initial commit of ebook 14775HEADmain

6 files changed, 6438 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/14775-0.txt b/14775-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..91a5616
--- /dev/null
+++ b/14775-0.txt
@@ -0,0 +1,3018 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14775 ***
+
+ELÄMÄN HAWAINNOITA III: Suku=ylpeys; Tahdon woima
+
+Kirj.
+
+P. Päivärinta
+
+
+WSOY, Porvoo, 1891.
+
+
+
+
+
+SUKU=YLPEYS.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Oli wuoden 1807 syksy. Oulussa oli silloin markkinat mihin oli
+kokoontunut wäkeä maamme kaikilta kulmilta, kuten tawallista on. Tieto
+Wenäjän hankkeista rynnätä Suomeen oli jo huhuna lewinnyt kansankin
+korwiin, ja siitäkös oli kaikilla puheen ja miettimisen aihetta.
+
+Keskellä toria nähtiin parwi iloisia poikia, jotka päin yhteen
+seisoiwat ja wilkkaasti keskusteliwat jostakin asiasta; iloinen raitis
+nauru purskahti wälisti puhujain huulilta ja olipa tuo nauru joskus
+niin woimallinen, että oli potkaista päästäjänsä seljälleen.
+
+Kun pojat tuossa niin iloisesti haasteliwat, tulla tepasteli parwi
+tyttöjä poikia kohden; pojat eiwät huomanneet heidän tuloansa, niin
+oliwat he kiintyneet puheeseensa. Kun tytöt tuliwat poikien kohdalle,
+seisahtuiwat he, ikäänkuin kuunnellaksensa heidän puhettansa.
+
+"Jos wain wenäläinen on niin rohkea, että uskaltaa tulla meidän
+maahamme, niin näissä kämmenissä hieromme me hänet yhtä pehmeäksi kuin
+naurispaistikaisen", sanoi tyttöjen juuri seisahtuessa eräs
+pitkänsolakka, walkotukkainen ja sinisilmäinen poika nyrkkejänsä
+puristellen.
+
+"Wenäläiset eiwät ole juuri niin helppoja wanutettawia, sen he owat
+useammasti kuin kerran toteen näyttäneet; enempää kuin kewytmielisiä
+sanoja tarwitaan woimallista wihollista wastustaessa", sanoi etewin
+tyttöparwesta, ja niin oliwat tytöt sekaantuneet poikien keskusteluun.
+
+Poikaparwi pyörähti nyt tyttöihin päin; he huomasiwat kauniin
+sukupuolen olewan heidän wastustajansa.
+
+"No, mitä meidän siis pitäisi tehdä teidän mielestänne?" kysyi äsköinen
+poika harmista punastuneena.
+
+"Työllä ja totuudella näyttää, että teillä on isänmaa, jonka edestä
+woipi tarwittaessa kuolla", wastasi tuo äkäinen, miellyttäwän näköinen
+tyttö ujostelematta, hieno hymy huulillansa.
+
+"Niinkö luulet, ettemme woi sitä tehdä?" kysyi poika
+puoli=kiiwastuneena.
+
+"Suurin ennakkokerskaaja on useinkin suurin pelkuri ja
+tyhjäntoimittaja", sanoi tyttö wakawasti.
+
+"Sinä olet minussa loukannut kaikkia Suomen poikia ja laskenut
+lauseita, joita et woi toteen näyttää. Sen minä sanon kaikkien Suomen
+poikien nimessä sinulle ja samassa kaikille tytöille, ettemme pelkää
+enempää wihollista kuin omaa henkeämmekään, kun kysymys on isänmaan
+pelastamisesta; wielä elää Suomen pojissa esi=isäin henki", sanoi poika
+puolisuuttuneena.
+
+"Saapa nyt nähdä! Kauan ei tarwinne odottaa, ennenkuin on täytymys
+ryhtyä sanasta tekoon", sanoi tyttö jäykästi.
+
+Herra tiesi kuinka kauan olisi poikien ja tyttöjen wälillä kestänyt
+tuota puoleksi todellista, puoleksi leikillistä sanakiistaa, ellei eräs
+asiaankuulumaton tapahtuma olisi sitä katkaissut.
+
+Juuri kun tyttö lausui wiimeisiä sanojansa, ajaa karautti eräs juopunut
+mies ratsain wirkulla hewosellaan täyttä wauhtia poika= ja tyttö=parwea
+kohden. Kukaan heistä ei huomannut lähenewää waaraa, niin kiintyneitä
+oliwat he puheeseensa. Kun tuo hurja ratsastaja tuli aiwan likelle,
+hawaitsiwat useat hänet ja wäistiwät, mutta tuo wäittelewä poika ei
+huomannut selin olonsa wuoksi, ennenkuin ratsastaja ajoi hänen
+päällensä ja hän kaatui--niinkuin näytti--kuolleena hewosen jalkoihin.
+Hewonen oli lyönyt kawiollaan ison haawan hänen otsaansa.
+
+
+
+
+II.
+
+
+On kulunut joku wuorokausi. Erään kaupungin laidalla olewan pienen
+talon pienessä kamarissa hourailee sairas. Nuori poika on hän. Usein
+hapuilee hän käsillänsä ympärillensä ja sanoo: "wihollinen on maassa,
+nouskaa, pojat, häntä miehissä wastustamaan! Ei yksikään teistä saa
+olla pelkuri, sillä tytöt jo ennakolta häwäisewät meitä.--Se saakelin
+tyttö! hän särki sydämeni loukkaawilla sanoillaan, mutta wielä enemmän
+säihkywillä silmillään ja--ja--woi kuinka hän oli kaunis ja
+isänmaallista tulta täynnä!"
+
+Niin houraili sairas, mutta yötä päiwää walwoi hänen wuoteensa wieressä
+eräs hento nainen, josta sairas ei mitään tiennyt. Kahdesti päiwässä
+käwi lääkäri sairasta katsomassa, tutkimassa hänen tilaansa ja
+määräämässä mitä milloinkin oli tehtäwä. Nuori nainen kuunteli huolella
+lääkärin määräyksiä, ja noudatti niitä tarkoin. Kun lääkäri oli poissa,
+otti nainen waarin sairaan pienimmästäkin liikahduksesta ja
+äännähdyksestä. Siinä oli hän heti jäähdyttämässä hänen polttawaa
+otsaansa, kouhottamassa ja wilpastuttamassa hänen tulistuneita
+pään=alusiaan, antamassa rohtoja ja suunkastetta, ja sitä hän teki
+uupumatta, wäsymättä.
+
+"Kuinkahan luulette käywän, herra tohtori?" kysyi nainen eräänä kertana
+kun lääkäri tutki sairaan tilaa.
+
+"Joll'ei kuume anna kohta perään, niin on hän mennyt mies", sanoi
+lääkäri päätään pudistaen.
+
+Nainen huokasi raskaasti.
+
+Jonkun päiwän takaa sanoi lääkäri, tutkiessaan sairaan tilaa:
+"aiwokuume on tauonnut, minä toiwon."
+
+Nainen huokasi nytkin, mutta hän hypähdytti tietämättään jalkojaan,
+sillä se oli toiwon huokaus.
+
+Lääkärin määräyksestä lisättiin nyt waloa huoneeseen, joka tähän saakka
+oli ollut melkein pimeä.
+
+Toisena päiwänä sen jälkeen raotti sairas silmiään. Tuo nuori nainen
+oli kurotuksissa sairaan ylitse, sillä hän oli häntä tarkastamassa.
+Sairaan hajanainen katse kohtasi naisen kaswot ja riutuneella äänellä
+sanoi hän: "woi! missä minä olen?"
+
+"Sinä olet hywässä turwassa, ole huoletta! Lääkäri on sinut käskenyt
+olemaan rauhassa", sanoi nainen, ja sairas raukesi taas horroksiin.
+
+Seuraawana päiwänä awasi taas sairas silmänsä ja katsoi
+hoitajatartansa.
+
+"Woi Jumala! Sinäkö se olet?" huudahti hän.
+
+"Minähän se olen. Lupaahan nyt olla rauhassa ja hiljaa, niin minä
+kerron sinulle enemmän kun paranet; sinä olet wielä kowin heikko",
+sanoi nainen.
+
+Sairas totteli.
+
+Seuraawana päiwänä julisti lääkäri waaran olewan ohitse ja hänen apunsa
+tarpeettoman, semminkin kun sairaalla on niin hywä hoitaja, niinkuin
+hänen sanansa oliwat.
+
+Sairas tuli aina terweemmäksi ja hän woi ruweta hoitajansa kanssa
+keskustelemaan.
+
+Lukija jo huomannee, etteiwät sairas ja hänen hoitajansa olleet ketään
+muita kuin nuo silloiset riita=towerit tuolla torilla.
+
+Hoitaja tiesi jo tarkoin, ken hänen riitakumppaninsa ja hoidettawansa
+oli. Hän tarwitsi ne tiedot sen wuoksi, että woi antaa tiedot hänen
+kotiinsa, mitenkä markkinamiehen oli markkinoilla käynyt. Nyt noita
+tietoja hankkiessaan oli hän saanut selwille, että hoidettawansa oli
+ylipuolesta, maakunnan wahwimman, Repola nimisen talon Heikki niminen,
+ainoa poika. Kirjallisesti antoi sairaan hoitaja Repolaan tiedon, että
+Heikki oli saanut markkinoilla wähäisen wamman, että hän on lääkärin
+hoidettawana ja paranee pian niin että woi terweenä tulla kotiinsa;
+omaan kotiinsa oli hän myös antanut tiedot, minkä tähden hän niin kauan
+wiipyy; molemmat nuo tiedot oliwat tarpeellisia, sillä muutoin olisi
+heidän tähtensä kodeissa tultu lewottomiksi.
+
+Niin. Hoitajattarella oli tieto, ken hänen hoidettawansa oli, mutta
+Repolan Heikillä ei ollut wähintäkään tietoa, ken hänen hoitajansa oli.
+
+Sairas oli walweella, waikka wielä heikkona. Hän katseli salaa tuota
+punaposkista ja kaikin puolin kaunista ja miellyttäwää silloista
+wäittelykumppaniaan ja nykyistä suurinta hywäntekijäänsä, kun hän,
+tietämättään että häntä tarkastellaan, toimi heidän nykyisen, yhteisen
+pienen toimeentulonsa hyödyksi.
+
+"Kuinka sinä olet joutunut tänne minua hoitamaan? Puhu! Minä en ole
+enää kowin heikko", sanoi sairas.
+
+"Muistatko, minkä turman sait tuolla torilla?"
+
+"Muistan. Luulen tämän taudin saaneeni sen hurjan ratsastajan hewosen
+kawioista?"
+
+"Aiwan niin. Entäs mitä sitten seurasi?"
+
+"En, sitä en muista wähääkään."
+
+"No, minä kerron sen sinulle. Sinä pyörryit, mutta kaikki luulimme
+sinun kuolleen. Useimmat lähtiwät hurjaa ratsastajaa kiinni ottamaan,
+mutta turhaan, sillä hän lensi kuin nuoli. Toinen osa ihmisistä juoksi
+kauhistuneena pois ja pian olin minä yksin sinun tykönäsi. Minä
+kyyristyin sinua katsomaan ja huomasin weren wirtanaan wuotawan
+otsastasi. Heti siwalsin minä huiwin päästäni ja sidoin sillä haawan
+niin lujaan, ettei se enää juossut. Sitten pyysin jonkun paikalle
+tulleen henkilön katsomaan ettei sinulle tulisi mitään wahinkoa, ja
+niin lähdin minä hakemaan huonetta, johon toimittaisin sinut. Semmoisen
+löysinkin täältä laitakaupungista, sillä komeoita huoneita ei minulla
+ollut waraa wuokrata. Tänne kannoimme sinut armeliasten ihmisten
+awulla. Täällä olen sinua hoitanut koko sairautesi ajan, yötä ja
+päiwää; lääkärin apua olen myös hankkinut. Sinun ja omaan kotiini olen
+antanut tiedot, ett'eiwät he pelkäisi; sinun kotiisi wähän keweämmät,
+omaani todelliset. Siinä kaikki mitä tarwitset tietää", kertoi neito.
+
+"Sinä olet paljon nähnyt minusta waiwaa", sanoi poika liikutettuna.
+
+"Se oli minun welwollisuuteni."
+
+"Ethän edes tuntenutkaan minua!"
+
+"Mutta kuitenkin olit sinä suuressa awun tarpeessa."
+
+"Ja olimmehan juuri riidelleet."
+
+"Emmehän toki hengen, jos kohtakin isänmaallisissa asioissa."
+
+"Ken, herran tähden, sinä sitten olet, joka niin paljon olet pakotta
+waiwaa päällesi ottanut?"
+
+"Olen sotamiehen tyttö."
+
+"Ja mistä?"
+
+"Siikajoelta."
+
+"Nimesi!?"
+
+"Isäni nimi on Kuula."
+
+"Entä oma nimesi?"
+
+"Liisa on minun nimeni", sanoi tyttö ja huokasi raskaasti.
+
+"Joko olet wanha?"
+
+"En wanha, enkä nuorikaan."
+
+"Kuinka sitten?"
+
+"Kahdeksantoista."
+
+"Wieläkö isäsi elää?"
+
+"Wielä, hän on parast'aikaa sotapalweluksessa."
+
+"No, miten woit saada tohtorin liikkeelle ja miten olet woinut hankkia
+rohtoja ja muita tarpeita tällä ajalla?"
+
+"Minulla oli siksi waroja."
+
+"Woi, woi Liisa! Paljon olet sinä uhrannut tietämättömän asian eduksi,
+tuntemattoman miehen hywäksi!" sanoi Heikki ja katsoi kummastuksin
+kaunista, jaloa tyttöä.
+
+Liisa loi katseensa alas.
+
+"Minä olen aina noudattanut sitä ajatustapaa, jonka isäni on opettanut,
+että minun töissäni olisi enemmän kuin sanoissani", sanoi hän sitten
+ujosti.
+
+"Woi! älä puhu enää niin, Liisa. Sinulla on jalo sydän, sen tunnen nyt.
+Nyt ymmärrän mitä tuolla pienellä kiistallasi tarkoitit silloin tuolla
+torilla, ja saatpa nähdä, että minä otan neuwostasi waarin", sanoi
+Heikki.
+
+"Jumala suokoon niin käywän!" sanoi Liisa hiljaa.
+
+Niin keskusteliwat nuo niin kummallisesti yhteen sattuneet nuoret ja
+tulipa heille tuossa keskustelussa monta ennen tuntematonta asiaa ilmi.
+
+Heikki parani terweeksi; hän maksoi Liisalle kaikki mitä hän oli
+kuluttanut, mutta waiwoistaan ei Liisa ottanut mitään, waikka kuinkakin
+toinen olisi tarjonnut.
+
+Heidän olisi pitänyt nyt erota, mutta ero oli kummallekin raskas, ja
+pitkä äänettömyys seurasi tuota waikeata tilaa. Wihdoin otti Heikki
+Liisaa kädestä kiinni ja sanoi: "paljon olet uhrannut minun tähteni,
+mutta wielä paljon enemmän waadin sinulta, waadin itseäsi kokonaan
+omakseni."
+
+Tyttö ei ottanut kättään pois; hän kallisti päänsä Heikin rinnalle ja
+kuiskasi: "kuinka se on mahdollista niin äweriään talon pojalle ja
+sotamiehen tyttärelle?"
+
+"Kahta yksineuwoista ei erota mikään, ja eihän sotamies ole mikään
+kunniaton ihminen. Mitään esteitä en pelkää, kun wain saan sinun
+suostumuksesi"----he kallistuiwat toisiansa kohden ja sulkiwat toisensa
+syliinsä.
+
+"Hywästi, Liisa! Pian käyn minä sinua terwehtimässä", sanoi Heikki
+wiimein, irtauttaen itsensä yhteisestä syleilystä.
+
+"Hywästi, Heikki", kuiskasi Liisa, ja niin he erkaniwat.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Iso oli ilo Repolassa, kun Heikki tuli terwennä kotiin. Wielä isommaksi
+tuli se, kun saatiin tietää, että Heikillä oli ollut niin alttiiksi
+antautuwainen ja uhrautuwainen hoitajatar. Heikki oli koko
+kuwauswoimansa kywyllä sen wanhemmilleen selittänyt, wieläpä hän
+selitti hoitajattarensa kauneuden ja jalon luonnonkin, niin hywin kuin
+taisi. Miksikä niin? Syy on aiwan selwä: Heikki pelkäsi jotakin, toiwoi
+jotakin; kummallinen ristiriitaisuus yhdessä ja samassa asiassa.
+
+Heikki tiesi ja tunsi Pohjanmaan äweriään ja rikkaan talonpojan
+aatelisen suku=ylpeyden, tiesi ja tunsi, ett'ei tuo ylpeys ollut wielä
+koskaan antanut heidän lastensa mennä köyhiin naimisiin, ei pojan
+walita itsellensä köyhää tyttöä elämänsä kumppaniksi. Jos joku oli
+rohjennut sen tehdä, oli hän armotta ajettu tyhjänä pois kotoa, ja isän
+ja äidin sydän, rakastawien rakkaus ja sydänten asia ei semmoisessa
+tapauksessa tullut koskaan kysymykseen.
+
+Tuommoisen aateli=ylpeyden tunsi Heikki wanhemmissaankin ja sitä
+pelkäsi hän. Hän oli sydämestään rakastunut sotamiehen tyttäreen,
+Kuulan Liisaan. Hän tahtoi hänet tawalla tahi toisella saada omaksensa,
+mutta wanhempiensa mieltä ei hän olisi tahtonut loukata. Siinä
+tarkoituksessa että se hywää waikuttaisi hänen wanhemmissaan oli hän
+ylistänyt rakastettunsa awuja ja odotti wanhempiensa myötätuntoisuutta
+sydämensä asialle, sitä toiwoi Heikki.
+
+"Jumala johdatti tuon sotamiehen tyttären siihen, hän on sinun henkesi
+pelastaja ja warmastikin jalo ihminen", sanoi Repolan isäntä, Heikin
+isä, kun kuuli poikansa kertomuksen.
+
+Heikki toiwoi.
+
+"Minä rakastan tuota tyttöä sydämestäni, sallikaa, isä, saaha minun
+hänet omakseni", sanoi Heikki rohkaistuneena.
+
+Isän kaswot synkistyiwät.
+
+"Sotamiehen tyttö, köyhä tyttö!" sanoi isä wiimein kolkosti.
+
+"Niinhän hän on, mutta hän on jalo ihminen, isä; niin kuin tiedätte on
+hän pelastanut henkeni", myönsi ja muistutti Heikki.
+
+"Repolan talon asukkaaksi ei ole wielä koskaan tuotu kerjäläistä, ja
+siitä suwun kunnia, eikä sitä tuoda wielä nytkään, sen takaan. Palkitse
+kerjäläisen waiwat niin runsaasti kuin tahdot, mutta meille häntä et
+koskaan tuo", sanoi isä kolkosti.
+
+Suku=ylpeys oli laskenut tuomionsa.
+
+"Mutta kumminkin, isä, täytyy minun saaha Kuulan Liisa, köyhä
+sotamiehen tytär omakseni", sanoi Heikki päättäwästi.
+
+Totinen rakkaus oli tehnyt päätöksensä.
+
+"Siinä tapauksessa käytän kaikkea sitä waltaa, joka minulla on
+omaisuuteeni ja lapseeni", sanoi isä synkästi.
+
+Sen enempää ei puhuttu, sillä Heikki tunsi isänsä, mutta ei isä
+poikaansa.
+
+Heikki nakkausi wuoteeeseen suullensa maata, ja selwään huomattiin
+hänen itkewän.
+
+"Mitä tuo poika itkee, mitä on hänelle tapahtunut?" kysyi Heikin äiti
+sen nähtyänsä.
+
+"Hän itkee kerjäläistyttöä", sanoi isä.
+
+"Wai niin! Warmaan tuota, jota hän niin kauniiksi ja jaloksi kuwaili.
+Heitä, poika=rukka, pois turhat miettimiset, ne eiwät kumminkaan
+menesty", sanoi äiti.
+
+Aamu tuli, mutta Heikkiä ei enää ollutkaan Repolassa; tyhjä oli Heikin
+kamari, tyhjä hänen wuoteensa. Hän oli mennyt, oli jättänyt Repolan ja
+wanhempansa; todellinen rakkaus oli woittanut wanhempain rakkauden ja
+lapsuuden kodin.
+
+Ollessaan laillisessa ijässä meni Heikki pappilaan, otti sieltä
+papinkirjansa ja alkoi astella.
+
+"Nyt on Heikki mennyt, nyt ei ole enää meillä Heikkiä", hätäili äiti,
+kun hänen lähtönsä tuli tunnetuksi.
+
+"Kyllä routa porsaan kotiin tuopi", sanoi isä yhtäkaikkisesti.
+
+Toteutuiko tuo sananlasku? Senpä saamme nähdä.
+
+Mihin ohjasi Heikki askeleensa? Siikajoelle, pieneen sotamiehen
+torppaan--Liisan luo.
+
+Sydämellinen oli siellä wastaan=otto ja wielä sydämellisemmäksi se
+tuli, kun Heikki ilmoitti olewansa niin tyhjä mies kuin tässä näkyy ja
+että hän aikoi nyt ruweta sotamieheksi. Silloin sulki Liisa Heikin
+syliinsä ja sanoi: "Sinä, Heikki, olet parempi mies kuin luulinkaan."
+
+"Sinä olet, Liisa, minut tehnyt hywäksi, wieläpä kahdessa kalliissa
+asiassa, joista en ennen tietänyt mitään; olet nimittäin opettanut
+minut rakastamaan jaloa sydäntä ja isänmaata, ja olenpa näyttäwä
+sinulle, rakas Liisa, että osaan muutakin tehdä, en wain korskeasti
+puhua, sillä tunnustanpa nyt täydestä sydämestä, että tuo kerskaukseni
+tuolla torilla olikin wain todellakin muiden matkimista, ulkokullattua
+tyhjää kerskausta", sanoi Heikki.
+
+"Katsokaa, rakas äiti! Tässä on minun sulhaseni, waikk'en ole tohtinut
+teille siitä mitään wirkkaa, asiaa kun en ole woinut oikein totena
+pitää--tuo haawoitettu poika tuolla markkinoilla. Hän on nyt köyhempi
+kuin minä ja rupeaa sotamieheksi", esitteli Liisa.
+
+"Jalo, kaunis nuorukainen on hän. Jumala teitä siunatkoon!" sanoi
+Liisan äiti ja kyyneleet waluiwat alas pitkin hänen puoleksi
+lakastuneita poskiaan.
+
+Kauaa ei wiiwytty ennenkun molemminpuolisella suostumuksella päätökset
+oliwat tehdyt. Heikki päätti lähteä Ouluun oppimaan sotamiehen temppuja
+ja sitten, kun hänestä tulee kelpo sotamies--sitten päättäwät he
+liittonsa Liisan kanssa, jonka he oliwat solmineet.
+
+Huomen-aamulla lähtikin jo Heikki. Hän saapui onnellisesti perille ja
+pääsi heti siellä harjoitus=komppaniaan, ja hän äkseerasi niin
+ahkerasti, että maa tömisi ja hiki otsasta walui.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Wuosiluku on muuttunut. Talwi on wähän yli puoliwälin. Wenäläiset owat
+jo rynnänneet wihollisina maahan; huhut owat siis toteutuneet.
+Kaksipäinen Wenäjän kotka oli iskenyt kyntensä Suomen jalopeuraan.
+
+Suomalaiset owat aina olleet lailliselle hallitsijallensa uskollista
+kansaa, wereen ja henkeen asti uskollista. Suomi oli Ruotsin kanssa
+ollut yhteydessä seitsemän wuosisataa. Sillä ajalla oli Suomi saanut
+kristinuskon ja lakinsa, ja muutoinkin oli se kohonnut inhimillisessä
+siwistyksessä. Uskollisesti ja urhoollisesti seisoiwatkin suomalaiset
+ruotsalaisten rinnalla kaikissa heidän taisteluissaan ympäri Eurooppaa,
+kastellen tuoreimmalla werellänsä wieraita maita, ansaiten siten
+kalleimmalla maksulla kunniaa emämaalle, usein silloinkin, kun oma maa
+kärsi kowaa wihollisen sortoa ja häwitystä. Kansan suussa kulkewat
+tarut, jotka jokainen lapsikin tunsi, wenäläisten tekemistä tuho= ja
+hirmutöistä, semminkin isonwihan aikana, oliwat päällepäätteeksi
+sytyttäneet rakkautta Ruotsia, wihaa ja inhoa wenäläisiä kohtaan. Kun
+kaiken tämän otamme lukuun, oliko kumma, että koko Suomi katseli
+kauhulla wenäläisen maahan ryntäystä ja että kansassakin wallitsi
+kiihkeä taistelun himo?
+
+Me olemme nähneet kansassa olewan tuota sotaista intoa, ennenkuin sota
+oli alkanutkaan, ja nyt kun se oli alkanut, eneni into isommaksi.
+
+Sen innon elähyttämänä lähti Heikkikin pois Oulusta, aikoen niin mennä
+säännölliseen taisteluun isänmaan edestä. Ensinnä toki meni hän Kuulan
+torppaan, ainoain ystäwiensä kanssa tuumittelemaan retkestänsä ja
+hywästit heille sanomaan.
+
+Heikki oli niin innoissaan, että päätti lähteä etelä=Suomeen,
+päästäksensä jo ensimäisissä kahakoissa taistelemaan. Hupaisen yön
+oltuansa rakastettunsa ja tulewan anoppinsa seurassa, jolloin ei
+joudettu nukkumaan, lähti Heikki jo seuraawana aamuna aikaisin
+tallustelemaan etelää kohden, monenkertaisten sydämellisten ja
+kyyneleillä kastettujen onnentoiwotusten seuraamana.
+
+"Muista, rakkaani, ettet petä koskaan weljiäsi etkä isänmaatasi!
+Petturi ansaitsee ja kantaa ikuisen häpeän", sanoi Liisa Heikille
+itkunsa seasta wiimeiseksi sanakseen.
+
+"Jumala olkoon koko Suomen sotajoukon ja sinun turwanasi!" huusi Liisan
+äiti wielä Heikin jälkeenkin, wapisewalla äänellänsä.
+
+Heikki ei jaksanut puhua mitään; hän lähti, käsiä puristettuansa,
+äänettömänä astuskelemaan, mutta kuumat kyyneleet waluiwat pitkin
+hänenkin miehekkäitä kaswojansa.
+
+Samalla wiikolla ehti Heikki Hämeenlinnaan ja pääsi mukanaan olewan
+suosituskirjeen awulla majuri Hertzen'in johtamaan Uudenmaan
+jääkärikomppaniaan.
+
+Kun Heikki tuli Hämeenlinnaan, oli Klingspor jo silloin Suomen sotawäen
+ylimäisenä päällikkönä. Jokainen suomalainen tietää, kuinka arka,
+pelkuri ja kunnoton sotapäällikkö hän oli. Urhea wäki paloi tappelun
+halusta ja hammasta purren totteliwat he ylipäällikön antamia
+peräymis=käskyjä. Niin alotettiin tuo kuuluisa pakoretki, jonka wertoja
+tuskin historia tietää. Siellä täällä tehtiin wain sen werran
+wastarintaa, että Klingsporin lihawat lihawadit ja wäestön muonawarat
+saatiin pelastetuiksi, siinä kaikki. Missä wain Suomen wäki sai kääntyä
+päin, siinä osoittiwat he, ett'eiwät he ole paon häpeätahraan
+wikapäät.--Niin kiireistä oli tuo pako, että kun meikäläiset lähtiwät
+Hämeenlinnasta Maaliskuun alkupuolella, oliwat he Siikajoella jo
+Huhtikuun kahdeksantenatoista päiwänä!----
+
+Nyt oli Heikkikin taas likellä rakkainta ystäwäänsä, morsiantansa,
+mutta minkälaisella sydämellä ja tunteilla? Paon saastainen häpeä
+painoi raskaasti hänen sydäntänsä.
+
+Suomalaiset oliwat asettuneet pohjoispuolelle Siikajokea,
+kirkon=kylään; he tarwitsiwat lewähtää kiireisen marssin ja tiheäin
+wihollisen torjumisien wuoksi, sillä wiholliset kihisiwät aiwan
+suomalaisien kantapäillä.
+
+Kun suomalaiset oliwat asettuneet kortteereihinsa, astui Heikki
+päällikkönsä eteen ja pyysi parin tunnin lomaa.
+
+"Sotamiehelle ei woi antaa lomaa silloin kun wihollinen on aiwan
+kintereillä", sanoi päällikkö jyrkästi.
+
+"Parin tunnin kuluttua olisin minä paikallani, olisin käynyt wain
+omaisiani terwehtimässä", lisäsi Heikki ujosti.
+
+"Meidän muidenkin on täytynyt jättää omaisemme, eikä ole auttanut
+pyrkiä heitä lellittelemään", sanoi urhea päällikkö kolkosti.
+
+Wedet kierahtiwat silloin urhoollisen soturin silmiin.
+
+"Minulla on tässä likellä enemmän kuin omaisia. Minulla on morsian,
+jonka kanssa teimme ikuiset liitot juuri kun lähdin sotariweihin.
+Hänelle olisin wain käynyt sanomassa hywästit, sillä minä en aio paeta
+tämän etemmäksi. Paon häpeätahra on koko Suomen armeijan niskoilla.
+Koko Suomi katsoo meitä ylön ja naisetkin pilkaten kauhistuwat
+kunnottomuuttamme. Morsiameni on kerran jo warannut minua
+pelkurimaisuudesta, mutta minä woin ennen kuolla kuin kantaa tätä
+muiden pakottamaa pelkurin häpeää. Tottahan wihollinen on niin
+armollinen, että pelastaa minut kuolemalla tästä häpeän tuskasta, ja
+silloin on morsiameni kunnioittawa minua koko ikänsä pelkäämättömänä
+soturina. Antakaa anteeksi, herra majuri! mutta niin olen päättänyt,
+minä ja moni muu", puhui Heikki sortuneella äänellä.
+
+Nyt oli wuoro majuri Hertzen'in silmiin kyyneleitä nousta.
+
+"Urhoollinen Repo! (Se oli Heikin huutonimi). Sanotko niin? Se on ääni,
+joka minunkin sydämessäni on kauan hämäränä soinut, mutta nyt se
+selkeni ja kirkastui. Pako on häpeällinen työ, se on tosi. Jo aikoja
+olen hawainnut sinut urhoolliseksi mieheksi ja muutoin en olisikaan
+korottanut sinua aliupseeriksi, mutta en toki olisi sinussa luullut
+tuommoista teräkseltä kalskahtawaa tulta löytywän. Mene Jumalan nimeen
+morsiamesi luo, mutta muista parin tunnin päästä olla paikallasi",
+sanoi majuri liikutettuna.
+
+Heikki kiitti, kumarsi ja lähti.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Kuulan torppa oli Siikajoen kirkolta puoli penikuormaa etelään päin,
+Pattijoen ja Siikajoen wälillä, eikä aiwan kaukana maantiestä.
+
+Luwan saatuaan hankki Heikki heti itsellensä talonpoikaisen puwun,
+jonka hän puki ylleen sotamiehen pukineen sijaan. Sitten hän kiireesti,
+kaukaa haarratellen, samosi metsiä myöten tuohon torppaan, joka oli
+hänelle niin rakas. Sinne pääsikin hän onnellisesti, mutta mikä
+hämmästys käsitti hänet sinne tullessansa. Liisaa ei ollutkaan,
+rakastettu oli poissa, wenäläiset oliwat hänet juuri wähää ennen Heikin
+tuloa wieneet wangittuna pois. Liisan äiti oli wain puolipyörtyneenä
+autioksi paljastetussa mökissä; hän ei woinut muuta tehdä kuin
+wäännellä käsiänsä ja huutaa: "woi minun lastani, woi minun lastani!
+woi niitä jumalattomia wihollisia".
+
+Heikki ei neuwotellut kauaa. Oitis sieppasi hän wanhan Kuulan
+waatteuksen, housut, takin ja karwalakki=reuhkan; ne solmisi hän
+nyyttiin. Sitten lähti hän iskemään wihollisen jälkiä.
+
+Kauan ei tarwinnut hänen sitä tehdä, ennenkuin hän joutui wihollisen
+etuwartijain kynsiin. Wenäläiset ottiwat hänet kiinni, syynäsiwät ja
+tutkiwat hänet tarkasti, mutta mitään asetta tai muuta waarallista
+eiwät he häneltä löytäneet, tuon nyytin wanhoja waatteita wain. Heikki
+teki itsensä niin yksinkertaisen ja iloisen näköiseksi kuin suinkin
+wain woi ja wenäläiset päästiwät hänet irti, wieläpä taputtiwat häntä
+poskelle ja sanoiwat: "dobra musikka!" Sen jälkeen sai hän mennä minne
+halutti.
+
+Oli puhtokunta, jossa oli useampia taloja; eräs niistä oli aiwan
+lähellä tiheää metsää; osa Wenäjän wäestä oli majoittunut niihin
+taloihin. Heikki käänsi askeleensa tuota metsän likellä olewaa taloa
+kohden ja kun etuwartiat oliwat hänet kerran läpi päästäneet, eiwät
+wiholliset hänestä suurta lukua pitäneet; toki he kumminkin wielä
+tarkasteliwat Heikin. Nyyttinsä porstuaan heitettyänsä, astui hän
+tuohon suureen wanhaan tupaan.
+
+Tupa oli wihollisia täpisten täynnä ja siellä oli Liisakin. eräs pitkä
+ja rotewa wihollisen upseeri pyrki parhaillaan tyttöä halailemaan ja
+tyttö antoi hänelle ehtimiseen niin woimallisia tyrkkäyksiä, että
+upseeri tollahteli tuotakin tuokemmaksi. Toiset wenäläiset nauroiwat
+täyttä kurkkua upseerin huonosti onnistuneille yrityksille. Niin oliwat
+asiat Heikin tupaan tullessa.
+
+Heti huomasi kiusattu tyttö Heikin ja hän päästi pienen parahduksen,
+mutta ei Heikki arwellut hetkeäkään, waan hän astui kiusaawan upseerin
+luo ja antoi samassa hänelle semmoisen korwapuustin, että hän lensi
+tuotakin tuokemmaksi seljällensä. Sen tehtyä töytäsiwät sekä Heikki
+että Liisa ulos owesta. Porstuassa sieppasi Heikki nyyttinsä, töytäsi
+sen siwumennessään Liisalle ja sanoi: "juokse metsään päin"; itse lähti
+hän juoksemaan toista suuntaa kohti, toiseen taloon päin. Liisa teki
+kuten käskettiin ja heti nyytin suusta tapasi hän paperilipun, johon
+oli lyijykynällä kirjoitettu sanat: "Pue ensi tilassa nämä waatteet
+yllesi ja pelasta itsesi--huomenna minä tappelen. Hywästi!"
+
+Wiholliset eiwät lähteneet Heikkiä takaa ajamaan; kentiesi eiwät he
+hywäksyneet tuota tytön kauneuden hurmaaman raa'an upseerin ilkitekoa;
+he päästiwät wain sydämellisen naurun, nähtyään minkä nawakan
+korwapuustin Heikki hänelle antoi. Mutta niin pian kun puustin saanut
+upseeri tointui kuperkeikastaan, siwalsi hän aseensa seinältä ja lähti
+Heikin jälkeen; Liisaa ei hän ennättänyt nähdäkään, sillä hän oli jo
+metsässä. Niin pian toipui huimauksen saanut upseeri, että hän oli
+melkein Heikin kannaksilla ja päälliseksi oli takaa ajaja nopea
+juoksemaan. Eksyttääksensä takaa ajajaansa juoksi Heikki toisen talon
+ison nawetan ja ladon solaa kohden. Mutta nyt sattui toisesta talosta
+tulemaan eräs toinen wihollinen, jonka sylissä oli sotawäen limppuja
+niin paljon kuin pysyi.
+
+Hänelle morahti takaa ajawa wihollinen jotain ja juuri kun Heikki
+kerkisi solaan, oli limppu=wenäläinen solan toisessa päässä häntä
+wastassa ja takaa=ajajan pistin wälkkyi hänen takanaan. Jo luuli Heikki
+tuhon itsellensä tulewan, mutta samassa hän huomasi, ett'ei
+leipä=wenäläisellä olluttaan aseita ja ilman sitä oli hänen sylinsä
+limppuja täynnä. Häntä kohden töytäsi Heikki kaikella woimallaan ja
+seuraus oli semmoinen, että limpun kantaja paukahti seljälleen
+ja limput romahtiwat pitkin kujaa, jossa ne tahraantuiwat
+kelpaamattomiksi, sillä solassa oli paljon lokaa. "Jei ponimaju",
+ärjyiwät ryssät, mutta sillä wälin kannikoitsi Heikki jo kaukana
+wainioin seljällä, häntä oli mahdoton enää saawuttaa.
+
+Samaan aikaan nähtiin hennon, nuoren ja kauniin nuorukaisen käwelewän
+poispäin wihollisen majakoista, metsästä aukialle, sille suunnalle,
+jossa ei wihollisen etuwartioita ollut, eikä luultu tarwitsewan;
+hänellä oli wanhat kuluneet waatteet päällä ja karwalakki=reuhka
+päässä.--
+
+Neljännes tuntia myöhemmin lupaustansa oli Heikki komppaniiassaan; hän
+ilmoitti itsensä päällikölle ja päällikkö ei rangassut Heikkiä tuosta
+neljännes=tunnista, jonka arwaamattomat seikkailut oliwat häneltä
+wieneet.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Yö oli kulunut, uusi päiwä tullut, mutta tuo päiwä toi uusia waiwoja ja
+ponnistuksia, uusia iloja ja murheita, uusia toiwoja; mainerikas oli se
+päiwä.
+
+Tiheitä wiholisparwia alkoi jo näkyä joen etelärannalla. Se laajeni ja
+taajeni ja kiireesti loiwat he pattereita ja asettiwat tykkejänsä
+niihin. Sillä wälin oli Klingspor, tuo ankaran warowa marsalkka,
+täydessä touhussa pelastamaan muonakuormiansa, kuten ennenkin.
+Wenäläiset rupesiwat nyt kiiwaasti päällekäymään ja melkeinpä aiwan
+syyttä, sillä eihän nuo siiwot suomalaiset sen enempää waatineetkaan,
+eiwätkä sen enempää heidän etenemistään häirinneet, kun wain saiwat
+muonansa korjatuksi, että jaksoiwat tuota yhtämittaista pakoaan jatkaa,
+ylipäällikkönsä käskystä. Paljon saaneet ja wielä enempää waatiwat
+wiholliset eiwät olisi suoneet suomalaisille sitäkään wähäistä etua,
+waan tahtoiwat anastaa wielä heidän muonansakin.
+
+Klingsporin muonat joutuiwat niin ahtaalle, että täytyi ruweta
+wihollisen wauhtia hiljentämään. Osa suomalaisista sai sen tehdäkseen,
+samalla kuin toinen osa korjasi muonan kuormastoihin ja laittoi ne
+tielle. Wihollista oli hillitty jo neljättä tuntia; kuormastot oliwat
+jo menossa, samoin Klingspor, sillä hän luuli nyt kaikki tehneensä mitä
+tehtämän piti.
+
+Jo annettiin käsky wihollisia pidättäwille parwille peräymiseen ja
+kaikki totteliwatkin käskyä, mutta kah; eräs parwi tuolla joella, se ei
+peräydy askeltakaan, waikka wihollinen melkein ympäri jo sitä
+piirittää. Se oli majuri Hertzen'in joukko ja siinä parwessa on
+Heikkikin.
+
+Ennen peräymiskäskyä sanoi majuri Hertzen rinnallaan taistelewalle
+Heikille:
+
+"Aiotko, Repo, pitää eilisen sanasi?"
+
+"Ett'enkö pakene?"
+
+"Niin."
+
+"En askeltakaan; en kehtaa. Mieluumpi on tähän kaatuminen kuin
+häpeällinen pako."
+
+"Oikein Repo! Samoin olen minä päättänyt. Koska olet niin urhoollinen,
+niin lähde nyt tarkastelemaan wihollisen asemaa, erittäinkin patteria,
+ja jos nahkasi terweenä säilytät, tuo tiedot minulle; sitten me
+ryntäämme."
+
+"Heti paikalla, herra majuri."
+
+Heikki lähti.
+
+Jokitörmän ja pensasten suojissa hiipi Heikki waaralliselle
+wakooja=retkellensä. Erään talon huoneitten suojassa nousi hän
+törmälle. Siitä hän konttasi erään huoneen seinän wiereen ja niin hän
+hiipi huoneelta huoneelle. Kun hän erään huoneen nurkasta pilkisti
+toiselle seinälle, kurkisti samassa eräs rotewa wihollinen toiselta
+puolen nurkkaa, niin likellä, että heidän nokkansa oliwat yhteen
+koskea. Molemmat wainolaiset tunsiwat heti toisensa, sillä tuo
+wihollinen ei ollut mikään muu kuin Heikin morsiamen wangitsija, jolle
+Heikki oli eilen niin nawakan korwapuustin antanut.
+
+Koston himossaan päästi wenäläinen riemuhuudon, samassa sujutti hän
+painetinsa seinää wasten Heikkiä kohden niin paljon kuin jaksoi.
+Notkeasti kuin ankeriainen syöksähti Heikki syrjään ja useampia tuumia
+sywälle purskahti wihollisen painetin kärki kuiwaan honkaiseen seinään.
+Niin käwi, mutta samassa tuokiossa putosi wihollisen oikea käsi
+werisenä maahan--Heikin miekka oli katkaissut sen. Wihollinen kaatui ja
+Heikki lähti taas tutkimusretkillensä.
+
+Kun Heikki oli saanut tarpeelliset tiedot wihollisen asemasta, palasi
+hän majurin tykö. Hän oli juuri kertomassa majurille hawainnoitaan, kun
+tuo suomaton peräymiskäsky annettiin, ja majuri kuunteli Heikin
+kertomusta lewollisesti huolimatta wihollisen kiertotuumista yhtä wähän
+kuin peräymiskäskystäkään.
+
+Adlercreutz'in tarkka silmä huomasi kohta, että Hertzen'in joukko oli
+waarassa, ja hän antoi kohta käskyn ryhtyä sen pelastamiseen. Kun tuo
+pelastus=joukko kääntyi wiholliseen päin, Hertzen'in joukko jo täyttä
+wauhtia ryntäsi wihollisen keskustaa kohden. Pelastajat seurasiwat
+jäljessä. Ensi ryntäyksellä puhkasiwat he wihollisen keskustan ja nyt
+wasta oikea ottelu alkoi. Kanuunat alkoiwat uudestaan jyristä, kiwäärit
+paukkua, painetit alkoiwat werisen paininsa ja kiwäärin perät kowan
+kolhintansa. Tappelun jyrinä lennätti sanoman jo pakotiellä olewille
+Döbeln'ille ja Palmfeldt'ille, jotka kohta kääntyiwät päin ja hurraata
+huutaen töytäsiwät tappelun tuoksinaan. Pian oliwat wiholliset wiskatut
+etelä=puolelle jokea, mutta siellä tekiwät he kanuunainsa ja huoneitten
+suojassa kowaa wastarintaa.
+
+Hertzen lähti nyt joukkoinensa wihollisen patteria walloittamaan.
+Kuulia satoi kuin rakeita, mutta huikeasti ryntäsiwät suomalaiset wain
+eteenpäin, huolimatta jos joku heidän riweistään kaatuikin. Heikki oli
+noiden ryntääjien etunenässä, ja juuri kun he oliwat patterille
+pääsemäisillään, siis aiwan kanuunain suun edessä, rupesi wihollinen
+tykkiniekka sytyttämään raehauleilla ladattua kanuunaa, mutta samassa
+tuokiossa lensi tulilanka sytyttäjän kädestä ja hän itse patterille
+seljällensä.--Eräs talonpoikaisissa waatteissa olewa nuorukainen oli
+seipäällä lyönyt sytyttäjän kädestä sytyttimen pois ja itse sytyttäjän
+kumoon.--Sillä wälin oliwat suomalaiset rynnänneet patterille ja nyt
+ammuttiin, pistettiin, kolhittiin, lyötiin ja pian oli wiholliset
+patterissa sullottu yhdettömäksi. Kanuunat käännettiin nyt entisiä
+omistajiaan kohden. Suomalaiset käwiwät kaikkialla urheasti päälle ja
+eipä aikaakaan, niin oli wihollinen juoksujalassa kaikkialla pakosalla
+etelää kohden.
+
+Suomalaiset oliwat woittaneet, tappelu=tanner oli heidän ja wihollinen
+oli pakosalla; kaksinkertaisen woiman ja rohkeuden tunsiwat he nyt
+rinnoissaan.
+
+"Me emme paenneet, herra majuri", sanoi Heikki hymyillen Hertzen'ille
+tappelun loputtua.
+
+"Niin, me emme paenneet ja wieläpä woitimmekin ja niin loistawasti.
+Häpeä=pilkku on nyt werellämme päältämme pesty, ja totta puhuen,
+urhoollinen Repo, suurin kunnia woitostamme oikeastaan tulisi sinulle,
+sillä sinussa ensi kerran selkeni tuo seisomisen ajatus wastoin
+ylipäällikön käskyjä", sanoi majuri, puristaen Heikin kättä.
+
+"Ei niin, herra majuri. Minä olen wain täyttänyt pienen osan tässä
+suuressa yhteisessä työssä", sanoi Heikki, katsellen weristä säiläänsä.
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Seuraawana yönä ei joudettu nukkumaan Siikajoella, sillä siellä
+iloittiin onnen ensi=aamun koittehessa. Tuo oli Suomen sotajoukon iloa.
+Mutta eräässä pienessä syrjäisessä mökissä näyttää olewan surua.
+Pahasti haawoitettu henkilö makaa siellä elämän ja kuoleman rajalla.
+Himmeä talikynttilä palaa pöydällä, lähettäen heikkoa waloa huoneeseen.
+Lääkäri koettelee huolellisesti sairaan waltimoa ja muuttaa ehtimiseen
+jää=kääreitä hänen päänsä ympärille; haawoitetun olkapään päällä on
+myötäänsä jään surtolla täytetty rakko. Muori, pulskea soturi istuu
+synkän ja surullisen näköisenä sairaan pääpuolessa, eikä hänen
+katseensa käänny hetkeksikään pois sairaasta.
+
+"Kuinkahan luulette käywän, herra tohtori?" kuiskasi soturi wiimein.
+
+"Heikko hän on, mutta Jumalan awulla woisi hän tointuakin, waikk'ei
+hänessä ole werta jälellä enempää kuin kärpäsessä, mutta hänen
+waltimonsa tykytys tuntuu nyt jo paljoa paremmin", sanoi huolellinen
+sota=lääkäri.
+
+Soturi huokasi helpommin.
+
+Towin päästä sanoi lääkäri:
+
+"Nyt minä woin heittää sairaan teidän haltuunne, minun pitää wielä tänä
+yönä käydä monessa paikassa; hoitakaa wain sairasta niinkuin minä olen
+käskenyt."
+
+Werisellä, karkealla kädellään otti soturi lääkärin kädestä kiinni ja
+puristi sitä äänetönnä, sillä hänen sydämensä oli jotain niin täynnä,
+ettei hän woinut puhua.
+
+Tuon pienen mökin akka tuli soturille awuksi ja yhdessä he hoitiwat
+sairasta.
+
+Kun soturi oli aamupuoleen muuttamassa kylmää käärettä sairaan pään
+ympärille, raotti sairas silmiään ja hänen katseensa kohtasi soturin.
+
+"Heikki!" kuiskasi sairas tuskin kuultawasti.
+
+"Niin, paras ystäwäni", kuiskasi soturi wuorostaan, kallistuen
+sairaaseen päin.
+
+Sairas painoi silmänsä jälleen kiinni ja wieno puna nousi hänen
+kauniille ja kalpeille kaswoillensa; näyttipä siltä kuin hän olisi nyt
+tahtonut wäkisinkin elää.
+
+"Sinä et ole pelkuri, et isänmaan petturi, sen olen omilla silmilläni
+nähnyt; wäärin olen sinua tuominnut--te woititte", sanoi taas towin
+päästä sairas katkonaisesti kuiskaten.
+
+"Me woitimme, armaani, mutta liian kalliin uhrin se minulle maksoi",
+sanoi soturi wärisewällä äänellä.
+
+"Sinun tähtesi tahdon minä elää--häpeämme on poistettu, Heikki", sanoi
+sairas ja ojensi terween kätensä Heikkiä kohden, jonka tämä otti
+hellästi omaansa.
+
+Sanomaton autuus näkyi lepääwän sairaan kauniilla, naisellisilla
+kaswoilla.
+
+Naisellisilla?!!! Aiwan niin.
+
+Olemme jo ennen maininneet wihollisen patteria wastaan rynnäkköä
+tehtäessä erään talonpoikais=pukuisen nuorukaisen lyöneen kanuunan
+sytyttäjältä tulilangan pois ja sytyttäjän kumoon. "Tuo meidät pelasti,
+hurraa! eteenpäin pojat!" kuultiin silloin Hertzen'in huudahtawan.
+Sittemmin nähtiin saman nuorukaisen, wihollisen kanssa käsikähmässä
+ollessa, huimiwan ja hutkiwan wihollisia seipäällänsä minkä ennätti.
+Tulisessa tappelun tuoksinassa ei kukaan joutanut nuorukaisesta sen
+enempää lukua pitämään; wasta sitten kun sodan liekki oli sammunut,
+ruwettiin tarkastelemaan kaatuneita ja haawoitettuja. Heikki oli
+patterilla tarkastajien joukossa ja ensimäiseksi kohtasi hänen silmänsä
+maassa makaawan, talonpoikais=puwussa olewan nuorukaisen. Tuntui kuin
+suuri jäämöhkäle olisi jysähtänyt Heikin sydämeen, sillä hän aawisti ja
+pelkäsi jotakin. Heti meni hän tuon oudon, kaatuneen nuorukaisen tykö
+ja käänsi häntä katsoaksensa onko hänessä wielä henkeä. Kuka woipi
+kertoa Heikin hämmästyksen, kun hän tuossa kaatuneessa tunsi oman
+morsiamensa, Liisan. Hän oli muuttanut säweämmän miehenpuolen puwun
+päällensä ja silti ei Heikki häntä tuntenut. Heti sitoi Heikki
+haawoitetun wuotawan olkapään, laittoi hänet kantopaareille ja kantoi
+hänet muiden awulla tuohon syrjäiseen mökkiin. Sitten juoksi hän
+hakemaan sota=lääkärin, joka heti tuli ja sitoi haawan paremmasti.
+Parwi wihollisia pääsi patteria walloitettaessa pakoon ja heitä takaa
+ajettaessa lennättiwät he laukauksen ja se haawoitti Heikin morsiamen.
+
+"Hywästi nyt, armaani; minun täytyy sinut jättää Jumalan ja hywäin
+ihmisten huostaan, isänmaa kutsuu minua", sanoi Heikki aamulla
+rakkaalle sairaallensa.
+
+"Hywästi, Heikki! Ole wastakin urhoollinen", sanoi sairas, nähtäwästi
+wirkistyneenä.
+
+Heikki lähti ja meni suoraan majurin luo ja kertoi hänelle kaikki
+tapahtumat.
+
+"Jalo olet itse, mutta jalo on sinulla morsiankin. Hänellä on suuri osa
+ihanasta woitostamme", sanoi urhoollinen päällikkö ja kyyneleet
+nousiwat hänen tunnokkaasta sydämestään.
+
+Huomattawa on, että Heikki ennen lähtöänsä toimitti haawoitetulle
+morsiamellensa tarpeellista hoitoa.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Aikaa on kulunut. Taistelut owat taistellut, woitot owat woitetut, ilot
+iloittu, tappiot owat tapatut, surut surtu. Sodan werinen liekki on
+tauonnut ja Wenäjän kaksipäinen kotka on katkaissut seitsensatasen
+siteen ja korjannut Suomen mahtawien siipeinsä suojaan. Semmoinen oli
+sodan lopputili. Suomen soturien syy se ei kuitenkaan ollut, että niin
+käwi, sillä he taisteliwat monilukuisempaa wihollista wastaan, niinkuin
+karhut, joilta pojat owat pois otetut. Syy oli marsalkan, Klingsporin,
+joka ei kyennyt urhean Suomen wäen mainehikkaita woittoja hywäksensä
+käyttämään, eikä sitä johdattamaan. Toinen iso syyllinen oli silloinen
+Ruotsin kuningas, Kustaa IW Adolf, joka omia mielettömiä oikkujaan
+seuraten ei kuunnellut wiisaampien neuwoja eikä laittanut wähäiselle
+Suomen wäelle tehoisaa apua, waan heitti heidät ja maan oman onnensa
+nojaan. Näyttipä siltä kuin suomalaiset olisiwat hukkaan taistelunsa
+taistelleet, turhaan werensä wuodattaneet, mutta eipä niinkään. Wenäjän
+silloinen lempeä ja jaloluontoinen keisari, Aleksanteri I, rupesi
+enemmän kuin kukaan muu edellinen hallitsija kunnioittamaan Suomen
+kansaa. Minkä wuoksi? Senkötähden että hän oli walloittanut heiltä
+maan? Ei sentähden, waan sen wuoksi, kun tuo kourallinen wäkeä teki
+hänen mahtawille laumoillensa niin urheaa wastarintaa, että hänellä oli
+työ, tuska niitä saaha lannistumaan. Senpä wuoksi hän sanoikin: "Suomen
+kansa on korotettawa kansain joukkoon". Senpä wuoksi hän soikin
+Suomelle erikoisen waltiollisen aseman, wieläpä hän lisäsikin niitä
+etuja ja oikeuksia, jotka Suomella Ruotsin yhteydessä ollessaan oli.
