diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 14505-0.txt | 2239 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/14505-8.txt | 2625 | ||||
| -rw-r--r-- | old/14505-8.zip | bin | 0 -> 62588 bytes |
6 files changed, 4880 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/14505-0.txt b/14505-0.txt new file mode 100644 index 0000000..fd8b920 --- /dev/null +++ b/14505-0.txt @@ -0,0 +1,2239 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14505 *** + +ELÄMÄNI + +Perhe-elämällinen kertomus + + +Kirj. + +Pietari Päivärinta + + +1877. + + + +SISÄLLYS: + +Elämäni +Arviointeja + + + + + +ELÄMÄNI + + + + +LAPSUUTENI AIKA + + +Minä olen syntynyt köyhistä vanhemmista, joilla ei ollut pienintäkään +muuta omaisuutta kuin kätensä elättämään sitä monilukuista perhettä, +jonka haltiaksi Jumala oli heidät asettanut. He tekivät työtä otsansa +hiessä, täyttääksensä sitä pyhää kutsumusta, jonka kalleuden he hyvin +käsittivät, ja elättääksensä niitä lapsia, jotka Jumala oli heille +uskonut. He olivat hurskaita ja Jumalaa pelkääväisiä ihmisiä ja tekivät +lastensa eteen työtä ilolla, eikä huokauksella; ja ensi alussa, kun +lapset olivat pienet ja ajat hyvät, riitti työn-ansio elatukseksi ja +vaatteeksi, mutta ajat muuttuu: lapset kasvoivat isommiksi ja +monilukuisemmiksi, ja rupesivat aina enemmän tarvitsemaan toimeen +tullakseen; hyvät vuodet loppuivat ja sijaan tuli katovuodet, ja niiden +muassa köyhyys koko maakuntaan ja niin vanhemmillenikin, sillä samassa +harveni työn-ansio ja työpalkat vähenivät; siihen tuli vielä lisäksi +sairaus isälleni, ettei hän kyennyt työhön ollenkaan; äitini voimat +eivät riittäneet sairaan hoitoon ja elatuksen hankkimiseen. Aina +muistan sen ajan, jolloin joukossa seisoimme ja itkimme kuolemaisillaan +olevan isämme vuoteen vieressä, ja jolloin hän puheli meille +kuolemasta, tulevaisesta elämästä ja ihmisen velvollisuuksista Jumalaa +ja ihmisiä kohtaan; ne opetukset eivät mene mielestäni, niin kauvan +kuin elän.-- + +Niillä ajoin tulin ensikerran eläissäni tuntemaan minkälainen kurjuus +on: toisen ihmisen huoneen nurkassa ruuatta ja vaatteetta, sairaan, +puutosta kärsivän isänsä vuoteen vieressä--luulisin siinä oppivan +ymmärtämään miksi neljännen rukouksen selityksessä Lutherus on +jokapäiväisen leivän joukkoon lukenut: »hyvät kylämiehet». Sillä +tunnenpa vielä nytkin, että jos ei armeliaat ihmiset olisi joutuneet +apuumme, olisimme kaikin siihen nääntyneet.--Isäni ei kumminkaan +kuollut siihen tautiin, vaan hän oli kauvan aikaa työhön kykenemätön, +eikä ajat myös paranneet, ja puutteet kopisi kantapäillä. Eräänä iltana +kuului vanhempaini keskenään puhelevan, ettei nyt ole muuta neuvoa kuin +että joku lähtee kerjäämään, taikka muutoin kuolemme kaikin yhteen +kokoon. Minä olin vanhin lapsijoukosta, sentähden älysin heti kelle se +toimi osaksi tulee. Niinkuin ukon nuoli lensi se ajatus sydämeni läpi, +että minun pitää kerjuulle. + +Heti toisena päivänä rupesivat isä ja äiti kyynelsilmissä kertomaan +minulle, miten oli tehtävä, korjaamaan rikkinäisiä vaateriepujani ja +kenkiäni, ja niin toimittamaan minua matkalle.--Mikäpä muu oli neuvona, +kun tuo henki on kaikille luoduille niin rakas.--Seuraavana aamuna +lähti isä minua viemään likimäiseen kylään, jolloin itkin koko välin, +ja jolloin isäni muistutti ja puheli minulle, kuinka tuli olla nöyrä +kaikkia ihmisiä kohtaan, ja, jos ihmiset johonkin asiaan vaativat, +tehdä sitä mielellänsä mitä saattaa, niin he antavat kernaammasti +leipäpalansa. Isäni oli sekä asian laadusta että antamista neuvoistansa +niin liikutettuna, ettei saattanut, kyyneltensä tähden, seurata minua +ensimmäiseen taloon asti, vaan pyysi erästä matkamiestä viemään minut +talon kohdalle. Tämä sen lupasi tehdä, ja veikin minun talon likelle +joen jäälle--sillä talvi oli--ja heitti siihen, josta omin neuvoineni +menin likimäiseen taloon. Sinne päästyäni rupesin miettimään nykyistä +tilaani ja tulin havaitsemaan, kuinka paljo silloin on kadotettu, kun +köyhäkin koti kadotetaan. Silloin tulin havaitsemaan, ettei nyt enää +olekaan isän ja äitin hellä käsi ja ääni minua vaalimassa, vaan nyt +pitää vieraalta pyytää armoleipää! Voi kuinka onnellisilta silmissäni +näyttivät talollisten lapset, jotka huoletonna, keltään pyytämättä, +menivät pöydän tykö, väänsivät leipäkannikat käsiinsä ja rupesivat, +lakki päässä, kiittämättä, syömään, ja tätä tehdessä useinkin pitivät +sopimatonta menoa, varsinkin tuon »kerjäläis-pojan» kanssa, joka tuolla +nurkassa nälillään kykki. Näitä ajatellessani murtui mieleni itkuksi +asti, vaikka ei kukaan tehnyt minulle vastahakoisuutta, sillä mitä +talon lapset tekivät kerjäläispojalle, sehän oli tavallista, ja minä +pidin sen välttämättömänä kohtaloni seurauksena. Sydäntäni +keventääkseni menin porstuaan itkemään, tehden sitä kumminkin niin +salaa, ettei sitä kukaan olisi nähnyt. Niin oli sydämeni täysi, että +kukatiesi itkisin vielä nytkin yhtä menoa, jos ei ihmisrakas talon +emäntä olisi tullut ja moneen kertaan kysyttyään syytä itkuhuni saanut +minulta viimein sitä vastausta: »kun pitää kerjäämän». Hyvänsävyinen +emäntä koki lohdutella minua ja sanoi: Ȋlä ole milläsikään, ole meillä +nyt yötä, minä annan ruokaa, eikä ihmiset ole sulle pahoja; tietäväthän +he, ettei isäs eikä äitis ole laiskoja, vaan eivät voi elättää paljoja +lapsiansa, nyt varsinkaan kun isäs on sairastunut». Emännän puhe +lohdutti minua niin paljon, että palasin tupaan, jossa iloinen +takkavalkea palaa rätisi, ja iloiset ihmiset tekivät käsitöitään sen +ääressä ja kertoivat matkamiesten kanssa kertomuksiansa. Muun muassa +juteltiin siellä kummitusjuttuja, jotka näyttivät hyvin miellyttävän +kuulijoita. + +Minä istuin pimeässä nurkassa, josta voin nähdä ja kuulla kaikki; +kummitusjutut eivät minua yhtään miellyttäneet, sillä olin saanut lukea +erään isännän tykönä vanhasta Oulun Viikko-Sanomain vuosikerrasta +kertomuksen: »Akat vähästä hätäilevät, uroot vaaran unhottavat», ja se +oli niin paljon valaissut ymmärrystäni, että osasin heidän +kummitusjuttunsa katsoa ylön. Alapajulla kun olin, en rohjennut heidän +mietteitänsä suorastansa tyhjäksi tehdä, vaan ilmoitin että minäkin +osaisin yhden kertomuksen, jos he suvaitsisivat sitä kuulla. »Puhu, +puhu», kuului heti eräs ääni joukosta, »kerjäläispojat osaavat useinkin +satuja». Tämä viimeinen lause tuntui jokseenkin alentavaiselta, mutta +mitäpä autti, olinhan kerjäläispoika, kuin olinkin. Heleällä lapsen +äänellä rupesin pimeästä nurkastani kertomaan vasta saatua aarrettani; +se ei ollut jokapäiväisiä kertomuksia; siinä tuli esille kuningasta, +hänen korkeaa virkamiestänsä, pappia renkeinensä, linnoja, kummituksia, +väärän rahan tekijöitä ja lopussa heissäkin, vaikka niin törkeissä lain +rikkojissa, totuuden valoa j.n.e. Se teki kuulijoissa vaikutuksen: +kirveet lakkasivat kapsahtelemasta, rukit surisemasta, kartat +raasimasta, ja jokainen kuunteli uteliaasti: mikä kertomukseen lopuksi +tulisi. Kertomuksen päätyttyä huudahti talon isäntä innokkaasti: »mutta +tuosta pojasta tulee joko iso herra, taikka suuri narri, sillä hänellä +on hyvät lahjat ja muisto niin kuin vanhalla konilla». Mutta tuo +propheetallinen ennustus ei ole toteuutunut kumminkaan päin, sillä +minusta ei ole tullut isoa eikä pientä herraa, eikä ainakaan suurta +narriakaan, sillä vanhempani valvoivat kasvatustani ja katsoivat aina, +ettei minuun olisi päässyt juurtumaan pahoja, rivoja tapoja, niinkuin +valhetta, varkautta, panettelemista j.n.e. Esimerkiksi en saanut +koskaan tuoda kotia, tienistillänikään saatuja kalujani, niin kuin +vyönlukkoja, solkia, nappeja j.n.e., ettei aina pitänyt tehdä tiliä +vanhemmilleni: mistä, keltä ja miten olin ne saanut, jota ei ollutkaan +vaikea tehdä, kun oli pahaisna paitaressuna oppinut totuutta arvossa +pitämään.--Asian selvitykseksi mainitsen sivumennen--vaikka ei se kuulu +tähän jaksoon--kuinka tarkkaa kasvatukseni oli. Olin silloin +vanhempaini tykönä, ja erään talon tytön kanssa paimentamassa +lehmäkarjaa. Meillä oli eväänä voita pikkuisessa »karjarasiassa», +leipää, ja särvinnä pari pulloa maitoa, joista toinen oli minun. Tulipa +meidän tykömme eräs poika ja pyysi maitoa juoda. Luultavasti minä en +suostunut antamaan evästäni hänelle. Silloin poika, jonka nimi oli +Volmar, rupesi lakkaristaan vetelemään lankaan pujoteltuja +nappikimppuja, yhden toisensa perästä, ja lupasi antaa minulle nappeja, +jos antaisin hänelle maitoa. Minulla ei ollut ennen ikään ollut kaupan +kalua, ja voitto kiihoitti kauppaan; ruvettiin siis rasian kannella +mittaamaan maitoa pullosta ja niin sain häneltä toista tusinaa +kirkkaita nappeja. Minä en koskaan ennen ollut saanut olla niin ison +tavaraston haltijana ja siitä ilosta näytin heti kotia päästyäni +tavarani vanhemmilleni, mutta minulle tuli niistä niin tiheä tili, +että ennenkuin sain tavarani omistus-oikeuden oikein uskottavalle +kannalle, sain käydä noutamassa mainitun talon tytön todistajaksi +asiassa, joka todisti, että olin napit saanut »Volmarilta» +rehellisellä maito-kaupalla; sitten pääsin rauhaan. Siitä asti olen +aina arvossa pitänyt vanhempaini tarkkaa kasvatusta; sillä kohta +jälkeen tuli tieto, että Volmar olikin napit varastanut, ja epäilemättä +olisin syyttömästi tullut varkaaksi, jos eivät vanhempani olisi niin +tarkoin valvoneet tavarani omistus-oikeutta, ja jos ei kaupassani olisi +ollut vierasta miestä. Siitä tapauksesta opin koko elämäni ajaksi, +etten siitä myöten ole koskaan oudolta ostanut mitään, jos ei ole ollut +vieraita miehiä. + +Kah kuinka ihminen on hajamielinen! Pitihän puhuani ensimmäisestä +yöpaikastani kerjuureisulla, ja nyt olen mennyt kaikenni pois +aineestani! + +»Enkö minä sitä sanonut, että kerjäläispojat osaavat satuja puhua», +sanoi muuan, ikäänkuin kerskataksensa oikeasta ennustuksestansa.-- +»Mutta se ei ollutkaan satu» sanoi toinen kuulija, »mistä olet tuon +kertomuksen kuullut?» kysyi hän sitten minulta.--»Olen sen lukenut», +vastasin minä.--»Lukenut! mistä?» oli usea kummasteva ja kysyvä ääni.-- +»Kiviojan Esa isännällä on semmoinen kirja, jossa ei yksi asia ole +järkiään loppuun astikka, vaan ennenkuin pitkät asiat loppuivat, oli jo +muitakin lyhyempiä asioita välissä, ja aina kun asia katkesi, oli alla: +'lisää toisten', selvitin minä toimessani».--»Mikä sen kirjan nimi +oli?» kysäisi muuan.--»Sen oli joka toisessa lehdessä nimenä: 'Oulun +Viikko-Sanomia', ja ettepä usko kuinka paljo siinä oli hupaista +lukemista», selvitin minä, kun en paremmin ymmärtänyt vielä +sanomalehtien järjestystä.--»Ne ovat aviisuja», sanoi muuan.--»Mitenkä +sen saisi sieltä lainaan?» kysyi taas joku.--»Kaikkiapa lainaan +haetaankin, eihän aviisuissa ole muuta kuin loruja; parempi kun lukee +Jumalan sanaa», sanoi taas joku joukosta. + +Kun minä kuulin että sitä minun hyvää kirjaani haluttiin lainaan, +tarjosin minä kohta itseäni sen hankkijaksi ja juoksin päätäsuoraan +hengestyksissä Kiviojan Esa isännän tykö. Hän oli takkavalkean ääressä +juuri lukemassa mainituista sanomista: »kuinka kaunis ja kestävä +punamaali saadaan huoneitten ulkoseiniin;» tilaisuus näytti erittäin +lupaavalta. Minä en oikein tohtinut hengittääkään, paljaasta +kunnioituksesta niin viisasta miestä kohtaan, joka omisti semmoiset +tietoaarteet, odotin vaan milloin hän lopettaisi tieteilemisensä. Sen +tehtyä lähenin minä ujosti isäntää ja pyysin »sitä kirjaa» lainaan.-- +»Etkö sinä ole kerjuulla? Miten minä sinulle kirjani lainaisin?» lausui +isäntä. + +»Nikkilän pojat pyysivät sitä lainaan», selitin minä. + +»Sinnehän minä annan ne revittäville», sanoi isäntä, löi »kirjansa» +kiinni, painoi lakin paremmin kallelleen päähänsä, puhaltaa tuhahutti +nokkaansa, niin kuin tapansa oli, nousi ylös ja meni kaappinsa luo, +otti avaimet, aukaisi kaappinsa ja paiskasi, että moksahti, »aviisunsa» +sinne, pani kaappinsa lukkoon, otti avaimen pois suulta ja niin oli +päätös tehty. Minä palasin hyvin alakuloisena ja puoletonna yöpaikkaani +takaisin, jossa surumielin kerroin, että: Kiviojan Esa isäntä ei +antanutkaan »kirjaansa» lainaan.-- + +Iltasen saatuani menin matkamiesten kanssa saunaan maata, ja taas +rupesi sama katkeruus, kuin alussakin, valloittamaan mieltäni, kun mä +mietin tilaani. Viimein valloitti minun uni, joka on niin tasapuolinen, +kuin kuolemakin, niin köyhille kuin rikkaillekin, mutta molemmille +rakkaampi kuin jälkimäinen. Nukkuissani näin unta: minä olin olevinani +isäntänä ja kylvävinäni siementä suurella vainiolla omaan peltooni, +joka oli hyvässä voimassa ja järjestyksessä. Herättyäni tuntui uneni +jotenkin lohdulliselta, ja ajattelin: »Kävisköhän niin, että olisin +maailmassa vielä isäntänä?»--Kukas ei tulevaisuuttansa mielihyvällä +toivoisi hyväksi?--Aamulla nousivat matkamiehet niin kuin talon väkikin +ylös, ja matkamiehet hankkivat lähtöänsä. Yksi matkustaja oli yön +tienoona kadottanut kintaansa, ja niitä haki sekä talon väki että +matkamiehet, eikä niitä löytänyt kukaan. Viimein minä satuin +havaitsemaan, että kadonneet kintaat olivat erään kakluunin takana +puitten alla. Niinkuin olisin suurenkin aarteen löytänyt, sieppasin +minä kintaat, ja juoksutin ne kaipaavalle matkamiehelle. Minä toivoin +että hän olisi ainakin hyvästynyt, kun sai kintaansa, mutta sen sijaan +että hän sen olisi tehnyt, löi hän niin kovasti minua kasvoille, että +lensin kintaineni päivineni toiseen seinään, ja alkoi veri purskua +suun, sieraimen kautta. Sitä tehdessään kirosi hän kauheasti, että »tuo +kerjäläispoika, sen vietävä, oli varastanut minun kintaani». Minun +tapasi paikalla valtava itku, joka onkin ainoa turva vähäväkiselle, +syyttömästi vääryyttä kärsivälle. Kaikki läsnä olevat, sekä talonväki +että matkamiehet, kauhistuivat hänen tekoon, ja rupesivat minun +puolestani vaatimaan häneltä hyvitystä, sillä tavalla, että hän +maksaisi minulle jotain, kun hän oli niin hävitön ja löi minua niin +kovasti siitä hyvästä työstä, että minä hänen kadonneet kintaansa +löysin. Mies oli pahemmassa kuin pulassa raivostuneen joukon keskellä, +mutta ei ruvennut mihinkään maksoon--lieneekö ollut millä maksaakaan-- +vetäysi takaperin vaan ovelle, hyppäsi ulos, siellä rekeensä, löi +ruoskalla hevostaan ja niin meni. Sen tapahduttua rupesivat talonväki +ja matkamiehet kokoilemaan minulle muutamia vaskirahoja ja antoivat +eväsleivistään minulle useoita leivän puoliskoita, osoittaaksensa +sillä, etteivät he suostuneet tuon miehen ilkitekoon. Nämät lahjat +tuntuivat minusta jonkunlaiselta, mutta liika kalliisti ostetulta +hyvitykseltä; lyönti se olisi mennyt lyöntinäkin, mutta syyttömästi +varkaaksi soimaaminen, se oli mielestä menemätön. Siitä opin sen, etten +ketään ihmistä, olipa se sitten kuka tahansa, ole syyttänyt varkaaksi, +vaikka asia todeltakin näyttäisi, ennenkuin se on todistettu. + +Samana päivänä, kun lähdin siitä talosta, tapasin kaksi muuta tuttua +kerjäläis-poikaa, joka oli olevinaan koko lohdutus minulle, kun +muitakin oli samassa kadotuksessa; päätettiin siis lähteä yksissä +neuvoin onneansa koettelemaan. Mutta pian havaitsin ettei tämä uusi +kumppanius ollutkaan minulle miksikään hyödyksi. He olivat tottuneet +valehtelemaan ja näpistelemään, ja jos minä heitä siitä muistutin, sain +kohta korvilleni. Taloissa kun oltiin, ja kun meitä käskettiin johonkin +asiaan, lykkäsivät he tavallisesti aina asian teon minun niskoilleni, +sanoen silloin aina minua vahvimmaksi; mutta kun oltiin itseksemme, +silloin he antoivat minun tuta, että olin kehnoin. Ei tuntenut +hauskalta sekään. Kerran kävi niin, että meitä ajettiin takaa varkauden +tähden, ja takaa-ajajat löysivät piippunsa toverieni lakkareista! Siinä +täytyi minunkin, vaikka olin asiasta tietämätön, seisoa syynin alla, +niinkuin kaakkiin tuomitun, ja piipun löydyttyä--vaikka se ei häävi +ollut, vaan piippu se kumminkin oli--ottaa korvilleni niinkuin +toistenkin. Kuinkas muutoin: olimmehan me kerjäläispoikia ja vielä +varkaitakin, mitäpä me olimme yksi toistansa parempia--saada meidän +kaikkein piti!--Kun tämä uusi seurue tuntui niin hankalasti rupeavan +vaikuttamaan vastaisiin toimiini, päätin erauta koko »kumppaljuunista». +Kun taloudessamme ei ollut mitään jakamista, sillä itsekullakin oli +tavaransa omassa pussissaan, erkausin heistä ilman keskustelutta, siten +että lähdin erihaaralle heidän tietämättänsä. Nyt kyllä loppuivat +ilkeydet vähemmälle, mutta taas rupesi tilani minua kovin surettamaan. +Näin mennessäni talosta taloon, pyytäen armoleipää, tapasi minun eräänä +päivänä erin-omainen murhe, joka ei haihtunut millään tavoin. Aina vaan +kohosi rinnassani itsearvoni tunto siinä muodossa, että jos pääsisin +jotenkin siihen tilaan, että saattaisin omalla työlläni ansaita +elatukseni, eikä tarvitseisi kuulla kerjäläispojan nimeä ja kärsiä niin +paljon syytöntä sortoa ja pilkkaa!--juuri näitä miettimässä ollessani, +tuli samaan taloon vanhempiani likellä asuva köyhä akka, elatuksen +hankkimisessa hänkin. Heti kun näin hänen, valtasi murhe niin mieleni, +etten voinut enää itseäni pidättää, vaan puhkesin itkuun, jota +salatakseni kytäisin taas porstuan oven taa ja vedin oven eteeni, ettei +minua olisi kukaan nähnyt. Siellä annoin kyynelteni vapaasti vuotaa, +keventääkseni sydäntäni. + +Mutta alin-omainen niiskutukseni ei antanutkaan olla minun salassa, +vaan ilmoitti ihmisille, että porstuan oven takana on olento, jolla ei +liene asiat--ainakaan omasta mielestänsä--oikeassa. Yksi ja toinen tuli +minulta kyselemään, mikä minua vaivasi, ja oliko kukaan tehnyt minulle +pahaa? Siinä talossa ei minulle ensinkään tehty pahaa, päinvastoin +olivat he hyviä ja sääliviä ihmisiä, mutta ei sekään auttanut; kaikki +eivät olleet niin. Minä en saattanut itkultani vastata kyselijöille +mitään, niin oli sydämeni täysi. Viimein tuli ennen mainittu köyhä +akkakin kyselemään syytä itkuuni, jolle suurella vaivalla ja änkäämällä +sain sanotuksi taas ne kurjuutta sisältävät sanat: »kun pitää kerjätä». +Minä en saattanut hänelle olla selvittämättä suruni syytä, hänelle, +joka oli minussa surua kiihoittanut ja joka oli minusta kaikkein paras +ihminen tällä kerralla. Kun hän sen kuuli, sanoi hän: »tuo poikaraukka +kuolee tänne surusta ja ikävästä; lähde minun kanssani, minä vien sinun +vanhempaisi tykö vielä tänä iltana».--Eivät kenenkään kuoleman-alaisen +sanat liene soineet paremmalta yhdellekään murheelliselle sielulle, +kuin sen köyhän akan sanat soivat minulle. »Olihan nyt toivoa päästä +kotia--vanhempain luokse, joilla ei liene paljon minulle antamista +eineeksi; vaan sen enempi oli heillä antaa sitä, mitä vanhemman sydän +kätkee. Onhan vanhempain koti vissisti se paikka, jossa ei luulla minua +'varkaaksi', sillä he ovat minun opettaneet sitä välttämään, ja he ovat +minun koetelleet, voipihan sen uskoa, että he pitävät minun rehellisenä +lapsenaan. Missä olisi maailmassa heidän vertaansa?» Nämät ajatukset +lensivät nopeasti pääni ympäri, ja pian oli suru haihtunut. Lähdin siis +mainitun akan kanssa kotia koti. Yhtäkaikki peloitti minua mennessäni: +»Jos ei olisikaan paremmasti asiat vanhemmillani kuin lähteissäkään, +niin olisi sama leikki edessä.--Mutta vähä lukua, ei nyt saa ajatuksia +niin pitkälle päästää, saanhan ainakin olla yötä rakasten vanhempaini +luona, ja se kannattaa».--Ilta ja koti lähenivät. Tykyttävin sydämin +lähenin huonetta, jossa vanhempaini asuivat. Sieltä näkyi valkea, +olivathan siis kotona. Astuin sisälle: isä oli pärevalkean ääressä, +puhdetöikseen kutomassa seulanpohjaa, ansaitaksensa silläkin jotain; +äitini kehräsi kylän kehruuksia. Heti kun havaitsivat minun, ihastuivat +he, että tulin kotiin. He sanoivat kovin murehtineensa minua, kun +tiesivät kuinka vastenmielistä minusta kerjuu oli; se kuului joltakin. +Äiti tuli heti riisumaan vaateriepujani ja kylmettyneitä kenkäresujani +päältäni, toimitti minua lämmittelemään, ja kyseli matkani kuulumisia. +Itku silmissä kerroin minä hyvät ja huonot puolet. Silloin äiti sulki +minut syliinsä ja sanoi: »Jumalan avulla ja kättemme työllä toivomme +voivamme yksissä elää, jos ei lihavasti, niin kumminkin laillamme. +Koetetaan yhdessä elää, ettei sinun tarvitse kärsiä niin paljon pahain +ihmisten sortoa ja pilkkaa. Jos emme voi yhdessä kohden elää, voimmehan +ainakin kuolla».--Se tuntui joltakin. Koti olikin rikastunut sillä +aikaa, kun olin kerjuulla. Siihen aikaan oli vielä kotitarpeen +viinanpoltto voimassa, ja sitä koettiin polttaa uskolti, katsomatta +oliko siihen varoja taikka ei, ja silloinkin, vaikka kova köyhyys +rasitti maakuntaa. Vanhempani olivat saaneet eräästä talosta +rankinsakoja, ja siihen joitakuita kappoja oikeata viljaa höystöksi, ja +niin olivat he leiponeet koko leipomuksen leipiä. Voi kuinka rikkaalta +nyt näytti, kun oli omasta varasta koko vartaallinen leipiä; jos +kohtakin rankinsakoisia, olivathan ne kumminkin aivan omia. Isä oli +myös jo niin parantunut, että kykeni työhön, ja kulki eräälle talolle +metsässä hakkaamassa. Isä oli metsäretkillään jolloinkin pannut ansoja +moniaisiin katoksiin, ja juuri sinä iltana, kun minä kotia tulin, +sattunut saamaan katoksestaan metson, joka maata pätkötti lattialla. +Voi! Kenen oli parempi olla maailmassa, kuin minun silloin oli: +vanhemmat olivat hyvät ja rakkaat, leipiä oli orrella ja leivän +särvintä lattialla, ja niin olivat huomisen päivän surut poistetut! + +Muutoin alkoi nyt onni olla myötäisempi. Sen talon isäntä, jossa olimme +huonemiehinä, pudotti seuraavana päivänä pappilan rautakangen joen +pohjaan, avantoa avatessaan, eikä saatu sitä ylös, vaikka puoli päivää +yritettiin. Isäntä sanoi viimein minulle, tarjotessani itseäni kankea +ylös-ottamaan: »Jos vaan saat sen kangen ylös, niin saat vankan +sangollisen potaattia».--Se oli minulle mieluinen sana, sillä minulla +oli keino muka valmiiksi mietitty kangen ylössaamiseksi. Juoksin siis +noutamaan pitkän saikaran, köyden ja kivimukulan, sidoin köyden toisen +pään saikaran päähän kiinni, ja kivimukulan köyteen, parin sylen päähän +saikaran päästä--sillä minulla oli salainen aavistus, että kanki oli +pohjassa pystyssä--työnsin joen pohjaan sen saikaran pään, johon köysi +oli sidottu, ja aloin sillä kiertää avannon kohtaa. Aikani kierrettyä +rupesin junnaamaan ylös, ja hei!--kanki tuli ensikerralla ylös, ja +potaattisanko oli minun. Hätäkö elää: leipää, lihaa ja potaatteja! + +Vanhemmillani oli eläiminä moniaita lampaita. Näiden lampaitten +elatusvaroja lisätäksensä, toi isä metsästä tullessansa useinkin nuoria +haapoja, ja kuori niitä iltamilla hienoiksi siepaleiksi, joita lampaat +söivät ahnaasti. Kerran niitä katsellessani, johtui mieleeni ruveta +pukartamaan umpipuusta jotain pienen astian tapaista. Aikomisesta +työhön, ja huomenna minulla oli pikkuinen kiulu. Ei se ollut juuri +sievän näköinen, vaan sinne päin se kumminkin oli. Illalla saatin +näyttää isälle, että minäkin olin jotakin tehnyt. Isä katseli teostani, +ja sanoi: »rupea koittamaan työtäs siistimmäksi, tee niitä enempi ja +vie pappilan lapsille sitten kaupaksi».--Minä ilolla lupasin koettaa. +Huomenis-päivänä toi isä metsästä raaka-aineita nuorelle +tehtailijallensa, ja minä rupesin innolla työhön, jossa isä ohjaili +minua. Viikon päästä oli minulla valmisna koko joukko sieviä, +umpipuusta tehtyjä, pieniä astioita, jotka hyvin sopivat lasten +leikkikaluiksi. Oli lauvantaipäivä, ja pyhä uhkasi tulla leivätönnä +perheeseen; mutta minulla oli kaupanhalua, läksin siis onneani +koettelemaan pappilaan. Pappina oli silloin pitäjäässämme oikea köyhäin +isä, yli koko maamme tunnettu Jonas Lagus. Menin lasten tykö ja +esittelin asiaani. Lapset heti ihastuivat tuomiini kaluihin ja pyysivät +vanhempiansa ostamaan niitä heille. Pastori kysyi: mitä minä tahtoisin +--astioillani?--»Kun saisin vähän leipää ja kaloja, ei ole kotona +ruokaa», vastasin minä.--Sen kuultuansa antoivat he minulle niin paljo +leipiä, hyvän joukon silakoita ja palasen lihaa, etten saattanut niitä +kantamalla viedä kotiini, vaan minun täytyi ottaa kelkka pappilasta +lainaan. Päälliseksi pyysivät he että tekisin heille vielä paljon +semmoisia pieniä talous-astioita ja muita leikkikaluja, sillä +pastorilla oli paljo pieniä lapsia, ja että rupeaisin tuomaan heille +lattiahakoja kahdesti viikossa, jonka pyynnön ilomielellä lupasin +täyttää. + +Ei kukaan liene iloisemmalla mielellä koskaan rientänyt kotiaan, kuin +minä nyt riensin, kun tiesin keventäväni vanhempaini surun huomisesta +päivästä. Kyllähän se tuntui mielessäni, etten ollut saanut kaikkea +hyvyyttä ansioillani, vaan se kumminkin lohdutti mieltäni, etten ollut +sitä suoraan kerjännyt. Vanhempani olivat ilosta tukehtua, kun näkivät +mitä minä toin, ja kun kerroin kuinka minua pyydettiin tekemään vielä +lisää astioita ja muita leikkikaluja, ja hankkimaan lattiahakoja, niin +puhkesivat he kyynelsilmin kiittämään pappilan väkeä, ja minäkin sanon +vielä nytkin: »Jumala heitä siunatkoon!» + +Minä rupesin kohta työhön. Silloin alkoivat pappilan lapset saada +pyttyjä, sankoja, kiuluja, korvoja, kirnuja, hevosia, lehmiä, lampaita +j.n.e., niin että se ei ollut vähä, mitä yhä välistä vein pappilaan. +Lattiahavoissa pidin myös pappilan pari vuotta, jotka piti talvella +olla hienoista kuusen ja kesällä nuorista katajan havoista. +Leikkikaluja tehdessäni vartuin aina paremmaksi käsistäni, ja rupesin +tekemään isompiakin kaluja, niinkuin lusikoita, piippuja, jotka +lakeerasin, rasioita, konseloita, hakasia, höylänpäitä, kuontalolapoja +ym., jotka äiti kylillä vaihetteli ruokavärkkeihin ja niin sai niillä +aina jotakin. Isä ja äiti tienasivat myös minkä voivat, ja niin elää +kitkuteltiin, jos ei kaikesti juuri niin lihavastikaan, vaan kumminkin +kerjäämättä. + +Kertomuksestani olen kokonaan unhottanut, että lukemisestani vanhempani +pitivät parhaan huolen. Jo aikaisin opettivat he minun kirjalle, ja +vähän häpeissäni täytyy mainita, että olin viiden vuoden vanhana +yhtäläinen lukija kuin nytkin. Aina muistan ensimmäisen kinkerimatkani +omituisuutensa vuoksi. Kun pappi kirjoitti lukuani kirkon kirjaan, niin +minä, hökäle kun olin, menin hänen olkansa ylitse katsomaan ja pyysin +että hän opettaisi minut kirjoittamaan.--»No, minkätähden sinä +kirjoittamaan opetteleisit?» kysyi pappi.--»Että mä papiksi pääsisin», +oli vastaus.--»Minkätähden sinä papiksi tahtoisit?» oli taas kysymys.-- +»No, hei! kun ne hyvää syövät ja komeasti kävelevät», vastasin +minä ällistymättä. Silloin valloitti nauru koko kinkeriväen.-- +Lukukinkereillä annettiin minulle pieniä kirjasia palkinnoksi hyvästä +luvustani, josta toiset pojat minua vihasivat ja pilkkasivat, itse kun +saivat toria, ja kutsuivat minua »maisteriksi.». + +Minä olin aina rehellinen vanhemmilleni, enkä salannut heiltä mitään, +vaikka miten olisi ollut asiat, josta myös sain pilkkaa kuulla. Kerran +olin unohduttanut ulkolukuni, ja pappi käski sanoa äitille terveisiä, +että: »Pekka on nyt mennyt laiskain luokkaan».--Kinkereiltä tultuani +kysyi äiti: »Mitä sinne nyt kinkereille kuuluu?»--»Pastori käski sanoa +teille terveisiä, että Pekka on nyt mennyt laiskain luokkaan», vastasin +minä.--Voi kuin toiset lapset hulluttelivat ja pilkkasivat minua, kun +minä muka en osannut omaa puoltanikaan pitää,--kummako se oli heille, +kun olivat itse vilpillisiä! Eipä niistä tullutkaan yhdestäkään +kunnollista ihmistä. + +Kun kerran olen ruvennut kertomaan niistä oppilaitoksista, joita olen +saanut nauttia, niin kerron perille asti. Ylempänä mainittu pastori oli +kotonansa pitänyt, joku aika takaperin, vapaehtoista koulua, jossa muun +muassa oli kylän nuorukaisille opettanut kirjoitusta ja luvunlaskua. Se +oli nostanut semmoisen opinhalun seurakunnan nuorukaisissa, ettei +heidän joukossaan kuulunut muutakuin: »2 kertaa 2 on neljä, 7 kertaa 7 +on 49», ja »pitääkö tuossa sanassa kirjoittaa kova vai pehmeä 'tee'?» +j.n.e. Toistensa kirjoitusvihkoja muka tarkasteltiin sekä kauno- että +oikokirjoituksen suhteen, ja toiset oikoivat toistensa vikoja, sillä +koulu oli loppunut jo pari vuotta sitten. Taulu ja kirjoitusvärkit oli +melkein joka lapsella, ja metsäteitten varret olivat talvella +kirjoitetut täpitäyteen, että ne olivat niinkuin haravoidut; oppilaat +olivat niihin risun nokalla kirjoittaneet mielilauseitansa, jotka +kaikki eivät tainneet olla juuri niin siveelliseltä pohjalta kotoisin. +Se oli laaja koulu se; olihan siinä vapaat kirjoitus-aineet, vapaa +paperi ja kynä, josta ei tarvinnut köyhemmänkään mitään maksaa, ja +vielä siitäkin oli se merkillinen, että paperi tavan takaa uudistui +aivan entisen veroiseksi, sopihan siihen, hevosta ajaissa, koetella. +Mitäpä siitä jos hevonen kuormansa kanssa jättikin, oltiinhan nuoret ja +juostiin jälkiin; sen paremmin posket punoittivat.--Semmoinen koulu se +oli.-- + +Ennenkuin menen edemmäksi kertomuksessani, mainitsen sivumennen, mitä +sellainen koulu on vaikuttanut. Aikoina vielä, joilta kertomus on, ei +pidetty yhtään kalukirjoitusta, ei ainoataan huutokauppaa eikä muita +kirjallisia toimia oman pitäjään suomalaisilla asukkailla, vaan ne työt +toimitti kaikki toisessa pitäjäässä asuva nimismies isosta palkasta, +sillä hän otti kalukirjoituksesta ja huutokaupoista sadan ja +neljänkymmenen markan vaiheille, kuinka asia oli; maan kauppakirjoista +2 markkaa 40 penniä j.n.e. Nyt on jo pari vuosikymmentä oman kunnan +miehet tehneet edelliset työt kolmen ja kahden kymmenen markan +vaiheella, ja jälkimäiset 50 pennillä, eikä ole sitten herrasmiestä +niissä toimissa nähty, sillä kirjoitusmiehiä on kunnassa kosolta. +Silläkin tavoin on jo semmoisestakin koulusta ollut kymmenientuhansien +markkojen voitto pitäjäällemme, lukematta mitä se muutoin on +kansallishenkeen vaikuttanut, vaikka melkein yleiseen vielä tahdotaan +kovin peljätä »puoliherroiksi» tulemista, väittäin, ettei »talonpoika +tarvitse mitään oppia», jonka mielilauseen pohjalla vastustetaan +kansakouluja ja muita oppilaitoksia.-- + +Siinä talossa, missä vanhempani olivat huonemiehinä, oli poika, joka +oli parhaita edellä mainitun koulun oppilaisista. Sille sanoi isäni +eräänä iltana: »kun opetat, Junnu, tuon meidän pojan kirjoittamaan, +niin minä maksan sinulle puolen riksiä».--Junnu ihastui heti niin +isosta tarjoituksesta ja kysyi innokkaasti: »annatteko todella?» Isäni +vastasi: »heti kun poika kirjoittaa luettavaa kirjoitusta, saat sen, +jonka olen luvannut». Hei kuinka ne keskustelut miellyttivät minua: +»nythän saan opetella kirjoittamaan, niin kuin toisetkin pojat, ja +kukatiesi saan minäkin vielä ansaita puolen riksiä kirjoituksellani!»-- +Se yö ei tahtonut loppua milloinkaan, niin pitkä oli se mielestäni, +sillä aamullahan jo sai koettaa. Voi kuinka se tuntui hyvin käyvän +laatuun!--eihän siinä ollut muuta kuin kynällä ja läkillä teki +paperille koukeroita, niin--mutta oi! pitihän se tulla semmoista, että +sitä saattoivat muutkin lukea, se minua huolestutti!--Kun aamu tuli, +ruvettiin työhön. Ensimmäiseksi läksyksi tehtiin isot ja pienet +aakkoset, ja yksikkönumerot nimisanojen kanssa, siinähän oli kylläksi. +Minä tein ahneesti päivän työtä ja illalla menin saaliini kanssa +opettajani tykö, näyttämään työni hyvyyttä.--»Voi kuinka olet tehnyt +rumia», sanoi opettaja. »Ja iso koo ja ärrä ovat aina tehdyt +väärinpäin», lisäsi hän, »ja numeroissa ovat: kakkonen ylön-alaisiaan, +viitonen ja seitseminen nurinpäin; koeta vasta tehdä kirjaimet +kauneimpia ja kaikki oikein päin», muistutti opettaja.--»No sepä nyt on +kumma», ajattelin minä, kun ei ne tulleet kelvollisia, ja niin tarkasti +kun minä niitä koin tehdä!»--Toisena iltana menin taas opettajan tykö +työni kanssa, ja opettaja sanoi että kirjaimet ja numerot olivat nyt +kaikki oikein päin ja paljon paremmat kuin eiliset; se tuntui hyvältä. +Minä kysyin nyt opettajalta: »miksi pidetään kaksi peetä ja kaksi teetä +ja koota?»--»Siksi niitä kutakin pidetään kaksi, että herrat pitävät +toisia ja talonpojat toisia kirjaimia», selitti opettajani toimessaan. +Luultavasti teki opettajani selvityksensä semmoiseksi siitä syystä, kun +ei itsekään tiennyt asiata paremmin, vaan pitäähän opettajan selvittää +oppilaisensa kysymykset--kuinkas muuten! Selvitys ei tyydyttänyt minua. +»Miksi herroilla pitää olla erilaiset kirjaimet kuin muilla?» kysäisin +taas.--»No etkö sinä näe, että herrat ovat muutenkin erilaisia kuin +muut ihmiset? Niillä on helpommat päivät, parempi ruoka, paremmat +vaatteet, ja päälliseksi ovat he oppineita», selvitti taas opettajani, +ja se selvitys riitti. Olinhan omin silmin nähnyt kuinka suuri väli oli +esimerkiksi oman perheeni ja herrasperheitten elämän välillä, ja minua +oikein hävetti kun meninkään kysymään semmoisia asioita, joiden olisi +pitänyt olla itsestänsäkin selvät. Tosin vielä yritti mieleeni tulemaan +semmoisia kysymyksiä kuin: »kun kerran herroilla on joitakuita eri +kirjaimia, miksi ei heillä sitten ole kaikki erilaisia?»--vaan ei nämät +epäiltävät kysymykset saaneet kauvan sijaansa, sillä opettajani oli +antanut selvityksen ja sitä on uskominen, kuinkas muuten! + +Tätä seikkaa olen monasti ajatellut ijällisempänäkin, ja olen aina +tullut siihen päätökseen, että jos opettajani olisi ollut oppineempi, +niin olisin kaiketi tullut paremmaksi oikokirjoituksessa kuin olen, ja +että opettajaksi pitäisi aina valita, olkoon koulun kuinka halpainen +tahi ylhäinen tahansa, niin oppineita opettajia kuin suinkin +mahdollista, sillä »kuinka taitaa sokea sokeata taluttaa?» + +Niin, kumminkin opettelin kirjoittamaan, ja kuukauden päästä voin +vanhemmilleni näyttää omakätisesti kirjoitetun nimeni paperilla, josta +vanhempani suuresti ihastuivat, ja Junnu sai puolenriksiänsä. Semmoinen +se oli se kouluni, jossa en juuri hääviksi tullut, mutta kumminkin olin +nyt jo, en ainoastaan luku-, mutta myös kirjoitus-mieskin, ja nyt +olivat lumihanki ja kirjankannet hädässä. Vanhempani eivät ymmärtäneet +kieltää minua sotkemasta kirjan kansia, sillä olihan se heille iloinen +asia, kun heillä oli niin oppinut poika, joka kirjoitteli kirjan +kansiin. Vielä nytkin näkyy kirjain kansissa niitä sotkuja, jotka eivät +suinkaan kiitä tekijäänsä.--Semmoisen kustannuksen minun isäni teki +minua kouluttaissaan, mutta sen luulen olleen ainakin yhtä ison, kuin +köyhän lesken »ropon» panon uhriarkkuun, sillä isäni ei suinkaan +maksanut puoltariksiään siitä mitä hänellä liiaksi oli. Ja jos kohta +kouluni ei ollut sen pätevämpi, ja jos en siellä sen paremmaksi tullut, +niin opin kumminkin siellä jotain, jota eivät kaikki muut kansalaiseni +olekaan saaneet oppia, nimittäin kirjoittamaan. + +Lapsuuteni aikana oli minulla kerta vielä kova koetus, joka ei mene +mielestäni niin kauvan kuin elän. Minä olin poissa vanhempaini tyköä +koko talvikauden, eräässä talossa hevosta toisen jälkiin ajamassa, +ansaitakseni sillä tavoin ruokani. Se talo oli niin lähellä vanhempani +majapaikkaa, että kuljin heidän tykönänsä yötä.