initial commit of ebook 14724HEADmain

6 files changed, 18238 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/14724-0.txt b/14724-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..d96a65c
--- /dev/null
+++ b/14724-0.txt
@@ -0,0 +1,8918 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14724 ***
+
+KANGASTUKSIA; TALVI-YÖ; HALLA; TÄHTITARHA
+
+Eino Leino
+
+
+1902, 1905, 1908, 1912.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+
+
+KANGASTUKSIA
+
+  Jumalan tammi
+  Perman taru
+    Puma tietäjä
+    Kevät-uhri
+    Pyhä Tapani
+    Perman helmi
+    Kolfrosta
+    Tapanin jumalanpalvelus
+    Puman käynti kuninkaan linnassa
+    Thorer Hund
+    Vangit
+    Templin ryöstö
+    Kansan käräjät
+    Vienan immen kuolo
+  Lauluja satunäytelmästä »Hiiden miekka»
+    Äidin surut
+    Trubaduurin laulu
+    Sukkamielen sauva
+  Aika
+  Imatran tarina
+  Kankuri
+  Vartiolta
+  Tahtoisin nähdä ma Kartagon naisen
+  Lapin kesä
+  La Tricoteuse
+  Kimmon kosto
+  Rypäletyttö
+  Minun tieni
+  Linnulle kirkkomaalla
+  Temppeliherra
+  Nauruunsa kuolija
+  Lauluja vanhaan tapaan
+    Puro
+    Toisin siellä, toisin täällä
+    Tuulien erehdys
+    Kuutamolla
+    Armain kuoleman ajatus
+    Luojan leipä
+    Ei ne kaikki kuollehia
+    Sateenkaari
+  Jumalien keinu
+  Tuska
+  Väinämöisen laulu
+
+TALVI-YÖ
+
+  Talvi-yö
+  Ajan kirja
+    Carmen saeculare
+    Kumpi on kauniimpi?
+    Myrsky
+    Eräälle kansalaiselle
+    Pro Humanitate
+    Tottumus
+    Syvyyksistä
+    Proloogi Tampereen teatterin avajaisiin
+    Revontulet
+  Eyan kirja
+    Häähymni
+    Nocturne
+    Niniven lapset 1-3
+    Karavaanikuoro
+    Bajadeerit
+    Kultaiset langat
+    Atlantica
+    Mies mielipuoleks tulla voi--
+    Punainen neilikka 1-7
+    Korkea veisu
+  Yön kirja
+    Tuulikannel
+    Sydän 1-2
+    Jumala
+    Tähtipojat
+    Iku-Turso
+    Uran-uurtajat
+    Mietelmiä 1-4
+    Kotiliesi
+    Niin olekin maani matka--
+
+HALLA
+
+  Keski-yön kuoro
+  Lapin lauluja
+    Velhon virsi
+    Naisen hyvyys
+    Noidan neiet
+    Ruijan rukous
+    Hangen lapsia
+    Punahilkka
+    Lapinkävijä
+    Jääkukka
+  Lepaan neiti
+    I-III
+  Jääkiteitä
+    Henki
+    Sininen tuli
+    Talven taika
+    Minä 1-4
+    Mestari
+    Ne hienot sielut
+    Yksilön murhe
+    Elegia
+    Vaalin valta
+    Railo jäässä
+    Lex
+      1. Oikeus
+      2. Tietäjän näky
+      3. Yö
+      4. Kansalliskaarti
+      5. Suomen vaakuna
+    Kansan henki
+  Härmää
+    Tunnen syntysi
+    Kultaperho
+    Nuori nainen
+    Lauluton kesä
+    Meren maininki
+    Toinen--toinen
+  Sinikan laulu
+  Theanon laulu
+  Timandran laulu
+  Lydian laulu
+  Tietäjän tupa
+    Tuhka tummuu
+    Pahat peijaat
+    Sulkanuoli
+    Tähti
+    Päätös
+    Outo oppi
+    Näky
+    Haamu
+  Turjun loihtu
+    Vanha vaimo
+    Kuollut kukka
+    Laulajan murhe 1-2
+    Laulaja ja Maa-emo
+    Maan valitus
+    Talvilaulu
+    Pahat neuvoa pitivät
+    Turjan tuomio
+    Laulajan lohdutus
+  Meren kaupunki
+    I-VII
+  Luonnon luotteita
+    1. Maan virsi
+    2. Meren virsi
+    3. Ilman virsi
+    4. Tulen virsi
+    Epilogi: Sähkön sävel
+
+TÄHTITARHA
+
+  Tähtitarha
+  Kuolemattomuuden toive
+  Yövartiolta
+    Lapin tarkka 1-8
+    Maan hädässä
+    Suora sana
+    Karjalan kannas
+    Maamies, mahti Suomenmaan--
+    Hakkapeliittain marssi
+    Vapaa mies
+    Eräänä uudenvuoden yönä
+    Sukuvirsi
+    Veljesvirsi
+  Marjatan tähdet
+    Marjatan tähdet
+    Ildiko
+    Turha kauna
+    Dies irae
+    Mennyt
+    Kevät kirkkahin
+    Loukatut
+    Runokirje
+    Näky
+    Maria Antoinette
+    Kunnia hälle!
+  Kohtalon kirja
+    Ikävöi, ihminen!
+    Pyhä Martti
+    Hautojen keskellä
+    »Se kuitenkin liikkuu!»
+    Sähköfantasia
+    Vaeltaja
+    Totuuden etsijä
+    Titanic
+  Kuvia ja mielikuvia
+    Lapsen kirkko
+    Eräs Berlini-muisto
+    Nuori Nietzsche
+    Nuori Alkibiades
+    Pikku Helka
+    Vanha Täti
+    Kahdet silmät
+    Vanteenheittäjät
+    Yövirsi
+    Irja
+    Niin sinua katsoin, neiti--
+    Minkä taisin, poika parka?
+    Aatu-ukko
+    Kadonnut sävel 1-5
+    Moitittu runotar
+    Nuori Jouko
+    Salome
+  Hymylä
+    Erinomainen maa
+    Hiiri
+    Laki ja hutikka
+    Lammas ja vuohipukki
+    »Kyltyyri»
+    Tarhapöllö
+
+
+
+
+
+
+KANGASTUKSIA
+
+(1902)
+
+
+
+
+JUMALAN TAMMI.
+
+Mikä on tammipuun tohina
+minun koidon korvissani?
+
+Tammi on Jumalan tammi
+elämän aukean aholla,
+päivässä pimenevässä,
+laulun yössä lankeevassa.
+
+Pois viha, pois kateus,
+karkotkaa katalat kiistat,
+haihtukaa elämän huolet
+sekä järjen jäiset tuumat!
+Yön elämä ympärillä
+tyynny! Tyyntykää inehmot!
+Raukene ratasten räiske
+sekä seppojen jyrinä!
+Minun on mieleni kuullakseni
+Luojan suuren puun puhetta.
+
+Tarinoi Jumalan tammi:
+»Olen toiminnan tohina
+kaaoksessa kaikkeuden;
+kohtalon kohina olen
+puhki ihmisten povien;
+olen pauke maan pajassa,
+humu ilman huonehessa;
+kuurot kuulevat minua,
+kuulevaiset eivät kuule.»
+
+Kysyn sykkivin sydämin:
+»Ja mitäpä minulle huout?»
+
+Julistaa Jumalan tammi:
+»Humisen huolia sinulle,
+surun annan aateluutta,
+vaivan kalvavan vakautta,
+ylevyyttä ylhän tuskan;
+kynnän otsasi vakoihin,
+sielusi enemmän kynnän,
+panen paadet hartioille,
+käsken nuorna kärsimähän.»
+
+Kysyn kylmävin sydämin:
+»Miks minua kärsimähän?»
+
+Luojan suuren puu puhuvi:
+»Siks sinua kärsimähän,
+kun olet lapsi laadultasi,
+itkijä elämän itkun.
+Otan sun lapseksi omaksi,
+annan sulle laulun armon,
+juuret juutan maa-emohon,
+työnnän latvan taivahalle.»
+
+Vaikes tammi taideniekan.
+Seisoi mies aholla yksin,
+yössä aukean elämän.
+Tunsi polttavan povensa,
+sydämensä seisahtavan
+vaivasta sanattomasta,
+ailuesta ankarasta.
+
+Pyhä on hetki hengen tuskan.
+
+Seisoi mies aholla yksin
+juurella Jumalan tammen;
+kaukokaupungin hälinä
+yhtyi yön vavistuksehen;
+lepäsivät maa ja taivas,
+tammen lehvätkin lepäsi.
+
+Pisarat putoelevat
+unten urhon poskipäille.
+
+Hiljaa, hiljaa, yksitellen
+helmet kirkkahat kihoovat,
+sulaten polttavaa povea,
+lauhdutellen, lohdutellen.
+Saa vaiva sanoiksi, virret
+vierivät huulilta urohon,
+mies itse haoksi muuttui,
+puuttui puuksi paikallensa.
+
+Satu oli sanasta, taru
+tammesta taitehen Jumalan.
+
+
+
+
+PERMAN TARU.
+
+
+
+1.
+
+PUMA TIETÄJÄ.
+
+Tietäjistä mahtavin on Perman maassa Puma.
+Puma maassa hallitsee ja taivahassa Juma.
+
+Luojan templi kaarikatto yli vetten kiiltää.
+Mutta velhon rintaluita tuska tuima viiltää.
+
+Nainut Kainuun neidoista on kuningas Abarman.
+Lemmen leikki sokaissut on hältä uskon varman.
+
+Templin esikartanossa kuninkoi Kolfrosta,
+äiti kuningattaren; jo etkö Ukko kosta?
+
+Pidä pilven keräjät ja viskaa vihan nuoli,
+että kansa kertoisi: Hän Juman kautta kuoli.
+
+Vaiti vaan on Perman Juma.--_Akka_ asetettiin
+Ukon kuvan vierehen, häävirret viritettiin.
+
+Rinnan heille kansan riemu kaikui myrskyn lailla.
+Mutta Puma vaeltaapi vuorilla ja mailla.
+
+Tulee templin ovelle ja haaveistansa havaa.
+Silloin silmä salamoi ja huulet vaiti vavaa.
+
+Naisten virret vienosuiset temppelistä läikkyy.
+Puma metsiin pakenee kuin hirvi, joka säikkyy.
+
+
+
+2.
+
+KEVÄT-UHRI.
+
+Kevät-uhrin aika on, on koossa Perman suku.
+Suur' on sarja vanhinten ja valtiasten luku.
+
+Laajempi viel' lauma niiden, jotka maassa makaa.
+Joka kuolleen perut Perma kahteen osaan jakaa.
+
+Toisen saavat omaiset ja toisen itse vainaa.
+Vainaan osa temppelissä kultamaljoja painaa.
+
+Kullat monen kuollehen he kera taas on tuoneet,
+uhrikeitot keittäneet ja Juman sarkat juoneet.
+
+Aik' on Akan maljan nyt. Kolfrosta nousee, haastaa.
+Silloin kansan keskeltä mies' itsens' irti raastaa.
+
+läpi tarhan taivaltaa ja astuu alttarille.
+Kansa kaikki kavahtaa. Mut näin hän haastaa sille:
+
+»Perma, Perma, petetty! voi Viena viekastettu!
+Väärin sulle on sanottu, ei oikein opetettu.
+
+Juman teille julistaa ma puhtahan nyt mielin.
+Ei hän kysy kultia, ei puhu velhon kielin.
+
+Erhetystä uhrit on ja kuollehitten kullat.
+Pyhän Hengen heimolaist' ei peitä maa, ei mullat.
+
+Alta nurmen nousee hän ja Isän iloon astuu.
+Silloin silmät enkeleiden huomen-helmin kastuu.»
+
+Liian kauvan lausia hän sai jo. Kansa riehuu.
+Sydämessä kuninkaan myös vihan vimma kiehuu:
+
+»Kiini mies!» hän huutavi. Mies köysiin köytetähän.
+Tutkitaan ja tuomitaan, mut hulluksi löydetähän.
+
+Jälleen irti päästetään. Mut moni tuumii tuota:
+Tää on Puman pulmia. Hän Akkahan ei luota.
+
+
+
+3.
+
+PYHÄ TAPANI.
+
+Herran mies on Tapani. Hän tahtoo kansan nostaa.
+Ei hän Pumaa puolusta, mut myöskään ei Kolfrostaa.
+
+Ritar' on hän ristinpuun. On Vienan suussa luoto.
+Luodon päässä kuusten all' on kivillä kirkon muoto.
+
+Siinä saarnaa Tapani. Käy kuulijoita hällä.
+Moni sanan lohdun saa jo mieltä lämpimällä.
+
+Moni myöskin pahenee ja käypi luokse Puman:
+»Joudu! Oppi väärä jo saa voiton maassa Juman.»
+
+Puma päätä pudistaa: »On oppi väärä ollut
+kauvan maassa Perman jo. Siit' turmio on tullut.»
+
+Mutta pyhä Tapani hän päivät pitkät saarnaa,
+tarjoo uskon ydintä, ei elon kuorta, kaarnaa.
+
+Väsyneenä paadelle hän yksin jääden vaipuu.
+Ylös karkaa kauhistuin: »Mik' on tuo kumma kaipuu?
+
+Mik' on virsi vesillä? Mi laulu lainehilla?»
+Taika valtaa vahvimman, on tuska Tapanilla.
+
+Sammuu sanan kynttilät ja aatteet alas painuu,
+hengen houreet heräjää ja kuvat maasta Kainuun,
+
+impyisistä iljanteen, tytöistä Tyrjän vallan,
+revontulten tukkapäistä luona lumen, hallan.
+
+
+
+4.
+
+PERMAN HELMI.
+
+Kesä-yössä koivun alla, Vienan virran suulla,
+neiti nuori lauleleepi lainehitten kuulla.
+
+Silmin kuivin, kummallisin, katsoo ilman rantaan.
+Laine laulut neien nuoren ulapoille kantaa.
+
+Noin se laulaa Vienan impi: »Syttyy tähdet taivaan.
+Tuikahda ei toivon tähti immen valjun vaivaan.
+
+Tärkin rientää nuoruuteni niinkuin laine; lempi
+lämmitä ei sydäntäin, ei kevätpäivän hempi.
+
+Tytär olen ma kuninkaan. Kun kuusitoista täytän,
+silloin, vanki, vapaa oon ja valtikkata käytän.
+
+Hallitse en maita toki enkä elämätä,
+vallitsen vain kuolleita ja kullan helinätä.
+
+Templin kuningattareksi määrättiin ma lassa,
+kammiohon suljettiin ja sidottihin kassa.
+
+Tunsin kahleet kaulallain ja povellani paulan.
+Siitä asti vankina ma valitan ja laulan.
+
+Usein häntä uneksin, mi tulee meren takaa.
+Eipä kuulu kultasein tai ehkä maassa makaa.»
+
+Moni kuuli neien laulun, Perman mies ja outo.
+Kaikki ohi kulkivat, ei tullut tuttu souto.
+
+Tokko tulee milloinkaan? Käy tuulet täältä tuolta.
+Posken vaan ne vaalentaa, mut huojenna ei huolta.
+
+
+
+5.
+
+KOLFROSTA.
+
+Kova on Kolfrosta-äiti; katsomassa käypi
+neittä kammiossa hän, kun ilta hämärtäypi.
+
+Tuli tuima silmässään ja huuli ohut, kapee.
+Noin hän neittä nuhtelee, min miel' on ange, apee:
+
+»Perman pentu vienosuu, sun vikinääs en siedä,
+säkkiin sinut ompelen ja heitän virran viedä.»
+
+Toki toisti povellensa immen pään hän painaa,
+kutria sen silittää ja lauhan äänen lainaa:
+
+»Lapsi lienet tyttäreni. Miksi itket impi?
+Kaunis olet, kallis olet, muita kallihimpi.
+
+Pantu kansan paimeneksi olet tyttö tuhma.
+Turhat siis on itkusi ja turha untes uhma.
+
+Kuule, mitä kuiskin sulle: Perman maassa mahti
+nyt on Kainuun kaunotarten; ollos valtas vahti!
+
+Sukusi sun on tuntureilla suuri sekä sakee.
+Kahden puolen Kainuun merta ääriään se hakee.
+
+Kauniit ovat Kainuun naiset, tarvaat talvi-öissä,
+vaaralliset sodassa ja sorjat rauhan töissä.
+
+Hallaisissa hameissa ne hiihtelee ja laulaa,
+kullat huljuu kulmilla ja hopeat pitkin kaulaa.»
+
+Haastavi Kolfrosta-äiti. Painuu kesäpäivä.
+Haihdu immen otsalta ei osattoman häivä.
+
+
+
+6.
+
+TAPANIN JUMALANPALVELUS.
+
+Tunne rippi-isäänsä ei Perman ristikansa.
+Vieri enää virtana ei sanat huuliltansa.
+
+Otsa sees on sumennut, on poissa silmän ponsi.
+Jos hän joskus saarnaakin, on puhe tyhjä, onsi.
+
+Hajamielin katselee hän kuinka pilvet kulkee,
+unelmiinsa unhottuu ja silmät kiini sulkee.
+
+»Paha henki pauloillaan nyt Herran miestä kokee.»
+Seurakunta polvistuu ja isämeitää hokee.
+
+Mutta Pyhä Tapani hän hiljaa unelmoipi
+maista, missä sota soi ja kalpa karkeloipi.
+
+Miksei miekkaa saanut hän! Hän matkais maata, merta,
+ryöstäis rannat rauhaisat ja vuodattaisi verta.
+
+Rautapaita-rinnalleen hän Perman helmen veisi,
+pullistuisi purjehet ja touvit totteleisi.
+
+Nostaa päänsä Tapani. On suuri haaveen hurma.
+Mielessään ei valvo muu kuin naisenryöstö, surma.
+
+»Omani olla tahdotko? Jos et, sun otan sentään.»
+Yli kasvoin kalpeain kuin päivän säde lentää.
+
+Seurakunta huoahtaa: »Ah, kiitos, kiitos Herran!
+Paha henki pauloineen kai karkkos tämän kerran.»
+
+Paisuu, kasvaa kansan kuoro, täyttää ilman partaat.
+Yhtyy virteen Tapani; taas aatteet häll' on hartaat.
+
+
+
+7.
+
+PUMAN KÄYNTI KUNINKAAN
+ LINNASSA.
+
+Kohden linnaa kuninkaan käy Puma, velho vankka.
+Otsalla on tietäjän kuin ukkospilvi sankka.
+
+Nähnyt yöllä unen on hän: Tulen lieska tuli
+päälle kaiken Perman maan ja kultakuvat suli.
+
+Paloi tarhat jumalten ja templit maahan kaatui.
+Itse istuin kuninkaan ja kansan majat maatui.
+
+Kuninkaalle kertomaan hän käy nyt unta tuota.
+Armi on Abarman herra, unihin ei luota.
+
+Naisten kera naljaellen hältä aika soluu
+niinkuin joutsen, joka Vienan virtain suilla joluu.
+
+Puma kouran kohottaa: »Kuin sormet, jotka avaan,
+Perman perhe hajoaa, jos haaveistas et havaa.»
+
+Armi käden kaulahan vie lemmen-leikkijälleen.
+»Ja kuin suukko lämpöinen ma kansan liitän jälleen.»
+
+Puman silmät salamoi: »Kuin sylkemäni sylki
+putoova on Perman pää, mi hyvän neuvon hylki.»
+
+Suuttuu suuri kuningas. Hän vihoin maata polki.
+»Ja ma sullon sylkijät kuin särkyy tämä solki.»
+
+Silloin--tietää tarina--ol' itkenynnä Puma.
+Helly ei Abarman herra eikä auta Juma.
+
+
+
+8.
+
+THORER HUND.
+
+Yöhyt kuulas toukokuun, maass', ilmass' ihmetaika.
+Onnellisten hetki on, on autuaiden aika.
+
+Kuuhut kulkee taivahalla. Templin katto kiiltää.
+Kenen mieltä kevät-yössä hehku outo hiiltää?--
+
+Kurkistaapi viisas kuu. Hän kuulee kuiskinata.
+Lomitse lehväin siirtyväin kuun hiipii kultarata.
+
+Varjoa kaksi näkee hän, on toinen Perman kukka.
+Kuutamossa kultainen tuon lainehtiipi tukka.
+
+Toinen ritar' uljas on, sen säihkyy rautapaita.
+»Nimeni on Thorer Hund. Ma matkaan merta, maita.
+
+Sota on sorja elämäin ja maani mun on Norja.
+Kuningasta kuulla voin, en olla toisen orja.
+
+Kumppalini Karli on, hän valkamassa vartoo.
+Huomis-iltaan hyvästi! Sua sydämeni hartoo.»
+
+Impi hiljaa huoahtaa, suut suuteloihin untuu.
+Rannan laine läikähtää, yön tuuli lämmin tuntuu.
+
+Akkunat Abarman linnan Vienan veessä päilyy.
+Pursi pieni soutaa pois, kuun kultasillat häilyy.
+
+
+
+9.
+
+VANGIT.
+
+Tuotu linnaan kuninkaan on muukalaista kaksi.
+Nähty Vienan viidakoiss' on heidät liikkuvaksi.
+
+Surma muukalaiselle! se Perman maass' on laki.
+Marras-uhrin kuolema on eessä kummallaki.
+
+Viime yönsä viettivät he Juman temppelissä,
+rautavitjat ranteissa ja silmät sitehissä.
+
+Kuuhut kulkee taivahalla, välkkyy vetten kalvot.
+Virkkaa toinen: »Thorer Hund! Sa nukutko vai valvot?
+
+Norjan maata mietitkö vai vaimon poskipäitä?
+Minun on impi mielessäin, mi jää nyt ilman häitä.»
+
+Vastaa hälle Thorer Hund: »Ah, Karli, kasvinveli!
+Tuota mietin: turhaanko mun emoni lapsi eli?
+
+Muista maata Norjan en, en vaimon poskipäitä,
+ajattelen itseäin ja kahlehia näitä.
+
+Kultaa tääll' on kukkurat ja hopeoita huovat.
+Katsos, mistä kannusta he Juman sarkan juovat!
+
+Miestä pari ripeää ja haaksi vaan ja halu,
+meiltä vuoteen kymmeneen ei loppuis kilu, kalu.»
+
+Vastaa Karli, karski mies: »Ei halusta ois puutos,
+haaksi meillä myöskin on, ja vartioiden muutos
+
+ryöstö-ajan antaisi, mut kuka päästää siteet?
+Kova on kahle kaulallain ja piukat kinnerpiteet.»
+
+Huoahtavi Thorer Hund, ei enää puhu Karli.
+Vaipuu kuolon miettehisin kumpainenkin jarli.
+
+
+
+10.
+
+TEMPLIN RYÖSTÖ.
+
+Silloin uksi avautuu, käy esiin valkohaamu.
+»Näätkö?» kuiskaa Thorer Hund, »se kuoleman on aamu».
+
+Virkkaa Karli: »Kaikkia! Se nainen on ja sievä,
+Perman rannan ruusu on se, eikä virva vievä.»
+
+Karkaa ylös Thorer Hund: »Ah, kukka raitis rannan!
+Tule, sulle ristin tään ma rinnaltani annan.
+
+Kun sa sitä katselet, niin muistelet sa mua.
+Herran käsi kaitkohon ja kaikki pyhät sua.»
+
+»Hiljaa!» impi äännähtää, »ma teitä tahdon auttaa.
+Polku, viepä vapauteen, käy kammioni kautta.
+
+Vartioiden vaihto on. On vene rannan alla.
+Keveästi keinutte te kohta ulapalla.»
+
+Lausuu näin ja sitehet hän sankarien päästää.
+»Kiitos!» Karli huudahtaa, »ei aikaa nyt oo säästää».
+
+Käsin kaksin kultia hän kerrallansa kahmaa,
+samoin toinen, Thorer Hund. He aartehia ahmaa.
+
+Templi tyhjäks ryöstetään. Yks viel' on, Juman kuva,
+kultamalja polvillaan. Se koht' on kukistuva.
+
+Tempaa maljan Thorer Hund. Jää Karli ilman? Eihän.
+Iskee miesi, kaulalta sen kultavitjat vei hän.
+
+Kuva maahan romahtaa. Sen vartiat jo kuulee,
+kuulee koko Perman maa. »Nyt, toveri, päin tuuleen!»
+
+Seisoo hetken Thorer Hund. Vois immen viedä myötä?
+Kauhistuen katsellut tää sankarin on työtä.
+
+Huudot täyttää tarhan jo. »Kai keralla sa tulet?»
+Vait on impi ylpeä. »Vai vihainenko olet?»
+
+»Joudu!» Karli huutavi, »nyt tule taikka lähden».
+»Siunaan», kuiskaa Thorer Hund, »sua tämän työsi tähden».
+
+Immen kättä puristaa, ehättää, löytää purren.
+Neiti kalvas katsomaan jää jälkeen säälein, surren.
+
+
+
+11.
+
+KANSAN KÄRÄJÄT.
+
+Jälleen uhrin hetki on. On koossa Perman suku.
+Suur' on sarja vanhinten ja valtiasten luku.
+
+Laajempi viel' lauma niiden, jotka maassa makaa.
+Elävät kuin kuollehet nyt tuomiotaan jakaa.
+
+Syytetty on neitonen, mi mykkä on kuin paasi.
+Kuka herjas temppelin, ken Juman kuvan kaasi?
+
+Poiss' on vangit vierahat. Siis syyllinen on neito?
+Kuiskivi Kolfrosta-äiti: »Mitä teit sa keito?
+
+Kiellä, kiellä kiireesti! Vois peittoon jäädä syy tää.»
+Neidon huulet humisee: »Ma olen yksin syypää.»
+
+Kuoloon tyttö tuomitaan. Mut pahempi on pulma.
+Kuinka rikos kuolettaa ja Juman herja julma?
+
+Nousee Pyhä Tapani, hän vankka on ja vapaa.
+Enää keijut kevät-yön ei miehen mieltä tapaa.
+
+Jumalaa hän julistaa ja Herran pyhää voimaa.
+Herjan kautta Herran käsi Perman maata soimaa.
+
+Nousee Puma tietäjä, hän puhuu isäin kieltä,
+muinaisuutta muistuttaa ja vanhaa Perman mieltä.
+
+»Miehet!» näin hän huutavi, »ma teidät' tunnen, varmaan
+mua te enempi uskotte kuin miestä mekon harmaan.»
+
+Päättää suuri kuningas: On herja ylen paha.
+Uusi usko tarvitaan sit' uhrein korvaamahan.
+
+Katuen hän kansan eessä itse päänsä painaa:
+»Naisten narri ollut oon ja vaimojeni vainaa,
+
+uuden uskon mieheksi nyt tahdon täysin tulla.»
+Huutaa kansa: »Sama miel' on meillä niinkuin sulla.»
+
+Kastettihin Perman kansa; puusta löyttiin Puma
+näre norja kaulassansa. Auttanut ei Juma.
+
+
+
+12.
+
+VIENAN IMMEN KUOLO.
+
+Palatsista kuninkaan käy polku Vienan rantaan.
+Mitä Perman vanhimmat nyt valkamahan kantaa?
+
+Hiljaa heidän takanansa kansan saatto kulkee,
+äänetön kuin hauta. Kenen keskelleen se sulkee?
+
+Neiti säkkiin neulottu on taakka kantajitten,
+viime uhri vanhan uskon; alkaa uusi sitten.
+
+Tuo on kansan tuomio, tuo kuninkaan myös tahto.
+Kalliin saapa saalihin on Vienan viekas Ahto.
+
+Turhaan pyytää Tapani: »Ah, miehet antakaatte
+armo hälle, Tuonelassa pahan palkan saatte!»
+
+Tyly on kansan tuomio, ei edes helly taatto.
+Venehisin astuvi jo raudanraskas saatto.
+
+Pilvessä on taivas, pilvi peittää ihmismielet.
+Raskahasti tuolta täällä huokaa ilman pielet.
+
+Tuulisena päivänä hän aaltoon hukutettiin,
+Ahdin syliin synkeähän nuorna nukutettiin.
+
+Yli kauniin kassapään käy vedet vankat umpeen.
+Kuka muistaa kuolemata Vienan valkolumpeen?
+
+Kuki ei kukat haudalla, ei heimo itke, paru.
+Tuo oli turma neitosen. Näin päättyi Perman taru.
+
+
+
+
+LAULUJA SATUNÄYTELMÄSTÄ »HIIDEN MIEKKA».
+
+
+
+1.
+
+ÄIDIN SURUT.
+
+Kolme yötä peräkkäin
+suurta surun unta näin,
+siitä asti murhe mulla
+mielessä on tuiretulla.
+
+Unta näin ma miekasta,
+verisestä hiekasta.
+Kaitse Kiesus äidin lasta
+sotateille sortumasta.
+
+Näin ma maljan kuohuvan
+kuivaks saakka sakkahan.
+Totta Herra hekkumasta
+estät emon lempilasta.
+
+Nyrkin vielä viimeks näin
+kohotetun taivoon päin,
+huudahdin ja heräsin ma,
+hereilläkin vapisin ma.
+
+Ethän Luoja milloinkaan
+hänen salli horjahtaa
+itse-uhmaan ylpeähän,
+jumalaansa kieltämähän?
+
+Mieli nöyrä hälle suo!
+Tai jos tahtosi on tuo,
+tapa ennen taisteloihin,
+syökse synnin nautinnoihin!
+
+Herra! Mitä huusinkaan!
+Ethän kuullut kauheaa?
+Tee kuin tahdot Jeesus aina.
+Lapseni on sulta laina.
+
+
+
+2.
+
+TRUBADUURIN LAULU.
+
+Tuli linnahan köyhä sotamies--
+Kunigunda, ah, Kunigunda--
+»Hei, heitukka, kustapa kulkee ties?»
+Minä maailman matkoja astun.»
+
+»Ja jos olet suora sotamies--»
+Kunigunda, ah, Kunigunda--
+»niin tännekin loppua voi sinun ties».
+»Sama mulle, mut palkan ma tahdon.»
+
+»On oikein, palkkansa saa sotamies--»
+Kunigunda, ah, Kunigunda--
+»kuus riksiä vuodessa riittää kenties?»
+»Ei, herrani, enempi ma vaadin.»
+
+»Mitä hulluja? Hallitse järkesi mies--»
+Kunigunda, ah, Kunigunda--
+»mut varro, saat seitsemänkin kukaties,
+jos miekkasi totta voi tehdä».
+
+»En myö minä miekkaani, hovimies--»
+Kunigunda, ah, Kunigunda--
+»riikin rikseihin, se on jumal' ties
+itse Hiidessä kuuraeltu.
+
+Mut kuninkaan tyttären jos kukaties--»
+Kunigunda, ah, Kunigunda--
+»saan palkaksein, olen kuninkaan mies».
+»Huuti, tolvana, matkaasi marssi!»
+
+Ja ryntäsi päälle vihamies--
+Kunigunda, ah, Kunigunda--
+voitti joukkomme, uhkasi orjuuden ies.
+Kas, silloinpa sankari saapui.
+
+Hän tuli kuin liekkien liehtoma mies--
+Kunigunda, ah, Kunigunda--
+hän löi, joka iskunsa kuoloa ties,
+sota päättyi, maa oli vapaa.
+
+»Ja saanko mä palkkani nyt kukaties--»
+Kunigunda, ah, Kunigunda--
+»olla tahtoisin kuninkaan tyttären mies».
+Verijälkiä kannukset jätti.
+
+»On oikein, palkkansa saa sotamies--»
+Kunigunda, ah Kunigunda--
+näin lausui kuningas, »mut kukaties
+jätät sitten sa maan ja minut.
+
+Siis myö mulle miekkasi sotamies--»
+Kunigunda, ah, Kunigunda--
+Ja korkeelle leimusi kuninkaan lies,
+mut vastasi sankari suuri:
+
+»Ja vaikka mä vaan olen sotamies»--
+Kunigunda, ah, Kunigunda--
+»niin myö minä miekkaani en jumal' ties
+itse kuninkaan tyttärihinkään.
+
+Mun onneni olla on sotamies--»
+Kunigunda, ah, Kunigunda--
+»sama, luulenpa, tahto on miekkani myös,
+se on Hiidessä kuuraeltu».
+
+
+
+3.
+
+SUKKAMIELEN SAUVA.
+
+Puiden takaa puiden taaksi
+metsän linnat liukuu.
+Sukkamielen sauvan pääss'
+on hopeainen tiuku.
+
+Kun se tiuku helisee,
+niin hämy maille lankee,
+riutuu rinta ihmisten
+ja miel' on ahdas, ankee.
+
+Puiden takaa puiden taaksi
+metsän linnat liukuu.
+Sukkamielen sauvan päässä
+kultainen on tiuku.
+
+Kun se tiuku helisee,
+niin herää hengen härmä,
+kuudan maita kulkevi
+ja säihkyy unen särmä.
+
+Puiden takaa puiden taaksi
+metsän linnat liukuu.
+Sukkamielen sauvan pääss'
+on timanttinen tiuku.
+
+Kun se tiuku helisee,
+on mieli miekan alla,
+astuu ilmi aurinko
+ja maailmass' on Halla.
+
+
+
+AIKA.
+
+Asuu aamuruskon mailla kansa,
+jonka Jumala on Aika. Templi
+tehty hälle puistohon on pyhään,
+virran vieriväisen kaltahalle.
+Loitos loistaa templin kaarikatot,
+kauas kuuluu pappein kuorolaulu,
+kauemmaksi vielä maine kulkee
+Ajan ankarasta uskonnosta.
+
+Aika näät ei ole kivikuva
+käsin tehty taikka luonnon muoto,
+aate ei, ei tyhjä mielihoure.
+Aika hirviö on julma, joka
+uhrit parhaat, vaikeimmat vaatii,
+sata miestä, miehevää ja nuorta,
+joka vuoden kuussa kääntyvässä.
+Siit' on idän maassa itku, parku,
+paino raskas rintaluita painaa.
+
+Mutta näin ne laulaa templin papit
+käyden kuutamossa hiljaisessa:
+»Suuri, suuri, ankara on Aika!
+Maailmoiden mahtaja sa olet,
+kun sa mylväiset, niin vuoret murtuu,
+kun sa henkäiset, niin hirret hajoo,
+vaan kun sinä jalan maahan poljet,
+jää ei ykskään eloon elävistä.»
+
+Tarun kertoi mulle templin pappi
+kerran aurinkoisen alas mennen,
+yössä yksinänsä koskein kuohun
+pyhän virran pyörtehiltä soiden.
+Tuuli lepäsi ja lehto. Kaukaa
+kimalteli Himalayan huiput.
+Väkevästi loisti vanhan silmä,
+kun hän tarinansa kumman kertoi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kääntyi kuu ja tuli uhrin tunti.
+Yksi erällänsä nuoret tuodaan,
+silmin sidotuin ja käsin. Uksi
+avataan ja jälleen suljetahan.
+Hälle ei se enää koskaan aukee.
+
+Uhrein parvessa on poika uljas,
+pitkä varreltaan kuin palmu, kaunis
+kasvoiltaan kuin Buddha, jalo nähdä.
+Ainoo turva on hän äidin vanhan,
+toivo tietäjien, naisten lempi,
+leirin kauhistus ja kansan kaiken.
+Vuoroansa vaiti odottaa hän,
+äiti vierellänsä itkee, huokaa.
+
+Hetki lyö. Hän sisään sysätähän,
+pedon kiljunnan hän kuulee, tuntee
+kasvoillansa kalman henkäyksen,--
+silloin, katso: Silmäin side laukee
+ja hän näkee, mit' ei kenkään nähnyt
+eikä nähdä sopis kuolevaisen.
+
+Ajattaren ankaran hän näkee:
+Puoleks lisko, suomuinen ja suuri,
+puoleks nainen punalieska-huuli,
+päässä silmät niinkuin pätsi palaa,
+pätsin pohjass' ajan pyyteet kiehuu,
+käden kohottaa hän vetääksensä
+sulhon syleilyynsä kauheahan.
+
+Seisoivat he hetken vastatusten,
+Ajatar ja urho miekan, mielen.
+Vavahtaapi polvet pedon, sammuu
+silmä, vaipuu käsi kynnellinen;
+leveästi niinkuin kesä-ilta
+sulhon huulille hän suukon painaa.
+
+Mutta kammiosta urho astuu
+kalpeana niinkuin kuolo, kulkee
+metsiin, jättää äidin, siskot, miettii,
+tekee hengen töitä, jotk' ei katoo,
+vaikka katoaisi kansa kaikki.
+Hänehen ei Ajan hammas pysty,
+voittanut hän onpi kuolon vallan,
+sillä hän on unelmainsa urho
+ja hän täyttää, mitä monet tuumii.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Noin se kertoi kerran templin pappi
+mulle aurinkoisen alas mennen.
+Vaiti istuin. Vaikes kertojakin.
+Himmenivät Himalayan huiput.
+Yössä yksinänsä koskein kuohu
+pyhän virran pyörtehiltä kuului.
+Silloin sanat sattui mieleheni:
+»Eikö sitten enää milloinkana
+miestä ollut Ajan voittajata?»
+
+Väkevästi vanhan silmä loisti,
+kädet rinnoillaan hän risti, lausui:
+»Aika voitetahan joka kerta,
+jolloin aatos miehen mieless' syttyy,
+aatos miehen mieltä ankarampi,
+kasvavainen yli kuolevaisen.
+Siitä asti on hän outo täällä,
+herra muille, orja itsellensä,
+sillä hän on unelmainsa urho,
+oman aattehensa astinlauta.»
+»Entä jos hän aattehensa tahraa?»
+
+»Silloin aate hänet alas lyöpi,
+ottaa asuntonsa toiseen, jatkaa
+tietään niinkuin myrsky merta käyden.»
+
+Hetket kului. Pedot öiset heräs,
+lähti leopardi piilostansa,
+tiikeri, tuo karavaanein kauhu,
+leijonakin, metsästäjän lempi,
+oksat risahteli, risut taittui,
+kaukaa karjunta yön ilman halkas.
+Ja ma muistin Ajattaren haamun
+ja ma kysyin äänin vavahtavin:
+»Eikö koskaan Ajatar tuo kuole?
+Eikö koskaan koita kansain onni?»
+
+Liene kuullut ei hän kysymystä.
+Vaiti istui hän ja vaiti minä.
+Tähdet syttyi taivahalle, syttyi
+iäis-aatteet ihmissydämissä,
+ja ma kuulin koskein kuorolaulun
+pyhän virran pyörtehiltä soivan:
+»Suuri, suuri, ankara on Aika.
+Maailmoiden mahtaja sa olet,
+kun sa mylväiset, niin vuoret murtuu,
+kun sa henkäiset, niin hirret hajoo,
+pysyväinen vain on pyhä virta,
+iäinen vain ihmishengen kaipuu.»
+
+
+
+IMATRAN TARINA.
+
+Tuo Imatra, immyt sorja,
+oli kaunehin neitoja Karjalan maan.
+Tuo Ontrei, pajarin orja,
+tais laulaa ja kannelta kaiuttaa.
+
+Hän rakasti Karjalan kukkaa.
+Salot laajat soi, koska lauloi hän.
+Mut Karjalan kansa rukka
+suri sorrossa isännän ilkeän.
+
+Kuka kansan kohlitun kostaa?
+Oli Ontrei mies sotakelpo tuo.
+Hän Karjalan laululla nostaa!
+Iloks impensä vain hän lauluja luo.
+
+Tuo virkkavi Imatra impi:
+»Maan eestä laula, mut mulle ei.»--
+»Sa mulle oot kallihimpi»,--
+näin saneli Ontrei ja suukon vei.
+
+»Teit kyllin jo lauluja mulle,
+maan ympäri olen ma maineikas.»
+»Vasta kyllin on lauluja sulle,
+runo tehty kun on joka kutristas.»
+
+Mitä moiselle immyt taisi?
+Hän leikkasi kutrinsa kultaiset,
+»Katsos, poikani kaunokaisin,
+mulle vieläkö laulat ja maalle et?»
+
+Mut Ontrei, Imatran orja,
+hän lausui koskien kanneltaan:
+»Olet mulle ain yhtä sorja,
+sun sulojas laulan, en suruja maan.»
+
+Mikä Imatra immelle työksi?
+Kas, pajarin valta se kasvoi vain.
+Hän kosken kuohuihin syöksi.
+Ne hänestä kaikuvan nimensä sai.
+
+Mut Ontrei, Imatran orja,
+hän istui rannalle kuohuvan vuon:
+»Tule kuolema, lapsesi korjaa!
+Mut ensin ma lauluni parhaan luon.»
+
+Hän koski kantelon kieliin.
+Soi sävelet kuin sodan myrsky nyt.
+Ne Karjalan miesten mieliin
+kävi kuin Ukon vasamat kärjistetyt.
+
+Ja Karjalan kansa nousi.
+Taru tuo on tunnettu teille kai?
+Teräs välkähti, viuhahti jousi.
+Jo pajari haljakan verisen sai.
+
+Mut suur' oli pajarin suku.
+Kautta korpien kostoa huudetaan.
+Ja sotalaumojen luku
+yli samosi kaunihin Karjalan maan.
+
+Jo vapaushaavehet haipui,
+verivirrat peltoja purppuroi.
+Moni vaipui, moni myös taipui.
+»Mut mikä on soitto, mi yhäti soi?»
+
+Kävi sortajat soittoa kohti.
+Soi sävelet kuin sodan myrsky. »Ken
+vapautta viel' laulaa tohti,
+kun taittui jo tappara viimeinen?»
+
+Oli Ontrei Imatran orja,
+hän istui rannalla kuohuvan veen.
+Hän lauloi: »on sota sorja,
+kun kuollahan mieheen viimeiseen.
+
+Mut sorjempi on sota sille,
+ken kaipaa maan päällä kalleimpaa.
+Hän Tuonelan tanhuville
+käy niinkun sankari kotiin saa.»
+
+Ja sortajat soittajan näki.
+Tuon kohtalo kauan ei viipynyt.
+Ne lyhyen tuomion teki.
+Nuoli vihainen jousesta viuhahti nyt.
+
+Se oli laulajan surma.
+Hän suistui koskehen kuohuvaan.
+Mut katso! Kantelon hurma
+yhä saloja Karjalan kaiuttaa.
+
+
+
+KANKURI.
+
+Eukko harmaata kangasta kutoo.
+Ulkona syys-sade synkkänä putoo.
+
+Hän kutonut on sitä lapsesta saakka.
+Sitä kutoi äiti ja äidinkin äiti
+ja kutoneet on sitä kaikki naiset
+niin kauas kuin seudun tään väki muistaa.
+Hän kutonut on sitä lapsesta saakka.
+Nai, sai lapsia, lapset kasvoi,
+naivat ja jällehen lapsia saivat,
+halla vei viljan, karhu kaasi
+lehmän tai tuli poltti pirtin.
+Ja sama on tarina kaikkien muiden
+niin kauas kuin seudun tään väki muistaa.
+
+Eukko harmaata kangasta kutoo.
+Kulkijan poskelle kyynel putoo.
+
+
+
+VARTIOLTA.
+
+Kaadu metsä niinkuin kaski,
+seiso jalka niinkuin seinä!
+
+Muuten mielesi lahovi.
+
+Näin minä tuulispään tulevan
+yli korven, latvat taipui,
+puun-tyvet tanahan jäivät,
+kaikki kaatui paikallensa.
+
+Noin on mieleni minunkin.
+
+Ken on pantu paimeneksi,
+kaitkoon karjan kaunihisti,
+kuka viljan viskimeksi,
+olkoon hällä oma risti,
+mutta kelle kyntö suotiin,
+tehköön työtä vanhaan muotiin.
+
+Noin se lauleli salossa
+yön on vahti yksinäinen,
+lauloi tahtonsa teräksi,
+oman mielen miehuudeksi,
+korpi kolkosti humisi,
+huoahteli metsä märkä.
+
+Ja hän tunsi tuskan, kammon,
+ja hän lauloi uudellensa:
+
+Voima täss' ei paljon auta,
+usko auttaa enemmän.
+Tehköön, kell' on eessä hauta,
+tilin kanssa elämän.
+Yksin seison Suomen suossa,
+laulun valtaa vartioin,
+itse synnin syvän vuossa
+immen kuvaa ihannoin.
+
+En ma tiedä, koska kuolen.
+Totta toinen jatkaa työn.
+Tuolla puolen riemun, huolen
+seison, laulan sekä lyön.
+Aseitani muutin, mutta
+aatteitain en milloinkaan.
+Jos ma kaadun, kaatunutta
+veikot silloin suojelkaa!
+
+
+
+TAHTOISIN NÄHDÄ MA KARTAGON
+ NAISEN.
+
+Tahtoisin nähdä ma Kartagon naisen,
+naisen, mi kassansa kaunokaisen
+uhriksi isienmaallensa kantoi,
+miehensä jousen jänteeksi antoi,
+silloin kuin maa oli vaarassa,--milloin
+Kartagon naisen ma nähdä saan?
+
+Ja nähdä ma tahtoisin Sveitsin miehen,
+sen, joka peittyi peitsien tiehen,
+vaimoa muistaen, muistaen lastaan,
+syöksyi sortajan piikkejä vastaan,
+silloin kuin horjui vapaus Sveitsin,--
+milloin sen miehen ma nähdä saan?
+
+Tahtoisin nähdä ma lapset ne buurein,
+leirissä, päällä kaupungin muurein,
+liekissä, tulessa, leikkivän sotaa,
+kylvävän ympäri kuoleman otaa,
+silloin kuin tuvat on tuhkana,--milloin
+leirien lapset ne nähdä ma saan?
+
+
+
+LAPIN KESÄ.
+
+Lapissa kaikki kukkii nopeasti,
+maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin.
+Tuot' olen aatellut ma useasti,
+kun katson kansan tämän vaiheisin.
+
+Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolta
+ja suuri surkastua alhaiseen?
+Miks meillä niin on monta mielipuolta?
+Miks vähän käyttäjiä kanteleen?
+
+Miks miestä täällä kaikkialla kaatuu
+kuin heinää,--miestä toiveen tosiaan,
+miest' aatteen, tunteen miestä, kaikki maatuu
+tai kesken toimiansa katkeaa?
+
+Muualla tulta säihkyy harmaahapset,
+vanhoissa hehkuu hengen aurinko.
+Meill' ukkoina jo syntyy sylilapset
+ja nuori mies on hautaan valmis jo.
+
+Ja minä itse? Miksi näitä mietin?
+Se merkki varhaisen on vanhuuden.
+Miks seuraa käskyä en veren vietin,
+vaan kansain kohtaloita huokailen?
+
+On vastaus vain yksi: Lapin suvi.
+Sit' aatellessa mieli apeutuu.
+On lyhyt Lapin linnunlaulu, huvi
+ja kukkain kukoistus ja riemu muu.
+
+Mut pitkä vain on talven valta. Hetken
+tääll' aatteet levähtää kuin lennostaan,
+kun taas ne alkaa aurinkoisen retken
+ja jättävät jo jäisen Lapinmaan.
+
+Oi, valkolinnut, vieraat Lapin kesän,
+te suuret aatteet, teitä tervehdän!
+Oi, tänne jääkää, tehkää täällä pesä,
+jos muutattekin maihin etelän!
+
+Oi, oppi ottakaatte joutsenista!
+Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
+On meidän rannoillamme rauhallista
+ja turvaisa on rinne tunturin.
+
+Havisten halki ilman lentäkäätte!
+Tekoja luokaa, maita valaiskaa!
+Mut talven poistuneen kun täältä näätte,
+ma rukoilen, ma pyydän: palatkaa!
+
+
+
+LA TRICOTEUSE.
+
+[Näin nimitettiin niitä naisia, jotka Ranskan vallankumouksen
+aikana istuivat kansalliskonventin kokouksissa ja sukkaa kutoen
+kuuntelivat sen päätöksiä.]
+
+La Tricoteuse! Se nimi tietää surmaa,
+sen ympär' ilma hurmehuuruss' on,
+La Tricoteuse! Se hirvittää ja hurmaa
+kuin onnetonta kuilut kohtalon.
+Kuulkaatte, jakobiinit karjuu yössä,
+paetkaa, nähkää giljotiinit työssä,
+ja sielussanne kuin Belsazarilla
+saa aatos muodon tulikirjaimilla:
+    La Tricoteuse!
+
+La Tricoteuse! Sun sukkapuikkos kutoo
+vaiheita valtakuntain, kansojen,
+maat järisee, päät kuninkaitten putoo,
+kun vaatii verkkos langan punaisen.
+La Tricoteuse! Sun vihasi on veri.
+La Tricoteuse! Sun lempesi on meri.
+Ken surmais äitiään ei armahinta,
+kun hälle sopertaapi sorja-rinta
+    La Tricoteuse?
+
+La Tricoteuse! Sua soimataan kentiesi,
+on onneton, ken sinut nähdä saa,
+mut kaksinverroin onneton se miesi,
+min tielle satu et sa milloinkaan.
+La Tricoteuse! Sun olen kerran nähnyt.
+La Tricoteuse! Mun olet hulluks tehnyt.
+En enää irti pääse silmistäsi.
+On kutonut mun vangiks valkein käsin
+    La Tricoteuse.
+
+La Tricoteuse! Sun suortuvaisi yössä
+on hyvä maata miehen uupuneen,
+sua muistaa peltomiesi päivän työssä,
+sua korven käyjä työssä yksikseen.
+La Tricoteuse! Sa elon ensi viete!
+La Tricoteuse! Sa hullun viime miete!
+Sua aattelen öin, päivin, aamuin, illoin.
+Kun kuolen, kumpuain ei muista silloin
+    La Tricoteuse.
+
+Ah, vaeltaja elon erämailla,
+kysytkö, missä on hän, mistä, ken?
+Hän menee merten lainehitten lailla,
+hän tulee niinkuin tuuli, ukkonen.
+Mut jos sa kysyt ken tään laulun lauloi,
+sen teki pohjan poika, kun hän kauloi
+kultaansa, joka katsein kiehtovaisin,
+suin suloisin ol' ilkein, ihanaisin
+    La Tricoteuse.
+
+
+
+KIMMON KOSTO.
+
+Kimmo vuorta viertävätä
+hiihtää yössä yksinänsä,
+taivaan tähtöset palavat,
+palavampi Kimmon tuska,
+kun hän korpia samoopi,
+yksin yössä lauleleepi:
+
+»Tytär oli minulla nuori
+niinkuin pieni petran hieho,
+jäi yksin kotahan kerran,
+tuli miesi muukalainen,
+tytön taljalla lepäsi;
+kun hänet tapaan ma kerran,
+silloin korpi kauhistuvi.»
+
+Kimmo vuorta viertävätä,
+hiihtää yössä yksinänsä.
+Tuiman tunturin laella
+Hiiden immet hyppelevät,
+kilvaten lumikiteinä,
+hapset tuulessa hajalla;
+susi juosta jolkuttavi,
+revontulet räiskähtävi,
+huokaavat lumiset aavat,
+taasen kaikk' on hiljaa, hiljaa.
+
+»On tulossa tuisku-ilma»,
+tuumaa Kimmo, kiiruhummin
+sauva iskee, suksi potkee,
+vuoren varsi katkeavi.
+
+Kuulee alta korpikuusen
+äänen vaisun vaikeroivan:
+»Hoi, kuka hiihtäjä oletkin,
+auta miestä onnetonta!
+Petralla ajelin, petra
+katkoi ohjat, kaatoi pulkan,
+metsän kohtuhun katosi;
+pelastuin vähissä hengin.
+Nyt en tiedä tietä enkä
+paikkaa pakkasen käsistä.»
+
+Tuntee miehen muukalaisen
+Kimmo kiljuvin sisuksin,
+täss' on miesi, tuossa pulkka,
+tänne petran jäljet toivat;
+kohoo jo verinen veitsi,
+käsi käskee, tunto kieltää.
+
+Laki on Lapissa: auta
+aina miestä matkalaista!
+
+»Kohoahan suksilleni»,
+virkkaa, »vien sinut kylähän.
+Kylässä on lämmin kylpy.»
+
+Hiihtelevät hiljallensa,
+Kimmo eessä, mies takana,
+taempana Hiiden vuori.
+
+Tuiman tunturin laella
+Hiiden neiet hyppelevät,
+laulavat hajalla hapsin
+kera vinkuvan vihurin:
+»Voi, urosta voimatonta!
+Kovin kostohon käkesit,
+kostettavan kohtasitkin.
+Hyvä on hylyn nyt olla
+kostajansa kantapäillä.»
+
+Tulevi etehen koski,
+kosken poikki porras; virkkaa
+Kimmo: »Vaihduhan edelle,
+somemp' on samotakseni.»
+
+Vaihtuvi edelle toinen,--
+kosken kuohuihin katoopi
+käden yhden kääntämällä.
+Soi parahdus pakkas-yössä.
+Taasen kaikk' on hiljaa, hiljaa.
+
+Kimmo katsoo kauhistuen.
+
+Jo tulevat Hiiden immet
+tuiman tunturin laelta,
+tulevat kuin tuisku-ilma,
+vinkuvat kuni vihuri,
+joka taholta, joka aholta,
+joka vuoren vinkalosta;
+käärivät hivuksihinsa
+miehen, jok' on murhan tehnyt,
+sylitellen, suukotellen,
+elon lämpimän imien,
+ottavat omaksi Hiiden,
+alle hangen hautoavat.
+
+Susi ulvoo, koski kuohuu.--
+Aamulla auringon kimallus.
+
+
+
+RYPÄLETYTTÖ.
+
+Mun nuori, villi viinini,
+sua ilmaiseks en saanut,
+niin monet yöt sun tähtesi
+oon taivas-alla maannut.
+
+Sun ostanut ma orjaksein
+oon pohjan pakkasilta
+ja siks ne sinuun koske ei,
+ei tuulet tunturilta.
+
+Niin useasti uhrit tein
+ma aarnihongan alla.
+Ol' uhrit verta sydämein
+ja jumala ol' Halla.
+
+Ja näin ma häntä rukoilin:
+»Oi, sulle kaikki suon ma,--
+älyni, lahjat laulunkin
+ja aatteen tulet tuon ma,
+
+unelmat ujot kunnian
+ja toivot toimeentulon,
+myös muistot kodin rakkahan
+ja siskoseuran sulon.
+
+Eloni kaiken sulle suon,
+mut lupaa mulle yksi:
+jos koskaan, koskaan löydän tuon,
+jot' en saa löydetyksi,
+
+et häneen koskea sa saa,
+et kesäpäivän kukkaan.
+Hän mulle kaikki muistuttaa,
+mi mennyt mult' on hukkaan.»
+
+
+
+MINUN TIENI.
+
+Minun tieni ovat etsijän teitä.
+Onneton, ken mua seuraa!
+Ma olen huono opas. Käy tieni kautta harhain.
+On kotia jäädä parhain
+jokahisen, jolla koti on.
+Mun kotini on siellä, missä taivaan tähdet tuikkii.
+
+Minun tieni ovat taistelijan teitä!
+Sorja sotilaan on hangella maata
+pään-alaisena kilpi ja vierellänsä kalpa
+ja joka hetki ajatella: Henkeni on halpa,
+mut pyrintöni pyhin
+on kaunis, kallis, suuri
+ja ylpeä kuin jumalitten uni.
+
+En toveria tielleni tahdo.
+Mut jollakin jos sama mieli palaa,
+hän kulkekohon sinne ja minä kuljen tänne,
+ja kummallakin virehessä olkoon jousen jänne.
+Voi olla että yhteen
+me metsätiellä tullaan--
+silloin nuoli viuhahtaa tai tullaan ystäviksi.
+
+Ja erotahan jälleen.
+Onneton ken mua seuraa!
+Mun lauluni on latuja, jotk' käyvät ristin rastin
+enkä tiedä itsekään, ne kunne käyvät asti,
+kaupunkeihin, kyliin,
+korpien syliin--
+enkä tiedä, milloin ma levähtää saan.
+
+
+
+LINNULLE KIRKKOMAALLA.
+
+Lintunen lehdossa kirkkomaan,
+laula, laulele virkku,
+laula mulle ja laula muille,
+taivaan tuulille, metsän puille,
+kuolema kulkee kulkuaan,
+soita, sirkuta sirkku!
+
+Laula mun lauluni lintunen,
+viel' älä vallaton vaikee,
+laula haudoilla haaveiden,
+viritä virsiä nuoruuden,
+Suomi on suuri kirkkomaa,
+mieleni minun on haikee.
+
+Kun minä kuulen sun lauluas,
+silloin mun kesäni kerkee,
+silloin mun murheeni unhottuu,
+saapuvi jällehen kukkain kuu,
+helise, unteni harppu, oi,
+heläjä, elkösi herkee!
+
+Laula muistoja menneitä,
+toivoja enempi laula,
+meissä mennyt on rikki jotain,
+laula se lauluksi suurten sotain,
+ylitse kalpojen, kalmistoin
+hoiloa hopeakaula!
+
+
+
+TEMPPELIHERRA.
+
+Tuo ylpeä temppeliherra huus:
+»Pyhä hautako meiltä mennyt ois?
+Meit' onhan urhoa vielä kuus.
+Käsi kalpahan, veikot, pelko pois!»
+
+Saraseenit tunkivat päälle. »Hei,
+meit' enää kolme on, enää kaks,
+yks enää, enempi tarvis ei!»
+Veri vuos, kävi kynnys punertavaks.
+
+Hän taisteli siks kuni saapui yö.
+Saraseenit tunkivat päälle. Hän
+Pyhän haudan partaalla seisoo, lyö.
+Kuu paistaa kimmeltävään terähän.
+
+Jo kauhistuu saraseenit. »Ken
+tuo mies on miekoille tunnoton?
+Avuks Allah! on suljetut silmät sen.
+Tää taistoa kanssa kuolleiden on.»
+
+Pois poistuivat. Heidän ol' temppeli.
+Mut kerran vuodessa--käy taru--hän
+Pyhän haudan partaalle nousevi.
+Kuu paistaa kimmeltävään terähän.
+
+Ja ympäri enkelikuoro soi:
+»Ken elänyt on edest' aattehen,
+hän nukkuu vaan, ei kuolla voi,
+maan altakin iskevi miekka sen.»
+
+
+
+NAURUUNSA KUOLIJA.
+
+Voi, miten halveksun minä teitä
+maidon karvaiset katsojajoukot,
+te, jotka syrjästä seuraatte, kuinka
+eksyvät, syöksyvät syntiset, houkot.
+
+Ylenkatson ma ylpein mielin
+teitä te tunnot tahraa vailla.
+Sen, joka seppona seisoo ja takoo,
+kourat on nokiset myös sepon lailla.
+
+Vasten kasvoja teille ma heitän
+lauluni uhman, riemun ja huolen.
+Nouskatte sotaan» jos te sen voitte,
+taikka ma nauran ja nauruuni kuolen.
+
+Eikä mun haudallani saa haastaa,
+että ma koskaan töitäni kaduin.
+Seisoin ma hetken, katsoin ma taakse--
+lähdin taas eespäin laajemmin laduin.
+
+
+
+
+LAULUJA VANHAAN TAPAAN.
+
+
+
+1.
+
+PURO.
+
+Tuli hieno herrasjoukko
+salon sinisen siimeksehen,
+näkivät vierivän purosen,
+haastelivat haavemielin:
+»Katso, kaunista puroa,
+kukkarannoin rientävätä,
+kuinka sen kuultava vesi on,
+kuinka armas aallon päily
+keskellä kesäisen lehdon,
+salon sinisen siimeksessä.»
+
+Haastelivat haavemielin.
+Kulkivat kohin kotia
+kaupunkihin kaukaisehen,
+tehtaat jyskyi, koski kuohui,
+kaupungin sillalla sanoivat:
+»Hyi, miten rupainen virta,
+ruma, rutsattu, likainen,
+osto-hyödyn orjuuttama!»
+Naiset nipristi nenäänsä,
+herrat heitti keppiänsä.
+
+Ällös huolko herrasjoukko!
+Virta on samainen virta,
+joka pulputti purona
+sinimetsän siimeksessä.
+Saasta jää jälelle, virta
+vierivi eellehen, merehen,
+elintyönsä tehtyänsä.
+
+
+
+2.
+
+TOISIN SIELLÄ, TOISIN TÄÄLLÄ.
+
+Tahtoisin puhella kerran
+kera noiden päivän lasten,
+rintamaiden riemulasten,
+ehtoisan etelän lasten,
+heidän, joill' on henki, hehku,
+sanat suussa suitsevaiset,
+kynä kuin kypene, laulu
+laaja niinkuin linnun lento.
+
+Haastella halaisin heille:
+Toista on soitella somasti
+kesken viinin viljelysten,
+kera kukkien keväimen,
+alla täyden päiväntähden.
+
+Toista laulella runoja,
+pystyttää pyhätulia,
+kesken kiljuvain kinosten,
+maassa hallan harmajassa.
+
+Tuuman jos sulatit täällä,
+vaaksan pakkanen pakasti.
+
+
+
+3.
+
+TUULIEN EREHDYS.
+
+Kuulin tuulien puhuvan:
+»Suureksi puhaltakaamme
+Suomi, luokaamme lujaksi,
+vakahaksi, valppahaksi!»
+
+Tuulet taivahan tulivat,
+puhalsivat Suomen päälle,
+maa meni muruiksi, särkyi
+kansa, kantele hajosi,
+sora-äänet yksin soivat.
+
+Tuo oli tuulien erehdys.
+
+
+
+4.
+
+KUUTAMOLLA.
+
+Kuuhut halki usva-yön,
+kutoo kumman helmivyön,
+noin läpi mieleni utuisen
+kudot, neiti, kummat sillat,--
+
+sillat maasta taivahalle.
+Kiitos, kiitos kirkkahalle
+yön valjun valostajalle!
+Virkkaa neiti vienoin äänin:
+
+»Utu on enne aamun koiton.
+Koska päällä metsän puiden
+väikkyvät punaiset hunnut,
+silloin mieles kuu katoopi
+osahansa onnellisna.»
+
+Noin ällös sanele, neiti!
+Ennen olkoon yö ikuinen
+kuin päivä sinua ilman.
+
+
+
+5.
+
+ARMAIN KUOLEMAN AJATUS.
+
+Pelkäsin unia ennen
+niinkuin peikkoja; levolle
+menin kuin mestauslavalle.
+Miksi? Mietin. On elämä
+armahampi yön unia,
+nukuin nuoruuden suruihin,
+heräsin huomenen iloihin.
+
+Siitä asti kuin pimeni
+päiväni, mustui mun eloni
+onnen orsi, kaikk' on toisin:
+Yön unet on ystäväni,
+päivät peikoista pahimmat,
+vaikeinta valvominen,--
+armain kuoleman ajatus.
+
+
+
+6.
+
+LUOJAN LEIPÄ.
+
+Kiesus Karjalan jumala
+tuo oli karjan kaitsijana
+ruman Ruotuksen talossa.
+
+Ruoja Ruotuksen emäntä
+pani konttihin evästä,
+viisi leivän viipaletta,
+kuusi suolaista kaloa,
+leivät harmaassa homeessa,
+kalat kaikki vuoden vanhat.
+
+Kenpä kontinkantajaksi?
+
+Kultaruusu, Ruojan tytär.
+
+Virkahti kiveltä Kiesus:
+»Miksi tuot minulle näitä?»
+
+Lausui kaunis Kultaruusu:
+»Eväät on emon panemat,
+itkut immen vierittämät.»
+
+Kysyi Karjalan jumala:
+»Mitä itket, miesten lempi?»
+
+Puikutti punainen Ruusu:
+»Osoa inehmon itken,
+koko kohtalon kovuutta.»
+
+Mursi Luoja leivänkyrsän,
+pani palasen kannikalle.
+»Siis kera pitoihin käyös!»
+
+Nyrpisti nenäänsä Ruusu,
+toki kuuli käskijätä,
+söi palan hyvillä mielin,
+toisen miellä mielemmällä,
+palat on parhainta nisua,
+kalat kaikki vastasaadut.
+
+Ihmetteli itseksensä.
+Jo kysyikin Kiesukselta.
+
+Hymähti hyvä Jumala:
+»Niin on laatu Luojan leivän.
+Min osoa inehmon itkit,
+sen mehustit särvintäsi,
+minkä kohtalon kovuutta,
+sen sulostit suupaloja,
+alla taivahan sinisen,
+armo-luojan atrialla.»
+
+Juoksi, joutui kohin kotia,
+ei ikinä isonnut Ruusu.
+
+
+
+7.
+
+EI NE KAIKKI KUOLLEHIA.
+
+Ei ne kaikki kuollehia,
+jotka kuolleiksi sanotaan.
+
+Meren mustassa mujussa
+monta nukkuu nuorukaista,
+meren suuren soutajata,
+laivatouvin laittajata.
+Kun tulee tulinen ilma,
+myrsky merta myllertävi,
+nousevat aaltojen selille,
+lainehille laulamahan.
+
+Mik' on laulu kuolon lasten?
+Laulu päivästä elämän.
+Mikäpä elämän lasten?
+Laulu kuolon kuutamosta.
+
+Ja mik' on Jumalan virsi?
+Laulu kerran keski-yöstä.
+
+
+
+8.
+
+SATEENKAARI.
+
+Kaari korkea kohosi,
+ihmislapset ihmetteli.
+
+Hetken heijastui, katosi,
+mylvähtipä myrskyn kannel,
+soi sävelet, Luoja soitti,
+kajahteli kaikki taivas,
+ihmispeikkojen peloksi,
+sorasävelten säikkymiksi.
+
+Noin jos lauluni olisit
+kaari kaunis taivahalla,
+enne ukkosen edellä,
+merkki rautaisten rakeiden!
+
+
+
+JUMALIEN KEINU.
+
+Kenen korkeat jumalat keinuunsa ottavat kerta,
+eivät ne häntä yhdessä kohden pidä,
+he heittävät häntä
+välillä taivaan ja maan--
+siksi kuin järjen valon häneltä ne vievät.
+
+Ja kuka maailmoiden mahdin kuuluttaja on,
+hän tänään pilvien ääriä kulkee,
+ja huomenna makaa
+maassa niin syvällä
+kuin koski, mi vuorten
+kuilussa kuohuu.
+
+Kuka keinussa jumalien keinuu,
+ei hällä elon aika pitkä ole.
+Syyn, syyttömyyden
+hän huiput nähköön--
+sitten tulkohon tumma yö.
+
+
+
+TUSKA.
+
+Hiljaa, hiljaa,
+muuten kuolema tulee,
+nyt ollaan oudoilla ovilla.
+Hiljaa, hiljaa,
+tai katkee kaikki,
+nyt jousi on liiaksi jännitetty.
+
+Ei askeltakaan,
+ei ees, ei taaksi,
+nyt parhaint' on pysyä paikoillaan.
+Hiljaa, hiljaa,
+aivan hiljaa,
+ettei risukaan risahtais.
+
+On malja täysi.
+Yks pisara lisää--
+ja kaikki kaatuvi kerrassaan.
+Hiljaa, hiljaa,
+hiiren hiljaa,
+niin pieni olla kuin mahdollista!
+
+Mut se kestää kauan.
+En kauan jaksa.
+Mun valtaa raukeus, väsymys.
+Hiljaa, hiljaa,
+ei äänt', ei sanaa,
+yks liike pettää voi piileväisen.
+
+Jumalan kiitos!
+Hän ohi kulkee.
+Kai kohta saanen ma hengähtää.
+Mut hiljaa, hiljaa,
+ei viel', ei vielä,
+mun täytyy kestää tai kaikk' on loppu.
+
+
+
+VÄINÄMÖISEN LAULU.
+
+Ei iloja monta ihmislapselle suotu:
+Yks kevään riemu
+ja toinen kesän
+ja kolmansi korkean, selkeän syksyn riemu.
+Kyntää, kylvää,
+korjata kokoon,
+levätä vihdoin rauhassa raatamisestaan.
+
+Ei suruja monta ihmislapselle suotu:
+Yks sydämen suru,
+elon huoli toinen
+ja kolmansi korkean, ankaran kuoleman suru.
+Ystävä pettää,
+elämä jättää,
+taika on ainoa sankarin työ sekä tarmo.
+
+Miks laulaisin siis minä, jolle on kantelo suotu,
+riemuja muita
+ja murheita muita?
+Taida en lukea tähtiä taivahan kannen,
+en kaloja meren,
+en kukkia nurmen.
+Laulan ma siis, mit' on ihmisen laulaa suotu.
+
+Ei sovi urhon tietoja, taitoja laulaa,
+ei esiintuoda.
+Sankarin sopii
+laulaa vaan, miten vaihtuvi vuodet ja viikot,
+miten kipinät syttyy
+ja jälleen sammuu
+ja kuinka kulkee kuolon ja elämän laki.
+
+Kaikki on muu vain välkettä taivahan kaaren,
+katinkultaa,
+laineiden läikkyä.
+Sankarin laulaa sopii niinkuin meri,
+suurena, pyhänä,
+peljättävänä,--
+lempeenä niinkuin lepäävä yö yli maiden.
+
+Monta on laulua, monta myös laulujen miestä.
+Yksi on laulu
+ylitse muiden:
+ihmisen, aattehen, hengen ankara laulu.
+Kansat katoo,
+ei katoa mahti,
+jonka on laulanut mahtaja kansansa sielun.
+
+
+
+
+
+
+TALVI-YÖ.
+
+(1905)
+
+
+
+
+TALVI-YÖ.
+
+Uhkaa pohjan ääret aavat,
+hohkaa hanget kuolemaa,
+taivaat oudon siinnon saavat,
+Louhen linnat loimottaa,
+vankuu merenselkä laaka,
+ulvoo hukka, hirvi syö;
+painui päivän kultavaaka,
+nousee raudan, roudan yö.
+
+Yks on yössä vapaa valta:
+pauhaa koski kuurapää.
+Katsoo kuusi kukkulalta,
+tähti päällä kimmeltää.
+Hyppii hyiset vetten hyrskyt,
+hyiset sotkat soutelee,
+mutta missä taukoo tyrskyt,
+jäinen joutsen joutelee.
+
+»Hyv' on hyyssä linnun olla,
+ihanampi ihmisen,
+armas Suomen suvannolla
+ailakoida aatosten.
+Eipä polta päivän helle,
+paistaa kuolon kuudan-yö,
+vaipat vilppaat sydämelle
+utupiian pirta lyö.»
+
+Vierii virsi tammikuinen,
+kuulee mykkä metsä, maa.
+»Turhaan riennät tuiretuinen,
+rientos talvi taltuttaa,
+antaa aika jäätä järkeen,
+loihdut synkät sydämeen,
+kuolon kirjat miekan kärkeen,
+haudan hankeen siniseen.
+
+Jäästä jäähän, hyystä hyyhyn
+vyöryy elon virran vuo,
+syöksyy miesi syystä syyhyn,
+koski pauhaa, luoja luo,
+pursuu puhki jäästä, yöstä
+hetken kupla kultainen;
+vaahto vaan jää urhon työstä,
+laulu tiestä laineiden.»
+
+Joikuu joutsen jäästä saatu,
+rantaan kuohut kolkot lyö.
+Ankara on laulun laatu,
+tuima talven tähti-yö.
