan
+enemmän vaikuttaa hyvää siinä, missä epäkohtia havaitsen. Ihminen
+huutokaupalla -- kuinka alentavaista! Se on varma, että tuosta pitää
+ainakin meidän seurakunnassamme loppu tuleman, jahka minä kartanoa
+hallitsemaan rupean; kentiesi ennenkin. Isäni ei ole kova
+vanhoillaanolija. Mutta jopahan hevonen on valjaissa.» Kiireesti
+kirjoitettuaan päiväkirjaan nimensä läksi Arvo Aateli ulos. Pihalla
+istui Renkala reessään ja huusi Iirille:
+
+»Tule nyt joutuun, tyttö, ei sitä usein huutotyttöä isännän rinnalle
+rekeen aseteta, hihi hii» --
+
+Iiri riensi rekeen, kyyneleet vierivät hänen silmistään, hän katsoi
+vielä kerran taaksensa, isäntä huimasi piiskallaan hevosta, ja Iiri
+läksi uutta kotiansa kohti.
+
+Arvo katsoi heidän jälkeensä. Eräs pihalla seisova vanha kyytimies, joka
+myöskin loi silmänsä samaan suuntaan, sanoi: »Kyllä tuo lapsi sen tulee
+tuntemaan, että on orpo.»
+
+»Niin, minäkin ajattelin», vastasi Arvo, »että eiköhän kyyhkynpoikanen
+ole joutunut haukan pesään?»
+
+»No niin, en sitä juuri tahdo sanoa, paremmin nämä tänne jääneet ovat
+haukan pesään joutuneet. Harvoin kestikievarissa nuoret menestyvät.
+Mutta en minä sentään lastani tahtoisi nähdä kumpaisessakaan paikassa.»
+
+Arvo istui rekeensä alakuloisena ja ajoi pois Seppälän kestikievarista.
+
+
+
+
+KOLMAS LUKU
+
+
+R:n pitäjässä pohjois-Hämeessä oli mäen päällä kauniin puiston keskellä
+Ihalan uhkea sukukartano. Tuuheitten vanhojen puitten välistä pilkoitti
+sieltä ja täältä sinertävä järvi kauniine saarineen. Aivan lähellä
+rantaa näkyi sievä punaiseksi maalattu asunto, jota suuri vanha koivu
+suojasi. Tässä pienessä rakennuksessa asui vanha neiti Joppe, joka ennen
+oli ollut sukukartanossa taloudenhoitajana, mutta myöskin perheen
+ystävänä ja neuvonantajana. Hän oli jo nykyisen patruunan isä-vainajan
+nuorena ollessa talossa ollut ja nyt vanhana saanut oman asunnon, jossa
+hän rauhassa sai viettää vanhuuden päiviään.
+
+Tämän vanhuksen asuntoa kohti kulki Arvo Aateli verkalleen. Hän näytti
+miettiväiseltä.
+
+Vanha neiti Joppe katsoi ulos ikkunastaan ja ajatteli nähdessään Arvon:
+»Poika näyttää niin vakaalta, mitäpä hän tuumanneekaan? Kukapa niitten
+nuorten pääkkösistä tähän aikaan selvää saa -- on niin monta tuumaa ja
+mieltä heillä, että tuskin itse tietävät mitä tahtovat; hyvä poika hän
+on, ei hän minuakaan halveksi, tuleepa usein kysymään neuvoja minulta,
+koska olen muka paljon kokenut. Noh, totta tällä iällä jo jotakin on
+nähnyt, vaan eipä kaikki nuoret tahdo vanhan neuvoja seurata, mutta Arvo
+sen kyllä tekee ja Jumala häntä siunatkoon!»
+
+Ovi aukeni ja Arvo astui sisään. Vanha neiti pani lasit nenälleen
+paremmin nähdäksensä lempi poikaansa.
+
+»Kuinka täti jaksaa? Päivä on niin lämmin ja ihana, että luulin
+tapaavani teidät ulkona.»
+
+»Täältä on laveampi näköala. Minun sopii nähdä sekä järvelle että
+Ihalaan päin, ja kun akkunani on auki, saan kyllin henkiä kesäistä
+ilmaa.»
+
+»Todella täällä onkin vilpoista ja herttaista olla.»
+
+»Mitä posti tänään toi? Tuliko kirjeitä?»
+
+»Tuli. Setäni kirjoitti isälle, kehoittaen samalla, että minä lähtisin
+heille; mutta ei minua oikein haluta. Setä on kyllä kovin herttainen,
+mutta en minä viihdy serkkujeni parissa, me olemme varsin erilaisia
+mieliltämme.»
+
+»Kyllä niin, sinä olet aivan isoisäsi, kapteeni-vainajan, luontoinen ja
+ihan hänen näköisensäkin. Jaa jaa», sanoi neiti ja puhui ikäänkuin
+itsekseen, »hän oli mies, joka katsoi ainoastaan ihmisen todellista
+arvoa, eikä hänen mielensä milloinkaan hehkunut ulkonaisiin komeuksiin.
+Mutta hänenkin vain täytyi kärsiä perityn korkeasukuisuutensa vuoksi --
+niin -- niin, kärsiä sitä täytyy -- eihän siihen mikään auta, ei
+rikkaus, ei köyhyys -- mutta mitä näistä puhuu, ovathan ne ajat jo
+unohduksiin menneet.»
+
+»Minä olen kuullut kaikkien puhuvan isoisästäni äärettömän suurella
+rakkaudella, ja äitinikin oikein ilostuu, kun vain joku sanoo minua
+isoisäni näköiseksi tahi luontoiseksi. Mutta isoäidistäni ei kukaan
+mainitse mitään, ei pahaa eikä hyvää. Mikähän siinä on? Eikö hän ollut
+hyvä?»
+
+»Hyvänen aika, mitä kysytkään! Hän, joka ei pienimmälle sääskellekään
+olisi mitään pahaa tehnyt!»
+
+»Olipa hän myöskin hyvää sukua, koska oli aatelinen neiti.»
+
+»Kyllä, tietysti.»
+
+»No eikö häntä siis mikään vaivannut? Äitini myöskin aina noin
+epäsuorasti vastaa, kun mummostani jotakin tahdon tietää. Niin, häntä ei
+koskaan haluta kertoa asioista, joita hän on ainoastaan kuullut eikä
+tarkemmin tunne. Mutta te, joka olette isoisäni aikana elänyt ja olitte
+talossa sukulaisena ja perheen ystävänä, te kyllä nuo asiat tunnette.
+Kertokaa nyt minulle isäni vanhempien elämänvaiheista.» Näin sanoen Arvo
+nousi katsomaan isoisänsä ja isoäitinsä kuvia, jotka olivat ripustetut
+vanhan neidin seinälle.
+
+»Nuo molemmat, joita siinä katselet, eivät olleet luodut toisiansa
+varten. Eivät he onnellisia olleet», sanoi neiti Joppe.
+
+»Mitä, elivätkö riidassa?»
+
+»Ei, ei suinkaan! Eihän niin jalo mies kuin kapteeni-vainaja koskaan
+olisi riidellyt vaimonsa kanssa, eikä kapteenska koskaan ajatellut
+toisin kuin hänen miehensä.»
+
+»Sepä kumma! Ja sentään sanoitte, etteivät he onnellisia olleet» -- --
+
+»Ottaisitko sinä halusta vaimon, joka aina vain sanoisi jaa, jaa, niin,
+niin, kaikkiin asioihin, joista tahtoisit keskustella hänen kanssaan?
+Jos niin on, neuvon sinua olemaan ilman vaimoa yhtähyvin, sillä mitä
+tuollaisella kumppanilla tekisit, joka ei tiedä mitään itse ja sen
+vuoksi on sinun ainaisena kaikunasi. Eihän kaksi ihmistä, jos viisaita
+ovat, koskaan ole niin aivan yksimielisiä, etteivät joskus vedä vähän
+vastakynttä.»
+
+»Oliko hän siis hullu?»
+
+»No ei, osa vähemmässäkin, mutta yksinkertainen hän oli oikein suuressa
+määrässä.»
+
+»Mitenkä isoisäni noin kummasti erehtyi kumppania valitessaan? Älkää
+vain sanoko, että hän etsi rikkautta. Silloin minulta ryöstäisitte sen
+jalon kuvan, jonka hänestä sydämessäni olen säilyttänyt.»
+
+»Ei, hän ei rikkautta etsinyt. Minä tahdon sinulle kertoa
+pääasiallisesti, mitenkä hänen kohtalonsa sellaiseksi tuli, kuin se oli:
+
+Nuorukaisena hän rakastui erääseen papintyttäreen, joka oli hyvin
+sivistynyt. Hän ei ollut mikään kaunotar, mutta vartalonsa oli sorea,
+hänen poskillaan hohti raitis puna ja hän oli erittäin miellyttävä,
+iloinen ja viisas tyttö. Nuoret tapasivat usein toisensa, vaikka asuivat
+eri pitäjissä, sillä vanhemmat pitivät seuraa toistensa kanssa. Vuosi
+vuodelta kiihtyi nuorten rakkaus, mutta kun isoisäsi vanhemmat
+huomasivat sen, rupesivat he harvemmin pappilassa käymään sekä kokivat
+kaikin tavoin estää nuoria tapaamasta toisiaan. Tuo järkevä tyttö
+huomasi sen kylläkin pian. Hän taisteli nyt omaa sydäntänsä vastaan
+kovan taistelun, jonka seurauksena oli se, että kapteeni-vainaja, kun
+hän kosijana tuli tytön luo, sai rukkaset. 'Minä rakastan sinua', sanoi
+tyttö kapteenille, 'ja tiedän myöskin ansaitsevani sinun rakkautesi.
+Mutta sukulaisesi halveksivat minua siksi, etten ole samaa säätyä kuin
+he, ja vähitellen he saattaisivat kentiesi muuttaa sinunkin mielesi, --
+ja silloin -- niin, silloin olisi minun onneni hukassa.' Mutta kapteeni
+vakuutti, ettei hän milloinkaan muuttuisi. Hän kirjoitti tytölle
+kirjeen, jossa oli pieni muistoruno. Se kuului näin:
+
+      'Armaastaan kyyhky pieni
+      pois ennen eriää,
+      kuin sinua, kallis Meeri,
+      sun sulhos hylkäjää.'
+
+Vaan tyttö pysyi lujana päätöksessään. Siitä kapteenin koko suku kovin
+häntä kunnioitti. He sanoivat: 'Hän on todellakin jalo, emme parempaa
+miniää toivoisi, jos hän vain olisi -- vapaasukuinen» -- mutta siinäpä
+se oli se suuri juopa, johon viisas Meeri tiesi hukkuvansa, ellei olisi
+aikoinaan pelastanut itseänsä. Meeri jäi kuitenkin naimattomaksi koko
+iäkseen ja oli onnellinen, sillä kaikki, jotka hänet tunsivat, pitivät
+häntä rakkaana. Kapteeni ei myöskään olisi tahtonut naimisiin mennä,
+mutta kun hän oli sukukartanon omistaja, tarvitsi hän emännän taloonsa,
+ja hänen vanhempansa kiusasivat häntä niin kauan, että hän vihdoin
+suostui ottamaan vaimokseen erään köyhän aatelisneidin, joka oli hyvin
+yksinkertainen. Kapteeni kyllä ilmoitti tytölle sydämensä tilan -- että
+toinen oli hänen rakkautensa saanut -- mutta tyttö oli yhtä kaikki
+tyytyväinen, kun sai kauniin miehen ja pääsi sukukartanon emännäksi.
+Siinä nyt olet saanut kuulla, miksikä isoisäsi tuollaiseen naimiseen
+meni.»
+
+»En minä vain tässä suhteessa tahtoisi isoisäni kohtalon alaiseksi
+joutua! Aatelisneitoa en myöskään ota, en milloinkaan. Sen olen
+sanonutkin vanhemmilleni, jotta tottuisivat ajatukseeni. Heidän täytyy
+se tietää, etten minä ketään yksinkertaista röökinää aio naida.»
+
+»Hyvänen aika, mitä nyt tuumitkaan? Eihän kaikki röökinät ole
+yksinkertaisia. Mutta kyllä sen sanonkin, että tyhmiä ihmiset ovat, kun
+perittyyn, nimeen panevat enemmän arvoa kuin jaloon sydämeen. Vaan
+kyllähän maailma siinä suhteessa nyt jo onkin muuttunut.»
+
+»On kyllä. Mutta tässä nyt olen jutellut näin kauan, vaikka vanhempani
+odottavat minua päättämään matkastani. -- Setäni mailla on paljo
+jäniksiä ja lintuja; ehkä lähden sentään, niin pääsen metsästämään.»
+
+»Katso vain, ettet huonoa saalista saa. Todella, minä varoitan sinua!
+Tuollaiset nuket, kuin serkkusi on, harvoin tekevät järkevän miehen
+onnelliseksi, mutta usein on tapahtunut, että ovat vieneet viisaan
+miehen järjen, ja mies parat ovat huomanneet sen vasta silloin, kuin
+katuminen on käynyt liian myöhäiseksi.»
+
+»Älkää pelätkö, ei minua nuket miellytä, ajattelevien ja järjellisten
+ihmisten seurassa olen aina parahiten viihtynyt. Mutta nyt minun täytyy
+mennä. Hyvästi, täti!»
+
+Arvo läksi käymään kotiin päin ajatellen: »Tuo täti minua on aina
+lellitellyt, mutta toisaalta hänen neuvonsa monessa suhteessa kuitenkin
+ovat parsineet sen, mitä hänen liiallinen hyväntahtoisuutensa ehkä olisi
+minua vahingoittanut. Hm, hän pelkää, että mielistyisin serkkuuni; siitä
+hän saa olla huoletta!» Arvo oli nyt ennättänyt kotiin ja läksi suoraan
+äitinsä kamariin.
+
+»No mitä kuuluu, poikani, oletko päättänyt lähteä?» kysyi hänen äitinsä.
+
+»Olen», vastasi Arvo.
+
+Patruuna Aateli tuli huoneeseen ja sanoi, nähtyänsä Arvon: »Sinä lähdet
+kai jo tänään matkalle?»
+
+»Lähden. Nyt on metsästysaika juuri käsissä ja metsälammet ovat täynnä
+sorsia.»
+
+»Nuo ikävät jahtimatkat», sanoi patrunessa, »ne minua aina
+huolestuttavat; lankoni maatilalla on kovin synkkiä metsiä, entä jos
+vielä eksytte siellä. Aksel ei suinkaan paljon tunne niitä.»
+
+»Ahto Nurmi tulee kyllä mukaamme; kun kolmisin menemme, niin ei meidän
+yhtään ole hätää, ja sitä paitsi Ahto kyllä usein on setäni mailla
+metsästämässä ollut, kyllä hän ne tuntee. Tunteepa vielä Renkalankin
+metsät.»
+
+»Urholla saat ajaa ensi kestikievarivälin, vaan sitte kyydillä, sillä
+minä tarvitsen hevosiani kylvöjen takia», sanoi patruuna.
+
+»Hauskempi onkin kyydillä kulkeminen, sillä matka joutuu pikemmin.»
+
+»Lähde nyt vaatteitasi säälimään matkalaukkuun», käski patrunessa, »minä
+menen sinulle panemaan vähän eväitä mukaan».
+
+Arvo meni kamariinsa, veti piironkinsa laatikon auki, otti sieltä
+vaatteet, joita luuli tarvitsevansa mukaansa, ja rupesi niitä
+sovittelemaan matkalaukkuun. Samassa vanha Maija, joka oli talossa kauan
+palvellut, tuli sisään, tuoden esiliinassaan koko joukon sukkia, joita
+hän tarjosi Arvolle, sanoen: »Tässä on uusia puhtaita sukkia, ottakaa ne
+mukaanne.»
+
+»Maija hyvä, en minä niitä kaikkia tarvitse.»
+
+»Ottakaa vain! Jos jalat metsässä kastuvat, niin nämä ovat hyvät
+olemassa.» Ja kursailematta Maija pani sukkaparit matkalaukkuun sinne
+ja tänne, missä vain havaitsi pienen kolon vaatteitten välissä.
+
+»Olkoot nyt siinä sitte», sanoi Arvo. »Mutta Maija hyvä, laittakaa
+minulle kahvia, sitä mielelläni joisin, sillä semmoista kahvia, jota te
+keitätte, en saa, ennenkuin takaisin palajan.»
+
+»Voi, voi, tuota maisteria, mitä hän sanookaan! Kyllä maar sitä
+semmoista jokahinen keittää. Menkää vain sisareni, lukkarin matamin luo,
+hän laittaa varsin yhtä hyvää kuin minäkin -- vaikka vähän liiaksi
+väkevää se sentään ehkä on, sillä hän on jo unhottanut, kummoista
+hienommissa herroissa laitetaan. Aioin juuri pyytää, että maisteri
+poikkeisi sinne lukkarille taikka antaisi kyytipojan viedä minulta
+sisarelleni terveisiä. He asuvat siellä kirkonkylässä.»
+
+»Kyllä tiedän ja toimitan terveiset perille, mutta kahvia tahdon täällä
+kotona juoda.»
+
+»Niin kai, sehän onkin aivan valmista lakin alla selkenemässä, ja
+lämpimiä nisukaakkusia panen pöydälle, tulkaa vain juomaan.»
+
+Maija kiirehti toimeensa, ja Arvo meni vanhempiensa kanssa juomaan
+kahvia.
+
+Hevonen oli portaitten edessä valjastettuna, ja kun Arvo oli juonut,
+otti hän jahtilaukun ja pyssyn mukaansa, sanoi jäähyväiset vanhemmilleen
+ja meni kääseihinsä. »Hei Urho, nyt sitä mennään!» huusi hän
+hevoselleen, nykäisten ohjaksista, ja samassa mentiinkin niin, että
+kääsit tärisivät.
+
+
+
+
+NELJÄS LUKU
+
+
+»Mitenkäs Iiri raasukin jaksanee nyt tuolla Renkalassa?» sanoi lukkarin
+matami miehelleen, joka juuri astui huoneeseensa. »Taaven-muori kävi
+täällä ja puhui, miten tyttö riepua pahoin kohdellaan. Kaiket päivää,
+pyhät ja aret, hänen täytyy käydä paimenessa, oli ilma sitte millainen
+hyvänsä, ja kun läpimärkänä kotia palaa, saa hän vain samoissa
+repaleissa olla, ei kuivaa nuttua lapsen ylle anneta. Ruoka on myös
+huonoa.»
+
+»Lienevätkö kaikki tosia? Kyllä minä tiedän, ettei Renkalassa
+herkkusuuna olla saa, sillä ukko on saituri, mutta jos tytölle annetaan
+tarpeeksi ruokaa, niin ei ole hätää, sillä on sitä kerjäläinenkin
+pyöreäposkinen, vaikkei muuta syö kuin kalaa ja leipää eikä muuta juo
+kuin raitista vettä.»
+
+»Niin, mutta kyllä se sentään on surkeata -- lapsi on lapsi ja
+tarvitsisi kyllä joskus muutakin. Heillä oli niin hellä äiti, että
+harvalla on semmoista, eikä tyttö parka saattanut ennen aavistaakaan
+noin kovia ihmisiä löytyvän. Minä tässä tuumasin juuri, että mitähän
+Liisa-vainaja nyt ajattelisi, jos näkisi heikon kalpean tyttösensä yksin
+kävelevän Renkalan synkkiä metsiä, suurta karjalaumaa paimentamassa.»
+
+»Hän varmaankin ajattelisi», vastasi lukkari tyvenesti: »kumma, etteivät
+lukkarilaiset ottaneet tuota lapsukaista, vaikka ei heillä itselläänkään
+ole lasta, koska Jumala heiltä korjasi heidän ainokaisensa».
+
+»Kyllä maar minä olisin ottanut, jos sitä oikein olisi tuumittu, mutta
+ethän sinäkään käskenyt, sanoit vain: 'Kuules, entä jos ottaisimme Iirin
+kasvatiksemme, mitäs tuosta tuumit?' Näin sinä sanoit.»
+
+»No niin, sanoinhan minä sillä tavoin.»
+
+»Sanoit sinä, ja minä siihen sitte vastasin että eihän meidän auta ottaa
+kaiken maailman köyhiä luoksemme, vaikkei meillä omia lapsia ole; enhän
+minä muuta sanonut. Kylläpä minä sen puolesta olisin tuon tyttö rievun
+ottanut, jos paremmin olisit toivosi ilmoittanut, mutta olit sitte vain
+ääneti etkä puhunut mitään ja minä luulin, että sinä olit samaa mieltä
+kuin minäkin.»
+
+»En tahtonut lasta miksikään riitakappaleeksi välillemme. Sinulle
+hänestä olisi suurempi vaiva tullut, siis oli se paremmin sinun
+päätettäväsi, ottaisimmeko hänet vai emmekö, ja vastauksestasi
+havaitsin, ettei sinua haluttanut ottaa häntä.»
+
+»Hyvänen aika! Se on sitte minun syyni, jos lapsi on onneton!»
+
+»Ei suinkaan, en sitä tahdo sanoa; emmekä me tiedä, onko tytölle
+vahingoksi, että hän saa kovan koulun käydä, vaikka se meistä näyttää
+liika kovalta.»
+
+»Minun täytyy mennä Renkalaan, mutta mitä minä asiaksi teen?»
+
+»No onhan sinulla asiaa, kun menet tyttöä katsomaan.»
+
+»Mutta jos ukko suuttuu ja hänen tyttärensä, ylpeä Eveliina -- emännästä
+en huoli, hän on kuin nahistunut nauris, ei makea eikä karvas.»
+
+»Suuttukoon! Emme me hänen kirjoissaan ole, emme ole hänelle velkaa,
+kuten muut meidän kyläläiset.»
+
+»Niin, suuttukoon vain. Minä puen ylleni ja menen katsomaan tyttöä.»
+Matami rupesi pukeutumaan, vaan sanoi sillä välin: »Seppälässä hän on
+joskus pikimmältään käynyt illalla, sitte kun karja jo on kotia ajettu,
+ja Seppälän emäntä sanoi että hänen on kovin käynyt sääliksi lapsen
+tila. Hyvästi nyt, ukkoseni, sanot aina minun liikojakin puhuvan, mutta
+jos sinäkin enemmän puhuisit, olisi Iiri ehkä nyt meillä.» Näin
+sanottuaan matami puikahti ulos ovesta ja meni kulkemaan Renkalan taloa
+kohti, joka oli virstan päässä kylästä.
+
+Matami käveli hiljakseen maantietä pitkin, jonka molemmilla puolin
+viljavainioitten kultaiset tähkäpäät raskaina nuokkuivat. Hänen
+ajatuksensa lentelivät sinne tänne, niinkuin ihmisen ajatukset ainakin
+lentelevät -- hän katseli vainiota ja ajatteli: »Seppälän ruiskin olisi
+leikattava -- kumma, etteivät jo ole käyneet minua pyytämässä
+talkooruokia valmistamaan -- kukapa heillä juurikkalaatikkoa laittaisi,
+jollen minä sitä tee? -- Taaven-muorikin on aina Kartanon työssä ja
+piiat pannaan vainiolle; emäntä ja Hely vain ovat kotona. Menee sen
+Helyn aika herrojakin passatessa, ainahan ne sitä huutavat -- ja
+lapsihan se vain onkin, kolmentoista-vuotias -- mitäpä hän vielä
+jaksaisi tehdä. Ei, kyllä emäntä minua tarvitsee. Hely raasun täytyy
+herroja passata -- Ei emännän aina tarvitsisi tyttöä lykätä
+matkustavaisten käskettäväksi -- orpo raukka! Kyllä orvon käskee --
+varsinkin kun hänestä tulee semmoinen kaunis tyttö, kuin Hely on --
+kauneus ei ole köyhälle onneksi.»
+
+Vainion mitta oli nyt loppunut, ja maantie kulki karkean kuusimetsän
+läpi aina lähelle Renkalaa. Matami käveli eteenpäin vähän kiireemmin,
+kun joutui vilpoiselle metsätielle. Sielläpä näkyi eräs muijakin tiellä
+kulkevan. Matami kiirehti askeleitaan ja saavutti pian edelläkulkijan,
+joka oli jo ennestään tuttu Taaven-muori.
+
+»Hyvää päivää, muori!»
+
+»Kah lukkarin matamiko se onkin! Ajattelin, kuka siellä tuli.»
+
+»Renkalaanko menette?»
+
+»Renkalaan. Täytyy mennä kysymään, joko pian leikataan, sillä minua on
+pyydetty Kartanoon pyykille, mutta jos nyt ruvetaan ruista leikkaamaan
+Renkalassa, niin on minun sinne meneminen. Minun täytyi ottaa vähän
+jyviä Renkalalta, kun en päässyt uutisiin -- ei muilla ollut tähän
+aikaan liikenemään, tarvitsevat siemeneksi vanhansa, eikä Renkala
+ottanut rahaa, ottaa vain päivätöitä, ja niitä saan nyt tehdä niin
+monta, että kyllä ne jyvät maksamaan tulevat. Mutta mitäs köyhä
+rikkaalle voi, häneen täytyy turvata, kun on puute, vaikka sitte kuinka
+kiskoisi, -- ja kyllä kiskookin.»
+
+»Kuinkahan Iiri parka siellä nyt jaksanee? Häntä minä menen katsomaan.
+Olen kovin mielipahoissani siitä, etten ottanut häntä meille.»
+
+»Olihan matami siellä huutokaupassa.»
+
+»He, olin, mutta kun se meidän pappa nyt on semmoinen, ettei se niin
+asioitaan puhu, en minäkään omin päin tahtonut päättää mitään. Ajattelin
+vain sitte, kun Renkala tytön huusi, että olisi se joutanut meilläkin
+olla tuo Iiri ikäänkuin meidän tyttö-vainajamme sijassa, ja kun sitä
+sitte puhuin ukolle, niin oli hän ajatellut ihan samoin, mutta tiesinkö
+minä sen, koska ei hän mitään puhunut. Se nyt on semmoinen tuppisuu se
+meidän pappa -- en sitä sano häntä moittiakseni, sillä kyllä hän sen
+puolesta on erinomaisen hyvä mies ja paljon parempi kuin minä, mutta
+kullakin ihmisellä on oma luontonsa; minä vain tarkoitan sitä, että
+monessa asiassa kävisi paremmin, jos enemmän keskusteltaisiin.»
+
+»Matami hyvä, jos te olisitte ottanut ne kaikki kolme, niin olisitte
+hyvän työn tehnyt. Lasten äiti tuolla taivaassa olisi siunausta
+rukoillut teille.»
+
+»Ei muori hyvä semmoisella muonalla, mitä niistä annetaan, emme heitä
+kaikkia olisi saattaneet kasvattaa.»
+
+»Niin, mutta kunnan miehet joutaisivat kyllä maksaa enemmän, silloin kun
+saavat lapset hyvään paikkaan.»
+
+»Samaa mieltä minäkin olen, mutta eipä sitä tehdä.»
+
+»Jos rovasti kehoittaisi -- kyllä maar sitä niin tehdään, kuin rovasti
+tahtoo.»
+
+»Kyllä kai, mutta hän on liian pehmeä. Hän tahtoo aina noudattaa
+pitäjäläistensä mieltä, ja siksipä hänestä kovin pitävätkin, mutta ei se
+liika hyvyyskään aina paikallaan ole.»
+
+Matamin ja muorin jutellessa oli aika kulunut pikaisesti, ja nyt he
+näkivät jo edessään Renkalan suuren kivinavetan. »Minä kierrän tästä
+vain navetan kujasta taloon», sanoi muori, »mutta menkää te tuolta
+isosta portista.»
+
+»Ei sillä väliä ole, vaikka tästäkin menisin, mutta saatanhan sentään
+tuoltakin --» Matamin päähän juolahti taas ajatus: »En huolikaan, menen
+vain isosta portista, mitä sitä tarvitsee nöyränä kulkea takakujista --
+emme me hänen kirjoissaan ole, emme ole velkaa hänelle emmekä muille.»
+Ja matami meni kuin menikin isosta portista.
+
+Pihalla oli Renkala. Hän seisoi siinä kädet taskussa katsellen kohti
+taivasta, joka näkyi vetäytyvän synkkiin pilviin, mutta samassa läheni
+matami sanoen: »Hyvää päivää, isäntä, terveisiä meidän mäeltä.»
+
+»Jumal'antakoon! Käykää sisälle, saamme kohta myrskyilman. Väkeni on
+pellolla leikkaamassa, mutta pian kyllä heidän täytynee tulla sieltä
+pois.»
+
+»Kyllä kai, näyttää siltä, kuin rupeaisi Herran voima käymään». Tupaan
+tultiin. Matami lausui emännälle, joka istui tuvan perällä: »Onhan
+emäntä kotona; hyvää päivää, terveisiä meidän mäeltä! Kuinka täällä
+jaksetaan?»
+
+»Kiitoksia kysymästänne», vastasi emäntä, »aina hiljakseen vain.
+Istukaa.»
+
+»Kiitoksia!»
+
+»Kuules, akka, pane pannu tulelle.»
+
+Emäntä meni halustakin, sillä kahvi se hänen parastansa oli. Siihen hän
+aina turvasi, kun miehen ylivalta talossa hänelle liika raskaaksi kävi.
+
+Jäätyänsä isännän kanssa kahden kysyi matami: »Miten Iiri nyt jaksaa?
+Hupaista olisi nähdä Liisan likkaa.»
+
+»Mikäpä häntä vaivaisi?» sanoi isäntä ynseästi. »Ruokaa on ja vaatteita
+ruumiin verhoksi -- mitä tuommoinen orpo muuta tarvitsee.»
+
+»Minusta orpo juuri tarvitsee paljonkin muuta», sanoi matami.
+
+»Mitä maar! Jota tarvitsee, sitä hän saakin. Hänelle annetaan työtä
+semmoista, jota hän jaksaa tehdä, se on hänelle hyvä, ja jos kuritusta
+kaipaa, niin kyllä hän sitäkin saa. Ettekö luule vai? -- hihi hii.»
+
+»Missä hän on nyt, tuo lapsi?»
+
+»Paimenessa on. Siellä hän on paikallaan; ei hänestä täällä kotona vielä
+apua ole.»
+
+Paimenessa, Renkalan synkissä metsissä, pieni yksitoistavuotias Iiri --
+matamin sydäntä oikein kouristi hänen tuota ajatellessaan. Hänen
+huulillansa oli juuri kova nuhdesaarna, joka kuitenkin jäi pitämättä,
+sillä nyt löi salama niin, että koko tupa oli ikäänkuin tulessa, ja
+rakeita pomppaili vasten akkunoita, jotta ruudut ratisivat. Väki tuli
+juosten pellolta pois; naiset olivat nostaneet päällimmäisen hameensa
+hupuksi päähänsä, ja niin riensivät he sitte kotiin renkituvan suojaan.
+
+Emäntä tuli sisälle, tuoden kahvipannua, ja samassa myöskin Eveliina,
+talon ylpeä tytär, astui tupaan; hänellä oli nisuleipäkori ja kahvikupit
+tarjottimella, jonka hän laski pöydälle. Hän tervehti matamia, sanoen:
+»Tulin aivan märäksi, mutta en tässä Herran ilmassa saattanut mennä
+luhdista toisia vaatteita ylleni muuttamaan, ja tuleehan lämmin, kun
+kahvia juodaan.»
+
+»Niin, mikäpäs meidän hätänä täällä, mutta Iiri raukka, joka metsässä on
+tässä kamalassa ilmassa» --
+
+»Kyllä ne paimenet saavat ilmoja koetella, eikä tuo niin pahalta
+metsässä tunnu, pääseepä hän puun suojaan», vastasi Eveliina.
+
+»Eveliina, tule tarjoamaan kahvia, olen jo kaatanut.»
+
+»Kyllä! Kas kun hiirikin on leipää nakerrellut -- tuosta on karvinut;
+saakoon Iiri sen, kun hän tulee --»
+
+Näin haastellen Eveliina erotti hiiren nakertaman palan Iiriä varten ja
+tarjosi kahvia vieraalle, joka ei oikein jaksanut mielinestettään juoda
+ajatellessaan pikku tyttöstä, jota hän sääli, mutta jonka hyväksi ei
+hänkään ollut mitään tehnyt.
+
+»Kunpa ilma selkenisi, että pääsisin kotia! Mistähän se rajusää noin
+äkkiä tulikaan?»
+
+»Kyllä minua kovin raukaisikin koko aamupäivän», sanoi emäntä. Mutta
+häntäpä enimmiten aina raukaisi, ja mistäpä sitä sitte tiesi, oliko
+ukkonen ilmassa vai ei.
+
+Rakeita ei enää tullut, mutta aina yhä sateli ja tuuli. Isäntä katseli
+ulos ikkunasta sanoen: »Ei tänään leikkaamisesta tule mitään. Eveliina,
+saat viedä väelle kahvia -- meidän on, näette, matami hyvä, näin
+leikkuuaikana tapana kahvilla kestittää väkeämme. Jos kupin tai pari
+saavat, niin mitäs se meillä tuntuu -- juuria poltetaan -- ei siinä
+montakaan kahvipapua ole, mutta herkkuna juovat vain ja tekevät työnsä
+halukkaammin, kun heitä kestitään.»
+
+Eveliina heitteli ylpeästi päätään, mutisten: »Ei ikään se niin pelkkää
+juurikahvia ole, kyllä se vain tavallista on, semmoista ja ehkä
+parempaakin kuin muualla.» Sitte meni hän pannuineen kampsuineen
+renkitupaan, mutta palasi heti jälleen, pyytäen isäänsä Taaven-muorin
+puheille. Isäntä ja Eveliina menivät molemmat, mutta emäntä jäi matamin
+kanssa juttelemaan. Hänen ajatuksensa eivät koskaan erittäin kiireessä
+lennossa olleet, ja niin ne nytkin vain vielä pysyivät tuossa
+kahviasiassa kiinni.
+
+«Isäntä sanoi, että juuria vain poltetaan», virkkoi emäntä, »mutta ei
+hän tiedä, kuinka paljo sitä kahvia menee -- ei miehet semmoisia
+ymmärrä. Meidän täytyy ostaa isännän tietämättä. Aina silloin tällöin
+viedään jyvä- tahi jauhopussi maakauppiaalle, ja hän antaa sitte kahvia
+vaihetukseen. Kai sitä runsaammin meidän puolelta annetaan, mutta eihän
+se meidän isännän laarissa tunnu.»
+
+»Hyvänen aika, miten emäntä sillä tavalla tekee -- sehän on selvää
+varastamista!»
+
+»Älkäähän toki niin sanoko, omaa tavaraanipa se on, mutta koskei isäntä
+anna rahaa, niin täytyyhän näitä keinoja sitte käyttää.»
+
+»En minä vain meidän ukolta salaa mitään ostaisi. Ajatelkaas, kun
+lapsenne tuollaisiin salakauppoihin oppivat, niin tuleehan heistäkin
+pettureita. He pettävät varmaankin teitä taas, jos te heitä kiellätte
+liiaksi koreilemasta tahi muusta sellaisesta.»
+
+Emäntä huokasi. »Mistäpä minä heitä kieltäisin? Eveliina tekee, miten
+itse tahtoo. Jollei isä anna tarpeeksi hänelle, niin kyllä hän aina
+keinon keksii, millä saa.»
+
+»Niin, enkö sitä arvannut! Totuus, emäntä hyvä, totuus on aina paras.
+Jos itse pysyisitte totuudessa ja kasvattaisitte lapsianne totuuteen,
+niin vähitellen miehennekin antaisi teille ja lapsillenne enemmän
+valtaa.»
+
+»Eihän meillä ole kaikki niin kuin olla pitäisi», sanoi emäntä huoaten,
+»mutta mikäpä sitä nyt enää auttaa, asiat ovat kuten ovat; se _meidän_
+on aina ollut niin kovanlainen, se siinä syynä.» Enempää ei matami ja
+emäntä ennättäneet haastella keskenään, kun jo kuului lehmänkellojen
+ääni ja karja tuli kotiin.
+
+»Kas kuinka aikaiselta lehmät tulivat kotia», sanoi matami. »Lieneekö
+kello vielä kuusikaan?»
+
+»Kuuden vaiheilla ehkä on. Pahan ilman takia kai nekin suojaa hakevat.»
+
+»Nyt saan nähdä Iiri parankin --»
+
+Tuskin oli matami sanansa sanonut, ennenkuin Eveliina tuli sisälle ja
+kertoi, että karja oli kotona, mutta ettei Iiri ollut mukana. »Tytöstä
+ei niin väliä ole», jatkoi Eveliina, »kyllä kai hän tulee, mihinkä
+lienee mennyt, ehkä niityn latoon suojaan, -- mutta iso Ruskanenkin on
+poissa. Jahka nyt sade taukoo, täytyy meidän mennä hakemaan lehmää;
+pilvet näkyvät käyvän ohuemmiksi.»
+
+»Hakekaa nyt vain se lapsi!» huudahti matami. »Sehän hirmuista, että
+tytön on täytynyt olla siellä yksin -- salama on ehkä hänet kuoliaaksi
+lyönyt. Voi lapsi parkaa!»
+
+»Miksi ei matami huutanut häntä silloin, kun kaupalla oli -- saisitte
+nyt mielin määrin häntä lellitellä», virkkoi Eveliina.
+
+»Niin, miksikä en sitä tehnyt? -- Mutta nythän ilma jo selkenee ja
+minunkin täytyy lähteä, ennenkuin taas uudestaan sade tulee. Hyvästi,
+emäntä! Hyvästi, Eveliina, älä ole orvolle ylpeä.»
+
+»Tulen neuvottanne toimeen. Hyvästi.»
+
+Lukkarin matami läksi pois, mutta ajatteli kävellessään kotiin päin,
+että hän kyllä tietäisi, mitä tekisi, jos nuo lapset nyt vasta olisivat
+huutokaupalla. Vaikkei ukko mitään puhuisikaan, vaan olisi tuollainen
+tuppisuu kuin onkin, niin päättäisi hän, matami, vain omin päinsä -- ja
+silloin olisi Iiri kuten hänen oma lapsensa, hänen oma tyttö-vainajansa
+-- ja hyvä hänen sitte olisi oltava. Mutta eihän se ajattelemisesta nyt
+enää parantunut --
+
+»Ja mihinkä se tyttö nyt on joutunut tässä kovassa ilmassa?»
+
+Näin tuumaili matami yhäti samaa asiaa, kunnes ennätti kotiin.
+
+
+
+
+VIIDES LUKU
+
+
+Iiri oli mennyt karjalauman kanssa metsään viiden aikaan aamulla.
+Hänellä oli pieni piimäputina sekä kalaa ja leipää mukana. Iirin oli
+kovin uni, kun hänet herätettiin, mutta kun hän kerran oli saanut
+vaaterepaleet yllensä ja unen silmistään hierotuksi, niin oli hänen
+mielestänsä taas hauskaakin lähteä metsään. Taivas oli kirkkaan sininen
+ja linnut lauloivat ilosäveleitään; kuusten raskaissa oksissa
+kastehelmet kimaltelivat, ja kaikki tuo omituisesti vaikutti Iiriin. Ei
+hän tietänyt, mistä se tuli, mutta hänen sydämensä tuntui vain niin
+keveältä tässä suuressa Tapiolan salissa, että hänenkin täytyi laulaa,
+vaikkei äänensä erittäin iloiselta kuulunut:
+
+      Hoi, hoi, Rusko ja Kirjo!
+      Hoi la la laa lilu laa laa laa.
+      Metsässä orpokin riemuita saa!
+
+      Hoi, hoi, karjani metsään!
+      Hoi la la laa lilu laa laa laa.
+      Linnut ne vapaina laulella saa!
+
+      Voi, voi, äitini luokse
+      Läksisin vain! Lilu laa laa laa.
+      Häntä en mailmassa nähdä saa.
+
+      Hoi, hoi, lammelle karja!
+      Mustike hoi! Jo nyt menkää vaan!
+      Rannalla kukkia poimia saan.
+
+      Hei, hei! Puolat ne hohtaa
+      Metsässä jo. Lilu laa laa laa.
+      Niitäpä paimenkin maistella saa.
+
+Näin Iiri lauloi, aina sen mukaan kuin esineet hänen ajatuksiansa
+lennättelivät. Eteenpäin meni karja ja eteenpäin Iiri aina siksi, kunnes
+ennättivät Ruoholammelle; mutta lammen lähellä oli nurmi niin mehevän
+vihreä, että karja siihen pysähtyi. Iiri poimi varsankavioita ja
+pääskynkukkia, ollen onnellinen tätä tehdessään. Hänen onnensa oli kyllä
+hetkellinen, mutta kuitenkin täydellinen, sillä lapsi on siinäkin
+suhteessa onnellinen, että pieni ilonhetki saattaa hänet kokonaan
+unhottamaan kaikki huolet, kun sitä vastoin aikahinen, jos hänellä on
+huolia, ei saata niitä onnenhetkenäkään varsin unhottaa. Niin Iiri
+unhotti kaikki surut tässä ihanassa metsässä, jossa kuuset ja kukat
+tuoksuivat, linnut visertelivät ja päivä paistoi. Lampi oli ihan tyyni,
+ainoastaan silloin tällöin pieni värähdys näkyi sen pinnalla, kun sorsa
+sukelsi tahi kalanen pakeni hauen ahmaavaa kitaa.
+
+Kun Iiri oli poiminut kukkia niin paljon, ettei hänen pieneen helmaansa
+enempää mahtunut, rupesi hän niitä järjestämään somiksi kimpuiksi ja
+piti sitte nuo pienet kimput nukkinaan. Mutta ainoastaan vähäisen hetken
+sai hän näin mielikuvituksensa avulla huvitella, sillä karja ei
+kauankaan lammen rannalla viihtynyt, vaan lähti metsän polkuja kulkemaan
+yhä edemmäksi. Jota kauemmas se meni, sitä synkempi oli metsä; pieni
+nurmikko kyllä oli siellä ja täällä, johon lehmät hetkeksi pysähtyivät.
+Näin kulki karjalauma paimentyttöineen, kunnes puolipäivän aikaan
+joutuivat vanhalle kaskimaalle; siinä oli laveasti laidunta, ja sen
+eläimet kyllä huomasivat, koska ahnaasti rupesivat pureskelemaan
+vehmasta ruohoa. Iiri istahti suuren kuusen suojaan ja aukaisi
+eväspussinsa. Hän söi oikein mielihalulla, ryypäten piimää putinasta.
+Sepä maistui äärettömän hyvältä, vaikka olikin niin hapanta, että kuohui
+astiassaan; mutta nälkä on hyvä ruoan höystäjä.
+
+Kun Iiri oli syönyt, tunsi hän itsensä kovin väsyneeksi, sillä päivä oli
+paahtava ja ilman aamuinen raittius kokonaan kadonnut. Iiriä ei sentään
+haluttanut kukkakimpuilla leikkiä, hän vain katseli metsää, jonka puut
+näyttivät äärettömän korkeilta, ja pelko rupesi hänen mieltänsä
+valtaamaan. Hän oli niin yksin. Kyllä äiti-vainaja oli sanonut: »Jumala
+on joka paikassa meidän kanssamme, hän kyllä meitä suojelee» -- mutta
+sentään -- niin, se paha _mutta_ siinä nyt oli. Iirin usko ei vielä
+ollut oikein luja, eikä se ihmettäkään -- hän vain pelkäsi ja muisteli
+äitiänsä, ajatellen, ettei äiti olisikaan synkkään metsään häntä
+jättänyt.
+
+Pilviä nousi taivaalle. Taivaanrannalla niitä ensin vähän näkyi, mutta
+sieltä ne yhäti levisivät ja synkistyttivät vähitellen koko taivaan.
+Iiri rupesi itkeä nyyhkyttämään ja painoi päänsä eväspussiinsa, joka oli
+hänen vieressään pehmeällä sammalmättäällä. Hän tahtoi vain vähän siinä
+levähtää väsynyttä päätään -- hetkisen vain -- mutta uni petti hänet, ja
+tyttönen nukkui pois kaikista huolista. Ilma kävi aina huonommaksi,
+kaukaa kuului ukkosen jyrinäkin. Karja ammui levottomana ja rupesi
+lähtemään kotiin päin, jättäen pienen paimenensa synkän metsän
+yksinäisyyteen lepäämään. Ukkonen rupesi aina kovemmin jyrisemään ja
+salamat kävivät taajempaan, vaan Iiri nukkui raskaasti, kunnes kova
+raesade hänen herätti. Hän katseli hämmästyneenä ympärilleen -- hieroi
+silmiään -- mutta lehmiä ei näkynyt. Hän huusi: »Mustike, Kirjo, hoi!
+Ruskanen!» Ei yhtäkään ammuntaa kuulunut. Iiri rupesi katkerasti
+itkemään. Nyt vasta oli hän yksin, kun kaikki elukatkin olivat poissa.
+Hän rupesi juoksemaan kotiin päin. Sade ja kyyneleet viruttelivat hänen
+poskipäitään, ja pian hänen huonot vaatteensakin olivat läpimärkinä.
+Sitä ei hän ajatellutkaan, sillä pelko sydämessä oli kova. Hän tiesi
+varmaan, että tämänpäiväinen tapahtuma hänelle tuottaisi kovan
+rangaistuksen. »Voi että nukuinkin!» huoahti hän vähän päästä.
+Ennätettyään lammelle tuli hän levollisemmaksi, sillä eipä nyt enää koti
+ollut kaukana; ilma rupesi myöskin vähän asettumaan ja taivas
+selkenemään. Hän alkoi nyt kävellä hitaammin, sillä juokseminen olikin
+vaikeata, koska hame, aina loksahtaen hänen sääriinsä, äänteli klipin
+klapin, klipin klapin. Näin läpimärkänä pääsi Iiri kotiin, mutta hänen
+ennätettyään sinne tuli Eveliina ja Renkalan koko väki häntä vastaan.
+
+»Missä sinä olet viipynyt?» tiuskasi Eveliina. »Karja tuli kotiin, mutta
+iso Ruskanen on poissa. Miksi sinä metsään jäit?»
+
+Renkala tuli nyt myöskin ja ärjäsi tytölle: »Etkö tiedä, että paimenen
+tulee olla karjansa kanssa? Missä olet ollut ja missä on Ruskanen? Se
+sinun täytyy tietää.»
+
+Iiri itkeä nyyhkytti, niin että hänen oli vaikea saada sanaa suustansa.
+Hän vastasi kuitenkin rehellisesti: »En tiedä, -- en tiedä, missä
+Ruskanen on -- Metsässä söivät --»
+
+»Niin, kai ne söivät, mutta missä se nyt on, kuuletko? Sinun pitää se
+tietämän.»
+
+»Ne söivät, ja minä -- minä istuin puun juurella ja söin myöskin -- ja
+sitte oli niin kuuma ja minä väsyin, ja sitte -- sitte nukuin -- uhuu --
+ja sitte heräsin, kun satoi rakeita ja ne minua pieksivät vasten
+silmiä.»
+
+»Olisivat piesseet oikein pahanpäiväisesti, ettei minun sitä tarvitsisi
+tehdä. Tule nyt hakemaan Ruskasta! Kyllä sitte saat palkkasi, jahka
+tästä joudutaan. Luulet kai, että sinua metsään makaamaan ruokitaan --
+häh? -- Niinkö luulet?»
+
+Iiri ei vastannut mitään, vaan palasi niin märkänä kuin oli takaisin
+metsään ja ohjasi seuralaisensa siihen paikkaan, jossa lehmät olivat
+olleet silloin, kuin hän nukkui. Juuri kun he ennättivät paikalle,
+kuulivat he ilokseen lehmän ammunnan. Iso Ruskanen makasi aivan
+tyytyväisenä suuren hongen suojassa, ja vieläpä oli sillä pikkuinen
+Ruskanen vieressään. Siinä siis oli syy, miksikä ei Ruskanen voinut
+seurata kumppaneitaan metsästä pois. Tästä kaksinkertaisesta löydöstä
+ihastuneina palasivat Renkalaiset kotiin, ajaen Ruskasta edellään, ja
+eräs miehistä kantoi vasikkaa. Ei kukaan nyt muistanut Iiriä toruakaan,
+vaan rauhassa sai hän klapsuttaa märkänä kotiin, eikä kukaan hänelle
+kotiin tultua kuivia vaatteita antanut.
+
+Myöhäisempään, kun talon palvelusväki söi illallistansa, meni Iirikin
+syömään, mutta ei ruoka oikein maittanut, hän ajatteli vain lakkaamatta:
+»Mikä rangaistus minulle nyt tulleekaan?» Kun Eveliina samassa tuli
+tupaan ja käski Iiriä viemään aitan avainta emännän kamarin naulaan, vei
+tyttö sen aivan hajamielisenä kamarin kaappiin ja palasi jälleen
+väentupaan. Mutta hetken perästä isäntä taas kyseli avainta, kun sitä ei
+näkynyt seinässä. Eveliina raotti tuvan ovea, huutaen äreästi: »Iiri,
+mihinkä aitan avaimen panit?»
+
+»Minäkö? Niin, mihinkä sen panin -- voi, mihinkä minun se piti paneman?
+-- Kun en nyt muista.»
+
+»He, kamarin naulaan, hae oitis, isäntä kysyy sitä.»
+
+»Voi, voi, kun en nyt muista mitään!»
+
+Iiri haki, ja Eveliina sekä piiat. Isäntä näytti nyrkkiään Iirille,
+sanoen: »Kyllä sinun vielä opetan muistamaan.»
+
+Avainta ei vain löydetty, vaikka sitä kovin haettiin. Emäntä etsi
+myöskin, vaivihkaa vain; hän kyllä muisti Iirin käyneen kamarissa, mutta
+ei pannut tähdelle, mitä hän siellä teki. Vihdoin, kun kaikki jo olivat
+menneet maata ja emäntä haki tulitikkulaatikkoa kaapistaan, näki hän
+kaapin perällä aitan avaimen. Eipä kuitenkaan kukaan mennyt Iirille
+lohdutukseksi sanomaan, että avain oli löydetty.
+
+Iiri, kuten muutkin, meni levolle, mutta lepoa hän ei saanut. Kun kaikki
+jo nukkuivat, oli hän vielä valveilla. Hänen oli ylen kuuma, päätänsä
+poltti kummasti, huone tuntui ahtaalta, tuskin hän saattoi hengittää --
+hän näki aina isännän ja hänen nyrkkinsä sekä Eveliinan komean ja ylpeän
+muodon -- mutta tuolla ulkona -- siellä oli niin hiljaista ja avaraa!