--Olin silloin 12 vuotta +vanha. Erään kerran oli häät ylipäässä pitäjäästä, ja sen talon tytär, +jossa olin hevospoikana, oli myös häihin kutsuttu. Hänellä oli +kyytimiehenä nuori aikamies, erään talon poika. Häiden loputtua kun he +myöhään illalla tulivat kotia, ei kyytimiestä päästetty yötävasten pois +talosta. + +Minä, joka olin talon »asiapoika», päästin vieraan hevosen, panin sen +talliin, syötin, juotin sen hyväksi, jos hyväksi, korjasin värkit ja +reen hyvään talteen, jonka tehtyä sain iltaseni ja menin kotia hyvällä +omallatunnolla, niinkuin ainakin. Aamulla aikaisin tulivat mainittu +kyytimies ja talon renki vanhempani tykö, ja sanoivat että minä illalla +olin varastanut kyytimiehen siloista avaimen--hänen hevosellansa oli +talvisilat--ja pyysivät hyvin laupiaasti, että minä antaisin hyvällä +pois silain avaimen, niin silloin ei muka seuraisi mitään pahempaa. +Minä olin niinkuin ukkosen iskemä, niin hämmästyin minä tuosta +äkillisestä ja kunniaa loukkaavasta syytöksestä. Tietysti minä hyvin +punastelinkin, jota usein pidetään varmana syyllisyyden merkkinä, mutta +tällä kerralla se oli ainakin petollinen: saattaahan kunniallinen +ihminen punastua paljaasta raa'asta syytöksestä, olematta silti +viallinen. + +Minä en voinut muuta lausua puolustuksekseni kuin: »en minä ole sitä +ottanut». Mutta se ei tyydyttänyt päällekantajaa. »Näkeehän sen, koska +niin punastelit ja hätäilet, että sinulla se on silain avain, ja eihän +se mihin ole joutunut, sinä kun illalla korjasit hevosen värkit. Laita +vaan avain kiiruusti tänne, taikka...», kuului päällekanne, niinkuin +ukkosen jyrinä.--»En ikänä minä ole tavannut pojassa sitä vilppiä, +sillä me olemme pienestä pitäin opettaneet häntä pitämään toisen omaa +pyhänä», sanoi äitini. + +»Haa, sinä puolustat varasta ja vahvistat sitä vielä sikiössäs +lujemmaksi; kyllä sen vielä näet kun varsasi paalussa riippuu; parempi +olisi jos ottaisit häntä niskasta kiinni ja antaisit selkään oikein +oikeasta kädestä, koska ei hän muuten tunnusta, taikka jos et sinä sitä +tee, niin kyllä minä sen seljän kypsytän», sanoi taas päällekantaja.-- +Se loukkasi äitini kunniantuntoa. Hän meni ulos ja toi tullessaan tyven +puolen perävitsasta, sieppasi minun niskasta kiinni ja löi kerran +selkääni ja kysyi: »oletko sinä ottanut sen avaimen? tunnusta paikalla, +taikka minä muokkaan sinun niin, ettet paikalta pääse, tunnusta heti», +ja häristeli kepillänsä.--Sitä tuskaa ei arvaa kukaan muut kuin +kokenut, joka minulla silloin oli: karkea, raaka, kunniata loukkaava, +syytön syytös niin rumasta rikoksesta kuin varkaus, mursi kovin +sieluani ja päälliseksi oli vielä ruumiillinen kipu tarjolla. »Voi +äitikulta!» sanoin minä, »enhän koskaan ennenkään ole varastanut, enkä +nytkään; miten minä tunnustan itseni syypääksi rikokseen, jota en ole +tehnyt, ja kuinka annan takaisin sen, jota en ole ottanut? Vaikka +hengen ottaisitte paikalla, niin en voi toisin tehdä; tässä minä olen, +tehkää minulle miten tahdotte».--Äiti ei lyönyt muuta kuin sen yhden +kerran. Hän nakkasi kourastansa vitsan pois ja päästi irti minun sen +kuultuansa ja sanoi: »En suinkaan minä rupea lastani vaivaiseksi +pieksämään tuommoisten todistusten nojalla. Minä en ole ikään varasta +puoltanut, niinkuin sinä syytät; laita vaan tukevammat todistukset +syytökseesi ja sinä näet etten silloin jätä rankaisematta, ja toivon +että jättäisit meidät rauhaan, sillä jo nyt on kylläksi».--Ȁlkää +huoliko sen kappaleet, kyllä minulla on vielä parempiakin keinoja, +koska te ette oikeata tottele; minä käyn tulevana yönä Kiiskin Pekan +kanssa kirkkomaassa niin saatte nähdä mitä siitä seuraa: onko sitten +parempi tuoda varastettu kalu takaisin, kaikkein kivien ja puiden +lyödessä, ja jäädä sitten ijäksensä kuoleskelevaiseksi?» uhkaili +päällekantaja.--Äiti rupesi häntä pilkkailemaan: »käy, käy vaan, vaikka +kävisit karjamaassa, oletpa, raukka, hyvin typerä, kun kehtaat +tuommoisia puhua; kyllä minäkin koen olla apuna, että poika pääsee +hyppyyn kun tarvis tulee», sanoi äiti.--Lapsellinen kuin olin ja vähän +taika-uskoisen pelon alla, kysäisin minä: »tekeekö ne syyttömälle +mitään?»--»Ei ne syyttömälle mitään tee», vastasi päällekantaja.--Se +sanoma helpoitti sydäntäni, niinkuin raskas kuorma olisi pudonnut pois +päältäni, ja minä sanoin iloissani pilkallisesti: »kyllä minä koen +maata yötäpäivää vaate päällä, että olisin valmis lähtemään hyppyyn, +kun tarvis tulee».--Ȁlä ylpeile, p----le», lausui päällekantaja, ja +sillä hyvästijätöllä meni hän pois. Jälistäpäin kuulin että todellakin +he olivat kontanneet kirkkomaassa, sillä kansa oli silloin vielä +kotipitäjäässäni, paremman valistuksen puutteessa, peräti +taika-uskoinen, joka kuitenkin on nyt jo niin hälvennyt, että jos +jossakussa havaitaan vihjauskaan sinnepäin, niin hän joutuu kohta +yleisen pilkan esineeksi. Summa vaan on koko siitä tenhokonstista, +ettei ole sen koemmin näkynyt koko »konninkaisia» eikä »männinkäisiä», +enkä ole tullut »kuoleskelevaiseksi», vaan kuolevaiseksi kyllä jäin sen +tapauksen perästä, niin kuin siihenkin asti olin ollut. + +Olen usein miehenä ollessanikin muistanut sitä asiata, ja minua on +kummastuttanut, kun ihmisen kunnia ja terveyskin pannaan alttiiksi, ja +niin siveyttä loukkaavaa meteliä saatetaan pitää niin vähäpätöisen +kalun kuin silainavaimen tähden, ja--todistamattomasti!--Ei muuta +todistuskappaletta kuin omat ennakkoluulot! Se on liika paljon! + +Kun mä kerron vielä, miten ensikerran tupakkia panin suuhuni, niin on +lapsuuteni aika kerrottu. Oli »Kataja Jussi» niminen aikamies, joka +kulki kerjäten, se oli kova tupakkimies. Kerran se tuli siihen taloon, +jossa vanhempani asuivat, ja rupesi hakkaamaan kotikasvu-tupakeita. +Olin silloin 10-vuotias. Minä menin kyselemään: »mitä ne ovat?»-- +»Kataja-Jussi» rupesi heti hyväntahtoisesti selvittämään: »ne ovat +oikein hyviä, niitä pannaan suuhun ja pidetään vaan suussa; panesta +sinäkin näitä suuhus».--Se kehoitus oli niin ystävällinen ja +hyväntahtoinen, että sitä heti seurasin. Nyt sattui se onnettomuus, +että äiti kutsui minun tykönsä ja rupesi päätäni siivoamaan--ja minulla +oli suu täynnä tupakeita. Minun piti panna polvilleni äidin viereen +lattialle, pää äitin polvilla, jossa hän sitä siivosi. Minulle tuli suu +täyteen kuoloa, että posket olivat kuin puhuttu rakko, enkä tohtinut +sylkeä, sillä olin kuullut äitin sanovan, ettei tupakkia saa panna +suuhun, enkä myös saattanut nielaista, sillä sydäntäni ellosteli. +Pidettyäni suussani niin kauvan kuin suinkin mahdollista, täytyi minun +viimein hoilahuttaa lattialle kaikki mitä suussa oli. Äiti sen +havaittuaan, luuli minun pahoin voivan ja oikaisi minun ylös. Minä +seisoin siinä kuoleman kalpeana ja vapisin. Jo äiti havaitsi että +minulla oli ollut tupakkia suussa, ja sanoi: »eikö tuo ryökäle ole +pannut tupakkia suuhunsa, sukkelaan laita itsesi lattiata lakaisemaan, +rangaistukseksi pahasta työstäsi»!--Minä koin totella, lakaisin ja +vapisin; jo rupesin oksentamaan niin kuin pannun piipusta, enkä pysynyt +pystyssä. Nyt kävi äitin sääliksi ja hän armahti tuota pientä +rankaisulaistansa ja laittoi maata. Tauti kyllä parani, mutta se +siemen, joka oli minuun kylvetty, ei parannutkaan niin pian. Kaukaisiin +aikoihin ei se kyllä itänyt, mutta kumminkin se iti, josta toisten +enempi. Tätä olenkin sentähden vaan kertonut, kuinka pahat ja +vaaralliset tavat saatetaan kavalasti istuttaa ja kylvää lapsiin, ja +kuinka lasten kasvatus on tarkkaa ja peräänkatsottavaa. + +Loppusumma lapsuuteni ajasta on vaan se, ettei enää tarvinnut kerjätä +sen koommin, jos kohtakin kärsiä, sillä minä aloin työlläni ansaita +elatukseni ja kelvata ihmisille palvelukseen. + + + + +NUORUUTENI AIKA + + +Nuoruuteni ajalta ei ole paljon kerrottavaa, sillä se oli vaan +tavallista. Yhtä ja toista lienee siinä kumminkin muistelemista. + +Olin 12 vuotta vanha, kun lähdin vanhempaini tyköä vierasta palvelemaan +ja itse leipääni ansaitsemaan. Ei ne voimat olleet juuri vahvat +ensialussa, vaan niitä palkitsi osaksi uutteruus. En jaksanut esim. +hevosta ajaissani kuormaa nostaa ylös pystyyn, kun se kaatui, vaan +täytyi purkaa ja panna uudestaan, jolla tavoin pärjäsin kuormat kotia. +Työ kävi jotenkin vaivaloiseksi voimain vähyyden tähden, mutta +kumminkin se tuntui hyvältä, kuin elämä oli niin huoletonta; ei +tarvinnut koskaan peljätä: mitä nyt syödään, sillä ruoka oli pöydällä +aina valmis aterian aikana. Tuntuipa siltä että olin tullut yhden +luokan korkeammalle, sillä enhän enää »kerjäläispoika» ollut. + +Niin kuluivat vuodet. Usein ihmiset sanoivat: »tuo poika on oikein +viisas, sen pitäisi päästä kouluun». Minä ajattelin: »miksikähän +ihmiset niin sanovat?» mutta tunnustaa täytyy, että semmoiset +mielistelemiset kiihoittivat omarakkauttani. Kerran satuin menemään +erään pajan ovelle, jossa seppä takoi kumppalinsa kanssa jotakin +raudankappaletta. Heti seppä kysyi minulta: »arvaasta, Pekka, mikä +tästä tulee?»--»Valinkauha», vastasin minä.--Seppä sanoi: »Enkö minä +sitä sanonut, että tuo poika on viisaampi kuin ne kymmenkunta +aikamiestä, jotka tästä lähtivät, eivätkä yksikään arvanneet».--Kerran +eräänä pyhä-iltana oli koko puhtokunnan väki koossa erään talon +tuvassa, ja kun minä menin sisälle, sanoi joku joukosta heti minulle: +»sanosta, Pekka, mitä se on: maailman levyinen, lehden kevyinen?»--Se +oli ollut kaikkien arvattavana, eikä kukaan ollut voinut sitä +selvittää. Kun olivat nähneet minun tulevan, oli joku ruvennut +väittämään, että minä sen muka arvaisin, jonka tähden heti tultuani +tehtiin kysymys.--»Eihän mikään ole leveämpi ja keveämpi savua», +vastasin minä vilkkaasti. Yleinen nauru ja ihmetteleminen palkitsivat +vastauksen.--Minä ajattelin: »kumma kun ei nuo tuota arvanneet!» Sillä +tavoin rupesin vähitellen saamaan arvoa ja tulemaan ihmiseksi, joka ei +ollut itseltäni huomaamatta. + +Nyt tuntui olevan asiat jotenkin hyvin: oli murheeton ruoka, ja +kerjäläispojan nimi näkyi vähitellen haihtuvan, ja samassa ylönkatse +vähenevän, ja kumminkin nyt alkoivat paljoa vaarallisemmat ajat, kuin +ennen olivatkaan arvottomana ollessani. + +Jumalaapelkääväisten vanhempaini hellä ja tarkka vaarinpito ja +valvominen olivat osaksi estyneet senkautta, kun olin poissa heidän +silmäinsä alta, vieraan palveluksessa, ja minä olin joutunut niinkuin +pisara mereen, maailman pahentavaisten hyrskyjen valtaan, jonka +hedelmät pian alkoivat itää ja orastaa. Tosin vanhempani varasivat aina +minua, kun näkivät, kaikesta pahasta, mutta ne varoitukset olivat +harvinaisemmat, kuin sen koulun oppi, jossa nyt olin. Siihen aikaan oli +elämä kovin raakaa pitäjäässämme. Pääasiallisempia tehtäviä nuorisolla +oli: kortinlyönti, juominen ja tappelu. + +Tappelu oli niin valloillaan, että kyläkunnittain tapeltiin, joissa +olikin väkeä niinkuin sota-armeijoissa, ja siellä oli pienet +poikasetkin joukossa oppimassa kaikkea pahaa: sadatusta, rivosanoja, +juopumista j.n.e.p. »Tansseja» pidettiin joka pyhä-ilta, jossa +aikaihmiset useinkin pieniä poikia tappeluttivat nappi- ja +lanttipalkalla, ja niin harjoittivat näitä pieniä »rekryyttejänsä» +pienestä pitäin siihen inhottavaan ja ihmisyyttä häpäisevään paheeseen. +Sitä pahetta käsikädessä autti juopuminen, joka kävi hyvin laatuun, kun +kotitarpeen-viinanpoltto oli yleinen, ja paloviinaa oli joka talossa ja +mökissä; välttämättä sitä oltiin niin hyvät ja tarjottiin +pienemmillenkin, varsinkin niille, jotka olivat usutetussa tappelussa +voittaneet. Mutta onneton se, joka tappelussa joko jäi tappiolle taikka +pakeni; sitä pilkattiin, rääkättiin ja kiusattiin miten osattiin: +»tuohan on kurja pelkuri, kunnoton raiska, josta ei tule pahaistakaan +miestä».--Se oli useinkin loukkaavampi, kun kerjäläispoikaakin +kunnioitettiin, jos hän vaan voitti tappelussa. Kummako sitten jos koki +tapella, jos se olisi ollut vastenmielistäkin.--Kortinlyönti oli niin +valloillaan, että joka poikanulikan lakkarissa oli kortit, eikä muuta +tehty pyhäöinä ja pyhäpäivinä kuin juotiin, tapeltiin, taikka pelattiin +kortteja!--Semmoinen se koulu oli, johon nyt jouduin.--Se ei ole +kummakaan että se niin oli, sillä siihen aikaan ei ollut vielä mitään +sivistyttävää maallista kirjallisuutta eikä kansallisia sanomalehtiä, +ei minkäänlaisia kouluja j.n.e., eikä hengelliset kirjat ja +kristillisyys yksistänsä voineet tyydyttää nuorison kaipaavaa henkeä, +täytyi hakea huvitusta jostain, ja se meni paremman ohjauksen +puutteessa väärälle uralle. Ainoat kirjat siihen suuntaan lienevät +olleet siihen aikaan: Jutén'in »Pila pahoista hengistä», ja »Hoberg'in +äijä», jotka jokainen osasi ulkoa, mutta jotka taikamaisen ja +kelvottoman sisältönsä puolesta eivät liene kansaa paljon sivistäneet. +Kun näin oli asiat, ei ollut kansassa mitään kansallishenkeä, ei mitään +käsitettä oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan, elettiin vaan melkein +niin kuin luontokappaleet--semmoinen aikakausi se oli!--Tämä raakuus ei +ollut minuunkaan vaikuttamatta; kortinlyöntiin taivuin näin. Erään +»seksmannin» talossa keitettiin »potaskaa» yöllä, johon kokousi +poikaviikareita »valvomaan», minä muiden muassa; kirkonmiehen pojalla +oli kortit, joilla ruvettiin pelaamaan; ne olivat ensimmäiset, jotka +eläissäni olin nähnyt--voi kuinka ne olivat mielestäni kauniit! Niissä +näin kokonaiseen ihannetaiteen!--Pyydettiin minuakin pelaamaan, johon +suostuin jos kohtakin pelolla, että jos joku sattuis näkemään ja sanois +vanhemmilleni--se oli omantunnon ääni, joka minua varoitti pahasta, +vaan jota minä en totellut. Kortit sekoitettiin, jaettiin ja niin +minäkin sain osani, jonka muassa »pata-ässän». Minun vuoroni oli ensin +lyödä, ja ensimmäiseksi löin esiin ässäni, tottahan se oli halvin. +Kaikki nauroivat minun yksinkertaisuuttani, mutta se oli kumminkin +anteeksi annettavaa; minua ruvettiin uskollisesti miehissä opettamaan, +ja ennenkuin yö oli lopussa, ei minulle piisannut yksikään, ja +valitettavasti siitä eteenpäin tiesin kyllä mikä ässällä on virka. +Siitä ajasta eteenpäin en tehnyt yhtään muuta joutohetkinä ja +pyhäpäivinä, kuin löin kortteja toisten poikain kanssa monena vuonna! +Vanhemmat ihmiset eivät kyllä sitä suvainneet taloissa, vaan heitä +vältettiin menemällä yöksi talvella pirtteihin, kesällä metsiin, ja +syksyin lyötiin kortteja lämpimissä riihissä. Siitä kadotuksesta +pelasti minun vihdoin seuraava tapaus: Minä hankin itselleni kortit ja +olin mies mielestäni. Menimme siis eräänä pyhänä keväillä, erääseen +kaukaiseen riihen kortille, joukon miehissä. + +Kuka lienee ensikerran ilmoittanut vanhemmilleni, sillä he asuivat +ulottuvissa, että siellä lyödään korttia ja poikanne paraana miehenä. + +Kun me olimme parhaassa touhussa, isossa ympyrässä, riihen ovi keskellä +pöytänä, jyrähti halon lyömä riihen seinään, ja samassa tuokiossa oli +äitini erään emännän kanssa riihen ovella. Se oli niin kuin salahman +isku kaikkiin, ja yksi hyppäsi sinne, toinen tänne. Enin osa töytäsi +ovea kohden, työnsivät eukot syrjään ja niin pääsivät karkuun. Erään +karkureista saivat eukot niskasta kiinni ja sanoivat: »anna sukkelaan +ne kortit tänne».--Karkulainen sanoi hätäyksissänsä: »ei minulla ole +kortteja, Pekalla kortit ovat».--Minä en tohtinut paikalta liikkua, +sillä minun oli paha omatunto ja häpeä vallanneet. Kaikkein mentyä ja +minun vaan jäätyäni, rupesivat he minun kimppuuni. Äitini otti minua +kauluksesta kiinni ja sanoi: »anna sukkelaan kortit tänne!»--Minä +annoin empimättä. Äitini, pyhässä innossaan, sivalsi toiseen käteensä +halon ja toisella vei minun käteni kiukaan laidalle, ja uhkasi lyödä +käden minulta tuhannen pirstaksi. Minä en yhtään vastustanut, vaan +sanoin nöyrästi: »jos luulette jaksavanne minun elättää vaivaisena, +niin lyökää vaan, omannehan olen, tehkää kuin tahdotte».--Äitini ei +lyönyt, vaan rupesi tahtomaan minua kanssaan lähtemään kotiinsa, jota +käskyä heti tottelin ehdottomasti ja kävelin äitin jälissä häpeissäni +ja lyötynä. Olin siellä sen yötä ja vanhempani olivat kovin suruissansa +langenneesta lapsestansa. He puhuivat paljo minulle Jumalan pelosta ja +ihmisten hävystä, ja erittäinkin äitini itki paljo lapsensa surkeata +tilaa. + +Vanhempani suru ja ne neuvot, joita he antoivat, taivuttivat niin +mieleni, että vakaasti päätin heittää kortinlyönnin pois. Mutta sepä ei +ollutkaan niin helppo asia, sillä se oli päässyt kovin jo minussa +juuttumaan. Vaan kun minulle tuli kiusauksen hetket, muistin aina +vanhempaini neuvot ja surut, sillä he olivat herättäneet uudestaan +eloon ne siemenet, jotka he lapsuudesta saakka olivat kylväneet minun +sydämeeni, ja jotka maailman rikkaruoho oli tukahuttanut, ja niin +voitin minä vähitellen pahan taipumukseni. + +Tappelumiestä ei kyllä minusta kelvollista tullut, vaikka koulu oli +hyvä, sillä minulla oli jotenkin arka ja hellä luonto, niin että jos +vain suinkin pääsin, turvasin aina pakenemiseen, josta sain monta +pilkkaa ja häpeätä kärsiä. Ainoastaan silloin kuin en päässyt pakoon, +täytyi itseäni puolustaa. Muistan yhden tapauksen, joka osoittaa kuinka +vanhempien ihmisten yllytys on paha nuoremmille. Oli pyhäpäivä, ja eräs +poikanulikka, oikein kiitetty »tappelija», kävi minun päälleni, ja minä +pakoilin minkä voin. Siihen sattui tulemaan setäni, joka sanoi: »mitä +sinä annat tuon ryökäleen käydä silmilles, ota vastaan». Se oli +mielestäni hyvä kehoitus, ja minä pyörähdin heti vihollistani vastaan, +väänsin hänen alleni ja löylytin aikalailla. Ei siinä auttanut +viholliseni sotataito, eikä mikään, sillä olihan setä minua siihen +kehoittanut. Jos hän olisi ottanut kumpaakin tukasta kiinni, pölyttänyt +hyvällä lailla ja päälliseksi häväissyt, niin olisi sekin tappelu +jäänyt tappelematta. + +Niillä ajoilla olin myös ensikerran juovuksissa. Oli useoita +poikaviikareita, joilla oli viinapullo. He olivat jotenkin hutikassa, +ja minulle niin hyviä, että tyrkyttivät maistelemaan lasistansa. Minä +kun olin tottumaton, otin aika lotkauksen, ja tulin auttamattomasti +juovuksiin. Minä kun sen tunsin, konttasin tallin soimen alle piiloon. +Maailma rupesi pyörimään silmissäni ja kaikki kääntymään ylön-alaisin; +jo rupesi mustenemaan kaikki silmissäni, korvani rupesivat soimaan +kummallisia säveliä, sydäntäni nostatti, ja minä rupesin ylön-antamaan. +Sen tehtyä en jaksanut silmiäni avata, ja joka luunsolmu vapisi +niinkuin kahila. + +Se ei tainnut olla miksikään pahaksi, sillä siitä hetkestä tuli viina +kauvaksi aikaa minulle niin vastahakoiseksi, etten silmissäni sitä +kärsinyt; en kuitenkaan kehoita ketään koettamaan tuota vaarallista +konstia, sillä minä olin heittää siihen henkeni. + +Se oli surkeaa aikakautta se, ja sittemmin vanhemmaksi tultuani, +murehdin minä usein nuorempain veljeini tilaa, kuinka he jaksanevat +kärsiä kaikki sattuvat kiusaukset ja sorrot. + +Niihin aikoihin rupesin oikein toden teolla opettelemaan tupakkia +suussani pitämään. Sehän oli jonkunlainen miehuuden merkki muka. Se ei +ollut mikään helppo asia, sillä väliin oksensin maalle maksan, vaan +täytyihän yhtäkaikki koettaa, jos mieli päästä miesten lukuun. + +Olin vielä silloin vähäväkinen, vaan yhtäkaikki minä pantiin yhteiseen +työhön, joka oli senlaista, että kuivattiin erästä järveä, johon +kaivettiin ojaa. Kelvoton kuin olin, nurisivat toiset osakkaat, kun +niin kelvottomia työmiehiä pannaan yhteiseen työhön, joka teki mieleni +alakuloiseksi, mutta minä koetin uutteruudellani palkita voimaini +vähyyttä. Lauvantai-iltana, kun ruvettiin panemaan päivätöitä kirjaan, +sanoi päällikkö: »Pekka saa täydet päivät uutteruutensa tähden, mutta +toiset pojat eivät saa kuin puolen päivää päivästä, ja he kielletään +tulemasta vasta tänne, mutta Pekka saa tulla».--Se oli minusta +mieluinen puhe kuulla, niin arvokkaan miehen, kuin päällikön, suusta. +Toiset pojat kiukkuilivat ja kiroilevat takapuolella ja olivat vihaisia +minulle, vaan minä olin mies mielestäni; sen paremminhan sopi opetella +tupakkia pitämään. Niinkuin luvattu oli, kuljin minä koko syksyn +järvi-ojan kaivossa, ja pidin mälliä poskissani. Sen huomasi päällikkö +kerran ja sanoi: Ȁlä, hyvälapsi, totuta itseäsi tuohon turhaan tapaan, +ei siitä ole mitään hyötyä ihmiselle, on hänestä: 'huvitusta, hävitystä +ja vähän viivytystä'», mutta minä en totellut sitä viisasta neuvoa, ja +opin vallattomaksi tupakkimieheksi. Jospa silloin tottelin sen viisaan +neuvoa, olisin silloin vielä voinut luopua siitä turmeluksesta, mutta +sen totuuden huomasin liian myöhään, sillä olin kohta 30 vuoden vanha, +kun havaitsin että tupakki on vahingollista, ja silloin tein kaksi +kovaa ja harrasta yritystä kirvoittaakseni itseni irti sen kahleista, +mutta turhaan, sillä tupakinmyrkky oli jo niin yhtynyt vereen, etten +voinut sitä vieroittaa, vaikka toisella erällä olin kolme kuukautta +tupakitta. + +Himo oli sittenkin yhtä suuri ja siis väkevämpi minua. + +Siinä talossa, jossa silloin olin renkinä, oli minun ikäiseni poika, +joka oli ankara tupakkimies; tätä poikaa aina tekee mieleni syyttää +omasta taipumuksestani tupakkiin. Hän oli muutenkin kummallinen +käytöksestään, sillä minä havaitsin, että hän usein petti äitiänsä, +(hänen isänsä oli kuollut) ja oli taipunut ryyppimään salaa; yhden ja +toisen varjon alla keinoitteli hän niin, että hänen äitinsä antoi, +»lääkityksen» nimellä, hänelle viinaa. Eräs seikka siihen suuntaan on +aina mielessäni. Oli kevät-tulvan aika; talon vieritse juoksi iso +luonnon oja, ja talon kohdalla oli väkevä koski, jossa oli sen talon +jauhomylly. Oja oli vettä tulvillansa ja me sen rannalla. Yht'äkkiä +sanoo toverini: »minä hyppään keskelle ojaa».--Minä sanoin: »hukitse +nyt itses syyttä, tarpeetta».--»En minä huku», sanoi hän, »minä olen +hyvä uimaan», ja ennenkuin ennätin mitään siihen vastata, hypätä +loiskahutti hän keskelle kosken kuohuvia aaltoja, ettei kappaleesen +aikaan näkynyt eikä kuulunut. Minä hämmästyin ensin kovin, mutta +toivuin pian, sieppasin pitkän aidaksen ja juoksin sen kanssa, minkä +ennätin, alapuolelle putousta. Jo rupesi siellä vilkkumaan veden +pinnalla, ja minä ojensin kiiruusti aidakseni, jonka päähän hän kohta +tarttui ja niin vedin hänen maalle. Ylös päästyään sanoi hän: »enpä +sen-kalua uskonutkaan niin väkeväksi, ilman sinutta olisin tainnut +hukkua, mutta kyllä minä siitä palkan saan, sitävarten minä sinne +hyppäsinkin, älä sinä vaan puhu mitään, kun kotia mennään». Ja hän +värisi niin että hampaat suussa lotisivat. Kotia tullessa oli selkänsä +köyryssä ja kädet köntöllänsä ja hän pani: »hui-jui-juijui kuin on +kylmä!»--Hänen äitinsä tuli heti kyselemään: »voi hyvä Jumala! No missä +tuo raukka nyt on itsensä kastellut noin läpimärjäksi? Aivanhan se nyt +kuolee vilusta!»--Poika sanoi: »kun tuolla ojalla, myllyn ruuhesta, +vesirattaan alta yritin saada puuta poijes, jonka vesi sinne oli +vienyt, että olisin saanut myllyn pyörimään, niin putosin koskeen ja +olin hukkua sinne», selitti poika toimessa. »Huijui kun on vilu»! +hätäili hän. + +»Voi hyvä Jumala, kuinka uskalias sinä olet! Mitä sinä sinne menit! +Mahdoit muiden antaa ottaa puu poijes--aivanhan se nyt paleltuu +kuoliaksi! Nouda, Liisa, pian kortteli viinaa ja lämmitä se, että tuo +raukka saisi lämmitystä sisällensä», hätäili hellä äiti, jonka silmät +olivat surkeasti petetyt. Käsky täytettiin kohta, ja poika riisuttiin, +kuopattiin lämpimään vuoteeseen ja sitten ruvettiin antamaan +»lämmitystä» sisälle. + +Autettavahan se nyt todellakin oli, sillä niin oli se vilustunut, mutta +eiköhän tuota muutoin olisi saanut lämpenemään, kuin juuri niin +paljolla viinalla, jota hän henkensä kaupalla oli lähtenyt tienaamaan? +Kun muiden silmä välttyi, iski tuo vapaehtoinen sairas minulle silmää, +ja minä en tohtinut ilmoittaa asian todellista laitaa, sillä minä +pelkäsin nuoren isäntäni vihoja. + +Aikojen kuluttua kuoli äiti ja koko talous jäi pojan haltuun, mutta hän +hävitti velattoman talonsa niin äkkiä, ettei pysynyt kolmea vuotta +siinä isäntänä, vaan joutui mieron tielle. + +Hänen täytyi nyt työllä elatustansa hankkia, jota hän sitten pakosta +oppi tekemään, vaikka ei omassa talossaan sitä tehnyt. Hän on nyt jo +kuollut vieraalle maalle, työn ansiolla ollessaan. Semmoisia ne olivat +hedelmät varhaisesta oppimisesta väkeviin juomihin. + +Sen jälkeen kuin vuodet kuluivat, vartuin minä voimissa ja palkkani +parani vuosivuodelta. Vanhempani tulivat vanhoiksi ja kivuloisiksi, +etteivät enää jaksaneet ansaita niin paljo, kuin he elääkseen +tarvitsivat. Minä annoin heille joka vuosi vuosipalkastani niin paljo, +ettei minulla ollut koskaan nuorenmiehen tavallisia vaatteita päälläni. +Kerrankin tuli isäni, kyynelsilmissä, pyytämään että minä laittaisin +hänelle jyviä, sillä hän ei kykene mitään ansaitsemaan. Voi kuinka +mielelläni olisin antanut vaikka paljonkin, mutta paljoa ei minulla +ollut. Minä menin heti isäntäni tykö ja pyysin, jos hän olisi hyvä ja +antaisi minulle puolentynnyriä jyviä, palkkani etumaksua, johon isäntä +vastasi: »mitä sinä niillä teet?»--»Annan isälle», sanoin minä ujosti. +--»Miksi sinä vanhemmilles pyydät koko palkkasi? Tämä on kolmas kerta +tänä vuonna, kuin heille jyviä annat. Mitä luulet niiltä saavasi?» oli +taas isännän kolkko ja kylmä kysymys.--Minä vastasin, ja mieleni oli +murroksissa: »Minä olen sen jo ennen moninkertaisesti saanut; he ovat +suuressa köyhyydessä minun ihmiseksi kasvattaneet ja monta unetonta +yötä tähteni valvoneet.»--Isäntä näki että mieleni oli murheellinen, ja +sanoi: Ȁlä nyt ole milläsikään, saat vaikka tynnyrin; minä vaan +tahdoin koetella onko rakkautes vilpitön vanhempiasi kohtaan, ja +vanhemmillesi tekemäs hyvän palkitsee sinulle Jumala moninkertaisesti; +Jumala sinua siunatkoon!» Niin lausui se hyvä isäntäni, ja ne sanat +eivät mene ikänä mielestäni. Voi kuinka nyt keveni sydämeni, kun taas +sain auttaa vanhaa kivuloista isääni. Isäni ei voinut muuta sanoa kuin: +»Jumala maksakoon». + +Minä seurasin usein muita nuoria tanssipaikkoihin, joka ei ollut juuri +kaikesti mieluistakaan, sen jumalattoman elämän tähden, jota siellä +usein pidettiin; mutta kun ei ollut muuta parempaa, niin ikävähän yksin +tahtoi tulla. Usein niissä tiloissa istuskelin yksinäni erilläni, esim. +pellon pientareilla, jonka tähden kumppanini minua usein soimasivat +»uneksijaksi».--Niillä ajoilla ensikerran takerruin +valtiotaloudellisiin asioihin; annettiin, näet, palkinnoita hyvästi +kasvatetuista varsoista. Ne herättivät minussa huomiota. Päivän +selkeästi olin minä huomaavinani miten asia on: Kruunu antaa +palkinnoita, se ei tee sitä ilmaiseksi, sillä tavoin se muka pettää +ihmisiä, ja ottaa sitten, koska tahtoo, ne sotahevosikseen. Ei pidä +kenenkään mennä siihen paulaan. Minä koin kaikin mokomin levittää tätä +valtioviisauttani ihmisiin, ja jotkut lienevät sitä uskoneetkin. +Kaikeksi onneksi oli vaikutus-alani niin vähäinen, ettei siitä liene +suurta haittaa ollut. + +Monestikin olen, mieheksi tultua, ajatellut sitäkin juttua, kuinka +kauvas tietämätön, sokea omarakkaus saattaa eksyä oikeasta. + +Kerran kehoitettiin minua olemaan useampia vuosia yhdessä talossa, että +oppisin kaikkiin töihin.--»Kaikkiin töihin!» toistin minä +pilkallisesti. »Kyllä minä nyt olen niin oppinut töihin, ettei tarvitse +enää yhtään oppia», lisäsin itserakkaasti. Jäljestäpäin olen kumminkin, +usein kyllä, huomannut, ett'en vielä nytkään ole kylläksi oppinut +»kaikkiin töihin». + +Siihen aikaan rupesi »Maanmiehen Ystävä» levittämään valoa pimeään +kansaan. Se oli osattu laittaa niin hyvästi, kuin taitava lasten +kasvattaja laittaa ruoan kivuloiselle ja heikolle lapsellensa. Se osasi +kosketella kaikkiin paikkoihin niin hellästi, ja tunkea kaikkiin kansan +alhaisimpiinkin kerroksiin, että se sai kaikki mieltymään. Kuka saatti +esim. tuskaantua semmoisiin ystävällisiin puhuttelemisiin kuin: »kuules +Matti, Mikko, Pekka ja Paavo!»--Se oli se sama, joka on ensimmäinen +kansallishengen yleinen herättäjä maassamme, sillä, niin kuin jo +sanoin, osasi se sen-aikuisen kansansa tajun mukaisella esitystavallaan +herättää kansassaan lukuhalua ja uteliaisuutta ja rakkautta +sanomakirjallisuutehen. Siihen aikaan oli kaksi--sanoo kaksi!--miestä +pitäjäässämme, jotka halulla lukivat mitä saivat. Toisella niistä oli +monta vuosikertaa Becker'in toimittamia »Turun Viikkosanomia» ja samoin +»Oulun Viikko-sanomia». Heti Maanmiehen Ystävän ilmestyttyä, tilasivat +sen molemmat miehet. He olivat havainneet, että minun tyhjä sieluni +kaipasi jotain semmoista, jota ei sillä ennestään ollut. He lupasivat +minun lukea rakasta Maanmiehen Ystäväänsä; se oli vasta saalis se! +Oikein henkeä ahdisti loppuviikolla, kun tiesi, että pyhän-aikana saa +lukea Maanmiehen Ystävän. Maanmiehen Ystävä rupesi leviämään +pitäjäässä, ja toisena vuonna oli minulla osa siihen. Olinpa koko mies +puolestani, kun »minullekin kulkee sanomalehdet», niin kuin selitykseni +usein kuului. Siihen aikaan rupesi ilmestymään muutakin kirjallisuutta, +niinkuin »Lukemisia Suomen kansalle, Savokarjalaisten oppilaisten +toimittamia» ja Wareliuksen »Enon opetuksia luonnon tieteessä», y.m., +jotka heti ostettiin ja innolla luettiin. Erittäinkin valaisevana +pidettiin Enon opetukset; niitä ei ainoastaan luettu, vaan tutkittiin, +sillä minkäänlaista luonnonkirjaa ei oltu ennen nähty. Edellä mainitut +pitäjäämme lukumiehet olivat laillansa minun opettajiani, ja minä +heidän oppilaansa; heitä yleensä sanottiin »viisaiksi». Usein kun en +minä käsittänyt jotakin asiata, menin jommankumman tykö heistä kysymään +neuvoa, ja he antoivat niin valaisevia, tarkkoja ja totuuteen +perustetusta selityksiä, että minä usein häpesin, kun en ollut +itsestäni käsittänyt niin selvää totuutta. He lainasivat minulle +ostamansa kirjat ja ennenmainitut Turun- ja Oulun-Viikko-Sanomain +vuosikerrat. Nyt oli minulla pyhä-illoin muutakin tekemistä kuin kortin +lyöntiä. Minä luin ja tutkein saamiani kirjoja ja sanomalehtiä, ja niin +jäivät usein tanssitkin käymättä. Usein tulivat kumppanini minua +tahtomaan sinne, vaan kun minä tavallisesti hylkäsin heidän +kutsumisensa, rupesivat he minua sanomaan »kirjatoukaksi». + +Se aikakausi oli kansallishengen alkava aamukoitto. + +Aikoja kului ja »Suometar» sekä »Mehiläinen» ilmestyivät. Me olimme +niin rakastuneet Maanmiehen Ystävään, ettemme esim. Suomettaresta +pitäneet sen suhteen mitään. Ensimmäisestä numerosta alkain muistan +Suomettaren, vaan se oli mielestämme niin jokapäiväistä ja joutavaa. +Ketä esim. hyödyttää nuot oman maan asiat ja paikkakunnalliset +kuulumiset? Nehän ovat muka aivan tarpeettomia. Ja riita- ja +väittelökirjoitukset, ketä ne hyödyttävät? Toisellaisia asioita +Maanmiehen Ystävä juttelee, arvostelimme me, niin »viisaat» miehetkin. +Vähitellen olin jo jotenkin Suomettareen perehtynyt, joka syntymästään +saakka on uskollisesti minua seurannut, mutta kuitenkin olin jotenkin +raskaalla mielellä, kun Maanmiehen Ystävä ilmoitti kuolemansa, vaikka +selvästi jo huomasin, että se ei enää täyttänyt tarkoitustansa, eikä +ollut semmoinen kuin alusta. Me emme vähääkään sitä tienneet silloin, +että se oli Snellman, joka rupesi puolikuolleita lapsiansa Maanmiehen +Ystävällä niin hellästi ruokkimaan. Lapset olivat nyt vähän varttuneet +ja vaurastuneet, niille tarjottiin voimakkaampaa ruokaa, ne eivät vielä +jaksaneet sitä sulattaa; siinä syy, jonkatähden emme tahtoneet mieltyä +Suomettareen, Mehiläiseen j.n.e. + +Omituinen oli se havainto eli keksintö, jonka olin keksivinäni syyksi +sanomalehtien huononemiseen. + +Nyt oli jo muka kaikkein paraat ja tähdellisimmät asiat kaikki +kerrottu. Kun muka kaikki »maailman seitsemän ihmettä» oli kerrottu ja +selville saatu, mistä niitä sitten enää otetaan? Täytyy panna mitä saa +lehtien täytteeksi. Ja minua oikein peloitti se harmittava seikka, kun +sanomalehtien toimituksilta loppuu paneminen! Menin ja kerroin tämän +keksintöni »viisaille miehille», ja ei paljon puuttunut, etten heitä +voittanut. Oli käsissämme myös Toppelius'en keräämiä runoja, jotka +sitten, kun Lönnrot ne oikein täydellisesti keräsi, ovat päässeet +Kalevalaan. Minä koetin niitä lukea oikein ymmärryksellä, että olisin +tullut käsittämään, mikä niiden perustus olisi, mutta turhaan; niiden +tarkoitus jäi kumminkin käsittämättä. Tässä käsittämättömässä asiassani +kysyin usealta neuvoa. Eräs niistä selitti: »ne ovat vaan vanhoja +loihtorunoja, jotka on koottu kirjaan, ja joita noidat käyttävät +noituissaan». Se selitys ei tyydyttänyt minua, ja minä vastasin; +»kaikkinainen kirjallisuushan tarkoittaa kansan valistusta, eikä +suinkaan taikamaisuus ole mitään valistusta; siis ei ole raudan synnyt, +oluen synnyt, käärmeen synnyt j.m.s. noitia varten kootut».--Tämä +vastaväittelyni kumosi selittäjäni perustukset kokonaan; hän sanoi +vaan: »en minä muuta heistä tiedä».--Menin vielä samassa asiassa, kun +se jäi epätietoiseksi, kysymään neuvoa eräältä raatarilta, jota yleensä +pidettiin ymmärtäväisenä miehenä. Sille kun asiani esitin, sanoi hän +ihmetellen: »kumma kun ei sinulle tuota ole voitu selittää; minä sen +ymmärrän yhtä tarkkaan kuin viisi sormea kädessäni. Ne ovat sitävarten +'räntätyt', että ihmiset tulisivat näkemään, kuinka kaikki on +turhuutta, mitä auringon alla on». Se selitys tyydytti minua kaikkiaan +vähimmän, ja koko asia jäi pimeyteen, siksikun ymmärrykseni vahvistui, +ja Kalevala ilmestyi, jolloin tulin huomaamaan, että ne olivat: »Suomen +kansan muinaisuus», ja sen historian pohja. + +Siihen aikaan olivat myös luettavanani Runeberg'in »Hauta Perhossa» ja +»Pilven veikko». Minä luin ja luin niitä, mutta en ymmärtänyt. Minä +sain niin halvan käsityksen ensimmältä niistä, että ajattelin: »kaikkia +sitä painetaan!» + +Vuosien kuluessa selkeni ymmärrykseni, niin että ne tulivat +rakkaimmiksi esineikseni, joita sitten muillekin usein olen lausunut, +eikä ole sittemmin ollut mieleni murtumatta niitä lauluissani, vesihin +asti. + +Niinä aikoina kuoli isäni. Vanhempani asuivat sydänmaalla, sinne +rakentamassa torpassaan. Kuulin kyllä jo ennen, että isäni sairastaa ja +minä koin heitä auttaa minkä voin, ruokavaroilla j.n.e. Yht'äkkiä tuli +minulle sana, että piti tulla katsomaan isää, jos tahdon häntä hengissä +nähdä. Minä lähdin heti läpi yötä taipaleelle, jota oli puolitoista +peninkulmaa, umpiteitä kahlaamaan, sillä nyt oli talvi. Ennenkuin +pääsin perille, oli jo aamu. Tykyttävin sydämin astuin asuinhuonetta +lähemmäksi toivon ja pelon välillä, eläisikö isäni vielä vaiko ei. +Sisälle astuttuani näin heti huoneen perässä sängyssä isäni +kalvistuneet kasvot. Hänen silmänsä olivat kiinni ja suunsa näytti +olevan ikäänkuin hymyssä; henki oli hänet jättänyt.--Hän näytti +niinkuin olisi minulle vielä sanonut: »poikani! väellä Jumalan pelossa, +rehellisyydellä ja kunnialla ihmisten edessä, äläkä unhota niitä +neuvoja ja opetuksia, joita sinulle olen antanut!»