+Värjyy metsän pyyntimiesi,
+herää, säikkyy henkeään,
+hiihtää, minne viittoo liesi,
+piilee pirttiin lämpimään.
+
+
+
+
+AJAN KIRJA.
+
+
+
+CARMEN SAECULARE.
+
+  Rauhaa rakennetaan, kansat kättä lyövät,
+teräskintahat kilahtaa.--
+  Aika laulaa lauluaan.--
+
+  Yksilön oikeutta poljetaan, kansojen oikeutta
+sorretaan, sananvapautta vainotaan.--
+  Orja, vangittu vuosisata!--
+
+  Sotavankkurit jyrisevät, valtioviisaus kalpenee,
+rauta riidat ratkaisee.--
+  Aika laulaa lauluaan.--
+
+  Hopea helähtää, edut elämöivät, kulta
+raudan kukistaa.--
+  Kurja, vaivainen vuosisata!--
+
+  Maa maahan liitetään, tuliliitot tehdään,
+valtojen vanteet tilkitään.--
+  Aika laulaa lauluaan.--
+
+  Tehtaat temmeltävät, hammasrattaat ratisevat,
+vettä, verta roiskuttavat.--
+  Milloin valkenet, vuosisata?
+
+  Työmies nousee, maa järisee, valtaistuimet
+vapisevat.--
+  Aika laulaa lauluaan.--
+
+  Valtio ampuu omia kansalaisiaan, valtiokirkko
+siunaa ruumiit.--
+  Hurja, villitty vuosisata!
+
+  Tieto kyntää, ihmis-ajatus kylvää, taide
+vietit viljelee.--
+  Aika laulaa lauluaan.--
+
+  Pojat kuuntelevat, äidit opettavat, miehet
+eivät astu aseisiin.--
+  Etkö valkene, vuosisata?
+
+  Ihmisyys nousee, kansojen parhaat kapinoivat,
+ei ole jumalia eikä orjia enää.
+  Aika laulaa lauluaan.--
+
+  Temppelit tehdään ihmis-asunnoiksi, yksilöt
+yhteiskunnan muodostavat.--
+  Turha, kultainen mielikuva!
+
+1902.
+
+
+
+KUMPI ON KAUNIIMPI?
+
+Kumpi on kauniimpi:
+uskoa, että vapaus koittaa,
+toivoa, että valkeus voittaa,
+ja taistella valkeuden eestä,--
+vai taistella
+tietäen, ettei valkeus koita,
+tietäen, ettei vapaus voita,
+ja sentään taistella?
+
+Kumpi on kauniimpi:
+aatella: ellei vapaus voita,
+tuumia: ellei valkeus koita,
+miksi ma taistelen sitten?
+vai aatella:
+laps olen auringonlaskun, en koiton,
+mies olen valkeuden, vaikka en voiton,
+siksi mun murtua täytyy.
+
+1903.
+
+
+
+MYRSKY.
+
+Th. Reinille omistettu.
+
+Ihmissieluss' oli myrsky. Tunteet
+kuohui, vaahtos vaiston lakkalaineet,
+tuhat mielikuvaa tunki, toinen
+toista ajoi, alkuvietit villit
+myrskysivät myötä juuriansa.
+Vihdoin koitti aatteen armas päivä.
+
+Ihmissieluss' oli myrsky. Aatteet
+toistaan ajoi, voimakkaampi voitti,
+kävi sotaa käsitteiden parvet,
+kiisti velvoitukset keskenänsä,
+taistelivat tieto ynnä tahto.
+Vihdoin teko mielen rauhan antoi.
+
+Vaan kun myrsky raivoo maailmassa,
+silloin käyvät työt ja teot sotaa,
+mieli nousee vasten mieltä, miesi
+vasten miestä, kansa vasten kansaa,
+taivas salamoi, maan pimeys peittää.
+Mistä silloin meille päivän pilke?
+
+Siitä silloin päivän pilke,
+koska teot sotaa käyvät,
+että aate ohjaa miestä,
+että kalskuu kirkkaat kalvat;
+siitä silloin päivän pilke,
+koska kalskuu kirkkaat kalvat,
+että alla aattehien
+puhdas, tuores tunto asuu.
+
+Mutta mistä päivän pilke,
+koska kansat sotaa käyvät?
+
+Siitä silloin päivän pilke,
+koska kansat sotaa käyvät,
+että voittaa voimakkaampi,
+ett' on oikeus voimakkaalla,
+että on se voimakkaampi,
+joll' on aatteet voimakkaammat,
+jonka mieliss' aatteen miesten
+tuorehemmat tunteet asuu.
+
+1903.
+
+
+
+ERÄÄLLE KANSALAISELLE.
+
+Minkä astuit alemmaksi,
+sen sa istuit ylemmäksi,
+minkä vaivuit arvon vaassa,
+sen sa kartuit koko maassa,
+minkä kaaduit valtamiesnä,
+sen sa seisoit kansan miesnä.
+
+1903.
+
+
+
+PRO HUMANITATE.
+
+Tuskaa luonto on täys, meri, maa, kaikki huokaa,
+ahdistus ilmassa on, pedot etsivät ruokaa,
+kaikkialla on pelko ja kuoleman kauhu,
+kaatuminen sekä murtuvain metsien pauhu.
+
+Luonnosta pois! Luonto huonosti hoitavi lastaan.
+Tuskasta pois! Elon pimeän valtoja vastaan!
+Aurinko valaisee maan pinnasta puolen,
+toinen varjohon jää, vihan jäähän ja huolen.
+
+Aika on syttyä sähkölamppujen yössä.
+Sääliä ei, vaan valkeutta ihmisen työssä!
+Pyrkivät tähtiin temppelit kullassa kylpein,
+rautio, raataminen on uhrisi ylpein.
+
+Ei ole mitään ihmistä korkeampaa,
+ikuisempata ei, ei ihanampaa.
+Järkeä itseltäs, elämält' älä vaadi!
+Kun rikot, kärsi! Kun luot, lait luonnolle laadi!
+
+Idästä leimaus lyö jo läntehen hamaan.
+Katso, kaukaiset maat käy maalihin samaan,
+vyöryvi yössä, ympäri kansojen kuoro:
+»Kuollut on Jumala, Ihmisen Poian on vuoro!»
+
+
+
+TOTTUMUS.
+
+Me uskoimme, että ihminen ei voi elää,
+jos latva sen leikattu on ja irti on juuret.
+Me elämme sentään! Laulut ja kantelet helää
+kuin ennen, käy kirkossa kansa ja soi sanat suuret.
+    Sen tottumus tekee.
+
+Me uskoimme ennen, ett' ois elo ihmisen outo,
+jos viety sen viimeinen on oman arvonsa tunto.
+Me elämme sentään! Juhlivi joukkio jouto,
+lyö leikkiä immet ja kerskuvi sulhojen kunto.
+    Sen tottumus tekee.
+
+Me uskoimme, että ois eessä kuolema varmaan,
+jos pirstattu perhe, herjattu ois kotiliesi.
+Ei kuolema tullut! Saimme vain miel'alan harmaan,
+moni tuijotti tulehen vaimo ja maantielle miesi.
+    Sen tottumus tekee.
+
+Oli uskomme väärä; ei jyristen suistuta suolla,
+vaan vitkahan mennään, meltona taipuvi rauta.
+Jumaliste! Tunkiolla ei turhasta kuolla,
+ja ainahan nauraa voi, kun itku ei auta.
+    Sen tottumus tekee.
+
+Nyt uskon ma, että elää voisimme, vaikka
+kyyn pihdissä, pitelijällekin anteheks suoden.
+Miss' ihminen lahoo, lieron on leikkimäpaikka,
+ja viikon kun leikkinyt on, niin leikkivi vuoden.
+    Sen tottumus tekee.
+
+Uunna vuonna 1904.
+
+
+
+SYVYYKSISTÄ.
+
+Ei se kurja, joka kurjaks syntyi,
+ei se orja, jonka äiti orja,
+ei se maaton, joll' ei maata ollut;
+vaan on vasta orja ynnä kurja,
+joka syöstiin onnen kukkulalta,
+joka syvyydestä huutaa, vaikka
+vapaaks syntyi vapahassa maassa.
+
+Pimeäänkin tottuu; tottuu silmä
+erottamaan esineitä, ennen
+tuntemattomia; tottuu keuhkot
+ilmaan ennen tukahduttavahan;
+käsi tottuu kättelemään kättä,
+jonka inholl' äsken syrjään työnsi;
+kieli tottuu toista haastamahan
+kuin on mieli; koko ruumis tottuu,--
+veri, veri vaan sa miks et tyki
+tyytyväisnä tahtiin muiden kanssa?
+
+Totta niinkuin korven kosket kuohuu
+totta niinkuin meren aallot pauhaa,
+totta niinkuin taivaan tuulet puhuu,
+totta niinkuin ihmissydän sykkää,--
+tähän en ma koskaan, koskaan totu!
+
+Kesällä 1904.
+
+
+
+PROLOOGI TAMPEREEN TEATTERIN AVAJAISIIN
+
+8 p. syysk. 1904.
+
+Aatra, käyvä kynnökselle, lippu luotu liehumaan,
+pyhä viiri, pystytetty sydämehen Hämeenmaan,
+lyylilehto laulun laajan, sanan soipa pyhäkkö,
+taimi taiteen suomalaisen, Suomen nuorin näyttämö!
+
+Näin ma tähden lentäväksi, lensi suoraan sydämeen,
+käen kuulin kukkuvaksi yli syksyn synkän veen,
+tunsin posken tulta saavan, poven' käyvän kukkasiin,--
+tiesin tuosta: taitehelle, jumaloille juhlittiin.
+
+Suur' on taiteen valtakunta, mahtuu sinne maailmat,
+mahtuu nuoret, mahtuu vanhat, mahtuu köyhät, rikkahat,
+mahtuu kaikki onnen osat, riemu, murhe, kevät, syys,
+yksi vaan ei sinne sovi: sydän ahdas, itsekkyys.
+
+Tasa-arvoisuus on täällä! Jumaluutta palvellaan.
+Aatos pienin, salaisinkin tuodaan julki, tuomitaan,
+tutkitahan töiden synnyt, syytkin: voiton seppelen
+saa, ken ollut elämässä enimmän on ihminen.
+
+Onpa vakaa taiteen valta, on sen säädöt ankarat:
+ihmiskunnan parhaat henget tuomareina istuvat,
+auki sydänten on laki, vakavanha, aina uus,
+toinen todistaja aika, toinen--iankaikkisuus.
+
+Eessä taiteen jumaloiden niinpä nöyrry, ihminen!
+Astu taiteen taikapiiriin niinkuin Herran huoneesen!
+Näyttämö on pyhä paikka, kieli sen on kalleus,
+sana, kansan omatunto, ajan hengen heijastus.
+
+Kaitse, kaitse kalleuttas, Suomen nuorin näyttämö!
+Laiminlöisit laulun kielen, vihastuisi Väinämö.
+Vaali isän, äidin kieltä, että orpo suojan sais,
+ettei itkis ihanainen, ettei kaunis karkkoais.
+
+Taitehessa kansa laatii ihanteensa ikilait,
+taitehessa kansa puhuu, kun on ihmiskielet vait,
+taitehessa kansa tuntee kauneimpansa päällä maan,
+taitehessa kansa elää, kukkii vielä kuoltuaan.
+
+
+
+REVONTULET.
+
+Sinkoovat siniset liekit
+Lapin taivahan laella.
+
+Räiskyvät, räjähtelevät
+tulikielet Turjan yössä,
+kuin kiron timanttikannel,
+kuin vihan väkevä välke;
+henget kuolleiden heräävät,
+nurmen alla nukkujatkin.
+
+Soi yössä kumea kuoro:
+
+»Kun ei loista Luojan lamput,
+salamoi sininen sähkö,
+kun ei kohtalo hymynne,
+hymyävät hyiset urhot,
+kun ei kuu kivestä nousse,
+kohoavat kolkot loihdut,
+päivä päässe kalliosta,
+tulet Tuonen kuumottavat.»
+
+Liekehtivi Lappi laaja,
+tietäjät sotia käyvät,
+näy ei kalvan kantajoita,
+näkyy kaamea kajastus.
+
+
+
+
+EYAN KIRJA.
+
+
+
+HÄÄHYMNI.
+
+Tyttö:
+Lauloin yölle, lauloin tähtösille,
+kyllin lauloin kuulle kalpealle.
+Miks en laulais kerran auringolle,
+sulle, sydämeni päivänkulta?
+
+Poika:
+Lauloin rakkautta onnetonta,
+kyllin lauloin lemmen kyyneleitä.
+Miks en laulais kerran onnellista
+osaa rakastavan onnen myyrän?
+
+Tyttö:
+Lauloin mieron linnun lehtipuita,
+kyllin lauloin vierahitten viitaa.
+Miks en laulais kerran kurkihirttä,
+koska kodissani ruusut kukkii?
+
+Poika:
+Lauloin kangastusta korven kolkon,
+kyllin lauloin talotonta tietä.
+Miks en laulais kerran keidastani,
+yrttitarhaa yöni tuoksutäyden?
+
+Tyttö:
+Lauloin äärettyyttä yksinäisen,
+kyllin lauloin vaivan vuori-ilmaa.
+Miks en laulais kerran äärellistä
+maata, jota sade, päivä siunaa?
+
+Poika:
+Lauloin mahteja mä murtavia,
+kyllin lauloin jumalitten juhlaa.
+Miks en laulais kerran ihmislasten
+häitä, joiss' on suru sulhaspoika?
+
+Kuoro:
+Murheet morsiamen helmaa kantaa,
+tähtitelttaa taivaan vallat kateet,
+palaa punaisena tuskan tuohus,
+mutta onnen otsalehti kiiltää.
+
+
+
+NOCTURNE.
+
+Ruislinnun laulu korvissani,
+tähkäpäiden päällä täysi kuu;
+kesä-yön on onni omanani,
+kaskisavuun laaksot verhouu.
+En mä iloitse, en sure, huokaa;
+mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
+puunto pilven, johon päivä hukkuu,
+siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
+tuoksut vanamon ja varjot veen;
+niistä sydämeni laulun teen.
+
+Sulle laulan neiti, kesäheinä,
+sydämeni suuri hiljaisuus,
+uskontoni, soipa säveleinä,
+tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
+En mä enää aja virvatulta,
+onpa kädessäni onnen kulta;
+pienentyy mun ympär' elon piiri;
+aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
+edessäni hämäräinen tie
+tuntemattomahan tupaan vie.
+
+
+
+NINIVEN LAPSET.
+
+
+I.
+
+  Kaunis on ihminen,
+koska työn hikihelmet häll' on kulmaluilla.
+  Kauniimpi ihminen on,
+koska koti aidattu on linnun-laulupuilla.
+
+  Kaunis on ihminen,
+koska hän haudan unta, unhoitusta halaa.
+  Kauniimpi ihminen on,
+koska elon tulikukka poskipäillä palaa.
+
+  Kaunis on ihminen,
+koska mielen-maltista hän matkasauvan vuolee.
+  Kauniimpi ihminen on,
+koska hän erehtyy ja etsii ja huolee.
+
+
+2.
+
+Aution maan
+antoi Herra meille,
+me teimme sen viinitarhoiksi.
+
+Myrskyisän meren
+antoi Herra meille,
+me aallot laivoin lannistimme.
+
+Hehkuvat himot
+antoi Herra meille,
+me valjastimme ne valon varsoiksi.
+
+Kuoleman kauhun
+antoi Herra meille,
+me voitimme sen mielen viisaudella.
+
+Maailman tyhjän
+antoi Herra meille,
+me täytimme sen ihmisneron voimalla.
+
+
+3.
+
+Syksy on tullut ja syysviljat huojuu,
+raskaina rypäleistä puun-oksat nuojuu.
+Aik' on syödä, juoda, aik' on naida, huolia!
+Huomenna ehkä ennen ehtoota kuolla!
+
+Kuumat on suudelmat auringon huulten,
+kuumempi sylin-anti aron itätuulten.
+Pala, pala heinä! vieri, vieri virta!
+Pyhä, pyhä elämän on helskyvä pirta.
+
+
+
+KARAVAANIKUORO.
+
+Kukka on kasvanut erämaan sannassa,
+puna-raakku auennut aavikon rannassa.
+Erälaivat soutaa,
+ihanansa Intian prinssi nyt noutaa.
+
+Tulikuumat niinkuin askelet allamme
+huulet heljät hiiluvat saatettavallamme,
+varsi kuin palmu,
+silmän suuren nurkassa nukuttava valmu.
+
+Kaunis on yön tähti Ganges-virran pinnalla;
+katso, hän väräjävi ylkänsä rinnalla,
+iho eebenpuusta,
+hampahat valkean, pyhän norsun luusta.
+
+Intia:
+»Arvaatko, armas, mikä mieli on matkamme?
+Tiedätkö, mitä kohti kotitietä jatkamme?»
+
+Ninive:
+»Tiedä en, oma kulta, oikeata, väärää.
+Kuinka siis muistaisin matkamme määrää?»
+
+Intia:
+»Entä jos eksymme elontiellä, kukkani?
+Entä jos raukeat erämaahan, rukkani?»
+
+Ninive:
+»Päivällä pilvi, yöllä tulenpatsas puuntaa,
+onni tietä ohjaa ja murhe matkan suuntaa.»
+Ninive on ryöstetty, päivän kukka niitetty,
+Intian kruunuhun aron helmi liitetty.
+Eräpurret sousi,
+aavalta viiden-virran aurinko nousi.
+
+
+
+BAJADEERIT.
+
+Päivä pitkä, paahtava urhoille suotiin,
+yö lyhyt, lämpöinen rintaamme luotiin.
+Lennä, lennä, lintu, hämyn perho häily,
+virvatuli sydämissä, syty, älä säily!
+
+Kyllin on kruunuja karkelijalla,
+valtakunnat uinuvat vöittemme alla.
+Kun ma hunnun heitän, kultakirstut aukee,
+kun ma soljen päästän, sotajouset laukee!
+
+
+
+KULTAISET LANGAT
+
+Kultaiset langat
+johtavat taivaasta maahan,
+kultaiset langat
+juoksevat rintahan kunkin,
+hohtavat, hehkuvat, kultaiset langat;
+kulkevat, kunne ihminen kulkee,
+seuraavat häntä hautahan saakka,--
+ja katkeevat poikki.
+
+Mut astuvi joskus enkeli taivaan,
+solmivi yhtehen lankoa kaksi
+keskellä ilmojen aavoa merta,
+kullassa, kuun päällä, auringon alla;
+ja usein on ihminen idän puolla toinen
+ja lännessä toinen
+ja kumpikin katsovat tähtehen samaan
+ja silmät kyynelin kastuu.
+
+Ja usein on mustaakin mustempi toinen
+ja valkea toinen,
+eikä he eroansa huomaa;
+ja usein on syntynyt sydän-yöllä toinen
+ja päivällä toinen,
+mutta he hämärissä yhtyy;
+ja sattuu, on synkät he kumpaisetkin
+ja syntiä tehneet
+ja seisovat partaalla kuolon ja kauhun
+ja purevat hampaansa yhteen
+ja iskevät silmästä tulta
+ja on viha rinnassa raskas kuin teräsvuori,
+eikä pilkahda toivo,
+eikä tuikahda tähti,
+vaan salamoi ylpeyden autio yö.
+
+Käy taru, silloin jos kultaiset langat
+toinen ne toisensa taivaalla kohtaa,
+kuuluvi soitto, ei kuunneltu ennen,
+kaikuvi virsi, ei virketty muinen,
+humisee ilma kuin huilu,
+visertää maa kuni viulu;
+ja käy taru, katkeevat kultaiset langat,
+ja syöksevi kuiluhun ihmistä kaksi
+ja katsovat kumpikin toistensa silmiin
+ja kasvot päivänä paistaa.
+
+
+
+ATLANTICA.
+
+Atlantica! Tunnetko lauhkeat tuulet?
+Atlantica! Huomaatko palmujen huiskeet?
+Meren aavalta Ahtolan laulavan kuulet,
+ahot viittoo ja vilppaiden lehtojen kuiskeet.
+Kera tahdotko tulla?
+Täällä köyhä ma lien, siellä linnat on mulla.
+
+Tarun Atlas ma oon, maan kaiken ma kannan
+ja usein on myös kuin kantaisin taivaan;
+jo ammoin sa tunsit mun murheeni rannan,
+mut auvoni vasta, kun astumme laivaan,
+punapurjehet saamme.
+Atlantica! Kaikuvat kalliot maamme.
+
+Mun valtani! Kuuletko verteni virrat?
+Mun voimani! Armas, sa vaikenet, raukeet.
+Soi päällämme salliman vaskiset pirrat;
+sa silmäsi suljet ja umppuna aukeet,
+mun murheeni Eya,
+nyt hetkisen hurmani lentävän leija.
+
+Atlantica! Laulavat allamme laineet.
+Atlantica! Pilvien paltehet toistaa.
+Atlantica! Kertovat matkamme maineet,
+kukat kullalle, honkapuut hopealle loistaa.
+Mun Eyani ylin,
+tulenlieska nyt ahjossa Atlahan sylin!
+
+Ma kannan sun vaaroista vellamon viekkaan,
+maat marjoja, puun-oksat omenoita tarjoo,
+me heitämme huolemme heleähän hiekkaan
+ja vöitämme viikunalehdet ei varjoo,
+sa riemuat, huudat,
+ja huojuvat tulipuna-horsmien luudat.
+
+Atlantica! Armas, me ollaan, me kaksi!
+Me mahtavat täällä, muu maailma tuolla.
+Elo vaikkakin käynyt on vaikeammaksi,
+me leikimme kultaisten lehtojen puolla;
+on valkeat yömme,
+jos päivät on synkät ja toivoton työmme.
+
+Ja vaikkakin raskas on raatajan taakka
+ja taaksemme aurinko vaipunut vereen;
+Atlantica! Laulamme hautahan saakka,
+kuin unteni manner, me uppoomme mereen,
+taru mennehet peittää,
+koi, tähti ja kuu kukat haudalle heittää.
+
+
+
+MIES MIELIPUOLEKS TULLA VOI--
+
+Mies mielipuoleks tulla voi
+ja nainen voipi pettää,
+mut sua, surun Eya, oi,
+en voi ma koskaan jättää.
+
+Sa sylkytät mun sydäntäin
+kuin veren kiertokulku,
+ja jos sa vaadit elämäin,
+niin särkekäämme sulku!
+
+
+
+PUNAINEN NEILIKKA.
+
+
+1.
+
+TUULINEN SIJA.
+
+Neiti, neilikka punainen,
+yrttitarhan taideluoma,
+kammiossa kasvatettu,
+lempeässä lämmitetty;
+tuulinen sija sinulla
+oli tumman ikkunalla.
+
+Neiti, neilikka punainen,
+kesän haave hangen maassa,
+päivän kukki, toisen tuoksui,
+päänsä painoi kolmantena
+runolaulajan lasilla,
+ankaralla akkunalla.
+
+Harvoin tänne päivä paistoi,
+senkin seinien lomitse;
+harvoin tänne lämmin läikkyi,
+senkin vaivojen välitse;
+harvoin harhausi hymyily,
+senkin kautta tuskan tuiman.
+
+
+2.
+
+PAHAT SUUT.
+
+Pahat suut panettelevat
+lumpeeni pataluhaksi,
+jouhipääksi joutseneni.
+
+Ylpeäksi sun sanovat.
+
+Ollos ylväs, niin minäkin!
+Kun näet kumarat niskat,
+pidät pääsi pystympänä.
+
+Läikyt lietona elosi.
+
+Läiky lieto, niin minäkin!
+Kun näet rapakkolammet,
+kierrät, kaunis, kauempata.
+
+Tuhlailet hymyjä huulen.
+
+Tuhlaa, tyttö, niin minäkin!
+Yks on riemu rikkahalla:
+ylenkatseesen ylenet.
+
+
+3.
+
+EROTESSA.
+
+Muistelen minä sinua:
+satakielet soittelevat
+yössäni hämärtyvässä.
+
+Muistelet sinä minua:
+lepinkäiset lentelevät
+pääsi päälle istumahan.
+
+Muistelemme toisiamme:
+kaksi kaunista kesällä,
+kesälehti kolmantena.
+
+
+4.
+
+SYY.
+
+Rakastimme me molemmat:
+sinä minua, minä sinua;
+ei se ollut syy.
+
+Kiusasimme kumpaisetkin:
+minä sinua, sinä minua;
+ei se ollut syy.
+
+Oli syynä onnettuuden:
+loittonit sinä minusta,
+vain vikani muistit.
+
+Ja oli toinen turman siemen:
+loittonin minä sinusta,
+ihanintas itkin.
+
+
+5.
+
+KÖYNNÖS.
+
+Kauloi kuuma köynnöskasvi,
+kiersi mun tulinen kukka
+yössä syksyn synkkä-tuoksun.
+
+Huokui hulluuden janoa:
+pää sameni, aivot päihtyi,
+juopui järki, luopui tunto,
+paloi pätsi päälaella,
+takaraivossa rovio,
+silmät selvänä tulena,
+vallaltansa valkuaiset,
+suonet kaikki suihkamassa,
+pallea pakahtumassa,
+sydän kuin arina kuuma,
+veri kuin kipunaverkko.
+
+Koitti huomen kirkas, kylmä;
+tahdoin nousta taipaleelle,
+järki päästäni putosi,
+rinnasta sydän punainen
+punaiselle tanterelle,
+juurelle jumalan pursun.
+
+
+6.
+
+KESÄ-AAMU.
+
+Seisoi seijas Sukkamieli
+aholla ylenevällä,
+suvi-aamun auetessa.
+
+Hempeä, herättyänsä,
+yön nuoren nukuttuansa
+veltot jännitti jäsenet;
+kesä kukki kulmaluilla.
+
+Heinä polvia halasi,
+pohkehia poimulehdet,
+horsman latvat lantehia;
+uumenta uninen valmu;
+itse ruusuna rusotti,
+ylpeä, ylinnä muita.
+
+Ihala ihantelihe,
+katsoi kaunis maata, merta.
+
+Mehiläinen, mies kepeä,
+lensi kukkasen kupuhun;
+punahuuli noin puheli:
+»Paha poika, pois menekin
+umppujani aukomasta,
+juomasta juhannustani,
+ruusuja rakastamasta!»
+
+Liverteli Lemmon lintu:
+»Armas, pois älä ajele,
+mies olen me'estä tehty
+sokerista sorvaeltu,
+minkä juon juhannustasi,
+sen pidät pitoja kekrin.»
+
+Seisoi seijas Sukkamieli,
+haukotteli hiljaksensa
+aamun alkavan punassa;
+kastehesta kutri kiilsi.
+
+
+7.
+
+MENEVÄT, MUREHTISINKO.
+
+Kangastuksina katoovat
+minun mieleni unelmat,
+piirtyvät pihoilta ilman
+tunturit todellisuuden.
+
+Katuisinko, jos katoovat,
+menevät, murehtisinko,
+kyllin katselin kuvia,
+kirjokaaria elämän,
+aron astuin hiekkamerta,
+silmä taivahan sinessä.
+
+Tule tuuli, pohjatuuli,
+tunnen keitahan keväisen,
+luo lunta polulle talvi,
+tunnen palmun päivälatvan,
+messua jumalan myrsky,
+kuulen kukkuvan käkösen!
+
+
+
+KORKEA VEISU
+
+hänelle, jota minä rakastan.
+
+Sanoi ennen elämä minulle:
+»Kärsi ja nauti!»
+Sanoo nyt: »kärsi!» ei sano muuta.
+Tahtosi tee, sun vaalin on valta,
+tien päässä seison,
+tunnetko murhetta, musta tyttö?
+
+»Tuuli on murhe, voimakas, väkevä,
+syttävi, liehtovi lempeni liekin.»
+
+Kahle on murhe, sitkeä, vankka,
+luuhun se puree ja jänteet se jäytää.
+
+»Yöhyt on murhe, viileä, lauha,
+sen taivaalla tähtöset tuhannet käyvät.»
+
+Miekka on murhe, murtava, lyövä,
+ei ole urhoa, ken sitä kestäis.
+
+»Lahja on murhe, laupias, hellä,
+miksi et kanssani siunausta jakais?»
+
+Riemuni sulle ma jakaa tahdoin,
+murheeni yksin kantaa.
+
+»Suuri, summaton lapsi sinä,
+etkö sa lempinyt koskaan?»
+
+»Miksi et virkkanut minulle mitään,
+tuijotit tuleen,
+vaikenit vaivasi kauan?»
+
+Pelkäsin että et leikkisi enää,
+et nauraisi enää,
+naurusi mulle on kallis.
+
+»Näethän, että ma nauran nytkin,
+katso, ma nauran
+silmäripsien alta.»
+
+Nauranet, itket sydämessäsi,
+kyynele killuu
+silmäripsien alta.
+
+»Lempivän hymy on kyynelten halki.»
+
+Miksi siis raskaasti sydämesi huokaa?
+
+»Rakkaus rintani ahtaaksi teki.»
+
+Huoneessa tässä on kuolema käynyt.
+
+             *
+
+»Aukaise silmäsi, armas!
+Täss' olen minä ja täss' olet sinä,
+tuossa on tuoli, tuossa on pöytä,
+ikkuna tuossa,
+täällä ei muuttunut mitään.»
+
+En ole minä ja et ole sinä
+eik' ole huone entinen meillä,
+armaani, katso, ken tuolilla istuu,
+ken vuoteella lepää,
+ken vilkuvi verhojen takaa!
+
+»Eikö siis koskaan aurinko koita?»
+
+Koittavi pitkä, pilvinen päivä,
+äänetön ehtoo,
+lankee lauluton ilta,
+vailla riemuja, suruja rinnan,
+vailla vaivoja inehmon mielen,
+ilman tahtoa, tuntoa, järkeä--
+hiljainen hämärä,
+harmaja ikävä,
+huomenen huolia vailla,
+siksi kuin päättyy
+päivien uni,
+siksi kuin Tuoni
+tuomitun korjaa,
+käärivi kerran
+kärsinehenki
+hivuksihinsa
+kuoleman kalpea vaimo.
+
+»Jumalissa juoksun määrä,
+sulhoni ijäisen ehtoon!»
+
+
+
+
+YÖN KIRJA.
+
+
+
+TUULIKANNEL.
+
+Muut sydämen saivat, ma kantelen,
+muut murehti, nautti, ma en, ma en,
+en kurja ma elää, en kuolla voi,
+kun sykä ei syömeni, soi, vaan soi!
+
+Kova kohtalo, ankara arpa tuo:
+ei rauhoa yö, ei päivä suo,
+ei armoa aika, ei ijäisyys;
+sama ilkkuva, helkkyvä sydämettyys.
+
+Mun syömeni tuulikannel on,
+sen kielissä laulu on lakkaamaton,
+se yössä, päivässä, yksinään
+soi ilmahan ijäti väräjävään.
+
+On tuomitun tuttuja päällä maan
+pihat pilvien vaan, tuvat tuulien vaan,
+en veljiä, siskoja omata voi,
+kun outo on itseni, soi, vaan soi!
+
+Ja tuulet taivahan soittelee;
+Kevät saapuu ja syys, suvi pois pakenee,
+sukukunnat kulkevat Tuonelaan,
+jää kantelo jälkehen kaikumaan.
+
+Kas, pohjainen, kuinka se myrskyää!
+Taas läntinen lempeä leyhyttää,
+itä ankara itkuja pitkiä tuo;
+ei hetkeä helkkymätöntä ne suo.
+
+Ja immyt ikkunan aukaisee.
+Kuu loistavi, kutri kimmeltelee.
+Mi helkkävi yössä niin himmeään?
+Hän kuuntelee, käsi sydämellään.
+
+Ja muistavi muinaista armastaan.--
+Ah, tuulikantele on se vaan!
+Ei sielua sillä, ei tuntoa, oi,
+ei itke, ei naura, se soi, vaan soi!
+
+Myös kuulevi joskus synnyinmaa.
+Se herää ja kahleitaan kalistaa.
+Joko vapaus valkeni raikahtain?
+Ei, tuulikantele kaikuu vain.
+
+Kiro katkera, julmuus jumalien:
+Itse orja, ma vapautta veisailen,
+itse lemmetön, lemmestä laulan ma,
+itse tunnoton, viritän tunteita!
+
+
+
+SYDÄN.
+
+
+1.
+
+Sydän, mitä sahaat?
+Sahaatko lautaa
+neljää, joiden
+välissä maata,
+maata mun mieluisa on?
+
+Sahaan ma rautaa,
+kahleita katkon,
+että sun henkesi
+vapaa oisi,
+henkesi onneton.
+
+
+2.
+
+Sydän, mitä kuiskaat?
+Kuiskitko kummaa
+polkua päivän,
+tunturin tietä,
+taivahan tähtiä päin?
+
+Kuiskin ma tummaa
+runoa Tuonen,
+kuiluja, vaivaa
+virkkamatonta,
+autuutta ylpeäin.
+
+
+
+JUMALA.
+
+Alkua elämän etsin,
+äärettyyden äärtä,
+maailman, Jumalan juurta,
+päättömyyden päätä;
+on nyt ongelma opittu:
+Jumala on murhe.
+
+Suru yksin suurta luopi,
+murhe maita muuttaa.
+Tulet myrskytuulen lailla,
+menet niinkuin meri;
+heijastat ikuiset tähdet
+illan hämärässä.
+
+Majan rauhaisan rakennat
+sydämehen synkkään,
+kylvät kuuset kynnykselle,
+myrtit miesten mieliin;
+katsot nuorten karkeloita
+lehtipuiden alla.
+
+
+
+TÄHTIPOJAT.
+
+Lapsuuden muisto.
+
+Ne porhalti lumisen lakeuden poikki
+ja lapset ne kavahti ikkunaan,
+ne ylitse kinosten kilvaten loikki
+ja kelkalla vetivät kampeitaan.
+Ne kysyivät: »Oisko kystä talossa?»
+Ne tahtoivat laulaa kynttilän valossa,
+joka paperilyhdyssä loisti.
+Pian kaikk' oli valmista kuin tulipalossa.
+
+Ne ottivat omakseen karsinaloukon
+ja käskivät poispäin katsomaan;
+mut tullut ei ikävä katsojajoukon,
+ilo, nalja virtasi vallaltaan.
+Ne päällensä valkeat vaatteet pukivat,
+ne yskivät, tukkansa suoraksi sukivat,
+vielä paperitötteröt päähän.
+Ja sitten he läksynsä sievästi lukivat.
+
+Ne lauloivat maailman Vapahtajasta
+ja mielestä rumasta Ruotuksen,
+joka miekalla vainosi Marjatan lasta
+ja tiedusti tähteä tietäjien;
+ne lauloi, ne lausui, ne äkseerasi,
+ne permannon palkeilla pasteerasi,
+ja heiluivat miekat puiset,
+kun alla he orsien oreerasi.
+
+Ja kuningas murjaanein oli musta
+ja ilkeä nähdä ikeniltään,
+hän levitti laajalle kauhistusta,
+kukin katui syntinsä sydämessään,
+ja tietäjät rukoili Ruotuksen edessä,
+oli kaikilla silloin silmät vedessä,
+ja paperitähti se pyöri.
+Ukot nauroi. Eukoilla oli suu medessä.
+
+On siitä jo vierryt montakin vuotta,
+moni tähti on tielläni vilkkunut,
+olen monta ma etsinyt, seurannut suotta,
+moni mieltä on kulkijan ilkkunut,
+ja metsä on humissut suuri ja sakea,
+täytynyt leipää ja lämmintä hakea,
+tiet umpiset astua auki,
+missä tuprusi tuisku ja maa oli lakea.
+
+Ja muistanut tähtipoikia olen
+ma silloin, ja monta muuta myös:
+»Ja vaikka ma mieron polkuja polen,
+niin polkevi monta muuta myös.»
+On kaunista kulkea talosta talohon,
+runot lausua takkavalkean valohon,
+ilon pilkettä pirtteihin luoda,
+ja--kenties sortua Suomen salohon.
+
+
+
+IKU-TURSO.
+
+Inehmot, inehmot,
+mitä tiedätte minusta,
+Tursahan tuskasta,
+jätin ikijanosta,
+ähkystä ärjyjen,
+läähätyksestä
+aallon läikkyvän urhon?
+Vettä vellon,
+merta melon,
+jano ainainen povessani palaa;
+juon ijäti,
+ijäti janoon,
+ei sammu mun sydämeni sytö.
+
+Levitän leuat,
+aaltoja ahmaan,
+ne kuivuu, kun kurkkuuni käyvät;
+ajelen impiä,
+aallon kukkia,
+ne kuolee, kun povelleni painuu;
+myllerrän myrskyn,
+juon maata, merta
+ja pintoja pirstatun haahden,
+kultia, päärlyjä,
+myös ihmisverta
+ja rintoja neitien nuorten,
+ei sammu mun sieluni ijäinen imu,
+ei kostu tulipuna-kieli.
+
+Kohotan kummina elokuun öinä
+kuutamon välkkeessä väsyneen pään,
+kiinnitän vilkkuvat, viherjät silmät
+taivaan tähtehen kimmeltävään,
+katsovi tähti, tuijotan, Tursas,
+kohta jo korkean voiton ma tuon,
+kirpoaa taivahan kultainen kehrä,
+joutsenen lailla sen silloin ma juon.
+
+Ei sammu ahjo
+sydän-alani synkän,
+ei pätsi päässäni jäähdy.
+On avaruus yllä
+ja avaruus alla
+ja itsessänikin on ijäisyys.
+Ma vapautta pyydän,
+ma valkeutta janoon,
+ja kauneutta taivahan kaarten ma palan,
+mut pääse en kahleista vaikean vaivan,
+voin pään nostaa,
+muu muran peittoon muotoni jää.
+Jos tuskan tunnet
+jumal-kirottu joku,
+mun kanssani jumalia kiroo!
+
+
+
+URAN-UURTAJAT.
+
+Ne ei ole verot. Ne on nerojen eellä-käyjät
+ja usein tuskin kykyjä he ovat.
+Mut hermot heill' on hyvät, ei tyhjän säikähtäyjät,
+ja kourat sekä omattunnot kovat.
+
+He kulkevat laaksossa, he taivaltavat lokaa,
+ja harva vuoren alle edes ehtii.
+He haaveksivat ruusuja ja saavat orjan-okaa,
+mut metsä heidän mentyänsä lehtii.
+
+He halkovat sydämiä, he vakoavat päitä
+ja ajan uuden aivoja he kyntää.
+Ei säiky kyitä, kytän nuolta, tuskan tuprusäitä,
+he horju ei, he torju ei, he ryntää.
+
+Ja usein loassa, veressä he ovat yltä, alta
+jo sortuvat soihin pitkospuiksi.
+Mut toiset heidän jäljistänsä käyvät korkealta
+ja kumartuvat kunnioitetuiksi.
+
+Ja usein he ovat sangen kirjavata seuraa
+enkä tahdo heidän taskujansa taata.
+Mut missä he käyvät, aika syntyy, meri meuraa
+ja ukontulet viileksivät maata.
+
+Teille terve! En teille sitä itsellenne sano--
+on vaarallista olla ystävänne--
+mut kansalle, jolla on suurten miesten jano:
+he ovat teidän suurmiehiänne!
+
+
+
+MIETELMIÄ.
+
+
+1.
+
+ITSENSÄ ETSIJÄ.
+
+Koskena kohista,
+lampena levätä,
+merenä myrskytä,
+pilvinä piristä
+kohtalo itsensä etsijän on--
+syöksyä, haihtua aurinkohon.
+
+
+2.
+
+OHJE.
+
+Ei mitään uskoa,
+ei mitään toivoa
+ja sentään toimia.
+
+
+3.
+
+LUONNONLAKI.
+
+On ajatus puu,
+sana kukka sen.
+Ken heilisi tähden
+hedelmien?
+
+
+4
+
+MEMENTO.
+
+Tee murheelle kunniaa, mut tilaa onnettomalle!
+Mies lyöty ei väistyä voi, hän jää väkijoukkojen alle.
+
+
+
+KOTILIESI.
+
+Sulle me lahjamme kannamme, oi kotiliesi!
+Suot sinä lämpöä, lempeä turvattomalle,
+köyhälle loistat,
+lohdutat myöskin murheita mahtavan, rikkaan
+Painavi pattoinen päänsä sun helmahas hellään,
+murhaaja, maanpakolainen sua unelmissansa siunaa;
+syntyen sinulta
+saamme me katsehen kirkkaan;
+elämän teillä
+oot kova kallio keskellä kuohuja, merta;
+kuoleman aution tullen
+liekutat meille viimeisen, vaikean viestin
+rannoilta viidan
+vihertäviltä.
+Korkea, oi kotilies! pala siunattu liekki!
+
+Hiilos himmenee,
+vilkkuvat sini-salaperäiset virvat,
+nousevat kangastuksina kaukaa
+suvun alku-äitien ammoiset tarinat,
+olentosi lähteet
+aukeaa,
+yksilön rajat
+ratkeaa,
+onkalot perittyjen ominaisuuksien,
+kuilut kuolleiden
+kouristaa,
+aivojen outojen, villien luomat kummitusihmeet,
+näyt näkemättömät,
+sadut sanomattomat;
+pauhaten kumpuaa iankaikkinen kuoro:
+
+»Valhetta, valhetta vaan oli leimuva liesi,
+valhetta vanhempain koti kultainen, kallis,
+taruja työ, hyve, totuus,
+juttuja jumalten lait, runon raikuva kangas.
+Sua syytämme
+tuli turmion!
+Sua kiroomme
+lieska helvetin!
+Sulle uhrasimme
+unemme, vaivamme,
+sulle kannoimme
+hikemme, heelmämme,
+heijastit höyhensaaria, untuvapatjoja,
+antoi elämä
+paatisen penkin,
+kuolema multaisen mättään.
+Kirottu, oi kotilies! säen pettävä sammuu!»
+
+Tukkani nousee,
+kauhu selkäpiitäni karmii;
+on kuin siirtyisi seinät ja katto,
+kuulisin ääniä kummia vuorilta, mailta:
+»Suuri on
+urhojen yön ympäri-piiri,
+pieni on
+auringon, kuun kultainen tanner,
+autio on avaruus, tosi talvi on yksin,
+kaikkeus kammottavainen, tiedoton, jäätävä
+tyhjyys,
+josta me tulimme,
+jonne me menimme,
+missä me enimmän aikamme elimme!»
+--Aukaisen uksen,
+syöksyn tuiskuhun, tuuleen.
+
+
+
+NIIN OLEKIN MAANI MATKA--
+
+Yö ennen viholliseni
+oli vankin, vanhin, julmin,
+on nyt tullut toinen: Talvi,
+peitsi pakkasen pureva.
+
+Valkeus sanani suurin,
+sillä voitin voimat kaikki,
+kun lauloin, lakosi miekat,
+kun iskin, kipunat kirpos;
+lujin luotteeni minulla
+nyt on Lämpö.
+
+              Läylimielin
+jätän tapparan tulisen,
+pistän miekan miehen vyöhön.
+Teit totta sodassa, siitä
+kiitos kirkas kuin salama!
+Seisoit selvänä sivulla,
+vierelläni välkkyvänä,
+säihkyit, kun minäkin säihkyin,
+nousit, kun minäkin nousin,
+vuosit verta, kun minäkin,
+huohdit, rauta, hurmehisna,
+raaka kuin minäkin, rakas,--
+olit oikea toveri!
+
+Astun nyt asehetonna
+eteesi, elämän Talvi,
+muuta ei suojusta minulla,
+sydämeni sylke yksin:
+muill' on kansa, ei minulla,
+muilla maa, minulla korpi,
+muilla ystävät ylimmät,
+mulla pitkä umpipolku;
+asehitta, aattehitta,
+ihanteitta, ihmisittä,
+uskotta, unelmittakin,
+toivehitta tohdin seista,
+talven tannerta kävellä,
+käydä hallan haastelohon.
+
+Niin olekin maani matka,
+sydän syntymäkotini,
+punahurme puolueeni,
+kansani polun kajastus,
+oma silmä oppahani,
+oma askel aatteheni,
+oma taival toiveheni,
+oma itse ihmiseni,
+kuolo yksin kumppanini,
+hanki hautani sininen.
+
+
+
+
+
+
+HALLA
+
+(1908)
+
+
+
+
+KESKI-YÖN KUORO.
+
+Milloin on ihmisen tuomio tullut?
+Silloin kun totta ovat haaveet hullut.
+
+Silloin kun elämä on kauniimpi unta,
+luonto itse ihanampi laulun vitilunta.
+
+Murru! Jo mahtinsa maailma näyttää,
+taivahat taiteen keinoja käyttää.
+
+Sorru! Jo jumalat tarttuvat soittoon,
+jumalien juhlavirret vievät aina voittoon.
+
+Toiveesi täyttymystä laulaa yössä kuoro.
+Kuole! Kuolemattomilla on nyt sanan vuoro.
+
+Luovat, mit'ei mielikuva miehen luoda voinut:
+kauneuden, jota sielun hämäryys on soinut;
+
+muodon, jok' on koskematon moitteen ja nuhteen
+kuin on tähdet korkeat kotilieden suhteen;
+
+hengen, mi aineensa joka hiilen hiiluu.
+Hiljaa! Nyt Mestarin tulikirjat kiiluu.
+
+Nähdä sait sa salamassa unelmaisi neitseen.
+Trubaduuri, vaikene! Ritari, syöksy peitseen!
+
+
+
+
+LAPIN LAULUJA.
+
+
+
+VELHON VIRSI.
+
+Joutsen jäinen Ruijan rannan,
+laulun lahjan sulle annan.
+
+Neuvon Manan mahtivirret,
+kimmahutan rinnan kirret.
+
+Laulat Lapin yöhön kukat,
+surun suolle ruusurukat.
+
+Kaiut kimmellykset kiteen,
+harhat haaveen, mielipiteen.
+
+Raiut revontulten voitot,
+rikosten ja riemun soitot.
+
+Helkät niinkuin hyyssä heinä:
+sydän särkyy säveleinä.
+
+Siinä Ruijan joutsen jäinen,
+minä Surma seppelpäinen.
+
+
+
+NAISEN HYVYYS.
+
+Pinnalla aaltojen
+tuhanten ajo,
+pohjalla kuolon
+himmeä kajo.
+
+Yksi ja moni
+on naisen veri,
+sama on aina
+kuin valtameri.
+
+Kaunis myrskyssä,
+kauniimpi tyynnä,
+päivänpaisteessa
+kylmänä kyynä.
+
+Aalto on ahnas,
+syvyys on hellä,
+surmaa sankarin
+lempeydellä.
+
+Huomenen huolissa
+merimies soutaa;
+pohjalla ijäti
+uinua joutaa.
+
+Päällä päilyvät
+tähdet ja kuudan,
+alla yö,
+pyhä, yksi ja muudan.
+
+Pinta on pettävä,
+tosi on syvyys,
+turmaa tuova
+kuin naisen hyvyys.
+
+
+
+NOIDAN NEIET.
+
+Hiihteli sininen neiti,
+sinisessä tähti-yössä,
+unessa etäisen onnen.
+
+Tuo tuli punainen neiti,
+punaisessa pakkasessa,
+taistossa elon ja kuolon.
+
+Tyttö keltainen käveli
+keltaisessa auringossa,
+voitossa vihollisteni.
+
+Ne oli eloni neiet.
+
+
+
+RUIJAN RUKOUS.
+
+Onnen viimeinen, vihanta muisto,
+tarun hohtava talvipuisto,
+syksyn kuurainen kukkariuku,
+keväthangilla hopeatiuku,
+pulkka puikkiva, maassa härmä,
+kivi tahkottu, kimmel-särmä,
+tähti, katsova syvään kaivoon,
+hulluus, iskevä urhon aivoon,
+runo, raikuva tuonen takaa,
+virsi salliman vasken-vakaa,
+päärly päivässä, yössä yrtti,
+miehen murheisen hautamyrtti:
+
+kasva kauniina, nouse norjana,
+muille vapaana, mulle orjana,
+kohti korkeutta ylene ylväänä
+ihanan itsesi pyhänä pylväänä,
+kerro ihmisten kuulla kummia,
+sanele turpeesta sanoja tummia,
+miehen mennehen nouse mullasta,
+kerro keväästä, laulun kullasta,
+puhu puhtahin unelma sankarin,
+virka vainajan vaiva ankarin,
+ettei yllä hän elämän kukkaan,
+että huutaa hän sinua hukkaan!
+
+
+
+HANGEN LAPSIA.
+
+Päämme päällä
+taivahan uhka;
+laulun lippaassa
+tunteen tuhka.
+
+Yössä, hangella
+yhtyi tiemme.
+Hangen lapsia
+Lapista liemme.
+
+
+
+PUNAHILKKA.
+
+Poloinen, järkevä pääni,
+jäykkä, ylpeä jääni,
+etkö nyt hallita voi
+harmaata ees ikävääni?
+
+Muistelen päivin ja öin,
+karkoitan toimin ja töin
+ääntä, mi mielessä soi,
+armasta, ah, ikävöin.
+
+Suur' oli silmäsi sulo,
+kauniimpi kyynelten tulo,
+kaunein lahjoista taivaan
+huultesi kulkeva kulo.
+
+Räiskähti hylkivä hymy,
+valkeni lempesi lymy,
+vastasi ihmisten vaivaan
+jumalan pilvien jymy.
+
+Silloin mun ratkesi rinta,
+särkyi mun sieluni pinta,
+turhaan ma tultani salaan,
+itken, ah, ihaninta!
+
+Muut eivät ymmärrä sua,
+muut eivät liikuta mua,
+murheessa hiiltyen halaan
+kaunista kadotettua.
+
+Sammu jo polttava säen!
+Milloin sun jällehen näen?
+Löydänkö keskeltä laajan
+maailman markkinaväen?
+
+Turulta naurun ja pilkan
+kohtaanko korkean nilkan,
+usmasta ukkosen vaajan,
+metsästä, ah, Punahilkan?
+
+
+
+LAPINKÄVIJÄ.
+
+Pakkanen kiihtyy, on hetki eron.
+Murhaten maksoi Lappi veron.
+
+Sinä sinne ja tänne minä:
+sinne sieluni, kunne sinä.
+
+Hyvästi silmäsi tulinen repo!
+Hyvästi varren valkea lepo.
+
+Kuolla taidan, en olla vanki.
+Taivas on taattoni, emoni hanki.
+
+
+
+JÄÄKUKKA.
+
+Syytön olin minä,
+sen kuudan-yö seuloi,
+syyttömämpi sinä,
+sen tähti-neiet neuloi.
+
+Katuisinko sitä?--
+Sydämeni härmää.
+Mitä itket, mitä?--
+Jääkukan särmää.
+
+
+
+
+LEPAAN NEITI.
+
+Legenda
+
+
+I.
+
+Lukukammiossaan hiljaisessa
+istuu mahtava Maunu Tavast,
+lumitukka, valkoparta vanhus,
+kohta mies satavuotinen;
+kesäpäivä painuu, iltarusko
+kultaa Kuusiston muurit, tornit,
+painuu pää myös suuren Suomen piispan,
+mieli haipuvi haaveisiin.
+
+Mitä miettii pyhä kansan pylväs?
+Mikä kirja on auki hällä?
+Tuumiiko hän uutta alttaria
+Turun tuomiokirkkohon?
+Taikka tutkii tieteen ongelmia?
+Ei, on eessänsä hällä taru
+Abaelardin ynnä Heloisen,
+heidän kirjeensä hehkuvat.
+
+Kuulkaa, kuinka Heloise haastaa:
+»Oi, mua kurjista kurjin vaimo,
+onnettomin onnettomain kesken!
+Enkö ennen ma seisonut
+korkeampana kuin kaikki naiset,
+koska korkein ma sulle olin?
+Sitä synkempi ja raskahampi
+oli onneni lankeemus.»
+
+Kaikuu kautta vuosisatain ääni
+vieno, hempeä Heloisen,
+haastaa intohimon suurta tulta,
+laulaa laulua suitsuvaa,
+kuinka lempi kaksi ihmislasta
+kesken ankaran, synkän ajan,
+toinen suuri sydämeltä, toinen
+ajan urhoista oppinein.
+
+Painaa päänsä suuri Suomen piispa,
+taasen kirjahan tarttuu, lukee:
+»Sillä missä valtias on taikka
+viisas mies sinun vertaises?
+Missä maassa, missä kaupungissa
+juostu ei sua katsomahan?
+Mikä ei sua ikävöinyt impi?
+Mikä vaimo ei mielinyt?
+
+Mik' ei kadehtinut ruhtinatar
+rakkauttani ylpeätä?
+Mikä nainen ylhäinen ei huollut
+oisi vuoksi mun vuotehein?
+Lahjat suuret oli sulla, jotka
+kaikki hurmasi naisten mielet:
+lahjat laulun sekä tiedon maine,
+kansakuntien kuuluisuus.»
+
+Lukee suuri Suomen piispa. Aukee
+uksi, astuvi kammiohon
+vaimo vanha, harmaa hahmoltansa,
+puku birgitta-nunnan on;
+ja hän kaniikkihin katseen heittää,
+joka viipyvi kynnyksellä,
+ja hän kuiskaa tuskin kuuluvasti:
+»Tahdon itseni ripittää.»
+
+Poistuu kaniikki. Mut vaimo vanha
+polvistuu kivipermannolle,
+ovensuuhun, suvi-illan hämyyn;
+piispa häntä ei huomaakaan,
+jatkaa lukemistaan, vaikka ammoin
+on jo sammunut päivän soihtu,
+vaikka erota ei vanha silmä
+enää merkkejä kirjojen.
+
+Outo hälle ei näät taru tämä;
+monet istunut pitkät puhteet
+sen on ääress' Suomen suuri piispa,
+monet valvonut vaivan yöt,
+koska löivät omantunnon tuskat,
+koska mielessä muistot nousi
+rikoksesta nuoruutensa päiväin,
+helmasynnistä rakkauden.
+
+
+II.
+
+Kerran kukka Suomen aateliston,
+suuri, mahtava Maunu Tavast,
+hengen jättiläinen, Herran urho,
+mies, min on elo moitteeton,
+jonka tuntee ajan parhaat, kuulu
+kesken Europan tiedemiesten,
+tehnyt tuo on Abaelardin synnin,
+hänet hurmannut Heloise.
+
+Miehuutensa kukkulalla seisoi
+silloin mahtava Maunu Tavast,
+katsoi silmä pitkät pilvenrannat,
+aatos mittasi kaukomaat,
+tehnyt matkan oli Pragiin, siellä
+saanut maisteri-arvon, kuullut
+Hussin saarnat, lukenut myös kirjat
+uskon sankarin Wyckliffen.
+
+Kaikki häntä kutsui kauas täältä,
+enin työ elon suuren, runsaan,
+mielessänsä monet aatteet hehkui,
+laaja löi sydän rinnassaan,
+tahtoi hänkin tehdä valkeutta,
+nostaa nukkuvat omattunnot,
+tunsi voiman kuolla roviolla
+taikka hallita maailmaa.
+
+Tuonne, tuonne, missä henget säihkyi,
+missä taisteli miehet, tahdot,
+kussa kuulut opin ahjot suitsui,
+Ranskaan, Roomaan ja Espanjaan,
+sinne paloi Suomen miehen mieli,
+kera urhojen kilpasille,
+maihin, missä päivä lämmin paistoi,
+kukki kultuuri, ihmisyys.
+
+Silloin syvään huokas Suomen honka,
+muistui korkeat kuuset mieleen,
+palasi hän kaukomatkaltansa
+koissa käymähän isäinsä,
+käymään Hämeen Kiialassa, mistä
+lähtenyt oli suuri suku,
+viipymähän luona veljen armaan,
+Hauhon huikean tuomarin.
+
+Ja hän matkas monet maat ja meret,
+saapui Tukholman kautta Turkuun,
+tapasi hän siellä taaton harmaan:
+ollut voutina Kuusiston
+oli tuo jo Hemming-piispan aikaan;
+vaan nyt vanhana, sokeana
+seisoi Turun laiturilla, sulki
+syliin poikansa suuren hän.
+
+Ja hän saapui Hämeen maille, kuuli,
+synnyinmaa miten kumahteli
+alla orhin kavioiden, näki
+Hämeen harjuilta väljät veet,
+ja hän tunsi, kuinka pihka tuoksui
+Suomen suurilla kankahilla,
+ja hän päätyi Lepaan kartanohon,
+siellä vieraili viikon, kaks.
+
+Teki silloin suuren surmansynnin
+hengen mies valovoittohinen:
+näki Anna, Lepaan neiti, hänet,
+kauan impeä katsoi hän;
+unohtuivat uskon riidat hältä,
+vala kirkolle vannomansa,
+tunsi, kuinka virtas sydämeensä
+veri voimakas Tavastein.
+
+Nauratti hän naisen nuoren. Eikä
+silloin kaartunut Ranskan taivas,
+humisseet ei silloin Seinen aallot,
+päivä paistanut Pariisin,
+mutta huokas synkkä Suomen honka,
+itki himmeä Hämeen järvi,
+koska sortui Heloisen helmaan
+Suomen ankara Abaelard.
+
+Meni luostarihin Anna Lepaa,
+tuli piispaksi Maunu Tavast,
+poika heillä Olaus Magni oli,
+tiennyt ei tämä synnystään,
+kulki taaton opintietä; juuri
+kirjeen hän oli kirjoittanut,
+missä kertoi kotiin saapuvansa
+bakkalaario-lakkineen.
+
+Häntä vartoi Suomen vanha piispa,
+vartoi lapsuuden leikkikentät,
+saaret, salmet, niemet, vartoi koko
+linna korkea Kuusiston,
+Pekka Karpalainen, linnanvouti,
+Rankonen, asemiesi myöskin,
+enin kenties tytär Karpalaisen,
+keltakutrinen Elina.
+
+
+III.
+
+Mutta kammiossaan hiljaisessa
+istuu mahtava Maunu Tavast,
+kesken muistojensa muinaisien,
+kesken valkean kesä-yön,
+kuulee, kuinka Heloise huutaa
+kautta aikojen armastansa,
+lukee, vaikka erota ei silmä
+enää merkkejä kirjojen.
+
+»Peljännyt en loukata ma Luojaa,
+sua loukata pelkäsin ma,
+sinun tein ma silloin tahtos jälkeen
+enkä taivahan Jumalan,
+koska peitin nunnanhuntuun pääni;
+luulin synninkin peittäväni,
+nyt ma olen kurjin kuolevista,
+Herra on minut hyljännyt.
+
+Seurasivat rakkautemme muistot
+mua äärelle alttarinkin,
+kunne kasvot käännän, siellä sinä,
+mitä mietinkin, mieless' oot,
+sun on piirtees Ristiin-naulitulla,
+sun soi äänesi messun halki,
+rukouksessani hartaimmassa
+haave syntinen sylkähtää.
+
+Itkeä mun pitäis itseäni,
+sentään entistä aikaa halaan,
+katua mun tulis kauhistusta,
+sentään toivotan takaisin.
+Ken mun päästää kuolon kahlehista?
+Kristus ei mua kuule enää.
+Huokaan riemujani rauenneita
+enkä autuutta sieluni.
+
+Kaikki päivät rakkautemme pyhän
+nyt mun mieleeni kangastuvat,
+kaikki paikat, kussa lankesimme,
+hetki hekkuman jokainen,
+kaikki, kaikki uudellensa elän,
+vuoteessain edes saa en rauhaa,
+silloin tällöin liike vaistomainen
+ilmoittaa ikävöimisen.»
+
+Lukee Suomen suuri piispa. Vastaa
+silloin nais-ääni helähtävä
+ovensuusta, hämärästä illan,
+kautta valkean kesä-yön;
+jatkaa siitä, mihin loppui luku,
+vaimo saapunut salaa äsken,
+nousee paatiselta permannolta,
+hunnun heittävi kasvoiltaan.
+
+»Sua tottelin ma, Maunu Tavast,
+vaihdoin vaatteeni nunnan pukuun,
+tein sen näyttääkseni, että olit
+herra ruumiini, sieluni.
+Vaihtunut ei vaatteen kanssa mieli,
+säilyi syntinen sydämeni,
+tässä seison, kurjempi kuin ennen,
+mutta muistoissa autuas.
+
+Luoja laupias sen tietää, sulta
+muuta etsinyt en ma ole
+kuin sua itseäsi yksin: sua
+pyysin, en sinun omaasi.
+Halannut en huomenlahjaa sulta
+enkä liittoa vihkilemmen,
+sua yksin ikävöitsin, itkin,
+en sun arvoas, kunniaas.
+
+Vaikka keisari, maailman herra,
+ois mun vaatinut vaimoksensa,
+morsiuskammioonsa vienyt minut,
+mulle tarjonnut valtikan,
+ja ma ollut oisin keisarinna,
+kansakuntien kumartama,
+ihanampi, ijäisempi mulle
+oli olla sun porttosi.»
+
+Ylös syöksee Suomen suuri piispa,
+vait on korkea Anna Lepaa;
+singahtavat aamuruskon siivet,
+hämy mennyt on lyhyen yön.
+Päivä nuori taivaanrannan takaa
+kultaa Kuusiston muurit, tornit,
+torahtavat torvet kartanolla,
+saapuu oppinut Olavi.
+
+
+
+
+JÄÄKITEITÄ.
+
+
+
+HENKI.
+
+Puuttui kolme tietäjältä
+syvää syntysanaa.
+Etsi, matkas maat ja meret,
+uhmas itse manaa;
+saip' on valmihiksi pursi,
+joka aavat aallot mursi.
+
+Tuskin yhtä onnellinen
+lie nyt laulu, loihtu.
+Mutta kauas, kaikkialle
+samoo hengen soihtu,
+tutkii meren, maan ja taivaan,
+sinkoo tuonen tuiman laivaan.
+
+Mahtavin on maailmoista
+ihmisrinta itse;
+syvin luonnon syntysana
+kulkee sydämitse;
+oman sielun onkaloihin
+tietäjän on matka noihin.
+
+Sija siell' on sallimuksen;
+kehrää neiet harmaat
+meille illat ilottomat
+taikka aamut armaat,
+milloin lemmen kultakielet,
+milloin raskaat rautamielet.
+
+           *
+
+Järkkymättä jäätä, yötä
+yksin astuu järki;
+usein uutta rakenteli,
+useammin särki;
+monet kauniit mielikuvat
+haihtui niinkuin tuulentuvat.
+
+--Miksi riennät? Kunne kuljet?
+Etkö lepää, Henki?
+»Halu mull' on mennä halki
+vaaran vaskisenki,
+elon etsin arvoitusta,
+kunnes aukee multa musta.»
+
+--Mik' on hyöty etsimisen?
+Siirtää ethän saata
+tähtösiä taivaankannen
+etkä merta, maata;
+kulkee elon, kuolon valta,
+vaikka tullet tuonelalta.
+
+»Tulen toin ma ihmisille,
+itse tuli olen,
+lentoon olen luotu, poltan,
+urat uudet polen,
+hyödytän vai vahingoitan,
+sama mulle, kun ma voitan.»
+
+--Tuo on oppi vaarallinen,
+hajoittava harha.
+Tarkasti on aidattava
+tiedon yrttitarha,
+ettei kansa kuulis tätä
+villitystä hirveätä!
+
+»Monet tehtiin muurit mulle,
+pantiin pakkopaidat,
+katkoin kaikki orjan kahleet,
+kaasin teljet, aidat,
+kuljin, vapaa niinkuin tuuli,
+missä kaikki kansa kuuli.»
+
+--Lienet luotu lempo sitten,
+pahan periaate.
+Seis! On kaikkein pyhimmällä
+sentään esivaate,
+jok' ei aukee auringolle.
+Jos sen riistät ... roviolle!
+
+»Usein polo poltettiin ma,
+siroitettiin tuhka,
+kasvoi tuosta kaunis vilja,
+uljahampi uhka,
+syttyi maailmalle sota,
+sorja hehkui hengen ota.»
+
+--Mutta kirkko? Yhteiskunta?
+Oman onnes haaveet?
+»Menkööt kaikki kappaleiksi,
+kadotkoon kuin aaveet!
+Murran, mik' ei totta kestä,
+maailmasta, sydämestä.»
+
+             *
+
+Henki! Moni kuuluis kyllä
+rohkeahan rotuus,
+jos ois tarmo ilmituoda
+aina tosin totuus,
+minkä tietää tunto, tahto,
+vaikka pettää elon vahto.
+
+Epä-usko, tiedon alku,
+tietäjän on voima.
+Turhaan häntä hälyyttävät,
+kiitos sekä soima.
+Etsii mahdit maankin alta
+epäilyksen kaikkivalta.
+
+
+
+SININEN TULI.
+
+Oli kerran pikkuinen kaupunki
+ja kaupungiss' oli kirkko,
+mut huipussa kirkon tornin tuon
+oli kirkas, kiiltävä nirkko.
+
+Kun päivä paistoi ja sää oli sees,
+se auringon sätehet toisti
+ja yli sen pikkusen kaupungin
+se armontähtenä loisti.
+
+Mut torninhuipusta nähdessään
+toritouhut ja rahvahat raa'at
+ja konnien koukut ja ilkiötyöt
+sekä kauppien väärät vaa'at;
+
+ja kirkosta saarnoja kuullessaan
+ja kuullen tahtoa taivaan,
+miten katuva Edenin ilohon käy,
+mut paatunut helvetin vaivaan;
+
+ja nähdessään, miten ihmisyys
+katuvieriä kerjäten kulki,
+mut vääryys välkkyvin vaunuin vaan
+niin pöyhkänä ajeli julki;
+
+niin silloin myrskyä toivoi se,
+ett' ukkosen jumala nostais
+ja tulehen kirkot ja linnat löis
+ja varkahat, konnat kostais.
+
+Mut taivahan rantoja tarkastain
+se tornissa välkkyä sai vaan--
+toki kerran pimeä pilvi nous
+ja yöhön kaarsi taivaan.
+
+Vihur' vingahti, salama ylpeä lens,
+jo pauhasi ilman pieli,
+myös silloin huipusta tornin tuon
+löi tuiskien tulinen kieli.
+
+Se tahtoi taivahan liekit nuo
+alas kurjahan maahan johtaa,
+kuin henki hehkua, kaupungin
+yli tuomiontähtenä hohtaa.
+
+Mut viisas on kaupungin järjestys!
+Näät tornista maata kohti
+teräslanka läksi, mi kirkon taa
+alas kaivohon salamat johti,
+
+Ja ukkonen pauhasi, leimusi yö,
+tuul' ulvoi kahlehetonna,
+tuli sininen huipusta tornin löi--
+mut rauhassa nukkui konna!
+
+
+
+TALVEN TAIKA.
+
+Vitkaan, vitkaan päivät harmaat
+kangastuvat kuolon yöstä,
+haaveet haihtuneet on armaat,
+riemu rientää yksin työstä;
+poiss' on elon päivänpuoli,
+eessä pitkä leipähuoli,
+arkitointen askartelu;
+lomaan joku laulun lelu.
+
+Maa on nuori saapa nurmeen,
+heilimöivä hengen aika;
+keltä järki jääti hurmeen,
+hälle jäi vaan talven taika:
+vähä on vääryys ihmisien,
+suuri julmuus jumalien,
+suurempi kuin taivaan armo
+tammikuisen tahdon tarmo.
+
+
+
+MINÄ.
+
+
+1.
+
+Minä oli alussa.
+                 Minä
+kasvoi luona Kaikkivallan
+ja kaikki oli se Minä.
+
+Minä on maailman ajatus,
+työn tulos tuhannen voiman,
+alku, loppukin elämän.
+
+Muut on muotoja: sisällys
+ylin vaan on yhteisjärki.
+
+
+2.
+
+Itseys on ihanin mahti,
+minkä sait sa syntymässä:
+älä anna pois ikinä!
+
+Väärin ne sanovat, jotka
+itse-uhrista puhuvat:
+minkä teet parasta, voitat,
+minkä teet alhaista, alenet.
+
+Pyhä on yksilön perintö.
+
+Kaitse taiten kalleutta
+tai jos tuhlannet, katoa
+niinkuin tähti taivahalta:
+sammu tyhjyyden tulena!
+
+
+3.
+
+Kaikki on sinussa: aika,
+ijäisyys, elämä, luonto,
+isänmaa ja ihmiskunta,
+siemen suurimman, vähimmän.
+Itse riiput itsestäsi,
+muista, minkä tahdot verran,
+tie on tehty, määrä pantu,
+vuori noustava: vapaus.
+
+Kulje kohti korkeinta
+oman onnes kukkulata,
+täytä, minkä tiedät, tahdot,
+täytät tahtoa jumalan,
+nousten nostat taivonkantta,
+painunet, eloa painat,
+tulet taakka itsellesi,
+muille pilvi päivän tiessä.
+
+Mennen maailmat syleile,
+astu kautta aikakautten,
+tao päälles taistopaita
+raudasta rakkaimman halusi,
+hopeasta haavehesi,
+kuparista kuolon uhman,
+kullasta sydänkuvien,
+piistä synkän itsepinnan.
+
+
+4.
+
+Laki ollos itsellesi.
+
+Mieti, mik' on sulle hyvä,
+tuumi, mik' on sulle paha,
+ruma sulle, kaunis sulle:
+ole maailma omasi.
+
+Iske itsesi kipunat
+yltä, alta, kaikkialta,
+enin taistosta elämän.
+
+
+
+MESTARI.
+
+En palvella tahdo ma mestaria,
+mi tunne ei syntiä, syitä,
+mi ruokkinut koskaan rinnassaan
+ei elämän myrkkykyitä,
+ken ei ole yön lapsi niinkuin minä,
+ken ei ole tulen lapsi niinkuin sinä
+ja tahtonsa taistelokalpa,
+jolle tuttu on ylväs ja halpa.
+
+En palvella tahdo ma mestaria,
+mi syntymäänsä ei surrut,
+mi ei ole itkenyt haaveitaan
+ja hampaansa yhteen purrut,
+ken ei ole jään lapsi niinkuin minä,
+ken ei ole surun lapsi niinkuin sinä,
+ja ankara kuin oma vaivas
+ja korkea kuin tähtitaivas.
+
+
+
+NE HIENOT SIELUT.
+
+Ne hienot sielut, ne hienot sielut,
+ne leijaa täällä, ne leijaa siellä,
+ne saavat sauhua, pölyä niellä
+ja alla taakkojen taivaltaa.
+
+Me kuulemme, kuinka ne vaikeroi
+ja kuin niiden kuoleman huokaus soi,
+mut uskoa voi
+niin hienoiksi niit' emme milloinkaan,
+kunis näämme ne sortuvan multahan maan.
+Me seisomme silloin partaalla haudan
+ja huokaamme: »Ah, oli outoa tää,
+niin surullista,
+niin murheellista,
+kun tietty ei,
+kenen kuolema vei,
+ja että hän oli niin hieno sielu.»
+Ja kyynel kastavi silmälaudan.
+Mut tuonen nielu
+näin meille vastahan irvistää:
+»Vain sortuen,
+vain murtuen
+tuo itsensä ilmi hieno sielu.»
+
+
+
+YKSILÖN MURHE.