+
+Heikkikin on palannut taisteluista takaisin. Kunniamerkkeinään toi hän
+kiwäärin kuulan reidessään ja ison arwen poskessaan, jotka osoittiwat,
+ettei hän suinkaan ollut huonoimpia waltiollista asemaamme laatimaan.
+
+Heikki toimii nyt toisilla aloilla, taloudellisilla nimittäin, sillä
+heti sodasta palattuansa osti hän rappiotilassa olewan tilan, jota hän
+rupesi työllä ja toimella woimaan panemaan--Liisan kanssa tietysti,
+sillä hän oli Heikin sodassa ollessa täydellisesti parantunut, ja kun
+Heikki palasi sodasta, haki hän heti Liisansa ja otti hänet omaksensa.
+Yhdessä he sitten hyöriwät elämänsä eduksi ja eipä wiipynyt
+kymmentäkään wuotta, ennenkuin heidän rappio=tilansa oli hywässä,
+elättäwässä kunnossa ja ennenkuin heillä oli useampia kauniita----
+perillisiä. Liisa piti kiwäärin kuulaa Heikin reidessä ja arpia
+poskessa suurimpana kunnianaan ja usein hän sanoi: "minun Heikkini ei
+ole ollut, eikä ole kehno mies".
+
+Kuula, Liisan isä, ei enää palannutkaan kotiin wainotantereelta. Hän
+kaatui Koljonwirran tappelussa, sillä hän kuului Sandels'in osakuntaan.
+Hän ei siis nähnyt wäwypoikaansa, jonka kanssa hänellä oli ollut
+yhteinen kallis työ. Mutta Liisan äiti oli heidän tykönänsä ja hän
+kiitteli, Heikin mielestä liiaksikin, Jumalaa siitä että oli saanut
+niin kelpo wäwyn.
+
+Repola? Niin, niin Repola!--Suku=ylpeys oli siellä pysynyt täydessä
+woimassa perille asti. Kun Heikin isäkin näki, ettei "routa porasta
+kotiin tuonutkaan", otti hän ottopojan, jolle hän antoi kaiken
+omaisuutensa. "Saapa nyt Heikki nähdä, mitä se hänelle maksaa, kun
+olisi kerjäläisen taloon tuonut", oli Repolan ukko silloin sanonut. Kun
+tuo ottopoika oli saanut tawarat haltuunsa, rupesi hän juoppoa,
+tuhlaria ja irstaista elämää wiettämään ja ennen pitkää oliwat Repolan
+suuret omaisuudet menneet kuin tuhka tuuleen. Heikin äiti kuoli
+harmista ja ukko joutui sokeana--ruodulle! Tuota lankeemuksensa wikaa
+ei ukko ottanut ollenkaan omaksi syyksensä, syytti wain
+onnettomuudestansa poikaansa Heikkiä, kun hän oli muka tottelematon ja
+saattoi hänelle tämmöisen onnettomuuden.
+
+Heikki ei woinut hywällä omallatunnolla tiedossaan pitää isänsä kurjaa
+tilaa; hän lähti noutamaan isäänsä tykönsä asumaan ja saamaan parempaa
+hoitoa. Mutta olipa niin ja näin, jos ukko myöntyi ollenkaan Heikin
+tuumiin, niin sywästi oli hän paatunut omaa, wastaansa rikkomatonta
+lastansa kohtaan. Heikki sai kaikki lapsen rakkautensa liikkeelle
+panna, kaiken hellyytensä ilmi tuoda, kaikki kyyneleensä puristaa,
+ennenkun isä wastaanotti poikansa luonnollisesta lapsen rakkaudesta
+lähteneen jalon tarjouksen.
+
+Nurpealla mielellä ja wähäpuheisena eleli sitten ukko poikansa kodissa.
+Miniälleen ei ukko leppynyt koskaan, sillä hän piti miniäänsä
+suurimpana syyllisenä köyhtymiseensä, kun hän muka oli wietellyt hänen
+poikansa. Waikka miniä koetti kaikella hellyydellä kohdella appiansa,
+ei se kuitenkaan mitään auttanut, ja kun Liisa yritti ukolle jotain
+puhua, sanoi tämä äreästi: "mitä sinä kerjäläinen puhut".
+
+"Enpä ole niinkään kerjäläinen, koska woimme appeni kanssa yhdessä
+elää", sanoi Liisa semmoisissa tapauksissa ja meni nauraen pois.
+
+Suku=ylpeys ei ollut wieläkään lannistunut!
+
+Woi, woi! Monta tuskaa ja surua, monta katkeraa perheellistä riitaa,
+monta taloudellista mullistusta, monta ennenaikaista kuolemaa on tuo
+inhottawa suku=ylpeys maailmassa tuottanut ja harwat tuolle salakarille
+joutuneet siitä eheänä pääsewät. Lankeemuksen tuottaa se, mutta
+kenelle? Useimmin ylpeydelle itselle, harwemmin sille, jota kosto
+tarkoittaa, sillä Jumala aina auttaa oikeaa asiaa.
+
+Kauan, kaikkien kunnioittamina ja hyödyllisinä yhteiskunnan jäseninä
+eliwät Heikki ja Liisa.
+
+
+
+
+
+TAHDON WOIMA.
+
+
+Pieni oli kylän takalistolla olewa Perälän uudistalo. Pienet oliwat
+wielä talon tiluksetkin, joita wasta toinen miespolwi koki laajennella,
+raiwaamalla wähän kerrallaan korwen lonkeroita. Edellinen miespolwi oli
+jo wäsynyt, taistellessaan kowaa luontoa wastaan ja laskenut päänsä
+lepoon. Paljon ponnisteli Perälän nykyinenkin Juho isäntä, elättääkseen
+waimoansa ja niitä kymmentä lasta, jotka Jumala oli heille
+lahjoittanut. Kowasti oli työtä tekeminen, jos oli mieli niin
+monilukuisen perheen kanssa elää ja toimeen tulla tuossa wanhoilta
+taloilta hylyksi jäänneessä korwen kolossa. Kowaa wastarintaa Juholle
+tekiwät ne lukemattomat petäjien ja kuusien kannot, joita kyläläiset,
+wuosikymmeniä takaperin, ennen Perälän talon alkamista, oliwat hirret
+hakanneet ja wieneet rakennus=aineiksensa. Sitkeästi wastustiwat tuhoa
+ne hylyksi jääneet aarniopuut, jotka eiwät olleet kyläläisille
+kelwanneet, ja uskollisina liittolaisina yhdistyi edellisiin jäljempää
+kaswanut nuori metsä. Woimia ja ponnistuksia kysyiwät Juholta ne kiwet,
+jotka maan muodostuksen aikoina oliwat sattuneet matkallansa jäämään
+lewähtämään Perälän tiluksille, wähääkään aawistamatta, että he siihen
+jäisiwät niin kauwaksi, ja että he wielä kerran olisiwat kyntömiehen
+tiellä.
+
+Näyttipä siltä kuin Juhon ponnistukset olisiwat olleet kaikki turhat
+noin mahtawaa ja monilukuista wastustaja=kuntaa wastaan----mutta
+kuitenkin--askel askeleelta otti hän woiton heistä. Yhden ja toisen
+aarnio=puun juuret hakkasi hän poikki juurikirweellänsä; sitten pani
+köyden puun latwaan ja weti sen kumoon, hakkasi rungon haloiksi ja weti
+ne kotiinsa, palamisellansa ensimäisiä kustannuksiaan palkitsemaan.
+Kantoin juuret kopisteli Juho kaatuneesta maasta puhtaaksi ja wyörytti
+ne sitte suurella waiwalla yhteen läjään. Siinä saiwat ne sitten
+kuiwua, jonka tehtyä hän antoi nuot woitetut, ankarat wastustajansa
+kaikki kuluttawan tulen nieltäwäksi.--Yhden ja toisen kiwen alle kaiwoi
+Juho kolon, asetti alle paksun hirsi-wiwun, jonka awulla wäänsi kiwen
+ylös ja wieritti sen sitten, kankien awulla, tekeillä olewaan
+kiwiaitaan, niin että tämä taas sai wuosituhansia kestäwän, waikka
+wähäisenkin lisäyksen. Jos sattui niin iso kiwi olemaan Juhon
+walloituksen tiellä, ett'ei hän woinut sitä wipujensa awulla nostaa
+ylös, eikä kiwi-aitaan saada, nouti hän läjästänsä terwasjuurakoita,
+asetti ne tuon wastusta tekewän kiwen päälle ja sytytti ne palamaan.
+Tuota tuimaa elementtiä säikähti kiwi niin, että se, suuresti
+poksahdellen, halkeili ristiin rastiin, ja kun walkea sammui, oli kiwi
+niin moniin osiin jakaantunut, että ne jaksettiin saada liikkeelle.
+Noin woitti Juho alan, jonka ne kannot ja kiwet oliwat ennen allansa ja
+siis omanansa pitäneet.
+
+Wäliin kun hän oli iltamalla kowin wäsyksissä ja uuwuksissa päiwän
+ponnistuksista, huokasi Juho raskaasti ja epätoiwo tahtoi walloittaa
+hänen mieltänsä; sillä työn paljous, wastustajainsa lukuisuus, lujuus
+ja taipumattomuus, näyttiwät woittamattomilta. Niinä hetkinä meni hän
+ilotonna ja murheellisena kotiansa, mutta siellä tuli wastaan hänen
+lempeä waimonsa, niin iloisen ja hilpeän näköisenä. Hänkin kyllä oli
+koko päiwän wakaasti seisonut yhteisen ja ankaran elämän kuorman alla,
+waan wielä jaksoi hän olla iloinen ja lempeä, wielä jaksoi hän
+kiiruhtaa miehensä tykö, riisumaan hänen päältään nokisia ja rapakoisia
+waatteita; wielä jaksoi hän sanoa ystäwällisiä ja lohduttawaisia sanoja
+työstä wäsyneelle miehellensä ja laittaa hänelle illallista; wielä
+jaksoi hän hypätä kehdon luo, ruokkimaan ja tuudittamaan heidän
+nuorinta ja asemaansa kyllästynyttä lastansa, ja kah! eihän Juho
+jaksanut wastustaa tuota elämän autuuden hehkua; jo tuntui kohta hänen
+sydämensä paljoa kepeämmältä. Hän meni syömään illallistansa ja waimo
+hyöri waan yhä taloudellisissa toimissa ja askareissa, yhtä suurella
+alttiiksi antawaisuudella, yhtä suurella rakkaudella miestänsä ja
+lapsiansa kohtaan kuin ennenkin. Iloiset ja huolettomat lapset
+juoksenteliwat lattialla ja tekiwät wiattomia lasten leikkejänsä,
+pyrkien wäliin kilwalla isän syliin. Pienokainen kehdossa oli tyyntynyt
+äitinsä wälityksestä ja katseli myhäillen isäänsä luottawasti silmiin
+ja--eipä aikaakaan, niin oliwat kaikki Juhon elämän murheet poistuneet
+ja kaikki epätoiwon synkät haamut haihtuneet kuin sawu tuuleen. Kun hän
+wielä päälliseksi sai yönsä rauhassa nukkua rakkaiden omaisiensa
+keskessä ja niin wirkistää wäsyneitä raajojansa, nousi hän taas aamulla
+iloisena ja raittiina, uhkarohkeana astui hän taas kowan korwen rintaan
+ja kahta ankarammin ryhtyi hän walloitustoimiinsa; sillä hän tahtoi
+woittaa ja hän oli saanut tahdollensa woimaa kodin lemmestä ja
+tulewaisuuden toiwon kirkas säde walaisi nyt hänen sieluansa.
+
+Näin taisteli Perälän Juho kunniakasta taisteloansa, ei miekoin, waan
+kirwein ja auroin, ja noilla aseilla walloitti hän wähitellen alaa
+ihmis=asunnoille. Wiimein hän rupesi saamaan lisä=wäkeä tuohon
+taisteloonsa, sillä kymmenkunnan wuoden päästä rupesi hänen takanaan
+pyörimään hänen wanhimmat lapsensa. Pientä oli tuo warawäki, mutta
+rohkeasti astuiwat he aamuisin isänsä jäljessä jylhän korwen rintaan ja
+alkoiwat siinä toimia mitä woiwat. Ainahan tuolla oli jotain, joka
+heitäkin totteli: milloin siellä oli joku pieni irti rewitty pensas,
+risu tai puun palanen, jonka he jaksoiwat kantaa loimoawaan nuotioon;
+milloin sieltä tuli esille joku pieni kiwi tai kanto, jonka he
+jaksoiwat kantaa entisiin kohoihin ja kasoihin; milloin he taas
+kiepsuiwat lisä=painona isänsä laittaman wiwun nenässä, kun joku kiwi
+tai kanto oli maasta ylös wäännettäwä, ja noin oliwat he kaiket päiwät
+isällensä wähäisenä apuna, josta hän tunti suuren lohdutuksen
+sydämessänsä.
+
+Paitsi ahkeruutta oli Perälän Juhossa toinenkin hywä ominaisuus: hän
+osasi säästää, ja näiden kahden awunsa turwissa tuli hän wiimein siihen
+tilaan, että woi hywinä wuosina perheinensä omistaan toimeen tulla. Ja
+jos tuli katowuosi, söiwät he pettua, sillä Juho pelkäsi welkaa
+pahemmin kuin kuolemaa.
+
+Kuitenkaan ei hän ollut semmoinen mies, joka olisi työtä tehdessään
+joutunut pelkäksi aineellisuuden orjaksi, käsittämättä ihmisen
+korkeampaakin kutsumusta. Ei, waan hän oli jo pienestä poikasesta
+pitäin ahkera lukemaan ja urkkimaan kaikenlaisia hyödyllisiä tietoja;
+kirjoittamaan oppi hän myös jo nuorena, melkein niinkuin itseksensä.
+
+Juho oli syntynyt köyhistä wanhemmista, joilla ei ollut pojallensa
+perinnöksi jättää maallisia rikkauksia, mutta kumminkin oli heillä
+jättää hänelle jotain jalompaa ja kalliimpaa, nimittäin Jumalan pelkoa,
+jonka he istuttiwat poikansa sydämeen. Nuorena oli jo Juho jäänyt
+orwoksi ja mailman myrskyjen waltaan, mutta nuot hänen sydämeensä
+kylwetyt totuuden siemenet oliwat kaikissa hänen elämänsä kohtaloissa
+suurena ohjeena ja lohdutuksena. Ne oliwat aina walaisewana lamppuna
+hänen elämänsä sumeina hetkinä ja ne estiwät hänen horjumasta niissä
+waaroissa, joita maailmassa on niin runsaasti tarjona.--Olipa se jalo
+ja kallis perintö. Mikä on sen rinnalla suurikaan maallinen perintö,
+jonka koi syö ja ruoste raiskaa?
+
+Nuorena oli Juho joutunut wieraalta leipäänsä ansaitsemaan, mutta
+hywällä, säwyisällä käytöksellään ja suoralla, rehellisellä elämällään,
+saanut pian kaikkien ihmisten suosion ja kunnioituksen. Aikaisin oli
+hän jo oppinut säästämään ja joka wuoden palkastaan saanut säästöön,
+mitä ei wälttämättömästi tarwinnut tawalliseen waatteukseensa. Tuolla
+tawalla aloitti Juho elämänsä aamua ja pitkitti sitä täyteen miehen
+ikään asti, jolloin hän rakastui erääsen siweään ja Jumalaa
+pelkääwäiseen Leena nimiseen piikatyttöön. Heistä tuli pian awiopari ja
+Juholla oli senwerran wuosisäästöjänsä tallella, että hän woi lunastaa
+häwiämäisillään olewan Perälän uudistalon; sillä tawalla Juho oli
+tullut Perälän isännäksi.
+
+Edellisestä jo tiedämme, että Perälän Juholla ja Leenalla oli lapsia.
+Ensimäinen heidän lapsensa oli poika, jolle pantiin nimeksi Mikko,
+kaimaksi ja muistoksi Juhon isä wainajalle. Jo aikaisin näytti hän
+erinomaisen tarkkaa ymmärrystä ja käsitystä ja hänen lapselliset ja
+sukkelat lauseensa ja wastauksensa poistiwat usein ne sumut isän
+sydämestä, joita elämän huolet wäliin sinne synnyttiwät. Mikko oppi niin
+pian kelpo lukijaksi, että se näytti tapahtuneen melkein niinkuin
+itsestänsä; ei tarwinnut muuta kuin aakkoset hänelle asettaa, niin
+sanat ja lauseet selkeniwät itsestään, ja mikä wielä ihmeempi, Mikko
+käsitti kohta luettunsa sisällyksen!
+
+Kun poika kaswoi isommaksi, hawaittiin hänessä semmoinen opin halu,
+että sitä oli mahdoton wastustaa. Hänen isänsä oli wälttäwä kirjoittaja
+ja sen ohessa wielä oiwallinen luwunlaskija. Pian omi Mikko nuot
+wähäiset opin säteet isältänsä ja pian oli hän paljon etewämpi isäänsä
+kummassakin aineessa! Kaikkien näiden tähden herätti hän pian huomiota
+kaikissa niissä wirkakunnissa ja asianomaisissa, jotka tuliwat
+käsittelemään Perälän Mikon kirjoituksia, sillä hän oli jo aikaisin
+ruwennut kyläläisilleen kirjoittelemaan kaikenlaisia asiakirjoja.
+
+Juholla oli muutamia oppikirjoja, joita hän oli nuoruudessaan
+itsellensä hankkinut, esim. luonnon oppikirja, maatiede, fysikka ja
+kemia. Ne luki pian Mikko niin tarkoin päähänsä, ettei sitä kohtaa
+niissä kirjoissa löytynyt, joita ei hän olisi muistanut ja joista ei
+hän olisi tuonut selwää tehdä!
+
+Pitäjän kirkkoherra huomasi pian pojan erinomaiset luonnonlahjat.
+Tyydyttääksensä tätä erinomaista opinhalua, ohjasi hän Perälän
+esikoista useissa aineissa ja lainaili hänelle useita tieteellisiä
+kirjoja, joita Mikko ahkerasti tutki. Eräänä kertona kummasteli joku
+pojalle itselleen kuinka hän oli niin hywä oppimaan kaikkia aineita.
+
+"Minusta on hywin ihme, kuin te kummastelette sitä, jos joku ihminen
+oppii jotain! Totuushan on itsestänsä selwä, jonka tähden ei siinä
+luulisi olewan paljon oppimista", sanoi Mikko kysyjälle wastaukseksi.
+
+Luulisi kai, että Perälän Mikko kadotti kaiken halunsa kowaan
+maantyöhön, mutta niin ei ollut laita. Hänen lukemisensa, oppimisensa
+ja tieteilemisensä eiwät tehneet häntä yhtään haluttomammaksi,
+laiskemmaksi ja saattamattomammaksi ulko=askareihin, waan hän teki
+työtä kuin "ajakka" ja oli joutuisa ja kunnollinen kaikkiin talonpojan
+tehtäwiin, joihin hän oli jo lapsuudesta tottunut. Hän ei ollut koskaan
+raskaalla ja alakuloisella mielellä, waan iloisena ja raittiina teki
+hän mitä käskettiin, ja tytöstä päästyänsä hyppeli hän iloissaan kuin
+peuran warsa. Pian tottui Perälän Mikko myös kaikkiin taloudessa
+tarwittawiin käsitöihin ja ne tuliwat hywästi ja joutuisasti tehdyiksi.
+
+Puhtaana kaikista paheista niinkuin korwen turmelematon kaswi ainakin,
+ei Mikko ollut ylpeä eikä itsepintainen kotiwäkensä eikä kyläläisiensä
+kesken, waan hän oli iloinen ja hilpeä. Kaikissa tiloissa ja
+wiattomilla, leikillisillä kokkapuheillansa sai hän jos minkä seuransa
+pysymään iloisella ja hywällä tuulella. Noita sanan=solmuja olikin
+hänellä niin runsas warasto, ett'ei sitä asianhaaraa tullut koskaan
+esille, johon ei Perälän Mikko olisi osannut wiskata äkkiä mausteita ja
+höysteitä. Useinpa oliwat nuot sukkeluudet runolliseenkin muotoon
+puetut. Näyttipä siltä kuin häneen olisi ollut kätkettynä kaikkien
+ihmiselämän tapauksien ydin, josta ne kaikissa tapauksissa katkeamatta
+uhkuiwat niinkuin kuiwumattomasta lähteestä.
+
+Tuommoisilla luonnon lahjoilla ja elämän tawoilla tuotti Mikko
+kotitaloonsa paljon kunniaa ja ennen pitkää oli Perälä tärkein, jos
+kohtakaan ei warakkain paikka yhteiskunnassa.
+
+Kenenkään kynä ei woi kertoa sitä iloa, joka asui Perälän Juhon ja
+Leenan sydämessä. Eipä he suotta iloinneetkaan, sillä harwallapa oli
+semmoista poikaa kuin heillä. Kookas, pulskea, täyteläinen, solakka,
+terwe, wiisas, jotenkin oppinut, työteliäs, wirheetön, wiaton, kaikille
+rakas ja kaikkia rakastawa, turmelematon nuorukainen,--olipa siinä
+wanhemmille ilon ainetta.
+
+Kun Mikko oli parinkymmenen wuoden ijässä, rupesi kirkkoherra
+puhelemaan pojalle sekä isälle kummia. Hän, näet, esitteli heille, että
+Mikon pitäisi muka mennä johonkin oppilaitokseen ja ottaa siellä
+tutkinto, päästäksensä siten johonkin kannattawaan wirkaan. Ensimältä
+tuo esitys tuntui heille molemmille peräti mahdottomalta, mutta kun
+kirkkoherra lupasi ohjata Mikon lukemista ennen tutkintoon lähtöä, niin
+rupesi heissä kummassakin kytemään toiwon säde ja he suostuiwat
+esitykseen. Siitä herran hetkestä otti kirkkoherra Mikon lukua
+johtaakseen. Tuskinpa kukaan opettaja on tawannut innokkaampaa ja
+halukkaampaa oppilasta, kuin kirkkoherra Mikossa. Lukeminen käwi
+helposti ja oppiaineet tarttuiwat kuin naulatut pojan päähän.
+
+Wiimein walmistuttuaan, lähetettiin poika erääsen oppilaitokseen
+tutkintoa suorittamaan. Siellä esitti hän asiansa laitoksen esimiehelle.
+Tämä ja muu opettajakunta hämmästyiwät kowin, kuullessaan anomusta.
+Metsän korwesta suoraan tullut poika tulee ja pyytää tutkintoa,
+jotenkin laajoissa oppiaineissa! ajatteliwat he keskenänsä ja he
+pitiwät Mikko=raiskan suorastaan mielenwikaisena. Mutta kun poika weti
+lakkaristaan kirkkoherran antaman suosituskirjeen ja antoi sen koulun
+esimiehelle, loppui heissä pian tuo ilwehymy, jonka tuo outo asia ensin
+oli heissä aikaan saanut. Kirkkoherra näet oli kaikkialla tunnettu
+oppineeksi ja kunnolliseksi mieheksi.
+
+He suostuiwat nyt yksimielisesti Mikon pyyntöön. Mikko meni niin
+loistawasti tutkinnon läpitse, ett'eiwät hänen tutkijansa saaneet häntä
+kiinni missään aineessa. Kaikissa aineissa, joista tuli puhe, antoi hän
+niin tarkkoja wastauksia, että kaikki kuulijat hämmästyiwät. Tutkinnon
+loputtua kehoitti esimies Mikon jatkamaan lukemistansa etemmäksi
+yliopistossa, mutta poika sanoi: "ei minua haluta; kun saan waan
+todistuksen läpi käydystä tutkinnosta, niin olen tyytywäinen".
+
+Opettajakunta antoi Mikolle kiitoksella hywäksytyn todistuksen kaikissa
+tutkinnossa esillä olleissa opin aineissa ja sen kanssa lähti Mikko
+iloisena kotiinsa. Siellä meni hän kohta, isänsä kanssa, pappilaan
+näyttämään mitä hän oli sillä matkallansa saanut. Kirkkoherra otti
+Mikon tutkinto=todistuksen. Hän silmäeli ja luki sitä ja riwi riwiltä
+hänen katsantonsa kirkastui. Wiimein kääntyi hän Juhoon ja Mikkoon päin
+ja sanoi: "Yritys on onnistunut paremmin kuin osasin toiwoakaan!
+Ihmeellinen poika on Mikko! Hänessä on totuus ja nero itsestänsä!
+Todistus on niin hywä, että wirka tulee itsestänsä ja nyt on Mikolla
+leipää--ijäksi", ja hän tuli ja puristi sekä Juhoa että Mikkoa kädestä
+ja toiwotti heille onnea. Molemmat kiitteliwät wuorostansa kirkkoherraa
+paljoista waiwoistansa ja isällisestä huolestansa Mikon opetuksessa ja
+sitten ke lähtiwät kotia.
+
+Tuliko Mikko nyt haluttomaksi kowaan työhön, kun hän oli noin
+loistawalla tawalla päässyt opin teille? Ei, eipä suinkaan. Mikko oli
+turmeltumaton korwen poika. Hän ei käsittänyt sitä, että kowa maantyö
+olisi ihmiselle sopimatonta ja halpaa, jota hänen isänsäkin aina teki
+niin suurella mielihalulla. Sentähden ryhtyikin hän heti kotia
+tultuansa innokkaasti entisiin askereihinsa, niinkuin ei mitään olisi
+tapahtunut. Ainoastaan lomahetkinä ja pyhinä istui hän ahkerasti
+kirjoituksensa ja sanomalehtien ääressä, joita nyt Perälään tuli
+useita.
+
+Nyt juuri tuli eräs otollinen wirka awonaiseksi. Mikko sitä haki ja sai
+kun saikin. Pian oli Mikko matkalla uuteen ammattiinsa. Hewonen seisoi
+waljaissa jo Perälän portaan päässä odottamassa, mutta lähdöstä ei
+tahtonut tulla mitään, sillä Perälässä wallitsi nyt erinomainen
+suru= ja haja=mielisyys. Oikeutta myöden olisi Juhonkin pitänyt olla
+hywinkin tyytywäisen poikansa uuteen onneen, mutta mitenkähän oli, hän
+ei waan jaksanut tänään olla oikein iloisella tuulella. Kenties hän oli
+raskaalla mielellä siitä kun hänen täytyi erota rakkaasta pojastaan.
+Saattipa olla niinkin mutta saattipa Juholla olla muitakin syitä
+raskasmielisyyteensä. Saattipa hänen mieltänsä painaa tunto, että hänen
+rakas poikansa, joka wanhemmilleen oli tähän astui tuottanut waan
+pelkkää iloa, saattaisi wielä tuottaa suruakin, sillä hän oli nyt
+lähtewä awaraan maailmaan, pois isän ja äidin silmien edestä. Wiatonna,
+turmelematonna--yleiseen kunnioitettuna, lähtee hän nyt pois tästä
+kodista, wastaan ottamaan mainetta, kunniaa, mutta myös wastaan
+ottamaan--pahennuksia. Niinkuin korwen puhdas kukka, tuli hänen
+poikansa nyt heitetyksi maailman myrskyjen sekaan, joista ei hän tähän
+asti wielä mitään tiennyt. Jaksoiko hän pysyä seisallaan tuossa elämän
+hyrskyjen meressä? jaksoiko hän seisoa horjumatta niiden yhä
+uudistuwissa iskuissa, jotka tulewat joka aika ja joka haaralta ja aina
+uudistetuissa muodoissa?--Kenties oliwat nuot tuommoiset ajatelmat syynä
+Juhon ahdasmielisyyteen tuona eron hetkenä--oli miten oli, annamme
+Juhon olla alakuloisena ja miettiwäisenä, sillä hänellä on kahdenlainen
+oikeus siihen, hänellä on--sydän ja hän on----isä.
+
+Näissä lähdön puuhissa oli aika niin kulunut, että eron hetki lähestyi.
+Raskaalla mielellä oli Mikkokin nyt eikä ollut saada aikaan hywästi
+jättöään. Wiimein läheni hän isäänsä, otti häntä kädestä kiinni ja
+sanoi: "hywästi, rakas isä! kiitoksia paljon paljoista waiwoistanne ja
+paljosta rakkaudestanne!"--"Pidä aina Jumala silmäisi edessä, muista
+mistä olet lähtenyt, äläkä unhota kansaasi, jonka keskellä olet
+kaswanut!" sanoi isä, yhä pitäen poikansa kädestä kiinni. Kyynelet
+kimalteliwat molempien silmissä, eikä kumpikaan woinut sen enempää
+sillä kerralla puhua. Samoin jätti Mikko hywästi äitinsäkin, joka ilon
+ja surun sekaisia tunteita itki ääneensä. Sitten wielä tuli weljien ja
+sisariensa wuoro ja wiimein hyppäsi Mikko rekeen ja lähti ajamaan.
+Kauwan seisoi Perälän perhe wielä huoneitten solalla ja katseli
+lähtijän jälkeen. Kun Mikko oli kadonnut näkywistä, palasiwat kaikki
+muut huoneesen, Juho yksin jäi wielä sittenkin kauwaksi aikaa kujalle
+ja katsoi yhä waan siihen suuntaan, johon hänen poikansa oli mennyt.
+Mitä lienee Juhon sydämessä silloin liikkunut, emme tiedä, mutta sen me
+tiedämme, että kun hän wihdoin kääntyi menemään huoneesen, nousi hänen
+rinnastansa sywä huokaus.
+
+Paljon ei sinä päiwänä Perälässä puhuttu, mutta kaikista wähemmän puhui
+Juho. Hänellä ei ollut tänään työn halua; synkkänä istuskeli hän waan.
+Hän olisi mielellään ollut iloinen nyt, mutta hän ei woinut. Sanomaton
+tuska tuntui häntä ahdistawan--mikä?--sitä ei hän tiennyt itsekään;
+mutta siltä waan nyt tuntui, että hän oli kadottanut paljon,
+mahdottoman paljon. Tuntuipa siltä kuin hän olisi kadottanut osan
+omasta ruumiistansa--oikean kätensä; wieläkin enemmältä tuntui Juholle
+hänen wahinkonsa tuossa kadottamisessa, sillä joku salainen aawistus
+tunkeusi hänen sieluunsa, että hän oli kadottanut--poikansa.--
+
+Walpas waimonsa, Leena, huomasi pian miehensä raskaan tilan, sillä hän
+ei ollut ennen koskaan Juhoansa tuonlaisena nähnyt. Unhottaen oman
+surunsa, tuli hän miehensä tykö, otti häntä kädestä kiinni, katsoi
+häntä niin lempeästi silmiin ja sanoi: "miksi sinä, Juhoni, olet nyt
+noin murheellinen? Eihän sinulla luulisi olewan syytä panna noin
+pahaksesi lapsesi onnea."
+
+Juho säpsähti. Hän näytti siltä, kuin olisi nyt juuri unesta herännyt.
+Hän loi teräwän silmäyksen waimohonsa ja toisti pitkäweteisesti
+"onnea!" Waimonsa näki ja ymmärsi, ett'ei hänen Juhoonsa mahdu nyt
+äkkipikaan mikään lohdutus, sentähden heittikin hän koko
+lohduttamisyrityksensä siihen, ajan parannettawaksi. Waimonsa
+ystäwällinen ja lempeä puhe ja käytös oli Juhon kumminkin saanut
+hereille unelmistaan; hän meni työhönsä ja tuolla tawalla tuli elämä
+wähitellen Perälässä entisellensä.
+
+Moni neito oli jo kauwan aikaa halukkaita silmäyksiä Perälän Mikkoon
+luonut, mutta nyt kun hän nousi kunniansa kukkulalle, olisi hänen joka
+tyttö tahtonut omaksensa saada; Mikolle olisi ollut tarjona yksi ja
+toinen siwistyneestäkin säädystä, mutta hän ei näyttänyt pitäwän
+kenestäkään.
+
+Perälän Juho tiesi aiwan hywin, ett'ei Mikonkaan ollut yksinänsä hywä
+olla, sentähden olisi hän niin mielellänsä suonut pojan hankkiwan
+itsellensä puolison. Wieläpä hänen sydämessään oli salainen pelko
+siitäkin, jos tuo yksinäisyys saattaisi wihdoin Mikon--wäärälle tielle.
+Eräänä kertana kun Mikko Perälään tuli käymään, Juho otti tilaisuudesta
+waarin ja wei poikansa kahdenkesken.
+**
+"Etkö ole ajatellut jo walita itsellesi elämän kumppania?" kysyi isä
+pojaltansa.
+
+"Kyllähän sitä pitäisi, waan eihän tuota tiedä mitä tekee", sanoi
+Mikko.
+
+"Sinnehän se meneekin, kun kowin kauan walikoi; wiimein luu saattaa
+kouraan luiskahtaa", sanoi Juho.
+
+"Kumminkin on se jotenkin waikea tehtäwä."
+
+"Ei se ole mikään waikea, kun ei rupea itsensä kanssa kowin pitkiin
+neuwottelemisiin. Onhan sinulla tarjona ylhäältä ja alhaalta; walitse
+se, johon sydämesi parhaiten on mieltynyt!"
+
+"Olisihan minusta mieluinen tuo ... Wirtalan Ainakin", sanoi Mikko
+ujosti.
+
+"Walitse sitten hän!"
+
+Ensi pyhänä kuulutettiin pitäjään kirkossa awioliittoon: Mikko Perälä
+ja Aina Wirtala.--Nuoruuden rakkaus ja ystäwyys oli sysännyt syrjään
+kaikki kunnian kukkuloilla loimoawat tähdet.
+
+Ei yhdelläkään asian ymmärtäwälläkään ollut syytä nurkua Mikon waalia.
+Kookas, täyteläinen, kaunis ja hywillä luonnon lahjoilla warustettu
+neito oli tuo Wirtalan Aina. Hänellä oli arwokkaat ja kunnialliset
+wanhemmat ja he oliwat tyttärensä kaswattaneet henkisessäkin
+kehityksessä, kaikissa niissä siwistysaineissa, joita warakas
+talonpoika mahdollisesti woi käsiinsä saada. Mutta kaikkein suurimmat
+Ainan hyweet oliwat: puhdas, wilpitön ja tunnokas sydän ja hiljainen,
+hywämaineinen ja siiwo käytös.
+
+Wirtalassa wietettiin kuuliaiset, sillä nyt oli se pyhäilta, jona Mikko
+ja Aina eusikerran kuulutettiin. Sinnekös nyt kylän nuoriso riensi,
+toiwottamaan onnea nuorelle morsiusparille. Siellä ilo ilolle käwi,
+sillä ei oltu osattu wähääkään aawistaa, minkä kepposen Mikko teki
+täällä käydessään. Tosin muutamat kylän neidot ensin oliwat wähän
+nyreissään Wirtalaan tullessaan, sillä tämä kihlaus oli usean heidän
+kaukaisen toimeensa tyhjäksi tehnyt, mutta kun toiset nuorikot ja Mikko
+ja Aina heitä hetkisen hilpeästi hywitteliwät, yhtyiwät ainakin
+ulkonaisesti hekin toisten iloihin.
+
+Mitäpä siinä muuta oli. Awiokuulutukset käwiwät tawallista, laillista
+rataansa, wihkiminen myös ja niin oli noista molemmista, joita moni
+kadehti ja wielä useampi ylisteli, tullut awiopari.
+
+Peräläisten kaipausta liewenteliwät aika ajoin sydämelliset kirjeet
+nuorelta pariskunnalta. Kyläläisetkin käwiwät kaupunkimatkoillaan aina
+terwehtimässä nuorta pariskuntaa ja kun he palasiwat kotiaan, tuliwat
+he kohta Perälään ja sanoiwat: "Terweisiä Mikolta ja Ainalta!" ja
+noiden terweisten tuojain silmät säkenöiwät ilosta ja tyytywäisyydestä.
+Silloin oli Perälän Juholla tapana aina kysyä: "mitä sinne kuuluu?"
+Kun se aika tuli, että Juhon mielestä olisi Mikon ja Ainan kotiin
+pitänyt jotain kuulua, ei hän kaupungista palaawille ja terweisiä
+tuowille kyläläisilleen kertaakaan unohtanut tehdä tuota "sinne
+kuulumis=kysymystään", mutta he eiwät waan koskaan tienneet "mitään
+erinomaisia", ja näyttelipä siltä kuin Juho ei olisi ollut oikein
+tyytywäinen. Hän, näet, oli saanut päähänsä sen, että Mikon ja Ainan
+olisi pitänyt saada, tawallisessa luonnon järjestyksessä, perillinen,
+joka sitten tekisi heidän elämänsä niin kodikkaaksi ja hauskaksi ja
+joka estäisi heitä joutumasta niihin moniin elämän harhoihin, joita
+maailmalla on niin runsaasti wirittää ihmislapsien eteen; hänellä oli
+syytä sen pahemmin pelätä, kun onni oli äkkiarwaamatta heille syytänyt
+murheettoman ja hempeän elämän.
+
+Erään kerran tuotiin taas terweisiä Perälän wanhuksille ja Juho oli
+oitis walmis kysymän tuojalta wanhaan totuttuun tapaansa: "mitä sinne
+kuuluu?"
+
+"Ei tuonne mitään erinomaisia kuulu; Aina waan on niin laihtunut, etten
+ollut häntä enään tunteakaan", sanoi terweisten tuoja huolimattomasti.
+
+Juho hyppäsi ylös äkkiä kuin kärmeen pistämä ja käweli kiireesti pois,
+pois yksinäisyyteen, sillä hän oli saanut kuulla jotain semmoista, jota
+hän ei olisi suonut kuulewansa;--hän aawisti jotain, aawisti----pahaa.
+
+Sen erän perästä muuttuiwat Juhon mielipiteet aiwan toisenlaisiksi. Hän
+menetti nyt kaiken toiwonsa, eikä kuullut mielellänsä puhuttawan
+pojastansa ja hänen waimostaan. Hän koki kaiken tawoin saada tietoonsa
+syyn Ainan laihtumiseen, hän sekä kirjoitti Ainalle että kysytti
+luotettawilla ihmisillä häneltä syytä pahoinwointiinsa, mutta kaikkiin
+salaisiin ja hiljaisiin kysymyksiinsä sai hän Ainalta wastauksen, että
+hän on kaiken puolin terwe ja että kaikki asiat owat hywin.
+
+Yhtähywin sai Juho tämän jälkeen terweisen=tuojilta kysymykseensä,
+"mitä sinne kuuluu", yhä hämärämpiä wastauksia. Eräänkin kerran sanoi
+kysytty: "no--(hän piti wäliä ja ikäänkuin haki jotain sanoakseen)--
+eipä tuonne kuulunut mitään erinomaista", mutta hänen äänensä oli
+epäsointuinen, kuin olisi hän haparoinut kokoon jotain walhetta ja
+miehen katsantokin oli epärehellinen; wäliin loi hän tutkiwan, mutta
+salaawan katseen Juhoon, wäliin loi hän taas katseensa pelkääwäisesti
+maahan. Kaikki terweisten tuojat tästä lähtein alkoiwat tulla
+samanlaisiksi; waan jos Juho kuinkakin koetti saada syytä selwille
+tuohon ihmisten umpimielisyyteen ja omaan pelkoonsa, ei hän ollut mies
+sitä saamaan; näyttipä siltä kuin kaikki maailman salakähmäisyys olisi
+käynyt liittoon häntä wastaan.
+
+Juho parka käwi nyt kowin huolelliseksi. Se salainen pelko ja
+selittämätön aawistus, joka häntä oli waiwannut siitä hetkestä pitäin,
+kun hän pojastansa erosi, muuttui nyt suoraksi selittämättömäksi
+murheeksi. "Aina tuo on niin laihtunut, etten ollut häntä enään
+tunteakaan" ja ne terweisten tuojain epäselwät lauseet ja jotain
+salaawat silmänluonnit tunkeusiwat aina waan sywemmälle huolehtiwaan
+isän sydämeen. Hän koetti rauhoittaa mieltään kaikilla keinoilla, mutta
+mikään ei woinut auttaa, sydän pysyi waan lewotonna ja kysywänä. Wäliin
+oli Juho oikein wihainen itsellensä, kuin hän joutawia mietti ja
+murehti, ja silloin hän aina koki itselleen uskotella ja luulotella,
+että kaikki asiat saattaisiwat olla hywin. Mutta kauwan ei kestänyt tuo
+tekolewollisuus, sillä nuot murheelliset ajatukset ja aawistukset
+tuliwat pian taas takaisin hänen sydämeensä. Hän ei noita mietteitään
+ja luulojaan ilmoittanut koskaan waimollensakaan, sillä ne eiwät olleet
+todistetut itsellensäkään ja hän pelkäsi waimonsa woimia, ett'eiwät ne
+kestäisi elämän entisien huolien päälle laskea niin suurta lisäsurua,
+waikkapa waan arweluna.
+
+Tuommoisessa asemassa kului taas joku aika. Kirjewaihto Juhon ja Mikon
+wälillä harweni harwenemistaan ja useat Juhon lähettämät kirjeet jäiwät
+kokonaankin wastaamatta; terweiset myös alkoiwat harweta. Ei Juho
+maininnut koskaan kirjeissäänkään Mikolle ja Ainalle sydämensä salaisia
+luuloja, sillä hän toiwoi niin ajattelewina hetkinä, kuin kirjoittaessa
+on, että kaikki hänen luulonsa toki lienewät waan pelkkiä houreita.
+
+Mutta muutamana päiwänä palasi yksi Juhon luotettawa ystäwä
+kaupungista. Hän tuli heti Perälään ja sanoi: "terweisiä Mikolta ja
+Ainalta", waan hänen äänensä wärähteli noita terweisiä sanoessaan.
+
+"Mitä sinne kuuluu?" kysyi Juho heti synkästi, maahan luoduilla
+silmillä.
+
+"No--oh! eihän tuonne mitään erinomaisia kuulunut", sanoi tämä ja loi
+samassa peittäwän, epäilewäisen, pikaisen silmäyksen Juhoon, jonka
+kanssa he oliwat kahdenkesken.
+
+Juho nousi ylös. Hän läheni ystäwäänsä, laski kätensä hiljaa hänen
+olkapäällensä ja sanoi: "Minä olen kauwan sydämessäni tietänyt, että
+ihmiset salaawat minulta jotain pahaa; se ei ole oikein, sillä pahaa ei
+woida silloin poistaa. Sano sinä, ystäwäni, kaikki mitä tiedät, minä
+warustan itseni elämäni kowimpaan koetukseen."
+
+Ystäwä huokasi raskaasti eikä wastannut yhtään mitään. Koetettiin
+pitkittää waiti=olemalla, mutta koko waiti=olemisen ajan katsoi Juho
+ystäwäänsä rukoilewasti ja kysywästi silmiin. Sanat eiwät kummallakaan
+puolen tahtoneet päästä liikkeelle ja Juhon henkeä ahdisti. Kun he
+hetken aikaa oliwat olleet tuossa pinnistyksen tilassa, tunkeusi wiimein
+Juhon suusta kysymys: "noh, ystäwäni?"
+
+"Mikko on ruwennut..."
+
+"Mikko on ruwennut mitä tekemään?"
+
+"Juomaan", sanoi ystäwä tuskin kuultawasti.
+
+Sywä hiljaisuus sai taas wallan. Tuossa ystäwänsä lauseessa kuuli Juho
+nyt sen salaisuuden, jota hän jo kauwan oli turhaan halunnut kuulla.
+Mutta noiden asioiden selweneminen mursi ennestäänkin jo pahaa
+aawistawan ja pelkääwän isän sydämen. Ne tunteet, jotka kärsiwän isän
+sydämessä nyt aaltoiliwat, eiwät woineet sanoiksi puhjeta, sillä siihen
+oliwat ne liian sekanaiset. Hän istui ääneti ystäwäänsä wastapäätä,
+silmät maahan luotuina mutta hänen rintansa aaltoeli lewottomasti ja
+raskaasti. Ystäwä lähestyi wiimein Juhoa, otti häntä kädestä kiinni ja
+sanoi: "Kowan sanoman sanoin sinulle, ystäwäni, sinä et näy jaksawan
+sitä kantaa--sinä näännyt: ei olisi minun pitänyt sinulle ilmoittaa
+tuota uutista".
+
+"Oikein teit, oikein teit, ystäwäni, kuin totuuden ilmoitit! Kowat
+oliwat nuot uutiset ja kowaksi tekiwät ne minun nykyisen kohtaloni,
+mutta parempi on kowakin totuus, kuin imartelewa walhe; kiitos sinulle
+siitä", wastasi siihen Juho. Hän nousi ylös ja puristi wieraan kättä,
+mutta ystäwä tunsi, että Juhon miehekäs käsi wapisi kuin haawanlehti.
+"anna anteeksi ystäwäni", lisäsi Juho sitten, "minä olen nyt
+yksinäisyyden tarpeessa".
+
+Ystäwä ymmärsi asian painon; hän lähti pois ja Juho meni kamariinsa,
+jossa hän surussansa waipui melkein tunnottomuuteen.
+
+Juho joutui kowain sydämen tuskain tähden ruumiillisestikin sairaaksi.
+Hän ei kyennyt työhön ollenkaan eikä ruoka hänelle maistunut. Waimonsa
+näki oitis, että Juho oli saanut nyt kowaakin kowemman kolahduksen
+sydämeensä, mutta ei Leena osannut aawistaakaan, mitä Juho nyt tiesi.
+Hän koki kaiken tawoin lohdutella murheellista miestänsä ja tiedustella
+hänen murheensa syytä. Itkussa suin ja tuskasta punehtuneena ilmoitti
+Juho wiimein tuon hirmuisen sanoman. Mutta ihme kumma!--lujempi oli
+Leena tuota uutista wastaanottamaan kuin Juho oli luullutkaan. Ja
+tosiaankin on useinkin niin käynyt ihmiselämässä, että kun miehen omat
+woimat owat uupuneet epätoiwoon, siinä on jo heikompi astia tullut
+ehyeksi ja astunut miehuullisesti taisteloon, paljon uupumattomampana
+ja woimallisempana kuin hänen wahwempi puolensa, waikka hän kaiket ajat
+muulloin näytti särkyneeltä ja riutuneelta.
+
+Leena koki kohdella miestään kuin parhain taisi ja toiwoi Jumalan
+awulla asiain wielä hywiksi tulewan--mitä ei äiti jaksa toiwoa
+lapsestaan, asiain pahimmillakin ollessa!--Nämät lohdutukset
+waikuttiwatkin Juhoon wiimein niin, että hän wähitellen jälleen jaksoi
+ruweta työhön, mutta raskaana ja apeana pysyi hänen mielensä.
+
+Toinnuttuansa sen werran että kykeni ajatuksiansa koossa pitämään,
+kirjoitti Juho pojallensa waroitus=kirjeen täynnä hellintä isällistä
+huolta ja rakkautta.
+
+"Rakas poikani", niin kirjoitti hän, "woi mitä minun nyt täytyy sinulle
+kirjoittaa, woi mitä minä tiedän ja woi mitä minä ja äitisi olemme
+saaneet kärsiä. Me tiedämme nyt, minkätähden siweä waimosi on laihtunut
+ja menettänyt terweytensä. Me tiedämme, minkätähden kirjewaihtomme on
+harwennut ja miksi useat kirjeeni owat wiimeaikoina sinulta jääneet
+wastaamatta. Me tiedämme syyn, minkätähden ihmiset luowat silmänsä alas
+sinua mainitessaan--Jumalani! Ihmiset kammoksuwat nyt jo sinua ja
+häpeäwät mainita sinun nimeäsikin, jonka he ennen niin ilosta
+loistawilla silmillä ja iloisella sydämellä tekiwät. Woi, woi! Sinä
+olet jo menettänyt kaiken arwosi ja kunniasi kaikkien rehellisten
+ihmisien silmissä, mutta wanhempiesi huolia, tuskia ja murheita et sinä
+ole menettänyt, waan olet liian runsaalla lisäyksellä lisännyt niitä.
+Woi, woi! Sitä wartenko Jumala sinulle on suonut niin lahjarikkaan
+sielun, että wäärin käyttäisit sitä, turmioksi itsellesi ja
+häwäistykseksi Jumalalle, kauhuksi kaikille ihmisille?--Woi! sinä
+arwaat jo mikä se sinun paheesi on, jota näin suurella sydämen kiwulla
+puhun; jospa niinkin olisi, täytyy minun kumminkin se suoraan
+ilmoittaa: sinä olet ruwennut--juomaan! Kauwan on minulla ollut
+salainen pelko siitä, että maailman pahennukset kenties ryöstäwät
+minulta ja ihmiskunnalta sen lapsen, jota aina olen sydämestäni niin
+hartaasti rakastanut, jolle olen niin paljon hywää toiwonut ja jolta
+olen toiwonut saawani niin paljon iloa wanhuuteni päiwinä. Kaikki tuo
+on toiwomatonta salaista pelkoani, jota en ole ilmoittanut yhdellekään
+kuolewaiselle ihmiselle; mutta sitä raskaampi on kuormani, kun tuon
+pelon pehmittämä spdämeni sai totuuden kuulla. Se murti kokonaan
+sydämeni ja ryösti rinnastani rauhan.--Rakas poikani! Seisahda toki ja
+ajattele tarkoin, kuinka paljon pahaa turmeluksesi on itsellesi ja
+meille jo maksanut. Palaja ajoissa pois pahalta ja synnilliseltä
+tieltäsi--palaja, minä rukoilen sinua, ennenkuin sinulta loppuu peräti
+woina wastaan seisoa synnillisiä himojasi! Muista siweää waimoasi, joka
+tietenkin on jo paljon sinun tähtesi kärsinyt ja jotka kärsimykset
+tulewat werrattomiksi, jos et sinä palau pahalta tieltäsi! Muista
+ystäwiäsi ja kaikkia kunniallisia ihmisiä, jotka sinä olet
+sopimattomalla käytökselläsi häpeämään saattanut. Muista itseäsi ja
+ajattele sitä suurta ja sywää lankeemusta, jonka äyräälle olet itsesi
+saattanut ja joka sinun on wälttämättömästi kerran nielaisewa kauheaan
+kitaansa, jos et waan tee pikaista parannusta. Muista wanhempiasi,
+jotka sinua owat niin paljon rakastaneet ja wieläkin rakastawat, ja
+jotka jo owat sinun tähtesi niin paljon kärsineet. Tahdotko sinä wielä
+lisätä sitä tuskaa ja kärsimistä? Tahdotko sinä saattaa meidät kesken
+ikäämme murheella hautaan?--Woi Jumalani! Älä laske enään raskaampaa
+kuormaa päällemme, muutoin me näännymme!--Lupaa nyt, rakas poikani,
+että sinä tahdot katua rikostasi, lupaa ett'et enää juo, lupaa että
+tahdot wälttää kaikkia semmoisia tiloja ja seuroja, joissa et jaksaisi
+pahaa taipumustasi wastaanseisoa; sillä kun sinä kerran jaksat wälttää
+synnin tilan, niin sinä olet wälttänyt jo itse synnin. Lupaatkos?--Woi!
+me toiwomme wielä paljon, sillä wanhemman sydän woipi paljon rakastaa,
+paljon kärsiä, paljon unhottaa ja paljon toiwoa. Jumala olkoon
+todistajanani, että nämäkin riwit owat lähteneet rakastawan, mutta
+siinä samassa huolehtiwan wanhemman sydämestä. Jumala myös suokoon,
+että nämät yksinkertaiset sanani tulisiwat, entisten neuwojeni ja
+opetuksieni kanssa, sinulle joksikaan herätykseksi! Olkoot myös
+todistajana nämät kyyneleet, jotka tätä kirjoittaessani owat paperille
+putoelleet, että suru ei ole kaukana nytkään isäsi sydämestä. Tätä
+kaikkea kirjoittaa, pyytää ja rukoilee murheen murtama--isäsi".
+
+Perälässä toiwottiin nyt tästä kirjeestä paljon apua. Warsinkin Leena
+uskoi sydämensä pojasta, että se oli saawa Mikossa aikaan terweellisen
+muutoksen, sillä hän oli ennenkin nähnyt isän sydämellisten neuwoin
+waikuttawan poikaan paljoa paremmin kuin omansa. Päiwä päiwältä, wiikko
+wiikolta odotettiin Mikon wastausta, mutta kaukaan aikaan ei sieltä
+kuulunut mitään. Wihdoin tuli kirje, jonka päällekirjoituksesta ja
+sinetistä kohta huomattiin Mikolta tulleeksi. Wapisewalla kädellä awasi
+Juho sen ja wetäysi waimonsa kanssa kammariin. Sydän täynnä yhtä paljon
+pelkoa kuin toiwoakin ryhtyiwät he sen lukemiseen.
+
+"Hywät wanhempani!" kirjoitti Mikko: "kummastuksella luin minä teidän
+wiime kirjeenne; sillä en tiedä, mitenkä olisin ansainnut teiltä sen
+nuhteen, jonka se sisälsi. Aiwan odottamatoin ei se minulle kumminkaan
+ollut, sillä ennakolta osasin minä jo aawistaa, mitä nyt oli tulewa. En
+tiedä, mikä hyöty lienee ihmisille toisen ihmisen parjaamisesta ja
+hänen kunniansa polkemisesta; warmaankin he oliwat hywin iloissaan,
+kertoessaan teille noita perättömiä uutisiaan. Jos he jonkun kerran
+owat sattuneet näkemään minun liikutettuna, parempien ihmisten
+seurassa, niin siitä he kohta panewat kokoon hirmuiset juoppo=jutut! Se
+tullee siitä, ett'eiwät he tunne siwistyneiden ihmisien tapoja. En ole
+hetikään kyläratin weroinen, enkä aiokaan tulla semmoiseksi.--Tämän
+johdosta pyydän että säästätte turhan surunne ja huolenne parempia
+tosi=asioita warten! sillä minä olen jo siksi itsenäisellä ja
+miehisellä kannalla että osaan kyllä elämäni juoksun ohjata."