--Minun valloitti +silloin syvä murhe. Minä nakkausin toiseen vuoteeseen ja itkin siinä +salaa melkein koko sen päivän, eikä kukaan voinut minua lohduttaa. +Olihan siinä syytäkin suruuni. Siinä makasi se käsi kylmänä ja kankeana +joka oli niin monta kertaa minun tähteni väsynyt, ja joka niin usein +oli minua hellästi vaalinut; nyt se oli siitä lakannut, nyt se oli +viime kerran--vaipunut, väsynyt. Ne hellät varoittelevat neuvot ja +opetukset olivat nyt laanneet, ja minusta tuntui kuin olisin aivan +turvattomaksi jäänyt tämän maailman hyrskyin, pauhuin ja viettelysten +keskelle, ilman neuvolaa ja ohjaajaa. Mutta: »Ei se tule enää ei, jonka +tuon kerran vei», niin oli tässäkin. Vaikka kuinka olisinkin surrut, +isäni oli kuollut; muuta neuvoa ei ollut kuin ruveta hankkimaan rakasta +vainajaamme maan mustiin multihin!-- + +Sen tapauksen tapahduttua ei elämässäni ollut mitään merkillistä siihen +asti, kun menin naimisiin, josta seuraa kolmas elämäni jakso, ja niin +on nuoruuteni aika loppuun kerrottu. + + + + +MIEHUUTENI AIKA + + +Tästä alkaa elämäni todellinen aikakausi, nimittäin miehuuteni aika, +ihmisen varsinainen vaikutus-aika, jonka valmistusta edellinen elämä on +ollut. Paljon tietysti vaikuttaa itse kunkin miehuuden aikaan se +kasvatus, jonka hän lapsuudessansa on saanut, sillä: »jonka nuorena +oppii, sen vanhana taitaa». Lapsuuden ja nuoruuden aika ovat ihmiselle +samat, kuin kukka kasveille ennen hedelmää. Jos sitä kohtaa rajuilmat, +myrskyt, hallat j.n.e., niin että kukka turmeltuu, niin hedelmästä +tulee karvas, vähäkelpoinen, ja miehuuden aika on se hedelmä, jonka +lapsuuden ja nuoruuden kukka on valmistanut,--ja nyt kiirehdin +kertomaan omaa perheellistä miehuuteni aikaa. + +Minä rakastuin erääseen pienen talon tyttöön, nimeltä Liisa, jolla oli +paljon veljeksiä ja sisaruksia. Minä sain häneltä vastarakkauden, ja +liitto solmittiin. Minä olin jo kauvan hänen tietämättään tarkastellut +tämän tytön käytöstä ja huomannut sen aina siveäksi ja rotevaksi. +Rikkautta ei hänellä ollut, sillä kotinsa oli pieni ja muita lapsia +paljon; vaan se ei juohtunut kertaakaan mieleeni, että tuleva +kumppanini pitäisi olla rikas, sillä eihän rikkautta ollut +itsellänikään. Muistin vaan vanhaa sananlaskua: »kyllä Jumalalla on +rikkautta, kun vaan meillä on rakkautta». + +Kun morsiameni kotona oli niin paljo toisia lapsia, oli hän sen vuoden, +jona meille yhdistys tuli, palveluksessa sisarellaan. Minä olin sinäkin +vuonna--isäni silloin juuri sairasti--antanut köyhäin vanhusteni +elatukseksi niin paljon, ettei vuosipalkastani enää syksyllä ollut +jäljellä mitään. Kun piti kuulutusta ottaa, olin niin tyhjä, ettei +minulla ollut kuulutusrahaakaan, vaan sen pani morsian omistaan! +Oletteko ikänä nähneet kummallisempaa sulhasta? Vaan sulhanen minä +kumminkin olin. Edellisestä selvästi näkyy, ettei meillä kummallakaan +ollut tarkoitus saada rikkautta, vaan rakkautta, ja kumpaisellakaan +meistä ei ole ollut syytä katua kauppaansa. Me emme naineetkaan +vanhempaimme eikä muiden sukulaisten yllytyksestä, vaan omasta vapaasta +valitsemisestamme ja tahdostamme. Monesti olen jäljestäpäin ajatellut +sitä uhkarohkeata tekoamme: kummallakaan ei enempää kuin taivaan +linnuilla, muuta kuin vaatteet päällä,--vaan onhan linnuillakin +höyhenensä--ja yhtäkaikki uskallettiin lähteä tietämätöntä +tulevaisuutta kohden! Niin, mutta taivaanlinnuthan ne sopivatkin hyvin +esimerkiksi: eihän hekään sure huomisesta, tekevät työtä yhdessä +uskollisesti, laittavat pesänsä, elättävät ja hoitavat poikansa, ja +niin pitää heidän taivaallinen isänsä heistä huolen. + +No, mikäpä siinä oli; kun me kerran kuulutetut olimme, vihittiin meidät +myös ja niin olimme aviopari. Ei meillä ollut isot varat ensi talvelle +lähtiessä; eukkoni otti palveluksesta lähtiessään 20 kappaa jyviä ja +minä tienasin, palveluksesta päästyäni, ennen vihkimistämme, +kuokkimalla ja ojamalla, kanssa, niin että meillä oli viljaa kahdessa +tervatynnyrin kopassa. Vaimostani oli tämä kylläksi, sillä hän oli +alusta alkain karaissut ja varustanut itsensä vastaan ottamaan, tuli +mitä tuli. Kun minä rupesin murehtimaan toimeentuloamme, lohdutti +vaimoni minua sanoen: Ȋlä ole milläsikään, eipä kaikilla ole senkään +vertaa, onhan meillä kummallakin raitis ruumis, tehdään työtä--kyllä me +elämme».--Se oli useinkin suuri lohdutus minulle, kun elämän murhe +alkoi minua rasittaa, ja kaksinkertaisella innolla ryhdyin minä aina +työhön, jota ei koskaan puuttunut. Kun ei minulla ollut minkäänlaista +kotia, johon olisin nuoren vaimoni vienyt, täytyi meidän mennä +huonemiehiksi toisen huoneen nurkkaan. Silloin tulin huomaamaan, että +huonemies on huonemies; usein sai kuulla syyttömiä soimauksia ja kovia +sanoja, jotka kovasti loukkasivat minun itsekästä, omarakasta luontoani +ja itsearvoni tuntoa. Kun olimme olleet vieraan huoneen nurkassa +kolmisen vuotta, jolloin Jumala oli siunannut meille jo kaksi tervettä +ja kaunista lasta, pojan ja tyttären, teki seuraava tapaus käänteen +elämällemme. Talon emäntä oli sillä kerralla tehnyt kylvyn--vaikka sen +vaimoni muuten tavallisesti, niinkuin huonemies ainakin teki--mutta +löylyä ei tullutkaan, sauna oli huonosti lämmitetty. Isäntä suuttui +siitä niin kovin, että rupesi pölkyllä emäntäänsä lyömään, vaan minä +estin sen. Siitä saivat sitten osansa torista huonemiehetkin, kun ei +muka »niin paljo viitsitä, että katsottaisiin saunan perään; +samanlainen lehmä on muka huonemies, kuin talon emäntäkin».--Se kyllä +oli vaimolleni sanottu, vaan se koski minuunkin kovin kipeästi, ja +seuraavana yönä emme nukkuneet yhtään, niin kipeästi se koski. Minä +rupesin miettimään pelastusta tuosta orjallisesta tilasta, joka ei +ollut juuri helppo työ. Siinä likellä oli eräs isäntä huutokaupasta +huutanut laittomain maa-osan, ja sitä seurasi palanen uudistaloa, joka +oli 1/24 osa veroa. Se uudistalon palanen oli sille isännälle +tarpeeton. Minun mieleeni jolkahti mennä ostamaan sitä häneltä, ja +kerroin keksintöni vaimolleni. Hän ihastui niin aikeistani, että +kavahti heti kaulaani ja puoleksi naurain, puoleksi itkein kehoitti +minua: »voi isäkulta»--hän kutsui minua, niin kuin nytkin vielä, lasten +tähden isäksi--»mene ja osta, minä teen työtä yötäpäivää, että +päästäisiin omiin huoneisiin ».--Se minua taas lohdutti ja rohkaisi; +menin siis kaupan tekoon ja sain kuulla että myytävän uudistalon +palasen hinta olisi 120 ruplaa (480 markkaa). Rahasumma, jonka maa +maksoi, ei ollut iso, vaan minulla ei ollut sitäkään, piti saada +lainaan. Lähdin siis rahanhakuun, ja löysinkin sitä, sain myös +takuumiehet, sillä olin jo saanut luottamusta, ja niin tulin rahain +kanssa maankaupan tekoon, joka kohta kirjallisesti vahvistettiin, ja +nyt olin huonemiehestä yht'äkkiä muuttunut isännäksi. Mutta ei tämä +uusi isännyyteni tuntunut minua suuresti lohduttavan, sillä maa oli +velkana, eikä ollut huonetta hulastakaan koko talossamme. Talvi oli +puolimenossa. Viime kesän ajalla olimme työllämme saaneet niin paljon +ruokavaroja kokoon, että voimme ominneuvoin tulla syksyyn asti toimeen, +ja lahdiksemme olimme viime syksynä ruokkineet lehmän, ja muutoinkin +olimme niin paljo vaurastuneet, että toinen lehmä oli lypsämässä; se +oli koko rikkaus ja elämämme alun tärkein ehto. Talo, jossa olimme +huonemiehinä, oli sydänmaalla, ei aivan kaukana ostetusta +talonpaikastamme, jonkatähden siitä hyvin ylettyi kulkemaan siellä +työssä. Minä esittelin vaimolleni, että aivoin ruveta rakentamaan +huoneita, ja lausuin sen toivon, että pääsemme ensi syksynä omiin +huoneisiimme asumaan. Se oli toinen ilosanoma vaimolleni; hän ei +näyttänyt epäilevän, vaikka minä itse salaa epäilin. Hän sanoi +innokkaasti: »voi kun saataisiin kolminurkkainenkaan huone ensi +syksyksi valmiiksi, että päästäisiin omiin huoneisiin».--Minä lähdin +huomen-aamuna hirren hakkuuseen, ja illalla makasi 50 kaunista hirttä, +karsittuna ja leikattuna, maassa. Hirren hakkuu ei kestänyt kuin neljä +päivää. Sitten pidimme pikku talkoot; ihmiset auttoivat meitä +mielellään, ja pian olivat hirret kartanoksi aivotulla paikalla. + +Nyt ei muuta kuin otin kirveen ja piilun käteeni ja läksin salvamaan. +Se ei ollut helppoa työtä yksin tehdä, vaan vaimoni kävi, salvoksen +korkeammalle tultua, nostamassa hirsiä päälle minun kanssani. Jokaisen +puun panin omalla kädelläni kiinni siihen rakennukseen, ja Erkin päivän +aikana oli minulla korskaräystinten kanssa tehty rakennus, kookkaan +tuvan ja kahden kammarin kanssa, veistetty päältä ja sisältä, +vesikatossa; myös oli nikkarivärkki, kattolaudat ja lattialankut, +sahattuna, jossa pidin kumppania välivelkasilla. Siihen nyt täytyi +jättää rakennus, kun joutui kesä ja tuli muuta hommaa. Kun talo oli +niin helppo ja nuori ja siitäkin vaan vähäinen osa, niin arvattava on, +ettei siinä ollut juuri isot viljelykset. Peltoa ei tullut meidän +osaksemme kuin 3 pientä tilkkua; niihin piti kylvöä tehdä, mutta mitä +niihin senvertaisiin peltoihin kylvettiin, perunaako vai ohraa? Meillä +oli varustettuna perunan siemeniä, jotka olivat pieniä; rupesimme niitä +ensin ja ensikerran panemaan omaan peltoomme. Ne näyttivät vaativan +kovin paljo maata. Vaimoni sanoi: »ohranmaa menee kaikki».--Siihen +sanoin: »sitähän minäkin, pannaan tiheämpään; siitä sitä saapi, johon +sitä pannaan», ja me rupesimme kouralla syytämään valkeakseen niitä +pieniä siemeniä maahan, ja teimme mielestämme hyvin toimellisesti. +Seuraus siitä oli, että varsi kasvoi hienoa ja pitkää kuin hamppua, +eikä syksyllä ollut juuressa sen suurempia perunoita kuin neulannuppi. +Vielä nytkin olemme usein nauraneet tuota poikamaista isännöimistämme +ja suurta erhetystämme.--Kun sitten viimeistä maata kylvin ohraan, +muistutti vaimoni ehtimiseen: Ȋlä pane niin paljo siementä, että jää +vähäkään syömistä». Minusta tuntui se muistutus oikealta ja ohra tuli +harvaa. Siis ei kumpikaan kylvö menestynyt: peruna tuli tiheätä ja ohra +harvaa. + +Pelto tuli kaikki kylvöön, mihinkäs sitten ruista tehdään? oli nyt +keskinäinen kysymyksemme. Vähän matkaa kartanonpaikasta oli suo, johon +olisi saanut suopeltoa, sillä se oli osaksi jo kuivannut muiden lähellä +olevain viljelysten tähden; mutta siinä ei ollut aitaa, vaan metsä +ympärillä kumminkin. Esittelin siis eukolleni, että rupeaisimme +koettamaan saada rukiin maata uudesta tekemällä. Onneksi ei tämä pieni +neuvokuntani ollut milloinkaan vastahakoinen esityksiini, ja siitä +seurasi, että aina olimme kohta yksimielisessä päätöksessä +vaikeimmissakin asioissa. Niin kävi nytkin: otimme molemmat, minä ja +eukko, kintaat ja kirveen käteemme, ja lähdimme paikalla aidasten +hakkuuseen; ja pari viikkoa työskenneltyämme, oli tuleva rukiinmaamme +aidassa. Nyt tuli toisenkaltaiset työ-aseet käsiimme, nimittäin: kuokat +ja lapiot. Eukkoni kunniaksi täytyy sivumennen mainita, ettei hän +hävennyt ollenkaan miehenpuolistenkaan aseita, eikä niillä työntekoa, +ja kumminkaan ei häneltä ole koskaan puuttunut vaimollisen luonteen +siveellisiä ja helliä puolia perheen äitinä ja puolisona, ei +ruumiinrakennuksensa eikä mielenlaatunsakaan puolesta.--Rupesimme siis +kuokkimaan, yhdestäneuvoin uutta peltoa rukiin maaksi, ja sitten kun +olimme saaneet kuokituksi, niin paljon kuin aikeemme oli, tuli +ojaaminen eteemme, ja ennenkuin niityn-aika tuli, oli meillä parin +tynnyrin ala valmiina, siementä odottamassa. Kun ojitimme tätä +uuttamaatamme, tulimme lyhyen keskustelun perästä siihen yksimieliseen +päätökseen, että koska yhdellä puolen peltoamme on jotenkin jyrkkä +kangas, niin ei sille puolen muka tarvita tehdä kuin pienet ojat. +Päätetty ja tehty. Kankaan puolelle emme tehneet kuin hyvin pienet +ojat, lapiopistoa leveät ja syvät. Mitäpäs muuta: pelto pantiin +rukiiseen, joka orasti hyvin, sillä kylvö tehtiin oikeaan aikaan. +Vuoden päästä oli sato näössä. Se puoli uutta peltoamme, jolla oli +kunnolliset ojat, kasvoi maantäyden viljaa, mutta toinen puoli, johon, +vaivoja säästäissä ja kankaan turviin, tehtiin pienet ojat, ei kasvanut +puoltakaan mitä se olisi saattanut kasvaa. Taas meidän täytyi hävetä +tyhmyyttämme, mutta se oli kumminkin meille terveellinen koulu. Me +rupesimme ojittamaan maatamme nyt jokapaikassa paremmin kuin +paikkakunnassa oli tavallista, ja kankaita taikka mäkiä varten sitäkin +paremmin, ettei kankailta laskeuvat vedet pääsisi valumaan pelloille ja +turmelemaan niitä. Seuraukset olivat silmiin astuvat: pelto rupesi +kasvamaan jokapaikasta täyttä laihoa. + +Tämä ei ollut naapureilta huomaamatta, ja me saimme sentähden kuulla +mitä kummimpia puheita. Kerrankin kun olimme paitahihasillamme +kaivamassa ojaa, tuli eräs naapuri tykömme ja katseli ääneti työtämme. +Tuota kovin tehtyään sanoi hän viimein: »mahtuishan tuo yhden vuoden +vesi pienempiinkin ojiin».--Tuli niin ikään toinen naapuri ja katseli +työtämme, jota tehdessään itsekseen myrähteli. Minä tuon huomattuani +rupesin tekemään puhetta ja sanoin: »mitä naapuri nyt miettii, kuuluupa +niin kuin olisitte tyytymätön?»--»Niin, minä mietin tässä», sanoi hän, +»että poudittunut siinä on ennenkin, mutta nyt siinä vasta poudittuu, +kun siihen tuommoiset vallit kaivetaan».--Minä jouduin tuosta jotenkin +hämille, sillä mainittu naapuri oli jotenkin hyvä puheenlahjastaan, +enkä ensimmältä tiennyt mitä vastata; viimein kuitenkin selkenin ja +kysyin äkkiä naapuriltani: »no eikö tässä paikassa sitten maahan asti +sadakaan?»--»Kyllä tässä niinkuin muuallakin sataa maahan asti», +vastasi naapurini.--»No sitten ei mene ojitus hukkaan», vastasin minä, +ja puhe loppui siihen.--Joku taas sanoi: »hullua miestä kun luopi +ojista niin paljo raakaa maata pellolle, mitähän se luulee niiden +kasvavan?»--joku taas: »missähän luulee nurmikoita niittävänsä, kun +kaikki pyörtänönsä ojiksi panee ja muutoin repii ne poijes?» Ja monta +muuta semmoista puhetta sain kuulla, jotka eivät yhtään olleet +mielipiteitteni kanssa yhtäpitävät. Tulipa sitten semmoinen talvi että +rukiin laihot mätänivät kaikkialla, mutta meidän ei; muut eivät +seuraavana vuonna saaneet rukiita kuin nimeksi, mutta meidän ruis antoi +täyden tulon. Satuimmepa myllylle yht'aikaa naapureini kanssa, ja +siellä tuli puheeksi vuodentulokset, jota he kovin nurkuivat, semminkin +rukiin puolesta. Minä sanoin mitä meidän riihestä saadaan. Silloin joku +naapureistani sanoi: »mikä niitä teidän peltoja niin kasvattaa?»--Minä +vastasin: »minä olen koonnut nyt niitä menneenkeväisiä ojasavia ja +muuta pelloille luotua raakaa maata säkkeihini». Pian havaitsivat +muutkin missä vika oli ja rupesivat maitaan paremmasti ojittamaan. + +Nyt olen mennyt kertomuksessani liikapaljo edelle, jonkatähden täytyy +palata takaisin. + +Kun olimme saaneet kylvöt tehdyksi, rukiinmaan siementä vaille, heinän +tehdyksi ja elokipeneet korjatuksi, rupesimme taas uudella innolla +laittamaan huonettamme asuttaville. Tiilet olivat jo keväillä tehdyt, +ja nyt rupesin lattioita ja kattoja panemaan, ja nikkari oli jo +tienattuna, joka rupesi ovia ja akkunoita nikkaroimaan. Kun olimme +saaneet kivijalat ja multapenkit, ja toisiin huoneisiin välilattiat +valmiiksi, ruvettiin muuraamaan. Minä muistan erään illan, kun +eukkoineni seisoin, kumpikin väsyneenä ja uupuneena päivän työstä ja +ponnistuksesta, oman huoneemme sisupuolella, jossa nyt jo oli ulkona +raivaavan myrskyn ja sateen suojaa. Voi kuinka se tuntui hyvältä, kun +oli toivossa saada oma huone, jossa sai elää ja olla, kenenkään +nurisematta, aivan oman mielensä jälkeen. Siinä seisoimme kauvan aikaa +seinän nojalla, ja sydämessämme tuntui semmoinen onni, etten luule sen +isompaa onnellisuutta olleen yhdelläkään kuoleman-alaisella.-- +»Milloinkahan luulet pääsevämme tänne asumaan?» kysyi eukkoni.--»Viikon +päästä», arvelin minä, ja viikon päästä sinne tultiinkin asumaan, +vaikka en ennättänyt saada lattiaakaan aivan valmiiksi. Voi kuinka nyt +tuntui hyvältä, kun pääsi omiin huoneisiin, jotka olivat niin iloiset +ja puhtaat, ja iloinen valkea palaa lekotteli takassa ja lämmitti ja +valaisi niin lempeästi ja otti vastaan niin lämpimästi nuot kodittomat. +Sitä lumoavaa vaikutusta ei ollut eukkoni voimakas vastustamaan. Hän +nakkausi likelleni, kiersi molemmat kätensä kaulaani ja siinä tovin +vaitioltuansa, virkahti viimein: »mies olet sinä». Me ymmärsimme hyvin +toisemme; olisinpa luullut siinä kohtauksessa olleen kuvamaalarilla +ainetta.--Samassa tuokiossa rupesi takan luona olevassa korissa +vaatekääry liikkumaan ja samassa myös kuulumaan sieltä pientä kireätä +ääntä; se myös oli vastatullut muuttolainen, nuorin lapsemme, joka ei +vielä voinut iloita eikä surra, ja joka tämän maailman vaivoista +huolimatta vaan vaati tarpeitansa. Äitinsä ryöpsähti heti auttamaan +pienokaista, antoi sille luonnollista ruokaansa. Tuskin se oli tehty, +niin ne pari lehmää, jotka meillä silloin olivat, rupesivat ammuta +mylvimään navetassa, osaksi oudostuen uutta asemaansa, osaksi anoen +iltastansa. Eukko pisti pienokaisen minun syliini ja riensi itse +navettaan, ja niin tuli ehtimiseen uusia muistutuksia +velvollisuuksistamme, ja siihen jäi meiltä sillä kerralla se tuntehikas +haaveksiminen, johon olimme vaipuneet.--Siihen me sitten kodistuimme; +joka paikka oli meille rakas, sillä olihan se nyt omaa, jota sai +mielensä mukaan hallita: siinähän saimme mielemme mukaan koetella +perustaa talouttamme ja perheellistä onneamme. Jos joskus erehdyimmekin +toimissamme ja töissämme, niin ei meitä kukaan siitä syyttänyt, me vaan +saimme itse syyttää itseämme ja olla omat päällekantajamme. Eikös +vapaalla ihmisellä ole helppo oikeus? Ja, jos me joskus erehdyimmekin, +niin emme erehtyneet toistakertaa erehtyäksemme, vaan jokainen erehdys +oli meille uusi koulu vastaisia erehdyksiä välttämään sekä töissämme +että elämässämme. + +Taaskin olen mennyt kertomuksessani edelle, sillä olisi pitänyt +puhumaani vähän ensimmäisistä ajoista perheellisessä elämässäni.--Minä +olen luonnostani hyvin pikainen ja tuittupäinen ja närkäs pahenemaan, +siihen sitten vielä olin tottumaton perheelliseen elämään. Minä olisin +vielä mielelläni pitänyt perheettömän miehen tapoja: kulkenut +tanssipaikoissa, viipynyt myöhään illalla kylässä j.n.e., joista +tavattomuuksista vaimoni minua usein siveästi muistutti. Minä koettelin +puhumalla saada puoleni oikeaksi, mutta kun minulla ei ollut siihen +perustusta, niin jäin usein tappiolle, ja niin minun väärä käsitykseni +perhe-elämästä vähitellen haihtui, ja paremmat ajatukset saivat vallan, +josta minun tulee kiittää vaimoni siveätä ja pontevaa luonnonlaatua. +Rajun luontoni oppi vaimoni hallitsemaan siten, ettei vastustanut minua +yhtään, silloin kun näki että minun kävi tuskakseni, vaan nauroi ja +katsoi niin leppeästi silmiini ja näpisteli niin kauvan, että minulta +tavallisesti purskahti nauru, sillä rajua luontoani palkitsee jotenkin +se, että lepyn pian. Kun näin olimme tulleet toisemme tuntemaan, niin +ei ole ollut vaikea elää, vaan olemme vielä ilolla ristiämme kantaneet, +eikä se ole ollut vaikeata, kun olemme kokeneet myös samalla toinen +toisemme kuormaa kantaa. + +Siinä sitten koimme tehdä työtämme minkä voimme, ja vuosi vuodelta +Jumala siunasi työmme. Tosin tuli monta kovaa koetusta elämän merellä: +ensimmäinen hevosemme, jonka vähillä varoillamme ostimme, kuoli ensi +kesänä, tulipa vielä useita kovia katovuosia, jotka veivät kaiken +toivomme, mutta me emme heittäneet toivoamme, emmekä luottaneet +keneenkään muuhun kuin Jumalaan ja itsehemme, ja niihin emme turhaan +luottaneet, sillä emme koskaan läpipääsemättömään hätään joutuneet. Jos +joskus suurempi hätä tulikin päälle, teimme työtä sitä ahkerammin ja +olimme sitä säästävämmät. + +Jumala siunasi meitä niin, että tulimme aina useamman lapsen isäksi ja +äitiksi; niitä nykyään on meillä viisi poikaa ja neljä tytärtä. Mutta +paljolta ne eivät ole koskaan meidän mielestämme tuntuneet, vaikka +monikin ajattelematon on niitä paljostunut. Tyttäriäkin oli viisi, vaan +yksi niistä kuoli, ja silloin tuntui kuin osa ruumistani olisi kätketty +maanpoveen; se asia oli mielestä menemätön. Lapsemme eivät ole olleet +vahvaluontoisia, vaan heikkoja, niin että niitä on ollut tarkasti +hoitaminen, jos mieli oli tulla niistä eläjää. Heti ensimmäisen lapsen +syntymisessä pidin minä huolen, etteivät taitamattomat lastenmuorit +saaneet pikkuselle tyrkyttää luonnotonta ruokaa, niikuin: kauvan +imettyä rintaa, lehmän maitoa, nisutuuttia j.n.e. Minä laitin lapsen +äitinsä rintaan, heti kun se oli pesty, saamaan sieltä luonnollisen ja +terveellisen ravintonsa, jos kohtakin ensimmältä niukemmalta, ja niin +pakotin luonnon itsensä vaikuttamaan ja pitämään Luojan määräämän +järjestyksen, enkä päästänyt muorein turhia ennakkoluuloja valtaan, +että he muka ovat Jumalaa viisaammat ja paremmin tietävät kuin hän, +mitä pienelle lapselle ruoaksi pitää antaa. Tosin sain monta kovaa +kopua kokea, sillä muorit pitivät minun suorana pakanana, jopa +murhaajanakin, kun muka tapan lapseni nälkään. He tekivät sitä +laupeuden työtään niin suurella painolla, että monissa miehin ruvettiin +kohtikulkkua itkeä lojottamaan minun jumalattomuuttani, mutta mikään ei +auttanut, muorein piti antaa perään. Minä olin heidän kanssansa niin +monesti pahemmassa kuin pulassa, että tämä heidän kohtansa tulee vielä +nytkin vähän kärtysesti kirjoitetuksi, vaikka kaiketi sen nytkin tiedän +niinkuin silloin, etteivät he sitä muusta kuin hyvyydestä tehneet, +koska eivät ymmärtäneet paremmasti; mutta kauhean itsepintaisia he +kumminki olivat. Kyllä minä muoreilta aina puoleni pidin, vaan asian +kanssa yhteydessä oli hellempiki puoli; he näet saivat vaimonikin +ensimmältä siihen luuloon, että minä teen siinä hirmuisen väärin, kun +en salli antaa lapselle ruokaa, ja niin heikolla kohdalla oleva hellä +äitin sydän oli vaikea voittaa; siinä tarvittiin malttia ja ymmärrystä. +Kaikki semmoisissa tapauksissa seuraavat vaivat, ne luettiin miehissä +minun viakseni, kun minä muka pakotin lapsen imemään rintaa, jossa ei +mitään ollut. Siitä seurasi jälkipoltot ja senkin seitsemät vammat ja +vastukset, ja niin kielevät ja sanarikkaat kuin vaimonpuolet +tavallisesti ovat, tahtoi heiltä kumminkin loppua sanat minua +syyttäissä ja parjatessa. + +Kun minä hyvin hellästi ja järjellisesti selitin vaimolleni asian, +taipui hän kuitenkin ehdottomasti minun tuumiini, eikä sitten ollut +muoreilla mitään sanomista. En minä olisi millänikään, jos he olisivat +sen vaan tehneet yhden kerran; se oli sama tinki edessä joka kerta; +mutta kun minä kerran sain vaimoni puolelleni ja kun lapset rupesivat +järkeään elämään; niin muorit eivät sitten enää päässeet pitkälle. +Kerran sairastui vaimoni kuumaantautiin lapsivuoteessa, ja niin +muutaman vuorokauden vanha lapsi jäi meidän hoidettavaksemme. Minä +määräsin heti, ettei lapselle saa antaa siltään lehmänmaitoa, vaan +pitää panna vettä puoleksi sekaan, kiehauttaa vähän ja panna sokeria +mausteeksi, mutta siitäkös silloin melu nousi. Eivät he ole sitä muka +ennen kuulleet, että ihminen opetettaisiin vedellä elämään; eihän tuo +viaton lapsi ole pahaa tehnyt, että tuolle ruvettaisiin pahantekijäin +rangaistusruokia syöttämään ja vielä ilman leivättä; joitakin +hengen-ottokonsteja sitä muka mietitään j.n.e. Mutta mikään ei +auttanut, käsky piti täyttää, ja poika elää tänäkin päivänä terveenä ja +virkkuna ja on kohta mieheksi saapa. + +Kun Jumala oli kerran siunannut meille useampia lapsia, alkoi niiden +kasvatus sekä ruumiillisella että henkisellä alalla. Kun lapsemme ovat +olleet kaikki heikkoja luonnostansa, on niiden terveyttä pitänyt hoitaa +hyvin huolellisesti, jos niistä mieli oli saada eläjiä ja terveitä +ihmisiä. Kirjain avulla: »Kristillinen ja terveellinen lasten +kasvatus», »Talonpojan kotilääkäri» ja »Minkätähden lapsia kuolee niin +paljon ensimmäisellä ikävuodellaan», hankittiin niin paljon tietoja +kuin suinkin oli mahdollista lasten terveys-opilliseen kasvatukseen, +joiden johdosta koettiin huolellisesti hoitaa pienokaisten elimellisiä +vaatimuksia. Kussa ne neuvot ja oma ymmärryksemme puuttuivat, haettiin +aina silloin lääkärin apua, eikä koskaan säästetty vaivoja eikä varoja, +vaan kiinteästi pyrittiin tarkoituksen perille. Senlaatuisista +tapauksista kerron yhden: kolmen vuoden vanhan poikamme silmät tulivat +kovin kipeiksi. Selvästi huomasimme että tauti oli vaarallinen ja +uhkasi tehdä lapsestamme sokean. Vaivoistamme huolimatta läksimme heti +lääkärin tykö; lääkäri tutki lapsen silmät ja määräsi lääkkeet sekä +hoidon. Me koetimme tarkoin seurata annetuita neuvoja ja viljellä +määrätyitä lääkkeitä, mutta tauti ei helpoittanut, silmät tulivat vaan +päiväpäivältä pahemmaksi. Kun näimme, ettei se auttanut, teimme toisen +samallaisen reissun, mutta yhtä huonolla onnella. Silmät pahenivat vaan +niin kovin, ettei enää tiennyt, oliko niissä silmiä ollenkaan vai ei. +Vaikka asiat olivat näin huonolla kannalla, ja vaikka niin paljon oli +jo koettu asian auttamiseksi, emme kumminkaan vaipuneet epätoivoon, +vaan rupesimme keskenämme keskustelemaan mitä nyt olisi tehtävä. +Vaimoni sanoi: »Mitä me nyt teemme tuon pojan kanssa? Silmin nähtävä +on, että hänestä tulee sokea».--Minä sanoin: »koetetaan vielä kerta».-- +»Mitä?» kysyi vaimoni.--»Lääkärin apua», oli vastaukseni.--»Olemme jo +kahdesti koettaneet sitäkin, vaan eihän se ole mitään auttanut», intti +vaimoni.--»Ei sillä ole sanottu ettemme vielä saisi kolmatta kertaa +koettaa, ja emme suinkaan muualtakaan saa apua, jos ei lääkäriltä; +entiset reissut ovat hyvinkin saattaneet tapahtua niin, ettei lääkärit +ole käsittäneet taudin oikeata luontoa ja niin ovat erehtyneet; +ihmisiähän hekin ovat; kuka tohtii taata, etteivät he nyt onnistu?»-- +Keskustelu loppui; minä olin voittanut ja huomenna lähdettiin yhdessä +viemään poikaa lääkärin tykö. Tällä kerralla menimme toisen lääkärin +puheille. Sen tykö päästyämme, otti lääkäri lapsen sylihinsä, narraili +niinkauvan, että sai lapsen silmää väännetyksi auki ja sen tehtyänsä +kohta sanoi: »kyllä nämä paranevat, mutta niistä pitää nähdä vaivaa». +Lääkärin sanat vaikuttivat minuun niin, että heti pyörähdin tampuuriin, +salatakseni kyyneliäni, jotka ilosta tulvailivat silmistäni. Voi hyvä +Jumala! Lapsestani ei siis tulekaan sokea? Lääkärihän sanoi niin, +tottahan se tunsi taudin, koska niin sanoi; eipä muut lääkärit ole sitä +niin vissiin sanoneet, tottapa ne paranevat, ajattelin minä.--Lääkäri +määräsi lääkkeet, ja kolmen viikon perästä pojan silmät olivat aivan +terveet. Kun joku kipu eli sairaus perheessä ilmestyi, siinäkös oli +tuhannenkin neuvojaa ja ohjaajaa, jotka enimmästi olivat sitä laatua, +että ne viittoivat noitain tykö. Mikä piti sen peräti kauheana asiana, +kun ei menty sen ja sen tykö, pesettämään sillä ja sillä, se ja se muka +hänelle avun sai, vaikka hänkin muka oli hakenut lääkärin apua, josta +kumminkaan ei ole, hänen mielestään ollut mitään hyötyä. Olihan muka +kovin jumalatonta heittää lastensa terveys noin vaaralliselle kannalle +ja luottaa tohtoreihin, joilla ei ole muuta kuin »herrain uskoa». +Semmoiset saarnat, saarnattuna meidän korvillemme, menivät kuin tuhka +tuuleen, ja silloin oli meillä aina tilaisuus riisua kansalaisistamme +poijes heidän taikauskoaan. + +Kun näin koimme voimamme jännittää lastemme terveyshoinnollisissa +asioissa, onnistui toimemme Jumalan avulla niin, että kymmenestä +lapsestamme yksi vaan on kuollut, kaikki muut elävät terveinä tänäkin +päivänä ympärillämme. + +Pitäis nyt vähän puhua lastemme henkisestäkin kasvatuksesta. Se on +tietty, etteivät minkään perheen lapset ole kasvamassa kaikki yhtä +rintaa, vaan yksi syntyy yhdellä, toinen toisella kerralla, ja niin on +heistä yksi vanhempi, toinen nuorempi, yksi isompi, toinen pienempi, ja +tämä luonnon järjestys on vanhemmille suureksi avuksi lasten +kasvatuksessa. Me opetimme ensin vanhimmat lapset tarkoin lukemaan ja +luettunsa ymmärtämään, se oli pää-asia. Kun vanhimmat lapset kerran +olivat kunnollisiksi lukijoiksi opetetut, rupesivat he koulumestareiksi +nuoremmille, ja niin ei meillä ollut muuta vaivaa jäljellä, kuin +pidimme vaan hyvän järjestyksen. + +Samoin he myös hoitivat toinen toistansa ja jokaiselle vanhimmalle +lapselle oli jaettu joku pieni veli tahi sisko, jota heidän piti +erityisesti hoitaa, ruokkia, vaatettaa, puettaa, riisua, vieressään +makuuttaa j.n.e.; ja sillä tavoin meidän vaivamme tasaantui niin +vähiin, ettemme huomanneet lapsia kasvattavammekaan. Jo aikaisin +vanhimmille lapsillemme koimme vointiamme myöten mieleen teroittaa +niitä totuuksia, joita itse olimme käsittäneet Jumalan sanasta ja +muista hyödyllisistä maallisistakin kirjoista. Aikaisin jo opetin minä +heille, että heillä on isänmaa, jota heidän tulee rakastaa, ja jota +kohtaan joka ihmisellä on velvollisuuksia, ja että jos ihmisellä ei +olisi velvollisuuksia, ei hänellä myöskään olisi oikeuksia. Joka kerta +kun meille tuli uusi palkollinen, oli se ensimmäisenä ehtona, etteivät +he saa lasten kuullen puhua rivoja, sopimattomia sanoja eikä lausua +tavattomia puheita. Kummitusjuttuja emme kärsineet kenenkään kertovan +lasten kuullen, vaikka ei se ole tahtonut onnistua; sillä ne tekivät +sitä salaa, kun julkisesti eivät tohtineet, ja niin kylvivät +rikkaruohoja lasten sydämiin, mutta paljon me kumminkin voitimme +tarkoituksillamme.--Me koimme aina katsoa, ettei lasten välillä olisi +päässyt valtaan eripuraisuus eikä ylönkatse toisiaan kohtaan, vaan että +he oppisivat toisiansa rakastamaan veljinänsä ja sisarinansa. Jos +heille joskus tuli riitoja ja rettelöitä keskenänsä, emme koskaan +päästäneet heitä siihen mieleen, että kantelemisellaan olisivat +voittaneet mitään toisten edellä, vaan semmoisen tapahtuessa asia +otettiin aina todellisen tutkinnon alle, ja kun rikoksellinen saatiin +ilmi, se nuhdeltiin tai rangaistiin asian haaroja myöden, ja tapahtuipa +niinkin, että kielettelijä itse joutui rangaistuksen alaiseksi. +Senlaisesta menettelystä oppivat he pian, etteivät toistensa päälle +mielellään valehdelleet, vaan pitivät toisiansa tasa-arvossa oman +itsensä kanssa. + +Jos meidän joskus piti rangaista lapsiamme, niin se tapahtui molempain +yhteisestä tahdosta, eikä toisen kiukustuneesta mielijohteesta, sillä +asia tutkittiin ensin molemmin puolin; siitä seurasi ettei +kumpainenkaan tullut lapsen puolesta terjumaan, eikä pientä +rikoksellista puolustamaan ja paaduttamaan, jonka pahan tavan olen +useoissa perheissä nähnyt. + +Meillä ei ollut myös sitä tapaa, jonka olen useoissa perheissä nähnyt +vallitsevan, että lasten pienten rikosten annetaan mennä ilman +muistutuksitta ja nuhteitta, vieläpä niillä usein nauretaankin, ja +hyvitellään lasta, kun tuo on niin »näsäviisas». Vaan sitten kun +rikokset paisuvat siihen määrään asti, että tuottavat vanhemmille +nähtävää vahinkoa, silloin kiukustuvat he ja lyödä kapsivat lastansa +millä käteen sattuu, jonkalaisen tavan seuraukset usein ovat lapselle: +vaivainen ruumis ja paatunut sielu.--Me emme antaneet lapsissamme mennä +pienintäkään rikosta muistuttamatta ja nuhtelematta, jota teimmekin +niin kauvas ja pitkälle, kuin se näytti ulottuvan. Mutta lapsi tottuu +viimein siihenkin, kuin näkee, ettei siitä sen parempaa tule, ja rupeaa +ylönkatsomaan kaikki vanhempiensa hyvät neuvot ja varoitukset. Silloin +täytyi tarttua vitsaan, joka aina tuli minun osakseni, sillä vaimoni on +helläluontoinen ja kyntti aina silloin huoneesta ulos, vaikka asia +tapahtui molempain tuomion kautta. Kumminkaan ei tätä ole tarvinnut +alituisesti tehdä, sillä ei ole tarvinnut kuin yksi kerta kutakin +vitsoilla kurittaa; sen perästä ovat he sanaa totelleet. + +Pienestä pitäin opetimme lapsiamme siihen, että he kaikissa tytyivät +omaan asiaansa, eivätkä pyrkisi hallitsemaan ja valloittamaan toistensa +kaluja; sillä pahana esimerkkinä olen usein havainnut jonkun perheen +lapsista olevan niin itsevaltiasta laatua, että tohteis ryöstää +puoleensa toisten lasten omaisuuden, ja usein koettaa puolustukseksensa +huutaa, kirkua, purra, kynsiä j.n.e. Silloin olen aina tavallisesti +nähnyt äitin hyppäävän väliin ja lausuvan: »Mikko, Mikko! etkö anna +hevostasi Matille; vai sinä pahankurinen kiusaat Mattia!» Semmoinen +oikeuden pito oli mielestäni väärää, sillä Matti olisi ollut paremmin +rangaistava tahi nuhdeltava kuin Mikko, joka vaan koki suojella +omaansa, sitävastaan kuin toinen koki sitä väkivallalla anastaa. Siitä +seuraa pian se pahe, että lapsi ei totu ollenkaan totuuden tuntoon eikä +opi pitämään toisen omaa pyhänä, eikä välittämään siitä mitään, jos sen +väkivallallakin anastaa. + +Kaiken hartautemme panimme siihen, ettemme lastemme kuullen puhuneet +mitään sopimattomia, ja koetimme muitakin siitä estää, niinkuin jo +edellä mainitsin. Samoin elämässä kuin opissakin koimme olla heille +esikuvana; sillä jos vanhimmat eivät itse elämässään seuraa sitä, mitä +he ovat lapsillensa opettaneet, niin heidän siemenensä ovat kylvetyt +kalliolle, jossa ne eivät idä eivätkä orasta.--Me olemme kokemuksesta +sen havainneet, että lapsi pitää vanhempansa parhaimpina ja +luotettavaisimpina ihmisinä maan päällä, ja luottaa ehdottomasti +heihin. Siitä seuraa itsestänsä, että lapsi pitää vanhempainsa +väärätkin teot oikeina, ajatellen: niinpä isä ja äitikin tekevät, jotka +ovat parhaita ihmisiä, tottapa se on oikeen. Sentähden on se peräti +tähdellinen asia, että vanhemmat tarkoin valvovat elämäänsä, etteivät +he joutuisivat turmelemaan niitä pieniä oraita, jotka heidän haltuunsa +ovat uskotut. + +Ei meillä ole ollut tilaisuutta mitään korkeampaa hengen kehitystä +tarjota lapsillemme, sillä suomalaiset koululaitokset ovat kaukana +paikkakunnastamme, vaikka kipeästi olemme sen tarpeen useasti +tunteneet. Ei myös ole kansakouluakaan kunnassamme, jonka tähden on +lapsiamme täytynyt hankkia vierasten kuntain kansakouluihin 7-10 +peninkulman päähän. + +Kirjastoni ja sanomalehdistöni ovat heillä aina avoinna, ja usein he +kokouvat ympärilleni, jolloin heille aina puhelen tapausten +merkityksistä. Kun he lukevat jonkun kappaleen, tulee tavallisesti aina +kysymys, mitä kappale sisälsi, ja sen olen havainnut, että se on +lisännyt paljo heidän käsitysvoimaansa. + +Siihen tapaan olemme kokeneet järjestää lastemme kasvatusta, eikä +meillä ole yhtään syytä nurkua, että olemme saaneet kiittämättömiä +lapsia. + +Monen olen kuullut pitävän sitä erinomaisena Jumalan rangaistuksena, +kun heillä on lapsia, mutta me emme ole käsittäneet asiata siltä +kannalta, me olemme pitäneet sitä erinomaisena Jumalan lahjana ja +siunauksena, että hän on meille lapsia uskonut. Monikin, joka ei +tarkoin tunne meidän perheellistä tilaamme, kun on kysynyt lastemme +lukua ja on saanut tietää sen, on kovin kauhistunut niiden paljoutta. +Muistan yhden senlaatuisen tapauksen. Eräs semmoisen kysyjä, rupesi +huutaa hoilottamaan: »voivoi! mitäpä on, kylläpä niitä on!» ja tuli +samassa niin rauhattomaksi, kuin olisi saanut käärmeen piston. Minun +kävi nokalleni, ja sanoin paljostujalle: »minä olen kauvan elänyt +lasteni keskellä, enkä ole koskaan huomannut mikä niistä olisi huonoin +ja hävitettävä, vaan koska sinä näytät olevan niin mestari tietämään +että niitä on liikapaljo, niin mahtanet senkin tietää mitkä niistä +pitäisi hukata; lähdetään yhdessä meille, tee sielä vaalisi ja työsi». +Se toki auttoi. Heti tunnusti hän, että oli kelvoton sitä valikoimista +toimittamaan.