+
+Pisara olin,
+mereen tulin,
+tahdon taas pisaraksi tulla.
+
+Iloita, surra,
+miten mieli käskee,
+ettei kukaan näe eikä kuule.
+
+Ah, en saata enää!
+Oma maailma olin,
+nyt soitan kera suuren orkesterin.
+
+Käy sitkat säikeet
+sydämestä sydämeen,
+mun vereni lyö tuhansien tahtiin.
+
+Pyrin ennen mereen,
+nyt siitä pois päästä
+on sieluni ijäinen autuus.
+
+Mitä auttaa minua,
+jos meri on vankka,
+kun vaan olen meren murto-osa?
+
+Ei kunnia suuri,
+jos voittaa, kaatuu
+mies sotisopa miljoonan kanssa.
+
+Ma humista tahdon
+kuin vuorihonka
+yksin alla aution taivaan.
+
+Ma taistella tahdon
+kuin metsäkoski
+yksin halki tiettömän tienoon.
+
+Ma sammua tahdon
+kuin tähdenlento
+tien viitaten erämaan lampeen.
+
+Ah, en voi, en saata!
+Ma elämään tulin,
+nyt täytyy mun elon laine olla.
+
+
+
+ELEGIA.
+
+Haihtuvi nuoruus niinkuin vierivä virta.
+Langat jo harmaat lyö elon kultainen pirta.
+Turhaan, oi turhaan tartun ma hetkehen kiini;
+riemua ei suo rattoisa seura, ei viini.
+
+Häipyvät taakse tahtoni ylpeät päivät.
+Henkeni hurmat ammoin jo jälkehen jäivät.
+Notkosta nousin. Taasko on painua tieni?
+Toivoni ainoo: tuskaton tuokio pieni.
+
+Tiedän ma: rauha mulle on mullassa suotu.
+Etsijän tielle ei lepo lempeä luotu,
+pohjoinen puhuu, myrskyhyn aurinko vaipuu,
+jää punajuova: kauneuden voimaton kaipuu.
+
+Upposi mereen unteni kukkivat kunnaat.
+Mies olen köyhä: kalliit on laulujen lunnaat.
+Kaikkeni annoin, hetken ma heilua jaksoin,
+haavehen kullat mieleni murheella maksoin.
+
+Uupunut olen, ah, sydänjuurihin saakka!
+Liikako lienee pantukin paatinen taakka?
+Tai olen niitä, joilla on tahto, ei voima?
+Voittoni tyhjä, työn tulos tuntoni soima.
+
+Siis oli suotta kestetyt, vaikeat vaivat,
+katkotut kahleet, poltetut, rakkahat laivat?
+Nytkö ma kaaduin, kun oli kaikkeni tarpeen?
+Jähmetyn jääksi, kun meni haavani arpeen?
+
+Toivoton taisto taivaan valtoja vastaan!
+Kaikuvi kannel; lohduta laulu ei lastaan.
+Hallatar haastaa, soi sävel sortuvin siivin.
+Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin.
+
+
+
+VAALIN VALTA.
+
+Muilla olkoon vaalin valta,
+mull' ei ollut milloinkaan;
+kuljin yltä taikka alta,
+itseäni täytin vaan;
+minkä tein, mun tehdä täytyi,
+mit' en tehnyt, voinut en;
+vihdoin ilta hämärtäytyi,
+lankes hetki hiljainen.
+
+Pankaa patsas haudalleni,
+kiveen tämä kirjoitus:
+»Synkkä niinkuin sydämeni
+oli mulle sallimus.
+Itse iskin piistä tulta,
+sytyin, hehkuin tuokion,
+paloi paras laulu multa,
+tässä tuhka tumma on.»
+
+
+
+RAILO JÄÄSSÄ.
+
+Railo jäässä. Laiva yössä.
+Kone yksin jyskyy työssä.
+
+Päällä tähdet tuimat. Ovat
+matkamiehen mielet kovat.
+
+Eespäin, vaikka kuolon kautta,
+eespäin elontyöni tautta!
+
+Lumeen laivan kokka piirtyy.
+Vitkaan vuoret jäiset siirtyy.
+
+
+
+
+LEX.
+
+
+
+1.
+
+OIKEUS.
+
+Ei viha rakenna eikä
+rakkaus.
+
+         Rakentajamme
+olkoon oikeus. Opasta
+tääll' ei toista taivas-alla.
+
+Ei anna anteeksi elämä,
+älköhön inehmon lapsi,
+luonto tyynnä tuomitsevi,
+tuomitkoon inehmo toista
+niinkuin vankka vaskivuori
+taikka tunturi jumalan.
+
+Soisin Suomen miehen mielen.
+
+Ankara ajatuksissa,
+tosi työssä, toiminnassa,
+vanhurskas viholliselle,
+vakavanha ystävälle,
+leppymätön, lahjomaton,
+oikea itsensä edessä.
+
+
+
+2.
+
+TIETÄJÄN NÄKY.
+
+Nukkui maa.
+
+            Tohahti tuuli,
+heräsivät henget kaikki.
+
+Mutta myös viha virisi:
+»Kostanko isien kohlut?»
+
+Torattihin, taisteltihin.
+Taivas sees, siniset järvet.
+
+Myrsky mylvähti.
+
+                 Jyristen
+suistui puut pihoilta Suomen,
+kaatui vallan kukkuloilta.
+
+»Hei», sanoi katajan henki,
+»Minä itse Suomen suurin.»
+
+Taipui tuulet taittumatta.
+
+Niin välähti veljesvaino.
+
+Suot savusi, tiet tihusi,
+kärysi katajamieli.
+
+Pitkä yö.
+
+          Sarasti.
+
+                   Poissa.
+oli orjat, herrat.
+
+                   Kukki
+mieli vain vapahan miehen,
+henki hongan lakkalatvan:
+»Kansan valta kansan maassa.»
+
+5/3 1905.
+
+
+
+3.
+
+YÖ.
+
+Liekuttivat kaikki lamput
+viime vuossadan lopussa.
+
+Kaikki kynttilät kituivat
+kautta hengen valtakunnan,
+kautta myös kotitupien.
+
+Niin tuli pilkkoinen pimeä.
+
+Yö yli kansojen.
+
+                 Kamala
+tähdetön, tuleton, tuima,
+alku-yö maailman, rajaton,
+pyhä, suuri, synnyttävä.
+
+Ajan uuden alku-äiti.
+
+Seisoi kaikki kansakunta
+idän yössä ankarassa,
+seisoi työ, elämä, askar,
+aika, aattehet inehmon;
+sydän tuskin sykki, keuhkot
+tuskin henkeä vetivät,
+vain veri suonissa punainen
+soitti suurta luomisvirttä.
+
+Niin hiljaa sarasti päivä.
+
+3/11 1905.
+
+
+
+4.
+
+KANSALLISKAARTI.
+
+Tiedän kaartin kansallisen:
+kaarti kultuurin.
+
+                  Sotivat
+siinä kuollehet, elävät,
+kaikki vallat valkeuden.
+
+Tunnuslause tuo väkevä:
+»Sota on soipa hurmeheton
+juurella Kalevan tammen!»
+
+Miekat maan alta helähti,
+toiset paistoi taivahalta,
+maan päältä elävät iski,
+vainajat tuvilta Tuonen.
+
+Se oli kaarti kansallinen.
+armeija alinomainen.
+
+1906.
+
+
+
+5.
+
+SUOMEN VAAKUNA.
+
+Liehui päivän Suomen lippu.
+
+Pyhä valtavaakunamme!
+Punakeltainen, palava
+pilvissä pimeän pohjan,
+maassa kansan marraskuisen.
+
+Kuulin leijonan puhuvan,
+jalopeuran peljättävän:
+»Oikeus on nimeni. Missä
+liehun, leimuaa sydämet,
+kaikuu kansojen vapaus,
+Magna Charta kansalaisten.»
+
+Miksi käyt terällä miekan?
+
+»Koska kaatui Suomen sorto.»
+
+Miekan toisen miks ylennät?
+
+»Koska on yöstä tähti noussut,
+viitta veljesten välille.»
+
+Mikä on merkki meille?
+
+                       »Suomen
+suurruhtinaallinen vapaus.»
+
+Ääni ärjähti, jyrinä
+täytti kaiken taivonkannen,
+pilvet pohjolan repesi,
+hehkui Suomi suurna kerran.
+
+Päivän liehui Suomen lippu,
+kukin itsensä unohti,
+se oli juhla kansan kaiken.
+
+Mutta vaipui vaakunamme,
+se oli alku arkipäivän,
+kyntö pitkän, kyisen pellon.
+
+12/11 1905.
+
+
+
+KANSAN HENKI.
+
+Kansan henki haltioitu,
+myrsky pitkän pilven alta,
+päivä päässyt kalliosta,
+ken voi teljet tehdä sille?
+Metsä liikkuu, manner järkkyy,
+jyskää Suomen suuret järvet,
+merta kohden virran vyöry,
+kansan kulku vapauteen.
+
+Suolla syntyi suomalainen,
+kasvoi luona hallan harmaan,
+korpihongat kehtovirren
+lauloi mieliin maamme lasten;
+eipä kuollut kansa, vaikka
+tahtoi tappaa vieras valta,
+hirsipuutaan kirjaelee
+niinkuin nuori Kullervo.
+
+Havuiselta vuotehelta
+havahtunut seisoo Suomi,
+viha karsas kulmain alla,
+sydämessä synkkä kosto,
+vielä viittaa entis-yöhön
+otsallansa orjan merkki,
+räiskyy raivo hedelmätön,
+katajainen karvaltaan.
+
+Monet kansan parhaat pelkää:
+»Tuonko oisi maassa mahti?
+Silloin raukee raunioiksi
+kaikki valon valtalinnat.
+Tuo jos lait laatu täällä,
+silloin sortuu kaikki kaunis,
+kaikki tieteet, kaikki taiteet,
+vaipuu vuosisatain työ.»
+
+Monet suorat henget suree:
+»Hukkaan tehdään työtä täällä;
+turhaan tuli kansan valta,
+jos ei tullut aatos laaja;
+suotta maan on itsenäisyys,
+miss' ei mielet itsenäiset;
+ellei suuruus sydämissä,
+vähän mahtaa väljät lait.»
+
+Monet säikkyy hienot sielut:
+»Tää ei kansa kansa meidän,
+kansa pohjantähden alla,
+jalo, kiltti, kiitollinen,
+tyyni, vakaa, tuskan-tuttu,
+joka kaikki kärsii, kestää;
+tää on raukka, tää on raaka,
+ruma, tuhma, röyhkeä.»
+
+Tosin kaunis ei tää kansa,
+sentään oma on se meidän,
+on sen itkut meidän itkut,
+on sen riemut meidän riemut;
+vaikk' ei kansa kalliolla,
+unelmoitu urhoheimo,
+sen on pyhät pyrkimykset
+elontyömme viitanneet.
+
+Kansalaiset! Suur' on aika,
+lyödään vuosisatain arpa,
+minkä tääll' on hengen herruus,
+onko vapaus vaiko orjuus.
+Suomi vaatii valkeutta,
+tehkää pirtit päivän tulla,
+kansakunnan kulmapaadet
+synnyinmaahan painakaa!
+
+
+
+
+HÄRMÄÄ.
+
+
+
+TUNNEN SYNTYSI.
+
+Muille outo
+on olento sinun.
+Tunnen syntysi,
+olet minun.
+
+Selitän sielusi,
+päästän pulman,
+arvoituksesi
+julistan julman.
+
+Taidan sanoa,
+kuka olet.
+Turhaan muiden
+polkuja polet.
+
+
+
+KULTAPERHO.
+
+Perho, perho, kultaperho,
+kuinka sua säälinkään!
+Kuluu siipes kultaverho
+maassa talven, yössä jään.
+
+Ruma uhkaa yltä, alta,
+pois on kauniin kaukotie,
+vaan on pieni perhon valta,
+lentimes vain lemmen lie.
+
+
+
+NUORI NAINEN.
+
+Liukas niinkuin lumella suksi,
+kova niinkuin kuolon uksi,
+kitkerä niinkuin kiukaan lieska,
+makea niinkuin maito ja rieska,
+leikkivä niinkuin lehti haavan,
+ankara niinkuin aalto aavan,
+synkkä niinkuin suossa vuori:
+niin on lemmessä nainen nuori.
+
+
+
+LAULUTON KESÄ.
+
+Lemmen lehti, Luojan terttu,
+pyhän viidan virpi!
+Mik' on meidän metsällämme,
+kun ei linnut laula?
+
+Joka varhain valvahti,
+se varhain maata menee.
+Väsynyt on sydämeni,
+lauluni myös mykkä.
+
+
+
+MEREN MAININKI.
+
+Meren maininki liikahtaa,
+kuuhut kultaansa rakastaa.
+Paisuu valkeat vetten pinnat
+niinkuin nukkuvan neidon rinnat.
+
+Meri kultaansa odottaa.
+Mustasukkainen suree maa.
+Meri hyrskyy ja aallot aukee,
+kuuhut kultansa syliin raukee.
+
+
+
+TOINEN--TOINEN.
+
+Toinen kaikkensa minulle antoi,
+toinen ei antanut mitään.
+Ja sentään kaikkeni hälle ma annoin,
+joka ei antanut mitään.
+
+Toista ma kiusasin kuolohon saakka,
+toinen kiusasi mua.
+Ja sentään lemmin ma kuolohon saakka
+häntä, ken kiusasi mua.
+
+Lietsovi toinen liekkiä julmaa,
+toinen vaieten palaa.
+Ja sentään seuraan ma liekkiä julmaa--
+rakkaus vaieten palaa.
+
+
+
+
+SINIKAN LAULU.
+
+Kantoi tuuli purtta kahta
+tuolle puolen Lemmenlahta;
+pilvi kuun yli kulkee.
+
+Tuonen pursi tuima pursi
+korkeana kuohut mursi;
+pilvi kuun yli kulkee.
+
+Unten haaksi hauras haaksi
+horjuu, vaappuu, jää jo taaksi;
+pilvi kuun yli kulkee.
+
+Iloinnenko taikka surren,
+nään ma Tuonen tuiman purren;
+pilvi kuun yli kulkee.
+
+Milloin heikon haavehahden?
+Istuessa illoin kahden;
+pilvi kuun yli kulkee.
+
+
+
+THEANON LAULU.
+
+Barbaarein joukkoon joutunut
+on Alkibiades,
+siks sydän hält' on sammunut
+ja mennyt mieli sees.
+
+Hän, Hellaan helmi kirkkahin,
+syvälle syösty on,
+syö armoleipää tyrannin
+laps vapaan auringon.
+
+Kyll' itki immet Attikan,
+kun kumma kuultihin:
+on sota vienyt sorjimman,
+pois karkas pontevin.
+
+Nyt itkee koko Kreikanmaa,
+Ateena, Sparta myös,
+Korinthi, kaikk', kun kuulla saa
+sun suuren tihutyös.
+
+Lie laaksot Lakedaimonin
+viluiset, vierahat,
+mut kaitsi siellä kuitenkin
+sua Hellaan jumalat.
+
+Nyt, olet, orpo, yksin sa:
+ei Dike tietäs tee,
+ja askeleiltas loitolla
+Apollo laulelee.
+
+Sun eikö särje kordias
+barbaarien raaka ään'
+ja kuinka sietää seurassas
+voit heitä hetkenkään?
+
+Löit rikki Hermeen patsahat,
+teit pahaa paljonkin,
+muut sulle surmaa huusivat,
+ma yksin siunasin.
+
+Anteeksi sulle kaikki suon,
+en yhtä: kuinka voit
+sa kaataa kuvan kauniin tuon,
+min sydämeeni loit?
+
+Jos ylväs yhtyy joukkioon
+ja hieno halpahan,
+sen maine maasta vaipukoon,
+hän mies on kuoleman.
+
+Hän pettää parhaan itsensä,
+hän ihmisyyttä lyö,
+siks hänet hylkää elämä
+ja tempaa tuima yö.
+
+
+
+TIMANDRAN LAULU.
+
+Yön taivahalla jo tähdet käy,
+ei kulta korkea kotiin näy.
+Mua jos sa lemmit, miks viivyt poissa?
+Jos sua en lemmi, miks viihdyn koissa?
+
+On kallihimmat mun lempein yöt
+kuin kullat, päärlyt ja helmivyöt,
+mut lahja kallehin taivahalta
+on lemmen ylpeän vapaa valta.
+
+Niin raskahasti lyö sydämein.
+Mit' armahain sulle pahaa tein?
+Mua miksi loukkaat, kun sua ma lemmin?
+Miks pois mun päästät, kun eessäs emmin?
+
+
+
+LYDIAN LAULU.
+
+Ah, Callidus, jos mua huokailet,
+niin liian usein luoksein hiivi et,
+on lemmen hurma lyhyt, haihtuva,
+mut ijäinen on lemmen unelma.
+
+Ah, Callidus, sua lemmin ainiaan.
+Unelmat usein pettää päällä maan.
+On onnen hetki kupla kultainen,
+mut ijäinen on itku sydämen.
+
+Ah, Callidus, jos mua rakastat,
+mun onneni on onnen unelmat
+ja itkut sydämen nuo ikuiset,
+kun kyllin usein luoksein hiivi et.
+
+
+
+
+TIETÄJÄN TUPA.
+
+
+
+TUHKA TUMMUU.
+
+Hiilos hiipuu, tuhka tummuu,
+kohta kotiliesi sammuu.
+
+Aatos käy niin autioksi,
+mieli mieron nuotioksi.
+
+Muistuu moni nuori toivo,
+kylmä nyt kuin kyinen kaivo.
+
+Herää moni haave heljä,
+summa nyt kuin suossa möljä.
+
+Lankee ilta ikkunalle,
+tyhjyys tyhjän akkunalle.
+
+Liekkuu vielä viime loimu:
+yksinäisen rinnan riemu.
+
+Autuaampi yössä yksin
+kuin on auringossa kaksin.
+
+
+
+PAHAT PEIJAAT.
+
+Haudatahan haaveet sairaat,
+saapuvat jo juhlavieraat.
+
+Uhoo uksen alta routa,
+elo, raaka niinkuin rauta.
+
+Astuu rumuus alle orren,
+pimeys päähän päreenkarren.
+
+Ilma täyttyy inhuudesta,
+rinta varhaisvanhuudesta.
+
+Painuu pää jo polven varaan,
+sortuu kaikki kaunis soraan.
+
+Sydän kuolee kultahinen,
+runo kiurun kaltahinen.
+
+
+
+SULKANUOLI.
+
+Kiiltää kärki noidan kiron,
+suihkaa sulkanuoli neron.
+
+Iskee päähän ihmisvaleen,
+syttää kylät suuret tuleen.
+
+Tarpoo talvi-öiset ummet,
+tempaa juuriltansa tammet.
+
+Murhaa monet päivän mietteet,
+tappaa monet taivaan luotteet.
+
+Kulkee kautta vuosisatain,
+järjen öiden, hengen sotain.
+
+Sielut siittää, muodot muuttaa:
+ampujansa surmaan saattaa.
+
+
+
+TÄHTI.
+
+Tuikkii reppänästä tähti
+niinkuin outo otsalehti.
+
+Paistaa pirttiin himmentyvään,
+miehen mieleen hämmentyvään.
+
+Kiiluu kautta mustan murheen,
+eteen keski-öisen erheen.
+
+Lienet tähti Luojan luoma,
+anna kärsimyksen voima!
+
+Lienet mahti maasta Lemmon,
+anna armo kuolon kammon!
+
+Että ikävöisin eloon,
+pyhään pyrkisin ma valoon.
+
+Lapin lasten tanterilta,
+Turjan tuiman tunturilta.
+
+
+
+PÄÄTÖS.
+
+Tahdon nousta taakan alta
+ennen kuin on kuolon ilta.
+
+Heittää kuormat tietämisen,
+kiviriipat taitamisen.
+
+Tahdon alle taivaankannen,
+asuntoihin ihmis-onnen.
+
+Alle ihalaisen ilman
+luota kylmän, luota kalman.
+
+Tahdon tietää, kuka olen.
+Sitten tuonen maille tulen.
+
+
+
+OUTO OPPI.
+
+Nousi päivä nostamattaan,
+noidan mieli täyteen mittaan.
+
+Meni puhki taivonkansi,
+rikki ihmis-onni onsi.
+
+Seinät siirtyi, katto kaatui,
+velho itse puuksi puutui.
+
+Tuost' on tullut outo oppi:
+Turhaan nousi Turjan Lappi.
+
+Ken on luotu tietäjäksi,
+jääköön yksin-jäytäjäksi.
+
+Ihmisille ihmistavat,
+jumalille tuulentuvat.
+
+
+
+NÄKY.
+
+Hehkui hälle Hiiden lempi,
+nousi yöstä noidan impi.
+
+Luja niinkuin luonnon luote,
+armas niinkuin aamunkoite.
+
+Tahtoi kaksin kanssa noidan
+käydä kautta sillan kaidan.
+
+Kautta elontuskan tuiman,
+poikki valheen, puhki soiman.
+
+Halki katinkullan, korun,
+keskitietä ihmisturun.
+
+Suihkiessa suuren vihan,
+pistäessä pienen pahan.
+
+Kavetessa leipäkakun,
+levetessä töiden tukun.
+
+Töiden tekemättömien,
+äärtä näkemättömien.
+
+
+
+HAAMU.
+
+Kinoksella kylmä liesi:
+tupa yöllä palaa taisi.
+
+Haamu pankon päässä istuu
+huulet liikkuu, silmä kastuu.
+
+Tuikkii päällä aamutähti
+niinkuin outo otsalehti.
+
+Paistaa poveen hyhmettyvään,
+vereen velhon jähmettyvään.
+
+Niinkuin ukonnuoli iskee,
+käymään talvitietä käskee.
+
+Miss' on vaikein, vastamahti:
+totisinta totta kohti.
+
+Pian poikki pilvilinnan,
+taakse tavan, yhteiskunnan.
+
+
+
+
+TURJAN LOIHTU.
+
+
+
+VANHA VAIMO.
+
+Menin meren rantaan,
+huokas aalto santaan.
+Minne kulki äidin kukka?
+Miks et kotikantaan?
+
+Huusi tuulen mukaan,
+kuunnellut ei kukaan.
+Onko nähty onnen lintu?
+Eipä tunnettukaan.
+
+Kävelin ja itkin
+Manan maata pitkin.
+Miss' on äidin mielitietty?
+Kukan valjun kitkin.
+
+
+
+KUOLLUT KUKKA.
+
+Mitä etsit, vanha vaimo?
+--Etsin emon lasta.
+Minne kulki kullan kehrä?
+--Läksi maailmasta.
+
+Tappoi tauti naurusuisen?
+--Tappoi suuri suru.
+Kitui? Kuihtui?--Kesä-yössä
+kuoli kullan muru.
+
+Vaalinut et varmaan häntä,
+lemmen liekutellut?
+--Liiemmin ei äiti toinen
+lasta laulatellut.
+
+Varmaan hänt' et varoittanut,
+ohjannut et oikein?
+--Ohjasin ma oikeahan
+tiellä, jok' on vaikein.
+
+Mik' on polku vaikeampi
+kuin on kuolon polku?
+--Raskahampi syyttömälle
+elon raaka kulku.
+
+Syksy maita matkustavi,
+etkö saa jo rauhaa?
+--Sydämeni syksy-yössä
+ikilieskat roihaa.
+
+Autio on aho öinen,
+etkö etsi hukkaan?
+--Autiompi tuijotella
+kodin tyhjän takkaan.
+
+
+
+LAULAJAN MURHE.
+
+
+1.
+
+Päivä painui, tähti sammui,
+Aino aaltoihin ajoihe,
+katoi kaunis ilman alta.
+
+Lankes laulajan unelma,
+katkes kielet kanteleesta,
+sydän hyytyi, järki jäätyi.
+
+Aika on nyt tuskan tullut,
+arki pitkä, auringoton,
+kausi karkean elämän.
+
+Metsä mykkä, taivas tyyni,
+luonto suuressa surussa,
+loitonnehet linnut kaikki.
+
+Voisin vaieta minäkin,
+kauas mennä näiltä mailta,
+niinkuin päivä, niinkuin pilvi.
+
+Tulla Tuonen kartanoihin,
+virran poikki, virren polvi,
+piillä kuoleman pihoille.
+
+Kussa aatos, siellä askel.
+Suru sankarin sitovi,
+murhe mielen kahlehtivi.
+
+Tänne jalkani vetävät
+luokse aallon ähkyrinnan.
+Tuossa lehto, tässä paasi!
+
+Hietikolla Ainon askel!
+Ranta raisu, hyrsky hyinen,
+meri suurien surujen!
+
+Missä lienet? Kussa kuljet?
+Kaikkialla sun näen ma,
+enin alta aallon synkän.
+
+Silmät suurina kysyvät,
+huulet vailla vastausta,
+kasvot jäiset, kalvennehet.
+
+Tutkit Tuonen arvoitusta.
+Mit' on lempi? Mit' on kuolo?
+Mikä tarkoitus elämän?
+
+Kummeksitko? Kauhistutko?
+Luonto kanssasi kysyvi,
+Mana mahdin antanevi.
+
+
+2.
+
+Miksi empisin enempi?
+Aik' on maata mennäkseni
+Kuuhut paista, tähti loista!
+
+Kaivan haudan haavehille,
+tuvan tumman, pirtin pienen;
+itse lautsalle laseime.
+
+Kata, talvi, urhon katto,
+kevät kumpuni kukita.
+Nukun luonnon laajan unta.
+
+Laine laulusi lopeta!
+Tulkoon maille Tuonen valta,
+luonnon talvi, laulun talvi.
+
+
+
+LAULAJA JA MAA-EMO.
+
+Laulaja:
+Tuhat kertaa rikkonut oon sua vastaan,
+tuhat kertaa maailma murteli lastaan,
+tuhat kertaa tehnyt oon tihua työtä.
+Nyt nukkua tahtoisin tuhat tuonelan yötä.
+
+Maa-emo:
+Tuhat kertaa sulle ma anteeksi annoin,
+tuhat kertaa tuskasi, vaivasi kannoin,
+tuhat kertaa soinnutin soittosi kielet.
+Nyt tietää jo tahtoisin tuhat-äänien mielet.
+
+Laulaja:
+Rikki on soitto, on eessäsi mieletön miesi,
+järki on mennyt ja tummunut tuntehen liesi,
+toisin ma toivoin, taistelin, käynyt on toisin.
+Kuinka siis kertoa, Maa, sydän-syntysi voisin?
+
+Maa-emo:
+Kirposi kipuna taivaan korkean maista
+kirkkaammin ei kuu, päivä, ei kointähti paista,
+virtenä vieri ja lauluna laaksojen yli.
+Tummua tuhkan auki on Maa-emon syli.
+
+
+
+MAAN VALITUS.
+
+Mielessä häll' oli pilvilinnat,
+unohtui oman äidin rinnat,
+houkutti häntä tuulentuvat,
+himmeni hiljaiset mielikuvat,
+nousi hän haaveen porraspuita,
+muistanut ei emon huokailuita,
+ajeli kuutamon kulkusilla,
+käynyt ei kotitanhuvilla,
+heilutti hengen tapparata,
+pilkkasi maata matalata,
+aurinko häll' oli astinlauta,
+kylmyys häll' oli kylkirauta,
+leimusi pilviin aatoksensa,
+lemmetön heljälle heimollensa,
+palveli, polo, pyhää tulta,
+maa oli hälle musta multa,
+jumalat juhlivat, kun hän soitti,
+yksin yössä mun itku voitti,
+istui hän ilopaadellansa,
+kaukaa kuunteli Mannun kansa,
+veisti hän unten vempeleitä,
+nähnyt ei mua eikä meitä,
+nyt hän on uupunut urhon sotaan,
+kolkuttaa emon köyhän kotaan,
+nuor' olin, nyt olen harmaahapsi,
+myöhään, myöhään sa saavut, lapsi!
+
+
+
+TALVILAULU.
+
+On aurinko astunut mereen,
+meren kattanut jäykkä jää,
+syys siirtynyt sankarin vereen,
+pian talvikin hallapää.
+
+Ja voittanut on epäusko,
+sydän särkynyt heikosti lyö,
+on sammunut viimeinen rusko
+ja pitkä on pohjolan yö.
+
+Tule vitkaan talvinen huura
+yli maan, yli puun, yli veen,
+sada hiljaa kuoleman kuura
+yli urhon uinahtaneen.
+
+
+
+PAHAT NEUVOA PITIVÄT.
+
+--Katso! Tuossa tuttavamme!
+
+»Väinämö, väkevä sulho!»
+
+--Murhamies sorean siskon!
+Liipaisenko? Laukaisenko?
+
+»Tuo on kosto lapsen kosto,
+ei kosto partasuun urohon.
+Tiedän ma paremman taian.»
+
+--Kovemman kuin kuolon loihtu?
+
+»Luottehet lujimmat tunnen,
+loihdin Väinämön väkevän
+yön syvimmän synnyn kautta,
+kautta kalpean hämärän.»
+
+--Ja mikä syvin on synty?
+
+»Himo, hiili Ruijan rannan,
+tuli jäämeren takainen,
+kuolema kuluttavainen,
+elon-antava elämä,
+aatos, tehty ainehesta,
+aine, saatu aatoksesta,
+sota soipa, myrsky käypä,
+mielen ainainen ikävä.»
+
+--Olet jo omamme, Väinö,
+päivän laulaja päreä,
+nouset maasta nostamatta,
+yönp' on urhona ylenet.
+
+
+
+TURJAN TUOMIO.
+
+Nyt sanon sanat ikuiset,
+kirot painan paasikirjat.
+
+Kulo on luotu kulkemahan,
+kyy pitkä kähisemähän,
+miekka verta vuotamahan,
+sankari samoamahan.
+
+Tulet, Väinämö väkevä,
+tuhmimmaksi tietäjistä,
+ajat Turjan tukkapäitä
+kuin ennen mielesi kuvia,
+ahavan ajama itse,
+pyörretuulen tutjuttama.
+
+Menit maata talven kanssa,
+heräjä kevähän kanssa,
+Ruijan rantojen ilossa,
+Lapin yössä lauhkeassa!
+
+Kuule koskien kohina
+kevätvirttä soittavaisten,
+kuule taivahan tohina
+kevättuulta huokuvaisen,
+tunne tulvat rinnassasi,
+Turjan virtojen vilinä,
+näe nuori Pohjan neiti,
+tutkiva, revontulinen,
+hoipu, houru, maita myöten,
+mielipuoli, merta myöten,
+etsi hallaista hametta,
+tunne tulta jäytävätä,
+ijäisen ikävän hiiltä,
+tuulta rinnan rauhattoman!
+
+Juokse Pohjan jäinen peura,
+Turjan souda sotka hyinen,
+poika auringon tulevi,
+päivän kiekko kantapäillä.
+
+
+
+LAULAJAN LOHDUTUS.
+
+Tie ei pääty sentään,
+vaikk'ei nouse taivaasen.
+Sana, laulu lentää
+alaspäinkin astuen.
+
+Kuljen kuilun pohjaan,
+poveen naisen naurusuun.
+Tieni yöhön ohjaan,
+jätän pirtit päivän, kuun.
+
+Tunnu tuoll' ei hyvyys,
+viha vaan ja rakkaus
+ja intohimon syvyys,
+yön tuli, tumma loimotus.
+
+
+
+
+MEREN KAUPUNKI.
+
+
+I.
+
+Näitkö suuren näkinkengän kerta?
+
+Tunnet kaupungin kuin raakunkuoren,
+jonka halki meren henki puhuu
+huminalla iankaikkisella.
+
+Kaunis on, kun kesäpäivä painuu,
+kauniimpi, kun syksy puita punaa,
+kaunein on se kaikista, kun talvi
+kuutamoiset kuurahunnut kutoo.
+
+Mutta meri jäänkin alta jyskää:
+»Vaikka vanki, olen vapaa sentään,
+pinnan vaan voi halla hyytää, lämmin
+viel' on rintani ja sydän sula.»
+
+Kuulee kaupunki ja kuulee kansa,
+nousee, suuttuu, katkoo sorron kahleet,
+lainehtii kuin jäänsä luonut syvyys.
+Meri jään on alla aatteellinen,
+ihanteellinen kuin itse hiisi.
+
+
+II.
+
+Mutta koska meri toimeen ryhtyy,
+silloin on se totinen kuin taivas,
+teräsharmaa hahmoltansa, synkkä
+niinkuin päätös, tehty syksy-yössä,
+taikka koston nyrkki, noussut lyömään.
+
+Silloin kautta kaupungin se huutaa:
+»Valta vaan on elon riemu. Turhaa
+vapaus on, jos vapaa ei saa sortaa,
+muita hallita ja muita murtaa:
+silloin vasta vapaus on pyhä!»
+
+Kuulee kaupunki ja kuulee kansa,
+moni miettii meren äänen mukaan,
+tuntee tulen suonissaan ja tekee
+niinkuin käskee kansain »pyhä tahto».
+
+
+III.
+
+Eipä aina aatteen maailmoissa
+meri viihdy; loikoo niinkuin laiska
+koulupoika taikka pedagogi
+leininlyömä auringossa, antaa
+päivän paistatella itseänsä,
+haastaa haukotellen viisautta,
+varmaa niinkuin Salomonin saarna:
+
+»Miksi tehdä mitään? Kaikk' on turhuus.
+Surma seuraa elämää ja elo
+kuolemaa kuin vaihtuu vuoden-ajat.
+Paras paistatella ruumistansa,
+katsoa kuin kalalokki lentää.»
+
+Mutta lokin myös on mieli sama,
+saatuansa kyllin syödä ensin,
+laskeuu jo vesirajaan, raukee
+paaden päähän istumaan ja miettii
+kohtaloa koidon purjepurren,
+joka aavalta nyt airoin palaa.
+
+Nauraa meri, maa ja taivas. Nolo
+vain on soutumiesten mieli. Hiipii
+jäykkyys jäseniin, jo herpoo jänteet,
+vaikka kaulaa kastetaankin. Kohta
+kajutasta kuorsaus vain kuuluu;
+
+vallitsee vain viisauden lepo.
+
+
+IV.
+
+Kerran rantaa kevät-öistä kulki
+nuori mies ja nainen; nurmi nousi,
+lehti puihin puhkes, vieno viri
+pyrki etäisien saarten päihin
+niinkuin aatos kahden autuahan.
+
+Toisahalla terhen karkeloitsi,
+ihalaiset immet aallon heilui,
+vieri hämäräisten vetten päällä,
+seuloi unelmia uskollisten.
+
+Mutta meren ensi laine lauloi:
+»Hetki vaan on pysyväinen. Miksi
+kuolevainen kuolemaa sa pelkäät?
+Muut' ei tarkoitusta maailmalla,
+muut' ei elämällä ijäisyyttä:
+
+elää vaan. Ken eli hetken, hälle
+saman kertoi päiväperhon lento,
+minkä jumalille vuosituhat.»
+
+Lauloi meren ensi laine. Aamun
+ensi rusko sattui saarten lomiin,
+terhen haihtui, vellamoiset veteen
+sukelsivat niinkuin sulkalinnut.
+
+Mutta kaupunki ei tiennyt mitään,
+nukkui niinkuin suuri, suuri, tuhma,
+sangen tuhma holhoaja, jolta
+ryösti aarteen kreivi Almaviva.
+
+
+V
+
+Meri muita neuvoo mielellänsä,
+itseään ei ohjata se osaa,
+tahtoo taivahisin nousta, syöksyy
+syvemmäksi maata matalata,
+ärjyy niinkuin yksisilmä-jätti,
+jonka sokaisseet on vieraat viekkaat.
+
+Kiroo julkisia jumalia:
+»Miks ei luotu voima niinkuin tahto?
+Miks ei tahto niinkuin mielikuva?
+Miks ei riemu niinkuin rinnan-kaipuu?
+Teko miks ei tehty niinkuin toivo,
+ihanuus kuin ikävöimiseni?»
+
+Rinnassansa ristiriitaisuuden
+tuntee, sotii, taistelee ja sortuu,
+jälleen nousee uuteen ottelohon.
+
+
+VI.
+
+Paistaa meren pohjaan tyynet tähdet.
+
+Meri muuttunut on yksilöksi,
+miettii ijäisyyden ongelmia,
+kajastellen kaikki lamput taivaan,
+suuret, pienet, kunkin koonsa mukaan;
+miettii, mutta ymmärrä ei mitään.
+
+Silloin kautta kaupungin se huokaa:
+»Hyv' on heijastella kaikkeutta,
+kun on itse kylmä, kolkko, tyyni,
+kaunis maata taivaan tähtein alla,
+jos on mieli niinkuin taivaan tähti,
+jok' ei tunne eikä tahdo mitään
+eikä mitään pyydä maailmalta.»
+
+Harva kuulee meren huokauksen;
+mies vain yksinäinen kalliolla
+yöhön katsoo, päänsä käsiin kätkee,
+syöksyy syvyyteen kuin mykkä kivi.
+
+
+VII.
+
+Mutta satamassa suuri laiva
+kilistää jo lähtökelloansa,
+siell' on liike, siell' on kiire, touhu,
+torin poikki rattaat rämisevät,
+valot tuikkii, kone jyskää, joutuin
+rientää myöhästynyt matkustaja.
+
+Eikä meri enää haasta mitään.
+
+Kaupunki vain humisee. Sen kautta
+puhuu pateettinen ihmishenki:
+»Mennös laiva, mennös maailmalle,
+meri olkoon meidän veljestäjä,
+että liittyis yksilöt ja aatteet,
+tunteet, heimot, kansat, valtakunnat,
+yhdistyisi yhteistuskalliset,
+helpompi ois elon kuorma kantaa.»
+
+Vait on meri, varma pessimisti,
+kantaa laivat sekä kantaa aatteet,
+tekee työtä yhteishyödyn, hymyy
+joskus hiljaa, salaperäisesti
+niinkuin tukkukauppias, mi istuu
+konttorissaan, katsoo kelloansa,
+päättää päivällisen odottavan.
+
+Katso! Tieteet kukoistaa ja taiteet,
+ihmiskunta edistyy ja aika
+siivin siirtyy kohti ijäisyyttä;
+meri antaa silakkaa ja suolaa
+eikä enää huoli huomisesta.
+
+
+
+
+LUONNON LUOTTEITA.
+
+
+
+1. MAAN VIRSI.
+
+Kehto ja hauta, harmaja valta
+    muhkean mullan,
+sateen ja paahtavan päivyen kullan,
+nouseva norosta, turpehen alta,
+    antaja elon,
+kantaja ikuisen kuoleman pelon.
+
+Maa! olet mahtaja sykkivän suonen,
+    kukkivan kedon,
+vierivän villan ja juoksevan pedon,
+peri-isä pellon ja tuttava Tuonen,
+    jumaluus jyvän,
+kaitsija kasvun huonon ja hyvän.
+
+Maa! sulle kiitosta kantele soikoon,
+    suvilaulu Suomen,
+tuoksussa juhannuskoivun ja tuomen,
+rikkaana riemuita virtemme voikoon,
+    elonhuolet voittaa,
+kauneuden korkean sydänkieltä soittaa.
+
+»Maa iki-heilivä, Maa hius-häilyvä,
+    kesäpäivän-päilyvä,
+tuulessa kultaisten laihojen lainehet,
+emo syli-lempeä, emo sydän-hempeä,
+    luo meihin lämpöä,
+suo meissä kypsyä ajan alku-ainehet!
+
+Maa elon-kaitsija, Maa manan-loitsija,
+    hengen-haltioitsija,
+tule meille turvaksi työssä ja taistossa!
+Kun korpi kohisee, syystuuli tohisee,
+    yön siipi suhisee,
+vieri kesävirtenä veressä ja vaistossa!
+
+Maa iki-nuortuva, Maa suvi-suortuva,
+    tuhatrinta-tuortuva,
+ole meille armias riemumme retkellä!
+Emo ilta-ripsinen, emo aamu-hapsinen,
+    aurinko-lapsinen,
+katso meihin kauniisti kuoleman hetkellä.»
+
+Yhtyvät lauluhun laaksot ja korvet,
+    paisuvat pellot,
+laitumet laajat ja karjojen kellot,
+raikuvat taivahan rantojen torvet
+    valkeuden juhlaa;
+Maa pyhä, laupias lahjoja tuhlaa.
+
+
+
+2. MEREN VIRSI.
+
+Minne riennät,
+vierivä virta?
+Kunne kohiset,
+pauhaava koski?
+Mereen! Mereen!
+Meill' on kiire!
+Tehnet teljen,
+särjemme sen.
+
+Tiedätkö tiesi,
+kansan aalto?
+Aika myrskyinen,
+minne menet?
+Vapaus, vapaus
+meitä viittoo!
+Kansojen meri
+on ihmisyys.
+
+Mikä on määräsi,
+heleä henki?
+Kunne kuolevan
+suunta suora?
+Tahdon sulaa
+suurempaani,
+ijäisyyteen
+ikävä on.
+
+Yksi elää hetken,
+toinen vuosisadan,
+kolmannesta kerrotahan
+kevät-öinen taru.
+
+Aalto aaltoa seuraa,
+meren laulu on lakkaamaton,
+kuin on kaikkeuden luomisvoima,
+kuin on kuolon ja elämän kulku.
+
+Moni nähnyt on nuorta unta,
+silloin miehuus saapui,
+kovan lauloi luonnon laulun,
+sanoi korvaan ankarat sanat,
+lyhensi päivät,
+pimensi illat,
+heitti tielle pitkät varjot,
+painoi päähän seppeleen
+mennä maata aikaiseen.
+
+Sammuu henki, saatuansa
+täytetyksi
+palavimman toivonsa.
+
+Mutta en tahtoisi itseäni antaa,
+tahtoisin kuoleman kauhutkin kantaa,
+mullaksi maatua,
+pahaksi paatua,
+kesken kiireintä työtäni kaatua,
+jos minä tietäisin,
+että mun sieluni säilyy,
+vaikka kuljenkin kuoleman rantaa,
+silloin ma sietäisin
+sinne soutaa,
+missä kaislikot himmeät häilyy,
+sanoisin sanan,
+tyttö Manan
+saisi sankarin noutaa
+elontuskan tuolle puolen,
+taakse taakan, arkihuolen;
+enkä mä menisi surren,
+katsoisin tuota,
+liukuisin vitkaan vierivää vuota,
+näkisin jälkehen purren
+jäävän kirkkahan, haihtuvan hopeavanan.
+
+Turha aatos! Turha unelma!
+Katoan kuplana laineen,
+pysyy meri,
+ääretön, saareton, sanomaton pyhyys.
+Lienee mulle liian suuri,
+lienen mereen liian pieni,
+koska pelkään
+kangastella kaikkeutta,
+myrskytä myrskyn kanssa,
+kulkea tohussa tuulen,
+heittyä helmenä pilvihin saakka,
+syöksyä syöveriin.
+
+
+
+3. ILMAN VIRSI.
+
+Tääll' on templi korkea,
+se vaikk' on vailla siltaa,
+päivä vain sen valaisee
+ja kuudan pitkin iltaa.
+
+Taivaankansi katto on,
+sen seinä ilmanpieli,
+myrsky siinä messuaa
+ja saarnaa satakieli.
+
+Kirkonkupuun kirjaeltu
+kaikk' on tähdet taivaan,
+kiertämähän, kaartamahan
+kuolevaisen vaivaan,
+
+Alttariksi asetettu
+vain on pilven parras,
+siitä puhuu ukkonen
+ja haastaa liekki harras.
+
+Suopi Herran ehtoollista
+salamoiva Henki,
+vihkii häihin, hautahan
+ja valaa kastehenki.
+
+Painaa maahan martahat
+ja luopi päälle lunta;
+siell' on paimen yksi vaan
+ja yksi seurakunta.
+
+Kuuluu siellä kunnia
+myös maailmoiden mahdin,
+sähkö antaa säveleen
+ja taivaanranta tahdin.
+
+Eikä opinkappaleita
+siellä kukaan muista,
+mutta sama soipi virsi
+myrjaadeista suista.
+
+Surma siell' on sunnuntai
+ja syntyminen joulu,
+elämän on koulu kova
+eikä rippikoulu.
+
+Siellä eri-uskolaista
+valtio ei vainoo,
+luonnon laajan lakikirja
+esivalta ainoo.
+
+Hyrskyy uskon uuden hymni,
+ihmishenki herää,
+tekee riemun ristiretken
+ilman miekanterää.
+
+
+
+4. TULEN VIRSI.
+
+    Sokko on sallimus,
+silmitön kohtalon vaskinen valta.
+    Mies voi sen muuttaa,
+jos tulen ryöstää hän voi taivahalta.
+    Rautakin raukeni,
+sallimus ahjossa sankarin suli,
+    kun tarmo takoi,
+leimusi korkea, kirkas tahdon tuli,
+
+    Ken kipunaisen
+rintaansa saanut on tuon tulen tuiman,
+    saa ei hän rauhaa,
+rientää hän viemänä vihurtuulen huiman,
+    pyhä pyörremyrsky
+hänt' yhä eespäin yöt päivät ajaa;
+    aarnihongan alle
+saattaa hän pysähtyä tekemähän pajaa.
+
+    Sydän hällä sytee
+kuunnellen kesä-yötä ääretöntä yksin,
+    pois povi palaa
+istuen naisen nuoren kera ystävyksin;
+    saattaa hän viipyä
+vierellä kultaisten riemujen maljan,
+    silmä kauas katsoo
+keskeltä heiluvien hetkien naljan.
+
+    Taikka hän tarpoo
+syys-yötä synkkää, maantietä mieron,
+    tuntee hän kodin,
+muut missä tuntevat kylän kolkon, kieron.
+    Tuska häll' on ainainen,
+mutta myös ainaisen teon tulihurma,
+    Kuolo häll' on kumppani,
+ystävät elon lyhven ajatus ja--surma.
+
+    Painavat palkeita
+pyrkimys sekä usko ihmiskuntaan uuteen;
+    kohottavat kouraa
+kuolevaisen kaukomielet kuolemattomuuteen.
+    Jos käsi uupuu,
+uuvu ei unelmien kirjokipinä-lento;
+    usein on maailman
+syttänyt hehkuvan hengen säen hento.
+
+    Tuli! sua kiitämme
+kaikesta, mikä meidät ihmisiksi nostaa,
+    tiedosta, taidosta,
+tarmosta, joka iskut kohtalon kostaa.
+    Tuli, meissä pala!
+Ihmisten mantereeksi maailma muovaa!
+    Jumaluus julma,
+ole meissä lempeä, laula virttä luovaa!
+
+
+
+
+EPILOGI.
+
+
+
+SÄHKÖN SÄVEL.
+
+Tuntematonna ma maailmat ohjaan,
+korkeudet, syvyydet sydämien pohjaan,
+taivaasta taivaasen, tähdestä tähteen;
+maass' olen, ilmassa, aallossa lähteen.
+
+Ei ole paikkaa mulla, ei aikaa,
+nimeäni kaikkeuden kanteleet kaikaa;
+muut ovat monet, minä olen yksi,
+mua eivät muut saa määritellyksi.
+
+Laki olen laulava halki elon laineen,
+Henki olen hehkuva kautta kaiken aineen,
+Äly olen ääretön, järki olen jylhä,
+Voima olen ehdoton, pyhä, yksi, ylhä.
+
+Turha mua tutkia maisin mainesanoin;
+tieni ma vallitsen säkenöivin vanoin.
+Lyön: siellä tähtitarhat syttyy ja sammuu.
+Käyn: siellä aamun-karjat kultasarvet ammuu.
+
+Saatan ma heilua päällä kesäheinän,
+painua läpi vuoren paatisen seinän,
+räiskyä silmästä rakastavan naisen,
+singota unelmista urhon kuolevaisen.
+
+Otan usein yömajan ihmisten tuntoon,
+useammin päivämajan päähän ja kuntoon,
+satun sinisalamana, tartun takaraivoon,
+juhlat jumal-aattehen isken ihmisaivoon.
+
+Kauneus on kaapuni elävitten eessä,
+kirjokaari merkkini pilvissä, veessä.
+Tuon jos tunnet, suurtuu sun sydämesi pieni,
+käy sen kautta huikaisten sädekirkas tieni.
+
+
+
+
+
+
+TÄHTITARHA
+
+(1912)
+
+
+
+
+TÄHTITARHA.
+
+Kuljen, kuljen kummallista
+tietä tähtitarhan,
+sadan saanut surman suitse,
+haavehen ja harhan.
+
+Täällä eivät piikit pistä,
+polta haavat okaan,
+täällä voi vain nousta, nousta,
+eikä mennä lokaan.
+
+Tääll' on käydä turvallista
+tuollapuolen vihan,
+yläpuolla yön ja hallan,
+taivas-tietä ihan.
+
+Päätä huimaa katsellessa
+maailmoita alla,
+hurmaa kahta kaunihimmin
+toiset korkealla.
+
+Ensi kerran elämässä
+elän rinnan rauhaa,
+sopusoinnun suurta unta,
+laulun mieltä lauhaa.
+
+
+
+
+KUOLEMATTOMUUDEN TOIVO.
+
+Kantaatti.
+
+  Kaupunki nukkuu,
+paukkaa pakkasen harmaja henki.
+  Yön äänet hukkuu,
+turtuvat tuskat jo ihmisienki.
+  Kuu kumma valvoo,
+leimuavat tähtien tulikirjat yössä.
+  Tähtiä palvoo
+mies yksinäinen, mi istuvi työssä.
+
+Kuuhut katsoo akkunasta:
+»Tuollapa on kiire vasta!
+Ehdit hautaan helpommalla,
+nukkumahan nurmen alla.
+Ijäisyys on kylmä käsi,
+taittaa tarmos, elämäsi,
+menet niinkuin meren laine,
+katoat kuin kaikki aine,
+kuihtuvat sun henkes heelmät,
+haihtuvat sun taitos teelmät,
+turha tääll' on työ ja taisto,
+varma yksin elon vaisto,
+varma maailmoiden rata.
+Valaisetko maailmata?»
+
+»Älä luule, ylpeä yölamppu taivaan,
+yksin että loistat sa maan valjun vaivaan,
+älä luule tähti, mi tuikat talvi-yössä,
+olevasi ainoo, mi tääll' on valon työssä:
+    työlamppu palaa,
+    ihmishenki ikävöi,
+    sähkön valta säkenöi,
+tunne suuri suitsuaa ja haave heljä halaa.»
+
+Ilkkuu jääkukka ikkunalta:
+»Etsijä, etkö huomaa,
+että aivosi kehräävät jo
+hulluutta tuulen tuomaa?
+Elon riemu on ensimmäinen,
+toinen kuoleman pelko,
+turha muuta on tutkistella,
+sulla jos niist' ei selko.
+Katso, maailma kaikki nukkuu,
+paina itse pääsi,
+herää huomenna, nauti, naura,
+tartu elämääsi!
+Kerran vain ne viittovat sulle
+toiveet ynnä muistot,
+kerran vain ne kukkivat sulle
+hekkuman heelmäpuistot,
+kerran oot oman onnes loihtu,
+kerran vain sytyt, sammut, soihtu,
+kudo vaivasi kukkasiin,
+vaivu untesi unelmiin!»
+
+Kas, kuin nousee miehen rinta:
+»Enkö eläis elämätä,
+koska tunnen tulisinta
+tahdon jännitystä tätä?
+Elon vaisto juuri ajaa
+aatteen mailla matkustajaa,
+että jatkuis hengen hetki,
+vaikka päättyy päiväretki.»
+
+Tarttuu työhönsä mietteen mies,
+pyhän tahdon lies
+leimuaa, kukat jäiset sulaa.
+Seinät siirtyy,
+pitkät piirtyy
+alat aatteen lentimille.
+Tuonne taakse tähtisarjain
+laumat orhein liekkiharjain
+häntä kilvan kiidättävät,
+otavaisen olkapäitse,
+kärjitse Kalevan miekan;
+kuulee hän kummat laulut soivan,
+luulee hän henkensä kaikki voivan.
+
+    Näkee hän allaan
+maan kuni kuoleman kartanon harmaan:
+    hautoja tallaa
+mies ikitoivon ja aattehen armaan.
+    Henkensä helmeä
+etsivä ei tunne elon talvisäitä.
+    Kuutamo kelmeä
+hälle on korkean auringon häitä.
+
+Kesä kukkii kaunehinna,
+luonnon lapset karkeloi,
+juhlii metsän laaja linna,
+meren kaunis kannel soi.
+Kera käy hän naisen nuoren
+lehtotietä lempeää,
+hehkuu huiput onnen vuoren,
+karkaa haave hourupää.
+
+Huojuvi heinä,
+kuiskivi kukka,
+virkkavi viita:
+»Saapuvi syys,
+heilimme jälleen,
+heili ei koskaan
+henkesi nuori,
+halla min hyys.»
+
+Laulavat liedot
+ilmojen aallot,
+armahat niinkuin
+nouseva koi:
+»On elo kaunis,
+kauniimpi sentään
+sille, ken kuoleman
+voittaa voi.»
+
+Haastavi tumman
+Tuonelan herra,
+turpehen alta
+ankara mies,
+säikkyvät aallot,
+tummuvat metsät,
+sammuvi päivän
+lempeä lies:
+
+»Voita ei kenkään
+valtoja kuolon,
+nuoret ja vanhat
+viikate lyö,
+kaikki ma voitan,
+kaikki ma korjaan,
+kaikki ma peitän
+kuin pyhä yö.»
+
+Katso, niinkuin pilvi kaartaa
+taivaan kannen kirkkahan,
+hältä murhe mielen saartaa,
+tuntee kaipuun katkeran,
+vaipuu aatos, äsken lieto,
+silmä sumuun kyyneltyy,
+tuima pyrkii ilmi tieto,
+syvä niinkuin rinnan syy:
+
+»Kesät kulkee, talvet vaihtuu.
+syksyt seuraa toisiaan,
+kerran viime hanget haihtuu,
+astut itse alle maan.
+Kukkii pääsi päällä kunnas,
+kulkee ihmisheimo uus.
+Mik' on miehen menneen lunnas,
+kuolleen kuolemattomuus?»
+
+Yhä nousevi hän, ikimiettehen mies,
+ei lannista hänt' elon ankaran ies,
+ei häälytä häntä se kuoleman kuoro,
+hän tuntee, on hällä nyt voittajan vuoro,
+halu hällä on hehkuva, sammumaton,
+hän pyrkivi aatteensa aurinkohon,
+hän murtavi allensa maalliset lait,
+hän tuntonsa tuskille huutavi: vait!
+hän käy yli hellimmän armaimpansa,
+jo loitolle jäi koti, ystävät, kansa,
+nyt lempensä ruusut hän murskaksi astuu,
+nyt jalkansa orpojen kyynelin kastuu,
+hänet tyhjyys jo ympäri vyöttävi, raastaa,
+ei kauhua kammo, ei säiky hän saastaa,
+hän polvia myöten jo polkevi lokaa,
+kuin kukkia orjantappura-okaa,
+pois kaikkosi ammoin jo kauneus lauha,
+ovat outoja rakkaus, onni ja rauha,
+ei tunne hän autuutta tuokion hempeän,
+käsi kosketa häntä ei lapsosen lempeän,
+on kielletty hält' ilo kiitävän hetken,
+lepo hällä on päässä vain päätetyn retken,
+hän riemunsa raiskaa, hän haaveensa hautaa,
+hänen tahtonsa on vain tulta ja rautaa,
+kuin kuolo hän käy, kuin miekka hän murhaa,
+tiell' aatteensa tuon hälle kaikki on turhaa,
+jo allansa rauniot sortuvat ryskää,
+hän käy, missä pilvet ja ukkonen jyskää,
+hänen mielensä on kuni autio yö,
+min halki vain kaikkeus-aattehet lyö,
+sydänhaavoista itse hän vuotaa jo verta,
+hän tahtovi korkeimman kohdata kerta,
+hänen tahtonsa taivaan jo portteja ratkoo,
+hän teljet ne seitsemänkertaiset katkoo,
+hän askelin mittaa jo määrättömyyttä,
+käsin koskee hän kohta jo äärettömyyttä,
+on hällä jo kourassa kuolottomuus,
+sen eess' yhä ilkkuva uudin on uus,
+hän syöksyy, hän ryntää, hän kaatuu, hän voittaa,
+hänen yllänsä korkea aurinko koittaa.
+
+Helkkyvät hopeiset kielet
+yllä, alla, ympärillä:
+»Katso, mik' ihana ihme!
+
+Kaikki, minkä polki miesi
+taivas-tietä käydessänsä,
+nyt miehen keralla käypi.
+
+Minkä luonnon-vastaiseksi
+luuli mies valon-väkevä,
+luonnon-myötäistä olikin.
+
+Minkä uhmaksi jumalten
+uskoi mies tulen-tukeva,
+olikin jumalten juhla.
+
+Minkä tahdoksi omaksi,
+oli tahto taivahisten,
+itse aurinko elämän.
+
+Kaikessa sama on tahto,
+vaisto valtava, ijäinen:
+toivo kuolemattomuuden.
+
+Suurimmassa, pienimmässä:
+elää itsensä ylitse,
+suojata oman-sukuista.
+
+Tuo on luonut luomakunnan,
+linnut puihin laulamahan,
+maat, ilmat iloitsemahan.
+
+Tehnyt valtiaat väkevät,
+templit, linnat, taidetarhat,
+askaret aren ja pyhän.
+
+Soinut kansan kanteleissa,
+työssä, toimessa inehmon,
+leikissä suvisen luonnon.
+
+Lasten laulut, naisten naurut,
+kevätvirtojen vilinät,
+tuota kaikki kuuluttavat.
+
+Sama kuoro kaikkialta
+yhtyy äänehen inehmon,
+vyöryy, paisuu pauanteena.
+
+Kuolon kanssa kamppaella,
+tuo on aateluus elämän,
+ritar-lyönti luomakunnan.»
+
+Helkkyvät hopeiset kielet,
+yltä, alta, kaikkialta,
+toiset raikuu kultakielet,
+laulaa luonnon kaikkivalta:
+»Ei ole eloa eikä
+kuolemata ehdotonta.
+Kunkin on kuolema sikäli,
+mikäli hänellä mieli,
+kullakin on kuolottuutta,
+min verran vaatia osasi.
+Tehnet suuria tekoja,
+elät sä tekosi verran,
+nähnet kauniita unia,
+elät sä unesi verran,
+luonet laulun lentämähän,
+elät laulun lentimillä,
+väkipyörän vääntämähän,
+sen kera pyörit ja pysähdyt.
+Siittänet pojan pätöisen,
+elät kanssa heimon helmen,
+puun pyhäisen istuttanet,
+itse kaadut puusi kanssa,
+koonnet maata, mammonata,
+elät maassa, mammonassa,
+jättänet jälelle muiston,
+kera muistosi murenet.»
+
+
+
+
+YÖVARTIOLTA.
+
+
+
+LAPIN TARKKA.
+
+
+1.
+
+Tuikkii tähdet pääni päällä:
+ilta lie vai aamu täällä?
+
+Kulkee mailla kukkalemut:
+syksyn lie vai kevään kemut?
+
+Häilyy kuutamossa huntu:
+elämän vai tuonen tuntu?
+
+Kova kaikuu kannel ajan:
+alkavan vai lopettajan?
+
+
+2.
+
+Kysyn tuota, tunnen, tutkin,
+katson noidan kaukoputkin.
+
+Katson vanhat, katson nuoret,
+monet raukat raakunkuoret.
+
+Miss' on helmi heimon surun?
+Tuolta täältä löydän murun.
+
+Nää en ehjää enkä pohjaa.
+Hetken oikku kansan ohjaa.
+
+
+3.
+
+Puhuu tähdet päällä pääni:
+»Auringon on kuultu ääni.
+
+Kesää kohti kuljetahan
+puhki takatalven pahan.
+
+Elämään on miete mielten
+kautta kuolon pihtipielten.
+
+Alkamaan on auki rata
+Suomen valtaa valoisata.»
+
+
+4.
+
+Yhä tutkin, etsin tuota
+Suomen suuren valtavuota.
+
+Eikö saa jo ilmi sana,
+Lapin loihtu laajempana?
+
+Tummempana Turjan mahti,
+vankempana vuorten vahti?
+
+Rohkene jo Suomen rotu,
+omaan vapauteensa totu?
+
+
+5.
+
+Puhuu tähdet päällä pääni:
+»Vapauden on kuultu ääni.
+
+Ilta meill' on muukalainen,
+aamunkoitto kotimainen.
+
+Täyttyy vuosisatain takaa
+kansan haave, harras, vakaa:
+
+olla herra oman tuvan,
+tuohon luoda oman luvan.»
+
+
+6.
+
+Kevähästä kertoo taivas.
+Maa, mik' on sun syksyvaivas?
+
+Kohti länttä, kohti itää
+Suomen suuren seista pitää!
+
+Kesken kahden vieraan verta
+tohdi itses olla kerta!
+
+Kahtianne kalvan hurma
+tai on tullut Suomen surma!
+
+
+7.
+
+Huokaa maasta Mannun henki:
+»Tunnen opetuksen senki.
+
+Oli aika unelmoida,
+ois nyt tehdä, oisi voida.
+
+Olla verin, olla vaistoin,
+mitä taatot hengen taistoin.
+
+Suora oisi suunta ajan,--
+vaan on Suomen sielu hajan.»
+
+
+8.
+
+Yhä tutkin, etsin, kysyn
+Epäilyksen lasna pysyn.
+
+Miss' on suomalainen aate,
+on kuin yllä lainavaate.
+
+Missä suomalainen veri,
+siinä ajan henki eri.
+
+Turhaan katson kansan pohjaan.
+Oman tieni itse ohjaan.
+
+1908.
+
+
+
+MAAN HÄDÄSSÄ.
+
+Hymni.
+
+Esitetty ensi kerran Yliopiston Kalevala-juhlassa 28/2 1910.
+
+Vapaa syntyi Suomen kansa,
+muistaa vanhaa vapauttaan,
+lauluissansa
+korven kansa
+valtas meille vapaan maan.
+
+Väinämöisen laulun laine
+vyöryy kautta maailman,
+taipuu aine,
+nousee maine
+maasta hengen voittoisan.
+
+Vaikka tuiskii talvi lunta,
+paljon painuu alle jään,
+näkee unta
+ihmiskunta
+oikeasta itsestään.
+
+Uusko uhkaa Suomen surma?
+Taasko tarpeen mahti maan?
+Tulkoon turma
+taikka hurma,
+kaikki yhteen kuulutaan!
+
+Tuima tääll' on kehto, hauta,
+sankka saartaa pohjan yö,
+tääll' ei auta
+miekka, rauta,
+auttaa aatos, tarmo, työ.
+
+
+
+SUORA SANA.
+
+Juhlaruno nuorsuomalaisille sanomalehtipäiville 18/11 1910.
+
+Maa, jota myrskyt ja ukkonen lyövät,
+jota omat koirat ja vierahat syövät,
+kansa, sa valheen ja tuhmuuden vanki,
+aivoissa ahtaus, sydämessä hanki,
+sulleko soisi nyt soittoni kieli?
+  Ei! Sulle liian on täys tämä mieli.
+
+Aika, sa ankara, hallainen, nurja,
+aika puolisivistynyt, pieni, karsas, kurja,
+hetki ilman intoa, hengen aateluutta,
+arkipäivä, suosiva keskinkertaisuutta,
+sulleko kaikuisi sieluni soitto?
+  Ei!--Sinä soitat.--Sun on täällä voitto.
+
+Europa, kaukaa katsova meihin,
+maan polon tuskahan, kansan kyyneleihin,
+Englanti, lain koti, yksilön suoja,
+Saksa, tiedon tyyssija, Ranska, valontuoja,
+teillekö laulaisin taakse taivonrannan?
+  Ei! Teihin saakka ei lauluni kanna.
+
+Niinpä laulan itselleni, oman iloks' illan,
+suuttumuksen syvyydestä laitan sinisillan,
+vihan pyhän pyörteistä nostan nuoren haaveen,
+synkän niinkuin sydämeni, oudon kuin aaveen:
+--Totuus! Sun ääntäsi täällä ei kuulla.
+  Hyvä, siispä soikaamme yhdellä suulla!
+
+Sana suora, minne on mennyt se meiltä?
+Sana kaunis, kaiu et Suomen saloteiltä.
+Sana paljon käytetty, poljettu lokaan,
+polkijaisi kantapäähän pistä haava okaan!
+Totuus, seiso sivullani! Iske, salamoitse!
+  Ei! Eipä kuollutta kukaan eloon loitse.
+
+Tiedän sanan toisenkin, suuren kuin meri,
+missä se soi, siellä sykkää sydänveri,
+siellä liput liehuvat, torvet, rummut raikaa,
+kansat kaikki hengähtävät, tehdään uutta aikaa:
+--Vapaus! Sa tääll' olet vain sana turha.
+  Tule, ennen taistelo kuin salamurha!
+
+Ei ole taistoa, missä ei miestä.
+Kantanut ei suotta Suomi orjan iestä,
+aatteilla, tunteilla tääll' on orjanleima,
+outo jalon ylpeys, elonriemu reima.
+Miksi suuta halkaista täällä sanoin suurin?
+  Orja olet kytketty maahan ikijuurin!
+
+Niinpä kuule, taivas, kun heimoni kiroon,
+kuulukohon kurjan huuto Karjalahan, Viroon,
+kaikkialle, missä kaikuu Suomen sukukieli,
+missä leikkii orjanlapset, laulaa orjamieli...
+Ei! Ei! En kirota ma saata kantajaani,
+  ethän ole emintimä, olet oma maani.
+
+Oisi monta muutakin sanaa suurta, soipaa,
+meillä hevon helyjä, mut muilla kaikkivoipaa,
+meillä kullan kukkasia, tyhjää ulkokuorta,
+muualla musertavaa, täyttä, ikinuorta:
+Ihmisyys! Ihanteet!... Ei, en viitsi, jaksa.
+  Mitä on ne, ellei niitä elontyöllä maksa?
+
+Elontyöllä tuimalla, jokahetkisellä!
+Sydämessä suuri usko kellä tääll' on, kellä?
+Kuka täällä täyttää, kun kaikki täällä lupaa?
+Kuka tohtii maassa kiinni luoda tuulentupaa?
+Kuka täällä itseään ja muita kunnioittaa?
+  Sanokaa! Ja hälle kaikki sävelniekat soittaa.
+
+Pelastakoon itsensä, ken voi, ken tahtoo! Parhaan
+siten kantaa heelmän hän myös muiden yrttitarhaan
+Tehköön työtä yksin, yössä, ystävittä, työnsä
+tuloksista vaikk' ei koskaan valkeneisi yönsä.
+Tehköön, mit' ei tekemättä jättää voinut! Hälle
+  hiljaa virren viritän ma niinkuin ystävälle.
+
+
+
+KARJALAN KANNAS.
+
+Uudenkirkon ja Kivennavan asukkaille omistettu.
+
+Karjalan kannas on vartiopaikka,
+Karjalan kannas on kaunein paikka
+seisoa, kaatua, suuttua, surra,
+vaan ei vierahan kakkua purra,
+ei olla pajarin poikien orja,
+vaan olla vapaa, suora ja sorja,
+uskoa oikeuden voittavan voimaan,
+toivoa tuomion torvia soimaan,
+Karjalan kannas on teidän,
+Karjalan kannas on meidän!
+
+Maa meill' on yksi ja yks meillä veri,
+heillä on kansa ja esivalta eri,
+yks meill' on Suomi ja sama meillä rotu,
+emme me uusihin isänmaihin totu,
+muistamme maammojen kultaista kieltä,
+haastamme harmaiden taattojen mieltä,
+poljemme peltoa perkkaamaamme
+suojassa lain sekä Suurruhtinaamme,
+emme me rajan yli ryntää,
+tahdomme kylvää ja kyntää.
+
+Karjalan kannas on vaikein paikka,
+Karjalan kannas on kunniapaikka
+taistella Europan silmien alla,
+vastata sortohon vapautumalla,
+kilpenä torjua, kalpana estää,
+Uusikirkko seisoo, Kivennapa kestää,
+Metsäpirtti auttaa, Rautu on rautaa,
+vielä ei kaiveta Karjalan hautaa,
+Karjalan kannas on teidän,
+Karjalan kannas on meidän!
+
+
+
+MAAMIES, MAHTI SUOMENMAAN--
+
+Maamies, mahti Suomenmaan,
+taas sun voimas tarvitaan,
+Suomessa on suuri hätä,
+kysytähän kyntäjätä.
+
+Suloinen on Suomenmaa,
+laulun maaksi lausutaan.
+Liekö kaunis myös sen kansa
+tarmoltansa, tavoiltansa?
+
+Torppari tai virkamies,
+sama meill' on kotilies,
+sama myöskin Suomen laki
+rengillä kuin herrallaki.
+
+Oppahamme oikeus,
+valkamamme vapaus,
+kukin itseänsä kaitkoon,
+sentään tunnussanan taitkoon.
+
+Sodat suuret kestettiin,
+hallan eljet estettiin.
+Kestämmekö kerran vielä
+Ison vihan miehen miellä?
+
+
+
+HAKKAPELIITTAIN MARSSI.
+
+_In ecclesiam!_
+
+Sotaa etsineet me emme,
+rauhan tähden taistelemme,
+kas, kuin ratkee rautapaidat,
+katkee hengen kahleet, aidat.
+Aika ei nyt auran, kynnön--
+  »Lakkaa! Lakkaa!»--
+aik' on kylkiraudan, rynnön--
+  »Päälle hakkaa!»--
+Iske eestä Europan,
+synnyinmaan ja maailman!
+
+Vaipui vapaa ihmis-usko,
+niinpä nouskoon kuolon rusko,
+Hakkaa päälle! Eestä haudan,
+Jumalan ja Suomen raudan!
+Kuulkaa, parkuu munkit, nunnat--
+  »Säästämättä!»--
+särkyy, sortuu seurakunnat--
+  »käytä kättä!»--
+Surmaa eestä Europan
+synnyinmaan ja maailman!
+
+Päättyy päivä ratsumiehen
+tuvan taikka tuonen tiehen.
+»Lakkaa!»--Rauhan viidat lehtii,
+hengen kultatouot ehtii.
+Vapaa kun on ihmiskunta--
+  »Lakkaa! Lakkaa!»--
+maata voimme mannun unta--
+  »Päälle hakkaa!»--
+Voita eestä Europan,
+synnyinmaan ja maailman!
+
+
+
+VAPAA MIES.
+
+Vapaata miestä vangita
+ei voida väkivallalla,
+ei kalvalla, ei kahleilla,
+ei mahtisanalla;
+kun kaikki maahan kukistuu,
+hän seisoo niinkuin korven puu,
+ja kun hän kaatuu, kaatuissaan
+päin sortuu sortajaan.
+
+Se vasta, vast' on vapaa mies,
+ken oman luoda tiensä ties
+keskeltä elon kuohujen
+ja ajan aatteiden;
+ei häntä vallat horjuta,
+ei joukon oikut orjuuta,
+hän yksin yönkin halki käy,
+kun tähteä ei näy.
+
+Ja vasta vapaa mies on se,
+ken tyynnä lausuu Tuonelle:
+»Ma kuolla voin, mut kuole ei,
+min eestä työtä tein.»
