initial commit of ebook 14207HEADmain

6 files changed, 9189 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/14207-0.txt b/14207-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..266c2ab
--- /dev/null
+++ b/14207-0.txt
@@ -0,0 +1,4392 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14207 ***
+
+POJAT ASIALLA
+
+Kirj.
+
+Maiju Lassila
+
+
+1911.
+
+
+
+
+I
+
+
+Äiti oli jo selittänyt hänelle asian perinpohjin, antanut
+kaksikymmenviisipennisen ja neuvonut miten on puhuttava kauppiaalle. Nyt
+toisti hän vielä neuvonsa: Antaen pienen läkkituopin neuvoi hän:
+
+--Sano kauppiaalle, jotta: Äiti käski ostaa tähän viidellä pennillä
+siirappia, jotta saa keittää soppaa... Muistatko sinä nyt?
+
+--Muistan, tokasi kahdeksanvuotias rehvakka poika. Äiti pani jo
+soppakattilan tulelle ja lisäsi:
+
+--Eläkä viivy kauvan ... ja eläkä poikkea tieltä minnekään, jotta se
+Immosen vihainen härkä ei puske... Kule suoraa tietä eläkä kierrä sieltä
+Immosen karjahakoja myöten!
+
+--Ei toki! lupasi Otto aivan ylvästelevällä äänellä ja aikoikin jo
+lähteä. Mutta silloin tuntui taas hiukan koskevan oikean jalan
+kantapäähän, jonka hän oli eilen polkenut lasinsiruseen. Hän muisti nyt
+tuon pikku haavan, nosti kantapäänsä koholle ja tarkasti kipeän paikan.
+
+Ja silloin hänen päähänsä pisti taas liikata sitä. Melkein yhdellä
+jalalla nilkuttaen hän avitteli itsensä penkin luo, liikkasi niin että
+oikean jalan varvas tuskin koski lattiaan, istahti ja puristeli tuota
+mitätöntä naarmua, saadakseen siitä tipankaan verta.
+
+Mutta ei se tahtonut onnistua. Vihdoin heittikin hän koko puuhan,
+otti pienen läkkituopin, johon piti siirappia ostaa, ja lähti. Oven
+luona, mennessään, hän vielä peräsi asiaansa, katsellen
+kaksikymmenviisipennistä:
+
+--Äiti! Viidellä pennilläkö minä sitte ostan siirappia?
+
+--Viidellä!
+
+--Entäs mitäs minä niillä loppurahoilla teen? tokasi poikarehvana vielä.
+
+--No tuo ne takaisin! tuskastui jo äiti, sysäsi Ottoa niskasta ja
+sanoi:--Ja ala nyt jo mennä siitä... Eläkä viivy kauvan ... eläkä mene
+sillä Immosen härällä pusketuttamaan itseäsi.
+
+--Puskeeko se? tiedusti Otto vielä eteisestä käsin. Äiti hoputti
+rauhotellen:
+
+--Eikä puske, kun et itse mene pusketuttamaan! Ja kovemmalla,
+käskevämmällä äänellä hän lopuksi jo miltei äkäili:
+
+--Ja ala nyt siunata siinä itseäsi ja mennä ja kule tiellä siivolla niin
+kuin muutkin hyvät lapset kulkevat... Eläkä läikytä siirappia tielle!
+
+--E-en! ylvästeli Otto ja lähti. Juoksujalkaa porhalsi hän alas
+rappusista. Ensin hän aikoi mennä portin kautta, mutta sitte päättikin
+koettaa, pääsisikö hän porraslautaa myöten ensin vauhtia juosten
+hyppäämään aidan yli. Se ei onnistunut, vaikka hän koetti kahdesti.
+Siksipä hän avasikin portin, meni siitä, sulki portin ja lähti iloisesti
+astelemaan, viskoen pikkuista läkkituoppiaan kuten palloa. Joskus hän
+hypähtikin, tuoppia kiinni ottaessansa.
+
+Mutta hänen lähdettyänsä ryhtyi äiti, Eevastiina, puuhailemaan aamiaista
+miehellensä: Ensin hän tarkasti päivän kulusta, joko aamiaisaika pian
+tulee: Sitä tarkatessansa hän kumartui hieman pikku akkunan edessä,
+katsoi niin tarkasti, että veti silmiä suuriksi avatessansa otsanahkansa
+kureille, sai selvän ajan kulusta ja hääräili nyt keittopuuhissansa.
+Aamusella oli hänen miehensä, Antti Juhana, ollut työhön lähtiessänsä
+huonolla tuulella: oli pahastunut kahvin liiallisesta menosta. Kahvit
+olivat lopussa. Hänen piti ottaa puheeksi niiden osto, ja nyt hän oli
+päättänyt lauhduttaa sitä varten miehensä luonnon keittämällä
+aamiaiseksi makeaa siirappisoppaa. Itseksensä hän arveli hartaasti
+huokaillen:
+
+--Ei tuosta joutavasta riidasta mitään herukaan... Ja on tuota jo
+ollutkin toinenkin kerta!
+
+Sitä ajatellessansa heittäytyi hän hurskaaksi, ikään kuin siten
+painostaaksensa, että ei riitojen syy ollut hänessä. Hän huokaili:
+
+--On ... on tuota ollut sitä hyvää...! Kunpa luoja parantaisi meidät
+itse kunkin...! Kunpa parantaisi ... kunpa parantaisi... Ja kunpa
+valaisisi meitä sanallansa!
+
+Hänen mielensä ikään kuin yleni. Hän alkoi työnsä ohessa veisata
+kiekutella jumalista virttä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta iloisena vaelsi Otto aidan yli päästyänsä tietä pitkin, ja
+häiriöittä pääsi hän oman pellon ohi maantielle. Mutta siinä hän huomasi
+pikku sammakon, joka hengitti leukojansa liikutellen. Hän pysähtyi ja
+huudahti itseksensä kuin löydöstänsä iloiten:
+
+--Voi ... sammakko!
+
+Ja hän alkoi sitä tarkastella: Ensin kosketti hän sitä varovasti
+varpaallansa. Sammakko alkoi hyppiä. Ottoa se huvitti ja hän nykäsi
+uudestaan. Vihdoin otti hän pikku tikun, kyykistyi ja kotvasen siinä
+esteltyänsä tikulla sammakon poispääsyä, käänsi hän sen selällensä. Sen
+valkea mahanalus ja raajojen omituiset, rimpuilevat liikkeet huvittivat
+häntä.
+
+Hyvän aikaa oli hän niin puuhaillut, kun paikalle saapui yhdeksänvuotias
+naapurimökin poika Esa, sankaniekka isohko läkkikannu kädessä pysähtyi
+ja tarkasteli tovin aikaa Oton puuhia äänettömänä. Viimein lausui Otto:
+
+--Katsohan, Esa, kun se rimpuilee!
+
+Ja silloin kyyristyi Esakin, otti tikun ja ryhtyi yhteen puuhaan. Otto
+innostui:
+
+--Katsohan kun se noilla jaloillaan rimpuilee... Voi, voi!
+
+--Käännetäänpäs mahalleen! ehdotti Esa.
+
+--No, suostui toinen. Sammakko käännettiin ja Esa myönsi:
+
+--Ei se mahallaan ole niin lysti!
+
+Viimein jättivät he pikku eläimen rauhaan. Otto suinasi taas
+kantapäänsä, mutta ei voinut sitä tehdessäänkään vapautua asiasta, johon
+oli syventynyt. Jalka kohona hän kehui:
+
+--Mutta jos olisi hyvin iso sammakko, niin se tohtisi tulla vaikka
+ihmisen päälle.
+
+--O-hoh...! Ei tohtisi, väitti Esa, mutta toinen tenäsi:
+
+--Jos olisi meidän Mustinkaan kokoinen, niin tohtisi se tulla.
+
+--Eipään... Jos oikein suuren seipään ottaisi, niin ei tohtisi, ylvästyi
+Esa. Mutta toinenkin, muistaen äitinsä puheet Immosen härästä, väitti:
+
+--Mutta jos olisi Immosen vihaisen härän kokoinen, niin silloin se jo
+tohtisi!
+
+--Vaikka olisi miten iso, kasvoi Esan ylpeys. Hän heilautti
+läkkikannuansa, jonka sisässä kalisi pieni läkkituoppi, ja kehasi:
+
+--Vaikka olisi Immosen härän kokoinen, niin minä kun tuolla kannulla
+noin oikein vetäisin päähän, niin ei tohtisi tulla vaikka mikä!
+
+Mutta miten ollakaan, keskustelu olikin johtanut Oton mietteet Immosen
+härkään. Oitis kysyi hän:
+
+--Oletko sinä nähnyt Immosen härän?
+
+--Olen... Etkös sinä ole nähnyt?
+
+--En... Onko se hyvin iso?
+
+--On... Se on niin iso, jotta se oikein pelottaa, kehui Esa. Otto sai jo
+aavistuksen härän koosta ja innostui kysymään:
+
+--Möyryääkö se kovasti?
+
+--Möyryää!
+
+--Hyvinkö kovasti?
+
+--Hyvin, heilautti taas Esa purkkiansa ja toinen tiedusti:
+
+--Mitenkä se möyryää?
+
+--Näin.
+
+Ja Esa laskeutui nelinkontin ryömimään ja möyrysi, matkien härän
+mylvimistä. Oton mielikuvituksessa suureni härkä yhä ja hän huudahti
+suuremmoisesti innostuneena:
+
+--Voi ... voi!
+
+--Am-muu! lopetti Esa näytöksensä, nousi ylös ja otti hinkkinsä. Silloin
+Otto ehdotti:
+
+--Mennäänpäs katsomaan sitä Immosen härkää, kun se möyryää.
+
+--No mennään, oli toinen kernas ja juoksujalkaa lähtivät pojat painamaan
+Immosen ahoa kohti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+He juoksivat alamäkeä ja olivat juosseet jyrkimpään paikkaan, kun Esa
+lankesi ja meni aika matkan juoksuvauhdin johdosta pitkin mäkeä
+mahallansa. Oitis hän hyppäsi toki pystyyn ja alkoi jatkaa menoa, kuin
+ei mitään olisi tapahtunut. Mutta kaatuessa kolahti taas läkkikannuun
+pistetty pieni läkkituoppi ja nyt huudahti Otto:
+
+--Siellä kannussa kalisee...! Mikä siellä on?
+
+--Se on läkkituoppi, ylpeili Esa, selitellen:--Äiti käski viedä tämän
+kannun teille ja sitte antoi läkkituopin ja käski siihen pyytää
+äidiltäsi siirappia, jotta saa keittää imelää soppaa! Tämä on teidän
+kannu.
+
+Mutta Oton ajatuksissa kuvasteli taas Immosen härän kuva. Innostuneena
+hän tiedusteli kannusta puhuessaan:
+
+--Sillä kannullako sinä sitte lyöt, jos Immosen härkä tulee päälle?
+
+--Tällä... Ja niin että koko kannunkin pitäisi särkyä, uljastui Esa.
+Ottokin siitä jo innostui ja kerskasi:
+
+--Ja minä kun sitte vielä apuna, niin ... voi, voi!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Niin jatkui keskustelu pitkin matkaa ja keskustelijoiden rohkeus yltyi
+ja mielikuvitus laajeni. Mutta nyt tulivat he siihen paikkaan, missä tie
+koskettaa järven rantaa. Siinä oli Antti Auvisen äsken tervattu vene
+teloillansa kuivumassa ja vierellä oli tervatölkki puolillansa tervaa.
+Eivät he malttaneet olla rantaan poikkeamatta. Ensin valitsivat pikku
+kiviä vedestä, mutta sitten huomasi Otto tervatölkin ja johtui siitä
+puhumaan:
+
+--Tämän näköistä se on siirappikin... Oletko sinä Esa syönyt siirappia?
+
+--Olen.
+
+--Onkos se sinustakin makeaa?
+
+--On.
+
+--Hyvinkö makeaa? penäsi vielä toinen ja saatuansa kehuvan myönnytyksen
+yltyi hän:
+
+--Kun olisi noin iso purkki siirappia kun tuota tervaa, niin sitte me
+söisimme niin jotta ihan maha kasvaisi...! jotta ei housujakaan saisi
+kiinni.
+
+Keskustelun kuluessa he innostuivat siirapin paljoudesta ja Esa jo
+kerskasi:
+
+--Ja jos olisi vielä enemmän siirappia ... jos olisi vaikka miten
+paljon, niin sitte ei vettä tarvitsisi ensinkään olla... Eihän
+tarvitsisi?
+
+--Ei... Immosen härkäkin saisi juoda vain siirappia... Ja sitte se
+möyryäisi vielä kovemmin!
+
+--Voi, voi...! 'Am-muu', se silloin möyryäisi, suurenteli Otto. Esa oli
+tarkastellut venettä ja tuli arvelleeksi:
+
+--Voi miten iso vene!
+
+--Saisimmekohan me sen järveen, jos oikein työntäisimme, ylpeili veneen
+koosta Ottokin. Toinen kehui:
+
+--Saisimme... Ja vaikka olisi vielä isompi, niin saisimme.
+
+--Koetetaanpas!
+
+--No! oli toinen valmis ja nyt alkoi koetus.
+
+Ja miten olikaan, vene jonka telapuut olivat tervasta liukkaat
+livahtikin veteen kuin itsestänsä. Voitosta riemastuneena huudahti Otto:
+
+--Menipäs se!
+
+--Meni! heilautti Esa taas purkkiansa. Pojat pesivät kätensä tervasta ja
+Otto ehdotti:
+
+--No nyt lähdetään sitä Immosen härkää katsomaan.
+
+--No, myöntyi toveri, ja he lähtivät unohtaen veneen vesiajolle.
+
+
+
+
+II
+
+
+He olivat ehtineet jo Immosen lehmihaan veräjälle ja Esa sanoi:
+
+--Tässä se Immosen härkä on.
+
+Rinnatusten istahtivat he veräjän selälle ikään kuin valmistuaksensa.
+Otto suinaili taas kantapäitänsä, mutta Esa heilutella riuskutteli
+jalkojansa huoletonna aitaa vasten ja kehasi lopulta:
+
+--Tämä on niin iso haka kuin koko maailma.
+
+--Onko niin iso kuin pappilan haka? tarttui toinen sylkäisten
+kantapäähänsä ja voidellen sillä syljellä haavan.--Onko? toisti hän
+vielä. Toinen intoili:
+
+--On toki... Isompikin vielä on... On niin iso kuin pappilan ja
+vallesmannin haka yhteensä ... ja vielä isompikin... On niin iso kuin
+koko tämä kylä.
+
+Ja kauan aikaa saivatkin he nyt istua aidalla suurennellen haan kokoa.
+Esa yltyi:
+
+--Ei ole mikään niin iso kuin tämä haka.
+
+--Onpas.
+
+--No mikä? tiedusti Esa. Otto haki vastausta ja tokasi vihdoin:
+
+--On Immosen härkä... Ja vielä suurempikin tätä hakaa on se härkä... Vai
+eikö ole?
+
+Ja miten ollakaan taas, niin Esa myöntyi vähä vähältä ja jonkun ajan
+kuluttua ylpeilivät he taas härän suuruudella kilpaa. Esa kehui:
+
+--Sillä on häntäkin niin pitkä, jotta sen pää ylettyy alapuolelle
+takajalkojen polvia... Ihan maahan asti ulottuu.
+
+--Sillä se kun huiskauttaisi kerran, niin vaikka tuo puu menisi poikki!
+tarttui se innostus toveriin, niin että tämä löi palikalla puuta. He
+puhuivat nyt sarvista, niskasta ja turvasta ja viimein siitä johtui Otto
+kehumaan:
+
+--Kun se tapettaisi ja siitä turvasta tehtäisi sylttyä, niin meillä
+olisi syömistä! Olisihan?
+
+--Olisi... Mutta eipä sitä tapetakaan, puuttui Esa nyt asiaan viisaana
+ja toinen kysäsi:
+
+--Mitenkäs siitä saadaan lihaa?
+
+--Se vain kuolee itse, ja sitte nyletään ja suolataan lihat, selitti Esa
+hyvillään omasta viisaudestaan. Toinen oudosteli:
+
+--Entäs nahka?
+
+--Nahka viedään karvarille ja se ottaa siitä karvat pois ja sitte
+tehdään kenkiä, heilutteli Esa viisaana purkkiansa ja nyt jo myönsi
+Otto, kehasten:
+
+--Silloin se ei enää puske ... ei vaikka menisi ihan nenän eteen... Ja
+vaikka vielä kepillä härnäisi, niin ei vaan puskisi enää.
+
+Samaa mieltä oli Ottokin, ja niissä keskusteluissa saapuivat he lähelle
+Auvisen entisen naurismaan ahoa. Siinä pysähtyi nyt Esa ja sanoi
+varovasti:
+
+--Jospa se on tuossa aholla!
+
+Vaistomaisesti alkoi Otto kaivella sormellansa nenäänsä. Ajatus että
+härkä olisi jo niin likellä, vei luonnon häneltä. Hän ehdotti hiljaa,
+pelokkaana:
+
+--Mene sinä edellä!
+
+Esa vaikeni. Kotvasen odotettuansa uskalsi taas Otto sanoa:
+
+--Mene ryömimällä, niin sitte se ei kuule!
+
+--Kuuleepas.
+
+--Eipäs, aleni Oton ääni vieläkin.
+
+Mutta vihdoin rohkaistuivat he. Varovasti ryömien he lähestyivät ahoa,
+Esa etummaisena.
+
+--Näkyykö sitä? kuiskasi jo Otto.
+
+--Ei.
+
+--Ryömi sitte vielä! rohkaistui siitä toveri. Ja miten suuri oli heidän
+ilonsa, kun he ahon reunaan päästyänsä huomasivat, että pelättyä härkää
+ei siellä ollutkaan! Ottokin uskalsi nyt kohota polvillensa. Esa sai
+rohkeutensa takaisin, löi kepillään ahoa ja ärjäsi muka härälle:
+
+--Tuleppas!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kuten lukija itsekin tietää, on sanottu aho kalteva ja sen rinteen
+päällä on joukko suurehkoja kiviä. Pojat levähtivät siinä, istuen
+kivellä pohtien missä härkä on. He rohkaistuivat uudelleen ja Otto jo
+uhkasi:
+
+--Kun tuosta oikein suuren kiven vierittäisi ja se paukahtaisi härälle
+otsaan tuolla alhaalla, niin pään siltä pitäisi haleta, vaikka olisi
+miten luja!
+
+--No vieritetäänpäs! riemastui siitä toinen ja ryhtyivät toimeen.
+Vaivoin saivat he kiven irti. Se ei ollut aivan pyöreä, eikä siis alussa
+ottanut nopeasti pyöriäksensä, vaan täytyi poikien sitä autella. Niin
+joutuivat he kiven matkaan ja sitä mukaa kun sen vauhti koveni, yltyi
+heidän riemunsa. Viimein eivät he tarvinneet muuta kuin juosta jälestä
+ja kaiken lopuksi lähti kivi semmoista vauhtia, että heillä oli työ
+perästä keretessä. Innoissansa, täyteen juoksuun painuen uhkasi Esa:
+
+--Nyt ... vaikka haletkoon!
+
+--No nyt ... vaikka haletkoon! huudahti Ottokin ja täyttä voimaa
+painoivat he rinnettä myöten kiven perästä. Viimein syöksyi kivi
+lehtoon, että puut ruskivat, ja molemmat pojat lankesivat aidan pohjaan
+ja lensivät mahallensa sammalikkoon.
+
+Ja ikään kuin ei mitään olisi tapahtunut, olivat pojat oitis taas
+jalkeilla. Tapaus oli heidät rohkaissut ja entistä uskaliaampina he
+lähtivät etsimään pelättyä härkää, samosivat läpi metsän ja tulivat
+lähelle Immosen entistä kaura-ahoa. Siinä pysähtyi Esa ja sanoi:
+
+--Nyt se on.
+
+--Mistä sinä tiedät? hiljeni taas Oton ääni. Toinen selitti:
+
+--Kun lehmän kellot kuuluvat.
+
+Ja sitten taas vaiettiin. Otto jo pyysi hiljaa:
+
+--Mene sinä yksinäsi!
+
+Mutta Esa vaikeni ja heilutteli vain kannuansa. Neuvotonna käytti Otto
+viekkautta: hän huomautti hiljaa:
+
+--Turusen pojupas jos olisi, niin se ei pelkäisi!
+
+Mutta ei Esa näyttänyt olevan halukas voittamaan Pojua ja lähtemään
+yksin, vaan käytti vuorostaan viisautta, sanoen:
+
+--Ja jos olisi Sikasen Teppo, niin se ei pelkäisi, vaan tulisi vain
+vaikka olisi vielä toinen härkä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta vihdoin he rohkaistuivat: Varovasti, puiden takana piilotellen he
+hiiviksivät yhä lähemmäksi petoa. Ahon laidassa oli Immosen vanha, tyhjä
+lato ja Otto ehdotti:
+
+--Kierretään tuolta toiselta kautta ja mennään latoon ja ärjäistään
+sieltä!
+
+Niin he tekivätkin. Suuren kierroksen tehtyään pääsivät he Immosen
+matalan ladon luo. Ja siinä alkoi uusi neuvottelu.
+
+Esa arveli:
+
+--Jospa se tulee sinne latoon, niin sitte ei ole minne pääsee pakoon.
+
+Jouduttiin neuvottomaksi. Tie tuntui nousseen pystyyn, ja heidän piti
+saada ärjäistä härällä. Mutta vihdoin hoksasi Esa:
+
+--Nyt minä tiedän: noustaan salvainta myöten ladon katolle ja sieltä
+ärjäistään niin jotta se kuuluu!
+
+Vastaan sanomatta seurasi toinen neuvoa. Varovasti hiipivät he ladon luo
+ja kiipesivät katolle. Sinne näkyi härkä ja siellä sai kumminkin
+rohkeutensa kaksinkertaisena takaisin. Riemastuneena ärjäsivät he
+vihollisellensa ja kun se ei näyttänyt olevan sitä kuulevinansakaan,
+ylvästyi Esa:
+
+--Kivitetään sitä!
+
+Toinen oli siihen valmis. Ladon olkikaton paineeksi olikin koottu koko
+joukko kiviä. Niiden joukossa oli pieniäkin, ja niinpä pojat härkää
+pommittamaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hyvän puoli tuntia olivat he jo tehneet turhaa työtä. Ei ylettynyt kivi
+härkään. Mutta nyt se tuli lähettyville ja jo osui kivi sen kylkeen.
+Härkä tuhahti, katsahti, huomasi vihollisensa ja oitis lähti latoa kohti
+juosta löntyyttämään. Molemmat hätkähtivät ja mahallensa katolle
+heittäytyen kiirehti Otto hätäillen:
+
+--Voi ... se tulee...! Rupea mahallesi Esa!
+
+Vaistomaisesti totteli toinen. Härkä pysähtyi ladon eteen, alkoi mylviä
+ja kuopasi tuon tuostakin nurmea, että sammal pölähteli. Yhä lujemmin
+puristautuivat silloin pojat ladon kattoon ja vasta kun härkä heitti
+mylvimisen, rohkeni Otto kysyä:
+
+--Joko se meni?
+
+Esa nosti päätänsä. Härkä söi rauhallisena ladon edessä.
+
+--Näkyykö sitä? tiedusti Otto.
+
+--Näkyy... Se syö tuossa! kuului vastaus ja nyt alkoi taas hiljaisuus.
+
+Kului hetki. Aika alkoi tuntua pitkältä.
+
+--Kun se menisi pois! virkkoi jo Esa. Hetken kuluttua huomautti Otto:
+
+--Tai kun tulisi kuka ja ajaisi!
+
+Mutta ei tullut ajajaa. Rauhallisina soivat lehmänkellot. Itsetietoisena
+söi härkä aholla. Se oli hieman loitonnut. Nyt sille jo uskalsi taas
+ärjäistäkin, mutta ei se siitä välittänyt.
+
+Ja ajan kuluksi ryhtyivät silloin pojat puuhailemaan. Aluksi he olivat
+noppasilla, ja viimein jo rupesivat taivastelemaan ympäristöä. Esa siitä
+innostui:
+
+--Voi miten paljon tänne näkyy...! Tuokin Immosen riihen katto näkyy!
+
+--Näkyypä meidän tuvan katolle enemmänkin, tarttui siihen jo Otto ja
+selitti:
+
+--Sinne näkyy Tiilikaisen mökki ja Tynkkysen suo ... ja vaikka koko
+kylä.
+
+--Eipäs näy meidän mökkiä... Eikä sitä Puhakan kaskeakaan näy, pani nyt
+toinen vastaan, mutta Otto väitti:
+
+--Näkyypä sitte Massisen aho ja Kuivala ... ja jos olisi vielä tikapuut,
+niin näkyisi tänne asti.
+
+Hän innostui siitä ja rupesi itseänsä kehumaan, kerskaten:
+
+--Ja yhden kerran kun minä seisoin siellä ja oikein huusin, niin se
+kuului sinne toiselle puolen järven ... ja Kuivalaisen talon ... ja
+vaikka minne!
+
+--Eipäs kuulunut, väitti nyt Esa, jota tuommoinen ylemmyys harmitti.
+Mutta toinen siitä vain yltyi:
+
+--Kuuluipas... Ja jos olisin vielä kovemmin huutanut, niin se olisi
+kuulunut ihan joka paikkaan...! Ja sitte kun minä hyppäsin tuvan katolta
+maahan, niin minä en pelännyt ... en vaikka olisi jalka katkennut!
+
+Semmoinen urheus jo kävi kateeksi Esalle ja hän väitti vastaan:
+
+--Elä valehtele.
+
+--Kysy vaikka äidiltä, vahvisti Otto, innostui ja väitti:--Sinäpä et ole
+hypännyt!
+
+Esa oli vaiti. Hän oli voitettu. Toinen yltyi; kehuakseen omia
+urotöitään lisäsi hän:
+
+--Etkä ole harakan pesääkään särkenyt...! Etkä löytänyt pienen linnun
+pesää!
+
+Oton voitto oli täydellinen. Harmistuneena mietti Esa jotakin sen
+vastapainoksi ja luullen sen keksineensä kysyä tokasi hän voitonvarmalla
+äänellä, viime sanaa painostaen:
+
+--Mutta oletkos sinä nähnyt telehvoonii?
+
+Sitä iskua ei Otto ollut odottanut. Koko nimikin oli hänelle aivan outo.
+Ei hän voinut muuta kun hämillään kysyä:
+
+--Oletkos sinä?
+
+Nyt oli Esa voitolla. Ylväänä kerskasi hän:
+
+--En ... mutta isä on nähnyt.
+
+Otto vaikeni ja voiteli taas kantapäänsä syljellä. Esa jatkoi
+voittoansa:
+
+--Sinäpä et tiedä mikä telehvooni on.
+
+--Tiedätkös sinä! sai masentunut Otto tokaistuksi. Toisen luonto paisui:
+
+--Se on semmoinen, jolla kun puhuu, niin se kuuluu vaikka minne.
+
+--Eipään!
+
+--Onpaan...! Vaikka puhuisi tänne katolle asti, niin se kuuluisi, paisui
+Esan viisaus. Otto oli aivan lyöty. Hän koki pitää puoliansa, väittäen:
+
+--Eipä kuuluisi meille asti!
+
+--Kuuluisipas...! Ja vielä etemmä kuuluisi... Ihan kuuluisi niin etää,
+kun on vain rautalanka... Vaikka olisi kuin etää.
+
+Nyt ei enää uskonut Otto, vaan sanoi:
+
+--Elä valehtele!
+
+Mutta se ei masentanut Esan intoa. Hän selitti:
+
+--Jos vetäisi rautalangan tästä katolta vaikka meille, niin kuulisi
+kaikki mitä täällä puhutaan... Ja tuon härän mörinän kuulisi ... ja
+kaikki kuulisi, kun siihen vain puhuisi.
+
+--Oletkos sinä puhunut? sai vielä Otto tiedustetuksi. Toinen myönsi:
+
+--En minä... Mutta vallesmanni on puhunut, kun isä oli siellä lannan
+ajossa, ja se oli vain rautalankaa myöten mennyt ihan joka paikkaan.
+
+--Menikö sinnekin läävään, jossa isäsi loi lantaa? sotkeutui Otto.
+
+--Meni... Ihan joka paikkaan, ja sitte oli vain vallesmanni sanonut,
+jotta halloo.
+
+--Mitäs se on se halloo? tuli jo Otto uteliaaksi. Toinen kehasi
+umpimähkään:
+
+--Se on hyvin hyvää.
+
+--Onko niin hyvää kuin siirappi? halusi Otto tietää. Toinen vahvisti:
+
+--On se... Ja on vielä parempaakin... Isä sanoi, jotta kun vallesmanni
+vain puhui siihen lankaan, niin se sanoi vallesmannille, jotta sinulle
+lähetetään kaupungista hatun vuoria.
+
+--Sekö lanka se lähetti? oli Otto jo ymmällä.
+
+--Se... Ei siinä ihmistä tarvitsekaan: siinä telehvoonissa tulee ilman
+ihmistä mitä vain pyytää.
+
+Esa oli nyt voittanut, Oton uteliaisuus oli herännyt. Puhelu oli
+kääntynyt siihen, mitä kaikkea telefoonissa voi saada. Oli lueteltu jo
+kaikki herkut, mitä he vaan tunsivat, voileivästä lähtien. Vielä toki
+epäili Otto yhtä:
+
+--Mutta siirappia ei saisi.
+
+--Saisipa, väitti toinen. Lopulta taipui Otto sitäkin uskomaan, mutta
+väitti toki:
+
+--Mutta jos vähä saisi, niin ei ainakaan niin paljoa ... ei niin jotta
+sitä olisi niin äijä kun vaan tahtoisi ... niin jotta vaikka ei muuta
+joisikaan!
+
+--Saisipas! Vaikka miten paljon saisi... Se on se rautalanka ontto
+sisältä ja sitä myöten tulisi vaikka miten paljon.
+
+Tämä toverin ilmotus tuli Otolle ratkaisevaksi. Siirapin halu sai hänet
+valmiiksi vaikka mihin ja hän jo ehdotti:
+
+--Kun mentäisi katsomaan... Onko se etäällä?
+
+Senkin Esa tiesi. Hän ilmotti:
+
+--Se lähtee vallesmannin seinästä ja sitten kulkee hirsitolppia myöten
+pitkin tietä, niin jotta sen näkee vaikka kuka... Ja sitte vaan menee
+sen tolpan juurelle ja sanoo, jotta tahtoo siirappia.
+
+Nyt oli Otto valmis. Hän pyysi innosta hypähtäen:
+
+--Mennään katsomaan!
+
+Toinen oli valmis. Suunniteltiin lähtöä. Otto riemastui:
+
+--Ja sitte otetaan siitä siirappiakin... Otetaanhan?
+
+--Otetaan... Mutta kun tuo härkä ei jo mene!
+
+--Ärjäistään yhtä aikaa.
+
+--No!
+
+--Hä-häh!
+
+Mutta härkä ei ollut kuulevinaankaan. Poikia suututti. Keskustelu
+telefoonista jatkui. Jo uhkaili Esa:
+
+--Kun olisi telehvooni ja sillä kun ärjäsisi sille, niin pitäisi sen
+lähteä!
+
+Ottokin sai siitä intoa. Hän uskoi ja lisäsi ikään kuin näyttääksensä
+härälle:
+
+--Kun sille oikein ärjäsisi, niin voi voi kun se säikähtäisi, ja menisi
+niin jotta ei eteensä näkisi!
+
+Esa, jota härän viipyminen suututti, lisäsi kuin härälle kostaaksensa:
+
+--Ja silloin kun se menisi niin kuin se kivi rinnettä pitkin ja lopulta
+kun se menisi koivua vasten, kun ei saisi seisattumaan, niin nuo sarvet
+siltä vain poikki rusahtaisivat!
+
+Molemmat nauroivat makeasti härän vahingolle ja Otto vielä täydensi sen
+häviön kuvaa, lisäämällä, härän onnettomuudesta nauttien:
+
+--Ja silloin siitä härästä ei jäisi mitään ... ei häntääkään jäisi ...
+ja lihatkin syötäisi paistina ja sylttyinä ja nahkasta tehtäisi kenkiä!
+
+Siten lohduttelivat he itseänsä ja kostivat härälle, ja jo ehdotti Otto:
+
+--Pelotellaanpas telehvoonilla.
+
+--No!
+
+Ja pojat nousivat katon harjalle, huitoivat käsillänsä huudon tahdissa
+ja huusivat kuin raakkuen, yhtäaikaa:
+
+--Teleh-voon...! Teleh-voon...! Teleh-voon!
+
+Tällä huudolla, kuten myöhemmin näemme, tuli olemaan suuri merkitys
+tämän siirapin hakumatkan vaiheissa. Pinnasen vanha mummo Sievä
+Magdaleena sattui kulkemaan vähän loitompana ohi, sattui kuulemaan oudon
+vaakkumisen, näki kaksi pojan näköistä olentoa yksinäisen ladon katolla
+ja huudahti säikähtyneenä:
+
+--Herra isä siunatkoon...! Pahahenki on katolla!
+
+Kauhistuneena hän läksi juosta hynttyyttämään mökillensä. Esa huomasi
+sen ja huudahti:
+
+--Katso Otto...! Akka juoksee!
+
+Mummon juoksu huvitti heitä. Yhä innostuneemmin vaakkuivat he:
+
+--Teleh-voon...! Teleh-voon!
+
+Juoksusta miltei läkähtyneenä pääsi Sievä Magdaleena mökillensä, siunasi
+itsensä ja veisasi virren.
+
+Vihdoin loittoni härkä sen verran, että pojat uskalsivat kiivetä alas
+katolta. Varovasti he laskeutuivat vastapäiseltä puolelta alas ja oitis
+maahan päästyänsä syöksähtivät kipakkaan juoksuun.
+
+
+
+
+III
+
+
+Kirkonkylään, vallesmannille, jonka telefooni oli valmistunut viime
+viikolla ja oli ensimmäinen koko lähitienoilla, oli täältä Salokylästä
+hyvä taival matkaa. Useissa paikoin oli myötämaata, jopa jyrkkiä
+alamäkiä, ja niissä panivat pojat täydeksi juoksuksi, ehtiäkseen vain
+pian perille. Eräässä ylämäessä he kävelivät rinnatusten ja Otto kehui:
+
+--Sitte otetaan sekin kannu ihan täyteen siirappia... Ja vielä itse
+juodaan mikä vain jaksetaan.
+
+Niin saapuivat he Minkkisen torpan kohdalle. Torpan pihamaalla sattui
+silloin vetelehtimään heitä hieman vanhempi, heikkolahjainen ja
+huonotapainen juoksulaspoika Juntus. Nähtyänsä tulijat, juosta reuhkasi
+hän oitis niiden luo ja liittyi joukkoon kolmanneksi, ja niin jatkui nyt
+kulku kolmisin. Juntus aloitti keskustelun kysymällä Esalta sen
+kannusta:
+
+--Mikä sinulla on se?
+
+--Tämäkö läkkikannu? peräsi Esa ja Juntus myönsi:
+
+--Se.
+
+--Tämä on Oton äidin läkkikannu, joka oli isällä lainana, selitti nyt
+Esa. Juntus oli juuri käynyt viemässä Minkkisen hevosen metsään, saaden
+palkaksi voileivän, ja muistellen sitä tapahtumaa kysyi hän Esalta:
+
+--Oletkos sinä, poika, ajanut selkähevosella, niin kuin minä?
+
+--Kenenkä hevosella sinä ajoit? tarttui siihen Otto. Juntus alkoi kehua:
+
+--Tämän Minkkisen ruunalla. Ja voi tulimainen kun juoksi kovasti ...
+mutta kun minä pidin oikein kovasti harjasta kiinni, niin enpäs pudonnut
+selästä ... vaikka haarukoita vain lyötti säkä.
+
+Puhelu takertuikin nyt ratsastukseen. Juntus osasi kehua tehneensä aivan
+ihmeellisiä urotöitä ja toiset jo alkoivat häntä kadehtia. Tämä jatkoi:
+
+--Ja yhdenkin kerran kun minä ajoin sillä Iittiläisen tammalla, niin
+minä en pudonnut vaikka se nelisti lepikkoon ja joka paikkaan ja vielä
+hyppi aitojenkin yli kuin lintu!
+
+Hän otti tieltä litteän kiven, viskasi sen linkoamalla ja kehasi samalla
+Otolle:
+
+--Sinäpä et uskaltaisi sillä tavalla ajaa selkähevosta!
+
+Otto oli taas alakynnessä.
+
+--Etkä ole käynyt kirkon sillan alla, ylpeili Juntus lisää. Nyt jo
+harmistui Otto, mutta äkkiä keksi hänkin asian ja sanoi uljaasti:
+
+--Mutta sinäpä et ole nähnyt telehvoonia.
+
+Juntus oli vaiti. Voitokkaana viskeli Otto läkkituoppiansa pallon
+tavoin. Hölmistyneenä kysyä tokaisi vihdoin Juntus:
+
+--Oletkos sinä nähnyt?
+
+--En... Mutta minä menen Esan kanssa katsomaan, kun se menee
+hirsitolppia myöden ja siitä saa vaikka mitä vain sanoo! ylvästeli Otto.
