diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 14727-0.txt | 4137 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/14727-8.txt | 4524 | ||||
| -rw-r--r-- | old/14727-8.zip | bin | 0 -> 70417 bytes |
6 files changed, 8677 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/14727-0.txt b/14727-0.txt new file mode 100644 index 0000000..5ba2eeb --- /dev/null +++ b/14727-0.txt @@ -0,0 +1,4137 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14727 *** + +MÄKIJÄRVELÄISET + +Kuvaus Savon kansan elämästä + + +Kirj. + +Kauppis-Heikki + + +WSOY, Porvoo, 1920. + + + + +I. + + +Tämän meikäläisten kylän nimi on Mäkijärven kylä, joka tulee Huhain +vuorelta vähän koommin niinkuin etelään päin. Kylä ei ole päässyt +kuuluisaksi eikä myöskään vuori, sillä ne molemmat ovat pieniä. +Taloisia taloja on siinä järven ympärillä puolikymmentä ja hyvinkin +sama määrä puumökkejä, isompia ja pienempiä sekaisin. + +Elämä on täällä melkein samantapaista kuin muuallakin sellaisten elämä, +joita suurempi maailma nimittää yksinkertaiseksi kansaksi. Mutta +vähätpä siitä. Nämäkin vain elelevät laillaan, vieläpä laulelevatkin, +ja erinomainen laulun halu onkin nuorilla. Minun pitää jo mukavuuden +vuoksi pistää heidän vanha, mutta aina uutena pysyvä laulunsa tähän +särpimen lisäksi. + +Se on näin: + + "Rakkaus on rauhan kukka, + muista kultani, muista se; + ei se muutoin tule hukkaan, + jos ei kielet katkaise." + +Tällaiset olivat nuorten lauluja, eikähän vanhoilla lauluja olekaan, ja +jos onkin, niin ne ovat vain tällaisia: + + "Ei aina keyriä kestä, + ei aina tupia pestä." + +Oli tällä kylällä vakaviakin ihmisiä, niinkuin Hemmolan isäntä Hemmo ja +muutamia muitakin, jos ei laulunhaluisia vakavina pidettäne. + +Syksyllä se mikkeli-syömingissä selvästi näyttäytyi, mikä mistäkin +piti, ja sitten aina paremmin, jos oli viljalti viinaa. Silloin sattui +välistä, että tapella nutistivatkin, jos asioissa niin kantautui. +Vähemmän viinan aikana, jolloin ei tullut kuin parhaiksi puhetuulelle, +ottivat kirjamiehet puhellakseen raamatusta, ja jotka eivät siihen +kyenneet, ne pitivät muuta parran pärinätä. + +Mikkeli-syömingissä syödään kovasti. Niitä pitää joka talo vuorollaan, +ja niihin kutsutaan kaikki naapurit. Yhtenä keiton lajina on +lammasrokka, ja sen tähden sanotaankin että "päästään tästä Mikkeliin, +niin pässi orteen kurnutetaan". + +Sinä syksynä, josta kerron, oli ensimmäiset tällaiset pidot Hemmolassa. +Isäntä, jota Hemmoksi kutsuttiin, jouduttautui ne pitämään +ensimmäiseksi, hän kun jouti hyvästi kävelemään kutsumassa, sillä +kotona oli hänellä kolme aikamieheksi saapaa poikaa työssä. Eikä hän +muutenkaan enää maallisista töistä välittänyt, veisaili vaan virsiä +kotonansa ja niissä paikoin kylässä, jossa siitä pidettiin. + +Joka syksy Hemmo kävi aina kutsumassa vanhan mökkiläisensä Liejuniemen +Lassin vuoden alkiaisiin. Naapurinsa kutsui myös jokaisen, vaikka ei +hän kaikista oikein pitänyt, ne kun olivat hänen sanainsa mukaan +suruttomia pökkelöitä. + +Ruualta päästyä piti isäntä pienen puheen. + +--Tuota minun mielestäni, sanoi hän, ei saisi nämät syömingit olla +ainoastaan syömistä, juomista ja joutavaa lopakoimista varten, vaan +että kokoonnuttuamme muistaisimme paremmin kiittää Luojaamme, jolta +kaiken saamme. + +--Kyllä kaiketi se ei pahempikaan olisi, sanoi Liejun Lassi, jolla aina +oli tapana sanoa että "kyllä kaiketi". + +Toiset miehet eivät myöntäneet eikä vastustaneet, olivat vain ääneti; +toisillensa siinä salavihkaa vähän naurahtivat. Hemmo kurkisti pöydän +orrelle ja virkkoi: + +--Eiköhän oteta ja veisata joku pieni virren värssy. Hae sinä, Jahvi, +kirjavasu. + +--En minä tiedä, missä lienee, sanoi Jahvi. + +--No mene sinä Hermanni. + +--En minä ... menköön Ima. + +--Imapa se nöyrin lienee, sanoi poikain äiti, paraskin junkkari! Mene +sinä Hermanni, anna noitten isompien olla. + +--En minäkään tiedä koko kirjavasua, missä lienee. + +Hemmo katseli vuoroon kutakin juttelijata, että kuka heistä liikahtaisi +ja sanoi viimein: + +--Kyllä siitä ei tule mitään ... kun te ilkiätte olla tuollaisia. + +--Jos pitäänee minun lähteä, sanoi äiti. + +--Elä mene; Hermanni joutaa mennä ja sen pitää mennä. + +Hermanni lähti vähän väkinäisesti ja toi mustan kirjavasun, jossa oli +yhtä mustia kannettomia ja kannellisia virsikirjoja sekä joku +rutistunut "Hunajan Pisara" ja sotkeutunut "Armon Järjestys". + +--Tule Lassi, niin veisataan me vanhat miehet yhdestä kirjasta, sanoi +Hemmo selaillessaan virsikirjaa. + +Lassi kun oli mökkiläinen, niin piti olla nöyrä. Hän siirtyi lähemmäksi +istumaan, pani piippunsa penkille ja sanoi: + +--Saattaahan tuohon katsoa, vaan ei kaiketi minulla ole ääntä enemmän +kuin lampaalla. + +--Onhan sinun pojallasi hyvä ääni. + +--Äitiinsä tuosta lienee tullut hyvä-ääninen, eikä minuun. + +Isäntä aloitti virren. + +Toiset isännät ottivat moneen mieheen vain yhden kirjan, jota yksi +piteli, ja toiset siihen tavan vuoksi välistä vilkaisivat. + +Vanhat, lihavat emännät kannattivat toverina nuottia, toiset +ulkomuistista, toiset kirjasta. Pari nuorta emäntää istui äänettöminä, +heillä kun ei ollut kirjaa eivätkä muistaneet ulkoakaan. Toisella +heistä oli keväällä kudottu vielä aivan uusi hame, jonka rannun +kauneutta he katselivat, pitäen kuitenkin silmällä, milloin joku +katsahtaisi, jolloin he olivat vilpittömästi kuuntelevinansa toisten +veisuuta. + +--No eihän meidän pojat veisanneetkaan, sanoi Hemmo virren loputtua. + +--Ei ollut kirjaa, puolustivat pojat. + +--Olisi tämä minulta joutanut, sanoi Pasalan isäntä, en minä lasitta +näe kuitenkaan. + +Sitä ei ollenkaan tiedetty, milloin Pasalan isäntä olisi silmälaseitta +nähnyt, vaikka ei hänellä niitä koskaan ollut. + +--No et sinäkään, Jahvi. + +--Mikäpä häntä täydellä mahalla jaksoi mölistä, sanoi Jahvi. + +--Vai ei täydellä mahalla. Se on kummallista tämä nykyinen nuori kansa; +ei vaan valevihjaksi antauttaisi Jumalan sanan harjoitukseen, kyllä +muuta turhuutta osataan: toisin oli minun nuorena ollessani. + +--Mitenhän sattui milloinkin, sanoi siihen Lassi. + +--Niinkö sanoit, että miten milloinkin? + +--Niin sanoin, että veikkosia oltiin ennenkin, niinkuin niissäkin +kerrallisissa Kivimäen häissä. + +--Se miten lie sattunut, sanoi Hemmo vähän nolompana. + +--Niin ja siihen monta muuta, jatkoi halukkaasti Lassi. + +--Tuota ... niitäkö sinä nyt muistelet. + +--Enkä muistele, vaan kun sanoit, että parempia ennen oltiin. + +--Jottako ei oltu, vaikka ei sinulla ole ollut milloinkaan mitään +pelkoa sielustasi, eikä nytkään, vaikka olet vanha mies: muistelet +kaikkia. + +--Vanha kyllä, vanha kyllä, ei ole kiitosta nytkään, mutta kyllä +muistan vielä nuoruudenkin aikoja, hyviä velikultia oltiin kaikki +tyynni. + +--Onhan sitä nyt jokainen nuorena vähän hullumpi, vaan ei ennen +tuollaisia oltu kuin nyt nykyaikana... Tässä kun oli heinäaikana meillä +kasakkana tuo ... tuo, tuo, mikä se nyt onkaan ... niin tuohan se oli +Vallaton-Pekka, niin sen kanssa kun nämä meidän uskit olivat menneet +aivan myllyn aikana kirkon kupeelle korttia lyömään... + +--Myllynkö aikana, tutkaisivat toiset. + +--Ei, ei kuin sanoakseni: kirkon aikana. Vieläkö näissä sitten on +kiitosta. + +--Niin no, olkoonpahan miten hyvänsä, en puhu mitään; vaikka +muistetaanhan nuo, sanoi vielä Lassi. + +Hemmo meni liedestä sytyttämään piippuansa eikä jatkanut enää siitä +asiasta. + +--No mitenkä se on sen meidän mökin kontrahdin teko, sanoi Lassi. Sinä +olet aikonut lisätä maksuja, niin kyllä kaiketi se pitäisi olla +kontrahtikin. + +--Saathan sen niinkuin sitä kesällä sanoin, myönsi Hemmo. + +--Moneksiko vuodeksi? + +--Viideksi. + +--Kyllähän tuo on aikaa tuokin, vaan on minusta vähän vähänlainen. + +--Jospa siitä siihen mennessä kuoletkin. + +--Ei kaiketi sitä tiedä, vaan eihän tuo vara pahentaisi. Minun poikani +sanoi, että jos saisin kahdenkaan kymmenen vuoden kontrahdin, niin hän +heittäisi renkiyden ja tulisi siihen minulle toveriksi. + +--Senpä poikasi vuoksi minä en sitä annakaan. + +--Mitä pahaa se on tehnyt? + +--On se niin liika viisas olevinaan. + +--No mitä pahaa se on viisaudellaan tehnyt? + +--Onpahan. Kun minä tässä kerran veisasin tuota virttä, jossa on nuo +sanat että "kirotut vaivassa parkuvat, voi, voi! alati huutavat", niin +siihen tämä oli lisännyt "jaskuta hulivili laulavat". + +Miehiltä purskahti nauru. + +--Eipähän ole pahaan mieleen teistäkään sellainen jumalattomuus, +koskapahan naurattaa. + +--Kyllä kaiketi en puolusta, vaan naurattaahan tuo yhtähyvin, sanoi +Lassi. + +--Se joka toisen synnillä nauraa, se on osallinen siihen. + +--Minä olen niin vähän lukenut, sanoi Lassi, että en pysty paljon +inttelemään... Mutta eikö sitä saata antaa anteeksi, se on tullut +sanotuksi nuoruuden huimuudessa. + +--Enpä häntä niinkään. + +--Kylläpä sitten vähästä on niin pitkät muistot. + +--On siinä muutakin, ei ainoastaan se. + +--Mitä se sitten on? kysyi Lassi vähän kiivastuen. + +--Onpahan. + +--No olkoon sitten! kivahti Lassi, kyllä kaiketi minun poikani täytyy +tulla toimeen ilman sinun mökittäsikin. + +--Se on pakosta, että sen täytyy tulla, ja jos paljon kopeilet, niin +saat mennä sinäkin. + +--Vaan kyllä kaiketi minä en lähdekään. + +--Sinäkö et lähde? + +--Minä kyllä; ennen sinä kuin minä. + +--Vaan sinun täytyy lähteä. + +--Ennen nurkkakivet. + +--No koetellaanpa. + +--No koetellaan. + +--Sinä hävitön olet kun vastustat isäntääsi. + +--En minä hävitön, sinä hävitön olet. + +--Kuuletko, Pasanen: tämä sanoo minua hävittömäksi ja uhkaa olla +parempi isäntä kuin minä, jonka on maa ja joka maksan maalta veron. + +--Kuulehan, Hemmo, sanoi Pasanen, eikös Lassi ole tehnyt mökkiänsä +sileälle aholle, eikä ole sopimuskirjaa eikä mitään. + +--Niin on, mutta onko hän siltä isäntä minun maallani? + +--Ei maallasi, vaan omassa tekemässä mökissään hän on isäntä, niinkauan +kuin elää. + +--No mikä siinä on, ja minä veron maksan. + +--Vaikkapa maksatkin, niin elä intä; minä olen käynyt mökkiläiseni +kanssa käräjätä tämänlaisesta asiasta. Kyllä se pysyy, joka kerran +kylmään metsään on mökin tehnyt. Et saa elinaikanaan pois, jos et maksa +kaikkia sen työvaivoja. + +--Sillapa minä sanoin, että minä en lähde, sanoi Lassi. Minä en kyllä +paljon ymmärrä raamatun kannalta, vaan oikeuden kannalta minä tiedän, +että ei tule sitä tuomaria, joka minut panee pois niillä puheilla, kun +vaan en tee rikosta. + +Hemmo muuttui vähän lempeämmäksi. + +--Elä sinä Lassi tyhjästä nosta noin suurta melakkata. 'Vihastukaat, +vaan elkää syntiä tehkö', sanoo sanassakin. + +Lassi ei näyttänyt lempeämmältä, kiskoi vain savuja piipusta, joka +yllätteli sammuakseen, ja sanoi: + +--Kun on tarvis, niin minä nostan melua, olkoonpa synti eli mikä... + +--Mitäs tarvista tässä on kiistelemiseen, tehdään vain sopimus. + +--Ei kaiketi tarvista, kun et mainitse minun mökistä poispanosta +mitään.--Vaan mistäs kirjantekijä saadaan? + +--Käy sinä, Jahvetti, kutsumassa Lassilan Antti, se jo ennätti mennä +pois, osaa se siksi kirjoittaa, että saapi sen toimeen. + +--Ja jos siellä sattuu olemaan Vallaton-Pekka, niin se osaa vähän +paremmin, sanoi Lassi. + +--Sitäpä ei huolita, törähti Hemmo. + +--No ei sitten, vaan välttäisi kai se minulle. + +--Mutta minulle ei... Ja mene joutuin, eläkä siinä enää kuuntele! + +Vallattomaksi Pekaksi kutsuttiin muutamata joutomiestä, jota pienenä +poikana isänsä kotona sanottiin Vallan-Pekaksi, mutta kun isä hävitti +talon, niin poika sai tuollaisen muiston isän kodista. + +Jahvi lähti kirjoitusmiestä noutamaan paljon höylimmästi kuin +kirjavasua. Ovessa mennessään muistutti vielä Hemmo: + +--Käske ottaa paperia mukaansa. + +Vähän päästä tuli Antti paperi-arkin puolisko torvelle käärittynä +taskussa. + +--Mitä minulla tehdään? kysyi Antti. + +--Tuota, tässä on tehtävä tämän Lassin ja minun välillä sellainen +sopimuskirja maksuista ja muista. + +--Mutta tuota, minä kun en ole ennen tehnyt, niin osaankohan minä. + +--Kyllä sen osaa, me sanotaan sanat valmiiksi. + +Antti asetteli paperia pöydälle ja jo useampia kertoja sanoi itsekseen: +mutta tuota. Paperi siinä käyristeli torvelle eikä ottanut pysyäksensä +suorallaan. Kynän terä oli ruosteessa, ja kirjoitusmuste kuivettunut +niin, ettei siitä kynä kastunut, ennen kuin kahvia vähän kaadettiin +sekaan. Ensin piti kynää koetella johonkin virsikirjan lehteen, että +rupeaako sillä tulemaan puustaveja. + +--Mutta tuota ... mitenkäs aletaan? kysyi Antti. + +--Paneehan ensin, että mökkiläisen kontrahti, neuvoi Hemmo. + +--Ei niin, että mökkiläisen, sanoi Liisa. + +--Mitenkäs? + +--Torpparin. + +--Se nyt on aivan sama, olipa tuo miten hyvänsä. + +--Kyllä kaiketi minusta on parempi torppari. + +--Mutta tuota, mitenkä se sitten pannaan? kysyi taas Antti. + +--Panee torppariksi. + +Ja sitten Antti kirjoitti: Torpparin kontrahti. + +--Mitenkäs sitten? + +--Ei kai se muuta tarvitse kuin panee vain, että: minä otan tämän Lassi +Hälisen edeskin päin viideksi vuodeksi maalleni torppariksi seuraavilla +ehdoilla... + +Lassi murahti itseksensä. + +--Ensiksi, että torppari maksaa kolmannen osan eloista ja tekee kesällä +kolme viikkoa päivätöitä... + +--Kolmeko? keskeytti Lassi. + +--Niin kolme, kaksi olet ennen tehnyt. + +--Vaan kyllä kaiketi minä en rupea tekemään enemmän kuin ennenkään. + +--Mutta kun minä sen lisään, niin sinun täytyy tehdä. + +--Eipähän ole pakosta + +--Joko taas alotat riitaa. + +--No en maksa enemmän kuin ennenkään, ja minusta on kummaa, että sinä +viitsit vaatiakaan niin paljon tuollaisesta hallan pesästä. + +--Sepä siinä on. Katsos, jos tuota halla panee, niin isännälle ei tule +mitään hyötyä, kun päivätöitä on kovin vähän. + +--Ei kaiketi siinä tule mökkiläisellekään. + +--No se ei kuulu siihen asiaan. + +--Kuuluupahan, jos ymmärrät. Ja jos panetat kolme, niin en tee +kolmatta. + +--No olkoon sitten kaksi, vaan yksi viikko talvella hevosen kanssa. + +--Sen nyt saat inttelemättä. + +--Ja maantie. + +--Sitä en rupea tekemään. + +--Mutta holliviikko sinun pitää ottaa. + +--No jospa tuon ottaa, sanoi Lassi äkäisesti ja kysyi, että vieläkös +muuta? + +--Eipä sitä enää muuta ole, jos vähän huonetöitä. + +--Huonetyöt ei kuulu isäntään, kyllä minä teen huoneita tarvitakseni. + +--Kovin sinä olet ärtyisenä, muistutti taas Hemmo. + +--Täytyy olla. Kukapa tässä köyhän kohtaa katsonee, jos ei itse. + +--No olkoon huoneiden kohta, niinkuin sinä tahdot; minun tuntoni ei +anna toista ihmistä liika paljon rasittaa millään kohdalla. + +--Kyllä se on hyvä, kun on niin hyvä omatunto, sanoi Lassi hyvin +vilpittömän tapaisesti. + +Silloin oli kaikilla maksuilla sovittuna ja kirja vähän päästä valmis, +kun vain pani todistajat alle. + +Emännät ne eivät miesten tarinoita edes kuulleetkaan, ne kun vielä +erotessaan puhelivat, kuinka monta vasikkata ja lammasta missäkin +otetaan talvelle ja kuinka monta tapetaan. Lehmät ja lampaat tulivat +puheeksi vasta näin lopussa, sillä pitihän tietää, kelle jääpi aikuinen +sonni talveksi, ettei sattuisi tulemaan koko kylään puutetta karjan +isännästä. Välistä sattui niinkin, kun ei ollut edeltäpäin puhetta, +että täytyi lehmiä talutella virstamääriä toisiin kyliin. Useinkin kävi +näin vähäheinäisinä vuosina, kun soviteltiin, että kaikki eläimet +tuottaisivat viljaa. Silloin saivat sonnit ainakin maistaa tuonen +nuoraa, ne kun syövät heinät makeaan suuhunsa eikä niiden tähden +tarvitse kirnua isontaa, vaikka niitä olisi montakin. + +Koko ajan oli Savitien ukki istunut melkein äänettömänä, poltellen +litteäkoppaista visapiippuansa. Hän oli kyllä puheliaskin välistä, kun +sattui puhe sitä laatua, että hän osasi siihen tarttua, mutta kyllä sen +kuulla kerkesi, sanoja tuli siksi harvaan. + +--Ei taida pidot parata, jos ei vieraat vähene, sanoi ukki viimein ja +pani takin päälleen. + +--Samaapa tässä olen minä ajatellut, sanoi Pasanen ja meni täyttämään +piippuaan pöydän latvan alla olevasta tupakkahakkurista, sillä oli +tavallista, että lähtötupakka piti panna jokaisen. + +Venematka oli toisiin taloihin. Savitien ukki asettui perämieheksi ja +muut miehet samoin perän puolelle. Kokan puolella oli vaimoväki, joista +joku souti. + +--Sanon kun sanonkin ajoissa ollessa, että asettukaapas nyt yhteen +kohti, eli muuten hameenne kastuu, muistutti ukki vaimoväkeä. + +--Niin, ja ei se ole sillä hyvä, lisäsi Lassi, vaan tässä joudutaan +teidän tähtenne vielä toisen kerran kadotuksen syvyyteen. + +--Milloinkas ennen? kuului monesta suusta kokan puolelta. + +--Omasta suustanne minä kaiketi sen äsken kuulin, kun veisasitte, että +Aadam vaimon kädestä omenan söi, ja se kadotuksen heille toi. + +--Parasta kun et puhukaan, sinä et tiedä niistä asioista, virkkoi +emännistä vanhin, jota sanottiin hyvin heränneeksi. + +--Tiedän niin paljon kuin tarvitsenkin, puolusti Lassi. + +--Sitä tarvista sinä kaikkein vähimmän tiedät, sanoi taas emäntä. + +--Elä tartuttele akkain pakinoihin, sanoi Pasanen, vaan sanos, mitä +pidät isäntäsi antamasta kontrahdista? + +--Tuossahan tuo menisi, jos se olisi joku muu isäntä, vaan kun tämä on +muka herännyt. + +--Niin, ja sen yhden ainoan matkimisen tähden ei ottanut poikaasi. + +--Muu sillä on mielessä, kyllä minä tiedän. Sillä on enin viha siitä, +kun se pelkää poikani kosivan hänen emäntänsä sisaren tytärtä, joka +siinä on usein ollut kylillä. + +Pasanen oli hyvin mielissään, kun kuuli naimisasioista puhuttavan, hän +kun oli usein puhemiehenä, arveli nytkin, että: + +--Eiköhän nuo sopisi pariksi. + +--Kyllä kaiketi muuten, vaan kun toisella on perintöä ja toiselle ei +annettaisi mökkiäkään, sanoi Lassi. + +--Siitäpähän saisi alkua. + +--Ei se muille antaisi; eikö tuo kesytelle tyttöä omille pojilleen. +Mitä ne suruttomat ja mökittömät perintöakalla tekee. Se on niinkuin +Rasti sanoi kerran häissä juopuneelle, jolta oli hattu kadonnut, että +autuaalle annetaan kintaat, vaan jumalattomalta hattukin menee. + +--Jokohan niin on? sanoi Pasanen. + +--Niin kaiketi se näkyy tätä nykyä olevan, ja olkoon ... se heistä +huolikoon! sanoi Lassi ja herkesi ääneti. + +--Mitä sinä siitä välität, sanoi vähän päästä Pasanen, kutsu vaan +poikasi, minkä se Hemmo voipi. + +--Minkäpä se kyllä voisi, vaan mitä se Matinkaan työnteko hyödyttäisi: +minä milloin kuolen, Hemmo ajaa pois, puheli vähän suruissaan Lassi. + +--Senhän se ehkä tekisi, myönsi Pasanen, ja ... ja, käänsi hän +puheensa, ei siinä talossa oltu säälitty suoloja keittoon pannessa, +niin hitosti janottaa, vaikka en syönyt yhtään kalaa. + +Nytpä sattui Savitienkin ukille mukava puheenaine. Harvaan alkoi hän +puhua jaaristaa. + +--Tuo Tuomas, tuo kasakka Tuomas ... se on vähän kova suolaisen +syöjä ... neljä potkusärkeä söi yhdellä kertaa ja vielä veti viidettä +pyrstöstä ... enpä malttanut ... jo sanoin ... Tuomas ... pistäpä +suolavedessä. + +Näytti, että ukkia vieläkin säälitti tuo särkien tuhlaus, ja hän +lisäsi: + +--Kala ei vaivatta maalle tule, ei sitä kannata suden tavalla syödä. + +Pasanen kuunteli ukin tarinata niin hartaasti, että pudotti +tuohisropposen, jolla hän joi, järveen ja sitä kiinni tavoitellessaan +oli mennä itse jälestä. + +--Nyt sen pahuus vei, virkkoi hän. + +--Vieköön tuollaisen astian, sanoi ukki. Hyvä, kun et itse mennyt. + +--Mulle sattui kerran somasti, alkoi ukki taas jorrittaa. Teille sen +suhahdan, ette ole kylän kelloja.--Kun minä kulin yksinäni kalassa ja +meloin keskellä venettä seisaallani, niin annahan ollakaan, en +huomannut verkon vilkkaria, ennen kuin aivan kohdalla... Rupeanpa +kiinni tavoittamaan, vaan silloinkos puikasin päälleni järveen ja vene +meni sitä kyytiä tiehensä. Mut oli luojan lykky, ... sattui matala ... +pääsin polkkasin maalle. + +Monelle hän oli tämän ennenkin suhahtanut, vaikka jokaista kielsi, että +sulle suhahdan, elä virka muille. + +Yli järven oli kohta kulettu. Venheen keula kohisi jo rantaruohossa, +jysähti äyrästä vasten ja seisahtui siihen. + +Vaimot nousivat venheestä, ja alkoivat astua latustella kotiinsa. +Miehet vetää jutistivat maalle venheen, jossa oli vettä aika paljon, +sillä ei kalamiehet venheitänsä hyvin pitäviksi pyydäkään, kalat kun +vetisessä venheessä elävät paremmin. + +Savitien ukki kun oli perämies, niin aukaisi hän venheen tapin ja vesi +alkoi torvena juosta kuristaa ulos. Venheessä olevat rikat kiersivät +ympäriinsä vesipyörrettä, likenivät vähitellen ja viimein mennä +kurahtivat reiästä ulos. + + + + +II. + + +Kekri oli pyhänä. + +Kovasti varoitti Hemmolan Hemmo aamusilla poikiaan menemästä mihinkään +kylään, vaan pitää olla kuuntelemassa, kun hän lukee sen päiväisen +saarnan. Pojat kuuntelivat tai toisin sanoen istuivat jonkun aikaa, +mutta jos sattuivat lähtemään käymään tallissa hevosten luona, niin +siltä tieltä veivät jalat kylään. Pojat eivät mitenkään olisi jaksaneet +kekripäivänä kuunnella lukemista. Ei olisi ollut iltapäivälläkään lupa +käydä edes naapurissakaan, mutta siitä huolimatta he menivät. + +Iltasilla tulivat nuoremmat pojat, Ima ja Hermanni, aikaisemmin kotia. +Jahvi oli vielä jäänyt kylään. + +--Häpeätte vielä tulla iltaselle, kun luvatta ensin kylään mennään, +torui Hemmo poikiansa ja missä vielä yksi? + +--Sinne jäi, vaan kyllä se sieltä tulee, ilmoittivat pojat. + +--Missäs te kävitte? + +--Ei kuin Lassilassa. + +--Mitä siellä? + +--Uutta annakkata katseltiin. + +--Onko siellä uusi annakka? + +--On, se on vasta ostettu. + +--No olkoonpa vaikka viisi annakkaa, niin ei silti saa luvatta kylään +mennä. Lasten tulee olla kuuliaiset vanhemmillensa kaikessa. + +--Jahvipa tuo tahtoi. + +--Jahvi ei ole mikään luvan antaja, sen pitää senkin kysyä minulta. Ja +pankaa nyt vaan kauniisti maata ja siunatkaa itsenne, ettei vihollinen +saisi jo nuoruudessa niin suurta valtaa ihmisen ylitse. + +--Kyllä me ruvetaan, kunhan Jahvikin joutuu, sanoi Ima. + +--Tottapahan tulee, ei muuta kuin pankaa vaan nukkumaan, sanoi Hemmo +vihaisesti. Vai vielä sitä pitäisi odottaa! + +Pojat rupesivat heittämään vaatteitaan pois ja Hemmo meni kamariinsa. +Nokista, mustaa savua tupruava pieni lamppu paloi pöydän latvalla. Sen +ääreen asettuivat pojat istumaan ja katselivat, miten se siinä paloi. + +Äänettömyys kävi pitkäksi. Jo virkkoi Ima: + +--Kyllä ne siellä Lassilassa vielä laulavat, koskapahan ei Jahvikaan +tule. + +--Laulaa ne, virkkoi toinen, ja aikovathan ne ruveta piirihyppyäkin +hyppimään, jos vaan ei emäntä tulisi kylästä kotia. + +--Kyllä ne mahtavat hyppiä jos keikkuakin, eipähän tätinkään Hintti +vielä lähtenyt pois, eikähän ne tuon puolelaisetkaan uskalla näin +iltasilla enää lähteä huonolle jäälle. + +--Tokko sinun mieleesi jäi se laulu, jota Lieju-Lassin Matti lauloi? + +--En minä muista kuin kaksi ensimäistä siitä laulusta, jota se sanoi +laulavansa sillä nuotilla kuin: vuonna kuusikymmentä kuus'. + +--Sitäkö, joka alkoi että Anttolaan minä rengiksi meen. + +--Niin, joka alkoi näin: + + Anttolaan minä rengiksi meen, + sieltä minä palkan hyvän saan, + kuudelta ylös ajetaan, + ruokatunnilla levätä saan. + +--Ja olihan siinä vielä toinenkin, että + + silloin me pojat laulettiin, + kun Anttola housunsa savesi. + Anttolan housuja puisteltiin, + ja siirappiviiniä maisteltiin. + +--Eikö se ole somaa? kysäsi Ima lopetettuaan. + +--Somaa on, toisti Hermanni. Vaan eiköhän vielä mennä sinne. + +--Mutta jos isä käypi kohta katsomassa. + +--Sehän se on, huokasi Hermanni. Ja minkä me sille keinoksi arvaamme. + +--Minkäpä sille osasi. + +--Vaan jos pantaisiin jotain pölkkyä vuoteelle sijallemme, keksi +Hermanni. + +--Niinpä kyllä. Pannaan ensinnäkin tupakkihakkuri. + +Silloin oli pojilla keksintö valmis. Hakkuri pantiin toiselle sijalle +ja toiseen taas parhaiksi pitkä nelijalka rahi, jalat ylöspäin, että se +näytti juuri kuin siinä olisi ihminen maannut polvet koukussa. + +--Pään kohtapa ei ole hyvä, huomautti Ima, mutta ei hän sitä osannut +korjatakaan. + +--No laitetaan sekin, sanoi Hermanni, joka oli aina kaikissa +kekseliäämpi. Tuohan joutilaita nuttuja ja hattuja. Kääritään nuttu +pään asemasta hattu siihen päälle ja sitten peite, niin ei muuta kuin +hyvä kaikki! + +Nämä nukkumamiehet valmiiksi saatuansa lähtivät pojat kylään. He olivat +aina yksituumaiset kaikissa asioissaan, niin että toinen ei sanonut +toisensa pahoja tekoja, vaikka mikä olisi ollut. + +Hyvin huono onni oli tänään nuoren väen kekri-illan iloilla. Lassilan +isäntä oli kyllä luvannut siivosti iloita, mutta kun emäntä joutui +kotia, niin näytti, että hän on muoria vielä vanhoillaankin. Kapustata +aikoi hän antaa niin hyppymiehille kuin luvan antajillekin. + +--Olisit kalloosi saapa hyvän moksauksen, mokoma möllykkä! porisi +muori. Ei vara kylään liikahtaa, kun kerää sillä aikaa kaikki hullut +hyppimään. + +Ukko ei ollut millänsäkään, nauraa kuhotti ja tuumaili vain: + +--Muori on vähän tureissaan, jos lienevät antaneetkin vain sikurikahvia +kylässä. + +Ei hän pannut vastaan tuon enempää, vaikka emäntä olisi mitä mokinata +pitänyt. Tuskin hänen tiedettiin milloinkaan suuttuneen. Yhden ainoan +kerran hän oli vihastunut, niin että oli lyönyt veljeään. Sen tähden +hän aina viinapäissään itki, kun joku sattui sitä hänelle +muistuttamaan. + +Hemmolan Jahvi meni edeltäpäin kotiansa, kun hänen veljensä ja muut +nuoret jäivät keskustelemaan siitä, mihin mentäisiin. + +Valkean tupaan otettuaan näki hän heti poikain petoksen. + +--Vie hiiteen sinun vaunujasi, sanoi piru, kun kottikärryt näki! alkoi +Jahvi nauraa. Ne pojat ei keinoja puutu, ajatteli hän. Ne hennoivat +isävanhalta puhkaista kumpaisenkin silmän... Katso, kuinka hyvästi on +pääkin laitettuna. Olisivat ne pettäneet minutkin, jos en heitä olisi +nähnyt kylässä olevan... No annan ma hänen olla nykimättä. + +Siihen tuli Hinttikin, Jahvin tädin tytär, ja nyt he yhdessä katsoivat +ja nauroivat, miten hyvät vierustoverit hakkuri ja rahi olivat. Ne +eivät potkineet toisiansa, eikä peitonkaan päältä tullut heille riitaa. + +Jahvi rupesi syömään, mutta ei hän vielä päässyt kunnon alkuunkaan, kun +ukki tulla kahitti katsomaan, joko kaikki joukot olivat kotiutuneet. + +--Niin juoteessa tulee meidänkin joukot kotia kuin Koljolan karja, +sanoi Hemmo. Ei se tuo nyt olisi ristityille soveliasta. Pienetkin +pojat tässä vasta söivät, ja taisi niillä olla aikomus vielä lähteä, +vaan siihen ovat he kuitenkin vaipuneet. Voi poika raukat! huokasi hän +lopuksi. + +Jahvi koetteli naurulta ottaa valtaa pois syömällä, puri ja nieli niin +riivatusti kuin kerkesi, mutta kun Hemmo surkutteli poikaraukkoja, +sattui hän parhaiksi ryyppäämään suunsa täyteen piimää, ja silloin +suuntäyteinen porahti ilmaan, juuri kuin kallion sirpaleet, jota ruudin +voimalla säretään. + +--No tu-tuo nyt vasta siivoa on tuonlainen, torui Hemmo. + +--Niin kun muru meni henkeen, sanoi Jahvi selvittyänsä. + +--Mitä sitä syöpi niin ahneen tavalla. Vaan tulee tuolla nälkäkin, kun +ei pysytä kotona ei yhtäkään pyhäpäivää vakavasti. + +--Enemmänhän me on kotona oltu kuin kylässä, puolusti Jahvi. + +--Elä turpata vastaan joka asiassa, sanoi vihaisesti Hemmo. Ja pankaa +porstuan ovet kovasti kiinni, ettei pääse ketään, minä en rupea +yökausia teitä vahtimaan, ja se pitää totella. + +--Kyllä pannaan, saatte olla huoleti, vakuutti Jahvi. + +--Lieneeköhän pojat käyneet tallissa, ja Hemmo yritti nykäistä poikia, +joiden luuli olevan vuoteella. + +--Antakaa poikain nukkua, kyllä minä käyn tallissa, jouduttautui Jahvi +sanomaan. + +--No kun käynet, niin nukkukoot, sanoi Hemmo ja meni kamariinsa pihan +toiselle puolen. + + * * * * * + +Aika suuri parvi nuorta väkeä lähti Lassilasta liikkeelle, kun emäntä +oli heille kapustakyydin luvannut. + +--Lieköhän kummempaa muoria kuin tässä talossa, sanoi Lassilan renki. +Se jos jostain ihmisestä rupeaa puhumaan leikissään, niin se sanoo: +katso noita ruojia. + +--Olkoon eukko kuin karhu pesässään, sanoi Hemmolan Ima. Mennään +meille, siellä on iso tupa, isä se on jo kumminkin mennyt maata. + +--Kun tuo olisi jo nukkumassa, niin sitten siellä tohtisin minäkin +käydä, sanoi Matti, Hemmolan mökkiläisen poika. Muuten en taida +mielivieras olla. Isältä siitä jo kuulin. + +--Ethän meitä poikia syyttäne, sanoi Ima. + +--Mitäs minä teistä. + +--Sitä minäkin. Meistä ei ole haittaa, saat puuhata vaikka mitä. + +Vallaton-Pekka, joka oli yhtä matkaa ryhtyi puheeseen. + +--Kuuletkos Matti, sanoi hän ja alkoi laulaa: + + Hintti on hiton kaunis tyttö, + vaikk'ei sitä Hemmo ukko + mielellänsä sulle sois, + vaan ei muuta kuin ota pois. + +Onko väärin?... Nyt on lupa. + +--Ole vaiti, sanoi Matti, ei niistä mitään. Eläpäs intä, mielessäsi +kyttelee kuin tuli savisessa suossa vielä tammikuun päivinäkin. + +--Jos kytisikin, niin ukki ei siinä hiastaisi, jos ei muut asiat. Ukki +ei ole mikään omainen, sanoi Matti. + +--Sen verran saattaisi hidastuttaa kuin vieru jalkamiestä talvisella +tiellä, sanoi Pekka. + +--Oikein arvattu, ei ainakaan enempää, toisti Matti. Pojat joutuivat +Hemmolaan ja vähän jälempää tuli tyttäriäkin. Kun kaikki olivat +joutuneet, aloittivat he piirihyppelyn. Yksi laulu kun alkoi tuntua +vanhalta, alotti joku uuden toisille virkkamatta, mitä hän alkoi, ja +toiset yhtyivät siihen, niin että se meni aivan yhteen tapaan kuin +uskolaisten veisun. + +Vallaton-Pekka siinä laulun lomassa laski aina sukkeluuksia, väänteli +sanoja, että toisia nauratti. Pekka oli pienten laulujenkin sepittäjä +hyvin sukkela, kun sattui johonkin vähän kyllästymään, tai kun ilmestyi +kierovääriä naimisliittoja tahi häitä, jotka olivat höperöllä +sekoitettuja ja vieraatkin kutsuttuna löyhkälän naapurista. + +Pyöriminen kun alkoi käydä tukalaksi ja ikäväksi ja tähän kuuluvat +laulutkin väsäytyivät, niin rupesivat "marjasille." Marjasilla pannaan +itsekullekin jonkun marjan nimi. + +--Hohoi! huutaa joku. + +--Mitä hohoilet? kysyy toinen. + +--Olisin rakas, lisää edellinen. + +--Kellekä? + +--Mansikalle. + +Mansikka siirtyy sinne, missä kaivataan, ja toiset jatkavat +hohoilemista. + +Matti istui vähän erillään muista ja sattui olemaan rakas mesikalle, +joka oli Hintti. He kun pääsivät yhteen, niin eivät eronneetkaan, +vaikka joku olisi hohoillutkin. + +Toiset kun näkivät, että näiltä meni aika sipinässä, jatkoivat +keskenänsä leikkiään ja kysyivät aina pilan vuoksi Hintiltä ja Matilta, +että onko puolukka ja mansikka rakkaat keskenänsä. + +--No jo no toki, sanoi välistä Matti. + +--Mitä häntä kyseletkään, yhtyi Pekka puheeseen. Sanoihan +mustalaisakkakin riittäneen rakkautta riiaamisen aikana kokonaiseksi +kesäiseksi yöksi. + +Monta vuotta oli Matti koettanut saada Hinttiä kierrokseensa, mutta ei +se oikein vedellyt, ja senpä tähden oli Matti usein epätoivossa. + +Hintin koti oli toisessa kylässä. Isä oli kuollut. Eläessään hän oli +pannut tyttärelleen perinnön määrän, joka oli veljien maksettava. +Aikamiehiä veljiä oli monta ja useimmilla emäntä. Tällaisessa +tapauksessa tytär joutuu veljien emäntien hylkyläiseksi, jos heissä +lienee vähänkään ensimmäiseltä Eevalta perittyä luonnetta. Ja ainahan +sitä on hyvä olemaan. Olihan tuota Saarassakin. Eikä siinä auta muu +kuin tyttären täytyy joko päästä miehelään tai jos ei pääse, niin ei +kotonakaan kaivata, oleksipa missä hyvänsä. Siitä syystä Hinttikin oli +usein Hemmolassa tätinsä luona. Siellä tutustui häneen Matti, kun hän +oli isänsä luona ollessaan maksamassa mökin päivätöitä Hemmolassa. + +Tätä nykyä Matti oli ollut aivan toisaalla päin renkinä, ja Hintin +tapaaminen toi hänelle juuri kuin uutta elämän virkistystä. + +--Mitähän siitä tulisi, jos kaikkia ääniä kuunneltaisiin, sanoi +muutamakseen Matti Hintille. Onhan metsässä paljonkin kelloja. Jos +lehmän hakija kaikkia yhtä tarkkaan kuunteleisi, niin ei omiansa +löytäisikään, vaan aika menisi niitä kuunnellessa. Ja siellä seassa +on niin kamalalla äänellä mölkättäjiä, että varmaan rupeaa +kammoittamaankin. Samoinhan on nuo vanhat. En ymmärrä, kateuttako se +lienee vai mitä, mutta harva asia niiden mielestä näyttää oikealta. +Vaan eihän kuusta ja kukosta eikä vanhoista ukoista ole mitään taikaa. + +--Luuletkos minun heitä kuuntelevan, sanoi hiljaa Hintti. Olenhan sulle +monesti sanonut että maltahan, eihän ole kiirettä. + +--Kyllä olen tuon jo kuullut, mutta et arvaa, kuinka ikävää on odottaa +määrättyäkin aikaa, ja määrätöntä vieläkin ikävämpi. Se tuntuu minusta +siltä, kuin sanoisit, että olehan hätävarana siksi kun parempia tulee. + +--Siinä luulet joutavia. Enhän toki sinua miten saata pitää hätävarana. + +--Niin no, jos luullen, mutta arvaat sen, että kipeä on hellä, vaikka +se olisi kellä. + +--Mikä kipeä ... ole joutavata. + +--No tiedäthän sen, että rakkauden ikävä on niin huono tauti, siihen... + +--Heitä jo, keskeytti Hintti. Luulevat muut meidän hyvinkin salaisia +puhuvan. + +--Eihän ne väärin luulekaan. + +--Luulevatpahan. + +Ja siihen se loppui, sillä toiset herkesivät marjasilla olemasta. Pekka +meni Hintin ja Matin eteen hyvin ovelan näköisenä seisomaan ja arveli: + +--No jokos on sanat yhdessä, niin lyökää käsi, minä olen eroittajana. + +--Eihän meillä mitä kauppoja ole, sanoi Hintti. + +--Ei, ei kaupoista, vaan seitsemänkymmenenviiden-vuoden kontrahdista. + +--Ei mistään niistä. + +--Niin, niin, niin syökää anteeksi, minä tässä olen erehdyksissä. Te +puhuittekin vain niistä Limperin hevosista. + +--Niin juuri ja siitä Harmista enimmästi, sanoi Matti. + +--Ole vaiti, Harmi on hyvä hevonen tuumasi Pekka iskien Matille silmää. + +Matti lähti liikkeelle ja tuumaili: + +--Se sinänsä ja sopu entisellään. Mutta rupea nyt Pekka ja laula vähän. + +--Laulapa kylläkin, sanoi Eerikka niminen renkimies. Kahvit se tekee. + +--Laula sitä mitä äsken Lassilassakin, sanoi Matti. + +--Jo minä olen miettinyt laulaa, mutta en sitä äskeistä. + +--Mitäs sitten? + +--Muuta. + +--No anna tulla vaikka puuta, sanoi Matti. + +--Siivotkaa korvanne: + + Lassilan muori jos minulla ois', + aikoja oisin jo hukannut pois. + Vienyt oisin sen Viipuriin, + Ryssille vaihtanut tupakkiin. + + Vihkon kun Venäjän lehtiä sais', + johan se paljon parempi ois' + kuin kuunnella moista porakkaa, + se vielä kun näyttääpi kapustaa. + +--No sillä lailla, sillä lailla! ilakoitsivat toiset. Anna tulla vielä. + +--Ei makeata mahan täydeltä, riittää sekin, sanoi Pekka. + +--Riittää, riittää. Saat viinaa lehmän kellolla, kun sitä kotiutuu, +sanoi Matti. + +--Hyvä, kunhan on tulopuoli päällä päin. + +--Se on tiedossa, että iso pannu on kahvia aamulla ja sinä minun paras +ystäväni, sanoi Eerikka. Mut onhan sulla Pekka kortit, niin annas kuin +koetetaan, kuka tulee toisen laittamaan. + +--Pitää ne toki joutomiehellä kirjat olla, ehkä muuten panisivat +irtolaisena kiinni, sanoi Pekka ja veti taskustaan korttipakan ja antoi +Eerikalle. + +--Keitä rupeaa peliin kahvipannun veikalla? Rupeaako Matti? + +--Jospa vaikka, sanoi Matti. Entäs Pekka? + +--Ei Pekka, Pekka laulelee sillä aikaa, sanoi Matti. + +--No pelatkaa, minä laulelen tytöille. + +--Laulele vaan, sanoi Eerikka, ja laula, että + + tuopa likka nätti on, + tuota minä toivon; + jos en minä tuota saa, + niin minä menen kaivoon. + +--Elä tule neuvomaan lukkaria, sanoi Pekka arvokkaasti, minä toki +laulan paljon tulisemmasta rakkaudesta. + +--Ethän kuitenkaan polttane tyttäriä sillä tulisella laulullasi. + +--Kyllä minä sammutankin. + +Neljä miestä asettui vastatusten istumaan lavitsan nenälle, joka oli +pöydän asemesta. Pöytä oli liian korkea, ettei siihen kortti oikein +lyödessä läjähtänyt ... ja jos ei olisi ollut korkeakaan, niin talon +pöydälle annettiin toki se kunnia, ettei korttia siihen viety. +Joutilaat istuivat hyvin lähelle antamaan neuvoja toisille. + +--Kuka tekee työn? + +--Eerikka tehköön. + +Ja Eerikka teki, jakoi kortit, itsekullekin viisi. Jokainen piti tarkan +huolen, ettei jakaja saa itselleen valita ässiä ja kymppejä, he kun +ovat kontrassa arvokkaimmat. + +--Elä loni, muistuttivat toiset. + +--Ei lonaa, ei lipsua ... pata on valtti, sanoi Eerikka ja löi +korttipakan lautaan. + +--Kenen aju? + +--Minun työ ja minun aju. + +--Onko sulla hyvät ajulehdet? kysyi Eerikka toveriltaan. + +--Ei kovin kehuttavat. + +--No ei saa puhua, sanoi toinen pari. + +--Ei se näin alussa haittaa. + +--Ei milloinkaan saa... + +--No kun ei, niin minä ajan ... ja puureellä renki ajaakin. + +--Saatko kiinni? kysyi Matti toveriltaan. + +--Enpä saa. + +--Pane sitten huonoa. + +--Pankaapa huonoa tai mitä hyvänsä ... vielä puureellä! + +--Onpa sulla kuutosia; vaan ne on sitä romutavarata, vähän niillä +hyödyt. + +--Jahvi, lyö sinä ässiä, että paukkaa, komensi Eerikka. + +--Ei ole ässiä, vaan kuninkaita. + +--Iske sitten niitä, anna läikää. + +Vinkuen putoili kortit, ja useimpia mainittiin lyödessä korkonimellä: +kirvesukko, rouvaryökki, pottukuopan rosvo, ja niin aina. + +Tätä tekoa jatkettiin. Voitto oli milloin milläkin puolen. Tyttäret +laulelivat keskenänsä, ja välissä lauloi heille Pekka, vaikka ei tytöt +olisi sitä sallineetkaan, Pekan laulut kun olivat enimmäkseen +ivallisia. Tytöillä oli tätä nykyä mielilauluna tämä: + + "Ei saa narrata köyhän lasta, + sen on mieli paha. + Parempi on köyhän kunnia + kuin rikkaan miehen raha. + + Katsopa kultani taivahalle, + kun taivas on monenlainen. + Eroitetun kullan sydän + se ompi samanlainen. + + Katsopa kultani taivahalle, + kuin taivas on pilkoitettu. + Siellä me saamme yhdessä olla, + jos täällä on eroitettu." + +Tyttärien laulun lomassa Pekka alkoi laulaa luikutella valssin tapaista +juomalaulua, jossa jokaisen värsyn lopussa kerrataan: + + Juo ja laula + ja juo ja laula + ja juo. + +Laulu kuului näin: + + Jos tahdot iloa nautita niin juo. + Jos tahdot välttää tautia, niin juo. + Sillä viina se saattaapi iloiseks' sun mieles' + niin kauan kun suussasi liikkuupi kieles j.n.e. + + Jos olet nuori ja naimaton, niin juo. + Jos olet vanha ja voimaton, niin juo. + Sillä viina se vanhalle voimia lisää, + ja poikaa ei tarvitse neuvoa isän j.n.e. + + Jos olet isältäs talon saanut, niin juo. + Jos naapurit on sen sull' velaksi taannut, niin juo. + Sillä viinan vilja kun pellosta kasvaa, + niin viinast' ei tarvitse rahoja maksaa j.n.e. + +--No johan sinä Pekka horiset, kun tytöille laulat juomalaulua, sanoi +Matti pelinsä lomalla. + +--Niin, minä rupesin näille maallista melkutusta laulamaan, kun nämä +lauloivat taivaallista pilkoitusta, sanoi Pekka. + +--Mutta elä nyt enää laula, ennenkuin tämä peli loppuu; tyttöjä +ilmankin harmittaa poikien juonti. + +--Eläs enää sano; harmittaahan se minuakin ja enimmästi tyttärien +juonti. + +--Milloinka sinä ole nähnyt tyttärien viinapuotiin menevän, sanoivat +tytöt. + +--En toki milloinkaan. Eihän tytöt juo kuin viiniä ja punssia, sanoi +Pekka. + +--Ei mitään tytöt juo. + +--Eipä vainenkaan, enkö minä ole nähnyt miten tytöt markkinoilla +pojilta juovat ja enimmästi rikasten talojen tytöt, joilla on monta +antajata. + +--Niin no, jospa ne nyt vähän maistavatkin, niin se ei ole kuin viiniä, +joka ei tee mitään. + +--Vaan sallikaapas, sanoi Pekka, kun minä laulan hyvin vähän. + +--Mitähän tuo on, jota niin vähän on. + +--Ei se ole paljon mitään, onpahan vain näin: + + Ette te tytöt tiedä vielä + miten käypi markkinatiellä, + pojat kun juottaa viiniä, + puoleksi onkin rommia. + +--Mekö ei tunnettaisi rommia viinistä eroittaa? + +--Mitä vielä, ennenkuin tekee iloiseksi. + +Olisi siinä kauankin kestänyt kiistaa, mutta kontramiesten peli loppui +ja Eerikka huudahti: + +--Voitto on meidän! + +--Vähäinen voitto, sanoi Matti, joka oli tappiolle jääneiden puolella. + +--Voitto kuitenkin, vaikka sinä niillä kymmenisilläsi jo pohvastelit. + +--Mies on niin tapannut kuin voittanutkin, sanoi Matti herettyään ja +meni katselemaan karsinan puolelle istuintaan. + +--Kuule Matti, eikö pistetä vielä myllyä, ehdotteli Eerikka. + +--En välitä koko myllystä, kunhan tänne sijani löytäisin. + +--Elä tule niin kovin lähelle, mene kortille, sanoi hänelle Hintti. + +--Kas niin, tuon siitä saa; kortin lyönnillä pistettiin, vaan eipä tuo +koskenut kipeästi. Saanenhan siltä pahalta tässä siivosti istua. + +--Elä sinä pieniä pistoja ole kuulevanasikaan, neuvoi Pekka. Istu vaan +kylän luvalla, silloin kun ei talosta ole lupaa. + +--Laula nyt Pekka, kiirehti toiset. + +--Malttakaahan, kun kanttori kääntää numerotaulunsa, tuumaili Pekka ja +kaiveli piipun pohjaa kämmenelleen, jonka jälkeen pää keikahti. + +--Mitä sinä panit suuhusi? kysyivät tytöt kummeksien. + +--Ettekö sitä tiedä, että munaahan lukkari