--»Etpähän ole kelvoton sekaumaan Luojan töihin», sanoin +minä ja siihen keskustelu loppui. + +Kyllähän ei varamme ole olleet isot, varsinkin ensimmältä, mutta kun +meillä oli rauha ja rakkaus välissämme, niin ristimme ei tuntunut +silloinkaan raskaalta, vaan me kannoimme sitä yksimielisesti ja ilolla. +Kaikesti ei meillä ollut paljon, vaan vaimoni valpas luonto ja hellä +käsi osasi asiat niin tasata, että sitä oli aina joka tarpeeseen +vähänsä, eikä erinomaista puutetta koskaan ole tullut. Jumala siunasi +työmme ja vähät varamme niin, että olemme voineet lapsemme kasvattaa +isänmaan hyväksi, mierolle joutumatta, josta kiitos Korkeimmalle, joka +johtaa ihmisten elämän tämän maailman myrskyjen läpi, mutta joka +kumminkin heittää ihmiselle itselleenkin jotain tehtävää. + +Kun lapsemme kasvoivat isommiksi, ja vanhimmat alkoivat tehdä työtä, +alkoi pieni maatilamme käydä liian pieneksi. Tätä kun mietimme, tulimme +siihen päätökseen, että pitäisi hankkia isompi tila, jossa olisi työtä +lapsillemme, ettei heidän tarvitseisi hajouta maailmalle, muulla +tavalla elatustansa hankkimaan. Tuntuihan se välttämättömältä ehdolta, +että lapset saisivat pysyä yhdessä koossa ja meidän silmiemme edessä, +niin kauvan kuin elämme, joka ei olisi ollut mahdollista niin pienellä +tilalla. Rupesin siis tiedustelemaan isompaa maata kyläisestä kylästä. +Semmoisen tapasinkin kohta, ja niin möimme omamme ja ostimme toisen. +Voi kuinka meidän kuitenkin oli vaikea erota rakkaalta maatilaltamme, +jossa olimme niin monta väsyä ja palavaa saaneet kokea, ja niin monesti +voimamme uuvuttaneet. Sääli oli jättää niitä paikkoja, jotka kättemme +kautta olivat synkästä korvesta muuttuneet ihaniksi viljamaiksi, mutta +se kumminkin täytyi tehdä. Me muutimme, kun muutimmekin, ostettuun +uuteen taloomme, oikeen kirkonkylään, ja rupesimme uudella innolla sitä +taas viljelemään ja kuntoon panemaan, sillä uusi taloomme oli kovin +rappiotilassa. Aikaa se veti ja vaivaa se maksoi, ennenkuin se oli +kunnossa, mutta lapsemme jo auttoivat meitä työssä ja toimessa, joka +helpoitti paljon meitä. Me rupesimme vaurastumaan enemmän ja enemmän ja +saimme luottamusta kansalaisiltamme, joka oli syöstää meidät +perikatoon. Tämä kuulunee jotenkin oudolta, mutta niin se kumminkin +oli. Jos ette ole kyllästyneet, niin kerron senkin vielä, etteivät +ajatusperät jäisi hämäriksi. + +Kun sain arvoa ja luottamusta kansalaisiltani, rupesivat he vaatimaan +minua tärkeihin kunnallisvirkoihinsa, joita otin vastaan. Minulle +uskotut toimet täytin rehellisellä suoruudella ja valppaudella; se +lisäsi vielä enemmän arvoani, mutta arvon kanssa tuli myös uusia +ystäviä, tietysti nekin arvokkaita. Kokousten ja asiain päätyttyä +istuttiin ystävysten kanssa yksissä ja keskusteltiin päivän tapauksista +ja tietysti tulevista kunnallisista asioista. Tämä nyt vielä kuuluu +jotenkin hyvältä ja oikealta, niinkuin se itsessään asia onkin, mutta +kuulkaahan vain! Tietysti tuli aika pitkäksi näin yksissä ollen, jos ei +saatu virvoituksia, ja minun kotia tuloni rupesivat yhä enemmän +hiljastumaan. Vaimoni tarkka silmä näki uhkaavan vaaran ja koki +siveästi minua varoittaa siitä, mutta minä olin kuuro ja sokea. +Ensikerran eläissäni tuli minulle mieleen, että vaimoni pyrkii minua +vallitsemaan. Hän teki mielestäni siinä sangen väärin, kun ei hän olisi +minun antanut seurustella isoisten kanssa, sillä sehän oli jotain +lystiä ja jaloa. Ja enhän minä sentään ollut mikään juoppo, enkä +aikonut siksi tullakaan. Jos nyt joskus olinkin vähän liikutettuna, +mitäpä tuo haittaa, koska moni muu on paljo enemmän; vaimoni vaan +pyrkii herrakseni, siinä koko nurkumisen syy.--ja tosiaankin tuo +myrkyllinen kavaltaja hiipi hiljaa kuin kyykäärme, ett'en ollenkaan +häntä huomannut. Minä olin lujasti päättänyt, ett'en joisi itseäni +juovuksiin, mutta se päätös heltyi heltymistään, ja minä luulin +silloinkin olevani selvää, kuin kumminkin jo olin hyvästi hujakassa. +Vaimoni suru kiihtyi päiväpäivältä ja kyynel silmissä hän rukoili ja +pyysi hiljakseen minua, etten saattaisi itseäni ja perhettäni +onnettomaksi. Niissä kaikissa näin minä vaan hänen himonsa valtaan +ylitseni, enkä nähnyt sitä, että se vuoti huolellisesta ja rakkaasta +perheen-äitin sydämestä lapsiamme ja itseäni kohtaan. Jota enemmän hän +sitä teki, sitä enemmän paatui sydämeni häntä kohtaan, muka niin +viattomasta käytöksestä kun luulin itselläni olevan.--Mitäpäs muuta. +Kotiin-tuloni yhä myöhästyivät, askeleeni tulivat yhä epävakaisemmiksi, +ja seurustelemisen tarve yhä tiheimmäksi!--Kerran viivyin myöhään yöhön +kylässä, ja viimeinkin kotia tultuani, hoipertelin ja puristelin +nyrkkejäni.--»Nyt pitää minun kerrassaan näyttää, että olen herra +kotonani, ja että vaimoni pitää miehensä ala annettu olemaan», +ajattelin minä. Minä tulin kotia. Vaimoni oli kauvan levottomasti +odottanut pelollaan minun tuloani. Hän tuli hellänä, hiljaisena ja +surullisen näköisenä vastaani, mutta minä työnsin hänen armotta pois +tyköäni. Minä rupesin paukkaamaan ja möykkäämään niin kovin, että +lapset ja vanha äitinikin heräsivät.--»Nyt pitää tehdä loppu vaimoni +ylivallasta ja kerrassaan riisua häneltä ne luulot, että hän pääsee +minua hallitsemaan», ajattelin minä. Vaimoni tuli kyynel silmissä minua +hillitsemään, mutta siihen sijaan että olisin totellut,--löin minä +häntä--kasvoille!--Veri rupesi pursumaan hänen nenästänsä, ja minä +iloitsin sankarityöstäni. Vaimoni, verissäänkin, koki hallita raivoa +luontoani niin kauvan, että viina alkoi haihtua päästäni. Päätäni +pyörrytti ja maailma rupesi mustenemaan ja pyörimään silmissäni. Minä +näin vaimoni veristyneet kasvot, ja rupesin aavistamaan mitenkä nyt oli +käynyt. Minua rupesi oksettamaan ja pyysin vaimoani, että hän +toimittaisi minua maata, eikä se kärsivä sielu silloinkaan ottanut pois +hellää apuansa ja kättänsä, eikä heittänyt vielä toivoansa langenneen +kumppaninsa parantumisesta. Hän riisui minun ja toimitti maata, ja +siihen olin kohta nukkunut, niinkuin sika rapakkoon! + +Aamulla kun heräsin, huomasin että vaimoni oli, semmoisessakin tilassa +ollessani, vaatepäällä tullut maata kykkimään samaan vuoteeseen, +niinkuin ainakin hyvä suojelusenkelini. Pääni paukutti ja jyskytti, +niinkuin tusina seppiä olisi siellä tehneet työtänsä; sitä kivesteli +niin, että olisi luullut takaraivan putoovan sisälle, ja koko ruumis +vapisi ja tärisi, että luuli joka luunsolmun irtautuvan toisestansa. +Minä huomasin taas vaimoni veristyneet, sinertävät ja surulliset +kasvot, ja rupesin muistamaan mitä oli tapahtunut. Minun omatuntoni +heräsi, ja kaikki helvetin vaivat rupesivat minua ahdistamaan. +»Minäkö», ajattelin minä, »minäkö, joka kansalaisilleni ja perheelleni +puhun ja opetan hyvistä avuista, käyn itse lasteni edessä tuolla +esimerkillä? Minäkö, joka paljon puhun ja opetan avioparien +keskinäisistä velvollisuuksista, lyön ja saatan kärsimään, sielun ja +ruumiin puolesta, oman kumppanini, joka minun kanssani on niin paljon +nurkumatta kärsinyt elämän merellä. Ja sen teen siitä hyvästä, kun hän +on kokenut säilyttää minun kunniaani ja perheeni onnea? + +»Tämmöistäkö onnea minä tuotan ihmiskunnalle sen luottamuksen edestä, +jonka kansalaiseni ovat minulle antaneet?» Ne olivat kysymyksiä, jotka +heräsivät omassatunnossani, ja päätökseni oli se, etten olisi +mahdollinen elämään muiden ihmisten parissa. Päätökseni tuntuu jotenkin +Judaksen kaltaiselta, mutta minulle ei ollutkaan sen vähempi kuin +kokonainen helvetti maan päällä. Nyt näin selvästi mitä tietä +vihollinen oli minun saattanut, näin että se tuli hiljaa, hiipien, +käynnin kuulumattomin, viatonna, syytönnä--luvallisena--oikeana +kohtuutena--niin kavalasti se oli tullut. + +Minä en isoon aikaan saattanut puhua mitään, mutta omaatuntoani poltti +niin kovin, että jotakin oli tehtävä. Hätääntynynnä ja tuskasta +punehtununna, pyysin minä vaimoltani, saattaisiko hän antaa minulle +anteeksi törkeän käytökseni häntä, lapsiamme ja ihmiskuntaa vastaan.-- +Vaimoni otti minun syliksi, ja siinä asemassa itkimme yhdessä, toinen +katkerasta katumuksesta, toinen tuhlaaja-pojan palajamisesta. Siinä +sydämemme tyhjennettyä, lupasi vaimoni unhottaa kaikki sydämestänsä, ja +minä tunnustin hänen tarkoituksensa oikeiksi ja omani vääriksi ja +lupasin parannusta vastaisessa elämässäni. Se helpoitti jotenkin +sydäntäni; mutta se tunto kovin vaivasi minua: kuinka lasteni ja oman +välini saisin sovitetuksi. Sinä päivänä ei minulla ollut voimaa mitään +yrittämään sen asian eteen, mutta huomenna kutsuin kaikki lapseni +huoneeseeni, ja rupesin puhelemaan heille, kuinka kavalasti vihollinen +oli saanut onnettoman isän lankeemaan, ja kuinka ei heidän pidä ottaa +siitä esimerkkiä, vaan pysyä niissä perustuksissa, jotka kaunistavat +ihmiskuntaa; selitin myös heille kuinka minulla oli nyt kipeä omatunto. +En minä hävennyt omilta lapsiltani pyytää anteeksi rikostani, ja luvata +heille parantaa itseäni ja olla heille parempana esikuvana eteenpäin.-- +Kaikki lapseni itkivät ja kävivät, toinen toisensa perästä, +puristamassa kättäni ja lupaamassa unhottaa isänsä rikokset. + +Tämmöiset seikat tuntunevat, monenkin mielestä, oudoilta ja kenties-- +hulluiltakin; mutta muistakaa, että tämä on rehellisen suomalaisen +talonpoikaisen perheen-isän tunnustus, joka ei ole tahtonut elämänsä +tapauksista esiin tuoda ainoastaan valoisia--vaan myöskin mustat +puolet. Tästä syvästä lankeemuksestani en suinkaan syytä asiata, jonka +kautta siihen jouduin, enkä kansalaisiani, vaan omaa itseäni, kun en +ottanut aikoinaan itsestäni vaaria. + +Te, jotka tätä luette, kutka ikinä lienettekin: älkää pudotko siihen +kuoppaan, johon minä olen pudonnut! Älkää luuletelko, että olette vaan +parahiksi päissänne, sillä silloin kun luulette parahiksi olevanne, +olettekin jo liiaksi ja vihollinen on jo kantapäillänne. + +Kun vaimosi, ystäväni, rupeaa sinua hiljalleen muistuttelemaan myöhään +kylässä olostasi ja--ryyppimisestäsi, kavahda silloin! silloin on jo +paha merrassa. Vaimosi on huoneesi ja sinun hyvä enkelisi; ei hän--usko +pois--vaadi siinä tapauksessa valtaa ylitsesi, vaan hän tahtoo +säilyttää sinun kunniasi ja perheensä onnen, kuule, tottele häntä! + +Ystäväni! Jos tahdot käsittää taivasta maan päällä, niin sen löydät +perheestäs ja puhtaasta omastatunnostas; suojele niiden pyhyyttä! + +Omassa perheessäsi sinun huolesi haihtuu ja vaivasi unohtuu; siellä, +siellä löydät sinä täydellisen ilon ja rauhan; siellä löydät sen, joka +on sinun kanssasi jo niin paljon kärsinyt ja joka nytkin niin +mielellään ottaa osaa sinun murheeses ja tuskaas, ja kokee niitä +lievittää, ja lohduttaa sinua. Säilytä, ystäväni, kotirauhaas! Koti +tuntuukin sinusta aina semmoiselta, minkälaiseksi sen itse olet +valmistanut. Jos sen olet huonosti perustanut ja kasvattanut, niin +huonot sillä on hedelmätkin; jos kotisi tuntuu sinusta kylmältä, +ikävältä, niin syytä itseäs, sinäpä sen niin olet tahtonut, lienet +sitten perheen isä taikka äiti, sillä molempain yhteinen halu ja +pyrkiminen totuuteen on tarpeellinen perheellisen onnen perustamisessa. + +Tahtoisitte te kaiketi tietää minkälaiseksi meidän perhe-elämämme +muodostui lankeemiseni jälkeen? Kuulkaahan sitte! Me olemme taas +käsittäneet onnemme, mutta ei millään muulla tavalla kuin siten, että +rupesin todella parantamaan pahaa elämääni ja lujasti sotimaan +vihollistani vastaan. Kauvan olivat kuitenkin ne haavat auki, jotka hän +oli iskenyt sydämeeni. Perheeni kyllä pian unhoitti rikokseni ja +rakasti minua entisellä rakkaudellansa, mutta kansalaisiani oli +vaikeampi tyydyttää, sillä hyvä nimi pikemmin kadotetaan kuin takaisin +saadaan. Kansalaiseni kummaksuivat kauvan minua, ja usein kuulin heidän +kuiskuttavan toisillensa, erittäinkin lasten keskenänsä: »tuo on se +mies, joka juovuspäissään on akkaansa lyönyt». Ne sanat kävivät kuin +puukon pistokset läpitse sydämeni. Semmoisia kuullessani ajattelin: +»nuot puhuvat totta, niin olen onneton tehnyt, mutta vasta en sitä +tee». Silloin aina kyntin kotiani, jossa ei niin sanottu eikä +kuiskuteltu, vaan kaikissa näkyi, että he olivat sydämestänsä anteeksi +antaneet; siellä, ainoastaan siellä sain kevenemään murheellisen +sydämeni.--Pitkällisen työnteon ja tarkan elämäni kautta sain minä +viimein jälleen kansalaisteni kunnioituksen ja luottamuksen, mutta +ne olivat liian kalliisti ostetut, jotka minulla olisivat +ostamattakin olleet, jos vaan olisin aina täyttänyt tavallisia +ihmisvelvollisuuksia.--Nyt kuuluu kumminkin taas tämmöisiä kuiskeita: +»tuossa on onnellinen perheen-isä, ja sen perhe on onnellinen», ja niin +on käsissäni taas »taivas maan päällä», jota en ai'o päästää luotani, +niin kauvan kuin tätä katoovaisuutta kestää. + +Äsken tapahtui minulle se onnettomuus, että lankesin jalkani sämäksi, +niin etten päässyt moneen viikkoon sängystä mihinkään. Kun rupesin sen +verran toipumaan, että saatin istua sängyssä, teetin semmoisen +lavitsan, jonka päällä saatin kirjoittaa, ja rupesin siinä +kirjoittamaan tätä kyhäystä. Jos ei isäni olisi puoltariksiäkään pannut +minun kouluttamisekseni, en suinkaan olisi tätä kyennyt kirjoittamaan. +Vanhemmat! laittakaa lapsillenne henkistä kehitystä, sillä te olette +niistä vastaavat Jumalan ja isänmaan edessä.--ja, jos en tällä työllä +mitään voittaisikaan, niin olen ainakin sen voittanut, että sain aikani +kulumaan hupaisesti, joka oli niin pitkällistä muuten terveelle ja +työteliäälle.-- + +Niin olen elämäni kertomuksessa päässyt aivan nykyiseen päivään. Mitä +ennen on tapahtunut, sen kyllä tiedämme, mutta mitä vasta tapahtuu, se +on tietämätöntä, sillä: »Paikan tiedän kussa synnyin, Ajan kaiken, kun +tajusin, Vaan en tiedä kussa kuoleman pitää».--Toivomme vaan on että +tuleva elämämme olisi nykyisen veroinen!---- + +Äitini vielä elää ja on ollut tykönäni siitä asti, kun isäni kuoli. +Minä olen aina kiitollinen mielessäni, kun Jumala on suonut hänelle +niin pitkän ijän, että olen saanut palkita hänelle hänen vaivojaan, +joita hän on minusta köyhyydessään nähnyt. Sangen vanha, voimaton ja +ryppyinen hän on jo; lapseni, minä ja vaimoni, rakastamme häntä, Jumala +siunatkoon vanhaa äitiäni--perhettäni--! Hän siunatkoon koko rakasta +isänmaatamme--Suomeamme ja sen kansaa! + + + + + +ARVIOINTEJA + + + +Ilmarinen 15.12.1877, nro 98 + +--Östra Finland'ista on nykyisin ollut luettavana arvostelu +kansanvalistusseuran viimeksi julkaisemasta kirjasta: »Elämäni, +perhe-elämällinen kertomus. Kirjoittanut P. Päivärinta.» Tämä arvostelu +on vähän omituista laatua. Ö. F. päättää, että tuo vanha talonpoika, +joka tässä kirjassa kertoo meille elämäkertansa, on vaan kirjan tekijän +sepittämä mielikuvitus, jota hän käyttää välikappaleena yleisten +siveysohjeiden ja neuvojen lukijoittensa mieleen teroittamista varten. +Kaikkialla tässä kirjassa, sanoo Ö. F., väijyy joku liian vähä salattu +tarkoitus, mutta joka kuitenkin vaikuttaa, ett'ei meissä voi syntyä +todellista myötätuntoisuutta sitä henkilöä kohtaan, joka on tehty sen +kannattajaksi ja josta seuraa, ett'emme oikein saata uskoa hänen +hyveitään eikä hänen paheitaan. Ne opetukset, joita vanha talonpoika +niin runsain määrin jakelee, ovat tosin, Ö. F. mielestä, kaikki +hyödylliset ja oikeat, jonkatähden »toivottava olisi, että asianomaiset +(!) tarkkaisivat ja seuraisivat niitä», mutta tilan ahtauteen katsoen +olisi vähempikin määrä jo riittänyt. Muutamassa kohden on kirjan tekijä +liian käsintunnettavasti auttanut vanhaa talonpoikaa hänen +elämäkertansa sepittämisessä. Ö. F. päättää nimittäin, ett'ei mokomalla +talonpojalla kuin tässä puheena olevalla voi olla sitä tietoa +suomalaisen sanomakirjallisuuden tehkeämisestä, jonka kirjan tekijä +hänelle omantaa siv. 34-36, missä hän puhuu sekä »Maanmiehen +Ystävästä», »Turun Viikko-Sanomista» ja »Oulun Viikko-Sanomista», että +»Suomettaresta» ja »Mehiläisestä». Ja tykkänään perätöntä (minst sagt +obefogadt) on antaa hänen käyttää niin ajatuksellisia (abstrakta) +lausetapoja kuin »kansallishengen alkava aamukoitto», »elämän meri», +»Suomen kansan muinaisuus ja sen historian pohja». + +Näin arvostelee Ö. F. siinä viattomassa uskossa, että kirjan tekijä ja +vanha talonpoika ovat eri henkilöt. Mutta nyt sattuu kirjan tekijä +olemaan suora Suomen talonpoika Pohjanmaalta, joka tässä kertoo meille +_oman_ elämänsä vaiheet. Tuo vanha talonpoika ei ole mikään välikappale +kirjan tekijän kädessä, vaan hän on kirjan tekijä itse. Näin ollen +raukee Ö. F. päätelmät tyhjiin. Tässä astuu suomalainen talonpoika +eteemme ja osoittaa tuntevansa sanomakirjallisuuden historian +maassamme, osoittaa että hän voi ei ainoastaan puhua »kansallishengen +alkavasta aamukoitosta»,--jonka Ö. F. pitää käsintunnettavana +mahdottomuutena,--vaan että hän jo saman koitteen valossa on astunut +monta askeletta kansallissivistyksemme vasta raivattua uraa. Ja hänen +vertaisia talonpoikia ei enää lueta yksittäin vaan sadoittain rakkaassa +isänmaassamme, sen voimme Ö. F:lle vakuttaa ja sen tietää kukin, joka +vähänkään on ollut sivistyneiden suomalaisten talonpoikain parissa. +Eikä sen pitäisi ketään ihmestyttämän, että suomalainen talonpoika on +oppinut käyttämään sellaisia ajatuksellisia lausetapoja kuin »elämän +meri» j.n.e. joita hän jo seitsemän sataa vuotta on kuullut +saarnastuoleistaan lausuttavan. Ja jos hän voi puhua Suomen +muinaisuudesta ja sen historiasta, niin se vaan todistaa, että +kansallinen herätys on tunkenut syvemmälle kuin ne uskovat, jotka +tahtovat pitää kansallisrientojamme jonakin puoluekiihkon synnyttämänä +kasvinhuone istukkaana. + + + +Savonlinna 29.12.1877, nro 52 + +Östra Finland on tästä pienestä teoksesta, joka 63 sivun suuruisena on +ilmestynyt kansanvalistusseuran kustannuksella 13:tena osana, antanut +arvostelunsa. Saattaisi siis näyttää tarpeettomalta puhua kirjaisesta +vielä ja sitä vähemmän järkinään toiseen suntaan, kuin tämä oppinut +lehti on katsonut tarpeelliseksi tehdä. + +Vaan kullakin on oma katsantotapansa. Päävika, josta Ö. F. kirjaa +moittii, on, jos olemme arvostelua oikein ymmärtäneet, että tuo vanha +talonpoika elämänvaiheitaan muistellessa tulee myös mainitsemaan +»kansallishengen alkavasta aamukoitosta» kuin myös »suomen kansan +muinaisuudesta ja sen historian perustuksesta» samoin kuin siitä, että +kertoja (talonpoika) näyttää olevan liian tutustunut muinaiseen +suomalaiseen sanomakirjallisuuteen. + +Ö. F:n toimittaja, joka luultavasti ei paljon ole ollut Suomen kansan +parissa eikä myöskään tutustunut tämän omituisiin elämäntarpeihin, ei +myöskään toisin voi puhua. Vaan kuka vähänkin tuntee näitä, täytyy +välttämättä myöntää, että suomalainen talonpoika, joka vähänkin on +tarkastanut kirjassa mainittua vanhaa sanomalehti-kirjallisuutta, ja +jolla on ollut varaa sitä hankkia, sekä tuntee yhden että toisen nyt +mainitusta pyrinnöstä henkisen elämän alalla. Puhuttelepas ymmärtävätä +talonpoikaa, niin kyllä hän tuntee, samoin kuin vanha kertoja sekä +»Maamiehen Ystävän» että »T. Viikko Sanomien» ja »Suomettaren» yhtä +hyvin kuin »Mehiläisen». Ei hän myöskään ole vallan tiedoton +»kansallishengen alkavasta aamukoitosta» yhtä vähän kuin »suomen kansan +muinaisuudesta ja sen historian perustuksesta». + +Tämänpä vuoksi on varma luulomme, että herra Päivärinnan kirja +»Elämäni» otetaan ilolla suomalaisissa perheissä vastaan. Ainakin me +olemme sen halulla lukeneet. Saattaa olla, että puuttuva sivistys ja +riittämätön esteetillinen aisti estävät meitä huomaamasta liian suuria +virhepuolia siinä; vaan ainakin on varma, että suomalainen sen hyvin +mielellään lukee ei ainoastaan yhden, vaan useammankin kerran. Sen +opetukset ovat liiankin tärkeät ja hyvät, että voitaisiin ne oppia +yhden kerran läpilukemalla. Tosin itse kertovan talonpojan luonne ei +anna lukialle selvää kuvaa, vaan hyvä ylimalkainen vaikutus kuitenkin +on, eikä se jätä luullaksemme konsaan, jolle se on ai'ottu, mitään +pahaa, mutta hyvän ja miellyttävän vaikutuksen. + +Olemme liian heikot arvostelemaan kirjaista muutoin. Vaan mitä on +edellä sanottu, sen luulemme, että useammat suomalaiset lukiat, jotka +oikein käsittävät nuo omituiset sanamuodot, myöntävät. Senpä vuoksi +rohkenemmekin kirjalle toivottaa niin laveata leviämistä kuin +mahdollista. + +[Yrjö Koskinen] + + + +Kaiku 13/1878 + +»Elämäni; perhe-elämällinen kertomus» on erään pienen kirjasen nimi, +jonka kansanvalistusseura on hiljakkoin jäsenilleen jakellut. + +Seura on täten kiitettävällä tavalla lisännyt ansioitaan +halpahintaisesta ja kelvollisesta kirjallisuudesta kansaa varten. +Sillä varma on että harvaa kirjaa on yhtä hyvin halvin työmies kuin +korkeasti oppinut maisteri lukeva suuremmalla mielihyvällä kuin tätä +perhe-elämällistä kertomusta. »Elämäni» on kansantajuisista kirjoista +etevimpiä sekä kielensä puolesta, joka on raikasta puhdasta Suomea, +talonpoikaiskieltä niin sanoaksemme, että myös sisältönsä puolesta; +siinä kuvaillaan suomalaisen elämänvaiheita pienestä pojasta miehen +täyteen ikään asti. Hyvinkin moni kansalainen saa, tätä kirjaa +lukiessaan, sanoa: tämä kertomuksen kohta koskee minua itseäni; omiahan +vaiheitani tässä kerrotaankin! Kirja ei ole minkään kirjoista oppinsa +saaneen miehen tekemä, joka on koettanut ikäänkuin asettua alhaisen +kansan tilaan, sitä kuvataksensa. Semmoinen yritys ei oppineelta +herralta menestyisikään. Kertomus olisi miettimällä tehtävä, se ei +tulisi luontevasti, vaan konstikkaasti, ja siinä aina nähtäisiin +syntyperänsä jälkiä. Ei: elämäänsä, omaa elämäänsä on kertonut +talonpoikaisesta perheestä, alhaisesta säädystä lähtenyt mies, joka +nähtävästi itse on kokenut kaiken sen minkä kertoo, ja joka kertoo +kokemansa pienet kuin isotkin seikat, jättämättä mitään pois, joka +todellisesti hänen tai hänen vertaistensa, se on kansan elämään kuuluu, +ja lisäämättä mitään, joka kansalle olisi peräti vierasta ja jota se ei +voisi omaksensa tunnustaa. »Elämäni» on sen vuoksi ikäänkuin kirja +semmoinen, jonka kansa on itsestään luonut omalle itselleen huviksi ja +opiksi. Se on peili, jonka kansan mies on tehnyt siksi että muut kansan +miehet eli kansa kokonaisuudessaan näkisi siinä kuvansa. Ei kuitenkaan +näitä sanojamme pidä niin ymmärtää, että kirjan tekijä olisi +kirjoittaessaan tiedollansa pitänyt muka sitä tarkoitusta nimen-omaan +silmämääränään, että kuvailisi kansan elämää. Ei, hän on lähimmäisenä, +ehkä ainoanakin tarkoituksenaan pitänyt ainoastaan oman vaiherikkaan +elämänsä kertomisen; ja sen tehtävänsä on hän suorittanut +vilpittömästi, koristelematta ja peittelemättä. Hän ei ole jättänyt +vikojaan ja erehdyksiään soihmaamatta, samalla kertaa kuin hän ei +ujostele omaa itseään kiitellessä, kun käytöksensä oli rehellinen ja +todellakin kiitosta ansaitsi. Elämänsä kertova suomalainen on yhtä +suora, hyviä ja pahoja puoliaan tunnustaessaan, kuin aikanaan kirkkoisä +Augustinus eli ranskalainen Rousseau, kirjoittaessansa »Tunnustuksiaan» +(Confessiones), joilla mailmalle ilmaisivat sydämmensä tunteet ja +himot, tahtomatta lähimmäisilleen ja Jumalalleen salata niin mitään.-- +Kertomus tekee lukijaan sen vaikutuksen, että se tosielämästä on otettu +ja tositapauksiin nojaantuu. Sen vaikutuksen vahvistaa usenkin +yksityiskohtiin vievä, vähäpätöisimpiä asioita muistava kertomatapa +niin että lukija saa täydellisen kokonaiskäsitteen jostakin tärkeästä +elämänkäänteestä. Niin esimerkiksi on varsin viehättävä se kohta kun +kertoja alkoi oman talon hankkimisen. + +»Nyt ei muuta kuin otin kirveen ja piilun käteeni ja läksin salvamaan. +Se ei ollut helppoa työtä yksin tehdä, vaan vaimoni kävi, salvoksen +korkeammalle tultua, nostamassa hirsiä päälle minun kanssani. Jokaisen +puun painin omalla kädelläni kiini siihin rakennukseen, ja Erkin päivän +aikana oli minulla korskaräystinten kanssa tehty rakennus, kookkaan +tuvan ja kahden kammarin kanssa, veistetty päältä ja sisältä, +vesikatosta; myös oli nikkarivärkki, kattolaudat ja lattialankut, +sahattuna, jossa pidin kumppania välivelkasilla.» + +Kuinka sitte ruvettiin peltoa viljelemään, ruista tekemään y.m. jylhän +korven yksinäisyyteen, se kaikki on tarkasti kirjaan pantu, isommat +seikat ja pienetkin. Luulisi kirjan tekijän, tätä kirjoessaan, +muistossa pitäneen Robinson Crusoen päiväkirjaa, kun tämä haaksirikkoon +joutunut mies yksinäisellä saarellaan rupee maata viljelemään. Kertomus +on samalla tapaa tarkka ja yksityiskohtiin kajoova.--Useinkin kohoo +kertomus runolliseksi. Olkoon ainoastaan seuraava ote siihen +arvostelumme todistuksena. + +»Aina muistan erään illan, kun eukkoineni seisoin, kumpikin väsyneenä +ja uupuneena päivän työstä ja ponnistuksesta, oman huoneemme +sisupuolella, josta nyt jo oli ulkona raivaavan myrskyn ja sateen +suojaa. Voi kuinka se tuntui hyvältä, kun oli toivossa saada oma huone, +jossa sai elää ja olla, kenenkään nurisematta, aivan oman mielensä +jälkeen. Siinä seisoimme kauvan aikaa seinän nojalla, ja sydämessämme +tuntui semmoinen onni, etten luule sen isompaa onnellisuutta olleen +yhdelläkään kuoleman-alaisella.--»Milloinkahan luulet pääsevämme tänne +asumaan?» kysyi eukkoni.--»Viikon päästä», arvelin minä, ja viikon +päästä sinne tultiinkin asumaan, vaikka en ennättänyt saada lattiaakaan +aivan valmiiksi. Voi kuinka nyt tuntui hyvältä, kun pääsi omiin +huoneisiin, jotka olivat niin iloiset ja puhtaat, ja iloinen valkea +palaa lekotteli takassa ja lämmitti ja valaisi niin lempeästi ja otti +vastaan niin lämpimästi nuot kodittomat. Sitä lumoavaa vaikutusta ei +ollut eukkoni voimakas vastustamaan. Hän nakkausi likelleni, kiersi +molemmat kätensä kaulaani ja siinä tovin vaitioltuansa, virkahti +viimein: »mies olet sinä». Me ymmärsimme hyvin toisemme; olisinpa +luullut siinä kohtauksessa olleen kuvamaalarilla ainetta.--Samassa +tuokiossa rupesi takan luona olevassa korissa vaatekääry liikkumaan ja +samassa myös kuulumaan sieltä pientä kireätä ääntä; se myös oli +vastatullut muuttolainen, nuorin lapsemme, joka ei vielä voinut iloita +eikä surra, ja joka tämän maailman vaivoista huolimatta vaan vaati +tarpeitansa. Äitinsä ryöpsähti heti auttamaan pienokaista, antoi sille +luonnollista ruokaansa. Tuskin se oli tehty, niin ne pari lehmää, jotka +meillä silloin olivat, rupesivat ammuta mylvimään navetassa, osaksi +oudostuen uutta asemaansa, osaksi anoen iltastansa. Eukko pisti +pienokaisen minun syliini ja riensi itse navettaan, ja niin tuli +ehtimiseen uusia muistutuksia velvollisuuksistamme, ja siihen jäi +meiltä sillä kerralla se tuntehikas haaveksiminen, johon olimme +vaipuneet.» + +Se kohtaus antaa tosiaankin kuvamaalarille ainetta; talonpoikaisperhe +vastikään omaan taloonsa muuttanut, iloinen valkea takassa, vaimo +miehelleen kunnioituksella sanoen: »sinä olet mies!»--Kirjan tekijä on +lopussa lausunut teoksensa koko ytimen, sanoessaan: + +»Ystäväni! Jos tahdot käsittää taivasta maan päällä, niin sen löydät +perheessäs ja puhtaassa omassatunnossas: suojele niiden pyhyyttä! + +Omassa perheessäsi sinun huolesi haihtuu ja vaivasi unohtuu; siellä, +siellä löydät sinä täydellisen ilon ja rauhan; siellä löydät sen, joka +on sinun kanssasi jo niin paljo kärsinyt ja joka nytkin niin mielellään +ottaa osaa sinun murheeses ja tuskaas, ja kokee niitä lievittää, ja +lohduttaa sinua. Säilytä, ystäväni, kotirauhaas! Koti tuntuukin sinusta +aina semmoiselta, minkälaiseksi sen itse olet valmistanut. Jos sen olet +huonosti perustanut ja kasvattanut, niin huonot sillä on hedelmätkin; +jos kotisi tuntuu sinusta kylmältä, ikävältä, niin syytä itseäs, sinäpä +sen niin olet tahtonut, lienet sitten perheen isä taikka äiti, sillä +molempain yhteinen halu ja pyrkiminen totuuteen on tarpeellinen +perheellisen onnen perustamisessa.» + +Niin kyllä! Perheellinen onni, se on »taivas maan päällä». Siveellinen +perhe-elämä, se valtakunnan turva ja tae. Niin kauan kuin se pysyy +puhtaana, niin kauan myös Suomen kansa on turmeltumatonna. Tätä +ajatusta on »Elämäni» niminen kirjanen, tekijän tiedolla tai hänen +tietämättänsä, lukijalle selvittänyt. + +Kirjan tekijä on P. Päivärinta, lukkari Alavieskassa. +Kansanvalistusseura, jolle hän käsikirjoituksensa tarjosi painettavaksi +on hänelle siitä antanut erityisen palkinnon, paitsi tavallista +tekijäpalkkaa. »Elämäni» on epäilemättä saapa montakin lukijaa.--Kirjan +hinta on 75 penniä ja on myytävänä jokaisen kansanvalistusseuran +asiamiehen luona. Kansanvalistusseuran jäseneksi ruvenneelle on kirja +tietysti halpahintaisempi. + + + +Kirjallinen kuukausilehti 1878 + +Joku aika takaperin Kansanvalistus-seura niistä varoista, jotka +kansalaisten isänmaallinen harrastus oli sen haltuun hankkinut, asetti +kilpa-palkinnon semmoista teosta varten, joka kuvaisi Suomen +talonpoikaisen kansan kotielämää. Tämän kehoituksen johdosta sai seura +vastaan-ottaa P. Päivärinnan perhe-elämällisen kuvauksen, joka sitten +on julkaistu seuran toimitusten jaksossa. Valitut tutkijat eivät +myöntäneet teokselle sitä arvoa, että se muka varsinaisen +kunniapalkinnon olisi ansainnut; mutta eräs vähempi palkkio, +tekijäpalkan ohessa, kumminkin kirjailijalle myönnettiin. Emme +tarkemmin tunne niitä perusteita, joita tutkijakunta arvostelussaan +noudatti. Me puolestamme olisimme arvelematta hänelle varsinaisen +kunniapalkinnon määränneet. Mielestämme hän oli antanut, mitä juuri oli +pyydetty, tarkan ja taiteellisen kuvauksen kansamme elämästä ja +siveellisestä tilasta. + +Kirja on jo ennättänyt saada ainakin yhden julkisen kritiikin, joka on +sen puolesta omituinen, että se perustui varsin hupaiseen erehdykseen. +Tämän arvostelun on julkaissut ruotsinkielinen sanomalehti »Östra +Finland» (Marrask. 21. p. 1877). Herra kritikus ei näy hetkeäkään +epäilleen, että P. Päivärinta oli sama mies kuin Kansanvalistus-seuran +sihteeri J. Päivärinta, ja kritiikin silmämääränä on siis tutkia, +tokko tekijän on onnistunut asettua »vanhan talonpoian» ajatus- ja +käsitys-kannalle. Arvostelija siinä kohden on huomaavinansa, että esm. +teoksen sankarin tieto sanomakirjallisuudesta sekä hänen käyttämänsä +lauseet semmoiset kuin »kansallishengen alkava aamukoitto», »Suomen +kansan muinaisuus ja sen historian pohja» y.m. eivät ole itse henkilön +mukaisia. Hän myöskin arvelee, että kertomukselta puuttuu +»luonnollisuutta ja tuoreutta». Kaikki nämä muistutukset kadottavat +pontensa, niin pian kuin saa tietää, että tekijä todellakin on »vanha +talonpoika», jonka ainoana yli-opistona on ollut tuo mainitsemansa +sanomakirjallisuus sekä »kansallis-hengen aamukoitto». Täytyy +ainoastaan kummastella, ett'ei »Östra Finland»in päätoimittaja enää ole +muistanut virkaveljeänsä Pietari Päivärintaa Turun kirkolliskokouksen +aioilta. Muutoin »Östra Finland»in arvostelija ei ole teokselle +kokonaan epäsuosiollinen, vaikka hän epäilemättä liian paljon katselee +sitä taide-kirjallisena tuotteena. Me puolestamme tahtoisimme yhtä +paljon sitä katsella historiallisena todistuskappaleena, todellisina +»muistelmina elämästäni», niinmuodoin alan ja sivistys-olojen +kuvauksena. Että tälläkin kirjallisuuden lajilla voipi olla kirjallinen +arvonsa, ei kukaan kieltäne, ja siinä lajissa täytyy mielestämme +P. Päivärinnan teokselle antaa varsin suuri arvo. Että se on tarkka ja +totinen kuvaus Suomalaisen rahvaan elämästä, voipi jokainen, joka +yhteisen kansan parissa on oleskellut, heti todistaa. Sillä emme tahdo +väittää, että se olisi itse tekijän oma todellinen elämäkerta. Mutta +se on aivan tosi-olojen mukainen ja sen ohessa sillä taidolla +kokoon-pantu, että lukija ei hetkeäkään joudu ajattelemaan muuta kuin +että »Elämäni» on kirjailijan »omaa elämää». Esitystavan puolesta teos +paljon muistuttaa Goldsmith'in klassillisesta »Vicar of Wakefield» +jutusta: sama raikas luonnollisuus, sama teeskentelemätön huumori. +Eroitus on, että se elämän piiri, jossa kumpikin liikkuu, on jotenkin +erilainen ja sen vuoksi myöskin kertoma-tapa. Se luonteva +yksinkertaisuus, jolla »Elämäni» on juteltu, soveltuu yhtä +täydellisesti Suomalaisen talonpoian asemaan, kuin Goldsmith'in +kertomus Englantilaisen maapapin yhteiskunnalliseen näkö-piiriin. Mutta +Suomalaiselle lukijalle edellinen kertomus tuntuu tuttavammalta ja +siitä syystä miellyttävämmältä. Mierolla käyminen suruinensa +kiusauksinensa, lukukinkeri-tapaukset, kirjoitus-opettajan selitys +»miksi pidetään kaksi peetä ja kaksi teetä», vihdoin uutistalolaisen +ponnistukset jokapäiväisen toimeen-tulon tähden ja tuon varalliseksi +varttuneen sekä luottamusta saaneen kunnallismiehen taistelu oman +paisuvan ylpeytensä ja siitä syntyvän juopumuksen kanssa--tämä kaikki +on meille niin kodikasta, niin omasta sielutieteellisestä +näköpiiristämme lainattua, että joka rivillä voimme nuo erinäiset +kohdat tunnustella. Itse kuvausten hätäisyys ja koristelematon halpuus, +joka tavallisten esthetillisten sääntöjen mukaan olisi puutteena, +täytyy mielestämme lukea teokselle ansioksi. Siinä asemassa, jota +»Elämäni» kuvailee, olisi kaikki yksityis-tunteiden hautominen ja +venyttäminen jotenkin huonosti paikallansa. Ainoastaan siveelliset +ohjeet voivat olla semmoisen elämän hedelminä, ja aivan luonnollista +siis on, että jokaisesta tapauksesta johdetaan joku lyhyt opetus. +Paikoittain olisi huolellisempi hienous lauseparsissa ollut suotava, +niinkuin myöskin muutamat kirjakielessä vähemmin soveliaat kielimuodot +olisi sopinut itse korrehturissa korjata. Mutta ylipäänsä on esitys +näissäkin kohden jotenkin moitteeton, ja kertomuksen jakso kulkee +luontevasti ja tasaisesti. Erittäin sievä on esm. se tapa, jolla +tekijä, milloin joku episodi eli jutun-poikkeus on ikäänkuin sattumalta +kertomukseen tullut, jälleen palajaa aineeseensa. Niinpä siv. 7: »Kah, +kuinka ihminen on hajamielinen! Pitihän puhuani ensimäisestä yöpaikasta +kerjuumatkallani, ja nyt olen mennyt kaikenni pois aineestani!» +Luonteva on myöskin kertomuksen loppu-kohta, joka selittää, kuinka +tavallinen työmies on sattunut ryhtymään kirjan-tekoon. Se on +yksinkertainen sattumus jokapäiväisen tapauksen johdosta työmiehen +elämässä. Voisimme siitä päättää, ett'ei kertoja tule enää yrittelemään +mitään senkaltaista. Tuskin saamme sitä vahinkonakaan pitää; sillä +arvattavasti se ei kahdesti onnistuisi. Mutta tällä kertaa se +mielestämme on täydellisesti onnistunut. + +Y. K. [Jussi Kanervainen] + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Elämäni, by Pietari Päivärinta + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14505 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..ee0b6f3 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #14505 (https://www.gutenberg.org/ebooks/14505) diff --git a/old/14505-8.txt b/old/14505-8.txt new file mode 100644 index 0000000..1a0d651 --- /dev/null +++ b/old/14505-8.txt @@ -0,0 +1,2625 @@ +The Project Gutenberg EBook of Elämäni, by Pietari Päivärinta + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Elämäni + +Author: Pietari Päivärinta + +Release Date: December 29, 2004 [EBook #14505] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ELÄMÄNI *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +ELÄMÄNI + +Perhe-elämällinen kertomus + + +Kirj. + +Pietari Päivärinta + + +1877. + + + +SISÄLLYS: + +Elämäni +Arviointeja + + + + + +ELÄMÄNI + + + + +LAPSUUTENI AIKA + + +Minä olen syntynyt köyhistä vanhemmista, joilla ei ollut pienintäkään +muuta omaisuutta kuin kätensä elättämään sitä monilukuista perhettä, +jonka haltiaksi Jumala oli heidät asettanut. He tekivät työtä otsansa +hiessä, täyttääksensä sitä pyhää kutsumusta, jonka kalleuden he hyvin +käsittivät, ja elättääksensä niitä lapsia, jotka Jumala oli heille +uskonut. He olivat hurskaita ja Jumalaa pelkääväisiä ihmisiä ja tekivät +lastensa eteen työtä ilolla, eikä huokauksella; ja ensi alussa, kun +lapset olivat pienet ja ajat hyvät, riitti työn-ansio elatukseksi ja +vaatteeksi, mutta ajat muuttuu: lapset kasvoivat isommiksi ja +monilukuisemmiksi, ja rupesivat aina enemmän tarvitsemaan toimeen +tullakseen; hyvät vuodet loppuivat ja sijaan tuli katovuodet, ja niiden +muassa köyhyys koko maakuntaan ja niin vanhemmillenikin, sillä samassa +harveni työn-ansio ja työpalkat vähenivät; siihen tuli vielä lisäksi +sairaus isälleni, ettei hän kyennyt työhön ollenkaan; äitini voimat +eivät riittäneet sairaan hoitoon ja elatuksen hankkimiseen. Aina +muistan sen ajan, jolloin joukossa seisoimme ja itkimme kuolemaisillaan +olevan isämme vuoteen vieressä, ja jolloin hän puheli meille +kuolemasta, tulevaisesta elämästä ja ihmisen velvollisuuksista Jumalaa +ja ihmisiä kohtaan; ne opetukset eivät mene mielestäni, niin kauvan +kuin elän.