+
+Ja nyt alkoi telefoonin selittely, saman tapainen kuin oli jo tapahtunut
+ladon katolla. Esa kehui:
+
+--Kun vain sanoo harallekin, jotta: 'teleh-voon!' niin se menee pakoon
+vaikka olisi miten vihainen.
+
+--Meneekö vaikka olisi sarvipää? ihmetteli hölmö Juntus, joka jo oli
+oikeastaan lyöttäytynyt yhteen joukkoon.
+
+--Menee...! Ja vaikka olisi miten likellä, niin menee! vahvisti Otto ja
+nyt huudahti Juntus:
+
+--No mennään katsomaan!
+
+--Mennään! riehahtivat toiset, syöksyen kävelystä täyteen juoksuun.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pelon sekaisella kunnioituksella lähestyivät he vallesmannin taloa. Ja
+kujasten suussa ilmotti Juntus:
+
+--Nyt kun ei olisi vallesmanni pihalla, niin sitte ei tarvitsisi pelätä!
+
+--Onkos se vihainen?
+
+--On... Se kiroaa, niin jotta voi perhana! ylvästyi Juntus. Se vei
+toisilta osan rohkeutta. Varovasti ja kaukaa he kiersivät talon, pitäen
+sitä yhä silmällä, mutta eivät huomanneet mitään. Juntus jo huomautti:
+
+--Eipäs sitä olekaan!
+
+--On se, mutta sitä ei näy, puolusti Esa asiaansa, lisäten:--Isä sanoi,
+jotta se on.
+
+--Ja siitä saa siirappiakin! lisäsi Otto ylvästyen. Kierrosta jatkettiin
+ja samalla pienennettiin. He osuivat kaivolle. Siinä oli täysinäinen
+vesikorvo, ja kissa istui kaivon kannella rauhallisena. Juntus silloin
+järkeili:
+
+--Kun olisi viskata kissa vesikorvoon, niin pääsisiköhän se pois!
+
+--Esapa viskasi yhden kerran, tarttui siihen Otto ja lisäsi:--Ja sitte
+kun Esan isä huusi.
+
+--Eipään, kainosteli Esa.
+
+Otto kysyi nyt Juntukselta:--Huutaakos sinulle isä, jos teet mitä?
+
+--Eipä minulla ole isää ollutkaan, hyvitteli Juntus.
+
+--Entäs eikö äitiäkään ole ollut?
+
+--Ei.
+
+--Kukas sinulle sitte antaa leipää! ihmetteli Esa.
+
+--Ei kukaan... Minä vain itse kerjään.
+
+--Entäs kukas lyö, jos mitä teet ... kun ei ole äitiäkään, tutki Otto.
+
+--Ei kukaan.
+
+--Eikö tukistakaan?
+
+--Ei... Tahi jos kuka yrittäisi tukistaa, niin ei uskalla, kun minä
+juoksen pakoon! ylpeili Juntus. Ja aikoen kokeilla heittämällä kissan
+vesikorvoon, alkoi hän sitä lähestyä, pyydellen:
+
+--Kis ... kis ... kis ... kis!
+
+--Na-uu! vastasi kissa ystävällisesti käyristäen selkänsä ja nostaen
+häntänsä pystyyn. Mutta samassa lähestyi vallesmannin poika, Vesa,
+kaivotietä myöten juosta hanttuuttaen. Jo kaukaa hän huusi juostessaan
+näille hänelle aivan tuntemattomille pojille:
+
+--Pojat hoi..! Simosen koiralla on nyt kolme pientä pentua.
+
+Hän oli jo ehtinyt toisten luo, pysähtyi ja katseli uusia tuttujansa,
+laski sitte häränpyllyn ja kysyi:
+
+--Kuka osaa laskea neulansilmän?
+
+--Osaa sen nyt vaikka kuka! jörähti Esa. Vesa jatkoi hieman voitettuna:
+
+--Oletko sinä sen laskenut?
+
+--Olen toki... Ja mäkeäkin olen laskenut hyppyristä, kehäsi Esa, ja nyt
+kysyi Juntus Vesalta:
+
+--Entäs oletkos sinä viskannut kissaa vesikorvoon?
+
+--En... Oletkos sinä?
+
+--En ole... Mutta tuossa olisi kissa, puolustautui Juntus.
+
+--No! oli Vesa valmis ja oitis alkoi hän pyydellä:
+
+--Kis ... kis ... kis ... kis!
+
+Ja siinä paikassa paiskasi hän kissan korvoa kohti. Kissa sai toki
+korvon reunasta kiinni, sähähti vihaisesti ja syöksyi yhtenä nuolena
+kuivin nahoin nurmikon yli ja suoraa päätä pikku kolosta aitan sillan
+alle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Näin olivat he nopeasti tutustuneet. Yhdeksi joukoksi liittyneenä
+härnäsivät he jo kolosta kissaa kepillä. Mutta kun sitä ei kuulunut,
+kysyi Vesa rutosti:
+
+--Olettekos te nähnyt papan uutta venettä jo?
+
+--Emme, vastasi Juntus hölmönä ja Esa kysyi:
+
+--Onko se iso?
+
+--On se, myönsi Vesa, lisäten:--Mutta se on riihessä kuivamassa, kun se
+tervattiin.
+
+--Mennään katsomaan! tokasi Juntus.
+
+--No mennään! vilkastui Vesa ja he lähtivät. Ensi ujostelu oli hävinnyt
+ja reippaasti heilutteli jo Esa kannuansa, kun he menivät joukolla
+riiheen.
+
+Mutta sinne tultua ei kukaan ryhtynytkään venettä tarkastelemaan. Esan
+huomio kiintyi oitis uunin nokireikiin ja hän huudahti:
+
+--Voi miten isot reiät!
+
+Ja todellakin oli koko uuni juhlallinen ja suuri heidän omien riihiensä
+uuniin verraten. Ja uunin suu ja tulipesäkin oli heistä aivan kuin joku
+luola. Vaistomaisesti ilmoitti Otto:
+
+--Ja miten iso uuni...! Sinne sopisi vaikka sisään.
+
+Ja hän päättikin koettaa. Oitis hän konttasi uuniin. Ahdasta siellä oli,
+mutta mahtui toki.
+
+--Sopiiko sinne? tiedusti Juntus.
+
+--Sopii, vahvisti Otto nokisesta uunista ja hänen sieltä palattuaan
+ryömivät sinne yksitellen toisetkin. Kun teko oli tehty, iloitsi Esa
+erästä kylän poikaa ajatellessansa:
+
+--Nyt ne ovat muutkin olleet uunissa, eikä vain Sutisen Vikki yksinään!
+
+Siitä riemastuneena heitti hän pehkuläjässä kuperkeikan, nauraa
+hihahtaen riemuissaan:
+
+--Hi-ih!
+
+Toiset muksahtelivat oitis perästä, hihahdellen, ja niin pyllyili koko
+joukko pehkuissa. Iloittiin. Jo lennähti ensimmäinen pehkutukko jonkun
+niskaan: Alkoi pehkusilla olo.
+
+Koko riihi oli täynnä iloa ja naurua ja pehkut pelmusivat kaikkialla
+tupsahdellen milloin kenenkin niskaan, ja kohta oli koko pehkuläjä
+hajalla ja riihen lattia ja äsken tervattu vene pehkuilla ylt'yleensä
+peitetty.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta tämä ilo loppui äkkiä sen johdosta että vallesmannin koira, se
+sama Musti, joka on lukijaakin jo housunlahkeeseen puraissut, hyökkäsi
+lukkarin laihan koiran kimppuun, ja alkoi tappelu. Vesa huudahti silloin
+riemuissaan:
+
+--Voi! Koirat tappelevat!
+
+--Mennään katsomaan! syöksähti jo Juntus ulos.
+
+--Mennään! riehahtivat toiset ja siinä paikassa syöksyivät kaikki
+juoksujalassa paikalle. Tappelu loppui kuitenkin ennen kuin he saapuivat
+paikalle ja nyt oli heillä aikaa puhella. Vesa sattui tieltä löytämään
+isänsä viskaaman sikarinpätkän ja kysyi Otolta:
+
+--Joko sinä olet polttanut tupakkaa?
+
+--En.
+
+--Mutta minä olen, kehasi siihen hölmö Juntus, lisäten:--Ukko Pesosen
+piipulla poltin minä ja Kujalan Mikko monta piipullista.
+
+--Oliko se hyvää? tarttui siihen Esa. Juntus myönsi:
+
+--Oli... Mutta sitten otti Pesonen piippunsa pois ja sanoi Kujalan
+Mikolle, jotta mene kissan häntään, semmoinen mies.
+
+Vesa oli sillävälin laitellut sikarinpätkää polttokuntoon. Sitä
+katsellen tokasi Esa.
+
+--Kun olisi kaikille!
+
+--Etsitään rikkaläjästä ... jos siellä on.
+
+--No, suostuivat toiset. Rikkaläjästä, aitan takaa, löytyikin pätkä
+kullekin, ja nyt lähdettiin tyhjään latoon polttamaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vallesmannin heinälato oli vähän ulompana talosta. Heiniä siellä ei nyt
+ollut, mutta harvan sillan alle oli talven kuluessa karissut
+kaikenlaista ruhkaa: heinän rippeitä ja muuta. Pojat istahtivat piiriin
+keskelle lattiaa ja ryhtyivät tupakoimaan. Vesa oli heistä siihen
+tottunein, Otto ja Esa aivan ensikertalaisia. Kun hölmö Juntus vetäsi
+ensimäiset savut, kehasi hän:
+
+--Voi piru kun tästä tulee savua.
+
+--Entäs saatko sinä lähtemään...? Ime näin, ohjaili Vesa Ottoa.
+
+--Se menee henkeen! valitti tämä silmät punaisina ja vetisinä.
+
+--Ime paremmin! neuvoi siihen Juntus.--Ime näin ja sitte puhalla!
+
+--Voi, voi kun se on väkevää! ylvästeli Esa silmät henkeen menneestä
+savusta tihrullansa.
+
+Mutta vähitellen tottuivat hekin. Tupakoiminen alkoi jo luistaa niin
+että Vesa voi ruveta kertomaan omia urotöitänsä. Hän alkoi:
+
+--Kerran kun me olimme Sakun kanssa ja poltimme tupakkaa.
+
+Siitä sukeutui pitkä juttu. Vesa kehui Sakua ylpeillen:
+
+--Saku ei säikähtäisi mitään... Vaikka olisi mikä tulossa, niin Saku ei
+pelkäisi.
+
+--Mutta jos Immosen vihainen härkä olisi, niin pelkäisi! väitti Otto.
+Vesa tenäsi:
+
+--Ei pelkäisi. Saku kun ottaisi papan pyssyn ja sillä pamauttaisi, niin
+kuolisi koko härkä!
+
+Vesa oli voittanut. Nyreytyneenä virkkoi Otto:
+
+--Oletkos sinä sillä pamauttanut?
+
+--En, täytyi Vesan myöntää. Mutta oitis hoksasi hän korjata tappionsa:
+Ylpeänä hän kysäsi:
+
+--Mutta onkos teistä kuka sylkäissyt papan pyssyn piipun reikään...?
+Oletko sinä Esa?
+
+--En.
+
+--Mutta minäpä olen sylkäissyt, uljastui siitä Vesa, nosti aivan kättään
+ja kehui:--Ja pappa kun sitte rassasi sittä piippua, niin se huusi
+piioille, jotta kuka paholainen se on käynyt tänne vettä valamassa.
+
+Vesa oli nyt lopultakin sankari. Neuvottomana Esa katsoi häneen, ja
+Juntus potki takapuoltansa pystyyn. Silloin terhistyi taas Otto ja kysyi
+voiton varmana:
+
+--Mutta oletkos sinä sylkäissyt telehvooniin?
+
+--En, täytyi Vesan tokaista. Mutta oitis hän lisäsi:--Mutta pappa on
+sylkäissyt.
+
+--Elä valehtele!
+
+--Onpas: Kerran kun se söi ja mamma sanoi papalle jotta Forsmannin setä
+puhuu, niin pappa meni ja sanoi, jotta 'sylkäsen minä sinun huonoon
+konjakkiisi, juo yksinäsi se tahi kutsu Ratista'.
+
+Nyt oli päästy asiaan kiinni. Puhuttiin telefoonista. Jo kysyi Esa:
+
+--Missä se on?
+
+--Se lähtee kamarin seinästä ja sitte se menee hirren päitä myöten ihan
+vaikka minne asti, oli selitys. Sen kuultuansa ehdotti Esa:
+
+--Mennään katsomaan.
+
+--No mennään, suostui koko joukko. Tuli jäi kytemään ladon sillan alle.
+Lähtiessään huomautti vain Juntus:
+
+--Voi kun täällä haisee käry ja on savua.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mennessään he keskustelivat pallokepeistä ja sen johdosta unehtui koko
+telefooni. Ainoastaan sattuma johti sen taas mieleen: He olivat jo
+sivuuttaneet talon ja kävelivät maantietä myöten, kun Juntus sattui
+huomaamaan telefoonipylvään ja ihmetteli:
+
+--Voi paholainen miten pitkä hirsi on tuossa!
+
+--Se on telehvooni...! Pojat, siinä on telehvooni! huudahteli silloin
+Vesa ja liikkumattomina, sanattomina katsoivat pojat ylös pylvään
+päähän. Vasta pitkän ajan kuluttua uskalsi Otto selittää näkemäänsä:
+
+--Siinä on semmoinen rautalanka.
+
+--Se sitte sitä myöten menee, kun pappa soittaa kammista, ja sitte se
+puhuu, selitti Vesa.
+
+--Se telehvooniko se puhuu?
+
+--Se... Mutta se on kaupungissa se joka puhuu.
+
+Otto joutui ymmälle. Hän tiedusti:
+
+--Entäs mikä tämä on?
+
+--Tämä on rautalanka... Mutta se telehvooni, joka on kaupungissa, puhuu.
+
+--Mitä se puhuu?
+
+--Se puhuu vaikka mitä... Kun vain pappa pyytää jotain kaupungista, niin
+se saa.
+
+--Saako vaikka mitä?
+
+--Saa.
+
+Koko laitos tuntui, olevan käsittämättömän ihmeellinen. Juntus
+huomautti:
+
+--Siinä on semmoinen valkea rauta koukussa.
+
+--Se on posliinia, tiesi Vesa.
+
+--Särkyykö se, jos viskaa kivellä? tiedusti siihen Esa.
+
+--Särkyy, kehasi Vesa. Otto siitä ilostui, huudahtaen:
+
+--No koetetaanpas!
+
+--Koetetaan!
+
+--No! olivat loputkin valmiit, ja niin alkoi harras posliinin
+kivittäminen. Viimein sattuikin siihen kivi ja pojat siitä jo
+riemastuivat. Mutta kilahdus olikin kuulunut avonaisesta akkunasta
+vallesmannille, ja samassa hetkessä huusi tämä ankarana:
+
+--Matti! Heitä kyntäminen ja anna niille hylyille sitä kyntövitsaa,
+jotta naukuu!
+
+--Siinäkö te pahan hengen omat kivitätte... Tästä minä teille annan!
+huusi siihen Matti juosta hanttuuttaen patukka kohona mullosta myöten
+poikia kohti.
+
+--Matti tulee, ennätti vain Vesa huudahtaa, kun jo koko joukko syöksyi
+hurjassa paossa lehtoon.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nyt ei Vesakaan uskaltanut mennä kotiinsa. Ensi kauhusta selvittyään he
+ryhtyivät tekemään kivistä taloa. Sitä tehdessä he tyyntyivät, ja kun
+talo oli valmis he pystyttelivät jo keppejä telefoonipylväiksi aikoen
+laittaa telefoonin taloon. Mutta työ keskeytyi, kun äkkiä kuului huuto:
+
+--Tulipalo... Lato palaa!
+
+--Voi! Meidän lato palaa! riemastui Vesa ja yhdestä suusta pääsi
+toisilta iloinen:
+
+--Mennään katsomaan!
+
+Juoksujalassa lähestyivät he latoa, joka oli jo ilmitulessa. Savun
+seassa hääri väkeä sammutuspuuhissa. Matti ruiskutti vettä käsipumpulla.
+Kun hän huomasi poikien tulevan, käänsi hän suihkun niitä vastaan ja
+uhkaili:
+
+--Siihenkö tulette vielä tielle...! Tuosta saatte!
+
+Läpimärkinä pakenivat pojat. Taas kuului vallesmannin ääni. Pojat
+painuivat metsään, väänsivät siellä vaatteensa kuiviksi, ja kun Vesakaan
+ei uskaltanut kotiinsa mennä, ehdotti hän:
+
+--Mennään lukkarin navetan ylisille, siellä on heiniä.
+
+Niin he tekivätkin. Kenenkään huomaamatta he pääsivät ylisille ja nyt
+alkoi iloinen häränpyllyn lasku heinäläjässä. Ja sitten juttelu.
+
+Mutta ilta oli jo tullut. Päivän vaivat väsyttivät ja pojat nukahtivat
+heinäläjään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oton äiti, Eevastiina, odotteli jo poikansa tuloa, sillä soppavesi
+rupesi jo kiehumaan.
+
+Tulta kohennellessansa hän puheli:
+
+--Eikö se nyt ikään tule! Vesikin siinä jo kiehuu!
+
+Kului vielä joku aika. Hän pelkäsi miehensä suuttuvan, jos ei ruoka ole
+aamiaiselle tullessa valmis, meni rappusille ja huusi:
+
+--Otto hoi...! Etkö sinä jo ikään tule!
+
+Mutta turhaan hän odotti vastausta. Tupaan palatessaan harmitteli hän:
+
+--Pahan hengen elävä, kun jäi nyt sinne koko päiväksi... Semmoista se
+on, kun niitä älyttömiä asialle laittaa!
+
+Samassa saapuikin hänen miehensä Antti Juhana seipäitä kolomasta, pisti
+kirveen penkin alle, muljautti pöydälle ja kysyi:
+
+--Eikös se ruoka taaskaan ole valmis?
+
+Syntyi uhkaava äänettömyys. Eevastiina selitti lähettäneensä Oton
+hakemaan soppasiirappia, ja se nyt viipyy. Antti Juhana imeksi kotvan
+aikaa piippuansa ja murahti jo synkkänä:
+
+--Olisitpa sinä itsekin joutanut sitä hakemaan, niin ei olisi viipynyt.
+
+Eevastiina huokaili asiaa sotkeaksensa jumalisena. Taas lisäsi Antti
+Juhana:
+
+--Eivät tässä työt olleet esteenä... Sutisen akka käy päivätöilläkin ja
+kuitenkin ennättää ruuan laittaa.
+
+Kauan sieti Eevastiina tekeytyen jumaliseksi, mutta vihdoin hän
+huudahti:
+
+--Senkö paha henki sen pojan vei, kun se ei tule...! Otto hoi...! Ot-to!
+hän huusi lopuksi ovelta.
+
+Suutuksissaan lähti Antti Juhana työhönsä syömättömin mahoin ja päätti
+olla uhallakin ruuatta aina lounaalle asti. Vihoissaan karttasi
+Eevastiina sillä aikaa tuvassa ja oli jo unohtaa koko siirappiasian.
+Niin kovin kaiveli mieltä äskeinen hiljainen riita.
+
+Mutta puolenpäivän korvissa tuli tupaan hätäytynyt Esan äiti Kaino
+Josefiina ja tervehti siunaillen:
+
+--No mihin ihmeen reikään se meidän poika on pudonnut, kun sitä ei
+täälläkään näy...! Kävikö se täällä lainaamassa sitä siirappia?
+
+--Eihän se, hämmästyi Eevastiina. Kaino Josefiina löi reiteensä ja
+siunaili:
+
+--No en minä mokomaa lasta olisi uskonut olevan, en tässä maailmassa...!
+Lähetin jo aamulla pyytämään siirappia ja tätä hyväkästä saa odottaa sen
+ilmoisen ikänsä...! Eikö se tuonut sitä maitokannuakaan?
+
+--Ei, epäsi Eevastiina ja Kaino Josefiina päivitteli:
+
+--No, minnehän tuo pojan elävä taas hävisi...! Semmoista se on, kun ei
+jouda ihminen kunnolla lapsiaan kurittamaan! Laitat asialle, niin kohta
+taas saat itse lähteä perästä juosta oikasemaan...
+
+Hän vilkuili ympärillensä ja kysästä heläytti:
+
+--Missäs se teidän poika on?
+
+--Ka siirappiahan se lähti kaupasta hakemaan! yritti hämmästynyt
+Eevastiina ja lisäsi:--Mutta sille tielleenpään tuo jäi.
+
+Ryhdyttiin selvittelemään asiaa... Kaino Josefiina pyöritti jo päätänsä
+ja päivitteli:
+
+--No voi, voi sitä meidänkin poikaa...! Mutta johan minä sanoin sille
+Urho Ernestille kohta naimisiin mentyä, kun olin muutaman vuoden vain
+sen kanssa elänyt, jotta saathan nähdä, jotta ei niistä lapsistasi
+kunnollista kalua tule, jos et ajoissa itseäsi paranna, sillä ei se
+huono puu taida kunnollista hedelmää kantaa!
+
+Hän muutti äänensävynsä kimakammaksi ja lopetti voitokkaana:
+
+--Ja siinä se nyt on minun ennustukseni taas toteutuneena!
+
+--Ho-hoi...! Hoh-hoi! huokasi Eevastiinakin ja siten kääntyi puhe
+jumalisiin asioihin.
+
+Mutta sitten alkoi Kaino Josefiina niiskuttamaan nenäänsä, muka kahvin
+hajua tuntien. Vaan onneksi palasi toki silloin Antti Juhana lounasta
+syömään, vilkasi ensin pöydälle, sitten liedelle ja istahti niin
+synkkänä, että Kaino Josefiinakin sen huomasi ja vaikeni. Eevastiina
+ensi aluksi hätäytyi, mutta kun mies murjotti aivan äänettä, ehti hän
+saada malttinsa ja ruveta selvittelemään asiaa kiertotietä. Hän
+kujerteli Kaino Josefiinalle hurskaasti, kavalasti:
+
+--Sinä se toki sait semmoisen miehen, että se ei ruuasta pahaa elämää
+nosta... Saat sinä kiittää semmoisesta miehestä sen antajaa.
+
+Kaino Josefiina siihen huudahti:
+
+--No, johan minä nyt antaisin sen sekaantua akkojen asioihin ... kun nyt
+ruuan keittoihin...! Jo sille semmoiselle miehelle nauraisivat kylän
+harakatkin...!
+
+Hän korotti jo äänensä ja todisti:
+
+--Silloin jo yhteen elämään mennessä sanoin, jotta: Se tiedäkin vain,
+jotta jos pistät nenäsi akkojen huttukattilaan, niin paikalla menen
+rovastin puheille ja sanon, jotta siitä miehestä pitää tulla ero.
+
+Antti Juhana joutui pulaan. Hän ei löytänyt enää muuta tehtävää kuin
+ruveta piippunsa hikireikää selvittelemään. Sisu täynnä valitti hän kuin
+itsekseen:
+
+--Tuokin piipun hyväkäs ... kun siinä taas reistailee!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Niin oli estetty ilmiriidan nousu. Se olisi kumminkin ehkä Kaino
+Josefiinan lähdettyä leimahtanut, sillä kaikki ikään kuin kyti tuhkan
+alla, mutta nyt sattui tapaus, joka muutti mielet kokonaan:
+
+Tupaan työntyi näet Pekka Makkosen renki Sulo Roobert, ryyppäsi vettä
+korvosta, pyyhki kämmenselällä suunsa ja tervehti:
+
+--Olikohan se teidän ja tämän Kaino Josefiinan poika, jotka hukkuivat?
+
+--Mitä? pääsi Kaino Josefiinalta ja Eevastiina hämmästyi:
+
+--Mitä se nyt tämä Makkosen Sulo höperöi?
+
+Sulo istahti ja veti kintturemeliään tiukemmalle. Antti Juhanakin nyt
+äänsi tyynenä:
+
+--Mihinkä ne hukkuivat?
+
+--Ka eiköhän ne tähän tään kylän järveen, yritti Sulo Roobert, mutta
+Kaino Josefiina keskeytti hätäillen:
+
+--Mitä ... en tässä jo paremmin sano, se tää Makkosen renki tuolla
+tavalla säikyttelee!
+
+Sulo Roobert alkoi selittää:
+
+--Ka sepä tää Sutisen tyttö oli ollut Huuhtomäellä ja nähnyt kun ne
+olivat sen Auvisen veneen kimpussa nahisseet ja työntäneet sitä järveen
+ja nyt se vene on vettä täynnä ja keskellä selkää... Niin jotta eipä
+suinkaan sillä silloin kukaan muu ole hukkunut.
+
+Äidit joutuivat aivan sanattomiksi. Antti Juhanankin sydän jo suli sen
+verran että hän kysyi:
+
+--Jokos se Auvinen oli tervannut sen veneensä?
+
+--Jo. Ja nyt se on siellä vesiajona, eikä ole yhtään venettä koko tällä
+rannalla, jotta saisi sen pois hinatuksi.
+
+--No se nyt ei ole aivan totta, yritti Kaino Josefiina hädissään, mutta
+Sulo sanoi:
+
+--Ka, ole sitte uskomatta! En minä ennenkään ole vielä valetta kylälle
+kantanut!
+
+Näin jatkui puhelu. Vähitellen selvisi asia. Nyt pääsi jo Eevastiinalta
+itku ja hän siunaili, miestään syyttääkseen:
+
+--Johan minä sen ammoin aikojaan sanoin, jotta ei se hyvään pääty tämä
+elämä... Kun sitä ei enää uskota mihinkään ja siihen omaan
+vanhurskauteensa vain jokainen luottaa!
+
+Antti Juhana tiesi sen olevan hänelle tarkoitetun ja murahti:
+
+--Ka itsepä sinä sen laitoit siirappia hakemaan... Niin jotta haro nyt
+se sieltä järvestä!
+
+Kaino Josefiinakin itkeä tihisti ja valitti:
+
+--Ja sanoinhan sitä minäkin sille Urho Ernestille, olen sanonut ja
+saarnannut, jotta ei se vielä kerran kunnian kukko tämän talon harjalla
+laula.
+
+Eevastiina yltyi itkemään ja valitti:
+
+--No mikä hänet nyt piti villitäkin menemään sinne järvelle... Ja
+eivätkö nuo ihmisetkin nyt voisi pitää noita veneitään ja muita
+ryllyitään kotonaan, jotta eivät olisi viattomien lasten turmiona ja
+paulana.
+
+Niin jatkui. Viimein heltyi Antti Juhana ja arveli:
+
+--Eipä sitä tiedä vaikka olisivatkin vielä elossa... Kun olisi kylänväen
+avulla ensin etsiä metsästä.
+
+Se ajatus oli kuin toivonkipinä, josta alkoi levitä heikkoa valoa
+odottamattoman surun murtamien äitien sieluihin. Mielet sulivat, sydämet
+heltyivät. Jo syytteli Kaino Josefiina itseäänkin, soimaillen itkun
+seasta:
+
+--Syntiköhän vai pahuus liekin saattanut ihmisen laittamaan lapsensa
+yksinänsä ja turvattomana näille maailman teille kiertelemään... Ikään
+kuin tättä siirapitta ei olisi ihminen elänyt ... eto herkutta!
+
+--Sepä on tää ihmisen sydän paatunut ja pimitetty, niin jotta kuka sitä
+älyää! soimasi silloin Eevastiinakin itseänsä, yltyi taas itkemään ja
+valitti surun murtamana:
+
+--Kun herra vielä antaisi edes nähdä hänet vaikka elävänä tai kuolleena!
+
+Antti Juhanan sydän pehmeni. Heltyneenä sai hän tuskin sanoa
+tokaistuksi:
+
+--Ka auttaapa se ... herra ... kun pitää etsimistalkoot!
+
+--Auttaa! murahti Sulo Rooberttikin, hänkin heltyneenä. Tupa oli kuin
+maja jossa on käynyt kuoleman viikatemies. Surun painamina ryhtyivät
+vanhemmat puuhaamaan etsimistalkoita.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tieto vallesmannin telefoonista oli salokylään saapunut vasta eilen,
+mutta nyt puolenpäivän seudussa se jo oli ehtinyt levitä miltei yli
+kylän. Siitä oli keskusteltu kaikkialla ja epäluulolla oli puhuttu sen
+salaperäisistä voimista. Jo olivat hurskaimmat vaimot sanoneet
+merkitsevästi, salaperäisinä:
+
+--Saattepahan nähdä...! Saatte sen voiman nähdä, kun luoja kerran
+silmänne avaa!
+
+Pakostakin vaikuttivat nämä jumalisten vaimojen sanat mieliin nyt, kun
+levisi tieto kahden pojan katoamisesta. Puhuttiin vähän, mutta
+mietittiin sitä enemmän. Koko iltapäivän etsi kylän väki kadonneita.
+Etsittiin Immolan haka, etsittiin läheiset metsät ja pellot, etsittiin
+niityt ja ladot, mutta turhaan. Puhuttiin jos jonkinlaisia arveluita ja
+mielet kiihtyivät. Äidit itkeä tuhertelivat, ajatellen, että heidänkin
+lapsillensa olisi voinut samoin käydä. Miehet olivat juroja ja lapset
+uteliaita.
+
+Mutta yhä vielä toivoivat kadonneiden vanhemmat parasta. Oli lähetetty
+hakemaan venettä toiselta rannalta, että saataisiin Auvisen vesiajolla
+oleva vene rantaan ja voitaisiin alkaa naaraus. Sillä aikaa lähti
+Eevastiina Pinnasen mummon Sievä Magdaleenan luo tietoja saamaan. Tämä
+Sievä oli usein löytänyt varastetut tai kadonneet esineet ja osasi
+ennustaa ja povata.
+
+Mutta hän vahvisti todeksi poikien kuoleman. Oitis Eevastiinan tultua
+vakuutti hän silmälasit nenällä:
+
+--Se oli sallittu ... se oli jo aikanansa sallittu niin. Sitä se minun
+näkynikin jo ennusti... Sitä se ennusti täänpäiväinen näky.
+
+Onneton äiti alkoi itkeä. Sievä Magdaleena lohdutteli häntä ensin ja
+kertoi sitten samanpäiväisen näkynsä. Hän selitti:
+
+--Minä siinä ennen aamiaista tulin Immolan haan läpi ja siunatkoon ja
+varjelkoon mitä minä näin: Kaksi pahanhengen kuvatusta: Kaksi ihan
+näiden poikien näköistä pahaa henkeä istuu Immolan ladon katolla.
+
+--Voi hyvä isä sentään! valitti äiti. Toinen jatkoi:
+
+--Istuvat ensin siivolla, mutta sitte jo alkaa toinen rietas panna
+käsillänsä kuin siivillä.
+
+Hän näytti, matkien käsillänsä pahanhengen lentoa, ja jatkoi:
+
+--Näin...! Näin...! Näin se vanha vihollinen vain vaaputtaa siipiänsä ja
+raakuu kuin korppi: Telehvoon...! Telehvoon...! Telehvoon...! Ja silloin
+minä jo sanoin, jotta nyt on Eevastiinan ja Kaino Josefiinan poikien
+kuolema lähellä, kun se jo niiden näköisenä kummittelee.
+
+Äidin suru oli nyt sanoin kuvaamaton. Sievä Magdaleena nosti lasit
+otsallensa ja koki häntä lohdutella. Äiti rauhoittuikin hieman. Pois
+lähtiessään hän vaikerteli:
+
+--Kunpa olisi toki hänen sielullensa armollinen ... eikä lukisi
+vanhemmille tätä viaksi!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ilta oli jo tullut. Punaisena laski päivä, upoten viheriään metsään kuin
+mereen. Oli tyyni, ei vierähtänyt väre järvellä, ei nuokahtanut kaisla
+sen rannalla... Tuo ennen niin iloinen järvi näytti nyt surulliselta
+kuin hauta, joka oli juur'ikään umpeen luotu.
+
+Äänettömänä, vakavana istui väki rannalla, odottaen venettä, päästäkseen
+naarausta alkamaan. Sievä Magdaleenan kertomus paholaisten
+ilmestyksestä, jotka raakkuivat: teleh-voon! oli levinnyt jo ympäri
+kylän kuin kulovalkea ja siitä puhuttiin nyt. Sutinen murisi:
+
+--Sitähän ne tekevät nämä herrojen vehkeet.
+
+Hän pysähtyi. Väki ikään kuin synkistyi. Sutinen lisäsi:
+
+--Sillä ei suinkaan se tääkään telehvooni ole muuta kuin itsensä sen
+pahan hengen kapine.
+
+--Mitäs se muuta on! murahti Kainulainen ja synkistyi. Joku lisäsi:
+
+--Pitää heillä ollakin pelinsä näillä tämän pitäjän herroilla!
+
+Vaieten jo mietittiin ja taas puhuttiin telefoonista. Väki varmistui
+siinä uskossa että koko laitos on paholaisen keksintö, joka on nyt jo
+alkanut tuottaa onnettomuutta paikkakunnalle. Semmoisessa mielen tilassa
+alkoi naaraus.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Koko yö oli naarattu hukkuneiksi otaksuttuja. Kun yhdet olivat väsyneet,
+olivat toiset alkaneet. Koko kylä oli valveilla läpi yön. Mutta turhia
+olivat kaikki naaraukset. Aamiaisen korvissa ne lopetettiinkin ja
+Sutinen sanoi kuolleista kuin harmitellen:
+
+--Siellä ne nyt ovat lapsirukat ... ja siellä he poloiset pysyvät
+tuomiopäivään asti...
+
+Aamiaisen aikana oli Antti Juhanan mökki väkeä täynnä. Koko yön
+valvonut, väsynyt naarausväki oli kahvilla. Samalla olivat tavallansa
+molempien poikien hautajaiset. Surullisena oli näet Eevastiina
+ehdottanut:
+
+--Pidettäisi yhdessä ne, niin ei menisi niin paljon tuota kahviakaan...
+Kuka näissä köyhissä oloissa jaksaa sitä ostaa semmoiselle joukolle.
+
+Ja miten autiolta tuntui nyt tupa! Ja miten surulliselta! Silmiänsä
+huivinkulmalla kuivaillen valitti Eevastiina:
+
+--Hyvä lapsihan se vielä oli... Ei tuottanut vanhemmillensa surua eikä
+murhetta...
+
+Taas yltyi itku ja tuskin kuului sen seasta sanoja, kun hän lopetti:
+
+--Mutta tottapa se oli hänellekin niin sallittu.
+
+Hän koki tyyntyä, kuivasi silmänsä ja nurkui:
+
+--Mutta että hänen piti nyt vielä mennä sillä tavalla, jotta ei
+ennättänyt lapsiparka katuakaan!
+
+Kuului vain hiljaista vaimoväen itkua ja miehet istuivat surullisina,
+kumarassa. Synkkänä murahti silloin Antti Juhana vaimonsa puheeseen:
+
+--Vieläpä tämä on sallittu ... oikeassa paikassa nimittäin... Näitä
+vallesmannin telehvoonivehkeitä vain koko kuolema.
+
+Ei tietty mitä sanoa. Joku toki tokasi:
+
+--Tottapa se hänellekin vielä rangaistus tulee ... hylylle... Ei tiedä
+vaikka talo palaisi, tahi mäne tiedä vaikka oma poika joutuisi samoille
+teille.
+
+Kuului raskas huokaus. Virren veisaaja, vanhahko räätäli Nikodemus Valta
+saapui iso virsikirja kainalossa, silmälasit otsalla. Kunnioittaen teki
+väki hänelle tietä. Nikodemus istahti pöydän taa, asetti isot silmälasit
+päähänsä niin, että ne olivat nenänpäästä pois putoamaisillansa, ja
+katseli niiden sankojen yli, reväisten silmänsä niin suuriksi kuin vaan
+nahka virui.
+
+--Vai mitä se tää Nikodemus siitä arvelee? kysyi häneltä Sutisen Pekka
+murahtaen ja kumarassa istuen.
+
+Nikodemus nosti päänsä aivan takakenoon, että voi katsoa kysyjään
+silmälasiensa läpi. Sutinen arvasi siitä ja vastasi:
+
+--Niin jotta eikö se tää telehvooni ole itsensä sen päärienaajan koje?
+
+Nikodemus nuuskasi tyhjää näppiänsä useaan kertaan, nopeasti, laittautui
+sitten juhlalliseksi, kuin suureen tehtävään valmistuen.
+
+Kaikki odottivat. Juhlallisena kysyi silloin Nikodemus asemastaan
+hievahtamattakaan:
+
+--Ja voiko oikea korkeudesta annettu henki olla muussa elävässä kuin
+ihmisessä?
+
+--Eipä se! vastasi joku. Nikodemus painoi nyt päänsä alas, tuijotti
+kysyjään silmälasit nenän päässä ja ilmoitti, lyöden kätensä kirjan
+päälle:
+
+--No.
+
+Syntyi äänettömyys. Nikodemus katseli liikkumatta sanojensa vaikutusta.
+Antti Juhana sanoi lopulta:
+
+--No nyt sen kuulitte, kun Nikodemuskin vahvistaa ... jotta se on
+pahanhengen koje.