laulamaan lähtiessään syöpi, +selitti hän, mutta minä en kuin pidän suussani; täytyy olla +säästäväinen, kun ei kappoja makseta... Ja yhtä hyvä se on näinkin ... +kuulkaahan, eikö soinnu nyt somemmin: + + Lukkari se häissä laulelee ja juo. + Hän suonta iskee, laulelee ja juo. + Hän viinalla kurkkunsa karkaisee + ja pyhänä kirkossa parkaisee j.n.e. + + Pappi se saarnaa uskosta ja juo. + Juomasta myöskin varoittaa ja juo. + Hän juustot ja pellavat rouvalleen kantaa, + ja sielujen autuuden sairaille antaa... + +--No nyt se kävi laatuun! virkkoi hän keskeyttäen laulunsa. + +Huomasivatpa toisetkin, että hyvästi kävi, sillä Hemmo pistäytyi tupaan +paksu keppi kädessä. + +--Mitä elämätä tämä on! kiljaisi hän ensimmäiseksi. + +Samassa löivät tuvassa olijat valkean sammuksiin, ja pimeässä koetteli +kukin päästä, mihin kerkesi. + +--Valkea tupaan! komensi Hemmo... Kuka siitä jo pääsi ulos; ei yksikään +saa mennä tai minä annan kepillä päähän... Minä tuota tahdon nähdä +tarkemmin, ketä täällä oli? + +Ei yksikään ollut kiireinen valkean ottamiseen. + +--Eikö pojat usko oikeata, että valkea tupaan ja heti! toisti Hemmo. + +Nyt totteli Jahvi ja teki lamppuun valkean, jonka valossa kaikki +istuivat kuin tuomiota odottamaan. Eerikkaa ei kuitenkaan enää ollut, +hän oli pimeässä nakannut kortit lavitsalle ja puikaissut ulos. + +--Kenen luvalla te olette tänne tulleet? kysyi Hemmo kiivaasti, lyöden +keppiä lattiaan. + +Muut eivät uskaltaneet virkkaa mitään, mutta Pekka sanoi: + +--Eipä tässä ole keltään lupaa, eikä ole osattu pyytääkään, kun oli +aikomus kohta lähteä pois. + +--Minun tupaani teidän ei tarvitse ei jalkaa astua; sen tiedätte +vanhastaan. Minun tupani ei ole helvetin lasten tanssi- ja laulusali +... ja kenen ne kortit olivat? + +--Ne olemattomat kortit, sanoi Pekka rauhallisena. + +--Sinä elä viisastele! kiljaisi hän Pekalle. Minä näin, että ne olivat; +ja ne ei ole kenenkään muiden kuin sinun. Sinä nälinkuoliaana kutjaset +talosta taloon ja opetat nuoria kortin lyöntiin. + +Nytpä ei Pekka enää malttanut olla rauhallisena. + +--Sano sinä yksikään kerta, virkkoi hän, jolloin minä olen sinulta +kerjäämällä palaista pyytänyt, ja puhu sitten! Minä tiedän, että +omistani olen elänyt. + +--Vaikka omistasikin, niin mitä sinä kutjotat kulkea talvikaudet +opettamassa kenenkään lapsia kortin lyöntiin ja muuhun pahuuteen. + +--Minä kuljen, kun varat kannattaa, enkä kysy keltään lupaa, sanoi +Pekka. Tehkööt ne työtä talvella, joilla on akat ja lapset +elätettävänä, mutta minä en tee, enkä pahenna sun poikiasi; saat hyvä +mies tehdä pojistasi vaikka kuinka heränneitä. + +--Kyllä sulla suuta on muuta räkyttää, vaan sanopas, kenen ne +kortit on? + +--Ne on minun, jos tietää tahdot, vaan minä en ole niitä kellekään +tarjotellut. Savitien renki Eerikka otti muutaman pelin pelatakseen, ja +sille annoin ja mikä sitten. + +--Niin kai se oli oli, miten Pekka sanoo, puolusti Matti. + +--Sinä samanlainen lurjus, kiivastui Hemmo Matille sanomaan. Sinä saat +kanss' tietää, että meillä ei sinulla ole asiata, eikä isäsikään luona +ole sulla asuntoa ... ja sinä, Hintti, jatkoi hän malttavammin, muista +se, että tuon hylyn rinnalla ei sun tarvitse istua, niinkuin äsken +näin. + +Pekalta paloi viimeinenkin kunnian tunto isäntäänsä kohtaan. Hän +siirtyi oven puolelle ja sanoi: + +--Eikö isäntä malttaisi seisauttaa toimitustansa, pitäisi tässä puhua +ristiäis-rahan maksusta, sillä minä sain nimen: nälkäinen, ja Matti sai +kaksikin. + +--Pois koirat minun huoneestani! kiljaisi Hemmo vastaukseksi. + +--Kiitoksia, sanoi Pekka. Nyt on kaksi nimeä niinkuin herroillakin, +vaikka vähän huonompia. Vaan sen minä sanon vielä, etten minä köyhyyden +tähden köykyssä kävele, vaan vilun ja nälän. + +--Pääsetkö ulos siitä rotikoittelemasta suutasi, ja muut samoin! + +--Kyllä, kyllä, sanoi Pekka alamaisella äänellä. Vaan jos isäntä +antaisi yötä maata tuossa penkillä; ei minulla nyt ole nälkä, piipun +perä on suussani... Eikös kirjassakin sanota, että ota raadolliset +kulkijat huoneeseesi. + +--Niistä kortistasi sinä tiedät, et kirjasta ... ulos heti! + +--Antakaahan sentään lähteä perältä huonetta, että kaikki syntini +lähtisi matkaani, ettei ne taloon jäisi. + +Ei Pekka ennättänyt pyyntöänsäkään oikein lausua, kun tuli lähteä; niin +jo Hemmo häneen kyllästyi. Samassa lähti tytöt, peloissaan kuin +jänikset, ja pojat perästä. Matti oli sillä tuulella, ettei pitänyt +kiirettä, vaan jäi vähän jälemmäksi toisista. + +--Ala mennä sinäkin, kiirehti Hemmo. Ja mitä sinä olet tänne tullutkaan +palveluspaikastasi. Täällä sinun väijymisesi ei edistä mitään, sillä +niin kauan kun Hintti on meillä, et saa jalkaa tänne astua. + +--Lieneehän tuota vielä maata muuallakin ... hyvästi! sanoi Matti ja +meni. + +--Menepä hyvästi eli pahasti, sanoi Hemmo ja nyhtäisi tuvan ovea +lujempaan kiinni. + +Nyt joutui omien poikien vuoro. Eivät pojat vastanneet mitään, vaikka +isänsä heille pauhasi alusta loppuun jumaluusopin taitonsa; kuuntelivat +vain äänettöminä. Pojat olivat tätä samaa oppia kuulleet joka aika niin +kyllästyttävän paljon, että vaikka se enimmältä osalta oli "Huutavan +Äänestä", tuntui se kuitenkin mauttomalta ja tehottomalta. + +Tämä kun ei näyttänyt pystyvän, otti hän toisen aineen. + +--Minä ajan teidät jokaisen maailmaan! tenäsi hän. Sitten saatte +tuntea, mitä on tottelemattomuus vanhempia kohtaan. Ilman pennittä +saatte mennä, kyllä minä saan renkejä, ja tuota, taloni annan viimein +kelle hyvänsä, joka on minulle kuuliainen. + +--Ei siitä tänä iltana kuitenkaan tule mitään, arveli Jahvi; menkäähän +nukkumaan. + +--Vaikka milloin siitä tulee, kun minä vain tahdon. + +--No heitetään hänet kuitenkin päivään, sanoi Jahvi ja meni +vuoteelleen. + +Uudestaan meni Hemmo kamariinsa ja oli vihoissaan. Sänkyyn ruvettuaan +hän ajatteli, miten kovia sanoja oli sanonut omille pojillensa ja +kyläläisille, ja ajatteli, että olikohan ne liian kovia. Toisekseen hän +lohdutti itseään sillä, että kyllä ne sen ansaitsivatkin ja olihan +"Huutavan Äänessä" vieläkin kovempia, jonka jälkeen hän nukkui +rauhallisesti. + + + + +III. + + +Kahdesta talosta, yhtenä iltana, ajettiin nuori väki pois. Nyt eivät he +enää ajatelleetkaan mihinkään kokoontumista, vaan päättivät mennä itse +kukin mökilleen. Erotessaan Matti päivitteli sitä, kun Eerikka jätti +hänet yksin menemään. + +Yhtäkkiä huomasi joku tytöistä kuulleensa jotain surkeata ääntä +järveltä päin, josta he alkoivat hätäillä, että "voi, voi, mistä se +kuuluu", ja kokoontuivat poikien luokse. Pojatkin tarkastivat ja +kuulivat todellakin surkean äänen. + +--Kyllä se on hätähuuto, päättivät muutamat. Ja on se jo huutanut hyvän +aikaa; kovin panee uupuneen äänellä. + +--Arvelemattahan tuo on hätähuuto, sanoi Matti. Ja eiköhän liene +Eerikka pudonnut jäähän. Auttamaan pitää joutua. + +--Olipa vaikka ukko mustilainen, sanoi Pekka, niin autettava se on. +Vaan ei sinne tyhjin käsin ole menemistäkään, jos mieli välttää, ettei +kaikki mennä ahvenien valtakuntaan. + +Nuottasalkoja ja seipäitä käsissä pojat riensivät ääntä kohti ja tytöt +jäivät peloissaan kuuntelemaan. + +Eipähän luulo pettänyt; Eerikka ryllötti järvessä ja piteli veitsellään +jään reunasta kiinni. + +--Voi miesparka, kun et arvannut kiertää huonoa paikkaa, sanoi Pekka +ojentaessaan salkoa. Tartu nyt tuohon! + +--Minä painun, jo painun, ruikutti hukkuva, voimatta tarttua mihinkään. + +--Ei sitä sillä lailla saada ylös, sanoi Matti. Jos se kätensä +irtauttaa tuosta jään laidasta, niin sai sanoa: silloin se meni. + +--No autettava kai se on, vaikka mikä olkoon, touhusi Pekka ja aikoi +mennä salon varassa. + +--Elä mene sillä lailla, kielsi Matti. Anna toinen pää tänne ja mene +sitten, kun me työnnetään, ja kun pääset hyvästi kiinni, niin ärjäise, +kyllä me vedämme takaisin. + +Pekka totteli ja rupesi salon päälle pitkälleen, eikä siihen kauan +ollut kun hän pääsi Eerikan takin kaulukseen kiinni, mutta samassa +alkoi jääkin painua. + +--Nyt vetäkää tulisesti; painuu peeveli! komensi hän. Tulisesti +toisetkin tottelivat ja vetivät juoksujalassa ilman seisahtumatta +rantaan. + +Suoraa päätä Eerikka oli lähtenyt Hemmolasta kotiinsa, eikä muistanut +tällä kohdalla järveä olevan jään huonompaa; juoksi vain ja luuli +kestävän, siksi kunnes lysähti. Monesti hän oli rynnännyt ylös, mutta +silloin jää painui ja käytti umpisukkelossa; viimein täytyi asettua +jään reunalle huutamaan apua. Siinä hän kylmässä vedessä oli niin +köntistynyt, ettei itse jaksanut kävellä, vaan toiset hoitivat ja +veivät Lassilaan. + +Emäntä ei tällä kertaa ollut leikissään, ei sanonut, katso noita +ruojia, vaan sanoi: + +--No kaiken näköistä, kuin menepäs järveen. Mutta mitähän olisi ollut +sanomista, jos järven pohjassa olisit saanut kontsottaa. + +--Vähät sanomiset kai siellä on, joutuipa sinne kuka hyvänsä, sanoi +Eerikan puolesta Pekka. + +--Hyvin vähät, hyvin vähät, toisteli Lassilan isäntä. Mutta tuota, +lisäsi hän, eiköhän tuon suuhun olisi kahvi hyvää. + +--Jos vaan talosta saataneen, sanoivat pojat. + +--Saattaahan tuota kiehauttaa, arveli emäntä. Vaan en minä tässä +syksyllä, kun sonninpura oli puolen päivää suohaudassa, muuta kuin +tervansekaista kuumaa vettä kaasin sen kitaan; sillä tuo parani! + +--Niin, vaan tämäpä ei ole sonnin kita, joka olisi tervattava, sanoi +Pekka. + +--Yhtä hyvä kai se olisi tuollekin, vaan saattaahan sitä kiehauttaa, +sanoi emäntä ja sitten hän meni kiehauttamaan. + +Pekka jäi Eerikkaa hoitelemaan, muut menivät kotiinsa ja olivat siinä +toivossa, että aamuun mennessä se Eerikkakin paranee ja pääsee taas +yhteen matkaan; mutta eipä niin käynytkään. Aamuun mennessä hän tuli +yhä vaan kipeämmäksi, vaikkapa kyllä Pekka koetteli hoitaa, miten +osasi. + +Sääli oli Pekasta heittää sairastaan muiden hoidettavaksi, mutta asiat +niin vaativat, sillä hän oli lupautunut huomenlahjan kuuluttajaksi +muutaman rengin ja piian häihin, jotka olivat toisen kylän päässä, +tähän toimeen kun ei kykene aivan joka mies. Lähtiessään hän piti +huolta Eerikan kohtalosta. + +--Rupeaako emäntä hoitamaan muutaman päivän ajan? kysyi hän emännältä. + +--Hoidetaan vaan, sanoi emäntä, ja mitäpä tuo isoja hoitoja +tarvinneekaan. + +--Aina se vähän tarvitsee, jos ei heti parane ja kyllä minä tulen jo +huomeniltana.--Silläkään poloisella ei ole sukulaisia, joita kutsuisi, +säälitteli Pekka. + +--Juokse vain, tottapa häntä siksi hoidetaan, sanoi emäntä, ja se oli +sillä sovittuna. + +Eerikan jäähän putoaminen tuli seuraavana päivänä tiedoksi koko +kylälle. Toverit kävivät katsomassa ja surkuttelemassa hänen +kohtaloansa, ja ikävää se heistä olikin, sillä Eerikka oli hupainen +toveri, ja siltä meni hauska vapaaviikon aika hukkaan, kovin hän oli +kipeä. + +Hemmo kun sai tietää, missä tilassa Eerikka oli, lähti hänen luonansa +käymään ja otti varalta "Huutavan Äänen" matkaansa, jonka mukaan aikoi +puhutella. Yksinänsä hän sai puhella, sillä ei Eerikka jaksanut, eikä +olisi taitanut osatakaan, kun ei ollut vanhastaan osava kirjamies. +Kuitenkin hän kuuli peloittavia sanoja, jotka olivat yhteydessä tuon +tapauksen kanssa, joka hänelle oli kyllä tuttua. + +--Etkö nyt käsitä armon ajan kalleutta, selitti Hemmo. Sinulle +näytettiin, miten voisi käydä. Ajatteles nyt jos olisit hukkunut niin +suruttomassa tilassa kuin olit--kortilta juuri läksit--niin se on +varma, että tuota, ennenkuin pohjaankaan olisit kerinnyt, olisi piru +avosylin ollut ottamassa vastaan ja paiskannut nurin niskoin +helvettiin. + +--Tämä on totta, eikä minun puhettani. Kuunteleppas miten tässäkin +"Huutavan Äänessä" sanoo: "Huomaitse ja ymmärrä" kuuntele sinä; näin +sanoo: "Huomaitse ja ymmärrä, missä hirmuisessa vaarassa sinä olet. +Sinä riennät tänä päivänä likemmäksi ja likemmäksi kadotusta. Muista +se, että synnissä surutoinna eläessäsi juokset sinä joka hetki ja +silmänräpäys siihen tuliseen järveen, joka kuohuu tulesta ja +tulikivestä, jossa sinä ijankaikkisesti saat kiroilla." + +Aina vähän päästä hän kävi näitä samoja tekstin sanoja saarnaamassa, +eikä huolinut vaivojaan, sillä hän näki Eerikan surkastuneista +kasvoista, että jotakin ne vaikuttivat. + +Hyvää se vaikuttikin. Jo ensi iltana hän alkoi pyytää, ettei +heitettäisi yksinään, ja yöllä, kun sattui menemään unenhorroksiin, hän +vavahti ja alkoi hourailla, että "elkää heittäkö minua nurin niskoin +järveen... Pekka, Pekka, joudu auttamaan; musta piru on pohjassa, joka +ottaa kiinni." + +Yksinänsä hän sai vain olla enimmäkseen yön, kukapa olisikaan niin +paljoa ymmärtänyt huolta pitää, että olisi toveriksi ruvennut. Päivän +tultua hän vähän rauhoittui, mutta silloin tuli taas Hemmo antamaan +lisää "Huutavan Äänestä". + +Iltapuolella päivää Hemmo arveli jo sopivan kääntää kirjastaan +loppupuolen esille ja lievennykseksi lukea siitä evankeliumin +suloisuudesta, joka on syntisille tarjona, jos he katuvat entisiä +tekojaan. Mutta ei yhtään sirpaletta tästä armosta takertunut Eerikan +hourailevaan päähän. Olisi ollut jo aivan sama, olipa se mitä hyvänsä, +sillä ei hänen sairastuessaan heikontunut järkensä osannut tehdä +eroitusta sanojen merkityksellä, hän luuli vain, että se on sitä samaa +kauheata, jota alkupuolikin. + +Vasta kahden päivän kuluttua joutui Pekka takaisin häämatkaltaan. + +--Etpähän sieltä päivässä joutunutkaan, sanoi hänelle emäntä. + +--Eihän tuolta päässyt, vastasi Pekka. No mitenkäs täällä on Eerikka +voinut? + +--Kipeä kai se lienee; ei tuo ole Jumalan jyvää maistanut koko sun +poissaoloaikanasi. + +--No mutta, sanoi Pekka kummeksien kuunneltuaan vähän aikaa. Johan se +houraa tuulta, taivasta; ja siinähän on sanoja jos minkälaisia... Onko +sille kukaan mitään puhunut? + +--En kai minä ole hänen kanssaan monta sanaa vaihettanut, sanoi emäntä. +Mitä lie tuo Hemmo puhunut, on se siinä sen vuoteen vieressä näkynyt +välistä kököttävän. + +--Vai on se Hemmo käynyt. Vaan ettekö ole kuulleet, mitä se on sille +puhunut? uteli Pekka vieläkin. + +--En minä ole siinä joutanut lokottamaan, mutta luulen, niin minä +kerran sivu mennessäni kuulostin, että eikö se liene sille helvetistä +puhunut, ja taisi siinä olla muutakin, selitti emäntä. + +--Sitäpä minä jo ajattelin, että se se on käynyt peloittelemassa. Ja +miksi ette sitä kieltäneet? + +--Mitä minä siitä ... eihän tuo haittaa, arveli emäntä. + +--Eikö haittaa, sanoi Pekka. Miksikä se ei haittaa. Hyvilleen otaksen, +niin saapi heikolta sairaalta pään pilalle, jos ei jo liene saanut. +Mitä hänen tarvitsee tulla helvettiään muille lointelemaan, pitäköön +omina tarpeinaan. Ja kyllähän jos minä olin täällä, niin ei häntä olisi +tarvittu, vaan sen viinan peevelin tautta viivyin vielä niin kovin +kauan. + +Emäntä tuli Pekan puheesta vähän leikilliseksi ja sanoi: + +--Kyllä sinä olet koko ruoja. + +--Ja kotiinsa minä olisin sen vienytkin, lisäsi Pekka, jos olisi +päässyt jäätä hevosella ajamaan, vaan ei tuo ole hennonut vieläkään +vahvoja, että sitä pääsisi. Vaan vien minä hänet perässäni +vetämälläkin; sinne ei ole Hemmon hyvä tulla. + +--Könötä vaan vetää; joutanetpahan töiltäsi vetelemään, sanoi emäntä ja +meni asioilleen. + +Pekka alkoi todellakin puuhata Eerikan vientiä toiselle puolen järveä. +Nouti portaiden eteen reen, johon heinistä laittoi hyvän vuoteen. + +--Eiköhän mennä kotiin, toiselle puolen, selitti hän Eerikalle. + +Nyt tämä vasta huomasi Pekan ja alkoi vaikeroida. + +--Sinäkö siinä olet ... voi, elä heitä minua yksinäni ... pitele +kiinni ... ethän heitä... + +--Enkä heitä, vakuutti Pekka, eikä tässä ole mitään hätää, aivan ollaan +maa-jalassa. + +Yhä hän vielä vain rukoili, ettei häntä heitettäisi järveen, eikä +yksinään. + +--Ei järveen, se on jo jäässä, vakuutti Pekka. Kääritäänhän vaatteita +ympärillesi, ettei tule vilu, ja sitten näytetään, mikä on kyyti kylän +välillä. + +Kun Pekka oli lähtöä puuhaamassa, tuli Hemmo "Huutavan Ääni" nytkin +kainalossa. Tämä arvasi Pekan puuhan ja sen tähden jurosti kysyi: + +--Tuota, mitä sinä sen sairaan kanssa meinaat? + +--Vien kotiinsa, vastasi Pekka ynseästi. + +--Mitäs sinä siitä kuljetat, anna olla siinä. + +--Enkä anna olla. + +--Vaan sen pitää antaa olla, tenäsi Hemmo. Minä käytän täällä +pappiakin, vaan en ole vielä ennättänyt. + +--Vai et ole ennättänyt; vaan oletpahan ennättänyt käydä heikolle +sairaalle saarnaamassa, niin että mitähän olisikaan sanomista, jos pää +olisi mennyt pilalle. + +--Minäkö hänen päänsä pilannut ... minä olen vain lukenut ja auttanut +hänen syntinsä tuntoon tulemista. + +--Niinpä niin; lukenut sinä olet, mutta mitä sinä olet lukenut? Et +muuta kuin paasannut helvetistä. Ja näet sen nyt itsekin, mikä hyöty +siitä on ollut sairaalle: pelkää ja höpisee kuin mieletön ainakin. + +--Sinä et ymmärrä mitään, kiivasteli Hemmo. Sinä et tiedä, minkälainen +hätä ihmiselle tulee syntinsä ylitse jota sinä luulet pään +pilautumiseksi. + +--Minä ymmärrän, intti Pekka, että järkevä suruton on parempi, kuin +hupsu jumalinen. + +--Sinä elä pölliköi tuolla lailla! kiivastui yhä enemmän Hemmo. Se +voipi sattua niinkin, että sinunkin eteesi levitetään kaikki nuo +pölliköimisesi, ja silloin on leikki kaukana. Sitä et tiedä, milloin se +tapahtuu; hänen työnsä ovat käsittämättömät. + +--Niin, mutta tämän asian käsittää jokainen, että parempata hoitoa +sairas tarvitsee. + +--Luuletko sinä hoitavasi paremmin. Usko hyvällä ja anna olla sen +sairaan, minä lähden huomenna sille pappia hakemaan. + +--No etkö luule riittävän sen, kun sinä olet saarnannut, ja jos et +luule houraavan sairaan tulevan ilman sitä toimeen, niin taluta pappi +sinne, vaan en minä tänne sairasta heitä. + +Emäntä sattui tulemaan parhaiksi tupaan ja sanoi: + +--Anna tuon tuossa kotjottaa. + +--Eihän se tuo heittiö tottele, kun minä noutaisin papinkin, selitti +Hemmo emännälle. + +--Anna, Pekka, sen siinä olla, puolusti emäntä. Hakee papin, että mitä +tuo tuolle osaisi. + +--Sen saatte uskoa, että minä vien sen kotiinsa, sanoi Pekka +päättävästi. Saatte mennä, isäntä, kirjoinenne kotiinne. + +--Tuota, annetaanko sille tuolle riivatulle valtaa? kysyi Hemmo +emännältä. + +--Minä en teiltä siihen kysykään lupaa, sanoi Pekka. Ja jos tulette +estämään, niin saatte tuliset lähtimet. + +--Kaiken näköisiä hulluja niitä on maailmassa, jupisi Hemmo, kun näki +ettei mikään auttanut. + +--Onhan niitä hulluja yhdeksänlaisia ja Kolla-Anni kymmenes, lisäsi +Pekka ja otti sairaansa ja hoiti rekeen. + +--Etkö liene luvatta ottanut talon reen, sanoi Hemmo, kun ei muuta enää +osannut. + +--Ja se ei kuulu syrjäläisiin. Ja ei muuta kuin hyvästi, emäntä; +vaivoistanne vasta puhutaan. + +Silloin Pekka alkoi lykätä rekeä jäälle ja Hemmo lähti pahoilla mielin +kotiinsa kainalossa "Huutavan Ääni", jota hän tällä kertaa sai aivan +turhan tautta kanneksia. Mennessään hän katsoi jäälle, jossa Pekka +vihkaisi mennä toiselle puolen. + + * * * * * + +Hitaasti parani Eerikka, vaikka täällä häntä kyllä hoidettiin hyvästi. +Pekkakin oli usein hänen luonaan, vuoleksi työkseen piippuja ja +lusikoita ja vakuutteli Eerikkata, jos se joskus vielä yritteli +hourailemaan, ja jutteli maailman tarinoita, saadakseen siten tuon +Hemmon tyrkyttämän pelon haihtumaan. Välistä pisti pienen lystin +laulunkin niinkuin esimerkiksi kupparista: + + Kuppari kun tämän kuulla sai, + että sika häneltä sarvet söi, + kuppi-kirveensä kiveen hakkas, + viimeiset sarvensa uuniin nakkas: + Koira tuota virkaa pitäköön, + että kenenkään verta imeköön! + +Tämänlaiset olivat Pekan parantamiskeinot. Ei hän liioin nuhdellut +tarpeettomasta pelkäämisestä, eikä taas liian usein toivonut +entiselleen tulemista, mutta sitä hän kuitenkin puuhasi. + +Palkollisten vapaaviikko oli loppunut. + +--Miten tässä käynee, tuumaili Savitien ukki. Olisi jo renki tarpeen, +vaan toisessa kohti se Eerikan kohdalta taitaa nykyensä olla. + +--Ehkäpä se Matti rupeaa, neuvoi Pekka. Ei kuulu Hemmo antavan olla +isänsä mökillä. + +--Saisi tuolle suhahtaa, mitä tuo sanoisi, myönsi ukki. Ja jospa se +siitä paranee Eerikkakin, vaan onhan tässä työtä sillekin, kun mitäpä +minusta enää lieneekään. + +Mattia rengiksi saamaan lähti ukki, mutta monesti hän virkkoi, että +sanon vieläkin, kun Matti vaati toista sataa palkkaa vuodelta ja talon +vaatteen. + +--No jospa minä sen sulle annan, sanoi viimein ukki. Ja jos sinä mies +lienet, niin et moiti isäntääsi; sanon kun sanonkin sen sulle. + +Näin oli ukin päätös, ja aina hän siinä pysyikin, kun Matti osasi olla +hänen mielikseen ja lähti aina aamuisillakin käskemättä työhön, eikä +torkkunut, josta ukki oli vihainen. + +Vähitellen Eerikkakin parani ruumiinsa puolesta, mutta ymmärrykseltään +ei hänestä tullutkaan entisen laista; näytti vähän töllerömäiseltä. +Virkistyi hän kuitenkin vähitellen, kun Matti neuvoi käymään tohtorissa +ja muutenkin hoitamaan. + +Ukki ei niin paljon huolehtinut, tuumailla jorisi vain: + +--Sen minä sanon: ne on niitä päitään, jotka joutavasta pehmiävät. + + + + +IV. + + +Mahtava talvi alkoi näyttää lannistuneemmalta. Muutamina kevät-aamuina +se vielä kouristeli ulkona kuljeksivien poskipäitä ja nenää, mutta +viimein leppyi kokonaan. Kylmän talven sivu oli mennä nutuutettu +toivomalla suloista kesää ja kuvittelemalla mielessään lämpimämpiä +päiviä. Ainoa turva on ihmisillä toivominen. Sitä kun vain riittää, +niin voi aivan huolettomasti ja laiskana kärsiä kaikkea kurjuutta, jopa +antaa vaikka jalkansakin paleltua, kunhan vaan jaksaa toivoa, että +pehmeä tästä perästä seuraa. Äkäiset siihen kyllästyvät niinkuin +Vallaton Pekkakin, joka omalla tavallaan vietti mukavia päiviä, +makailemalla talvet ja nikartelemalla piippuja ja lusikoita. Jo hän +teki kevätpuoleen viitakevarren, jota tekemään ruvetessaan tuumaili: + +--Kyllä nyt pitää heittää tämä lusikkain teko, ne on niitä +vihoviimeisiä maailman tavaran kyytimiehiä, ja tehdä nyt, jolla +tavarata kokoon päin repäillään; muuten mahtaa olematon joukko ruveta +nupisemaan. + +Nämä oli Pekan valmistuksia kesää varten, ja samoin valmisteli muutkin +asioitaan, että niistä sitten parhaana työaikana oli huoletta. + +Rantakortteikosta verkkoon ajaa pölyytettiin monta hauen soikaletta, +joista sitten eukot valmistivat haukikukkoja kirkkoevääksi. Kirkossa +oli myös käytävä heinäajan edellä, että sekin velvollisuus tuli +täytetyksi. Jo varhain lauantaiaamuna piti jalkamiesten lähteä +kirkkoon, jos mieli joutua oikealla aikaa. Jalkaisin kulkivat +hevosettomat, sekä vanhat että nuoret. Meni jalkaisin taloisiakin, +tyttöjä ja poikia, kun oli niin hauskaa kävellä kirkkokengät +käsivarrella ja puhella hauskoja asioita, kunhan vain muisti olla +vakavana pappilan sivu mennessä. + +Hemmolan kartanolla oli kärryt nuorilla heinillä täytettynä ja +kaurasäkki asetettuna istuimen takapuolelle. Isäntä ja emäntä +valmistautuivat kirkkoon. Emäntä tahtoi nyt käydä kirkkokäynnissä, +vaikka kyllä he olivat käyneet pääsiäisen aikana, mutta hän oli nyt +vähän kipeä ja pelkäsi kuolevansa, ja siksi hän nyt... + +Emännällä oli tummapohjat, lyyssirantuiset kirkkovaatteet ja isännällä +sarkaiset: halko helma, pystykaulusnuttu ja peltihousut. Ima valjasti +hevosen. Jahvi oli jalkaisin mennyt kirkkoon muiden muassa, mutta +Hermannia ei isäntä laskenut, ja pahoillaan, kun ei päässyt, hän +veisteli seipäitä tallin takana. + +Hevonen oli valjaissa ja aloitti mennä. + +--Seisotapas, eläpäs aja, vielä unehtui, sanoi emäntä, kun hevonen oli +vähän matkaa mennyt. + +--Tuota, mitä sinä sinne itse menet, sanoi Hemmo, tuopihan se Ima, kun +sille hoihkaisee. + +--Ei se osaa, eikä löydä. + +--Mikä se jäi? + +--Jäipähän vaan; annahan seista, kyllä minä haen. + +Itse emäntä mennä humpatteli ja otti ruokahuoneen hyllyltä pienestä +pussista pari lyökkiä, että jos ehken sattuisi kirkossa nukuttamaan. +Sitten he ajaa jytyyttivät puuvieterisillä istuimilla, jotka eivät +paljoa tärisemistä vähentäneet, muuta kuin nakkasivathan hyvästi +ylöspäin, kun pyörä isossa tiensyöpymässä jysähti. Tämänlaiset piti +isännän mielestä olla kirkossa käynti-istuimet, jotka eivät nuojuneet +heiluvain rautain päällä, mikä olisi muka ollut suruttomuutta. Pojat +olisivat sepällä teettäneet paremmat, mutta Hemmo oli kovasti vastaan +ja sanoi: + +--Kun ei niillä puisilla saattane ajaa, niin kävelkää jalan. + +Jalkaisin kulkevia he sivuuttivat matkalla, ja näiden kohdalla istuivat +juhlallisen hiljaisina ja samoin muuallakin. Ainoastaan silloin oli +vähän äänekkäämpätä kulkua, kun ruuna ei ottanut juostakseen ja Hemmo +sitä pätki kylille tien vierestä katkaistulla patukalla. Nahkaista +piiskaa ei hänellä koskaan ollut, sillä sekin olisi ollut +suruttomuutta. + +Lähempänä kirkkoa asuvaiset olivat töissään, he kun ennättivät +pyhänäkin. Vähän seisauttaen työtään, he katsahtivat kirkkomiehiin ja +halveksimalla virkkoivat: "Siinä perukkalaisia mennä rytistää." + +Suntion talo ei ollut kaukana kirkosta, ja sinne ajoi Hemmo hevosensa. + +Kirkon seuduilla liikkui kansaa aika vahvasti. Heti puolen päivän +jälkeen oli jo asettunut vanhoja akkoja istua lokottamaan kirkon ja +etenkin sakastin portaille. Siinä he hiljaa puhelivat ja kokivat +keräillä päähän juhlallisia ajatuksia. Yksi vanha eukko oli koko päivän +tehnyt laupeuden työtä taluttaessaan toista vanhaa näkemätöntä eukkoa +kirkolle. He olivat juuri tulleet ja söivät nyytistään sakastin +seinävierellä. Heidän ympärilleen oli kokoontunut useampia toisia, +jotka ihmettelivät, miten hyvästi sokea eukko osasi leikata leipää ja +ottaa rasiasta voita leivälleen. + +--Jo se on tuo merkillistä, ihmettelivät katsojat. Panisipahan meistä +kuka hyvänsä silmänsä kiinni ja koettaisi noin ottaa, niin ei tulisi +mitään... Se kun Jumala ottaa näön pois, niin se sille antaa tuollaisen +lahjan. + +Tyytyväisenä sokea eukko söi ihmettelijäin keskellä ja otti usein voita +rasiastaan. Itsekin hän jo alkoi uskoa, että lahja se on, kun hän noin +osaa, vaikka vanhastaan kyllä tiesi, että paljon siinä oli ollut +totuttelemista. + +Toinen ryhmä, jossa oli vanhoja ukkoja, istui kellotapulin kupeella +odottelemassa iltakirkon lähestymistä. Nuorempaa väkeä ei näkynyt, ne +olivat vielä Kauppalassa, jonne oli pari virstaa. + +Vanha toissilmä kellonsoittaja astui siitä ohitse hakemaan kellotapulin +avaimia pappilasta. Toisella kädellään kouhauttaen vanhaa huopalakkiaan +hän sanoi eukoille ja miehille hyvää päivää. Kaikille oli +kellonsoittaja yhtä kohtelias, paitsi poikakurikoille, jotka häntä +sanoivat "kirkon silmäksi", ja suuttuisihan siitä jos kuka. Tuttua oli +hänelle jo kellojen ääni, ja se lienee palkinnutkin tuon puutteen, että +hänellä ei ollut sellaista kelloa, josta katsotaan ajan kulkua; siitä +syystä hän aina sattui menemään tuntia ennen pappilaan. Oli siinä vielä +toinenkin syy, kun hyväntahtoinen rovasti antoi piippuun "vaappenia", +joita oli niin hauska vedellä, toisten hengelliseen säätyyn kuuluvain +läsnä ollessa. + +Kello lähestyi neljää. Avaimineen tuli kellonsoittaja pappilasta ja +romautti oppineella tavallaan tapulin alaoven auki ja vähän päästä +yläluukutkin. Jopa nyhjähteli tapuli ja jymeästi moukui ison kellon +ääni ympäri koko seudun, muistuttaen kaikille sunnuntain aattoillasta. +Lopuksi hän löi vielä, maailman kolmikulmaisen säännön mukaan, kolmasti +kellon laitaan, ja silloin se oli sitä myöten valmista. + +Suntio tuli pappilasta, jossa oli kellon soittajan tavoin käyttänyt +tunnin aikaa hyväkseen, ja avasi kirkon ovet. Papit ja lukkarit +astuivat vähän päästä juhlallisesti kirjat kainalossa. + +Raamatunselityksen jälkeen alkoi rippikirjoitus. Ulkomuistista huutaa +romuutti lukkari sakastiin tulevat kyläkunnat, vaikka siinä oli +Laakaata, Varpaista, Päsmäriä ja jos jotakin päsyä. Kappalainen +merkitsi nimiä kuorissa. Siinä sitten ilmoitettiin Nikki Kekkoista +akkoineen, Taakki Vataista vaimoineen, vielä sivussa piikaa, renkiä, ja +välistä kylän lopulta joku Tiina Tossavainen, Olli Pikeläisen vaimo. + +--Eikös mies ole? muistutti pappi. + +--Eihän tuo nyt kuulunut ... ilmoitti eukko alakuloisena, juuri kuin +peläten, että jos Ollista pahaa ajattelevat. + +Kauppalasta tuli väkeä, joidenka huuto oli jo ennättänyt mennä ohitse. + +--Siellä Kauppalassa virakoitte, ettekä pidä ajoissa asioistanne +huolta, torui pappi, kun myöhästyneet pyysivät nimeänsä merkitsemään. + +Mutta ei Kauppalassa käyneiltäkään puuttunut puolustuksia. Mikä sanoi +olleen lankoja värjärissä; millä liippakiven osto ja niin aina. Näistä +vastuksista tuli kappalainen äreälle tuulelle, ja hän piti tarkan +huolen, ketä vielä tuli ulkoa. Kaikeksi onnettomuudeksi oli +Vallaton-Pekkakin myöhästynyt ja vielä sen lisäksi hienossa huipukassa, +niin että jalat yrittelivät tekemään pieniä syrjäliikkeitä. Papin +tarkka silmä huomasi tämän, ja hän ärjäisi: + +--Kuka olee tuo juopunut mies, joka tulee tänne? mene ulos! + +Pekka vähän peräytyi ja koetti vähän päästä uudestaan. + +--Jo tulee tuo sama mies, sanoi pappi, ulos heti! Semmoisia sikoja +olette, että tulette pyhälle paikalle tuollaisina. + +Verkallensa Pekka pyrki ulos uteliaan ihmisjoukon häntä katsellessa. +Kirkon porstuassa tuli häntä vastaan Lieju-Lassi, joka oli yhden kylän +miehiä. + +--No, rippikirjoituksestako sinäkin tulet? kysyi Lassi kummastellen. + +--Sitä vartenhan sinne menin, vaan kuules velikulta, kun ulos ajoivat, +kertoi Pekka. + +--Miksikä ulos? kysyi Lassi. + +--No kuule veikkonen, kun tuolla Kauppalassa satuin vähän ryyppäämään, +niin tuntivat. + +--Pysy poikessa; mitä sinä sinne pyritkään, sanoi Lassi. + +--Arvaathan sen, että enhän minä pyrkisikään, vaan asia on siitä +painosta, etten ole käynyt pariin vuoteen ja papinkirjan otto olisi +tässä hetimiten. + +--Ei kaiketi ne täällä kirkossa anna papinkirjoja, selitti Lassi. + +--No etkö sinä sitä ymmärrä, että enhän minä nyt mene tahtomaankaan, +vaan kun olen niin kauan ollut käymättä rippikäynnissä, niin kuka sen +tietää, minkälaisen mainekirjan ne antavat, eli eivät annakaan. + +--Kyllä kaiketi en tiedä, sanoi Lassi. + +--En minäkään varmaan tiedä, mutta pahoin pelkään, ja olisin nyt +käynyt. + +--Olisitkos huomenna selvänä? kysyi Lassi vähän epäillen. + +--Aivan kuin taivaan käki, vakuutti Pekka. + +--Saatanhan minä kirjoituttaa. + +--Teepä kyllä se hyvä työ, niin saat heti kohta ryypyn vaivoistasi. + +Pistäytyivät sitten vähän salakuhjoon oven ulkopuolelle, jossa Lassi +sai palkkansa. + +--No ihmisiä sitä mekin ollaan, sanoi Lassi ryypättyänsä. + +--Niinkuin muutkin ristityt, todisti Pekka, ja menehän nyt ja toimita +se asia, muistutti hän vielä ja meni sitten pois. + +Lassi meni ja ilmoitti että senkin nimellinen olisi merkittävä ja +nöyrästi pappi sen tekikin. + +Iltakirkon jälkeen väki hajosi mikä mihinkin. Hemmo ajoi entiseen +yöpaikkaansa, joka oli parin virstan päässä kirkosta, sillä +suruttomissa paikoissa ei hän ruvennut olemaan. Emäntä oli saanut +kylläksi asti täristä huonoilla istuimilla eikä lähtenyt sinne, vaan jäi +suntioon yöksi. Suntiossa oli paljon muitakin emäntiä, eikä siinä usein +miehenpuolia ollutkaan, ja syynä taisi olla se, että eukko oli siinä +isäntänä--ja toisekseen ... rouvaksi sitä sanottiin. Suntio itse, +hiljainen mies, sai katsoa nököttää valmista, kun muori järjesteli +asioita. Mielensä mukaan hän järjestelikin, eikä hän missään asiassa +uskonut ketään tietävämmäksi eikä viisaammaksi itseään. Oli hän vähän +uskonnollinenkin, mutta siinäkin oli niin yksipuolinen, ettei hänen +uskossaan ollut muita kuin hän itse ja eräs vanha piika. + + * * * * * + +Valkeni sunnuntai-aamu. + +Juhlallisena seisoi kirkko aamu-auringon valossa korkeine huippuineen +ja maalattuine seinineen. Ihmiset nousivat verkallensa asennoissaan ja +siristelivät unisia silmiään, joihin auringon kimellys oli vähän +vastaista. + +Kirkkoväki heräsi yöpaikoissaan ja alkoivat nousta kahvia keittelemään +lauantaina ostetuista nassakoistaan. + +Suntiossa oli paljon emäntiä yötä, ainoastaan kolme miehen puolta. +Kahvia siinä vuoroin keitettiin ja toisilleen juotettiin ja +siposteltiin. + +--Ottakaapas emäntä kahvia, vaadittiin toisia. + +--Mitä sitä nyt kaikille juottelemaan, esteltiin samassa. + +--Ei se silti kaikkia ole, ottakaa vain pois, kehoitettiin uudestaan. + +--Ei sitä nyt olisi tarvinnut, puhui ottaja niin kauan, kunnes kahvin +ryyppiminen esti puheen. + +Uunin pankolle joutivat pannut, kun tuo hyvän tuulen velli lakkasi +niiden torvista tippumasta. Silmiään tiristellen luki muuan emäntä +virsikirjasta sunnuntain rukousta ja näyttääkseen hartaammalta +nyökytteli vähän itseänsä. Alkoivat siinä joutessaan jotkut pureksia +aamiaista nyytistään. Muutamat söivät hyvin vähän, toiset eivät kuvalle +maistaneetkaan. + +--Kovinpa vähän te söitte, muistuttivat syöläimmät. + +--Me ollaan kirkkokäynnissä, huomauttivat toiset. + +Edellinen joutui vähän hämilleen, kun oli unohtanut nuo säännöt ja +syönyt vatsansa täyteen, niin että oli jo lopussa viimeinen pala, jota +ei enää viitsinyt tähteeksi heittää, ja eihän se pitkän yön kuluttua +liiaksi ollutkaan. Ne jotka ensiksi joutuivat syömästä, veivät +yksitellen eväsnyyttinsä aittaan, ja sillä tiellään pistelivät +haluiseen suuhunsa sievän kämpäleen pannurieskaa tai lättyjä kesävoin +kanssa. Johtui tuossa vähän mieleen nuo sanat, että "paastota ja +ruumiillisesti itsensä valmistaa..." mutta sananlasku piti puolensa: +"ei auta sielua säästäminen, kun ruumis ruokaa tarvitsee." + + * * * * * + +Jo oli kellonsoittaja ja joku toinen mies noussut tapuliin ja he +panivat kellot moukumaan; juhlapäivän kunniaksi. Ensin alkusoitto, +sitten papille tulokellot ja viimeiseksi pienimmällä kellolla +pimputettiin rippimiehille. + +Kirkonmenot alkoivat. Suntio avasi sakastista kirkkoon tulevat ovet ja +kappalainen astui juhlallisesti alttarille pitämään rippisaarnaa. Hän +oli teräväpuheinen ja kirkassilmäinen mies. Hänen kirkkaita silmiänsä +ei sanankuulijat kuitenkaan oikein nähneet, sillä hänellä oli aina +silmälasit. + +Saarnan teksti alkoi näin: + +--Jos teidän syntinne veriruskiat olisivat, pitää niiden lumivalkeiksi +tuleman; jos teidän pahat tekonne olisi ruusun punaiset, pitää niiden +kuitenkin niinkuin villa tuleman. + +Näitä sanoja hän terävästi selitti, vähän sorahtavalla kielellään. Ja +erinomattain mukavasti hyrräsi hänen kielensä, kun hän hartaudella +lausui että "teidän veriruskeat syntinne ja ruusun punaiset pahat +tekonne." + +Aina vähän väliä hän näitä sanoja uudisti, niin että sanankuulijat jo +huomasivat näiden olevan niitä painavimpia sanoja, ja moni eukko ja +joku vanha ukkokin koetteli pusertaa vettä silmästään, mutta niinpähän +se sieltä lienee ollut siepattava kuin korvosta kiululla. Saipa siinä +monet kerrat turhaan koettaa. Leskieukoilta lähti vähän paremmin, kun +siinä sivussa ajatteli miesvainajataan. Kenen mieli ei jo tästä +heltyisi. + +Ne, jotka edeltäpäin olivat arvanneet kovasydämisyytensä ja eivät +sellaisilta tahtoneet muille näyttää, olivat varuillaan. He painoivat +päänsä kumaraan, puraisivat unen estämiseksi lyökkiä, josta väkevyys +kohosi silmiinkin, ja nytpä ei ollut vedestä puutetta. Sitten ei muuta +kuin istui noin surullisen näköisenä ja välistä pyyhkäisi. + +Melkein etumaisessa penkissä istui Hemmolan Hemmo ja oli ilman +syrjäkeinoitta saanut muutaman pisaran nujerretuksi, jota monikertaan +sysäsi käsisyrjällä. Kappalainen huomasi sanankuulijainsa punaisista +silmistä, että on hänen saarnansa saanut jo aikaan hengen liikutuksia, +ja lopetti saarnan, luki synnintunnustuksen ja viimeksi synninpäästön. + +Keskellä kirkon käytävää kävellä rapsutteli pari koiraa muristen +toisilleen. Loppupuolella rippisaarnaa ne ryntäsivät täyteen kapinaan +ja janhustivat toisiansa niskasta, minkä kerkesivät. Suntio +jouduttautui sakastista ja alkoi niitä potkia saappaan kärjillä, niin +että koirain täytyi lopettaa taistelu ja koettaa piilottautua vaimojen +hameen helmoihin. Kauneimmat tytöt, joiden sija on penkin suussa, +hätistelivät niitä helmoistaan. Siinä toimessa suntio oli apuna: haki +koirat käsiinsä, veti niskasta esille, potki ehtimiseen ja sai viimein +ulos, vaikka kyllä ne koettivat mutkitella, ennen kuin lähtivät. + +Koirain jahdista palatessaan suntio avasi papille alttariportin ja +sakastin oven sekä meni itse perästä. + +Vallaton-Pekka istui ristiyksen kohdalla penkissä. Hän ei enää +mitenkään malttanut olla ajattelematta tuota hänen mielilaulunsa +suntiota koskevaa värssyä: + + Suntio potkii koiria ja juo, + papille availee ovia ja juo, + +kun näki kerrottujen asiain juuri tapahtuvan. Toisessa puolessa: + + Hän ehtoollisväelle viiniä tuopi, + itse kun ensinkin hyvästi juopi-- + +kerrotuita asioita hän ei nähnyt eikä tietänyt varmaan todeksikaan, +mutta ajatteli nekin siinä yhdellä tiellään. + +Yhteinen kansa soitettiin kirkkoon. Pappi tuli uudestaan alttarille ja +alkoi lukea pitkää yhteisen kansan synnintunnustusta. Yli koko kirkon, +monesta paikasta, alkoi kuulua äänekästä sähinää. Moni koetteli sanasta +sanaan ja aivan yhtä aikaa matkia papin lausumaa tunnustusta. Yhteinen +kansa oli ollut ensimäisen saarnan ajan ulkona huvittelemassa itseään: +toiset loikoen pitkällään kirkkomaalla, toiset tavaillen +hautakirjoituksia. Nuoret kävelivät ja silmäilivät toisiaan. + +Hevosia seisoi aitovierillä. Muuan ori oli kiinni sakastin perässä +pylväässä ja parkui toisille läsnäolijoille. Haltijansa ei sen käytöstä +hyväksynyt ja sen vuoksi kävi aina vähän päästä ruoskalla selkään +sujauttamassa. Kun ei hän kuritustyössä ollut, seisoi hän ulompana ja +piti silmällä, miten orit siinä kuoputti ja nyöhäsi alituistaan +liikkeessä.