+Täysikuu valaisi ystävällisesti ja kutsuvasti, tähdet tuikkailivat
+viitaten häntä huoneesta pois. Iiri nousi vuoteeltaan, puki vähän
+yllensä ja hiipi hiljaa ovesta ulos. Hänen poskensa hehkuivat ja hänen
+silmissään paloi outo tuli. Hän katseli vähän ympärilleen, mutta katse
+ei ollut tavallinen. Kuvastuiko siinä kivunhoure vaiko mielenhairaus, --
+sen ainoastaan lääkäri olisi kyennyt päättämään. Iltayön hiljaisuus
+vallitsi talossa, mutta etäältä metsästä päin kuului silloin tällöin
+koiran haukunta ja väliin myöskin kotiin palaavien metsästäjien
+jahtitorven ääni. Lähempää kuului yksinäisen linnun raksutus, varmaankin
+sieltä lammen rannalta, jossa Iiri päivällä oli kukkia poiminut.
+Sinnepäin tyttö nyt riensi. Hän kiirehti ikäänkuin käskyä totellen.
+Lammelle ennätettyänsä hän istui rannalla olevalle kivelle. Tyynenä
+kuten peili oli lampi, sen pinnalla kuvasteli tähtiä tuhansittain, ne
+ystävällisesti iskivät silmää Iirille -- äitiköhän niistä katseli? --
+»Äitini luokse lähtisin jo», huokasi lapsi ja alkoi surullisella äänellä
+laulaa:
+
+      »Äiti, eikö kultamaassa, johon päärlyportit vie,
+      seurueessa enkelitten sijaa Iirillekin lie?
+      Onhan sijaa -- onhan sijaa seurueessa enkelitten.»
+
+Jokin rapsahti metsässä, Iiri kuuli sen ja kirkasi: »Uih! Renkala!» sekä
+hypähti, huutaen »äiti, äiti!» nopeasti kuin lentävä lintu lammen
+syvyyteen. Loiske kuului, mutta samassa myöskin toinen loiske. Kaksi
+vankkaa kättä tarttui Iiriin, ja sitte pelastaja kiireesti ui taakkansa
+kanssa rantaan.
+
+Rannalle päästyään laski pelastaja Iirin nurmikolle, tarttui torveen,
+jonka hän oli jättänyt rannalle, ja puhalsi siihen kovasti. Pian
+kuuluikin metsään eksyneitten koirien haukunta aivan läheltä, ja hetken
+perästä neljä koiraa tuli juosten metsästä lammen rannalle. Ne
+kiirehtivät nurmella lepäävän lapsen luo, mutta siinä seisoi metsästäjä
+Iirin vieressä, häntä virvoittaen, ja hotisti niille sormellaan sanoen:
+»Ei saa koskea». Koirat nyt korvat lotkollaan kurkistivat vuoroin
+metsästäjään ja vuoroin tyttöön, jonka ympärillä ne nuuskien häärivät,
+mutta äkkiä juoksivat häntäänsä heiluttaen metsään päin, josta kolme
+nuorta miestä tuli esiin. Kaksi oli metsästäjän pukuun puettuna, mutta
+kolmas oli vain jonakin tienoppaana.
+
+»Noh Arvo, mikä sinulla siellä on? Mistä tuollaisen saaliin olet
+saanut?»
+
+»Minä pelastin hänet tuolta lammesta, ja tiedätkö Aksel -- jollen teitä
+ennen olisi lammelle tullut, lepäisi tyttö nyt tuolla syvyydessä, sillä
+juuri tähän ennätettyäni hän veteen hyppäsi.»
+
+»Mutta eiköhän tuo ole Renkalan huutotyttö?» sanoi Ahto.
+
+»Herranen aika! Sehän se on, meidän Helyn sisar, Renkalan Iiri», virkkoi
+opas. »Kas kun en sitä oitis huomannut, ja pappilan maisteri kun hänet
+ensin tunsi. Mikähän likkaan tuli? -- Vaikka kukapa sen tietää, mitä
+päähän pälkähtäisi semmoisessa paikassa kuin Renkalassa, kyllä sitä
+tyttöä siellä on litistetty ja lätistetty -- toista se Helyn on meillä.»
+
+»Mitäs sanot, Kallu! Onko tuo kukoistava tyttö, joka kestikievarissa
+palvelee, tämän lapsen sisar?» kysyi Aksel.
+
+»On kyllä», vastasi poika, joka herroilla oli oppaana, ja lisäsi
+kurkistaen sivulta päin Akseliin: »Näkeehän sen muodostakin, mutta
+mitäpä herrat piikatyttöä niin olisivat katselleet, että sen näkisivät.»
+
+»Vaiti, hän virkoo!» sanoi Arvo.
+
+Iiri aukaisi silmänsä ja katseli ensin levollisena ympärilleen, vaan kun
+hänelle rupesi selvenemään, missä oli, tuli hän taas ikäänkuin
+mielettömäksi ja huusi, tarttuen kovasti Arvoon: »Hän tulee ja lyö minua
+nyrkillään, ja se on niin kova, että minä aivan rutistun; äiti, pelasta
+minut!»
+
+»Lapsi, ei sinun ole mitään hätää, me sinua varjelemme», lohdutti Arvo.
+
+»Ei häntä saa viedä Renkalaan», virkkoi Kallu, »mutta voi, voi! mihinkä
+hänet vietäisiin? Kyllä vain Renkala suuttuu, jos hänet muualle viemme.»
+
+»Renkala? Missä? -- Pelastakaa!» huudahti tyttö ja tarttui taas kovasti
+Arvoon.
+
+»Me viemme hänet pappilaan», sanoi Ahto, »ja tuumataan isän ja äidin
+kanssa, mitä on tehtävä».
+
+»Parempi ehkä olisi viedä hänet lukkarin matamin luo», sanoi Kallu. »Hän
+on ollut melkein kuin äiti näille.»
+
+»Se on totta, se sopii. Mutta me tarvitsemme hevosen ja rattaat.»
+
+»Minä juoksen nopeasti kievariin», virkkoi Kallu, »ja tuon sieltä
+hevosen ja nappularattaat, niin pääsemme kaikin niillä; kyllä minä otan
+Iirin syliini».
+
+»Tee niin ja joudu nyt vain», vastasi Arvo.
+
+»Uih, kuinka minua pöyristyttää, on kovin vilu!» valitti Iiri.
+
+»Lähdetäänpä juoksemaan», ehdotti Arvo, »ehkä jaksaisit; sitte sinun
+tulisi lämmin».
+
+»Kyllä jaksan, mutta minnekkä juoksen?» sanoi Iiri.
+
+»Lukkarin matamin luo, eikä sinun enää koskaan tarvitse mennä
+Renkalaan», vastasi Arvo. »Katsos», lisäsi hän, »minä olen yhtä märkä
+kuin sinäkin, juoskaammepas nyt -- tule ottamaan kiinni!» -- Arvo lähti
+juoksemaan ja Iiri perässä. Tämä leikillinen todenteko oli niin
+virkistävää Iirin mielelle, että hän aivan selkeni kummallisesta
+horrostilastaan.
+
+Ahto ja Aksel olivat jääneet koko joukon jälelle päin, sillä he panivat
+koirat kiinni, ennenkuin läksivät kotiin kulkemaan. Nyt Arvo ja Iiri
+taas rupesivat juoksemaan heitä vastaan, vaan kun heidät saavuttivat,
+alkoi väsymys Iiriä vaivata. He astelivat nyt hiljakseen, kunnes
+joutuivat ulos metsästä. Vähän aikaa he kävelivät maantiellä, mutta kun
+Renkalan ohitse pääsivät, tuli Kallu aika kyytiä ajaa tärskyttäen.
+Silloin he nousivat kaikin rattaille ja ajoivat nopeasti lukkarille.
+
+
+
+
+KUUDES LUKU
+
+
+»Kuules, ukko!» huudahti lukkarin matami tuupaten miestään kylkeen,
+»joku koputtaa meidän porstuan ovelle --»
+
+»Mene pian aukaisemaan.»
+
+»Hyvänen aika! Minäkö sinne menisin paitasillani -- vedä sinä housut
+jalkaasi -- miehen sitä paremmin sopii mennä -- ota sentään pesänkorilo
+käteesi -- entä jos olisi varkaita --»
+
+»Mitä varkaita? Minä kysyn, keitä ovat.» Lukkari otti vähän vaatteita
+ylleen ja meni aukaisemaan ovea. Porstuassa hän kuitenkin kysyi: »Keitä
+siellä on? Mitä tahdotte?»
+
+»Kartanon herrat, pappilan maisteri ja me», kuului vastaus. »Me
+tahtoisimme tulla sisälle.»
+
+Lukkari aukaisi oven ja näki nyt herrat sekä heidän seurassaan Kallun ja
+Iirin. »Miten tyttö on seuraanne tullut?» kysyi lukkari hämmästyen, »ja
+mistä tulette?»
+
+»Me olemme olleet Tapion ja Ahdin valtakunnissa, kuten näette», sanoi
+Arvo ja osotti märkiä vaatteitaan -- »minä pyydän ensiksikin, että
+tälle tytölle hankkisitte kuivia vaatteita, lämpimän vuoteen ja jotakin
+lämmintä juotavaksi».
+
+»Kyllä, astukaa sisään.» Kun saliin astuivat, tuli matami jo heitä
+vastaan, ja Arvo sanoi:
+
+»Pyydän anteeksi, että yörauhaanne näin häiritsemme, mutta meidän oli
+tähän melkein pakko, kuten pian saatte kuulla.»
+
+»Pue Iirin ylle kuivat vaatteet, muijaseni», käski lukkari. »Hän on noin
+märkä, kuten näet, ja keitä maitoa, että lapsi saa juoda itsensä
+lämpimäksi.»
+
+»No mikä sinun on, Iiri? Kuinka tuommoiseksi olet tullut? Vapiset aivan.
+Mitä maidosta sinulle on, kahvia keittää tarvitsee, siitä lämmin tulee,
+eikä lämmitys herroillekaan pahaa tee.»
+
+»Ei teekään», sanoi Aksel, »eikä kuivat vaatteet serkulleni, sillä hän
+on myöskin ihan märkä».
+
+Lukkari kiirehti tuomaan kuivia vaatteita, ja niin pian kuin Arvo oli
+pukeutunut niihin, rupesi hän kertomaan, miten hän oli kuullut Iirin
+laulun ja rientänyt katsomaan, kuka se myöhään illalla metsän
+yksinäisyydessä noin kauniisti lauloi. Silloin hän oli nähnyt Iirin
+syöksyvän lampeen. »Kun tyttö virkosi sen jälkeen, kuin olin hänet
+pelastanut», lisäsi Arvo, »oli hän aivan houreissa ja näytti pelkäävän
+Renkalaa ja hänen nyrkkiänsä.»
+
+»Niin, minä sen kyllä ymmärrän», virkkoi matami. »Kun olin illalla
+Renkalassa, oltiin siellä kovin suutuksissa tytölle sen takia, että yksi
+elukoista oli jäänyt metsään; mitä sitte lienevät hänelle tehneet,
+koska tyttö noin pois suunniltaan tuli. -- Iiri rukka, mitäs
+ajattelitkaan, kun tuollaisen kamalan työn aioit tehdä? Se oli hirveä
+synti.»
+
+»En ajatellut mitään, halusin vain äitini luokse.»
+
+»Voi lapsi parka! Jumala, joka oli niin armollinen, että lähetti sinulle
+pelastajan, ei suinkaan sinua vastakaan hylkää. Mieheni ja minä emme
+sinua enää laske pois. Tytär-vainajamme sijassa pitää sinun nyt olla, ja
+kyllä koetamme huolta pitää, että sinusta ihminen tulee.»
+
+»Jospa köyhiämme lapsena paremmin kasvatettaisiin, silloin ei meidän
+tarvitsisi niin monta työhön kelpaamatonta ruokkia eikä niin paljon
+vankeja vankiloissa elättää kuin nyt», lausui Arvo.
+
+»Kyllähän se niin on», huokasi matami, »mutta kukapa sitä aina kykenee
+ja ymmärtää tehdä, mikä parasta on».
+
+»Kai minä jo saan lähteä?» kysyi Kallu.
+
+»Et ikään! Kahvia sinun ensin täytyy juoda, se on jo valmista. Leena
+pani heti lastuja pesään, joten sain pannuni hyvälle tulelle.»
+
+»Ja meidät saat viedä Kartanoon hevosellasi, emme me täältä viitsi
+jalkaisin kotiin pötkiä», sanoi Aksel. »Ja sinä Ahto tulet meidän
+mukaamme.»
+
+»Kiitoksia, kyllä tästä pian kotiinkin menen», vastasi Ahto.
+
+Kun matamin kahvista nyt oli virrannut lämmitystä sekä Iirin että
+metsästäjien suoniin, niin herrat läksivät pois.
+
+Vieraitten mentyä valmisti matami Iirille vuoteen ja käski hänen sitte
+laskea polvillensa kiittämään Jumalaa, joka hänet armollisesti oli
+pelastanut. Iiri pani kätensä ristiin ja kiitti omalla lapsellisella
+tavallaan taivaallista Isäänsä, rukoillen myöskin siunausta kartanon
+herralle, hyvälle pelastajallensa.
+
+»Pane nyt maata, lapsi kulta, ja nuku rauhassa», sanoi matami.
+
+Iiri pani levolle. Ei ollut elämä hänestä tuntunut näin rauhalliselta ja
+turvalliselta siitä asti kuin äiti kuoli, ja hänen tätä suloista rauhaa
+nauttiessaan hänen silmänsä vaipuivat uneen.
+
+Aamulla herättyään matami sanoi miehelleen: »Ole sinä nyt kotona Iirin
+kanssa, sillä jos sattuisi niin, että Renkala olisi saanut tietää tytön
+olevan täällä ja tahtoisi häntä pois, niin tiedät --»
+
+»Niin tiedän puolustaa lastani», vastasi lukkari, »sillä, tästä lähtein
+hän on tyttäreni.»
+
+»Hm, Herran tahto se näkyy olevan, että tämä lapsi tulisi olemaan meillä
+meidän tyttö-vainajamme sijassa.»
+
+»Niin, ihmeellisesti hän kaikki johtaa ja säätää», sanoi lukkari.
+
+Matami puki yllensä ja läksi sitte aamiaistoimiin. Kun hän taas palasi
+kamariinsa, jossa Iiri nukkui, lyödä paukahutteli seinäkello seitsemän.
+Iiri heräsi, hypähti vuoteeltaan aivan pelästyksissään, hieroi sitte
+silmiänsä ja katseli kummastellen ympärilleen, mutta muisti samassa,
+missä oli. Hän juoksi matamin luo, pannen käsivartensa hänen kaulansa
+ympäri ja huudahtaen: »Oi matami kulta, onnellinen olen, kun ei minun
+enää tarvitse mennä Renkalaan.»
+
+»Lapsi, sano meitä sedäksi ja tädiksi, kun nyt olet meidän
+kasvattityttömme; pue nyt yllesi, niin mennään aamiaiselle, minä lähden
+sitte pappilaan.»
+
+Matami oli pannut pöydälle perunoita, paistettua lahnaa sekä viilipiimää
+ja ajatteli: »Kyllä maar se tyttö ihastuu, kun saa syödä tarpeeksensa
+hyvää ruokaa», mutta hänen hämmästyksekseen Iiri vain vähäisen maistoi
+näitä herkkuja. Hän oli vielä ikäänkuin huumauksissa eilispäivän
+tapauksista, joten ruoka ei hänelle maistunut.
+
+»No mutta tyttö, ethän sinä syökään! Katsos tätä paistettua lahnaa, eikö
+ole hyvää? Panen maar siitä palasen lautasellesi, sinä olet niin hento
+ja hoikka, että syödähän sinun täytyy, et muuten lihoo. Syö nyt vain
+väkisinkin -- Juuri sinua varten laitoin rasvaista ruokaa, jotta saisin
+sinut vähänkin lihoomaan.»
+
+Iiri koetti matamin mieliksi syödä, mutta lukkari huomasi, miten
+vastenmielistä ruoka hänelle oli, ja sanoi: »Älä lasta kiusaa, jahka hän
+terveeksi tulee, kyllä hän syö.»
+
+»Mutta kuoleehan se tyttö, jollei syö», sanoi matami, jättäen Iirin
+kuitenkin rauhaan.
+
+Aamiaisen jälkeen lähti matami pappilaan. Sinne saavuttuansa tapasi hän
+ensiksi nuoren Helvi neidin, joka kasteli kukkiaan porstuassa. Matami
+oli tuskin ennättänyt lausua: »Hyvää päivää, terveisiä meidän mäeltä»,
+kun rovastin nuorempi tytär, neljäntoista-vuotias Selja, tuli porstuaan
+ja nähtyänsä matamin virkkoi: »Onko totta, että se Iiri, joka lampeen
+hyppäsi, nyt on teillä?»
+
+»On kyllä.»
+
+»Mutta jos hän menee sinne taas --»
+
+»Ei hän mene», vastasi matami vakaasti. »Herra on auttanut hänet pois
+mielenhairauksen tilasta, ja nyt tästä lähtein hän tulee olemaan meidän
+tyttärenämme. Mutta minä tulin tänne vartavasten puhuakseni rovastin
+kanssa, mitä me nyt tekisimme, jos Renkala tahtoo tyttöä takaisin.»
+
+»Käykää sisälle», pyysi Helvi ja saattoi matamin ruustinnan kamariin,
+jossa talon perhe tavallisesti istui.
+
+Tervehdittyään sanoi matami: »Kyllä kai Ahto herra on puhunut, millä
+tavalla Renkalan Iiri nyt meille tuli?»
+
+»Kyllä», vastasi rovasti. »Ikävä se oli, että tyttöä niin kiusattiin,
+että hän joutui tuollaiseen epätoivon tilaan, mutta me saatamme kiittää
+Jumalaa, joka hädässä lähetti auttajan.»
+
+»Meidän pappa on nyt päättänyt ottaa tytön kasvatiksemme, ja minä tulin
+kuulemaan, mitä Renkalalle sopii sanoa, jos hän tulee tyttöä takaisin
+vaatimaan.»
+
+»Sanotte suoraan vain, että Iiri vast'edes on teidän
+kasvattityttärenne, eikä Renkalan tule häneen mitään. Käskekää hänen
+kysyä asiasta minulta, kyllä minä tiedän, mitä hänelle vastaan.»
+
+»Täytyy vieläkin puhua yhdestä asiasta, vaikka en sitä ukon kanssakaan
+ole tuumannut, mutta onhan hyvä, kun on asiat puhuttuna, tehdään sitte
+miten tehdään. Meillä on sen verta varoja, että saatamme panna tyttömme
+kouluun, mutta en tiedä vielä, minnekkä hänet panisin.»
+
+»Hm, hän on nyt, tiemmä, kahdentoista-vuotias.»
+
+»Niin on; talvella täyttää kolmetoista.»
+
+»Antakaa tytön käydä meillä tämä vuosi lukutaidon perusteita saamassa,
+etteivät pienemmät häntä koulussa naura. Me opetamme häntä mielellämme
+-- eikö niin, lapseni?»
+
+Ahto ja Helvi lupasivat alttiisti opettaa Iiriä, ja sitte päätettiin,
+että Iiri vuoden päästä pyrkisi »isoon kouluun». »Minusta tuntuu»,
+jatkoi rovasti, »ikäänkuin suorittaisin vain velan tuolle lapselle,
+sillä oli se ehkä minunkin syyni, että hän joutui Renkalalle, kentiesi
+olisin voinut sitä estää. Kun kuulin, että häntä siellä pahoin
+kohdeltiin, oli mieleni oikein raskas ja ajattelin jo, että toimittaisin
+hänet sieltä muualle, mutta en vielä ennättänyt toimeen ryhtyä,
+ennenkuin hän toisella tapaa tuli sieltä pois.»
+
+»Kiitoksia paljon nyt kaikesta hyvästä», sanoi matami. »Oikein keveällä
+sydämellä menen kotiin. Mutta kukahan tuolla tulee tanhualla? Eikö se
+ole Taaven-muori? Katsokaa, Selja, teillä kun on nuoret silmät.»
+
+»On se Taaven-muori; hän tuo postilaukkua. Tänään on postipäivä, ja minä
+saan Pääskysen.»
+
+»Sitte odotan siksi kuin laukku avataan; saanhan minäkin Suomentaaren.»
+
+Taaven-muori tuli sisälle laukkuineen, ja nytpä ilo syntyi. Ruustinna
+otti naulasta seinäpeilin alta pienen avaimen ja antoi sen rovastille,
+joka aukaisi laukun. Rovasti jakeli sitte sanomalehtiä ja kirjeitä.
+»Noh, täällä on miehellennekin kirje», sanoi hän antaessaan matamille
+pienen kirjeen.
+
+»Kas vain! Onpa niinkin. Keneltä lieneekään? Täytyy rientää kotiin.»
+
+Matami sanoi jäähyväiset ja läksi. Kotiin tultuaan puhkesi hän puhumaan:
+»Kuules ukko, olen puhunut kaikki puhtaaksi pappilassa, ja tässä on
+Suomentaari ja tässä kirje, lue nyt, että saan tietää, mistä se on. Ja
+Iiri saadaan pappilaan kouluun ilmaiseksi ja sitte keväällä isoon
+kouluun Hämeenlinnaan, jos hänet tutkinnossa hyväksytään -- ja miksi ei
+hyväksyttäisi --»
+
+»Soh, soh, hyvänen aika! Enhän tuosta ymmärrä, mitä tarkoitat, puhu nyt
+vähän harvempaan ja asiat oikein järjestään, että jotakin selkoa tulee.»
+
+»Niin, tiedänhän minä, että sinä niinkuin minäkin tahdot tyttöä
+kouluttaa, sillä onpa hän nyt ikäänkuin meidän tyttö-vainajamme sijassa
+ja onhan meillä varoja; senpä vuoksi puhuin ja kysyin neuvoa
+rovastilta, joka oitis tarjosi itseään ja lapsiansa opettamaan Iiriä,
+jotta hän sitte keväällä, kuten jo sanoin, pääsisi isoon kouluun
+Hämeenlinnaan. Mutta lue nyt tuo kirje. -- Kas tuolla tulevat Hely ja
+Martti. Hyvää päivää, lapset! Mitenkä voitte?»
+
+»Hyvin vain. Tulimme Iiriä katsomaan», vastasi Hely. »Voi Iiri kulta,
+mikä sinuun tuli, kun lampeen aioit mennä?»
+
+»En tiedä itsekään, tahdoin vain äitini luo.»
+
+»Älkää tuosta nyt enään kysykö, ikävää se vain on lapselle. Hänen oli
+päänsä sekaisin, mutta nyt on hän taas terve. Hän on tästä lähtein
+meidän tyttäremme ja rupeaa käymään pappilassa koulua.»
+
+Hely ja Martti katselivat Iiriä ikäänkuin jotakin vähän korkeampaa
+olentoa, kun kuulivat, että aiottiin panna hänet kouluun.
+
+»Mitä nyt olette tehneet siellä Seppälässä?» kysyi matami.
+
+»Olen käynyt kansakoulua», vastasi Martti. »Hely ei enää käy, koska osaa
+kaikki, mitä siellä opetetaan, enkä minäkään enää tulevana vuonna saa
+sinne mennä, sillä minua tarvitaan kyytiä viemään.»
+
+»Onhan Kallu kyytipoikana.»
+
+»Kallua tarvitaan joka työhön; kun vain on hetkenkin kotona, niin aina
+häntä huudetaan» vastasi Hely.
+
+»Entäs sinä sitte, mitä työtä sinulla on?»
+
+»Puhdistan kestikievarihuoneet ja passaan herroja. Aitoista annan
+myöskin esiin, mitä myydään, ja melkein joka paikkaan emäntä minua
+panee, mihin vain kerkeän.»
+
+»Hm, se on hyvä merkki, mutta eikö herrojen passaaminen ole ikävää?»
+
+»Ei sentään; välistä kyllä ovat ilkeitä ja vallattomia, mutta emäntä on
+sitte itse mennyt viemään heille, mitä ovat tarvinneet.»
+
+Matami mutisi itsekseen: »Liika kaunis tyttö kestikievaripiiaksi» --
+mutta ääneensä sanoi hän: »Koeta vain aina pitää Jumala silmiesi edessä
+ja tee tunnollisesti, mitä emäntäsi käskee, niin kyllä sinun hyvin käy
+eikä sinulta leipä puutu. Mutta kuules, ukko, aivanhan unhotin tuon
+kirjeen -- mitä siinä sanotaan? -- Kah! Mikä sinun on? Olet varsin
+kalpea -- Mistä se kirje on?»
+
+»Se on Uudestakaupungista veljeni pojalta.»
+
+»Onko Pietari veljesi huonommaksi tullut? Vai onko varsin kuollut?»
+
+»Hän on kuollut», vastasi lukkari vakavasti ja oli vähän aikaa ääneti,
+mutta jatkoi sitte taas: »Veljeni poika ilmoittaa minulle isänsä
+kuolemasta. Poika parka on nyt orpo, Hän on kirjeeseensä liittänyt
+veli-vainajaltani muutaman rivin, jotka Pietari kirjoitti pari päivää
+ennen kuolemaansa ja joissa hän pyytää minua poikansa holhoojaksi.
+Pekko, joka Turussa on käynyt opintoa, muuttaa siis syksyllä
+Hämeenlinnan lyseoon ja väliajat hän tietysti tulee olemaan meillä.
+Pietari on merikapteenina koonnut melkoisen omaisuuden, joten pojalle
+kyllä riittää varoja kasvatukseen -- mutta vanhempain hellää, ohjaavaa
+kättä -- sitä koettakaamme voimiemme mukaan korvata.»
+
+»No niin, eihän meillä omia lapsia ole, mutta näin Jumala vain siunaa
+meidän lapsettoman kotimme. Tulkoon vain Pekko tänne, niin tulee
+Iirinkin hauskempi. En ole nähnytkään poikaa sitte kuin siellä kävimme
+-- silloin oli hän aivan pieni vielä. Mitä siitä on aikaa -- kymmenen
+vuotta -- niin, hän on nyt noin kuusitoista-vuotias. Soo, soo, vain on
+Pekko nyt orpo! Poika raasu! -- Hm, niin sitä mennään -- yksi tänään,
+huomenna toinen --»
+
+»Olenhan minä odottanut tätä», sanoi lukkari, »mutta katkeralta tuntui
+se nyt kumminkin. Kuolema on meille aina kutsumaton vieras, ja kuitenkin
+pitäisi sen oleman kuten hyvä tuttu, jota aina saatamme olla valmiit
+vastaanottamaan.»
+
+»Niin se on. Mutta mitä nyt tehdään? Meidän täytyy kai heti kirjoittaa
+sinne Pekolle, että hän tulee tänne.»
+
+»Kyllä niin. Minä kirjoitan oitis vastauksen hänelle.» Lukkari meni
+kirjoittamaan veljensä pojalle ja pyysi häntä tervetulleeksi setänsä
+yksinkertaiseen kotiin sekä läksi sitte pappilaan viemään kirjettänsä,
+jotta se menisi postilaukussa.
+
+»Saatteko viipyä täällä nyt vähän aikaa Iirin luona?» kysyi matami
+Helyltä ja Martilta.
+
+»Saamme kyllä», vastasi Martti.
+
+»Emme kuitenkaan aivan kauan», muistutti Hely.
+
+»Minä käyn tuolla vain naapurissa», virkkoi matami, »kyllä minä pian
+palaan. Katsokaa kotia sillä aikaa, ettei mitään roistokulkijoita tänne
+tule.»
+
+»Kyllä!» huusivat lapset yhteen ääneen, »me otamme avaimen pois emmekä
+laske ketään tänne». Mutta lapset eivät heti ottaneetkaan avainta suulta
+ja sitte joutuivat niin vilkkaaseen keskusteluun toistensa kanssa, että
+unohtivat kokonaan avaimen eivätkä muistaneet sitä, ennenkuin kuulivat
+vahvat miehen askeleet portailta.
+
+»Hely, joku tulee», huudahti Iiri, »ja avain on suulla. Pidetäänkö
+ovesta kiinni?»
+
+»Ole vaiti, ei se käy laatuun», vastasi Hely.
+
+»Minä en pelkää», sanoi Martti ja seisoi lattian keskellä hajasäärin ja
+kädet taskuissa, kun ovi aukeni ja Renkala astui sisään.
+
+Iiri kalpeni, mutta Helyn posket tulivat ihan punaisiksi, ja Martti
+seisoi levollisena, ikäänkuin hän olisi aikonut siinä seisoa iankaiken.
+
+»Täälläkö sinä oleskelet», sanoi Renkala Iirille, ja kenenkä luvalla?
+Vai lampeen sinä hyppäsit päästäksesi kaikesta hyvin ansaitusta
+rangaistuksesta. Kotiin kauniisti nyt! Ei hetkeäkään enää täällä olla;
+kyllä minä tuommoiset kakarat opetan!»
+
+Tytöt jäivät varsin sanattomiksi, mutta Martti astui askeleen
+lähemmäksi Renkalaa, sanoen; »Ette maar sitä niin otakaan lukkarin
+kasvattityttöä kiusataksenne enää.»
+
+»Mitä sinä senkin penikka sanot?» tiuskasi Renkala vihoissaan ja aikoi
+lyödä Marttia, mutta Iiri oli jo tointunut pelästyksestään ja tarttui
+kovasti Renkalan käteen, huutaen:
+
+»Koettakaa koskea veljeeni! Hän puhuu, mitä rovasti ja lukkari-setä ovat
+sanoneet. Minä en enää tule teille, tänne saan jäädä ja pääsen rovastin
+ja hänen perheensä oppilaaksi.»
+
+»Sinä valehtelet», ärjäsi Renkala ja työnsi Iirin pois.
+
+»Minä en ole milloinkaan valehdellut», sanoi Iiri vakavasti.
+
+»Älkää syyttäkö ennen aikojanne», tokaisi Hely. »Matami tulee kohta,
+kyllä saatte kuulla, että Iirin puheessa on perää.»
+
+»Ja Iiri pääsee isoon kouluun Hämeenlinnaan ja hänestä tulee komeampi
+likka kuin teidän Eveliinasta», sanoi Martti uhkeasti.
+
+»Jollette pidä suutanne kiinni, niin ajan teidät ulos täältä joka
+sorkan!» ärjäsi Renkala vihoissaan, mutta samassa astui matami sisään,
+sanoen:
+
+»Ei maar, Renkala, -- ei sitä niin kannaksi ruveta toisen huoneessa!
+Renkala on hyvä ja puhuu siivommasti, muuten täytyy minun käyttää
+emännänoikeuttani ja käskeä teidät ulos.»
+
+»Aivan halusta menenkin, kun vain saan mukaani tuon huutotyttöni, jota
+te täällä hyysäätte.»
+
+»Hän on meidän kasvattimme. Rovasti on luvannut hänet meille, eikä
+häntä meiltä oteta, vaikka mihinkä oikeuteen menisitte.»
+
+Kun Renkala kuuli, että rovasti oli Iirin luvannut lukkarille, sanoi
+hän: »Pitäkää sitte mokoma saaliinne. Kuka hänestä huolisi -- itsensä
+tappajasta», ja hän meni ulos ovesta.
+
+»Oikein hyvään aikaan tulitte», sanoi Hely. »Tuo Renkala olisi lyönyt
+meitä kaikkia, ellette olisi joutunut kotiin.»
+
+»Kyllä minä sitä pelkäsin, mutta en kuitenkaan luullut, että hän tällä
+hetkellä juuri olisi tullut, kun vain käymältä poissa olin.»
+
+»Mutta minä en yhtään häntä pelännyt, vaikka aikoikin lyödä. Hely,
+pelkäsinkös?» sanoi Martti.
+
+»Et sinä pelännyt; mutta mennäänpä nyt kotiin jo, ett'ei kaivata.» He
+sanoivat jäähyväiset ja läksivät.
+
+
+
+
+SEITSEMÄS LUKU
+
+
+Tie, joka kirkonkylästä vei eversti Aatelin kartanoon, kulki kauniin
+koivuhaan lävitse. Kun kartanossa kesällä oli vieraita, meni everstin
+perhe useinkin saattamaan heitä, ja hevoset saivat hiljaa kulkea edellä.
+Tänäänkin näkyi koko joukko nuoria herroja ja neitosia tulevan hakatietä
+pitkin. Ne olivat pappilan nuoret, jotka palasivat Kartanosta, sekä
+Arvo, joka aikoi lähteä kotiin; Lilli ja Aksel olivat näitä vieraitaan
+saattamassa. Kääsien eteen valjastettu hevonen, jota palvelijapoika
+ajoi, kulki verkalleen heidän edellään. Päivä oli kuuma, vaan sitä
+ihanammalta tuntui metsän viileys. Selja juoksi vähän väliä kukkia
+poimimaan tien vierestä ja jäi kerran aivan kauas seurastaan, jonka
+vuoksi Ahto huusi: »Selja, joudu nyt, muuten saat jäädä.»
+
+Selja tuli juosten metsästä. Hän oli vielä löytänyt muutamia suuria
+mansikoita ja sanoi: »Aioin antaa nämä teille, mutta koska ette
+tahtoneet odottaa minua, niin en annakaan. Minä vien ne -- arvatkaa
+kenelle? -- Arvon turvatille. Minä saan nyt hänestä kumppanin. Lilli ja
+Helvi ovat aina niin ihmeen vanhoja olevinaan, enkä minä koskaan heidän
+seuraansa kelpaa.»
+
+»Tuommoinen turvatti!» virkkoi Lilli. »Kuules, Arvo, mihinkä kunniaan
+Selja tuon huutotytön korottaa, -- sinun turvatiksesi ja omaksi
+kumppaniksensa. Mutta mennäänpä pilanpäiten katsomaan sitä tyttöä.»
+
+»Hän on kaunis tyttö», vakuutti Selja, »ette ole niin kaunista
+nähneetkään! Minä vein hänelle eräänä päivänä Pääskysen luettavaksi, ja
+hän ilostui silloin niin, että silmänsä olivat kuin tähdet; hän oli
+oikein ihmeen kaunis.»
+
+»Kuules, Selja, oliko siellä metsässä paljokin noita suuria mansikoita?»
+kysyi Arvo.
+
+»Oli, oli hirveän paljon, niitä oli monta, monta kymmentä!»
+
+»Minä palaan kanssasi niitä poimimaan; kai sinä paikan löydät?»
+
+»Kyllä, me juoksemme, niin saavutamme pian nämä muut.»
+
+»Aivan niin teemme», sanoi Arvo, ja molemmat lähtivät juoksemaan. Lilli
+katsoi heidän jälkeensä, ajatellen: »Minkä vuoksi hän meni noita marjoja
+poimimaan -- kukahan ne saanee? -- Meniköhän vain huvittaaksensa Seljaa,
+vai miten? Ehkä saan minä? -- -- Saapa nähdä! --»
+
+»Emmekö sentään jää heitä odottamaan», sanoi Helvi.
+
+»Jäämme!» huudahti Lilli. »Tässä on kiviä tien vieressä, istutaan
+tähän», ja Lilli jäi halusta odottamaan mansikanpoimijoita.
+
+»Kyllä he pian tulevat», sanoi Aksel, »mennään nyt vain, minun on kova
+jano. Kun pääsemme täältä haasta, niin löytyy erittäin hyvä kaivo, josta
+melkein koko kylä kantaa juomavettä.»
+
+»Me jäämme kuitenkin», virkkoi Lilli, ja niin istuivat molemmat tytöt
+tien viereen. Metsässä oli aivan hiljaista, ainoastaan siellä täällä
+kuului vielä jonkun linnun ääni. »Oi kuinka ihanaa täällä on!» huudahti
+Lilli ja rupesi laulaa hyräilemään iloista laulunnuottia. Mutta Helviin
+teki juhlallinen metsä toisen vaikutuksen, hän kävi vakaaksi ja
+miettiväksi.
+
+»Kuules, Lilli, tuo pikku tyttö, jonka Arvo pelasti, tulee nyt meillä
+käymään koulua, ja minäkin rupean häntä opettamaan. Minusta on erittäin
+hauska, kun saan sellaista tehtävää, jonka tiedän todellisesti olevan
+hyödyllistä. Välistä olen ikäänkuin väsynyt itseeni, kun on mennyt
+päiviä, joina en ole tehnyt mitään sellaista, millä olisin voinut
+hyödyttää ketään -- olen vain ommellut vähän koristeita itselleni tahi
+Seljalle. Äitini tekee taloudelliset toimet ja tarvitsee harvoin minun
+apuani. Mutta nyt minä joka päivä saan tehdä työtä, josta toivon olevan
+hyötyä, ja se minut tekee onnelliseksi. Etkö sinä joskus ole tuntenut
+tyytymättömyyttä itseesi?»
+
+»En juuri -- olenhan aivan nuori vielä, mitäpä minä viitsisin huolehtia.
+Isäni sanoo aina, että minun pitää olla hänen ilolintunansa, ja samaa
+mielipidettä on Akselkin. Hän ei ollenkaan pidä naisista, jotka ovat
+vakavia taikka haluavat virkoja ja muuta semmoista, vaan kutsuu niitä
+miesmäisiksi.»
+
+»En minäkään halua mitään virkaa erittäin, koska minulla on hyvä koti,
+mutta minä tahtoisin kodissani olla enemmän tarpeellinen.»
+
+»Ei minua miellytä ensinkään tuollaiset. Minä soitan, laulan, tanssin ja
+ompelen, silloin kuin haluttaa -- mutta tuollapa Selja ja Arvo tulevat
+juosten.»
+
+Lilli riensi kuten keijukainen Arvoa ja Seljaa vastaan, mutta Helvi
+istui paikallaan, ajatellen: »Kuinka äärettömän lapsellinen tuo Lilli
+on, oikein tunnen itseni vanhaksi hänen rinnallaan.»
+
+Arvo ja Selja olivat löytäneet metsästä erään paikan, jossa kasvoi
+suuria mansikoita, sellaisia, jotka auringon helteeltä suojassa vasta
+syksypuoleen kypsyvät. Seljalla oli näitä koko marjavihkonen, mutta Arvo
+oli laittanut tuohitötterön, jossa hän marjaoksat säilytti. »Katsokaa!»
+huudahti Selja, »eikö ollut mansikoita?»
+
+»Ja minulla on koko tötteröllinen», sanoi Arvo; »annetaanpa teillekin,
+koska noin hyvänsuovasti jäitte meitä odottamaan», ja hän antoi muutamia
+oksia Lillille ja Helville.
+
+»Kenelle Arvo antaa marjansa?» kysyi Selja.
+
+»Arvaappas -- jos arvaat, niin sanon.»
+
+»Akselille -- ei, Ahdolle -- et sentään vietkö ne aina kotiin asti? Ne
+litistyvät, ennenkuin sinne ennätät.»
+
+»Et arvannut.»
+
+Puhellessaan nuoret joutuivat ulos koivuhaasta ja näkivät Akselin ja
+Ahdon, jotka istuivat kaivon reunalla. Lähemmäksi ennätettyään sanoi
+Lilli: »Kenenkä kanssa he juttelevat? Kuka tuo tyttö on?»
+
+»Se on kestikievarin palvelustyttö, joka on vettä tuomassa», vastasi
+Helvi. Siinä seisoikin Hely ammentaen vettä saaviin. Hänen poskiensa
+heleä puna ja veitikkamaiset kuopat tekivät hänet niin raittiin- ja
+vilkkaannäköiseksi, että oikein mielihyvällä häntä katseli.
+
+»Tulkaa juomaan hyvää raitista vettä», sanoi Aksel. Hely otti saavin
+syrjästä läkkikauhan, ja hymyten tarjosi hän sillä kirkasta vettä
+neitosille.
+
+»Ei mikään saata olla parempaa kuin hyvä vesi, silloin kun on lämmin»,
+sanoi Helvi.
+
+»Ei varsinkaan, jos noin kaunis tyttö sitä tarjoaa», -- virkkoi Aksel.
+
+Hely punastui ja katsoi alaspäin, mutta kuitenkin kuvautui jonkunlainen
+mielihyvä hänen kasvoissaan. Samassa tuli kestikievarin Kallu kaivolle,
+ja Hely sanoi: »Kauan olen saanut odottaa. Nostetaan nyt saavi, että
+pääsemme kotiin.» Vikkelästi he nostivat olallensa saavin tangon ja
+lähtivät pois.
+
+»Jatketaan nyt matkaamme», sanoi Arvo.
+
+»Kuinka Aksel saattoi sanoa tuolle nuorelle tytölle, joka ei vielä ole
+muuta kuin lapsi, aivan suoraan, että hän on kaunis?» lausui Helvi.
+
+»Eikö se ollut totta? Hän kelpaisi varsin hyvin malliksi maalaajalle,
+joka tahtoisi kuvata jotakin kaunista, viehättävää kukanmyyjää.»
+
+»Tuon kaiken olisit saanut havaita sanomatta sitä tytölle», vastasi
+Ahto.
+
+»En minä ymmärrä, mitä pahaa se oli», virkkoi Lilli, »entä sitte, jos
+kauniiksi kiitetään. Näkeehän se, joka on kaunis, sen itsekin».
+
+»Helvi puhui aivan oikein», lausui Arvo. »Ihmisen pitäisi varovasti
+käyttää kieltänsä, sillä usein hän juuri sillä myrkyttää viattoman
+sydämen.»
+
+»Kyllä sitä käskisi», sanoi Aksel. »Katsokoot etteivät pilaannu. Mutta
+mihinkä tässä nyt oikeastaan mennään?»
+
+»Lukkarille», vastasi Arvo.
+
+Lukkarin pihassa oli riippakoivu sekä kaksi suurta pihlajaa ja pihlajien
+välissä keinulavitsa. Siinä Iiri par'aikaa istui lukemassa, sillä
+jälkeen puolisen täytyi hänen sitte mennä pappilaan tekemään selkoa
+tiedoistansa. Juuri kun hän tässä mietti lukupätkäänsä, tulivat Kartanon
+ja pappilan nuoret pihaan. Iiri nousi penkiltä, kumarsi sievästi ja
+sanoi nöyrästi: »Tehkää hyvin ja astukaa sisälle.»
+
+»Kiitoksia», sanoi Arvo, »me istumme vain täällä puitten varjossa; ehkä
+menet kysymään matamilta, onko hänellä mitään asiaa sisarellensa, niin
+minä kyllä hänen asiansa toimitan».
+
+Selja antoi Iirille marjavihkosensa sanoen: »Oli siinä enemmänkin
+marjoja, mutta muutamat putosivat ja muutamia minä söin.» Iiri kiitti
+marjoista, ja sitte molemmat juoksivat hakemaan matamia, joka oli Pekon
+tuloa varten tyhjentämässä porstuakamaria, se kun aina oli ollut
+jonkinmoisena laskettavana. Matami, kun sai kuulla vieraita olevan,
+riensi pihalle ja tahtoi heitä tulemaan sisälle, mutta he eivät tulleet,
+sillä Arvo selitti, että hänen oli kiire, ja kysyi: »Onko matamilla
+asioita Maija sisarellenne? Kyllä minä ne toimitan.»
+
+»Kai niitä asioita olisi, mutta en nyt jouda kirjoittamaan; sanokaa
+Maijalle vain, että mieheni veljenpoika Pekko, joka on orpo, tulee
+olemaan mieheni holhottina. Meidän ukko meni itse häntä noutamaan, ja
+tänään he kotiin ennättävät. Ja tämä Iiri tässä, jonka maisteri pelasti,
+on nyt kuin oma tyttöni ja tulee meidät perimään, jos hän itsensä
+kunnostuttaa -- ja miksi ei kunnostuttaisi, jos hyvän kasvatuksen saa,
+ja sitä hänelle koetamme hankkia, sillä kasvatuksesta enimmiten riippuu,
+mimmoiseksi ihminen tulee.»
+
+»Vai tämä tyttökö se nyt on Iiri?» sanoi Arvo, »en häntä olisi
+tuntenutkaan». Samalla hän ojensi marjatötterönsä tytölle, joka nostaen
+ihanan, kiitollisen katseen pelastajaansa kumarsi nöyrästi ja kiitti.
+Arvo taputti tytön päätä, sanoen: »Kyllä luulen toiste paremmin
+tuntevani sinut, ellei aivan monta vuotta kulu, ennenkuin sinut näen.»
+
+Kun he läksivät lukkarilta, lausui Arvo: »Tuosta tytöstä tulee vielä
+oikea kaunotar -- hänen kasvojensa piirteet ovat harvinaisen hienot, ja
+hänen syvämielisissä silmissään kuvautuu puhdas, viaton sydän.»
+
+»Hän on kestikievaritytön sisar, hänen, joka meille vettä ammensi»,
+kertoi Ahto.
+
+»Kyllä nyt muistan. He olivat molemmat huutolaisina, ja kolmantena oli
+poika», vastasi Arvo.
+
+»Niin, hän on myöskin kestikievarissa», virkkoi Ahto. »Mutta tässäpä nyt
+eroavat tiemme.»
+
+Pappilan nuoret sanoivat jäähyväiset. Lilli ja Aksel saattoivat Arvoa
+kievariin asti, jossa he, lämpimät jäähyväiset sanottuaan sekä terveiset
+lähetettyänsä sedälle ja tädille, erkanivat mennäkseen kotiinsa päin.
+
+
+
+
+KAHDEKSAS LUKU
+
+
+»Kumma, ettei meidän ukkoa jo kuulu. Tänään hänen kuitenkin pitäisi
+tuleman, sillä huomenna hänen täytyy olla kirkossa. Pitäisipä sitä nyt
+viikossa toimittaman maahanpaniaiset ja muut tärkeimmät asiat.» Matami
+meni vielä katsomaan Pekon kamaria, ja se oli oikein somassa
+järjestyksessä, -- pieni, mutta aivan mukava yhdelle hengelle. Lukkarin
+asunto oli mäen päälle rakennettu, ja täältä porstuan peräkamarista oli
+lavea näköala viljavainioiden ylitse. Oikealle päin näkyi iso järvi sekä
+everstin kartanoon kuuluva koivuhaka ja vasemmalla Renkalan avarat
+metsät. »Kyllä maar pojan tässä kelpaa olla, jos hän muuten tahtoo
+ihmistyä ja menestyä», ajatteli matami astuen tyytyväisenä huoneesta.
+Samassa tuli Iiri, joka pappilasta palasi, juosten portista ja huutaen:
+
+»Setä ja poika tulevat jo!» Sitte hän palasi aukaisemaan porttia.
+
+Lukkari ajoi pihaan, ja rattailta hyppäsi vilkkaannäköinen
+viisitoistavuotias poika.
+
+»Terve tultuanne, ukkoseni ja sinä Pekko poika! Menesty ja vartu tässä
+uudessa kodissasi, siksi kuin Herra sinulle oman kodin suo! Katso,
+tuossa on sinun kamarisi» -- matami aukaisi porstuakamarin oven --
+»tänne saat panna kapineesi. Tuossa on avain piirongin laatikkoihin.»
+
+Kun Pekko oli saanut kaikki sisään kannetuksi, kutsui matami häntä ja
+lukkaria päivälliselle, lausuen: »Kyllä maar nyt ruoka maistuu, kun koko
+päivän olette rattailla täristäneet. Iiri ja minä olemme jo syöneet
+päivällistä. Tyttö on jo sitte ollut lukemassakin pappilassa.»
+
+»Niin, kello onkin jo neljä», sanoi lukkari, »kyllä mekin matkalla
+söimme, mutta maistuu se täällä kotona nyt sentään taas. Syödään,
+Pekko.»
+
+Pekko kiitti ja kävi ruoalle. Matami käski Iiriä sanomaan Leena piialle,
+että hän keittäisi kahvia, ja Iirin mentyä kysyi Pekko: »Kuka tuo tyttö
+on?»
+
+»Hyvänen aika! Etkö sinä ele vielä puhunut Pekolle Iiristä? -- Hän on
+meidän ottotyttömme ja tulee olemaan kuten oma lapsemme meillä.»
+
+»Ei minua ole esitetty hänelle», virkkoi Pekko, joka oli tottunut
+kaupungin tapoihin.
+
+»Esitetty? -- Mitä esitetty?» -- kysyi matami ihmeissään, mutta samassa
+tuli Iiri sisälle ja Pekko meni suoraan hänen luoksensa, sanoen: »Nimeni
+on Pekko Salmi, minä kuulin, että olet setäni ja tätini kasvatti.» Iiri
+kumarsi ja katsoi vähän ujostellen vierasta poikaa.
+
+»Tuoko se nyt oli esittämistä? -- Hm -- tässä, Pekko, minä siis esitän
+sinulle kermavohveleita; ethän sinä ole näitä tämmöisiä ennen missään
+nähnyt, vai kuinka?»
+
+»En ole», vastasi Pekko, mutta maistaessaan matamin tarjoamia herkkusia
+sanoi hän niitten olevan kovin hyviä.
+
+»Kas niin, muoriseni, nyt olet varmaankin iloinen, kun Pekko oikein
+ymmärsi arvostella sinun leivoksiasi», virkkoi lukkari.
+
+»Olen kyllä; hyvä on, kun ruoka maistuu, eikä mikään olekaan niin
+harmillista kuin se, ettei syödä, kun on kelvollista ruokaa laitettu.»
+
+Pekko söikin nyt oikein hyvällä halulla, sillä kun hän ensin kodistaan
+läksi, oli hänen niin ikävä, ettei jaksanut syödä. Matkalla oli hän
+vähän nakerrellut evästään, mutta ei se hänelle maistunut hyvältä. Nyt
+vihdoinkin hänen nuori raitis ruumiinsa vaati ravintonsa, huolimatta
+hänen sydämensä surusta. Ja varmaankin hän tällä hetkellä, jolloin hän
+nautti matamin hyviä vohveleita, vähemmän tunsi surunsa katkeruutta.
+
+Päivällistä syötyään meni lukkari kamariinsa kirjoittelemaan ja laskuja
+tekemään Pekon omaisuudesta, koska hänen nyt täytyi siksi, kunnes poika
+lailliseen ikään joutui, pitää hänestä huolta. Matami myöskin läksi
+toimiinsa.
+
+Lukkarin salissa oli kaksi ikkunaa vastakkain. Peräikkunasta oli sama
+näköala kuin Pekon kamarista, mutta toinen ikkuna oli pihaan päin. Pekko
+istahti pihanpuolisen akkunan ääreen ja katseli ulos, näkemättä juuri
+mitään, sillä ajatukset eivät katsetta seuranneet. Vihdoin hän
+tirkisteli edessään olevaan pöytään, ja pää vaipui kättä vasten. Hän
+näytti niin surumieliseltä ja väsyneeltä, että Iiri, joka oli häntä
+ujostellen katsellut toiselta puolen huonetta, rohkeni käydä lähemmäksi.
+Hiljaa hiipien hän vähitellen läheni, kunnes joutui aivan pöydän ääreen.