+
+Jota etemmäksi Juho luki kirjettä, sitä enemmän waaleni hän, sitä
+enemmän kimalteli kyyneleitä hänen silmissään ja ennen kirjeen loppua
+rupesi hän niin wapisemaan, ett'ei ollut woida saada sitä päähän
+luetuksi.
+
+Sen jälkeen walahti Juho woimatonna tuolille istumaan. "Jumalani",
+sanoi hän wiimein, "parannuksesta ei ole toiwoakaan!--Synti on hänellä
+wielä luwallisena, ja muiden ja meidän murheemme kääntää hän waan
+panettelemiseksi!
+
+Kowa, kopea on kirje, ja se on lähtenyt waaransa suuruutta
+näkemättömästä ja murtumattomasta sydämestä! Hukassa on Mikkomme. Woi
+onneton poika, minkä murheen saatitkaan wäsyneille wanhemmillesi! Hän
+itse tunnustaa puoliksi lankeemuksensa, mutta kokee peitellä
+turmelustansa siwistyksen tekokuorella; onneton siwistys, jota juuri
+wiepi suoraan siweyttömyyteen. Hän ei näy käsittäwän ollenkaan
+siwistyksen tarkoitusta, jonka pitäisi karsia ihmisestä pois kaikki
+siweettömät raakuudet ja sijalle istuttaa totuuden ja oikeuden tuntoa,
+ja hän nyt puolustaa pahuuttansa siwistyksellä! hänen lankeemukseensa
+ei ole syynä se wähäinen oppi, jonka hän on saanut, waan oma waromaton
+sydämensä, joka on ollut liian heikko seisomaan turmelusta wastaan,
+mutta joka jo turmelukseen joutuneen on mielestänsä liiankin wahwa; se
+tekee hänen tilansa kahta waarallisemmaksi. Woi, woi! mennyt on
+poikamme, kadonnut--auttamattomasti kadonnut".
+
+Ja tosiaankin täytyy kummastella Mikon tylyyttä wastaus=kirjeessään,
+isänsä lähettämään sydämelliseen waroitukseen! Hän oli puhtaana ja
+wiattomana temmattu korwesta, uusiin ennen tuntemattomiin keskuuksiin
+ja seurueihin, joissa kokonaan uusi elämä ja uudet tawat hänelle
+tarjoontuiwat, mutta niiden muassa tarjoontui myös Mikolle--uudet
+waarat, uudet wiettelykset, joista korwen winkaloissa ei ollut
+kysymystäkään.
+
+Kodin yksinkertaiset tawat ja se pieni elämänpiiri, johon hän oli
+tottunut, jäiwät nyt tuokiossa kauas. Pian niiden waikutus loppui ja
+hän rupesi halweksimalla katselemaan sitä muka pimeää ja kowaa elämän
+koulua, jossa oli elämänsä aamun aloittanut. Nyt oli hän mielestään
+oppinut ja siwistynyt mies, jolla oli muka oikeus katsoa ylön
+kansalaisiaan ja entistä säätyään. Sanoissa ja työssä ei tuo ylönkatse
+tosin tullut koskaan näkywiin, waan sydämen ajatuksena se kumminkin oli
+aina. Elämän mukawuus ja hempeys tuliwat yht'äkkiä nyt hänelle
+osakseen, ja hän oli kylläkin sukkela wertailemaan keskenänsä mennyttä
+sekä nykyistä elämää ja hawaitsemaan niiden suuren wastakohdan.
+
+Hän rupesi nyt hywäksensä käyttämään kaikkia niitä elämän mukawuuksia,
+joita nykyinen asema tarjosi. Hän seurusteli usein wertaistensa kanssa
+ja enemmänkin siwistyneitten ihmisten parissa. He ottiwat hänet aina
+ilolla wastaan, sillä kaikki häntä kunnioittiwat. Noissa seuroissa
+kannettiin usein toti=aineita iltamalla sisälle ja laseja alettiin
+tehdä "illan kuluksi". Ensimmältä katsoi Mikko wain, kuinka muut
+tekiwät: he laittowat lasinsa, hän myös, he joiwat lasinsa--rupesipa
+hänkin pian tekemään samoin; he uusiwat lasinsa--hänkin myös!--"Tämähän
+on oikein siwistynyttä", ajatteli hän ja--joi. Waikutukset siitä
+alkoiwat pian näkyä: kaikkien kieli alkoi päästä walloilleen ja rajaton
+wapaus pääsi pian woimaan. Puheet käwiwät wilkkaiksi, mutta samassa
+myös epäwarmoiksi, niin ett'ei niissä ollut enään wankkaa
+tosiperustusta. Pää alkoi humista ja asema alkoi käydä epäwakaiseksi.
+Mikko tunsi että hän oli päissänsä; hän käwi ulkona ja, jos oli talwi,
+koki lumella hieroa polttawaa ja kihisewää päätänsä, jos muu wuoden
+aika, antoi hän raittiin ilman huuhdella tekokuumuutta. Mutta tuota ei
+hän tehnyt selwittääkseen päihtymystään sitäwasten, että olisi sitten
+juomatta, waan että kestäisi ja jaksaisi--enemmän juoda!--Ensinnä hän
+häpeili horjuwaa tilaansa; mutta hän katseli, kuinka muiden laita oli,
+ja iloksensa hawaitsi että monen asiat oliwat wielä hullummasti. Se
+hawainto lohdutti häntä suuresti ja niin oli häpy poistettu.
+Päinwastoin häpesi hän nyt mielessään, kun ei wielä tuntenut oikeata
+siwistyksen wapautta.--Kowin monia tuommoisia hupaisia ja wapaita
+"ilta=seuroja" ei hän ollut wielä wiettänytkään, ennen kuin tuli kerran
+yöllä kotia niin juowuksissa, ettei pääsnyt porrasten rappusia ylös
+muutoin kuin--konttaamalla!--Aina ei säikähtänyt kowinkaan tuota
+ensimmäistä onnettomuutta; sillä hän luuli sen päihtymyksen waan olewan
+satunnaisen wahingon. Hän koki hoitaa ja waalia miestänsä, riisui
+waatteet päältä ja toimitti hänet maata. Aamulla ylös noustua pilkkaili
+ja härnäili hän Mikkoa, kun näki hänen olewan hywin nolona.--Aina
+raukka! Hän ei osannut aawistaakaan, mikä kawala mato jo oli
+myrkyttänyt heidän onnensa.
+
+Pitkiä aikoja ei kulunut, ennenkuin Mikko taas tuli kotia juowuksissa.
+Nyt waata hawaitsi Aina asian todellisen laidan. Hän näki ja ymmärsi,
+että juopuminen olikin jo kiinnijuurtunut kauhea turmelus, joka
+pitkitettynä tuottaisi warman perikadon. Hän ei ollut nyt enään
+yhtäkaikkinen, waan hän wapisi kuin haawan lehti. Kyllä hän koki nytkin
+hoitaa ja maata toimittaa Mikkoa, mutta hänen sydämensä itki
+kauhistuksen ja pelästyksen kyyneliä.
+
+Aamulla ei Aina enään pilkkaillutkaan miehen teko=sairautta; sen sijaan
+hän kyynelsilmissä rupesi puhelemaan siitä waarasta, joka uhkasi. Hän
+rukoili Jumalan tähden Mikkoa luopumaan pois pahasta taipumuksestaan,
+ennenkuin oli myöhäistä. Mikko ei puhunut mitään, eikä lausunut hänelle
+tylyjä sanoja, sillä hän ei ollut koskaan waimollensa paha. Hän waan
+wertaili mielessään omaansa ja muiden ihmisten elämää, ja ilokseen
+huomasi useain hywäinkin miesten olewan siinä suhteessa monta wertaa
+"wapaampia". Hän muisti, näet, tärkeissä wiroissa olewia henkilöitä,
+jotka aina iltamilla joiwat kotonaan taikka muualla seura=elämässä
+niin, ett'eiwät he pysyneet pystyssä, ja yhtäkaikki oliwat he päiwällä
+selwät miehet ja yhtäkaikki he toimittiwat wirkansa toimellisesti, ja
+wieläpä woiwat he puhua, huutaa ja kirjoittaakin rahwaan hirweästä ja
+rajattomasta juomisesta! Tuon kaiken piti hän siwistyksen suurena etuna
+ja oli niin hurskas mielestänsä, että katsoi sydämessään ylön, jos näki
+jonkun kansalaisistaan päiwällä juopuneena!
+
+Kun tuommoiset mielipiteet saiwat hänessä wallan, eipä ole kowin
+kummeksittawa, jo hän pitää Ainan surun ja huolen tilastaan aiwan
+tarpeettomana--houreena!
+
+Siihen sijaan että olisi ottanut waaria waimonsa hellistä rukouksista
+ja poikennut pois waaralliselta retkeltään ehdotti Mikko, että
+heidänkin pitäisi, siwistyneinä ihmisinä, aina pitää warastossa wäkewiä
+juomia, "suun awaukseksi" wieraille, sillä eihän muka sopinut olla
+wieraille tarjoamatta suunawausta, kun nämätkin heille niin usein
+tarjosiwat.
+
+Aina ei yhtään wastustanutkaan tätä esitystä; hän katsoi sen aiwan
+luonnolliseksi welwollisuuden asiaksi. Mutta samassa kun hän myöntyi
+pyyntöön, tarttui hän miehensä kaulaan, katsoi hänen silmiinsä
+lempeästi ja sanoi: "lupaatkos waan Mikko, ett'et rupea itse niitä
+juomaan?" Hänellä lienee ollut salainen aawistus, että tuo wieraita
+warten hankittu suun=awaus saattaisi pahentaa asiaa.
+
+Mikon täytyi luwata olla erillään niistä; mutta tuo lupaus ei ollut
+sydämestä, waan suusta, ja sentähden ei se pitänytkään. Ennen pitkää
+joutuiwat nuot yksissä neuwoin laitetut wierasten warat Mikon oman
+suun=awaukseksi.
+
+Mikon juowuksissa olo alkoi tulla yhä tiheämmäksi, ja Aina rupesi
+laihtumaan silmin nähtäwästi. Hän ei juuri usein puhunut miehellensä
+asiasta, mutta kaikista näkyi, että hänen sydämensä tuska oli kauhea.
+Joskus hän rukoilikin sydämensä pohjasta Mikkoa ajattelemaan sitä
+waaraa, johon hän oli itsensä ja waimonsa saattanut; mutta nuot
+rukoukset ja waroitukset haihtuiwat kuin ilmaan; ne eiwät pahentaneet,
+mutta eiwät parantaneetkaan asiaa.
+
+Mikon juominen olikin sillä wälin tullut jo siihen määrään, ettei ollut
+hänellä juuri yhtään selwää päiwää. Mykkänä kantoi nyt Aina raskasta
+taakkaansa, sillä hän näki, ett'eiwät hänen rukouksensa ja pyyntinsä
+mitään auttaneet. Niin kauwan hän wielä kuitenkin oli toiwonut, kun
+eiwät muut ihmiset olleet nähneet Mikkoa juowuksissa; mutta kun se tuli
+jokapäiwäiseksi työksi, täytyihän silloin kaikkien ihmisten huomata tuo
+kauhea tila. Ainan oli nyt enään mahdoton sitä salata, jota hän
+ensi=alussa oli huolellisesti kokenut tehdä.
+
+Mikko nyt itsekin huomasi, että kaikki tutut, semminkin entiset
+kotikyläläiset, rupesiwat häntä kammomaan; he katsahteliwat häneen
+wilkaisemalla ja salakähmäisesti; heidän lauseensa ja puheensa oliwat
+niin kummallisen umpikuljuisia ja kysywiä. Tätä heidän käytöstänsä hän
+kuitenkin waan kummasteli, arwellen mielessään: millä oikeudella
+ihmiset tuolla tawalla menettelewät näin oikeassa olewan kelpo= ja
+oppineen miehen kanssa kuin mitä hän muka oli.
+
+Hän oli juomisen alottauut siwistyneellä tawalla, mutta pian oli se
+paisunut kaikkein siwistymättömämmäksi mitä ikinä on maailmassa nähty.
+Alkuun ei hän juonut kuin iltamilla, öillä ja paremmissa seuroissa ja
+parempia juotawia, nyt oli hän kerinnyt jo siihen määrään, että kelpasi
+yöllä ja päiwällä minkälaiset juotawat ja minkälaisessa paikassa
+hywänsä, tiellä tahi myös tien wieressä, ulkona tahi sisällä, pullon
+suulta taikka mistä astiasta tahansa. Saman se teki kunhan sai waan
+jostain ja jotain kiihtyneen himon tyydykkeeksi!
+
+Tällä ajalla tuli isän ensimmäinen kirje asiasta. Mutta Mikko katsoi
+ylön nuot sydämmelliset waroitukset ja kirjoitti hänelle tuon meille jo
+tutun kopean wastauksen.
+
+Mikkoa hirmuisesti harmitti se seikka, kun ihmiset oliwat isälle
+kielineet hänen päällensä; heidän syykseen koetti hän kääntää kaiken
+sen häwäistyksen ja nuhteen, jonka oli muka saanut isän wiimeisessä
+kirjeessä.
+
+Noista kansalaisten soimauksista suuttuneena rupesi Mikko ajattelemaan,
+mistä löytäisi tosi=ystäwiä, ja olikin semmoisia mielestään löytäwinään
+juoma= ja synti=kumppaneistansa. He hänet ymmärtäwät, he käsittäwät
+siwistyneiden ihmisten oloja; ei Mikko tahtonutkaan enää semmoisilta
+ihmisiltä kunniaa, jotka eiwät mistään tietäneet, ja hän oikein iloitsi
+sydämessänsä oiwallisesta keksinnöstä! ja pian oli isän nuhdetten
+kautta wähän lewottomaksi tullut omatunto jälleen rauhoittunut.
+
+Harmillisin seikka oli kuitenkin se, kun kirje joutui Ainan
+luettawaksi. Waimo-parka tuli nähtäwästi toiselle luonnolle sen kirjeen
+luettuaan. Wälin tuli hän hywin iloiseksi, jota ei ollut näkynyt moneen
+aikaan; mutta tuota iloa ei kestänyt kauwan, ennenkun hän taas jälleen
+waipui kahta kauheampaan suruun. Usko ja toiwo taisteliwat hänen
+sydämessään. Mikkoa taas waan harmitti se asia, kun Aina nyt sai uutta
+tukea tälle hänen mielestään joutawalle mielipiteelleen ja surulleen,
+koska hän tuosta kirjeestä näki muidenkin Mikosta ajattelewan samaa ja
+murhehtiwan samaa kuin hänkin oli tehnyt.
+
+Kaikella uskalluksella kääntyi Mikko nyt juoma=towereiltansa kunniaa
+hakemaan. Tähän asti ei hän ollenkaan ollut tarkastanut heidän
+ystäwyytensä todellisuutta, sillä ei kertaakaan ollut hänen mieleensä
+tullut epäilystä heidän wilpittömästä mielenlaadustaan. Nyt oli hän
+menettänyt enimmän osan ihmisien ystäwyyden ja kunnioituksen; jälellä
+oli waan wähäinen joukko, ja niiden tuli olla tosi=ystäwiä, jos mieli
+oli saada jo osaksi rauhaton omatunto rauhoitetuksi.
+
+Hän haki nyt tawallista useammin noiden oiwa=ystäwien seuraa kotona ja
+kylässä, ja naukkuja otettiin nyt tawallista tiheämmästi. He oliwatkin
+hywin kohteliaat ja tyrkyttiwät Mikolle tawallista enemmän wäkewiä
+juomia! Waan hänen omatuntonsa ei tahtonut rauhoittua sittenkään, sillä
+isän nuhtelewa, surkuttelewa ja sääliwä kirje oli aina waan mielessä,
+waikka kuinka halwalta se toisaalta tuntuikin. Usein tuli hän niin
+rauhattomaksi, että pyrki lähtemään kotiin kesken illan; mutta tuo
+eroamisen aikomuskos juomatowereita oikeen näytti harmittawan! Joukon
+miehissä he silloin kääreyiwät Mikon ympärille ja alkoiwat ikäänkuin
+yhdestä suusta estellä.
+
+"Mihinkä nyt on niin kiire? Ennättäähän tuota nyt wähemmälläkin
+wauhdilla kotia. Istu nyt ja 'praataa' täällä meidän kanssamme, illan
+kuluksi! Lasit täyteen! kohta Perälä käypi niin noloksi, kuin olisi hän
+syönyt hapan=kaalia etikan kanssa", ja monta muuta semmoista lausuiwat
+he. Heidän ystäwyytensä näytti rajattomalta, ja tawallisesti saiwat he
+woiton, sillä Mikon tahto oli wielä kowin heikko ja woima wielä
+heikompi.--Hän jäi tawallisesti heidän seuraansa pitkittämään tuota
+synnillistä elämää ja joukon miehissä käännettiin rauhattoman
+omantunnon ääni uusilla--ryypyillä!
+
+Joskus kyllä oli Mikko hawaitsewinaan juomakumppaleissaan iloa siitä,
+kun hän joutui juowuksiin. Silloin heidän wälilleen ilmestyi salaisia
+merkkejä, silmän iskuja ja kuiskaelemia; sen ajatuksen ei hän
+kuitenkaan antanut päästä waltaan niin oiwallisista ystäwistä.
+
+Mutta eräänä kertana tuli Mikko niin juowuksiin, ett'ei woinut enää
+pystyssä pysyä! Hänet toimitettiin siis sänkyyn maata.--Hän tuli niin
+woimattomaksi, ettei woinut silmiänsäkään awata, waikka ymmärrys, taito
+ja kuulo oliwat kumminkin jäljellä. Ystäwät senwuoksi luuliwat hänen
+olewan siinä tilassa, ettei tietänyt mitään tästä maailmasta.
+
+"Jopa Perälä on nyt taas saanut kylläkseen", sanoi silloin joku heistä
+pilkallisesti.
+
+"Ei hän nyt enään tuumaa itkeä", säesti toinen.
+
+"Eikä lähteä pois seurastamme; mielellään ja koreasti tyytyy hän jo
+olemaan kanssamme", lisäsi kolmas.
+
+Mikko kuuli ja ymmärsi joka sanan, ja ne käwiwät kipeästi kuin puukon
+pistokset hänen sydämeensä.
+
+Samassa tuli joku mies, joka oli Mikkoa hakemassa, sillä hänellä oli
+jotain tärkeää asiaa. Tullut kysyi heti, missä kaiwattu olisi. Mikko,
+häweten tilaansa, iloitsi kuitenkin siitä, kun oli hywäin ystäwäin
+parissa, jotka warmaan peittäwät hänen heikkoutensa. Mutta siihen
+sijaan että he sen olisiwat tehneet, astui eräs towereista sen sängyn
+tykö, jossa Mikko peitettynä makasi, siwalsi peitteen pois päältä ja
+sanoi: "tules nyt katsomaan: Tuossa se nyt on teidän siisti ja teille
+niin wälttämätön Perälänne!" Yleinen naurun hohotus palkitsi tuon
+sukkeluuden ja osoitti samassa, että sen kaikki hywäksyiwät.
+
+Mies, joka oli tullut asialle, waaleni ja lähti kauhistuen pois.
+
+Nyt käsitti wiimein Mikko täydessä walossa, minkälaisia ystäwiä nuot
+juoma=towerit oliwat, joihin hän oli niin ison luottamuksen pannut. Nyt
+huomasi hän, että heillä oli ilo hänen lankeemisestaan ja wielä
+suurempi ilo siitä, kun saiwat muille ihmisille sen ilmoittaa. He eiwät
+näkyneet pitäwän mitään lukua omasta kurjuudestaan, olipa se millainen
+tahansa, mutta lähimmäisensä lankeemuksesta he iloitsiwat. He oliwat
+itse kymmeniä kertoja olleet samassa tilassa, jossa Mikko nyt oli,
+eiwätkä nytkään kaukana olleet siitä. Mikko oli semmoisissa
+tilaisuuksissa aina kokenut peittää heidän lankeemuksiansa ja kääntää
+kaikki asiat parhain päin; nyt olisi ollut heidän wuoronsa, mutta he
+eiwät palkinneet sitä ystäwyyttä ystäwyydellä.
+
+Kohmelon ja kauhean omantunnon tuskan tähden selweni Mikko pian ja isän
+nuhde=kirje selkeni nyt aiwan toisen kaltaiseksi, kuin hän ennen oli
+sen käsittänyt. Nyt ei se tuntunut ylönkatsottawalta ja tarpeettomalta
+parjaukselta, waan lapsensa perikatoa huolehtiwalta, rakkaalta ja
+waroittawalta wanhemman neuwolta. Mikko nyt rupesi oiwaltamaan, mitä
+wanhempansa oliwat saaneet hänen tähtensä kärsiä. Tunto tuota ja tunto
+noiden ainoain luultujen ystäwien epärehellisyydestä laatiwat nyt hänen
+sieluunsa semmoisen tuskan, jommoista ei hän siihen asti ollut wielä
+ennen koskaan tuntenut. Hän nousi ylös ja niin siiwotonna kuin olikin
+kohmelonsa tähden, lähti hän kumminkin käydä horjumaan kotiansa.
+
+Aina ei ollut nukkunut koko yönä, sillä hän oli lewottomana odottanut
+miehensä kotiintuloa. Hän tuli wastaan surullisen hiljaisena, riisui
+siiwottomat Mikon waatteet pois kuten ennenkin ja toimitti hänet maata.
+Mutta sisällisen tuskan tähden ei Mikolle tullut unta ja kyynel
+silmissä tunnusti hän nyt waimollensa, että hän oli wäärällä tiellä. Se
+oli ensimäinen tunnustus hänen elämässään.--Aina ei ollut koskaan ennen
+semmoista kuullut hänen suustansa; hän hyrähti itkemään, mutta nuot
+kyyneleet eiwät olleet sortuneen elämän, waan lujan toiwon kyyneleitä.
+Ne nousiwat sydämestä, joka oli niin monen ja pitkän synkeyden perästä
+saanut kipinän waloa tuntea. Mikko lupasi parantaa pahat tapansa, ja
+hänellä olikin todellinen tahto niin tehdä; mutta monta kowaa sai Aina
+wielä kokea, sillä ennen pitkää ilmestyi noille hywille aikomisille
+arwaamattomia esteitä.
+
+Mikko rupesi nyt wälttämään juoma=seuroja ja juomista niin paljon kuin
+suinkin waan oli mahdollista. Mutta pian hawaitsi hän, että turmelus
+olikin jo juurtunut niin sywäksi ettei hän woinutkaan sitä wastaan
+seisoa. Hän kyllä wältti useat kiusaukset, mutta uusissa muodoissa ja
+uusilla woimilla ryntäsiwät ne niin rajusti ja yhä uudistetuilla
+hyökkäyksillä hänen kimppuunsa, että hän ehtimiseen horjahteli. Hän
+katui, itki, huokasi ja--kuitenkin horjui!--Surulla huomasi hän nyt,
+kuinka suuren wallan turmelus oli jo saanut, ja että hänen tilansa oli
+nyt tullut juuri semmoiseksi kuin isä oli kirjeessään aawistanut--Mikko
+oli kadottanut--tahdon woiman.--
+
+Hän huomasi nyt selwästi, ettei woisi woittaa kiusaustaan ollessaan
+nykyisellä asemallaan, jossa kymmeniä kiusauksia oli joka aika tarjona.
+Sentähden sattui hänen mieleensä ajatus, että hän luopuisi wirastaan ja
+pyytäisi isän ottamaan heidät takaisin tuohon kowaan entiseen kotiin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kowin surullinen aika oli sillä wälin ollut Perälässä. Katkerasti Juho
+ja hänen waimonsa itkiwät nyt langennutta ja kadotettua poikaansa,
+mutta Mikko wielä silloin ajatteli omaa korkeaa siwistystänsä ja
+wanhempainsa siwistymättömyyttä, jotka muka joutawia suriwat.
+
+Ensin mietti Juho kirjoittaa uudestansa pojallensa, aikoen kirjeessään
+kumota Mikon wäärät mielipiteet, mutta eipä hän siihen kyennytkään.
+Toiwoton suru ja tuo poikansa lähettämä ylpeä ja kopea kirje, oliwat
+surewan isän aiwan lannistaneet; hän tuntui mielestänsä nyt niin
+pieneltä, halwalta, mitättömältä ja tuhmalta, ettei hän wanhemman
+oikeudellakaan tohtinut siihen ryhtyä.
+
+64 Tahon woima.
+
+Murheellisella ja raskaalla mielellä ryhtyi Juho taas kowaan työhönsä,
+waimonsa ja kotona olewien wanhempain lastensa kanssa. Mykkänä kantoi
+ja kärsi hän elämän tuomaa kuormaa, ja jonkun ajan takaa rupesi
+ilmestymään walkeita hiwuksia hänen muutoin niin mustaan tukkaansa. Ei
+hän nyt enään jaksanut koskaan puhua, eikä kuulla puhuttawan Mikostansa,
+sillä ne mieleen=johdatukset käwiwät pistoina haawoitettuun isän
+sydämeen. Aina kun sattui puhe tulemaan tuosta surullisesta asiasta,
+läksi Juho äänetönnä pois saapuwilta, ja mennessään kuultiin hänen
+silloin raskaasti huokaawan. Mikko heitti kokonaan pois
+kirjoittelemisen wanhemmilleen, sillä siihen sijaan kuin hänen olisi
+pitänyt parantua, paatui ja närkästyi hän isänsä lähettämästä, hänen
+parasta etuaan huolehtiwasta kirjeestä! Terweisten tuojat myös
+harweniwat, sillä kyläläiset eiwät enään käyneetkään Mikon tykönä
+kaupunki=matkoillansa. Milloin heitä wielä käwi, eipä Perälän Juhon
+tarwinnutkaan enää kysyä, mitä sinne kuului, liiaksikin tarkkaanhan hän
+jo itse tiesi, mitä Mikon kotiin kuului.
+
+Onnettomain wanhempien surua lisäsi paljon suru, joka nyt Ainankin
+wanhassa kodissa wallitsi. Waikk'eiwät Wirtalan wanhukset koskaan
+moittineet Perälän Juhoa eikä hänen waimoansa siitä, että Aina oli
+Mikon tähden semmoiseen tilaan tullut, niin teki se heidän sydämellensä
+kowin kipeää, kun he kumminkin tiesiwät heidän poikansa olewan syypään
+Ainankin onnettomuuteen.
+
+Tuossa surussa ja murheessa pysyi Mikon äiti, Leena, nytkin wahwimpana;
+hän ei wäsynyt eikä lakannut toiwomasta, sillä hän oli--äiti. "Se
+poika=raukka on tullut pahoissa seuroissa wietellyksi ja turmelluksi;
+kyllä hän wielä siitä toipuu ja parantaa elämänsä! tai Jumala toki
+henno antaa niin paljon kyyneliä hukkaan wuotaa, kuin me olemme hänen
+tähtensä wuodattaneet; wiimein toki tulee apu!" Tätä ja muuta semmoista
+puhui Leena, kun hän sai pahoja uutisia.
+
+Noin kolme wuotta oli kulunut siitä, kun Mikko kirjoitti tuon mokoman
+wastauksensa isälleen. Tuotiinpa silloin eräänä päiwänä Perälän Juholle
+postista kirje, jonka hän heti tunti poikansa käsi=alaksi. Juho sen
+nähtyään wawahti. Mitä kirjoittaa Mikko nyt? Onko hän kääntynyt jo
+parempaan päin, onko hän jo hawainnut waarallisen ja hirweän tilansa
+wai onko hän yhtä paatuneessa mielessä, yhtä sokeana ja yhtä
+wiheliäisessä tilassa kuin ennenkin? oliwat kysymyksiä, jotka sähkön
+nopeudella kulkiwat Juhon sydämessä. Hän ei woinut yksin kantaa sitä
+kuormaa, että olisi itsekseen lukenut kirjeen, mutta hän nouti
+waimonsa, jonka kanssa he sulkeusiwat kahden kammariin. Wapisewin käsin
+awasi Judo sinetin ja alkoi lukea kirjettä, jonka sisältö oli seuraawa:
+
+"Rakkaat wanhempani! Häpeästä ja tuskasta punehtuneena täytyy minun
+ruweta Teille kirjoittamaan. Monta kertaa olen jo yrittänyt sitä
+tekemään, mutta kuitenkaan en ole woinut; nyt kuitenkin täytyy minun
+woida, sillä omaatuntoani pakottaa ja polttaa kowin. Teillä on paha,
+huono, kehno, langennut, kiittämätön, turmeltunut ja wiheliäinen poika,
+jos minä pojan nimeä ensinkään Teiltä ansaitsen. Woi! minä olen
+auttamattomasti hukassa! Olen jo jonkun ajan koettanut seisoa
+turmelustani wastaan, mutta se on ollut kaikki turhaa, sillä synnin
+himo on tullut minussa jo niin wäkewäksi, ett'en woi sitä enään
+woittaa. Tahto minulla olisi siihen wäkewä, mutta ei ole woimaa sitä
+täyttää. Nyt kyllä jo tunnen kauhistuksella, mihin waaraan olen itseni
+syöstänyt; mutta woi--nyt on jo kaikki myöhästä, se tieto lisää waan
+ehtimiseen tulta polttawaan omaantuntoon.--Minä ylönkatsoin Teidän
+rakkaudesta ja wanhemman huolehtiwasta sydämestä lähteneet neuwonne ja
+waroituksenne, jotka kolme wuotta takaperin kirjeessä minulle
+lähetitte, mutta minä olin mielestäni oikeassa, niin suuri oli silloin
+sokeuteni! Jospa silloin olisin ottanut rakkaista neuwoistanne waarin,
+jospa silloin olisin totellut niitä, jospa olisin aikanaan ottanut
+waariin waimoni alinomaiset ja oikeutetut ahkeroimiset parannuksekseni,
+niin olisi nyt asiani paremmasti kuin owat, mutta ei, siihen olin liian
+oppinut ja korskea; nyt kyllä näen ja tunnen että olin wäärässä, mutta
+woi! nyt se on myöhäistä!--Minä olen jo puristanut Teidän, niinkuin
+waimonikin sydämen kuiwaksi kyyneleistä! Itselläni olisi wielä
+kyyneleitä, mutta ne owat woimattomat, niiltä puuttuu--tahdon woima.
+Kaikki on mennyt, kaikki on hukassa! Mennyt on miehen arwo ja kunnia,
+mennyt on waimoni ilo ja terweys, menetetty on wanhempien ilo ja toiwo
+ja murhe ja kyyneleet owat saatetut sijaan. Menetetyt owat ystäwät ja
+kaikki kunnialliset ihmiset, mutta polttawa omatuntoni ja wallallaan
+olewa turmelukseni, ne waan pysywät; niitä en ole menettänyt.--Minä
+rukoilen Teitä, antakaa minulle kaikki anteeksi! se on ainoa toiwoni ja
+lohdutukseni tässä wiheliäisyydessä.--Kowa ja suuri on lankeemukseni,
+mutta kowa on myös katumukseni ja häpeäni. Kirjeenne, johon niin
+tylysti wastasin, ei ole kuitenkaan woinut koskaan mielestäni haihtua.
+Keskelläkin elämän pauhinaa ja tuoksinaa, turmelukseni parhaassa
+menossakin, soiwat aina waan Teidän waroittawat ja huolehtiwat sananne
+sydämessäni. Minä koetin sokeudessani niitä tukeuttaa ja sainkin ne
+tawasta waikenemaan, mutta uudella woimalla, uutena waroittawana sanana
+heräsiwät ne aina uudestansa sielussani, ja tuo uudistus tuli aina
+tiheämmin, ja wiimein ne saiwat minun seisahtumaan turmeluksen
+juoksussani ja tässä minä nyt seison kiinni saatuna, mutta woimatonna
+karistamaan päältäni niitä kahleita, joihin turmelus on minun kietonut!
+
+Woi, rakkaat wanhempani! Ei ole minulla enää kuin yksi toiwonsäde
+jälellä. Kehtaanko, uskallanko, tohdinko sen Teille ilmoittaa? Täällä
+on niin paljon wiettelijöitä, täällä on niin paljon tilaisuuksia, minä
+en jaksa niitä wälttää ja wastaan seisoa, sillä himoni on tahtoani
+wäkewämpi, ja minä aina lankeen. Woi rakas isä ja äiti! Antakaa
+anteeksi kiittämättömän, kehnon poikanne rikokset! Unhottakaa kaikki
+hänen pahuutensa ja häwyttömyytensä! Unhottakaa kaikki ne tuskat ja
+kärsimiset, joita olette hänen tähtensä saaneet, ja----ottakaa
+langennut, rikoksellinen, kurja ja wiheliäinen poikanne wielä kotianne
+takaisi! Älkää Jumalan tähden kieltäkö minulta sitä, sillä se on ainoa
+pelastukseni.--Tätä pyytää, toiwoo ja rukoilee nyt jo turmeluksensa
+kauhistuksella tuntewa, mutta woimaton ja onneton poikanne.--
+                                                             Mikko".
+
+Juhon lukiessa tätä kirjettä, juoksiwat hänen silmistänsä kyyneleet
+wirtana ja hänen koko ruumiinsa wapisi niin kowin, ett'ei kirje ollut
+kädessä pysyä. Leena myös itki, mutta hänen kyyneleensä oliwat sekaisin
+surun ja ilon kyyneleitä; hän suri poikansa onnetonta ja langennutta
+elämää, mutta samassa tunti hän sydämessään sanomattoman ilon, kun
+Mikko nyt katkerasti katui pahuuttansa.
+
+"Woi, hywä Jumala! Luepas wielä uudestaan se paikka! Woi kuinka minun
+on nyt surullinen ja kuitenkin samassa hywä olla!--se, se kohta, lue se
+uudestaan--niin, niin! Mikko katuu nyt--kuulitko, isä!? Mikko tulee nyt
+warmaan paremmaksi ihmiseksi--Jumala on kuullut rukouksemme--woi, woi!
+--Mikko paranee nyt!" saneli hätäillen tuo poikansa tähden paljon
+kärsinyt äiti.
+
+Saatuansa kirjeen luetuksi, istui Juho äänetönnä, kyynelsilmissä,
+silloinkin kun hänen waimonsa ikään kuin houriossa jo niin wilkkaasti
+tunsi sydämessään Mikon paremman elämän tulewaisuutta.
+
+"Eihän sinun sowi, isä, olla nyt noin mykkänä ja surullisena. Mikkohan
+nyt paranee, Mikko lakkaa juomasta, ja hän taas tulee kelpo=ihmiseksi,
+ja meille tulee taas niin hywä ja helppo elämä, kun tiedämme että
+poikamme on kunnon mies", koki Leena lohdutella, ja samassa hän piti
+Juhon kädestä kiinni ja katsoi surewaa miestänsä niin lempeästi
+silmiin.
+
+"Woi, kuinka mielelläni minä unhottaisin suruni ja olisin iloinen, kun
+waan woisin. Uudet tiedot ja uudet tuskat lisääwät waan uutta tulta jo
+paljon kärsineesen sydämeeni. Sen kyllä uskon, että Mikko nyt katuu
+katkerasti; mutta surukseni huomaan, että ennustukseni on käynyt
+toteen. Mikko on nyt jo--himojensa orja! Tahto hänellä nyt kyllä olisi
+seisoa turmelusta wastaan, mutta ei ole woimaa sitä täyttää, ja
+woimaton tahto ei paranna ihmistä--Jumalani! Hänellä ei ole enää tahdon
+woimaa!" sanoi Juho epätoiwossaan.
+
+"Woi älä sano niin, isä! Älä heitä wielä toiwoasi, kaikki wielä woipi
+muuttua hywäksi.--Me emme saa waipua epätoiwoon, emme saa heittää
+Mikkoakaan tuohon kauheaan epäilykseen. Meidän pitää kokea lohduttaa,
+auttaa ja tukea häntä niin paljon kuin waan woimme, sillä muutoin hän
+saattaa nääntyä pian. Kenties hän saakin awustamme tahdon woimaa--
+Meidän pitää suostua hänen pyyntöönsä--meidän pitää ottaa Mikko
+waimonsa kanssa kotiimme!" tuumaili ja pyyteli Leena.
+
+"Kuinka se käwisi laatuun, sillä he owat tottuneet hempeään
+herras=elämään, ja semmoista ei ole waraa meillä heille antaa. Kowaa
+työntekoa waatii jylhä korpi, jos mieli siitä on saada niukan
+elatuksensa", sanoi Juho siihen.
+
+"Osasihan Mikko kyllä tehdä työtä ennen kotoa lähtöänsä, saattaisihan
+hän wieläkin siihen tottua. Woi, woi!--olispa niin hywä, kun Mikko
+olisi kotona ja tekisi työtä, eikä ryyppäisi.--Silloinhan sinunkin,
+isä, olisi niin hywä kun sinulla olisi niin uljas työ=kumppani!"
+kehoitti Leena miestänsä.
+
+"Sinulla on hywä toiwo ja uskallus, mutta minä epäilen yrityksen
+onnistumista; sillä työn tekeminen unhotetaan paljon pikemmin kuin
+opitaan. Ennenkuin siihen yritykseen ryhdymme, aion koettaa jotakin
+muuta keinoa".
+
+"Mitä?"
+
+"Minä koetan wielä kirjoittaa Mikolle ja ohjata häntä; kukaties hän
+woipi pysyä wirassaan ja siinäkin ollen luopua pois helma=synnistänsä!
+Se olisi hänelle ja meille paljoa parempi ehto".
+
+"Tee niin, isä kulta, tee niin! Kenties, kenties--eipä tiedä, kuinka
+käypi; saattaisipa niinkin käydä; hywä on niinkinpäin. Pää=asia on waan
+se, että meidän pitää pelastaa poikamme perikadosta mistä hinnasta
+hywänsä. Mutta sinä et saa, isä, wiiwytellä yhtään, waan kirjoita heti,
+ett'ei se raukka nääntyisi!" sanoi toiwowa ja huolehtiwa äiti. "Ja
+lupaatkos lukea minulle sen kirjeesi, sittenkun sen olet walmiiksi
+saanut?" lisäsi hän wielä hetken äänettömyyden perästä.--
+
+Juho lupasi sen ja ryhtyi heti kirjoittamaan wastausta, jossa hän
+kehoitti poikaansa hartaasti Jumalalta apua rukoillen taistelemaan
+turmelusta wastaan, jättämättä sitä paikkaa ja wirkaa, jossa hän oli;
+sillä se oli Juhon mielestä kuitenkin parempi kuin palata
+tottumattomaan, ahtaasen elämään köyhässä wanhassa kodissa. Lopuksi
+pyysi hän wielä lempeästi, että Mikko taas tiheämmin kirjoittaisi
+wanhemmillensa, tehden tarkkaa tiliä parannus=yrityksensä
+onnistumisesta.
+
+Juhon lukiessa tätä kirjettä, jossa isän ankaruus oli isän lempeyden
+kanssa yhdistetty, kuunteli Leena koko ajan suurella hartaudella. Sitte
+hän nousi äkkiä ylös, tuli Juhon luo ja otti häntä kädestä kiinni,
+katsoi häntä niin lempeästi ja luottawaisesti silmiin ja sanoi hänelle:
+"woi, kun sinä, isä, olet wiisas; mutta eikö tuo sinun kirjeesi ole
+liian kowa? Entäs jos se waan pahentaisi Mikon? Eikö käwisi laatuun
+sitä wähän liewennellä, minä olen niin suuressa pelossa".
+
+"En ole kirjoittanut muuta kuin totuutta, ja awonainen, hereillä olewa
+omatunto ei pahene totuudesta", wastasi hänelle Juho.
+
+"Sinä tuon paremmin tietänet kuin minä; minä olen niin typerä
+käsittämään semmoisia asioita. Mutta sen minä waan soisin, että Mikko
+wielä tulisi hywäksi. Tee sinä, isä, niinkuin tahdot, lähetä tuo kirje
+tuommoisenaan!" sanoi taas siihen Leena.
+
+Kauwan aikaa ei nyt tarwinnutkaan odottaa wastausta, sillä jo
+ensimmäisessä postissa tuli taas Mikolta kirje Perälään. Hän ei
+ollutkaan, niinkuin äiti pelkäsi, suuttunut isän ankarista sanoista,
+waan tunnusti nöyrästi wikansa ja lupasi wanhempainsa neuwon mukaan
+koettaa taistella turmelusta wastaan, paikaltaan luopumatta, waikka
+kyllä uudestaan ilmoitti, että se olisi ollut helpompi, jos olisi
+saanut tulla takaisin wanhaan kotiinsa.
+
+"Nythän on warma asia, että Mikko paranee ja tulee jälleen kelpo
+ihmiseksi. Woi, kuulitko sinä, isä, mitenkä hän kirjoitti?--Wiisaspa se
+on, näemmä, Mikkokin, jos sinäkin, isä. Woi, woi kuinka mieleni on nyt
+hywä, ja meille tulee nyt niin hupainen ja murheeton elämä", alotti
+Leena puhumaan kirjeen lukemisen loputtua.
+
+"En minä asiaa wielä niin warmana pidä, sillä synti on ihmiseen
+näppärämpi tarttumaan kuin luopumaan, ja aiwan eri=asia on jotain
+luwata kuin täyttää", sanoi Juho epäilewästi, mutta kumminkin oli
+hänenkin mielensä rauhallisempi nyt kuin Mikon wiime kirjettä
+lukeissaan, jonka osoitti se seikka, ettei hänen ruumiinsa niin
+wapisnut, eikä silmissään näkynyt kyyneleitä. Hänenkin sydämeensä oli
+singahtanut toiwon säde epäilyksen läwitse, ja se säde oli jo
+waikuttanut tuon lewollisuuden, jota hän ei ollut moneen aikaan saanut
+nauttia surunsa tähden.
+
+Näin heränneet uudet toiwot wahwisti wielä Ainalta tullut kirje, jossa
+hän suurella ilolla puhui miehensä perinjuurisesta kääntymyksestä.
+"Mikko on nyt par'aikaa kaupunki=retkellä", lopetti hän. "Hän lähti
+sinne tänä aamuna ja wahwa uskoni on, että hän tulee sieltä selwänä
+miehenä. Woi kuinka hywä! Toiwokaamme joukonmiehissä, että Jumala
+antaisi hänelle woimia pysymään hywässä aikomuksessansa! Olkaa
+tuhatkertaa kiitetyt ja terweytetyt--Miniältänne".
+
+"Enkö minä sitä sanonut, isä", wirkkoi Leena Ainan kirjeen kuultuansa.
+
+"Jos hänen parannuksensa nojautuu oikeaan perustukseen niin hän
+paranee, mutta muutoin ei. Toiwokaamme waan, että hän on käsittänyt
+oikean pohjan parannukseensa, jonka nojalla hän woisi hyljätä
+wahingollisen ja kadottawan paheensa!" sanoi Juho.
+
+Jonkun ajan kuluttua tuliwat Mikko ja Aina käymään Perälässä. Ei ikänä
+liene wieraita sen sydämellisemmin wastaan=otettu. Kauwan syleiliwät
+tulijat ja talon wanhukset toisiansa, ja Mikon nuorimmat sisarukset
+kieppuiwat kilwan Mikon ja Ainan liepeissä, osoittaen iloansa miten
+parhaiten taisiwat. Mikolla ja Ainalla oli tuliaisia, jaella lapsille,
+kunkin sisaruksen ijän mukaisia kaluja ja makeisia, joista pienokaiset
+suuresti iloitsiwat. Mikon kaswoista pian huomattiin, että joku häpeä
+pimensi ja warjosti hänen ennen niin kirkkaita ja wiattomia kaswojansa,
+mutta Aina oli niin hilpeän, iloisen ja toiwowan näköinen, waikka
+entistä laihempi. Wiikon päiwät wiipyiwät he Perälässä, mutta muualla
+kylässä kuin Wirtalassa eiwät he kuitenkaan wielä tahtoneet tällä
+kertaa käydä.
+
+Usein sen wiikon ajalla oli wäliin Juho, wäliin Leena Mikon kanssa
+kahdenkesken. Kyynelsilmissä puhuiwat wanhukset aina silloin Mikolle
+ihmisen welwollisuuksista ja waroittiwat häntä siitä surkeasta
+turmeluksesta, johon hän oli antanut itsensä maailman pahennuksien
+wietellä. He kokiwat oikeen liikuttawasti kuwata hänelle sitä suurta
+sydämen kipua, murhetta ja tuskaa, jonka hän oli heidän päällensä
+saattanut, ja sitä harmia ja sääliä, jonka hänen lankeemuksensa oli
+kaikissa kunnollisissa ihmisissä herättänyt. Erittäinkin Juho oli
+ahkera tuossa toimessa, sillä hänen järkewä mielikuwituksensa katsoi
+wieläkin jollakin epäilyksellä tulewaisuuteen, jos kohtakin nykyiset
+suhteet antoiwat parempia toiweita. Mikko ei koettanutkaan ollenkaan
+puolustaa itseänsä, waan häpeällä ja wesissäsilmin tunnusti hän
+rikoksensa ja lupasi lujasti sotia pahaa wastaan; ja tuo katumus ja
+parannuksen aikomus--ne antoiwat niin paljon toiwoa wanhempien
+sydämiin.
+
+Aina oli koko wiikon iloinen kuin lapsi, ja näyttipä siltä, kuin
+hänelle olisi alkanut aiwan toinen ja toiworikkaampi elämä. Hänenkin
+kanssaan puheliwat wanhukset kahdenkesken ja neuwoiwat häntä kaikin
+tawoin sowittamaan elämänsä niin, että se tulisi Mikon pelastukseksi.
+Juho pyysi miniänsä eteenkinpäin jatkamaan kirjeenwaihtoansa, niin
+usein kuin waan taitaisi.
+
+Piampa oli se wiikko kulunut loppuun, ja Mikon ja Ainan lähdön aika
+lähestyi. Kaikki hyöriwät iloisina matkan puuhassa. Lapset pyöriwät ja
+hyppiwät iloisina jokaisen ympärillä, halailiwat wuoroon Mikkoa,
+wuoroon Ainaa, jotka nyt oliwat juuri lähtemäisillään. Nyt matkustajat
+ottiwat kaikilta jäähywäiset ja pian oliwat he nousneet ajoneuwoihinsa,
+ja niin he lähtiwät toisen kerran Perälästä. Koko talonwäki näytti
+olewan hywällä mielellä; Juho yksin waan ei näyttänyt nytkään jaksawan
+olla oikein iloinen. Niinkuin nuoren pariskunnan ensimmäiselläkin
+lähdöllä, jäi Juho nytkin seisomaan yksin kujalle, jota hän kauwan
+katsoi synkästi heidän jälkeensä sittenkin wielä, kun he jo aikoja
+oliwat näkymättömiin kadonneet.
+
+Kului taas joku aika--niin tuli taas Perälään tietoja Mikosta.
+
+"Rakkaat wanhempani!" kirjoitti Aina, "tänne ei kuulu juuri mitään
+erinomaisen pahaa, Mikko waan taas yhden kerran joutui entiseen
+wikaansa! Kumminkin oli se ensimäinen kerta, sittenkuin hän rupesi
+katumaan kauheaa elämäänsä. Minun toiwoni on, että hän siitä jälleen
+toipuu, sillä hän tuli siihen hirweästi wietellyksi, ja hän katuu sitä
+katkerasti. Waikka näin järjellisesti koetan asiasta ajatella ja
+tulewaisuuttamme hywäksi ja onnelliseksi toiwoa, on kuitenkin kauhea
+pelko wäliin minun saawuttanut, niin että joka luunsolmuni wapisee.
+Joskos hän rupeaisi--woi, herra Jumala!--kauhea on ajatellakaan--jos
+hän rupeaisi taas uudestansa--juomaan, jos ei hän woisikaan seisoa
+helmasyntiänsä wastaan--silloin olisimme hukassa.--Kuitenkaan en luulisi
+teillä olewan syytä kowin pahaksenne panna, sillä nämät owat waan minun
+paljaita mielikuwituksiani, joiden en ensinkään soisi toteuntuwan ja
+jotka saisiwat yhtä nopeasti tyhjäksi rauweta, kuin ne owat mielessäni
+syntyneetkin. Kaikki tuo pelkoni saattaisikin olla yhtä tyhjän
+kanssa. Toiwokaamme että tuo oli waan myrskyn jälkipuuska,--
+toiwokaamme niin, niin meidän on kaikkien helpompi olla! Olkaa
+terweytetty puoleksi toiwowalta ja puoleksi pelkääwältä
+                                                    Miniältänne".
+
+Kirjeen luettua jäi Juho mykäksi ja surullisen näköiseksi.
+
+"Mitä sinä nyt, isä, ajattelet?" kysyi häneltä Leena wihdoin.
+
+"Merrassa on reikä", sanoi Juho alakuloisesti ja tirkisteli eteensä
+yhtä suoraan.
+
+"Saattaisihan tuo olla waan sattumus, sillä wanha synti lähtee
+ihmisestä hitaasti", lohdutteli häntä Leena.
+
+"Jospa se niin olisi, jospa se olisi ollut wiimeinen kerta!" sanoi Juho
+synkästi ja huokasi sywään.
+
+Leena ei hennonut enempää häiritä hänen umpimielisyyttään.
+
+Juho kirjoitti paikalla pojallensa seuraawan kirjeen:
+
+"Muistossani aina pysywä poikani! Warmasta lähteestä olen kuullut, että
+jo taas olet langennut--näin pian ja niin hartaan katumuksen,
+omantunnon waiwain ja niin hywäin lupausten jälkeen! Oliko se joku
+heikkous, wai wapatahtoinen synnin palwelus? Oliko kiusaus niin wäkewä
+ja wiettelys niin woimallinen, ett'et woinut niitä wastustaa, wai
+teitkö sen mielitietysti? Woi, poika rukka! Älä tee leikkiä synnin
+kanssa. Walwo tarkoin tapojasi, sillä ne saattawat sinulle antaa elämän
+taikka--kuoleman, ja elämäsi ohjaushan on aiwan omassa wallassasi eikä
+kenenkään muun. Mikä suuri ja kallis walitsemis=oikeus on kumminkin
+ihmiselle annettu tässä maailmassa: walita elämä taikka kuolema, kunnia
+tai häpeä, onni tai onnettomuus; ja kaikki nuot saatetaan saada ajassa
+ja--ijankaikkisuudessa!--Ajattele tätä, rakas poikani!--Minä tiedän,
+että katkerasti kadut taas lankeemustasi, mutta myöhäinen on katumus
+kuoleman hetkellä. Sinä olet jo saanut maistaa elämän helwetin
+esimakua, kärsiessäsi kowia omantunnon waiwoja. Mitä hywää luulet
+olewan itsellesi ja muille, että niitä alituisesti päällesi wedät? Eikö
+ihmisen olisi parempi olla iloisella mielellä ja puhtaalla
+omallatunnolla Jumalan ja ihmisten edessä? Eikö olisi parempi nauttia
+ihmisten kunnioitusta ja ystäwyyttä, kuin pilkkaa ja ylönkatsetta?--Elä
+anna himollesi pienintäkään waltaa, taikka se tekee sinusta kokonaan--
+orjansa ja ryöstää sinulta kaiken tahdon woiman, ja silloin on kaikki
+myöhäistä.--Älä, hywä poikani, rewi enään uudestaan auki niitä
+sydäntemme haawoja, jotka jo hywästä toiwosta oliwat umpeen
+paranemaisillansa. Jos ne tulewat uudestaan auki lyödyiksi, niin ne
+tulewat--hirmuisiksi; kuka woisi ne silloin kantaa?--Toiwoni wielä
+kumminkin on, että tuo oli waan turmeluksesi jälki=puuska, joka sai
+sinun waan hetkeksi horjahtamaan, ja että sinä tuota opit täst'edes
+tarkemmasti ja ankarammasti walwomaan itseäsi ja woittamaan waarallisen
+wihollisesi.
+
+Nyt lopetan tämän yksinkertaisen kirjeeni toiwolla, että Jumala antaisi
+sinulle woimia seisomaan wihollistasi wastaan, ett'ei minun enään
+koskaan tarwitsisi sinusta senlaista kuulla!--Isäsi".
+
+Tätä kirjettä lukiessaan Mikko itki, katui ja--horjui; ruumiinko
+puolesta?--molempien, sielun ja ruumiin puolesta, sielun puolesta
+sentähden, kun hän ei ollut woinut pitää lupaustansa, eikä woinut
+wieroittaa itseänsä pois siitä synnin turmeluksesta, jonka pauloihin
+hän niin sywälle oli kietountunut. Hän näki nyt itsensä woimattomaksi
+täyttämään niitä hywiä lupauksiaan, joilla hän oli sytyttänyt niin
+paljon toiwoa waimonsa, wanhempiensa ja muiden kunnon ihmisien
+sydämiin. Hän näki nyt edessään kaksinkerroin menetetyn kunniansa
+mitättömyyden, kaksinkertaisen ihmisten kammon ja kauhun, kaksinkerroin
+uudistetut ja lyödyt haawat wanhempiensa ja waimonsa sydämissä,
+moninkertaisesti takaisin palanneen turmeluksensa; nuot tiedot ja
+tunnot saattiwat Mikon sielun kowempaan tuskaan, kipeämpiin omantunnon
+waiwoihin, kuin koskaan ennen.--Ruumiin puolesta hän taas horjui
+sentähden, kun hän oli tälläkin kerralla parast'aikaa--pöhnässä, jotta
+hänellä oli wielä tuoreena todistuksena sisällisestä woimattomuudestaan
+ja joka lisäsi suuresti hänen sisällistä tuskaansa.