+
+Äiti huokasi. Mieliala painostui. Nikodemus otti nuuskarasiansa,
+koputteli sitä juhlallisesti peukalonsa rystyyllä, kohotti silmälasit
+ylemmä, pyyhki sitten nenänsä punasella nenäliinalla, pani liinan
+pöydälle, nuuskasi juhlallisesti oikealla sieramellansa ja aivasti. Nyt
+nuuskasi hän vasemmalla sieramella, tarttui silmälaseihinsa ja aivasti
+uudestaan täyttä voimaa, hankasi nenänsä alusta etusormen rystyyllä ja
+ilmotti:
+
+--Pakana kun on hyvää nuuskaa tällä kauppias Laurikaisella!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ja sitten alkoi varsinainen toimitus: Nikodemus avasi kirjansa ja kysyi
+juhlallisena:
+
+--Veteenkö se tämän Antti Juhanan ja Eevastiinan yhdeltä puolelta ja
+tämän Urho Ernestin ja Kaino Josefiinan poika toiselta puolen kuoli?
+
+Kukaan ei tahtonut roheta vastata. Antti Juhana rohkaistui lopulta:
+
+--Ka tähän tään kylän järveenhän ne.
+
+--No sitte veisataan virrestä 'Veteen hukkuneiden virsi', ensimmäinen,
+kolmas ja viides värsy, julisti Nikodemus, otti sylen suustansa
+kämmeneensä, pisti sen pöydän alle ja nousi veisaamaan.
+
+Hän veisasi hartaasti, tehtävänsä juhlallisuuden tajuten. Joskus vetää
+hojotti hän virttä ummessa silmin, pitäen isoa virsikirjaa molemmin
+käsin niin kaukana kuin kädet ylettyivät. Joskus tuli ääntä supullaan
+olevasta suusta kuin palkeen torvesta. Ulkomuistista hän veisasi, mutta
+silmälasit ja virsikirja kuuluivat muutoin asiaan. Vähä vähältä yhtyi
+väki veisuuseen: vaimot veisasivat kiekuttelemalla, miehet jörisemällä.
+Kun virsi oli lopussa, asetti Nikodemus virsikirjan pyhillä eleillä
+pöydälle, istahti ja lausui juhlallisesti:
+
+--Rukoilkaamme... Aam-men.
+
+Syntyi haudan hiljaisuus. Kauan katsoi Nikodemus eteensä päin pää
+kumarassa, nenällä lasit, ja lausui sitten juhlallisesti:
+
+--No nyt on heillä rauha... Aamen!
+
+Mutta sitten hän muutti ääntänsä ja kutsui vaimoansa:
+
+--Kerttu!
+
+Mutta ei kuulunut vastausta. Nikodemus vinkkasi silloin ovensuussa
+istuvalle Sutiselle sormellansa ja pyysi:
+
+--Kysyppäs Sutinen, onko se meidän Kerttu Auroora siellä eteisessä!
+
+--Mäne... Nikodemus kutsuu! ilmotti silloin joku asianomaiselle. Pyöreä,
+pullea Kerttu Auroora ilmestyikin ovelle suu naurun hymyssä. Väki
+jakaantui:
+
+Nikodemus vinkutti sormellansa vaimoansa tulemaan puheilleen, hiljaa,
+kuin kuiskaillen:
+
+--Kerttu... Tuleppas tänne, Kerttu!
+
+Ja kun tämä hymyillen tuli, jatkoi Nikodemus kuin olisi tahtonut
+supattaa hänelle:
+
+--Kysyppäs, Kerttu, näiltä emänniltä, jos niiltä vainajilta jäi mitä
+peruja ... vaatteita tai kenkiä, niin sano jotta antavat sinulle tästä
+veisuusta.
+
+Kuiskailu oli toki tarkotettu asianomaisten kuultavaksi. Sen johdosta
+vaiettiin ja Nikodemus kuiskutti lisää:
+
+--Sano, jotta kun ovat päässeet elättämästä joutavia leivänsyöjiä, niin
+ei tämä paljon ole siitä ilosta!
+
+Taas odotettiin hetki. Kerttu Auroora hymyili myöntävää vastausta
+odottaen. Kaikki arvasivat sen hymyn, sillä se oli entuudestaan tuttu.
+
+Vihdoin päätti Antti Juhana asian, sanoen:
+
+--Ka, anna Eevastiina ne poikavainajan hynttyyt... Ei tässä enää niille
+toista pitäjää kuitenkaan tule.
+
+Ja nöyränä, murheellisena kokosi äiti poikansa vähät vaatteet ja antoi
+ne nyytissä Kerttu Aurooralle. Nikodemus pani nuuskan, työnsi
+silmälasinsa taas hyvin kauas, katsoi Urho Ernestiin ja kysyi
+juhlaäänellä:
+
+--Sielläkös se on ovensuussa tämän Kaino Josefiinan mies Urho Ernesti?
+
+Kotvasen kuluttua vastasi puhuteltu:
+
+--Ka joutavathan ne meidänkin pojan vaatteet... Niitä meilläkään ei enää
+tarvita.
+
+--Kerttu... Kerttu! kuiskutti siihen taas Nikodemus sormellansa
+linkuttaen ja supatti puoliääneen:
+
+--Pistäännyppä Kerttu jo tällä samalla tiellä ottamassa ne Kaino
+Josefiinan pojan vaatteet.
+
+Ja sitten taas alkoi tuntua huoneessa sama raskas surullinen painostus,
+joka aina jää kuoleman jäljille majaan. Tyhjä oli nyt se puurahi, jossa
+Otto oli nukkunut. Poissa oli perheen ainoa lapsi. Ei tuntunut sen
+tuomaa elämää ja iloa tuvassa. Ja kun sitten vieraat olivat poistuneet,
+kun isä ja äiti olivat kahden kesken, tuntui niin tyhjältä, kuin
+kuuluisi russakan hiivintä seinän raosta ja äänettömän sirkan puuhailu
+uunin kolosta. Väsyneenä istahti äiti ja kätki taas silmänsä jo
+ennestäänkin kosteaan esiliinan kulmaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta poikkeamme hetkeksi vallesmannin perheoloihin.
+
+Talon ainoa lapsi oli lukijalle jo tuttu Vesa. Hän oli äitinsä ilo,
+ylpeys ja silmäterä ja isänsä ainoa tulevaisuuden toivo. Hemmoteltuna
+hän oli kasvanut isänsä kodissa aiheuttaen joskus erimielisyyksiä isän
+ja äidin välillä, erimielisyyksiä, jotka koskivat kasvatus- ja
+kuriasioita.
+
+Tämänpäiväinen ladon palo oli säikäyttänyt sekä vallesmannin että hänen
+rouvansa Lempi Amalian mielen. Rouva oli ollut sairastua, mutta oli
+pysytellyt terveenä huomattuansa, että vallesmanni siitä taas tapansa
+mukaan aikoi edelleenkin tuskastua ja mutisi jo:
+
+--Taas se alituinen akkojen tauti alkaa tässä.
+
+Yleensä oli vallesmannin talossa kartettu perhekohtauksia, mikäli oli
+voitu. Rouva oli liika lihava. Perhekohtauksien aikaansaama
+mielenliikutus olisi voinut aiheuttaa halvauksen. Siitä varovaisuus.
+Verrattain hyvä sopu, rauha ja hiljaisuus oli aina vallinnut talossa.
+Elämään tyytyväisyys oli luonut taloon kodikkuutta.
+
+Niinpä oli nytkin koetettu tyynnyttää tulipalon aiheuttamaa
+mielenliikutusta. Oli onnistuttukin: Oli päästy iltaan. Rouva puuhaili
+jo illallista: väliin järjesteli hän ruokapöytää, väliin kävellä
+löllötteli muissa puuhissansa ja hyräili lempilauluansa:
+
+    "Mä hento kukka keväimen
+    kukoistan armaalleni."
+
+Niin päästiin illalliseen asti.
+
+Mutta illallista syödessä huomasivat aviopuolisot Vesan olevan poissa.
+Heti lähetettiin palvelija häntä huutamaan ruualle. Mutta turhaan
+huuteli palvelija, turhaan odotti äiti:
+
+--Ei sitä ole, ilmotti piika Anni palattuansa.
+
+--Huutaisit nyt kovemmin! käski rouva. Alkoi uusi huuteleminen.
+
+Mutta taas palasi Anni ja ilmotti jo närkästyneen äänellä:
+
+--Eikä kuulu!
+
+--No minnekähän tuo nyt taas tellääntyi, murahti siihen vallesmanni ja
+rouvakin jo arveli:
+
+--No mikähän sille lapselle nyt tuli... Menepäs vielä, Anni, ja hoihkase
+tuosta kellarin katolta käsin, niin kuuluu etemmä, käski hän lopuksi,
+mennä väännätteli itse avonaisen akkunan luo ja huuteli:
+
+--Vesa...! Vesa hoi... Tule syömään... Pappa ja mamma jo odottaa!
+
+Mutta turhaan. Lasta ei kuulunut. Odoteltiin. Ruoka jäähtyi. Jo laski
+päivä. Jo tuli äiti levottomaksi. Isää kiukutti, kun ei päässyt jo
+syömään. Annia suututti turha huuteleminen. Hän ilmotti kuin
+suuttuneena:
+
+--No eikä kuulu... Mitä siitä enää huutaakaan!
+
+Ja silloin iski rouvan päähän kuin salama kauhea ajatus... Hän kalpeni
+äkkiä, näytti aivan haamulta ja sai vain puolikuiskaamalla sanotuksi
+hätäytyneenä:
+
+--Pappa!
+
+Vallesmanni hämmästyi.
+
+--Mikä sinulle tuli...? Lempi...? Kuule Lempi! hätäili hän. Vapisevalla
+äänellä sopersi rouva:
+
+--Kun ei Vesa olisi ollut ladossa...! Pappa...!
+
+Koko talo oli nyt äkkiä aivan nurin, kuin salaman iskusta.
+
+Huudettiin, etsittiin, rouva voihki, palvelijat juoksentelivat,
+vallesmanni komenteli.
+
+Ja nyt valeltiin ladon tuhat sammuksiin, kaiveltiin ja tarkasteltiin
+miltei seulomalla. Nyt vasta tunsi sekä isä, että äiti, miten rakas
+heille heidän ainoa lapsensa oli. Surun murtamana odotti äiti
+tarkastuksen tulosta ja hänen tilansa parani, kun sai kuulla, ettei
+tuhasta löytynyt mitään jätteitä, ei luunsiruakaan. Kyynelsilmin syleili
+hän miestänsä ja valitti:
+
+--Oi rakas Kauno Valdemar! Että hän ei toki ole niin kauheasti...
+
+--No, no, Lempi! lohdutteli vallesmanni häntä, taputteli hänen
+kohtuuttoman lihavia hartioitansa ja rauhotteli:
+
+--Lempi kulta! Elä anna surun itseäsi sortaa, löytyy se vielä... Jos lie
+mennyt vaikka lukkarin Sakun luo!
+
+Kiireellä lähdettiinkin tiedustamaan sieltä. Mutta lukkarilla ei ollut
+kukaan nyt nähnyt Vesaa koko päivänä. Niin alkoi tuskallinen,
+epätietoisuuden ja levottomuuden yö. Koko lähiseudun väki komennettiin
+etsimään kadonnutta lasta. Koko yö etsittiin turhaan. Äiti itki ja
+rukoili. Isä haukkui joskus palvelijoita, joskus joi epätoivoissansa
+ryypyn virkistävää konjakkia tai lohdutteli rauhatonta vaimoansa.
+
+Mikä tuskan yö!
+
+Kun sitten aamu tuli, kun aurinko jo kuusen korkeudelta valoi kirkasta
+aamuvaloansa akkunan täydeltä huoneeseen ja riemuitsevien lintujen laulu
+aaltoili aivan merenä ja etsijät palasivat tyhjin toimin, alkoi rouvan
+hermosto järkkyä. Hän ärtyi: Epätoivoissansa syytti hän ensin
+palvelijoita. Hän riiteli niille, ensin hillitymmin, sitten yhä
+äkäisemmin. Itkien hän palasi keittiöstä ruokahuoneeseen. Mies yritti
+häntä rauhottaa, mutta sekin ärsytti häntä nyt ja hän tiuskasi:
+
+--Etkä sinäkään, pappa, sen vertaa että olisit joutessasi pitänyt lasta
+silmällä!
+
+--No mutta mitenkä minä!
+
+--Mitenkä minä! matki siihen rouva ynseästi, istahtaen pöydän ääreen ja
+viskaten pöydällä olevaa kahvelia ja lisäsi:--Joutava mies!
+
+--Mutta kuulehan nyt!
+
+--Mhyy! ärtyi siitä rouva, sysäsi jalallansa edessänsä käyristelevän
+kissan loitommaksi ja äänsi matkien:--Kuulehan nyt.
+
+Nimismieskin tuskastui. Hän käveli edestakaisin ja yritti hetken
+kuluttua puolustautua: Käsiänsä levitellen hän selitti:
+
+--Sinun pitää ajatella, että minä olen valtion virkamies ja että siis on
+sopimatonta olla lapsenlikkana.
+
+Nyt suuttui jo rouva ja ärähti:
+
+--Ikään kuin ne eivät suuremmatkin herrat pitäisi lapsestaan huolta!
+
+Nimismies raapi tuskallisena korvallistansa. Rouva puisteli vihoissaan
+jotain pois rinnoiltansa ja äänsi taas ylenkatseellisesti
+matkien:--Sopimatonta...!
+
+--Mutta Lempi-kulta, yritti taas mies. Se vain ärsytti rouvaa.
+Varottavasti lyödä naputteli hän etusormellansa pöydän reunaa ja varotti
+vakavasti:
+
+--Muista sinä, Kauno Valdemar, jotta sinä olet lapsen elämästä yhtä
+paljon edesvastuussa kuin minäkin.
+
+Vallesmanni yritti jotain sanoa, mutta rouva ehti ennen. Hän löi entistä
+nopeammassa tahdissa ja toisti terävämmin:
+
+--Tämä sinä, Kauno Valdemar, pidä aina mielessäsi, eläkä sitä että olet
+valtion virkamies.
+
+--Mutta kuulehan nyt Lempi...!
+
+--Minä en kuule! ärjäsi jo rouva ja löi kämmenensä voimakkaasti pöytään,
+sanellen voimallisesti, juhlallisesti:
+
+--Minä sanon sinulle nyt, Kauno Valdemar, jotta minä olen tähän asti
+paljon kärsinyt ja vaiennut, mutta minä en aio ikääni enää kärsiä.
+
+Ja yhä hermostuneemmaksi kävi rouva. Keskustelu kiihtyi kiihtymistänsä
+ja johti ilmiriitelyyn, joka päättyi vasta puolenpäivän aikana, jolloin
+rouva sai pyörtymiskohtauksen. Vasta iltapäivällä selvisi asia sen
+verran että vallesmanni voi järjestää uuden yleisen etsimisen, johon
+kutsuttiin koko kunnan väki ja jota johti jahtivouti.
+
+
+
+
+V
+
+
+Seuraavana aamuna heräsivät pojat lukkarin navetan ylisillä
+virkistyneinä ja reippaina. Ensi työksensä he rupesivat heinäsille.
+Heinät pölisivät, kun he niillä toisiansa heittelivät, joskus aivan
+haudaten toisensa niiden alle.
+
+Mutta kun aamiaisen aika lähestyi, lausui Otto yhtäkkiä:
+
+--Pojat hoi...! Kun olisi leipää!
+
+Nyt huomasivat toisetkin, että heillä oli nälkä. Ryhdyttiin
+keskustelemaan mistä saisi ruokaa. Esa järkeili vallesmannin pojalle:
+
+--Menisit ja ottaisit teidän kyökistä ja sitte syötäisi.
+
+--Pappa on vihainen, kieltäytyi Vesa, selittäen:--Kun siihen sattui se
+kivi... Se on siitä telehvoonista kaikille hyvin vihainen... Ja sanoo
+panevansa linnaan!
+
+Syntyi pieni neuvottomuus. Otto kaiveli nenäänsä ja Esa seisoi kädet
+housun taskussa. Vesa kerskasi äskeistä tunnustustansa koristellen:
+
+--Mutta kunhan pappa menee ryöstämään ja mamma on yksinään, niin sitte
+minä en pelkää, vaikka olisi sata pappaa!
+
+Mutta nälkä yltyi sitä mukaa kun päivä kului. Vihdoin keksi hölmö Juntus
+keinon. Hän ehdotti:
+
+--Mennään tämän talon tupaan pyytämään köyhän apua!
+
+Ensin se ihastutti, mutta oitis huomasi Vesa:
+
+--Eipä sitä uskalla. Tämä on lukkarin talo ja ne tuntevat ja sanovat
+papalle.
+
+--Tuntevatko sinut, Juntus? hoksasi siihen toki Esa, ja sitten selvisi
+asia: Juntus lähti Esan kanssa kerjäämään, ottaen Esan maitopurkin
+mukaansa. Vesa vielä neuvoi:
+
+--Jos on Saku siellä, niin käske tulla tänne... Se on semmoinen poika
+jolla on samallainen hattu kuin minullakin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lukkarin talossakin oli suru. Tieto vallesmannin ainoan lapsen
+häviämisestä oli koskenut talon väkeen. Lukkarin lihava rouva oli juuri
+itkenyt, kun Juntus ja Esa pistäytyi tupaan, pysähtyen nöyrinä
+ovenpieleen. Esalla oli kannunsa kädessä ja hattuansa hän piteli suunsa
+edessä. Ensimmäisenä huomasi heidät Saku, riensi luo ja tervehti Esaa:
+
+--Mitä sinulla siinä kannussa on?
+
+--Ei mitään, oli vastaus. Saku huusi:
+
+--Äiti hoi! Täällä on kaksi kerjäläispoikaa!
+
+--Hyvä isä siunatkoon! hämmästyi rouva ja kyseli:
+
+--Kenenkä onnettoman lapsia te olette, kun olette noin likaisiakin, niin
+kuin olisitte riihen uunissa rypeneet? Kuka sinun isäsi on? toisti hän
+vielä Juntukselle. Tämä ilmotti:
+
+--Ei kukaan.
+
+--Mitäs te kulette? tarttui Saku ja nyt sanoi Juntus asiansa nöyrällä
+äänellä, anoen:
+
+--Me olisimme pyytäneet, jos rouva olisi niin hyvä ja antaisi vähän
+köyhän apua!
+
+--Köyhän apua! yritti rouva ihmettelevällä äänellä, mutta Saku ehätti
+riemuissaan:
+
+--Kuule äiti! Menenkö minä antamaan niille?
+
+--No mene nyt...! Anna niitä kasattuneita leipiä ... mutta elä anna
+paljon! lupasi rouva.
+
+--No mennään ruoka-aittaan! riehahti silloin Saku ja pojat lähtivät.
+Ulos tultuansa kysyi Juntus oitis:
+
+--Oletko sinä lukkarin Saku?
+
+--Olen... Kuka sinulle sanoi?
+
+--Vallesmannin Vesa... Se sanoi, jotta tule yhteen joukkoon.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lukija voi arvata Sakun riemun, kun hän pääsi asiasta perille.
+Ruoka-aitasta he ottivat ensin tuoretta leipää ja kalaa, mutta sitten
+kysyi Saku:
+
+--Otetaanko voitakin?
+
+--Otetaan, lupasi Juntus ja Esa lisäsi:
+
+--Ja tuossa on palvattua lihaa... Se on hyvin hyvää!
+
+He ottivatkin molempia ja Saku riemuitsi:
+
+--Nyt sitä saa syödä lihaa vaikka miten paljon, kun ei mammaa ole
+siellä... Entäs mitä sinä sillä läkkikannulla teet?
+
+--Tämä on maitokannu! selitti Esa. Saku kiirehti:
+
+--No pannaan siihen maitoa...! Tästä pytystä otetaan vastalypsettyä
+maitoa.
+
+Nopeasti olikin kaikki suoritettu ja juoksujalassa riensivät pojat
+ylisille. Vesa oli jo vastassa ja kysyi Juntukselta:
+
+--Saitko sinä?
+
+--Sain.
+
+Nyt hän tervehti jo Sakuakin, kerskaten:
+
+--Saku hoi! Musti ja teidän koira kun tappeli eilen oikein!
+
+--Voittiko Nalle?
+
+--Ei... Musti voitti ja sitte Nalle älähti ... ja sitte me menimme
+meidän latoon ja poltimme tupakkaa.
+
+--Mistä te saitte? tiedusti kateellinen Saku, mutta ei ollut nyt aika
+selittelyihin. Pojat katkoivat leipäkimpaleet kukin itsellensä,
+voitelivat voita leivälle sormellansa, haukkasivat lihamurikasta vuoron
+perään, ja Vesakin kehui nyt:
+
+--Voi miten makeata leipää...! Entäs onko pappa ollut teillä, Saku?
+
+--Ei... Mutta se on sanonut, jotta kun hän löytää niin hän ottaa
+harjaksista, oli vastaus. Vesa tiedusti masentuneena:
+
+--Ketä se ottaa?
+
+--Sinua ... ja sitte ne etsivät sinua koko yön, selitti Saku. Vesa
+riemastui:
+
+--Eivätpäs toki löytäneet...! Eiväthän löytäneet, Saku!
+
+--Eivät, vahvisti toinen ja ryhtyi seisomaan päälaellansa, kehuen:
+
+--Seisoppas sinä, Vesa näin!
+
+He olivatkin jo syöneet ja ryhtyivät nyt koettamaan päällänsä
+seisomista. Se ei kumminkaan onnistunut toisille, ja Saku oli nyt joukon
+sankari. Hän kehasi uskaltavansa tehdä vaikka mitä. Silloin väitti Otto:
+
+--Eipäs vaikka mitä!
+
+--Tuosta luukustakaan et uskaltaisi hypätä alas, väitti Vesakin jo nyt,
+mutta silloin Saku yltyi ja sanoi:
+
+--Jos tuosta mätettäisi ensin sinne alle oikein iso läjä heiniä, niin
+uskaltaisin, vaikka henki menisi!
+
+--No, mätetäänpäs! riemastui silloin koko joukko ja kiireellä ryhtyivät
+he syytämään lukkarin heiniä alas navetan likaiseen permantoon.
+
+--Nyt hypätään! kerskasi Saku, kun läjä oli valmis, ja suhahti alas.
+
+--Nyt, huudahtelivat toiset toinen toisensa jälkeen, tupsahdellen
+samalla alas pehmeään heinäläjään. Alkoi iloinen hyppääminen kilpaa.
+Kiivettiin tikapuita myöten ylös ja päätä pahkaa aina oitis alas, kunnes
+viimein koko joukko istui väsyneenä heinäläjässä ja alkoi juttelu.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Siinä jutellessa johtui Sakun mieleen taas Vesan ilmotus tupakan
+poltosta ja hän kysyi:
+
+--Osaisitko sinä Vesa puhaltaa savua sieramista niin kuin renki Matti?
+
+Vesa ei vastannut. Saku kerskasi:
+
+--Minäpä osaisin!
+
+--Etpäs!
+
+--Osaanpas... Simolan Pojunkin kanssa kun me poltimme, niin minä osasin,
+mutta Pojulle meni henkeen, väitti Saku.
+
+--Näytäppäs tokko osaat! epäili sitä toki vielä Juntus. Saku vannoi:
+
+--Näytän kyllä...! Mutta kun ei ole tupakkaa ja piippua!
+
+Kaikki myönsivät vaikenemisellansa että niistä oli puute. Mietittiin.
+Vihdoin keksi Juntus keinon. Hän ehdotti:
+
+--Kun olisi putkea, niin tehtäisi putkipiiput!
+
+Silloin riemastui Saku:
+
+--Minäpä tiedän...! Mennään meidän kauramaahan...! Siellä on hyvin
+paljon putkia!
+
+--Mennään! oli yhteinen riemu ja he lähtivät lukkarin kauramaalle, jossa
+kasvoi putkia kauran seassa.
+
+Kenenkään huomaamatta he pääsivät pujahtamaan talosta ja vaelsivat
+iloisena joukkona kauramaalle. Varovaisuuden vuoksi he kätkeytyivät
+siellä kauraan ja kohta olivat piiput valmiit, mutta silloin huomasi
+Vesa:
+
+--Mutta nyt ei ole tupakkaa.
+
+--Kun saisi mistä, arveli siihen Juntus, mutta ei Sakukaan tiennyt mistä
+sitä saisi. Kotvan aprikoitua kehasi Juntus vihdoin:
+
+--Kun oltaisi kaupungissa, niin sieltä sitä löytäisi vaikka mistä.
+
+Toiset oudostuivat. Juntus lisäsi:
+
+--Ihan joka paikasta löytäisi siellä: rappusien alta ja hevosen
+syöttöpaikoilta ja vaikka mistä löytää sikarin ja paperossin päitä!
+
+--Voi, voi! ihastui Esa ja kysyi:
+
+--Oletkos sinä löytänyt?
+
+--Olen... Kerrankin minä näin kun yksikin herra viskasi melkein
+kokonaisen sikarin ja silloin minä paikalla löysin sen... Eikä se herra
+tiennyt siitä mitään.
+
+Keskustelu alkoi kiihdyttää mieliä ja sen lopussa jo huudahti Vesa:
+
+--Kun pääsisi miten kaupunkiin, niin sitte sitä poltettaisi tupakkaa
+vaikka miten paljon.
+
+Ja nyt tuli kysymys miten sinne päästä. Keskustelu siitä asiasta kesti
+kotvasen. Viimein hoksasi Esa keinon miten päästä kaupunkiin. Hän
+huudahti:
+
+--Lähdetään sinne katsomaan telehvoonii!
+
+--Niin pojat! Todellakin! Lähdetään katsomaan telehvoonia! riemastui
+Vesakin ja toiset suostuivat yhdestä suusta:
+
+--Lähdetään!
+
+Ja niin he lähtivät putkipiiput mukana, lahmattuansa hyvän alan lukkarin
+kauraa. Metsätietä myöten kiersivät he telefoonitielle ja jatkoivat
+matkaansa sitä myöten edelleen kaupunkia kohti. Rehvakkana kehasi Otto:
+
+--Nyt sitä nähdään telehvooni!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seikkailuitta he olivat päässeet yksinäisen Kosolan talon ohi. Siinä on
+tien vierellä syvä, kapea notko, jonka toisella puolella kohoaa jyrkkä
+ahorinne. Neljä poikaa oli siellä rinteellä vuoleksimassa jännepyssyn
+jänteitä. Heidät huomattuaan ehdotti Juntus:
+
+--Kivitetään noita poikia!
+
+--Kivitetään!
+
+Ja oitis suhahtivat kivet ilmassa. Kylän pojat hoksasivat ja eräs heistä
+huusi:
+
+--Pojat! Ne kivittävät..,! Annetaan vastaan!
+
+Niin alkoi kivisota. Kivet lentelivät kapean notkon yli. Sotijat etsivät
+suojapaikkoja. Silloin tällöin sattui kivi johonkin. Kuului silloin aina
+älähdys, sitten julma uhkaus ja sota kiihtyi. Viimein osui kivi Vesan
+otsaan, nostaen siihen pienen kuhmun. Toiset olivat saaneet samanlaisia
+kuhmuja johonkin muuanne, josta ne eivät näkyneet. Vesa suuttui ja huusi
+haukkumasanan:
+
+--Räkänenä!
+
+--Mikäs sinä olet! uhkasi siihen jo vastatappelija ja nyt alkoi
+toistensa haukkuminen. Saku huusi:
+
+--Mustalaisen poika!
+
+--Ja sinä rytkyläisen! tuli vastaus. Juntus huusi nyt:
+
+--Sinun isäsi on akka!
+
+--Ja sinun isälläsi on sappermentti!
+
+--Ja sinun pipparmantti!
+
+--Ja sillä on risanuttu! tuli lisää.
+
+--Elä hauku! huusi Saku.
+
+--Haukunpas!
+
+--Haukuppas tokko uskallat! uhkui Saku.
+
+--Haukun kyllä!
+
+--Minkäs teet kun haukun!
+
+--Mörökölli! tarttui Vesa.
+
+--Ja sinä körömölli! tuli vastaan ja sitä seurasi naurun rähäkkä. Vesa
+suuttui ja uhkasi:
+
+--Saakeli!
+
+--Tuleppas tokko uskallat!
+
+--Tulen kyllä!
+
+--Tuleppas... Ripakinttu...! Tuleppas...!
+
+--Tuleppas...! Kutti! Kutti!
+
+Ja silloin suuttui Vesa. Keppi ojona hyökkäsi hän aidan yli notkoon ja
+sieltä ylös vastustajien kimppuun. Toiset seurasivat mukana villisti
+huutaen. Vastapuoli viskasi vielä kerran kivillä, mutta sitten se
+syöksyi hurjaan pakoon ja niin oli rinne vallotettu. Esa ylpeili
+voitosta:
+
+--Nyt jos tulisi vaikka mikä, niin se menisi pakoon... Vaikka Immosen
+härkä tulisi.
+
+--Tahi vaikka tulisi sata poikaa! yhtyi Juntus. Saku viskeli innoissansa
+kiviä ja Otto uhkaili:
+
+--Kun me miehen kokoisella kivellä oikein viskaisimme, niin vaikka olisi
+miten monta poikaa, niin ne lähtisivät pakoon...
+
+Ja nyt lukivat he saamansa kuhmut. Jokainen oli saanut useampia, mutta
+Juntus sanoi niistä:
+
+--Eipä ne näy... Tuo Vesan vain näkyy.
+
+Ja siksi otettiinkin lukuun ainoastaan Vesan kuhmu ja Esa nauroi äitinsä
+parannuskeinoja muistaen:
+
+--Kun olisi tehdä villavaatteella taikaa, tahi ottaa maitopytystä kermaa
+ja voidella, niin se painuisi!
+
+Viime mainittua keinoa päätettiinkin käyttää ja joukko jatkoi matkaansa,
+päättäen mennä ensimmäisestä talosta pyytämään kermaa. Mutta matka oli
+pitkä. Ikään kuin kulkua jouduttaaksensa ehdotti Esa:
+
+--Pojat! Ollaan hevosilla!
+
+--Ollaan!
+
+Tehtiin pajunkuoresta ohjakset; otettiin patukat. Yhdet olivat hevosina,
+toiset ajajina. Saku ajoi parilla. Hevoset hirnahtelivat. Hurjaa vauhtia
+saavuttiin niin ensimmäiseen, Pajarin taloon.
+
+Mutta sanotussa Pajarin talossa olet sinä lukija itsekin
+rahtimatkoillasi usein ollut yötä. Sinä siis tiedät, että sen ovet ovat
+yölläkin aina auki, ettei talonväen tarvitse nousta yöllä saapuneita
+rahtilaisia sisään päästämään, kun ne tulevat hevosiansa syöttämään.
+Itse saa jokainen tulla, yöpyä ja mennä.
+
+Oli jo myöhäinen ilta, kun pojat ajoivat talon pihaan. Talon väki
+nukkui. Pojat työntyivät tupaan kenenkään kuulematta. Kermaa he eivät
+saaneet, mutta tuvan lämpö painosti suloisesti ja kohta nukahtivat
+matkustajat kuka mihinkin, pitkin penkkejä, rauhalliseen uneen.
+
+Valkeni sitten aamu kirkkaana, tyynenä. Talon väki heräsi. Emäntä
+ihmetteli kuin itseksensä:
+
+--Kenenkähän lapsia siihen on tullut semmoinen liuta!
+
+--Olipa nää vaikka kenen ... eto elävät, arveli siihen isäntä. Väki
+hajosi töillensä. Pojat heräsivät ja lähtivät ulos.
+
+Talo oli pienen lammen rannalla ja rannalla kuivuivat äsken pestyt
+maitopytyt. Vieno tuuli kävi talon rannasta pois päin.
+
+Ja silloin juolahti Sakun päähän ajatus. Hän huudahti:
+
+--Tehdään pytyistä laivoja ja pannaan niihin sotaväkeä!
+
+--No!
+
+--Mutta eipä ole sotamiehiä, huomautti Esa.
+
+--Pannaan palikoita ja kiviä ... ja kaikkea, keksi Vesa.
+
+Ja oitis oli pyttylaivasto pikkulaineilla kiikkumassa selkävesille.
+Missä oli palikka sotamiehenä, missä pikku kivi tykkinä ja käpy
+päällikkönä. Joku pytty oli vielä jälellä. Talon kissa hääri pyttyjen
+luona, luullen saavansa maitoa.
+
+--Pannaan viime pyttyyn kissa kuninkaaksi, hoksasi Vesa.
+
+--Pannaan!
+
+--Kis ... kis!
+
+--Nau-uu! käyristeli kissa vastaukseksi ja hieroi pyytäjän säärtä.
+
+--Pane nyt tuohon! varasi jo Juntus alustaja oitis seilasi kissa
+pytyssä, tavottaen päälaivastoansa häntä kohona ja naukuen rantaa kohti.
+Pojilla oli hauskaa.
+
+Mutta silloin kuului rappusilta emännän kovaääninen siunailu:
+
+--Pahahenki vieköön...! Kun ne yölliset riivatut ovat mättäneet
+maitopytyt lampiin...! Miehet...! Miehet hoi! hän huusi.--Tulkaa
+antamaan niille hylyille aika sauna!
+
+--Voi, voi! pääsi poikaparvelta, kun se syöksyi hurjaan pakoon ja
+pelastui ehein nahoin. Mutta pyttylaivasto hajaantui lammin
+selkävesille. Kissa naukui ja pyttyjä kokoamaan kiirehtivä veneväki
+sadatteli öisiä vieraita.
+
+
+
+
+VI
+
+
+Huolettomina, iloisina he vaelsivat nyt edelleen kaupunkia kohti. Missä
+oli jyrkempi alamäki, siinä he tavallisesti juoksivat, että tomu pölisi.
+Tasaisilla seuduin he sen sijaan tavallisesti joko kivittivät
+telefoonilankaa ja posliineja, tai viskoivat kiviä, koettaen kuka saa
+etemmäksi viskatuksi. Ylämäkipaikoissa he taas kertoivat omista
+uskalluksistansa ja joskus väittelivät niistä. Kerta, kun Saku liiaksi
+kehui, väitti Esa puolestaan:
+
+--Oletkos sinä ollut Immosen ladon katolla?
+
+--En.
+
+--Minäpä ja Otto olimme!
+
+--Oliko se korkea?
+
+--Oli... Ja sinne näkyi vaikka koko kylä... Ja Immosen härkäkin näkyi,
+mutta se ei uskaltanut tulla, kun me ärjäsimme jotta: telehvoon! kerskui
+Esa. Kateellisena väitti silloin Saku:
+
+--Mutta muuallapa et ole ollut!
+
+--Oletkos sinä? pelkäsi Otto jo voiton menevän.
+
+--Olen... Vaikka missä olen ollut ja kotonakin olen tehnyt vaikka mitä.
+
+--Oletko jännepyssylläkin ampunut?
+
+--Olen ... ja rihmapyssyllä ja kaikella... Ja selkähevosellakin olen
+ajanut... Ja ihan kaikkea olen tehnyt, kehui Saku.
+
+--Etpäs, kadehti jo Esa.
+
+--Olenpas.
+
+--Etpäs...
+
+--Olenpas...! Tahi sanoppas mitä en ole tehnyt!
+
+--Oletkos sinä sylkäissyt vallesmannin pyssyn piipun reikään? tokasi
+taas hölmö Juntus ja nyt täytyi Sakun vastata:
+
+--En.
+
+--Vesapa on sylkäissyt! tarttui siihen Otto. Mutta nyt keksi Sakukin
+asian ja kerskasi:
+
+--Mutta isän mustepulloon minä sylkäisin, ja meidän kaivoon minä olen ja
+sylkenyt vaikka miten monta kertaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Yleensä Saku pysytteli siten joukon sankarina. Juuri tämän viimeisen
+puhelun aikana he osuivat sivuuttamaan Nousiaisen talon, jossa oli hyvin
+syvä vinttikaivo. Esa sen huomattuansa oitis kysyi:
+
+--Oliko teidän kaivo noin syvä, kun sinä sylkäisit?
+
+--Oli ... syvempikin vielä!
+
+--Sylkäistäänpäs tuohonkin kaivoon! hoksasi siitä Juntus.
+
+--Sylkäistään! suostui joukko ja kääntyi juoksujalassa kaivolle.
+
+Siinä asettuivat he mahallensa kannelle, ympäri kaivon kansireikää, päät
+reikään päin. He sylkäisivät yksi kerrallansa ja sitten vartoivat miten
+kauan sylki matkalla viipyi. Vihdoin alkoivat he kilpailla: Kaksi tai
+useampi sylkäisi yhtaikaa ja sitten tarkastettiin kumman sylki ensiksi
+pohjaan ehtisi. Joskus syntyi erimielisyyttäkin tuloksia laskiessa,
+mutta ne sovittiin, jonkun uuden käänteen sattuessa. Paikalle tuli talon
+pikkunen poikanaskali, sormi suussa, ja kysyi lapsen kielellä:
+
+--Mitee työ teettä?
+
+--Me sylemme kaivoon, vastasi Saku ja Vesa kysyi:
+
+--Onko tämä teidän talo?
+
+--On, nauroi poikanaskali.
+
+--Entäs onko tämä kaivokin teidän? syventyi asiaan Otto.
+
+--On te! myönsi pojan naskali ja innostui:
+
+--Olenpa minäkin tylkenyt itän piippuun ja kittan tilmille.