+Nyt katsoi hän noilla erinomaisen syvämielisillä silmillään Pekkoon,
+sanoen: »Oletteko tekin orpo?» Pekko säpsähti ensin, hän kun ei ollut
+huomannutkaan koko tyttöä, vaan sanoi sitte:
+
+»Olen minä niin yksinäinen, ettei kukaan maailmassa ole niin yksin», ja
+nyt rupesivat kyyneleet vierimään väkisinkin hänen silmistään, vaikkei
+hän sitä tahtonut näyttää, koska hän itkemistä piti epämiehuullisena.
+
+»Älkää itkekö, kyllä Jumala orvoista huolen pitää, äiti sanoi niin.
+Minäkin olen orpo niinkuin tekin.»
+
+»Oletko? Kuules, et sinä saa minua teititellä, sillä tulethan sinä minun
+kasvattisisarekseni.»
+
+»En osaa sinutella, kun olette niin hieno.»
+
+»Hieno!» Pekko nousi istualta ja rupesi kävelemään lattialla. Hän
+vilkaisi piirongin päällä olevaan kuvastimeen ja näki todellakin
+edessään nuoren, sievännäköisen koulupojan, jonka vallattomat, ruskeat
+kiharat pyrkivät varjostamaan niin hienon valkoista otsaa, että se olisi
+sopinut vaikka tytölle. Tyytyväisenä kuvaansa hän taas istahti tuolille,
+sanoen: »Turhaa! mikä hieno minä olen -- sellainen kuin kaupungissa
+tavallisesti kaikki ovat, ja sinuksi sinun täytyy sanoa minua. Minä
+rupean tästä lähtein oikein kasvattamaan sinua, jotta sinusta tulee
+hieno neiti.»
+
+»Sinä! Kouluun minä pannaan.»
+
+»Niin, mutta näin jokapäiväisessä elämässä minä annan sinulle neuvoja,
+miten sinun pitää käyttäytymän. Sinä olet tosiaan sievämäinen tyttö,
+mutta tarvitseehan sinua sentään aina vähän ikäänkuin hioa, sillä
+tätimme ei osaa sitä tehdä -- hän on muuten hyvin lystikäs. Ei meidän
+kaupungissa kanttorinrouvat tuommoisia ämmiä ole -- oikein naurattaa,
+kun kuuntelee häntä.»
+
+»Pekko hyvä, miten puhutkaan tädistä tuolla tavalla? En pidä sinusta
+ollenkaan, jos vain kerrankin naurat tätiä. Hän on paras ihminen
+maailmassa! Jospa tietäisit, kuinka hyvä hän on -- minä sen tiedän, joka
+olen ollut muuallakin.» Kyyneleet rupesivat vierimään Iirin poskille,
+häntä oikein loukkasi Pekon puhe, sillä äiti ja matami -- nehän olivat
+kuten yksi ja sama; äidin paras ystävä oli matami ollut, ja nyt taas oli
+hän ainoa, joka äidin hellyydellä orpoa kohteli. Mitä Iiri sitte huoli
+matamin ulkonaisesta hienoudesta? Rakkautta hän tarvitsi, ja sitä hän
+sai osakseen matamin luona.
+
+»Mitäs tuossa nyt itket, menet kai kantelemaankin», sanoi Pekko.
+
+»En maar menekään, sittehän olisin paha tyttö ja saattaisinpa vielä
+mielipahaa tädillekin, jonka mieltä en suinkaan tahtoisi pahoittaa. Minä
+lähden ulos, ettei hän näe, miten punaisiksi silmäni ovat tulleet.»
+
+Iiri meni ulos ja Pekko läksi kamariinsa. Hän istui ikkunansa ääreen ja
+katseli viljavainiolle päin. Mielensä kävi taas vähän alakuloiseksi.
+Juuri kun hän siinä istui, tuli matami sisälle ja taputti Pekkoa olalle,
+sanoen: »Kyllä kai olet väsynyt matkasta ja ikävästä. Lapsi parka, setä
+ja täti eivät ole isä ja äiti, mutta koetetaan sentään asettaa kaikki
+niin, että huomaat, ettemme vieraitakaan ole. Pane nyt pitkäksesi ja
+nuku vähäsen. Kun on väsynyt, johtuvat kaikki ikävät mieleen. Minä tulen
+herättämään sinua kahvia juomaan, ja sitte sopii sinun mennä katselemaan
+tuonne ulos, millaista täällä maalla on.» Näin lausuttuaan meni matami
+pois.
+
+Pekko pani pitkäkseen vuoteellensa ja tuumaili: »On se sentään hyvä
+ihminen se täti. Kun häntä oikein katselee, ei hän näytäkään niin
+kummalliselta. -- Sitä Iiriä, joka nuo sanani niin pahakseen pani, että
+itkemään rupesi! Enhän minä mitään pahaa tarkoittanut -- mutta noilla
+tytöillä on aina silmäkulmassa kyyneleet valmiina. Mihinkä lienee mennyt
+koko tyttö» -- Pekko nousi sängystään ja rupesi katselemaan ulos
+ikkunasta. Siellä nyt näkyi pieni tyttönen kulkevan pitkin vainion
+pyörtänettä kartanon hakaan päin, kori kädessä. »Eiköhän se ole Iiri»,
+-- ajatteli Pekko, -- »varmaankin. Minun täytyy mennä mukaan.» Samassa
+oli jo lakki Pekon päässä, ja hän juoksi aika kyytiä samaan suuntaan,
+jonne oli nähnyt Iirin menevän. Jouduttuansa vainion äyräälle huusi hän
+hakaan päin: »Iiri, oletko siellä?»
+
+»Olen kyllä», kuului vastaus.
+
+»Missä olet?»
+
+»Täällä vain.»
+
+»En näe sinua.»
+
+»Tule hakemaan.»
+
+Pekko hyppäsi yli aidan ja huusi taas: »Haassako olet?»
+
+»Niin», vastasi Iiri.
+
+»Mitäs siellä teet?»
+
+»Tule katsomaan», huusi Iiri. Mutta samassa riensi hän taas toisaalle,
+ja sillä kurin sai Pekko hypätä paikasta paikkaan löytääksensä tyttöä.
+Vihdoin hän kuitenkin huomasi Iirin, kun tämä juostessaan kompastui sekä
+pudotti kädessään olevan korin ja huudahti: »Kaikki minun kauniit
+marjani, jotka sinulle olin noukkinut, putosivat!»
+
+»Minulleko? Mistä sinä viinimarjoja olet löytänyt?»
+
+»Täällä on monta pensasta, tule vain katsomaan, kuinka punaisina ovat.»
+
+Pekko nosti pensaan oksia, jotka olivat täynnänsä punaisia viinimarjoja.
+Pian oli hän niitä syönyt tarpeeksensa ja aikoi lähteä kotiin; mutta
+Iiri sanoi haassa olevan korkean kallion, josta näkyi kartanon iso lahti
+ja paljon muutakin. Sinne nyt ensin täytyi kiivetä. Iiri meni edellä ja
+Pekko perässä.
+
+»Hei! Täällähän on alaa -- kas kuinka kaunista! Mikä tämän kallion nimi
+on?»
+
+»Se on Orjankallio, ja täällä poltetaan aina helavalkeata.»
+
+»Orjankallio! Kuules, tiedätkö mitä varten sitä Orjankallioksi
+nimitetään?»
+
+»Tiedän kyllä. Vanha Taaven-muori kertoi meille ennen kotona
+kaikenlaisia satuja, ja silloin hän myöskin puhui, että tuolla
+kartanossa vanhaan aikaan asui suuri, mahtava herra, jolla oli oikein
+kauniin kaunis orjatyttö. Hän ei milloinkaan päässyt tätä hakaa
+edemmäksi, ja täälläkin hänen muassaan aina oli vanha pitkähampainen
+akka; yksin ei häntä laskettu. Koko haka oli silloin täynnä kauniita
+eläimiä, joita ainoastaan kartanon herra ja hänen vieraansa saivat
+ampua.
+
+Kartanoon tuli eräänä päivänä paljo metsästäjiä. He ampuivat, että metsä
+paukkui, ja kartanon herra aina kaikkein parhaiten. Kun metsästyksestä
+vihdoin päästiin, oli kartanon herra iloissaan ja sanoi: 'Tänään juomia
+runsaasti juotakoon.' Nyt vieraat pyysivät, että juomat tuotaisiin
+kalliolle, ja kun he täällä olivat koossa, sanoi yksi:
+
+'Ei nyt mitään muuta puutu kuin laulua. Ah jospa saisi kuulla kauniin,
+ihanan naisäänen silloin vasta tämä malja maistuisi.'
+
+'Eikö muuta? Sitä kyllä saatte kuulla', sanoi kartanon herra ja huusi
+palvelijoillensa: 'Orjatyttö tänne!'
+
+Hetken kuluttua tuli orjatyttö, mutta hän sanoi, ettei hän voi laulaa,
+paitsi jos hänelle luvataan, että hän tässä kalliolla on aivan vapaa,
+että kallio on ikäänkuin hänen oma valtakuntansa, jossa hän
+täydellisesti on itsevaltiaana. 'Tässähän on', sanoi tyttö, 'ainoastaan
+muutama kyynärä maata. Eihän se valtakunta suuri ole. Jos sen lupaatte
+minulle, saatte kuulla, millä tavalla vapautettu laulaa, ja minä lupaan,
+että sitä laulua haluaisitte kuunnella vaikka aamuun asti.'
+
+Kartanon herra hymyili ajatellen: 'Eihän haittaa mitään, jos tämä kallio
+on hänen omansa; sen kyllä voin hänelle antaa.' Ja nyt hän kaikkein
+kuullen lupasi, että tyttö saisi olla vapaana ja itsevaltiaana
+hallitsijana kalliolla.
+
+'Sanasi olemme kaikki kuulleet', sanoivat vieraat.
+
+Tyttö oli puettu valkoisiin vaatteisiin, ja kaunis kukkaseppele oli
+hänen päässään. Nyt viittasi hän palvelijoille, käski heidän tarjota
+juomia ja istui sitte laulamaan. Laulu oli niin ihana, niin lumoava,
+että sellaista ei kartanon herra ollut milloinkaan kuullut.
+
+'Miksikä et sinä ennen noin ole laulanut?' sanoi herra. 'Minä en enää
+koskaan tahdo kuulla ääntäsi sellaisena, kuin se ennen on ollut'.
+
+'Armollinen herra!' vastasi tyttö. 'Sorretun ääni ei ole vapaan ääni.'
+
+'Ole sitte vapaa', sanoi herra, 'en tahdo sinua enää sortaa'. Ja tyttö
+ilostui niin, että lankesi polvilleen kiittämään herraansa.
+
+'Nouse laulamaan', sanoi kartanon isäntä.
+
+Tyttö lauloi -- hän lauloi koko illan, lauloi vielä yönkin
+riemulaulujaan, vapautetun ilosäveleitä -- -- -- vaan kun aamu joutui,
+taukosi ääni äkkiä. Silloin kartanon herra nousi istualta ja riensi
+entisen orjansa luo. Tyttö oli pyörtynyt ja makasi kalpeana kalliolla.
+Herra aikoi juuri nostaa hänet syliinsä, mutta samassa tyttö aukaisi
+silmänsä sanoen: 'Vapautettu! -- oi onnea suurta! Nyt olen vapautettu!'
+Ja silloin hänen henkensä oli sammunut ja lentänyt vapautettujen maahan.
+Mutta kartanon herra oli sitte päiväkaudet istunut Orjankalliolla
+suremassa kaunista orjaansa.
+
+Ihmiset sanovat, että syysiltoina vieläkin monta kertaa kuuluu, kun
+oikein tarkasti kuuntelee, syviä surullisia huokauksia täältä
+Orjankalliolta.»
+
+»Ne semmoiset ovat ämmäin juttuja. Mutta mennään nyt pois, ei täällä ole
+hauskaa. Täti odottaa meitä kahvia juomaan.»
+
+»Pelkäätkö sinä?»
+
+»Minä? En pelkää! Mitä minä pelkäisin?»
+
+»Sitä, kun sanoin täällä kuuluvan huokauksia.»
+
+»Turhia!»
+
+Lapset riensivät nyt kotiin päin; heistä oli tullut hyvät tuttavat.
+Pekon hienous ei enää Iiriä ujoksi tehnyt. Iloisina he tulivat
+huoneeseen, jossa matamin kahvipannu jo aikaa oli jäähtynyt.
+
+»No hyvänen aika! Missä olette olleet? Marjassako?»
+
+»Niin, minä poimin viinimarjoja, ja sitte tuli Pekkokin, ja sitte olimme
+Orjankalliolla katselemassa maailmaa.»
+
+»Ja näimme everstin talonkin -- mutta mikä sen nimi on?» kysyi Pekko.
+
+»Sen nimi on Kartano», vastasi matami.
+
+»Kaikkia isoja talojahan kartanoiksi sanotaan», intti Pekko, »mutta minä
+tarkoitan sen oikeaa nimeä».
+
+»Kyllä everstin talon nimi on Kartano; kaikissa kirkonkirjoissa on se
+siksi nimitetty», sanoi matami. »Mutta tulkaa nyt voitaleipää syömään,
+sillä kahvini on jo aivan jäähtynyttä. Minä oikein hämmästyin, kun menin
+sinua herättämään eikä sinua näkynytkään koko huoneessa. Paremmin
+virkistävää kyllä onkin nuorelle mennä ulkoilmaan kuin venyä vuoteella.»
+
+Lapset menivät välipalaansa syömään ja juttelivat iloisesti keskenään.
+Näin kului Pekon ensimmäinen päivä hänen uudessa kodissaan, ja niin ne
+kuluivat toinen toisensa perästä, kunnes hän syksyllä meni Hämeenlinnaan
+kouluun. Lukkari oli itse häntä saattamassa ja hankkimassa hänelle
+kortteeria.
+
+Iirin oli kyllä ensin vähän ikävä Pekkoa, mutta pian se ikävä haihtui,
+sillä hän luki ahkeraan. Tämä työ oli hänestä niin hauskaa, ettei hän
+ollenkaan muistanut yksinäisyyttään, ja toisena syksynä oli hänkin
+pääsevä Hämeenlinnaan; silloin hän oli asuva Seljan kanssa yhdessä. Se
+aika häämötti ihanana hänen mielessään. Hän edistyi nopeaan, kuten ne
+ainakin, jotka erityisellä halulla eteenpäin pyrkivät.
+
+
+
+
+YHDEKSÄS LUKU
+
+
+Vuosi oli kulunut siitä, kuin Iiri tuli lukkarille, ja pian se oli
+mennyt. Onni vaihtelee -- ja pieni tyttö oli lyhykäisellä iällään jo
+saanut kokea runsaassa määrässä sen vaihtelevaisuutta.
+
+      Onni pilviin usein peittyy,
+      mutta Herraan luota vaan:
+      hänpä aikojenkin takaa
+      kyllä armaillensa jakaa
+      täällä onnenlahjojaan.
+
+Iiri, joka äitinsä kuoltua ensin oli kyllin tuntenut orpouttaan, hän nyt
+oli oikea onnen lapsi. Sekä lukkari että matami rakastivat häntä, aivan
+kuin he omaa lastansa olisivat hellineet.
+
+Iirin tuli nyt lähteä kouluun, ja matami oli säälinyt hänelle vaatteita
+kaikenlaatuisia, joita hän Iirin avulla asetteli kannelliseen
+pärekoppaan. Siinähän nyt oli Iirin omaisuus, jonka kasvatusäiti oli
+valmistanut, jotta ei tytöltä mitään puuttuisi siitä, mitä ruumiin
+verhoksi tarvitaan.
+
+Kun vaatteet olivat valmiina korissa, meni Iiri Martille ja Helylle
+jäähyväisiä sanomaan. Sillä välin matami varusti eväät mukaan. Sitte hän
+meni lukkarin kamariin, jossa Pekkokin oli, ja sanoi: »Nyt on kaikki
+aivan valmista matkaamme varten. Iirin vaatteet ovat kopassa, ja
+kapusäkissä ovat Pekon. Säkkiin panin Iirin patjat.»
+
+»Kirkkoherra sanoi, että Pekko kyllä pääsisi Seljan kanssa ylihuomenna,
+niin ettei hänen tänään tarvitsisi lähteä», kertoi lukkari.
+
+»Kyllä minä nyt menen; saanhan olla tädin apuna, ja ehkäpä pääsen
+kuulemaan, kun Iiriä tutkitaan.»
+
+»Niin, mennään vain kaikin, sitte saan vähän sinunkin kortteeriasi
+asetella. Nappularattaille kyllä mahdumme mukavasti; vähemmän heiluvat,
+kun sinä ja Iiri takaistuimella istutte.»
+
+»Mutta minun on vaikea sieltä ajaa», virkkoi Pekko.
+
+»Itse minä ohjat pidän», sanoi matami.
+
+Hetken päästä Iiri palasi Seppälästä. Martti saattoi häntä lukkarille ja
+istui sitte pihapenkillä, kunnes näki Iirin, matamin ja Pekon lähtevän.
+Heidän mentyänsä hän läksi huoaten kestikievariin kyytipojantoimiansa
+jatkamaan. Martti, joka tavallisesti oli tyytyväinen maailman menoihin,
+tunsi nyt vähän kaipausta, sillä Iiri oli aina ollut hellätuntoinen
+häntä kohtaan.
+
+Iirin ei ollut ikävä, sillä hän pääsi kouluun, ja sinneppä hän niin
+hartaasti halasikin, ettei hän mitään vaikeuksia eikä ikäviä muistanut.
+Pekko hänelle sitäpaitsi matkalla aina näytti uusia esineitä, joita
+Iiri, joka ei ollenkaan ollut kotirajoja ulompana käynyt, uteliaasti
+katseli.
+
+Kun Pälkäneelle tultiin ja ennätettiin Taustin mäelle, jolta näkyy ihana
+Pälkänevesi monilukuisine saarineen, silloin Iiri huusi: »Pekko, Pekko,
+onko maailmassa kauniimpaa?»
+
+Kysymykseen ei Pekko vastannut, hän sanoi vain: »Niin, eikö olekin
+kaunista! Ja tuossa metsässä, tuossa oikealla puolellamme on se paikka,
+jossa peipponen ilmaiseksi laulaa -- etkö muista? -- Aavasaksan pelissä,
+jota pelasimme, siinähän sanotaan, että saamme kuulla peipposen laulua
+ilmaiseksi Pälkäneen metsässä; ja se metsä on juuri tuo sama, sitä
+nimitetään Syrjänharjuksi.»
+
+»Saan minä kuulla peipposen laulua Kartanon haassa ja Renkalan metsässä
+ja joka metsässä.»
+
+»Niin, mutta näetkös, tämä metsä mainittiin siinä juuri kauneutensa
+takia; se on niin kaunis, että sitä kyllä sopii ihmisille huomauttaa.»
+
+»Ja tuo niemi ja tuo punainen talo! Voi kunpa saisi asua siellä! Mikä
+talo se onkaan?»
+
+»Se on Kuulialan kartano», vastasi Pekko, »ja näes, tuossa on pappila,
+tuolla. Tuossa on vanha kirkko, ja tuolla edempänä, kohta tulemme sinne
+asti, on uudempi kirkko. Tuo noin, katso vain, eikö ole kaunis?»
+
+»Mikä tuo suuri järvi on?»
+
+»Se on Mallasvesi. Hei kun sitä mennään! Nyt ollaan jo Kostiassa,
+tuossapa on Kostian silta.»
+
+»Joko teidän nälkä tulee?» kysyi matami, joka aina muisti, miten tärkeä
+asia ruoka oli nuorille kasvaville.
+
+»Ei vielä», sanoivat lapset. Mutta kun matami kerran oli johdattanut
+heidän ajatuksensa ruokaan, rupesi heistä tuntumaan, ikäänkuin ruoka
+kylläkin olisi kelvannut; ja Pekko kysyikin:
+
+»Milloinka syömme? Ei vielä kovin nälkä ole, mutta kyllä syömmekin, jos
+muuten sopii.»
+
+»Laitikkalassa syötämme», sanoi matami, ja sitte ajettiin eteenpäin,
+kunnes jouduttiin Laitikkalaan. Siellä syötettiin tunnin aika ja
+lähdettiin sitte yhtä kyytiä Hämeenlinnaan. Vermasvuoren virstanpitkää
+mäkeä ihmeteltiin ja Mierolan suurta siltaa, mutta Hämeenlinna, se vasta
+oli katseltava. -- Iiri ei ennen ollut kaupungissa käynyt, ja täällähän
+oli taloja jos jonkinlaisia -- sekä linna, kasarmit y. m. »Mutta
+eksynhän minä varmaankin täällä», valitti Iiri.
+
+»Et yhtään», vakuutti matami. »Hop, hop, hepo! Mihinkä tästä nyt
+mennään? Pekko, kiipeä tänne etuistuimelle, en minä oikein huomaa, mistä
+ajetaan siihen taloon, jossa Seljan kortteeri on.»
+
+»Tätikin jo eksyy», sanoi Iiri.
+
+»Enhän minä, mutta en nyt muista, missä se on. Kyllähän kaupungissa aina
+kysymällä löytää, ja Selja sinulle näyttää kaikki paikat, te kun
+tulette yhdessä asumaan.»
+
+Pekko otti ohjat ja ajoi pappilan kortteeriin. Talon omistaja, eräs
+vanha neiti Asp, tuli heitä vastaan ja osotti heille huoneen, johon
+saisivat nostaa kapineensa. Matamilla oli nyt hyvä hyöty Pekosta, sillä
+poika oli apuna nostamisessa. Hevosen hän juotti, ja kun matami oli
+saanut Iirin kapineet paikalleen, vei Pekko hevosen omaan kortteeriinsa,
+jossa hän sen sai talliin.
+
+Toimista väsyneenä pani matami aikaisin maata, mutta ei hän oikein
+makeasti nukkunut, sillä tutkinto, joka Iirin piti suorittaman,
+huolestutti matamia paljon enemmän kuin tyttöä itseänsä. Kun hän aamulla
+porstuassa tapasi talon emännän, vanhan neidin, joka kysyi, kuinka hän
+oli levännyt, vastasi matami: »Kyllähän muuten hyvin, mutta pelkäsin,
+miten meidän tyttö paran tutkinnossa käy; ajatelkaapas, kun tuommoinen
+hento olento, kuin meidän Iiri, joutuu oppineitten maisterien ja
+röökinäin tutkittavaksi -- rupeavat kaikin hänen kimppuunsa
+kysymyksillään -- niin johan siinä vanhemmankin pää pyörälle menisi.»
+Sitte huusi hän vielä kovemmin ovesta: »Iiri, oletkos valmis?»
+
+»Olen», vastasi Iiri ja tuli porstuaan, mennäksensä matamin turvissa
+ilmoittamaan itseänsä kouluun.
+
+Matami luuli tarkoin muistavansa, missä koulu oli, mutta kun joutui
+kadulle, niin silloin ei enää tietänytkään varmaan, minne päin oli
+mentävä. Torin hän kyllä tiesi ja pyrki sinne päin. »Kun ei se Pekkokaan
+jo sieltä kortteeristaan ennättänyt tulla -- mutta taisipa ehkä mennä
+koululle suorastaan», päivitteli matami. »Entäpä jos kysyisin tuolta
+rouvalta, joka tuolla tulee, missä koulu on.»
+
+Eräs hienoon pukuun vaatetettu ylhäinen rouva tuli pitkin torinsyrjäistä
+katua matamia ja Iiriä vastaan. Matami kumarsi ja kysyi: »Missä päin
+täällä tyttökoulu on?» Vieras rouva koetti selittää niin hyvin kuin voi,
+missä päin se oli, mutta matami, joka ei oikein varma ollut siitä,
+löytäisikö koulua sittekään, sanoi kursailematta:
+
+»Tulkaa, rouva hyvä, vähän matkaa kanssamme, jotta osaisimme sinne;
+tämän tytön tässä tarvitsisi joutua tutkintoon.»
+
+Rouva oli hetken vaiti, mutta samassa Iirin ihanat silmät katsoivat
+häneen niin suloisen nöyrästi, että rouva tarttui hänen käteensä sanoen:
+»Vai kouluun tämä tyttö nyt pyrkii. Tulkaa -- minä olen kyllä vieras
+täällä kaupungissa, mutta tiedän sentään sattumalta, missä tyttökoulu
+on.» Kun koulutalon nurkka tuli näkyviin, osotti vieras rouva sitä
+matamille ja Iirille sanoen: »Tuolla nyt on koulu, kyllä kai sinne
+osaatte jo?»
+
+»Kyllä, kyllä», vastasi matami, »ja kiitoksia nyt vain, kyllä tästä jo
+mennään. Hyvästi nyt!» Iirille sanoi hän: »Näin sitä löytää, kun kysyy.
+Mutta kukahan tuo rouva lienee ollut?»
+
+Ikäänkuin vastausta saadakseen katsoivat molemmat taaksensa yht'aikaa,
+ja samassa he näkivät nuoren, sorean herran, joka tuli rouvaa vastaan ja
+huudahti: »Miten äiti täältä päin tulee?»
+
+»Täti, se oli hän!» kuiskasi Iiri, »Ihalan nuori maisteri se oli».
+
+»Hän se oli, ja tuo rouva oli siis hänen äitinsä, Ihalan patruunan
+rouva. On hän joskus käynyt meidän pitäjässä, mutta en ole osunut
+näkemään. Helsinkiin kai menee poikansa kanssa.»
+
+Nyt tultiin kouluun, jossa lapsia oli joka huoneessa; he katsoivat
+uteliaina jokaista uutta tulijaa. Matami astui koulusaliin, ja
+johtajatar tuli häntä vastaan. Matami sanoi: »Hyvää päivää, terveisiä
+maalta!» ilmoitti sitte nimensä sekä mistä hän oli ja lisäsi: »Tässä on
+tyttöni taikka oikeastaan kasvattityttöni, jonka olen tuonut kouluun, ja
+pyytäisin opettajaa häntä tutkimaan. Rovasti on itse opettanut hänelle
+uskontoa, maisteri ja röökinät sitte, mitä hänen muuta on tarvinnut
+oppia. Toiselle luokalle arvelivat hänen pääsevän, mutta täällähän sitä
+nyt sitte nähdään, mitä hän osaa ja kykenee.»
+
+Uusia oppilaita tuli yhä, ja jokaista seurasi äiti tahi isä; muutamilla
+oli vielä veli tahi sisarkin muassa. Johtajattarella oli ystävällinen
+sana jokaiselle sanottavana, joten vasta-alkavien pelko väheni koko
+joukon; he rupesivat jo tekemään tuttavuutta toistensa kanssa. Vaan kun
+kaikki jo olivat tulleet, alkoi tutkinto. Matami istui kuuntelemaan,
+kun Iiriä tutkittiin. Hän seurasi silmillään Iiriä niin tarkasti, että
+kun Iiri vastasi, liikkui mataminkin suu aina sen mukaan kuin Iirinkin.
+Lapset saivat sitte vähäisen välihetken, jolloin pääsivät pihalle
+juoksentelemaan, ja nyt vasta huomasi matami Pekon, joka myöskin oli
+Iiriä kuuntelemassa. Matami kysyi Pekolta, miten hänen mielestään Iiri
+osasi, ja Pekko vastasi: »Hyvin kävi.»
+
+Tutkinnon loputtua tiedusteli matami johtajattarelta, miten Iirin oli
+käynyt, mutta johtajatar vastasi, että siitä saataisiin tieto vasta
+iltapuolella.
+
+Kun Iiri koulusta palasi, oli Seljakin jo tullut kaupunkiin, ja
+iltapuolella meni hän Pekon ja Iirin kanssa koululle. Kun he takaisin
+tulivat, ilmoittivat he Iirin päässeen toiselle luokalle. Ja Iiri sanoi
+vielä, että ulkona oli muutamia koulutyttöjä, jotka tahtoivat häntä
+leipuri Villandtille torttuja syömään.
+
+Matami oli iloinen, kun Iirin oli onnistunut päästä toiselle luokalle,
+ja hän laski tyttösensä huvittelemaan, kuitenkin varoittaen, että pian
+palaisivat kotiin. Tätä varoitusta Iiri kyllä noudattikin.
+
+Seuraavan yön matami nukkui oikein makeasti, ja aamulla rupesi hän
+hankkimaan kaupungista pois. Pekko toi hevosen ja nappularattaat pihaan,
+nosti sitte matamin kapineet rattaille, ja nyt oli kaikki valmiina
+matamin lähtöä varten.
+
+»Älä ole ikävissäsi», sanoi matami Iirille, »onhan Seljakin täällä».
+
+»En luule, että minun ollenkaan tulee ikävä», vastasi Iiri, »kyllä
+Seljan kanssa on hauskaa, ja tuo vanha neitikin näyttää kovin hyvältä.
+Koulussa sain jo myöskin monta tuttavaa, ja tapaanhan Pekonkin aina
+välimmiten.»
+
+Matami antoi nyt monta hyvää varoitusta sekä Pekolle että Iirille ja
+käski heidän muistaa joka työssään rukoilla Jumalalta siunausta, »sillä
+jollei Jumala työtämme siunaa, ei se myöskään menesty», lausui matami.
+Sitte hän sanoi heille hyvästi ja lähti ajamaan Hämeenlinnasta, jättäen
+kasvattinsa koulun ja vanhan neiti Aspin turviin.
+
+
+
+
+KYMMENES LUKU
+
+
+K:n pitäjän pappilassa oli paljo tointa ja tohinaa, sillä siellä
+valmistettiin nimipäiväpitoja. Rovasti vietti joka vuosi Nuutin päivää,
+ja nytkin taas oli päätetty kutsua pitäjän kaikki säätyläiset pappilaan.
+Kyökin takassa kiehui lihaliemipata, josta ruustinna varoitti
+kyökki-Kaisaa tarkasti ottamaan pois verivaahtoa, jotta liemi tulisi
+kirkasta.
+
+Neitoset Helvi ja Selja leipoivat piirakoita ja kaikenlaisia
+pikkuleipiä. Selja oli keväällä päässyt koulusta, sillä nyt oli jo
+viidettä vuotta kulunut siitä, kuin hänet jätimme Iirin kanssa vanhan
+neiti Aspin luo; hän oli tätä nykyä yhdeksäntoistavuotias iloinen tyttö.
+
+»Äiti, meillä on nyt neljää lajia leipää, tarvitaanko enempää?» kysyi
+Selja.
+
+»Ei tarvita, kyllä se riittää», vastasi ruustinna. »Illaksi laitamme,
+paitsi mitä voileipäpöydälle pannaan, lihalientä ja piirakoita,
+viheriäisiä herneitä ja hakattua paistia, ja jälkiruokaa teemme
+luumuista.»
+
+Ahto tuli samassa sisälle; hän oli käynyt Kartanossa ja ilmoitti, että
+siellä oli Ihalan patruuna sekä patrunessa ja Arvo maisteri.
+
+»Hyvänen aika, kuinka hauskaa!» sanoi Selja, »he tulevat sitte myöskin
+tänne».
+
+»Niin, tietysti», vastasi ruustinna. »Kuules, Helvi! Kyllä
+välttämättömästi nyt tarvitaan viittä lajia leipää, ja herneitten
+sijasta laitamme viheriää putinkia, munakokkelia ja lihapalleroita sekä
+porsaanpaistia. Kaisa! Juokse sanomaan talli-Matille, että hän tappaa
+kaksi porsasta ja kalttaa päät ja korvat hyvin puhtaiksi, sillä porsas
+pannaan kokonaisena vadille. Vai on patrunessa itsekin kerran tänne
+tullut. -- Kermahyytelöä laitamme jälkiruoaksi. Mutta muista, Helvi,
+että vain panet tarpeeksi mantelia ja vaniljamaustinta. Minä menen itse
+kuorimaan maitoastiat, jotta kerma tulee tarpeeksi vahvaa. Matin täytyy
+lähteä kutsumaan vieraita. Sitte kun hän on porsaat tappanut, saa hän
+valjastaa hevosen ja mennä. Hannan lähetämme näihin lähimpiin
+naapureihin. Hanna kuules!» Hanna, sievä kuusitoista-vuotias
+palvelustyttö, joka oli huoneita siivoamassa, tuli ruustinnan luo, ja
+ruustinna jatkoi: »Vie ulos kaikki huonekalut salista ja tomuta ne
+hyvästi.»
+
+»Jouluksi ne tomutin kaikki», vastasi Hanna.
+
+»Niin, mutta Ihalan sukukartanon patrunessa tulee tänne -- kyllä ne
+tarvitsee tomuttaa; mene nyt vain oitis! Kaisa saa myöskin mennä kaluja
+kanssasi kantamaan ja sitte saat mennä pastorille ja sanoa näin:
+'Ruustinna ja rovasti käskivät sanoa paljon terveisiä ja pyytää, että
+herrasväki kaikin tulisi huomenna iltaa viettämään pappilaan' -- ja
+sitten menet lukkarille ja sanot siellä samoin. Muistatkos nyt?»
+
+»Kyllä», vastasi Hanna ja läksi toimiinsa, ensin huonekaluja tomuttamaan
+sekä huoneita siivoamaan ja sitte pastorin ja lukkarin perhettä
+pappilaan kutsumaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Iiri istui kotonaan salin peräikkunan ääressä. Hänellä ei ollut
+erityistä huonetta, mutta peräpuoli salia oli kuitenkin ikäänkuin hänen
+olinpaikkansa, sillä täällä oli hänen piironkinsa ja kirjoituspöytänsä.
+Tällä haavaa hän piteli sylissään taivaansinistä pukua, joka oli tehty
+harsomaisesta villakankaasta. Sitte kuin se viimeksi oli Iirin yllä
+ollut, oli hän melkoisesti kasvanut, ja nytpä sieti tuumata, miten siitä
+saataisiin tarpeeksi pitkä. Uutta kangasta oli kyllä lisäksi, sillä
+matami oli pitänyt varalla, että runsaasti ostettaisiin, jotta
+kasvinvaratkin olisi; mutta miten jatko saataisiin soveltumaan kauniisti
+ja sievästi, sitä Iiri nyt koetteli. Työ ei näkynyt häntä oikein
+miellyttävän, hänen ajatuksensa olivat varmaankin muualla; siltä ainakin
+näytti, koska tuo sievä pääkkönen vaipui hänen kättänsä vasten ja hänen
+suuret miettiväiset silmänsä katselivat ulos avaruuteen. Lumihöyteitä
+sateli lakkaamatta, ilma oli samea, mutta maa aivan puhdas kuten
+häähuone. Joku kopisteli lunta jaloistaan kyökin porstuassa. »Kukahan
+tulee?» ajatteli Iiri, mutta ei kuitenkaan noussut katsomaan, sillä
+olihan Leena kyökissä. Matamin kamarin ja kyökin välinen ovi kävi, ja
+nytpä syntyi vilkas puhe matamin kamarissa. Iiri kuuli vain, että matami
+sanoi: »Vai niin, onko itse patrunessakin -- kyllä tullaan! -- Sano nyt
+vain suuret kiitokset ruustinnalle. Hyvästi, hyvästi!»
+
+Matami tuli saliin Iirin luo, sanoen: »Kuules, Iiri, meitä on kutsuttu
+pappilaan huomenna iltaa viettämään -- ja sinne tulee paljo vieraita --
+kaikki herrasväki pitäjästä ja vieläpä Ihalan patruuna rouvineen ja
+nuori patruuna -- niin sanoi pappilan Hanna, joka kutsumassa oli.»
+
+»Koskahan lienevät tulleet?» sanoi Iiri. Vieno puna nousi samassa hänen
+poskilleen, ja hän rupesi nyt vilkkaammin valmistamaan pukuansa.
+
+»En muistanut kysyä, mutta kyllä Pekko sen tietää, jahka hän kotiin
+tulee Kartanosta.»
+
+»Niin, samahan se minun puolestani on, vaikka tulin kysyneeksi», vastasi
+Iiri sovitellen hameensa laskoksia, jotka nyt tulivatkin aivan hyvään
+kuntoon.
+
+Matami meni lukkarillekin ilmoittamaan, että oli pappilaan kutsuttu sekä
+että sinne Ihalastakin tulee sukukartanon herrasväki.
+
+Tuokion kuluttua palasi Pekko Kartanosta, jossa hän kertoi olleen
+erittäin hauskaa, sillä siellä oli vieraita Ihalasta, sekä myöskin
+Ruotsista eräs nuori neiti Aateli, joka oli kaunis kuin enkeli ja
+käytöksessään niin vilkas ja taitava, ettei suomalaiset naiset ollenkaan
+vetäneet vertoja hänelle; myöskin oli hän äärettömän rikas.
+
+»Ohoh, joko hänen kukkaroansakin olet tarkastanut», virkkoi Iiri.
+
+»Niistä, jotka ovat rikkaita, puhutaan aina niin paljon, että kyllä
+heidän rikkautensa tunnetaan», virkkoi Pekko. »Meidän on tapana sanoa:
+hän on niin ja niin monen tuhannen tyttö.»
+
+»Ja sen mukaan sitte arvostelette meitä.»
+
+»Sinä Iiri olet niin lapsellinen», sanoi Pekko, »sinä puhut kaikesta
+vallan vakavasti, et sinä ensinkään ymmärrä, miten hienossa maailmassa
+puhutaan. Sanotaan paljo noin vain, että keskustelu kävisi vilkkaasti --
+niin toinen kuin toinenkin puhuu seuroissa, miten parhaalta kuuluisi --
+toisinaan sattuu niinkin, että puhutaan aivan päinvastoin, kuin ennen on
+sanottu.»
+
+»Vai niin, sitte minä en milloinkaan tahtoisi kuulua hienoon maailmaan
+enkä seurustella ylhäisten kanssa. Pappilassa eivät ihmiset ole
+sellaisia. En kuitenkaan tahdo uskoa, että kaikki hienot niin tekevät,
+kuin sinä sanot -- mutta tuo Aksel luutnantti on noita kevytmielisiä
+tuumia sinuun istuttanut; usko minua, Pekko, hän ei ole sinulle hyvä
+kumppani.»
+
+»Ohoh, mikäs häntä vaivaa?»
+
+»Hän on yleensä kevytmielinen, sen sanovat kaikki vanhemmat ihmiset, ja
+sen kyllä hänen puheestaankin havaitsee. Sitä paitsi hän on liika vanha
+sinun kumppaniksesi.»
+
+Pekko oli keväällä tullut ylioppilaaksi ja oli mielestään koko suuri
+herra; häntä harmitti vähän, että Iiri, joka oli nuorempi, tahtoi häntä
+neuvoa, ja hän sanoi vähän närkästyneenä: »Kas vain meidän
+seitsentoista-vuotiasta! Koska sinä noin viisaaksi olet tullut? Puhut
+kuin vanha ihminen.»
+
+»Sinä vain pilkkaat minua! Jollen ole vilkas, niin ei minussa ole
+vilppiäkään. Minä toivoisin vain sydämestäni, että sinä vähemmän
+rakastaisit turhuutta, ja senpä vuoksi vikasi sanon sinulle suoraan.
+Eihän sinulla ole ketään, joka sinua moittii, sillä täti ja setä pitävät
+sinusta niin paljon, että eivät hennoisi sanoa sinulle mitään, jos
+vikoja näkisivätkin.»
+
+»Iiri kulta, kyllä uskon, että moitteellasi hyvää tarkoitat, enkä
+sinulle suutu, olethan oma sis-- oma hyvä ystäväni -- ehkä ainoa oikea
+ystäväni.» Pekko kävi vakaaksi ja läksi kamariinsa.
+
+Seuraavana päivänä oli lumipyry lakannut. Päivä oli kirkas, mutta kylmä.
+Härmäiset puut kimaltelivat tuhansia tähtiä täynnä. Lukkarilla olivat
+kaikki hyvällä mielellä -- ilmakin ehkä oli siihen syynä, sillä
+ihmeellisesti se vaikuttaa ihmisluontoon; jos on samea päivä, painuu
+ihmisen mieli usein kyllä raskaaksi. Mutta kuten sanottu, oli tänään
+kirkas päivä, ja sitte seurasi kaunis kuuvaloilta. Iiri oli nyt
+pukeutunut valmiiksi. Hän oli hyvin suloinen sinisessä puvussaan. Hame
+oli pitkä, mutta siinä ei ollut mitään laahoa, ja se soveltui sievästi
+hänen hoikan vartalonsa ympäri. Päässään ei hänellä ollut mitään, ei
+nauhan pätkääkään, jommoisella moni muu koristeli itseänsä; ainoastaan
+hänen tummanruskeat hiuksensa riippuivat luonnollisina uhkeina
+palmikkoina kaunistamassa häntä.
+
+Kun Pekko tuli sisälle ja näki Iirin noin viehättävän suloisena
+luonnollisessa kauneudessaan, silloin hän ajatuksissaan vertaili tyttöä
+komeaan neiti Aateliin, joka kartanossa vieraili, ja ajatteli: »Kun
+Iiriä katselen, muuttuu mieleni aina vaatimattomaksi -- mutta kun
+noitten komeitten naisten parissa olen, tekee minun mieli komeilla,
+tuhlata ja puhua kaikenlaista, jota sitte taas Iiriä nähdessäni kadun ja
+häpeän.»
+
+»Miksi sinä noin vakaa olet?» sanoi Iiri. »Mennäänhän nyt pappilaan --
+ja sielläpä on aina hupaista -- Helvi ja Ahto osaavat kaiken asettaa
+hauskaksi, ja Selja on niin iloinen, että hänen iloisuutensa tarttuu
+muihinkin.»
+
+Matami tuli saliin puoleksi vaatetettuna ja huusi lukkarille: »Kuules
+ukko, entä jos minä sentään jäisin pois, koska sinne pappilaan nyt tulee
+niin paljo hienoa väkeä. Sinä olet niitten kanssa paremmin tottunut
+seurustelemaan, mutta minä olen vanhanaikuinen tavoiltani.»
+
+»Niin, kyllä me toimeen tulemme, jos täti tahtoo jäädä pois», virkkoi
+Pekko, joka muisteli ylhäisiä tuttaviaan.
+
+»Ei, täti kulta! Te ette saa jäädä pois, sitte jään minäkin», sanoi
+Iiri.
+
+»Ja sinun tapasi kelpaavat kyllä pappilassa, koska sinua on sinne
+kutsuttu», vastasi lukkari, joka tuli kamaristaan. »Jos joku nuori
+nauraa lukkarin muijan tapoja, kun eivät ole niin hienoja kuin heidän,
+jotka ovat kouluutettuja ja suuressa seuraelämässä liikkuneet, niin me
+vasta saatamme heidän tyhmyyttänsä nauraa.»
+
+Matamin mieli tuli aivan rauhoitetuksi ja hän sanoi: »Mitäs minä
+huolinkaan muista. Kiitoksia vain, lapsikullat, jotka tahdotte tätiä
+mukaanne; siitä näkyy, että olette viisautta oppineet, koska ette ole
+turhanylpeitä.»
+
+Pekko ei oikein hyvällä omallatunnolla saattanut ottaa vastaan näitä
+kiitoksia, mutta päätti toiste koettaa ansaita niitä.
+
+»Menkää, täti hyvä, pukeutumaan valmiiksi; nimismiehen väki ajoi jo
+tästä sivutse, ja pastorilaiset myös», sanoi Iiri.
+
+»Minä olen jo melkein vaatteissa. Mustan merinoffihameeni vain pistän
+ylleni ja turkinsaalini -- ja onhan musta pitsilakkikin jo päässäni»,
+virkkoi matami ja meni kamariinsa pukeutumaan.
+
+Vieraita ajoi yhtä kyytiä pappilaan, ja matami huusi Iirille: »Kohta
+olen valmis, pistän jo päällyskengät jalkaani. Pankaa tekin pian takit
+yllenne. Katsokaa, tuossa ajaa Kartanon kuomureet ohitse -- kiirehditään
+nyt.»
+
+Pappilassa kynttiläin ja lamppujen loiste ikäänkuin viittasi rovastin
+ystäviä ja tuttavia tulemaan hänelle toivottamaan onnea ja pitkää ikää.
+Ja kylläpä hänelle ikää olisikin karttunut, jos näiden vieraiden kaikki
+toivomukset olisivat toteen käyneet.
+
+Kun lukkarin perhe astui tuohon valaistuun saliin, oli sinne jo
+melkoisesti kokoontunut nuorisoa. Helvi ja Selja, jotka täällä
+keskustelua pitivät vireillä, tulivat sanomaan tervetuliaiset matamille
+sekä Iirille ja Pekolle; lukkari oli jo puikahtanut eteisestä rovastin
+kamariin. Matami tervehti sanoen: »Hyvää päivää, terveisiä meiltä»,
+vaikkei kotona ollutkaan muita kuin Leena piika ja musta kissa. Iiri
+sekaantui nuorten pariin, mutta matami meni aina peräkamariin asti,
+jossa vanhat rouvat istuivat. Pekko meni myöskin matamin perässä, mutta
+seisattui kolme askelta kynnyksestä ja teki sujuvan kumarruksen joka
+haaralle sekä palasi sitte saliin. Hänen hieno olentonsa pisti paremmin
+silmiin matamin rinnalla, sillä viimemainittu käveli ympäri huonetta,
+kätellen jokaista ja lausuen: »Terveisiä meiltä». Kun hän tuli
+everstinnan luo, joka oli pitäjän ylhäisin rouva, tuumasi hän kumartaa
+vain, mutta ajatellen, että everstinna ehkä sentään pahastuisi, pisti
+hän kuitenkin taas kättä, vaan sanoi nyt: »Terveisiä meidän mäeltä» --
+lieneekö tuo hänestä kuulunut vähän hienommalta kuin: »terveisiä
+meiltä».
+
+Everstinna ei noussut istualtaan, vaan noikkasi vähäisen ja kurkotti
+armollisesti kättään. Patrunessa Aateli huomasi kälynsä kopean
+tervehdyksen. Hän hymyili vähän, ja kun matami ennätti patrunessan luo
+sekä myöskin häntä tervehti lausuen: »Terveisiä meidän mäeltä», niin
+patrunessa ystävällisesti vastasi: »Kiitoksia». Matami katsoi sitte
+ympärilleen, mihinkä nurkkaan hänen olisi sopinut istua, vaikka tyhjä
+tuoli oli aivan sohvan vieressä, mutta patrunessa sanoi: »Istukaa rouva
+hyvä tähän, tässähän on tyhjä tuoli.»
+
+»Minäkö näin ylhäälle?» -- Hän istui kuitenkin ja jatkoi: »En minä
+mikään rouva ole, matami vain -- mieheni on täällä pitäjässä lukkarina,
+ja kun me olemme ikäänkuin pappissäätyä, niin tänne pappilaan on aina
+kutsuttu -- ja sitte meillä on nuoria myöskin, ja niittenpä vuoksi
+minuakin tahdotaan mukaan, koska meidän tyttöä ei haluta lähteä ilman
+minua. Hän on vain ottotyttö, mutta pelkkää iloa on hän meille
+tuottanut. Niin, nuori patruunapa hänet vedestä pelasti ja meille toi.
+Lähinnä Jumalaa me nuorta patruunaa eli maisteria, tai miksikä häntä nyt
+karahtierataan -- saamme lapsesta kiittää.»
+
+»En muista hänen puhuneenkaan siitä mitään -- ehkä sentään, nyt johtuu
+se asia mieleeni. Sitte on kulunut monta vuotta.»
+
+»Kuudetta vuotta. Yhden vuoden tyttö oli meillä kotona, silloin hän oli
+kaksitoista-vuotias ja kävi pappilassa koulua -- ja sitte on hän ollut
+neljä kokonaista ja nyt viidettä vuotta Hämeenlinnan tyttökoulussa.
+Niin, kuudetta vuotta siitä on -- hän on nyt seitsemäntoista-vuotias,
+koko riski tyttö, vaan sentään hentoa laatua, kyllä hänessä mittaa on --
+aivan täysikasvuinen, vaikka vielä koulua käy, mutta keväällä hän sieltä
+pääsee. Rippikoulun hän jo on käynyt.»
+
+Uusia vieraita tuli, ja matami, joka ei mielellään istunut huoneen
+peräpuolella ylhäisten joukossa, puikahti nyt kamarin alapäähän
+istumaan. Salissa nuoret tyttöset jutellen kävelivät pitkin lattiaa,
+eikä pitkääkään aikaa kulunut, ennenkuin olivat muodostaneet piirin ja
+lauloivat:
+
+»Nuori ystäväin, tule hyppimään kanssani piiriin, heipparallalei --»
+
+Tätä kesti vähän aikaa, mutta sitte neiti Asp, joka oli ollut joulua
+viettämässä pappilassa, rupesi pianolla soittamaan valssia, ja nyt
+kaikki nuoret herrat tulivat sisälle ja vilkas tanssi alkoi. Pekko
+erittäinkin oli vilkas tanssija; varsinkin muisti hän vierasta neiti
+Aatelia ja talon tyttäriä. Iiriä hän ei ensinkään lähestynyt.
+
+Iiri istui nurkkasessaan katsellen lattialla pyöriviä, ja ensimmäinen
+valssi meni, ilman että hän kertaakaan oli lattialla. Mutta ei hän sillä
+väliä pitänyt, se oli aivan luonnollista vain. Kerran kuitenkin hän
+ajatteli itsekseen, kun Arvo Aateli Lillin kanssa pyörähti lattialla:
+»Jospa yhden ainoan kerran saisin tanssia hänen kanssaan -- yhden kerran
+vain» -- mutta se ajatus puikahti esiin hänen sydämensä sisimmästä
+sopukasta -- ja sinne hän sen taas lähetti piiloon. Pekolle hän
+itsekseen hymyili, sillä Pekko tanssi aina sen kanssa, jonka hän
+havaitsi enimmän huomatuksi. Hänen suurin vikansa oli turhamaisuus, ja
+itsenäisyyttä häneltä myöskin puuttui. Iiri kyllä tiesi olevansa Pekolle
+rakas, vaikkei aina siltä näyttänyt.
+
+Nyt ruvettiin katrillia tanssimaan. Useimmilla oli jo kumppanit
+valittuna, kun Arvo, joka oli pistäytynyt herrojen kamariin, jälleen
+astui saliin. Hän katseli ympärilleen ja -- mikä kumma! -- tuli
+suorastaan sitä nurkkaa kohti, jossa Iiri istui. Iiri, joka oli toivonut
+saavansa kerran vain pyörähtää ympäri Arvon kanssa, toivoi nyt taas,
+ettei hän tulisikaan, mutta Arvo tuli. Hän näki, tarkastellessaan
+neitosia, nuoren, sievän tyttösen, joka vaatimattomana, ikään kuin
+lemmikki lähteen reunalla, istui nurkkasessaan. Arvo esitteli itsensä ja
+pyysi Iiriä katrillia tanssimaan.
