diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 14775-0.txt | 3018 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/14775-8.txt | 3404 | ||||
| -rw-r--r-- | old/14775-8.zip | bin | 0 -> 69531 bytes |
6 files changed, 6438 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/14775-0.txt b/14775-0.txt new file mode 100644 index 0000000..91a5616 --- /dev/null +++ b/14775-0.txt @@ -0,0 +1,3018 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14775 *** + +ELÄMÄN HAWAINNOITA III: Suku=ylpeys; Tahdon woima + +Kirj. + +P. Päivärinta + + +WSOY, Porvoo, 1891. + + + + + +SUKU=YLPEYS. + + + + +I. + + +Oli wuoden 1807 syksy. Oulussa oli silloin markkinat mihin oli +kokoontunut wäkeä maamme kaikilta kulmilta, kuten tawallista on. Tieto +Wenäjän hankkeista rynnätä Suomeen oli jo huhuna lewinnyt kansankin +korwiin, ja siitäkös oli kaikilla puheen ja miettimisen aihetta. + +Keskellä toria nähtiin parwi iloisia poikia, jotka päin yhteen +seisoiwat ja wilkkaasti keskusteliwat jostakin asiasta; iloinen raitis +nauru purskahti wälisti puhujain huulilta ja olipa tuo nauru joskus +niin woimallinen, että oli potkaista päästäjänsä seljälleen. + +Kun pojat tuossa niin iloisesti haasteliwat, tulla tepasteli parwi +tyttöjä poikia kohden; pojat eiwät huomanneet heidän tuloansa, niin +oliwat he kiintyneet puheeseensa. Kun tytöt tuliwat poikien kohdalle, +seisahtuiwat he, ikäänkuin kuunnellaksensa heidän puhettansa. + +"Jos wain wenäläinen on niin rohkea, että uskaltaa tulla meidän +maahamme, niin näissä kämmenissä hieromme me hänet yhtä pehmeäksi kuin +naurispaistikaisen", sanoi tyttöjen juuri seisahtuessa eräs +pitkänsolakka, walkotukkainen ja sinisilmäinen poika nyrkkejänsä +puristellen. + +"Wenäläiset eiwät ole juuri niin helppoja wanutettawia, sen he owat +useammasti kuin kerran toteen näyttäneet; enempää kuin kewytmielisiä +sanoja tarwitaan woimallista wihollista wastustaessa", sanoi etewin +tyttöparwesta, ja niin oliwat tytöt sekaantuneet poikien keskusteluun. + +Poikaparwi pyörähti nyt tyttöihin päin; he huomasiwat kauniin +sukupuolen olewan heidän wastustajansa. + +"No, mitä meidän siis pitäisi tehdä teidän mielestänne?" kysyi äsköinen +poika harmista punastuneena. + +"Työllä ja totuudella näyttää, että teillä on isänmaa, jonka edestä +woipi tarwittaessa kuolla", wastasi tuo äkäinen, miellyttäwän näköinen +tyttö ujostelematta, hieno hymy huulillansa. + +"Niinkö luulet, ettemme woi sitä tehdä?" kysyi poika +puoli=kiiwastuneena. + +"Suurin ennakkokerskaaja on useinkin suurin pelkuri ja +tyhjäntoimittaja", sanoi tyttö wakawasti. + +"Sinä olet minussa loukannut kaikkia Suomen poikia ja laskenut +lauseita, joita et woi toteen näyttää. Sen minä sanon kaikkien Suomen +poikien nimessä sinulle ja samassa kaikille tytöille, ettemme pelkää +enempää wihollista kuin omaa henkeämmekään, kun kysymys on isänmaan +pelastamisesta; wielä elää Suomen pojissa esi=isäin henki", sanoi poika +puolisuuttuneena. + +"Saapa nyt nähdä! Kauan ei tarwinne odottaa, ennenkuin on täytymys +ryhtyä sanasta tekoon", sanoi tyttö jäykästi. + +Herra tiesi kuinka kauan olisi poikien ja tyttöjen wälillä kestänyt +tuota puoleksi todellista, puoleksi leikillistä sanakiistaa, ellei eräs +asiaankuulumaton tapahtuma olisi sitä katkaissut. + +Juuri kun tyttö lausui wiimeisiä sanojansa, ajaa karautti eräs juopunut +mies ratsain wirkulla hewosellaan täyttä wauhtia poika= ja tyttö=parwea +kohden. Kukaan heistä ei huomannut lähenewää waaraa, niin kiintyneitä +oliwat he puheeseensa. Kun tuo hurja ratsastaja tuli aiwan likelle, +hawaitsiwat useat hänet ja wäistiwät, mutta tuo wäittelewä poika ei +huomannut selin olonsa wuoksi, ennenkuin ratsastaja ajoi hänen +päällensä ja hän kaatui--niinkuin näytti--kuolleena hewosen jalkoihin. +Hewonen oli lyönyt kawiollaan ison haawan hänen otsaansa. + + + + +II. + + +On kulunut joku wuorokausi. Erään kaupungin laidalla olewan pienen +talon pienessä kamarissa hourailee sairas. Nuori poika on hän. Usein +hapuilee hän käsillänsä ympärillensä ja sanoo: "wihollinen on maassa, +nouskaa, pojat, häntä miehissä wastustamaan! Ei yksikään teistä saa +olla pelkuri, sillä tytöt jo ennakolta häwäisewät meitä.--Se saakelin +tyttö! hän särki sydämeni loukkaawilla sanoillaan, mutta wielä enemmän +säihkywillä silmillään ja--ja--woi kuinka hän oli kaunis ja +isänmaallista tulta täynnä!" + +Niin houraili sairas, mutta yötä päiwää walwoi hänen wuoteensa wieressä +eräs hento nainen, josta sairas ei mitään tiennyt. Kahdesti päiwässä +käwi lääkäri sairasta katsomassa, tutkimassa hänen tilaansa ja +määräämässä mitä milloinkin oli tehtäwä. Nuori nainen kuunteli huolella +lääkärin määräyksiä, ja noudatti niitä tarkoin. Kun lääkäri oli poissa, +otti nainen waarin sairaan pienimmästäkin liikahduksesta ja +äännähdyksestä. Siinä oli hän heti jäähdyttämässä hänen polttawaa +otsaansa, kouhottamassa ja wilpastuttamassa hänen tulistuneita +pään=alusiaan, antamassa rohtoja ja suunkastetta, ja sitä hän teki +uupumatta, wäsymättä. + +"Kuinkahan luulette käywän, herra tohtori?" kysyi nainen eräänä kertana +kun lääkäri tutki sairaan tilaa. + +"Joll'ei kuume anna kohta perään, niin on hän mennyt mies", sanoi +lääkäri päätään pudistaen. + +Nainen huokasi raskaasti. + +Jonkun päiwän takaa sanoi lääkäri, tutkiessaan sairaan tilaa: +"aiwokuume on tauonnut, minä toiwon." + +Nainen huokasi nytkin, mutta hän hypähdytti tietämättään jalkojaan, +sillä se oli toiwon huokaus. + +Lääkärin määräyksestä lisättiin nyt waloa huoneeseen, joka tähän saakka +oli ollut melkein pimeä. + +Toisena päiwänä sen jälkeen raotti sairas silmiään. Tuo nuori nainen +oli kurotuksissa sairaan ylitse, sillä hän oli häntä tarkastamassa. +Sairaan hajanainen katse kohtasi naisen kaswot ja riutuneella äänellä +sanoi hän: "woi! missä minä olen?" + +"Sinä olet hywässä turwassa, ole huoletta! Lääkäri on sinut käskenyt +olemaan rauhassa", sanoi nainen, ja sairas raukesi taas horroksiin. + +Seuraawana päiwänä awasi taas sairas silmänsä ja katsoi +hoitajatartansa. + +"Woi Jumala! Sinäkö se olet?" huudahti hän. + +"Minähän se olen. Lupaahan nyt olla rauhassa ja hiljaa, niin minä +kerron sinulle enemmän kun paranet; sinä olet wielä kowin heikko", +sanoi nainen. + +Sairas totteli. + +Seuraawana päiwänä julisti lääkäri waaran olewan ohitse ja hänen apunsa +tarpeettoman, semminkin kun sairaalla on niin hywä hoitaja, niinkuin +hänen sanansa oliwat. + +Sairas tuli aina terweemmäksi ja hän woi ruweta hoitajansa kanssa +keskustelemaan. + +Lukija jo huomannee, etteiwät sairas ja hänen hoitajansa olleet ketään +muita kuin nuo silloiset riita=towerit tuolla torilla. + +Hoitaja tiesi jo tarkoin, ken hänen riitakumppaninsa ja hoidettawansa +oli. Hän tarwitsi ne tiedot sen wuoksi, että woi antaa tiedot hänen +kotiinsa, mitenkä markkinamiehen oli markkinoilla käynyt. Nyt noita +tietoja hankkiessaan oli hän saanut selwille, että hoidettawansa oli +ylipuolesta, maakunnan wahwimman, Repola nimisen talon Heikki niminen, +ainoa poika. Kirjallisesti antoi sairaan hoitaja Repolaan tiedon, että +Heikki oli saanut markkinoilla wähäisen wamman, että hän on lääkärin +hoidettawana ja paranee pian niin että woi terweenä tulla kotiinsa; +omaan kotiinsa oli hän myös antanut tiedot, minkä tähden hän niin kauan +wiipyy; molemmat nuo tiedot oliwat tarpeellisia, sillä muutoin olisi +heidän tähtensä kodeissa tultu lewottomiksi. + +Niin. Hoitajattarella oli tieto, ken hänen hoidettawansa oli, mutta +Repolan Heikillä ei ollut wähintäkään tietoa, ken hänen hoitajansa oli. + +Sairas oli walweella, waikka wielä heikkona. Hän katseli salaa tuota +punaposkista ja kaikin puolin kaunista ja miellyttäwää silloista +wäittelykumppaniaan ja nykyistä suurinta hywäntekijäänsä, kun hän, +tietämättään että häntä tarkastellaan, toimi heidän nykyisen, yhteisen +pienen toimeentulonsa hyödyksi. + +"Kuinka sinä olet joutunut tänne minua hoitamaan? Puhu! Minä en ole +enää kowin heikko", sanoi sairas. + +"Muistatko, minkä turman sait tuolla torilla?" + +"Muistan. Luulen tämän taudin saaneeni sen hurjan ratsastajan hewosen +kawioista?" + +"Aiwan niin. Entäs mitä sitten seurasi?" + +"En, sitä en muista wähääkään." + +"No, minä kerron sen sinulle. Sinä pyörryit, mutta kaikki luulimme +sinun kuolleen. Useimmat lähtiwät hurjaa ratsastajaa kiinni ottamaan, +mutta turhaan, sillä hän lensi kuin nuoli. Toinen osa ihmisistä juoksi +kauhistuneena pois ja pian olin minä yksin sinun tykönäsi. Minä +kyyristyin sinua katsomaan ja huomasin weren wirtanaan wuotawan +otsastasi. Heti siwalsin minä huiwin päästäni ja sidoin sillä haawan +niin lujaan, ettei se enää juossut. Sitten pyysin jonkun paikalle +tulleen henkilön katsomaan ettei sinulle tulisi mitään wahinkoa, ja +niin lähdin minä hakemaan huonetta, johon toimittaisin sinut. Semmoisen +löysinkin täältä laitakaupungista, sillä komeoita huoneita ei minulla +ollut waraa wuokrata. Tänne kannoimme sinut armeliasten ihmisten +awulla. Täällä olen sinua hoitanut koko sairautesi ajan, yötä ja +päiwää; lääkärin apua olen myös hankkinut. Sinun ja omaan kotiini olen +antanut tiedot, ett'eiwät he pelkäisi; sinun kotiisi wähän keweämmät, +omaani todelliset. Siinä kaikki mitä tarwitset tietää", kertoi neito. + +"Sinä olet paljon nähnyt minusta waiwaa", sanoi poika liikutettuna. + +"Se oli minun welwollisuuteni." + +"Ethän edes tuntenutkaan minua!" + +"Mutta kuitenkin olit sinä suuressa awun tarpeessa." + +"Ja olimmehan juuri riidelleet." + +"Emmehän toki hengen, jos kohtakin isänmaallisissa asioissa." + +"Ken, herran tähden, sinä sitten olet, joka niin paljon olet pakotta +waiwaa päällesi ottanut?" + +"Olen sotamiehen tyttö." + +"Ja mistä?" + +"Siikajoelta." + +"Nimesi!?" + +"Isäni nimi on Kuula." + +"Entä oma nimesi?" + +"Liisa on minun nimeni", sanoi tyttö ja huokasi raskaasti. + +"Joko olet wanha?" + +"En wanha, enkä nuorikaan." + +"Kuinka sitten?" + +"Kahdeksantoista." + +"Wieläkö isäsi elää?" + +"Wielä, hän on parast'aikaa sotapalweluksessa." + +"No, miten woit saada tohtorin liikkeelle ja miten olet woinut hankkia +rohtoja ja muita tarpeita tällä ajalla?" + +"Minulla oli siksi waroja." + +"Woi, woi Liisa! Paljon olet sinä uhrannut tietämättömän asian eduksi, +tuntemattoman miehen hywäksi!" sanoi Heikki ja katsoi kummastuksin +kaunista, jaloa tyttöä. + +Liisa loi katseensa alas. + +"Minä olen aina noudattanut sitä ajatustapaa, jonka isäni on opettanut, +että minun töissäni olisi enemmän kuin sanoissani", sanoi hän sitten +ujosti. + +"Woi! älä puhu enää niin, Liisa. Sinulla on jalo sydän, sen tunnen nyt. +Nyt ymmärrän mitä tuolla pienellä kiistallasi tarkoitit silloin tuolla +torilla, ja saatpa nähdä, että minä otan neuwostasi waarin", sanoi +Heikki. + +"Jumala suokoon niin käywän!" sanoi Liisa hiljaa. + +Niin keskusteliwat nuo niin kummallisesti yhteen sattuneet nuoret ja +tulipa heille tuossa keskustelussa monta ennen tuntematonta asiaa ilmi. + +Heikki parani terweeksi; hän maksoi Liisalle kaikki mitä hän oli +kuluttanut, mutta waiwoistaan ei Liisa ottanut mitään, waikka kuinkakin +toinen olisi tarjonnut. + +Heidän olisi pitänyt nyt erota, mutta ero oli kummallekin raskas, ja +pitkä äänettömyys seurasi tuota waikeata tilaa. Wihdoin otti Heikki +Liisaa kädestä kiinni ja sanoi: "paljon olet uhrannut minun tähteni, +mutta wielä paljon enemmän waadin sinulta, waadin itseäsi kokonaan +omakseni." + +Tyttö ei ottanut kättään pois; hän kallisti päänsä Heikin rinnalle ja +kuiskasi: "kuinka se on mahdollista niin äweriään talon pojalle ja +sotamiehen tyttärelle?" + +"Kahta yksineuwoista ei erota mikään, ja eihän sotamies ole mikään +kunniaton ihminen. Mitään esteitä en pelkää, kun wain saan sinun +suostumuksesi"----he kallistuiwat toisiansa kohden ja sulkiwat toisensa +syliinsä. + +"Hywästi, Liisa! Pian käyn minä sinua terwehtimässä", sanoi Heikki +wiimein, irtauttaen itsensä yhteisestä syleilystä. + +"Hywästi, Heikki", kuiskasi Liisa, ja niin he erkaniwat. + + + + +III. + + +Iso oli ilo Repolassa, kun Heikki tuli terwennä kotiin. Wielä isommaksi +tuli se, kun saatiin tietää, että Heikillä oli ollut niin alttiiksi +antautuwainen ja uhrautuwainen hoitajatar. Heikki oli koko +kuwauswoimansa kywyllä sen wanhemmilleen selittänyt, wieläpä hän +selitti hoitajattarensa kauneuden ja jalon luonnonkin, niin hywin kuin +taisi. Miksikä niin? Syy on aiwan selwä: Heikki pelkäsi jotakin, toiwoi +jotakin; kummallinen ristiriitaisuus yhdessä ja samassa asiassa. + +Heikki tiesi ja tunsi Pohjanmaan äweriään ja rikkaan talonpojan +aatelisen suku=ylpeyden, tiesi ja tunsi, ett'ei tuo ylpeys ollut wielä +koskaan antanut heidän lastensa mennä köyhiin naimisiin, ei pojan +walita itsellensä köyhää tyttöä elämänsä kumppaniksi. Jos joku oli +rohjennut sen tehdä, oli hän armotta ajettu tyhjänä pois kotoa, ja isän +ja äidin sydän, rakastawien rakkaus ja sydänten asia ei semmoisessa +tapauksessa tullut koskaan kysymykseen. + +Tuommoisen aateli=ylpeyden tunsi Heikki wanhemmissaankin ja sitä +pelkäsi hän. Hän oli sydämestään rakastunut sotamiehen tyttäreen, +Kuulan Liisaan. Hän tahtoi hänet tawalla tahi toisella saada omaksensa, +mutta wanhempiensa mieltä ei hän olisi tahtonut loukata. Siinä +tarkoituksessa että se hywää waikuttaisi hänen wanhemmissaan oli hän +ylistänyt rakastettunsa awuja ja odotti wanhempiensa myötätuntoisuutta +sydämensä asialle, sitä toiwoi Heikki. + +"Jumala johdatti tuon sotamiehen tyttären siihen, hän on sinun henkesi +pelastaja ja warmastikin jalo ihminen", sanoi Repolan isäntä, Heikin +isä, kun kuuli poikansa kertomuksen. + +Heikki toiwoi. + +"Minä rakastan tuota tyttöä sydämestäni, sallikaa, isä, saaha minun +hänet omakseni", sanoi Heikki rohkaistuneena. + +Isän kaswot synkistyiwät. + +"Sotamiehen tyttö, köyhä tyttö!" sanoi isä wiimein kolkosti. + +"Niinhän hän on, mutta hän on jalo ihminen, isä; niin kuin tiedätte on +hän pelastanut henkeni", myönsi ja muistutti Heikki. + +"Repolan talon asukkaaksi ei ole wielä koskaan tuotu kerjäläistä, ja +siitä suwun kunnia, eikä sitä tuoda wielä nytkään, sen takaan. Palkitse +kerjäläisen waiwat niin runsaasti kuin tahdot, mutta meille häntä et +koskaan tuo", sanoi isä kolkosti. + +Suku=ylpeys oli laskenut tuomionsa. + +"Mutta kumminkin, isä, täytyy minun saaha Kuulan Liisa, köyhä +sotamiehen tytär omakseni", sanoi Heikki päättäwästi. + +Totinen rakkaus oli tehnyt päätöksensä. + +"Siinä tapauksessa käytän kaikkea sitä waltaa, joka minulla on +omaisuuteeni ja lapseeni", sanoi isä synkästi. + +Sen enempää ei puhuttu, sillä Heikki tunsi isänsä, mutta ei isä +poikaansa. + +Heikki nakkausi wuoteeeseen suullensa maata, ja selwään huomattiin +hänen itkewän. + +"Mitä tuo poika itkee, mitä on hänelle tapahtunut?" kysyi Heikin äiti +sen nähtyänsä. + +"Hän itkee kerjäläistyttöä", sanoi isä. + +"Wai niin! Warmaan tuota, jota hän niin kauniiksi ja jaloksi kuwaili. +Heitä, poika=rukka, pois turhat miettimiset, ne eiwät kumminkaan +menesty", sanoi äiti. + +Aamu tuli, mutta Heikkiä ei enää ollutkaan Repolassa; tyhjä oli Heikin +kamari, tyhjä hänen wuoteensa. Hän oli mennyt, oli jättänyt Repolan ja +wanhempansa; todellinen rakkaus oli woittanut wanhempain rakkauden ja +lapsuuden kodin. + +Ollessaan laillisessa ijässä meni Heikki pappilaan, otti sieltä +papinkirjansa ja alkoi astella. + +"Nyt on Heikki mennyt, nyt ei ole enää meillä Heikkiä", hätäili äiti, +kun hänen lähtönsä tuli tunnetuksi. + +"Kyllä routa porsaan kotiin tuopi", sanoi isä yhtäkaikkisesti. + +Toteutuiko tuo sananlasku? Senpä saamme nähdä. + +Mihin ohjasi Heikki askeleensa? Siikajoelle, pieneen sotamiehen +torppaan--Liisan luo. + +Sydämellinen oli siellä wastaan=otto ja wielä sydämellisemmäksi se +tuli, kun Heikki ilmoitti olewansa niin tyhjä mies kuin tässä näkyy ja +että hän aikoi nyt ruweta sotamieheksi. Silloin sulki Liisa Heikin +syliinsä ja sanoi: "Sinä, Heikki, olet parempi mies kuin luulinkaan." + +"Sinä olet, Liisa, minut tehnyt hywäksi, wieläpä kahdessa kalliissa +asiassa, joista en ennen tietänyt mitään; olet nimittäin opettanut +minut rakastamaan jaloa sydäntä ja isänmaata, ja olenpa näyttäwä +sinulle, rakas Liisa, että osaan muutakin tehdä, en wain korskeasti +puhua, sillä tunnustanpa nyt täydestä sydämestä, että tuo kerskaukseni +tuolla torilla olikin wain todellakin muiden matkimista, ulkokullattua +tyhjää kerskausta", sanoi Heikki. + +"Katsokaa, rakas äiti! Tässä on minun sulhaseni, waikk'en ole tohtinut +teille siitä mitään wirkkaa, asiaa kun en ole woinut oikein totena +pitää--tuo haawoitettu poika tuolla markkinoilla. Hän on nyt köyhempi +kuin minä ja rupeaa sotamieheksi", esitteli Liisa. + +"Jalo, kaunis nuorukainen on hän. Jumala teitä siunatkoon!" sanoi +Liisan äiti ja kyyneleet waluiwat alas pitkin hänen puoleksi +lakastuneita poskiaan. + +Kauaa ei wiiwytty ennenkun molemminpuolisella suostumuksella päätökset +oliwat tehdyt. Heikki päätti lähteä Ouluun oppimaan sotamiehen temppuja +ja sitten, kun hänestä tulee kelpo sotamies--sitten päättäwät he +liittonsa Liisan kanssa, jonka he oliwat solmineet. + +Huomen-aamulla lähtikin jo Heikki. Hän saapui onnellisesti perille ja +pääsi heti siellä harjoitus=komppaniaan, ja hän äkseerasi niin +ahkerasti, että maa tömisi ja hiki otsasta walui. + + + + +IV. + + +Wuosiluku on muuttunut. Talwi on wähän yli puoliwälin. Wenäläiset owat +jo rynnänneet wihollisina maahan; huhut owat siis toteutuneet. +Kaksipäinen Wenäjän kotka oli iskenyt kyntensä Suomen jalopeuraan. + +Suomalaiset owat aina olleet lailliselle hallitsijallensa uskollista +kansaa, wereen ja henkeen asti uskollista. Suomi oli Ruotsin kanssa +ollut yhteydessä seitsemän wuosisataa. Sillä ajalla oli Suomi saanut +kristinuskon ja lakinsa, ja muutoinkin oli se kohonnut inhimillisessä +siwistyksessä. Uskollisesti ja urhoollisesti seisoiwatkin suomalaiset +ruotsalaisten rinnalla kaikissa heidän taisteluissaan ympäri Eurooppaa, +kastellen tuoreimmalla werellänsä wieraita maita, ansaiten siten +kalleimmalla maksulla kunniaa emämaalle, usein silloinkin, kun oma maa +kärsi kowaa wihollisen sortoa ja häwitystä. Kansan suussa kulkewat +tarut, jotka jokainen lapsikin tunsi, wenäläisten tekemistä tuho= ja +hirmutöistä, semminkin isonwihan aikana, oliwat päällepäätteeksi +sytyttäneet rakkautta Ruotsia, wihaa ja inhoa wenäläisiä kohtaan. Kun +kaiken tämän otamme lukuun, oliko kumma, että koko Suomi katseli +kauhulla wenäläisen maahan ryntäystä ja että kansassakin wallitsi +kiihkeä taistelun himo? + +Me olemme nähneet kansassa olewan tuota sotaista intoa, ennenkuin sota +oli alkanutkaan, ja nyt kun se oli alkanut, eneni into isommaksi. + +Sen innon elähyttämänä lähti Heikkikin pois Oulusta, aikoen niin mennä +säännölliseen taisteluun isänmaan edestä. Ensinnä toki meni hän Kuulan +torppaan, ainoain ystäwiensä kanssa tuumittelemaan retkestänsä ja +hywästit heille sanomaan. + +Heikki oli niin innoissaan, että päätti lähteä etelä=Suomeen, +päästäksensä jo ensimäisissä kahakoissa taistelemaan. Hupaisen yön +oltuansa rakastettunsa ja tulewan anoppinsa seurassa, jolloin ei +joudettu nukkumaan, lähti Heikki jo seuraawana aamuna aikaisin +tallustelemaan etelää kohden, monenkertaisten sydämellisten ja +kyyneleillä kastettujen onnentoiwotusten seuraamana. + +"Muista, rakkaani, ettet petä koskaan weljiäsi etkä isänmaatasi! +Petturi ansaitsee ja kantaa ikuisen häpeän", sanoi Liisa Heikille +itkunsa seasta wiimeiseksi sanakseen. + +"Jumala olkoon koko Suomen sotajoukon ja sinun turwanasi!" huusi Liisan +äiti wielä Heikin jälkeenkin, wapisewalla äänellänsä. + +Heikki ei jaksanut puhua mitään; hän lähti, käsiä puristettuansa, +äänettömänä astuskelemaan, mutta kuumat kyyneleet waluiwat pitkin +hänenkin miehekkäitä kaswojansa. + +Samalla wiikolla ehti Heikki Hämeenlinnaan ja pääsi mukanaan olewan +suosituskirjeen awulla majuri Hertzen'in johtamaan Uudenmaan +jääkärikomppaniaan. + +Kun Heikki tuli Hämeenlinnaan, oli Klingspor jo silloin Suomen sotawäen +ylimäisenä päällikkönä. Jokainen suomalainen tietää, kuinka arka, +pelkuri ja kunnoton sotapäällikkö hän oli. Urhea wäki paloi tappelun +halusta ja hammasta purren totteliwat he ylipäällikön antamia +peräymis=käskyjä. Niin alotettiin tuo kuuluisa pakoretki, jonka wertoja +tuskin historia tietää. Siellä täällä tehtiin wain sen werran +wastarintaa, että Klingsporin lihawat lihawadit ja wäestön muonawarat +saatiin pelastetuiksi, siinä kaikki. Missä wain Suomen wäki sai kääntyä +päin, siinä osoittiwat he, ett'eiwät he ole paon häpeätahraan +wikapäät.--Niin kiireistä oli tuo pako, että kun meikäläiset lähtiwät +Hämeenlinnasta Maaliskuun alkupuolella, oliwat he Siikajoella jo +Huhtikuun kahdeksantenatoista päiwänä!---- + +Nyt oli Heikkikin taas likellä rakkainta ystäwäänsä, morsiantansa, +mutta minkälaisella sydämellä ja tunteilla? Paon saastainen häpeä +painoi raskaasti hänen sydäntänsä. + +Suomalaiset oliwat asettuneet pohjoispuolelle Siikajokea, +kirkon=kylään; he tarwitsiwat lewähtää kiireisen marssin ja tiheäin +wihollisen torjumisien wuoksi, sillä wiholliset kihisiwät aiwan +suomalaisien kantapäillä. + +Kun suomalaiset oliwat asettuneet kortteereihinsa, astui Heikki +päällikkönsä eteen ja pyysi parin tunnin lomaa. + +"Sotamiehelle ei woi antaa lomaa silloin kun wihollinen on aiwan +kintereillä", sanoi päällikkö jyrkästi. + +"Parin tunnin kuluttua olisin minä paikallani, olisin käynyt wain +omaisiani terwehtimässä", lisäsi Heikki ujosti. + +"Meidän muidenkin on täytynyt jättää omaisemme, eikä ole auttanut +pyrkiä heitä lellittelemään", sanoi urhea päällikkö kolkosti. + +Wedet kierahtiwat silloin urhoollisen soturin silmiin. + +"Minulla on tässä likellä enemmän kuin omaisia. Minulla on morsian, +jonka kanssa teimme ikuiset liitot juuri kun lähdin sotariweihin. +Hänelle olisin wain käynyt sanomassa hywästit, sillä minä en aio paeta +tämän etemmäksi. Paon häpeätahra on koko Suomen armeijan niskoilla. +Koko Suomi katsoo meitä ylön ja naisetkin pilkaten kauhistuwat +kunnottomuuttamme. Morsiameni on kerran jo warannut minua +pelkurimaisuudesta, mutta minä woin ennen kuolla kuin kantaa tätä +muiden pakottamaa pelkurin häpeää. Tottahan wihollinen on niin +armollinen, että pelastaa minut kuolemalla tästä häpeän tuskasta, ja +silloin on morsiameni kunnioittawa minua koko ikänsä pelkäämättömänä +soturina. Antakaa anteeksi, herra majuri! mutta niin olen päättänyt, +minä ja moni muu", puhui Heikki sortuneella äänellä. + +Nyt oli wuoro majuri Hertzen'in silmiin kyyneleitä nousta. + +"Urhoollinen Repo! (Se oli Heikin huutonimi). Sanotko niin? Se on ääni, +joka minunkin sydämessäni on kauan hämäränä soinut, mutta nyt se +selkeni ja kirkastui. Pako on häpeällinen työ, se on tosi. Jo aikoja +olen hawainnut sinut urhoolliseksi mieheksi ja muutoin en olisikaan +korottanut sinua aliupseeriksi, mutta en toki olisi sinussa luullut +tuommoista teräkseltä kalskahtawaa tulta löytywän. Mene Jumalan nimeen +morsiamesi luo, mutta muista parin tunnin päästä olla paikallasi", +sanoi majuri liikutettuna. + +Heikki kiitti, kumarsi ja lähti. + + + + +V. + + +Kuulan torppa oli Siikajoen kirkolta puoli penikuormaa etelään päin, +Pattijoen ja Siikajoen wälillä, eikä aiwan kaukana maantiestä. + +Luwan saatuaan hankki Heikki heti itsellensä talonpoikaisen puwun, +jonka hän puki ylleen sotamiehen pukineen sijaan. Sitten hän kiireesti, +kaukaa haarratellen, samosi metsiä myöten tuohon torppaan, joka oli +hänelle niin rakas. Sinne pääsikin hän onnellisesti, mutta mikä +hämmästys käsitti hänet sinne tullessansa. Liisaa ei ollutkaan, +rakastettu oli poissa, wenäläiset oliwat hänet juuri wähää ennen Heikin +tuloa wieneet wangittuna pois. Liisan äiti oli wain puolipyörtyneenä +autioksi paljastetussa mökissä; hän ei woinut muuta tehdä kuin +wäännellä käsiänsä ja huutaa: "woi minun lastani, woi minun lastani! +woi niitä jumalattomia wihollisia". + +Heikki ei neuwotellut kauaa. Oitis sieppasi hän wanhan Kuulan +waatteuksen, housut, takin ja karwalakki=reuhkan; ne solmisi hän +nyyttiin. Sitten lähti hän iskemään wihollisen jälkiä. + +Kauan ei tarwinnut hänen sitä tehdä, ennenkuin hän joutui wihollisen +etuwartijain kynsiin. Wenäläiset ottiwat hänet kiinni, syynäsiwät ja +tutkiwat hänet tarkasti, mutta mitään asetta tai muuta waarallista +eiwät he häneltä löytäneet, tuon nyytin wanhoja waatteita wain. Heikki +teki itsensä niin yksinkertaisen ja iloisen näköiseksi kuin suinkin +wain woi ja wenäläiset päästiwät hänet irti, wieläpä taputtiwat häntä +poskelle ja sanoiwat: "dobra musikka!" Sen jälkeen sai hän mennä minne +halutti. + +Oli puhtokunta, jossa oli useampia taloja; eräs niistä oli aiwan +lähellä tiheää metsää; osa Wenäjän wäestä oli majoittunut niihin +taloihin. Heikki käänsi askeleensa tuota metsän likellä olewaa taloa +kohden ja kun etuwartiat oliwat hänet kerran läpi päästäneet, eiwät +wiholliset hänestä suurta lukua pitäneet; toki he kumminkin wielä +tarkasteliwat Heikin. Nyyttinsä porstuaan heitettyänsä, astui hän +tuohon suureen wanhaan tupaan. + +Tupa oli wihollisia täpisten täynnä ja siellä oli Liisakin. eräs pitkä +ja rotewa wihollisen upseeri pyrki parhaillaan tyttöä halailemaan ja +tyttö antoi hänelle ehtimiseen niin woimallisia tyrkkäyksiä, että +upseeri tollahteli tuotakin tuokemmaksi. Toiset wenäläiset nauroiwat +täyttä kurkkua upseerin huonosti onnistuneille yrityksille. Niin oliwat +asiat Heikin tupaan tullessa. + +Heti huomasi kiusattu tyttö Heikin ja hän päästi pienen parahduksen, +mutta ei Heikki arwellut hetkeäkään, waan hän astui kiusaawan upseerin +luo ja antoi samassa hänelle semmoisen korwapuustin, että hän lensi +tuotakin tuokemmaksi seljällensä. Sen tehtyä töytäsiwät sekä Heikki +että Liisa ulos owesta. Porstuassa sieppasi Heikki nyyttinsä, töytäsi +sen siwumennessään Liisalle ja sanoi: "juokse metsään päin"; itse lähti +hän juoksemaan toista suuntaa kohti, toiseen taloon päin. Liisa teki +kuten käskettiin ja heti nyytin suusta tapasi hän paperilipun, johon +oli lyijykynällä kirjoitettu sanat: "Pue ensi tilassa nämä waatteet +yllesi ja pelasta itsesi--huomenna minä tappelen. Hywästi!" + +Wiholliset eiwät lähteneet Heikkiä takaa ajamaan; kentiesi eiwät he +hywäksyneet tuota tytön kauneuden hurmaaman raa'an upseerin ilkitekoa; +he päästiwät wain sydämellisen naurun, nähtyään minkä nawakan +korwapuustin Heikki hänelle antoi. Mutta niin pian kun puustin saanut +upseeri tointui kuperkeikastaan, siwalsi hän aseensa seinältä ja lähti +Heikin jälkeen; Liisaa ei hän ennättänyt nähdäkään, sillä hän oli jo +metsässä. Niin pian toipui huimauksen saanut upseeri, että hän oli +melkein Heikin kannaksilla ja päälliseksi oli takaa ajaja nopea +juoksemaan. Eksyttääksensä takaa ajajaansa juoksi Heikki toisen talon +ison nawetan ja ladon solaa kohden. Mutta nyt sattui toisesta talosta +tulemaan eräs toinen wihollinen, jonka sylissä oli sotawäen limppuja +niin paljon kuin pysyi. + +Hänelle morahti takaa ajawa wihollinen jotain ja juuri kun Heikki +kerkisi solaan, oli limppu=wenäläinen solan toisessa päässä häntä +wastassa ja takaa=ajajan pistin wälkkyi hänen takanaan. Jo luuli Heikki +tuhon itsellensä tulewan, mutta samassa hän huomasi, ett'ei +leipä=wenäläisellä olluttaan aseita ja ilman sitä oli hänen sylinsä +limppuja täynnä. Häntä kohden töytäsi Heikki kaikella woimallaan ja +seuraus oli semmoinen, että limpun kantaja paukahti seljälleen +ja limput romahtiwat pitkin kujaa, jossa ne tahraantuiwat +kelpaamattomiksi, sillä solassa oli paljon lokaa. "Jei ponimaju", +ärjyiwät ryssät, mutta sillä wälin kannikoitsi Heikki jo kaukana +wainioin seljällä, häntä oli mahdoton enää saawuttaa. + +Samaan aikaan nähtiin hennon, nuoren ja kauniin nuorukaisen käwelewän +poispäin wihollisen majakoista, metsästä aukialle, sille suunnalle, +jossa ei wihollisen etuwartioita ollut, eikä luultu tarwitsewan; +hänellä oli wanhat kuluneet waatteet päällä ja karwalakki=reuhka +päässä.-- + +Neljännes tuntia myöhemmin lupaustansa oli Heikki komppaniiassaan; hän +ilmoitti itsensä päällikölle ja päällikkö ei rangassut Heikkiä tuosta +neljännes=tunnista, jonka arwaamattomat seikkailut oliwat häneltä +wieneet. + + + + +VI. + + +Yö oli kulunut, uusi päiwä tullut, mutta tuo päiwä toi uusia waiwoja ja +ponnistuksia, uusia iloja ja murheita, uusia toiwoja; mainerikas oli se +päiwä. + +Tiheitä wiholisparwia alkoi jo näkyä joen etelärannalla. Se laajeni ja +taajeni ja kiireesti loiwat he pattereita ja asettiwat tykkejänsä +niihin. Sillä wälin oli Klingspor, tuo ankaran warowa marsalkka, +täydessä touhussa pelastamaan muonakuormiansa, kuten ennenkin. +Wenäläiset rupesiwat nyt kiiwaasti päällekäymään ja melkeinpä aiwan +syyttä, sillä eihän nuo siiwot suomalaiset sen enempää waatineetkaan, +eiwätkä sen enempää heidän etenemistään häirinneet, kun wain saiwat +muonansa korjatuksi, että jaksoiwat tuota yhtämittaista pakoaan jatkaa, +ylipäällikkönsä käskystä. Paljon saaneet ja wielä enempää waatiwat +wiholliset eiwät olisi suoneet suomalaisille sitäkään wähäistä etua, +waan tahtoiwat anastaa wielä heidän muonansakin. + +Klingsporin muonat joutuiwat niin ahtaalle, että täytyi ruweta +wihollisen wauhtia hiljentämään. Osa suomalaisista sai sen tehdäkseen, +samalla kuin toinen osa korjasi muonan kuormastoihin ja laittoi ne +tielle. Wihollista oli hillitty jo neljättä tuntia; kuormastot oliwat +jo menossa, samoin Klingspor, sillä hän luuli nyt kaikki tehneensä mitä +tehtämän piti. + +Jo annettiin käsky wihollisia pidättäwille parwille peräymiseen ja +kaikki totteliwatkin käskyä, mutta kah; eräs parwi tuolla joella, se ei +peräydy askeltakaan, waikka wihollinen melkein ympäri jo sitä +piirittää. Se oli majuri Hertzen'in joukko ja siinä parwessa on +Heikkikin. + +Ennen peräymiskäskyä sanoi majuri Hertzen rinnallaan taistelewalle +Heikille: + +"Aiotko, Repo, pitää eilisen sanasi?" + +"Ett'enkö pakene?" + +"Niin." + +"En askeltakaan; en kehtaa. Mieluumpi on tähän kaatuminen kuin +häpeällinen pako." + +"Oikein Repo! Samoin olen minä päättänyt. Koska olet niin urhoollinen, +niin lähde nyt tarkastelemaan wihollisen asemaa, erittäinkin patteria, +ja jos nahkasi terweenä säilytät, tuo tiedot minulle; sitten me +ryntäämme." + +"Heti paikalla, herra majuri." + +Heikki lähti. + +Jokitörmän ja pensasten suojissa hiipi Heikki waaralliselle +wakooja=retkellensä. Erään talon huoneitten suojassa nousi hän +törmälle. Siitä hän konttasi erään huoneen seinän wiereen ja niin hän +hiipi huoneelta huoneelle. Kun hän erään huoneen nurkasta pilkisti +toiselle seinälle, kurkisti samassa eräs rotewa wihollinen toiselta +puolen nurkkaa, niin likellä, että heidän nokkansa oliwat yhteen +koskea. Molemmat wainolaiset tunsiwat heti toisensa, sillä tuo +wihollinen ei ollut mikään muu kuin Heikin morsiamen wangitsija, jolle +Heikki oli eilen niin nawakan korwapuustin antanut. + +Koston himossaan päästi wenäläinen riemuhuudon, samassa sujutti hän +painetinsa seinää wasten Heikkiä kohden niin paljon kuin jaksoi. +Notkeasti kuin ankeriainen syöksähti Heikki syrjään ja useampia tuumia +sywälle purskahti wihollisen painetin kärki kuiwaan honkaiseen seinään. +Niin käwi, mutta samassa tuokiossa putosi wihollisen oikea käsi +werisenä maahan--Heikin miekka oli katkaissut sen. Wihollinen kaatui ja +Heikki lähti taas tutkimusretkillensä. + +Kun Heikki oli saanut tarpeelliset tiedot wihollisen asemasta, palasi +hän majurin tykö. Hän oli juuri kertomassa majurille hawainnoitaan, kun +tuo suomaton peräymiskäsky annettiin, ja majuri kuunteli Heikin +kertomusta lewollisesti huolimatta wihollisen kiertotuumista yhtä wähän +kuin peräymiskäskystäkään. + +Adlercreutz'in tarkka silmä huomasi kohta, että Hertzen'in joukko oli +waarassa, ja hän antoi kohta käskyn ryhtyä sen pelastamiseen. Kun tuo +pelastus=joukko kääntyi wiholliseen päin, Hertzen'in joukko jo täyttä +wauhtia ryntäsi wihollisen keskustaa kohden. Pelastajat seurasiwat +jäljessä. Ensi ryntäyksellä puhkasiwat he wihollisen keskustan ja nyt +wasta oikea ottelu alkoi. Kanuunat alkoiwat uudestaan jyristä, kiwäärit +paukkua, painetit alkoiwat werisen paininsa ja kiwäärin perät kowan +kolhintansa. Tappelun jyrinä lennätti sanoman jo pakotiellä olewille +Döbeln'ille ja Palmfeldt'ille, jotka kohta kääntyiwät päin ja hurraata +huutaen töytäsiwät tappelun tuoksinaan. Pian oliwat wiholliset wiskatut +etelä=puolelle jokea, mutta siellä tekiwät he kanuunainsa ja huoneitten +suojassa kowaa wastarintaa. + +Hertzen lähti nyt joukkoinensa wihollisen patteria walloittamaan. +Kuulia satoi kuin rakeita, mutta huikeasti ryntäsiwät suomalaiset wain +eteenpäin, huolimatta jos joku heidän riweistään kaatuikin. Heikki oli +noiden ryntääjien etunenässä, ja juuri kun he oliwat patterille +pääsemäisillään, siis aiwan kanuunain suun edessä, rupesi wihollinen +tykkiniekka sytyttämään raehauleilla ladattua kanuunaa, mutta samassa +tuokiossa lensi tulilanka sytyttäjän kädestä ja hän itse patterille +seljällensä.--Eräs talonpoikaisissa waatteissa olewa nuorukainen oli +seipäällä lyönyt sytyttäjän kädestä sytyttimen pois ja itse sytyttäjän +kumoon.--Sillä wälin oliwat suomalaiset rynnänneet patterille ja nyt +ammuttiin, pistettiin, kolhittiin, lyötiin ja pian oli wiholliset +patterissa sullottu yhdettömäksi. Kanuunat käännettiin nyt entisiä +omistajiaan kohden. Suomalaiset käwiwät kaikkialla urheasti päälle ja +eipä aikaakaan, niin oli wihollinen juoksujalassa kaikkialla pakosalla +etelää kohden. + +Suomalaiset oliwat woittaneet, tappelu=tanner oli heidän ja wihollinen +oli pakosalla; kaksinkertaisen woiman ja rohkeuden tunsiwat he nyt +rinnoissaan. + +"Me emme paenneet, herra majuri", sanoi Heikki hymyillen Hertzen'ille +tappelun loputtua. + +"Niin, me emme paenneet ja wieläpä woitimmekin ja niin loistawasti. +Häpeä=pilkku on nyt werellämme päältämme pesty, ja totta puhuen, +urhoollinen Repo, suurin kunnia woitostamme oikeastaan tulisi sinulle, +sillä sinussa ensi kerran selkeni tuo seisomisen ajatus wastoin +ylipäällikön käskyjä", sanoi majuri, puristaen Heikin kättä. + +"Ei niin, herra majuri. Minä olen wain täyttänyt pienen osan tässä +suuressa yhteisessä työssä", sanoi Heikki, katsellen weristä säiläänsä. + + + + +VII. + + +Seuraawana yönä ei joudettu nukkumaan Siikajoella, sillä siellä +iloittiin onnen ensi=aamun koittehessa. Tuo oli Suomen sotajoukon iloa. +Mutta eräässä pienessä syrjäisessä mökissä näyttää olewan surua. +Pahasti haawoitettu henkilö makaa siellä elämän ja kuoleman rajalla. +Himmeä talikynttilä palaa pöydällä, lähettäen heikkoa waloa huoneeseen. +Lääkäri koettelee huolellisesti sairaan waltimoa ja muuttaa ehtimiseen +jää=kääreitä hänen päänsä ympärille; haawoitetun olkapään päällä on +myötäänsä jään surtolla täytetty rakko. Muori, pulskea soturi istuu +synkän ja surullisen näköisenä sairaan pääpuolessa, eikä hänen +katseensa käänny hetkeksikään pois sairaasta. + +"Kuinkahan luulette käywän, herra tohtori?" kuiskasi soturi wiimein. + +"Heikko hän on, mutta Jumalan awulla woisi hän tointuakin, waikk'ei +hänessä ole werta jälellä enempää kuin kärpäsessä, mutta hänen +waltimonsa tykytys tuntuu nyt jo paljoa paremmin", sanoi huolellinen +sota=lääkäri. + +Soturi huokasi helpommin. + +Towin päästä sanoi lääkäri: + +"Nyt minä woin heittää sairaan teidän haltuunne, minun pitää wielä tänä +yönä käydä monessa paikassa; hoitakaa wain sairasta niinkuin minä olen +käskenyt." + +Werisellä, karkealla kädellään otti soturi lääkärin kädestä kiinni ja +puristi sitä äänetönnä, sillä hänen sydämensä oli jotain niin täynnä, +ettei hän woinut puhua. + +Tuon pienen mökin akka tuli soturille awuksi ja yhdessä he hoitiwat +sairasta. + +Kun soturi oli aamupuoleen muuttamassa kylmää käärettä sairaan pään +ympärille, raotti sairas silmiään ja hänen katseensa kohtasi soturin. + +"Heikki!" kuiskasi sairas tuskin kuultawasti. + +"Niin, paras ystäwäni", kuiskasi soturi wuorostaan, kallistuen +sairaaseen päin. + +Sairas painoi silmänsä jälleen kiinni ja wieno puna nousi hänen +kauniille ja kalpeille kaswoillensa; näyttipä siltä kuin hän olisi nyt +tahtonut wäkisinkin elää. + +"Sinä et ole pelkuri, et isänmaan petturi, sen olen omilla silmilläni +nähnyt; wäärin olen sinua tuominnut--te woititte", sanoi taas towin +päästä sairas katkonaisesti kuiskaten. + +"Me woitimme, armaani, mutta liian kalliin uhrin se minulle maksoi", +sanoi soturi wärisewällä äänellä. + +"Sinun tähtesi tahdon minä elää--häpeämme on poistettu, Heikki", sanoi +sairas ja ojensi terween kätensä Heikkiä kohden, jonka tämä otti +hellästi omaansa. + +Sanomaton autuus näkyi lepääwän sairaan kauniilla, naisellisilla +kaswoilla. + +Naisellisilla?!!! Aiwan niin. + +Olemme jo ennen maininneet wihollisen patteria wastaan rynnäkköä +tehtäessä erään talonpoikais=pukuisen nuorukaisen lyöneen kanuunan +sytyttäjältä tulilangan pois ja sytyttäjän kumoon. "Tuo meidät pelasti, +hurraa! eteenpäin pojat!" kuultiin silloin Hertzen'in huudahtawan. +Sittemmin nähtiin saman nuorukaisen, wihollisen kanssa käsikähmässä +ollessa, huimiwan ja hutkiwan wihollisia seipäällänsä minkä ennätti. +Tulisessa tappelun tuoksinassa ei kukaan joutanut nuorukaisesta sen +enempää lukua pitämään; wasta sitten kun sodan liekki oli sammunut, +ruwettiin tarkastelemaan kaatuneita ja haawoitettuja. Heikki oli +patterilla tarkastajien joukossa ja ensimäiseksi kohtasi hänen silmänsä +maassa makaawan, talonpoikais=puwussa olewan nuorukaisen. Tuntui kuin +suuri jäämöhkäle olisi jysähtänyt Heikin sydämeen, sillä hän aawisti ja +pelkäsi jotakin. Heti meni hän tuon oudon, kaatuneen nuorukaisen tykö +ja käänsi häntä katsoaksensa onko hänessä wielä henkeä. Kuka woipi +kertoa Heikin hämmästyksen, kun hän tuossa kaatuneessa tunsi oman +morsiamensa, Liisan. Hän oli muuttanut säweämmän miehenpuolen puwun +päällensä ja silti ei Heikki häntä tuntenut. Heti sitoi Heikki +haawoitetun wuotawan olkapään, laittoi hänet kantopaareille ja kantoi +hänet muiden awulla tuohon syrjäiseen mökkiin. Sitten juoksi hän +hakemaan sota=lääkärin, joka heti tuli ja sitoi haawan paremmasti. +Parwi wihollisia pääsi patteria walloitettaessa pakoon ja heitä takaa +ajettaessa lennättiwät he laukauksen ja se haawoitti Heikin morsiamen. + +"Hywästi nyt, armaani; minun täytyy sinut jättää Jumalan ja hywäin +ihmisten huostaan, isänmaa kutsuu minua", sanoi Heikki aamulla +rakkaalle sairaallensa. + +"Hywästi, Heikki! Ole wastakin urhoollinen", sanoi sairas, nähtäwästi +wirkistyneenä. + +Heikki lähti ja meni suoraan majurin luo ja kertoi hänelle kaikki +tapahtumat. + +"Jalo olet itse, mutta jalo on sinulla morsiankin. Hänellä on suuri osa +ihanasta woitostamme", sanoi urhoollinen päällikkö ja kyyneleet +nousiwat hänen tunnokkaasta sydämestään. + +Huomattawa on, että Heikki ennen lähtöänsä toimitti haawoitetulle +morsiamellensa tarpeellista hoitoa. + + + + +VIII. + + +Aikaa on kulunut. Taistelut owat taistellut, woitot owat woitetut, ilot +iloittu, tappiot owat tapatut, surut surtu. Sodan werinen liekki on +tauonnut ja Wenäjän kaksipäinen kotka on katkaissut seitsensatasen +siteen ja korjannut Suomen mahtawien siipeinsä suojaan. Semmoinen oli +sodan lopputili. Suomen soturien syy se ei kuitenkaan ollut, että niin +käwi, sillä he taisteliwat monilukuisempaa wihollista wastaan, niinkuin +karhut, joilta pojat owat pois otetut. Syy oli marsalkan, Klingsporin, +joka ei kyennyt urhean Suomen wäen mainehikkaita woittoja hywäksensä +käyttämään, eikä sitä johdattamaan. Toinen iso syyllinen oli silloinen +Ruotsin kuningas, Kustaa IW Adolf, joka omia mielettömiä oikkujaan +seuraten ei kuunnellut wiisaampien neuwoja eikä laittanut wähäiselle +Suomen wäelle tehoisaa apua, waan heitti heidät ja maan oman onnensa +nojaan. Näyttipä siltä kuin suomalaiset olisiwat hukkaan taistelunsa +taistelleet, turhaan werensä wuodattaneet, mutta eipä niinkään. Wenäjän +silloinen lempeä ja jaloluontoinen keisari, Aleksanteri I, rupesi +enemmän kuin kukaan muu edellinen hallitsija kunnioittamaan Suomen +kansaa. Minkä wuoksi? Senkötähden että hän oli walloittanut heiltä +maan? Ei sentähden, waan sen wuoksi, kun tuo kourallinen wäkeä teki +hänen mahtawille laumoillensa niin urheaa wastarintaa, että hänellä oli +työ, tuska niitä saaha lannistumaan. Senpä wuoksi hän sanoikin: "Suomen +kansa on korotettawa kansain joukkoon". Senpä wuoksi hän soikin +Suomelle erikoisen waltiollisen aseman, wieläpä hän lisäsikin niitä +etuja ja oikeuksia, jotka Suomella Ruotsin yhteydessä ollessaan oli. + +Heikkikin on palannut taisteluista takaisin. Kunniamerkkeinään toi hän +kiwäärin kuulan reidessään ja ison arwen poskessaan, jotka osoittiwat, +ettei hän suinkaan ollut huonoimpia waltiollista asemaamme laatimaan. + +Heikki toimii nyt toisilla aloilla, taloudellisilla nimittäin, sillä +heti sodasta palattuansa osti hän rappiotilassa olewan tilan, jota hän +rupesi työllä ja toimella woimaan panemaan--Liisan kanssa tietysti, +sillä hän oli Heikin sodassa ollessa täydellisesti parantunut, ja kun +Heikki palasi sodasta, haki hän heti Liisansa ja otti hänet omaksensa. +Yhdessä he sitten hyöriwät elämänsä eduksi ja eipä wiipynyt +kymmentäkään wuotta, ennenkuin heidän rappio=tilansa oli hywässä, +elättäwässä kunnossa ja ennenkuin heillä oli useampia kauniita---- +perillisiä. Liisa piti kiwäärin kuulaa Heikin reidessä ja arpia +poskessa suurimpana kunnianaan ja usein hän sanoi: "minun Heikkini ei +ole ollut, eikä ole kehno mies". + +Kuula, Liisan isä, ei enää palannutkaan kotiin wainotantereelta. Hän +kaatui Koljonwirran tappelussa, sillä hän kuului Sandels'in osakuntaan. +Hän ei siis nähnyt wäwypoikaansa, jonka kanssa hänellä oli ollut +yhteinen kallis työ. Mutta Liisan äiti oli heidän tykönänsä ja hän +kiitteli, Heikin mielestä liiaksikin, Jumalaa siitä että oli saanut +niin kelpo wäwyn. + +Repola? Niin, niin Repola!