+Ei kuolema lie ankarin;
+on kuolo seppel sankarin,
+kun vaatii häntä vakaumus
+ja ihmis-oikeus.
+
+
+
+ERÄÄNÄ UUDENVUODEN YÖNÄ.
+
+Nuor' on maani, nuor' oon itse myöskin,
+varhain alkoi aamu kummallekin,
+näimme vuorten päällä päivän-nousun,
+nousimme ja kohti kiiruhdimme--
+vaan nyt sumu sankka päivän peittää.
+
+Toivoimme me totta elämältä,
+uneksimme uutta hengen aikaa,
+jolloin kauneus ois kansan usko,
+nauru naisten, laulu miesten miekka,
+sotaa käytäis, iskis innon tulet,
+jyräis vastatusten vakaumukset--
+vaan on väkivallan väärän aika.
+
+Liemme heränneetkin liian myöhään;
+ollut lie se iltarusko, jonka
+vuorten päältä päivä näytti meille.
+Tullut yö on. Mennään maata, maani!
+
+
+
+SUKUVIRSI.
+
+Eteläsuomalaiselle Osakunnalle omistettu.
+
+Uusmaan urhot, jäämit jäykät,
+lapset raisun rannikon!
+Maassa meill' on juuret vankat,
+tahto taivahalta.
+Oisko meissä orjan leima,
+ollaan kansa Kullervon!
+Riemukseen ei meitä riistä,
+sorra sortovalta.
+Seiskaa paadet, paikallanne!
+Toisianne turvatkaa!
+Vaaran tullen vainolainen
+valkamiinsa survatkaa!
+Kahden puolen Suomenlahta
+kukkii kaunis kansa, maa,
+    suuri Suomenmaa!
+
+Saarten sulhot, nienten neiet,
+kansa suuren kaupungin!
+Ahkeroikaa, aivot Suomen,
+suurta tehdään hiljaa.
+Viron viittoo heljä heimo,
+itkee vaimot Inkerin.
+Meidän täss' on kyntö, kylvö,
+vieras korjaa viljaa.
+Rajatonta rakkautta
+vaatii taisto kansojen.
+Uusmaa, joudu johtajaksi!
+Saat sa paikan parhaan sen.
+Taas on tarpeen Väinämöistä,
+haahta sankar-haavehen:
+    Suomen vapauden!
+
+
+
+VELJESVIRSI.
+
+Viipurilaiselle Osakunnalle omistettu.
+
+Minkä liitti luonnon Luoja,
+ei sitä ihminen erota.
+
+Yks on maa ja yks on kansa,
+yksi kaunis Karjalamme,
+ikuinen, ihana, pyhä.
+
+Elivät erossa veljet:
+virsi vieri tuulen teitä,
+laulu taivahan latuja,
+kutoi sillat kummalliset,
+kaaret ainaiset asetti
+tuvasta tupahan, kautta
+Karjalan sinisalojen.
+
+Tuo on virsi veljesvirsi,
+kuultu Suomen hongikoissa,
+alta kasvon Kaikkivallan,
+pyhän päältä päiväkummun.
+
+»Miettikäämme mennehiä,
+muistelkaamme muinaisia,
+tulta taattolan takassa,
+maita maamon kukkivia,
+ihanuutta talvi-illan,
+suvi-aamun armautta,
+kesän kerkeän menoa,
+syksyn synkän saapumista;
+kuinka paistoi kuudan valju
+hangille helottaville,
+kuinka paahtoi kultapätsi
+heinän nuoren helpehille,
+kuinka sai kotihin karjat
+pihahallin haukkuessa,
+kuinka hirnahti heponen
+tutun äänen tuntiessa,
+miltä maistui leivänkakku,
+käden karhean tekemä,
+oli olla turvallista,
+tuvan tumman karsinassa;
+veistellä pärevenettä,
+kuulla lapsen laulatusta,
+kehdon vanhan keinumista,
+taaton hiljaisen tarua,
+kummista salon sinisen,
+ihmehistä ilman kaiken,
+vainajista valjenneista,
+sankarten samoannasta,
+kihloista kilahtavista,
+häistä metsän morsianten,
+kun tuli kuningas itse,
+valkealla varsallansa,
+ajoi tietä virvatulten,
+tuonne kultia karisti
+iloksi inehmon lasten,
+onnen oudon etsijöille;
+niille, joilt' on mieli mennyt
+elonhaavehen ha'ussa,
+joilt' on hapset harmennehet
+taivon kaarta kurkottaissa,
+jotka sorjasti sotivat,
+taistelevat tappiolla,
+eestä päämäärän etäisen,
+puolesta unelman uuden,
+näkevät näkemätöntä,
+tekevät tekemätöntä,
+sortuvat sorahan polvin,
+mutta kilpi kirkkahana.»
+
+Tuon ken kuuli veljesvirren
+lapsena isän kodissa,
+luona armahan emonsa,
+kotilieden lämpimässä,
+ei hälle elämä anna
+enää muuta kuin muruja,
+häll' on päässä päiväntähti,
+syömessä suru ijäinen,
+jok' ei lähde laulamalla,
+pakene pajattamalla
+Suomen tummista tuvista,
+Karjalan sinisaloilta.
+Laulu lapset yhdistävi,
+sillan kultaisen kutovi,
+rajat kussa kulkeneekin,
+vallat kuinka vallinneekin.
+
+
+
+
+MARJATAN TÄHDET.
+
+
+
+MARJATAN TÄHDET.
+
+Marjatan tähdet, maailman tähdet,
+tähdet tietäjienki,
+paistavat yhä, yö kun on pyhä,
+hiljainen ihmisen henki,
+tuikkivat tupiin, kylmiin kyliin,
+suurten sulhojen mieliin,
+syöksyvät kanteletarten syliin,
+syttyvät soiton kieliin.
+
+Tuosta on taru, tuima ja karu,
+mainittu pohjolan mailla:
+Loista ei tähdet, Marjatan tähdet,
+muiden lamppujen lailla,
+tähdet kun Marjatan tuikkii, ne tuhoo
+taikka ne taivohon nostaa,
+autuuden äärettömyyttä ne uhoo
+taikka ne kaataa ja kostaa.
+
+Yö oli aaveen, yö oli haaveen;
+sulho ja morsian kulki,
+helkkehet unten, välkkehet lunten
+yö pyhä piiriinsä sulki,
+seisoi hongikko harras ja vakaa,
+kuutar kummia seuloi,
+valkeus taivahan rantojen takaa
+morsiushuntuja neuloi.
+
+Virkahti sulho, sureva sulho:
+»Luonto jo laittavi kesää,
+meillä on rakkaus ainoa rikkaus,
+meillä ei vuodetta, pesää,
+olla ken maailman orja ei saata,
+hälle sen maailma maksaa,
+suo hälle haudan syntymämaata;
+vieläkö jalkasi jaksaa?»
+
+Vastasi nainen, vakava nainen:
+»Eespäin on talvinen tiemme,
+vastassa vaikeus, mielessä haikeus,
+kauneuden viestiä viemme,
+kuljemme rakkauden palmuja kantain,
+päällämme päilyvä totuus,
+vaadimme valkeutta taivahan rantain;
+rohkea, kuulun sun rotuus!»
+
+Tuikkivat tähdet, Marjatan tähdet,
+kannella korkean taivaan,
+astuivat aatteet, maailman-aatteet,
+elämän ankaran vaivaan,
+heittivät pitkän, säihkyvän säteen
+idästä läntehen hamaan,
+painoivat käden toisehen käteen,
+käskivät kiiruhtamaan.
+
+Viikot ne vieri, vuodet ne kieri,
+ihmiset aikojen mukaan;
+taas kesä tuli, taas lumi suli,
+kuullut heistä ei kukaan.
+Rannalla vieraalla valkeni luunsa,
+huuhtomat hyisen laineen,
+kattamat kukkivan kauneuspuunsa,
+mainitsemattomat maineen.
+
+
+
+ILDIKO.
+
+--Ildiko, Ildiko, Burgundin ilves,
+miksi sa murhasit mun?
+--Attila, Attila, ah älä kuole,
+kuolleista herätän sun!
+
+--Ildiko, ah hius-himmeä, miksi
+teit teon vilpillisen?
+--Attila, ah sotalaumojen surma,
+syy oli rakkauden.
+
+--Rakkausko raudan sun morsius-yönäs
+suuntasi syömeeni näin?
+--Miksi et enemmän mielinyt mua,
+katsoit tähtihin päin?
+
+--Katsoin tähdistä kohtalon teitä,
+siksi ma unhotin sun.
+--Ollut et enää hunnini hurja,
+loukkasit lempeni mun.
+
+--En ole entinen Attila enää,
+Jumalan vitsa ma lien.
+--Surmaavat sulhonsa Burgundin neitseet,
+tietävät petturin tien.
+
+
+
+TURHA KAUNA.
+
+Turha sun mulle on kaunaa kantaa,
+retkeni rientää jo taivahan rantaa,
+kohta, kohta sen taaksi
+haihtuva on elon harhaisen haaksi.
+
+Mahtuvat sinne syyttävät sanat,
+laulujen laineet ja venhojen vanat,
+kenties kun olen siellä,
+muistaa voit mua muullakin miellä.
+
+Koe mua hetkinen, hetkinen sietää!
+Pyydä en suotta, sen sallimus tietää,
+sama, mi tielleni johti
+Sun, jolle lempeni leimuta tohti.
+
+Taikka jos ahdas on maapallo meille,
+keskenkin tulla voi Tuonelan teille,
+sattui jo surmaava nuoli,
+voit pian virkkaa: ma voitin, hän kuoli.
+
+Mut älä ilmaa myrkytä multa!
+Tukehtuessakin syöksen ma tulta,
+poltan rikki ne rinnat,
+jotk' oli muinoin mun onneni linnat.
+
+
+
+DIES IRAE.
+
+Ystäväni yksin lähti,
+jäin kuin kylmä taivon tähti
+katsomahan kulkuansa,
+muistamahan murhettansa.
+
+Eikö palausta konsa?
+Ei, on tullut tuomionsa,
+lyönyt hetki, juossut hiekka,
+noussut kuolon kuuramiekka.
+
+On nyt hetki suurin hällä:
+ostettava elämällä
+kutsumuksen kultamuru,
+itselönsä ikisuru.
+
+Sydän kiertyy synkän miehen.
+Rauta iskee rautatiehen,
+liehuu liina, katoo juna;
+sammui pilven viime puna.
+
+Nyt on tehty murhatyöni,
+nyt on yksinäiset yöni,
+nyt voin itkeä ma ilmi,
+mitä kestin kuivin silmin.
+
+Hulluus varmaan suuni sulki,
+nyt voin huutaa tuskan julki:
+tahtonut en itse tätä,
+tein ma pakkotehtävätä!
+
+Häll' on elo eessä, mulla
+takanani tuiretulla.
+Sulle ollut este oisin,
+jos ma oisin tehnyt toisin.
+
+Myöskin inha itselleni.
+Särkyköön mun sydämeni,
+menköön onni sun ja minun!
+Nyt on voitonseppel sinun.
+
+Vaan jos takaisin hän palaa?
+Jos hän mua muistaa salaa?
+Silloin helmahansa heityn,
+syöksyn syvyyteen ja peityn!
+
+
+
+MENNYT.
+
+Putosivat puista lehdet,
+pilvilöistä sateet,
+ei pudonnut tuskan taakka
+minun mielestäni.
+
+Muutti linnut maille muille,
+meni armas nainen,
+yksin yön pimeän lintu
+rinnassani laulaa.
+
+--Oi Jumala, sano minulle
+milloin kesä tulee?
+--»Silloin koska kirkonkellot
+matkallesi soittaa.»
+
+--Oi Jumala, vielä virka,
+milloin päivä nousee?
+--»Silloin kun vihanta virpi
+kummullasi kukkii.»
+
+--Hyvä Jumala, etkö luule,
+että armas palaa?
+--»Palajaa, kun vieras sulho
+vierellänsä kulkee.»
+
+--Lausu, laupias Jumala,
+vielä viime sana:
+yletänkö ystävääni
+Tuonen tuolta puolen?
+
+Vaiti on Jumala, vaiti
+meri, maa ja metsä,
+yksin yössä mielipuoli
+puhelee ja huutaa.
+
+
+
+KEVÄT KIRKKAHIN.
+
+Kevät kirkkahin,
+mitä virkkaisin,
+jos armahain
+tulis vastahain?
+
+»Älä muuta kuin
+sula silmin, suin,
+kuole riutuen
+kera hankien!»
+
+Kevät kirkkahin,
+mitä virkkaisin,
+jos antais hän
+mulle elämän?
+
+»Älä muuta kuin
+tee tenhoutuin
+vala valkoinen
+kera kukkien!»
+
+
+
+LOUKATUT.
+
+Orjat, kytketyt yhteen,
+loukatut sydämehen saakka,
+ranteissa rautaiset kahleet,
+harteilla hallava taakka!
+
+Emme me yhtyä voi,
+emme myös erota saata,
+lempiä emme, mut emme
+myöskään lemmestä laata,
+
+Tehnyt olen väärin ma sulle,
+siitä mun sydämeni murtui,
+tehnyt olet väärin sa mulle,
+siitä mun tunteeni turtui.
+
+Sultakin kuollut on herkin.
+Tiedän, se on oma syyni.
+Menneet on onnemme keväät,
+eess' ikitalvi on tyyni.
+
+Mutta kun nään sinut jälleen,
+silloin mun silmäni vettyy,
+taas käsi hyljätty kohoo,
+taas sydän pettynyt pettyy.
+
+Nään, miten sielusi sunkin
+kurkottaa mua kohti,
+kuulen kuin sydämesi nyyhkii,
+kerran mi toivoa tohti.
+
+Lasket sa leikkiä jälleen;
+taas käsi tarjottu vaipuu,
+muuta ei meillä kuin muistot,
+murhe ja toistemme kaipuu.
+
+Orjat, kytketyt yhteen,
+loukatut sydämehen saakka,
+ranteissa rakkauden kahleet,
+harteilla töittemme taakka!
+
+
+
+RUNOKIRJE.
+
+Rakastettu, armastettu
+    ijankaikkisesti
+Kuinka kuolis lempeni,
+    mi nyt jo kaikki kesti?
+
+Saat sa olla armoton
+    ja saat sa olla paha!
+Jälleen kun ma muistan Sun,
+    ma sulan niinkuin vaha.
+
+Saat sa olla uskoton,
+    ja että ootkin, tiedän!
+Kuolla olin kerran tuosta,
+    hymysuin nyt siedän.
+
+Täällä, tähtitarhassani,
+    hiljaisuus on pyhä.
+Tänne kuulut Sinä vain,
+    Sa ainut, armas yhä.
+
+Tule tänne, tähti-yöhön,
+    tänne, missä olit,
+ennen kuin Sa menit pois
+    ja toisen omaks tulit!
+
+Tääll' on taikalinna tehty
+    Sulle surun puista,
+ollehesta onnestain
+    ja uuden haaveiluista.
+
+Tule! Etkö nää jo, kuinka
+    sydämeni riutuu,
+koko maailma ympärillä
+    himmenee ja hiutuu.
+
+Sammuu sanat, säveleet
+    ja kaikki kaunis hajoo.
+Tule, tumma, armas lapsi!
+    Ylevinkin vajoo.
+
+Mikä vaipuu, vaipukoon!
+    Mun rakkauteni kestää.
+Suuri suru, suuri tieto
+    meiltä eron estää.
+
+
+
+NÄKY.
+
+Minä nään, miten isäsi muisto
+sun sielussas himmenee,
+miten itsekin himmenen siellä
+ajan vierressä vitkalleen;
+sama kohtalo sunkin saartaa,
+myös sen, jota rakastat,
+pois, pois, ah ijäksi mennen
+kera lempesi katoat.
+
+Ah, kaukainen jälkipolvi,
+mi teet kuin kerran ma,
+mi kurkoitat unikuvaa
+elon entävän kuilusta;
+se pettää, se pettää, se pettää
+kuin hän, jolle lempeni jää,
+pois, pois, ah ijäksi mennen
+ikityhjyyteen häviää.
+
+
+
+MARIA ANTOINETTE.
+
+Maria! Miks suutelet mua,
+mun haaveeni haltiatar?
+Ma vaan olen kreivi von Fersen,
+sa Ranskan valtiatar.
+
+Sun polkusi kumpuja kulkee,
+ma mies olen alhainen,
+on liikaa jo, että sa arvaat
+polon rintani rakkauden.
+
+Maria! Maria! Miks jälleen
+mua suulle sa suutelet?
+Sen nähdä voi vihamiesi,
+sitä varmaan sa muista et,
+hyvä nimesi mulle on kallis,
+sun mainees on maine maan,
+jos lempemme ilmi tulee,
+moni kulkevi kuolemaan.
+
+Maria! Miks et mua kuule?
+Maria! Miks suutelet taas?
+Sua eikö liikuta henkes,
+ei mainees, ei maine maas?
+Maria! Sa tiedät, että
+sua yksin ma rakastan,
+vuoks lempeni nyt sinut hylkään,
+käyn kaukaiseen sotahan.
+
+Mitä mulleko jää, Maria?
+Pyhä lempeni mulle jää,
+jää mulle mun onneni muistot
+ja puhdas tuntoni tää.
+Olet kallis sa mulle, Maria,
+mut kalliimpi kuin sinäkin,
+on mulle mun kilpeni kirkas,
+vala viimeisen ritarin.
+
+
+
+KUNNIA HÄLLE!
+
+  Kysytään kerran,
+kuinka en sortunut silloin,
+  kun olin kurja,
+pelkäsin itseäni illoin,
+  kun koko maailma
+vastassa seisoi kuin muuri
+  ja minulla oli
+vain oma taakkani suuri.
+
+  Vastaan ma silloin:
+ei ollut ansio oma,
+  sortunut oisin,
+nyt ollut raunio soma,
+  mutta mua auttoivat
+maailman valkeimmat kädet,
+  kirkkaimmat silmät,
+vienoimmat kyynelevedet.
+
+  Hän teki kaikki,
+minä en mahtanut mitään,
+  hän näki kaikki,
+häntä mun siunata pitää,
+  kaikki hän kesti,
+kaikki hän kärsi ja kantoi
+  esiin, rakasti,
+rohkaisi, anteeksi antoi.
+
+Kunnia hälle,
+  henkeni morsiamelle!
+Kukkia hälle,
+  kukkien kuningattarelle!
+Helmiä hälle,
+  helmelle ihmisyys-uskon!
+Huntuja hälle,
+  hunnulle huomisen ruskon!
+
+
+
+
+KOHTALON KIRJA.
+
+
+
+IKÄVÖI, IHMINEN!
+
+    Ikävöi, ihminen,
+kaipaa kauneinta muiston ja toiveen,
+    päiviä lapsuuden,
+aikoja armaita hempeän hoiveen,
+    isää ja äitiä,
+veljiä, siskoja vierailla mailla,
+    untesi neitiä,
+häntä, mi pois meni hämärien lailla.
+
+    Muistatko aikaa,
+milloin sun aamusi nous elon kultaan,
+    lempesi taikaa,
+riemuja, ammoin jo menneitä multaan,
+    retkiä marjassa,
+laineita soiluvan salmen ja lahden,
+    käyntejä karjassa,
+kesä-yön ääniä yksin ja kahden?
+
+    Kaipaatko milloin
+pois ajan, paikan ja kuolonkin taaksi,
+    istuen illoin,
+tuntien hiljaa maatuvas maaksi,
+    kun kaikki haipuu
+kaunis niin kauas ja päämäärä pyhä
+    vitkahan vaipuu,
+vaikka sa korkeelle kurkotat yhä?
+
+    Nauratko koskaan
+silloin sa naurua ivan ilkamoivan?
+    Säikytkö, joskaan
+kuule et muuta kuin oman äänes soivan?
+    Painatko pääsi
+silloin sa peljäten, kulmilta harmaan?
+    Särkyykö jääsi
+muistosta, toiveesta mennehen, armaan?
+
+    Itketkö, ihminen,
+silloin sa kauneinta tiedon ja tunnon,
+    hienointa sydämen,
+herkintä pyrkivän pyyteen ja kunnon?
+    Kuuletko hukkaan
+juoksevan hetkiä mittaavan hiekan?
+    Päivies kukkaan
+näätkö jo tähtäävän kuuraisen miekan?
+
+    Kyynelten armo
+syntymälahjoista laupein on meille,
+    surun suuren tarmo
+kylvetty siunaten sydämien teille:
+    kärsien kestät,
+silloin kun nauttien sortuisit ammoin,
+    itkien estät
+itsesi vallasta tyhjyyden kammoin.
+
+    Ikävöi, ihminen,
+taa ajan, paikan ja tuonenkin laineen!
+    Rannalta tuskien
+nää pyhä tähtesi yli yön ja aineen!
+    Kultainen helää
+ihmisen ikävöivän sielussa kieli.
+    Etsimys elää,
+maaksi kun maatuu jo tyytyvän mieli.
+
+
+
+PYHÄ MARTTI.
+
+Legenda.
+
+Pyhä Martti, mahtava piispa,
+yli ratsasti Ranskanmaan,
+jalo alla jalkova orhi,
+kaks knaappia seurassaan.
+
+Tuli ryöväri vastahan tiellä:
+»Hei, henki tai kukkaro!»
+Pyhä Martti, mahtava piispa,
+pään herjalta halkaisi jo.
+
+Taas eespäin ratsahat rientää;
+puri pakkanen ytimiin,
+hevon harja huurtehin hohtaa,
+jää kasvavi kannuksiin.
+
+Tuli kerjuri vastahan tiellä:
+»Ropo köyhälle, herra, suo!
+Ei varrellein edes vaippaa
+hän jättänyt, ryöväri tuo.»
+
+Pyhä Martti, mahtava piispa,
+ei miettinyt kauempaa,
+löi kahtia vaippansa kalliin:
+palan suuremman kerjuri saa.
+
+Taas eespäin ratsahat rientää;
+puri pakkanen ytimiin,
+yön taivas tähtihin ratkee,
+mut tähdissä kuiskailtiin:
+
+»Kunis ratsastaa Pyhä Martti,
+sinis siunattu Ranska on,
+sinis viattomalla on suoja,
+pää konnien turvaton.»
+
+Yön tähtien tuikkeessa kiitää
+uros jäisellä orhillaan,
+vilu-viittainen, kypär-kylmä,
+kaks knaappia seurassaan.
+
+Kun kuuluvi kavion kopse,
+rikas vuoteellaan vavahtaa,
+kädet ristivi köyhä, mut konna
+hätähuutohon havahtaa:
+
+»Sinis ratsastaa Pyhä Martti,
+kunis maan päällä oikeus on,
+kunis täyttynyt Jumalan tahto
+on laupias, lahjomaton.»
+
+Yhä ratsastaa Pyhä Martti,
+käy tuomio teräksinen
+yön talvisen tähtien alla
+yli maan, läpi sydämien.
+
+
+
+HAUTOJEN KESKELLÄ.
+
+Tuijotin yöhön sankeaan.
+Näin minä lumisen kirkkomaan,
+ristejä silmänkantaman päähän.
+Oli kuin sieluni käynyt ois jäähän--
+hirmuinen valkeus!--
+niin hiljaist' on keskellä hautain.
+
+Risti ristiltä kuljin ma,
+luin minä kirjoituksia,
+tuossa outo ja tässä tuttu,
+kerjäläinen ja silkkinuttu,
+kaikki jo multaa--
+niin hiljaist' on keskellä hautain.
+
+Vait! Kas, laulua yössä soi!
+Hautojen kesken ken laulaa voi?
+Laulaako kuolema kullallensa,
+syksykö valkeelle vaimollensa,
+Talvettarelle--
+niin hiljaist' on keskellä hautain.
+
+Kohden laulua kuljin ma.
+Ken oli kumma laulaja?
+Näin minä miehen yksinäisen
+istuvan juurella ristin jäisen,
+polvilla kannel--
+niin hiljaist' on keskellä hautain.
+
+--»Mitä laulat, sa laulaja?»
+»Laulan kuoleman kulkua
+poikki vetten ja poikki maiden,
+halki haaveiden autuaiden--
+kuuletko kuoma,
+miten hiljaist' on keskellä hautain?»
+
+Katsoin ma hulluhun laulajaan.
+--»Mitä kallista sulta on kuollutkaan?
+Miksi istut kuin peikko yksin?
+Mahtunemme me vieretyksin
+virren työlle--»
+niin hiljaist' on keskellä hautain.
+
+Katsahti laulaja minuhun:
+»Lapsesta asti jo tunsin sun.
+Miksi hoiput sa hautojen päällä?
+Tiedän, on armain aikas jo täällä,
+kummitus olet--»
+niin hiljaist' on keskellä hautain.
+
+Tartuin päähäni tuskissain.
+oman ma ääneni kuulin vain,
+ristit, haudat mun silmistä haihtui,
+valkeus pilkkopimeäksi vaihtui,
+murheeni muistin--
+niin hirmuist' on keskellä hautain.
+
+
+
+»SE KUITENKIN LIIKKUU!»
+
+En enää pelkää. Yö on haihtunut,
+ei mua enää hullun houreet vaivaa,
+on murhe mulla työksi vaihtunut,
+nään kukat, kummut sekä sinitaivaan
+kuin ennen kuultavina, kirkkahina;
+ja veren aallot hyrskyy valtavina,
+ma tunnen voimaa vaikka vuoret siirtää,
+taas aatos kantaa, pilvilöitä piirtää,
+ja käsi sydämellä maailmalle
+ma lausun, voitetulle voittajalle:
+    se kuitenkin liikkuu!
+
+Kun vieno joutuu keskeen karkean,
+niin useasti karkeampi voittaa.
+Ken kuulee ärjyessä ulapan,
+jos lapsi lammen heljän ääntä soittaa?
+Ja lapsi vaikee. Min' en vaiennut,
+näin monta sortuvan, en sortunut,
+ma opin sotalaulut lainehilta
+ja tarmon julman taivaan jumalilta,
+voin käyttää kalpaani kuin kanneltain,
+löin monta iskua ja itse sain:
+    se kuitenkin liikkuu!
+
+Se liikkuu sentään, sydän ylväs tuo,
+min luulin murtuneen jo hautaan mustaan,
+se päältään rautapantsarinsa luo,
+se itkee, nauraa, hehkuu innostustaan.
+Taas tohdin toivoa, taas tohdin luottaa,
+taas eespäin nähdä, uutta aikaa uottaa,
+nään tuhat silmissäni tulikerää,
+maailmat syntyy, sydänhaaveet herää,
+ja vaikka pettäis kaikkein muiden usko,
+maa pimeneisi, haihtuis huomenrusko,
+    se kuitenkin liikkuu!
+
+Te tuokaa tänne Lapin tunturi
+ja sydän tää sen alle haudatkaatte,
+se senkin alla vielä liikkuvi,
+maanjäristykset tuntea te saatte;
+se polkekaa, se pistää kantapäähän,
+se jäätäkää, niin kukat kasvaa jäähän,
+se pankaa pihteihin, se katkoo pihdit,
+se vangitkaa, niin vaikee vankinihdit,
+ja voittolauluin kivikaaret kaikaa,
+kun irti, ihannoiden uutta aikaa,
+    se kuitenkin liikkuu!
+
+Ma tiedän kyllä: tulee kuolema
+ja elonlangan armaan poikki leikkaa,
+voi olla kylmä, valju huomenna
+se mies, mi tänään vereväisnä veikkaa,
+maan alla maata, päällä multaa syli;
+mut yli haudan, kuolemankin yli
+käy vapaus, jolle sykki sydänkulta,
+se elää, henkii, vaikka painaa multa,
+se palaa liekin lailla syksy-öissä,
+tyrannit pelkää, mutta kansain töissä
+    se kuitenkin liikkuu!
+
+Ah, isänmaani, armas aatoksein,
+suruni, riemuni ja itku illan,
+ma sulle veisaan virttä Galilein,
+kun tuuli leikkivi yön suortuvilla,
+maa, metsä huokaa, nurmen kaste lankee.
+Sua herättääkö edes hetki ankee?
+En usko. Yössä myrkky-yrtit itää,
+maan ohjaksia henget pienet pitää.
+Mut alla tuskan, alla tuhmuudenki
+ja sorron, pimeyden, tään kansan henki
+    se kuitenkin liikkuu!
+
+
+
+SÄHKÖFANTASIA.
+
+    Voima mahtava,
+    voima ankara,
+    ken olet sa,
+    oletko Jumala?
+
+Tulen tunnen ma kyllä. Hän veljeni on.
+Tuli sieluni onhan sammumaton.
+Maan tunnen ma myös, meren välkkyvät veet,
+pihat taivahan, pilvien jyrkänteet,
+oman itsenikin osaks tuntea voin--
+sa yksinkö outo ja verhottu noin?
+
+Siis lienet sentään Jumala.
+Sun ukkosessa kuulen ma,
+nään revontulten räiskehessä,
+myös ihmisessä, eläimessä,
+kannella taivaan, kaikkialla,
+ilmassa, maassa, maankin alla.
+
+Mun sielussainkin olet siis.
+Jumala, Lempo taikka Hiis,
+    Sa hirmuinen,
+    Sua palvelen,
+    Sa suloinen,
+    Sua rukoilen,
+suo voimasi minussa vallita,
+minut lataa liekeillä, laululla!
+
+Kuin? Kaksi virtaako tarvitaan?
+Ne minusta löydät ainiaan,
+yön virran yhden ja toisen pyhän,
+epätoivon ja uskon uuden yhä,
+ivan ilkeän, haavehet hartahimmat,
+ujot unelmat, herjaisat kiimat, kimmat,
+pelon pelkurimman, myös miehen mielen,
+meren kantelon, laaksojen, lampien kielen,
+kaikk' kaikki löydät. Ei sinulta
+ole vastavirtoja puuttuva.
+
+Ja olenhan itse vain vastavirta.
+Käy halki henkeni elämän pirta,
+teen työtä, taistelen, pyrin, toimin,
+en tiedä, lienenkö kude, loimi.
+Ma kuulun jonnekin. Minne? mietin.
+
+Sukkulan surinan pääni päällä
+kuulen enkä arvaa,
+päivän neitikö helskyttää
+hääkangasta kultakarvaa.
+Mut jos hän Päivätär päreä ois,
+niin tottahan aamu koittais,
+ja jos hän kultakangasta lois,
+niin ilosta ilmat soittais!
+
+En tiedä. Yön sylissä
+yksin seison. Ukon jyrinän
+kuulen, nään salamat, tunnen
+päässäni nousevan hiusten--
+pelvostako? kauhustako?
+Sanasta salaisen sähkön.
+
+    Voima mahtava,
+    voima ankara,
+    ken olet sa,
+    oletko Jumala?
+
+Jos olet myötäinen minulle,
+miksi et minulle taivu?
+Jos olet viholliseni,
+iske, että eessäs vaivun!
+Virrat sieluni sulata
+yhdeksi! Asetu itse
+myötä tai vastahan! valitse!
+
+
+
+VAELTAJA.
+
+Ystävät, ystävät,
+ette te saavuta mua,
+ain olen siellä,
+mistä ei etsitä,
+ain olen täällä,
+mistä on mentävä,
+teidänkin tultava,
+vuorilla, laaksoissa,
+autuuden niituilla,
+alhoissa, rotkoissa,
+kuoleman notkoissa,
+uhmaten, säikkyen,
+vapaana väikkyen,
+vankkana astuen,
+kaahlaten, kastuen,
+soitakin sotkien,
+polkuja potkien,
+polkematontakin
+taivalta tarpoen,
+suuntaa montakin,
+tutkien, arpoen,
+uuttakin uurtaen,
+puskien, puurtaen--
+kuinka siis mua
+saavuttais vihamiesi?
+
+
+
+TOTUUDEN ETSIJÄ.
+
+Lensi aattehet aroilla
+niinkuin raisut villiratsut--
+en niitä tavannut kiinni.
+
+Keinuivat kuvien sarjat
+Intian ikilehoissa,
+virran vienon lainehilla--
+olivat uinuttaa minutkin.
+Entäpä Egyptin maasta
+löytäisin salasanani?
+
+Matkusti matematiikka
+mittoinensa, muotoinensa
+haudoilla entisen Egyptin--
+sit' oli kotona kyllin.
+
+Synagoganko sylistä
+löydän varman vastauksen,
+Galilean laaksoloista,
+ristin kultaisen kuvusta?
+
+Jehova jyrisi siellä
+niinkuin pitkän pilven ääni,
+värisi veriset uhrit,
+vavahteli kaikki kansa
+alla Abramin Jumalan,
+Isakin ja Jakobinkin:
+itse vaati ihmis-uhrin
+isä poialta omalta,
+kuolon kurjan ristinpuussa
+vuoksi herjan ihmisheimon.
+
+En ma löydä etsimääni.
+
+Menen sieluni sisälle,
+oman rinnan onkaloihin,
+löydän luottehen lujimman,
+jolla torjun turmat kaikki.
+
+
+
+TITANIC.
+
+    »_Lähemmä, Jumala, sua!_»
+
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Uppoo linnamme uiva.
+  Maailma hukkuu,
+katoo kaikki jo kuiva.
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Aukee allamme syvyys,
+  laulumme lakkaa,
+päättyvi pahuus ja hyvyys.
+
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Nyt ei tuoll' ole ero,
+  liet rikas, köyhä,
+tuhma tai maailman-nero,
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+On joka usko nyt vapaa.
+  Yksi on varma:
+huomen meitä ei tapaa.
+
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Vaivumme vitkaan ja varmaan,
+  yllämme tähdet,
+vierellä jäävuori harmaa.
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Tyynet on taivahan pielet,
+  tyyni on meri,
+tyynemmät meillä on mielet.
+
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Ei hätämerkkimme auta,
+  ei sana sähkön,
+ei valo, ei tuli, rauta.
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Ei anovaisina armon,
+  suorina seisten,
+patsaina paatisen tarmon.
+
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Soittaen sorrumme, veikot.
+  Meilläi on vaimot,
+meilläi on lapsoset heikot.
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Yksin on kuoltava kunkin.
+  Auta ei mua,
+jos näen suistuvan sunkin.
+
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Siteet sielujen katkee,
+  ihmiset eroo,
+rakkaus, ystävyys ratkee.
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Kulkeva kuu on ja päivä,
+  meiltä ei koskaan
+häipyvä kuoleman häivä.
+
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Seisomme polviin jo veessä.
+  Kumppani, soita,
+soita kuoleman eessä!
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Soi tuhat-ääninen kuoro.
+  Jäävuori vastaa:
+huomenna toisten on vuoro.
+
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Tyhjyys yllä ja alla.
+  Hyinen on meri,
+hohkaa maailman halla.
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Huulemme hyytyvät torviin,
+  soitamme sentään,
+huudamme kohtalon korviin:
+
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Tuo elon kaiken on tunnus,
+  on joka teon,
+on joka tehtävän punnus.
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Vaipuu nyt Salliman vaa'at,
+  lienemme hienot,
+lienemme halvat tai raa'at.
+
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Kuole ei kauneus, joskaan
+  täyty ei kaipuu,
+pääty ei etsintä koskaan.
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Ihmisen kunnia soikoon,
+  ihmisen voima
+voittaa kuolonkin voikoon.
+
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Laineet jo päällemme pauhaa--
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Soitamme ihmisen rauhaa--
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Ihmisen kunnia olkoon--
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Ihmisen ihanuus tulkoon--
+
+
+
+
+KUVIA JA MIELIKUVIA.
+
+
+
+LAPSEN KIRKKO.
+
+Kuulkaa, kuinka kirkon kellot
+kaikuu kautta maiden merten:
+pou pau, pou pau!
+
+Kuunteli sitä hän lasna
+kodin köyhän kynnykseltä,
+oman äitinsä sylistä,
+keskeltä sinisalojen.
+Salot raikui, vaarat vastas,
+kierteli pyhäinen kaiku,
+sai lapsi sanelemahan:
+Ȁiti, milloin me menemme
+sinne, joss' on joulukirkko?»
+
+Virkkoi äiti: »Toisti, toisti,
+kun sa vartut vaaksan verran.»
+
+Varttui lapsi vaaksan verran,
+vieri jo veräjän suulle,
+näki hän kirkkotien katoovan
+kaukaisehen hongikkohon,
+juoksi hän kohin kotia:
+»Olen nähnyt kirkon, kirkon!»
+
+Kysyi äiti: »Minkä kirkon?»
+
+»Näin minä ikkunat isoiset,
+harjat pilven-piirtäväiset,
+niitä patsahat piteli
+maasta asti taivahasen.
+Äiti, milloin me menemme
+sinne, joss' on joulukirkko?»
+
+Hymyili hyväinen äiti:
+»Kun saat sa paremman koltun.»
+
+Sai poika paremman koltun,
+pääsi kerran kirkkohonkin,
+näki hän oikean tapulin,
+tapulissa kellot kaksi,
+tuli itkien kotihin,
+kaihomielin kartanolle:
+»Oma kirkkoni parempi
+oli huojuhongikossa.
+Nyt sekin on minulta mennyt.»
+
+Eikä kohdannut enempi,
+ei elossa, kuolemassa
+eikä kuoleman takana
+kaukometsä-kirkkoansa.
+
+
+
+ERÄS BERLINI-MUISTO.
+
+Pienoinen kapakka
+Charlotten-kadulla!
+
+Et ole pienin sa
+mun muistoini kirjassa.
+
+Niin monta iltaa näin
+sen peilissä ystävätäin.
+
+Hän poissa on minulta nyt,
+ma yksin yöpynyt.
+
+Hän muita jo lempi kai;
+kuva korvata sorean sai.
+
+Ja jäähtyi kahvikin,
+kun istuin ja uneksin.
+
+Ja kyynelet kylmät vain
+mun vierivät poskiltain.
+
+Tarjooja-tyttönen
+mua katseli säälien.
+
+Lie rukkaset saanut hän,
+näin näytti hän miettivän.
+
+Tai tyhjä sen kukkaro on
+Kuka lieneekin onneton?
+
+Oi, tyttönen herttahin!
+Sun aatokses arvasin.
+
+Ja oikein sa arvasit, kun
+kurjaksi luulit mun.
+
+Raha, jonka löin pöydälle,
+mun viimeisein oli se.
+
+Mut silmäni kyynelet
+ne olleet ei viimeiset.
+
+Jäi jäljelle paljonkin,
+tuli uusia myöhemmin.
+
+Kaikk' onhan jo lopussa,
+yhä raukka rakastan ma.
+
+
+
+NUORI NIETZSCHE.
+
+Tuo tulleeko päivä mullekin
+kuin monelle muulle on tullut,
+että elämä jonkin on arvoinen,
+jota säästää ja säälii ne hullut,
+että pelkään ma katsoa kuolemaa
+kuin kumppani silmäterään--
+Pyhä Aurinko, kuinka ma pelkäänkään
+sitä päivää, jona ma herään!
+
+Tää kaikki, kaikk' onhan unta vain:
+mun aatteeni armahimmat,
+mun henkeni heleä morsian,
+tuon suudelmat tulisimmat,
+hän, hän, satavuosiks mi sekunnit loi
+ja minuutit miljoonaksi,
+joka yhdellä sydänyö-katseellaan
+tomun tään teki jumalaksi!
+
+Ja unta, untahan kaikk' on tää:
+mun murheeni mustimmatkin,
+epätoivoni, tuskani, taistoni,
+sydänkaihoni katkeratkin;
+mitä oon minä, onneton, kärsinyt,
+mitä mulla on onnea ollut,
+on unten aaltoja ollut vain
+ja unten tuomana tullut.
+
+Tuo koittaako päivä, kun laskea
+mun pitäisi pitkin öitä,
+elon paatisen polkuja suunnittaa
+ja ankeita arkitöitä,
+jona oisin ma yhteiskunnassa yks--
+kentiespä kohta jo kaksi--
+ja vuosi vuodelta vaipuisin
+taas raa'aksi rahvahaksi?
+
+Ah, älköhön tulko se milloinkaan!
+Mut terve, mun päiväni sorja,
+mun päiväni ylpeä, seppelpää,
+jona en ole onneni orja,
+jona seison ma seppona murheen,
+jona aatos on ahjossa valkee--
+sa terve, päiväni punainen,
+kun haaveiden kuoret halkee!
+
+En maitoa suoniin ma saanutkaan,
+mut sain minä tummaa verta,
+se otsasuonissa ouruaa,
+kun kuohuun se nousee kerta...
+minä kuulen kuin kohinan kaukaisen
+tai tuhanten miekkojen melskeen--
+hei, tunnettenko te, ystäväin,
+tuon alkavan aamun helskeen?
+
+Ja silloin mun silmäni pimentyy,
+mut sieluni salamoitsee--
+haa, kuulettenko, kuin myrskyssä
+mua taivahat jumaloitsee?
+Olen arkki-enkeli Mikael,
+mua Auringon parvet seuraa--
+päin, lapset, laumoja pimeyden,
+päin ihmis-yön jalopeuraa!
+
+
+
+NUORI ALKIBIADES.
+
+Yksinpuhelu.
+
+Oi, miks en syntynyt ma ennemmin,
+kun Hellas vielä oli urhoin tanner,
+oi, miks en nähnyt miekkain leimausta
+ja mastometsää, meren täyttävätä?
+
+Miks ei mun aikanani vapaus ollut
+kuin entis-aikaan verin ostettava
+ja miks ei miljoonat nyt Persian
+ylpeinä yli vyöry Hellesponton?
+
+Tää aik' on aika sankarmuistojen,
+ei sankartöiden. Tääll' ei tilaa niille.
+Maa turvattu on, meri meille altis,
+Ateena kasvaa lauluin, tietein, taitein,
+ja niinkuin paasi liittyy paatehen,
+niin nousee maani mahtavuuden muurit.
+
+En luotu muurariks, en muiden töiden
+rakennusmestariksi. Olla tahdon
+ma omain aatteitteni arkkitehti.
+
+Haluni usein oisi hävittää
+maan tasalle nää templit, linnat, pylväät,
+vain siks ett' uudestaan ne luoda voisin.
+
+Jo tuohon miettinyt oon keinonkin.
+Kaks kansaa täällä kiistää valtikasta,
+Ateena yks ja toinen Sparta, kumpi
+lopuksi voittaa, viel' ei tiedä kukaan.
+
+Ne veljessotaan tahdon yllyttää,
+hävitän toisen toisella ja uuden
+luon kansan raunioille entisien,
+min veri on kuin Alkibiadeen:
+puoleksi tyyntä, puoleks myrskyä,
+puol' urhon kuntoa, puol' immen mieltä,
+puol' voimaa Spartan, puoli Ateenan
+armautta päivän, hengen hienoutta,
+hitunen hekkumata Persian
+ja ryydiks vielä raakuus pohjan kansain,
+näin valmis Alkibiadeen on nektar,
+min tarjoan ma taivaan jumalille.
+
+
+
+PIKKU HELKA.
+
+Kun sa naurat, nauraa sydämeni,
+kun sa itket, hyytyy hurmeheni,
+tunnen tuskaa, avutonta aivan,
+kun en arvaa aina syytä vaivan.
+
+Vaan kun silmäs, miettivät ja hyvät,
+minuun katsoo niinkuin kaivot syvät,
+silloin kasvonsa pois kääntää taattos,
+itkee kuin jo näkis kuolinsaattos.
+
+Tunnen katseen, kysymyksen tunnen.
+Kysyt: Mikä? Kuka? Mistä? Kunne?
+Kysyt, kysyt, eikä vastaa kukaan;
+vierit vihdoin muiden lasten mukaan.
+
+Ah, tuo ilmees varhaisvanha, arka,
+siitä tunnen sinut, Helka parka!
+Olet tyttäreni, kuulut sukuun,
+surun heimoon, surman lasten lukuun,
+
+rotuun, joka rakkautta janoo,
+hirven silmin armahdusta anoo,
+kärsii, herkistyy, ei kauan kestä,
+kuolee sydämensä ylpeydestä.
+
+
+
+VANHA TÄTI.
+
+Hapses jo harmeni, vanha Täti,
+etkö jo levätä voisi?
+
+--»Hoitelen lapsia siskovainaan,
+leponi hyödytön oisi.»
+
+Selkäsi köyrtyy, vanha Täti,
+aika on huolesi heittää.
+
+--»Talutan siskoni lapsen lasta
+sikskuin multa mun peittää.»
+
+Jalkasi horjuu, vanha Täti,
+katkeat kadulle kerran.
+
+--»Silloin kun en ole tarpeen enää,
+nukahdan huomahan Herran.»
+
+
+
+KAHDET SILMÄT.
+
+Näin ma kerran silmät synnilliset,
+silmät suuret, tummat, tulta-lyövät,
+jotka vaati kaikki tai ei mitään;
+niiden vierell' loisti silmää kaksi
+sinistä kuin lemmenkukka rannan,
+eikä mitään vaatineet ne multa,
+mutta lupasivat kaikki, kaikki.
+
+Ja ne voitti, silmät synnilliset,
+ja ma annoin kaikki, kaikki, kaikki,
+kodin, heimon, työni tyynen onnen,
+ylpeyden ja omantunnon rauhan,
+enkä mitään, mitään saanut vastaan,
+vaan mun autuutein ol' antaminen.
+
+Taaskin loistaa mulle silmät kahdet,
+toiset suuret, suruiset ja tummat,
+suurentamat pitkäin kärsimysten,
+ja ne viittoo, kutsuu, kuulkaa, kuulkaa:
+»Karatkaamme täältä kauas, sinne,
+missä arvokkaamp' on ihmis-elo,
+alkakaamme ajanjakso uusi,
+nousten, nostain toinen toisiamme,
+kohti korkeutta öisten tähtein,
+ihanuuteen itselömme pyhän!»
+
+Näin ne tuikkii mulle tummat silmät;
+mutta kiehtoo myöskin silmät toiset,
+siniset kuin ensi railo jäässä,
+jossa päivän kilo karkeloipi:
+»Tule, sylitysten syöksykäämme,
+nuoret oomme, riemustamme rikkaat,
+tai jos sinä et, niin olen minä,
+annan armauteni täyden sulle,
+suutelen sun kuninkaaksi taikka
+tapan, ett'et enää toista lemmi!»
+
+Aika muuttuu, minä myöskin muutun;
+silmät suuret, suruiset ja tummat
+samat on kuin ennen synnilliset,
+silmät, joista kilo karkeloipi,
+ovat ystävättärensä parhaan--
+luulen, taaskin voittaa synnin silmät.
+
+
+
+VANTEENHEITTÄJÄT.
+
+Pikakuva.
+
+Lentävi vanteet ristin rastin,
+ilmassa leikki ja laulu soi,
+kuuluvi pajatus kylihin asti,
+ihmiset kylissä aprikoi:
+rovastilla on vieraita varmaan.
+
+Notkuvi varret, vilkkuvi nilkat,
+neitojen helmat hulmuelee,
+herrojen otsilta tippuvi tilkat,
+kenpä se ylinnä keikahtelee?
+Talon rouva nuori ja notkee.
+
+Hänpä se kaartehen kauneimman heittää,
+lausehen sorjimman suustansa suo,
+ripsillä pitkillä silmänsä peittää,
+oravan-silmänsä ruskeat nuo.
+Ja vantehet lentää ja liitää.
+
+Kas, miten hänehen maisteri vilkkuu,
+sihtaa silmää kuin tulijous.
+Vantehen kaulaansa sai, että kilkkuu,
+siitäkö nauru ja kikatus nous--
+talon rouvan vetreän vanteen.
+
+Istuvat kuistilla vanhemmat herrat,
+maistavat maljoa höyryävää.
+Unhottuu puhe useat kerrat,
+nyykähtää ukko rovastin pää,
+kun vanteet niin kauniisti lentää.
+
+Ah, älä katsele vartta sa tuota
+liioin, maisteri liekkisyön!
+Karkkoa kaunihin naurajan luota,
+pelkää keijuja kesäisen yön!
+On nuori vanhalle mennyt.
+
+Vilkkuvi nilkat ja punaiset sukat,
+aurinko painuvi metsän taa,
+hehkuvi puut sekä poskien kukat,
+tuoksuvi kasteinen nurmi ja maa.
+Ja nuorten riemu se raikuu.
+
+
+
+YÖVIRSI.
+
+Salamat välähtelevät
+yössä mieleni pimeän,
+sinkoovat siniset liekit
+tuskieni tuntureilla.
+
+Näen hengen huimat kuilut,
+kuulen laulut Tuonen lasten;
+olkoonkin iloni yöhyt.
+
+Yöhön mökkini rakennan,
+yöstä virteni viritän,
+laulan mahdit maan povesta,
+synnyt synkät yön vesistä,
+peitän päivän paistamasta,
+tärisytän taivonkantta,
+itse istuinta Jumalan,
+sydämen särkyneen sävelin,
+virsin yöstä nousevaisin.
+
+Tahdon olla, tuskan tulkki,
+tuskan tulkki, päivän peikko,
+veli kaikkein kärsiväisten,
+runo syyllisten sydänten.
+
+Syyllisten? Mikä on synti?
+
+Loit, Luoja, halut minulle,
+panit paalut kaikkialle:
+»Tähän asti, ei etemmä!»
+Mutta ma käyn etemmä,
+uhmaan käskyjä Jumalan,
+jot' en tunne. En sinulta
+pyytänyt lahjoa eloni,
+en siitä sinua kiitä.
+
+
+
+IRJA.
+
+Eräs katkelma »Simo Hurtta»-sikermästä.
+
+Istui Irja yksin koissa,
+kuuli sanat kauhun, turman,
+istui impi unelmoissa,
+itki, tunsi hurjan hurman,
+ylleen vaatteet parhaat puki,
+jalkaan kautokengät pauloi,
+suortuvansa pitkät suki,
+sukiessa hiljaa lauloi:
+
+»Hyvästi nyt onni lauha,
+peipot pienet lehtipuissa,
+jää nyt kesä-illan rauha,
+sateenkaaret salmen suissa,
+terve myrsky, terve sota,
+terve elon ukkoshetki,
+terve tuskan tuiman ota
+sekä riemut, rikoksetki!»
+
+Hiljaa Hovin tietä kulki;
+sai hän Hurtan kartanollen,
+vitkaan portin suuren sulki,
+vartoi hetken vaiti ollen;
+vaelsi jo poikki pihan,
+sydän sykki kuuluvasti,
+rinta ratketa ol' ihan;
+saapui Hurtan eteen asti.
+
+Ylpeä on Sormun Irja,
+tulikukka, suolla soihtu,
+kiehtova kuin noidan kirja,
+väkevä kuin velhon loihtu;
+ei hän pyydä, ei hän palvo,
+patsahaksi häntä luulet,
+kostea on silmän kalvo,
+puoli-auki punahuulet.
+
+Hurtta katsoo, katsoo. Terät
+silmäin pienentyy ja suurtuu,
+tuikkii eessä tulikerät,
+himmeäksi huone huurtuu.
+»Mitä tahdot?» Hurtta puhuu;
+vierii hiljaa hetki, kaksi,
+vihdoin ääni vieno huhuu:
+»Tahdon taaton vapahaksi.»
+
+Nyökkää päätään Hurtta. Soluu
+hetket niinkuin virran juoksu,
+missä illan joutsen joluu,
+tuntuu tuores lehden tuoksu.
+»Mitä varrot?» Hurtta sanoo;
+vierii hetki; kaksi, mutta
+kohta ääni armas anoo:
+»Varron sulhon vapautta.»
+
+Nyökkää päätään Hurtta. Suljuu
+aika niinkuin suvi-yöhyt,
+missä huomenruskot huljuu,
+vaikk' on mailla varjovyöhyt:
+lentää, liitää suuret perhot,
+syttyy helaatulten palot,
+punertavat pilven verhot,
+kangastuvat taivaan talot.
+
+Virkkaa tyttö viimein: »Lähden.»
+Käypi Hurtta käteen hälle,
+lausuu: »Tyttärensä tähden
+taaton annoin elämälle,
+sulhon morsionsa vuoksi,
+itseäs en enää anna.
+Jääös, hyvä, Hurtan luoksi,
+Hurtan huolet, riemut kanna!»--
+       *       *       *       *       *
+
+
+
+NIIN SINUA KATSOIN, NEITI--
+
+Niin sinua katsoin, neiti,
+kuin lapsi lelua uutta,
+niin sinua kuulin, neiti,
+kuin korpi kevätkäkeä,
+kunnahalta kukkuvata.
+
+Kukuit kukkihin poveni,
+lauloit ilmi mun iloni,
+helkytit keväiset kaiut,
+herätit salon sävelet
+puroina porisemahan,
+kanteleina kaikumahan,
+tuulen viedä, toisen tuoda,
+vaaran vastahan sanoa.
+
+Niin on nyt minun iloni
+kuin lapsi lelua vailla,
+niin on nyt minun eloni
+kuin kevät käkeä vailla,
+kumpu vaiti, kukka poissa,
+surussa salo sininen.
+
+
+
+MINKÄ TAISIN, POIKA PARKA?
+
+Minkä taisin, poika parka,
+ja tyttö, mitäpä taisit
+tulelle tulisen silmän,
+Luojan suuren syttämälle?
+
+En minä sinua syytä
+enkä syytä itseäni,
+syytän syitä suuren Luojan,
+pattoja pahan Jumalan,
+poven pienen pyöreyttä,
+varren hoikan valkeutta,
+kulmakarvan kauneutta,
+kautokenkien keveyttä.
+
+Alas sa alati katsoit,
+katse loisti luomen alta,
+liekki ripsistä ritisi,
+kulmista kulona kulki,
+lieskahti pojan povehen,
+risahutti rintaluuhun,
+povea porottamahan,
+hermojani hiihtämähän,
+suoniani särkemähän,
+jäätämähän jäntereitä.
+
+Siitä en sinua syytä
+enkä syytä itseäni.
+Vaan siitä sinua syytän,
+siitä syytän itseäni,
+sa ettet nauranut enemmän,
+minä enemmän naurattanut
+pienillä pilapuheilla,
+tyttölasten lauleluilla.
+
+Jos oisit nauranut enemmän,
+minä enemmän naurattanut,
+ei oisi elämä mennyt,
+elämän kauneus kadonnut,
+tummunut tupani orsi,
+koko pirttini pimennyt,
+kun sinä menit minulta,
+kun putosit, pohjantähti!
+
+
+
+AATU-UKKO.
+
+Niin on ihmis-ajatus
+    kuin savupatsas ikään:
+kun se lähtee nousemaan
+    niin ei sitä estä mikään.
+
+Tuulet sitä kuljettaa
+    ja pyörreviimat kantaa.
+Ijäisyyden ulapoill'
+    ei ole saarta, rantaa.
+
+Vaan kun ilma raskas on,
+    niin savu maahan vaipuu.
+Arkitöiss' on tukehtunut
+    monen mielen kaipuu.
+
+Nousemahan lähtenyt
+    oli Aatu-sepän henki
+läpi taivaan yhdeksän
+    ja yli kymmenenki.
+
+Peltojensa pientareita
+    Aatu asteleepi,
+taittaa tähkän toisinaan
+    ja tarkkaan katseleepi.
+
+Mutta mailla korkeuden
+    henki kiivas kiitää,
+tähtitarhat taivahan
+    ja linnunradat liitää.
+
+»Kummahan on kuitenkin
+    tää luomakunta Luojan»,
+miettii ukko mielessään,
+    »kun käsittäisi ruojan!
+
+Ymmärrän ma yhtä toista:
+    että siemen itää,
+siemenestä maalle kasvun
+    kaiken nousta pitää.
+
+Sumu nousee järvestä
+    ja sataa alas jälleen.
+Kiertää niinkuin rukinpyörä
+    koko luonto tälleen.
+
+Entäpä jos tehdä voisi
+    itse kiertorukin?»
+Tuo on Aatun ajatus,
+    tuo mielihaave ukin.
+
+Ja hän ryhtyy takomahan
+    kohta toimessansa.
+Poika polven korkeuinen
+    hällä apunansa.
+
+Vuodet vierii. Rovasti
+    saa ukon työstä kuulla,
+painuu kerran pajahan
+    ja katsoo hymysuulla.
+
+Lausuu: »Luojaa palveleepi
+    tavallansa kukin
+eikä huonoin ehkä liene
+    tapa Aatu-ukin.
+
+Mutta poika pantava
+    on tuosta papinkouluun.
+Ensin itse opetan
+    ja sitten laitan Ouluun.»
+
+Rovastin tahto tapahtui.
+    Taas viikot, vuodet luisti.
+Poika tuskin taattoaan
+    ja kotoansa muisti.
+
+Palasi kerran kesällä.
+    Oli juhannuksen aatto.
+Nytpä Aatun mökille
+    käy harvinainen saatto.
+
+Eellä piika pappilan,
+    kädessä kahvipannu,
+jäljessänsä ruustinna
+    kera kuppien ja kannun.
+
+Sitten ruokokeppeinensä
+    rovasti jonon jatkaa,
+juhlallisna hahmoltaan
+    kuin kirkkoon oisi matka.
+
+Tytär nuori takanaan
+    kera miehen oudon kulkee.
+Sydän arka kummallakin
+    aavistusta sulkee.
+
+Jälkijoukon muodostavi
+    Hurri, talon halli,
+pappilaan mi harvoin tulla
+    haukkumatta salli.
+
+Näin nyt Aatun mökille
+    käy harvinainen saatto.
+Päivä painuu läntehen,
+    on juhannuksen aatto.
+
+Joka töllin saunasta
+    nyt vitsan viuhke soipi,
+lehvät nuoret lemuaa
+    ja huuru huppeloipi.
+
+Aatu-ukolla yksin ei
+    ole juhannust', ei juhlaa.
+Harvoin pyhäpäiviäänkin
+    lepohon hän tuhlaa.
+
+Aatu-ukko pajassansa
+    yksin takoo, takoo.
+Savu milloin kohoaa
+    ja milloin maahan sakoo.
+
+Vanha on jo Aatu-ukko.
+    Elon pyörä luistaa.
+Tuskin enää poikaansa
+    ja maailmaa hän muistaa,
+
+Ovi aukee, astuvi
+    nyt sisähän juhlasaatto.
+Outo käden ojentaa
+    ja virkkaa vitkaan: »Taatto!»
+
+Aatu katsoo kummastuin,
+    ei tunne tulijoista
+muita hän kuin rovastin.
+    Tää epätiedon poistaa.
+
+Lausuu: »Aatu, iloitse!
+    on poikas insinööri.
+Tulla saattaa hänestä
+    nyt vaikka tirehtööri.
+
+Poikasi on potra mies
+    ja rahaa tehdä jaksaa.
+Kuusisataa kuussa saa jo,
+    jotka ruukki maksaa.
+
+Siksi, Aatu, iloitse!
+    Jo hätäpäiväs päättyy.
+Pappilassa ikisuoja
+    sulle onpi säätty.»
+
+Aatu katsoo kummastuin.
+    Ei ymmärrä hän tätä.
+Mitä haastaa rovasti?
+    Mi päättyy? Mikä hätä?
+
+Eihän häll' ole hätää ollut
+    koskaan elämässä.
+Vaiko liekin elonpäivät
+    hällä päättymässä?
+
+Sen hän yksin ymmärtää:
+    on poika hälle tullut.
+Vasaransa jättää hän
+    ja virkkaa: »Tervetullut.»
+
+Käsi kädessä katsovat
+    nyt isä ja poika toistaan.
+Poika kylpee kyynelissä,
+    Aatun silmä loistaa.
+
+Poika! Hänen poikansa!
+    Niin suuri, vankka, ylväs!
+Tuli takaisin taaton ilo,
+    koko kodin pylväs.
+
+Virkkaa: »Tulit parhaaksi!
+    On palje rikki vähän.
+Painajata tarvitsen,
+    en muuta, työhön tähän.
+
+Kas, se kohta valmis on!»
+    Ja hyväellen noita
+silittää hän rattaita
+    ja rautaputkiloita.
+
+Mitäs muuta! Insinööri
+    tarttuu paljetankoon,
+Aatu-ukko vasaraan
+    ja rovasti hiilihankoon.
+
+Hei, kuin kipunat kirpoaa
+    ja kaikuu kaunis hilke!
+Tämä on vielä sorjempaa
+    kuin koivuvitsan vilke.
+
+Autuaana Aatu-ukko
+    takoi iltaan asti,
+katsoi vuoroin työhönsä
+    ja poikaan rakkahasti.
+
+Vaan kun päivän kultakehrä
+    metsän taakse haipuu,
+silloin myöskin Aatu-ukon
+    kädestä vasara vaipuu.
+
+Kerran kaksi horjahti
+    ja sitten maassa makas.
+Ulos vietiin, vietiin myötä
+    myöskin rukki rakas.
+
+Raskahasti Aatun rinta
+    niinkuin meri kiikkuu.
+Huulet hymyyn hyrähtää,
+    hän virkkaa: »Nyt se liikkuu.»
+
+Päivä painui metsän taa.
+    Oli juhannuksen ilta.
+Tuli tuores lehdentuoksu
+    lammen rantamilta.
+
+Pääsky visersi viirin päässä,
+    kaukana käki kukkui
+Hiljaa niinkuin suvi-ilta
+    Aatu-ukko nukkui.
+
+
+
+KADONNUT SÄVEL.
+
+
+1.
+
+Oli aika, kun suuria aioin,
+maat taivaiksi unelmoin.
+Nyt istun ma yksin, yksin,
+näin päiviä viettää voin.
+
+Voin istua aamusta iltaan
+ja soppehen tuijottaa,
+vedet kuumat silmistä tippuu,
+en pienintä säveltä saa.
+
+
+2.
+
+Lien paljon ma lauluja tehnyt,
+mut yks oli kaunehin,
+oli mulla niin armas aihe--
+polo, kuinka sen unhotin!
+
+Se oli mun onneni laulu,
+sävel säihkyvä, voitollinen.
+Yöt päivät yhä ma etsin
+sitä pohjasta sydämen.
+
+Ja vuodet ne vierii ja vierii,
+tuli silmien sammuu pois.
+Mitä siitä, jos löytyä kerran
+elon kauneus kadonnut vois!
+
+Jo ystävät ympäri väistyy,
+ovat hapseni harmenneet.
+Mitä siitä, jos löytäisin kerran
+ens-lempeni säveleet!
+
+
+3.
+
+Haa, kuulkaa! Nyt se on mulla.
+Sen löysin ma vihdoin siis.
+On aikasi joikua, joutsen,
+ja kuolla nyt säveliis.
+
+Te kuulkaa, kuinka ma laulan
+sysikutreista kassapään,
+miten pitkien ripsien alta,
+tuhat aatosta välkähtää!
+
+Ah, näittekö varttansa norjaa?
+Yli kukkien kulkee hän,
+se on hän, minun haaveeni heljin,
+se on impeni hämärän!...
+
+Vedet kuumat silmistä tippuu,
+ei kuulu kuin huokaus,
+ja kantelon kieliltä hiljaa
+soi hukkuvan parahdus.
+
+
+4.
+
+Epätoivoinen, yhä etsin,
+yhä huuleni humisee...
+O, laupias Jumala, auta,
+mun järkeni pimenee!
+
+
+5.
+
+Taas haaveet koskena kuohuu,
+runot kuplina kumpuaa,
+ja veen yli vellamo nostaa
+käsivarttansa valkeaa.
+
+Te näättekö katseensa kauniin?
+Ah, pois minut päästäkää!
+Ma tahdon kanssansa käydä
+meren puistoa viileää...
+
+Kas, kaikki niin oudosti katsoo!
+He laulusta hurmaunee?
+Ah, huomaan, on kieletön kannel,
+jota sormeni soittelee!
+
+
+
+MOITITTU RUNOTAR.
+
+Ne sanoi liioin sun laulavan
+ja ett' olet alaston liian
+ja että sun ei sovi lempiä
+mua lemmellä sinipiian.
+
+Näät tyttöni, aika on toinen nyt
+kuin ennen sun emosi mailla,
+kun kummuilla karjoja paimensit
+ja huiskit huolia vailla.
+
+Ei riitä ne kumpujen riemut nyt,
+ne on riemuja karjapiian,
+nyt passeja vaativi Pantheon
+ja arvoja akatemiian.
+
+Joko jouduit sa, tyttöni, allepäin?
+Me emme siis huoli heistä!
+Mut salli mun sentään varottaa
+sua vaanivan surman teistä.
+
+Yks surma suurin on tielläsi sun:
+elä irralla esteetikoista!
+Niin maistuvan marjan jos nähdä he saa,
+voi sattua yhtä ja toista.
+
+Ja suurikin kriitikko asettaa
+voi sulle vaikean vaalin:
+kas, olla pappeja Astarten
+myös voivat ne papit Baalin.
+
+Niin sinisten silmien edessä
+voi tietehet unhottua:
+ja monenkin Mefiston pohjalla
+on hyljätty vain don Juan.
+
+
+
+NUORI JOUKO.
+
+Sinäkö sanelet yöstä,
+sinä, auringon sikiö,
+laulaja laveasuinen,
+kantama Kalevan kansan?
+
+Mitä tiedät yöstä sinä,
+joka et tuntenut ikinä
+pyydettä tulipunaista,
+rakkautta rajattomuuden,
+hiilen hiiltävän paloa,
+kaiken kaunihin menoa?
+
+Kävit tietäs kuin sokea
+jumalitten johtamana,
+istahdit ilokivelle,
+kukutit käkösiäsi,
+laulelit, mitä sinulle
+lauloi suuret armo-luojat!
+
+Haa, te päivän liedot lapset,
+mitä te tiedätte elosta
+niiden, joill' on tahdon taisto
+vasten valtoja elämän,
+jotka syy on synnyttänyt,
+rikos tehnyt rikkahiksi,
+tuska tuimiksi takonut,
+murhe musta seppelöinyt!
+
+Tiedä, laulaja lavea,
+se on seppel yhtä pyhä
+kuin omakin otsalehtes
+antama Auringon jumalan,
+sulotarten suutelema!
+
+
+
+SALOME.
+
+Aino Acktélle omistettu.
+
+Salome, sa hurmasit meidät
+sotakirkkailla soinnuillas.
+Salome, sa surmasit meidät
+punahuulillas, hunnuillas;
+kun kauneus, luonto ja taide
+noin yhtyvät liittohon,
+profeetat on vaarassa silloin,
+moni valtias voimaton.
+
+Joka liikkeesi jousena taipui,
+joka äänesi tiukuna soi,
+joka askelees oli laulu,
+joka elkesi kuvia loi.
+Kävi katsomon halki kuin henkäys:
+lie unta tää armasta vaan,
+hän Suomesta Europan loihti,
+vei Suomen hän Europaan!
+
+
+
+
+HYMYLÄ.
+
+
+
+ERINOMAINEN MAA.
+
+Muistan maan ma pohjolassa,
+miss' on kaikki nurinkurin,
+siellä leikin, lauloin lassa,
+siellä miesnä kärsin, surin.
+
+Nauroin joskus katkerasti,
+että kaikui kotikunnas,
+viilsi poven pohjaan asti:
+itku joka naurun lunnas.
+
+Nyt en itke, naura enää,
+hymyilen kuin taivas tyyni,
+näytän teille pitkää nenää,
+katan kaikki hymyilyyni,
+
+ystävät ja viholliset,
+miehet, naiset, mielipiteet,
+puolueet ja puremiset,
+supisuomalaiset siteet.
+
+Myönnän joka joukon, ryhmän,
+tunnustan ma tunkionkin,
+väistyn tieltä väärän, tyhmän:
+hän se siellä viisas onkin.
+
+Niinkuin suuri siell' on pientä,
+kaatuminen kasvamista,
+kauravelli lihalientä,
+kansa--»epäkansallista»!
+
+Haavat lyödyt, haavat saadut
+aika kaikki kutoo arpeen.
+Mitkä liekin miekan laadut,
+taisteloss' on hymy tarpeen.
+
+
+
+HIIRI.
+
+    Motto: »Auch ich bin in Arkadia geboren.»
+
+Hän ensin oli pikkuinen teatterihiiri,
+sitten hän maaseudun maanteitä kiiri.
+
+Näytti siellä Kristukset ja näytti Mefistot:
+samat oli kummallakin hiiren takalistot.
+
+Mut Molièreksi se pyrki pieni hiiri,
+kun itse oli Luojansa ihanin satiiri.
+
+Siks alkoi hän akkojen juoruja juosta
+ja kritikasteriksi jo kiipesi tuosta.
+
+»Kun vuoret mun siitti»--se oli hiiren logiikka--
+»niin minä miks en vuorta?»--Se oli hiiren tragiikka.
+
+
+
+LAKI JA HUTIKKA.
+
+    Motto: »Land skall med lag byggas.»
+
+Maa on meillä rakennettu
+kilvan kieltolailla,
+siit' on murhe musta, kun se
+vahvistust' on vailla.
+
+Siitä Suomi suruissansa
+ryyppää nyt ja naukkaa,
+kilvan päällä puolueiden
+pullonkorkit paukkaa.
+
+1909.
+
+
+
+LAMMAS JA VUOHIPUKKI.
+
+Sinä olet lammas
+ja vuohipukki minä,
+ja ikuisella tuomiolla
+onnellinen sinä.
+
+Sinulla on sympatiat,
+puolueet ja perheet,
+minulla vain tuntoni
+tuskat ja erheet.
+
+Sinulla on selkänoja
+lukijain ja lehden,
+minä pusken tietäni
+puhdasta tehden.
+
+Sun on suuri enemmistö,
+sun on valta, voitto!
+Mun jo mennyt mailleen
+on ajan aamunkoitto.
+
+Sinä olet lammas
+ja vuohipukki minä,
+ja sentään ma häpeäisin
+olla--kuin sinä!
+
+
+
+»KYLTYYRI.»
+
+Helsingin murteella.
+
+»Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!»
+Tuo huuto on Suomessa syyri,
+Mut mikä se on se kyltyyri?
+Kas, siinäpä pulma on jyyri.
+
+Se on yhdelle ooppera-kyyri,
+taas toiselle Tukholma-tyyri,
+Duncan, Forssellin figyyri
+tai Parisin polityyri.
+
+Tuhatkarvainen on kyltyyri--
+se on Kiinassa Kiinaan myyri--
+mut Suomessa Suomen kyltyyri
+tuon kaiken on karrikatyyri.
+
+
+
+TARHAPÖLLÖ.
+
+Tarhapöllö se oksallansa
+oli niin viisas, viisas,
+koska hän ei puhunut mitään:
+Suomessa sekin jo piisas!
+
+Tarhapöllö se oksallansa
+laululintuja kuulee,
+makumestari olevansa
+laulun maassa luulee.
+
+Ystävät ympäri tarhapöllön
+mietteensä somasti sorvaa:
+»Koska sulle ei ääntä suotu,
+sulla on varmaan korvaa!»