+
+Kun tanssi alkoi, kysyi hän Iirin nimeä. »Nimeni on Salmi», vastasi
+Iiri, luoden kysyjään kainon, ihanan katseensa. Nyt muisti Arvo
+nähneensä nuo silmät ennenkin, ja nimi -- se oli lukkarin. »Te olette
+Pekko Salmen kasvattisisar, vai kuinka?» kysyi Arvo.
+
+»Olen», vastasi Iiri, »minä kyllä tunnen maisterin vielä»
+
+»Suokaa anteeksi, etten minä teitä tuntenut, mutta muutos on niin
+suuri, etten saattanut aavistaa teissä sitä pikkuista tyttöä, jonka
+monta vuotta sitte lukkarilla näin.»
+
+Iiri jutteli tanssiessaan mielellään Arvon kanssa; hän ei hetkeäkään
+ajatellut, että tässä olisi ollut sellainen nuorukainen, joka hänelle
+puhui »noin kuinka kulloinkin sopii». Ei, hän luotti täydellisesti
+henkensä pelastajaan.
+
+Rouvat tulivat myöskin tanssia katsomaan. Patrunessa näki tuon ihanan
+sinipiikasen poikansa rinnalla ja kysyi everstinnalta, kuka se oli.
+
+»Lukkarin kasvatti vain», vastasi everstinna. -- »Missä Lilli lienee?
+Kenenkä kanssa hän tanssii? En näe häntä. Kas, mitenkä Arvo joutui
+tanssimaan neiti Salmen kanssa?»
+
+»Syy on mielestäni hyvin selvä», vastasi patrunessa.
+
+»Miten niin?» kysyi everstinna.
+
+»Katsotaanpa ympärillemme, tokkohan löydämme salissa toista niin hempeää
+kaunotarta --»
+
+»Tyttö on tosiaan embelleerannut, mutta katsopa vain meidän soreaa
+sukulaistamme Ragnhildiä -- hän on charmantti.»
+
+»Hän on tosiaan kaunis, mutta suloutta häneltä puuttuu. Neiti Salmi
+sitävastoin on hempeä, suloinen kaunotar.»
+
+»Häneltä puuttuu kuitenkin jotakin, hänessä ei ole noblessia. Saatan
+paraiten vertailla heitä, jos sanon, että Ragnhild on kuten komea
+puutarhakukka ja neiti Salmi ainoastaan metsäkukka.»
+
+»Kenpä ei ennen valitsisi kainoa kielokkia kuin komeaa puutarhakukkaa»,
+sanoi patrunessa.
+
+Everstinna ei vastannut mitään, vaan käveli eteenpäin, antaen
+armollisesti kättä välistä yhdelle, välistä toiselle tuttavalleen,
+ikäänkuin ajatellen: »Mikä kunnia teille alhaisille, kun saatte tarttua
+käteeni». Muutamat tuosta kädenannosta olivatkin onnellisia, mutta
+useimmat nauroivat hänen ylpeää armollisuuttaan, kun hän selkänsä
+käänsi.
+
+Kun tanssi lakkasi, tuli rovasti saliin, sanoen: »No, mitenkä laulun
+käy? Eikö meidän nuoret saa laulua aikaan? Kaikki nuoret kokoon!
+Laulakaamme: 'Oi maamme Suomi synnyinmaa!' Eikö käy laatuun?
+Koetetaanpas!» Nyt laulettiin »Maamme», ja rovasti oli itse mukana
+innostuttamassa nuorisoa. Sitte kehoitettiin Seljaa soittamaan, ja
+soitettuansa muutamia kappaleita hän pyysi Iiriä laulamaan. Kainosti
+läheni Iiri pianoa ja rupesi Seljan säestäessä laulamaan:
+
+      »Jos voisin laulaa kuin lintu voi,
+      jos sois mun äänen' kuin leivon soi,
+      niin kullalleni mä laulaisin,
+      pois kyynelhelmensä pyyhkisin.
+
+      Jos voisin lentää kuin lintunen
+      ain' yli vuorten, halk' ilmojen,
+      niin kullan luoksi mä lentäisin
+      ja pesän korpehen laatisin.
+
+      En voi mä laulaa kuin lintu voi,
+      ei soi mun äänen' kuin leivon soi,
+      en saata lentää halk' ilmojen,
+      en pesää laatia korpehen.»
+
+Iirillä oli hyvin heleä, kaunis ääni, ja hän oli tottunut Seljan
+säestäessä laulamaan, joten tämä laulu senkin vuoksi kävi erittäin
+hyvin. Rovasti taputti häntä olalle ja sanoi: »Kas niin, tyttöseni, se
+kävi oivallisesti.» Selja nousi pianon äärestä ja alkoi kävellä Iirin
+kanssa lattialla, mutta Iiri meni pian istumaan syrjäiseen paikkaan
+salissa, sillä hän oli vielä vähän ujo näin suurissa seuroissa. Arvo
+läheni häntä taas. Hän kiitti Iiriä kauniista laulusta ja kysyi, oliko
+hän käynyt laulunopissa. »En ole erityisesti laulua harjoittanut»,
+vastasi tyttö, »mutta koulussa meillä on hyvä laulunopettajatar, ja sen
+mitä osaan, olen häneltä oppinut».
+
+»Teidän tarvitsisi tosiaankin kehittää laulutaitoanne, sillä se on
+lahja, jota ei ole kaikille suotu.»
+
+»Kyllä olen aikonutkin pyytää kasvatusvanhemmiltani, että minä koulusta
+päästyäni saisin vielä jonkun kuukauden käydä laulua oppimassa, sillä
+varmaankin minulla tulevaisuudessa olisi siitä hyötyä, kun kansamme
+lapsia rupean opettamaan.»
+
+»Aiotteko opettajattareksi?»
+
+»Aion. Se on ainoa työ, jossa mielestäni saattaisin vaikuttaa jotakin;
+on niin monta asiaa, niin monta epäkohtaa olemassa, sellaisia, joita
+täytyy katsella, voimatta mitään tehdä niitten parantamiseksi. Luulen,
+että jos voisin tehdä itseni opettajattarena rakastetuksi, saattaisin
+ehkä vaikuttaa lapsiin niin, että ne aatteet, joita minä suosin, myöskin
+tulisivat heille rakkaiksi ja kentiesi vielä heidän vanhemmillensakin.»
+Iirin kauniit silmät kiilsivät innostuksesta, kun hän puhui, ja hänen
+muuten kalpeille poskilleen oli noussut heleä puna, eikä hän ensinkään
+ollut ujo, kun hän joutui puhumaan asiasta, joka oli hänen elämänsä
+päämääränä. Arvo katseli mielihyvällä nuorta, hentoa tyttöä, joka oli
+noin vakaa ja voimakas aatteissaan ja kuitenkin melkeinpä lapsi vielä.
+
+»Te olette kovin nuori tuntemaan niitä epäkohtia, joita löytyy, ja niitä
+parantamaan; mitäpä te vielä elämästä tunnette», sanoi Arvo. »Tosin
+kyllä tahdon myöntää, että epäkohtia on olemassa, ja itse olen, samoin
+kuin tekin, aikonut kaikin voimin työtä tehdä niitten poistamiseksi.»
+
+»Minä olen jo seitsemäntoista-vuotias, olen itsekin kansan lapsia, ja
+kasvatusvanhempaini asema on tuottanut minulle tilaisuutta yhä
+edelleenkin elää kansan keskuudessa silloin kuin olen kotona ollut.
+Paljo, mitä lapsena olen nähnyt ja kokenut, on nyt selvinnyt minulle ja
+mieltäni surettanut.»
+
+Sillä välin kuin Arvo ja Iiri keskustelivat, alettiin taas piiritanssia
+ja laulettiin:
+
+      »Ystäväni, armahani,
+      täss' on sormus sormessani.
+      Isänmaani on isänmaasi,
+      tavarani on tavarasi.
+      Tule, tule, tu-u-le omakseni --»
+
+Mutta nyt juoksi Pekko Iirin luo ja pyysi häntä tanssimaan kanssaan.
+Samassa tuli Lilli Arvoa etsimään ja sanoi hiljaa: »Hyvä serkkuni, mikä
+sinut noin vakaaksi on tehnyt? Tuskin muistat velvollisuuksiasi talon
+tyttäriä kohtaan. Varmaankaan ei sinun seuralaisellasi ollut sinulle
+mitään hupaista juteltavaa, koska näytät noin vakaalta.»
+
+»Päinvastoin hän oli niin hupainen, että unhotin velvollisuuteni talon
+tyttäriä ja vieläpä serkkuanikin kohtaan», vastasi Arvo vähän
+ivallisesti, mutta sovitti tuon vähäisen pistopuheen sillä, että meni
+piiriin tanssimaan Lillin kanssa. Näin jatkettiin iltaa tanssilla, eikä
+Iirin sitte enää tarvinnut istua näkymättömänä nurkkasessaan. Pekkokin
+kyllä häntä muisti, koska näki kaikkien muittenkin häntä pyörittävän.
+
+Ruustinna tuli saliin kutsuaksensa vieraitaan illalliselle, mutta Ahto
+sanoi: »Äiti kulta, emmekö saa tanssia vähän vielä?»
+
+»Kyllä saatte», vastasi ruustinna ja istui hetkeksi katselemaan nuorten
+iloa. Eversti Aateli seisoi ruustinnan lähellä ja sanoi:
+
+»Neiti Salmesta on tullut todellakin sievä tytönnupukka; paljon ne
+vuodet vaikuttavat nuoriin -- jos vanhoihinkin --»
+
+»Niin kyllä! Ajat kuluvat -- lapset muuttuvat nuorisoksi, nuoret
+vanhoiksi ja vanhat muuttavat maan poveen.»
+
+»Aivan oikein, uudet, yhä uudet polvet astuvat esiin, mutta ilot,
+murheet ja taistelot ihmiskunnalla ovat aina samat», lausui eversti
+huoaten. Hänkin ehkä muisti taistelojaan, sillä hän ei ollut onnellinen
+kodissaan -- ylpeä ja turhanaikainen vaimonsa vaikutti, kuten vaimo
+ainakin, suuremmassa määrässä kodin oloihin kuin perheen isä.
+
+Tanssi oli nyt loppunut, ja ruustinna pyysi vieraansa illalliselle,
+hyvin varustetun pöytänsä luo. Varmaankin oli tällä haavaa hänen suurin
+ilonsa, kun hän näki, miten runsasvaraiset ruoka-astiat hyvällä
+vauhdilla alenivat.
+
+Kun vieraat illallisen jälkeen vihdoin saapuivat jäähyväisiä sanomaan
+rovastille ja hänen rakastettavalle perheellensä sekä kiitoksia
+hauskasta illasta, niin he epäilemättä ajattelivat, mitä sanoivatkin,
+sillä hauskat Nuutinpäivät oli pappilassa vietetty, siitä oltiin
+yksimielisiä.
+
+
+
+
+KAHDESTOISTA LUKU
+
+
+Kevät, oi ihana aika, -- olkoon se sitte ihmislapsen, ihmissydämen tahi
+luonnon kevät. Oi ihana kevät! Niin ehkä ajattelivat pappilan Hanna ja
+kievarin Hely, kun kartanon haassa taittelivat nuoria vihdaksia. Haka
+kuului osaksi myöskin Seppälän kestikievariin, vaikka sitä nimitettiin
+kartanon haaksi, koska se ulottui sinne asti.
+
+»Pääseekö Marttikin Pälkäneelle huomenna?» kysyi Hanna.
+
+»Pääsee», vastasi Hely, »ja Kallu myöskin. Suutarin Janne lupasi käydä
+kyytiä Kallun puolesta, ja Taaven-muori saa minun sijastani olla herroja
+passaamassa. Martille annettiin lupa muuten; ei tarvinnut edes etulaista
+hankkia. Isäntä on aina ollut kovin hyvä Martille. En tiedä, miten
+veljeni osaakin tehdä kaikki isännän mielen mukaan.»
+
+»Mistäpä isäntä saisi toisen semmoisen miehen, jos Martti menisi muualle
+palvelemaan?»
+
+»Kyllähän se niinkin on, mutta ei Martti ainakaan kauan enää Seppälässä
+palvele.»
+
+»Mihinkä hän sitte menee?»
+
+»Kas kun olet olevinasi; kukas sen paremmin tietäisi kuin sinä? Kai maar
+Martti sinulle aikeensa on puhunut --»
+
+»No sanoihan se kerran, että rovasti on hänelle Luhtamäen torpanmaan
+luvannut, sillä naimisiin päästäkseen täytyy Martilla olla oma torppa,
+kun ei vielä ole laillisessa iässä -- kynttilänä täyttää vasta
+kahdeksantoista -- mutta lukkari ja Iiri neiti tahtoivat häntä ensin
+menemään Mustialaan. Lukkari oli sanonut, että kun olemme näin nuoria,
+kyllä vielä saatamme kumpikin hankkia vähän enemmän oppia itsellemme,
+sillä mikäs ikä minullakaan on, vaikka olenkin kaksi vuotta Marttia
+vanhempi. Ei Martti sittemmin ole sen enempää puhunut asiasta, enkä minä
+ole huolinut kysyä. Ei ole hätää häihin eikä kiirutta kirkkoon.»
+
+»Mustialaan hän pyhäinpäivästä aikoo, mutta vuoden ajaksi vain», sanoi
+Hely, »ja senpä vuoksi hän nyt vielä on käynyt oppia Iirin luona».
+
+»Pitkäkö siitä on, kun Iiri neiti koulusta pääsi?» kysyi Hanna.
+
+»Kolme vuotta on», vastasi Hely ja lisäsi sitte: »Iiri oli iloissaan,
+kun Marttikin kerran pääsee huvittelemaan. Hän on aina erittäin pitänyt
+huolta Martista.»
+
+»Ei meidän herrasväen oikein tehnyt mieli laskea minua mukaanne, kun
+puhuin menostamme Kukkolan kankaalle», kertoi Hanna. »Kyllä he kirkolle
+olisivat halustakin antaneet minun mennä, mutta pelkäsivät sitä
+keinumista siellä kankaalla. Selja neiti sitte sentään toimitti minulle
+luvan ja sanoi: 'Täytyyhän sinun päästä, koska Marttikin menee ja
+ystäväsi Hely. Minä arvelen, että sinun tulee kovin hauska'. Hän on aina
+erittäin hyvä, tuo Selja neiti, ja tahtoo kaikille iloa.»
+
+»'Kuumoron, min söötä vaakra likka', sanoi kartanon luutnantti, kun hän
+meidän Helyä leukaan nipisti. -- Ovatko helluntaivihdat valmiit jo?»
+Näin virkkoi Kallu, joka oli juossut tyttöjä hakemaan.
+
+Hely punastui ja vastasi vähän närkästyneenä: »Kyllä ne valmiit ovat,
+jahka teitä kylpemään käsketään.»
+
+»So soh, älä nyt suutu, vaikka minä luutnantista puhuin, mutta kyllä se
+on tosi, että minun silloin teki mieleni nipistää häneltä nenä, jotta
+hän sen viimeisen kerran olisi saanut tulla meidän Helyä mielittelemään.
+Mutta hupaistapa olisi häntä nähdä huomenna, kun hän taas varmaankin
+tulee postia hakemaan ja tavallisuuden mukaan huutaa Helyä eikä näekään
+'söötä vaakra likkaa', vaan sen sijasta Taaven-muorin rypistyneet
+kasvot.»
+
+»Mitäs tuommoisia turhia lärpöttelet. Vihdat ovat nyt valmiit, mennään
+kotiin», sanoi Hely.
+
+»Mennään vain», virkkoi Hanna, »ja vie terveisiä Martille».
+
+»Kyllä! Kello kuusi aamulla tulemme sinua noutamaan. Oletko silloin
+valmis lähtemään?»
+
+»Olen varmaan», vastasi Hanna ja läksi menemään vainiopolkua myöten
+pappilaan; mutta Hely ja Kallu riensivät kievaritaloa kohti.
+
+Heidän jäätyänsä kahdenkesken virkkoi Kallu: »Kuules, Hely, koska me
+tästä rupeamme kotia itsellemme hankkimaan?»
+
+»Mitäs joutavia puhut -- Lieneekö meillä nyt matkustavaisia taas, se
+olisi vähän harmillista; niitä sitte saa koko illan passata.»
+
+»Miksi sinä et milloinkaan tahdo minua kuunnella, kun joskus vakavasti
+juttelisin kanssasi; olemmehan olleet aina hyviä ystäviä lapsuudesta
+asti, ja kerran minä tahdon varman vastauksen sinulta. Olen monta
+monituista kertaa sanonut sinulle, että sinua rakastan enemmän kuin
+ketään muuta maailmassa, mutta kysymyksiini: 'Rakastatko sinä minua,' --
+sinä aina kiertämällä vastaat. Mitä se semmoinen on?»
+
+»No hyvänen aika, pidänhän minä sinusta, mutta en vielä ole naimista
+ajatellut -- vapaana on hauska olla -- vaan enhän minä muistakaan huoli;
+jos jonkun otan, otan kai sinut, mutta en minä mitään varmasti lupaa.»
+
+»Muistatko, kun kyläilemässä kävimme ja ihmiset sanoivat meille: 'Tuolla
+tulee kievarin nuori pari', silloin sinä vain hymyilit, ja molemmat
+olimme onnellisia.»
+
+»Hm -- minä olin niin lapsellinen silloin ennen. Mutta kyllähän se niin
+on, että tuskin Kukkolan kankaalle viitsisin mennä, jollet sinä sinne
+tulisi.»
+
+»Kiitos, Hely! Nyt sitä ilolla mennäänkin.»
+
+Hely kävi taas vakavaksi eikä enää puhunut mitään, mutta he tulivatkin
+samassa kotiin, ja sitte kiirehdittiin saunaan.
+
+Kievarissa ei nyt ollutkaan matkustavaisia; juhlailtana ei niitä juuri
+useasti liiku. Yöllä ei myöskään sattunut vieraita kulkemaan. Kesäyön
+tyyneys ja hiljaisuus vallitsi tällä kertaa Seppälän kestikievarissa.
+
+Virkistyneenä levollisesta unesta nousi Hely jo viiden aikaan aamulla
+keittämään kahvia, ja kuudelta he olivat valmiit lähtemään.
+Nappularattaat saatiin lainata isännältä; niissä he pääsivät mukavasti
+kaikin. Hely ja Kallu asettuivat etu- ja Martti takaistuimelle. Sitte
+mentiin ja pysähdyttiin pappilan kohdalle. Sieltä tuli Hanna juosten,
+hyppäsi rattaille ja istui Martin viereen. Kylläpä hauskaa olikin ajella
+kauniina kesäaamuna, kun tuomenkukat tuoksuivat, koivut kiilsivät
+puhtaassa viheriässä verhossaan, ja viljavainiot pistivät esiin nuoria
+tähkäpäitään.
+
+»Kuules, Kallu», sanoi Martti, »onpa sentään toista ajaa näin kuin olla
+kyydissä. Mutta mikäs siinä, että kaikki tänään on niin erinomaisen
+kaunista? Koko luonto oli mielestäni aivan toisenlainen, kun eilen
+aamulla kyydissä kävin.»
+
+»Kas se tulee siitä, että nyt saat olla Helyä ja minua kyyditsemässä»,
+vastasi Kallu leikillään.
+
+»Vai niin, otetaan sitte kyytipalkka myöskin.»
+
+»En minä semmoiseen suostu», vastasi Kallu.
+
+»Kyllä minä tiedän, miksi sinusta kaikki tänään näyttää ihanalta»,
+sanoi Hanna. »Se vain on sen vuoksi, että nyt olet omassa vallassasi,
+vietät omaa aikaasi etkä isännän. Sentähden katselet levollisempana
+ympärillesi ja havaitset kaikki, mikä on kaunista.»
+
+»Vastako nyt hän havaitsee, mitä on kaunista? Onhan hän sinutkin jo
+aikaa ennen nähnyt», virkkoi Kallu.
+
+»Älä aina hassuttele», torui Hanna.
+
+»Kyllä Hannan puheessa perää saattaa olla», sanoi Martti ja kuiskasi
+sitte morsiamelleen: »On se sentään hauskaa, kun kerran oman kodin
+saamme.»
+
+»Kyllä tämä tämmöinen matka on hupainen!» huudahti Hely, kun Pälkänevesi
+saarineen rupesi näkymään.
+
+»No joko vihdoin sinäkin tämän hupaiseksi huomaat. Minä jo ajattelin,
+ettei sinua koko helluntaimatkamme miellyttänytkään.»
+
+»Mihinkä mennään kortteeriin?» kysyi Martti.
+
+»Mennään kirkko-Mustalaan -- kyllä siellä saamme hevosemme talliin»,
+vastasi Kallu.
+
+Huomenkellot rupesivat kajahtamaan, juuri kun matkailijamme lähenivät
+kirkonkylää. Joka haaralta tuli juhlavaatteisiin puettuja ihmisiä, jotka
+pyrkivät samaa päämäärää kohti. Pälkäneveden sinertävällä pinnalla näkyi
+suuria kymmenhankaisia veneitä, joitten välkkyvät airot ikäänkuin
+komennon mukaan yht'aikaa nousivat ja laskeutuivat, ja kuten kosken
+kuohunnassa tulivat veneet rantaan.
+
+»Katsokaas, noissa veneissä me Kukkolaan pääsemme!» kertoi Kallu.
+
+»Niissä varmaankin on hauska kulkea», sanoi Hely.
+
+»Hop, hop, hepo!» huudahti Kallu hevoselleen, »mennään nyt aika kyytiä,
+kun tässä kylänraittia ajetaan; kas näin vain sitä meidän pitäjässä
+kuljetaan», ja siinä sitä nyt ennätettiin Mustalan pihaan. Miehet
+pyysivät hevosen talliin, tytöt menivät asettelemaan silkkihuivit
+päähänsä ja odottamaan, kunnes yhteen soitettaisiin. Mutta koska aikaa
+riitti, lähtivät he vielä hautausmaallekin kävelemään.
+
+Vihdoin rupesi yhteen soimaan, ja nuoret riensivät kirkkoon. He
+sattuivat istumaan aivan ristikäytävän lähelle, ja koska molemmat isot
+ovet olivat auki, näkyi vasemmalta puolelta aava Mallasselkä, vaan
+oikealta hymyilevä, saarikas Pälkänevesi. Hely, jota kaikki kaunis
+erittäin viehätti, ihastui kovin tästä ihanasta näystä, ja kun
+aamuvirttä alettiin veisaamalla: »Kiitoksen Herra sinull' Täll'
+huomen-hetkellä. --», niin hänkin nöyrällä sydämellä veisasi kiitoksensa
+Herralle ja ajatteli kirkonmenojen aikana: »Jos tämmöisessä paikassa
+asuisi ja kävisi tällaisessa kirkossa, niin eiköhän ihminen parempana
+pysyisi»... Mutta Hely rukka! -- pian nuo vakavat tunteet maailma
+sinulta pois riistää -- -- Kaunis kestikievarityttö -- siinä nimi, joka
+on ollut monen nuoren tytön onnen surmana -- -- --
+
+Kun kirkonmenot olivat loppuneet, menivät miehet hevostaan juottamaan ja
+panivat heiniä eteen sekä pyysivät talonväkeä välistä kurkistamaan
+talliin, jotta ei hevoselta mitään puuttuisi. »Kyllä sitte takaisin
+tultuamme vaivat maksamme», sanoi Kallu. Tytöt odottelivat kirkonmäellä
+siksi, kunnes Kallu ja Martti palasivat, ja sitte he riensivät kaikin
+rantaa kohden, jossa »vesikansan» laiturit olivat. Kun he menivät
+pappilan puutarhan sivutse ja näkivät kukkapenkereet, jotka monivärisinä
+hohtivat, kurkisti Hely aidan ylitse ja näki samassa neitosen kulkevan
+puutarhan käytäviä pitkin. Hely rohkaisi mielensä ja puhutteli neitosta
+lausuen:
+
+»Saisikohan pyytää muutamia punakukkasia ja vähän aaprottia?»
+
+Neito lupasi aivan mielellään antaa, mitä tyttö pyysi, ja toi hänelle
+koko joukon kukkasia sekä suuret tukulliset 'aaprottia'. Hely kiitti ja
+jakoi sitte Hannan kanssa kukkaset, mutta miehille antoi hän kummallekin
+aaprottia napinläpeen. Siitäpä nyt tuli oikein makea tuoksu poikien
+nenään.
+
+Rannassa oli veneisiin jo karttunut melkoisesti väkeä, mutta Kukkolaiset
+olivatkin tänään kahdella veneellä kirkolle tulleet, sillä olihan
+tavallista, että kirkon puoleltakin helluntaina tuli lisää väkeä pyrkien
+keinulle.
+
+»Mahtuuko neljä henkeä vielä lisää veneeseenne?» kysyi Kallu
+Kukkolaisilta.
+
+»Kyllä, vaikka teitä olisi kymmenen», kuului vastaus.
+
+»Joutukaa kaikki veneeseen!» huusi perämies, ja pian kukin asettui
+paikalleen. Hely tarjosi itseänsä ja kumppaneitansa soutamaan, sanoen:
+
+»Laskekaa vain meidät soutamaan, kyllä me osaamme -- sopiihan teidän nyt
+vuorostanne levähtää.»
+
+Erään talon pojat, jotka lähimmällä tuhdolla istuivat, vastasivat kyllä
+soutavansa, mutta kun Kallu vielä pyysi, niin toinen nousi paikaltansa
+ja laski Kallun, toinen taas sanoi: »Emme maar vieraita tyttöjä
+soutamaan laske; ette enää kirkkopunaakaan tarvitse, koska kirkolta jo
+tullaan.»
+
+Martti istui levollisena Hannan vieressä ja virkkoi: »Koska tässä nyt
+kerta huvittelemassa ollaan, niin ollaan nyt sitte. Kun meidän pitäjään
+tulette vierailemaan, niin muistetaan me sitte taas vuorostamme olla
+kohteliaita.»
+
+»No niinhän sopii», sanoi se poika, joka joutilaana istui.
+
+Vene kulki kulkemistaan. Pappilan lahti, Kunnarin ja Oriniemen kärjet
+olivat jo näkyvistä kadonneet, mutta yhtä vauhtia soudettiin vain, aina
+Kukkolan satamaan asti. Juuri kun rantaan ennätettiin, tuli muutamia
+suuria sadepisaroita, mutta rannalla oli punaiseksi maalattu torppa, ja
+sinne nuoret huvimatkailijat menivät suojaan. Muut läksivät vain,
+huolimatta sateesta, kotiin asti. Muutamilla oli sateenvarjot, toisilla
+villahuivit, joku nosti hameensa hupuksi ja lähti niin menemään. Sade ei
+kuitenkaan kestänyt kuin pienen hetken vain.
+
+Kallu ja Martti tilasivat torpasta päivällistä, ja tyttäret, Anna ja
+Manta, menivät heti toimeen. Pian he olivatkin tuoneet leipää, suolatun
+sian- ja lehmänlihan kanssa keitettyjä perunalohkoja, viilipiimää, voita
+ja suolattua säynästä.
+
+Huvimatkailijat, jotka eivät olleet syöneet, sitte kuin kuudelta
+läksivät kotoa, menivät nyt päivälliselle ja söivät hyvällä
+ruokahalulla.
+
+Päivällisen jälkeen miehet rupesivat tupakkaa polttelemaan ja tytöt
+tekivät tuttavuutta torpan tyttärien kanssa, jotka olivat hyvin
+puheliaita. He kertoivat, että oli hankittu »pelimanni», joka tulisi
+illalla soittamaan kankaalla, sekä että siellä myöskin olisi kahvia
+tarjolla ostettavaksi.
+
+»Kyllä maar tyttöjen kukkarot sitte hoikkenevat», sanoi Kallu.
+
+»Miehet sitä tytöille ostavat», virkkoi Manta, joka oli vähän
+sievänmuotoinen tyttö. »En minä vielä kertaakaan Kukkolan kankaalla ole
+penniä kahvikuppiin pannut, mutta kyllä tarpeeksi juonut olen.»
+
+»Kuules, Kallu», sanoi Martti, »emme mekään huoli olla huonompia kuin
+Pälkäneen pojat».
+
+»Emmehän toki», vastasi Kallu. »Teitähän nyt on neljä tyttöä meidän
+joukkoa, ja juokaa kahvia niin paljon kuin haluttaa, kyllä me maksamme
+-- se on siis päätetty.»
+
+»Mitäs, Manta, tuommoisia menit vieraille sanomaan», torui Anna, »onhan
+meillä muita tutumpiakin, ja kyllä me itsekin saatamme kahvikupin ostaa
+--»
+
+»Entäpäs tätä nyt», virkkoi Manta, joka näytti olevan rohkeanluontoinen.
+»Jos muutaman pennin panevatkin meille kahvikuppiin, eiväthän nekään
+rahat viinaan mene, ja siihen miehet tähän aikaan enimmiten rahansa
+panevat.»
+
+»Mutta ei sitä kaikki kuitenkaan tee, kyllä meidän Kallulta ja Martilta
+viinapullot rauhaan jäävät», vakuutti Hely.
+
+Torpan tytöt kävivät ihan vakaviksi. Heidän katsantonsa miehiin osotti
+suurinta kunnioitusta, sillä viinaan menemätön mies, onhan se
+kunnioituksen ansaitseva -- »monta juonta juopuneella eikä yhtään
+hyvää».
+
+Emäntä, joka kuunteli nuorten pakinaa, sanoi: »Harvoin näkee miehiä
+juomattomia; kunpa vaan säilyisitte vast'edeskin -- monta on mutkaa
+maailmassa, monet ovat viettelyksen paulat.»
+
+»Eipä ainakaan silloin tee mieli juoda, kun on neljä kaunista tyttöä
+mukana», virkkoi Kallu.
+
+»Kyllä näytätte olevan velikultia», sanoi Anna hymyillen hyvillään.
+
+»Eikö meidän jo tarvitse mennä?» kysyi Hanna.
+
+»Kyllä», vastasi Manta, »minä juoksen vain luhdista ottamaan toisen
+huivin päähäni».
+
+»Ja minä myöskin», sanoi Anna.
+
+Pian he tulivat takaisin, ja nyt mentiin kankaalle. Kukkolan kangas on
+lavea ja aukea kenttä aivan kylän vieressä. Sen keskellä oli siihen
+aikaan -- ja ehkä vieläkin -- suuri keinu, jossa neljän hengen sopi
+yht'aikaa keinua, mutta hyvin usein väkeä meni enemmänkin sillä tavoin,
+että pojat ottivat tyttöjä syliinsä.
+
+Kentälle oli jo kokoontunut väkeä koko joukko, kun meidän nuoret sinne
+tulivat. »Kas tuolla tulee koreita likkoja», sanoi Heikkilän Matti
+renki, ja kun he lähenivät, huudahti hän:
+
+»Kas, Seppälän Kallu ja Martti, terveeks!»
+
+»Kaikki sinäkin tunnet», sanoi se talon poika, joka ei tyttöjä päivällä
+soutamaan laskenut.
+
+»Kyllähän minä heidän pitäjässään olen monesti käynyt.»
+
+»Kauniita likkoja siellä teidän pitäjässä onkin», sanoi talon poika.
+
+»Niin meillä vain on», virkkoi Martti, »ja vielä niitä on kymmenen
+vertaa kauniimpiakin, rumimmat tänne tuotiin».
+
+»Vai niin», sanoi Matti, »kylläpä minä tiedän, että kievarin Helyä
+'kirkon kauniiksi' mainitaan -- kauneimmat maar te tänne näytteille
+toitte».
+
+»Pelimanni Jussi hoi!» huusi talon poika, »pankaa polskaa nyt». Polskan
+säveleet kuuluivat, ja tanssia pyörähytettiin aikalailla.
+
+»Mennään keinumaan», sanoi Kallu, »koska keinu on tyhjänä». Martti ja
+Kallu sekä Hanna ja Anna istuivat keinuun, mutta Kallu lupasi ottaa
+vielä Helyn toiselle ja Mantan toiselle polvelleen.
+
+»En maar tulekaan», intti Hely, »vielä pudottaisit».
+
+»En minäkään», virkkoi Manta.
+
+»Totta yhden kuitenkin pidän», sanoi Kallu. Manta, joka tuohon tapaan
+oli kyllä tottunut, menikin sentään kursailematta Kallun syliin, ja nyt
+annettiin aika vauhtia keinulle. »Hei vain!» huusi Kallu, »näin sitä
+keinutaan» -- ja keinussa rupesi hän laulamaan:
+
+      »Ei missään oo niin lystiä olla
+      kuin on Kukkolassa ja lassa.
+      Siellä saa istua riiarin polvella
+      korkeella keinumassa.»
+
+»Kuulkaas, mitä nuo pojat laulavat tuolla keinulla, mennään
+kuuntelemaan!» Näin huudahti eräs mies muutamille tovereilleen, ja he
+läksivät keinulle.
+
+»En minä enää keinua tahdo, koska tuollaisia laulatte», sanoi Manta.
+
+»Istukaa rauhassa vain, onhan täällä lysti olla. Kuules Martti», sanoi
+Kallu taas:
+
+      »Järven rannalla punainen torppa
+      ja siell' on sisarukset ja rukset.
+      Nai sinä toinen ja minä nain toisen
+      ja ollaan vuoverukset.»
+
+Mutta siihen vastasi Martti:
+
+      »Mitäs me vielä, nuoret pojat,
+      teemme emännällä ja nällä!
+      Ostetaan hevonen ja maksetaan paikalla,
+      pääsemme vähemmällä.»
+
+Tästä syntyi yleinen nauru, ja muutamat huusivat: »Nuo ovat hauskoja
+poikia.»
+
+Kahvinmyyjä rupesi nyt myöskin puolestaan illan huvia lisäämään
+tarjoamalla »korppukahvia» kymmenestä pennistä, ja kun Kallu huomasi
+kahvipannun sekä kukkuralliset leipäkorit, hyppäsi hän alas keinusta ja
+huusi kumppaneilleen: »Kahvi-Kaisa näkyy olevan kuumana jo, menkäämme
+nyt koko meidän joukko juomaan, kyllä minä pistouaan. Täytyy kuitenkin
+laskea, oletteko kaikki tallella: Yks, kaks, kolme, neljä ja viis --
+Tässä mun kultani lienee siis», ja nyt tarttui Kallu Helyyn käsikynkästä
+ja vei häntä juomaan kahvia. Siinä nyt kahvimuijan pannu saikin hyvän
+kyydin, sillä vaikka kursailtiinkin hyvästi, niin neljä kuppia kunkin
+tytön kuitenkin täytyi juoda. Ensiksi juotiin kaksi Kallun tarjoomaa
+kuppia ja sitte toista kaksi Martin.
+
+Pelimanni rupesi taas viuluansa vinguttamaan ja kansa tanssimaan, jotta
+kangas tömisi. Näin jatkettiin, kunnes ilta joutui ja huvimatkailijamme
+rupesivat tuumailemaan, lähtisivätkö takaisin veneellä vaiko maata
+myöden kävellen. »Pikemmin pääsisimme veneellä», sanoi Martti »mutta
+kenen saisimme soutamaan venettä takaisin?»
+
+»Kyllä minä tulen», sanoi Heikkilän Matti.
+
+»Voi voi, joko te nyt menette?» huudahti Manta.
+
+»Kyllä», vastasi Hely, »meillä on pitkä matka, ja onhan nyt jo
+huviteltukin».
+
+»Niin, ja onpa meillä vielä sama matka rantaan asti, eihän tästä vielä
+eroa tehdä», virkkoi Kallu ja rupesi taas laulamaan:
+
+      »Ja älä sinä likka ennen sure,
+      vaan sure sinä sitten vasta ja vasta,
+      kun airot on aaltoon kastettuna
+      ja lähtään Kukkolasta.»
+
+»Tuo poika maar noita laulujaan sovittelee joka paikkaan», sanoi eräs
+tyttö, »keksii niitä vain ikäänkuin hihastaan ravistelisi».
+
+»Mennään nyt jo», muistutti Martti, ja sitte lähdettiin kankaalta.
+Tulipa vielä muutamia saattamaan heitä rannalle asti. Torpan tytöille
+sanottiin sydämelliset jäähyväiset, ja sitte he läksivät torpan veneellä
+soutamaan.
+
+Ilta oli lämmin ja ihana, taivas kirkas, ja pieni vene kiisi nopeaan yli
+lahdelmien, sivutse saarten.
+
+Kun pappilan rantaan ennätettiin, sai Matti markan saattamisesta ja
+palasi sitte takaisin, ystävälliset jäähyväiset sanottuaan. Matkalaiset
+riensivät kirkko-Mustalaan, ja kello oli jo yhdeksän lyönyt, kun he
+sinne tulivat. Miehet kiirehtivät valjastamaan hevostansa ja maksamaan
+kortteerista, tytöt panivat toiset huivit päähänsä, jotta silkit eivät
+tomuttuisi. Sitte noustiin rattaille. »Hop, hop, hepo!» sanoi Kallu, ja
+hyvää vauhtia taas ajettiin Onkkaalan kylästä. Ratasten jyrinä vain
+kuului vielä vähän aikaa, mutta vihdoin sekin taukosi.
+
+
+
+
+KOLMASTOISTA LUKU
+
+
+»Mene sinä, Hely, lukkarille», sanoi Martti, »kertomaan matamille
+matkastamme. Kyllä hän halusta tahtoo tietää, oliko meidän hauska, ja
+sano sitte myöskin Iirille, etten minä tänään tule laskentoa oppimaan.
+Koska eilen olin poissa, tahdon tämän päivän olla kotitoimia
+hoitamassa.»
+
+»Kai sitä täytyy mennä», vastasi Hely.
+
+»Miksikä et menisi? Jos vain emäntä luvan antaa, pitäisipä sen olla
+hauskaakin.»
+
+»Ei minua röökinäin seurat huvita.»
+
+»Ei Iiri koskaan osota meille käytöksessään, että hän on röökinä. Hän on
+kovin hyvä ja opettaa meitä mielellään.»
+
+»Ja matami motkottaa aina siitä, etten useammin käy siellä, mutta
+saatanhan mennä.»
+
+Luvan saatuansa emännältä lähti Hely lukkarille. Iirillä oli juuri
+par'aikaa kymmenkunta lasta lukemassa lukkarin salissa, kun Hely tuli.
+Hän oli kaksi vuotta pitänyt koulua. Hely meni kyökin kautta matamin
+kamariin, ja matami pyysi häntä istumaan, lisäten: »Iirin oppilaat
+menevät kohta. Noh, oliko matkanne hauska?»
+
+»Kyllä se oli. Kirkossa kävimme ja sitte iltapuolella kankaalla. Ilmakin
+oli hyvin kaunis; pieni sateenkuuro sentään oli saavuttamaisillaan,
+mutta ennätimme juuri parahiksi rantaan, ja siinä oli torppa, johon
+pääsimme suojaan. Siellä sitte söimme päivällistäkin.»
+
+»No Martti ja Hanna olivat mukana?»
+
+»Olivat he.»
+
+»Kai he oikein ovat kihloissa?»
+
+»Kyllä, eivät he sitä kielläkään enää.»
+
+»Minä olen iloinen siitä, että Martti on noin hyvin valinnut. Hanna on
+Herraa pelkääväinen tyttö ja on jo mielestäni Marttiinkin paljon
+vaikuttanut.»
+
+»Kylläpä Martti on ainakin ollut vakavanpuolinen, vaikka nuorena kukin
+vähän tahtoo iloita.»
+
+»Iloitsemista ei kukaan kiellä, kun meidän ilomme vain on viatonta
+laatua, mutta kylläpä sinun, joka kestikievarissa palvelet, olisi
+pitänyt näkemän, että iloa löytyy monenlaista. Jospa vain, Hely rukka,
+itse ymmärtäisit pysyä huonoista huveista erilläsi!»
+
+Hely punastui vähän eikä puhunut mitään. Iirin oppilaat menivät samassa
+aika jytinällä salin portaita alas, ja Iiri, joka oli tuntenut Helyn
+äänen, tuli ystävällisesti häntä tervehtimään sanoen: »Olipa hauska,
+että tulit, et ole moneen aikaan käynyt täällä. Tepä nyt oikein olette
+olleet huvittelemassa ja näkemässä kaunista.»
+
+»Kyllä! Kirkko on siellä Pälkäneellä hyvin kaunis ja koko luonto
+erittäin ihana.»
+
+Lukkari tuli nyt kamariin ja huudahti: »Kah, onko Hely täällä! Mitä
+Seppälästä kuuluu?»
+
+»Kiitoksia kysymästänne, eipä mitään erinomaista.»
+
+»No kuinka sinä itse olet jaksanut?»
+
+»Aina hiljakseen vain, on sitä ollut työtä ja terveyttä riittänyt työn
+tekoon, eikä silloin tarvitse olla ruoastakaan puutetta.»
+
+»Totta puhut. Kyllä silloin aina kelpaa olla ja elää, kun terveenä olla
+saa. Hauska olisi täällä jutella kanssasi, mutta minun täytyy nyt heti
+mennä pappilaan. Kansakoulun johtokunta, johon minäkin kuulun, kokoontuu
+sinne tänään päättääksensä, kuka opettajattareksi otetaan. Saa nähdä,
+pääseekö Iiri; hän on sitä virkaa hakenut. On siellä neljä muuta hakijaa
+myöskin, mutta minä katselin niiden todistuksia, ja Iirin olivat
+parhaimmat.»
+
+»Kyllä kai Iiri muuten pääsisi», sanoi Hely, »mutta Renkalan isäntä
+panee vastaan. Hän on meitä kaikkia vihannut siitä asti, kuin Iiri
+sieltä joutui pois.»
+
+»Niin kuuluu tekevän», lausui Iiri, »vaikka minä aina, kun hänet näen,
+menen ystävällisesti häntä tervehtimään ja välistä olen koettanut saada
+keskusteluakin alkuun hänen kanssaan. Mutta ukko vain vastaa jotakin
+aivan lyhyesti ja jörömäisesti sekä väistää minua.»
+
+»Hän ei anna sitä anteeksi, että Iiri häneltä otettiin», sanoi Hely,
+»koska se oli ikäänkuin hänen valtansa ylenkatsomista. Kaikki tässä
+kylässä häntä kumartavat, kun ovat hänelle velkaa, ja ukko on siitä
+tullut kovin itsevaltaiseksi. Niemen isäntä, jonka tytär täällä käy
+lukemassa, oli meillä tänä aamuna ja sanoi Renkalan puhuneen, ettei hän
+suinkaan aio Iiriä ottaa lasten kasvattajaksi. »Saapas nähdä, kenellä
+tässä on enempi sanottavaa», oli ukko uhkeillut, »rovastilla vaiko
+minulla» -- ja Niemen isäntä arveli sen aivan vääräksi, että valitaan
+semmoisia miehiä johtokuntaan, jotka eivät milloinkaan uskalla omaa
+mielipidettään ilmaista, vaan seuraavat Renkalaa, koska ovat hänelle
+velkaa».
+
+»Saadaanpa nyt nähdä, kuinka käy», sanoi lukkari ja läksi pappilaan.
+
+Lukkarin mentyä virkkoi matami Helylle: »Olen kuullut, että sinäkin olet
+kihloissa Kallun kanssa, ja sitä olen jo kauan odottanutkin, koska
+tiedän, että hän aina lapsesta asti on ollut erinomaisen hyvä sinulle ja
+myöskin veljellesi. Kuten vanhempi veli on hän suojellut Marttia
+kaikesta pahasta, johon hän olisi saattanut oppia.»
+
+»Kyllä ihmiset paljon puhuvat. En minä vielä suinkaan kihloissa ole enkä
+tulevaisuudesta mitään tiedä», vastasi Hely.
+
+»Kyllä paljo puhutaan, on sekin tosi, semmoisiakin asioita, etten soisi
+sinusta niitä puhuttavan» -- lausui matami katsoen terävästi Helyyn,
+joka oli tullut tulipunaiseksi. »Mutta», jatkoi hän, »katso vain, ettet
+silmiäsi liian korkealle luo -- ylpeys käy lankeemuksen edellä. Muista
+myös, että tämä neuvo tulee vanhalta ystävältä, joka aina on parastasi
+katsonut. Minä tahdon ajoissa sinua varoittaa -- kyllä luulen, että
+ymmärrät, mitä tarkoitan.»
+
+»Kai niitä puheita on. Mutta olen istunut täällä jo kovin kauan, täytyy
+lähteä kotiin.» Hely sanoi hyvästi ja läksi kotiin päin kulkemaan. Hän
+ajatteli matamin sanoja ja tiesi kyllä, mitä tämä tarkoitti, kun
+varoitti häntä luomasta silmiänsä korkealle. -- »Kyllä on matamin helppo
+puhua», ajatteli Hely, »hän ei tiedä, kuinka olen sydämeni kanssa
+taistellut -- olen koettanut välttää tuota luutnanttia -- mutta hän on
+aina minun tielläni, ja niin pian kuin hänet näen, on koko ymmärrykseni
+poissa. Kun hän vakuuttaa, ettei mikään korkeasäätyinen neito häntä voi
+miellyttää niin kuin minä, uskon häntä, vaan hänen mentyänsä syntyy
+epäluulo taas sydämeeni. Jos Kallun ottaisin, olisin pelastettu --
+toivoisin voivani tehdä sen. Minä tiedän, että tulisin onnelliseksi, jos
+häntä rakastaisin niin kuin ennen -- silloin lapsempana --, mutta nyt se
+on minulle mahdotonta, enkä ilman rakkautta naimisiin mene. Voi, voi,
+jospa pääsisin oikein kauas pois, se olisi ainoa keino» -- näin ajatteli
+Hely; ja jota enemmän hän tätä asiaa mietti, sitä varmemmaksi vakaantui
+se mielipide hänessä, että hänen oli pois muuttaminen.
+
+Hetken aikaa oli Hely ollut kotona, kun kestikievariin tuli koko
+vaunullinen matkustavaisia. He pyysivät raitista vettä juodakseen, ja
+Hely meni viemään vesikarahviinia sisälle. Huoneessa istui rouva ja
+kaksi aivan nuorta neitosta sekä herra, joka par'aikaa kirjoitti
+päiväkirjaan.
+
+»Mistä kaukaa vieraat ovat?» kysyi Hely.
+
+»R:n pitäjästä», vastasi rouva, mutta samassa herra, joka oli selin
+Helyyn päin, nousi paikaltaan, kysyen:
+
+»Saisiko täältä hevosen ja rattaat, sillä tämä ruustinna perheinensä
+lähtee toisaalle kuin minä.»
+
+»Kyllä tänään kaikki hevoset jo ovat menneet, mutta maisteri Aateli
+lähtee kai Kartanoon, ja tuommoiselle parin virstan matkalle isäntä
+kyllä oman ajohevosensa antaa. Käskenkö, että heti valjastetaan?» sanoi
+Hely, joka tunsi Arvon.
+
+»Ei vielä tarvitse käskeä, sillä minä viivyn täällä siksi, kunnes
+matkakumppanini ovat lähteneet.»
+
+»Tuokaa enemmän raitista vettä», pyysi toinen neiti.
+
+»Kyllä juoksen ottamaan kaivosta. Vähän täytyy herrasväen kuitenkin
+odottaa, koska ei ole vesi aivan lähellä», vastasi Hely ja läksi
+menemään.
+
+»Erittäin sievä tyttö», sanoi ruustinna, »harvoin näkee sellaista
+kaunotarta».
+
+»Kyllä hän on kaunis», myönsi Arvo, mutta näki samassa edessään toisen
+muodon, jonka kasvoissa ilmaantui enemmän sisällistä eloa: se oli Iirin.
+
+Sillä välin kuin täällä Helyn muodosta puhuttiin, riensi tyttö
+vesisankoinensa kaivolle. Hän näki jo kaukaa Aksel luutnantin, joka tuli
+kävellen kartanosta päin. Hely aikoi palata takaisin, mutta vieraat
+odottivat häntä tuomaan heille juomavettä. »Mikäs minun auttaa, mennä
+täytyy vain, semmoista se palvelijan on», ajatteli Hely ja kiirehti
+askeleitaan.
+
+»Hyvää päivää, tyttöseni, kauan olen saanut sinua kaivata. Eilen aamulla
+olit poissa, kun postia kävin hakemassa, ja tänään aamulla kävin vettä
+juomassa, mutta ei se maistunut miltään, kun sinä et sitä minulle
+antanut.»
+
+»Älkää tuommoisia puhuko nuoren tytön korviin.» Hely tarttui kaivon
+vinttiin ja nosti vettä, jota hän sitte kaatoi sankoonsa.
+
+»Miksi noin vakava olet, enhän tunne sinua tänään! Missä hymyily nyt on,
+joka tekee nuo poskiesi veitikkamaiset kuopat niin viehättäviksi?
+Varmaankin olet Taaven-muorin tahi lukkarin matamin seurassa ollut»,
+sanoi luutnantti leikillään.
+
+Hely, joka todellakin oli ollut matamin seurassa, ei saattanutkaan olla
+vakava luutnantin puhuessa, vaan vastasi hymyillen: »Kylläpä osavasti
+arvasitte.»
+
+»Kas nyt tunnen tyttöni taas», lausui luutnantti mielittelevästi,
+»tuollaisena tahtoisin aina nähdä sinua».
+
+Mutta Hely muuttui vakavaksi ja sanoi: »Parempi olisi varmaankin, jos
+useammin saattaisin olla vanhempien seurassa ja vähemmän teidän.» Hän
+tarttui sankoonsa ja aikoi lähteä.
+
+»Älä nyt vielä mene», sanoi luutnantti, »eihän sinulla ennenkään ole
+noin kiirettä ollut», ja hän aikoi tarttua Helyn käteen, mutta Hely
+poistui sanoen:
+
+»Serkkunne, Arvo maisteri, ja muutamia muita odottaa kestikievarissa
+juomavettä, ja minun on kiire.» Hän riensi vesisankoineen niin pian kuin
+suinkin pääsi, jättäen Aksel luutnantin ihmettelemään, miten Arvo oli
+joutunut kestikievariin sekä miksi Hely oli toisenlainen kuin ennen.
+Viimeksi mainitun asian hän kuitenkin selitti siten, että tytöillä on
+aina oikkuja, ja läksi kotiin päin kävelemään.
+
+Tultuansa kartanoon ilmoitti Aksel vanhemmillensa, että Arvo oli
+kestikievarinsa. »Minä kävelin kaivolle asti», kertoi hän, »ja Seppälän
+palvelustyttö tuli juomavettä hakemaan matkustavaisille; hän sanoi Arvon
+olevan muitten matkustavaisten muassa heillä. Minä olisin mennyt
+serkkuani katsomaan, mutta en viitsinyt, kun kuulin siellä olevan
+muitakin.»
+
+»Eikö hän tule tänne?» kysyi Lilli.
+
+»Kyllä kai», vastasi Aksel.
+
+»Etkö kysynyt?» virkkoi everstinna.