--Suku=ylpeys oli siellä pysynyt täydessä +woimassa perille asti. Kun Heikin isäkin näki, ettei "routa porasta +kotiin tuonutkaan", otti hän ottopojan, jolle hän antoi kaiken +omaisuutensa. "Saapa nyt Heikki nähdä, mitä se hänelle maksaa, kun +olisi kerjäläisen taloon tuonut", oli Repolan ukko silloin sanonut. Kun +tuo ottopoika oli saanut tawarat haltuunsa, rupesi hän juoppoa, +tuhlaria ja irstaista elämää wiettämään ja ennen pitkää oliwat Repolan +suuret omaisuudet menneet kuin tuhka tuuleen. Heikin äiti kuoli +harmista ja ukko joutui sokeana--ruodulle! Tuota lankeemuksensa wikaa +ei ukko ottanut ollenkaan omaksi syyksensä, syytti wain +onnettomuudestansa poikaansa Heikkiä, kun hän oli muka tottelematon ja +saattoi hänelle tämmöisen onnettomuuden. + +Heikki ei woinut hywällä omallatunnolla tiedossaan pitää isänsä kurjaa +tilaa; hän lähti noutamaan isäänsä tykönsä asumaan ja saamaan parempaa +hoitoa. Mutta olipa niin ja näin, jos ukko myöntyi ollenkaan Heikin +tuumiin, niin sywästi oli hän paatunut omaa, wastaansa rikkomatonta +lastansa kohtaan. Heikki sai kaikki lapsen rakkautensa liikkeelle +panna, kaiken hellyytensä ilmi tuoda, kaikki kyyneleensä puristaa, +ennenkun isä wastaanotti poikansa luonnollisesta lapsen rakkaudesta +lähteneen jalon tarjouksen. + +Nurpealla mielellä ja wähäpuheisena eleli sitten ukko poikansa kodissa. +Miniälleen ei ukko leppynyt koskaan, sillä hän piti miniäänsä +suurimpana syyllisenä köyhtymiseensä, kun hän muka oli wietellyt hänen +poikansa. Waikka miniä koetti kaikella hellyydellä kohdella appiansa, +ei se kuitenkaan mitään auttanut, ja kun Liisa yritti ukolle jotain +puhua, sanoi tämä äreästi: "mitä sinä kerjäläinen puhut". + +"Enpä ole niinkään kerjäläinen, koska woimme appeni kanssa yhdessä +elää", sanoi Liisa semmoisissa tapauksissa ja meni nauraen pois. + +Suku=ylpeys ei ollut wieläkään lannistunut! + +Woi, woi! Monta tuskaa ja surua, monta katkeraa perheellistä riitaa, +monta taloudellista mullistusta, monta ennenaikaista kuolemaa on tuo +inhottawa suku=ylpeys maailmassa tuottanut ja harwat tuolle salakarille +joutuneet siitä eheänä pääsewät. Lankeemuksen tuottaa se, mutta +kenelle? Useimmin ylpeydelle itselle, harwemmin sille, jota kosto +tarkoittaa, sillä Jumala aina auttaa oikeaa asiaa. + +Kauan, kaikkien kunnioittamina ja hyödyllisinä yhteiskunnan jäseninä +eliwät Heikki ja Liisa. + + + + + +TAHDON WOIMA. + + +Pieni oli kylän takalistolla olewa Perälän uudistalo. Pienet oliwat +wielä talon tiluksetkin, joita wasta toinen miespolwi koki laajennella, +raiwaamalla wähän kerrallaan korwen lonkeroita. Edellinen miespolwi oli +jo wäsynyt, taistellessaan kowaa luontoa wastaan ja laskenut päänsä +lepoon. Paljon ponnisteli Perälän nykyinenkin Juho isäntä, elättääkseen +waimoansa ja niitä kymmentä lasta, jotka Jumala oli heille +lahjoittanut. Kowasti oli työtä tekeminen, jos oli mieli niin +monilukuisen perheen kanssa elää ja toimeen tulla tuossa wanhoilta +taloilta hylyksi jäänneessä korwen kolossa. Kowaa wastarintaa Juholle +tekiwät ne lukemattomat petäjien ja kuusien kannot, joita kyläläiset, +wuosikymmeniä takaperin, ennen Perälän talon alkamista, oliwat hirret +hakanneet ja wieneet rakennus=aineiksensa. Sitkeästi wastustiwat tuhoa +ne hylyksi jääneet aarniopuut, jotka eiwät olleet kyläläisille +kelwanneet, ja uskollisina liittolaisina yhdistyi edellisiin jäljempää +kaswanut nuori metsä. Woimia ja ponnistuksia kysyiwät Juholta ne kiwet, +jotka maan muodostuksen aikoina oliwat sattuneet matkallansa jäämään +lewähtämään Perälän tiluksille, wähääkään aawistamatta, että he siihen +jäisiwät niin kauwaksi, ja että he wielä kerran olisiwat kyntömiehen +tiellä. + +Näyttipä siltä kuin Juhon ponnistukset olisiwat olleet kaikki turhat +noin mahtawaa ja monilukuista wastustaja=kuntaa wastaan----mutta +kuitenkin--askel askeleelta otti hän woiton heistä. Yhden ja toisen +aarnio=puun juuret hakkasi hän poikki juurikirweellänsä; sitten pani +köyden puun latwaan ja weti sen kumoon, hakkasi rungon haloiksi ja weti +ne kotiinsa, palamisellansa ensimäisiä kustannuksiaan palkitsemaan. +Kantoin juuret kopisteli Juho kaatuneesta maasta puhtaaksi ja wyörytti +ne sitte suurella waiwalla yhteen läjään. Siinä saiwat ne sitten +kuiwua, jonka tehtyä hän antoi nuot woitetut, ankarat wastustajansa +kaikki kuluttawan tulen nieltäwäksi.--Yhden ja toisen kiwen alle kaiwoi +Juho kolon, asetti alle paksun hirsi-wiwun, jonka awulla wäänsi kiwen +ylös ja wieritti sen sitten, kankien awulla, tekeillä olewaan +kiwiaitaan, niin että tämä taas sai wuosituhansia kestäwän, waikka +wähäisenkin lisäyksen. Jos sattui niin iso kiwi olemaan Juhon +walloituksen tiellä, ett'ei hän woinut sitä wipujensa awulla nostaa +ylös, eikä kiwi-aitaan saada, nouti hän läjästänsä terwasjuurakoita, +asetti ne tuon wastusta tekewän kiwen päälle ja sytytti ne palamaan. +Tuota tuimaa elementtiä säikähti kiwi niin, että se, suuresti +poksahdellen, halkeili ristiin rastiin, ja kun walkea sammui, oli kiwi +niin moniin osiin jakaantunut, että ne jaksettiin saada liikkeelle. +Noin woitti Juho alan, jonka ne kannot ja kiwet oliwat ennen allansa ja +siis omanansa pitäneet. + +Wäliin kun hän oli iltamalla kowin wäsyksissä ja uuwuksissa päiwän +ponnistuksista, huokasi Juho raskaasti ja epätoiwo tahtoi walloittaa +hänen mieltänsä; sillä työn paljous, wastustajainsa lukuisuus, lujuus +ja taipumattomuus, näyttiwät woittamattomilta. Niinä hetkinä meni hän +ilotonna ja murheellisena kotiansa, mutta siellä tuli wastaan hänen +lempeä waimonsa, niin iloisen ja hilpeän näköisenä. Hänkin kyllä oli +koko päiwän wakaasti seisonut yhteisen ja ankaran elämän kuorman alla, +waan wielä jaksoi hän olla iloinen ja lempeä, wielä jaksoi hän +kiiruhtaa miehensä tykö, riisumaan hänen päältään nokisia ja rapakoisia +waatteita; wielä jaksoi hän sanoa ystäwällisiä ja lohduttawaisia sanoja +työstä wäsyneelle miehellensä ja laittaa hänelle illallista; wielä +jaksoi hän hypätä kehdon luo, ruokkimaan ja tuudittamaan heidän +nuorinta ja asemaansa kyllästynyttä lastansa, ja kah! eihän Juho +jaksanut wastustaa tuota elämän autuuden hehkua; jo tuntui kohta hänen +sydämensä paljoa kepeämmältä. Hän meni syömään illallistansa ja waimo +hyöri waan yhä taloudellisissa toimissa ja askareissa, yhtä suurella +alttiiksi antawaisuudella, yhtä suurella rakkaudella miestänsä ja +lapsiansa kohtaan kuin ennenkin. Iloiset ja huolettomat lapset +juoksenteliwat lattialla ja tekiwät wiattomia lasten leikkejänsä, +pyrkien wäliin kilwalla isän syliin. Pienokainen kehdossa oli tyyntynyt +äitinsä wälityksestä ja katseli myhäillen isäänsä luottawasti silmiin +ja--eipä aikaakaan, niin oliwat kaikki Juhon elämän murheet poistuneet +ja kaikki epätoiwon synkät haamut haihtuneet kuin sawu tuuleen. Kun hän +wielä päälliseksi sai yönsä rauhassa nukkua rakkaiden omaisiensa +keskessä ja niin wirkistää wäsyneitä raajojansa, nousi hän taas aamulla +iloisena ja raittiina, uhkarohkeana astui hän taas kowan korwen rintaan +ja kahta ankarammin ryhtyi hän walloitustoimiinsa; sillä hän tahtoi +woittaa ja hän oli saanut tahdollensa woimaa kodin lemmestä ja +tulewaisuuden toiwon kirkas säde walaisi nyt hänen sieluansa. + +Näin taisteli Perälän Juho kunniakasta taisteloansa, ei miekoin, waan +kirwein ja auroin, ja noilla aseilla walloitti hän wähitellen alaa +ihmis=asunnoille. Wiimein hän rupesi saamaan lisä=wäkeä tuohon +taisteloonsa, sillä kymmenkunnan wuoden päästä rupesi hänen takanaan +pyörimään hänen wanhimmat lapsensa. Pientä oli tuo warawäki, mutta +rohkeasti astuiwat he aamuisin isänsä jäljessä jylhän korwen rintaan ja +alkoiwat siinä toimia mitä woiwat. Ainahan tuolla oli jotain, joka +heitäkin totteli: milloin siellä oli joku pieni irti rewitty pensas, +risu tai puun palanen, jonka he jaksoiwat kantaa loimoawaan nuotioon; +milloin sieltä tuli esille joku pieni kiwi tai kanto, jonka he +jaksoiwat kantaa entisiin kohoihin ja kasoihin; milloin he taas +kiepsuiwat lisä=painona isänsä laittaman wiwun nenässä, kun joku kiwi +tai kanto oli maasta ylös wäännettäwä, ja noin oliwat he kaiket päiwät +isällensä wähäisenä apuna, josta hän tunti suuren lohdutuksen +sydämessänsä. + +Paitsi ahkeruutta oli Perälän Juhossa toinenkin hywä ominaisuus: hän +osasi säästää, ja näiden kahden awunsa turwissa tuli hän wiimein siihen +tilaan, että woi hywinä wuosina perheinensä omistaan toimeen tulla. Ja +jos tuli katowuosi, söiwät he pettua, sillä Juho pelkäsi welkaa +pahemmin kuin kuolemaa. + +Kuitenkaan ei hän ollut semmoinen mies, joka olisi työtä tehdessään +joutunut pelkäksi aineellisuuden orjaksi, käsittämättä ihmisen +korkeampaakin kutsumusta. Ei, waan hän oli jo pienestä poikasesta +pitäin ahkera lukemaan ja urkkimaan kaikenlaisia hyödyllisiä tietoja; +kirjoittamaan oppi hän myös jo nuorena, melkein niinkuin itseksensä. + +Juho oli syntynyt köyhistä wanhemmista, joilla ei ollut pojallensa +perinnöksi jättää maallisia rikkauksia, mutta kumminkin oli heillä +jättää hänelle jotain jalompaa ja kalliimpaa, nimittäin Jumalan pelkoa, +jonka he istuttiwat poikansa sydämeen. Nuorena oli jo Juho jäänyt +orwoksi ja mailman myrskyjen waltaan, mutta nuot hänen sydämeensä +kylwetyt totuuden siemenet oliwat kaikissa hänen elämänsä kohtaloissa +suurena ohjeena ja lohdutuksena. Ne oliwat aina walaisewana lamppuna +hänen elämänsä sumeina hetkinä ja ne estiwät hänen horjumasta niissä +waaroissa, joita maailmassa on niin runsaasti tarjona.--Olipa se jalo +ja kallis perintö. Mikä on sen rinnalla suurikaan maallinen perintö, +jonka koi syö ja ruoste raiskaa? + +Nuorena oli Juho joutunut wieraalta leipäänsä ansaitsemaan, mutta +hywällä, säwyisällä käytöksellään ja suoralla, rehellisellä elämällään, +saanut pian kaikkien ihmisten suosion ja kunnioituksen. Aikaisin oli +hän jo oppinut säästämään ja joka wuoden palkastaan saanut säästöön, +mitä ei wälttämättömästi tarwinnut tawalliseen waatteukseensa. Tuolla +tawalla aloitti Juho elämänsä aamua ja pitkitti sitä täyteen miehen +ikään asti, jolloin hän rakastui erääsen siweään ja Jumalaa +pelkääwäiseen Leena nimiseen piikatyttöön. Heistä tuli pian awiopari ja +Juholla oli senwerran wuosisäästöjänsä tallella, että hän woi lunastaa +häwiämäisillään olewan Perälän uudistalon; sillä tawalla Juho oli +tullut Perälän isännäksi. + +Edellisestä jo tiedämme, että Perälän Juholla ja Leenalla oli lapsia. +Ensimäinen heidän lapsensa oli poika, jolle pantiin nimeksi Mikko, +kaimaksi ja muistoksi Juhon isä wainajalle. Jo aikaisin näytti hän +erinomaisen tarkkaa ymmärrystä ja käsitystä ja hänen lapselliset ja +sukkelat lauseensa ja wastauksensa poistiwat usein ne sumut isän +sydämestä, joita elämän huolet wäliin sinne synnyttiwät. Mikko oppi niin +pian kelpo lukijaksi, että se näytti tapahtuneen melkein niinkuin +itsestänsä; ei tarwinnut muuta kuin aakkoset hänelle asettaa, niin +sanat ja lauseet selkeniwät itsestään, ja mikä wielä ihmeempi, Mikko +käsitti kohta luettunsa sisällyksen! + +Kun poika kaswoi isommaksi, hawaittiin hänessä semmoinen opin halu, +että sitä oli mahdoton wastustaa. Hänen isänsä oli wälttäwä kirjoittaja +ja sen ohessa wielä oiwallinen luwunlaskija. Pian omi Mikko nuot +wähäiset opin säteet isältänsä ja pian oli hän paljon etewämpi isäänsä +kummassakin aineessa! Kaikkien näiden tähden herätti hän pian huomiota +kaikissa niissä wirkakunnissa ja asianomaisissa, jotka tuliwat +käsittelemään Perälän Mikon kirjoituksia, sillä hän oli jo aikaisin +ruwennut kyläläisilleen kirjoittelemaan kaikenlaisia asiakirjoja. + +Juholla oli muutamia oppikirjoja, joita hän oli nuoruudessaan +itsellensä hankkinut, esim. luonnon oppikirja, maatiede, fysikka ja +kemia. Ne luki pian Mikko niin tarkoin päähänsä, ettei sitä kohtaa +niissä kirjoissa löytynyt, joita ei hän olisi muistanut ja joista ei +hän olisi tuonut selwää tehdä! + +Pitäjän kirkkoherra huomasi pian pojan erinomaiset luonnonlahjat. +Tyydyttääksensä tätä erinomaista opinhalua, ohjasi hän Perälän +esikoista useissa aineissa ja lainaili hänelle useita tieteellisiä +kirjoja, joita Mikko ahkerasti tutki. Eräänä kertona kummasteli joku +pojalle itselleen kuinka hän oli niin hywä oppimaan kaikkia aineita. + +"Minusta on hywin ihme, kuin te kummastelette sitä, jos joku ihminen +oppii jotain! Totuushan on itsestänsä selwä, jonka tähden ei siinä +luulisi olewan paljon oppimista", sanoi Mikko kysyjälle wastaukseksi. + +Luulisi kai, että Perälän Mikko kadotti kaiken halunsa kowaan +maantyöhön, mutta niin ei ollut laita. Hänen lukemisensa, oppimisensa +ja tieteilemisensä eiwät tehneet häntä yhtään haluttomammaksi, +laiskemmaksi ja saattamattomammaksi ulko=askareihin, waan hän teki +työtä kuin "ajakka" ja oli joutuisa ja kunnollinen kaikkiin talonpojan +tehtäwiin, joihin hän oli jo lapsuudesta tottunut. Hän ei ollut koskaan +raskaalla ja alakuloisella mielellä, waan iloisena ja raittiina teki +hän mitä käskettiin, ja tytöstä päästyänsä hyppeli hän iloissaan kuin +peuran warsa. Pian tottui Perälän Mikko myös kaikkiin taloudessa +tarwittawiin käsitöihin ja ne tuliwat hywästi ja joutuisasti tehdyiksi. + +Puhtaana kaikista paheista niinkuin korwen turmelematon kaswi ainakin, +ei Mikko ollut ylpeä eikä itsepintainen kotiwäkensä eikä kyläläisiensä +kesken, waan hän oli iloinen ja hilpeä. Kaikissa tiloissa ja +wiattomilla, leikillisillä kokkapuheillansa sai hän jos minkä seuransa +pysymään iloisella ja hywällä tuulella. Noita sanan=solmuja olikin +hänellä niin runsas warasto, ett'ei sitä asianhaaraa tullut koskaan +esille, johon ei Perälän Mikko olisi osannut wiskata äkkiä mausteita ja +höysteitä. Useinpa oliwat nuot sukkeluudet runolliseenkin muotoon +puetut. Näyttipä siltä kuin häneen olisi ollut kätkettynä kaikkien +ihmiselämän tapauksien ydin, josta ne kaikissa tapauksissa katkeamatta +uhkuiwat niinkuin kuiwumattomasta lähteestä. + +Tuommoisilla luonnon lahjoilla ja elämän tawoilla tuotti Mikko +kotitaloonsa paljon kunniaa ja ennen pitkää oli Perälä tärkein, jos +kohtakaan ei warakkain paikka yhteiskunnassa. + +Kenenkään kynä ei woi kertoa sitä iloa, joka asui Perälän Juhon ja +Leenan sydämessä. Eipä he suotta iloinneetkaan, sillä harwallapa oli +semmoista poikaa kuin heillä. Kookas, pulskea, täyteläinen, solakka, +terwe, wiisas, jotenkin oppinut, työteliäs, wirheetön, wiaton, kaikille +rakas ja kaikkia rakastawa, turmelematon nuorukainen,--olipa siinä +wanhemmille ilon ainetta. + +Kun Mikko oli parinkymmenen wuoden ijässä, rupesi kirkkoherra +puhelemaan pojalle sekä isälle kummia. Hän, näet, esitteli heille, että +Mikon pitäisi muka mennä johonkin oppilaitokseen ja ottaa siellä +tutkinto, päästäksensä siten johonkin kannattawaan wirkaan. Ensimältä +tuo esitys tuntui heille molemmille peräti mahdottomalta, mutta kun +kirkkoherra lupasi ohjata Mikon lukemista ennen tutkintoon lähtöä, niin +rupesi heissä kummassakin kytemään toiwon säde ja he suostuiwat +esitykseen. Siitä herran hetkestä otti kirkkoherra Mikon lukua +johtaakseen. Tuskinpa kukaan opettaja on tawannut innokkaampaa ja +halukkaampaa oppilasta, kuin kirkkoherra Mikossa. Lukeminen käwi +helposti ja oppiaineet tarttuiwat kuin naulatut pojan päähän. + +Wiimein walmistuttuaan, lähetettiin poika erääsen oppilaitokseen +tutkintoa suorittamaan. Siellä esitti hän asiansa laitoksen esimiehelle. +Tämä ja muu opettajakunta hämmästyiwät kowin, kuullessaan anomusta. +Metsän korwesta suoraan tullut poika tulee ja pyytää tutkintoa, +jotenkin laajoissa oppiaineissa! ajatteliwat he keskenänsä ja he +pitiwät Mikko=raiskan suorastaan mielenwikaisena. Mutta kun poika weti +lakkaristaan kirkkoherran antaman suosituskirjeen ja antoi sen koulun +esimiehelle, loppui heissä pian tuo ilwehymy, jonka tuo outo asia ensin +oli heissä aikaan saanut. Kirkkoherra näet oli kaikkialla tunnettu +oppineeksi ja kunnolliseksi mieheksi. + +He suostuiwat nyt yksimielisesti Mikon pyyntöön. Mikko meni niin +loistawasti tutkinnon läpitse, ett'eiwät hänen tutkijansa saaneet häntä +kiinni missään aineessa. Kaikissa aineissa, joista tuli puhe, antoi hän +niin tarkkoja wastauksia, että kaikki kuulijat hämmästyiwät. Tutkinnon +loputtua kehoitti esimies Mikon jatkamaan lukemistansa etemmäksi +yliopistossa, mutta poika sanoi: "ei minua haluta; kun saan waan +todistuksen läpi käydystä tutkinnosta, niin olen tyytywäinen". + +Opettajakunta antoi Mikolle kiitoksella hywäksytyn todistuksen kaikissa +tutkinnossa esillä olleissa opin aineissa ja sen kanssa lähti Mikko +iloisena kotiinsa. Siellä meni hän kohta, isänsä kanssa, pappilaan +näyttämään mitä hän oli sillä matkallansa saanut. Kirkkoherra otti +Mikon tutkinto=todistuksen. Hän silmäeli ja luki sitä ja riwi riwiltä +hänen katsantonsa kirkastui. Wiimein kääntyi hän Juhoon ja Mikkoon päin +ja sanoi: "Yritys on onnistunut paremmin kuin osasin toiwoakaan! +Ihmeellinen poika on Mikko! Hänessä on totuus ja nero itsestänsä! +Todistus on niin hywä, että wirka tulee itsestänsä ja nyt on Mikolla +leipää--ijäksi", ja hän tuli ja puristi sekä Juhoa että Mikkoa kädestä +ja toiwotti heille onnea. Molemmat kiitteliwät wuorostansa kirkkoherraa +paljoista waiwoistansa ja isällisestä huolestansa Mikon opetuksessa ja +sitten ke lähtiwät kotia. + +Tuliko Mikko nyt haluttomaksi kowaan työhön, kun hän oli noin +loistawalla tawalla päässyt opin teille? Ei, eipä suinkaan. Mikko oli +turmeltumaton korwen poika. Hän ei käsittänyt sitä, että kowa maantyö +olisi ihmiselle sopimatonta ja halpaa, jota hänen isänsäkin aina teki +niin suurella mielihalulla. Sentähden ryhtyikin hän heti kotia +tultuansa innokkaasti entisiin askereihinsa, niinkuin ei mitään olisi +tapahtunut. Ainoastaan lomahetkinä ja pyhinä istui hän ahkerasti +kirjoituksensa ja sanomalehtien ääressä, joita nyt Perälään tuli +useita. + +Nyt juuri tuli eräs otollinen wirka awonaiseksi. Mikko sitä haki ja sai +kun saikin. Pian oli Mikko matkalla uuteen ammattiinsa. Hewonen seisoi +waljaissa jo Perälän portaan päässä odottamassa, mutta lähdöstä ei +tahtonut tulla mitään, sillä Perälässä wallitsi nyt erinomainen +suru= ja haja=mielisyys. Oikeutta myöden olisi Juhonkin pitänyt olla +hywinkin tyytywäisen poikansa uuteen onneen, mutta mitenkähän oli, hän +ei waan jaksanut tänään olla oikein iloisella tuulella. Kenties hän oli +raskaalla mielellä siitä kun hänen täytyi erota rakkaasta pojastaan. +Saattipa olla niinkin mutta saattipa Juholla olla muitakin syitä +raskasmielisyyteensä. Saattipa hänen mieltänsä painaa tunto, että hänen +rakas poikansa, joka wanhemmilleen oli tähän astui tuottanut waan +pelkkää iloa, saattaisi wielä tuottaa suruakin, sillä hän oli nyt +lähtewä awaraan maailmaan, pois isän ja äidin silmien edestä. Wiatonna, +turmelematonna--yleiseen kunnioitettuna, lähtee hän nyt pois tästä +kodista, wastaan ottamaan mainetta, kunniaa, mutta myös wastaan +ottamaan--pahennuksia. Niinkuin korwen puhdas kukka, tuli hänen +poikansa nyt heitetyksi maailman myrskyjen sekaan, joista ei hän tähän +asti wielä mitään tiennyt. Jaksoiko hän pysyä seisallaan tuossa elämän +hyrskyjen meressä? jaksoiko hän seisoa horjumatta niiden yhä +uudistuwissa iskuissa, jotka tulewat joka aika ja joka haaralta ja aina +uudistetuissa muodoissa?--Kenties oliwat nuot tuommoiset ajatelmat syynä +Juhon ahdasmielisyyteen tuona eron hetkenä--oli miten oli, annamme +Juhon olla alakuloisena ja miettiwäisenä, sillä hänellä on kahdenlainen +oikeus siihen, hänellä on--sydän ja hän on----isä. + +Näissä lähdön puuhissa oli aika niin kulunut, että eron hetki lähestyi. +Raskaalla mielellä oli Mikkokin nyt eikä ollut saada aikaan hywästi +jättöään. Wiimein läheni hän isäänsä, otti häntä kädestä kiinni ja +sanoi: "hywästi, rakas isä! kiitoksia paljon paljoista waiwoistanne ja +paljosta rakkaudestanne!"--"Pidä aina Jumala silmäisi edessä, muista +mistä olet lähtenyt, äläkä unhota kansaasi, jonka keskellä olet +kaswanut!" sanoi isä, yhä pitäen poikansa kädestä kiinni. Kyynelet +kimalteliwat molempien silmissä, eikä kumpikaan woinut sen enempää +sillä kerralla puhua. Samoin jätti Mikko hywästi äitinsäkin, joka ilon +ja surun sekaisia tunteita itki ääneensä. Sitten wielä tuli weljien ja +sisariensa wuoro ja wiimein hyppäsi Mikko rekeen ja lähti ajamaan. +Kauwan seisoi Perälän perhe wielä huoneitten solalla ja katseli +lähtijän jälkeen. Kun Mikko oli kadonnut näkywistä, palasiwat kaikki +muut huoneesen, Juho yksin jäi wielä sittenkin kauwaksi aikaa kujalle +ja katsoi yhä waan siihen suuntaan, johon hänen poikansa oli mennyt. +Mitä lienee Juhon sydämessä silloin liikkunut, emme tiedä, mutta sen me +tiedämme, että kun hän wihdoin kääntyi menemään huoneesen, nousi hänen +rinnastansa sywä huokaus. + +Paljon ei sinä päiwänä Perälässä puhuttu, mutta kaikista wähemmän puhui +Juho. Hänellä ei ollut tänään työn halua; synkkänä istuskeli hän waan. +Hän olisi mielellään ollut iloinen nyt, mutta hän ei woinut. Sanomaton +tuska tuntui häntä ahdistawan--mikä?--sitä ei hän tiennyt itsekään; +mutta siltä waan nyt tuntui, että hän oli kadottanut paljon, +mahdottoman paljon. Tuntuipa siltä kuin hän olisi kadottanut osan +omasta ruumiistansa--oikean kätensä; wieläkin enemmältä tuntui Juholle +hänen wahinkonsa tuossa kadottamisessa, sillä joku salainen aawistus +tunkeusi hänen sieluunsa, että hän oli kadottanut--poikansa.-- + +Walpas waimonsa, Leena, huomasi pian miehensä raskaan tilan, sillä hän +ei ollut ennen koskaan Juhoansa tuonlaisena nähnyt. Unhottaen oman +surunsa, tuli hän miehensä tykö, otti häntä kädestä kiinni, katsoi +häntä niin lempeästi silmiin ja sanoi: "miksi sinä, Juhoni, olet nyt +noin murheellinen? Eihän sinulla luulisi olewan syytä panna noin +pahaksesi lapsesi onnea." + +Juho säpsähti. Hän näytti siltä, kuin olisi nyt juuri unesta herännyt. +Hän loi teräwän silmäyksen waimohonsa ja toisti pitkäweteisesti +"onnea!" Waimonsa näki ja ymmärsi, ett'ei hänen Juhoonsa mahdu nyt +äkkipikaan mikään lohdutus, sentähden heittikin hän koko +lohduttamisyrityksensä siihen, ajan parannettawaksi. Waimonsa +ystäwällinen ja lempeä puhe ja käytös oli Juhon kumminkin saanut +hereille unelmistaan; hän meni työhönsä ja tuolla tawalla tuli elämä +wähitellen Perälässä entisellensä. + +Moni neito oli jo kauwan aikaa halukkaita silmäyksiä Perälän Mikkoon +luonut, mutta nyt kun hän nousi kunniansa kukkulalle, olisi hänen joka +tyttö tahtonut omaksensa saada; Mikolle olisi ollut tarjona yksi ja +toinen siwistyneestäkin säädystä, mutta hän ei näyttänyt pitäwän +kenestäkään. + +Perälän Juho tiesi aiwan hywin, ett'ei Mikonkaan ollut yksinänsä hywä +olla, sentähden olisi hän niin mielellänsä suonut pojan hankkiwan +itsellensä puolison. Wieläpä hänen sydämessään oli salainen pelko +siitäkin, jos tuo yksinäisyys saattaisi wihdoin Mikon--wäärälle tielle. +Eräänä kertana kun Mikko Perälään tuli käymään, Juho otti tilaisuudesta +waarin ja wei poikansa kahdenkesken. +** +"Etkö ole ajatellut jo walita itsellesi elämän kumppania?" kysyi isä +pojaltansa. + +"Kyllähän sitä pitäisi, waan eihän tuota tiedä mitä tekee", sanoi +Mikko. + +"Sinnehän se meneekin, kun kowin kauan walikoi; wiimein luu saattaa +kouraan luiskahtaa", sanoi Juho. + +"Kumminkin on se jotenkin waikea tehtäwä." + +"Ei se ole mikään waikea, kun ei rupea itsensä kanssa kowin pitkiin +neuwottelemisiin. Onhan sinulla tarjona ylhäältä ja alhaalta; walitse +se, johon sydämesi parhaiten on mieltynyt!" + +"Olisihan minusta mieluinen tuo ... Wirtalan Ainakin", sanoi Mikko +ujosti. + +"Walitse sitten hän!" + +Ensi pyhänä kuulutettiin pitäjään kirkossa awioliittoon: Mikko Perälä +ja Aina Wirtala.--Nuoruuden rakkaus ja ystäwyys oli sysännyt syrjään +kaikki kunnian kukkuloilla loimoawat tähdet. + +Ei yhdelläkään asian ymmärtäwälläkään ollut syytä nurkua Mikon waalia. +Kookas, täyteläinen, kaunis ja hywillä luonnon lahjoilla warustettu +neito oli tuo Wirtalan Aina. Hänellä oli arwokkaat ja kunnialliset +wanhemmat ja he oliwat tyttärensä kaswattaneet henkisessäkin +kehityksessä, kaikissa niissä siwistysaineissa, joita warakas +talonpoika mahdollisesti woi käsiinsä saada. Mutta kaikkein suurimmat +Ainan hyweet oliwat: puhdas, wilpitön ja tunnokas sydän ja hiljainen, +hywämaineinen ja siiwo käytös. + +Wirtalassa wietettiin kuuliaiset, sillä nyt oli se pyhäilta, jona Mikko +ja Aina eusikerran kuulutettiin. Sinnekös nyt kylän nuoriso riensi, +toiwottamaan onnea nuorelle morsiusparille. Siellä ilo ilolle käwi, +sillä ei oltu osattu wähääkään aawistaa, minkä kepposen Mikko teki +täällä käydessään. Tosin muutamat kylän neidot ensin oliwat wähän +nyreissään Wirtalaan tullessaan, sillä tämä kihlaus oli usean heidän +kaukaisen toimeensa tyhjäksi tehnyt, mutta kun toiset nuorikot ja Mikko +ja Aina heitä hetkisen hilpeästi hywitteliwät, yhtyiwät ainakin +ulkonaisesti hekin toisten iloihin. + +Mitäpä siinä muuta oli. Awiokuulutukset käwiwät tawallista, laillista +rataansa, wihkiminen myös ja niin oli noista molemmista, joita moni +kadehti ja wielä useampi ylisteli, tullut awiopari. + +Peräläisten kaipausta liewenteliwät aika ajoin sydämelliset kirjeet +nuorelta pariskunnalta. Kyläläisetkin käwiwät kaupunkimatkoillaan aina +terwehtimässä nuorta pariskuntaa ja kun he palasiwat kotiaan, tuliwat +he kohta Perälään ja sanoiwat: "Terweisiä Mikolta ja Ainalta!" ja +noiden terweisten tuojain silmät säkenöiwät ilosta ja tyytywäisyydestä. +Silloin oli Perälän Juholla tapana aina kysyä: "mitä sinne kuuluu?" +Kun se aika tuli, että Juhon mielestä olisi Mikon ja Ainan kotiin +pitänyt jotain kuulua, ei hän kaupungista palaawille ja terweisiä +tuowille kyläläisilleen kertaakaan unohtanut tehdä tuota "sinne +kuulumis=kysymystään", mutta he eiwät waan koskaan tienneet "mitään +erinomaisia", ja näyttelipä siltä kuin Juho ei olisi ollut oikein +tyytywäinen. Hän, näet, oli saanut päähänsä sen, että Mikon ja Ainan +olisi pitänyt saada, tawallisessa luonnon järjestyksessä, perillinen, +joka sitten tekisi heidän elämänsä niin kodikkaaksi ja hauskaksi ja +joka estäisi heitä joutumasta niihin moniin elämän harhoihin, joita +maailmalla on niin runsaasti wirittää ihmislapsien eteen; hänellä oli +syytä sen pahemmin pelätä, kun onni oli äkkiarwaamatta heille syytänyt +murheettoman ja hempeän elämän. + +Erään kerran tuotiin taas terweisiä Perälän wanhuksille ja Juho oli +oitis walmis kysymän tuojalta wanhaan totuttuun tapaansa: "mitä sinne +kuuluu?" + +"Ei tuonne mitään erinomaisia kuulu; Aina waan on niin laihtunut, etten +ollut häntä enään tunteakaan", sanoi terweisten tuoja huolimattomasti. + +Juho hyppäsi ylös äkkiä kuin kärmeen pistämä ja käweli kiireesti pois, +pois yksinäisyyteen, sillä hän oli saanut kuulla jotain semmoista, jota +hän ei olisi suonut kuulewansa;--hän aawisti jotain, aawisti----pahaa. + +Sen erän perästä muuttuiwat Juhon mielipiteet aiwan toisenlaisiksi. Hän +menetti nyt kaiken toiwonsa, eikä kuullut mielellänsä puhuttawan +pojastansa ja hänen waimostaan. Hän koki kaiken tawoin saada tietoonsa +syyn Ainan laihtumiseen, hän sekä kirjoitti Ainalle että kysytti +luotettawilla ihmisillä häneltä syytä pahoinwointiinsa, mutta kaikkiin +salaisiin ja hiljaisiin kysymyksiinsä sai hän Ainalta wastauksen, että +hän on kaiken puolin terwe ja että kaikki asiat owat hywin. + +Yhtähywin sai Juho tämän jälkeen terweisen=tuojilta kysymykseensä, +"mitä sinne kuuluu", yhä hämärämpiä wastauksia. Eräänkin kerran sanoi +kysytty: "no--(hän piti wäliä ja ikäänkuin haki jotain sanoakseen)-- +eipä tuonne kuulunut mitään erinomaista", mutta hänen äänensä oli +epäsointuinen, kuin olisi hän haparoinut kokoon jotain walhetta ja +miehen katsantokin oli epärehellinen; wäliin loi hän tutkiwan, mutta +salaawan katseen Juhoon, wäliin loi hän taas katseensa pelkääwäisesti +maahan. Kaikki terweisten tuojat tästä lähtein alkoiwat tulla +samanlaisiksi; waan jos Juho kuinkakin koetti saada syytä selwille +tuohon ihmisten umpimielisyyteen ja omaan pelkoonsa, ei hän ollut mies +sitä saamaan; näyttipä siltä kuin kaikki maailman salakähmäisyys olisi +käynyt liittoon häntä wastaan. + +Juho parka käwi nyt kowin huolelliseksi. Se salainen pelko ja +selittämätön aawistus, joka häntä oli waiwannut siitä hetkestä pitäin, +kun hän pojastansa erosi, muuttui nyt suoraksi selittämättömäksi +murheeksi. "Aina tuo on niin laihtunut, etten ollut häntä enään +tunteakaan" ja ne terweisten tuojain epäselwät lauseet ja jotain +salaawat silmänluonnit tunkeusiwat aina waan sywemmälle huolehtiwaan +isän sydämeen. Hän koetti rauhoittaa mieltään kaikilla keinoilla, mutta +mikään ei woinut auttaa, sydän pysyi waan lewotonna ja kysywänä. Wäliin +oli Juho oikein wihainen itsellensä, kuin hän joutawia mietti ja +murehti, ja silloin hän aina koki itselleen uskotella ja luulotella, +että kaikki asiat saattaisiwat olla hywin. Mutta kauwan ei kestänyt tuo +tekolewollisuus, sillä nuot murheelliset ajatukset ja aawistukset +tuliwat pian taas takaisin hänen sydämeensä. Hän ei noita mietteitään +ja luulojaan ilmoittanut koskaan waimollensakaan, sillä ne eiwät olleet +todistetut itsellensäkään ja hän pelkäsi waimonsa woimia, ett'eiwät ne +kestäisi elämän entisien huolien päälle laskea niin suurta lisäsurua, +waikkapa waan arweluna. + +Tuommoisessa asemassa kului taas joku aika. Kirjewaihto Juhon ja Mikon +wälillä harweni harwenemistaan ja useat Juhon lähettämät kirjeet jäiwät +kokonaankin wastaamatta; terweiset myös alkoiwat harweta. Ei Juho +maininnut koskaan kirjeissäänkään Mikolle ja Ainalle sydämensä salaisia +luuloja, sillä hän toiwoi niin ajattelewina hetkinä, kuin kirjoittaessa +on, että kaikki hänen luulonsa toki lienewät waan pelkkiä houreita. + +Mutta muutamana päiwänä palasi yksi Juhon luotettawa ystäwä +kaupungista. Hän tuli heti Perälään ja sanoi: "terweisiä Mikolta ja +Ainalta", waan hänen äänensä wärähteli noita terweisiä sanoessaan. + +"Mitä sinne kuuluu?" kysyi Juho heti synkästi, maahan luoduilla +silmillä. + +"No--oh! eihän tuonne mitään erinomaisia kuulunut", sanoi tämä ja loi +samassa peittäwän, epäilewäisen, pikaisen silmäyksen Juhoon, jonka +kanssa he oliwat kahdenkesken. + +Juho nousi ylös. Hän läheni ystäwäänsä, laski kätensä hiljaa hänen +olkapäällensä ja sanoi: "Minä olen kauwan sydämessäni tietänyt, että +ihmiset salaawat minulta jotain pahaa; se ei ole oikein, sillä pahaa ei +woida silloin poistaa. Sano sinä, ystäwäni, kaikki mitä tiedät, minä +warustan itseni elämäni kowimpaan koetukseen." + +Ystäwä huokasi raskaasti eikä wastannut yhtään mitään. Koetettiin +pitkittää waiti=olemalla, mutta koko waiti=olemisen ajan katsoi Juho +ystäwäänsä rukoilewasti ja kysywästi silmiin. Sanat eiwät kummallakaan +puolen tahtoneet päästä liikkeelle ja Juhon henkeä ahdisti. Kun he +hetken aikaa oliwat olleet tuossa pinnistyksen tilassa, tunkeusi wiimein +Juhon suusta kysymys: "noh, ystäwäni?" + +"Mikko on ruwennut..." + +"Mikko on ruwennut mitä tekemään?" + +"Juomaan", sanoi ystäwä tuskin kuultawasti. + +Sywä hiljaisuus sai taas wallan. Tuossa ystäwänsä lauseessa kuuli Juho +nyt sen salaisuuden, jota hän jo kauwan oli turhaan halunnut kuulla. +Mutta noiden asioiden selweneminen mursi ennestäänkin jo pahaa +aawistawan ja pelkääwän isän sydämen. Ne tunteet, jotka kärsiwän isän +sydämessä nyt aaltoiliwat, eiwät woineet sanoiksi puhjeta, sillä siihen +oliwat ne liian sekanaiset. Hän istui ääneti ystäwäänsä wastapäätä, +silmät maahan luotuina mutta hänen rintansa aaltoeli lewottomasti ja +raskaasti. Ystäwä lähestyi wiimein Juhoa, otti häntä kädestä kiinni ja +sanoi: "Kowan sanoman sanoin sinulle, ystäwäni, sinä et näy jaksawan +sitä kantaa--sinä näännyt: ei olisi minun pitänyt sinulle ilmoittaa +tuota uutista". + +"Oikein teit, oikein teit, ystäwäni, kuin totuuden ilmoitit! Kowat +oliwat nuot uutiset ja kowaksi tekiwät ne minun nykyisen kohtaloni, +mutta parempi on kowakin totuus, kuin imartelewa walhe; kiitos sinulle +siitä", wastasi siihen Juho. Hän nousi ylös ja puristi wieraan kättä, +mutta ystäwä tunsi, että Juhon miehekäs käsi wapisi kuin haawanlehti. +"anna anteeksi ystäwäni", lisäsi Juho sitten, "minä olen nyt +yksinäisyyden tarpeessa". + +Ystäwä ymmärsi asian painon; hän lähti pois ja Juho meni kamariinsa, +jossa hän surussansa waipui melkein tunnottomuuteen. + +Juho joutui kowain sydämen tuskain tähden ruumiillisestikin sairaaksi. +Hän ei kyennyt työhön ollenkaan eikä ruoka hänelle maistunut. Waimonsa +näki oitis, että Juho oli saanut nyt kowaakin kowemman kolahduksen +sydämeensä, mutta ei Leena osannut aawistaakaan, mitä Juho nyt tiesi. +Hän koki kaiken tawoin lohdutella murheellista miestänsä ja tiedustella +hänen murheensa syytä. Itkussa suin ja tuskasta punehtuneena ilmoitti +Juho wiimein tuon hirmuisen sanoman. Mutta ihme kumma!--lujempi oli +Leena tuota uutista wastaanottamaan kuin Juho oli luullutkaan. Ja +tosiaankin on useinkin niin käynyt ihmiselämässä, että kun miehen omat +woimat owat uupuneet epätoiwoon, siinä on jo heikompi astia tullut +ehyeksi ja astunut miehuullisesti taisteloon, paljon uupumattomampana +ja woimallisempana kuin hänen wahwempi puolensa, waikka hän kaiket ajat +muulloin näytti särkyneeltä ja riutuneelta. + +Leena koki kohdella miestään kuin parhain taisi ja toiwoi Jumalan +awulla asiain wielä hywiksi tulewan--mitä ei äiti jaksa toiwoa +lapsestaan, asiain pahimmillakin ollessa!--Nämät lohdutukset +waikuttiwatkin Juhoon wiimein niin, että hän wähitellen jälleen jaksoi +ruweta työhön, mutta raskaana ja apeana pysyi hänen mielensä. + +Toinnuttuansa sen werran että kykeni ajatuksiansa koossa pitämään, +kirjoitti Juho pojallensa waroitus=kirjeen täynnä hellintä isällistä +huolta ja rakkautta. + +"Rakas poikani", niin kirjoitti hän, "woi mitä minun nyt täytyy sinulle +kirjoittaa, woi mitä minä tiedän ja woi mitä minä ja äitisi olemme +saaneet kärsiä. Me tiedämme nyt, minkätähden siweä waimosi on laihtunut +ja menettänyt terweytensä. Me tiedämme, minkätähden kirjewaihtomme on +harwennut ja miksi useat kirjeeni owat wiimeaikoina sinulta jääneet +wastaamatta. Me tiedämme syyn, minkätähden ihmiset luowat silmänsä alas +sinua mainitessaan--Jumalani! Ihmiset kammoksuwat nyt jo sinua ja +häpeäwät mainita sinun nimeäsikin, jonka he ennen niin ilosta +loistawilla silmillä ja iloisella sydämellä tekiwät. Woi, woi! Sinä +olet jo menettänyt kaiken arwosi ja kunniasi kaikkien rehellisten +ihmisien silmissä, mutta wanhempiesi huolia, tuskia ja murheita et sinä +ole menettänyt, waan olet liian runsaalla lisäyksellä lisännyt niitä. +Woi, woi! Sitä wartenko Jumala sinulle on suonut niin lahjarikkaan +sielun, että wäärin käyttäisit sitä, turmioksi itsellesi ja +häwäistykseksi Jumalalle, kauhuksi kaikille ihmisille?--Woi! sinä +arwaat jo mikä se sinun paheesi on, jota näin suurella sydämen kiwulla +puhun; jospa niinkin olisi, täytyy minun kumminkin se suoraan +ilmoittaa: sinä olet ruwennut--juomaan! Kauwan on minulla ollut +salainen pelko siitä, että maailman pahennukset kenties ryöstäwät +minulta ja ihmiskunnalta sen lapsen, jota aina olen sydämestäni niin +hartaasti rakastanut, jolle olen niin paljon hywää toiwonut ja jolta +olen toiwonut saawani niin paljon iloa wanhuuteni päiwinä. Kaikki tuo +on toiwomatonta salaista pelkoani, jota en ole ilmoittanut yhdellekään +kuolewaiselle ihmiselle; mutta sitä raskaampi on kuormani, kun tuon +pelon pehmittämä spdämeni sai totuuden kuulla. Se murti kokonaan +sydämeni ja ryösti rinnastani rauhan.--Rakas poikani! Seisahda toki ja +ajattele tarkoin, kuinka paljon pahaa turmeluksesi on itsellesi ja +meille jo maksanut. Palaja ajoissa pois pahalta ja synnilliseltä +tieltäsi--palaja, minä rukoilen sinua, ennenkuin sinulta loppuu peräti +woina wastaan seisoa synnillisiä himojasi! Muista siweää waimoasi, joka +tietenkin on jo paljon sinun tähtesi kärsinyt ja jotka kärsimykset +tulewat werrattomiksi, jos et sinä palau pahalta tieltäsi! Muista +ystäwiäsi ja kaikkia kunniallisia ihmisiä, jotka sinä olet +sopimattomalla käytökselläsi häpeämään saattanut. Muista itseäsi ja +ajattele sitä suurta ja sywää lankeemusta, jonka äyräälle olet itsesi +saattanut ja joka sinun on wälttämättömästi kerran nielaisewa kauheaan +kitaansa, jos et waan tee pikaista parannusta. Muista wanhempiasi, +jotka sinua owat niin paljon rakastaneet ja wieläkin rakastawat, ja +jotka jo owat sinun tähtesi niin paljon kärsineet. Tahdotko sinä wielä +lisätä sitä tuskaa ja kärsimistä? Tahdotko sinä saattaa meidät kesken +ikäämme murheella hautaan?--Woi Jumalani! Älä laske enään raskaampaa +kuormaa päällemme, muutoin me näännymme!--Lupaa nyt, rakas poikani, +että sinä tahdot katua rikostasi, lupaa ett'et enää juo, lupaa että +tahdot wälttää kaikkia semmoisia tiloja ja seuroja, joissa et jaksaisi +pahaa taipumustasi wastaanseisoa; sillä kun sinä kerran jaksat wälttää +synnin tilan, niin sinä olet wälttänyt jo itse synnin. Lupaatkos?--Woi! +me toiwomme wielä paljon, sillä wanhemman sydän woipi paljon rakastaa, +paljon kärsiä, paljon unhottaa ja paljon toiwoa. Jumala olkoon +todistajanani, että nämäkin riwit owat lähteneet rakastawan, mutta +siinä samassa huolehtiwan wanhemman sydämestä. Jumala myös suokoon, +että nämät yksinkertaiset sanani tulisiwat, entisten neuwojeni ja +opetuksieni kanssa, sinulle joksikaan herätykseksi! Olkoot myös +todistajana nämät kyyneleet, jotka tätä kirjoittaessani owat paperille +putoelleet, että suru ei ole kaukana nytkään isäsi sydämestä. Tätä +kaikkea kirjoittaa, pyytää ja rukoilee murheen murtama--isäsi". + +Perälässä toiwottiin nyt tästä kirjeestä paljon apua. Warsinkin Leena +uskoi sydämensä pojasta, että se oli saawa Mikossa aikaan terweellisen +muutoksen, sillä hän oli ennenkin nähnyt isän sydämellisten neuwoin +waikuttawan poikaan paljoa paremmin kuin omansa. Päiwä päiwältä, wiikko +wiikolta odotettiin Mikon wastausta, mutta kaukaan aikaan ei sieltä +kuulunut mitään. Wihdoin tuli kirje, jonka päällekirjoituksesta ja +sinetistä kohta huomattiin Mikolta tulleeksi. Wapisewalla kädellä awasi +Juho sen ja wetäysi waimonsa kanssa kammariin. Sydän täynnä yhtä paljon +pelkoa kuin toiwoakin ryhtyiwät he sen lukemiseen. + +"Hywät wanhempani!" kirjoitti Mikko: "kummastuksella luin minä teidän +wiime kirjeenne; sillä en tiedä, mitenkä olisin ansainnut teiltä sen +nuhteen, jonka se sisälsi. Aiwan odottamatoin ei se minulle kumminkaan +ollut, sillä ennakolta osasin minä jo aawistaa, mitä nyt oli tulewa. En +tiedä, mikä hyöty lienee ihmisille toisen ihmisen parjaamisesta ja +hänen kunniansa polkemisesta; warmaankin he oliwat hywin iloissaan, +kertoessaan teille noita perättömiä uutisiaan. Jos he jonkun kerran +owat sattuneet näkemään minun liikutettuna, parempien ihmisten +seurassa, niin siitä he kohta panewat kokoon hirmuiset juoppo=jutut! Se +tullee siitä, ett'eiwät he tunne siwistyneiden ihmisien tapoja. En ole +hetikään kyläratin weroinen, enkä aiokaan tulla semmoiseksi.