-- + +Niillä ajoin tulin ensikerran eläissäni tuntemaan minkälainen kurjuus +on: toisen ihmisen huoneen nurkassa ruuatta ja vaatteetta, sairaan, +puutosta kärsivän isänsä vuoteen vieressä--luulisin siinä oppivan +ymmärtämään miksi neljännen rukouksen selityksessä Lutherus on +jokapäiväisen leivän joukkoon lukenut: »hyvät kylämiehet». Sillä +tunnenpa vielä nytkin, että jos ei armeliaat ihmiset olisi joutuneet +apuumme, olisimme kaikin siihen nääntyneet.--Isäni ei kumminkaan +kuollut siihen tautiin, vaan hän oli kauvan aikaa työhön kykenemätön, +eikä ajat myös paranneet, ja puutteet kopisi kantapäillä. Eräänä iltana +kuului vanhempaini keskenään puhelevan, ettei nyt ole muuta neuvoa kuin +että joku lähtee kerjäämään, taikka muutoin kuolemme kaikin yhteen +kokoon. Minä olin vanhin lapsijoukosta, sentähden älysin heti kelle se +toimi osaksi tulee. Niinkuin ukon nuoli lensi se ajatus sydämeni läpi, +että minun pitää kerjuulle. + +Heti toisena päivänä rupesivat isä ja äiti kyynelsilmissä kertomaan +minulle, miten oli tehtävä, korjaamaan rikkinäisiä vaateriepujani ja +kenkiäni, ja niin toimittamaan minua matkalle.--Mikäpä muu oli neuvona, +kun tuo henki on kaikille luoduille niin rakas.--Seuraavana aamuna +lähti isä minua viemään likimäiseen kylään, jolloin itkin koko välin, +ja jolloin isäni muistutti ja puheli minulle, kuinka tuli olla nöyrä +kaikkia ihmisiä kohtaan, ja, jos ihmiset johonkin asiaan vaativat, +tehdä sitä mielellänsä mitä saattaa, niin he antavat kernaammasti +leipäpalansa. Isäni oli sekä asian laadusta että antamista neuvoistansa +niin liikutettuna, ettei saattanut, kyyneltensä tähden, seurata minua +ensimmäiseen taloon asti, vaan pyysi erästä matkamiestä viemään minut +talon kohdalle. Tämä sen lupasi tehdä, ja veikin minun talon likelle +joen jäälle--sillä talvi oli--ja heitti siihen, josta omin neuvoineni +menin likimäiseen taloon. Sinne päästyäni rupesin miettimään nykyistä +tilaani ja tulin havaitsemaan, kuinka paljo silloin on kadotettu, kun +köyhäkin koti kadotetaan. Silloin tulin havaitsemaan, ettei nyt enää +olekaan isän ja äitin hellä käsi ja ääni minua vaalimassa, vaan nyt +pitää vieraalta pyytää armoleipää! Voi kuinka onnellisilta silmissäni +näyttivät talollisten lapset, jotka huoletonna, keltään pyytämättä, +menivät pöydän tykö, väänsivät leipäkannikat käsiinsä ja rupesivat, +lakki päässä, kiittämättä, syömään, ja tätä tehdessä useinkin pitivät +sopimatonta menoa, varsinkin tuon »kerjäläis-pojan» kanssa, joka tuolla +nurkassa nälillään kykki. Näitä ajatellessani murtui mieleni itkuksi +asti, vaikka ei kukaan tehnyt minulle vastahakoisuutta, sillä mitä +talon lapset tekivät kerjäläispojalle, sehän oli tavallista, ja minä +pidin sen välttämättömänä kohtaloni seurauksena. Sydäntäni +keventääkseni menin porstuaan itkemään, tehden sitä kumminkin niin +salaa, ettei sitä kukaan olisi nähnyt. Niin oli sydämeni täysi, että +kukatiesi itkisin vielä nytkin yhtä menoa, jos ei ihmisrakas talon +emäntä olisi tullut ja moneen kertaan kysyttyään syytä itkuhuni saanut +minulta viimein sitä vastausta: »kun pitää kerjäämän». Hyvänsävyinen +emäntä koki lohdutella minua ja sanoi: »älä ole milläsikään, ole meillä +nyt yötä, minä annan ruokaa, eikä ihmiset ole sulle pahoja; tietäväthän +he, ettei isäs eikä äitis ole laiskoja, vaan eivät voi elättää paljoja +lapsiansa, nyt varsinkaan kun isäs on sairastunut». Emännän puhe +lohdutti minua niin paljon, että palasin tupaan, jossa iloinen +takkavalkea palaa rätisi, ja iloiset ihmiset tekivät käsitöitään sen +ääressä ja kertoivat matkamiesten kanssa kertomuksiansa. Muun muassa +juteltiin siellä kummitusjuttuja, jotka näyttivät hyvin miellyttävän +kuulijoita. + +Minä istuin pimeässä nurkassa, josta voin nähdä ja kuulla kaikki; +kummitusjutut eivät minua yhtään miellyttäneet, sillä olin saanut lukea +erään isännän tykönä vanhasta Oulun Viikko-Sanomain vuosikerrasta +kertomuksen: »Akat vähästä hätäilevät, uroot vaaran unhottavat», ja se +oli niin paljon valaissut ymmärrystäni, että osasin heidän +kummitusjuttunsa katsoa ylön. Alapajulla kun olin, en rohjennut heidän +mietteitänsä suorastansa tyhjäksi tehdä, vaan ilmoitin että minäkin +osaisin yhden kertomuksen, jos he suvaitsisivat sitä kuulla. »Puhu, +puhu», kuului heti eräs ääni joukosta, »kerjäläispojat osaavat useinkin +satuja». Tämä viimeinen lause tuntui jokseenkin alentavaiselta, mutta +mitäpä autti, olinhan kerjäläispoika, kuin olinkin. Heleällä lapsen +äänellä rupesin pimeästä nurkastani kertomaan vasta saatua aarrettani; +se ei ollut jokapäiväisiä kertomuksia; siinä tuli esille kuningasta, +hänen korkeaa virkamiestänsä, pappia renkeinensä, linnoja, kummituksia, +väärän rahan tekijöitä ja lopussa heissäkin, vaikka niin törkeissä lain +rikkojissa, totuuden valoa j.n.e. Se teki kuulijoissa vaikutuksen: +kirveet lakkasivat kapsahtelemasta, rukit surisemasta, kartat +raasimasta, ja jokainen kuunteli uteliaasti: mikä kertomukseen lopuksi +tulisi. Kertomuksen päätyttyä huudahti talon isäntä innokkaasti: »mutta +tuosta pojasta tulee joko iso herra, taikka suuri narri, sillä hänellä +on hyvät lahjat ja muisto niin kuin vanhalla konilla». Mutta tuo +propheetallinen ennustus ei ole toteuutunut kumminkaan päin, sillä +minusta ei ole tullut isoa eikä pientä herraa, eikä ainakaan suurta +narriakaan, sillä vanhempani valvoivat kasvatustani ja katsoivat aina, +ettei minuun olisi päässyt juurtumaan pahoja, rivoja tapoja, niinkuin +valhetta, varkautta, panettelemista j.n.e. Esimerkiksi en saanut +koskaan tuoda kotia, tienistillänikään saatuja kalujani, niin kuin +vyönlukkoja, solkia, nappeja j.n.e., ettei aina pitänyt tehdä tiliä +vanhemmilleni: mistä, keltä ja miten olin ne saanut, jota ei ollutkaan +vaikea tehdä, kun oli pahaisna paitaressuna oppinut totuutta arvossa +pitämään.--Asian selvitykseksi mainitsen sivumennen--vaikka ei se kuulu +tähän jaksoon--kuinka tarkkaa kasvatukseni oli. Olin silloin +vanhempaini tykönä, ja erään talon tytön kanssa paimentamassa +lehmäkarjaa. Meillä oli eväänä voita pikkuisessa »karjarasiassa», +leipää, ja särvinnä pari pulloa maitoa, joista toinen oli minun. Tulipa +meidän tykömme eräs poika ja pyysi maitoa juoda. Luultavasti minä en +suostunut antamaan evästäni hänelle. Silloin poika, jonka nimi oli +Volmar, rupesi lakkaristaan vetelemään lankaan pujoteltuja +nappikimppuja, yhden toisensa perästä, ja lupasi antaa minulle nappeja, +jos antaisin hänelle maitoa. Minulla ei ollut ennen ikään ollut kaupan +kalua, ja voitto kiihoitti kauppaan; ruvettiin siis rasian kannella +mittaamaan maitoa pullosta ja niin sain häneltä toista tusinaa +kirkkaita nappeja. Minä en koskaan ennen ollut saanut olla niin ison +tavaraston haltijana ja siitä ilosta näytin heti kotia päästyäni +tavarani vanhemmilleni, mutta minulle tuli niistä niin tiheä tili, +että ennenkuin sain tavarani omistus-oikeuden oikein uskottavalle +kannalle, sain käydä noutamassa mainitun talon tytön todistajaksi +asiassa, joka todisti, että olin napit saanut »Volmarilta» +rehellisellä maito-kaupalla; sitten pääsin rauhaan. Siitä asti olen +aina arvossa pitänyt vanhempaini tarkkaa kasvatusta; sillä kohta +jälkeen tuli tieto, että Volmar olikin napit varastanut, ja epäilemättä +olisin syyttömästi tullut varkaaksi, jos eivät vanhempani olisi niin +tarkoin valvoneet tavarani omistus-oikeutta, ja jos ei kaupassani olisi +ollut vierasta miestä. Siitä tapauksesta opin koko elämäni ajaksi, +etten siitä myöten ole koskaan oudolta ostanut mitään, jos ei ole ollut +vieraita miehiä. + +Kah kuinka ihminen on hajamielinen! Pitihän puhuani ensimmäisestä +yöpaikastani kerjuureisulla, ja nyt olen mennyt kaikenni pois +aineestani! + +»Enkö minä sitä sanonut, että kerjäläispojat osaavat satuja puhua», +sanoi muuan, ikäänkuin kerskataksensa oikeasta ennustuksestansa.-- +»Mutta se ei ollutkaan satu» sanoi toinen kuulija, »mistä olet tuon +kertomuksen kuullut?» kysyi hän sitten minulta.--»Olen sen lukenut», +vastasin minä.--»Lukenut! mistä?» oli usea kummasteva ja kysyvä ääni.-- +»Kiviojan Esa isännällä on semmoinen kirja, jossa ei yksi asia ole +järkiään loppuun astikka, vaan ennenkuin pitkät asiat loppuivat, oli jo +muitakin lyhyempiä asioita välissä, ja aina kun asia katkesi, oli alla: +'lisää toisten', selvitin minä toimessani».--»Mikä sen kirjan nimi +oli?» kysäisi muuan.--»Sen oli joka toisessa lehdessä nimenä: 'Oulun +Viikko-Sanomia', ja ettepä usko kuinka paljo siinä oli hupaista +lukemista», selvitin minä, kun en paremmin ymmärtänyt vielä +sanomalehtien järjestystä.--»Ne ovat aviisuja», sanoi muuan.--»Mitenkä +sen saisi sieltä lainaan?» kysyi taas joku.--»Kaikkiapa lainaan +haetaankin, eihän aviisuissa ole muuta kuin loruja; parempi kun lukee +Jumalan sanaa», sanoi taas joku joukosta. + +Kun minä kuulin että sitä minun hyvää kirjaani haluttiin lainaan, +tarjosin minä kohta itseäni sen hankkijaksi ja juoksin päätäsuoraan +hengestyksissä Kiviojan Esa isännän tykö. Hän oli takkavalkean ääressä +juuri lukemassa mainituista sanomista: »kuinka kaunis ja kestävä +punamaali saadaan huoneitten ulkoseiniin;» tilaisuus näytti erittäin +lupaavalta. Minä en oikein tohtinut hengittääkään, paljaasta +kunnioituksesta niin viisasta miestä kohtaan, joka omisti semmoiset +tietoaarteet, odotin vaan milloin hän lopettaisi tieteilemisensä. Sen +tehtyä lähenin minä ujosti isäntää ja pyysin »sitä kirjaa» lainaan.-- +»Etkö sinä ole kerjuulla? Miten minä sinulle kirjani lainaisin?» lausui +isäntä. + +»Nikkilän pojat pyysivät sitä lainaan», selitin minä. + +»Sinnehän minä annan ne revittäville», sanoi isäntä, löi »kirjansa» +kiinni, painoi lakin paremmin kallelleen päähänsä, puhaltaa tuhahutti +nokkaansa, niin kuin tapansa oli, nousi ylös ja meni kaappinsa luo, +otti avaimet, aukaisi kaappinsa ja paiskasi, että moksahti, »aviisunsa» +sinne, pani kaappinsa lukkoon, otti avaimen pois suulta ja niin oli +päätös tehty. Minä palasin hyvin alakuloisena ja puoletonna yöpaikkaani +takaisin, jossa surumielin kerroin, että: Kiviojan Esa isäntä ei +antanutkaan »kirjaansa» lainaan.-- + +Iltasen saatuani menin matkamiesten kanssa saunaan maata, ja taas +rupesi sama katkeruus, kuin alussakin, valloittamaan mieltäni, kun mä +mietin tilaani. Viimein valloitti minun uni, joka on niin tasapuolinen, +kuin kuolemakin, niin köyhille kuin rikkaillekin, mutta molemmille +rakkaampi kuin jälkimäinen. Nukkuissani näin unta: minä olin olevinani +isäntänä ja kylvävinäni siementä suurella vainiolla omaan peltooni, +joka oli hyvässä voimassa ja järjestyksessä. Herättyäni tuntui uneni +jotenkin lohdulliselta, ja ajattelin: »Kävisköhän niin, että olisin +maailmassa vielä isäntänä?»--Kukas ei tulevaisuuttansa mielihyvällä +toivoisi hyväksi?--Aamulla nousivat matkamiehet niin kuin talon väkikin +ylös, ja matkamiehet hankkivat lähtöänsä. Yksi matkustaja oli yön +tienoona kadottanut kintaansa, ja niitä haki sekä talon väki että +matkamiehet, eikä niitä löytänyt kukaan. Viimein minä satuin +havaitsemaan, että kadonneet kintaat olivat erään kakluunin takana +puitten alla. Niinkuin olisin suurenkin aarteen löytänyt, sieppasin +minä kintaat, ja juoksutin ne kaipaavalle matkamiehelle. Minä toivoin +että hän olisi ainakin hyvästynyt, kun sai kintaansa, mutta sen sijaan +että hän sen olisi tehnyt, löi hän niin kovasti minua kasvoille, että +lensin kintaineni päivineni toiseen seinään, ja alkoi veri purskua +suun, sieraimen kautta. Sitä tehdessään kirosi hän kauheasti, että »tuo +kerjäläispoika, sen vietävä, oli varastanut minun kintaani». Minun +tapasi paikalla valtava itku, joka onkin ainoa turva vähäväkiselle, +syyttömästi vääryyttä kärsivälle. Kaikki läsnä olevat, sekä talonväki +että matkamiehet, kauhistuivat hänen tekoon, ja rupesivat minun +puolestani vaatimaan häneltä hyvitystä, sillä tavalla, että hän +maksaisi minulle jotain, kun hän oli niin hävitön ja löi minua niin +kovasti siitä hyvästä työstä, että minä hänen kadonneet kintaansa +löysin. Mies oli pahemmassa kuin pulassa raivostuneen joukon keskellä, +mutta ei ruvennut mihinkään maksoon--lieneekö ollut millä maksaakaan-- +vetäysi takaperin vaan ovelle, hyppäsi ulos, siellä rekeensä, löi +ruoskalla hevostaan ja niin meni. Sen tapahduttua rupesivat talonväki +ja matkamiehet kokoilemaan minulle muutamia vaskirahoja ja antoivat +eväsleivistään minulle useoita leivän puoliskoita, osoittaaksensa +sillä, etteivät he suostuneet tuon miehen ilkitekoon. Nämät lahjat +tuntuivat minusta jonkunlaiselta, mutta liika kalliisti ostetulta +hyvitykseltä; lyönti se olisi mennyt lyöntinäkin, mutta syyttömästi +varkaaksi soimaaminen, se oli mielestä menemätön. Siitä opin sen, etten +ketään ihmistä, olipa se sitten kuka tahansa, ole syyttänyt varkaaksi, +vaikka asia todeltakin näyttäisi, ennenkuin se on todistettu. + +Samana päivänä, kun lähdin siitä talosta, tapasin kaksi muuta tuttua +kerjäläis-poikaa, joka oli olevinaan koko lohdutus minulle, kun +muitakin oli samassa kadotuksessa; päätettiin siis lähteä yksissä +neuvoin onneansa koettelemaan. Mutta pian havaitsin ettei tämä uusi +kumppanius ollutkaan minulle miksikään hyödyksi. He olivat tottuneet +valehtelemaan ja näpistelemään, ja jos minä heitä siitä muistutin, sain +kohta korvilleni. Taloissa kun oltiin, ja kun meitä käskettiin johonkin +asiaan, lykkäsivät he tavallisesti aina asian teon minun niskoilleni, +sanoen silloin aina minua vahvimmaksi; mutta kun oltiin itseksemme, +silloin he antoivat minun tuta, että olin kehnoin. Ei tuntenut +hauskalta sekään. Kerran kävi niin, että meitä ajettiin takaa varkauden +tähden, ja takaa-ajajat löysivät piippunsa toverieni lakkareista! Siinä +täytyi minunkin, vaikka olin asiasta tietämätön, seisoa syynin alla, +niinkuin kaakkiin tuomitun, ja piipun löydyttyä--vaikka se ei häävi +ollut, vaan piippu se kumminkin oli--ottaa korvilleni niinkuin +toistenkin. Kuinkas muutoin: olimmehan me kerjäläispoikia ja vielä +varkaitakin, mitäpä me olimme yksi toistansa parempia--saada meidän +kaikkein piti!--Kun tämä uusi seurue tuntui niin hankalasti rupeavan +vaikuttamaan vastaisiin toimiini, päätin erauta koko »kumppaljuunista». +Kun taloudessamme ei ollut mitään jakamista, sillä itsekullakin oli +tavaransa omassa pussissaan, erkausin heistä ilman keskustelutta, siten +että lähdin erihaaralle heidän tietämättänsä. Nyt kyllä loppuivat +ilkeydet vähemmälle, mutta taas rupesi tilani minua kovin surettamaan. +Näin mennessäni talosta taloon, pyytäen armoleipää, tapasi minun eräänä +päivänä erin-omainen murhe, joka ei haihtunut millään tavoin. Aina vaan +kohosi rinnassani itsearvoni tunto siinä muodossa, että jos pääsisin +jotenkin siihen tilaan, että saattaisin omalla työlläni ansaita +elatukseni, eikä tarvitseisi kuulla kerjäläispojan nimeä ja kärsiä niin +paljon syytöntä sortoa ja pilkkaa!--juuri näitä miettimässä ollessani, +tuli samaan taloon vanhempiani likellä asuva köyhä akka, elatuksen +hankkimisessa hänkin. Heti kun näin hänen, valtasi murhe niin mieleni, +etten voinut enää itseäni pidättää, vaan puhkesin itkuun, jota +salatakseni kytäisin taas porstuan oven taa ja vedin oven eteeni, ettei +minua olisi kukaan nähnyt. Siellä annoin kyynelteni vapaasti vuotaa, +keventääkseni sydäntäni. + +Mutta alin-omainen niiskutukseni ei antanutkaan olla minun salassa, +vaan ilmoitti ihmisille, että porstuan oven takana on olento, jolla ei +liene asiat--ainakaan omasta mielestänsä--oikeassa. Yksi ja toinen tuli +minulta kyselemään, mikä minua vaivasi, ja oliko kukaan tehnyt minulle +pahaa? Siinä talossa ei minulle ensinkään tehty pahaa, päinvastoin +olivat he hyviä ja sääliviä ihmisiä, mutta ei sekään auttanut; kaikki +eivät olleet niin. Minä en saattanut itkultani vastata kyselijöille +mitään, niin oli sydämeni täysi. Viimein tuli ennen mainittu köyhä +akkakin kyselemään syytä itkuuni, jolle suurella vaivalla ja änkäämällä +sain sanotuksi taas ne kurjuutta sisältävät sanat: »kun pitää kerjätä». +Minä en saattanut hänelle olla selvittämättä suruni syytä, hänelle, +joka oli minussa surua kiihoittanut ja joka oli minusta kaikkein paras +ihminen tällä kerralla. Kun hän sen kuuli, sanoi hän: »tuo poikaraukka +kuolee tänne surusta ja ikävästä; lähde minun kanssani, minä vien sinun +vanhempaisi tykö vielä tänä iltana».--Eivät kenenkään kuoleman-alaisen +sanat liene soineet paremmalta yhdellekään murheelliselle sielulle, +kuin sen köyhän akan sanat soivat minulle. »Olihan nyt toivoa päästä +kotia--vanhempain luokse, joilla ei liene paljon minulle antamista +eineeksi; vaan sen enempi oli heillä antaa sitä, mitä vanhemman sydän +kätkee. Onhan vanhempain koti vissisti se paikka, jossa ei luulla minua +'varkaaksi', sillä he ovat minun opettaneet sitä välttämään, ja he ovat +minun koetelleet, voipihan sen uskoa, että he pitävät minun rehellisenä +lapsenaan. Missä olisi maailmassa heidän vertaansa?» Nämät ajatukset +lensivät nopeasti pääni ympäri, ja pian oli suru haihtunut. Lähdin siis +mainitun akan kanssa kotia koti. Yhtäkaikki peloitti minua mennessäni: +»Jos ei olisikaan paremmasti asiat vanhemmillani kuin lähteissäkään, +niin olisi sama leikki edessä.--Mutta vähä lukua, ei nyt saa ajatuksia +niin pitkälle päästää, saanhan ainakin olla yötä rakasten vanhempaini +luona, ja se kannattaa».--Ilta ja koti lähenivät. Tykyttävin sydämin +lähenin huonetta, jossa vanhempaini asuivat. Sieltä näkyi valkea, +olivathan siis kotona. Astuin sisälle: isä oli pärevalkean ääressä, +puhdetöikseen kutomassa seulanpohjaa, ansaitaksensa silläkin jotain; +äitini kehräsi kylän kehruuksia. Heti kun havaitsivat minun, ihastuivat +he, että tulin kotiin. He sanoivat kovin murehtineensa minua, kun +tiesivät kuinka vastenmielistä minusta kerjuu oli; se kuului joltakin. +Äiti tuli heti riisumaan vaateriepujani ja kylmettyneitä kenkäresujani +päältäni, toimitti minua lämmittelemään, ja kyseli matkani kuulumisia. +Itku silmissä kerroin minä hyvät ja huonot puolet. Silloin äiti sulki +minut syliinsä ja sanoi: »Jumalan avulla ja kättemme työllä toivomme +voivamme yksissä elää, jos ei lihavasti, niin kumminkin laillamme. +Koetetaan yhdessä elää, ettei sinun tarvitse kärsiä niin paljon pahain +ihmisten sortoa ja pilkkaa. Jos emme voi yhdessä kohden elää, voimmehan +ainakin kuolla».--Se tuntui joltakin. Koti olikin rikastunut sillä +aikaa, kun olin kerjuulla. Siihen aikaan oli vielä kotitarpeen +viinanpoltto voimassa, ja sitä koettiin polttaa uskolti, katsomatta +oliko siihen varoja taikka ei, ja silloinkin, vaikka kova köyhyys +rasitti maakuntaa. Vanhempani olivat saaneet eräästä talosta +rankinsakoja, ja siihen joitakuita kappoja oikeata viljaa höystöksi, ja +niin olivat he leiponeet koko leipomuksen leipiä. Voi kuinka rikkaalta +nyt näytti, kun oli omasta varasta koko vartaallinen leipiä; jos +kohtakin rankinsakoisia, olivathan ne kumminkin aivan omia. Isä oli +myös jo niin parantunut, että kykeni työhön, ja kulki eräälle talolle +metsässä hakkaamassa. Isä oli metsäretkillään jolloinkin pannut ansoja +moniaisiin katoksiin, ja juuri sinä iltana, kun minä kotia tulin, +sattunut saamaan katoksestaan metson, joka maata pätkötti lattialla. +Voi! Kenen oli parempi olla maailmassa, kuin minun silloin oli: +vanhemmat olivat hyvät ja rakkaat, leipiä oli orrella ja leivän +särvintä lattialla, ja niin olivat huomisen päivän surut poistetut! + +Muutoin alkoi nyt onni olla myötäisempi. Sen talon isäntä, jossa olimme +huonemiehinä, pudotti seuraavana päivänä pappilan rautakangen joen +pohjaan, avantoa avatessaan, eikä saatu sitä ylös, vaikka puoli päivää +yritettiin. Isäntä sanoi viimein minulle, tarjotessani itseäni kankea +ylös-ottamaan: »Jos vaan saat sen kangen ylös, niin saat vankan +sangollisen potaattia».--Se oli minulle mieluinen sana, sillä minulla +oli keino muka valmiiksi mietitty kangen ylössaamiseksi. Juoksin siis +noutamaan pitkän saikaran, köyden ja kivimukulan, sidoin köyden toisen +pään saikaran päähän kiinni, ja kivimukulan köyteen, parin sylen päähän +saikaran päästä--sillä minulla oli salainen aavistus, että kanki oli +pohjassa pystyssä--työnsin joen pohjaan sen saikaran pään, johon köysi +oli sidottu, ja aloin sillä kiertää avannon kohtaa. Aikani kierrettyä +rupesin junnaamaan ylös, ja hei!--kanki tuli ensikerralla ylös, ja +potaattisanko oli minun. Hätäkö elää: leipää, lihaa ja potaatteja! + +Vanhemmillani oli eläiminä moniaita lampaita. Näiden lampaitten +elatusvaroja lisätäksensä, toi isä metsästä tullessansa useinkin nuoria +haapoja, ja kuori niitä iltamilla hienoiksi siepaleiksi, joita lampaat +söivät ahnaasti. Kerran niitä katsellessani, johtui mieleeni ruveta +pukartamaan umpipuusta jotain pienen astian tapaista. Aikomisesta +työhön, ja huomenna minulla oli pikkuinen kiulu. Ei se ollut juuri +sievän näköinen, vaan sinne päin se kumminkin oli. Illalla saatin +näyttää isälle, että minäkin olin jotakin tehnyt. Isä katseli teostani, +ja sanoi: »rupea koittamaan työtäs siistimmäksi, tee niitä enempi ja +vie pappilan lapsille sitten kaupaksi».--Minä ilolla lupasin koettaa. +Huomenis-päivänä toi isä metsästä raaka-aineita nuorelle +tehtailijallensa, ja minä rupesin innolla työhön, jossa isä ohjaili +minua. Viikon päästä oli minulla valmisna koko joukko sieviä, +umpipuusta tehtyjä, pieniä astioita, jotka hyvin sopivat lasten +leikkikaluiksi. Oli lauvantaipäivä, ja pyhä uhkasi tulla leivätönnä +perheeseen; mutta minulla oli kaupanhalua, läksin siis onneani +koettelemaan pappilaan. Pappina oli silloin pitäjäässämme oikea köyhäin +isä, yli koko maamme tunnettu Jonas Lagus. Menin lasten tykö ja +esittelin asiaani. Lapset heti ihastuivat tuomiini kaluihin ja pyysivät +vanhempiansa ostamaan niitä heille. Pastori kysyi: mitä minä tahtoisin +--astioillani?--»Kun saisin vähän leipää ja kaloja, ei ole kotona +ruokaa», vastasin minä.--Sen kuultuansa antoivat he minulle niin paljo +leipiä, hyvän joukon silakoita ja palasen lihaa, etten saattanut niitä +kantamalla viedä kotiini, vaan minun täytyi ottaa kelkka pappilasta +lainaan. Päälliseksi pyysivät he että tekisin heille vielä paljon +semmoisia pieniä talous-astioita ja muita leikkikaluja, sillä +pastorilla oli paljo pieniä lapsia, ja että rupeaisin tuomaan heille +lattiahakoja kahdesti viikossa, jonka pyynnön ilomielellä lupasin +täyttää. + +Ei kukaan liene iloisemmalla mielellä koskaan rientänyt kotiaan, kuin +minä nyt riensin, kun tiesin keventäväni vanhempaini surun huomisesta +päivästä. Kyllähän se tuntui mielessäni, etten ollut saanut kaikkea +hyvyyttä ansioillani, vaan se kumminkin lohdutti mieltäni, etten ollut +sitä suoraan kerjännyt. Vanhempani olivat ilosta tukehtua, kun näkivät +mitä minä toin, ja kun kerroin kuinka minua pyydettiin tekemään vielä +lisää astioita ja muita leikkikaluja, ja hankkimaan lattiahakoja, niin +puhkesivat he kyynelsilmin kiittämään pappilan väkeä, ja minäkin sanon +vielä nytkin: »Jumala heitä siunatkoon!» + +Minä rupesin kohta työhön. Silloin alkoivat pappilan lapset saada +pyttyjä, sankoja, kiuluja, korvoja, kirnuja, hevosia, lehmiä, lampaita +j.n.e., niin että se ei ollut vähä, mitä yhä välistä vein pappilaan. +Lattiahavoissa pidin myös pappilan pari vuotta, jotka piti talvella +olla hienoista kuusen ja kesällä nuorista katajan havoista. +Leikkikaluja tehdessäni vartuin aina paremmaksi käsistäni, ja rupesin +tekemään isompiakin kaluja, niinkuin lusikoita, piippuja, jotka +lakeerasin, rasioita, konseloita, hakasia, höylänpäitä, kuontalolapoja +ym., jotka äiti kylillä vaihetteli ruokavärkkeihin ja niin sai niillä +aina jotakin. Isä ja äiti tienasivat myös minkä voivat, ja niin elää +kitkuteltiin, jos ei kaikesti juuri niin lihavastikaan, vaan kumminkin +kerjäämättä. + +Kertomuksestani olen kokonaan unhottanut, että lukemisestani vanhempani +pitivät parhaan huolen. Jo aikaisin opettivat he minun kirjalle, ja +vähän häpeissäni täytyy mainita, että olin viiden vuoden vanhana +yhtäläinen lukija kuin nytkin. Aina muistan ensimmäisen kinkerimatkani +omituisuutensa vuoksi. Kun pappi kirjoitti lukuani kirkon kirjaan, niin +minä, hökäle kun olin, menin hänen olkansa ylitse katsomaan ja pyysin +että hän opettaisi minut kirjoittamaan.--»No, minkätähden sinä +kirjoittamaan opetteleisit?» kysyi pappi.--»Että mä papiksi pääsisin», +oli vastaus.--»Minkätähden sinä papiksi tahtoisit?» oli taas kysymys.-- +»No, hei! kun ne hyvää syövät ja komeasti kävelevät», vastasin +minä ällistymättä. Silloin valloitti nauru koko kinkeriväen.-- +Lukukinkereillä annettiin minulle pieniä kirjasia palkinnoksi hyvästä +luvustani, josta toiset pojat minua vihasivat ja pilkkasivat, itse kun +saivat toria, ja kutsuivat minua »maisteriksi.». + +Minä olin aina rehellinen vanhemmilleni, enkä salannut heiltä mitään, +vaikka miten olisi ollut asiat, josta myös sain pilkkaa kuulla. Kerran +olin unohduttanut ulkolukuni, ja pappi käski sanoa äitille terveisiä, +että: »Pekka on nyt mennyt laiskain luokkaan».--Kinkereiltä tultuani +kysyi äiti: »Mitä sinne nyt kinkereille kuuluu?»--»Pastori käski sanoa +teille terveisiä, että Pekka on nyt mennyt laiskain luokkaan», vastasin +minä.--Voi kuin toiset lapset hulluttelivat ja pilkkasivat minua, kun +minä muka en osannut omaa puoltanikaan pitää,--kummako se oli heille, +kun olivat itse vilpillisiä! Eipä niistä tullutkaan yhdestäkään +kunnollista ihmistä. + +Kun kerran olen ruvennut kertomaan niistä oppilaitoksista, joita olen +saanut nauttia, niin kerron perille asti. Ylempänä mainittu pastori oli +kotonansa pitänyt, joku aika takaperin, vapaehtoista koulua, jossa muun +muassa oli kylän nuorukaisille opettanut kirjoitusta ja luvunlaskua. Se +oli nostanut semmoisen opinhalun seurakunnan nuorukaisissa, ettei +heidän joukossaan kuulunut muutakuin: »2 kertaa 2 on neljä, 7 kertaa 7 +on 49», ja »pitääkö tuossa sanassa kirjoittaa kova vai pehmeä 'tee'?» +j.n.e. Toistensa kirjoitusvihkoja muka tarkasteltiin sekä kauno- että +oikokirjoituksen suhteen, ja toiset oikoivat toistensa vikoja, sillä +koulu oli loppunut jo pari vuotta sitten. Taulu ja kirjoitusvärkit oli +melkein joka lapsella, ja metsäteitten varret olivat talvella +kirjoitetut täpitäyteen, että ne olivat niinkuin haravoidut; oppilaat +olivat niihin risun nokalla kirjoittaneet mielilauseitansa, jotka +kaikki eivät tainneet olla juuri niin siveelliseltä pohjalta kotoisin. +Se oli laaja koulu se; olihan siinä vapaat kirjoitus-aineet, vapaa +paperi ja kynä, josta ei tarvinnut köyhemmänkään mitään maksaa, ja +vielä siitäkin oli se merkillinen, että paperi tavan takaa uudistui +aivan entisen veroiseksi, sopihan siihen, hevosta ajaissa, koetella. +Mitäpä siitä jos hevonen kuormansa kanssa jättikin, oltiinhan nuoret ja +juostiin jälkiin; sen paremmin posket punoittivat.--Semmoinen koulu se +oli.-- + +Ennenkuin menen edemmäksi kertomuksessani, mainitsen sivumennen, mitä +sellainen koulu on vaikuttanut. Aikoina vielä, joilta kertomus on, ei +pidetty yhtään kalukirjoitusta, ei ainoataan huutokauppaa eikä muita +kirjallisia toimia oman pitäjään suomalaisilla asukkailla, vaan ne työt +toimitti kaikki toisessa pitäjäässä asuva nimismies isosta palkasta, +sillä hän otti kalukirjoituksesta ja huutokaupoista sadan ja +neljänkymmenen markan vaiheille, kuinka asia oli; maan kauppakirjoista +2 markkaa 40 penniä j.n.e. Nyt on jo pari vuosikymmentä oman kunnan +miehet tehneet edelliset työt kolmen ja kahden kymmenen markan +vaiheella, ja jälkimäiset 50 pennillä, eikä ole sitten herrasmiestä +niissä toimissa nähty, sillä kirjoitusmiehiä on kunnassa kosolta. +Silläkin tavoin on jo semmoisestakin koulusta ollut kymmenientuhansien +markkojen voitto pitäjäällemme, lukematta mitä se muutoin on +kansallishenkeen vaikuttanut, vaikka melkein yleiseen vielä tahdotaan +kovin peljätä »puoliherroiksi» tulemista, väittäin, ettei »talonpoika +tarvitse mitään oppia», jonka mielilauseen pohjalla vastustetaan +kansakouluja ja muita oppilaitoksia.-- + +Siinä talossa, missä vanhempani olivat huonemiehinä, oli poika, joka +oli parhaita edellä mainitun koulun oppilaisista. Sille sanoi isäni +eräänä iltana: »kun opetat, Junnu, tuon meidän pojan kirjoittamaan, +niin minä maksan sinulle puolen riksiä».--Junnu ihastui heti niin +isosta tarjoituksesta ja kysyi innokkaasti: »annatteko todella?» Isäni +vastasi: »heti kun poika kirjoittaa luettavaa kirjoitusta, saat sen, +jonka olen luvannut». Hei kuinka ne keskustelut miellyttivät minua: +»nythän saan opetella kirjoittamaan, niin kuin toisetkin pojat, ja +kukatiesi saan minäkin vielä ansaita puolen riksiä kirjoituksellani!»-- +Se yö ei tahtonut loppua milloinkaan, niin pitkä oli se mielestäni, +sillä aamullahan jo sai koettaa. Voi kuinka se tuntui hyvin käyvän +laatuun!--eihän siinä ollut muuta kuin kynällä ja läkillä teki +paperille koukeroita, niin--mutta oi! pitihän se tulla semmoista, että +sitä saattoivat muutkin lukea, se minua huolestutti!--Kun aamu tuli, +ruvettiin työhön. Ensimmäiseksi läksyksi tehtiin isot ja pienet +aakkoset, ja yksikkönumerot nimisanojen kanssa, siinähän oli kylläksi. +Minä tein ahneesti päivän työtä ja illalla menin saaliini kanssa +opettajani tykö, näyttämään työni hyvyyttä.--»Voi kuinka olet tehnyt +rumia», sanoi opettaja. »Ja iso koo ja ärrä ovat aina tehdyt +väärinpäin», lisäsi hän, »ja numeroissa ovat: kakkonen ylön-alaisiaan, +viitonen ja seitseminen nurinpäin; koeta vasta tehdä kirjaimet +kauneimpia ja kaikki oikein päin», muistutti opettaja.--»No sepä nyt on +kumma», ajattelin minä, kun ei ne tulleet kelvollisia, ja niin tarkasti +kun minä niitä koin tehdä!»--Toisena iltana menin taas opettajan tykö +työni kanssa, ja opettaja sanoi että kirjaimet ja numerot olivat nyt +kaikki oikein päin ja paljon paremmat kuin eiliset; se tuntui hyvältä. +Minä kysyin nyt opettajalta: »miksi pidetään kaksi peetä ja kaksi teetä +ja koota?»--»Siksi niitä kutakin pidetään kaksi, että herrat pitävät +toisia ja talonpojat toisia kirjaimia», selitti opettajani toimessaan. +Luultavasti teki opettajani selvityksensä semmoiseksi siitä syystä, kun +ei itsekään tiennyt asiata paremmin, vaan pitäähän opettajan selvittää +oppilaisensa kysymykset--kuinkas muuten! Selvitys ei tyydyttänyt minua. +»Miksi herroilla pitää olla erilaiset kirjaimet kuin muilla?» kysäisin +taas.--»No etkö sinä näe, että herrat ovat muutenkin erilaisia kuin +muut ihmiset? Niillä on helpommat päivät, parempi ruoka, paremmat +vaatteet, ja päälliseksi ovat he oppineita», selvitti taas opettajani, +ja se selvitys riitti. Olinhan omin silmin nähnyt kuinka suuri väli oli +esimerkiksi oman perheeni ja herrasperheitten elämän välillä, ja minua +oikein hävetti kun meninkään kysymään semmoisia asioita, joiden olisi +pitänyt olla itsestänsäkin selvät. Tosin vielä yritti mieleeni tulemaan +semmoisia kysymyksiä kuin: »kun kerran herroilla on joitakuita eri +kirjaimia, miksi ei heillä sitten ole kaikki erilaisia?»--vaan ei nämät +epäiltävät kysymykset saaneet kauvan sijaansa, sillä opettajani oli +antanut selvityksen ja sitä on uskominen, kuinkas muuten! + +Tätä seikkaa olen monasti ajatellut ijällisempänäkin, ja olen aina +tullut siihen päätökseen, että jos opettajani olisi ollut oppineempi, +niin olisin kaiketi tullut paremmaksi oikokirjoituksessa kuin olen, ja +että opettajaksi pitäisi aina valita, olkoon koulun kuinka halpainen +tahi ylhäinen tahansa, niin oppineita opettajia kuin suinkin +mahdollista, sillä »kuinka taitaa sokea sokeata taluttaa?» + +Niin, kumminkin opettelin kirjoittamaan, ja kuukauden päästä voin +vanhemmilleni näyttää omakätisesti kirjoitetun nimeni paperilla, josta +vanhempani suuresti ihastuivat, ja Junnu sai puolenriksiänsä. Semmoinen +se oli se kouluni, jossa en juuri hääviksi tullut, mutta kumminkin olin +nyt jo, en ainoastaan luku-, mutta myös kirjoitus-mieskin, ja nyt +olivat lumihanki ja kirjankannet hädässä. Vanhempani eivät ymmärtäneet +kieltää minua sotkemasta kirjan kansia, sillä olihan se heille iloinen +asia, kun heillä oli niin oppinut poika, joka kirjoitteli kirjan +kansiin. Vielä nytkin näkyy kirjain kansissa niitä sotkuja, jotka eivät +suinkaan kiitä tekijäänsä.--Semmoisen kustannuksen minun isäni teki +minua kouluttaissaan, mutta sen luulen olleen ainakin yhtä ison, kuin +köyhän lesken »ropon» panon uhriarkkuun, sillä isäni ei suinkaan +maksanut puoltariksiään siitä mitä hänellä liiaksi oli. Ja jos kohta +kouluni ei ollut sen pätevämpi, ja jos en siellä sen paremmaksi tullut, +niin opin kumminkin siellä jotain, jota eivät kaikki muut kansalaiseni +olekaan saaneet oppia, nimittäin kirjoittamaan. + +Lapsuuteni aikana oli minulla kerta vielä kova koetus, joka ei mene +mielestäni niin kauvan kuin elän. Minä olin poissa vanhempaini tyköä +koko talvikauden, eräässä talossa hevosta toisen jälkiin ajamassa, +ansaitakseni sillä tavoin ruokani. Se talo oli niin lähellä vanhempani +majapaikkaa, että kuljin heidän tykönänsä yötä.