--Tämä vietti tällä lailla sabattiaan oriinsa kanssa, meni +sitten kotiinsa ja sanoi kotoväelle "terveisiä kirkosta". + +Jo löi kellonsoittaja kolmasti ison kellon laitaan, ja silloin tiesivät +kirkon ulkopuolella olijatkin, että toimitus on loppunut. Kirkon +kolmesta ovesta alkoi purkautua joukko ulos. Kahdesta syrjäovesta tuli +vanha väki; kolmannesta yhteisestä ovesta nuoret, tytöt ja pojat, jotka +sitten vielä kirkon edessä vähän aikaa seisoksivat ja heittelivät +erojaissilmäyksiä toisiinsa. Ja monta toivetta siinä heräsi, sillä +molemmat sukupuolet olivat kauniita ja käytökseltään kuin enkelejä. +Nekin, jotka kirkonajan viettivät ulkona, ilmaantuivat lopulla +yhteiselle ovelle ja sitten lähtivät niinkuin muutkin kotiinsa. + +Laupeuden työtänsä jatkamaan lähti taas sokean eukon taluttaja, ja +mennessään he puhelivat: + +--Kyllä puhui nytkin kirkkoherra hyvästi ihmisten synnistä ja +suruttomuudesta, vaan ei tule meiltä varteen otetuksi. + +--Kylläpä puhui, huokasi toinen, mutta yhtähyvin on sellaisia kuin +sekin lauantai-illallinen mies. + +--Niin, se, joka olisi tullut ripille, vaan huomasi toki kirkkoherra. + +--Hyvä oli, että huomasi. Ei toki Olli ole kuitenkaan sellainen... +Taluttaja oli näet sen Olli Pikeläisen vaimo. + +Kulki siinä paljon muitakin, mutta muut paitsi vanhat eukot kulkivat +näin alkumatkasta äänettöminä. Vallaton-Pekka astui muiden muassa ja +sattui kuulemaan eukkojen pakinan ja ajatteli että puhukaahan pois. + +Hemmolankin Hemmo ajaa rytyytti emäntineen tärisevillä kärryillään +kotiinsa ja samoin muut mäkijärveläiset, mistä ne taas löytää +jokapäiväisistä toimistaan. + + + + +V. + + +Aivan toteen kävi Hemmolan emännän luulo, että hän pian kuolisi, sillä +heti kirkossakäynnin jälkeen hän sairastui ja leikkuuajan lopulla jo +kuoli. Hemmo piti isot hautajaiset, joissa yksi päivä vyöttä, soljetta +miehissä veisattiin, sillä näissä oli paljon hänen seuraansa kuuluvia +uskolaisia. + +Poikiinsakin Hemmo oli hautajaisten alkuaikoina tyytyväinen, kun +toisinaan virkautuivat kirjan ääressä veisaamassa. Mutta toisen +hautajaispäivän aamuna Jahvi sen tyytyväisyyden rikkoi. Muuan sattui +porstuassa kuulemaan, kun hän sanoi Hintille: + +--Käypä viskaamassa nauriin kaalia pataan kiehumaan, ukkoin ääni alkaa +jo sortua. + +Tämän enempää ei isäntä tarvinnut kouhottelemista, kun hän nosti +myrskyn ja uhkasi ajaa poikansa maailmaan. Vieraissa oli muutamia, +jotka puolustivat samaa keinoa parhaaksi, mutta toiset katsoivat +mitättömäksi koko pakinat, ja mitättöminähän ne menivätkin. Pojat eivät +taaskaan vastanneet mitään, ja hulluhan kauan tyynelle toruu. + +Syksykesällä alkoivat kyläläiset keskenään tuumailla, että kukahan nyt +Hemmolan miehistä lähtee naimaan, kun ei näet talossa ole emäntää. + +--Eiköhän tuo liene poikain hoteella se asia, arveli muuan. + +--Elähän sano, et sitä vielä tiedä, virkkoi toinen; jo oli Hemmo +ostanut laukkuryssältä verkaa housuikseen. + +Näitä jo tiesivät kyläläiset, ja mitä ne ei tietäisi; on, niinkuin +sanotaankin, tarkka silmä vieraalla, joka antaa heti tiedon muillekin. +Ja olikin siinä vähän totta, niin se oli sattunut. Sarkana sitä Hemmo +osti ja saraksi sitä sanoi ryssäkin, Tampereen saraksi vain. Mutta +mitäs siitä ryssä huoli, osasi hän siltä ottaa veran hinnan ja toisissa +paikoissa muuttaa saralle oikean nimenkin. Pitäähän kauppiaan siksi +osata veistää maailmassa itsekunkin mukaisesti. Ei hänen tarvinnutkaan +peijata muuta kuin vakuuttaa vain, että harmaa sarka on hyvin mukavata +vanhallekin miehelle. + +Kaksi kyynärää tätä isäntä osti ja siinä puutteessa sanoi ostavansa, +kun ei ole kotona saran kutojia. + +Nyt kun Hemmola joutui miestaloksi, niin kävi vieraitakin aina +pyhä-iltoina useammin kuin ennen, varsinkin isäntiä, sillä Hemmo rupesi +tarinoimaan muistakin asioista paremmin kuin ennen, jolloin hän usein +poikkeili kirjapaikkoihin ja piti muiden puheet halpana. Savitien ukin +puhetta hän sanoi "mäikytykseksi." Muillekin, jotka sitä kuuntelivat +hän sanoi: + +--Saitko nyt maailman "mäikytystä" kylliksi kuulla. + +Talven ajalla alkoi jo moni olla sitä mieltä, että Hemmo se vielä +vanhalta muistilta laittaa Hemmolaan emännän. Hän salli välistä siitä +puhuttavankin. Pojat käyttivät tätä aikaa hyväksensä ja muutamana +pyhä-iltana puuhasivat vanhempia miehiä puhuttelemaan isäntää kamariin, +ja nuoret pitivät sillä aikaa omia leikkejänsä tuvassa. Ja hyvin +vakavasti Hemmo olisi saattanut olla tietämätönnä pirttiväen elämästä, +mutta Hinttiä hän usein kaipasi vieraille kahvin antiin ja neuvoakseen, +milloin mitäkin asiaa. Hintin oli isäntä saanut emäntäpiiaksi ja +luvannut hyvän palkan. + +--Ei saa olla kauan täällä käymättä, ei tiedä mitä sattuu tarvitsemaan, +muistutti Hemmo. + +Tämä oli Hintille koko rasitus, kun ei uskaltanut olla kauan yhteen +perään toisten leikissä, sillä isäntä saattoi pian tulla noutamaan, ja +silloin ei hänen olisi enää käynyt oleminen tietymätönnä, vaan olisi +hajoittanut koko leikit. + +Hemmo oli näin varovainen, sillä hän pelkäsi pahaa, kun sai vihjaa, +että Savitien renki Mattikin on joukossa, ja Vallaton-Pekka toverina. + +Syytäpä oli pelätäkin, sillä Matti oli päättänyt vihdoinkin kysyä +päättävän kysymyksen Hintiltä "asiasta" ja ottanut varalta Pekan +mukaansa ulkoasioita johtamaan, että jos näet Hemmo rupeaa kovin +juonikkaaksi. Jopa onnistuikin Matin saada Hintti puhutellakseen kahden +kesken. + +--Arvaatko, millä asialla minä taas olen? kysyi Matti. + +--Etkö liene ajan hauskaksi kylässä, niinkuin muutkin, sanoi Hintti. + +--Ei minusta kylän käynti niin haluista ole, kun kylässä onkin aina, ja +kun tämä talvirengin toimi loppuu, niin sitten, jos sattuu, vielä +useammassakin kylässä ... vaan muuta sitä oli, etköhän arvaisi? + +--Mitenkäpä minä sinun arvuutoksesi... + +--No jos se taas niin muistamatonta lienee, niin vähätpä siitä; minä en +paljon väsy enkä vanhene, jos muistavatakin muistutan. + +--No sano, sano sitten, kiirehti Hintti. + +--Elähän nyt kiirehdi, ethän sinä ennen ole sanonut kiirettä olevan, ja +sitähän minä nyt läksin asiakseni tietämään, että onko se samanlaista +nyt kuin ennenkin, että malttaa ja odottaa pitäisi? + +--Vai aikaa tiedustelemassa sinä olet. Onko sinulta aika joutunut niin +jäniksen selkään, mahtaili Hintti. + +--En minä ajan puutteesta ole, ja jos olisinkin, niin Kermanniltahan +sitä saapi. Sitä minä vain läksin tietämään, että vieläkö minun pitäisi +odottaa, vaiko heretä? + +--En häntä tiedä. + +--Tiedät kai sen sanoa, että olenko minä sama Matti kuin ennen. + +--Mikäpäs tuota lienet. + +--No miksi et sitten saata sanoa suoraan, että pitääkö minun väistyä +syrjään vai miten?--Mitä tuosta tietymättömyydestäkään lähtee, osaat +kai sanoa, et niin lapsi ole. + +--Hyvinhän sinä nyt oletkin puhetuulella, sanoi Hintti. + +--Olenpahan niin parhaiksi. Mitä tuosta tuostakaan tulee? Saapihan +tyhjän tekemättä ja nälän ostamatta. Eikähän ihmisellä ole kuin yksi +pää, luulisi silloin osaavan päättää jonne kunne päin. + +--En minä nyt ymmärrä, enkä joudakaan. Isäntä mahtaa jo kaivata. + +--Kovin sinä olet ruvennut tuon isännän käskyille kuuliaiseksi. + +--Pitää olla kuuliaisena, kun rahaa on ansaittavana. + +--Ei kovin kuuliaisena kannata rahallekaan olla. + +--Nuorena ollessa ansaita pitää, päätti vain Hintti. + +--Taitaa pitää lähteä, sinä et kuitenkaan anna minulle mitään selvää, +sanoi Matti. + +--En nyt jouda, kiire on. + +--Mene sitten, vaan muistanethan meitäi, kun onni kohtaa teitäi. + +--Niin, jos se sattuu kohtaamaan, sanoi Hintti ja meni asioilleen. + +Matti viittasi poislähdön merkiksi Pekalle. + +--Saatiinko sahrapuita? kysyi Pekka ulos tultua. + +--Ei mitään. + +--Jottako aivan tyhjä sivaus. + +--Niinpä tuli, ja lähtäänhän pois, sanoi alakuloisena Matti. + +--Ei, mutta se on kovin iso häpeä meidän miehille, enkä minä malta, +minä käyn asianajajana sanomassa sille viimeisen sanan. + +--Anna olla menemättä. + +--Minä en malta. Odota vähän. + +Ei Pekan asianajajan toimi tällä kertaa onnistanut, sillä kun hän +parhaiksi pääsi Hintin puheille, tuli Hemmo ja äsähti: + +--Mitä sulla täällä on asiata? + +--Ei teille mitään, vaan tälle teidän ruokamuorille oli vähän, sanoi +Pekka. + +--Ei se ole kuitenkaan tarpeellista, mene tiehesi. + +--Eihän tässä nyt niin kiirettä liene. Emännällehän aina ensin sanotaan +pitävän laulaa, sitten ruokamuorille murittaa, vai isännällekö sitä +olisi pitänyt ensin? + +--Sinä olet se ainainen heittiö, pääsetkö ulos! + +Vanha täytyminenhän siinä tuli Pekalle uloslähtöön, mutta ei hän aivan +siivosti kuitenkaan lähtenyt. Ensin lauloi isännän harmiksi, että + + Pietarin tattarin höyryn, löyryn. + Niin minun akkani ennen lauloi + pirttiä lämmitä pannessaan. + ... Pekken, pekken, pekken... + +Lopputahtia hän viimeisteli rappusilla mennessään, kun Hemmo pajatti +erojaispuhetta Pekan jälestä kävellen. + +--Mitäs siitä sun sanomisestasi tuli? kysyi Matti. + +--Eihän siitä tullut mitään, kun se ukon käkkyrä ei pysynyt +kamarissaan. + +---Etkö ennättänyt mitään virkkaa? + +--Perhana siinä kerkesi! Sen vain ennätin sanoa, että aikooko hän vielä +silloinkin odottaa päivän nousua, kun se jo on laskumaillaan. + +--Mitenkään tuo tuon sinun sanasi ymmärsi? + +--Olisiko tuo mitenkään, kun minä en ennättänyt sitä lisän kanssa +suomentaa. Mutta minusta olisi parasta, että sinä sille kirjoittaisit. + +--Olenhan sitä minäkin ajatellut, vaan kun minä olen niin huononlainen +siihen työhön. + +--Osaat sinä siksi, päätti Pekka. Ja ota minut toveriksesi. Minun +ymmärtääkseni sinun pitäisi kirjoittaa, sillä--usko jos tahdot mutta +minä olen siinä kummassa luulossa, että se ukon "vörpannattu" pitää +mieltä tuolle Hintille. + +--No jokohan tuo kallokas sitä mielisi, ihmestyi Matti. + +--Niin sen minä olen miettinyt, vaan en ole ennen virkkanut. Ja eikähän +se 'kallokas' niinkään vanha ole, vaan kun se sen herännäisyytensä +nojalla laiskana olla noljottaa, niin siitähän sitä luulee +vanhemmaksikin. Tuskin se en paljoa päälle viidenkymmenen tai ei +yhtään. + +--Kovin tuo minusta kuitenkin kummaa olisi, ihmetteli Matti. + +--Onhan sillä jo päiviä päässään Hintilläkin, eikö liene lopussa +kolmaskymmen. + +--Vaikkapa ... mutta yhtähyvin... Mutta jos Hintti sen 'kallokkaan' +tuumiin vähänkään suostuu, niin sitten on perhana, etten minä yhtä +tyttöä saa pois mielestäni. + +Uhkaavasti Matti lausui viimeisiä sanoja, mutta lisäsi kuitenkin: + +--En minä sentään vielä osaa uskoa. + +--Mistäpä sen nyt niin varmaksi; vaan niinkuin jo sanoin, otapas ja +kirjoita, kyllä minä autan, niin urkitaan lempo soi vähän parempi tieto +asiasta... + +--Jospa tuota olisi koettaa, sanoi Matti ja kulki sitten äänetönnä. + +Pekka ei tahtonut hänen äänettömyyttään häiritä puhetta jatkamalla, +vaan astui jälkimäisenä ja alkoi laulaa surullis-sävelistä, Matin +kohtaloon mukavasti soveltuvaa laulua: + + "Voi minun köyhää kotoani, + voi oloani orjallista, + voi minun hellää luontoani, + voi sydäntäni surullista! + + Jos mulla oisi hellemp' luonto + niin vaipuisin minä maata, + enkä mä surun kyyneleiltä + vois' silmiäni auki saada". + +Näin Pekka lauleli niinkauan, että he joutuivat jo Savitiehen. + +Muiden maata ruvettua oli aiottu työ alettava, johon tarpeeseen Pekka +puuhasi paperia jostain vanhan velkakirjan kirjoittamatta jääneestä +laidasta. + +--No Matti, elä nolota, vaan tartu asiaan kiinni heti, sanoi Pekka +muiden nukuttua. + +--Eipä ole millä kirjoittaa, sanoi Matti. + +--Elä eperoi, on lyijykynä, ja sillä se rotokolla tulee sellainen kuin +tarvitseekin. + +--Ja väsyttääkin minua niin, etten ymmärrä mitään, esteli Matti. + +--Sanain puutteessa ei käsi päähän mene; jos vain kelpaa, niin sokosta +ylös. + +--No sanelepas, niin minä kuuntelen, miten se sinun mielestäsi olisi +alettava. Vaan ei nyt Hemmo ukosta vielä virketa mitään, eikä se saa +olla runon mallista, hän heti tuntee, että se on sinun miettimä. + +Pekka nojautui selkäkenoon seinää vasten ja alkoi viputtaa oikean jalan +isoa varvasta, niinkuin hänen tapansa oli, kun rupesi runoja tai muuta +miettimään. Vähän päästä hän ilmoitti lauseensa. + +--Mutta siinä on paljon sellaista vasenkätistä, epäröi Matti. + +--Nyt lempo, jos tuohon lahnanpyyntiin ei saane tuon verran +vasenkätistä panna. + +Pekan päätökseen Matti suostui, eikä muuta kuin Pekka sanelemaan edeltä +ja Matti, Pekan sanain mukaan niitä pielestämään paperille. Kirjakielen +säännöistä ei tässä lukua pidetty. Asia kirjoitettiin ilman mitään +miettimättä noin vain: + +--Terveisiä meiltä teille niitä kuin meillä on antoo oikein roppa +käellä. Nyt on erittäin tasaista ja tyyntä talven ilmaa niin että +sianporsaatkii tarkenoovat pihalla vilikitellä paitahihasillaan ja +vanhat ukot on heittäneet koirarukkasesa nurkkaan ja koettaavat +poikamiesten tavoin pärjäillä, ohuvemmilla käsineillä ja sittä muutenii +näyttää yläpihan ukko olevan louhka tuulella niin että on se tainnu +ottoo vähä holtaillakseen nuita naimisasioita, joihin hän ei toisin +aijoin näytä kättä koskevan. Vaan on antanut olla omassa melassaan vaan +nyt tästä puoleen sietäisi olla varulta muassa jotain siijoonin resua +joka näihinkin puuhiin otattelee että sittä tarpeen tullessa saisi +temmata värssyn säpelettä vatvojakseen ja hyvä se huolenpito mahtaa +ollakin jos tytöt alkaa väsäytyä niin viimeiset hyvät sietäisi saaha +hyvissä majansa niinkuin mustalaiset ovat kähkölässä. + +--Elä sinä enää, minä nyt, sanoi Matti ja sitten hän itse alkoi: + +--Nyt jo otan ja ilmoitan että minulla on hyvin paha mieli kuin sinä +näytät käyvän miltei tylymmäksi entistään et paljon puheelle antau +niinkuin viime pyhänäkii ja kyllähän tuon taitaisi saaha jo uskoo että +ei siitä mitään tule mut kun minä olen jo näin kauvan ollu hätävarana +niin ollaan vieläkii niin kauvan kun tytöt hyväntahtosuuvessaan +haluttavat pitää ja sattuu näillä main olemaan enkä minä nyt ymmärrä +mitä tähän kirjoittaisin kuin olen niin kovin halpanen pännämies vaan +ehkä ymmärrät mitä minä olen meinannut kirjoittaa ja ehkä et minua niin +halvaksi kahtone että et vastaa jolloinkin. + +--Nytkö sinä jo lopetat? kysyi Pekka. Annas, kun minä silmäilen ... +joo, kyllä se välttää, panehan vielä näin: + +--Ja lopuksi saan vielä sanoa että voi tätä ristin rangaistusta kuin +rieskat paloi uuniin ja kun tuli taivutuksi nuorten neitoin tuumiin +eikä näistä tykätä mitään ollaan vaan lystissämme ja sanohan terveisiä +sille joka peräpenkillä istuu + + Matias takkara + ja lento muisku. + +--Vaan mitähän se tästä ajattelee, kun lukee, sanoi Matti epäröiden ja +tarkasteli kirjeen sisällystä kokonaisuudessaan. + +--Ajattelee sitä, että onpahan siinä, rakkauden 'preivi.' ja paljonhan +sitä 'reimilläkin' riiataan, sanoi kerran hupelo Aatu. + +--Kukahan tämän vie perille? arveli Matti, kun väänteli paperia +laskuille. + +--Jos ei satu muita luotettavia, niin kyllä minä, sanoi Pekka. Ja sillä +tiellä sanon, että nyt pitää huolettomuus heittää pois tai kohta +lähdetään toisen riikin tyttäriä katselemaan. + +--Elä siitä virka mitään, jos käytkin, kielsi Matti. + +--Tuota, tuota, miten sinä Matti olet päättänyt: rupeatko vielä +kesäpuoleksi tähän rengiksi, vai lähtäänkö reissun pojiksi? + +--Kumpikohan olisi hyödyllisempi, arveli Matti. + +--Ei kai siinä osaa sadalla tapata, jos ei tuhannellakaan voita yhtenä +kesänä. Ja saammehan sillä tiimoin käydä tuuluttamassa sotkeutuneita +päitämme, joka onkin sinulle tarpeen. Eipähän meitä kotiväki kaivanne. + +--Kyllä minä ehkä lähden, vaan tuo isäntä ukki se mahtaa kovasti +kiusata olemaan kesänkin aikaa ja maksaisi hyvän palkankin. + +--Se nyt on tietty, mutta älä rupea. Antaa ukin koettaa pitää muitakin +renkejä, ja kunhan sattuisi saamaan jonkunlaisen lökkäpöksyn, niin +sitten ne osaavat pitää arvossa oikean työmiehen. + +--Ei tämä ukki ole pahimpia rengilleen, puolusti Matti. + +--Vähät siitä, mutta yhtähyvin antaa olla jonkun kesän kiusalla sen +aikaa, kun pojat katselevat maailman toilauksia. Vaan minä arvaan, että +ethän sinä raski lähteä, jos Hintti kirjoittaisi tai laittaisi hyvän +sanoman. + +--No näin meidän kesken puhuen, saatanhan sen sanoa oikeinkin, että +niinpähän se mahtaisi olla... Mutta eihän se ehken tuostaan korjaudu. + +--Lähetkö sitten varmaan, jos ei mitään hyvää kuulu, tutkaisi Pekka. + +--No sitten lähtään. + +--Pidätkö puheesi? + +--Siitä se ei saa muuttua, sanoi päättävästi Matti. + +--Ja se on silloin päätetty, sanoi hyvässä toivossa Pekka. Siinä on nyt +kaksi vekeellä kuin Koposen potatit ahjolla, että jos ei toinen kypsy, +niin kyllä kypsyy toinen. Jos ei tytöt rupea höylimmäksi, niin me +heretään nöyremmäksi ja lähdetään ja lauletaan erojaisiksi, että + + "Tällaisille päiville se mamma meidät laittoi: + viheriäisen koivun oksan kätehemme taittoi." + +--Elä enää laula, heitetään ne tuumat vastaiseksi ja ruvetaan +nukkumaan, muistutti Matti. + +--Sepä olisi tehtävä. Joko sammutan valkean? + +--Sammuta vain. + +Valkea lupsahti sammuksiin, ja lupaa kysymättä töytäisi pimeys +täyttämään valkean valaisemat paikat. + +Lattialle tehdylle vuoteelle pojat rupesivat, ja kohta oli kaikki +nukuksissa, paitse russakat ja kirput. Valkean sammuttua se vasta +heidän marssinsa alkoikin. Huonoin ja vaivaisinkin russakan lenkuttaja +jo lähti liikkeelle seinän raosta, semmoinen, jolla ei enää ollut +toivoakaan päästä pöydälle nousemaan. Nuoremmat russakat siihen sijaan +olivat puuhassa, mutta vastuksia oli matkalla. Pöydän jalkain ympärille +oli kääritty karvaiset jäniksen nahkat, jotta se vasta taivallettavaa +oli. + + + + +VI. + + +Maanantai-aamuna aamiaisen syötyään rupesivat ruokaunelle Hemmolan +joukot. Nukkuma-aikana kävi eräs kylän poikanen, jolla oli asiata +Hintille. Hemmo oli varppeissaan kuin kissa hyvänä hiirenpyyntiaikana +ja seurasi salaa pojan liikkeitä, ja hän tuli uteliaaksi, kun huomasi, +että pojalla oli jotain antamista Hintille, ja vielä enemmän, kun +Hintti sen jälkeen lähti ja meni maitokamariin. + +Työntäytyi tuossa penkillä kököttäessä isännän mieleen monenmutkaisia +ajatuksia, ja seassa oli semmoisia kuvitteluja kuin että jos nuori +emäntä kävelisi tuossa lattialla, ja se olisi hyvin soma nähdä, jos +sillä vielä olisi körttiröijyt, mutta ilman niittäkin välttäisi, jos se +ei niitä huolisi. + +Pyhälliseltään oli vielä pöydän orrella kirjavasu... Mitähän kun +olisikin olla leskimiehenä ja ajatella vain jumalansanaa, mietiskeli +toisekseen isäntä katsahtaessaan kappaleiksi laukeillutta "Armon +järjestystä"... Kuitenkin olisi niin soma, jos oma emäntä tuossa +kävelisi... + +Mutta ei se siinä vielä kävellyt, ja vajanaiselta tuo tuntui isännästä. +Niin vajanaiselta, että hänen itsensä täytyi lähteä kävelemään. + +Ne samaiset ajatukset ne aivan kuin taluttivat Hemmon maitokamariin. +Hintti oli lukemassa kirjettä, mutta kun kuuli jonkun tulevan, täytyi +kirje kesken lukemisen rutistaa taskuun ja olla puuhaavinaan +maitoastiain kanssa. + +Isäntä pani äänensä hyvin leikilliseksi sanoessaan: Täällä se emäntä +vaan hyörii lepoajat ja kaikki. Eikö se väsytä alituiseen puuhassaolo? +Ei sitä toki kovin orjallisena tarvitse olla. + +--Eipä tuo väsytä, sanoi Hintti vähän tuskaantuneena, kun ei saanut +lukea kirjettänsä. Eihän isäntääkään väsytä, kun tulitte aivan kätten +mahtain minua emännän nimellä pilkkaamaan. + +--Ei, en minä toki pilkkaa, vaan tuota, eihän tässä muitakaan emäntiä +ole. + +--Jos ei olekaan, niin pilkkanimeksi minä sen ymmärrän, kun näillä +vuosimäärillä olevilla on oikea nimensä, piika tai palvelija. + +--Niin se on niille, mutta johan Hintti on ollut ennenkin, ja eihän +tuota liene heti nytkään lähtöä; tätisi sija jäi avonaiseksi, ja Hintin +se on se paikka täytettävä. + +Koko keskustelun ajan Hintti oli selin eikä nähnyt puhujan kasvoja, +mutta äänestä hän huomasi, että puhe ei ollutkaan enää sellaisen Hemmon +puhetta, joka kirjapaikkoja veteli lomaan. Paikan täyttämis-sanan +kuultuaan hän asettui aivan hiljaa tarkastaakseen, tuliko kuulon +erehdys, vai mitä se oli. Mutta kohta hän kuuli, ettei se kuulon +erehdys ollutkaan, vaan että vanhan kissan tapa on maitopuuhassa +olijalle ensin liekaistella ulompaa, ennenkuin mennä äänellään +ilmoittamaan, että vailla sitä hänkin olisi. Niinpä Hemmokin +esipuheensa perästä lisäsi: + +--Ja kun kerran emännän työt tulevat toimitettavaksi, niin eiköhän +silloin ole sopiva ottaa ne muutenkin täytettäväksi. Kyllähän minä, +tuota, tuota ... olen vähän vanhempi, vaan minä olen ajatellut, että +tuota ... olisi aivan Jumalan sallimus, eitä se on niin menevätä. + +Nyt Hintti pääsi selville siitä, miksikä Hemmo puheensa alkupuolta niin +leikillisesti hämmenteli. Eipä se enää yhtään miellyttänyt; kovin +tuntui kolkolta, niin ettei osannut, mitä hän teki, siunasiko vai +kirosi mokomata Jumalan sallimusesitystä. Töin tuskin jaksoi kuitenkin +olla suuttumatta ilmivihaiseksi ja saada loppumaan muulla tavalla. + +--Mitenkä isäntä nyt puhuu? Eihän tämä ole tavallisesti teidän +puhetapanne. + +--Niin no, kun tuota minä olen nyt joutunut poikamieheksi, ja eihän se +silloin ... tuumaili Hemmo kenkänsä kärkiin silmäillen. + +--Vaikkapa kohta, sanoi Hintti, mutta eihän tämä nyt ole matkalle +menevätä: minä maailmanmielinen tyttöhutikka; isännän pitää näitä puhua +vertaisilleen. + +Hintti luuli osanneensa hyvinkin masentavan lauseen, mutta eihän se +ollut kuin kiihoitusta, sillä Hemmo uneutti kenkänsä kärkiin katsomisen +ja alkoi puhua hyvän toivon mukaisesti: + +--En minä sitä pidä vikana, jos on maailmanmielinen: ei se ole mitään, +ei ihan mitään, se on aivan sama, ei se asiassa tee mitään. + +--No nyt minä uhon yhytin, ajatteli Hintti ja sanoi ääneen, että isäntä +on hyvä ja heittää nyt ne puheet, jos ei muuta asiata ole, niin menette +pois, tai jos ei, niin minä... + +--Ei tuota, kyllä minä menen... Taisit hämmästyä ... en minä tällä +kertaa ... pois menenkin. + +Äskeiselle paikalleen tuvan penkille Hemmo meni jotenkin nolona ja +alkoi miettiä jalkajuontensa hedelmiä. Saapahan nähdä, ajatteli hän. +Jokohan ei tule mitään ... mutta mitenkä se sanoikaan ... niinhän se +taisi sanoa, että jos isäntä tällä kertaa heittää ne puheet. Tuota, +eipä tiedä, jos vasta sallii ... kun ei pitäne minua vanhana ja jurona, +taitaa pitää heittäytyä enemmän leikkisäksi, sittenpä hänen näkisi. + +Sillä aikaa, kun Hemmo näitä ajatuksia kaavaili päässään, jatkoi Hintti +kirjeen lukemista. Jatustamalla hän siitä vähitellen selvän sai, vaan +ei se yhtään naurattanut niinkuin olisi luullut. Ennen puoliväliin +pääsemistä hän silmäsi jo loppuun ja näki, että Matin nimikin oli niin +pilkallisesti kirjoitettuna. Ja itse kirje oli vielä pilkallisempi ... +porsaista, koirarukkasista, vanhoista ukoista ja siijoonin repaleista. + +No nyt minä olen saatu, vaan en vielä viety, sanoi hän ääneen ja +ajatuksissaan jatkoi: Eihän tässä ole yhtään kunnon sanaa. Kyllä se nyt +kyllästyi lopen ja kirjoitti tämän viimeiseksi minua härnätäkseen ... +ja ainahan tämä jonakin menisi, vaan kun vanhat ukot alkaa minulle +siihen sijaan työntäytyä tarjokkaiksi ... ja ennustuksestako vai mistä +se on jo arvannut vanhoista ukoista kirjoittaakin. + +Kaikki tämä sekamelska kävi Hintin niin harmiksi, ettei hän voinut olla +turvautumatta tuohon naisten niin tavalliseen keinoon--itkuun. Hemmoon +päätti hän suuttua ja heittää koko talon. Suuttua sieti Mattiinkin, +mitä hän tuolla lailla kirjoittaa. Ja jos kuinka hitaasti olisi +lukenut, niin ei se muuksi muuttunut: porsaita, vanhoja ukkoja ja +koirarukkasia siinä oli. Ja kun herkesi katselemasta, niin itkeä piti +vielä vähäisen. Sitä hän oli tekemässä, kun Jahvikin tuli unisena ja +janoisena hakemaan juomaa itselleen. + +--Etköhän vain ollut itkemässä, siltäpä minusta näyttää, sanoi hän. +Johan nyt ollaan joutavissa! + +--Anna olla minun, elä tule. + +--Ei mutta, mikä sinulle on tullut? + +--Ei mitään, mutta minun pitää päästä kotiin. + +--Poisko lähdet? Elä, velikulta, tuota aio. Mikä tästä meidän elämästä +tulee: kuka ne lehmät lypsää ja entäs monta muuta? + +--Kotiin minun kai pitää päästä, en minä tule toimeen ikävältä. + +--No en tiedä sitä, mutta ajattelehan kuitenkin, mikä tästä meidän +talon elämästä tulee: minä en kai osaa hoitaa lehmiä, ja tuskin ovat +viisaampia toisetkaan. + +--Otatte minun sijalleni uuden piian, onhan niitä. + +--Niin, mutta mistäs niitä kunnollisia näin keskellä vuotta saakaan. Ja +äkkinäinen jos tähän otetaan, niin aivanhan se sotkee koko talouden, +ettei se ole sitä eikä tätä, ei puuroa eikä velliä. + +Vasten tahtoaankin piti Hintin nauraa Jahvin viime sanoille. + +--No eikö se sellaista sitten ole, lisäsi Jahvi. Ja jos vähänkään tulet +toimeen, niin ole edes tämä vuosi loppuun. Koetellaan tästä puoleen +puuhata jotain hauskaa. Ruvetaan ja miehissä hyvitellään tuota +isä-ukkia, jotta tämä elämä saataisiin vähänkään toisenlaiseksi. Ja +jospa se saadaankin, kun ukki on leskenä, ja näkyy jo vähän virkeämpi +olevankin, kuin kerjäläisen hevonen kesän tultua... Jäänethän toki... + +--Jos pitänee sinun pyynnöstäsi olla joku aika, sanoi Hintti +rauhoittuneempana ja meni navetalle. + + + + +VII. + + +Savitien lastualla oli pienoinen aitan salvos, johon Matti aina muiden +töiden lomassa pani kiinni milloin hirren, milloin kaksi. Marian päivän +edellisellä viikolla hän jouti siihen työhön useampina päivinä. Tulista +vauhtia lentelivät lastut, kun hän rietautui oikein lyömään. Korkealle +ilmaan ne lentää pyristivät ikäänkuin niillä olisi ollut hyvätkin +siivet. + +--Tuolla lailla sitä lyötäisiin, jos itselle sattuisi tarvis tulemaan, +ajatteli hän lyödessään. Mutta hiljennettyään entiselleen hän ajatteli, +että tokkopa sattunee tulemaankaan; ei ole siitäkään kirjeestä tullut +mitään vastausta, ja tulkoonpa jos tahansa, en virka tuon enempää. + +Puolipäiväiselle kutsuttiin Matti. Aterian jälkeen ukki viittasi +hänelle kamarinsa ovelta, että on vähän suhahtamista; käväise täällä. + +Suhahtaa ukki aikoi, mutta ei hän juoruakkain tavalla suhahtanut (jotka +toisen pään kaappaavat syliinsä); kuuli ukin puheen ulommaksikin. + +--Kysyn vieläkin, virkkoi hän, aivanko se on sun viho viimeinen sanasi, +ettet rupea enää kesäksi? + +--Eipä taida siitä someta, kun kerran sanoin, toisti Matti. + +--Suurtako rahaa vain mieli kaipaa. + +--Tulkoonpa sitten suuri tai pieni, kunhan käypi. + +--Vaan sanon vieläkin: eikö kävisi heittäminen tuumalla millään pois +sitä lähtöä, niinkuin sen tiedät, minun talouden hoidosta ei tule +mitään, nuo jalat kun ovat pilautuneet, niin ettei pääse ei työpaikkaan +liikahtamaan; tarpeen olisi talossa, joka pitäisi huolen ... vieläkin +kysyn: eikö tuumalla millään? + +--Konstit on monenlaiset, arveli Matti. Minkälaiset lienevät isännän +tuumat. + +--No sulle suhaun, vaan antaa vielä olla kylälle kuulumatta; olen +aikonut, jos se sulle kelpaa: kun palvelet minua niin kauan kuin elän, +niin tämän talon rähjän saat vaivoistasi. Esitys on semmoinen, mitä +virkkanet? + +--Se nyt on jo liika hyväkin, olisiko minussa sen täyttäjää, sanoi +Matti. Ja mitä siitä sanoisivat sukulaisenne? + +--Vähän niitä onkin, eikä niillä ole mitään virkkamista; yksi sisar, +jos se rupeaa pahoittelemaan, niin pistää hänelle satasen, pari ... +sillä välttää. + +--Entäs emäntä, mitäs hän sanoo? + +--Siitä on jo tuumattuna, ei se sille ole outo asia. + +--No jos se on teidän tahtonne, niin kyllä kai minä olen tuiki +tyytyväinen ja kiitollinen. + +--Harvoin olen sanastani peräytynyt, sanoi ukki päätään nyökäytellen. + +--Jääköön sitten lähtö sikseen, sanoi Matti iloisena. + +--Anna vaan jäädä, ei vierivä kivi ikinä sammaloidu, sen sanon, ja +siitä ei sen enempi kellekään tällä kertaa, kuulukoon muualta; kirjat +tehdään, milloin sattuu ... ja niinkuin jo sanoin. + +Puheen loputtua Matti meni omintakeisesti työpaikalleen. Erikoisemmalta +se nyt tuntui kuin ennen. Ajatukset pyörivät kiireelle, niin ettei +kirveskään osannut seisahtua oikealle paikalleen, vaan teki hirren +kaulaimen sijan liian syväksi. + +--Saa-, virkkoi hän tuon huomattuaan. + +--keli, lisäsi ääni selän takana. + +Matti vilkaisi kupeelleen ja näki Pekan siinä seisovan. + +--Mihinkä koski, kun niin kipeästi äänsit? kysyi tulija. + +--Ei koskenut mihinkään, mutta tuon hirren salvaimen hakkasin liika +syväksi. + +--Sitä katsoin jo tullessani, että varsinkoon tuosta tulee kelvollista, +kun mies lyöpi kuin seitsemän venäläistä. + +--Satuin minä muuta ajattelemaan, selitti Matti. + +--Joko sinä sen muutaman asian tiedät, jos lienet sitä ajatellut. + +--Minkä asian? + +--Sen että Hintti aikoo lähteä Hemmolasta pois ja mennä kotiinsa. + +--Minä siitä vähät välitän, sanoi Matti välinpitämättömästi. + +--Välitäpä tai, mutta niin kuuluu aikovan. + +--Miksikään tuo pois...? + +--Hemmo kuuluu sulhaseksi työntäytyvän, niin ei kuulunut sitä sallivan. +Ja enkös minä jo sitä arvannut. + +--Menköön nyt sille vanhalle ukolle, minä hänestä kaksi välitän, sanoi +hän yhtä halveksivasti. + +--Mitäs sinä ajattelit? + +Matti muutti puhetapansa entiselleen ja sanoi: + +--Parempia ajatuksia minulla oli. Ja kun et puhu muille, niin kerron +sen heti sulle. + +--Jos lienee hyvinkin uutta, kerro tuo jo ilman minua vannottamatta. + +Matti kertoi ukin tuumat kokonaan, eikähän ne pitkät olleetkaan. + +--No niitä maita! sanoi Pekka lopun kuultuaan. Onnihan sinulle on +kukkunut ja kukkuu kuin porokello postin aisassa. + +--Ei tiedä vielä, jos ukki vain suunsa mauksi esitteli, epäröi Matti. + +--En minä niin luule, vakuutti Pekka. Kyllä se ukki totta puhuu, vaikka +sana päivässä tulkoon... Vaan eikö tahtonut ensin rengiksi? + +--Kovasti tahtoikin. + +--Niinpä minä sen arvasin, ja jos rupesit, niin ei se olisi +ottopojakseen tahtonutkaan, olisi vaan antanut sinun olla renkinä. + +--Olisipa voinut. + +--No ykisemätä se niin olisi tehnyt, vaan kiitä onneasi, kun on hyvästi +mennyt. + +--Tuleekohan sinulta lähdetyksi muihin seutuihin kesäksi? kysyi Matti. + +--Mitenkähän käynee, kun olisi toveria? + +--Ole lähtemättä, oleksitaan täällä. + +--Mitenhän tässä mietin, sanoi Pekka ja alkoi astua. Lyö vain kovasti, +virkkoi hän mennessään, vaan elä niin ajatuksissasi, että liiaksi +losauttelet. + +--Kuule! minne sinä menet? huusi Matti jälkeen. + +--Täällä käyn suutarin mökillä. Miksikä kysyit? + +--Ilman vain, että elähän puhu siellä mitään näistä. + +--Ole huoletta ja tee työtäsi, sanoi Pekka viitaten kädellään ja jatkoi +kulkuaan. + + * * * * * + +Pasalan pellon takana oli kylän suutarilla huone, jota suutarin mökiksi +sanottiin. Suutari naulasi saappaan pohjaa kiinni ja puraisi jokaisen +naulan kärkeä, että se paremmin mukaantui purasimen reikään. + +--Nytpä uskaltaa istua lähelle suutaria, kun ei ole naskalia kädessä, +sanoi Pekka istautuessaan suutarilaatikon viereen. + +--Vaan jos tämä vasara sattuu käymään, sanoi suutari naulaa lyödessään. + +--Ei sillä ole niin hyvä vahingon syyksi lyödä kuin naskalilla pistää; +ja jos lyöt, niin tuolla lestillä väännän otsaasi, että kesken jääpi se +kenkä, sanoi leikillään ojentaen Pekka. + +--Mitäs minä tämän vasaran kanssa tekisin sillä aikaa? + +--Tärköiteleisit siihen naulan nenään. + +--Eikös se mene tärköittelemättä? ... katso sinä ... noin! + +--Näkyyhän tuo tuonne soluttautuvan. Mutta mitä sinä tuosta naulan +kärestä aina maistat, onko se imelätä? + +--Jo se toki on niin imelän luipakkata, ettei kiireessäkään malta olla +maistamatta, sanoi suutari ja puraisi ilveellisesti naulan kärkeä. + +--Kenenkä akan tai muun tytön kengät ne on, kun niin kiirehdit? + +--Tuon nämä on Hemmolan piika Hintin, vai mikä emännöitsijä tuo lienee. + +--Itsekö se ne teettää? + +--Hemmo nämä käski tehdä. + +--Eipä vähää pää väärässä niin heränneellä miehellä, kun teetäpäs +koppakengät piialle, oli Pekka ihmettelevinään. + +--Aivan vaan koppakengät ja vielä hyvät. + +--Käskikö naukua panna? + +--Ei tuo sitä... + +--Panitkos? + +--No ehkäpä ne äännähtävät, sanoi suutari ylpeästi. + +--Jokos olet minun kenkäni valmistanut? + +--Jo minä ne tässä eilen sukaisin. + +--Aivan yhtenä päivänä taisit sukaista, vaikka lauletaan, että suutari +se kenkäparin viikossa lattiall' nakkaa ja sillä hän elättää lasta ja +akkaa: juo ja laulaa ja juo. + +Suutari puraisi naulan kärkeä, kapsautti sen sitten osaavalla lailla +kiinni ja sanoi: + +--Eipä noissa mennyt täyttä päivääkään, ja tuossa on kanssa kohta +valmiit. + +--Tänä päivänäkö jo valmistat ja viet? + +--Niin on mieli mahassa. Ja taas naulan kärkeä puraisi. + +--Missä ne minun kenkäni ovat? + +--Kyllä minä haen, kunhan tämän lopetan, vein tuonne aittapöksään +kuivamasta ... perttanatako naula jupistelet ... osaatko reikääsi. + +Naularivi tuli täyteen ja sitten meni suutari kenkiä noutamaan. Sillä +aikaa Pekka katsella ramasi suutarin työaseita. + +--Siinä on kengät, jotka pitävät veden, sanoi suutari tultuaan. Eikä +laukeile ompeleet, saat uskoa. Mutta kyllä se oli tuo kengäsnahka aika +junkkaria kokoon menemään: ei joka tekijältä olisi mennyt, ei ... saat +uskoa. + +--Kyllä mä näen, että hyvät ovat, mutta paljonko se kuromapalkka tekee? + +--Olen minä näin hyvästi tehdyistä ottanut puolitoista markkaa, vaan +sinulle tutun vuoksi olkoon markkaan kolmeenkymmeneen. + +--Ei se paljon olekaan ... ja siinä on lätäkkä ja pätäkkä ja kultaraha +välissä. + +--Ei sitä ole muutkaan paljoksi sanoneet, ja minä tiedän vaikka takuun +antaa, että ompeleet pitää, ei laukeile. + +Nyt luuli jo suutari kehuneensa kylliksi, rupesi taas työhönsä ja Pekka +äärestä katsomaan. + +--Tuolla sinun laatikossasi näkyi olevan paperia, etkö anna, olisin +vähän tarvinnut, sanoi Pekka. + +--Taataahan siellä olla; mitä sillä tekisit? + +--Kirjoittaa hurtelen muutamia sanoja, jos otat ja viet mennessäsi +toiselle puolen. + +--Kellekä? + +--Sille, jolle nuokin kengät. + +--Vai Hintille, sanoi suutari naurahtaen. Sinä rupeat sitä ehkä +emännäksesi keinottelemaan. + +--En minä siitä. Mitä minä emännällä teen yksinäinen mies, kun ei ollut +muutakaan joukkoa, selitti Pekka ja meni sitten vähän erilleen muista +kirjoittamaan ja se alkoi näin: + +--Kuule sinä kiusan tekiä, tiedätkö sinä mitä----nyt on aivan vastikään +asijat viukoroineet sille mukalalle että Savitien ukki on ottanu Matin +ottopojakseen vaan tätä ei tiedä vielä muut kuin minä eläkä puhu +sinäkään, mutta muista se että jos olet Matin vihoittanu niin kyllä sun +on nyt heti paras aika lepyttää ja tämä mitä sanon on aivan totta ja +jos tämä ei ole totta niin minun nimeni ei ole Pekka. + +Suutari näki Pekan lopettavan ja kysyi: Mitä siihen nyt tuli? + +--Muutamata laulua se kerran pyyti, niin sen kirjoitin. + +--Enpä osaa uskoa, etkö liene muuta kirjoittanut. + +--Katso itse, niin uskot kai sitten. Pekka tiesi ettei suutari tuntenut +kirjoitusta. + +--Kyllä minä kuulen, kun luet itsekin. + +--No saman tekevä, ja minä luen laulamalla ... ja sanat kuuluvat +suutarin nimeen näin: + + Yks' kukka kasvoi laaksoon, + joka kauniisti kukoisti, + kun minä sitä katsoin + tuli kyynel silmiini. + + Se muistot syvät nosti + sydämeeni surevaan + ja muistelemaan johti + nuoruuteni aikoja. + + Kun sydämeni nuori + vielä oli viaton, + eikä rasittanut huoli, + niin olin murheeton. + + Vaan niinkuin kuihtuu kukka, + joka maahan tallataan, + niin nuori ikän' hukkaan + on mennyt kokonaan. + +Ja nyt sen kuulit, että se on laulu? Mutta anna tämä Hintille, niin +ettei muut näe. + +--Kyllä, kyllä. Mutta joko lähdet astumaan? kysyi suutari +uteliaisuudestaan rauhoittuneena. + +--Niin, kävelen tuonne isompiin taloihin näitä pieksuja voitelemaan. +Eikös se ole niin, että mitäs teet, niin tervaa, olipa lusikka tai +lapio? + +--Niinhän ne sanovat ... ja kyllä niissä ompeleet pitää. + +--Pitää kai niin kauan kuin pettää. Eikä muuta kuin hyvästi, suutari +naskalinesi! Pekka heitti pieksut olalleen ja alkoi astua. + + + + +VIII. + + +Iltapuoleen sai suutari kengät valmiiksi ja lähti niitä viemään pois. +Hemmolan kartanolla hän tapasi Hintin, jolle antoi Pekan lähettämän +kirjeen. + +--Mikä pulverilappu tämä on? kuka tämän lähetti? kysyi Hintti. + +--Pekka sen lähetti, sanoi siihen kirjoittaneensa muutaman laulun, jota +olit pyytänyt, selitti suutari. + +--Vai laululappu tämä on, minä luulin joksikin pulverilapuksi. Mutta +kenelle ne kengät on tehty? + +--Etkö sitä tiedä? sinullehan nämä on ... sanoi suutari ja nosti kenkiä +korkeammalle nähtäväksi. + +--Minulleko! ihmestyi Hintti. Enhän minä ole käskenyt; eikä minun +jalastani ole mittaakan otettuna. + +--Muistinhan minä tehdä entisten lestien mukaan. + +--Niin, vaan kuka käski? + +--Isäntä käski. Ja siinä ne nyt ovat ja hyvät ovatkin, puheli suutari +ja meni tupaan. + +--Viekää vaan isännälle ja sanokaa, että pitää omina kirkkokenkinään, +sanoi pilkallisesti Hintti ja meni aittaan muka laulua lukemaan. + +--Eihän tämä laulua ollutkaan, suutaria jo on narrattuna, ajatteli hän +katsellessaan kirjoitusta. Matti ottopojaksi päässyt ... jokohan ... +eiköhän minuakin narrattane samoin kuin suutariakin ... kuka tiesi ... +minunko lepyttämään, ei tule ne herkut. Varmaksi on Pekka +vakuuttavinaan ... mitenkähän sitten lieneekään...? Tähän keskeytyi +Hintin mietelmät, ja kirjeelle tuli sama kohtalo kuin edellisellekin ja +samanlaisesta syystä. Hemmo tuli aittaan kengät kädessä ja suu vähän +naurussa, siihen laatuun kuin vanhan miehen suu menee. Kenkiä ojentaen +Hintille virkkoi hän: + +--Tässä saat nämä; minä ne sinulle teetin. + +--Eihän minulle ole ollut palvelukseen ruvetessa puheessa tämänlaisia +kenkiä, sanoi Hintti ottamatta niitä käteensä. + +--Minä ne vaan teetin ja, tuota, kun tässä olostutaan, niin kyllä minä +teetän vaikka sinä mitä tahdot. + +--Antakaa kenkänne muille ja heittäkää minut rauhaan, sanoi Hintti. + +--En minä muille ... ja ajattelehan oikein, niin, niin suostut sinä +minun tuumiini ... tuota, kirjat annan sellaiset, että puolet talosta +on sinun, jos minä ennen kuolen. + +--Jos nyt isäntä menisi pois, sanoi taas Hintti. Ja kun ette osaa niitä +kenkiä muuanne panna, niin heittäkää tuohon aitan orrelle. + +--No minä panen tuohon, ottanethan ne siitä ... ja kun vähän tarkemmin +ajattelet, niin, niin moni tyttö sille sijalle tulisi mielellään. Ja +kyllä siitä vielä Hinttikin ... tuumaili Hemmo naurusuin aitasta ulos +tullessaan ja salaisesti silmäillen Hinttiä. + +Tylysti katsahti hänen jälkeensä Hintti ja ajatteli: Ei kumma, jos +nuoret! ... vie mieli Metsä-Heikki, kasvattama-palkastasi... + +Päästyään tästä sulhasmiehestä heittäytyi hän istumaan vaatekirstun +kannelle ja nojautui seinää vasten ajatuksiinsa. Siinä hän istui luoden +välistä silmänsä orrelle levitettyihin huiveihin ja Hemmon heittämiin +kenkiin ja sitten omiin, helmassa lepääviin käsiinsä. Ensimmäiset +Hemmon kupastelemiset suututtivat häntä itkemään asti, mutta nyt pääsi +ilman sitäkin sivu, vaikka ei se kaukanakaan ollut, olihan sillä +välillä. + +Istuttuaan vähän aikaa hän nousi ylös ja meni askareillensa. Jokin +päätös siinä istuessa tuli tehdyksi, sen ainakin huomasi. + + * * * * * + +Hemmolla on johonkin lähtö, sillä hän muutti pois arkivaatteensa. + +--Menettekö kirkkoon, pitääkö hevonen valjastaa? kysyi häneltä Jahvi. + +Mutta ei hän sanonut menevänsä kirkkoon, eikä tarvitsevansa +hevostakaan. Sanoi tulevansa ehkä sinä iltana takaisin ja neuvoi siksi +aikaa töitä. + +Pojat jäivät aprikoimaan, että mihinkään se nyt meni. + +--Eiköhän nyt Marianpäivää vasten ole jossain seuroja, muisteli Ima. + +--Niin seurojako, virkkoi Hermanni. Onhan ne. Kuulinhan minä, näen mä, +viikolla, että Liitteelässä on seurat, ja suuri veisuutalkoopa kuuluu +olevankin. + +--No sinneköhän se isä meni ja ei puhunut meille mitään. Onpa se ennen +sinne muitakin hätyytellyt, arveli Jahvi. + +--Sinne se meni, vakuutti vieläkin Hermanni. Ja katsotaanpahan, onko +siijooni kirjavasussa. + +Hermanni nouti kirjavasun, jonka myllistivät hakea ylösalaisin, mutta +ei sieltä siijoonia löytynyt. Silloin pojat olivat varmat asiasta. +Havaintonsa he ilmoittivat Hintillekin ja aprikoivat, menisivätkö he +iltasilla kylään huvittelemaan, vai kotonako... + +--Ei me lähtä muuanne, silloin kun on kotona näin rauhallinen, sanoi +Jahvi. + +--Ja minä vien iltamassa sanan toisille, sanoi Hermanni iloissaan. + +--Entä jos isäntä tulisi kotiin, niin kävisi samoin kuin viimeinkin +kävi, muistutti Hintti. + +--Eikä tule, päätti Jahvi. Veisaahan ne yön tarkkaankin ja sitten +pyhänä kirkon ajan nukkua köllöttävät. Ei mitään pelkoa. Ja jos pääsee +tietoon, että täällä on vähän lystäilty, niin mitä se haittaa. Kun +porisee, niin kuunnellaan, jos lyöpi, niin käännellään. + +--Niin, ja minä juoksen pakoon, sanoi Hermanni nostellen jalkojansa, +niinkuin jo olisi lähtö lähellä. + +Ennenkuin Hermanni lähti ilmoittamaan toisille nuorille isänsä +poissaoloa, sai hän Hintiltä lisäasiaksi sen, että sanoa Matille +kaikessa salaisuudessa, että Hintti on kutsunut käymään. + +--Mitä maksat, niin sitten sanon, kiusasi Hermanni. + +--Jopahan sinä siinä väsynet. + +--No enpä sano, koska et aio maksaa. + +--Sinä nyt joutavata. Maksanhan minä, kun sattuu. + +--No kunhan lupaatkaan ... vaan niinkö minä sanon, että tulla +liitoille? + +--Niin, sinä taas ... kun minä sinulle sanoinkin, ethän sinä malta olla +äänettä. Sanohan niinkuin neuvoin. + +--Ole huoletta, kyllä sanon ja viimeksi, että, että ... kiusoitteli hän +vieläkin ja lähti nauraen pois. + +--Sanopa nyt miten hyväsi, vaan jos hupiset joutavata, niin suutun +sinuun iäksi. + +Poika vain nauroi ja meni. + +Hintti kääntyi muuanne ja huokasi: + +--Voih! kun pitää ihmisen olla niin tyhmä, ettei osaa kirjoittaa. + + + + +IX. + + +Matti oli saanut tiedon. + +--Vai nyt käymään, ajatteli hän itsekseen kävellen tuvan lattiaa. Vai +jo saisi käydä ... olen jo käynyt käytäväni, ja sillä hyvä... Nyt se +siellä odottaa, vaan odottakoon ja pitäkööt huvinsa, en mene. +Olisikohan tuo tietänyt, etten ole enää mikään paljas renki. Se Pekka +peeveli, jos se on ilmoittanut... + +Kaikkea epäilystään ei hän kerinnyt purkaa, kun pistäytyi esille +epäiltäväkin, joka oli Pekka. + +--Hyvää illan kellukkata, jos kelpaa, toivotti tämä tultuaan. Yksinäsi +sinä täällä vain istut. Eikö lähtä kävellä lopsimaan, siellä on niin +lupoisa ilma. + +--Missä sitä käveltäisiin? + +--Tuolla pitkin tietä, ja jospa pistäytään Hemmolassa. Etkö sinä tiedä, +sieltähän on Hemmo poissa. + +--Kyllä tiedän, vaan en minä nyt... + +--Mikä sinun nyt laiskisti? Minä olisin niin halulla kävellyt. + +Matti käänsi puheen toisaanne ja kysyi, oliko suutari tehnyt Pekan +kengät? + +--Näethän sinä, että ne on jo jalassani. Ja mitä sinä niistä, lähdehän +kävelemään. + +--Ei, vaan puhuitko sinä siellä kellekään minun tähän pääsemisestäni? + +--Enkä puhunut. + +--Vaan jos sinä olet puhunut, minä vähän niin pelkään. + +--No en ole puhunut suutarille enkä räätälille, en niin puukkohamaran +vertaa, päätti Pekka nauraen. + +--Olet sinä sanonut, koska naurat. + +--Nyt kummat tuli! Miksikä se sinua niin peloittaa, että tutkaat kuin +hyväkin tuomari. + +--Siitä minä olen pahassa luulossa, että Hintti on päässyt tietoon, +koska se oli kutsunut minua siellä käymään. + +--Sehän hyvä on, riemastui Pekka. Silloin ei kuin saappaat solalle. + +--En askeltakaan päätti Matti. Olisi ollut aikaa ennen jo sanoa, vaan +eipähän ole sanonut. Nyt