+
+Mikko olikin jo niin suuresti joutunut toisen kerran himojensa waltaan,
+että hän oli jo aiwan myötäänsä juowuksissa, ennenkun hän ennätti tuon
+wiimeisen isänsä kirjeen saada ja niin hänen wiimeisensä oli tullut
+pahemmaksi kuin ensimäisensä.
+
+Aina ei enään kirjoittanutkaan Perälään Mikon kauheasta tilasta, eikä
+hän olisi sitä woinutkaan tehdä tarkalleen, sillä nuot Mikon
+lankeamiset oliwat niin tiheät, että joka päiwä olisi tarwinnut laittaa
+kirje menemään. Aina kärsei kowaa tuskaansa yksin ja koki kaikki tehdä
+miehensä pelastukseksi. Hän itki ja rukoili miestänsä Jumalan tähden
+luopumaan pois tuosta tuomion tuottawasta paheestaan, ja wäliin he
+itkiwät yhdessä, jolloin Mikko aina teki pyhiä lupauksia, mutta ne
+meniwät aina tyhjiksi, sillä hänellä ei ollut woimaa niitä täyttää.
+Yhtähywin nuot lupaukset antoiwat aina hiukan toiwoa raskaasti
+kärsiwälle elämän kumppanille.
+
+Näin kului lähes puoli wuotta, jona aikana Peräläiset eiwät saaneet
+minkäänlaista tietoa Mikosta. Wiimein loppui Ainalta kaikki toiwo, ja
+tuskassaan kirjoitti hän kirjeen; jossa peittämättä ilmoitti Mikon
+wanhemmille totuuden koko sen surkeudessa.
+
+Samaan aikaan, kun Aina tuon kirjeensä kokoon pani, kirjoitti Mikkokin
+kauheoissa omantunnon waiwoissa isällensä; mutta kumpikaan ei tiennyt
+toisensa teosta mitään, sillä he kokiwat huolellisesti salata sitä
+toisiltansa.
+
+"Rakkaat wanhempani!" kirjoitti Mikko. "Minä olen mennyt mies. Ei ole
+minussa enään mitään hywää jäljellä. Kuta enemmän minä koetan sotia
+wihollistani wastaan, sitä woimallisemmaksi hän käypi ja sitä suuremman
+woiton saapi hän minusta. Woi, rakkaat wanhempani! minun lankeemukseni
+on kauhea ja suuri--auttamaton ja warma perikatoni on aiwan lähellä.
+Minä kyllä usein lupaan, aion ja--wannonkin parantaa elämääni, mutta
+wähän ajan takaa nuot kaikki owat yhtä löyhiä, kuin ne oliwat lujia
+niitä tehdessäni, ja niin owat kaikki lupaukseni olleet--turhia! Minä
+en woi menettää enään mitään, sillä minulla ei ole mitään menettämistä,
+ja minä en toiwo enään mitään, sillä minulla ei ole mitään toiwomista;
+kaikki on kadotettu, kaikki on menetetty, ja kauhistuen, hirmustuen
+odotan minä waan sitä hetkeä, jolloin kirottu elämäni sammuu ... ei,
+ei, se silloin wasta alkaa paljon hirmuisemmassa muodossa--kauhea on
+sitä ajatella!
+
+Woi, rakas isä! Jospa Te olisitte meidät ottanut kotiinne, silloin kun
+minä pyysin, kenties minä olisin silloin wielä woinut jotain tehdä
+elämäni parannukseksi, kenties olisi minulla ollut wielä woimaa siihen
+Teidän katsantonne alla, kenties ei meidän yhdenkään tilamme olisi
+tämmöinen, kuin se nyt meillä itse kullakin on. Mutta Te ette tietänyt
+ettekä tuntenut minua niin huonoksi, kehnoksi, ja heikoksi, kuin minä
+todella olin; siis ei ole minulla yhtään syytä Teitä nurkua, wika on
+kaikki yksinään minun. Kenties woisin wieläkin tulla ihmiseksi, jos
+olisin siellä wanhassa kodissa, poissa alituisten wiettelysten seasta,
+Teidän katsantonne alla, sillä en wieläkään ole tahtoani kadottanut,
+ainoastaan woima sitä täyttää on mennyt minulta. Mutta minulla ei ole
+enään oikeutta pyytää Teiltä sitä; Teillä waan on oikeus hyljätä,
+kirota ja tyköänne pois sysätä onneton, kiittämätön ja läpiturmeltunut
+poikanne--Mikko".
+
+Aina lähetti kirjeensä Perälään asiamiehen kautta, ja Mikko postissa.
+Sattumus teki sen, että kirjeet tuliwat yht'aikaa ukon käteen.
+Tawallisuuden mukaan laski Juho waimonsa kamariin, kuulemaan kirjeitten
+sisältöä; sillä hän heti tunsi käsi=alat. Mutta kohta ensi silmäyksellä
+hän waaleni. Ensimäisistä riwistä huomasi hän Ainan kirjeestä sen, jota
+hän salaisesti oli kauwan pelännyt. Hänen ruumiinsa rupesi wapisemaan,
+mutta yhtäkaikki luki hän surullisesti sointuwalla ja sortuneella
+äänellä, molempien kirjeitten sisällön. Hänen silmiinsä ei nousnut nyt
+yhtään kyyneltä, sillä hän tunti sydämessään niin sanomatonta surua ja
+tuskaa, että siinä helteessä täytyi kaikkien nesteiden kuiwua. Hän ei
+kyennyt puhumaan yhtään sanaa, waan mykkänä katsoa tuijotti yhteen ja
+samaan paikkaan lakkaamatta, ja hänen silmänsä kiilsiwät niin oudosti,
+kuin ne olisiwat olleet lasittuneet. Leenakaan ei saanut suuhunsa muita
+sanoja kuin ainoastaan yhtämittaa sanoi: "woi, woi! woi, hywä Jumala!"
+Hän ei hennonut häiritä miestänsä, sillä hän selwästi näki, että Juho
+raukka nyt oli sanomattomassa tuskassa. Häpeäkin kaiwoi wähän Leenaa,
+kun hän näki, että kaikki hänen äidinrakkaudesta lähteneet hywät
+toiweensa oliwat tyhjiin rauwenneet.
+
+"Tuo minulle kylmää wettä!" sanoi Juho wiimein, kolkosti kuin haudasta;
+sydän oli helteestä liiaksi kuiwunut, se halusi kostuketta ja
+jäähdykettä.
+
+Leena riensi heti noutamaan wettä, jota Juho joi useampia siemauksia,
+ja lopulla hän jäähdytteli polttawaa otsaansa.
+
+Sitten hän laskeutui wuoteellensa. Ruumis ei jaksanut sortumatta kestää
+sitä kauheaa tuskaa, joka sielua waiwasi.--Nyt wasta Leenalle huolta
+tuli: murhe pojasta, huoli ja pelko miehestään, josko hänen piti nähdä
+sekin, että hänen rakas elämänkumppaninsa sortuisi ennen aikojansa
+elämän raskaan kuorman alle. Hän koki kaikin tawoin hoitaa ja helliä
+wuoteelle waipunutta miestänsä: hän koetteli hänen polttawaa otsaansa
+ja muutteli paksuja kylmiä kääreitä miehensä hehkuwan pään ympäri.
+Wuorokauden päästä olikin Juho wähän parempi, ja Leena sai uutta
+rohkeutta ja toiwoa. Hän woi jo ruweta puhelemaan Juhollensa, kuu näki,
+että hän rupeaa paremmin woimaan, ja nuot puheet tarkoittiwat aina yhtä
+ja samaa, nimittäin Mikon ja Ainan kotiin=ottamista.
+
+"Pahahan se on, kowin paha, kun tuo poika=rukka tuli noin onnettomaksi;
+mutta me emme saa häntä heittää wielä nytkään auttamatta, sillä hän on
+meidän lapsemme wielä sittenkin. Meidän welwollisuutemme on kokea
+auttaa häntä ylös siitä tahrasta, johon hän on itsensä upottanut, ja
+toiwoamme emme saa wielä nytkään heittää.--Meidän pitää ottaa heidät
+kotiimme; mitä sitten, jos wirka jääkin, kunhan waan Mikko pelastuu. Ja
+Aina raukka sitten; eihän hän woi yksinänsä kantaa raskasta kuormaansa;
+hän nääntyy sen alle, mutta täällä me woisimme olla hänelle apuna ja
+lohdutuksena", ja monta muuta semmoista puhetta puheli Leena sairasta
+miestään hoitaessaan.
+
+Waikka Juho oli sairautensa ja murheensa tähden jotenkin umpimielinen
+ja harwa=puheinen, jonkatähden ei hän useinkaan wastannut waimonsa
+puheisin juuri paljon mitään, ei Leena kuitenkaan heittänyt
+puhelemistansa ja keinottelemistansa Mikon ja Ainan kotia=ottamisesta,
+niin että Juhon wiimein ei auttanut muu, kuin siihen suostuminen. Sen
+kuultuansa tuli Leena niin hywille mielin, että hän ilossaan kawahti
+Juhollensa kaulaan ja sanoi: "woi, isä=kulta, kuinka minun nyt on hywä
+olla! Kyllä Jumalan awulla woimme tässä elää, jos hekin meille tulewat.
+Ja Mikko täällä tulee toiseksi ihmiseksi.--Onhan hänen omatuntonsa
+wielä hereillä, sen kuulin hänen kirjeestänsä, ja kun me tuemme ja
+wahwistamme häntä hywässä aikomuksessansa, niin hän woittaa häijyn
+kiusauksensa--usko waan minua, isä! niin se käypi; ja Ainankin elämä
+tulee silloin niin helpoksi ja keweäksi".
+
+"Jos waan et olisi liian aikaisin hywilläsi. Me emme saata heitä ottaa
+kotiimme, kuin yhdellä ehdolla, ja jos eiwät he siihen suostu, niin..."
+
+"Älä sano enään, isä, enempää!" sanoi Leena, keskeyttäen miehensä
+lauseen. "Mikä ehto se sitten olisi? sanopa se kohta!"
+
+"Se, jonka olen jo ennenkin sanonut: heidän pitää ruweta tekemään--
+työtä".
+
+"Eikö sen pahempaa! Niinkö sinä, isä, luulettelet, että hätääntynyt
+omatunto walitsee ehtoja? Ei, sitä se ei tee, waan hän suostuu ilman
+ehdotta waikka mihin, josta se luulee wähänkään olewan tukea ja
+lohdutusta hädällensä. He suostuwat waikka mihin, kunhan waan pääsewät
+tänne, usko pois!"
+
+"Aina ei ole koskaan wirkannut sanaakaan kotiintulosta".
+
+"Hän ei ole uskaltanut. Minä tiedän, että Aina tekee waikka mitä,
+miehensä pelastukseksi; luulenpa niinkin, ett'ei Mikko ole Ainalle
+puhunut mitään, että hän on niitä keinoja ajatellut ja toiminut, hän ei
+ole kehdannut ilmoittaa aikeitansa kärsiwälle waimollensa. Siinä syy,
+jonkatähden ei Aina ole mitään wirkkanut heidän tänne tulostaan",
+selitti Leena innokkaasti.
+
+"Saattaisipa niinkin olla".
+
+"Niin se on aiwankin warmaan. Mutta me emme saa witkastella, meidän
+pitää heti ryhtyä toimiin, kutsumaan heidät kotiimme; sillä joka hetki
+on kallis. Hätääntynyt ja kowin pinnistetty omatunto saattaa pian
+horjahtaa waarallisiin tekoihin, ja silloin on kaikki apu myöhäistä.--
+Sinun pitää, isä, heti kirjoittaa heille ja kutsua heidät kotiin, sen
+parempi, jota pikemmin! Kyllä sinä tiedät, isä, miten kirjoittaa pitää,
+sillä sinä olet niin wiisas; mutta älä heille kowin kowasti kirjoita,
+sillä heillä on jo kylläksi kuormaa", jatkoi Leena.
+
+Juho lupasi waimollensa noudattaa hänen lempeitä ohjelmiaan ja pani
+heti kirjeen kokoon.
+
+"Onneton, mutta minulle aina rakas poikani!" kirjoitti hän. "Minä kadun
+nyt jo, kun en myöntynyt ensimmäiseen pyyntöösi, päästäksenne tänne
+meille takaisin. En tuntenut wielä sinun suurta woimattomuuttasi,
+seisomaan turmelusta wastaan ja sentähden luulin asian käywän laatuun
+teille soweliaammalla tawalla. Tulkaa siis nyt tänne mitä pikemmin!
+Yksi ehto minulla on kuitenkin, ennenkun annan lupaukseni. Kowat owat
+korwet ja kankaat Perälässä; ne eiwät anna leipää työttömille käsille.
+Saatatteko heittää hempeän herras=elämänne ja muuttaa tähän kowaan
+kotiin? Saatatteko heittää pehmeän, lämpymän ja pitkä=unisen
+höyhenwuoteenne ja nousta aamulla aikaisin, mennäksenne muiden muassa
+kowan korwen rintaan, otellaksenne ja taistellaksenne siellä kaiken
+päiwän? Woitko heittää hienot ja pehmeät waatteesi pois päältäsi ja
+pukea yllesi karkeat työ=waatteet, jotka kestäwät rynnistellä
+työnrinnassa? Jos arwelette woiwanne tähän suostua, niin asia ei siis
+tarwitse sen pitempää keskustelua eikä kirjeenwaihtoa, waan tulla
+saatte, koska waan itse haluatte".
+
+       *       *       *       *       *
+
+Eräänä päiwänä syyskuun iltana pysähtyiwät ajoneuwot Perälän porrasten
+eteen. Wäki oli juuri illallisella, ja pärewalkea paloi pihdissä,
+walaisemassa raskaassa työssä wäsyneiden ihmisten wiimeistä päiwän
+tointa, nimittäin waiwautuneen ruumiin jälleen wahwistamista. Kun
+illastelijat kuuliwat kartanolta kärryn ratinaa ja hewosen jalkojen
+kopinaa, oudostutti se heitä, sillä Perälä oli siksi syrjässä, ett'ei
+siellä juuri usein matkustawaisia käynyt, semminkään sulan aikana.
+Uteliaisuudella katseli wäki owea kohden, kun kopina alkoi kuulua
+porstuasta, owi aukesi ja sisään astui Mikko Ainan kanssa! Heti
+paikalla hyppäsiwät Juho ja Leena ylös pöydästä ja riensiwät tulijoita
+wastaan. Juho tarttui Mikkoon ja Leena Ainaan syliksi, ja he
+puristeliwat toisiaan niin hellästi ja rakkaasti--tuhlaajapoika oli nyt
+palannut isän kotiin. Ei kukaan heistä puhunut paljoa, mutta kyyneleet
+oli jokaisen silmissä.
+
+"On minulla wielä wähän tahdon woimaa, isä; minä olen hyljännyt kaikki,
+saawuttaakseni yhtä", sanoi Mikko wiimein hiljaa. Juho ymmärsi, mitä
+tuo Mikon lause sisälsi.
+
+"Jospa Jumala sen soisi, että pääsisit woittajana taistelosta", sanoi
+hän ja hillitsemätön kyynel=parwi walui hänen kowettuneita kaswojansa
+alas. Kun ensimmäiset tunteet ja liikutukset oliwat siwu menneet,
+terwehti Juho Ainaa ja Leena Mikkoa; molemmat pyysiwät tulokkaita
+olemaan terwetulleita. Nuoremmat weljet ja sisaret hyppeliwät Mikon ja
+Ainan ympärillä ja hokiwat: "Mikko, Mikko, Aina, Aina!" Lapset eiwät
+wiattomuudessaan tienneet, mitä haawoja elämän myrskyt oliwat heidän
+wanhempiensa ja tulleitten wieraitten sydämmiin iskeneet, eiwätkä sitä,
+että noita haawoja nytkin parast'aikaa kowin poltti ja kihelmöitsi.
+
+Toiwuttuaan ensi häiriöstään, hääräsi, hyöri Leena taas tawallisella
+hilpeydellään. Hän toimitti waatteita pois Ainan päältä ja heidän
+kapineitaan sisälle.
+
+"Woi, woi! Hywäpä oli, kun tulitte toki! Kyllä me täällä toimeen
+tulemme, ja Jumalan awulla luulen kaikki asiat hywäksi kääntywän. Onhan
+Jumala siunannut työmme, että täälläkin elämme. Nythän on niin hauska,
+kun Mikkokin on kotona ja Ainankin saamme aina kotona pitää! Woi kuinka
+sinä, Aina raukka, olet laiha, mutta kyllä sinä täällä hywillä
+laitumilla kostut, sen takaan", puheli Leena pyöriessään, koettaen
+leikkiäkin sekaan panna.
+
+Sitten laittoi hän mieluisille wieraillensa illalliseksi parasta mitä
+talossa löytyi ja wei heidät syömään. Kun wieraat söiwät, istui hän
+koko syönti=ajan heidän wieressänsä ja koki kaikin tawoin wirkistää
+heidän murheellisen ja alakuloisen näköisiä mieliänsä.
+
+"Niin on, äiti=kulta, käynyt; puhtaana lähti poikanne kotoanne--
+turmeltuneena palasi hän takaisin", sanoi Mikko, ja kyyneleet
+walahtiwat hänen silmistänsä.
+
+"Niin on käynyt, poika=rukka, mutta älä niitä enään muistele; ne pitää
+meidän kaikkien unhottaa ja tästä puoleenhan me rupeamme elämään uutta,
+parempaa elämää ja tulemme kaikin paremmiksi ihmisiksi. Et saa luulla,
+että minä wihaan sinua, Mikko. Kaukana siitä; minä rakastan sinua
+ainaisella äidin rakkaudella ja säälin sinun raskaita omantuntosi
+waiwoja", lohdutteli Leena.
+
+Wieraat eiwät syöneet paljon, sillä heidän sydämmensä oli jotakin muuta
+niin täynnä, ett'ei ruoka maistanut.
+
+Sitten laittoi Leena wieraille wuoteen erityiseen kamariin ja kehoitti
+heitä makaaman, joka olikin heille hywin tarpeesen, sillä he oliwat
+murheesta ja matkasta kowin wäsyksissä.
+
+Kun Leena aamulla heräsi, näkyi nawetasta walkea. "Hywä Jumala! miksikä
+nyt on nawetassa walkea? Onkohan siellä jotain waaraa, wai onko walkea
+irti?--mitähän nyt on kello?" hätäili emäntä myös jo walweella olewalle
+miehellensä.
+
+"Kello löi neljä, juuri kun heräsin", sanoi Juho.
+
+Leena puki kiireesti päällensä ja meni tupaan. Siellä oli uusi ihme:
+walkea palaa lekotti iloisesti takassa ja aiwan ihan outo mies weisteli
+paitahihasillaan joitakin tarwepuita takkawalkean walossa! Leena koki
+hieroa silmiänsä ja katsoa tirkistellä; mutta jos kuinkakin hän olisi
+pinnistänyt näkö=aistiansa, hän ei waan tuntenut tuota outoa ja
+aikaista työn tekijää. Hän meni katsomaan tytärtensä wuoteelle,
+olisiwatko he menneet nawettaan; mutta ei--he makasiwat kaikki makeaa
+untansa. Leena ei tiennyt, mitä hänen oikein piti ajatella, eikä hän
+kehdannut oudolta työntekijältä mitään kysyä.
+
+"Hywä Jumala! onkohan nawetassa walkea irti, kun sieltä walkea näkyy ja
+tytötkin wielä nukkuwat?" äännähti hän wiimein hätäyksissään.
+
+"Ei nawetassa ole mitään waaraa", sanoi outo.
+
+"Mutta, kah kummaa! No, mitenkä se nyt oikein on? tuo äänihän oli niin
+tuttua; onkohan se--Mikko?"
+
+"Niin olen, äiti", kuului wastaus.
+
+"No, mitenkä Jumalan tähden sinä nyt olet niin äkkiä muuttunut?"
+
+Mikko waan naurahti, sanaakaan wirkkamatta.
+
+"Ja kuka Herran tähden siellä nawetassa sitten on?" kysyi Leena taas.
+
+"Siellä on Aina".
+
+"Aina?"
+
+"Niin".
+
+Leena ei tahtonut sen enempää nähdä eikä kuulla. Hän juoksahti heti
+kamariin ja kertoi Juholle kaikki, mitä oli nähnyt ja kuullut.
+
+"Enhän minä toki niin ollut waatinut", sanoi Juho. Hän puki kiireesti
+päällensä ja riensi Leenan kansa tupaan. Samalla tuli Ainakin nawetasta
+sinne ja hän oli niin iloisen näköinen.
+
+"Enhän minä niin kowaa orjuutta tahtonut; minä poloinen kirjoitin
+teille liika kowasti", sanoi Juho.
+
+"Woi, isä! Ette te ole liika kowasti kirjottanut. Liiankin hellästi te
+olette pidellyt kiittämätöntä poikaanne. Minä olen hywin kiitollinen
+sydämmessäni siitä, kun olette ottanut minun wielä kotiinne ja
+suojaanne, jota en olisi ensinkään ansainnut. Minä tahdon tehdä työtä
+aamusta iltaan ja hywä on, kun olen siihen lapsuudesta oppinut. Minä
+tahdon woittaa wielä paljon, isä; mutta työttömillä käsillä en minä
+tahdo missään tapauksessa ruweta syömään teidän hikiänne ja
+kyyneleitänne", sanoi Mikko ja katsoi häntä wäliin arasti silmiin.
+
+"Ette te tiedäkään, miten meidän sisälliset asiamme oikein owat olleet.
+Kauwan jo, ennenkun asioista meille mitään kirjoitittekaan, istuimme
+usein kahden ja puhuimme toisillemme salaisia toiweitamme, että muuta
+neuwoa ei ole pelastukseksemme, kuin että pääsisimme tänne teidän
+tykönne, jossa tahtoisimme tehdä työtä niin paljon kuin woisimme. Kun
+sitten teidän kirjeenne oli tullut, toi Mikko sen minulle. Minä
+oudostuin heti hänen katsantoaan, sillä moneen aikaan en ollut nähnyt
+mitään ilon merkkiä hänen kowoissansa, mutta selwästi hawaitsin nyt
+niistä kirkkaan paisteen. 'Lue tuo!' sanoi hän ja ojensi kirjeenne.
+Minä huomasin heti, että se oli teiltä. Henkeäni ahdisti. Minä lu'in ja
+ja jota enemmän minä lu'in, sitä enemmän helpottui hengitykseni ja
+näköni kirkastui. Kun olin kirjeen loppuun lukenut, hyrskähdin minä
+itkuun, mutta se oli nyt niin sanomattoman keweää, sillä toiwon säde
+oli taas lentänyt sydämmeeni. Minä tartuin Mikkoon syliksi, ja Mikko
+hywin ymmärsi, mitä minun sydämmessäni liikkui. Hän tarttui minuun
+wuoronsa syliksi ja myös itki. Siinä sitten kauwan aikaa itkeä
+nyyhkytimme sanaakaan sanomatta, mutta kummankin sydän puhui niin
+paljon, ja me ymmärsimme hywin toisemme ja me tunsimme sillä hetkellä
+sanomatonta autuutta, sillä se kieli, jota sydämmemme puhuiwat, oli--
+toiwon kieltä.--Tahdon huomauttaa teitä, että tuon autuaallisen tunteen
+oli meissä herättänyt juuri teidän kirjeenne, ja te luulette, että
+olette meille liian kowasti kirjoittanut. Siis työntekomme ei ole
+meille mitään päällepanemaanne orjuutta, waan kauan mietitty
+welwollisuutemme, jota täytämme ilolla ja jota pidämme ainoana
+mahdollisena keinona pelastukseemme", ehätti Aina siihen selittämään.
+
+"Totta puhuu Aina; niin asiat owat totuudessa", sanoi Mikko siihen.
+
+"No, mutta mistä Herran tähden te olette nuot työwaatteet saaneet?"
+kysyi Leena.
+
+"Kuulkaahan nyt! heti kun saimme teidän wiimeisen kirjeenne, rupesimme
+toimeen. Mikko meni ja haki wirka=eron. Minä rupesin heti hankkimaan ja
+tekemään työ=waatteita; ne oliwat meidän muassamme tänne tullessamme,
+ja aamulla ylösnoustuamme puimme ne päällemme, että paikalla
+kykeneisimme työhön ryhtymään", selitti Aina.
+
+"Woipa kaikkea tässä maailmassa! Nyt minä wasta huomaan, minkätähden en
+minä kohta Mikkoa tuntenut, kun tupaan tulin. Hänelläkin on, näenmä,
+työ=waatteet yllänsä ja mihin lienewätkään herras=nutut nyt joutuneet?
+Mutta wielä on sittenkin Mikossa niin käsittämättömän outoa, joka tekee
+hänen wielä lähes tuntemattomaksi--woi, totta maarian! hänellä ei
+olekaan, näenmä, sitä isoa--partaa, joka peitti puolen kaswoista!"
+puheli Leena, ja Mikko nosti päätänsä, katsahti äitiänsä silmiin ja
+naurahti.
+
+Kun aamu oli niin kulunut, että emännän piti einettä toimittaa, laittoi
+hän kamariin ruoan Mikolle ja Ainalle erilleen ja käski heitä sinne
+syömään.
+
+"Ei kertaakaan muuta, kuin tawallista perheen ruokaa", sanoi Mikko ja
+astui muun wäen kanssa wankasti pöytään.
+
+"Me olemme sen jo ennen päättäneet, ett'emme kerrassaan syö
+eri=ruokia", sanoi Aina ja seurasi muita.
+
+"No, mutta tämäkään kerta edes!" intteli Leena.
+
+"Ei tätä eikä muuta kertaa", sanoi Mikko lujasti.
+
+"Woi, hywäinen aika!" sanoi Leena ja jäi awossa suin katsomaan noita
+herroista äkkiä urheoiksi talonpojiksi muuttuneita ja tällä kerralla
+uppiniskaisia wieraitansa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lapsetkin, kun nousiwat ylös, hawaitsiwat kohta Mikon ja Ainan uudet
+pukimet ja oudoksuiwat niitä. He kieppuiwat äitinsä ympärillä ja
+uteliwat: "äiti, äiti ettekö te kuule? Eikö Mikko ja Aina menekään
+meiltä enään pois, koska owat arkiwaatteissa?"
+
+"Olkaa siinä nyt taas joutawoimatta!" sanoi äiti ja toimitti heitä
+eineelle.
+
+Perälän wäki hankki itseänsä nyt työhön ja Mikko myös.
+
+"Ei sinun nyt ensipäiwinä ainakaan tarwitse työhön mennä; panehan
+ensimmältä werryttelemällä", sanoi Juho Mikolle.
+
+"En yhtäkään tuntia ole työstä poissa", wastasi Mikko jäykästi, ja
+samassa meni hän ja otti matkalaukustansa työ=kintaat, jotka hän oli
+sitäwarten jo ennen warustanut. Ne saatuansa läksi hän muiden kanssa
+työhön. Kaiken päiwän raatoi Mikko niinkuin mies, mutta illalla oli hän
+jotenkin uupuneen ja wäsyneen näköinen; uupuminen lienee waikuttanut
+sen alakuloisuuden ja harwapuheisuuden, joka hänessä sinä iltana sitten
+oli hawaittawa.
+
+Aamulla oli Mikon ruumis niin kipeä, ettei hän ollut toiselta kyljeltä
+toiselle päästä; kowa korwen työ oli rusikoinut hänen elämän hempeyteen
+tottuneen ruumiinsa, sillä työ ei tunne leikkiä. Nurkumatta,
+oihkaamatta puki Mikko yhtäkaikki yllensä ja meni muiden kanssa työhön.
+Muutamia päiwiä tuota menoa pitkitettyä, parani Mikon kipeä ruumis ja
+hänen elämänsä käwi wähitellen iloisemmaksi, työnsä keweämmäksi.
+
+Aika oli kulunut nuoren pariskunnan tulosta jo noin puoli wuotta, eikä
+ollut Mikko wielä kertaakaan ollut humalassa. Hän teki työtä waan
+katkeamatta ja näyttipä siltä, kuin ei hänellä olisi koskaan ollut
+taipumusta wäkewiin juomiin. Aina oli niin iloinen ja hääri ahkerasti
+taloudellisissa toimissa. Hän oli ruumiinsakin puolesta hyötynyt
+paljon, ja entiset nuoruuden ruusut alkoiwat taas nousta hänen niin
+kuihtuneille ja kalpeille kaswoillensa. Tuo ulkonainen hywinwointi oli
+seuraus hänen sisällisestä hywin woinnistansa, sillä hän toiwoi nyt
+niin paljon. Juho ja Leena myös toiwoiwat ja--Mikko itsekin toiwoi.
+
+Eräänä talwi=iltana, kun kaikki wäki oli käsitöittensä ääressä--aukesi
+owi äkkiä ja sisään astui jokseenkin humalainen mies. Heti wieraan
+tultua tupaan, huomasi talon wäki, ett'ei tulija ollut mikään kylän
+ratku, waan joku paljon mailmaa kokenut käsityöläinen.
+
+"Hywää iltaa! Täälläpä waan Peräläkin (hän tarkoitti Mikkoa) istuu
+moukkien joukossa! Ahaa! Perälä on ollut oikeen sukkela jälkensä
+peittämään, kun on tullut minulle mitään wirkkamatta tänne korwen
+lonkeroihin piiloon, pois ihmisien ilmoista! Mutta minä olen wanha
+kettumies, ja Perälä saapi nyt huomata, ett'en ole niinkään huono
+jäljillä pysymään. Ahaa! Karkujain kettu on, näen mä, muuttanut
+karwansakin aiwan päinwastaiseen suuntaan, sillä waikka nyt on talwi,
+on hänellä kesä=turkki yllään!--Mutta sekään ei auta; tässä olen kun
+olenkin. Eipä ole taitanut täällä korwessa isoon aikaan saada
+minkäänlaista kielen kostuketta; mutta nyt sinun pitää sitä saamaan,
+sillä ennestään tiedät sen, ett'en koskaan kulje kuiwin suin, enkä
+wähillä ewäillä. Minulla on wäskyssäni pari pulloa kahdentoista markan
+rommia ja kolmas on wähin wajawin powessani. Siitä otamme ensin hywät
+alkajaiset ja sitten pidämme koko yön hupaista elämää, sillä tottahan
+annat kamarisi nurkassa minulle yösijan", lörpötteli tullut Mikolle!
+
+Tuon wanhan laulun kuultuansa ja wieraan hywin tunnettuansa, waaleni
+Aina kuolon kalpeaksi. Eikä se kumma ollutkaan, sillä tuo soitto oli
+usein ennenkin ryöstänyt häneltä wiimeisenkin toiwon kipinän.--Juhon
+kaswot synkistyiwät ja hänen otsansa rypistyi; Leena waan pysyi niin
+iloisen ja lewollisen näköisenä.
+
+Wieras siwalsi nyt powestansa rommi=pullon, käweli suoraan Mikon tykö,
+ojensi sen hänelle ja sanoi: "he! saa tästä aluksi!"
+
+"Minä en ryyppää", sanoi Mikko.
+
+"Hoh! Ethän ole wielä päällepäätteeksi tullut pyhimykseksi?"
+
+"Minä en ole aikonut ryypätä enään koskaan".
+
+"Mitä hittoja! kelpasipa se ennen".
+
+"Jos kohtakin".
+
+"No, no! Ei huolita niin tiukalle ottaakaan. Saatathan wanhan
+tuttawuutemme ja ystäwyytemme wuoksi maistaa minulle mieliksi; ei
+suinkaan se sinua mihinkään wie, enkä tarkoita sinulle mitään pahaa",
+sanoi wieras wähän makeammasti, yhä tarjoten Mikolle pulloansa.
+
+Mikko otti pullon wastaan ja--ryyppäsi, nähtäwästi oikein
+aika=lotkauksen!
+
+Yhä enemmän waaleni Aina, yhä enemmän synkistyiwät Juhon kaswot ja
+hänen otsansa pimeni nyt kokonaan.
+
+"Kas niin, ystäwäni! wähällä aloitamme, mutta paljolla lopetamme, eikö
+niin?----toinen kerta ja paremmasti!" sanoi wieras, tarjoten
+toistamiseen Mikolle pulloansa.
+
+Mutta ennenkun Mikko ennätti mitään wastata, otti Leena puheen wuoron.
+Hän astui wieraan tykö iloisen näköisenä ja sanoi: "ei Mikko ryyppää
+toista kertaa, ennenkuin annatte minun ensin pullostanne maistaa.
+Minkälainen wieras te olette, kun ette te ollenkaan tarjoo isännälle ja
+emännälle suun awausta? ja emännäthän aina ensiksi kunnioitetaan".
+
+"Kas, te olette oikein kelpo emäntä; semmoisia ei usein tapaa. Minä
+olen hywäntahtoinen mies ja antaisin useinkin emännille sydämmen
+wahwistusta; mutta nuot akkaset owat enimmiten semmoisia riiwatuita.
+Waan tehän näytättekin olewan jotakin parempaa lähtöä.--Saaman pitää
+emännän ja isännänkin", sanoi wieras ja ojensi samassa pullon
+emännälle.
+
+Samassa silmänräpäyksessä kun Leena sai tarjotun pullon käteensä, lensi
+pullo rommeineen päiwineen muurin kylkeen ja meni tuhansiksi
+pirstoiksi.--Aina säpsähti, mutta Juhon suun sopeissa huomattiin hieman
+hymyilyn wäreitä.
+
+"Noin wälein minä juon; antakaa lisää!" sanoi Leena woitto=riemulla ja
+hänen kaswonsa niin loistiwat.
+
+"Tuhatta p----pipä olitkin, ja olitkin kyllä sukkela minua pettämään,
+mutta tästä tuleekin surkea 'prosessi';--te sen tuhannen wietäwät ette
+tiedä ihmisyydestä mitään, mokomat siat", sanoi mies ja rupesi
+möykkäämään, nakkelemaan kaluja huoneessa, kämmentelemään, hyppelemään,
+sadattamaan, kirkumaan, joita tehdessään hän puri ankarasti hammasta ja
+näytti noiden liikkeidensä ohessa waaniwan lyödä Leenaa.
+
+"Siiwolla!" ärjäsi Juho tuolle raiwostuneelle juopuneelle.
+
+"Mikä sinä luulet olewasi, joka tulet minua aisaamaan?" sanoi mies
+raiwossaan ja pitkitti raiwoisaa käytöstänsä.
+
+Juhon kärsimys nyt jo loppui. Hän astui miestä likemmäksi ja sanoi:
+"jos et sinä kohta ole ihmisittäin, niin minä paiskaan sinut ulos".
+
+"Koetapas!" sanoi möyhääjä ja tarenteli tulemaan Juhon kimppuun.
+
+Juho otti nyt tuon suukon, turmeltuneen ja möykkääwän miehen
+rinnuksista kiinni, nosti hänet kohoksi ja alkoi wiedä aikakyytiä owea
+kohden. Mies koki kaikin tawoin wastustaa Juhoa, kiemuroiden ja
+potkien, mutta mikään ei auttanut, sillä kowat oliwat nuot Juhon korwen
+karaisemat kourat, ja Juho kantoi kun kantoikin hänet ulos ja paiskasi
+porrasten päähän. Miehen ewästen sattui tuossa kyydissä käymään niin
+onnettomasti, että hänen molemmat rommipullonsa selässä olewassa
+matkarepussa särkyiwät. Kirkuen ja noituen nousi mies ylös ja katsoi
+tuimasti portaille, uhaten tulla tupaan takaisin, mutta Juho seisoi
+niin tyynen ja rauhaisen näköisenä, kuin ei olisi mitään tapahtunut.
+Tuo näkö peljätti miestä niin, ett'ei hän uskaltanutkaan enään nousta
+portaille. Hammasta purren ja sadatellen lähti hän pois, ja rommi
+juoksi wirtana hänen repustansa.--Sitten palasi Juho tupaan.
+
+Ainan silmissä nähtiin nyt kyyneliä, joita salaten hän kiireesti riensi
+kamariinsa; Leena meni hywin warowasti hänen jälkeensä.
+
+"Woi, hywä lapsi! Oliko se sinusta paha, kun tuota wierasta täytyi noin
+kohdella?" sanoi Leena säälien ja surkutellen.
+
+"Ei se ollut mielestäni ensinkään pahaa, päinwastoin teitte te siinä
+asiassa sangen hywän työn; joku muu se on, joka tekee mieleni
+raskaaksi", sanoi Anna.
+
+"Mikä sitten? sano se minulle!"
+
+"Minä näin, ettei Mikko olisi jaksanut kestää kiusauksessa", sanoi Aina
+hiljaa.
+
+"Senhän minäkin näin ja siltipä minä teinkin tuon kepposen, kun
+huomasin, ett'ei enään muu keino auttanut".
+
+"Jos nytkin olisimme olleet entisellä asemallamme, niin olisi asia
+aiwan uusi. Ja siellä olisi ollut jo satoja muita kiusauksia, joiden
+tähden ei olisi missään tapauksessa woinut tulla Mikolle näin pitkää
+selwää wäliä".
+
+"Mutta kumminkin on näin pitkä wäli jo ollut ja aina pitemmäksi se
+tulee, sillä tuo yritys ei ensinkään onnistunut, eikä koskaan tule
+meillä onnistumaan. Sitä wastenhan me olemme asemamme juuri näin
+asettaneetkin, että meitä olisi useampi tuota pahaa wastaan=torjumaan,
+ja me woitamme, se on warma toiwoni", sanoi Leena.
+
+"Te olette aina niin hywä!" sanoi Aina ja kawahti anoppinsa kaulaan.
+
+Juho ja Mikko tuliwat nyt myös samaan kamariin, ja edellinen wirkkoi:
+
+"Wäärinpäin teet, Mikko, parannusta; sinulla on wäärät aseet,
+wihollista wastaan ei woi seisoa. Omilla woimillasi koet tehdä itseäsi
+hywäksi, mutta hengen woimat owat lihaa ja werta wäkewämmät, olkoonpa
+se sitten hywä tai paha henki, ja sentähden horjut sinä taistellessasi.
+Olet unhottanut rukoilla woimaa Jumalalta, joka yksin woipi tehdä
+ihmisen wahwaksi seisomaan syntisiä himojansa wastaan. Niin kauwan kun
+olet wieras Hänelle, niin kauwan owat turhat kaikki ponnistuksesi".
+
+Mikko ei wastannut mitään, mutta sywästi lienee hänen isänsä puhe
+waikuttanut, sillä hän wäliin punastui, wäliin waaleni.
+
+Tuon tapauksen jälkeen käwi Perälän perhe=elämä entiselleen, eikä
+mitään erinomaista tapahtunut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kaksi wuotta oli kulunut siitä, kun Mikko ja Aina tuliwat Juhon taloon.
+Perälä oli paljon sillä ajalla muuttunut. Yhdellä puolen pihaa seisoi
+wankka ja uljas pytinki täydessä asussa. Juhon pitkällisten
+ponnistusten, hänen lastensa lisääntyneiden woimien ja Mikon uutteran
+ja järkähtämättömän työnteon kautta, oliwat wiljelykset ja samassa
+muutkin warallisuuden suhteet melkoisesti paranneet, joiden tähden
+Perälän nimeä kylässä alettiin mainita warakasten talojen seassa. Juho
+ja Mikko--isä poikineen--oliwat omilla käsillään salwaneet tuon uljaan
+pytingin, ja Mikko oli yksinään tehnyt kaiken nikkarin työn. Toista oli
+nyt Perälän perheen asua noissa siisteissä, puhtaissa, kookkaissa ja
+hywin järjestetyissä uusissa huoneissa, kuin entisissä pienissä ja
+lahonneissa hökkeleissä, joissa he oliwat asuneet taloutensa pienempänä
+ja köyhempänä ollessa. Näyttipä siltä, kuin heidän olonsa olisi
+kokonaan uudistunut ja tullut kaiken haaran kautta mukawammaksi. Ja tuo
+uusi elämän mukawuus ei ollut mikään muu, kuin hedelmä asukasten
+ahkerasta ja järjestetystä--työn teosta.
+
+Mutta mitenkäkö nyt oli Perälän asukasten sisällinen tila? Se on kyllä
+oikeutettu kysymys, sillä ulkonainen hywinwointi ei tee ihmisiä
+onnelliseksi, waan elämän tosi=onnellisuuden pitää alkaa sisältä, sen
+pitää alkaa asukasten--omantunnon rauhalla.
+
+Sywälle painuiwat Mikon mieleen hänen isänsä lausumat sanat tuona
+wiimeisenä kiusauksen hetkenä, jolloin hän niin ankarasti horjui.
+Sywästi tunsi hän silloin oman woimattomuutensa seisomaan kiusauksiansa
+wastaan, ja häpiällä tunsi hän, että hän olisi warmaan taas langennut,
+jos eiwät muut olisi tulleet taistelussa hänen woimattomuutensa awuksi.
+Hän oli luuletellut woiwansa himonsa kuolettaa siten, että hän
+muuttaisi wanhaan kotiinsa, jossa ei olisi tilaisuutta kiusaukseen, hän
+oli luullut ajan pituuden olewan parhaan sota=aseen, jolla hän
+woittaisi taistelonsa; se muka wiimein oli huuhtowa himot pois hänen
+werestänsä. Hän oli tuota ajan autuuttawaa woimaa koettanut jo puoli
+wuotta; eikä se ollutkaan suosioton ollut häntä kohtaan: hän ei ollut
+koko sillä ajalla langennut. Mutta eipä hän ollut woinut seisoa wastaan
+ensimmäistäkään kiusausta, ja siis ei ollutkaan aika woinut hänen
+himojansa puhdistaa.--Kaiken tuon huomattuansa, rupesi Mikko wakawasti
+miettimään asiaa ja ensikerran elämässään huomasi hän, ett'eiwät hänen
+rikoksensa olleet tehdyt ihmisiä, waan myös Jumalaa wastaan. Heti kun
+hänessä tuo tunto heräsi, nähtiin hänen yksinäisyydessään lueskelewan--
+Jumalan sanaa, jota hän ei ollut kaukaan aikaan käsissään pitänyt, ja
+nyt alkoi Mikossa uusi elämä. Tahto hänellä oli jo kauwan aikaa ollut
+woittamaan himojansa, mutta woimaa ei hänellä ollut sitä tehdä, mutta
+tuosta hänelle ennen oudosta lähteestä sai hän aina uusia woimia
+tahdollensa, ja niiden awulla oli hän jo woinut seisoa wastaan monta
+ankaraa kiusausta noiden puolen toista wuoden kuluessa. Hän oli wuoden
+ajalla käynyt kaupungissakin; useat kerrat siellä oli hän tawannut
+runsaasti entisiä synti=kumppaneitaan, jotka kokiwat kaiken tawoin
+saada häntä ryyppäämään, mutta siitä ei tullut mitään. Mikko pysyi
+lujana, hän ei horjunut nyt, sillä hänellä oli nyt--tahdon woimaa.--
+Olihan siis Perälän perheessä tapahtunut sisällisiäkin uudistuksia, ei
+waan talossa ulkonaisia parannuksia.
+
+Toisellaiseksi oli Mikon muuttumisen johdosta tullut muidenkin Perälän
+perheen jäsenten sisällinen tila. Aina oli saanut takaisin entisen
+werewyytensä ja kauneutensa yhdessä iloisuutensa kanssa. Hän oli niin
+onnellinen Mikon lopullisesta parantumisesta, ja hänen onneansa enensi
+wielä wastasyntynyt pienokainen, joka makasi hänen edessään kehdossa.
+
+Toisenlaiseksi oli nyt tullut Juhon ja Leenankin sisällinen tila. Juho
+näki ja uskoi nyt, että hänen lapsensa oli pelastunut kauheasta
+waarastaan, ja tuo wakuutus teki hänen murheesta nääntyneelle
+sydämmelleen niin hywää. Hän näki wielä päälliseksi toteentuneeksi
+hartaimman toiwonsa, että Mikolle ja Ainalle tulisi perillinen. Tästä
+tuli hän iloiseksi kuin lapsi, waikka hänen hapenensa kowan murheen
+aikana oliwat melkein kaikki käyneet harmaaksi. Hän käwi usein kehdon
+luona ja silloin hän katsoi aina hymyssä suin lapseen niin hartaasti;
+sitä kylläkseen katsottuaan, kääntyi hän ja meni taas työhönsä.
+
+Leena iloissaan ei tiennyt oikein, mitä hänen pitäisi tehdä ja sanoa.
+"Enkö minä, isä, sitä sinulle sanonut", intti hän nyt usein, "että
+Mikko wielä kerran paranee, ja nythän hän onkin jo parannut; silloinkin
+minä niin toiwoin, kun sinä olit aiwan epätoiwossa: uskothan nyt, wai
+kuinka, isä? näethän nyt, että minä olin oikeassa ja nyt meidän on niin
+hywä olla--eikö niin?"
+
+"Mutta lujassapa se oli", sanoi kerrankin Juho erääsen tuommoiseen
+waimonsa puheesen ja weti piipustaan pari, kolme sawua hywin nopeasti.
+
+"Mikko raukka! Hän oli kowin sywälle langennut.--Lujassa se oli, se on
+tosi, isä! mutta missä hän nyt olisi, jos emme olisi häntä ottaneet
+tukeaksemme; hän olisi warmaankin hukassa, hukassa sielun ja ruumiin
+puolesta. Woi, woi! Wanhin ei saa antaa äänensä lakata kuulumasta
+lapsellensa, ei wielä silloinkaan, kun hän luulee lapsensa jo olewan
+perikadossa. Wanhimman sana ja huoli waikuttaa lapsessa niin paljon",
+wastasi siihen Leena puolestansa.
+
+Mikko oli ensi aikoina Perälään tultuansa hywin harwa=puheinen ja
+umpi=mielinen. Hän ei käynyt koskaan kylässä, ja jos kyläläiset joskus
+käwiwät Perälässä, kyntti Mikko aina silloin yksinäisyyteen sanaakaan
+wirkkamatta. Pappilassakaan ei Mikko ollut kertaakaan wielä käynyt,
+waikka niinkin paljon aikaa oli kulunut. Näytti melkein siltä, kuin
+tuosta ennen niin hilpeästä miehestä olisi nyt tullut oikein aika jörö,
+jota ei enään mikään woisi elähyttää. Se oli häpeä, joka Mikon noin
+umpimieliseksi saattoi. Hän tunsi sydämmessään, ett'ei hän ollut
+mahdollinen olemaan ja seurustelemaan muiden ihmisten parissa. Aikaa
+woittain tuli hän kyllä kotiwäkensä kesken entiselleen; mutta kauwan
+weti aikaa, ennenkun hän tuli kyläläisiensä kanssa wähäänkään
+tuttawuuteen ja ystäwyyteen. Ensinnä kun Mikko tuli Perälään takaisin,
+katsoiwat kyläläiset häneen kammolla ja mainitsiwat hänen nimeänsä
+inholla. Mikon parannettu elämä saatti heidät kyllä waikenemaan, mutta
+synkkä epäluulo asui kumminkin kauwan heidän sydämmissään. Waan kun
+Mikko työssä ja totuudessa näytti olewan itsellänsä sekä tahtoa että
+woimaa woittamaan kiusauksensa, niin wähitellen muuttui kyläläisten
+kammo Mikkoa kohtaan salaiseksi ja sywäksi kunnioittamiseksi.
+Wähitellen alkoiwat he etsiä Mikkoa hänen omassa kodissaan, ja waikka
+kuinkakin umpimielinen hän olikin, tekiwät he puhetta hänen kanssaan.
+Niin muuttui heidän wälinsä wiimein taas entisellensä.
+
+Perälään tuli nyt isot ristiäiset, sillä Mikon ja Ainan esikoinen piti
+saatettaman seurakunnan yhteyteen. Paljon oli kutsuttu kyläläisiä
+wieraiksi Perälään, ja kirkkoherra tuli myös sinne, toimittamaan
+ristimistä. Kaikki wieraat oliwat hywin iloisella tuulella ja
+haasteliwat Mikonkin kanssa kunnioituksella. Kirkkoherrakin jutteli
+hänelle paljon sekä yksityisistä että yhteiskunnallisista asioista. Ei
+kukaan näyttänyt muistelewan menneitä aikoja. Juhokin oli tänään oikein
+iloisella tuulella, joka muutoin oli hänen luonteelleen niin
+harwinaista. Leena hyöri ja pyöri kaikkialla ja lausui yhdelle ja
+toiselle wieraista, töittensä wälistä, aina jonkun leikkisän ja
+mielistelewän sanan. Ensikerran oli Mikko appensa ja anoppinsa parissa
+nyt tulonsa jälkeen; sillä hän ei ollut ainoatakaan kertaa käynyt
+Wirtalassa. Mutta nyt oliwat Wirtalan wanhukset sekä kutsutut että
+tulleet Perälään; he näyttiwät hywin tyytywäisen ja iloisen näköisiltä.
+Mikkokin oli iloinen ja näytti nyt saaneen takaisin, ainakin osan,
+entisestä hilpeydestään. Kaikista iloisin oli kuitenkin Aina, joka
+puna=poskisena istui tuossa puhtaassa lapsiwuoteessaan, pidellen
+sylissään ja wäliin ruokkien kaunista ja terwettä poikaansa ja puhellen
+entisten tuttuin ja ystäwiensä kanssa.
+
+Näin paljon iloa oli nyt ihmisillä ja heidän ilonsa oli puhtainta
+laatua, sillä he iloitsiwat langenneen kansalaisensa nousemisesta; ja
+heidän ilonsa ylöttyi taiwaasen saakka, sillä taiwaan enkelitkin
+iloitsiwat siitä.
+
+Pidot wiimein loppuiwat, hupaisien ja iloisien puheiden päätökseksi
+tuli komea iltainen, ja siitä päästyä hankkiwat wieraat poislähtöään.
+Kättä puristaen jättiwät he kaikki Peräläiset hywästi, mutta kun he
+tuliwat Mikon ja Ainan luokse, oli heidän hywästijättönsä ja
+käden=puristuksensa erittäin hellä ja sydämmellinen; Paljon ei tosin
+silloin puhuttu suulla, mutta sydämmet puhuiwat paljon.
+
+Siitä herran hetkestä tuli kyläläisten ja Mikon wäli yhä tutummaksi ja
+sydämmellisemmäksi. Jälkimmäiset alkoiwat nyt usein ja lukuisasti tulla
+pyhäilloin Perälään; sillä siellä oli mies, jonka puheita oli hywä
+kuunnella. Hänellä oli melkoiset tieto=warat ja elämän kokemusta oli
+hänellä myöski paljon. Hänen puheestaan oli nyt poiskarisnut kaikki
+nuoruuden oloihin sopiwa leikki, ja sijaan oli astunut sywä yleisten
+asiain käsitys ja pontewa esitys=tapa, jota hän kumminkin wäliin
+höysteli asian mukaisilla ja asiaa walaisewilla esimerkeillä,
+wertauksilla ja kokka=puheilla. Noiden omaisuuksiensa tähden tuliwat
+hänen puheensa wakawiksi ja lujiksi, kuin seinään lyöty kirwes. Ei
+ollut sitä yhteiskunnallista kysymystä, johon ei Mikko woinut antaa
+tarkkoja ja pontewia selityksiä, ja näin tuli Mikko ennen pitkää
+tärkeäksi jäseneksi yhteiskunnassa.
+
+Hänkin käwi nyt, tarwittaessa, kylässä, sillä hän näki ett'eiwät
+kyläläiset enään häntä kammoneet. Hän käwi nyt usein pappilassakin, ja
+kirkkoherra kunnioitti häntä kowan rywötyksen ja kowan taistelon
+jälkeen, onnellisesti nousneena ja turmeluksensa woittaneena miehenä,
+jonka hän saattoi nyt taas ilolla lukea jaloimpien kansalaisiensa
+joukkoon.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Perälä on nyt paikkakunnan wahwimpia taloja, sillä Mikko ohjaa wahwalla
+kädellänsä kaikki taloudentyöt ja asiat, ja lujalla, woimaa saaneella
+tahdollansa--elämänsä. Hänelle on jo parikin kertaa tarjottu entistä
+wirkaansa takaisin, mutta hän ei ole tahtonut sitä ottaa. Hän tyytyy
+asemaansa ja iloitsee woitostansa.--Juho on jo harmaapäinen, ja ei
+mikään ole hänelle sen mieluisempaa työtä, kuin wäliaikoina Mikon ja
+Ainan lapsien hoitaminen, joihin hän katsoo niin hartaasti ja
+hymysuin.--Leena on wielä yhtä hilpeä kuin ennenkin, ja kun hänelle
+waan tulee Juhon kanssa puhe Mikosta, toistaa Leena taas nuo niin usein
+lausumansa sanat: "enkö minä sitä sanonut sulle, isä kulta!"
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Elämän hawainnoita III: Suku=ylpeys;
+Tahdon woima, by Pietari Päivärinta
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14775 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..a24217e
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #14775 (https://www.gutenberg.org/ebooks/14775)
diff --git a/old/14775-8.txt b/old/14775-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..6a3fe49
--- /dev/null
+++ b/old/14775-8.txt
@@ -0,0 +1,3404 @@
+The Project Gutenberg EBook of Elämän hawainnoita III: Suku=ylpeys; Tahdon
+woima, by Pietari Päivärinta
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Elämän hawainnoita III: Suku=ylpeys; Tahdon woima
+
+Author: Pietari Päivärinta
+
+Release Date: January 24, 2005 [EBook #14775]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ELÄMÄN HAWAINNOITA III: ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+ELÄMÄN HAWAINNOITA III: Suku=ylpeys; Tahdon woima
+
+Kirj.