--Tämän +johdosta pyydän että säästätte turhan surunne ja huolenne parempia +tosi=asioita warten! sillä minä olen jo siksi itsenäisellä ja +miehisellä kannalla että osaan kyllä elämäni juoksun ohjata." + +Jota etemmäksi Juho luki kirjettä, sitä enemmän waaleni hän, sitä +enemmän kimalteli kyyneleitä hänen silmissään ja ennen kirjeen loppua +rupesi hän niin wapisemaan, ett'ei ollut woida saada sitä päähän +luetuksi. + +Sen jälkeen walahti Juho woimatonna tuolille istumaan. "Jumalani", +sanoi hän wiimein, "parannuksesta ei ole toiwoakaan!--Synti on hänellä +wielä luwallisena, ja muiden ja meidän murheemme kääntää hän waan +panettelemiseksi! + +Kowa, kopea on kirje, ja se on lähtenyt waaransa suuruutta +näkemättömästä ja murtumattomasta sydämestä! Hukassa on Mikkomme. Woi +onneton poika, minkä murheen saatitkaan wäsyneille wanhemmillesi! Hän +itse tunnustaa puoliksi lankeemuksensa, mutta kokee peitellä +turmelustansa siwistyksen tekokuorella; onneton siwistys, jota juuri +wiepi suoraan siweyttömyyteen. Hän ei näy käsittäwän ollenkaan +siwistyksen tarkoitusta, jonka pitäisi karsia ihmisestä pois kaikki +siweettömät raakuudet ja sijalle istuttaa totuuden ja oikeuden tuntoa, +ja hän nyt puolustaa pahuuttansa siwistyksellä! hänen lankeemukseensa +ei ole syynä se wähäinen oppi, jonka hän on saanut, waan oma waromaton +sydämensä, joka on ollut liian heikko seisomaan turmelusta wastaan, +mutta joka jo turmelukseen joutuneen on mielestänsä liiankin wahwa; se +tekee hänen tilansa kahta waarallisemmaksi. Woi, woi! mennyt on +poikamme, kadonnut--auttamattomasti kadonnut". + +Ja tosiaankin täytyy kummastella Mikon tylyyttä wastaus=kirjeessään, +isänsä lähettämään sydämelliseen waroitukseen! Hän oli puhtaana ja +wiattomana temmattu korwesta, uusiin ennen tuntemattomiin keskuuksiin +ja seurueihin, joissa kokonaan uusi elämä ja uudet tawat hänelle +tarjoontuiwat, mutta niiden muassa tarjoontui myös Mikolle--uudet +waarat, uudet wiettelykset, joista korwen winkaloissa ei ollut +kysymystäkään. + +Kodin yksinkertaiset tawat ja se pieni elämänpiiri, johon hän oli +tottunut, jäiwät nyt tuokiossa kauas. Pian niiden waikutus loppui ja +hän rupesi halweksimalla katselemaan sitä muka pimeää ja kowaa elämän +koulua, jossa oli elämänsä aamun aloittanut. Nyt oli hän mielestään +oppinut ja siwistynyt mies, jolla oli muka oikeus katsoa ylön +kansalaisiaan ja entistä säätyään. Sanoissa ja työssä ei tuo ylönkatse +tosin tullut koskaan näkywiin, waan sydämen ajatuksena se kumminkin oli +aina. Elämän mukawuus ja hempeys tuliwat yht'äkkiä nyt hänelle +osakseen, ja hän oli kylläkin sukkela wertailemaan keskenänsä mennyttä +sekä nykyistä elämää ja hawaitsemaan niiden suuren wastakohdan. + +Hän rupesi nyt hywäksensä käyttämään kaikkia niitä elämän mukawuuksia, +joita nykyinen asema tarjosi. Hän seurusteli usein wertaistensa kanssa +ja enemmänkin siwistyneitten ihmisten parissa. He ottiwat hänet aina +ilolla wastaan, sillä kaikki häntä kunnioittiwat. Noissa seuroissa +kannettiin usein toti=aineita iltamalla sisälle ja laseja alettiin +tehdä "illan kuluksi". Ensimmältä katsoi Mikko wain, kuinka muut +tekiwät: he laittowat lasinsa, hän myös, he joiwat lasinsa--rupesipa +hänkin pian tekemään samoin; he uusiwat lasinsa--hänkin myös!--"Tämähän +on oikein siwistynyttä", ajatteli hän ja--joi. Waikutukset siitä +alkoiwat pian näkyä: kaikkien kieli alkoi päästä walloilleen ja rajaton +wapaus pääsi pian woimaan. Puheet käwiwät wilkkaiksi, mutta samassa +myös epäwarmoiksi, niin ett'ei niissä ollut enään wankkaa +tosiperustusta. Pää alkoi humista ja asema alkoi käydä epäwakaiseksi. +Mikko tunsi että hän oli päissänsä; hän käwi ulkona ja, jos oli talwi, +koki lumella hieroa polttawaa ja kihisewää päätänsä, jos muu wuoden +aika, antoi hän raittiin ilman huuhdella tekokuumuutta. Mutta tuota ei +hän tehnyt selwittääkseen päihtymystään sitäwasten, että olisi sitten +juomatta, waan että kestäisi ja jaksaisi--enemmän juoda!--Ensinnä hän +häpeili horjuwaa tilaansa; mutta hän katseli, kuinka muiden laita oli, +ja iloksensa hawaitsi että monen asiat oliwat wielä hullummasti. Se +hawainto lohdutti häntä suuresti ja niin oli häpy poistettu. +Päinwastoin häpesi hän nyt mielessään, kun ei wielä tuntenut oikeata +siwistyksen wapautta.--Kowin monia tuommoisia hupaisia ja wapaita +"ilta=seuroja" ei hän ollut wielä wiettänytkään, ennen kuin tuli kerran +yöllä kotia niin juowuksissa, ettei pääsnyt porrasten rappusia ylös +muutoin kuin--konttaamalla!--Aina ei säikähtänyt kowinkaan tuota +ensimmäistä onnettomuutta; sillä hän luuli sen päihtymyksen waan olewan +satunnaisen wahingon. Hän koki hoitaa ja waalia miestänsä, riisui +waatteet päältä ja toimitti hänet maata. Aamulla ylös noustua pilkkaili +ja härnäili hän Mikkoa, kun näki hänen olewan hywin nolona.--Aina +raukka! Hän ei osannut aawistaakaan, mikä kawala mato jo oli +myrkyttänyt heidän onnensa. + +Pitkiä aikoja ei kulunut, ennenkuin Mikko taas tuli kotia juowuksissa. +Nyt waata hawaitsi Aina asian todellisen laidan. Hän näki ja ymmärsi, +että juopuminen olikin jo kiinnijuurtunut kauhea turmelus, joka +pitkitettynä tuottaisi warman perikadon. Hän ei ollut nyt enään +yhtäkaikkinen, waan hän wapisi kuin haawan lehti. Kyllä hän koki nytkin +hoitaa ja maata toimittaa Mikkoa, mutta hänen sydämensä itki +kauhistuksen ja pelästyksen kyyneliä. + +Aamulla ei Aina enään pilkkaillutkaan miehen teko=sairautta; sen sijaan +hän kyynelsilmissä rupesi puhelemaan siitä waarasta, joka uhkasi. Hän +rukoili Jumalan tähden Mikkoa luopumaan pois pahasta taipumuksestaan, +ennenkuin oli myöhäistä. Mikko ei puhunut mitään, eikä lausunut hänelle +tylyjä sanoja, sillä hän ei ollut koskaan waimollensa paha. Hän waan +wertaili mielessään omaansa ja muiden ihmisten elämää, ja ilokseen +huomasi useain hywäinkin miesten olewan siinä suhteessa monta wertaa +"wapaampia". Hän muisti, näet, tärkeissä wiroissa olewia henkilöitä, +jotka aina iltamilla joiwat kotonaan taikka muualla seura=elämässä +niin, ett'eiwät he pysyneet pystyssä, ja yhtäkaikki oliwat he päiwällä +selwät miehet ja yhtäkaikki he toimittiwat wirkansa toimellisesti, ja +wieläpä woiwat he puhua, huutaa ja kirjoittaakin rahwaan hirweästä ja +rajattomasta juomisesta! Tuon kaiken piti hän siwistyksen suurena etuna +ja oli niin hurskas mielestänsä, että katsoi sydämessään ylön, jos näki +jonkun kansalaisistaan päiwällä juopuneena! + +Kun tuommoiset mielipiteet saiwat hänessä wallan, eipä ole kowin +kummeksittawa, jo hän pitää Ainan surun ja huolen tilastaan aiwan +tarpeettomana--houreena! + +Siihen sijaan että olisi ottanut waaria waimonsa hellistä rukouksista +ja poikennut pois waaralliselta retkeltään ehdotti Mikko, että +heidänkin pitäisi, siwistyneinä ihmisinä, aina pitää warastossa wäkewiä +juomia, "suun awaukseksi" wieraille, sillä eihän muka sopinut olla +wieraille tarjoamatta suunawausta, kun nämätkin heille niin usein +tarjosiwat. + +Aina ei yhtään wastustanutkaan tätä esitystä; hän katsoi sen aiwan +luonnolliseksi welwollisuuden asiaksi. Mutta samassa kun hän myöntyi +pyyntöön, tarttui hän miehensä kaulaan, katsoi hänen silmiinsä +lempeästi ja sanoi: "lupaatkos waan Mikko, ett'et rupea itse niitä +juomaan?" Hänellä lienee ollut salainen aawistus, että tuo wieraita +warten hankittu suun=awaus saattaisi pahentaa asiaa. + +Mikon täytyi luwata olla erillään niistä; mutta tuo lupaus ei ollut +sydämestä, waan suusta, ja sentähden ei se pitänytkään. Ennen pitkää +joutuiwat nuot yksissä neuwoin laitetut wierasten warat Mikon oman +suun=awaukseksi. + +Mikon juowuksissa olo alkoi tulla yhä tiheämmäksi, ja Aina rupesi +laihtumaan silmin nähtäwästi. Hän ei juuri usein puhunut miehellensä +asiasta, mutta kaikista näkyi, että hänen sydämensä tuska oli kauhea. +Joskus hän rukoilikin sydämensä pohjasta Mikkoa ajattelemaan sitä +waaraa, johon hän oli itsensä ja waimonsa saattanut; mutta nuot +rukoukset ja waroitukset haihtuiwat kuin ilmaan; ne eiwät pahentaneet, +mutta eiwät parantaneetkaan asiaa. + +Mikon juominen olikin sillä wälin tullut jo siihen määrään, ettei ollut +hänellä juuri yhtään selwää päiwää. Mykkänä kantoi nyt Aina raskasta +taakkaansa, sillä hän näki, ett'eiwät hänen rukouksensa ja pyyntinsä +mitään auttaneet. Niin kauwan hän wielä kuitenkin oli toiwonut, kun +eiwät muut ihmiset olleet nähneet Mikkoa juowuksissa; mutta kun se tuli +jokapäiwäiseksi työksi, täytyihän silloin kaikkien ihmisten huomata tuo +kauhea tila. Ainan oli nyt enään mahdoton sitä salata, jota hän +ensi=alussa oli huolellisesti kokenut tehdä. + +Mikko nyt itsekin huomasi, että kaikki tutut, semminkin entiset +kotikyläläiset, rupesiwat häntä kammomaan; he katsahteliwat häneen +wilkaisemalla ja salakähmäisesti; heidän lauseensa ja puheensa oliwat +niin kummallisen umpikuljuisia ja kysywiä. Tätä heidän käytöstänsä hän +kuitenkin waan kummasteli, arwellen mielessään: millä oikeudella +ihmiset tuolla tawalla menettelewät näin oikeassa olewan kelpo= ja +oppineen miehen kanssa kuin mitä hän muka oli. + +Hän oli juomisen alottauut siwistyneellä tawalla, mutta pian oli se +paisunut kaikkein siwistymättömämmäksi mitä ikinä on maailmassa nähty. +Alkuun ei hän juonut kuin iltamilla, öillä ja paremmissa seuroissa ja +parempia juotawia, nyt oli hän kerinnyt jo siihen määrään, että kelpasi +yöllä ja päiwällä minkälaiset juotawat ja minkälaisessa paikassa +hywänsä, tiellä tahi myös tien wieressä, ulkona tahi sisällä, pullon +suulta taikka mistä astiasta tahansa. Saman se teki kunhan sai waan +jostain ja jotain kiihtyneen himon tyydykkeeksi! + +Tällä ajalla tuli isän ensimmäinen kirje asiasta. Mutta Mikko katsoi +ylön nuot sydämmelliset waroitukset ja kirjoitti hänelle tuon meille jo +tutun kopean wastauksen. + +Mikkoa hirmuisesti harmitti se seikka, kun ihmiset oliwat isälle +kielineet hänen päällensä; heidän syykseen koetti hän kääntää kaiken +sen häwäistyksen ja nuhteen, jonka oli muka saanut isän wiimeisessä +kirjeessä. + +Noista kansalaisten soimauksista suuttuneena rupesi Mikko ajattelemaan, +mistä löytäisi tosi=ystäwiä, ja olikin semmoisia mielestään löytäwinään +juoma= ja synti=kumppaneistansa. He hänet ymmärtäwät, he käsittäwät +siwistyneiden ihmisten oloja; ei Mikko tahtonutkaan enää semmoisilta +ihmisiltä kunniaa, jotka eiwät mistään tietäneet, ja hän oikein iloitsi +sydämessänsä oiwallisesta keksinnöstä! ja pian oli isän nuhdetten +kautta wähän lewottomaksi tullut omatunto jälleen rauhoittunut. + +Harmillisin seikka oli kuitenkin se, kun kirje joutui Ainan +luettawaksi. Waimo-parka tuli nähtäwästi toiselle luonnolle sen kirjeen +luettuaan. Wälin tuli hän hywin iloiseksi, jota ei ollut näkynyt moneen +aikaan; mutta tuota iloa ei kestänyt kauwan, ennenkun hän taas jälleen +waipui kahta kauheampaan suruun. Usko ja toiwo taisteliwat hänen +sydämessään. Mikkoa taas waan harmitti se asia, kun Aina nyt sai uutta +tukea tälle hänen mielestään joutawalle mielipiteelleen ja surulleen, +koska hän tuosta kirjeestä näki muidenkin Mikosta ajattelewan samaa ja +murhehtiwan samaa kuin hänkin oli tehnyt. + +Kaikella uskalluksella kääntyi Mikko nyt juoma=towereiltansa kunniaa +hakemaan. Tähän asti ei hän ollenkaan ollut tarkastanut heidän +ystäwyytensä todellisuutta, sillä ei kertaakaan ollut hänen mieleensä +tullut epäilystä heidän wilpittömästä mielenlaadustaan. Nyt oli hän +menettänyt enimmän osan ihmisien ystäwyyden ja kunnioituksen; jälellä +oli waan wähäinen joukko, ja niiden tuli olla tosi=ystäwiä, jos mieli +oli saada jo osaksi rauhaton omatunto rauhoitetuksi. + +Hän haki nyt tawallista useammin noiden oiwa=ystäwien seuraa kotona ja +kylässä, ja naukkuja otettiin nyt tawallista tiheämmästi. He oliwatkin +hywin kohteliaat ja tyrkyttiwät Mikolle tawallista enemmän wäkewiä +juomia! Waan hänen omatuntonsa ei tahtonut rauhoittua sittenkään, sillä +isän nuhtelewa, surkuttelewa ja sääliwä kirje oli aina waan mielessä, +waikka kuinka halwalta se toisaalta tuntuikin. Usein tuli hän niin +rauhattomaksi, että pyrki lähtemään kotiin kesken illan; mutta tuo +eroamisen aikomuskos juomatowereita oikeen näytti harmittawan! Joukon +miehissä he silloin kääreyiwät Mikon ympärille ja alkoiwat ikäänkuin +yhdestä suusta estellä. + +"Mihinkä nyt on niin kiire? Ennättäähän tuota nyt wähemmälläkin +wauhdilla kotia. Istu nyt ja 'praataa' täällä meidän kanssamme, illan +kuluksi! Lasit täyteen! kohta Perälä käypi niin noloksi, kuin olisi hän +syönyt hapan=kaalia etikan kanssa", ja monta muuta semmoista lausuiwat +he. Heidän ystäwyytensä näytti rajattomalta, ja tawallisesti saiwat he +woiton, sillä Mikon tahto oli wielä kowin heikko ja woima wielä +heikompi.--Hän jäi tawallisesti heidän seuraansa pitkittämään tuota +synnillistä elämää ja joukon miehissä käännettiin rauhattoman +omantunnon ääni uusilla--ryypyillä! + +Joskus kyllä oli Mikko hawaitsewinaan juomakumppaleissaan iloa siitä, +kun hän joutui juowuksiin. Silloin heidän wälilleen ilmestyi salaisia +merkkejä, silmän iskuja ja kuiskaelemia; sen ajatuksen ei hän +kuitenkaan antanut päästä waltaan niin oiwallisista ystäwistä. + +Mutta eräänä kertana tuli Mikko niin juowuksiin, ett'ei woinut enää +pystyssä pysyä! Hänet toimitettiin siis sänkyyn maata.--Hän tuli niin +woimattomaksi, ettei woinut silmiänsäkään awata, waikka ymmärrys, taito +ja kuulo oliwat kumminkin jäljellä. Ystäwät senwuoksi luuliwat hänen +olewan siinä tilassa, ettei tietänyt mitään tästä maailmasta. + +"Jopa Perälä on nyt taas saanut kylläkseen", sanoi silloin joku heistä +pilkallisesti. + +"Ei hän nyt enään tuumaa itkeä", säesti toinen. + +"Eikä lähteä pois seurastamme; mielellään ja koreasti tyytyy hän jo +olemaan kanssamme", lisäsi kolmas. + +Mikko kuuli ja ymmärsi joka sanan, ja ne käwiwät kipeästi kuin puukon +pistokset hänen sydämeensä. + +Samassa tuli joku mies, joka oli Mikkoa hakemassa, sillä hänellä oli +jotain tärkeää asiaa. Tullut kysyi heti, missä kaiwattu olisi. Mikko, +häweten tilaansa, iloitsi kuitenkin siitä, kun oli hywäin ystäwäin +parissa, jotka warmaan peittäwät hänen heikkoutensa. Mutta siihen +sijaan että he sen olisiwat tehneet, astui eräs towereista sen sängyn +tykö, jossa Mikko peitettynä makasi, siwalsi peitteen pois päältä ja +sanoi: "tules nyt katsomaan: Tuossa se nyt on teidän siisti ja teille +niin wälttämätön Perälänne!" Yleinen naurun hohotus palkitsi tuon +sukkeluuden ja osoitti samassa, että sen kaikki hywäksyiwät. + +Mies, joka oli tullut asialle, waaleni ja lähti kauhistuen pois. + +Nyt käsitti wiimein Mikko täydessä walossa, minkälaisia ystäwiä nuot +juoma=towerit oliwat, joihin hän oli niin ison luottamuksen pannut. Nyt +huomasi hän, että heillä oli ilo hänen lankeemisestaan ja wielä +suurempi ilo siitä, kun saiwat muille ihmisille sen ilmoittaa. He eiwät +näkyneet pitäwän mitään lukua omasta kurjuudestaan, olipa se millainen +tahansa, mutta lähimmäisensä lankeemuksesta he iloitsiwat. He oliwat +itse kymmeniä kertoja olleet samassa tilassa, jossa Mikko nyt oli, +eiwätkä nytkään kaukana olleet siitä. Mikko oli semmoisissa +tilaisuuksissa aina kokenut peittää heidän lankeemuksiansa ja kääntää +kaikki asiat parhain päin; nyt olisi ollut heidän wuoronsa, mutta he +eiwät palkinneet sitä ystäwyyttä ystäwyydellä. + +Kohmelon ja kauhean omantunnon tuskan tähden selweni Mikko pian ja isän +nuhde=kirje selkeni nyt aiwan toisen kaltaiseksi, kuin hän ennen oli +sen käsittänyt. Nyt ei se tuntunut ylönkatsottawalta ja tarpeettomalta +parjaukselta, waan lapsensa perikatoa huolehtiwalta, rakkaalta ja +waroittawalta wanhemman neuwolta. Mikko nyt rupesi oiwaltamaan, mitä +wanhempansa oliwat saaneet hänen tähtensä kärsiä. Tunto tuota ja tunto +noiden ainoain luultujen ystäwien epärehellisyydestä laatiwat nyt hänen +sieluunsa semmoisen tuskan, jommoista ei hän siihen asti ollut wielä +ennen koskaan tuntenut. Hän nousi ylös ja niin siiwotonna kuin olikin +kohmelonsa tähden, lähti hän kumminkin käydä horjumaan kotiansa. + +Aina ei ollut nukkunut koko yönä, sillä hän oli lewottomana odottanut +miehensä kotiintuloa. Hän tuli wastaan surullisen hiljaisena, riisui +siiwottomat Mikon waatteet pois kuten ennenkin ja toimitti hänet maata. +Mutta sisällisen tuskan tähden ei Mikolle tullut unta ja kyynel +silmissä tunnusti hän nyt waimollensa, että hän oli wäärällä tiellä. Se +oli ensimäinen tunnustus hänen elämässään.--Aina ei ollut koskaan ennen +semmoista kuullut hänen suustansa; hän hyrähti itkemään, mutta nuot +kyyneleet eiwät olleet sortuneen elämän, waan lujan toiwon kyyneleitä. +Ne nousiwat sydämestä, joka oli niin monen ja pitkän synkeyden perästä +saanut kipinän waloa tuntea. Mikko lupasi parantaa pahat tapansa, ja +hänellä olikin todellinen tahto niin tehdä; mutta monta kowaa sai Aina +wielä kokea, sillä ennen pitkää ilmestyi noille hywille aikomisille +arwaamattomia esteitä. + +Mikko rupesi nyt wälttämään juoma=seuroja ja juomista niin paljon kuin +suinkin waan oli mahdollista. Mutta pian hawaitsi hän, että turmelus +olikin jo juurtunut niin sywäksi ettei hän woinutkaan sitä wastaan +seisoa. Hän kyllä wältti useat kiusaukset, mutta uusissa muodoissa ja +uusilla woimilla ryntäsiwät ne niin rajusti ja yhä uudistetuilla +hyökkäyksillä hänen kimppuunsa, että hän ehtimiseen horjahteli. Hän +katui, itki, huokasi ja--kuitenkin horjui!--Surulla huomasi hän nyt, +kuinka suuren wallan turmelus oli jo saanut, ja että hänen tilansa oli +nyt tullut juuri semmoiseksi kuin isä oli kirjeessään aawistanut--Mikko +oli kadottanut--tahdon woiman.-- + +Hän huomasi nyt selwästi, ettei woisi woittaa kiusaustaan ollessaan +nykyisellä asemallaan, jossa kymmeniä kiusauksia oli joka aika tarjona. +Sentähden sattui hänen mieleensä ajatus, että hän luopuisi wirastaan ja +pyytäisi isän ottamaan heidät takaisin tuohon kowaan entiseen kotiin. + + * * * * * + +Kowin surullinen aika oli sillä wälin ollut Perälässä. Katkerasti Juho +ja hänen waimonsa itkiwät nyt langennutta ja kadotettua poikaansa, +mutta Mikko wielä silloin ajatteli omaa korkeaa siwistystänsä ja +wanhempainsa siwistymättömyyttä, jotka muka joutawia suriwat. + +Ensin mietti Juho kirjoittaa uudestansa pojallensa, aikoen kirjeessään +kumota Mikon wäärät mielipiteet, mutta eipä hän siihen kyennytkään. +Toiwoton suru ja tuo poikansa lähettämä ylpeä ja kopea kirje, oliwat +surewan isän aiwan lannistaneet; hän tuntui mielestänsä nyt niin +pieneltä, halwalta, mitättömältä ja tuhmalta, ettei hän wanhemman +oikeudellakaan tohtinut siihen ryhtyä. + +64 Tahon woima. + +Murheellisella ja raskaalla mielellä ryhtyi Juho taas kowaan työhönsä, +waimonsa ja kotona olewien wanhempain lastensa kanssa. Mykkänä kantoi +ja kärsi hän elämän tuomaa kuormaa, ja jonkun ajan takaa rupesi +ilmestymään walkeita hiwuksia hänen muutoin niin mustaan tukkaansa. Ei +hän nyt enään jaksanut koskaan puhua, eikä kuulla puhuttawan Mikostansa, +sillä ne mieleen=johdatukset käwiwät pistoina haawoitettuun isän +sydämeen. Aina kun sattui puhe tulemaan tuosta surullisesta asiasta, +läksi Juho äänetönnä pois saapuwilta, ja mennessään kuultiin hänen +silloin raskaasti huokaawan. Mikko heitti kokonaan pois +kirjoittelemisen wanhemmilleen, sillä siihen sijaan kuin hänen olisi +pitänyt parantua, paatui ja närkästyi hän isänsä lähettämästä, hänen +parasta etuaan huolehtiwasta kirjeestä! Terweisten tuojat myös +harweniwat, sillä kyläläiset eiwät enään käyneetkään Mikon tykönä +kaupunki=matkoillansa. Milloin heitä wielä käwi, eipä Perälän Juhon +tarwinnutkaan enää kysyä, mitä sinne kuului, liiaksikin tarkkaanhan hän +jo itse tiesi, mitä Mikon kotiin kuului. + +Onnettomain wanhempien surua lisäsi paljon suru, joka nyt Ainankin +wanhassa kodissa wallitsi. Waikk'eiwät Wirtalan wanhukset koskaan +moittineet Perälän Juhoa eikä hänen waimoansa siitä, että Aina oli +Mikon tähden semmoiseen tilaan tullut, niin teki se heidän sydämellensä +kowin kipeää, kun he kumminkin tiesiwät heidän poikansa olewan syypään +Ainankin onnettomuuteen. + +Tuossa surussa ja murheessa pysyi Mikon äiti, Leena, nytkin wahwimpana; +hän ei wäsynyt eikä lakannut toiwomasta, sillä hän oli--äiti. "Se +poika=raukka on tullut pahoissa seuroissa wietellyksi ja turmelluksi; +kyllä hän wielä siitä toipuu ja parantaa elämänsä! tai Jumala toki +henno antaa niin paljon kyyneliä hukkaan wuotaa, kuin me olemme hänen +tähtensä wuodattaneet; wiimein toki tulee apu!" Tätä ja muuta semmoista +puhui Leena, kun hän sai pahoja uutisia. + +Noin kolme wuotta oli kulunut siitä, kun Mikko kirjoitti tuon mokoman +wastauksensa isälleen. Tuotiinpa silloin eräänä päiwänä Perälän Juholle +postista kirje, jonka hän heti tunti poikansa käsi=alaksi. Juho sen +nähtyään wawahti. Mitä kirjoittaa Mikko nyt? Onko hän kääntynyt jo +parempaan päin, onko hän jo hawainnut waarallisen ja hirweän tilansa +wai onko hän yhtä paatuneessa mielessä, yhtä sokeana ja yhtä +wiheliäisessä tilassa kuin ennenkin? oliwat kysymyksiä, jotka sähkön +nopeudella kulkiwat Juhon sydämessä. Hän ei woinut yksin kantaa sitä +kuormaa, että olisi itsekseen lukenut kirjeen, mutta hän nouti +waimonsa, jonka kanssa he sulkeusiwat kahden kammariin. Wapisewin käsin +awasi Judo sinetin ja alkoi lukea kirjettä, jonka sisältö oli seuraawa: + +"Rakkaat wanhempani! Häpeästä ja tuskasta punehtuneena täytyy minun +ruweta Teille kirjoittamaan. Monta kertaa olen jo yrittänyt sitä +tekemään, mutta kuitenkaan en ole woinut; nyt kuitenkin täytyy minun +woida, sillä omaatuntoani pakottaa ja polttaa kowin. Teillä on paha, +huono, kehno, langennut, kiittämätön, turmeltunut ja wiheliäinen poika, +jos minä pojan nimeä ensinkään Teiltä ansaitsen. Woi! minä olen +auttamattomasti hukassa! Olen jo jonkun ajan koettanut seisoa +turmelustani wastaan, mutta se on ollut kaikki turhaa, sillä synnin +himo on tullut minussa jo niin wäkewäksi, ett'en woi sitä enään +woittaa. Tahto minulla olisi siihen wäkewä, mutta ei ole woimaa sitä +täyttää. Nyt kyllä jo tunnen kauhistuksella, mihin waaraan olen itseni +syöstänyt; mutta woi--nyt on jo kaikki myöhästä, se tieto lisää waan +ehtimiseen tulta polttawaan omaantuntoon.--Minä ylönkatsoin Teidän +rakkaudesta ja wanhemman huolehtiwasta sydämestä lähteneet neuwonne ja +waroituksenne, jotka kolme wuotta takaperin kirjeessä minulle +lähetitte, mutta minä olin mielestäni oikeassa, niin suuri oli silloin +sokeuteni! Jospa silloin olisin ottanut rakkaista neuwoistanne waarin, +jospa silloin olisin totellut niitä, jospa olisin aikanaan ottanut +waariin waimoni alinomaiset ja oikeutetut ahkeroimiset parannuksekseni, +niin olisi nyt asiani paremmasti kuin owat, mutta ei, siihen olin liian +oppinut ja korskea; nyt kyllä näen ja tunnen että olin wäärässä, mutta +woi! nyt se on myöhäistä!--Minä olen jo puristanut Teidän, niinkuin +waimonikin sydämen kuiwaksi kyyneleistä! Itselläni olisi wielä +kyyneleitä, mutta ne owat woimattomat, niiltä puuttuu--tahdon woima. +Kaikki on mennyt, kaikki on hukassa! Mennyt on miehen arwo ja kunnia, +mennyt on waimoni ilo ja terweys, menetetty on wanhempien ilo ja toiwo +ja murhe ja kyyneleet owat saatetut sijaan. Menetetyt owat ystäwät ja +kaikki kunnialliset ihmiset, mutta polttawa omatuntoni ja wallallaan +olewa turmelukseni, ne waan pysywät; niitä en ole menettänyt.--Minä +rukoilen Teitä, antakaa minulle kaikki anteeksi! se on ainoa toiwoni ja +lohdutukseni tässä wiheliäisyydessä.--Kowa ja suuri on lankeemukseni, +mutta kowa on myös katumukseni ja häpeäni. Kirjeenne, johon niin +tylysti wastasin, ei ole kuitenkaan woinut koskaan mielestäni haihtua. +Keskelläkin elämän pauhinaa ja tuoksinaa, turmelukseni parhaassa +menossakin, soiwat aina waan Teidän waroittawat ja huolehtiwat sananne +sydämessäni. Minä koetin sokeudessani niitä tukeuttaa ja sainkin ne +tawasta waikenemaan, mutta uudella woimalla, uutena waroittawana sanana +heräsiwät ne aina uudestansa sielussani, ja tuo uudistus tuli aina +tiheämmin, ja wiimein ne saiwat minun seisahtumaan turmeluksen +juoksussani ja tässä minä nyt seison kiinni saatuna, mutta woimatonna +karistamaan päältäni niitä kahleita, joihin turmelus on minun kietonut! + +Woi, rakkaat wanhempani! Ei ole minulla enää kuin yksi toiwonsäde +jälellä. Kehtaanko, uskallanko, tohdinko sen Teille ilmoittaa? Täällä +on niin paljon wiettelijöitä, täällä on niin paljon tilaisuuksia, minä +en jaksa niitä wälttää ja wastaan seisoa, sillä himoni on tahtoani +wäkewämpi, ja minä aina lankeen. Woi rakas isä ja äiti! Antakaa +anteeksi kiittämättömän, kehnon poikanne rikokset! Unhottakaa kaikki +hänen pahuutensa ja häwyttömyytensä! Unhottakaa kaikki ne tuskat ja +kärsimiset, joita olette hänen tähtensä saaneet, ja----ottakaa +langennut, rikoksellinen, kurja ja wiheliäinen poikanne wielä kotianne +takaisi! Älkää Jumalan tähden kieltäkö minulta sitä, sillä se on ainoa +pelastukseni.--Tätä pyytää, toiwoo ja rukoilee nyt jo turmeluksensa +kauhistuksella tuntewa, mutta woimaton ja onneton poikanne.-- + Mikko". + +Juhon lukiessa tätä kirjettä, juoksiwat hänen silmistänsä kyyneleet +wirtana ja hänen koko ruumiinsa wapisi niin kowin, ett'ei kirje ollut +kädessä pysyä. Leena myös itki, mutta hänen kyyneleensä oliwat sekaisin +surun ja ilon kyyneleitä; hän suri poikansa onnetonta ja langennutta +elämää, mutta samassa tunti hän sydämessään sanomattoman ilon, kun +Mikko nyt katkerasti katui pahuuttansa. + +"Woi, hywä Jumala! Luepas wielä uudestaan se paikka! Woi kuinka minun +on nyt surullinen ja kuitenkin samassa hywä olla!--se, se kohta, lue se +uudestaan--niin, niin! Mikko katuu nyt--kuulitko, isä!? Mikko tulee nyt +warmaan paremmaksi ihmiseksi--Jumala on kuullut rukouksemme--woi, woi! +--Mikko paranee nyt!" saneli hätäillen tuo poikansa tähden paljon +kärsinyt äiti. + +Saatuansa kirjeen luetuksi, istui Juho äänetönnä, kyynelsilmissä, +silloinkin kun hänen waimonsa ikään kuin houriossa jo niin wilkkaasti +tunsi sydämessään Mikon paremman elämän tulewaisuutta. + +"Eihän sinun sowi, isä, olla nyt noin mykkänä ja surullisena. Mikkohan +nyt paranee, Mikko lakkaa juomasta, ja hän taas tulee kelpo=ihmiseksi, +ja meille tulee taas niin hywä ja helppo elämä, kun tiedämme että +poikamme on kunnon mies", koki Leena lohdutella, ja samassa hän piti +Juhon kädestä kiinni ja katsoi surewaa miestänsä niin lempeästi +silmiin. + +"Woi, kuinka mielelläni minä unhottaisin suruni ja olisin iloinen, kun +waan woisin. Uudet tiedot ja uudet tuskat lisääwät waan uutta tulta jo +paljon kärsineesen sydämeeni. Sen kyllä uskon, että Mikko nyt katuu +katkerasti; mutta surukseni huomaan, että ennustukseni on käynyt +toteen. Mikko on nyt jo--himojensa orja! Tahto hänellä nyt kyllä olisi +seisoa turmelusta wastaan, mutta ei ole woimaa sitä täyttää, ja +woimaton tahto ei paranna ihmistä--Jumalani! Hänellä ei ole enää tahdon +woimaa!" sanoi Juho epätoiwossaan. + +"Woi älä sano niin, isä! Älä heitä wielä toiwoasi, kaikki wielä woipi +muuttua hywäksi.--Me emme saa waipua epätoiwoon, emme saa heittää +Mikkoakaan tuohon kauheaan epäilykseen. Meidän pitää kokea lohduttaa, +auttaa ja tukea häntä niin paljon kuin waan woimme, sillä muutoin hän +saattaa nääntyä pian. Kenties hän saakin awustamme tahdon woimaa-- +Meidän pitää suostua hänen pyyntöönsä--meidän pitää ottaa Mikko +waimonsa kanssa kotiimme!" tuumaili ja pyyteli Leena. + +"Kuinka se käwisi laatuun, sillä he owat tottuneet hempeään +herras=elämään, ja semmoista ei ole waraa meillä heille antaa. Kowaa +työntekoa waatii jylhä korpi, jos mieli siitä on saada niukan +elatuksensa", sanoi Juho siihen. + +"Osasihan Mikko kyllä tehdä työtä ennen kotoa lähtöänsä, saattaisihan +hän wieläkin siihen tottua. Woi, woi!--olispa niin hywä, kun Mikko +olisi kotona ja tekisi työtä, eikä ryyppäisi.--Silloinhan sinunkin, +isä, olisi niin hywä kun sinulla olisi niin uljas työ=kumppani!" +kehoitti Leena miestänsä. + +"Sinulla on hywä toiwo ja uskallus, mutta minä epäilen yrityksen +onnistumista; sillä työn tekeminen unhotetaan paljon pikemmin kuin +opitaan. Ennenkuin siihen yritykseen ryhdymme, aion koettaa jotakin +muuta keinoa". + +"Mitä?" + +"Minä koetan wielä kirjoittaa Mikolle ja ohjata häntä; kukaties hän +woipi pysyä wirassaan ja siinäkin ollen luopua pois helma=synnistänsä! +Se olisi hänelle ja meille paljoa parempi ehto". + +"Tee niin, isä kulta, tee niin! Kenties, kenties--eipä tiedä, kuinka +käypi; saattaisipa niinkin käydä; hywä on niinkinpäin. Pää=asia on waan +se, että meidän pitää pelastaa poikamme perikadosta mistä hinnasta +hywänsä. Mutta sinä et saa, isä, wiiwytellä yhtään, waan kirjoita heti, +ett'ei se raukka nääntyisi!" sanoi toiwowa ja huolehtiwa äiti. "Ja +lupaatkos lukea minulle sen kirjeesi, sittenkun sen olet walmiiksi +saanut?" lisäsi hän wielä hetken äänettömyyden perästä.-- + +Juho lupasi sen ja ryhtyi heti kirjoittamaan wastausta, jossa hän +kehoitti poikaansa hartaasti Jumalalta apua rukoillen taistelemaan +turmelusta wastaan, jättämättä sitä paikkaa ja wirkaa, jossa hän oli; +sillä se oli Juhon mielestä kuitenkin parempi kuin palata +tottumattomaan, ahtaasen elämään köyhässä wanhassa kodissa. Lopuksi +pyysi hän wielä lempeästi, että Mikko taas tiheämmin kirjoittaisi +wanhemmillensa, tehden tarkkaa tiliä parannus=yrityksensä +onnistumisesta. + +Juhon lukiessa tätä kirjettä, jossa isän ankaruus oli isän lempeyden +kanssa yhdistetty, kuunteli Leena koko ajan suurella hartaudella. Sitte +hän nousi äkkiä ylös, tuli Juhon luo ja otti häntä kädestä kiinni, +katsoi häntä niin lempeästi ja luottawaisesti silmiin ja sanoi hänelle: +"woi, kun sinä, isä, olet wiisas; mutta eikö tuo sinun kirjeesi ole +liian kowa? Entäs jos se waan pahentaisi Mikon? Eikö käwisi laatuun +sitä wähän liewennellä, minä olen niin suuressa pelossa". + +"En ole kirjoittanut muuta kuin totuutta, ja awonainen, hereillä olewa +omatunto ei pahene totuudesta", wastasi hänelle Juho. + +"Sinä tuon paremmin tietänet kuin minä; minä olen niin typerä +käsittämään semmoisia asioita. Mutta sen minä waan soisin, että Mikko +wielä tulisi hywäksi. Tee sinä, isä, niinkuin tahdot, lähetä tuo kirje +tuommoisenaan!" sanoi taas siihen Leena. + +Kauwan aikaa ei nyt tarwinnutkaan odottaa wastausta, sillä jo +ensimmäisessä postissa tuli taas Mikolta kirje Perälään. Hän ei +ollutkaan, niinkuin äiti pelkäsi, suuttunut isän ankarista sanoista, +waan tunnusti nöyrästi wikansa ja lupasi wanhempainsa neuwon mukaan +koettaa taistella turmelusta wastaan, paikaltaan luopumatta, waikka +kyllä uudestaan ilmoitti, että se olisi ollut helpompi, jos olisi +saanut tulla takaisin wanhaan kotiinsa. + +"Nythän on warma asia, että Mikko paranee ja tulee jälleen kelpo +ihmiseksi. Woi, kuulitko sinä, isä, mitenkä hän kirjoitti?--Wiisaspa se +on, näemmä, Mikkokin, jos sinäkin, isä. Woi, woi kuinka mieleni on nyt +hywä, ja meille tulee nyt niin hupainen ja murheeton elämä", alotti +Leena puhumaan kirjeen lukemisen loputtua. + +"En minä asiaa wielä niin warmana pidä, sillä synti on ihmiseen +näppärämpi tarttumaan kuin luopumaan, ja aiwan eri=asia on jotain +luwata kuin täyttää", sanoi Juho epäilewästi, mutta kumminkin oli +hänenkin mielensä rauhallisempi nyt kuin Mikon wiime kirjettä +lukeissaan, jonka osoitti se seikka, ettei hänen ruumiinsa niin +wapisnut, eikä silmissään näkynyt kyyneleitä. Hänenkin sydämeensä oli +singahtanut toiwon säde epäilyksen läwitse, ja se säde oli jo +waikuttanut tuon lewollisuuden, jota hän ei ollut moneen aikaan saanut +nauttia surunsa tähden. + +Näin heränneet uudet toiwot wahwisti wielä Ainalta tullut kirje, jossa +hän suurella ilolla puhui miehensä perinjuurisesta kääntymyksestä. +"Mikko on nyt par'aikaa kaupunki=retkellä", lopetti hän. "Hän lähti +sinne tänä aamuna ja wahwa uskoni on, että hän tulee sieltä selwänä +miehenä. Woi kuinka hywä! Toiwokaamme joukonmiehissä, että Jumala +antaisi hänelle woimia pysymään hywässä aikomuksessansa! Olkaa +tuhatkertaa kiitetyt ja terweytetyt--Miniältänne". + +"Enkö minä sitä sanonut, isä", wirkkoi Leena Ainan kirjeen kuultuansa. + +"Jos hänen parannuksensa nojautuu oikeaan perustukseen niin hän +paranee, mutta muutoin ei. Toiwokaamme waan, että hän on käsittänyt +oikean pohjan parannukseensa, jonka nojalla hän woisi hyljätä +wahingollisen ja kadottawan paheensa!" sanoi Juho. + +Jonkun ajan kuluttua tuliwat Mikko ja Aina käymään Perälässä. Ei ikänä +liene wieraita sen sydämellisemmin wastaan=otettu. Kauwan syleiliwät +tulijat ja talon wanhukset toisiansa, ja Mikon nuorimmat sisarukset +kieppuiwat kilwan Mikon ja Ainan liepeissä, osoittaen iloansa miten +parhaiten taisiwat. Mikolla ja Ainalla oli tuliaisia, jaella lapsille, +kunkin sisaruksen ijän mukaisia kaluja ja makeisia, joista pienokaiset +suuresti iloitsiwat. Mikon kaswoista pian huomattiin, että joku häpeä +pimensi ja warjosti hänen ennen niin kirkkaita ja wiattomia kaswojansa, +mutta Aina oli niin hilpeän, iloisen ja toiwowan näköinen, waikka +entistä laihempi. Wiikon päiwät wiipyiwät he Perälässä, mutta muualla +kylässä kuin Wirtalassa eiwät he kuitenkaan wielä tahtoneet tällä +kertaa käydä. + +Usein sen wiikon ajalla oli wäliin Juho, wäliin Leena Mikon kanssa +kahdenkesken. Kyynelsilmissä puhuiwat wanhukset aina silloin Mikolle +ihmisen welwollisuuksista ja waroittiwat häntä siitä surkeasta +turmeluksesta, johon hän oli antanut itsensä maailman pahennuksien +wietellä. He kokiwat oikeen liikuttawasti kuwata hänelle sitä suurta +sydämen kipua, murhetta ja tuskaa, jonka hän oli heidän päällensä +saattanut, ja sitä harmia ja sääliä, jonka hänen lankeemuksensa oli +kaikissa kunnollisissa ihmisissä herättänyt. Erittäinkin Juho oli +ahkera tuossa toimessa, sillä hänen järkewä mielikuwituksensa katsoi +wieläkin jollakin epäilyksellä tulewaisuuteen, jos kohtakin nykyiset +suhteet antoiwat parempia toiweita. Mikko ei koettanutkaan ollenkaan +puolustaa itseänsä, waan häpeällä ja wesissäsilmin tunnusti hän +rikoksensa ja lupasi lujasti sotia pahaa wastaan; ja tuo katumus ja +parannuksen aikomus--ne antoiwat niin paljon toiwoa wanhempien +sydämiin. + +Aina oli koko wiikon iloinen kuin lapsi, ja näyttipä siltä, kuin +hänelle olisi alkanut aiwan toinen ja toiworikkaampi elämä. Hänenkin +kanssaan puheliwat wanhukset kahdenkesken ja neuwoiwat häntä kaikin +tawoin sowittamaan elämänsä niin, että se tulisi Mikon pelastukseksi. +Juho pyysi miniänsä eteenkinpäin jatkamaan kirjeenwaihtoansa, niin +usein kuin waan taitaisi. + +Piampa oli se wiikko kulunut loppuun, ja Mikon ja Ainan lähdön aika +lähestyi. Kaikki hyöriwät iloisina matkan puuhassa. Lapset pyöriwät ja +hyppiwät iloisina jokaisen ympärillä, halailiwat wuoroon Mikkoa, +wuoroon Ainaa, jotka nyt oliwat juuri lähtemäisillään. Nyt matkustajat +ottiwat kaikilta jäähywäiset ja pian oliwat he nousneet ajoneuwoihinsa, +ja niin he lähtiwät toisen kerran Perälästä. Koko talonwäki näytti +olewan hywällä mielellä; Juho yksin waan ei näyttänyt nytkään jaksawan +olla oikein iloinen. Niinkuin nuoren pariskunnan ensimmäiselläkin +lähdöllä, jäi Juho nytkin seisomaan yksin kujalle, jota hän kauwan +katsoi synkästi heidän jälkeensä sittenkin wielä, kun he jo aikoja +oliwat näkymättömiin kadonneet. + +Kului taas joku aika--niin tuli taas Perälään tietoja Mikosta. + +"Rakkaat wanhempani!" kirjoitti Aina, "tänne ei kuulu juuri mitään +erinomaisen pahaa, Mikko waan taas yhden kerran joutui entiseen +wikaansa! Kumminkin oli se ensimäinen kerta, sittenkuin hän rupesi +katumaan kauheaa elämäänsä. Minun toiwoni on, että hän siitä jälleen +toipuu, sillä hän tuli siihen hirweästi wietellyksi, ja hän katuu sitä +katkerasti. Waikka näin järjellisesti koetan asiasta ajatella ja +tulewaisuuttamme hywäksi ja onnelliseksi toiwoa, on kuitenkin kauhea +pelko wäliin minun saawuttanut, niin että joka luunsolmuni wapisee. +Joskos hän rupeaisi--woi, herra Jumala!--kauhea on ajatellakaan--jos +hän rupeaisi taas uudestansa--juomaan, jos ei hän woisikaan seisoa +helmasyntiänsä wastaan--silloin olisimme hukassa.--Kuitenkaan en luulisi +teillä olewan syytä kowin pahaksenne panna, sillä nämät owat waan minun +paljaita mielikuwituksiani, joiden en ensinkään soisi toteuntuwan ja +jotka saisiwat yhtä nopeasti tyhjäksi rauweta, kuin ne owat mielessäni +syntyneetkin. Kaikki tuo pelkoni saattaisikin olla yhtä tyhjän +kanssa. Toiwokaamme että tuo oli waan myrskyn jälkipuuska,-- +toiwokaamme niin, niin meidän on kaikkien helpompi olla! Olkaa +terweytetty puoleksi toiwowalta ja puoleksi pelkääwältä + Miniältänne". + +Kirjeen luettua jäi Juho mykäksi ja surullisen näköiseksi. + +"Mitä sinä nyt, isä, ajattelet?" kysyi häneltä Leena wihdoin. + +"Merrassa on reikä", sanoi Juho alakuloisesti ja tirkisteli eteensä +yhtä suoraan. + +"Saattaisihan tuo olla waan sattumus, sillä wanha synti lähtee +ihmisestä hitaasti", lohdutteli häntä Leena. + +"Jospa se niin olisi, jospa se olisi ollut wiimeinen kerta!" sanoi Juho +synkästi ja huokasi sywään. + +Leena ei hennonut enempää häiritä hänen umpimielisyyttään. + +Juho kirjoitti paikalla pojallensa seuraawan kirjeen: + +"Muistossani aina pysywä poikani! Warmasta lähteestä olen kuullut, että +jo taas olet langennut--näin pian ja niin hartaan katumuksen, +omantunnon waiwain ja niin hywäin lupausten jälkeen! Oliko se joku +heikkous, wai wapatahtoinen synnin palwelus? Oliko kiusaus niin wäkewä +ja wiettelys niin woimallinen, ett'et woinut niitä wastustaa, wai +teitkö sen mielitietysti? Woi, poika rukka! Älä tee leikkiä synnin +kanssa. Walwo tarkoin tapojasi, sillä ne saattawat sinulle antaa elämän +taikka--kuoleman, ja elämäsi ohjaushan on aiwan omassa wallassasi eikä +kenenkään muun. Mikä suuri ja kallis walitsemis=oikeus on kumminkin +ihmiselle annettu tässä maailmassa: walita elämä taikka kuolema, kunnia +tai häpeä, onni tai onnettomuus; ja kaikki nuot saatetaan saada ajassa +ja--ijankaikkisuudessa!--Ajattele tätä, rakas poikani!--Minä tiedän, +että katkerasti kadut taas lankeemustasi, mutta myöhäinen on katumus +kuoleman hetkellä. Sinä olet jo saanut maistaa elämän helwetin +esimakua, kärsiessäsi kowia omantunnon waiwoja. Mitä hywää luulet +olewan itsellesi ja muille, että niitä alituisesti päällesi wedät? Eikö +ihmisen olisi parempi olla iloisella mielellä ja puhtaalla +omallatunnolla Jumalan ja ihmisten edessä? Eikö olisi parempi nauttia +ihmisten kunnioitusta ja ystäwyyttä, kuin pilkkaa ja ylönkatsetta?--Elä +anna himollesi pienintäkään waltaa, taikka se tekee sinusta kokonaan-- +orjansa ja ryöstää sinulta kaiken tahdon woiman, ja silloin on kaikki +myöhäistä.--Älä, hywä poikani, rewi enään uudestaan auki niitä +sydäntemme haawoja, jotka jo hywästä toiwosta oliwat umpeen +paranemaisillansa. Jos ne tulewat uudestaan auki lyödyiksi, niin ne +tulewat--hirmuisiksi; kuka woisi ne silloin kantaa?--Toiwoni wielä +kumminkin on, että tuo oli waan turmeluksesi jälki=puuska, joka sai +sinun waan hetkeksi horjahtamaan, ja että sinä tuota opit täst'edes +tarkemmasti ja ankarammasti walwomaan itseäsi ja woittamaan waarallisen +wihollisesi. + +Nyt lopetan tämän yksinkertaisen kirjeeni toiwolla, että Jumala antaisi +sinulle woimia seisomaan wihollistasi wastaan, ett'ei minun enään +koskaan tarwitsisi sinusta senlaista kuulla!--Isäsi". + +Tätä kirjettä lukiessaan Mikko itki, katui ja--horjui; ruumiinko +puolesta?--molempien, sielun ja ruumiin puolesta, sielun puolesta +sentähden, kun hän ei ollut woinut pitää lupaustansa, eikä woinut +wieroittaa itseänsä pois siitä synnin turmeluksesta, jonka pauloihin +hän niin sywälle oli kietountunut. Hän näki nyt itsensä woimattomaksi +täyttämään niitä hywiä lupauksiaan, joilla hän oli sytyttänyt niin +paljon toiwoa waimonsa, wanhempiensa ja muiden kunnon ihmisien +sydämiin. Hän näki nyt edessään kaksinkerroin menetetyn kunniansa +mitättömyyden, kaksinkertaisen ihmisten kammon ja kauhun, kaksinkerroin +uudistetut ja lyödyt haawat wanhempiensa ja waimonsa sydämissä, +moninkertaisesti takaisin palanneen turmeluksensa; nuot tiedot ja +tunnot saattiwat Mikon sielun kowempaan tuskaan, kipeämpiin omantunnon +waiwoihin, kuin koskaan ennen.