vasta, kun sinä ehkä olet ilmoittanut, laittoi +kutsumamiehen. + +--Eläpäs nyt noin toimessasi. Mikä rikos tuo on, jos on sanan +laittanut, ja jos minäkin olisin ilmoittanut. + +--Olisi sen ennen tehnyt, mutta eipä ole arvo antanut, kun olen ollut +renkinä. Ja mitä sinä menit sanomaan. + +--No kuulepas Matti rauhassa, kun minä sinulle selitän. Minä menin +päivällä suutariin, niin se oli valmistamassa Hintille kenkiä, joista +hän ei kuulunut tietävän mitään, vaan ne oli Hemmo käskenyt tehdä ja +vielä niin hyvät kuin suutari osaa. Siinä juolahti mieleeni ja +kirjoitin suutarin muassa paperilapun, jossa ilmoitin. Mutta olisi se +ilman minun ilmoittamattakin kutsunut sinua. Eihän se nyt kärsi, että +Hemmo on tuollaisessa hötäkässä hänen peräänsä, vanha ulkokullattu ukon +heittiö, joka nytkin on toisten samanlaisten mieliksi veisaamassa. +Siitähän se on Hintti kyllästynyt koko taloon ja laittoi sinulle +viittauksen entisestä ystävyydestä. Ymmärrätkö nyt? + +--Kyllä ymmärrän. Mutta tuskin olisi viittausta antanut, jos et sinä +olisi ilmoittanut; ennen olisi mennyt kotiinsa. + +--Ota sinä selvä sellaisista! Heitä nuo mietteet hiiteen ja pane takki +päällesi, niin lähtään astumaan, kiirehti Pekka. + +--En askeltakaan. + +--Taidatpa olla oikein toimessasi. Etkö liene minullekin vihoin, vaan +tunteehan "kampsukin" leikin. Ja yksinäsikö jäät tänne? + +--Niin. + +--Oletpa vähän joutavissa. Saanko viedä terveisiä, ettet tule? + +--Vie vaan, en tule. + +Matti jäi istumaan yksinänsä tupaan, ja Pekka alkoi astuksia Hemmolata +kohti. Mennessään hän ajatteli, että taitaapa tavara miestä ylpistää, +ja vielä minullekin vihansa viskasi. + +No jos se alkaa sellaista olla, niin en minäkään hänestä koko miehestä +isosti välitä... + +Sitten hän pani lauluksi ja lauloi, että kajahteli keväinen ilta: + + Henttuni sanoi, elä saakuri jätä, + sillä yhdessä on hauska mennä. + + Vai lienenkö mä liian halpa + sun rinnallasi kävelemään. + +Iltaseurain pito olisi muuten luonnistanut hyvin hyvästi, mutta kun +Hintti sai Pekalta tietää Matin terveiset niin häneltä iloisuus katosi. +Sen lisäksi Hermanni aina kiusalla muistutti, että entäs se velka. + +Muut siinä vähän leikkivät, mutta Hintti erosi yksinäisyyteen ja +siellä, itkun sivutyönä, päätti huomen-iltana lähteä kotiinsa. + + + + +X. + + +Aamulla oli Marian päivä. Einekahville asti maata köllötti Savitien +ukki kamarissaan. Matti oli noussut aikaisemmin ruokkimaan hevosia, ja +hänen sieltä tultuaan emäntä hänet kutsui kahville. + +--Taisinpa nukkua hyvän asusta, puheli ukki leikissään, istuen sänkynsä +laidalla. Ajattelin, nousta vähän ennen, vaan juolahti mieleeni: onpa +mulla nyt poika, joka nousee. + +Ukki siveli partaansa ja näytti ajattelevan jotain hauskempaa kuin +tavallisesti. Matti sai kahvin juoduksi ja aikoi mennä tupaan, mutta +ukki kielsi, että istuhan vielä. + +Matti istui uudestaan. + +--Sanon kuin sanonkin, alotti ukki. Ottopojan minä otin, vaan olisi +tässä tyttökin tarpeeseen. Minä mielelläni olisin siitä huoletta... +Sanon vieläkin: etkö ole ajatellut emäntää ottaa itsellesi? + +Nauruun meni Matin suu, kun hän tämän kuuli, ja hän vastasi: + +--En siitä vielä ole osannut ajatella. + +--No en ole juoruakka utelemaan, lisäsi ukki. Mut jos korvani ei liene +minua pettänyt, niin muistelen kuulleeni, että olet sinä tuon +Hemmolassa olevan Hintin kanssa yhtä vihtaa vääntänyt. + +--Keneltä isäntä sitä olisi kuullut? kysyi Matti kummastellen. + +--En sen vieraammalta kun isältäsi minä kuulin. + +--Lorua se on. Milloinka sitä isä olisi puhunut. + +--Lienee lorua tai mitä. Toissa syksynä kuulin, kun Hemmolan Mikkeliltä +tultiin. Pasaselle veneessä puhui ... ei ole sen nuorempi eikä vanhempi +asia. + +--Ilman luulostaan lienee puhunut. + +--Sitä en tiedä, en kysynyt. Vaan sulle suhaun, elä virka muille: ei +somene siitä, jos sen otat. Ei ole joutava huperhatikka. On oppinut +hoitamaan talon asioita. Ja kun sanon suoraan, ei ole aivan köyhäkään, +joshan ei paljonkaan. En käske, en pakoita, vaan sanon vieläkin: ei +parane siitä, haepa mistä asti hyväsi... + +Ei auttanut muu kuin Matin täytyi myöntää, että eipä saata parata. + +--Olen sanonut sanottavani siitä asiasta, sanoi vielä ukki ja alkoi +puuhata tupakkaa piippuunsa. + +Olipa se koko virkistys Matille. Hän meni tupaan, ja kuvittelunsa +saivat aivan toisen suunnan. Alkoipa mielestä tuntua samalta kuin vuosi +jälellepäin. Hintin kuva kirkastui niin joutuin, kuin jos kymmenen +maalaria olisi pensselöinyt. Tuon vaikutuksen teki ukin sanat, vaikka +ei ne olleet kaunisteltuja. Enemmän niistä oli hyötyä kuin Pekan +puheista, vaikka hän koetteli panna parastaan. Vielä nytkin Pekka oli +lähtenyt asiakseen moittimaan Mattia ylpeydestä. + +--Vieläkö sinä jurotat juonissasi? kysyi hän heti tultuaan. Minä jo +pahoin pelkään, että sinusta tulee ylpeä ja on parhaiksi tullutkin; ja +ylpeys teettää sellaisia tyhmyyksiä kuin sinä illallakin teit. Et usko, +kuinka minun kävi säälikseni, kun näin, miten paha mieli tuli Hintille +siitä, kun ilmoitin, ettet sinä tullut etkä aikonut koskaan tulla ... +vaan sinua ei ehkä säälitä yhtään... + +--Eläpäs enää, keskeytti Matti. Kuule hyvä mies ... jo olen itsekin sen +huomannut. + +--Minkä? selitäpä! + +--Sen, että ylpeys minua yritti riipaista suitsipuolellaan, vaan kyllä +se nyt jo heittää. + +--Sanopa, miten päin se heittää, tutkaisi Pekka yhäkin. + +--Siten, että nyt lähtään Hemmolaan. + +--No, sitten Pietarin epistola loppuu, virkkoi Pekka iloisesti. Vaan +mikä sinut muutti, ja illalla niin ynseästi haastelit? + +--Sitten sanon vasta; vaan en nyt enää ole sellainen. + +--Hyvä sitten. Minä sinusta ajattelinkin täältä lähtiessäni huonoja +ajatuksia, ja siellä aina enemmän, kun ei koko iloista tullut minkähän +näköistä, kun ei Hintti ruvennut mihinkään ja minäkin olin niin pahalla +tuulella. + +--Elä niitä enää muistele, kielsi Matti. Aamiaisen syötyä lähtään +käymään. + +--Mennään vaan, ja nyt siellä on paras aika käydä, myönsi Pekka. + +Niin he päättivät ja rupesivat tuumailemaan siitä, että Pekka tulee +Savitiehen asentoa. Sitten keksivät vielä keinon, miten piti Hemmoa +ruveta narraamaan hänen emännän ottamisen touhussaan. + + * * * * * + +Kiireesti he vähän söivät ja sitten lähtivät toimeen korjaamaan +asioita. Matkalla Pekka puhui yleisistä naimisasioista, että miten +niissä usein kykenevimmät joutuvat huonon sukunsa ja köyhyytensä vuoksi +maailman jalkaluutuksi, siihen sijaan kun moni moukka hallitsee suuria +hyvyyksiä ja levittää tuota sukuaan maailmaan. Ja hän otti puheeksi +omista vanhemmistaankin ja niitten väärinkäytöksestä lastaan kohtaan, +ja tästä hän puhui totisena. + +--Enhän sitä minäkään olisi tällä jälellä juoksentelemassa kuin +kulkukoira, jos vanhemmat olisivat vähän paremmin katsoneet lastensa +parasta. Ensinkin huolettomasti hoitivat talon asioita, ja sen lisäksi +rupesi isä vanhempana kulkemaan myötäänsä heränneiksi sanottavain +seuroissa. Minä kun tulin vähän ymmärtävämmäksi ja nurisin tuosta, niin +se vaan näytti olevan kiihoitusta, että muka hänen hyvää harrastustaan +vastustetaan, ja siitä minulle saarnattiin. Sillä lailla sitä taloutta +pitää retuutettiin, siksi kun tämän Hemmon, hyvän ristiveljen, +saamisista meni tavarat ja ruunun verosta maa. Ja sillähän minä olen +niin "hyvässä" sovinnossa tuollaisten miesten kuin Hemmonkin kanssa, +kun minä tunnen ne niin perin pohjin.--En tahdo kovin moittia +vanhempiani, ne ovat olleet sellaisia kuin heille on näyttänyt +kelvolliselta... Vaan johtuu se toisinaan mieleen, kun näkee miten muut +laittavat asioitaan vähän mukavammiksi ... vaan ei käy minun +laittaminen--. + +Tätä puhuessa yritti hänet vallata suruinen mieli, joka tapahtui hyvin +harvoin. + +Ei se nytkään kauan pysynyt. Joutuivat Hemmolaan, ja hän oli taas +entinen Pekka. Jahville ja Hintille ilmoitti hän hiljaa, että heillä +olisi asiata, jos mentäisiin neljän kamariin. Ensi vaatimisella ei +Hintti mennyt, vaan Pekka meni uudestaan ja veti kädestä. Pienemmät +pojat, varsinkin Hermanni, olivat uteliaita oven takana kuuntelemaan, +mutta eivät he paljoa kuulleet. + +Pekka alkoi puheen parhaan taitonsa mukaan ja alotti siitä, miten hän +on sekaantunut muiden asioihin ja saanut siten aikaan pahoja mieliä, +vaan nyt hän tahtoi, että ne kaikki hyväksi kääntyisivät. + +Sitten valtasi Matti puheenvuoron ja sanoi: + +--Pianhan se Pekka asiansa selvittelee, vaan minussahan sitä olisi +paljonkin nuhtelemista, aivan illallisista tyhmyyksistä. + +Ujosti käsiinsä katsellen virkkoi siihen Hintti: + +--Lieneekö tuota sinussa nuhtelemista, mahtaa olla minussa enempi. + +--No ei nyt puhuta sinnepäin, keskeytti Matti. Heitetään joutavat +mielestäkin pois ja uudistetaan niitä vanhoja puheita. + +--Sinun elämäsi kun on muutenkin uudistunut, niin jos se on parempi +uudistaa joka laatuun, sanoi Hintti yhä katsellen käsiinsä. + +--Elä hyvä Hintti halveksi minua tuolla lailla, pyyti Matti. Kyllähän +minä sen ansaitseisin, mutta kuitenkin ... minä tulen lähemmäksi +istumaan ... anna minulle kätesi sen puheen päälle, että ensi pyhäksi +laitetaan kuuliaiset... + +Kädet oli yhäkin helmassa, josta Matti sai toisen ilman vastustelematta +omaan käteensä ja kysyi: + +--Suostutko? + +Vastaus oli hyvin hiljainen: + +--Suostun. + +Siinä nyt istui kaksi rakastunutta, ilman mitään korkealle hyökäileviä +rakkauden tuulispäitä, joita niin innokkaasti kerrotaan ja kuvaillaan. +Tämän vertainenkin tunteiden valtaan antauminen tuntui jo Pekasta +joutavalta. Hän nousi seisoalleen ja sanoi: + +--Mitä tuota noin nolosti asioista tuumii, päättäkää kerrassaan, että +ensi pyhänä on kuuliaiset ja sitten iloinen mieli. + +--Niinpä kyllä, Pekka on oikeassa, sanoivat rakastuneet. + +--Niin minun mielestäni olla pitää, päätti Pekka. Vai mitä sanoo Jahvi? + +--Enpä tässä ymmärrä isosti mitään, sanoi Jahvi. Sitä vaan ajattelin, +että minne päin tämä meidän talon hoito kääntynee... + +--Kunko ei jää ruuanlaittajata? kysyi Pekka. + +--Niinpä niin. + +--Asiatapa arvelee; etkö sinä jo ole sen määräinen mies, että saat oman +ruuanlaittajan, vai isääsikö odotat? + +--Jospa ei sitäkään. + +--Hullu olisitkin, jos sen otettavaksi heität. Ja rupea heti puuhaan +tai jäät jälelle. Johan se tätä Hinttiä on taitanut mielistellä. + +--Elä puhu Pekka joutavata, kielsi Hintti. + +--Anna Pekan puhua, kehoitti Jahvi. Onko siinä todellakin perää, kun +minä olen isän käytöksestä vähän aprikoinut, että mitähän sen ukin +mielessä onkaan. + +--Onhan siinä, toisti Pekka. + +--Antakaa olla puhumatta, vaati Hintti. + +--Miksikä puhumatta? sanoi Pekka. Mehän jo Matin kanssa tuumattiin, +että sitä sietäisi vähän narrata. Suostut kai sinäkin Jahvi siihen? + +--Mihinkä? + +--Että Hintti rupeaa isällesi hyvin höyliksi, että se luulee, jotta nyt +suostuu häneen. + +--Jo tavallakin minä suostun, ja tottahan Hinttikin? + +--Mitenkäs muuten, sanoi Pekka. Ja kengät pitää heti hakea jalkaan. + +--Mitkä hiton kengät? kysyi Jahvi. + +--Etkö tiedä sitäkään? Morsiuskengäthän tällä jo on isännän teettämät. +Käy Jahvi hakemassa; eikö nuo liene aitassa. + +Juoksujalassa lähti tämä noutamaan. + +--En minä kehtaisi vanhaa miestä narrata, esteli Hintti. + +--Vanhaa saapi narrata, vaan ei vaivaista, sanoi Matti. Ja mikä sulle +siinä tulee, onhan se niin hauskaa. + +Jahvi tuli mielissään kenkineen aitasta. + +--Siellähän ne orrella olivat. Ja nyt heti jalkaan, ja kun isä tulee, +pitää sinun kävellä hyvin hutakasti ja olla sanovinasi, että kauanpa +viivyitte. Sitten iltasilla tulkaa te tänne meille, niin Hintin pitää +pyytää lupaa johonkin huviin, vaan ei ehkä tanssiin, tuskin lupaisi. + +--No ei tietäisi sitä, arveli toiset. Vaan kyllä se muuten vetelee, kun +pysytään hyvin vakavana ja Hintti pyytää. + +--Ja sitten kun isä viimein näkee, miten häntä narrattiin, niin ehkä se +heittää pois ne puuhat, sanoi Jahvi nauraen, ja sitten he jokainen +nauroivat. + +--Ja silloin on sinulla sopivin aika panna saappaat solalle, muistutti +Pekka. Ja ei ole liiaksi vaikka vähän ennenkin; muuten saatte muuttaa +karjanne häriksi, että tulee oikein poikatalo. Vaan mikä pakko sitä on +tehdä, onhan sulla jo vanhaa välipuhetta muutaman tytön kanssa, ei +muuta kuin kiinnitä nyöriä; se on sievä tyttö, kyllä kannattaa olla +puuhassa. + +--Vähätpähän vanhoista, vaan eihän se liiaksi olisi, arveli Jahvi +nauramatta. + +Seurue alkoi pelätä isännän kotia tuloa, ja siksi he heittivät asiain +päättämisen toistaiseksi. Matti ja Pekka menivät Savitiehen ja Hintti +jäi kävelemään uusine kenkineen, joiden pohjat alkoi kävellessä vähän +narahdella. + + + + +XI. + + +Puolen päivän jälkipuolella Hemmo tuli seuroista, mutta ei hän niistä +mitään kertonut. Suostumuksen mukaan Hintti toimitti tehtävänsä: kantoi +ruokaa ja puheli: ettepä sieltä illalla joutunutkaan. + +--En tuota joutunut, virkkoi Hemmo katsahtaen Hintin jalkoihin ja +huomasi uudet kengät, josta näytti hyvin ihastuvan. + +--Joko täällä minua odotitte? kysyi hän ja katsoi samalla naurusuin +silmiin. + +--Jo minä vähän kaipailin, sanoi Hintti ja meni lisää ruokaa noutamaan. + +Yhä lisääntyi hyvät toiveet, ja Hintin ovessa mennessäkin vielä Hemmo +katsahti jälkeen ja näytti ajattelevan, että jospa tuo kerran hänen +emäntänään lattiata kävelisi. + +Syönnin jälkeen olisi ollut tavallista lukea vähän saarnakirjaa, mutta +siltänsä se jäi tällä kertaa. + +Illan hämärtäessä käveli kaikki kylän nuoret huvikseen talojen välisiä +teitä. Vallaton-Pekka houkutteli heidät Hemmolaan ja lupasi seistä +edessä, jos Hemmo keppiä näyttelisi, ja tiesihän hän, ettei se sitä +tee. Matti jäi Lassilaan jälemmäksi muista, ettei Hemmo tulisi +epäluuloiseksi. + +Pekka iski Hintille silmää, että nyt pitäisi mennä pyytämään. + +Hemmo istui rahilla ja katseli vähän jurosti vieraisiin. Mutta hänen +juromaisuutensa katosi, kun Hintti meni naurusuin hiljaa pyytämään +lupaa heidän nuorten vähän leikkiä. + +--Niin leikkiäkö? Kyllähän minä teidän tyttöjen, mutta kun on tuokin +Pekka ja noita muita poikia, sanoi Hemmo ja katsahti syrjittäin heihin. + +--Ei me heistä välitetä mitään, lohdutti Hintti. + +--Mitä te leikkisitte? + +--Oltaisiin 'vesikenkäsillä' ja saisi siinä olla pojatkin joukon +jatkona ... ja lupaattehan te, kun minä pyydän? + +--No jospa nuo on nekin, kun sinä minua niin hyvästi kohtelet ja olet +taipuvainen kaikessa, myönsi Hemmo naurusuin. + +--Kyllä me niillä sovitaan, sanoi Hintti miellyttävästi, joka yhä +vahvisti Hemmon toivoa. + +Tällä aikaa tekivät pojat piipun kauppaa eivätkä olleet muka +tietävinäänkään Hintin pyynnöstä. + +--Vaihda Pekka piippuja, esitti joku. + +--En uskalla vaihettaa, tämä on niin kotoväen mieleinen, sanoi Pekka +tarkastellen piippuaan. + +--Vai oikein siihen on kotoväki mielistynyt. + +--Hyvinhän ne tästä pitävät, vaikka tämän laita on vähän lovelle +kulunut. Ja kun tämä on ikänsä minua palvellut, niin joutaa kuolla +kotiin. + +--Tuo isä ukki olisi saatava täältä kamariinsa, kuiskasi Jahvi Pekalle. + +--Ei olisi pahempi, jos saataisiin, vaan ei se meihin katso, vaikka +'kontra' pistettäisiin, mutta eipä ole kortteja, sanoi Pekka. + +Ei Hemmo kuullut mitään näistä pakinoista, sillä hänen silmänsä ja +korvansa vaelsi muualla. Kylän tytöt ihaillen katselivat Hintin uusia +kenkiä ja sinnepäin katseli Hemmokin, ei niin paljon kenkiin kuin +niiden haltijaan. Tuon huomasi Hintti ja häntä olisi hävettänyt, +varsinkin jos olisi tiennyt jonkunkaan tytöistä huomaavan Hemmon häntä +katselevan ... mutta ei onneksi huomannut, siksi saattoi hän niitä +vapaasti näytellä. + +Pasanenkin kävellä pokaili Hemmolaan ja oli mielissään, sillä hän oli +saanut taas virantoimitusta tietoonsa. Sen muassa Matti oli hänelle +ilmoittanut, että Hemmo on kilpakosijana. + +Hemmo meni kättelemään naapuriaan ja sitten kertoi: + +--Nuoret tässä pyytivät vähän leikkiä, vaan taitavat minua ujostella. + +--Vai ujostelee nämä. Mitä ne joutavata: isäntäkin poikamies, sanoi +Pasanen ja nauraa hörötti. + +--Niinhän tässä on, nauroi Hemmokin. Ei tule emännät kieltämään. Siivo +leikki ei, tuota, pahenna ketään. Vaan ujostelee ne ehkä meitä; tule, +naapuri, tänne kamariin. + +Varmaan olisi Hemmo suuttunut, jos olisi huomannut minkälaisella +irvinaamalla Pekka kuunteli hänen puhettaan emännättömästä talosta ja +siivosta leikistä. + +Kamarissa Hemmo otti noin vähän mutkittelemalla puheeksi sen, että +suostuisiko Pasanen rupeamaan puhemieheksi. + +Pasanen nauraa hymähti, näyttäen olevansa tarjouksesta mielissään ja +sanoi: + +--Mikäs siinä on. Olenhan niitä asioita jo monesti toimittanut ... +mistä sitä yritettäisiin? + +--Ei sinne ole pitkiä matkoja ... tuota, mitä sitä kauaksi lähtee. + +--Onkoon kuinka lähellä? kysyi puhemies olevinaan tietämätöin. + +--Hevosetta tämä väli päästään, aivan se on ... etkö tuota arvannekin. + +--Minä vanha puhemies, hyvä minä olen arvaamaan, nauroi hän. Eikö se jo +liene tässä emäntänä. + +--No arvasitpahan, nauroi Hemmokin. + +--Hyvä minä olen arvaamaan, kunhan vähänkään kuulen. Joko siitä itse +olette sille puhunut? + +--Jo minä vähän, vaan tuota, eiköhän kutsuta tänne ja sinä puhut +puhemiehen puolesta. + +--Sopisihan se niinkin, vaan minä luulen, on parempi, että minä käyn +tuolla jossain kahden kesken puhuttelemassa, sitten se ei niin +ujostele, esitteli puhemies. + +--Sen kuulee, että sinä ymmärrät nuo asiat hyvästi, sanoi Hemmo ja jäi +odottamaan. + +--Tuleeko tänne...? kysyivät tuvassaolijat Pasaselta. + +--Huoletta saatte olla, ei tule. + +He olivat jo ruvenneet vesikenkäsille, jossa tytöt ja pojat jaetaan, +yhtä monta kummallekin puolelle. Toiset menevät ensin ulos, jolla aikaa +tuvassa olijat keskenään nimittelevät, mitä minkin ulkona olijan pitää +arvata kumartaa, ennenkuin pääsee tupaan. Joka kerta, kun väärälle +kumartaa, sanotaan: "mene ulos, vettä on kengässäsi". + +Samaan leikkiin oli tullut Mattikin. Tälle ilmoitti Pasanen hiljaa, +että Hemmo pyyti jo puhemiehekseen ja käski käydä siitä Hintille +tuumaamassa. Miten minä kamariin mentyäni sanonen. + +--Kysytään Hintiltä itseltään, sanoi Matti. + +Tämä antoi sen neuvon, että he asianomaiset ovat niin liian vähän +puhuneet, ettei vielä puhemiestä tarvita. + +--Mitähän jos minä sanon, että olen jo puhemiehenä, vaan toisella +sulhaisella, sanoi Pasanen. + +--Ei saa sanoa. + +--Enhän minä todella sanoisi, vaikka käskisit. Ja minä menen sinne +puhuttelemaan, jatkakaa vaan leikkiänne, puheli hän mennessään. + +Pekka tiesi mitä puuhattiin ja polkan tahtia nytkytellen hän lauloi: + + Ollaan pojat iloisia + kuin haavanlehti tuulella. + Onhan meillä uusi puuha, + vaikka ei muille huudella. + +--Tuota, mitä se sanoi? kysyi Hemmo Pasaselta kamariin tultua. + +--Ei se pahasti sanonut. Sanoi vaan, että olette keskenänne niin kovin +vähän ennen keskustelleet. + +--Vähänlaiseenhan siitä on tuumattuna ... vaan tuota, oliko siellä +Matti tuvassa, ja mitä ne tekivät? + +--Pojat näkyivät piipun kauppaa hierovan, enkä minä Mattia huomannut, +selitti puhemies. + +--Vai niin, hyvä... No mitenkä luulet, suostuukoon tuo Hintti? + +--Niinpä luulen, että kyllä se suostuu. + +--Tuota, niin minäkin luulen nyt, vaikka ensikerran, kun ilmoitin, +näytti vähän niinkuin ... ja mitäpäs siitä ... teetin sille jo uudet +kengät ... ja kun ollaan naapurit ja rupeat puhemieheksi, niin pitää +koettaa miellytellä ... ja ehkäpä se ... onhan se vähän nuorempi, vaan +olen tuota päättänyt, etten huoli leskistä, puheli Hemmo mielissään. + +--Mitä niitä rupeaa leskiä ottamaan, ne muistelevat miesvainaitaan, +onhan niitä tyttöjäkin, sanoi Pasanen. + +--Niin, aivan oikein, sinä ymmärrät ne; sillä lailla olen minäkin +ajatellut ... ja pojat ajatelkootpa mitä hyvänsä... Poisko jo lähdet; +elä vielä, ollaanhan nyt täällä, ethän ole usein käynytkään. Tästä +puoleen pitää käydä useammin, ja minä käyn myös siellä. 'Naapurit, +olkaa ystävälliset ja yksimieliset', sanotaan 'Hunajan pisarassakin' +... oletko sattunut sitä katsomaan? + +--En, minä kun en enää laseitta näe, enkä ole löytänyt sopivia; vaan +kyllä minä tuon sanan olen kuullut, selitti Pasanen. + +--Onhan se sitä ... vaan milloinka näitä asioita vahvistetaan? + +--Näitäkö naima-asioita? Totta sitten kun enemmän puhutte Hintin +kanssa. Ja sitten annatte minulle tiedon ... vaan nyt pitää lähteä +kotia päin. + +--Tuota poisko. Tässä on unohtunut kahvikin keittämättä, huomasi Hemmo. + +--Juodaan toisella kertaa, nyt alkaa jo ilta tulla, lohdutti puhemies. + +--No niin kyllä, toisella kertaa ... vaan tuota ... jos vielä ennenkuin +lähdet, kävisit Hintille puhumassa. + +--Hyvin mielelläni; jäähän tänne jälemmäksi, sanoi Pasanen ja meni +tupaan. + +Miten hän siellä asiansa toimitti, ei sinnepäinkään kuin Hemmo luuli. +Päinvastoin päättivät varmaksi, että Hintti ja Matti lähtevät ensi +lauantaina pappilaan ja Pasanen puhemieheksi. + +Kaikki muutkin vieraat lähtivät kotiinsa, ja Pekka lauloi mennessään: + + Lauletaanpa, nuoret pojat + talon kunniaksi, + ettei tulis' tämä talo + meille tukalaksi. + + * * * * * + +Uutena ja varmempana miehenä Hemmo tuli esittämään asiatansa seuraavana +aamuna. Hintti ei siitä hämmästynyt, pysyi vain leikillisenä. + +--Niillä puisilla kökkyräkärrilläkö me sitten isännän kanssa kirkossa +ajeltaisiin, virkkoi hän nauraen. + +--Ei niillä, tuota, tänä kevännä teetetään uudet ja hyvät, selitti +Hemmo. + +--Vai uudet. Ajettaisiinko niillä seuroissakin? + +--En minä ollenkaan pakoita sinua seuroissa käymään, kun vaan suostut +... tuota niin ... saatan minäkin olla käymättä. Pasanen rupeaa +puhemieheksi, ja häät pidetään hyvät. + +--Jottako tanssittaisiinkin? + +--No, tuota ... niin se on, miten sinä tahdot, kun ei hyvin paljon, +myönsi Hemmo. + +--Hauskaahan tuo voisi olla emäntänä olo. + +--Niin, kyllä se on, vakuutti Hemmo. Vaan tuota, milloinka se Pasanen +kutsutaan tänne, että käytäisiin pappilassa? + +--Milloin sitten tuonnempana aikana, eihän ole kiirettä, olenhan minä +jo tässä emäntänä. + +Sulhasmiehen innolla puhui Hemmo paljonkin ja jopa vähitellen lähenteli +niinkuin leikin tavoin nykäistäkseen, mutta se Hinttiä niin inhoitti, +että meni heti ulos, ja harmitti se, että hän rupesi narraamaan. + +Hyvällä tuulella oli Hemmo. Jahvin käski hän mennä nikkarilta tilaamaan +karrin puut ja laittaa sepälle raudoitettavaksi. Hyvällä mielellä tämä +kuunteli isänsä neuvoja ja meni heti toimittamaan käskyä. Monesti ennen +Jahvi oli isäänsä pyytänyt teettämään, mutta se ei auttanut, ja siksi +Jahvi pani niiden joutumiselle kiirettä. + +Tyytyväisyys loisti koko viikon Hemmolan perheessä. Mutta +lauantai-aamuna kävi helkkarin huonosti Hemmon tyytyväisyydelle, kun +hän näki Pasasen ja Matin ajavan kahdella hevosella kartanolle ja +melkein samassa tulevan Hintin aitasta ulos, pyhävaatteisiin +pukeutuneena. Ja aina enemmän viha pullisteli, kun Hintti meni +heittämään hyvästiä. + +--Suokaa isäntä anteeksi, pyysi hän. Minä en ole ennen viitsinyt sanoa +teille oikein, vaan nyt sen tiedätte, että minä olen Matin kanssa +kihloissa ja nyt mennään pappilaan. + +Mutta ei Hemmo kättään antanut, siihen sijaan äsähti: + +--Kuka uskaltaa sinua ilman minun luvattani tulla ottamaan? ... ja sinä +et saa mennä. + +--Ei isäntä, ei se nyt parane. Sovitaan pois, ja annattehan Jahvinkin +tulla meidän mukaan, pyysi lempeästi Hintti. + +--Ei yksikään! Kuka tässä lehmät ja muut hoitaa. + +--Minä olen jo sijaisen laittanut, ilmoitti Hintti. Ja rauhoittuaten +isäntä, sillä ei minua kielto estä kuitenkaan. Ja saapihan Jahvikin +lähteä? + +Tähän ei hän enää vastannut, oli vain äänettä ja näytti jotain +ajattelevan. + +Kiellosta huolimatta matkue alkoi ajaa ja Jahvi meni mukana. Yksinään +Hemmo jäi puhkamaan, ja olisi hänen mielensä tehnyt vähän pauhata, +mutta ei ollut, kelle pauhasi. Pojatkin kerkisivät mennä halkometsään +ja olivat iloisia. Ainahan silloin on jokainen iloisella mielellä, kun +rakkausyhdistyksiä tapahtuu, niinpä pojatkin ja vielä enemmän siitä +syystä, kun tiesivät saavansa häissä käydä. Oikein selkäsuonia karsi +ilosta, kun he tästä puhuivat ja sitä ajattelivat. + +Naimakansa ajoi matkaansa, ja eivätpä hekään olleet suruissaan. + +--Kyllä jäi Hemmo nolona katsomaan, sanoi Matti. + +--Niin, minun oikein kävi säälikseni, kun niin paljon narrattiin, +surkutteli Hintti. + +--Kävi minunkin vähäisen, vaan toisekseen, mitä hän vanha mies rupeaa +kouhastelemaan, sanoi Matti. + +--Minuun se ehkä suuttui kovasti, arveli Pasanen. + +--Teidän pitää ruveta ja laittaa toinen morsian, esitteli Matti. + +--Ei pitäisi enää narrata, houkutteli Hintti. + +--Niin kyllä, puolusti Jahvikin. Antaa olla ne asiat virkkamatta ja +minäkin koetan olla isälle oikein nöyränä, niin jospa se heittää ne +naimispuuhat, ja se olisi hyvä. + +Siihen suostui muutkin, ja puhe kääntyi iloisempiin asioihin. Sulhanen +ja morsian ajoivat yhdessä hevosessa. Vieretysten istuminen tuntui niin +erinomaisen kevyeltä ja hauskalta. Reen vierussa kallistuessa oli niin +soma nojautua toisiaan vasten, eikä hetkeksikään mennyt muistista tuo +omituinen tunne, että on siinä toinen. + +Taipaleelta oli otettava lisähenkilö, joka oli erään talon tytär ja +erittäin sievä. Tähän oli Jahvi jo kauan aikaa ollut mieltynyt, ja +siksi he nyt niin sovittivat, että toinen tuli sulhaisrengiksi ja +toinen morsiuspiiaksi. Nämäkin Pasanen asetti istumaan rinnakkain, +mutta kovin he olivat vielä ujoja. Puheen ainetta ei tahtonut alussa +löytyä, varsinkaan Jahvilta, jonka velvollisuus olisi ollut alkaa. Ja +reki tuntui liian kapealta, ja toisekseen leveältäkin, ettei kuin hyvin +vahingon syyksi saattoi nojautua rinnalla istujaan päin, josta +nojautumisesta sai vähän puheen ainetta. + +Tämä kaikkien tunteita koetteleva matka loppui ja jouduttiin pappilaan. +Siellä neljän todistajan läsnäollessa pappi kirjoitti kirjoihin, että +ne henkilöt aikovat ristilliseen avioliittoon, ja pappi sitten +varmemmin kysyi, oliko heidän aikomuksensa totinen, johon asianomaiset +nyökäyttivät päätään myönnytykseksi. Kun naimakartta ja vaivaisraha oli +maksettuna, niin silloin sai olla varma, että huomenna kirkossa +mainitaan ja onnea toivotetaan uuteen edesottamiseen. + +Se joka puhemieheksi pääsee, se se vasta on mies mielestään. Häissäkin +se saa istua kunniasijalla ja vaivoista vielä tulee puhemiehen paita, +oikein suuri hölläke, että varmaan mahtuu päälle. Siinä kaikki +puhemiehen saatavat, jotka eivät tosin ole isot, mutta riittävänä +kiihoituksena uusia puuhaamaan. + +Matin ja Hintin väli oli sotkeuksistaan selvinnyt, ja monta pitkää +mietettä sillä sotkuisella ajalla oli mennyt hukkaan, mutta nyt niistä +oli päässyt, ja he olivat tyytyväisiä. Puhemies oli näistä jo huoletta +ja puuhasi uusien asiain hyväksi ja sellaisella menestyksellä, että +sulhasrenki ja morsiuspiika tulivat samalla tiellä kihloihin. Heidän +ujoutensa vähitellen haihtui ja muuttui rakkaudeksi. Kihlauksen he +ilmoittivat ja vahvistivat morsiamen kotona Kallelassa, josta tiedosta +sekä morsiamen isä että äiti olivat tyytyväisiä, kun heidän Miinansa +pääsee siivolle miehelle ja vielä päänään emännäksi. Puhemies ja +morsiamen isä maistelivat kihlajaisia, että jälkimäinen tuli jo hyvään +ryypyn liepakkaan ja ilmoitti Pasaselle, että hän maksaa tyttärelleen +kolme tuhatta perintöä, ja jos miehessä näyttää olevan miestä +hallitsemaan, niin tuhat tai kaksi lisää. + +Viikon päähän he tekivät määrän Jahvin ja Miinan kuuliaisille, mutta +näitä käsilläolevia kuuliaisia menivät viettämään Hintin kotitaloon. +Pekka siellä jo parhaana miehenä humasi ja oli valmistanut itselleen +hanurin, jolla soitteli nuorelle väelle. Pasanen käveli virkansa +puolesta laajana, sillä ei puhemieheksi ollut muita niin kokeneita kuin +hän. Lassilan Antti olisi kyllä mielellään ollut, mutta harvemmin sitä +kukaan tahtoi. Eikä se tiennyt puhemiehen alkulausettakaan; niin sen +ainakin Pasanen uskoi. + + + + +XII. + + +Savitiessä vietettiin Matin ja Hintin häitä ja vieraita oli +melkoisesti. Useimmille vieraille ukki kertoi salaisuutena, että sulle +suhaun: johan minä Matille sanoin, ei somene siitä kuin tuon Hintin +ottaa. Siinä sitten syötiin ja juotiin. Iltasilla alkoi tuo niin +sanottu huomentuopin juonti, jossa Pekka piti näin kuuluvan alkupuheen: + +"Arvoisat vieraat! + +Kun te olette kunniallisen vaatimisen päälle näihin pitoihin saapuneet +ja tähän häähuoneeseen sisälle käyneet, niin minä saan teille +pariskunnan puolesta siitä kiitokseni lausua. Ja saan ilmoittaa että +minun oli aikomus esittää meidänkin muistamaan tätä nuorta ja vasta +alkavaa pariskuntaa pienellä lahjalla, sillä suurimmalla lahjalla on +näitä muistanut tämän talon isäntä ottaessaan jalomielisyydessään +isällisen huolensa alle, talonsa ja tavaransa perillisiksi. Ja tämä +huomenlahja on jo ollut tapana muinaisista ajoista, koska sen alkua ei +vanhatkaan muista, eikä historiat toista, anna ilmi aikakirjat, +satavuotiset sanomat. Näiden sanotaan Kaanaan häistä alkunsa saaneen, +mutta ei niistä ole meidän hailien esikuvaa, sillä ei meillä vesi muutu +viinaksi, niinkuin siellä sanotaan tapahtuneen, meillä viinan vilja +kasvaa pellosta, ja hyvä niinkin. + +Tähän kelpaa kupariraha; hopea olisi hyvää, kulta vielä kuuluisampaa, +sekä kaikenlainen tavara: lehmänvuona, lampaan vasikka, sianvarsa, ja +siinä sivussa saapi muistaa vaivaisia. + +Tässä ei ole mittaa eikä vaakaa; käsi mittana, kukkaro vaakana ja +harakan sulka puntarina. Ensin tulkoot sulhasen sukulaiset, sitten +morsiamen omaiset, sitten kunnialliset kutsuvieraat ja kuokkavierasten +kutsuvieraat.--Ja jos jollain on tätä vastaan sanomista, niin +sanokoon." + +Mutta ei kellään ollut, ja silloin alkoi asia käydä Pekan lausuman +järjestyksen mukaan: ensin sulhasen sukulaiset, ja niin aina. + +Ne, jotka eivät aivan pennimäärällä panneet, ilmoitettiin +ylyystelemällä: "Tämä on kolkkoon korpeen talon tehnyt ja sen huolella +hoitanut ja nyt vielä päälle vaivainsa muistaa niin paljolla, ettei +näistä näin vähälle aikaa saa selvääkään." Ja kaikki paperirahat ne +olivat satamarkkasia. + +Mutta se, jolla tiedettiin olevan rahaa ja joka kuitenkin pani +vähäisen, ilmoitettiin: + +"Tämä mies ei ole kitupiikki eikä naukujan poika. Se on hiet hiihtänyt, +tuulet soutanut ja nyt täydellä kukkarolla tänne saapunut ja muistaa +kokonaisella kymmenpennisellä." Silloin tietysti kaikki nauramaan. + +Kun joku lampaan lahjoitti, ilmoitettiin lahjan ominaisuudet: "Sen +sääriluista saapi mainioita rumppuskalikoita, selkärangasta kunnollisia +kaprokin nappeja ja kylkiluista veneen kaaria, ja kärryn käyriä." Ja +lopuksi aina, että "häät häistä, pidot pidoista, kunniat hyvistä +töistä!" + +Illan kuluessa ukot alkoivat turista kuin ampiaiset pesässään, mutta +silloin ukki käski panna putelien tulpat kiinni ja muuttaa juomat +kahviksi. Ahneuksissaan oli jo joku renki maistanut niin, että näytteli +nyrkkiään, mutta sille selitti ukki: + +--Ei meillä, muista se. Meillä ei sellaisia moukaria tarvita, vaan jos +mielesi tekee, niin mene kankaalle ja pieksä nyrkkisi petäjiin ... +hyvästi joudat... Ei se ole mies, jolla on mieltä, vaan jossa on mielen +hallitsija. Eikä se ole ahne, jolla on syömistä, vaan joka syöpi +kaikki, mitä näkee, se on koira ... ja nyt sen kuulit. + +Nyrkin näyttelijä häpesi ja muuttui siivoksi mieheksi. + +Huomentuopin jälestä miehet nostivat Matin "ukoksi," jota pojat olivat +muka estävinään, ettei he vielä anna, mutta ukot veivät voiton. Sitten +nostivat vanhan isännän sen kunniaksi, että hänellä on poika, joka nyt +toi emännän. Sama temppu tehtiin Hintille ja vanhalle emännälle, mutta +siellä piti olla miesten apuna nostamassa. + +Kaikki syönnin ja juonnin loma-ajat nuoret tanssasivat Pekan hanurin +mukaan, niin ettei siinä ollut joutilasta aikaa. Häitä kesti toista +vuorokautta, ja sen jälkeen vieraat menivät kotiinsa. + +Matin tekemä uusi aitta valmistui, ja sen nuori emäntä sai +vaatehuoneekseen. + +Yhdet ilot iloittua kääntyy toivo toisihin. + +Ajateltiin Jahvin ja Miinan häitä, sillä heitä oli jo kolmasti +kuulutettu, mutta häät eivät joutuneet heti, kun morsian tahtoi vähän +niin sanottua "myynäilemisen" aikaa. Tämä aika on rikas unelmista ja +pelosta. Se, joka on rakastettunsa löytänyt, soisi juoruämmäin ja +pahojen kielien olevan vajotettuna yhdeksän sylen syvyyteen, ettei +heidän juonensa tuottaisi iäti muistettavia murheita. + +Tämä pelko oli Jahvilla isänsä suhteen, sillä se ei näyttänyt +katselevan suotuisasti poikansa aikeita. Kuuliaisia ei antanut +ensinkään pitää kotonaan, eikä ollut Hintin ja Matin häissäkään, vaikka +Savitien ukki itse kävi kutsumassa, jurotti vain ja paikkasi turkkia. + +Siinäkö jurottamassa lienee tuo entinen ajatus päähän pöllähtänyt, joka +päättyi siten, että hän meni ja otti kumppanikseen muutaman toisen +kirjamiehen, jonka kanssa hän meni erään vanhanpiian luokse sulhasiksi. +Päätöksestään ei Hemmo luopunut, leskestä ei hän huolinut, nuori ja +naimaton olisi pitänyt saada, ja sitä sukuahan on vanhapiikakin. +Vanhapiika tuli niin hyvilleen ja lempeäksi, ettei tahtonut osata miten +kävellä, vaikka karhakkata laatua hän oli luontonsa puolesta ja +toiselta puolen vähän jumalinen, suntion rouvan kanssa yhden uskon +väkeä, missä he olivat kahden. + +--Käpsis kiukaalle, sanoi entinen vanhapiika, kun päivän viipyi uunille +noustessaan. Samat sanat, vaikka vähän toiseen tapaan. Kopskeikaa! heti +pappilaan. Vanhapiika ei tarvinnut myynäilemisen aikaa, hän oli saanut +kyllin myynäillä, eli toisin sanoen hyräillä vanhanpiian ikävätä. + +Ensi viikolla hän kävi jo Hemmolassa rukin sijaa katsomassa ja antoi +ensi kerran käydessään omintakeisia neuvoja taloudenhoitajille. Hyvin +harmissaan pojat olivat äitipuolen tulosta ja Jahvi kaikista enimmän, +sillä hänen morsiamensa aikoi purkaa naimisen, jos tuo vanhapiika +tulisi hänelle anoppimuoriksi. Jahvi oli pahemmassa kuin pulassa. Jo +meni tätä ilmoittamaan isälleenkin ja pyysi häntä oikein pyytämällä +luopumaan tuon vanhanpiian ottamisesta. + +--Minäkö sinua tottelisin, tosahti Hemmo. Hyvin sinä ja te kaikki +olette minua totelleet. + +--No jos minä olen ollut teille paha, niin elkää muistelko, minä olen +varmasti tottelevainen, jos vaan luovutte siitä, sillä tekin isä +tiedätte, että se on liika äkkinäinen äitipuoleksi; ottakaa ennen jokin +toinen, rukoili Jahvi. + +--Sinä elä tule minua neuvomaan, mene siitä matkaasi! ärjäisi Hemmo +kiivaammin. + +Jahvi lähti, ja sen arvaa, millä mielellä. Nyt olisi ollut isällä +tilaisuus saada itselleen nöyrä poika, mutta hän ei huolinut, vaan +sysäsi luotaan. Ei voi sanoa, mitä ajatteli Jahvi isästään, sillä nyt +hän oli vakuutettu, että morsiamensa hänet hylkää, ja niinhän kävikin. +Kaikki tuumat menivät turhaan. Ei uskaltanut tyttö lähteä. Aineellinen +puoli pääsi voitolle ja rakkaus jäi tappiolle. + +Pappi toimitti eron heidän välillään ja nuhteli kevytmielisyydestä. +Alakuloisena Jahvi kuunteli tätä nuhtelua, eikä ollut vesi silmistä +kaukana, mutta eipä ollut iloinen mieli toisellakaan. Selittämättömän +oudolta tuntui ainakin Jahvista, kun he sen jälkeen heittivät hyvästit +toisilleen. Tämä olisi ollut kylliksi unen näkönäkin, mutta täytyi se +totenakin kärsiä. Niin kävi heille. + +Hemmo toi pojilleen äitipuolen. Heti tultuaan tämä vaati pojat +komentonsa alle, mutta ei se hopusti onnistunut, lisäsi vain enemmän +tyytymättömyyttä äitipuolta kohtaan. Viimein Jahvi kyllästyi niin +kovasti, että erosi pois kotoaan ja meni muuanne rengiksi. Allapäin hän +lähti astumaan ja ajatteli: + +--Vanhempia käsketään totella, ja oikeinhan se on, vaan ei tätäkään +jaksa aina täyttää, kun ei vanhempi yhtään välitä siitä, mitä lapsi +saapi heidän jäykkyytensä tähden kärsiä... + +Yhden vuoden hän ainakin päätti olla äitipuolensa tieltä poikessa ja +omaa harmiaan haihduttelemassa. Pienemmät pojat jäivät kuskattaviksi, +mutta arvaa sen, ettei huonekunnan sovinto haitta hääviä ollut. Ei +ollut kehumista vanhainkaan keskinäisestä rakkaudesta. Vanhanpiian +oikkuja ilmaantui usein, ja sovinto oli miten milloinkin sattui. Olivat +he kuitenkin siksi sovinnossa, että kävivät yhdessä veisuuseuroissa, +joissa käyntiä Hemmo jatkoi niinkuin ennenkin. Kun heidän kesken tuli +lastenkasvatus puheeksi, kertoi Hemmo seuratovereilleen: + +--Tuota, kyllä minä olen heitä koettanut kasvattaa Jumalan pelossa, +vaan ei niistä näy hyviä tulevan, ne kun ovat kovin uppiniskaisia. + +Ja samaa sanoo useampi heistä. + + + + +XIII. + + +Matin isä hoiti vain mökkiänsä niinkuin ennenkin ja Hemmon luvalla otti +Eerikan toverikseen. Eerikka oli entisestään muuttunut aivan +toisenlaiseksi. Hän luki jumalisia kirjoja milloin vähänkin oli aikaa +ja työtä tehdessäänkin näytti niistä ajattelevan. Pekka häntä aina +kielsi, että elä lue niin kovin paljon, sinä miesparka menetät pääsi, +se ei ole haitan luja ennestäänkään. Ei Eerikka ottanut tätä +korviinsakaan, sanoi vain, että se on hänen vallassaan, joka on kaiken +antaja ja ottaja. Omaa syntisyyttään hän valitti ja vaikeroi, että jos +ei auteta, on hän aivan hukassa. Entisistä ajoista hän ei sallinut +ollenkaan mainittavan. Jos niistä joku muistutti, sanoi hän näiden +olevan vihollisen kiusauksia ja ihmisten viekoittelemista. + + * * * * * + +Sovinnon ja onnen päiviä viettivät Savitien joukot. Nuoret nimittivät +ukkia isäkseen ja vanhaa emäntää äidikseen. Pekka oli siinä joutilaat +talvensa ja pelasi ukin kanssa aina välistä tammilautaa. "Säästöä" +pelaamaan ukki oli vielä vanhoillaankin parempi Pekkaa, mutta +"syötössä" Pekka voitti useimmin ja varsinkin, jos teki viekkautta. +Mutta kun ukki sen huomasi, varoitti hän: + +--Olet mies nuorempi, muista se: pidä totuus kaikessa, niin +lautapelissä kuin muussakin. + +Suuremmasta sanakiistasta ei heidän kesken ollut puhettakaan. Pitempi +inttely syntyi toisinaan, kuin Matti ja Hintti oli lisänä ja intos tuli +siitä, kenen ansioksi oli katsottava, että Matti oli päässyt +ottopojaksi. + +--Minun asianihan se on, selitti Hintti. Sinä jo monta aikaa ennen +vaikeroit siitä rakkaudestasi, ja jos silloin olisin suostunut, niin +nyt olisimme jossain pienessä mökissä elää natustelemassa. + +--Niinhän sinä sanot, vastusti Matti, vaan jos minä en olisi aikonut +lähteä muihin seutuihin, niin isä olisi pitänyt minua ikänsä renkinään. + +--Eipä sinulta olisi tullut yritetyksi minnekään, vaan kun olit +harmissasi siitä, kun en sinusta välittänyt. + +--En ole ollut siitä harmissani ... sanopa Pekka, olinko? + +--Et ollut. Aivan iloisella mielellä me aioimme lähteä. + +--Nyt sen kuulit ... ja jos me ennätimme mennä, niin silloin sinä +olisit jäänyt Hemmolle. + +--Johan tämä Hintti sitä sievisteli, kun verkahousut laittoi, nauroi +Pekka. + +--Elä sinä Pekka hupise ... minä hänen housuistaan viisi olen +välittänyt. + +--Kyllähän se ne itse osti, myönsi Pekka, vaan sinä ehkä viekoittelit +samoin kuin silloinkin yhtenä iltana viekoittelit Hemmolta uskon niin +vähäksi, että saatiin pitää vaikka minkälaista elämätä ... etkö jo ala +katua niitä syntiäsi. + +--Sinä ja Matti saatte ne niskoillenne; tehän käskitte. Ei minua muu +huoleta kuin niiden poikain kohtalo ja enimmän Jahvin, se kun niin +paljon piti siitä Miinastaan ja täytyi vaan erota. + +--Se oli kyllä ikävätä ja pysyy ikävänä hyvän aikaa, sanoi Pekka. Vaan +pitäisi minun siltä Hemmolta vielä kerran käydä kysymässä, onko hän +koskaan veisannut, että "Ah paljon puuttuu mult'". + +--Eikös sinulta puutu? kysyi Hintti. + +--Tiedänpä minä sen itsekin. + +--Jospa se Hemmokin puutteensa tuntee. + +--Jos tuntisi, niin paremmin kohtelisi lapsiaan. + +--Vaan kun vanhakin tarvitsee akan. + +--Elä nyt puhu enää, tai minä sanon pahasti, kielsi Pekka. + +--Te menitte taas muihin asioihin ja se, kumpi oli oikeammassa, jäi +nytkin päättämättä, muistutti Matti piloillaan. + +--Päättäkääpäs te isä, sitten siitä vasta selvä tulee, sanoi Hintti. + +--Huono olen tuomariksi, vaan teille vältän, virkkoi ukki. Sanon kun +sanonkin: siltä kuulostaa ... oikeammassa olette kumpainenkin. + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Mäkijärveläiset, by Kauppis-Heikki + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14727 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..e123d87 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #14727 (https://www.gutenberg.org/ebooks/14727) diff --git a/old/14727-8.txt b/old/14727-8.txt new file mode 100644 index 0000000..77f20cf --- /dev/null +++ b/old/14727-8.txt @@ -0,0 +1,4524 @@ +The Project Gutenberg EBook of Mäkijärveläiset, by Kauppis-Heikki + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Mäkijärveläiset + Kuvaus Savon kansan elämästä + +Author: Kauppis-Heikki + +Release Date: January 18, 2005 [EBook #14727] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MÄKIJÄRVELÄISET *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +MÄKIJÄRVELÄISET + +Kuvaus Savon kansan elämästä + + +Kirj. + +Kauppis-Heikki + + +WSOY, Porvoo, 1920. + + + + +I. + + +Tämän meikäläisten kylän nimi on Mäkijärven kylä, joka tulee Huhain +vuorelta vähän koommin niinkuin etelään päin. Kylä ei ole päässyt +kuuluisaksi eikä myöskään vuori, sillä ne molemmat ovat pieniä. +Taloisia taloja on siinä järven ympärillä puolikymmentä ja hyvinkin +sama määrä puumökkejä, isompia ja pienempiä sekaisin. + +Elämä on täällä melkein samantapaista kuin muuallakin sellaisten elämä, +joita suurempi maailma nimittää yksinkertaiseksi kansaksi. Mutta +vähätpä siitä. Nämäkin vain elelevät laillaan, vieläpä laulelevatkin, +ja erinomainen laulun halu onkin nuorilla. Minun pitää jo mukavuuden +vuoksi pistää heidän vanha, mutta aina uutena pysyvä laulunsa tähän +särpimen lisäksi. + +Se on näin: + + "Rakkaus on rauhan kukka, + muista kultani, muista se; + ei se muutoin tule hukkaan, + jos ei kielet katkaise." + +Tällaiset olivat nuorten lauluja, eikähän vanhoilla lauluja olekaan, ja +jos onkin, niin ne ovat vain tällaisia: + + "Ei aina keyriä kestä, + ei aina tupia pestä." + +Oli tällä kylällä vakaviakin ihmisiä, niinkuin Hemmolan isäntä Hemmo ja +muutamia muitakin, jos ei laulunhaluisia vakavina pidettäne. + +Syksyllä se mikkeli-syömingissä selvästi näyttäytyi, mikä mistäkin +piti, ja sitten aina paremmin, jos oli viljalti viinaa. Silloin sattui +välistä, että tapella nutistivatkin, jos asioissa niin kantautui. +Vähemmän viinan aikana, jolloin ei tullut kuin parhaiksi puhetuulelle, +ottivat kirjamiehet puhellakseen raamatusta, ja jotka eivät siihen +kyenneet, ne pitivät muuta parran pärinätä. + +Mikkeli-syömingissä syödään kovasti. Niitä pitää joka talo vuorollaan, +ja niihin kutsutaan kaikki naapurit. Yhtenä keiton lajina on +lammasrokka, ja sen tähden sanotaankin että "päästään tästä Mikkeliin, +niin pässi orteen kurnutetaan". + +Sinä syksynä, josta kerron, oli ensimmäiset tällaiset pidot Hemmolassa. +Isäntä, jota Hemmoksi kutsuttiin, jouduttautui ne pitämään +ensimmäiseksi, hän kun jouti hyvästi kävelemään kutsumassa, sillä +kotona oli hänellä kolme aikamieheksi saapaa poikaa työssä. Eikä hän +muutenkaan enää maallisista töistä välittänyt, veisaili vaan virsiä +kotonansa ja niissä paikoin kylässä, jossa siitä pidettiin. + +Joka syksy Hemmo kävi aina kutsumassa vanhan mökkiläisensä Liejuniemen +Lassin vuoden alkiaisiin. Naapurinsa kutsui myös jokaisen, vaikka ei +hän kaikista oikein pitänyt, ne kun olivat hänen sanainsa mukaan +suruttomia pökkelöitä. + +Ruualta päästyä piti isäntä pienen puheen. + +--Tuota minun mielestäni, sanoi hän, ei saisi nämät syömingit olla +ainoastaan syömistä, juomista ja joutavaa lopakoimista varten, vaan +että kokoonnuttuamme muistaisimme paremmin kiittää Luojaamme, jolta +kaiken saamme. + +--Kyllä kaiketi se ei pahempikaan olisi, sanoi Liejun Lassi, jolla aina +oli tapana sanoa että "kyllä kaiketi". + +Toiset miehet eivät myöntäneet eikä vastustaneet, olivat vain ääneti; +toisillensa siinä salavihkaa vähän naurahtivat. Hemmo kurkisti pöydän +orrelle ja virkkoi: + +--Eiköhän oteta ja veisata joku pieni virren värssy. Hae sinä, Jahvi, +kirjavasu. + +--En minä tiedä, missä lienee, sanoi Jahvi. + +--No mene sinä Hermanni. + +--En minä ... menköön Ima. + +--Imapa se nöyrin lienee, sanoi poikain äiti, paraskin junkkari! Mene +sinä Hermanni, anna noitten isompien olla. + +--En minäkään tiedä koko kirjavasua, missä lienee. + +Hemmo katseli vuoroon kutakin juttelijata, että kuka heistä liikahtaisi +ja sanoi viimein: + +--Kyllä siitä ei tule mitään ... kun te ilkiätte olla tuollaisia. + +--Jos pitäänee minun lähteä, sanoi äiti. + +--Elä mene; Hermanni joutaa mennä ja sen pitää mennä. + +Hermanni lähti vähän väkinäisesti ja toi mustan kirjavasun, jossa oli +yhtä mustia kannettomia ja kannellisia virsikirjoja sekä joku +rutistunut "Hunajan Pisara" ja sotkeutunut "Armon Järjestys". + +--Tule Lassi, niin veisataan me vanhat miehet yhdestä kirjasta, sanoi +Hemmo selaillessaan virsikirjaa. + +Lassi kun oli mökkiläinen, niin piti olla nöyrä. Hän siirtyi lähemmäksi +istumaan, pani piippunsa penkille ja sanoi: + +--Saattaahan tuohon katsoa, vaan ei kaiketi minulla ole ääntä enemmän +kuin lampaalla. + +--Onhan sinun pojallasi hyvä ääni. + +--Äitiinsä tuosta lienee tullut hyvä-ääninen, eikä minuun. + +Isäntä aloitti virren. + +Toiset isännät ottivat moneen mieheen vain yhden kirjan, jota yksi +piteli, ja toiset siihen tavan vuoksi välistä vilkaisivat. + +Vanhat, lihavat emännät kannattivat toverina nuottia, toiset +ulkomuistista, toiset kirjasta. Pari nuorta emäntää istui äänettöminä, +heillä kun ei ollut kirjaa eivätkä muistaneet ulkoakaan. Toisella +heistä oli keväällä kudottu vielä aivan uusi hame, jonka rannun +kauneutta he katselivat, pitäen kuitenkin silmällä, milloin joku +katsahtaisi, jolloin he olivat vilpittömästi kuuntelevinansa toisten +veisuuta. + +--No eihän meidän pojat veisanneetkaan, sanoi Hemmo virren loputtua. + +--Ei ollut kirjaa, puolustivat pojat. + +--Olisi tämä minulta joutanut, sanoi Pasalan isäntä, en minä lasitta +näe kuitenkaan. + +Sitä ei ollenkaan tiedetty, milloin Pasalan isäntä olisi silmälaseitta +nähnyt, vaikka ei hänellä niitä koskaan ollut. + +--No et sinäkään, Jahvi. + +--Mikäpä häntä täydellä mahalla jaksoi mölistä, sanoi Jahvi. + +--Vai ei täydellä mahalla. Se on kummallista tämä nykyinen nuori kansa; +ei vaan valevihjaksi antauttaisi Jumalan sanan harjoitukseen, kyllä +muuta turhuutta osataan: toisin oli minun nuorena ollessani. + +--Mitenhän sattui milloinkin, sanoi siihen Lassi. + +--Niinkö sanoit, että miten milloinkin? + +--Niin sanoin, että veikkosia oltiin ennenkin, niinkuin niissäkin +kerrallisissa Kivimäen häissä. + +--Se miten lie sattunut, sanoi Hemmo vähän nolompana. + +--Niin ja siihen monta muuta, jatkoi halukkaasti Lassi. + +--Tuota ... niitäkö sinä nyt muistelet. + +--Enkä muistele, vaan kun sanoit, että parempia ennen oltiin. + +--Jottako ei oltu, vaikka ei sinulla ole ollut milloinkaan mitään +pelkoa sielustasi, eikä nytkään, vaikka olet vanha mies: muistelet +kaikkia. + +--Vanha kyllä, vanha kyllä, ei ole kiitosta nytkään, mutta kyllä +muistan vielä nuoruudenkin aikoja, hyviä velikultia oltiin kaikki +tyynni. + +--Onhan sitä nyt jokainen nuorena vähän hullumpi, vaan ei ennen +tuollaisia oltu kuin nyt nykyaikana... Tässä kun oli heinäaikana meillä +kasakkana tuo ... tuo, tuo, mikä se nyt onkaan ... niin tuohan se oli +Vallaton-Pekka, niin sen kanssa kun nämä meidän uskit olivat menneet +aivan myllyn aikana kirkon kupeelle korttia lyömään... + +--Myllynkö aikana, tutkaisivat toiset. + +--Ei, ei kuin sanoakseni: kirkon aikana. Vieläkö näissä sitten on +kiitosta. + +--Niin no, olkoonpahan miten hyvänsä, en puhu mitään; vaikka +muistetaanhan nuo, sanoi vielä Lassi. + +Hemmo meni liedestä sytyttämään piippuansa eikä jatkanut enää siitä +asiasta. + +--No mitenkä se on sen meidän mökin kontrahdin teko, sanoi Lassi. Sinä +olet aikonut lisätä maksuja, niin kyllä kaiketi se pitäisi olla +kontrahtikin. + +--Saathan sen niinkuin sitä kesällä sanoin, myönsi Hemmo. + +--Moneksiko vuodeksi? + +--Viideksi. + +--Kyllähän tuo on aikaa tuokin, vaan on minusta vähän vähänlainen. + +--Jospa siitä siihen mennessä kuoletkin. + +--Ei kaiketi sitä tiedä, vaan eihän tuo vara pahentaisi. Minun poikani +sanoi, että jos saisin kahdenkaan kymmenen vuoden kontrahdin, niin hän +heittäisi renkiyden ja tulisi siihen minulle toveriksi. + +--Senpä poikasi vuoksi minä en sitä annakaan. + +--Mitä pahaa se on tehnyt? + +--On se niin liika viisas olevinaan. + +--No mitä pahaa se on viisaudellaan tehnyt? + +--Onpahan. Kun minä tässä kerran veisasin tuota virttä, jossa on nuo +sanat että "kirotut vaivassa parkuvat, voi, voi! alati huutavat", niin +siihen tämä oli lisännyt "jaskuta hulivili laulavat". + +Miehiltä purskahti nauru. + +--Eipähän ole pahaan mieleen teistäkään sellainen jumalattomuus, +koskapahan naurattaa. + +--Kyllä kaiketi en puolusta, vaan naurattaahan tuo yhtähyvin, sanoi +Lassi. + +--Se joka toisen synnillä nauraa, se on osallinen siihen. + +--Minä olen niin vähän lukenut, sanoi Lassi, että en pysty paljon +inttelemään... Mutta eikö sitä saata antaa anteeksi, se on tullut +sanotuksi nuoruuden huimuudessa. + +--Enpä häntä niinkään. + +--Kylläpä sitten vähästä on niin pitkät muistot. + +--On siinä muutakin, ei ainoastaan se. + +--Mitä se sitten on? kysyi Lassi vähän kiivastuen. + +--Onpahan. + +--No olkoon sitten! kivahti Lassi, kyllä kaiketi minun poikani täytyy +tulla toimeen ilman sinun mökittäsikin. + +--Se on pakosta, että sen täytyy tulla, ja jos paljon kopeilet, niin +saat mennä sinäkin. + +--Vaan kyllä kaiketi minä en lähdekään. + +--Sinäkö et lähde? + +--Minä kyllä; ennen sinä kuin minä. + +--Vaan sinun täytyy lähteä. + +--Ennen nurkkakivet. + +--No koetellaanpa. + +--No koetellaan. + +--Sinä hävitön olet kun vastustat isäntääsi. + +--En minä hävitön, sinä hävitön olet. + +--Kuuletko, Pasanen: tämä sanoo minua hävittömäksi ja uhkaa olla +parempi isäntä kuin minä, jonka on maa ja joka maksan maalta veron. + +--Kuulehan, Hemmo, sanoi Pasanen, eikös Lassi ole tehnyt mökkiänsä +sileälle aholle, eikä ole sopimuskirjaa eikä mitään. + +--Niin on, mutta onko hän siltä isäntä minun maallani? + +--Ei maallasi, vaan omassa tekemässä mökissään hän on isäntä, niinkauan +kuin elää. + +--No mikä siinä on, ja minä veron maksan. + +--Vaikkapa maksatkin, niin elä intä; minä olen käynyt mökkiläiseni +kanssa käräjätä tämänlaisesta asiasta. Kyllä se pysyy, joka kerran +kylmään metsään on mökin tehnyt. Et saa elinaikanaan pois, jos et maksa +kaikkia sen työvaivoja. + +--Sillapa minä sanoin, että minä en lähde, sanoi Lassi. Minä en kyllä +paljon ymmärrä raamatun kannalta, vaan oikeuden kannalta minä tiedän, +että ei tule sitä tuomaria, joka minut panee pois niillä puheilla, kun +vaan en tee rikosta. + +Hemmo muuttui vähän lempeämmäksi. + +--Elä sinä Lassi tyhjästä nosta noin suurta melakkata. 'Vihastukaat, +vaan elkää syntiä tehkö', sanoo sanassakin. + +Lassi ei näyttänyt lempeämmältä, kiskoi vain savuja piipusta, joka +yllätteli sammuakseen, ja sanoi: + +--Kun on tarvis, niin minä nostan melua, olkoonpa synti eli mikä... + +--Mitäs tarvista tässä on kiistelemiseen, tehdään vain sopimus. + +--Ei kaiketi tarvista, kun et mainitse minun mökistä poispanosta +mitään.--Vaan mistäs kirjantekijä saadaan? + +--Käy sinä, Jahvetti, kutsumassa Lassilan Antti, se jo ennätti mennä +pois, osaa se siksi kirjoittaa, että saapi sen toimeen. + +--Ja jos siellä sattuu olemaan Vallaton-Pekka, niin se osaa vähän +paremmin, sanoi Lassi. + +--Sitäpä ei huolita, törähti Hemmo. + +--No ei sitten, vaan välttäisi kai se minulle. + +--Mutta minulle ei... Ja mene joutuin, eläkä siinä enää kuuntele! + +Vallattomaksi Pekaksi kutsuttiin muutamata joutomiestä, jota pienenä +poikana isänsä kotona sanottiin Vallan-Pekaksi, mutta kun isä hävitti +talon, niin poika sai tuollaisen muiston isän kodista. + +Jahvi lähti kirjoitusmiestä noutamaan paljon höylimmästi kuin +kirjavasua. Ovessa mennessään muistutti vielä Hemmo: + +--Käske ottaa paperia mukaansa. + +Vähän päästä tuli Antti paperi-arkin puolisko torvelle käärittynä +taskussa. + +--Mitä minulla tehdään? kysyi Antti. + +--Tuota, tässä on tehtävä tämän Lassin ja minun välillä sellainen +sopimuskirja maksuista ja muista. + +--Mutta tuota, minä kun en ole ennen tehnyt, niin osaankohan minä. + +--Kyllä sen osaa, me sanotaan sanat valmiiksi. + +Antti asetteli paperia pöydälle ja jo useampia kertoja sanoi itsekseen: +mutta tuota. Paperi siinä käyristeli torvelle eikä ottanut pysyäksensä +suorallaan. Kynän terä oli ruosteessa, ja kirjoitusmuste kuivettunut +niin, ettei siitä kynä kastunut, ennen kuin kahvia vähän kaadettiin +sekaan. Ensin piti kynää koetella johonkin virsikirjan lehteen, että +rupeaako sillä tulemaan puustaveja. + +--Mutta tuota ... mitenkäs aletaan? kysyi Antti. + +--Paneehan ensin, että mökkiläisen kontrahti, neuvoi Hemmo. + +--Ei niin, että mökkiläisen, sanoi Liisa. + +--Mitenkäs? + +--Torpparin. + +--Se nyt on aivan sama, olipa tuo miten hyvänsä. + +--Kyllä kaiketi minusta on parempi torppari. + +--Mutta tuota, mitenkä se sitten pannaan? kysyi taas Antti. + +--Panee torppariksi. + +Ja sitten Antti kirjoitti: Torpparin kontrahti. + +--Mitenkäs sitten? + +--Ei kai se muuta tarvitse kuin panee vain, että: minä otan tämän Lassi +Hälisen edeskin päin viideksi vuodeksi maalleni torppariksi seuraavilla +ehdoilla... + +Lassi murahti itseksensä. + +--Ensiksi, että torppari maksaa kolmannen osan eloista ja tekee kesällä +kolme viikkoa päivätöitä... + +--Kolmeko? keskeytti Lassi. + +--Niin kolme, kaksi olet ennen tehnyt. + +--Vaan kyllä kaiketi minä en rupea tekemään enemmän kuin ennenkään. + +--Mutta kun minä sen lisään, niin sinun täytyy tehdä. + +--Eipähän ole pakosta + +--Joko taas alotat riitaa. + +--No en maksa enemmän kuin ennenkään, ja minusta on kummaa, että sinä +viitsit vaatiakaan niin paljon tuollaisesta hallan pesästä. + +--Sepä siinä on. Katsos, jos tuota halla panee, niin isännälle ei tule +mitään hyötyä, kun päivätöitä on kovin vähän. + +--Ei kaiketi siinä tule mökkiläisellekään. + +--No se ei kuulu siihen asiaan. + +--Kuuluupahan, jos ymmärrät. Ja jos panetat kolme, niin en tee +kolmatta. + +--No olkoon sitten kaksi, vaan yksi viikko talvella hevosen kanssa. + +--Sen nyt saat inttelemättä. + +--Ja maantie. + +--Sitä en rupea tekemään. + +--Mutta holliviikko sinun pitää ottaa. + +--No jospa tuon ottaa, sanoi Lassi äkäisesti ja kysyi, että vieläkös +muuta? + +--Eipä sitä enää muuta ole, jos vähän huonetöitä. + +--Huonetyöt ei kuulu isäntään, kyllä minä teen huoneita tarvitakseni. + +--Kovin sinä olet ärtyisenä, muistutti taas Hemmo. + +--Täytyy olla. Kukapa tässä köyhän kohtaa katsonee, jos ei itse. + +--No olkoon huoneiden kohta, niinkuin sinä tahdot; minun tuntoni ei +anna toista ihmistä liika paljon rasittaa millään kohdalla. + +--Kyllä se on hyvä, kun on niin hyvä omatunto, sanoi Lassi hyvin +vilpittömän tapaisesti. + +Silloin oli kaikilla maksuilla sovittuna ja kirja vähän päästä valmis, +kun vain pani todistajat alle. + +Emännät ne eivät miesten tarinoita edes kuulleetkaan, ne kun vielä +erotessaan puhelivat, kuinka monta vasikkata ja lammasta missäkin +otetaan talvelle ja kuinka monta tapetaan. Lehmät ja lampaat tulivat +puheeksi vasta näin lopussa, sillä pitihän tietää, kelle jääpi aikuinen +sonni talveksi, ettei sattuisi tulemaan koko kylään puutetta karjan +isännästä. Välistä sattui niinkin, kun ei ollut edeltäpäin puhetta, +että täytyi lehmiä talutella virstamääriä toisiin kyliin. Useinkin kävi +näin vähäheinäisinä vuosina, kun soviteltiin, että kaikki eläimet +tuottaisivat viljaa. Silloin saivat sonnit ainakin maistaa tuonen +nuoraa, ne kun syövät heinät makeaan suuhunsa eikä niiden tähden +tarvitse kirnua isontaa, vaikka niitä olisi montakin. + +Koko ajan oli Savitien ukki istunut melkein äänettömänä, poltellen +litteäkoppaista visapiippuansa. Hän oli kyllä puheliaskin välistä, kun +sattui puhe sitä laatua, että hän osasi siihen tarttua, mutta kyllä sen +kuulla kerkesi, sanoja tuli siksi harvaan. + +--Ei taida pidot parata, jos ei vieraat vähene, sanoi ukki viimein ja +pani takin päälleen. + +--Samaapa tässä olen minä ajatellut, sanoi Pasanen ja meni täyttämään +piippuaan pöydän latvan alla olevasta tupakkahakkurista, sillä oli +tavallista, että lähtötupakka piti panna jokaisen. + +Venematka oli toisiin taloihin. Savitien ukki asettui perämieheksi ja +muut miehet samoin perän puolelle. Kokan puolella oli vaimoväki, joista +joku souti. + +--Sanon kun sanonkin ajoissa ollessa, että asettukaapas nyt yhteen +kohti, eli muuten hameenne kastuu, muistutti ukki vaimoväkeä. + +--Niin, ja ei se ole sillä hyvä, lisäsi Lassi, vaan tässä joudutaan +teidän tähtenne vielä toisen kerran kadotuksen syvyyteen. + +--Milloinkas ennen? kuului monesta suusta kokan puolelta. + +--Omasta suustanne minä kaiketi sen äsken kuulin, kun veisasitte, että +Aadam vaimon kädestä omenan söi, ja se kadotuksen heille toi. + +--Parasta kun et puhukaan, sinä et tiedä niistä asioista, virkkoi +emännistä vanhin, jota sanottiin hyvin heränneeksi. + +--Tiedän niin paljon kuin tarvitsenkin, puolusti Lassi. + +--Sitä tarvista sinä kaikkein vähimmän tiedät, sanoi taas emäntä. + +--Elä tartuttele akkain pakinoihin, sanoi Pasanen, vaan sanos, mitä +pidät isäntäsi antamasta kontrahdista? + +--Tuossahan tuo menisi, jos se olisi joku muu isäntä, vaan kun tämä on +muka herännyt. + +--Niin, ja sen yhden ainoan matkimisen tähden ei ottanut poikaasi. + +--Muu sillä on mielessä, kyllä minä tiedän. Sillä on enin viha siitä, +kun se pelkää poikani kosivan hänen emäntänsä sisaren tytärtä, joka +siinä on usein ollut kylillä. + +Pasanen oli hyvin mielissään, kun kuuli naimisasioista puhuttavan, hän +kun oli usein puhemiehenä, arveli nytkin, että: + +--Eiköhän nuo sopisi pariksi. + +--Kyllä kaiketi muuten, vaan kun toisella on perintöä ja toiselle ei +annettaisi mökkiäkään, sanoi Lassi. + +--Siitäpähän saisi alkua. + +--Ei se muille antaisi; eikö tuo kesytelle tyttöä omille pojilleen. +Mitä ne suruttomat ja mökittömät perintöakalla tekee. Se on niinkuin +Rasti sanoi kerran häissä juopuneelle, jolta oli hattu kadonnut, että +autuaalle annetaan kintaat, vaan jumalattomalta hattukin menee. + +--Jokohan niin on? sanoi Pasanen. + +--Niin kaiketi se näkyy tätä nykyä olevan, ja olkoon ... se heistä +huolikoon! sanoi Lassi ja herkesi ääneti. + +--Mitä sinä siitä välität, sanoi vähän päästä Pasanen, kutsu vaan +poikasi, minkä se Hemmo voipi. + +--Minkäpä se kyllä voisi, vaan mitä se Matinkaan työnteko hyödyttäisi: +minä milloin kuolen, Hemmo ajaa pois, puheli vähän suruissaan Lassi. + +--Senhän se ehkä tekisi, myönsi Pasanen, ja ... ja, käänsi hän +puheensa, ei siinä talossa oltu säälitty suoloja keittoon pannessa, +niin hitosti janottaa, vaikka en syönyt yhtään kalaa. + +Nytpä sattui Savitienkin ukille mukava puheenaine. Harvaan alkoi hän +puhua jaaristaa. + +--Tuo Tuomas, tuo kasakka Tuomas ... se on vähän kova suolaisen +syöjä ... neljä potkusärkeä söi yhdellä kertaa ja vielä veti viidettä +pyrstöstä ... enpä malttanut ... jo sanoin ... Tuomas ... pistäpä +suolavedessä. + +Näytti, että ukkia vieläkin säälitti tuo särkien tuhlaus, ja hän +lisäsi: + +--Kala ei vaivatta maalle tule, ei sitä kannata suden tavalla syödä. + +Pasanen kuunteli ukin tarinata niin hartaasti, että pudotti +tuohisropposen, jolla hän joi, järveen ja sitä kiinni tavoitellessaan +oli mennä itse jälestä. + +--Nyt sen pahuus vei, virkkoi hän. + +--Vieköön tuollaisen astian, sanoi ukki. Hyvä, kun et itse mennyt. + +--Mulle sattui kerran somasti, alkoi ukki taas jorrittaa. Teille sen +suhahdan, ette ole kylän kelloja.--Kun minä kulin yksinäni kalassa ja +meloin keskellä venettä seisaallani, niin annahan ollakaan, en +huomannut verkon vilkkaria, ennen kuin aivan kohdalla... Rupeanpa +kiinni tavoittamaan, vaan silloinkos puikasin päälleni järveen ja vene +meni sitä kyytiä tiehensä. Mut oli luojan lykky, ... sattui matala ... +pääsin polkkasin maalle. + +Monelle hän oli tämän ennenkin suhahtanut, vaikka jokaista kielsi, että +sulle suhahdan, elä virka muille. + +Yli järven oli kohta kulettu. Venheen keula kohisi jo rantaruohossa, +jysähti äyrästä vasten ja seisahtui siihen. + +Vaimot nousivat venheestä, ja alkoivat astua latustella kotiinsa. +Miehet vetää jutistivat maalle venheen, jossa oli vettä aika paljon, +sillä ei kalamiehet venheitänsä hyvin pitäviksi pyydäkään, kalat kun +vetisessä venheessä elävät paremmin. + +Savitien ukki kun oli perämies, niin aukaisi hän venheen tapin ja vesi +alkoi torvena juosta kuristaa ulos. Venheessä olevat rikat kiersivät +ympäriinsä vesipyörrettä, likenivät vähitellen ja viimein mennä +kurahtivat reiästä ulos. + + + + +II. + + +Kekri oli pyhänä. + +Kovasti varoitti Hemmolan Hemmo aamusilla poikiaan menemästä mihinkään +kylään, vaan pitää olla kuuntelemassa, kun hän lukee sen päiväisen +saarnan. Pojat kuuntelivat tai toisin sanoen istuivat jonkun aikaa, +mutta jos sattuivat lähtemään käymään tallissa hevosten luona, niin +siltä tieltä veivät jalat kylään. Pojat eivät mitenkään olisi jaksaneet +kekripäivänä kuunnella lukemista. Ei olisi ollut iltapäivälläkään lupa +käydä edes naapurissakaan, mutta siitä huolimatta he menivät. + +Iltasilla tulivat nuoremmat pojat, Ima ja Hermanni, aikaisemmin kotia. +Jahvi oli vielä jäänyt kylään. + +--Häpeätte vielä tulla iltaselle, kun luvatta ensin kylään mennään, +torui Hemmo poikiansa ja missä vielä yksi? + +--Sinne jäi, vaan kyllä se sieltä tulee, ilmoittivat pojat. + +--Missäs te kävitte? + +--Ei kuin Lassilassa. + +--Mitä siellä? + +--Uutta annakkata katseltiin. + +--Onko siellä uusi annakka? + +--On, se on vasta ostettu. + +--No olkoonpa vaikka viisi annakkaa, niin ei silti saa luvatta kylään +mennä. Lasten tulee olla kuuliaiset vanhemmillensa kaikessa. + +--Jahvipa tuo tahtoi. + +--Jahvi ei ole mikään luvan antaja, sen pitää senkin kysyä minulta. Ja +pankaa nyt vaan kauniisti maata ja siunatkaa itsenne, ettei vihollinen +saisi jo nuoruudessa niin suurta valtaa ihmisen ylitse. + +--Kyllä me ruvetaan, kunhan Jahvikin joutuu, sanoi Ima. + +--Tottapahan tulee, ei muuta kuin pankaa vaan nukkumaan, sanoi Hemmo +vihaisesti. Vai vielä sitä pitäisi odottaa! + +Pojat rupesivat heittämään vaatteitaan pois ja Hemmo meni kamariinsa. +Nokista, mustaa savua tupruava pieni lamppu paloi pöydän latvalla. Sen +ääreen asettuivat pojat istumaan ja katselivat, miten se siinä paloi. + +Äänettömyys kävi pitkäksi. Jo virkkoi Ima: + +--Kyllä ne siellä Lassilassa vielä laulavat, koskapahan ei Jahvikaan +tule. + +--Laulaa ne, virkkoi toinen, ja aikovathan ne ruveta piirihyppyäkin +hyppimään, jos vaan ei emäntä tulisi kylästä kotia. + +--Kyllä ne mahtavat hyppiä jos keikkuakin, eipähän tätinkään Hintti +vielä lähtenyt pois, eikähän ne tuon puolelaisetkaan uskalla näin +iltasilla enää lähteä huonolle jäälle. + +--Tokko sinun mieleesi jäi se laulu, jota Lieju-Lassin Matti lauloi? + +--En minä muista kuin kaksi ensimäistä siitä laulusta, jota se sanoi +laulavansa sillä nuotilla kuin: vuonna kuusikymmentä kuus'. + +--Sitäkö, joka alkoi että Anttolaan minä rengiksi meen. + +--Niin, joka alkoi näin: + + Anttolaan minä rengiksi meen, + sieltä minä palkan hyvän saan, + kuudelta ylös ajetaan, + ruokatunnilla levätä saan. + +--Ja olihan siinä vielä toinenkin, että + + silloin me pojat laulettiin, + kun Anttola housunsa savesi. + Anttolan housuja puisteltiin, + ja siirappiviiniä maisteltiin. + +--Eikö se ole somaa? kysäsi Ima lopetettuaan. + +--Somaa on, toisti Hermanni. Vaan eiköhän vielä mennä sinne. + +--Mutta jos isä käypi kohta katsomassa. + +--Sehän se on, huokasi Hermanni. Ja minkä me sille keinoksi arvaamme. + +--Minkäpä sille osasi. + +--Vaan jos pantaisiin jotain pölkkyä vuoteelle sijallemme, keksi +Hermanni. + +--Niinpä kyllä. Pannaan ensinnäkin tupakkihakkuri. + +Silloin oli pojilla keksintö valmis. Hakkuri pantiin toiselle sijalle +ja toiseen taas parhaiksi pitkä nelijalka rahi, jalat ylöspäin, että se +näytti juuri kuin siinä olisi ihminen maannut polvet koukussa. + +--Pään kohtapa ei ole hyvä, huomautti Ima, mutta ei hän sitä osannut +korjatakaan. + +--No laitetaan sekin, sanoi Hermanni, joka oli aina kaikissa +kekseliäämpi. Tuohan joutilaita nuttuja ja hattuja. Kääritään nuttu +pään asemasta hattu siihen päälle ja sitten peite, niin ei muuta kuin +hyvä kaikki! + +Nämä nukkumamiehet valmiiksi saatuansa lähtivät pojat kylään. He olivat +aina yksituumaiset kaikissa asioissaan, niin että toinen ei sanonut +toisensa pahoja tekoja, vaikka mikä olisi ollut. + +Hyvin huono onni oli tänään nuoren väen kekri-illan iloilla. Lassilan +isäntä oli kyllä luvannut siivosti iloita, mutta kun emäntä joutui +kotia, niin näytti, että hän on muoria vielä vanhoillaankin. Kapustata +aikoi hän antaa niin hyppymiehille kuin luvan antajillekin. + +--Olisit kalloosi saapa hyvän moksauksen, mokoma möllykkä! porisi +muori. Ei vara kylään liikahtaa, kun kerää sillä aikaa kaikki hullut +hyppimään. + +Ukko ei ollut millänsäkään, nauraa kuhotti ja tuumaili vain: + +--Muori on vähän tureissaan, jos lienevät antaneetkin vain sikurikahvia +kylässä. + +Ei hän pannut vastaan tuon enempää, vaikka emäntä olisi mitä mokinata +pitänyt. Tuskin hänen tiedettiin milloinkaan suuttuneen. Yhden ainoan +kerran hän oli vihastunut, niin että oli lyönyt veljeään. Sen tähden +hän aina viinapäissään itki, kun joku sattui sitä hänelle +muistuttamaan. + +Hemmolan Jahvi meni edeltäpäin kotiansa, kun hänen veljensä ja muut +nuoret jäivät keskustelemaan siitä, mihin mentäisiin. + +Valkean tupaan otettuaan näki hän heti poikain petoksen. + +--Vie hiiteen sinun vaunujasi, sanoi piru, kun kottikärryt näki! alkoi +Jahvi nauraa. Ne pojat ei keinoja puutu, ajatteli hän. Ne hennoivat +isävanhalta puhkaista kumpaisenkin silmän... Katso, kuinka hyvästi on +pääkin laitettuna. Olisivat ne pettäneet minutkin, jos en heitä olisi +nähnyt kylässä olevan... No annan ma hänen olla nykimättä. + +Siihen tuli Hinttikin, Jahvin tädin tytär, ja nyt he yhdessä katsoivat +ja nauroivat, miten hyvät vierustoverit hakkuri ja rahi olivat. Ne +eivät potkineet toisiansa, eikä peitonkaan päältä tullut heille riitaa. + +Jahvi rupesi syömään, mutta ei hän vielä päässyt kunnon alkuunkaan, kun +ukki tulla kahitti katsomaan, joko kaikki joukot olivat kotiutuneet. + +--Niin juoteessa tulee meidänkin joukot kotia kuin Koljolan karja, +sanoi Hemmo. Ei se tuo nyt olisi ristityille soveliasta. Pienetkin +pojat tässä vasta söivät, ja taisi niillä olla aikomus vielä lähteä, +vaan siihen ovat he kuitenkin vaipuneet. Voi poika raukat! huokasi hän +lopuksi. + +Jahvi koetteli naurulta ottaa valtaa pois syömällä, puri ja nieli niin +riivatusti kuin kerkesi, mutta kun Hemmo surkutteli poikaraukkoja, +sattui hän parhaiksi ryyppäämään suunsa täyteen piimää, ja silloin +suuntäyteinen porahti ilmaan, juuri kuin kallion sirpaleet, jota ruudin +voimalla säretään. + +--No tu-tuo nyt vasta siivoa on tuonlainen, torui Hemmo. + +--Niin kun muru meni henkeen, sanoi Jahvi selvittyänsä. + +--Mitä sitä syöpi niin ahneen tavalla. Vaan tulee tuolla nälkäkin, kun +ei pysytä kotona ei yhtäkään pyhäpäivää vakavasti. + +--Enemmänhän me on kotona oltu kuin kylässä, puolusti Jahvi. + +--Elä turpata vastaan joka asiassa, sanoi vihaisesti Hemmo. Ja pankaa +porstuan ovet kovasti kiinni, ettei pääse ketään, minä en rupea +yökausia teitä vahtimaan, ja se pitää totella. + +--Kyllä pannaan, saatte olla huoleti, vakuutti Jahvi. + +--Lieneeköhän pojat käyneet tallissa, ja Hemmo yritti nykäistä poikia, +joiden luuli olevan vuoteella. + +--Antakaa poikain nukkua, kyllä minä käyn tallissa, jouduttautui Jahvi +sanomaan. + +--No kun käynet, niin nukkukoot, sanoi Hemmo ja meni kamariinsa pihan +toiselle puolen. + + * * * * * + +Aika suuri parvi nuorta väkeä lähti Lassilasta liikkeelle, kun emäntä +oli heille kapustakyydin luvannut. + +--Lieköhän kummempaa muoria kuin tässä talossa, sanoi Lassilan renki. +Se jos jostain ihmisestä rupeaa puhumaan leikissään, niin se sanoo: +katso noita ruojia. + +--Olkoon eukko kuin karhu pesässään, sanoi Hemmolan Ima. Mennään +meille, siellä on iso tupa, isä se on jo kumminkin mennyt maata. + +--Kun tuo olisi jo nukkumassa, niin sitten siellä tohtisin minäkin +käydä, sanoi Matti, Hemmolan mökkiläisen poika. Muuten en taida +mielivieras olla. Isältä siitä jo kuulin. + +--Ethän meitä poikia syyttäne, sanoi Ima. + +--Mitäs minä teistä. + +--Sitä minäkin. Meistä ei ole haittaa, saat puuhata vaikka mitä. + +Vallaton-Pekka, joka oli yhtä matkaa ryhtyi puheeseen. + +--Kuuletkos Matti, sanoi hän ja alkoi laulaa: + + Hintti on hiton kaunis tyttö, + vaikk'ei sitä Hemmo ukko + mielellänsä sulle sois, + vaan ei muuta kuin ota pois. + +Onko väärin?... Nyt on lupa. + +--Ole vaiti, sanoi Matti, ei niistä mitään. Eläpäs intä, mielessäsi +kyttelee kuin tuli savisessa suossa vielä tammikuun päivinäkin. + +--Jos kytisikin, niin ukki ei siinä hiastaisi, jos ei muut asiat. Ukki +ei ole mikään omainen, sanoi Matti. + +--Sen verran saattaisi hidastuttaa kuin vieru jalkamiestä talvisella +tiellä, sanoi Pekka. + +--Oikein arvattu, ei ainakaan enempää, toisti Matti. Pojat joutuivat +Hemmolaan ja vähän jälempää tuli tyttäriäkin. Kun kaikki olivat +joutuneet, aloittivat he piirihyppelyn. Yksi laulu kun alkoi tuntua +vanhalta, alotti joku uuden toisille virkkamatta, mitä hän alkoi, ja +toiset yhtyivät siihen, niin että se meni aivan yhteen tapaan kuin +uskolaisten veisun. + +Vallaton-Pekka siinä laulun lomassa laski aina sukkeluuksia, väänteli +sanoja, että toisia nauratti. Pekka oli pienten laulujenkin sepittäjä +hyvin sukkela, kun sattui johonkin vähän kyllästymään, tai kun ilmestyi +kierovääriä naimisliittoja tahi häitä, jotka olivat höperöllä +sekoitettuja ja vieraatkin kutsuttuna löyhkälän naapurista. + +Pyöriminen kun alkoi käydä tukalaksi ja ikäväksi ja tähän kuuluvat +laulutkin väsäytyivät, niin rupesivat "marjasille." Marjasilla pannaan +itsekullekin jonkun marjan nimi. + +--Hohoi! huutaa joku. + +--Mitä hohoilet? kysyy toinen. + +--Olisin rakas, lisää edellinen. + +--Kellekä? + +--Mansikalle. + +Mansikka siirtyy sinne, missä kaivataan, ja toiset jatkavat +hohoilemista. + +Matti istui vähän erillään muista ja sattui olemaan rakas mesikalle, +joka oli Hintti. He kun pääsivät yhteen, niin eivät eronneetkaan, +vaikka joku olisi hohoillutkin. + +Toiset kun näkivät, että näiltä meni aika sipinässä, jatkoivat +keskenänsä leikkiään ja kysyivät aina pilan vuoksi Hintiltä ja Matilta, +että onko puolukka ja mansikka rakkaat keskenänsä. + +--No jo no toki, sanoi välistä Matti. + +--Mitä häntä kyseletkään, yhtyi Pekka puheeseen. Sanoihan +mustalaisakkakin riittäneen rakkautta riiaamisen aikana kokonaiseksi +kesäiseksi yöksi. + +Monta vuotta oli Matti koettanut saada Hinttiä kierrokseensa, mutta ei +se oikein vedellyt, ja senpä tähden oli Matti usein epätoivossa. + +Hintin koti oli toisessa kylässä. Isä oli kuollut. Eläessään hän oli +pannut tyttärelleen perinnön määrän, joka oli veljien maksettava. +Aikamiehiä veljiä oli monta ja useimmilla emäntä. Tällaisessa +tapauksessa tytär joutuu veljien emäntien hylkyläiseksi, jos heissä +lienee vähänkään ensimmäiseltä Eevalta perittyä luonnetta. Ja ainahan +sitä on hyvä olemaan. Olihan tuota Saarassakin. Eikä siinä auta muu +kuin tyttären täytyy joko päästä miehelään tai jos ei pääse, niin ei +kotonakaan kaivata, oleksipa missä hyvänsä. Siitä syystä Hinttikin oli +usein Hemmolassa tätinsä luona. Siellä tutustui häneen Matti, kun hän +oli isänsä luona ollessaan maksamassa mökin päivätöitä Hemmolassa. + +Tätä nykyä Matti oli ollut aivan toisaalla päin renkinä, ja Hintin +tapaaminen toi hänelle juuri kuin uutta elämän virkistystä. + +--Mitähän siitä tulisi, jos kaikkia ääniä kuunneltaisiin, sanoi +muutamakseen Matti Hintille. Onhan metsässä paljonkin kelloja. Jos +lehmän hakija kaikkia yhtä tarkkaan kuunteleisi, niin ei omiansa +löytäisikään, vaan aika menisi niitä kuunnellessa. Ja siellä seassa +on niin kamalalla äänellä mölkättäjiä, että varmaan rupeaa +kammoittamaankin. Samoinhan on nuo vanhat. En ymmärrä, kateuttako se +lienee vai mitä, mutta harva asia niiden mielestä näyttää oikealta. +Vaan eihän kuusta ja kukosta eikä vanhoista ukoista ole mitään taikaa. + +--Luuletkos minun heitä kuuntelevan, sanoi hiljaa Hintti. Olenhan sulle +monesti sanonut että maltahan, eihän ole kiirettä. + +--Kyllä olen tuon jo kuullut, mutta et arvaa, kuinka ikävää on odottaa +määrättyäkin aikaa, ja määrätöntä vieläkin ikävämpi. Se tuntuu minusta +siltä, kuin sanoisit, että olehan hätävarana siksi kun parempia tulee. + +--Siinä luulet joutavia. Enhän toki sinua miten saata pitää hätävarana. + +--Niin no, jos luullen, mutta arvaat sen, että kipeä on hellä, vaikka +se olisi kellä. + +--Mikä kipeä ... ole joutavata. + +--No tiedäthän sen, että rakkauden ikävä on niin huono tauti, siihen... + +--Heitä jo, keskeytti Hintti. Luulevat muut meidän hyvinkin salaisia +puhuvan. + +--Eihän ne väärin luulekaan. + +--Luulevatpahan. + +Ja siihen se loppui, sillä toiset herkesivät marjasilla olemasta. Pekka +meni Hintin ja Matin eteen hyvin ovelan näköisenä seisomaan ja arveli: + +--No jokos on sanat yhdessä, niin lyökää käsi, minä olen eroittajana. + +--Eihän meillä mitä kauppoja ole, sanoi Hintti. + +--Ei, ei kaupoista, vaan seitsemänkymmenenviiden-vuoden kontrahdista. + +--Ei mistään niistä. + +--Niin, niin, niin syökää anteeksi, minä tässä olen erehdyksissä. Te +puhuittekin vain niistä Limperin hevosista. + +--Niin juuri ja siitä Harmista enimmästi, sanoi Matti. + +--Ole vaiti, Harmi on hyvä hevonen tuumasi Pekka iskien Matille silmää. + +Matti lähti liikkeelle ja tuumaili: + +--Se sinänsä ja sopu entisellään. Mutta rupea nyt Pekka ja laula vähän. + +--Laulapa kylläkin, sanoi Eerikka niminen renkimies. Kahvit se tekee. + +--Laula sitä mitä äsken Lassilassakin, sanoi Matti. + +--Jo minä olen miettinyt laulaa, mutta en sitä äskeistä. + +--Mitäs sitten? + +--Muuta. + +--No anna tulla vaikka puuta, sanoi Matti. + +--Siivotkaa korvanne: + + Lassilan muori jos minulla ois', + aikoja oisin jo hukannut pois. + Vienyt oisin sen Viipuriin, + Ryssille vaihtanut tupakkiin. + + Vihkon kun Venäjän lehtiä sais', + johan se paljon parempi ois' + kuin kuunnella moista porakkaa, + se vielä kun näyttääpi kapustaa. + +--No sillä lailla, sillä lailla! ilakoitsivat toiset. Anna tulla vielä. + +--Ei makeata mahan täydeltä, riittää sekin, sanoi Pekka. + +--Riittää, riittää. Saat viinaa lehmän kellolla, kun sitä kotiutuu, +sanoi Matti. + +--Hyvä, kunhan on tulopuoli päällä päin. + +--Se on tiedossa, että iso pannu on kahvia aamulla ja sinä minun paras +ystäväni, sanoi Eerikka. Mut onhan sulla Pekka kortit, niin annas kuin +koetetaan, kuka tulee toisen laittamaan. + +--Pitää ne toki joutomiehellä kirjat olla, ehkä muuten panisivat +irtolaisena kiinni, sanoi Pekka ja veti taskustaan korttipakan ja antoi +Eerikalle. + +--Keitä rupeaa peliin kahvipannun veikalla? Rupeaako Matti? + +--Jospa vaikka, sanoi Matti. Entäs Pekka? + +--Ei Pekka, Pekka laulelee sillä aikaa, sanoi Matti. + +--No pelatkaa, minä laulelen tytöille. + +--Laulele vaan, sanoi Eerikka, ja laula, että + + tuopa likka nätti on, + tuota minä toivon; + jos en minä tuota saa, + niin minä menen kaivoon. + +--Elä tule neuvomaan lukkaria, sanoi Pekka arvokkaasti, minä toki +laulan paljon tulisemmasta rakkaudesta. + +--Ethän kuitenkaan polttane tyttäriä sillä tulisella laulullasi. + +--Kyllä minä sammutankin. + +Neljä miestä asettui vastatusten istumaan lavitsan nenälle, joka oli +pöydän asemesta. Pöytä oli liian korkea, ettei siihen kortti oikein +lyödessä läjähtänyt ... ja jos ei olisi ollut korkeakaan, niin talon +pöydälle annettiin toki se kunnia, ettei korttia siihen viety. +Joutilaat istuivat hyvin lähelle antamaan neuvoja toisille. + +--Kuka tekee työn? + +--Eerikka tehköön. + +Ja Eerikka teki, jakoi kortit, itsekullekin viisi. Jokainen piti tarkan +huolen, ettei jakaja saa itselleen valita ässiä ja kymppejä, he kun +ovat kontrassa arvokkaimmat. + +--Elä loni, muistuttivat toiset. + +--Ei lonaa, ei lipsua ... pata on valtti, sanoi Eerikka ja löi +korttipakan lautaan. + +--Kenen aju? + +--Minun työ ja minun aju. + +--Onko sulla hyvät ajulehdet? kysyi Eerikka toveriltaan. + +--Ei kovin kehuttavat. + +--No ei saa puhua, sanoi toinen pari. + +--Ei se näin alussa haittaa. + +--Ei milloinkaan saa... + +--No kun ei, niin minä ajan ... ja puureellä renki ajaakin. + +--Saatko kiinni? kysyi Matti toveriltaan. + +--Enpä saa. + +--Pane sitten huonoa. + +--Pankaapa huonoa tai mitä hyvänsä ... vielä puureellä! + +--Onpa sulla kuutosia; vaan ne on sitä romutavarata, vähän niillä +hyödyt. + +--Jahvi, lyö sinä ässiä, että paukkaa, komensi Eerikka. + +--Ei ole ässiä, vaan kuninkaita. + +--Iske sitten niitä, anna läikää. + +Vinkuen putoili kortit, ja useimpia mainittiin lyödessä korkonimellä: +kirvesukko, rouvaryökki, pottukuopan rosvo, ja niin aina. + +Tätä tekoa jatkettiin. Voitto oli milloin milläkin puolen. Tyttäret +laulelivat keskenänsä, ja välissä lauloi heille Pekka, vaikka ei tytöt +olisi sitä sallineetkaan, Pekan laulut kun olivat enimmäkseen +ivallisia. Tytöillä oli tätä nykyä mielilauluna tämä: + + "Ei saa narrata köyhän lasta, + sen on mieli paha. + Parempi on köyhän kunnia + kuin rikkaan miehen raha. + + Katsopa kultani taivahalle, + kun taivas on monenlainen. + Eroitetun kullan sydän + se ompi samanlainen. + + Katsopa kultani taivahalle, + kuin taivas on pilkoitettu. + Siellä me saamme yhdessä olla, + jos täällä on eroitettu." + +Tyttärien laulun lomassa Pekka alkoi laulaa luikutella valssin tapaista +juomalaulua, jossa jokaisen värsyn lopussa kerrataan: + + Juo ja laula + ja juo ja laula + ja juo. + +Laulu kuului näin: + + Jos tahdot iloa nautita niin juo. + Jos tahdot välttää tautia, niin juo. + Sillä viina se saattaapi iloiseks' sun mieles' + niin kauan kun suussasi liikkuupi kieles j.n.e. + + Jos olet nuori ja naimaton, niin juo. + Jos olet vanha ja voimaton, niin juo. + Sillä viina se vanhalle voimia lisää, + ja poikaa ei tarvitse neuvoa isän j.n.e. + + Jos olet isältäs talon saanut, niin juo. + Jos naapurit on sen sull' velaksi taannut, niin juo. + Sillä viinan vilja kun pellosta kasvaa, + niin viinast' ei tarvitse rahoja maksaa j.n.e. + +--No johan sinä Pekka horiset, kun tytöille laulat juomalaulua, sanoi +Matti pelinsä lomalla. + +--Niin, minä rupesin näille maallista melkutusta laulamaan, kun nämä +lauloivat taivaallista pilkoitusta, sanoi Pekka. + +--Mutta elä nyt enää laula, ennenkuin tämä peli loppuu; tyttöjä +ilmankin harmittaa poikien juonti. + +--Eläs enää sano; harmittaahan se minuakin ja enimmästi tyttärien +juonti. + +--Milloinka sinä ole nähnyt tyttärien viinapuotiin menevän, sanoivat +tytöt. + +--En toki milloinkaan. Eihän tytöt juo kuin viiniä ja punssia, sanoi +Pekka. + +--Ei mitään tytöt juo. + +--Eipä vainenkaan, enkö minä ole nähnyt miten tytöt markkinoilla +pojilta juovat ja enimmästi rikasten talojen tytöt, joilla on monta +antajata. + +--Niin no, jospa ne nyt vähän maistavatkin, niin se ei ole kuin viiniä, +joka ei tee mitään. + +--Vaan sallikaapas, sanoi Pekka, kun minä laulan hyvin vähän. + +--Mitähän tuo on, jota niin vähän on. + +--Ei se ole paljon mitään, onpahan vain näin: + + Ette te tytöt tiedä vielä + miten käypi markkinatiellä, + pojat kun juottaa viiniä, + puoleksi onkin rommia. + +--Mekö ei tunnettaisi rommia viinistä eroittaa? + +--Mitä vielä, ennenkuin tekee iloiseksi. + +Olisi siinä kauankin kestänyt kiistaa, mutta kontramiesten peli loppui +ja Eerikka huudahti: + +--Voitto on meidän! + +--Vähäinen voitto, sanoi Matti, joka oli tappiolle jääneiden puolella. + +--Voitto kuitenkin, vaikka sinä niillä kymmenisilläsi jo pohvastelit. + +--Mies on niin tapannut kuin voittanutkin, sanoi Matti herettyään ja +meni katselemaan karsinan puolelle istuintaan. + +--Kuule Matti, eikö pistetä vielä myllyä, ehdotteli Eerikka. + +--En välitä koko myllystä, kunhan tänne sijani löytäisin. + +--Elä tule niin kovin lähelle, mene kortille, sanoi hänelle Hintti. + +--Kas niin, tuon siitä saa; kortin lyönnillä pistettiin, vaan eipä tuo +koskenut kipeästi. Saanenhan siltä pahalta tässä siivosti istua. + +--Elä sinä pieniä pistoja ole kuulevanasikaan, neuvoi Pekka. Istu vaan +kylän luvalla, silloin kun ei talosta ole lupaa. + +--Laula nyt Pekka, kiirehti toiset. + +--Malttakaahan, kun kanttori kääntää numerotaulunsa, tuumaili Pekka ja +kaiveli piipun pohjaa kämmenelleen, jonka jälkeen pää keikahti. + +--Mitä sinä panit suuhusi? kysyivät tytöt kummeksien. + +--Ettekö sitä tiedä, että munaahan lukkari laulamaan lähtiessään syöpi, +selitti hän, mutta minä en