+
+--Kenenkäs sinä olet poika? oudostui jo Vesa.
+
+--Itän.
+
+--Isänkö...? Etkös sinä ole äidin? ihmetteli Otto.
+
+--En... Ja on meillä ito Jannekin, mutta te työ piimävelliä, kerskui
+poikanen nauraen.
+
+--Oletpas äitisi poika! väitti Esa ja Saku neuvoi:
+
+--Elä pidä sormia suussasi, kun olet jo niin iso.
+
+Mutta silloin lähti poika juosta kipasemaan tupaan, jossa hän sai
+selitetyksi, että kaivolla on vieraita poikia, jotka sylkevät kaivoon.
+Oitis sanoi isäntä kiivastuneena:
+
+--Meneppäs, Janne, heitä se vellin syönti, katsomaan, ja jos on, niin
+anna paholaisille aika kyyti!
+
+Mies tuli. Mutta sillä välin olivatkin pojat kyllästyneet sylkemiseen ja
+Juntus huomautti:
+
+--Kun olisi viskata kivi, niin se molskahtaisi.
+
+--Viskataan, pojat, kivi! riemastui Esa.
+
+--No...! Viskataan!
+
+Ensin he viskoivat nyrkin kokoisia mukulakiviä, sitten jo isompia
+rauniokiviä. Heitä huvitti, kun ne pudota molskahtelivat syvään kaivoon.
+Asia innostutti. Jo sanoi Otto:
+
+--Kun olisi oikein iso kivi pudottaa, niin sitte se oikein molskahtaisi!
+
+--Pudotetaanpas!
+
+Ja kaivon vieressä sattuikin olemaan talon vanha jauhekivi. Vaivoin
+saivat he vieritetyksi sen lautaa myöten kaivon kannelle. Se oli menossa
+kaivonsuusta kaivoon juuri silloin kun Janne karkasi heidän kimppuunsa
+iso kyntövitsa ojona ja huutaen:
+
+--Elkää pudottako sitä kiveä kaivoon ... paholaisen vietävät!
+
+Mutta se oli jo myöhä: Molskahtaen syöksyi kivi kaivon pohjaan ja pojat
+riehahtivat kauhuissaan pakoon minkä jaloista pääsi. Janne juoksi
+perästä ja hutki patukalla kintuille minkä kerkesi, pojat huusivat,
+Janne kiroili ja isäntä kehotteli rappusilla seisten:
+
+--Anna pakanoille...! Anna paremmin hyväkkäille...! Voi nuo juoksulaat
+minkä hyvänsä tekivät!
+
+Mutta Jannella oli onneksi isot saappaat jalassa ja hän sattui
+kompastumaan kiveen, joten pojat pelastuivat enemmästä kurituksesta.
+Pitkän matkan painoivat he toki vielä täyttä juoksua tietä pitkin
+uskaltamatta taaksensa katsahtaa. Mutta tultuansa vakuutetuksi, että
+takaa-ajaja oli jäänyt jälelle, poikkesivat he tiepuoleen.
+
+Siinä istuivat he nyt kauan sanattomina. Kukin katseli omia pohkeitansa.
+Vihdoin kysyi Vesa:
+
+--Sattuiko sinuun, Saku?
+
+--Sattui tuohon... Entäs mihinkäs kohtaan sinuun sattui?
+
+--Ei kun tuohon vain pohkeeseen ... ja tähän toiseen jalkaan, selitti
+Vesa. Juntus taas kehasi:
+
+--Minuunpa sattui kolmeen paikkaan ... ja olisi vielä sattunut, jos minä
+en olisi oikein juossut?
+
+Saku jo näytti suuttuneelta, mutta silloin selitti Otto:
+
+--Paraneepa tämä, kun voitelee sylellä näin.
+
+Toiset seurasivat neuvoa, sylkäsivät vitsan jälkiin ja voitelivat ne
+näpillänsä. Itse asiassa jokaista harmitti Jannen menettely, ja se harmi
+yltyi sitä mukaa kun sylellä voideltuja vitsan jälkiä rupesi
+kirvelemään. Kukaan vaan ei olisi halunnut sitä suuttumustansa ilmaista
+ja siten ensimmäisenä osottaa, että häneen on sattunut kipeästi. Vihdoin
+rohkasi toki Vesa luontonsa: Jannelle kostaaksensa hän kehasi:
+
+--Olisi meidän renki Matti osannut antaa kovemminkin.
+
+Ja oitis laski Jannen arvo poikien silmissä: Nyt kehasi Sakukin:
+
+--Olisi vaikka kuka osannut... Jos vaikka minä olisin ottanut meidän
+renki Pekan kyntövitsan ja sillä oikein vedellyt, niin suuremmat
+makkarat olisi pitänyt nousta.
+
+--Ja jos minä olisin vedellyt oikein isolla takkavitsalla, niin olisi
+pitänyt kohota ihan sormen paksuiset makkarat, ylvästyi siitä Ottokin.
+Esa heilautteli kannuansa ja ilmotti:
+
+--Tahi jos minä olisin lyönyt vaikka tällä läkkikannulla, niin koko pään
+olisi pitänyt haleta.
+
+Ja joukko tunsi nyt olevansa voittamaton. Juntus jo ilkkui Jannen
+kaatumisella: hän juosta kontuutti matkien, langeten vihdoin muka Jannen
+tavoin ja ilkkui:
+
+--Se kun juosta konttuutti ensin näin ... ja sitte tuiskahti näin
+turvallensa.
+
+Koko joukko nauroi nyt sille vahingolle niin riemuisasti että muutamat
+aivan yltyivät pyöräyttämään häränpyllyn. Juntus siitä innostui: hän
+juosta hönttyytti ympäriinsä ja ollen muka hevonen hirnasi:
+
+--Hii-ha-ha-ha-ha!
+
+--Hii, hirnasi Esakin ja alkoi hyppiä Heikki Tirrin mustan oriin tavoin,
+syöksyi lopuksi täyttä ravia tielle ja alkaen painaa sitä pitkin että
+ikenet olivat irvellä huusi hän:
+
+--Nyt sitä ajetaan Tirrin oriilla kaupunkiin telehvoonia katsomaan...
+Hii-ha-ha-haa!
+
+--Hii-ha-ha-haa! himasi siihen koko joukko ja syöksyi hevoskarjana Esan
+jälestä. Vasta ensimmäisessä ylämäessä pysäytettiin juoksu ja Vesa
+ylpeili:
+
+--Kun olisi näin monta oritta sinunkin isälläsi, Saku, niin sitte kun me
+ottaisimme niistä yhden ja ajaisimme oikein, niin tuo pöly vain
+tupruaisi... Tupruaisihan, Saku?
+
+--Tupruaisi... Ja sitte jos karrit särkyisivät, niin kun me kaikki pojat
+nousisimme sen hevosen selkään ja ajaisimme oikein täyttä nelistä, niin
+siitä ei ennättäisi mikään tieltä pois... Ei lintukaan ennättäisi ...
+eikä vanha akka ... eikä mikään... Eihän ennättäisi?
+
+--Ei.
+
+--Ja sitte siinä olisi hevosen selässä miestä...! Se olisi niin pitkä
+selkä kuin pappilan pytingin katto... Olisihan...? Vai eikö olisi?
+
+--Olisi.
+
+--Ja silloin ei uskaltaisi tulla sekään kaivotalon Janne... Vaikka
+hänellä olisi miten pitkä patukka, niin ei uskaltaisi, kun se hevonen
+oikein porhaltaisi! tarttui Juntus. Se muistutti taas mieleen vitsan
+jälkien kirvelyt. Hetkisen olivat pojat ääneti. Saku suuttui Jannelle ja
+kun siihen kohdalle, aivan tien molemmille puolin sattui suunnattoman
+iso kylän yhteinen lammaskatras, ei hän voinut olla sille vihaansa
+purkamatta. Äänettä sieppasi hän vitsaläjästä pitkän vitsaksen
+patukaksi, syöksyi lammaskatraaseen ja huudahti:
+
+--Ajetaan, pojat, lampaita!
+
+--Ajetaan! Ja oitis liehui jokaisen kädessä aimo patukka. Suunnattoman
+iso lammasjoukko alkoi painaa tietä pitkin ja poikaparvi perästä patukat
+kohoina. Lampaita oli yli kaksi sataa, niistä neljäkymmentäseitsemän
+kellokasta. Oli kuiva aika ja tiestä nousi aivan mahtava pölypilvi kun
+tämä omituinen joukko painoi hurjaa vauhtia mäkeä ylös, toista alas.
+Monet kymmenet lampaankellot kalisivat. Pojat huusivat. Semmoisessa
+mahtavassa pölypilvessä ja semmoisella vannalla saapuivat he kylään,
+jonka läpi tie kulki.
+
+Ja nyt sattui koko kylän väki olemaan talkoissa Juvosen pellolla, aivan
+maantien varrella, mutta oli nyt keskellä peltoa kahvia juomassa.
+Puhuttiin taas telefoonista, joka kulki kylän läpi. Joku vaimoista
+päätteli viisaana:
+
+--Kylläpähän vielä nähdään!
+
+Vaiettiin. Toinen vaimo jo lisäsi:
+
+--Sitä Antti-Kristuksen tuloahan ne ennustavat... Ei siitä langasta
+siunausta tähän kylään vuoda.
+
+Hän haukkasi sokeria, puhalsi kahviin ja lisäsi kuin itsekseen:
+
+--Milloin hän sitte itse ilmestynee.
+
+Kohta alkoi kuulua outoa melua. Väki tarkkasi. Kohta nousi suuri
+pölypilvi, joka lähestyi uhkaavana, ja melu koveni. Alussa ei väki
+käsittänyt mikä on tulossa. Vihdoin arveli vanha Juvonen:
+
+--Lampaatkohan nuo juoksevat ... kun se kuulostaa vähän lampaan kellon
+ääneltä!
+
+--No eihän se nyt paha henki toki lampaita ryllää ... viattomia eläviä,
+oikasi siihen Ahokkaan vanha Lotta.
+
+Pilvi yhä läheni ja melu koveni, mutta mitään ei voinut erottaa sakeasta
+pölystä. Lotta jo arveli:
+
+--Jokohan tuo on nyt se itse se vanha vihollinen tulossa...
+
+Hän mietti. Väki oudosteli. Lotta lisäsi jo kuin itsekseen:
+
+--Siinä se nyt on jo ... se itse Antti!
+
+Mutta asia selvisi pian. Lauma syöksyi jo väen kohdalle. Juvonen huomasi
+hurjan poikaparven ja kiroili hädissään:
+
+--Johan minä sanoin, jotta ne ovat lampaat...! Ottakaa sukkelaan seipäät
+ja antakaa niille syötäville, tahi ne ajavat lampaat kuoliaiksi.
+
+Väki syöksyi aseita etsimään. Juvonen huusi lisää:
+
+--Ne ovat paholaisen juoksupoikia... Antakaa ruojille seivästä!
+
+Ja nyt alkoi ajo. Pojat huomasivat vaaran ja huudahtivat:
+
+--Voi ... voi!
+
+Ja yhä hurjempaa vauhtia painoivat he tietä pitkin, väkijoukko riensi
+meluten perästä. Pojat unohtivat lammasten ajon ja koettivat vain
+pelastua. Mutta älytön lammaslauma painoi vain eteenpäin. Kahden puolen
+tietä oli pisteaitaa, joten pojat eivät uskaltaneet poiketa tiepuoleen,
+peläten viipyvänsä aidan yli noustessa liika kauan ja siten joutuvansa
+ahdistajien käsiin.
+
+Niin mentiin kylän halki. Seipäät heiluivat. Väki huusi ja kiroili.
+Tielle sattui kauppias Juntusen poika Vikki ja Pekka Suokkaan poika
+Tena. He olivat siinä noppakiviä valitsemassa, kun lammaskatras
+lähestyi. Pelokkaina vetäytyivät he aitoviereen. Pojat syöksyivät
+laumoinensa ohi ja huomattuansa nuo kaksi turvatonta poikaa, huusi Esa:
+
+--Tulkaa pakoon ... ne tappavat!
+
+Molemmat pojat säikähtivät siitä niin että suin päin syöksyivät yhteen
+joukkoon. Niin kasvoi joukko kahdella ja nyt kävi hurja kulku kylän
+läpi.
+
+Mutta vihdoin loppui kylän kujatie. Tultiin metsään, jossa ei ollut
+aitaa, ja Saku huusi:
+
+--Mennään metsään!
+
+Ja sitä kyytiä syöksyikin poikajoukko tiheään koivikkoon. Väkijoukko ei
+sitä huomannut, sillä sakeassa pölyssä ei voinut mitään nähdä. Suin päin
+se seurasi lammaskatrasta, joka vielä jatkoi pakoansa. Viimein katras
+pysähtyi ja seisoi tiellä rauhallisena, kun takaa-ajajat saapuivat ja
+siunailivat:
+
+--No senkös taivaaseen ne pojat hävisivät!
+
+Ei kukaan voinut sitä käsittää. Etsittiin, mutta mitään ei löytynyt.
+Joku siunaili jo:
+
+--Mutta mitähän ne oikeastaan olivatkaan, kun hävisivät kuin tyhjä
+taivaaseen!
+
+Ja silloin välähti kaikkien mieleen ajatus telefoonista ja pahoista
+hengistä. Jo arveli eräs:
+
+--Jokohan nuo akat ennustivat oikein!
+
+Mietittiin asiaa. Äskeinen puhuja toisteli:
+
+--Kunhan ... kunhan tässä ei olisi vain ollut itse se hyvin vanha poika
+ihmispoikien muodossa peliänsä pitämässä ... kun se tuolla tavalla
+hävisi!
+
+Sitä pohdittiin vakavasti ja illempana levisi se usko että lampaita
+ajaneet pojat olivatkin olleet pahoja henkiä. Se usko varmistui, kun
+ennen maatapanoa huomattiin kaksi kylän pojista hävinneeksi. Jokainen
+päätteli siitä:
+
+--Ei suinkaan ne oikeat ihmisen lapset ole ennenkään lapsia vieneet!
+
+Se ajatus oli aivan luonnollinen. Kylä oli kauhuissansa.
+
+Kadonneiden kodeissa itkettiin ja surtiin ja sinä yönä ei uskallettu
+nukkua koko kylässä, sillä pelättiin pahan hengen uutta ilmestystä.
+Kadonneita etsittiin ja niiden vanhemmat olivat jo sairaat surusta.
+
+
+
+
+VII
+
+
+Sakun isä, lukkari Tenho Ossian Kuvatus oli ollut laiskan koulua
+pitämässä. Pojat olivat olleet hyvin unisia, eivätkä siis tehneet
+hänelle kiusaa. Siksi hän palasikin kotiinsa hyväntuulisena. Sovussa hän
+joi kahvia vaimonsa Hellä Karoliinan kanssa ja puheli:
+
+--Jopa tämä Sakukin, kun pääsee rippikouluikään, niin rupeaa itse
+leipäänsä tienaamaan.
+
+Ja kun kahvi oli juotu, otti hän virsikanteleensa, pihkasi sen jouhen ja
+pyysi:
+
+--Tuoppas Hellä se nuottikirja tänne... Minä tuossa vähä veisaan!
+
+Hellä otti nuottikirjan ja lähti astua pyörittelemään keittiöön. Lukkari
+ryki kurkkunsa puhtaaksi ja alkoi vetää virttä, vähän nenäänsä
+honottaen. Viimein hän valittikin:
+
+--Tuo nenän pakana kun on tukossa, jotta ei tahdo nuotissa pysyä... Jos
+tuo nuuska hänet selvittäisi!
+
+Hän turisti nenänsä puhtaaksi, pani nuuskan ja jatkoi sitten. Hellä
+Karoliina oli palannut keittiöstä, kuunteli ja nyökytteli hartaasti.
+
+Heillä oli nyt niin rauhallista ja kodikasta. Lukkari aivan heltyi.
+Tyytyväisenä hän puheli:
+
+--Kasvaakin tänä vuotena nuo omatkin elot niin hyvästi, että kaikki
+pitäjään elot joutavat myötäviksi ja voi ostaa nyt sinullekin kerralla
+muutaman tusinan uusia paitoja, niin ei tarvitse aina olla niiden
+puutteessa ... eikä joka kuukausi ostaa.
+
+Rouva nyökytteli hartaana, kiitollisena ja puheli muka miehensä
+anteliaisuutta estelläksensä:
+
+--Eikö noita jo minun loppuiäkseni riittäne... Jo tuo minutkin kohta
+täältä korjannee luoksensa taivaaseen.
+
+Harvoin oli heidän elämänsä ollut niin tyyntä ja rauhaisaa.
+
+Mutta jonkun ajan kuluttua johtui lukkarin mieleen vallesmannin perheen
+suru ja hän kysyi:
+
+--Onkohan se vallesmannin poika jo löytynyt?
+
+Hellä Karoliina ei tiennyt ja rupesi taas suremaan.
+
+Lukkari huusi silloin keittiöön palvelijoille:
+
+--Menkääpäs sanomaan Sakulle, jotta menee kysymään, onko se vallesmannin
+poika yhä kateissa!
+
+Mutta turhaan etsi Anni Sakua. Hän ilmotti:
+
+--Ei sitä ole!
+
+--No tottapahan tulee syömään! arveli siihen lukkari.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Saapui siitä ruoka-aika. Tavallisesti oli Saku ollut siinä asiassa hyvin
+säntillinen: ensimmäisenä oli hän aina ollut pöydässä. Ei ihme että
+Hellä Karoliina nyt oudostui:
+
+--Ka ... hyvä isä kuitenkin... Eikö sitä Sakua olekaan!
+
+Lukkarikin oudostui ja käski:
+
+--Menepäs nyt, Anna, ja hoihkase Saku syömään!
+
+Mutta Sakua ei kuulunut. Lukkari jo arveli voileipää tehdessään:
+
+--Mikähän sen pojan hyväkkäälle tuli! Odotettiin. Hoihkittiin vielä
+kerta, mutta turhaan. Hellä Karoliina hätäytyi. Äskeinen Vesan kohtalo
+ja järkkynyt mieli pani aavistamaan pahaa. Hän käski lukkaria:
+
+--Huutaisit nyt itse.
+
+--Saku...! Sa-ku! huusi lukkari akkunasta ja--Saku hoi! auttoi rouva
+toisesta. Ei kuulunut. Rouva alkoi jo tulla levottomaksi. Hän etsi ja
+touhusi vaivaloisesti kävellä väännätellen. Jo etsivät palvelijat apuna.
+
+Mutta turhaan. Rouva ärtyi jo palvelijoille. Nämä tuskastuivat. Se koski
+äitiin ja hän alkoi kiihtyä. Lapsen kohtalo huoletti. Olihan Vesakin
+juuri kadonnut. Miksi ei hänenkin lapsellensa olisi voinut samoin käydä!
+Hikisenä huohottaen palasi rouva ja istahti.
+
+Ja nyt ei maistunut kummallekaan ruoka. Jonkun ajan kuluttua itkeksi jo
+rouva, puhellen:
+
+--Vaikka lie lapsi rukka joutunut saman kohtalon omaksi kuin Vesa
+parkakin!
+
+Sitä aavisteli jo lukkarikin, mutta puolusti omaa poikaansa:
+
+--Sehän se vallesmannin poika pahennus onkin sen opettanut kaikille
+pahoille ilveille!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Niin kului päivä lähelle iltaa. Kylällä kerrottiin ihmeellisiä arveluita
+Vesan katoamisesta. Ne kertomukset tarttuivat lukkarin väkeen, ja kun
+Sakua ei mistään löytynyt, kiihtyivät mielet. Lukkari jo mutisi kuin
+itseksensä:
+
+--Saa niitä tässä tätä isoa joukkoa syöttää ja elättää, mutta ei niistä
+ole sen vertaa, jotta lapsista pitäisivät huolen!
+
+Hellä Karoliina arvasi heti asian, sillä jokseenkin samoilla sanoilla
+oli lukkari aina ennenkin alottanut riidan. Hän jo rykäsi itseksensä ja
+ryhtyi kärpäslapulla tappamaan pöydällä kihiseviä kärpäsiä, kiukutellen
+niille hermostuneena, ja kun lukkari vielä jatkoi joukon suuruutta
+valitellen, sanoi hän riidan aluksi:
+
+--Kukas sinun käski mennä naimisiin!
+
+Ja kohta oli nyt lukkarinkin talon elämä nurin. Väki lähetettiin
+etsimään Sakua. Rouva itki ja tuskaili. Lukkari tuskastui ja ärjäsi
+lopulta:
+
+--Hyvin sinä olisit joutanut pitämään huolta pojasta...! Kymmenen akkaa
+on talossa ja kaikki vain syövät ja makaavat siinä!
+
+--Ten-ho! löi rouva jo lihavaan polveensa varottavasti ja jatkoi:--Minä
+sanon sinulle, Tenho Ossian vielä kerran, jotta muista kenen palvelija
+sinä olet ja jotta sinä olet naimisissa oleva mies.
+
+Lukkari siitä yltyi. Sukeutui sanan vaihto. Lukkari varotti
+kämmensyrjällään ja tankkasi samalla, joka sanaa painostaen:
+
+--Minä sanon sinulle, Hellä Karoliina, jotta muista sinä, jotta sinun
+miehesi on kirkon palvelija ja jotta sinä et saa olla pahana esikuvana
+seurakunnalle!
+
+Silloin nousi rouva, meni miehensä nenän eteen, varotti samalla lailla,
+kämmensyrjällänsä tahtia lyöden, ja tankkasi:
+
+--Ja muista sinä, Tenho Ossian, jotta sinä olet seurakunnan edessä
+luvannut rakastaa myötä- ja vastoinkäymisessä, ja jotta sinä et saa
+seurakunnan edessä sanaasi syödä.
+
+Lukkari nuuskasi kiivaasti. Rouva rupesi kärpäslapulla tappamaan
+kärpäsiä akkunasta, kääntyi tehtävänsä lopussa puoleksi lukkariin päin
+ja yritti:
+
+--Ja minä sanon sinulle vielä sen...
+
+--Hel-lä! varotti lukkari keskeyttäen, sillä hän arvasi mitä nyt jo oli
+tulossa. Mutta rouva yltyi:
+
+--Minä sanon si...
+
+--Hel-lä! keskeytti lukkari aivan karjasemalla.
+
+--Jotta sinä olet virren honottaja! huusi silloin Hellä Karoliina sen
+sanottavansa. Sitä ei lukkari koskaan sietänyt, sillä hän ei millään
+muotoa tunnustanut veisaavansa nenäänsä. Raivostuneena sieppasi hän
+kahvikupin pöydältä, paiskasi sen säpäleiksi lattiaan ja poistui
+ähähtäen:
+
+--Saakeli.
+
+Alkoi uneton yö. Isäntäväki riiteli. Rouva itki välillä ja koko väki
+etsi kadonnutta lasta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana aamuna tuli lukkari jo aamiaisen aikaan vallesmannin luo ja
+kertoi Sakun häviöstä. Molemmat isät olivat aivan sekaisin. Nimismies
+päivitteli:
+
+--Tjaa...! Tjaa, veli!
+
+--Tjaa!
+
+Vaiettiin. Taas yritti vallesmanni:
+
+--Minä en enää ymmärrä mitään... Kun saisi edes kaupunkiin telefonoida,
+mutta senkin ovat rikkoneet, ruojat, niin ettei enää voinut lääkäriä
+kutsua...! Lempikin kun tässä mylläkässä vielä sairastui!
+
+Masentuneena, yönuttuun puettuna hän käveli edestakaisin ja lisäsi:
+
+--Nikodemus toki saatiin tähän suonta lyömään, jotta ei halvaus
+tulisi... Täytyi turvautua jo siihenkin vanhaan konstiin!
+
+--Tjaa!
+
+Ja taas vaiettiin. Lukkari hankasi nenänsä alusta nenäliinatukulla ja
+pani nuuskaa talon rasiasta. Isäntä jatkoi miettivää kävelyänsä
+äänetönnä kunnes huusi pois lähtevälle Nikodemukselle akkunasta:
+
+--Nikodemus...! Joko sinä sait palkkasi?
+
+--Joo, herra vallesmanni!
+
+--Kuule ... kuule...! Joko se Nikodemus menee? tuli lukkarille kiire.
+Hän riensi akkunaan, pani silmälasit päähänsä ja huusi:
+
+--Nikodemus... Kuule Nikodemus!
+
+Nikodemus pani lasit juhlallisesti nenällensä, keikisti päänsä ja
+vastasi sitten:
+
+--Joo, herra lukkari.
+
+--Meneppäs, kuule, Nikodemus, samalla tiellä ja lyö suonta siitä meidän
+rouvasta... Sekin on sairaana ja haluaisi sinua.
+
+--Soo! lausui Nikodemus juhlallisella äänellä ja lähti. Vallesmanni
+kolusi kaapissansa, otti sieltä pullon, kilkutteli sitä ja lausui:
+
+--Vieläkö hänestä tullee lasit mieheen...! Kallistuu tuokin särvin,
+jotta eivät enää palkat riitä.
+
+He ryhtyivät sitä tasailemaan. Sitä tehdessä virkistyivät hieman mielet.
+Vallesmanni voi jo puhella virkatehtävistänsäkin sen verran että
+ilmotti:
+
+--Lautamies Koljosen ja siltavoudin lähetin tutkimaan, kuka sen on tuon
+telehvoonilinjan särkenyt... Kun sais pakanat kohta ensi yrityksestä
+kiinni ja antaisi hyvät sakot, niin pitävät kyntensä erossa... No,
+maistappas, veli!
+
+--Tjaa!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Antti Juhanan mökissä istui isäntä itse Urho Ernestin kanssa synkkänä,
+tupakoiden. He olivat puhuneet telefoonin hävityksestänsä ja nyt murisi
+Antti Juhana:
+
+--Mutta tottapahan nyt on poikki... Niin jotta ei siinä enää lennä!
+
+Syntyi äänettömyys. Sen lopetti Urho Ernesti, selittäen:
+
+--Sillä hienolla puulla ei vielä katkennut pakana, vaan kun se iso honka
+hakattiin ja se kaatua rusahti, niin katkesikin siinä lanka.
+
+Eevastiina oli seurannut keskustelua ja huokaili nyt:
+
+--On ... on sitä tällä köyhällä koettelemusta... Kaikki telehvoonit ne
+vain sen harteille taakkaa tuovat ... kaikki ne vain lisäävät köyhän
+kuormaa.
+
+--Niin kuin tää mikä? kysyi siihen lautamies Koljonen, joka juuri tuli
+tupaan siltavoudin kanssa ja kuuli Eevastiinan valituksen.
+
+--Niin kuin nyt tääkin pahan hengen lanka ... tää telehvooni, murahti
+siihen Antti Juhana.
+
+--Ka rikkoneetpa ne ovat sen nyt, oikasi lautamies. He eivät tienneet,
+että sen olivat rikkoneet juuri Antti Juhana ja Urho Ernesti, vaan
+tulivat juomaan. Piippu ikenissä murahti siihen Antti Juhana:
+
+--Ka joutikinpa tuon rikkoa ... rikkoa...
+
+--Jouti, vahvisti Urho Ernesti. Lautamies Koljonen turisti joukon luona
+nenänsä, pyyhki sen aluksen kämmensyrjällänsä ja arveli:
+
+--Kuka hänet vain lie rohennut rikkoa!
+
+--Ka kukapa se! murahti Antti Juhana hyvillänsä, ylpeänäkin. Koljonen
+toisteli:
+
+--Kuka, kuka hänet lie viilettänyt poikki ... kun siitä ei kuulu nyt
+enää se sana lentävän.
+
+--Vai jo toki lakkasi lentämästä ... rietas! oli Urho Ernesti
+tyytyväinen tekoonsa ja Antti Juhana ilmotti:
+
+--Ka tämän Urho Ernestin kanssapa me sen vain vetäisimme poikki ...
+sillä isolla hongalla!
+
+--Vai te se!
+
+--Me.
+
+--Mhyy!
+
+--Mehän sen vetäsimme! vahvisti Urho Ernesti Ernestikin. Lautamies
+aluksi vaikeni, mutta lausui sitten:
+
+--Ka sittenpä tässä ei ole enää sen enempää selvässä asiassa!
+
+--Eihän tässä! arveli Antti Juhanakin ja naapuri lisäsi:
+
+--Ei.
+
+--Ei ole ... ei ole! yhtyi vielä Koljonen ja nyt puhuttiin pitempi aikaa
+päivän tapahtumista ja telefoonin osuudesta niihin. Vihdoin ilmoitti
+lautamies:
+
+--Ka sittepä minä voin tässä samalla tiellä manata vallesmannin puolesta
+käräjiinkin ... vastaamaan siitä telehvoonin vikuuttamisesta...! Kun
+tämä siltavouti on tässä vieraana miehenä!
+
+Raskas, synkkä äänettömyys seurasi niitä sanoja.
+
+Vieraiden lähdettyä selvisi Eevastiina ja pitäen varansa, ettei mies
+pääsisi häntä taas onnettomuudesta soimaan alkoi hän sille juonitella,
+syyttää telefoonin särkemisestä. Hartaalla äänellä kaikerteli hän:
+
+--Kun sitä olisi siinäkin asiassa uskonut ja luottanut sanan apuun, eikä
+siihen omaan voimaansa, niin ei olisi tätäkään tullut.
+
+Niin alkoi katkera juonittelu. Tuli jo iltapäivä. Yhä jatkui jurnuttelu.
+Jo huokaili Eevastiina ilkeästi:
+
+--Mutta onpa tuo osannut vaimonkin silmät soaista ... on se osannut
+pimittää vaimon, kun se on kaikkien pahantekijöiden kelkkaan sen
+suostumaan saanut...! Hoh-hoi sentään!
+
+Mutta nyt vastasi jo Antti Juhana yhtä ilkeästi: Ovesta ulos
+työntyessään myönteli hän:
+
+--Ka eipä se sanankaan valkeus jaksa valaista ihan älytöntä akkaa ...
+koskapa on antanut sen joutua tään tuhman miehen kelkkaan!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta vähitellen alkoi levitä valoa tähän surulliseen asiaan. Ukko
+Juvonen oli tullut kyläläistensä valtuuttamana pyytämään vallesmannin
+apua kahdessakin asiassa: ensiksi että löydettäisi kadonneet pojat Tena
+ja Vikki ja toiseksi että ryhdyttäisi poistamaan telefoonia. Hän selitti
+nyt asiansa:
+
+--Eipä siitä muuta erikoista kuulu, ne kyläläiset vain lähettivät
+pyytämään jotta, jos tää vallesmanni virkansa puolesta nousisi sitä itse
+ukkoa vastaan ... se on nähty siellä meidän kylällä lampaita ajamassa ja
+sitte vei muun hyvän lisänä kaksi lasta.
+
+--Mitä 'itse ukkoa'? hämmästyi vallesmanni. Toinen selitti:
+
+--Ka sitä, joka vei sen kauppias Juntusen ja talokas Suokkaan pojat ...
+ja joka sitä kylän lammaskatrasta ajoi.
+
+Asia sotkeutui tämän selityksen johdosta. Vallesmanni jo siunaili:
+
+--Mikä vietävän ukko se sielläkin jo poikia vie?
+
+--Ka se oikea ukko ... se jolla on se paha nimi.
+
+--No tääpä nyt vasta on...! Mistä se on kotoisin se ukko? sotkeutui
+toinen.
+
+--Ka sieltä omasta valtakunnastaan ... niin kuin herra vallesmanni
+tietää...
+
+Lopulta ei asiasta tahtonut tulla mitään selvää. Vasta kun vallesmanni
+pani kovalle, vaatien tietoa mikä ukko se on, ilmotti Juvonen:
+
+--Ka se joka meidät itse kunkin on vietellyt pois herrasta ... niin kuin
+vallesmanni itsekin tietää... Se vanha vihtahousu.
+
+Alkoi uusi selvittely. Vihdoin älysi vallesmanni asian, kun sai kuulla
+että se oli ilmestynyt viiden pojan muodossa. Hän kysyi:
+
+--Minkä ikäisiä ne pojat olivat?
+
+--Ka eipä niiden ijästä ... tuossa kymmenen korvilla... Mutta muuten
+olivat hyvin siihen isäukkoonsa, ihan hyvin suuria heittiöitä!
+
+Nyt selkeni vallesmannille asia. Riemastuneena huudahti hän vaimollensa:
+
+--Lempi... Lempi hoi... Nyt sen pahan hengen jälillä jo ollaan: Se on
+mennyt tämän lukkarin poikahalvatun kanssa kaupunkiin päin ja tehnyt
+vielä kaikenlaista ilkeyttä mennessänsä!
+
+--No herran kiitos...! Miten iloinen minä olen nyt! pääsi rouvalta
+riemastunut huudahdus. Vallesmanni jo hykerteli käsiänsä ja uhkaili
+Vesalle rangaistusta:
+
+--Maltahan sinä ... maltahan kun minä sinut kynsiini saan!
+
+Nopeasti järjesti hän takaa-ajon ja lupasi Juvoselle toimittavansa
+kadonneet lapset vanhemmillensa. Kun Juvonen yhä viipyi, kysyi hän
+siltä:
+
+--Vai onko sinulla vielä mitä muuta asiaa?
+
+--Eipä siitä erikoista... Paitsi jotta ne kyläläiset pyytävät poistamaan
+tämän telehvoonin, jotta ei se paha henki...
+
+--Telefooninko? keskeytti vallesmanni kiivaasti.
+
+--Ka sen... Ne jo siitä meidän kylän kohdalta hävittivät valmiiksi sen
+telehvoonilinjan, jauhoi Juvonen. Silloin huusi vallesmanni vihoissaan
+akkunasta:
+
+--Matti... Matti hoi! Heitä pois ne muut työt ja mene sanomaan lautamies
+Koljoselle, jotta manatkoon kaikki Köyhäjoen kyläläiset oikeuteen
+telefoonilinjan hävityksestä!
+
+Sen kuultuaan painui ukko Juvonen tavallista syvempään kumaraan.
+
+
+
+
+VIII
+
+
+Mutta palatkaamme poikien luo.
+
+Lampaanajoseikkailusta selvittyään he hiiviksivät kotvasen arkoina
+metsässä. Vasta kun uskoivat olevansa turvassa he pysähtyivät erään ahon
+reunaan ja alkoivat puuhailla: Joku kuori hampaillansa koivunvarvoista
+vispilän varpoja, joku löi itseksensä noppaa. Uudet tulokkaat eivät
+olleet vielä perehtyneet joukkoon ja katselivat sitä kädet housun
+taskussa. Sakua suututti äskeinen onnettomuus ja hän alkoi purkaa
+sisuansa piiskaamalla erästä koivua vitsalla. Vihdoin alkoi Juntus
+puhelun, kysyen vierailta:
+
+--Olettekos te tämän kylän poikia?
+
+--Olemme.
+
+--Entäs kenenkäs ne olivat ne lampaat? tarttui Esa.
+
+--Eivät ne olleet kenenkään yhden talon... Siinä olivat kaikkien
+lampaat! selittää tokersi juro Tena ja Saku varoitti:
+
+--Elä sitte mene sinne kotiisi! Ne lyövät nyt siinä kylässä.
+
+Ja siksipä ei Tena ja Vikki uskaltaneetkaan mennä kotiinsa, vaan
+lyöttäytyivät joukkoon. Aho oli joltisenkin marjainen. Pojat tyydyttivät
+siinä ensin nälkänsä. Mutta kohta arveli Juntus:
+
+--Kun olisi missä hernettä?
+
+Se arvelu miellytti toisia ja Vesa tiedusti Vikiltä:
+
+--Kasvaako täällä kenen pellossa hernettä?
+
+--Kasvaa, vastasi juro Vikki.
+
+--Kenen?
+
+--Kasvaa siinäkin Leinosen pellossa, mutta siitä se ukko Leinonen näkee!
+selittää tokersi Vikki. Saku tarttui nyt:
+
+--Kasvaakos kenen muiden pellossa, niin jotta ei näy?
+
+--Kasvaa.
+
+--Kenen?
+
+--Kasvaa vaikka kenen... Senkin Juvosen Rinnepellosta jos ottaa, niin
+siitä ei näy, selitti Vikki jurona ja oitis päätti joukko:
+
+--No mennään sinne!
+
+Onnellisesti, metsätietä myöten kierrellen, pääsivät he perille ja
+puhdistivat miltei puhtaaksi Juvosen hernemaan; söivät kylliksensä ja
+ottivat evääksi mikä mahtui Esan läkkikannuun. Lähellä olevassa,
+äskettäin heinillä täytetyssä ladossa he saivat oivallisen yöpaikan.
+Telmiessä ja häränpyllyjä pehmeässä heinässä laskiessa unohtuivat kaikki
+päivän tapahtumat ja Juntus sanoi:
+
+--Nyt kun olisi tupakkaa, niin sitte saisi Saku puhaltaa savut
+nenästään... Puhaltaisitko Saku?
+
+--Puhaltaisin kyllä! kehäsi Saku ja Vikiltä hän kysyi:
+
+--Jos olisi tupakkaa ja piippu eikä isäsi näkisi, niin uskaltaisitko
+polttaa tupakkaa?
+
+--Uskaltaisitkos sinä?
+
+--Uskaltaisin... Ja vaikka olisi isäkin, niin minä uskaltaisin!