--Olin silloin 12 vuotta +vanha. Erään kerran oli häät ylipäässä pitäjäästä, ja sen talon tytär, +jossa olin hevospoikana, oli myös häihin kutsuttu. Hänellä oli +kyytimiehenä nuori aikamies, erään talon poika. Häiden loputtua kun he +myöhään illalla tulivat kotia, ei kyytimiestä päästetty yötävasten pois +talosta. + +Minä, joka olin talon »asiapoika», päästin vieraan hevosen, panin sen +talliin, syötin, juotin sen hyväksi, jos hyväksi, korjasin värkit ja +reen hyvään talteen, jonka tehtyä sain iltaseni ja menin kotia hyvällä +omallatunnolla, niinkuin ainakin. Aamulla aikaisin tulivat mainittu +kyytimies ja talon renki vanhempani tykö, ja sanoivat että minä illalla +olin varastanut kyytimiehen siloista avaimen--hänen hevosellansa oli +talvisilat--ja pyysivät hyvin laupiaasti, että minä antaisin hyvällä +pois silain avaimen, niin silloin ei muka seuraisi mitään pahempaa. +Minä olin niinkuin ukkosen iskemä, niin hämmästyin minä tuosta +äkillisestä ja kunniaa loukkaavasta syytöksestä. Tietysti minä hyvin +punastelinkin, jota usein pidetään varmana syyllisyyden merkkinä, mutta +tällä kerralla se oli ainakin petollinen: saattaahan kunniallinen +ihminen punastua paljaasta raa'asta syytöksestä, olematta silti +viallinen. + +Minä en voinut muuta lausua puolustuksekseni kuin: »en minä ole sitä +ottanut». Mutta se ei tyydyttänyt päällekantajaa. »Näkeehän sen, koska +niin punastelit ja hätäilet, että sinulla se on silain avain, ja eihän +se mihin ole joutunut, sinä kun illalla korjasit hevosen värkit. Laita +vaan avain kiiruusti tänne, taikka...», kuului päällekanne, niinkuin +ukkosen jyrinä.--»En ikänä minä ole tavannut pojassa sitä vilppiä, +sillä me olemme pienestä pitäin opettaneet häntä pitämään toisen omaa +pyhänä», sanoi äitini. + +»Haa, sinä puolustat varasta ja vahvistat sitä vielä sikiössäs +lujemmaksi; kyllä sen vielä näet kun varsasi paalussa riippuu; parempi +olisi jos ottaisit häntä niskasta kiinni ja antaisit selkään oikein +oikeasta kädestä, koska ei hän muuten tunnusta, taikka jos et sinä sitä +tee, niin kyllä minä sen seljän kypsytän», sanoi taas päällekantaja.-- +Se loukkasi äitini kunniantuntoa. Hän meni ulos ja toi tullessaan tyven +puolen perävitsasta, sieppasi minun niskasta kiinni ja löi kerran +selkääni ja kysyi: »oletko sinä ottanut sen avaimen? tunnusta paikalla, +taikka minä muokkaan sinun niin, ettet paikalta pääse, tunnusta heti», +ja häristeli kepillänsä.--Sitä tuskaa ei arvaa kukaan muut kuin +kokenut, joka minulla silloin oli: karkea, raaka, kunniata loukkaava, +syytön syytös niin rumasta rikoksesta kuin varkaus, mursi kovin +sieluani ja päälliseksi oli vielä ruumiillinen kipu tarjolla. »Voi +äitikulta!» sanoin minä, »enhän koskaan ennenkään ole varastanut, enkä +nytkään; miten minä tunnustan itseni syypääksi rikokseen, jota en ole +tehnyt, ja kuinka annan takaisin sen, jota en ole ottanut? Vaikka +hengen ottaisitte paikalla, niin en voi toisin tehdä; tässä minä olen, +tehkää minulle miten tahdotte».--Äiti ei lyönyt muuta kuin sen yhden +kerran. Hän nakkasi kourastansa vitsan pois ja päästi irti minun sen +kuultuansa ja sanoi: »En suinkaan minä rupea lastani vaivaiseksi +pieksämään tuommoisten todistusten nojalla. Minä en ole ikään varasta +puoltanut, niinkuin sinä syytät; laita vaan tukevammat todistukset +syytökseesi ja sinä näet etten silloin jätä rankaisematta, ja toivon +että jättäisit meidät rauhaan, sillä jo nyt on kylläksi».--»Älkää +huoliko sen kappaleet, kyllä minulla on vielä parempiakin keinoja, +koska te ette oikeata tottele; minä käyn tulevana yönä Kiiskin Pekan +kanssa kirkkomaassa niin saatte nähdä mitä siitä seuraa: onko sitten +parempi tuoda varastettu kalu takaisin, kaikkein kivien ja puiden +lyödessä, ja jäädä sitten ijäksensä kuoleskelevaiseksi?» uhkaili +päällekantaja.--Äiti rupesi häntä pilkkailemaan: »käy, käy vaan, vaikka +kävisit karjamaassa, oletpa, raukka, hyvin typerä, kun kehtaat +tuommoisia puhua; kyllä minäkin koen olla apuna, että poika pääsee +hyppyyn kun tarvis tulee», sanoi äiti.--Lapsellinen kuin olin ja vähän +taika-uskoisen pelon alla, kysäisin minä: »tekeekö ne syyttömälle +mitään?»--»Ei ne syyttömälle mitään tee», vastasi päällekantaja.--Se +sanoma helpoitti sydäntäni, niinkuin raskas kuorma olisi pudonnut pois +päältäni, ja minä sanoin iloissani pilkallisesti: »kyllä minä koen +maata yötäpäivää vaate päällä, että olisin valmis lähtemään hyppyyn, +kun tarvis tulee».--»Älä ylpeile, p----le», lausui päällekantaja, ja +sillä hyvästijätöllä meni hän pois. Jälistäpäin kuulin että todellakin +he olivat kontanneet kirkkomaassa, sillä kansa oli silloin vielä +kotipitäjäässäni, paremman valistuksen puutteessa, peräti +taika-uskoinen, joka kuitenkin on nyt jo niin hälvennyt, että jos +jossakussa havaitaan vihjauskaan sinnepäin, niin hän joutuu kohta +yleisen pilkan esineeksi. Summa vaan on koko siitä tenhokonstista, +ettei ole sen koemmin näkynyt koko »konninkaisia» eikä »männinkäisiä», +enkä ole tullut »kuoleskelevaiseksi», vaan kuolevaiseksi kyllä jäin sen +tapauksen perästä, niin kuin siihenkin asti olin ollut. + +Olen usein miehenä ollessanikin muistanut sitä asiata, ja minua on +kummastuttanut, kun ihmisen kunnia ja terveyskin pannaan alttiiksi, ja +niin siveyttä loukkaavaa meteliä saatetaan pitää niin vähäpätöisen +kalun kuin silainavaimen tähden, ja--todistamattomasti!--Ei muuta +todistuskappaletta kuin omat ennakkoluulot! Se on liika paljon! + +Kun mä kerron vielä, miten ensikerran tupakkia panin suuhuni, niin on +lapsuuteni aika kerrottu. Oli »Kataja Jussi» niminen aikamies, joka +kulki kerjäten, se oli kova tupakkimies. Kerran se tuli siihen taloon, +jossa vanhempani asuivat, ja rupesi hakkaamaan kotikasvu-tupakeita. +Olin silloin 10-vuotias. Minä menin kyselemään: »mitä ne ovat?»-- +»Kataja-Jussi» rupesi heti hyväntahtoisesti selvittämään: »ne ovat +oikein hyviä, niitä pannaan suuhun ja pidetään vaan suussa; panesta +sinäkin näitä suuhus».--Se kehoitus oli niin ystävällinen ja +hyväntahtoinen, että sitä heti seurasin. Nyt sattui se onnettomuus, +että äiti kutsui minun tykönsä ja rupesi päätäni siivoamaan--ja minulla +oli suu täynnä tupakeita. Minun piti panna polvilleni äidin viereen +lattialle, pää äitin polvilla, jossa hän sitä siivosi. Minulle tuli suu +täyteen kuoloa, että posket olivat kuin puhuttu rakko, enkä tohtinut +sylkeä, sillä olin kuullut äitin sanovan, ettei tupakkia saa panna +suuhun, enkä myös saattanut nielaista, sillä sydäntäni ellosteli. +Pidettyäni suussani niin kauvan kuin suinkin mahdollista, täytyi minun +viimein hoilahuttaa lattialle kaikki mitä suussa oli. Äiti sen +havaittuaan, luuli minun pahoin voivan ja oikaisi minun ylös. Minä +seisoin siinä kuoleman kalpeana ja vapisin. Jo äiti havaitsi että +minulla oli ollut tupakkia suussa, ja sanoi: »eikö tuo ryökäle ole +pannut tupakkia suuhunsa, sukkelaan laita itsesi lattiata lakaisemaan, +rangaistukseksi pahasta työstäsi»!--Minä koin totella, lakaisin ja +vapisin; jo rupesin oksentamaan niin kuin pannun piipusta, enkä pysynyt +pystyssä. Nyt kävi äitin sääliksi ja hän armahti tuota pientä +rankaisulaistansa ja laittoi maata. Tauti kyllä parani, mutta se +siemen, joka oli minuun kylvetty, ei parannutkaan niin pian. Kaukaisiin +aikoihin ei se kyllä itänyt, mutta kumminkin se iti, josta toisten +enempi. Tätä olenkin sentähden vaan kertonut, kuinka pahat ja +vaaralliset tavat saatetaan kavalasti istuttaa ja kylvää lapsiin, ja +kuinka lasten kasvatus on tarkkaa ja peräänkatsottavaa. + +Loppusumma lapsuuteni ajasta on vaan se, ettei enää tarvinnut kerjätä +sen koommin, jos kohtakin kärsiä, sillä minä aloin työlläni ansaita +elatukseni ja kelvata ihmisille palvelukseen. + + + + +NUORUUTENI AIKA + + +Nuoruuteni ajalta ei ole paljon kerrottavaa, sillä se oli vaan +tavallista. Yhtä ja toista lienee siinä kumminkin muistelemista. + +Olin 12 vuotta vanha, kun lähdin vanhempaini tyköä vierasta palvelemaan +ja itse leipääni ansaitsemaan. Ei ne voimat olleet juuri vahvat +ensialussa, vaan niitä palkitsi osaksi uutteruus. En jaksanut esim. +hevosta ajaissani kuormaa nostaa ylös pystyyn, kun se kaatui, vaan +täytyi purkaa ja panna uudestaan, jolla tavoin pärjäsin kuormat kotia. +Työ kävi jotenkin vaivaloiseksi voimain vähyyden tähden, mutta +kumminkin se tuntui hyvältä, kuin elämä oli niin huoletonta; ei +tarvinnut koskaan peljätä: mitä nyt syödään, sillä ruoka oli pöydällä +aina valmis aterian aikana. Tuntuipa siltä että olin tullut yhden +luokan korkeammalle, sillä enhän enää »kerjäläispoika» ollut. + +Niin kuluivat vuodet. Usein ihmiset sanoivat: »tuo poika on oikein +viisas, sen pitäisi päästä kouluun». Minä ajattelin: »miksikähän +ihmiset niin sanovat?» mutta tunnustaa täytyy, että semmoiset +mielistelemiset kiihoittivat omarakkauttani. Kerran satuin menemään +erään pajan ovelle, jossa seppä takoi kumppalinsa kanssa jotakin +raudankappaletta. Heti seppä kysyi minulta: »arvaasta, Pekka, mikä +tästä tulee?»--»Valinkauha», vastasin minä.--Seppä sanoi: »Enkö minä +sitä sanonut, että tuo poika on viisaampi kuin ne kymmenkunta +aikamiestä, jotka tästä lähtivät, eivätkä yksikään arvanneet».--Kerran +eräänä pyhä-iltana oli koko puhtokunnan väki koossa erään talon +tuvassa, ja kun minä menin sisälle, sanoi joku joukosta heti minulle: +»sanosta, Pekka, mitä se on: maailman levyinen, lehden kevyinen?»--Se +oli ollut kaikkien arvattavana, eikä kukaan ollut voinut sitä +selvittää. Kun olivat nähneet minun tulevan, oli joku ruvennut +väittämään, että minä sen muka arvaisin, jonka tähden heti tultuani +tehtiin kysymys.--»Eihän mikään ole leveämpi ja keveämpi savua», +vastasin minä vilkkaasti. Yleinen nauru ja ihmetteleminen palkitsivat +vastauksen.--Minä ajattelin: »kumma kun ei nuo tuota arvanneet!» Sillä +tavoin rupesin vähitellen saamaan arvoa ja tulemaan ihmiseksi, joka ei +ollut itseltäni huomaamatta. + +Nyt tuntui olevan asiat jotenkin hyvin: oli murheeton ruoka, ja +kerjäläispojan nimi näkyi vähitellen haihtuvan, ja samassa ylönkatse +vähenevän, ja kumminkin nyt alkoivat paljoa vaarallisemmat ajat, kuin +ennen olivatkaan arvottomana ollessani. + +Jumalaapelkääväisten vanhempaini hellä ja tarkka vaarinpito ja +valvominen olivat osaksi estyneet senkautta, kun olin poissa heidän +silmäinsä alta, vieraan palveluksessa, ja minä olin joutunut niinkuin +pisara mereen, maailman pahentavaisten hyrskyjen valtaan, jonka +hedelmät pian alkoivat itää ja orastaa. Tosin vanhempani varasivat aina +minua, kun näkivät, kaikesta pahasta, mutta ne varoitukset olivat +harvinaisemmat, kuin sen koulun oppi, jossa nyt olin. Siihen aikaan oli +elämä kovin raakaa pitäjäässämme. Pääasiallisempia tehtäviä nuorisolla +oli: kortinlyönti, juominen ja tappelu. + +Tappelu oli niin valloillaan, että kyläkunnittain tapeltiin, joissa +olikin väkeä niinkuin sota-armeijoissa, ja siellä oli pienet +poikasetkin joukossa oppimassa kaikkea pahaa: sadatusta, rivosanoja, +juopumista j.n.e.p. »Tansseja» pidettiin joka pyhä-ilta, jossa +aikaihmiset useinkin pieniä poikia tappeluttivat nappi- ja +lanttipalkalla, ja niin harjoittivat näitä pieniä »rekryyttejänsä» +pienestä pitäin siihen inhottavaan ja ihmisyyttä häpäisevään paheeseen. +Sitä pahetta käsikädessä autti juopuminen, joka kävi hyvin laatuun, kun +kotitarpeen-viinanpoltto oli yleinen, ja paloviinaa oli joka talossa ja +mökissä; välttämättä sitä oltiin niin hyvät ja tarjottiin +pienemmillenkin, varsinkin niille, jotka olivat usutetussa tappelussa +voittaneet. Mutta onneton se, joka tappelussa joko jäi tappiolle taikka +pakeni; sitä pilkattiin, rääkättiin ja kiusattiin miten osattiin: +»tuohan on kurja pelkuri, kunnoton raiska, josta ei tule pahaistakaan +miestä».--Se oli useinkin loukkaavampi, kun kerjäläispoikaakin +kunnioitettiin, jos hän vaan voitti tappelussa. Kummako sitten jos koki +tapella, jos se olisi ollut vastenmielistäkin.--Kortinlyönti oli niin +valloillaan, että joka poikanulikan lakkarissa oli kortit, eikä muuta +tehty pyhäöinä ja pyhäpäivinä kuin juotiin, tapeltiin, taikka pelattiin +kortteja!--Semmoinen se koulu oli, johon nyt jouduin.--Se ei ole +kummakaan että se niin oli, sillä siihen aikaan ei ollut vielä mitään +sivistyttävää maallista kirjallisuutta eikä kansallisia sanomalehtiä, +ei minkäänlaisia kouluja j.n.e., eikä hengelliset kirjat ja +kristillisyys yksistänsä voineet tyydyttää nuorison kaipaavaa henkeä, +täytyi hakea huvitusta jostain, ja se meni paremman ohjauksen +puutteessa väärälle uralle. Ainoat kirjat siihen suuntaan lienevät +olleet siihen aikaan: Jutén'in »Pila pahoista hengistä», ja »Hoberg'in +äijä», jotka jokainen osasi ulkoa, mutta jotka taikamaisen ja +kelvottoman sisältönsä puolesta eivät liene kansaa paljon sivistäneet. +Kun näin oli asiat, ei ollut kansassa mitään kansallishenkeä, ei mitään +käsitettä oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan, elettiin vaan melkein +niin kuin luontokappaleet--semmoinen aikakausi se oli!--Tämä raakuus ei +ollut minuunkaan vaikuttamatta; kortinlyöntiin taivuin näin. Erään +»seksmannin» talossa keitettiin »potaskaa» yöllä, johon kokousi +poikaviikareita »valvomaan», minä muiden muassa; kirkonmiehen pojalla +oli kortit, joilla ruvettiin pelaamaan; ne olivat ensimmäiset, jotka +eläissäni olin nähnyt--voi kuinka ne olivat mielestäni kauniit! Niissä +näin kokonaiseen ihannetaiteen!--Pyydettiin minuakin pelaamaan, johon +suostuin jos kohtakin pelolla, että jos joku sattuis näkemään ja sanois +vanhemmilleni--se oli omantunnon ääni, joka minua varoitti pahasta, +vaan jota minä en totellut. Kortit sekoitettiin, jaettiin ja niin +minäkin sain osani, jonka muassa »pata-ässän». Minun vuoroni oli ensin +lyödä, ja ensimmäiseksi löin esiin ässäni, tottahan se oli halvin. +Kaikki nauroivat minun yksinkertaisuuttani, mutta se oli kumminkin +anteeksi annettavaa; minua ruvettiin uskollisesti miehissä opettamaan, +ja ennenkuin yö oli lopussa, ei minulle piisannut yksikään, ja +valitettavasti siitä eteenpäin tiesin kyllä mikä ässällä on virka. +Siitä ajasta eteenpäin en tehnyt yhtään muuta joutohetkinä ja +pyhäpäivinä, kuin löin kortteja toisten poikain kanssa monena vuonna! +Vanhemmat ihmiset eivät kyllä sitä suvainneet taloissa, vaan heitä +vältettiin menemällä yöksi talvella pirtteihin, kesällä metsiin, ja +syksyin lyötiin kortteja lämpimissä riihissä. Siitä kadotuksesta +pelasti minun vihdoin seuraava tapaus: Minä hankin itselleni kortit ja +olin mies mielestäni. Menimme siis eräänä pyhänä keväillä, erääseen +kaukaiseen riihen kortille, joukon miehissä. + +Kuka lienee ensikerran ilmoittanut vanhemmilleni, sillä he asuivat +ulottuvissa, että siellä lyödään korttia ja poikanne paraana miehenä. + +Kun me olimme parhaassa touhussa, isossa ympyrässä, riihen ovi keskellä +pöytänä, jyrähti halon lyömä riihen seinään, ja samassa tuokiossa oli +äitini erään emännän kanssa riihen ovella. Se oli niin kuin salahman +isku kaikkiin, ja yksi hyppäsi sinne, toinen tänne. Enin osa töytäsi +ovea kohden, työnsivät eukot syrjään ja niin pääsivät karkuun. Erään +karkureista saivat eukot niskasta kiinni ja sanoivat: »anna sukkelaan +ne kortit tänne».--Karkulainen sanoi hätäyksissänsä: »ei minulla ole +kortteja, Pekalla kortit ovat».--Minä en tohtinut paikalta liikkua, +sillä minun oli paha omatunto ja häpeä vallanneet. Kaikkein mentyä ja +minun vaan jäätyäni, rupesivat he minun kimppuuni. Äitini otti minua +kauluksesta kiinni ja sanoi: »anna sukkelaan kortit tänne!»--Minä +annoin empimättä. Äitini, pyhässä innossaan, sivalsi toiseen käteensä +halon ja toisella vei minun käteni kiukaan laidalle, ja uhkasi lyödä +käden minulta tuhannen pirstaksi. Minä en yhtään vastustanut, vaan +sanoin nöyrästi: »jos luulette jaksavanne minun elättää vaivaisena, +niin lyökää vaan, omannehan olen, tehkää kuin tahdotte».--Äitini ei +lyönyt, vaan rupesi tahtomaan minua kanssaan lähtemään kotiinsa, jota +käskyä heti tottelin ehdottomasti ja kävelin äitin jälissä häpeissäni +ja lyötynä. Olin siellä sen yötä ja vanhempani olivat kovin suruissansa +langenneesta lapsestansa. He puhuivat paljo minulle Jumalan pelosta ja +ihmisten hävystä, ja erittäinkin äitini itki paljo lapsensa surkeata +tilaa. + +Vanhempani suru ja ne neuvot, joita he antoivat, taivuttivat niin +mieleni, että vakaasti päätin heittää kortinlyönnin pois. Mutta sepä ei +ollutkaan niin helppo asia, sillä se oli päässyt kovin jo minussa +juuttumaan. Vaan kun minulle tuli kiusauksen hetket, muistin aina +vanhempaini neuvot ja surut, sillä he olivat herättäneet uudestaan +eloon ne siemenet, jotka he lapsuudesta saakka olivat kylväneet minun +sydämeeni, ja jotka maailman rikkaruoho oli tukahuttanut, ja niin +voitin minä vähitellen pahan taipumukseni. + +Tappelumiestä ei kyllä minusta kelvollista tullut, vaikka koulu oli +hyvä, sillä minulla oli jotenkin arka ja hellä luonto, niin että jos +vain suinkin pääsin, turvasin aina pakenemiseen, josta sain monta +pilkkaa ja häpeätä kärsiä. Ainoastaan silloin kuin en päässyt pakoon, +täytyi itseäni puolustaa. Muistan yhden tapauksen, joka osoittaa kuinka +vanhempien ihmisten yllytys on paha nuoremmille. Oli pyhäpäivä, ja eräs +poikanulikka, oikein kiitetty »tappelija», kävi minun päälleni, ja minä +pakoilin minkä voin. Siihen sattui tulemaan setäni, joka sanoi: »mitä +sinä annat tuon ryökäleen käydä silmilles, ota vastaan». Se oli +mielestäni hyvä kehoitus, ja minä pyörähdin heti vihollistani vastaan, +väänsin hänen alleni ja löylytin aikalailla. Ei siinä auttanut +viholliseni sotataito, eikä mikään, sillä olihan setä minua siihen +kehoittanut. Jos hän olisi ottanut kumpaakin tukasta kiinni, pölyttänyt +hyvällä lailla ja päälliseksi häväissyt, niin olisi sekin tappelu +jäänyt tappelematta. + +Niillä ajoilla olin myös ensikerran juovuksissa. Oli useoita +poikaviikareita, joilla oli viinapullo. He olivat jotenkin hutikassa, +ja minulle niin hyviä, että tyrkyttivät maistelemaan lasistansa. Minä +kun olin tottumaton, otin aika lotkauksen, ja tulin auttamattomasti +juovuksiin. Minä kun sen tunsin, konttasin tallin soimen alle piiloon. +Maailma rupesi pyörimään silmissäni ja kaikki kääntymään ylön-alaisin; +jo rupesi mustenemaan kaikki silmissäni, korvani rupesivat soimaan +kummallisia säveliä, sydäntäni nostatti, ja minä rupesin ylön-antamaan. +Sen tehtyä en jaksanut silmiäni avata, ja joka luunsolmu vapisi +niinkuin kahila. + +Se ei tainnut olla miksikään pahaksi, sillä siitä hetkestä tuli viina +kauvaksi aikaa minulle niin vastahakoiseksi, etten silmissäni sitä +kärsinyt; en kuitenkaan kehoita ketään koettamaan tuota vaarallista +konstia, sillä minä olin heittää siihen henkeni. + +Se oli surkeaa aikakautta se, ja sittemmin vanhemmaksi tultuani, +murehdin minä usein nuorempain veljeini tilaa, kuinka he jaksanevat +kärsiä kaikki sattuvat kiusaukset ja sorrot. + +Niihin aikoihin rupesin oikein toden teolla opettelemaan tupakkia +suussani pitämään. Sehän oli jonkunlainen miehuuden merkki muka. Se ei +ollut mikään helppo asia, sillä väliin oksensin maalle maksan, vaan +täytyihän yhtäkaikki koettaa, jos mieli päästä miesten lukuun. + +Olin vielä silloin vähäväkinen, vaan yhtäkaikki minä pantiin yhteiseen +työhön, joka oli senlaista, että kuivattiin erästä järveä, johon +kaivettiin ojaa. Kelvoton kuin olin, nurisivat toiset osakkaat, kun +niin kelvottomia työmiehiä pannaan yhteiseen työhön, joka teki mieleni +alakuloiseksi, mutta minä koetin uutteruudellani palkita voimaini +vähyyttä. Lauvantai-iltana, kun ruvettiin panemaan päivätöitä kirjaan, +sanoi päällikkö: »Pekka saa täydet päivät uutteruutensa tähden, mutta +toiset pojat eivät saa kuin puolen päivää päivästä, ja he kielletään +tulemasta vasta tänne, mutta Pekka saa tulla».--Se oli minusta +mieluinen puhe kuulla, niin arvokkaan miehen, kuin päällikön, suusta. +Toiset pojat kiukkuilivat ja kiroilevat takapuolella ja olivat vihaisia +minulle, vaan minä olin mies mielestäni; sen paremminhan sopi opetella +tupakkia pitämään. Niinkuin luvattu oli, kuljin minä koko syksyn +järvi-ojan kaivossa, ja pidin mälliä poskissani. Sen huomasi päällikkö +kerran ja sanoi: »Älä, hyvälapsi, totuta itseäsi tuohon turhaan tapaan, +ei siitä ole mitään hyötyä ihmiselle, on hänestä: 'huvitusta, hävitystä +ja vähän viivytystä'», mutta minä en totellut sitä viisasta neuvoa, ja +opin vallattomaksi tupakkimieheksi. Jospa silloin tottelin sen viisaan +neuvoa, olisin silloin vielä voinut luopua siitä turmeluksesta, mutta +sen totuuden huomasin liian myöhään, sillä olin kohta 30 vuoden vanha, +kun havaitsin että tupakki on vahingollista, ja silloin tein kaksi +kovaa ja harrasta yritystä kirvoittaakseni itseni irti sen kahleista, +mutta turhaan, sillä tupakinmyrkky oli jo niin yhtynyt vereen, etten +voinut sitä vieroittaa, vaikka toisella erällä olin kolme kuukautta +tupakitta. + +Himo oli sittenkin yhtä suuri ja siis väkevämpi minua. + +Siinä talossa, jossa silloin olin renkinä, oli minun ikäiseni poika, +joka oli ankara tupakkimies; tätä poikaa aina tekee mieleni syyttää +omasta taipumuksestani tupakkiin. Hän oli muutenkin kummallinen +käytöksestään, sillä minä havaitsin, että hän usein petti äitiänsä, +(hänen isänsä oli kuollut) ja oli taipunut ryyppimään salaa; yhden ja +toisen varjon alla keinoitteli hän niin, että hänen äitinsä antoi, +»lääkityksen» nimellä, hänelle viinaa. Eräs seikka siihen suuntaan on +aina mielessäni. Oli kevät-tulvan aika; talon vieritse juoksi iso +luonnon oja, ja talon kohdalla oli väkevä koski, jossa oli sen talon +jauhomylly. Oja oli vettä tulvillansa ja me sen rannalla. Yht'äkkiä +sanoo toverini: »minä hyppään keskelle ojaa».--Minä sanoin: »hukitse +nyt itses syyttä, tarpeetta».--»En minä huku», sanoi hän, »minä olen +hyvä uimaan», ja ennenkuin ennätin mitään siihen vastata, hypätä +loiskahutti hän keskelle kosken kuohuvia aaltoja, ettei kappaleesen +aikaan näkynyt eikä kuulunut. Minä hämmästyin ensin kovin, mutta +toivuin pian, sieppasin pitkän aidaksen ja juoksin sen kanssa, minkä +ennätin, alapuolelle putousta. Jo rupesi siellä vilkkumaan veden +pinnalla, ja minä ojensin kiiruusti aidakseni, jonka päähän hän kohta +tarttui ja niin vedin hänen maalle. Ylös päästyään sanoi hän: »enpä +sen-kalua uskonutkaan niin väkeväksi, ilman sinutta olisin tainnut +hukkua, mutta kyllä minä siitä palkan saan, sitävarten minä sinne +hyppäsinkin, älä sinä vaan puhu mitään, kun kotia mennään». Ja hän +värisi niin että hampaat suussa lotisivat. Kotia tullessa oli selkänsä +köyryssä ja kädet köntöllänsä ja hän pani: »hui-jui-juijui kuin on +kylmä!»--Hänen äitinsä tuli heti kyselemään: »voi hyvä Jumala! No missä +tuo raukka nyt on itsensä kastellut noin läpimärjäksi? Aivanhan se nyt +kuolee vilusta!»--Poika sanoi: »kun tuolla ojalla, myllyn ruuhesta, +vesirattaan alta yritin saada puuta poijes, jonka vesi sinne oli +vienyt, että olisin saanut myllyn pyörimään, niin putosin koskeen ja +olin hukkua sinne», selitti poika toimessa. »Huijui kun on vilu»! +hätäili hän. + +»Voi hyvä Jumala, kuinka uskalias sinä olet! Mitä sinä sinne menit! +Mahdoit muiden antaa ottaa puu poijes--aivanhan se nyt paleltuu +kuoliaksi! Nouda, Liisa, pian kortteli viinaa ja lämmitä se, että tuo +raukka saisi lämmitystä sisällensä», hätäili hellä äiti, jonka silmät +olivat surkeasti petetyt. Käsky täytettiin kohta, ja poika riisuttiin, +kuopattiin lämpimään vuoteeseen ja sitten ruvettiin antamaan +»lämmitystä» sisälle. + +Autettavahan se nyt todellakin oli, sillä niin oli se vilustunut, mutta +eiköhän tuota muutoin olisi saanut lämpenemään, kuin juuri niin +paljolla viinalla, jota hän henkensä kaupalla oli lähtenyt tienaamaan? +Kun muiden silmä välttyi, iski tuo vapaehtoinen sairas minulle silmää, +ja minä en tohtinut ilmoittaa asian todellista laitaa, sillä minä +pelkäsin nuoren isäntäni vihoja. + +Aikojen kuluttua kuoli äiti ja koko talous jäi pojan haltuun, mutta hän +hävitti velattoman talonsa niin äkkiä, ettei pysynyt kolmea vuotta +siinä isäntänä, vaan joutui mieron tielle. + +Hänen täytyi nyt työllä elatustansa hankkia, jota hän sitten pakosta +oppi tekemään, vaikka ei omassa talossaan sitä tehnyt. Hän on nyt jo +kuollut vieraalle maalle, työn ansiolla ollessaan. Semmoisia ne olivat +hedelmät varhaisesta oppimisesta väkeviin juomihin. + +Sen jälkeen kuin vuodet kuluivat, vartuin minä voimissa ja palkkani +parani vuosivuodelta. Vanhempani tulivat vanhoiksi ja kivuloisiksi, +etteivät enää jaksaneet ansaita niin paljo, kuin he elääkseen +tarvitsivat. Minä annoin heille joka vuosi vuosipalkastani niin paljo, +ettei minulla ollut koskaan nuorenmiehen tavallisia vaatteita päälläni. +Kerrankin tuli isäni, kyynelsilmissä, pyytämään että minä laittaisin +hänelle jyviä, sillä hän ei kykene mitään ansaitsemaan. Voi kuinka +mielelläni olisin antanut vaikka paljonkin, mutta paljoa ei minulla +ollut. Minä menin heti isäntäni tykö ja pyysin, jos hän olisi hyvä ja +antaisi minulle puolentynnyriä jyviä, palkkani etumaksua, johon isäntä +vastasi: »mitä sinä niillä teet?»--»Annan isälle», sanoin minä ujosti. +--»Miksi sinä vanhemmilles pyydät koko palkkasi? Tämä on kolmas kerta +tänä vuonna, kuin heille jyviä annat. Mitä luulet niiltä saavasi?» oli +taas isännän kolkko ja kylmä kysymys.--Minä vastasin, ja mieleni oli +murroksissa: »Minä olen sen jo ennen moninkertaisesti saanut; he ovat +suuressa köyhyydessä minun ihmiseksi kasvattaneet ja monta unetonta +yötä tähteni valvoneet.»--Isäntä näki että mieleni oli murheellinen, ja +sanoi: »Älä nyt ole milläsikään, saat vaikka tynnyrin; minä vaan +tahdoin koetella onko rakkautes vilpitön vanhempiasi kohtaan, ja +vanhemmillesi tekemäs hyvän palkitsee sinulle Jumala moninkertaisesti; +Jumala sinua siunatkoon!» Niin lausui se hyvä isäntäni, ja ne sanat +eivät mene ikänä mielestäni. Voi kuinka nyt keveni sydämeni, kun taas +sain auttaa vanhaa kivuloista isääni. Isäni ei voinut muuta sanoa kuin: +»Jumala maksakoon». + +Minä seurasin usein muita nuoria tanssipaikkoihin, joka ei ollut juuri +kaikesti mieluistakaan, sen jumalattoman elämän tähden, jota siellä +usein pidettiin; mutta kun ei ollut muuta parempaa, niin ikävähän yksin +tahtoi tulla. Usein niissä tiloissa istuskelin yksinäni erilläni, esim. +pellon pientareilla, jonka tähden kumppanini minua usein soimasivat +»uneksijaksi».--Niillä ajoilla ensikerran takerruin +valtiotaloudellisiin asioihin; annettiin, näet, palkinnoita hyvästi +kasvatetuista varsoista. Ne herättivät minussa huomiota. Päivän +selkeästi olin minä huomaavinani miten asia on: Kruunu antaa +palkinnoita, se ei tee sitä ilmaiseksi, sillä tavoin se muka pettää +ihmisiä, ja ottaa sitten, koska tahtoo, ne sotahevosikseen. Ei pidä +kenenkään mennä siihen paulaan. Minä koin kaikin mokomin levittää tätä +valtioviisauttani ihmisiin, ja jotkut lienevät sitä uskoneetkin. +Kaikeksi onneksi oli vaikutus-alani niin vähäinen, ettei siitä liene +suurta haittaa ollut. + +Monestikin olen, mieheksi tultua, ajatellut sitäkin juttua, kuinka +kauvas tietämätön, sokea omarakkaus saattaa eksyä oikeasta. + +Kerran kehoitettiin minua olemaan useampia vuosia yhdessä talossa, että +oppisin kaikkiin töihin.--»Kaikkiin töihin!» toistin minä +pilkallisesti. »Kyllä minä nyt olen niin oppinut töihin, ettei tarvitse +enää yhtään oppia», lisäsin itserakkaasti. Jäljestäpäin olen kumminkin, +usein kyllä, huomannut, ett'en vielä nytkään ole kylläksi oppinut +»kaikkiin töihin». + +Siihen aikaan rupesi »Maanmiehen Ystävä» levittämään valoa pimeään +kansaan. Se oli osattu laittaa niin hyvästi, kuin taitava lasten +kasvattaja laittaa ruoan kivuloiselle ja heikolle lapsellensa. Se osasi +kosketella kaikkiin paikkoihin niin hellästi, ja tunkea kaikkiin kansan +alhaisimpiinkin kerroksiin, että se sai kaikki mieltymään. Kuka saatti +esim. tuskaantua semmoisiin ystävällisiin puhuttelemisiin kuin: »kuules +Matti, Mikko, Pekka ja Paavo!»--Se oli se sama, joka on ensimmäinen +kansallishengen yleinen herättäjä maassamme, sillä, niin kuin jo +sanoin, osasi se sen-aikuisen kansansa tajun mukaisella esitystavallaan +herättää kansassaan lukuhalua ja uteliaisuutta ja rakkautta +sanomakirjallisuutehen. Siihen aikaan oli kaksi--sanoo kaksi!--miestä +pitäjäässämme, jotka halulla lukivat mitä saivat. Toisella niistä oli +monta vuosikertaa Becker'in toimittamia »Turun Viikkosanomia» ja samoin +»Oulun Viikko-sanomia». Heti Maanmiehen Ystävän ilmestyttyä, tilasivat +sen molemmat miehet. He olivat havainneet, että minun tyhjä sieluni +kaipasi jotain semmoista, jota ei sillä ennestään ollut. He lupasivat +minun lukea rakasta Maanmiehen Ystäväänsä; se oli vasta saalis se! +Oikein henkeä ahdisti loppuviikolla, kun tiesi, että pyhän-aikana saa +lukea Maanmiehen Ystävän. Maanmiehen Ystävä rupesi leviämään +pitäjäässä, ja toisena vuonna oli minulla osa siihen. Olinpa koko mies +puolestani, kun »minullekin kulkee sanomalehdet», niin kuin selitykseni +usein kuului. Siihen aikaan rupesi ilmestymään muutakin kirjallisuutta, +niinkuin »Lukemisia Suomen kansalle, Savokarjalaisten oppilaisten +toimittamia» ja Wareliuksen »Enon opetuksia luonnon tieteessä», y.m., +jotka heti ostettiin ja innolla luettiin. Erittäinkin valaisevana +pidettiin Enon opetukset; niitä ei ainoastaan luettu, vaan tutkittiin, +sillä minkäänlaista luonnonkirjaa ei oltu ennen nähty. Edellä mainitut +pitäjäämme lukumiehet olivat laillansa minun opettajiani, ja minä +heidän oppilaansa; heitä yleensä sanottiin »viisaiksi». Usein kun en +minä käsittänyt jotakin asiata, menin jommankumman tykö heistä kysymään +neuvoa, ja he antoivat niin valaisevia, tarkkoja ja totuuteen +perustetusta selityksiä, että minä usein häpesin, kun en ollut +itsestäni käsittänyt niin selvää totuutta. He lainasivat minulle +ostamansa kirjat ja ennenmainitut Turun- ja Oulun-Viikko-Sanomain +vuosikerrat. Nyt oli minulla pyhä-illoin muutakin tekemistä kuin kortin +lyöntiä. Minä luin ja tutkein saamiani kirjoja ja sanomalehtiä, ja niin +jäivät usein tanssitkin käymättä. Usein tulivat kumppanini minua +tahtomaan sinne, vaan kun minä tavallisesti hylkäsin heidän +kutsumisensa, rupesivat he minua sanomaan »kirjatoukaksi». + +Se aikakausi oli kansallishengen alkava aamukoitto. + +Aikoja kului ja »Suometar» sekä »Mehiläinen» ilmestyivät. Me olimme +niin rakastuneet Maanmiehen Ystävään, ettemme esim. Suomettaresta +pitäneet sen suhteen mitään. Ensimmäisestä numerosta alkain muistan +Suomettaren, vaan se oli mielestämme niin jokapäiväistä ja joutavaa. +Ketä esim. hyödyttää nuot oman maan asiat ja paikkakunnalliset +kuulumiset? Nehän ovat muka aivan tarpeettomia. Ja riita- ja +väittelökirjoitukset, ketä ne hyödyttävät? Toisellaisia asioita +Maanmiehen Ystävä juttelee, arvostelimme me, niin »viisaat» miehetkin. +Vähitellen olin jo jotenkin Suomettareen perehtynyt, joka syntymästään +saakka on uskollisesti minua seurannut, mutta kuitenkin olin jotenkin +raskaalla mielellä, kun Maanmiehen Ystävä ilmoitti kuolemansa, vaikka +selvästi jo huomasin, että se ei enää täyttänyt tarkoitustansa, eikä +ollut semmoinen kuin alusta. Me emme vähääkään sitä tienneet silloin, +että se oli Snellman, joka rupesi puolikuolleita lapsiansa Maanmiehen +Ystävällä niin hellästi ruokkimaan. Lapset olivat nyt vähän varttuneet +ja vaurastuneet, niille tarjottiin voimakkaampaa ruokaa, ne eivät vielä +jaksaneet sitä sulattaa; siinä syy, jonkatähden emme tahtoneet mieltyä +Suomettareen, Mehiläiseen j.n.e. + +Omituinen oli se havainto eli keksintö, jonka olin keksivinäni syyksi +sanomalehtien huononemiseen. + +Nyt oli jo muka kaikkein paraat ja tähdellisimmät asiat kaikki +kerrottu. Kun muka kaikki »maailman seitsemän ihmettä» oli kerrottu ja +selville saatu, mistä niitä sitten enää otetaan? Täytyy panna mitä saa +lehtien täytteeksi. Ja minua oikein peloitti se harmittava seikka, kun +sanomalehtien toimituksilta loppuu paneminen! Menin ja kerroin tämän +keksintöni »viisaille miehille», ja ei paljon puuttunut, etten heitä +voittanut. Oli käsissämme myös Toppelius'en keräämiä runoja, jotka +sitten, kun Lönnrot ne oikein täydellisesti keräsi, ovat päässeet +Kalevalaan. Minä koetin niitä lukea oikein ymmärryksellä, että olisin +tullut käsittämään, mikä niiden perustus olisi, mutta turhaan; niiden +tarkoitus jäi kumminkin käsittämättä. Tässä käsittämättömässä asiassani +kysyin usealta neuvoa. Eräs niistä selitti: »ne ovat vaan vanhoja +loihtorunoja, jotka on koottu kirjaan, ja joita noidat käyttävät +noituissaan». Se selitys ei tyydyttänyt minua, ja minä vastasin; +»kaikkinainen kirjallisuushan tarkoittaa kansan valistusta, eikä +suinkaan taikamaisuus ole mitään valistusta; siis ei ole raudan synnyt, +oluen synnyt, käärmeen synnyt j.m.s. noitia varten kootut».--Tämä +vastaväittelyni kumosi selittäjäni perustukset kokonaan; hän sanoi +vaan: »en minä muuta heistä tiedä».--Menin vielä samassa asiassa, kun +se jäi epätietoiseksi, kysymään neuvoa eräältä raatarilta, jota yleensä +pidettiin ymmärtäväisenä miehenä. Sille kun asiani esitin, sanoi hän +ihmetellen: »kumma kun ei sinulle tuota ole voitu selittää; minä sen +ymmärrän yhtä tarkkaan kuin viisi sormea kädessäni. Ne ovat sitävarten +'räntätyt', että ihmiset tulisivat näkemään, kuinka kaikki on +turhuutta, mitä auringon alla on». Se selitys tyydytti minua kaikkiaan +vähimmän, ja koko asia jäi pimeyteen, siksikun ymmärrykseni vahvistui, +ja Kalevala ilmestyi, jolloin tulin huomaamaan, että ne olivat: »Suomen +kansan muinaisuus», ja sen historian pohja. + +Siihen aikaan olivat myös luettavanani Runeberg'in »Hauta Perhossa» ja +»Pilven veikko». Minä luin ja luin niitä, mutta en ymmärtänyt. Minä +sain niin halvan käsityksen ensimmältä niistä, että ajattelin: »kaikkia +sitä painetaan!» + +Vuosien kuluessa selkeni ymmärrykseni, niin että ne tulivat +rakkaimmiksi esineikseni, joita sitten muillekin usein olen lausunut, +eikä ole sittemmin ollut mieleni murtumatta niitä lauluissani, vesihin +asti. + +Niinä aikoina kuoli isäni. Vanhempani asuivat sydänmaalla, sinne +rakentamassa torpassaan. Kuulin kyllä jo ennen, että isäni sairastaa ja +minä koin heitä auttaa minkä voin, ruokavaroilla j.n.e. Yht'äkkiä tuli +minulle sana, että piti tulla katsomaan isää, jos tahdon häntä hengissä +nähdä. Minä lähdin heti läpi yötä taipaleelle, jota oli puolitoista +peninkulmaa, umpiteitä kahlaamaan, sillä nyt oli talvi. Ennenkuin +pääsin perille, oli jo aamu. Tykyttävin sydämin astuin asuinhuonetta +lähemmäksi toivon ja pelon välillä, eläisikö isäni vielä vaiko ei. +Sisälle astuttuani näin heti huoneen perässä sängyssä isäni +kalvistuneet kasvot. Hänen silmänsä olivat kiinni ja suunsa näytti +olevan ikäänkuin hymyssä; henki oli hänet jättänyt.--Hän näytti +niinkuin olisi minulle vielä sanonut: »poikani! väellä Jumalan pelossa, +rehellisyydellä ja kunnialla ihmisten edessä, äläkä unhota niitä +neuvoja ja opetuksia, joita sinulle olen antanut!»