kuin pidän suussani; täytyy olla +säästäväinen, kun ei kappoja makseta... Ja yhtä hyvä se on näinkin ... +kuulkaahan, eikö soinnu nyt somemmin: + + Lukkari se häissä laulelee ja juo. + Hän suonta iskee, laulelee ja juo. + Hän viinalla kurkkunsa karkaisee + ja pyhänä kirkossa parkaisee j.n.e. + + Pappi se saarnaa uskosta ja juo. + Juomasta myöskin varoittaa ja juo. + Hän juustot ja pellavat rouvalleen kantaa, + ja sielujen autuuden sairaille antaa... + +--No nyt se kävi laatuun! virkkoi hän keskeyttäen laulunsa. + +Huomasivatpa toisetkin, että hyvästi kävi, sillä Hemmo pistäytyi tupaan +paksu keppi kädessä. + +--Mitä elämätä tämä on! kiljaisi hän ensimmäiseksi. + +Samassa löivät tuvassa olijat valkean sammuksiin, ja pimeässä koetteli +kukin päästä, mihin kerkesi. + +--Valkea tupaan! komensi Hemmo... Kuka siitä jo pääsi ulos; ei yksikään +saa mennä tai minä annan kepillä päähän... Minä tuota tahdon nähdä +tarkemmin, ketä täällä oli? + +Ei yksikään ollut kiireinen valkean ottamiseen. + +--Eikö pojat usko oikeata, että valkea tupaan ja heti! toisti Hemmo. + +Nyt totteli Jahvi ja teki lamppuun valkean, jonka valossa kaikki +istuivat kuin tuomiota odottamaan. Eerikkaa ei kuitenkaan enää ollut, +hän oli pimeässä nakannut kortit lavitsalle ja puikaissut ulos. + +--Kenen luvalla te olette tänne tulleet? kysyi Hemmo kiivaasti, lyöden +keppiä lattiaan. + +Muut eivät uskaltaneet virkkaa mitään, mutta Pekka sanoi: + +--Eipä tässä ole keltään lupaa, eikä ole osattu pyytääkään, kun oli +aikomus kohta lähteä pois. + +--Minun tupaani teidän ei tarvitse ei jalkaa astua; sen tiedätte +vanhastaan. Minun tupani ei ole helvetin lasten tanssi- ja laulusali +... ja kenen ne kortit olivat? + +--Ne olemattomat kortit, sanoi Pekka rauhallisena. + +--Sinä elä viisastele! kiljaisi hän Pekalle. Minä näin, että ne olivat; +ja ne ei ole kenenkään muiden kuin sinun. Sinä nälinkuoliaana kutjaset +talosta taloon ja opetat nuoria kortin lyöntiin. + +Nytpä ei Pekka enää malttanut olla rauhallisena. + +--Sano sinä yksikään kerta, virkkoi hän, jolloin minä olen sinulta +kerjäämällä palaista pyytänyt, ja puhu sitten! Minä tiedän, että +omistani olen elänyt. + +--Vaikka omistasikin, niin mitä sinä kutjotat kulkea talvikaudet +opettamassa kenenkään lapsia kortin lyöntiin ja muuhun pahuuteen. + +--Minä kuljen, kun varat kannattaa, enkä kysy keltään lupaa, sanoi +Pekka. Tehkööt ne työtä talvella, joilla on akat ja lapset +elätettävänä, mutta minä en tee, enkä pahenna sun poikiasi; saat hyvä +mies tehdä pojistasi vaikka kuinka heränneitä. + +--Kyllä sulla suuta on muuta räkyttää, vaan sanopas, kenen ne +kortit on? + +--Ne on minun, jos tietää tahdot, vaan minä en ole niitä kellekään +tarjotellut. Savitien renki Eerikka otti muutaman pelin pelatakseen, ja +sille annoin ja mikä sitten. + +--Niin kai se oli oli, miten Pekka sanoo, puolusti Matti. + +--Sinä samanlainen lurjus, kiivastui Hemmo Matille sanomaan. Sinä saat +kanss' tietää, että meillä ei sinulla ole asiata, eikä isäsikään luona +ole sulla asuntoa ... ja sinä, Hintti, jatkoi hän malttavammin, muista +se, että tuon hylyn rinnalla ei sun tarvitse istua, niinkuin äsken +näin. + +Pekalta paloi viimeinenkin kunnian tunto isäntäänsä kohtaan. Hän +siirtyi oven puolelle ja sanoi: + +--Eikö isäntä malttaisi seisauttaa toimitustansa, pitäisi tässä puhua +ristiäis-rahan maksusta, sillä minä sain nimen: nälkäinen, ja Matti sai +kaksikin. + +--Pois koirat minun huoneestani! kiljaisi Hemmo vastaukseksi. + +--Kiitoksia, sanoi Pekka. Nyt on kaksi nimeä niinkuin herroillakin, +vaikka vähän huonompia. Vaan sen minä sanon vielä, etten minä köyhyyden +tähden köykyssä kävele, vaan vilun ja nälän. + +--Pääsetkö ulos siitä rotikoittelemasta suutasi, ja muut samoin! + +--Kyllä, kyllä, sanoi Pekka alamaisella äänellä. Vaan jos isäntä +antaisi yötä maata tuossa penkillä; ei minulla nyt ole nälkä, piipun +perä on suussani... Eikös kirjassakin sanota, että ota raadolliset +kulkijat huoneeseesi. + +--Niistä kortistasi sinä tiedät, et kirjasta ... ulos heti! + +--Antakaahan sentään lähteä perältä huonetta, että kaikki syntini +lähtisi matkaani, ettei ne taloon jäisi. + +Ei Pekka ennättänyt pyyntöänsäkään oikein lausua, kun tuli lähteä; niin +jo Hemmo häneen kyllästyi. Samassa lähti tytöt, peloissaan kuin +jänikset, ja pojat perästä. Matti oli sillä tuulella, ettei pitänyt +kiirettä, vaan jäi vähän jälemmäksi toisista. + +--Ala mennä sinäkin, kiirehti Hemmo. Ja mitä sinä olet tänne tullutkaan +palveluspaikastasi. Täällä sinun väijymisesi ei edistä mitään, sillä +niin kauan kun Hintti on meillä, et saa jalkaa tänne astua. + +--Lieneehän tuota vielä maata muuallakin ... hyvästi! sanoi Matti ja +meni. + +--Menepä hyvästi eli pahasti, sanoi Hemmo ja nyhtäisi tuvan ovea +lujempaan kiinni. + +Nyt joutui omien poikien vuoro. Eivät pojat vastanneet mitään, vaikka +isänsä heille pauhasi alusta loppuun jumaluusopin taitonsa; kuuntelivat +vain äänettöminä. Pojat olivat tätä samaa oppia kuulleet joka aika niin +kyllästyttävän paljon, että vaikka se enimmältä osalta oli "Huutavan +Äänestä", tuntui se kuitenkin mauttomalta ja tehottomalta. + +Tämä kun ei näyttänyt pystyvän, otti hän toisen aineen. + +--Minä ajan teidät jokaisen maailmaan! tenäsi hän. Sitten saatte +tuntea, mitä on tottelemattomuus vanhempia kohtaan. Ilman pennittä +saatte mennä, kyllä minä saan renkejä, ja tuota, taloni annan viimein +kelle hyvänsä, joka on minulle kuuliainen. + +--Ei siitä tänä iltana kuitenkaan tule mitään, arveli Jahvi; menkäähän +nukkumaan. + +--Vaikka milloin siitä tulee, kun minä vain tahdon. + +--No heitetään hänet kuitenkin päivään, sanoi Jahvi ja meni +vuoteelleen. + +Uudestaan meni Hemmo kamariinsa ja oli vihoissaan. Sänkyyn ruvettuaan +hän ajatteli, miten kovia sanoja oli sanonut omille pojillensa ja +kyläläisille, ja ajatteli, että olikohan ne liian kovia. Toisekseen hän +lohdutti itseään sillä, että kyllä ne sen ansaitsivatkin ja olihan +"Huutavan Äänessä" vieläkin kovempia, jonka jälkeen hän nukkui +rauhallisesti. + + + + +III. + + +Kahdesta talosta, yhtenä iltana, ajettiin nuori väki pois. Nyt eivät he +enää ajatelleetkaan mihinkään kokoontumista, vaan päättivät mennä itse +kukin mökilleen. Erotessaan Matti päivitteli sitä, kun Eerikka jätti +hänet yksin menemään. + +Yhtäkkiä huomasi joku tytöistä kuulleensa jotain surkeata ääntä +järveltä päin, josta he alkoivat hätäillä, että "voi, voi, mistä se +kuuluu", ja kokoontuivat poikien luokse. Pojatkin tarkastivat ja +kuulivat todellakin surkean äänen. + +--Kyllä se on hätähuuto, päättivät muutamat. Ja on se jo huutanut hyvän +aikaa; kovin panee uupuneen äänellä. + +--Arvelemattahan tuo on hätähuuto, sanoi Matti. Ja eiköhän liene +Eerikka pudonnut jäähän. Auttamaan pitää joutua. + +--Olipa vaikka ukko mustilainen, sanoi Pekka, niin autettava se on. +Vaan ei sinne tyhjin käsin ole menemistäkään, jos mieli välttää, ettei +kaikki mennä ahvenien valtakuntaan. + +Nuottasalkoja ja seipäitä käsissä pojat riensivät ääntä kohti ja tytöt +jäivät peloissaan kuuntelemaan. + +Eipähän luulo pettänyt; Eerikka ryllötti järvessä ja piteli veitsellään +jään reunasta kiinni. + +--Voi miesparka, kun et arvannut kiertää huonoa paikkaa, sanoi Pekka +ojentaessaan salkoa. Tartu nyt tuohon! + +--Minä painun, jo painun, ruikutti hukkuva, voimatta tarttua mihinkään. + +--Ei sitä sillä lailla saada ylös, sanoi Matti. Jos se kätensä +irtauttaa tuosta jään laidasta, niin sai sanoa: silloin se meni. + +--No autettava kai se on, vaikka mikä olkoon, touhusi Pekka ja aikoi +mennä salon varassa. + +--Elä mene sillä lailla, kielsi Matti. Anna toinen pää tänne ja mene +sitten, kun me työnnetään, ja kun pääset hyvästi kiinni, niin ärjäise, +kyllä me vedämme takaisin. + +Pekka totteli ja rupesi salon päälle pitkälleen, eikä siihen kauan +ollut kun hän pääsi Eerikan takin kaulukseen kiinni, mutta samassa +alkoi jääkin painua. + +--Nyt vetäkää tulisesti; painuu peeveli! komensi hän. Tulisesti +toisetkin tottelivat ja vetivät juoksujalassa ilman seisahtumatta +rantaan. + +Suoraa päätä Eerikka oli lähtenyt Hemmolasta kotiinsa, eikä muistanut +tällä kohdalla järveä olevan jään huonompaa; juoksi vain ja luuli +kestävän, siksi kunnes lysähti. Monesti hän oli rynnännyt ylös, mutta +silloin jää painui ja käytti umpisukkelossa; viimein täytyi asettua +jään reunalle huutamaan apua. Siinä hän kylmässä vedessä oli niin +köntistynyt, ettei itse jaksanut kävellä, vaan toiset hoitivat ja +veivät Lassilaan. + +Emäntä ei tällä kertaa ollut leikissään, ei sanonut, katso noita +ruojia, vaan sanoi: + +--No kaiken näköistä, kuin menepäs järveen. Mutta mitähän olisi ollut +sanomista, jos järven pohjassa olisit saanut kontsottaa. + +--Vähät sanomiset kai siellä on, joutuipa sinne kuka hyvänsä, sanoi +Eerikan puolesta Pekka. + +--Hyvin vähät, hyvin vähät, toisteli Lassilan isäntä. Mutta tuota, +lisäsi hän, eiköhän tuon suuhun olisi kahvi hyvää. + +--Jos vaan talosta saataneen, sanoivat pojat. + +--Saattaahan tuota kiehauttaa, arveli emäntä. Vaan en minä tässä +syksyllä, kun sonninpura oli puolen päivää suohaudassa, muuta kuin +tervansekaista kuumaa vettä kaasin sen kitaan; sillä tuo parani! + +--Niin, vaan tämäpä ei ole sonnin kita, joka olisi tervattava, sanoi +Pekka. + +--Yhtä hyvä kai se olisi tuollekin, vaan saattaahan sitä kiehauttaa, +sanoi emäntä ja sitten hän meni kiehauttamaan. + +Pekka jäi Eerikkaa hoitelemaan, muut menivät kotiinsa ja olivat siinä +toivossa, että aamuun mennessä se Eerikkakin paranee ja pääsee taas +yhteen matkaan; mutta eipä niin käynytkään. Aamuun mennessä hän tuli +yhä vaan kipeämmäksi, vaikkapa kyllä Pekka koetteli hoitaa, miten +osasi. + +Sääli oli Pekasta heittää sairastaan muiden hoidettavaksi, mutta asiat +niin vaativat, sillä hän oli lupautunut huomenlahjan kuuluttajaksi +muutaman rengin ja piian häihin, jotka olivat toisen kylän päässä, +tähän toimeen kun ei kykene aivan joka mies. Lähtiessään hän piti +huolta Eerikan kohtalosta. + +--Rupeaako emäntä hoitamaan muutaman päivän ajan? kysyi hän emännältä. + +--Hoidetaan vaan, sanoi emäntä, ja mitäpä tuo isoja hoitoja +tarvinneekaan. + +--Aina se vähän tarvitsee, jos ei heti parane ja kyllä minä tulen jo +huomeniltana.--Silläkään poloisella ei ole sukulaisia, joita kutsuisi, +säälitteli Pekka. + +--Juokse vain, tottapa häntä siksi hoidetaan, sanoi emäntä, ja se oli +sillä sovittuna. + +Eerikan jäähän putoaminen tuli seuraavana päivänä tiedoksi koko +kylälle. Toverit kävivät katsomassa ja surkuttelemassa hänen +kohtaloansa, ja ikävää se heistä olikin, sillä Eerikka oli hupainen +toveri, ja siltä meni hauska vapaaviikon aika hukkaan, kovin hän oli +kipeä. + +Hemmo kun sai tietää, missä tilassa Eerikka oli, lähti hänen luonansa +käymään ja otti varalta "Huutavan Äänen" matkaansa, jonka mukaan aikoi +puhutella. Yksinänsä hän sai puhella, sillä ei Eerikka jaksanut, eikä +olisi taitanut osatakaan, kun ei ollut vanhastaan osava kirjamies. +Kuitenkin hän kuuli peloittavia sanoja, jotka olivat yhteydessä tuon +tapauksen kanssa, joka hänelle oli kyllä tuttua. + +--Etkö nyt käsitä armon ajan kalleutta, selitti Hemmo. Sinulle +näytettiin, miten voisi käydä. Ajatteles nyt jos olisit hukkunut niin +suruttomassa tilassa kuin olit--kortilta juuri läksit--niin se on +varma, että tuota, ennenkuin pohjaankaan olisit kerinnyt, olisi piru +avosylin ollut ottamassa vastaan ja paiskannut nurin niskoin +helvettiin. + +--Tämä on totta, eikä minun puhettani. Kuunteleppas miten tässäkin +"Huutavan Äänessä" sanoo: "Huomaitse ja ymmärrä" kuuntele sinä; näin +sanoo: "Huomaitse ja ymmärrä, missä hirmuisessa vaarassa sinä olet. +Sinä riennät tänä päivänä likemmäksi ja likemmäksi kadotusta. Muista +se, että synnissä surutoinna eläessäsi juokset sinä joka hetki ja +silmänräpäys siihen tuliseen järveen, joka kuohuu tulesta ja +tulikivestä, jossa sinä ijankaikkisesti saat kiroilla." + +Aina vähän päästä hän kävi näitä samoja tekstin sanoja saarnaamassa, +eikä huolinut vaivojaan, sillä hän näki Eerikan surkastuneista +kasvoista, että jotakin ne vaikuttivat. + +Hyvää se vaikuttikin. Jo ensi iltana hän alkoi pyytää, ettei +heitettäisi yksinään, ja yöllä, kun sattui menemään unenhorroksiin, hän +vavahti ja alkoi hourailla, että "elkää heittäkö minua nurin niskoin +järveen... Pekka, Pekka, joudu auttamaan; musta piru on pohjassa, joka +ottaa kiinni." + +Yksinänsä hän sai vain olla enimmäkseen yön, kukapa olisikaan niin +paljoa ymmärtänyt huolta pitää, että olisi toveriksi ruvennut. Päivän +tultua hän vähän rauhoittui, mutta silloin tuli taas Hemmo antamaan +lisää "Huutavan Äänestä". + +Iltapuolella päivää Hemmo arveli jo sopivan kääntää kirjastaan +loppupuolen esille ja lievennykseksi lukea siitä evankeliumin +suloisuudesta, joka on syntisille tarjona, jos he katuvat entisiä +tekojaan. Mutta ei yhtään sirpaletta tästä armosta takertunut Eerikan +hourailevaan päähän. Olisi ollut jo aivan sama, olipa se mitä hyvänsä, +sillä ei hänen sairastuessaan heikontunut järkensä osannut tehdä +eroitusta sanojen merkityksellä, hän luuli vain, että se on sitä samaa +kauheata, jota alkupuolikin. + +Vasta kahden päivän kuluttua joutui Pekka takaisin häämatkaltaan. + +--Etpähän sieltä päivässä joutunutkaan, sanoi hänelle emäntä. + +--Eihän tuolta päässyt, vastasi Pekka. No mitenkäs täällä on Eerikka +voinut? + +--Kipeä kai se lienee; ei tuo ole Jumalan jyvää maistanut koko sun +poissaoloaikanasi. + +--No mutta, sanoi Pekka kummeksien kuunneltuaan vähän aikaa. Johan se +houraa tuulta, taivasta; ja siinähän on sanoja jos minkälaisia... Onko +sille kukaan mitään puhunut? + +--En kai minä ole hänen kanssaan monta sanaa vaihettanut, sanoi emäntä. +Mitä lie tuo Hemmo puhunut, on se siinä sen vuoteen vieressä näkynyt +välistä kököttävän. + +--Vai on se Hemmo käynyt. Vaan ettekö ole kuulleet, mitä se on sille +puhunut? uteli Pekka vieläkin. + +--En minä ole siinä joutanut lokottamaan, mutta luulen, niin minä +kerran sivu mennessäni kuulostin, että eikö se liene sille helvetistä +puhunut, ja taisi siinä olla muutakin, selitti emäntä. + +--Sitäpä minä jo ajattelin, että se se on käynyt peloittelemassa. Ja +miksi ette sitä kieltäneet? + +--Mitä minä siitä ... eihän tuo haittaa, arveli emäntä. + +--Eikö haittaa, sanoi Pekka. Miksikä se ei haittaa. Hyvilleen otaksen, +niin saapi heikolta sairaalta pään pilalle, jos ei jo liene saanut. +Mitä hänen tarvitsee tulla helvettiään muille lointelemaan, pitäköön +omina tarpeinaan. Ja kyllähän jos minä olin täällä, niin ei häntä olisi +tarvittu, vaan sen viinan peevelin tautta viivyin vielä niin kovin +kauan. + +Emäntä tuli Pekan puheesta vähän leikilliseksi ja sanoi: + +--Kyllä sinä olet koko ruoja. + +--Ja kotiinsa minä olisin sen vienytkin, lisäsi Pekka, jos olisi +päässyt jäätä hevosella ajamaan, vaan ei tuo ole hennonut vieläkään +vahvoja, että sitä pääsisi. Vaan vien minä hänet perässäni +vetämälläkin; sinne ei ole Hemmon hyvä tulla. + +--Könötä vaan vetää; joutanetpahan töiltäsi vetelemään, sanoi emäntä ja +meni asioilleen. + +Pekka alkoi todellakin puuhata Eerikan vientiä toiselle puolen järveä. +Nouti portaiden eteen reen, johon heinistä laittoi hyvän vuoteen. + +--Eiköhän mennä kotiin, toiselle puolen, selitti hän Eerikalle. + +Nyt tämä vasta huomasi Pekan ja alkoi vaikeroida. + +--Sinäkö siinä olet ... voi, elä heitä minua yksinäni ... pitele +kiinni ... ethän heitä... + +--Enkä heitä, vakuutti Pekka, eikä tässä ole mitään hätää, aivan ollaan +maa-jalassa. + +Yhä hän vielä vain rukoili, ettei häntä heitettäisi järveen, eikä +yksinään. + +--Ei järveen, se on jo jäässä, vakuutti Pekka. Kääritäänhän vaatteita +ympärillesi, ettei tule vilu, ja sitten näytetään, mikä on kyyti kylän +välillä. + +Kun Pekka oli lähtöä puuhaamassa, tuli Hemmo "Huutavan Ääni" nytkin +kainalossa. Tämä arvasi Pekan puuhan ja sen tähden jurosti kysyi: + +--Tuota, mitä sinä sen sairaan kanssa meinaat? + +--Vien kotiinsa, vastasi Pekka ynseästi. + +--Mitäs sinä siitä kuljetat, anna olla siinä. + +--Enkä anna olla. + +--Vaan sen pitää antaa olla, tenäsi Hemmo. Minä käytän täällä +pappiakin, vaan en ole vielä ennättänyt. + +--Vai et ole ennättänyt; vaan oletpahan ennättänyt käydä heikolle +sairaalle saarnaamassa, niin että mitähän olisikaan sanomista, jos pää +olisi mennyt pilalle. + +--Minäkö hänen päänsä pilannut ... minä olen vain lukenut ja auttanut +hänen syntinsä tuntoon tulemista. + +--Niinpä niin; lukenut sinä olet, mutta mitä sinä olet lukenut? Et +muuta kuin paasannut helvetistä. Ja näet sen nyt itsekin, mikä hyöty +siitä on ollut sairaalle: pelkää ja höpisee kuin mieletön ainakin. + +--Sinä et ymmärrä mitään, kiivasteli Hemmo. Sinä et tiedä, minkälainen +hätä ihmiselle tulee syntinsä ylitse jota sinä luulet pään +pilautumiseksi. + +--Minä ymmärrän, intti Pekka, että järkevä suruton on parempi, kuin +hupsu jumalinen. + +--Sinä elä pölliköi tuolla lailla! kiivastui yhä enemmän Hemmo. Se +voipi sattua niinkin, että sinunkin eteesi levitetään kaikki nuo +pölliköimisesi, ja silloin on leikki kaukana. Sitä et tiedä, milloin se +tapahtuu; hänen työnsä ovat käsittämättömät. + +--Niin, mutta tämän asian käsittää jokainen, että parempata hoitoa +sairas tarvitsee. + +--Luuletko sinä hoitavasi paremmin. Usko hyvällä ja anna olla sen +sairaan, minä lähden huomenna sille pappia hakemaan. + +--No etkö luule riittävän sen, kun sinä olet saarnannut, ja jos et +luule houraavan sairaan tulevan ilman sitä toimeen, niin taluta pappi +sinne, vaan en minä tänne sairasta heitä. + +Emäntä sattui tulemaan parhaiksi tupaan ja sanoi: + +--Anna tuon tuossa kotjottaa. + +--Eihän se tuo heittiö tottele, kun minä noutaisin papinkin, selitti +Hemmo emännälle. + +--Anna, Pekka, sen siinä olla, puolusti emäntä. Hakee papin, että mitä +tuo tuolle osaisi. + +--Sen saatte uskoa, että minä vien sen kotiinsa, sanoi Pekka +päättävästi. Saatte mennä, isäntä, kirjoinenne kotiinne. + +--Tuota, annetaanko sille tuolle riivatulle valtaa? kysyi Hemmo +emännältä. + +--Minä en teiltä siihen kysykään lupaa, sanoi Pekka. Ja jos tulette +estämään, niin saatte tuliset lähtimet. + +--Kaiken näköisiä hulluja niitä on maailmassa, jupisi Hemmo, kun näki +ettei mikään auttanut. + +--Onhan niitä hulluja yhdeksänlaisia ja Kolla-Anni kymmenes, lisäsi +Pekka ja otti sairaansa ja hoiti rekeen. + +--Etkö liene luvatta ottanut talon reen, sanoi Hemmo, kun ei muuta enää +osannut. + +--Ja se ei kuulu syrjäläisiin. Ja ei muuta kuin hyvästi, emäntä; +vaivoistanne vasta puhutaan. + +Silloin Pekka alkoi lykätä rekeä jäälle ja Hemmo lähti pahoilla mielin +kotiinsa kainalossa "Huutavan Ääni", jota hän tällä kertaa sai aivan +turhan tautta kanneksia. Mennessään hän katsoi jäälle, jossa Pekka +vihkaisi mennä toiselle puolen. + + * * * * * + +Hitaasti parani Eerikka, vaikka täällä häntä kyllä hoidettiin hyvästi. +Pekkakin oli usein hänen luonaan, vuoleksi työkseen piippuja ja +lusikoita ja vakuutteli Eerikkata, jos se joskus vielä yritteli +hourailemaan, ja jutteli maailman tarinoita, saadakseen siten tuon +Hemmon tyrkyttämän pelon haihtumaan. Välistä pisti pienen lystin +laulunkin niinkuin esimerkiksi kupparista: + + Kuppari kun tämän kuulla sai, + että sika häneltä sarvet söi, + kuppi-kirveensä kiveen hakkas, + viimeiset sarvensa uuniin nakkas: + Koira tuota virkaa pitäköön, + että kenenkään verta imeköön! + +Tämänlaiset olivat Pekan parantamiskeinot. Ei hän liioin nuhdellut +tarpeettomasta pelkäämisestä, eikä taas liian usein toivonut +entiselleen tulemista, mutta sitä hän kuitenkin puuhasi. + +Palkollisten vapaaviikko oli loppunut. + +--Miten tässä käynee, tuumaili Savitien ukki. Olisi jo renki tarpeen, +vaan toisessa kohti se Eerikan kohdalta taitaa nykyensä olla. + +--Ehkäpä se Matti rupeaa, neuvoi Pekka. Ei kuulu Hemmo antavan olla +isänsä mökillä. + +--Saisi tuolle suhahtaa, mitä tuo sanoisi, myönsi ukki. Ja jospa se +siitä paranee Eerikkakin, vaan onhan tässä työtä sillekin, kun mitäpä +minusta enää lieneekään. + +Mattia rengiksi saamaan lähti ukki, mutta monesti hän virkkoi, että +sanon vieläkin, kun Matti vaati toista sataa palkkaa vuodelta ja talon +vaatteen. + +--No jospa minä sen sulle annan, sanoi viimein ukki. Ja jos sinä mies +lienet, niin et moiti isäntääsi; sanon kun sanonkin sen sulle. + +Näin oli ukin päätös, ja aina hän siinä pysyikin, kun Matti osasi olla +hänen mielikseen ja lähti aina aamuisillakin käskemättä työhön, eikä +torkkunut, josta ukki oli vihainen. + +Vähitellen Eerikkakin parani ruumiinsa puolesta, mutta ymmärrykseltään +ei hänestä tullutkaan entisen laista; näytti vähän töllerömäiseltä. +Virkistyi hän kuitenkin vähitellen, kun Matti neuvoi käymään tohtorissa +ja muutenkin hoitamaan. + +Ukki ei niin paljon huolehtinut, tuumailla jorisi vain: + +--Sen minä sanon: ne on niitä päitään, jotka joutavasta pehmiävät. + + + + +IV. + + +Mahtava talvi alkoi näyttää lannistuneemmalta. Muutamina kevät-aamuina +se vielä kouristeli ulkona kuljeksivien poskipäitä ja nenää, mutta +viimein leppyi kokonaan. Kylmän talven sivu oli mennä nutuutettu +toivomalla suloista kesää ja kuvittelemalla mielessään lämpimämpiä +päiviä. Ainoa turva on ihmisillä toivominen. Sitä kun vain riittää, +niin voi aivan huolettomasti ja laiskana kärsiä kaikkea kurjuutta, jopa +antaa vaikka jalkansakin paleltua, kunhan vaan jaksaa toivoa, että +pehmeä tästä perästä seuraa. Äkäiset siihen kyllästyvät niinkuin +Vallaton Pekkakin, joka omalla tavallaan vietti mukavia päiviä, +makailemalla talvet ja nikartelemalla piippuja ja lusikoita. Jo hän +teki kevätpuoleen viitakevarren, jota tekemään ruvetessaan tuumaili: + +--Kyllä nyt pitää heittää tämä lusikkain teko, ne on niitä +vihoviimeisiä maailman tavaran kyytimiehiä, ja tehdä nyt, jolla +tavarata kokoon päin repäillään; muuten mahtaa olematon joukko ruveta +nupisemaan. + +Nämä oli Pekan valmistuksia kesää varten, ja samoin valmisteli muutkin +asioitaan, että niistä sitten parhaana työaikana oli huoletta. + +Rantakortteikosta verkkoon ajaa pölyytettiin monta hauen soikaletta, +joista sitten eukot valmistivat haukikukkoja kirkkoevääksi. Kirkossa +oli myös käytävä heinäajan edellä, että sekin velvollisuus tuli +täytetyksi. Jo varhain lauantaiaamuna piti jalkamiesten lähteä +kirkkoon, jos mieli joutua oikealla aikaa. Jalkaisin kulkivat +hevosettomat, sekä vanhat että nuoret. Meni jalkaisin taloisiakin, +tyttöjä ja poikia, kun oli niin hauskaa kävellä kirkkokengät +käsivarrella ja puhella hauskoja asioita, kunhan vain muisti olla +vakavana pappilan sivu mennessä. + +Hemmolan kartanolla oli kärryt nuorilla heinillä täytettynä ja +kaurasäkki asetettuna istuimen takapuolelle. Isäntä ja emäntä +valmistautuivat kirkkoon. Emäntä tahtoi nyt käydä kirkkokäynnissä, +vaikka kyllä he olivat käyneet pääsiäisen aikana, mutta hän oli nyt +vähän kipeä ja pelkäsi kuolevansa, ja siksi hän nyt... + +Emännällä oli tummapohjat, lyyssirantuiset kirkkovaatteet ja isännällä +sarkaiset: halko helma, pystykaulusnuttu ja peltihousut. Ima valjasti +hevosen. Jahvi oli jalkaisin mennyt kirkkoon muiden muassa, mutta +Hermannia ei isäntä laskenut, ja pahoillaan, kun ei päässyt, hän +veisteli seipäitä tallin takana. + +Hevonen oli valjaissa ja aloitti mennä. + +--Seisotapas, eläpäs aja, vielä unehtui, sanoi emäntä, kun hevonen oli +vähän matkaa mennyt. + +--Tuota, mitä sinä sinne itse menet, sanoi Hemmo, tuopihan se Ima, kun +sille hoihkaisee. + +--Ei se osaa, eikä löydä. + +--Mikä se jäi? + +--Jäipähän vaan; annahan seista, kyllä minä haen. + +Itse emäntä mennä humpatteli ja otti ruokahuoneen hyllyltä pienestä +pussista pari lyökkiä, että jos ehken sattuisi kirkossa nukuttamaan. +Sitten he ajaa jytyyttivät puuvieterisillä istuimilla, jotka eivät +paljoa tärisemistä vähentäneet, muuta kuin nakkasivathan hyvästi +ylöspäin, kun pyörä isossa tiensyöpymässä jysähti. Tämänlaiset piti +isännän mielestä olla kirkossa käynti-istuimet, jotka eivät nuojuneet +heiluvain rautain päällä, mikä olisi muka ollut suruttomuutta. Pojat +olisivat sepällä teettäneet paremmat, mutta Hemmo oli kovasti vastaan +ja sanoi: + +--Kun ei niillä puisilla saattane ajaa, niin kävelkää jalan. + +Jalkaisin kulkevia he sivuuttivat matkalla, ja näiden kohdalla istuivat +juhlallisen hiljaisina ja samoin muuallakin. Ainoastaan silloin oli +vähän äänekkäämpätä kulkua, kun ruuna ei ottanut juostakseen ja Hemmo +sitä pätki kylille tien vierestä katkaistulla patukalla. Nahkaista +piiskaa ei hänellä koskaan ollut, sillä sekin olisi ollut +suruttomuutta. + +Lähempänä kirkkoa asuvaiset olivat töissään, he kun ennättivät +pyhänäkin. Vähän seisauttaen työtään, he katsahtivat kirkkomiehiin ja +halveksimalla virkkoivat: "Siinä perukkalaisia mennä rytistää." + +Suntion talo ei ollut kaukana kirkosta, ja sinne ajoi Hemmo hevosensa. + +Kirkon seuduilla liikkui kansaa aika vahvasti. Heti puolen päivän +jälkeen oli jo asettunut vanhoja akkoja istua lokottamaan kirkon ja +etenkin sakastin portaille. Siinä he hiljaa puhelivat ja kokivat +keräillä päähän juhlallisia ajatuksia. Yksi vanha eukko oli koko päivän +tehnyt laupeuden työtä taluttaessaan toista vanhaa näkemätöntä eukkoa +kirkolle. He olivat juuri tulleet ja söivät nyytistään sakastin +seinävierellä. Heidän ympärilleen oli kokoontunut useampia toisia, +jotka ihmettelivät, miten hyvästi sokea eukko osasi leikata leipää ja +ottaa rasiasta voita leivälleen. + +--Jo se on tuo merkillistä, ihmettelivät katsojat. Panisipahan meistä +kuka hyvänsä silmänsä kiinni ja koettaisi noin ottaa, niin ei tulisi +mitään... Se kun Jumala ottaa näön pois, niin se sille antaa tuollaisen +lahjan. + +Tyytyväisenä sokea eukko söi ihmettelijäin keskellä ja otti usein voita +rasiastaan. Itsekin hän jo alkoi uskoa, että lahja se on, kun hän noin +osaa, vaikka vanhastaan kyllä tiesi, että paljon siinä oli ollut +totuttelemista. + +Toinen ryhmä, jossa oli vanhoja ukkoja, istui kellotapulin kupeella +odottelemassa iltakirkon lähestymistä. Nuorempaa väkeä ei näkynyt, ne +olivat vielä Kauppalassa, jonne oli pari virstaa. + +Vanha toissilmä kellonsoittaja astui siitä ohitse hakemaan kellotapulin +avaimia pappilasta. Toisella kädellään kouhauttaen vanhaa huopalakkiaan +hän sanoi eukoille ja miehille hyvää päivää. Kaikille oli +kellonsoittaja yhtä kohtelias, paitsi poikakurikoille, jotka häntä +sanoivat "kirkon silmäksi", ja suuttuisihan siitä jos kuka. Tuttua oli +hänelle jo kellojen ääni, ja se lienee palkinnutkin tuon puutteen, että +hänellä ei ollut sellaista kelloa, josta katsotaan ajan kulkua; siitä +syystä hän aina sattui menemään tuntia ennen pappilaan. Oli siinä vielä +toinenkin syy, kun hyväntahtoinen rovasti antoi piippuun "vaappenia", +joita oli niin hauska vedellä, toisten hengelliseen säätyyn kuuluvain +läsnä ollessa. + +Kello lähestyi neljää. Avaimineen tuli kellonsoittaja pappilasta ja +romautti oppineella tavallaan tapulin alaoven auki ja vähän päästä +yläluukutkin. Jopa nyhjähteli tapuli ja jymeästi moukui ison kellon +ääni ympäri koko seudun, muistuttaen kaikille sunnuntain aattoillasta. +Lopuksi hän löi vielä, maailman kolmikulmaisen säännön mukaan, kolmasti +kellon laitaan, ja silloin se oli sitä myöten valmista. + +Suntio tuli pappilasta, jossa oli kellon soittajan tavoin käyttänyt +tunnin aikaa hyväkseen, ja avasi kirkon ovet. Papit ja lukkarit +astuivat vähän päästä juhlallisesti kirjat kainalossa. + +Raamatunselityksen jälkeen alkoi rippikirjoitus. Ulkomuistista huutaa +romuutti lukkari sakastiin tulevat kyläkunnat, vaikka siinä oli +Laakaata, Varpaista, Päsmäriä ja jos jotakin päsyä. Kappalainen +merkitsi nimiä kuorissa. Siinä sitten ilmoitettiin Nikki Kekkoista +akkoineen, Taakki Vataista vaimoineen, vielä sivussa piikaa, renkiä, ja +välistä kylän lopulta joku Tiina Tossavainen, Olli Pikeläisen vaimo. + +--Eikös mies ole? muistutti pappi. + +--Eihän tuo nyt kuulunut ... ilmoitti eukko alakuloisena, juuri kuin +peläten, että jos Ollista pahaa ajattelevat. + +Kauppalasta tuli väkeä, joidenka huuto oli jo ennättänyt mennä ohitse. + +--Siellä Kauppalassa virakoitte, ettekä pidä ajoissa asioistanne +huolta, torui pappi, kun myöhästyneet pyysivät nimeänsä merkitsemään. + +Mutta ei Kauppalassa käyneiltäkään puuttunut puolustuksia. Mikä sanoi +olleen lankoja värjärissä; millä liippakiven osto ja niin aina. Näistä +vastuksista tuli kappalainen äreälle tuulelle, ja hän piti tarkan +huolen, ketä vielä tuli ulkoa. Kaikeksi onnettomuudeksi oli +Vallaton-Pekkakin myöhästynyt ja vielä sen lisäksi hienossa huipukassa, +niin että jalat yrittelivät tekemään pieniä syrjäliikkeitä. Papin +tarkka silmä huomasi tämän, ja hän ärjäisi: + +--Kuka olee tuo juopunut mies, joka tulee tänne? mene ulos! + +Pekka vähän peräytyi ja koetti vähän päästä uudestaan. + +--Jo tulee tuo sama mies, sanoi pappi, ulos heti! Semmoisia sikoja +olette, että tulette pyhälle paikalle tuollaisina. + +Verkallensa Pekka pyrki ulos uteliaan ihmisjoukon häntä katsellessa. +Kirkon porstuassa tuli häntä vastaan Lieju-Lassi, joka oli yhden kylän +miehiä. + +--No, rippikirjoituksestako sinäkin tulet? kysyi Lassi kummastellen. + +--Sitä vartenhan sinne menin, vaan kuules velikulta, kun ulos ajoivat, +kertoi Pekka. + +--Miksikä ulos? kysyi Lassi. + +--No kuule veikkonen, kun tuolla Kauppalassa satuin vähän ryyppäämään, +niin tuntivat. + +--Pysy poikessa; mitä sinä sinne pyritkään, sanoi Lassi. + +--Arvaathan sen, että enhän minä pyrkisikään, vaan asia on siitä +painosta, etten ole käynyt pariin vuoteen ja papinkirjan otto olisi +tässä hetimiten. + +--Ei kaiketi ne täällä kirkossa anna papinkirjoja, selitti Lassi. + +--No etkö sinä sitä ymmärrä, että enhän minä nyt mene tahtomaankaan, +vaan kun olen niin kauan ollut käymättä rippikäynnissä, niin kuka sen +tietää, minkälaisen mainekirjan ne antavat, eli eivät annakaan. + +--Kyllä kaiketi en tiedä, sanoi Lassi. + +--En minäkään varmaan tiedä, mutta pahoin pelkään, ja olisin nyt +käynyt. + +--Olisitkos huomenna selvänä? kysyi Lassi vähän epäillen. + +--Aivan kuin taivaan käki, vakuutti Pekka. + +--Saatanhan minä kirjoituttaa. + +--Teepä kyllä se hyvä työ, niin saat heti kohta ryypyn vaivoistasi. + +Pistäytyivät sitten vähän salakuhjoon oven ulkopuolelle, jossa Lassi +sai palkkansa. + +--No ihmisiä sitä mekin ollaan, sanoi Lassi ryypättyänsä. + +--Niinkuin muutkin ristityt, todisti Pekka, ja menehän nyt ja toimita +se asia, muistutti hän vielä ja meni sitten pois. + +Lassi meni ja ilmoitti että senkin nimellinen olisi merkittävä ja +nöyrästi pappi sen tekikin. + +Iltakirkon jälkeen väki hajosi mikä mihinkin. Hemmo ajoi entiseen +yöpaikkaansa, joka oli parin virstan päässä kirkosta, sillä +suruttomissa paikoissa ei hän ruvennut olemaan. Emäntä oli saanut +kylläksi asti täristä huonoilla istuimilla eikä lähtenyt sinne, vaan jäi +suntioon yöksi. Suntiossa oli paljon muitakin emäntiä, eikä siinä usein +miehenpuolia ollutkaan, ja syynä taisi olla se, että eukko oli siinä +isäntänä--ja toisekseen ... rouvaksi sitä sanottiin. Suntio itse, +hiljainen mies, sai katsoa nököttää valmista, kun muori järjesteli +asioita. Mielensä mukaan hän järjestelikin, eikä hän missään asiassa +uskonut ketään tietävämmäksi eikä viisaammaksi itseään. Oli hän vähän +uskonnollinenkin, mutta siinäkin oli niin yksipuolinen, ettei hänen +uskossaan ollut muita kuin hän itse ja eräs vanha piika. + + * * * * * + +Valkeni sunnuntai-aamu. + +Juhlallisena seisoi kirkko aamu-auringon valossa korkeine huippuineen +ja maalattuine seinineen. Ihmiset nousivat verkallensa asennoissaan ja +siristelivät unisia silmiään, joihin auringon kimellys oli vähän +vastaista. + +Kirkkoväki heräsi yöpaikoissaan ja alkoivat nousta kahvia keittelemään +lauantaina ostetuista nassakoistaan. + +Suntiossa oli paljon emäntiä yötä, ainoastaan kolme miehen puolta. +Kahvia siinä vuoroin keitettiin ja toisilleen juotettiin ja +siposteltiin. + +--Ottakaapas emäntä kahvia, vaadittiin toisia. + +--Mitä sitä nyt kaikille juottelemaan, esteltiin samassa. + +--Ei se silti kaikkia ole, ottakaa vain pois, kehoitettiin uudestaan. + +--Ei sitä nyt olisi tarvinnut, puhui ottaja niin kauan, kunnes kahvin +ryyppiminen esti puheen. + +Uunin pankolle joutivat pannut, kun tuo hyvän tuulen velli lakkasi +niiden torvista tippumasta. Silmiään tiristellen luki muuan emäntä +virsikirjasta sunnuntain rukousta ja näyttääkseen hartaammalta +nyökytteli vähän itseänsä. Alkoivat siinä joutessaan jotkut pureksia +aamiaista nyytistään. Muutamat söivät hyvin vähän, toiset eivät kuvalle +maistaneetkaan. + +--Kovinpa vähän te söitte, muistuttivat syöläimmät. + +--Me ollaan kirkkokäynnissä, huomauttivat toiset. + +Edellinen joutui vähän hämilleen, kun oli unohtanut nuo säännöt ja +syönyt vatsansa täyteen, niin että oli jo lopussa viimeinen pala, jota +ei enää viitsinyt tähteeksi heittää, ja eihän se pitkän yön kuluttua +liiaksi ollutkaan. Ne jotka ensiksi joutuivat syömästä, veivät +yksitellen eväsnyyttinsä aittaan, ja sillä tiellään pistelivät +haluiseen suuhunsa sievän kämpäleen pannurieskaa tai lättyjä kesävoin +kanssa. Johtui tuossa vähän mieleen nuo sanat, että "paastota ja +ruumiillisesti itsensä valmistaa..." mutta sananlasku piti puolensa: +"ei auta sielua säästäminen, kun ruumis ruokaa tarvitsee." + + * * * * * + +Jo oli kellonsoittaja ja joku toinen mies noussut tapuliin ja he +panivat kellot moukumaan; juhlapäivän kunniaksi. Ensin alkusoitto, +sitten papille tulokellot ja viimeiseksi pienimmällä kellolla +pimputettiin rippimiehille. + +Kirkonmenot alkoivat. Suntio avasi sakastista kirkkoon tulevat ovet ja +kappalainen astui juhlallisesti alttarille pitämään rippisaarnaa. Hän +oli teräväpuheinen ja kirkassilmäinen mies. Hänen kirkkaita silmiänsä +ei sanankuulijat kuitenkaan oikein nähneet, sillä hänellä oli aina +silmälasit. + +Saarnan teksti alkoi näin: + +--Jos teidän syntinne veriruskiat olisivat, pitää niiden lumivalkeiksi +tuleman; jos teidän pahat tekonne olisi ruusun punaiset, pitää niiden +kuitenkin niinkuin villa tuleman. + +Näitä sanoja hän terävästi selitti, vähän sorahtavalla kielellään. Ja +erinomattain mukavasti hyrräsi hänen kielensä, kun hän hartaudella +lausui että "teidän veriruskeat syntinne ja ruusun punaiset pahat +tekonne." + +Aina vähän väliä hän näitä sanoja uudisti, niin että sanankuulijat jo +huomasivat näiden olevan niitä painavimpia sanoja, ja moni eukko ja +joku vanha ukkokin koetteli pusertaa vettä silmästään, mutta niinpähän +se sieltä lienee ollut siepattava kuin korvosta kiululla. Saipa siinä +monet kerrat turhaan koettaa. Leskieukoilta lähti vähän paremmin, kun +siinä sivussa ajatteli miesvainajataan. Kenen mieli ei jo tästä +heltyisi. + +Ne, jotka edeltäpäin olivat arvanneet kovasydämisyytensä ja eivät +sellaisilta tahtoneet muille näyttää, olivat varuillaan. He painoivat +päänsä kumaraan, puraisivat unen estämiseksi lyökkiä, josta väkevyys +kohosi silmiinkin, ja nytpä ei ollut vedestä puutetta. Sitten ei muuta +kuin istui noin surullisen näköisenä ja välistä pyyhkäisi. + +Melkein etumaisessa penkissä istui Hemmolan Hemmo ja oli ilman +syrjäkeinoitta saanut muutaman pisaran nujerretuksi, jota monikertaan +sysäsi käsisyrjällä. Kappalainen huomasi sanankuulijainsa punaisista +silmistä, että on hänen saarnansa saanut jo aikaan hengen liikutuksia, +ja lopetti saarnan, luki synnintunnustuksen ja viimeksi synninpäästön. + +Keskellä kirkon käytävää kävellä rapsutteli pari koiraa muristen +toisilleen. Loppupuolella rippisaarnaa ne ryntäsivät täyteen kapinaan +ja janhustivat toisiansa niskasta, minkä kerkesivät. Suntio +jouduttautui sakastista ja alkoi niitä potkia saappaan kärjillä, niin +että koirain täytyi lopettaa taistelu ja koettaa piilottautua vaimojen +hameen helmoihin. Kauneimmat tytöt, joiden sija on penkin suussa, +hätistelivät niitä helmoistaan. Siinä toimessa suntio oli apuna: haki +koirat käsiinsä, veti niskasta esille, potki ehtimiseen ja sai viimein +ulos, vaikka kyllä ne koettivat mutkitella, ennen kuin lähtivät. + +Koirain jahdista palatessaan suntio avasi papille alttariportin ja +sakastin oven sekä meni itse perästä. + +Vallaton-Pekka istui ristiyksen kohdalla penkissä. Hän ei enää +mitenkään malttanut olla ajattelematta tuota hänen mielilaulunsa +suntiota koskevaa värssyä: + + Suntio potkii koiria ja juo, + papille availee ovia ja juo, + +kun näki kerrottujen asiain juuri tapahtuvan. Toisessa puolessa: + + Hän ehtoollisväelle viiniä tuopi, + itse kun ensinkin hyvästi juopi-- + +kerrotuita asioita hän ei nähnyt eikä tietänyt varmaan todeksikaan, +mutta ajatteli nekin siinä yhdellä tiellään. + +Yhteinen kansa soitettiin kirkkoon. Pappi tuli uudestaan alttarille ja +alkoi lukea pitkää yhteisen kansan synnintunnustusta. Yli koko kirkon, +monesta paikasta, alkoi kuulua äänekästä sähinää. Moni koetteli sanasta +sanaan ja aivan yhtä aikaa matkia papin lausumaa tunnustusta. Yhteinen +kansa oli ollut ensimäisen saarnan ajan ulkona huvittelemassa itseään: +toiset loikoen pitkällään kirkkomaalla, toiset tavaillen +hautakirjoituksia. Nuoret kävelivät ja silmäilivät toisiaan. + +Hevosia seisoi aitovierillä. Muuan ori oli kiinni sakastin perässä +pylväässä ja parkui toisille läsnäolijoille. Haltijansa ei sen käytöstä +hyväksynyt ja sen vuoksi kävi aina vähän päästä ruoskalla selkään +sujauttamassa. Kun ei hän kuritustyössä ollut, seisoi hän ulompana ja +piti silmällä, miten orit siinä kuoputti ja nyöhäsi alituistaan +liikkeessä.