+ylvästeli Sakuja kehasi:
+
+--Ja honottaakin uskaltaisin isän tavalla... Ja yhdenkin kerran kun isä
+tuli kotiin, niin me Simosen Pojun kanssa honotimme navetan ylisillä
+niin jotta isä kuuli.
+
+--Löikö se sitte?
+
+--Ei... Se ei nähnyt... Mutta mammalle se oli sitte iltasella äkäinen ja
+sanoi, jotta: mitä pahan hengen poikia sinä kokoat sinne ylisille!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraava päivä oli sunnuntai. Se oli kaunis, tyyni päivä. Huolettomana
+vaelsi nuori joukko, kiersi takateitä myöten maantielle ja painui sitä
+pitkin edelleen. He tulivat vieraan seurakunnan kirkolle. Äkkiä kumahti
+kirkon kello ja Esa huudahti:
+
+--Pojat...! Nyt on pyhä...! Toisetkin sen hoksasivat ja Saku ehdotti:
+
+--Lähdetään kirkkoon... Jos siellä on semmoinen lukkari kuin isä, niin
+sitte honotetaan sille!
+
+Ja juoksujalassa painoi joukko kirkkomäelle. He eivät kumminkaan
+ehtineet aivan kirkon luo, kun tapasivat joukon tuntemattomia poikia
+tienvarrella aidalla istumassa. Vesa lähti juosta renttuuttamaan niiden
+luo, huutaen niille juostessansa:
+
+--Pojat hoi! Vaihdetaan hattuja!
+
+--Mennään hattuja vaihtamaan! riehahti jälkijoukkokin juoksuun ja kohta
+oli hattukauppa menossa. Ainoana ehtona oli, että koko oli sopiva. Kun
+kaupat oli tehty, siirtyivät pojat hyrynlyöntiin, aivan kuin itsestänsä,
+ilman keskustelua. Toisella puolen olivat tuntemattomat kirkkomäen
+pojat, toisella seitsemän meille jo tuttua poikaa. Kiekko hurahteli
+pitkin maantietä, pojat huusivat ja seipäät heiluivat juuri
+puolipäiväsaarnan aikana.
+
+Mutta sattumalta osui kiekko Sakun jalkaan. Tämä älähti ja alkoi
+liikata.
+
+--Sattuiko sinuun? tiedusti Vikki.
+
+Saku ei vastannut, vaan lynttyytti syrjään. Peli taukosi.
+
+Vastapelaajien joukko lähestyi katsomaan. Silloin ilmotti Juntus:
+
+--Tuo poikahan se viskasi.
+
+--Elä valehtele! väitti poika, mutta Vikki vahvisti:
+
+--Viskasitpas!
+
+--Se on vale!
+
+Mutta silloin tarrasi Saku poikaan kiinni ja alkoi tappelu. Yksi pojista
+varotti Sakua uhkaavasti:
+
+--Elä lyö!
+
+--Lyönpäs! uhkasi Saku ja alkoi murikoida nyrkillänsä. Alussa katselivat
+toiset rauhallisina, ympärillä seisoskellen ja Juntus sanoi:
+
+--Saku voittaa!
+
+--Purase, Saku, sen kättä! neuvoi Vesa.
+
+--Puraseppas! uhitteli tappeleva poika.
+
+--Purasen kyllä! vannoi Saku, vetäen poikaa tukasta. Poika alkoi huutaa:
+
+--Elä tukista, kuule, tahi kun minä ärjäsen!
+
+--Ärjäseppäs!
+
+--Ärjä-sen! huusi poika ja oli jo pakotettu huutamaan:
+
+--Aku...! Tule avuksi Aku!
+
+Aku riensikin avuksi. Mutta silloin syöksyivät pojat Sakun avuksi ja
+vastatappelijoiden joukko liittyi yhdeksi. Syntyi sanomaton rähäkkä...
+Kepit heiluivat, revittiin vaatteita, tukistettiin, huudettiin. Meluun
+sekaantuivat tappelevien poikien koirat: nähdessään omansa mylläkässä ne
+juoksentelivat ympäri nujakkaa, haukkuivat ja ulvoivat. Kuului jo
+kirouksia ja itkua ja jo vuoti usean nenästä verta.
+
+Mutta onneksi kuului melu kirkkoon. Suntio juoksi sen johdosta hätään,
+ennen kuin ehti pahempaa tapahtua. Siepaten eräästä kärristä ruoskan,
+juoksi hän nujakkaa kohti huutaen:
+
+--Annan minä teille...
+
+--Voi... Suntio! kuului huudahdus ja kuin siivillä lentää syöksyi koko
+tappeleva joukko pitkin tietä jokirantaan. Siellä pesivät he haavansa,
+istahtivat aidalle, toinen joukko toiselle ja toinen toiselle puolelle
+tietä ja rupesivat toisiansa härnäämään, kertomalla vastustajista
+ilkeyksiä toisillensa niin kovaäänisesti että vastustajat kuulivat.
+Juntus alkoi:
+
+--Tuon keskimmäisen yhden pojan kotona on miehillä hattu nurin päässä!
+
+Toverit sille nauroivat vastapuolen harmiksi. Nämä maksoivat haukkuen:
+
+--Nuo pojat ovat siitä pitäjästä, jossa syödään huttulusikalla tervaa!
+
+Voitokkaina, vastapuolta sapettaaksensa nauroi sille se joukko. Joku
+lisäsi:
+
+--Ja sitte siellä kun syödään, niin lusikka on alassuin!
+
+Taas nauroi se puoli. Vastapuolta silloin tuo harmitti. Niin jatkui tämä
+kiertelevä haukkuminen. Mielet alkoivat kiihtyä ja uusi tappelu oli
+lähellä. Mutta silloin sattui postin kuljettaja ajamaan aika kyytiä ohi.
+Aisakellon kova ääni viehätti poikia ja Vesa huudahti:
+
+--Pojat...! Koitetaan jaksetaanko juosta postin jälestä!
+
+--No! syöksyi meidän tuttu, retkeilevä joukkomme koettamaan voimiansa
+juoksussa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Närhin taloon asti jaksoivat pojat pysytellä postinkuljettajan
+lähettyvillä, mutta siinä he jäivät jälkeen ja poikkesivat talon
+karjapihalle, siellä rakenteilla olevia tikapuita tarkastamaan. Siellä
+sattui olemaan kuivuuden tähden hieman ravistunut kaljatynnöri. Vanteet
+olivat höltyneet. Helppo oli ne saada irti ja oitis hoksasi Saku
+ehdottaa:
+
+--Montako poikaa meitä on... Yksi ... kaksi ... kolme ... neljä ... Vesa
+viides ... Vikki kuudes ... minä seitsimäs...! Seitsemän poikaa.
+
+Hän luki nyt tynnörin vanteet ja ilmotti:
+
+--Joka pojalle tulee vanne ja sitte ajetaan niitä kepin kanssa pitkin
+tietä.
+
+Oitis olivatkin vanteet irrotetut ja tynnöri lautoina. Ja nyt alkoi
+iloinen kulku. Kukin pyöritti vannettansa juosten sen vierellä,
+estääksensä sen kaatumista, ja niin mentiin aika kyytiä pitkin tietä.
+Missä he vaelsivat talon ohi, juoksi koko väki katsomaan ihmettä ja
+siunailemaan:
+
+--No mitä maailman lopun kulkijoita ne nyt mokomat ovat!
+
+--No en paremmin sano, siunailivat toiset.
+
+Enemmittä häiriöittä voivat pojat kumminkin matkaansa juosta hölköttää.
+Kuivalaisen talon kohdalla liittyi heihin kaksi poikaa ja sitten aina
+yksi kerrallansa, kunnes heitä oli kaikkiaan kaksitoista. Mutta viimeksi
+liittyneet viisi vanteetonta juoksi erillänsä, jälkijoukkona,
+uteliaisuudesta mukana pysytellen.
+
+Niin tultiin erääseen jyrkkään ylämäkeen. Sitä ylös kävellessä sanoi
+Juntus:
+
+--Voi piru kun on nälkä!
+
+Nyt sen huomasivat toisetkin. Pidettiin asian johdosta neuvottelu.
+Neuvottelun kuluessa riemastui Otto yhtäkkiä ja huudahti:
+
+--Minäpä tiedän, pojat!
+
+--Mitä? odotti joukko. Otto selitti:
+
+--Kun olisi vaikka naurista!
+
+Se neuvo tuntui hyvältä, mutta Juntus huomautti:
+
+--Eipä ole!
+
+--Jos kuka tulisi vastaan, niin kysyttäisi missä on, jatkoi Vesa ja
+siinä toivossa lähti joukko mäen päälle päästyä taas juoksemaan, toivoen
+pian löytävänsä naurishalmeen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Onni olikin heille nytkin suotuisa: Tuskin olivat he taivaltaneet
+kilometrin vertaa, kun sivuuttivat Antti Soinisen noin yhdeksänvuotiaan
+tytön Helmin, joka oli mennä tessuttelemassa kutsumaan Pinnasen Maria
+heille äitiä hieromaan. Oitis he pysähtyivät. Saku kysyi:
+
+--Tyttö hoi?
+
+--Mitä? hymyili tyttö, alta kulmiensa katsoa tihraten.
+
+--Onko sinulla isä? tokasi Esa.
+
+--Oo-on, liverti hymyilevä tyttönen pitkään ja lisäsi:
+
+--Ja on minulla äitikin, mutta sitä pitää hieroa.
+
+--Kenenkäs tyttö sinä olet?
+
+--Antti Soinisen.
+
+--Onkos teillä naurista? meni Juntus jo suoraan asiaan, mutta Helmi
+epäsi herttaisena:
+
+--Ei ole... Mutta Pinnasella on iso huhta.
+
+Se oli ilosanoma.
+
+--Tiedätkös sinä missä se on? syventyi jo Vesa. Helmi vakuutti viisaasti
+hymyillen:
+
+--Tiedän... Ja olen minä käynytkin siellä Pinnasen Helmin kanssa.
+
+--Etpäs tiedä ... elä valehtele! epäili tätä ilmotusta vakavana Tena.
+Helmi siitä oli loukkautua ja sanoi:
+
+--Vaikka kysy Pinnasen Helmiltä.
+
+Nyt alkoi Helmin suostuttelu: Esa laski kävelyn lomassa jonkun
+kuperkeikan. Vesa linkosi kiviä. Vihdoin ehdotti Saku, kauppaa hieroen:
+
+--No tule sitte ja vie, niin saat yhden vanteen.
+
+Helmi mietti asiaa, mutta epäröi:
+
+--Eee-ii toki! Onpa meillä vanne itselläkin.
+
+--Eipä ole rautavannetta, kehäsi silloin Otto ylpeänä. Helmi yhä
+vastusteli:
+
+--Vaikka ei... Mutta ompa puuvanne.
+
+Ei tietty mitä sanoa. Hölmö Juntus toki huomasi ja ilmotti:
+
+--Eipä puuvanne ole niin hyvä.
+
+Sillä lailla he jatkoivat kaupan hieromista kunnes tulivat erään
+metsätien haaraan. Siinä sanoi Helmi:
+
+--Tästäpä se menee tie sinne Pinnasen naurismaalle, mutta minä en sano.
+
+--Mitä et sano?
+
+--Sitä mistä se sitte menee siinä toisessa kohti, josta eroaa Pajusen
+mökille, hymyili Helmi viisaana.
+
+Mutta kun tinkimistä yhä jatkettiin ja Saku lupasi antaa vielä leluja,
+suostuikin Helmi oppaaksi ja he lähtivät Pinnasen naurismaalle. Sinne
+vievä tie oli huonoa polkua. Vanteet eivät siinä pyörineet ja siksipä
+pojat heittivätkin ne tiepuoleen, yksi ensin, toinen sitten. Täten
+tulivat ne olemaan jonkunmoisina tien viittoina myöhemmille etsijöille.
+Matkalla yhdistyi jälkijoukko ja niin oli heitä lopullisesti kaksitoista
+poikaa ja yksi tyttö.
+
+
+
+
+IX
+
+
+Sillä välin oli lukkarin ja vallesmannin taloissa saatu asiaan aina
+uutta valoa. Nikodemus oli jutellut Oton ja Esan katoamisesta ja
+vallesmanni oli oitis oivaltanut asioilla olevan yhteyttä. Tutkimalla
+sai hän selvän, että Oton ja Esan koko ja puvut vastasivat samojen
+juoksupoikien kokoa ja pukuja, jotka olivat telefoonia kivittäneet. Joku
+vaimo oli huomannut samojen poikien käyneen riihessä ja ladossa ennen
+sen paloa. Asia oli nyt selvä. Vallesmanni meni tarkastamaan riihtä.
+Siellä hän joutui aivan raivoihinsa huomattuansa, että vene oli mätetty
+pehkuja täyteen ja pehkut olivat tervan kuivuessa iskostuneet kiinni.
+Hän tiesi oman poikansa olleen siinä osalla, päivitteli sitä vaimolleen
+ja vannoi jo käsiänsä hykerrellen:
+
+--Mutta kunhan sinä kanalja tulet, niin opit sinä!
+
+--Kauno! varotti siihen äiti, joka oli jo toipunut ja iloitsi lapsensa
+takaisin saamisesta.--Sinä et saa, Kauno, niin sanoa lapsesta!
+
+--Opit sinä kanalja, kunhan kynsiini sinut saan! korotti vallesmanni
+ääntään toistaessaan uhkailuaan.
+
+--Kau-no! varotti siihen rouva nyt kovemmin, ja kun mies jatkoi
+uhkailuaan, julisti hän tarmokkaasti, lastansa suojaten:
+
+--Mutta sinä et saa koskea siihen poikaan, sillä se on minun oma
+lapseni! Hän kiivastui ainoan poikansa puolesta toistaen, aivan jalkaa
+polkien:--Se on minun ainoa lapseni, muista se aina. Minä olen
+sydänallani sen kantanut enkä anna sitä sinun revittäväksesi.
+
+--Mutta se oli minun veneeni, jonka hän olilla tuhri, kiivastui
+vallesmanni ja yritti jatkaa:--Ja minä annan semmoiselle sikiöl...
+
+--Kau-no! keskeytti rouva jo entistä ankarammin.
+
+--Elä sotke siinä, tiuskasi mies. Mutta silloin nousi rouva ja kysyi
+juhlallisesti:
+
+--Kauno Valdemar...! Minä kysyn sinulta Kauno Valdemar, jotta sillä
+laillako sinä puhut minul...
+
+--Äts! sähähti Vallesmanni, syöksyi huoneeseensa ja paiskasi oven kiinni
+niin että seinät jyrähtivät.
+
+Jokseenkin samallainen kohtaus oli sattunut lukkarinkin talossa, kun
+lukkari oli nähnyt että heinät oli mätetty ylisiltä alas navetan likaan.
+Kun hän oli uhannut kurittaa Sakua, oli äiti noussut lastansa
+puolustamaan. Riita oli sukeutunut. Sen kestäessä hääräili nyt Hellä
+Karoliina kahvin keittopuuhissa, kun lukkari jatkoi uhkaustansa.
+Vaistomaisesti unohtui hänelle silloin iso sumppipannu vasempaan käteen
+ja oikean käden etusormella löi hän tahtia hellan reunaan, painostaen
+sillä sanojansa.
+
+--Minä sanon ... minä sanon sinulle, Tenho Ossian, jotta se on jo nytkin
+juuri sinun kovuutesi tähden lähtenyt vanhempiensa luota maailmalle...
+Ja minä sanon että kun se herran avulla taas takaisin saadaan, niin sinä
+et saa siihen koskea sormellakaan... Et sakarisormellakaan...! Se on
+sinun ankaruutesi tähden lähtenyt!
+
+--Menköön...! Olipa tuo vaikka kissan hännässä, ... eto elävä! tuskastui
+vihdoin lukkari. Äiti rukka menetti malttinsa. Iso pannu vasempaan
+käteen unehtuneena ja oikealla kädellään kämmensyrjin varottaen
+lähestyä, pyörittäytyi hän miestänsä ihmetellen, uhkaavana:
+
+--Niinkö sinä puhut...! Puhutko sinä, kirkon ja seurakunnan palvelija
+sillä tavalla!
+
+Syntyi ankara riita. Siihen tuskastuneena sulkeutui lukkari
+huoneeseensa. Hänen sisunsa nousi. Hän ei voinut enää hillitä itseänsä,
+vaan päätti kostaa sillä ainaisella ilkeydellä, jota hän oli käyttänyt
+aina ennenkin riidan äärimmäiseen asti noustessa:
+
+Hän otti kanteleensa ja veisasi, vaimoansa tarkottaen ja sitä oikein
+häijysti pistääksensä, juhlallisesti virren:--Raskaissa maan vaivoissa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tämä väliaika oli ollut taas toraista sekä Antti Juhanan, että Urho
+Ernestin mökillä. Eevastiina oli juonitellut ja mies murjottanut. Joskus
+oli ollut ilmiriitaakin.
+
+Mutta viime sunnuntaina oli tapahtunut pieni mielenmuutos. Hukkuneiksi
+otaksuttujen lasten kuolema oli ilmotettu kirkossa. Heidät oli siunattu
+kuolleiksi. Heidän puolestansa oli pappi lukenut tavallisen
+esirukouksen. Kauniisti oli nuori pappi puhunut nuorien vainajien
+muistolle lohdutukseksi vanhemmille ja varotukseksi muille. Vaimot
+olivat sitä kuullessansa itkeneet ja miesväki käynyt vakavaksi.
+
+Tämä kirkollinen toimitus oli vaikuttanut sovittavasti vanhempienkin
+mieliin. Ystävät olivat käyneet lohduttamassa. Elämän huolet alkoivat
+haihduttaa kuolleiden muistoa. Kun Sutisen Lotta puheli nyt asiasta
+Eevastiinan kanssa, alistui tämä jo ja mietiksi:
+
+--Vähemmänpähän on hänenkin sielullansa vastaamista, kun pääsi nuorena
+pois täältä surun ja murheen laaksosta... Vähemmän on hänellä tilin
+tekemistä!
+
+Ja Antti Juhanankin sydän suli ja mieli heltyi. Äänetön vihottelu
+lakkasi. Hän oli kuullut kerrottavan vallesmannia kohdanneista
+onnettomuuksista: pojan katoamisesta ja ladon palosta; hän oli löytänyt
+siitä vahingoniloa ja alkanut lauhtua vaimollensakin. Hänen teki jo
+mieli alkaa puhelu, jakaa tuo ilosanoma hänen kanssansa, mutta ei
+tahtonut sisu antaa. Pari tuntia oli hän nyt hautonut alkuunpääsyä ennen
+kuin jaksoi murahtaa:
+
+--Onpa sitä toki itseäänkin kohdannut rangaistus ... vallesmannia.
+
+Eevastiinan teki mieli tiedustaa semmoista sanomaa lähemmin, mutta vielä
+oli hänen sisunsa liika katkera. Hän ei päässyt alkuun vaikka tahtoi.
+Siksi polki hän vain kiivaammin rukkiansa, kuin ei muka välittäisi
+asiasta mitään. Antti Juhana silloin murisi lisää:
+
+--Latokin on palanut ja pojan on vienyt se sama pahahenki.
+
+--Häh? pääsi nyt Eevastiinalta.
+
+--No kysy Nikodemukselta, jos et usko, murahti mies siihen. Siten oli
+saatu taaskin jonkunlainen sovinto aikaan ja Eevastiina keitti jo kahvit
+ja he joivat yhtaikaa, samassa pöydässä. Se sopu ei kuitenkaan ollut
+pitkäaikainen. Tämän sotkuisen asian selviytyminen toi näet uusia
+kohtauksia puolisoiden muutoin verrattain tyyneen elämään.
+
+Niinpä nytkin saapui Nikodemus Valta, joka oli lukkarilla saanut kuulla
+asian onnellisemmasta käänteestä, ilmottamaan, että luullaan poikien
+olevan vielä elossa. Kahvit juotuansa asetti hän silmälasinsa alemma
+nenälle, nuuskasi, siirtyi penkkiä myöten luistaen Eevastiinan viereen
+ja alkoi kertoa, kuin kuiskaillen:
+
+--Kuulehan, Eevastiina, kun minä vähän sanon...
+
+Hän aivasti välillä, kihnutteli lukkarin tavoin nenänsä aluksen
+nenäliinallansa ja jatkoi:
+
+--Ne Oton vaatteet möi jo meidän Kerttu Karoliina sille Heikki Nissisen
+eukolle.
+
+Äiti huokasi lastansa muistellen. Nikodemus silloin lohdutteli:
+
+--Ainoa poikakos tämä sinulla olikin?
+
+--Ainoapa hän oli! kujerteli Eevastiina ja nyt ilmotti Nikodemus
+kuiskailun tavoin:
+
+--Mutta siksipä annetaankin sinulle esikoisesi jälleen elävänä!
+
+Isä ja äiti joutui ymmälle. Pitkältä sai Nikodemus selittää asian
+vaiheita, ennen kuin se selkeni. Aluksi molemmat tavallaan riemastuivat.
+Mutta Nikodemus, jonka olo oli nyt vaatteiden tähden epämukava,
+nuuskaili ahkerasti ja kertoi lisää. Hän tuli myös maininneeksi
+vallesmannin ladon palamisesta ja lisäsi:
+
+--Se vallesmanni kuuluu näitä äskeisiä vainajia siitä epäilevän.
+
+Kuten synkkä pilvi kohoaa ja taivas sen johdosta pimenee, niin synkkeni
+nyt taas Antti Juhanan mieli ja Eevastiinan mieli katkeroitui.
+
+Ja jos oli ennen ollut tämä lapseton väliaika raskasta ja tuskallista ja
+riitaista, niin tuli se nyt Nikodemuksen lähdettyä vieläkin pahemmaksi.
+Isä murisi jo:
+
+--Millä he kaikki siirapit tässä maksettanee...
+
+Eevastiina älysi sen olevan hänelle tarkotetun ja varustautui. Mies
+selittikin, itsekseen murmottaen:
+
+--Kun ihan tahallaan laitetaan lapset latoja polttamaan.
+
+--Hoh-hoi ... hoh-hoi...! Äidin sen vain pitäisi osata siirappisopat
+keittää, vaikka ei olisi vettäkään talossa, huokaili siihen Eevastiina.
+Mutta nyt jo murahti mies entistä synkempänä:
+
+--Olisit itse mennyt ... kun sitä siirappia niin himosit.
+
+Eevastiina heittäytyi nyt niin jumaliseksi kuin vaan osasi ja soimasi
+sitä tietä riidellen miestään. Mielet katkeroituivat sappikatkeriksi.
+Pelko että täytyy maksaa vielä lato, vei jo mielen maltinkin. Jo valitti
+mies riitelemällä:
+
+--Mutta sitä siirappia kun pitääkin olla, jotta vaikka hänessä uisi...
+Ei enää mikään muu ruoka vältä...! Ja sitten vielä ne pojan vaatteetkin
+sille Nikodemukselle hilloi, eto ölinästä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oven täyteinen vaatenyytti selässä työntyi silloin tupaan Kaino
+Josefiina, viskasi kantamuksensa lattialle ja siunaili:
+
+--Siinä ovat nyt hynttyyt! Nyt siitä miehestä pääsi lopultakin ihminen
+rauhaan!
+
+Talon väki ei näyttänyt olevan tietävinänsäkään koko tulijasta. Tämä
+jatkoi:
+
+--Kun rupeaa jurnuttamaan ja jurnuttamaan pitkin pituisia päiviä siitä
+siirapin ostosta ja jauhaa jauhamasta päästyänsäkin, jotta: 'mitä varten
+sinä sen lähetit...? Mitä varten sinä sen pojan lähetit...?' Ja minä
+kysyn, jotta siirapittakos minun pitäisi tässä osata elää ja vielä
+suutkainen joukkoa särpimissä ja sopissa pitää, niin tämä hyväkäs alkaa
+silloin jauhaa toisella kivellä. Hän muutti äänensä matkivaksi.--
+Siirapissakos sinun pitäisi uida...? Siirapissakos sinun pitäisi aina
+rypeä...? Eikö sinulle enää muu vesi kelpaisikaan?
+
+Hän teki suuttuneen liikkeen, korotti äänensä halveksivaksi ja jatkoi:
+
+--Ja tuolla tavalla sitten jurnuttaa pitkin päiviä miehinen mies, niin
+minä sanoin lopulta, jotta: Kuule sinä Urho Ernesti! Jos sinä et heitä
+sitä jurnutusta ja ole kuin oikea mies, niin minä tästä lähden yhtenä
+kauniina päivänä, jotta pyörähtää...! Mutta heittääkös tämä hyväkäs!
+Samaa vain jauhaa ja hioo, jotta koko mökissä ei ole muuta kuin se yksi
+marina. Niin, tämäpä vasta marmattaja on...! Ja etovertasesta, kun tästä
+muutamasta siirappitipasta... Mutta silloin minä jo lopultakin siunasin
+ja sanoin, jotta: Nyt kuule Urho Ernesti. Minä sanon vielä kerran
+sinulle, jotta jos vain vähääkään avaat suutasi siirapista, niin tästä
+pitää tulla laillinen ero ja saat ottaa tähän toisen akan.
+
+Hän nosti nyyttinsä vihaisesti, viskaamalla penkille ja vilkastui,
+riidellen:
+
+--Mutta malttoikos se hyväkäs pitää kitansa kiini! Mutta silloin minä
+pistin hynttyyt myttyyn ja nyt on ero siitä miehestä hamaan
+iankaikkiseen asti, en paremmin sano... Ja mikäpä hänestä on erotessakin
+nyt, kun ei ole enää sitä lapsivainajaakaan siinä toki enää yhteisenä
+siteenä välillä...
+
+Hänen äänensä hiljeni hieman, kun hän muisti lastansa ja siunaili:
+
+--Pääsi toki hän, lapsi raukka, aikanansa pois tästä kurjuudesta oikeaan
+kotiinsa, jossa ei ole puutosta leivästä eikä muusta siirapista.
+
+Mutta kun hän oli nopeasti kuivannut vettyvän silmänsä, vilkastui hän
+uudelleen ja jatkoi riitelijän äänellä:
+
+--Rupesi siinä sitte vielä erotessa rukoilemaan, mutta se häntä jääköön
+miehen rekeen, joka vielä kohta joutuu linnaan istumaan pahoista
+töistänsä. Saisi sitte korviansa myöten hävetä ihmisten edessä, niin
+jotta kiitti kauppojaan, kun pääsi aikanansa näin kunnialla eroon koko
+telehvoonin katkojasta ja ruhjojasta!
+
+Hän oli saanut jo osan nyyttiänsä puretuksi, järjesteli talouttansa ja
+kysyä heläytti nopeasti, muuttuneella äänellä:
+
+--Niin jotta saisikohan tässä teillä asuntoa siksi kunnes ennättää
+vaikka palveluspaikan saada?
+
+Pitkään aikaan ei vastannut talon väki. Kaino Josefiina toisti:
+
+--Kyllä kai tässä teillä sen verran yösijaa on?
+
+--Ka onhan tässä... Vaikka viihtynetkö tuossa, tässäkään ... se kun
+tuokin yhä vain siitä siirapista jurnuttaa.
+
+Antti Juhana huomasi taas joutuneensa umpikujaan. Siitä pelastuaksensa
+hän murahti:
+
+--Eipä ne olekaan hukkuneet, pojat.
+
+--Häh?
+
+--Ka mene kysy itseltään Nikodemukselta, kun et usko, murisi Antti
+Juhana. Kaino Josefiina vilkuili silmät hämmästyksestä pyöreinä; mutta
+toinen murisi lisää:
+
+--Kun ovat toki vallesmannin ladonkin polttaneet sen jälkeen, niin ei
+sitä tarvitse luulla, jotta ne hukkuivat ... pojat!
+
+Syntyi hidas selittely. Saatuansa hieman selvää kiirehti Kaino Josefiina
+oitis Nikodemuksen luo peräämään asiaa aivan yksityiskohtiaan myöten.
+Silloin huudahti Kaino Josefiina:
+
+--Semmoisia riettaitahan niistä tulee mokomien miehien lapsista... Kun
+eivät lapset kotonansa näe muuta kuin paljasta syntiä ja pahuutta, niin
+mistä ne nekään paremmiksi oppisivat!
+
+Hän kauhistui lapsensa pahoja tekoja. Korotetulla äänellä uhkasi hän:
+
+--Mutta kunhan se luojan mieliharmi on kerran vielä minun kynsissäni,
+niin näkee se maailma, jotta on sitä vielä kuria ja kasvatustakin
+olemassa!
+
+
+
+
+X
+
+
+Pinnasen naurismaa oli aivan erämaan sydämessä. Vasta illan suussa ehti
+matkue sinne. Rauhassa se sai aterioida ja valita parhaat nauriit
+naurismaasta. Juntus ilostelikin:
+
+--Kun olisi aina näin paljon naurista!
+
+--Niin silloin pojat syötäisi, ihastui Esakin.
+
+Aivan naurismaan vieressä oli vanha, matala tervanpolttajien sauna. Se
+oli osaksi maahan kaivettu. Ainoastaan kaksi hirsikertaa oli maan
+päällä. Sisältä se oli matala. Mies tuskin sopi siinä seisomaan.
+Nurkassa oli kivikiuas.
+
+Tämä erämaan sauna oli aivan kuin sattuman valmistama yöpaikka.
+Läheisestä pieleksestä sai joukko heiniä allensa, ja rauhallisena se
+nukkui yönsä saunan maapermannolla korkean taivaan kaartuessa seudun yli
+ikään kuin heidän turvanansa. Saunasta löydetyt Pinnasen vanhat housut
+oli nostettu lipuksi saunan katolle.
+
+Mutta aamusella alkoi nälkä taas vaivata. Nauriit eivät enää maistuneet
+ja Esa huomautti:
+
+--Kun olisi leipää!
+
+--Mutta eipä ole! hymyili Helmi herttaisena. Hän oli kuin joukon hyvä
+henki. Saku kysyi häneltä:
+
+--Etkös sinä tiedä missä on?
+
+--Oo-on sitä vaikka missä toki leipää! liritteli Helmi. Vikki kysyi:
+
+--No missä?
+
+--Ooon sitä toki meilläkin leipää iso varras, veteli tyttö herttaista
+liritystänsä.
+
+--Onkos muuallakin?
+
+--O-on sitä toki... Pinnasella on ja Rimpisen mökissä ja vaikka missä.
+
+--Mutta sitäpä ei sieltä saa, arveli siihen Otto. Tyttö hymyillä
+hikersi:
+
+--Saa sitä... Jos vain pyytää, niin saa!
+
+--No mennään kerjäämällä pyytämään, hoksasi silloin jo Juntus ja lisäsi:
+
+--Minä menen.
+
+--Minä tulen kanssa! innostui siihen Vesa, mutta Juntus tiedusti:
+
+--Jospa sinä et osaa?
+
+--Osaanpas.
+
+--No miten? tutki Juntus. Vesa alkoi selittää:
+
+--Kun meillekin tulee kerjäläisiä, niin ne ensin rykivät ja sitte
+sanovat: antaisi hyvä rouva köyhän apua!
+
+Ja toivorikkaina lähtivät he matkalle, Vesalla Esan kannu kädessä. Sillä
+aikaa laittoivat toiset tulen, paistoivat naurispaistikkaita ja panivat
+naurishautoja. Jotkut olivat talosilla, toiset hevosilla ja eräs pari jo
+välillä tappelikin.
+
+Mutta seuratkaamme kerjuulle lähteneitä hetkinen. He tulivat
+ensimmäiseen salomökkiin, jossa oli kotona ainoastaan vanha Könösen
+mummo.
+
+--Jos rouva olisi hyvä ja antaisi vähän köyhän apua! pyysi Vesa
+jokseenkin rohkeasti. Mummo siristeli lasiensa takaa silmiänsä ja
+ihmetteli:
+
+--Kenenkä ihmeen lapset ne nyt käyvät täällä salolla kerjuulla ... ja
+vielä kesäsydännä?
+
+Pojat vaikenivat. Mummo tuli lähemmä, tarkasteli ja kysyi Vesalta:
+
+--Kuka sinun isäsi on?
+
+Tämä vaikeni. Juntus vastasi toverinsa puolesta:
+
+--Se on vallesmanni.
+
+Mummo pyöritti sormeansa, vihelsi ja epäili:
+
+--Voi hyvä lapsi mitä sinä puhut...! Kenen vallesmannin lapset ne nyt
+kerjuulla käyvät...! Voi hyvä lapsi kun sinä valehtelet!
+
+Ja mennen takaisin työnsä ääreen ilmotti hän:
+
+--Eihän täällä salolla, hyvät lapset, kukaan käy kerjuulla, eikä täällä
+anneta ... eikä täällä mitään rouvia ole... Mene pyydä tuosta Koistisen
+talosta työtä... Siinä tarvitsevatkin paimenta.
+
+Pettyneinä lähtivät pojat ja suutuksissansa viskasi Vesa aitan seinään
+kivellä. Aivan odottamaton onni kohtasi heitä sen sijaan seuraavassa
+talossa, joka sattuikin olemaan Koistisen talo. Kartanolla oli kaksi
+talon poikatenavaa koiraa härnäämässä. Nähtyänsä tulijat juoksivat he
+niitä vastaan ja nuorempi, Juso rehvasi, kehuen:
+
+--Meilläpä ei ole ketään kotona, kun kaikki ovat työssä!
+
+--Ja eivätkä tule ennen kuin iltasille, kerskasi toinen, Aku, lingoten
+kiven. Juntus tiedusti:
+
+--Onko teillä leipää?
+
+--On.
+
+--Ja on meillä voitakin! ylvästyi Juso. Vesa jatkoi:
+
+--Onko paljon voita?
+
+--On... Mutta se on hinkissä, jotta ei kissa nuole.
+
+--Missäs teidän leivät ovat?
+
+--Ne ovat aitassa, jossa muutkin ruuat, ylvästeli poika.
+
+--No mennään sinne! touhusi Vesa kuin kotonansa. He menivät aittaan.
+Vesa alkoi Juntuksen kanssa pujotella reikäleipiä remeliin ja lupasi
+Jusolle:
+
+--Sitte saat sinäkin voileivän!
+
+--Saanko hyvin paksulta voita? ihastui tämä.
+
+--Saat... Ja Juntuksen rihmapyssyn saat... Saahan, Juntus?
+
+--Saa... Mutta eipä ole vielä voita, puuhaili Juntus. Aku neuvoi
+voihinkin:
+
+--Se on tässä.
+
+--Ja onpa meillä kirnumaitoakin, kerskui Juso maitokorvon luona. Vesa
+oivalsi:
+
+--Otetaan sitä...! Otetaanko Juso? pyysi hän talon pojalta vielä lupaa.
+
+--Otetaan...
+
+He täyttivät hinkin. Voita ottivat he ropeesen. Leipätakka oli valmis.
+Juntus kehui talon pojille:
+
+--Meitä on hyvin paljon poikia ja sitte vielä yksi tyttö?
+
+Juso katsoi häneen, ei tajunnut asiaa, mutta rupesi umpimähkään
+kehumaan:
+
+--Onpa meitäkin paljon ... minä ja Aku ja sitte vielä isä ja äiti ja
+Kotilaisen tyttö... Ja on meillä oma Mustikin!
+
+--Onpa meilläkin! ilmotti siihen Vesa ja lisäsi:
+
+--Ja Simosen koiralla on neljä pientä pentua.
+
+Poika rupesi nauramaan. Eväät olivat valmiit. Talon omat pojat saivat
+voileipänsä ja saattoivat vieraita kaivolle asti, voileivät hampaissa
+juosten. Siinä yhtyi heihin Musti, ja Vesa neuvoi:
+
+--Anna koirallekin voileipää!
+
+--Se... Musti se! suostui Juso, haukkautti voileivästänsä palan ja
+ryhtyi itse loppua syömään, ja vieraat poistuivat eväinensä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+He olivat nyt syöneet tavallista herkullisemman aterian. Harvoin oli
+heistä leipä ollut niin maukasta, voi niin suurta herkkua.
+Naurispaistikkaat ja -haudot olivat oivallisena jälkiruokana.
+
+Iltapäivällä he olivat purkaneet osan naurismaan aitaa, saadaksensa
+kokkopuita Pinnasen kuivan, näreestä tehdyn haran ja kuivamassa olevien
+vastojen lisäksi ja polttaneet juhlallisen kokon. Nyt olivat he kaikki
+koolla saunassa ja laskivat häränpyllyjä lattialla heinissä. Taitavasti
+pyöräytteli niitä jo Helmikin, kietaisten sitä tehdessään mekkonsa
+helmat aina sirosti polviensa väliin ja hymyillen tavallista hymyänsä.
+Jopa kehasikin hän:
+
+--Ja osaan minä laskea neulansilmääkin Pinnasen Helmin kanssa meidän
+tikapuissa. Hän lisäsi vielä:
+
+--Ja osaisin minä seisoa päälaellanikin, jos olisin poika ja olisi
+housut!
+
+Koko poikajoukko katsoi häneen ihastuneena. Vesan päähän pisti silloin
+ehdottaa:
+
+--Pojat...! Leikitään pappaa ja mammaa...! Minä olen pappana ja Helmi on
+mammana ... olethan Helmi mammana?