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Kangastuksia; Talvi-yö; Halla;
+Tähtitarha, by Eino Leino
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14724 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..cf6acef
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #14724 (https://www.gutenberg.org/ebooks/14724)
diff --git a/old/14724-8.txt b/old/14724-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..b4af4a6
--- /dev/null
+++ b/old/14724-8.txt
@@ -0,0 +1,9304 @@
+Project Gutenberg's Kangastuksia; Talvi-yö; Halla; Tähtitarha, by Eino Leino
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Kangastuksia; Talvi-yö; Halla; Tähtitarha
+
+Author: Eino Leino
+
+Release Date: January 17, 2005 [EBook #14724]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KANGASTUKSIA ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+KANGASTUKSIA; TALVI-YÖ; HALLA; TÄHTITARHA
+
+Eino Leino
+
+
+1902, 1905, 1908, 1912.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+
+
+KANGASTUKSIA
+
+  Jumalan tammi
+  Perman taru
+    Puma tietäjä
+    Kevät-uhri
+    Pyhä Tapani
+    Perman helmi
+    Kolfrosta
+    Tapanin jumalanpalvelus
+    Puman käynti kuninkaan linnassa
+    Thorer Hund
+    Vangit
+    Templin ryöstö
+    Kansan käräjät
+    Vienan immen kuolo
+  Lauluja satunäytelmästä »Hiiden miekka»
+    Äidin surut
+    Trubaduurin laulu
+    Sukkamielen sauva
+  Aika
+  Imatran tarina
+  Kankuri
+  Vartiolta
+  Tahtoisin nähdä ma Kartagon naisen
+  Lapin kesä
+  La Tricoteuse
+  Kimmon kosto
+  Rypäletyttö
+  Minun tieni
+  Linnulle kirkkomaalla
+  Temppeliherra
+  Nauruunsa kuolija
+  Lauluja vanhaan tapaan
+    Puro
+    Toisin siellä, toisin täällä
+    Tuulien erehdys
+    Kuutamolla
+    Armain kuoleman ajatus
+    Luojan leipä
+    Ei ne kaikki kuollehia
+    Sateenkaari
+  Jumalien keinu
+  Tuska
+  Väinämöisen laulu
+
+TALVI-YÖ
+
+  Talvi-yö
+  Ajan kirja
+    Carmen saeculare
+    Kumpi on kauniimpi?
+    Myrsky
+    Eräälle kansalaiselle
+    Pro Humanitate
+    Tottumus
+    Syvyyksistä
+    Proloogi Tampereen teatterin avajaisiin
+    Revontulet
+  Eyan kirja
+    Häähymni
+    Nocturne
+    Niniven lapset 1-3
+    Karavaanikuoro
+    Bajadeerit
+    Kultaiset langat
+    Atlantica
+    Mies mielipuoleks tulla voi--
+    Punainen neilikka 1-7
+    Korkea veisu
+  Yön kirja
+    Tuulikannel
+    Sydän 1-2
+    Jumala
+    Tähtipojat
+    Iku-Turso
+    Uran-uurtajat
+    Mietelmiä 1-4
+    Kotiliesi
+    Niin olekin maani matka--
+
+HALLA
+
+  Keski-yön kuoro
+  Lapin lauluja
+    Velhon virsi
+    Naisen hyvyys
+    Noidan neiet
+    Ruijan rukous
+    Hangen lapsia
+    Punahilkka
+    Lapinkävijä
+    Jääkukka
+  Lepaan neiti
+    I-III
+  Jääkiteitä
+    Henki
+    Sininen tuli
+    Talven taika
+    Minä 1-4
+    Mestari
+    Ne hienot sielut
+    Yksilön murhe
+    Elegia
+    Vaalin valta
+    Railo jäässä
+    Lex
+      1. Oikeus
+      2. Tietäjän näky
+      3. Yö
+      4. Kansalliskaarti
+      5. Suomen vaakuna
+    Kansan henki
+  Härmää
+    Tunnen syntysi
+    Kultaperho
+    Nuori nainen
+    Lauluton kesä
+    Meren maininki
+    Toinen--toinen
+  Sinikan laulu
+  Theanon laulu
+  Timandran laulu
+  Lydian laulu
+  Tietäjän tupa
+    Tuhka tummuu
+    Pahat peijaat
+    Sulkanuoli
+    Tähti
+    Päätös
+    Outo oppi
+    Näky
+    Haamu
+  Turjun loihtu
+    Vanha vaimo
+    Kuollut kukka
+    Laulajan murhe 1-2
+    Laulaja ja Maa-emo
+    Maan valitus
+    Talvilaulu
+    Pahat neuvoa pitivät
+    Turjan tuomio
+    Laulajan lohdutus
+  Meren kaupunki
+    I-VII
+  Luonnon luotteita
+    1. Maan virsi
+    2. Meren virsi
+    3. Ilman virsi
+    4. Tulen virsi
+    Epilogi: Sähkön sävel
+
+TÄHTITARHA
+
+  Tähtitarha
+  Kuolemattomuuden toive
+  Yövartiolta
+    Lapin tarkka 1-8
+    Maan hädässä
+    Suora sana
+    Karjalan kannas
+    Maamies, mahti Suomenmaan--
+    Hakkapeliittain marssi
+    Vapaa mies
+    Eräänä uudenvuoden yönä
+    Sukuvirsi
+    Veljesvirsi
+  Marjatan tähdet
+    Marjatan tähdet
+    Ildiko
+    Turha kauna
+    Dies irae
+    Mennyt
+    Kevät kirkkahin
+    Loukatut
+    Runokirje
+    Näky
+    Maria Antoinette
+    Kunnia hälle!
+  Kohtalon kirja
+    Ikävöi, ihminen!
+    Pyhä Martti
+    Hautojen keskellä
+    »Se kuitenkin liikkuu!»
+    Sähköfantasia
+    Vaeltaja
+    Totuuden etsijä
+    Titanic
+  Kuvia ja mielikuvia
+    Lapsen kirkko
+    Eräs Berlini-muisto
+    Nuori Nietzsche
+    Nuori Alkibiades
+    Pikku Helka
+    Vanha Täti
+    Kahdet silmät
+    Vanteenheittäjät
+    Yövirsi
+    Irja
+    Niin sinua katsoin, neiti--
+    Minkä taisin, poika parka?
+    Aatu-ukko
+    Kadonnut sävel 1-5
+    Moitittu runotar
+    Nuori Jouko
+    Salome
+  Hymylä
+    Erinomainen maa
+    Hiiri
+    Laki ja hutikka
+    Lammas ja vuohipukki
+    »Kyltyyri»
+    Tarhapöllö
+
+
+
+
+
+
+KANGASTUKSIA
+
+(1902)
+
+
+
+
+JUMALAN TAMMI.
+
+Mikä on tammipuun tohina
+minun koidon korvissani?
+
+Tammi on Jumalan tammi
+elämän aukean aholla,
+päivässä pimenevässä,
+laulun yössä lankeevassa.
+
+Pois viha, pois kateus,
+karkotkaa katalat kiistat,
+haihtukaa elämän huolet
+sekä järjen jäiset tuumat!
+Yön elämä ympärillä
+tyynny! Tyyntykää inehmot!
+Raukene ratasten räiske
+sekä seppojen jyrinä!
+Minun on mieleni kuullakseni
+Luojan suuren puun puhetta.
+
+Tarinoi Jumalan tammi:
+»Olen toiminnan tohina
+kaaoksessa kaikkeuden;
+kohtalon kohina olen
+puhki ihmisten povien;
+olen pauke maan pajassa,
+humu ilman huonehessa;
+kuurot kuulevat minua,
+kuulevaiset eivät kuule.»
+
+Kysyn sykkivin sydämin:
+»Ja mitäpä minulle huout?»
+
+Julistaa Jumalan tammi:
+»Humisen huolia sinulle,
+surun annan aateluutta,
+vaivan kalvavan vakautta,
+ylevyyttä ylhän tuskan;
+kynnän otsasi vakoihin,
+sielusi enemmän kynnän,
+panen paadet hartioille,
+käsken nuorna kärsimähän.»
+
+Kysyn kylmävin sydämin:
+»Miks minua kärsimähän?»
+
+Luojan suuren puu puhuvi:
+»Siks sinua kärsimähän,
+kun olet lapsi laadultasi,
+itkijä elämän itkun.
+Otan sun lapseksi omaksi,
+annan sulle laulun armon,
+juuret juutan maa-emohon,
+työnnän latvan taivahalle.»
+
+Vaikes tammi taideniekan.
+Seisoi mies aholla yksin,
+yössä aukean elämän.
+Tunsi polttavan povensa,
+sydämensä seisahtavan
+vaivasta sanattomasta,
+ailuesta ankarasta.
+
+Pyhä on hetki hengen tuskan.
+
+Seisoi mies aholla yksin
+juurella Jumalan tammen;
+kaukokaupungin hälinä
+yhtyi yön vavistuksehen;
+lepäsivät maa ja taivas,
+tammen lehvätkin lepäsi.
+
+Pisarat putoelevat
+unten urhon poskipäille.
+
+Hiljaa, hiljaa, yksitellen
+helmet kirkkahat kihoovat,
+sulaten polttavaa povea,
+lauhdutellen, lohdutellen.
+Saa vaiva sanoiksi, virret
+vierivät huulilta urohon,
+mies itse haoksi muuttui,
+puuttui puuksi paikallensa.
+
+Satu oli sanasta, taru
+tammesta taitehen Jumalan.
+
+
+
+
+PERMAN TARU.
+
+
+
+1.
+
+PUMA TIETÄJÄ.
+
+Tietäjistä mahtavin on Perman maassa Puma.
+Puma maassa hallitsee ja taivahassa Juma.
+
+Luojan templi kaarikatto yli vetten kiiltää.
+Mutta velhon rintaluita tuska tuima viiltää.
+
+Nainut Kainuun neidoista on kuningas Abarman.
+Lemmen leikki sokaissut on hältä uskon varman.
+
+Templin esikartanossa kuninkoi Kolfrosta,
+äiti kuningattaren; jo etkö Ukko kosta?
+
+Pidä pilven keräjät ja viskaa vihan nuoli,
+että kansa kertoisi: Hän Juman kautta kuoli.
+
+Vaiti vaan on Perman Juma.--_Akka_ asetettiin
+Ukon kuvan vierehen, häävirret viritettiin.
+
+Rinnan heille kansan riemu kaikui myrskyn lailla.
+Mutta Puma vaeltaapi vuorilla ja mailla.
+
+Tulee templin ovelle ja haaveistansa havaa.
+Silloin silmä salamoi ja huulet vaiti vavaa.
+
+Naisten virret vienosuiset temppelistä läikkyy.
+Puma metsiin pakenee kuin hirvi, joka säikkyy.
+
+
+
+2.
+
+KEVÄT-UHRI.
+
+Kevät-uhrin aika on, on koossa Perman suku.
+Suur' on sarja vanhinten ja valtiasten luku.
+
+Laajempi viel' lauma niiden, jotka maassa makaa.
+Joka kuolleen perut Perma kahteen osaan jakaa.
+
+Toisen saavat omaiset ja toisen itse vainaa.
+Vainaan osa temppelissä kultamaljoja painaa.
+
+Kullat monen kuollehen he kera taas on tuoneet,
+uhrikeitot keittäneet ja Juman sarkat juoneet.
+
+Aik' on Akan maljan nyt. Kolfrosta nousee, haastaa.
+Silloin kansan keskeltä mies' itsens' irti raastaa.
+
+läpi tarhan taivaltaa ja astuu alttarille.
+Kansa kaikki kavahtaa. Mut näin hän haastaa sille:
+
+»Perma, Perma, petetty! voi Viena viekastettu!
+Väärin sulle on sanottu, ei oikein opetettu.
+
+Juman teille julistaa ma puhtahan nyt mielin.
+Ei hän kysy kultia, ei puhu velhon kielin.
+
+Erhetystä uhrit on ja kuollehitten kullat.
+Pyhän Hengen heimolaist' ei peitä maa, ei mullat.
+
+Alta nurmen nousee hän ja Isän iloon astuu.
+Silloin silmät enkeleiden huomen-helmin kastuu.»
+
+Liian kauvan lausia hän sai jo. Kansa riehuu.
+Sydämessä kuninkaan myös vihan vimma kiehuu:
+
+»Kiini mies!» hän huutavi. Mies köysiin köytetähän.
+Tutkitaan ja tuomitaan, mut hulluksi löydetähän.
+
+Jälleen irti päästetään. Mut moni tuumii tuota:
+Tää on Puman pulmia. Hän Akkahan ei luota.
+
+
+
+3.
+
+PYHÄ TAPANI.
+
+Herran mies on Tapani. Hän tahtoo kansan nostaa.
+Ei hän Pumaa puolusta, mut myöskään ei Kolfrostaa.
+
+Ritar' on hän ristinpuun. On Vienan suussa luoto.
+Luodon päässä kuusten all' on kivillä kirkon muoto.
+
+Siinä saarnaa Tapani. Käy kuulijoita hällä.
+Moni sanan lohdun saa jo mieltä lämpimällä.
+
+Moni myöskin pahenee ja käypi luokse Puman:
+»Joudu! Oppi väärä jo saa voiton maassa Juman.»
+
+Puma päätä pudistaa: »On oppi väärä ollut
+kauvan maassa Perman jo. Siit' turmio on tullut.»
+
+Mutta pyhä Tapani hän päivät pitkät saarnaa,
+tarjoo uskon ydintä, ei elon kuorta, kaarnaa.
+
+Väsyneenä paadelle hän yksin jääden vaipuu.
+Ylös karkaa kauhistuin: »Mik' on tuo kumma kaipuu?
+
+Mik' on virsi vesillä? Mi laulu lainehilla?»
+Taika valtaa vahvimman, on tuska Tapanilla.
+
+Sammuu sanan kynttilät ja aatteet alas painuu,
+hengen houreet heräjää ja kuvat maasta Kainuun,
+
+impyisistä iljanteen, tytöistä Tyrjän vallan,
+revontulten tukkapäistä luona lumen, hallan.
+
+
+
+4.
+
+PERMAN HELMI.
+
+Kesä-yössä koivun alla, Vienan virran suulla,
+neiti nuori lauleleepi lainehitten kuulla.
+
+Silmin kuivin, kummallisin, katsoo ilman rantaan.
+Laine laulut neien nuoren ulapoille kantaa.
+
+Noin se laulaa Vienan impi: »Syttyy tähdet taivaan.
+Tuikahda ei toivon tähti immen valjun vaivaan.
+
+Tärkin rientää nuoruuteni niinkuin laine; lempi
+lämmitä ei sydäntäin, ei kevätpäivän hempi.
+
+Tytär olen ma kuninkaan. Kun kuusitoista täytän,
+silloin, vanki, vapaa oon ja valtikkata käytän.
+
+Hallitse en maita toki enkä elämätä,
+vallitsen vain kuolleita ja kullan helinätä.
+
+Templin kuningattareksi määrättiin ma lassa,
+kammiohon suljettiin ja sidottihin kassa.
+
+Tunsin kahleet kaulallain ja povellani paulan.
+Siitä asti vankina ma valitan ja laulan.
+
+Usein häntä uneksin, mi tulee meren takaa.
+Eipä kuulu kultasein tai ehkä maassa makaa.»
+
+Moni kuuli neien laulun, Perman mies ja outo.
+Kaikki ohi kulkivat, ei tullut tuttu souto.
+
+Tokko tulee milloinkaan? Käy tuulet täältä tuolta.
+Posken vaan ne vaalentaa, mut huojenna ei huolta.
+
+
+
+5.
+
+KOLFROSTA.
+
+Kova on Kolfrosta-äiti; katsomassa käypi
+neittä kammiossa hän, kun ilta hämärtäypi.
+
+Tuli tuima silmässään ja huuli ohut, kapee.
+Noin hän neittä nuhtelee, min miel' on ange, apee:
+
+»Perman pentu vienosuu, sun vikinääs en siedä,
+säkkiin sinut ompelen ja heitän virran viedä.»
+
+Toki toisti povellensa immen pään hän painaa,
+kutria sen silittää ja lauhan äänen lainaa:
+
+»Lapsi lienet tyttäreni. Miksi itket impi?
+Kaunis olet, kallis olet, muita kallihimpi.
+
+Pantu kansan paimeneksi olet tyttö tuhma.
+Turhat siis on itkusi ja turha untes uhma.
+
+Kuule, mitä kuiskin sulle: Perman maassa mahti
+nyt on Kainuun kaunotarten; ollos valtas vahti!
+
+Sukusi sun on tuntureilla suuri sekä sakee.
+Kahden puolen Kainuun merta ääriään se hakee.
+
+Kauniit ovat Kainuun naiset, tarvaat talvi-öissä,
+vaaralliset sodassa ja sorjat rauhan töissä.
+
+Hallaisissa hameissa ne hiihtelee ja laulaa,
+kullat huljuu kulmilla ja hopeat pitkin kaulaa.»
+
+Haastavi Kolfrosta-äiti. Painuu kesäpäivä.
+Haihdu immen otsalta ei osattoman häivä.
+
+
+
+6.
+
+TAPANIN JUMALANPALVELUS.
+
+Tunne rippi-isäänsä ei Perman ristikansa.
+Vieri enää virtana ei sanat huuliltansa.
+
+Otsa sees on sumennut, on poissa silmän ponsi.
+Jos hän joskus saarnaakin, on puhe tyhjä, onsi.
+
+Hajamielin katselee hän kuinka pilvet kulkee,
+unelmiinsa unhottuu ja silmät kiini sulkee.
+
+»Paha henki pauloillaan nyt Herran miestä kokee.»
+Seurakunta polvistuu ja isämeitää hokee.
+
+Mutta Pyhä Tapani hän hiljaa unelmoipi
+maista, missä sota soi ja kalpa karkeloipi.
+
+Miksei miekkaa saanut hän! Hän matkais maata, merta,
+ryöstäis rannat rauhaisat ja vuodattaisi verta.
+
+Rautapaita-rinnalleen hän Perman helmen veisi,
+pullistuisi purjehet ja touvit totteleisi.
+
+Nostaa päänsä Tapani. On suuri haaveen hurma.
+Mielessään ei valvo muu kuin naisenryöstö, surma.
+
+»Omani olla tahdotko? Jos et, sun otan sentään.»
+Yli kasvoin kalpeain kuin päivän säde lentää.
+
+Seurakunta huoahtaa: »Ah, kiitos, kiitos Herran!
+Paha henki pauloineen kai karkkos tämän kerran.»
+
+Paisuu, kasvaa kansan kuoro, täyttää ilman partaat.
+Yhtyy virteen Tapani; taas aatteet häll' on hartaat.
+
+
+
+7.
+
+PUMAN KÄYNTI KUNINKAAN
+ LINNASSA.
+
+Kohden linnaa kuninkaan käy Puma, velho vankka.
+Otsalla on tietäjän kuin ukkospilvi sankka.
+
+Nähnyt yöllä unen on hän: Tulen lieska tuli
+päälle kaiken Perman maan ja kultakuvat suli.
+
+Paloi tarhat jumalten ja templit maahan kaatui.
+Itse istuin kuninkaan ja kansan majat maatui.
+
+Kuninkaalle kertomaan hän käy nyt unta tuota.
+Armi on Abarman herra, unihin ei luota.
+
+Naisten kera naljaellen hältä aika soluu
+niinkuin joutsen, joka Vienan virtain suilla joluu.
+
+Puma kouran kohottaa: »Kuin sormet, jotka avaan,
+Perman perhe hajoaa, jos haaveistas et havaa.»
+
+Armi käden kaulahan vie lemmen-leikkijälleen.
+»Ja kuin suukko lämpöinen ma kansan liitän jälleen.»
+
+Puman silmät salamoi: »Kuin sylkemäni sylki
+putoova on Perman pää, mi hyvän neuvon hylki.»
+
+Suuttuu suuri kuningas. Hän vihoin maata polki.
+»Ja ma sullon sylkijät kuin särkyy tämä solki.»
+
+Silloin--tietää tarina--ol' itkenynnä Puma.
+Helly ei Abarman herra eikä auta Juma.
+
+
+
+8.
+
+THORER HUND.
+
+Yöhyt kuulas toukokuun, maass', ilmass' ihmetaika.
+Onnellisten hetki on, on autuaiden aika.
+
+Kuuhut kulkee taivahalla. Templin katto kiiltää.
+Kenen mieltä kevät-yössä hehku outo hiiltää?--
+
+Kurkistaapi viisas kuu. Hän kuulee kuiskinata.
+Lomitse lehväin siirtyväin kuun hiipii kultarata.
+
+Varjoa kaksi näkee hän, on toinen Perman kukka.
+Kuutamossa kultainen tuon lainehtiipi tukka.
+
+Toinen ritar' uljas on, sen säihkyy rautapaita.
+»Nimeni on Thorer Hund. Ma matkaan merta, maita.
+
+Sota on sorja elämäin ja maani mun on Norja.
+Kuningasta kuulla voin, en olla toisen orja.
+
+Kumppalini Karli on, hän valkamassa vartoo.
+Huomis-iltaan hyvästi! Sua sydämeni hartoo.»
+
+Impi hiljaa huoahtaa, suut suuteloihin untuu.
+Rannan laine läikähtää, yön tuuli lämmin tuntuu.
+
+Akkunat Abarman linnan Vienan veessä päilyy.
+Pursi pieni soutaa pois, kuun kultasillat häilyy.
+
+
+
+9.
+
+VANGIT.
+
+Tuotu linnaan kuninkaan on muukalaista kaksi.
+Nähty Vienan viidakoiss' on heidät liikkuvaksi.
+
+Surma muukalaiselle! se Perman maass' on laki.
+Marras-uhrin kuolema on eessä kummallaki.
+
+Viime yönsä viettivät he Juman temppelissä,
+rautavitjat ranteissa ja silmät sitehissä.
+
+Kuuhut kulkee taivahalla, välkkyy vetten kalvot.
+Virkkaa toinen: »Thorer Hund! Sa nukutko vai valvot?
+
+Norjan maata mietitkö vai vaimon poskipäitä?
+Minun on impi mielessäin, mi jää nyt ilman häitä.»
+
+Vastaa hälle Thorer Hund: »Ah, Karli, kasvinveli!
+Tuota mietin: turhaanko mun emoni lapsi eli?
+
+Muista maata Norjan en, en vaimon poskipäitä,
+ajattelen itseäin ja kahlehia näitä.
+
+Kultaa tääll' on kukkurat ja hopeoita huovat.
+Katsos, mistä kannusta he Juman sarkan juovat!
+
+Miestä pari ripeää ja haaksi vaan ja halu,
+meiltä vuoteen kymmeneen ei loppuis kilu, kalu.»
+
+Vastaa Karli, karski mies: »Ei halusta ois puutos,
+haaksi meillä myöskin on, ja vartioiden muutos
+
+ryöstö-ajan antaisi, mut kuka päästää siteet?
+Kova on kahle kaulallain ja piukat kinnerpiteet.»
+
+Huoahtavi Thorer Hund, ei enää puhu Karli.
+Vaipuu kuolon miettehisin kumpainenkin jarli.
+
+
+
+10.
+
+TEMPLIN RYÖSTÖ.
+
+Silloin uksi avautuu, käy esiin valkohaamu.
+»Näätkö?» kuiskaa Thorer Hund, »se kuoleman on aamu».
+
+Virkkaa Karli: »Kaikkia! Se nainen on ja sievä,
+Perman rannan ruusu on se, eikä virva vievä.»
+
+Karkaa ylös Thorer Hund: »Ah, kukka raitis rannan!
+Tule, sulle ristin tään ma rinnaltani annan.
+
+Kun sa sitä katselet, niin muistelet sa mua.
+Herran käsi kaitkohon ja kaikki pyhät sua.»
+
+»Hiljaa!» impi äännähtää, »ma teitä tahdon auttaa.
+Polku, viepä vapauteen, käy kammioni kautta.
+
+Vartioiden vaihto on. On vene rannan alla.
+Keveästi keinutte te kohta ulapalla.»
+
+Lausuu näin ja sitehet hän sankarien päästää.
+»Kiitos!» Karli huudahtaa, »ei aikaa nyt oo säästää».
+
+Käsin kaksin kultia hän kerrallansa kahmaa,
+samoin toinen, Thorer Hund. He aartehia ahmaa.
+
+Templi tyhjäks ryöstetään. Yks viel' on, Juman kuva,
+kultamalja polvillaan. Se koht' on kukistuva.
+
+Tempaa maljan Thorer Hund. Jää Karli ilman? Eihän.
+Iskee miesi, kaulalta sen kultavitjat vei hän.
+
+Kuva maahan romahtaa. Sen vartiat jo kuulee,
+kuulee koko Perman maa. »Nyt, toveri, päin tuuleen!»
+
+Seisoo hetken Thorer Hund. Vois immen viedä myötä?
+Kauhistuen katsellut tää sankarin on työtä.
+
+Huudot täyttää tarhan jo. »Kai keralla sa tulet?»
+Vait on impi ylpeä. »Vai vihainenko olet?»
+
+»Joudu!» Karli huutavi, »nyt tule taikka lähden».
+»Siunaan», kuiskaa Thorer Hund, »sua tämän työsi tähden».
+
+Immen kättä puristaa, ehättää, löytää purren.
+Neiti kalvas katsomaan jää jälkeen säälein, surren.
+
+
+
+11.
+
+KANSAN KÄRÄJÄT.
+
+Jälleen uhrin hetki on. On koossa Perman suku.
+Suur' on sarja vanhinten ja valtiasten luku.
+
+Laajempi viel' lauma niiden, jotka maassa makaa.
+Elävät kuin kuollehet nyt tuomiotaan jakaa.
+
+Syytetty on neitonen, mi mykkä on kuin paasi.
+Kuka herjas temppelin, ken Juman kuvan kaasi?
+
+Poiss' on vangit vierahat. Siis syyllinen on neito?
+Kuiskivi Kolfrosta-äiti: »Mitä teit sa keito?
+
+Kiellä, kiellä kiireesti! Vois peittoon jäädä syy tää.»
+Neidon huulet humisee: »Ma olen yksin syypää.»
+
+Kuoloon tyttö tuomitaan. Mut pahempi on pulma.
+Kuinka rikos kuolettaa ja Juman herja julma?
+
+Nousee Pyhä Tapani, hän vankka on ja vapaa.
+Enää keijut kevät-yön ei miehen mieltä tapaa.
+
+Jumalaa hän julistaa ja Herran pyhää voimaa.
+Herjan kautta Herran käsi Perman maata soimaa.
+
+Nousee Puma tietäjä, hän puhuu isäin kieltä,
+muinaisuutta muistuttaa ja vanhaa Perman mieltä.
+
+»Miehet!» näin hän huutavi, »ma teidät' tunnen, varmaan
+mua te enempi uskotte kuin miestä mekon harmaan.»
+
+Päättää suuri kuningas: On herja ylen paha.
+Uusi usko tarvitaan sit' uhrein korvaamahan.
+
+Katuen hän kansan eessä itse päänsä painaa:
+»Naisten narri ollut oon ja vaimojeni vainaa,
+
+uuden uskon mieheksi nyt tahdon täysin tulla.»
+Huutaa kansa: »Sama miel' on meillä niinkuin sulla.»
+
+Kastettihin Perman kansa; puusta löyttiin Puma
+näre norja kaulassansa. Auttanut ei Juma.
+
+
+
+12.
+
+VIENAN IMMEN KUOLO.
+
+Palatsista kuninkaan käy polku Vienan rantaan.
+Mitä Perman vanhimmat nyt valkamahan kantaa?
+
+Hiljaa heidän takanansa kansan saatto kulkee,
+äänetön kuin hauta. Kenen keskelleen se sulkee?
+
+Neiti säkkiin neulottu on taakka kantajitten,
+viime uhri vanhan uskon; alkaa uusi sitten.
+
+Tuo on kansan tuomio, tuo kuninkaan myös tahto.
+Kalliin saapa saalihin on Vienan viekas Ahto.
+
+Turhaan pyytää Tapani: »Ah, miehet antakaatte
+armo hälle, Tuonelassa pahan palkan saatte!»
+
+Tyly on kansan tuomio, ei edes helly taatto.
+Venehisin astuvi jo raudanraskas saatto.
+
+Pilvessä on taivas, pilvi peittää ihmismielet.
+Raskahasti tuolta täällä huokaa ilman pielet.
+
+Tuulisena päivänä hän aaltoon hukutettiin,
+Ahdin syliin synkeähän nuorna nukutettiin.
+
+Yli kauniin kassapään käy vedet vankat umpeen.
+Kuka muistaa kuolemata Vienan valkolumpeen?
+
+Kuki ei kukat haudalla, ei heimo itke, paru.
+Tuo oli turma neitosen. Näin päättyi Perman taru.
+
+
+
+
+LAULUJA SATUNÄYTELMÄSTÄ »HIIDEN MIEKKA».
+
+
+
+1.
+
+ÄIDIN SURUT.
+
+Kolme yötä peräkkäin
+suurta surun unta näin,
+siitä asti murhe mulla
+mielessä on tuiretulla.
+
+Unta näin ma miekasta,
+verisestä hiekasta.
+Kaitse Kiesus äidin lasta
+sotateille sortumasta.
+
+Näin ma maljan kuohuvan
+kuivaks saakka sakkahan.
+Totta Herra hekkumasta
+estät emon lempilasta.
+
+Nyrkin vielä viimeks näin
+kohotetun taivoon päin,
+huudahdin ja heräsin ma,
+hereilläkin vapisin ma.
+
+Ethän Luoja milloinkaan
+hänen salli horjahtaa
+itse-uhmaan ylpeähän,
+jumalaansa kieltämähän?
+
+Mieli nöyrä hälle suo!
+Tai jos tahtosi on tuo,
+tapa ennen taisteloihin,
+syökse synnin nautinnoihin!
+
+Herra! Mitä huusinkaan!
+Ethän kuullut kauheaa?
+Tee kuin tahdot Jeesus aina.
+Lapseni on sulta laina.
+
+
+
+2.
+
+TRUBADUURIN LAULU.
+
+Tuli linnahan köyhä sotamies--
+Kunigunda, ah, Kunigunda--
+»Hei, heitukka, kustapa kulkee ties?»
+Minä maailman matkoja astun.»
+
+»Ja jos olet suora sotamies--»
+Kunigunda, ah, Kunigunda--
+»niin tännekin loppua voi sinun ties».
+»Sama mulle, mut palkan ma tahdon.»
+
+»On oikein, palkkansa saa sotamies--»
+Kunigunda, ah, Kunigunda--
+»kuus riksiä vuodessa riittää kenties?»
+»Ei, herrani, enempi ma vaadin.»
+
+»Mitä hulluja? Hallitse järkesi mies--»
+Kunigunda, ah, Kunigunda--
+»mut varro, saat seitsemänkin kukaties,
+jos miekkasi totta voi tehdä».
+
+»En myö minä miekkaani, hovimies--»
+Kunigunda, ah, Kunigunda--
+»riikin rikseihin, se on jumal' ties
+itse Hiidessä kuuraeltu.
+
+Mut kuninkaan tyttären jos kukaties--»
+Kunigunda, ah, Kunigunda--
+»saan palkaksein, olen kuninkaan mies».
+»Huuti, tolvana, matkaasi marssi!»
+
+Ja ryntäsi päälle vihamies--
+Kunigunda, ah, Kunigunda--
+voitti joukkomme, uhkasi orjuuden ies.
+Kas, silloinpa sankari saapui.
+
+Hän tuli kuin liekkien liehtoma mies--
+Kunigunda, ah, Kunigunda--
+hän löi, joka iskunsa kuoloa ties,
+sota päättyi, maa oli vapaa.
+
+»Ja saanko mä palkkani nyt kukaties--»
+Kunigunda, ah, Kunigunda--
+»olla tahtoisin kuninkaan tyttären mies».
+Verijälkiä kannukset jätti.
+
+»On oikein, palkkansa saa sotamies--»
+Kunigunda, ah Kunigunda--
+näin lausui kuningas, »mut kukaties
+jätät sitten sa maan ja minut.
+
+Siis myö mulle miekkasi sotamies--»
+Kunigunda, ah, Kunigunda--
+Ja korkeelle leimusi kuninkaan lies,
+mut vastasi sankari suuri:
+
+»Ja vaikka mä vaan olen sotamies»--
+Kunigunda, ah, Kunigunda--
+»niin myö minä miekkaani en jumal' ties
+itse kuninkaan tyttärihinkään.
+
+Mun onneni olla on sotamies--»
+Kunigunda, ah, Kunigunda--
+»sama, luulenpa, tahto on miekkani myös,
+se on Hiidessä kuuraeltu».
+
+
+
+3.
+
+SUKKAMIELEN SAUVA.
+
+Puiden takaa puiden taaksi
+metsän linnat liukuu.
+Sukkamielen sauvan pääss'
+on hopeainen tiuku.
+
+Kun se tiuku helisee,
+niin hämy maille lankee,
+riutuu rinta ihmisten
+ja miel' on ahdas, ankee.
+
+Puiden takaa puiden taaksi
+metsän linnat liukuu.
+Sukkamielen sauvan päässä
+kultainen on tiuku.
+
+Kun se tiuku helisee,
+niin herää hengen härmä,
+kuudan maita kulkevi
+ja säihkyy unen särmä.
+
+Puiden takaa puiden taaksi
+metsän linnat liukuu.
+Sukkamielen sauvan pääss'
+on timanttinen tiuku.
+
+Kun se tiuku helisee,
+on mieli miekan alla,
+astuu ilmi aurinko
+ja maailmass' on Halla.
+
+
+
+AIKA.
+
+Asuu aamuruskon mailla kansa,
+jonka Jumala on Aika. Templi
+tehty hälle puistohon on pyhään,
+virran vieriväisen kaltahalle.
+Loitos loistaa templin kaarikatot,
+kauas kuuluu pappein kuorolaulu,
+kauemmaksi vielä maine kulkee
+Ajan ankarasta uskonnosta.
+
+Aika näät ei ole kivikuva
+käsin tehty taikka luonnon muoto,
+aate ei, ei tyhjä mielihoure.
+Aika hirviö on julma, joka
+uhrit parhaat, vaikeimmat vaatii,
+sata miestä, miehevää ja nuorta,
+joka vuoden kuussa kääntyvässä.
+Siit' on idän maassa itku, parku,
+paino raskas rintaluita painaa.
+
+Mutta näin ne laulaa templin papit
+käyden kuutamossa hiljaisessa:
+»Suuri, suuri, ankara on Aika!
+Maailmoiden mahtaja sa olet,
+kun sa mylväiset, niin vuoret murtuu,
+kun sa henkäiset, niin hirret hajoo,
+vaan kun sinä jalan maahan poljet,
+jää ei ykskään eloon elävistä.»
+
+Tarun kertoi mulle templin pappi
+kerran aurinkoisen alas mennen,
+yössä yksinänsä koskein kuohun
+pyhän virran pyörtehiltä soiden.
+Tuuli lepäsi ja lehto. Kaukaa
+kimalteli Himalayan huiput.
+Väkevästi loisti vanhan silmä,
+kun hän tarinansa kumman kertoi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kääntyi kuu ja tuli uhrin tunti.
+Yksi erällänsä nuoret tuodaan,
+silmin sidotuin ja käsin. Uksi
+avataan ja jälleen suljetahan.
+Hälle ei se enää koskaan aukee.
+
+Uhrein parvessa on poika uljas,
+pitkä varreltaan kuin palmu, kaunis
+kasvoiltaan kuin Buddha, jalo nähdä.
+Ainoo turva on hän äidin vanhan,
+toivo tietäjien, naisten lempi,
+leirin kauhistus ja kansan kaiken.
+Vuoroansa vaiti odottaa hän,
+äiti vierellänsä itkee, huokaa.
+
+Hetki lyö. Hän sisään sysätähän,
+pedon kiljunnan hän kuulee, tuntee
+kasvoillansa kalman henkäyksen,--
+silloin, katso: Silmäin side laukee
+ja hän näkee, mit' ei kenkään nähnyt
+eikä nähdä sopis kuolevaisen.
+
+Ajattaren ankaran hän näkee:
+Puoleks lisko, suomuinen ja suuri,
+puoleks nainen punalieska-huuli,
+päässä silmät niinkuin pätsi palaa,
+pätsin pohjass' ajan pyyteet kiehuu,
+käden kohottaa hän vetääksensä
+sulhon syleilyynsä kauheahan.
+
+Seisoivat he hetken vastatusten,
+Ajatar ja urho miekan, mielen.
+Vavahtaapi polvet pedon, sammuu
+silmä, vaipuu käsi kynnellinen;
+leveästi niinkuin kesä-ilta
+sulhon huulille hän suukon painaa.
+
+Mutta kammiosta urho astuu
+kalpeana niinkuin kuolo, kulkee
+metsiin, jättää äidin, siskot, miettii,
+tekee hengen töitä, jotk' ei katoo,
+vaikka katoaisi kansa kaikki.
+Hänehen ei Ajan hammas pysty,
+voittanut hän onpi kuolon vallan,
+sillä hän on unelmainsa urho
+ja hän täyttää, mitä monet tuumii.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Noin se kertoi kerran templin pappi
+mulle aurinkoisen alas mennen.
+Vaiti istuin. Vaikes kertojakin.
+Himmenivät Himalayan huiput.
+Yössä yksinänsä koskein kuohu
+pyhän virran pyörtehiltä kuului.
+Silloin sanat sattui mieleheni:
+»Eikö sitten enää milloinkana
+miestä ollut Ajan voittajata?»
+
+Väkevästi vanhan silmä loisti,
+kädet rinnoillaan hän risti, lausui:
+»Aika voitetahan joka kerta,
+jolloin aatos miehen mieless' syttyy,
+aatos miehen mieltä ankarampi,
+kasvavainen yli kuolevaisen.
+Siitä asti on hän outo täällä,
+herra muille, orja itsellensä,
+sillä hän on unelmainsa urho,
+oman aattehensa astinlauta.»
+»Entä jos hän aattehensa tahraa?»
+
+»Silloin aate hänet alas lyöpi,
+ottaa asuntonsa toiseen, jatkaa
+tietään niinkuin myrsky merta käyden.»
+
+Hetket kului. Pedot öiset heräs,
+lähti leopardi piilostansa,
+tiikeri, tuo karavaanein kauhu,
+leijonakin, metsästäjän lempi,
+oksat risahteli, risut taittui,
+kaukaa karjunta yön ilman halkas.
+Ja ma muistin Ajattaren haamun
+ja ma kysyin äänin vavahtavin:
+»Eikö koskaan Ajatar tuo kuole?
+Eikö koskaan koita kansain onni?»
+
+Liene kuullut ei hän kysymystä.
+Vaiti istui hän ja vaiti minä.
+Tähdet syttyi taivahalle, syttyi
+iäis-aatteet ihmissydämissä,
+ja ma kuulin koskein kuorolaulun
+pyhän virran pyörtehiltä soivan:
+»Suuri, suuri, ankara on Aika.
+Maailmoiden mahtaja sa olet,
+kun sa mylväiset, niin vuoret murtuu,
+kun sa henkäiset, niin hirret hajoo,
+pysyväinen vain on pyhä virta,
+iäinen vain ihmishengen kaipuu.»
+
+
+
+IMATRAN TARINA.
+
+Tuo Imatra, immyt sorja,
+oli kaunehin neitoja Karjalan maan.
+Tuo Ontrei, pajarin orja,
+tais laulaa ja kannelta kaiuttaa.
+
+Hän rakasti Karjalan kukkaa.
+Salot laajat soi, koska lauloi hän.
+Mut Karjalan kansa rukka
+suri sorrossa isännän ilkeän.
+
+Kuka kansan kohlitun kostaa?
+Oli Ontrei mies sotakelpo tuo.
+Hän Karjalan laululla nostaa!
+Iloks impensä vain hän lauluja luo.
+
+Tuo virkkavi Imatra impi:
+»Maan eestä laula, mut mulle ei.»--
+»Sa mulle oot kallihimpi»,--
+näin saneli Ontrei ja suukon vei.
+
+»Teit kyllin jo lauluja mulle,
+maan ympäri olen ma maineikas.»
+»Vasta kyllin on lauluja sulle,
+runo tehty kun on joka kutristas.»
+
+Mitä moiselle immyt taisi?
+Hän leikkasi kutrinsa kultaiset,
+»Katsos, poikani kaunokaisin,
+mulle vieläkö laulat ja maalle et?»
+
+Mut Ontrei, Imatran orja,
+hän lausui koskien kanneltaan:
+»Olet mulle ain yhtä sorja,
+sun sulojas laulan, en suruja maan.»
+
+Mikä Imatra immelle työksi?
+Kas, pajarin valta se kasvoi vain.
+Hän kosken kuohuihin syöksi.
+Ne hänestä kaikuvan nimensä sai.
+
+Mut Ontrei, Imatran orja,
+hän istui rannalle kuohuvan vuon:
+»Tule kuolema, lapsesi korjaa!
+Mut ensin ma lauluni parhaan luon.»
+
+Hän koski kantelon kieliin.
+Soi sävelet kuin sodan myrsky nyt.
+Ne Karjalan miesten mieliin
+kävi kuin Ukon vasamat kärjistetyt.
+
+Ja Karjalan kansa nousi.
+Taru tuo on tunnettu teille kai?
+Teräs välkähti, viuhahti jousi.
+Jo pajari haljakan verisen sai.
+
+Mut suur' oli pajarin suku.
+Kautta korpien kostoa huudetaan.
+Ja sotalaumojen luku
+yli samosi kaunihin Karjalan maan.
+
+Jo vapaushaavehet haipui,
+verivirrat peltoja purppuroi.
+Moni vaipui, moni myös taipui.
+»Mut mikä on soitto, mi yhäti soi?»
+
+Kävi sortajat soittoa kohti.
+Soi sävelet kuin sodan myrsky. »Ken
+vapautta viel' laulaa tohti,
+kun taittui jo tappara viimeinen?»
+
+Oli Ontrei Imatran orja,
+hän istui rannalla kuohuvan veen.
+Hän lauloi: »on sota sorja,
+kun kuollahan mieheen viimeiseen.
+
+Mut sorjempi on sota sille,
+ken kaipaa maan päällä kalleimpaa.
+Hän Tuonelan tanhuville
+käy niinkun sankari kotiin saa.»
+
+Ja sortajat soittajan näki.
+Tuon kohtalo kauan ei viipynyt.
+Ne lyhyen tuomion teki.
+Nuoli vihainen jousesta viuhahti nyt.
+
+Se oli laulajan surma.
+Hän suistui koskehen kuohuvaan.
+Mut katso! Kantelon hurma
+yhä saloja Karjalan kaiuttaa.
+
+
+
+KANKURI.
+
+Eukko harmaata kangasta kutoo.
+Ulkona syys-sade synkkänä putoo.
+
+Hän kutonut on sitä lapsesta saakka.
+Sitä kutoi äiti ja äidinkin äiti
+ja kutoneet on sitä kaikki naiset
+niin kauas kuin seudun tään väki muistaa.
+Hän kutonut on sitä lapsesta saakka.
+Nai, sai lapsia, lapset kasvoi,
+naivat ja jällehen lapsia saivat,
+halla vei viljan, karhu kaasi
+lehmän tai tuli poltti pirtin.
+Ja sama on tarina kaikkien muiden
+niin kauas kuin seudun tään väki muistaa.
+
+Eukko harmaata kangasta kutoo.
+Kulkijan poskelle kyynel putoo.
+
+
+
+VARTIOLTA.
+
+Kaadu metsä niinkuin kaski,
+seiso jalka niinkuin seinä!
+
+Muuten mielesi lahovi.
+
+Näin minä tuulispään tulevan
+yli korven, latvat taipui,
+puun-tyvet tanahan jäivät,
+kaikki kaatui paikallensa.
+
+Noin on mieleni minunkin.
+
+Ken on pantu paimeneksi,
+kaitkoon karjan kaunihisti,
+kuka viljan viskimeksi,
+olkoon hällä oma risti,
+mutta kelle kyntö suotiin,
+tehköön työtä vanhaan muotiin.
+
+Noin se lauleli salossa
+yön on vahti yksinäinen,
+lauloi tahtonsa teräksi,
+oman mielen miehuudeksi,
+korpi kolkosti humisi,
+huoahteli metsä märkä.
+
+Ja hän tunsi tuskan, kammon,
+ja hän lauloi uudellensa:
+
+Voima täss' ei paljon auta,
+usko auttaa enemmän.
+Tehköön, kell' on eessä hauta,
+tilin kanssa elämän.
+Yksin seison Suomen suossa,
+laulun valtaa vartioin,
+itse synnin syvän vuossa
+immen kuvaa ihannoin.
+
+En ma tiedä, koska kuolen.
+Totta toinen jatkaa työn.
+Tuolla puolen riemun, huolen
+seison, laulan sekä lyön.
+Aseitani muutin, mutta
+aatteitain en milloinkaan.
+Jos ma kaadun, kaatunutta
+veikot silloin suojelkaa!
+
+
+
+TAHTOISIN NÄHDÄ MA KARTAGON
+ NAISEN.
+
+Tahtoisin nähdä ma Kartagon naisen,
+naisen, mi kassansa kaunokaisen
+uhriksi isienmaallensa kantoi,
+miehensä jousen jänteeksi antoi,
+silloin kuin maa oli vaarassa,--milloin
+Kartagon naisen ma nähdä saan?
+
+Ja nähdä ma tahtoisin Sveitsin miehen,
+sen, joka peittyi peitsien tiehen,
+vaimoa muistaen, muistaen lastaan,
+syöksyi sortajan piikkejä vastaan,
+silloin kuin horjui vapaus Sveitsin,--
+milloin sen miehen ma nähdä saan?
+
+Tahtoisin nähdä ma lapset ne buurein,
+leirissä, päällä kaupungin muurein,
+liekissä, tulessa, leikkivän sotaa,
+kylvävän ympäri kuoleman otaa,
+silloin kuin tuvat on tuhkana,--milloin
+leirien lapset ne nähdä ma saan?
+
+
+
+LAPIN KESÄ.
+
+Lapissa kaikki kukkii nopeasti,
+maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin.
+Tuot' olen aatellut ma useasti,
+kun katson kansan tämän vaiheisin.
+
+Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolta
+ja suuri surkastua alhaiseen?
+Miks meillä niin on monta mielipuolta?
+Miks vähän käyttäjiä kanteleen?
+
+Miks miestä täällä kaikkialla kaatuu
+kuin heinää,--miestä toiveen tosiaan,
+miest' aatteen, tunteen miestä, kaikki maatuu
+tai kesken toimiansa katkeaa?
+
+Muualla tulta säihkyy harmaahapset,
+vanhoissa hehkuu hengen aurinko.
+Meill' ukkoina jo syntyy sylilapset
+ja nuori mies on hautaan valmis jo.
+
+Ja minä itse? Miksi näitä mietin?
+Se merkki varhaisen on vanhuuden.
+Miks seuraa käskyä en veren vietin,
+vaan kansain kohtaloita huokailen?
+
+On vastaus vain yksi: Lapin suvi.
+Sit' aatellessa mieli apeutuu.
+On lyhyt Lapin linnunlaulu, huvi
+ja kukkain kukoistus ja riemu muu.
+
+Mut pitkä vain on talven valta. Hetken
+tääll' aatteet levähtää kuin lennostaan,
+kun taas ne alkaa aurinkoisen retken
+ja jättävät jo jäisen Lapinmaan.
+
+Oi, valkolinnut, vieraat Lapin kesän,
+te suuret aatteet, teitä tervehdän!
+Oi, tänne jääkää, tehkää täällä pesä,
+jos muutattekin maihin etelän!
+
+Oi, oppi ottakaatte joutsenista!
+Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
+On meidän rannoillamme rauhallista
+ja turvaisa on rinne tunturin.
+
+Havisten halki ilman lentäkäätte!
+Tekoja luokaa, maita valaiskaa!
+Mut talven poistuneen kun täältä näätte,
+ma rukoilen, ma pyydän: palatkaa!
+
+
+
+LA TRICOTEUSE.
+
+[Näin nimitettiin niitä naisia, jotka Ranskan vallankumouksen
+aikana istuivat kansalliskonventin kokouksissa ja sukkaa kutoen
+kuuntelivat sen päätöksiä.]
+
+La Tricoteuse! Se nimi tietää surmaa,
+sen ympär' ilma hurmehuuruss' on,
+La Tricoteuse! Se hirvittää ja hurmaa
+kuin onnetonta kuilut kohtalon.
+Kuulkaatte, jakobiinit karjuu yössä,
+paetkaa, nähkää giljotiinit työssä,
+ja sielussanne kuin Belsazarilla
+saa aatos muodon tulikirjaimilla:
+    La Tricoteuse!
+
+La Tricoteuse! Sun sukkapuikkos kutoo
+vaiheita valtakuntain, kansojen,
+maat järisee, päät kuninkaitten putoo,
+kun vaatii verkkos langan punaisen.
+La Tricoteuse! Sun vihasi on veri.
+La Tricoteuse! Sun lempesi on meri.
+Ken surmais äitiään ei armahinta,
+kun hälle sopertaapi sorja-rinta
+    La Tricoteuse?
+
+La Tricoteuse! Sua soimataan kentiesi,
+on onneton, ken sinut nähdä saa,
+mut kaksinverroin onneton se miesi,
+min tielle satu et sa milloinkaan.
+La Tricoteuse! Sun olen kerran nähnyt.
+La Tricoteuse! Mun olet hulluks tehnyt.
+En enää irti pääse silmistäsi.
+On kutonut mun vangiks valkein käsin
+    La Tricoteuse.
+
+La Tricoteuse! Sun suortuvaisi yössä
+on hyvä maata miehen uupuneen,
+sua muistaa peltomiesi päivän työssä,
+sua korven käyjä työssä yksikseen.
+La Tricoteuse! Sa elon ensi viete!
+La Tricoteuse! Sa hullun viime miete!
+Sua aattelen öin, päivin, aamuin, illoin.
+Kun kuolen, kumpuain ei muista silloin
+    La Tricoteuse.
+
+Ah, vaeltaja elon erämailla,
+kysytkö, missä on hän, mistä, ken?
+Hän menee merten lainehitten lailla,
+hän tulee niinkuin tuuli, ukkonen.
+Mut jos sa kysyt ken tään laulun lauloi,
+sen teki pohjan poika, kun hän kauloi
+kultaansa, joka katsein kiehtovaisin,
+suin suloisin ol' ilkein, ihanaisin
+    La Tricoteuse.
+
+
+
+KIMMON KOSTO.
+
+Kimmo vuorta viertävätä
+hiihtää yössä yksinänsä,
+taivaan tähtöset palavat,
+palavampi Kimmon tuska,
+kun hän korpia samoopi,
+yksin yössä lauleleepi:
+
+»Tytär oli minulla nuori
+niinkuin pieni petran hieho,
+jäi yksin kotahan kerran,
+tuli miesi muukalainen,
+tytön taljalla lepäsi;
+kun hänet tapaan ma kerran,
+silloin korpi kauhistuvi.»
+
+Kimmo vuorta viertävätä,
+hiihtää yössä yksinänsä.
+Tuiman tunturin laella
+Hiiden immet hyppelevät,
+kilvaten lumikiteinä,
+hapset tuulessa hajalla;
+susi juosta jolkuttavi,
+revontulet räiskähtävi,
+huokaavat lumiset aavat,
+taasen kaikk' on hiljaa, hiljaa.
+
+»On tulossa tuisku-ilma»,
+tuumaa Kimmo, kiiruhummin
+sauva iskee, suksi potkee,
+vuoren varsi katkeavi.
+
+Kuulee alta korpikuusen
+äänen vaisun vaikeroivan:
+»Hoi, kuka hiihtäjä oletkin,
+auta miestä onnetonta!
+Petralla ajelin, petra
+katkoi ohjat, kaatoi pulkan,
+metsän kohtuhun katosi;
+pelastuin vähissä hengin.
+Nyt en tiedä tietä enkä
+paikkaa pakkasen käsistä.»
+
+Tuntee miehen muukalaisen
+Kimmo kiljuvin sisuksin,
+täss' on miesi, tuossa pulkka,
+tänne petran jäljet toivat;
+kohoo jo verinen veitsi,
+käsi käskee, tunto kieltää.
+
+Laki on Lapissa: auta
+aina miestä matkalaista!
+
+»Kohoahan suksilleni»,
+virkkaa, »vien sinut kylähän.
+Kylässä on lämmin kylpy.»
+
+Hiihtelevät hiljallensa,
+Kimmo eessä, mies takana,
+taempana Hiiden vuori.
+
+Tuiman tunturin laella
+Hiiden neiet hyppelevät,
+laulavat hajalla hapsin
+kera vinkuvan vihurin:
+»Voi, urosta voimatonta!
+Kovin kostohon käkesit,
+kostettavan kohtasitkin.
+Hyvä on hylyn nyt olla
+kostajansa kantapäillä.»
+
+Tulevi etehen koski,
+kosken poikki porras; virkkaa
+Kimmo: »Vaihduhan edelle,
+somemp' on samotakseni.»
+
+Vaihtuvi edelle toinen,--
+kosken kuohuihin katoopi
+käden yhden kääntämällä.
+Soi parahdus pakkas-yössä.
+Taasen kaikk' on hiljaa, hiljaa.
+
+Kimmo katsoo kauhistuen.
+
+Jo tulevat Hiiden immet
+tuiman tunturin laelta,
+tulevat kuin tuisku-ilma,
+vinkuvat kuni vihuri,
+joka taholta, joka aholta,
+joka vuoren vinkalosta;
+käärivät hivuksihinsa
+miehen, jok' on murhan tehnyt,
+sylitellen, suukotellen,
+elon lämpimän imien,
+ottavat omaksi Hiiden,
+alle hangen hautoavat.
+
+Susi ulvoo, koski kuohuu.--
+Aamulla auringon kimallus.
+
+
+
+RYPÄLETYTTÖ.
+
+Mun nuori, villi viinini,
+sua ilmaiseks en saanut,
+niin monet yöt sun tähtesi
+oon taivas-alla maannut.
+
+Sun ostanut ma orjaksein
+oon pohjan pakkasilta
+ja siks ne sinuun koske ei,
+ei tuulet tunturilta.
+
+Niin useasti uhrit tein
+ma aarnihongan alla.
+Ol' uhrit verta sydämein
+ja jumala ol' Halla.
+
+Ja näin ma häntä rukoilin:
+»Oi, sulle kaikki suon ma,--
+älyni, lahjat laulunkin
+ja aatteen tulet tuon ma,
+
+unelmat ujot kunnian
+ja toivot toimeentulon,
+myös muistot kodin rakkahan
+ja siskoseuran sulon.
+
+Eloni kaiken sulle suon,
+mut lupaa mulle yksi:
+jos koskaan, koskaan löydän tuon,
+jot' en saa löydetyksi,
+
+et häneen koskea sa saa,
+et kesäpäivän kukkaan.
+Hän mulle kaikki muistuttaa,
+mi mennyt mult' on hukkaan.»
+
+
+
+MINUN TIENI.
+
+Minun tieni ovat etsijän teitä.
+Onneton, ken mua seuraa!
+Ma olen huono opas. Käy tieni kautta harhain.
+On kotia jäädä parhain
+jokahisen, jolla koti on.
+Mun kotini on siellä, missä taivaan tähdet tuikkii.
+
+Minun tieni ovat taistelijan teitä!
+Sorja sotilaan on hangella maata
+pään-alaisena kilpi ja vierellänsä kalpa
+ja joka hetki ajatella: Henkeni on halpa,
+mut pyrintöni pyhin
+on kaunis, kallis, suuri
+ja ylpeä kuin jumalitten uni.
+
+En toveria tielleni tahdo.
+Mut jollakin jos sama mieli palaa,
+hän kulkekohon sinne ja minä kuljen tänne,
+ja kummallakin virehessä olkoon jousen jänne.
+Voi olla että yhteen
+me metsätiellä tullaan--
+silloin nuoli viuhahtaa tai tullaan ystäviksi.
+
+Ja erotahan jälleen.
+Onneton ken mua seuraa!
+Mun lauluni on latuja, jotk' käyvät ristin rastin
+enkä tiedä itsekään, ne kunne käyvät asti,
+kaupunkeihin, kyliin,
+korpien syliin--
+enkä tiedä, milloin ma levähtää saan.
+
+
+
+LINNULLE KIRKKOMAALLA.
+
+Lintunen lehdossa kirkkomaan,
+laula, laulele virkku,
+laula mulle ja laula muille,
+taivaan tuulille, metsän puille,
+kuolema kulkee kulkuaan,
+soita, sirkuta sirkku!
+
+Laula mun lauluni lintunen,
+viel' älä vallaton vaikee,
+laula haudoilla haaveiden,
+viritä virsiä nuoruuden,
+Suomi on suuri kirkkomaa,
+mieleni minun on haikee.
+
+Kun minä kuulen sun lauluas,
+silloin mun kesäni kerkee,
+silloin mun murheeni unhottuu,
+saapuvi jällehen kukkain kuu,
+helise, unteni harppu, oi,
+heläjä, elkösi herkee!
+
+Laula muistoja menneitä,
+toivoja enempi laula,
+meissä mennyt on rikki jotain,
+laula se lauluksi suurten sotain,
+ylitse kalpojen, kalmistoin
+hoiloa hopeakaula!
+
+
+
+TEMPPELIHERRA.
+
+Tuo ylpeä temppeliherra huus:
+»Pyhä hautako meiltä mennyt ois?
+Meit' onhan urhoa vielä kuus.
+Käsi kalpahan, veikot, pelko pois!»
+
+Saraseenit tunkivat päälle. »Hei,
+meit' enää kolme on, enää kaks,
+yks enää, enempi tarvis ei!»
+Veri vuos, kävi kynnys punertavaks.
+
+Hän taisteli siks kuni saapui yö.
+Saraseenit tunkivat päälle. Hän
+Pyhän haudan partaalla seisoo, lyö.
+Kuu paistaa kimmeltävään terähän.
+
+Jo kauhistuu saraseenit. »Ken
+tuo mies on miekoille tunnoton?
+Avuks Allah! on suljetut silmät sen.
+Tää taistoa kanssa kuolleiden on.»
+
+Pois poistuivat. Heidän ol' temppeli.
+Mut kerran vuodessa--käy taru--hän
+Pyhän haudan partaalle nousevi.
+Kuu paistaa kimmeltävään terähän.
+
+Ja ympäri enkelikuoro soi:
+»Ken elänyt on edest' aattehen,
+hän nukkuu vaan, ei kuolla voi,
+maan altakin iskevi miekka sen.»
+
+
+
+NAURUUNSA KUOLIJA.
+
+Voi, miten halveksun minä teitä
+maidon karvaiset katsojajoukot,
+te, jotka syrjästä seuraatte, kuinka
+eksyvät, syöksyvät syntiset, houkot.
+
+Ylenkatson ma ylpein mielin
+teitä te tunnot tahraa vailla.
+Sen, joka seppona seisoo ja takoo,
+kourat on nokiset myös sepon lailla.
+
+Vasten kasvoja teille ma heitän
+lauluni uhman, riemun ja huolen.
+Nouskatte sotaan» jos te sen voitte,
+taikka ma nauran ja nauruuni kuolen.
+
+Eikä mun haudallani saa haastaa,
+että ma koskaan töitäni kaduin.
+Seisoin ma hetken, katsoin ma taakse--
+lähdin taas eespäin laajemmin laduin.
+
+
+
+
+LAULUJA VANHAAN TAPAAN.
+
+
+
+1.
+
+PURO.
+
+Tuli hieno herrasjoukko
+salon sinisen siimeksehen,
+näkivät vierivän purosen,
+haastelivat haavemielin:
+»Katso, kaunista puroa,
+kukkarannoin rientävätä,
+kuinka sen kuultava vesi on,
+kuinka armas aallon päily
+keskellä kesäisen lehdon,
+salon sinisen siimeksessä.»
+
+Haastelivat haavemielin.
+Kulkivat kohin kotia
+kaupunkihin kaukaisehen,
+tehtaat jyskyi, koski kuohui,
+kaupungin sillalla sanoivat:
+»Hyi, miten rupainen virta,
+ruma, rutsattu, likainen,
+osto-hyödyn orjuuttama!»
+Naiset nipristi nenäänsä,
+herrat heitti keppiänsä.
+
+Ällös huolko herrasjoukko!
+Virta on samainen virta,
+joka pulputti purona
+sinimetsän siimeksessä.
+Saasta jää jälelle, virta
+vierivi eellehen, merehen,
+elintyönsä tehtyänsä.
+
+
+
+2.
+
+TOISIN SIELLÄ, TOISIN TÄÄLLÄ.
+
+Tahtoisin puhella kerran
+kera noiden päivän lasten,
+rintamaiden riemulasten,
+ehtoisan etelän lasten,
+heidän, joill' on henki, hehku,
+sanat suussa suitsevaiset,
+kynä kuin kypene, laulu
+laaja niinkuin linnun lento.
+
+Haastella halaisin heille:
+Toista on soitella somasti
+kesken viinin viljelysten,
+kera kukkien keväimen,
+alla täyden päiväntähden.
+
+Toista laulella runoja,
+pystyttää pyhätulia,
+kesken kiljuvain kinosten,
+maassa hallan harmajassa.
+
+Tuuman jos sulatit täällä,
+vaaksan pakkanen pakasti.
+
+
+
+3.
+
+TUULIEN EREHDYS.
+
+Kuulin tuulien puhuvan:
+»Suureksi puhaltakaamme
+Suomi, luokaamme lujaksi,
+vakahaksi, valppahaksi!»
+
+Tuulet taivahan tulivat,
+puhalsivat Suomen päälle,
+maa meni muruiksi, särkyi
+kansa, kantele hajosi,
+sora-äänet yksin soivat.
+
+Tuo oli tuulien erehdys.
+
+
+
+4.
+
+KUUTAMOLLA.
+
+Kuuhut halki usva-yön,
+kutoo kumman helmivyön,
+noin läpi mieleni utuisen
+kudot, neiti, kummat sillat,--
+
+sillat maasta taivahalle.
+Kiitos, kiitos kirkkahalle
+yön valjun valostajalle!
+Virkkaa neiti vienoin äänin:
+
+»Utu on enne aamun koiton.
+Koska päällä metsän puiden
+väikkyvät punaiset hunnut,
+silloin mieles kuu katoopi
+osahansa onnellisna.»
+
+Noin ällös sanele, neiti!
+Ennen olkoon yö ikuinen
+kuin päivä sinua ilman.
+
+
+
+5.
+
+ARMAIN KUOLEMAN AJATUS.
+
+Pelkäsin unia ennen
+niinkuin peikkoja; levolle
+menin kuin mestauslavalle.
+Miksi? Mietin. On elämä
+armahampi yön unia,
+nukuin nuoruuden suruihin,
+heräsin huomenen iloihin.
+
+Siitä asti kuin pimeni
+päiväni, mustui mun eloni
+onnen orsi, kaikk' on toisin:
+Yön unet on ystäväni,
+päivät peikoista pahimmat,
+vaikeinta valvominen,--
+armain kuoleman ajatus.
+
+
+
+6.
+
+LUOJAN LEIPÄ.
+
+Kiesus Karjalan jumala
+tuo oli karjan kaitsijana
+ruman Ruotuksen talossa.
+
+Ruoja Ruotuksen emäntä
+pani konttihin evästä,
+viisi leivän viipaletta,
+kuusi suolaista kaloa,
+leivät harmaassa homeessa,
+kalat kaikki vuoden vanhat.
+
+Kenpä kontinkantajaksi?
+
+Kultaruusu, Ruojan tytär.
+
+Virkahti kiveltä Kiesus:
+»Miksi tuot minulle näitä?»
+
+Lausui kaunis Kultaruusu:
+»Eväät on emon panemat,
+itkut immen vierittämät.»
+
+Kysyi Karjalan jumala:
+»Mitä itket, miesten lempi?»
+
+Puikutti punainen Ruusu:
+»Osoa inehmon itken,
+koko kohtalon kovuutta.»
+
+Mursi Luoja leivänkyrsän,
+pani palasen kannikalle.
+»Siis kera pitoihin käyös!»
+
+Nyrpisti nenäänsä Ruusu,
+toki kuuli käskijätä,
+söi palan hyvillä mielin,
+toisen miellä mielemmällä,
+palat on parhainta nisua,
+kalat kaikki vastasaadut.
+
+Ihmetteli itseksensä.
+Jo kysyikin Kiesukselta.
+
+Hymähti hyvä Jumala:
+»Niin on laatu Luojan leivän.
+Min osoa inehmon itkit,
+sen mehustit särvintäsi,
+minkä kohtalon kovuutta,
+sen sulostit suupaloja,
+alla taivahan sinisen,
+armo-luojan atrialla.»
+
+Juoksi, joutui kohin kotia,
+ei ikinä isonnut Ruusu.
+
+
+
+7.
+
+EI NE KAIKKI KUOLLEHIA.
+
+Ei ne kaikki kuollehia,
+jotka kuolleiksi sanotaan.
+
+Meren mustassa mujussa
+monta nukkuu nuorukaista,
+meren suuren soutajata,
+laivatouvin laittajata.
+Kun tulee tulinen ilma,
+myrsky merta myllertävi,
+nousevat aaltojen selille,
+lainehille laulamahan.
+
+Mik' on laulu kuolon lasten?
+Laulu päivästä elämän.
+Mikäpä elämän lasten?
+Laulu kuolon kuutamosta.
+
+Ja mik' on Jumalan virsi?
+Laulu kerran keski-yöstä.
+
+
+
+8.
+
+SATEENKAARI.
+
+Kaari korkea kohosi,
+ihmislapset ihmetteli.
+
+Hetken heijastui, katosi,
+mylvähtipä myrskyn kannel,
+soi sävelet, Luoja soitti,
+kajahteli kaikki taivas,
+ihmispeikkojen peloksi,
+sorasävelten säikkymiksi.
+
+Noin jos lauluni olisit
+kaari kaunis taivahalla,
+enne ukkosen edellä,
+merkki rautaisten rakeiden!
+
+
+
+JUMALIEN KEINU.
+
+Kenen korkeat jumalat keinuunsa ottavat kerta,
+eivät ne häntä yhdessä kohden pidä,
+he heittävät häntä
+välillä taivaan ja maan--
+siksi kuin järjen valon häneltä ne vievät.
+
+Ja kuka maailmoiden mahdin kuuluttaja on,
+hän tänään pilvien ääriä kulkee,
+ja huomenna makaa
+maassa niin syvällä
+kuin koski, mi vuorten
+kuilussa kuohuu.
+
+Kuka keinussa jumalien keinuu,
+ei hällä elon aika pitkä ole.
+Syyn, syyttömyyden
+hän huiput nähköön--
+sitten tulkohon tumma yö.
+
+
+
+TUSKA.
+
+Hiljaa, hiljaa,
+muuten kuolema tulee,
+nyt ollaan oudoilla ovilla.
+Hiljaa, hiljaa,
+tai katkee kaikki,
+nyt jousi on liiaksi jännitetty.
+
+Ei askeltakaan,
+ei ees, ei taaksi,
+nyt parhaint' on pysyä paikoillaan.
+Hiljaa, hiljaa,
+aivan hiljaa,
+ettei risukaan risahtais.
+
+On malja täysi.
+Yks pisara lisää--
+ja kaikki kaatuvi kerrassaan.
+Hiljaa, hiljaa,
+hiiren hiljaa,
+niin pieni olla kuin mahdollista!
+
+Mut se kestää kauan.
+En kauan jaksa.
+Mun valtaa raukeus, väsymys.
+Hiljaa, hiljaa,
+ei äänt', ei sanaa,
+yks liike pettää voi piileväisen.
+
+Jumalan kiitos!
+Hän ohi kulkee.
+Kai kohta saanen ma hengähtää.
+Mut hiljaa, hiljaa,
+ei viel', ei vielä,
+mun täytyy kestää tai kaikk' on loppu.
+
+
+
+VÄINÄMÖISEN LAULU.
+
+Ei iloja monta ihmislapselle suotu:
+Yks kevään riemu
+ja toinen kesän
+ja kolmansi korkean, selkeän syksyn riemu.
+Kyntää, kylvää,
+korjata kokoon,
+levätä vihdoin rauhassa raatamisestaan.
+
+Ei suruja monta ihmislapselle suotu:
+Yks sydämen suru,
+elon huoli toinen
+ja kolmansi korkean, ankaran kuoleman suru.
+Ystävä pettää,
+elämä jättää,
+taika on ainoa sankarin työ sekä tarmo.
+
+Miks laulaisin siis minä, jolle on kantelo suotu,
+riemuja muita
+ja murheita muita?
+Taida en lukea tähtiä taivahan kannen,
+en kaloja meren,
+en kukkia nurmen.
+Laulan ma siis, mit' on ihmisen laulaa suotu.
+
+Ei sovi urhon tietoja, taitoja laulaa,
+ei esiintuoda.
+Sankarin sopii
+laulaa vaan, miten vaihtuvi vuodet ja viikot,
+miten kipinät syttyy
+ja jälleen sammuu
+ja kuinka kulkee kuolon ja elämän laki.
+
+Kaikki on muu vain välkettä taivahan kaaren,
+katinkultaa,
+laineiden läikkyä.
+Sankarin laulaa sopii niinkuin meri,
+suurena, pyhänä,
+peljättävänä,--
+lempeenä niinkuin lepäävä yö yli maiden.
+
+Monta on laulua, monta myös laulujen miestä.
+Yksi on laulu
+ylitse muiden:
+ihmisen, aattehen, hengen ankara laulu.
+Kansat katoo,
+ei katoa mahti,
+jonka on laulanut mahtaja kansansa sielun.
+
+
+
+
+
+
+TALVI-YÖ.
+
+(1905)
+
+
+
+
+TALVI-YÖ.
+
+Uhkaa pohjan ääret aavat,
+hohkaa hanget kuolemaa,
+taivaat oudon siinnon saavat,
+Louhen linnat loimottaa,
+vankuu merenselkä laaka,
+ulvoo hukka, hirvi syö;
+painui päivän kultavaaka,
+nousee raudan, roudan yö.
+
+Yks on yössä vapaa valta:
+pauhaa koski kuurapää.
+Katsoo kuusi kukkulalta,
+tähti päällä kimmeltää.
+Hyppii hyiset vetten hyrskyt,
+hyiset sotkat soutelee,
+mutta missä taukoo tyrskyt,
+jäinen joutsen joutelee.
+
+»Hyv' on hyyssä linnun olla,
+ihanampi ihmisen,
+armas Suomen suvannolla
+ailakoida aatosten.
+Eipä polta päivän helle,
+paistaa kuolon kuudan-yö,
+vaipat vilppaat sydämelle
+utupiian pirta lyö.»
+
+Vierii virsi tammikuinen,
+kuulee mykkä metsä, maa.
+»Turhaan riennät tuiretuinen,
+rientos talvi taltuttaa,
+antaa aika jäätä järkeen,
+loihdut synkät sydämeen,
+kuolon kirjat miekan kärkeen,
+haudan hankeen siniseen.
+
+Jäästä jäähän, hyystä hyyhyn
+vyöryy elon virran vuo,
+syöksyy miesi syystä syyhyn,
+koski pauhaa, luoja luo,
+pursuu puhki jäästä, yöstä
+hetken kupla kultainen;
+vaahto vaan jää urhon työstä,
+laulu tiestä laineiden.»
+
+Joikuu joutsen jäästä saatu,
+rantaan kuohut kolkot lyö.
+Ankara on laulun laatu,
+tuima talven tähti-yö.