+
+»En. Tyttö meni niin kiireesti pois, etten ennättänyt mitään kysyä.»
+
+»Tietysti hän tulee», lausui eversti. »Ei Arvo ole meille tulematta, kun
+hän kerran näin lähellä on.»
+
+Tuskin oli eversti ennättänyt sanansa sanoa, ennenkuin Lilli huudahti:
+»Tuossa hän jo on!» ja juoksi portaille häntä vastaan.
+
+»Hyvää päivää, Lilli», sanoi Arvo, ja tuli, maksettuansa kyytimiehen,
+Lilliä tervehtimään. Kun hän eteiseen ennätti, olivat siellä jo eversti
+ja everstinna sekä Aksel hänelle tervetuliaiset sanomassa.
+
+»Kaikin sinua hartaasti odotimme», lausui everstinna, »mutta Lilli
+ensiksi kuitenkin huomasi, että tulit».
+
+»Odotitte! Mistä tiesitte minua odottaa?»
+
+»Minä satuin olemaan kävelemässä», sanoi Aksel, »ja tapasin
+kestikievarin palvelustytön, joka sanoi, että sinä muitten matkustavien
+muassa olit Seppälässä».
+
+»Menkäämme saliin», lausui everstinna. »Istu, Arvo kulta, ja kerro
+meille, kenen seurassa olet matkustanut.»
+
+»Meidän rovastimme perhe läksi Hämeenlinnaan, ja koska heitä oli pelkkiä
+naisia, pyysivät he minua tulemaan mukaan turvaksensa, heillä kun oli
+tarpeeksi tilaa vaunuissansa.»
+
+»Kuinka veljeni ja kälyni voivat?» kysyi eversti.
+
+»Hyvin ovat jaksaneet ja toivon, että täälläkin on laita samoin, koska
+kaikin näytätte terveiltä.»
+
+»Emme kuitenkaan _kaikki_ ole terveitä», virkkoi everstinna. »Aksel ei
+ole terve; hän on muotonsa suhteenkin oikein deklineerannut. Aksel on
+nyt pitkiä aikoja juonut vettä joka aamu -- vain luonnollista vettä --
+mutta minä pelkään, ettei se häntä tarpeeksi hyödytä.»
+
+»Hm -- turhamaisia parannuskeinoja», sanoi eversti. »Kukapa kirkonkylän
+kaivoa on tutkinut -- mistä sen tietää, onko vesi siinä sopivaa, vaikka
+se on hyvänmakuista.»
+
+»Vai Seppälän kaivosta sinä käyt vettä juomassa» -- sanoi Arvo luoden
+Akseliin terävän katseen. »Jos terveyttäsi jokin vaivaa, on varmaankin
+parempi, että menet lääkärin luo.»
+
+Aksel punastui, mutta vastasi uhkeasti: »Minä en rakasta lääkärin
+juomia, raitis vesi on paras lääke.»
+
+Tähän ei kukaan puhunut mitään. Hetkeksi syntyi äänettömyys, jonka
+kuitenkin Arvo katkaisi lausumalla: »Isäni pyysi minua muistuttamaan
+setää, että on kulunut kolme vuotta siitä kuin hän kävi täällä, sekä
+että teidän siis nyt jo olisi aika käydä vastavuoroon meillä. Uusi
+kansakoulumme on valmis, ja äitini tahtoisi sen johdosta panna toimeen
+vähäisen juhlallisuuden; silloin olisi erittäin hupaista, jos te kaikin
+täältä tulisitte. Yksissä neuvoin varmaankin toimemme menestyisi
+paremmin. Fredrikin-päiväksi, isäni nimipäiväksi, pyydämme teitä
+tulemaan.»
+
+»Ai isä kulta, kuinka hauskaa!» huudahti Lilli. »Totta kaiketi
+mennään!»
+
+»Hm, epäilemättä tuo olisi hauskaa -- ja vanhaksi tullaan -- kukapa
+tietää, kuinka kauan täällä maan päällä vielä saamme toisiamme tavata.»
+
+»Jaa, Arvo rakas», lausui everstinna, »erittäin hauskaa on minullekin
+tulla Ihalaan, sillä minä olen aina hyvin viihtynyt siellä. Tuo
+linnamainen rakennus ja puiston vanhanaikuiset käytävät, joiden yli
+ikivanhat puut kaartuvat holviksi, ovat kovin viehättäviä -- aivan
+romanttisia --, ja Lilli, hän todellakin enemmän rakastaa Ihalaa kuin
+omaa kotiansa.»
+
+»Opettajatarta ei meillä vielä ole tiedossa», kertoi Arvo, »mutta ehkä
+hänetkin saamme siksi. Äitini mielellään soisi, että tuleva
+opettajatarkin olisi läsnä koulun vihkiäisissä.»
+
+»No sehän on helppo asia, kyllä opettajattaren pian saa. Onhan niitä
+köyhiä tyttöjä kyllin», vakuutti everstinna.
+
+»Eivät kaikki köyhät tytöt ole opettajattaria», virkkoi eversti,
+»eivätkä edes kaikki opettajattaret ole yhtä kelpaavia ammattiinsa.
+Heidän työnsä on tärkeä työ.»
+
+»Pappa kulta!» sanoi everstinna. »Mitä nuot lapset tarvitsevat oppia --
+heidän alustalaistensa lapset? Tottelevaisuutta ja nöyryyttä, se on
+pääasia.»
+
+»Se on kyllä tärkeää», vastasi eversti, »vaan taitava opettaja senkin
+täytyy olla, joka oikeaa sydämen nöyryyttä kykenee lapsiin
+juurruttamaan. Sitä ehkä harvat oppineetkaan osaavat tehdä.»
+
+»Pappa rakas, sinä kaikkea katselet ideaaliselta kannalta», lausui
+everstinna. Eversti huokasi ja läksi huoneesta.
+
+»Täälläkin juuri par'aikaa valitaan kansakoulunopettajatarta», ilmoitti
+Aksel.
+
+»Niin, ja Iiri Salmi on yksi hakijoista», sanoi Lilli, »hän ehkä
+pääseekin».
+
+»Iiri! Vai niin!» huudahti Arvo. »Sehän olikin päämäärä, johon hän
+pyrki. Koska täällä nyt on opettajattaren vaali, niin minun täytyy mennä
+huomenna pappilaan. Rovastilta saan tietää, kutka ovat pyrkineet tänne,
+ja ehkä niistä olisi joku, jonka hän tuntisi. Olisi paljon hauskempi
+saada sellainen opettajatar, joka on tunnettu. Pikemmin se myöskin
+kävisi, kuin sanomalehdissä ilmoittamalla, jos hänet nyt näistä
+hakijoista saisimme. Tottahan Aksel ja Lilli tulevat kanssani.»
+
+Lilli ja Aksel olivat myöntyväisiä seuraamaan Arvoa pappilaan, ja
+päätetty siis oli, että sieltä lähdettäisiin tiedustelemaan
+opettajatarta.
+
+
+
+
+NELJÄSTOISTA LUKU
+
+
+Ensimmäinen pilvi oli noussut Iirin taivaalle, joka oli hänen ollessaan
+lukkarilla aivan kirkkaana pysynyt. Renkala oli todellakin jyrkästi
+vastustanut Iirin valitsemista opettajattareksi. Kun rovasti ehdotti
+Iiriä, koska hän oli pitäjän omia lapsia ja hänellä sen lisäksi vielä
+oli parhaat todistukset, vastasi Renkala: »Emme huoli semmoisesta. Vielä
+ehkä opettaisi lapsiamme menemään järveen, kun heitä kuritetaan.»
+Rovasti sanoi sellaiset puheet turhiksi ja vaati äänestystä, mutta
+silloin kaikki muut paitsi lukkari olivat Renkalan puolella. Siinä siis
+ei auttanut mikään. Kun lukkari kotiin tultuansa tämän ilmoitti Iirille,
+tuli tyttö kovin alakuloiseksi. Hän oli jo pari vuotta pitänyt
+yksityistä pikkulasten koulua, ja hänen oppilaansa rakastivat
+opettajatartansa. Nyt hän luuli saavansa oman kodin kasvattivanhempainsa
+lähellä, mutta koko toivo oli rauennut. Hän mietti, hakisiko hän
+muualle, sillä siihen vaikutusalaan, joka hänellä oli kodissaan, ei hän
+tyytynyt. »Sopiiko minun täällä aina syödä armoleipää?» ajatteli Iiri.
+»Ei suinkaan. Minä hankin itselleni oman kodin, jonne vien setäni ja
+tätini ja jossa he saavat vanhuudenpäivänsä viettää.»
+
+Matami tuli Iirin luo, sanoen:
+
+»Älä nyt ole noin surullinen. Täytyyhän sinun ajatella, että tämä on
+sinulle sallittu. Kyllä Jumala voi pahansuovan työnkin sinulle hyväksi
+kääntää.»
+
+»Kiitoksia, täti, muistutuksestanne. Kyllä on niinkuin sanotte, mutta
+minä en ajatellut sitä, sillä minulla on ollut kovin vähän
+vastoinkäymisiä. Ehkä kyllä saan muualla leipäni, mutta täällä olisimme
+saaneet olla yhdessä.»
+
+»Eihän sinun tarvitse muualta leipääsi hakea. Toivottavasti meidän
+leipämme sinulle riittää vast'edes kuten tähänkin asti.»
+
+»Minä sen kyllä tiedän, mutta en tyydy itseeni, ellen saa omaa
+vaikutusalaa, ja kun setä vanhenee eikä enää jaksa tehdä työtä, olisi
+mielestäni hyvin suloista saada teidät molemmat luokseni.»
+
+»Kyllä kai se niinkin sopisi, vaan jätetään asiat Herran haltuun, kyllä
+hän kaikki hyvin päin tekee. Mitäpä Pekkokin sanonee? -- Kumma, ettei jo
+tule. Tänäänpä hänen oli määrä päästä lähtemään.»
+
+»Niin, tänään.»
+
+»En minä oikein siitä pitänyt, ettei Pekko papiksi lukenut, mutta siihen
+ylhäisyyteen hänellä aina on ollut halua, ja sitä kai se sinaattiin
+pyrkiminenkin oli.»
+
+»Ei sielläkään kaikki pienet ylimääräiset kamarikirjurit ylhäisiksi
+paisu», sanoi Iiri, »mutta ei Pekko papiksi olisi sopinutkaan. Hänessä
+ei ole sitä luonteen lujuutta ja vakavuutta, jota papilla tulee olla.»
+
+»Kelpo poika hän vain on», vastasi matami, »ja kyllä sen tytön kelpaa,
+joka Pekon saa -- eikä häneltä varojakaan puutu.»
+
+»Älkää, täti hyvä, vain puhemieheksi ruvetko», sanoi Iiri hymyillen.
+
+Samassa kuului ratasten jyrinää, ja Pekko ajoi pihaan. Kyytimies kantoi
+hänen matkatavaransa sisälle. Pekko maksoi kyydin ja riensi tervehtimään
+omaisiaan.
+
+Ensimmäinen asia, joka Pekolle kerrottiin, oli se, ettei Iiri päässyt
+opettajattareksi.
+
+»Mitäpä sillä väliä on», vastasi Pekko, »ei Iiri sentään kodittomaksi
+jää. Renkala on kaiketi käynyt yhä ylpeämmäksi nyt, kun hänen tyttärensä
+on kihloissa rikkaan talon ainoan perillisen kanssa. Olette kai kuulleet
+siitä? --»
+
+»Emme», vastasi matami. »Mistä sinä sen tiedät?»
+
+»Kyytimieheni kertoi, että kihlajaiset nykyään ovat olleet», sanoi
+Pekko.
+
+»Mistä sulhanen on?» kysyi Iiri.
+
+»Naapuripitäjästä, mutta sanotaan hänen ryyppäävän.»
+
+»Soo, soo! Isäntä ryyppää ja emäntä juo kahvia -- semmoistako elämää
+siitä tulee. En usko, että Eveliina erittäin työtä tekee, jahka hän
+omaan valtaansa pääsee. Kyllä isän komennon alla täytyy tehdä, mutta --
+niin, saadaanpa nähdä --»
+
+Matami lähti päivällisen toimiin, ja Pekko koetti Iiriä ilahuttaa
+kertomalla hänelle Helsingin uutisia sekä miten hän oli tyytyväinen
+oloonsa siellä. Lapsellinen turhamaisuus, joka Pekossa ennen ilmaantui,
+oli jo paljon hivunut hänestä pois, mutta vieläkin hän pukeutui
+suurimmalla tarkkuudella, ja ruskeat kiharat, jotka varjostivat hänen
+otsaansa, olivat tavallisesti aivan säännöllisissä kiemuroissa. Tällä
+kertaa ei hän kuitenkaan muistanut, että matkalla vaatteet olivat
+käyneet pölyisiksi sekä että kiharat otsalla olivat sekapörrössä. Hän
+vain kuvaili Iirille elämää lukkarilla kaikkein hauskimmaksi, sanoen:
+»Tämä pieni koti on kovin herttainen, kun sinä olet täällä, mutta sinua
+välttämättömästi tarvitaan, en minä muuten täällä viihtyisi.»
+
+»Kuinka niin sanot? Ovathan setä ja täti kovin herttaisia ihmisiä; miksi
+et heidän kanssaan viihtyisi?»
+
+»Hm -- no niin, kaikki yhdessä olette hyvä kokonaisuus -- mutta sinun
+luoksesi aina hartahimmasti halajan.»
+
+Katossa riippui pieni soma häkki, jossa viheriävarpunen liverteli. Pekko
+oli jo Hämeenlinnan koulussa ollessaan sen pyytänyt Aulangon metsästä.
+Hän meni häkin luo ja pisti sen rautaristikkojen väliin sokeripalasen,
+jota kesytetty varpunen heti tuli nokkimaan. »Tipu, tipu, minun oma
+kotiystäväni!» sanoi Pekko. Sitten hän istui harmonion ääreen, ruveten
+soittamaan ja laulamaan runoilija Franzénin tekemää laulua:
+
+      »Mä asun mökkisessä vaan,
+      ei oo se suuri ko'oltaan,
+      ei loistoisa, tok' elän siellä
+      mä aina, aina ilomiellä.
+
+      Siell' mull' on kultaa kalliimpi
+      mun pieni laululintuni.
+      Hän livertelee sulosuulla;
+      ah herttaista on häntä kuulla!
+
+      Hän ompi sievä pienoinen,
+      kuin tuuli, vilkas, hienoinen.
+      Ei häll' oo puku monenlainen,
+      vain sulkaverho ihanainen.»
+
+»Laulusi oli kaunis», sanoi Iiri, »mutta vahinko vain, ettei lintusi
+sitä ymmärrä».
+
+Portti narahti ja Iiri katsoi ulos. »Pappilan Hanna tulee, mitä asiaa
+hänellä lienee? Täytyy mennä kuulemaan.»
+
+Iiri meni kyökkiin. Hanna seisoi ovensuussa ja niiasi. »Hyvää päivää,
+Hanna, tule istumaan», sanoi Iiri. »Mitä pappilasta kuuluu?»
+
+»Rovasti pyysi neitiä tulemaan pappilaan ja käski vielä sanoa, että
+hänellä olisi teille tärkeitä asioita.»
+
+»Vai niin, nytkö kohta hän minua tahtoo tulemaan?»
+
+»Niin, nyt heti. Täytyy kiirehtiä kotiin. Hyvästi!»
+
+Matami, joka oli aitassa ollut ja tuli sieltä juuri kun Hanna meni
+portista, huusi tytölle: »Hanna, hyvää päivää! Mihinkä kiire? Tule nyt
+vähän juttelemaan.»
+
+Hanna hätimmiten niiasi ja vastasi: »En jouda, Iiri neidille vain oli
+asiaa; täytyy rientää kotiin, meillä on vieraita.»
+
+»Keitä siellä on?» kysyi matami vielä, mutta Hanna meni eikä kuullutkaan
+kysymystä.
+
+Kun matami tuli sisään, meni hän heti Iiriä tapaamaan, sanoen: »Sinuahan
+on pappilaan käsketty, keitä vieraita siellä nyt lienee?»
+
+»Vieraita? Ei Hanna vieraista mitään maininnut; hän sanoi vain, että
+rovastilla on minulle asiaa.»
+
+»On siellä vieraita. Kun minä kutsuin Hannan takaisin, sanoi hän olevan
+kiirettä, koska heillä oli vieraita. Kysyinkin, keitä, mutta tyttö meni
+vain menojaan aika kipakkaa eikä kuunnellut, mitä kysyin.»
+
+Pekko, joka tällä välin oli käynyt muuttamassa pölyisen matkapukunsa
+valkoiseen, sileäksi silitettyyn kesäpukuun, tuli Iirin luo ja sanoi
+lähtevänsä hänen mukaansa pappilaan.
+
+»Mennään nyt sitte», vastasi Iiri, ja molemmat läksivät.
+
+Iirin yllä oli vaaleansininen puku, joka oli kotikutoisesta kankaasta
+tehty, ja päässä valkoinen leveälierinen hattu, joka sinisine
+silkkinauhoineen somistutti hänen yksinkertaista, sievää pukuansa.
+
+Pappilassa Selja odottaessaan Iiriä tavantakaa kurkisteli ulos
+ikkunasta. Nyt hän näkikin Iirin siniset silkkinauhat, kun tuulen leyhkä
+niitä liehutteli, ja huudahti: »He tulevat jo, menkäämme ulos portaille
+istumaan!»
+
+»Kutka tulevat?» kysyi Helvi.
+
+»Iiri ja Pekko.»
+
+»Eikö herra Salmi oleskele Helsingissä?» kysyi Lilli, joka oli Arvon ja
+veljensä kanssa pappilassa.
+
+»Kyllä», vastasi Selja. »Hän on ylimääräisenä kamarikirjurina
+senaatissa, mutta on nyt päässyt kotiin.» Selja riensi heitä vastaan
+portaille.
+
+»Tervetuloa!» huusi hän vastatulleille. »Olipa hauskaa, että saimme
+teidät tänne! Istukaamme täällä, toiset tulevat myöskin. Tuo sohva
+jätetään isäni ja äitini istuimeksi ja me asetumme näille penkeille.»
+
+Helvi, Lilli ja ruustinna tulivat nyt portaille, ja hetken perästä
+herrat. »Täällä on hauskaa», sanoi rovasti. »Vai niin, Iiri on tullut
+jo, no se hyvä. Maisteri Aatelilla on sinulle asiaa. Niin, niin, totta
+se on, älä sen vuoksi punastu.» Leikillään hän lisäsi vielä: »Minä en
+tiedä, tahtooko hän kahdenkesken jutella kanssasi vai käyneekö se
+tässäkin päinsä. Siitä päättäköön hän itse.»
+
+Arvo meni tervehtimään Iiriä, lausuen: »Minä kuulin täällä rovastilta,
+että olette hakenut kansakoulunopettajattareksi tänne, mutta että toinen
+on virkaan otettu, ja tästä syystä syntyi minussa toivo saada teidät
+meille alustalaistemme lasten opettajattareksi. Tämä asia riippuu nyt
+kokonaan teistä, sillä koulumme on isäni oma. Se on ihan uusi, isäni
+rakennuttama ja toimeenpanema, ja te saatte siis alusta alkaen perustaa
+sen aivan mielenne mukaiseksi.»
+
+Iiri loi Arvoon kiitollisen katseen ja sanoi: »Nöyrimmästi minä kiitän
+siitä luottamuksesta, jota minulle osotatte, ja myöskin rovastia tahdon
+kiittää, sillä vähän te minua tuntisitte, ellei rovasti olisi puhunut
+puolestani. En kuitenkaan tahdo varmaa päätöstä tehdä, ennenkuin
+kasvattivanhempieni kanssa olen asiasta neuvotellut.»
+
+»Mutta onko teillä itsellänne halua tulla?» kysyi Arvo. »Sen tahtoisin
+tietää.»
+
+»On; minä halajan omaa vaikutusalaa.»
+
+»Koska sopii teidän antaa varma vastaus?»
+
+»Huomenna. Setäni on häissä ja palaa illalla.»
+
+»Palkkaehdot ovat samat kuin täälläkin», sanoi Arvo.
+
+»En minä kuitenkaan luule, että setä Iiriä laskee toiseen pitäjään»,
+virkkoi Pekko.
+
+»Sitä en ollenkaan epäile», vastasi Iiri. »Setä kyllä tietää ja
+ymmärtää, että minä omintakeista työtä haluan.»
+
+»Vielä pyytäisin teitä tulemaan meille Fredrikin-päivaksi», sanoi Arvo,
+»silloin on isäni nimipäivä, ja vanhempani aikovat viettää koulussa
+pientä juhlallisuutta. Rovasti on luvannut, että nämä nuoret täältä
+saavat tulla meille, ja silloinhan olisi teidänkin hauskempi yhdessä
+seurassa lähteä.»
+
+»He saavat ottaa vaunut», sanoi rovasti, »niissä on kyllä Iirillekin
+tilaa. Saatte istua kaikki yhdessä, ja sen arvaan, ettei matka pitkältä
+tunnu.»
+
+Iiri kiitti sydämellisesti rovastia, joka hänestä näin isällisesti piti
+huolta.
+
+Ruustinna oli hetken ollut poissa, mutta palasi nyt jälleen, ja
+palvelustyttö Hanna seurasi häntä, tuoden tarjottimella vadelmamehua ja
+raitista vettä sekä juuri leivottua sokerikaakkua.
+
+»Noh, hyvä vaimoni, aina sinä tiedät, mikä parahimmalta maistuu. Mikäpä
+saattaisi olla makuisampaa tässä heltessä! Hyvät ystäväni, juokaamme
+tämän uuden opettajattaren malja kotimaisessa viinissä!»
+
+»Eiköhän se liene liika aikaista?» sanoi Pekko.
+
+»Toivotaan, ettei ole», virkkoi Arvo.
+
+Hetken vain Iiri ja Pekko vielä viipyivät pappilassa. Ruustinna kyllä
+pyysi heitä jäämään päivälliselle, vaan Iiri kiitti ja lausui: »En nyt
+saata jäädä. Mieleni on niin levoton, että minun täytyy lähteä kotiin,
+sillä onhan minulla tärkeä päätös tehtävänä. Pekon kyllä sentään sopii
+jäädä.»
+
+»Niin, jää sinä tänne», pyysi Ahto.
+
+»Kiitoksia vain, kyllä niinä nyt sentään Iiriä seuraan», sanoi Pekko,
+ja molemmin he läksivät kotiin.
+
+»Pian tulitte!» huudahti matami, kun Iiri ja Pekko astuivat sisään.
+»Mitä sinulla siellä tehtiin, Iiri? Olen ollut kovin utelias, eikä se
+ukkokaan tullut kotiin, että olisin saanut hänen kanssaan tuumia, mikä
+tuo asia lienee ollut.»
+
+Iiri kertoi nyt, miten Ihalan nuori maisteri häntä pyysi alustalaistensa
+opettajattareksi.
+
+»Sepä kumma! Näyttäähän aivan siltä, kuin sinä sen vuoksi et olisi
+päässyt tänne, että sinun pitää tuleman sinne Ihalaan. Onhan se aivan
+niinkuin säädetty.»
+
+»Tädillä siis ei ole mitään sitä vastaan, että Iiri lähtee meiltä pois»,
+virkkoi Pekko.
+
+»No niin, koska hän opettajattareksi pyrkii, niin menköön sinne yhtä
+hyvin kuin muualle. Ihalastahan aina kuljetaan täälläkin. Mutta Iiri
+sanoi 'alustalaistensa opettajattareksi' -- eikö hän sitte saakaan
+talollisten lapsia opettaa? Mikä se semmoinen koulu on? Onko se samassa
+'kraarissa' kuin kansakoulut?»
+
+Iiri hymyili vähän ja vakuutti matamille, että se oli saman arvoinen.
+
+Illalla lukkari tuli kotiin, ja kun hänelle puhuttiin, että Iiriä oli
+pyydetty Ihalan tilalle kansakoulunopettajattareksi, sanoi hän: »Kyllä
+kai meidän täytyy antaa sinun mennä. Eihän lintukaan poikiansa saa
+pesässään aina pitää. Ne kyllä tietävät aikansa, jolloin on lentoon
+lähteminen. Ikävä meidän tulee, sillä päivänpaisteena olet kodissamme
+ollut, mutta kyllä on tarpeellista kuitenkin tottua omintakeiseen
+työhön; -- kuka tietää, kuinka kauan me vanhat elämme, eivätkä ne varat,
+mitkä jätämme, erin suuret ole.»
+
+»Kaikki ovat myöntyväisiä paitsi minä», sanoi Pekko.
+
+»Sinä olet ehkä itsekäs», vastasi lukkari hymyillen. »Sopiihan sinun
+koettaa, mitä voit, asian estämiseksi.»
+
+Pekko ei puhunut siihen mitään, ja koko illan he olivat kaikin vähän
+alakuloisia. Kun maata pantiin, valvoi Iiri kauan; hän rukoili, että
+Jumala ohjaisi häntä, jotta hän voisi oikean päätöksen tehdä.
+
+Aamulla herättyään katsoi Iiri kelloa; se oli vasta viisi, mutta hän
+päätti kuitenkin nousta. Hiljaa puki hän yllensä ja läksi ulos. Luonto
+tuntui raittiilta, lintuset lauloivat kilvan, ja käen kukunta kuului
+Kartanon haasta. Iiri meni pellon pientaretta pitkin eli samaa tietä,
+jota hän lapsena monta monituista kertaa oli kulkenut. Hän muisteli
+kaikkia niitä huolettomia vuosia, joita hän oli lukkarilla viettänyt, ja
+ajatteli: »Mikä nyt eteeni tullee?» -- Mutta luonto, joka kesäisessä
+loistossaan oli kovin ihana, sytytti vain uusia toiveita tytön rintaan,
+ja varmaksi vakaantui hänessä se mielipide, että tämä tarjottu työala
+oli häntä varten. Hän meni yhä eteenpäin, kiipesi yli aidan ja käveli
+Orjankalliolle. Täällä hän istui mietteissään, tuumaillen, miten hän
+uutta kotiansa varustaisi ja kaunistaisi. Näköala järvelle päin oli
+erittäin kaunis Orjankalliolta, ja Iiri tuumasi: »Lieneekö minun tuleva
+kotini lahdelman rannalla? Se olisi vasta hauskaa, jos ikkunastani
+järven näkisin!»
+
+Vähän toista tuntia oli hän ollut poissa kodistaan ja aikoi juuri lähteä
+takaisin, kun samassa kuului rapinaa pensastosta ja Pekko seisoi hänen
+edessään. »Kah, jopa sinäkin olet valveilla», sanoi Iiri.
+
+»Johan kello on puoli seitsemän. Arvelin, että sinä menit tänne, ja
+päätin seurata jälkiäsi. Iiri, miksi tahdot jättää meidät? Tiedätkö,
+ettei minun enää milloinkaan ole hauska, jos sinä olet poissa. Nyt vasta
+ymmärrän, kuinka kallis sinä olet minulle. Etkö tahdo, Iiri, omakseni
+tulla ja jäädä tänne siksi, kunnes voin sinulle oman kodin hankkia. Se
+aika ei enää ole kaukana.»
+
+»Pekko, kallis lapsuuteni ystävä, sitä en voi. Kuten sisar sinua
+rakastan, mutta älä ajattelekaan, että tunteeni muuksi saattaisivat
+muuttua.»
+
+Hämmästys kuvastui selvästi Pekon kasvoissa, sillä eipä hänen mieleensä
+koskaan ollut tullut, ettei hän Iiriä saisi. Sitä vain hän oli pelännyt,
+että tyttö kuitenkin tahtoisi opettajattarena olla, kunnes hän, Pekko,
+oman kodin saisi. Hän siis sanoi Iirille: »Sinä varmaankin erehdyt.
+Olenhan nähnyt monen monituisissa tilaisuuksissa, että sinä olet minua
+kalleimpana ystävänäsi pitänyt. Ajattele vain. Sinä minua ehkä
+tietämättäsi rakastat.»
+
+»Ken kerran on ihanteensa nähnyt, hän ei rakkaudestaan erehdy» --
+vastasi Iiri hiljaa.
+
+»Sinäkö olisit rakastanut! -- ja ketä? Sitä en ymmärrä.»
+
+»Minä olen nähnyt ihanteeni -- mutta ihanteet ovat saavuttamattomia --»
+
+»No koska ne ovat saavuttamattomia, niin ota se, joka ei ole
+saavuttamaton, ja joka sinua varmaan lempii.»
+
+»Ei, Pekko hyvä, sinussa ei ole minun ihanteeni kuvaa. Enkä luule, että
+rakkautesi minuun on muuta kuin lapsuudenystävän. Saat nähdä jonkun ajan
+kuluttua, että minä sinut oikein tunnen. Mutta menkäämme nyt jo pois
+täältä.»
+
+»Mennään maantielle ja sen kautta sitte kotiin; ruoho oli aivan märkää
+vainion pientarella, ja sitä paitsi saamme täten kauemmin jutella
+kahdenkesken.»
+
+He menivät polkua myöden, joka vei Kartanon hakatielle, mutta kun he
+sinne ennättivät, tuli Kartanon herrasväki kylän puolelta heitä vastaan.
+
+»Me olemme olleet kävelemässä», sanoi eversti. »Nämä kesäiset aamut ovat
+erittäin ihanat.»
+
+»Niin ovat», vastasi Iiri. »Me kävimme Orjankalliolla. Sieltä on näköala
+hyvin kaunis Kartanoon päin; järven monet lahdelmat ja saaret näkyvät
+sinne.»
+
+»Onko neiti Salmi jo tehnyt päätöksensä koulun suhteen?» kysyi Arvo.
+
+»Olen. Minä otan syksystä viran. Kasvatusvanhemmillani ei ollut mitään
+sitä vastaan.»
+
+»Ja isäni nimipäiväksi tulette katsomaan uutta kotianne» --
+
+»Kiitoksia, aivan mielelläni!» vastasi Iiri, ja läksi jäähyväiset
+sanottuaan Pekon kanssa kotiin.
+
+»Kaunis tyttö tuo neiti Salmi», sanoi eversti. »Sellaiset silmät, että
+vähemmälläkin nuorukaisen pään pyörälle panisi.»
+
+»Niin, sellaiset ovat harvinaisia», lausui Arvo ikäänkuin itsekseen.
+
+»Hänen sulhasensa on myöskin hyvin kaunis», virkkoi everstinna.
+
+»Kuka on hänen sulhonsa?» kysyi Arvo uteliaasti.
+
+»Herra Salmi tietysti! Etkö sitä nähnyt? Kuka nyt tuolla tavalla
+kävelisi nuoren herran kanssa, ellei kihloissa olisi.»
+
+»Mutta mamma kulta, nehän ovat kuten sisarukset», vastasi Aksel. »En
+minä ole kuullut kenenkään puhuvan, että he olisivat kihloissa.»
+
+»Kyllä, kyllä olen jo aikoja sitte kuullut sen. En heidän käytöksestänsä
+olisikaan mitään päättänyt, jollen sitä olisi muilta kuullut, sillä
+tuollaisten käytös ei koskaan saata olla oikein, kuten olla pitää.»
+
+»Mamma kulta», sanoi eversti, »hänen käytöksensä juuri on soma ja
+miellyttävä».
+
+»Te miehet luulette, että jokainen sievänaamainen tyttö käyttää
+itseänsä comme il faut --»
+
+Arvo kulki ääneti. Hän kuuli, että Iiri oli kihloissa, ja se vaikutti,
+ikäänkuin paino olisi hänen sydämellensä laskettu. Mutta taas hän
+muisti, että Lilli ja Aksel eivät sitä uskoneet, ja toivo hänen
+sydämessään kuiskasi: »Ei se ole totta! Hän ei sitte menisi
+opettajattareksi.» Hän tuli nyt levollisemmaksi ja ajatteli: »Mitäpä se
+sitä paitsi minuun koskee» -- sekä käveli tyynimielisenä toisten muassa
+Kartanoon. Vielä samana päivänä hän lähti aamiaisen jälkeen ajamaan
+Ihalaa kohti.
+
+
+
+
+VIIDESTOISTA LUKU
+
+
+»Kyllä se vain kumma on», lausui matami Iirille, »että sinä, joka aina
+olet ollut lempeä ja hyvä tyttö, saatat olla Pekolle noin kova, että
+annat hänen laihtua pelkästä ylenkatseestasi.»
+
+»Täti hyvä, enhän ensinkään häntä ylenkatso, vaikka en hänelle kihloihin
+mene. Pidänhän minä Pekosta hyvinkin paljon.»
+
+»Mitä se sitte semmoinen yksipäisyys hyödyttää -- pitää miehestä eikä
+ota kuitenkaan --. En minä sinussa tuollaisia oikkuja ennen ole
+havainnut. Kun lukkari minua kosi, otin minä hänen oitis, sillä hän oli
+hyvä lukkari, veisasi hyvästi sekä oli minua paljonkin viisaampi, vaikka
+olikin semmoinen harvapuheinen. Mutta sitä ei kukaan saata sanoa,
+ettemme me ole onnelliset olleet, ja herranani olen häntä myös aina
+pitänyt.»
+
+»Niin, herranani ja kumppaninani minäkin tahtoisin sitä pitää, jota
+lemmin, mutta Pekon luonne ei minulle sovi. Hän on kovin lapsellisen
+turhamainen muutamissa asioissa, ja uskoa saatte, täti, että hän hyvin
+pian on unhottanut surunsa ja mielistyy muihin.»
+
+»Jos hän sen tekee, on se sinun syysi, koska et häntä ottanut, ja
+kovasti olet mielemme pahoittanut; luulin minä sinua kiitollisemmaksi.»
+Matami läksi harmissaan kamariinsa.
+
+»Voi, voi!» huokasi Iiri. »Olenko minä todellakin kiittämätön? --
+Pitäisikö minun ottaa Pekko, vaikka en häntä rakasta? Ei, sitä en saata
+uskoa.» --
+
+Päivät ja viikot kuluivat, Pekonkin jo pian tuli lähteä Helsinkiin
+töihinsä taas. Alakuloisena hän seurasi Iiriä, vaikka ei hän enää
+tunteistaan puhunut. Iirin kävi häntä sääli, ja hänen hyvä sydämessä
+kärsi kovin siitä, että Pekko hänen tähtensä oli onneton. Koska lisäksi
+kasvattivanhemmat Pekon tähden, josta paljon pitivät, olivat tulleet
+hänelle nurjamielisiksi, niin hänen entiset päätöksensä rupesivat
+horjumaan, ja hän ajatteli: »He riistivät minut kurjuudesta ja ovat
+minua suojelleet kaikesta pahasta. Enkö minä nyt ole velvollinen
+uhraamaan itseäni? --» Öisin ei hän unta saanut, hän taisteli sydämensä
+kanssa. Joka kerta, kun hän luuli päässeensä voitolle, näki hän edessään
+kuvan siitä ihanteestaan, jota ei hän kuitenkaan hetkeäkään luullut
+milloinkaan saavansa. Ei suinkaan -- saavuttamaton se oli, kuten
+ihanteet ainakin, mutta hän oli nähnyt sen eikä saattanut toista
+rakastaa. Vaan uhrata itsensä -- sen hän olisi voinut tehdä -- ja siihen
+hän nyt luuli olevansa velkapää.
+
+Iltaa ennen Pekon lähtöä istui matami lukkarin kamarissa. Iiri meni
+heidän luoksensa. Hän oli sisään tullessaan aivan kalpea. Matami katsoi
+häneen ja säikähti nähdessään hänet noin luonnottoman kalpeana.
+
+»Mikä sinun on, lapsi?» kysyi hän. »Oletko kipeä?»
+
+»En ole; tulin teille vain ilmoittamaan, etten minä tahdo olla mikään
+kiittämätön lapsi. Te olette minut ottaneet kurjuudesta ja kasvattaneet
+minua -- ja minä tunnen, että olen velvollinen tekemään, kuten tahdotte.
+Olen nyt siis päättänyt täyttää toivonne ja mennä Pekon kihloihin.»
+
+»Oletko sanonut sen Pekolle jo?» kysyi lukkari.
+
+»En», vastasi Iiri. »Hänen tähtensä en tätä tee, vaan teidän, ja teitä
+minä pyydän Pekolle asiasta puhumaan, sillä minä en sitä jaksa enkä
+häntä tänään tahdo nähdä.»
+
+Kun matami näki, miten Iiri kärsi, kävi hänen sääli tyttöä. Tähän asti
+oli hän vain nähnyt Pekon surullisena, mutta nyt näytti Iiri kärsivän
+vielä enemmän. Hän aikoi juuri kuiskata lukkarille: »Ehkä olisi paras,
+ettei tuosta kihlaamisesta tulisi mitään» -- mutta lukkari lausui
+samassa:
+
+»Tule tänne, oma uhrilampaani -- kyllä olemme nähneet, että sinä tahdot
+velvollisuutesi täyttää, mutta emme me toki niin suuria
+kiitollisuudenuhreja vaadi. Tosin olisi ollut mielemme mukaan, jos
+olisitte voineet toisenne onnellisiksi tehdä, mutta näin ei se laatuun
+käy. Hyvä on, ettet ole Pekolle mitään asiasta puhunut. Ei hänen tule
+ensimmäisestä vastoinkäymisestä allapäin kulkea; ryhtyköön vankasti
+työhön vain, se on paras miehelle.»
+
+Iiri istui vanhan lukkarin viereen, nojasi päänsä hänen rintaansa
+vastaan ja itki, mutta lukkari silitteli hänen hienoja hiuksiansa
+lausuen: »Mene lapsi maata -- sekä ruumiisi että sielusi vaativat
+lepoa.» Iiri nosti rukoilevan katseen matamiin, ja tämä sanoi:
+
+»Niin, samaa mieltä minäkin olen kuin pappa. Mene nyt ja nuku rauhassa.»
+
+Iiri meni. Hän laski levolle, kiittäen Jumalaa hartaasti. Monta unetonta
+yötä oli hänellä näihin aikoihin ollut, mutta nyt vaipui hänen ihana
+päänsä väsyneenä patjoille, ja hän nukkui levollisena kuten lapsi.
+
+Seuraavana päivänä täytyi Pekon lähteä Helsinkiin. Hyvästi jättäessään
+näytti hän hirveän alakuloiselta, jonka vuoksi lukkari lausui: »Miehen
+ei tule ensimmäisestä vastoinkäymisestä sortua, vaan hänen mielensä ja
+luonteensa pitää vakaantuman yhä miehuullisemmaksi, yhä lujemmaksi,
+jotta hän miehenä saattaa seisoa uusissa taisteloissa.»
+
+Pekko ei vastannut mitään, hän vaan työnsi otsaltaan vallattoman kiharan
+ja kiirehti matkallensa.
+
+Pekon lähdettyä rupesi Iiri valmistelemaan itseänsä Ihalan matkaa
+varten. Kahden päivän päästä sinne oli mentävä, ja ne kaksi päivää
+riensivät piankin, koska oli vähä yhtä kutakin lajia valmistettavaa.
+
+Päivää ennen Ihalaan lähtöä meni Iiri pappilaan tuumailemaan Helvin ja
+Seljan kanssa, mitä hän matkalle ottaisi mukaansa. Ruustinna, joka kuuli
+heidän juttelevan puvuistansa, sanoi:
+
+»Muistakaa vain tarkasti katsoa vaatteitanne, etteivät ratkea mistään
+sekä että kaikki on puhdasta ja siistiä. Kotipitäjässä saattaa olla
+välistä paremmissa, välistä huonommissa vaatteissa, mutta kun
+ulkopitäjään mennään aivan ventovieraisiin, täytyy olla päästä
+kantapäihin niin siistissä puvussa, ettei ole moittimisen varaa; sillä
+kun tuttuun seuraan tulee joku vieras, häntä tavallisesti tarkastellaan
+ja usein pintapuolelta arvostellaan hänen sisällistä eloansa.»
+
+»Kyllä, äiti kulta, yksissä tuumin täällä nyt laitamme kaikki kuntoon»,
+vastasi Selja. »Iiri ja minä panemme vaaleanpunaiset vaatteet yllemme
+siellä Ihalassa, me olemme sitte aivan kuten sisarukset; matkalle otamme
+kansallispuvut.»
+
+Ahto, joka juuri astui huoneeseen Seljan puhuessa kansallispuvuista,
+virkkoi: »Everstinna varmaankin sanoo, että teiltä puuttuu 'noblessia',
+kun näkee teidät kansallispuvuissa.»
+
+»Sanokoon vain, se on yhdentekevää», vastasi Selja. »Patrunessa Aateli
+ei suinkaan ole samaa mieltä, ja hänenpä luokseen me nyt lähdemmekin.
+Sitäpaitsi on Helvi tummansinisessä puvussa, ja hänestä everstinna aina
+pitää. Ei hän Iiriä eikä minua huomaakaan.»
+
+»Niin, Helvissä on 'noblessia' -- sen hän havaitsi silloin, kuin
+Ragnhildin isä, leskiparoni, kävi täällä ja Helviä liehitteli.»
+
+»Ahto, kuinka tuommoisia puhut», torui Helvi.
+
+»Onpa se tosi», vakuutti Ahto, »siitä asti hän sinussa on ylevyyttä
+havainnut. Hän on todellakin hauska, tuo everstinna.»
+
+»Hauska! Onko hän hauska?» kysyi Iiri ihmetellen.
+
+»On kyllä tavallaan», vastasi Ahto. »Minusta on hauska kuulla hänen
+puhettaan. Hän on ikäänkuin muinaiskalu, niin vanhanaikuinen. Tuo
+entisajan sukuylpeys tulee hänessä aina esiin. Eikä se ketään haittaa
+tähän aikaan. Semmoisella ylpeydellä ei ole enää muuta voimaa, kuin että
+saa nauruhermot liikkeelle ja osottaa meille, kuinka narrimaisia ihmiset
+ennen olivat.»
+
+»Kyllä he minun luullakseni ovat yhtä narrimaisia vieläkin, ja ylpeitä
+löytyy yhtä paljon kuin ennen», väitti Iiri, »mutta tosi on, että
+everstinnassa se esiintyy vanhanaikuisella tavalla. Siis tapa meistä
+näyttää muinaisaikuiselta, vaan viat eivät meidän ajalla ole yhtään
+vähemmät. Ylpeys, kunnianhimo ja muut sellaiset ilmaantuvat kyllä
+ihmisissä nyt ja luultavasti vast'edeskin.»
+
+»Sen kyllä myönnän, mutta jos ihminen, joka pyrkii varmaa päämäärää
+kohti, ahkeralla, jalolla työllä tarkoitusperänsä saavuttaa, on hänen
+ylpeytensä kuitenkin paremmin oikeutettu kuin sen, joka ylpeilee siitä,
+että hän on syntyessään perinyt isäinsä loistavan nimen.»
+
+»Esi-isäin hyvät avut menevät usein perintönä lapsille», vastasi Iiri,
+»ja lapset ylpeilevät siitä, että isäin jaloa verta juoksee heidän
+suonissaan. Tyhmää se kyllä on, vaan ei tyhmempää kuin ylpeys yleensä.»
+
+»Se on aivan tosi», sanoi ruustinna, »että ylpeys on tyhmä ja
+naurettava, sillä mistä ihminen saattaisi ylpeillä? Ei mistään! Jumala
+voi rikkaan köyhäksi tehdä, teräväjärkisen heikkomieliseksi ja korkeassa
+virassa olevan, joka ylpeänä kunnian kukkulaltaan katselee
+käskyläisiään, silmänräpäyksessä halvauksen kautta aivan
+kykenemättömäksi saattaa. Näemmehän tämmöisiä esimerkkejä joka päivä.
+Kaunotar, joka kauneudestaan ylpeilee -- paljonko hän tarvitsee,
+ennenkuin poskensa hehkuvat ruusut ovat menneet -- joku pieni kompastus
+vain jo arven tuottaa pilaamaan hänen kauniin muotonsa. Ja tapaturman
+tulemattakin varmaan muutamien vuosien kuluttua sanotaan: 'Onko hän
+milloinkaan voinut olla kaunotar?' Semmoista se tässä maailmassa on.
+Siis ei ole kenelläkään ylpeilemistä, sillä ihminen ei suuruutensa
+haltija ole, vaan Jumala ainoastaan.»
+
+Tähän äitinsä puheeseen ei Ahto enää mitään sanonut. Kello löi
+seitsemän, ja Iiri virkkoi: »Ilta on joutunut niin ihmeellisesti, minun
+olisi jo ennen täytynyt mennä kotiin. Huomenna siis lähdetään.»
+
+»Niin, kahdeksalta olet täällä, ja sitte mennään matkalle», sanoi Helvi.
+
+»Ja jatketaan kinaa», virkkoi Ahto.
+
+»Ei ensinkään kinata», väitti Iiri. »En minä kinaa kinatakseni, vaan
+puolustaakseni mielipiteitäni.»
+
+»Ei matkalla kinaaminen sovikaan», sanoi Ahto, »sillä silloin
+unhottaisimme katsella ympärillämme olevaa luontoa».
+
+»Se on aivan tosi», vakuutti Iiri ja meni nyt hyvästi jätettyään kotiin.
+
+Seuraavana päivänä pappilan nuoret ja Iiri läksivät ajaen vaunuissa ja
+kahdella hevosella Ihalaa kohti. Eversti perheineen oli lähtenyt jo
+päivää ennen. Lukkarin matami meni Taaven-muorin luo, jonka mökki oli
+aivan pappilan tienhaarassa, katselemaan, miltä näytti, kun Iiri
+vaunuissa ajoi. Ja kauniilta se kai näytti, koska matami, kun vaunut
+olivat ohitse menneet, pyyhkäisi jotakin kosteata silmistään, lausuen:
+»Niin, siinä se meidän Iiri nyt lähti vaunuissa -- kukapa olisi uskonut,
+kun hän Renkalassa paimentyttönä oli, että hän noin olisi menestynyt ja
+arvoon tullut.»
+
+
+
+
+KUUDESTOISTA LUKU
+
+
+Heinäkuun 18:s päivä eli Ihalan patruunan nimipäivä alkoi ensin vähän
+pilvisenä, mutta jo yhdeksän aikaan oli taivas kirkas ja lahti tyyni
+kuin kuvastin. Koko luonto oli erittäin ihana. Niityt ja nurmet olivat
+kukkia täynnä, sillä seuraavana päivänä vasta heinänteko oli alettava,
+joten kukat vielä rauhassa rehottivat. Eipä siis ihmettäkään, että
+kansakouluun, joka sijaitsi järven rannalla, vähän matkan päässä neiti
+Jopen asunnosta, oli riittänyt runsaasti kukka- ja lehtiköynnöksiä.
+Niitä Ihalan nuoret vieraat olivat edellisenä iltana sitoneet ja vieläpä
+ehtooyötäkin panneet illan jatkoksi.
+
+Vanha Maija mutisi, kun einepöytä oli valmiiksi katettuna eivätkä
+vieraat tulleet ruoalle, vaikka heitä oli kutsuttu. »Eivät pääse
+vaatteisiin, kun kaiken yötä valvottiin», sanoi Maija. »Semmoisia
+turhanaikaisia töitä, ikäänkuin eivät uudet huoneet olisi kauniita ilman
+lehtiä ja kukkasia. Eihän tässä nyt juhannus kuitenkaan ole. Kahvikin
+ihan jäähtyy, ja jos sen tulelle panen toistamiseen, niin miltä se
+sitte maistuu --» Halli koira venyi kyökin kynnyksen vieressä
+odottelemassa, että hänenkin suuhunsa jotakin herahtaisi, ja Maija, joka
+ruokasalista tuli kyökkiin, virkkoi: »Sinä Halli siinä lotkottelet;
+luuletko, että tässä nyt koiralle ensiksi ruokaa annetaan. Onhan tuossa
+vanhaa maitoa hulikassa, täytyy kai sinulle antaa -- soh, odota häntä
+nyt -- pelkkää maitoako luulet saavasi hotkia -- panen leipääkin
+joukkoon. Katsos tuota hylkyä -- ei syö, kun on maito käynyt vähän
+happameksi --» Maija otti tyhjän kerma-astian sekä pani siihen vähän
+maitoa, jota hän kaatoi Hallin ruokaan puhuen koiralle: »Katsos, Halli,
+panenpa kermaakin sulle --» ja Halli meni nyt syömään ruokaansa siinä
+luulossa, että siihen oli kermaakin kaadettu.
+
+Keveät naisaskeleet kuuluivat ylikerran portailta, ja samassa
+palvelustyttö Sere juosten tuli kyökkiin ja huusi: »Maija! Vieraat
+naiset tulevat ylikerrasta, ja everstinna, joka puutarhassa on ollut
+kävelemässä, on jo myöskin tulossa; vienkö kahvin sisälle?»
+
+»Vie vain; hyvä, että vihdoinkin tulevat.»
+
+Einepöydän ympärille talonhaltijat vierainensa nyt kokoontuivat. Myöskin
+vanha neiti Joppe oli joukossa. Tuo ennen aivan virkku vanhus oli ikänsä
+painosta viimeisinä vuosina käynyt erittäin väsyneeksi. Hän ei enää
+usein jaksanut tulla kartanoon vieraitten kanssa seurustelemaan, mutta
+nyt oli erityinen syy, koska kansakoulu oli vihittävä. Kansaa neiti
+Joppekin rakasti, ja köyhää kansaa hän kaikessa hiljaisuudessa paljon
+auttoikin -- siis tämä juhlatoimitus häntä erittäin miellytti. Myöskin
+hän oli utelias näkemään Arvon toimittamaa uutta opettajatarta. Hän oli
+lempipoikansa suhteen pannut tähdelle muutamia seikkoja, joista häntä
+aavistutti, ettei nuori opettajatar ehkä ollut Arvon sydämelle aivan
+vieras olento. Kun tytöt nyt kaikin tulivat sisälle, oli hän todellakin
+halukas tietämään, kuka noista kolmesta, joita hän ei ennen tuntenut,
+oli uusi opettajatar.
+
+Lilli, joka heti juoksi vanhaa tätiä tervehtimään, esitteli: »Rovasti
+Nurmen tyttäret, neidit Helvi ja Selja, sekä neiti Salmi.»
+
+»Vai niin -- te tulette siis meidän uuteen kouluumme opettajattareksi»,
+sanoi neiti Joppe ja katseli tarkastellen neitosta. Iiri loi suuret
+miettivät silmänsä vanhukseen, vastaten:
+
+»Niin tulen. On oikein hauska ajatella sitä aikaa, jolloin pääsen tänne.
+Koulu on erittäin ihanalla paikalla, ja sitte saan sellaisen työalan,
+jota hartaasti halajan.»
+
+Patruuna Aateli myöskin tuli puhuttelemaan Iiriä, kysyen: »Mitä nyt
+pidätte uudesta koulurakennuksestamme?»