--Ruumiin puolesta hän taas horjui +sentähden, kun hän oli tälläkin kerralla parast'aikaa--pöhnässä, jotta +hänellä oli wielä tuoreena todistuksena sisällisestä woimattomuudestaan +ja joka lisäsi suuresti hänen sisällistä tuskaansa. + +Mikko olikin jo niin suuresti joutunut toisen kerran himojensa waltaan, +että hän oli jo aiwan myötäänsä juowuksissa, ennenkun hän ennätti tuon +wiimeisen isänsä kirjeen saada ja niin hänen wiimeisensä oli tullut +pahemmaksi kuin ensimäisensä. + +Aina ei enään kirjoittanutkaan Perälään Mikon kauheasta tilasta, eikä +hän olisi sitä woinutkaan tehdä tarkalleen, sillä nuot Mikon +lankeamiset oliwat niin tiheät, että joka päiwä olisi tarwinnut laittaa +kirje menemään. Aina kärsei kowaa tuskaansa yksin ja koki kaikki tehdä +miehensä pelastukseksi. Hän itki ja rukoili miestänsä Jumalan tähden +luopumaan pois tuosta tuomion tuottawasta paheestaan, ja wäliin he +itkiwät yhdessä, jolloin Mikko aina teki pyhiä lupauksia, mutta ne +meniwät aina tyhjiksi, sillä hänellä ei ollut woimaa niitä täyttää. +Yhtähywin nuot lupaukset antoiwat aina hiukan toiwoa raskaasti +kärsiwälle elämän kumppanille. + +Näin kului lähes puoli wuotta, jona aikana Peräläiset eiwät saaneet +minkäänlaista tietoa Mikosta. Wiimein loppui Ainalta kaikki toiwo, ja +tuskassaan kirjoitti hän kirjeen; jossa peittämättä ilmoitti Mikon +wanhemmille totuuden koko sen surkeudessa. + +Samaan aikaan, kun Aina tuon kirjeensä kokoon pani, kirjoitti Mikkokin +kauheoissa omantunnon waiwoissa isällensä; mutta kumpikaan ei tiennyt +toisensa teosta mitään, sillä he kokiwat huolellisesti salata sitä +toisiltansa. + +"Rakkaat wanhempani!" kirjoitti Mikko. "Minä olen mennyt mies. Ei ole +minussa enään mitään hywää jäljellä. Kuta enemmän minä koetan sotia +wihollistani wastaan, sitä woimallisemmaksi hän käypi ja sitä suuremman +woiton saapi hän minusta. Woi, rakkaat wanhempani! minun lankeemukseni +on kauhea ja suuri--auttamaton ja warma perikatoni on aiwan lähellä. +Minä kyllä usein lupaan, aion ja--wannonkin parantaa elämääni, mutta +wähän ajan takaa nuot kaikki owat yhtä löyhiä, kuin ne oliwat lujia +niitä tehdessäni, ja niin owat kaikki lupaukseni olleet--turhia! Minä +en woi menettää enään mitään, sillä minulla ei ole mitään menettämistä, +ja minä en toiwo enään mitään, sillä minulla ei ole mitään toiwomista; +kaikki on kadotettu, kaikki on menetetty, ja kauhistuen, hirmustuen +odotan minä waan sitä hetkeä, jolloin kirottu elämäni sammuu ... ei, +ei, se silloin wasta alkaa paljon hirmuisemmassa muodossa--kauhea on +sitä ajatella! + +Woi, rakas isä! Jospa Te olisitte meidät ottanut kotiinne, silloin kun +minä pyysin, kenties minä olisin silloin wielä woinut jotain tehdä +elämäni parannukseksi, kenties olisi minulla ollut wielä woimaa siihen +Teidän katsantonne alla, kenties ei meidän yhdenkään tilamme olisi +tämmöinen, kuin se nyt meillä itse kullakin on. Mutta Te ette tietänyt +ettekä tuntenut minua niin huonoksi, kehnoksi, ja heikoksi, kuin minä +todella olin; siis ei ole minulla yhtään syytä Teitä nurkua, wika on +kaikki yksinään minun. Kenties woisin wieläkin tulla ihmiseksi, jos +olisin siellä wanhassa kodissa, poissa alituisten wiettelysten seasta, +Teidän katsantonne alla, sillä en wieläkään ole tahtoani kadottanut, +ainoastaan woima sitä täyttää on mennyt minulta. Mutta minulla ei ole +enään oikeutta pyytää Teiltä sitä; Teillä waan on oikeus hyljätä, +kirota ja tyköänne pois sysätä onneton, kiittämätön ja läpiturmeltunut +poikanne--Mikko". + +Aina lähetti kirjeensä Perälään asiamiehen kautta, ja Mikko postissa. +Sattumus teki sen, että kirjeet tuliwat yht'aikaa ukon käteen. +Tawallisuuden mukaan laski Juho waimonsa kamariin, kuulemaan kirjeitten +sisältöä; sillä hän heti tunsi käsi=alat. Mutta kohta ensi silmäyksellä +hän waaleni. Ensimäisistä riwistä huomasi hän Ainan kirjeestä sen, jota +hän salaisesti oli kauwan pelännyt. Hänen ruumiinsa rupesi wapisemaan, +mutta yhtäkaikki luki hän surullisesti sointuwalla ja sortuneella +äänellä, molempien kirjeitten sisällön. Hänen silmiinsä ei nousnut nyt +yhtään kyyneltä, sillä hän tunti sydämessään niin sanomatonta surua ja +tuskaa, että siinä helteessä täytyi kaikkien nesteiden kuiwua. Hän ei +kyennyt puhumaan yhtään sanaa, waan mykkänä katsoa tuijotti yhteen ja +samaan paikkaan lakkaamatta, ja hänen silmänsä kiilsiwät niin oudosti, +kuin ne olisiwat olleet lasittuneet. Leenakaan ei saanut suuhunsa muita +sanoja kuin ainoastaan yhtämittaa sanoi: "woi, woi! woi, hywä Jumala!" +Hän ei hennonut häiritä miestänsä, sillä hän selwästi näki, että Juho +raukka nyt oli sanomattomassa tuskassa. Häpeäkin kaiwoi wähän Leenaa, +kun hän näki, että kaikki hänen äidinrakkaudesta lähteneet hywät +toiweensa oliwat tyhjiin rauwenneet. + +"Tuo minulle kylmää wettä!" sanoi Juho wiimein, kolkosti kuin haudasta; +sydän oli helteestä liiaksi kuiwunut, se halusi kostuketta ja +jäähdykettä. + +Leena riensi heti noutamaan wettä, jota Juho joi useampia siemauksia, +ja lopulla hän jäähdytteli polttawaa otsaansa. + +Sitten hän laskeutui wuoteellensa. Ruumis ei jaksanut sortumatta kestää +sitä kauheaa tuskaa, joka sielua waiwasi.--Nyt wasta Leenalle huolta +tuli: murhe pojasta, huoli ja pelko miehestään, josko hänen piti nähdä +sekin, että hänen rakas elämänkumppaninsa sortuisi ennen aikojansa +elämän raskaan kuorman alle. Hän koki kaikin tawoin hoitaa ja helliä +wuoteelle waipunutta miestänsä: hän koetteli hänen polttawaa otsaansa +ja muutteli paksuja kylmiä kääreitä miehensä hehkuwan pään ympäri. +Wuorokauden päästä olikin Juho wähän parempi, ja Leena sai uutta +rohkeutta ja toiwoa. Hän woi jo ruweta puhelemaan Juhollensa, kuu näki, +että hän rupeaa paremmin woimaan, ja nuot puheet tarkoittiwat aina yhtä +ja samaa, nimittäin Mikon ja Ainan kotiin=ottamista. + +"Pahahan se on, kowin paha, kun tuo poika=rukka tuli noin onnettomaksi; +mutta me emme saa häntä heittää wielä nytkään auttamatta, sillä hän on +meidän lapsemme wielä sittenkin. Meidän welwollisuutemme on kokea +auttaa häntä ylös siitä tahrasta, johon hän on itsensä upottanut, ja +toiwoamme emme saa wielä nytkään heittää.--Meidän pitää ottaa heidät +kotiimme; mitä sitten, jos wirka jääkin, kunhan waan Mikko pelastuu. Ja +Aina raukka sitten; eihän hän woi yksinänsä kantaa raskasta kuormaansa; +hän nääntyy sen alle, mutta täällä me woisimme olla hänelle apuna ja +lohdutuksena", ja monta muuta semmoista puhetta puheli Leena sairasta +miestään hoitaessaan. + +Waikka Juho oli sairautensa ja murheensa tähden jotenkin umpimielinen +ja harwa=puheinen, jonkatähden ei hän useinkaan wastannut waimonsa +puheisin juuri paljon mitään, ei Leena kuitenkaan heittänyt +puhelemistansa ja keinottelemistansa Mikon ja Ainan kotia=ottamisesta, +niin että Juhon wiimein ei auttanut muu, kuin siihen suostuminen. Sen +kuultuansa tuli Leena niin hywille mielin, että hän ilossaan kawahti +Juhollensa kaulaan ja sanoi: "woi, isä=kulta, kuinka minun nyt on hywä +olla! Kyllä Jumalan awulla woimme tässä elää, jos hekin meille tulewat. +Ja Mikko täällä tulee toiseksi ihmiseksi.--Onhan hänen omatuntonsa +wielä hereillä, sen kuulin hänen kirjeestänsä, ja kun me tuemme ja +wahwistamme häntä hywässä aikomuksessansa, niin hän woittaa häijyn +kiusauksensa--usko waan minua, isä! niin se käypi; ja Ainankin elämä +tulee silloin niin helpoksi ja keweäksi". + +"Jos waan et olisi liian aikaisin hywilläsi. Me emme saata heitä ottaa +kotiimme, kuin yhdellä ehdolla, ja jos eiwät he siihen suostu, niin..." + +"Älä sano enään, isä, enempää!" sanoi Leena, keskeyttäen miehensä +lauseen. "Mikä ehto se sitten olisi? sanopa se kohta!" + +"Se, jonka olen jo ennenkin sanonut: heidän pitää ruweta tekemään-- +työtä". + +"Eikö sen pahempaa! Niinkö sinä, isä, luulettelet, että hätääntynyt +omatunto walitsee ehtoja? Ei, sitä se ei tee, waan hän suostuu ilman +ehdotta waikka mihin, josta se luulee wähänkään olewan tukea ja +lohdutusta hädällensä. He suostuwat waikka mihin, kunhan waan pääsewät +tänne, usko pois!" + +"Aina ei ole koskaan wirkannut sanaakaan kotiintulosta". + +"Hän ei ole uskaltanut. Minä tiedän, että Aina tekee waikka mitä, +miehensä pelastukseksi; luulenpa niinkin, ett'ei Mikko ole Ainalle +puhunut mitään, että hän on niitä keinoja ajatellut ja toiminut, hän ei +ole kehdannut ilmoittaa aikeitansa kärsiwälle waimollensa. Siinä syy, +jonkatähden ei Aina ole mitään wirkkanut heidän tänne tulostaan", +selitti Leena innokkaasti. + +"Saattaisipa niinkin olla". + +"Niin se on aiwankin warmaan. Mutta me emme saa witkastella, meidän +pitää heti ryhtyä toimiin, kutsumaan heidät kotiimme; sillä joka hetki +on kallis. Hätääntynyt ja kowin pinnistetty omatunto saattaa pian +horjahtaa waarallisiin tekoihin, ja silloin on kaikki apu myöhäistä.-- +Sinun pitää, isä, heti kirjoittaa heille ja kutsua heidät kotiin, sen +parempi, jota pikemmin! Kyllä sinä tiedät, isä, miten kirjoittaa pitää, +sillä sinä olet niin wiisas; mutta älä heille kowin kowasti kirjoita, +sillä heillä on jo kylläksi kuormaa", jatkoi Leena. + +Juho lupasi waimollensa noudattaa hänen lempeitä ohjelmiaan ja pani +heti kirjeen kokoon. + +"Onneton, mutta minulle aina rakas poikani!" kirjoitti hän. "Minä kadun +nyt jo, kun en myöntynyt ensimmäiseen pyyntöösi, päästäksenne tänne +meille takaisin. En tuntenut wielä sinun suurta woimattomuuttasi, +seisomaan turmelusta wastaan ja sentähden luulin asian käywän laatuun +teille soweliaammalla tawalla. Tulkaa siis nyt tänne mitä pikemmin! +Yksi ehto minulla on kuitenkin, ennenkun annan lupaukseni. Kowat owat +korwet ja kankaat Perälässä; ne eiwät anna leipää työttömille käsille. +Saatatteko heittää hempeän herras=elämänne ja muuttaa tähän kowaan +kotiin? Saatatteko heittää pehmeän, lämpymän ja pitkä=unisen +höyhenwuoteenne ja nousta aamulla aikaisin, mennäksenne muiden muassa +kowan korwen rintaan, otellaksenne ja taistellaksenne siellä kaiken +päiwän? Woitko heittää hienot ja pehmeät waatteesi pois päältäsi ja +pukea yllesi karkeat työ=waatteet, jotka kestäwät rynnistellä +työnrinnassa? Jos arwelette woiwanne tähän suostua, niin asia ei siis +tarwitse sen pitempää keskustelua eikä kirjeenwaihtoa, waan tulla +saatte, koska waan itse haluatte". + + * * * * * + +Eräänä päiwänä syyskuun iltana pysähtyiwät ajoneuwot Perälän porrasten +eteen. Wäki oli juuri illallisella, ja pärewalkea paloi pihdissä, +walaisemassa raskaassa työssä wäsyneiden ihmisten wiimeistä päiwän +tointa, nimittäin waiwautuneen ruumiin jälleen wahwistamista. Kun +illastelijat kuuliwat kartanolta kärryn ratinaa ja hewosen jalkojen +kopinaa, oudostutti se heitä, sillä Perälä oli siksi syrjässä, ett'ei +siellä juuri usein matkustawaisia käynyt, semminkään sulan aikana. +Uteliaisuudella katseli wäki owea kohden, kun kopina alkoi kuulua +porstuasta, owi aukesi ja sisään astui Mikko Ainan kanssa! Heti +paikalla hyppäsiwät Juho ja Leena ylös pöydästä ja riensiwät tulijoita +wastaan. Juho tarttui Mikkoon ja Leena Ainaan syliksi, ja he +puristeliwat toisiaan niin hellästi ja rakkaasti--tuhlaajapoika oli nyt +palannut isän kotiin. Ei kukaan heistä puhunut paljoa, mutta kyyneleet +oli jokaisen silmissä. + +"On minulla wielä wähän tahdon woimaa, isä; minä olen hyljännyt kaikki, +saawuttaakseni yhtä", sanoi Mikko wiimein hiljaa. Juho ymmärsi, mitä +tuo Mikon lause sisälsi. + +"Jospa Jumala sen soisi, että pääsisit woittajana taistelosta", sanoi +hän ja hillitsemätön kyynel=parwi walui hänen kowettuneita kaswojansa +alas. Kun ensimmäiset tunteet ja liikutukset oliwat siwu menneet, +terwehti Juho Ainaa ja Leena Mikkoa; molemmat pyysiwät tulokkaita +olemaan terwetulleita. Nuoremmat weljet ja sisaret hyppeliwät Mikon ja +Ainan ympärillä ja hokiwat: "Mikko, Mikko, Aina, Aina!" Lapset eiwät +wiattomuudessaan tienneet, mitä haawoja elämän myrskyt oliwat heidän +wanhempiensa ja tulleitten wieraitten sydämmiin iskeneet, eiwätkä sitä, +että noita haawoja nytkin parast'aikaa kowin poltti ja kihelmöitsi. + +Toiwuttuaan ensi häiriöstään, hääräsi, hyöri Leena taas tawallisella +hilpeydellään. Hän toimitti waatteita pois Ainan päältä ja heidän +kapineitaan sisälle. + +"Woi, woi! Hywäpä oli, kun tulitte toki! Kyllä me täällä toimeen +tulemme, ja Jumalan awulla luulen kaikki asiat hywäksi kääntywän. Onhan +Jumala siunannut työmme, että täälläkin elämme. Nythän on niin hauska, +kun Mikkokin on kotona ja Ainankin saamme aina kotona pitää! Woi kuinka +sinä, Aina raukka, olet laiha, mutta kyllä sinä täällä hywillä +laitumilla kostut, sen takaan", puheli Leena pyöriessään, koettaen +leikkiäkin sekaan panna. + +Sitten laittoi hän mieluisille wieraillensa illalliseksi parasta mitä +talossa löytyi ja wei heidät syömään. Kun wieraat söiwät, istui hän +koko syönti=ajan heidän wieressänsä ja koki kaikin tawoin wirkistää +heidän murheellisen ja alakuloisen näköisiä mieliänsä. + +"Niin on, äiti=kulta, käynyt; puhtaana lähti poikanne kotoanne-- +turmeltuneena palasi hän takaisin", sanoi Mikko, ja kyyneleet +walahtiwat hänen silmistänsä. + +"Niin on käynyt, poika=rukka, mutta älä niitä enään muistele; ne pitää +meidän kaikkien unhottaa ja tästä puoleenhan me rupeamme elämään uutta, +parempaa elämää ja tulemme kaikin paremmiksi ihmisiksi. Et saa luulla, +että minä wihaan sinua, Mikko. Kaukana siitä; minä rakastan sinua +ainaisella äidin rakkaudella ja säälin sinun raskaita omantuntosi +waiwoja", lohdutteli Leena. + +Wieraat eiwät syöneet paljon, sillä heidän sydämmensä oli jotakin muuta +niin täynnä, ett'ei ruoka maistanut. + +Sitten laittoi Leena wieraille wuoteen erityiseen kamariin ja kehoitti +heitä makaaman, joka olikin heille hywin tarpeesen, sillä he oliwat +murheesta ja matkasta kowin wäsyksissä. + +Kun Leena aamulla heräsi, näkyi nawetasta walkea. "Hywä Jumala! miksikä +nyt on nawetassa walkea? Onkohan siellä jotain waaraa, wai onko walkea +irti?--mitähän nyt on kello?" hätäili emäntä myös jo walweella olewalle +miehellensä. + +"Kello löi neljä, juuri kun heräsin", sanoi Juho. + +Leena puki kiireesti päällensä ja meni tupaan. Siellä oli uusi ihme: +walkea palaa lekotti iloisesti takassa ja aiwan ihan outo mies weisteli +paitahihasillaan joitakin tarwepuita takkawalkean walossa! Leena koki +hieroa silmiänsä ja katsoa tirkistellä; mutta jos kuinkakin hän olisi +pinnistänyt näkö=aistiansa, hän ei waan tuntenut tuota outoa ja +aikaista työn tekijää. Hän meni katsomaan tytärtensä wuoteelle, +olisiwatko he menneet nawettaan; mutta ei--he makasiwat kaikki makeaa +untansa. Leena ei tiennyt, mitä hänen oikein piti ajatella, eikä hän +kehdannut oudolta työntekijältä mitään kysyä. + +"Hywä Jumala! onkohan nawetassa walkea irti, kun sieltä walkea näkyy ja +tytötkin wielä nukkuwat?" äännähti hän wiimein hätäyksissään. + +"Ei nawetassa ole mitään waaraa", sanoi outo. + +"Mutta, kah kummaa! No, mitenkä se nyt oikein on? tuo äänihän oli niin +tuttua; onkohan se--Mikko?" + +"Niin olen, äiti", kuului wastaus. + +"No, mitenkä Jumalan tähden sinä nyt olet niin äkkiä muuttunut?" + +Mikko waan naurahti, sanaakaan wirkkamatta. + +"Ja kuka Herran tähden siellä nawetassa sitten on?" kysyi Leena taas. + +"Siellä on Aina". + +"Aina?" + +"Niin". + +Leena ei tahtonut sen enempää nähdä eikä kuulla. Hän juoksahti heti +kamariin ja kertoi Juholle kaikki, mitä oli nähnyt ja kuullut. + +"Enhän minä toki niin ollut waatinut", sanoi Juho. Hän puki kiireesti +päällensä ja riensi Leenan kansa tupaan. Samalla tuli Ainakin nawetasta +sinne ja hän oli niin iloisen näköinen. + +"Enhän minä niin kowaa orjuutta tahtonut; minä poloinen kirjoitin +teille liika kowasti", sanoi Juho. + +"Woi, isä! Ette te ole liika kowasti kirjottanut. Liiankin hellästi te +olette pidellyt kiittämätöntä poikaanne. Minä olen hywin kiitollinen +sydämmessäni siitä, kun olette ottanut minun wielä kotiinne ja +suojaanne, jota en olisi ensinkään ansainnut. Minä tahdon tehdä työtä +aamusta iltaan ja hywä on, kun olen siihen lapsuudesta oppinut. Minä +tahdon woittaa wielä paljon, isä; mutta työttömillä käsillä en minä +tahdo missään tapauksessa ruweta syömään teidän hikiänne ja +kyyneleitänne", sanoi Mikko ja katsoi häntä wäliin arasti silmiin. + +"Ette te tiedäkään, miten meidän sisälliset asiamme oikein owat olleet. +Kauwan jo, ennenkun asioista meille mitään kirjoitittekaan, istuimme +usein kahden ja puhuimme toisillemme salaisia toiweitamme, että muuta +neuwoa ei ole pelastukseksemme, kuin että pääsisimme tänne teidän +tykönne, jossa tahtoisimme tehdä työtä niin paljon kuin woisimme. Kun +sitten teidän kirjeenne oli tullut, toi Mikko sen minulle. Minä +oudostuin heti hänen katsantoaan, sillä moneen aikaan en ollut nähnyt +mitään ilon merkkiä hänen kowoissansa, mutta selwästi hawaitsin nyt +niistä kirkkaan paisteen. 'Lue tuo!' sanoi hän ja ojensi kirjeenne. +Minä huomasin heti, että se oli teiltä. Henkeäni ahdisti. Minä lu'in ja +ja jota enemmän minä lu'in, sitä enemmän helpottui hengitykseni ja +näköni kirkastui. Kun olin kirjeen loppuun lukenut, hyrskähdin minä +itkuun, mutta se oli nyt niin sanomattoman keweää, sillä toiwon säde +oli taas lentänyt sydämmeeni. Minä tartuin Mikkoon syliksi, ja Mikko +hywin ymmärsi, mitä minun sydämmessäni liikkui. Hän tarttui minuun +wuoronsa syliksi ja myös itki. Siinä sitten kauwan aikaa itkeä +nyyhkytimme sanaakaan sanomatta, mutta kummankin sydän puhui niin +paljon, ja me ymmärsimme hywin toisemme ja me tunsimme sillä hetkellä +sanomatonta autuutta, sillä se kieli, jota sydämmemme puhuiwat, oli-- +toiwon kieltä.--Tahdon huomauttaa teitä, että tuon autuaallisen tunteen +oli meissä herättänyt juuri teidän kirjeenne, ja te luulette, että +olette meille liian kowasti kirjoittanut. Siis työntekomme ei ole +meille mitään päällepanemaanne orjuutta, waan kauan mietitty +welwollisuutemme, jota täytämme ilolla ja jota pidämme ainoana +mahdollisena keinona pelastukseemme", ehätti Aina siihen selittämään. + +"Totta puhuu Aina; niin asiat owat totuudessa", sanoi Mikko siihen. + +"No, mutta mistä Herran tähden te olette nuot työwaatteet saaneet?" +kysyi Leena. + +"Kuulkaahan nyt! heti kun saimme teidän wiimeisen kirjeenne, rupesimme +toimeen. Mikko meni ja haki wirka=eron. Minä rupesin heti hankkimaan ja +tekemään työ=waatteita; ne oliwat meidän muassamme tänne tullessamme, +ja aamulla ylösnoustuamme puimme ne päällemme, että paikalla +kykeneisimme työhön ryhtymään", selitti Aina. + +"Woipa kaikkea tässä maailmassa! Nyt minä wasta huomaan, minkätähden en +minä kohta Mikkoa tuntenut, kun tupaan tulin. Hänelläkin on, näenmä, +työ=waatteet yllänsä ja mihin lienewätkään herras=nutut nyt joutuneet? +Mutta wielä on sittenkin Mikossa niin käsittämättömän outoa, joka tekee +hänen wielä lähes tuntemattomaksi--woi, totta maarian! hänellä ei +olekaan, näenmä, sitä isoa--partaa, joka peitti puolen kaswoista!" +puheli Leena, ja Mikko nosti päätänsä, katsahti äitiänsä silmiin ja +naurahti. + +Kun aamu oli niin kulunut, että emännän piti einettä toimittaa, laittoi +hän kamariin ruoan Mikolle ja Ainalle erilleen ja käski heitä sinne +syömään. + +"Ei kertaakaan muuta, kuin tawallista perheen ruokaa", sanoi Mikko ja +astui muun wäen kanssa wankasti pöytään. + +"Me olemme sen jo ennen päättäneet, ett'emme kerrassaan syö +eri=ruokia", sanoi Aina ja seurasi muita. + +"No, mutta tämäkään kerta edes!" intteli Leena. + +"Ei tätä eikä muuta kertaa", sanoi Mikko lujasti. + +"Woi, hywäinen aika!" sanoi Leena ja jäi awossa suin katsomaan noita +herroista äkkiä urheoiksi talonpojiksi muuttuneita ja tällä kerralla +uppiniskaisia wieraitansa. + + * * * * * + +Lapsetkin, kun nousiwat ylös, hawaitsiwat kohta Mikon ja Ainan uudet +pukimet ja oudoksuiwat niitä. He kieppuiwat äitinsä ympärillä ja +uteliwat: "äiti, äiti ettekö te kuule? Eikö Mikko ja Aina menekään +meiltä enään pois, koska owat arkiwaatteissa?" + +"Olkaa siinä nyt taas joutawoimatta!" sanoi äiti ja toimitti heitä +eineelle. + +Perälän wäki hankki itseänsä nyt työhön ja Mikko myös. + +"Ei sinun nyt ensipäiwinä ainakaan tarwitse työhön mennä; panehan +ensimmältä werryttelemällä", sanoi Juho Mikolle. + +"En yhtäkään tuntia ole työstä poissa", wastasi Mikko jäykästi, ja +samassa meni hän ja otti matkalaukustansa työ=kintaat, jotka hän oli +sitäwarten jo ennen warustanut. Ne saatuansa läksi hän muiden kanssa +työhön. Kaiken päiwän raatoi Mikko niinkuin mies, mutta illalla oli hän +jotenkin uupuneen ja wäsyneen näköinen; uupuminen lienee waikuttanut +sen alakuloisuuden ja harwapuheisuuden, joka hänessä sinä iltana sitten +oli hawaittawa. + +Aamulla oli Mikon ruumis niin kipeä, ettei hän ollut toiselta kyljeltä +toiselle päästä; kowa korwen työ oli rusikoinut hänen elämän hempeyteen +tottuneen ruumiinsa, sillä työ ei tunne leikkiä. Nurkumatta, +oihkaamatta puki Mikko yhtäkaikki yllensä ja meni muiden kanssa työhön. +Muutamia päiwiä tuota menoa pitkitettyä, parani Mikon kipeä ruumis ja +hänen elämänsä käwi wähitellen iloisemmaksi, työnsä keweämmäksi. + +Aika oli kulunut nuoren pariskunnan tulosta jo noin puoli wuotta, eikä +ollut Mikko wielä kertaakaan ollut humalassa. Hän teki työtä waan +katkeamatta ja näyttipä siltä, kuin ei hänellä olisi koskaan ollut +taipumusta wäkewiin juomiin. Aina oli niin iloinen ja hääri ahkerasti +taloudellisissa toimissa. Hän oli ruumiinsakin puolesta hyötynyt +paljon, ja entiset nuoruuden ruusut alkoiwat taas nousta hänen niin +kuihtuneille ja kalpeille kaswoillensa. Tuo ulkonainen hywinwointi oli +seuraus hänen sisällisestä hywin woinnistansa, sillä hän toiwoi nyt +niin paljon. Juho ja Leena myös toiwoiwat ja--Mikko itsekin toiwoi. + +Eräänä talwi=iltana, kun kaikki wäki oli käsitöittensä ääressä--aukesi +owi äkkiä ja sisään astui jokseenkin humalainen mies. Heti wieraan +tultua tupaan, huomasi talon wäki, ett'ei tulija ollut mikään kylän +ratku, waan joku paljon mailmaa kokenut käsityöläinen. + +"Hywää iltaa! Täälläpä waan Peräläkin (hän tarkoitti Mikkoa) istuu +moukkien joukossa! Ahaa! Perälä on ollut oikeen sukkela jälkensä +peittämään, kun on tullut minulle mitään wirkkamatta tänne korwen +lonkeroihin piiloon, pois ihmisien ilmoista! Mutta minä olen wanha +kettumies, ja Perälä saapi nyt huomata, ett'en ole niinkään huono +jäljillä pysymään. Ahaa! Karkujain kettu on, näen mä, muuttanut +karwansakin aiwan päinwastaiseen suuntaan, sillä waikka nyt on talwi, +on hänellä kesä=turkki yllään!--Mutta sekään ei auta; tässä olen kun +olenkin. Eipä ole taitanut täällä korwessa isoon aikaan saada +minkäänlaista kielen kostuketta; mutta nyt sinun pitää sitä saamaan, +sillä ennestään tiedät sen, ett'en koskaan kulje kuiwin suin, enkä +wähillä ewäillä. Minulla on wäskyssäni pari pulloa kahdentoista markan +rommia ja kolmas on wähin wajawin powessani. Siitä otamme ensin hywät +alkajaiset ja sitten pidämme koko yön hupaista elämää, sillä tottahan +annat kamarisi nurkassa minulle yösijan", lörpötteli tullut Mikolle! + +Tuon wanhan laulun kuultuansa ja wieraan hywin tunnettuansa, waaleni +Aina kuolon kalpeaksi. Eikä se kumma ollutkaan, sillä tuo soitto oli +usein ennenkin ryöstänyt häneltä wiimeisenkin toiwon kipinän.--Juhon +kaswot synkistyiwät ja hänen otsansa rypistyi; Leena waan pysyi niin +iloisen ja lewollisen näköisenä. + +Wieras siwalsi nyt powestansa rommi=pullon, käweli suoraan Mikon tykö, +ojensi sen hänelle ja sanoi: "he! saa tästä aluksi!" + +"Minä en ryyppää", sanoi Mikko. + +"Hoh! Ethän ole wielä päällepäätteeksi tullut pyhimykseksi?" + +"Minä en ole aikonut ryypätä enään koskaan". + +"Mitä hittoja! kelpasipa se ennen". + +"Jos kohtakin". + +"No, no! Ei huolita niin tiukalle ottaakaan. Saatathan wanhan +tuttawuutemme ja ystäwyytemme wuoksi maistaa minulle mieliksi; ei +suinkaan se sinua mihinkään wie, enkä tarkoita sinulle mitään pahaa", +sanoi wieras wähän makeammasti, yhä tarjoten Mikolle pulloansa. + +Mikko otti pullon wastaan ja--ryyppäsi, nähtäwästi oikein +aika=lotkauksen! + +Yhä enemmän waaleni Aina, yhä enemmän synkistyiwät Juhon kaswot ja +hänen otsansa pimeni nyt kokonaan. + +"Kas niin, ystäwäni! wähällä aloitamme, mutta paljolla lopetamme, eikö +niin?----toinen kerta ja paremmasti!" sanoi wieras, tarjoten +toistamiseen Mikolle pulloansa. + +Mutta ennenkun Mikko ennätti mitään wastata, otti Leena puheen wuoron. +Hän astui wieraan tykö iloisen näköisenä ja sanoi: "ei Mikko ryyppää +toista kertaa, ennenkuin annatte minun ensin pullostanne maistaa. +Minkälainen wieras te olette, kun ette te ollenkaan tarjoo isännälle ja +emännälle suun awausta? ja emännäthän aina ensiksi kunnioitetaan". + +"Kas, te olette oikein kelpo emäntä; semmoisia ei usein tapaa. Minä +olen hywäntahtoinen mies ja antaisin useinkin emännille sydämmen +wahwistusta; mutta nuot akkaset owat enimmiten semmoisia riiwatuita. +Waan tehän näytättekin olewan jotakin parempaa lähtöä.--Saaman pitää +emännän ja isännänkin", sanoi wieras ja ojensi samassa pullon +emännälle. + +Samassa silmänräpäyksessä kun Leena sai tarjotun pullon käteensä, lensi +pullo rommeineen päiwineen muurin kylkeen ja meni tuhansiksi +pirstoiksi.--Aina säpsähti, mutta Juhon suun sopeissa huomattiin hieman +hymyilyn wäreitä. + +"Noin wälein minä juon; antakaa lisää!" sanoi Leena woitto=riemulla ja +hänen kaswonsa niin loistiwat. + +"Tuhatta p----pipä olitkin, ja olitkin kyllä sukkela minua pettämään, +mutta tästä tuleekin surkea 'prosessi';--te sen tuhannen wietäwät ette +tiedä ihmisyydestä mitään, mokomat siat", sanoi mies ja rupesi +möykkäämään, nakkelemaan kaluja huoneessa, kämmentelemään, hyppelemään, +sadattamaan, kirkumaan, joita tehdessään hän puri ankarasti hammasta ja +näytti noiden liikkeidensä ohessa waaniwan lyödä Leenaa. + +"Siiwolla!" ärjäsi Juho tuolle raiwostuneelle juopuneelle. + +"Mikä sinä luulet olewasi, joka tulet minua aisaamaan?" sanoi mies +raiwossaan ja pitkitti raiwoisaa käytöstänsä. + +Juhon kärsimys nyt jo loppui. Hän astui miestä likemmäksi ja sanoi: +"jos et sinä kohta ole ihmisittäin, niin minä paiskaan sinut ulos". + +"Koetapas!" sanoi möyhääjä ja tarenteli tulemaan Juhon kimppuun. + +Juho otti nyt tuon suukon, turmeltuneen ja möykkääwän miehen +rinnuksista kiinni, nosti hänet kohoksi ja alkoi wiedä aikakyytiä owea +kohden. Mies koki kaikin tawoin wastustaa Juhoa, kiemuroiden ja +potkien, mutta mikään ei auttanut, sillä kowat oliwat nuot Juhon korwen +karaisemat kourat, ja Juho kantoi kun kantoikin hänet ulos ja paiskasi +porrasten päähän. Miehen ewästen sattui tuossa kyydissä käymään niin +onnettomasti, että hänen molemmat rommipullonsa selässä olewassa +matkarepussa särkyiwät. Kirkuen ja noituen nousi mies ylös ja katsoi +tuimasti portaille, uhaten tulla tupaan takaisin, mutta Juho seisoi +niin tyynen ja rauhaisen näköisenä, kuin ei olisi mitään tapahtunut. +Tuo näkö peljätti miestä niin, ett'ei hän uskaltanutkaan enään nousta +portaille. Hammasta purren ja sadatellen lähti hän pois, ja rommi +juoksi wirtana hänen repustansa.--Sitten palasi Juho tupaan. + +Ainan silmissä nähtiin nyt kyyneliä, joita salaten hän kiireesti riensi +kamariinsa; Leena meni hywin warowasti hänen jälkeensä. + +"Woi, hywä lapsi! Oliko se sinusta paha, kun tuota wierasta täytyi noin +kohdella?" sanoi Leena säälien ja surkutellen. + +"Ei se ollut mielestäni ensinkään pahaa, päinwastoin teitte te siinä +asiassa sangen hywän työn; joku muu se on, joka tekee mieleni +raskaaksi", sanoi Anna. + +"Mikä sitten? sano se minulle!" + +"Minä näin, ettei Mikko olisi jaksanut kestää kiusauksessa", sanoi Aina +hiljaa. + +"Senhän minäkin näin ja siltipä minä teinkin tuon kepposen, kun +huomasin, ett'ei enään muu keino auttanut". + +"Jos nytkin olisimme olleet entisellä asemallamme, niin olisi asia +aiwan uusi. Ja siellä olisi ollut jo satoja muita kiusauksia, joiden +tähden ei olisi missään tapauksessa woinut tulla Mikolle näin pitkää +selwää wäliä". + +"Mutta kumminkin on näin pitkä wäli jo ollut ja aina pitemmäksi se +tulee, sillä tuo yritys ei ensinkään onnistunut, eikä koskaan tule +meillä onnistumaan. Sitä wastenhan me olemme asemamme juuri näin +asettaneetkin, että meitä olisi useampi tuota pahaa wastaan=torjumaan, +ja me woitamme, se on warma toiwoni", sanoi Leena. + +"Te olette aina niin hywä!" sanoi Aina ja kawahti anoppinsa kaulaan. + +Juho ja Mikko tuliwat nyt myös samaan kamariin, ja edellinen wirkkoi: + +"Wäärinpäin teet, Mikko, parannusta; sinulla on wäärät aseet, +wihollista wastaan ei woi seisoa. Omilla woimillasi koet tehdä itseäsi +hywäksi, mutta hengen woimat owat lihaa ja werta wäkewämmät, olkoonpa +se sitten hywä tai paha henki, ja sentähden horjut sinä taistellessasi. +Olet unhottanut rukoilla woimaa Jumalalta, joka yksin woipi tehdä +ihmisen wahwaksi seisomaan syntisiä himojansa wastaan. Niin kauwan kun +olet wieras Hänelle, niin kauwan owat turhat kaikki ponnistuksesi". + +Mikko ei wastannut mitään, mutta sywästi lienee hänen isänsä puhe +waikuttanut, sillä hän wäliin punastui, wäliin waaleni. + +Tuon tapauksen jälkeen käwi Perälän perhe=elämä entiselleen, eikä +mitään erinomaista tapahtunut. + + * * * * * + +Kaksi wuotta oli kulunut siitä, kun Mikko ja Aina tuliwat Juhon taloon. +Perälä oli paljon sillä ajalla muuttunut. Yhdellä puolen pihaa seisoi +wankka ja uljas pytinki täydessä asussa. Juhon pitkällisten +ponnistusten, hänen lastensa lisääntyneiden woimien ja Mikon uutteran +ja järkähtämättömän työnteon kautta, oliwat wiljelykset ja samassa +muutkin warallisuuden suhteet melkoisesti paranneet, joiden tähden +Perälän nimeä kylässä alettiin mainita warakasten talojen seassa. Juho +ja Mikko--isä poikineen--oliwat omilla käsillään salwaneet tuon uljaan +pytingin, ja Mikko oli yksinään tehnyt kaiken nikkarin työn. Toista oli +nyt Perälän perheen asua noissa siisteissä, puhtaissa, kookkaissa ja +hywin järjestetyissä uusissa huoneissa, kuin entisissä pienissä ja +lahonneissa hökkeleissä, joissa he oliwat asuneet taloutensa pienempänä +ja köyhempänä ollessa. Näyttipä siltä, kuin heidän olonsa olisi +kokonaan uudistunut ja tullut kaiken haaran kautta mukawammaksi. Ja tuo +uusi elämän mukawuus ei ollut mikään muu, kuin hedelmä asukasten +ahkerasta ja järjestetystä--työn teosta. + +Mutta mitenkäkö nyt oli Perälän asukasten sisällinen tila? Se on kyllä +oikeutettu kysymys, sillä ulkonainen hywinwointi ei tee ihmisiä +onnelliseksi, waan elämän tosi=onnellisuuden pitää alkaa sisältä, sen +pitää alkaa asukasten--omantunnon rauhalla. + +Sywälle painuiwat Mikon mieleen hänen isänsä lausumat sanat tuona +wiimeisenä kiusauksen hetkenä, jolloin hän niin ankarasti horjui. +Sywästi tunsi hän silloin oman woimattomuutensa seisomaan kiusauksiansa +wastaan, ja häpiällä tunsi hän, että hän olisi warmaan taas langennut, +jos eiwät muut olisi tulleet taistelussa hänen woimattomuutensa awuksi. +Hän oli luuletellut woiwansa himonsa kuolettaa siten, että hän +muuttaisi wanhaan kotiinsa, jossa ei olisi tilaisuutta kiusaukseen, hän +oli luullut ajan pituuden olewan parhaan sota=aseen, jolla hän +woittaisi taistelonsa; se muka wiimein oli huuhtowa himot pois hänen +werestänsä. Hän oli tuota ajan autuuttawaa woimaa koettanut jo puoli +wuotta; eikä se ollutkaan suosioton ollut häntä kohtaan: hän ei ollut +koko sillä ajalla langennut. Mutta eipä hän ollut woinut seisoa wastaan +ensimmäistäkään kiusausta, ja siis ei ollutkaan aika woinut hänen +himojansa puhdistaa.--Kaiken tuon huomattuansa, rupesi Mikko wakawasti +miettimään asiaa ja ensikerran elämässään huomasi hän, ett'eiwät hänen +rikoksensa olleet tehdyt ihmisiä, waan myös Jumalaa wastaan. Heti kun +hänessä tuo tunto heräsi, nähtiin hänen yksinäisyydessään lueskelewan-- +Jumalan sanaa, jota hän ei ollut kaukaan aikaan käsissään pitänyt, ja +nyt alkoi Mikossa uusi elämä. Tahto hänellä oli jo kauwan aikaa ollut +woittamaan himojansa, mutta woimaa ei hänellä ollut sitä tehdä, mutta +tuosta hänelle ennen oudosta lähteestä sai hän aina uusia woimia +tahdollensa, ja niiden awulla oli hän jo woinut seisoa wastaan monta +ankaraa kiusausta noiden puolen toista wuoden kuluessa. Hän oli wuoden +ajalla käynyt kaupungissakin; useat kerrat siellä oli hän tawannut +runsaasti entisiä synti=kumppaneitaan, jotka kokiwat kaiken tawoin +saada häntä ryyppäämään, mutta siitä ei tullut mitään. Mikko pysyi +lujana, hän ei horjunut nyt, sillä hänellä oli nyt--tahdon woimaa.-- +Olihan siis Perälän perheessä tapahtunut sisällisiäkin uudistuksia, ei +waan talossa ulkonaisia parannuksia. + +Toisellaiseksi oli Mikon muuttumisen johdosta tullut muidenkin Perälän +perheen jäsenten sisällinen tila. Aina oli saanut takaisin entisen +werewyytensä ja kauneutensa yhdessä iloisuutensa kanssa. Hän oli niin +onnellinen Mikon lopullisesta parantumisesta, ja hänen onneansa enensi +wielä wastasyntynyt pienokainen, joka makasi hänen edessään kehdossa. + +Toisenlaiseksi oli nyt tullut Juhon ja Leenankin sisällinen tila. Juho +näki ja uskoi nyt, että hänen lapsensa oli pelastunut kauheasta +waarastaan, ja tuo wakuutus teki hänen murheesta nääntyneelle +sydämmelleen niin hywää. Hän näki wielä päälliseksi toteentuneeksi +hartaimman toiwonsa, että Mikolle ja Ainalle tulisi perillinen. Tästä +tuli hän iloiseksi kuin lapsi, waikka hänen hapenensa kowan murheen +aikana oliwat melkein kaikki käyneet harmaaksi. Hän käwi usein kehdon +luona ja silloin hän katsoi aina hymyssä suin lapseen niin hartaasti; +sitä kylläkseen katsottuaan, kääntyi hän ja meni taas työhönsä. + +Leena iloissaan ei tiennyt oikein, mitä hänen pitäisi tehdä ja sanoa. +"Enkö minä, isä, sitä sinulle sanonut", intti hän nyt usein, "että +Mikko wielä kerran paranee, ja nythän hän onkin jo parannut; silloinkin +minä niin toiwoin, kun sinä olit aiwan epätoiwossa: uskothan nyt, wai +kuinka, isä? näethän nyt, että minä olin oikeassa ja nyt meidän on niin +hywä olla--eikö niin?" + +"Mutta lujassapa se oli", sanoi kerrankin Juho erääsen tuommoiseen +waimonsa puheesen ja weti piipustaan pari, kolme sawua hywin nopeasti. + +"Mikko raukka! Hän oli kowin sywälle langennut.--Lujassa se oli, se on +tosi, isä! mutta missä hän nyt olisi, jos emme olisi häntä ottaneet +tukeaksemme; hän olisi warmaankin hukassa, hukassa sielun ja ruumiin +puolesta. Woi, woi! Wanhin ei saa antaa äänensä lakata kuulumasta +lapsellensa, ei wielä silloinkaan, kun hän luulee lapsensa jo olewan +perikadossa. Wanhimman sana ja huoli waikuttaa lapsessa niin paljon", +wastasi siihen Leena puolestansa. + +Mikko oli ensi aikoina Perälään tultuansa hywin harwa=puheinen ja +umpi=mielinen. Hän ei käynyt koskaan kylässä, ja jos kyläläiset joskus +käwiwät Perälässä, kyntti Mikko aina silloin yksinäisyyteen sanaakaan +wirkkamatta. Pappilassakaan ei Mikko ollut kertaakaan wielä käynyt, +waikka niinkin paljon aikaa oli kulunut. Näytti melkein siltä, kuin +tuosta ennen niin hilpeästä miehestä olisi nyt tullut oikein aika jörö, +jota ei enään mikään woisi elähyttää. Se oli häpeä, joka Mikon noin +umpimieliseksi saattoi. Hän tunsi sydämmessään, ett'ei hän ollut +mahdollinen olemaan ja seurustelemaan muiden ihmisten parissa. Aikaa +woittain tuli hän kyllä kotiwäkensä kesken entiselleen; mutta kauwan +weti aikaa, ennenkun hän tuli kyläläisiensä kanssa wähäänkään +tuttawuuteen ja ystäwyyteen. Ensinnä kun Mikko tuli Perälään takaisin, +katsoiwat kyläläiset häneen kammolla ja mainitsiwat hänen nimeänsä +inholla. Mikon parannettu elämä saatti heidät kyllä waikenemaan, mutta +synkkä epäluulo asui kumminkin kauwan heidän sydämmissään. Waan kun +Mikko työssä ja totuudessa näytti olewan itsellänsä sekä tahtoa että +woimaa woittamaan kiusauksensa, niin wähitellen muuttui kyläläisten +kammo Mikkoa kohtaan salaiseksi ja sywäksi kunnioittamiseksi. +Wähitellen alkoiwat he etsiä Mikkoa hänen omassa kodissaan, ja waikka +kuinkakin umpimielinen hän olikin, tekiwät he puhetta hänen kanssaan. +Niin muuttui heidän wälinsä wiimein taas entisellensä. + +Perälään tuli nyt isot ristiäiset, sillä Mikon ja Ainan esikoinen piti +saatettaman seurakunnan yhteyteen. Paljon oli kutsuttu kyläläisiä +wieraiksi Perälään, ja kirkkoherra tuli myös sinne, toimittamaan +ristimistä. Kaikki wieraat oliwat hywin iloisella tuulella ja +haasteliwat Mikonkin kanssa kunnioituksella. Kirkkoherrakin jutteli +hänelle paljon sekä yksityisistä että yhteiskunnallisista asioista. Ei +kukaan näyttänyt muistelewan menneitä aikoja. Juhokin oli tänään oikein +iloisella tuulella, joka muutoin oli hänen luonteelleen niin +harwinaista. Leena hyöri ja pyöri kaikkialla ja lausui yhdelle ja +toiselle wieraista, töittensä wälistä, aina jonkun leikkisän ja +mielistelewän sanan. Ensikerran oli Mikko appensa ja anoppinsa parissa +nyt tulonsa jälkeen; sillä hän ei ollut ainoatakaan kertaa käynyt +Wirtalassa. Mutta nyt oliwat Wirtalan wanhukset sekä kutsutut että +tulleet Perälään; he näyttiwät hywin tyytywäisen ja iloisen näköisiltä. +Mikkokin oli iloinen ja näytti nyt saaneen takaisin, ainakin osan, +entisestä hilpeydestään. Kaikista iloisin oli kuitenkin Aina, joka +puna=poskisena istui tuossa puhtaassa lapsiwuoteessaan, pidellen +sylissään ja wäliin ruokkien kaunista ja terwettä poikaansa ja puhellen +entisten tuttuin ja ystäwiensä kanssa. + +Näin paljon iloa oli nyt ihmisillä ja heidän ilonsa oli puhtainta +laatua, sillä he iloitsiwat langenneen kansalaisensa nousemisesta; ja +heidän ilonsa ylöttyi taiwaasen saakka, sillä taiwaan enkelitkin +iloitsiwat siitä. + +Pidot wiimein loppuiwat, hupaisien ja iloisien puheiden päätökseksi +tuli komea iltainen, ja siitä päästyä hankkiwat wieraat poislähtöään. +Kättä puristaen jättiwät he kaikki Peräläiset hywästi, mutta kun he +tuliwat Mikon ja Ainan luokse, oli heidän hywästijättönsä ja +käden=puristuksensa erittäin hellä ja sydämmellinen; Paljon ei tosin +silloin puhuttu suulla, mutta sydämmet puhuiwat paljon. + +Siitä herran hetkestä tuli kyläläisten ja Mikon wäli yhä tutummaksi ja +sydämmellisemmäksi. Jälkimmäiset alkoiwat nyt usein ja lukuisasti tulla +pyhäilloin Perälään; sillä siellä oli mies, jonka puheita oli hywä +kuunnella. Hänellä oli melkoiset tieto=warat ja elämän kokemusta oli +hänellä myöski paljon. Hänen puheestaan oli nyt poiskarisnut kaikki +nuoruuden oloihin sopiwa leikki, ja sijaan oli astunut sywä yleisten +asiain käsitys ja pontewa esitys=tapa, jota hän kumminkin wäliin +höysteli asian mukaisilla ja asiaa walaisewilla esimerkeillä, +wertauksilla ja kokka=puheilla. Noiden omaisuuksiensa tähden tuliwat +hänen puheensa wakawiksi ja lujiksi, kuin seinään lyöty kirwes. Ei +ollut sitä yhteiskunnallista kysymystä, johon ei Mikko woinut antaa +tarkkoja ja pontewia selityksiä, ja näin tuli Mikko ennen pitkää +tärkeäksi jäseneksi yhteiskunnassa. + +Hänkin käwi nyt, tarwittaessa, kylässä, sillä hän näki ett'eiwät +kyläläiset enään häntä kammoneet. Hän käwi nyt usein pappilassakin, ja +kirkkoherra kunnioitti häntä kowan rywötyksen ja kowan taistelon +jälkeen, onnellisesti nousneena ja turmeluksensa woittaneena miehenä, +jonka hän saattoi nyt taas ilolla lukea jaloimpien kansalaisiensa +joukkoon. + + * * * * * + +Perälä on nyt paikkakunnan wahwimpia taloja, sillä Mikko ohjaa wahwalla +kädellänsä kaikki taloudentyöt ja asiat, ja lujalla, woimaa saaneella +tahdollansa--elämänsä. Hänelle on jo parikin kertaa tarjottu entistä +wirkaansa takaisin, mutta hän ei ole tahtonut sitä ottaa. Hän tyytyy +asemaansa ja iloitsee woitostansa.--Juho on jo harmaapäinen, ja ei +mikään ole hänelle sen mieluisempaa työtä, kuin wäliaikoina Mikon ja +Ainan lapsien hoitaminen, joihin hän katsoo niin hartaasti ja +hymysuin.