+Värjyy metsän pyyntimiesi,
+herää, säikkyy henkeään,
+hiihtää, minne viittoo liesi,
+piilee pirttiin lämpimään.
+
+
+
+
+AJAN KIRJA.
+
+
+
+CARMEN SAECULARE.
+
+  Rauhaa rakennetaan, kansat kättä lyövät,
+teräskintahat kilahtaa.--
+  Aika laulaa lauluaan.--
+
+  Yksilön oikeutta poljetaan, kansojen oikeutta
+sorretaan, sananvapautta vainotaan.--
+  Orja, vangittu vuosisata!--
+
+  Sotavankkurit jyrisevät, valtioviisaus kalpenee,
+rauta riidat ratkaisee.--
+  Aika laulaa lauluaan.--
+
+  Hopea helähtää, edut elämöivät, kulta
+raudan kukistaa.--
+  Kurja, vaivainen vuosisata!--
+
+  Maa maahan liitetään, tuliliitot tehdään,
+valtojen vanteet tilkitään.--
+  Aika laulaa lauluaan.--
+
+  Tehtaat temmeltävät, hammasrattaat ratisevat,
+vettä, verta roiskuttavat.--
+  Milloin valkenet, vuosisata?
+
+  Työmies nousee, maa järisee, valtaistuimet
+vapisevat.--
+  Aika laulaa lauluaan.--
+
+  Valtio ampuu omia kansalaisiaan, valtiokirkko
+siunaa ruumiit.--
+  Hurja, villitty vuosisata!
+
+  Tieto kyntää, ihmis-ajatus kylvää, taide
+vietit viljelee.--
+  Aika laulaa lauluaan.--
+
+  Pojat kuuntelevat, äidit opettavat, miehet
+eivät astu aseisiin.--
+  Etkö valkene, vuosisata?
+
+  Ihmisyys nousee, kansojen parhaat kapinoivat,
+ei ole jumalia eikä orjia enää.
+  Aika laulaa lauluaan.--
+
+  Temppelit tehdään ihmis-asunnoiksi, yksilöt
+yhteiskunnan muodostavat.--
+  Turha, kultainen mielikuva!
+
+1902.
+
+
+
+KUMPI ON KAUNIIMPI?
+
+Kumpi on kauniimpi:
+uskoa, että vapaus koittaa,
+toivoa, että valkeus voittaa,
+ja taistella valkeuden eestä,--
+vai taistella
+tietäen, ettei valkeus koita,
+tietäen, ettei vapaus voita,
+ja sentään taistella?
+
+Kumpi on kauniimpi:
+aatella: ellei vapaus voita,
+tuumia: ellei valkeus koita,
+miksi ma taistelen sitten?
+vai aatella:
+laps olen auringonlaskun, en koiton,
+mies olen valkeuden, vaikka en voiton,
+siksi mun murtua täytyy.
+
+1903.
+
+
+
+MYRSKY.
+
+Th. Reinille omistettu.
+
+Ihmissieluss' oli myrsky. Tunteet
+kuohui, vaahtos vaiston lakkalaineet,
+tuhat mielikuvaa tunki, toinen
+toista ajoi, alkuvietit villit
+myrskysivät myötä juuriansa.
+Vihdoin koitti aatteen armas päivä.
+
+Ihmissieluss' oli myrsky. Aatteet
+toistaan ajoi, voimakkaampi voitti,
+kävi sotaa käsitteiden parvet,
+kiisti velvoitukset keskenänsä,
+taistelivat tieto ynnä tahto.
+Vihdoin teko mielen rauhan antoi.
+
+Vaan kun myrsky raivoo maailmassa,
+silloin käyvät työt ja teot sotaa,
+mieli nousee vasten mieltä, miesi
+vasten miestä, kansa vasten kansaa,
+taivas salamoi, maan pimeys peittää.
+Mistä silloin meille päivän pilke?
+
+Siitä silloin päivän pilke,
+koska teot sotaa käyvät,
+että aate ohjaa miestä,
+että kalskuu kirkkaat kalvat;
+siitä silloin päivän pilke,
+koska kalskuu kirkkaat kalvat,
+että alla aattehien
+puhdas, tuores tunto asuu.
+
+Mutta mistä päivän pilke,
+koska kansat sotaa käyvät?
+
+Siitä silloin päivän pilke,
+koska kansat sotaa käyvät,
+että voittaa voimakkaampi,
+ett' on oikeus voimakkaalla,
+että on se voimakkaampi,
+joll' on aatteet voimakkaammat,
+jonka mieliss' aatteen miesten
+tuorehemmat tunteet asuu.
+
+1903.
+
+
+
+ERÄÄLLE KANSALAISELLE.
+
+Minkä astuit alemmaksi,
+sen sa istuit ylemmäksi,
+minkä vaivuit arvon vaassa,
+sen sa kartuit koko maassa,
+minkä kaaduit valtamiesnä,
+sen sa seisoit kansan miesnä.
+
+1903.
+
+
+
+PRO HUMANITATE.
+
+Tuskaa luonto on täys, meri, maa, kaikki huokaa,
+ahdistus ilmassa on, pedot etsivät ruokaa,
+kaikkialla on pelko ja kuoleman kauhu,
+kaatuminen sekä murtuvain metsien pauhu.
+
+Luonnosta pois! Luonto huonosti hoitavi lastaan.
+Tuskasta pois! Elon pimeän valtoja vastaan!
+Aurinko valaisee maan pinnasta puolen,
+toinen varjohon jää, vihan jäähän ja huolen.
+
+Aika on syttyä sähkölamppujen yössä.
+Sääliä ei, vaan valkeutta ihmisen työssä!
+Pyrkivät tähtiin temppelit kullassa kylpein,
+rautio, raataminen on uhrisi ylpein.
+
+Ei ole mitään ihmistä korkeampaa,
+ikuisempata ei, ei ihanampaa.
+Järkeä itseltäs, elämält' älä vaadi!
+Kun rikot, kärsi! Kun luot, lait luonnolle laadi!
+
+Idästä leimaus lyö jo läntehen hamaan.
+Katso, kaukaiset maat käy maalihin samaan,
+vyöryvi yössä, ympäri kansojen kuoro:
+»Kuollut on Jumala, Ihmisen Poian on vuoro!»
+
+
+
+TOTTUMUS.
+
+Me uskoimme, että ihminen ei voi elää,
+jos latva sen leikattu on ja irti on juuret.
+Me elämme sentään! Laulut ja kantelet helää
+kuin ennen, käy kirkossa kansa ja soi sanat suuret.
+    Sen tottumus tekee.
+
+Me uskoimme ennen, ett' ois elo ihmisen outo,
+jos viety sen viimeinen on oman arvonsa tunto.
+Me elämme sentään! Juhlivi joukkio jouto,
+lyö leikkiä immet ja kerskuvi sulhojen kunto.
+    Sen tottumus tekee.
+
+Me uskoimme, että ois eessä kuolema varmaan,
+jos pirstattu perhe, herjattu ois kotiliesi.
+Ei kuolema tullut! Saimme vain miel'alan harmaan,
+moni tuijotti tulehen vaimo ja maantielle miesi.
+    Sen tottumus tekee.
+
+Oli uskomme väärä; ei jyristen suistuta suolla,
+vaan vitkahan mennään, meltona taipuvi rauta.
+Jumaliste! Tunkiolla ei turhasta kuolla,
+ja ainahan nauraa voi, kun itku ei auta.
+    Sen tottumus tekee.
+
+Nyt uskon ma, että elää voisimme, vaikka
+kyyn pihdissä, pitelijällekin anteheks suoden.
+Miss' ihminen lahoo, lieron on leikkimäpaikka,
+ja viikon kun leikkinyt on, niin leikkivi vuoden.
+    Sen tottumus tekee.
+
+Uunna vuonna 1904.
+
+
+
+SYVYYKSISTÄ.
+
+Ei se kurja, joka kurjaks syntyi,
+ei se orja, jonka äiti orja,
+ei se maaton, joll' ei maata ollut;
+vaan on vasta orja ynnä kurja,
+joka syöstiin onnen kukkulalta,
+joka syvyydestä huutaa, vaikka
+vapaaks syntyi vapahassa maassa.
+
+Pimeäänkin tottuu; tottuu silmä
+erottamaan esineitä, ennen
+tuntemattomia; tottuu keuhkot
+ilmaan ennen tukahduttavahan;
+käsi tottuu kättelemään kättä,
+jonka inholl' äsken syrjään työnsi;
+kieli tottuu toista haastamahan
+kuin on mieli; koko ruumis tottuu,--
+veri, veri vaan sa miks et tyki
+tyytyväisnä tahtiin muiden kanssa?
+
+Totta niinkuin korven kosket kuohuu
+totta niinkuin meren aallot pauhaa,
+totta niinkuin taivaan tuulet puhuu,
+totta niinkuin ihmissydän sykkää,--
+tähän en ma koskaan, koskaan totu!
+
+Kesällä 1904.
+
+
+
+PROLOOGI TAMPEREEN TEATTERIN AVAJAISIIN
+
+8 p. syysk. 1904.
+
+Aatra, käyvä kynnökselle, lippu luotu liehumaan,
+pyhä viiri, pystytetty sydämehen Hämeenmaan,
+lyylilehto laulun laajan, sanan soipa pyhäkkö,
+taimi taiteen suomalaisen, Suomen nuorin näyttämö!
+
+Näin ma tähden lentäväksi, lensi suoraan sydämeen,
+käen kuulin kukkuvaksi yli syksyn synkän veen,
+tunsin posken tulta saavan, poven' käyvän kukkasiin,--
+tiesin tuosta: taitehelle, jumaloille juhlittiin.
+
+Suur' on taiteen valtakunta, mahtuu sinne maailmat,
+mahtuu nuoret, mahtuu vanhat, mahtuu köyhät, rikkahat,
+mahtuu kaikki onnen osat, riemu, murhe, kevät, syys,
+yksi vaan ei sinne sovi: sydän ahdas, itsekkyys.
+
+Tasa-arvoisuus on täällä! Jumaluutta palvellaan.
+Aatos pienin, salaisinkin tuodaan julki, tuomitaan,
+tutkitahan töiden synnyt, syytkin: voiton seppelen
+saa, ken ollut elämässä enimmän on ihminen.
+
+Onpa vakaa taiteen valta, on sen säädöt ankarat:
+ihmiskunnan parhaat henget tuomareina istuvat,
+auki sydänten on laki, vakavanha, aina uus,
+toinen todistaja aika, toinen--iankaikkisuus.
+
+Eessä taiteen jumaloiden niinpä nöyrry, ihminen!
+Astu taiteen taikapiiriin niinkuin Herran huoneesen!
+Näyttämö on pyhä paikka, kieli sen on kalleus,
+sana, kansan omatunto, ajan hengen heijastus.
+
+Kaitse, kaitse kalleuttas, Suomen nuorin näyttämö!
+Laiminlöisit laulun kielen, vihastuisi Väinämö.
+Vaali isän, äidin kieltä, että orpo suojan sais,
+ettei itkis ihanainen, ettei kaunis karkkoais.
+
+Taitehessa kansa laatii ihanteensa ikilait,
+taitehessa kansa puhuu, kun on ihmiskielet vait,
+taitehessa kansa tuntee kauneimpansa päällä maan,
+taitehessa kansa elää, kukkii vielä kuoltuaan.
+
+
+
+REVONTULET.
+
+Sinkoovat siniset liekit
+Lapin taivahan laella.
+
+Räiskyvät, räjähtelevät
+tulikielet Turjan yössä,
+kuin kiron timanttikannel,
+kuin vihan väkevä välke;
+henget kuolleiden heräävät,
+nurmen alla nukkujatkin.
+
+Soi yössä kumea kuoro:
+
+»Kun ei loista Luojan lamput,
+salamoi sininen sähkö,
+kun ei kohtalo hymynne,
+hymyävät hyiset urhot,
+kun ei kuu kivestä nousse,
+kohoavat kolkot loihdut,
+päivä päässe kalliosta,
+tulet Tuonen kuumottavat.»
+
+Liekehtivi Lappi laaja,
+tietäjät sotia käyvät,
+näy ei kalvan kantajoita,
+näkyy kaamea kajastus.
+
+
+
+
+EYAN KIRJA.
+
+
+
+HÄÄHYMNI.
+
+Tyttö:
+Lauloin yölle, lauloin tähtösille,
+kyllin lauloin kuulle kalpealle.
+Miks en laulais kerran auringolle,
+sulle, sydämeni päivänkulta?
+
+Poika:
+Lauloin rakkautta onnetonta,
+kyllin lauloin lemmen kyyneleitä.
+Miks en laulais kerran onnellista
+osaa rakastavan onnen myyrän?
+
+Tyttö:
+Lauloin mieron linnun lehtipuita,
+kyllin lauloin vierahitten viitaa.
+Miks en laulais kerran kurkihirttä,
+koska kodissani ruusut kukkii?
+
+Poika:
+Lauloin kangastusta korven kolkon,
+kyllin lauloin talotonta tietä.
+Miks en laulais kerran keidastani,
+yrttitarhaa yöni tuoksutäyden?
+
+Tyttö:
+Lauloin äärettyyttä yksinäisen,
+kyllin lauloin vaivan vuori-ilmaa.
+Miks en laulais kerran äärellistä
+maata, jota sade, päivä siunaa?
+
+Poika:
+Lauloin mahteja mä murtavia,
+kyllin lauloin jumalitten juhlaa.
+Miks en laulais kerran ihmislasten
+häitä, joiss' on suru sulhaspoika?
+
+Kuoro:
+Murheet morsiamen helmaa kantaa,
+tähtitelttaa taivaan vallat kateet,
+palaa punaisena tuskan tuohus,
+mutta onnen otsalehti kiiltää.
+
+
+
+NOCTURNE.
+
+Ruislinnun laulu korvissani,
+tähkäpäiden päällä täysi kuu;
+kesä-yön on onni omanani,
+kaskisavuun laaksot verhouu.
+En mä iloitse, en sure, huokaa;
+mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
+puunto pilven, johon päivä hukkuu,
+siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
+tuoksut vanamon ja varjot veen;
+niistä sydämeni laulun teen.
+
+Sulle laulan neiti, kesäheinä,
+sydämeni suuri hiljaisuus,
+uskontoni, soipa säveleinä,
+tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
+En mä enää aja virvatulta,
+onpa kädessäni onnen kulta;
+pienentyy mun ympär' elon piiri;
+aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
+edessäni hämäräinen tie
+tuntemattomahan tupaan vie.
+
+
+
+NINIVEN LAPSET.
+
+
+I.
+
+  Kaunis on ihminen,
+koska työn hikihelmet häll' on kulmaluilla.
+  Kauniimpi ihminen on,
+koska koti aidattu on linnun-laulupuilla.
+
+  Kaunis on ihminen,
+koska hän haudan unta, unhoitusta halaa.
+  Kauniimpi ihminen on,
+koska elon tulikukka poskipäillä palaa.
+
+  Kaunis on ihminen,
+koska mielen-maltista hän matkasauvan vuolee.
+  Kauniimpi ihminen on,
+koska hän erehtyy ja etsii ja huolee.
+
+
+2.
+
+Aution maan
+antoi Herra meille,
+me teimme sen viinitarhoiksi.
+
+Myrskyisän meren
+antoi Herra meille,
+me aallot laivoin lannistimme.
+
+Hehkuvat himot
+antoi Herra meille,
+me valjastimme ne valon varsoiksi.
+
+Kuoleman kauhun
+antoi Herra meille,
+me voitimme sen mielen viisaudella.
+
+Maailman tyhjän
+antoi Herra meille,
+me täytimme sen ihmisneron voimalla.
+
+
+3.
+
+Syksy on tullut ja syysviljat huojuu,
+raskaina rypäleistä puun-oksat nuojuu.
+Aik' on syödä, juoda, aik' on naida, huolia!
+Huomenna ehkä ennen ehtoota kuolla!
+
+Kuumat on suudelmat auringon huulten,
+kuumempi sylin-anti aron itätuulten.
+Pala, pala heinä! vieri, vieri virta!
+Pyhä, pyhä elämän on helskyvä pirta.
+
+
+
+KARAVAANIKUORO.
+
+Kukka on kasvanut erämaan sannassa,
+puna-raakku auennut aavikon rannassa.
+Erälaivat soutaa,
+ihanansa Intian prinssi nyt noutaa.
+
+Tulikuumat niinkuin askelet allamme
+huulet heljät hiiluvat saatettavallamme,
+varsi kuin palmu,
+silmän suuren nurkassa nukuttava valmu.
+
+Kaunis on yön tähti Ganges-virran pinnalla;
+katso, hän väräjävi ylkänsä rinnalla,
+iho eebenpuusta,
+hampahat valkean, pyhän norsun luusta.
+
+Intia:
+»Arvaatko, armas, mikä mieli on matkamme?
+Tiedätkö, mitä kohti kotitietä jatkamme?»
+
+Ninive:
+»Tiedä en, oma kulta, oikeata, väärää.
+Kuinka siis muistaisin matkamme määrää?»
+
+Intia:
+»Entä jos eksymme elontiellä, kukkani?
+Entä jos raukeat erämaahan, rukkani?»
+
+Ninive:
+»Päivällä pilvi, yöllä tulenpatsas puuntaa,
+onni tietä ohjaa ja murhe matkan suuntaa.»
+Ninive on ryöstetty, päivän kukka niitetty,
+Intian kruunuhun aron helmi liitetty.
+Eräpurret sousi,
+aavalta viiden-virran aurinko nousi.
+
+
+
+BAJADEERIT.
+
+Päivä pitkä, paahtava urhoille suotiin,
+yö lyhyt, lämpöinen rintaamme luotiin.
+Lennä, lennä, lintu, hämyn perho häily,
+virvatuli sydämissä, syty, älä säily!
+
+Kyllin on kruunuja karkelijalla,
+valtakunnat uinuvat vöittemme alla.
+Kun ma hunnun heitän, kultakirstut aukee,
+kun ma soljen päästän, sotajouset laukee!
+
+
+
+KULTAISET LANGAT
+
+Kultaiset langat
+johtavat taivaasta maahan,
+kultaiset langat
+juoksevat rintahan kunkin,
+hohtavat, hehkuvat, kultaiset langat;
+kulkevat, kunne ihminen kulkee,
+seuraavat häntä hautahan saakka,--
+ja katkeevat poikki.
+
+Mut astuvi joskus enkeli taivaan,
+solmivi yhtehen lankoa kaksi
+keskellä ilmojen aavoa merta,
+kullassa, kuun päällä, auringon alla;
+ja usein on ihminen idän puolla toinen
+ja lännessä toinen
+ja kumpikin katsovat tähtehen samaan
+ja silmät kyynelin kastuu.
+
+Ja usein on mustaakin mustempi toinen
+ja valkea toinen,
+eikä he eroansa huomaa;
+ja usein on syntynyt sydän-yöllä toinen
+ja päivällä toinen,
+mutta he hämärissä yhtyy;
+ja sattuu, on synkät he kumpaisetkin
+ja syntiä tehneet
+ja seisovat partaalla kuolon ja kauhun
+ja purevat hampaansa yhteen
+ja iskevät silmästä tulta
+ja on viha rinnassa raskas kuin teräsvuori,
+eikä pilkahda toivo,
+eikä tuikahda tähti,
+vaan salamoi ylpeyden autio yö.
+
+Käy taru, silloin jos kultaiset langat
+toinen ne toisensa taivaalla kohtaa,
+kuuluvi soitto, ei kuunneltu ennen,
+kaikuvi virsi, ei virketty muinen,
+humisee ilma kuin huilu,
+visertää maa kuni viulu;
+ja käy taru, katkeevat kultaiset langat,
+ja syöksevi kuiluhun ihmistä kaksi
+ja katsovat kumpikin toistensa silmiin
+ja kasvot päivänä paistaa.
+
+
+
+ATLANTICA.
+
+Atlantica! Tunnetko lauhkeat tuulet?
+Atlantica! Huomaatko palmujen huiskeet?
+Meren aavalta Ahtolan laulavan kuulet,
+ahot viittoo ja vilppaiden lehtojen kuiskeet.
+Kera tahdotko tulla?
+Täällä köyhä ma lien, siellä linnat on mulla.
+
+Tarun Atlas ma oon, maan kaiken ma kannan
+ja usein on myös kuin kantaisin taivaan;
+jo ammoin sa tunsit mun murheeni rannan,
+mut auvoni vasta, kun astumme laivaan,
+punapurjehet saamme.
+Atlantica! Kaikuvat kalliot maamme.
+
+Mun valtani! Kuuletko verteni virrat?
+Mun voimani! Armas, sa vaikenet, raukeet.
+Soi päällämme salliman vaskiset pirrat;
+sa silmäsi suljet ja umppuna aukeet,
+mun murheeni Eya,
+nyt hetkisen hurmani lentävän leija.
+
+Atlantica! Laulavat allamme laineet.
+Atlantica! Pilvien paltehet toistaa.
+Atlantica! Kertovat matkamme maineet,
+kukat kullalle, honkapuut hopealle loistaa.
+Mun Eyani ylin,
+tulenlieska nyt ahjossa Atlahan sylin!
+
+Ma kannan sun vaaroista vellamon viekkaan,
+maat marjoja, puun-oksat omenoita tarjoo,
+me heitämme huolemme heleähän hiekkaan
+ja vöitämme viikunalehdet ei varjoo,
+sa riemuat, huudat,
+ja huojuvat tulipuna-horsmien luudat.
+
+Atlantica! Armas, me ollaan, me kaksi!
+Me mahtavat täällä, muu maailma tuolla.
+Elo vaikkakin käynyt on vaikeammaksi,
+me leikimme kultaisten lehtojen puolla;
+on valkeat yömme,
+jos päivät on synkät ja toivoton työmme.
+
+Ja vaikkakin raskas on raatajan taakka
+ja taaksemme aurinko vaipunut vereen;
+Atlantica! Laulamme hautahan saakka,
+kuin unteni manner, me uppoomme mereen,
+taru mennehet peittää,
+koi, tähti ja kuu kukat haudalle heittää.
+
+
+
+MIES MIELIPUOLEKS TULLA VOI--
+
+Mies mielipuoleks tulla voi
+ja nainen voipi pettää,
+mut sua, surun Eya, oi,
+en voi ma koskaan jättää.
+
+Sa sylkytät mun sydäntäin
+kuin veren kiertokulku,
+ja jos sa vaadit elämäin,
+niin särkekäämme sulku!
+
+
+
+PUNAINEN NEILIKKA.
+
+
+1.
+
+TUULINEN SIJA.
+
+Neiti, neilikka punainen,
+yrttitarhan taideluoma,
+kammiossa kasvatettu,
+lempeässä lämmitetty;
+tuulinen sija sinulla
+oli tumman ikkunalla.
+
+Neiti, neilikka punainen,
+kesän haave hangen maassa,
+päivän kukki, toisen tuoksui,
+päänsä painoi kolmantena
+runolaulajan lasilla,
+ankaralla akkunalla.
+
+Harvoin tänne päivä paistoi,
+senkin seinien lomitse;
+harvoin tänne lämmin läikkyi,
+senkin vaivojen välitse;
+harvoin harhausi hymyily,
+senkin kautta tuskan tuiman.
+
+
+2.
+
+PAHAT SUUT.
+
+Pahat suut panettelevat
+lumpeeni pataluhaksi,
+jouhipääksi joutseneni.
+
+Ylpeäksi sun sanovat.
+
+Ollos ylväs, niin minäkin!
+Kun näet kumarat niskat,
+pidät pääsi pystympänä.
+
+Läikyt lietona elosi.
+
+Läiky lieto, niin minäkin!
+Kun näet rapakkolammet,
+kierrät, kaunis, kauempata.
+
+Tuhlailet hymyjä huulen.
+
+Tuhlaa, tyttö, niin minäkin!
+Yks on riemu rikkahalla:
+ylenkatseesen ylenet.
+
+
+3.
+
+EROTESSA.
+
+Muistelen minä sinua:
+satakielet soittelevat
+yössäni hämärtyvässä.
+
+Muistelet sinä minua:
+lepinkäiset lentelevät
+pääsi päälle istumahan.
+
+Muistelemme toisiamme:
+kaksi kaunista kesällä,
+kesälehti kolmantena.
+
+
+4.
+
+SYY.
+
+Rakastimme me molemmat:
+sinä minua, minä sinua;
+ei se ollut syy.
+
+Kiusasimme kumpaisetkin:
+minä sinua, sinä minua;
+ei se ollut syy.
+
+Oli syynä onnettuuden:
+loittonit sinä minusta,
+vain vikani muistit.
+
+Ja oli toinen turman siemen:
+loittonin minä sinusta,
+ihanintas itkin.
+
+
+5.
+
+KÖYNNÖS.
+
+Kauloi kuuma köynnöskasvi,
+kiersi mun tulinen kukka
+yössä syksyn synkkä-tuoksun.
+
+Huokui hulluuden janoa:
+pää sameni, aivot päihtyi,
+juopui järki, luopui tunto,
+paloi pätsi päälaella,
+takaraivossa rovio,
+silmät selvänä tulena,
+vallaltansa valkuaiset,
+suonet kaikki suihkamassa,
+pallea pakahtumassa,
+sydän kuin arina kuuma,
+veri kuin kipunaverkko.
+
+Koitti huomen kirkas, kylmä;
+tahdoin nousta taipaleelle,
+järki päästäni putosi,
+rinnasta sydän punainen
+punaiselle tanterelle,
+juurelle jumalan pursun.
+
+
+6.
+
+KESÄ-AAMU.
+
+Seisoi seijas Sukkamieli
+aholla ylenevällä,
+suvi-aamun auetessa.
+
+Hempeä, herättyänsä,
+yön nuoren nukuttuansa
+veltot jännitti jäsenet;
+kesä kukki kulmaluilla.
+
+Heinä polvia halasi,
+pohkehia poimulehdet,
+horsman latvat lantehia;
+uumenta uninen valmu;
+itse ruusuna rusotti,
+ylpeä, ylinnä muita.
+
+Ihala ihantelihe,
+katsoi kaunis maata, merta.
+
+Mehiläinen, mies kepeä,
+lensi kukkasen kupuhun;
+punahuuli noin puheli:
+»Paha poika, pois menekin
+umppujani aukomasta,
+juomasta juhannustani,
+ruusuja rakastamasta!»
+
+Liverteli Lemmon lintu:
+»Armas, pois älä ajele,
+mies olen me'estä tehty
+sokerista sorvaeltu,
+minkä juon juhannustasi,
+sen pidät pitoja kekrin.»
+
+Seisoi seijas Sukkamieli,
+haukotteli hiljaksensa
+aamun alkavan punassa;
+kastehesta kutri kiilsi.
+
+
+7.
+
+MENEVÄT, MUREHTISINKO.
+
+Kangastuksina katoovat
+minun mieleni unelmat,
+piirtyvät pihoilta ilman
+tunturit todellisuuden.
+
+Katuisinko, jos katoovat,
+menevät, murehtisinko,
+kyllin katselin kuvia,
+kirjokaaria elämän,
+aron astuin hiekkamerta,
+silmä taivahan sinessä.
+
+Tule tuuli, pohjatuuli,
+tunnen keitahan keväisen,
+luo lunta polulle talvi,
+tunnen palmun päivälatvan,
+messua jumalan myrsky,
+kuulen kukkuvan käkösen!
+
+
+
+KORKEA VEISU
+
+hänelle, jota minä rakastan.
+
+Sanoi ennen elämä minulle:
+»Kärsi ja nauti!»
+Sanoo nyt: »kärsi!» ei sano muuta.
+Tahtosi tee, sun vaalin on valta,
+tien päässä seison,
+tunnetko murhetta, musta tyttö?
+
+»Tuuli on murhe, voimakas, väkevä,
+syttävi, liehtovi lempeni liekin.»
+
+Kahle on murhe, sitkeä, vankka,
+luuhun se puree ja jänteet se jäytää.
+
+»Yöhyt on murhe, viileä, lauha,
+sen taivaalla tähtöset tuhannet käyvät.»
+
+Miekka on murhe, murtava, lyövä,
+ei ole urhoa, ken sitä kestäis.
+
+»Lahja on murhe, laupias, hellä,
+miksi et kanssani siunausta jakais?»
+
+Riemuni sulle ma jakaa tahdoin,
+murheeni yksin kantaa.
+
+»Suuri, summaton lapsi sinä,
+etkö sa lempinyt koskaan?»
+
+»Miksi et virkkanut minulle mitään,
+tuijotit tuleen,
+vaikenit vaivasi kauan?»
+
+Pelkäsin että et leikkisi enää,
+et nauraisi enää,
+naurusi mulle on kallis.
+
+»Näethän, että ma nauran nytkin,
+katso, ma nauran
+silmäripsien alta.»
+
+Nauranet, itket sydämessäsi,
+kyynele killuu
+silmäripsien alta.
+
+»Lempivän hymy on kyynelten halki.»
+
+Miksi siis raskaasti sydämesi huokaa?
+
+»Rakkaus rintani ahtaaksi teki.»
+
+Huoneessa tässä on kuolema käynyt.
+
+             *
+
+»Aukaise silmäsi, armas!
+Täss' olen minä ja täss' olet sinä,
+tuossa on tuoli, tuossa on pöytä,
+ikkuna tuossa,
+täällä ei muuttunut mitään.»
+
+En ole minä ja et ole sinä
+eik' ole huone entinen meillä,
+armaani, katso, ken tuolilla istuu,
+ken vuoteella lepää,
+ken vilkuvi verhojen takaa!
+
+»Eikö siis koskaan aurinko koita?»
+
+Koittavi pitkä, pilvinen päivä,
+äänetön ehtoo,
+lankee lauluton ilta,
+vailla riemuja, suruja rinnan,
+vailla vaivoja inehmon mielen,
+ilman tahtoa, tuntoa, järkeä--
+hiljainen hämärä,
+harmaja ikävä,
+huomenen huolia vailla,
+siksi kuin päättyy
+päivien uni,
+siksi kuin Tuoni
+tuomitun korjaa,
+käärivi kerran
+kärsinehenki
+hivuksihinsa
+kuoleman kalpea vaimo.
+
+»Jumalissa juoksun määrä,
+sulhoni ijäisen ehtoon!»
+
+
+
+
+YÖN KIRJA.
+
+
+
+TUULIKANNEL.
+
+Muut sydämen saivat, ma kantelen,
+muut murehti, nautti, ma en, ma en,
+en kurja ma elää, en kuolla voi,
+kun sykä ei syömeni, soi, vaan soi!
+
+Kova kohtalo, ankara arpa tuo:
+ei rauhoa yö, ei päivä suo,
+ei armoa aika, ei ijäisyys;
+sama ilkkuva, helkkyvä sydämettyys.
+
+Mun syömeni tuulikannel on,
+sen kielissä laulu on lakkaamaton,
+se yössä, päivässä, yksinään
+soi ilmahan ijäti väräjävään.
+
+On tuomitun tuttuja päällä maan
+pihat pilvien vaan, tuvat tuulien vaan,
+en veljiä, siskoja omata voi,
+kun outo on itseni, soi, vaan soi!
+
+Ja tuulet taivahan soittelee;
+Kevät saapuu ja syys, suvi pois pakenee,
+sukukunnat kulkevat Tuonelaan,
+jää kantelo jälkehen kaikumaan.
+
+Kas, pohjainen, kuinka se myrskyää!
+Taas läntinen lempeä leyhyttää,
+itä ankara itkuja pitkiä tuo;
+ei hetkeä helkkymätöntä ne suo.
+
+Ja immyt ikkunan aukaisee.
+Kuu loistavi, kutri kimmeltelee.
+Mi helkkävi yössä niin himmeään?
+Hän kuuntelee, käsi sydämellään.
+
+Ja muistavi muinaista armastaan.--
+Ah, tuulikantele on se vaan!
+Ei sielua sillä, ei tuntoa, oi,
+ei itke, ei naura, se soi, vaan soi!
+
+Myös kuulevi joskus synnyinmaa.
+Se herää ja kahleitaan kalistaa.
+Joko vapaus valkeni raikahtain?
+Ei, tuulikantele kaikuu vain.
+
+Kiro katkera, julmuus jumalien:
+Itse orja, ma vapautta veisailen,
+itse lemmetön, lemmestä laulan ma,
+itse tunnoton, viritän tunteita!
+
+
+
+SYDÄN.
+
+
+1.
+
+Sydän, mitä sahaat?
+Sahaatko lautaa
+neljää, joiden
+välissä maata,
+maata mun mieluisa on?
+
+Sahaan ma rautaa,
+kahleita katkon,
+että sun henkesi
+vapaa oisi,
+henkesi onneton.
+
+
+2.
+
+Sydän, mitä kuiskaat?
+Kuiskitko kummaa
+polkua päivän,
+tunturin tietä,
+taivahan tähtiä päin?
+
+Kuiskin ma tummaa
+runoa Tuonen,
+kuiluja, vaivaa
+virkkamatonta,
+autuutta ylpeäin.
+
+
+
+JUMALA.
+
+Alkua elämän etsin,
+äärettyyden äärtä,
+maailman, Jumalan juurta,
+päättömyyden päätä;
+on nyt ongelma opittu:
+Jumala on murhe.
+
+Suru yksin suurta luopi,
+murhe maita muuttaa.
+Tulet myrskytuulen lailla,
+menet niinkuin meri;
+heijastat ikuiset tähdet
+illan hämärässä.
+
+Majan rauhaisan rakennat
+sydämehen synkkään,
+kylvät kuuset kynnykselle,
+myrtit miesten mieliin;
+katsot nuorten karkeloita
+lehtipuiden alla.
+
+
+
+TÄHTIPOJAT.
+
+Lapsuuden muisto.
+
+Ne porhalti lumisen lakeuden poikki
+ja lapset ne kavahti ikkunaan,
+ne ylitse kinosten kilvaten loikki
+ja kelkalla vetivät kampeitaan.
+Ne kysyivät: »Oisko kystä talossa?»
+Ne tahtoivat laulaa kynttilän valossa,
+joka paperilyhdyssä loisti.
+Pian kaikk' oli valmista kuin tulipalossa.
+
+Ne ottivat omakseen karsinaloukon
+ja käskivät poispäin katsomaan;
+mut tullut ei ikävä katsojajoukon,
+ilo, nalja virtasi vallaltaan.
+Ne päällensä valkeat vaatteet pukivat,
+ne yskivät, tukkansa suoraksi sukivat,
+vielä paperitötteröt päähän.
+Ja sitten he läksynsä sievästi lukivat.
+
+Ne lauloivat maailman Vapahtajasta
+ja mielestä rumasta Ruotuksen,
+joka miekalla vainosi Marjatan lasta
+ja tiedusti tähteä tietäjien;
+ne lauloi, ne lausui, ne äkseerasi,
+ne permannon palkeilla pasteerasi,
+ja heiluivat miekat puiset,
+kun alla he orsien oreerasi.
+
+Ja kuningas murjaanein oli musta
+ja ilkeä nähdä ikeniltään,
+hän levitti laajalle kauhistusta,
+kukin katui syntinsä sydämessään,
+ja tietäjät rukoili Ruotuksen edessä,
+oli kaikilla silloin silmät vedessä,
+ja paperitähti se pyöri.
+Ukot nauroi. Eukoilla oli suu medessä.
+
+On siitä jo vierryt montakin vuotta,
+moni tähti on tielläni vilkkunut,
+olen monta ma etsinyt, seurannut suotta,
+moni mieltä on kulkijan ilkkunut,
+ja metsä on humissut suuri ja sakea,
+täytynyt leipää ja lämmintä hakea,
+tiet umpiset astua auki,
+missä tuprusi tuisku ja maa oli lakea.
+
+Ja muistanut tähtipoikia olen
+ma silloin, ja monta muuta myös:
+»Ja vaikka ma mieron polkuja polen,
+niin polkevi monta muuta myös.»
+On kaunista kulkea talosta talohon,
+runot lausua takkavalkean valohon,
+ilon pilkettä pirtteihin luoda,
+ja--kenties sortua Suomen salohon.
+
+
+
+IKU-TURSO.
+
+Inehmot, inehmot,
+mitä tiedätte minusta,
+Tursahan tuskasta,
+jätin ikijanosta,
+ähkystä ärjyjen,
+läähätyksestä
+aallon läikkyvän urhon?
+Vettä vellon,
+merta melon,
+jano ainainen povessani palaa;
+juon ijäti,
+ijäti janoon,
+ei sammu mun sydämeni sytö.
+
+Levitän leuat,
+aaltoja ahmaan,
+ne kuivuu, kun kurkkuuni käyvät;
+ajelen impiä,
+aallon kukkia,
+ne kuolee, kun povelleni painuu;
+myllerrän myrskyn,
+juon maata, merta
+ja pintoja pirstatun haahden,
+kultia, päärlyjä,
+myös ihmisverta
+ja rintoja neitien nuorten,
+ei sammu mun sieluni ijäinen imu,
+ei kostu tulipuna-kieli.
+
+Kohotan kummina elokuun öinä
+kuutamon välkkeessä väsyneen pään,
+kiinnitän vilkkuvat, viherjät silmät
+taivaan tähtehen kimmeltävään,
+katsovi tähti, tuijotan, Tursas,
+kohta jo korkean voiton ma tuon,
+kirpoaa taivahan kultainen kehrä,
+joutsenen lailla sen silloin ma juon.
+
+Ei sammu ahjo
+sydän-alani synkän,
+ei pätsi päässäni jäähdy.
+On avaruus yllä
+ja avaruus alla
+ja itsessänikin on ijäisyys.
+Ma vapautta pyydän,
+ma valkeutta janoon,
+ja kauneutta taivahan kaarten ma palan,
+mut pääse en kahleista vaikean vaivan,
+voin pään nostaa,
+muu muran peittoon muotoni jää.
+Jos tuskan tunnet
+jumal-kirottu joku,
+mun kanssani jumalia kiroo!
+
+
+
+URAN-UURTAJAT.
+
+Ne ei ole verot. Ne on nerojen eellä-käyjät
+ja usein tuskin kykyjä he ovat.
+Mut hermot heill' on hyvät, ei tyhjän säikähtäyjät,
+ja kourat sekä omattunnot kovat.
+
+He kulkevat laaksossa, he taivaltavat lokaa,
+ja harva vuoren alle edes ehtii.
+He haaveksivat ruusuja ja saavat orjan-okaa,
+mut metsä heidän mentyänsä lehtii.
+
+He halkovat sydämiä, he vakoavat päitä
+ja ajan uuden aivoja he kyntää.
+Ei säiky kyitä, kytän nuolta, tuskan tuprusäitä,
+he horju ei, he torju ei, he ryntää.
+
+Ja usein loassa, veressä he ovat yltä, alta
+jo sortuvat soihin pitkospuiksi.
+Mut toiset heidän jäljistänsä käyvät korkealta
+ja kumartuvat kunnioitetuiksi.
+
+Ja usein he ovat sangen kirjavata seuraa
+enkä tahdo heidän taskujansa taata.
+Mut missä he käyvät, aika syntyy, meri meuraa
+ja ukontulet viileksivät maata.
+
+Teille terve! En teille sitä itsellenne sano--
+on vaarallista olla ystävänne--
+mut kansalle, jolla on suurten miesten jano:
+he ovat teidän suurmiehiänne!
+
+
+
+MIETELMIÄ.
+
+
+1.
+
+ITSENSÄ ETSIJÄ.
+
+Koskena kohista,
+lampena levätä,
+merenä myrskytä,
+pilvinä piristä
+kohtalo itsensä etsijän on--
+syöksyä, haihtua aurinkohon.
+
+
+2.
+
+OHJE.
+
+Ei mitään uskoa,
+ei mitään toivoa
+ja sentään toimia.
+
+
+3.
+
+LUONNONLAKI.
+
+On ajatus puu,
+sana kukka sen.
+Ken heilisi tähden
+hedelmien?
+
+
+4
+
+MEMENTO.
+
+Tee murheelle kunniaa, mut tilaa onnettomalle!
+Mies lyöty ei väistyä voi, hän jää väkijoukkojen alle.
+
+
+
+KOTILIESI.
+
+Sulle me lahjamme kannamme, oi kotiliesi!
+Suot sinä lämpöä, lempeä turvattomalle,
+köyhälle loistat,
+lohdutat myöskin murheita mahtavan, rikkaan
+Painavi pattoinen päänsä sun helmahas hellään,
+murhaaja, maanpakolainen sua unelmissansa siunaa;
+syntyen sinulta
+saamme me katsehen kirkkaan;
+elämän teillä
+oot kova kallio keskellä kuohuja, merta;
+kuoleman aution tullen
+liekutat meille viimeisen, vaikean viestin
+rannoilta viidan
+vihertäviltä.
+Korkea, oi kotilies! pala siunattu liekki!
+
+Hiilos himmenee,
+vilkkuvat sini-salaperäiset virvat,
+nousevat kangastuksina kaukaa
+suvun alku-äitien ammoiset tarinat,
+olentosi lähteet
+aukeaa,
+yksilön rajat
+ratkeaa,
+onkalot perittyjen ominaisuuksien,
+kuilut kuolleiden
+kouristaa,
+aivojen outojen, villien luomat kummitusihmeet,
+näyt näkemättömät,
+sadut sanomattomat;
+pauhaten kumpuaa iankaikkinen kuoro:
+
+»Valhetta, valhetta vaan oli leimuva liesi,
+valhetta vanhempain koti kultainen, kallis,
+taruja työ, hyve, totuus,
+juttuja jumalten lait, runon raikuva kangas.
+Sua syytämme
+tuli turmion!
+Sua kiroomme
+lieska helvetin!
+Sulle uhrasimme
+unemme, vaivamme,
+sulle kannoimme
+hikemme, heelmämme,
+heijastit höyhensaaria, untuvapatjoja,
+antoi elämä
+paatisen penkin,
+kuolema multaisen mättään.
+Kirottu, oi kotilies! säen pettävä sammuu!»
+
+Tukkani nousee,
+kauhu selkäpiitäni karmii;
+on kuin siirtyisi seinät ja katto,
+kuulisin ääniä kummia vuorilta, mailta:
+»Suuri on
+urhojen yön ympäri-piiri,
+pieni on
+auringon, kuun kultainen tanner,
+autio on avaruus, tosi talvi on yksin,
+kaikkeus kammottavainen, tiedoton, jäätävä
+tyhjyys,
+josta me tulimme,
+jonne me menimme,
+missä me enimmän aikamme elimme!»
+--Aukaisen uksen,
+syöksyn tuiskuhun, tuuleen.
+
+
+
+NIIN OLEKIN MAANI MATKA--
+
+Yö ennen viholliseni
+oli vankin, vanhin, julmin,
+on nyt tullut toinen: Talvi,
+peitsi pakkasen pureva.
+
+Valkeus sanani suurin,
+sillä voitin voimat kaikki,
+kun lauloin, lakosi miekat,
+kun iskin, kipunat kirpos;
+lujin luotteeni minulla
+nyt on Lämpö.
+
+              Läylimielin
+jätän tapparan tulisen,
+pistän miekan miehen vyöhön.
+Teit totta sodassa, siitä
+kiitos kirkas kuin salama!
+Seisoit selvänä sivulla,
+vierelläni välkkyvänä,
+säihkyit, kun minäkin säihkyin,
+nousit, kun minäkin nousin,
+vuosit verta, kun minäkin,
+huohdit, rauta, hurmehisna,
+raaka kuin minäkin, rakas,--
+olit oikea toveri!
+
+Astun nyt asehetonna
+eteesi, elämän Talvi,
+muuta ei suojusta minulla,
+sydämeni sylke yksin:
+muill' on kansa, ei minulla,
+muilla maa, minulla korpi,
+muilla ystävät ylimmät,
+mulla pitkä umpipolku;
+asehitta, aattehitta,
+ihanteitta, ihmisittä,
+uskotta, unelmittakin,
+toivehitta tohdin seista,
+talven tannerta kävellä,
+käydä hallan haastelohon.
+
+Niin olekin maani matka,
+sydän syntymäkotini,
+punahurme puolueeni,
+kansani polun kajastus,
+oma silmä oppahani,
+oma askel aatteheni,
+oma taival toiveheni,
+oma itse ihmiseni,
+kuolo yksin kumppanini,
+hanki hautani sininen.
+
+
+
+
+
+
+HALLA
+
+(1908)
+
+
+
+
+KESKI-YÖN KUORO.
+
+Milloin on ihmisen tuomio tullut?
+Silloin kun totta ovat haaveet hullut.
+
+Silloin kun elämä on kauniimpi unta,
+luonto itse ihanampi laulun vitilunta.
+
+Murru! Jo mahtinsa maailma näyttää,
+taivahat taiteen keinoja käyttää.
+
+Sorru! Jo jumalat tarttuvat soittoon,
+jumalien juhlavirret vievät aina voittoon.
+
+Toiveesi täyttymystä laulaa yössä kuoro.
+Kuole! Kuolemattomilla on nyt sanan vuoro.
+
+Luovat, mit'ei mielikuva miehen luoda voinut:
+kauneuden, jota sielun hämäryys on soinut;
+
+muodon, jok' on koskematon moitteen ja nuhteen
+kuin on tähdet korkeat kotilieden suhteen;
+
+hengen, mi aineensa joka hiilen hiiluu.
+Hiljaa! Nyt Mestarin tulikirjat kiiluu.
+
+Nähdä sait sa salamassa unelmaisi neitseen.
+Trubaduuri, vaikene! Ritari, syöksy peitseen!
+
+
+
+
+LAPIN LAULUJA.
+
+
+
+VELHON VIRSI.
+
+Joutsen jäinen Ruijan rannan,
+laulun lahjan sulle annan.
+
+Neuvon Manan mahtivirret,
+kimmahutan rinnan kirret.
+
+Laulat Lapin yöhön kukat,
+surun suolle ruusurukat.
+
+Kaiut kimmellykset kiteen,
+harhat haaveen, mielipiteen.
+
+Raiut revontulten voitot,
+rikosten ja riemun soitot.
+
+Helkät niinkuin hyyssä heinä:
+sydän särkyy säveleinä.
+
+Siinä Ruijan joutsen jäinen,
+minä Surma seppelpäinen.
+
+
+
+NAISEN HYVYYS.
+
+Pinnalla aaltojen
+tuhanten ajo,
+pohjalla kuolon
+himmeä kajo.
+
+Yksi ja moni
+on naisen veri,
+sama on aina
+kuin valtameri.
+
+Kaunis myrskyssä,
+kauniimpi tyynnä,
+päivänpaisteessa
+kylmänä kyynä.
+
+Aalto on ahnas,
+syvyys on hellä,
+surmaa sankarin
+lempeydellä.
+
+Huomenen huolissa
+merimies soutaa;
+pohjalla ijäti
+uinua joutaa.
+
+Päällä päilyvät
+tähdet ja kuudan,
+alla yö,
+pyhä, yksi ja muudan.
+
+Pinta on pettävä,
+tosi on syvyys,
+turmaa tuova
+kuin naisen hyvyys.
+
+
+
+NOIDAN NEIET.
+
+Hiihteli sininen neiti,
+sinisessä tähti-yössä,
+unessa etäisen onnen.
+
+Tuo tuli punainen neiti,
+punaisessa pakkasessa,
+taistossa elon ja kuolon.
+
+Tyttö keltainen käveli
+keltaisessa auringossa,
+voitossa vihollisteni.
+
+Ne oli eloni neiet.
+
+
+
+RUIJAN RUKOUS.
+
+Onnen viimeinen, vihanta muisto,
+tarun hohtava talvipuisto,
+syksyn kuurainen kukkariuku,
+keväthangilla hopeatiuku,
+pulkka puikkiva, maassa härmä,
+kivi tahkottu, kimmel-särmä,
+tähti, katsova syvään kaivoon,
+hulluus, iskevä urhon aivoon,
+runo, raikuva tuonen takaa,
+virsi salliman vasken-vakaa,
+päärly päivässä, yössä yrtti,
+miehen murheisen hautamyrtti:
+
+kasva kauniina, nouse norjana,
+muille vapaana, mulle orjana,
+kohti korkeutta ylene ylväänä
+ihanan itsesi pyhänä pylväänä,
+kerro ihmisten kuulla kummia,
+sanele turpeesta sanoja tummia,
+miehen mennehen nouse mullasta,
+kerro keväästä, laulun kullasta,
+puhu puhtahin unelma sankarin,
+virka vainajan vaiva ankarin,
+ettei yllä hän elämän kukkaan,
+että huutaa hän sinua hukkaan!
+
+
+
+HANGEN LAPSIA.
+
+Päämme päällä
+taivahan uhka;
+laulun lippaassa
+tunteen tuhka.
+
+Yössä, hangella
+yhtyi tiemme.
+Hangen lapsia
+Lapista liemme.
+
+
+
+PUNAHILKKA.
+
+Poloinen, järkevä pääni,
+jäykkä, ylpeä jääni,
+etkö nyt hallita voi
+harmaata ees ikävääni?
+
+Muistelen päivin ja öin,
+karkoitan toimin ja töin
+ääntä, mi mielessä soi,
+armasta, ah, ikävöin.
+
+Suur' oli silmäsi sulo,
+kauniimpi kyynelten tulo,
+kaunein lahjoista taivaan
+huultesi kulkeva kulo.
+
+Räiskähti hylkivä hymy,
+valkeni lempesi lymy,
+vastasi ihmisten vaivaan
+jumalan pilvien jymy.
+
+Silloin mun ratkesi rinta,
+särkyi mun sieluni pinta,
+turhaan ma tultani salaan,
+itken, ah, ihaninta!
+
+Muut eivät ymmärrä sua,
+muut eivät liikuta mua,
+murheessa hiiltyen halaan
+kaunista kadotettua.
+
+Sammu jo polttava säen!
+Milloin sun jällehen näen?
+Löydänkö keskeltä laajan
+maailman markkinaväen?
+
+Turulta naurun ja pilkan
+kohtaanko korkean nilkan,
+usmasta ukkosen vaajan,
+metsästä, ah, Punahilkan?
+
+
+
+LAPINKÄVIJÄ.
+
+Pakkanen kiihtyy, on hetki eron.
+Murhaten maksoi Lappi veron.
+
+Sinä sinne ja tänne minä:
+sinne sieluni, kunne sinä.
+
+Hyvästi silmäsi tulinen repo!
+Hyvästi varren valkea lepo.
+
+Kuolla taidan, en olla vanki.
+Taivas on taattoni, emoni hanki.
+
+
+
+JÄÄKUKKA.
+
+Syytön olin minä,
+sen kuudan-yö seuloi,
+syyttömämpi sinä,
+sen tähti-neiet neuloi.
+
+Katuisinko sitä?--
+Sydämeni härmää.
+Mitä itket, mitä?--
+Jääkukan särmää.
+
+
+
+
+LEPAAN NEITI.
+
+Legenda
+
+
+I.
+
+Lukukammiossaan hiljaisessa
+istuu mahtava Maunu Tavast,
+lumitukka, valkoparta vanhus,
+kohta mies satavuotinen;
+kesäpäivä painuu, iltarusko
+kultaa Kuusiston muurit, tornit,
+painuu pää myös suuren Suomen piispan,
+mieli haipuvi haaveisiin.
+
+Mitä miettii pyhä kansan pylväs?
+Mikä kirja on auki hällä?
+Tuumiiko hän uutta alttaria
+Turun tuomiokirkkohon?
+Taikka tutkii tieteen ongelmia?
+Ei, on eessänsä hällä taru
+Abaelardin ynnä Heloisen,
+heidän kirjeensä hehkuvat.
+
+Kuulkaa, kuinka Heloise haastaa:
+»Oi, mua kurjista kurjin vaimo,
+onnettomin onnettomain kesken!
+Enkö ennen ma seisonut
+korkeampana kuin kaikki naiset,
+koska korkein ma sulle olin?
+Sitä synkempi ja raskahampi
+oli onneni lankeemus.»
+
+Kaikuu kautta vuosisatain ääni
+vieno, hempeä Heloisen,
+haastaa intohimon suurta tulta,
+laulaa laulua suitsuvaa,
+kuinka lempi kaksi ihmislasta
+kesken ankaran, synkän ajan,
+toinen suuri sydämeltä, toinen
+ajan urhoista oppinein.
+
+Painaa päänsä suuri Suomen piispa,
+taasen kirjahan tarttuu, lukee:
+»Sillä missä valtias on taikka
+viisas mies sinun vertaises?
+Missä maassa, missä kaupungissa
+juostu ei sua katsomahan?
+Mikä ei sua ikävöinyt impi?
+Mikä vaimo ei mielinyt?
+
+Mik' ei kadehtinut ruhtinatar
+rakkauttani ylpeätä?
+Mikä nainen ylhäinen ei huollut
+oisi vuoksi mun vuotehein?
+Lahjat suuret oli sulla, jotka
+kaikki hurmasi naisten mielet:
+lahjat laulun sekä tiedon maine,
+kansakuntien kuuluisuus.»
+
+Lukee suuri Suomen piispa. Aukee
+uksi, astuvi kammiohon
+vaimo vanha, harmaa hahmoltansa,
+puku birgitta-nunnan on;
+ja hän kaniikkihin katseen heittää,
+joka viipyvi kynnyksellä,
+ja hän kuiskaa tuskin kuuluvasti:
+»Tahdon itseni ripittää.»
+
+Poistuu kaniikki. Mut vaimo vanha
+polvistuu kivipermannolle,
+ovensuuhun, suvi-illan hämyyn;
+piispa häntä ei huomaakaan,
+jatkaa lukemistaan, vaikka ammoin
+on jo sammunut päivän soihtu,
+vaikka erota ei vanha silmä
+enää merkkejä kirjojen.
+
+Outo hälle ei näät taru tämä;
+monet istunut pitkät puhteet
+sen on ääress' Suomen suuri piispa,
+monet valvonut vaivan yöt,
+koska löivät omantunnon tuskat,
+koska mielessä muistot nousi
+rikoksesta nuoruutensa päiväin,
+helmasynnistä rakkauden.
+
+
+II.
+
+Kerran kukka Suomen aateliston,
+suuri, mahtava Maunu Tavast,
+hengen jättiläinen, Herran urho,
+mies, min on elo moitteeton,
+jonka tuntee ajan parhaat, kuulu
+kesken Europan tiedemiesten,
+tehnyt tuo on Abaelardin synnin,
+hänet hurmannut Heloise.
+
+Miehuutensa kukkulalla seisoi
+silloin mahtava Maunu Tavast,
+katsoi silmä pitkät pilvenrannat,
+aatos mittasi kaukomaat,
+tehnyt matkan oli Pragiin, siellä
+saanut maisteri-arvon, kuullut
+Hussin saarnat, lukenut myös kirjat
+uskon sankarin Wyckliffen.
+
+Kaikki häntä kutsui kauas täältä,
+enin työ elon suuren, runsaan,
+mielessänsä monet aatteet hehkui,
+laaja löi sydän rinnassaan,
+tahtoi hänkin tehdä valkeutta,
+nostaa nukkuvat omattunnot,
+tunsi voiman kuolla roviolla
+taikka hallita maailmaa.
+
+Tuonne, tuonne, missä henget säihkyi,
+missä taisteli miehet, tahdot,
+kussa kuulut opin ahjot suitsui,
+Ranskaan, Roomaan ja Espanjaan,
+sinne paloi Suomen miehen mieli,
+kera urhojen kilpasille,
+maihin, missä päivä lämmin paistoi,
+kukki kultuuri, ihmisyys.
+
+Silloin syvään huokas Suomen honka,
+muistui korkeat kuuset mieleen,
+palasi hän kaukomatkaltansa
+koissa käymähän isäinsä,
+käymään Hämeen Kiialassa, mistä
+lähtenyt oli suuri suku,
+viipymähän luona veljen armaan,
+Hauhon huikean tuomarin.
+
+Ja hän matkas monet maat ja meret,
+saapui Tukholman kautta Turkuun,
+tapasi hän siellä taaton harmaan:
+ollut voutina Kuusiston
+oli tuo jo Hemming-piispan aikaan;
+vaan nyt vanhana, sokeana
+seisoi Turun laiturilla, sulki
+syliin poikansa suuren hän.
+
+Ja hän saapui Hämeen maille, kuuli,
+synnyinmaa miten kumahteli
+alla orhin kavioiden, näki
+Hämeen harjuilta väljät veet,
+ja hän tunsi, kuinka pihka tuoksui
+Suomen suurilla kankahilla,
+ja hän päätyi Lepaan kartanohon,
+siellä vieraili viikon, kaks.
+
+Teki silloin suuren surmansynnin
+hengen mies valovoittohinen:
+näki Anna, Lepaan neiti, hänet,
+kauan impeä katsoi hän;
+unohtuivat uskon riidat hältä,
+vala kirkolle vannomansa,
+tunsi, kuinka virtas sydämeensä
+veri voimakas Tavastein.
+
+Nauratti hän naisen nuoren. Eikä
+silloin kaartunut Ranskan taivas,
+humisseet ei silloin Seinen aallot,
+päivä paistanut Pariisin,
+mutta huokas synkkä Suomen honka,
+itki himmeä Hämeen järvi,
+koska sortui Heloisen helmaan
+Suomen ankara Abaelard.
+
+Meni luostarihin Anna Lepaa,
+tuli piispaksi Maunu Tavast,
+poika heillä Olaus Magni oli,
+tiennyt ei tämä synnystään,
+kulki taaton opintietä; juuri
+kirjeen hän oli kirjoittanut,
+missä kertoi kotiin saapuvansa
+bakkalaario-lakkineen.
+
+Häntä vartoi Suomen vanha piispa,
+vartoi lapsuuden leikkikentät,
+saaret, salmet, niemet, vartoi koko
+linna korkea Kuusiston,
+Pekka Karpalainen, linnanvouti,
+Rankonen, asemiesi myöskin,
+enin kenties tytär Karpalaisen,
+keltakutrinen Elina.
+
+
+III.
+
+Mutta kammiossaan hiljaisessa
+istuu mahtava Maunu Tavast,
+kesken muistojensa muinaisien,
+kesken valkean kesä-yön,
+kuulee, kuinka Heloise huutaa
+kautta aikojen armastansa,
+lukee, vaikka erota ei silmä
+enää merkkejä kirjojen.
+
+»Peljännyt en loukata ma Luojaa,
+sua loukata pelkäsin ma,
+sinun tein ma silloin tahtos jälkeen
+enkä taivahan Jumalan,
+koska peitin nunnanhuntuun pääni;
+luulin synninkin peittäväni,
+nyt ma olen kurjin kuolevista,
+Herra on minut hyljännyt.
+
+Seurasivat rakkautemme muistot
+mua äärelle alttarinkin,
+kunne kasvot käännän, siellä sinä,
+mitä mietinkin, mieless' oot,
+sun on piirtees Ristiin-naulitulla,
+sun soi äänesi messun halki,
+rukouksessani hartaimmassa
+haave syntinen sylkähtää.
+
+Itkeä mun pitäis itseäni,
+sentään entistä aikaa halaan,
+katua mun tulis kauhistusta,
+sentään toivotan takaisin.
+Ken mun päästää kuolon kahlehista?
+Kristus ei mua kuule enää.
+Huokaan riemujani rauenneita
+enkä autuutta sieluni.
+
+Kaikki päivät rakkautemme pyhän
+nyt mun mieleeni kangastuvat,
+kaikki paikat, kussa lankesimme,
+hetki hekkuman jokainen,
+kaikki, kaikki uudellensa elän,
+vuoteessain edes saa en rauhaa,
+silloin tällöin liike vaistomainen
+ilmoittaa ikävöimisen.»
+
+Lukee Suomen suuri piispa. Vastaa
+silloin nais-ääni helähtävä
+ovensuusta, hämärästä illan,
+kautta valkean kesä-yön;
+jatkaa siitä, mihin loppui luku,
+vaimo saapunut salaa äsken,
+nousee paatiselta permannolta,
+hunnun heittävi kasvoiltaan.
+
+»Sua tottelin ma, Maunu Tavast,
+vaihdoin vaatteeni nunnan pukuun,
+tein sen näyttääkseni, että olit
+herra ruumiini, sieluni.
+Vaihtunut ei vaatteen kanssa mieli,
+säilyi syntinen sydämeni,
+tässä seison, kurjempi kuin ennen,
+mutta muistoissa autuas.
+
+Luoja laupias sen tietää, sulta
+muuta etsinyt en ma ole
+kuin sua itseäsi yksin: sua
+pyysin, en sinun omaasi.
+Halannut en huomenlahjaa sulta
+enkä liittoa vihkilemmen,
+sua yksin ikävöitsin, itkin,
+en sun arvoas, kunniaas.
+
+Vaikka keisari, maailman herra,
+ois mun vaatinut vaimoksensa,
+morsiuskammioonsa vienyt minut,
+mulle tarjonnut valtikan,
+ja ma ollut oisin keisarinna,
+kansakuntien kumartama,
+ihanampi, ijäisempi mulle
+oli olla sun porttosi.»
+
+Ylös syöksee Suomen suuri piispa,
+vait on korkea Anna Lepaa;
+singahtavat aamuruskon siivet,
+hämy mennyt on lyhyen yön.
+Päivä nuori taivaanrannan takaa
+kultaa Kuusiston muurit, tornit,
+torahtavat torvet kartanolla,
+saapuu oppinut Olavi.
+
+
+
+
+JÄÄKITEITÄ.
+
+
+
+HENKI.
+
+Puuttui kolme tietäjältä
+syvää syntysanaa.
+Etsi, matkas maat ja meret,
+uhmas itse manaa;
+saip' on valmihiksi pursi,
+joka aavat aallot mursi.
+
+Tuskin yhtä onnellinen
+lie nyt laulu, loihtu.
+Mutta kauas, kaikkialle
+samoo hengen soihtu,
+tutkii meren, maan ja taivaan,
+sinkoo tuonen tuiman laivaan.
+
+Mahtavin on maailmoista
+ihmisrinta itse;
+syvin luonnon syntysana
+kulkee sydämitse;
+oman sielun onkaloihin
+tietäjän on matka noihin.
+
+Sija siell' on sallimuksen;
+kehrää neiet harmaat
+meille illat ilottomat
+taikka aamut armaat,
+milloin lemmen kultakielet,
+milloin raskaat rautamielet.
+
+           *
+
+Järkkymättä jäätä, yötä
+yksin astuu järki;
+usein uutta rakenteli,
+useammin särki;
+monet kauniit mielikuvat
+haihtui niinkuin tuulentuvat.
+
+--Miksi riennät? Kunne kuljet?
+Etkö lepää, Henki?
+»Halu mull' on mennä halki
+vaaran vaskisenki,
+elon etsin arvoitusta,
+kunnes aukee multa musta.»
+
+--Mik' on hyöty etsimisen?
+Siirtää ethän saata
+tähtösiä taivaankannen
+etkä merta, maata;
+kulkee elon, kuolon valta,
+vaikka tullet tuonelalta.
+
+»Tulen toin ma ihmisille,
+itse tuli olen,
+lentoon olen luotu, poltan,
+urat uudet polen,
+hyödytän vai vahingoitan,
+sama mulle, kun ma voitan.»
+
+--Tuo on oppi vaarallinen,
+hajoittava harha.
+Tarkasti on aidattava
+tiedon yrttitarha,
+ettei kansa kuulis tätä
+villitystä hirveätä!
+
+»Monet tehtiin muurit mulle,
+pantiin pakkopaidat,
+katkoin kaikki orjan kahleet,
+kaasin teljet, aidat,
+kuljin, vapaa niinkuin tuuli,
+missä kaikki kansa kuuli.»
+
+--Lienet luotu lempo sitten,
+pahan periaate.
+Seis! On kaikkein pyhimmällä
+sentään esivaate,
+jok' ei aukee auringolle.
+Jos sen riistät ... roviolle!
+
+»Usein polo poltettiin ma,
+siroitettiin tuhka,
+kasvoi tuosta kaunis vilja,
+uljahampi uhka,
+syttyi maailmalle sota,
+sorja hehkui hengen ota.»
+
+--Mutta kirkko? Yhteiskunta?
+Oman onnes haaveet?
+»Menkööt kaikki kappaleiksi,
+kadotkoon kuin aaveet!
+Murran, mik' ei totta kestä,
+maailmasta, sydämestä.»
+
+             *
+
+Henki! Moni kuuluis kyllä
+rohkeahan rotuus,
+jos ois tarmo ilmituoda
+aina tosin totuus,
+minkä tietää tunto, tahto,
+vaikka pettää elon vahto.
+
+Epä-usko, tiedon alku,
+tietäjän on voima.
+Turhaan häntä hälyyttävät,
+kiitos sekä soima.
+Etsii mahdit maankin alta
+epäilyksen kaikkivalta.
+
+
+
+SININEN TULI.
+
+Oli kerran pikkuinen kaupunki
+ja kaupungiss' oli kirkko,
+mut huipussa kirkon tornin tuon
+oli kirkas, kiiltävä nirkko.
+
+Kun päivä paistoi ja sää oli sees,
+se auringon sätehet toisti
+ja yli sen pikkusen kaupungin
+se armontähtenä loisti.
+
+Mut torninhuipusta nähdessään
+toritouhut ja rahvahat raa'at
+ja konnien koukut ja ilkiötyöt
+sekä kauppien väärät vaa'at;
+
+ja kirkosta saarnoja kuullessaan
+ja kuullen tahtoa taivaan,
+miten katuva Edenin ilohon käy,
+mut paatunut helvetin vaivaan;
+
+ja nähdessään, miten ihmisyys
+katuvieriä kerjäten kulki,
+mut vääryys välkkyvin vaunuin vaan
+niin pöyhkänä ajeli julki;
+
+niin silloin myrskyä toivoi se,
+ett' ukkosen jumala nostais
+ja tulehen kirkot ja linnat löis
+ja varkahat, konnat kostais.
+
+Mut taivahan rantoja tarkastain
+se tornissa välkkyä sai vaan--
+toki kerran pimeä pilvi nous
+ja yöhön kaarsi taivaan.
+
+Vihur' vingahti, salama ylpeä lens,
+jo pauhasi ilman pieli,
+myös silloin huipusta tornin tuon
+löi tuiskien tulinen kieli.
+
+Se tahtoi taivahan liekit nuo
+alas kurjahan maahan johtaa,
+kuin henki hehkua, kaupungin
+yli tuomiontähtenä hohtaa.
+
+Mut viisas on kaupungin järjestys!
+Näät tornista maata kohti
+teräslanka läksi, mi kirkon taa
+alas kaivohon salamat johti,
+
+Ja ukkonen pauhasi, leimusi yö,
+tuul' ulvoi kahlehetonna,
+tuli sininen huipusta tornin löi--
+mut rauhassa nukkui konna!
+
+
+
+TALVEN TAIKA.
+
+Vitkaan, vitkaan päivät harmaat
+kangastuvat kuolon yöstä,
+haaveet haihtuneet on armaat,
+riemu rientää yksin työstä;
+poiss' on elon päivänpuoli,
+eessä pitkä leipähuoli,
+arkitointen askartelu;
+lomaan joku laulun lelu.
+
+Maa on nuori saapa nurmeen,
+heilimöivä hengen aika;
+keltä järki jääti hurmeen,
+hälle jäi vaan talven taika:
+vähä on vääryys ihmisien,
+suuri julmuus jumalien,
+suurempi kuin taivaan armo
+tammikuisen tahdon tarmo.
+
+
+
+MINÄ.
+
+
+1.
+
+Minä oli alussa.
+                 Minä
+kasvoi luona Kaikkivallan
+ja kaikki oli se Minä.
+
+Minä on maailman ajatus,
+työn tulos tuhannen voiman,
+alku, loppukin elämän.
+
+Muut on muotoja: sisällys
+ylin vaan on yhteisjärki.
+
+
+2.
+
+Itseys on ihanin mahti,
+minkä sait sa syntymässä:
+älä anna pois ikinä!
+
+Väärin ne sanovat, jotka
+itse-uhrista puhuvat:
+minkä teet parasta, voitat,
+minkä teet alhaista, alenet.
+
+Pyhä on yksilön perintö.
+
+Kaitse taiten kalleutta
+tai jos tuhlannet, katoa
+niinkuin tähti taivahalta:
+sammu tyhjyyden tulena!
+
+
+3.
+
+Kaikki on sinussa: aika,
+ijäisyys, elämä, luonto,
+isänmaa ja ihmiskunta,
+siemen suurimman, vähimmän.
+Itse riiput itsestäsi,
+muista, minkä tahdot verran,
+tie on tehty, määrä pantu,
+vuori noustava: vapaus.
+
+Kulje kohti korkeinta
+oman onnes kukkulata,
+täytä, minkä tiedät, tahdot,
+täytät tahtoa jumalan,
+nousten nostat taivonkantta,
+painunet, eloa painat,
+tulet taakka itsellesi,
+muille pilvi päivän tiessä.
+
+Mennen maailmat syleile,
+astu kautta aikakautten,
+tao päälles taistopaita
+raudasta rakkaimman halusi,
+hopeasta haavehesi,
+kuparista kuolon uhman,
+kullasta sydänkuvien,
+piistä synkän itsepinnan.
+
+
+4.
+
+Laki ollos itsellesi.
+
+Mieti, mik' on sulle hyvä,
+tuumi, mik' on sulle paha,
+ruma sulle, kaunis sulle:
+ole maailma omasi.
+
+Iske itsesi kipunat
+yltä, alta, kaikkialta,
+enin taistosta elämän.
+
+
+
+MESTARI.
+
+En palvella tahdo ma mestaria,
+mi tunne ei syntiä, syitä,
+mi ruokkinut koskaan rinnassaan
+ei elämän myrkkykyitä,
+ken ei ole yön lapsi niinkuin minä,
+ken ei ole tulen lapsi niinkuin sinä
+ja tahtonsa taistelokalpa,
+jolle tuttu on ylväs ja halpa.
+
+En palvella tahdo ma mestaria,
+mi syntymäänsä ei surrut,
+mi ei ole itkenyt haaveitaan
+ja hampaansa yhteen purrut,
+ken ei ole jään lapsi niinkuin minä,
+ken ei ole surun lapsi niinkuin sinä,
+ja ankara kuin oma vaivas
+ja korkea kuin tähtitaivas.
+
+
+
+NE HIENOT SIELUT.
+
+Ne hienot sielut, ne hienot sielut,
+ne leijaa täällä, ne leijaa siellä,
+ne saavat sauhua, pölyä niellä
+ja alla taakkojen taivaltaa.
+
+Me kuulemme, kuinka ne vaikeroi
+ja kuin niiden kuoleman huokaus soi,
+mut uskoa voi
+niin hienoiksi niit' emme milloinkaan,
+kunis näämme ne sortuvan multahan maan.
+Me seisomme silloin partaalla haudan
+ja huokaamme: »Ah, oli outoa tää,
+niin surullista,
+niin murheellista,
+kun tietty ei,
+kenen kuolema vei,
+ja että hän oli niin hieno sielu.»
+Ja kyynel kastavi silmälaudan.
+Mut tuonen nielu
+näin meille vastahan irvistää:
+»Vain sortuen,
+vain murtuen
+tuo itsensä ilmi hieno sielu.»
+
+
+
+YKSILÖN MURHE.