+
+»Oikein paljon», vastasi Iiri. »Omituiset tunteet sydämessäni astuin
+koulun huoneisiin mennessäni niitä koristelemaan -- siinä kun näin
+vastaisen kotini. Myöskin tunsin, että samalla, kun noissa huoneissa
+kodin saan, syntyy minulle suuri edesvastuu.»
+
+»Se on varma», sanoi patruuna. »Etuja seuraa myöskin vastuunalaisuus.»
+
+»Sen Jumalan avulla voitte täyttää», lausui patrunessa, joka läheni
+Iiriä ja oli kuullut miehensä sanat.
+
+»Sitä toivon», vastasi Iiri.
+
+»Kaikki he nyt tekevät affairea tuosta tytöstä», sanoi everstinna hiljaa
+miehellensä. »Juuri kuin hän olisikin jotakin -- pyh! -- En ymmärrä,
+että lankonikin viitsii. Miehet nyt aivan pilaavat tytön. Hän kyllä
+coquetteeraa jo ilmankin.»
+
+»Ei ensinkään; juuri hänen suora, luonnollinen olentonsa tekee hänet
+erittäin viehättäväksi», vastasi eversti.
+
+Patrunessa tuli samassa pyytämään kälyänsä ja muita vieraitansa ottamaan
+jälkiruokaa, ja everstinna meni ensiksi, kuten arvonsa tunteneen ainakin
+on tapana, jotta muut sitte vähitellen myöskin voisivat lähestyä
+makeisruokavatia.
+
+Eineen jälkeen mentiin kansakoululle, johon nyt tuli Ihalan alustalaisia
+lapsineen. Juhlasaliin kokoonnuttiin määrätyllä tunnilla. Ensiksi
+veisattiin virsi: »Koko maa iloita mahtaa --» ja sen jälkeen piti Arvo
+lyhykäisen puheen, jossa hän lopulla rukoili, että opetuksesta, joka
+koulussa oli jaettava, karttuisi nuorelle, kasvavalle kansalle
+siunausta.
+
+Sitte oli kahvipöytä asetettu toiseen huoneeseen, jossa alustalaisille
+tarjottiin kahvia vehnästen kera. Siinä nyt Helvi ja Iiri kaatoivat
+kahvia ja Lilli sekä Selja jakelivat vehnäsiä.
+
+Pikku tytöt, joka olivat kuulleet, että koulun tuleva opettajatarkin oli
+Ihalassa, kyselivät nyt toisiltaan: »Kukahan noista on opettajatar?»
+
+Nummen Taava, eräs pieni tyttö, osotti sormellaan Helviä ja sanoi:
+»Näethän sen, että tuo on opettaja -- se on vanhin ja vakavin.»
+
+»Tuon minä tahtoisin opettajaksi», virkkoi Salomäen Miina, »tuon, jolla
+on punainen hame ja suuret, kauniit silmät».
+
+Iiri, jota Miina juuri tarkoitti, läheni tyttösiä sanoen ystävällisesti:
+»Mitä te nyt pakinoitsette?»
+
+Miina, ollen häpeillään, painoi päänsä alas niin, että hänen tuskin
+kahta tuumaa pitkät palmikkonsa nousivat pystyyn, ja vastasi hiljaa: »Ei
+niin mitään.» Mutta myllärin Manu, joka oli rohkea poika, virkkoi:
+
+»Nuo likat eivät tiedä, kuka on opettaja, ja sitä he tuumailevat.»
+
+»Tiedätkö sinä sitte?» kysyi Iiri.
+
+»Enhän minä tiedä, mutta luulen vain, että ehkä te olette.»
+
+»Oikein sitte arvasit. Syksyllä tulen opettajaksenne, ja jos, kuten
+toivon, olette oikein kilttejä lapsia, niin meistä varmaan tulee hyviä
+ystäviä.»
+
+Lapset nyt kaikin katselivat Iiriä ja kuiskailivat toisillensa: »Tuo se
+nyt on meidän tuleva opettajattaremme.»
+
+Patrunessa tuli Iirin luo ja kysyi: »Millä nyt huvittaisimme lapsia?»
+
+»Annetaan heidän mennä ulos leikkimään», vastasi Iiri. »Jos suvaitsette,
+niin kyllä minä panen leikit alkuun.»
+
+»Mennään kaikin», sanoivat Helvi ja Selja sekä menivät samassa
+juoksemaan lasten kanssa ulos pihalle.
+
+Kun lapset olivat saaneet tarpeeksensa leikkiä, sanoi Iiri: »Tulevana
+vuonna tahdon opettaa teille monta piirileikkiä, jos olette oikein
+ahkeria lapsia. Te saatte leikkiä 'Mylläriä', 'Peltomiestä' y. m.»
+
+Lapset, jotka ennen olivat pelänneet koulua, toivoivat nyt, että syksy
+pian tulisi, jotta pääsisivät kouluun.
+
+Tyytyväisinä ja siunaten patruunaa ja patrunessaa menivät alustalaiset
+lapsineen koteihinsa. Tuokion kuluttua Ihalan haltijat myöskin läksivät
+vieraineen kartanoon. Tiellä Lilli ja Aksel rupesivat kehoittamaan Arvoa
+panemaan toimeen jonkun kuvaelman. »Se olisi erittäin hauskaa!» sanoi
+Aksel.
+
+»Minä en ollenkaan ole kekseliäs siinä asiassa», lausui Arvo, »mutta jos
+ryhdytte toimeen, niin kyllä minä olen apuna».
+
+»Ai, me asetamme Pohjolan neidon kultalankaa kehräämään», sanoi Selja,
+»ja Iiristä tulee Pohjolan neito».
+
+»En minä sovi.»
+
+»Kenenkä saamme?» kysyi Selja.
+
+»Selja rupeaa ehkä itse», sanoi Arvo.
+
+»En minä! Minä en osaa olla alallani, ja minusta on niin kovin hauska
+katsella muita.»
+
+»Eikö Lilli neiti rupeaisi?» kysyi Iiri »Te olette sopivin, koska teillä
+on vaaleat hiukset. Ja Ahto menee Väinämöiseksi, eikö niin?»
+
+»Miksi ei. Mutta kaksi kuvaelmaa tarvittaisiin, kun kerran ryhdymme
+toimeen.»
+
+»Minä tiedän minkä kappaleen otamme», sanoi Helvi. »Me laitamme
+liikkuvan kuvaelman Runebergin eräästä runoelmasta ja sovitamme uusia
+sanoja muutamiin paikkoihin, jos niitä kuvaelmaa varten tarvitaan. Mutta
+kuulkaa nyt, millä tavoin tämä kuvaelma asetetaan. Seljan täytyy
+pukeutua vanhaksi akaksi, Iirin ruveta nuoreksi tytöksi, hänellä kun on
+kansallispuku. Se sopii hyvin. Kaksi kosijaa tytöllä on, mutta vain
+toisen tarvitsee puhua, ja siksi määräisin Akselin. Toiseksi ehdottaisin
+Arvon, sillä hänen tietysti ei sovi olla poissa vieraitten parista, ja
+tuon toisen kosijan tarvitsee olla näyttämöllä ainoastaan pieni hetki.»
+
+»Kaikki hyvin! Ryhtykäämme toimeen vain», sanoi Aksel.
+
+Nyt tuli nuorille puuhia, mutta siksi, kuin vieraat iltapuolella
+saapuivat, oli heillä kaikki valmista.
+
+Vieraita tuli, sekä nuoria että vanhoja. Muutamia tunteja keskusteltiin
+kaikenlaisista vähäpätöisistä asioista, kuten tavallista on, milloin
+ventovieraat sattuvat seurustelemaan toistensa kanssa. Vähitellen nuoret
+menivät puutarhaan, jossa paremmin tutustuivat keskenään; mutta
+illempana Lilli, Iiri, Helvi ja Ahto menivät lopullisesti panemaan
+toimeen kuvaelmaa Pohjan immestä. Sitte kutsuttiin vieraat rannalle,
+johon oli puitten väliin tuotu istuimia. Monivärisiä lyhtyjä riippui
+puitten oksista, ja kahden suuren koivun väliin oli asetettu verho, joka
+nyt vedettiin syrjään. Siinä oli korkea kivi, jonka päällä Pohjan neito
+valkoisessa puvussa istui kultalankaa kehräten, ja Väinämöinen tuli
+häntä kosimaan. Bengaalituli valaisi näyttämöä, ja vieraat, jotka tätä
+eivät ennen olleet aavistaneet, olivat erittäin ihastuksissaan
+yllätyksestä. Esirippu suljettiin, ja everstinna sanoi: »Todellakin
+charmanttia! Jaa, jaa; tuollaista saadaan toimeen, kun ollaan nuoria!»
+
+Lilli olikin oikein viehättävän näköinen, kun hän tuossa vihannassa
+luonnossa istui valkopukuisena ja vaaleat hiukset hajallansa. Arvonkin
+täytyi itsekseen myöntää, että Lilli näytti erittäin suloiselta. Kauan
+eivät katselijat joutuneet Lillin muotoa ja olentoa ihailemaan ja
+arvostelemaan, sillä nyt Ahto astui näyttämön eteen, ruveten lausumaan
+Runebergin runoelmasta seuraavaa kohtaa:
+
+      »Neidoll' oli äidiltänsä muisto,
+      helmilöillä sommiteltu solki,
+      timanteilla kaunistettu kallis.
+      Saipa kaksi kosijaa nyt hälle:
+      uljas, rikas, mahdikas ol' toinen,
+      vaan hän mieli neidon helmisolkee.
+      Toinen taasen kaino ol' ja köyhä,
+      vaan hän mieli neidon sydänkultaa.
+      Äitipuoli tyttärelle virkkoi:
+      »Käy sä rikkahalle, hylkää köyhä!
+      Ihanampaa kulta on kuin köyhyys.»
+      Neito itki, kielsikin, mut turhaan.
+      Vaan kun kuuliaisten aika joutui,
+      silloin äidin luon' ei neittä nähty,
+      pihall' ei, ei puiston siimeksessä,
+      vaan hän seisoi järven rannikolla.
+      Sinne äiti ehti, sulho saapui.» -- --
+      -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- --
+
+Ahto lakkasi lausumasta, ja esirippu avattiin. Kansallispukuun puettu
+tyttö (Iiri) seisoi rannalla. Sinisessä silkkivyössä oli kultapaperista
+tehty solki, täynnä monivärisiä lasihelmiä, jotka hohtokivien ja
+simpukoitten asemesta olivat siihen sovitetut. Nyt rikas sulho (Aksel),
+joka äitipuolen (Seljan) kanssa myöskin seisoi rannalla, virkkoi
+neitoselle:
+
+      »Tullos myötä riemukemuloihin,
+      kuulutusta ottamaan nyt käymme!»
+
+Mutta neito otti vyöltään soljen, lausuen:
+
+      »Kell' on vähä, hänpä vähään tyytyy,
+      kell' on paljo, hän vaan vaatii lisää.
+      Tuhannen on vuotta meri niellyt
+      antiloita, aartehia syönyt;
+      vaatii vielä multa kultasoljen.»
+
+Näin sanottuaan heitti hän soljen kauas järven syvyyteen. Mutta sulho
+läksi suutuksissaan pois, lausuen tytölle:
+
+      »Itse myöskin lähde siikasille,
+      koska heille, kurja, köyhä annoit
+      kallehimmat aartehesi kaikki!»
+
+Äitipuoli, jäätyänsä tyttärensä kanssa kahden, soimasi häntä sanoen:
+
+      »Onneton, oi mitä oot sa tehnyt?
+      Korkeutt' ei toivoa saa enää,
+      mökissäs ei enää kulta kiillä,
+      solkeas et enää näe sä koskaan.»
+
+Mutta tyttö rannalla lausui hymysuin:
+
+      »Paremp' elon onni korkeutta,
+      lempi-elo kultaa kallihimpi,
+      armaan sydän solkee armahampi!»
+
+Bengaalituli valaisi näyttämöä, ja samassa köyhä sulho (Arvo) ilmaantui
+rannalle. Hän riensi tytön luo ja lausui, tytön hänelle kättä
+tarjotessa:
+
+      »Hyvä, että siikasille heitit
+      kultasoljen, koska kallehimman
+      aartehesi sulhollesi säästit:
+      mulle annoit oman sydänkultas.»
+
+Esirippu suljettiin nyt.
+
+       *       *       *       *       *
+
+»Erittäin hauska kuvaelma!» huudahtivat katselijat.
+
+»Tämä on kokonaan meillä olevien nuorten vieraittemme ansio», sanoi
+patrunessa, »ja miehelleni aivan odottamaton ilahdutus, sillä hänellä ei
+ollut vihiäkään koko asiasta.»
+
+»Se oli todellakin hyvin arrangeerattu», lausui everstinna.
+
+Ruunuvouti Tamminen, lihava herra, joka oli rikas talonomistaja ja vanha
+nuorimies, virkkoi: »Jaa tuota taas, minä antaisin koko joukon
+omaisuuttani, jos minä, tuota taas, saisin joka ilta tällaisen
+huvituksen. Tämä viimeinen kuvaelma, tuota taas, oli erittäinkin
+hupainen.»
+
+»Viimeinen painuu aina paremmin muistiin», sanoi everstinna, »mutta tuo
+ensimmäinen arrangemangi oli mielestäni kuitenkin runollisempi».
+
+»Jaa, oli siinä runoutta tässä viimeisessä, tuota taas, sehän oli
+Runebergia», lausui ruunuvouti.
+
+Nuoret naiset nauraa hissuttelivat, kun ruunuvouti ei everstinnaa oikein
+ymmärtänyt, vaan selitti hänen puheensa viimeisen esityksen hyväksi.
+
+Nimismiehen tyttäret, Nanni ja Laina, kertoivat aina saaneensa panna
+kuvaelmia toimeen, kun Parkanossa kävivät tätinsä luona. »Oikein minä jo
+väsyin kuvaelmiin, kun niitä aina täytyi puuhata», virkkoi Nanni.
+
+»Se on, tuota taas, vahinko, ettemme ennen ole tietäneet pitäjässämme
+löytyvän sellaisia kykeneviä naisia», sanoi ruunuvouti.
+
+»Tyttäremme eivät koskaan ole kuuluneet niihin, jotka tahtovat loistaa
+taidollaan», tokaisi nimismiehen rouva, katsahtaen samassa Iiriin ja
+Seljaan, jotka juuri lähenivät pakinoitsijoita.
+
+Ilta oli joutunut, ja kaikki läksivät rannalta kartanoon, jossa sitte
+ruvettiin illalliselle.
+
+Kello kahdentoista aikaan pitäjäläiset läksivät pois.
+
+Yöhyväiset sanottuaan menivät Ihalassa vierailevat tytöt ylikertaan,
+jossa heidän makuuhuoneensa olivat vieretysten. Toisessa makasivat Selja
+ja Iiri, toisessa Helvi ja Lilli. Helvi jutteli Lillille vähän aikaa
+kaikenmoisia, mutta Lilli oli kovin vakainen eikä vastannut paljon
+mitään. Vihdoin kun Helvi sanoi: »Eikö Iiri ollut hyvin suloinen
+kuvaelmassa? Minusta hän oli oikein viehättävä», silloin Lilli vastasi
+nyreästi:
+
+»Taisipa olla.»
+
+Helvi huomasi nyt, että hänen puheensa oikein vaivasi Lilliä, ja sanoi:
+»Mikä sinun on? Vaivaako puheeni sinua? Oletko väsynyt?»
+
+»Olen, minun on kovin uni.»
+
+He panivat maata, mutta uni ei tullut kummallekaan. Tytöt toisessa
+huoneessa juttelivat iloisesti kauan aikaa, mutta nukkuivat sitte.
+Helvikin jo rupesi uneen menemään, kun hän yhtäkkiä kuuli itkun
+nyyhkytyksen vierestään.
+
+»Mikä sinun on, Lilli? Puhu, mikä sinua vaivaa?» kysyi Helvi.
+
+»Ei mikään muu, kuin etten saata olla onnellinen. Minua on aina
+aavistuttanut, että tuo Iiri minun onneni ryöstäisi, sillä hän on
+minulle ensi hetkestä, jolloin hänet näin, ollut erinomaisen
+vastenmielinen. Mutta sinä et saa tästä puhua kenellekään.»
+
+»Älä pelkää; mutta suottahan sinä olet Iirille suuttunut, milläpä hän
+sinun onnesi ryöstäisi?»
+
+»Sinä et tiedä, kuinka minä lemmin ja olen lempinyt Arvoa --»
+
+»No mutta mitä se siihen kuuluu?»
+
+»Kuuluu se. Tuossa kuvaelmassa minä näin niin selvästi tulevaisuuden
+edessäni, ikäänkuin tuomio olisi julistettu minulle: siinä on se, joka
+sinun onnesi vie auttamattomasti! Usko, Helvi, minua!»
+
+»Jos olisin tietänyt ennen, että sinulle kuvaelmastamme tuommoinen tuska
+syntyi, niin en olisi Arvoa sulhoksi asettanut.»
+
+»Se oli hyvä vain, minä toivoin sitä, sillä minä tiesin, että hänen
+tunteensa tulisivat ilmi siinä. Muuten hän osaakin peittää ne
+erinomaisesti. Minä ainoastaan olen aavistanut, mitä nyt tiedän
+varmasti.»
+
+»Hän osasi näytellä hyvin, se oli koko asia.»
+
+»Ei, ei, rakkautta ei kukaan voi oikein näytellä, se oli luontoa! Minun
+silmäni eivät petä Sinä et ymmärrä, kuinka minä kärsin koko illan, kun
+kaikki muut olivat iloisia!»
+
+»Kyllä sen nyt ymmärrän, mutta olen minä kuitenkin vakuutettu, että
+mustasukkaisuus sinut on erehdykseen vienyt. Minä puolestani luulen,
+että Lemmenjumalainen ei ensinkään ole Arvoon koskenut.»
+
+Ihminen uskoo mielellään sitä, mitä toivoo. Niinpä Lillikin rauhoittui
+vähitellen Helvin puheesta ja nukkui virkistävään uneen. Kesäyön kalpea
+kuu kulki rataansa, katsellen ikkunasta sisään, ja näki miten ihmiskunta
+aina on yhtäläinen, vaikka se on muuttuvinaan: aina yhäti samat ilot,
+samat taistelot, samat huolet tämän lyhykäisen elämänajan onnesta!
+
+Seuraavana päivänä tehtiin heinää Ihalassa. Lähellä kartanoa oli kaunis
+niitty, jonne patrunessan ehdotuksesta päätettiin mennä kahvia juomaan.
+Nuoret olivat siitä ihastuksissaan, mutta everstinna Aateli pelkäsi
+siellä olevan käärmeitä ja muita vaarallisia eläviä; vaan kun Arvo ja
+patruuna vakuuttivat, ettei siellä milloinkaan ollut käärmeitä nähty,
+uskalsi everstinna mennä mukaan.
+
+Niityn syrjässä lähellä kaurapellon aitaa oli muutamia kauniita koivuja.
+Näitten siimekseen Ihalaiset vieraineen nyt asettuivat. Kahvivalkea
+sytytettiin palamaan, ja everstinna, kuten kaikki muutkin, tunsi itsensä
+oikein tyytyväiseksi. Leimuava tuli, tuoksuva heinä ja reipas heinäväki
+tekivät häneen hyvän vaikutuksen. Lillikin näytti tänään aivan
+iloiselta, mutta Helvi, joka hänet parhaiten tunsi, huomasi kyllä, että
+hän Iiriä kohtaan oli kylmä. Iiri ei hänen käytöksestään mitään
+huomannut, sillä olihan Lilli aina pitänyt itseänsä vieraana häntä
+kohtaan. Hän siis vain luuli Lilliä vähän ylpeäksi. Huoletonna iloitsi
+Iiri ja oli kovin onnellinen. Hän käveli Seljan kanssa etsimässä kukkia
+ja lehtiä, joista he sitte kahvipöydän eli sileän kiven ympäri sitelivät
+kiehkuran. Poimivatpa vielä mansikoitakin, joita niityn syrjästä
+löysivät, ja nyt he tarjosivat marjaoksia seuran vanhemmille jäsenille.
+
+Arvo, joka istui everstin vieressä, sanoi Iirille: »Kerran annoin teille
+mansikoita tuohitötteröllisen; ehkä nyt sen sijasta saan teiltä noista
+oksista muutaman?»
+
+»Aivan halusta», sanoi Iiri ja tarjosi muutamia kauniita oksia Arvolle,
+joka kiinnitti ne napinläpeensä.
+
+Lilli katsahti äkkiä Helviin, joka kyllä ymmärsi, mitä hän tunsi tällä
+hetkellä.
+
+Vähäinen musta pilvi nousi taivaalle, ja sitä nyt kaikki pelkäsivät,
+sillä se näytti kovin uhkaavalta; mutta silloin Maija huusi: »Kahvi on
+valmista!»
+
+Aiottiin juuri ruveta kahville, kun samassa kuului kummallisia ääniä
+kaurapellolta. Renki-vouti tuli juosten herrasväkensä luo ja sanoi
+yht'oikoisesti: »Sianporsaat ovat menneet kaurapeltoon, jospa herrat ja
+röökinät menisivät ajamaan niitä pois; en laskisi väkeä, koska pelkään
+sateen saavuttavan.» Näin sanottuaan hän juoksi vastausta odottamatta
+jälleen työhönsä.
+
+Herrasväki rupesi nauramaan, ja Arvo virkkoi: »Hän on noin omituinen
+aina, mutta kelpo työmies. Tulkaa, pojat, ajamaan niitä pois.»
+
+»Me tulemme mukaan», sanoi Selja ja lähti juoksemaan.
+
+»Mennään mekin», uskalsi Iiri ehdotella Lillille, joka olikin valmis
+lähtemään. Mutta everstinna huusi:
+
+»Lilli, mitäs ajattelet -- mennä nelijalkaisia ajamaan -- onko sellaista
+kuultu?» Mutta Lilli ei enää kuullutkaan varoitusta, hän jo riensi kuten
+keijukainen pitkin kaurapeltoa, jota hän nyt muiden muassa oli
+porsaitten lisäksi tullut sotkemaan. Tuon nähtyään vouti parin piian
+kanssa riensi pellolle ja huusi:
+
+»Tulkaa pois sieltä, ei röökinöistä ole, näemmä, enemmän kuin
+porsaistakaan.»
+
+»Uh! Kuinka sinä saatat pitää tuollaista voutia?» sanoi everstinna.
+»Minä panisin hänet heti pois. Hän on hirveän tyhmä. Ei hänessä ole
+rahtuakaan educationia.»
+
+»Hyvä kälyni, minun ei auta sitä katsoa. En ole ottanut häntä
+seuralaisekseni, vaan työväkeni johtajaksi, ja sillä paikalla hän on
+niin mainio, etten suinkaan häntä vapaaehtoisesti antaisi muille, en
+edes kälylleni, jos häntä mielisit minulta ottaa.»
+
+»En kuuna päivinä!»
+
+Neitoset ja nuoret herrat tulivat pellolta. Pilvi kaatui toisaalle, ja
+nyt ruvettiin rauhassa kahvia juomaan, joka, kuten kaikki vakuuttivat,
+ei moneen aikaan ollut niin hyvältä maistunut kuin nyt täällä
+tuoksuvalla niityllä koivujen siimeksessä.
+
+Kun herrasväki oli juonut, sai Maija vielä niittyväellekin tarjota
+kahvia ja vehnästä, ja hyvältä se heillekin maistui, se oli varma,
+vaikka toikin vähän kuumuutta kuuman lisäksi.
+
+Tyytyväisinä palasivat kaikki heinäniityltä. Seuraavana päivänä läksivät
+rovasti Nurmen nuoret ja Iiri pois Ihalasta. Arvosta nuo suuret huoneet
+nyt tuntuivat erittäin tyhjiltä, vaikka Lilli ja Akselkin vielä olivat
+jäljellä. Illalla, kun hän maata pani, katseli hän tarkkaan pienen
+laatikon sisällystä. Mitä tarkasteltavaa siinä oli? -- Eipä niin mitään,
+ainoastaan muutama *mansikanoksa*.
+
+
+
+
+SEITSEMÄSTOISTA LUKU.
+
+
+Syksypuoli oli käsissä. Lintujen laulu oli jo tauonnut ja pelloilla
+näkyi siellä ja täällä kuhilaita. Maamies rupesi iloiten kokoomaan
+talteen, mitä Luoja armostansa oli antanut hänen saada työnsä palkaksi.
+
+Everstin kartanossakin puuhattiin leikkuutalkoota. Taaven-muori oli
+ruokia valmistelemassa. Jo talkoopäivän edellisenä iltana istui hän
+Kartanon leivintuvassa perunoita raappimassa renki-voudin vaimon kanssa.
+Tuli siinä muijien kesken puheeksi kaikenlaista. Tuumasivat muun muassa,
+olisiko kaunis ilma talkoopäivänä ja paljoko väkeä tulisi kirkonkylästä.
+»Keitähän nyt Seppälästä leikkaamaan tullee?» sanoi Taaven-muori.
+
+»Kai maar Hely ja Kallu tulevat. Ei siitä Helyn naimisesta kuulu
+mitään», virkkoi voudin vaimo.
+
+»Ei ikään.»
+
+»Semmoista se niitten kauniitten on -- maasta ei oteta ja taivaasta ei
+anneta.»
+
+»Hm, niin aina, kyllä se niin on -- ja kunpa ei vain olisi pahempaakin
+--»
+
+»Mitä, muori, tarkoitatte? Oletteko tekin kuullut puhuttavan
+luutnantista?»
+
+»Kyllähän siitä kaikki puhuvat -- yhtenäänhän tuo Seppälässä kulkee, nyt
+varsinkin, kun hän on virasta eron ottanut tullaksensa Kartanon
+isännäksi.»
+
+»Tyttö rukka, joka on joutunut hänen viekoiteltavakseen! Kyllä niillä
+herroilla on niitä vehkeitä.»
+
+Kyökkipiika tuli kutsumaan Taaven-muoria illalliselle, joten akkojen
+puheesta tuli loppu.
+
+Seuraavana päivänä oli Kartanon pellolle kokoontunut koko joukko
+leikkuuväkeä, kirkonkylästä melkein joka talosta. Seppälästä oli Hely ja
+Kallu, pappilasta Hanna. Tyttö ei nyt ollenkaan ollut tyytyväinen, kun
+ei nähnyt Marttia leikkuuväen joukossa. »Miksi ei Martti tullut?» kysyi
+hän Helyltä.
+
+»Siksi, että Kallu kehoitti häntä jäämään kotiin, jotta itse pääsisi.»
+
+»Niin, täytyihän minun tulla, koska sinäkin tulit», vastasi Kallu.
+
+»Ei sinun tule minuun mitään», intti Hely. »Minä olen missä minä olen,
+ole sinä missä sinä olet», ja heilutellen sirppiään hän meni Hannan
+kanssa toiselle saralle, jossa rupesivat ahkerasti leikkaamaan.
+
+»Kuules, Hely», sanoi Hanna, »mitä sinä aina olet niin ynseä Kallua
+kohtaan? Hän sinusta pitää sentään kovin paljon.»
+
+»Sitäpä koetan estää, kosk'en hänestä huoli», vastasi Hely.
+
+»Miksi olet muuttunut?»
+
+Hanna aikoi juuri ruveta Helyä nuhtelemaan, mutta samassa renkivouti
+heitä läheni sanoen:
+
+»Vai kahden te täällä leikkaatte. Jahka minä käsken kolmannenkin, kyllä
+näin leveälle saralle useampi tarvitaan. Seppälän Kallu, tule sinä
+kolmanneksi.»
+
+»Kartanon Miina, tule sinä tänne», sanoi Hely. »Tehköön Kallu kykkäitä
+vain, emme me miesten kanssa kilpailemaan rupea.»
+
+»Kas Helyä, jopa rupeaa voudin virkaa tekemään», viisasteli Kallu,
+»koska määrää, mihin kunkin pitää menemän».
+
+»Niin, tiedänhän, että sinä kyllä pian meidät jälkeesi jättäisit.»
+
+Kartanon Miina tuli kolmanneksi, ja tytöt rupesivat ahkerasti
+leikkaamaan, joten jättivät koko joukon luokoa sitelijöille. Vouti kulki
+toiselta saralta toiselle ja teki kykkäitä siellä ja täällä. Nyt hän
+pystyttämisessä auttoi Kallua, mutta aikoi juuri mennä toisaalle taas,
+kun samassa Aksel luutnantti, joka Ahdon ja Pekon kanssa oli tullut
+vainiolle, lausui: »Noh vouti, näkyyhän työ hyvin joutuvan -- eikö
+niin?»
+
+»Kyllä. Jos nyt vain Jumala kaunista ilmaa pitää, niin saadaan illalla
+kamppiaiset.»
+
+Hely katsoi taaksensa, hänen silmänsä kohtasivat luutnantin katseen --
+tyttö punastui ja rupesi jälleen kiivaasti leikkaamaan. Se oli
+silmänräpäyksen tapahtuma, mutta Kallu sen kuitenkin huomasi.
+
+Ahto maisteri ja Pekko rupesivat nyt myöskin kykkäitä laittamaan, ja
+Ahto huusi luutnantille: »Aksel, kanna sinä sitomia, me pystytämme ne
+oikein kauniisti.»
+
+Aksel otti kolme sitomaa kumpaiseenkin käteensä sanoen: »Tässä on, kas
+näin paljon minä tuon.»
+
+Kallu teki samoin, ja tuodessaan sitomat herroille virkkoi hän
+ivallisesti: »Katsos poika voimia, sanoi suutari räätälille, kun hän
+silakkaa hännästä ilmaan nosti.»
+
+Luutnantti ymmärsi kyllä, että Kallu tahtoi häntä ivata, mutta ei ollut
+sitä huomaavinaan, vaan läksi leikkaajien luo ja laski leikkiä tyttöjen
+kanssa. Kallu meni taas sitomia ottamaan aivan luutnantin läheltä ja
+laulaa hyräili:
+
+      »Ja minä poika se laulan vain,
+      että metsät, vuoret ne kaikaa ja kaikaa.
+      Ja kievarin Hely se kullaksein
+      nyt piankin tulla taitaa.»
+
+Luutnantti iski häneen vihaisen silmäyksen ja rupesi sitelemään, vaan
+huusi samassa Helylle: »Tuleppa, Hely, näyttämään, miten sidotaan, minä
+olen sen jo varsin unohtanut.»
+
+Hely tuli ja hymyili niin, että kuopat poskissa oikein viehättäviltä
+näyttivät. Hän otti sitoman ja lausui: »Katsokaa nyt tarkkaan, näin sitä
+tehdään.»
+
+»Koetetaanpa sitte», sanoi luutnantti ääneensä, mutta kuiskasi Helylle:
+»Torju pois luotasi tuo poika, minä en kärsi hänen laulujaan.»
+
+»Mitä minä teen? Joka päivä hänelle sanon, etten hänestä huoli, mutta
+hän tekee kiusaa vain.»
+
+Tämän sanottuaan hän taas riensi leikkaamaan. Kallu palasi sitomia
+ottamaan ja kulkiessaan luutnantin sivutse hyräili hän ikäänkuin
+itseksensä, mutta kuitenkin niin ääntevästi, että Aksel sen kuuli:
+
+      »Me emme kelpaa kilpailijoiksi
+      korkeille herskapeille ja peille,
+      On niitä kyllin röökinöitä
+      herroille luutnanteille.»
+
+Luutnantti ei ollut Kallun hyräilemistä kuulevinaan. Hän läksi
+kumppaniensa luo, jotka nauraa hiivistelivät Kallun laulua, ja sanoi
+Pekolle: »Mennään nyt edemmäksi katsomaan leikkuuväkeä.»
+
+»Vaikka vain. Tule sinäkin, Ahto», vastasi Pekko.
+
+»Kyllä», sanoi Ahto, »mutta mikä nyt on? Koko leikkuuväki seisoo sirpit
+kädessä eikä leikkaa, ja kaikki sitelijät, nuo poikanulikat ja
+tytönräppänät, juoksevat tuonne aidan päälle.»
+
+»Katsokaa, tuolla menee Renkalan hääjoukko», sanoi pappilan Hanna.
+»Eveliina on täydessä morsiuspuvussa vielä. Pitävät kaksipuoliset häät.
+Hänet viedään nyt uuteen kotiin.»
+
+»Kuka siinä ensimmäisenä ajaa?» kysyi vouti.
+
+»Rovasti», vastasi Hanna, »ja sitte morsiuspari, sitte soittajat;
+katsokaas vain, heillä on pelimannit ja musikantit. Nuo muut ovat
+häävieraita.»
+
+Hääjoukko ajoi aika vauhtia. Hevosia oli tätä matkaa varten jo
+viikkokausia jyväväellä tallissa syötetty. Pian he ennättivät Renkalan
+metsään, joten leikkuuväen ei sopinut heitä nähdä. »Kylästä heitä vielä
+näkisi», sanoi Mäkipään Kreeta.
+
+»Mutta sinne ei nyt mennä», virkkoi vouti.
+
+»He ei, ei sinne enää joutuisikaan», vastasi Kreeta, »mutta jos siellä
+olisi, niin paremmin näkisi kuin täällä. Rikkaan naimisen ehkä sai, tuo
+Eveliina.»
+
+»Hyvät hyvissä kauppaa käyvät», sanoi toinen akka. »Rikas on
+Eveliinakin, mutta kuinka noissa varoissa sitte siunausta lienee --
+kovasti niitä on kiskomisella koottu.»
+
+Ahto ja Pekko kuuntelivat vähän aikaa akkojen juttuja, vaan läksivät
+sitte luutnantin parissa Kartanoon, jättäen leikkuuväen, joka tuon
+pienen huvituksen jälkeen leikkasi taas ikäänkuin uusin voimin.
+
+Pekko ei jäänyt katselemaan, miten kamppiaisia vietettiin, vaan läksi
+kotiin, sillä hän tahtoi olla Iirin seurassa sen vähäisen ajan, jona
+kasvattisisar vielä oli kotona. Hänen vuoksensa Pekko oikeastaan oli
+kotiin tullutkin, sillä muutaman päivän päästä Iirin jo piti lähtemän
+uutta kotiansa järjestämään.
+
+Kun Pekko kotiin ennätti, oli lukkarin perhe juuri ruvennut
+päivälliselle, ja matami sanoi: »Tule syömään, et suinkaan sinä ruokaa
+ole saanut, koska jo kotiin tulit.»
+
+»Kyllä saanut olisin», vastasi Pekko, »mutta en tahtonut viipyä. Ahto
+sinne jäi.»
+
+»Oliko paljo leikkuuväkeä saatu kokoon?»
+
+»Oli siellä niitä niin paljo, että vouti sanoi kamppiaiset saatavan jo
+tänään.»
+
+»Vai niin! Keitä kaikkia siellä olikaan?»
+
+»En minä heistä tiedä. Kyllä vainiolla kävimme, mutta en minä heitä
+kaikkia katsonut.»
+
+»Oliko Hely?» kysyi Iiri.
+
+»Oli, ja Kallu myöskin.»
+
+»Sepä hyvä, että Kallukin oli.»
+
+»Hm -- En usko, että Helystä ja Kallusta koskaan paria tulee», sanoi
+Pekko.
+
+»Kai maar se nyt sikseen jää, jos hän Iirin kanssa lähtee R:n pitäjään,
+kuten tässä tuumittu on», sanoi matami, »mutta minä epäilen, että Hely
+suostuu. Hän ei vastannut juuri mitään silloin, kun siitä täällä meidän
+kesken oli puhetta.»
+
+»Minä haluan häntä mukaani», sanoi Iiri. »Täti, pyydetään hänet tänne
+huomenna, että saamme asiasta selvän.»
+
+»Pyydetään vain. Mutta ei Seppälän emäntä hänestä luovu ennen
+pyhäinpäivää, ja senpä vuoksi olenkin päättänyt, että Leena nyt ensin
+menee kanssasi. Onhan Seppälän emäntä sentään ollut niin hyvä Helylle,
+ettei häntä auta väkisin sieltä tahtoa.»
+
+»Mutta täti, onhan täti itse sanonut, että Helyllä siellä Seppälässä on
+monta vaaraa. Minä tahdon hänet pois; huomenna menen itse puhumaan
+asiasta emännälle, eikä hän voi kieltää, kun oikein häntä pyydän Helyä
+laskemaan.»
+
+»Mene vain, mutta kyllä se turhaa on, ei emäntä häntä laske, en
+luulekaan.»
+
+Seuraavana päivänä Iiri meni Seppälään. Emäntä tuli ystävällisesti Iiriä
+vastaan, pyytäen häntä saliin istumaan. Mutta kun Iiri alkoi kertoa
+asiaansa, kävi emäntä vakavaksi ja vastasi: »Ettehän nyt kuitenkaan
+saata vaatia, että minä tytön antaisin pois kiireimmällä työnajalla.»
+
+»Enhän sitä vaatia saata», sanoi Iiri, »mutta kyllä häntä kovin
+haluaisin luokseni, ja toinen tietysti sijaan toimitettaisiin».
+
+»Saahan niitä toisia sijaan, mutta ei tähän aikaan. Jos häntä väkisin
+tahdotaan, niin menköön pyhäinpäivästä. En häntä silloinkaan halusta
+anna, mutta poismenoansa hän on puhunut, ja parempi sitte, että menee
+sisarensa luo kuin mihinkään muualle.»
+
+Hely tuli sisälle, ja emäntä kertoi heti, että Iiri oli Helyä pyytämässä
+mukaansa R:n pitäjään. »Mutta en minä suostunut laskemaan sinua,
+ennenkuin marraskuun ensi päivästä, ja silloinkin hyvin
+vastahakoisesti.»
+
+»Eihän täältä hyvin joutuisikaan; vaikka kyllä se tosi on, että tästä
+mataminkin kanssa oli puhetta, mutta enhän minä silloin tietänyt mitään
+vastata. Muuten itsekseni olen tuumannutkin lähteä muualle
+pyhäinpäivästä, mutta jos menen, niin lähden sitte kerrassaan oikein
+kauas.»
+
+»Mitä tuumaat? Totta sinä minun luokseni tulet!» huudahti Iiri. »Johan
+se aikaa on päätetty!»
+
+»En niinä mitään ole päättänyt. Kyllä se on tosi, että edemmäksi
+tahtoisin -- mutta saadaanhan siitä vielä keskustella; eipä tuosta nyt
+kuitenkaan mitään tule.»
+
+»Koska molemmin näytätte olevan asiaa vastaan, niin enhän minä sinua
+väkisin saa», sanoi Iiri lähtien surumielisenä pois.
+
+Iirin mentyä Hely riensi kestikievarihuoneita siivoamaan. Päästyänsä
+yksinäisyyteen rupesi hän katkerasti itkemään, sanoen itseksensä: »Oi
+jospa voisin lähteä pois, kauas pois, jonnekin, missä en ikänä häntä
+tapaisi enkä hänestä kuulisi! Iirille en mene; sinne hän kyllä tulee
+sukulaistensa luo. Mutta kykenenkö lähtemään minnekään? Voinko olla
+häntä näkemättä? Pyhäinpäivään on vielä monta viikkoa, sittepä nähdään
+-- --»
+
+Hän tuli nyt levollisemmaksi, mutta pyyhkiellessään tomuja pöydältä ja
+ikkunoilta muistui hänen mieleensä, että äiti-vainaja oli usein
+sanonut: »Mitä tänään voit tehdä, älä jätä sitä huomiseksi --» ja nuo
+sanat nyt yhäti kaikuivat hänen korvissaan. »Vaan eipä se emäntäkään
+laskenut menemään.» Tällä ajatuksella hän taas lohdutteli itseään, mutta
+yhäti äiti-vainajan sanat nyt vain ahdistivat häntä -- miksikä
+lienevätkään tulleet aina mieleen? Vähitellen ne kuitenkin jokapäiväisen
+elämän tohinassa ja kohinassa haihtuivat mielestä.
+
+
+
+
+KAHDESTOISTA LUKU
+
+
+Oli lokakuun keskiväli. Lehdet kellastuneina putoilivat puista; tuuli
+lennätteli niitä sinne tänne. Iiri oli jo poissa uudessa kodissaan,
+mutta Hely vielä Seppälässä. Tuolla hän juuri tuli, sanko kädessä, vettä
+hakemaan. Ennätettyään kaivolle istahti hän kannelle ja katsoi etsivästi
+Kartanon hakaa kohti, vaan huokasi sitte syvään ja rupesi hiljakseen
+vettä vinttaamaan. Pappilasta päin tuli miehinen henkilö kävellen. Hely
+ei häntä huomannut, mutta mies näkyi hämäränkin lävitse tuntevan Helyn,
+sillä hän puhui itsekseen: »Harmillista, tuossa hän on! Tyhmä olin, kun
+en mennyt vainiopolkua, mutta siellä on niin paljo lokaa, etten
+viitsinyt. Mitäpä hänelle nyt sanon -- noh, sama se! En ole millänikään,
+se ehkä on parasta?»
+
+Vasta kun mies tuli lähelle, huomasi Hely hänet ja silmänsä säihkyivät.
+Hän katsoi suoraan tulijaan, lausuen: »Joko vihdoinkin luutnantti tulee?
+Minä olen teitä odottanut kuten ennen, ja enemmänkin, koska en ole
+ymmärtänyt, miksi näin kauan olette ollut poissa näkyvistäni, te, joka
+kuitenkin olette vakuuttanut, että minä olen teille kalliimpi kuin
+kaikki ylhäiset naiset!»
+
+»No niin, mutta minulla on näihin aikoihin ollut, paljo toimia, sillä
+minä lähden Ruotsiin.»
+
+»Ruotsiin! Vai niin -- ja aiotte mennä sanomatta minulle mitään!
+Tiedättekö, että nämä viikot ovat olleet hirveät, koska en tietänyt,
+miksi ette enää tullut, en tietänyt, olitteko petturi vai ei. Nyt sen
+kyllä näen, että olette minut unhottanut.»
+
+»Niin, tietysti. Enhän täällä nyt enää voi leikkiä laskea, kun menen
+muualle.»
+
+»Leikkiä laskea -- se on hirveätä! Ja minä rakastin teitä niin, että
+unohdin oikean tien! Jospa edes olisitte sanonut minulle suoraan: 'Minä
+ylenkatson sinua, minä en saata sinua rakastaa enää -- meistä siis
+täytyy tulla ero --' silloin olisin ollut paljon onnellisempi, sillä
+minä en olisi tuhlannut rakkauttani petturiin; olisin voinut kunnioittaa
+teitä kuten rehellistä, suoraa ihmistä.»
+
+»Kuinka sinä, huutotyttö, saatoit ajatella, että minä, jalosukuinen
+nuorukainen, olisin sinusta huolinut?» sanoi luutnantti. Kevytmielisesti
+lisäsi hän vielä: »Ja onhan sinulla sitäpaitsi sulhanen -- tuo Kallu --
+ota hänet.»
+
+»Jota vaaditte minua torjumaan luotani --» vastasi Hely. »Kallu on
+minulle liian hyvä, ja te olette tosiaan liian *huono*. Teidän *jaloa*
+omaatuntoanne minä en *huutotyttönäkään* tahtoisi omistaa! -- Menkää!
+En tahdo poluillanne milloinkaan tiellenne tulla!» Näin sanoen Hely
+läksi kotiin kulkemaan.
+
+»Tuo tyttö tosiaankin saattaisi olla jokin muu kuin kestikievarityttö --
+hän ei ollut noblessia vailla. -- Mutta hän on nähnyt hienoja
+matkustavaisia -- ja hänellä on hyvä äly, joten osaa matkia
+sivistyneitä. Hauskaa vain, että nyt pääsen matkustamaan pois.» Näin
+miettien luutnantti läksi kotiin jotenkin tyytyväisenä. Mutta Hely ei
+ollut levollinen, hänen sydämensä tuskaili kuten myrskyssä meri. »Oi,
+jospa aikoja sitte olisin lähtenyt kauas täältä!» ajatteli hän, ja
+samassa muistuivat hänen mieleensä jälleen nuo unohdetut sanat: »Mitä
+tänään voit tehdä, älä jätä sitä huomiseksi». Hän oli jättänyt, sen hän
+nyt liian myöhään ymmärsi. »Mutta pois täältä tahdon!» sanoi hän
+itsekseen, »ja oikein kauas, jotta kaikki entiset tuttavani unohtaisivat
+*huutotytön*, niinkuin *hänkin* minut unohti.»
+
+Näin miettiessään oli tyttö ehtinyt kotiin. Matkustavaisia oli pihassa,
+ja kestikievarityttöä huudettiin. Jospa hän tänä iltana edes olisi
+päässyt aikanaan levolle, saanut rauhassa itkeä sorretun kyyneleet --
+mutta ei ollut aikaa -- Matkustavaiset ihmettelivät tytön tyhmyyttä,
+sillä he kun pyysivät teetä, saivat lämmitettyä maitoa, ja kun vihdoin
+saivat teetä, oli sokeri unohdettu j. n. e. Hajamielisyyttä ilmaantui
+hänessä tuon tuostakin. Kun hän vihdoin levolle pääsi, ei uni häntä
+virkistävään helmaansa ottanut; kyyneleet ainoastaan huojensivat hänen
+raskaasti huokailevaa rintaansa.
+
+Tämmöisiä unettomia öitä Helyllä oli tästä lähtein useasti, eivätkä ne
+olleet jälkiä jättämättä. Hänen kukoistavat poskensa kalpenivat, joten
+vieraat ihmiset jo kuiskailivat yhtä ja toista, vaikka omaiset eivät
+mitään huomanneet.
+
+Lokakuu rupesi loppuun kulumaan, ja Helyn täytyi käydä lukkarilla
+ilmoittamassa, ettei hän Iirin luo lähtisikään. Tämä oli hänelle vaikea
+tehtävä, mutta mennä täytyi.
+
+Matami istui kamarissaan, kun Hely tuli sisälle. »Kuka kyökkiin tuli,
+onko se Manta?» huusi matami. Manta oli nuori kasvava tyttö, joka nyt
+oli matamilla Leenan sijassa.
+
+»Minä se vain olen», vastasi Hely ja astui samassa matamin huoneeseen.
+
+»Hely! No sepä hyvin sopi. Olin juuri aikonut lähettää Mantan sinua
+kutsumaan tänne. Koska aiot lähteä Iirin luo?»
+
+Hely yskähti, mutta sanoi sitte vakavasti: »Minä tulin varta vasten
+sanomaan, etten lähde Iirille. Olen päättänyt toisin. Minä menen
+Helsinkiin.»
+
+»Helsinkiin? Mitä se semmoinen on? Totta sinä sisaresi luo mieluummin
+menet. Mitä Iirikin tuommoisesta sanoo!»
+
+»Mitäpä hän siitä sanoo -- ei suinkaan hän minusta suurta väliä pidä. Me
+olemme saaneet niin erilaisen kasvatuksen, ettei hänellä minusta mitään
+hauskuutta ole.»
+
+»Mitä tuolla tavalla puhut? Eikö Iiri sinulle aina ole osottanut
+sisarellista sydäntä?»
+
+»No on, mutta hänen piiakseen minä kuitenkin tulisin, enhän minä muuksi
+kelpaisi.»
+
+»Ei sinulla siellä mitään kovempia töitä olisi. Hän hoitaa koulua, ja
+sinä hoitaisit hänen pientä talouttaan.»
+
+»En, kyllä minä Helsinkiin menen. Jo minä siitä Iirillekin syksyllä
+puhuin.»
+
+»Menet sinne vieraisiin oloihin! Mitäs ajattelet?»
+
+»Entäpä tätä sitte -- Mitä minun väliä on -- olenhan huutotyttö vain»,
+sanoi Hely katkerasti.
+
+»Mihin sinä siellä sitte menet?»
+
+»Kyllä minulla paikka on. Kartanon Loviisa, joka muutama vuosi takaperin
+muutti Helsinkiin ja joutui siellä naimisiin työmies Niemelle, on
+minulle paikan hankkinut. Puoleksi vuotta vain olen sitoutunut, jotta
+sitte olen vapaa menemään muualle. Loviisan luo myöskin pääsisin. Hän
+leipoo myydäkseen ja sanoi, että minä, jos tahtoisin, pääsisin hänen
+kanssansa yhteen puulaakiin. Mutta kyllä minä sentään, nyt ensin
+ainakin, menen palvelukseen.»
+
+»On tuo vain hullua. Kun ei se meidän pappakaan ole kotona, että hänkin
+sinua kieltäisi.»
+
+»Suotta se kieltäminen olisi, kyllä minä kuitenkin lähden, ei se enää
+auta.»
+
+»Aina sinä olet oman pääsi pitänyt. Mene sitte, minne matkasi vie.»
+
+»Niin kyllä -- minne matkani vie --» vastasi Hely surullisesti. Sitte
+hän sanoi jäähyväiset ja läksi kotiin.
+
+Kotiin tultuaan pyysi hän, että emäntä antaisi hänelle päästökirjan.
+»Menetkö sinä nyt tosiaankin Helsinkiin?» kysyi emäntä.
+
+»Menen.»
+
+»Olisit jäänyt tänne vain.»
+
+»En, se ei sovi, minä olen jo kauan tuumannut tätä matkaa ja nyt minä
+lähden.»
+
+Emäntä meni toimittamaan Helylle päästötodistusta ja sanoi isännän
+kamarista palattuaan: »Tässä se nyt on, ja hyväksi se tehtiin.» Ja hyvä
+se olikin -- sellainen kuin kelvollisille palkollisille tavallisesti
+annetaan. Siinä mainittiin, että hän oli uskollinen ja siivo
+käytöksessään sekä oli tehnyt työnsä kaikin puolin isäntäväkensä
+mieliksi.
+
+Hely katsoi paperiliuskaan ja sanoi: »On tämä minulle liiankin hyvä.»
+Hänellä oli nyt matkaansa varten kaikki, mitä tarvitsi. Muutaman päivän
+kuluttua hänen jo täytyi jättää syntymäpitäjänsä. Pyhänä hän kävi
+rippikirkossa ja jumalanpalveluksen jälkeen äitinsä haudalla. Siinä hän
+itki, itki niin, kuten langennut ihmislapsi, joka tietää, että
+Kristuksen veri ainoastaan voi hänet puhtaaksi saattaa.
+
+Viimeisenä päivänä, jonka Hely oli kotona, meni hän Martin kanssa
+lukkarin väelle ja pappilan Hannalle hyvästi-sanomaan. Martti oli
+päässyt oppilaaksi Mustialaan ja oli nyt myöskin lähtevä pois
+Seppälästä. Hän siis tahtoi sitä ennen vielä viimeisen kerran tavata
+morsiantaan.