+
+--Enpä minä osaa? hymyillä tihrasi Helmi. Saku alkoi silloin touhuta ja
+neuvoi:
+
+--Osaa sitä... Vesa vain kiroaa, kun kuka tulee asialle, ja silloin se
+on jo pappa ... ja sitte sinä alat sanoa, jotta: pappa hoi!
+
+--Entäs sitte? tiedusti jo Helmi yhtenä hymynä. Nyt selitti Vesa itse:
+
+--Ei siinä sitte muuta olekaan... Sinä vain suutut niin kuin mamma ja
+sitte minä alan taputella ja sanoa, jotta: Lempi-kulta ... ja tehdä niin
+kuin pappa tekee...
+
+Pitkän keskustelun perästä ymmärsi Helmi, että hänen pitäisi olla Vesan
+rouvana, ja silloin kysyi Vesa:
+
+--No leikitäänkö?
+
+--Ee-eii! hymyili Helmi rukkasiksi. Otto silloin kysyi syytä:
+
+--Minkätähden?
+
+Helmi siristi silmiänsä, hymyili ja kainosteli:
+
+--Mutta kunhan minä tulen niin isoksi kuin äiti ja Pinnasen Maija, niin
+sitte minä otan sulhasekseni Kinnusen Vikin... Sillä on väkkärä ja
+kirkolta löydetty vaskinappi ja niin hyvä jännepyssy, jotta!
+
+Vihdoin suostui kuitenkin Helmi ja niin alkoi pappasilla olo.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tämän leikin täydellinen kuvaus venyttäisi kertomuksemme kohtuuttoman
+pitkäksi. Lukijan luvalla hyppäämme siis alkupuolen ohi ja siirrymme
+suorastaan siihen paikkaan, jossa mamman osaa näyttelevän Helmin olisi
+pitänyt ruveta riitelemään Vesan kanssa. Vesa jo kehotti:
+
+--No nyt jo riitele!
+
+--Enpä minä osaa! hymyili tyttö. Saku koki neuvoa:
+
+--Riitele vaikka niin kuin äiti isälle: koputa näin sormellasi vaikka
+tätä penkkiä ja sano: Tenho hoi...! Tenho!
+
+--No, koputti Helmi sormellansa ja kysyi:
+
+--Entäs nyt?
+
+--No nyt vaikka pole jalkaa...! Tahi riitele muuten!
+
+Helmi polki jalkaa ja nauroi.
+
+--No nyt ala jo lepytellä! kiirehti Saku Vesaa. Tämä meni Helmin luo,
+taputteli hartioille ja lepytteli:
+
+--Lempi... So, so, Lempi-kulta... So, so.
+
+Tyttö nauroi ja katsoa tiherti Vesan silmiin. Tämä aikoi nyt isänsä
+tavoin suudella, mutta silloin sylkäsi Helmi hänen silmillensä ja
+suuttui tosissaan:
+
+--Et saa!
+
+Vesa suuttui ja sylkäsi vastaan. Helmi vastasi samalla mitalla ja siitä
+alkoi pitkä sylkiriita ja tora.
+
+Vihastuneina syleksivät he nyt toistensa silmille ja mihin vaan sattui.
+Vihdoin suuttui Vesa niin että yritti hyökätä päälle, mutta Helmi sai
+nokisen hiilikepin ja uhkasi pistää sillä.
+
+Vesan täytyi peräytyä. Hetken kuluttua työntyi hän häpeissänsä ja
+nyreissänsä saunan karsinaan ja pyysi, asiaa sotkeakseen, Juntusta:
+
+--Tule, Juntus, etsitään onko täällä sättiä!
+
+Juntus suostui ja Helmi puolustautui:
+
+--Mitäs hän nuolasi minun nenääni kielellään.
+
+Tämä pieni tora oli muuttanut hieman koko joukon mielialaa: Kaikki
+olivat entistä vakavampia. Useat jurrottivat ääneti, toiset nahertelivat
+pikkupuuhissa.
+
+Tästä vakavasta mielialasta johtui nyt Sakulle mieleen ehdottaa, että
+leikittäisiin pappia ja lukkaria. Saunassa oli vanha, isohko tervakorvo.
+Hän selitti:
+
+--Pojat... Tästä korvosta saadaan saarnastuoli... Ollaan pappina ja
+lukkarina... Eikö olla, pojat?
+
+--Eipä ole kirkkoa!
+
+Mutta sauna kelpasi siksi. Sen lauteet olivat lukkariparvi. Tuohesta
+tehtiin virsikirjat ja papille saarnakirja. Saku järjesteli:
+
+--Minä olen pappina ja saarnaan, ole sinä, Juntus, isänä ja laulaa
+honota nenääsi niin kuin isä!
+
+Ja nyt oli touhua saunassa. Kun kaikki oli jo valmiina, huomautti Vesa:
+
+--Eipä ole koiria, jotka haukkuisivat, jotta suntio ajaisi pois.
+
+Mietittiin sitä asiaa.
+
+--Minäpä tiedän, riemastui jo Vikki ja selitti:
+
+--Vaikka on Tena ja Otto koirina, niin jotta kävelevät könnällään ja
+haukkuvat.
+
+--Tena ja Otto koiriksi! hälisi jo koko joukko neuvosta ihastuneena.
+Mutta Tena mietti vielä jörön näköisenä ja jo huomautti:
+
+--Eipä ole häntää!
+
+Se oli uusi pulma. Nyt selvitti sen Esa neuvolla:
+
+--Punotaan olkiside ja pannaan siitä hännät... Ja sitte on Vesa
+suntiona!
+
+Niin tehtiinkin. Koirat kulkivat nelin ryömin, punonnainen häntänä, ja
+haukahtelivat. Kirkkoväki oli paikoillansa, Juntus lauteilla ja Saku
+seisoi tervakorvossa saarnaten:
+
+--Minä saarnaan satuja, niin kuin pitkiä suksen latuja. Kuka niitä
+myöden kulkee ja silmänsä sulkee, hän papin pussiin putoo ja lempo säkin
+suun kiini kutoo!
+
+--Hauku nyt jo Otto! tarttui Juntus. Otto haukkui ja Vesa uhkaili häntä
+kepillä, hätistellen:
+
+--Sipi... Sipi, pois koira!
+
+Naurettiin, rähistiin. Koirat ärisivät ja haukkuivat. Saku jatkoi nyt:
+
+--Ja kuule sinä syntinen kutale ja sinä koko maailman hutale: tee sinä
+parannus kohta niin ruustinna saa lohta... Ja pappilan apupapin papupata
+pankolla papattaen porisee ja kiehuu ja kuohuu... Amen! Honota nyt
+Juntus...! Honota: Hon-kon-kon-kon-kon!
+
+--Ei vielä ... ensin rukous! oikasi joku. Saku luki lorun: isämeidän
+istu puussa ja kehotti:
+
+--Nyt honota niin kuin isä... Ja kaikki muut Juntuksen kanssa.
+
+--No! suostui joukko. Juntus veisata honotti tuohesta, minkä huutaa
+jaksoi ja toiset honottivat täyttä kurkkua mukana. Vesa piiskasi koiria.
+Koirat haukkuivat, härisivät ja tappelivat ja koko sauna oli kuin
+pahojen henkien pesä. Kaikki päättyi yhteiseen, iloiseen ja meluisaan
+häränpyllyjen laskemiseen.
+
+
+
+
+XI
+
+
+Kadonneita takaa ajamaan oli vallesmanni lähettänyt silta- ja
+jahtivoudin, kummankin eri hevosella. Kolmatta hevosta ajoi renki Matti.
+Hänen piti tuoda vieraat pojat tutkittavaksi. Neljänneksi liittyi
+lukkarin hevonen ja viidenneksi Juvosen. Viime mainittu oli alussa
+mukana, koska oli sama matka, mutta miten olikaan, jatkoi hän matkaansa
+kotinsa ohi, nähdäkseen tämän omituisen asian lopun.
+
+Mutta tähän joukkoon liittyi yhä uusia ja uusia kärrikuntia. Niitä
+liittyi joka talosta, mistä oli lapsia hävinnyt, ja lisäksi sen talon
+isäntä, jonka tynnöristä oli hävinneet vanteet. Niin kokoontui lopulta
+kolmetoista hevosta. Talo talolta oli siten myös löydetty etsittävien
+jälet.
+
+Mutta kun tämä joukko oli ajanut Pinnasen naurismaalle vievän tiehaaran
+ohi, hävisivät pakolaisten jälet tyyten. Ei kukaan ollut nähnyt pojista
+jälkeäkään. Joukko ajoi kaupunkiin asti, mutta ei sielläkään ollut
+poikia näkynyt. Poliisi vakuutti, että aivan varmasti ne eivät olleet
+vielä saapuneet, ja niin kääntyi joukko takaisin.
+
+Onneksi saivat he vihiä asiasta. Siitä talosta, jossa Vesa ja Juntus
+olivat käyneet kerjuulla, oli levinnyt sanoma omituisista kerjäläisistä,
+jotka olivat puhdistaneet talon ruoka-aitan omin lupinsa. Niin pääsivät
+etsijät taas jälille. Sattumalta löytyi erään metsätien varrelta
+rautavanne, jonka omistaja tunsi, ja nyt kulettiin vanne vanteelta
+saunaa kohti. Siltavouti kiitteli:
+
+--Olipas toki onni, jotta nuo vanteet varastivat ... saa toki niiden
+avulla hylyt kiini.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta rauhassa oli joukko taas viettänyt yönsä saunassa. Aamu valkeni
+ihana. Eilisiä eväitä riitti vielä ateriaksi. Uudet naurishaudot
+paistuivat. Oli vieritetty kiviä mäeltä. Oli oltu hevosilla ja kivitetty
+erästä korkean kuusen latvaa ja niin lähestyi päivä puolta. Silloin tuli
+puute tehtävästä. Juntus jo tokasi:
+
+--Nyt ei ole mitään, kun on jo kaikki ollut! Mutta Saku keksi nytkin
+uutta: Hän huudahti:
+
+--Ruvetaan vesisille!
+
+Se huvitti kaikkia. Paikalla oli pieni rapakon tapainen lammikko ja nyt
+alkoi vesisota. Yhdet löivät sitä seipäillä toisten päälle, toiset
+syytivät ropeilla. Joskus sattui suuttumus ja alkoi tappelu. Kohta oli
+koko joukko likomärkä. Helmi katseli mekkoansa josta vesi valui, ja
+ihmetteli:
+
+--Lämmitetään sauna ja kylvetään, niin sitte kuivaa, tokasi siihen hölmö
+Juntus. Se olikin kuin ilosanoma. Kohta nousi saunasta sakea savu, uuni
+hiiltyi, sauna selvisi ja jo ennen puolta päivää kylpi kolmetoista
+riemuitsevaa lasta yhdessä mylläkässä höyryn seassa ja sillä aikaa
+kuivuivat vaatteet nurmikolla levitettyinä.
+
+Ja vaatteet olivatkin jo miltei kuivat, kun he tulivat pukeutumaan.
+Kunnas oli nyt täynnä alastonta, iloista pikkuväkeä. Äkkiä huudahti Esa
+riemuissansa:
+
+--Voi pojat... Sauna palaa!
+
+Ja silloin jo loikin lieska ulos katosta, jonka kuivissa sammalissa tuli
+oli kytenyt. Joukon riemu oli rajaton. Kiireellä vedettiin vaatteet
+päälle ja Saku ehdotti:
+
+--Kannetaan pieleksestä heinää ja puuta aidasta, niin sitte palaa
+kovemmin!
+
+--Kannetaan! alkoi iloinen touhu. Musta savupatsas kohosi tulesta joka
+kerran kun siihen viskattiin heinää kantamukset. Esa riemuitsi:
+
+--Kun olisi oikein paljo heinää, niin sitte se nousisi savu ihan
+taivaaseen asti!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sauna oli jo porona. Sen rauniot vaan savusivat. Mutta yhä
+rasittavammaksi alkoi käydä uuden tehtävän keksiminen. Siitä oli taas
+puute. Juntus jo huomautti:
+
+--Nyt ei ole mitään, kun sauna paloi.
+
+Mietittiin. Jotkut jo jurottivat joutilaina. Silloin tokasi Esa:
+
+--Vaihdetaan vaatteita!
+
+--No vaihdetaan!
+
+--Vaihda sinä minun kanssani!
+
+--No.
+
+--Ja sinä minun!
+
+--Vaihda sinä Vikin kanssa.
+
+--Enpäs... Minä vaihdan Sakun kanssa!
+
+--Ja minä Tenan!
+
+--No.
+
+--Entäs minä? tiedusti Vesa.
+
+--Vaihda Helmin kanssa!
+
+--No, Helmi... Vaihdetaan! suostui Vesa, mutta Helmi epäili:
+
+--Minullapa on mekko!
+
+--No sitte saat Vesalta housut ja muut!
+
+Helmiä se viehätti, mutta hän epäröi:
+
+--Jospa äiti toruu!
+
+--Sano jotta et sinä vaihtanutkaan ... sitte kun vaihdetaan takaisin!
+neuvoi eräs ja Helmi jo hymyili pitkään.
+
+--Vesa kun onkin sinun kokoinen, niin ne käyvät päälle! kehotti vielä
+Saku ja nyt suostui Helmi, pukeutui Vesan pukuun, nauroi herttaisesti ja
+sanoi:
+
+--Nyt jos Pinnasen Helmi näkisi, jotta minä olen poika...
+
+--Ja Vesa on nyt tyttö... Vaihdetaan nyt nimiäkin! touhusi Saku. Nimet
+vaihdettiin hyvin huolellisesti ja koko joukko tunsi nyt olevansa
+uudessa asussa. Kaikki olivat tyytyväisiä kauppoihinsa. Ainoastaan Vesa
+arveli kaupoistansa:
+
+--Tässä mekossapa ei pääsisi pakoon, kun helmat ottavat juostessa kiini!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli kuin olisivat pojat aavistaneet takaa-ajajien lähestyvän, sillä nyt
+he jo rupesivat lähemmin tutustumaan toisiinsa: Aivan kuin sopimuksesta
+he olivat kokoontuneet naurismaan aidalle istumaan yhteen riviin, tytön
+pukuun pukeutunut Vesa keskimmäisenä. Siinä alkoi nyt tiedustelu. Vesa
+kysyi Otolta:
+
+--Kenenkäs poika sinä olet?
+
+--Minäkö...? Sen Antti Juhanan.
+
+--Entäs mitäs sinun isäsi tekee? halusi Vesa saada tiedon
+arvonimestäkin. Toinen vastasi:
+
+--Se tekee työtä... Ja on minulla äitikin.
+
+--Entäs onko teillä tupa ja kamari? tarttui nyt jo Helmikin
+tiedusteluun. Otto kielsi:
+
+--Ei ole kamaria, mutta ompa meillä nyt koiranpentu ja se jo haukkuu.
+
+--Kissan poikaapa ei ole, puolustautua sirkutteli siihen Helmi ja Oton
+täytyi myöntää kierrellen:
+
+--Mutta onpa iso kissa.
+
+--Onpa meilläkin... Ja Pinnasen Helmilläpä on kissan pentu, kehittyi
+hymy taas Helmin huulille. Otto koetti puolustautua:
+
+--Mutta onpa minun äidillä vasikka.
+
+--Oletkos sinä Esan veli? kysyi siihen Saku.
+
+--Ei... kielsi Otto ja Esa lisäsi:
+
+--Minulla on oma isä.
+
+--Onkos sillä Esan isällä äiti?
+
+--On.
+
+--Onkos sillä Sakun isällä mökki? tiedusteli Helmi ja sai Juntukselta
+kuulla:
+
+--Ei, mutta se honottaa kirkossa ja sitte laiskankoululaiset tekevät
+sille ilkaa.
+
+--Entäs mistäs se lypsää sitte maitoa, kun sillä ei ole mökkiä, jossa on
+lehmiä? meni Helmi ymmälle. Ja niin jatkui kyselyä, kunnes kaikki olivat
+aivan selvillä toistensa oloista.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Takaa-ajajat olivat jo kauas nähneet saunan palon ja arvanneet asian.
+Hiljaa, varovasti he lähestyivät nyt joukkoa selkäpuolelta, pujotellen
+metsän läpi. Rauhallisina kuin varikset istuivat lapset aidan selällä.
+Mitään pahaa aavistamatta he olivat lopettaneet tutustumisensa ja
+aikoivat juuri lähteä uusille retkille.
+
+--Nyt pojat, lähdetään katsomaan telehvoonia, niin saadaan nähdä
+kaupunki.
+
+Mutta tuskin oli Saku tämän sanonut kun jokaisen niskaan tarttui käsi ja
+kuului vihainen uhkaus ja toinen käsi nousi jo lyöntiin. Kauhun
+huudahdus pääsi koko joukolta.
+
+Mutta omituista: Lyöntiin nostetut kädet laskeutuivat alas ja kuului
+pettymyksen huudahduksia. Erittäinkin hämmästyi Helmin isä, huomatessaan
+tyttösensä puvussa ilmiselvän pojan. Takaapäin tullen olivat he panneet
+merkille ainoastaan vaatteet, kun kukin isä hyökkäsi omaa lastansa
+pelastamaan.
+
+Tämä omituinen sattuma pelasti pojat äkkipikaisesta selkäsaunasta. Asiaa
+ruvettiin tutkimaan. Lapset vaihdettiin, niin että kukin isä sai omansa,
+ja sitä tehdessä ennättivät mielet hieman lauhtua. Pienen
+haukkumakohtauksen jälestä otti kukin omaansa niskasta pitäen kiinni ja
+niin lähdettiin taivaltamaan metsätietä myöten maantielle, missä hevoset
+odottivat. Yleisessä hämmingissä ei huomattu vaihtaa vaatteitakaan
+ennallensa ja niinpä veikin muun muassa jahtivouti vallesmannin
+herrasväelle pojan tytön puvussa ja Helmi palasi vanhempiensa kotiin
+pojan housut jalassa.
+
+Emme kumminkaan rupea enää kuvaamaan retkeilijöittemme mielialaa, emme
+myös paluumatkan yksityiskohtia. Ystävät oli väkivallalla erotettu
+toisistansa. Hurjaa vauhtia kävi kulku pitkin maantietä. Ja samassa
+määrässä kuin joukko oli tänne päin tullessa talo talolta kasvanut,
+pieneni se nyt paluumatkalla. Tuon tuostakin kääntyi joku hevonen tieltä
+taloon ja äänetönnä sukasi ajaja hevostansa selkään päästäkseen pian
+lopputilille.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hetkisen viivähdämme toki vallesmannin talossa.
+
+Oli jo aamiaisaika. Herra ja rouva odotti epätietoisena. Muutoin oli
+talossa verrattain rauhallista.
+
+--Johan ne nyt sen toivat... Vesan! kuului silloin ääni keittiöstä. Isä
+ja äiti syöksyivät vastaan ottamaan. Rouva oli ilon vallassa. Hän
+pelkäsi miehensä yrittävän kurittaa poikaa ja varustautui, rientäen
+edelle. Varottavasti huusi hän:
+
+--Sinä et saa, Kauno...! Sinä et saa koskea siihen!
+
+--Paholainen, ähisi isä kuin itseksensä, käsiänsä hykerrellen,
+valmistuen. Kuului jo portaiden kopina. Jo tartuttiin oveen. Vastaan
+rientävä äiti avasi sylinsä valmiiksi. Matti työntäsi pelokkaan,
+vastustelevan pojan ovesta eteiseen ja murahti:
+
+--Siinä se nyt on!
+
+--Rakas laps... yritti äiti syli avoinna, mutta jäi aivan sanattomaksi
+nähdessään edessään poikansa näköisen, likaisen ja huonosti puetun
+tytön.
+
+--Fyi! sai hän hiljaa suhahdetuksi.
+
+--Mi... mitä tulimmaista tämä on! hämmästyi isäkin. Seistiin ääneti.
+Vesa alkoi solua hiljakseen, selin seinää myöten luistaen vanhempiensa
+ohi.
+
+--Mi... Mitä lempoa tämä on? huusi isä ulos Matille kasvot punaisina.
+Tämä alkoi selitellä. Sillä aikaa luisti Vesa seinää pitkin
+ruokahuoneeseen. Siellä makasi Musti sängyn alla. Hän kaivautui sen
+toveriksi ja alkoi hyväillä Mustia. Hetken perästä saapui isä, tarttui
+poikansa nilkkoihin ja vetäsi hänet pois sängyn alta. Äiti riensi väliin
+ja nyt alkoi loppuselvitys. Äitinsä avulla selvisi Vesa siitä verrattain
+helpolla ja kiitollisena kietoutui hän nyt yhä lähemmin äitinsä pojaksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Joukon viimeisinä jäännöksinä vaelsi nyt Otto ja Esa kotikyläänsä kohti
+kannuinensa, tuoppinensa. Alussa he olivat iloisempia, mutta mitä
+likemmä kotipaikkaa pääsivät, sitä harvasanaisemmaksi kävi puhelu.
+
+Vihdoin he saapuivat Immosen hakamaan veräjälle. Koti oli nyt pelottavan
+lähellä... Kuin sopimuksesta he pysähtyivät siinä, istahtivat ja
+ryhtyivät puhelemaan. Pelkoansa salatakseen Otto lausui:
+
+--Eipäs tohtinut silloin puskea Immosen härkä...! Vai tohtiko?
+
+Se nosti hieman luontoa. Esakin jo kehasi:
+
+--Ei tohtinut...! Tahi jos olisi tullut ladon katolle, niin olisi
+nähnyt... Vai eikö olisi?
+
+--Olisi... Ja kun minä tällä tuopilla olisin oikein sivaissut otsaan,
+niin koko pään olisi pitänyt haleta! nosti Otto pelokasta mieltänsä
+edelleen. Samoin teki Esakin lisäämällä, kannuansa uhkaavasti
+heilutellen:
+
+--Ja minä kun olisin tällä kannulla vetäissyt, niin sarvet siltä olisi
+pitänyt katketa!
+
+Niin he alkoivat saada rohkeutta. Pelko tosin kyti alla. Esa uhkaili:
+
+--Ja vaikka mikä tulisi, niin minä en pelkää... Vaikka tulisi vielä
+isompi härkä, niin minä vain löisin, ja sitte kun se menisi pakoon,
+jotta metsä vain ryskäisi.
+
+Otto innostui siitä ja kerskasi:
+
+--Ja minä kun ottaisin oikein ison pyssyn ja ampuisin... Vallesmannin
+pyssyllä kun minä ampuisin, niin koko kylä pelkäisi...! Vai eikö
+pelkäisi?
+
+--Pelkäisi ... ja minä kun ampuisin telehvoonilla, niin se lentäisi ihan
+kaupunkiin asti ... ja vielä etemmä lentäisi, uhkaili siihen Esa. Ja
+näin rohkaistuina he menivät kauppiaalta ostamaan viidellä pennillä
+siirappia.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Matkan tukalin taival oli toki vielä jälellä. Siirappi oli ostettu. Otto
+muisti äitinsä varotukset:--Elä mene Immosen hakaan! Kule siivolla,
+palaa pian ja eläkä läikytä siirappia. Niitä muistellen puhelikin hän
+nyt Esalle, joka lähti hänen matkaansa, viemään maitokannua ja
+lainaamaan siirappia:
+
+--Eihän mennä Immosen härkää härnäämään, kun äiti kielsi?
+
+--Ei... Äiti käski vain viedä tämän kannun ja sitte pyytää siirappia,
+myöntyi Esa. Toinen jatkoi, ollen jo kiltti lapsi:
+
+--Ja nyt kuletaan niin hyvästi, jotta ei siirappi läiky... Äiti sanoi,
+jotta ei saa kulkea niin että siirappi läikkyy tielle... Eihän läiky,
+kun näin tasaisesti kuletaan? selitteli Otto ja hyviä puoliansa ikään
+kuin jo niillä puolustautuen ja koettaen olla äidillensä mieliksi. Se
+toikin jo mieleen rauhaa. Hän jatkoi hyvillänsä:
+
+--Ja eikä juoda yhtään tippaa, vaikka olisi miten makeaa... Ja vaikka
+miten tekisi mieli, niin ei vain juoda ennen kuin äiti antaa... Eihän?
+
+--Ei... Vaikka olisi miten paljon, niin ei juoda... Ja vaikka äitikin
+käskisi, niin ei juoda! teki Esakin rangaistusta välttääksensä
+parannusta. Hän vielä lisäsi:
+
+--Ja vaikka olisi sokeriakin vaikka ihan tuossa tiellä, niin ei syötäisi
+sitäkään, vaikka olisi kuinka makeaa, mutta vietäisi vain kotiin.
+
+--Ja sitte se kun äiti keittäisi siirappisoppaa ja panisi vielä sokeria,
+niin se olisi niin imelää, jotta... Eikö olisi silloin hyvin imelää?
+
+--Olisi... Vaikka miten imelää se olisi! kehui Esa yhä rohkeammin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Niin he saapuivat siihen paikkaan missä olivat sammakkoa tarkastelleet
+ja Esa ilmotti:
+
+--Tässähän se oli se sammakko.
+
+Ja taas muisti Otto asiansa ja koki peitellä tapahtunutta: Hän teki
+parannusta, vakuuttaen:
+
+--Nyt jos olisi vaikka miten iso sammakko, niin ei vain ruvettaisi sitä
+härnäämään... Vaikka olisi ihan Immosen härän kokoinen, niin ei
+ruvettaisi... Vai ruvettaisiko?
+
+--Ei... Ja vaikka se miten rimpuilisi jaloillansa, niin me vain
+menisimme täyttä voimaa, jotta ei kukaan saisi kiini, katui Esakin. Nyt
+he koettivat uskoa jo olevansa aivan syyttömiä mihinkään ja jo teki Otto
+vertailuja:
+
+--Mutta Saku ja Vesa jos olisivat, niin he härnäisivät, vaikka olisi
+miten pieni sammakko... Ja vaikka olisi kuinka kiire siirapilla, niin ne
+vain härnäisivät.
+
+--Ja Viki ja Juntuskin härnäisi, jos olisi sammakko! rauhottautui Esakin
+toisten paheilla. Otto siitä innostui:
+
+--Ja Helmi ... ja ihan kaikki härnäisivät... Ja sitte menisivät vaikka
+Immosen härkää härnäämään ja vaikka mihin.
+
+--Ja vaikka sylkäsisivät kaivoon, lisäsi puhdistautuva Esa.
+
+--Ja Vesa vielä sylkäsisi vallesmannin pyssyn piippuun ... ja lukkarin
+mustepulloonkin sylkäsisi. Mutta me emme ole sylkäisseet kaivoonkaan...
+Vai olemmeko?
+
+--Emme ... emme omaan kaivoonkaan, todisti Esa ja niin puhdistautuneina
+he työntyivät Oton vanhempien mökkiin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oton onneksi oli isän ja äidin välillä ollut juuri riitaa. Mielet olivat
+sen johdosta katkerat, sisut täydet. Antti Juhana imeksi piippuansa,
+kumaraisena istuen. Äiti karttasi. Kummankaan sisu ei sallinut ääntä, ei
+alkaa selvittelyä: ei riemastua, ei raivostua. Niin vältti Otto pahimman
+ensi myrskyn. Antti Juhana vain muljautti häneen vihaisesti, kieroon,
+sylkäsi uhkaavasti ruikaten ja äyhkäsi hiljaa. Otto asetti
+siirappituopin varovasti pöydälle ja ilmotti pelokkaana:
+
+--Siinä on nyt siirappi.
+
+Arkana seisoi Esa oven suussa, hattu suun edessä, kannu kädessä. Otto
+yritti käyttää asemaa hyväksensä, ehdottaen Esalle:
+
+--Mennään nyt Esa kaivamaan sättiä ja mennään sitte ongelle!
+
+Ja hän olikin jo livahtaa pois tuvasta, kun äiti voitti sisunsa ja
+äyhkäsi:
+
+--Vai siinä sinä jo olet...! Kakara...! Missäs ne loppurahat ovat?
+
+Kalpeana kaivoi Otto kaksikymmentä penniä taskustansa, vei ne pelokkaana
+pöydälle ja sanoi:
+
+--Tässä... Viisi penniä meni ensin siirappiin.
+
+Nyt sylkäsi isä entistä synkemmin ja rykäsi. Otto arvasi sen, hätäytyi
+ja koki puolustautua:
+
+--Niin ... kun se Immosen härkä ajoi!
+
+Mitään parempaa hän ei enää ehtinyt keksiä. Hän oli nyt jo toivoton
+pelastumisestansa. Antti Juhana muljautti pankon eteen ja murahti:
+
+--Onkohan siinä tuossa luudassa kunnon patukkaa?
+
+--Ja sehän se Vallesmannin Vesa sitte sanoi, jotta mennään katsomaan
+telehvoonia, tuli jo Otolta itkun seassa. Äiti jo nousi luutaa etsimään.
+
+Mutta silloin syöksyi tupaan Kaino Josefiina. Hän oli jo kuullut
+poikansa tulosta ja riensi vastaan. Ovesta tullessansa hän jo huomasi
+oven pielessä seisovan omansa, löi kämmenellänsä päälakeen ja kysyi:
+
+--Siinäkö sinä synnin ja pahuuden hedelmä olet...! Missä ruojan teillä
+sinä olet maleksinut... Ja mitä sinä tänne juokset seistä toljottamaan?
+
+--Niin kun äiti itse käski tulla pyytämään siirappia, yritti Esa itku
+kurkussa. Mutta Kaino Josefiina riipi jo luudasta vitsaa ja vannoi:
+
+--Annan minä, pahan hengen sikiö, sinulle tästä siirappia!
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Pojat asialla, by Maiju Lassila
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14207 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..e8430dd
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #14207 (https://www.gutenberg.org/ebooks/14207)
diff --git a/old/14207-8.txt b/old/14207-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..c9107ae
--- /dev/null
+++ b/old/14207-8.txt
@@ -0,0 +1,4781 @@
+The Project Gutenberg EBook of Pojat asialla, by Maiju Lassila
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Pojat asialla
+
+Author: Maiju Lassila
+
+Release Date: November 29, 2004 [EBook #14207]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK POJAT ASIALLA ***
+
+
+
+
+Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and PG Distributed
+Proofreaders
+
+
+
+
+
+
+POJAT ASIALLA
+
+Kirj.
+
+Maiju Lassila
+
+
+1911.
+
+
+
+
+I
+
+
+Äiti oli jo selittänyt hänelle asian perinpohjin, antanut
+kaksikymmenviisipennisen ja neuvonut miten on puhuttava kauppiaalle. Nyt
+toisti hän vielä neuvonsa: Antaen pienen läkkituopin neuvoi hän:
+
+--Sano kauppiaalle, jotta: Äiti käski ostaa tähän viidellä pennillä
+siirappia, jotta saa keittää soppaa... Muistatko sinä nyt?
+
+--Muistan, tokasi kahdeksanvuotias rehvakka poika. Äiti pani jo
+soppakattilan tulelle ja lisäsi:
+
+--Eläkä viivy kauvan ... ja eläkä poikkea tieltä minnekään, jotta se
+Immosen vihainen härkä ei puske... Kule suoraa tietä eläkä kierrä sieltä
+Immosen karjahakoja myöten!
+
+--Ei toki! lupasi Otto aivan ylvästelevällä äänellä ja aikoikin jo
+lähteä. Mutta silloin tuntui taas hiukan koskevan oikean jalan
+kantapäähän, jonka hän oli eilen polkenut lasinsiruseen. Hän muisti nyt
+tuon pikku haavan, nosti kantapäänsä koholle ja tarkasti kipeän paikan.
+
+Ja silloin hänen päähänsä pisti taas liikata sitä. Melkein yhdellä
+jalalla nilkuttaen hän avitteli itsensä penkin luo, liikkasi niin että
+oikean jalan varvas tuskin koski lattiaan, istahti ja puristeli tuota
+mitätöntä naarmua, saadakseen siitä tipankaan verta.
+
+Mutta ei se tahtonut onnistua. Vihdoin heittikin hän koko puuhan,
+otti pienen läkkituopin, johon piti siirappia ostaa, ja lähti. Oven
+luona, mennessään, hän vielä peräsi asiaansa, katsellen
+kaksikymmenviisipennistä:
+
+--Äiti! Viidellä pennilläkö minä sitte ostan siirappia?
+
+--Viidellä!
+
+--Entäs mitäs minä niillä loppurahoilla teen? tokasi poikarehvana vielä.
+
+--No tuo ne takaisin! tuskastui jo äiti, sysäsi Ottoa niskasta ja
+sanoi:--Ja ala nyt jo mennä siitä... Eläkä viivy kauvan ... eläkä mene
+sillä Immosen härällä pusketuttamaan itseäsi.
+
+--Puskeeko se? tiedusti Otto vielä eteisestä käsin. Äiti hoputti
+rauhotellen:
+
+--Eikä puske, kun et itse mene pusketuttamaan! Ja kovemmalla,
+käskevämmällä äänellä hän lopuksi jo miltei äkäili:
+
+--Ja ala nyt siunata siinä itseäsi ja mennä ja kule tiellä siivolla niin
+kuin muutkin hyvät lapset kulkevat... Eläkä läikytä siirappia tielle!
+
+--E-en! ylvästeli Otto ja lähti. Juoksujalkaa porhalsi hän alas
+rappusista. Ensin hän aikoi mennä portin kautta, mutta sitte päättikin
+koettaa, pääsisikö hän porraslautaa myöten ensin vauhtia juosten
+hyppäämään aidan yli. Se ei onnistunut, vaikka hän koetti kahdesti.
+Siksipä hän avasikin portin, meni siitä, sulki portin ja lähti iloisesti
+astelemaan, viskoen pikkuista läkkituoppiaan kuten palloa. Joskus hän
+hypähtikin, tuoppia kiinni ottaessansa.
+
+Mutta hänen lähdettyänsä ryhtyi äiti, Eevastiina, puuhailemaan aamiaista
+miehellensä: Ensin hän tarkasti päivän kulusta, joko aamiaisaika pian
+tulee: Sitä tarkatessansa hän kumartui hieman pikku akkunan edessä,
+katsoi niin tarkasti, että veti silmiä suuriksi avatessansa otsanahkansa
+kureille, sai selvän ajan kulusta ja hääräili nyt keittopuuhissansa.
+Aamusella oli hänen miehensä, Antti Juhana, ollut työhön lähtiessänsä
+huonolla tuulella: oli pahastunut kahvin liiallisesta menosta. Kahvit
+olivat lopussa. Hänen piti ottaa puheeksi niiden osto, ja nyt hän oli
+päättänyt lauhduttaa sitä varten miehensä luonnon keittämällä
+aamiaiseksi makeaa siirappisoppaa. Itseksensä hän arveli hartaasti
+huokaillen:
+
+--Ei tuosta joutavasta riidasta mitään herukaan... Ja on tuota jo
+ollutkin toinenkin kerta!
+
+Sitä ajatellessansa heittäytyi hän hurskaaksi, ikään kuin siten
+painostaaksensa, että ei riitojen syy ollut hänessä. Hän huokaili:
+
+--On ... on tuota ollut sitä hyvää...! Kunpa luoja parantaisi meidät
+itse kunkin...! Kunpa parantaisi ... kunpa parantaisi... Ja kunpa
+valaisisi meitä sanallansa!
+
+Hänen mielensä ikään kuin yleni. Hän alkoi työnsä ohessa veisata
+kiekutella jumalista virttä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta iloisena vaelsi Otto aidan yli päästyänsä tietä pitkin, ja
+häiriöittä pääsi hän oman pellon ohi maantielle. Mutta siinä hän huomasi
+pikku sammakon, joka hengitti leukojansa liikutellen. Hän pysähtyi ja
+huudahti itseksensä kuin löydöstänsä iloiten:
+
+--Voi ... sammakko!
+
+Ja hän alkoi sitä tarkastella: Ensin kosketti hän sitä varovasti
+varpaallansa. Sammakko alkoi hyppiä. Ottoa se huvitti ja hän nykäsi
+uudestaan. Vihdoin otti hän pikku tikun, kyykistyi ja kotvasen siinä
+esteltyänsä tikulla sammakon poispääsyä, käänsi hän sen selällensä. Sen
+valkea mahanalus ja raajojen omituiset, rimpuilevat liikkeet huvittivat
+häntä.
+
+Hyvän aikaa oli hän niin puuhaillut, kun paikalle saapui yhdeksänvuotias
+naapurimökin poika Esa, sankaniekka isohko läkkikannu kädessä pysähtyi
+ja tarkasteli tovin aikaa Oton puuhia äänettömänä. Viimein lausui Otto:
+
+--Katsohan, Esa, kun se rimpuilee!
+
+Ja silloin kyyristyi Esakin, otti tikun ja ryhtyi yhteen puuhaan. Otto
+innostui:
+
+--Katsohan kun se noilla jaloillaan rimpuilee... Voi, voi!
+
+--Käännetäänpäs mahalleen! ehdotti Esa.
+
+--No, suostui toinen. Sammakko käännettiin ja Esa myönsi:
+
+--Ei se mahallaan ole niin lysti!
+
+Viimein jättivät he pikku eläimen rauhaan. Otto suinasi taas
+kantapäänsä, mutta ei voinut sitä tehdessäänkään vapautua asiasta, johon
+oli syventynyt. Jalka kohona hän kehui:
+
+--Mutta jos olisi hyvin iso sammakko, niin se tohtisi tulla vaikka
+ihmisen päälle.