--Leena on wielä yhtä hilpeä kuin ennenkin, ja kun hänelle +waan tulee Juhon kanssa puhe Mikosta, toistaa Leena taas nuo niin usein +lausumansa sanat: "enkö minä sitä sanonut sulle, isä kulta!" + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Elämän hawainnoita III: Suku=ylpeys; +Tahdon woima, by Pietari Päivärinta + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14775 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..a24217e --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #14775 (https://www.gutenberg.org/ebooks/14775) diff --git a/old/14775-8.txt b/old/14775-8.txt new file mode 100644 index 0000000..6a3fe49 --- /dev/null +++ b/old/14775-8.txt @@ -0,0 +1,3404 @@ +The Project Gutenberg EBook of Elämän hawainnoita III: Suku=ylpeys; Tahdon +woima, by Pietari Päivärinta + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Elämän hawainnoita III: Suku=ylpeys; Tahdon woima + +Author: Pietari Päivärinta + +Release Date: January 24, 2005 [EBook #14775] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ELÄMÄN HAWAINNOITA III: *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + +ELÄMÄN HAWAINNOITA III: Suku=ylpeys; Tahdon woima + +Kirj. + +P. Päivärinta + + +WSOY, Porvoo, 1891. + + + + + +SUKU=YLPEYS. + + + + +I. + + +Oli wuoden 1807 syksy. Oulussa oli silloin markkinat mihin oli +kokoontunut wäkeä maamme kaikilta kulmilta, kuten tawallista on. Tieto +Wenäjän hankkeista rynnätä Suomeen oli jo huhuna lewinnyt kansankin +korwiin, ja siitäkös oli kaikilla puheen ja miettimisen aihetta. + +Keskellä toria nähtiin parwi iloisia poikia, jotka päin yhteen +seisoiwat ja wilkkaasti keskusteliwat jostakin asiasta; iloinen raitis +nauru purskahti wälisti puhujain huulilta ja olipa tuo nauru joskus +niin woimallinen, että oli potkaista päästäjänsä seljälleen. + +Kun pojat tuossa niin iloisesti haasteliwat, tulla tepasteli parwi +tyttöjä poikia kohden; pojat eiwät huomanneet heidän tuloansa, niin +oliwat he kiintyneet puheeseensa. Kun tytöt tuliwat poikien kohdalle, +seisahtuiwat he, ikäänkuin kuunnellaksensa heidän puhettansa. + +"Jos wain wenäläinen on niin rohkea, että uskaltaa tulla meidän +maahamme, niin näissä kämmenissä hieromme me hänet yhtä pehmeäksi kuin +naurispaistikaisen", sanoi tyttöjen juuri seisahtuessa eräs +pitkänsolakka, walkotukkainen ja sinisilmäinen poika nyrkkejänsä +puristellen. + +"Wenäläiset eiwät ole juuri niin helppoja wanutettawia, sen he owat +useammasti kuin kerran toteen näyttäneet; enempää kuin kewytmielisiä +sanoja tarwitaan woimallista wihollista wastustaessa", sanoi etewin +tyttöparwesta, ja niin oliwat tytöt sekaantuneet poikien keskusteluun. + +Poikaparwi pyörähti nyt tyttöihin päin; he huomasiwat kauniin +sukupuolen olewan heidän wastustajansa. + +"No, mitä meidän siis pitäisi tehdä teidän mielestänne?" kysyi äsköinen +poika harmista punastuneena. + +"Työllä ja totuudella näyttää, että teillä on isänmaa, jonka edestä +woipi tarwittaessa kuolla", wastasi tuo äkäinen, miellyttäwän näköinen +tyttö ujostelematta, hieno hymy huulillansa. + +"Niinkö luulet, ettemme woi sitä tehdä?" kysyi poika +puoli=kiiwastuneena. + +"Suurin ennakkokerskaaja on useinkin suurin pelkuri ja +tyhjäntoimittaja", sanoi tyttö wakawasti. + +"Sinä olet minussa loukannut kaikkia Suomen poikia ja laskenut +lauseita, joita et woi toteen näyttää. Sen minä sanon kaikkien Suomen +poikien nimessä sinulle ja samassa kaikille tytöille, ettemme pelkää +enempää wihollista kuin omaa henkeämmekään, kun kysymys on isänmaan +pelastamisesta; wielä elää Suomen pojissa esi=isäin henki", sanoi poika +puolisuuttuneena. + +"Saapa nyt nähdä! Kauan ei tarwinne odottaa, ennenkuin on täytymys +ryhtyä sanasta tekoon", sanoi tyttö jäykästi. + +Herra tiesi kuinka kauan olisi poikien ja tyttöjen wälillä kestänyt +tuota puoleksi todellista, puoleksi leikillistä sanakiistaa, ellei eräs +asiaankuulumaton tapahtuma olisi sitä katkaissut. + +Juuri kun tyttö lausui wiimeisiä sanojansa, ajaa karautti eräs juopunut +mies ratsain wirkulla hewosellaan täyttä wauhtia poika= ja tyttö=parwea +kohden. Kukaan heistä ei huomannut lähenewää waaraa, niin kiintyneitä +oliwat he puheeseensa. Kun tuo hurja ratsastaja tuli aiwan likelle, +hawaitsiwat useat hänet ja wäistiwät, mutta tuo wäittelewä poika ei +huomannut selin olonsa wuoksi, ennenkuin ratsastaja ajoi hänen +päällensä ja hän kaatui--niinkuin näytti--kuolleena hewosen jalkoihin. +Hewonen oli lyönyt kawiollaan ison haawan hänen otsaansa. + + + + +II. + + +On kulunut joku wuorokausi. Erään kaupungin laidalla olewan pienen +talon pienessä kamarissa hourailee sairas. Nuori poika on hän. Usein +hapuilee hän käsillänsä ympärillensä ja sanoo: "wihollinen on maassa, +nouskaa, pojat, häntä miehissä wastustamaan! Ei yksikään teistä saa +olla pelkuri, sillä tytöt jo ennakolta häwäisewät meitä.--Se saakelin +tyttö! hän särki sydämeni loukkaawilla sanoillaan, mutta wielä enemmän +säihkywillä silmillään ja--ja--woi kuinka hän oli kaunis ja +isänmaallista tulta täynnä!" + +Niin houraili sairas, mutta yötä päiwää walwoi hänen wuoteensa wieressä +eräs hento nainen, josta sairas ei mitään tiennyt. Kahdesti päiwässä +käwi lääkäri sairasta katsomassa, tutkimassa hänen tilaansa ja +määräämässä mitä milloinkin oli tehtäwä. Nuori nainen kuunteli huolella +lääkärin määräyksiä, ja noudatti niitä tarkoin. Kun lääkäri oli poissa, +otti nainen waarin sairaan pienimmästäkin liikahduksesta ja +äännähdyksestä. Siinä oli hän heti jäähdyttämässä hänen polttawaa +otsaansa, kouhottamassa ja wilpastuttamassa hänen tulistuneita +pään=alusiaan, antamassa rohtoja ja suunkastetta, ja sitä hän teki +uupumatta, wäsymättä. + +"Kuinkahan luulette käywän, herra tohtori?" kysyi nainen eräänä kertana +kun lääkäri tutki sairaan tilaa. + +"Joll'ei kuume anna kohta perään, niin on hän mennyt mies", sanoi +lääkäri päätään pudistaen. + +Nainen huokasi raskaasti. + +Jonkun päiwän takaa sanoi lääkäri, tutkiessaan sairaan tilaa: +"aiwokuume on tauonnut, minä toiwon." + +Nainen huokasi nytkin, mutta hän hypähdytti tietämättään jalkojaan, +sillä se oli toiwon huokaus. + +Lääkärin määräyksestä lisättiin nyt waloa huoneeseen, joka tähän saakka +oli ollut melkein pimeä. + +Toisena päiwänä sen jälkeen raotti sairas silmiään. Tuo nuori nainen +oli kurotuksissa sairaan ylitse, sillä hän oli häntä tarkastamassa. +Sairaan hajanainen katse kohtasi naisen kaswot ja riutuneella äänellä +sanoi hän: "woi! missä minä olen?" + +"Sinä olet hywässä turwassa, ole huoletta! Lääkäri on sinut käskenyt +olemaan rauhassa", sanoi nainen, ja sairas raukesi taas horroksiin. + +Seuraawana päiwänä awasi taas sairas silmänsä ja katsoi +hoitajatartansa. + +"Woi Jumala! Sinäkö se olet?" huudahti hän. + +"Minähän se olen. Lupaahan nyt olla rauhassa ja hiljaa, niin minä +kerron sinulle enemmän kun paranet; sinä olet wielä kowin heikko", +sanoi nainen. + +Sairas totteli. + +Seuraawana päiwänä julisti lääkäri waaran olewan ohitse ja hänen apunsa +tarpeettoman, semminkin kun sairaalla on niin hywä hoitaja, niinkuin +hänen sanansa oliwat. + +Sairas tuli aina terweemmäksi ja hän woi ruweta hoitajansa kanssa +keskustelemaan. + +Lukija jo huomannee, etteiwät sairas ja hänen hoitajansa olleet ketään +muita kuin nuo silloiset riita=towerit tuolla torilla. + +Hoitaja tiesi jo tarkoin, ken hänen riitakumppaninsa ja hoidettawansa +oli. Hän tarwitsi ne tiedot sen wuoksi, että woi antaa tiedot hänen +kotiinsa, mitenkä markkinamiehen oli markkinoilla käynyt. Nyt noita +tietoja hankkiessaan oli hän saanut selwille, että hoidettawansa oli +ylipuolesta, maakunnan wahwimman, Repola nimisen talon Heikki niminen, +ainoa poika. Kirjallisesti antoi sairaan hoitaja Repolaan tiedon, että +Heikki oli saanut markkinoilla wähäisen wamman, että hän on lääkärin +hoidettawana ja paranee pian niin että woi terweenä tulla kotiinsa; +omaan kotiinsa oli hän myös antanut tiedot, minkä tähden hän niin kauan +wiipyy; molemmat nuo tiedot oliwat tarpeellisia, sillä muutoin olisi +heidän tähtensä kodeissa tultu lewottomiksi. + +Niin. Hoitajattarella oli tieto, ken hänen hoidettawansa oli, mutta +Repolan Heikillä ei ollut wähintäkään tietoa, ken hänen hoitajansa oli. + +Sairas oli walweella, waikka wielä heikkona. Hän katseli salaa tuota +punaposkista ja kaikin puolin kaunista ja miellyttäwää silloista +wäittelykumppaniaan ja nykyistä suurinta hywäntekijäänsä, kun hän, +tietämättään että häntä tarkastellaan, toimi heidän nykyisen, yhteisen +pienen toimeentulonsa hyödyksi. + +"Kuinka sinä olet joutunut tänne minua hoitamaan? Puhu! Minä en ole +enää kowin heikko", sanoi sairas. + +"Muistatko, minkä turman sait tuolla torilla?" + +"Muistan. Luulen tämän taudin saaneeni sen hurjan ratsastajan hewosen +kawioista?" + +"Aiwan niin. Entäs mitä sitten seurasi?" + +"En, sitä en muista wähääkään." + +"No, minä kerron sen sinulle. Sinä pyörryit, mutta kaikki luulimme +sinun kuolleen. Useimmat lähtiwät hurjaa ratsastajaa kiinni ottamaan, +mutta turhaan, sillä hän lensi kuin nuoli. Toinen osa ihmisistä juoksi +kauhistuneena pois ja pian olin minä yksin sinun tykönäsi. Minä +kyyristyin sinua katsomaan ja huomasin weren wirtanaan wuotawan +otsastasi. Heti siwalsin minä huiwin päästäni ja sidoin sillä haawan +niin lujaan, ettei se enää juossut. Sitten pyysin jonkun paikalle +tulleen henkilön katsomaan ettei sinulle tulisi mitään wahinkoa, ja +niin lähdin minä hakemaan huonetta, johon toimittaisin sinut. Semmoisen +löysinkin täältä laitakaupungista, sillä komeoita huoneita ei minulla +ollut waraa wuokrata. Tänne kannoimme sinut armeliasten ihmisten +awulla. Täällä olen sinua hoitanut koko sairautesi ajan, yötä ja +päiwää; lääkärin apua olen myös hankkinut. Sinun ja omaan kotiini olen +antanut tiedot, ett'eiwät he pelkäisi; sinun kotiisi wähän keweämmät, +omaani todelliset. Siinä kaikki mitä tarwitset tietää", kertoi neito. + +"Sinä olet paljon nähnyt minusta waiwaa", sanoi poika liikutettuna. + +"Se oli minun welwollisuuteni." + +"Ethän edes tuntenutkaan minua!" + +"Mutta kuitenkin olit sinä suuressa awun tarpeessa." + +"Ja olimmehan juuri riidelleet." + +"Emmehän toki hengen, jos kohtakin isänmaallisissa asioissa." + +"Ken, herran tähden, sinä sitten olet, joka niin paljon olet pakotta +waiwaa päällesi ottanut?" + +"Olen sotamiehen tyttö." + +"Ja mistä?" + +"Siikajoelta." + +"Nimesi!?" + +"Isäni nimi on Kuula." + +"Entä oma nimesi?" + +"Liisa on minun nimeni", sanoi tyttö ja huokasi raskaasti. + +"Joko olet wanha?" + +"En wanha, enkä nuorikaan." + +"Kuinka sitten?" + +"Kahdeksantoista." + +"Wieläkö isäsi elää?" + +"Wielä, hän on parast'aikaa sotapalweluksessa." + +"No, miten woit saada tohtorin liikkeelle ja miten olet woinut hankkia +rohtoja ja muita tarpeita tällä ajalla?" + +"Minulla oli siksi waroja." + +"Woi, woi Liisa! Paljon olet sinä uhrannut tietämättömän asian eduksi, +tuntemattoman miehen hywäksi!" sanoi Heikki ja katsoi kummastuksin +kaunista, jaloa tyttöä. + +Liisa loi katseensa alas. + +"Minä olen aina noudattanut sitä ajatustapaa, jonka isäni on opettanut, +että minun töissäni olisi enemmän kuin sanoissani", sanoi hän sitten +ujosti. + +"Woi! älä puhu enää niin, Liisa. Sinulla on jalo sydän, sen tunnen nyt. +Nyt ymmärrän mitä tuolla pienellä kiistallasi tarkoitit silloin tuolla +torilla, ja saatpa nähdä, että minä otan neuwostasi waarin", sanoi +Heikki. + +"Jumala suokoon niin käywän!" sanoi Liisa hiljaa. + +Niin keskusteliwat nuo niin kummallisesti yhteen sattuneet nuoret ja +tulipa heille tuossa keskustelussa monta ennen tuntematonta asiaa ilmi. + +Heikki parani terweeksi; hän maksoi Liisalle kaikki mitä hän oli +kuluttanut, mutta waiwoistaan ei Liisa ottanut mitään, waikka kuinkakin +toinen olisi tarjonnut. + +Heidän olisi pitänyt nyt erota, mutta ero oli kummallekin raskas, ja +pitkä äänettömyys seurasi tuota waikeata tilaa. Wihdoin otti Heikki +Liisaa kädestä kiinni ja sanoi: "paljon olet uhrannut minun tähteni, +mutta wielä paljon enemmän waadin sinulta, waadin itseäsi kokonaan +omakseni." + +Tyttö ei ottanut kättään pois; hän kallisti päänsä Heikin rinnalle ja +kuiskasi: "kuinka se on mahdollista niin äweriään talon pojalle ja +sotamiehen tyttärelle?" + +"Kahta yksineuwoista ei erota mikään, ja eihän sotamies ole mikään +kunniaton ihminen. Mitään esteitä en pelkää, kun wain saan sinun +suostumuksesi"----he kallistuiwat toisiansa kohden ja sulkiwat toisensa +syliinsä. + +"Hywästi, Liisa! Pian käyn minä sinua terwehtimässä", sanoi Heikki +wiimein, irtauttaen itsensä yhteisestä syleilystä. + +"Hywästi, Heikki", kuiskasi Liisa, ja niin he erkaniwat. + + + + +III. + + +Iso oli ilo Repolassa, kun Heikki tuli terwennä kotiin. Wielä isommaksi +tuli se, kun saatiin tietää, että Heikillä oli ollut niin alttiiksi +antautuwainen ja uhrautuwainen hoitajatar. Heikki oli koko +kuwauswoimansa kywyllä sen wanhemmilleen selittänyt, wieläpä hän +selitti hoitajattarensa kauneuden ja jalon luonnonkin, niin hywin kuin +taisi. Miksikä niin? Syy on aiwan selwä: Heikki pelkäsi jotakin, toiwoi +jotakin; kummallinen ristiriitaisuus yhdessä ja samassa asiassa. + +Heikki tiesi ja tunsi Pohjanmaan äweriään ja rikkaan talonpojan +aatelisen suku=ylpeyden, tiesi ja tunsi, ett'ei tuo ylpeys ollut wielä +koskaan antanut heidän lastensa mennä köyhiin naimisiin, ei pojan +walita itsellensä köyhää tyttöä elämänsä kumppaniksi. Jos joku oli +rohjennut sen tehdä, oli hän armotta ajettu tyhjänä pois kotoa, ja isän +ja äidin sydän, rakastawien rakkaus ja sydänten asia ei semmoisessa +tapauksessa tullut koskaan kysymykseen. + +Tuommoisen aateli=ylpeyden tunsi Heikki wanhemmissaankin ja sitä +pelkäsi hän. Hän oli sydämestään rakastunut sotamiehen tyttäreen, +Kuulan Liisaan. Hän tahtoi hänet tawalla tahi toisella saada omaksensa, +mutta wanhempiensa mieltä ei hän olisi tahtonut loukata. Siinä +tarkoituksessa että se hywää waikuttaisi hänen wanhemmissaan oli hän +ylistänyt rakastettunsa awuja ja odotti wanhempiensa myötätuntoisuutta +sydämensä asialle, sitä toiwoi Heikki. + +"Jumala johdatti tuon sotamiehen tyttären siihen, hän on sinun henkesi +pelastaja ja warmastikin jalo ihminen", sanoi Repolan isäntä, Heikin +isä, kun kuuli poikansa kertomuksen. + +Heikki toiwoi. + +"Minä rakastan tuota tyttöä sydämestäni, sallikaa, isä, saaha minun +hänet omakseni", sanoi Heikki rohkaistuneena. + +Isän kaswot synkistyiwät. + +"Sotamiehen tyttö, köyhä tyttö!" sanoi isä wiimein kolkosti. + +"Niinhän hän on, mutta hän on jalo ihminen, isä; niin kuin tiedätte on +hän pelastanut henkeni", myönsi ja muistutti Heikki. + +"Repolan talon asukkaaksi ei ole wielä koskaan tuotu kerjäläistä, ja +siitä suwun kunnia, eikä sitä tuoda wielä nytkään, sen takaan. Palkitse +kerjäläisen waiwat niin runsaasti kuin tahdot, mutta meille häntä et +koskaan tuo", sanoi isä kolkosti. + +Suku=ylpeys oli laskenut tuomionsa. + +"Mutta kumminkin, isä, täytyy minun saaha Kuulan Liisa, köyhä +sotamiehen tytär omakseni", sanoi Heikki päättäwästi. + +Totinen rakkaus oli tehnyt päätöksensä. + +"Siinä tapauksessa käytän kaikkea sitä waltaa, joka minulla on +omaisuuteeni ja lapseeni", sanoi isä synkästi. + +Sen enempää ei puhuttu, sillä Heikki tunsi isänsä, mutta ei isä +poikaansa. + +Heikki nakkausi wuoteeeseen suullensa maata, ja selwään huomattiin +hänen itkewän. + +"Mitä tuo poika itkee, mitä on hänelle tapahtunut?" kysyi Heikin äiti +sen nähtyänsä. + +"Hän itkee kerjäläistyttöä", sanoi isä. + +"Wai niin! Warmaan tuota, jota hän niin kauniiksi ja jaloksi kuwaili. +Heitä, poika=rukka, pois turhat miettimiset, ne eiwät kumminkaan +menesty", sanoi äiti. + +Aamu tuli, mutta Heikkiä ei enää ollutkaan Repolassa; tyhjä oli Heikin +kamari, tyhjä hänen wuoteensa. Hän oli mennyt, oli jättänyt Repolan ja +wanhempansa; todellinen rakkaus oli woittanut wanhempain rakkauden ja +lapsuuden kodin. + +Ollessaan laillisessa ijässä meni Heikki pappilaan, otti sieltä +papinkirjansa ja alkoi astella. + +"Nyt on Heikki mennyt, nyt ei ole enää meillä Heikkiä", hätäili äiti, +kun hänen lähtönsä tuli tunnetuksi. + +"Kyllä routa porsaan kotiin tuopi", sanoi isä yhtäkaikkisesti. + +Toteutuiko tuo sananlasku? Senpä saamme nähdä. + +Mihin ohjasi Heikki askeleensa? Siikajoelle, pieneen sotamiehen +torppaan--Liisan luo. + +Sydämellinen oli siellä wastaan=otto ja wielä sydämellisemmäksi se +tuli, kun Heikki ilmoitti olewansa niin tyhjä mies kuin tässä näkyy ja +että hän aikoi nyt ruweta sotamieheksi. Silloin sulki Liisa Heikin +syliinsä ja sanoi: "Sinä, Heikki, olet parempi mies kuin luulinkaan." + +"Sinä olet, Liisa, minut tehnyt hywäksi, wieläpä kahdessa kalliissa +asiassa, joista en ennen tietänyt mitään; olet nimittäin opettanut +minut rakastamaan jaloa sydäntä ja isänmaata, ja olenpa näyttäwä +sinulle, rakas Liisa, että osaan muutakin tehdä, en wain korskeasti +puhua, sillä tunnustanpa nyt täydestä sydämestä, että tuo kerskaukseni +tuolla torilla olikin wain todellakin muiden matkimista, ulkokullattua +tyhjää kerskausta", sanoi Heikki. + +"Katsokaa, rakas äiti! Tässä on minun sulhaseni, waikk'en ole tohtinut +teille siitä mitään wirkkaa, asiaa kun en ole woinut oikein totena +pitää--tuo haawoitettu poika tuolla markkinoilla. Hän on nyt köyhempi +kuin minä ja rupeaa sotamieheksi", esitteli Liisa. + +"Jalo, kaunis nuorukainen on hän. Jumala teitä siunatkoon!" sanoi +Liisan äiti ja kyyneleet waluiwat alas pitkin hänen puoleksi +lakastuneita poskiaan. + +Kauaa ei wiiwytty ennenkun molemminpuolisella suostumuksella päätökset +oliwat tehdyt. Heikki päätti lähteä Ouluun oppimaan sotamiehen temppuja +ja sitten, kun hänestä tulee kelpo sotamies--sitten päättäwät he +liittonsa Liisan kanssa, jonka he oliwat solmineet. + +Huomen-aamulla lähtikin jo Heikki. Hän saapui onnellisesti perille ja +pääsi heti siellä harjoitus=komppaniaan, ja hän äkseerasi niin +ahkerasti, että maa tömisi ja hiki otsasta walui. + + + + +IV. + + +Wuosiluku on muuttunut. Talwi on wähän yli puoliwälin. Wenäläiset owat +jo rynnänneet wihollisina maahan; huhut owat siis toteutuneet. +Kaksipäinen Wenäjän kotka oli iskenyt kyntensä Suomen jalopeuraan. + +Suomalaiset owat aina olleet lailliselle hallitsijallensa uskollista +kansaa, wereen ja henkeen asti uskollista. Suomi oli Ruotsin kanssa +ollut yhteydessä seitsemän wuosisataa. Sillä ajalla oli Suomi saanut +kristinuskon ja lakinsa, ja muutoinkin oli se kohonnut inhimillisessä +siwistyksessä. Uskollisesti ja urhoollisesti seisoiwatkin suomalaiset +ruotsalaisten rinnalla kaikissa heidän taisteluissaan ympäri Eurooppaa, +kastellen tuoreimmalla werellänsä wieraita maita, ansaiten siten +kalleimmalla maksulla kunniaa emämaalle, usein silloinkin, kun oma maa +kärsi kowaa wihollisen sortoa ja häwitystä. Kansan suussa kulkewat +tarut, jotka jokainen lapsikin tunsi, wenäläisten tekemistä tuho= ja +hirmutöistä, semminkin isonwihan aikana, oliwat päällepäätteeksi +sytyttäneet rakkautta Ruotsia, wihaa ja inhoa wenäläisiä kohtaan. Kun +kaiken tämän otamme lukuun, oliko kumma, että koko Suomi katseli +kauhulla wenäläisen maahan ryntäystä ja että kansassakin wallitsi +kiihkeä taistelun himo? + +Me olemme nähneet kansassa olewan tuota sotaista intoa, ennenkuin sota +oli alkanutkaan, ja nyt kun se oli alkanut, eneni into isommaksi. + +Sen innon elähyttämänä lähti Heikkikin pois Oulusta, aikoen niin mennä +säännölliseen taisteluun isänmaan edestä. Ensinnä toki meni hän Kuulan +torppaan, ainoain ystäwiensä kanssa tuumittelemaan retkestänsä ja +hywästit heille sanomaan. + +Heikki oli niin innoissaan, että päätti lähteä etelä=Suomeen, +päästäksensä jo ensimäisissä kahakoissa taistelemaan. Hupaisen yön +oltuansa rakastettunsa ja tulewan anoppinsa seurassa, jolloin ei +joudettu nukkumaan, lähti Heikki jo seuraawana aamuna aikaisin +tallustelemaan etelää kohden, monenkertaisten sydämellisten ja +kyyneleillä kastettujen onnentoiwotusten seuraamana. + +"Muista, rakkaani, ettet petä koskaan weljiäsi etkä isänmaatasi! +Petturi ansaitsee ja kantaa ikuisen häpeän", sanoi Liisa Heikille +itkunsa seasta wiimeiseksi sanakseen. + +"Jumala olkoon koko Suomen sotajoukon ja sinun turwanasi!" huusi Liisan +äiti wielä Heikin jälkeenkin, wapisewalla äänellänsä. + +Heikki ei jaksanut puhua mitään; hän lähti, käsiä puristettuansa, +äänettömänä astuskelemaan, mutta kuumat kyyneleet waluiwat pitkin +hänenkin miehekkäitä kaswojansa. + +Samalla wiikolla ehti Heikki Hämeenlinnaan ja pääsi mukanaan olewan +suosituskirjeen awulla majuri Hertzen'in johtamaan Uudenmaan +jääkärikomppaniaan. + +Kun Heikki tuli Hämeenlinnaan, oli Klingspor jo silloin Suomen sotawäen +ylimäisenä päällikkönä. Jokainen suomalainen tietää, kuinka arka, +pelkuri ja kunnoton sotapäällikkö hän oli. Urhea wäki paloi tappelun +halusta ja hammasta purren totteliwat he ylipäällikön antamia +peräymis=käskyjä. Niin alotettiin tuo kuuluisa pakoretki, jonka wertoja +tuskin historia tietää. Siellä täällä tehtiin wain sen werran +wastarintaa, että Klingsporin lihawat lihawadit ja wäestön muonawarat +saatiin pelastetuiksi, siinä kaikki. Missä wain Suomen wäki sai kääntyä +päin, siinä osoittiwat he, ett'eiwät he ole paon häpeätahraan +wikapäät.--Niin kiireistä oli tuo pako, että kun meikäläiset lähtiwät +Hämeenlinnasta Maaliskuun alkupuolella, oliwat he Siikajoella jo +Huhtikuun kahdeksantenatoista päiwänä!---- + +Nyt oli Heikkikin taas likellä rakkainta ystäwäänsä, morsiantansa, +mutta minkälaisella sydämellä ja tunteilla? Paon saastainen häpeä +painoi raskaasti hänen sydäntänsä. + +Suomalaiset oliwat asettuneet pohjoispuolelle Siikajokea, +kirkon=kylään; he tarwitsiwat lewähtää kiireisen marssin ja tiheäin +wihollisen torjumisien wuoksi, sillä wiholliset kihisiwät aiwan +suomalaisien kantapäillä. + +Kun suomalaiset oliwat asettuneet kortteereihinsa, astui Heikki +päällikkönsä eteen ja pyysi parin tunnin lomaa. + +"Sotamiehelle ei woi antaa lomaa silloin kun wihollinen on aiwan +kintereillä", sanoi päällikkö jyrkästi. + +"Parin tunnin kuluttua olisin minä paikallani, olisin käynyt wain +omaisiani terwehtimässä", lisäsi Heikki ujosti. + +"Meidän muidenkin on täytynyt jättää omaisemme, eikä ole auttanut +pyrkiä heitä lellittelemään", sanoi urhea päällikkö kolkosti. + +Wedet kierahtiwat silloin urhoollisen soturin silmiin. + +"Minulla on tässä likellä enemmän kuin omaisia. Minulla on morsian, +jonka kanssa teimme ikuiset liitot juuri kun lähdin sotariweihin. +Hänelle olisin wain käynyt sanomassa hywästit, sillä minä en aio paeta +tämän etemmäksi. Paon häpeätahra on koko Suomen armeijan niskoilla. +Koko Suomi katsoo meitä ylön ja naisetkin pilkaten kauhistuwat +kunnottomuuttamme. Morsiameni on kerran jo warannut minua +pelkurimaisuudesta, mutta minä woin ennen kuolla kuin kantaa tätä +muiden pakottamaa pelkurin häpeää. Tottahan wihollinen on niin +armollinen, että pelastaa minut kuolemalla tästä häpeän tuskasta, ja +silloin on morsiameni kunnioittawa minua koko ikänsä pelkäämättömänä +soturina. Antakaa anteeksi, herra majuri! mutta niin olen päättänyt, +minä ja moni muu", puhui Heikki sortuneella äänellä. + +Nyt oli wuoro majuri Hertzen'in silmiin kyyneleitä nousta. + +"Urhoollinen Repo! (Se oli Heikin huutonimi). Sanotko niin? Se on ääni, +joka minunkin sydämessäni on kauan hämäränä soinut, mutta nyt se +selkeni ja kirkastui. Pako on häpeällinen työ, se on tosi. Jo aikoja +olen hawainnut sinut urhoolliseksi mieheksi ja muutoin en olisikaan +korottanut sinua aliupseeriksi, mutta en toki olisi sinussa luullut +tuommoista teräkseltä kalskahtawaa tulta löytywän. Mene Jumalan nimeen +morsiamesi luo, mutta muista parin tunnin päästä olla paikallasi", +sanoi majuri liikutettuna. + +Heikki kiitti, kumarsi ja lähti. + + + + +V. + + +Kuulan torppa oli Siikajoen kirkolta puoli penikuormaa etelään päin, +Pattijoen ja Siikajoen wälillä, eikä aiwan kaukana maantiestä. + +Luwan saatuaan hankki Heikki heti itsellensä talonpoikaisen puwun, +jonka hän puki ylleen sotamiehen pukineen sijaan. Sitten hän kiireesti, +kaukaa haarratellen, samosi metsiä myöten tuohon torppaan, joka oli +hänelle niin rakas. Sinne pääsikin hän onnellisesti, mutta mikä +hämmästys käsitti hänet sinne tullessansa. Liisaa ei ollutkaan, +rakastettu oli poissa, wenäläiset oliwat hänet juuri wähää ennen Heikin +tuloa wieneet wangittuna pois. Liisan äiti oli wain puolipyörtyneenä +autioksi paljastetussa mökissä; hän ei woinut muuta tehdä kuin +wäännellä käsiänsä ja huutaa: "woi minun lastani, woi minun lastani! +woi niitä jumalattomia wihollisia". + +Heikki ei neuwotellut kauaa. Oitis sieppasi hän wanhan Kuulan +waatteuksen, housut, takin ja karwalakki=reuhkan; ne solmisi hän +nyyttiin. Sitten lähti hän iskemään wihollisen jälkiä. + +Kauan ei tarwinnut hänen sitä tehdä, ennenkuin hän joutui wihollisen +etuwartijain kynsiin. Wenäläiset ottiwat hänet kiinni, syynäsiwät ja +tutkiwat hänet tarkasti, mutta mitään asetta tai muuta waarallista +eiwät he häneltä löytäneet, tuon nyytin wanhoja waatteita wain. Heikki +teki itsensä niin yksinkertaisen ja iloisen näköiseksi kuin suinkin +wain woi ja wenäläiset päästiwät hänet irti, wieläpä taputtiwat häntä +poskelle ja sanoiwat: "dobra musikka!" Sen jälkeen sai hän mennä minne +halutti. + +Oli puhtokunta, jossa oli useampia taloja; eräs niistä oli aiwan +lähellä tiheää metsää; osa Wenäjän wäestä oli majoittunut niihin +taloihin. Heikki käänsi askeleensa tuota metsän likellä olewaa taloa +kohden ja kun etuwartiat oliwat hänet kerran läpi päästäneet, eiwät +wiholliset hänestä suurta lukua pitäneet; toki he kumminkin wielä +tarkasteliwat Heikin. Nyyttinsä porstuaan heitettyänsä, astui hän +tuohon suureen wanhaan tupaan. + +Tupa oli wihollisia täpisten täynnä ja siellä oli Liisakin. eräs pitkä +ja rotewa wihollisen upseeri pyrki parhaillaan tyttöä halailemaan ja +tyttö antoi hänelle ehtimiseen niin woimallisia tyrkkäyksiä, että +upseeri tollahteli tuotakin tuokemmaksi. Toiset wenäläiset nauroiwat +täyttä kurkkua upseerin huonosti onnistuneille yrityksille. Niin oliwat +asiat Heikin tupaan tullessa. + +Heti huomasi kiusattu tyttö Heikin ja hän päästi pienen parahduksen, +mutta ei Heikki arwellut hetkeäkään, waan hän astui kiusaawan upseerin +luo ja antoi samassa hänelle semmoisen korwapuustin, että hän lensi +tuotakin tuokemmaksi seljällensä. Sen tehtyä töytäsiwät sekä Heikki +että Liisa ulos owesta. Porstuassa sieppasi Heikki nyyttinsä, töytäsi +sen siwumennessään Liisalle ja sanoi: "juokse metsään päin"; itse lähti +hän juoksemaan toista suuntaa kohti, toiseen taloon päin. Liisa teki +kuten käskettiin ja heti nyytin suusta tapasi hän paperilipun, johon +oli lyijykynällä kirjoitettu sanat: "Pue ensi tilassa nämä waatteet +yllesi ja pelasta itsesi--huomenna minä tappelen. Hywästi!" + +Wiholliset eiwät lähteneet Heikkiä takaa ajamaan; kentiesi eiwät he +hywäksyneet tuota tytön kauneuden hurmaaman raa'an upseerin ilkitekoa; +he päästiwät wain sydämellisen naurun, nähtyään minkä nawakan +korwapuustin Heikki hänelle antoi. Mutta niin pian kun puustin saanut +upseeri tointui kuperkeikastaan, siwalsi hän aseensa seinältä ja lähti +Heikin jälkeen; Liisaa ei hän ennättänyt nähdäkään, sillä hän oli jo +metsässä. Niin pian toipui huimauksen saanut upseeri, että hän oli +melkein Heikin kannaksilla ja päälliseksi oli takaa ajaja nopea +juoksemaan. Eksyttääksensä takaa ajajaansa juoksi Heikki toisen talon +ison nawetan ja ladon solaa kohden. Mutta nyt sattui toisesta talosta +tulemaan eräs toinen wihollinen, jonka sylissä oli sotawäen limppuja +niin paljon kuin pysyi. + +Hänelle morahti takaa ajawa wihollinen jotain ja juuri kun Heikki +kerkisi solaan, oli limppu=wenäläinen solan toisessa päässä häntä +wastassa ja takaa=ajajan pistin wälkkyi hänen takanaan. Jo luuli Heikki +tuhon itsellensä tulewan, mutta samassa hän huomasi, ett'ei +leipä=wenäläisellä olluttaan aseita ja ilman sitä oli hänen sylinsä +limppuja täynnä. Häntä kohden töytäsi Heikki kaikella woimallaan ja +seuraus oli semmoinen, että limpun kantaja paukahti seljälleen +ja limput romahtiwat pitkin kujaa, jossa ne tahraantuiwat +kelpaamattomiksi, sillä solassa oli paljon lokaa. "Jei ponimaju", +ärjyiwät ryssät, mutta sillä wälin kannikoitsi Heikki jo kaukana +wainioin seljällä, häntä oli mahdoton enää saawuttaa. + +Samaan aikaan nähtiin hennon, nuoren ja kauniin nuorukaisen käwelewän +poispäin wihollisen majakoista, metsästä aukialle, sille suunnalle, +jossa ei wihollisen etuwartioita ollut, eikä luultu tarwitsewan; +hänellä oli wanhat kuluneet waatteet päällä ja karwalakki=reuhka +päässä.-- + +Neljännes tuntia myöhemmin lupaustansa oli Heikki komppaniiassaan; hän +ilmoitti itsensä päällikölle ja päällikkö ei rangassut Heikkiä tuosta +neljännes=tunnista, jonka arwaamattomat seikkailut oliwat häneltä +wieneet. + + + + +VI. + + +Yö oli kulunut, uusi päiwä tullut, mutta tuo päiwä toi uusia waiwoja ja +ponnistuksia, uusia iloja ja murheita, uusia toiwoja; mainerikas oli se +päiwä. + +Tiheitä wiholisparwia alkoi jo näkyä joen etelärannalla. Se laajeni ja +taajeni ja kiireesti loiwat he pattereita ja asettiwat tykkejänsä +niihin. Sillä wälin oli Klingspor, tuo ankaran warowa marsalkka, +täydessä touhussa pelastamaan muonakuormiansa, kuten ennenkin. +Wenäläiset rupesiwat nyt kiiwaasti päällekäymään ja melkeinpä aiwan +syyttä, sillä eihän nuo siiwot suomalaiset sen enempää waatineetkaan, +eiwätkä sen enempää heidän etenemistään häirinneet, kun wain saiwat +muonansa korjatuksi, että jaksoiwat tuota yhtämittaista pakoaan jatkaa, +ylipäällikkönsä käskystä. Paljon saaneet ja wielä enempää waatiwat +wiholliset eiwät olisi suoneet suomalaisille sitäkään wähäistä etua, +waan tahtoiwat anastaa wielä heidän muonansakin. + +Klingsporin muonat joutuiwat niin ahtaalle, että täytyi ruweta +wihollisen wauhtia hiljentämään. Osa suomalaisista sai sen tehdäkseen, +samalla kuin toinen osa korjasi muonan kuormastoihin ja laittoi ne +tielle. Wihollista oli hillitty jo neljättä tuntia; kuormastot oliwat +jo menossa, samoin Klingspor, sillä hän luuli nyt kaikki tehneensä mitä +tehtämän piti. + +Jo annettiin käsky wihollisia pidättäwille parwille peräymiseen ja +kaikki totteliwatkin käskyä, mutta kah; eräs parwi tuolla joella, se ei +peräydy askeltakaan, waikka wihollinen melkein ympäri jo sitä +piirittää. Se oli majuri Hertzen'in joukko ja siinä parwessa on +Heikkikin. + +Ennen peräymiskäskyä sanoi majuri Hertzen rinnallaan taistelewalle +Heikille: + +"Aiotko, Repo, pitää eilisen sanasi?" + +"Ett'enkö pakene?" + +"Niin." + +"En askeltakaan; en kehtaa. Mieluumpi on tähän kaatuminen kuin +häpeällinen pako." + +"Oikein Repo! Samoin olen minä päättänyt. Koska olet niin urhoollinen, +niin lähde nyt tarkastelemaan wihollisen asemaa, erittäinkin patteria, +ja jos nahkasi terweenä säilytät, tuo tiedot minulle; sitten me +ryntäämme." + +"Heti paikalla, herra majuri." + +Heikki lähti. + +Jokitörmän ja pensasten suojissa hiipi Heikki waaralliselle +wakooja=retkellensä. Erään talon huoneitten suojassa nousi hän +törmälle. Siitä hän konttasi erään huoneen seinän wiereen ja niin hän +hiipi huoneelta huoneelle. Kun hän erään huoneen nurkasta pilkisti +toiselle seinälle, kurkisti samassa eräs rotewa wihollinen toiselta +puolen nurkkaa, niin likellä, että heidän nokkansa oliwat yhteen +koskea. Molemmat wainolaiset tunsiwat heti toisensa, sillä tuo +wihollinen ei ollut mikään muu kuin Heikin morsiamen wangitsija, jolle +Heikki oli eilen niin nawakan korwapuustin antanut. + +Koston himossaan päästi wenäläinen riemuhuudon, samassa sujutti hän +painetinsa seinää wasten Heikkiä kohden niin paljon kuin jaksoi. +Notkeasti kuin ankeriainen syöksähti Heikki syrjään ja useampia tuumia +sywälle purskahti wihollisen painetin kärki kuiwaan honkaiseen seinään. +Niin käwi, mutta samassa tuokiossa putosi wihollisen oikea käsi +werisenä maahan--Heikin miekka oli katkaissut sen. Wihollinen kaatui ja +Heikki lähti taas tutkimusretkillensä. + +Kun Heikki oli saanut tarpeelliset tiedot wihollisen asemasta, palasi +hän majurin tykö. Hän oli juuri kertomassa majurille hawainnoitaan, kun +tuo suomaton peräymiskäsky annettiin, ja majuri kuunteli Heikin +kertomusta lewollisesti huolimatta wihollisen kiertotuumista yhtä wähän +kuin peräymiskäskystäkään. + +Adlercreutz'in tarkka silmä huomasi kohta, että Hertzen'in joukko oli +waarassa, ja hän antoi kohta käskyn ryhtyä sen pelastamiseen. Kun tuo +pelastus=joukko kääntyi wiholliseen päin, Hertzen'in joukko jo täyttä +wauhtia ryntäsi wihollisen keskustaa kohden. Pelastajat seurasiwat +jäljessä. Ensi ryntäyksellä puhkasiwat he wihollisen keskustan ja nyt +wasta oikea ottelu alkoi. Kanuunat alkoiwat uudestaan jyristä, kiwäärit +paukkua, painetit alkoiwat werisen paininsa ja kiwäärin perät kowan +kolhintansa. Tappelun jyrinä lennätti sanoman jo pakotiellä olewille +Döbeln'ille ja Palmfeldt'ille, jotka kohta kääntyiwät päin ja hurraata +huutaen töytäsiwät tappelun tuoksinaan. Pian oliwat wiholliset wiskatut +etelä=puolelle jokea, mutta siellä tekiwät he kanuunainsa ja huoneitten +suojassa kowaa wastarintaa. + +Hertzen lähti nyt joukkoinensa wihollisen patteria walloittamaan. +Kuulia satoi kuin rakeita, mutta huikeasti ryntäsiwät suomalaiset wain +eteenpäin, huolimatta jos joku heidän riweistään kaatuikin. Heikki oli +noiden ryntääjien etunenässä, ja juuri kun he oliwat patterille +pääsemäisillään, siis aiwan kanuunain suun edessä, rupesi wihollinen +tykkiniekka sytyttämään raehauleilla ladattua kanuunaa, mutta samassa +tuokiossa lensi tulilanka sytyttäjän kädestä ja hän itse patterille +seljällensä.--Eräs talonpoikaisissa waatteissa olewa nuorukainen oli +seipäällä lyönyt sytyttäjän kädestä sytyttimen pois ja itse sytyttäjän +kumoon.--Sillä wälin oliwat suomalaiset rynnänneet patterille ja nyt +ammuttiin, pistettiin, kolhittiin, lyötiin ja pian oli wiholliset +patterissa sullottu yhdettömäksi. Kanuunat käännettiin nyt entisiä +omistajiaan kohden. Suomalaiset käwiwät kaikkialla urheasti päälle ja +eipä aikaakaan, niin oli wihollinen juoksujalassa kaikkialla pakosalla +etelää kohden. + +Suomalaiset oliwat woittaneet, tappelu=tanner oli heidän ja wihollinen +oli pakosalla; kaksinkertaisen woiman ja rohkeuden tunsiwat he nyt +rinnoissaan. + +"Me emme paenneet, herra majuri", sanoi Heikki hymyillen Hertzen'ille +tappelun loputtua. + +"Niin, me emme paenneet ja wieläpä woitimmekin ja niin loistawasti. +Häpeä=pilkku on nyt werellämme päältämme pesty, ja totta puhuen, +urhoollinen Repo, suurin kunnia woitostamme oikeastaan tulisi sinulle, +sillä sinussa ensi kerran selkeni tuo seisomisen ajatus wastoin +ylipäällikön käskyjä", sanoi majuri, puristaen Heikin kättä. + +"Ei niin, herra majuri. Minä olen wain täyttänyt pienen osan tässä +suuressa yhteisessä työssä", sanoi Heikki, katsellen weristä säiläänsä. + + + + +VII. + + +Seuraawana yönä ei joudettu nukkumaan Siikajoella, sillä siellä +iloittiin onnen ensi=aamun koittehessa. Tuo oli Suomen sotajoukon iloa. +Mutta eräässä pienessä syrjäisessä mökissä näyttää olewan surua. +Pahasti haawoitettu henkilö makaa siellä elämän ja kuoleman rajalla. +Himmeä talikynttilä palaa pöydällä, lähettäen heikkoa waloa huoneeseen. +Lääkäri koettelee huolellisesti sairaan waltimoa ja muuttaa ehtimiseen +jää=kääreitä hänen päänsä ympärille; haawoitetun olkapään päällä on +myötäänsä jään surtolla täytetty rakko. Muori, pulskea soturi istuu +synkän ja surullisen näköisenä sairaan pääpuolessa, eikä hänen +katseensa käänny hetkeksikään pois sairaasta. + +"Kuinkahan luulette käywän, herra tohtori?" kuiskasi soturi wiimein. + +"Heikko hän on, mutta Jumalan awulla woisi hän tointuakin, waikk'ei +hänessä ole werta jälellä enempää kuin kärpäsessä, mutta hänen +waltimonsa tykytys tuntuu nyt jo paljoa paremmin", sanoi huolellinen +sota=lääkäri. + +Soturi huokasi helpommin. + +Towin päästä sanoi lääkäri: + +"Nyt minä woin heittää sairaan teidän haltuunne, minun pitää wielä tänä +yönä käydä monessa paikassa; hoitakaa wain sairasta niinkuin minä olen +käskenyt." + +Werisellä, karkealla kädellään otti soturi lääkärin kädestä kiinni ja +puristi sitä äänetönnä, sillä hänen sydämensä oli jotain niin täynnä, +ettei hän woinut puhua. + +Tuon pienen mökin akka tuli soturille awuksi ja yhdessä he hoitiwat +sairasta. + +Kun soturi oli aamupuoleen muuttamassa kylmää käärettä sairaan pään +ympärille, raotti sairas silmiään ja hänen katseensa kohtasi soturin. + +"Heikki!" kuiskasi sairas tuskin kuultawasti. + +"Niin, paras ystäwäni", kuiskasi soturi wuorostaan, kallistuen +sairaaseen päin. + +Sairas painoi silmänsä jälleen kiinni ja wieno puna nousi hänen +kauniille ja kalpeille kaswoillensa; näyttipä siltä kuin hän olisi nyt +tahtonut wäkisinkin elää. + +"Sinä et ole pelkuri, et isänmaan petturi, sen olen omilla silmilläni +nähnyt; wäärin olen sinua tuominnut--te woititte", sanoi taas towin +päästä sairas katkonaisesti kuiskaten. + +"Me woitimme, armaani, mutta liian kalliin uhrin se minulle maksoi", +sanoi soturi wärisewällä äänellä. + +"Sinun tähtesi tahdon minä elää--häpeämme on poistettu, Heikki", sanoi +sairas ja ojensi terween kätensä Heikkiä kohden, jonka tämä otti +hellästi omaansa. + +Sanomaton autuus näkyi lepääwän sairaan kauniilla, naisellisilla +kaswoilla. + +Naisellisilla?!!! Aiwan niin. + +Olemme jo ennen maininneet wihollisen patteria wastaan rynnäkköä +tehtäessä erään talonpoikais=pukuisen nuorukaisen lyöneen kanuunan +sytyttäjältä tulilangan pois ja sytyttäjän kumoon. "Tuo meidät pelasti, +hurraa! eteenpäin pojat!" kuultiin silloin Hertzen'in huudahtawan. +Sittemmin nähtiin saman nuorukaisen, wihollisen kanssa käsikähmässä +ollessa, huimiwan ja hutkiwan wihollisia seipäällänsä minkä ennätti. +Tulisessa tappelun tuoksinassa ei kukaan joutanut nuorukaisesta sen +enempää lukua pitämään; wasta sitten kun sodan liekki oli sammunut, +ruwettiin tarkastelemaan kaatuneita ja haawoitettuja. Heikki oli +patterilla tarkastajien joukossa ja ensimäiseksi kohtasi hänen silmänsä +maassa makaawan, talonpoikais=puwussa olewan nuorukaisen. Tuntui kuin +suuri jäämöhkäle olisi jysähtänyt Heikin sydämeen, sillä hän aawisti ja +pelkäsi jotakin. Heti meni hän tuon oudon, kaatuneen nuorukaisen tykö +ja käänsi häntä katsoaksensa onko hänessä wielä henkeä. Kuka woipi +kertoa Heikin hämmästyksen, kun hän tuossa kaatuneessa tunsi oman +morsiamensa, Liisan. Hän oli muuttanut säweämmän miehenpuolen puwun +päällensä ja silti ei Heikki häntä tuntenut. Heti sitoi Heikki +haawoitetun wuotawan olkapään, laittoi hänet kantopaareille ja kantoi +hänet muiden awulla tuohon syrjäiseen mökkiin. Sitten juoksi hän +hakemaan sota=lääkärin, joka heti tuli ja sitoi haawan paremmasti. +Parwi wihollisia pääsi patteria walloitettaessa pakoon ja heitä takaa +ajettaessa lennättiwät he laukauksen ja se haawoitti Heikin morsiamen. + +"Hywästi nyt, armaani; minun täytyy sinut jättää Jumalan ja hywäin +ihmisten huostaan, isänmaa kutsuu minua", sanoi Heikki aamulla +rakkaalle sairaallensa. + +"Hywästi, Heikki! Ole wastakin urhoollinen", sanoi sairas, nähtäwästi +wirkistyneenä. + +Heikki lähti ja meni suoraan majurin luo ja kertoi hänelle kaikki +tapahtumat. + +"Jalo olet itse, mutta jalo on sinulla morsiankin. Hänellä on suuri osa +ihanasta woitostamme", sanoi urhoollinen päällikkö ja kyyneleet +nousiwat hänen tunnokkaasta sydämestään. + +Huomattawa on, että Heikki ennen lähtöänsä toimitti haawoitetulle +morsiamellensa tarpeellista hoitoa. + + + + +VIII. + + +Aikaa on kulunut. Taistelut owat taistellut, woitot owat woitetut, ilot +iloittu, tappiot owat tapatut, surut surtu. Sodan werinen liekki on +tauonnut ja Wenäjän kaksipäinen kotka on katkaissut seitsensatasen +siteen ja korjannut Suomen mahtawien siipeinsä suojaan. Semmoinen oli +sodan lopputili. Suomen soturien syy se ei kuitenkaan ollut, että niin +käwi, sillä he taisteliwat monilukuisempaa wihollista wastaan, niinkuin +karhut, joilta pojat owat pois otetut. Syy oli marsalkan, Klingsporin, +joka ei kyennyt urhean Suomen wäen mainehikkaita woittoja hywäksensä +käyttämään, eikä sitä johdattamaan. Toinen iso syyllinen oli silloinen +Ruotsin kuningas, Kustaa IW Adolf, joka omia mielettömiä oikkujaan +seuraten ei kuunnellut wiisaampien neuwoja eikä laittanut wähäiselle +Suomen wäelle tehoisaa apua, waan heitti heidät ja maan oman onnensa +nojaan. Näyttipä siltä kuin suomalaiset olisiwat hukkaan taistelunsa +taistelleet, turhaan werensä wuodattaneet, mutta eipä niinkään. Wenäjän +silloinen lempeä ja jaloluontoinen keisari, Aleksanteri I, rupesi +enemmän kuin kukaan muu edellinen hallitsija kunnioittamaan Suomen +kansaa. Minkä wuoksi? Senkötähden että hän oli walloittanut heiltä +maan? Ei sentähden, waan sen wuoksi, kun tuo kourallinen wäkeä teki +hänen mahtawille laumoillensa niin urheaa wastarintaa, että hänellä oli +työ, tuska niitä saaha lannistumaan. Senpä wuoksi hän sanoikin: "Suomen +kansa on korotettawa kansain joukkoon". Senpä wuoksi hän soikin +Suomelle erikoisen waltiollisen aseman, wieläpä hän lisäsikin niitä +etuja ja oikeuksia, jotka Suomella Ruotsin yhteydessä ollessaan oli. + +Heikkikin on palannut taisteluista takaisin. Kunniamerkkeinään toi hän +kiwäärin kuulan reidessään ja ison arwen poskessaan, jotka osoittiwat, +ettei hän suinkaan ollut huonoimpia waltiollista asemaamme laatimaan. + +Heikki toimii nyt toisilla aloilla, taloudellisilla nimittäin, sillä +heti sodasta palattuansa osti hän rappiotilassa olewan tilan, jota hän +rupesi työllä ja toimella woimaan panemaan--Liisan kanssa tietysti, +sillä hän oli Heikin sodassa ollessa täydellisesti parantunut, ja kun +Heikki palasi sodasta, haki hän heti Liisansa ja otti hänet omaksensa. +Yhdessä he sitten hyöriwät elämänsä eduksi ja eipä wiipynyt +kymmentäkään wuotta, ennenkuin heidän rappio=tilansa oli hywässä, +elättäwässä kunnossa ja ennenkuin heillä oli useampia kauniita---- +perillisiä. Liisa piti kiwäärin kuulaa Heikin reidessä ja arpia +poskessa suurimpana kunnianaan ja usein hän sanoi: "minun Heikkini ei +ole ollut, eikä ole kehno mies". + +Kuula, Liisan isä, ei enää palannutkaan kotiin wainotantereelta. Hän +kaatui Koljonwirran tappelussa, sillä hän kuului Sandels'in osakuntaan. +Hän ei siis nähnyt wäwypoikaansa, jonka kanssa hänellä oli ollut +yhteinen kallis työ. Mutta Liisan äiti oli heidän tykönänsä ja hän +kiitteli, Heikin mielestä liiaksikin, Jumalaa siitä että oli saanut +niin kelpo wäwyn. + +Repola? Niin, niin Repola!