+
+Lukkari ja matami olivat pahoillaan Helyn lähdöstä, mutta mitä he siihen
+saattoivat tehdä. Matami vain oli kirjoittanut Iirille asiasta ja
+käskenyt hänen pitää Leenan vastaiseksi, kunnes saisi sieltä pitäjästä
+sopivan palvelijan.
+
+»Millä tavoin sinä nyt lähdet Helsinkiin?» kysyi matami Helyltä.
+
+»Martti tulee minua saattamaan Hämeenlinnaan ja siellä sitte eroamme;
+Martti lähtee hevosella Mustialaan ja minä junalla Helsinkiin.»
+
+»Kyllä sekin kurjaa on, se junalla meneminen; kun hevosella lähtee, niin
+tietäähän, missä on, mutta junalla -- siellä istutaan kuin vankikopissa,
+eikä kukaan kuule, jos huudan tahi kirkaisen.»
+
+»Ei siellä kirkua tarvitsekaan», sanoi Martti. »Siellä istuu kuin
+vörmaakissa vain.»
+
+»Meidän tarvitsee jo mennä», muistutti Hely.
+
+»Sinä lähdet nyt niin kauas», sanoi matami, »ettemme tiedä, koska sinut
+näemme. Kunpa edes joskus saisimme sinusta tietoa.»
+
+»Kyllä ne piikatytöt pian unohtuvat, mitäpä meistä muistettavaa on»,
+vastasi Hely katkerasti. Mutta lukkari lausui:
+
+»Tulee lohikin takaisin sinne, missä se elämänsä on alkanut, ja niinpä
+ihminenkin. Hänen sydämensä vaatii häntä takaisin kerran vielä näkemään
+niitä seutuja, joissa hän viattomuutensa päivät on viettänyt.»
+
+Hely ei puhunut mitään. Suuret kyyneleet vain vierivät hiljakseen hänen
+silmistänsä. He sanoivat nyt hyvästi ja läksivät pappilaan. Siellä eivät
+kauan viipyneet. Hanna tuli heitä saattamaan aina lähelle kylää.
+
+Kun kotiin tulivat, seisoi Kallu pihalla. Juuri kun Martti ja Hely
+läksivät hänen sivutsensa, sanoi Kallu: »Hely, minulla on sinun kanssasi
+puhuttavaa, jää tänne.»
+
+»No mitä sitte?» kysyi Hely. »Mitä nyt tahdot sanoa?»
+
+Martti meni tupaan, kun Hely jäi Kallun puheille. »Minä tahdon vielä
+kerran sanoa sinulle, Hely: älä lähde pois, jää tänne ja tule minun
+vaimokseni. Minä koettaisin, niin kauan kuin elän, tehdä sinun elämäsi
+niin keveäksi kuin mahdollista, ja minä tunnen, että voimani kasvaisivat
+kahdenkertaisiksi, jos sinut saisin. Miksikä sinä minua ylenkatsot?»
+
+»Ylenkatsonko? -- Ei, Kallu hyvä, en milloinkaan, mutta olin ynseä
+sinulle sen vuoksi, etten tahtonut sinua pettää -- tahdoin näyttää,
+etten ymmärtänyt panna tarpeeksi arvoa sinun rakkauteesi.»
+
+»Mutta nyt! Hely! -- --»
+
+»Älä pety, Kallu! Nyt on se myöhäistä. Sinä olet liian hyvä minulle.
+Ylenkatso sinä minua.»
+
+»Voi Hely! Hely!» sanoi Kallu kalveten ja läksi kiireesti pois
+kievaritupaan. Siellä hän istui ääneti pitkän hetken puhumatta
+kenellekään mitään. Vähäisen ajan perästä lähti hän menemään ovea kohti,
+ja Martti, joka rahilla venyi, huusi hänelle:
+
+»Kallu! Mihinkä menet?» Mutta Kallu ei vastannut mitään, vaan lähti ulos
+ovesta. Tuokion ajan kuluttua hän tuli takaisin, kantaen kainalossaan
+kahta puolentuopin pulloa. Hän tuli oikoiseen Martin luo, huutaen
+lujasti:
+
+»Juo, poika, nyt sitä pitää juotaman!» Hän tarjosi Martille toisen
+pullon ja otti itse aika kulauksen toisesta.
+
+»Mitä tällä tarkoitat, Kallu?» kysyi Martti. »Oletko hullu?»
+
+»En, vaan ehkä vasta tulen hulluksi», vastasi Kallu, »mutta juo, ei
+tässä muuten elää jaksa. *Sinun* ja *minun* täytyy juoda --» ja hän otti
+taas kulauksen, lisäten: »Mutta tuon kolmannen -- meri hänet nielköön
+hänen Ruotsinmatkallaan! Vaan meri olisi liian hyvä hauta hänelle. Etkö
+sinä juo? Tähän asti olen sinua varjellut viinanmyrkystä ja itseäni
+myöskin, mutta nyt sitä juodaan. Hei! Näin vain!» -- Hän aikoi juuri
+taas viedä pullon suunsa lähelle, mutta samassa Martti paiskasi ne
+molemmat maahan, niin että viina virtaili pitkin lattiaa. »Poika
+riivattu, mitä sinä teit!» huusi Kallu.
+
+»Varjelin nyt vuorostani sinua, kuten sinä ennen minua, kun kyytimies
+tyrkytti minulle viinaa pullostansa», vastasi Martti aivan levollisesti.
+
+»Mutta minä en jaksa elää, jollen juo; sinä et tiedä, mitä minä tänään
+olen saanut kärsiä.»
+
+»Ehkä tiedänkin, ehkä en, mutta sen tiedän kuitenkin, että se ihminen ei
+ole onnettomin, jolla on luotettava ystävä, ja jonka sydäntä ei mikään
+rikos raskauta.»
+
+»Niin, tiedän minä yhden, joka kärsii enemmän kuin minä. Kuules, Martti,
+minä en toiste maista viinaa. Minä voin kärsiä.»
+
+»Se on oikein! Kärsi sinä, tottahan haava joskus parantuu. Heikko vain
+kärsimyksensä viinaan upottaa.» Martti otti lasinpalat lattialta ja vei
+ne ulos. Takaisin palattuaan kehoitti hän Kallua illalliselle.
+
+»En jaksa syödä», vastasi Kallu.
+
+»Tule kumminkin näön vuoksi ja ole jotakin syövinäsi.»
+
+»En viitsi. Sano, etten voinut hyvin, minä panen maata; tuo viina rupeaa
+menemään päähäni.»
+
+Martti meni yksin, ja kun Kallua kaivattiin, sanoi hän, kuten Kallu oli
+käskenyt.
+
+Seuraavana päivänä jo varahin aamulla olivat Hely ja Martti valmiit
+lähtemään. Kun Hely Kallulle jäähyväiset sanoi, olivat molemmat kovin
+kalpeat, eikä Kallu sydämessään tuntenut mitään vihan tunnetta,
+ainoastaan syvä suru kuvautui hänen kasvoissaan. Aavistiko hän, että
+tämä ehkä oli viimeinen kerta, jolloin he toisilleen hyvästi sanoivat?
+Tuommoinen hetki aina on anteeksiantamuksen hetki.
+
+Martti ja Hely läksivät Hämeenlinnaan; siellä he olivat yötä, ja aamulla
+Hely lähti asemalle, mennäksensä Helsinkiin. Martti oli häntä
+saattamassa. Näyttipä siltä, kuin Martilla olisi ollut jotakin
+sanottavaa sisarellensa. Hän yskähti ja aukaisi jo puoleksi suunsa,
+mutta aina vain sanat jäivät sanomatta. Vihdoin kuitenkin, kun jo ensi
+kerran soitettiin, Martti puheeseen pääsi, vaikka hänen äänensä, joka
+tavallisesti erittäin tyveneltä kuului, nyt värähteli vähäsen. Hän
+lausui: »Jos sinä, Hely, joskus apuani tarvitset, -- eihän ihminen
+tiedä, mitä tapahtuu, -- niin muista se, että minulla aina sinua kohtaan
+on veljen sydän. Jos minulla on leipää, vaikka vähänkin, niin riittää
+siitä aina osa sinullekin.»
+
+Hely puristi veljensä kättä -- kello soi, juna vihelsi ja Hely meni
+vaunuun. Hetkinen vielä, ja juna lähti, vieden Helyn muassaan. Martti
+läksi takaisin kaupunkiin ja sieltä sitte heti matkustamaan Mustialaan.
+
+Näin Antin-Liisan lapset eli huutolaiset kukin joutuivat eri haaralle,
+uusia kohtaloita koettelemaan.
+
+
+
+
+YHDEKSÄSTOISTA LUKU
+
+
+Vähän enemmän kuin vuosi oli kulunut vastakerrotuista tapauksista, kun
+eräs nuori, kalpea nainen seisoi Helsingin kauppatorin ääressä happamia
+pehmeitä leipiä myymässä. Hän odotti levottomasti, että ostajia
+ilmaantuisi, mutta myyjiä oli paljon. Ilma oli kylmä, harmaa kostea sumu
+verhosi kaupunkia. Nainen, joka leipää myi, näkyi käyvän yhä
+levottomammaksi, mutta vihdoin tuli joukko työmiehiä, jotka ostivat,
+mitä hänellä sillä kertaa myytävänä oli. Nyt nainen huokeasti veti
+tyhjät kopat käsirattaissaan torilta pois. Kiireesti hän astuskeli, vaan
+matkaa yhä kesti vain, sillä hän asui Vinkkelikadun varrella. Tultuaan
+erään rappeutuneen talon kohdalle, poikkesi hän pihaan, vei rattaat
+vanhaan vajaan ja riensi sitte peräpihalla olevan matalan rakennuksen
+portaita ylös. Huone, johon hän tuli, oli jotenkin iso, lautaseinällä
+kahtia jaettu leivintupa. Levottoman kiihkeästi nainen avasi oven, joka
+vei lautaseinän toiselle puolelle, ja tultuansa tuohon vähäiseen
+huoneeseen, muuttui hänen muotonsa nähtävästi. Hänen huulensa
+hymyilivät ja silmänsä katselivat erinomaisen lempeästi huoneessa olevaa
+kätkyttä kohti, jossa viiden kuukauden vanha poika nukkui.
+
+»Jumalan kiitos, hän nukkuu vielä», lausui nainen ja lisäsi: »Mutta
+yksin ovat hänet jättäneet taas; Mauri raukka, jos olisit herännyt --
+Kyllä niitä leipiä paistaisin -- mutta se myyminen, kun täytyy lapsensa
+jättää, se on mitä ikävintä.» Näin hän puhui itseksensä, hiipi sitte
+hiljaa ulos ovesta ja aukaisi jälleen toisen oven, joka vei
+leipomohuoneen rinnalla olevaan kamariin. Siellä oli vaimo ja kolme
+lasta. Vaimo istui pöydän ääressä syöttäen pienimmälle lapsellensa
+velliä, ja kun lapsi oli lusikasta vähän maistanut, vei äiti aina lopun
+omaan suuhunsa. Tätä hän jatkoi, kunnes sekä lapsen että hänen oma
+vatsansa oli täynnä, ja olisi kenties jatkanut siksi, että vähän
+liikaakin olisivat saaneet, ellei äsken mainittu nainen olisi tullut
+sisään juuri parahiksi.
+
+»Kas sinäkö, Hely, sieltä tulit. Ajattelin, kuka siellä kävi --»
+
+»Niin minä, ja tässä on rahat», sanoi Hely ja laski ne pöydälle. »Kauan
+sain seisoa tänään, ennenkuin leivät ostettiin, mutta sitte vihdoin
+kuitenkin tuli joukko työmiehiä, jotka ottivat kaikki. Olin jo kovin
+levoton Maurista, mutta poika nukkui vielä. Kyllä on surkeaa, kun täytyy
+jättää lapsi yksin tuohon kylmään koppeloon. Lupasit kuitenkin sillä
+aikaa, kuin poissa olin, antaa hänen maata täällä.»
+
+»Ei hänellä hätää ollut, koska nukkui.»
+
+»Entä jos olisi herännyt?»
+
+»Kyllä häntä katsomaan olisin mennyt.»
+
+Hely pudisti päätään ja aikoi mennä pois, mutta vaimo otti kaapista
+kaksi leipää ja antoi ne hänelle lausuen: »Tässä on leivät, ne pitää
+sinun vielä saaman, niinhän olemme suostuneet.»
+
+»Niin olemme», vastasi Hely; hän otti leivät ja meni jälleen lapsensa
+luo, joka heräsi juuri ja närähteli. Äiti viihdytteli häntä vähän aikaa,
+ja pienokainen alkoi hymyillä hänelle. »Voi lapsi raukka, millainen
+lienee sinunkin kohtalosi maailmassa», sanoi Hely, ja kyyneleet
+rupesivat kuumina vierimään hänen poskillensa. Vähitellen ne kuitenkin
+jälleen kuivuivat, kun lapsi iloisesti liverteli.
+
+Tunnin verran hän oli pitänyt lastansa sylissään, kun kuuli ulko-oven
+narahtelevan. Hän laski kätkyeen lapsen ja meni leivintupaan. Eräs nuori
+tyttö seisoi oven suussa ja kysyi: »Asuuko täällä Loviisa Niemi, joka on
+ilmoittanut ottavansa pyykkiä pestäväksi?»
+
+»Asuu», vastasi Hely.
+
+»Minä toin tänne vaatteita pestäväksi», virkkoi tyttö.
+
+»Kenenkä ne ovat?»
+
+»Neiti Aatelin. Hän sanoi Niemen Loviisan ennen palvelleen hänen
+kodissaan.»
+
+»Kummallinen sattumus!» ajatteli Hely itsekseen. »Onni, että panin
+ilmoituksen alle Loviisan nimen.» Sitte hän kysyi: »Onko täällä muita
+kuin neiti?»
+
+»On everstinna ja luutnanttikin. He tulivat neitiä noutamaan, hän kun on
+koko syksypuolen ollut tohtorin hoidettavana. Neiti on ollut kovin
+sairaalloinen, mutta nyt on hän kuitenkin parempi.»
+
+Hely meni viereiseen huoneeseen ja ilmoitti Loviisa Niemelle, mitä tyttö
+oli puhunut. Hän oli niin kalpea, että Loviisa luuli hänen sairastuneen.
+»Mene sinä antamaan kuitti, että olet ottanut vaatteet pestäväksi»,
+sanoi Hely. »Anna nyt vain kaiken käydä sinun nimessäsi.»
+
+Loviisa kirjoitti kuitin ja meni juttelemaan tytön kanssa sekä käski
+hänen viedä terveisiä röökinälle, mutta Hely riensi omaan huoneeseensa
+lapsensa luo.
+
+»Kukas tuo on, joka tässä ensin oli?» kysyi tyttö Loviisalta.
+
+»Se on kotipuoleltani eräs nainen, jolla on lapsi», vastasi Loviisa.
+»Hän auttaa minua ja saa siitä vapaan asunnon.»
+
+»Minäkin olen jo näin kauan tässä jutellut», sanoi tyttö, »ehkä jo
+kaivataan kotona. Jään taas ilman paikkaa, kun neiti lähtee pois;
+pestasivat minut ainoastaan siksi aikaa, kuin hän on täällä. Mutta kyllä
+niitä paikkoja aina saa. Hyvästi nyt!» Ja puhelias tyttö läksi
+vihdoinkin.
+
+Loviisa kurkisti lautaovesta sisälle ja sanoi: »Aina sinä itket, Hely.
+Mitä se itkemisestä paranee?»
+
+Hely ei puhunut mitään, vaan rupesi tuutimaan lastansa. Mutta kun
+Loviisa aikoi mennä pois, sanoi hän: »Minä en kykene noita vaatteita
+pesemään. Ota sinä, Loviisa, kokonaan tuo työ tehtäväksesi, kyllä minä
+tuon vettä ja katson lapset.»
+
+»Sinä nyt olet kummallinen -- mikä siinä on, ettet näitä pestä tahdo?»
+
+»Minä en niihin koske, sillä minä repisin ne palasiksi», sanoi Hely. »En
+missään tekemisessä tahdo olla sen suvun kanssa.»
+
+»Vai niin -- -- kyllähän minäkin ne pesen», vastasi Loviisa ja meni
+panemaan pyykkiä alkuun, ajatellen itsekseen: »Hm -- siinä näkyy olevan
+joku salainen syy -- --»
+
+Hely toi vettä ja hoiti Loviisan lapsia. Kaikkeen hän joutui, ja
+pitkästi sitä päivää kestikin. Illalla hän valmisti ruokaa siksi, kuin
+Loviisan mies työstä palasi, ja teki kaikki oikein innolla, aivan
+kiitollisuudesta Loviisaa kohtaan, joka otti vaatteet yksin pestäkseen.
+
+Myöhään illalla, kun jo pyykki oli pestynä ja Niemi perheineen nukkui
+syvässä unessa, istui Hely vielä valveilla vuoteensa ääressä. Lamppu oli
+sammutettu, kova tuuli pilviä ajellen raivosi ulkona, mutta täysikuu,
+joka ei sortunuttakaan hylkää, pilkisti pilvien välistä valaisten
+lempeällä valollaan huonetta. Lapsi oli koko illan ollut levoton, mutta
+nyt hän nukkui, ja Hely hänelle hiljakseen laulaa hyräili:
+
+      Tuu, tuu, tuutiluu,
+      nuku lapsi kultanen!
+      Äiti istuu valvoen,
+      suru sydämessä.
+
+      Tuu, tuu, tuutiluu.
+      Eikä tule unikaan
+      helmahansa ottamaan,
+      suomaan lievitystä.
+
+      Tuu, tuu, tuutiluu,
+      kylmä on mun kotisen'.
+      Nuku, lapsi kultanen,
+      vaikka tuuli vinkuu.
+
+      Tuu, tuu, tuutiluu,
+      myrsky raivoo ulkona,
+      suru äidin rinnassa
+      viiltelee ja polttaa.
+
+      Tuu, tuu, tuutiluu.
+      Eipä tahra katuen,
+      virtaillessa kyynelten,
+      langenneesta poistu.
+
+      Tuu, tuu, tuutiluu,
+      nuku, lapsi viaton!
+      Valvehella äiti on,
+      uupuu murenesta.
+
+      Tuu, tuu, tuutiluu.
+      Vaan kun avaat silmäsi,
+      silloin hetkeks' talttuvi
+      kaikki mustat murheet.
+
+Näin hän lauloi sydämensä surusta, ja katumuksen kyyneleet huojensivat
+hänen sydäntänsä. Hän katseli kätkyessä nukkuvaa poikaansa ja rukoili
+Jumalaa, ettei viaton lapsi saisi kärsiä äitinsä pahojen tekojen tähden.
+»Herra Jumala», rukoili hän, »rankaise minua, mutta johda tätä lasta ja
+poista kaikki loukkauskivet hänen poluiltaan.» Näin rukoiltuansa hän
+vihdoin sai rauhan. Hän otti lapsen viereensä ja nukkui. Tuuli vinkui,
+kuukin jo oli varsin pilviin peittynyt, ja lunta tuiskusi, mutta pieni
+Mauri nukkui äitinsä vieressä, ja siinä oli hänen lämmin, vaikka huone
+olikin kylmä. Ja taivaallinen Isä valvoi isättömän vuoteen ääressä.
+
+
+
+
+KAHDESKYMMENES LUKU
+
+
+Kolmatta vuotta oli Iiri ollut opettajattarena R:n pitäjässä ja viihtyi
+oikein hyvin. Hän oli jo saanut paljon ystäviä kansan keskuudestakin.
+Monessa sivistyneessä talonpoikaisperheessä hän oli tullut tutuksi ja
+koetti näitä innostuttaa siihen tuumaan, joka oli hänen lempiunelmansa,
+nimittäin että pitäjään saataisiin turvattomain lasten koti. Iiri oli
+pannut toimeen ompeluseuran, jossa ommeltiin kaikenmoisia töitä, sekä
+pienempiä että suurempia. Työt pantiin voitoiksi arpajaisiin ja tulot
+korkoja kasvamaan tuota kotia varten. Mutta rahat karttuivat hitaasti,
+eikä hänen innokas luonteensa malttanut odottaa. Jokin keino täytyi
+keksiä, jolla pikemmin päästäisiin perille. Hän oli monessa
+talonpoikaisperheessä ehdotellut, että isännät antaisivat hirsiä
+metsistään, jos hän saisi jonkun lahjoittamaan maapalstan lastenkotia
+varten. Mutta isännät vastasivat: »Tokkohan tuosta mitään syntynee?
+Mitähän Ihalan patruuna sanoo?»
+
+Iirin oli vaikea mennä Ihalaan tästä asiasta juttelemaan, mutta mennä
+täytyi. Iltapuolella, kun lapset olivat päässeet koulusta, läksi Iiri
+vanhan neiti Jopen luo, josta hän oli saanut hyvän ystävän ja
+neuvonantajan.
+
+»Hyvää päivää, täti kulta!» sanoi Iiri tullessaan neidin huoneeseen.
+»Jaksatteko lähteä kanssani kartanoon? Minun täytyisi mennä sinne
+patruunen kanssa puhumaan tuosta lastenkodista, sillä tahtoisinpa asiat
+selvälle ja varmalle kannalle, ennenkuin lukukausi loppuu ja minä taas
+lähden pois.»
+
+»Kyllä tulen. Sinä olet alkanut hyvän työn; luota Jumalaan, kyllä hän
+työllesi siunauksen antaa», sanoi neiti Joppe ja lähti menemään Iirin
+mukana Ihalaan. Patrunessa tuli ystävällisesti vastaan ja kutsui heidät
+omaan kamariinsa. Täällä Iiri tunsi itsensä rohkeammaksi kuin
+vierashuoneissa, ja kun patruuna tuli sisälle, sanoi hän ujostelematta:
+
+»Olipa hyvä, että patruuna oli kotona, sillä patruunalle minulla nyt
+oikeastaan on asiaa.»
+
+»Vai niin. Puuttuuko koulusta jotakin?»
+
+»Ei, kyllä siellä kaikki on hyvin, mutta minä olen ajatellut toista
+puutetta, nimittäin orpojen kotia. Sellainen tarvittaisiin, sillä ikävää
+on, että orpolapset pannaan huudolle. Meidän ompeluseuramme on sitä
+tarvetta varten jo koonnut 3000 markkaa ja voi yhä edelleenkin koota.
+Nyt olen tuumannut pyytää, että talonomistajat kukin antaisivat
+tulevana talvena hirsiä niin paljon, että saataisiin koti rakennetuksi.
+Minä olen monelle jo puhunutkin asiasta, mutta olen aina saanut
+vastaukseksi: 'Mitähän Ihalan patruuna tuosta sanoo?' Tästä olen
+havainnut, että täytyy olla mahtavampia ihmisiä kuin minä tätä asiaa
+puoltamassa, ja nyt tahdon pyytää, että patruuna, jolla on suuri
+maatila, antaisi sen verran maata, kuin kotia varten tarvitaan, jotta
+saisin isännille sanoa patruunankin tätä asiaa suosivan.»
+
+»Eivätköhän nuo tuumat vielä liene liian aikaisia, koska ei enemmän
+rahaa ole koossa. Tyhjät seinät eivät köyhiä elätä.»
+
+»Tietysti ne rahat, jotka maksetaan huutolaisten puolesta, annettaisiin
+orpojen kotiin -- ja kun monta on yhdessä, tulevat he sentään toimeen
+vähilläkin varoilla.»
+
+»Mikä hyöty siitä sitte kunnalle on, koska sen täytyy sama maksaa?»
+
+»Ei kunnalle, mutta lapsille», vastasi neiti Joppe.
+
+»Älkää sanoko sitä!» virkkoi Iiri. »Eikö kunnilla olisi hyötyä siitä,
+että lapsista kasvatetaan kelvollisia ihmisiä -- kuten toivottavasti
+tapahtuu, jos saavat kasvaa kodissa, jossa heistä pidetään huolta. He
+eivät tunne itseänsä orvoiksi, he ovat veljiä ja sisaria yhdessä
+kodissa, ja heillä on yhteinen äiti, joka heistä kaikista huolen pitää.
+Mutta huutolaisina heitetään heidät usein sellaiseen kotiin, jossa aina
+saavat tuntea, että ovat hylkykaluna. Jokainen saa ärjäistä
+huutolaiselle, hänelle kelpaa vaikka millainen ruoka -- tuskin on hän
+koiraa parempi. Monesta tulee tällä tavoin huono, valheellinen ihminen,
+joka saa kotinsa vankihuoneessa. Mutta jos häntä toisin kasvatetaan,
+saattaa hän tulla hyödyttämään sitä paikkakuntaa, joka on nähnyt hänen
+varttuvan.»
+
+»Minä pelkään, kuten isännätkin, ettei tuumasta tule mitään.»
+
+»Jos vain huoneet saataisiin, niin kaikki hyvin kävisi. Kyllä meidän
+ompeluseuramme kokoisi rahaa. Me olemme kaikki asiaan hyvin
+innostuneet.»
+
+»Niin, kyllä tällaisia täytyy ajatella ja harkita. En minä luule, että
+siitä mitään syntyy», sanoi patruuna vieläkin.
+
+Iiri kävi surumieliseksi; hän ei uskaltanut enää puhua mitään asian
+puolustukseksi. Arvo, joka oli ollut ulkona kävelemässä, tuli nyt
+kotiin. Hän meni iloisesti Iiriä tervehtimään ja kysyi: »Oletteko jo
+kauan ollut täällä?»
+
+»Olen», vastasi Iiri, »täti Joppe ja minä olemme jo olleet täällä pari
+tuntia». Iirin kauniit silmät eivät niin iloisilta näyttäneet kuin
+tavallisesti. Sen Arvo heti huomasi ja kysyi, oliko Iiri saanut kirjettä
+kotipitäjästään ja tiesikö miten siellä jaksettiin.
+
+»En aivan nykyään. Eikä Pekkokaan Helsingistä ole kirjoittanut moneen
+aikaan», vastasi Iiri.
+
+»Sepä kumma», sanoi Arvo. »Minä luulin häneltä usein kirjeitä tulevan.»
+
+»Hän ei ole juuri ahkera siinä suhteessa», vastasi Iiri, »enkä minäkään
+liioin. Mutta kotipitäjääni minä kirjoitan sentään jotenkin usein.»
+Kääntyen neiti Joppeen hän lisäsi: »Täti, emmekö jo lähde?»
+
+»Mihin noin kiire?» sanoi patrunessa. »Onko asianne nyt jo selvillä?»
+
+»Ei ole, mutta ei siitä nyt tällä kertaa tulekaan selvää», vastasi Iiri,
+luoden patruunaan nöyrän, vaan kuitenkin nuhtelevan katseen.
+
+»Täti jää tänne täksi päiväksi», pyysi Arvo, »kun täti kerran vaivautui
+mäestä ylös».
+
+»Se kyllä on paras», sanoi patrunessa.
+
+»No, minä jään sitte, koska niin tahdotte», vastasi neiti Joppe. »Mutta
+nyt olen Iirin seuranpettäjä.»
+
+»Ei siitä pidä huolia, en tällä välillä seuraa tarvitse», sanoi Iiri.
+
+»Minä tulen teitä saattamaan», lausui Arvo. »Ilma on niin ihana ja
+lämmin, että jo melkein luulisi elävänsä kesäkuussa, vaikka vasta olemme
+toukokuun keskivälissä.»
+
+Arvo lähti menemään Iirin mukana. Neito kulki ääneti Arvon rinnalla, ja
+Arvo ihmetteli hänen alakuloisuuttaan. Ihmiset olivat paljon levitelleet
+sitä huhua, että Iiri olisi Pekon kihloissa, mutta Arvo ei sitä
+milloinkaan oikein uskonut. Nyt kuitenkin tuli se ajatus hänen
+mieleensä, että Pekko ehkä jollakin tavoin oli Iirin alakuloisuuteen
+syynä -- vaikka olihan Iiri juuri aivan hiljan välinpitämättömästi
+jutellut Pekosta. Hän päätti kysyä, mikä Iiriä vaivasi, mutta Iiri sanoi
+samassa:
+
+»Maisteri sai ikävän kävelykumppanin minusta, sillä minä olen kovin
+alakuloinen tällä haavaa.»
+
+»Sen kyllä huomasin ja aioin juuri kysyä, mikä teitä vaivaa.»
+
+»Voitteko ymmärtää, miltä tuntuu, kun harrastaa jotakin aatetta, jonka
+vuoksi ikäänkuin elää, jota kaikin voimin koettaa saada toteutumaan ja
+josta nähtävästi kaikille olisi hyötyä, vaan jota ei kuitenkaan saa
+edistymään sen vuoksi, että ne, joilla on tavaraa ja mahtia, eivät sitä
+ymmärrä tai eivät huoli ymmärtää.»
+
+»Kyllä minä käsitän, että sellainen asia mieltä katkeroittaa. Mikä asia
+se on, jota tarkoitatte?»
+
+»Minä tarkoitan orpojen kotia. Tämä asia ei vielä rupea menestymään, ja
+se minun mieleni tekee alakuloiseksi, etteivät muut ihmiset tahdo toimia
+tuon kodin hyväksi. On kyllä väärin, että epäilen asian menestymistä,
+sillä Jumala on mahtavia mahtavampi. Jos hän on puolellani, niin kyllä
+se menestyy, ja koetanpa vieläkin sitä edistää!»
+
+He olivat nyt joutuneet koulun portille, ja Iiri sanoi Arvolle hyvästi.
+Mutta Arvo kysyi: »Puhuitteko isälleni tuumistanne?»
+
+»Puhuin», vastasi Iiri, ja sitte he erkanivat.
+
+Kun Arvo tuli kotiin, istui hänen isänsä patrunessan kamarissa, ja Arvo
+lausui: »Neiti Salmi oli hyvin alakuloinen. Minä kysyin, mikä siihen oli
+syynä, ja hän sanoi --»
+
+»Että minä olin syypää, eikö niin?»
+
+»Ei juuri sitä, mutta hän sanoi, ettei hänen asiansa tahdo menestyä, ja
+että se hänet saattaa alakuloiseksi. Minä kysyin, oliko hän isälle
+puhunut asiasta, ja hän vastasi lyhyesti: 'Olen'. Siitä arvasin, ettei
+isä hänen tointansa hyväksynyt -- mutta mitä hän siis isälle puhui?»
+
+»Tuosta orpojen kodista, jonka hyödystä jo aikoja sitte olet minua
+vakuuttanut ja jonka perustamista on tuumittu.»
+
+»Ei suinkaan isä vastustanut sen tarpeellisuutta?»
+
+»En minä suoraan, mutta sanoin vain, etten luule siitä mitään tulevan.
+Asian laita on se, että minun teki mieleni nähdä, millä tavalla tuo
+nuori tyttö aikoi asiansa panna toimeen. Miksi minä olisin häneltä
+kieltänyt pientä maapalstaa, jota hän kodin rakennusta varten pyysi, --
+mutta liikaahan se olisi, että me pitäjäläiset jättäisimme hänen
+toimekseen sellaisen työn. Hän saa nyt vähän aikaa olla siinä luulossa,
+että olen hänen vastustajansa, ja me toimimme täällä sillä välin
+kaikessa hiljaisuudessa hänen kiitettävän aatteensa hyväksi. Minä kutsun
+kunnan miehet kokoon, ja lähde sinä viemään rovastille ilmoitusta, jotta
+hän sen ensi pyhänä kuuluttaa. Aioin tämän asian jättää tulevaksi
+vuodeksi, jolloin sinä kartanoni isäntänä ja luultavasti kunnan
+esimiehenä astut minun sijaani, mutta mitä se viivyttämisestäkään
+paranee. Kullakin ajalla on tehtävänsä.»
+
+»No se oli hyvä tuuma! Minä menen heti kirjoittamaan kuulutusta.»
+
+Hetken perästä oli Arvo valmis lähtemään, mutta Iiri ei aavistanut, että
+hänen harras toivonsa ehkä aivan pian toteutuisi.
+
+
+
+
+YHDESKOLMATTA LUKU
+
+
+»Missä patruuna ja maisteri nyt viipynevät, kun eivät kotiin tule?»
+sanoi vanha Maija. »Eivätkö he tulekaan päivälliselle?»
+
+»Tulevat kyllä», vastasi patrunessa. »Odotetaan vähän.»
+
+»Vou, vou», haukkui Halli koira.
+
+»Tuossa herrat jo tulevat. Tuota koira hassua, joka haukkuu omaa väkeä!
+Kylläpä käy vanhaksi», sanoi Maija. »Kai nyt jo saa ruoan tuoda
+pöydälle?»
+
+»Ei vielä, se jäähtyy», vastasi patrunessa ja meni tulijoita vastaan.
+
+»No miten kävi kokouksessa? Olen oikein utelias», sanoi hän
+vastatulleille.
+
+»Siellä meni kuten rasvotuilla rattailla. Orpolasten kotia ruvetaan
+rakentamaan tulevana syksynä. Meidän opettajattaremme oli jo valmistanut
+kysymystä niin pitkälle, että ukot olivat ehtineet ymmärtää ja harkita
+asiaa, ja nyt se meni kokonaan itsestään. Se oli todellakin hauska
+kokous! Maakauppias siellä vähän koetteli vastustella, mutta hänellä ei
+näkynyt olevan mitään kannatusta pitäjäläisten puolelta.»
+
+»Miten Iirikin ilostunee, kun saa sen kuulla», virkkoi patrunessa.
+
+»Kyllä varmaankin», vastasi Arvo. »Tuo orpolasten koti on jo lapsesta
+ollut hänen lempiaatteensa.»
+
+»Mutta Iiristä muistan, että täällä on hänelle kirje, ja sen ehkä on
+kiire. Kentiesi hän tahtoisi siihen vastata jotakin», sanoi patrunessa
+ja huusi Sereä. Kun tyttö tuli, käski patrunessa häntä viemään kirjettä
+opettajattarelle. Sere meni, ja Maija tuli kutsumaan herrasväkeä
+ruoalle.
+
+Päivällisen jälkeen, kun kello jo läheni viittä, meni Arvo äitinsä
+kamariin kahvia juomaan. Ihalassa oli tapana, että viiden aikaan
+kokoonnuttiin patrunessan huoneeseen kahville, oli kartanossa sitte
+vieraita tahi ei. Arvo näytti erittäin miettivältä; olipa hän vähän
+hajamielinenkin, kun hän jutteli isänsä kanssa kartanon maista. Patruuna
+katsoi rouvaansa ja hymyili vähäisen -- he kyllä ymmärsivät, mikä
+nuoriin hajamielisyyttä vaikuttaa. Hetken perästä patruuna läksi
+kamariinsa, ja Arvo rupesi juttelemaan äitinsä kanssa.
+
+»Mitä äiti sanoisi, jos minä menisin kihloihin?» kysyi hän
+äkkiarvaamatta.
+
+»Mitäpä minä siihen sanoisin. Minä otaksun, että valitset hyvän tytön,
+joka voi sinut onnelliseksi tehdä. Olen ollut huomaavinani, että Lilli
+sinua rakastaa -- hän on hyvä tyttö.»
+
+»Lilli! Mitä minä sellaisella nukella tekisin? Ei hän ymmärrä, mitä
+elämä ihmiseltä vaatii. Minä tahdon sellaisen, joka voi minua tukea
+mielipiteissäni, samoin kuin minä häntä, sellaisen, joka voi olla minun
+kumppaninani ja ystävänäni.»
+
+»No, no, hyvä kyllä, mutta mistä nyt tuollaisen löydät? Onko hän jo
+tiedossa?»
+
+»On.»
+
+»Kyllä minä jo kauan olen aavistanut, kuka hän on, ja luulen, että olet
+hyvin valinnut», sanoi patrunessa.
+
+Arvo ei puhunut mitään, vaan asteli pari kertaa lattian poikki ja lähti
+sitte ulos kävelemään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Toukokuu oli loppupuolella ja luonto kokonaan uudistunut. Puut, pensaat
+ja nurmet olivat uuteen viheriään pukuun verhoutuneet. Ihalan lahden
+väreilevät aallot kimaltelivat auringon loisteessa kuten tähdet, ja
+linnut livertelivät rannan lehtipuissa.
+
+Tätä kaunista luontoa Iiri par'aikaa ihaili avatun ikkunan ääressä.
+Koululapsilla oli lupaa, ja Iiri, vaikka hän kouluansa rakastikin, tunsi
+nyt kuitenkin itsensä erittäin vapaaksi. Uuteen eloon virkistynyt luonto
+varmaan myöskin vaikutti häneen. Joku tuli kyökkiin, ja Leena riensi
+Iirin luo kirje kädessä.
+
+»Kirje! Mistä?» huudahti Iiri.
+
+»Ihalan Sere sen toi. Oli kai postissa tullut.»
+
+»Tämä on Seljalta», sanoi Iiri. Leena meni toimiinsa, ja Iiri aukaisi
+kirjeensä. Selja kirjoitti:
+
+      »Kaivattu ystäväni!
+
+Nyt, kun kesä jo pitkillä askeleilla lähenee ja lintuparvet toinen
+toisensa perään rientävät tänne pohjolaan, rupean minäkin
+malttamattomasti odottamaan sinua kotiin, että saisimme taas yhdessä
+kävellä Orjankalliolle ja soudella lahdella y. m. Mutta miksikä sinä et
+enää milloinkaan kirjoita, että halajat kotiin? Aina vain ilmoitat
+viihtyväsi *erittäin* hyvin. Minä en ymmärrä, kuinka tuo koulutyö
+saattaa olla niin erinomaisen hupaista. Kunpa vain ei siihen
+viihtymiseen olisi jokin muu syy -- -- --
+
+Minulla olisi niin äärettömän paljon kerrottavaa sinulle, etten
+oikeastaan tiedä, mistä alkaisin, mutta otan nyt puheeksi sen, mikä
+ensiksi mieleeni sattuu, ja jos näen, että kirje liiaksi venyy, niin
+jätän muutaman asian siksi, kunnes toisemme tapaamme.
+
+Ensiksikin tahdon kertoa lukkarista ja matamista, että he puuhaavat ja
+laittavat huoneisiinsa uudet tapeetit, siksi kuin sinä kotiin tulet.
+Matamin kaikki työt tapahtuvat tähän aikaan vain sen vuoksi, että sinä
+tulet kotiin.
+
+Pekko oli muutama viikko takaperin kotona. Hän oli oikein hienon hieno,
+puhui Helsingin neitosista ja kaikenmoisista ylhäisistä piireistä,
+uusista malleista, ja miten neitosilla pitää olla 'kissankorvat'
+olkapäillä y. m. Kyllä poika luontonsa pitää, vaikka hän jo yhteen
+aikaan oli muuttumaisillaan, -- muistathan, milloin se oli? -- Vahinko
+vain, ettet sinä, Iiri, ottanut tehdäksesi hänestä miestä.
+
+Kartanon Aksel on kihlannut serkkunsa Ragnhildin. Se nyt tuli
+seuraukseksi hänen Ruotsin-matkastaan. Vanhemmat ovat äärettömän
+iloissansa. He saavat nyt rikkaan miniän ja sitä paitsi -- 'noblessia'.
+Lilli ei ole voinut hyvin; alakuloiselta hän myöskin näyttää. Minä
+luulen jonkun sisällisen surun häntä kalvavan. Lilli parka on aina ollut
+pintapuolinen, eikä sellainen ihminen vastoinkäymisen tullessa voi
+suruansa kantaa, vaan sortuu. Helvi on tähän aikaan ollut usein hänen
+luonaan, ja luulen, että hän tyvenellä ja vakavalla tavallaan voi
+Lillille osottaa, missä rauhan lähde virtaa.
+
+Helystä olen kuullut, ettei hän aio tulla kotipuoleensa. Kuten kesällä
+puhuttiin, on hänellä lapsi, mutta hän kuuluu sentään tulevan hyvin
+toimeen siellä Helsingissä. Martin luona kävimme ristiäisissä pari
+viikkoa takaperin. Hänellä on oikein sievä koti. Luhtamäen torppa on
+ihan muuttunut. Kyllä huomaa, että sen isäntä on Mustialassa oppia
+käynyt. 'Mutta lapsen nimi?' -- kuulen sinun kysyvän. Niin, se on
+yksinkertainen, sievä nimi: Elvi Johanna. Seppälän Kallu on nyt Martin
+renkinä eli kumppanina. 'Kyllä Kallu vielä laulaa hyräilee työtä
+tehdessään', sanoi Hanna, 'mutta eivät hänen laulunsa enää niin iloisia
+ole kuin ennen, ja tiesi tulevatko milloinkaan --'
+
+Sireenit ikkunani edessä ovat täydessä nupussa; siksi kuin tulet,
+varmaan ensimmäiset kukat jo puhkeavat. Kuinka kaunista nyt lieneekään
+Ihalan niemellä, jossa kansakoulu sijaitsee? Oikein tekisi mieleni
+lentää luoksesi, mutta niin mahtava kuin ihminen onkin olevinaan, hän
+siinä kohden kumminkin on varpusta kehnompi.
+
+Jää hyvästi, rakas ystäväni! Terve tuloa kotiin ja ystäväsi
+
+      Seljan luo.
+
+J. k. Miten nimismiehen Nanni ja Laina jaksavat? Ovatko osottaneet
+Parkanossa saavuttamaansa suurta taitoa kuvaelmain toimeenpanemisessa,
+ja ovatko taidollaan *erityisesti* miellyttäneet ruunuvoutia 'tuota
+taas'? --
+
+      *Sama*.»
+
+»Tuo ystävällinen Selja!» ajatteli Iiri, »aina hän minulle tietoja
+lähettää. Pian pääsen häntä tapaamaan. Minäkö en halajaisi kotiin --
+mitä hän tuollaisia ajattelee, ja mitkä erityiset syyt minua täällä
+viihdyttäisivät, paitsi ihmisten ystävyys ja koulutyöni? -- Sehän on
+aivan luonnollista, että viihdyn. Mitä hän Helystä kirjoittaa? -- Niin,
+-- ettei hän milloinkaan tule kotipuoleensa. Kyllä on kovaa, kun häpeä
+on suurempi kuin halu nähdä lapsuutensa kotipaikkoja. Hely raukka,
+hänkin joutui sopimattomaan paikkaan. Voi, jospa saataisiin orpo
+raukoille omat kodit.»
+
+Iiri otti hatun päähänsä ja läksi niemelle kävelemään. Rannalla oli
+eräässä kohden kallionkieli, joka pistäysi lahteen. Iirin oli tapana
+istua siellä illoin kuuntelemassa rastaan laulua, ja sinne hän nytkin
+meni. Hän istui kalliolle ja ajatteli, kuinka äärettömän paljo hyvää
+hänen osakseen oli tullut. Tottahan hänen täytyi jollakin tavoin koettaa
+pelastaa niitä, jotka olivat samassa kurjassa tilassa, jossa hän
+huutolaisena oli ollut. »Arvoon, joka aina on ollut minua auttamassa,
+minä nytkin turvaan. Hänen täytyy minua ymmärtää -- mutta mitäpä hän
+minua kuuntelisi, kun isänsä minua vastustaa. Sama se on, mitä minä
+halpa tyttö puhun.»
+
+Niemellä oli kaikki hiljaa, ei puun hakkuuta, ei ihmisääntä kuulunut,
+ainoastaan korpirastas lauleskeli silloin tällöin, ja Iiri rupesi
+itsekseen laulamaan:
+
+      Mä olen orpo tyttö vain,
+      ken kuuntelee mun lauluain!
+      Kun korpirastas raksuttaa,
+      se yksin kyllä olla saa.
+
+      Vaan jospa öisin rastaana,
+      niin lauleleisin oksalla:
+      Oi metsän hongat tulkaatte
+      nyt kodiks' huutolaisille.
+
+      Mutt' tyttö köyhä olen vain,
+      ken kuuntelee mun lauluain?
+      Ei mahtaviin se kaiukaan,
+      se kuulumatta raukee vaan.
+
+Kun Iiri oli laulunsa lopettanut, seisoi Arvo hänen edessään. Kuten
+taivaanranta aamun sarastaessa rusottaa, niin Iirin hempeät kasvot
+rusottuivat, kun hän näin äkkiarvaamatta näki Arvon.
+
+»Älkää luulko, että laulunne kuulumatta raukeaa; teidän työnne kantaa jo
+hedelmiä. Pitäjäläiset ovat valmiit toimittamaan kodin orvoille. Oi
+Iiri, tehkäämme yhdessä työtä kansamme hyväksi! Jo kauan olen ollut
+vakuutettu siitä, että te olette se nainen, jonka rakkaus minut
+onnelliseksi saattaisi, sillä samat aatteet, samat pyrinnöt elvyttävät
+sydämiämme. Uskallanko toivoa, että minua saatatte lempiä? --»
+
+»Tekö minua lemmitte? Te, joka aina, niin pitkältä kuin muistan, olette
+ollut minun ihanteeni! Mutta ihanteet ovat saavuttamattomia -- en
+milloinkaan, en hetkeäkään ole uskaltanut ajatella, että te minua
+lempisitte. Olen vain ollut äärettömän onnellinen kaikesta siitä
+ystävyydestä, jota minulle olette runsaassa määrässä osottanut. Tämä on
+niin ihmeellistä, etten voi sitä todeksi käsittää! Oletteko ajatellut,
+että veljeni, jota rakastan, on ainoastaan halpa torppari, ja sisareni
+langennut raukka --» Iiri rupesi katkerasti itkemään.
+
+»Iiri, mitä se sinuun kuuluu? Sinua minä kunnioitan, sinua minä lemmin!
+Ja vanhempani ottavat iloiten sinut tyttäreksensä.»
+
+»Oi Arvo, se on siis totta, että sinä minua lemmit!»
+
+»Nyt ja aina!» vakuutti Arvo ja sulki nuoren morsiamen syliinsä.
+
+Laulurastas liverteli hongikossa, ja näille kahdelle kihlatulle kuului
+sen liverrys näin:
+
+»Lemmen, lemmen, pitää, pitää, kestää, kestää, iäti, iäti, iät, iät,
+iätiiii --»
+
+
+
+
+KAHDESKOLMATTA LUKU
+
+
+»Turhaa se vain on, Hely, että sinä muutat pois», sanoi Niemen Loviisa.
+»Mikäpä hätä sinun nyt enää on, kun poikakin on noin suuri.»
+
+»Suuriko? -- Huomenna täyttää kaksi vuotta. Kahdeksas päivä kesäkuuta on
+poika paran syntymäpäivä. Kyllä vain, Loviisa hyvä, parasta on, että
+muutan. Yhä enemmän olen tullut siitä vakuutetuksi. Mutta kotipitäjääni
+en voi mennä. Siellä en kehtaisi silmiäni näyttää, en työtä hankkia.
+Vaan olen ajatellut, että muuttaisin R:n pitäjään. Iiri sisareni on
+lempeänluontoinen, ja hänellä on anteeksiantavainen sydän. Hän olisi
+ennen mielellään seurustellut minun kanssani ja opettanut minua, mutta
+minä olin ylpeä enkä huolinut hänen neuvoistaan. Nyt vasta huomaan, että
+kohtaloni ehkä olisi toisenlainen, jos enemmän olisin käynyt hänen
+luonansa. Mutta se ei minua silloin huvittanut --»
+
+»Millä minä sitte täällä tulen toimeen? -- Pyykit ja leipomiset ja
+kaikki -- jäävät aivan minun niskoilleni --»
+
+»Kyllä sinä toisen vuokraajan saat tänne. Sen olen jo toimittanut.»
+
+»Niin, tuo leski, joka täällä kävi, -- vaan ennemmin minä sinut olisin
+pitänyt.»
+
+»Mutta minähän jäinkin tänne sillä ehdolla, että pääsisin pois heti, kun
+toisen vuokraajan hankin sijaan.»
+
+»Kyllä niin», sanoi Loviisa. Hän, joka oli jotenkin itsekäs nainen,
+olisi halusta pitänyt Helyn, sillä häneltä riitti aina aikaa Loviisan
+töihin, ja sen Loviisa kyllä arvasi, ettei toinen vuokraaja olisi yhtä
+valmis häntä auttamaan.
+
+»Kun eilen kävin tohtorin luona», kertoi Hely, »sanoi hän, että
+sydämessäni on vika, ja kun minä tahdoin tietää, onko se vaarallista,
+niin hän vastasi: 'Teidän pitää välttämän kovia mielenliikutuksia.' Minä
+kysyin taas, mitäpä sitte saattaisi tulla tuosta kovasta
+mielenliikutuksesta, ja hän vastasi: 'äkillinen kuolema'. Nuo sanat,
+Loviisa hyvä, vaikuttivat sen, että minä tahdon muuttaa, en itseni
+tähden, vaan Maurin, -- sillä kun minä kerran olen poissa, ottaa Iiri
+kyllä pojan ja kasvattaa hänet kelvolliseksi. Hän ei salli, että Mauri
+pannaan huudolle, sen kyllä tiedän.»
+
+»Mitä sen sitte tekee, koska sinä tahdot mennä», sanoi Loviisa ja läksi
+lastensa luo.
+
+Pikku Mauri nukkui Helyn vuoteella. Hänen vaaleakiharainen pääkkösensä
+oli sievä, ja kasvonsa erittäin hienopiirteiset. Hely katseli lastansa
+ja huokasi, lausuen itseksensä: »Kuka sinua varjelee täällä maailmassa,
+jos äiti sinulta viedään? -- Mitä raukka sanonkaan? Herra, suo anteeksi!
+Mitä minä voin, ellet *sinä* ole apunani? Suojaa, Herra, tätä lasta,
+niin hänen aina hyvin käy!»
+
+Lohdutettuna rukouksestaan meni Hely nyt levollisena toimiinsa. Hän
+rupesi etsimään kokoon vähiä tavaroitaan ja katsoi, mitä hänellä oli
+sellaista, jota ei sopinut mukaan ottaa. Muutamia kapineita hän antoi
+Loviisalle, ja toisia Loviisa häneltä osti halvasta hinnasta.
+
+Parin päivän päästä oli hän aivan valmis lähtemään. Hän meni vain
+tilaamaan ajuria, joka hänet veisi junalle. Pikku Mauri katseli
+ikkunassa ja huusi tavan takaa: »Kohta Maui pääsee isolla hummalla
+ajamaan, oikein suujella hummalla, joka huutaa pii.»
+
+Loviisa Niemen lapset katselivat Mauria ikäänkuin jotakin etevänlaista
+olentoa, kun tiesivät, että tuo pikkuinen leikkiveikka nyt pääsisi
+matkustamaan. He eivät oikein ymmärtäneet, mimmoista se matkustaminen
+oli, mutta jotakin semmoista se oli, jota isot ihmisetkin tekivät.
+
+»Tuolla tulee äiti ja humma ja jattaat!» huudahti Mauri, joka näki Helyn
+palaavan ajurin rattailla.