--Tämä vietti tällä lailla sabattiaan oriinsa kanssa, meni +sitten kotiinsa ja sanoi kotoväelle "terveisiä kirkosta". + +Jo löi kellonsoittaja kolmasti ison kellon laitaan, ja silloin tiesivät +kirkon ulkopuolella olijatkin, että toimitus on loppunut. Kirkon +kolmesta ovesta alkoi purkautua joukko ulos. Kahdesta syrjäovesta tuli +vanha väki; kolmannesta yhteisestä ovesta nuoret, tytöt ja pojat, jotka +sitten vielä kirkon edessä vähän aikaa seisoksivat ja heittelivät +erojaissilmäyksiä toisiinsa. Ja monta toivetta siinä heräsi, sillä +molemmat sukupuolet olivat kauniita ja käytökseltään kuin enkelejä. +Nekin, jotka kirkonajan viettivät ulkona, ilmaantuivat lopulla +yhteiselle ovelle ja sitten lähtivät niinkuin muutkin kotiinsa. + +Laupeuden työtänsä jatkamaan lähti taas sokean eukon taluttaja, ja +mennessään he puhelivat: + +--Kyllä puhui nytkin kirkkoherra hyvästi ihmisten synnistä ja +suruttomuudesta, vaan ei tule meiltä varteen otetuksi. + +--Kylläpä puhui, huokasi toinen, mutta yhtähyvin on sellaisia kuin +sekin lauantai-illallinen mies. + +--Niin, se, joka olisi tullut ripille, vaan huomasi toki kirkkoherra. + +--Hyvä oli, että huomasi. Ei toki Olli ole kuitenkaan sellainen... +Taluttaja oli näet sen Olli Pikeläisen vaimo. + +Kulki siinä paljon muitakin, mutta muut paitsi vanhat eukot kulkivat +näin alkumatkasta äänettöminä. Vallaton-Pekka astui muiden muassa ja +sattui kuulemaan eukkojen pakinan ja ajatteli että puhukaahan pois. + +Hemmolankin Hemmo ajaa rytyytti emäntineen tärisevillä kärryillään +kotiinsa ja samoin muut mäkijärveläiset, mistä ne taas löytää +jokapäiväisistä toimistaan. + + + + +V. + + +Aivan toteen kävi Hemmolan emännän luulo, että hän pian kuolisi, sillä +heti kirkossakäynnin jälkeen hän sairastui ja leikkuuajan lopulla jo +kuoli. Hemmo piti isot hautajaiset, joissa yksi päivä vyöttä, soljetta +miehissä veisattiin, sillä näissä oli paljon hänen seuraansa kuuluvia +uskolaisia. + +Poikiinsakin Hemmo oli hautajaisten alkuaikoina tyytyväinen, kun +toisinaan virkautuivat kirjan ääressä veisaamassa. Mutta toisen +hautajaispäivän aamuna Jahvi sen tyytyväisyyden rikkoi. Muuan sattui +porstuassa kuulemaan, kun hän sanoi Hintille: + +--Käypä viskaamassa nauriin kaalia pataan kiehumaan, ukkoin ääni alkaa +jo sortua. + +Tämän enempää ei isäntä tarvinnut kouhottelemista, kun hän nosti +myrskyn ja uhkasi ajaa poikansa maailmaan. Vieraissa oli muutamia, +jotka puolustivat samaa keinoa parhaaksi, mutta toiset katsoivat +mitättömäksi koko pakinat, ja mitättöminähän ne menivätkin. Pojat eivät +taaskaan vastanneet mitään, ja hulluhan kauan tyynelle toruu. + +Syksykesällä alkoivat kyläläiset keskenään tuumailla, että kukahan nyt +Hemmolan miehistä lähtee naimaan, kun ei näet talossa ole emäntää. + +--Eiköhän tuo liene poikain hoteella se asia, arveli muuan. + +--Elähän sano, et sitä vielä tiedä, virkkoi toinen; jo oli Hemmo +ostanut laukkuryssältä verkaa housuikseen. + +Näitä jo tiesivät kyläläiset, ja mitä ne ei tietäisi; on, niinkuin +sanotaankin, tarkka silmä vieraalla, joka antaa heti tiedon muillekin. +Ja olikin siinä vähän totta, niin se oli sattunut. Sarkana sitä Hemmo +osti ja saraksi sitä sanoi ryssäkin, Tampereen saraksi vain. Mutta +mitäs siitä ryssä huoli, osasi hän siltä ottaa veran hinnan ja toisissa +paikoissa muuttaa saralle oikean nimenkin. Pitäähän kauppiaan siksi +osata veistää maailmassa itsekunkin mukaisesti. Ei hänen tarvinnutkaan +peijata muuta kuin vakuuttaa vain, että harmaa sarka on hyvin mukavata +vanhallekin miehelle. + +Kaksi kyynärää tätä isäntä osti ja siinä puutteessa sanoi ostavansa, +kun ei ole kotona saran kutojia. + +Nyt kun Hemmola joutui miestaloksi, niin kävi vieraitakin aina +pyhä-iltoina useammin kuin ennen, varsinkin isäntiä, sillä Hemmo rupesi +tarinoimaan muistakin asioista paremmin kuin ennen, jolloin hän usein +poikkeili kirjapaikkoihin ja piti muiden puheet halpana. Savitien ukin +puhetta hän sanoi "mäikytykseksi." Muillekin, jotka sitä kuuntelivat +hän sanoi: + +--Saitko nyt maailman "mäikytystä" kylliksi kuulla. + +Talven ajalla alkoi jo moni olla sitä mieltä, että Hemmo se vielä +vanhalta muistilta laittaa Hemmolaan emännän. Hän salli välistä siitä +puhuttavankin. Pojat käyttivät tätä aikaa hyväksensä ja muutamana +pyhä-iltana puuhasivat vanhempia miehiä puhuttelemaan isäntää kamariin, +ja nuoret pitivät sillä aikaa omia leikkejänsä tuvassa. Ja hyvin +vakavasti Hemmo olisi saattanut olla tietämätönnä pirttiväen elämästä, +mutta Hinttiä hän usein kaipasi vieraille kahvin antiin ja neuvoakseen, +milloin mitäkin asiaa. Hintin oli isäntä saanut emäntäpiiaksi ja +luvannut hyvän palkan. + +--Ei saa olla kauan täällä käymättä, ei tiedä mitä sattuu tarvitsemaan, +muistutti Hemmo. + +Tämä oli Hintille koko rasitus, kun ei uskaltanut olla kauan yhteen +perään toisten leikissä, sillä isäntä saattoi pian tulla noutamaan, ja +silloin ei hänen olisi enää käynyt oleminen tietymätönnä, vaan olisi +hajoittanut koko leikit. + +Hemmo oli näin varovainen, sillä hän pelkäsi pahaa, kun sai vihjaa, +että Savitien renki Mattikin on joukossa, ja Vallaton-Pekka toverina. + +Syytäpä oli pelätäkin, sillä Matti oli päättänyt vihdoinkin kysyä +päättävän kysymyksen Hintiltä "asiasta" ja ottanut varalta Pekan +mukaansa ulkoasioita johtamaan, että jos näet Hemmo rupeaa kovin +juonikkaaksi. Jopa onnistuikin Matin saada Hintti puhutellakseen kahden +kesken. + +--Arvaatko, millä asialla minä taas olen? kysyi Matti. + +--Etkö liene ajan hauskaksi kylässä, niinkuin muutkin, sanoi Hintti. + +--Ei minusta kylän käynti niin haluista ole, kun kylässä onkin aina, ja +kun tämä talvirengin toimi loppuu, niin sitten, jos sattuu, vielä +useammassakin kylässä ... vaan muuta sitä oli, etköhän arvaisi? + +--Mitenkäpä minä sinun arvuutoksesi... + +--No jos se taas niin muistamatonta lienee, niin vähätpä siitä; minä en +paljon väsy enkä vanhene, jos muistavatakin muistutan. + +--No sano, sano sitten, kiirehti Hintti. + +--Elähän nyt kiirehdi, ethän sinä ennen ole sanonut kiirettä olevan, ja +sitähän minä nyt läksin asiakseni tietämään, että onko se samanlaista +nyt kuin ennenkin, että malttaa ja odottaa pitäisi? + +--Vai aikaa tiedustelemassa sinä olet. Onko sinulta aika joutunut niin +jäniksen selkään, mahtaili Hintti. + +--En minä ajan puutteesta ole, ja jos olisinkin, niin Kermanniltahan +sitä saapi. Sitä minä vain läksin tietämään, että vieläkö minun pitäisi +odottaa, vaiko heretä? + +--En häntä tiedä. + +--Tiedät kai sen sanoa, että olenko minä sama Matti kuin ennen. + +--Mikäpäs tuota lienet. + +--No miksi et sitten saata sanoa suoraan, että pitääkö minun väistyä +syrjään vai miten?--Mitä tuosta tietymättömyydestäkään lähtee, osaat +kai sanoa, et niin lapsi ole. + +--Hyvinhän sinä nyt oletkin puhetuulella, sanoi Hintti. + +--Olenpahan niin parhaiksi. Mitä tuosta tuostakaan tulee? Saapihan +tyhjän tekemättä ja nälän ostamatta. Eikähän ihmisellä ole kuin yksi +pää, luulisi silloin osaavan päättää jonne kunne päin. + +--En minä nyt ymmärrä, enkä joudakaan. Isäntä mahtaa jo kaivata. + +--Kovin sinä olet ruvennut tuon isännän käskyille kuuliaiseksi. + +--Pitää olla kuuliaisena, kun rahaa on ansaittavana. + +--Ei kovin kuuliaisena kannata rahallekaan olla. + +--Nuorena ollessa ansaita pitää, päätti vain Hintti. + +--Taitaa pitää lähteä, sinä et kuitenkaan anna minulle mitään selvää, +sanoi Matti. + +--En nyt jouda, kiire on. + +--Mene sitten, vaan muistanethan meitäi, kun onni kohtaa teitäi. + +--Niin, jos se sattuu kohtaamaan, sanoi Hintti ja meni asioilleen. + +Matti viittasi poislähdön merkiksi Pekalle. + +--Saatiinko sahrapuita? kysyi Pekka ulos tultua. + +--Ei mitään. + +--Jottako aivan tyhjä sivaus. + +--Niinpä tuli, ja lähtäänhän pois, sanoi alakuloisena Matti. + +--Ei, mutta se on kovin iso häpeä meidän miehille, enkä minä malta, +minä käyn asianajajana sanomassa sille viimeisen sanan. + +--Anna olla menemättä. + +--Minä en malta. Odota vähän. + +Ei Pekan asianajajan toimi tällä kertaa onnistanut, sillä kun hän +parhaiksi pääsi Hintin puheille, tuli Hemmo ja äsähti: + +--Mitä sulla täällä on asiata? + +--Ei teille mitään, vaan tälle teidän ruokamuorille oli vähän, sanoi +Pekka. + +--Ei se ole kuitenkaan tarpeellista, mene tiehesi. + +--Eihän tässä nyt niin kiirettä liene. Emännällehän aina ensin sanotaan +pitävän laulaa, sitten ruokamuorille murittaa, vai isännällekö sitä +olisi pitänyt ensin? + +--Sinä olet se ainainen heittiö, pääsetkö ulos! + +Vanha täytyminenhän siinä tuli Pekalle uloslähtöön, mutta ei hän aivan +siivosti kuitenkaan lähtenyt. Ensin lauloi isännän harmiksi, että + + Pietarin tattarin höyryn, löyryn. + Niin minun akkani ennen lauloi + pirttiä lämmitä pannessaan. + ... Pekken, pekken, pekken... + +Lopputahtia hän viimeisteli rappusilla mennessään, kun Hemmo pajatti +erojaispuhetta Pekan jälestä kävellen. + +--Mitäs siitä sun sanomisestasi tuli? kysyi Matti. + +--Eihän siitä tullut mitään, kun se ukon käkkyrä ei pysynyt +kamarissaan. + +---Etkö ennättänyt mitään virkkaa? + +--Perhana siinä kerkesi! Sen vain ennätin sanoa, että aikooko hän vielä +silloinkin odottaa päivän nousua, kun se jo on laskumaillaan. + +--Mitenkään tuo tuon sinun sanasi ymmärsi? + +--Olisiko tuo mitenkään, kun minä en ennättänyt sitä lisän kanssa +suomentaa. Mutta minusta olisi parasta, että sinä sille kirjoittaisit. + +--Olenhan sitä minäkin ajatellut, vaan kun minä olen niin huononlainen +siihen työhön. + +--Osaat sinä siksi, päätti Pekka. Ja ota minut toveriksesi. Minun +ymmärtääkseni sinun pitäisi kirjoittaa, sillä--usko jos tahdot mutta +minä olen siinä kummassa luulossa, että se ukon "vörpannattu" pitää +mieltä tuolle Hintille. + +--No jokohan tuo kallokas sitä mielisi, ihmestyi Matti. + +--Niin sen minä olen miettinyt, vaan en ole ennen virkkanut. Ja eikähän +se 'kallokas' niinkään vanha ole, vaan kun se sen herännäisyytensä +nojalla laiskana olla noljottaa, niin siitähän sitä luulee +vanhemmaksikin. Tuskin se en paljoa päälle viidenkymmenen tai ei +yhtään. + +--Kovin tuo minusta kuitenkin kummaa olisi, ihmetteli Matti. + +--Onhan sillä jo päiviä päässään Hintilläkin, eikö liene lopussa +kolmaskymmen. + +--Vaikkapa ... mutta yhtähyvin... Mutta jos Hintti sen 'kallokkaan' +tuumiin vähänkään suostuu, niin sitten on perhana, etten minä yhtä +tyttöä saa pois mielestäni. + +Uhkaavasti Matti lausui viimeisiä sanoja, mutta lisäsi kuitenkin: + +--En minä sentään vielä osaa uskoa. + +--Mistäpä sen nyt niin varmaksi; vaan niinkuin jo sanoin, otapas ja +kirjoita, kyllä minä autan, niin urkitaan lempo soi vähän parempi tieto +asiasta... + +--Jospa tuota olisi koettaa, sanoi Matti ja kulki sitten äänetönnä. + +Pekka ei tahtonut hänen äänettömyyttään häiritä puhetta jatkamalla, +vaan astui jälkimäisenä ja alkoi laulaa surullis-sävelistä, Matin +kohtaloon mukavasti soveltuvaa laulua: + + "Voi minun köyhää kotoani, + voi oloani orjallista, + voi minun hellää luontoani, + voi sydäntäni surullista! + + Jos mulla oisi hellemp' luonto + niin vaipuisin minä maata, + enkä mä surun kyyneleiltä + vois' silmiäni auki saada". + +Näin Pekka lauleli niinkauan, että he joutuivat jo Savitiehen. + +Muiden maata ruvettua oli aiottu työ alettava, johon tarpeeseen Pekka +puuhasi paperia jostain vanhan velkakirjan kirjoittamatta jääneestä +laidasta. + +--No Matti, elä nolota, vaan tartu asiaan kiinni heti, sanoi Pekka +muiden nukuttua. + +--Eipä ole millä kirjoittaa, sanoi Matti. + +--Elä eperoi, on lyijykynä, ja sillä se rotokolla tulee sellainen kuin +tarvitseekin. + +--Ja väsyttääkin minua niin, etten ymmärrä mitään, esteli Matti. + +--Sanain puutteessa ei käsi päähän mene; jos vain kelpaa, niin sokosta +ylös. + +--No sanelepas, niin minä kuuntelen, miten se sinun mielestäsi olisi +alettava. Vaan ei nyt Hemmo ukosta vielä virketa mitään, eikä se saa +olla runon mallista, hän heti tuntee, että se on sinun miettimä. + +Pekka nojautui selkäkenoon seinää vasten ja alkoi viputtaa oikean jalan +isoa varvasta, niinkuin hänen tapansa oli, kun rupesi runoja tai muuta +miettimään. Vähän päästä hän ilmoitti lauseensa. + +--Mutta siinä on paljon sellaista vasenkätistä, epäröi Matti. + +--Nyt lempo, jos tuohon lahnanpyyntiin ei saane tuon verran +vasenkätistä panna. + +Pekan päätökseen Matti suostui, eikä muuta kuin Pekka sanelemaan edeltä +ja Matti, Pekan sanain mukaan niitä pielestämään paperille. Kirjakielen +säännöistä ei tässä lukua pidetty. Asia kirjoitettiin ilman mitään +miettimättä noin vain: + +--Terveisiä meiltä teille niitä kuin meillä on antoo oikein roppa +käellä. Nyt on erittäin tasaista ja tyyntä talven ilmaa niin että +sianporsaatkii tarkenoovat pihalla vilikitellä paitahihasillaan ja +vanhat ukot on heittäneet koirarukkasesa nurkkaan ja koettaavat +poikamiesten tavoin pärjäillä, ohuvemmilla käsineillä ja sittä muutenii +näyttää yläpihan ukko olevan louhka tuulella niin että on se tainnu +ottoo vähä holtaillakseen nuita naimisasioita, joihin hän ei toisin +aijoin näytä kättä koskevan. Vaan on antanut olla omassa melassaan vaan +nyt tästä puoleen sietäisi olla varulta muassa jotain siijoonin resua +joka näihinkin puuhiin otattelee että sittä tarpeen tullessa saisi +temmata värssyn säpelettä vatvojakseen ja hyvä se huolenpito mahtaa +ollakin jos tytöt alkaa väsäytyä niin viimeiset hyvät sietäisi saaha +hyvissä majansa niinkuin mustalaiset ovat kähkölässä. + +--Elä sinä enää, minä nyt, sanoi Matti ja sitten hän itse alkoi: + +--Nyt jo otan ja ilmoitan että minulla on hyvin paha mieli kuin sinä +näytät käyvän miltei tylymmäksi entistään et paljon puheelle antau +niinkuin viime pyhänäkii ja kyllähän tuon taitaisi saaha jo uskoo että +ei siitä mitään tule mut kun minä olen jo näin kauvan ollu hätävarana +niin ollaan vieläkii niin kauvan kun tytöt hyväntahtosuuvessaan +haluttavat pitää ja sattuu näillä main olemaan enkä minä nyt ymmärrä +mitä tähän kirjoittaisin kuin olen niin kovin halpanen pännämies vaan +ehkä ymmärrät mitä minä olen meinannut kirjoittaa ja ehkä et minua niin +halvaksi kahtone että et vastaa jolloinkin. + +--Nytkö sinä jo lopetat? kysyi Pekka. Annas, kun minä silmäilen ... +joo, kyllä se välttää, panehan vielä näin: + +--Ja lopuksi saan vielä sanoa että voi tätä ristin rangaistusta kuin +rieskat paloi uuniin ja kun tuli taivutuksi nuorten neitoin tuumiin +eikä näistä tykätä mitään ollaan vaan lystissämme ja sanohan terveisiä +sille joka peräpenkillä istuu + + Matias takkara + ja lento muisku. + +--Vaan mitähän se tästä ajattelee, kun lukee, sanoi Matti epäröiden ja +tarkasteli kirjeen sisällystä kokonaisuudessaan. + +--Ajattelee sitä, että onpahan siinä, rakkauden 'preivi.' ja paljonhan +sitä 'reimilläkin' riiataan, sanoi kerran hupelo Aatu. + +--Kukahan tämän vie perille? arveli Matti, kun väänteli paperia +laskuille. + +--Jos ei satu muita luotettavia, niin kyllä minä, sanoi Pekka. Ja sillä +tiellä sanon, että nyt pitää huolettomuus heittää pois tai kohta +lähdetään toisen riikin tyttäriä katselemaan. + +--Elä siitä virka mitään, jos käytkin, kielsi Matti. + +--Tuota, tuota, miten sinä Matti olet päättänyt: rupeatko vielä +kesäpuoleksi tähän rengiksi, vai lähtäänkö reissun pojiksi? + +--Kumpikohan olisi hyödyllisempi, arveli Matti. + +--Ei kai siinä osaa sadalla tapata, jos ei tuhannellakaan voita yhtenä +kesänä. Ja saammehan sillä tiimoin käydä tuuluttamassa sotkeutuneita +päitämme, joka onkin sinulle tarpeen. Eipähän meitä kotiväki kaivanne. + +--Kyllä minä ehkä lähden, vaan tuo isäntä ukki se mahtaa kovasti +kiusata olemaan kesänkin aikaa ja maksaisi hyvän palkankin. + +--Se nyt on tietty, mutta älä rupea. Antaa ukin koettaa pitää muitakin +renkejä, ja kunhan sattuisi saamaan jonkunlaisen lökkäpöksyn, niin +sitten ne osaavat pitää arvossa oikean työmiehen. + +--Ei tämä ukki ole pahimpia rengilleen, puolusti Matti. + +--Vähät siitä, mutta yhtähyvin antaa olla jonkun kesän kiusalla sen +aikaa, kun pojat katselevat maailman toilauksia. Vaan minä arvaan, että +ethän sinä raski lähteä, jos Hintti kirjoittaisi tai laittaisi hyvän +sanoman. + +--No näin meidän kesken puhuen, saatanhan sen sanoa oikeinkin, että +niinpähän se mahtaisi olla... Mutta eihän se ehken tuostaan korjaudu. + +--Lähetkö sitten varmaan, jos ei mitään hyvää kuulu, tutkaisi Pekka. + +--No sitten lähtään. + +--Pidätkö puheesi? + +--Siitä se ei saa muuttua, sanoi päättävästi Matti. + +--Ja se on silloin päätetty, sanoi hyvässä toivossa Pekka. Siinä on nyt +kaksi vekeellä kuin Koposen potatit ahjolla, että jos ei toinen kypsy, +niin kyllä kypsyy toinen. Jos ei tytöt rupea höylimmäksi, niin me +heretään nöyremmäksi ja lähdetään ja lauletaan erojaisiksi, että + + "Tällaisille päiville se mamma meidät laittoi: + viheriäisen koivun oksan kätehemme taittoi." + +--Elä enää laula, heitetään ne tuumat vastaiseksi ja ruvetaan +nukkumaan, muistutti Matti. + +--Sepä olisi tehtävä. Joko sammutan valkean? + +--Sammuta vain. + +Valkea lupsahti sammuksiin, ja lupaa kysymättä töytäisi pimeys +täyttämään valkean valaisemat paikat. + +Lattialle tehdylle vuoteelle pojat rupesivat, ja kohta oli kaikki +nukuksissa, paitse russakat ja kirput. Valkean sammuttua se vasta +heidän marssinsa alkoikin. Huonoin ja vaivaisinkin russakan lenkuttaja +jo lähti liikkeelle seinän raosta, semmoinen, jolla ei enää ollut +toivoakaan päästä pöydälle nousemaan. Nuoremmat russakat siihen sijaan +olivat puuhassa, mutta vastuksia oli matkalla. Pöydän jalkain ympärille +oli kääritty karvaiset jäniksen nahkat, jotta se vasta taivallettavaa +oli. + + + + +VI. + + +Maanantai-aamuna aamiaisen syötyään rupesivat ruokaunelle Hemmolan +joukot. Nukkuma-aikana kävi eräs kylän poikanen, jolla oli asiata +Hintille. Hemmo oli varppeissaan kuin kissa hyvänä hiirenpyyntiaikana +ja seurasi salaa pojan liikkeitä, ja hän tuli uteliaaksi, kun huomasi, +että pojalla oli jotain antamista Hintille, ja vielä enemmän, kun +Hintti sen jälkeen lähti ja meni maitokamariin. + +Työntäytyi tuossa penkillä kököttäessä isännän mieleen monenmutkaisia +ajatuksia, ja seassa oli semmoisia kuvitteluja kuin että jos nuori +emäntä kävelisi tuossa lattialla, ja se olisi hyvin soma nähdä, jos +sillä vielä olisi körttiröijyt, mutta ilman niittäkin välttäisi, jos se +ei niitä huolisi. + +Pyhälliseltään oli vielä pöydän orrella kirjavasu... Mitähän kun +olisikin olla leskimiehenä ja ajatella vain jumalansanaa, mietiskeli +toisekseen isäntä katsahtaessaan kappaleiksi laukeillutta "Armon +järjestystä"... Kuitenkin olisi niin soma, jos oma emäntä tuossa +kävelisi... + +Mutta ei se siinä vielä kävellyt, ja vajanaiselta tuo tuntui isännästä. +Niin vajanaiselta, että hänen itsensä täytyi lähteä kävelemään. + +Ne samaiset ajatukset ne aivan kuin taluttivat Hemmon maitokamariin. +Hintti oli lukemassa kirjettä, mutta kun kuuli jonkun tulevan, täytyi +kirje kesken lukemisen rutistaa taskuun ja olla puuhaavinaan +maitoastiain kanssa. + +Isäntä pani äänensä hyvin leikilliseksi sanoessaan: Täällä se emäntä +vaan hyörii lepoajat ja kaikki. Eikö se väsytä alituiseen puuhassaolo? +Ei sitä toki kovin orjallisena tarvitse olla. + +--Eipä tuo väsytä, sanoi Hintti vähän tuskaantuneena, kun ei saanut +lukea kirjettänsä. Eihän isäntääkään väsytä, kun tulitte aivan kätten +mahtain minua emännän nimellä pilkkaamaan. + +--Ei, en minä toki pilkkaa, vaan tuota, eihän tässä muitakaan emäntiä +ole. + +--Jos ei olekaan, niin pilkkanimeksi minä sen ymmärrän, kun näillä +vuosimäärillä olevilla on oikea nimensä, piika tai palvelija. + +--Niin se on niille, mutta johan Hintti on ollut ennenkin, ja eihän +tuota liene heti nytkään lähtöä; tätisi sija jäi avonaiseksi, ja Hintin +se on se paikka täytettävä. + +Koko keskustelun ajan Hintti oli selin eikä nähnyt puhujan kasvoja, +mutta äänestä hän huomasi, että puhe ei ollutkaan enää sellaisen Hemmon +puhetta, joka kirjapaikkoja veteli lomaan. Paikan täyttämis-sanan +kuultuaan hän asettui aivan hiljaa tarkastaakseen, tuliko kuulon +erehdys, vai mitä se oli. Mutta kohta hän kuuli, ettei se kuulon +erehdys ollutkaan, vaan että vanhan kissan tapa on maitopuuhassa +olijalle ensin liekaistella ulompaa, ennenkuin mennä äänellään +ilmoittamaan, että vailla sitä hänkin olisi. Niinpä Hemmokin +esipuheensa perästä lisäsi: + +--Ja kun kerran emännän työt tulevat toimitettavaksi, niin eiköhän +silloin ole sopiva ottaa ne muutenkin täytettäväksi. Kyllähän minä, +tuota, tuota ... olen vähän vanhempi, vaan minä olen ajatellut, että +tuota ... olisi aivan Jumalan sallimus, eitä se on niin menevätä. + +Nyt Hintti pääsi selville siitä, miksikä Hemmo puheensa alkupuolta niin +leikillisesti hämmenteli. Eipä se enää yhtään miellyttänyt; kovin +tuntui kolkolta, niin ettei osannut, mitä hän teki, siunasiko vai +kirosi mokomata Jumalan sallimusesitystä. Töin tuskin jaksoi kuitenkin +olla suuttumatta ilmivihaiseksi ja saada loppumaan muulla tavalla. + +--Mitenkä isäntä nyt puhuu? Eihän tämä ole tavallisesti teidän +puhetapanne. + +--Niin no, kun tuota minä olen nyt joutunut poikamieheksi, ja eihän se +silloin ... tuumaili Hemmo kenkänsä kärkiin silmäillen. + +--Vaikkapa kohta, sanoi Hintti, mutta eihän tämä nyt ole matkalle +menevätä: minä maailmanmielinen tyttöhutikka; isännän pitää näitä puhua +vertaisilleen. + +Hintti luuli osanneensa hyvinkin masentavan lauseen, mutta eihän se +ollut kuin kiihoitusta, sillä Hemmo uneutti kenkänsä kärkiin katsomisen +ja alkoi puhua hyvän toivon mukaisesti: + +--En minä sitä pidä vikana, jos on maailmanmielinen: ei se ole mitään, +ei ihan mitään, se on aivan sama, ei se asiassa tee mitään. + +--No nyt minä uhon yhytin, ajatteli Hintti ja sanoi ääneen, että isäntä +on hyvä ja heittää nyt ne puheet, jos ei muuta asiata ole, niin menette +pois, tai jos ei, niin minä... + +--Ei tuota, kyllä minä menen... Taisit hämmästyä ... en minä tällä +kertaa ... pois menenkin. + +Äskeiselle paikalleen tuvan penkille Hemmo meni jotenkin nolona ja +alkoi miettiä jalkajuontensa hedelmiä. Saapahan nähdä, ajatteli hän. +Jokohan ei tule mitään ... mutta mitenkä se sanoikaan ... niinhän se +taisi sanoa, että jos isäntä tällä kertaa heittää ne puheet. Tuota, +eipä tiedä, jos vasta sallii ... kun ei pitäne minua vanhana ja jurona, +taitaa pitää heittäytyä enemmän leikkisäksi, sittenpä hänen näkisi. + +Sillä aikaa, kun Hemmo näitä ajatuksia kaavaili päässään, jatkoi Hintti +kirjeen lukemista. Jatustamalla hän siitä vähitellen selvän sai, vaan +ei se yhtään naurattanut niinkuin olisi luullut. Ennen puoliväliin +pääsemistä hän silmäsi jo loppuun ja näki, että Matin nimikin oli niin +pilkallisesti kirjoitettuna. Ja itse kirje oli vielä pilkallisempi ... +porsaista, koirarukkasista, vanhoista ukoista ja siijoonin repaleista. + +No nyt minä olen saatu, vaan en vielä viety, sanoi hän ääneen ja +ajatuksissaan jatkoi: Eihän tässä ole yhtään kunnon sanaa. Kyllä se nyt +kyllästyi lopen ja kirjoitti tämän viimeiseksi minua härnätäkseen ... +ja ainahan tämä jonakin menisi, vaan kun vanhat ukot alkaa minulle +siihen sijaan työntäytyä tarjokkaiksi ... ja ennustuksestako vai mistä +se on jo arvannut vanhoista ukoista kirjoittaakin. + +Kaikki tämä sekamelska kävi Hintin niin harmiksi, ettei hän voinut olla +turvautumatta tuohon naisten niin tavalliseen keinoon--itkuun. Hemmoon +päätti hän suuttua ja heittää koko talon. Suuttua sieti Mattiinkin, +mitä hän tuolla lailla kirjoittaa. Ja jos kuinka hitaasti olisi +lukenut, niin ei se muuksi muuttunut: porsaita, vanhoja ukkoja ja +koirarukkasia siinä oli. Ja kun herkesi katselemasta, niin itkeä piti +vielä vähäisen. Sitä hän oli tekemässä, kun Jahvikin tuli unisena ja +janoisena hakemaan juomaa itselleen. + +--Etköhän vain ollut itkemässä, siltäpä minusta näyttää, sanoi hän. +Johan nyt ollaan joutavissa! + +--Anna olla minun, elä tule. + +--Ei mutta, mikä sinulle on tullut? + +--Ei mitään, mutta minun pitää päästä kotiin. + +--Poisko lähdet? Elä, velikulta, tuota aio. Mikä tästä meidän elämästä +tulee: kuka ne lehmät lypsää ja entäs monta muuta? + +--Kotiin minun kai pitää päästä, en minä tule toimeen ikävältä. + +--No en tiedä sitä, mutta ajattelehan kuitenkin, mikä tästä meidän +talon elämästä tulee: minä en kai osaa hoitaa lehmiä, ja tuskin ovat +viisaampia toisetkaan. + +--Otatte minun sijalleni uuden piian, onhan niitä. + +--Niin, mutta mistäs niitä kunnollisia näin keskellä vuotta saakaan. Ja +äkkinäinen jos tähän otetaan, niin aivanhan se sotkee koko talouden, +ettei se ole sitä eikä tätä, ei puuroa eikä velliä. + +Vasten tahtoaankin piti Hintin nauraa Jahvin viime sanoille. + +--No eikö se sellaista sitten ole, lisäsi Jahvi. Ja jos vähänkään tulet +toimeen, niin ole edes tämä vuosi loppuun. Koetellaan tästä puoleen +puuhata jotain hauskaa. Ruvetaan ja miehissä hyvitellään tuota +isä-ukkia, jotta tämä elämä saataisiin vähänkään toisenlaiseksi. Ja +jospa se saadaankin, kun ukki on leskenä, ja näkyy jo vähän virkeämpi +olevankin, kuin kerjäläisen hevonen kesän tultua... Jäänethän toki... + +--Jos pitänee sinun pyynnöstäsi olla joku aika, sanoi Hintti +rauhoittuneempana ja meni navetalle. + + + + +VII. + + +Savitien lastualla oli pienoinen aitan salvos, johon Matti aina muiden +töiden lomassa pani kiinni milloin hirren, milloin kaksi. Marian päivän +edellisellä viikolla hän jouti siihen työhön useampina päivinä. Tulista +vauhtia lentelivät lastut, kun hän rietautui oikein lyömään. Korkealle +ilmaan ne lentää pyristivät ikäänkuin niillä olisi ollut hyvätkin +siivet. + +--Tuolla lailla sitä lyötäisiin, jos itselle sattuisi tarvis tulemaan, +ajatteli hän lyödessään. Mutta hiljennettyään entiselleen hän ajatteli, +että tokkopa sattunee tulemaankaan; ei ole siitäkään kirjeestä tullut +mitään vastausta, ja tulkoonpa jos tahansa, en virka tuon enempää. + +Puolipäiväiselle kutsuttiin Matti. Aterian jälkeen ukki viittasi +hänelle kamarinsa ovelta, että on vähän suhahtamista; käväise täällä. + +Suhahtaa ukki aikoi, mutta ei hän juoruakkain tavalla suhahtanut (jotka +toisen pään kaappaavat syliinsä); kuuli ukin puheen ulommaksikin. + +--Kysyn vieläkin, virkkoi hän, aivanko se on sun viho viimeinen sanasi, +ettet rupea enää kesäksi? + +--Eipä taida siitä someta, kun kerran sanoin, toisti Matti. + +--Suurtako rahaa vain mieli kaipaa. + +--Tulkoonpa sitten suuri tai pieni, kunhan käypi. + +--Vaan sanon vieläkin: eikö kävisi heittäminen tuumalla millään pois +sitä lähtöä, niinkuin sen tiedät, minun talouden hoidosta ei tule +mitään, nuo jalat kun ovat pilautuneet, niin ettei pääse ei työpaikkaan +liikahtamaan; tarpeen olisi talossa, joka pitäisi huolen ... vieläkin +kysyn: eikö tuumalla millään? + +--Konstit on monenlaiset, arveli Matti. Minkälaiset lienevät isännän +tuumat. + +--No sulle suhaun, vaan antaa vielä olla kylälle kuulumatta; olen +aikonut, jos se sulle kelpaa: kun palvelet minua niin kauan kuin elän, +niin tämän talon rähjän saat vaivoistasi. Esitys on semmoinen, mitä +virkkanet? + +--Se nyt on jo liika hyväkin, olisiko minussa sen täyttäjää, sanoi +Matti. Ja mitä siitä sanoisivat sukulaisenne? + +--Vähän niitä onkin, eikä niillä ole mitään virkkamista; yksi sisar, +jos se rupeaa pahoittelemaan, niin pistää hänelle satasen, pari ... +sillä välttää. + +--Entäs emäntä, mitäs hän sanoo? + +--Siitä on jo tuumattuna, ei se sille ole outo asia. + +--No jos se on teidän tahtonne, niin kyllä kai minä olen tuiki +tyytyväinen ja kiitollinen. + +--Harvoin olen sanastani peräytynyt, sanoi ukki päätään nyökäytellen. + +--Jääköön sitten lähtö sikseen, sanoi Matti iloisena. + +--Anna vaan jäädä, ei vierivä kivi ikinä sammaloidu, sen sanon, ja +siitä ei sen enempi kellekään tällä kertaa, kuulukoon muualta; kirjat +tehdään, milloin sattuu ... ja niinkuin jo sanoin. + +Puheen loputtua Matti meni omintakeisesti työpaikalleen. Erikoisemmalta +se nyt tuntui kuin ennen. Ajatukset pyörivät kiireelle, niin ettei +kirveskään osannut seisahtua oikealle paikalleen, vaan teki hirren +kaulaimen sijan liian syväksi. + +--Saa-, virkkoi hän tuon huomattuaan. + +--keli, lisäsi ääni selän takana. + +Matti vilkaisi kupeelleen ja näki Pekan siinä seisovan. + +--Mihinkä koski, kun niin kipeästi äänsit? kysyi tulija. + +--Ei koskenut mihinkään, mutta tuon hirren salvaimen hakkasin liika +syväksi. + +--Sitä katsoin jo tullessani, että varsinkoon tuosta tulee kelvollista, +kun mies lyöpi kuin seitsemän venäläistä. + +--Satuin minä muuta ajattelemaan, selitti Matti. + +--Joko sinä sen muutaman asian tiedät, jos lienet sitä ajatellut. + +--Minkä asian? + +--Sen että Hintti aikoo lähteä Hemmolasta pois ja mennä kotiinsa. + +--Minä siitä vähät välitän, sanoi Matti välinpitämättömästi. + +--Välitäpä tai, mutta niin kuuluu aikovan. + +--Miksikään tuo pois...? + +--Hemmo kuuluu sulhaseksi työntäytyvän, niin ei kuulunut sitä sallivan. +Ja enkös minä jo sitä arvannut. + +--Menköön nyt sille vanhalle ukolle, minä hänestä kaksi välitän, sanoi +hän yhtä halveksivasti. + +--Mitäs sinä ajattelit? + +Matti muutti puhetapansa entiselleen ja sanoi: + +--Parempia ajatuksia minulla oli. Ja kun et puhu muille, niin kerron +sen heti sulle. + +--Jos lienee hyvinkin uutta, kerro tuo jo ilman minua vannottamatta. + +Matti kertoi ukin tuumat kokonaan, eikähän ne pitkät olleetkaan. + +--No niitä maita! sanoi Pekka lopun kuultuaan. Onnihan sinulle on +kukkunut ja kukkuu kuin porokello postin aisassa. + +--Ei tiedä vielä, jos ukki vain suunsa mauksi esitteli, epäröi Matti. + +--En minä niin luule, vakuutti Pekka. Kyllä se ukki totta puhuu, vaikka +sana päivässä tulkoon... Vaan eikö tahtonut ensin rengiksi? + +--Kovasti tahtoikin. + +--Niinpä minä sen arvasin, ja jos rupesit, niin ei se olisi +ottopojakseen tahtonutkaan, olisi vaan antanut sinun olla renkinä. + +--Olisipa voinut. + +--No ykisemätä se niin olisi tehnyt, vaan kiitä onneasi, kun on hyvästi +mennyt. + +--Tuleekohan sinulta lähdetyksi muihin seutuihin kesäksi? kysyi Matti. + +--Mitenkähän käynee, kun olisi toveria? + +--Ole lähtemättä, oleksitaan täällä. + +--Mitenhän tässä mietin, sanoi Pekka ja alkoi astua. Lyö vain kovasti, +virkkoi hän mennessään, vaan elä niin ajatuksissasi, että liiaksi +losauttelet. + +--Kuule! minne sinä menet? huusi Matti jälkeen. + +--Täällä käyn suutarin mökillä. Miksikä kysyit? + +--Ilman vain, että elähän puhu siellä mitään näistä. + +--Ole huoletta ja tee työtäsi, sanoi Pekka viitaten kädellään ja jatkoi +kulkuaan. + + * * * * * + +Pasalan pellon takana oli kylän suutarilla huone, jota suutarin mökiksi +sanottiin. Suutari naulasi saappaan pohjaa kiinni ja puraisi jokaisen +naulan kärkeä, että se paremmin mukaantui purasimen reikään. + +--Nytpä uskaltaa istua lähelle suutaria, kun ei ole naskalia kädessä, +sanoi Pekka istautuessaan suutarilaatikon viereen. + +--Vaan jos tämä vasara sattuu käymään, sanoi suutari naulaa lyödessään. + +--Ei sillä ole niin hyvä vahingon syyksi lyödä kuin naskalilla pistää; +ja jos lyöt, niin tuolla lestillä väännän otsaasi, että kesken jääpi se +kenkä, sanoi leikillään ojentaen Pekka. + +--Mitäs minä tämän vasaran kanssa tekisin sillä aikaa? + +--Tärköiteleisit siihen naulan nenään. + +--Eikös se mene tärköittelemättä? ... katso sinä ... noin! + +--Näkyyhän tuo tuonne soluttautuvan. Mutta mitä sinä tuosta naulan +kärestä aina maistat, onko se imelätä? + +--Jo se toki on niin imelän luipakkata, ettei kiireessäkään malta olla +maistamatta, sanoi suutari ja puraisi ilveellisesti naulan kärkeä. + +--Kenenkä akan tai muun tytön kengät ne on, kun niin kiirehdit? + +--Tuon nämä on Hemmolan piika Hintin, vai mikä emännöitsijä tuo lienee. + +--Itsekö se ne teettää? + +--Hemmo nämä käski tehdä. + +--Eipä vähää pää väärässä niin heränneellä miehellä, kun teetäpäs +koppakengät piialle, oli Pekka ihmettelevinään. + +--Aivan vaan koppakengät ja vielä hyvät. + +--Käskikö naukua panna? + +--Ei tuo sitä... + +--Panitkos? + +--No ehkäpä ne äännähtävät, sanoi suutari ylpeästi. + +--Jokos olet minun kenkäni valmistanut? + +--Jo minä ne tässä eilen sukaisin. + +--Aivan yhtenä päivänä taisit sukaista, vaikka lauletaan, että suutari +se kenkäparin viikossa lattiall' nakkaa ja sillä hän elättää lasta ja +akkaa: juo ja laulaa ja juo. + +Suutari puraisi naulan kärkeä, kapsautti sen sitten osaavalla lailla +kiinni ja sanoi: + +--Eipä noissa mennyt täyttä päivääkään, ja tuossa on kanssa kohta +valmiit. + +--Tänä päivänäkö jo valmistat ja viet? + +--Niin on mieli mahassa. Ja taas naulan kärkeä puraisi. + +--Missä ne minun kenkäni ovat? + +--Kyllä minä haen, kunhan tämän lopetan, vein tuonne aittapöksään +kuivamasta ... perttanatako naula jupistelet ... osaatko reikääsi. + +Naularivi tuli täyteen ja sitten meni suutari kenkiä noutamaan. Sillä +aikaa Pekka katsella ramasi suutarin työaseita. + +--Siinä on kengät, jotka pitävät veden, sanoi suutari tultuaan. Eikä +laukeile ompeleet, saat uskoa. Mutta kyllä se oli tuo kengäsnahka aika +junkkaria kokoon menemään: ei joka tekijältä olisi mennyt, ei ... saat +uskoa. + +--Kyllä mä näen, että hyvät ovat, mutta paljonko se kuromapalkka tekee? + +--Olen minä näin hyvästi tehdyistä ottanut puolitoista markkaa, vaan +sinulle tutun vuoksi olkoon markkaan kolmeenkymmeneen. + +--Ei se paljon olekaan ... ja siinä on lätäkkä ja pätäkkä ja kultaraha +välissä. + +--Ei sitä ole muutkaan paljoksi sanoneet, ja minä tiedän vaikka takuun +antaa, että ompeleet pitää, ei laukeile. + +Nyt luuli jo suutari kehuneensa kylliksi, rupesi taas työhönsä ja Pekka +äärestä katsomaan. + +--Tuolla sinun laatikossasi näkyi olevan paperia, etkö anna, olisin +vähän tarvinnut, sanoi Pekka. + +--Taataahan siellä olla; mitä sillä tekisit? + +--Kirjoittaa hurtelen muutamia sanoja, jos otat ja viet mennessäsi +toiselle puolen. + +--Kellekä? + +--Sille, jolle nuokin kengät. + +--Vai Hintille, sanoi suutari naurahtaen. Sinä rupeat sitä ehkä +emännäksesi keinottelemaan. + +--En minä siitä. Mitä minä emännällä teen yksinäinen mies, kun ei ollut +muutakaan joukkoa, selitti Pekka ja meni sitten vähän erilleen muista +kirjoittamaan ja se alkoi näin: + +--Kuule sinä kiusan tekiä, tiedätkö sinä mitä----nyt on aivan vastikään +asijat viukoroineet sille mukalalle että Savitien ukki on ottanu Matin +ottopojakseen vaan tätä ei tiedä vielä muut kuin minä eläkä puhu +sinäkään, mutta muista se että jos olet Matin vihoittanu niin kyllä sun +on nyt heti paras aika lepyttää ja tämä mitä sanon on aivan totta ja +jos tämä ei ole totta niin minun nimeni ei ole Pekka. + +Suutari näki Pekan lopettavan ja kysyi: Mitä siihen nyt tuli? + +--Muutamata laulua se kerran pyyti, niin sen kirjoitin. + +--Enpä osaa uskoa, etkö liene muuta kirjoittanut. + +--Katso itse, niin uskot kai sitten. Pekka tiesi ettei suutari tuntenut +kirjoitusta. + +--Kyllä minä kuulen, kun luet itsekin. + +--No saman tekevä, ja minä luen laulamalla ... ja sanat kuuluvat +suutarin nimeen näin: + + Yks' kukka kasvoi laaksoon, + joka kauniisti kukoisti, + kun minä sitä katsoin + tuli kyynel silmiini. + + Se muistot syvät nosti + sydämeeni surevaan + ja muistelemaan johti + nuoruuteni aikoja. + + Kun sydämeni nuori + vielä oli viaton, + eikä rasittanut huoli, + niin olin murheeton. + + Vaan niinkuin kuihtuu kukka, + joka maahan tallataan, + niin nuori ikän' hukkaan + on mennyt kokonaan. + +Ja nyt sen kuulit, että se on laulu? Mutta anna tämä Hintille, niin +ettei muut näe. + +--Kyllä, kyllä. Mutta joko lähdet astumaan? kysyi suutari +uteliaisuudestaan rauhoittuneena. + +--Niin, kävelen tuonne isompiin taloihin näitä pieksuja voitelemaan. +Eikös se ole niin, että mitäs teet, niin tervaa, olipa lusikka tai +lapio? + +--Niinhän ne sanovat ... ja kyllä niissä ompeleet pitää. + +--Pitää kai niin kauan kuin pettää. Eikä muuta kuin hyvästi, suutari +naskalinesi! Pekka heitti pieksut olalleen ja alkoi astua. + + + + +VIII. + + +Iltapuoleen sai suutari kengät valmiiksi ja lähti niitä viemään pois. +Hemmolan kartanolla hän tapasi Hintin, jolle antoi Pekan lähettämän +kirjeen. + +--Mikä pulverilappu tämä on? kuka tämän lähetti? kysyi Hintti. + +--Pekka sen lähetti, sanoi siihen kirjoittaneensa muutaman laulun, jota +olit pyytänyt, selitti suutari. + +--Vai laululappu tämä on, minä luulin joksikin pulverilapuksi. Mutta +kenelle ne kengät on tehty? + +--Etkö sitä tiedä? sinullehan nämä on ... sanoi suutari ja nosti kenkiä +korkeammalle nähtäväksi. + +--Minulleko! ihmestyi Hintti. Enhän minä ole käskenyt; eikä minun +jalastani ole mittaakan otettuna. + +--Muistinhan minä tehdä entisten lestien mukaan. + +--Niin, vaan kuka käski? + +--Isäntä käski. Ja siinä ne nyt ovat ja hyvät ovatkin, puheli suutari +ja meni tupaan. + +--Viekää vaan isännälle ja sanokaa, että pitää omina kirkkokenkinään, +sanoi pilkallisesti Hintti ja meni aittaan muka laulua lukemaan. + +--Eihän tämä laulua ollutkaan, suutaria jo on narrattuna, ajatteli hän +katsellessaan kirjoitusta. Matti ottopojaksi päässyt ... jokohan ... +eiköhän minuakin narrattane samoin kuin suutariakin ... kuka tiesi ... +minunko lepyttämään, ei tule ne herkut. Varmaksi on Pekka +vakuuttavinaan ... mitenkähän sitten lieneekään...? Tähän keskeytyi +Hintin mietelmät, ja kirjeelle tuli sama kohtalo kuin edellisellekin ja +samanlaisesta syystä. Hemmo tuli aittaan kengät kädessä ja suu vähän +naurussa, siihen laatuun kuin vanhan miehen suu menee. Kenkiä ojentaen +Hintille virkkoi hän: + +--Tässä saat nämä; minä ne sinulle teetin. + +--Eihän minulle ole ollut palvelukseen ruvetessa puheessa tämänlaisia +kenkiä, sanoi Hintti ottamatta niitä käteensä. + +--Minä ne vaan teetin ja, tuota, kun tässä olostutaan, niin kyllä minä +teetän vaikka sinä mitä tahdot. + +--Antakaa kenkänne muille ja heittäkää minut rauhaan, sanoi Hintti. + +--En minä muille ... ja ajattelehan oikein, niin, niin suostut sinä +minun tuumiini ... tuota, kirjat annan sellaiset, että puolet talosta +on sinun, jos minä ennen kuolen. + +--Jos nyt isäntä menisi pois, sanoi taas Hintti. Ja kun ette osaa niitä +kenkiä muuanne panna, niin heittäkää tuohon aitan orrelle. + +--No minä panen tuohon, ottanethan ne siitä ... ja kun vähän tarkemmin +ajattelet, niin, niin moni tyttö sille sijalle tulisi mielellään. Ja +kyllä siitä vielä Hinttikin ... tuumaili Hemmo naurusuin aitasta ulos +tullessaan ja salaisesti silmäillen Hinttiä. + +Tylysti katsahti hänen jälkeensä Hintti ja ajatteli: Ei kumma, jos +nuoret! ... vie mieli Metsä-Heikki, kasvattama-palkastasi... + +Päästyään tästä sulhasmiehestä heittäytyi hän istumaan vaatekirstun +kannelle ja nojautui seinää vasten ajatuksiinsa. Siinä hän istui luoden +välistä silmänsä orrelle levitettyihin huiveihin ja Hemmon heittämiin +kenkiin ja sitten omiin, helmassa lepääviin käsiinsä. Ensimmäiset +Hemmon kupastelemiset suututtivat häntä itkemään asti, mutta nyt pääsi +ilman sitäkin sivu, vaikka ei se kaukanakaan ollut, olihan sillä +välillä. + +Istuttuaan vähän aikaa hän nousi ylös ja meni askareillensa. Jokin +päätös siinä istuessa tuli tehdyksi, sen ainakin huomasi. + + * * * * * + +Hemmolla on johonkin lähtö, sillä hän muutti pois arkivaatteensa. + +--Menettekö kirkkoon, pitääkö hevonen valjastaa? kysyi häneltä Jahvi. + +Mutta ei hän sanonut menevänsä kirkkoon, eikä tarvitsevansa +hevostakaan. Sanoi tulevansa ehkä sinä iltana takaisin ja neuvoi siksi +aikaa töitä. + +Pojat jäivät aprikoimaan, että mihinkään se nyt meni. + +--Eiköhän nyt Marianpäivää vasten ole jossain seuroja, muisteli Ima. + +--Niin seurojako, virkkoi Hermanni. Onhan ne. Kuulinhan minä, näen mä, +viikolla, että Liitteelässä on seurat, ja suuri veisuutalkoopa kuuluu +olevankin. + +--No sinneköhän se isä meni ja ei puhunut meille mitään. Onpa se ennen +sinne muitakin hätyytellyt, arveli Jahvi. + +--Sinne se meni, vakuutti vieläkin Hermanni. Ja katsotaanpahan, onko +siijooni kirjavasussa. + +Hermanni nouti kirjavasun, jonka myllistivät hakea ylösalaisin, mutta +ei sieltä siijoonia löytynyt. Silloin pojat olivat varmat asiasta. +Havaintonsa he ilmoittivat Hintillekin ja aprikoivat, menisivätkö he +iltasilla kylään huvittelemaan, vai kotonako... + +--Ei me lähtä muuanne, silloin kun on kotona näin rauhallinen, sanoi +Jahvi. + +--Ja minä vien iltamassa sanan toisille, sanoi Hermanni iloissaan. + +--Entä jos isäntä tulisi kotiin, niin kävisi samoin kuin viimeinkin +kävi, muistutti Hintti. + +--Eikä tule, päätti Jahvi. Veisaahan ne yön tarkkaankin ja sitten +pyhänä kirkon ajan nukkua köllöttävät. Ei mitään pelkoa. Ja jos pääsee +tietoon, että täällä on vähän lystäilty, niin mitä se haittaa. Kun +porisee, niin kuunnellaan, jos lyöpi, niin käännellään. + +--Niin, ja minä juoksen pakoon, sanoi Hermanni nostellen jalkojansa, +niinkuin jo olisi lähtö lähellä. + +Ennenkuin Hermanni lähti ilmoittamaan toisille nuorille isänsä +poissaoloa, sai hän Hintiltä lisäasiaksi sen, että sanoa Matille +kaikessa salaisuudessa, että Hintti on kutsunut käymään. + +--Mitä maksat, niin sitten sanon, kiusasi Hermanni. + +--Jopahan sinä siinä väsynet. + +--No enpä sano, koska et aio maksaa. + +--Sinä nyt joutavata. Maksanhan minä, kun sattuu. + +--No kunhan lupaatkaan ... vaan niinkö minä sanon, että tulla +liitoille? + +--Niin, sinä taas ... kun minä sinulle sanoinkin, ethän sinä malta olla +äänettä. Sanohan niinkuin neuvoin. + +--Ole huoletta, kyllä sanon ja viimeksi, että, että ... kiusoitteli hän +vieläkin ja lähti nauraen pois. + +--Sanopa nyt miten hyväsi, vaan jos hupiset joutavata, niin suutun +sinuun iäksi. + +Poika vain nauroi ja meni. + +Hintti kääntyi muuanne ja huokasi: + +--Voih! kun pitää ihmisen olla niin tyhmä, ettei osaa kirjoittaa. + + + + +IX. + + +Matti oli saanut tiedon. + +--Vai nyt käymään, ajatteli hän itsekseen kävellen tuvan lattiaa. Vai +jo saisi käydä ... olen jo käynyt käytäväni, ja sillä hyvä... Nyt se +siellä odottaa, vaan odottakoon ja pitäkööt huvinsa, en mene. +Olisikohan tuo tietänyt, etten ole enää mikään paljas renki. Se Pekka +peeveli, jos se on ilmoittanut... + +Kaikkea epäilystään ei hän kerinnyt purkaa, kun pistäytyi esille +epäiltäväkin, joka oli Pekka. + +--Hyvää illan kellukkata, jos kelpaa, toivotti tämä tultuaan. Yksinäsi +sinä täällä vain istut. Eikö lähtä kävellä lopsimaan, siellä on niin +lupoisa ilma. + +--Missä sitä käveltäisiin? + +--Tuolla pitkin tietä, ja jospa pistäytään Hemmolassa. Etkö sinä tiedä, +sieltähän on Hemmo poissa. + +--Kyllä tiedän, vaan en minä nyt... + +--Mikä sinun nyt laiskisti? Minä olisin niin halulla kävellyt. + +Matti käänsi puheen toisaanne ja kysyi, oliko suutari tehnyt Pekan +kengät? + +--Näethän sinä, että ne on jo jalassani. Ja mitä sinä niistä, lähdehän +kävelemään. + +--Ei, vaan puhuitko sinä siellä kellekään minun tähän pääsemisestäni? + +--Enkä puhunut. + +--Vaan jos sinä olet puhunut, minä vähän niin pelkään. + +--No en ole puhunut suutarille enkä räätälille, en niin puukkohamaran +vertaa, päätti Pekka nauraen. + +--Olet sinä sanonut, koska naurat. + +--Nyt kummat tuli! Miksikä se sinua niin peloittaa, että tutkaat kuin +hyväkin tuomari. + +--Siitä minä olen pahassa luulossa, että Hintti on päässyt tietoon, +koska se oli kutsunut minua siellä käymään. + +--Sehän hyvä on, riemastui Pekka. Silloin ei kuin saappaat solalle. + +--En askeltakaan päätti Matti. Olisi ollut aikaa ennen jo sanoa, vaan +eipähän ole sanonut. Nyt vasta, kun sinä ehkä olet ilmoittanut, laittoi +kutsumamiehen. + +--Eläpäs nyt noin toimessasi. Mikä rikos tuo on, jos on sanan +laittanut, ja jos minäkin olisin ilmoittanut. + +--Olisi sen ennen tehnyt, mutta eipä ole arvo antanut, kun olen ollut +renkinä. Ja mitä sinä menit sanomaan. + +--No kuulepas Matti rauhassa, kun minä sinulle selitän. Minä menin +päivällä suutariin, niin se oli valmistamassa Hintille kenkiä, joista +hän ei kuulunut tietävän mitään, vaan ne oli Hemmo käskenyt tehdä ja +vielä niin hyvät kuin suutari osaa. Siinä juolahti mieleeni ja +kirjoitin suutarin muassa paperilapun, jossa ilmoitin. Mutta olisi se +ilman minun ilmoittamattakin kutsunut sinua. Eihän se nyt kärsi, että +Hemmo on tuollaisessa hötäkässä hänen peräänsä, vanha ulkokullattu ukon +heittiö, joka nytkin on toisten samanlaisten mieliksi veisaamassa. +Siitähän se on Hintti kyllästynyt koko taloon ja laittoi sinulle +viittauksen entisestä ystävyydestä. Ymmärrätkö nyt? + +--Kyllä ymmärrän. Mutta tuskin olisi viittausta antanut, jos et sinä +olisi ilmoittanut; ennen olisi mennyt kotiinsa. + +--Ota sinä selvä sellaisista! Heitä nuo mietteet hiiteen ja pane takki +päällesi, niin lähtään astumaan, kiirehti Pekka. + +--En askeltakaan. + +--Taidatpa olla oikein toimessasi. Etkö liene minullekin vihoin, vaan +tunteehan "kampsukin" leikin. Ja yksinäsikö jäät tänne? + +--Niin. + +--Oletpa vähän joutavissa. Saanko viedä terveisiä, ettet tule? + +--Vie vaan, en tule. + +Matti jäi istumaan yksinänsä tupaan, ja Pekka alkoi astuksia Hemmolata +kohti. Mennessään hän ajatteli, että taitaapa tavara miestä ylpistää, +ja vielä minullekin vihansa viskasi. + +No jos se alkaa sellaista olla, niin en minäkään hänestä koko miehestä +isosti välitä... + +Sitten hän pani lauluksi ja lauloi, että kajahteli keväinen ilta: + + Henttuni sanoi, elä saakuri jätä, + sillä yhdessä on hauska mennä. + + Vai lienenkö mä liian halpa + sun rinnallasi kävelemään. + +Iltaseurain pito olisi muuten luonnistanut hyvin hyvästi, mutta kun +Hintti sai Pekalta tietää Matin terveiset niin häneltä iloisuus katosi. +Sen lisäksi Hermanni aina kiusalla muistutti, että entäs se velka. + +Muut siinä vähän leikkivät, mutta Hintti erosi yksinäisyyteen ja +siellä, itkun sivutyönä, päätti huomen-iltana lähteä kotiinsa. + + + + +X. + + +Aamulla oli Marian päivä. Einekahville asti maata köllötti Savitien +ukki kamarissaan. Matti oli noussut aikaisemmin ruokkimaan hevosia, ja +hänen sieltä tultuaan emäntä hänet kutsui kahville. + +--Taisinpa nukkua hyvän asusta, puheli ukki leikissään, istuen sänkynsä +laidalla. Ajattelin, nousta vähän ennen, vaan juolahti mieleeni: onpa +mulla nyt poika, joka nousee. + +Ukki siveli partaansa ja näytti ajattelevan jotain hauskempaa kuin +tavallisesti. Matti sai kahvin juoduksi ja aikoi mennä tupaan, mutta +ukki kielsi, että istuhan vielä. + +Matti istui uudestaan. + +--Sanon kuin sanonkin, alotti ukki. Ottopojan minä otin, vaan olisi +tässä tyttökin tarpeeseen. Minä mielelläni olisin siitä huoletta... +Sanon vieläkin: etkö ole ajatellut emäntää ottaa itsellesi? + +Nauruun meni Matin suu, kun hän tämän kuuli, ja hän vastasi: + +--En siitä vielä ole osannut ajatella. + +--No en ole juoruakka utelemaan, lisäsi ukki. Mut jos korvani ei liene +minua pettänyt, niin muistelen kuulleeni, että olet sinä tuon +Hemmolassa olevan Hintin kanssa yhtä vihtaa vääntänyt. + +--Keneltä isäntä sitä olisi kuullut? kysyi Matti kummastellen. + +--En sen vieraammalta kun isältäsi minä kuulin. + +--Lorua se on. Milloinka sitä isä olisi puhunut. + +--Lienee lorua tai mitä. Toissa syksynä kuulin, kun Hemmolan Mikkeliltä +tultiin. Pasaselle veneessä puhui ... ei ole sen nuorempi eikä vanhempi +asia. + +--Ilman luulostaan lienee puhunut. + +--Sitä en tiedä, en kysynyt. Vaan sulle suhaun, elä virka muille: ei +somene siitä, jos sen otat. Ei ole joutava huperhatikka. On oppinut +hoitamaan talon asioita. Ja kun sanon suoraan, ei ole aivan köyhäkään, +joshan ei paljonkaan. En käske, en pakoita, vaan sanon vieläkin: ei +parane siitä, haepa mistä asti hyväsi... + +Ei auttanut muu kuin Matin täytyi myöntää, että eipä saata parata. + +--Olen sanonut sanottavani siitä asiasta, sanoi vielä ukki ja alkoi +puuhata tupakkaa piippuunsa. + +Olipa se koko virkistys Matille. Hän meni tupaan, ja kuvittelunsa +saivat aivan toisen suunnan. Alkoipa mielestä tuntua samalta kuin vuosi +jälellepäin. Hintin kuva kirkastui niin joutuin, kuin jos kymmenen +maalaria olisi pensselöinyt. Tuon vaikutuksen teki ukin sanat, vaikka +ei ne olleet kaunisteltuja. Enemmän niistä oli hyötyä kuin Pekan +puheista, vaikka hän koetteli panna parastaan. Vielä nytkin Pekka oli +lähtenyt asiakseen moittimaan Mattia ylpeydestä. + +--Vieläkö sinä jurotat juonissasi? kysyi hän heti tultuaan. Minä jo +pahoin pelkään, että sinusta tulee ylpeä ja on parhaiksi tullutkin; ja +ylpeys teettää sellaisia tyhmyyksiä kuin sinä illallakin teit. Et usko, +kuinka minun kävi säälikseni, kun näin, miten paha mieli tuli Hintille +siitä, kun ilmoitin, ettet sinä tullut etkä aikonut koskaan tulla ... +vaan sinua ei ehkä säälitä yhtään... + +--Eläpäs enää, keskeytti Matti. Kuule hyvä mies ... jo olen itsekin sen +huomannut. + +--Minkä? selitäpä! + +--Sen, että ylpeys minua yritti riipaista suitsipuolellaan, vaan kyllä +se nyt jo heittää. + +--Sanopa, miten päin se heittää, tutkaisi Pekka yhäkin. + +--Siten, että nyt lähtään Hemmolaan. + +--No, sitten Pietarin epistola loppuu, virkkoi Pekka iloisesti. Vaan +mikä sinut muutti, ja illalla niin ynseästi haastelit? + +--Sitten sanon vasta; vaan en nyt enää ole sellainen. + +--Hyvä sitten. Minä sinusta ajattelinkin täältä lähtiessäni huonoja +ajatuksia, ja siellä aina enemmän, kun ei koko iloista tullut minkähän +näköistä, kun ei Hintti ruvennut mihinkään ja minäkin olin niin pahalla +tuulella. + +--Elä niitä enää muistele, kielsi Matti. Aamiaisen syötyä lähtään +käymään. + +--Mennään vaan, ja nyt siellä on paras aika käydä, myönsi Pekka. + +Niin he päättivät ja rupesivat tuumailemaan siitä, että Pekka tulee +Savitiehen asentoa. Sitten keksivät vielä keinon, miten piti Hemmoa +ruveta narraamaan hänen emännän ottamisen touhussaan. + + * * * * * + +Kiireesti he vähän söivät ja sitten lähtivät toimeen korjaamaan +asioita. Matkalla Pekka puhui yleisistä naimisasioista, että miten +niissä usein kykenevimmät joutuvat huonon sukunsa ja köyhyytensä vuoksi +maailman jalkaluutuksi, siihen sijaan kun moni moukka hallitsee suuria +hyvyyksiä ja levittää tuota sukuaan maailmaan. Ja hän otti puheeksi +omista vanhemmistaankin ja niitten väärinkäytöksestä lastaan kohtaan, +ja tästä hän puhui totisena. + +--Enhän sitä minäkään olisi tällä jälellä juoksentelemassa kuin +kulkukoira, jos vanhemmat olisivat vähän paremmin katsoneet lastensa +parasta. Ensinkin huolettomasti hoitivat talon asioita, ja sen lisäksi +rupesi isä vanhempana kulkemaan myötäänsä heränneiksi sanottavain +seuroissa. Minä kun tulin vähän ymmärtävämmäksi ja nurisin tuosta, niin +se vaan näytti olevan kiihoitusta, että muka hänen hyvää harrastustaan +vastustetaan, ja siitä minulle saarnattiin. Sillä lailla sitä taloutta +pitää retuutettiin, siksi kun tämän Hemmon, hyvän ristiveljen, +saamisista meni tavarat ja ruunun verosta maa. Ja sillähän minä olen +niin "hyvässä" sovinnossa tuollaisten miesten kuin Hemmonkin kanssa, +kun minä tunnen ne niin perin pohjin.--En tahdo kovin moittia +vanhempiani, ne ovat olleet sellaisia kuin heille on näyttänyt +kelvolliselta... Vaan johtuu se toisinaan mieleen, kun näkee miten muut +laittavat asioitaan vähän mukavammiksi ... vaan ei käy minun +laittaminen--. + +Tätä puhuessa yritti hänet vallata suruinen mieli, joka tapahtui hyvin +harvoin. + +Ei se nytkään kauan pysynyt. Joutuivat Hemmolaan, ja hän oli taas +entinen Pekka. Jahville ja Hintille ilmoitti hän hiljaa, että heillä +olisi asiata, jos mentäisiin neljän kamariin. Ensi vaatimisella ei +Hintti mennyt, vaan Pekka meni uudestaan ja veti kädestä. Pienemmät +pojat, varsinkin Hermanni, olivat uteliaita oven takana kuuntelemaan, +mutta eivät he paljoa kuulleet. + +Pekka alkoi puheen parhaan taitonsa mukaan ja alotti siitä, miten hän +on sekaantunut muiden asioihin ja saanut siten aikaan pahoja mieliä, +vaan nyt hän tahtoi, että ne kaikki hyväksi kääntyisivät. + +Sitten valtasi Matti puheenvuoron ja sanoi: + +--Pianhan se Pekka asiansa selvittelee, vaan minussahan sitä olisi +paljonkin nuhtelemista, aivan illallisista tyhmyyksistä. + +Ujosti käsiinsä katsellen virkkoi siihen Hintti: + +--Lieneekö tuota sinussa nuhtelemista, mahtaa olla minussa enempi. + +--No ei nyt puhuta sinnepäin, keskeytti Matti. Heitetään joutavat +mielestäkin pois ja uudistetaan niitä vanhoja puheita. + +--Sinun elämäsi kun on muutenkin uudistunut, niin jos se on parempi +uudistaa joka laatuun, sanoi Hintti yhä katsellen käsiinsä. + +--Elä hyvä Hintti halveksi minua tuolla lailla, pyyti Matti. Kyllähän +minä sen ansaitseisin, mutta kuitenkin ... minä tulen lähemmäksi +istumaan ... anna minulle kätesi sen puheen päälle, että ensi pyhäksi +laitetaan kuuliaiset... + +Kädet oli yhäkin helmassa, josta Matti sai toisen ilman vastustelematta +omaan käteensä ja kysyi: + +--Suostutko? + +Vastaus oli hyvin hiljainen: + +--Suostun. + +Siinä nyt istui kaksi rakastunutta, ilman mitään korkealle hyökäileviä +rakkauden tuulispäitä, joita niin innokkaasti kerrotaan ja kuvaillaan. +Tämän vertainenkin tunteiden valtaan antauminen tuntui jo Pekasta +joutavalta. Hän nousi seisoalleen ja sanoi: + +--Mitä tuota noin nolosti asioista tuumii, päättäkää kerrassaan, että +ensi pyhänä on kuuliaiset ja sitten iloinen mieli. + +--Niinpä kyllä, Pekka on oikeassa, sanoivat rakastuneet. + +--Niin minun mielestäni olla pitää, päätti Pekka. Vai mitä sanoo Jahvi? + +--Enpä tässä ymmärrä isosti mitään, sanoi Jahvi. Sitä vaan ajattelin, +että minne päin tämä meidän talon hoito kääntynee... + +--Kunko ei jää ruuanlaittajata? kysyi Pekka. + +--Niinpä niin. + +--Asiatapa arvelee; etkö sinä jo ole sen määräinen mies, että saat oman +ruuanlaittajan, vai isääsikö odotat? + +--Jospa ei sitäkään. + +--Hullu olisitkin, jos sen otettavaksi heität. Ja rupea heti puuhaan +tai jäät jälelle. Johan se tätä Hinttiä on taitanut mielistellä. + +--Elä puhu Pekka joutavata, kielsi Hintti. + +--Anna Pekan puhua, kehoitti Jahvi. Onko siinä todellakin perää, kun +minä olen isän käytöksestä vähän aprikoinut, että mitähän sen ukin +mielessä onkaan. + +--Onhan siinä, toisti Pekka. + +--Antakaa olla puhumatta, vaati Hintti. + +--Miksikä puhumatta? sanoi Pekka. Mehän jo Matin kanssa tuumattiin, +että sitä sietäisi vähän narrata. Suostut kai sinäkin Jahvi siihen? + +--Mihinkä? + +--Että Hintti rupeaa isällesi hyvin höyliksi, että se luulee, jotta nyt +suostuu häneen. + +--Jo tavallakin minä suostun, ja tottahan Hinttikin? + +--Mitenkäs muuten, sanoi Pekka. Ja kengät pitää heti hakea jalkaan. + +--Mitkä hiton kengät? kysyi Jahvi. + +--Etkö tiedä sitäkään? Morsiuskengäthän tällä jo on isännän teettämät. +Käy Jahvi hakemassa; eikö nuo liene aitassa. + +Juoksujalassa lähti tämä noutamaan. + +--En minä kehtaisi vanhaa miestä narrata, esteli Hintti. + +--Vanhaa saapi narrata, vaan ei vaivaista, sanoi Matti. Ja mikä sulle +siinä tulee, onhan se niin hauskaa. + +Jahvi tuli mielissään kenkineen aitasta. + +--Siellähän ne orrella olivat. Ja nyt heti jalkaan, ja kun isä tulee, +pitää sinun kävellä hyvin hutakasti ja olla sanovinasi, että kauanpa +viivyitte. Sitten iltasilla tulkaa te tänne meille, niin Hintin pitää +pyytää lupaa johonkin huviin, vaan ei ehkä tanssiin, tuskin lupaisi. + +--No ei tietäisi sitä, arveli toiset. Vaan kyllä se muuten vetelee, kun +pysytään hyvin vakavana ja Hintti pyytää. + +--Ja sitten kun isä viimein näkee, miten häntä narrattiin, niin ehkä se +heittää pois ne puuhat, sanoi Jahvi nauraen, ja sitten he jokainen +nauroivat. + +--Ja silloin on sinulla sopivin aika panna saappaat solalle, muistutti +Pekka. Ja ei ole liiaksi vaikka vähän ennenkin; muuten saatte muuttaa +karjanne häriksi, että tulee oikein poikatalo. Vaan mikä pakko sitä on +tehdä, onhan sulla jo vanhaa välipuhetta muutaman tytön kanssa, ei +muuta kuin kiinnitä nyöriä; se on sievä tyttö, kyllä kannattaa olla +puuhassa. + +--Vähätpähän vanhoista, vaan eihän se liiaksi olisi, arveli Jahvi +nauramatta. + +Seurue alkoi pelätä isännän kotia tuloa, ja siksi he heittivät asiain +päättämisen toistaiseksi. Matti ja Pekka menivät Savitiehen ja Hintti +jäi kävelemään uusine kenkineen, joiden pohjat alkoi kävellessä vähän +narahdella. + + + + +XI. + + +Puolen päivän jälkipuolella Hemmo tuli seuroista, mutta ei hän niistä +mitään kertonut. Suostumuksen mukaan Hintti toimitti tehtävänsä: kantoi +ruokaa ja puheli: ettepä sieltä illalla joutunutkaan. + +--En tuota joutunut, virkkoi Hemmo katsahtaen Hintin jalkoihin ja +huomasi uudet kengät, josta näytti hyvin ihastuvan. + +--Joko täällä minua odotitte? kysyi hän ja katsoi samalla naurusuin +silmiin. + +--Jo minä vähän kaipailin, sanoi Hintti ja meni lisää ruokaa noutamaan. + +Yhä lisääntyi hyvät toiveet, ja Hintin ovessa mennessäkin vielä Hemmo +katsahti jälkeen ja näytti ajattelevan, että jospa tuo kerran hänen +emäntänään lattiata kävelisi. + +Syönnin jälkeen olisi ollut tavallista lukea vähän saarnakirjaa, mutta +siltänsä se jäi tällä kertaa. + +Illan hämärtäessä käveli kaikki kylän nuoret huvikseen talojen välisiä +teitä. Vallaton-Pekka houkutteli heidät Hemmolaan ja lupasi seistä +edessä, jos Hemmo keppiä näyttelisi, ja tiesihän hän, ettei se sitä +tee. Matti jäi Lassilaan jälemmäksi muista, ettei Hemmo tulisi +epäluuloiseksi. + +Pekka iski Hintille silmää, että nyt pitäisi mennä pyytämään. + +Hemmo istui rahilla ja katseli vähän jurosti vieraisiin. Mutta hänen +juromaisuutensa katosi, kun Hintti meni naurusuin hiljaa pyytämään +lupaa heidän nuorten vähän leikkiä. + +--Niin leikkiäkö? Kyllähän minä teidän tyttöjen, mutta kun on tuokin +Pekka ja noita muita poikia, sanoi Hemmo ja katsahti syrjittäin heihin. + +--Ei me heistä välitetä mitään, lohdutti Hintti. + +--Mitä te leikkisitte? + +--Oltaisiin 'vesikenkäsillä' ja saisi siinä olla pojatkin joukon +jatkona ... ja lupaattehan te, kun minä pyydän? + +--No jospa nuo on nekin, kun sinä minua niin hyvästi kohtelet ja olet +taipuvainen kaikessa, myönsi Hemmo naurusuin. + +--Kyllä me niillä sovitaan, sanoi Hintti miellyttävästi, joka yhä +vahvisti Hemmon toivoa. + +Tällä aikaa tekivät pojat piipun kauppaa eivätkä olleet muka +tietävinäänkään Hintin pyynnöstä. + +--Vaihda Pekka piippuja, esitti joku. + +--En uskalla vaihettaa, tämä on niin kotoväen mieleinen, sanoi Pekka +tarkastellen piippuaan. + +--Vai oikein siihen on kotoväki mielistynyt. + +--Hyvinhän ne tästä pitävät, vaikka tämän laita on vähän lovelle +kulunut. Ja kun tämä on ikänsä minua palvellut, niin joutaa kuolla +kotiin. + +--Tuo isä ukki olisi saatava täältä kamariinsa, kuiskasi Jahvi Pekalle. + +--Ei olisi pahempi, jos saataisiin, vaan ei se meihin katso, vaikka +'kontra' pistettäisiin, mutta eipä ole kortteja, sanoi Pekka. + +Ei Hemmo kuullut mitään näistä pakinoista, sillä hänen silmänsä ja +korvansa vaelsi muualla. Kylän tytöt ihaillen katselivat Hintin uusia +kenkiä ja sinnepäin katseli Hemmokin, ei niin paljon kenkiin kuin +niiden haltijaan. Tuon huomasi Hintti ja häntä olisi hävettänyt, +varsinkin jos olisi tiennyt jonkunkaan tytöistä huomaavan Hemmon häntä +katselevan ... mutta ei onneksi huomannut, siksi saattoi hän niitä +vapaasti näytellä. + +Pasanenkin kävellä pokaili Hemmolaan ja oli mielissään, sillä hän oli +saanut taas virantoimitusta tietoonsa. Sen muassa Matti oli hänelle +ilmoittanut, että Hemmo on kilpakosijana. + +Hemmo meni kättelemään naapuriaan ja sitten kertoi: + +--Nuoret tässä pyytivät vähän leikkiä, vaan taitavat minua ujostella. + +--Vai ujostelee nämä. Mitä ne joutavata: isäntäkin poikamies, sanoi +Pasanen ja nauraa hörötti. + +--Niinhän tässä on, nauroi Hemmokin. Ei tule emännät kieltämään. Siivo +leikki ei, tuota, pahenna ketään. Vaan ujostelee ne ehkä meitä; tule, +naapuri, tänne kamariin. + +Varmaan olisi Hemmo suuttunut, jos olisi huomannut minkälaisella +irvinaamalla Pekka kuunteli hänen puhettaan emännättömästä talosta ja +siivosta leikistä. + +Kamarissa Hemmo otti noin vähän mutkittelemalla puheeksi sen, että +suostuisiko Pasanen rupeamaan puhemieheksi. + +Pasanen nauraa hymähti, näyttäen olevansa tarjouksesta mielissään ja +sanoi: + +--Mikäs siinä on. Olenhan niitä asioita jo monesti toimittanut ... +mistä sitä yritettäisiin? + +--Ei sinne ole pitkiä matkoja ... tuota, mitä sitä kauaksi lähtee. + +--Onkoon kuinka lähellä? kysyi puhemies olevinaan tietämätöin. + +--Hevosetta tämä väli päästään, aivan se on ... etkö tuota arvannekin. + +--Minä vanha puhemies, hyvä minä olen arvaamaan, nauroi hän. Eikö se jo +liene tässä emäntänä. + +--No arvasitpahan, nauroi Hemmokin. + +--Hyvä minä olen arvaamaan, kunhan vähänkään kuulen. Joko siitä itse +olette sille puhunut? + +--Jo minä vähän, vaan tuota, eiköhän kutsuta tänne ja sinä puhut +puhemiehen puolesta. + +--Sopisihan se niinkin, vaan minä luulen, on parempi, että minä käyn +tuolla jossain kahden kesken puhuttelemassa, sitten se ei niin +ujostele, esitteli puhemies. + +--Sen kuulee, että sinä ymmärrät nuo asiat hyvästi, sanoi Hemmo ja jäi +odottamaan. + +--Tuleeko tänne...? kysyivät tuvassaolijat Pasaselta. + +--Huoletta saatte olla, ei tule. + +He olivat jo ruvenneet vesikenkäsille, jossa tytöt ja pojat jaetaan, +yhtä monta kummallekin puolelle. Toiset menevät ensin ulos, jolla aikaa +tuvassa olijat keskenään nimittelevät, mitä minkin ulkona olijan pitää +arvata kumartaa, ennenkuin pääsee tupaan. Joka kerta, kun väärälle +kumartaa, sanotaan: "mene ulos, vettä on kengässäsi". + +Samaan leikkiin oli tullut Mattikin. Tälle ilmoitti Pasanen hiljaa, +että Hemmo pyyti jo puhemiehekseen ja käski käydä siitä Hintille +tuumaamassa. Miten minä kamariin mentyäni sanonen. + +--Kysytään Hintiltä itseltään, sanoi Matti. + +Tämä antoi sen neuvon, että he asianomaiset ovat niin liian vähän +puhuneet, ettei vielä puhemiestä tarvita. + +--Mitähän jos minä sanon, että olen jo puhemiehenä, vaan toisella +sulhaisella, sanoi Pasanen. + +--Ei saa sanoa. + +--Enhän minä todella sanoisi, vaikka käskisit. Ja minä menen sinne +puhuttelemaan, jatkakaa vaan leikkiänne, puheli hän mennessään. + +Pekka tiesi mitä puuhattiin ja polkan tahtia nytkytellen hän lauloi: + + Ollaan pojat iloisia + kuin haavanlehti tuulella. + Onhan meillä uusi puuha, + vaikka ei muille huudella. + +--Tuota, mitä se sanoi? kysyi Hemmo Pasaselta kamariin tultua. + +--Ei se pahasti sanonut. Sanoi vaan, että olette keskenänne niin kovin +vähän ennen keskustelleet. + +--Vähänlaiseenhan siitä on tuumattuna ... vaan tuota, oliko siellä +Matti tuvassa, ja mitä ne tekivät? + +--Pojat näkyivät piipun kauppaa hierovan, enkä minä Mattia huomannut, +selitti puhemies. + +--Vai niin, hyvä... No mitenkä luulet, suostuukoon tuo Hintti? + +--Niinpä luulen, että kyllä se suostuu. + +--Tuota, niin minäkin luulen nyt, vaikka ensikerran, kun ilmoitin, +näytti vähän niinkuin ... ja mitäpäs siitä ... teetin sille jo uudet +kengät ... ja kun ollaan naapurit ja rupeat puhemieheksi, niin pitää +koettaa miellytellä ... ja ehkäpä se ... onhan se vähän nuorempi, vaan +olen tuota päättänyt, etten huoli leskistä, puheli Hemmo mielissään. + +--Mitä niitä rupeaa leskiä ottamaan, ne muistelevat miesvainaitaan, +onhan niitä tyttöjäkin, sanoi Pasanen. + +--Niin, aivan oikein, sinä ymmärrät ne; sillä lailla olen minäkin +ajatellut ... ja pojat ajatelkootpa mitä hyvänsä... Poisko jo lähdet; +elä vielä, ollaanhan nyt täällä, ethän ole usein käynytkään. Tästä +puoleen pitää käydä useammin, ja minä käyn myös siellä. 'Naapurit, +olkaa ystävälliset ja yksimieliset', sanotaan 'Hunajan pisarassakin' +... oletko sattunut sitä katsomaan? + +--En, minä kun en enää laseitta näe, enkä ole löytänyt sopivia; vaan +kyllä minä tuon sanan olen kuullut, selitti Pasanen. + +--Onhan se sitä ... vaan milloinka näitä asioita vahvistetaan? + +--Näitäkö naima-asioita? Totta sitten kun enemmän puhutte Hintin +kanssa. Ja sitten annatte minulle tiedon ... vaan nyt pitää lähteä +kotia päin. + +--Tuota poisko. Tässä on unohtunut kahvikin keittämättä, huomasi Hemmo. + +--Juodaan toisella kertaa, nyt alkaa jo ilta tulla, lohdutti puhemies. + +--No niin kyllä, toisella kertaa ... vaan tuota ... jos vielä ennenkuin +lähdet, kävisit Hintille puhumassa. + +--Hyvin mielelläni; jäähän tänne jälemmäksi, sanoi Pasanen ja meni +tupaan. + +Miten hän siellä asiansa toimitti, ei sinnepäinkään kuin Hemmo luuli. +Päinvastoin päättivät varmaksi, että Hintti ja Matti lähtevät ensi +lauantaina pappilaan ja Pasanen puhemieheksi. + +Kaikki muutkin vieraat lähtivät kotiinsa, ja Pekka lauloi mennessään: + + Lauletaanpa, nuoret pojat + talon kunniaksi, + ettei tulis' tämä talo + meille tukalaksi. + + * * * * * + +Uutena ja varmempana miehenä Hemmo tuli esittämään asiatansa seuraavana +aamuna. Hintti ei siitä hämmästynyt, pysyi vain leikillisenä. + +--Niillä puisilla kökkyräkärrilläkö me sitten isännän kanssa kirkossa +ajeltaisiin, virkkoi hän nauraen. + +--Ei niillä, tuota, tänä kevännä teetetään uudet ja hyvät, selitti +Hemmo. + +--Vai uudet. Ajettaisiinko niillä seuroissakin? + +--En minä ollenkaan pakoita sinua seuroissa käymään, kun vaan suostut +... tuota niin ... saatan minäkin olla käymättä. Pasanen rupeaa +puhemieheksi, ja häät pidetään hyvät. + +--Jottako tanssittaisiinkin? + +--No, tuota ... niin se on, miten sinä tahdot, kun ei hyvin paljon, +myönsi Hemmo. + +--Hauskaahan tuo voisi olla emäntänä olo. + +--Niin, kyllä se on, vakuutti Hemmo. Vaan tuota, milloinka se Pasanen +kutsutaan tänne, että käytäisiin pappilassa? + +--Milloin sitten tuonnempana aikana, eihän ole kiirettä, olenhan minä +jo tässä emäntänä. + +Sulhasmiehen innolla puhui Hemmo paljonkin ja jopa vähitellen lähenteli +niinkuin leikin tavoin nykäistäkseen, mutta se Hinttiä niin inhoitti, +että meni heti ulos, ja harmitti se, että hän rupesi narraamaan. + +Hyvällä tuulella oli Hemmo. Jahvin käski hän mennä nikkarilta tilaamaan +karrin puut ja laittaa sepälle raudoitettavaksi. Hyvällä mielellä tämä +kuunteli isänsä neuvoja ja meni heti toimittamaan käskyä. Monesti ennen +Jahvi oli isäänsä pyytänyt teettämään, mutta se ei auttanut, ja siksi +Jahvi pani niiden joutumiselle kiirettä. + +Tyytyväisyys loisti koko viikon Hemmolan perheessä. Mutta +lauantai-aamuna kävi helkkarin huonosti Hemmon tyytyväisyydelle, kun +hän näki Pasasen ja Matin ajavan kahdella hevosella kartanolle ja +melkein samassa tulevan Hintin aitasta ulos, pyhävaatteisiin +pukeutuneena. Ja aina enemmän viha pullisteli, kun Hintti meni +heittämään hyvästiä. + +--Suokaa isäntä anteeksi, pyysi hän. Minä en ole ennen viitsinyt sanoa +teille oikein, vaan nyt sen tiedätte, että minä olen Matin kanssa +kihloissa ja nyt mennään pappilaan. + +Mutta ei Hemmo kättään antanut, siihen sijaan äsähti: + +--Kuka uskaltaa sinua ilman minun luvattani tulla ottamaan? ... ja sinä +et saa mennä. + +--Ei isäntä, ei se nyt parane. Sovitaan pois, ja annattehan Jahvinkin +tulla meidän mukaan, pyysi lempeästi Hintti. + +--Ei yksikään! Kuka tässä lehmät ja muut hoitaa. + +--Minä olen jo sijaisen laittanut, ilmoitti Hintti. Ja rauhoittuaten +isäntä, sillä ei minua kielto estä kuitenkaan. Ja saapihan Jahvikin +lähteä? + +Tähän ei hän enää vastannut, oli vain äänettä ja näytti jotain +ajattelevan. + +Kiellosta huolimatta matkue alkoi ajaa ja Jahvi meni mukana. Yksinään +Hemmo jäi puhkamaan, ja olisi hänen mielensä tehnyt vähän pauhata, +mutta ei ollut, kelle pauhasi. Pojatkin kerkisivät mennä halkometsään +ja olivat iloisia. Ainahan silloin on jokainen iloisella mielellä, kun +rakkausyhdistyksiä tapahtuu, niinpä pojatkin ja vielä enemmän siitä +syystä, kun tiesivät saavansa häissä käydä. Oikein selkäsuonia karsi +ilosta, kun he tästä puhuivat ja sitä ajattelivat. + +Naimakansa ajoi matkaansa, ja eivätpä hekään olleet suruissaan. + +--Kyllä jäi Hemmo nolona katsomaan, sanoi Matti. + +--Niin, minun oikein kävi säälikseni, kun niin paljon narrattiin, +surkutteli Hintti. + +--Kävi minunkin vähäisen, vaan toisekseen, mitä hän vanha mies rupeaa +kouhastelemaan, sanoi Matti. + +--Minuun se ehkä suuttui kovasti, arveli Pasanen. + +--Teidän pitää ruveta ja laittaa toinen morsian, esitteli Matti. + +--Ei pitäisi enää narrata, houkutteli Hintti. + +--Niin kyllä, puolusti Jahvikin. Antaa olla ne asiat virkkamatta ja +minäkin koetan olla isälle oikein nöyränä, niin jospa se heittää ne +naimispuuhat, ja se olisi hyvä. + +Siihen suostui muutkin, ja puhe kääntyi iloisempiin asioihin. Sulhanen +ja morsian ajoivat yhdessä hevosessa. Vieretysten istuminen tuntui niin +erinomaisen kevyeltä ja hauskalta. Reen vierussa kallistuessa oli niin +soma nojautua toisiaan vasten, eikä hetkeksikään mennyt muistista tuo +omituinen tunne, että on siinä toinen. + +Taipaleelta oli otettava lisähenkilö, joka oli erään talon tytär ja +erittäin sievä. Tähän oli Jahvi jo kauan aikaa ollut mieltynyt, ja +siksi he nyt niin sovittivat, että toinen tuli sulhaisrengiksi ja +toinen morsiuspiiaksi. Nämäkin Pasanen asetti istumaan rinnakkain, +mutta kovin he olivat vielä ujoja. Puheen ainetta ei tahtonut alussa +löytyä, varsinkaan Jahvilta, jonka velvollisuus olisi ollut alkaa. Ja +reki tuntui liian kapealta, ja toisekseen leveältäkin, ettei kuin hyvin +vahingon syyksi saattoi nojautua rinnalla istujaan päin, josta +nojautumisesta sai vähän puheen ainetta. + +Tämä kaikkien tunteita koetteleva matka loppui ja jouduttiin pappilaan. +Siellä neljän todistajan läsnäollessa pappi kirjoitti kirjoihin, että +ne henkilöt aikovat ristilliseen avioliittoon, ja pappi sitten +varmemmin kysyi, oliko heidän aikomuksensa totinen, johon asianomaiset +nyökäyttivät päätään myönnytykseksi. Kun naimakartta ja vaivaisraha oli +maksettuna, niin silloin sai olla varma, että huomenna kirkossa +mainitaan ja onnea toivotetaan uuteen edesottamiseen. + +Se joka puhemieheksi pääsee, se se vasta on mies mielestään. Häissäkin +se saa istua kunniasijalla ja vaivoista vielä tulee puhemiehen paita, +oikein suuri hölläke, että varmaan mahtuu päälle. Siinä kaikki +puhemiehen saatavat, jotka eivät tosin ole isot, mutta riittävänä +kiihoituksena uusia puuhaamaan. + +Matin ja Hintin väli oli sotkeuksistaan selvinnyt, ja monta pitkää +mietettä sillä sotkuisella ajalla oli mennyt hukkaan, mutta nyt niistä +oli päässyt, ja he olivat tyytyväisiä. Puhemies oli näistä jo huoletta +ja puuhasi uusien asiain hyväksi ja sellaisella menestyksellä, että +sulhasrenki ja morsiuspiika tulivat samalla tiellä kihloihin. Heidän +ujoutensa vähitellen haihtui ja muuttui rakkaudeksi. Kihlauksen he +ilmoittivat ja vahvistivat morsiamen kotona Kallelassa, josta tiedosta +sekä morsiamen isä että äiti olivat tyytyväisiä, kun heidän Miinansa +pääsee siivolle miehelle ja vielä päänään emännäksi. Puhemies ja +morsiamen isä maistelivat kihlajaisia, että jälkimäinen tuli jo hyvään +ryypyn liepakkaan ja ilmoitti Pasaselle, että hän maksaa tyttärelleen +kolme tuhatta perintöä, ja jos miehessä näyttää olevan miestä +hallitsemaan, niin tuhat tai kaksi lisää. + +Viikon päähän he tekivät määrän Jahvin ja Miinan kuuliaisille, mutta +näitä käsilläolevia kuuliaisia menivät viettämään Hintin kotitaloon. +Pekka siellä jo parhaana miehenä humasi ja oli valmistanut itselleen +hanurin, jolla soitteli nuorelle väelle. Pasanen käveli virkansa +puolesta laajana, sillä ei puhemieheksi ollut muita niin kokeneita kuin +hän. Lassilan Antti olisi kyllä mielellään ollut, mutta harvemmin sitä +kukaan tahtoi. Eikä se tiennyt puhemiehen alkulausettakaan; niin sen +ainakin Pasanen uskoi. + + + + +XII. + + +Savitiessä vietettiin Matin ja Hintin häitä ja vieraita oli +melkoisesti. Useimmille vieraille ukki kertoi salaisuutena, että sulle +suhaun: johan minä Matille sanoin, ei somene siitä kuin tuon Hintin +ottaa. Siinä sitten syötiin ja juotiin. Iltasilla alkoi tuo niin +sanottu huomentuopin juonti, jossa Pekka piti näin kuuluvan alkupuheen: + +"Arvoisat vieraat! + +Kun te olette kunniallisen vaatimisen päälle näihin pitoihin saapuneet +ja tähän häähuoneeseen sisälle käyneet, niin minä saan teille +pariskunnan puolesta siitä kiitokseni lausua. Ja saan ilmoittaa että +minun oli aikomus esittää meidänkin muistamaan tätä nuorta ja vasta +alkavaa pariskuntaa pienellä lahjalla, sillä suurimmalla lahjalla on +näitä muistanut tämän talon isäntä ottaessaan jalomielisyydessään +isällisen huolensa alle, talonsa ja tavaransa perillisiksi. Ja tämä +huomenlahja on jo ollut tapana muinaisista ajoista, koska sen alkua ei +vanhatkaan muista, eikä historiat toista, anna ilmi aikakirjat, +satavuotiset sanomat. Näiden sanotaan Kaanaan häistä alkunsa saaneen, +mutta ei niistä ole meidän hailien esikuvaa, sillä ei meillä vesi muutu +viinaksi, niinkuin siellä sanotaan tapahtuneen, meillä viinan vilja +kasvaa pellosta, ja hyvä niinkin. + +Tähän kelpaa kupariraha; hopea olisi hyvää, kulta vielä kuuluisampaa, +sekä kaikenlainen tavara: lehmänvuona, lampaan vasikka, sianvarsa, ja +siinä sivussa saapi muistaa vaivaisia. + +Tässä ei ole mittaa eikä vaakaa; käsi mittana, kukkaro vaakana ja +harakan sulka puntarina. Ensin tulkoot sulhasen sukulaiset, sitten +morsiamen omaiset, sitten kunnialliset kutsuvieraat ja kuokkavierasten +kutsuvieraat.--Ja jos jollain on tätä vastaan sanomista, niin +sanokoon." + +Mutta ei kellään ollut, ja silloin alkoi asia käydä Pekan lausuman +järjestyksen mukaan: ensin sulhasen sukulaiset, ja niin aina. + +Ne, jotka eivät aivan pennimäärällä panneet, ilmoitettiin +ylyystelemällä: "Tämä on kolkkoon korpeen talon tehnyt ja sen huolella +hoitanut ja nyt vielä päälle vaivainsa muistaa niin paljolla, ettei +näistä näin vähälle aikaa saa selvääkään." Ja kaikki paperirahat ne +olivat satamarkkasia. + +Mutta se, jolla tiedettiin olevan rahaa ja joka kuitenkin pani +vähäisen, ilmoitettiin: + +"Tämä mies ei ole kitupiikki eikä naukujan poika. Se on hiet hiihtänyt, +tuulet soutanut ja nyt täydellä kukkarolla tänne saapunut ja muistaa +kokonaisella kymmenpennisellä." Silloin tietysti kaikki nauramaan. + +Kun joku lampaan lahjoitti, ilmoitettiin lahjan ominaisuudet: "Sen +sääriluista saapi mainioita rumppuskalikoita, selkärangasta kunnollisia +kaprokin nappeja ja kylkiluista veneen kaaria, ja kärryn käyriä." Ja +lopuksi aina, että "häät häistä, pidot pidoista, kunniat hyvistä +töistä!" + +Illan kuluessa ukot alkoivat turista kuin ampiaiset pesässään, mutta +silloin ukki käski panna putelien tulpat kiinni ja muuttaa juomat +kahviksi. Ahneuksissaan oli jo joku renki maistanut niin, että näytteli +nyrkkiään, mutta sille selitti ukki: + +--Ei meillä, muista se. Meillä ei sellaisia moukaria tarvita, vaan jos +mielesi tekee, niin mene kankaalle ja pieksä nyrkkisi petäjiin ... +hyvästi joudat... Ei se ole mies, jolla on mieltä, vaan jossa on mielen +hallitsija. Eikä se ole ahne, jolla on syömistä, vaan joka syöpi +kaikki, mitä näkee, se on koira ... ja nyt sen kuulit. + +Nyrkin näyttelijä häpesi ja muuttui siivoksi mieheksi. + +Huomentuopin jälestä miehet nostivat Matin "ukoksi," jota pojat olivat +muka estävinään, ettei he vielä anna, mutta ukot veivät voiton. Sitten +nostivat vanhan isännän sen kunniaksi, että hänellä on poika, joka nyt +toi emännän. Sama temppu tehtiin Hintille ja vanhalle emännälle, mutta +siellä piti olla miesten apuna nostamassa. + +Kaikki syönnin ja juonnin loma-ajat nuoret tanssasivat Pekan hanurin +mukaan, niin ettei siinä ollut joutilasta aikaa. Häitä kesti toista +vuorokautta, ja sen jälkeen vieraat menivät kotiinsa. + +Matin tekemä uusi aitta valmistui, ja sen nuori emäntä sai +vaatehuoneekseen. + +Yhdet ilot iloittua kääntyy toivo toisihin. + +Ajateltiin Jahvin ja Miinan häitä, sillä heitä oli jo kolmasti +kuulutettu, mutta häät eivät joutuneet heti, kun morsian tahtoi vähän +niin sanottua "myynäilemisen" aikaa. Tämä aika on rikas unelmista ja +pelosta. Se, joka on rakastettunsa löytänyt, soisi juoruämmäin ja +pahojen kielien olevan vajotettuna yhdeksän sylen syvyyteen, ettei +heidän juonensa tuottaisi iäti muistettavia murheita. + +Tämä pelko oli Jahvilla isänsä suhteen, sillä se ei näyttänyt +katselevan suotuisasti poikansa aikeita. Kuuliaisia ei antanut +ensinkään pitää kotonaan, eikä ollut Hintin ja Matin häissäkään, vaikka +Savitien ukki itse kävi kutsumassa, jurotti vain ja paikkasi turkkia. + +Siinäkö jurottamassa lienee tuo entinen ajatus päähän pöllähtänyt, joka +päättyi siten, että hän meni ja otti kumppanikseen muutaman toisen +kirjamiehen, jonka kanssa hän meni erään vanhanpiian luokse sulhasiksi. +Päätöksestään ei Hemmo luopunut, leskestä ei hän huolinut, nuori ja +naimaton olisi pitänyt saada, ja sitä sukuahan on vanhapiikakin. +Vanhapiika tuli niin hyvilleen ja lempeäksi, ettei tahtonut osata miten +kävellä, vaikka karhakkata laatua hän oli luontonsa puolesta ja +toiselta puolen vähän jumalinen, suntion rouvan kanssa yhden uskon +väkeä, missä he olivat kahden. + +--Käpsis kiukaalle, sanoi entinen vanhapiika, kun päivän viipyi uunille +noustessaan. Samat sanat, vaikka vähän toiseen tapaan. Kopskeikaa! heti +pappilaan. Vanhapiika ei tarvinnut myynäilemisen aikaa, hän oli saanut +kyllin myynäillä, eli toisin sanoen hyräillä vanhanpiian ikävätä. + +Ensi viikolla hän kävi jo Hemmolassa rukin sijaa katsomassa ja antoi +ensi kerran käydessään omintakeisia neuvoja taloudenhoitajille. Hyvin +harmissaan pojat olivat äitipuolen tulosta ja Jahvi kaikista enimmän, +sillä hänen morsiamensa aikoi purkaa naimisen, jos tuo vanhapiika +tulisi hänelle anoppimuoriksi. Jahvi oli pahemmassa kuin pulassa. Jo +meni tätä ilmoittamaan isälleenkin ja pyysi häntä oikein pyytämällä +luopumaan tuon vanhanpiian ottamisesta. + +--Minäkö sinua tottelisin, tosahti Hemmo. Hyvin sinä ja te kaikki +olette minua totelleet. + +--No jos minä olen ollut teille paha, niin elkää muistelko, minä olen +varmasti tottelevainen, jos vaan luovutte siitä, sillä tekin isä +tiedätte, että se on liika äkkinäinen äitipuoleksi; ottakaa ennen jokin +toinen, rukoili Jahvi. + +--Sinä elä tule minua neuvomaan, mene siitä matkaasi! ärjäisi Hemmo +kiivaammin. + +Jahvi lähti, ja sen arvaa, millä mielellä. Nyt olisi ollut isällä +tilaisuus saada itselleen nöyrä poika, mutta hän ei huolinut, vaan +sysäsi luotaan. Ei voi sanoa, mitä ajatteli Jahvi isästään, sillä nyt +hän oli vakuutettu, että morsiamensa hänet hylkää, ja niinhän kävikin. +Kaikki tuumat menivät turhaan. Ei uskaltanut tyttö lähteä. Aineellinen +puoli pääsi voitolle ja rakkaus jäi tappiolle. + +Pappi toimitti eron heidän välillään ja nuhteli kevytmielisyydestä. +Alakuloisena Jahvi kuunteli tätä nuhtelua, eikä ollut vesi silmistä +kaukana, mutta eipä ollut iloinen mieli toisellakaan. Selittämättömän +oudolta tuntui ainakin Jahvista, kun he sen jälkeen heittivät hyvästit +toisilleen. Tämä olisi ollut kylliksi unen näkönäkin, mutta täytyi se +totenakin kärsiä. Niin kävi heille. + +Hemmo toi pojilleen äitipuolen. Heti tultuaan tämä vaati pojat +komentonsa alle, mutta ei se hopusti onnistunut, lisäsi vain enemmän +tyytymättömyyttä äitipuolta kohtaan. Viimein Jahvi kyllästyi niin +kovasti, että erosi pois kotoaan ja meni muuanne rengiksi. Allapäin hän +lähti astumaan ja ajatteli: + +--Vanhempia käsketään totella, ja oikeinhan se on, vaan ei tätäkään +jaksa aina täyttää, kun ei vanhempi yhtään välitä siitä, mitä lapsi +saapi heidän jäykkyytensä tähden kärsiä... + +Yhden vuoden hän ainakin päätti olla äitipuolensa tieltä poikessa ja +omaa harmiaan haihduttelemassa. Pienemmät pojat jäivät kuskattaviksi, +mutta arvaa sen, ettei huonekunnan sovinto haitta hääviä ollut. Ei +ollut kehumista vanhainkaan keskinäisestä rakkaudesta. Vanhanpiian +oikkuja ilmaantui usein, ja sovinto oli miten milloinkin sattui. Olivat +he kuitenkin siksi sovinnossa, että kävivät yhdessä veisuuseuroissa, +joissa käyntiä Hemmo jatkoi niinkuin ennenkin. Kun heidän kesken tuli +lastenkasvatus puheeksi, kertoi Hemmo seuratovereilleen: + +--Tuota, kyllä minä olen heitä koettanut kasvattaa Jumalan pelossa, +vaan ei niistä näy hyviä tulevan, ne kun ovat kovin uppiniskaisia. + +Ja samaa sanoo useampi heistä. + + + + +XIII. + + +Matin isä hoiti vain mökkiänsä niinkuin ennenkin ja Hemmon luvalla otti +Eerikan toverikseen. Eerikka oli entisestään muuttunut aivan +toisenlaiseksi. Hän luki jumalisia kirjoja milloin vähänkin oli aikaa +ja työtä tehdessäänkin näytti niistä ajattelevan. Pekka häntä aina +kielsi, että elä lue niin kovin paljon, sinä miesparka menetät pääsi, +se ei ole haitan luja ennestäänkään. Ei Eerikka ottanut tätä +korviinsakaan, sanoi vain, että se on hänen vallassaan, joka on kaiken +antaja ja ottaja. Omaa syntisyyttään hän valitti ja vaikeroi, että jos +ei auteta, on hän aivan hukassa. Entisistä ajoista hän ei sallinut +ollenkaan mainittavan. Jos niistä joku muistutti, sanoi hän näiden +olevan vihollisen kiusauksia ja ihmisten viekoittelemista. + + * * * * * + +Sovinnon ja onnen päiviä viettivät Savitien joukot. Nuoret nimittivät +ukkia isäkseen ja vanhaa emäntää äidikseen. Pekka oli siinä joutilaat +talvensa ja pelasi ukin kanssa aina välistä tammilautaa. "Säästöä" +pelaamaan ukki oli vielä vanhoillaankin parempi Pekkaa, mutta +"syötössä" Pekka voitti useimmin ja varsinkin, jos teki viekkautta. +Mutta kun ukki sen huomasi, varoitti hän: + +--Olet mies nuorempi, muista se: pidä totuus kaikessa, niin +lautapelissä kuin muussakin. + +Suuremmasta sanakiistasta ei heidän kesken ollut puhettakaan. Pitempi +inttely syntyi toisinaan, kuin Matti ja Hintti oli lisänä ja intos tuli +siitä, kenen ansioksi oli katsottava, että Matti oli päässyt +ottopojaksi. + +--Minun asianihan se on, selitti Hintti. Sinä jo monta aikaa ennen +vaikeroit siitä rakkaudestasi, ja jos silloin olisin suostunut, niin +nyt olisimme jossain pienessä mökissä elää natustelemassa. + +--Niinhän sinä sanot, vastusti Matti, vaan jos minä en olisi aikonut +lähteä muihin seutuihin, niin isä olisi pitänyt minua ikänsä renkinään. + +--Eipä sinulta olisi tullut yritetyksi minnekään, vaan kun olit +harmissasi siitä, kun en sinusta välittänyt. + +--En ole ollut siitä harmissani ... sanopa Pekka, olinko? + +--Et ollut. Aivan iloisella mielellä me aioimme lähteä. + +--Nyt sen kuulit ... ja jos me ennätimme mennä, niin silloin sinä +olisit jäänyt Hemmolle. + +--Johan tämä Hintti sitä sievisteli, kun verkahousut laittoi, nauroi +Pekka. + +--Elä sinä Pekka hupise ... minä hänen housuistaan viisi olen +välittänyt. + +--Kyllähän se ne itse osti, myönsi Pekka, vaan sinä ehkä viekoittelit +samoin kuin silloinkin yhtenä iltana viekoittelit Hemmolta uskon niin +vähäksi, että saatiin pitää vaikka minkälaista elämätä ... etkö jo ala +katua niitä syntiäsi. + +--Sinä ja Matti saatte ne niskoillenne; tehän käskitte. Ei minua muu +huoleta kuin niiden poikain kohtalo ja enimmän Jahvin, se kun niin +paljon piti siitä Miinastaan ja täytyi vaan erota. + +--Se oli kyllä ikävätä ja pysyy ikävänä hyvän aikaa, sanoi Pekka. Vaan +pitäisi minun siltä Hemmolta vielä kerran käydä kysymässä, onko hän +koskaan veisannut, että "Ah paljon puuttuu mult'". + +--Eikös sinulta puutu? kysyi Hintti. + +--Tiedänpä minä sen itsekin. + +--Jospa se Hemmokin puutteensa tuntee. + +--Jos tuntisi, niin paremmin kohtelisi lapsiaan. + +--Vaan kun vanhakin tarvitsee akan. + +--Elä nyt puhu enää, tai minä sanon pahasti, kielsi Pekka. + +--Te menitte taas muihin asioihin ja se, kumpi oli oikeammassa, jäi +nytkin päättämättä, muistutti Matti piloillaan. + +--Päättäkääpäs te isä, sitten siitä vasta selvä tulee, sanoi Hintti. + +--Huono olen tuomariksi, vaan teille vältän, virkkoi ukki. Sanon kun +sanonkin: siltä kuulostaa ... oikeammassa olette kumpainenkin. + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Mäkijärveläiset, by Kauppis-Heikki + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MÄKIJÄRVELÄISET *** + +***** This file should be named 14727-8.txt or 14727-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/4/7/2/14727/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/14727-8.zip b/old/14727-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..b5898e7 --- /dev/null +++ b/old/14727-8.zip |