+
+Pisara olin,
+mereen tulin,
+tahdon taas pisaraksi tulla.
+
+Iloita, surra,
+miten mieli käskee,
+ettei kukaan näe eikä kuule.
+
+Ah, en saata enää!
+Oma maailma olin,
+nyt soitan kera suuren orkesterin.
+
+Käy sitkat säikeet
+sydämestä sydämeen,
+mun vereni lyö tuhansien tahtiin.
+
+Pyrin ennen mereen,
+nyt siitä pois päästä
+on sieluni ijäinen autuus.
+
+Mitä auttaa minua,
+jos meri on vankka,
+kun vaan olen meren murto-osa?
+
+Ei kunnia suuri,
+jos voittaa, kaatuu
+mies sotisopa miljoonan kanssa.
+
+Ma humista tahdon
+kuin vuorihonka
+yksin alla aution taivaan.
+
+Ma taistella tahdon
+kuin metsäkoski
+yksin halki tiettömän tienoon.
+
+Ma sammua tahdon
+kuin tähdenlento
+tien viitaten erämaan lampeen.
+
+Ah, en voi, en saata!
+Ma elämään tulin,
+nyt täytyy mun elon laine olla.
+
+
+
+ELEGIA.
+
+Haihtuvi nuoruus niinkuin vierivä virta.
+Langat jo harmaat lyö elon kultainen pirta.
+Turhaan, oi turhaan tartun ma hetkehen kiini;
+riemua ei suo rattoisa seura, ei viini.
+
+Häipyvät taakse tahtoni ylpeät päivät.
+Henkeni hurmat ammoin jo jälkehen jäivät.
+Notkosta nousin. Taasko on painua tieni?
+Toivoni ainoo: tuskaton tuokio pieni.
+
+Tiedän ma: rauha mulle on mullassa suotu.
+Etsijän tielle ei lepo lempeä luotu,
+pohjoinen puhuu, myrskyhyn aurinko vaipuu,
+jää punajuova: kauneuden voimaton kaipuu.
+
+Upposi mereen unteni kukkivat kunnaat.
+Mies olen köyhä: kalliit on laulujen lunnaat.
+Kaikkeni annoin, hetken ma heilua jaksoin,
+haavehen kullat mieleni murheella maksoin.
+
+Uupunut olen, ah, sydänjuurihin saakka!
+Liikako lienee pantukin paatinen taakka?
+Tai olen niitä, joilla on tahto, ei voima?
+Voittoni tyhjä, työn tulos tuntoni soima.
+
+Siis oli suotta kestetyt, vaikeat vaivat,
+katkotut kahleet, poltetut, rakkahat laivat?
+Nytkö ma kaaduin, kun oli kaikkeni tarpeen?
+Jähmetyn jääksi, kun meni haavani arpeen?
+
+Toivoton taisto taivaan valtoja vastaan!
+Kaikuvi kannel; lohduta laulu ei lastaan.
+Hallatar haastaa, soi sävel sortuvin siivin.
+Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin.
+
+
+
+VAALIN VALTA.
+
+Muilla olkoon vaalin valta,
+mull' ei ollut milloinkaan;
+kuljin yltä taikka alta,
+itseäni täytin vaan;
+minkä tein, mun tehdä täytyi,
+mit' en tehnyt, voinut en;
+vihdoin ilta hämärtäytyi,
+lankes hetki hiljainen.
+
+Pankaa patsas haudalleni,
+kiveen tämä kirjoitus:
+»Synkkä niinkuin sydämeni
+oli mulle sallimus.
+Itse iskin piistä tulta,
+sytyin, hehkuin tuokion,
+paloi paras laulu multa,
+tässä tuhka tumma on.»
+
+
+
+RAILO JÄÄSSÄ.
+
+Railo jäässä. Laiva yössä.
+Kone yksin jyskyy työssä.
+
+Päällä tähdet tuimat. Ovat
+matkamiehen mielet kovat.
+
+Eespäin, vaikka kuolon kautta,
+eespäin elontyöni tautta!
+
+Lumeen laivan kokka piirtyy.
+Vitkaan vuoret jäiset siirtyy.
+
+
+
+
+LEX.
+
+
+
+1.
+
+OIKEUS.
+
+Ei viha rakenna eikä
+rakkaus.
+
+         Rakentajamme
+olkoon oikeus. Opasta
+tääll' ei toista taivas-alla.
+
+Ei anna anteeksi elämä,
+älköhön inehmon lapsi,
+luonto tyynnä tuomitsevi,
+tuomitkoon inehmo toista
+niinkuin vankka vaskivuori
+taikka tunturi jumalan.
+
+Soisin Suomen miehen mielen.
+
+Ankara ajatuksissa,
+tosi työssä, toiminnassa,
+vanhurskas viholliselle,
+vakavanha ystävälle,
+leppymätön, lahjomaton,
+oikea itsensä edessä.
+
+
+
+2.
+
+TIETÄJÄN NÄKY.
+
+Nukkui maa.
+
+            Tohahti tuuli,
+heräsivät henget kaikki.
+
+Mutta myös viha virisi:
+»Kostanko isien kohlut?»
+
+Torattihin, taisteltihin.
+Taivas sees, siniset järvet.
+
+Myrsky mylvähti.
+
+                 Jyristen
+suistui puut pihoilta Suomen,
+kaatui vallan kukkuloilta.
+
+»Hei», sanoi katajan henki,
+»Minä itse Suomen suurin.»
+
+Taipui tuulet taittumatta.
+
+Niin välähti veljesvaino.
+
+Suot savusi, tiet tihusi,
+kärysi katajamieli.
+
+Pitkä yö.
+
+          Sarasti.
+
+                   Poissa.
+oli orjat, herrat.
+
+                   Kukki
+mieli vain vapahan miehen,
+henki hongan lakkalatvan:
+»Kansan valta kansan maassa.»
+
+5/3 1905.
+
+
+
+3.
+
+YÖ.
+
+Liekuttivat kaikki lamput
+viime vuossadan lopussa.
+
+Kaikki kynttilät kituivat
+kautta hengen valtakunnan,
+kautta myös kotitupien.
+
+Niin tuli pilkkoinen pimeä.
+
+Yö yli kansojen.
+
+                 Kamala
+tähdetön, tuleton, tuima,
+alku-yö maailman, rajaton,
+pyhä, suuri, synnyttävä.
+
+Ajan uuden alku-äiti.
+
+Seisoi kaikki kansakunta
+idän yössä ankarassa,
+seisoi työ, elämä, askar,
+aika, aattehet inehmon;
+sydän tuskin sykki, keuhkot
+tuskin henkeä vetivät,
+vain veri suonissa punainen
+soitti suurta luomisvirttä.
+
+Niin hiljaa sarasti päivä.
+
+3/11 1905.
+
+
+
+4.
+
+KANSALLISKAARTI.
+
+Tiedän kaartin kansallisen:
+kaarti kultuurin.
+
+                  Sotivat
+siinä kuollehet, elävät,
+kaikki vallat valkeuden.
+
+Tunnuslause tuo väkevä:
+»Sota on soipa hurmeheton
+juurella Kalevan tammen!»
+
+Miekat maan alta helähti,
+toiset paistoi taivahalta,
+maan päältä elävät iski,
+vainajat tuvilta Tuonen.
+
+Se oli kaarti kansallinen.
+armeija alinomainen.
+
+1906.
+
+
+
+5.
+
+SUOMEN VAAKUNA.
+
+Liehui päivän Suomen lippu.
+
+Pyhä valtavaakunamme!
+Punakeltainen, palava
+pilvissä pimeän pohjan,
+maassa kansan marraskuisen.
+
+Kuulin leijonan puhuvan,
+jalopeuran peljättävän:
+»Oikeus on nimeni. Missä
+liehun, leimuaa sydämet,
+kaikuu kansojen vapaus,
+Magna Charta kansalaisten.»
+
+Miksi käyt terällä miekan?
+
+»Koska kaatui Suomen sorto.»
+
+Miekan toisen miks ylennät?
+
+»Koska on yöstä tähti noussut,
+viitta veljesten välille.»
+
+Mikä on merkki meille?
+
+                       »Suomen
+suurruhtinaallinen vapaus.»
+
+Ääni ärjähti, jyrinä
+täytti kaiken taivonkannen,
+pilvet pohjolan repesi,
+hehkui Suomi suurna kerran.
+
+Päivän liehui Suomen lippu,
+kukin itsensä unohti,
+se oli juhla kansan kaiken.
+
+Mutta vaipui vaakunamme,
+se oli alku arkipäivän,
+kyntö pitkän, kyisen pellon.
+
+12/11 1905.
+
+
+
+KANSAN HENKI.
+
+Kansan henki haltioitu,
+myrsky pitkän pilven alta,
+päivä päässyt kalliosta,
+ken voi teljet tehdä sille?
+Metsä liikkuu, manner järkkyy,
+jyskää Suomen suuret järvet,
+merta kohden virran vyöry,
+kansan kulku vapauteen.
+
+Suolla syntyi suomalainen,
+kasvoi luona hallan harmaan,
+korpihongat kehtovirren
+lauloi mieliin maamme lasten;
+eipä kuollut kansa, vaikka
+tahtoi tappaa vieras valta,
+hirsipuutaan kirjaelee
+niinkuin nuori Kullervo.
+
+Havuiselta vuotehelta
+havahtunut seisoo Suomi,
+viha karsas kulmain alla,
+sydämessä synkkä kosto,
+vielä viittaa entis-yöhön
+otsallansa orjan merkki,
+räiskyy raivo hedelmätön,
+katajainen karvaltaan.
+
+Monet kansan parhaat pelkää:
+»Tuonko oisi maassa mahti?
+Silloin raukee raunioiksi
+kaikki valon valtalinnat.
+Tuo jos lait laatu täällä,
+silloin sortuu kaikki kaunis,
+kaikki tieteet, kaikki taiteet,
+vaipuu vuosisatain työ.»
+
+Monet suorat henget suree:
+»Hukkaan tehdään työtä täällä;
+turhaan tuli kansan valta,
+jos ei tullut aatos laaja;
+suotta maan on itsenäisyys,
+miss' ei mielet itsenäiset;
+ellei suuruus sydämissä,
+vähän mahtaa väljät lait.»
+
+Monet säikkyy hienot sielut:
+»Tää ei kansa kansa meidän,
+kansa pohjantähden alla,
+jalo, kiltti, kiitollinen,
+tyyni, vakaa, tuskan-tuttu,
+joka kaikki kärsii, kestää;
+tää on raukka, tää on raaka,
+ruma, tuhma, röyhkeä.»
+
+Tosin kaunis ei tää kansa,
+sentään oma on se meidän,
+on sen itkut meidän itkut,
+on sen riemut meidän riemut;
+vaikk' ei kansa kalliolla,
+unelmoitu urhoheimo,
+sen on pyhät pyrkimykset
+elontyömme viitanneet.
+
+Kansalaiset! Suur' on aika,
+lyödään vuosisatain arpa,
+minkä tääll' on hengen herruus,
+onko vapaus vaiko orjuus.
+Suomi vaatii valkeutta,
+tehkää pirtit päivän tulla,
+kansakunnan kulmapaadet
+synnyinmaahan painakaa!
+
+
+
+
+HÄRMÄÄ.
+
+
+
+TUNNEN SYNTYSI.
+
+Muille outo
+on olento sinun.
+Tunnen syntysi,
+olet minun.
+
+Selitän sielusi,
+päästän pulman,
+arvoituksesi
+julistan julman.
+
+Taidan sanoa,
+kuka olet.
+Turhaan muiden
+polkuja polet.
+
+
+
+KULTAPERHO.
+
+Perho, perho, kultaperho,
+kuinka sua säälinkään!
+Kuluu siipes kultaverho
+maassa talven, yössä jään.
+
+Ruma uhkaa yltä, alta,
+pois on kauniin kaukotie,
+vaan on pieni perhon valta,
+lentimes vain lemmen lie.
+
+
+
+NUORI NAINEN.
+
+Liukas niinkuin lumella suksi,
+kova niinkuin kuolon uksi,
+kitkerä niinkuin kiukaan lieska,
+makea niinkuin maito ja rieska,
+leikkivä niinkuin lehti haavan,
+ankara niinkuin aalto aavan,
+synkkä niinkuin suossa vuori:
+niin on lemmessä nainen nuori.
+
+
+
+LAULUTON KESÄ.
+
+Lemmen lehti, Luojan terttu,
+pyhän viidan virpi!
+Mik' on meidän metsällämme,
+kun ei linnut laula?
+
+Joka varhain valvahti,
+se varhain maata menee.
+Väsynyt on sydämeni,
+lauluni myös mykkä.
+
+
+
+MEREN MAININKI.
+
+Meren maininki liikahtaa,
+kuuhut kultaansa rakastaa.
+Paisuu valkeat vetten pinnat
+niinkuin nukkuvan neidon rinnat.
+
+Meri kultaansa odottaa.
+Mustasukkainen suree maa.
+Meri hyrskyy ja aallot aukee,
+kuuhut kultansa syliin raukee.
+
+
+
+TOINEN--TOINEN.
+
+Toinen kaikkensa minulle antoi,
+toinen ei antanut mitään.
+Ja sentään kaikkeni hälle ma annoin,
+joka ei antanut mitään.
+
+Toista ma kiusasin kuolohon saakka,
+toinen kiusasi mua.
+Ja sentään lemmin ma kuolohon saakka
+häntä, ken kiusasi mua.
+
+Lietsovi toinen liekkiä julmaa,
+toinen vaieten palaa.
+Ja sentään seuraan ma liekkiä julmaa--
+rakkaus vaieten palaa.
+
+
+
+
+SINIKAN LAULU.
+
+Kantoi tuuli purtta kahta
+tuolle puolen Lemmenlahta;
+pilvi kuun yli kulkee.
+
+Tuonen pursi tuima pursi
+korkeana kuohut mursi;
+pilvi kuun yli kulkee.
+
+Unten haaksi hauras haaksi
+horjuu, vaappuu, jää jo taaksi;
+pilvi kuun yli kulkee.
+
+Iloinnenko taikka surren,
+nään ma Tuonen tuiman purren;
+pilvi kuun yli kulkee.
+
+Milloin heikon haavehahden?
+Istuessa illoin kahden;
+pilvi kuun yli kulkee.
+
+
+
+THEANON LAULU.
+
+Barbaarein joukkoon joutunut
+on Alkibiades,
+siks sydän hält' on sammunut
+ja mennyt mieli sees.
+
+Hän, Hellaan helmi kirkkahin,
+syvälle syösty on,
+syö armoleipää tyrannin
+laps vapaan auringon.
+
+Kyll' itki immet Attikan,
+kun kumma kuultihin:
+on sota vienyt sorjimman,
+pois karkas pontevin.
+
+Nyt itkee koko Kreikanmaa,
+Ateena, Sparta myös,
+Korinthi, kaikk', kun kuulla saa
+sun suuren tihutyös.
+
+Lie laaksot Lakedaimonin
+viluiset, vierahat,
+mut kaitsi siellä kuitenkin
+sua Hellaan jumalat.
+
+Nyt, olet, orpo, yksin sa:
+ei Dike tietäs tee,
+ja askeleiltas loitolla
+Apollo laulelee.
+
+Sun eikö särje kordias
+barbaarien raaka ään'
+ja kuinka sietää seurassas
+voit heitä hetkenkään?
+
+Löit rikki Hermeen patsahat,
+teit pahaa paljonkin,
+muut sulle surmaa huusivat,
+ma yksin siunasin.
+
+Anteeksi sulle kaikki suon,
+en yhtä: kuinka voit
+sa kaataa kuvan kauniin tuon,
+min sydämeeni loit?
+
+Jos ylväs yhtyy joukkioon
+ja hieno halpahan,
+sen maine maasta vaipukoon,
+hän mies on kuoleman.
+
+Hän pettää parhaan itsensä,
+hän ihmisyyttä lyö,
+siks hänet hylkää elämä
+ja tempaa tuima yö.
+
+
+
+TIMANDRAN LAULU.
+
+Yön taivahalla jo tähdet käy,
+ei kulta korkea kotiin näy.
+Mua jos sa lemmit, miks viivyt poissa?
+Jos sua en lemmi, miks viihdyn koissa?
+
+On kallihimmat mun lempein yöt
+kuin kullat, päärlyt ja helmivyöt,
+mut lahja kallehin taivahalta
+on lemmen ylpeän vapaa valta.
+
+Niin raskahasti lyö sydämein.
+Mit' armahain sulle pahaa tein?
+Mua miksi loukkaat, kun sua ma lemmin?
+Miks pois mun päästät, kun eessäs emmin?
+
+
+
+LYDIAN LAULU.
+
+Ah, Callidus, jos mua huokailet,
+niin liian usein luoksein hiivi et,
+on lemmen hurma lyhyt, haihtuva,
+mut ijäinen on lemmen unelma.
+
+Ah, Callidus, sua lemmin ainiaan.
+Unelmat usein pettää päällä maan.
+On onnen hetki kupla kultainen,
+mut ijäinen on itku sydämen.
+
+Ah, Callidus, jos mua rakastat,
+mun onneni on onnen unelmat
+ja itkut sydämen nuo ikuiset,
+kun kyllin usein luoksein hiivi et.
+
+
+
+
+TIETÄJÄN TUPA.
+
+
+
+TUHKA TUMMUU.
+
+Hiilos hiipuu, tuhka tummuu,
+kohta kotiliesi sammuu.
+
+Aatos käy niin autioksi,
+mieli mieron nuotioksi.
+
+Muistuu moni nuori toivo,
+kylmä nyt kuin kyinen kaivo.
+
+Herää moni haave heljä,
+summa nyt kuin suossa möljä.
+
+Lankee ilta ikkunalle,
+tyhjyys tyhjän akkunalle.
+
+Liekkuu vielä viime loimu:
+yksinäisen rinnan riemu.
+
+Autuaampi yössä yksin
+kuin on auringossa kaksin.
+
+
+
+PAHAT PEIJAAT.
+
+Haudatahan haaveet sairaat,
+saapuvat jo juhlavieraat.
+
+Uhoo uksen alta routa,
+elo, raaka niinkuin rauta.
+
+Astuu rumuus alle orren,
+pimeys päähän päreenkarren.
+
+Ilma täyttyy inhuudesta,
+rinta varhaisvanhuudesta.
+
+Painuu pää jo polven varaan,
+sortuu kaikki kaunis soraan.
+
+Sydän kuolee kultahinen,
+runo kiurun kaltahinen.
+
+
+
+SULKANUOLI.
+
+Kiiltää kärki noidan kiron,
+suihkaa sulkanuoli neron.
+
+Iskee päähän ihmisvaleen,
+syttää kylät suuret tuleen.
+
+Tarpoo talvi-öiset ummet,
+tempaa juuriltansa tammet.
+
+Murhaa monet päivän mietteet,
+tappaa monet taivaan luotteet.
+
+Kulkee kautta vuosisatain,
+järjen öiden, hengen sotain.
+
+Sielut siittää, muodot muuttaa:
+ampujansa surmaan saattaa.
+
+
+
+TÄHTI.
+
+Tuikkii reppänästä tähti
+niinkuin outo otsalehti.
+
+Paistaa pirttiin himmentyvään,
+miehen mieleen hämmentyvään.
+
+Kiiluu kautta mustan murheen,
+eteen keski-öisen erheen.
+
+Lienet tähti Luojan luoma,
+anna kärsimyksen voima!
+
+Lienet mahti maasta Lemmon,
+anna armo kuolon kammon!
+
+Että ikävöisin eloon,
+pyhään pyrkisin ma valoon.
+
+Lapin lasten tanterilta,
+Turjan tuiman tunturilta.
+
+
+
+PÄÄTÖS.
+
+Tahdon nousta taakan alta
+ennen kuin on kuolon ilta.
+
+Heittää kuormat tietämisen,
+kiviriipat taitamisen.
+
+Tahdon alle taivaankannen,
+asuntoihin ihmis-onnen.
+
+Alle ihalaisen ilman
+luota kylmän, luota kalman.
+
+Tahdon tietää, kuka olen.
+Sitten tuonen maille tulen.
+
+
+
+OUTO OPPI.
+
+Nousi päivä nostamattaan,
+noidan mieli täyteen mittaan.
+
+Meni puhki taivonkansi,
+rikki ihmis-onni onsi.
+
+Seinät siirtyi, katto kaatui,
+velho itse puuksi puutui.
+
+Tuost' on tullut outo oppi:
+Turhaan nousi Turjan Lappi.
+
+Ken on luotu tietäjäksi,
+jääköön yksin-jäytäjäksi.
+
+Ihmisille ihmistavat,
+jumalille tuulentuvat.
+
+
+
+NÄKY.
+
+Hehkui hälle Hiiden lempi,
+nousi yöstä noidan impi.
+
+Luja niinkuin luonnon luote,
+armas niinkuin aamunkoite.
+
+Tahtoi kaksin kanssa noidan
+käydä kautta sillan kaidan.
+
+Kautta elontuskan tuiman,
+poikki valheen, puhki soiman.
+
+Halki katinkullan, korun,
+keskitietä ihmisturun.
+
+Suihkiessa suuren vihan,
+pistäessä pienen pahan.
+
+Kavetessa leipäkakun,
+levetessä töiden tukun.
+
+Töiden tekemättömien,
+äärtä näkemättömien.
+
+
+
+HAAMU.
+
+Kinoksella kylmä liesi:
+tupa yöllä palaa taisi.
+
+Haamu pankon päässä istuu
+huulet liikkuu, silmä kastuu.
+
+Tuikkii päällä aamutähti
+niinkuin outo otsalehti.
+
+Paistaa poveen hyhmettyvään,
+vereen velhon jähmettyvään.
+
+Niinkuin ukonnuoli iskee,
+käymään talvitietä käskee.
+
+Miss' on vaikein, vastamahti:
+totisinta totta kohti.
+
+Pian poikki pilvilinnan,
+taakse tavan, yhteiskunnan.
+
+
+
+
+TURJAN LOIHTU.
+
+
+
+VANHA VAIMO.
+
+Menin meren rantaan,
+huokas aalto santaan.
+Minne kulki äidin kukka?
+Miks et kotikantaan?
+
+Huusi tuulen mukaan,
+kuunnellut ei kukaan.
+Onko nähty onnen lintu?
+Eipä tunnettukaan.
+
+Kävelin ja itkin
+Manan maata pitkin.
+Miss' on äidin mielitietty?
+Kukan valjun kitkin.
+
+
+
+KUOLLUT KUKKA.
+
+Mitä etsit, vanha vaimo?
+--Etsin emon lasta.
+Minne kulki kullan kehrä?
+--Läksi maailmasta.
+
+Tappoi tauti naurusuisen?
+--Tappoi suuri suru.
+Kitui? Kuihtui?--Kesä-yössä
+kuoli kullan muru.
+
+Vaalinut et varmaan häntä,
+lemmen liekutellut?
+--Liiemmin ei äiti toinen
+lasta laulatellut.
+
+Varmaan hänt' et varoittanut,
+ohjannut et oikein?
+--Ohjasin ma oikeahan
+tiellä, jok' on vaikein.
+
+Mik' on polku vaikeampi
+kuin on kuolon polku?
+--Raskahampi syyttömälle
+elon raaka kulku.
+
+Syksy maita matkustavi,
+etkö saa jo rauhaa?
+--Sydämeni syksy-yössä
+ikilieskat roihaa.
+
+Autio on aho öinen,
+etkö etsi hukkaan?
+--Autiompi tuijotella
+kodin tyhjän takkaan.
+
+
+
+LAULAJAN MURHE.
+
+
+1.
+
+Päivä painui, tähti sammui,
+Aino aaltoihin ajoihe,
+katoi kaunis ilman alta.
+
+Lankes laulajan unelma,
+katkes kielet kanteleesta,
+sydän hyytyi, järki jäätyi.
+
+Aika on nyt tuskan tullut,
+arki pitkä, auringoton,
+kausi karkean elämän.
+
+Metsä mykkä, taivas tyyni,
+luonto suuressa surussa,
+loitonnehet linnut kaikki.
+
+Voisin vaieta minäkin,
+kauas mennä näiltä mailta,
+niinkuin päivä, niinkuin pilvi.
+
+Tulla Tuonen kartanoihin,
+virran poikki, virren polvi,
+piillä kuoleman pihoille.
+
+Kussa aatos, siellä askel.
+Suru sankarin sitovi,
+murhe mielen kahlehtivi.
+
+Tänne jalkani vetävät
+luokse aallon ähkyrinnan.
+Tuossa lehto, tässä paasi!
+
+Hietikolla Ainon askel!
+Ranta raisu, hyrsky hyinen,
+meri suurien surujen!
+
+Missä lienet? Kussa kuljet?
+Kaikkialla sun näen ma,
+enin alta aallon synkän.
+
+Silmät suurina kysyvät,
+huulet vailla vastausta,
+kasvot jäiset, kalvennehet.
+
+Tutkit Tuonen arvoitusta.
+Mit' on lempi? Mit' on kuolo?
+Mikä tarkoitus elämän?
+
+Kummeksitko? Kauhistutko?
+Luonto kanssasi kysyvi,
+Mana mahdin antanevi.
+
+
+2.
+
+Miksi empisin enempi?
+Aik' on maata mennäkseni
+Kuuhut paista, tähti loista!
+
+Kaivan haudan haavehille,
+tuvan tumman, pirtin pienen;
+itse lautsalle laseime.
+
+Kata, talvi, urhon katto,
+kevät kumpuni kukita.
+Nukun luonnon laajan unta.
+
+Laine laulusi lopeta!
+Tulkoon maille Tuonen valta,
+luonnon talvi, laulun talvi.
+
+
+
+LAULAJA JA MAA-EMO.
+
+Laulaja:
+Tuhat kertaa rikkonut oon sua vastaan,
+tuhat kertaa maailma murteli lastaan,
+tuhat kertaa tehnyt oon tihua työtä.
+Nyt nukkua tahtoisin tuhat tuonelan yötä.
+
+Maa-emo:
+Tuhat kertaa sulle ma anteeksi annoin,
+tuhat kertaa tuskasi, vaivasi kannoin,
+tuhat kertaa soinnutin soittosi kielet.
+Nyt tietää jo tahtoisin tuhat-äänien mielet.
+
+Laulaja:
+Rikki on soitto, on eessäsi mieletön miesi,
+järki on mennyt ja tummunut tuntehen liesi,
+toisin ma toivoin, taistelin, käynyt on toisin.
+Kuinka siis kertoa, Maa, sydän-syntysi voisin?
+
+Maa-emo:
+Kirposi kipuna taivaan korkean maista
+kirkkaammin ei kuu, päivä, ei kointähti paista,
+virtenä vieri ja lauluna laaksojen yli.
+Tummua tuhkan auki on Maa-emon syli.
+
+
+
+MAAN VALITUS.
+
+Mielessä häll' oli pilvilinnat,
+unohtui oman äidin rinnat,
+houkutti häntä tuulentuvat,
+himmeni hiljaiset mielikuvat,
+nousi hän haaveen porraspuita,
+muistanut ei emon huokailuita,
+ajeli kuutamon kulkusilla,
+käynyt ei kotitanhuvilla,
+heilutti hengen tapparata,
+pilkkasi maata matalata,
+aurinko häll' oli astinlauta,
+kylmyys häll' oli kylkirauta,
+leimusi pilviin aatoksensa,
+lemmetön heljälle heimollensa,
+palveli, polo, pyhää tulta,
+maa oli hälle musta multa,
+jumalat juhlivat, kun hän soitti,
+yksin yössä mun itku voitti,
+istui hän ilopaadellansa,
+kaukaa kuunteli Mannun kansa,
+veisti hän unten vempeleitä,
+nähnyt ei mua eikä meitä,
+nyt hän on uupunut urhon sotaan,
+kolkuttaa emon köyhän kotaan,
+nuor' olin, nyt olen harmaahapsi,
+myöhään, myöhään sa saavut, lapsi!
+
+
+
+TALVILAULU.
+
+On aurinko astunut mereen,
+meren kattanut jäykkä jää,
+syys siirtynyt sankarin vereen,
+pian talvikin hallapää.
+
+Ja voittanut on epäusko,
+sydän särkynyt heikosti lyö,
+on sammunut viimeinen rusko
+ja pitkä on pohjolan yö.
+
+Tule vitkaan talvinen huura
+yli maan, yli puun, yli veen,
+sada hiljaa kuoleman kuura
+yli urhon uinahtaneen.
+
+
+
+PAHAT NEUVOA PITIVÄT.
+
+--Katso! Tuossa tuttavamme!
+
+»Väinämö, väkevä sulho!»
+
+--Murhamies sorean siskon!
+Liipaisenko? Laukaisenko?
+
+»Tuo on kosto lapsen kosto,
+ei kosto partasuun urohon.
+Tiedän ma paremman taian.»
+
+--Kovemman kuin kuolon loihtu?
+
+»Luottehet lujimmat tunnen,
+loihdin Väinämön väkevän
+yön syvimmän synnyn kautta,
+kautta kalpean hämärän.»
+
+--Ja mikä syvin on synty?
+
+»Himo, hiili Ruijan rannan,
+tuli jäämeren takainen,
+kuolema kuluttavainen,
+elon-antava elämä,
+aatos, tehty ainehesta,
+aine, saatu aatoksesta,
+sota soipa, myrsky käypä,
+mielen ainainen ikävä.»
+
+--Olet jo omamme, Väinö,
+päivän laulaja päreä,
+nouset maasta nostamatta,
+yönp' on urhona ylenet.
+
+
+
+TURJAN TUOMIO.
+
+Nyt sanon sanat ikuiset,
+kirot painan paasikirjat.
+
+Kulo on luotu kulkemahan,
+kyy pitkä kähisemähän,
+miekka verta vuotamahan,
+sankari samoamahan.
+
+Tulet, Väinämö väkevä,
+tuhmimmaksi tietäjistä,
+ajat Turjan tukkapäitä
+kuin ennen mielesi kuvia,
+ahavan ajama itse,
+pyörretuulen tutjuttama.
+
+Menit maata talven kanssa,
+heräjä kevähän kanssa,
+Ruijan rantojen ilossa,
+Lapin yössä lauhkeassa!
+
+Kuule koskien kohina
+kevätvirttä soittavaisten,
+kuule taivahan tohina
+kevättuulta huokuvaisen,
+tunne tulvat rinnassasi,
+Turjan virtojen vilinä,
+näe nuori Pohjan neiti,
+tutkiva, revontulinen,
+hoipu, houru, maita myöten,
+mielipuoli, merta myöten,
+etsi hallaista hametta,
+tunne tulta jäytävätä,
+ijäisen ikävän hiiltä,
+tuulta rinnan rauhattoman!
+
+Juokse Pohjan jäinen peura,
+Turjan souda sotka hyinen,
+poika auringon tulevi,
+päivän kiekko kantapäillä.
+
+
+
+LAULAJAN LOHDUTUS.
+
+Tie ei pääty sentään,
+vaikk'ei nouse taivaasen.
+Sana, laulu lentää
+alaspäinkin astuen.
+
+Kuljen kuilun pohjaan,
+poveen naisen naurusuun.
+Tieni yöhön ohjaan,
+jätän pirtit päivän, kuun.
+
+Tunnu tuoll' ei hyvyys,
+viha vaan ja rakkaus
+ja intohimon syvyys,
+yön tuli, tumma loimotus.
+
+
+
+
+MEREN KAUPUNKI.
+
+
+I.
+
+Näitkö suuren näkinkengän kerta?
+
+Tunnet kaupungin kuin raakunkuoren,
+jonka halki meren henki puhuu
+huminalla iankaikkisella.
+
+Kaunis on, kun kesäpäivä painuu,
+kauniimpi, kun syksy puita punaa,
+kaunein on se kaikista, kun talvi
+kuutamoiset kuurahunnut kutoo.
+
+Mutta meri jäänkin alta jyskää:
+»Vaikka vanki, olen vapaa sentään,
+pinnan vaan voi halla hyytää, lämmin
+viel' on rintani ja sydän sula.»
+
+Kuulee kaupunki ja kuulee kansa,
+nousee, suuttuu, katkoo sorron kahleet,
+lainehtii kuin jäänsä luonut syvyys.
+Meri jään on alla aatteellinen,
+ihanteellinen kuin itse hiisi.
+
+
+II.
+
+Mutta koska meri toimeen ryhtyy,
+silloin on se totinen kuin taivas,
+teräsharmaa hahmoltansa, synkkä
+niinkuin päätös, tehty syksy-yössä,
+taikka koston nyrkki, noussut lyömään.
+
+Silloin kautta kaupungin se huutaa:
+»Valta vaan on elon riemu. Turhaa
+vapaus on, jos vapaa ei saa sortaa,
+muita hallita ja muita murtaa:
+silloin vasta vapaus on pyhä!»
+
+Kuulee kaupunki ja kuulee kansa,
+moni miettii meren äänen mukaan,
+tuntee tulen suonissaan ja tekee
+niinkuin käskee kansain »pyhä tahto».
+
+
+III.
+
+Eipä aina aatteen maailmoissa
+meri viihdy; loikoo niinkuin laiska
+koulupoika taikka pedagogi
+leininlyömä auringossa, antaa
+päivän paistatella itseänsä,
+haastaa haukotellen viisautta,
+varmaa niinkuin Salomonin saarna:
+
+»Miksi tehdä mitään? Kaikk' on turhuus.
+Surma seuraa elämää ja elo
+kuolemaa kuin vaihtuu vuoden-ajat.
+Paras paistatella ruumistansa,
+katsoa kuin kalalokki lentää.»
+
+Mutta lokin myös on mieli sama,
+saatuansa kyllin syödä ensin,
+laskeuu jo vesirajaan, raukee
+paaden päähän istumaan ja miettii
+kohtaloa koidon purjepurren,
+joka aavalta nyt airoin palaa.
+
+Nauraa meri, maa ja taivas. Nolo
+vain on soutumiesten mieli. Hiipii
+jäykkyys jäseniin, jo herpoo jänteet,
+vaikka kaulaa kastetaankin. Kohta
+kajutasta kuorsaus vain kuuluu;
+
+vallitsee vain viisauden lepo.
+
+
+IV.
+
+Kerran rantaa kevät-öistä kulki
+nuori mies ja nainen; nurmi nousi,
+lehti puihin puhkes, vieno viri
+pyrki etäisien saarten päihin
+niinkuin aatos kahden autuahan.
+
+Toisahalla terhen karkeloitsi,
+ihalaiset immet aallon heilui,
+vieri hämäräisten vetten päällä,
+seuloi unelmia uskollisten.
+
+Mutta meren ensi laine lauloi:
+»Hetki vaan on pysyväinen. Miksi
+kuolevainen kuolemaa sa pelkäät?
+Muut' ei tarkoitusta maailmalla,
+muut' ei elämällä ijäisyyttä:
+
+elää vaan. Ken eli hetken, hälle
+saman kertoi päiväperhon lento,
+minkä jumalille vuosituhat.»
+
+Lauloi meren ensi laine. Aamun
+ensi rusko sattui saarten lomiin,
+terhen haihtui, vellamoiset veteen
+sukelsivat niinkuin sulkalinnut.
+
+Mutta kaupunki ei tiennyt mitään,
+nukkui niinkuin suuri, suuri, tuhma,
+sangen tuhma holhoaja, jolta
+ryösti aarteen kreivi Almaviva.
+
+
+V
+
+Meri muita neuvoo mielellänsä,
+itseään ei ohjata se osaa,
+tahtoo taivahisin nousta, syöksyy
+syvemmäksi maata matalata,
+ärjyy niinkuin yksisilmä-jätti,
+jonka sokaisseet on vieraat viekkaat.
+
+Kiroo julkisia jumalia:
+»Miks ei luotu voima niinkuin tahto?
+Miks ei tahto niinkuin mielikuva?
+Miks ei riemu niinkuin rinnan-kaipuu?
+Teko miks ei tehty niinkuin toivo,
+ihanuus kuin ikävöimiseni?»
+
+Rinnassansa ristiriitaisuuden
+tuntee, sotii, taistelee ja sortuu,
+jälleen nousee uuteen ottelohon.
+
+
+VI.
+
+Paistaa meren pohjaan tyynet tähdet.
+
+Meri muuttunut on yksilöksi,
+miettii ijäisyyden ongelmia,
+kajastellen kaikki lamput taivaan,
+suuret, pienet, kunkin koonsa mukaan;
+miettii, mutta ymmärrä ei mitään.
+
+Silloin kautta kaupungin se huokaa:
+»Hyv' on heijastella kaikkeutta,
+kun on itse kylmä, kolkko, tyyni,
+kaunis maata taivaan tähtein alla,
+jos on mieli niinkuin taivaan tähti,
+jok' ei tunne eikä tahdo mitään
+eikä mitään pyydä maailmalta.»
+
+Harva kuulee meren huokauksen;
+mies vain yksinäinen kalliolla
+yöhön katsoo, päänsä käsiin kätkee,
+syöksyy syvyyteen kuin mykkä kivi.
+
+
+VII.
+
+Mutta satamassa suuri laiva
+kilistää jo lähtökelloansa,
+siell' on liike, siell' on kiire, touhu,
+torin poikki rattaat rämisevät,
+valot tuikkii, kone jyskää, joutuin
+rientää myöhästynyt matkustaja.
+
+Eikä meri enää haasta mitään.
+
+Kaupunki vain humisee. Sen kautta
+puhuu pateettinen ihmishenki:
+»Mennös laiva, mennös maailmalle,
+meri olkoon meidän veljestäjä,
+että liittyis yksilöt ja aatteet,
+tunteet, heimot, kansat, valtakunnat,
+yhdistyisi yhteistuskalliset,
+helpompi ois elon kuorma kantaa.»
+
+Vait on meri, varma pessimisti,
+kantaa laivat sekä kantaa aatteet,
+tekee työtä yhteishyödyn, hymyy
+joskus hiljaa, salaperäisesti
+niinkuin tukkukauppias, mi istuu
+konttorissaan, katsoo kelloansa,
+päättää päivällisen odottavan.
+
+Katso! Tieteet kukoistaa ja taiteet,
+ihmiskunta edistyy ja aika
+siivin siirtyy kohti ijäisyyttä;
+meri antaa silakkaa ja suolaa
+eikä enää huoli huomisesta.
+
+
+
+
+LUONNON LUOTTEITA.
+
+
+
+1. MAAN VIRSI.
+
+Kehto ja hauta, harmaja valta
+    muhkean mullan,
+sateen ja paahtavan päivyen kullan,
+nouseva norosta, turpehen alta,
+    antaja elon,
+kantaja ikuisen kuoleman pelon.
+
+Maa! olet mahtaja sykkivän suonen,
+    kukkivan kedon,
+vierivän villan ja juoksevan pedon,
+peri-isä pellon ja tuttava Tuonen,
+    jumaluus jyvän,
+kaitsija kasvun huonon ja hyvän.
+
+Maa! sulle kiitosta kantele soikoon,
+    suvilaulu Suomen,
+tuoksussa juhannuskoivun ja tuomen,
+rikkaana riemuita virtemme voikoon,
+    elonhuolet voittaa,
+kauneuden korkean sydänkieltä soittaa.
+
+»Maa iki-heilivä, Maa hius-häilyvä,
+    kesäpäivän-päilyvä,
+tuulessa kultaisten laihojen lainehet,
+emo syli-lempeä, emo sydän-hempeä,
+    luo meihin lämpöä,
+suo meissä kypsyä ajan alku-ainehet!
+
+Maa elon-kaitsija, Maa manan-loitsija,
+    hengen-haltioitsija,
+tule meille turvaksi työssä ja taistossa!
+Kun korpi kohisee, syystuuli tohisee,
+    yön siipi suhisee,
+vieri kesävirtenä veressä ja vaistossa!
+
+Maa iki-nuortuva, Maa suvi-suortuva,
+    tuhatrinta-tuortuva,
+ole meille armias riemumme retkellä!
+Emo ilta-ripsinen, emo aamu-hapsinen,
+    aurinko-lapsinen,
+katso meihin kauniisti kuoleman hetkellä.»
+
+Yhtyvät lauluhun laaksot ja korvet,
+    paisuvat pellot,
+laitumet laajat ja karjojen kellot,
+raikuvat taivahan rantojen torvet
+    valkeuden juhlaa;
+Maa pyhä, laupias lahjoja tuhlaa.
+
+
+
+2. MEREN VIRSI.
+
+Minne riennät,
+vierivä virta?
+Kunne kohiset,
+pauhaava koski?
+Mereen! Mereen!
+Meill' on kiire!
+Tehnet teljen,
+särjemme sen.
+
+Tiedätkö tiesi,
+kansan aalto?
+Aika myrskyinen,
+minne menet?
+Vapaus, vapaus
+meitä viittoo!
+Kansojen meri
+on ihmisyys.
+
+Mikä on määräsi,
+heleä henki?
+Kunne kuolevan
+suunta suora?
+Tahdon sulaa
+suurempaani,
+ijäisyyteen
+ikävä on.
+
+Yksi elää hetken,
+toinen vuosisadan,
+kolmannesta kerrotahan
+kevät-öinen taru.
+
+Aalto aaltoa seuraa,
+meren laulu on lakkaamaton,
+kuin on kaikkeuden luomisvoima,
+kuin on kuolon ja elämän kulku.
+
+Moni nähnyt on nuorta unta,
+silloin miehuus saapui,
+kovan lauloi luonnon laulun,
+sanoi korvaan ankarat sanat,
+lyhensi päivät,
+pimensi illat,
+heitti tielle pitkät varjot,
+painoi päähän seppeleen
+mennä maata aikaiseen.
+
+Sammuu henki, saatuansa
+täytetyksi
+palavimman toivonsa.
+
+Mutta en tahtoisi itseäni antaa,
+tahtoisin kuoleman kauhutkin kantaa,
+mullaksi maatua,
+pahaksi paatua,
+kesken kiireintä työtäni kaatua,
+jos minä tietäisin,
+että mun sieluni säilyy,
+vaikka kuljenkin kuoleman rantaa,
+silloin ma sietäisin
+sinne soutaa,
+missä kaislikot himmeät häilyy,
+sanoisin sanan,
+tyttö Manan
+saisi sankarin noutaa
+elontuskan tuolle puolen,
+taakse taakan, arkihuolen;
+enkä mä menisi surren,
+katsoisin tuota,
+liukuisin vitkaan vierivää vuota,
+näkisin jälkehen purren
+jäävän kirkkahan, haihtuvan hopeavanan.
+
+Turha aatos! Turha unelma!
+Katoan kuplana laineen,
+pysyy meri,
+ääretön, saareton, sanomaton pyhyys.
+Lienee mulle liian suuri,
+lienen mereen liian pieni,
+koska pelkään
+kangastella kaikkeutta,
+myrskytä myrskyn kanssa,
+kulkea tohussa tuulen,
+heittyä helmenä pilvihin saakka,
+syöksyä syöveriin.
+
+
+
+3. ILMAN VIRSI.
+
+Tääll' on templi korkea,
+se vaikk' on vailla siltaa,
+päivä vain sen valaisee
+ja kuudan pitkin iltaa.
+
+Taivaankansi katto on,
+sen seinä ilmanpieli,
+myrsky siinä messuaa
+ja saarnaa satakieli.
+
+Kirkonkupuun kirjaeltu
+kaikk' on tähdet taivaan,
+kiertämähän, kaartamahan
+kuolevaisen vaivaan,
+
+Alttariksi asetettu
+vain on pilven parras,
+siitä puhuu ukkonen
+ja haastaa liekki harras.
+
+Suopi Herran ehtoollista
+salamoiva Henki,
+vihkii häihin, hautahan
+ja valaa kastehenki.
+
+Painaa maahan martahat
+ja luopi päälle lunta;
+siell' on paimen yksi vaan
+ja yksi seurakunta.
+
+Kuuluu siellä kunnia
+myös maailmoiden mahdin,
+sähkö antaa säveleen
+ja taivaanranta tahdin.
+
+Eikä opinkappaleita
+siellä kukaan muista,
+mutta sama soipi virsi
+myrjaadeista suista.
+
+Surma siell' on sunnuntai
+ja syntyminen joulu,
+elämän on koulu kova
+eikä rippikoulu.
+
+Siellä eri-uskolaista
+valtio ei vainoo,
+luonnon laajan lakikirja
+esivalta ainoo.
+
+Hyrskyy uskon uuden hymni,
+ihmishenki herää,
+tekee riemun ristiretken
+ilman miekanterää.
+
+
+
+4. TULEN VIRSI.
+
+    Sokko on sallimus,
+silmitön kohtalon vaskinen valta.
+    Mies voi sen muuttaa,
+jos tulen ryöstää hän voi taivahalta.
+    Rautakin raukeni,
+sallimus ahjossa sankarin suli,
+    kun tarmo takoi,
+leimusi korkea, kirkas tahdon tuli,
+
+    Ken kipunaisen
+rintaansa saanut on tuon tulen tuiman,
+    saa ei hän rauhaa,
+rientää hän viemänä vihurtuulen huiman,
+    pyhä pyörremyrsky
+hänt' yhä eespäin yöt päivät ajaa;
+    aarnihongan alle
+saattaa hän pysähtyä tekemähän pajaa.
+
+    Sydän hällä sytee
+kuunnellen kesä-yötä ääretöntä yksin,
+    pois povi palaa
+istuen naisen nuoren kera ystävyksin;
+    saattaa hän viipyä
+vierellä kultaisten riemujen maljan,
+    silmä kauas katsoo
+keskeltä heiluvien hetkien naljan.
+
+    Taikka hän tarpoo
+syys-yötä synkkää, maantietä mieron,
+    tuntee hän kodin,
+muut missä tuntevat kylän kolkon, kieron.
+    Tuska häll' on ainainen,
+mutta myös ainaisen teon tulihurma,
+    Kuolo häll' on kumppani,
+ystävät elon lyhven ajatus ja--surma.
+
+    Painavat palkeita
+pyrkimys sekä usko ihmiskuntaan uuteen;
+    kohottavat kouraa
+kuolevaisen kaukomielet kuolemattomuuteen.
+    Jos käsi uupuu,
+uuvu ei unelmien kirjokipinä-lento;
+    usein on maailman
+syttänyt hehkuvan hengen säen hento.
+
+    Tuli! sua kiitämme
+kaikesta, mikä meidät ihmisiksi nostaa,
+    tiedosta, taidosta,
+tarmosta, joka iskut kohtalon kostaa.
+    Tuli, meissä pala!
+Ihmisten mantereeksi maailma muovaa!
+    Jumaluus julma,
+ole meissä lempeä, laula virttä luovaa!
+
+
+
+
+EPILOGI.
+
+
+
+SÄHKÖN SÄVEL.
+
+Tuntematonna ma maailmat ohjaan,
+korkeudet, syvyydet sydämien pohjaan,
+taivaasta taivaasen, tähdestä tähteen;
+maass' olen, ilmassa, aallossa lähteen.
+
+Ei ole paikkaa mulla, ei aikaa,
+nimeäni kaikkeuden kanteleet kaikaa;
+muut ovat monet, minä olen yksi,
+mua eivät muut saa määritellyksi.
+
+Laki olen laulava halki elon laineen,
+Henki olen hehkuva kautta kaiken aineen,
+Äly olen ääretön, järki olen jylhä,
+Voima olen ehdoton, pyhä, yksi, ylhä.
+
+Turha mua tutkia maisin mainesanoin;
+tieni ma vallitsen säkenöivin vanoin.
+Lyön: siellä tähtitarhat syttyy ja sammuu.
+Käyn: siellä aamun-karjat kultasarvet ammuu.
+
+Saatan ma heilua päällä kesäheinän,
+painua läpi vuoren paatisen seinän,
+räiskyä silmästä rakastavan naisen,
+singota unelmista urhon kuolevaisen.
+
+Otan usein yömajan ihmisten tuntoon,
+useammin päivämajan päähän ja kuntoon,
+satun sinisalamana, tartun takaraivoon,
+juhlat jumal-aattehen isken ihmisaivoon.
+
+Kauneus on kaapuni elävitten eessä,
+kirjokaari merkkini pilvissä, veessä.
+Tuon jos tunnet, suurtuu sun sydämesi pieni,
+käy sen kautta huikaisten sädekirkas tieni.
+
+
+
+
+
+
+TÄHTITARHA
+
+(1912)
+
+
+
+
+TÄHTITARHA.
+
+Kuljen, kuljen kummallista
+tietä tähtitarhan,
+sadan saanut surman suitse,
+haavehen ja harhan.
+
+Täällä eivät piikit pistä,
+polta haavat okaan,
+täällä voi vain nousta, nousta,
+eikä mennä lokaan.
+
+Tääll' on käydä turvallista
+tuollapuolen vihan,
+yläpuolla yön ja hallan,
+taivas-tietä ihan.
+
+Päätä huimaa katsellessa
+maailmoita alla,
+hurmaa kahta kaunihimmin
+toiset korkealla.
+
+Ensi kerran elämässä
+elän rinnan rauhaa,
+sopusoinnun suurta unta,
+laulun mieltä lauhaa.
+
+
+
+
+KUOLEMATTOMUUDEN TOIVO.
+
+Kantaatti.
+
+  Kaupunki nukkuu,
+paukkaa pakkasen harmaja henki.
+  Yön äänet hukkuu,
+turtuvat tuskat jo ihmisienki.
+  Kuu kumma valvoo,
+leimuavat tähtien tulikirjat yössä.
+  Tähtiä palvoo
+mies yksinäinen, mi istuvi työssä.
+
+Kuuhut katsoo akkunasta:
+»Tuollapa on kiire vasta!
+Ehdit hautaan helpommalla,
+nukkumahan nurmen alla.
+Ijäisyys on kylmä käsi,
+taittaa tarmos, elämäsi,
+menet niinkuin meren laine,
+katoat kuin kaikki aine,
+kuihtuvat sun henkes heelmät,
+haihtuvat sun taitos teelmät,
+turha tääll' on työ ja taisto,
+varma yksin elon vaisto,
+varma maailmoiden rata.
+Valaisetko maailmata?»
+
+»Älä luule, ylpeä yölamppu taivaan,
+yksin että loistat sa maan valjun vaivaan,
+älä luule tähti, mi tuikat talvi-yössä,
+olevasi ainoo, mi tääll' on valon työssä:
+    työlamppu palaa,
+    ihmishenki ikävöi,
+    sähkön valta säkenöi,
+tunne suuri suitsuaa ja haave heljä halaa.»
+
+Ilkkuu jääkukka ikkunalta:
+»Etsijä, etkö huomaa,
+että aivosi kehräävät jo
+hulluutta tuulen tuomaa?
+Elon riemu on ensimmäinen,
+toinen kuoleman pelko,
+turha muuta on tutkistella,
+sulla jos niist' ei selko.
+Katso, maailma kaikki nukkuu,
+paina itse pääsi,
+herää huomenna, nauti, naura,
+tartu elämääsi!
+Kerran vain ne viittovat sulle
+toiveet ynnä muistot,
+kerran vain ne kukkivat sulle
+hekkuman heelmäpuistot,
+kerran oot oman onnes loihtu,
+kerran vain sytyt, sammut, soihtu,
+kudo vaivasi kukkasiin,
+vaivu untesi unelmiin!»
+
+Kas, kuin nousee miehen rinta:
+»Enkö eläis elämätä,
+koska tunnen tulisinta
+tahdon jännitystä tätä?
+Elon vaisto juuri ajaa
+aatteen mailla matkustajaa,
+että jatkuis hengen hetki,
+vaikka päättyy päiväretki.»
+
+Tarttuu työhönsä mietteen mies,
+pyhän tahdon lies
+leimuaa, kukat jäiset sulaa.
+Seinät siirtyy,
+pitkät piirtyy
+alat aatteen lentimille.
+Tuonne taakse tähtisarjain
+laumat orhein liekkiharjain
+häntä kilvan kiidättävät,
+otavaisen olkapäitse,
+kärjitse Kalevan miekan;
+kuulee hän kummat laulut soivan,
+luulee hän henkensä kaikki voivan.
+
+    Näkee hän allaan
+maan kuni kuoleman kartanon harmaan:
+    hautoja tallaa
+mies ikitoivon ja aattehen armaan.
+    Henkensä helmeä
+etsivä ei tunne elon talvisäitä.
+    Kuutamo kelmeä
+hälle on korkean auringon häitä.
+
+Kesä kukkii kaunehinna,
+luonnon lapset karkeloi,
+juhlii metsän laaja linna,
+meren kaunis kannel soi.
+Kera käy hän naisen nuoren
+lehtotietä lempeää,
+hehkuu huiput onnen vuoren,
+karkaa haave hourupää.
+
+Huojuvi heinä,
+kuiskivi kukka,
+virkkavi viita:
+»Saapuvi syys,
+heilimme jälleen,
+heili ei koskaan
+henkesi nuori,
+halla min hyys.»
+
+Laulavat liedot
+ilmojen aallot,
+armahat niinkuin
+nouseva koi:
+»On elo kaunis,
+kauniimpi sentään
+sille, ken kuoleman
+voittaa voi.»
+
+Haastavi tumman
+Tuonelan herra,
+turpehen alta
+ankara mies,
+säikkyvät aallot,
+tummuvat metsät,
+sammuvi päivän
+lempeä lies:
+
+»Voita ei kenkään
+valtoja kuolon,
+nuoret ja vanhat
+viikate lyö,
+kaikki ma voitan,
+kaikki ma korjaan,
+kaikki ma peitän
+kuin pyhä yö.»
+
+Katso, niinkuin pilvi kaartaa
+taivaan kannen kirkkahan,
+hältä murhe mielen saartaa,
+tuntee kaipuun katkeran,
+vaipuu aatos, äsken lieto,
+silmä sumuun kyyneltyy,
+tuima pyrkii ilmi tieto,
+syvä niinkuin rinnan syy:
+
+»Kesät kulkee, talvet vaihtuu.
+syksyt seuraa toisiaan,
+kerran viime hanget haihtuu,
+astut itse alle maan.
+Kukkii pääsi päällä kunnas,
+kulkee ihmisheimo uus.
+Mik' on miehen menneen lunnas,
+kuolleen kuolemattomuus?»
+
+Yhä nousevi hän, ikimiettehen mies,
+ei lannista hänt' elon ankaran ies,
+ei häälytä häntä se kuoleman kuoro,
+hän tuntee, on hällä nyt voittajan vuoro,
+halu hällä on hehkuva, sammumaton,
+hän pyrkivi aatteensa aurinkohon,
+hän murtavi allensa maalliset lait,
+hän tuntonsa tuskille huutavi: vait!
+hän käy yli hellimmän armaimpansa,
+jo loitolle jäi koti, ystävät, kansa,
+nyt lempensä ruusut hän murskaksi astuu,
+nyt jalkansa orpojen kyynelin kastuu,
+hänet tyhjyys jo ympäri vyöttävi, raastaa,
+ei kauhua kammo, ei säiky hän saastaa,
+hän polvia myöten jo polkevi lokaa,
+kuin kukkia orjantappura-okaa,
+pois kaikkosi ammoin jo kauneus lauha,
+ovat outoja rakkaus, onni ja rauha,
+ei tunne hän autuutta tuokion hempeän,
+käsi kosketa häntä ei lapsosen lempeän,
+on kielletty hält' ilo kiitävän hetken,
+lepo hällä on päässä vain päätetyn retken,
+hän riemunsa raiskaa, hän haaveensa hautaa,
+hänen tahtonsa on vain tulta ja rautaa,
+kuin kuolo hän käy, kuin miekka hän murhaa,
+tiell' aatteensa tuon hälle kaikki on turhaa,
+jo allansa rauniot sortuvat ryskää,
+hän käy, missä pilvet ja ukkonen jyskää,
+hänen mielensä on kuni autio yö,
+min halki vain kaikkeus-aattehet lyö,
+sydänhaavoista itse hän vuotaa jo verta,
+hän tahtovi korkeimman kohdata kerta,
+hänen tahtonsa taivaan jo portteja ratkoo,
+hän teljet ne seitsemänkertaiset katkoo,
+hän askelin mittaa jo määrättömyyttä,
+käsin koskee hän kohta jo äärettömyyttä,
+on hällä jo kourassa kuolottomuus,
+sen eess' yhä ilkkuva uudin on uus,
+hän syöksyy, hän ryntää, hän kaatuu, hän voittaa,
+hänen yllänsä korkea aurinko koittaa.
+
+Helkkyvät hopeiset kielet
+yllä, alla, ympärillä:
+»Katso, mik' ihana ihme!
+
+Kaikki, minkä polki miesi
+taivas-tietä käydessänsä,
+nyt miehen keralla käypi.
+
+Minkä luonnon-vastaiseksi
+luuli mies valon-väkevä,
+luonnon-myötäistä olikin.
+
+Minkä uhmaksi jumalten
+uskoi mies tulen-tukeva,
+olikin jumalten juhla.
+
+Minkä tahdoksi omaksi,
+oli tahto taivahisten,
+itse aurinko elämän.
+
+Kaikessa sama on tahto,
+vaisto valtava, ijäinen:
+toivo kuolemattomuuden.
+
+Suurimmassa, pienimmässä:
+elää itsensä ylitse,
+suojata oman-sukuista.
+
+Tuo on luonut luomakunnan,
+linnut puihin laulamahan,
+maat, ilmat iloitsemahan.
+
+Tehnyt valtiaat väkevät,
+templit, linnat, taidetarhat,
+askaret aren ja pyhän.
+
+Soinut kansan kanteleissa,
+työssä, toimessa inehmon,
+leikissä suvisen luonnon.
+
+Lasten laulut, naisten naurut,
+kevätvirtojen vilinät,
+tuota kaikki kuuluttavat.
+
+Sama kuoro kaikkialta
+yhtyy äänehen inehmon,
+vyöryy, paisuu pauanteena.
+
+Kuolon kanssa kamppaella,
+tuo on aateluus elämän,
+ritar-lyönti luomakunnan.»
+
+Helkkyvät hopeiset kielet,
+yltä, alta, kaikkialta,
+toiset raikuu kultakielet,
+laulaa luonnon kaikkivalta:
+»Ei ole eloa eikä
+kuolemata ehdotonta.
+Kunkin on kuolema sikäli,
+mikäli hänellä mieli,
+kullakin on kuolottuutta,
+min verran vaatia osasi.
+Tehnet suuria tekoja,
+elät sä tekosi verran,
+nähnet kauniita unia,
+elät sä unesi verran,
+luonet laulun lentämähän,
+elät laulun lentimillä,
+väkipyörän vääntämähän,
+sen kera pyörit ja pysähdyt.
+Siittänet pojan pätöisen,
+elät kanssa heimon helmen,
+puun pyhäisen istuttanet,
+itse kaadut puusi kanssa,
+koonnet maata, mammonata,
+elät maassa, mammonassa,
+jättänet jälelle muiston,
+kera muistosi murenet.»
+
+
+
+
+YÖVARTIOLTA.
+
+
+
+LAPIN TARKKA.
+
+
+1.
+
+Tuikkii tähdet pääni päällä:
+ilta lie vai aamu täällä?
+
+Kulkee mailla kukkalemut:
+syksyn lie vai kevään kemut?
+
+Häilyy kuutamossa huntu:
+elämän vai tuonen tuntu?
+
+Kova kaikuu kannel ajan:
+alkavan vai lopettajan?
+
+
+2.
+
+Kysyn tuota, tunnen, tutkin,
+katson noidan kaukoputkin.
+
+Katson vanhat, katson nuoret,
+monet raukat raakunkuoret.
+
+Miss' on helmi heimon surun?
+Tuolta täältä löydän murun.
+
+Nää en ehjää enkä pohjaa.
+Hetken oikku kansan ohjaa.
+
+
+3.
+
+Puhuu tähdet päällä pääni:
+»Auringon on kuultu ääni.
+
+Kesää kohti kuljetahan
+puhki takatalven pahan.
+
+Elämään on miete mielten
+kautta kuolon pihtipielten.
+
+Alkamaan on auki rata
+Suomen valtaa valoisata.»
+
+
+4.
+
+Yhä tutkin, etsin tuota
+Suomen suuren valtavuota.
+
+Eikö saa jo ilmi sana,
+Lapin loihtu laajempana?
+
+Tummempana Turjan mahti,
+vankempana vuorten vahti?
+
+Rohkene jo Suomen rotu,
+omaan vapauteensa totu?
+
+
+5.
+
+Puhuu tähdet päällä pääni:
+»Vapauden on kuultu ääni.
+
+Ilta meill' on muukalainen,
+aamunkoitto kotimainen.
+
+Täyttyy vuosisatain takaa
+kansan haave, harras, vakaa:
+
+olla herra oman tuvan,
+tuohon luoda oman luvan.»
+
+
+6.
+
+Kevähästä kertoo taivas.
+Maa, mik' on sun syksyvaivas?
+
+Kohti länttä, kohti itää
+Suomen suuren seista pitää!
+
+Kesken kahden vieraan verta
+tohdi itses olla kerta!
+
+Kahtianne kalvan hurma
+tai on tullut Suomen surma!
+
+
+7.
+
+Huokaa maasta Mannun henki:
+»Tunnen opetuksen senki.
+
+Oli aika unelmoida,
+ois nyt tehdä, oisi voida.
+
+Olla verin, olla vaistoin,
+mitä taatot hengen taistoin.
+
+Suora oisi suunta ajan,--
+vaan on Suomen sielu hajan.»
+
+
+8.
+
+Yhä tutkin, etsin, kysyn
+Epäilyksen lasna pysyn.
+
+Miss' on suomalainen aate,
+on kuin yllä lainavaate.
+
+Missä suomalainen veri,
+siinä ajan henki eri.
+
+Turhaan katson kansan pohjaan.
+Oman tieni itse ohjaan.
+
+1908.
+
+
+
+MAAN HÄDÄSSÄ.
+
+Hymni.
+
+Esitetty ensi kerran Yliopiston Kalevala-juhlassa 28/2 1910.
+
+Vapaa syntyi Suomen kansa,
+muistaa vanhaa vapauttaan,
+lauluissansa
+korven kansa
+valtas meille vapaan maan.
+
+Väinämöisen laulun laine
+vyöryy kautta maailman,
+taipuu aine,
+nousee maine
+maasta hengen voittoisan.
+
+Vaikka tuiskii talvi lunta,
+paljon painuu alle jään,
+näkee unta
+ihmiskunta
+oikeasta itsestään.
+
+Uusko uhkaa Suomen surma?
+Taasko tarpeen mahti maan?
+Tulkoon turma
+taikka hurma,
+kaikki yhteen kuulutaan!
+
+Tuima tääll' on kehto, hauta,
+sankka saartaa pohjan yö,
+tääll' ei auta
+miekka, rauta,
+auttaa aatos, tarmo, työ.
+
+
+
+SUORA SANA.
+
+Juhlaruno nuorsuomalaisille sanomalehtipäiville 18/11 1910.
+
+Maa, jota myrskyt ja ukkonen lyövät,
+jota omat koirat ja vierahat syövät,
+kansa, sa valheen ja tuhmuuden vanki,
+aivoissa ahtaus, sydämessä hanki,
+sulleko soisi nyt soittoni kieli?
+  Ei! Sulle liian on täys tämä mieli.
+
+Aika, sa ankara, hallainen, nurja,
+aika puolisivistynyt, pieni, karsas, kurja,
+hetki ilman intoa, hengen aateluutta,
+arkipäivä, suosiva keskinkertaisuutta,
+sulleko kaikuisi sieluni soitto?
+  Ei!--Sinä soitat.--Sun on täällä voitto.
+
+Europa, kaukaa katsova meihin,
+maan polon tuskahan, kansan kyyneleihin,
+Englanti, lain koti, yksilön suoja,
+Saksa, tiedon tyyssija, Ranska, valontuoja,
+teillekö laulaisin taakse taivonrannan?
+  Ei! Teihin saakka ei lauluni kanna.
+
+Niinpä laulan itselleni, oman iloks' illan,
+suuttumuksen syvyydestä laitan sinisillan,
+vihan pyhän pyörteistä nostan nuoren haaveen,
+synkän niinkuin sydämeni, oudon kuin aaveen:
+--Totuus! Sun ääntäsi täällä ei kuulla.
+  Hyvä, siispä soikaamme yhdellä suulla!
+
+Sana suora, minne on mennyt se meiltä?
+Sana kaunis, kaiu et Suomen saloteiltä.
+Sana paljon käytetty, poljettu lokaan,
+polkijaisi kantapäähän pistä haava okaan!
+Totuus, seiso sivullani! Iske, salamoitse!
+  Ei! Eipä kuollutta kukaan eloon loitse.
+
+Tiedän sanan toisenkin, suuren kuin meri,
+missä se soi, siellä sykkää sydänveri,
+siellä liput liehuvat, torvet, rummut raikaa,
+kansat kaikki hengähtävät, tehdään uutta aikaa:
+--Vapaus! Sa tääll' olet vain sana turha.
+  Tule, ennen taistelo kuin salamurha!
+
+Ei ole taistoa, missä ei miestä.
+Kantanut ei suotta Suomi orjan iestä,
+aatteilla, tunteilla tääll' on orjanleima,
+outo jalon ylpeys, elonriemu reima.
+Miksi suuta halkaista täällä sanoin suurin?
+  Orja olet kytketty maahan ikijuurin!
+
+Niinpä kuule, taivas, kun heimoni kiroon,
+kuulukohon kurjan huuto Karjalahan, Viroon,
+kaikkialle, missä kaikuu Suomen sukukieli,
+missä leikkii orjanlapset, laulaa orjamieli...
+Ei! Ei! En kirota ma saata kantajaani,
+  ethän ole emintimä, olet oma maani.
+
+Oisi monta muutakin sanaa suurta, soipaa,
+meillä hevon helyjä, mut muilla kaikkivoipaa,
+meillä kullan kukkasia, tyhjää ulkokuorta,
+muualla musertavaa, täyttä, ikinuorta:
+Ihmisyys! Ihanteet!... Ei, en viitsi, jaksa.
+  Mitä on ne, ellei niitä elontyöllä maksa?
+
+Elontyöllä tuimalla, jokahetkisellä!
+Sydämessä suuri usko kellä tääll' on, kellä?
+Kuka täällä täyttää, kun kaikki täällä lupaa?
+Kuka tohtii maassa kiinni luoda tuulentupaa?
+Kuka täällä itseään ja muita kunnioittaa?
+  Sanokaa! Ja hälle kaikki sävelniekat soittaa.
+
+Pelastakoon itsensä, ken voi, ken tahtoo! Parhaan
+siten kantaa heelmän hän myös muiden yrttitarhaan
+Tehköön työtä yksin, yössä, ystävittä, työnsä
+tuloksista vaikk' ei koskaan valkeneisi yönsä.
+Tehköön, mit' ei tekemättä jättää voinut! Hälle
+  hiljaa virren viritän ma niinkuin ystävälle.
+
+
+
+KARJALAN KANNAS.
+
+Uudenkirkon ja Kivennavan asukkaille omistettu.
+
+Karjalan kannas on vartiopaikka,
+Karjalan kannas on kaunein paikka
+seisoa, kaatua, suuttua, surra,
+vaan ei vierahan kakkua purra,
+ei olla pajarin poikien orja,
+vaan olla vapaa, suora ja sorja,
+uskoa oikeuden voittavan voimaan,
+toivoa tuomion torvia soimaan,
+Karjalan kannas on teidän,
+Karjalan kannas on meidän!
+
+Maa meill' on yksi ja yks meillä veri,
+heillä on kansa ja esivalta eri,
+yks meill' on Suomi ja sama meillä rotu,
+emme me uusihin isänmaihin totu,
+muistamme maammojen kultaista kieltä,
+haastamme harmaiden taattojen mieltä,
+poljemme peltoa perkkaamaamme
+suojassa lain sekä Suurruhtinaamme,
+emme me rajan yli ryntää,
+tahdomme kylvää ja kyntää.
+
+Karjalan kannas on vaikein paikka,
+Karjalan kannas on kunniapaikka
+taistella Europan silmien alla,
+vastata sortohon vapautumalla,
+kilpenä torjua, kalpana estää,
+Uusikirkko seisoo, Kivennapa kestää,
+Metsäpirtti auttaa, Rautu on rautaa,
+vielä ei kaiveta Karjalan hautaa,
+Karjalan kannas on teidän,
+Karjalan kannas on meidän!
+
+
+
+MAAMIES, MAHTI SUOMENMAAN--
+
+Maamies, mahti Suomenmaan,
+taas sun voimas tarvitaan,
+Suomessa on suuri hätä,
+kysytähän kyntäjätä.
+
+Suloinen on Suomenmaa,
+laulun maaksi lausutaan.
+Liekö kaunis myös sen kansa
+tarmoltansa, tavoiltansa?
+
+Torppari tai virkamies,
+sama meill' on kotilies,
+sama myöskin Suomen laki
+rengillä kuin herrallaki.
+
+Oppahamme oikeus,
+valkamamme vapaus,
+kukin itseänsä kaitkoon,
+sentään tunnussanan taitkoon.
+
+Sodat suuret kestettiin,
+hallan eljet estettiin.
+Kestämmekö kerran vielä
+Ison vihan miehen miellä?
+
+
+
+HAKKAPELIITTAIN MARSSI.
+
+_In ecclesiam!_
+
+Sotaa etsineet me emme,
+rauhan tähden taistelemme,
+kas, kuin ratkee rautapaidat,
+katkee hengen kahleet, aidat.
+Aika ei nyt auran, kynnön--
+  »Lakkaa! Lakkaa!»--
+aik' on kylkiraudan, rynnön--
+  »Päälle hakkaa!»--
+Iske eestä Europan,
+synnyinmaan ja maailman!
+
+Vaipui vapaa ihmis-usko,
+niinpä nouskoon kuolon rusko,
+Hakkaa päälle! Eestä haudan,
+Jumalan ja Suomen raudan!
+Kuulkaa, parkuu munkit, nunnat--
+  »Säästämättä!»--
+särkyy, sortuu seurakunnat--
+  »käytä kättä!»--
+Surmaa eestä Europan
+synnyinmaan ja maailman!
+
+Päättyy päivä ratsumiehen
+tuvan taikka tuonen tiehen.
+»Lakkaa!»--Rauhan viidat lehtii,
+hengen kultatouot ehtii.
+Vapaa kun on ihmiskunta--
+  »Lakkaa! Lakkaa!»--
+maata voimme mannun unta--
+  »Päälle hakkaa!»--
+Voita eestä Europan,
+synnyinmaan ja maailman!
+
+
+
+VAPAA MIES.
+
+Vapaata miestä vangita
+ei voida väkivallalla,
+ei kalvalla, ei kahleilla,
+ei mahtisanalla;
+kun kaikki maahan kukistuu,
+hän seisoo niinkuin korven puu,
+ja kun hän kaatuu, kaatuissaan
+päin sortuu sortajaan.
+
+Se vasta, vast' on vapaa mies,
+ken oman luoda tiensä ties
+keskeltä elon kuohujen
+ja ajan aatteiden;
+ei häntä vallat horjuta,
+ei joukon oikut orjuuta,
+hän yksin yönkin halki käy,
+kun tähteä ei näy.
+
+Ja vasta vapaa mies on se,
+ken tyynnä lausuu Tuonelle:
+»Ma kuolla voin, mut kuole ei,
+min eestä työtä tein.»