+
+P. Päivärinta
+
+
+WSOY, Porvoo, 1891.
+
+
+
+
+
+SUKU=YLPEYS.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Oli wuoden 1807 syksy. Oulussa oli silloin markkinat mihin oli
+kokoontunut wäkeä maamme kaikilta kulmilta, kuten tawallista on. Tieto
+Wenäjän hankkeista rynnätä Suomeen oli jo huhuna lewinnyt kansankin
+korwiin, ja siitäkös oli kaikilla puheen ja miettimisen aihetta.
+
+Keskellä toria nähtiin parwi iloisia poikia, jotka päin yhteen
+seisoiwat ja wilkkaasti keskusteliwat jostakin asiasta; iloinen raitis
+nauru purskahti wälisti puhujain huulilta ja olipa tuo nauru joskus
+niin woimallinen, että oli potkaista päästäjänsä seljälleen.
+
+Kun pojat tuossa niin iloisesti haasteliwat, tulla tepasteli parwi
+tyttöjä poikia kohden; pojat eiwät huomanneet heidän tuloansa, niin
+oliwat he kiintyneet puheeseensa. Kun tytöt tuliwat poikien kohdalle,
+seisahtuiwat he, ikäänkuin kuunnellaksensa heidän puhettansa.
+
+"Jos wain wenäläinen on niin rohkea, että uskaltaa tulla meidän
+maahamme, niin näissä kämmenissä hieromme me hänet yhtä pehmeäksi kuin
+naurispaistikaisen", sanoi tyttöjen juuri seisahtuessa eräs
+pitkänsolakka, walkotukkainen ja sinisilmäinen poika nyrkkejänsä
+puristellen.
+
+"Wenäläiset eiwät ole juuri niin helppoja wanutettawia, sen he owat
+useammasti kuin kerran toteen näyttäneet; enempää kuin kewytmielisiä
+sanoja tarwitaan woimallista wihollista wastustaessa", sanoi etewin
+tyttöparwesta, ja niin oliwat tytöt sekaantuneet poikien keskusteluun.
+
+Poikaparwi pyörähti nyt tyttöihin päin; he huomasiwat kauniin
+sukupuolen olewan heidän wastustajansa.
+
+"No, mitä meidän siis pitäisi tehdä teidän mielestänne?" kysyi äsköinen
+poika harmista punastuneena.
+
+"Työllä ja totuudella näyttää, että teillä on isänmaa, jonka edestä
+woipi tarwittaessa kuolla", wastasi tuo äkäinen, miellyttäwän näköinen
+tyttö ujostelematta, hieno hymy huulillansa.
+
+"Niinkö luulet, ettemme woi sitä tehdä?" kysyi poika
+puoli=kiiwastuneena.
+
+"Suurin ennakkokerskaaja on useinkin suurin pelkuri ja
+tyhjäntoimittaja", sanoi tyttö wakawasti.
+
+"Sinä olet minussa loukannut kaikkia Suomen poikia ja laskenut
+lauseita, joita et woi toteen näyttää. Sen minä sanon kaikkien Suomen
+poikien nimessä sinulle ja samassa kaikille tytöille, ettemme pelkää
+enempää wihollista kuin omaa henkeämmekään, kun kysymys on isänmaan
+pelastamisesta; wielä elää Suomen pojissa esi=isäin henki", sanoi poika
+puolisuuttuneena.
+
+"Saapa nyt nähdä! Kauan ei tarwinne odottaa, ennenkuin on täytymys
+ryhtyä sanasta tekoon", sanoi tyttö jäykästi.
+
+Herra tiesi kuinka kauan olisi poikien ja tyttöjen wälillä kestänyt
+tuota puoleksi todellista, puoleksi leikillistä sanakiistaa, ellei eräs
+asiaankuulumaton tapahtuma olisi sitä katkaissut.
+
+Juuri kun tyttö lausui wiimeisiä sanojansa, ajaa karautti eräs juopunut
+mies ratsain wirkulla hewosellaan täyttä wauhtia poika= ja tyttö=parwea
+kohden. Kukaan heistä ei huomannut lähenewää waaraa, niin kiintyneitä
+oliwat he puheeseensa. Kun tuo hurja ratsastaja tuli aiwan likelle,
+hawaitsiwat useat hänet ja wäistiwät, mutta tuo wäittelewä poika ei
+huomannut selin olonsa wuoksi, ennenkuin ratsastaja ajoi hänen
+päällensä ja hän kaatui--niinkuin näytti--kuolleena hewosen jalkoihin.
+Hewonen oli lyönyt kawiollaan ison haawan hänen otsaansa.
+
+
+
+
+II.
+
+
+On kulunut joku wuorokausi. Erään kaupungin laidalla olewan pienen
+talon pienessä kamarissa hourailee sairas. Nuori poika on hän. Usein
+hapuilee hän käsillänsä ympärillensä ja sanoo: "wihollinen on maassa,
+nouskaa, pojat, häntä miehissä wastustamaan! Ei yksikään teistä saa
+olla pelkuri, sillä tytöt jo ennakolta häwäisewät meitä.--Se saakelin
+tyttö! hän särki sydämeni loukkaawilla sanoillaan, mutta wielä enemmän
+säihkywillä silmillään ja--ja--woi kuinka hän oli kaunis ja
+isänmaallista tulta täynnä!"
+
+Niin houraili sairas, mutta yötä päiwää walwoi hänen wuoteensa wieressä
+eräs hento nainen, josta sairas ei mitään tiennyt. Kahdesti päiwässä
+käwi lääkäri sairasta katsomassa, tutkimassa hänen tilaansa ja
+määräämässä mitä milloinkin oli tehtäwä. Nuori nainen kuunteli huolella
+lääkärin määräyksiä, ja noudatti niitä tarkoin. Kun lääkäri oli poissa,
+otti nainen waarin sairaan pienimmästäkin liikahduksesta ja
+äännähdyksestä. Siinä oli hän heti jäähdyttämässä hänen polttawaa
+otsaansa, kouhottamassa ja wilpastuttamassa hänen tulistuneita
+pään=alusiaan, antamassa rohtoja ja suunkastetta, ja sitä hän teki
+uupumatta, wäsymättä.
+
+"Kuinkahan luulette käywän, herra tohtori?" kysyi nainen eräänä kertana
+kun lääkäri tutki sairaan tilaa.
+
+"Joll'ei kuume anna kohta perään, niin on hän mennyt mies", sanoi
+lääkäri päätään pudistaen.
+
+Nainen huokasi raskaasti.
+
+Jonkun päiwän takaa sanoi lääkäri, tutkiessaan sairaan tilaa:
+"aiwokuume on tauonnut, minä toiwon."
+
+Nainen huokasi nytkin, mutta hän hypähdytti tietämättään jalkojaan,
+sillä se oli toiwon huokaus.
+
+Lääkärin määräyksestä lisättiin nyt waloa huoneeseen, joka tähän saakka
+oli ollut melkein pimeä.
+
+Toisena päiwänä sen jälkeen raotti sairas silmiään. Tuo nuori nainen
+oli kurotuksissa sairaan ylitse, sillä hän oli häntä tarkastamassa.
+Sairaan hajanainen katse kohtasi naisen kaswot ja riutuneella äänellä
+sanoi hän: "woi! missä minä olen?"
+
+"Sinä olet hywässä turwassa, ole huoletta! Lääkäri on sinut käskenyt
+olemaan rauhassa", sanoi nainen, ja sairas raukesi taas horroksiin.
+
+Seuraawana päiwänä awasi taas sairas silmänsä ja katsoi
+hoitajatartansa.
+
+"Woi Jumala! Sinäkö se olet?" huudahti hän.
+
+"Minähän se olen. Lupaahan nyt olla rauhassa ja hiljaa, niin minä
+kerron sinulle enemmän kun paranet; sinä olet wielä kowin heikko",
+sanoi nainen.
+
+Sairas totteli.
+
+Seuraawana päiwänä julisti lääkäri waaran olewan ohitse ja hänen apunsa
+tarpeettoman, semminkin kun sairaalla on niin hywä hoitaja, niinkuin
+hänen sanansa oliwat.
+
+Sairas tuli aina terweemmäksi ja hän woi ruweta hoitajansa kanssa
+keskustelemaan.
+
+Lukija jo huomannee, etteiwät sairas ja hänen hoitajansa olleet ketään
+muita kuin nuo silloiset riita=towerit tuolla torilla.
+
+Hoitaja tiesi jo tarkoin, ken hänen riitakumppaninsa ja hoidettawansa
+oli. Hän tarwitsi ne tiedot sen wuoksi, että woi antaa tiedot hänen
+kotiinsa, mitenkä markkinamiehen oli markkinoilla käynyt. Nyt noita
+tietoja hankkiessaan oli hän saanut selwille, että hoidettawansa oli
+ylipuolesta, maakunnan wahwimman, Repola nimisen talon Heikki niminen,
+ainoa poika. Kirjallisesti antoi sairaan hoitaja Repolaan tiedon, että
+Heikki oli saanut markkinoilla wähäisen wamman, että hän on lääkärin
+hoidettawana ja paranee pian niin että woi terweenä tulla kotiinsa;
+omaan kotiinsa oli hän myös antanut tiedot, minkä tähden hän niin kauan
+wiipyy; molemmat nuo tiedot oliwat tarpeellisia, sillä muutoin olisi
+heidän tähtensä kodeissa tultu lewottomiksi.
+
+Niin. Hoitajattarella oli tieto, ken hänen hoidettawansa oli, mutta
+Repolan Heikillä ei ollut wähintäkään tietoa, ken hänen hoitajansa oli.
+
+Sairas oli walweella, waikka wielä heikkona. Hän katseli salaa tuota
+punaposkista ja kaikin puolin kaunista ja miellyttäwää silloista
+wäittelykumppaniaan ja nykyistä suurinta hywäntekijäänsä, kun hän,
+tietämättään että häntä tarkastellaan, toimi heidän nykyisen, yhteisen
+pienen toimeentulonsa hyödyksi.
+
+"Kuinka sinä olet joutunut tänne minua hoitamaan? Puhu! Minä en ole
+enää kowin heikko", sanoi sairas.
+
+"Muistatko, minkä turman sait tuolla torilla?"
+
+"Muistan. Luulen tämän taudin saaneeni sen hurjan ratsastajan hewosen
+kawioista?"
+
+"Aiwan niin. Entäs mitä sitten seurasi?"
+
+"En, sitä en muista wähääkään."
+
+"No, minä kerron sen sinulle. Sinä pyörryit, mutta kaikki luulimme
+sinun kuolleen. Useimmat lähtiwät hurjaa ratsastajaa kiinni ottamaan,
+mutta turhaan, sillä hän lensi kuin nuoli. Toinen osa ihmisistä juoksi
+kauhistuneena pois ja pian olin minä yksin sinun tykönäsi. Minä
+kyyristyin sinua katsomaan ja huomasin weren wirtanaan wuotawan
+otsastasi. Heti siwalsin minä huiwin päästäni ja sidoin sillä haawan
+niin lujaan, ettei se enää juossut. Sitten pyysin jonkun paikalle
+tulleen henkilön katsomaan ettei sinulle tulisi mitään wahinkoa, ja
+niin lähdin minä hakemaan huonetta, johon toimittaisin sinut. Semmoisen
+löysinkin täältä laitakaupungista, sillä komeoita huoneita ei minulla
+ollut waraa wuokrata. Tänne kannoimme sinut armeliasten ihmisten
+awulla. Täällä olen sinua hoitanut koko sairautesi ajan, yötä ja
+päiwää; lääkärin apua olen myös hankkinut. Sinun ja omaan kotiini olen
+antanut tiedot, ett'eiwät he pelkäisi; sinun kotiisi wähän keweämmät,
+omaani todelliset. Siinä kaikki mitä tarwitset tietää", kertoi neito.
+
+"Sinä olet paljon nähnyt minusta waiwaa", sanoi poika liikutettuna.
+
+"Se oli minun welwollisuuteni."
+
+"Ethän edes tuntenutkaan minua!"
+
+"Mutta kuitenkin olit sinä suuressa awun tarpeessa."
+
+"Ja olimmehan juuri riidelleet."
+
+"Emmehän toki hengen, jos kohtakin isänmaallisissa asioissa."
+
+"Ken, herran tähden, sinä sitten olet, joka niin paljon olet pakotta
+waiwaa päällesi ottanut?"
+
+"Olen sotamiehen tyttö."
+
+"Ja mistä?"
+
+"Siikajoelta."
+
+"Nimesi!?"
+
+"Isäni nimi on Kuula."
+
+"Entä oma nimesi?"
+
+"Liisa on minun nimeni", sanoi tyttö ja huokasi raskaasti.
+
+"Joko olet wanha?"
+
+"En wanha, enkä nuorikaan."
+
+"Kuinka sitten?"
+
+"Kahdeksantoista."
+
+"Wieläkö isäsi elää?"
+
+"Wielä, hän on parast'aikaa sotapalweluksessa."
+
+"No, miten woit saada tohtorin liikkeelle ja miten olet woinut hankkia
+rohtoja ja muita tarpeita tällä ajalla?"
+
+"Minulla oli siksi waroja."
+
+"Woi, woi Liisa! Paljon olet sinä uhrannut tietämättömän asian eduksi,
+tuntemattoman miehen hywäksi!" sanoi Heikki ja katsoi kummastuksin
+kaunista, jaloa tyttöä.
+
+Liisa loi katseensa alas.
+
+"Minä olen aina noudattanut sitä ajatustapaa, jonka isäni on opettanut,
+että minun töissäni olisi enemmän kuin sanoissani", sanoi hän sitten
+ujosti.
+
+"Woi! älä puhu enää niin, Liisa. Sinulla on jalo sydän, sen tunnen nyt.
+Nyt ymmärrän mitä tuolla pienellä kiistallasi tarkoitit silloin tuolla
+torilla, ja saatpa nähdä, että minä otan neuwostasi waarin", sanoi
+Heikki.
+
+"Jumala suokoon niin käywän!" sanoi Liisa hiljaa.
+
+Niin keskusteliwat nuo niin kummallisesti yhteen sattuneet nuoret ja
+tulipa heille tuossa keskustelussa monta ennen tuntematonta asiaa ilmi.
+
+Heikki parani terweeksi; hän maksoi Liisalle kaikki mitä hän oli
+kuluttanut, mutta waiwoistaan ei Liisa ottanut mitään, waikka kuinkakin
+toinen olisi tarjonnut.
+
+Heidän olisi pitänyt nyt erota, mutta ero oli kummallekin raskas, ja
+pitkä äänettömyys seurasi tuota waikeata tilaa. Wihdoin otti Heikki
+Liisaa kädestä kiinni ja sanoi: "paljon olet uhrannut minun tähteni,
+mutta wielä paljon enemmän waadin sinulta, waadin itseäsi kokonaan
+omakseni."
+
+Tyttö ei ottanut kättään pois; hän kallisti päänsä Heikin rinnalle ja
+kuiskasi: "kuinka se on mahdollista niin äweriään talon pojalle ja
+sotamiehen tyttärelle?"
+
+"Kahta yksineuwoista ei erota mikään, ja eihän sotamies ole mikään
+kunniaton ihminen. Mitään esteitä en pelkää, kun wain saan sinun
+suostumuksesi"----he kallistuiwat toisiansa kohden ja sulkiwat toisensa
+syliinsä.
+
+"Hywästi, Liisa! Pian käyn minä sinua terwehtimässä", sanoi Heikki
+wiimein, irtauttaen itsensä yhteisestä syleilystä.
+
+"Hywästi, Heikki", kuiskasi Liisa, ja niin he erkaniwat.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Iso oli ilo Repolassa, kun Heikki tuli terwennä kotiin. Wielä isommaksi
+tuli se, kun saatiin tietää, että Heikillä oli ollut niin alttiiksi
+antautuwainen ja uhrautuwainen hoitajatar. Heikki oli koko
+kuwauswoimansa kywyllä sen wanhemmilleen selittänyt, wieläpä hän
+selitti hoitajattarensa kauneuden ja jalon luonnonkin, niin hywin kuin
+taisi. Miksikä niin? Syy on aiwan selwä: Heikki pelkäsi jotakin, toiwoi
+jotakin; kummallinen ristiriitaisuus yhdessä ja samassa asiassa.
+
+Heikki tiesi ja tunsi Pohjanmaan äweriään ja rikkaan talonpojan
+aatelisen suku=ylpeyden, tiesi ja tunsi, ett'ei tuo ylpeys ollut wielä
+koskaan antanut heidän lastensa mennä köyhiin naimisiin, ei pojan
+walita itsellensä köyhää tyttöä elämänsä kumppaniksi. Jos joku oli
+rohjennut sen tehdä, oli hän armotta ajettu tyhjänä pois kotoa, ja isän
+ja äidin sydän, rakastawien rakkaus ja sydänten asia ei semmoisessa
+tapauksessa tullut koskaan kysymykseen.
+
+Tuommoisen aateli=ylpeyden tunsi Heikki wanhemmissaankin ja sitä
+pelkäsi hän. Hän oli sydämestään rakastunut sotamiehen tyttäreen,
+Kuulan Liisaan. Hän tahtoi hänet tawalla tahi toisella saada omaksensa,
+mutta wanhempiensa mieltä ei hän olisi tahtonut loukata. Siinä
+tarkoituksessa että se hywää waikuttaisi hänen wanhemmissaan oli hän
+ylistänyt rakastettunsa awuja ja odotti wanhempiensa myötätuntoisuutta
+sydämensä asialle, sitä toiwoi Heikki.
+
+"Jumala johdatti tuon sotamiehen tyttären siihen, hän on sinun henkesi
+pelastaja ja warmastikin jalo ihminen", sanoi Repolan isäntä, Heikin
+isä, kun kuuli poikansa kertomuksen.
+
+Heikki toiwoi.
+
+"Minä rakastan tuota tyttöä sydämestäni, sallikaa, isä, saaha minun
+hänet omakseni", sanoi Heikki rohkaistuneena.
+
+Isän kaswot synkistyiwät.
+
+"Sotamiehen tyttö, köyhä tyttö!" sanoi isä wiimein kolkosti.
+
+"Niinhän hän on, mutta hän on jalo ihminen, isä; niin kuin tiedätte on
+hän pelastanut henkeni", myönsi ja muistutti Heikki.
+
+"Repolan talon asukkaaksi ei ole wielä koskaan tuotu kerjäläistä, ja
+siitä suwun kunnia, eikä sitä tuoda wielä nytkään, sen takaan. Palkitse
+kerjäläisen waiwat niin runsaasti kuin tahdot, mutta meille häntä et
+koskaan tuo", sanoi isä kolkosti.
+
+Suku=ylpeys oli laskenut tuomionsa.
+
+"Mutta kumminkin, isä, täytyy minun saaha Kuulan Liisa, köyhä
+sotamiehen tytär omakseni", sanoi Heikki päättäwästi.
+
+Totinen rakkaus oli tehnyt päätöksensä.
+
+"Siinä tapauksessa käytän kaikkea sitä waltaa, joka minulla on
+omaisuuteeni ja lapseeni", sanoi isä synkästi.
+
+Sen enempää ei puhuttu, sillä Heikki tunsi isänsä, mutta ei isä
+poikaansa.
+
+Heikki nakkausi wuoteeeseen suullensa maata, ja selwään huomattiin
+hänen itkewän.
+
+"Mitä tuo poika itkee, mitä on hänelle tapahtunut?" kysyi Heikin äiti
+sen nähtyänsä.
+
+"Hän itkee kerjäläistyttöä", sanoi isä.
+
+"Wai niin! Warmaan tuota, jota hän niin kauniiksi ja jaloksi kuwaili.
+Heitä, poika=rukka, pois turhat miettimiset, ne eiwät kumminkaan
+menesty", sanoi äiti.
+
+Aamu tuli, mutta Heikkiä ei enää ollutkaan Repolassa; tyhjä oli Heikin
+kamari, tyhjä hänen wuoteensa. Hän oli mennyt, oli jättänyt Repolan ja
+wanhempansa; todellinen rakkaus oli woittanut wanhempain rakkauden ja
+lapsuuden kodin.
+
+Ollessaan laillisessa ijässä meni Heikki pappilaan, otti sieltä
+papinkirjansa ja alkoi astella.
+
+"Nyt on Heikki mennyt, nyt ei ole enää meillä Heikkiä", hätäili äiti,
+kun hänen lähtönsä tuli tunnetuksi.
+
+"Kyllä routa porsaan kotiin tuopi", sanoi isä yhtäkaikkisesti.
+
+Toteutuiko tuo sananlasku? Senpä saamme nähdä.
+
+Mihin ohjasi Heikki askeleensa? Siikajoelle, pieneen sotamiehen
+torppaan--Liisan luo.
+
+Sydämellinen oli siellä wastaan=otto ja wielä sydämellisemmäksi se
+tuli, kun Heikki ilmoitti olewansa niin tyhjä mies kuin tässä näkyy ja
+että hän aikoi nyt ruweta sotamieheksi. Silloin sulki Liisa Heikin
+syliinsä ja sanoi: "Sinä, Heikki, olet parempi mies kuin luulinkaan."
+
+"Sinä olet, Liisa, minut tehnyt hywäksi, wieläpä kahdessa kalliissa
+asiassa, joista en ennen tietänyt mitään; olet nimittäin opettanut
+minut rakastamaan jaloa sydäntä ja isänmaata, ja olenpa näyttäwä
+sinulle, rakas Liisa, että osaan muutakin tehdä, en wain korskeasti
+puhua, sillä tunnustanpa nyt täydestä sydämestä, että tuo kerskaukseni
+tuolla torilla olikin wain todellakin muiden matkimista, ulkokullattua
+tyhjää kerskausta", sanoi Heikki.
+
+"Katsokaa, rakas äiti! Tässä on minun sulhaseni, waikk'en ole tohtinut
+teille siitä mitään wirkkaa, asiaa kun en ole woinut oikein totena
+pitää--tuo haawoitettu poika tuolla markkinoilla. Hän on nyt köyhempi
+kuin minä ja rupeaa sotamieheksi", esitteli Liisa.
+
+"Jalo, kaunis nuorukainen on hän. Jumala teitä siunatkoon!" sanoi
+Liisan äiti ja kyyneleet waluiwat alas pitkin hänen puoleksi
+lakastuneita poskiaan.
+
+Kauaa ei wiiwytty ennenkun molemminpuolisella suostumuksella päätökset
+oliwat tehdyt. Heikki päätti lähteä Ouluun oppimaan sotamiehen temppuja
+ja sitten, kun hänestä tulee kelpo sotamies--sitten päättäwät he
+liittonsa Liisan kanssa, jonka he oliwat solmineet.
+
+Huomen-aamulla lähtikin jo Heikki. Hän saapui onnellisesti perille ja
+pääsi heti siellä harjoitus=komppaniaan, ja hän äkseerasi niin
+ahkerasti, että maa tömisi ja hiki otsasta walui.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Wuosiluku on muuttunut. Talwi on wähän yli puoliwälin. Wenäläiset owat
+jo rynnänneet wihollisina maahan; huhut owat siis toteutuneet.
+Kaksipäinen Wenäjän kotka oli iskenyt kyntensä Suomen jalopeuraan.
+
+Suomalaiset owat aina olleet lailliselle hallitsijallensa uskollista
+kansaa, wereen ja henkeen asti uskollista. Suomi oli Ruotsin kanssa
+ollut yhteydessä seitsemän wuosisataa. Sillä ajalla oli Suomi saanut
+kristinuskon ja lakinsa, ja muutoinkin oli se kohonnut inhimillisessä
+siwistyksessä. Uskollisesti ja urhoollisesti seisoiwatkin suomalaiset
+ruotsalaisten rinnalla kaikissa heidän taisteluissaan ympäri Eurooppaa,
+kastellen tuoreimmalla werellänsä wieraita maita, ansaiten siten
+kalleimmalla maksulla kunniaa emämaalle, usein silloinkin, kun oma maa
+kärsi kowaa wihollisen sortoa ja häwitystä. Kansan suussa kulkewat
+tarut, jotka jokainen lapsikin tunsi, wenäläisten tekemistä tuho= ja
+hirmutöistä, semminkin isonwihan aikana, oliwat päällepäätteeksi
+sytyttäneet rakkautta Ruotsia, wihaa ja inhoa wenäläisiä kohtaan. Kun
+kaiken tämän otamme lukuun, oliko kumma, että koko Suomi katseli
+kauhulla wenäläisen maahan ryntäystä ja että kansassakin wallitsi
+kiihkeä taistelun himo?
+
+Me olemme nähneet kansassa olewan tuota sotaista intoa, ennenkuin sota
+oli alkanutkaan, ja nyt kun se oli alkanut, eneni into isommaksi.
+
+Sen innon elähyttämänä lähti Heikkikin pois Oulusta, aikoen niin mennä
+säännölliseen taisteluun isänmaan edestä. Ensinnä toki meni hän Kuulan
+torppaan, ainoain ystäwiensä kanssa tuumittelemaan retkestänsä ja
+hywästit heille sanomaan.
+
+Heikki oli niin innoissaan, että päätti lähteä etelä=Suomeen,
+päästäksensä jo ensimäisissä kahakoissa taistelemaan. Hupaisen yön
+oltuansa rakastettunsa ja tulewan anoppinsa seurassa, jolloin ei
+joudettu nukkumaan, lähti Heikki jo seuraawana aamuna aikaisin
+tallustelemaan etelää kohden, monenkertaisten sydämellisten ja
+kyyneleillä kastettujen onnentoiwotusten seuraamana.
+
+"Muista, rakkaani, ettet petä koskaan weljiäsi etkä isänmaatasi!
+Petturi ansaitsee ja kantaa ikuisen häpeän", sanoi Liisa Heikille
+itkunsa seasta wiimeiseksi sanakseen.
+
+"Jumala olkoon koko Suomen sotajoukon ja sinun turwanasi!" huusi Liisan
+äiti wielä Heikin jälkeenkin, wapisewalla äänellänsä.
+
+Heikki ei jaksanut puhua mitään; hän lähti, käsiä puristettuansa,
+äänettömänä astuskelemaan, mutta kuumat kyyneleet waluiwat pitkin
+hänenkin miehekkäitä kaswojansa.
+
+Samalla wiikolla ehti Heikki Hämeenlinnaan ja pääsi mukanaan olewan
+suosituskirjeen awulla majuri Hertzen'in johtamaan Uudenmaan
+jääkärikomppaniaan.
+
+Kun Heikki tuli Hämeenlinnaan, oli Klingspor jo silloin Suomen sotawäen
+ylimäisenä päällikkönä. Jokainen suomalainen tietää, kuinka arka,
+pelkuri ja kunnoton sotapäällikkö hän oli. Urhea wäki paloi tappelun
+halusta ja hammasta purren totteliwat he ylipäällikön antamia
+peräymis=käskyjä. Niin alotettiin tuo kuuluisa pakoretki, jonka wertoja
+tuskin historia tietää. Siellä täällä tehtiin wain sen werran
+wastarintaa, että Klingsporin lihawat lihawadit ja wäestön muonawarat
+saatiin pelastetuiksi, siinä kaikki. Missä wain Suomen wäki sai kääntyä
+päin, siinä osoittiwat he, ett'eiwät he ole paon häpeätahraan
+wikapäät.--Niin kiireistä oli tuo pako, että kun meikäläiset lähtiwät
+Hämeenlinnasta Maaliskuun alkupuolella, oliwat he Siikajoella jo
+Huhtikuun kahdeksantenatoista päiwänä!----
+
+Nyt oli Heikkikin taas likellä rakkainta ystäwäänsä, morsiantansa,
+mutta minkälaisella sydämellä ja tunteilla? Paon saastainen häpeä
+painoi raskaasti hänen sydäntänsä.
+
+Suomalaiset oliwat asettuneet pohjoispuolelle Siikajokea,
+kirkon=kylään; he tarwitsiwat lewähtää kiireisen marssin ja tiheäin
+wihollisen torjumisien wuoksi, sillä wiholliset kihisiwät aiwan
+suomalaisien kantapäillä.
+
+Kun suomalaiset oliwat asettuneet kortteereihinsa, astui Heikki
+päällikkönsä eteen ja pyysi parin tunnin lomaa.
+
+"Sotamiehelle ei woi antaa lomaa silloin kun wihollinen on aiwan
+kintereillä", sanoi päällikkö jyrkästi.
+
+"Parin tunnin kuluttua olisin minä paikallani, olisin käynyt wain
+omaisiani terwehtimässä", lisäsi Heikki ujosti.
+
+"Meidän muidenkin on täytynyt jättää omaisemme, eikä ole auttanut
+pyrkiä heitä lellittelemään", sanoi urhea päällikkö kolkosti.
+
+Wedet kierahtiwat silloin urhoollisen soturin silmiin.
+
+"Minulla on tässä likellä enemmän kuin omaisia. Minulla on morsian,
+jonka kanssa teimme ikuiset liitot juuri kun lähdin sotariweihin.
+Hänelle olisin wain käynyt sanomassa hywästit, sillä minä en aio paeta
+tämän etemmäksi. Paon häpeätahra on koko Suomen armeijan niskoilla.
+Koko Suomi katsoo meitä ylön ja naisetkin pilkaten kauhistuwat
+kunnottomuuttamme. Morsiameni on kerran jo warannut minua
+pelkurimaisuudesta, mutta minä woin ennen kuolla kuin kantaa tätä
+muiden pakottamaa pelkurin häpeää. Tottahan wihollinen on niin
+armollinen, että pelastaa minut kuolemalla tästä häpeän tuskasta, ja
+silloin on morsiameni kunnioittawa minua koko ikänsä pelkäämättömänä
+soturina. Antakaa anteeksi, herra majuri! mutta niin olen päättänyt,
+minä ja moni muu", puhui Heikki sortuneella äänellä.
+
+Nyt oli wuoro majuri Hertzen'in silmiin kyyneleitä nousta.
+
+"Urhoollinen Repo! (Se oli Heikin huutonimi). Sanotko niin? Se on ääni,
+joka minunkin sydämessäni on kauan hämäränä soinut, mutta nyt se
+selkeni ja kirkastui. Pako on häpeällinen työ, se on tosi. Jo aikoja
+olen hawainnut sinut urhoolliseksi mieheksi ja muutoin en olisikaan
+korottanut sinua aliupseeriksi, mutta en toki olisi sinussa luullut
+tuommoista teräkseltä kalskahtawaa tulta löytywän. Mene Jumalan nimeen
+morsiamesi luo, mutta muista parin tunnin päästä olla paikallasi",
+sanoi majuri liikutettuna.
+
+Heikki kiitti, kumarsi ja lähti.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Kuulan torppa oli Siikajoen kirkolta puoli penikuormaa etelään päin,
+Pattijoen ja Siikajoen wälillä, eikä aiwan kaukana maantiestä.
+
+Luwan saatuaan hankki Heikki heti itsellensä talonpoikaisen puwun,
+jonka hän puki ylleen sotamiehen pukineen sijaan. Sitten hän kiireesti,
+kaukaa haarratellen, samosi metsiä myöten tuohon torppaan, joka oli
+hänelle niin rakas. Sinne pääsikin hän onnellisesti, mutta mikä
+hämmästys käsitti hänet sinne tullessansa. Liisaa ei ollutkaan,
+rakastettu oli poissa, wenäläiset oliwat hänet juuri wähää ennen Heikin
+tuloa wieneet wangittuna pois. Liisan äiti oli wain puolipyörtyneenä
+autioksi paljastetussa mökissä; hän ei woinut muuta tehdä kuin
+wäännellä käsiänsä ja huutaa: "woi minun lastani, woi minun lastani!
+woi niitä jumalattomia wihollisia".
+
+Heikki ei neuwotellut kauaa. Oitis sieppasi hän wanhan Kuulan
+waatteuksen, housut, takin ja karwalakki=reuhkan; ne solmisi hän
+nyyttiin. Sitten lähti hän iskemään wihollisen jälkiä.
+
+Kauan ei tarwinnut hänen sitä tehdä, ennenkuin hän joutui wihollisen
+etuwartijain kynsiin. Wenäläiset ottiwat hänet kiinni, syynäsiwät ja
+tutkiwat hänet tarkasti, mutta mitään asetta tai muuta waarallista
+eiwät he häneltä löytäneet, tuon nyytin wanhoja waatteita wain. Heikki
+teki itsensä niin yksinkertaisen ja iloisen näköiseksi kuin suinkin
+wain woi ja wenäläiset päästiwät hänet irti, wieläpä taputtiwat häntä
+poskelle ja sanoiwat: "dobra musikka!" Sen jälkeen sai hän mennä minne
+halutti.
+
+Oli puhtokunta, jossa oli useampia taloja; eräs niistä oli aiwan
+lähellä tiheää metsää; osa Wenäjän wäestä oli majoittunut niihin
+taloihin. Heikki käänsi askeleensa tuota metsän likellä olewaa taloa
+kohden ja kun etuwartiat oliwat hänet kerran läpi päästäneet, eiwät
+wiholliset hänestä suurta lukua pitäneet; toki he kumminkin wielä
+tarkasteliwat Heikin. Nyyttinsä porstuaan heitettyänsä, astui hän
+tuohon suureen wanhaan tupaan.
+
+Tupa oli wihollisia täpisten täynnä ja siellä oli Liisakin. eräs pitkä
+ja rotewa wihollisen upseeri pyrki parhaillaan tyttöä halailemaan ja
+tyttö antoi hänelle ehtimiseen niin woimallisia tyrkkäyksiä, että
+upseeri tollahteli tuotakin tuokemmaksi. Toiset wenäläiset nauroiwat
+täyttä kurkkua upseerin huonosti onnistuneille yrityksille. Niin oliwat
+asiat Heikin tupaan tullessa.
+
+Heti huomasi kiusattu tyttö Heikin ja hän päästi pienen parahduksen,
+mutta ei Heikki arwellut hetkeäkään, waan hän astui kiusaawan upseerin
+luo ja antoi samassa hänelle semmoisen korwapuustin, että hän lensi
+tuotakin tuokemmaksi seljällensä. Sen tehtyä töytäsiwät sekä Heikki
+että Liisa ulos owesta. Porstuassa sieppasi Heikki nyyttinsä, töytäsi
+sen siwumennessään Liisalle ja sanoi: "juokse metsään päin"; itse lähti
+hän juoksemaan toista suuntaa kohti, toiseen taloon päin. Liisa teki
+kuten käskettiin ja heti nyytin suusta tapasi hän paperilipun, johon
+oli lyijykynällä kirjoitettu sanat: "Pue ensi tilassa nämä waatteet
+yllesi ja pelasta itsesi--huomenna minä tappelen. Hywästi!"
+
+Wiholliset eiwät lähteneet Heikkiä takaa ajamaan; kentiesi eiwät he
+hywäksyneet tuota tytön kauneuden hurmaaman raa'an upseerin ilkitekoa;
+he päästiwät wain sydämellisen naurun, nähtyään minkä nawakan
+korwapuustin Heikki hänelle antoi. Mutta niin pian kun puustin saanut
+upseeri tointui kuperkeikastaan, siwalsi hän aseensa seinältä ja lähti
+Heikin jälkeen; Liisaa ei hän ennättänyt nähdäkään, sillä hän oli jo
+metsässä. Niin pian toipui huimauksen saanut upseeri, että hän oli
+melkein Heikin kannaksilla ja päälliseksi oli takaa ajaja nopea
+juoksemaan. Eksyttääksensä takaa ajajaansa juoksi Heikki toisen talon
+ison nawetan ja ladon solaa kohden. Mutta nyt sattui toisesta talosta
+tulemaan eräs toinen wihollinen, jonka sylissä oli sotawäen limppuja
+niin paljon kuin pysyi.
+
+Hänelle morahti takaa ajawa wihollinen jotain ja juuri kun Heikki
+kerkisi solaan, oli limppu=wenäläinen solan toisessa päässä häntä
+wastassa ja takaa=ajajan pistin wälkkyi hänen takanaan. Jo luuli Heikki
+tuhon itsellensä tulewan, mutta samassa hän huomasi, ett'ei
+leipä=wenäläisellä olluttaan aseita ja ilman sitä oli hänen sylinsä
+limppuja täynnä. Häntä kohden töytäsi Heikki kaikella woimallaan ja
+seuraus oli semmoinen, että limpun kantaja paukahti seljälleen
+ja limput romahtiwat pitkin kujaa, jossa ne tahraantuiwat
+kelpaamattomiksi, sillä solassa oli paljon lokaa. "Jei ponimaju",
+ärjyiwät ryssät, mutta sillä wälin kannikoitsi Heikki jo kaukana
+wainioin seljällä, häntä oli mahdoton enää saawuttaa.
+
+Samaan aikaan nähtiin hennon, nuoren ja kauniin nuorukaisen käwelewän
+poispäin wihollisen majakoista, metsästä aukialle, sille suunnalle,
+jossa ei wihollisen etuwartioita ollut, eikä luultu tarwitsewan;
+hänellä oli wanhat kuluneet waatteet päällä ja karwalakki=reuhka
+päässä.--
+
+Neljännes tuntia myöhemmin lupaustansa oli Heikki komppaniiassaan; hän
+ilmoitti itsensä päällikölle ja päällikkö ei rangassut Heikkiä tuosta
+neljännes=tunnista, jonka arwaamattomat seikkailut oliwat häneltä
+wieneet.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Yö oli kulunut, uusi päiwä tullut, mutta tuo päiwä toi uusia waiwoja ja
+ponnistuksia, uusia iloja ja murheita, uusia toiwoja; mainerikas oli se
+päiwä.
+
+Tiheitä wiholisparwia alkoi jo näkyä joen etelärannalla. Se laajeni ja
+taajeni ja kiireesti loiwat he pattereita ja asettiwat tykkejänsä
+niihin. Sillä wälin oli Klingspor, tuo ankaran warowa marsalkka,
+täydessä touhussa pelastamaan muonakuormiansa, kuten ennenkin.
+Wenäläiset rupesiwat nyt kiiwaasti päällekäymään ja melkeinpä aiwan
+syyttä, sillä eihän nuo siiwot suomalaiset sen enempää waatineetkaan,
+eiwätkä sen enempää heidän etenemistään häirinneet, kun wain saiwat
+muonansa korjatuksi, että jaksoiwat tuota yhtämittaista pakoaan jatkaa,
+ylipäällikkönsä käskystä. Paljon saaneet ja wielä enempää waatiwat
+wiholliset eiwät olisi suoneet suomalaisille sitäkään wähäistä etua,
+waan tahtoiwat anastaa wielä heidän muonansakin.
+
+Klingsporin muonat joutuiwat niin ahtaalle, että täytyi ruweta
+wihollisen wauhtia hiljentämään. Osa suomalaisista sai sen tehdäkseen,
+samalla kuin toinen osa korjasi muonan kuormastoihin ja laittoi ne
+tielle. Wihollista oli hillitty jo neljättä tuntia; kuormastot oliwat
+jo menossa, samoin Klingspor, sillä hän luuli nyt kaikki tehneensä mitä
+tehtämän piti.
+
+Jo annettiin käsky wihollisia pidättäwille parwille peräymiseen ja
+kaikki totteliwatkin käskyä, mutta kah; eräs parwi tuolla joella, se ei
+peräydy askeltakaan, waikka wihollinen melkein ympäri jo sitä
+piirittää. Se oli majuri Hertzen'in joukko ja siinä parwessa on
+Heikkikin.
+
+Ennen peräymiskäskyä sanoi majuri Hertzen rinnallaan taistelewalle
+Heikille:
+
+"Aiotko, Repo, pitää eilisen sanasi?"
+
+"Ett'enkö pakene?"
+
+"Niin."
+
+"En askeltakaan; en kehtaa. Mieluumpi on tähän kaatuminen kuin
+häpeällinen pako."
+
+"Oikein Repo! Samoin olen minä päättänyt. Koska olet niin urhoollinen,
+niin lähde nyt tarkastelemaan wihollisen asemaa, erittäinkin patteria,
+ja jos nahkasi terweenä säilytät, tuo tiedot minulle; sitten me
+ryntäämme."
+
+"Heti paikalla, herra majuri."
+
+Heikki lähti.
+
+Jokitörmän ja pensasten suojissa hiipi Heikki waaralliselle
+wakooja=retkellensä. Erään talon huoneitten suojassa nousi hän
+törmälle. Siitä hän konttasi erään huoneen seinän wiereen ja niin hän
+hiipi huoneelta huoneelle. Kun hän erään huoneen nurkasta pilkisti
+toiselle seinälle, kurkisti samassa eräs rotewa wihollinen toiselta
+puolen nurkkaa, niin likellä, että heidän nokkansa oliwat yhteen
+koskea. Molemmat wainolaiset tunsiwat heti toisensa, sillä tuo
+wihollinen ei ollut mikään muu kuin Heikin morsiamen wangitsija, jolle
+Heikki oli eilen niin nawakan korwapuustin antanut.
+
+Koston himossaan päästi wenäläinen riemuhuudon, samassa sujutti hän
+painetinsa seinää wasten Heikkiä kohden niin paljon kuin jaksoi.
+Notkeasti kuin ankeriainen syöksähti Heikki syrjään ja useampia tuumia
+sywälle purskahti wihollisen painetin kärki kuiwaan honkaiseen seinään.
+Niin käwi, mutta samassa tuokiossa putosi wihollisen oikea käsi
+werisenä maahan--Heikin miekka oli katkaissut sen. Wihollinen kaatui ja
+Heikki lähti taas tutkimusretkillensä.
+
+Kun Heikki oli saanut tarpeelliset tiedot wihollisen asemasta, palasi
+hän majurin tykö. Hän oli juuri kertomassa majurille hawainnoitaan, kun
+tuo suomaton peräymiskäsky annettiin, ja majuri kuunteli Heikin
+kertomusta lewollisesti huolimatta wihollisen kiertotuumista yhtä wähän
+kuin peräymiskäskystäkään.
+
+Adlercreutz'in tarkka silmä huomasi kohta, että Hertzen'in joukko oli
+waarassa, ja hän antoi kohta käskyn ryhtyä sen pelastamiseen. Kun tuo
+pelastus=joukko kääntyi wiholliseen päin, Hertzen'in joukko jo täyttä
+wauhtia ryntäsi wihollisen keskustaa kohden. Pelastajat seurasiwat
+jäljessä. Ensi ryntäyksellä puhkasiwat he wihollisen keskustan ja nyt
+wasta oikea ottelu alkoi. Kanuunat alkoiwat uudestaan jyristä, kiwäärit
+paukkua, painetit alkoiwat werisen paininsa ja kiwäärin perät kowan
+kolhintansa. Tappelun jyrinä lennätti sanoman jo pakotiellä olewille
+Döbeln'ille ja Palmfeldt'ille, jotka kohta kääntyiwät päin ja hurraata
+huutaen töytäsiwät tappelun tuoksinaan. Pian oliwat wiholliset wiskatut
+etelä=puolelle jokea, mutta siellä tekiwät he kanuunainsa ja huoneitten
+suojassa kowaa wastarintaa.
+
+Hertzen lähti nyt joukkoinensa wihollisen patteria walloittamaan.
+Kuulia satoi kuin rakeita, mutta huikeasti ryntäsiwät suomalaiset wain
+eteenpäin, huolimatta jos joku heidän riweistään kaatuikin. Heikki oli
+noiden ryntääjien etunenässä, ja juuri kun he oliwat patterille
+pääsemäisillään, siis aiwan kanuunain suun edessä, rupesi wihollinen
+tykkiniekka sytyttämään raehauleilla ladattua kanuunaa, mutta samassa
+tuokiossa lensi tulilanka sytyttäjän kädestä ja hän itse patterille
+seljällensä.--Eräs talonpoikaisissa waatteissa olewa nuorukainen oli
+seipäällä lyönyt sytyttäjän kädestä sytyttimen pois ja itse sytyttäjän
+kumoon.--Sillä wälin oliwat suomalaiset rynnänneet patterille ja nyt
+ammuttiin, pistettiin, kolhittiin, lyötiin ja pian oli wiholliset
+patterissa sullottu yhdettömäksi. Kanuunat käännettiin nyt entisiä
+omistajiaan kohden. Suomalaiset käwiwät kaikkialla urheasti päälle ja
+eipä aikaakaan, niin oli wihollinen juoksujalassa kaikkialla pakosalla
+etelää kohden.
+
+Suomalaiset oliwat woittaneet, tappelu=tanner oli heidän ja wihollinen
+oli pakosalla; kaksinkertaisen woiman ja rohkeuden tunsiwat he nyt
+rinnoissaan.
+
+"Me emme paenneet, herra majuri", sanoi Heikki hymyillen Hertzen'ille
+tappelun loputtua.
+
+"Niin, me emme paenneet ja wieläpä woitimmekin ja niin loistawasti.
+Häpeä=pilkku on nyt werellämme päältämme pesty, ja totta puhuen,
+urhoollinen Repo, suurin kunnia woitostamme oikeastaan tulisi sinulle,
+sillä sinussa ensi kerran selkeni tuo seisomisen ajatus wastoin
+ylipäällikön käskyjä", sanoi majuri, puristaen Heikin kättä.
+
+"Ei niin, herra majuri. Minä olen wain täyttänyt pienen osan tässä
+suuressa yhteisessä työssä", sanoi Heikki, katsellen weristä säiläänsä.
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Seuraawana yönä ei joudettu nukkumaan Siikajoella, sillä siellä
+iloittiin onnen ensi=aamun koittehessa. Tuo oli Suomen sotajoukon iloa.
+Mutta eräässä pienessä syrjäisessä mökissä näyttää olewan surua.
+Pahasti haawoitettu henkilö makaa siellä elämän ja kuoleman rajalla.
+Himmeä talikynttilä palaa pöydällä, lähettäen heikkoa waloa huoneeseen.
+Lääkäri koettelee huolellisesti sairaan waltimoa ja muuttaa ehtimiseen
+jää=kääreitä hänen päänsä ympärille; haawoitetun olkapään päällä on
+myötäänsä jään surtolla täytetty rakko. Muori, pulskea soturi istuu
+synkän ja surullisen näköisenä sairaan pääpuolessa, eikä hänen
+katseensa käänny hetkeksikään pois sairaasta.
+
+"Kuinkahan luulette käywän, herra tohtori?" kuiskasi soturi wiimein.
+
+"Heikko hän on, mutta Jumalan awulla woisi hän tointuakin, waikk'ei
+hänessä ole werta jälellä enempää kuin kärpäsessä, mutta hänen
+waltimonsa tykytys tuntuu nyt jo paljoa paremmin", sanoi huolellinen
+sota=lääkäri.
+
+Soturi huokasi helpommin.
+
+Towin päästä sanoi lääkäri:
+
+"Nyt minä woin heittää sairaan teidän haltuunne, minun pitää wielä tänä
+yönä käydä monessa paikassa; hoitakaa wain sairasta niinkuin minä olen
+käskenyt."
+
+Werisellä, karkealla kädellään otti soturi lääkärin kädestä kiinni ja
+puristi sitä äänetönnä, sillä hänen sydämensä oli jotain niin täynnä,
+ettei hän woinut puhua.
+
+Tuon pienen mökin akka tuli soturille awuksi ja yhdessä he hoitiwat
+sairasta.
+
+Kun soturi oli aamupuoleen muuttamassa kylmää käärettä sairaan pään
+ympärille, raotti sairas silmiään ja hänen katseensa kohtasi soturin.
+
+"Heikki!" kuiskasi sairas tuskin kuultawasti.
+
+"Niin, paras ystäwäni", kuiskasi soturi wuorostaan, kallistuen
+sairaaseen päin.
+
+Sairas painoi silmänsä jälleen kiinni ja wieno puna nousi hänen
+kauniille ja kalpeille kaswoillensa; näyttipä siltä kuin hän olisi nyt
+tahtonut wäkisinkin elää.
+
+"Sinä et ole pelkuri, et isänmaan petturi, sen olen omilla silmilläni
+nähnyt; wäärin olen sinua tuominnut--te woititte", sanoi taas towin
+päästä sairas katkonaisesti kuiskaten.
+
+"Me woitimme, armaani, mutta liian kalliin uhrin se minulle maksoi",
+sanoi soturi wärisewällä äänellä.
+
+"Sinun tähtesi tahdon minä elää--häpeämme on poistettu, Heikki", sanoi
+sairas ja ojensi terween kätensä Heikkiä kohden, jonka tämä otti
+hellästi omaansa.
+
+Sanomaton autuus näkyi lepääwän sairaan kauniilla, naisellisilla
+kaswoilla.
+
+Naisellisilla?!!! Aiwan niin.
+
+Olemme jo ennen maininneet wihollisen patteria wastaan rynnäkköä
+tehtäessä erään talonpoikais=pukuisen nuorukaisen lyöneen kanuunan
+sytyttäjältä tulilangan pois ja sytyttäjän kumoon. "Tuo meidät pelasti,
+hurraa! eteenpäin pojat!" kuultiin silloin Hertzen'in huudahtawan.
+Sittemmin nähtiin saman nuorukaisen, wihollisen kanssa käsikähmässä
+ollessa, huimiwan ja hutkiwan wihollisia seipäällänsä minkä ennätti.
+Tulisessa tappelun tuoksinassa ei kukaan joutanut nuorukaisesta sen
+enempää lukua pitämään; wasta sitten kun sodan liekki oli sammunut,
+ruwettiin tarkastelemaan kaatuneita ja haawoitettuja. Heikki oli
+patterilla tarkastajien joukossa ja ensimäiseksi kohtasi hänen silmänsä
+maassa makaawan, talonpoikais=puwussa olewan nuorukaisen. Tuntui kuin
+suuri jäämöhkäle olisi jysähtänyt Heikin sydämeen, sillä hän aawisti ja
+pelkäsi jotakin. Heti meni hän tuon oudon, kaatuneen nuorukaisen tykö
+ja käänsi häntä katsoaksensa onko hänessä wielä henkeä. Kuka woipi
+kertoa Heikin hämmästyksen, kun hän tuossa kaatuneessa tunsi oman
+morsiamensa, Liisan. Hän oli muuttanut säweämmän miehenpuolen puwun
+päällensä ja silti ei Heikki häntä tuntenut. Heti sitoi Heikki
+haawoitetun wuotawan olkapään, laittoi hänet kantopaareille ja kantoi
+hänet muiden awulla tuohon syrjäiseen mökkiin. Sitten juoksi hän
+hakemaan sota=lääkärin, joka heti tuli ja sitoi haawan paremmasti.
+Parwi wihollisia pääsi patteria walloitettaessa pakoon ja heitä takaa
+ajettaessa lennättiwät he laukauksen ja se haawoitti Heikin morsiamen.
+
+"Hywästi nyt, armaani; minun täytyy sinut jättää Jumalan ja hywäin
+ihmisten huostaan, isänmaa kutsuu minua", sanoi Heikki aamulla
+rakkaalle sairaallensa.
+
+"Hywästi, Heikki! Ole wastakin urhoollinen", sanoi sairas, nähtäwästi
+wirkistyneenä.
+
+Heikki lähti ja meni suoraan majurin luo ja kertoi hänelle kaikki
+tapahtumat.
+
+"Jalo olet itse, mutta jalo on sinulla morsiankin. Hänellä on suuri osa
+ihanasta woitostamme", sanoi urhoollinen päällikkö ja kyyneleet
+nousiwat hänen tunnokkaasta sydämestään.
+
+Huomattawa on, että Heikki ennen lähtöänsä toimitti haawoitetulle
+morsiamellensa tarpeellista hoitoa.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Aikaa on kulunut. Taistelut owat taistellut, woitot owat woitetut, ilot
+iloittu, tappiot owat tapatut, surut surtu. Sodan werinen liekki on
+tauonnut ja Wenäjän kaksipäinen kotka on katkaissut seitsensatasen
+siteen ja korjannut Suomen mahtawien siipeinsä suojaan. Semmoinen oli
+sodan lopputili. Suomen soturien syy se ei kuitenkaan ollut, että niin
+käwi, sillä he taisteliwat monilukuisempaa wihollista wastaan, niinkuin
+karhut, joilta pojat owat pois otetut. Syy oli marsalkan, Klingsporin,
+joka ei kyennyt urhean Suomen wäen mainehikkaita woittoja hywäksensä
+käyttämään, eikä sitä johdattamaan. Toinen iso syyllinen oli silloinen
+Ruotsin kuningas, Kustaa IW Adolf, joka omia mielettömiä oikkujaan
+seuraten ei kuunnellut wiisaampien neuwoja eikä laittanut wähäiselle
+Suomen wäelle tehoisaa apua, waan heitti heidät ja maan oman onnensa
+nojaan. Näyttipä siltä kuin suomalaiset olisiwat hukkaan taistelunsa
+taistelleet, turhaan werensä wuodattaneet, mutta eipä niinkään. Wenäjän
+silloinen lempeä ja jaloluontoinen keisari, Aleksanteri I, rupesi
+enemmän kuin kukaan muu edellinen hallitsija kunnioittamaan Suomen
+kansaa. Minkä wuoksi? Senkötähden että hän oli walloittanut heiltä
+maan? Ei sentähden, waan sen wuoksi, kun tuo kourallinen wäkeä teki
+hänen mahtawille laumoillensa niin urheaa wastarintaa, että hänellä oli
+työ, tuska niitä saaha lannistumaan. Senpä wuoksi hän sanoikin: "Suomen
+kansa on korotettawa kansain joukkoon". Senpä wuoksi hän soikin
+Suomelle erikoisen waltiollisen aseman, wieläpä hän lisäsikin niitä
+etuja ja oikeuksia, jotka Suomella Ruotsin yhteydessä ollessaan oli.