--Suku=ylpeys oli siellä pysynyt täydessä +woimassa perille asti. Kun Heikin isäkin näki, ettei "routa porasta +kotiin tuonutkaan", otti hän ottopojan, jolle hän antoi kaiken +omaisuutensa. "Saapa nyt Heikki nähdä, mitä se hänelle maksaa, kun +olisi kerjäläisen taloon tuonut", oli Repolan ukko silloin sanonut. Kun +tuo ottopoika oli saanut tawarat haltuunsa, rupesi hän juoppoa, +tuhlaria ja irstaista elämää wiettämään ja ennen pitkää oliwat Repolan +suuret omaisuudet menneet kuin tuhka tuuleen. Heikin äiti kuoli +harmista ja ukko joutui sokeana--ruodulle! Tuota lankeemuksensa wikaa +ei ukko ottanut ollenkaan omaksi syyksensä, syytti wain +onnettomuudestansa poikaansa Heikkiä, kun hän oli muka tottelematon ja +saattoi hänelle tämmöisen onnettomuuden. + +Heikki ei woinut hywällä omallatunnolla tiedossaan pitää isänsä kurjaa +tilaa; hän lähti noutamaan isäänsä tykönsä asumaan ja saamaan parempaa +hoitoa. Mutta olipa niin ja näin, jos ukko myöntyi ollenkaan Heikin +tuumiin, niin sywästi oli hän paatunut omaa, wastaansa rikkomatonta +lastansa kohtaan. Heikki sai kaikki lapsen rakkautensa liikkeelle +panna, kaiken hellyytensä ilmi tuoda, kaikki kyyneleensä puristaa, +ennenkun isä wastaanotti poikansa luonnollisesta lapsen rakkaudesta +lähteneen jalon tarjouksen. + +Nurpealla mielellä ja wähäpuheisena eleli sitten ukko poikansa kodissa. +Miniälleen ei ukko leppynyt koskaan, sillä hän piti miniäänsä +suurimpana syyllisenä köyhtymiseensä, kun hän muka oli wietellyt hänen +poikansa. Waikka miniä koetti kaikella hellyydellä kohdella appiansa, +ei se kuitenkaan mitään auttanut, ja kun Liisa yritti ukolle jotain +puhua, sanoi tämä äreästi: "mitä sinä kerjäläinen puhut". + +"Enpä ole niinkään kerjäläinen, koska woimme appeni kanssa yhdessä +elää", sanoi Liisa semmoisissa tapauksissa ja meni nauraen pois. + +Suku=ylpeys ei ollut wieläkään lannistunut! + +Woi, woi! Monta tuskaa ja surua, monta katkeraa perheellistä riitaa, +monta taloudellista mullistusta, monta ennenaikaista kuolemaa on tuo +inhottawa suku=ylpeys maailmassa tuottanut ja harwat tuolle salakarille +joutuneet siitä eheänä pääsewät. Lankeemuksen tuottaa se, mutta +kenelle? Useimmin ylpeydelle itselle, harwemmin sille, jota kosto +tarkoittaa, sillä Jumala aina auttaa oikeaa asiaa. + +Kauan, kaikkien kunnioittamina ja hyödyllisinä yhteiskunnan jäseninä +eliwät Heikki ja Liisa. + + + + + +TAHDON WOIMA. + + +Pieni oli kylän takalistolla olewa Perälän uudistalo. Pienet oliwat +wielä talon tiluksetkin, joita wasta toinen miespolwi koki laajennella, +raiwaamalla wähän kerrallaan korwen lonkeroita. Edellinen miespolwi oli +jo wäsynyt, taistellessaan kowaa luontoa wastaan ja laskenut päänsä +lepoon. Paljon ponnisteli Perälän nykyinenkin Juho isäntä, elättääkseen +waimoansa ja niitä kymmentä lasta, jotka Jumala oli heille +lahjoittanut. Kowasti oli työtä tekeminen, jos oli mieli niin +monilukuisen perheen kanssa elää ja toimeen tulla tuossa wanhoilta +taloilta hylyksi jäänneessä korwen kolossa. Kowaa wastarintaa Juholle +tekiwät ne lukemattomat petäjien ja kuusien kannot, joita kyläläiset, +wuosikymmeniä takaperin, ennen Perälän talon alkamista, oliwat hirret +hakanneet ja wieneet rakennus=aineiksensa. Sitkeästi wastustiwat tuhoa +ne hylyksi jääneet aarniopuut, jotka eiwät olleet kyläläisille +kelwanneet, ja uskollisina liittolaisina yhdistyi edellisiin jäljempää +kaswanut nuori metsä. Woimia ja ponnistuksia kysyiwät Juholta ne kiwet, +jotka maan muodostuksen aikoina oliwat sattuneet matkallansa jäämään +lewähtämään Perälän tiluksille, wähääkään aawistamatta, että he siihen +jäisiwät niin kauwaksi, ja että he wielä kerran olisiwat kyntömiehen +tiellä. + +Näyttipä siltä kuin Juhon ponnistukset olisiwat olleet kaikki turhat +noin mahtawaa ja monilukuista wastustaja=kuntaa wastaan----mutta +kuitenkin--askel askeleelta otti hän woiton heistä. Yhden ja toisen +aarnio=puun juuret hakkasi hän poikki juurikirweellänsä; sitten pani +köyden puun latwaan ja weti sen kumoon, hakkasi rungon haloiksi ja weti +ne kotiinsa, palamisellansa ensimäisiä kustannuksiaan palkitsemaan. +Kantoin juuret kopisteli Juho kaatuneesta maasta puhtaaksi ja wyörytti +ne sitte suurella waiwalla yhteen läjään. Siinä saiwat ne sitten +kuiwua, jonka tehtyä hän antoi nuot woitetut, ankarat wastustajansa +kaikki kuluttawan tulen nieltäwäksi.--Yhden ja toisen kiwen alle kaiwoi +Juho kolon, asetti alle paksun hirsi-wiwun, jonka awulla wäänsi kiwen +ylös ja wieritti sen sitten, kankien awulla, tekeillä olewaan +kiwiaitaan, niin että tämä taas sai wuosituhansia kestäwän, waikka +wähäisenkin lisäyksen. Jos sattui niin iso kiwi olemaan Juhon +walloituksen tiellä, ett'ei hän woinut sitä wipujensa awulla nostaa +ylös, eikä kiwi-aitaan saada, nouti hän läjästänsä terwasjuurakoita, +asetti ne tuon wastusta tekewän kiwen päälle ja sytytti ne palamaan. +Tuota tuimaa elementtiä säikähti kiwi niin, että se, suuresti +poksahdellen, halkeili ristiin rastiin, ja kun walkea sammui, oli kiwi +niin moniin osiin jakaantunut, että ne jaksettiin saada liikkeelle. +Noin woitti Juho alan, jonka ne kannot ja kiwet oliwat ennen allansa ja +siis omanansa pitäneet. + +Wäliin kun hän oli iltamalla kowin wäsyksissä ja uuwuksissa päiwän +ponnistuksista, huokasi Juho raskaasti ja epätoiwo tahtoi walloittaa +hänen mieltänsä; sillä työn paljous, wastustajainsa lukuisuus, lujuus +ja taipumattomuus, näyttiwät woittamattomilta. Niinä hetkinä meni hän +ilotonna ja murheellisena kotiansa, mutta siellä tuli wastaan hänen +lempeä waimonsa, niin iloisen ja hilpeän näköisenä. Hänkin kyllä oli +koko päiwän wakaasti seisonut yhteisen ja ankaran elämän kuorman alla, +waan wielä jaksoi hän olla iloinen ja lempeä, wielä jaksoi hän +kiiruhtaa miehensä tykö, riisumaan hänen päältään nokisia ja rapakoisia +waatteita; wielä jaksoi hän sanoa ystäwällisiä ja lohduttawaisia sanoja +työstä wäsyneelle miehellensä ja laittaa hänelle illallista; wielä +jaksoi hän hypätä kehdon luo, ruokkimaan ja tuudittamaan heidän +nuorinta ja asemaansa kyllästynyttä lastansa, ja kah! eihän Juho +jaksanut wastustaa tuota elämän autuuden hehkua; jo tuntui kohta hänen +sydämensä paljoa kepeämmältä. Hän meni syömään illallistansa ja waimo +hyöri waan yhä taloudellisissa toimissa ja askareissa, yhtä suurella +alttiiksi antawaisuudella, yhtä suurella rakkaudella miestänsä ja +lapsiansa kohtaan kuin ennenkin. Iloiset ja huolettomat lapset +juoksenteliwat lattialla ja tekiwät wiattomia lasten leikkejänsä, +pyrkien wäliin kilwalla isän syliin. Pienokainen kehdossa oli tyyntynyt +äitinsä wälityksestä ja katseli myhäillen isäänsä luottawasti silmiin +ja--eipä aikaakaan, niin oliwat kaikki Juhon elämän murheet poistuneet +ja kaikki epätoiwon synkät haamut haihtuneet kuin sawu tuuleen. Kun hän +wielä päälliseksi sai yönsä rauhassa nukkua rakkaiden omaisiensa +keskessä ja niin wirkistää wäsyneitä raajojansa, nousi hän taas aamulla +iloisena ja raittiina, uhkarohkeana astui hän taas kowan korwen rintaan +ja kahta ankarammin ryhtyi hän walloitustoimiinsa; sillä hän tahtoi +woittaa ja hän oli saanut tahdollensa woimaa kodin lemmestä ja +tulewaisuuden toiwon kirkas säde walaisi nyt hänen sieluansa. + +Näin taisteli Perälän Juho kunniakasta taisteloansa, ei miekoin, waan +kirwein ja auroin, ja noilla aseilla walloitti hän wähitellen alaa +ihmis=asunnoille. Wiimein hän rupesi saamaan lisä=wäkeä tuohon +taisteloonsa, sillä kymmenkunnan wuoden päästä rupesi hänen takanaan +pyörimään hänen wanhimmat lapsensa. Pientä oli tuo warawäki, mutta +rohkeasti astuiwat he aamuisin isänsä jäljessä jylhän korwen rintaan ja +alkoiwat siinä toimia mitä woiwat. Ainahan tuolla oli jotain, joka +heitäkin totteli: milloin siellä oli joku pieni irti rewitty pensas, +risu tai puun palanen, jonka he jaksoiwat kantaa loimoawaan nuotioon; +milloin sieltä tuli esille joku pieni kiwi tai kanto, jonka he +jaksoiwat kantaa entisiin kohoihin ja kasoihin; milloin he taas +kiepsuiwat lisä=painona isänsä laittaman wiwun nenässä, kun joku kiwi +tai kanto oli maasta ylös wäännettäwä, ja noin oliwat he kaiket päiwät +isällensä wähäisenä apuna, josta hän tunti suuren lohdutuksen +sydämessänsä. + +Paitsi ahkeruutta oli Perälän Juhossa toinenkin hywä ominaisuus: hän +osasi säästää, ja näiden kahden awunsa turwissa tuli hän wiimein siihen +tilaan, että woi hywinä wuosina perheinensä omistaan toimeen tulla. Ja +jos tuli katowuosi, söiwät he pettua, sillä Juho pelkäsi welkaa +pahemmin kuin kuolemaa. + +Kuitenkaan ei hän ollut semmoinen mies, joka olisi työtä tehdessään +joutunut pelkäksi aineellisuuden orjaksi, käsittämättä ihmisen +korkeampaakin kutsumusta. Ei, waan hän oli jo pienestä poikasesta +pitäin ahkera lukemaan ja urkkimaan kaikenlaisia hyödyllisiä tietoja; +kirjoittamaan oppi hän myös jo nuorena, melkein niinkuin itseksensä. + +Juho oli syntynyt köyhistä wanhemmista, joilla ei ollut pojallensa +perinnöksi jättää maallisia rikkauksia, mutta kumminkin oli heillä +jättää hänelle jotain jalompaa ja kalliimpaa, nimittäin Jumalan pelkoa, +jonka he istuttiwat poikansa sydämeen. Nuorena oli jo Juho jäänyt +orwoksi ja mailman myrskyjen waltaan, mutta nuot hänen sydämeensä +kylwetyt totuuden siemenet oliwat kaikissa hänen elämänsä kohtaloissa +suurena ohjeena ja lohdutuksena. Ne oliwat aina walaisewana lamppuna +hänen elämänsä sumeina hetkinä ja ne estiwät hänen horjumasta niissä +waaroissa, joita maailmassa on niin runsaasti tarjona.--Olipa se jalo +ja kallis perintö. Mikä on sen rinnalla suurikaan maallinen perintö, +jonka koi syö ja ruoste raiskaa? + +Nuorena oli Juho joutunut wieraalta leipäänsä ansaitsemaan, mutta +hywällä, säwyisällä käytöksellään ja suoralla, rehellisellä elämällään, +saanut pian kaikkien ihmisten suosion ja kunnioituksen. Aikaisin oli +hän jo oppinut säästämään ja joka wuoden palkastaan saanut säästöön, +mitä ei wälttämättömästi tarwinnut tawalliseen waatteukseensa. Tuolla +tawalla aloitti Juho elämänsä aamua ja pitkitti sitä täyteen miehen +ikään asti, jolloin hän rakastui erääsen siweään ja Jumalaa +pelkääwäiseen Leena nimiseen piikatyttöön. Heistä tuli pian awiopari ja +Juholla oli senwerran wuosisäästöjänsä tallella, että hän woi lunastaa +häwiämäisillään olewan Perälän uudistalon; sillä tawalla Juho oli +tullut Perälän isännäksi. + +Edellisestä jo tiedämme, että Perälän Juholla ja Leenalla oli lapsia. +Ensimäinen heidän lapsensa oli poika, jolle pantiin nimeksi Mikko, +kaimaksi ja muistoksi Juhon isä wainajalle. Jo aikaisin näytti hän +erinomaisen tarkkaa ymmärrystä ja käsitystä ja hänen lapselliset ja +sukkelat lauseensa ja wastauksensa poistiwat usein ne sumut isän +sydämestä, joita elämän huolet wäliin sinne synnyttiwät. Mikko oppi niin +pian kelpo lukijaksi, että se näytti tapahtuneen melkein niinkuin +itsestänsä; ei tarwinnut muuta kuin aakkoset hänelle asettaa, niin +sanat ja lauseet selkeniwät itsestään, ja mikä wielä ihmeempi, Mikko +käsitti kohta luettunsa sisällyksen! + +Kun poika kaswoi isommaksi, hawaittiin hänessä semmoinen opin halu, +että sitä oli mahdoton wastustaa. Hänen isänsä oli wälttäwä kirjoittaja +ja sen ohessa wielä oiwallinen luwunlaskija. Pian omi Mikko nuot +wähäiset opin säteet isältänsä ja pian oli hän paljon etewämpi isäänsä +kummassakin aineessa! Kaikkien näiden tähden herätti hän pian huomiota +kaikissa niissä wirkakunnissa ja asianomaisissa, jotka tuliwat +käsittelemään Perälän Mikon kirjoituksia, sillä hän oli jo aikaisin +ruwennut kyläläisilleen kirjoittelemaan kaikenlaisia asiakirjoja. + +Juholla oli muutamia oppikirjoja, joita hän oli nuoruudessaan +itsellensä hankkinut, esim. luonnon oppikirja, maatiede, fysikka ja +kemia. Ne luki pian Mikko niin tarkoin päähänsä, ettei sitä kohtaa +niissä kirjoissa löytynyt, joita ei hän olisi muistanut ja joista ei +hän olisi tuonut selwää tehdä! + +Pitäjän kirkkoherra huomasi pian pojan erinomaiset luonnonlahjat. +Tyydyttääksensä tätä erinomaista opinhalua, ohjasi hän Perälän +esikoista useissa aineissa ja lainaili hänelle useita tieteellisiä +kirjoja, joita Mikko ahkerasti tutki. Eräänä kertona kummasteli joku +pojalle itselleen kuinka hän oli niin hywä oppimaan kaikkia aineita. + +"Minusta on hywin ihme, kuin te kummastelette sitä, jos joku ihminen +oppii jotain! Totuushan on itsestänsä selwä, jonka tähden ei siinä +luulisi olewan paljon oppimista", sanoi Mikko kysyjälle wastaukseksi. + +Luulisi kai, että Perälän Mikko kadotti kaiken halunsa kowaan +maantyöhön, mutta niin ei ollut laita. Hänen lukemisensa, oppimisensa +ja tieteilemisensä eiwät tehneet häntä yhtään haluttomammaksi, +laiskemmaksi ja saattamattomammaksi ulko=askareihin, waan hän teki +työtä kuin "ajakka" ja oli joutuisa ja kunnollinen kaikkiin talonpojan +tehtäwiin, joihin hän oli jo lapsuudesta tottunut. Hän ei ollut koskaan +raskaalla ja alakuloisella mielellä, waan iloisena ja raittiina teki +hän mitä käskettiin, ja tytöstä päästyänsä hyppeli hän iloissaan kuin +peuran warsa. Pian tottui Perälän Mikko myös kaikkiin taloudessa +tarwittawiin käsitöihin ja ne tuliwat hywästi ja joutuisasti tehdyiksi. + +Puhtaana kaikista paheista niinkuin korwen turmelematon kaswi ainakin, +ei Mikko ollut ylpeä eikä itsepintainen kotiwäkensä eikä kyläläisiensä +kesken, waan hän oli iloinen ja hilpeä. Kaikissa tiloissa ja +wiattomilla, leikillisillä kokkapuheillansa sai hän jos minkä seuransa +pysymään iloisella ja hywällä tuulella. Noita sanan=solmuja olikin +hänellä niin runsas warasto, ett'ei sitä asianhaaraa tullut koskaan +esille, johon ei Perälän Mikko olisi osannut wiskata äkkiä mausteita ja +höysteitä. Useinpa oliwat nuot sukkeluudet runolliseenkin muotoon +puetut. Näyttipä siltä kuin häneen olisi ollut kätkettynä kaikkien +ihmiselämän tapauksien ydin, josta ne kaikissa tapauksissa katkeamatta +uhkuiwat niinkuin kuiwumattomasta lähteestä. + +Tuommoisilla luonnon lahjoilla ja elämän tawoilla tuotti Mikko +kotitaloonsa paljon kunniaa ja ennen pitkää oli Perälä tärkein, jos +kohtakaan ei warakkain paikka yhteiskunnassa. + +Kenenkään kynä ei woi kertoa sitä iloa, joka asui Perälän Juhon ja +Leenan sydämessä. Eipä he suotta iloinneetkaan, sillä harwallapa oli +semmoista poikaa kuin heillä. Kookas, pulskea, täyteläinen, solakka, +terwe, wiisas, jotenkin oppinut, työteliäs, wirheetön, wiaton, kaikille +rakas ja kaikkia rakastawa, turmelematon nuorukainen,--olipa siinä +wanhemmille ilon ainetta. + +Kun Mikko oli parinkymmenen wuoden ijässä, rupesi kirkkoherra +puhelemaan pojalle sekä isälle kummia. Hän, näet, esitteli heille, että +Mikon pitäisi muka mennä johonkin oppilaitokseen ja ottaa siellä +tutkinto, päästäksensä siten johonkin kannattawaan wirkaan. Ensimältä +tuo esitys tuntui heille molemmille peräti mahdottomalta, mutta kun +kirkkoherra lupasi ohjata Mikon lukemista ennen tutkintoon lähtöä, niin +rupesi heissä kummassakin kytemään toiwon säde ja he suostuiwat +esitykseen. Siitä herran hetkestä otti kirkkoherra Mikon lukua +johtaakseen. Tuskinpa kukaan opettaja on tawannut innokkaampaa ja +halukkaampaa oppilasta, kuin kirkkoherra Mikossa. Lukeminen käwi +helposti ja oppiaineet tarttuiwat kuin naulatut pojan päähän. + +Wiimein walmistuttuaan, lähetettiin poika erääsen oppilaitokseen +tutkintoa suorittamaan. Siellä esitti hän asiansa laitoksen esimiehelle. +Tämä ja muu opettajakunta hämmästyiwät kowin, kuullessaan anomusta. +Metsän korwesta suoraan tullut poika tulee ja pyytää tutkintoa, +jotenkin laajoissa oppiaineissa! ajatteliwat he keskenänsä ja he +pitiwät Mikko=raiskan suorastaan mielenwikaisena. Mutta kun poika weti +lakkaristaan kirkkoherran antaman suosituskirjeen ja antoi sen koulun +esimiehelle, loppui heissä pian tuo ilwehymy, jonka tuo outo asia ensin +oli heissä aikaan saanut. Kirkkoherra näet oli kaikkialla tunnettu +oppineeksi ja kunnolliseksi mieheksi. + +He suostuiwat nyt yksimielisesti Mikon pyyntöön. Mikko meni niin +loistawasti tutkinnon läpitse, ett'eiwät hänen tutkijansa saaneet häntä +kiinni missään aineessa. Kaikissa aineissa, joista tuli puhe, antoi hän +niin tarkkoja wastauksia, että kaikki kuulijat hämmästyiwät. Tutkinnon +loputtua kehoitti esimies Mikon jatkamaan lukemistansa etemmäksi +yliopistossa, mutta poika sanoi: "ei minua haluta; kun saan waan +todistuksen läpi käydystä tutkinnosta, niin olen tyytywäinen". + +Opettajakunta antoi Mikolle kiitoksella hywäksytyn todistuksen kaikissa +tutkinnossa esillä olleissa opin aineissa ja sen kanssa lähti Mikko +iloisena kotiinsa. Siellä meni hän kohta, isänsä kanssa, pappilaan +näyttämään mitä hän oli sillä matkallansa saanut. Kirkkoherra otti +Mikon tutkinto=todistuksen. Hän silmäeli ja luki sitä ja riwi riwiltä +hänen katsantonsa kirkastui. Wiimein kääntyi hän Juhoon ja Mikkoon päin +ja sanoi: "Yritys on onnistunut paremmin kuin osasin toiwoakaan! +Ihmeellinen poika on Mikko! Hänessä on totuus ja nero itsestänsä! +Todistus on niin hywä, että wirka tulee itsestänsä ja nyt on Mikolla +leipää--ijäksi", ja hän tuli ja puristi sekä Juhoa että Mikkoa kädestä +ja toiwotti heille onnea. Molemmat kiitteliwät wuorostansa kirkkoherraa +paljoista waiwoistansa ja isällisestä huolestansa Mikon opetuksessa ja +sitten ke lähtiwät kotia. + +Tuliko Mikko nyt haluttomaksi kowaan työhön, kun hän oli noin +loistawalla tawalla päässyt opin teille? Ei, eipä suinkaan. Mikko oli +turmeltumaton korwen poika. Hän ei käsittänyt sitä, että kowa maantyö +olisi ihmiselle sopimatonta ja halpaa, jota hänen isänsäkin aina teki +niin suurella mielihalulla. Sentähden ryhtyikin hän heti kotia +tultuansa innokkaasti entisiin askereihinsa, niinkuin ei mitään olisi +tapahtunut. Ainoastaan lomahetkinä ja pyhinä istui hän ahkerasti +kirjoituksensa ja sanomalehtien ääressä, joita nyt Perälään tuli +useita. + +Nyt juuri tuli eräs otollinen wirka awonaiseksi. Mikko sitä haki ja sai +kun saikin. Pian oli Mikko matkalla uuteen ammattiinsa. Hewonen seisoi +waljaissa jo Perälän portaan päässä odottamassa, mutta lähdöstä ei +tahtonut tulla mitään, sillä Perälässä wallitsi nyt erinomainen +suru= ja haja=mielisyys. Oikeutta myöden olisi Juhonkin pitänyt olla +hywinkin tyytywäisen poikansa uuteen onneen, mutta mitenkähän oli, hän +ei waan jaksanut tänään olla oikein iloisella tuulella. Kenties hän oli +raskaalla mielellä siitä kun hänen täytyi erota rakkaasta pojastaan. +Saattipa olla niinkin mutta saattipa Juholla olla muitakin syitä +raskasmielisyyteensä. Saattipa hänen mieltänsä painaa tunto, että hänen +rakas poikansa, joka wanhemmilleen oli tähän astui tuottanut waan +pelkkää iloa, saattaisi wielä tuottaa suruakin, sillä hän oli nyt +lähtewä awaraan maailmaan, pois isän ja äidin silmien edestä. Wiatonna, +turmelematonna--yleiseen kunnioitettuna, lähtee hän nyt pois tästä +kodista, wastaan ottamaan mainetta, kunniaa, mutta myös wastaan +ottamaan--pahennuksia. Niinkuin korwen puhdas kukka, tuli hänen +poikansa nyt heitetyksi maailman myrskyjen sekaan, joista ei hän tähän +asti wielä mitään tiennyt. Jaksoiko hän pysyä seisallaan tuossa elämän +hyrskyjen meressä? jaksoiko hän seisoa horjumatta niiden yhä +uudistuwissa iskuissa, jotka tulewat joka aika ja joka haaralta ja aina +uudistetuissa muodoissa?--Kenties oliwat nuot tuommoiset ajatelmat syynä +Juhon ahdasmielisyyteen tuona eron hetkenä--oli miten oli, annamme +Juhon olla alakuloisena ja miettiwäisenä, sillä hänellä on kahdenlainen +oikeus siihen, hänellä on--sydän ja hän on----isä. + +Näissä lähdön puuhissa oli aika niin kulunut, että eron hetki lähestyi. +Raskaalla mielellä oli Mikkokin nyt eikä ollut saada aikaan hywästi +jättöään. Wiimein läheni hän isäänsä, otti häntä kädestä kiinni ja +sanoi: "hywästi, rakas isä! kiitoksia paljon paljoista waiwoistanne ja +paljosta rakkaudestanne!"--"Pidä aina Jumala silmäisi edessä, muista +mistä olet lähtenyt, äläkä unhota kansaasi, jonka keskellä olet +kaswanut!" sanoi isä, yhä pitäen poikansa kädestä kiinni. Kyynelet +kimalteliwat molempien silmissä, eikä kumpikaan woinut sen enempää +sillä kerralla puhua. Samoin jätti Mikko hywästi äitinsäkin, joka ilon +ja surun sekaisia tunteita itki ääneensä. Sitten wielä tuli weljien ja +sisariensa wuoro ja wiimein hyppäsi Mikko rekeen ja lähti ajamaan. +Kauwan seisoi Perälän perhe wielä huoneitten solalla ja katseli +lähtijän jälkeen. Kun Mikko oli kadonnut näkywistä, palasiwat kaikki +muut huoneesen, Juho yksin jäi wielä sittenkin kauwaksi aikaa kujalle +ja katsoi yhä waan siihen suuntaan, johon hänen poikansa oli mennyt. +Mitä lienee Juhon sydämessä silloin liikkunut, emme tiedä, mutta sen me +tiedämme, että kun hän wihdoin kääntyi menemään huoneesen, nousi hänen +rinnastansa sywä huokaus. + +Paljon ei sinä päiwänä Perälässä puhuttu, mutta kaikista wähemmän puhui +Juho. Hänellä ei ollut tänään työn halua; synkkänä istuskeli hän waan. +Hän olisi mielellään ollut iloinen nyt, mutta hän ei woinut. Sanomaton +tuska tuntui häntä ahdistawan--mikä?--sitä ei hän tiennyt itsekään; +mutta siltä waan nyt tuntui, että hän oli kadottanut paljon, +mahdottoman paljon. Tuntuipa siltä kuin hän olisi kadottanut osan +omasta ruumiistansa--oikean kätensä; wieläkin enemmältä tuntui Juholle +hänen wahinkonsa tuossa kadottamisessa, sillä joku salainen aawistus +tunkeusi hänen sieluunsa, että hän oli kadottanut--poikansa.-- + +Walpas waimonsa, Leena, huomasi pian miehensä raskaan tilan, sillä hän +ei ollut ennen koskaan Juhoansa tuonlaisena nähnyt. Unhottaen oman +surunsa, tuli hän miehensä tykö, otti häntä kädestä kiinni, katsoi +häntä niin lempeästi silmiin ja sanoi: "miksi sinä, Juhoni, olet nyt +noin murheellinen? Eihän sinulla luulisi olewan syytä panna noin +pahaksesi lapsesi onnea." + +Juho säpsähti. Hän näytti siltä, kuin olisi nyt juuri unesta herännyt. +Hän loi teräwän silmäyksen waimohonsa ja toisti pitkäweteisesti +"onnea!" Waimonsa näki ja ymmärsi, ett'ei hänen Juhoonsa mahdu nyt +äkkipikaan mikään lohdutus, sentähden heittikin hän koko +lohduttamisyrityksensä siihen, ajan parannettawaksi. Waimonsa +ystäwällinen ja lempeä puhe ja käytös oli Juhon kumminkin saanut +hereille unelmistaan; hän meni työhönsä ja tuolla tawalla tuli elämä +wähitellen Perälässä entisellensä. + +Moni neito oli jo kauwan aikaa halukkaita silmäyksiä Perälän Mikkoon +luonut, mutta nyt kun hän nousi kunniansa kukkulalle, olisi hänen joka +tyttö tahtonut omaksensa saada; Mikolle olisi ollut tarjona yksi ja +toinen siwistyneestäkin säädystä, mutta hän ei näyttänyt pitäwän +kenestäkään. + +Perälän Juho tiesi aiwan hywin, ett'ei Mikonkaan ollut yksinänsä hywä +olla, sentähden olisi hän niin mielellänsä suonut pojan hankkiwan +itsellensä puolison. Wieläpä hänen sydämessään oli salainen pelko +siitäkin, jos tuo yksinäisyys saattaisi wihdoin Mikon--wäärälle tielle. +Eräänä kertana kun Mikko Perälään tuli käymään, Juho otti tilaisuudesta +waarin ja wei poikansa kahdenkesken. +** +"Etkö ole ajatellut jo walita itsellesi elämän kumppania?" kysyi isä +pojaltansa. + +"Kyllähän sitä pitäisi, waan eihän tuota tiedä mitä tekee", sanoi +Mikko. + +"Sinnehän se meneekin, kun kowin kauan walikoi; wiimein luu saattaa +kouraan luiskahtaa", sanoi Juho. + +"Kumminkin on se jotenkin waikea tehtäwä." + +"Ei se ole mikään waikea, kun ei rupea itsensä kanssa kowin pitkiin +neuwottelemisiin. Onhan sinulla tarjona ylhäältä ja alhaalta; walitse +se, johon sydämesi parhaiten on mieltynyt!" + +"Olisihan minusta mieluinen tuo ... Wirtalan Ainakin", sanoi Mikko +ujosti. + +"Walitse sitten hän!" + +Ensi pyhänä kuulutettiin pitäjään kirkossa awioliittoon: Mikko Perälä +ja Aina Wirtala.--Nuoruuden rakkaus ja ystäwyys oli sysännyt syrjään +kaikki kunnian kukkuloilla loimoawat tähdet. + +Ei yhdelläkään asian ymmärtäwälläkään ollut syytä nurkua Mikon waalia. +Kookas, täyteläinen, kaunis ja hywillä luonnon lahjoilla warustettu +neito oli tuo Wirtalan Aina. Hänellä oli arwokkaat ja kunnialliset +wanhemmat ja he oliwat tyttärensä kaswattaneet henkisessäkin +kehityksessä, kaikissa niissä siwistysaineissa, joita warakas +talonpoika mahdollisesti woi käsiinsä saada. Mutta kaikkein suurimmat +Ainan hyweet oliwat: puhdas, wilpitön ja tunnokas sydän ja hiljainen, +hywämaineinen ja siiwo käytös. + +Wirtalassa wietettiin kuuliaiset, sillä nyt oli se pyhäilta, jona Mikko +ja Aina eusikerran kuulutettiin. Sinnekös nyt kylän nuoriso riensi, +toiwottamaan onnea nuorelle morsiusparille. Siellä ilo ilolle käwi, +sillä ei oltu osattu wähääkään aawistaa, minkä kepposen Mikko teki +täällä käydessään. Tosin muutamat kylän neidot ensin oliwat wähän +nyreissään Wirtalaan tullessaan, sillä tämä kihlaus oli usean heidän +kaukaisen toimeensa tyhjäksi tehnyt, mutta kun toiset nuorikot ja Mikko +ja Aina heitä hetkisen hilpeästi hywitteliwät, yhtyiwät ainakin +ulkonaisesti hekin toisten iloihin. + +Mitäpä siinä muuta oli. Awiokuulutukset käwiwät tawallista, laillista +rataansa, wihkiminen myös ja niin oli noista molemmista, joita moni +kadehti ja wielä useampi ylisteli, tullut awiopari. + +Peräläisten kaipausta liewenteliwät aika ajoin sydämelliset kirjeet +nuorelta pariskunnalta. Kyläläisetkin käwiwät kaupunkimatkoillaan aina +terwehtimässä nuorta pariskuntaa ja kun he palasiwat kotiaan, tuliwat +he kohta Perälään ja sanoiwat: "Terweisiä Mikolta ja Ainalta!" ja +noiden terweisten tuojain silmät säkenöiwät ilosta ja tyytywäisyydestä. +Silloin oli Perälän Juholla tapana aina kysyä: "mitä sinne kuuluu?" +Kun se aika tuli, että Juhon mielestä olisi Mikon ja Ainan kotiin +pitänyt jotain kuulua, ei hän kaupungista palaawille ja terweisiä +tuowille kyläläisilleen kertaakaan unohtanut tehdä tuota "sinne +kuulumis=kysymystään", mutta he eiwät waan koskaan tienneet "mitään +erinomaisia", ja näyttelipä siltä kuin Juho ei olisi ollut oikein +tyytywäinen. Hän, näet, oli saanut päähänsä sen, että Mikon ja Ainan +olisi pitänyt saada, tawallisessa luonnon järjestyksessä, perillinen, +joka sitten tekisi heidän elämänsä niin kodikkaaksi ja hauskaksi ja +joka estäisi heitä joutumasta niihin moniin elämän harhoihin, joita +maailmalla on niin runsaasti wirittää ihmislapsien eteen; hänellä oli +syytä sen pahemmin pelätä, kun onni oli äkkiarwaamatta heille syytänyt +murheettoman ja hempeän elämän. + +Erään kerran tuotiin taas terweisiä Perälän wanhuksille ja Juho oli +oitis walmis kysymän tuojalta wanhaan totuttuun tapaansa: "mitä sinne +kuuluu?" + +"Ei tuonne mitään erinomaisia kuulu; Aina waan on niin laihtunut, etten +ollut häntä enään tunteakaan", sanoi terweisten tuoja huolimattomasti. + +Juho hyppäsi ylös äkkiä kuin kärmeen pistämä ja käweli kiireesti pois, +pois yksinäisyyteen, sillä hän oli saanut kuulla jotain semmoista, jota +hän ei olisi suonut kuulewansa;--hän aawisti jotain, aawisti----pahaa. + +Sen erän perästä muuttuiwat Juhon mielipiteet aiwan toisenlaisiksi. Hän +menetti nyt kaiken toiwonsa, eikä kuullut mielellänsä puhuttawan +pojastansa ja hänen waimostaan. Hän koki kaiken tawoin saada tietoonsa +syyn Ainan laihtumiseen, hän sekä kirjoitti Ainalle että kysytti +luotettawilla ihmisillä häneltä syytä pahoinwointiinsa, mutta kaikkiin +salaisiin ja hiljaisiin kysymyksiinsä sai hän Ainalta wastauksen, että +hän on kaiken puolin terwe ja että kaikki asiat owat hywin. + +Yhtähywin sai Juho tämän jälkeen terweisen=tuojilta kysymykseensä, +"mitä sinne kuuluu", yhä hämärämpiä wastauksia. Eräänkin kerran sanoi +kysytty: "no--(hän piti wäliä ja ikäänkuin haki jotain sanoakseen)-- +eipä tuonne kuulunut mitään erinomaista", mutta hänen äänensä oli +epäsointuinen, kuin olisi hän haparoinut kokoon jotain walhetta ja +miehen katsantokin oli epärehellinen; wäliin loi hän tutkiwan, mutta +salaawan katseen Juhoon, wäliin loi hän taas katseensa pelkääwäisesti +maahan. Kaikki terweisten tuojat tästä lähtein alkoiwat tulla +samanlaisiksi; waan jos Juho kuinkakin koetti saada syytä selwille +tuohon ihmisten umpimielisyyteen ja omaan pelkoonsa, ei hän ollut mies +sitä saamaan; näyttipä siltä kuin kaikki maailman salakähmäisyys olisi +käynyt liittoon häntä wastaan. + +Juho parka käwi nyt kowin huolelliseksi. Se salainen pelko ja +selittämätön aawistus, joka häntä oli waiwannut siitä hetkestä pitäin, +kun hän pojastansa erosi, muuttui nyt suoraksi selittämättömäksi +murheeksi. "Aina tuo on niin laihtunut, etten ollut häntä enään +tunteakaan" ja ne terweisten tuojain epäselwät lauseet ja jotain +salaawat silmänluonnit tunkeusiwat aina waan sywemmälle huolehtiwaan +isän sydämeen. Hän koetti rauhoittaa mieltään kaikilla keinoilla, mutta +mikään ei woinut auttaa, sydän pysyi waan lewotonna ja kysywänä. Wäliin +oli Juho oikein wihainen itsellensä, kuin hän joutawia mietti ja +murehti, ja silloin hän aina koki itselleen uskotella ja luulotella, +että kaikki asiat saattaisiwat olla hywin. Mutta kauwan ei kestänyt tuo +tekolewollisuus, sillä nuot murheelliset ajatukset ja aawistukset +tuliwat pian taas takaisin hänen sydämeensä. Hän ei noita mietteitään +ja luulojaan ilmoittanut koskaan waimollensakaan, sillä ne eiwät olleet +todistetut itsellensäkään ja hän pelkäsi waimonsa woimia, ett'eiwät ne +kestäisi elämän entisien huolien päälle laskea niin suurta lisäsurua, +waikkapa waan arweluna. + +Tuommoisessa asemassa kului taas joku aika. Kirjewaihto Juhon ja Mikon +wälillä harweni harwenemistaan ja useat Juhon lähettämät kirjeet jäiwät +kokonaankin wastaamatta; terweiset myös alkoiwat harweta. Ei Juho +maininnut koskaan kirjeissäänkään Mikolle ja Ainalle sydämensä salaisia +luuloja, sillä hän toiwoi niin ajattelewina hetkinä, kuin kirjoittaessa +on, että kaikki hänen luulonsa toki lienewät waan pelkkiä houreita. + +Mutta muutamana päiwänä palasi yksi Juhon luotettawa ystäwä +kaupungista. Hän tuli heti Perälään ja sanoi: "terweisiä Mikolta ja +Ainalta", waan hänen äänensä wärähteli noita terweisiä sanoessaan. + +"Mitä sinne kuuluu?" kysyi Juho heti synkästi, maahan luoduilla +silmillä. + +"No--oh! eihän tuonne mitään erinomaisia kuulunut", sanoi tämä ja loi +samassa peittäwän, epäilewäisen, pikaisen silmäyksen Juhoon, jonka +kanssa he oliwat kahdenkesken. + +Juho nousi ylös. Hän läheni ystäwäänsä, laski kätensä hiljaa hänen +olkapäällensä ja sanoi: "Minä olen kauwan sydämessäni tietänyt, että +ihmiset salaawat minulta jotain pahaa; se ei ole oikein, sillä pahaa ei +woida silloin poistaa. Sano sinä, ystäwäni, kaikki mitä tiedät, minä +warustan itseni elämäni kowimpaan koetukseen." + +Ystäwä huokasi raskaasti eikä wastannut yhtään mitään. Koetettiin +pitkittää waiti=olemalla, mutta koko waiti=olemisen ajan katsoi Juho +ystäwäänsä rukoilewasti ja kysywästi silmiin. Sanat eiwät kummallakaan +puolen tahtoneet päästä liikkeelle ja Juhon henkeä ahdisti. Kun he +hetken aikaa oliwat olleet tuossa pinnistyksen tilassa, tunkeusi wiimein +Juhon suusta kysymys: "noh, ystäwäni?" + +"Mikko on ruwennut..." + +"Mikko on ruwennut mitä tekemään?" + +"Juomaan", sanoi ystäwä tuskin kuultawasti. + +Sywä hiljaisuus sai taas wallan. Tuossa ystäwänsä lauseessa kuuli Juho +nyt sen salaisuuden, jota hän jo kauwan oli turhaan halunnut kuulla. +Mutta noiden asioiden selweneminen mursi ennestäänkin jo pahaa +aawistawan ja pelkääwän isän sydämen. Ne tunteet, jotka kärsiwän isän +sydämessä nyt aaltoiliwat, eiwät woineet sanoiksi puhjeta, sillä siihen +oliwat ne liian sekanaiset. Hän istui ääneti ystäwäänsä wastapäätä, +silmät maahan luotuina mutta hänen rintansa aaltoeli lewottomasti ja +raskaasti. Ystäwä lähestyi wiimein Juhoa, otti häntä kädestä kiinni ja +sanoi: "Kowan sanoman sanoin sinulle, ystäwäni, sinä et näy jaksawan +sitä kantaa--sinä näännyt: ei olisi minun pitänyt sinulle ilmoittaa +tuota uutista". + +"Oikein teit, oikein teit, ystäwäni, kuin totuuden ilmoitit! Kowat +oliwat nuot uutiset ja kowaksi tekiwät ne minun nykyisen kohtaloni, +mutta parempi on kowakin totuus, kuin imartelewa walhe; kiitos sinulle +siitä", wastasi siihen Juho. Hän nousi ylös ja puristi wieraan kättä, +mutta ystäwä tunsi, että Juhon miehekäs käsi wapisi kuin haawanlehti. +"anna anteeksi ystäwäni", lisäsi Juho sitten, "minä olen nyt +yksinäisyyden tarpeessa". + +Ystäwä ymmärsi asian painon; hän lähti pois ja Juho meni kamariinsa, +jossa hän surussansa waipui melkein tunnottomuuteen. + +Juho joutui kowain sydämen tuskain tähden ruumiillisestikin sairaaksi. +Hän ei kyennyt työhön ollenkaan eikä ruoka hänelle maistunut. Waimonsa +näki oitis, että Juho oli saanut nyt kowaakin kowemman kolahduksen +sydämeensä, mutta ei Leena osannut aawistaakaan, mitä Juho nyt tiesi. +Hän koki kaiken tawoin lohdutella murheellista miestänsä ja tiedustella +hänen murheensa syytä. Itkussa suin ja tuskasta punehtuneena ilmoitti +Juho wiimein tuon hirmuisen sanoman. Mutta ihme kumma!--lujempi oli +Leena tuota uutista wastaanottamaan kuin Juho oli luullutkaan. Ja +tosiaankin on useinkin niin käynyt ihmiselämässä, että kun miehen omat +woimat owat uupuneet epätoiwoon, siinä on jo heikompi astia tullut +ehyeksi ja astunut miehuullisesti taisteloon, paljon uupumattomampana +ja woimallisempana kuin hänen wahwempi puolensa, waikka hän kaiket ajat +muulloin näytti särkyneeltä ja riutuneelta. + +Leena koki kohdella miestään kuin parhain taisi ja toiwoi Jumalan +awulla asiain wielä hywiksi tulewan--mitä ei äiti jaksa toiwoa +lapsestaan, asiain pahimmillakin ollessa!--Nämät lohdutukset +waikuttiwatkin Juhoon wiimein niin, että hän wähitellen jälleen jaksoi +ruweta työhön, mutta raskaana ja apeana pysyi hänen mielensä. + +Toinnuttuansa sen werran että kykeni ajatuksiansa koossa pitämään, +kirjoitti Juho pojallensa waroitus=kirjeen täynnä hellintä isällistä +huolta ja rakkautta. + +"Rakas poikani", niin kirjoitti hän, "woi mitä minun nyt täytyy sinulle +kirjoittaa, woi mitä minä tiedän ja woi mitä minä ja äitisi olemme +saaneet kärsiä. Me tiedämme nyt, minkätähden siweä waimosi on laihtunut +ja menettänyt terweytensä. Me tiedämme, minkätähden kirjewaihtomme on +harwennut ja miksi useat kirjeeni owat wiimeaikoina sinulta jääneet +wastaamatta. Me tiedämme syyn, minkätähden ihmiset luowat silmänsä alas +sinua mainitessaan--Jumalani! Ihmiset kammoksuwat nyt jo sinua ja +häpeäwät mainita sinun nimeäsikin, jonka he ennen niin ilosta +loistawilla silmillä ja iloisella sydämellä tekiwät. Woi, woi! Sinä +olet jo menettänyt kaiken arwosi ja kunniasi kaikkien rehellisten +ihmisien silmissä, mutta wanhempiesi huolia, tuskia ja murheita et sinä +ole menettänyt, waan olet liian runsaalla lisäyksellä lisännyt niitä. +Woi, woi! Sitä wartenko Jumala sinulle on suonut niin lahjarikkaan +sielun, että wäärin käyttäisit sitä, turmioksi itsellesi ja +häwäistykseksi Jumalalle, kauhuksi kaikille ihmisille?--Woi! sinä +arwaat jo mikä se sinun paheesi on, jota näin suurella sydämen kiwulla +puhun; jospa niinkin olisi, täytyy minun kumminkin se suoraan +ilmoittaa: sinä olet ruwennut--juomaan! Kauwan on minulla ollut +salainen pelko siitä, että maailman pahennukset kenties ryöstäwät +minulta ja ihmiskunnalta sen lapsen, jota aina olen sydämestäni niin +hartaasti rakastanut, jolle olen niin paljon hywää toiwonut ja jolta +olen toiwonut saawani niin paljon iloa wanhuuteni päiwinä. Kaikki tuo +on toiwomatonta salaista pelkoani, jota en ole ilmoittanut yhdellekään +kuolewaiselle ihmiselle; mutta sitä raskaampi on kuormani, kun tuon +pelon pehmittämä spdämeni sai totuuden kuulla. Se murti kokonaan +sydämeni ja ryösti rinnastani rauhan.--Rakas poikani! Seisahda toki ja +ajattele tarkoin, kuinka paljon pahaa turmeluksesi on itsellesi ja +meille jo maksanut. Palaja ajoissa pois pahalta ja synnilliseltä +tieltäsi--palaja, minä rukoilen sinua, ennenkuin sinulta loppuu peräti +woina wastaan seisoa synnillisiä himojasi! Muista siweää waimoasi, joka +tietenkin on jo paljon sinun tähtesi kärsinyt ja jotka kärsimykset +tulewat werrattomiksi, jos et sinä palau pahalta tieltäsi! Muista +ystäwiäsi ja kaikkia kunniallisia ihmisiä, jotka sinä olet +sopimattomalla käytökselläsi häpeämään saattanut. Muista itseäsi ja +ajattele sitä suurta ja sywää lankeemusta, jonka äyräälle olet itsesi +saattanut ja joka sinun on wälttämättömästi kerran nielaisewa kauheaan +kitaansa, jos et waan tee pikaista parannusta. Muista wanhempiasi, +jotka sinua owat niin paljon rakastaneet ja wieläkin rakastawat, ja +jotka jo owat sinun tähtesi niin paljon kärsineet. Tahdotko sinä wielä +lisätä sitä tuskaa ja kärsimistä? Tahdotko sinä saattaa meidät kesken +ikäämme murheella hautaan?--Woi Jumalani! Älä laske enään raskaampaa +kuormaa päällemme, muutoin me näännymme!--Lupaa nyt, rakas poikani, +että sinä tahdot katua rikostasi, lupaa ett'et enää juo, lupaa että +tahdot wälttää kaikkia semmoisia tiloja ja seuroja, joissa et jaksaisi +pahaa taipumustasi wastaanseisoa; sillä kun sinä kerran jaksat wälttää +synnin tilan, niin sinä olet wälttänyt jo itse synnin. Lupaatkos?--Woi! +me toiwomme wielä paljon, sillä wanhemman sydän woipi paljon rakastaa, +paljon kärsiä, paljon unhottaa ja paljon toiwoa. Jumala olkoon +todistajanani, että nämäkin riwit owat lähteneet rakastawan, mutta +siinä samassa huolehtiwan wanhemman sydämestä. Jumala myös suokoon, +että nämät yksinkertaiset sanani tulisiwat, entisten neuwojeni ja +opetuksieni kanssa, sinulle joksikaan herätykseksi! Olkoot myös +todistajana nämät kyyneleet, jotka tätä kirjoittaessani owat paperille +putoelleet, että suru ei ole kaukana nytkään isäsi sydämestä. Tätä +kaikkea kirjoittaa, pyytää ja rukoilee murheen murtama--isäsi". + +Perälässä toiwottiin nyt tästä kirjeestä paljon apua. Warsinkin Leena +uskoi sydämensä pojasta, että se oli saawa Mikossa aikaan terweellisen +muutoksen, sillä hän oli ennenkin nähnyt isän sydämellisten neuwoin +waikuttawan poikaan paljoa paremmin kuin omansa. Päiwä päiwältä, wiikko +wiikolta odotettiin Mikon wastausta, mutta kaukaan aikaan ei sieltä +kuulunut mitään. Wihdoin tuli kirje, jonka päällekirjoituksesta ja +sinetistä kohta huomattiin Mikolta tulleeksi. Wapisewalla kädellä awasi +Juho sen ja wetäysi waimonsa kanssa kammariin. Sydän täynnä yhtä paljon +pelkoa kuin toiwoakin ryhtyiwät he sen lukemiseen. + +"Hywät wanhempani!" kirjoitti Mikko: "kummastuksella luin minä teidän +wiime kirjeenne; sillä en tiedä, mitenkä olisin ansainnut teiltä sen +nuhteen, jonka se sisälsi. Aiwan odottamatoin ei se minulle kumminkaan +ollut, sillä ennakolta osasin minä jo aawistaa, mitä nyt oli tulewa. En +tiedä, mikä hyöty lienee ihmisille toisen ihmisen parjaamisesta ja +hänen kunniansa polkemisesta; warmaankin he oliwat hywin iloissaan, +kertoessaan teille noita perättömiä uutisiaan. Jos he jonkun kerran +owat sattuneet näkemään minun liikutettuna, parempien ihmisten +seurassa, niin siitä he kohta panewat kokoon hirmuiset juoppo=jutut! Se +tullee siitä, ett'eiwät he tunne siwistyneiden ihmisien tapoja. En ole +hetikään kyläratin weroinen, enkä aiokaan tulla semmoiseksi.