--Minun valloitti +silloin syvä murhe. Minä nakkausin toiseen vuoteeseen ja itkin siinä +salaa melkein koko sen päivän, eikä kukaan voinut minua lohduttaa. +Olihan siinä syytäkin suruuni. Siinä makasi se käsi kylmänä ja kankeana +joka oli niin monta kertaa minun tähteni väsynyt, ja joka niin usein +oli minua hellästi vaalinut; nyt se oli siitä lakannut, nyt se oli +viime kerran--vaipunut, väsynyt. Ne hellät varoittelevat neuvot ja +opetukset olivat nyt laanneet, ja minusta tuntui kuin olisin aivan +turvattomaksi jäänyt tämän maailman hyrskyin, pauhuin ja viettelysten +keskelle, ilman neuvolaa ja ohjaajaa. Mutta: »Ei se tule enää ei, jonka +tuon kerran vei», niin oli tässäkin. Vaikka kuinka olisinkin surrut, +isäni oli kuollut; muuta neuvoa ei ollut kuin ruveta hankkimaan rakasta +vainajaamme maan mustiin multihin!-- + +Sen tapauksen tapahduttua ei elämässäni ollut mitään merkillistä siihen +asti, kun menin naimisiin, josta seuraa kolmas elämäni jakso, ja niin +on nuoruuteni aika loppuun kerrottu. + + + + +MIEHUUTENI AIKA + + +Tästä alkaa elämäni todellinen aikakausi, nimittäin miehuuteni aika, +ihmisen varsinainen vaikutus-aika, jonka valmistusta edellinen elämä on +ollut. Paljon tietysti vaikuttaa itse kunkin miehuuden aikaan se +kasvatus, jonka hän lapsuudessansa on saanut, sillä: »jonka nuorena +oppii, sen vanhana taitaa». Lapsuuden ja nuoruuden aika ovat ihmiselle +samat, kuin kukka kasveille ennen hedelmää. Jos sitä kohtaa rajuilmat, +myrskyt, hallat j.n.e., niin että kukka turmeltuu, niin hedelmästä +tulee karvas, vähäkelpoinen, ja miehuuden aika on se hedelmä, jonka +lapsuuden ja nuoruuden kukka on valmistanut,--ja nyt kiirehdin +kertomaan omaa perheellistä miehuuteni aikaa. + +Minä rakastuin erääseen pienen talon tyttöön, nimeltä Liisa, jolla oli +paljon veljeksiä ja sisaruksia. Minä sain häneltä vastarakkauden, ja +liitto solmittiin. Minä olin jo kauvan hänen tietämättään tarkastellut +tämän tytön käytöstä ja huomannut sen aina siveäksi ja rotevaksi. +Rikkautta ei hänellä ollut, sillä kotinsa oli pieni ja muita lapsia +paljon; vaan se ei juohtunut kertaakaan mieleeni, että tuleva +kumppanini pitäisi olla rikas, sillä eihän rikkautta ollut +itsellänikään. Muistin vaan vanhaa sananlaskua: »kyllä Jumalalla on +rikkautta, kun vaan meillä on rakkautta». + +Kun morsiameni kotona oli niin paljo toisia lapsia, oli hän sen vuoden, +jona meille yhdistys tuli, palveluksessa sisarellaan. Minä olin sinäkin +vuonna--isäni silloin juuri sairasti--antanut köyhäin vanhusteni +elatukseksi niin paljon, ettei vuosipalkastani enää syksyllä ollut +jäljellä mitään. Kun piti kuulutusta ottaa, olin niin tyhjä, ettei +minulla ollut kuulutusrahaakaan, vaan sen pani morsian omistaan! +Oletteko ikänä nähneet kummallisempaa sulhasta? Vaan sulhanen minä +kumminkin olin. Edellisestä selvästi näkyy, ettei meillä kummallakaan +ollut tarkoitus saada rikkautta, vaan rakkautta, ja kumpaisellakaan +meistä ei ole ollut syytä katua kauppaansa. Me emme naineetkaan +vanhempaimme eikä muiden sukulaisten yllytyksestä, vaan omasta vapaasta +valitsemisestamme ja tahdostamme. Monesti olen jäljestäpäin ajatellut +sitä uhkarohkeata tekoamme: kummallakaan ei enempää kuin taivaan +linnuilla, muuta kuin vaatteet päällä,--vaan onhan linnuillakin +höyhenensä--ja yhtäkaikki uskallettiin lähteä tietämätöntä +tulevaisuutta kohden! Niin, mutta taivaanlinnuthan ne sopivatkin hyvin +esimerkiksi: eihän hekään sure huomisesta, tekevät työtä yhdessä +uskollisesti, laittavat pesänsä, elättävät ja hoitavat poikansa, ja +niin pitää heidän taivaallinen isänsä heistä huolen. + +No, mikäpä siinä oli; kun me kerran kuulutetut olimme, vihittiin meidät +myös ja niin olimme aviopari. Ei meillä ollut isot varat ensi talvelle +lähtiessä; eukkoni otti palveluksesta lähtiessään 20 kappaa jyviä ja +minä tienasin, palveluksesta päästyäni, ennen vihkimistämme, +kuokkimalla ja ojamalla, kanssa, niin että meillä oli viljaa kahdessa +tervatynnyrin kopassa. Vaimostani oli tämä kylläksi, sillä hän oli +alusta alkain karaissut ja varustanut itsensä vastaan ottamaan, tuli +mitä tuli. Kun minä rupesin murehtimaan toimeentuloamme, lohdutti +vaimoni minua sanoen: »älä ole milläsikään, eipä kaikilla ole senkään +vertaa, onhan meillä kummallakin raitis ruumis, tehdään työtä--kyllä me +elämme».--Se oli useinkin suuri lohdutus minulle, kun elämän murhe +alkoi minua rasittaa, ja kaksinkertaisella innolla ryhdyin minä aina +työhön, jota ei koskaan puuttunut. Kun ei minulla ollut minkäänlaista +kotia, johon olisin nuoren vaimoni vienyt, täytyi meidän mennä +huonemiehiksi toisen huoneen nurkkaan. Silloin tulin huomaamaan, että +huonemies on huonemies; usein sai kuulla syyttömiä soimauksia ja kovia +sanoja, jotka kovasti loukkasivat minun itsekästä, omarakasta luontoani +ja itsearvoni tuntoa. Kun olimme olleet vieraan huoneen nurkassa +kolmisen vuotta, jolloin Jumala oli siunannut meille jo kaksi tervettä +ja kaunista lasta, pojan ja tyttären, teki seuraava tapaus käänteen +elämällemme. Talon emäntä oli sillä kerralla tehnyt kylvyn--vaikka sen +vaimoni muuten tavallisesti, niinkuin huonemies ainakin teki--mutta +löylyä ei tullutkaan, sauna oli huonosti lämmitetty. Isäntä suuttui +siitä niin kovin, että rupesi pölkyllä emäntäänsä lyömään, vaan minä +estin sen. Siitä saivat sitten osansa torista huonemiehetkin, kun ei +muka »niin paljo viitsitä, että katsottaisiin saunan perään; +samanlainen lehmä on muka huonemies, kuin talon emäntäkin».--Se kyllä +oli vaimolleni sanottu, vaan se koski minuunkin kovin kipeästi, ja +seuraavana yönä emme nukkuneet yhtään, niin kipeästi se koski. Minä +rupesin miettimään pelastusta tuosta orjallisesta tilasta, joka ei +ollut juuri helppo työ. Siinä likellä oli eräs isäntä huutokaupasta +huutanut laittomain maa-osan, ja sitä seurasi palanen uudistaloa, joka +oli 1/24 osa veroa. Se uudistalon palanen oli sille isännälle +tarpeeton. Minun mieleeni jolkahti mennä ostamaan sitä häneltä, ja +kerroin keksintöni vaimolleni. Hän ihastui niin aikeistani, että +kavahti heti kaulaani ja puoleksi naurain, puoleksi itkein kehoitti +minua: »voi isäkulta»--hän kutsui minua, niin kuin nytkin vielä, lasten +tähden isäksi--»mene ja osta, minä teen työtä yötäpäivää, että +päästäisiin omiin huoneisiin ».--Se minua taas lohdutti ja rohkaisi; +menin siis kaupan tekoon ja sain kuulla että myytävän uudistalon +palasen hinta olisi 120 ruplaa (480 markkaa). Rahasumma, jonka maa +maksoi, ei ollut iso, vaan minulla ei ollut sitäkään, piti saada +lainaan. Lähdin siis rahanhakuun, ja löysinkin sitä, sain myös +takuumiehet, sillä olin jo saanut luottamusta, ja niin tulin rahain +kanssa maankaupan tekoon, joka kohta kirjallisesti vahvistettiin, ja +nyt olin huonemiehestä yht'äkkiä muuttunut isännäksi. Mutta ei tämä +uusi isännyyteni tuntunut minua suuresti lohduttavan, sillä maa oli +velkana, eikä ollut huonetta hulastakaan koko talossamme. Talvi oli +puolimenossa. Viime kesän ajalla olimme työllämme saaneet niin paljon +ruokavaroja kokoon, että voimme ominneuvoin tulla syksyyn asti toimeen, +ja lahdiksemme olimme viime syksynä ruokkineet lehmän, ja muutoinkin +olimme niin paljo vaurastuneet, että toinen lehmä oli lypsämässä; se +oli koko rikkaus ja elämämme alun tärkein ehto. Talo, jossa olimme +huonemiehinä, oli sydänmaalla, ei aivan kaukana ostetusta +talonpaikastamme, jonkatähden siitä hyvin ylettyi kulkemaan siellä +työssä. Minä esittelin vaimolleni, että aivoin ruveta rakentamaan +huoneita, ja lausuin sen toivon, että pääsemme ensi syksynä omiin +huoneisiimme asumaan. Se oli toinen ilosanoma vaimolleni; hän ei +näyttänyt epäilevän, vaikka minä itse salaa epäilin. Hän sanoi +innokkaasti: »voi kun saataisiin kolminurkkainenkaan huone ensi +syksyksi valmiiksi, että päästäisiin omiin huoneisiin».--Minä lähdin +huomen-aamuna hirren hakkuuseen, ja illalla makasi 50 kaunista hirttä, +karsittuna ja leikattuna, maassa. Hirren hakkuu ei kestänyt kuin neljä +päivää. Sitten pidimme pikku talkoot; ihmiset auttoivat meitä +mielellään, ja pian olivat hirret kartanoksi aivotulla paikalla. + +Nyt ei muuta kuin otin kirveen ja piilun käteeni ja läksin salvamaan. +Se ei ollut helppoa työtä yksin tehdä, vaan vaimoni kävi, salvoksen +korkeammalle tultua, nostamassa hirsiä päälle minun kanssani. Jokaisen +puun panin omalla kädelläni kiinni siihen rakennukseen, ja Erkin päivän +aikana oli minulla korskaräystinten kanssa tehty rakennus, kookkaan +tuvan ja kahden kammarin kanssa, veistetty päältä ja sisältä, +vesikatossa; myös oli nikkarivärkki, kattolaudat ja lattialankut, +sahattuna, jossa pidin kumppania välivelkasilla. Siihen nyt täytyi +jättää rakennus, kun joutui kesä ja tuli muuta hommaa. Kun talo oli +niin helppo ja nuori ja siitäkin vaan vähäinen osa, niin arvattava on, +ettei siinä ollut juuri isot viljelykset. Peltoa ei tullut meidän +osaksemme kuin 3 pientä tilkkua; niihin piti kylvöä tehdä, mutta mitä +niihin senvertaisiin peltoihin kylvettiin, perunaako vai ohraa? Meillä +oli varustettuna perunan siemeniä, jotka olivat pieniä; rupesimme niitä +ensin ja ensikerran panemaan omaan peltoomme. Ne näyttivät vaativan +kovin paljo maata. Vaimoni sanoi: »ohranmaa menee kaikki».--Siihen +sanoin: »sitähän minäkin, pannaan tiheämpään; siitä sitä saapi, johon +sitä pannaan», ja me rupesimme kouralla syytämään valkeakseen niitä +pieniä siemeniä maahan, ja teimme mielestämme hyvin toimellisesti. +Seuraus siitä oli, että varsi kasvoi hienoa ja pitkää kuin hamppua, +eikä syksyllä ollut juuressa sen suurempia perunoita kuin neulannuppi. +Vielä nytkin olemme usein nauraneet tuota poikamaista isännöimistämme +ja suurta erhetystämme.--Kun sitten viimeistä maata kylvin ohraan, +muistutti vaimoni ehtimiseen: »älä pane niin paljo siementä, että jää +vähäkään syömistä». Minusta tuntui se muistutus oikealta ja ohra tuli +harvaa. Siis ei kumpikaan kylvö menestynyt: peruna tuli tiheätä ja ohra +harvaa. + +Pelto tuli kaikki kylvöön, mihinkäs sitten ruista tehdään? oli nyt +keskinäinen kysymyksemme. Vähän matkaa kartanonpaikasta oli suo, johon +olisi saanut suopeltoa, sillä se oli osaksi jo kuivannut muiden lähellä +olevain viljelysten tähden; mutta siinä ei ollut aitaa, vaan metsä +ympärillä kumminkin. Esittelin siis eukolleni, että rupeaisimme +koettamaan saada rukiin maata uudesta tekemällä. Onneksi ei tämä pieni +neuvokuntani ollut milloinkaan vastahakoinen esityksiini, ja siitä +seurasi, että aina olimme kohta yksimielisessä päätöksessä +vaikeimmissakin asioissa. Niin kävi nytkin: otimme molemmat, minä ja +eukko, kintaat ja kirveen käteemme, ja lähdimme paikalla aidasten +hakkuuseen; ja pari viikkoa työskenneltyämme, oli tuleva rukiinmaamme +aidassa. Nyt tuli toisenkaltaiset työ-aseet käsiimme, nimittäin: kuokat +ja lapiot. Eukkoni kunniaksi täytyy sivumennen mainita, ettei hän +hävennyt ollenkaan miehenpuolistenkaan aseita, eikä niillä työntekoa, +ja kumminkaan ei häneltä ole koskaan puuttunut vaimollisen luonteen +siveellisiä ja helliä puolia perheen äitinä ja puolisona, ei +ruumiinrakennuksensa eikä mielenlaatunsakaan puolesta.--Rupesimme siis +kuokkimaan, yhdestäneuvoin uutta peltoa rukiin maaksi, ja sitten kun +olimme saaneet kuokituksi, niin paljon kuin aikeemme oli, tuli +ojaaminen eteemme, ja ennenkuin niityn-aika tuli, oli meillä parin +tynnyrin ala valmiina, siementä odottamassa. Kun ojitimme tätä +uuttamaatamme, tulimme lyhyen keskustelun perästä siihen yksimieliseen +päätökseen, että koska yhdellä puolen peltoamme on jotenkin jyrkkä +kangas, niin ei sille puolen muka tarvita tehdä kuin pienet ojat. +Päätetty ja tehty. Kankaan puolelle emme tehneet kuin hyvin pienet +ojat, lapiopistoa leveät ja syvät. Mitäpäs muuta: pelto pantiin +rukiiseen, joka orasti hyvin, sillä kylvö tehtiin oikeaan aikaan. +Vuoden päästä oli sato näössä. Se puoli uutta peltoamme, jolla oli +kunnolliset ojat, kasvoi maantäyden viljaa, mutta toinen puoli, johon, +vaivoja säästäissä ja kankaan turviin, tehtiin pienet ojat, ei kasvanut +puoltakaan mitä se olisi saattanut kasvaa. Taas meidän täytyi hävetä +tyhmyyttämme, mutta se oli kumminkin meille terveellinen koulu. Me +rupesimme ojittamaan maatamme nyt jokapaikassa paremmin kuin +paikkakunnassa oli tavallista, ja kankaita taikka mäkiä varten sitäkin +paremmin, ettei kankailta laskeuvat vedet pääsisi valumaan pelloille ja +turmelemaan niitä. Seuraukset olivat silmiin astuvat: pelto rupesi +kasvamaan jokapaikasta täyttä laihoa. + +Tämä ei ollut naapureilta huomaamatta, ja me saimme sentähden kuulla +mitä kummimpia puheita. Kerrankin kun olimme paitahihasillamme +kaivamassa ojaa, tuli eräs naapuri tykömme ja katseli ääneti työtämme. +Tuota kovin tehtyään sanoi hän viimein: »mahtuishan tuo yhden vuoden +vesi pienempiinkin ojiin».--Tuli niin ikään toinen naapuri ja katseli +työtämme, jota tehdessään itsekseen myrähteli. Minä tuon huomattuani +rupesin tekemään puhetta ja sanoin: »mitä naapuri nyt miettii, kuuluupa +niin kuin olisitte tyytymätön?»--»Niin, minä mietin tässä», sanoi hän, +»että poudittunut siinä on ennenkin, mutta nyt siinä vasta poudittuu, +kun siihen tuommoiset vallit kaivetaan».--Minä jouduin tuosta jotenkin +hämille, sillä mainittu naapuri oli jotenkin hyvä puheenlahjastaan, +enkä ensimmältä tiennyt mitä vastata; viimein kuitenkin selkenin ja +kysyin äkkiä naapuriltani: »no eikö tässä paikassa sitten maahan asti +sadakaan?»--»Kyllä tässä niinkuin muuallakin sataa maahan asti», +vastasi naapurini.--»No sitten ei mene ojitus hukkaan», vastasin minä, +ja puhe loppui siihen.--Joku taas sanoi: »hullua miestä kun luopi +ojista niin paljo raakaa maata pellolle, mitähän se luulee niiden +kasvavan?»--joku taas: »missähän luulee nurmikoita niittävänsä, kun +kaikki pyörtänönsä ojiksi panee ja muutoin repii ne poijes?» Ja monta +muuta semmoista puhetta sain kuulla, jotka eivät yhtään olleet +mielipiteitteni kanssa yhtäpitävät. Tulipa sitten semmoinen talvi että +rukiin laihot mätänivät kaikkialla, mutta meidän ei; muut eivät +seuraavana vuonna saaneet rukiita kuin nimeksi, mutta meidän ruis antoi +täyden tulon. Satuimmepa myllylle yht'aikaa naapureini kanssa, ja +siellä tuli puheeksi vuodentulokset, jota he kovin nurkuivat, semminkin +rukiin puolesta. Minä sanoin mitä meidän riihestä saadaan. Silloin joku +naapureistani sanoi: »mikä niitä teidän peltoja niin kasvattaa?»--Minä +vastasin: »minä olen koonnut nyt niitä menneenkeväisiä ojasavia ja +muuta pelloille luotua raakaa maata säkkeihini». Pian havaitsivat +muutkin missä vika oli ja rupesivat maitaan paremmasti ojittamaan. + +Nyt olen mennyt kertomuksessani liikapaljo edelle, jonkatähden täytyy +palata takaisin. + +Kun olimme saaneet kylvöt tehdyksi, rukiinmaan siementä vaille, heinän +tehdyksi ja elokipeneet korjatuksi, rupesimme taas uudella innolla +laittamaan huonettamme asuttaville. Tiilet olivat jo keväillä tehdyt, +ja nyt rupesin lattioita ja kattoja panemaan, ja nikkari oli jo +tienattuna, joka rupesi ovia ja akkunoita nikkaroimaan. Kun olimme +saaneet kivijalat ja multapenkit, ja toisiin huoneisiin välilattiat +valmiiksi, ruvettiin muuraamaan. Minä muistan erään illan, kun +eukkoineni seisoin, kumpikin väsyneenä ja uupuneena päivän työstä ja +ponnistuksesta, oman huoneemme sisupuolella, jossa nyt jo oli ulkona +raivaavan myrskyn ja sateen suojaa. Voi kuinka se tuntui hyvältä, kun +oli toivossa saada oma huone, jossa sai elää ja olla, kenenkään +nurisematta, aivan oman mielensä jälkeen. Siinä seisoimme kauvan aikaa +seinän nojalla, ja sydämessämme tuntui semmoinen onni, etten luule sen +isompaa onnellisuutta olleen yhdelläkään kuoleman-alaisella.-- +»Milloinkahan luulet pääsevämme tänne asumaan?» kysyi eukkoni.--»Viikon +päästä», arvelin minä, ja viikon päästä sinne tultiinkin asumaan, +vaikka en ennättänyt saada lattiaakaan aivan valmiiksi. Voi kuinka nyt +tuntui hyvältä, kun pääsi omiin huoneisiin, jotka olivat niin iloiset +ja puhtaat, ja iloinen valkea palaa lekotteli takassa ja lämmitti ja +valaisi niin lempeästi ja otti vastaan niin lämpimästi nuot kodittomat. +Sitä lumoavaa vaikutusta ei ollut eukkoni voimakas vastustamaan. Hän +nakkausi likelleni, kiersi molemmat kätensä kaulaani ja siinä tovin +vaitioltuansa, virkahti viimein: »mies olet sinä». Me ymmärsimme hyvin +toisemme; olisinpa luullut siinä kohtauksessa olleen kuvamaalarilla +ainetta.--Samassa tuokiossa rupesi takan luona olevassa korissa +vaatekääry liikkumaan ja samassa myös kuulumaan sieltä pientä kireätä +ääntä; se myös oli vastatullut muuttolainen, nuorin lapsemme, joka ei +vielä voinut iloita eikä surra, ja joka tämän maailman vaivoista +huolimatta vaan vaati tarpeitansa. Äitinsä ryöpsähti heti auttamaan +pienokaista, antoi sille luonnollista ruokaansa. Tuskin se oli tehty, +niin ne pari lehmää, jotka meillä silloin olivat, rupesivat ammuta +mylvimään navetassa, osaksi oudostuen uutta asemaansa, osaksi anoen +iltastansa. Eukko pisti pienokaisen minun syliini ja riensi itse +navettaan, ja niin tuli ehtimiseen uusia muistutuksia +velvollisuuksistamme, ja siihen jäi meiltä sillä kerralla se tuntehikas +haaveksiminen, johon olimme vaipuneet.--Siihen me sitten kodistuimme; +joka paikka oli meille rakas, sillä olihan se nyt omaa, jota sai +mielensä mukaan hallita: siinähän saimme mielemme mukaan koetella +perustaa talouttamme ja perheellistä onneamme. Jos joskus erehdyimmekin +toimissamme ja töissämme, niin ei meitä kukaan siitä syyttänyt, me vaan +saimme itse syyttää itseämme ja olla omat päällekantajamme. Eikös +vapaalla ihmisellä ole helppo oikeus? Ja, jos me joskus erehdyimmekin, +niin emme erehtyneet toistakertaa erehtyäksemme, vaan jokainen erehdys +oli meille uusi koulu vastaisia erehdyksiä välttämään sekä töissämme +että elämässämme. + +Taaskin olen mennyt kertomuksessani edelle, sillä olisi pitänyt +puhumaani vähän ensimmäisistä ajoista perheellisessä elämässäni.--Minä +olen luonnostani hyvin pikainen ja tuittupäinen ja närkäs pahenemaan, +siihen sitten vielä olin tottumaton perheelliseen elämään. Minä olisin +vielä mielelläni pitänyt perheettömän miehen tapoja: kulkenut +tanssipaikoissa, viipynyt myöhään illalla kylässä j.n.e., joista +tavattomuuksista vaimoni minua usein siveästi muistutti. Minä koettelin +puhumalla saada puoleni oikeaksi, mutta kun minulla ei ollut siihen +perustusta, niin jäin usein tappiolle, ja niin minun väärä käsitykseni +perhe-elämästä vähitellen haihtui, ja paremmat ajatukset saivat vallan, +josta minun tulee kiittää vaimoni siveätä ja pontevaa luonnonlaatua. +Rajun luontoni oppi vaimoni hallitsemaan siten, ettei vastustanut minua +yhtään, silloin kun näki että minun kävi tuskakseni, vaan nauroi ja +katsoi niin leppeästi silmiini ja näpisteli niin kauvan, että minulta +tavallisesti purskahti nauru, sillä rajua luontoani palkitsee jotenkin +se, että lepyn pian. Kun näin olimme tulleet toisemme tuntemaan, niin +ei ole ollut vaikea elää, vaan olemme vielä ilolla ristiämme kantaneet, +eikä se ole ollut vaikeata, kun olemme kokeneet myös samalla toinen +toisemme kuormaa kantaa. + +Siinä sitten koimme tehdä työtämme minkä voimme, ja vuosi vuodelta +Jumala siunasi työmme. Tosin tuli monta kovaa koetusta elämän merellä: +ensimmäinen hevosemme, jonka vähillä varoillamme ostimme, kuoli ensi +kesänä, tulipa vielä useita kovia katovuosia, jotka veivät kaiken +toivomme, mutta me emme heittäneet toivoamme, emmekä luottaneet +keneenkään muuhun kuin Jumalaan ja itsehemme, ja niihin emme turhaan +luottaneet, sillä emme koskaan läpipääsemättömään hätään joutuneet. Jos +joskus suurempi hätä tulikin päälle, teimme työtä sitä ahkerammin ja +olimme sitä säästävämmät. + +Jumala siunasi meitä niin, että tulimme aina useamman lapsen isäksi ja +äitiksi; niitä nykyään on meillä viisi poikaa ja neljä tytärtä. Mutta +paljolta ne eivät ole koskaan meidän mielestämme tuntuneet, vaikka +monikin ajattelematon on niitä paljostunut. Tyttäriäkin oli viisi, vaan +yksi niistä kuoli, ja silloin tuntui kuin osa ruumistani olisi kätketty +maanpoveen; se asia oli mielestä menemätön. Lapsemme eivät ole olleet +vahvaluontoisia, vaan heikkoja, niin että niitä on ollut tarkasti +hoitaminen, jos mieli oli tulla niistä eläjää. Heti ensimmäisen lapsen +syntymisessä pidin minä huolen, etteivät taitamattomat lastenmuorit +saaneet pikkuselle tyrkyttää luonnotonta ruokaa, niikuin: kauvan +imettyä rintaa, lehmän maitoa, nisutuuttia j.n.e. Minä laitin lapsen +äitinsä rintaan, heti kun se oli pesty, saamaan sieltä luonnollisen ja +terveellisen ravintonsa, jos kohtakin ensimmältä niukemmalta, ja niin +pakotin luonnon itsensä vaikuttamaan ja pitämään Luojan määräämän +järjestyksen, enkä päästänyt muorein turhia ennakkoluuloja valtaan, +että he muka ovat Jumalaa viisaammat ja paremmin tietävät kuin hän, +mitä pienelle lapselle ruoaksi pitää antaa. Tosin sain monta kovaa +kopua kokea, sillä muorit pitivät minun suorana pakanana, jopa +murhaajanakin, kun muka tapan lapseni nälkään. He tekivät sitä +laupeuden työtään niin suurella painolla, että monissa miehin ruvettiin +kohtikulkkua itkeä lojottamaan minun jumalattomuuttani, mutta mikään ei +auttanut, muorein piti antaa perään. Minä olin heidän kanssansa niin +monesti pahemmassa kuin pulassa, että tämä heidän kohtansa tulee vielä +nytkin vähän kärtysesti kirjoitetuksi, vaikka kaiketi sen nytkin tiedän +niinkuin silloin, etteivät he sitä muusta kuin hyvyydestä tehneet, +koska eivät ymmärtäneet paremmasti; mutta kauhean itsepintaisia he +kumminki olivat. Kyllä minä muoreilta aina puoleni pidin, vaan asian +kanssa yhteydessä oli hellempiki puoli; he näet saivat vaimonikin +ensimmältä siihen luuloon, että minä teen siinä hirmuisen väärin, kun +en salli antaa lapselle ruokaa, ja niin heikolla kohdalla oleva hellä +äitin sydän oli vaikea voittaa; siinä tarvittiin malttia ja ymmärrystä. +Kaikki semmoisissa tapauksissa seuraavat vaivat, ne luettiin miehissä +minun viakseni, kun minä muka pakotin lapsen imemään rintaa, jossa ei +mitään ollut. Siitä seurasi jälkipoltot ja senkin seitsemät vammat ja +vastukset, ja niin kielevät ja sanarikkaat kuin vaimonpuolet +tavallisesti ovat, tahtoi heiltä kumminkin loppua sanat minua +syyttäissä ja parjatessa. + +Kun minä hyvin hellästi ja järjellisesti selitin vaimolleni asian, +taipui hän kuitenkin ehdottomasti minun tuumiini, eikä sitten ollut +muoreilla mitään sanomista. En minä olisi millänikään, jos he olisivat +sen vaan tehneet yhden kerran; se oli sama tinki edessä joka kerta; +mutta kun minä kerran sain vaimoni puolelleni ja kun lapset rupesivat +järkeään elämään; niin muorit eivät sitten enää päässeet pitkälle. +Kerran sairastui vaimoni kuumaantautiin lapsivuoteessa, ja niin +muutaman vuorokauden vanha lapsi jäi meidän hoidettavaksemme. Minä +määräsin heti, ettei lapselle saa antaa siltään lehmänmaitoa, vaan +pitää panna vettä puoleksi sekaan, kiehauttaa vähän ja panna sokeria +mausteeksi, mutta siitäkös silloin melu nousi. Eivät he ole sitä muka +ennen kuulleet, että ihminen opetettaisiin vedellä elämään; eihän tuo +viaton lapsi ole pahaa tehnyt, että tuolle ruvettaisiin pahantekijäin +rangaistusruokia syöttämään ja vielä ilman leivättä; joitakin +hengen-ottokonsteja sitä muka mietitään j.n.e. Mutta mikään ei +auttanut, käsky piti täyttää, ja poika elää tänäkin päivänä terveenä ja +virkkuna ja on kohta mieheksi saapa. + +Kun Jumala oli kerran siunannut meille useampia lapsia, alkoi niiden +kasvatus sekä ruumiillisella että henkisellä alalla. Kun lapsemme ovat +olleet kaikki heikkoja luonnostansa, on niiden terveyttä pitänyt hoitaa +hyvin huolellisesti, jos niistä mieli oli saada eläjiä ja terveitä +ihmisiä. Kirjain avulla: »Kristillinen ja terveellinen lasten +kasvatus», »Talonpojan kotilääkäri» ja »Minkätähden lapsia kuolee niin +paljon ensimmäisellä ikävuodellaan», hankittiin niin paljon tietoja +kuin suinkin oli mahdollista lasten terveys-opilliseen kasvatukseen, +joiden johdosta koettiin huolellisesti hoitaa pienokaisten elimellisiä +vaatimuksia. Kussa ne neuvot ja oma ymmärryksemme puuttuivat, haettiin +aina silloin lääkärin apua, eikä koskaan säästetty vaivoja eikä varoja, +vaan kiinteästi pyrittiin tarkoituksen perille. Senlaatuisista +tapauksista kerron yhden: kolmen vuoden vanhan poikamme silmät tulivat +kovin kipeiksi. Selvästi huomasimme että tauti oli vaarallinen ja +uhkasi tehdä lapsestamme sokean. Vaivoistamme huolimatta läksimme heti +lääkärin tykö; lääkäri tutki lapsen silmät ja määräsi lääkkeet sekä +hoidon. Me koetimme tarkoin seurata annetuita neuvoja ja viljellä +määrätyitä lääkkeitä, mutta tauti ei helpoittanut, silmät tulivat vaan +päiväpäivältä pahemmaksi. Kun näimme, ettei se auttanut, teimme toisen +samallaisen reissun, mutta yhtä huonolla onnella. Silmät pahenivat vaan +niin kovin, ettei enää tiennyt, oliko niissä silmiä ollenkaan vai ei. +Vaikka asiat olivat näin huonolla kannalla, ja vaikka niin paljon oli +jo koettu asian auttamiseksi, emme kumminkaan vaipuneet epätoivoon, +vaan rupesimme keskenämme keskustelemaan mitä nyt olisi tehtävä. +Vaimoni sanoi: »Mitä me nyt teemme tuon pojan kanssa? Silmin nähtävä +on, että hänestä tulee sokea».--Minä sanoin: »koetetaan vielä kerta».-- +»Mitä?» kysyi vaimoni.--»Lääkärin apua», oli vastaukseni.--»Olemme jo +kahdesti koettaneet sitäkin, vaan eihän se ole mitään auttanut», intti +vaimoni.--»Ei sillä ole sanottu ettemme vielä saisi kolmatta kertaa +koettaa, ja emme suinkaan muualtakaan saa apua, jos ei lääkäriltä; +entiset reissut ovat hyvinkin saattaneet tapahtua niin, ettei lääkärit +ole käsittäneet taudin oikeata luontoa ja niin ovat erehtyneet; +ihmisiähän hekin ovat; kuka tohtii taata, etteivät he nyt onnistu?»-- +Keskustelu loppui; minä olin voittanut ja huomenna lähdettiin yhdessä +viemään poikaa lääkärin tykö. Tällä kerralla menimme toisen lääkärin +puheille. Sen tykö päästyämme, otti lääkäri lapsen sylihinsä, narraili +niinkauvan, että sai lapsen silmää väännetyksi auki ja sen tehtyänsä +kohta sanoi: »kyllä nämä paranevat, mutta niistä pitää nähdä vaivaa». +Lääkärin sanat vaikuttivat minuun niin, että heti pyörähdin tampuuriin, +salatakseni kyyneliäni, jotka ilosta tulvailivat silmistäni. Voi hyvä +Jumala! Lapsestani ei siis tulekaan sokea? Lääkärihän sanoi niin, +tottahan se tunsi taudin, koska niin sanoi; eipä muut lääkärit ole sitä +niin vissiin sanoneet, tottapa ne paranevat, ajattelin minä.--Lääkäri +määräsi lääkkeet, ja kolmen viikon perästä pojan silmät olivat aivan +terveet. Kun joku kipu eli sairaus perheessä ilmestyi, siinäkös oli +tuhannenkin neuvojaa ja ohjaajaa, jotka enimmästi olivat sitä laatua, +että ne viittoivat noitain tykö. Mikä piti sen peräti kauheana asiana, +kun ei menty sen ja sen tykö, pesettämään sillä ja sillä, se ja se muka +hänelle avun sai, vaikka hänkin muka oli hakenut lääkärin apua, josta +kumminkaan ei ole, hänen mielestään ollut mitään hyötyä. Olihan muka +kovin jumalatonta heittää lastensa terveys noin vaaralliselle kannalle +ja luottaa tohtoreihin, joilla ei ole muuta kuin »herrain uskoa». +Semmoiset saarnat, saarnattuna meidän korvillemme, menivät kuin tuhka +tuuleen, ja silloin oli meillä aina tilaisuus riisua kansalaisistamme +poijes heidän taikauskoaan. + +Kun näin koimme voimamme jännittää lastemme terveyshoinnollisissa +asioissa, onnistui toimemme Jumalan avulla niin, että kymmenestä +lapsestamme yksi vaan on kuollut, kaikki muut elävät terveinä tänäkin +päivänä ympärillämme. + +Pitäis nyt vähän puhua lastemme henkisestäkin kasvatuksesta. Se on +tietty, etteivät minkään perheen lapset ole kasvamassa kaikki yhtä +rintaa, vaan yksi syntyy yhdellä, toinen toisella kerralla, ja niin on +heistä yksi vanhempi, toinen nuorempi, yksi isompi, toinen pienempi, ja +tämä luonnon järjestys on vanhemmille suureksi avuksi lasten +kasvatuksessa. Me opetimme ensin vanhimmat lapset tarkoin lukemaan ja +luettunsa ymmärtämään, se oli pää-asia. Kun vanhimmat lapset kerran +olivat kunnollisiksi lukijoiksi opetetut, rupesivat he koulumestareiksi +nuoremmille, ja niin ei meillä ollut muuta vaivaa jäljellä, kuin +pidimme vaan hyvän järjestyksen. + +Samoin he myös hoitivat toinen toistansa ja jokaiselle vanhimmalle +lapselle oli jaettu joku pieni veli tahi sisko, jota heidän piti +erityisesti hoitaa, ruokkia, vaatettaa, puettaa, riisua, vieressään +makuuttaa j.n.e.; ja sillä tavoin meidän vaivamme tasaantui niin +vähiin, ettemme huomanneet lapsia kasvattavammekaan. Jo aikaisin +vanhimmille lapsillemme koimme vointiamme myöten mieleen teroittaa +niitä totuuksia, joita itse olimme käsittäneet Jumalan sanasta ja +muista hyödyllisistä maallisistakin kirjoista. Aikaisin jo opetin minä +heille, että heillä on isänmaa, jota heidän tulee rakastaa, ja jota +kohtaan joka ihmisellä on velvollisuuksia, ja että jos ihmisellä ei +olisi velvollisuuksia, ei hänellä myöskään olisi oikeuksia. Joka kerta +kun meille tuli uusi palkollinen, oli se ensimmäisenä ehtona, etteivät +he saa lasten kuullen puhua rivoja, sopimattomia sanoja eikä lausua +tavattomia puheita. Kummitusjuttuja emme kärsineet kenenkään kertovan +lasten kuullen, vaikka ei se ole tahtonut onnistua; sillä ne tekivät +sitä salaa, kun julkisesti eivät tohtineet, ja niin kylvivät +rikkaruohoja lasten sydämiin, mutta paljon me kumminkin voitimme +tarkoituksillamme.--Me koimme aina katsoa, ettei lasten välillä olisi +päässyt valtaan eripuraisuus eikä ylönkatse toisiaan kohtaan, vaan että +he oppisivat toisiansa rakastamaan veljinänsä ja sisarinansa. Jos +heille joskus tuli riitoja ja rettelöitä keskenänsä, emme koskaan +päästäneet heitä siihen mieleen, että kantelemisellaan olisivat +voittaneet mitään toisten edellä, vaan semmoisen tapahtuessa asia +otettiin aina todellisen tutkinnon alle, ja kun rikoksellinen saatiin +ilmi, se nuhdeltiin tai rangaistiin asian haaroja myöden, ja tapahtuipa +niinkin, että kielettelijä itse joutui rangaistuksen alaiseksi. +Senlaisesta menettelystä oppivat he pian, etteivät toistensa päälle +mielellään valehdelleet, vaan pitivät toisiansa tasa-arvossa oman +itsensä kanssa. + +Jos meidän joskus piti rangaista lapsiamme, niin se tapahtui molempain +yhteisestä tahdosta, eikä toisen kiukustuneesta mielijohteesta, sillä +asia tutkittiin ensin molemmin puolin; siitä seurasi ettei +kumpainenkaan tullut lapsen puolesta terjumaan, eikä pientä +rikoksellista puolustamaan ja paaduttamaan, jonka pahan tavan olen +useoissa perheissä nähnyt. + +Meillä ei ollut myös sitä tapaa, jonka olen useoissa perheissä nähnyt +vallitsevan, että lasten pienten rikosten annetaan mennä ilman +muistutuksitta ja nuhteitta, vieläpä niillä usein nauretaankin, ja +hyvitellään lasta, kun tuo on niin »näsäviisas». Vaan sitten kun +rikokset paisuvat siihen määrään asti, että tuottavat vanhemmille +nähtävää vahinkoa, silloin kiukustuvat he ja lyödä kapsivat lastansa +millä käteen sattuu, jonkalaisen tavan seuraukset usein ovat lapselle: +vaivainen ruumis ja paatunut sielu.--Me emme antaneet lapsissamme mennä +pienintäkään rikosta muistuttamatta ja nuhtelematta, jota teimmekin +niin kauvas ja pitkälle, kuin se näytti ulottuvan. Mutta lapsi tottuu +viimein siihenkin, kuin näkee, ettei siitä sen parempaa tule, ja rupeaa +ylönkatsomaan kaikki vanhempiensa hyvät neuvot ja varoitukset. Silloin +täytyi tarttua vitsaan, joka aina tuli minun osakseni, sillä vaimoni on +helläluontoinen ja kyntti aina silloin huoneesta ulos, vaikka asia +tapahtui molempain tuomion kautta. Kumminkaan ei tätä ole tarvinnut +alituisesti tehdä, sillä ei ole tarvinnut kuin yksi kerta kutakin +vitsoilla kurittaa; sen perästä ovat he sanaa totelleet. + +Pienestä pitäin opetimme lapsiamme siihen, että he kaikissa tytyivät +omaan asiaansa, eivätkä pyrkisi hallitsemaan ja valloittamaan toistensa +kaluja; sillä pahana esimerkkinä olen usein havainnut jonkun perheen +lapsista olevan niin itsevaltiasta laatua, että tohteis ryöstää +puoleensa toisten lasten omaisuuden, ja usein koettaa puolustukseksensa +huutaa, kirkua, purra, kynsiä j.n.e. Silloin olen aina tavallisesti +nähnyt äitin hyppäävän väliin ja lausuvan: »Mikko, Mikko! etkö anna +hevostasi Matille; vai sinä pahankurinen kiusaat Mattia!» Semmoinen +oikeuden pito oli mielestäni väärää, sillä Matti olisi ollut paremmin +rangaistava tahi nuhdeltava kuin Mikko, joka vaan koki suojella +omaansa, sitävastaan kuin toinen koki sitä väkivallalla anastaa. Siitä +seuraa pian se pahe, että lapsi ei totu ollenkaan totuuden tuntoon eikä +opi pitämään toisen omaa pyhänä, eikä välittämään siitä mitään, jos sen +väkivallallakin anastaa. + +Kaiken hartautemme panimme siihen, ettemme lastemme kuullen puhuneet +mitään sopimattomia, ja koetimme muitakin siitä estää, niinkuin jo +edellä mainitsin. Samoin elämässä kuin opissakin koimme olla heille +esikuvana; sillä jos vanhimmat eivät itse elämässään seuraa sitä, mitä +he ovat lapsillensa opettaneet, niin heidän siemenensä ovat kylvetyt +kalliolle, jossa ne eivät idä eivätkä orasta.--Me olemme kokemuksesta +sen havainneet, että lapsi pitää vanhempansa parhaimpina ja +luotettavaisimpina ihmisinä maan päällä, ja luottaa ehdottomasti +heihin. Siitä seuraa itsestänsä, että lapsi pitää vanhempainsa +väärätkin teot oikeina, ajatellen: niinpä isä ja äitikin tekevät, jotka +ovat parhaita ihmisiä, tottapa se on oikeen. Sentähden on se peräti +tähdellinen asia, että vanhemmat tarkoin valvovat elämäänsä, etteivät +he joutuisivat turmelemaan niitä pieniä oraita, jotka heidän haltuunsa +ovat uskotut. + +Ei meillä ole ollut tilaisuutta mitään korkeampaa hengen kehitystä +tarjota lapsillemme, sillä suomalaiset koululaitokset ovat kaukana +paikkakunnastamme, vaikka kipeästi olemme sen tarpeen useasti +tunteneet. Ei myös ole kansakouluakaan kunnassamme, jonka tähden on +lapsiamme täytynyt hankkia vierasten kuntain kansakouluihin 7-10 +peninkulman päähän. + +Kirjastoni ja sanomalehdistöni ovat heillä aina avoinna, ja usein he +kokouvat ympärilleni, jolloin heille aina puhelen tapausten +merkityksistä. Kun he lukevat jonkun kappaleen, tulee tavallisesti aina +kysymys, mitä kappale sisälsi, ja sen olen havainnut, että se on +lisännyt paljo heidän käsitysvoimaansa. + +Siihen tapaan olemme kokeneet järjestää lastemme kasvatusta, eikä +meillä ole yhtään syytä nurkua, että olemme saaneet kiittämättömiä +lapsia. + +Monen olen kuullut pitävän sitä erinomaisena Jumalan rangaistuksena, +kun heillä on lapsia, mutta me emme ole käsittäneet asiata siltä +kannalta, me olemme pitäneet sitä erinomaisena Jumalan lahjana ja +siunauksena, että hän on meille lapsia uskonut. Monikin, joka ei +tarkoin tunne meidän perheellistä tilaamme, kun on kysynyt lastemme +lukua ja on saanut tietää sen, on kovin kauhistunut niiden paljoutta. +Muistan yhden senlaatuisen tapauksen. Eräs semmoisen kysyjä, rupesi +huutaa hoilottamaan: »voivoi! mitäpä on, kylläpä niitä on!» ja tuli +samassa niin rauhattomaksi, kuin olisi saanut käärmeen piston. Minun +kävi nokalleni, ja sanoin paljostujalle: »minä olen kauvan elänyt +lasteni keskellä, enkä ole koskaan huomannut mikä niistä olisi huonoin +ja hävitettävä, vaan koska sinä näytät olevan niin mestari tietämään +että niitä on liikapaljo, niin mahtanet senkin tietää mitkä niistä +pitäisi hukata; lähdetään yhdessä meille, tee sielä vaalisi ja työsi». +Se toki auttoi. Heti tunnusti hän, että oli kelvoton sitä valikoimista +toimittamaan.