+
+Heikkikin on palannut taisteluista takaisin. Kunniamerkkeinään toi hän
+kiwäärin kuulan reidessään ja ison arwen poskessaan, jotka osoittiwat,
+ettei hän suinkaan ollut huonoimpia waltiollista asemaamme laatimaan.
+
+Heikki toimii nyt toisilla aloilla, taloudellisilla nimittäin, sillä
+heti sodasta palattuansa osti hän rappiotilassa olewan tilan, jota hän
+rupesi työllä ja toimella woimaan panemaan--Liisan kanssa tietysti,
+sillä hän oli Heikin sodassa ollessa täydellisesti parantunut, ja kun
+Heikki palasi sodasta, haki hän heti Liisansa ja otti hänet omaksensa.
+Yhdessä he sitten hyöriwät elämänsä eduksi ja eipä wiipynyt
+kymmentäkään wuotta, ennenkuin heidän rappio=tilansa oli hywässä,
+elättäwässä kunnossa ja ennenkuin heillä oli useampia kauniita----
+perillisiä. Liisa piti kiwäärin kuulaa Heikin reidessä ja arpia
+poskessa suurimpana kunnianaan ja usein hän sanoi: "minun Heikkini ei
+ole ollut, eikä ole kehno mies".
+
+Kuula, Liisan isä, ei enää palannutkaan kotiin wainotantereelta. Hän
+kaatui Koljonwirran tappelussa, sillä hän kuului Sandels'in osakuntaan.
+Hän ei siis nähnyt wäwypoikaansa, jonka kanssa hänellä oli ollut
+yhteinen kallis työ. Mutta Liisan äiti oli heidän tykönänsä ja hän
+kiitteli, Heikin mielestä liiaksikin, Jumalaa siitä että oli saanut
+niin kelpo wäwyn.
+
+Repola? Niin, niin Repola!--Suku=ylpeys oli siellä pysynyt täydessä
+woimassa perille asti. Kun Heikin isäkin näki, ettei "routa porasta
+kotiin tuonutkaan", otti hän ottopojan, jolle hän antoi kaiken
+omaisuutensa. "Saapa nyt Heikki nähdä, mitä se hänelle maksaa, kun
+olisi kerjäläisen taloon tuonut", oli Repolan ukko silloin sanonut. Kun
+tuo ottopoika oli saanut tawarat haltuunsa, rupesi hän juoppoa,
+tuhlaria ja irstaista elämää wiettämään ja ennen pitkää oliwat Repolan
+suuret omaisuudet menneet kuin tuhka tuuleen. Heikin äiti kuoli
+harmista ja ukko joutui sokeana--ruodulle! Tuota lankeemuksensa wikaa
+ei ukko ottanut ollenkaan omaksi syyksensä, syytti wain
+onnettomuudestansa poikaansa Heikkiä, kun hän oli muka tottelematon ja
+saattoi hänelle tämmöisen onnettomuuden.
+
+Heikki ei woinut hywällä omallatunnolla tiedossaan pitää isänsä kurjaa
+tilaa; hän lähti noutamaan isäänsä tykönsä asumaan ja saamaan parempaa
+hoitoa. Mutta olipa niin ja näin, jos ukko myöntyi ollenkaan Heikin
+tuumiin, niin sywästi oli hän paatunut omaa, wastaansa rikkomatonta
+lastansa kohtaan. Heikki sai kaikki lapsen rakkautensa liikkeelle
+panna, kaiken hellyytensä ilmi tuoda, kaikki kyyneleensä puristaa,
+ennenkun isä wastaanotti poikansa luonnollisesta lapsen rakkaudesta
+lähteneen jalon tarjouksen.
+
+Nurpealla mielellä ja wähäpuheisena eleli sitten ukko poikansa kodissa.
+Miniälleen ei ukko leppynyt koskaan, sillä hän piti miniäänsä
+suurimpana syyllisenä köyhtymiseensä, kun hän muka oli wietellyt hänen
+poikansa. Waikka miniä koetti kaikella hellyydellä kohdella appiansa,
+ei se kuitenkaan mitään auttanut, ja kun Liisa yritti ukolle jotain
+puhua, sanoi tämä äreästi: "mitä sinä kerjäläinen puhut".
+
+"Enpä ole niinkään kerjäläinen, koska woimme appeni kanssa yhdessä
+elää", sanoi Liisa semmoisissa tapauksissa ja meni nauraen pois.
+
+Suku=ylpeys ei ollut wieläkään lannistunut!
+
+Woi, woi! Monta tuskaa ja surua, monta katkeraa perheellistä riitaa,
+monta taloudellista mullistusta, monta ennenaikaista kuolemaa on tuo
+inhottawa suku=ylpeys maailmassa tuottanut ja harwat tuolle salakarille
+joutuneet siitä eheänä pääsewät. Lankeemuksen tuottaa se, mutta
+kenelle? Useimmin ylpeydelle itselle, harwemmin sille, jota kosto
+tarkoittaa, sillä Jumala aina auttaa oikeaa asiaa.
+
+Kauan, kaikkien kunnioittamina ja hyödyllisinä yhteiskunnan jäseninä
+eliwät Heikki ja Liisa.
+
+
+
+
+
+TAHDON WOIMA.
+
+
+Pieni oli kylän takalistolla olewa Perälän uudistalo. Pienet oliwat
+wielä talon tiluksetkin, joita wasta toinen miespolwi koki laajennella,
+raiwaamalla wähän kerrallaan korwen lonkeroita. Edellinen miespolwi oli
+jo wäsynyt, taistellessaan kowaa luontoa wastaan ja laskenut päänsä
+lepoon. Paljon ponnisteli Perälän nykyinenkin Juho isäntä, elättääkseen
+waimoansa ja niitä kymmentä lasta, jotka Jumala oli heille
+lahjoittanut. Kowasti oli työtä tekeminen, jos oli mieli niin
+monilukuisen perheen kanssa elää ja toimeen tulla tuossa wanhoilta
+taloilta hylyksi jäänneessä korwen kolossa. Kowaa wastarintaa Juholle
+tekiwät ne lukemattomat petäjien ja kuusien kannot, joita kyläläiset,
+wuosikymmeniä takaperin, ennen Perälän talon alkamista, oliwat hirret
+hakanneet ja wieneet rakennus=aineiksensa. Sitkeästi wastustiwat tuhoa
+ne hylyksi jääneet aarniopuut, jotka eiwät olleet kyläläisille
+kelwanneet, ja uskollisina liittolaisina yhdistyi edellisiin jäljempää
+kaswanut nuori metsä. Woimia ja ponnistuksia kysyiwät Juholta ne kiwet,
+jotka maan muodostuksen aikoina oliwat sattuneet matkallansa jäämään
+lewähtämään Perälän tiluksille, wähääkään aawistamatta, että he siihen
+jäisiwät niin kauwaksi, ja että he wielä kerran olisiwat kyntömiehen
+tiellä.
+
+Näyttipä siltä kuin Juhon ponnistukset olisiwat olleet kaikki turhat
+noin mahtawaa ja monilukuista wastustaja=kuntaa wastaan----mutta
+kuitenkin--askel askeleelta otti hän woiton heistä. Yhden ja toisen
+aarnio=puun juuret hakkasi hän poikki juurikirweellänsä; sitten pani
+köyden puun latwaan ja weti sen kumoon, hakkasi rungon haloiksi ja weti
+ne kotiinsa, palamisellansa ensimäisiä kustannuksiaan palkitsemaan.
+Kantoin juuret kopisteli Juho kaatuneesta maasta puhtaaksi ja wyörytti
+ne sitte suurella waiwalla yhteen läjään. Siinä saiwat ne sitten
+kuiwua, jonka tehtyä hän antoi nuot woitetut, ankarat wastustajansa
+kaikki kuluttawan tulen nieltäwäksi.--Yhden ja toisen kiwen alle kaiwoi
+Juho kolon, asetti alle paksun hirsi-wiwun, jonka awulla wäänsi kiwen
+ylös ja wieritti sen sitten, kankien awulla, tekeillä olewaan
+kiwiaitaan, niin että tämä taas sai wuosituhansia kestäwän, waikka
+wähäisenkin lisäyksen. Jos sattui niin iso kiwi olemaan Juhon
+walloituksen tiellä, ett'ei hän woinut sitä wipujensa awulla nostaa
+ylös, eikä kiwi-aitaan saada, nouti hän läjästänsä terwasjuurakoita,
+asetti ne tuon wastusta tekewän kiwen päälle ja sytytti ne palamaan.
+Tuota tuimaa elementtiä säikähti kiwi niin, että se, suuresti
+poksahdellen, halkeili ristiin rastiin, ja kun walkea sammui, oli kiwi
+niin moniin osiin jakaantunut, että ne jaksettiin saada liikkeelle.
+Noin woitti Juho alan, jonka ne kannot ja kiwet oliwat ennen allansa ja
+siis omanansa pitäneet.
+
+Wäliin kun hän oli iltamalla kowin wäsyksissä ja uuwuksissa päiwän
+ponnistuksista, huokasi Juho raskaasti ja epätoiwo tahtoi walloittaa
+hänen mieltänsä; sillä työn paljous, wastustajainsa lukuisuus, lujuus
+ja taipumattomuus, näyttiwät woittamattomilta. Niinä hetkinä meni hän
+ilotonna ja murheellisena kotiansa, mutta siellä tuli wastaan hänen
+lempeä waimonsa, niin iloisen ja hilpeän näköisenä. Hänkin kyllä oli
+koko päiwän wakaasti seisonut yhteisen ja ankaran elämän kuorman alla,
+waan wielä jaksoi hän olla iloinen ja lempeä, wielä jaksoi hän
+kiiruhtaa miehensä tykö, riisumaan hänen päältään nokisia ja rapakoisia
+waatteita; wielä jaksoi hän sanoa ystäwällisiä ja lohduttawaisia sanoja
+työstä wäsyneelle miehellensä ja laittaa hänelle illallista; wielä
+jaksoi hän hypätä kehdon luo, ruokkimaan ja tuudittamaan heidän
+nuorinta ja asemaansa kyllästynyttä lastansa, ja kah! eihän Juho
+jaksanut wastustaa tuota elämän autuuden hehkua; jo tuntui kohta hänen
+sydämensä paljoa kepeämmältä. Hän meni syömään illallistansa ja waimo
+hyöri waan yhä taloudellisissa toimissa ja askareissa, yhtä suurella
+alttiiksi antawaisuudella, yhtä suurella rakkaudella miestänsä ja
+lapsiansa kohtaan kuin ennenkin. Iloiset ja huolettomat lapset
+juoksenteliwat lattialla ja tekiwät wiattomia lasten leikkejänsä,
+pyrkien wäliin kilwalla isän syliin. Pienokainen kehdossa oli tyyntynyt
+äitinsä wälityksestä ja katseli myhäillen isäänsä luottawasti silmiin
+ja--eipä aikaakaan, niin oliwat kaikki Juhon elämän murheet poistuneet
+ja kaikki epätoiwon synkät haamut haihtuneet kuin sawu tuuleen. Kun hän
+wielä päälliseksi sai yönsä rauhassa nukkua rakkaiden omaisiensa
+keskessä ja niin wirkistää wäsyneitä raajojansa, nousi hän taas aamulla
+iloisena ja raittiina, uhkarohkeana astui hän taas kowan korwen rintaan
+ja kahta ankarammin ryhtyi hän walloitustoimiinsa; sillä hän tahtoi
+woittaa ja hän oli saanut tahdollensa woimaa kodin lemmestä ja
+tulewaisuuden toiwon kirkas säde walaisi nyt hänen sieluansa.
+
+Näin taisteli Perälän Juho kunniakasta taisteloansa, ei miekoin, waan
+kirwein ja auroin, ja noilla aseilla walloitti hän wähitellen alaa
+ihmis=asunnoille. Wiimein hän rupesi saamaan lisä=wäkeä tuohon
+taisteloonsa, sillä kymmenkunnan wuoden päästä rupesi hänen takanaan
+pyörimään hänen wanhimmat lapsensa. Pientä oli tuo warawäki, mutta
+rohkeasti astuiwat he aamuisin isänsä jäljessä jylhän korwen rintaan ja
+alkoiwat siinä toimia mitä woiwat. Ainahan tuolla oli jotain, joka
+heitäkin totteli: milloin siellä oli joku pieni irti rewitty pensas,
+risu tai puun palanen, jonka he jaksoiwat kantaa loimoawaan nuotioon;
+milloin sieltä tuli esille joku pieni kiwi tai kanto, jonka he
+jaksoiwat kantaa entisiin kohoihin ja kasoihin; milloin he taas
+kiepsuiwat lisä=painona isänsä laittaman wiwun nenässä, kun joku kiwi
+tai kanto oli maasta ylös wäännettäwä, ja noin oliwat he kaiket päiwät
+isällensä wähäisenä apuna, josta hän tunti suuren lohdutuksen
+sydämessänsä.
+
+Paitsi ahkeruutta oli Perälän Juhossa toinenkin hywä ominaisuus: hän
+osasi säästää, ja näiden kahden awunsa turwissa tuli hän wiimein siihen
+tilaan, että woi hywinä wuosina perheinensä omistaan toimeen tulla. Ja
+jos tuli katowuosi, söiwät he pettua, sillä Juho pelkäsi welkaa
+pahemmin kuin kuolemaa.
+
+Kuitenkaan ei hän ollut semmoinen mies, joka olisi työtä tehdessään
+joutunut pelkäksi aineellisuuden orjaksi, käsittämättä ihmisen
+korkeampaakin kutsumusta. Ei, waan hän oli jo pienestä poikasesta
+pitäin ahkera lukemaan ja urkkimaan kaikenlaisia hyödyllisiä tietoja;
+kirjoittamaan oppi hän myös jo nuorena, melkein niinkuin itseksensä.
+
+Juho oli syntynyt köyhistä wanhemmista, joilla ei ollut pojallensa
+perinnöksi jättää maallisia rikkauksia, mutta kumminkin oli heillä
+jättää hänelle jotain jalompaa ja kalliimpaa, nimittäin Jumalan pelkoa,
+jonka he istuttiwat poikansa sydämeen. Nuorena oli jo Juho jäänyt
+orwoksi ja mailman myrskyjen waltaan, mutta nuot hänen sydämeensä
+kylwetyt totuuden siemenet oliwat kaikissa hänen elämänsä kohtaloissa
+suurena ohjeena ja lohdutuksena. Ne oliwat aina walaisewana lamppuna
+hänen elämänsä sumeina hetkinä ja ne estiwät hänen horjumasta niissä
+waaroissa, joita maailmassa on niin runsaasti tarjona.--Olipa se jalo
+ja kallis perintö. Mikä on sen rinnalla suurikaan maallinen perintö,
+jonka koi syö ja ruoste raiskaa?
+
+Nuorena oli Juho joutunut wieraalta leipäänsä ansaitsemaan, mutta
+hywällä, säwyisällä käytöksellään ja suoralla, rehellisellä elämällään,
+saanut pian kaikkien ihmisten suosion ja kunnioituksen. Aikaisin oli
+hän jo oppinut säästämään ja joka wuoden palkastaan saanut säästöön,
+mitä ei wälttämättömästi tarwinnut tawalliseen waatteukseensa. Tuolla
+tawalla aloitti Juho elämänsä aamua ja pitkitti sitä täyteen miehen
+ikään asti, jolloin hän rakastui erääsen siweään ja Jumalaa
+pelkääwäiseen Leena nimiseen piikatyttöön. Heistä tuli pian awiopari ja
+Juholla oli senwerran wuosisäästöjänsä tallella, että hän woi lunastaa
+häwiämäisillään olewan Perälän uudistalon; sillä tawalla Juho oli
+tullut Perälän isännäksi.
+
+Edellisestä jo tiedämme, että Perälän Juholla ja Leenalla oli lapsia.
+Ensimäinen heidän lapsensa oli poika, jolle pantiin nimeksi Mikko,
+kaimaksi ja muistoksi Juhon isä wainajalle. Jo aikaisin näytti hän
+erinomaisen tarkkaa ymmärrystä ja käsitystä ja hänen lapselliset ja
+sukkelat lauseensa ja wastauksensa poistiwat usein ne sumut isän
+sydämestä, joita elämän huolet wäliin sinne synnyttiwät. Mikko oppi niin
+pian kelpo lukijaksi, että se näytti tapahtuneen melkein niinkuin
+itsestänsä; ei tarwinnut muuta kuin aakkoset hänelle asettaa, niin
+sanat ja lauseet selkeniwät itsestään, ja mikä wielä ihmeempi, Mikko
+käsitti kohta luettunsa sisällyksen!
+
+Kun poika kaswoi isommaksi, hawaittiin hänessä semmoinen opin halu,
+että sitä oli mahdoton wastustaa. Hänen isänsä oli wälttäwä kirjoittaja
+ja sen ohessa wielä oiwallinen luwunlaskija. Pian omi Mikko nuot
+wähäiset opin säteet isältänsä ja pian oli hän paljon etewämpi isäänsä
+kummassakin aineessa! Kaikkien näiden tähden herätti hän pian huomiota
+kaikissa niissä wirkakunnissa ja asianomaisissa, jotka tuliwat
+käsittelemään Perälän Mikon kirjoituksia, sillä hän oli jo aikaisin
+ruwennut kyläläisilleen kirjoittelemaan kaikenlaisia asiakirjoja.
+
+Juholla oli muutamia oppikirjoja, joita hän oli nuoruudessaan
+itsellensä hankkinut, esim. luonnon oppikirja, maatiede, fysikka ja
+kemia. Ne luki pian Mikko niin tarkoin päähänsä, ettei sitä kohtaa
+niissä kirjoissa löytynyt, joita ei hän olisi muistanut ja joista ei
+hän olisi tuonut selwää tehdä!
+
+Pitäjän kirkkoherra huomasi pian pojan erinomaiset luonnonlahjat.
+Tyydyttääksensä tätä erinomaista opinhalua, ohjasi hän Perälän
+esikoista useissa aineissa ja lainaili hänelle useita tieteellisiä
+kirjoja, joita Mikko ahkerasti tutki. Eräänä kertona kummasteli joku
+pojalle itselleen kuinka hän oli niin hywä oppimaan kaikkia aineita.
+
+"Minusta on hywin ihme, kuin te kummastelette sitä, jos joku ihminen
+oppii jotain! Totuushan on itsestänsä selwä, jonka tähden ei siinä
+luulisi olewan paljon oppimista", sanoi Mikko kysyjälle wastaukseksi.
+
+Luulisi kai, että Perälän Mikko kadotti kaiken halunsa kowaan
+maantyöhön, mutta niin ei ollut laita. Hänen lukemisensa, oppimisensa
+ja tieteilemisensä eiwät tehneet häntä yhtään haluttomammaksi,
+laiskemmaksi ja saattamattomammaksi ulko=askareihin, waan hän teki
+työtä kuin "ajakka" ja oli joutuisa ja kunnollinen kaikkiin talonpojan
+tehtäwiin, joihin hän oli jo lapsuudesta tottunut. Hän ei ollut koskaan
+raskaalla ja alakuloisella mielellä, waan iloisena ja raittiina teki
+hän mitä käskettiin, ja tytöstä päästyänsä hyppeli hän iloissaan kuin
+peuran warsa. Pian tottui Perälän Mikko myös kaikkiin taloudessa
+tarwittawiin käsitöihin ja ne tuliwat hywästi ja joutuisasti tehdyiksi.
+
+Puhtaana kaikista paheista niinkuin korwen turmelematon kaswi ainakin,
+ei Mikko ollut ylpeä eikä itsepintainen kotiwäkensä eikä kyläläisiensä
+kesken, waan hän oli iloinen ja hilpeä. Kaikissa tiloissa ja
+wiattomilla, leikillisillä kokkapuheillansa sai hän jos minkä seuransa
+pysymään iloisella ja hywällä tuulella. Noita sanan=solmuja olikin
+hänellä niin runsas warasto, ett'ei sitä asianhaaraa tullut koskaan
+esille, johon ei Perälän Mikko olisi osannut wiskata äkkiä mausteita ja
+höysteitä. Useinpa oliwat nuot sukkeluudet runolliseenkin muotoon
+puetut. Näyttipä siltä kuin häneen olisi ollut kätkettynä kaikkien
+ihmiselämän tapauksien ydin, josta ne kaikissa tapauksissa katkeamatta
+uhkuiwat niinkuin kuiwumattomasta lähteestä.
+
+Tuommoisilla luonnon lahjoilla ja elämän tawoilla tuotti Mikko
+kotitaloonsa paljon kunniaa ja ennen pitkää oli Perälä tärkein, jos
+kohtakaan ei warakkain paikka yhteiskunnassa.
+
+Kenenkään kynä ei woi kertoa sitä iloa, joka asui Perälän Juhon ja
+Leenan sydämessä. Eipä he suotta iloinneetkaan, sillä harwallapa oli
+semmoista poikaa kuin heillä. Kookas, pulskea, täyteläinen, solakka,
+terwe, wiisas, jotenkin oppinut, työteliäs, wirheetön, wiaton, kaikille
+rakas ja kaikkia rakastawa, turmelematon nuorukainen,--olipa siinä
+wanhemmille ilon ainetta.
+
+Kun Mikko oli parinkymmenen wuoden ijässä, rupesi kirkkoherra
+puhelemaan pojalle sekä isälle kummia. Hän, näet, esitteli heille, että
+Mikon pitäisi muka mennä johonkin oppilaitokseen ja ottaa siellä
+tutkinto, päästäksensä siten johonkin kannattawaan wirkaan. Ensimältä
+tuo esitys tuntui heille molemmille peräti mahdottomalta, mutta kun
+kirkkoherra lupasi ohjata Mikon lukemista ennen tutkintoon lähtöä, niin
+rupesi heissä kummassakin kytemään toiwon säde ja he suostuiwat
+esitykseen. Siitä herran hetkestä otti kirkkoherra Mikon lukua
+johtaakseen. Tuskinpa kukaan opettaja on tawannut innokkaampaa ja
+halukkaampaa oppilasta, kuin kirkkoherra Mikossa. Lukeminen käwi
+helposti ja oppiaineet tarttuiwat kuin naulatut pojan päähän.
+
+Wiimein walmistuttuaan, lähetettiin poika erääsen oppilaitokseen
+tutkintoa suorittamaan. Siellä esitti hän asiansa laitoksen esimiehelle.
+Tämä ja muu opettajakunta hämmästyiwät kowin, kuullessaan anomusta.
+Metsän korwesta suoraan tullut poika tulee ja pyytää tutkintoa,
+jotenkin laajoissa oppiaineissa! ajatteliwat he keskenänsä ja he
+pitiwät Mikko=raiskan suorastaan mielenwikaisena. Mutta kun poika weti
+lakkaristaan kirkkoherran antaman suosituskirjeen ja antoi sen koulun
+esimiehelle, loppui heissä pian tuo ilwehymy, jonka tuo outo asia ensin
+oli heissä aikaan saanut. Kirkkoherra näet oli kaikkialla tunnettu
+oppineeksi ja kunnolliseksi mieheksi.
+
+He suostuiwat nyt yksimielisesti Mikon pyyntöön. Mikko meni niin
+loistawasti tutkinnon läpitse, ett'eiwät hänen tutkijansa saaneet häntä
+kiinni missään aineessa. Kaikissa aineissa, joista tuli puhe, antoi hän
+niin tarkkoja wastauksia, että kaikki kuulijat hämmästyiwät. Tutkinnon
+loputtua kehoitti esimies Mikon jatkamaan lukemistansa etemmäksi
+yliopistossa, mutta poika sanoi: "ei minua haluta; kun saan waan
+todistuksen läpi käydystä tutkinnosta, niin olen tyytywäinen".
+
+Opettajakunta antoi Mikolle kiitoksella hywäksytyn todistuksen kaikissa
+tutkinnossa esillä olleissa opin aineissa ja sen kanssa lähti Mikko
+iloisena kotiinsa. Siellä meni hän kohta, isänsä kanssa, pappilaan
+näyttämään mitä hän oli sillä matkallansa saanut. Kirkkoherra otti
+Mikon tutkinto=todistuksen. Hän silmäeli ja luki sitä ja riwi riwiltä
+hänen katsantonsa kirkastui. Wiimein kääntyi hän Juhoon ja Mikkoon päin
+ja sanoi: "Yritys on onnistunut paremmin kuin osasin toiwoakaan!
+Ihmeellinen poika on Mikko! Hänessä on totuus ja nero itsestänsä!
+Todistus on niin hywä, että wirka tulee itsestänsä ja nyt on Mikolla
+leipää--ijäksi", ja hän tuli ja puristi sekä Juhoa että Mikkoa kädestä
+ja toiwotti heille onnea. Molemmat kiitteliwät wuorostansa kirkkoherraa
+paljoista waiwoistansa ja isällisestä huolestansa Mikon opetuksessa ja
+sitten ke lähtiwät kotia.
+
+Tuliko Mikko nyt haluttomaksi kowaan työhön, kun hän oli noin
+loistawalla tawalla päässyt opin teille? Ei, eipä suinkaan. Mikko oli
+turmeltumaton korwen poika. Hän ei käsittänyt sitä, että kowa maantyö
+olisi ihmiselle sopimatonta ja halpaa, jota hänen isänsäkin aina teki
+niin suurella mielihalulla. Sentähden ryhtyikin hän heti kotia
+tultuansa innokkaasti entisiin askereihinsa, niinkuin ei mitään olisi
+tapahtunut. Ainoastaan lomahetkinä ja pyhinä istui hän ahkerasti
+kirjoituksensa ja sanomalehtien ääressä, joita nyt Perälään tuli
+useita.
+
+Nyt juuri tuli eräs otollinen wirka awonaiseksi. Mikko sitä haki ja sai
+kun saikin. Pian oli Mikko matkalla uuteen ammattiinsa. Hewonen seisoi
+waljaissa jo Perälän portaan päässä odottamassa, mutta lähdöstä ei
+tahtonut tulla mitään, sillä Perälässä wallitsi nyt erinomainen
+suru= ja haja=mielisyys. Oikeutta myöden olisi Juhonkin pitänyt olla
+hywinkin tyytywäisen poikansa uuteen onneen, mutta mitenkähän oli, hän
+ei waan jaksanut tänään olla oikein iloisella tuulella. Kenties hän oli
+raskaalla mielellä siitä kun hänen täytyi erota rakkaasta pojastaan.
+Saattipa olla niinkin mutta saattipa Juholla olla muitakin syitä
+raskasmielisyyteensä. Saattipa hänen mieltänsä painaa tunto, että hänen
+rakas poikansa, joka wanhemmilleen oli tähän astui tuottanut waan
+pelkkää iloa, saattaisi wielä tuottaa suruakin, sillä hän oli nyt
+lähtewä awaraan maailmaan, pois isän ja äidin silmien edestä. Wiatonna,
+turmelematonna--yleiseen kunnioitettuna, lähtee hän nyt pois tästä
+kodista, wastaan ottamaan mainetta, kunniaa, mutta myös wastaan
+ottamaan--pahennuksia. Niinkuin korwen puhdas kukka, tuli hänen
+poikansa nyt heitetyksi maailman myrskyjen sekaan, joista ei hän tähän
+asti wielä mitään tiennyt. Jaksoiko hän pysyä seisallaan tuossa elämän
+hyrskyjen meressä? jaksoiko hän seisoa horjumatta niiden yhä
+uudistuwissa iskuissa, jotka tulewat joka aika ja joka haaralta ja aina
+uudistetuissa muodoissa?--Kenties oliwat nuot tuommoiset ajatelmat syynä
+Juhon ahdasmielisyyteen tuona eron hetkenä--oli miten oli, annamme
+Juhon olla alakuloisena ja miettiwäisenä, sillä hänellä on kahdenlainen
+oikeus siihen, hänellä on--sydän ja hän on----isä.
+
+Näissä lähdön puuhissa oli aika niin kulunut, että eron hetki lähestyi.
+Raskaalla mielellä oli Mikkokin nyt eikä ollut saada aikaan hywästi
+jättöään. Wiimein läheni hän isäänsä, otti häntä kädestä kiinni ja
+sanoi: "hywästi, rakas isä! kiitoksia paljon paljoista waiwoistanne ja
+paljosta rakkaudestanne!"--"Pidä aina Jumala silmäisi edessä, muista
+mistä olet lähtenyt, äläkä unhota kansaasi, jonka keskellä olet
+kaswanut!" sanoi isä, yhä pitäen poikansa kädestä kiinni. Kyynelet
+kimalteliwat molempien silmissä, eikä kumpikaan woinut sen enempää
+sillä kerralla puhua. Samoin jätti Mikko hywästi äitinsäkin, joka ilon
+ja surun sekaisia tunteita itki ääneensä. Sitten wielä tuli weljien ja
+sisariensa wuoro ja wiimein hyppäsi Mikko rekeen ja lähti ajamaan.
+Kauwan seisoi Perälän perhe wielä huoneitten solalla ja katseli
+lähtijän jälkeen. Kun Mikko oli kadonnut näkywistä, palasiwat kaikki
+muut huoneesen, Juho yksin jäi wielä sittenkin kauwaksi aikaa kujalle
+ja katsoi yhä waan siihen suuntaan, johon hänen poikansa oli mennyt.
+Mitä lienee Juhon sydämessä silloin liikkunut, emme tiedä, mutta sen me
+tiedämme, että kun hän wihdoin kääntyi menemään huoneesen, nousi hänen
+rinnastansa sywä huokaus.
+
+Paljon ei sinä päiwänä Perälässä puhuttu, mutta kaikista wähemmän puhui
+Juho. Hänellä ei ollut tänään työn halua; synkkänä istuskeli hän waan.
+Hän olisi mielellään ollut iloinen nyt, mutta hän ei woinut. Sanomaton
+tuska tuntui häntä ahdistawan--mikä?--sitä ei hän tiennyt itsekään;
+mutta siltä waan nyt tuntui, että hän oli kadottanut paljon,
+mahdottoman paljon. Tuntuipa siltä kuin hän olisi kadottanut osan
+omasta ruumiistansa--oikean kätensä; wieläkin enemmältä tuntui Juholle
+hänen wahinkonsa tuossa kadottamisessa, sillä joku salainen aawistus
+tunkeusi hänen sieluunsa, että hän oli kadottanut--poikansa.--
+
+Walpas waimonsa, Leena, huomasi pian miehensä raskaan tilan, sillä hän
+ei ollut ennen koskaan Juhoansa tuonlaisena nähnyt. Unhottaen oman
+surunsa, tuli hän miehensä tykö, otti häntä kädestä kiinni, katsoi
+häntä niin lempeästi silmiin ja sanoi: "miksi sinä, Juhoni, olet nyt
+noin murheellinen? Eihän sinulla luulisi olewan syytä panna noin
+pahaksesi lapsesi onnea."
+
+Juho säpsähti. Hän näytti siltä, kuin olisi nyt juuri unesta herännyt.
+Hän loi teräwän silmäyksen waimohonsa ja toisti pitkäweteisesti
+"onnea!" Waimonsa näki ja ymmärsi, ett'ei hänen Juhoonsa mahdu nyt
+äkkipikaan mikään lohdutus, sentähden heittikin hän koko
+lohduttamisyrityksensä siihen, ajan parannettawaksi. Waimonsa
+ystäwällinen ja lempeä puhe ja käytös oli Juhon kumminkin saanut
+hereille unelmistaan; hän meni työhönsä ja tuolla tawalla tuli elämä
+wähitellen Perälässä entisellensä.
+
+Moni neito oli jo kauwan aikaa halukkaita silmäyksiä Perälän Mikkoon
+luonut, mutta nyt kun hän nousi kunniansa kukkulalle, olisi hänen joka
+tyttö tahtonut omaksensa saada; Mikolle olisi ollut tarjona yksi ja
+toinen siwistyneestäkin säädystä, mutta hän ei näyttänyt pitäwän
+kenestäkään.
+
+Perälän Juho tiesi aiwan hywin, ett'ei Mikonkaan ollut yksinänsä hywä
+olla, sentähden olisi hän niin mielellänsä suonut pojan hankkiwan
+itsellensä puolison. Wieläpä hänen sydämessään oli salainen pelko
+siitäkin, jos tuo yksinäisyys saattaisi wihdoin Mikon--wäärälle tielle.
+Eräänä kertana kun Mikko Perälään tuli käymään, Juho otti tilaisuudesta
+waarin ja wei poikansa kahdenkesken.
+**
+"Etkö ole ajatellut jo walita itsellesi elämän kumppania?" kysyi isä
+pojaltansa.
+
+"Kyllähän sitä pitäisi, waan eihän tuota tiedä mitä tekee", sanoi
+Mikko.
+
+"Sinnehän se meneekin, kun kowin kauan walikoi; wiimein luu saattaa
+kouraan luiskahtaa", sanoi Juho.
+
+"Kumminkin on se jotenkin waikea tehtäwä."
+
+"Ei se ole mikään waikea, kun ei rupea itsensä kanssa kowin pitkiin
+neuwottelemisiin. Onhan sinulla tarjona ylhäältä ja alhaalta; walitse
+se, johon sydämesi parhaiten on mieltynyt!"
+
+"Olisihan minusta mieluinen tuo ... Wirtalan Ainakin", sanoi Mikko
+ujosti.
+
+"Walitse sitten hän!"
+
+Ensi pyhänä kuulutettiin pitäjään kirkossa awioliittoon: Mikko Perälä
+ja Aina Wirtala.--Nuoruuden rakkaus ja ystäwyys oli sysännyt syrjään
+kaikki kunnian kukkuloilla loimoawat tähdet.
+
+Ei yhdelläkään asian ymmärtäwälläkään ollut syytä nurkua Mikon waalia.
+Kookas, täyteläinen, kaunis ja hywillä luonnon lahjoilla warustettu
+neito oli tuo Wirtalan Aina. Hänellä oli arwokkaat ja kunnialliset
+wanhemmat ja he oliwat tyttärensä kaswattaneet henkisessäkin
+kehityksessä, kaikissa niissä siwistysaineissa, joita warakas
+talonpoika mahdollisesti woi käsiinsä saada. Mutta kaikkein suurimmat
+Ainan hyweet oliwat: puhdas, wilpitön ja tunnokas sydän ja hiljainen,
+hywämaineinen ja siiwo käytös.
+
+Wirtalassa wietettiin kuuliaiset, sillä nyt oli se pyhäilta, jona Mikko
+ja Aina eusikerran kuulutettiin. Sinnekös nyt kylän nuoriso riensi,
+toiwottamaan onnea nuorelle morsiusparille. Siellä ilo ilolle käwi,
+sillä ei oltu osattu wähääkään aawistaa, minkä kepposen Mikko teki
+täällä käydessään. Tosin muutamat kylän neidot ensin oliwat wähän
+nyreissään Wirtalaan tullessaan, sillä tämä kihlaus oli usean heidän
+kaukaisen toimeensa tyhjäksi tehnyt, mutta kun toiset nuorikot ja Mikko
+ja Aina heitä hetkisen hilpeästi hywitteliwät, yhtyiwät ainakin
+ulkonaisesti hekin toisten iloihin.
+
+Mitäpä siinä muuta oli. Awiokuulutukset käwiwät tawallista, laillista
+rataansa, wihkiminen myös ja niin oli noista molemmista, joita moni
+kadehti ja wielä useampi ylisteli, tullut awiopari.
+
+Peräläisten kaipausta liewenteliwät aika ajoin sydämelliset kirjeet
+nuorelta pariskunnalta. Kyläläisetkin käwiwät kaupunkimatkoillaan aina
+terwehtimässä nuorta pariskuntaa ja kun he palasiwat kotiaan, tuliwat
+he kohta Perälään ja sanoiwat: "Terweisiä Mikolta ja Ainalta!" ja
+noiden terweisten tuojain silmät säkenöiwät ilosta ja tyytywäisyydestä.
+Silloin oli Perälän Juholla tapana aina kysyä: "mitä sinne kuuluu?"
+Kun se aika tuli, että Juhon mielestä olisi Mikon ja Ainan kotiin
+pitänyt jotain kuulua, ei hän kaupungista palaawille ja terweisiä
+tuowille kyläläisilleen kertaakaan unohtanut tehdä tuota "sinne
+kuulumis=kysymystään", mutta he eiwät waan koskaan tienneet "mitään
+erinomaisia", ja näyttelipä siltä kuin Juho ei olisi ollut oikein
+tyytywäinen. Hän, näet, oli saanut päähänsä sen, että Mikon ja Ainan
+olisi pitänyt saada, tawallisessa luonnon järjestyksessä, perillinen,
+joka sitten tekisi heidän elämänsä niin kodikkaaksi ja hauskaksi ja
+joka estäisi heitä joutumasta niihin moniin elämän harhoihin, joita
+maailmalla on niin runsaasti wirittää ihmislapsien eteen; hänellä oli
+syytä sen pahemmin pelätä, kun onni oli äkkiarwaamatta heille syytänyt
+murheettoman ja hempeän elämän.
+
+Erään kerran tuotiin taas terweisiä Perälän wanhuksille ja Juho oli
+oitis walmis kysymän tuojalta wanhaan totuttuun tapaansa: "mitä sinne
+kuuluu?"
+
+"Ei tuonne mitään erinomaisia kuulu; Aina waan on niin laihtunut, etten
+ollut häntä enään tunteakaan", sanoi terweisten tuoja huolimattomasti.
+
+Juho hyppäsi ylös äkkiä kuin kärmeen pistämä ja käweli kiireesti pois,
+pois yksinäisyyteen, sillä hän oli saanut kuulla jotain semmoista, jota
+hän ei olisi suonut kuulewansa;--hän aawisti jotain, aawisti----pahaa.
+
+Sen erän perästä muuttuiwat Juhon mielipiteet aiwan toisenlaisiksi. Hän
+menetti nyt kaiken toiwonsa, eikä kuullut mielellänsä puhuttawan
+pojastansa ja hänen waimostaan. Hän koki kaiken tawoin saada tietoonsa
+syyn Ainan laihtumiseen, hän sekä kirjoitti Ainalle että kysytti
+luotettawilla ihmisillä häneltä syytä pahoinwointiinsa, mutta kaikkiin
+salaisiin ja hiljaisiin kysymyksiinsä sai hän Ainalta wastauksen, että
+hän on kaiken puolin terwe ja että kaikki asiat owat hywin.
+
+Yhtähywin sai Juho tämän jälkeen terweisen=tuojilta kysymykseensä,
+"mitä sinne kuuluu", yhä hämärämpiä wastauksia. Eräänkin kerran sanoi
+kysytty: "no--(hän piti wäliä ja ikäänkuin haki jotain sanoakseen)--
+eipä tuonne kuulunut mitään erinomaista", mutta hänen äänensä oli
+epäsointuinen, kuin olisi hän haparoinut kokoon jotain walhetta ja
+miehen katsantokin oli epärehellinen; wäliin loi hän tutkiwan, mutta
+salaawan katseen Juhoon, wäliin loi hän taas katseensa pelkääwäisesti
+maahan. Kaikki terweisten tuojat tästä lähtein alkoiwat tulla
+samanlaisiksi; waan jos Juho kuinkakin koetti saada syytä selwille
+tuohon ihmisten umpimielisyyteen ja omaan pelkoonsa, ei hän ollut mies
+sitä saamaan; näyttipä siltä kuin kaikki maailman salakähmäisyys olisi
+käynyt liittoon häntä wastaan.
+
+Juho parka käwi nyt kowin huolelliseksi. Se salainen pelko ja
+selittämätön aawistus, joka häntä oli waiwannut siitä hetkestä pitäin,
+kun hän pojastansa erosi, muuttui nyt suoraksi selittämättömäksi
+murheeksi. "Aina tuo on niin laihtunut, etten ollut häntä enään
+tunteakaan" ja ne terweisten tuojain epäselwät lauseet ja jotain
+salaawat silmänluonnit tunkeusiwat aina waan sywemmälle huolehtiwaan
+isän sydämeen. Hän koetti rauhoittaa mieltään kaikilla keinoilla, mutta
+mikään ei woinut auttaa, sydän pysyi waan lewotonna ja kysywänä. Wäliin
+oli Juho oikein wihainen itsellensä, kuin hän joutawia mietti ja
+murehti, ja silloin hän aina koki itselleen uskotella ja luulotella,
+että kaikki asiat saattaisiwat olla hywin. Mutta kauwan ei kestänyt tuo
+tekolewollisuus, sillä nuot murheelliset ajatukset ja aawistukset
+tuliwat pian taas takaisin hänen sydämeensä. Hän ei noita mietteitään
+ja luulojaan ilmoittanut koskaan waimollensakaan, sillä ne eiwät olleet
+todistetut itsellensäkään ja hän pelkäsi waimonsa woimia, ett'eiwät ne
+kestäisi elämän entisien huolien päälle laskea niin suurta lisäsurua,
+waikkapa waan arweluna.
+
+Tuommoisessa asemassa kului taas joku aika. Kirjewaihto Juhon ja Mikon
+wälillä harweni harwenemistaan ja useat Juhon lähettämät kirjeet jäiwät
+kokonaankin wastaamatta; terweiset myös alkoiwat harweta. Ei Juho
+maininnut koskaan kirjeissäänkään Mikolle ja Ainalle sydämensä salaisia
+luuloja, sillä hän toiwoi niin ajattelewina hetkinä, kuin kirjoittaessa
+on, että kaikki hänen luulonsa toki lienewät waan pelkkiä houreita.
+
+Mutta muutamana päiwänä palasi yksi Juhon luotettawa ystäwä
+kaupungista. Hän tuli heti Perälään ja sanoi: "terweisiä Mikolta ja
+Ainalta", waan hänen äänensä wärähteli noita terweisiä sanoessaan.
+
+"Mitä sinne kuuluu?" kysyi Juho heti synkästi, maahan luoduilla
+silmillä.
+
+"No--oh! eihän tuonne mitään erinomaisia kuulunut", sanoi tämä ja loi
+samassa peittäwän, epäilewäisen, pikaisen silmäyksen Juhoon, jonka
+kanssa he oliwat kahdenkesken.
+
+Juho nousi ylös. Hän läheni ystäwäänsä, laski kätensä hiljaa hänen
+olkapäällensä ja sanoi: "Minä olen kauwan sydämessäni tietänyt, että
+ihmiset salaawat minulta jotain pahaa; se ei ole oikein, sillä pahaa ei
+woida silloin poistaa. Sano sinä, ystäwäni, kaikki mitä tiedät, minä
+warustan itseni elämäni kowimpaan koetukseen."
+
+Ystäwä huokasi raskaasti eikä wastannut yhtään mitään. Koetettiin
+pitkittää waiti=olemalla, mutta koko waiti=olemisen ajan katsoi Juho
+ystäwäänsä rukoilewasti ja kysywästi silmiin. Sanat eiwät kummallakaan
+puolen tahtoneet päästä liikkeelle ja Juhon henkeä ahdisti. Kun he
+hetken aikaa oliwat olleet tuossa pinnistyksen tilassa, tunkeusi wiimein
+Juhon suusta kysymys: "noh, ystäwäni?"
+
+"Mikko on ruwennut..."
+
+"Mikko on ruwennut mitä tekemään?"
+
+"Juomaan", sanoi ystäwä tuskin kuultawasti.
+
+Sywä hiljaisuus sai taas wallan. Tuossa ystäwänsä lauseessa kuuli Juho
+nyt sen salaisuuden, jota hän jo kauwan oli turhaan halunnut kuulla.
+Mutta noiden asioiden selweneminen mursi ennestäänkin jo pahaa
+aawistawan ja pelkääwän isän sydämen. Ne tunteet, jotka kärsiwän isän
+sydämessä nyt aaltoiliwat, eiwät woineet sanoiksi puhjeta, sillä siihen
+oliwat ne liian sekanaiset. Hän istui ääneti ystäwäänsä wastapäätä,
+silmät maahan luotuina mutta hänen rintansa aaltoeli lewottomasti ja
+raskaasti. Ystäwä lähestyi wiimein Juhoa, otti häntä kädestä kiinni ja
+sanoi: "Kowan sanoman sanoin sinulle, ystäwäni, sinä et näy jaksawan
+sitä kantaa--sinä näännyt: ei olisi minun pitänyt sinulle ilmoittaa
+tuota uutista".
+
+"Oikein teit, oikein teit, ystäwäni, kuin totuuden ilmoitit! Kowat
+oliwat nuot uutiset ja kowaksi tekiwät ne minun nykyisen kohtaloni,
+mutta parempi on kowakin totuus, kuin imartelewa walhe; kiitos sinulle
+siitä", wastasi siihen Juho. Hän nousi ylös ja puristi wieraan kättä,
+mutta ystäwä tunsi, että Juhon miehekäs käsi wapisi kuin haawanlehti.
+"anna anteeksi ystäwäni", lisäsi Juho sitten, "minä olen nyt
+yksinäisyyden tarpeessa".
+
+Ystäwä ymmärsi asian painon; hän lähti pois ja Juho meni kamariinsa,
+jossa hän surussansa waipui melkein tunnottomuuteen.
+
+Juho joutui kowain sydämen tuskain tähden ruumiillisestikin sairaaksi.
+Hän ei kyennyt työhön ollenkaan eikä ruoka hänelle maistunut. Waimonsa
+näki oitis, että Juho oli saanut nyt kowaakin kowemman kolahduksen
+sydämeensä, mutta ei Leena osannut aawistaakaan, mitä Juho nyt tiesi.
+Hän koki kaiken tawoin lohdutella murheellista miestänsä ja tiedustella
+hänen murheensa syytä. Itkussa suin ja tuskasta punehtuneena ilmoitti
+Juho wiimein tuon hirmuisen sanoman. Mutta ihme kumma!--lujempi oli
+Leena tuota uutista wastaanottamaan kuin Juho oli luullutkaan. Ja
+tosiaankin on useinkin niin käynyt ihmiselämässä, että kun miehen omat
+woimat owat uupuneet epätoiwoon, siinä on jo heikompi astia tullut
+ehyeksi ja astunut miehuullisesti taisteloon, paljon uupumattomampana
+ja woimallisempana kuin hänen wahwempi puolensa, waikka hän kaiket ajat
+muulloin näytti särkyneeltä ja riutuneelta.
+
+Leena koki kohdella miestään kuin parhain taisi ja toiwoi Jumalan
+awulla asiain wielä hywiksi tulewan--mitä ei äiti jaksa toiwoa
+lapsestaan, asiain pahimmillakin ollessa!--Nämät lohdutukset
+waikuttiwatkin Juhoon wiimein niin, että hän wähitellen jälleen jaksoi
+ruweta työhön, mutta raskaana ja apeana pysyi hänen mielensä.
+
+Toinnuttuansa sen werran että kykeni ajatuksiansa koossa pitämään,
+kirjoitti Juho pojallensa waroitus=kirjeen täynnä hellintä isällistä
+huolta ja rakkautta.
+
+"Rakas poikani", niin kirjoitti hän, "woi mitä minun nyt täytyy sinulle
+kirjoittaa, woi mitä minä tiedän ja woi mitä minä ja äitisi olemme
+saaneet kärsiä. Me tiedämme nyt, minkätähden siweä waimosi on laihtunut
+ja menettänyt terweytensä. Me tiedämme, minkätähden kirjewaihtomme on
+harwennut ja miksi useat kirjeeni owat wiimeaikoina sinulta jääneet
+wastaamatta. Me tiedämme syyn, minkätähden ihmiset luowat silmänsä alas
+sinua mainitessaan--Jumalani! Ihmiset kammoksuwat nyt jo sinua ja
+häpeäwät mainita sinun nimeäsikin, jonka he ennen niin ilosta
+loistawilla silmillä ja iloisella sydämellä tekiwät. Woi, woi! Sinä
+olet jo menettänyt kaiken arwosi ja kunniasi kaikkien rehellisten
+ihmisien silmissä, mutta wanhempiesi huolia, tuskia ja murheita et sinä
+ole menettänyt, waan olet liian runsaalla lisäyksellä lisännyt niitä.
+Woi, woi! Sitä wartenko Jumala sinulle on suonut niin lahjarikkaan
+sielun, että wäärin käyttäisit sitä, turmioksi itsellesi ja
+häwäistykseksi Jumalalle, kauhuksi kaikille ihmisille?--Woi! sinä
+arwaat jo mikä se sinun paheesi on, jota näin suurella sydämen kiwulla
+puhun; jospa niinkin olisi, täytyy minun kumminkin se suoraan
+ilmoittaa: sinä olet ruwennut--juomaan! Kauwan on minulla ollut
+salainen pelko siitä, että maailman pahennukset kenties ryöstäwät
+minulta ja ihmiskunnalta sen lapsen, jota aina olen sydämestäni niin
+hartaasti rakastanut, jolle olen niin paljon hywää toiwonut ja jolta
+olen toiwonut saawani niin paljon iloa wanhuuteni päiwinä. Kaikki tuo
+on toiwomatonta salaista pelkoani, jota en ole ilmoittanut yhdellekään
+kuolewaiselle ihmiselle; mutta sitä raskaampi on kuormani, kun tuon
+pelon pehmittämä spdämeni sai totuuden kuulla. Se murti kokonaan
+sydämeni ja ryösti rinnastani rauhan.--Rakas poikani! Seisahda toki ja
+ajattele tarkoin, kuinka paljon pahaa turmeluksesi on itsellesi ja
+meille jo maksanut. Palaja ajoissa pois pahalta ja synnilliseltä
+tieltäsi--palaja, minä rukoilen sinua, ennenkuin sinulta loppuu peräti
+woina wastaan seisoa synnillisiä himojasi! Muista siweää waimoasi, joka
+tietenkin on jo paljon sinun tähtesi kärsinyt ja jotka kärsimykset
+tulewat werrattomiksi, jos et sinä palau pahalta tieltäsi! Muista
+ystäwiäsi ja kaikkia kunniallisia ihmisiä, jotka sinä olet
+sopimattomalla käytökselläsi häpeämään saattanut. Muista itseäsi ja
+ajattele sitä suurta ja sywää lankeemusta, jonka äyräälle olet itsesi
+saattanut ja joka sinun on wälttämättömästi kerran nielaisewa kauheaan
+kitaansa, jos et waan tee pikaista parannusta. Muista wanhempiasi,
+jotka sinua owat niin paljon rakastaneet ja wieläkin rakastawat, ja
+jotka jo owat sinun tähtesi niin paljon kärsineet. Tahdotko sinä wielä
+lisätä sitä tuskaa ja kärsimistä? Tahdotko sinä saattaa meidät kesken
+ikäämme murheella hautaan?--Woi Jumalani! Älä laske enään raskaampaa
+kuormaa päällemme, muutoin me näännymme!--Lupaa nyt, rakas poikani,
+että sinä tahdot katua rikostasi, lupaa ett'et enää juo, lupaa että
+tahdot wälttää kaikkia semmoisia tiloja ja seuroja, joissa et jaksaisi
+pahaa taipumustasi wastaanseisoa; sillä kun sinä kerran jaksat wälttää
+synnin tilan, niin sinä olet wälttänyt jo itse synnin. Lupaatkos?--Woi!
+me toiwomme wielä paljon, sillä wanhemman sydän woipi paljon rakastaa,
+paljon kärsiä, paljon unhottaa ja paljon toiwoa. Jumala olkoon
+todistajanani, että nämäkin riwit owat lähteneet rakastawan, mutta
+siinä samassa huolehtiwan wanhemman sydämestä. Jumala myös suokoon,
+että nämät yksinkertaiset sanani tulisiwat, entisten neuwojeni ja
+opetuksieni kanssa, sinulle joksikaan herätykseksi! Olkoot myös
+todistajana nämät kyyneleet, jotka tätä kirjoittaessani owat paperille
+putoelleet, että suru ei ole kaukana nytkään isäsi sydämestä. Tätä
+kaikkea kirjoittaa, pyytää ja rukoilee murheen murtama--isäsi".
+
+Perälässä toiwottiin nyt tästä kirjeestä paljon apua. Warsinkin Leena
+uskoi sydämensä pojasta, että se oli saawa Mikossa aikaan terweellisen
+muutoksen, sillä hän oli ennenkin nähnyt isän sydämellisten neuwoin
+waikuttawan poikaan paljoa paremmin kuin omansa. Päiwä päiwältä, wiikko
+wiikolta odotettiin Mikon wastausta, mutta kaukaan aikaan ei sieltä
+kuulunut mitään. Wihdoin tuli kirje, jonka päällekirjoituksesta ja
+sinetistä kohta huomattiin Mikolta tulleeksi. Wapisewalla kädellä awasi
+Juho sen ja wetäysi waimonsa kanssa kammariin. Sydän täynnä yhtä paljon
+pelkoa kuin toiwoakin ryhtyiwät he sen lukemiseen.
+
+"Hywät wanhempani!" kirjoitti Mikko: "kummastuksella luin minä teidän
+wiime kirjeenne; sillä en tiedä, mitenkä olisin ansainnut teiltä sen
+nuhteen, jonka se sisälsi. Aiwan odottamatoin ei se minulle kumminkaan
+ollut, sillä ennakolta osasin minä jo aawistaa, mitä nyt oli tulewa. En
+tiedä, mikä hyöty lienee ihmisille toisen ihmisen parjaamisesta ja
+hänen kunniansa polkemisesta; warmaankin he oliwat hywin iloissaan,
+kertoessaan teille noita perättömiä uutisiaan. Jos he jonkun kerran
+owat sattuneet näkemään minun liikutettuna, parempien ihmisten
+seurassa, niin siitä he kohta panewat kokoon hirmuiset juoppo=jutut! Se
+tullee siitä, ett'eiwät he tunne siwistyneiden ihmisien tapoja. En ole
+hetikään kyläratin weroinen, enkä aiokaan tulla semmoiseksi.--Tämän
+johdosta pyydän että säästätte turhan surunne ja huolenne parempia
+tosi=asioita warten! sillä minä olen jo siksi itsenäisellä ja
+miehisellä kannalla että osaan kyllä elämäni juoksun ohjata."