+
+Nyt vasta, kun eronhetki tuli, huomasi Loviisa oikein, miten suuri apu
+hänellä oli Helystä ollut ja miten hän tulisi häntä kaipaamaan. Hän
+kiitti Helyä kaikesta hyvästä ja tuli saattamaan häntä junalle, jättäen
+lapset siksi aikaa isän huostaan.
+
+Heidän tultuansa asemalle seisoi Loviisa Maurin vieressä, sillä aikaa
+kuin Hely toimitti kapineitansa junaan. Eräs nuori komea neiti käveli
+edestakaisin asemahuoneessa ja katsahti pikku Mauriin, joka seisoi
+Loviisan vieressä.
+
+»Katsoppas», sanoi neiti eräälle tuttavalleen, »eikö tuo lapsi ole
+ihmeen kaunis! Olen oikein huvikseni katsellut häntä -- ja tiedätkö
+miksi?»
+
+»Tietysti siksi, että hän on kaunis lapsi.»
+
+»Ei, mutta hän on ihmeellisesti sulhoni näköinen. Nuo kiharat ja hienot
+kasvonpiirteet ovat aivan samanlaiset kuin Akselin. Silmät vain on
+lapsella ruskeat, mutta sulhollani siniset.»
+
+»Tuommoisia morsiamet ovat. Kun jotakin kaunista näkevät, saa se kohta
+heidän valittunsa muodon, ja niin, Ragnhild, on sinunkin laitasi.»
+
+Juna vihelsi ja Mauri huudahti iloissaan: »Iso humma huutaa pii --»
+
+»Mitä hän sanoo?» kysyi Ragnhild ruotsiksi, sillä hän ei ensinkään
+ymmärtänyt suomea.
+
+Loviisa selitti, mitä poika sanoi, ja Ragnhild hymyili sekä antoi
+pojalle appelsiinin. Samassa Hely tuli poikansa luo ja loi kiitollisen
+katseen komeaan neitoseen, joka oli osottanut hyvyyttä hänen lastansa
+kohtaan. Tuolla appelsiinilla oli neito ainiaaksi voittanut äidin
+sydämen.
+
+Juna vihelsi taas, ja Hely meni Maurin kanssa kolmannen luokan vaunuun,
+mutta Ragnhild Aateli toisen luokan. Hänen kumppaninsa, eräs Helsingissä
+asuva sukulainen, huusi hänelle vielä: »Vie paljo terveisiä setä ja
+täti Aatelille sekä sulhasellesi ja Lillille.»
+
+»Kiitos, kiitos!» vastasi Ragnhild, ja juna lähti liikkeelle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kylässä lähellä Ihalan kartanoa asui eräs suutarinleski kuusivuotiaan
+poikansa kanssa omissa huoneissaan. Lesken asunto oli tilava, sillä
+siinä oli kaksi kamaria ja kyökki; nyt kesällä varsinkin olivat huoneet
+melkein aina tyhjänä, kun poika juoksenteli ulkona ja leski istui
+portailla ompelemassa. Niin istui hän eräänä iltana, kun nainen ja pieni
+poika tulivat ajaen rattailla, jotka seisahtuivat lesken portille.
+
+Nainen astui rattailta ja otti pojan mukaansa sekä käski kyytimiehen
+odottaa. Hän tuli nyt lesken luo ja sanoi: »Olen kuulustellut, olisiko
+tässä kylässä jollakulla huonetta vuokrattavana, sillä minä tahtoisin
+asettua tänne asumaan, ja minut osotettiin teidän luoksenne.»
+
+»Kyllä tässä tilaa on, jos muuten sovimme», vastasi leski. Nainen
+suostui maksamaan, mitä leski vaati vuokraa, ja niin oli kaupat tehty.
+
+»Tässä on muuttokirjani, tahdotteko nähdä? Minun täytyy mennä viemään
+sitä pappilaan.»
+
+»Hely Antintytär Antinen --» luki leski, »ja Mauri Helynpoika -- Hm, hän
+on siis isätön lapsi? --»
+
+»On», vastasi Hely alakuloisena.
+
+»Eikö teillä täällä ole keitään tuttavia.»
+
+»Kansakoulunopettajattaren tunnen», sanoi Hely.
+
+»Vai niin. Kannetaanko nyt kapineet sisälle?»
+
+»Kyllä.» Hely meni maksamaan kyytimiehelle; sitte hän kantoi sisään ne
+vähät tavarat, mitä hänellä oli, ja mies läksi matkoihinsa.
+
+Mauri juoksi pitkin pihaa lesken pojan eli Juskan kanssa. Tämä laveampi
+tila tuntui lapselle oudoksesta hauskalta, sillä ei Helsingissä ollut
+sellaista viheriäistä pihaa kuin täällä. Tavan takaa hän tuli äitinsä
+luo juttelemaan, että Juska oli näyttänyt hänelle jotakin uutta.
+
+Hely asetti kaikki kapineensa paikoillensa. Ullakolle hän sai laskea,
+mitä hän ei joka päivä tarvinnut. Ruokatavaroita oli hänellä myöskin
+vähän, ja ne hän vei lesken ruoka-aittaan, joka oli laitettu huoneitten
+alle. Juuri kun hän kantoi sinne ryynipussejansa, tuli Mauri juosten
+hänen luoksensa ja huudahti: »Äiti, äiti! Juska näytti Mauille pienen,
+pikkuisen valkoisen humman, ja se sanoi: öh, öh.» Juska juoksi perässä
+huutaen:
+
+»Porsas se on! Ei se mikään humma ole, sianporsas vain.» Siis Mauri jo
+sai tietää, mimmoinen elävä porsas on.
+
+Ilta oli kulunut Helyn puuhatessa, ja hän huusi Mauria illallista
+syömään. Kun poika tuli, otti Hely hänet syliinsä, ja lapsi, joka oli
+juoksemisestaan ja matkasta väsynyt, ei jaksanut paljoa syödä, vaan
+nukkui siihen. Hely riisui vaatteet pojan yltä ja laski hänet hiljaa
+vuoteellensa. Mauri nukkui lapsen levollista unta, mutta äiti istui
+vielä kauan juttelemassa suutarinlesken kanssa. Hän kysyi, saisiko
+täällä helposti työnansiota, ja minkälaista. -- Leski sanoi, että
+Ihalasta saisi kehruuta ja kaikenlaista ompelutyötä. »Mutta minä olen
+myöskin ommellut vaatteita kyläläisille, joten teidän sopii minun
+kanssani yhdessä ruveta ompelemaan. Minulle tuodaan työtä niin paljon,
+etten ajoissa joudu kaikkia valmiiksi saamaan.» Tämä osotti, että
+Helyllä toimeentulon puolesta oli hyvät toiveet.
+
+Vihdoin Hely kysyi, mitä opettajattaresta pidettiin, ja leski vastasi:
+»Hänestä kaikki pitävät, sillä lapset ovat koulussa tulleet paljon
+tottelevaisemmiksi, ja hän on kovin toimelias ja tekee kaikin puolin
+työtä kansan hyväksi. Nyt hän on saanut toimeen, että syksyllä ruvetaan
+rakentamaan lastenkotia, jossa kaikki orvot saavat kodin. Kyllä Ihalan
+patruuna ja Arvo maisteri sen oikeastaan saivat aikaan kokouksessa,
+vaikka vastustajia silloinkin löytyi. Maakauppias varsinkin oli
+koettanut heitä vastustaa ja vieläpä yllyttää muitakin ihmisiä, mutta
+opettajatar oli jo moniaalla puhunut asian tärkeydestä, niin ettei
+siihen maakauppias mitään voinut, varsinkaan kun patruuna otti asian
+haltuunsa. Tuo maakauppias kuuluu sitäpaitsi olevan roistomainen;
+mieshän muutti tänne nykyään. Hänellä kuuluu olleen suuri talo, mutta
+tuhlasi kaikki. Rouvan isä, Renkalan rusthollari, oli sitte auttanut
+häntä, joten pääsi alkuun ja rupesi täällä kauppaa pitämään, mutta
+kauppias ryyppää ja rouvan sanotaan juovan ämmien kanssa kahvia.»
+
+»Vai tänne hänkin on tullut», sanoi Hely. »Ja noinko Renkalan rahat
+menevät?»
+
+»Tunnetteko heidät?»
+
+»Tunnen minä Renkalan ja hänen tyttärensä. Mutta nyt minua jo väsyttää
+niin kovin, että täytyy mennä maata.»
+
+»Niin, kyllä maar, kello on jo yksitoista; minäkin tässä näin kauan
+löpisen enkä muista, että olette matkastakin väsynyt; mutta oli kovin
+hauska jutella, kun kerran puhekumppanin sain», sanoi leski ja läksi
+kamariinsa.
+
+Jättäen kaikki huolensa Jumalan haltuun vaipui Hely väsyneenä makeaan
+uneen uudessa kodissaan.
+
+
+
+
+KOLMASKOLMATTA LUKU
+
+
+Kesä oli mennyt, elokuu oli loppupuolella. Pelloilla näkyi kuhilaita
+joka haaralla. Hely oli hyvin tullut toimeen suutarinlesken luona. Se
+vain välistä häntä huolestutti, että Mauri juoksi Juskan perässä
+kaikkialle ja usein loukkasi itsensä, kun yritti kiivetä paikkoihin,
+joihin hän ei saattanut päästä, vaikka Juska pääsi. Lähellä
+suutarinlesken asuntoa oli talojen välissä vainiotilkku, jonka vuoksi
+siinä myöskin oli maantienveräjä. Kun matkustavaiset ajoivat kylän läpi,
+täytyi heidän siis tässä kohden vähentää vauhtia, ja milloin vain vaunut
+siitä menivät, niin pojat heti kiirehtivät päästäksensä vaunujen taa.
+Jokainen äiti ymmärtää, että tämä Helyä huolestutti. Hän oli kyllä
+kieltänyt poikaansa, mutta kun Juska meni edellä, ei Maurikaan kieltoa
+muistanut.
+
+Eräänä päivänä, kun Mauri leikki kivillä ja kuusenkävyillä sisällä ja
+Hely ompeli, tuli leski ulkoa ja sanoi: »Olipa hyvä, että poika oli
+sisällä, sillä nuori patruuna ajoi juuri tästä ohitse semmoista vauhtia,
+että jos poika olisi maantiellä ollut, niin pian olisi saattanut joutua
+hevosen jalkoihin. Kuulin tuolla kylässä, että patruuna meni
+morsiantansa noutamaan. Kaikkialla nyt puhutaan, että hän ja opettajatar
+ovat kihloissa. Sanotaan, että keväästä asti ovat olleet, vaikka siitä
+nyt vasta on ruvettu puhumaan.»
+
+Hely ei vastannut tähän mitään. Hän kävi hirveän kalpeaksi ja sanoi
+voivansa pahoin sekä meni heti pitkäkseen vuoteellensa.
+
+Leski ihmetteli, mikä häneen nyt noin äkkiä tuli, ja sanoi: »Se on
+varmaankin kohtausta, ei mikään muu niin äkkiä ota kiinni.»
+
+Mutta Hely kyllä tiesi, mikä otti kiinni. »Iirikö menee tuohon sukuun?»
+-- ajatteli hän. »Siis on Mauri taas ilman hoitajaa, jos äiti kuolee.
+Ihalaanko Mauri? Ei, ei milloinkaan! Iiri saisi hävetä koko elinaikansa
+sisarensa tähden, ja kaikki ihmiset sanoisivat: 'Tuo on isätön lapsi.'
+-- Kauas täältä pitää Mauri vietämän. Martin luona tulee hänestä
+kelvollinen talonpoika, ja Hanna on hyvä ihminen, hän kyllä Maurin
+äidiksi rupeaa.»
+
+Parin päivän kuluttua oli Hely taas toipunut. Hän istui portailla
+ompelemassa, sillä ilma oli lämmin; Juska ja Mauri juoksentelivat
+pihassa.
+
+Samassa kuului maantieltä ratasten jytinää ja vaunut ajoivat hiljakseen
+ohitse. Hely katsoi vaunuissa istuviin ja kävi lumivalkeaksi. Lapset
+juoksivat maantielle, ja Hely tahtoi huutaa heitä pois, mutta hän oli
+kuten kivettynyt eikä saanut sanaa suustaan. Vaunuissa istui Aksel ja
+hänen morsiamensa Ragnhild. Juska kiipesi vaunujen taa ja Mauri, joka ei
+jaksanut kiivetä juoksi perässä, pitäen kiinni vaunuista.
+
+»Pois sieltä takaa!» huusi ajaja, mutta Juska ei mennyt pois. Aksel
+sieppasi kiivaasti ajajalta piiskan ja huimasi sillä vaunujen taa.
+Silloin Mauri kovasti rupesi huutamaan, sillä piiskan sivallus oli
+sattunut häneen, joka juoksi vaunujen vieressä, eikä ulottunutkaan
+Juskaan. Kimeä hätähuuto kuului myöskin suutarinlesken portailta. Hely
+oli kuullessaan lapsensa äänen päässyt kivettyneestä tilastaan. Hän
+kirkasi ensin ja juoksi sitte, aavistaen mitä hirveintä, maantielle.
+Päästyänsä vaunujen luo, jotka nyt seisahtuivat, koska ajaja meni
+porttia avaamaan, kohtasi hänen katseensa Akselin. Mitä kaikkea Aksel
+näki noissa mustissa silmissä, sitä en tiedä, mutta varma on, että hänen
+täytyi luoda silmänsä maahan päin. Hely otti syliinsä itkevän Maurin ja
+riensi kotiin, mutta Aksel sanoi lujasti palvelijalle: »Aja!» Vaan kun
+hevoset läksivät liikkeelle, huudahti Ragnhild: »Aksel, älä anna hänen
+ajaa, minä tahdon mennä katsomaan tuota lasta, miten hänen laitansa on.»
+
+»Älä mene, armas Ragnhildini -- se vaikuttaa sinun hermoihisi -- -- ja
+--»
+
+»Minun hermoihini! Ei minun hermojani mikään vaivaa; minä tahdon mennä!»
+
+»Tästä vain syntyy ikävyyksiä, ei minua haluta nähdä kyyneleitä ja
+parkumisia -- vähäinen piiskan näpähys -- mitä tuo nyt oli -- Minä
+lupaan, että heti Ihalaan tultuani annan kuulustaa, kuinka lapsi voi, ja
+sinä saat nähdä, ettei häntä mikään vaivaa.»
+
+»Minä tahdon mennä häntä katsomaan, sen olen sanonut. Jää sinä tänne,
+minä menen yksin», ja hän tarttui ajajaan, vaatien häntä seisahuttamaan
+hevosia.
+
+Aksel näytti erittäin tuskastuneelta; hän rukoili vieläkin Ragnhildia
+luopumaan aikeestansa, mutta kun neito oli luja päätöksessään, sanoi
+Aksel hänelle: »Noh, koska olet itsepintainen, niin minäkin tahdon olla
+samoin. Saat sitte mennä yksin.» Ja Ragnhild meni.
+
+He olivat joutuneet jo hyvän matkaa lesken asunnosta, mutta Ragnhild
+astui kiireesti. Hän oli erittäin kiihkeässä mielentilassa, sillä hän ei
+enää tuntenut sulhoansa. Hän ajatteli käydessään: »Mitenkä Aksel saattaa
+olla noin epäkohtelias, että ennemmin seisoo maantiellä hevosten
+vieressä kuin seuraa minua? Hän sanoi minua itsepäiseksi. Kumpi meistä
+oli itsepäinen? Hän se oli. Minun oli syytä mennä katsomaan lasta, oliko
+hän pahoinkin loukkaantunut -- mutta Aksel jäi maantielle vain pelkästä
+oikullisuudesta. Sellainenko onkin hänen rakkautensa?» Näin hän tuumaili
+kävellessään suutarinlesken asunnolle, jonne hän jo ennätti.
+
+Hän meni sisälle ja näki Helyn, joka istui tuolilla ja hautoi kylmällä
+rievulla Maurin kasvoja. Ragnhild läheni häntä luoden silmänsä Maurin
+kasvoihin, joissa pitkä punainen naarmu osotti piiskan jäljen, ja tunsi
+heti lapsen, jonka hän oli nähnyt Helsingin asemalla. Hely huomasi
+myöskin, että Ragnhild oli sama, joka hänen lapselleen oli appelsiinin
+antanut, ja hänen tummat silmänsä kävivät heti lempeämmiksi. Hän
+vakuutti Ragnhildille, että Mauri kyllä pian parantuisi, vaikka naarmu
+nyt vähän rumalta näytti. Ragnhild otti pienestä laukusta, joka hänellä
+oli muassaan, monenlaisia makeisia ja antoi ne Maurille. Sitte hän läksi
+pois, luvaten tulla pian jälleen.
+
+Kun Ragnhild palasi, katsoi Aksel häneen vähän levottomasti, mutta kysyi
+kuitenkin: »Oliko lapsi pahoin loukkaantunut?»
+
+»Pahoin kyllä, mutta ei vaarallisesti. Oi, hän oli niin suloinen, kuten
+pikkuinen enkeli, kun hänet näin Helsingin asemalla, mutta nyt oli
+hänellä suuri punainen naarmu kasvoissaan, ja se häntä niin rumensi,
+että tuskin häntä tunsin. Äiti parka oli aivan kuolonkalpea, mutta
+erittäin kaunis ihminen; vahinko vain, etten osannut hänen kanssaan
+puhua -- vähän kuitenkin hän ymmärsi ruotsia. Jolleivät Arvo ja Iiri
+olisi jääneet jälkeemme, olisin mennyt sinne Iirin kanssa.»
+
+»Huomenna annamme kuulustaa, miten pojan laita on», sanoi Aksel.
+
+»Minä menen sinne itse», vastasi Ragnhild, »ja otan Iirin mukaani, sillä
+he eivät minua oikein ymmärrä, kun en osaa suomea puhua».
+
+»Se on tarpeetonta.»
+
+»Miksi noin sanot, Aksel? Minä en sinua ymmärrä enää. Miksikä et itse
+tule minua saattamaan suutarinlesken luo? Olet ikäänkuin pelkäisit
+jotakin; miksi olet noin kummallinen?»
+
+Akselin ei tarvinnut vastata, sillä samassa hän näki Arvon ja Iirin
+tulevan ajaen lesken töllin sivutse ja huudahti: »Kas tuolla Arvo ja
+Iirikin jo meidät saavuttavat. Aja, Heikki!»
+
+Suutarinlesken luona huomattiin myöskin, kun Arvo ja Iiri ajoivat
+ohitse. Hely katsoi ulos ikkunasta ja tunsi sisarensa. Koko hänen
+lapsuutensa aika tuli nyt äkisti hänen eteensä -- se aika, jolloin hän
+vielä oli puhdas ja viaton kuten hänen sylissään lepäävä Mauri. »Se
+aika» -- ajatteli hän, »se on ollut ja mennyt -- mutta pian, jo pian
+uusi aamu koittaa --» Hän laski kätensä sydämellensä ja sanoi itsekseen:
+»Tässä, tässä on kuolema -- ahdistus alkaa jo.» Äkisti hän nyt laski
+nukkuvan Maurin vuoteellensa, otti paperiliuskan arkustaan ja rupesi
+kirjoittamaan seuraavaa:
+
+      »Martti rakas!
+
+Kohta tulee kolme vuotta kuluneeksi siitä, kun toisistamme Hämeenlinnan
+asemalla erkanimme. Silloin lupasit, että sinulla minua kohtaan aina
+olisi veljellinen sydän sekä että, jos sinulla olisi leipää, vaikka
+vähänkin, niin riittäisi siitä aina palanen minullekin. Itselleni en nyt
+apuasi pyydä, vaan pienelle Maurilleni; hän on kohta orpona maailmassa,
+sillä pian tulee elämäni ehtoo. Minulla on sydämessäni kipu, joka ei
+salli mielenliikutusta -- niin sanoi lääkäri. Sitä en kuitenkaan ole
+voinut välttää -- -- se on nyt tullut, ja minä tunnen, että en monta
+hetkeä enää ole täällä maailmassa. Muutin tänne R:n pitäjään ollakseni
+lähempänä Iiriä, mutta olen kuullut, että hän on joutuva Ihalan
+sukukartanon haltijattareksi, eikä Maurin sovi mennä sen suvun
+armoleipää syömään -- -- Minä siis pyydän ja rukoilen, että sinä ja
+Hanna kasvattaisitte Maurista rehellisen, kelvollisen talonpojan,
+sellaisen, joka kaikkea petosta kammoksuu, joka rakastaa ja etsii
+totuutta kaikissa asioissa. Vielä pyydän sinua ja Hannaa sekä myöskin
+lukkarin väkeä antamaan minulle anteeksi kaiken sen surun, jonka olen
+teille tuottanut! Kun tämä kirje teille saapuu, olen jo poissa; minä
+olen pyytänyt suutarinleskeä, jonka luona asun, lähettämään tämän
+sinulle vasta kuolemani jälkeen. Soisin hartaasti, että itse tulisit
+poikaani noutamaan, ja olen täydellisesti vakuutettu siitä, että tämän
+toivoni täytät. Viimeiseksi vielä rukoilen: osottakaa rakkautta pienelle
+Maurilleni! Herra *teitä* ja *häntä* suojelkoon! Nyt menen halusta pois.
+Kristuksen veri puhdistakoon minut synneistäni -- --
+
+      Hely.»
+
+Kirjoitettuansa tämän kirjeen sulki hän sen ja meni toiseen huoneeseen
+lesken luo, sanoen: »Jos kuolema äkisti kohtaisi, niin toimittakaa tämä
+kirje K:n pitäjään Martti veljelleni.»
+
+»Mikä teidän nyt on? Oletteko kipeä?» kysyi leski.
+
+»Olen», vastasi Hely, ja samassa hän oli kaatumaisillaan lattialle,
+mutta leski tarttui häneen kiinni ja sai hänet vielä taluttamalla
+vuoteelle.
+
+Leski otti Maurin hänen äitinsä vierestä pois ja vei lapsen omaan
+kamariinsa. Sitte hän juoksi kylään ja sai sieltä mukaansa erään muijan,
+joka tuli Helyä hieromaan. Hetken perästä he saivat Helyn vähän
+toipumaan, mutta pian vaipui hän taas horrostilaan ja makasi näin koko
+yön. Aamulla hän aukaisi silmänsä, katsoi ympärilleen ja sanoi: »Hän ei
+ole vielä tullut -- tuo muhkea hyvä neito --» Hely puhui katkonaisesti,
+sillä hänen henkeänsä näkyi ahdistavan. Hetken perästä hän istui
+vuoteellensa ja jatkoi taas: »Sanokaa viimeiset terveiset
+opettajattarelle -- hän on minun sisareni!»
+
+»Hän! Mennään heti häntä kutsumaan!» huudahti leski. Mutta Hely huokasi
+kerran oikein syvään, ja samassa hän raskaasti painui takaisin
+vuoteellensa. Kun muijat menivät häntä katsomaan, huomasivat he, ettei
+siinä enää ollut mitään tehtävänä, sillä Hely oli jo päässyt pois
+kaikista tämän maailman vaivoista. Hän oli kuollut.
+
+Tunti ehkä oli kulunut tämän tapauksen jälkeen, kun Ragnhild ja Iiri
+kiirein askelin lähenivät suutarinlesken asuntoa. Leski meni portaille
+heitä vastaan ja sanoi: »Myöhään tulitte, hän on nyt kuollut.»
+
+»Mitä sanotte, onko lapsi kuollut?» kysyi Iiri.
+
+»Ei, mutta äiti. En tiedä, ottiko tuo tapaus häneen niin kovasti, vai
+mikä lienee ollut, mutta hän kävi vain kovin huonoksi, vaikka tänne
+hierojankin toin. Heikko hän, vainaja, aina oli, mutta en minä hänessä
+mitään erinomaista vikaa muuten ole havainnut. Tuo muori, joka häntä
+hieromassa kävi, sanoo hänen saaneen sydämenhalvauksen. Niin, hän käski,
+vainaja, minua sanomaan opettajattarelle hänen viimeiset terveisensä --
+sanoi olevansa teidän sisarenne.»
+
+»Sisareni! Hyvä Jumala! Se on siis Hely! Laskekaa minut häntä
+katsomaan!» Iiri juoksi sisälle, ja siellä makasi Hely, tuo ennen
+kukoistava kestikievarityttö, kalpeana vuoteellaan. Siinä oli kukkanen,
+taitettu, armottomasti tallattu, myrskyyn viskattu --
+
+Iiri laski polvilleen vuoteen viereen ja itki sisar-raukkansa kohtaloa.
+Tässä rukoili hän Jumalaa avuksensa, jotta hän voisi koko elämänsä
+aikana tehdä työtä kansansa kohottamiseksi, sillä tässä, hänen ja
+sisarensa kohtalossa, hän näki kasvatuksen eri vaikutukset.
+
+Ragnhild oli hämmästyksissään kaikesta, mitä näki, mutta kun Iiri
+selitti hänelle asiat, kävi hän miettiväksi. Iiri kyseli leskeltä, koska
+Hely oli tullut asumaan hänen luoksensa, ja leski vastasi:
+
+»Tuossa hän, vainaja, tuli kesäkuun kahdentenatoista päivänä. Minä
+istuin tuolla portailla ompelemassa, kun rattaat seisattuivat portin
+eteen -- se ehkä oli noin kuuden aikaan iltapäivästä, niin se
+muistaakseni oli -- hän talutti Mauria kädestä ja kysyi, olisiko minulla
+huonetta vuokrattavana. Häntä oli neuvottu minun luokseni, kun kylässä
+tiesivät, että minulla on runsaanpuolisesti näitä huoneita. Sitte hän,
+vainaja, näytti paperinsa, ja kun minä näin, että hänellä oli hyvät
+paperit, paitsi tuossa yhdessä asiassa, jonka röökinät tietävät, niin
+teimme heti kaupat, enkä minä sitä ole katunut. Kyllä hän on ollut siivo
+ihminen ja minullekin hauskuutena ja apuna.»
+
+Mauri tuotiin nyt tätinsä nähtäville. Hän oli puhtaaksi pesty ja hyvissä
+vaatteissa. Kun poika näki äitinsä, sanoi hän: »Hejää jo, äiti, älä noin
+kauan makaa!»
+
+»Anna äidin nukkua ja tule tädin luo, tule tädin omaksi pojaksi», lausui
+Iiri ja tarjosi hänelle makeisia.
+
+»Äitin poika Maui on», sanoi lapsi ja rupesi itkemään, mutta Iiri
+varoitti: »Ole hiljaa, pikku Mauri, että äiti saa nukkua.» Sitte hän
+pyysi suutarinleskeä toimittamaan kaikki, mitä kuolleen viimeistä pukua
+varten tarvittaisiin, jätti leskelle rahoja sekä lupasi pian tulla
+takaisin. Maurin hän vei mukaansa.
+
+Ihalan lähelle tultuansa sanoi Iiri Ragnhildille: »Kerro sinä Ihalassa,
+mitä on tapahtunut, minä vien Maurin kotiin.»
+
+»Kyllä», sanoi Ragnhild, »mutta Iiri, vastaa minulle yhteen
+kysymykseen: Tunsiko Aksel sisartasi?»
+
+»Tunsi», vastasi Iiri lyhyesti.
+
+»Kuules, Iiri! On ikäänkuin jotakin olisi olemassa Akselin ja minun
+välissä, -- joku salaisuus -- -- Meidän välimme ei ole enää kuten ennen
+-- minä en saata luottamuksella häneen turvata. Siitä asti, kuin tänne
+tulin, on hän ollut minulle käsittämätön. Hän on kohtelias ja
+ystävällinen, mutta kuitenkin hänessä on jotakin vierasta ja epäsuoraa.
+-- jotakin levotonta --»
+
+»Puhu hänelle suoraan, mitä ajattelet, ja kysy siitä, mitä epäilet --»
+
+»En, hänen täytyy itse minulle puhua, miksi hän ei tullut kanssani
+lesken asunnolle. Oli suuri loukkaus minua kohtaan, ettei hän tullut,
+mutta -- minä rupean jo aavistamaan, mikä siihen oli syynä.»
+
+»Teidän välinne ei sillä tavalla hyvänä pysy, jos noin punnitset, kenen
+velvollisuutena ensi askeleen ottaminen on.»
+
+»Saattaa niin olla, ettei välimme hyväksi tule. Matkalla ihmiset oppivat
+toisiansa tuntemaan -- niinhän sanotaan; minä olen ehkä myöskin nyt
+vasta tällä matkalla oppinut tuntemaan Akselin», sanoi Ragnhild ja läksi
+lehtokujaa pitkin kartanoon, mutta Iiri meni kotiin pienen Maurin
+kanssa.
+
+Kotiin tultuansa kertoi Iiri Leenalle, mitä jo tiedämme, ja Leena rupesi
+heti Mauria hyväilemään sekä näyttämään kaikenlaista, minkä hän arvasi
+poikaa miellyttävän. Mutta Iiri meni kamariinsa, jossa hän vaipui syviin
+mietteisiin. Hänen sydämensä oli täynnä ristiriitaisia tunteita. Hänellä
+oli nyt luonaan tuo orpo poika, jota hän epäilemättä oli velvollinen
+hoitamaan, mutta saattoiko hän viedä Ihalaan isättömän lapsen? Eivätkö
+Arvo ja hänen vanhempansa monta kertaa loukkaantuisi ihmisten kysyessä,
+kenen lapsi pikku Mauri on? »Olenhan ollut täydellisen onnellinen, onhan
+minulla ollut juhannushetkeni -- mitä tarvitsee minun pyytää enempää!»
+ajatteli Iiri. Mutta toinen ääni kuiskasi taas: »Voiko Arvo sitte
+milloinkaan tulla onnelliseksi -- hyväksyykö hän minun tuumani? Mutta --
+se on kuitenkin velvollisuuteni --»
+
+Iiri otti paperia ja kirjoitti päättävästi:
+
+      »Arvo rakas!
+
+Suo minulle anteeksi, että sinut murheelliseksi saatan -- itse olen
+myöskin niin suruissani, etten oikein saa ajatuksiani koossa pysymään.
+Niin, kallis ystäväni -- siksi minun tästä lähtein täytyy sinua nimittää
+-- minä näen, mikä suuri juopa on syntynyt meidän välillemme.
+Velvollisuuteni vaatii minua sisar-vainajani lapsen kasvattajaksi, enkä
+häntä tahdo tuoda vanhempiesi kotiin. Minä tiedän jalon luonteesi
+sallivan sinun tehdä minun tähteni senkin uhrauksen, että ottaisit pojan
+kotiisi, mutta sinne en häntä milloinkaan tuo. Oi Arvo, kyllä tämä nyt
+katkeralta tuntuu -- mutta onneton ei ihminen kuitenkaan ole silloin,
+kun hän velvollisuutensa täyttää -- --»
+
+Iiri istui mietteissään eikä huomannut, että joku häntä hiljaa läheni.
+Se oli Arvo, joka kuultuaan Ragnhildilta, mitä oli tapahtunut
+suutarinlesken luona, riensi morsiamensa luo, sillä hän arveli, että
+Iiri jotakin lohdutusta kaipasi. Mutta nähtyänsä Iirin istuvan kynä
+kädessä kirjoittamassa, kurkisti Arvo hänen olkansa ylitse ja näki
+hämmästyksekseen kirjeessä oman nimensä. Hän luki edemmäksi ja huudahti:
+»Iiri! Mitä sinä kirjoitat! Kuinka saatat ajatellakaan, että minä tuon
+pojan tähden sinusta luopuisin -- en milloinkaan!» -- Samassa hän muisti
+isoisänsä kohtalon sekä sen runopätkän, jonka tämä oli rakkaallensa
+kirjoittanut, ja sanoi innostuneena: »Minä sanon sinulle, kuten isoisäni
+kerran sanoi morsiamelleen:
+
+      'Ennenpä kyyhky pieni
+      armaastaan eriää,
+      kuin sinua, kallis Iiri,
+      sun sulhos hylkäjää!'
+
+Se ei tapahdu, että minä sinun antaisin noin heittää onnemme
+turhanpäiten menemään; meidän tulee tukea toisiamme hyvissä teoissa ja
+me alamme työmme tämän pienen orvon kasvattamisella.»
+
+»Oi Arvo, minä tunnen kyllä sinun mielipiteesi, mutta vanhempasi ehkä
+kärsivät. Hekin ovat niin ylevämielisiä ihmisiä, etteivät sitä tahdo
+näyttää, mutta --»
+
+»Et saa puhua tuollaisia! Minä otan tämän kirjeen ja vien sen
+vanhemmilleni; se on minulle kirjoitettu, vaikka onkin keskeneräinen.»
+
+»Älä puhu mitään vielä, mieti asiaa pari päivää; minä olen vakuutettu
+siitä, että huomaat parhaaksi, mitä olen sanonut.»
+
+»Se ei ole parasta; mutta parin päivän perästä ehkä huomaat itse, ettei
+ihmisen tyhjänpäiten tarvitse onneansa uhrata. Ei minun äitini ole
+sellainen kuin everstinna tätini. Jos häntä anopiksesi aikoisit, niin
+silloin ehkä nuo ennakkoluulot olisivat paikallaan. Älä nyt suotta
+poskiasi kalpeiksi itke, vaan ole rauhassa», lausui Arvo, ja painaen
+suutelon morsiamensa huulille hän sanoi hyvästi ja lähti kotiin.
+
+Maurin itku kuului kyökistä, ja Iiri meni ottamaan häntä kamariinsa sekä
+koetti lapsukaista viihdytellä, miten parahiten saattoi, sillä poika,
+joka ei ymmärtänyt, ettei kuolema uhriansa takaisin anna, pyysi vähän
+päästä äitinsä luo. Illalla kävi viihdyttäminen kuitenkin vaikeammaksi,
+kun ei lapsi tahtonut nukkua, vaan itki yhäti, kaivaten äitiään.
+
+Seuraavana päivänä Mauri pääsi Iirin kanssa katsomaan äitiänsä, ja kun
+poika näki muutoksen, joka kuolleessa oli tapahtunut, ei hän enää
+pyytänyt äidin luo. --
+
+Kolme päivää oli kulunut Helyn kuolemasta ja vähän neljättä, kun Iiri
+näki patruunan ja patrunessan tulevan koulua kohti. He olivat
+aamukävelyllä ja katselivat maitansa -- mutta yht'äkkiä he kääntyivät
+suorastaan Iirin portaita kohti. Iirin sydän sykki niin, että hän
+melkein sen kuuli, kun hän meni ovea avaamaan.
+
+»Hyvää päivää, Iiri!» sanoi patruuna. »Olemme sinua kaivanneet kovasti.
+Tuoppa nyt näytteelle tuo poika, joka uhkaa Arvolta sydämesi ryöstää!»
+-- Samassa Mauri, joka oli ollut patruunan ja patrunessan tullessa
+Leenan kanssa puuvajassa, tuli juosten sisälle ja huusi:
+
+»Täti! Viejaita tuli, Maui näki!»
+
+»Vai niin, tuossapa hän on», sanoi patruuna ja otti lapsen syliinsä.
+»Todellakin sievä lapsi! Vai tämän pikku miehen tähden sinä Arvolle
+rukkaset antaisit! Totta puhuen, Iiri, siitä ei tule mitään -- tämä
+olisi aivan järjetöntä! Me otamme lapsen Ihalaan ja koetamme kasvattaa
+hänestä kelvollisen ihmisen. Ja mitä sinuun tulee, niin toivon, että tuo
+ainoa vika, mikä sinussa on -- epäluulo vapaasukuisia kohtaan --
+haihtuu, kun itse siihen säätyyn astut.»
+
+»Suokaa anteeksi», sanoi Iiri, »minä luulin tekeväni oikein, mutta
+äärettömällä ilolla myönnän erehdykseni». Sitä sanoessaan oli hän niin
+onnellisen näköinen, että hänen ihanat silmänsä loistivat kuin tähdet.
+
+»Minä en kuitenkaan voi sinun aikomuksestasi olla pahoillani», sanoi
+patrunessa, »sillä se osottaa, että sinussa on voimaa itsekieltämiseen,
+ja sitä ihminen maailmassa tarvitsee velvollisuuksiensa täyttämisessä.»
+
+»Tule nyt meidän seurassamme Ihalaan, sillä Arvo sinua kovasti kaipaa.
+Sitäpaitsi Aksel ja Ragnhild lähtevät tänään», virkkoi patruuna.
+
+»Joko nyt! Eihän heidän ollut aikomus lähteä näin pian.»
+
+»Ei, mutta minä pelkään, että heidän välinsä kohta alenee
+jäätymäkohtaan», pilkkasi patruuna.
+
+Samassa aukeni ovi ja Martti astui sisälle.
+
+»Martti!» huudahti Iiri. »Oletko saanut täältä mitään tietoja, minä kun
+vasta eilen sinulle kirjoitin?»
+
+»Olen», vastasi Martti, »vaikken sinun kirjettäsi ole saanut».
+
+Iiri esitteli veljensä Ihalan haltijoille. Silloin huomasi Martti
+myöskin Maurin, joka leikitteli lattialla eläinkirja sylissä, ja sanoi:
+»Tuossa kai on sisar-vainajani poika. Minä tulin häntä noutamaan meidän
+pikku Elvillemme veljeksi ja leikkitoveriksi.»
+
+»Et suinkaan! Kyllä minä hänet pidän», vastasi Iiri.
+
+»Ei maar; sisareni kirjoitti minulle, kun tunsi kuolemansa lähenevän, ja
+pyysi, että minä ottaisin Maurin luokseni, ja minä tahdon
+välttämättömästi täyttää hänen toivomuksensa.» Martti otti Helyn kirjeen
+taskustansa ja antoi sen Iirille luettavaksi.
+
+Iiri luki kirjeen ja pyysi sitte patrunessaa lukemaan. Sen tehtyänsä
+patrunessa sanoi:
+
+»Tästä, Iiri hyvä, näemme, että kaikki tuumamme ovat olleet turhia.
+Kuolevan äidin, tuon katuvan Magdaleenan, viimeinen tahto on pyhänä
+pidettävä.»
+
+He läksivät nyt pois, mutta hetken päästä tuli Arvo Marttia tervehtimään
+ja vei sitte Iirin jättämään hyvästi Ihalasta lähteville vieraille.
+Onnellisina he menivät Ihalan lehtokujaa pitkin, ja kun astuivat saliin,
+tuli patruuna hymyillen heitä vastaan, sanoen: »Minä luulen, että olette
+nyt vielä onnellisempia kuin ennen.»
+
+Vähän ajan kuluttua Aksel ja Ragnhild läksivät Ihalasta, ja Iiri meni
+kotiinsa Martin ja pikku Maurin luo.
+
+Seuraavana pyhänä vietiin Hely viimeiseen lepokammioonsa. Häntä
+saattamassa olivat Iiri, Mauri ja Arvo, sekä Leena, suutarinleski ja
+vieläpä muutamia muita kyläläisiä. Iiri piti sitte vähäiset
+maahanpaniaiset illalla.
+
+Maanantaina lähti Martti ja vei Maurin muassaan. Pieni orpo joutui
+aikaisin maailmaa koettelemaan.
+
+
+
+
+NELJÄSKOLMATTA LUKU
+
+
+Taas oli ihana kevät, lauhkeat tuuloset liehuttelivat puitten latvoja,
+vuokot kukkivat, tuomet vaahtasivat, ja kirkkomaalla, Helyn haudalla,
+olivat orvokit täydessä kukoistuksessa. Kevät on tullut! kukkui käki
+lehdikossa; kevät on tullut! lauloi leivo liidellessään sinitaivasta
+kohti; ja »Kevät on tullut!» kuiskasi Arvo morsiamelleen, sillä nyt oli
+se kevätpäivä tullut, jota he olivat odottaneet ja jota varten Ihalassa
+koko talven aikana oli puuhattu ja varustettu -- heidän hääpäivänsä,
+kesäkuun kolmas päivä. Siksi oli lastenkodin kattohirsikin saatu
+paikoilleen, joten rakennus nyt muhkeana kohotti harjaansa Ihalan
+niemellä.
+
+Koululapset olivat koristaneet kansakoulun niin, että se oli melkein
+limojen ja kukkaköynnöksien peittämänä.
+
+Vieraita oli kartanoon tullut paljon, sukulaisia ja tuttavia kokoontunut
+monelta haaralta. Everstinna Aatelikin oli perheensä muassa Ihalassa,
+vaikka hän ensin, kun kuuli Arvon kihlauksesta, sanoi: »Mitenkä Arvo
+saattoi tuoda jaloon sukuumme halpasäätyisen tytön? Mikä mesalliance!
+Minä en suinkaan häihin mene!»
+
+Lilliin tämä uutinen vaikutti toisin. Nyt, kun hän tiesi, että Arvo
+auttamattomasti oli toisen oma, niin hän ensin yksinäisyydessä
+katkerasti itki, vaan pian kyllä kävi hänen mielensä levollisemmaksi
+kuin se oli ollut moneen vuoteen. Hän rupesi jälleen, kuten surkastunut
+kukkanen lämpimästä sateesta, virkistymään uuteen eloon, ja iloisena,
+keveänä kuin ennenkin näkyi hän nyt liikkuvan häävieraitten joukossa.
+
+Kouluhuoneisiin oli sijoitettu lukkari matamineen, sekä Martti, rovasti
+Nurmi perheineen, ja vielä yksi, jota lukija ei tunnekaan, koska tämä
+uusi jäsen tuli suvun tuttavuuteen vasta Iirin häissä -- se oli Pekon
+morsian, seitsentoista-vuotias neiti W., jonka isä oli kielenkääntäjänä
+senaatissa. Martin vaimo ei häihin tullut; hän jäi lastensa kanssa
+kotiin. Kaikki Aatelilaiset ja nuoret herrat olivat Ihalassa -- Ragnhild
+ei kuitenkaan ollut mukana, sillä hänen ja Akselin kihlaus oli
+purkautunut. Hän vain lähetti Iirille kauniit sohvatyynyt
+morsiuslahjaksi.
+
+Helvi ja Selja pukivat Iirin morsiameksi, eikä ollut vaikeakaan saada
+hänestä ihanaa morsianta, sillä viheriä myrtti ja valkoiset myrtti- ja
+oranssikukat sopivat hyvin hänen mustiin hiuksiinsa. Patruuna oli itse
+ostanut Iirille hääpuvun; se oli valkoisesta silkkikankaasta tehty. Iiri
+olisi halukkaammin suonut sen olevan yksinkertaisemmasta aineesta,
+mutta neiti Joppe sanoi: »Älä suinkaan puhu mitään siitä, että pidät sen
+liian komeana, sillä mitä patruuna on sinulle lahjoittanut hyvästä
+sydämestä, siihen sinun tulee tyytyä. Että hän on antanut sinulle komean
+lahjan, se vain osottaa hänen pitävän sinua kelvollisena sitä
+kantamaan.»
+
+Kun Iiri oli valmiiksi puettu, katseli lukkarin matami häntä niin
+ihastuneena, että kyyneleet vierivät hänen silmistään, ja sanoi: »Oi
+ihmeellistä, että sinä nyt todellakin olet meidän Iiri!»
+
+Lukkari matamineen sekä rovasti, ruustinna ja Martti menivät nyt
+kartanoon. Sinne oli jo kokoontunut vieraita, ja kun matami meni heitä
+tervehtimään, sanoi hän jokaiselle: »Hyvää päivää, terveisiä meidän
+pitäjästä!»
+
+Kun vieraat kaikki olivat saapuneet, aukeni salin ovi, ja nuori morsian
+sulhonsa taluttamana tuli sisälle sekä heidän perässään sulhaspojat
+neitosineen. Morsiuspari astui vihkirahien eteen, ja pappi alkoi
+tehtävänsä.
+
+Vihkimisen jälkeen nuori pari valokuvattiin; valokuvaaja oli heitä
+varten Tampereelta tuotu. Patruuna tahtoi saada miniänsä kuvan
+sellaisena, kuin hän morsiamena oli, sillä niin oli hänestä ja
+patrunessastakin kuvat otettu. Kartanon entisistä haltijoista oli
+öljymaalauksia, jotka myöskin olivat morsiuspuvussa.
+
+Sitte kului hääpäivän ilta iloisesti, kuten suurissa häissä ainakin.
+Soitto kaikui, nuoret tanssivat ja vanhat juttelivat. Keski-ikäiset
+katselivat ja tarkastelivat, kävikö kaikki yhtä hyvin kuin heidän
+nuoruudessaan ja heidän häissään, -- vaan epäilemättä jotakin erilaista
+oli, ja se ei kelvannut. Mutta yhtä kaikki, olihan moittiminenkin
+hauskaa. Varsinkin nimismiehen rouvaa se näkyi huvittavan, sillä kun
+kaikki muut kiittivät morsianta, sanoi hän: »Kyllä kantokin kaunis on,
+kun koristetaan. Mitäpä hän muuta olisi tuollaisessa puvussa? Kyllä vain
+halvempikin vaate olisi kelvannut sille, joka ennen on paimentyttönä
+ollut. Laina ja Nanni ovat aina sanoneet, että hän on ylpeä, vaikka osaa
+viehättää, herroja varsinkin.»
+
+Lukkarin matami tuli istumaan nimismiehen rouvan lähelle, ja rouva
+rupesi nyt onnittelemaan matamia, joka oli kasvattinsa saanut
+sukukartanon emännäksi.
+
+»Kyllähän niin, onni meidän kasvattejamme on seurannut», myönsi matami.
+»Pekkokin on nyt sinaatissa virkamiehenä, ja sinaatista hän aikoo
+naidakin. Tuo neito tuossa on meidän Pekon morsian.»
+
+Nimismiehen rouva veti suunsa ivalliseen hymyyn osotteeksi, että hän
+ymmärsi yhtä ja toista enemmän kuin matami, sekä kysyi: »Mikä virka
+teidän tulevan miniänne isällä on?»
+
+»Hän on franslaattori, semmoinen, jonka pitää tunteman kaiken maailman
+kielet ja ne sitte kääntämän. Tiettyhän se on, että sillä täytyy olla
+tavattoman suuri oppi ja tieto.»
+
+Nimismiehen rouvaa rupesi yskä vaivaamaan, mutta sitte hän kysyi taas:
+»Kuka nyt tulee Iirin sijaiseksi kouluun?»
+
+»Rovastin Helvi on luvannut ruveta opettajattareksi. Hän onkin sopiva,
+ei ole liian nuorikaan. Hänestä Iirillekin tulee paljo hauskuutta, he
+kun ovat vanhat tuttavat.»
+
+»Kyllä kai», vastasi nimismiehen rouva. »Mutta kuka tulee hoitamaan
+lastenkotia?»
+
+»Mieheni ja minä. Me myymme omassa pitäjässä olevat huoneemme ja
+muutamme tänne. On se sen puolesta hauskempaa, että pääsemme lähemmäksi
+Iiriä. Arvo ja hän ovat meitä tänne tahtoneet -- sanovat, että lapset
+paremmin tulevat tottelevaisiksi, kuin heillä on sekä isä että äiti, ja
+kyllä kai se niin onkin.»
+
+Martti seisoi ovella tanssia katsomassa ja tuli sieltä matamin viereen
+istumaan. Samassa morsian hänet huomasi ja nosti tuolin itsellensä
+Martin rinnalle, sanoen: »Tuskin olen saanut sinua tavata tänään. En ole
+kuullut, kuinka Mauri viihtyy.»
+
+»Aivan hyvin hänen aikansa kuluu. Hän pitää Elviä pikku sisarenansa ja
+on kovin viisas olevinaan sekä neuvoo tyttöä kuten vanhempi ainakin.
+Hauskuutena hän on kaikille, mutta erittäinkin Kallulle, joka häntä
+hellii kuten äiti lastansa, ja poika juokseekin pienen koiranpennun
+tapaan Kallun perässä joka paikkaan.»
+
+»Sepä hyvä heille kumpaisellekin, että toisissaan osaksi löytävät, mitä
+molemmat ovat kadottaneet», sanoi Iiri vakavasti.
+
+Hääpäivä riemuineen rupesi loppuun kulumaan, ja morsiusneidot tulivat
+ottamaan Iiriä piiritanssiin, jossa kruunu morsiamelta piti toiselle
+tanssittaman. Iirin silmät sidottiin, ja kun häntä oli pyöritetty,
+valitsi hän joukosta yhden, ja se oli Lilli. Sitte meni Arvo
+sulhaspoikien kanssa tanssimaan ja valitsi taas yhden; tämä osui olemaan
+ruunuvouti. -- Ilo oli yleinen, ja kaikki tarjosivat itseänsä
+ruunuvoudin häihin.
+
+Kun illallista syötiin toivotettiin vielä, että pian taas syötäisiin
+illallista ruunuvoudin häissä. Mutta hän sanoi vaivihkaa Arvolle: »Tuota
+taas, ei minun häistäni enää mitään tule, sillä minäkin, tuota taas,
+olisin ottanut hänet, jonka veli sai; mutta, tuota taas, minä tahdoin
+ensin harjahirren uuden huonerivini katolle, ennenkuin kosimaan menin,
+ja, tuota taas, sitte oli se liika myöhäistä, veli ennätti ennen --
+mutta kyllä hän olisi minulle hyvin sopinut.»
+
+Puheita pidettiin illallispöydässä, kuten häissä tapana on. Arvo puhui
+lämpimästi lukkarille ja matamille, ja matami niiasi aina, kun hänen
+mielestään sanat erittäin häntä koskivat. Pitäjän rovasti myöskin muiden
+muassa piti puheen morsiamelle. Hän sanoi iloitsevansa siitä, että
+morsian nyt oli semmoisilla siteillä sidottu pitäjään, ettei tarvinnut
+pelätä hänen haluavan pois. »Me tarvitsemme työtä tekeviä, vaikuttavia
+henkilöitä», lausui rovasti, »ja mitä tämä nuori morsian on vaikuttanut
+täällä, sen osottaa jo tuolla niemellä kohoava rakennus, jossa
+orpolapset saavat lämpimän suojan. On pääasiallisesti hänen ansionsa,
+että voimme sanoa: Meidän pitäjässä ei myydä ihmisiä, meillä ei ole
+huutolaisia enää!»
+
+Tähän maljaan kaikki iloiten yhtyivät.
+
+Hääpäivä oli loppunut, ja vieraat läksivät pois, mutta kesäyön
+hiljaisuudessa kuului laulurastaan ääni Ihalan niemeltä, kun se lauloi:
+
+Lempi, lempi, kestää, kestää, yhäti, yhäti, iäti, iäti, iät, iät iätiiii
+--
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Huutolaiset, by Theodolinda Hahnsson
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HUUTOLAISET ***
+
+***** This file should be named 14802-8.txt or 14802-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/4/8/0/14802/
+
+Produced by Matti Järvinen and PG Distributed Proofreaders.
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/14802-8.zip b/old/14802-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..3671d49
--- /dev/null
+++ b/old/14802-8.zip