+Ei kuolema lie ankarin;
+on kuolo seppel sankarin,
+kun vaatii häntä vakaumus
+ja ihmis-oikeus.
+
+
+
+ERÄÄNÄ UUDENVUODEN YÖNÄ.
+
+Nuor' on maani, nuor' oon itse myöskin,
+varhain alkoi aamu kummallekin,
+näimme vuorten päällä päivän-nousun,
+nousimme ja kohti kiiruhdimme--
+vaan nyt sumu sankka päivän peittää.
+
+Toivoimme me totta elämältä,
+uneksimme uutta hengen aikaa,
+jolloin kauneus ois kansan usko,
+nauru naisten, laulu miesten miekka,
+sotaa käytäis, iskis innon tulet,
+jyräis vastatusten vakaumukset--
+vaan on väkivallan väärän aika.
+
+Liemme heränneetkin liian myöhään;
+ollut lie se iltarusko, jonka
+vuorten päältä päivä näytti meille.
+Tullut yö on. Mennään maata, maani!
+
+
+
+SUKUVIRSI.
+
+Eteläsuomalaiselle Osakunnalle omistettu.
+
+Uusmaan urhot, jäämit jäykät,
+lapset raisun rannikon!
+Maassa meill' on juuret vankat,
+tahto taivahalta.
+Oisko meissä orjan leima,
+ollaan kansa Kullervon!
+Riemukseen ei meitä riistä,
+sorra sortovalta.
+Seiskaa paadet, paikallanne!
+Toisianne turvatkaa!
+Vaaran tullen vainolainen
+valkamiinsa survatkaa!
+Kahden puolen Suomenlahta
+kukkii kaunis kansa, maa,
+    suuri Suomenmaa!
+
+Saarten sulhot, nienten neiet,
+kansa suuren kaupungin!
+Ahkeroikaa, aivot Suomen,
+suurta tehdään hiljaa.
+Viron viittoo heljä heimo,
+itkee vaimot Inkerin.
+Meidän täss' on kyntö, kylvö,
+vieras korjaa viljaa.
+Rajatonta rakkautta
+vaatii taisto kansojen.
+Uusmaa, joudu johtajaksi!
+Saat sa paikan parhaan sen.
+Taas on tarpeen Väinämöistä,
+haahta sankar-haavehen:
+    Suomen vapauden!
+
+
+
+VELJESVIRSI.
+
+Viipurilaiselle Osakunnalle omistettu.
+
+Minkä liitti luonnon Luoja,
+ei sitä ihminen erota.
+
+Yks on maa ja yks on kansa,
+yksi kaunis Karjalamme,
+ikuinen, ihana, pyhä.
+
+Elivät erossa veljet:
+virsi vieri tuulen teitä,
+laulu taivahan latuja,
+kutoi sillat kummalliset,
+kaaret ainaiset asetti
+tuvasta tupahan, kautta
+Karjalan sinisalojen.
+
+Tuo on virsi veljesvirsi,
+kuultu Suomen hongikoissa,
+alta kasvon Kaikkivallan,
+pyhän päältä päiväkummun.
+
+»Miettikäämme mennehiä,
+muistelkaamme muinaisia,
+tulta taattolan takassa,
+maita maamon kukkivia,
+ihanuutta talvi-illan,
+suvi-aamun armautta,
+kesän kerkeän menoa,
+syksyn synkän saapumista;
+kuinka paistoi kuudan valju
+hangille helottaville,
+kuinka paahtoi kultapätsi
+heinän nuoren helpehille,
+kuinka sai kotihin karjat
+pihahallin haukkuessa,
+kuinka hirnahti heponen
+tutun äänen tuntiessa,
+miltä maistui leivänkakku,
+käden karhean tekemä,
+oli olla turvallista,
+tuvan tumman karsinassa;
+veistellä pärevenettä,
+kuulla lapsen laulatusta,
+kehdon vanhan keinumista,
+taaton hiljaisen tarua,
+kummista salon sinisen,
+ihmehistä ilman kaiken,
+vainajista valjenneista,
+sankarten samoannasta,
+kihloista kilahtavista,
+häistä metsän morsianten,
+kun tuli kuningas itse,
+valkealla varsallansa,
+ajoi tietä virvatulten,
+tuonne kultia karisti
+iloksi inehmon lasten,
+onnen oudon etsijöille;
+niille, joilt' on mieli mennyt
+elonhaavehen ha'ussa,
+joilt' on hapset harmennehet
+taivon kaarta kurkottaissa,
+jotka sorjasti sotivat,
+taistelevat tappiolla,
+eestä päämäärän etäisen,
+puolesta unelman uuden,
+näkevät näkemätöntä,
+tekevät tekemätöntä,
+sortuvat sorahan polvin,
+mutta kilpi kirkkahana.»
+
+Tuon ken kuuli veljesvirren
+lapsena isän kodissa,
+luona armahan emonsa,
+kotilieden lämpimässä,
+ei hälle elämä anna
+enää muuta kuin muruja,
+häll' on päässä päiväntähti,
+syömessä suru ijäinen,
+jok' ei lähde laulamalla,
+pakene pajattamalla
+Suomen tummista tuvista,
+Karjalan sinisaloilta.
+Laulu lapset yhdistävi,
+sillan kultaisen kutovi,
+rajat kussa kulkeneekin,
+vallat kuinka vallinneekin.
+
+
+
+
+MARJATAN TÄHDET.
+
+
+
+MARJATAN TÄHDET.
+
+Marjatan tähdet, maailman tähdet,
+tähdet tietäjienki,
+paistavat yhä, yö kun on pyhä,
+hiljainen ihmisen henki,
+tuikkivat tupiin, kylmiin kyliin,
+suurten sulhojen mieliin,
+syöksyvät kanteletarten syliin,
+syttyvät soiton kieliin.
+
+Tuosta on taru, tuima ja karu,
+mainittu pohjolan mailla:
+Loista ei tähdet, Marjatan tähdet,
+muiden lamppujen lailla,
+tähdet kun Marjatan tuikkii, ne tuhoo
+taikka ne taivohon nostaa,
+autuuden äärettömyyttä ne uhoo
+taikka ne kaataa ja kostaa.
+
+Yö oli aaveen, yö oli haaveen;
+sulho ja morsian kulki,
+helkkehet unten, välkkehet lunten
+yö pyhä piiriinsä sulki,
+seisoi hongikko harras ja vakaa,
+kuutar kummia seuloi,
+valkeus taivahan rantojen takaa
+morsiushuntuja neuloi.
+
+Virkahti sulho, sureva sulho:
+»Luonto jo laittavi kesää,
+meillä on rakkaus ainoa rikkaus,
+meillä ei vuodetta, pesää,
+olla ken maailman orja ei saata,
+hälle sen maailma maksaa,
+suo hälle haudan syntymämaata;
+vieläkö jalkasi jaksaa?»
+
+Vastasi nainen, vakava nainen:
+»Eespäin on talvinen tiemme,
+vastassa vaikeus, mielessä haikeus,
+kauneuden viestiä viemme,
+kuljemme rakkauden palmuja kantain,
+päällämme päilyvä totuus,
+vaadimme valkeutta taivahan rantain;
+rohkea, kuulun sun rotuus!»
+
+Tuikkivat tähdet, Marjatan tähdet,
+kannella korkean taivaan,
+astuivat aatteet, maailman-aatteet,
+elämän ankaran vaivaan,
+heittivät pitkän, säihkyvän säteen
+idästä läntehen hamaan,
+painoivat käden toisehen käteen,
+käskivät kiiruhtamaan.
+
+Viikot ne vieri, vuodet ne kieri,
+ihmiset aikojen mukaan;
+taas kesä tuli, taas lumi suli,
+kuullut heistä ei kukaan.
+Rannalla vieraalla valkeni luunsa,
+huuhtomat hyisen laineen,
+kattamat kukkivan kauneuspuunsa,
+mainitsemattomat maineen.
+
+
+
+ILDIKO.
+
+--Ildiko, Ildiko, Burgundin ilves,
+miksi sa murhasit mun?
+--Attila, Attila, ah älä kuole,
+kuolleista herätän sun!
+
+--Ildiko, ah hius-himmeä, miksi
+teit teon vilpillisen?
+--Attila, ah sotalaumojen surma,
+syy oli rakkauden.
+
+--Rakkausko raudan sun morsius-yönäs
+suuntasi syömeeni näin?
+--Miksi et enemmän mielinyt mua,
+katsoit tähtihin päin?
+
+--Katsoin tähdistä kohtalon teitä,
+siksi ma unhotin sun.
+--Ollut et enää hunnini hurja,
+loukkasit lempeni mun.
+
+--En ole entinen Attila enää,
+Jumalan vitsa ma lien.
+--Surmaavat sulhonsa Burgundin neitseet,
+tietävät petturin tien.
+
+
+
+TURHA KAUNA.
+
+Turha sun mulle on kaunaa kantaa,
+retkeni rientää jo taivahan rantaa,
+kohta, kohta sen taaksi
+haihtuva on elon harhaisen haaksi.
+
+Mahtuvat sinne syyttävät sanat,
+laulujen laineet ja venhojen vanat,
+kenties kun olen siellä,
+muistaa voit mua muullakin miellä.
+
+Koe mua hetkinen, hetkinen sietää!
+Pyydä en suotta, sen sallimus tietää,
+sama, mi tielleni johti
+Sun, jolle lempeni leimuta tohti.
+
+Taikka jos ahdas on maapallo meille,
+keskenkin tulla voi Tuonelan teille,
+sattui jo surmaava nuoli,
+voit pian virkkaa: ma voitin, hän kuoli.
+
+Mut älä ilmaa myrkytä multa!
+Tukehtuessakin syöksen ma tulta,
+poltan rikki ne rinnat,
+jotk' oli muinoin mun onneni linnat.
+
+
+
+DIES IRAE.
+
+Ystäväni yksin lähti,
+jäin kuin kylmä taivon tähti
+katsomahan kulkuansa,
+muistamahan murhettansa.
+
+Eikö palausta konsa?
+Ei, on tullut tuomionsa,
+lyönyt hetki, juossut hiekka,
+noussut kuolon kuuramiekka.
+
+On nyt hetki suurin hällä:
+ostettava elämällä
+kutsumuksen kultamuru,
+itselönsä ikisuru.
+
+Sydän kiertyy synkän miehen.
+Rauta iskee rautatiehen,
+liehuu liina, katoo juna;
+sammui pilven viime puna.
+
+Nyt on tehty murhatyöni,
+nyt on yksinäiset yöni,
+nyt voin itkeä ma ilmi,
+mitä kestin kuivin silmin.
+
+Hulluus varmaan suuni sulki,
+nyt voin huutaa tuskan julki:
+tahtonut en itse tätä,
+tein ma pakkotehtävätä!
+
+Häll' on elo eessä, mulla
+takanani tuiretulla.
+Sulle ollut este oisin,
+jos ma oisin tehnyt toisin.
+
+Myöskin inha itselleni.
+Särkyköön mun sydämeni,
+menköön onni sun ja minun!
+Nyt on voitonseppel sinun.
+
+Vaan jos takaisin hän palaa?
+Jos hän mua muistaa salaa?
+Silloin helmahansa heityn,
+syöksyn syvyyteen ja peityn!
+
+
+
+MENNYT.
+
+Putosivat puista lehdet,
+pilvilöistä sateet,
+ei pudonnut tuskan taakka
+minun mielestäni.
+
+Muutti linnut maille muille,
+meni armas nainen,
+yksin yön pimeän lintu
+rinnassani laulaa.
+
+--Oi Jumala, sano minulle
+milloin kesä tulee?
+--»Silloin koska kirkonkellot
+matkallesi soittaa.»
+
+--Oi Jumala, vielä virka,
+milloin päivä nousee?
+--»Silloin kun vihanta virpi
+kummullasi kukkii.»
+
+--Hyvä Jumala, etkö luule,
+että armas palaa?
+--»Palajaa, kun vieras sulho
+vierellänsä kulkee.»
+
+--Lausu, laupias Jumala,
+vielä viime sana:
+yletänkö ystävääni
+Tuonen tuolta puolen?
+
+Vaiti on Jumala, vaiti
+meri, maa ja metsä,
+yksin yössä mielipuoli
+puhelee ja huutaa.
+
+
+
+KEVÄT KIRKKAHIN.
+
+Kevät kirkkahin,
+mitä virkkaisin,
+jos armahain
+tulis vastahain?
+
+»Älä muuta kuin
+sula silmin, suin,
+kuole riutuen
+kera hankien!»
+
+Kevät kirkkahin,
+mitä virkkaisin,
+jos antais hän
+mulle elämän?
+
+»Älä muuta kuin
+tee tenhoutuin
+vala valkoinen
+kera kukkien!»
+
+
+
+LOUKATUT.
+
+Orjat, kytketyt yhteen,
+loukatut sydämehen saakka,
+ranteissa rautaiset kahleet,
+harteilla hallava taakka!
+
+Emme me yhtyä voi,
+emme myös erota saata,
+lempiä emme, mut emme
+myöskään lemmestä laata,
+
+Tehnyt olen väärin ma sulle,
+siitä mun sydämeni murtui,
+tehnyt olet väärin sa mulle,
+siitä mun tunteeni turtui.
+
+Sultakin kuollut on herkin.
+Tiedän, se on oma syyni.
+Menneet on onnemme keväät,
+eess' ikitalvi on tyyni.
+
+Mutta kun nään sinut jälleen,
+silloin mun silmäni vettyy,
+taas käsi hyljätty kohoo,
+taas sydän pettynyt pettyy.
+
+Nään, miten sielusi sunkin
+kurkottaa mua kohti,
+kuulen kuin sydämesi nyyhkii,
+kerran mi toivoa tohti.
+
+Lasket sa leikkiä jälleen;
+taas käsi tarjottu vaipuu,
+muuta ei meillä kuin muistot,
+murhe ja toistemme kaipuu.
+
+Orjat, kytketyt yhteen,
+loukatut sydämehen saakka,
+ranteissa rakkauden kahleet,
+harteilla töittemme taakka!
+
+
+
+RUNOKIRJE.
+
+Rakastettu, armastettu
+    ijankaikkisesti
+Kuinka kuolis lempeni,
+    mi nyt jo kaikki kesti?
+
+Saat sa olla armoton
+    ja saat sa olla paha!
+Jälleen kun ma muistan Sun,
+    ma sulan niinkuin vaha.
+
+Saat sa olla uskoton,
+    ja että ootkin, tiedän!
+Kuolla olin kerran tuosta,
+    hymysuin nyt siedän.
+
+Täällä, tähtitarhassani,
+    hiljaisuus on pyhä.
+Tänne kuulut Sinä vain,
+    Sa ainut, armas yhä.
+
+Tule tänne, tähti-yöhön,
+    tänne, missä olit,
+ennen kuin Sa menit pois
+    ja toisen omaks tulit!
+
+Tääll' on taikalinna tehty
+    Sulle surun puista,
+ollehesta onnestain
+    ja uuden haaveiluista.
+
+Tule! Etkö nää jo, kuinka
+    sydämeni riutuu,
+koko maailma ympärillä
+    himmenee ja hiutuu.
+
+Sammuu sanat, säveleet
+    ja kaikki kaunis hajoo.
+Tule, tumma, armas lapsi!
+    Ylevinkin vajoo.
+
+Mikä vaipuu, vaipukoon!
+    Mun rakkauteni kestää.
+Suuri suru, suuri tieto
+    meiltä eron estää.
+
+
+
+NÄKY.
+
+Minä nään, miten isäsi muisto
+sun sielussas himmenee,
+miten itsekin himmenen siellä
+ajan vierressä vitkalleen;
+sama kohtalo sunkin saartaa,
+myös sen, jota rakastat,
+pois, pois, ah ijäksi mennen
+kera lempesi katoat.
+
+Ah, kaukainen jälkipolvi,
+mi teet kuin kerran ma,
+mi kurkoitat unikuvaa
+elon entävän kuilusta;
+se pettää, se pettää, se pettää
+kuin hän, jolle lempeni jää,
+pois, pois, ah ijäksi mennen
+ikityhjyyteen häviää.
+
+
+
+MARIA ANTOINETTE.
+
+Maria! Miks suutelet mua,
+mun haaveeni haltiatar?
+Ma vaan olen kreivi von Fersen,
+sa Ranskan valtiatar.
+
+Sun polkusi kumpuja kulkee,
+ma mies olen alhainen,
+on liikaa jo, että sa arvaat
+polon rintani rakkauden.
+
+Maria! Maria! Miks jälleen
+mua suulle sa suutelet?
+Sen nähdä voi vihamiesi,
+sitä varmaan sa muista et,
+hyvä nimesi mulle on kallis,
+sun mainees on maine maan,
+jos lempemme ilmi tulee,
+moni kulkevi kuolemaan.
+
+Maria! Miks et mua kuule?
+Maria! Miks suutelet taas?
+Sua eikö liikuta henkes,
+ei mainees, ei maine maas?
+Maria! Sa tiedät, että
+sua yksin ma rakastan,
+vuoks lempeni nyt sinut hylkään,
+käyn kaukaiseen sotahan.
+
+Mitä mulleko jää, Maria?
+Pyhä lempeni mulle jää,
+jää mulle mun onneni muistot
+ja puhdas tuntoni tää.
+Olet kallis sa mulle, Maria,
+mut kalliimpi kuin sinäkin,
+on mulle mun kilpeni kirkas,
+vala viimeisen ritarin.
+
+
+
+KUNNIA HÄLLE!
+
+  Kysytään kerran,
+kuinka en sortunut silloin,
+  kun olin kurja,
+pelkäsin itseäni illoin,
+  kun koko maailma
+vastassa seisoi kuin muuri
+  ja minulla oli
+vain oma taakkani suuri.
+
+  Vastaan ma silloin:
+ei ollut ansio oma,
+  sortunut oisin,
+nyt ollut raunio soma,
+  mutta mua auttoivat
+maailman valkeimmat kädet,
+  kirkkaimmat silmät,
+vienoimmat kyynelevedet.
+
+  Hän teki kaikki,
+minä en mahtanut mitään,
+  hän näki kaikki,
+häntä mun siunata pitää,
+  kaikki hän kesti,
+kaikki hän kärsi ja kantoi
+  esiin, rakasti,
+rohkaisi, anteeksi antoi.
+
+Kunnia hälle,
+  henkeni morsiamelle!
+Kukkia hälle,
+  kukkien kuningattarelle!
+Helmiä hälle,
+  helmelle ihmisyys-uskon!
+Huntuja hälle,
+  hunnulle huomisen ruskon!
+
+
+
+
+KOHTALON KIRJA.
+
+
+
+IKÄVÖI, IHMINEN!
+
+    Ikävöi, ihminen,
+kaipaa kauneinta muiston ja toiveen,
+    päiviä lapsuuden,
+aikoja armaita hempeän hoiveen,
+    isää ja äitiä,
+veljiä, siskoja vierailla mailla,
+    untesi neitiä,
+häntä, mi pois meni hämärien lailla.
+
+    Muistatko aikaa,
+milloin sun aamusi nous elon kultaan,
+    lempesi taikaa,
+riemuja, ammoin jo menneitä multaan,
+    retkiä marjassa,
+laineita soiluvan salmen ja lahden,
+    käyntejä karjassa,
+kesä-yön ääniä yksin ja kahden?
+
+    Kaipaatko milloin
+pois ajan, paikan ja kuolonkin taaksi,
+    istuen illoin,
+tuntien hiljaa maatuvas maaksi,
+    kun kaikki haipuu
+kaunis niin kauas ja päämäärä pyhä
+    vitkahan vaipuu,
+vaikka sa korkeelle kurkotat yhä?
+
+    Nauratko koskaan
+silloin sa naurua ivan ilkamoivan?
+    Säikytkö, joskaan
+kuule et muuta kuin oman äänes soivan?
+    Painatko pääsi
+silloin sa peljäten, kulmilta harmaan?
+    Särkyykö jääsi
+muistosta, toiveesta mennehen, armaan?
+
+    Itketkö, ihminen,
+silloin sa kauneinta tiedon ja tunnon,
+    hienointa sydämen,
+herkintä pyrkivän pyyteen ja kunnon?
+    Kuuletko hukkaan
+juoksevan hetkiä mittaavan hiekan?
+    Päivies kukkaan
+näätkö jo tähtäävän kuuraisen miekan?
+
+    Kyynelten armo
+syntymälahjoista laupein on meille,
+    surun suuren tarmo
+kylvetty siunaten sydämien teille:
+    kärsien kestät,
+silloin kun nauttien sortuisit ammoin,
+    itkien estät
+itsesi vallasta tyhjyyden kammoin.
+
+    Ikävöi, ihminen,
+taa ajan, paikan ja tuonenkin laineen!
+    Rannalta tuskien
+nää pyhä tähtesi yli yön ja aineen!
+    Kultainen helää
+ihmisen ikävöivän sielussa kieli.
+    Etsimys elää,
+maaksi kun maatuu jo tyytyvän mieli.
+
+
+
+PYHÄ MARTTI.
+
+Legenda.
+
+Pyhä Martti, mahtava piispa,
+yli ratsasti Ranskanmaan,
+jalo alla jalkova orhi,
+kaks knaappia seurassaan.
+
+Tuli ryöväri vastahan tiellä:
+»Hei, henki tai kukkaro!»
+Pyhä Martti, mahtava piispa,
+pään herjalta halkaisi jo.
+
+Taas eespäin ratsahat rientää;
+puri pakkanen ytimiin,
+hevon harja huurtehin hohtaa,
+jää kasvavi kannuksiin.
+
+Tuli kerjuri vastahan tiellä:
+»Ropo köyhälle, herra, suo!
+Ei varrellein edes vaippaa
+hän jättänyt, ryöväri tuo.»
+
+Pyhä Martti, mahtava piispa,
+ei miettinyt kauempaa,
+löi kahtia vaippansa kalliin:
+palan suuremman kerjuri saa.
+
+Taas eespäin ratsahat rientää;
+puri pakkanen ytimiin,
+yön taivas tähtihin ratkee,
+mut tähdissä kuiskailtiin:
+
+»Kunis ratsastaa Pyhä Martti,
+sinis siunattu Ranska on,
+sinis viattomalla on suoja,
+pää konnien turvaton.»
+
+Yön tähtien tuikkeessa kiitää
+uros jäisellä orhillaan,
+vilu-viittainen, kypär-kylmä,
+kaks knaappia seurassaan.
+
+Kun kuuluvi kavion kopse,
+rikas vuoteellaan vavahtaa,
+kädet ristivi köyhä, mut konna
+hätähuutohon havahtaa:
+
+»Sinis ratsastaa Pyhä Martti,
+kunis maan päällä oikeus on,
+kunis täyttynyt Jumalan tahto
+on laupias, lahjomaton.»
+
+Yhä ratsastaa Pyhä Martti,
+käy tuomio teräksinen
+yön talvisen tähtien alla
+yli maan, läpi sydämien.
+
+
+
+HAUTOJEN KESKELLÄ.
+
+Tuijotin yöhön sankeaan.
+Näin minä lumisen kirkkomaan,
+ristejä silmänkantaman päähän.
+Oli kuin sieluni käynyt ois jäähän--
+hirmuinen valkeus!--
+niin hiljaist' on keskellä hautain.
+
+Risti ristiltä kuljin ma,
+luin minä kirjoituksia,
+tuossa outo ja tässä tuttu,
+kerjäläinen ja silkkinuttu,
+kaikki jo multaa--
+niin hiljaist' on keskellä hautain.
+
+Vait! Kas, laulua yössä soi!
+Hautojen kesken ken laulaa voi?
+Laulaako kuolema kullallensa,
+syksykö valkeelle vaimollensa,
+Talvettarelle--
+niin hiljaist' on keskellä hautain.
+
+Kohden laulua kuljin ma.
+Ken oli kumma laulaja?
+Näin minä miehen yksinäisen
+istuvan juurella ristin jäisen,
+polvilla kannel--
+niin hiljaist' on keskellä hautain.
+
+--»Mitä laulat, sa laulaja?»
+»Laulan kuoleman kulkua
+poikki vetten ja poikki maiden,
+halki haaveiden autuaiden--
+kuuletko kuoma,
+miten hiljaist' on keskellä hautain?»
+
+Katsoin ma hulluhun laulajaan.
+--»Mitä kallista sulta on kuollutkaan?
+Miksi istut kuin peikko yksin?
+Mahtunemme me vieretyksin
+virren työlle--»
+niin hiljaist' on keskellä hautain.
+
+Katsahti laulaja minuhun:
+»Lapsesta asti jo tunsin sun.
+Miksi hoiput sa hautojen päällä?
+Tiedän, on armain aikas jo täällä,
+kummitus olet--»
+niin hiljaist' on keskellä hautain.
+
+Tartuin päähäni tuskissain.
+oman ma ääneni kuulin vain,
+ristit, haudat mun silmistä haihtui,
+valkeus pilkkopimeäksi vaihtui,
+murheeni muistin--
+niin hirmuist' on keskellä hautain.
+
+
+
+»SE KUITENKIN LIIKKUU!»
+
+En enää pelkää. Yö on haihtunut,
+ei mua enää hullun houreet vaivaa,
+on murhe mulla työksi vaihtunut,
+nään kukat, kummut sekä sinitaivaan
+kuin ennen kuultavina, kirkkahina;
+ja veren aallot hyrskyy valtavina,
+ma tunnen voimaa vaikka vuoret siirtää,
+taas aatos kantaa, pilvilöitä piirtää,
+ja käsi sydämellä maailmalle
+ma lausun, voitetulle voittajalle:
+    se kuitenkin liikkuu!
+
+Kun vieno joutuu keskeen karkean,
+niin useasti karkeampi voittaa.
+Ken kuulee ärjyessä ulapan,
+jos lapsi lammen heljän ääntä soittaa?
+Ja lapsi vaikee. Min' en vaiennut,
+näin monta sortuvan, en sortunut,
+ma opin sotalaulut lainehilta
+ja tarmon julman taivaan jumalilta,
+voin käyttää kalpaani kuin kanneltain,
+löin monta iskua ja itse sain:
+    se kuitenkin liikkuu!
+
+Se liikkuu sentään, sydän ylväs tuo,
+min luulin murtuneen jo hautaan mustaan,
+se päältään rautapantsarinsa luo,
+se itkee, nauraa, hehkuu innostustaan.
+Taas tohdin toivoa, taas tohdin luottaa,
+taas eespäin nähdä, uutta aikaa uottaa,
+nään tuhat silmissäni tulikerää,
+maailmat syntyy, sydänhaaveet herää,
+ja vaikka pettäis kaikkein muiden usko,
+maa pimeneisi, haihtuis huomenrusko,
+    se kuitenkin liikkuu!
+
+Te tuokaa tänne Lapin tunturi
+ja sydän tää sen alle haudatkaatte,
+se senkin alla vielä liikkuvi,
+maanjäristykset tuntea te saatte;
+se polkekaa, se pistää kantapäähän,
+se jäätäkää, niin kukat kasvaa jäähän,
+se pankaa pihteihin, se katkoo pihdit,
+se vangitkaa, niin vaikee vankinihdit,
+ja voittolauluin kivikaaret kaikaa,
+kun irti, ihannoiden uutta aikaa,
+    se kuitenkin liikkuu!
+
+Ma tiedän kyllä: tulee kuolema
+ja elonlangan armaan poikki leikkaa,
+voi olla kylmä, valju huomenna
+se mies, mi tänään vereväisnä veikkaa,
+maan alla maata, päällä multaa syli;
+mut yli haudan, kuolemankin yli
+käy vapaus, jolle sykki sydänkulta,
+se elää, henkii, vaikka painaa multa,
+se palaa liekin lailla syksy-öissä,
+tyrannit pelkää, mutta kansain töissä
+    se kuitenkin liikkuu!
+
+Ah, isänmaani, armas aatoksein,
+suruni, riemuni ja itku illan,
+ma sulle veisaan virttä Galilein,
+kun tuuli leikkivi yön suortuvilla,
+maa, metsä huokaa, nurmen kaste lankee.
+Sua herättääkö edes hetki ankee?
+En usko. Yössä myrkky-yrtit itää,
+maan ohjaksia henget pienet pitää.
+Mut alla tuskan, alla tuhmuudenki
+ja sorron, pimeyden, tään kansan henki
+    se kuitenkin liikkuu!
+
+
+
+SÄHKÖFANTASIA.
+
+    Voima mahtava,
+    voima ankara,
+    ken olet sa,
+    oletko Jumala?
+
+Tulen tunnen ma kyllä. Hän veljeni on.
+Tuli sieluni onhan sammumaton.
+Maan tunnen ma myös, meren välkkyvät veet,
+pihat taivahan, pilvien jyrkänteet,
+oman itsenikin osaks tuntea voin--
+sa yksinkö outo ja verhottu noin?
+
+Siis lienet sentään Jumala.
+Sun ukkosessa kuulen ma,
+nään revontulten räiskehessä,
+myös ihmisessä, eläimessä,
+kannella taivaan, kaikkialla,
+ilmassa, maassa, maankin alla.
+
+Mun sielussainkin olet siis.
+Jumala, Lempo taikka Hiis,
+    Sa hirmuinen,
+    Sua palvelen,
+    Sa suloinen,
+    Sua rukoilen,
+suo voimasi minussa vallita,
+minut lataa liekeillä, laululla!
+
+Kuin? Kaksi virtaako tarvitaan?
+Ne minusta löydät ainiaan,
+yön virran yhden ja toisen pyhän,
+epätoivon ja uskon uuden yhä,
+ivan ilkeän, haavehet hartahimmat,
+ujot unelmat, herjaisat kiimat, kimmat,
+pelon pelkurimman, myös miehen mielen,
+meren kantelon, laaksojen, lampien kielen,
+kaikk' kaikki löydät. Ei sinulta
+ole vastavirtoja puuttuva.
+
+Ja olenhan itse vain vastavirta.
+Käy halki henkeni elämän pirta,
+teen työtä, taistelen, pyrin, toimin,
+en tiedä, lienenkö kude, loimi.
+Ma kuulun jonnekin. Minne? mietin.
+
+Sukkulan surinan pääni päällä
+kuulen enkä arvaa,
+päivän neitikö helskyttää
+hääkangasta kultakarvaa.
+Mut jos hän Päivätär päreä ois,
+niin tottahan aamu koittais,
+ja jos hän kultakangasta lois,
+niin ilosta ilmat soittais!
+
+En tiedä. Yön sylissä
+yksin seison. Ukon jyrinän
+kuulen, nään salamat, tunnen
+päässäni nousevan hiusten--
+pelvostako? kauhustako?
+Sanasta salaisen sähkön.
+
+    Voima mahtava,
+    voima ankara,
+    ken olet sa,
+    oletko Jumala?
+
+Jos olet myötäinen minulle,
+miksi et minulle taivu?
+Jos olet viholliseni,
+iske, että eessäs vaivun!
+Virrat sieluni sulata
+yhdeksi! Asetu itse
+myötä tai vastahan! valitse!
+
+
+
+VAELTAJA.
+
+Ystävät, ystävät,
+ette te saavuta mua,
+ain olen siellä,
+mistä ei etsitä,
+ain olen täällä,
+mistä on mentävä,
+teidänkin tultava,
+vuorilla, laaksoissa,
+autuuden niituilla,
+alhoissa, rotkoissa,
+kuoleman notkoissa,
+uhmaten, säikkyen,
+vapaana väikkyen,
+vankkana astuen,
+kaahlaten, kastuen,
+soitakin sotkien,
+polkuja potkien,
+polkematontakin
+taivalta tarpoen,
+suuntaa montakin,
+tutkien, arpoen,
+uuttakin uurtaen,
+puskien, puurtaen--
+kuinka siis mua
+saavuttais vihamiesi?
+
+
+
+TOTUUDEN ETSIJÄ.
+
+Lensi aattehet aroilla
+niinkuin raisut villiratsut--
+en niitä tavannut kiinni.
+
+Keinuivat kuvien sarjat
+Intian ikilehoissa,
+virran vienon lainehilla--
+olivat uinuttaa minutkin.
+Entäpä Egyptin maasta
+löytäisin salasanani?
+
+Matkusti matematiikka
+mittoinensa, muotoinensa
+haudoilla entisen Egyptin--
+sit' oli kotona kyllin.
+
+Synagoganko sylistä
+löydän varman vastauksen,
+Galilean laaksoloista,
+ristin kultaisen kuvusta?
+
+Jehova jyrisi siellä
+niinkuin pitkän pilven ääni,
+värisi veriset uhrit,
+vavahteli kaikki kansa
+alla Abramin Jumalan,
+Isakin ja Jakobinkin:
+itse vaati ihmis-uhrin
+isä poialta omalta,
+kuolon kurjan ristinpuussa
+vuoksi herjan ihmisheimon.
+
+En ma löydä etsimääni.
+
+Menen sieluni sisälle,
+oman rinnan onkaloihin,
+löydän luottehen lujimman,
+jolla torjun turmat kaikki.
+
+
+
+TITANIC.
+
+    »_Lähemmä, Jumala, sua!_»
+
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Uppoo linnamme uiva.
+  Maailma hukkuu,
+katoo kaikki jo kuiva.
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Aukee allamme syvyys,
+  laulumme lakkaa,
+päättyvi pahuus ja hyvyys.
+
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Nyt ei tuoll' ole ero,
+  liet rikas, köyhä,
+tuhma tai maailman-nero,
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+On joka usko nyt vapaa.
+  Yksi on varma:
+huomen meitä ei tapaa.
+
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Vaivumme vitkaan ja varmaan,
+  yllämme tähdet,
+vierellä jäävuori harmaa.
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Tyynet on taivahan pielet,
+  tyyni on meri,
+tyynemmät meillä on mielet.
+
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Ei hätämerkkimme auta,
+  ei sana sähkön,
+ei valo, ei tuli, rauta.
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Ei anovaisina armon,
+  suorina seisten,
+patsaina paatisen tarmon.
+
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Soittaen sorrumme, veikot.
+  Meilläi on vaimot,
+meilläi on lapsoset heikot.
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Yksin on kuoltava kunkin.
+  Auta ei mua,
+jos näen suistuvan sunkin.
+
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Siteet sielujen katkee,
+  ihmiset eroo,
+rakkaus, ystävyys ratkee.
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Kulkeva kuu on ja päivä,
+  meiltä ei koskaan
+häipyvä kuoleman häivä.
+
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Seisomme polviin jo veessä.
+  Kumppani, soita,
+soita kuoleman eessä!
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Soi tuhat-ääninen kuoro.
+  Jäävuori vastaa:
+huomenna toisten on vuoro.
+
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Tyhjyys yllä ja alla.
+  Hyinen on meri,
+hohkaa maailman halla.
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Huulemme hyytyvät torviin,
+  soitamme sentään,
+huudamme kohtalon korviin:
+
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Tuo elon kaiken on tunnus,
+  on joka teon,
+on joka tehtävän punnus.
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Vaipuu nyt Salliman vaa'at,
+  lienemme hienot,
+lienemme halvat tai raa'at.
+
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Kuole ei kauneus, joskaan
+  täyty ei kaipuu,
+pääty ei etsintä koskaan.
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Ihmisen kunnia soikoon,
+  ihmisen voima
+voittaa kuolonkin voikoon.
+
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Laineet jo päällemme pauhaa--
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Soitamme ihmisen rauhaa--
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Ihmisen kunnia olkoon--
+  »Lähemmä, Jumala, sua!»
+Ihmisen ihanuus tulkoon--
+
+
+
+
+KUVIA JA MIELIKUVIA.
+
+
+
+LAPSEN KIRKKO.
+
+Kuulkaa, kuinka kirkon kellot
+kaikuu kautta maiden merten:
+pou pau, pou pau!
+
+Kuunteli sitä hän lasna
+kodin köyhän kynnykseltä,
+oman äitinsä sylistä,
+keskeltä sinisalojen.
+Salot raikui, vaarat vastas,
+kierteli pyhäinen kaiku,
+sai lapsi sanelemahan:
+Ȁiti, milloin me menemme
+sinne, joss' on joulukirkko?»
+
+Virkkoi äiti: »Toisti, toisti,
+kun sa vartut vaaksan verran.»
+
+Varttui lapsi vaaksan verran,
+vieri jo veräjän suulle,
+näki hän kirkkotien katoovan
+kaukaisehen hongikkohon,
+juoksi hän kohin kotia:
+»Olen nähnyt kirkon, kirkon!»
+
+Kysyi äiti: »Minkä kirkon?»
+
+»Näin minä ikkunat isoiset,
+harjat pilven-piirtäväiset,
+niitä patsahat piteli
+maasta asti taivahasen.
+Äiti, milloin me menemme
+sinne, joss' on joulukirkko?»
+
+Hymyili hyväinen äiti:
+»Kun saat sa paremman koltun.»
+
+Sai poika paremman koltun,
+pääsi kerran kirkkohonkin,
+näki hän oikean tapulin,
+tapulissa kellot kaksi,
+tuli itkien kotihin,
+kaihomielin kartanolle:
+»Oma kirkkoni parempi
+oli huojuhongikossa.
+Nyt sekin on minulta mennyt.»
+
+Eikä kohdannut enempi,
+ei elossa, kuolemassa
+eikä kuoleman takana
+kaukometsä-kirkkoansa.
+
+
+
+ERÄS BERLINI-MUISTO.
+
+Pienoinen kapakka
+Charlotten-kadulla!
+
+Et ole pienin sa
+mun muistoini kirjassa.
+
+Niin monta iltaa näin
+sen peilissä ystävätäin.
+
+Hän poissa on minulta nyt,
+ma yksin yöpynyt.
+
+Hän muita jo lempi kai;
+kuva korvata sorean sai.
+
+Ja jäähtyi kahvikin,
+kun istuin ja uneksin.
+
+Ja kyynelet kylmät vain
+mun vierivät poskiltain.
+
+Tarjooja-tyttönen
+mua katseli säälien.
+
+Lie rukkaset saanut hän,
+näin näytti hän miettivän.
+
+Tai tyhjä sen kukkaro on
+Kuka lieneekin onneton?
+
+Oi, tyttönen herttahin!
+Sun aatokses arvasin.
+
+Ja oikein sa arvasit, kun
+kurjaksi luulit mun.
+
+Raha, jonka löin pöydälle,
+mun viimeisein oli se.
+
+Mut silmäni kyynelet
+ne olleet ei viimeiset.
+
+Jäi jäljelle paljonkin,
+tuli uusia myöhemmin.
+
+Kaikk' onhan jo lopussa,
+yhä raukka rakastan ma.
+
+
+
+NUORI NIETZSCHE.
+
+Tuo tulleeko päivä mullekin
+kuin monelle muulle on tullut,
+että elämä jonkin on arvoinen,
+jota säästää ja säälii ne hullut,
+että pelkään ma katsoa kuolemaa
+kuin kumppani silmäterään--
+Pyhä Aurinko, kuinka ma pelkäänkään
+sitä päivää, jona ma herään!
+
+Tää kaikki, kaikk' onhan unta vain:
+mun aatteeni armahimmat,
+mun henkeni heleä morsian,
+tuon suudelmat tulisimmat,
+hän, hän, satavuosiks mi sekunnit loi
+ja minuutit miljoonaksi,
+joka yhdellä sydänyö-katseellaan
+tomun tään teki jumalaksi!
+
+Ja unta, untahan kaikk' on tää:
+mun murheeni mustimmatkin,
+epätoivoni, tuskani, taistoni,
+sydänkaihoni katkeratkin;
+mitä oon minä, onneton, kärsinyt,
+mitä mulla on onnea ollut,
+on unten aaltoja ollut vain
+ja unten tuomana tullut.
+
+Tuo koittaako päivä, kun laskea
+mun pitäisi pitkin öitä,
+elon paatisen polkuja suunnittaa
+ja ankeita arkitöitä,
+jona oisin ma yhteiskunnassa yks--
+kentiespä kohta jo kaksi--
+ja vuosi vuodelta vaipuisin
+taas raa'aksi rahvahaksi?
+
+Ah, älköhön tulko se milloinkaan!
+Mut terve, mun päiväni sorja,
+mun päiväni ylpeä, seppelpää,
+jona en ole onneni orja,
+jona seison ma seppona murheen,
+jona aatos on ahjossa valkee--
+sa terve, päiväni punainen,
+kun haaveiden kuoret halkee!
+
+En maitoa suoniin ma saanutkaan,
+mut sain minä tummaa verta,
+se otsasuonissa ouruaa,
+kun kuohuun se nousee kerta...
+minä kuulen kuin kohinan kaukaisen
+tai tuhanten miekkojen melskeen--
+hei, tunnettenko te, ystäväin,
+tuon alkavan aamun helskeen?
+
+Ja silloin mun silmäni pimentyy,
+mut sieluni salamoitsee--
+haa, kuulettenko, kuin myrskyssä
+mua taivahat jumaloitsee?
+Olen arkki-enkeli Mikael,
+mua Auringon parvet seuraa--
+päin, lapset, laumoja pimeyden,
+päin ihmis-yön jalopeuraa!
+
+
+
+NUORI ALKIBIADES.
+
+Yksinpuhelu.
+
+Oi, miks en syntynyt ma ennemmin,
+kun Hellas vielä oli urhoin tanner,
+oi, miks en nähnyt miekkain leimausta
+ja mastometsää, meren täyttävätä?
+
+Miks ei mun aikanani vapaus ollut
+kuin entis-aikaan verin ostettava
+ja miks ei miljoonat nyt Persian
+ylpeinä yli vyöry Hellesponton?
+
+Tää aik' on aika sankarmuistojen,
+ei sankartöiden. Tääll' ei tilaa niille.
+Maa turvattu on, meri meille altis,
+Ateena kasvaa lauluin, tietein, taitein,
+ja niinkuin paasi liittyy paatehen,
+niin nousee maani mahtavuuden muurit.
+
+En luotu muurariks, en muiden töiden
+rakennusmestariksi. Olla tahdon
+ma omain aatteitteni arkkitehti.
+
+Haluni usein oisi hävittää
+maan tasalle nää templit, linnat, pylväät,
+vain siks ett' uudestaan ne luoda voisin.
+
+Jo tuohon miettinyt oon keinonkin.
+Kaks kansaa täällä kiistää valtikasta,
+Ateena yks ja toinen Sparta, kumpi
+lopuksi voittaa, viel' ei tiedä kukaan.
+
+Ne veljessotaan tahdon yllyttää,
+hävitän toisen toisella ja uuden
+luon kansan raunioille entisien,
+min veri on kuin Alkibiadeen:
+puoleksi tyyntä, puoleks myrskyä,
+puol' urhon kuntoa, puol' immen mieltä,
+puol' voimaa Spartan, puoli Ateenan
+armautta päivän, hengen hienoutta,
+hitunen hekkumata Persian
+ja ryydiks vielä raakuus pohjan kansain,
+näin valmis Alkibiadeen on nektar,
+min tarjoan ma taivaan jumalille.
+
+
+
+PIKKU HELKA.
+
+Kun sa naurat, nauraa sydämeni,
+kun sa itket, hyytyy hurmeheni,
+tunnen tuskaa, avutonta aivan,
+kun en arvaa aina syytä vaivan.
+
+Vaan kun silmäs, miettivät ja hyvät,
+minuun katsoo niinkuin kaivot syvät,
+silloin kasvonsa pois kääntää taattos,
+itkee kuin jo näkis kuolinsaattos.
+
+Tunnen katseen, kysymyksen tunnen.
+Kysyt: Mikä? Kuka? Mistä? Kunne?
+Kysyt, kysyt, eikä vastaa kukaan;
+vierit vihdoin muiden lasten mukaan.
+
+Ah, tuo ilmees varhaisvanha, arka,
+siitä tunnen sinut, Helka parka!
+Olet tyttäreni, kuulut sukuun,
+surun heimoon, surman lasten lukuun,
+
+rotuun, joka rakkautta janoo,
+hirven silmin armahdusta anoo,
+kärsii, herkistyy, ei kauan kestä,
+kuolee sydämensä ylpeydestä.
+
+
+
+VANHA TÄTI.
+
+Hapses jo harmeni, vanha Täti,
+etkö jo levätä voisi?
+
+--»Hoitelen lapsia siskovainaan,
+leponi hyödytön oisi.»
+
+Selkäsi köyrtyy, vanha Täti,
+aika on huolesi heittää.
+
+--»Talutan siskoni lapsen lasta
+sikskuin multa mun peittää.»
+
+Jalkasi horjuu, vanha Täti,
+katkeat kadulle kerran.
+
+--»Silloin kun en ole tarpeen enää,
+nukahdan huomahan Herran.»
+
+
+
+KAHDET SILMÄT.
+
+Näin ma kerran silmät synnilliset,
+silmät suuret, tummat, tulta-lyövät,
+jotka vaati kaikki tai ei mitään;
+niiden vierell' loisti silmää kaksi
+sinistä kuin lemmenkukka rannan,
+eikä mitään vaatineet ne multa,
+mutta lupasivat kaikki, kaikki.
+
+Ja ne voitti, silmät synnilliset,
+ja ma annoin kaikki, kaikki, kaikki,
+kodin, heimon, työni tyynen onnen,
+ylpeyden ja omantunnon rauhan,
+enkä mitään, mitään saanut vastaan,
+vaan mun autuutein ol' antaminen.
+
+Taaskin loistaa mulle silmät kahdet,
+toiset suuret, suruiset ja tummat,
+suurentamat pitkäin kärsimysten,
+ja ne viittoo, kutsuu, kuulkaa, kuulkaa:
+»Karatkaamme täältä kauas, sinne,
+missä arvokkaamp' on ihmis-elo,
+alkakaamme ajanjakso uusi,
+nousten, nostain toinen toisiamme,
+kohti korkeutta öisten tähtein,
+ihanuuteen itselömme pyhän!»
+
+Näin ne tuikkii mulle tummat silmät;
+mutta kiehtoo myöskin silmät toiset,
+siniset kuin ensi railo jäässä,
+jossa päivän kilo karkeloipi:
+»Tule, sylitysten syöksykäämme,
+nuoret oomme, riemustamme rikkaat,
+tai jos sinä et, niin olen minä,
+annan armauteni täyden sulle,
+suutelen sun kuninkaaksi taikka
+tapan, ett'et enää toista lemmi!»
+
+Aika muuttuu, minä myöskin muutun;
+silmät suuret, suruiset ja tummat
+samat on kuin ennen synnilliset,
+silmät, joista kilo karkeloipi,
+ovat ystävättärensä parhaan--
+luulen, taaskin voittaa synnin silmät.
+
+
+
+VANTEENHEITTÄJÄT.
+
+Pikakuva.
+
+Lentävi vanteet ristin rastin,
+ilmassa leikki ja laulu soi,
+kuuluvi pajatus kylihin asti,
+ihmiset kylissä aprikoi:
+rovastilla on vieraita varmaan.
+
+Notkuvi varret, vilkkuvi nilkat,
+neitojen helmat hulmuelee,
+herrojen otsilta tippuvi tilkat,
+kenpä se ylinnä keikahtelee?
+Talon rouva nuori ja notkee.
+
+Hänpä se kaartehen kauneimman heittää,
+lausehen sorjimman suustansa suo,
+ripsillä pitkillä silmänsä peittää,
+oravan-silmänsä ruskeat nuo.
+Ja vantehet lentää ja liitää.
+
+Kas, miten hänehen maisteri vilkkuu,
+sihtaa silmää kuin tulijous.
+Vantehen kaulaansa sai, että kilkkuu,
+siitäkö nauru ja kikatus nous--
+talon rouvan vetreän vanteen.
+
+Istuvat kuistilla vanhemmat herrat,
+maistavat maljoa höyryävää.
+Unhottuu puhe useat kerrat,
+nyykähtää ukko rovastin pää,
+kun vanteet niin kauniisti lentää.
+
+Ah, älä katsele vartta sa tuota
+liioin, maisteri liekkisyön!
+Karkkoa kaunihin naurajan luota,
+pelkää keijuja kesäisen yön!
+On nuori vanhalle mennyt.
+
+Vilkkuvi nilkat ja punaiset sukat,
+aurinko painuvi metsän taa,
+hehkuvi puut sekä poskien kukat,
+tuoksuvi kasteinen nurmi ja maa.
+Ja nuorten riemu se raikuu.
+
+
+
+YÖVIRSI.
+
+Salamat välähtelevät
+yössä mieleni pimeän,
+sinkoovat siniset liekit
+tuskieni tuntureilla.
+
+Näen hengen huimat kuilut,
+kuulen laulut Tuonen lasten;
+olkoonkin iloni yöhyt.
+
+Yöhön mökkini rakennan,
+yöstä virteni viritän,
+laulan mahdit maan povesta,
+synnyt synkät yön vesistä,
+peitän päivän paistamasta,
+tärisytän taivonkantta,
+itse istuinta Jumalan,
+sydämen särkyneen sävelin,
+virsin yöstä nousevaisin.
+
+Tahdon olla, tuskan tulkki,
+tuskan tulkki, päivän peikko,
+veli kaikkein kärsiväisten,
+runo syyllisten sydänten.
+
+Syyllisten? Mikä on synti?
+
+Loit, Luoja, halut minulle,
+panit paalut kaikkialle:
+»Tähän asti, ei etemmä!»
+Mutta ma käyn etemmä,
+uhmaan käskyjä Jumalan,
+jot' en tunne. En sinulta
+pyytänyt lahjoa eloni,
+en siitä sinua kiitä.
+
+
+
+IRJA.
+
+Eräs katkelma »Simo Hurtta»-sikermästä.
+
+Istui Irja yksin koissa,
+kuuli sanat kauhun, turman,
+istui impi unelmoissa,
+itki, tunsi hurjan hurman,
+ylleen vaatteet parhaat puki,
+jalkaan kautokengät pauloi,
+suortuvansa pitkät suki,
+sukiessa hiljaa lauloi:
+
+»Hyvästi nyt onni lauha,
+peipot pienet lehtipuissa,
+jää nyt kesä-illan rauha,
+sateenkaaret salmen suissa,
+terve myrsky, terve sota,
+terve elon ukkoshetki,
+terve tuskan tuiman ota
+sekä riemut, rikoksetki!»
+
+Hiljaa Hovin tietä kulki;
+sai hän Hurtan kartanollen,
+vitkaan portin suuren sulki,
+vartoi hetken vaiti ollen;
+vaelsi jo poikki pihan,
+sydän sykki kuuluvasti,
+rinta ratketa ol' ihan;
+saapui Hurtan eteen asti.
+
+Ylpeä on Sormun Irja,
+tulikukka, suolla soihtu,
+kiehtova kuin noidan kirja,
+väkevä kuin velhon loihtu;
+ei hän pyydä, ei hän palvo,
+patsahaksi häntä luulet,
+kostea on silmän kalvo,
+puoli-auki punahuulet.
+
+Hurtta katsoo, katsoo. Terät
+silmäin pienentyy ja suurtuu,
+tuikkii eessä tulikerät,
+himmeäksi huone huurtuu.
+»Mitä tahdot?» Hurtta puhuu;
+vierii hiljaa hetki, kaksi,
+vihdoin ääni vieno huhuu:
+»Tahdon taaton vapahaksi.»
+
+Nyökkää päätään Hurtta. Soluu
+hetket niinkuin virran juoksu,
+missä illan joutsen joluu,
+tuntuu tuores lehden tuoksu.
+»Mitä varrot?» Hurtta sanoo;
+vierii hetki; kaksi, mutta
+kohta ääni armas anoo:
+»Varron sulhon vapautta.»
+
+Nyökkää päätään Hurtta. Suljuu
+aika niinkuin suvi-yöhyt,
+missä huomenruskot huljuu,
+vaikk' on mailla varjovyöhyt:
+lentää, liitää suuret perhot,
+syttyy helaatulten palot,
+punertavat pilven verhot,
+kangastuvat taivaan talot.
+
+Virkkaa tyttö viimein: »Lähden.»
+Käypi Hurtta käteen hälle,
+lausuu: »Tyttärensä tähden
+taaton annoin elämälle,
+sulhon morsionsa vuoksi,
+itseäs en enää anna.
+Jääös, hyvä, Hurtan luoksi,
+Hurtan huolet, riemut kanna!»--
+       *       *       *       *       *
+
+
+
+NIIN SINUA KATSOIN, NEITI--
+
+Niin sinua katsoin, neiti,
+kuin lapsi lelua uutta,
+niin sinua kuulin, neiti,
+kuin korpi kevätkäkeä,
+kunnahalta kukkuvata.
+
+Kukuit kukkihin poveni,
+lauloit ilmi mun iloni,
+helkytit keväiset kaiut,
+herätit salon sävelet
+puroina porisemahan,
+kanteleina kaikumahan,
+tuulen viedä, toisen tuoda,
+vaaran vastahan sanoa.
+
+Niin on nyt minun iloni
+kuin lapsi lelua vailla,
+niin on nyt minun eloni
+kuin kevät käkeä vailla,
+kumpu vaiti, kukka poissa,
+surussa salo sininen.
+
+
+
+MINKÄ TAISIN, POIKA PARKA?
+
+Minkä taisin, poika parka,
+ja tyttö, mitäpä taisit
+tulelle tulisen silmän,
+Luojan suuren syttämälle?
+
+En minä sinua syytä
+enkä syytä itseäni,
+syytän syitä suuren Luojan,
+pattoja pahan Jumalan,
+poven pienen pyöreyttä,
+varren hoikan valkeutta,
+kulmakarvan kauneutta,
+kautokenkien keveyttä.
+
+Alas sa alati katsoit,
+katse loisti luomen alta,
+liekki ripsistä ritisi,
+kulmista kulona kulki,
+lieskahti pojan povehen,
+risahutti rintaluuhun,
+povea porottamahan,
+hermojani hiihtämähän,
+suoniani särkemähän,
+jäätämähän jäntereitä.
+
+Siitä en sinua syytä
+enkä syytä itseäni.
+Vaan siitä sinua syytän,
+siitä syytän itseäni,
+sa ettet nauranut enemmän,
+minä enemmän naurattanut
+pienillä pilapuheilla,
+tyttölasten lauleluilla.
+
+Jos oisit nauranut enemmän,
+minä enemmän naurattanut,
+ei oisi elämä mennyt,
+elämän kauneus kadonnut,
+tummunut tupani orsi,
+koko pirttini pimennyt,
+kun sinä menit minulta,
+kun putosit, pohjantähti!
+
+
+
+AATU-UKKO.
+
+Niin on ihmis-ajatus
+    kuin savupatsas ikään:
+kun se lähtee nousemaan
+    niin ei sitä estä mikään.
+
+Tuulet sitä kuljettaa
+    ja pyörreviimat kantaa.
+Ijäisyyden ulapoill'
+    ei ole saarta, rantaa.
+
+Vaan kun ilma raskas on,
+    niin savu maahan vaipuu.
+Arkitöiss' on tukehtunut
+    monen mielen kaipuu.
+
+Nousemahan lähtenyt
+    oli Aatu-sepän henki
+läpi taivaan yhdeksän
+    ja yli kymmenenki.
+
+Peltojensa pientareita
+    Aatu asteleepi,
+taittaa tähkän toisinaan
+    ja tarkkaan katseleepi.
+
+Mutta mailla korkeuden
+    henki kiivas kiitää,
+tähtitarhat taivahan
+    ja linnunradat liitää.
+
+»Kummahan on kuitenkin
+    tää luomakunta Luojan»,
+miettii ukko mielessään,
+    »kun käsittäisi ruojan!
+
+Ymmärrän ma yhtä toista:
+    että siemen itää,
+siemenestä maalle kasvun
+    kaiken nousta pitää.
+
+Sumu nousee järvestä
+    ja sataa alas jälleen.
+Kiertää niinkuin rukinpyörä
+    koko luonto tälleen.
+
+Entäpä jos tehdä voisi
+    itse kiertorukin?»
+Tuo on Aatun ajatus,
+    tuo mielihaave ukin.
+
+Ja hän ryhtyy takomahan
+    kohta toimessansa.
+Poika polven korkeuinen
+    hällä apunansa.
+
+Vuodet vierii. Rovasti
+    saa ukon työstä kuulla,
+painuu kerran pajahan
+    ja katsoo hymysuulla.
+
+Lausuu: »Luojaa palveleepi
+    tavallansa kukin
+eikä huonoin ehkä liene
+    tapa Aatu-ukin.
+
+Mutta poika pantava
+    on tuosta papinkouluun.
+Ensin itse opetan
+    ja sitten laitan Ouluun.»
+
+Rovastin tahto tapahtui.
+    Taas viikot, vuodet luisti.
+Poika tuskin taattoaan
+    ja kotoansa muisti.
+
+Palasi kerran kesällä.
+    Oli juhannuksen aatto.
+Nytpä Aatun mökille
+    käy harvinainen saatto.
+
+Eellä piika pappilan,
+    kädessä kahvipannu,
+jäljessänsä ruustinna
+    kera kuppien ja kannun.
+
+Sitten ruokokeppeinensä
+    rovasti jonon jatkaa,
+juhlallisna hahmoltaan
+    kuin kirkkoon oisi matka.
+
+Tytär nuori takanaan
+    kera miehen oudon kulkee.
+Sydän arka kummallakin
+    aavistusta sulkee.
+
+Jälkijoukon muodostavi
+    Hurri, talon halli,
+pappilaan mi harvoin tulla
+    haukkumatta salli.
+
+Näin nyt Aatun mökille
+    käy harvinainen saatto.
+Päivä painuu läntehen,
+    on juhannuksen aatto.
+
+Joka töllin saunasta
+    nyt vitsan viuhke soipi,
+lehvät nuoret lemuaa
+    ja huuru huppeloipi.
+
+Aatu-ukolla yksin ei
+    ole juhannust', ei juhlaa.
+Harvoin pyhäpäiviäänkin
+    lepohon hän tuhlaa.
+
+Aatu-ukko pajassansa
+    yksin takoo, takoo.
+Savu milloin kohoaa
+    ja milloin maahan sakoo.
+
+Vanha on jo Aatu-ukko.
+    Elon pyörä luistaa.
+Tuskin enää poikaansa
+    ja maailmaa hän muistaa,
+
+Ovi aukee, astuvi
+    nyt sisähän juhlasaatto.
+Outo käden ojentaa
+    ja virkkaa vitkaan: »Taatto!»
+
+Aatu katsoo kummastuin,
+    ei tunne tulijoista
+muita hän kuin rovastin.
+    Tää epätiedon poistaa.
+
+Lausuu: »Aatu, iloitse!
+    on poikas insinööri.
+Tulla saattaa hänestä
+    nyt vaikka tirehtööri.
+
+Poikasi on potra mies
+    ja rahaa tehdä jaksaa.
+Kuusisataa kuussa saa jo,
+    jotka ruukki maksaa.
+
+Siksi, Aatu, iloitse!
+    Jo hätäpäiväs päättyy.
+Pappilassa ikisuoja
+    sulle onpi säätty.»
+
+Aatu katsoo kummastuin.
+    Ei ymmärrä hän tätä.
+Mitä haastaa rovasti?
+    Mi päättyy? Mikä hätä?
+
+Eihän häll' ole hätää ollut
+    koskaan elämässä.
+Vaiko liekin elonpäivät
+    hällä päättymässä?
+
+Sen hän yksin ymmärtää:
+    on poika hälle tullut.
+Vasaransa jättää hän
+    ja virkkaa: »Tervetullut.»
+
+Käsi kädessä katsovat
+    nyt isä ja poika toistaan.
+Poika kylpee kyynelissä,
+    Aatun silmä loistaa.
+
+Poika! Hänen poikansa!
+    Niin suuri, vankka, ylväs!
+Tuli takaisin taaton ilo,
+    koko kodin pylväs.
+
+Virkkaa: »Tulit parhaaksi!
+    On palje rikki vähän.
+Painajata tarvitsen,
+    en muuta, työhön tähän.
+
+Kas, se kohta valmis on!»
+    Ja hyväellen noita
+silittää hän rattaita
+    ja rautaputkiloita.
+
+Mitäs muuta! Insinööri
+    tarttuu paljetankoon,
+Aatu-ukko vasaraan
+    ja rovasti hiilihankoon.
+
+Hei, kuin kipunat kirpoaa
+    ja kaikuu kaunis hilke!
+Tämä on vielä sorjempaa
+    kuin koivuvitsan vilke.
+
+Autuaana Aatu-ukko
+    takoi iltaan asti,
+katsoi vuoroin työhönsä
+    ja poikaan rakkahasti.
+
+Vaan kun päivän kultakehrä
+    metsän taakse haipuu,
+silloin myöskin Aatu-ukon
+    kädestä vasara vaipuu.
+
+Kerran kaksi horjahti
+    ja sitten maassa makas.
+Ulos vietiin, vietiin myötä
+    myöskin rukki rakas.
+
+Raskahasti Aatun rinta
+    niinkuin meri kiikkuu.
+Huulet hymyyn hyrähtää,
+    hän virkkaa: »Nyt se liikkuu.»
+
+Päivä painui metsän taa.
+    Oli juhannuksen ilta.
+Tuli tuores lehdentuoksu
+    lammen rantamilta.
+
+Pääsky visersi viirin päässä,
+    kaukana käki kukkui
+Hiljaa niinkuin suvi-ilta
+    Aatu-ukko nukkui.
+
+
+
+KADONNUT SÄVEL.
+
+
+1.
+
+Oli aika, kun suuria aioin,
+maat taivaiksi unelmoin.
+Nyt istun ma yksin, yksin,
+näin päiviä viettää voin.
+
+Voin istua aamusta iltaan
+ja soppehen tuijottaa,
+vedet kuumat silmistä tippuu,
+en pienintä säveltä saa.
+
+
+2.
+
+Lien paljon ma lauluja tehnyt,
+mut yks oli kaunehin,
+oli mulla niin armas aihe--
+polo, kuinka sen unhotin!
+
+Se oli mun onneni laulu,
+sävel säihkyvä, voitollinen.
+Yöt päivät yhä ma etsin
+sitä pohjasta sydämen.
+
+Ja vuodet ne vierii ja vierii,
+tuli silmien sammuu pois.
+Mitä siitä, jos löytyä kerran
+elon kauneus kadonnut vois!
+
+Jo ystävät ympäri väistyy,
+ovat hapseni harmenneet.
+Mitä siitä, jos löytäisin kerran
+ens-lempeni säveleet!
+
+
+3.
+
+Haa, kuulkaa! Nyt se on mulla.
+Sen löysin ma vihdoin siis.
+On aikasi joikua, joutsen,
+ja kuolla nyt säveliis.
+
+Te kuulkaa, kuinka ma laulan
+sysikutreista kassapään,
+miten pitkien ripsien alta,
+tuhat aatosta välkähtää!
+
+Ah, näittekö varttansa norjaa?
+Yli kukkien kulkee hän,
+se on hän, minun haaveeni heljin,
+se on impeni hämärän!...
+
+Vedet kuumat silmistä tippuu,
+ei kuulu kuin huokaus,
+ja kantelon kieliltä hiljaa
+soi hukkuvan parahdus.
+
+
+4.
+
+Epätoivoinen, yhä etsin,
+yhä huuleni humisee...
+O, laupias Jumala, auta,
+mun järkeni pimenee!
+
+
+5.
+
+Taas haaveet koskena kuohuu,
+runot kuplina kumpuaa,
+ja veen yli vellamo nostaa
+käsivarttansa valkeaa.
+
+Te näättekö katseensa kauniin?
+Ah, pois minut päästäkää!
+Ma tahdon kanssansa käydä
+meren puistoa viileää...
+
+Kas, kaikki niin oudosti katsoo!
+He laulusta hurmaunee?
+Ah, huomaan, on kieletön kannel,
+jota sormeni soittelee!
+
+
+
+MOITITTU RUNOTAR.
+
+Ne sanoi liioin sun laulavan
+ja ett' olet alaston liian
+ja että sun ei sovi lempiä
+mua lemmellä sinipiian.
+
+Näät tyttöni, aika on toinen nyt
+kuin ennen sun emosi mailla,
+kun kummuilla karjoja paimensit
+ja huiskit huolia vailla.
+
+Ei riitä ne kumpujen riemut nyt,
+ne on riemuja karjapiian,
+nyt passeja vaativi Pantheon
+ja arvoja akatemiian.
+
+Joko jouduit sa, tyttöni, allepäin?
+Me emme siis huoli heistä!
+Mut salli mun sentään varottaa
+sua vaanivan surman teistä.
+
+Yks surma suurin on tielläsi sun:
+elä irralla esteetikoista!
+Niin maistuvan marjan jos nähdä he saa,
+voi sattua yhtä ja toista.
+
+Ja suurikin kriitikko asettaa
+voi sulle vaikean vaalin:
+kas, olla pappeja Astarten
+myös voivat ne papit Baalin.
+
+Niin sinisten silmien edessä
+voi tietehet unhottua:
+ja monenkin Mefiston pohjalla
+on hyljätty vain don Juan.
+
+
+
+NUORI JOUKO.
+
+Sinäkö sanelet yöstä,
+sinä, auringon sikiö,
+laulaja laveasuinen,
+kantama Kalevan kansan?
+
+Mitä tiedät yöstä sinä,
+joka et tuntenut ikinä
+pyydettä tulipunaista,
+rakkautta rajattomuuden,
+hiilen hiiltävän paloa,
+kaiken kaunihin menoa?
+
+Kävit tietäs kuin sokea
+jumalitten johtamana,
+istahdit ilokivelle,
+kukutit käkösiäsi,
+laulelit, mitä sinulle
+lauloi suuret armo-luojat!
+
+Haa, te päivän liedot lapset,
+mitä te tiedätte elosta
+niiden, joill' on tahdon taisto
+vasten valtoja elämän,
+jotka syy on synnyttänyt,
+rikos tehnyt rikkahiksi,
+tuska tuimiksi takonut,
+murhe musta seppelöinyt!
+
+Tiedä, laulaja lavea,
+se on seppel yhtä pyhä
+kuin omakin otsalehtes
+antama Auringon jumalan,
+sulotarten suutelema!
+
+
+
+SALOME.
+
+Aino Acktélle omistettu.
+
+Salome, sa hurmasit meidät
+sotakirkkailla soinnuillas.
+Salome, sa surmasit meidät
+punahuulillas, hunnuillas;
+kun kauneus, luonto ja taide
+noin yhtyvät liittohon,
+profeetat on vaarassa silloin,
+moni valtias voimaton.
+
+Joka liikkeesi jousena taipui,
+joka äänesi tiukuna soi,
+joka askelees oli laulu,
+joka elkesi kuvia loi.
+Kävi katsomon halki kuin henkäys:
+lie unta tää armasta vaan,
+hän Suomesta Europan loihti,
+vei Suomen hän Europaan!
+
+
+
+
+HYMYLÄ.
+
+
+
+ERINOMAINEN MAA.
+
+Muistan maan ma pohjolassa,
+miss' on kaikki nurinkurin,
+siellä leikin, lauloin lassa,
+siellä miesnä kärsin, surin.
+
+Nauroin joskus katkerasti,
+että kaikui kotikunnas,
+viilsi poven pohjaan asti:
+itku joka naurun lunnas.
+
+Nyt en itke, naura enää,
+hymyilen kuin taivas tyyni,
+näytän teille pitkää nenää,
+katan kaikki hymyilyyni,
+
+ystävät ja viholliset,
+miehet, naiset, mielipiteet,
+puolueet ja puremiset,
+supisuomalaiset siteet.
+
+Myönnän joka joukon, ryhmän,
+tunnustan ma tunkionkin,
+väistyn tieltä väärän, tyhmän:
+hän se siellä viisas onkin.
+
+Niinkuin suuri siell' on pientä,
+kaatuminen kasvamista,
+kauravelli lihalientä,
+kansa--»epäkansallista»!
+
+Haavat lyödyt, haavat saadut
+aika kaikki kutoo arpeen.
+Mitkä liekin miekan laadut,
+taisteloss' on hymy tarpeen.
+
+
+
+HIIRI.
+
+    Motto: »Auch ich bin in Arkadia geboren.»
+
+Hän ensin oli pikkuinen teatterihiiri,
+sitten hän maaseudun maanteitä kiiri.
+
+Näytti siellä Kristukset ja näytti Mefistot:
+samat oli kummallakin hiiren takalistot.
+
+Mut Molièreksi se pyrki pieni hiiri,
+kun itse oli Luojansa ihanin satiiri.
+
+Siks alkoi hän akkojen juoruja juosta
+ja kritikasteriksi jo kiipesi tuosta.
+
+»Kun vuoret mun siitti»--se oli hiiren logiikka--
+»niin minä miks en vuorta?»--Se oli hiiren tragiikka.
+
+
+
+LAKI JA HUTIKKA.
+
+    Motto: »Land skall med lag byggas.»
+
+Maa on meillä rakennettu
+kilvan kieltolailla,
+siit' on murhe musta, kun se
+vahvistust' on vailla.
+
+Siitä Suomi suruissansa
+ryyppää nyt ja naukkaa,
+kilvan päällä puolueiden
+pullonkorkit paukkaa.
+
+1909.
+
+
+
+LAMMAS JA VUOHIPUKKI.
+
+Sinä olet lammas
+ja vuohipukki minä,
+ja ikuisella tuomiolla
+onnellinen sinä.
+
+Sinulla on sympatiat,
+puolueet ja perheet,
+minulla vain tuntoni
+tuskat ja erheet.
+
+Sinulla on selkänoja
+lukijain ja lehden,
+minä pusken tietäni
+puhdasta tehden.
+
+Sun on suuri enemmistö,
+sun on valta, voitto!
+Mun jo mennyt mailleen
+on ajan aamunkoitto.
+
+Sinä olet lammas
+ja vuohipukki minä,
+ja sentään ma häpeäisin
+olla--kuin sinä!
+
+
+
+»KYLTYYRI.»
+
+Helsingin murteella.
+
+»Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!»
+Tuo huuto on Suomessa syyri,
+Mut mikä se on se kyltyyri?
+Kas, siinäpä pulma on jyyri.
+
+Se on yhdelle ooppera-kyyri,
+taas toiselle Tukholma-tyyri,
+Duncan, Forssellin figyyri
+tai Parisin polityyri.
+
+Tuhatkarvainen on kyltyyri--
+se on Kiinassa Kiinaan myyri--
+mut Suomessa Suomen kyltyyri
+tuon kaiken on karrikatyyri.
+
+
+
+TARHAPÖLLÖ.
+
+Tarhapöllö se oksallansa
+oli niin viisas, viisas,
+koska hän ei puhunut mitään:
+Suomessa sekin jo piisas!
+
+Tarhapöllö se oksallansa
+laululintuja kuulee,
+makumestari olevansa
+laulun maassa luulee.
+
+Ystävät ympäri tarhapöllön
+mietteensä somasti sorvaa:
+»Koska sulle ei ääntä suotu,
+sulla on varmaan korvaa!»
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Kangastuksia; Talvi-yö; Halla;
+Tähtitarha, by Eino Leino
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KANGASTUKSIA ***
+
+***** This file should be named 14724-8.txt or 14724-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/4/7/2/14724/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/14724-8.zip b/old/14724-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..d725a6f
--- /dev/null
+++ b/old/14724-8.zip