+
+--O-hoh...! Ei tohtisi, väitti Esa, mutta toinen tenäsi:
+
+--Jos olisi meidän Mustinkaan kokoinen, niin tohtisi se tulla.
+
+--Eipään... Jos oikein suuren seipään ottaisi, niin ei tohtisi, ylvästyi
+Esa. Mutta toinenkin, muistaen äitinsä puheet Immosen härästä, väitti:
+
+--Mutta jos olisi Immosen vihaisen härän kokoinen, niin silloin se jo
+tohtisi!
+
+--Vaikka olisi miten iso, kasvoi Esan ylpeys. Hän heilautti
+läkkikannuansa, jonka sisässä kalisi pieni läkkituoppi, ja kehasi:
+
+--Vaikka olisi Immosen härän kokoinen, niin minä kun tuolla kannulla
+noin oikein vetäisin päähän, niin ei tohtisi tulla vaikka mikä!
+
+Mutta miten ollakaan, keskustelu olikin johtanut Oton mietteet Immosen
+härkään. Oitis kysyi hän:
+
+--Oletko sinä nähnyt Immosen härän?
+
+--Olen... Etkös sinä ole nähnyt?
+
+--En... Onko se hyvin iso?
+
+--On... Se on niin iso, jotta se oikein pelottaa, kehui Esa. Otto sai jo
+aavistuksen härän koosta ja innostui kysymään:
+
+--Möyryääkö se kovasti?
+
+--Möyryää!
+
+--Hyvinkö kovasti?
+
+--Hyvin, heilautti taas Esa purkkiansa ja toinen tiedusti:
+
+--Mitenkä se möyryää?
+
+--Näin.
+
+Ja Esa laskeutui nelinkontin ryömimään ja möyrysi, matkien härän
+mylvimistä. Oton mielikuvituksessa suureni härkä yhä ja hän huudahti
+suuremmoisesti innostuneena:
+
+--Voi ... voi!
+
+--Am-muu! lopetti Esa näytöksensä, nousi ylös ja otti hinkkinsä. Silloin
+Otto ehdotti:
+
+--Mennäänpäs katsomaan sitä Immosen härkää, kun se möyryää.
+
+--No mennään, oli toinen kernas ja juoksujalkaa lähtivät pojat painamaan
+Immosen ahoa kohti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+He juoksivat alamäkeä ja olivat juosseet jyrkimpään paikkaan, kun Esa
+lankesi ja meni aika matkan juoksuvauhdin johdosta pitkin mäkeä
+mahallansa. Oitis hän hyppäsi toki pystyyn ja alkoi jatkaa menoa, kuin
+ei mitään olisi tapahtunut. Mutta kaatuessa kolahti taas läkkikannuun
+pistetty pieni läkkituoppi ja nyt huudahti Otto:
+
+--Siellä kannussa kalisee...! Mikä siellä on?
+
+--Se on läkkituoppi, ylpeili Esa, selitellen:--Äiti käski viedä tämän
+kannun teille ja sitte antoi läkkituopin ja käski siihen pyytää
+äidiltäsi siirappia, jotta saa keittää imelää soppaa! Tämä on teidän
+kannu.
+
+Mutta Oton ajatuksissa kuvasteli taas Immosen härän kuva. Innostuneena
+hän tiedusteli kannusta puhuessaan:
+
+--Sillä kannullako sinä sitte lyöt, jos Immosen härkä tulee päälle?
+
+--Tällä... Ja niin että koko kannunkin pitäisi särkyä, uljastui Esa.
+Ottokin siitä jo innostui ja kerskasi:
+
+--Ja minä kun sitte vielä apuna, niin ... voi, voi!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Niin jatkui keskustelu pitkin matkaa ja keskustelijoiden rohkeus yltyi
+ja mielikuvitus laajeni. Mutta nyt tulivat he siihen paikkaan, missä tie
+koskettaa järven rantaa. Siinä oli Antti Auvisen äsken tervattu vene
+teloillansa kuivumassa ja vierellä oli tervatölkki puolillansa tervaa.
+Eivät he malttaneet olla rantaan poikkeamatta. Ensin valitsivat pikku
+kiviä vedestä, mutta sitten huomasi Otto tervatölkin ja johtui siitä
+puhumaan:
+
+--Tämän näköistä se on siirappikin... Oletko sinä Esa syönyt siirappia?
+
+--Olen.
+
+--Onkos se sinustakin makeaa?
+
+--On.
+
+--Hyvinkö makeaa? penäsi vielä toinen ja saatuansa kehuvan myönnytyksen
+yltyi hän:
+
+--Kun olisi noin iso purkki siirappia kun tuota tervaa, niin sitte me
+söisimme niin jotta ihan maha kasvaisi...! jotta ei housujakaan saisi
+kiinni.
+
+Keskustelun kuluessa he innostuivat siirapin paljoudesta ja Esa jo
+kerskasi:
+
+--Ja jos olisi vielä enemmän siirappia ... jos olisi vaikka miten
+paljon, niin sitte ei vettä tarvitsisi ensinkään olla... Eihän
+tarvitsisi?
+
+--Ei... Immosen härkäkin saisi juoda vain siirappia... Ja sitte se
+möyryäisi vielä kovemmin!
+
+--Voi, voi...! 'Am-muu', se silloin möyryäisi, suurenteli Otto. Esa oli
+tarkastellut venettä ja tuli arvelleeksi:
+
+--Voi miten iso vene!
+
+--Saisimmekohan me sen järveen, jos oikein työntäisimme, ylpeili veneen
+koosta Ottokin. Toinen kehui:
+
+--Saisimme... Ja vaikka olisi vielä isompi, niin saisimme.
+
+--Koetetaanpas!
+
+--No! oli toinen valmis ja nyt alkoi koetus.
+
+Ja miten olikaan, vene jonka telapuut olivat tervasta liukkaat
+livahtikin veteen kuin itsestänsä. Voitosta riemastuneena huudahti Otto:
+
+--Menipäs se!
+
+--Meni! heilautti Esa taas purkkiansa. Pojat pesivät kätensä tervasta ja
+Otto ehdotti:
+
+--No nyt lähdetään sitä Immosen härkää katsomaan.
+
+--No, myöntyi toveri, ja he lähtivät unohtaen veneen vesiajolle.
+
+
+
+
+II
+
+
+He olivat ehtineet jo Immosen lehmihaan veräjälle ja Esa sanoi:
+
+--Tässä se Immosen härkä on.
+
+Rinnatusten istahtivat he veräjän selälle ikään kuin valmistuaksensa.
+Otto suinaili taas kantapäitänsä, mutta Esa heilutella riuskutteli
+jalkojansa huoletonna aitaa vasten ja kehasi lopulta:
+
+--Tämä on niin iso haka kuin koko maailma.
+
+--Onko niin iso kuin pappilan haka? tarttui toinen sylkäisten
+kantapäähänsä ja voidellen sillä syljellä haavan.--Onko? toisti hän
+vielä. Toinen intoili:
+
+--On toki... Isompikin vielä on... On niin iso kuin pappilan ja
+vallesmannin haka yhteensä ... ja vielä isompikin... On niin iso kuin
+koko tämä kylä.
+
+Ja kauan aikaa saivatkin he nyt istua aidalla suurennellen haan kokoa.
+Esa yltyi:
+
+--Ei ole mikään niin iso kuin tämä haka.
+
+--Onpas.
+
+--No mikä? tiedusti Esa. Otto haki vastausta ja tokasi vihdoin:
+
+--On Immosen härkä... Ja vielä suurempikin tätä hakaa on se härkä... Vai
+eikö ole?
+
+Ja miten ollakaan taas, niin Esa myöntyi vähä vähältä ja jonkun ajan
+kuluttua ylpeilivät he taas härän suuruudella kilpaa. Esa kehui:
+
+--Sillä on häntäkin niin pitkä, jotta sen pää ylettyy alapuolelle
+takajalkojen polvia... Ihan maahan asti ulottuu.
+
+--Sillä se kun huiskauttaisi kerran, niin vaikka tuo puu menisi poikki!
+tarttui se innostus toveriin, niin että tämä löi palikalla puuta. He
+puhuivat nyt sarvista, niskasta ja turvasta ja viimein siitä johtui Otto
+kehumaan:
+
+--Kun se tapettaisi ja siitä turvasta tehtäisi sylttyä, niin meillä
+olisi syömistä! Olisihan?
+
+--Olisi... Mutta eipä sitä tapetakaan, puuttui Esa nyt asiaan viisaana
+ja toinen kysäsi:
+
+--Mitenkäs siitä saadaan lihaa?
+
+--Se vain kuolee itse, ja sitte nyletään ja suolataan lihat, selitti Esa
+hyvillään omasta viisaudestaan. Toinen oudosteli:
+
+--Entäs nahka?
+
+--Nahka viedään karvarille ja se ottaa siitä karvat pois ja sitte
+tehdään kenkiä, heilutteli Esa viisaana purkkiansa ja nyt jo myönsi
+Otto, kehasten:
+
+--Silloin se ei enää puske ... ei vaikka menisi ihan nenän eteen... Ja
+vaikka vielä kepillä härnäisi, niin ei vaan puskisi enää.
+
+Samaa mieltä oli Ottokin, ja niissä keskusteluissa saapuivat he lähelle
+Auvisen entisen naurismaan ahoa. Siinä pysähtyi nyt Esa ja sanoi
+varovasti:
+
+--Jospa se on tuossa aholla!
+
+Vaistomaisesti alkoi Otto kaivella sormellansa nenäänsä. Ajatus että
+härkä olisi jo niin likellä, vei luonnon häneltä. Hän ehdotti hiljaa,
+pelokkaana:
+
+--Mene sinä edellä!
+
+Esa vaikeni. Kotvasen odotettuansa uskalsi taas Otto sanoa:
+
+--Mene ryömimällä, niin sitte se ei kuule!
+
+--Kuuleepas.
+
+--Eipäs, aleni Oton ääni vieläkin.
+
+Mutta vihdoin rohkaistuivat he. Varovasti ryömien he lähestyivät ahoa,
+Esa etummaisena.
+
+--Näkyykö sitä? kuiskasi jo Otto.
+
+--Ei.
+
+--Ryömi sitte vielä! rohkaistui siitä toveri. Ja miten suuri oli heidän
+ilonsa, kun he ahon reunaan päästyänsä huomasivat, että pelättyä härkää
+ei siellä ollutkaan! Ottokin uskalsi nyt kohota polvillensa. Esa sai
+rohkeutensa takaisin, löi kepillään ahoa ja ärjäsi muka härälle:
+
+--Tuleppas!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kuten lukija itsekin tietää, on sanottu aho kalteva ja sen rinteen
+päällä on joukko suurehkoja kiviä. Pojat levähtivät siinä, istuen
+kivellä pohtien missä härkä on. He rohkaistuivat uudelleen ja Otto jo
+uhkasi:
+
+--Kun tuosta oikein suuren kiven vierittäisi ja se paukahtaisi härälle
+otsaan tuolla alhaalla, niin pään siltä pitäisi haleta, vaikka olisi
+miten luja!
+
+--No vieritetäänpäs! riemastui siitä toinen ja ryhtyivät toimeen.
+Vaivoin saivat he kiven irti. Se ei ollut aivan pyöreä, eikä siis alussa
+ottanut nopeasti pyöriäksensä, vaan täytyi poikien sitä autella. Niin
+joutuivat he kiven matkaan ja sitä mukaa kun sen vauhti koveni, yltyi
+heidän riemunsa. Viimein eivät he tarvinneet muuta kuin juosta jälestä
+ja kaiken lopuksi lähti kivi semmoista vauhtia, että heillä oli työ
+perästä keretessä. Innoissansa, täyteen juoksuun painuen uhkasi Esa:
+
+--Nyt ... vaikka haletkoon!
+
+--No nyt ... vaikka haletkoon! huudahti Ottokin ja täyttä voimaa
+painoivat he rinnettä myöten kiven perästä. Viimein syöksyi kivi
+lehtoon, että puut ruskivat, ja molemmat pojat lankesivat aidan pohjaan
+ja lensivät mahallensa sammalikkoon.
+
+Ja ikään kuin ei mitään olisi tapahtunut, olivat pojat oitis taas
+jalkeilla. Tapaus oli heidät rohkaissut ja entistä uskaliaampina he
+lähtivät etsimään pelättyä härkää, samosivat läpi metsän ja tulivat
+lähelle Immosen entistä kaura-ahoa. Siinä pysähtyi Esa ja sanoi:
+
+--Nyt se on.
+
+--Mistä sinä tiedät? hiljeni taas Oton ääni. Toinen selitti:
+
+--Kun lehmän kellot kuuluvat.
+
+Ja sitten taas vaiettiin. Otto jo pyysi hiljaa:
+
+--Mene sinä yksinäsi!
+
+Mutta Esa vaikeni ja heilutteli vain kannuansa. Neuvotonna käytti Otto
+viekkautta: hän huomautti hiljaa:
+
+--Turusen pojupas jos olisi, niin se ei pelkäisi!
+
+Mutta ei Esa näyttänyt olevan halukas voittamaan Pojua ja lähtemään
+yksin, vaan käytti vuorostaan viisautta, sanoen:
+
+--Ja jos olisi Sikasen Teppo, niin se ei pelkäisi, vaan tulisi vain
+vaikka olisi vielä toinen härkä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta vihdoin he rohkaistuivat: Varovasti, puiden takana piilotellen he
+hiiviksivät yhä lähemmäksi petoa. Ahon laidassa oli Immosen vanha, tyhjä
+lato ja Otto ehdotti:
+
+--Kierretään tuolta toiselta kautta ja mennään latoon ja ärjäistään
+sieltä!
+
+Niin he tekivätkin. Suuren kierroksen tehtyään pääsivät he Immosen
+matalan ladon luo. Ja siinä alkoi uusi neuvottelu.
+
+Esa arveli:
+
+--Jospa se tulee sinne latoon, niin sitte ei ole minne pääsee pakoon.
+
+Jouduttiin neuvottomaksi. Tie tuntui nousseen pystyyn, ja heidän piti
+saada ärjäistä härällä. Mutta vihdoin hoksasi Esa:
+
+--Nyt minä tiedän: noustaan salvainta myöten ladon katolle ja sieltä
+ärjäistään niin jotta se kuuluu!
+
+Vastaan sanomatta seurasi toinen neuvoa. Varovasti hiipivät he ladon luo
+ja kiipesivät katolle. Sinne näkyi härkä ja siellä sai kumminkin
+rohkeutensa kaksinkertaisena takaisin. Riemastuneena ärjäsivät he
+vihollisellensa ja kun se ei näyttänyt olevan sitä kuulevinansakaan,
+ylvästyi Esa:
+
+--Kivitetään sitä!
+
+Toinen oli siihen valmis. Ladon olkikaton paineeksi olikin koottu koko
+joukko kiviä. Niiden joukossa oli pieniäkin, ja niinpä pojat härkää
+pommittamaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hyvän puoli tuntia olivat he jo tehneet turhaa työtä. Ei ylettynyt kivi
+härkään. Mutta nyt se tuli lähettyville ja jo osui kivi sen kylkeen.
+Härkä tuhahti, katsahti, huomasi vihollisensa ja oitis lähti latoa kohti
+juosta löntyyttämään. Molemmat hätkähtivät ja mahallensa katolle
+heittäytyen kiirehti Otto hätäillen:
+
+--Voi ... se tulee...! Rupea mahallesi Esa!
+
+Vaistomaisesti totteli toinen. Härkä pysähtyi ladon eteen, alkoi mylviä
+ja kuopasi tuon tuostakin nurmea, että sammal pölähteli. Yhä lujemmin
+puristautuivat silloin pojat ladon kattoon ja vasta kun härkä heitti
+mylvimisen, rohkeni Otto kysyä:
+
+--Joko se meni?
+
+Esa nosti päätänsä. Härkä söi rauhallisena ladon edessä.
+
+--Näkyykö sitä? tiedusti Otto.
+
+--Näkyy... Se syö tuossa! kuului vastaus ja nyt alkoi taas hiljaisuus.
+
+Kului hetki. Aika alkoi tuntua pitkältä.
+
+--Kun se menisi pois! virkkoi jo Esa. Hetken kuluttua huomautti Otto:
+
+--Tai kun tulisi kuka ja ajaisi!
+
+Mutta ei tullut ajajaa. Rauhallisina soivat lehmänkellot. Itsetietoisena
+söi härkä aholla. Se oli hieman loitonnut. Nyt sille jo uskalsi taas
+ärjäistäkin, mutta ei se siitä välittänyt.
+
+Ja ajan kuluksi ryhtyivät silloin pojat puuhailemaan. Aluksi he olivat
+noppasilla, ja viimein jo rupesivat taivastelemaan ympäristöä. Esa siitä
+innostui:
+
+--Voi miten paljon tänne näkyy...! Tuokin Immosen riihen katto näkyy!
+
+--Näkyypä meidän tuvan katolle enemmänkin, tarttui siihen jo Otto ja
+selitti:
+
+--Sinne näkyy Tiilikaisen mökki ja Tynkkysen suo ... ja vaikka koko
+kylä.
+
+--Eipäs näy meidän mökkiä... Eikä sitä Puhakan kaskeakaan näy, pani nyt
+toinen vastaan, mutta Otto väitti:
+
+--Näkyypä sitte Massisen aho ja Kuivala ... ja jos olisi vielä tikapuut,
+niin näkyisi tänne asti.
+
+Hän innostui siitä ja rupesi itseänsä kehumaan, kerskaten:
+
+--Ja yhden kerran kun minä seisoin siellä ja oikein huusin, niin se
+kuului sinne toiselle puolen järven ... ja Kuivalaisen talon ... ja
+vaikka minne!
+
+--Eipäs kuulunut, väitti nyt Esa, jota tuommoinen ylemmyys harmitti.
+Mutta toinen siitä vain yltyi:
+
+--Kuuluipas... Ja jos olisin vielä kovemmin huutanut, niin se olisi
+kuulunut ihan joka paikkaan...! Ja sitte kun minä hyppäsin tuvan katolta
+maahan, niin minä en pelännyt ... en vaikka olisi jalka katkennut!
+
+Semmoinen urheus jo kävi kateeksi Esalle ja hän väitti vastaan:
+
+--Elä valehtele.
+
+--Kysy vaikka äidiltä, vahvisti Otto, innostui ja väitti:--Sinäpä et ole
+hypännyt!
+
+Esa oli vaiti. Hän oli voitettu. Toinen yltyi; kehuakseen omia
+urotöitään lisäsi hän:
+
+--Etkä ole harakan pesääkään särkenyt...! Etkä löytänyt pienen linnun
+pesää!
+
+Oton voitto oli täydellinen. Harmistuneena mietti Esa jotakin sen
+vastapainoksi ja luullen sen keksineensä kysyä tokasi hän voitonvarmalla
+äänellä, viime sanaa painostaen:
+
+--Mutta oletkos sinä nähnyt telehvoonii?
+
+Sitä iskua ei Otto ollut odottanut. Koko nimikin oli hänelle aivan outo.
+Ei hän voinut muuta kun hämillään kysyä:
+
+--Oletkos sinä?
+
+Nyt oli Esa voitolla. Ylväänä kerskasi hän:
+
+--En ... mutta isä on nähnyt.
+
+Otto vaikeni ja voiteli taas kantapäänsä syljellä. Esa jatkoi
+voittoansa:
+
+--Sinäpä et tiedä mikä telehvooni on.
+
+--Tiedätkös sinä! sai masentunut Otto tokaistuksi. Toisen luonto paisui:
+
+--Se on semmoinen, jolla kun puhuu, niin se kuuluu vaikka minne.
+
+--Eipään!
+
+--Onpaan...! Vaikka puhuisi tänne katolle asti, niin se kuuluisi, paisui
+Esan viisaus. Otto oli aivan lyöty. Hän koki pitää puoliansa, väittäen:
+
+--Eipä kuuluisi meille asti!
+
+--Kuuluisipas...! Ja vielä etemmä kuuluisi... Ihan kuuluisi niin etää,
+kun on vain rautalanka... Vaikka olisi kuin etää.
+
+Nyt ei enää uskonut Otto, vaan sanoi:
+
+--Elä valehtele!
+
+Mutta se ei masentanut Esan intoa. Hän selitti:
+
+--Jos vetäisi rautalangan tästä katolta vaikka meille, niin kuulisi
+kaikki mitä täällä puhutaan... Ja tuon härän mörinän kuulisi ... ja
+kaikki kuulisi, kun siihen vain puhuisi.
+
+--Oletkos sinä puhunut? sai vielä Otto tiedustetuksi. Toinen myönsi:
+
+--En minä... Mutta vallesmanni on puhunut, kun isä oli siellä lannan
+ajossa, ja se oli vain rautalankaa myöten mennyt ihan joka paikkaan.
+
+--Menikö sinnekin läävään, jossa isäsi loi lantaa? sotkeutui Otto.
+
+--Meni... Ihan joka paikkaan, ja sitte oli vain vallesmanni sanonut,
+jotta halloo.
+
+--Mitäs se on se halloo? tuli jo Otto uteliaaksi. Toinen kehasi
+umpimähkään:
+
+--Se on hyvin hyvää.
+
+--Onko niin hyvää kuin siirappi? halusi Otto tietää. Toinen vahvisti:
+
+--On se... Ja on vielä parempaakin... Isä sanoi, jotta kun vallesmanni
+vain puhui siihen lankaan, niin se sanoi vallesmannille, jotta sinulle
+lähetetään kaupungista hatun vuoria.
+
+--Sekö lanka se lähetti? oli Otto jo ymmällä.
+
+--Se... Ei siinä ihmistä tarvitsekaan: siinä telehvoonissa tulee ilman
+ihmistä mitä vain pyytää.
+
+Esa oli nyt voittanut, Oton uteliaisuus oli herännyt. Puhelu oli
+kääntynyt siihen, mitä kaikkea telefoonissa voi saada. Oli lueteltu jo
+kaikki herkut, mitä he vaan tunsivat, voileivästä lähtien. Vielä toki
+epäili Otto yhtä:
+
+--Mutta siirappia ei saisi.
+
+--Saisipa, väitti toinen. Lopulta taipui Otto sitäkin uskomaan, mutta
+väitti toki:
+
+--Mutta jos vähä saisi, niin ei ainakaan niin paljoa ... ei niin jotta
+sitä olisi niin äijä kun vaan tahtoisi ... niin jotta vaikka ei muuta
+joisikaan!
+
+--Saisipas! Vaikka miten paljon saisi... Se on se rautalanka ontto
+sisältä ja sitä myöten tulisi vaikka miten paljon.
+
+Tämä toverin ilmotus tuli Otolle ratkaisevaksi. Siirapin halu sai hänet
+valmiiksi vaikka mihin ja hän jo ehdotti:
+
+--Kun mentäisi katsomaan... Onko se etäällä?
+
+Senkin Esa tiesi. Hän ilmotti:
+
+--Se lähtee vallesmannin seinästä ja sitten kulkee hirsitolppia myöten
+pitkin tietä, niin jotta sen näkee vaikka kuka... Ja sitte vaan menee
+sen tolpan juurelle ja sanoo, jotta tahtoo siirappia.
+
+Nyt oli Otto valmis. Hän pyysi innosta hypähtäen:
+
+--Mennään katsomaan!
+
+Toinen oli valmis. Suunniteltiin lähtöä. Otto riemastui:
+
+--Ja sitte otetaan siitä siirappiakin... Otetaanhan?
+
+--Otetaan... Mutta kun tuo härkä ei jo mene!
+
+--Ärjäistään yhtä aikaa.
+
+--No!
+
+--Hä-häh!
+
+Mutta härkä ei ollut kuulevinaankaan. Poikia suututti. Keskustelu
+telefoonista jatkui. Jo uhkaili Esa:
+
+--Kun olisi telehvooni ja sillä kun ärjäsisi sille, niin pitäisi sen
+lähteä!
+
+Ottokin sai siitä intoa. Hän uskoi ja lisäsi ikään kuin näyttääksensä
+härälle:
+
+--Kun sille oikein ärjäsisi, niin voi voi kun se säikähtäisi, ja menisi
+niin jotta ei eteensä näkisi!
+
+Esa, jota härän viipyminen suututti, lisäsi kuin härälle kostaaksensa:
+
+--Ja silloin kun se menisi niin kuin se kivi rinnettä pitkin ja lopulta
+kun se menisi koivua vasten, kun ei saisi seisattumaan, niin nuo sarvet
+siltä vain poikki rusahtaisivat!
+
+Molemmat nauroivat makeasti härän vahingolle ja Otto vielä täydensi sen
+häviön kuvaa, lisäämällä, härän onnettomuudesta nauttien:
+
+--Ja silloin siitä härästä ei jäisi mitään ... ei häntääkään jäisi ...
+ja lihatkin syötäisi paistina ja sylttyinä ja nahkasta tehtäisi kenkiä!
+
+Siten lohduttelivat he itseänsä ja kostivat härälle, ja jo ehdotti Otto:
+
+--Pelotellaanpas telehvoonilla.
+
+--No!
+
+Ja pojat nousivat katon harjalle, huitoivat käsillänsä huudon tahdissa
+ja huusivat kuin raakkuen, yhtäaikaa:
+
+--Teleh-voon...! Teleh-voon...! Teleh-voon!
+
+Tällä huudolla, kuten myöhemmin näemme, tuli olemaan suuri merkitys
+tämän siirapin hakumatkan vaiheissa. Pinnasen vanha mummo Sievä
+Magdaleena sattui kulkemaan vähän loitompana ohi, sattui kuulemaan oudon
+vaakkumisen, näki kaksi pojan näköistä olentoa yksinäisen ladon katolla
+ja huudahti säikähtyneenä:
+
+--Herra isä siunatkoon...! Pahahenki on katolla!
+
+Kauhistuneena hän läksi juosta hynttyyttämään mökillensä. Esa huomasi
+sen ja huudahti:
+
+--Katso Otto...! Akka juoksee!
+
+Mummon juoksu huvitti heitä. Yhä innostuneemmin vaakkuivat he:
+
+--Teleh-voon...! Teleh-voon!
+
+Juoksusta miltei läkähtyneenä pääsi Sievä Magdaleena mökillensä, siunasi
+itsensä ja veisasi virren.
+
+Vihdoin loittoni härkä sen verran, että pojat uskalsivat kiivetä alas
+katolta. Varovasti he laskeutuivat vastapäiseltä puolelta alas ja oitis
+maahan päästyänsä syöksähtivät kipakkaan juoksuun.
+
+
+
+
+III
+
+
+Kirkonkylään, vallesmannille, jonka telefooni oli valmistunut viime
+viikolla ja oli ensimmäinen koko lähitienoilla, oli täältä Salokylästä
+hyvä taival matkaa. Useissa paikoin oli myötämaata, jopa jyrkkiä
+alamäkiä, ja niissä panivat pojat täydeksi juoksuksi, ehtiäkseen vain
+pian perille. Eräässä ylämäessä he kävelivät rinnatusten ja Otto kehui:
+
+--Sitte otetaan sekin kannu ihan täyteen siirappia... Ja vielä itse
+juodaan mikä vain jaksetaan.
+
+Niin saapuivat he Minkkisen torpan kohdalle. Torpan pihamaalla sattui
+silloin vetelehtimään heitä hieman vanhempi, heikkolahjainen ja
+huonotapainen juoksulaspoika Juntus. Nähtyänsä tulijat, juosta reuhkasi
+hän oitis niiden luo ja liittyi joukkoon kolmanneksi, ja niin jatkui nyt
+kulku kolmisin. Juntus aloitti keskustelun kysymällä Esalta sen
+kannusta:
+
+--Mikä sinulla on se?
+
+--Tämäkö läkkikannu? peräsi Esa ja Juntus myönsi:
+
+--Se.
+
+--Tämä on Oton äidin läkkikannu, joka oli isällä lainana, selitti nyt
+Esa. Juntus oli juuri käynyt viemässä Minkkisen hevosen metsään, saaden
+palkaksi voileivän, ja muistellen sitä tapahtumaa kysyi hän Esalta:
+
+--Oletkos sinä, poika, ajanut selkähevosella, niin kuin minä?
+
+--Kenenkä hevosella sinä ajoit? tarttui siihen Otto. Juntus alkoi kehua:
+
+--Tämän Minkkisen ruunalla. Ja voi tulimainen kun juoksi kovasti ...
+mutta kun minä pidin oikein kovasti harjasta kiinni, niin enpäs pudonnut
+selästä ... vaikka haarukoita vain lyötti säkä.
+
+Puhelu takertuikin nyt ratsastukseen. Juntus osasi kehua tehneensä aivan
+ihmeellisiä urotöitä ja toiset jo alkoivat häntä kadehtia. Tämä jatkoi:
+
+--Ja yhdenkin kerran kun minä ajoin sillä Iittiläisen tammalla, niin
+minä en pudonnut vaikka se nelisti lepikkoon ja joka paikkaan ja vielä
+hyppi aitojenkin yli kuin lintu!
+
+Hän otti tieltä litteän kiven, viskasi sen linkoamalla ja kehasi samalla
+Otolle:
+
+--Sinäpä et uskaltaisi sillä tavalla ajaa selkähevosta!
+
+Otto oli taas alakynnessä.
+
+--Etkä ole käynyt kirkon sillan alla, ylpeili Juntus lisää. Nyt jo
+harmistui Otto, mutta äkkiä keksi hänkin asian ja sanoi uljaasti:
+
+--Mutta sinäpä et ole nähnyt telehvoonia.
+
+Juntus oli vaiti. Voitokkaana viskeli Otto läkkituoppiansa pallon
+tavoin. Hölmistyneenä kysyä tokaisi vihdoin Juntus:
+
+--Oletkos sinä nähnyt?
+
+--En... Mutta minä menen Esan kanssa katsomaan, kun se menee
+hirsitolppia myöden ja siitä saa vaikka mitä vain sanoo! ylvästeli Otto.
+
+Ja nyt alkoi telefoonin selittely, saman tapainen kuin oli jo tapahtunut
+ladon katolla. Esa kehui:
+
+--Kun vain sanoo harallekin, jotta: 'teleh-voon!' niin se menee pakoon
+vaikka olisi miten vihainen.
+
+--Meneekö vaikka olisi sarvipää? ihmetteli hölmö Juntus, joka jo oli
+oikeastaan lyöttäytynyt yhteen joukkoon.
+
+--Menee...! Ja vaikka olisi miten likellä, niin menee! vahvisti Otto ja
+nyt huudahti Juntus:
+
+--No mennään katsomaan!
+
+--Mennään! riehahtivat toiset, syöksyen kävelystä täyteen juoksuun.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pelon sekaisella kunnioituksella lähestyivät he vallesmannin taloa. Ja
+kujasten suussa ilmotti Juntus:
+
+--Nyt kun ei olisi vallesmanni pihalla, niin sitte ei tarvitsisi pelätä!
+
+--Onkos se vihainen?
+
+--On... Se kiroaa, niin jotta voi perhana! ylvästyi Juntus. Se vei
+toisilta osan rohkeutta. Varovasti ja kaukaa he kiersivät talon, pitäen
+sitä yhä silmällä, mutta eivät huomanneet mitään. Juntus jo huomautti:
+
+--Eipäs sitä olekaan!
+
+--On se, mutta sitä ei näy, puolusti Esa asiaansa, lisäten:--Isä sanoi,
+jotta se on.
+
+--Ja siitä saa siirappiakin! lisäsi Otto ylvästyen. Kierrosta jatkettiin
+ja samalla pienennettiin. He osuivat kaivolle. Siinä oli täysinäinen
+vesikorvo, ja kissa istui kaivon kannella rauhallisena. Juntus silloin
+järkeili:
+
+--Kun olisi viskata kissa vesikorvoon, niin pääsisiköhän se pois!
+
+--Esapa viskasi yhden kerran, tarttui siihen Otto ja lisäsi:--Ja sitte
+kun Esan isä huusi.
+
+--Eipään, kainosteli Esa.
+
+Otto kysyi nyt Juntukselta:--Huutaakos sinulle isä, jos teet mitä?
+
+--Eipä minulla ole isää ollutkaan, hyvitteli Juntus.
+
+--Entäs eikö äitiäkään ole ollut?
+
+--Ei.
+
+--Kukas sinulle sitte antaa leipää! ihmetteli Esa.
+
+--Ei kukaan... Minä vain itse kerjään.
+
+--Entäs kukas lyö, jos mitä teet ... kun ei ole äitiäkään, tutki Otto.
+
+--Ei kukaan.
+
+--Eikö tukistakaan?
+
+--Ei... Tahi jos kuka yrittäisi tukistaa, niin ei uskalla, kun minä
+juoksen pakoon! ylpeili Juntus. Ja aikoen kokeilla heittämällä kissan
+vesikorvoon, alkoi hän sitä lähestyä, pyydellen:
+
+--Kis ... kis ... kis ... kis!
+
+--Na-uu! vastasi kissa ystävällisesti käyristäen selkänsä ja nostaen
+häntänsä pystyyn. Mutta samassa lähestyi vallesmannin poika, Vesa,
+kaivotietä myöten juosta hanttuuttaen. Jo kaukaa hän huusi juostessaan
+näille hänelle aivan tuntemattomille pojille:
+
+--Pojat hoi..! Simosen koiralla on nyt kolme pientä pentua.
+
+Hän oli jo ehtinyt toisten luo, pysähtyi ja katseli uusia tuttujansa,
+laski sitte häränpyllyn ja kysyi:
+
+--Kuka osaa laskea neulansilmän?
+
+--Osaa sen nyt vaikka kuka! jörähti Esa. Vesa jatkoi hieman voitettuna:
+
+--Oletko sinä sen laskenut?
+
+--Olen toki... Ja mäkeäkin olen laskenut hyppyristä, kehäsi Esa, ja nyt
+kysyi Juntus Vesalta:
+
+--Entäs oletkos sinä viskannut kissaa vesikorvoon?
+
+--En... Oletkos sinä?
+
+--En ole... Mutta tuossa olisi kissa, puolustautui Juntus.
+
+--No! oli Vesa valmis ja oitis alkoi hän pyydellä:
+
+--Kis ... kis ... kis ... kis!
+
+Ja siinä paikassa paiskasi hän kissan korvoa kohti. Kissa sai toki
+korvon reunasta kiinni, sähähti vihaisesti ja syöksyi yhtenä nuolena
+kuivin nahoin nurmikon yli ja suoraa päätä pikku kolosta aitan sillan
+alle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Näin olivat he nopeasti tutustuneet. Yhdeksi joukoksi liittyneenä
+härnäsivät he jo kolosta kissaa kepillä. Mutta kun sitä ei kuulunut,
+kysyi Vesa rutosti:
+
+--Olettekos te nähnyt papan uutta venettä jo?
+
+--Emme, vastasi Juntus hölmönä ja Esa kysyi:
+
+--Onko se iso?
+
+--On se, myönsi Vesa, lisäten:--Mutta se on riihessä kuivamassa, kun se
+tervattiin.
+
+--Mennään katsomaan! tokasi Juntus.
+
+--No mennään! vilkastui Vesa ja he lähtivät. Ensi ujostelu oli hävinnyt
+ja reippaasti heilutteli jo Esa kannuansa, kun he menivät joukolla
+riiheen.
+
+Mutta sinne tultua ei kukaan ryhtynytkään venettä tarkastelemaan. Esan
+huomio kiintyi oitis uunin nokireikiin ja hän huudahti:
+
+--Voi miten isot reiät!
+
+Ja todellakin oli koko uuni juhlallinen ja suuri heidän omien riihiensä
+uuniin verraten. Ja uunin suu ja tulipesäkin oli heistä aivan kuin joku
+luola. Vaistomaisesti ilmoitti Otto:
+
+--Ja miten iso uuni...! Sinne sopisi vaikka sisään.
+
+Ja hän päättikin koettaa. Oitis hän konttasi uuniin. Ahdasta siellä oli,
+mutta mahtui toki.
+
+--Sopiiko sinne? tiedusti Juntus.
+
+--Sopii, vahvisti Otto nokisesta uunista ja hänen sieltä palattuaan
+ryömivät sinne yksitellen toisetkin. Kun teko oli tehty, iloitsi Esa
+erästä kylän poikaa ajatellessansa:
+
+--Nyt ne ovat muutkin olleet uunissa, eikä vain Sutisen Vikki yksinään!
+
+Siitä riemastuneena heitti hän pehkuläjässä kuperkeikan, nauraa
+hihahtaen riemuissaan:
+
+--Hi-ih!
+
+Toiset muksahtelivat oitis perästä, hihahdellen, ja niin pyllyili koko
+joukko pehkuissa. Iloittiin. Jo lennähti ensimmäinen pehkutukko jonkun
+niskaan: Alkoi pehkusilla olo.
+
+Koko riihi oli täynnä iloa ja naurua ja pehkut pelmusivat kaikkialla
+tupsahdellen milloin kenenkin niskaan, ja kohta oli koko pehkuläjä
+hajalla ja riihen lattia ja äsken tervattu vene pehkuilla ylt'yleensä
+peitetty.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta tämä ilo loppui äkkiä sen johdosta että vallesmannin koira, se
+sama Musti, joka on lukijaakin jo housunlahkeeseen puraissut, hyökkäsi
+lukkarin laihan koiran kimppuun, ja alkoi tappelu. Vesa huudahti silloin
+riemuissaan:
+
+--Voi! Koirat tappelevat!