--»Etpähän ole kelvoton sekaumaan Luojan töihin», sanoin +minä ja siihen keskustelu loppui. + +Kyllähän ei varamme ole olleet isot, varsinkin ensimmältä, mutta kun +meillä oli rauha ja rakkaus välissämme, niin ristimme ei tuntunut +silloinkaan raskaalta, vaan me kannoimme sitä yksimielisesti ja ilolla. +Kaikesti ei meillä ollut paljon, vaan vaimoni valpas luonto ja hellä +käsi osasi asiat niin tasata, että sitä oli aina joka tarpeeseen +vähänsä, eikä erinomaista puutetta koskaan ole tullut. Jumala siunasi +työmme ja vähät varamme niin, että olemme voineet lapsemme kasvattaa +isänmaan hyväksi, mierolle joutumatta, josta kiitos Korkeimmalle, joka +johtaa ihmisten elämän tämän maailman myrskyjen läpi, mutta joka +kumminkin heittää ihmiselle itselleenkin jotain tehtävää. + +Kun lapsemme kasvoivat isommiksi, ja vanhimmat alkoivat tehdä työtä, +alkoi pieni maatilamme käydä liian pieneksi. Tätä kun mietimme, tulimme +siihen päätökseen, että pitäisi hankkia isompi tila, jossa olisi työtä +lapsillemme, ettei heidän tarvitseisi hajouta maailmalle, muulla +tavalla elatustansa hankkimaan. Tuntuihan se välttämättömältä ehdolta, +että lapset saisivat pysyä yhdessä koossa ja meidän silmiemme edessä, +niin kauvan kuin elämme, joka ei olisi ollut mahdollista niin pienellä +tilalla. Rupesin siis tiedustelemaan isompaa maata kyläisestä kylästä. +Semmoisen tapasinkin kohta, ja niin möimme omamme ja ostimme toisen. +Voi kuinka meidän kuitenkin oli vaikea erota rakkaalta maatilaltamme, +jossa olimme niin monta väsyä ja palavaa saaneet kokea, ja niin monesti +voimamme uuvuttaneet. Sääli oli jättää niitä paikkoja, jotka kättemme +kautta olivat synkästä korvesta muuttuneet ihaniksi viljamaiksi, mutta +se kumminkin täytyi tehdä. Me muutimme, kun muutimmekin, ostettuun +uuteen taloomme, oikeen kirkonkylään, ja rupesimme uudella innolla sitä +taas viljelemään ja kuntoon panemaan, sillä uusi taloomme oli kovin +rappiotilassa. Aikaa se veti ja vaivaa se maksoi, ennenkuin se oli +kunnossa, mutta lapsemme jo auttoivat meitä työssä ja toimessa, joka +helpoitti paljon meitä. Me rupesimme vaurastumaan enemmän ja enemmän ja +saimme luottamusta kansalaisiltamme, joka oli syöstää meidät +perikatoon. Tämä kuulunee jotenkin oudolta, mutta niin se kumminkin +oli. Jos ette ole kyllästyneet, niin kerron senkin vielä, etteivät +ajatusperät jäisi hämäriksi. + +Kun sain arvoa ja luottamusta kansalaisiltani, rupesivat he vaatimaan +minua tärkeihin kunnallisvirkoihinsa, joita otin vastaan. Minulle +uskotut toimet täytin rehellisellä suoruudella ja valppaudella; se +lisäsi vielä enemmän arvoani, mutta arvon kanssa tuli myös uusia +ystäviä, tietysti nekin arvokkaita. Kokousten ja asiain päätyttyä +istuttiin ystävysten kanssa yksissä ja keskusteltiin päivän tapauksista +ja tietysti tulevista kunnallisista asioista. Tämä nyt vielä kuuluu +jotenkin hyvältä ja oikealta, niinkuin se itsessään asia onkin, mutta +kuulkaahan vain! Tietysti tuli aika pitkäksi näin yksissä ollen, jos ei +saatu virvoituksia, ja minun kotia tuloni rupesivat yhä enemmän +hiljastumaan. Vaimoni tarkka silmä näki uhkaavan vaaran ja koki +siveästi minua varoittaa siitä, mutta minä olin kuuro ja sokea. +Ensikerran eläissäni tuli minulle mieleen, että vaimoni pyrkii minua +vallitsemaan. Hän teki mielestäni siinä sangen väärin, kun ei hän olisi +minun antanut seurustella isoisten kanssa, sillä sehän oli jotain +lystiä ja jaloa. Ja enhän minä sentään ollut mikään juoppo, enkä +aikonut siksi tullakaan. Jos nyt joskus olinkin vähän liikutettuna, +mitäpä tuo haittaa, koska moni muu on paljo enemmän; vaimoni vaan +pyrkii herrakseni, siinä koko nurkumisen syy.--ja tosiaankin tuo +myrkyllinen kavaltaja hiipi hiljaa kuin kyykäärme, ett'en ollenkaan +häntä huomannut. Minä olin lujasti päättänyt, ett'en joisi itseäni +juovuksiin, mutta se päätös heltyi heltymistään, ja minä luulin +silloinkin olevani selvää, kuin kumminkin jo olin hyvästi hujakassa. +Vaimoni suru kiihtyi päiväpäivältä ja kyynel silmissä hän rukoili ja +pyysi hiljakseen minua, etten saattaisi itseäni ja perhettäni +onnettomaksi. Niissä kaikissa näin minä vaan hänen himonsa valtaan +ylitseni, enkä nähnyt sitä, että se vuoti huolellisesta ja rakkaasta +perheen-äitin sydämestä lapsiamme ja itseäni kohtaan. Jota enemmän hän +sitä teki, sitä enemmän paatui sydämeni häntä kohtaan, muka niin +viattomasta käytöksestä kun luulin itselläni olevan.--Mitäpäs muuta. +Kotiin-tuloni yhä myöhästyivät, askeleeni tulivat yhä epävakaisemmiksi, +ja seurustelemisen tarve yhä tiheimmäksi!--Kerran viivyin myöhään yöhön +kylässä, ja viimeinkin kotia tultuani, hoipertelin ja puristelin +nyrkkejäni.--»Nyt pitää minun kerrassaan näyttää, että olen herra +kotonani, ja että vaimoni pitää miehensä ala annettu olemaan», +ajattelin minä. Minä tulin kotia. Vaimoni oli kauvan levottomasti +odottanut pelollaan minun tuloani. Hän tuli hellänä, hiljaisena ja +surullisen näköisenä vastaani, mutta minä työnsin hänen armotta pois +tyköäni. Minä rupesin paukkaamaan ja möykkäämään niin kovin, että +lapset ja vanha äitinikin heräsivät.--»Nyt pitää tehdä loppu vaimoni +ylivallasta ja kerrassaan riisua häneltä ne luulot, että hän pääsee +minua hallitsemaan», ajattelin minä. Vaimoni tuli kyynel silmissä minua +hillitsemään, mutta siihen sijaan että olisin totellut,--löin minä +häntä--kasvoille!--Veri rupesi pursumaan hänen nenästänsä, ja minä +iloitsin sankarityöstäni. Vaimoni, verissäänkin, koki hallita raivoa +luontoani niin kauvan, että viina alkoi haihtua päästäni. Päätäni +pyörrytti ja maailma rupesi mustenemaan ja pyörimään silmissäni. Minä +näin vaimoni veristyneet kasvot, ja rupesin aavistamaan mitenkä nyt oli +käynyt. Minua rupesi oksettamaan ja pyysin vaimoani, että hän +toimittaisi minua maata, eikä se kärsivä sielu silloinkaan ottanut pois +hellää apuansa ja kättänsä, eikä heittänyt vielä toivoansa langenneen +kumppaninsa parantumisesta. Hän riisui minun ja toimitti maata, ja +siihen olin kohta nukkunut, niinkuin sika rapakkoon! + +Aamulla kun heräsin, huomasin että vaimoni oli, semmoisessakin tilassa +ollessani, vaatepäällä tullut maata kykkimään samaan vuoteeseen, +niinkuin ainakin hyvä suojelusenkelini. Pääni paukutti ja jyskytti, +niinkuin tusina seppiä olisi siellä tehneet työtänsä; sitä kivesteli +niin, että olisi luullut takaraivan putoovan sisälle, ja koko ruumis +vapisi ja tärisi, että luuli joka luunsolmun irtautuvan toisestansa. +Minä huomasin taas vaimoni veristyneet, sinertävät ja surulliset +kasvot, ja rupesin muistamaan mitä oli tapahtunut. Minun omatuntoni +heräsi, ja kaikki helvetin vaivat rupesivat minua ahdistamaan. +»Minäkö», ajattelin minä, »minäkö, joka kansalaisilleni ja perheelleni +puhun ja opetan hyvistä avuista, käyn itse lasteni edessä tuolla +esimerkillä? Minäkö, joka paljon puhun ja opetan avioparien +keskinäisistä velvollisuuksista, lyön ja saatan kärsimään, sielun ja +ruumiin puolesta, oman kumppanini, joka minun kanssani on niin paljon +nurkumatta kärsinyt elämän merellä. Ja sen teen siitä hyvästä, kun hän +on kokenut säilyttää minun kunniaani ja perheeni onnea? + +»Tämmöistäkö onnea minä tuotan ihmiskunnalle sen luottamuksen edestä, +jonka kansalaiseni ovat minulle antaneet?» Ne olivat kysymyksiä, jotka +heräsivät omassatunnossani, ja päätökseni oli se, etten olisi +mahdollinen elämään muiden ihmisten parissa. Päätökseni tuntuu jotenkin +Judaksen kaltaiselta, mutta minulle ei ollutkaan sen vähempi kuin +kokonainen helvetti maan päällä. Nyt näin selvästi mitä tietä +vihollinen oli minun saattanut, näin että se tuli hiljaa, hiipien, +käynnin kuulumattomin, viatonna, syytönnä--luvallisena--oikeana +kohtuutena--niin kavalasti se oli tullut. + +Minä en isoon aikaan saattanut puhua mitään, mutta omaatuntoani poltti +niin kovin, että jotakin oli tehtävä. Hätääntynynnä ja tuskasta +punehtununna, pyysin minä vaimoltani, saattaisiko hän antaa minulle +anteeksi törkeän käytökseni häntä, lapsiamme ja ihmiskuntaa vastaan.-- +Vaimoni otti minun syliksi, ja siinä asemassa itkimme yhdessä, toinen +katkerasta katumuksesta, toinen tuhlaaja-pojan palajamisesta. Siinä +sydämemme tyhjennettyä, lupasi vaimoni unhottaa kaikki sydämestänsä, ja +minä tunnustin hänen tarkoituksensa oikeiksi ja omani vääriksi ja +lupasin parannusta vastaisessa elämässäni. Se helpoitti jotenkin +sydäntäni; mutta se tunto kovin vaivasi minua: kuinka lasteni ja oman +välini saisin sovitetuksi. Sinä päivänä ei minulla ollut voimaa mitään +yrittämään sen asian eteen, mutta huomenna kutsuin kaikki lapseni +huoneeseeni, ja rupesin puhelemaan heille, kuinka kavalasti vihollinen +oli saanut onnettoman isän lankeemaan, ja kuinka ei heidän pidä ottaa +siitä esimerkkiä, vaan pysyä niissä perustuksissa, jotka kaunistavat +ihmiskuntaa; selitin myös heille kuinka minulla oli nyt kipeä omatunto. +En minä hävennyt omilta lapsiltani pyytää anteeksi rikostani, ja luvata +heille parantaa itseäni ja olla heille parempana esikuvana eteenpäin.-- +Kaikki lapseni itkivät ja kävivät, toinen toisensa perästä, +puristamassa kättäni ja lupaamassa unhottaa isänsä rikokset. + +Tämmöiset seikat tuntunevat, monenkin mielestä, oudoilta ja kenties-- +hulluiltakin; mutta muistakaa, että tämä on rehellisen suomalaisen +talonpoikaisen perheen-isän tunnustus, joka ei ole tahtonut elämänsä +tapauksista esiin tuoda ainoastaan valoisia--vaan myöskin mustat +puolet. Tästä syvästä lankeemuksestani en suinkaan syytä asiata, jonka +kautta siihen jouduin, enkä kansalaisiani, vaan omaa itseäni, kun en +ottanut aikoinaan itsestäni vaaria. + +Te, jotka tätä luette, kutka ikinä lienettekin: älkää pudotko siihen +kuoppaan, johon minä olen pudonnut! Älkää luuletelko, että olette vaan +parahiksi päissänne, sillä silloin kun luulette parahiksi olevanne, +olettekin jo liiaksi ja vihollinen on jo kantapäillänne. + +Kun vaimosi, ystäväni, rupeaa sinua hiljalleen muistuttelemaan myöhään +kylässä olostasi ja--ryyppimisestäsi, kavahda silloin! silloin on jo +paha merrassa. Vaimosi on huoneesi ja sinun hyvä enkelisi; ei hän--usko +pois--vaadi siinä tapauksessa valtaa ylitsesi, vaan hän tahtoo +säilyttää sinun kunniasi ja perheensä onnen, kuule, tottele häntä! + +Ystäväni! Jos tahdot käsittää taivasta maan päällä, niin sen löydät +perheestäs ja puhtaasta omastatunnostas; suojele niiden pyhyyttä! + +Omassa perheessäsi sinun huolesi haihtuu ja vaivasi unohtuu; siellä, +siellä löydät sinä täydellisen ilon ja rauhan; siellä löydät sen, joka +on sinun kanssasi jo niin paljon kärsinyt ja joka nytkin niin +mielellään ottaa osaa sinun murheeses ja tuskaas, ja kokee niitä +lievittää, ja lohduttaa sinua. Säilytä, ystäväni, kotirauhaas! Koti +tuntuukin sinusta aina semmoiselta, minkälaiseksi sen itse olet +valmistanut. Jos sen olet huonosti perustanut ja kasvattanut, niin +huonot sillä on hedelmätkin; jos kotisi tuntuu sinusta kylmältä, +ikävältä, niin syytä itseäs, sinäpä sen niin olet tahtonut, lienet +sitten perheen isä taikka äiti, sillä molempain yhteinen halu ja +pyrkiminen totuuteen on tarpeellinen perheellisen onnen perustamisessa. + +Tahtoisitte te kaiketi tietää minkälaiseksi meidän perhe-elämämme +muodostui lankeemiseni jälkeen? Kuulkaahan sitte! Me olemme taas +käsittäneet onnemme, mutta ei millään muulla tavalla kuin siten, että +rupesin todella parantamaan pahaa elämääni ja lujasti sotimaan +vihollistani vastaan. Kauvan olivat kuitenkin ne haavat auki, jotka hän +oli iskenyt sydämeeni. Perheeni kyllä pian unhoitti rikokseni ja +rakasti minua entisellä rakkaudellansa, mutta kansalaisiani oli +vaikeampi tyydyttää, sillä hyvä nimi pikemmin kadotetaan kuin takaisin +saadaan. Kansalaiseni kummaksuivat kauvan minua, ja usein kuulin heidän +kuiskuttavan toisillensa, erittäinkin lasten keskenänsä: »tuo on se +mies, joka juovuspäissään on akkaansa lyönyt». Ne sanat kävivät kuin +puukon pistokset läpitse sydämeni. Semmoisia kuullessani ajattelin: +»nuot puhuvat totta, niin olen onneton tehnyt, mutta vasta en sitä +tee». Silloin aina kyntin kotiani, jossa ei niin sanottu eikä +kuiskuteltu, vaan kaikissa näkyi, että he olivat sydämestänsä anteeksi +antaneet; siellä, ainoastaan siellä sain kevenemään murheellisen +sydämeni.--Pitkällisen työnteon ja tarkan elämäni kautta sain minä +viimein jälleen kansalaisteni kunnioituksen ja luottamuksen, mutta +ne olivat liian kalliisti ostetut, jotka minulla olisivat +ostamattakin olleet, jos vaan olisin aina täyttänyt tavallisia +ihmisvelvollisuuksia.--Nyt kuuluu kumminkin taas tämmöisiä kuiskeita: +»tuossa on onnellinen perheen-isä, ja sen perhe on onnellinen», ja niin +on käsissäni taas »taivas maan päällä», jota en ai'o päästää luotani, +niin kauvan kuin tätä katoovaisuutta kestää. + +Äsken tapahtui minulle se onnettomuus, että lankesin jalkani sämäksi, +niin etten päässyt moneen viikkoon sängystä mihinkään. Kun rupesin sen +verran toipumaan, että saatin istua sängyssä, teetin semmoisen +lavitsan, jonka päällä saatin kirjoittaa, ja rupesin siinä +kirjoittamaan tätä kyhäystä. Jos ei isäni olisi puoltariksiäkään pannut +minun kouluttamisekseni, en suinkaan olisi tätä kyennyt kirjoittamaan. +Vanhemmat! laittakaa lapsillenne henkistä kehitystä, sillä te olette +niistä vastaavat Jumalan ja isänmaan edessä.--ja, jos en tällä työllä +mitään voittaisikaan, niin olen ainakin sen voittanut, että sain aikani +kulumaan hupaisesti, joka oli niin pitkällistä muuten terveelle ja +työteliäälle.-- + +Niin olen elämäni kertomuksessa päässyt aivan nykyiseen päivään. Mitä +ennen on tapahtunut, sen kyllä tiedämme, mutta mitä vasta tapahtuu, se +on tietämätöntä, sillä: »Paikan tiedän kussa synnyin, Ajan kaiken, kun +tajusin, Vaan en tiedä kussa kuoleman pitää».--Toivomme vaan on että +tuleva elämämme olisi nykyisen veroinen!---- + +Äitini vielä elää ja on ollut tykönäni siitä asti, kun isäni kuoli. +Minä olen aina kiitollinen mielessäni, kun Jumala on suonut hänelle +niin pitkän ijän, että olen saanut palkita hänelle hänen vaivojaan, +joita hän on minusta köyhyydessään nähnyt. Sangen vanha, voimaton ja +ryppyinen hän on jo; lapseni, minä ja vaimoni, rakastamme häntä, Jumala +siunatkoon vanhaa äitiäni--perhettäni--! Hän siunatkoon koko rakasta +isänmaatamme--Suomeamme ja sen kansaa! + + + + + +ARVIOINTEJA + + + +Ilmarinen 15.12.1877, nro 98 + +--Östra Finland'ista on nykyisin ollut luettavana arvostelu +kansanvalistusseuran viimeksi julkaisemasta kirjasta: »Elämäni, +perhe-elämällinen kertomus. Kirjoittanut P. Päivärinta.» Tämä arvostelu +on vähän omituista laatua. Ö. F. päättää, että tuo vanha talonpoika, +joka tässä kirjassa kertoo meille elämäkertansa, on vaan kirjan tekijän +sepittämä mielikuvitus, jota hän käyttää välikappaleena yleisten +siveysohjeiden ja neuvojen lukijoittensa mieleen teroittamista varten. +Kaikkialla tässä kirjassa, sanoo Ö. F., väijyy joku liian vähä salattu +tarkoitus, mutta joka kuitenkin vaikuttaa, ett'ei meissä voi syntyä +todellista myötätuntoisuutta sitä henkilöä kohtaan, joka on tehty sen +kannattajaksi ja josta seuraa, ett'emme oikein saata uskoa hänen +hyveitään eikä hänen paheitaan. Ne opetukset, joita vanha talonpoika +niin runsain määrin jakelee, ovat tosin, Ö. F. mielestä, kaikki +hyödylliset ja oikeat, jonkatähden »toivottava olisi, että asianomaiset +(!) tarkkaisivat ja seuraisivat niitä», mutta tilan ahtauteen katsoen +olisi vähempikin määrä jo riittänyt. Muutamassa kohden on kirjan tekijä +liian käsintunnettavasti auttanut vanhaa talonpoikaa hänen +elämäkertansa sepittämisessä. Ö. F. päättää nimittäin, ett'ei mokomalla +talonpojalla kuin tässä puheena olevalla voi olla sitä tietoa +suomalaisen sanomakirjallisuuden tehkeämisestä, jonka kirjan tekijä +hänelle omantaa siv. 34-36, missä hän puhuu sekä »Maanmiehen +Ystävästä», »Turun Viikko-Sanomista» ja »Oulun Viikko-Sanomista», että +»Suomettaresta» ja »Mehiläisestä». Ja tykkänään perätöntä (minst sagt +obefogadt) on antaa hänen käyttää niin ajatuksellisia (abstrakta) +lausetapoja kuin »kansallishengen alkava aamukoitto», »elämän meri», +»Suomen kansan muinaisuus ja sen historian pohja». + +Näin arvostelee Ö. F. siinä viattomassa uskossa, että kirjan tekijä ja +vanha talonpoika ovat eri henkilöt. Mutta nyt sattuu kirjan tekijä +olemaan suora Suomen talonpoika Pohjanmaalta, joka tässä kertoo meille +_oman_ elämänsä vaiheet. Tuo vanha talonpoika ei ole mikään välikappale +kirjan tekijän kädessä, vaan hän on kirjan tekijä itse. Näin ollen +raukee Ö. F. päätelmät tyhjiin. Tässä astuu suomalainen talonpoika +eteemme ja osoittaa tuntevansa sanomakirjallisuuden historian +maassamme, osoittaa että hän voi ei ainoastaan puhua »kansallishengen +alkavasta aamukoitosta»,--jonka Ö. F. pitää käsintunnettavana +mahdottomuutena,--vaan että hän jo saman koitteen valossa on astunut +monta askeletta kansallissivistyksemme vasta raivattua uraa. Ja hänen +vertaisia talonpoikia ei enää lueta yksittäin vaan sadoittain rakkaassa +isänmaassamme, sen voimme Ö. F:lle vakuttaa ja sen tietää kukin, joka +vähänkään on ollut sivistyneiden suomalaisten talonpoikain parissa. +Eikä sen pitäisi ketään ihmestyttämän, että suomalainen talonpoika on +oppinut käyttämään sellaisia ajatuksellisia lausetapoja kuin »elämän +meri» j.n.e. joita hän jo seitsemän sataa vuotta on kuullut +saarnastuoleistaan lausuttavan. Ja jos hän voi puhua Suomen +muinaisuudesta ja sen historiasta, niin se vaan todistaa, että +kansallinen herätys on tunkenut syvemmälle kuin ne uskovat, jotka +tahtovat pitää kansallisrientojamme jonakin puoluekiihkon synnyttämänä +kasvinhuone istukkaana. + + + +Savonlinna 29.12.1877, nro 52 + +Östra Finland on tästä pienestä teoksesta, joka 63 sivun suuruisena on +ilmestynyt kansanvalistusseuran kustannuksella 13:tena osana, antanut +arvostelunsa. Saattaisi siis näyttää tarpeettomalta puhua kirjaisesta +vielä ja sitä vähemmän järkinään toiseen suntaan, kuin tämä oppinut +lehti on katsonut tarpeelliseksi tehdä. + +Vaan kullakin on oma katsantotapansa. Päävika, josta Ö. F. kirjaa +moittii, on, jos olemme arvostelua oikein ymmärtäneet, että tuo vanha +talonpoika elämänvaiheitaan muistellessa tulee myös mainitsemaan +»kansallishengen alkavasta aamukoitosta» kuin myös »suomen kansan +muinaisuudesta ja sen historian perustuksesta» samoin kuin siitä, että +kertoja (talonpoika) näyttää olevan liian tutustunut muinaiseen +suomalaiseen sanomakirjallisuuteen. + +Ö. F:n toimittaja, joka luultavasti ei paljon ole ollut Suomen kansan +parissa eikä myöskään tutustunut tämän omituisiin elämäntarpeihin, ei +myöskään toisin voi puhua. Vaan kuka vähänkin tuntee näitä, täytyy +välttämättä myöntää, että suomalainen talonpoika, joka vähänkin on +tarkastanut kirjassa mainittua vanhaa sanomalehti-kirjallisuutta, ja +jolla on ollut varaa sitä hankkia, sekä tuntee yhden että toisen nyt +mainitusta pyrinnöstä henkisen elämän alalla. Puhuttelepas ymmärtävätä +talonpoikaa, niin kyllä hän tuntee, samoin kuin vanha kertoja sekä +»Maamiehen Ystävän» että »T. Viikko Sanomien» ja »Suomettaren» yhtä +hyvin kuin »Mehiläisen». Ei hän myöskään ole vallan tiedoton +»kansallishengen alkavasta aamukoitosta» yhtä vähän kuin »suomen kansan +muinaisuudesta ja sen historian perustuksesta». + +Tämänpä vuoksi on varma luulomme, että herra Päivärinnan kirja +»Elämäni» otetaan ilolla suomalaisissa perheissä vastaan. Ainakin me +olemme sen halulla lukeneet. Saattaa olla, että puuttuva sivistys ja +riittämätön esteetillinen aisti estävät meitä huomaamasta liian suuria +virhepuolia siinä; vaan ainakin on varma, että suomalainen sen hyvin +mielellään lukee ei ainoastaan yhden, vaan useammankin kerran. Sen +opetukset ovat liiankin tärkeät ja hyvät, että voitaisiin ne oppia +yhden kerran läpilukemalla. Tosin itse kertovan talonpojan luonne ei +anna lukialle selvää kuvaa, vaan hyvä ylimalkainen vaikutus kuitenkin +on, eikä se jätä luullaksemme konsaan, jolle se on ai'ottu, mitään +pahaa, mutta hyvän ja miellyttävän vaikutuksen. + +Olemme liian heikot arvostelemaan kirjaista muutoin. Vaan mitä on +edellä sanottu, sen luulemme, että useammat suomalaiset lukiat, jotka +oikein käsittävät nuo omituiset sanamuodot, myöntävät. Senpä vuoksi +rohkenemmekin kirjalle toivottaa niin laveata leviämistä kuin +mahdollista. + +[Yrjö Koskinen] + + + +Kaiku 13/1878 + +»Elämäni; perhe-elämällinen kertomus» on erään pienen kirjasen nimi, +jonka kansanvalistusseura on hiljakkoin jäsenilleen jakellut. + +Seura on täten kiitettävällä tavalla lisännyt ansioitaan +halpahintaisesta ja kelvollisesta kirjallisuudesta kansaa varten. +Sillä varma on että harvaa kirjaa on yhtä hyvin halvin työmies kuin +korkeasti oppinut maisteri lukeva suuremmalla mielihyvällä kuin tätä +perhe-elämällistä kertomusta. »Elämäni» on kansantajuisista kirjoista +etevimpiä sekä kielensä puolesta, joka on raikasta puhdasta Suomea, +talonpoikaiskieltä niin sanoaksemme, että myös sisältönsä puolesta; +siinä kuvaillaan suomalaisen elämänvaiheita pienestä pojasta miehen +täyteen ikään asti. Hyvinkin moni kansalainen saa, tätä kirjaa +lukiessaan, sanoa: tämä kertomuksen kohta koskee minua itseäni; omiahan +vaiheitani tässä kerrotaankin! Kirja ei ole minkään kirjoista oppinsa +saaneen miehen tekemä, joka on koettanut ikäänkuin asettua alhaisen +kansan tilaan, sitä kuvataksensa. Semmoinen yritys ei oppineelta +herralta menestyisikään. Kertomus olisi miettimällä tehtävä, se ei +tulisi luontevasti, vaan konstikkaasti, ja siinä aina nähtäisiin +syntyperänsä jälkiä. Ei: elämäänsä, omaa elämäänsä on kertonut +talonpoikaisesta perheestä, alhaisesta säädystä lähtenyt mies, joka +nähtävästi itse on kokenut kaiken sen minkä kertoo, ja joka kertoo +kokemansa pienet kuin isotkin seikat, jättämättä mitään pois, joka +todellisesti hänen tai hänen vertaistensa, se on kansan elämään kuuluu, +ja lisäämättä mitään, joka kansalle olisi peräti vierasta ja jota se ei +voisi omaksensa tunnustaa. »Elämäni» on sen vuoksi ikäänkuin kirja +semmoinen, jonka kansa on itsestään luonut omalle itselleen huviksi ja +opiksi. Se on peili, jonka kansan mies on tehnyt siksi että muut kansan +miehet eli kansa kokonaisuudessaan näkisi siinä kuvansa. Ei kuitenkaan +näitä sanojamme pidä niin ymmärtää, että kirjan tekijä olisi +kirjoittaessaan tiedollansa pitänyt muka sitä tarkoitusta nimen-omaan +silmämääränään, että kuvailisi kansan elämää. Ei, hän on lähimmäisenä, +ehkä ainoanakin tarkoituksenaan pitänyt ainoastaan oman vaiherikkaan +elämänsä kertomisen; ja sen tehtävänsä on hän suorittanut +vilpittömästi, koristelematta ja peittelemättä. Hän ei ole jättänyt +vikojaan ja erehdyksiään soihmaamatta, samalla kertaa kuin hän ei +ujostele omaa itseään kiitellessä, kun käytöksensä oli rehellinen ja +todellakin kiitosta ansaitsi. Elämänsä kertova suomalainen on yhtä +suora, hyviä ja pahoja puoliaan tunnustaessaan, kuin aikanaan kirkkoisä +Augustinus eli ranskalainen Rousseau, kirjoittaessansa »Tunnustuksiaan» +(Confessiones), joilla mailmalle ilmaisivat sydämmensä tunteet ja +himot, tahtomatta lähimmäisilleen ja Jumalalleen salata niin mitään.-- +Kertomus tekee lukijaan sen vaikutuksen, että se tosielämästä on otettu +ja tositapauksiin nojaantuu. Sen vaikutuksen vahvistaa usenkin +yksityiskohtiin vievä, vähäpätöisimpiä asioita muistava kertomatapa +niin että lukija saa täydellisen kokonaiskäsitteen jostakin tärkeästä +elämänkäänteestä. Niin esimerkiksi on varsin viehättävä se kohta kun +kertoja alkoi oman talon hankkimisen. + +»Nyt ei muuta kuin otin kirveen ja piilun käteeni ja läksin salvamaan. +Se ei ollut helppoa työtä yksin tehdä, vaan vaimoni kävi, salvoksen +korkeammalle tultua, nostamassa hirsiä päälle minun kanssani. Jokaisen +puun painin omalla kädelläni kiini siihin rakennukseen, ja Erkin päivän +aikana oli minulla korskaräystinten kanssa tehty rakennus, kookkaan +tuvan ja kahden kammarin kanssa, veistetty päältä ja sisältä, +vesikatosta; myös oli nikkarivärkki, kattolaudat ja lattialankut, +sahattuna, jossa pidin kumppania välivelkasilla.» + +Kuinka sitte ruvettiin peltoa viljelemään, ruista tekemään y.m. jylhän +korven yksinäisyyteen, se kaikki on tarkasti kirjaan pantu, isommat +seikat ja pienetkin. Luulisi kirjan tekijän, tätä kirjoessaan, +muistossa pitäneen Robinson Crusoen päiväkirjaa, kun tämä haaksirikkoon +joutunut mies yksinäisellä saarellaan rupee maata viljelemään. Kertomus +on samalla tapaa tarkka ja yksityiskohtiin kajoova.--Useinkin kohoo +kertomus runolliseksi. Olkoon ainoastaan seuraava ote siihen +arvostelumme todistuksena. + +»Aina muistan erään illan, kun eukkoineni seisoin, kumpikin väsyneenä +ja uupuneena päivän työstä ja ponnistuksesta, oman huoneemme +sisupuolella, josta nyt jo oli ulkona raivaavan myrskyn ja sateen +suojaa. Voi kuinka se tuntui hyvältä, kun oli toivossa saada oma huone, +jossa sai elää ja olla, kenenkään nurisematta, aivan oman mielensä +jälkeen. Siinä seisoimme kauvan aikaa seinän nojalla, ja sydämessämme +tuntui semmoinen onni, etten luule sen isompaa onnellisuutta olleen +yhdelläkään kuoleman-alaisella.--»Milloinkahan luulet pääsevämme tänne +asumaan?» kysyi eukkoni.--»Viikon päästä», arvelin minä, ja viikon +päästä sinne tultiinkin asumaan, vaikka en ennättänyt saada lattiaakaan +aivan valmiiksi. Voi kuinka nyt tuntui hyvältä, kun pääsi omiin +huoneisiin, jotka olivat niin iloiset ja puhtaat, ja iloinen valkea +palaa lekotteli takassa ja lämmitti ja valaisi niin lempeästi ja otti +vastaan niin lämpimästi nuot kodittomat. Sitä lumoavaa vaikutusta ei +ollut eukkoni voimakas vastustamaan. Hän nakkausi likelleni, kiersi +molemmat kätensä kaulaani ja siinä tovin vaitioltuansa, virkahti +viimein: »mies olet sinä». Me ymmärsimme hyvin toisemme; olisinpa +luullut siinä kohtauksessa olleen kuvamaalarilla ainetta.--Samassa +tuokiossa rupesi takan luona olevassa korissa vaatekääry liikkumaan ja +samassa myös kuulumaan sieltä pientä kireätä ääntä; se myös oli +vastatullut muuttolainen, nuorin lapsemme, joka ei vielä voinut iloita +eikä surra, ja joka tämän maailman vaivoista huolimatta vaan vaati +tarpeitansa. Äitinsä ryöpsähti heti auttamaan pienokaista, antoi sille +luonnollista ruokaansa. Tuskin se oli tehty, niin ne pari lehmää, jotka +meillä silloin olivat, rupesivat ammuta mylvimään navetassa, osaksi +oudostuen uutta asemaansa, osaksi anoen iltastansa. Eukko pisti +pienokaisen minun syliini ja riensi itse navettaan, ja niin tuli +ehtimiseen uusia muistutuksia velvollisuuksistamme, ja siihen jäi +meiltä sillä kerralla se tuntehikas haaveksiminen, johon olimme +vaipuneet.» + +Se kohtaus antaa tosiaankin kuvamaalarille ainetta; talonpoikaisperhe +vastikään omaan taloonsa muuttanut, iloinen valkea takassa, vaimo +miehelleen kunnioituksella sanoen: »sinä olet mies!»--Kirjan tekijä on +lopussa lausunut teoksensa koko ytimen, sanoessaan: + +»Ystäväni! Jos tahdot käsittää taivasta maan päällä, niin sen löydät +perheessäs ja puhtaassa omassatunnossas: suojele niiden pyhyyttä! + +Omassa perheessäsi sinun huolesi haihtuu ja vaivasi unohtuu; siellä, +siellä löydät sinä täydellisen ilon ja rauhan; siellä löydät sen, joka +on sinun kanssasi jo niin paljo kärsinyt ja joka nytkin niin mielellään +ottaa osaa sinun murheeses ja tuskaas, ja kokee niitä lievittää, ja +lohduttaa sinua. Säilytä, ystäväni, kotirauhaas! Koti tuntuukin sinusta +aina semmoiselta, minkälaiseksi sen itse olet valmistanut. Jos sen olet +huonosti perustanut ja kasvattanut, niin huonot sillä on hedelmätkin; +jos kotisi tuntuu sinusta kylmältä, ikävältä, niin syytä itseäs, sinäpä +sen niin olet tahtonut, lienet sitten perheen isä taikka äiti, sillä +molempain yhteinen halu ja pyrkiminen totuuteen on tarpeellinen +perheellisen onnen perustamisessa.» + +Niin kyllä! Perheellinen onni, se on »taivas maan päällä». Siveellinen +perhe-elämä, se valtakunnan turva ja tae. Niin kauan kuin se pysyy +puhtaana, niin kauan myös Suomen kansa on turmeltumatonna. Tätä +ajatusta on »Elämäni» niminen kirjanen, tekijän tiedolla tai hänen +tietämättänsä, lukijalle selvittänyt. + +Kirjan tekijä on P. Päivärinta, lukkari Alavieskassa. +Kansanvalistusseura, jolle hän käsikirjoituksensa tarjosi painettavaksi +on hänelle siitä antanut erityisen palkinnon, paitsi tavallista +tekijäpalkkaa. »Elämäni» on epäilemättä saapa montakin lukijaa.--Kirjan +hinta on 75 penniä ja on myytävänä jokaisen kansanvalistusseuran +asiamiehen luona. Kansanvalistusseuran jäseneksi ruvenneelle on kirja +tietysti halpahintaisempi. + + + +Kirjallinen kuukausilehti 1878 + +Joku aika takaperin Kansanvalistus-seura niistä varoista, jotka +kansalaisten isänmaallinen harrastus oli sen haltuun hankkinut, asetti +kilpa-palkinnon semmoista teosta varten, joka kuvaisi Suomen +talonpoikaisen kansan kotielämää. Tämän kehoituksen johdosta sai seura +vastaan-ottaa P. Päivärinnan perhe-elämällisen kuvauksen, joka sitten +on julkaistu seuran toimitusten jaksossa. Valitut tutkijat eivät +myöntäneet teokselle sitä arvoa, että se muka varsinaisen +kunniapalkinnon olisi ansainnut; mutta eräs vähempi palkkio, +tekijäpalkan ohessa, kumminkin kirjailijalle myönnettiin. Emme +tarkemmin tunne niitä perusteita, joita tutkijakunta arvostelussaan +noudatti. Me puolestamme olisimme arvelematta hänelle varsinaisen +kunniapalkinnon määränneet. Mielestämme hän oli antanut, mitä juuri oli +pyydetty, tarkan ja taiteellisen kuvauksen kansamme elämästä ja +siveellisestä tilasta. + +Kirja on jo ennättänyt saada ainakin yhden julkisen kritiikin, joka on +sen puolesta omituinen, että se perustui varsin hupaiseen erehdykseen. +Tämän arvostelun on julkaissut ruotsinkielinen sanomalehti »Östra +Finland» (Marrask. 21. p. 1877). Herra kritikus ei näy hetkeäkään +epäilleen, että P. Päivärinta oli sama mies kuin Kansanvalistus-seuran +sihteeri J. Päivärinta, ja kritiikin silmämääränä on siis tutkia, +tokko tekijän on onnistunut asettua »vanhan talonpoian» ajatus- ja +käsitys-kannalle. Arvostelija siinä kohden on huomaavinansa, että esm. +teoksen sankarin tieto sanomakirjallisuudesta sekä hänen käyttämänsä +lauseet semmoiset kuin »kansallishengen alkava aamukoitto», »Suomen +kansan muinaisuus ja sen historian pohja» y.m. eivät ole itse henkilön +mukaisia. Hän myöskin arvelee, että kertomukselta puuttuu +»luonnollisuutta ja tuoreutta». Kaikki nämä muistutukset kadottavat +pontensa, niin pian kuin saa tietää, että tekijä todellakin on »vanha +talonpoika», jonka ainoana yli-opistona on ollut tuo mainitsemansa +sanomakirjallisuus sekä »kansallis-hengen aamukoitto». Täytyy +ainoastaan kummastella, ett'ei »Östra Finland»in päätoimittaja enää ole +muistanut virkaveljeänsä Pietari Päivärintaa Turun kirkolliskokouksen +aioilta. Muutoin »Östra Finland»in arvostelija ei ole teokselle +kokonaan epäsuosiollinen, vaikka hän epäilemättä liian paljon katselee +sitä taide-kirjallisena tuotteena. Me puolestamme tahtoisimme yhtä +paljon sitä katsella historiallisena todistuskappaleena, todellisina +»muistelmina elämästäni», niinmuodoin alan ja sivistys-olojen +kuvauksena. Että tälläkin kirjallisuuden lajilla voipi olla kirjallinen +arvonsa, ei kukaan kieltäne, ja siinä lajissa täytyy mielestämme +P. Päivärinnan teokselle antaa varsin suuri arvo. Että se on tarkka ja +totinen kuvaus Suomalaisen rahvaan elämästä, voipi jokainen, joka +yhteisen kansan parissa on oleskellut, heti todistaa. Sillä emme tahdo +väittää, että se olisi itse tekijän oma todellinen elämäkerta. Mutta +se on aivan tosi-olojen mukainen ja sen ohessa sillä taidolla +kokoon-pantu, että lukija ei hetkeäkään joudu ajattelemaan muuta kuin +että »Elämäni» on kirjailijan »omaa elämää». Esitystavan puolesta teos +paljon muistuttaa Goldsmith'in klassillisesta »Vicar of Wakefield» +jutusta: sama raikas luonnollisuus, sama teeskentelemätön huumori. +Eroitus on, että se elämän piiri, jossa kumpikin liikkuu, on jotenkin +erilainen ja sen vuoksi myöskin kertoma-tapa. Se luonteva +yksinkertaisuus, jolla »Elämäni» on juteltu, soveltuu yhtä +täydellisesti Suomalaisen talonpoian asemaan, kuin Goldsmith'in +kertomus Englantilaisen maapapin yhteiskunnalliseen näkö-piiriin. Mutta +Suomalaiselle lukijalle edellinen kertomus tuntuu tuttavammalta ja +siitä syystä miellyttävämmältä. Mierolla käyminen suruinensa +kiusauksinensa, lukukinkeri-tapaukset, kirjoitus-opettajan selitys +»miksi pidetään kaksi peetä ja kaksi teetä», vihdoin uutistalolaisen +ponnistukset jokapäiväisen toimeen-tulon tähden ja tuon varalliseksi +varttuneen sekä luottamusta saaneen kunnallismiehen taistelu oman +paisuvan ylpeytensä ja siitä syntyvän juopumuksen kanssa--tämä kaikki +on meille niin kodikasta, niin omasta sielutieteellisestä +näköpiiristämme lainattua, että joka rivillä voimme nuo erinäiset +kohdat tunnustella. Itse kuvausten hätäisyys ja koristelematon halpuus, +joka tavallisten esthetillisten sääntöjen mukaan olisi puutteena, +täytyy mielestämme lukea teokselle ansioksi. Siinä asemassa, jota +»Elämäni» kuvailee, olisi kaikki yksityis-tunteiden hautominen ja +venyttäminen jotenkin huonosti paikallansa. Ainoastaan siveelliset +ohjeet voivat olla semmoisen elämän hedelminä, ja aivan luonnollista +siis on, että jokaisesta tapauksesta johdetaan joku lyhyt opetus. +Paikoittain olisi huolellisempi hienous lauseparsissa ollut suotava, +niinkuin myöskin muutamat kirjakielessä vähemmin soveliaat kielimuodot +olisi sopinut itse korrehturissa korjata. Mutta ylipäänsä on esitys +näissäkin kohden jotenkin moitteeton, ja kertomuksen jakso kulkee +luontevasti ja tasaisesti. Erittäin sievä on esm. se tapa, jolla +tekijä, milloin joku episodi eli jutun-poikkeus on ikäänkuin sattumalta +kertomukseen tullut, jälleen palajaa aineeseensa. Niinpä siv. 7: »Kah, +kuinka ihminen on hajamielinen! Pitihän puhuani ensimäisestä yöpaikasta +kerjuumatkallani, ja nyt olen mennyt kaikenni pois aineestani!» +Luonteva on myöskin kertomuksen loppu-kohta, joka selittää, kuinka +tavallinen työmies on sattunut ryhtymään kirjan-tekoon. Se on +yksinkertainen sattumus jokapäiväisen tapauksen johdosta työmiehen +elämässä. Voisimme siitä päättää, ett'ei kertoja tule enää yrittelemään +mitään senkaltaista. Tuskin saamme sitä vahinkonakaan pitää; sillä +arvattavasti se ei kahdesti onnistuisi. Mutta tällä kertaa se +mielestämme on täydellisesti onnistunut. + +Y. K. [Jussi Kanervainen] + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Elämäni, by Pietari Päivärinta + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ELÄMÄNI *** + +***** This file should be named 14505-8.txt or 14505-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/4/5/0/14505/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. + +*** END: FULL LICENSE *** + diff --git a/old/14505-8.zip b/old/14505-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..68684ae --- /dev/null +++ b/old/14505-8.zip |