--Tämän +johdosta pyydän että säästätte turhan surunne ja huolenne parempia +tosi=asioita warten! sillä minä olen jo siksi itsenäisellä ja +miehisellä kannalla että osaan kyllä elämäni juoksun ohjata." + +Jota etemmäksi Juho luki kirjettä, sitä enemmän waaleni hän, sitä +enemmän kimalteli kyyneleitä hänen silmissään ja ennen kirjeen loppua +rupesi hän niin wapisemaan, ett'ei ollut woida saada sitä päähän +luetuksi. + +Sen jälkeen walahti Juho woimatonna tuolille istumaan. "Jumalani", +sanoi hän wiimein, "parannuksesta ei ole toiwoakaan!--Synti on hänellä +wielä luwallisena, ja muiden ja meidän murheemme kääntää hän waan +panettelemiseksi! + +Kowa, kopea on kirje, ja se on lähtenyt waaransa suuruutta +näkemättömästä ja murtumattomasta sydämestä! Hukassa on Mikkomme. Woi +onneton poika, minkä murheen saatitkaan wäsyneille wanhemmillesi! Hän +itse tunnustaa puoliksi lankeemuksensa, mutta kokee peitellä +turmelustansa siwistyksen tekokuorella; onneton siwistys, jota juuri +wiepi suoraan siweyttömyyteen. Hän ei näy käsittäwän ollenkaan +siwistyksen tarkoitusta, jonka pitäisi karsia ihmisestä pois kaikki +siweettömät raakuudet ja sijalle istuttaa totuuden ja oikeuden tuntoa, +ja hän nyt puolustaa pahuuttansa siwistyksellä! hänen lankeemukseensa +ei ole syynä se wähäinen oppi, jonka hän on saanut, waan oma waromaton +sydämensä, joka on ollut liian heikko seisomaan turmelusta wastaan, +mutta joka jo turmelukseen joutuneen on mielestänsä liiankin wahwa; se +tekee hänen tilansa kahta waarallisemmaksi. Woi, woi! mennyt on +poikamme, kadonnut--auttamattomasti kadonnut". + +Ja tosiaankin täytyy kummastella Mikon tylyyttä wastaus=kirjeessään, +isänsä lähettämään sydämelliseen waroitukseen! Hän oli puhtaana ja +wiattomana temmattu korwesta, uusiin ennen tuntemattomiin keskuuksiin +ja seurueihin, joissa kokonaan uusi elämä ja uudet tawat hänelle +tarjoontuiwat, mutta niiden muassa tarjoontui myös Mikolle--uudet +waarat, uudet wiettelykset, joista korwen winkaloissa ei ollut +kysymystäkään. + +Kodin yksinkertaiset tawat ja se pieni elämänpiiri, johon hän oli +tottunut, jäiwät nyt tuokiossa kauas. Pian niiden waikutus loppui ja +hän rupesi halweksimalla katselemaan sitä muka pimeää ja kowaa elämän +koulua, jossa oli elämänsä aamun aloittanut. Nyt oli hän mielestään +oppinut ja siwistynyt mies, jolla oli muka oikeus katsoa ylön +kansalaisiaan ja entistä säätyään. Sanoissa ja työssä ei tuo ylönkatse +tosin tullut koskaan näkywiin, waan sydämen ajatuksena se kumminkin oli +aina. Elämän mukawuus ja hempeys tuliwat yht'äkkiä nyt hänelle +osakseen, ja hän oli kylläkin sukkela wertailemaan keskenänsä mennyttä +sekä nykyistä elämää ja hawaitsemaan niiden suuren wastakohdan. + +Hän rupesi nyt hywäksensä käyttämään kaikkia niitä elämän mukawuuksia, +joita nykyinen asema tarjosi. Hän seurusteli usein wertaistensa kanssa +ja enemmänkin siwistyneitten ihmisten parissa. He ottiwat hänet aina +ilolla wastaan, sillä kaikki häntä kunnioittiwat. Noissa seuroissa +kannettiin usein toti=aineita iltamalla sisälle ja laseja alettiin +tehdä "illan kuluksi". Ensimmältä katsoi Mikko wain, kuinka muut +tekiwät: he laittowat lasinsa, hän myös, he joiwat lasinsa--rupesipa +hänkin pian tekemään samoin; he uusiwat lasinsa--hänkin myös!--"Tämähän +on oikein siwistynyttä", ajatteli hän ja--joi. Waikutukset siitä +alkoiwat pian näkyä: kaikkien kieli alkoi päästä walloilleen ja rajaton +wapaus pääsi pian woimaan. Puheet käwiwät wilkkaiksi, mutta samassa +myös epäwarmoiksi, niin ett'ei niissä ollut enään wankkaa +tosiperustusta. Pää alkoi humista ja asema alkoi käydä epäwakaiseksi. +Mikko tunsi että hän oli päissänsä; hän käwi ulkona ja, jos oli talwi, +koki lumella hieroa polttawaa ja kihisewää päätänsä, jos muu wuoden +aika, antoi hän raittiin ilman huuhdella tekokuumuutta. Mutta tuota ei +hän tehnyt selwittääkseen päihtymystään sitäwasten, että olisi sitten +juomatta, waan että kestäisi ja jaksaisi--enemmän juoda!--Ensinnä hän +häpeili horjuwaa tilaansa; mutta hän katseli, kuinka muiden laita oli, +ja iloksensa hawaitsi että monen asiat oliwat wielä hullummasti. Se +hawainto lohdutti häntä suuresti ja niin oli häpy poistettu. +Päinwastoin häpesi hän nyt mielessään, kun ei wielä tuntenut oikeata +siwistyksen wapautta.--Kowin monia tuommoisia hupaisia ja wapaita +"ilta=seuroja" ei hän ollut wielä wiettänytkään, ennen kuin tuli kerran +yöllä kotia niin juowuksissa, ettei pääsnyt porrasten rappusia ylös +muutoin kuin--konttaamalla!--Aina ei säikähtänyt kowinkaan tuota +ensimmäistä onnettomuutta; sillä hän luuli sen päihtymyksen waan olewan +satunnaisen wahingon. Hän koki hoitaa ja waalia miestänsä, riisui +waatteet päältä ja toimitti hänet maata. Aamulla ylös noustua pilkkaili +ja härnäili hän Mikkoa, kun näki hänen olewan hywin nolona.--Aina +raukka! Hän ei osannut aawistaakaan, mikä kawala mato jo oli +myrkyttänyt heidän onnensa. + +Pitkiä aikoja ei kulunut, ennenkuin Mikko taas tuli kotia juowuksissa. +Nyt waata hawaitsi Aina asian todellisen laidan. Hän näki ja ymmärsi, +että juopuminen olikin jo kiinnijuurtunut kauhea turmelus, joka +pitkitettynä tuottaisi warman perikadon. Hän ei ollut nyt enään +yhtäkaikkinen, waan hän wapisi kuin haawan lehti. Kyllä hän koki nytkin +hoitaa ja maata toimittaa Mikkoa, mutta hänen sydämensä itki +kauhistuksen ja pelästyksen kyyneliä. + +Aamulla ei Aina enään pilkkaillutkaan miehen teko=sairautta; sen sijaan +hän kyynelsilmissä rupesi puhelemaan siitä waarasta, joka uhkasi. Hän +rukoili Jumalan tähden Mikkoa luopumaan pois pahasta taipumuksestaan, +ennenkuin oli myöhäistä. Mikko ei puhunut mitään, eikä lausunut hänelle +tylyjä sanoja, sillä hän ei ollut koskaan waimollensa paha. Hän waan +wertaili mielessään omaansa ja muiden ihmisten elämää, ja ilokseen +huomasi useain hywäinkin miesten olewan siinä suhteessa monta wertaa +"wapaampia". Hän muisti, näet, tärkeissä wiroissa olewia henkilöitä, +jotka aina iltamilla joiwat kotonaan taikka muualla seura=elämässä +niin, ett'eiwät he pysyneet pystyssä, ja yhtäkaikki oliwat he päiwällä +selwät miehet ja yhtäkaikki he toimittiwat wirkansa toimellisesti, ja +wieläpä woiwat he puhua, huutaa ja kirjoittaakin rahwaan hirweästä ja +rajattomasta juomisesta! Tuon kaiken piti hän siwistyksen suurena etuna +ja oli niin hurskas mielestänsä, että katsoi sydämessään ylön, jos näki +jonkun kansalaisistaan päiwällä juopuneena! + +Kun tuommoiset mielipiteet saiwat hänessä wallan, eipä ole kowin +kummeksittawa, jo hän pitää Ainan surun ja huolen tilastaan aiwan +tarpeettomana--houreena! + +Siihen sijaan että olisi ottanut waaria waimonsa hellistä rukouksista +ja poikennut pois waaralliselta retkeltään ehdotti Mikko, että +heidänkin pitäisi, siwistyneinä ihmisinä, aina pitää warastossa wäkewiä +juomia, "suun awaukseksi" wieraille, sillä eihän muka sopinut olla +wieraille tarjoamatta suunawausta, kun nämätkin heille niin usein +tarjosiwat. + +Aina ei yhtään wastustanutkaan tätä esitystä; hän katsoi sen aiwan +luonnolliseksi welwollisuuden asiaksi. Mutta samassa kun hän myöntyi +pyyntöön, tarttui hän miehensä kaulaan, katsoi hänen silmiinsä +lempeästi ja sanoi: "lupaatkos waan Mikko, ett'et rupea itse niitä +juomaan?" Hänellä lienee ollut salainen aawistus, että tuo wieraita +warten hankittu suun=awaus saattaisi pahentaa asiaa. + +Mikon täytyi luwata olla erillään niistä; mutta tuo lupaus ei ollut +sydämestä, waan suusta, ja sentähden ei se pitänytkään. Ennen pitkää +joutuiwat nuot yksissä neuwoin laitetut wierasten warat Mikon oman +suun=awaukseksi. + +Mikon juowuksissa olo alkoi tulla yhä tiheämmäksi, ja Aina rupesi +laihtumaan silmin nähtäwästi. Hän ei juuri usein puhunut miehellensä +asiasta, mutta kaikista näkyi, että hänen sydämensä tuska oli kauhea. +Joskus hän rukoilikin sydämensä pohjasta Mikkoa ajattelemaan sitä +waaraa, johon hän oli itsensä ja waimonsa saattanut; mutta nuot +rukoukset ja waroitukset haihtuiwat kuin ilmaan; ne eiwät pahentaneet, +mutta eiwät parantaneetkaan asiaa. + +Mikon juominen olikin sillä wälin tullut jo siihen määrään, ettei ollut +hänellä juuri yhtään selwää päiwää. Mykkänä kantoi nyt Aina raskasta +taakkaansa, sillä hän näki, ett'eiwät hänen rukouksensa ja pyyntinsä +mitään auttaneet. Niin kauwan hän wielä kuitenkin oli toiwonut, kun +eiwät muut ihmiset olleet nähneet Mikkoa juowuksissa; mutta kun se tuli +jokapäiwäiseksi työksi, täytyihän silloin kaikkien ihmisten huomata tuo +kauhea tila. Ainan oli nyt enään mahdoton sitä salata, jota hän +ensi=alussa oli huolellisesti kokenut tehdä. + +Mikko nyt itsekin huomasi, että kaikki tutut, semminkin entiset +kotikyläläiset, rupesiwat häntä kammomaan; he katsahteliwat häneen +wilkaisemalla ja salakähmäisesti; heidän lauseensa ja puheensa oliwat +niin kummallisen umpikuljuisia ja kysywiä. Tätä heidän käytöstänsä hän +kuitenkin waan kummasteli, arwellen mielessään: millä oikeudella +ihmiset tuolla tawalla menettelewät näin oikeassa olewan kelpo= ja +oppineen miehen kanssa kuin mitä hän muka oli. + +Hän oli juomisen alottauut siwistyneellä tawalla, mutta pian oli se +paisunut kaikkein siwistymättömämmäksi mitä ikinä on maailmassa nähty. +Alkuun ei hän juonut kuin iltamilla, öillä ja paremmissa seuroissa ja +parempia juotawia, nyt oli hän kerinnyt jo siihen määrään, että kelpasi +yöllä ja päiwällä minkälaiset juotawat ja minkälaisessa paikassa +hywänsä, tiellä tahi myös tien wieressä, ulkona tahi sisällä, pullon +suulta taikka mistä astiasta tahansa. Saman se teki kunhan sai waan +jostain ja jotain kiihtyneen himon tyydykkeeksi! + +Tällä ajalla tuli isän ensimmäinen kirje asiasta. Mutta Mikko katsoi +ylön nuot sydämmelliset waroitukset ja kirjoitti hänelle tuon meille jo +tutun kopean wastauksen. + +Mikkoa hirmuisesti harmitti se seikka, kun ihmiset oliwat isälle +kielineet hänen päällensä; heidän syykseen koetti hän kääntää kaiken +sen häwäistyksen ja nuhteen, jonka oli muka saanut isän wiimeisessä +kirjeessä. + +Noista kansalaisten soimauksista suuttuneena rupesi Mikko ajattelemaan, +mistä löytäisi tosi=ystäwiä, ja olikin semmoisia mielestään löytäwinään +juoma= ja synti=kumppaneistansa. He hänet ymmärtäwät, he käsittäwät +siwistyneiden ihmisten oloja; ei Mikko tahtonutkaan enää semmoisilta +ihmisiltä kunniaa, jotka eiwät mistään tietäneet, ja hän oikein iloitsi +sydämessänsä oiwallisesta keksinnöstä! ja pian oli isän nuhdetten +kautta wähän lewottomaksi tullut omatunto jälleen rauhoittunut. + +Harmillisin seikka oli kuitenkin se, kun kirje joutui Ainan +luettawaksi. Waimo-parka tuli nähtäwästi toiselle luonnolle sen kirjeen +luettuaan. Wälin tuli hän hywin iloiseksi, jota ei ollut näkynyt moneen +aikaan; mutta tuota iloa ei kestänyt kauwan, ennenkun hän taas jälleen +waipui kahta kauheampaan suruun. Usko ja toiwo taisteliwat hänen +sydämessään. Mikkoa taas waan harmitti se asia, kun Aina nyt sai uutta +tukea tälle hänen mielestään joutawalle mielipiteelleen ja surulleen, +koska hän tuosta kirjeestä näki muidenkin Mikosta ajattelewan samaa ja +murhehtiwan samaa kuin hänkin oli tehnyt. + +Kaikella uskalluksella kääntyi Mikko nyt juoma=towereiltansa kunniaa +hakemaan. Tähän asti ei hän ollenkaan ollut tarkastanut heidän +ystäwyytensä todellisuutta, sillä ei kertaakaan ollut hänen mieleensä +tullut epäilystä heidän wilpittömästä mielenlaadustaan. Nyt oli hän +menettänyt enimmän osan ihmisien ystäwyyden ja kunnioituksen; jälellä +oli waan wähäinen joukko, ja niiden tuli olla tosi=ystäwiä, jos mieli +oli saada jo osaksi rauhaton omatunto rauhoitetuksi. + +Hän haki nyt tawallista useammin noiden oiwa=ystäwien seuraa kotona ja +kylässä, ja naukkuja otettiin nyt tawallista tiheämmästi. He oliwatkin +hywin kohteliaat ja tyrkyttiwät Mikolle tawallista enemmän wäkewiä +juomia! Waan hänen omatuntonsa ei tahtonut rauhoittua sittenkään, sillä +isän nuhtelewa, surkuttelewa ja sääliwä kirje oli aina waan mielessä, +waikka kuinka halwalta se toisaalta tuntuikin. Usein tuli hän niin +rauhattomaksi, että pyrki lähtemään kotiin kesken illan; mutta tuo +eroamisen aikomuskos juomatowereita oikeen näytti harmittawan! Joukon +miehissä he silloin kääreyiwät Mikon ympärille ja alkoiwat ikäänkuin +yhdestä suusta estellä. + +"Mihinkä nyt on niin kiire? Ennättäähän tuota nyt wähemmälläkin +wauhdilla kotia. Istu nyt ja 'praataa' täällä meidän kanssamme, illan +kuluksi! Lasit täyteen! kohta Perälä käypi niin noloksi, kuin olisi hän +syönyt hapan=kaalia etikan kanssa", ja monta muuta semmoista lausuiwat +he. Heidän ystäwyytensä näytti rajattomalta, ja tawallisesti saiwat he +woiton, sillä Mikon tahto oli wielä kowin heikko ja woima wielä +heikompi.--Hän jäi tawallisesti heidän seuraansa pitkittämään tuota +synnillistä elämää ja joukon miehissä käännettiin rauhattoman +omantunnon ääni uusilla--ryypyillä! + +Joskus kyllä oli Mikko hawaitsewinaan juomakumppaleissaan iloa siitä, +kun hän joutui juowuksiin. Silloin heidän wälilleen ilmestyi salaisia +merkkejä, silmän iskuja ja kuiskaelemia; sen ajatuksen ei hän +kuitenkaan antanut päästä waltaan niin oiwallisista ystäwistä. + +Mutta eräänä kertana tuli Mikko niin juowuksiin, ett'ei woinut enää +pystyssä pysyä! Hänet toimitettiin siis sänkyyn maata.--Hän tuli niin +woimattomaksi, ettei woinut silmiänsäkään awata, waikka ymmärrys, taito +ja kuulo oliwat kumminkin jäljellä. Ystäwät senwuoksi luuliwat hänen +olewan siinä tilassa, ettei tietänyt mitään tästä maailmasta. + +"Jopa Perälä on nyt taas saanut kylläkseen", sanoi silloin joku heistä +pilkallisesti. + +"Ei hän nyt enään tuumaa itkeä", säesti toinen. + +"Eikä lähteä pois seurastamme; mielellään ja koreasti tyytyy hän jo +olemaan kanssamme", lisäsi kolmas. + +Mikko kuuli ja ymmärsi joka sanan, ja ne käwiwät kipeästi kuin puukon +pistokset hänen sydämeensä. + +Samassa tuli joku mies, joka oli Mikkoa hakemassa, sillä hänellä oli +jotain tärkeää asiaa. Tullut kysyi heti, missä kaiwattu olisi. Mikko, +häweten tilaansa, iloitsi kuitenkin siitä, kun oli hywäin ystäwäin +parissa, jotka warmaan peittäwät hänen heikkoutensa. Mutta siihen +sijaan että he sen olisiwat tehneet, astui eräs towereista sen sängyn +tykö, jossa Mikko peitettynä makasi, siwalsi peitteen pois päältä ja +sanoi: "tules nyt katsomaan: Tuossa se nyt on teidän siisti ja teille +niin wälttämätön Perälänne!" Yleinen naurun hohotus palkitsi tuon +sukkeluuden ja osoitti samassa, että sen kaikki hywäksyiwät. + +Mies, joka oli tullut asialle, waaleni ja lähti kauhistuen pois. + +Nyt käsitti wiimein Mikko täydessä walossa, minkälaisia ystäwiä nuot +juoma=towerit oliwat, joihin hän oli niin ison luottamuksen pannut. Nyt +huomasi hän, että heillä oli ilo hänen lankeemisestaan ja wielä +suurempi ilo siitä, kun saiwat muille ihmisille sen ilmoittaa. He eiwät +näkyneet pitäwän mitään lukua omasta kurjuudestaan, olipa se millainen +tahansa, mutta lähimmäisensä lankeemuksesta he iloitsiwat. He oliwat +itse kymmeniä kertoja olleet samassa tilassa, jossa Mikko nyt oli, +eiwätkä nytkään kaukana olleet siitä. Mikko oli semmoisissa +tilaisuuksissa aina kokenut peittää heidän lankeemuksiansa ja kääntää +kaikki asiat parhain päin; nyt olisi ollut heidän wuoronsa, mutta he +eiwät palkinneet sitä ystäwyyttä ystäwyydellä. + +Kohmelon ja kauhean omantunnon tuskan tähden selweni Mikko pian ja isän +nuhde=kirje selkeni nyt aiwan toisen kaltaiseksi, kuin hän ennen oli +sen käsittänyt. Nyt ei se tuntunut ylönkatsottawalta ja tarpeettomalta +parjaukselta, waan lapsensa perikatoa huolehtiwalta, rakkaalta ja +waroittawalta wanhemman neuwolta. Mikko nyt rupesi oiwaltamaan, mitä +wanhempansa oliwat saaneet hänen tähtensä kärsiä. Tunto tuota ja tunto +noiden ainoain luultujen ystäwien epärehellisyydestä laatiwat nyt hänen +sieluunsa semmoisen tuskan, jommoista ei hän siihen asti ollut wielä +ennen koskaan tuntenut. Hän nousi ylös ja niin siiwotonna kuin olikin +kohmelonsa tähden, lähti hän kumminkin käydä horjumaan kotiansa. + +Aina ei ollut nukkunut koko yönä, sillä hän oli lewottomana odottanut +miehensä kotiintuloa. Hän tuli wastaan surullisen hiljaisena, riisui +siiwottomat Mikon waatteet pois kuten ennenkin ja toimitti hänet maata. +Mutta sisällisen tuskan tähden ei Mikolle tullut unta ja kyynel +silmissä tunnusti hän nyt waimollensa, että hän oli wäärällä tiellä. Se +oli ensimäinen tunnustus hänen elämässään.--Aina ei ollut koskaan ennen +semmoista kuullut hänen suustansa; hän hyrähti itkemään, mutta nuot +kyyneleet eiwät olleet sortuneen elämän, waan lujan toiwon kyyneleitä. +Ne nousiwat sydämestä, joka oli niin monen ja pitkän synkeyden perästä +saanut kipinän waloa tuntea. Mikko lupasi parantaa pahat tapansa, ja +hänellä olikin todellinen tahto niin tehdä; mutta monta kowaa sai Aina +wielä kokea, sillä ennen pitkää ilmestyi noille hywille aikomisille +arwaamattomia esteitä. + +Mikko rupesi nyt wälttämään juoma=seuroja ja juomista niin paljon kuin +suinkin waan oli mahdollista. Mutta pian hawaitsi hän, että turmelus +olikin jo juurtunut niin sywäksi ettei hän woinutkaan sitä wastaan +seisoa. Hän kyllä wältti useat kiusaukset, mutta uusissa muodoissa ja +uusilla woimilla ryntäsiwät ne niin rajusti ja yhä uudistetuilla +hyökkäyksillä hänen kimppuunsa, että hän ehtimiseen horjahteli. Hän +katui, itki, huokasi ja--kuitenkin horjui!--Surulla huomasi hän nyt, +kuinka suuren wallan turmelus oli jo saanut, ja että hänen tilansa oli +nyt tullut juuri semmoiseksi kuin isä oli kirjeessään aawistanut--Mikko +oli kadottanut--tahdon woiman.-- + +Hän huomasi nyt selwästi, ettei woisi woittaa kiusaustaan ollessaan +nykyisellä asemallaan, jossa kymmeniä kiusauksia oli joka aika tarjona. +Sentähden sattui hänen mieleensä ajatus, että hän luopuisi wirastaan ja +pyytäisi isän ottamaan heidät takaisin tuohon kowaan entiseen kotiin. + + * * * * * + +Kowin surullinen aika oli sillä wälin ollut Perälässä. Katkerasti Juho +ja hänen waimonsa itkiwät nyt langennutta ja kadotettua poikaansa, +mutta Mikko wielä silloin ajatteli omaa korkeaa siwistystänsä ja +wanhempainsa siwistymättömyyttä, jotka muka joutawia suriwat. + +Ensin mietti Juho kirjoittaa uudestansa pojallensa, aikoen kirjeessään +kumota Mikon wäärät mielipiteet, mutta eipä hän siihen kyennytkään. +Toiwoton suru ja tuo poikansa lähettämä ylpeä ja kopea kirje, oliwat +surewan isän aiwan lannistaneet; hän tuntui mielestänsä nyt niin +pieneltä, halwalta, mitättömältä ja tuhmalta, ettei hän wanhemman +oikeudellakaan tohtinut siihen ryhtyä. + +64 Tahon woima. + +Murheellisella ja raskaalla mielellä ryhtyi Juho taas kowaan työhönsä, +waimonsa ja kotona olewien wanhempain lastensa kanssa. Mykkänä kantoi +ja kärsi hän elämän tuomaa kuormaa, ja jonkun ajan takaa rupesi +ilmestymään walkeita hiwuksia hänen muutoin niin mustaan tukkaansa. Ei +hän nyt enään jaksanut koskaan puhua, eikä kuulla puhuttawan Mikostansa, +sillä ne mieleen=johdatukset käwiwät pistoina haawoitettuun isän +sydämeen. Aina kun sattui puhe tulemaan tuosta surullisesta asiasta, +läksi Juho äänetönnä pois saapuwilta, ja mennessään kuultiin hänen +silloin raskaasti huokaawan. Mikko heitti kokonaan pois +kirjoittelemisen wanhemmilleen, sillä siihen sijaan kuin hänen olisi +pitänyt parantua, paatui ja närkästyi hän isänsä lähettämästä, hänen +parasta etuaan huolehtiwasta kirjeestä! Terweisten tuojat myös +harweniwat, sillä kyläläiset eiwät enään käyneetkään Mikon tykönä +kaupunki=matkoillansa. Milloin heitä wielä käwi, eipä Perälän Juhon +tarwinnutkaan enää kysyä, mitä sinne kuului, liiaksikin tarkkaanhan hän +jo itse tiesi, mitä Mikon kotiin kuului. + +Onnettomain wanhempien surua lisäsi paljon suru, joka nyt Ainankin +wanhassa kodissa wallitsi. Waikk'eiwät Wirtalan wanhukset koskaan +moittineet Perälän Juhoa eikä hänen waimoansa siitä, että Aina oli +Mikon tähden semmoiseen tilaan tullut, niin teki se heidän sydämellensä +kowin kipeää, kun he kumminkin tiesiwät heidän poikansa olewan syypään +Ainankin onnettomuuteen. + +Tuossa surussa ja murheessa pysyi Mikon äiti, Leena, nytkin wahwimpana; +hän ei wäsynyt eikä lakannut toiwomasta, sillä hän oli--äiti. "Se +poika=raukka on tullut pahoissa seuroissa wietellyksi ja turmelluksi; +kyllä hän wielä siitä toipuu ja parantaa elämänsä! tai Jumala toki +henno antaa niin paljon kyyneliä hukkaan wuotaa, kuin me olemme hänen +tähtensä wuodattaneet; wiimein toki tulee apu!" Tätä ja muuta semmoista +puhui Leena, kun hän sai pahoja uutisia. + +Noin kolme wuotta oli kulunut siitä, kun Mikko kirjoitti tuon mokoman +wastauksensa isälleen. Tuotiinpa silloin eräänä päiwänä Perälän Juholle +postista kirje, jonka hän heti tunti poikansa käsi=alaksi. Juho sen +nähtyään wawahti. Mitä kirjoittaa Mikko nyt? Onko hän kääntynyt jo +parempaan päin, onko hän jo hawainnut waarallisen ja hirweän tilansa +wai onko hän yhtä paatuneessa mielessä, yhtä sokeana ja yhtä +wiheliäisessä tilassa kuin ennenkin? oliwat kysymyksiä, jotka sähkön +nopeudella kulkiwat Juhon sydämessä. Hän ei woinut yksin kantaa sitä +kuormaa, että olisi itsekseen lukenut kirjeen, mutta hän nouti +waimonsa, jonka kanssa he sulkeusiwat kahden kammariin. Wapisewin käsin +awasi Judo sinetin ja alkoi lukea kirjettä, jonka sisältö oli seuraawa: + +"Rakkaat wanhempani! Häpeästä ja tuskasta punehtuneena täytyy minun +ruweta Teille kirjoittamaan. Monta kertaa olen jo yrittänyt sitä +tekemään, mutta kuitenkaan en ole woinut; nyt kuitenkin täytyy minun +woida, sillä omaatuntoani pakottaa ja polttaa kowin. Teillä on paha, +huono, kehno, langennut, kiittämätön, turmeltunut ja wiheliäinen poika, +jos minä pojan nimeä ensinkään Teiltä ansaitsen. Woi! minä olen +auttamattomasti hukassa! Olen jo jonkun ajan koettanut seisoa +turmelustani wastaan, mutta se on ollut kaikki turhaa, sillä synnin +himo on tullut minussa jo niin wäkewäksi, ett'en woi sitä enään +woittaa. Tahto minulla olisi siihen wäkewä, mutta ei ole woimaa sitä +täyttää. Nyt kyllä jo tunnen kauhistuksella, mihin waaraan olen itseni +syöstänyt; mutta woi--nyt on jo kaikki myöhästä, se tieto lisää waan +ehtimiseen tulta polttawaan omaantuntoon.--Minä ylönkatsoin Teidän +rakkaudesta ja wanhemman huolehtiwasta sydämestä lähteneet neuwonne ja +waroituksenne, jotka kolme wuotta takaperin kirjeessä minulle +lähetitte, mutta minä olin mielestäni oikeassa, niin suuri oli silloin +sokeuteni! Jospa silloin olisin ottanut rakkaista neuwoistanne waarin, +jospa silloin olisin totellut niitä, jospa olisin aikanaan ottanut +waariin waimoni alinomaiset ja oikeutetut ahkeroimiset parannuksekseni, +niin olisi nyt asiani paremmasti kuin owat, mutta ei, siihen olin liian +oppinut ja korskea; nyt kyllä näen ja tunnen että olin wäärässä, mutta +woi! nyt se on myöhäistä!--Minä olen jo puristanut Teidän, niinkuin +waimonikin sydämen kuiwaksi kyyneleistä! Itselläni olisi wielä +kyyneleitä, mutta ne owat woimattomat, niiltä puuttuu--tahdon woima. +Kaikki on mennyt, kaikki on hukassa! Mennyt on miehen arwo ja kunnia, +mennyt on waimoni ilo ja terweys, menetetty on wanhempien ilo ja toiwo +ja murhe ja kyyneleet owat saatetut sijaan. Menetetyt owat ystäwät ja +kaikki kunnialliset ihmiset, mutta polttawa omatuntoni ja wallallaan +olewa turmelukseni, ne waan pysywät; niitä en ole menettänyt.--Minä +rukoilen Teitä, antakaa minulle kaikki anteeksi! se on ainoa toiwoni ja +lohdutukseni tässä wiheliäisyydessä.--Kowa ja suuri on lankeemukseni, +mutta kowa on myös katumukseni ja häpeäni. Kirjeenne, johon niin +tylysti wastasin, ei ole kuitenkaan woinut koskaan mielestäni haihtua. +Keskelläkin elämän pauhinaa ja tuoksinaa, turmelukseni parhaassa +menossakin, soiwat aina waan Teidän waroittawat ja huolehtiwat sananne +sydämessäni. Minä koetin sokeudessani niitä tukeuttaa ja sainkin ne +tawasta waikenemaan, mutta uudella woimalla, uutena waroittawana sanana +heräsiwät ne aina uudestansa sielussani, ja tuo uudistus tuli aina +tiheämmin, ja wiimein ne saiwat minun seisahtumaan turmeluksen +juoksussani ja tässä minä nyt seison kiinni saatuna, mutta woimatonna +karistamaan päältäni niitä kahleita, joihin turmelus on minun kietonut! + +Woi, rakkaat wanhempani! Ei ole minulla enää kuin yksi toiwonsäde +jälellä. Kehtaanko, uskallanko, tohdinko sen Teille ilmoittaa? Täällä +on niin paljon wiettelijöitä, täällä on niin paljon tilaisuuksia, minä +en jaksa niitä wälttää ja wastaan seisoa, sillä himoni on tahtoani +wäkewämpi, ja minä aina lankeen. Woi rakas isä ja äiti! Antakaa +anteeksi kiittämättömän, kehnon poikanne rikokset! Unhottakaa kaikki +hänen pahuutensa ja häwyttömyytensä! Unhottakaa kaikki ne tuskat ja +kärsimiset, joita olette hänen tähtensä saaneet, ja----ottakaa +langennut, rikoksellinen, kurja ja wiheliäinen poikanne wielä kotianne +takaisi! Älkää Jumalan tähden kieltäkö minulta sitä, sillä se on ainoa +pelastukseni.--Tätä pyytää, toiwoo ja rukoilee nyt jo turmeluksensa +kauhistuksella tuntewa, mutta woimaton ja onneton poikanne.-- + Mikko". + +Juhon lukiessa tätä kirjettä, juoksiwat hänen silmistänsä kyyneleet +wirtana ja hänen koko ruumiinsa wapisi niin kowin, ett'ei kirje ollut +kädessä pysyä. Leena myös itki, mutta hänen kyyneleensä oliwat sekaisin +surun ja ilon kyyneleitä; hän suri poikansa onnetonta ja langennutta +elämää, mutta samassa tunti hän sydämessään sanomattoman ilon, kun +Mikko nyt katkerasti katui pahuuttansa. + +"Woi, hywä Jumala! Luepas wielä uudestaan se paikka! Woi kuinka minun +on nyt surullinen ja kuitenkin samassa hywä olla!--se, se kohta, lue se +uudestaan--niin, niin! Mikko katuu nyt--kuulitko, isä!? Mikko tulee nyt +warmaan paremmaksi ihmiseksi--Jumala on kuullut rukouksemme--woi, woi! +--Mikko paranee nyt!" saneli hätäillen tuo poikansa tähden paljon +kärsinyt äiti. + +Saatuansa kirjeen luetuksi, istui Juho äänetönnä, kyynelsilmissä, +silloinkin kun hänen waimonsa ikään kuin houriossa jo niin wilkkaasti +tunsi sydämessään Mikon paremman elämän tulewaisuutta. + +"Eihän sinun sowi, isä, olla nyt noin mykkänä ja surullisena. Mikkohan +nyt paranee, Mikko lakkaa juomasta, ja hän taas tulee kelpo=ihmiseksi, +ja meille tulee taas niin hywä ja helppo elämä, kun tiedämme että +poikamme on kunnon mies", koki Leena lohdutella, ja samassa hän piti +Juhon kädestä kiinni ja katsoi surewaa miestänsä niin lempeästi +silmiin. + +"Woi, kuinka mielelläni minä unhottaisin suruni ja olisin iloinen, kun +waan woisin. Uudet tiedot ja uudet tuskat lisääwät waan uutta tulta jo +paljon kärsineesen sydämeeni. Sen kyllä uskon, että Mikko nyt katuu +katkerasti; mutta surukseni huomaan, että ennustukseni on käynyt +toteen. Mikko on nyt jo--himojensa orja! Tahto hänellä nyt kyllä olisi +seisoa turmelusta wastaan, mutta ei ole woimaa sitä täyttää, ja +woimaton tahto ei paranna ihmistä--Jumalani! Hänellä ei ole enää tahdon +woimaa!" sanoi Juho epätoiwossaan. + +"Woi älä sano niin, isä! Älä heitä wielä toiwoasi, kaikki wielä woipi +muuttua hywäksi.--Me emme saa waipua epätoiwoon, emme saa heittää +Mikkoakaan tuohon kauheaan epäilykseen. Meidän pitää kokea lohduttaa, +auttaa ja tukea häntä niin paljon kuin waan woimme, sillä muutoin hän +saattaa nääntyä pian. Kenties hän saakin awustamme tahdon woimaa-- +Meidän pitää suostua hänen pyyntöönsä--meidän pitää ottaa Mikko +waimonsa kanssa kotiimme!" tuumaili ja pyyteli Leena. + +"Kuinka se käwisi laatuun, sillä he owat tottuneet hempeään +herras=elämään, ja semmoista ei ole waraa meillä heille antaa. Kowaa +työntekoa waatii jylhä korpi, jos mieli siitä on saada niukan +elatuksensa", sanoi Juho siihen. + +"Osasihan Mikko kyllä tehdä työtä ennen kotoa lähtöänsä, saattaisihan +hän wieläkin siihen tottua. Woi, woi!--olispa niin hywä, kun Mikko +olisi kotona ja tekisi työtä, eikä ryyppäisi.--Silloinhan sinunkin, +isä, olisi niin hywä kun sinulla olisi niin uljas työ=kumppani!" +kehoitti Leena miestänsä. + +"Sinulla on hywä toiwo ja uskallus, mutta minä epäilen yrityksen +onnistumista; sillä työn tekeminen unhotetaan paljon pikemmin kuin +opitaan. Ennenkuin siihen yritykseen ryhdymme, aion koettaa jotakin +muuta keinoa". + +"Mitä?" + +"Minä koetan wielä kirjoittaa Mikolle ja ohjata häntä; kukaties hän +woipi pysyä wirassaan ja siinäkin ollen luopua pois helma=synnistänsä! +Se olisi hänelle ja meille paljoa parempi ehto". + +"Tee niin, isä kulta, tee niin! Kenties, kenties--eipä tiedä, kuinka +käypi; saattaisipa niinkin käydä; hywä on niinkinpäin. Pää=asia on waan +se, että meidän pitää pelastaa poikamme perikadosta mistä hinnasta +hywänsä. Mutta sinä et saa, isä, wiiwytellä yhtään, waan kirjoita heti, +ett'ei se raukka nääntyisi!" sanoi toiwowa ja huolehtiwa äiti. "Ja +lupaatkos lukea minulle sen kirjeesi, sittenkun sen olet walmiiksi +saanut?" lisäsi hän wielä hetken äänettömyyden perästä.-- + +Juho lupasi sen ja ryhtyi heti kirjoittamaan wastausta, jossa hän +kehoitti poikaansa hartaasti Jumalalta apua rukoillen taistelemaan +turmelusta wastaan, jättämättä sitä paikkaa ja wirkaa, jossa hän oli; +sillä se oli Juhon mielestä kuitenkin parempi kuin palata +tottumattomaan, ahtaasen elämään köyhässä wanhassa kodissa. Lopuksi +pyysi hän wielä lempeästi, että Mikko taas tiheämmin kirjoittaisi +wanhemmillensa, tehden tarkkaa tiliä parannus=yrityksensä +onnistumisesta. + +Juhon lukiessa tätä kirjettä, jossa isän ankaruus oli isän lempeyden +kanssa yhdistetty, kuunteli Leena koko ajan suurella hartaudella. Sitte +hän nousi äkkiä ylös, tuli Juhon luo ja otti häntä kädestä kiinni, +katsoi häntä niin lempeästi ja luottawaisesti silmiin ja sanoi hänelle: +"woi, kun sinä, isä, olet wiisas; mutta eikö tuo sinun kirjeesi ole +liian kowa? Entäs jos se waan pahentaisi Mikon? Eikö käwisi laatuun +sitä wähän liewennellä, minä olen niin suuressa pelossa". + +"En ole kirjoittanut muuta kuin totuutta, ja awonainen, hereillä olewa +omatunto ei pahene totuudesta", wastasi hänelle Juho. + +"Sinä tuon paremmin tietänet kuin minä; minä olen niin typerä +käsittämään semmoisia asioita. Mutta sen minä waan soisin, että Mikko +wielä tulisi hywäksi. Tee sinä, isä, niinkuin tahdot, lähetä tuo kirje +tuommoisenaan!" sanoi taas siihen Leena. + +Kauwan aikaa ei nyt tarwinnutkaan odottaa wastausta, sillä jo +ensimmäisessä postissa tuli taas Mikolta kirje Perälään. Hän ei +ollutkaan, niinkuin äiti pelkäsi, suuttunut isän ankarista sanoista, +waan tunnusti nöyrästi wikansa ja lupasi wanhempainsa neuwon mukaan +koettaa taistella turmelusta wastaan, paikaltaan luopumatta, waikka +kyllä uudestaan ilmoitti, että se olisi ollut helpompi, jos olisi +saanut tulla takaisin wanhaan kotiinsa. + +"Nythän on warma asia, että Mikko paranee ja tulee jälleen kelpo +ihmiseksi. Woi, kuulitko sinä, isä, mitenkä hän kirjoitti?--Wiisaspa se +on, näemmä, Mikkokin, jos sinäkin, isä. Woi, woi kuinka mieleni on nyt +hywä, ja meille tulee nyt niin hupainen ja murheeton elämä", alotti +Leena puhumaan kirjeen lukemisen loputtua. + +"En minä asiaa wielä niin warmana pidä, sillä synti on ihmiseen +näppärämpi tarttumaan kuin luopumaan, ja aiwan eri=asia on jotain +luwata kuin täyttää", sanoi Juho epäilewästi, mutta kumminkin oli +hänenkin mielensä rauhallisempi nyt kuin Mikon wiime kirjettä +lukeissaan, jonka osoitti se seikka, ettei hänen ruumiinsa niin +wapisnut, eikä silmissään näkynyt kyyneleitä. Hänenkin sydämeensä oli +singahtanut toiwon säde epäilyksen läwitse, ja se säde oli jo +waikuttanut tuon lewollisuuden, jota hän ei ollut moneen aikaan saanut +nauttia surunsa tähden. + +Näin heränneet uudet toiwot wahwisti wielä Ainalta tullut kirje, jossa +hän suurella ilolla puhui miehensä perinjuurisesta kääntymyksestä. +"Mikko on nyt par'aikaa kaupunki=retkellä", lopetti hän. "Hän lähti +sinne tänä aamuna ja wahwa uskoni on, että hän tulee sieltä selwänä +miehenä. Woi kuinka hywä! Toiwokaamme joukonmiehissä, että Jumala +antaisi hänelle woimia pysymään hywässä aikomuksessansa! Olkaa +tuhatkertaa kiitetyt ja terweytetyt--Miniältänne". + +"Enkö minä sitä sanonut, isä", wirkkoi Leena Ainan kirjeen kuultuansa. + +"Jos hänen parannuksensa nojautuu oikeaan perustukseen niin hän +paranee, mutta muutoin ei. Toiwokaamme waan, että hän on käsittänyt +oikean pohjan parannukseensa, jonka nojalla hän woisi hyljätä +wahingollisen ja kadottawan paheensa!" sanoi Juho. + +Jonkun ajan kuluttua tuliwat Mikko ja Aina käymään Perälässä. Ei ikänä +liene wieraita sen sydämellisemmin wastaan=otettu. Kauwan syleiliwät +tulijat ja talon wanhukset toisiansa, ja Mikon nuorimmat sisarukset +kieppuiwat kilwan Mikon ja Ainan liepeissä, osoittaen iloansa miten +parhaiten taisiwat. Mikolla ja Ainalla oli tuliaisia, jaella lapsille, +kunkin sisaruksen ijän mukaisia kaluja ja makeisia, joista pienokaiset +suuresti iloitsiwat. Mikon kaswoista pian huomattiin, että joku häpeä +pimensi ja warjosti hänen ennen niin kirkkaita ja wiattomia kaswojansa, +mutta Aina oli niin hilpeän, iloisen ja toiwowan näköinen, waikka +entistä laihempi. Wiikon päiwät wiipyiwät he Perälässä, mutta muualla +kylässä kuin Wirtalassa eiwät he kuitenkaan wielä tahtoneet tällä +kertaa käydä. + +Usein sen wiikon ajalla oli wäliin Juho, wäliin Leena Mikon kanssa +kahdenkesken. Kyynelsilmissä puhuiwat wanhukset aina silloin Mikolle +ihmisen welwollisuuksista ja waroittiwat häntä siitä surkeasta +turmeluksesta, johon hän oli antanut itsensä maailman pahennuksien +wietellä. He kokiwat oikeen liikuttawasti kuwata hänelle sitä suurta +sydämen kipua, murhetta ja tuskaa, jonka hän oli heidän päällensä +saattanut, ja sitä harmia ja sääliä, jonka hänen lankeemuksensa oli +kaikissa kunnollisissa ihmisissä herättänyt. Erittäinkin Juho oli +ahkera tuossa toimessa, sillä hänen järkewä mielikuwituksensa katsoi +wieläkin jollakin epäilyksellä tulewaisuuteen, jos kohtakin nykyiset +suhteet antoiwat parempia toiweita. Mikko ei koettanutkaan ollenkaan +puolustaa itseänsä, waan häpeällä ja wesissäsilmin tunnusti hän +rikoksensa ja lupasi lujasti sotia pahaa wastaan; ja tuo katumus ja +parannuksen aikomus--ne antoiwat niin paljon toiwoa wanhempien +sydämiin. + +Aina oli koko wiikon iloinen kuin lapsi, ja näyttipä siltä, kuin +hänelle olisi alkanut aiwan toinen ja toiworikkaampi elämä. Hänenkin +kanssaan puheliwat wanhukset kahdenkesken ja neuwoiwat häntä kaikin +tawoin sowittamaan elämänsä niin, että se tulisi Mikon pelastukseksi. +Juho pyysi miniänsä eteenkinpäin jatkamaan kirjeenwaihtoansa, niin +usein kuin waan taitaisi. + +Piampa oli se wiikko kulunut loppuun, ja Mikon ja Ainan lähdön aika +lähestyi. Kaikki hyöriwät iloisina matkan puuhassa. Lapset pyöriwät ja +hyppiwät iloisina jokaisen ympärillä, halailiwat wuoroon Mikkoa, +wuoroon Ainaa, jotka nyt oliwat juuri lähtemäisillään. Nyt matkustajat +ottiwat kaikilta jäähywäiset ja pian oliwat he nousneet ajoneuwoihinsa, +ja niin he lähtiwät toisen kerran Perälästä. Koko talonwäki näytti +olewan hywällä mielellä; Juho yksin waan ei näyttänyt nytkään jaksawan +olla oikein iloinen. Niinkuin nuoren pariskunnan ensimmäiselläkin +lähdöllä, jäi Juho nytkin seisomaan yksin kujalle, jota hän kauwan +katsoi synkästi heidän jälkeensä sittenkin wielä, kun he jo aikoja +oliwat näkymättömiin kadonneet. + +Kului taas joku aika--niin tuli taas Perälään tietoja Mikosta. + +"Rakkaat wanhempani!" kirjoitti Aina, "tänne ei kuulu juuri mitään +erinomaisen pahaa, Mikko waan taas yhden kerran joutui entiseen +wikaansa! Kumminkin oli se ensimäinen kerta, sittenkuin hän rupesi +katumaan kauheaa elämäänsä. Minun toiwoni on, että hän siitä jälleen +toipuu, sillä hän tuli siihen hirweästi wietellyksi, ja hän katuu sitä +katkerasti. Waikka näin järjellisesti koetan asiasta ajatella ja +tulewaisuuttamme hywäksi ja onnelliseksi toiwoa, on kuitenkin kauhea +pelko wäliin minun saawuttanut, niin että joka luunsolmuni wapisee. +Joskos hän rupeaisi--woi, herra Jumala!--kauhea on ajatellakaan--jos +hän rupeaisi taas uudestansa--juomaan, jos ei hän woisikaan seisoa +helmasyntiänsä wastaan--silloin olisimme hukassa.--Kuitenkaan en luulisi +teillä olewan syytä kowin pahaksenne panna, sillä nämät owat waan minun +paljaita mielikuwituksiani, joiden en ensinkään soisi toteuntuwan ja +jotka saisiwat yhtä nopeasti tyhjäksi rauweta, kuin ne owat mielessäni +syntyneetkin. Kaikki tuo pelkoni saattaisikin olla yhtä tyhjän +kanssa. Toiwokaamme että tuo oli waan myrskyn jälkipuuska,-- +toiwokaamme niin, niin meidän on kaikkien helpompi olla! Olkaa +terweytetty puoleksi toiwowalta ja puoleksi pelkääwältä + Miniältänne". + +Kirjeen luettua jäi Juho mykäksi ja surullisen näköiseksi. + +"Mitä sinä nyt, isä, ajattelet?" kysyi häneltä Leena wihdoin. + +"Merrassa on reikä", sanoi Juho alakuloisesti ja tirkisteli eteensä +yhtä suoraan. + +"Saattaisihan tuo olla waan sattumus, sillä wanha synti lähtee +ihmisestä hitaasti", lohdutteli häntä Leena. + +"Jospa se niin olisi, jospa se olisi ollut wiimeinen kerta!" sanoi Juho +synkästi ja huokasi sywään. + +Leena ei hennonut enempää häiritä hänen umpimielisyyttään. + +Juho kirjoitti paikalla pojallensa seuraawan kirjeen: + +"Muistossani aina pysywä poikani! Warmasta lähteestä olen kuullut, että +jo taas olet langennut--näin pian ja niin hartaan katumuksen, +omantunnon waiwain ja niin hywäin lupausten jälkeen! Oliko se joku +heikkous, wai wapatahtoinen synnin palwelus? Oliko kiusaus niin wäkewä +ja wiettelys niin woimallinen, ett'et woinut niitä wastustaa, wai +teitkö sen mielitietysti? Woi, poika rukka! Älä tee leikkiä synnin +kanssa. Walwo tarkoin tapojasi, sillä ne saattawat sinulle antaa elämän +taikka--kuoleman, ja elämäsi ohjaushan on aiwan omassa wallassasi eikä +kenenkään muun. Mikä suuri ja kallis walitsemis=oikeus on kumminkin +ihmiselle annettu tässä maailmassa: walita elämä taikka kuolema, kunnia +tai häpeä, onni tai onnettomuus; ja kaikki nuot saatetaan saada ajassa +ja--ijankaikkisuudessa!--Ajattele tätä, rakas poikani!--Minä tiedän, +että katkerasti kadut taas lankeemustasi, mutta myöhäinen on katumus +kuoleman hetkellä. Sinä olet jo saanut maistaa elämän helwetin +esimakua, kärsiessäsi kowia omantunnon waiwoja. Mitä hywää luulet +olewan itsellesi ja muille, että niitä alituisesti päällesi wedät? Eikö +ihmisen olisi parempi olla iloisella mielellä ja puhtaalla +omallatunnolla Jumalan ja ihmisten edessä? Eikö olisi parempi nauttia +ihmisten kunnioitusta ja ystäwyyttä, kuin pilkkaa ja ylönkatsetta?--Elä +anna himollesi pienintäkään waltaa, taikka se tekee sinusta kokonaan-- +orjansa ja ryöstää sinulta kaiken tahdon woiman, ja silloin on kaikki +myöhäistä.--Älä, hywä poikani, rewi enään uudestaan auki niitä +sydäntemme haawoja, jotka jo hywästä toiwosta oliwat umpeen +paranemaisillansa. Jos ne tulewat uudestaan auki lyödyiksi, niin ne +tulewat--hirmuisiksi; kuka woisi ne silloin kantaa?--Toiwoni wielä +kumminkin on, että tuo oli waan turmeluksesi jälki=puuska, joka sai +sinun waan hetkeksi horjahtamaan, ja että sinä tuota opit täst'edes +tarkemmasti ja ankarammasti walwomaan itseäsi ja woittamaan waarallisen +wihollisesi. + +Nyt lopetan tämän yksinkertaisen kirjeeni toiwolla, että Jumala antaisi +sinulle woimia seisomaan wihollistasi wastaan, ett'ei minun enään +koskaan tarwitsisi sinusta senlaista kuulla!--Isäsi". + +Tätä kirjettä lukiessaan Mikko itki, katui ja--horjui; ruumiinko +puolesta?--molempien, sielun ja ruumiin puolesta, sielun puolesta +sentähden, kun hän ei ollut woinut pitää lupaustansa, eikä woinut +wieroittaa itseänsä pois siitä synnin turmeluksesta, jonka pauloihin +hän niin sywälle oli kietountunut. Hän näki nyt itsensä woimattomaksi +täyttämään niitä hywiä lupauksiaan, joilla hän oli sytyttänyt niin +paljon toiwoa waimonsa, wanhempiensa ja muiden kunnon ihmisien +sydämiin. Hän näki nyt edessään kaksinkerroin menetetyn kunniansa +mitättömyyden, kaksinkertaisen ihmisten kammon ja kauhun, kaksinkerroin +uudistetut ja lyödyt haawat wanhempiensa ja waimonsa sydämissä, +moninkertaisesti takaisin palanneen turmeluksensa; nuot tiedot ja +tunnot saattiwat Mikon sielun kowempaan tuskaan, kipeämpiin omantunnon +waiwoihin, kuin koskaan ennen.