+
+Jota etemmäksi Juho luki kirjettä, sitä enemmän waaleni hän, sitä
+enemmän kimalteli kyyneleitä hänen silmissään ja ennen kirjeen loppua
+rupesi hän niin wapisemaan, ett'ei ollut woida saada sitä päähän
+luetuksi.
+
+Sen jälkeen walahti Juho woimatonna tuolille istumaan. "Jumalani",
+sanoi hän wiimein, "parannuksesta ei ole toiwoakaan!--Synti on hänellä
+wielä luwallisena, ja muiden ja meidän murheemme kääntää hän waan
+panettelemiseksi!
+
+Kowa, kopea on kirje, ja se on lähtenyt waaransa suuruutta
+näkemättömästä ja murtumattomasta sydämestä! Hukassa on Mikkomme. Woi
+onneton poika, minkä murheen saatitkaan wäsyneille wanhemmillesi! Hän
+itse tunnustaa puoliksi lankeemuksensa, mutta kokee peitellä
+turmelustansa siwistyksen tekokuorella; onneton siwistys, jota juuri
+wiepi suoraan siweyttömyyteen. Hän ei näy käsittäwän ollenkaan
+siwistyksen tarkoitusta, jonka pitäisi karsia ihmisestä pois kaikki
+siweettömät raakuudet ja sijalle istuttaa totuuden ja oikeuden tuntoa,
+ja hän nyt puolustaa pahuuttansa siwistyksellä! hänen lankeemukseensa
+ei ole syynä se wähäinen oppi, jonka hän on saanut, waan oma waromaton
+sydämensä, joka on ollut liian heikko seisomaan turmelusta wastaan,
+mutta joka jo turmelukseen joutuneen on mielestänsä liiankin wahwa; se
+tekee hänen tilansa kahta waarallisemmaksi. Woi, woi! mennyt on
+poikamme, kadonnut--auttamattomasti kadonnut".
+
+Ja tosiaankin täytyy kummastella Mikon tylyyttä wastaus=kirjeessään,
+isänsä lähettämään sydämelliseen waroitukseen! Hän oli puhtaana ja
+wiattomana temmattu korwesta, uusiin ennen tuntemattomiin keskuuksiin
+ja seurueihin, joissa kokonaan uusi elämä ja uudet tawat hänelle
+tarjoontuiwat, mutta niiden muassa tarjoontui myös Mikolle--uudet
+waarat, uudet wiettelykset, joista korwen winkaloissa ei ollut
+kysymystäkään.
+
+Kodin yksinkertaiset tawat ja se pieni elämänpiiri, johon hän oli
+tottunut, jäiwät nyt tuokiossa kauas. Pian niiden waikutus loppui ja
+hän rupesi halweksimalla katselemaan sitä muka pimeää ja kowaa elämän
+koulua, jossa oli elämänsä aamun aloittanut. Nyt oli hän mielestään
+oppinut ja siwistynyt mies, jolla oli muka oikeus katsoa ylön
+kansalaisiaan ja entistä säätyään. Sanoissa ja työssä ei tuo ylönkatse
+tosin tullut koskaan näkywiin, waan sydämen ajatuksena se kumminkin oli
+aina. Elämän mukawuus ja hempeys tuliwat yht'äkkiä nyt hänelle
+osakseen, ja hän oli kylläkin sukkela wertailemaan keskenänsä mennyttä
+sekä nykyistä elämää ja hawaitsemaan niiden suuren wastakohdan.
+
+Hän rupesi nyt hywäksensä käyttämään kaikkia niitä elämän mukawuuksia,
+joita nykyinen asema tarjosi. Hän seurusteli usein wertaistensa kanssa
+ja enemmänkin siwistyneitten ihmisten parissa. He ottiwat hänet aina
+ilolla wastaan, sillä kaikki häntä kunnioittiwat. Noissa seuroissa
+kannettiin usein toti=aineita iltamalla sisälle ja laseja alettiin
+tehdä "illan kuluksi". Ensimmältä katsoi Mikko wain, kuinka muut
+tekiwät: he laittowat lasinsa, hän myös, he joiwat lasinsa--rupesipa
+hänkin pian tekemään samoin; he uusiwat lasinsa--hänkin myös!--"Tämähän
+on oikein siwistynyttä", ajatteli hän ja--joi. Waikutukset siitä
+alkoiwat pian näkyä: kaikkien kieli alkoi päästä walloilleen ja rajaton
+wapaus pääsi pian woimaan. Puheet käwiwät wilkkaiksi, mutta samassa
+myös epäwarmoiksi, niin ett'ei niissä ollut enään wankkaa
+tosiperustusta. Pää alkoi humista ja asema alkoi käydä epäwakaiseksi.
+Mikko tunsi että hän oli päissänsä; hän käwi ulkona ja, jos oli talwi,
+koki lumella hieroa polttawaa ja kihisewää päätänsä, jos muu wuoden
+aika, antoi hän raittiin ilman huuhdella tekokuumuutta. Mutta tuota ei
+hän tehnyt selwittääkseen päihtymystään sitäwasten, että olisi sitten
+juomatta, waan että kestäisi ja jaksaisi--enemmän juoda!--Ensinnä hän
+häpeili horjuwaa tilaansa; mutta hän katseli, kuinka muiden laita oli,
+ja iloksensa hawaitsi että monen asiat oliwat wielä hullummasti. Se
+hawainto lohdutti häntä suuresti ja niin oli häpy poistettu.
+Päinwastoin häpesi hän nyt mielessään, kun ei wielä tuntenut oikeata
+siwistyksen wapautta.--Kowin monia tuommoisia hupaisia ja wapaita
+"ilta=seuroja" ei hän ollut wielä wiettänytkään, ennen kuin tuli kerran
+yöllä kotia niin juowuksissa, ettei pääsnyt porrasten rappusia ylös
+muutoin kuin--konttaamalla!--Aina ei säikähtänyt kowinkaan tuota
+ensimmäistä onnettomuutta; sillä hän luuli sen päihtymyksen waan olewan
+satunnaisen wahingon. Hän koki hoitaa ja waalia miestänsä, riisui
+waatteet päältä ja toimitti hänet maata. Aamulla ylös noustua pilkkaili
+ja härnäili hän Mikkoa, kun näki hänen olewan hywin nolona.--Aina
+raukka! Hän ei osannut aawistaakaan, mikä kawala mato jo oli
+myrkyttänyt heidän onnensa.
+
+Pitkiä aikoja ei kulunut, ennenkuin Mikko taas tuli kotia juowuksissa.
+Nyt waata hawaitsi Aina asian todellisen laidan. Hän näki ja ymmärsi,
+että juopuminen olikin jo kiinnijuurtunut kauhea turmelus, joka
+pitkitettynä tuottaisi warman perikadon. Hän ei ollut nyt enään
+yhtäkaikkinen, waan hän wapisi kuin haawan lehti. Kyllä hän koki nytkin
+hoitaa ja maata toimittaa Mikkoa, mutta hänen sydämensä itki
+kauhistuksen ja pelästyksen kyyneliä.
+
+Aamulla ei Aina enään pilkkaillutkaan miehen teko=sairautta; sen sijaan
+hän kyynelsilmissä rupesi puhelemaan siitä waarasta, joka uhkasi. Hän
+rukoili Jumalan tähden Mikkoa luopumaan pois pahasta taipumuksestaan,
+ennenkuin oli myöhäistä. Mikko ei puhunut mitään, eikä lausunut hänelle
+tylyjä sanoja, sillä hän ei ollut koskaan waimollensa paha. Hän waan
+wertaili mielessään omaansa ja muiden ihmisten elämää, ja ilokseen
+huomasi useain hywäinkin miesten olewan siinä suhteessa monta wertaa
+"wapaampia". Hän muisti, näet, tärkeissä wiroissa olewia henkilöitä,
+jotka aina iltamilla joiwat kotonaan taikka muualla seura=elämässä
+niin, ett'eiwät he pysyneet pystyssä, ja yhtäkaikki oliwat he päiwällä
+selwät miehet ja yhtäkaikki he toimittiwat wirkansa toimellisesti, ja
+wieläpä woiwat he puhua, huutaa ja kirjoittaakin rahwaan hirweästä ja
+rajattomasta juomisesta! Tuon kaiken piti hän siwistyksen suurena etuna
+ja oli niin hurskas mielestänsä, että katsoi sydämessään ylön, jos näki
+jonkun kansalaisistaan päiwällä juopuneena!
+
+Kun tuommoiset mielipiteet saiwat hänessä wallan, eipä ole kowin
+kummeksittawa, jo hän pitää Ainan surun ja huolen tilastaan aiwan
+tarpeettomana--houreena!
+
+Siihen sijaan että olisi ottanut waaria waimonsa hellistä rukouksista
+ja poikennut pois waaralliselta retkeltään ehdotti Mikko, että
+heidänkin pitäisi, siwistyneinä ihmisinä, aina pitää warastossa wäkewiä
+juomia, "suun awaukseksi" wieraille, sillä eihän muka sopinut olla
+wieraille tarjoamatta suunawausta, kun nämätkin heille niin usein
+tarjosiwat.
+
+Aina ei yhtään wastustanutkaan tätä esitystä; hän katsoi sen aiwan
+luonnolliseksi welwollisuuden asiaksi. Mutta samassa kun hän myöntyi
+pyyntöön, tarttui hän miehensä kaulaan, katsoi hänen silmiinsä
+lempeästi ja sanoi: "lupaatkos waan Mikko, ett'et rupea itse niitä
+juomaan?" Hänellä lienee ollut salainen aawistus, että tuo wieraita
+warten hankittu suun=awaus saattaisi pahentaa asiaa.
+
+Mikon täytyi luwata olla erillään niistä; mutta tuo lupaus ei ollut
+sydämestä, waan suusta, ja sentähden ei se pitänytkään. Ennen pitkää
+joutuiwat nuot yksissä neuwoin laitetut wierasten warat Mikon oman
+suun=awaukseksi.
+
+Mikon juowuksissa olo alkoi tulla yhä tiheämmäksi, ja Aina rupesi
+laihtumaan silmin nähtäwästi. Hän ei juuri usein puhunut miehellensä
+asiasta, mutta kaikista näkyi, että hänen sydämensä tuska oli kauhea.
+Joskus hän rukoilikin sydämensä pohjasta Mikkoa ajattelemaan sitä
+waaraa, johon hän oli itsensä ja waimonsa saattanut; mutta nuot
+rukoukset ja waroitukset haihtuiwat kuin ilmaan; ne eiwät pahentaneet,
+mutta eiwät parantaneetkaan asiaa.
+
+Mikon juominen olikin sillä wälin tullut jo siihen määrään, ettei ollut
+hänellä juuri yhtään selwää päiwää. Mykkänä kantoi nyt Aina raskasta
+taakkaansa, sillä hän näki, ett'eiwät hänen rukouksensa ja pyyntinsä
+mitään auttaneet. Niin kauwan hän wielä kuitenkin oli toiwonut, kun
+eiwät muut ihmiset olleet nähneet Mikkoa juowuksissa; mutta kun se tuli
+jokapäiwäiseksi työksi, täytyihän silloin kaikkien ihmisten huomata tuo
+kauhea tila. Ainan oli nyt enään mahdoton sitä salata, jota hän
+ensi=alussa oli huolellisesti kokenut tehdä.
+
+Mikko nyt itsekin huomasi, että kaikki tutut, semminkin entiset
+kotikyläläiset, rupesiwat häntä kammomaan; he katsahteliwat häneen
+wilkaisemalla ja salakähmäisesti; heidän lauseensa ja puheensa oliwat
+niin kummallisen umpikuljuisia ja kysywiä. Tätä heidän käytöstänsä hän
+kuitenkin waan kummasteli, arwellen mielessään: millä oikeudella
+ihmiset tuolla tawalla menettelewät näin oikeassa olewan kelpo= ja
+oppineen miehen kanssa kuin mitä hän muka oli.
+
+Hän oli juomisen alottauut siwistyneellä tawalla, mutta pian oli se
+paisunut kaikkein siwistymättömämmäksi mitä ikinä on maailmassa nähty.
+Alkuun ei hän juonut kuin iltamilla, öillä ja paremmissa seuroissa ja
+parempia juotawia, nyt oli hän kerinnyt jo siihen määrään, että kelpasi
+yöllä ja päiwällä minkälaiset juotawat ja minkälaisessa paikassa
+hywänsä, tiellä tahi myös tien wieressä, ulkona tahi sisällä, pullon
+suulta taikka mistä astiasta tahansa. Saman se teki kunhan sai waan
+jostain ja jotain kiihtyneen himon tyydykkeeksi!
+
+Tällä ajalla tuli isän ensimmäinen kirje asiasta. Mutta Mikko katsoi
+ylön nuot sydämmelliset waroitukset ja kirjoitti hänelle tuon meille jo
+tutun kopean wastauksen.
+
+Mikkoa hirmuisesti harmitti se seikka, kun ihmiset oliwat isälle
+kielineet hänen päällensä; heidän syykseen koetti hän kääntää kaiken
+sen häwäistyksen ja nuhteen, jonka oli muka saanut isän wiimeisessä
+kirjeessä.
+
+Noista kansalaisten soimauksista suuttuneena rupesi Mikko ajattelemaan,
+mistä löytäisi tosi=ystäwiä, ja olikin semmoisia mielestään löytäwinään
+juoma= ja synti=kumppaneistansa. He hänet ymmärtäwät, he käsittäwät
+siwistyneiden ihmisten oloja; ei Mikko tahtonutkaan enää semmoisilta
+ihmisiltä kunniaa, jotka eiwät mistään tietäneet, ja hän oikein iloitsi
+sydämessänsä oiwallisesta keksinnöstä! ja pian oli isän nuhdetten
+kautta wähän lewottomaksi tullut omatunto jälleen rauhoittunut.
+
+Harmillisin seikka oli kuitenkin se, kun kirje joutui Ainan
+luettawaksi. Waimo-parka tuli nähtäwästi toiselle luonnolle sen kirjeen
+luettuaan. Wälin tuli hän hywin iloiseksi, jota ei ollut näkynyt moneen
+aikaan; mutta tuota iloa ei kestänyt kauwan, ennenkun hän taas jälleen
+waipui kahta kauheampaan suruun. Usko ja toiwo taisteliwat hänen
+sydämessään. Mikkoa taas waan harmitti se asia, kun Aina nyt sai uutta
+tukea tälle hänen mielestään joutawalle mielipiteelleen ja surulleen,
+koska hän tuosta kirjeestä näki muidenkin Mikosta ajattelewan samaa ja
+murhehtiwan samaa kuin hänkin oli tehnyt.
+
+Kaikella uskalluksella kääntyi Mikko nyt juoma=towereiltansa kunniaa
+hakemaan. Tähän asti ei hän ollenkaan ollut tarkastanut heidän
+ystäwyytensä todellisuutta, sillä ei kertaakaan ollut hänen mieleensä
+tullut epäilystä heidän wilpittömästä mielenlaadustaan. Nyt oli hän
+menettänyt enimmän osan ihmisien ystäwyyden ja kunnioituksen; jälellä
+oli waan wähäinen joukko, ja niiden tuli olla tosi=ystäwiä, jos mieli
+oli saada jo osaksi rauhaton omatunto rauhoitetuksi.
+
+Hän haki nyt tawallista useammin noiden oiwa=ystäwien seuraa kotona ja
+kylässä, ja naukkuja otettiin nyt tawallista tiheämmästi. He oliwatkin
+hywin kohteliaat ja tyrkyttiwät Mikolle tawallista enemmän wäkewiä
+juomia! Waan hänen omatuntonsa ei tahtonut rauhoittua sittenkään, sillä
+isän nuhtelewa, surkuttelewa ja sääliwä kirje oli aina waan mielessä,
+waikka kuinka halwalta se toisaalta tuntuikin. Usein tuli hän niin
+rauhattomaksi, että pyrki lähtemään kotiin kesken illan; mutta tuo
+eroamisen aikomuskos juomatowereita oikeen näytti harmittawan! Joukon
+miehissä he silloin kääreyiwät Mikon ympärille ja alkoiwat ikäänkuin
+yhdestä suusta estellä.
+
+"Mihinkä nyt on niin kiire? Ennättäähän tuota nyt wähemmälläkin
+wauhdilla kotia. Istu nyt ja 'praataa' täällä meidän kanssamme, illan
+kuluksi! Lasit täyteen! kohta Perälä käypi niin noloksi, kuin olisi hän
+syönyt hapan=kaalia etikan kanssa", ja monta muuta semmoista lausuiwat
+he. Heidän ystäwyytensä näytti rajattomalta, ja tawallisesti saiwat he
+woiton, sillä Mikon tahto oli wielä kowin heikko ja woima wielä
+heikompi.--Hän jäi tawallisesti heidän seuraansa pitkittämään tuota
+synnillistä elämää ja joukon miehissä käännettiin rauhattoman
+omantunnon ääni uusilla--ryypyillä!
+
+Joskus kyllä oli Mikko hawaitsewinaan juomakumppaleissaan iloa siitä,
+kun hän joutui juowuksiin. Silloin heidän wälilleen ilmestyi salaisia
+merkkejä, silmän iskuja ja kuiskaelemia; sen ajatuksen ei hän
+kuitenkaan antanut päästä waltaan niin oiwallisista ystäwistä.
+
+Mutta eräänä kertana tuli Mikko niin juowuksiin, ett'ei woinut enää
+pystyssä pysyä! Hänet toimitettiin siis sänkyyn maata.--Hän tuli niin
+woimattomaksi, ettei woinut silmiänsäkään awata, waikka ymmärrys, taito
+ja kuulo oliwat kumminkin jäljellä. Ystäwät senwuoksi luuliwat hänen
+olewan siinä tilassa, ettei tietänyt mitään tästä maailmasta.
+
+"Jopa Perälä on nyt taas saanut kylläkseen", sanoi silloin joku heistä
+pilkallisesti.
+
+"Ei hän nyt enään tuumaa itkeä", säesti toinen.
+
+"Eikä lähteä pois seurastamme; mielellään ja koreasti tyytyy hän jo
+olemaan kanssamme", lisäsi kolmas.
+
+Mikko kuuli ja ymmärsi joka sanan, ja ne käwiwät kipeästi kuin puukon
+pistokset hänen sydämeensä.
+
+Samassa tuli joku mies, joka oli Mikkoa hakemassa, sillä hänellä oli
+jotain tärkeää asiaa. Tullut kysyi heti, missä kaiwattu olisi. Mikko,
+häweten tilaansa, iloitsi kuitenkin siitä, kun oli hywäin ystäwäin
+parissa, jotka warmaan peittäwät hänen heikkoutensa. Mutta siihen
+sijaan että he sen olisiwat tehneet, astui eräs towereista sen sängyn
+tykö, jossa Mikko peitettynä makasi, siwalsi peitteen pois päältä ja
+sanoi: "tules nyt katsomaan: Tuossa se nyt on teidän siisti ja teille
+niin wälttämätön Perälänne!" Yleinen naurun hohotus palkitsi tuon
+sukkeluuden ja osoitti samassa, että sen kaikki hywäksyiwät.
+
+Mies, joka oli tullut asialle, waaleni ja lähti kauhistuen pois.
+
+Nyt käsitti wiimein Mikko täydessä walossa, minkälaisia ystäwiä nuot
+juoma=towerit oliwat, joihin hän oli niin ison luottamuksen pannut. Nyt
+huomasi hän, että heillä oli ilo hänen lankeemisestaan ja wielä
+suurempi ilo siitä, kun saiwat muille ihmisille sen ilmoittaa. He eiwät
+näkyneet pitäwän mitään lukua omasta kurjuudestaan, olipa se millainen
+tahansa, mutta lähimmäisensä lankeemuksesta he iloitsiwat. He oliwat
+itse kymmeniä kertoja olleet samassa tilassa, jossa Mikko nyt oli,
+eiwätkä nytkään kaukana olleet siitä. Mikko oli semmoisissa
+tilaisuuksissa aina kokenut peittää heidän lankeemuksiansa ja kääntää
+kaikki asiat parhain päin; nyt olisi ollut heidän wuoronsa, mutta he
+eiwät palkinneet sitä ystäwyyttä ystäwyydellä.
+
+Kohmelon ja kauhean omantunnon tuskan tähden selweni Mikko pian ja isän
+nuhde=kirje selkeni nyt aiwan toisen kaltaiseksi, kuin hän ennen oli
+sen käsittänyt. Nyt ei se tuntunut ylönkatsottawalta ja tarpeettomalta
+parjaukselta, waan lapsensa perikatoa huolehtiwalta, rakkaalta ja
+waroittawalta wanhemman neuwolta. Mikko nyt rupesi oiwaltamaan, mitä
+wanhempansa oliwat saaneet hänen tähtensä kärsiä. Tunto tuota ja tunto
+noiden ainoain luultujen ystäwien epärehellisyydestä laatiwat nyt hänen
+sieluunsa semmoisen tuskan, jommoista ei hän siihen asti ollut wielä
+ennen koskaan tuntenut. Hän nousi ylös ja niin siiwotonna kuin olikin
+kohmelonsa tähden, lähti hän kumminkin käydä horjumaan kotiansa.
+
+Aina ei ollut nukkunut koko yönä, sillä hän oli lewottomana odottanut
+miehensä kotiintuloa. Hän tuli wastaan surullisen hiljaisena, riisui
+siiwottomat Mikon waatteet pois kuten ennenkin ja toimitti hänet maata.
+Mutta sisällisen tuskan tähden ei Mikolle tullut unta ja kyynel
+silmissä tunnusti hän nyt waimollensa, että hän oli wäärällä tiellä. Se
+oli ensimäinen tunnustus hänen elämässään.--Aina ei ollut koskaan ennen
+semmoista kuullut hänen suustansa; hän hyrähti itkemään, mutta nuot
+kyyneleet eiwät olleet sortuneen elämän, waan lujan toiwon kyyneleitä.
+Ne nousiwat sydämestä, joka oli niin monen ja pitkän synkeyden perästä
+saanut kipinän waloa tuntea. Mikko lupasi parantaa pahat tapansa, ja
+hänellä olikin todellinen tahto niin tehdä; mutta monta kowaa sai Aina
+wielä kokea, sillä ennen pitkää ilmestyi noille hywille aikomisille
+arwaamattomia esteitä.
+
+Mikko rupesi nyt wälttämään juoma=seuroja ja juomista niin paljon kuin
+suinkin waan oli mahdollista. Mutta pian hawaitsi hän, että turmelus
+olikin jo juurtunut niin sywäksi ettei hän woinutkaan sitä wastaan
+seisoa. Hän kyllä wältti useat kiusaukset, mutta uusissa muodoissa ja
+uusilla woimilla ryntäsiwät ne niin rajusti ja yhä uudistetuilla
+hyökkäyksillä hänen kimppuunsa, että hän ehtimiseen horjahteli. Hän
+katui, itki, huokasi ja--kuitenkin horjui!--Surulla huomasi hän nyt,
+kuinka suuren wallan turmelus oli jo saanut, ja että hänen tilansa oli
+nyt tullut juuri semmoiseksi kuin isä oli kirjeessään aawistanut--Mikko
+oli kadottanut--tahdon woiman.--
+
+Hän huomasi nyt selwästi, ettei woisi woittaa kiusaustaan ollessaan
+nykyisellä asemallaan, jossa kymmeniä kiusauksia oli joka aika tarjona.
+Sentähden sattui hänen mieleensä ajatus, että hän luopuisi wirastaan ja
+pyytäisi isän ottamaan heidät takaisin tuohon kowaan entiseen kotiin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kowin surullinen aika oli sillä wälin ollut Perälässä. Katkerasti Juho
+ja hänen waimonsa itkiwät nyt langennutta ja kadotettua poikaansa,
+mutta Mikko wielä silloin ajatteli omaa korkeaa siwistystänsä ja
+wanhempainsa siwistymättömyyttä, jotka muka joutawia suriwat.
+
+Ensin mietti Juho kirjoittaa uudestansa pojallensa, aikoen kirjeessään
+kumota Mikon wäärät mielipiteet, mutta eipä hän siihen kyennytkään.
+Toiwoton suru ja tuo poikansa lähettämä ylpeä ja kopea kirje, oliwat
+surewan isän aiwan lannistaneet; hän tuntui mielestänsä nyt niin
+pieneltä, halwalta, mitättömältä ja tuhmalta, ettei hän wanhemman
+oikeudellakaan tohtinut siihen ryhtyä.
+
+64 Tahon woima.
+
+Murheellisella ja raskaalla mielellä ryhtyi Juho taas kowaan työhönsä,
+waimonsa ja kotona olewien wanhempain lastensa kanssa. Mykkänä kantoi
+ja kärsi hän elämän tuomaa kuormaa, ja jonkun ajan takaa rupesi
+ilmestymään walkeita hiwuksia hänen muutoin niin mustaan tukkaansa. Ei
+hän nyt enään jaksanut koskaan puhua, eikä kuulla puhuttawan Mikostansa,
+sillä ne mieleen=johdatukset käwiwät pistoina haawoitettuun isän
+sydämeen. Aina kun sattui puhe tulemaan tuosta surullisesta asiasta,
+läksi Juho äänetönnä pois saapuwilta, ja mennessään kuultiin hänen
+silloin raskaasti huokaawan. Mikko heitti kokonaan pois
+kirjoittelemisen wanhemmilleen, sillä siihen sijaan kuin hänen olisi
+pitänyt parantua, paatui ja närkästyi hän isänsä lähettämästä, hänen
+parasta etuaan huolehtiwasta kirjeestä! Terweisten tuojat myös
+harweniwat, sillä kyläläiset eiwät enään käyneetkään Mikon tykönä
+kaupunki=matkoillansa. Milloin heitä wielä käwi, eipä Perälän Juhon
+tarwinnutkaan enää kysyä, mitä sinne kuului, liiaksikin tarkkaanhan hän
+jo itse tiesi, mitä Mikon kotiin kuului.
+
+Onnettomain wanhempien surua lisäsi paljon suru, joka nyt Ainankin
+wanhassa kodissa wallitsi. Waikk'eiwät Wirtalan wanhukset koskaan
+moittineet Perälän Juhoa eikä hänen waimoansa siitä, että Aina oli
+Mikon tähden semmoiseen tilaan tullut, niin teki se heidän sydämellensä
+kowin kipeää, kun he kumminkin tiesiwät heidän poikansa olewan syypään
+Ainankin onnettomuuteen.
+
+Tuossa surussa ja murheessa pysyi Mikon äiti, Leena, nytkin wahwimpana;
+hän ei wäsynyt eikä lakannut toiwomasta, sillä hän oli--äiti. "Se
+poika=raukka on tullut pahoissa seuroissa wietellyksi ja turmelluksi;
+kyllä hän wielä siitä toipuu ja parantaa elämänsä! tai Jumala toki
+henno antaa niin paljon kyyneliä hukkaan wuotaa, kuin me olemme hänen
+tähtensä wuodattaneet; wiimein toki tulee apu!" Tätä ja muuta semmoista
+puhui Leena, kun hän sai pahoja uutisia.
+
+Noin kolme wuotta oli kulunut siitä, kun Mikko kirjoitti tuon mokoman
+wastauksensa isälleen. Tuotiinpa silloin eräänä päiwänä Perälän Juholle
+postista kirje, jonka hän heti tunti poikansa käsi=alaksi. Juho sen
+nähtyään wawahti. Mitä kirjoittaa Mikko nyt? Onko hän kääntynyt jo
+parempaan päin, onko hän jo hawainnut waarallisen ja hirweän tilansa
+wai onko hän yhtä paatuneessa mielessä, yhtä sokeana ja yhtä
+wiheliäisessä tilassa kuin ennenkin? oliwat kysymyksiä, jotka sähkön
+nopeudella kulkiwat Juhon sydämessä. Hän ei woinut yksin kantaa sitä
+kuormaa, että olisi itsekseen lukenut kirjeen, mutta hän nouti
+waimonsa, jonka kanssa he sulkeusiwat kahden kammariin. Wapisewin käsin
+awasi Judo sinetin ja alkoi lukea kirjettä, jonka sisältö oli seuraawa:
+
+"Rakkaat wanhempani! Häpeästä ja tuskasta punehtuneena täytyy minun
+ruweta Teille kirjoittamaan. Monta kertaa olen jo yrittänyt sitä
+tekemään, mutta kuitenkaan en ole woinut; nyt kuitenkin täytyy minun
+woida, sillä omaatuntoani pakottaa ja polttaa kowin. Teillä on paha,
+huono, kehno, langennut, kiittämätön, turmeltunut ja wiheliäinen poika,
+jos minä pojan nimeä ensinkään Teiltä ansaitsen. Woi! minä olen
+auttamattomasti hukassa! Olen jo jonkun ajan koettanut seisoa
+turmelustani wastaan, mutta se on ollut kaikki turhaa, sillä synnin
+himo on tullut minussa jo niin wäkewäksi, ett'en woi sitä enään
+woittaa. Tahto minulla olisi siihen wäkewä, mutta ei ole woimaa sitä
+täyttää. Nyt kyllä jo tunnen kauhistuksella, mihin waaraan olen itseni
+syöstänyt; mutta woi--nyt on jo kaikki myöhästä, se tieto lisää waan
+ehtimiseen tulta polttawaan omaantuntoon.--Minä ylönkatsoin Teidän
+rakkaudesta ja wanhemman huolehtiwasta sydämestä lähteneet neuwonne ja
+waroituksenne, jotka kolme wuotta takaperin kirjeessä minulle
+lähetitte, mutta minä olin mielestäni oikeassa, niin suuri oli silloin
+sokeuteni! Jospa silloin olisin ottanut rakkaista neuwoistanne waarin,
+jospa silloin olisin totellut niitä, jospa olisin aikanaan ottanut
+waariin waimoni alinomaiset ja oikeutetut ahkeroimiset parannuksekseni,
+niin olisi nyt asiani paremmasti kuin owat, mutta ei, siihen olin liian
+oppinut ja korskea; nyt kyllä näen ja tunnen että olin wäärässä, mutta
+woi! nyt se on myöhäistä!--Minä olen jo puristanut Teidän, niinkuin
+waimonikin sydämen kuiwaksi kyyneleistä! Itselläni olisi wielä
+kyyneleitä, mutta ne owat woimattomat, niiltä puuttuu--tahdon woima.
+Kaikki on mennyt, kaikki on hukassa! Mennyt on miehen arwo ja kunnia,
+mennyt on waimoni ilo ja terweys, menetetty on wanhempien ilo ja toiwo
+ja murhe ja kyyneleet owat saatetut sijaan. Menetetyt owat ystäwät ja
+kaikki kunnialliset ihmiset, mutta polttawa omatuntoni ja wallallaan
+olewa turmelukseni, ne waan pysywät; niitä en ole menettänyt.--Minä
+rukoilen Teitä, antakaa minulle kaikki anteeksi! se on ainoa toiwoni ja
+lohdutukseni tässä wiheliäisyydessä.--Kowa ja suuri on lankeemukseni,
+mutta kowa on myös katumukseni ja häpeäni. Kirjeenne, johon niin
+tylysti wastasin, ei ole kuitenkaan woinut koskaan mielestäni haihtua.
+Keskelläkin elämän pauhinaa ja tuoksinaa, turmelukseni parhaassa
+menossakin, soiwat aina waan Teidän waroittawat ja huolehtiwat sananne
+sydämessäni. Minä koetin sokeudessani niitä tukeuttaa ja sainkin ne
+tawasta waikenemaan, mutta uudella woimalla, uutena waroittawana sanana
+heräsiwät ne aina uudestansa sielussani, ja tuo uudistus tuli aina
+tiheämmin, ja wiimein ne saiwat minun seisahtumaan turmeluksen
+juoksussani ja tässä minä nyt seison kiinni saatuna, mutta woimatonna
+karistamaan päältäni niitä kahleita, joihin turmelus on minun kietonut!
+
+Woi, rakkaat wanhempani! Ei ole minulla enää kuin yksi toiwonsäde
+jälellä. Kehtaanko, uskallanko, tohdinko sen Teille ilmoittaa? Täällä
+on niin paljon wiettelijöitä, täällä on niin paljon tilaisuuksia, minä
+en jaksa niitä wälttää ja wastaan seisoa, sillä himoni on tahtoani
+wäkewämpi, ja minä aina lankeen. Woi rakas isä ja äiti! Antakaa
+anteeksi kiittämättömän, kehnon poikanne rikokset! Unhottakaa kaikki
+hänen pahuutensa ja häwyttömyytensä! Unhottakaa kaikki ne tuskat ja
+kärsimiset, joita olette hänen tähtensä saaneet, ja----ottakaa
+langennut, rikoksellinen, kurja ja wiheliäinen poikanne wielä kotianne
+takaisi! Älkää Jumalan tähden kieltäkö minulta sitä, sillä se on ainoa
+pelastukseni.--Tätä pyytää, toiwoo ja rukoilee nyt jo turmeluksensa
+kauhistuksella tuntewa, mutta woimaton ja onneton poikanne.--
+                                                             Mikko".
+
+Juhon lukiessa tätä kirjettä, juoksiwat hänen silmistänsä kyyneleet
+wirtana ja hänen koko ruumiinsa wapisi niin kowin, ett'ei kirje ollut
+kädessä pysyä. Leena myös itki, mutta hänen kyyneleensä oliwat sekaisin
+surun ja ilon kyyneleitä; hän suri poikansa onnetonta ja langennutta
+elämää, mutta samassa tunti hän sydämessään sanomattoman ilon, kun
+Mikko nyt katkerasti katui pahuuttansa.
+
+"Woi, hywä Jumala! Luepas wielä uudestaan se paikka! Woi kuinka minun
+on nyt surullinen ja kuitenkin samassa hywä olla!--se, se kohta, lue se
+uudestaan--niin, niin! Mikko katuu nyt--kuulitko, isä!? Mikko tulee nyt
+warmaan paremmaksi ihmiseksi--Jumala on kuullut rukouksemme--woi, woi!
+--Mikko paranee nyt!" saneli hätäillen tuo poikansa tähden paljon
+kärsinyt äiti.
+
+Saatuansa kirjeen luetuksi, istui Juho äänetönnä, kyynelsilmissä,
+silloinkin kun hänen waimonsa ikään kuin houriossa jo niin wilkkaasti
+tunsi sydämessään Mikon paremman elämän tulewaisuutta.
+
+"Eihän sinun sowi, isä, olla nyt noin mykkänä ja surullisena. Mikkohan
+nyt paranee, Mikko lakkaa juomasta, ja hän taas tulee kelpo=ihmiseksi,
+ja meille tulee taas niin hywä ja helppo elämä, kun tiedämme että
+poikamme on kunnon mies", koki Leena lohdutella, ja samassa hän piti
+Juhon kädestä kiinni ja katsoi surewaa miestänsä niin lempeästi
+silmiin.
+
+"Woi, kuinka mielelläni minä unhottaisin suruni ja olisin iloinen, kun
+waan woisin. Uudet tiedot ja uudet tuskat lisääwät waan uutta tulta jo
+paljon kärsineesen sydämeeni. Sen kyllä uskon, että Mikko nyt katuu
+katkerasti; mutta surukseni huomaan, että ennustukseni on käynyt
+toteen. Mikko on nyt jo--himojensa orja! Tahto hänellä nyt kyllä olisi
+seisoa turmelusta wastaan, mutta ei ole woimaa sitä täyttää, ja
+woimaton tahto ei paranna ihmistä--Jumalani! Hänellä ei ole enää tahdon
+woimaa!" sanoi Juho epätoiwossaan.
+
+"Woi älä sano niin, isä! Älä heitä wielä toiwoasi, kaikki wielä woipi
+muuttua hywäksi.--Me emme saa waipua epätoiwoon, emme saa heittää
+Mikkoakaan tuohon kauheaan epäilykseen. Meidän pitää kokea lohduttaa,
+auttaa ja tukea häntä niin paljon kuin waan woimme, sillä muutoin hän
+saattaa nääntyä pian. Kenties hän saakin awustamme tahdon woimaa--
+Meidän pitää suostua hänen pyyntöönsä--meidän pitää ottaa Mikko
+waimonsa kanssa kotiimme!" tuumaili ja pyyteli Leena.
+
+"Kuinka se käwisi laatuun, sillä he owat tottuneet hempeään
+herras=elämään, ja semmoista ei ole waraa meillä heille antaa. Kowaa
+työntekoa waatii jylhä korpi, jos mieli siitä on saada niukan
+elatuksensa", sanoi Juho siihen.
+
+"Osasihan Mikko kyllä tehdä työtä ennen kotoa lähtöänsä, saattaisihan
+hän wieläkin siihen tottua. Woi, woi!--olispa niin hywä, kun Mikko
+olisi kotona ja tekisi työtä, eikä ryyppäisi.--Silloinhan sinunkin,
+isä, olisi niin hywä kun sinulla olisi niin uljas työ=kumppani!"
+kehoitti Leena miestänsä.
+
+"Sinulla on hywä toiwo ja uskallus, mutta minä epäilen yrityksen
+onnistumista; sillä työn tekeminen unhotetaan paljon pikemmin kuin
+opitaan. Ennenkuin siihen yritykseen ryhdymme, aion koettaa jotakin
+muuta keinoa".
+
+"Mitä?"
+
+"Minä koetan wielä kirjoittaa Mikolle ja ohjata häntä; kukaties hän
+woipi pysyä wirassaan ja siinäkin ollen luopua pois helma=synnistänsä!
+Se olisi hänelle ja meille paljoa parempi ehto".
+
+"Tee niin, isä kulta, tee niin! Kenties, kenties--eipä tiedä, kuinka
+käypi; saattaisipa niinkin käydä; hywä on niinkinpäin. Pää=asia on waan
+se, että meidän pitää pelastaa poikamme perikadosta mistä hinnasta
+hywänsä. Mutta sinä et saa, isä, wiiwytellä yhtään, waan kirjoita heti,
+ett'ei se raukka nääntyisi!" sanoi toiwowa ja huolehtiwa äiti. "Ja
+lupaatkos lukea minulle sen kirjeesi, sittenkun sen olet walmiiksi
+saanut?" lisäsi hän wielä hetken äänettömyyden perästä.--
+
+Juho lupasi sen ja ryhtyi heti kirjoittamaan wastausta, jossa hän
+kehoitti poikaansa hartaasti Jumalalta apua rukoillen taistelemaan
+turmelusta wastaan, jättämättä sitä paikkaa ja wirkaa, jossa hän oli;
+sillä se oli Juhon mielestä kuitenkin parempi kuin palata
+tottumattomaan, ahtaasen elämään köyhässä wanhassa kodissa. Lopuksi
+pyysi hän wielä lempeästi, että Mikko taas tiheämmin kirjoittaisi
+wanhemmillensa, tehden tarkkaa tiliä parannus=yrityksensä
+onnistumisesta.
+
+Juhon lukiessa tätä kirjettä, jossa isän ankaruus oli isän lempeyden
+kanssa yhdistetty, kuunteli Leena koko ajan suurella hartaudella. Sitte
+hän nousi äkkiä ylös, tuli Juhon luo ja otti häntä kädestä kiinni,
+katsoi häntä niin lempeästi ja luottawaisesti silmiin ja sanoi hänelle:
+"woi, kun sinä, isä, olet wiisas; mutta eikö tuo sinun kirjeesi ole
+liian kowa? Entäs jos se waan pahentaisi Mikon? Eikö käwisi laatuun
+sitä wähän liewennellä, minä olen niin suuressa pelossa".
+
+"En ole kirjoittanut muuta kuin totuutta, ja awonainen, hereillä olewa
+omatunto ei pahene totuudesta", wastasi hänelle Juho.
+
+"Sinä tuon paremmin tietänet kuin minä; minä olen niin typerä
+käsittämään semmoisia asioita. Mutta sen minä waan soisin, että Mikko
+wielä tulisi hywäksi. Tee sinä, isä, niinkuin tahdot, lähetä tuo kirje
+tuommoisenaan!" sanoi taas siihen Leena.
+
+Kauwan aikaa ei nyt tarwinnutkaan odottaa wastausta, sillä jo
+ensimmäisessä postissa tuli taas Mikolta kirje Perälään. Hän ei
+ollutkaan, niinkuin äiti pelkäsi, suuttunut isän ankarista sanoista,
+waan tunnusti nöyrästi wikansa ja lupasi wanhempainsa neuwon mukaan
+koettaa taistella turmelusta wastaan, paikaltaan luopumatta, waikka
+kyllä uudestaan ilmoitti, että se olisi ollut helpompi, jos olisi
+saanut tulla takaisin wanhaan kotiinsa.
+
+"Nythän on warma asia, että Mikko paranee ja tulee jälleen kelpo
+ihmiseksi. Woi, kuulitko sinä, isä, mitenkä hän kirjoitti?--Wiisaspa se
+on, näemmä, Mikkokin, jos sinäkin, isä. Woi, woi kuinka mieleni on nyt
+hywä, ja meille tulee nyt niin hupainen ja murheeton elämä", alotti
+Leena puhumaan kirjeen lukemisen loputtua.
+
+"En minä asiaa wielä niin warmana pidä, sillä synti on ihmiseen
+näppärämpi tarttumaan kuin luopumaan, ja aiwan eri=asia on jotain
+luwata kuin täyttää", sanoi Juho epäilewästi, mutta kumminkin oli
+hänenkin mielensä rauhallisempi nyt kuin Mikon wiime kirjettä
+lukeissaan, jonka osoitti se seikka, ettei hänen ruumiinsa niin
+wapisnut, eikä silmissään näkynyt kyyneleitä. Hänenkin sydämeensä oli
+singahtanut toiwon säde epäilyksen läwitse, ja se säde oli jo
+waikuttanut tuon lewollisuuden, jota hän ei ollut moneen aikaan saanut
+nauttia surunsa tähden.
+
+Näin heränneet uudet toiwot wahwisti wielä Ainalta tullut kirje, jossa
+hän suurella ilolla puhui miehensä perinjuurisesta kääntymyksestä.
+"Mikko on nyt par'aikaa kaupunki=retkellä", lopetti hän. "Hän lähti
+sinne tänä aamuna ja wahwa uskoni on, että hän tulee sieltä selwänä
+miehenä. Woi kuinka hywä! Toiwokaamme joukonmiehissä, että Jumala
+antaisi hänelle woimia pysymään hywässä aikomuksessansa! Olkaa
+tuhatkertaa kiitetyt ja terweytetyt--Miniältänne".
+
+"Enkö minä sitä sanonut, isä", wirkkoi Leena Ainan kirjeen kuultuansa.
+
+"Jos hänen parannuksensa nojautuu oikeaan perustukseen niin hän
+paranee, mutta muutoin ei. Toiwokaamme waan, että hän on käsittänyt
+oikean pohjan parannukseensa, jonka nojalla hän woisi hyljätä
+wahingollisen ja kadottawan paheensa!" sanoi Juho.
+
+Jonkun ajan kuluttua tuliwat Mikko ja Aina käymään Perälässä. Ei ikänä
+liene wieraita sen sydämellisemmin wastaan=otettu. Kauwan syleiliwät
+tulijat ja talon wanhukset toisiansa, ja Mikon nuorimmat sisarukset
+kieppuiwat kilwan Mikon ja Ainan liepeissä, osoittaen iloansa miten
+parhaiten taisiwat. Mikolla ja Ainalla oli tuliaisia, jaella lapsille,
+kunkin sisaruksen ijän mukaisia kaluja ja makeisia, joista pienokaiset
+suuresti iloitsiwat. Mikon kaswoista pian huomattiin, että joku häpeä
+pimensi ja warjosti hänen ennen niin kirkkaita ja wiattomia kaswojansa,
+mutta Aina oli niin hilpeän, iloisen ja toiwowan näköinen, waikka
+entistä laihempi. Wiikon päiwät wiipyiwät he Perälässä, mutta muualla
+kylässä kuin Wirtalassa eiwät he kuitenkaan wielä tahtoneet tällä
+kertaa käydä.
+
+Usein sen wiikon ajalla oli wäliin Juho, wäliin Leena Mikon kanssa
+kahdenkesken. Kyynelsilmissä puhuiwat wanhukset aina silloin Mikolle
+ihmisen welwollisuuksista ja waroittiwat häntä siitä surkeasta
+turmeluksesta, johon hän oli antanut itsensä maailman pahennuksien
+wietellä. He kokiwat oikeen liikuttawasti kuwata hänelle sitä suurta
+sydämen kipua, murhetta ja tuskaa, jonka hän oli heidän päällensä
+saattanut, ja sitä harmia ja sääliä, jonka hänen lankeemuksensa oli
+kaikissa kunnollisissa ihmisissä herättänyt. Erittäinkin Juho oli
+ahkera tuossa toimessa, sillä hänen järkewä mielikuwituksensa katsoi
+wieläkin jollakin epäilyksellä tulewaisuuteen, jos kohtakin nykyiset
+suhteet antoiwat parempia toiweita. Mikko ei koettanutkaan ollenkaan
+puolustaa itseänsä, waan häpeällä ja wesissäsilmin tunnusti hän
+rikoksensa ja lupasi lujasti sotia pahaa wastaan; ja tuo katumus ja
+parannuksen aikomus--ne antoiwat niin paljon toiwoa wanhempien
+sydämiin.
+
+Aina oli koko wiikon iloinen kuin lapsi, ja näyttipä siltä, kuin
+hänelle olisi alkanut aiwan toinen ja toiworikkaampi elämä. Hänenkin
+kanssaan puheliwat wanhukset kahdenkesken ja neuwoiwat häntä kaikin
+tawoin sowittamaan elämänsä niin, että se tulisi Mikon pelastukseksi.
+Juho pyysi miniänsä eteenkinpäin jatkamaan kirjeenwaihtoansa, niin
+usein kuin waan taitaisi.
+
+Piampa oli se wiikko kulunut loppuun, ja Mikon ja Ainan lähdön aika
+lähestyi. Kaikki hyöriwät iloisina matkan puuhassa. Lapset pyöriwät ja
+hyppiwät iloisina jokaisen ympärillä, halailiwat wuoroon Mikkoa,
+wuoroon Ainaa, jotka nyt oliwat juuri lähtemäisillään. Nyt matkustajat
+ottiwat kaikilta jäähywäiset ja pian oliwat he nousneet ajoneuwoihinsa,
+ja niin he lähtiwät toisen kerran Perälästä. Koko talonwäki näytti
+olewan hywällä mielellä; Juho yksin waan ei näyttänyt nytkään jaksawan
+olla oikein iloinen. Niinkuin nuoren pariskunnan ensimmäiselläkin
+lähdöllä, jäi Juho nytkin seisomaan yksin kujalle, jota hän kauwan
+katsoi synkästi heidän jälkeensä sittenkin wielä, kun he jo aikoja
+oliwat näkymättömiin kadonneet.
+
+Kului taas joku aika--niin tuli taas Perälään tietoja Mikosta.
+
+"Rakkaat wanhempani!" kirjoitti Aina, "tänne ei kuulu juuri mitään
+erinomaisen pahaa, Mikko waan taas yhden kerran joutui entiseen
+wikaansa! Kumminkin oli se ensimäinen kerta, sittenkuin hän rupesi
+katumaan kauheaa elämäänsä. Minun toiwoni on, että hän siitä jälleen
+toipuu, sillä hän tuli siihen hirweästi wietellyksi, ja hän katuu sitä
+katkerasti. Waikka näin järjellisesti koetan asiasta ajatella ja
+tulewaisuuttamme hywäksi ja onnelliseksi toiwoa, on kuitenkin kauhea
+pelko wäliin minun saawuttanut, niin että joka luunsolmuni wapisee.
+Joskos hän rupeaisi--woi, herra Jumala!--kauhea on ajatellakaan--jos
+hän rupeaisi taas uudestansa--juomaan, jos ei hän woisikaan seisoa
+helmasyntiänsä wastaan--silloin olisimme hukassa.--Kuitenkaan en luulisi
+teillä olewan syytä kowin pahaksenne panna, sillä nämät owat waan minun
+paljaita mielikuwituksiani, joiden en ensinkään soisi toteuntuwan ja
+jotka saisiwat yhtä nopeasti tyhjäksi rauweta, kuin ne owat mielessäni
+syntyneetkin. Kaikki tuo pelkoni saattaisikin olla yhtä tyhjän
+kanssa. Toiwokaamme että tuo oli waan myrskyn jälkipuuska,--
+toiwokaamme niin, niin meidän on kaikkien helpompi olla! Olkaa
+terweytetty puoleksi toiwowalta ja puoleksi pelkääwältä
+                                                    Miniältänne".
+
+Kirjeen luettua jäi Juho mykäksi ja surullisen näköiseksi.
+
+"Mitä sinä nyt, isä, ajattelet?" kysyi häneltä Leena wihdoin.
+
+"Merrassa on reikä", sanoi Juho alakuloisesti ja tirkisteli eteensä
+yhtä suoraan.
+
+"Saattaisihan tuo olla waan sattumus, sillä wanha synti lähtee
+ihmisestä hitaasti", lohdutteli häntä Leena.
+
+"Jospa se niin olisi, jospa se olisi ollut wiimeinen kerta!" sanoi Juho
+synkästi ja huokasi sywään.
+
+Leena ei hennonut enempää häiritä hänen umpimielisyyttään.
+
+Juho kirjoitti paikalla pojallensa seuraawan kirjeen:
+
+"Muistossani aina pysywä poikani! Warmasta lähteestä olen kuullut, että
+jo taas olet langennut--näin pian ja niin hartaan katumuksen,
+omantunnon waiwain ja niin hywäin lupausten jälkeen! Oliko se joku
+heikkous, wai wapatahtoinen synnin palwelus? Oliko kiusaus niin wäkewä
+ja wiettelys niin woimallinen, ett'et woinut niitä wastustaa, wai
+teitkö sen mielitietysti? Woi, poika rukka! Älä tee leikkiä synnin
+kanssa. Walwo tarkoin tapojasi, sillä ne saattawat sinulle antaa elämän
+taikka--kuoleman, ja elämäsi ohjaushan on aiwan omassa wallassasi eikä
+kenenkään muun. Mikä suuri ja kallis walitsemis=oikeus on kumminkin
+ihmiselle annettu tässä maailmassa: walita elämä taikka kuolema, kunnia
+tai häpeä, onni tai onnettomuus; ja kaikki nuot saatetaan saada ajassa
+ja--ijankaikkisuudessa!--Ajattele tätä, rakas poikani!--Minä tiedän,
+että katkerasti kadut taas lankeemustasi, mutta myöhäinen on katumus
+kuoleman hetkellä. Sinä olet jo saanut maistaa elämän helwetin
+esimakua, kärsiessäsi kowia omantunnon waiwoja. Mitä hywää luulet
+olewan itsellesi ja muille, että niitä alituisesti päällesi wedät? Eikö
+ihmisen olisi parempi olla iloisella mielellä ja puhtaalla
+omallatunnolla Jumalan ja ihmisten edessä? Eikö olisi parempi nauttia
+ihmisten kunnioitusta ja ystäwyyttä, kuin pilkkaa ja ylönkatsetta?--Elä
+anna himollesi pienintäkään waltaa, taikka se tekee sinusta kokonaan--
+orjansa ja ryöstää sinulta kaiken tahdon woiman, ja silloin on kaikki
+myöhäistä.--Älä, hywä poikani, rewi enään uudestaan auki niitä
+sydäntemme haawoja, jotka jo hywästä toiwosta oliwat umpeen
+paranemaisillansa. Jos ne tulewat uudestaan auki lyödyiksi, niin ne
+tulewat--hirmuisiksi; kuka woisi ne silloin kantaa?--Toiwoni wielä
+kumminkin on, että tuo oli waan turmeluksesi jälki=puuska, joka sai
+sinun waan hetkeksi horjahtamaan, ja että sinä tuota opit täst'edes
+tarkemmasti ja ankarammasti walwomaan itseäsi ja woittamaan waarallisen
+wihollisesi.
+
+Nyt lopetan tämän yksinkertaisen kirjeeni toiwolla, että Jumala antaisi
+sinulle woimia seisomaan wihollistasi wastaan, ett'ei minun enään
+koskaan tarwitsisi sinusta senlaista kuulla!--Isäsi".
+
+Tätä kirjettä lukiessaan Mikko itki, katui ja--horjui; ruumiinko
+puolesta?--molempien, sielun ja ruumiin puolesta, sielun puolesta
+sentähden, kun hän ei ollut woinut pitää lupaustansa, eikä woinut
+wieroittaa itseänsä pois siitä synnin turmeluksesta, jonka pauloihin
+hän niin sywälle oli kietountunut. Hän näki nyt itsensä woimattomaksi
+täyttämään niitä hywiä lupauksiaan, joilla hän oli sytyttänyt niin
+paljon toiwoa waimonsa, wanhempiensa ja muiden kunnon ihmisien
+sydämiin. Hän näki nyt edessään kaksinkerroin menetetyn kunniansa
+mitättömyyden, kaksinkertaisen ihmisten kammon ja kauhun, kaksinkerroin
+uudistetut ja lyödyt haawat wanhempiensa ja waimonsa sydämissä,
+moninkertaisesti takaisin palanneen turmeluksensa; nuot tiedot ja
+tunnot saattiwat Mikon sielun kowempaan tuskaan, kipeämpiin omantunnon
+waiwoihin, kuin koskaan ennen.--Ruumiin puolesta hän taas horjui
+sentähden, kun hän oli tälläkin kerralla parast'aikaa--pöhnässä, jotta
+hänellä oli wielä tuoreena todistuksena sisällisestä woimattomuudestaan
+ja joka lisäsi suuresti hänen sisällistä tuskaansa.
+
+Mikko olikin jo niin suuresti joutunut toisen kerran himojensa waltaan,
+että hän oli jo aiwan myötäänsä juowuksissa, ennenkun hän ennätti tuon
+wiimeisen isänsä kirjeen saada ja niin hänen wiimeisensä oli tullut
+pahemmaksi kuin ensimäisensä.
+
+Aina ei enään kirjoittanutkaan Perälään Mikon kauheasta tilasta, eikä
+hän olisi sitä woinutkaan tehdä tarkalleen, sillä nuot Mikon
+lankeamiset oliwat niin tiheät, että joka päiwä olisi tarwinnut laittaa
+kirje menemään. Aina kärsei kowaa tuskaansa yksin ja koki kaikki tehdä
+miehensä pelastukseksi. Hän itki ja rukoili miestänsä Jumalan tähden
+luopumaan pois tuosta tuomion tuottawasta paheestaan, ja wäliin he
+itkiwät yhdessä, jolloin Mikko aina teki pyhiä lupauksia, mutta ne
+meniwät aina tyhjiksi, sillä hänellä ei ollut woimaa niitä täyttää.
+Yhtähywin nuot lupaukset antoiwat aina hiukan toiwoa raskaasti
+kärsiwälle elämän kumppanille.
+
+Näin kului lähes puoli wuotta, jona aikana Peräläiset eiwät saaneet
+minkäänlaista tietoa Mikosta. Wiimein loppui Ainalta kaikki toiwo, ja
+tuskassaan kirjoitti hän kirjeen; jossa peittämättä ilmoitti Mikon
+wanhemmille totuuden koko sen surkeudessa.
+
+Samaan aikaan, kun Aina tuon kirjeensä kokoon pani, kirjoitti Mikkokin
+kauheoissa omantunnon waiwoissa isällensä; mutta kumpikaan ei tiennyt
+toisensa teosta mitään, sillä he kokiwat huolellisesti salata sitä
+toisiltansa.
+
+"Rakkaat wanhempani!" kirjoitti Mikko. "Minä olen mennyt mies. Ei ole
+minussa enään mitään hywää jäljellä. Kuta enemmän minä koetan sotia
+wihollistani wastaan, sitä woimallisemmaksi hän käypi ja sitä suuremman
+woiton saapi hän minusta. Woi, rakkaat wanhempani! minun lankeemukseni
+on kauhea ja suuri--auttamaton ja warma perikatoni on aiwan lähellä.
+Minä kyllä usein lupaan, aion ja--wannonkin parantaa elämääni, mutta
+wähän ajan takaa nuot kaikki owat yhtä löyhiä, kuin ne oliwat lujia
+niitä tehdessäni, ja niin owat kaikki lupaukseni olleet--turhia! Minä
+en woi menettää enään mitään, sillä minulla ei ole mitään menettämistä,
+ja minä en toiwo enään mitään, sillä minulla ei ole mitään toiwomista;
+kaikki on kadotettu, kaikki on menetetty, ja kauhistuen, hirmustuen
+odotan minä waan sitä hetkeä, jolloin kirottu elämäni sammuu ... ei,
+ei, se silloin wasta alkaa paljon hirmuisemmassa muodossa--kauhea on
+sitä ajatella!
+
+Woi, rakas isä! Jospa Te olisitte meidät ottanut kotiinne, silloin kun
+minä pyysin, kenties minä olisin silloin wielä woinut jotain tehdä
+elämäni parannukseksi, kenties olisi minulla ollut wielä woimaa siihen
+Teidän katsantonne alla, kenties ei meidän yhdenkään tilamme olisi
+tämmöinen, kuin se nyt meillä itse kullakin on. Mutta Te ette tietänyt
+ettekä tuntenut minua niin huonoksi, kehnoksi, ja heikoksi, kuin minä
+todella olin; siis ei ole minulla yhtään syytä Teitä nurkua, wika on
+kaikki yksinään minun. Kenties woisin wieläkin tulla ihmiseksi, jos
+olisin siellä wanhassa kodissa, poissa alituisten wiettelysten seasta,
+Teidän katsantonne alla, sillä en wieläkään ole tahtoani kadottanut,
+ainoastaan woima sitä täyttää on mennyt minulta. Mutta minulla ei ole
+enään oikeutta pyytää Teiltä sitä; Teillä waan on oikeus hyljätä,
+kirota ja tyköänne pois sysätä onneton, kiittämätön ja läpiturmeltunut
+poikanne--Mikko".
+
+Aina lähetti kirjeensä Perälään asiamiehen kautta, ja Mikko postissa.
+Sattumus teki sen, että kirjeet tuliwat yht'aikaa ukon käteen.
+Tawallisuuden mukaan laski Juho waimonsa kamariin, kuulemaan kirjeitten
+sisältöä; sillä hän heti tunsi käsi=alat. Mutta kohta ensi silmäyksellä
+hän waaleni. Ensimäisistä riwistä huomasi hän Ainan kirjeestä sen, jota
+hän salaisesti oli kauwan pelännyt. Hänen ruumiinsa rupesi wapisemaan,
+mutta yhtäkaikki luki hän surullisesti sointuwalla ja sortuneella
+äänellä, molempien kirjeitten sisällön. Hänen silmiinsä ei nousnut nyt
+yhtään kyyneltä, sillä hän tunti sydämessään niin sanomatonta surua ja
+tuskaa, että siinä helteessä täytyi kaikkien nesteiden kuiwua. Hän ei
+kyennyt puhumaan yhtään sanaa, waan mykkänä katsoa tuijotti yhteen ja
+samaan paikkaan lakkaamatta, ja hänen silmänsä kiilsiwät niin oudosti,
+kuin ne olisiwat olleet lasittuneet. Leenakaan ei saanut suuhunsa muita
+sanoja kuin ainoastaan yhtämittaa sanoi: "woi, woi! woi, hywä Jumala!"
+Hän ei hennonut häiritä miestänsä, sillä hän selwästi näki, että Juho
+raukka nyt oli sanomattomassa tuskassa. Häpeäkin kaiwoi wähän Leenaa,
+kun hän näki, että kaikki hänen äidinrakkaudesta lähteneet hywät
+toiweensa oliwat tyhjiin rauwenneet.
+
+"Tuo minulle kylmää wettä!" sanoi Juho wiimein, kolkosti kuin haudasta;
+sydän oli helteestä liiaksi kuiwunut, se halusi kostuketta ja
+jäähdykettä.
+
+Leena riensi heti noutamaan wettä, jota Juho joi useampia siemauksia,
+ja lopulla hän jäähdytteli polttawaa otsaansa.
+
+Sitten hän laskeutui wuoteellensa. Ruumis ei jaksanut sortumatta kestää
+sitä kauheaa tuskaa, joka sielua waiwasi.--Nyt wasta Leenalle huolta
+tuli: murhe pojasta, huoli ja pelko miehestään, josko hänen piti nähdä
+sekin, että hänen rakas elämänkumppaninsa sortuisi ennen aikojansa
+elämän raskaan kuorman alle. Hän koki kaikin tawoin hoitaa ja helliä
+wuoteelle waipunutta miestänsä: hän koetteli hänen polttawaa otsaansa
+ja muutteli paksuja kylmiä kääreitä miehensä hehkuwan pään ympäri.
+Wuorokauden päästä olikin Juho wähän parempi, ja Leena sai uutta
+rohkeutta ja toiwoa. Hän woi jo ruweta puhelemaan Juhollensa, kuu näki,
+että hän rupeaa paremmin woimaan, ja nuot puheet tarkoittiwat aina yhtä
+ja samaa, nimittäin Mikon ja Ainan kotiin=ottamista.
+
+"Pahahan se on, kowin paha, kun tuo poika=rukka tuli noin onnettomaksi;
+mutta me emme saa häntä heittää wielä nytkään auttamatta, sillä hän on
+meidän lapsemme wielä sittenkin. Meidän welwollisuutemme on kokea
+auttaa häntä ylös siitä tahrasta, johon hän on itsensä upottanut, ja
+toiwoamme emme saa wielä nytkään heittää.--Meidän pitää ottaa heidät
+kotiimme; mitä sitten, jos wirka jääkin, kunhan waan Mikko pelastuu. Ja
+Aina raukka sitten; eihän hän woi yksinänsä kantaa raskasta kuormaansa;
+hän nääntyy sen alle, mutta täällä me woisimme olla hänelle apuna ja
+lohdutuksena", ja monta muuta semmoista puhetta puheli Leena sairasta
+miestään hoitaessaan.
+
+Waikka Juho oli sairautensa ja murheensa tähden jotenkin umpimielinen
+ja harwa=puheinen, jonkatähden ei hän useinkaan wastannut waimonsa
+puheisin juuri paljon mitään, ei Leena kuitenkaan heittänyt
+puhelemistansa ja keinottelemistansa Mikon ja Ainan kotia=ottamisesta,
+niin että Juhon wiimein ei auttanut muu, kuin siihen suostuminen. Sen
+kuultuansa tuli Leena niin hywille mielin, että hän ilossaan kawahti
+Juhollensa kaulaan ja sanoi: "woi, isä=kulta, kuinka minun nyt on hywä
+olla! Kyllä Jumalan awulla woimme tässä elää, jos hekin meille tulewat.
+Ja Mikko täällä tulee toiseksi ihmiseksi.--Onhan hänen omatuntonsa
+wielä hereillä, sen kuulin hänen kirjeestänsä, ja kun me tuemme ja
+wahwistamme häntä hywässä aikomuksessansa, niin hän woittaa häijyn
+kiusauksensa--usko waan minua, isä! niin se käypi; ja Ainankin elämä
+tulee silloin niin helpoksi ja keweäksi".
+
+"Jos waan et olisi liian aikaisin hywilläsi. Me emme saata heitä ottaa
+kotiimme, kuin yhdellä ehdolla, ja jos eiwät he siihen suostu, niin..."
+
+"Älä sano enään, isä, enempää!" sanoi Leena, keskeyttäen miehensä
+lauseen. "Mikä ehto se sitten olisi? sanopa se kohta!"
+
+"Se, jonka olen jo ennenkin sanonut: heidän pitää ruweta tekemään--
+työtä".
+
+"Eikö sen pahempaa! Niinkö sinä, isä, luulettelet, että hätääntynyt
+omatunto walitsee ehtoja? Ei, sitä se ei tee, waan hän suostuu ilman
+ehdotta waikka mihin, josta se luulee wähänkään olewan tukea ja
+lohdutusta hädällensä. He suostuwat waikka mihin, kunhan waan pääsewät
+tänne, usko pois!"
+
+"Aina ei ole koskaan wirkannut sanaakaan kotiintulosta".
+
+"Hän ei ole uskaltanut. Minä tiedän, että Aina tekee waikka mitä,
+miehensä pelastukseksi; luulenpa niinkin, ett'ei Mikko ole Ainalle
+puhunut mitään, että hän on niitä keinoja ajatellut ja toiminut, hän ei
+ole kehdannut ilmoittaa aikeitansa kärsiwälle waimollensa. Siinä syy,
+jonkatähden ei Aina ole mitään wirkkanut heidän tänne tulostaan",
+selitti Leena innokkaasti.
+
+"Saattaisipa niinkin olla".
+
+"Niin se on aiwankin warmaan. Mutta me emme saa witkastella, meidän
+pitää heti ryhtyä toimiin, kutsumaan heidät kotiimme; sillä joka hetki
+on kallis. Hätääntynyt ja kowin pinnistetty omatunto saattaa pian
+horjahtaa waarallisiin tekoihin, ja silloin on kaikki apu myöhäistä.--
+Sinun pitää, isä, heti kirjoittaa heille ja kutsua heidät kotiin, sen
+parempi, jota pikemmin! Kyllä sinä tiedät, isä, miten kirjoittaa pitää,
+sillä sinä olet niin wiisas; mutta älä heille kowin kowasti kirjoita,
+sillä heillä on jo kylläksi kuormaa", jatkoi Leena.
+
+Juho lupasi waimollensa noudattaa hänen lempeitä ohjelmiaan ja pani
+heti kirjeen kokoon.
+
+"Onneton, mutta minulle aina rakas poikani!" kirjoitti hän. "Minä kadun
+nyt jo, kun en myöntynyt ensimmäiseen pyyntöösi, päästäksenne tänne
+meille takaisin. En tuntenut wielä sinun suurta woimattomuuttasi,
+seisomaan turmelusta wastaan ja sentähden luulin asian käywän laatuun
+teille soweliaammalla tawalla. Tulkaa siis nyt tänne mitä pikemmin!
+Yksi ehto minulla on kuitenkin, ennenkun annan lupaukseni. Kowat owat
+korwet ja kankaat Perälässä; ne eiwät anna leipää työttömille käsille.
+Saatatteko heittää hempeän herras=elämänne ja muuttaa tähän kowaan
+kotiin? Saatatteko heittää pehmeän, lämpymän ja pitkä=unisen
+höyhenwuoteenne ja nousta aamulla aikaisin, mennäksenne muiden muassa
+kowan korwen rintaan, otellaksenne ja taistellaksenne siellä kaiken
+päiwän? Woitko heittää hienot ja pehmeät waatteesi pois päältäsi ja
+pukea yllesi karkeat työ=waatteet, jotka kestäwät rynnistellä
+työnrinnassa? Jos arwelette woiwanne tähän suostua, niin asia ei siis
+tarwitse sen pitempää keskustelua eikä kirjeenwaihtoa, waan tulla
+saatte, koska waan itse haluatte".
+
+       *       *       *       *       *
+
+Eräänä päiwänä syyskuun iltana pysähtyiwät ajoneuwot Perälän porrasten
+eteen. Wäki oli juuri illallisella, ja pärewalkea paloi pihdissä,
+walaisemassa raskaassa työssä wäsyneiden ihmisten wiimeistä päiwän
+tointa, nimittäin waiwautuneen ruumiin jälleen wahwistamista. Kun
+illastelijat kuuliwat kartanolta kärryn ratinaa ja hewosen jalkojen
+kopinaa, oudostutti se heitä, sillä Perälä oli siksi syrjässä, ett'ei
+siellä juuri usein matkustawaisia käynyt, semminkään sulan aikana.
+Uteliaisuudella katseli wäki owea kohden, kun kopina alkoi kuulua
+porstuasta, owi aukesi ja sisään astui Mikko Ainan kanssa! Heti
+paikalla hyppäsiwät Juho ja Leena ylös pöydästä ja riensiwät tulijoita
+wastaan. Juho tarttui Mikkoon ja Leena Ainaan syliksi, ja he
+puristeliwat toisiaan niin hellästi ja rakkaasti--tuhlaajapoika oli nyt
+palannut isän kotiin. Ei kukaan heistä puhunut paljoa, mutta kyyneleet
+oli jokaisen silmissä.
+
+"On minulla wielä wähän tahdon woimaa, isä; minä olen hyljännyt kaikki,
+saawuttaakseni yhtä", sanoi Mikko wiimein hiljaa. Juho ymmärsi, mitä
+tuo Mikon lause sisälsi.
+
+"Jospa Jumala sen soisi, että pääsisit woittajana taistelosta", sanoi
+hän ja hillitsemätön kyynel=parwi walui hänen kowettuneita kaswojansa
+alas. Kun ensimmäiset tunteet ja liikutukset oliwat siwu menneet,
+terwehti Juho Ainaa ja Leena Mikkoa; molemmat pyysiwät tulokkaita
+olemaan terwetulleita. Nuoremmat weljet ja sisaret hyppeliwät Mikon ja
+Ainan ympärillä ja hokiwat: "Mikko, Mikko, Aina, Aina!" Lapset eiwät
+wiattomuudessaan tienneet, mitä haawoja elämän myrskyt oliwat heidän
+wanhempiensa ja tulleitten wieraitten sydämmiin iskeneet, eiwätkä sitä,
+että noita haawoja nytkin parast'aikaa kowin poltti ja kihelmöitsi.
+
+Toiwuttuaan ensi häiriöstään, hääräsi, hyöri Leena taas tawallisella
+hilpeydellään. Hän toimitti waatteita pois Ainan päältä ja heidän
+kapineitaan sisälle.
+
+"Woi, woi! Hywäpä oli, kun tulitte toki! Kyllä me täällä toimeen
+tulemme, ja Jumalan awulla luulen kaikki asiat hywäksi kääntywän. Onhan
+Jumala siunannut työmme, että täälläkin elämme. Nythän on niin hauska,
+kun Mikkokin on kotona ja Ainankin saamme aina kotona pitää! Woi kuinka
+sinä, Aina raukka, olet laiha, mutta kyllä sinä täällä hywillä
+laitumilla kostut, sen takaan", puheli Leena pyöriessään, koettaen
+leikkiäkin sekaan panna.
+
+Sitten laittoi hän mieluisille wieraillensa illalliseksi parasta mitä
+talossa löytyi ja wei heidät syömään. Kun wieraat söiwät, istui hän
+koko syönti=ajan heidän wieressänsä ja koki kaikin tawoin wirkistää
+heidän murheellisen ja alakuloisen näköisiä mieliänsä.
+
+"Niin on, äiti=kulta, käynyt; puhtaana lähti poikanne kotoanne--
+turmeltuneena palasi hän takaisin", sanoi Mikko, ja kyyneleet
+walahtiwat hänen silmistänsä.
+
+"Niin on käynyt, poika=rukka, mutta älä niitä enään muistele; ne pitää
+meidän kaikkien unhottaa ja tästä puoleenhan me rupeamme elämään uutta,
+parempaa elämää ja tulemme kaikin paremmiksi ihmisiksi. Et saa luulla,
+että minä wihaan sinua, Mikko. Kaukana siitä; minä rakastan sinua
+ainaisella äidin rakkaudella ja säälin sinun raskaita omantuntosi
+waiwoja", lohdutteli Leena.
+
+Wieraat eiwät syöneet paljon, sillä heidän sydämmensä oli jotakin muuta
+niin täynnä, ett'ei ruoka maistanut.
+
+Sitten laittoi Leena wieraille wuoteen erityiseen kamariin ja kehoitti
+heitä makaaman, joka olikin heille hywin tarpeesen, sillä he oliwat
+murheesta ja matkasta kowin wäsyksissä.
+
+Kun Leena aamulla heräsi, näkyi nawetasta walkea. "Hywä Jumala! miksikä
+nyt on nawetassa walkea? Onkohan siellä jotain waaraa, wai onko walkea
+irti?--mitähän nyt on kello?" hätäili emäntä myös jo walweella olewalle
+miehellensä.
+
+"Kello löi neljä, juuri kun heräsin", sanoi Juho.
+
+Leena puki kiireesti päällensä ja meni tupaan. Siellä oli uusi ihme:
+walkea palaa lekotti iloisesti takassa ja aiwan ihan outo mies weisteli
+paitahihasillaan joitakin tarwepuita takkawalkean walossa! Leena koki
+hieroa silmiänsä ja katsoa tirkistellä; mutta jos kuinkakin hän olisi
+pinnistänyt näkö=aistiansa, hän ei waan tuntenut tuota outoa ja
+aikaista työn tekijää. Hän meni katsomaan tytärtensä wuoteelle,
+olisiwatko he menneet nawettaan; mutta ei--he makasiwat kaikki makeaa
+untansa. Leena ei tiennyt, mitä hänen oikein piti ajatella, eikä hän
+kehdannut oudolta työntekijältä mitään kysyä.
+
+"Hywä Jumala! onkohan nawetassa walkea irti, kun sieltä walkea näkyy ja
+tytötkin wielä nukkuwat?" äännähti hän wiimein hätäyksissään.
+
+"Ei nawetassa ole mitään waaraa", sanoi outo.
+
+"Mutta, kah kummaa! No, mitenkä se nyt oikein on? tuo äänihän oli niin
+tuttua; onkohan se--Mikko?"
+
+"Niin olen, äiti", kuului wastaus.
+
+"No, mitenkä Jumalan tähden sinä nyt olet niin äkkiä muuttunut?"
+
+Mikko waan naurahti, sanaakaan wirkkamatta.
+
+"Ja kuka Herran tähden siellä nawetassa sitten on?" kysyi Leena taas.
+
+"Siellä on Aina".
+
+"Aina?"
+
+"Niin".
+
+Leena ei tahtonut sen enempää nähdä eikä kuulla. Hän juoksahti heti
+kamariin ja kertoi Juholle kaikki, mitä oli nähnyt ja kuullut.
+
+"Enhän minä toki niin ollut waatinut", sanoi Juho. Hän puki kiireesti
+päällensä ja riensi Leenan kansa tupaan. Samalla tuli Ainakin nawetasta
+sinne ja hän oli niin iloisen näköinen.
+
+"Enhän minä niin kowaa orjuutta tahtonut; minä poloinen kirjoitin
+teille liika kowasti", sanoi Juho.
+
+"Woi, isä! Ette te ole liika kowasti kirjottanut. Liiankin hellästi te
+olette pidellyt kiittämätöntä poikaanne. Minä olen hywin kiitollinen
+sydämmessäni siitä, kun olette ottanut minun wielä kotiinne ja
+suojaanne, jota en olisi ensinkään ansainnut. Minä tahdon tehdä työtä
+aamusta iltaan ja hywä on, kun olen siihen lapsuudesta oppinut. Minä
+tahdon woittaa wielä paljon, isä; mutta työttömillä käsillä en minä
+tahdo missään tapauksessa ruweta syömään teidän hikiänne ja
+kyyneleitänne", sanoi Mikko ja katsoi häntä wäliin arasti silmiin.
+
+"Ette te tiedäkään, miten meidän sisälliset asiamme oikein owat olleet.
+Kauwan jo, ennenkun asioista meille mitään kirjoitittekaan, istuimme
+usein kahden ja puhuimme toisillemme salaisia toiweitamme, että muuta
+neuwoa ei ole pelastukseksemme, kuin että pääsisimme tänne teidän
+tykönne, jossa tahtoisimme tehdä työtä niin paljon kuin woisimme. Kun
+sitten teidän kirjeenne oli tullut, toi Mikko sen minulle. Minä
+oudostuin heti hänen katsantoaan, sillä moneen aikaan en ollut nähnyt
+mitään ilon merkkiä hänen kowoissansa, mutta selwästi hawaitsin nyt
+niistä kirkkaan paisteen. 'Lue tuo!' sanoi hän ja ojensi kirjeenne.
+Minä huomasin heti, että se oli teiltä. Henkeäni ahdisti. Minä lu'in ja
+ja jota enemmän minä lu'in, sitä enemmän helpottui hengitykseni ja
+näköni kirkastui. Kun olin kirjeen loppuun lukenut, hyrskähdin minä
+itkuun, mutta se oli nyt niin sanomattoman keweää, sillä toiwon säde
+oli taas lentänyt sydämmeeni. Minä tartuin Mikkoon syliksi, ja Mikko
+hywin ymmärsi, mitä minun sydämmessäni liikkui. Hän tarttui minuun
+wuoronsa syliksi ja myös itki. Siinä sitten kauwan aikaa itkeä
+nyyhkytimme sanaakaan sanomatta, mutta kummankin sydän puhui niin
+paljon, ja me ymmärsimme hywin toisemme ja me tunsimme sillä hetkellä
+sanomatonta autuutta, sillä se kieli, jota sydämmemme puhuiwat, oli--
+toiwon kieltä.--Tahdon huomauttaa teitä, että tuon autuaallisen tunteen
+oli meissä herättänyt juuri teidän kirjeenne, ja te luulette, että
+olette meille liian kowasti kirjoittanut. Siis työntekomme ei ole
+meille mitään päällepanemaanne orjuutta, waan kauan mietitty
+welwollisuutemme, jota täytämme ilolla ja jota pidämme ainoana
+mahdollisena keinona pelastukseemme", ehätti Aina siihen selittämään.
+
+"Totta puhuu Aina; niin asiat owat totuudessa", sanoi Mikko siihen.
+
+"No, mutta mistä Herran tähden te olette nuot työwaatteet saaneet?"
+kysyi Leena.
+
+"Kuulkaahan nyt! heti kun saimme teidän wiimeisen kirjeenne, rupesimme
+toimeen. Mikko meni ja haki wirka=eron. Minä rupesin heti hankkimaan ja
+tekemään työ=waatteita; ne oliwat meidän muassamme tänne tullessamme,
+ja aamulla ylösnoustuamme puimme ne päällemme, että paikalla
+kykeneisimme työhön ryhtymään", selitti Aina.
+
+"Woipa kaikkea tässä maailmassa! Nyt minä wasta huomaan, minkätähden en
+minä kohta Mikkoa tuntenut, kun tupaan tulin. Hänelläkin on, näenmä,
+työ=waatteet yllänsä ja mihin lienewätkään herras=nutut nyt joutuneet?
+Mutta wielä on sittenkin Mikossa niin käsittämättömän outoa, joka tekee
+hänen wielä lähes tuntemattomaksi--woi, totta maarian! hänellä ei
+olekaan, näenmä, sitä isoa--partaa, joka peitti puolen kaswoista!"
+puheli Leena, ja Mikko nosti päätänsä, katsahti äitiänsä silmiin ja
+naurahti.
+
+Kun aamu oli niin kulunut, että emännän piti einettä toimittaa, laittoi
+hän kamariin ruoan Mikolle ja Ainalle erilleen ja käski heitä sinne
+syömään.
+
+"Ei kertaakaan muuta, kuin tawallista perheen ruokaa", sanoi Mikko ja
+astui muun wäen kanssa wankasti pöytään.
+
+"Me olemme sen jo ennen päättäneet, ett'emme kerrassaan syö
+eri=ruokia", sanoi Aina ja seurasi muita.
+
+"No, mutta tämäkään kerta edes!" intteli Leena.
+
+"Ei tätä eikä muuta kertaa", sanoi Mikko lujasti.
+
+"Woi, hywäinen aika!" sanoi Leena ja jäi awossa suin katsomaan noita
+herroista äkkiä urheoiksi talonpojiksi muuttuneita ja tällä kerralla
+uppiniskaisia wieraitansa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lapsetkin, kun nousiwat ylös, hawaitsiwat kohta Mikon ja Ainan uudet
+pukimet ja oudoksuiwat niitä. He kieppuiwat äitinsä ympärillä ja
+uteliwat: "äiti, äiti ettekö te kuule? Eikö Mikko ja Aina menekään
+meiltä enään pois, koska owat arkiwaatteissa?"
+
+"Olkaa siinä nyt taas joutawoimatta!" sanoi äiti ja toimitti heitä
+eineelle.
+
+Perälän wäki hankki itseänsä nyt työhön ja Mikko myös.
+
+"Ei sinun nyt ensipäiwinä ainakaan tarwitse työhön mennä; panehan
+ensimmältä werryttelemällä", sanoi Juho Mikolle.
+
+"En yhtäkään tuntia ole työstä poissa", wastasi Mikko jäykästi, ja
+samassa meni hän ja otti matkalaukustansa työ=kintaat, jotka hän oli
+sitäwarten jo ennen warustanut. Ne saatuansa läksi hän muiden kanssa
+työhön. Kaiken päiwän raatoi Mikko niinkuin mies, mutta illalla oli hän
+jotenkin uupuneen ja wäsyneen näköinen; uupuminen lienee waikuttanut
+sen alakuloisuuden ja harwapuheisuuden, joka hänessä sinä iltana sitten
+oli hawaittawa.
+
+Aamulla oli Mikon ruumis niin kipeä, ettei hän ollut toiselta kyljeltä
+toiselle päästä; kowa korwen työ oli rusikoinut hänen elämän hempeyteen
+tottuneen ruumiinsa, sillä työ ei tunne leikkiä. Nurkumatta,
+oihkaamatta puki Mikko yhtäkaikki yllensä ja meni muiden kanssa työhön.
+Muutamia päiwiä tuota menoa pitkitettyä, parani Mikon kipeä ruumis ja
+hänen elämänsä käwi wähitellen iloisemmaksi, työnsä keweämmäksi.
+
+Aika oli kulunut nuoren pariskunnan tulosta jo noin puoli wuotta, eikä
+ollut Mikko wielä kertaakaan ollut humalassa. Hän teki työtä waan
+katkeamatta ja näyttipä siltä, kuin ei hänellä olisi koskaan ollut
+taipumusta wäkewiin juomiin. Aina oli niin iloinen ja hääri ahkerasti
+taloudellisissa toimissa. Hän oli ruumiinsakin puolesta hyötynyt
+paljon, ja entiset nuoruuden ruusut alkoiwat taas nousta hänen niin
+kuihtuneille ja kalpeille kaswoillensa. Tuo ulkonainen hywinwointi oli
+seuraus hänen sisällisestä hywin woinnistansa, sillä hän toiwoi nyt
+niin paljon. Juho ja Leena myös toiwoiwat ja--Mikko itsekin toiwoi.
+
+Eräänä talwi=iltana, kun kaikki wäki oli käsitöittensä ääressä--aukesi
+owi äkkiä ja sisään astui jokseenkin humalainen mies. Heti wieraan
+tultua tupaan, huomasi talon wäki, ett'ei tulija ollut mikään kylän
+ratku, waan joku paljon mailmaa kokenut käsityöläinen.
+
+"Hywää iltaa! Täälläpä waan Peräläkin (hän tarkoitti Mikkoa) istuu
+moukkien joukossa! Ahaa! Perälä on ollut oikeen sukkela jälkensä
+peittämään, kun on tullut minulle mitään wirkkamatta tänne korwen
+lonkeroihin piiloon, pois ihmisien ilmoista! Mutta minä olen wanha
+kettumies, ja Perälä saapi nyt huomata, ett'en ole niinkään huono
+jäljillä pysymään. Ahaa! Karkujain kettu on, näen mä, muuttanut
+karwansakin aiwan päinwastaiseen suuntaan, sillä waikka nyt on talwi,
+on hänellä kesä=turkki yllään!--Mutta sekään ei auta; tässä olen kun
+olenkin. Eipä ole taitanut täällä korwessa isoon aikaan saada
+minkäänlaista kielen kostuketta; mutta nyt sinun pitää sitä saamaan,
+sillä ennestään tiedät sen, ett'en koskaan kulje kuiwin suin, enkä
+wähillä ewäillä. Minulla on wäskyssäni pari pulloa kahdentoista markan
+rommia ja kolmas on wähin wajawin powessani. Siitä otamme ensin hywät
+alkajaiset ja sitten pidämme koko yön hupaista elämää, sillä tottahan
+annat kamarisi nurkassa minulle yösijan", lörpötteli tullut Mikolle!
+
+Tuon wanhan laulun kuultuansa ja wieraan hywin tunnettuansa, waaleni
+Aina kuolon kalpeaksi. Eikä se kumma ollutkaan, sillä tuo soitto oli
+usein ennenkin ryöstänyt häneltä wiimeisenkin toiwon kipinän.--Juhon
+kaswot synkistyiwät ja hänen otsansa rypistyi; Leena waan pysyi niin
+iloisen ja lewollisen näköisenä.
+
+Wieras siwalsi nyt powestansa rommi=pullon, käweli suoraan Mikon tykö,
+ojensi sen hänelle ja sanoi: "he! saa tästä aluksi!"
+
+"Minä en ryyppää", sanoi Mikko.
+
+"Hoh! Ethän ole wielä päällepäätteeksi tullut pyhimykseksi?"
+
+"Minä en ole aikonut ryypätä enään koskaan".
+
+"Mitä hittoja! kelpasipa se ennen".
+
+"Jos kohtakin".
+
+"No, no! Ei huolita niin tiukalle ottaakaan. Saatathan wanhan
+tuttawuutemme ja ystäwyytemme wuoksi maistaa minulle mieliksi; ei
+suinkaan se sinua mihinkään wie, enkä tarkoita sinulle mitään pahaa",
+sanoi wieras wähän makeammasti, yhä tarjoten Mikolle pulloansa.
+
+Mikko otti pullon wastaan ja--ryyppäsi, nähtäwästi oikein
+aika=lotkauksen!
+
+Yhä enemmän waaleni Aina, yhä enemmän synkistyiwät Juhon kaswot ja
+hänen otsansa pimeni nyt kokonaan.
+
+"Kas niin, ystäwäni! wähällä aloitamme, mutta paljolla lopetamme, eikö
+niin?----toinen kerta ja paremmasti!" sanoi wieras, tarjoten
+toistamiseen Mikolle pulloansa.
+
+Mutta ennenkun Mikko ennätti mitään wastata, otti Leena puheen wuoron.
+Hän astui wieraan tykö iloisen näköisenä ja sanoi: "ei Mikko ryyppää
+toista kertaa, ennenkuin annatte minun ensin pullostanne maistaa.
+Minkälainen wieras te olette, kun ette te ollenkaan tarjoo isännälle ja
+emännälle suun awausta? ja emännäthän aina ensiksi kunnioitetaan".
+
+"Kas, te olette oikein kelpo emäntä; semmoisia ei usein tapaa. Minä
+olen hywäntahtoinen mies ja antaisin useinkin emännille sydämmen
+wahwistusta; mutta nuot akkaset owat enimmiten semmoisia riiwatuita.
+Waan tehän näytättekin olewan jotakin parempaa lähtöä.--Saaman pitää
+emännän ja isännänkin", sanoi wieras ja ojensi samassa pullon
+emännälle.
+
+Samassa silmänräpäyksessä kun Leena sai tarjotun pullon käteensä, lensi
+pullo rommeineen päiwineen muurin kylkeen ja meni tuhansiksi
+pirstoiksi.--Aina säpsähti, mutta Juhon suun sopeissa huomattiin hieman
+hymyilyn wäreitä.
+
+"Noin wälein minä juon; antakaa lisää!" sanoi Leena woitto=riemulla ja
+hänen kaswonsa niin loistiwat.
+
+"Tuhatta p----pipä olitkin, ja olitkin kyllä sukkela minua pettämään,
+mutta tästä tuleekin surkea 'prosessi';--te sen tuhannen wietäwät ette
+tiedä ihmisyydestä mitään, mokomat siat", sanoi mies ja rupesi
+möykkäämään, nakkelemaan kaluja huoneessa, kämmentelemään, hyppelemään,
+sadattamaan, kirkumaan, joita tehdessään hän puri ankarasti hammasta ja
+näytti noiden liikkeidensä ohessa waaniwan lyödä Leenaa.
+
+"Siiwolla!" ärjäsi Juho tuolle raiwostuneelle juopuneelle.
+
+"Mikä sinä luulet olewasi, joka tulet minua aisaamaan?" sanoi mies
+raiwossaan ja pitkitti raiwoisaa käytöstänsä.
+
+Juhon kärsimys nyt jo loppui. Hän astui miestä likemmäksi ja sanoi:
+"jos et sinä kohta ole ihmisittäin, niin minä paiskaan sinut ulos".
+
+"Koetapas!" sanoi möyhääjä ja tarenteli tulemaan Juhon kimppuun.
+
+Juho otti nyt tuon suukon, turmeltuneen ja möykkääwän miehen
+rinnuksista kiinni, nosti hänet kohoksi ja alkoi wiedä aikakyytiä owea
+kohden. Mies koki kaikin tawoin wastustaa Juhoa, kiemuroiden ja
+potkien, mutta mikään ei auttanut, sillä kowat oliwat nuot Juhon korwen
+karaisemat kourat, ja Juho kantoi kun kantoikin hänet ulos ja paiskasi
+porrasten päähän. Miehen ewästen sattui tuossa kyydissä käymään niin
+onnettomasti, että hänen molemmat rommipullonsa selässä olewassa
+matkarepussa särkyiwät. Kirkuen ja noituen nousi mies ylös ja katsoi
+tuimasti portaille, uhaten tulla tupaan takaisin, mutta Juho seisoi
+niin tyynen ja rauhaisen näköisenä, kuin ei olisi mitään tapahtunut.
+Tuo näkö peljätti miestä niin, ett'ei hän uskaltanutkaan enään nousta
+portaille. Hammasta purren ja sadatellen lähti hän pois, ja rommi
+juoksi wirtana hänen repustansa.--Sitten palasi Juho tupaan.
+
+Ainan silmissä nähtiin nyt kyyneliä, joita salaten hän kiireesti riensi
+kamariinsa; Leena meni hywin warowasti hänen jälkeensä.
+
+"Woi, hywä lapsi! Oliko se sinusta paha, kun tuota wierasta täytyi noin
+kohdella?" sanoi Leena säälien ja surkutellen.
+
+"Ei se ollut mielestäni ensinkään pahaa, päinwastoin teitte te siinä
+asiassa sangen hywän työn; joku muu se on, joka tekee mieleni
+raskaaksi", sanoi Anna.
+
+"Mikä sitten? sano se minulle!"
+
+"Minä näin, ettei Mikko olisi jaksanut kestää kiusauksessa", sanoi Aina
+hiljaa.
+
+"Senhän minäkin näin ja siltipä minä teinkin tuon kepposen, kun
+huomasin, ett'ei enään muu keino auttanut".
+
+"Jos nytkin olisimme olleet entisellä asemallamme, niin olisi asia
+aiwan uusi. Ja siellä olisi ollut jo satoja muita kiusauksia, joiden
+tähden ei olisi missään tapauksessa woinut tulla Mikolle näin pitkää
+selwää wäliä".
+
+"Mutta kumminkin on näin pitkä wäli jo ollut ja aina pitemmäksi se
+tulee, sillä tuo yritys ei ensinkään onnistunut, eikä koskaan tule
+meillä onnistumaan. Sitä wastenhan me olemme asemamme juuri näin
+asettaneetkin, että meitä olisi useampi tuota pahaa wastaan=torjumaan,
+ja me woitamme, se on warma toiwoni", sanoi Leena.
+
+"Te olette aina niin hywä!" sanoi Aina ja kawahti anoppinsa kaulaan.
+
+Juho ja Mikko tuliwat nyt myös samaan kamariin, ja edellinen wirkkoi:
+
+"Wäärinpäin teet, Mikko, parannusta; sinulla on wäärät aseet,
+wihollista wastaan ei woi seisoa. Omilla woimillasi koet tehdä itseäsi
+hywäksi, mutta hengen woimat owat lihaa ja werta wäkewämmät, olkoonpa
+se sitten hywä tai paha henki, ja sentähden horjut sinä taistellessasi.
+Olet unhottanut rukoilla woimaa Jumalalta, joka yksin woipi tehdä
+ihmisen wahwaksi seisomaan syntisiä himojansa wastaan. Niin kauwan kun
+olet wieras Hänelle, niin kauwan owat turhat kaikki ponnistuksesi".
+
+Mikko ei wastannut mitään, mutta sywästi lienee hänen isänsä puhe
+waikuttanut, sillä hän wäliin punastui, wäliin waaleni.
+
+Tuon tapauksen jälkeen käwi Perälän perhe=elämä entiselleen, eikä
+mitään erinomaista tapahtunut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kaksi wuotta oli kulunut siitä, kun Mikko ja Aina tuliwat Juhon taloon.
+Perälä oli paljon sillä ajalla muuttunut. Yhdellä puolen pihaa seisoi
+wankka ja uljas pytinki täydessä asussa. Juhon pitkällisten
+ponnistusten, hänen lastensa lisääntyneiden woimien ja Mikon uutteran
+ja järkähtämättömän työnteon kautta, oliwat wiljelykset ja samassa
+muutkin warallisuuden suhteet melkoisesti paranneet, joiden tähden
+Perälän nimeä kylässä alettiin mainita warakasten talojen seassa. Juho
+ja Mikko--isä poikineen--oliwat omilla käsillään salwaneet tuon uljaan
+pytingin, ja Mikko oli yksinään tehnyt kaiken nikkarin työn. Toista oli
+nyt Perälän perheen asua noissa siisteissä, puhtaissa, kookkaissa ja
+hywin järjestetyissä uusissa huoneissa, kuin entisissä pienissä ja
+lahonneissa hökkeleissä, joissa he oliwat asuneet taloutensa pienempänä
+ja köyhempänä ollessa. Näyttipä siltä, kuin heidän olonsa olisi
+kokonaan uudistunut ja tullut kaiken haaran kautta mukawammaksi. Ja tuo
+uusi elämän mukawuus ei ollut mikään muu, kuin hedelmä asukasten
+ahkerasta ja järjestetystä--työn teosta.
+
+Mutta mitenkäkö nyt oli Perälän asukasten sisällinen tila? Se on kyllä
+oikeutettu kysymys, sillä ulkonainen hywinwointi ei tee ihmisiä
+onnelliseksi, waan elämän tosi=onnellisuuden pitää alkaa sisältä, sen
+pitää alkaa asukasten--omantunnon rauhalla.
+
+Sywälle painuiwat Mikon mieleen hänen isänsä lausumat sanat tuona
+wiimeisenä kiusauksen hetkenä, jolloin hän niin ankarasti horjui.
+Sywästi tunsi hän silloin oman woimattomuutensa seisomaan kiusauksiansa
+wastaan, ja häpiällä tunsi hän, että hän olisi warmaan taas langennut,
+jos eiwät muut olisi tulleet taistelussa hänen woimattomuutensa awuksi.
+Hän oli luuletellut woiwansa himonsa kuolettaa siten, että hän
+muuttaisi wanhaan kotiinsa, jossa ei olisi tilaisuutta kiusaukseen, hän
+oli luullut ajan pituuden olewan parhaan sota=aseen, jolla hän
+woittaisi taistelonsa; se muka wiimein oli huuhtowa himot pois hänen
+werestänsä. Hän oli tuota ajan autuuttawaa woimaa koettanut jo puoli
+wuotta; eikä se ollutkaan suosioton ollut häntä kohtaan: hän ei ollut
+koko sillä ajalla langennut. Mutta eipä hän ollut woinut seisoa wastaan
+ensimmäistäkään kiusausta, ja siis ei ollutkaan aika woinut hänen
+himojansa puhdistaa.--Kaiken tuon huomattuansa, rupesi Mikko wakawasti
+miettimään asiaa ja ensikerran elämässään huomasi hän, ett'eiwät hänen
+rikoksensa olleet tehdyt ihmisiä, waan myös Jumalaa wastaan. Heti kun
+hänessä tuo tunto heräsi, nähtiin hänen yksinäisyydessään lueskelewan--
+Jumalan sanaa, jota hän ei ollut kaukaan aikaan käsissään pitänyt, ja
+nyt alkoi Mikossa uusi elämä. Tahto hänellä oli jo kauwan aikaa ollut
+woittamaan himojansa, mutta woimaa ei hänellä ollut sitä tehdä, mutta
+tuosta hänelle ennen oudosta lähteestä sai hän aina uusia woimia
+tahdollensa, ja niiden awulla oli hän jo woinut seisoa wastaan monta
+ankaraa kiusausta noiden puolen toista wuoden kuluessa. Hän oli wuoden
+ajalla käynyt kaupungissakin; useat kerrat siellä oli hän tawannut
+runsaasti entisiä synti=kumppaneitaan, jotka kokiwat kaiken tawoin
+saada häntä ryyppäämään, mutta siitä ei tullut mitään. Mikko pysyi
+lujana, hän ei horjunut nyt, sillä hänellä oli nyt--tahdon woimaa.--
+Olihan siis Perälän perheessä tapahtunut sisällisiäkin uudistuksia, ei
+waan talossa ulkonaisia parannuksia.
+
+Toisellaiseksi oli Mikon muuttumisen johdosta tullut muidenkin Perälän
+perheen jäsenten sisällinen tila. Aina oli saanut takaisin entisen
+werewyytensä ja kauneutensa yhdessä iloisuutensa kanssa. Hän oli niin
+onnellinen Mikon lopullisesta parantumisesta, ja hänen onneansa enensi
+wielä wastasyntynyt pienokainen, joka makasi hänen edessään kehdossa.
+
+Toisenlaiseksi oli nyt tullut Juhon ja Leenankin sisällinen tila. Juho
+näki ja uskoi nyt, että hänen lapsensa oli pelastunut kauheasta
+waarastaan, ja tuo wakuutus teki hänen murheesta nääntyneelle
+sydämmelleen niin hywää. Hän näki wielä päälliseksi toteentuneeksi
+hartaimman toiwonsa, että Mikolle ja Ainalle tulisi perillinen. Tästä
+tuli hän iloiseksi kuin lapsi, waikka hänen hapenensa kowan murheen
+aikana oliwat melkein kaikki käyneet harmaaksi. Hän käwi usein kehdon
+luona ja silloin hän katsoi aina hymyssä suin lapseen niin hartaasti;
+sitä kylläkseen katsottuaan, kääntyi hän ja meni taas työhönsä.
+
+Leena iloissaan ei tiennyt oikein, mitä hänen pitäisi tehdä ja sanoa.
+"Enkö minä, isä, sitä sinulle sanonut", intti hän nyt usein, "että
+Mikko wielä kerran paranee, ja nythän hän onkin jo parannut; silloinkin
+minä niin toiwoin, kun sinä olit aiwan epätoiwossa: uskothan nyt, wai
+kuinka, isä? näethän nyt, että minä olin oikeassa ja nyt meidän on niin
+hywä olla--eikö niin?"
+
+"Mutta lujassapa se oli", sanoi kerrankin Juho erääsen tuommoiseen
+waimonsa puheesen ja weti piipustaan pari, kolme sawua hywin nopeasti.
+
+"Mikko raukka! Hän oli kowin sywälle langennut.--Lujassa se oli, se on
+tosi, isä! mutta missä hän nyt olisi, jos emme olisi häntä ottaneet
+tukeaksemme; hän olisi warmaankin hukassa, hukassa sielun ja ruumiin
+puolesta. Woi, woi! Wanhin ei saa antaa äänensä lakata kuulumasta
+lapsellensa, ei wielä silloinkaan, kun hän luulee lapsensa jo olewan
+perikadossa. Wanhimman sana ja huoli waikuttaa lapsessa niin paljon",
+wastasi siihen Leena puolestansa.
+
+Mikko oli ensi aikoina Perälään tultuansa hywin harwa=puheinen ja
+umpi=mielinen. Hän ei käynyt koskaan kylässä, ja jos kyläläiset joskus
+käwiwät Perälässä, kyntti Mikko aina silloin yksinäisyyteen sanaakaan
+wirkkamatta. Pappilassakaan ei Mikko ollut kertaakaan wielä käynyt,
+waikka niinkin paljon aikaa oli kulunut. Näytti melkein siltä, kuin
+tuosta ennen niin hilpeästä miehestä olisi nyt tullut oikein aika jörö,
+jota ei enään mikään woisi elähyttää. Se oli häpeä, joka Mikon noin
+umpimieliseksi saattoi. Hän tunsi sydämmessään, ett'ei hän ollut
+mahdollinen olemaan ja seurustelemaan muiden ihmisten parissa. Aikaa
+woittain tuli hän kyllä kotiwäkensä kesken entiselleen; mutta kauwan
+weti aikaa, ennenkun hän tuli kyläläisiensä kanssa wähäänkään
+tuttawuuteen ja ystäwyyteen. Ensinnä kun Mikko tuli Perälään takaisin,
+katsoiwat kyläläiset häneen kammolla ja mainitsiwat hänen nimeänsä
+inholla. Mikon parannettu elämä saatti heidät kyllä waikenemaan, mutta
+synkkä epäluulo asui kumminkin kauwan heidän sydämmissään. Waan kun
+Mikko työssä ja totuudessa näytti olewan itsellänsä sekä tahtoa että
+woimaa woittamaan kiusauksensa, niin wähitellen muuttui kyläläisten
+kammo Mikkoa kohtaan salaiseksi ja sywäksi kunnioittamiseksi.
+Wähitellen alkoiwat he etsiä Mikkoa hänen omassa kodissaan, ja waikka
+kuinkakin umpimielinen hän olikin, tekiwät he puhetta hänen kanssaan.
+Niin muuttui heidän wälinsä wiimein taas entisellensä.
+
+Perälään tuli nyt isot ristiäiset, sillä Mikon ja Ainan esikoinen piti
+saatettaman seurakunnan yhteyteen. Paljon oli kutsuttu kyläläisiä
+wieraiksi Perälään, ja kirkkoherra tuli myös sinne, toimittamaan
+ristimistä. Kaikki wieraat oliwat hywin iloisella tuulella ja
+haasteliwat Mikonkin kanssa kunnioituksella. Kirkkoherrakin jutteli
+hänelle paljon sekä yksityisistä että yhteiskunnallisista asioista. Ei
+kukaan näyttänyt muistelewan menneitä aikoja. Juhokin oli tänään oikein
+iloisella tuulella, joka muutoin oli hänen luonteelleen niin
+harwinaista. Leena hyöri ja pyöri kaikkialla ja lausui yhdelle ja
+toiselle wieraista, töittensä wälistä, aina jonkun leikkisän ja
+mielistelewän sanan. Ensikerran oli Mikko appensa ja anoppinsa parissa
+nyt tulonsa jälkeen; sillä hän ei ollut ainoatakaan kertaa käynyt
+Wirtalassa. Mutta nyt oliwat Wirtalan wanhukset sekä kutsutut että
+tulleet Perälään; he näyttiwät hywin tyytywäisen ja iloisen näköisiltä.
+Mikkokin oli iloinen ja näytti nyt saaneen takaisin, ainakin osan,
+entisestä hilpeydestään. Kaikista iloisin oli kuitenkin Aina, joka
+puna=poskisena istui tuossa puhtaassa lapsiwuoteessaan, pidellen
+sylissään ja wäliin ruokkien kaunista ja terwettä poikaansa ja puhellen
+entisten tuttuin ja ystäwiensä kanssa.
+
+Näin paljon iloa oli nyt ihmisillä ja heidän ilonsa oli puhtainta
+laatua, sillä he iloitsiwat langenneen kansalaisensa nousemisesta; ja
+heidän ilonsa ylöttyi taiwaasen saakka, sillä taiwaan enkelitkin
+iloitsiwat siitä.
+
+Pidot wiimein loppuiwat, hupaisien ja iloisien puheiden päätökseksi
+tuli komea iltainen, ja siitä päästyä hankkiwat wieraat poislähtöään.
+Kättä puristaen jättiwät he kaikki Peräläiset hywästi, mutta kun he
+tuliwat Mikon ja Ainan luokse, oli heidän hywästijättönsä ja
+käden=puristuksensa erittäin hellä ja sydämmellinen; Paljon ei tosin
+silloin puhuttu suulla, mutta sydämmet puhuiwat paljon.
+
+Siitä herran hetkestä tuli kyläläisten ja Mikon wäli yhä tutummaksi ja
+sydämmellisemmäksi. Jälkimmäiset alkoiwat nyt usein ja lukuisasti tulla
+pyhäilloin Perälään; sillä siellä oli mies, jonka puheita oli hywä
+kuunnella. Hänellä oli melkoiset tieto=warat ja elämän kokemusta oli
+hänellä myöski paljon. Hänen puheestaan oli nyt poiskarisnut kaikki
+nuoruuden oloihin sopiwa leikki, ja sijaan oli astunut sywä yleisten
+asiain käsitys ja pontewa esitys=tapa, jota hän kumminkin wäliin
+höysteli asian mukaisilla ja asiaa walaisewilla esimerkeillä,
+wertauksilla ja kokka=puheilla. Noiden omaisuuksiensa tähden tuliwat
+hänen puheensa wakawiksi ja lujiksi, kuin seinään lyöty kirwes. Ei
+ollut sitä yhteiskunnallista kysymystä, johon ei Mikko woinut antaa
+tarkkoja ja pontewia selityksiä, ja näin tuli Mikko ennen pitkää
+tärkeäksi jäseneksi yhteiskunnassa.
+
+Hänkin käwi nyt, tarwittaessa, kylässä, sillä hän näki ett'eiwät
+kyläläiset enään häntä kammoneet. Hän käwi nyt usein pappilassakin, ja
+kirkkoherra kunnioitti häntä kowan rywötyksen ja kowan taistelon
+jälkeen, onnellisesti nousneena ja turmeluksensa woittaneena miehenä,
+jonka hän saattoi nyt taas ilolla lukea jaloimpien kansalaisiensa
+joukkoon.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Perälä on nyt paikkakunnan wahwimpia taloja, sillä Mikko ohjaa wahwalla
+kädellänsä kaikki taloudentyöt ja asiat, ja lujalla, woimaa saaneella
+tahdollansa--elämänsä. Hänelle on jo parikin kertaa tarjottu entistä
+wirkaansa takaisin, mutta hän ei ole tahtonut sitä ottaa. Hän tyytyy
+asemaansa ja iloitsee woitostansa.--Juho on jo harmaapäinen, ja ei
+mikään ole hänelle sen mieluisempaa työtä, kuin wäliaikoina Mikon ja
+Ainan lapsien hoitaminen, joihin hän katsoo niin hartaasti ja
+hymysuin.--Leena on wielä yhtä hilpeä kuin ennenkin, ja kun hänelle
+waan tulee Juhon kanssa puhe Mikosta, toistaa Leena taas nuo niin usein
+lausumansa sanat: "enkö minä sitä sanonut sulle, isä kulta!"
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Elämän hawainnoita III: Suku=ylpeys;
+Tahdon woima, by Pietari Päivärinta
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ELÄMÄN HAWAINNOITA III: ***
+
+***** This file should be named 14775-8.txt or 14775-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/4/7/7/14775/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/14775-8.zip b/old/14775-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..3230246
--- /dev/null
+++ b/old/14775-8.zip