--Ruumiin puolesta hän taas horjui +sentähden, kun hän oli tälläkin kerralla parast'aikaa--pöhnässä, jotta +hänellä oli wielä tuoreena todistuksena sisällisestä woimattomuudestaan +ja joka lisäsi suuresti hänen sisällistä tuskaansa. + +Mikko olikin jo niin suuresti joutunut toisen kerran himojensa waltaan, +että hän oli jo aiwan myötäänsä juowuksissa, ennenkun hän ennätti tuon +wiimeisen isänsä kirjeen saada ja niin hänen wiimeisensä oli tullut +pahemmaksi kuin ensimäisensä. + +Aina ei enään kirjoittanutkaan Perälään Mikon kauheasta tilasta, eikä +hän olisi sitä woinutkaan tehdä tarkalleen, sillä nuot Mikon +lankeamiset oliwat niin tiheät, että joka päiwä olisi tarwinnut laittaa +kirje menemään. Aina kärsei kowaa tuskaansa yksin ja koki kaikki tehdä +miehensä pelastukseksi. Hän itki ja rukoili miestänsä Jumalan tähden +luopumaan pois tuosta tuomion tuottawasta paheestaan, ja wäliin he +itkiwät yhdessä, jolloin Mikko aina teki pyhiä lupauksia, mutta ne +meniwät aina tyhjiksi, sillä hänellä ei ollut woimaa niitä täyttää. +Yhtähywin nuot lupaukset antoiwat aina hiukan toiwoa raskaasti +kärsiwälle elämän kumppanille. + +Näin kului lähes puoli wuotta, jona aikana Peräläiset eiwät saaneet +minkäänlaista tietoa Mikosta. Wiimein loppui Ainalta kaikki toiwo, ja +tuskassaan kirjoitti hän kirjeen; jossa peittämättä ilmoitti Mikon +wanhemmille totuuden koko sen surkeudessa. + +Samaan aikaan, kun Aina tuon kirjeensä kokoon pani, kirjoitti Mikkokin +kauheoissa omantunnon waiwoissa isällensä; mutta kumpikaan ei tiennyt +toisensa teosta mitään, sillä he kokiwat huolellisesti salata sitä +toisiltansa. + +"Rakkaat wanhempani!" kirjoitti Mikko. "Minä olen mennyt mies. Ei ole +minussa enään mitään hywää jäljellä. Kuta enemmän minä koetan sotia +wihollistani wastaan, sitä woimallisemmaksi hän käypi ja sitä suuremman +woiton saapi hän minusta. Woi, rakkaat wanhempani! minun lankeemukseni +on kauhea ja suuri--auttamaton ja warma perikatoni on aiwan lähellä. +Minä kyllä usein lupaan, aion ja--wannonkin parantaa elämääni, mutta +wähän ajan takaa nuot kaikki owat yhtä löyhiä, kuin ne oliwat lujia +niitä tehdessäni, ja niin owat kaikki lupaukseni olleet--turhia! Minä +en woi menettää enään mitään, sillä minulla ei ole mitään menettämistä, +ja minä en toiwo enään mitään, sillä minulla ei ole mitään toiwomista; +kaikki on kadotettu, kaikki on menetetty, ja kauhistuen, hirmustuen +odotan minä waan sitä hetkeä, jolloin kirottu elämäni sammuu ... ei, +ei, se silloin wasta alkaa paljon hirmuisemmassa muodossa--kauhea on +sitä ajatella! + +Woi, rakas isä! Jospa Te olisitte meidät ottanut kotiinne, silloin kun +minä pyysin, kenties minä olisin silloin wielä woinut jotain tehdä +elämäni parannukseksi, kenties olisi minulla ollut wielä woimaa siihen +Teidän katsantonne alla, kenties ei meidän yhdenkään tilamme olisi +tämmöinen, kuin se nyt meillä itse kullakin on. Mutta Te ette tietänyt +ettekä tuntenut minua niin huonoksi, kehnoksi, ja heikoksi, kuin minä +todella olin; siis ei ole minulla yhtään syytä Teitä nurkua, wika on +kaikki yksinään minun. Kenties woisin wieläkin tulla ihmiseksi, jos +olisin siellä wanhassa kodissa, poissa alituisten wiettelysten seasta, +Teidän katsantonne alla, sillä en wieläkään ole tahtoani kadottanut, +ainoastaan woima sitä täyttää on mennyt minulta. Mutta minulla ei ole +enään oikeutta pyytää Teiltä sitä; Teillä waan on oikeus hyljätä, +kirota ja tyköänne pois sysätä onneton, kiittämätön ja läpiturmeltunut +poikanne--Mikko". + +Aina lähetti kirjeensä Perälään asiamiehen kautta, ja Mikko postissa. +Sattumus teki sen, että kirjeet tuliwat yht'aikaa ukon käteen. +Tawallisuuden mukaan laski Juho waimonsa kamariin, kuulemaan kirjeitten +sisältöä; sillä hän heti tunsi käsi=alat. Mutta kohta ensi silmäyksellä +hän waaleni. Ensimäisistä riwistä huomasi hän Ainan kirjeestä sen, jota +hän salaisesti oli kauwan pelännyt. Hänen ruumiinsa rupesi wapisemaan, +mutta yhtäkaikki luki hän surullisesti sointuwalla ja sortuneella +äänellä, molempien kirjeitten sisällön. Hänen silmiinsä ei nousnut nyt +yhtään kyyneltä, sillä hän tunti sydämessään niin sanomatonta surua ja +tuskaa, että siinä helteessä täytyi kaikkien nesteiden kuiwua. Hän ei +kyennyt puhumaan yhtään sanaa, waan mykkänä katsoa tuijotti yhteen ja +samaan paikkaan lakkaamatta, ja hänen silmänsä kiilsiwät niin oudosti, +kuin ne olisiwat olleet lasittuneet. Leenakaan ei saanut suuhunsa muita +sanoja kuin ainoastaan yhtämittaa sanoi: "woi, woi! woi, hywä Jumala!" +Hän ei hennonut häiritä miestänsä, sillä hän selwästi näki, että Juho +raukka nyt oli sanomattomassa tuskassa. Häpeäkin kaiwoi wähän Leenaa, +kun hän näki, että kaikki hänen äidinrakkaudesta lähteneet hywät +toiweensa oliwat tyhjiin rauwenneet. + +"Tuo minulle kylmää wettä!" sanoi Juho wiimein, kolkosti kuin haudasta; +sydän oli helteestä liiaksi kuiwunut, se halusi kostuketta ja +jäähdykettä. + +Leena riensi heti noutamaan wettä, jota Juho joi useampia siemauksia, +ja lopulla hän jäähdytteli polttawaa otsaansa. + +Sitten hän laskeutui wuoteellensa. Ruumis ei jaksanut sortumatta kestää +sitä kauheaa tuskaa, joka sielua waiwasi.--Nyt wasta Leenalle huolta +tuli: murhe pojasta, huoli ja pelko miehestään, josko hänen piti nähdä +sekin, että hänen rakas elämänkumppaninsa sortuisi ennen aikojansa +elämän raskaan kuorman alle. Hän koki kaikin tawoin hoitaa ja helliä +wuoteelle waipunutta miestänsä: hän koetteli hänen polttawaa otsaansa +ja muutteli paksuja kylmiä kääreitä miehensä hehkuwan pään ympäri. +Wuorokauden päästä olikin Juho wähän parempi, ja Leena sai uutta +rohkeutta ja toiwoa. Hän woi jo ruweta puhelemaan Juhollensa, kuu näki, +että hän rupeaa paremmin woimaan, ja nuot puheet tarkoittiwat aina yhtä +ja samaa, nimittäin Mikon ja Ainan kotiin=ottamista. + +"Pahahan se on, kowin paha, kun tuo poika=rukka tuli noin onnettomaksi; +mutta me emme saa häntä heittää wielä nytkään auttamatta, sillä hän on +meidän lapsemme wielä sittenkin. Meidän welwollisuutemme on kokea +auttaa häntä ylös siitä tahrasta, johon hän on itsensä upottanut, ja +toiwoamme emme saa wielä nytkään heittää.--Meidän pitää ottaa heidät +kotiimme; mitä sitten, jos wirka jääkin, kunhan waan Mikko pelastuu. Ja +Aina raukka sitten; eihän hän woi yksinänsä kantaa raskasta kuormaansa; +hän nääntyy sen alle, mutta täällä me woisimme olla hänelle apuna ja +lohdutuksena", ja monta muuta semmoista puhetta puheli Leena sairasta +miestään hoitaessaan. + +Waikka Juho oli sairautensa ja murheensa tähden jotenkin umpimielinen +ja harwa=puheinen, jonkatähden ei hän useinkaan wastannut waimonsa +puheisin juuri paljon mitään, ei Leena kuitenkaan heittänyt +puhelemistansa ja keinottelemistansa Mikon ja Ainan kotia=ottamisesta, +niin että Juhon wiimein ei auttanut muu, kuin siihen suostuminen. Sen +kuultuansa tuli Leena niin hywille mielin, että hän ilossaan kawahti +Juhollensa kaulaan ja sanoi: "woi, isä=kulta, kuinka minun nyt on hywä +olla! Kyllä Jumalan awulla woimme tässä elää, jos hekin meille tulewat. +Ja Mikko täällä tulee toiseksi ihmiseksi.--Onhan hänen omatuntonsa +wielä hereillä, sen kuulin hänen kirjeestänsä, ja kun me tuemme ja +wahwistamme häntä hywässä aikomuksessansa, niin hän woittaa häijyn +kiusauksensa--usko waan minua, isä! niin se käypi; ja Ainankin elämä +tulee silloin niin helpoksi ja keweäksi". + +"Jos waan et olisi liian aikaisin hywilläsi. Me emme saata heitä ottaa +kotiimme, kuin yhdellä ehdolla, ja jos eiwät he siihen suostu, niin..." + +"Älä sano enään, isä, enempää!" sanoi Leena, keskeyttäen miehensä +lauseen. "Mikä ehto se sitten olisi? sanopa se kohta!" + +"Se, jonka olen jo ennenkin sanonut: heidän pitää ruweta tekemään-- +työtä". + +"Eikö sen pahempaa! Niinkö sinä, isä, luulettelet, että hätääntynyt +omatunto walitsee ehtoja? Ei, sitä se ei tee, waan hän suostuu ilman +ehdotta waikka mihin, josta se luulee wähänkään olewan tukea ja +lohdutusta hädällensä. He suostuwat waikka mihin, kunhan waan pääsewät +tänne, usko pois!" + +"Aina ei ole koskaan wirkannut sanaakaan kotiintulosta". + +"Hän ei ole uskaltanut. Minä tiedän, että Aina tekee waikka mitä, +miehensä pelastukseksi; luulenpa niinkin, ett'ei Mikko ole Ainalle +puhunut mitään, että hän on niitä keinoja ajatellut ja toiminut, hän ei +ole kehdannut ilmoittaa aikeitansa kärsiwälle waimollensa. Siinä syy, +jonkatähden ei Aina ole mitään wirkkanut heidän tänne tulostaan", +selitti Leena innokkaasti. + +"Saattaisipa niinkin olla". + +"Niin se on aiwankin warmaan. Mutta me emme saa witkastella, meidän +pitää heti ryhtyä toimiin, kutsumaan heidät kotiimme; sillä joka hetki +on kallis. Hätääntynyt ja kowin pinnistetty omatunto saattaa pian +horjahtaa waarallisiin tekoihin, ja silloin on kaikki apu myöhäistä.-- +Sinun pitää, isä, heti kirjoittaa heille ja kutsua heidät kotiin, sen +parempi, jota pikemmin! Kyllä sinä tiedät, isä, miten kirjoittaa pitää, +sillä sinä olet niin wiisas; mutta älä heille kowin kowasti kirjoita, +sillä heillä on jo kylläksi kuormaa", jatkoi Leena. + +Juho lupasi waimollensa noudattaa hänen lempeitä ohjelmiaan ja pani +heti kirjeen kokoon. + +"Onneton, mutta minulle aina rakas poikani!" kirjoitti hän. "Minä kadun +nyt jo, kun en myöntynyt ensimmäiseen pyyntöösi, päästäksenne tänne +meille takaisin. En tuntenut wielä sinun suurta woimattomuuttasi, +seisomaan turmelusta wastaan ja sentähden luulin asian käywän laatuun +teille soweliaammalla tawalla. Tulkaa siis nyt tänne mitä pikemmin! +Yksi ehto minulla on kuitenkin, ennenkun annan lupaukseni. Kowat owat +korwet ja kankaat Perälässä; ne eiwät anna leipää työttömille käsille. +Saatatteko heittää hempeän herras=elämänne ja muuttaa tähän kowaan +kotiin? Saatatteko heittää pehmeän, lämpymän ja pitkä=unisen +höyhenwuoteenne ja nousta aamulla aikaisin, mennäksenne muiden muassa +kowan korwen rintaan, otellaksenne ja taistellaksenne siellä kaiken +päiwän? Woitko heittää hienot ja pehmeät waatteesi pois päältäsi ja +pukea yllesi karkeat työ=waatteet, jotka kestäwät rynnistellä +työnrinnassa? Jos arwelette woiwanne tähän suostua, niin asia ei siis +tarwitse sen pitempää keskustelua eikä kirjeenwaihtoa, waan tulla +saatte, koska waan itse haluatte". + + * * * * * + +Eräänä päiwänä syyskuun iltana pysähtyiwät ajoneuwot Perälän porrasten +eteen. Wäki oli juuri illallisella, ja pärewalkea paloi pihdissä, +walaisemassa raskaassa työssä wäsyneiden ihmisten wiimeistä päiwän +tointa, nimittäin waiwautuneen ruumiin jälleen wahwistamista. Kun +illastelijat kuuliwat kartanolta kärryn ratinaa ja hewosen jalkojen +kopinaa, oudostutti se heitä, sillä Perälä oli siksi syrjässä, ett'ei +siellä juuri usein matkustawaisia käynyt, semminkään sulan aikana. +Uteliaisuudella katseli wäki owea kohden, kun kopina alkoi kuulua +porstuasta, owi aukesi ja sisään astui Mikko Ainan kanssa! Heti +paikalla hyppäsiwät Juho ja Leena ylös pöydästä ja riensiwät tulijoita +wastaan. Juho tarttui Mikkoon ja Leena Ainaan syliksi, ja he +puristeliwat toisiaan niin hellästi ja rakkaasti--tuhlaajapoika oli nyt +palannut isän kotiin. Ei kukaan heistä puhunut paljoa, mutta kyyneleet +oli jokaisen silmissä. + +"On minulla wielä wähän tahdon woimaa, isä; minä olen hyljännyt kaikki, +saawuttaakseni yhtä", sanoi Mikko wiimein hiljaa. Juho ymmärsi, mitä +tuo Mikon lause sisälsi. + +"Jospa Jumala sen soisi, että pääsisit woittajana taistelosta", sanoi +hän ja hillitsemätön kyynel=parwi walui hänen kowettuneita kaswojansa +alas. Kun ensimmäiset tunteet ja liikutukset oliwat siwu menneet, +terwehti Juho Ainaa ja Leena Mikkoa; molemmat pyysiwät tulokkaita +olemaan terwetulleita. Nuoremmat weljet ja sisaret hyppeliwät Mikon ja +Ainan ympärillä ja hokiwat: "Mikko, Mikko, Aina, Aina!" Lapset eiwät +wiattomuudessaan tienneet, mitä haawoja elämän myrskyt oliwat heidän +wanhempiensa ja tulleitten wieraitten sydämmiin iskeneet, eiwätkä sitä, +että noita haawoja nytkin parast'aikaa kowin poltti ja kihelmöitsi. + +Toiwuttuaan ensi häiriöstään, hääräsi, hyöri Leena taas tawallisella +hilpeydellään. Hän toimitti waatteita pois Ainan päältä ja heidän +kapineitaan sisälle. + +"Woi, woi! Hywäpä oli, kun tulitte toki! Kyllä me täällä toimeen +tulemme, ja Jumalan awulla luulen kaikki asiat hywäksi kääntywän. Onhan +Jumala siunannut työmme, että täälläkin elämme. Nythän on niin hauska, +kun Mikkokin on kotona ja Ainankin saamme aina kotona pitää! Woi kuinka +sinä, Aina raukka, olet laiha, mutta kyllä sinä täällä hywillä +laitumilla kostut, sen takaan", puheli Leena pyöriessään, koettaen +leikkiäkin sekaan panna. + +Sitten laittoi hän mieluisille wieraillensa illalliseksi parasta mitä +talossa löytyi ja wei heidät syömään. Kun wieraat söiwät, istui hän +koko syönti=ajan heidän wieressänsä ja koki kaikin tawoin wirkistää +heidän murheellisen ja alakuloisen näköisiä mieliänsä. + +"Niin on, äiti=kulta, käynyt; puhtaana lähti poikanne kotoanne-- +turmeltuneena palasi hän takaisin", sanoi Mikko, ja kyyneleet +walahtiwat hänen silmistänsä. + +"Niin on käynyt, poika=rukka, mutta älä niitä enään muistele; ne pitää +meidän kaikkien unhottaa ja tästä puoleenhan me rupeamme elämään uutta, +parempaa elämää ja tulemme kaikin paremmiksi ihmisiksi. Et saa luulla, +että minä wihaan sinua, Mikko. Kaukana siitä; minä rakastan sinua +ainaisella äidin rakkaudella ja säälin sinun raskaita omantuntosi +waiwoja", lohdutteli Leena. + +Wieraat eiwät syöneet paljon, sillä heidän sydämmensä oli jotakin muuta +niin täynnä, ett'ei ruoka maistanut. + +Sitten laittoi Leena wieraille wuoteen erityiseen kamariin ja kehoitti +heitä makaaman, joka olikin heille hywin tarpeesen, sillä he oliwat +murheesta ja matkasta kowin wäsyksissä. + +Kun Leena aamulla heräsi, näkyi nawetasta walkea. "Hywä Jumala! miksikä +nyt on nawetassa walkea? Onkohan siellä jotain waaraa, wai onko walkea +irti?--mitähän nyt on kello?" hätäili emäntä myös jo walweella olewalle +miehellensä. + +"Kello löi neljä, juuri kun heräsin", sanoi Juho. + +Leena puki kiireesti päällensä ja meni tupaan. Siellä oli uusi ihme: +walkea palaa lekotti iloisesti takassa ja aiwan ihan outo mies weisteli +paitahihasillaan joitakin tarwepuita takkawalkean walossa! Leena koki +hieroa silmiänsä ja katsoa tirkistellä; mutta jos kuinkakin hän olisi +pinnistänyt näkö=aistiansa, hän ei waan tuntenut tuota outoa ja +aikaista työn tekijää. Hän meni katsomaan tytärtensä wuoteelle, +olisiwatko he menneet nawettaan; mutta ei--he makasiwat kaikki makeaa +untansa. Leena ei tiennyt, mitä hänen oikein piti ajatella, eikä hän +kehdannut oudolta työntekijältä mitään kysyä. + +"Hywä Jumala! onkohan nawetassa walkea irti, kun sieltä walkea näkyy ja +tytötkin wielä nukkuwat?" äännähti hän wiimein hätäyksissään. + +"Ei nawetassa ole mitään waaraa", sanoi outo. + +"Mutta, kah kummaa! No, mitenkä se nyt oikein on? tuo äänihän oli niin +tuttua; onkohan se--Mikko?" + +"Niin olen, äiti", kuului wastaus. + +"No, mitenkä Jumalan tähden sinä nyt olet niin äkkiä muuttunut?" + +Mikko waan naurahti, sanaakaan wirkkamatta. + +"Ja kuka Herran tähden siellä nawetassa sitten on?" kysyi Leena taas. + +"Siellä on Aina". + +"Aina?" + +"Niin". + +Leena ei tahtonut sen enempää nähdä eikä kuulla. Hän juoksahti heti +kamariin ja kertoi Juholle kaikki, mitä oli nähnyt ja kuullut. + +"Enhän minä toki niin ollut waatinut", sanoi Juho. Hän puki kiireesti +päällensä ja riensi Leenan kansa tupaan. Samalla tuli Ainakin nawetasta +sinne ja hän oli niin iloisen näköinen. + +"Enhän minä niin kowaa orjuutta tahtonut; minä poloinen kirjoitin +teille liika kowasti", sanoi Juho. + +"Woi, isä! Ette te ole liika kowasti kirjottanut. Liiankin hellästi te +olette pidellyt kiittämätöntä poikaanne. Minä olen hywin kiitollinen +sydämmessäni siitä, kun olette ottanut minun wielä kotiinne ja +suojaanne, jota en olisi ensinkään ansainnut. Minä tahdon tehdä työtä +aamusta iltaan ja hywä on, kun olen siihen lapsuudesta oppinut. Minä +tahdon woittaa wielä paljon, isä; mutta työttömillä käsillä en minä +tahdo missään tapauksessa ruweta syömään teidän hikiänne ja +kyyneleitänne", sanoi Mikko ja katsoi häntä wäliin arasti silmiin. + +"Ette te tiedäkään, miten meidän sisälliset asiamme oikein owat olleet. +Kauwan jo, ennenkun asioista meille mitään kirjoitittekaan, istuimme +usein kahden ja puhuimme toisillemme salaisia toiweitamme, että muuta +neuwoa ei ole pelastukseksemme, kuin että pääsisimme tänne teidän +tykönne, jossa tahtoisimme tehdä työtä niin paljon kuin woisimme. Kun +sitten teidän kirjeenne oli tullut, toi Mikko sen minulle. Minä +oudostuin heti hänen katsantoaan, sillä moneen aikaan en ollut nähnyt +mitään ilon merkkiä hänen kowoissansa, mutta selwästi hawaitsin nyt +niistä kirkkaan paisteen. 'Lue tuo!' sanoi hän ja ojensi kirjeenne. +Minä huomasin heti, että se oli teiltä. Henkeäni ahdisti. Minä lu'in ja +ja jota enemmän minä lu'in, sitä enemmän helpottui hengitykseni ja +näköni kirkastui. Kun olin kirjeen loppuun lukenut, hyrskähdin minä +itkuun, mutta se oli nyt niin sanomattoman keweää, sillä toiwon säde +oli taas lentänyt sydämmeeni. Minä tartuin Mikkoon syliksi, ja Mikko +hywin ymmärsi, mitä minun sydämmessäni liikkui. Hän tarttui minuun +wuoronsa syliksi ja myös itki. Siinä sitten kauwan aikaa itkeä +nyyhkytimme sanaakaan sanomatta, mutta kummankin sydän puhui niin +paljon, ja me ymmärsimme hywin toisemme ja me tunsimme sillä hetkellä +sanomatonta autuutta, sillä se kieli, jota sydämmemme puhuiwat, oli-- +toiwon kieltä.--Tahdon huomauttaa teitä, että tuon autuaallisen tunteen +oli meissä herättänyt juuri teidän kirjeenne, ja te luulette, että +olette meille liian kowasti kirjoittanut. Siis työntekomme ei ole +meille mitään päällepanemaanne orjuutta, waan kauan mietitty +welwollisuutemme, jota täytämme ilolla ja jota pidämme ainoana +mahdollisena keinona pelastukseemme", ehätti Aina siihen selittämään. + +"Totta puhuu Aina; niin asiat owat totuudessa", sanoi Mikko siihen. + +"No, mutta mistä Herran tähden te olette nuot työwaatteet saaneet?" +kysyi Leena. + +"Kuulkaahan nyt! heti kun saimme teidän wiimeisen kirjeenne, rupesimme +toimeen. Mikko meni ja haki wirka=eron. Minä rupesin heti hankkimaan ja +tekemään työ=waatteita; ne oliwat meidän muassamme tänne tullessamme, +ja aamulla ylösnoustuamme puimme ne päällemme, että paikalla +kykeneisimme työhön ryhtymään", selitti Aina. + +"Woipa kaikkea tässä maailmassa! Nyt minä wasta huomaan, minkätähden en +minä kohta Mikkoa tuntenut, kun tupaan tulin. Hänelläkin on, näenmä, +työ=waatteet yllänsä ja mihin lienewätkään herras=nutut nyt joutuneet? +Mutta wielä on sittenkin Mikossa niin käsittämättömän outoa, joka tekee +hänen wielä lähes tuntemattomaksi--woi, totta maarian! hänellä ei +olekaan, näenmä, sitä isoa--partaa, joka peitti puolen kaswoista!" +puheli Leena, ja Mikko nosti päätänsä, katsahti äitiänsä silmiin ja +naurahti. + +Kun aamu oli niin kulunut, että emännän piti einettä toimittaa, laittoi +hän kamariin ruoan Mikolle ja Ainalle erilleen ja käski heitä sinne +syömään. + +"Ei kertaakaan muuta, kuin tawallista perheen ruokaa", sanoi Mikko ja +astui muun wäen kanssa wankasti pöytään. + +"Me olemme sen jo ennen päättäneet, ett'emme kerrassaan syö +eri=ruokia", sanoi Aina ja seurasi muita. + +"No, mutta tämäkään kerta edes!" intteli Leena. + +"Ei tätä eikä muuta kertaa", sanoi Mikko lujasti. + +"Woi, hywäinen aika!" sanoi Leena ja jäi awossa suin katsomaan noita +herroista äkkiä urheoiksi talonpojiksi muuttuneita ja tällä kerralla +uppiniskaisia wieraitansa. + + * * * * * + +Lapsetkin, kun nousiwat ylös, hawaitsiwat kohta Mikon ja Ainan uudet +pukimet ja oudoksuiwat niitä. He kieppuiwat äitinsä ympärillä ja +uteliwat: "äiti, äiti ettekö te kuule? Eikö Mikko ja Aina menekään +meiltä enään pois, koska owat arkiwaatteissa?" + +"Olkaa siinä nyt taas joutawoimatta!" sanoi äiti ja toimitti heitä +eineelle. + +Perälän wäki hankki itseänsä nyt työhön ja Mikko myös. + +"Ei sinun nyt ensipäiwinä ainakaan tarwitse työhön mennä; panehan +ensimmältä werryttelemällä", sanoi Juho Mikolle. + +"En yhtäkään tuntia ole työstä poissa", wastasi Mikko jäykästi, ja +samassa meni hän ja otti matkalaukustansa työ=kintaat, jotka hän oli +sitäwarten jo ennen warustanut. Ne saatuansa läksi hän muiden kanssa +työhön. Kaiken päiwän raatoi Mikko niinkuin mies, mutta illalla oli hän +jotenkin uupuneen ja wäsyneen näköinen; uupuminen lienee waikuttanut +sen alakuloisuuden ja harwapuheisuuden, joka hänessä sinä iltana sitten +oli hawaittawa. + +Aamulla oli Mikon ruumis niin kipeä, ettei hän ollut toiselta kyljeltä +toiselle päästä; kowa korwen työ oli rusikoinut hänen elämän hempeyteen +tottuneen ruumiinsa, sillä työ ei tunne leikkiä. Nurkumatta, +oihkaamatta puki Mikko yhtäkaikki yllensä ja meni muiden kanssa työhön. +Muutamia päiwiä tuota menoa pitkitettyä, parani Mikon kipeä ruumis ja +hänen elämänsä käwi wähitellen iloisemmaksi, työnsä keweämmäksi. + +Aika oli kulunut nuoren pariskunnan tulosta jo noin puoli wuotta, eikä +ollut Mikko wielä kertaakaan ollut humalassa. Hän teki työtä waan +katkeamatta ja näyttipä siltä, kuin ei hänellä olisi koskaan ollut +taipumusta wäkewiin juomiin. Aina oli niin iloinen ja hääri ahkerasti +taloudellisissa toimissa. Hän oli ruumiinsakin puolesta hyötynyt +paljon, ja entiset nuoruuden ruusut alkoiwat taas nousta hänen niin +kuihtuneille ja kalpeille kaswoillensa. Tuo ulkonainen hywinwointi oli +seuraus hänen sisällisestä hywin woinnistansa, sillä hän toiwoi nyt +niin paljon. Juho ja Leena myös toiwoiwat ja--Mikko itsekin toiwoi. + +Eräänä talwi=iltana, kun kaikki wäki oli käsitöittensä ääressä--aukesi +owi äkkiä ja sisään astui jokseenkin humalainen mies. Heti wieraan +tultua tupaan, huomasi talon wäki, ett'ei tulija ollut mikään kylän +ratku, waan joku paljon mailmaa kokenut käsityöläinen. + +"Hywää iltaa! Täälläpä waan Peräläkin (hän tarkoitti Mikkoa) istuu +moukkien joukossa! Ahaa! Perälä on ollut oikeen sukkela jälkensä +peittämään, kun on tullut minulle mitään wirkkamatta tänne korwen +lonkeroihin piiloon, pois ihmisien ilmoista! Mutta minä olen wanha +kettumies, ja Perälä saapi nyt huomata, ett'en ole niinkään huono +jäljillä pysymään. Ahaa! Karkujain kettu on, näen mä, muuttanut +karwansakin aiwan päinwastaiseen suuntaan, sillä waikka nyt on talwi, +on hänellä kesä=turkki yllään!--Mutta sekään ei auta; tässä olen kun +olenkin. Eipä ole taitanut täällä korwessa isoon aikaan saada +minkäänlaista kielen kostuketta; mutta nyt sinun pitää sitä saamaan, +sillä ennestään tiedät sen, ett'en koskaan kulje kuiwin suin, enkä +wähillä ewäillä. Minulla on wäskyssäni pari pulloa kahdentoista markan +rommia ja kolmas on wähin wajawin powessani. Siitä otamme ensin hywät +alkajaiset ja sitten pidämme koko yön hupaista elämää, sillä tottahan +annat kamarisi nurkassa minulle yösijan", lörpötteli tullut Mikolle! + +Tuon wanhan laulun kuultuansa ja wieraan hywin tunnettuansa, waaleni +Aina kuolon kalpeaksi. Eikä se kumma ollutkaan, sillä tuo soitto oli +usein ennenkin ryöstänyt häneltä wiimeisenkin toiwon kipinän.--Juhon +kaswot synkistyiwät ja hänen otsansa rypistyi; Leena waan pysyi niin +iloisen ja lewollisen näköisenä. + +Wieras siwalsi nyt powestansa rommi=pullon, käweli suoraan Mikon tykö, +ojensi sen hänelle ja sanoi: "he! saa tästä aluksi!" + +"Minä en ryyppää", sanoi Mikko. + +"Hoh! Ethän ole wielä päällepäätteeksi tullut pyhimykseksi?" + +"Minä en ole aikonut ryypätä enään koskaan". + +"Mitä hittoja! kelpasipa se ennen". + +"Jos kohtakin". + +"No, no! Ei huolita niin tiukalle ottaakaan. Saatathan wanhan +tuttawuutemme ja ystäwyytemme wuoksi maistaa minulle mieliksi; ei +suinkaan se sinua mihinkään wie, enkä tarkoita sinulle mitään pahaa", +sanoi wieras wähän makeammasti, yhä tarjoten Mikolle pulloansa. + +Mikko otti pullon wastaan ja--ryyppäsi, nähtäwästi oikein +aika=lotkauksen! + +Yhä enemmän waaleni Aina, yhä enemmän synkistyiwät Juhon kaswot ja +hänen otsansa pimeni nyt kokonaan. + +"Kas niin, ystäwäni! wähällä aloitamme, mutta paljolla lopetamme, eikö +niin?----toinen kerta ja paremmasti!" sanoi wieras, tarjoten +toistamiseen Mikolle pulloansa. + +Mutta ennenkun Mikko ennätti mitään wastata, otti Leena puheen wuoron. +Hän astui wieraan tykö iloisen näköisenä ja sanoi: "ei Mikko ryyppää +toista kertaa, ennenkuin annatte minun ensin pullostanne maistaa. +Minkälainen wieras te olette, kun ette te ollenkaan tarjoo isännälle ja +emännälle suun awausta? ja emännäthän aina ensiksi kunnioitetaan". + +"Kas, te olette oikein kelpo emäntä; semmoisia ei usein tapaa. Minä +olen hywäntahtoinen mies ja antaisin useinkin emännille sydämmen +wahwistusta; mutta nuot akkaset owat enimmiten semmoisia riiwatuita. +Waan tehän näytättekin olewan jotakin parempaa lähtöä.--Saaman pitää +emännän ja isännänkin", sanoi wieras ja ojensi samassa pullon +emännälle. + +Samassa silmänräpäyksessä kun Leena sai tarjotun pullon käteensä, lensi +pullo rommeineen päiwineen muurin kylkeen ja meni tuhansiksi +pirstoiksi.--Aina säpsähti, mutta Juhon suun sopeissa huomattiin hieman +hymyilyn wäreitä. + +"Noin wälein minä juon; antakaa lisää!" sanoi Leena woitto=riemulla ja +hänen kaswonsa niin loistiwat. + +"Tuhatta p----pipä olitkin, ja olitkin kyllä sukkela minua pettämään, +mutta tästä tuleekin surkea 'prosessi';--te sen tuhannen wietäwät ette +tiedä ihmisyydestä mitään, mokomat siat", sanoi mies ja rupesi +möykkäämään, nakkelemaan kaluja huoneessa, kämmentelemään, hyppelemään, +sadattamaan, kirkumaan, joita tehdessään hän puri ankarasti hammasta ja +näytti noiden liikkeidensä ohessa waaniwan lyödä Leenaa. + +"Siiwolla!" ärjäsi Juho tuolle raiwostuneelle juopuneelle. + +"Mikä sinä luulet olewasi, joka tulet minua aisaamaan?" sanoi mies +raiwossaan ja pitkitti raiwoisaa käytöstänsä. + +Juhon kärsimys nyt jo loppui. Hän astui miestä likemmäksi ja sanoi: +"jos et sinä kohta ole ihmisittäin, niin minä paiskaan sinut ulos". + +"Koetapas!" sanoi möyhääjä ja tarenteli tulemaan Juhon kimppuun. + +Juho otti nyt tuon suukon, turmeltuneen ja möykkääwän miehen +rinnuksista kiinni, nosti hänet kohoksi ja alkoi wiedä aikakyytiä owea +kohden. Mies koki kaikin tawoin wastustaa Juhoa, kiemuroiden ja +potkien, mutta mikään ei auttanut, sillä kowat oliwat nuot Juhon korwen +karaisemat kourat, ja Juho kantoi kun kantoikin hänet ulos ja paiskasi +porrasten päähän. Miehen ewästen sattui tuossa kyydissä käymään niin +onnettomasti, että hänen molemmat rommipullonsa selässä olewassa +matkarepussa särkyiwät. Kirkuen ja noituen nousi mies ylös ja katsoi +tuimasti portaille, uhaten tulla tupaan takaisin, mutta Juho seisoi +niin tyynen ja rauhaisen näköisenä, kuin ei olisi mitään tapahtunut. +Tuo näkö peljätti miestä niin, ett'ei hän uskaltanutkaan enään nousta +portaille. Hammasta purren ja sadatellen lähti hän pois, ja rommi +juoksi wirtana hänen repustansa.--Sitten palasi Juho tupaan. + +Ainan silmissä nähtiin nyt kyyneliä, joita salaten hän kiireesti riensi +kamariinsa; Leena meni hywin warowasti hänen jälkeensä. + +"Woi, hywä lapsi! Oliko se sinusta paha, kun tuota wierasta täytyi noin +kohdella?" sanoi Leena säälien ja surkutellen. + +"Ei se ollut mielestäni ensinkään pahaa, päinwastoin teitte te siinä +asiassa sangen hywän työn; joku muu se on, joka tekee mieleni +raskaaksi", sanoi Anna. + +"Mikä sitten? sano se minulle!" + +"Minä näin, ettei Mikko olisi jaksanut kestää kiusauksessa", sanoi Aina +hiljaa. + +"Senhän minäkin näin ja siltipä minä teinkin tuon kepposen, kun +huomasin, ett'ei enään muu keino auttanut". + +"Jos nytkin olisimme olleet entisellä asemallamme, niin olisi asia +aiwan uusi. Ja siellä olisi ollut jo satoja muita kiusauksia, joiden +tähden ei olisi missään tapauksessa woinut tulla Mikolle näin pitkää +selwää wäliä". + +"Mutta kumminkin on näin pitkä wäli jo ollut ja aina pitemmäksi se +tulee, sillä tuo yritys ei ensinkään onnistunut, eikä koskaan tule +meillä onnistumaan. Sitä wastenhan me olemme asemamme juuri näin +asettaneetkin, että meitä olisi useampi tuota pahaa wastaan=torjumaan, +ja me woitamme, se on warma toiwoni", sanoi Leena. + +"Te olette aina niin hywä!" sanoi Aina ja kawahti anoppinsa kaulaan. + +Juho ja Mikko tuliwat nyt myös samaan kamariin, ja edellinen wirkkoi: + +"Wäärinpäin teet, Mikko, parannusta; sinulla on wäärät aseet, +wihollista wastaan ei woi seisoa. Omilla woimillasi koet tehdä itseäsi +hywäksi, mutta hengen woimat owat lihaa ja werta wäkewämmät, olkoonpa +se sitten hywä tai paha henki, ja sentähden horjut sinä taistellessasi. +Olet unhottanut rukoilla woimaa Jumalalta, joka yksin woipi tehdä +ihmisen wahwaksi seisomaan syntisiä himojansa wastaan. Niin kauwan kun +olet wieras Hänelle, niin kauwan owat turhat kaikki ponnistuksesi". + +Mikko ei wastannut mitään, mutta sywästi lienee hänen isänsä puhe +waikuttanut, sillä hän wäliin punastui, wäliin waaleni. + +Tuon tapauksen jälkeen käwi Perälän perhe=elämä entiselleen, eikä +mitään erinomaista tapahtunut. + + * * * * * + +Kaksi wuotta oli kulunut siitä, kun Mikko ja Aina tuliwat Juhon taloon. +Perälä oli paljon sillä ajalla muuttunut. Yhdellä puolen pihaa seisoi +wankka ja uljas pytinki täydessä asussa. Juhon pitkällisten +ponnistusten, hänen lastensa lisääntyneiden woimien ja Mikon uutteran +ja järkähtämättömän työnteon kautta, oliwat wiljelykset ja samassa +muutkin warallisuuden suhteet melkoisesti paranneet, joiden tähden +Perälän nimeä kylässä alettiin mainita warakasten talojen seassa. Juho +ja Mikko--isä poikineen--oliwat omilla käsillään salwaneet tuon uljaan +pytingin, ja Mikko oli yksinään tehnyt kaiken nikkarin työn. Toista oli +nyt Perälän perheen asua noissa siisteissä, puhtaissa, kookkaissa ja +hywin järjestetyissä uusissa huoneissa, kuin entisissä pienissä ja +lahonneissa hökkeleissä, joissa he oliwat asuneet taloutensa pienempänä +ja köyhempänä ollessa. Näyttipä siltä, kuin heidän olonsa olisi +kokonaan uudistunut ja tullut kaiken haaran kautta mukawammaksi. Ja tuo +uusi elämän mukawuus ei ollut mikään muu, kuin hedelmä asukasten +ahkerasta ja järjestetystä--työn teosta. + +Mutta mitenkäkö nyt oli Perälän asukasten sisällinen tila? Se on kyllä +oikeutettu kysymys, sillä ulkonainen hywinwointi ei tee ihmisiä +onnelliseksi, waan elämän tosi=onnellisuuden pitää alkaa sisältä, sen +pitää alkaa asukasten--omantunnon rauhalla. + +Sywälle painuiwat Mikon mieleen hänen isänsä lausumat sanat tuona +wiimeisenä kiusauksen hetkenä, jolloin hän niin ankarasti horjui. +Sywästi tunsi hän silloin oman woimattomuutensa seisomaan kiusauksiansa +wastaan, ja häpiällä tunsi hän, että hän olisi warmaan taas langennut, +jos eiwät muut olisi tulleet taistelussa hänen woimattomuutensa awuksi. +Hän oli luuletellut woiwansa himonsa kuolettaa siten, että hän +muuttaisi wanhaan kotiinsa, jossa ei olisi tilaisuutta kiusaukseen, hän +oli luullut ajan pituuden olewan parhaan sota=aseen, jolla hän +woittaisi taistelonsa; se muka wiimein oli huuhtowa himot pois hänen +werestänsä. Hän oli tuota ajan autuuttawaa woimaa koettanut jo puoli +wuotta; eikä se ollutkaan suosioton ollut häntä kohtaan: hän ei ollut +koko sillä ajalla langennut. Mutta eipä hän ollut woinut seisoa wastaan +ensimmäistäkään kiusausta, ja siis ei ollutkaan aika woinut hänen +himojansa puhdistaa.--Kaiken tuon huomattuansa, rupesi Mikko wakawasti +miettimään asiaa ja ensikerran elämässään huomasi hän, ett'eiwät hänen +rikoksensa olleet tehdyt ihmisiä, waan myös Jumalaa wastaan. Heti kun +hänessä tuo tunto heräsi, nähtiin hänen yksinäisyydessään lueskelewan-- +Jumalan sanaa, jota hän ei ollut kaukaan aikaan käsissään pitänyt, ja +nyt alkoi Mikossa uusi elämä. Tahto hänellä oli jo kauwan aikaa ollut +woittamaan himojansa, mutta woimaa ei hänellä ollut sitä tehdä, mutta +tuosta hänelle ennen oudosta lähteestä sai hän aina uusia woimia +tahdollensa, ja niiden awulla oli hän jo woinut seisoa wastaan monta +ankaraa kiusausta noiden puolen toista wuoden kuluessa. Hän oli wuoden +ajalla käynyt kaupungissakin; useat kerrat siellä oli hän tawannut +runsaasti entisiä synti=kumppaneitaan, jotka kokiwat kaiken tawoin +saada häntä ryyppäämään, mutta siitä ei tullut mitään. Mikko pysyi +lujana, hän ei horjunut nyt, sillä hänellä oli nyt--tahdon woimaa.-- +Olihan siis Perälän perheessä tapahtunut sisällisiäkin uudistuksia, ei +waan talossa ulkonaisia parannuksia. + +Toisellaiseksi oli Mikon muuttumisen johdosta tullut muidenkin Perälän +perheen jäsenten sisällinen tila. Aina oli saanut takaisin entisen +werewyytensä ja kauneutensa yhdessä iloisuutensa kanssa. Hän oli niin +onnellinen Mikon lopullisesta parantumisesta, ja hänen onneansa enensi +wielä wastasyntynyt pienokainen, joka makasi hänen edessään kehdossa. + +Toisenlaiseksi oli nyt tullut Juhon ja Leenankin sisällinen tila. Juho +näki ja uskoi nyt, että hänen lapsensa oli pelastunut kauheasta +waarastaan, ja tuo wakuutus teki hänen murheesta nääntyneelle +sydämmelleen niin hywää. Hän näki wielä päälliseksi toteentuneeksi +hartaimman toiwonsa, että Mikolle ja Ainalle tulisi perillinen. Tästä +tuli hän iloiseksi kuin lapsi, waikka hänen hapenensa kowan murheen +aikana oliwat melkein kaikki käyneet harmaaksi. Hän käwi usein kehdon +luona ja silloin hän katsoi aina hymyssä suin lapseen niin hartaasti; +sitä kylläkseen katsottuaan, kääntyi hän ja meni taas työhönsä. + +Leena iloissaan ei tiennyt oikein, mitä hänen pitäisi tehdä ja sanoa. +"Enkö minä, isä, sitä sinulle sanonut", intti hän nyt usein, "että +Mikko wielä kerran paranee, ja nythän hän onkin jo parannut; silloinkin +minä niin toiwoin, kun sinä olit aiwan epätoiwossa: uskothan nyt, wai +kuinka, isä? näethän nyt, että minä olin oikeassa ja nyt meidän on niin +hywä olla--eikö niin?" + +"Mutta lujassapa se oli", sanoi kerrankin Juho erääsen tuommoiseen +waimonsa puheesen ja weti piipustaan pari, kolme sawua hywin nopeasti. + +"Mikko raukka! Hän oli kowin sywälle langennut.--Lujassa se oli, se on +tosi, isä! mutta missä hän nyt olisi, jos emme olisi häntä ottaneet +tukeaksemme; hän olisi warmaankin hukassa, hukassa sielun ja ruumiin +puolesta. Woi, woi! Wanhin ei saa antaa äänensä lakata kuulumasta +lapsellensa, ei wielä silloinkaan, kun hän luulee lapsensa jo olewan +perikadossa. Wanhimman sana ja huoli waikuttaa lapsessa niin paljon", +wastasi siihen Leena puolestansa. + +Mikko oli ensi aikoina Perälään tultuansa hywin harwa=puheinen ja +umpi=mielinen. Hän ei käynyt koskaan kylässä, ja jos kyläläiset joskus +käwiwät Perälässä, kyntti Mikko aina silloin yksinäisyyteen sanaakaan +wirkkamatta. Pappilassakaan ei Mikko ollut kertaakaan wielä käynyt, +waikka niinkin paljon aikaa oli kulunut. Näytti melkein siltä, kuin +tuosta ennen niin hilpeästä miehestä olisi nyt tullut oikein aika jörö, +jota ei enään mikään woisi elähyttää. Se oli häpeä, joka Mikon noin +umpimieliseksi saattoi. Hän tunsi sydämmessään, ett'ei hän ollut +mahdollinen olemaan ja seurustelemaan muiden ihmisten parissa. Aikaa +woittain tuli hän kyllä kotiwäkensä kesken entiselleen; mutta kauwan +weti aikaa, ennenkun hän tuli kyläläisiensä kanssa wähäänkään +tuttawuuteen ja ystäwyyteen. Ensinnä kun Mikko tuli Perälään takaisin, +katsoiwat kyläläiset häneen kammolla ja mainitsiwat hänen nimeänsä +inholla. Mikon parannettu elämä saatti heidät kyllä waikenemaan, mutta +synkkä epäluulo asui kumminkin kauwan heidän sydämmissään. Waan kun +Mikko työssä ja totuudessa näytti olewan itsellänsä sekä tahtoa että +woimaa woittamaan kiusauksensa, niin wähitellen muuttui kyläläisten +kammo Mikkoa kohtaan salaiseksi ja sywäksi kunnioittamiseksi. +Wähitellen alkoiwat he etsiä Mikkoa hänen omassa kodissaan, ja waikka +kuinkakin umpimielinen hän olikin, tekiwät he puhetta hänen kanssaan. +Niin muuttui heidän wälinsä wiimein taas entisellensä. + +Perälään tuli nyt isot ristiäiset, sillä Mikon ja Ainan esikoinen piti +saatettaman seurakunnan yhteyteen. Paljon oli kutsuttu kyläläisiä +wieraiksi Perälään, ja kirkkoherra tuli myös sinne, toimittamaan +ristimistä. Kaikki wieraat oliwat hywin iloisella tuulella ja +haasteliwat Mikonkin kanssa kunnioituksella. Kirkkoherrakin jutteli +hänelle paljon sekä yksityisistä että yhteiskunnallisista asioista. Ei +kukaan näyttänyt muistelewan menneitä aikoja. Juhokin oli tänään oikein +iloisella tuulella, joka muutoin oli hänen luonteelleen niin +harwinaista. Leena hyöri ja pyöri kaikkialla ja lausui yhdelle ja +toiselle wieraista, töittensä wälistä, aina jonkun leikkisän ja +mielistelewän sanan. Ensikerran oli Mikko appensa ja anoppinsa parissa +nyt tulonsa jälkeen; sillä hän ei ollut ainoatakaan kertaa käynyt +Wirtalassa. Mutta nyt oliwat Wirtalan wanhukset sekä kutsutut että +tulleet Perälään; he näyttiwät hywin tyytywäisen ja iloisen näköisiltä. +Mikkokin oli iloinen ja näytti nyt saaneen takaisin, ainakin osan, +entisestä hilpeydestään. Kaikista iloisin oli kuitenkin Aina, joka +puna=poskisena istui tuossa puhtaassa lapsiwuoteessaan, pidellen +sylissään ja wäliin ruokkien kaunista ja terwettä poikaansa ja puhellen +entisten tuttuin ja ystäwiensä kanssa. + +Näin paljon iloa oli nyt ihmisillä ja heidän ilonsa oli puhtainta +laatua, sillä he iloitsiwat langenneen kansalaisensa nousemisesta; ja +heidän ilonsa ylöttyi taiwaasen saakka, sillä taiwaan enkelitkin +iloitsiwat siitä. + +Pidot wiimein loppuiwat, hupaisien ja iloisien puheiden päätökseksi +tuli komea iltainen, ja siitä päästyä hankkiwat wieraat poislähtöään. +Kättä puristaen jättiwät he kaikki Peräläiset hywästi, mutta kun he +tuliwat Mikon ja Ainan luokse, oli heidän hywästijättönsä ja +käden=puristuksensa erittäin hellä ja sydämmellinen; Paljon ei tosin +silloin puhuttu suulla, mutta sydämmet puhuiwat paljon. + +Siitä herran hetkestä tuli kyläläisten ja Mikon wäli yhä tutummaksi ja +sydämmellisemmäksi. Jälkimmäiset alkoiwat nyt usein ja lukuisasti tulla +pyhäilloin Perälään; sillä siellä oli mies, jonka puheita oli hywä +kuunnella. Hänellä oli melkoiset tieto=warat ja elämän kokemusta oli +hänellä myöski paljon. Hänen puheestaan oli nyt poiskarisnut kaikki +nuoruuden oloihin sopiwa leikki, ja sijaan oli astunut sywä yleisten +asiain käsitys ja pontewa esitys=tapa, jota hän kumminkin wäliin +höysteli asian mukaisilla ja asiaa walaisewilla esimerkeillä, +wertauksilla ja kokka=puheilla. Noiden omaisuuksiensa tähden tuliwat +hänen puheensa wakawiksi ja lujiksi, kuin seinään lyöty kirwes. Ei +ollut sitä yhteiskunnallista kysymystä, johon ei Mikko woinut antaa +tarkkoja ja pontewia selityksiä, ja näin tuli Mikko ennen pitkää +tärkeäksi jäseneksi yhteiskunnassa. + +Hänkin käwi nyt, tarwittaessa, kylässä, sillä hän näki ett'eiwät +kyläläiset enään häntä kammoneet. Hän käwi nyt usein pappilassakin, ja +kirkkoherra kunnioitti häntä kowan rywötyksen ja kowan taistelon +jälkeen, onnellisesti nousneena ja turmeluksensa woittaneena miehenä, +jonka hän saattoi nyt taas ilolla lukea jaloimpien kansalaisiensa +joukkoon. + + * * * * * + +Perälä on nyt paikkakunnan wahwimpia taloja, sillä Mikko ohjaa wahwalla +kädellänsä kaikki taloudentyöt ja asiat, ja lujalla, woimaa saaneella +tahdollansa--elämänsä. Hänelle on jo parikin kertaa tarjottu entistä +wirkaansa takaisin, mutta hän ei ole tahtonut sitä ottaa. Hän tyytyy +asemaansa ja iloitsee woitostansa.--Juho on jo harmaapäinen, ja ei +mikään ole hänelle sen mieluisempaa työtä, kuin wäliaikoina Mikon ja +Ainan lapsien hoitaminen, joihin hän katsoo niin hartaasti ja +hymysuin.--Leena on wielä yhtä hilpeä kuin ennenkin, ja kun hänelle +waan tulee Juhon kanssa puhe Mikosta, toistaa Leena taas nuo niin usein +lausumansa sanat: "enkö minä sitä sanonut sulle, isä kulta!" + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Elämän hawainnoita III: Suku=ylpeys; +Tahdon woima, by Pietari Päivärinta + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ELÄMÄN HAWAINNOITA III: *** + +***** This file should be named 14775-8.txt or 14775-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/4/7/7/14775/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/14775-8.zip b/old/14775-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..3230246 --- /dev/null +++ b/old/14775-8.zip |