+
+--Mennään katsomaan! syöksähti jo Juntus ulos.
+
+--Mennään! riehahtivat toiset ja siinä paikassa syöksyivät kaikki
+juoksujalassa paikalle. Tappelu loppui kuitenkin ennen kuin he saapuivat
+paikalle ja nyt oli heillä aikaa puhella. Vesa sattui tieltä löytämään
+isänsä viskaaman sikarinpätkän ja kysyi Otolta:
+
+--Joko sinä olet polttanut tupakkaa?
+
+--En.
+
+--Mutta minä olen, kehasi siihen hölmö Juntus, lisäten:--Ukko Pesosen
+piipulla poltin minä ja Kujalan Mikko monta piipullista.
+
+--Oliko se hyvää? tarttui siihen Esa. Juntus myönsi:
+
+--Oli... Mutta sitten otti Pesonen piippunsa pois ja sanoi Kujalan
+Mikolle, jotta mene kissan häntään, semmoinen mies.
+
+Vesa oli sillävälin laitellut sikarinpätkää polttokuntoon. Sitä
+katsellen tokasi Esa.
+
+--Kun olisi kaikille!
+
+--Etsitään rikkaläjästä ... jos siellä on.
+
+--No, suostuivat toiset. Rikkaläjästä, aitan takaa, löytyikin pätkä
+kullekin, ja nyt lähdettiin tyhjään latoon polttamaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vallesmannin heinälato oli vähän ulompana talosta. Heiniä siellä ei nyt
+ollut, mutta harvan sillan alle oli talven kuluessa karissut
+kaikenlaista ruhkaa: heinän rippeitä ja muuta. Pojat istahtivat piiriin
+keskelle lattiaa ja ryhtyivät tupakoimaan. Vesa oli heistä siihen
+tottunein, Otto ja Esa aivan ensikertalaisia. Kun hölmö Juntus vetäsi
+ensimäiset savut, kehasi hän:
+
+--Voi piru kun tästä tulee savua.
+
+--Entäs saatko sinä lähtemään...? Ime näin, ohjaili Vesa Ottoa.
+
+--Se menee henkeen! valitti tämä silmät punaisina ja vetisinä.
+
+--Ime paremmin! neuvoi siihen Juntus.--Ime näin ja sitte puhalla!
+
+--Voi, voi kun se on väkevää! ylvästeli Esa silmät henkeen menneestä
+savusta tihrullansa.
+
+Mutta vähitellen tottuivat hekin. Tupakoiminen alkoi jo luistaa niin
+että Vesa voi ruveta kertomaan omia urotöitänsä. Hän alkoi:
+
+--Kerran kun me olimme Sakun kanssa ja poltimme tupakkaa.
+
+Siitä sukeutui pitkä juttu. Vesa kehui Sakua ylpeillen:
+
+--Saku ei säikähtäisi mitään... Vaikka olisi mikä tulossa, niin Saku ei
+pelkäisi.
+
+--Mutta jos Immosen vihainen härkä olisi, niin pelkäisi! väitti Otto.
+Vesa tenäsi:
+
+--Ei pelkäisi. Saku kun ottaisi papan pyssyn ja sillä pamauttaisi, niin
+kuolisi koko härkä!
+
+Vesa oli voittanut. Nyreytyneenä virkkoi Otto:
+
+--Oletkos sinä sillä pamauttanut?
+
+--En, täytyi Vesan myöntää. Mutta oitis hoksasi hän korjata tappionsa:
+Ylpeänä hän kysäsi:
+
+--Mutta onkos teistä kuka sylkäissyt papan pyssyn piipun reikään...?
+Oletko sinä Esa?
+
+--En.
+
+--Mutta minäpä olen sylkäissyt, uljastui siitä Vesa, nosti aivan kättään
+ja kehui:--Ja pappa kun sitte rassasi sittä piippua, niin se huusi
+piioille, jotta kuka paholainen se on käynyt tänne vettä valamassa.
+
+Vesa oli nyt lopultakin sankari. Neuvottomana Esa katsoi häneen, ja
+Juntus potki takapuoltansa pystyyn. Silloin terhistyi taas Otto ja kysyi
+voiton varmana:
+
+--Mutta oletkos sinä sylkäissyt telehvooniin?
+
+--En, täytyi Vesan tokaista. Mutta oitis hän lisäsi:--Mutta pappa on
+sylkäissyt.
+
+--Elä valehtele!
+
+--Onpas: Kerran kun se söi ja mamma sanoi papalle jotta Forsmannin setä
+puhuu, niin pappa meni ja sanoi, jotta 'sylkäsen minä sinun huonoon
+konjakkiisi, juo yksinäsi se tahi kutsu Ratista'.
+
+Nyt oli päästy asiaan kiinni. Puhuttiin telefoonista. Jo kysyi Esa:
+
+--Missä se on?
+
+--Se lähtee kamarin seinästä ja sitte se menee hirren päitä myöten ihan
+vaikka minne asti, oli selitys. Sen kuultuansa ehdotti Esa:
+
+--Mennään katsomaan.
+
+--No mennään, suostui koko joukko. Tuli jäi kytemään ladon sillan alle.
+Lähtiessään huomautti vain Juntus:
+
+--Voi kun täällä haisee käry ja on savua.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mennessään he keskustelivat pallokepeistä ja sen johdosta unehtui koko
+telefooni. Ainoastaan sattuma johti sen taas mieleen: He olivat jo
+sivuuttaneet talon ja kävelivät maantietä myöten, kun Juntus sattui
+huomaamaan telefoonipylvään ja ihmetteli:
+
+--Voi paholainen miten pitkä hirsi on tuossa!
+
+--Se on telehvooni...! Pojat, siinä on telehvooni! huudahteli silloin
+Vesa ja liikkumattomina, sanattomina katsoivat pojat ylös pylvään
+päähän. Vasta pitkän ajan kuluttua uskalsi Otto selittää näkemäänsä:
+
+--Siinä on semmoinen rautalanka.
+
+--Se sitte sitä myöten menee, kun pappa soittaa kammista, ja sitte se
+puhuu, selitti Vesa.
+
+--Se telehvooniko se puhuu?
+
+--Se... Mutta se on kaupungissa se joka puhuu.
+
+Otto joutui ymmälle. Hän tiedusti:
+
+--Entäs mikä tämä on?
+
+--Tämä on rautalanka... Mutta se telehvooni, joka on kaupungissa, puhuu.
+
+--Mitä se puhuu?
+
+--Se puhuu vaikka mitä... Kun vain pappa pyytää jotain kaupungista, niin
+se saa.
+
+--Saako vaikka mitä?
+
+--Saa.
+
+Koko laitos tuntui, olevan käsittämättömän ihmeellinen. Juntus
+huomautti:
+
+--Siinä on semmoinen valkea rauta koukussa.
+
+--Se on posliinia, tiesi Vesa.
+
+--Särkyykö se, jos viskaa kivellä? tiedusti siihen Esa.
+
+--Särkyy, kehasi Vesa. Otto siitä ilostui, huudahtaen:
+
+--No koetetaanpas!
+
+--Koetetaan!
+
+--No! olivat loputkin valmiit, ja niin alkoi harras posliinin
+kivittäminen. Viimein sattuikin siihen kivi ja pojat siitä jo
+riemastuivat. Mutta kilahdus olikin kuulunut avonaisesta akkunasta
+vallesmannille, ja samassa hetkessä huusi tämä ankarana:
+
+--Matti! Heitä kyntäminen ja anna niille hylyille sitä kyntövitsaa,
+jotta naukuu!
+
+--Siinäkö te pahan hengen omat kivitätte... Tästä minä teille annan!
+huusi siihen Matti juosta hanttuuttaen patukka kohona mullosta myöten
+poikia kohti.
+
+--Matti tulee, ennätti vain Vesa huudahtaa, kun jo koko joukko syöksyi
+hurjassa paossa lehtoon.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nyt ei Vesakaan uskaltanut mennä kotiinsa. Ensi kauhusta selvittyään he
+ryhtyivät tekemään kivistä taloa. Sitä tehdessä he tyyntyivät, ja kun
+talo oli valmis he pystyttelivät jo keppejä telefoonipylväiksi aikoen
+laittaa telefoonin taloon. Mutta työ keskeytyi, kun äkkiä kuului huuto:
+
+--Tulipalo... Lato palaa!
+
+--Voi! Meidän lato palaa! riemastui Vesa ja yhdestä suusta pääsi
+toisilta iloinen:
+
+--Mennään katsomaan!
+
+Juoksujalassa lähestyivät he latoa, joka oli jo ilmitulessa. Savun
+seassa hääri väkeä sammutuspuuhissa. Matti ruiskutti vettä käsipumpulla.
+Kun hän huomasi poikien tulevan, käänsi hän suihkun niitä vastaan ja
+uhkaili:
+
+--Siihenkö tulette vielä tielle...! Tuosta saatte!
+
+Läpimärkinä pakenivat pojat. Taas kuului vallesmannin ääni. Pojat
+painuivat metsään, väänsivät siellä vaatteensa kuiviksi, ja kun Vesakaan
+ei uskaltanut kotiinsa mennä, ehdotti hän:
+
+--Mennään lukkarin navetan ylisille, siellä on heiniä.
+
+Niin he tekivätkin. Kenenkään huomaamatta he pääsivät ylisille ja nyt
+alkoi iloinen häränpyllyn lasku heinäläjässä. Ja sitten juttelu.
+
+Mutta ilta oli jo tullut. Päivän vaivat väsyttivät ja pojat nukahtivat
+heinäläjään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oton äiti, Eevastiina, odotteli jo poikansa tuloa, sillä soppavesi
+rupesi jo kiehumaan.
+
+Tulta kohennellessansa hän puheli:
+
+--Eikö se nyt ikään tule! Vesikin siinä jo kiehuu!
+
+Kului vielä joku aika. Hän pelkäsi miehensä suuttuvan, jos ei ruoka ole
+aamiaiselle tullessa valmis, meni rappusille ja huusi:
+
+--Otto hoi...! Etkö sinä jo ikään tule!
+
+Mutta turhaan hän odotti vastausta. Tupaan palatessaan harmitteli hän:
+
+--Pahan hengen elävä, kun jäi nyt sinne koko päiväksi... Semmoista se
+on, kun niitä älyttömiä asialle laittaa!
+
+Samassa saapuikin hänen miehensä Antti Juhana seipäitä kolomasta, pisti
+kirveen penkin alle, muljautti pöydälle ja kysyi:
+
+--Eikös se ruoka taaskaan ole valmis?
+
+Syntyi uhkaava äänettömyys. Eevastiina selitti lähettäneensä Oton
+hakemaan soppasiirappia, ja se nyt viipyy. Antti Juhana imeksi kotvan
+aikaa piippuansa ja murahti jo synkkänä:
+
+--Olisitpa sinä itsekin joutanut sitä hakemaan, niin ei olisi viipynyt.
+
+Eevastiina huokaili asiaa sotkeaksensa jumalisena. Taas lisäsi Antti
+Juhana:
+
+--Eivät tässä työt olleet esteenä... Sutisen akka käy päivätöilläkin ja
+kuitenkin ennättää ruuan laittaa.
+
+Kauan sieti Eevastiina tekeytyen jumaliseksi, mutta vihdoin hän
+huudahti:
+
+--Senkö paha henki sen pojan vei, kun se ei tule...! Otto hoi...! Ot-to!
+hän huusi lopuksi ovelta.
+
+Suutuksissaan lähti Antti Juhana työhönsä syömättömin mahoin ja päätti
+olla uhallakin ruuatta aina lounaalle asti. Vihoissaan karttasi
+Eevastiina sillä aikaa tuvassa ja oli jo unohtaa koko siirappiasian.
+Niin kovin kaiveli mieltä äskeinen hiljainen riita.
+
+Mutta puolenpäivän korvissa tuli tupaan hätäytynyt Esan äiti Kaino
+Josefiina ja tervehti siunaillen:
+
+--No mihin ihmeen reikään se meidän poika on pudonnut, kun sitä ei
+täälläkään näy...! Kävikö se täällä lainaamassa sitä siirappia?
+
+--Eihän se, hämmästyi Eevastiina. Kaino Josefiina löi reiteensä ja
+siunaili:
+
+--No en minä mokomaa lasta olisi uskonut olevan, en tässä maailmassa...!
+Lähetin jo aamulla pyytämään siirappia ja tätä hyväkästä saa odottaa sen
+ilmoisen ikänsä...! Eikö se tuonut sitä maitokannuakaan?
+
+--Ei, epäsi Eevastiina ja Kaino Josefiina päivitteli:
+
+--No, minnehän tuo pojan elävä taas hävisi...! Semmoista se on, kun ei
+jouda ihminen kunnolla lapsiaan kurittamaan! Laitat asialle, niin kohta
+taas saat itse lähteä perästä juosta oikasemaan...
+
+Hän vilkuili ympärillensä ja kysästä heläytti:
+
+--Missäs se teidän poika on?
+
+--Ka siirappiahan se lähti kaupasta hakemaan! yritti hämmästynyt
+Eevastiina ja lisäsi:--Mutta sille tielleenpään tuo jäi.
+
+Ryhdyttiin selvittelemään asiaa... Kaino Josefiina pyöritti jo päätänsä
+ja päivitteli:
+
+--No voi, voi sitä meidänkin poikaa...! Mutta johan minä sanoin sille
+Urho Ernestille kohta naimisiin mentyä, kun olin muutaman vuoden vain
+sen kanssa elänyt, jotta saathan nähdä, jotta ei niistä lapsistasi
+kunnollista kalua tule, jos et ajoissa itseäsi paranna, sillä ei se
+huono puu taida kunnollista hedelmää kantaa!
+
+Hän muutti äänensävynsä kimakammaksi ja lopetti voitokkaana:
+
+--Ja siinä se nyt on minun ennustukseni taas toteutuneena!
+
+--Ho-hoi...! Hoh-hoi! huokasi Eevastiinakin ja siten kääntyi puhe
+jumalisiin asioihin.
+
+Mutta sitten alkoi Kaino Josefiina niiskuttamaan nenäänsä, muka kahvin
+hajua tuntien. Vaan onneksi palasi toki silloin Antti Juhana lounasta
+syömään, vilkasi ensin pöydälle, sitten liedelle ja istahti niin
+synkkänä, että Kaino Josefiinakin sen huomasi ja vaikeni. Eevastiina
+ensi aluksi hätäytyi, mutta kun mies murjotti aivan äänettä, ehti hän
+saada malttinsa ja ruveta selvittelemään asiaa kiertotietä. Hän
+kujerteli Kaino Josefiinalle hurskaasti, kavalasti:
+
+--Sinä se toki sait semmoisen miehen, että se ei ruuasta pahaa elämää
+nosta... Saat sinä kiittää semmoisesta miehestä sen antajaa.
+
+Kaino Josefiina siihen huudahti:
+
+--No, johan minä nyt antaisin sen sekaantua akkojen asioihin ... kun nyt
+ruuan keittoihin...! Jo sille semmoiselle miehelle nauraisivat kylän
+harakatkin...!
+
+Hän korotti jo äänensä ja todisti:
+
+--Silloin jo yhteen elämään mennessä sanoin, jotta: Se tiedäkin vain,
+jotta jos pistät nenäsi akkojen huttukattilaan, niin paikalla menen
+rovastin puheille ja sanon, jotta siitä miehestä pitää tulla ero.
+
+Antti Juhana joutui pulaan. Hän ei löytänyt enää muuta tehtävää kuin
+ruveta piippunsa hikireikää selvittelemään. Sisu täynnä valitti hän kuin
+itsekseen:
+
+--Tuokin piipun hyväkäs ... kun siinä taas reistailee!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Niin oli estetty ilmiriidan nousu. Se olisi kumminkin ehkä Kaino
+Josefiinan lähdettyä leimahtanut, sillä kaikki ikään kuin kyti tuhkan
+alla, mutta nyt sattui tapaus, joka muutti mielet kokonaan:
+
+Tupaan työntyi näet Pekka Makkosen renki Sulo Roobert, ryyppäsi vettä
+korvosta, pyyhki kämmenselällä suunsa ja tervehti:
+
+--Olikohan se teidän ja tämän Kaino Josefiinan poika, jotka hukkuivat?
+
+--Mitä? pääsi Kaino Josefiinalta ja Eevastiina hämmästyi:
+
+--Mitä se nyt tämä Makkosen Sulo höperöi?
+
+Sulo istahti ja veti kintturemeliään tiukemmalle. Antti Juhanakin nyt
+äänsi tyynenä:
+
+--Mihinkä ne hukkuivat?
+
+--Ka eiköhän ne tähän tään kylän järveen, yritti Sulo Roobert, mutta
+Kaino Josefiina keskeytti hätäillen:
+
+--Mitä ... en tässä jo paremmin sano, se tää Makkosen renki tuolla
+tavalla säikyttelee!
+
+Sulo Roobert alkoi selittää:
+
+--Ka sepä tää Sutisen tyttö oli ollut Huuhtomäellä ja nähnyt kun ne
+olivat sen Auvisen veneen kimpussa nahisseet ja työntäneet sitä järveen
+ja nyt se vene on vettä täynnä ja keskellä selkää... Niin jotta eipä
+suinkaan sillä silloin kukaan muu ole hukkunut.
+
+Äidit joutuivat aivan sanattomiksi. Antti Juhanankin sydän jo suli sen
+verran että hän kysyi:
+
+--Jokos se Auvinen oli tervannut sen veneensä?
+
+--Jo. Ja nyt se on siellä vesiajona, eikä ole yhtään venettä koko tällä
+rannalla, jotta saisi sen pois hinatuksi.
+
+--No se nyt ei ole aivan totta, yritti Kaino Josefiina hädissään, mutta
+Sulo sanoi:
+
+--Ka, ole sitte uskomatta! En minä ennenkään ole vielä valetta kylälle
+kantanut!
+
+Näin jatkui puhelu. Vähitellen selvisi asia. Nyt pääsi jo Eevastiinalta
+itku ja hän siunaili, miestään syyttääkseen:
+
+--Johan minä sen ammoin aikojaan sanoin, jotta ei se hyvään pääty tämä
+elämä... Kun sitä ei enää uskota mihinkään ja siihen omaan
+vanhurskauteensa vain jokainen luottaa!
+
+Antti Juhana tiesi sen olevan hänelle tarkoitetun ja murahti:
+
+--Ka itsepä sinä sen laitoit siirappia hakemaan... Niin jotta haro nyt
+se sieltä järvestä!
+
+Kaino Josefiinakin itkeä tihisti ja valitti:
+
+--Ja sanoinhan sitä minäkin sille Urho Ernestille, olen sanonut ja
+saarnannut, jotta ei se vielä kerran kunnian kukko tämän talon harjalla
+laula.
+
+Eevastiina yltyi itkemään ja valitti:
+
+--No mikä hänet nyt piti villitäkin menemään sinne järvelle... Ja
+eivätkö nuo ihmisetkin nyt voisi pitää noita veneitään ja muita
+ryllyitään kotonaan, jotta eivät olisi viattomien lasten turmiona ja
+paulana.
+
+Niin jatkui. Viimein heltyi Antti Juhana ja arveli:
+
+--Eipä sitä tiedä vaikka olisivatkin vielä elossa... Kun olisi kylänväen
+avulla ensin etsiä metsästä.
+
+Se ajatus oli kuin toivonkipinä, josta alkoi levitä heikkoa valoa
+odottamattoman surun murtamien äitien sieluihin. Mielet sulivat, sydämet
+heltyivät. Jo syytteli Kaino Josefiina itseäänkin, soimaillen itkun
+seasta:
+
+--Syntiköhän vai pahuus liekin saattanut ihmisen laittamaan lapsensa
+yksinänsä ja turvattomana näille maailman teille kiertelemään... Ikään
+kuin tättä siirapitta ei olisi ihminen elänyt ... eto herkutta!
+
+--Sepä on tää ihmisen sydän paatunut ja pimitetty, niin jotta kuka sitä
+älyää! soimasi silloin Eevastiinakin itseänsä, yltyi taas itkemään ja
+valitti surun murtamana:
+
+--Kun herra vielä antaisi edes nähdä hänet vaikka elävänä tai kuolleena!
+
+Antti Juhanan sydän pehmeni. Heltyneenä sai hän tuskin sanoa
+tokaistuksi:
+
+--Ka auttaapa se ... herra ... kun pitää etsimistalkoot!
+
+--Auttaa! murahti Sulo Rooberttikin, hänkin heltyneenä. Tupa oli kuin
+maja jossa on käynyt kuoleman viikatemies. Surun painamina ryhtyivät
+vanhemmat puuhaamaan etsimistalkoita.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tieto vallesmannin telefoonista oli salokylään saapunut vasta eilen,
+mutta nyt puolenpäivän seudussa se jo oli ehtinyt levitä miltei yli
+kylän. Siitä oli keskusteltu kaikkialla ja epäluulolla oli puhuttu sen
+salaperäisistä voimista. Jo olivat hurskaimmat vaimot sanoneet
+merkitsevästi, salaperäisinä:
+
+--Saattepahan nähdä...! Saatte sen voiman nähdä, kun luoja kerran
+silmänne avaa!
+
+Pakostakin vaikuttivat nämä jumalisten vaimojen sanat mieliin nyt, kun
+levisi tieto kahden pojan katoamisesta. Puhuttiin vähän, mutta
+mietittiin sitä enemmän. Koko iltapäivän etsi kylän väki kadonneita.
+Etsittiin Immolan haka, etsittiin läheiset metsät ja pellot, etsittiin
+niityt ja ladot, mutta turhaan. Puhuttiin jos jonkinlaisia arveluita ja
+mielet kiihtyivät. Äidit itkeä tuhertelivat, ajatellen, että heidänkin
+lapsillensa olisi voinut samoin käydä. Miehet olivat juroja ja lapset
+uteliaita.
+
+Mutta yhä vielä toivoivat kadonneiden vanhemmat parasta. Oli lähetetty
+hakemaan venettä toiselta rannalta, että saataisiin Auvisen vesiajolla
+oleva vene rantaan ja voitaisiin alkaa naaraus. Sillä aikaa lähti
+Eevastiina Pinnasen mummon Sievä Magdaleenan luo tietoja saamaan. Tämä
+Sievä oli usein löytänyt varastetut tai kadonneet esineet ja osasi
+ennustaa ja povata.
+
+Mutta hän vahvisti todeksi poikien kuoleman. Oitis Eevastiinan tultua
+vakuutti hän silmälasit nenällä:
+
+--Se oli sallittu ... se oli jo aikanansa sallittu niin. Sitä se minun
+näkynikin jo ennusti... Sitä se ennusti täänpäiväinen näky.
+
+Onneton äiti alkoi itkeä. Sievä Magdaleena lohdutteli häntä ensin ja
+kertoi sitten samanpäiväisen näkynsä. Hän selitti:
+
+--Minä siinä ennen aamiaista tulin Immolan haan läpi ja siunatkoon ja
+varjelkoon mitä minä näin: Kaksi pahanhengen kuvatusta: Kaksi ihan
+näiden poikien näköistä pahaa henkeä istuu Immolan ladon katolla.
+
+--Voi hyvä isä sentään! valitti äiti. Toinen jatkoi:
+
+--Istuvat ensin siivolla, mutta sitte jo alkaa toinen rietas panna
+käsillänsä kuin siivillä.
+
+Hän näytti, matkien käsillänsä pahanhengen lentoa, ja jatkoi:
+
+--Näin...! Näin...! Näin se vanha vihollinen vain vaaputtaa siipiänsä ja
+raakuu kuin korppi: Telehvoon...! Telehvoon...! Telehvoon...! Ja silloin
+minä jo sanoin, jotta nyt on Eevastiinan ja Kaino Josefiinan poikien
+kuolema lähellä, kun se jo niiden näköisenä kummittelee.
+
+Äidin suru oli nyt sanoin kuvaamaton. Sievä Magdaleena nosti lasit
+otsallensa ja koki häntä lohdutella. Äiti rauhoittuikin hieman. Pois
+lähtiessään hän vaikerteli:
+
+--Kunpa olisi toki hänen sielullensa armollinen ... eikä lukisi
+vanhemmille tätä viaksi!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ilta oli jo tullut. Punaisena laski päivä, upoten viheriään metsään kuin
+mereen. Oli tyyni, ei vierähtänyt väre järvellä, ei nuokahtanut kaisla
+sen rannalla... Tuo ennen niin iloinen järvi näytti nyt surulliselta
+kuin hauta, joka oli juur'ikään umpeen luotu.
+
+Äänettömänä, vakavana istui väki rannalla, odottaen venettä, päästäkseen
+naarausta alkamaan. Sievä Magdaleenan kertomus paholaisten
+ilmestyksestä, jotka raakkuivat: teleh-voon! oli levinnyt jo ympäri
+kylän kuin kulovalkea ja siitä puhuttiin nyt. Sutinen murisi:
+
+--Sitähän ne tekevät nämä herrojen vehkeet.
+
+Hän pysähtyi. Väki ikään kuin synkistyi. Sutinen lisäsi:
+
+--Sillä ei suinkaan se tääkään telehvooni ole muuta kuin itsensä sen
+pahan hengen kapine.
+
+--Mitäs se muuta on! murahti Kainulainen ja synkistyi. Joku lisäsi:
+
+--Pitää heillä ollakin pelinsä näillä tämän pitäjän herroilla!
+
+Vaieten jo mietittiin ja taas puhuttiin telefoonista. Väki varmistui
+siinä uskossa että koko laitos on paholaisen keksintö, joka on nyt jo
+alkanut tuottaa onnettomuutta paikkakunnalle. Semmoisessa mielen tilassa
+alkoi naaraus.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Koko yö oli naarattu hukkuneiksi otaksuttuja. Kun yhdet olivat väsyneet,
+olivat toiset alkaneet. Koko kylä oli valveilla läpi yön. Mutta turhia
+olivat kaikki naaraukset. Aamiaisen korvissa ne lopetettiinkin ja
+Sutinen sanoi kuolleista kuin harmitellen:
+
+--Siellä ne nyt ovat lapsirukat ... ja siellä he poloiset pysyvät
+tuomiopäivään asti...
+
+Aamiaisen aikana oli Antti Juhanan mökki väkeä täynnä. Koko yön
+valvonut, väsynyt naarausväki oli kahvilla. Samalla olivat tavallansa
+molempien poikien hautajaiset. Surullisena oli näet Eevastiina
+ehdottanut:
+
+--Pidettäisi yhdessä ne, niin ei menisi niin paljon tuota kahviakaan...
+Kuka näissä köyhissä oloissa jaksaa sitä ostaa semmoiselle joukolle.
+
+Ja miten autiolta tuntui nyt tupa! Ja miten surulliselta! Silmiänsä
+huivinkulmalla kuivaillen valitti Eevastiina:
+
+--Hyvä lapsihan se vielä oli... Ei tuottanut vanhemmillensa surua eikä
+murhetta...
+
+Taas yltyi itku ja tuskin kuului sen seasta sanoja, kun hän lopetti:
+
+--Mutta tottapa se oli hänellekin niin sallittu.
+
+Hän koki tyyntyä, kuivasi silmänsä ja nurkui:
+
+--Mutta että hänen piti nyt vielä mennä sillä tavalla, jotta ei
+ennättänyt lapsiparka katuakaan!
+
+Kuului vain hiljaista vaimoväen itkua ja miehet istuivat surullisina,
+kumarassa. Synkkänä murahti silloin Antti Juhana vaimonsa puheeseen:
+
+--Vieläpä tämä on sallittu ... oikeassa paikassa nimittäin... Näitä
+vallesmannin telehvoonivehkeitä vain koko kuolema.
+
+Ei tietty mitä sanoa. Joku toki tokasi:
+
+--Tottapa se hänellekin vielä rangaistus tulee ... hylylle... Ei tiedä
+vaikka talo palaisi, tahi mäne tiedä vaikka oma poika joutuisi samoille
+teille.
+
+Kuului raskas huokaus. Virren veisaaja, vanhahko räätäli Nikodemus Valta
+saapui iso virsikirja kainalossa, silmälasit otsalla. Kunnioittaen teki
+väki hänelle tietä. Nikodemus istahti pöydän taa, asetti isot silmälasit
+päähänsä niin, että ne olivat nenänpäästä pois putoamaisillansa, ja
+katseli niiden sankojen yli, reväisten silmänsä niin suuriksi kuin vaan
+nahka virui.
+
+--Vai mitä se tää Nikodemus siitä arvelee? kysyi häneltä Sutisen Pekka
+murahtaen ja kumarassa istuen.
+
+Nikodemus nosti päänsä aivan takakenoon, että voi katsoa kysyjään
+silmälasiensa läpi. Sutinen arvasi siitä ja vastasi:
+
+--Niin jotta eikö se tää telehvooni ole itsensä sen päärienaajan koje?
+
+Nikodemus nuuskasi tyhjää näppiänsä useaan kertaan, nopeasti, laittautui
+sitten juhlalliseksi, kuin suureen tehtävään valmistuen.
+
+Kaikki odottivat. Juhlallisena kysyi silloin Nikodemus asemastaan
+hievahtamattakaan:
+
+--Ja voiko oikea korkeudesta annettu henki olla muussa elävässä kuin
+ihmisessä?
+
+--Eipä se! vastasi joku. Nikodemus painoi nyt päänsä alas, tuijotti
+kysyjään silmälasit nenän päässä ja ilmoitti, lyöden kätensä kirjan
+päälle:
+
+--No.
+
+Syntyi äänettömyys. Nikodemus katseli liikkumatta sanojensa vaikutusta.
+Antti Juhana sanoi lopulta:
+
+--No nyt sen kuulitte, kun Nikodemuskin vahvistaa ... jotta se on
+pahanhengen koje.
+
+Äiti huokasi. Mieliala painostui. Nikodemus otti nuuskarasiansa,
+koputteli sitä juhlallisesti peukalonsa rystyyllä, kohotti silmälasit
+ylemmä, pyyhki sitten nenänsä punasella nenäliinalla, pani liinan
+pöydälle, nuuskasi juhlallisesti oikealla sieramellansa ja aivasti. Nyt
+nuuskasi hän vasemmalla sieramella, tarttui silmälaseihinsa ja aivasti
+uudestaan täyttä voimaa, hankasi nenänsä alusta etusormen rystyyllä ja
+ilmotti:
+
+--Pakana kun on hyvää nuuskaa tällä kauppias Laurikaisella!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ja sitten alkoi varsinainen toimitus: Nikodemus avasi kirjansa ja kysyi
+juhlallisena:
+
+--Veteenkö se tämän Antti Juhanan ja Eevastiinan yhdeltä puolelta ja
+tämän Urho Ernestin ja Kaino Josefiinan poika toiselta puolen kuoli?
+
+Kukaan ei tahtonut roheta vastata. Antti Juhana rohkaistui lopulta:
+
+--Ka tähän tään kylän järveenhän ne.
+
+--No sitte veisataan virrestä 'Veteen hukkuneiden virsi', ensimmäinen,
+kolmas ja viides värsy, julisti Nikodemus, otti sylen suustansa
+kämmeneensä, pisti sen pöydän alle ja nousi veisaamaan.
+
+Hän veisasi hartaasti, tehtävänsä juhlallisuuden tajuten. Joskus vetää
+hojotti hän virttä ummessa silmin, pitäen isoa virsikirjaa molemmin
+käsin niin kaukana kuin kädet ylettyivät. Joskus tuli ääntä supullaan
+olevasta suusta kuin palkeen torvesta. Ulkomuistista hän veisasi, mutta
+silmälasit ja virsikirja kuuluivat muutoin asiaan. Vähä vähältä yhtyi
+väki veisuuseen: vaimot veisasivat kiekuttelemalla, miehet jörisemällä.
+Kun virsi oli lopussa, asetti Nikodemus virsikirjan pyhillä eleillä
+pöydälle, istahti ja lausui juhlallisesti:
+
+--Rukoilkaamme... Aam-men.
+
+Syntyi haudan hiljaisuus. Kauan katsoi Nikodemus eteensä päin pää
+kumarassa, nenällä lasit, ja lausui sitten juhlallisesti:
+
+--No nyt on heillä rauha... Aamen!
+
+Mutta sitten hän muutti ääntänsä ja kutsui vaimoansa:
+
+--Kerttu!
+
+Mutta ei kuulunut vastausta. Nikodemus vinkkasi silloin ovensuussa
+istuvalle Sutiselle sormellansa ja pyysi:
+
+--Kysyppäs Sutinen, onko se meidän Kerttu Auroora siellä eteisessä!
+
+--Mäne... Nikodemus kutsuu! ilmotti silloin joku asianomaiselle. Pyöreä,
+pullea Kerttu Auroora ilmestyikin ovelle suu naurun hymyssä. Väki
+jakaantui:
+
+Nikodemus vinkutti sormellansa vaimoansa tulemaan puheilleen, hiljaa,
+kuin kuiskaillen:
+
+--Kerttu... Tuleppas tänne, Kerttu!
+
+Ja kun tämä hymyillen tuli, jatkoi Nikodemus kuin olisi tahtonut
+supattaa hänelle:
+
+--Kysyppäs, Kerttu, näiltä emänniltä, jos niiltä vainajilta jäi mitä
+peruja ... vaatteita tai kenkiä, niin sano jotta antavat sinulle tästä
+veisuusta.
+
+Kuiskailu oli toki tarkotettu asianomaisten kuultavaksi. Sen johdosta
+vaiettiin ja Nikodemus kuiskutti lisää:
+
+--Sano, jotta kun ovat päässeet elättämästä joutavia leivänsyöjiä, niin
+ei tämä paljon ole siitä ilosta!
+
+Taas odotettiin hetki. Kerttu Auroora hymyili myöntävää vastausta
+odottaen. Kaikki arvasivat sen hymyn, sillä se oli entuudestaan tuttu.
+
+Vihdoin päätti Antti Juhana asian, sanoen:
+
+--Ka, anna Eevastiina ne poikavainajan hynttyyt... Ei tässä enää niille
+toista pitäjää kuitenkaan tule.
+
+Ja nöyränä, murheellisena kokosi äiti poikansa vähät vaatteet ja antoi
+ne nyytissä Kerttu Aurooralle. Nikodemus pani nuuskan, työnsi
+silmälasinsa taas hyvin kauas, katsoi Urho Ernestiin ja kysyi
+juhlaäänellä:
+
+--Sielläkös se on ovensuussa tämän Kaino Josefiinan mies Urho Ernesti?
+
+Kotvasen kuluttua vastasi puhuteltu:
+
+--Ka joutavathan ne meidänkin pojan vaatteet... Niitä meilläkään ei enää
+tarvita.
+
+--Kerttu... Kerttu! kuiskutti siihen taas Nikodemus sormellansa
+linkuttaen ja supatti puoliääneen:
+
+--Pistäännyppä Kerttu jo tällä samalla tiellä ottamassa ne Kaino
+Josefiinan pojan vaatteet.
+
+Ja sitten taas alkoi tuntua huoneessa sama raskas surullinen painostus,
+joka aina jää kuoleman jäljille majaan. Tyhjä oli nyt se puurahi, jossa
+Otto oli nukkunut. Poissa oli perheen ainoa lapsi. Ei tuntunut sen
+tuomaa elämää ja iloa tuvassa. Ja kun sitten vieraat olivat poistuneet,
+kun isä ja äiti olivat kahden kesken, tuntui niin tyhjältä, kuin
+kuuluisi russakan hiivintä seinän raosta ja äänettömän sirkan puuhailu
+uunin kolosta. Väsyneenä istahti äiti ja kätki taas silmänsä jo
+ennestäänkin kosteaan esiliinan kulmaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta poikkeamme hetkeksi vallesmannin perheoloihin.
+
+Talon ainoa lapsi oli lukijalle jo tuttu Vesa. Hän oli äitinsä ilo,
+ylpeys ja silmäterä ja isänsä ainoa tulevaisuuden toivo. Hemmoteltuna
+hän oli kasvanut isänsä kodissa aiheuttaen joskus erimielisyyksiä isän
+ja äidin välillä, erimielisyyksiä, jotka koskivat kasvatus- ja
+kuriasioita.
+
+Tämänpäiväinen ladon palo oli säikäyttänyt sekä vallesmannin että hänen
+rouvansa Lempi Amalian mielen. Rouva oli ollut sairastua, mutta oli
+pysytellyt terveenä huomattuansa, että vallesmanni siitä taas tapansa
+mukaan aikoi edelleenkin tuskastua ja mutisi jo:
+
+--Taas se alituinen akkojen tauti alkaa tässä.
+
+Yleensä oli vallesmannin talossa kartettu perhekohtauksia, mikäli oli
+voitu. Rouva oli liika lihava. Perhekohtauksien aikaansaama
+mielenliikutus olisi voinut aiheuttaa halvauksen. Siitä varovaisuus.
+Verrattain hyvä sopu, rauha ja hiljaisuus oli aina vallinnut talossa.
+Elämään tyytyväisyys oli luonut taloon kodikkuutta.
+
+Niinpä oli nytkin koetettu tyynnyttää tulipalon aiheuttamaa
+mielenliikutusta. Oli onnistuttukin: Oli päästy iltaan. Rouva puuhaili
+jo illallista: väliin järjesteli hän ruokapöytää, väliin kävellä
+löllötteli muissa puuhissansa ja hyräili lempilauluansa:
+
+    "Mä hento kukka keväimen
+    kukoistan armaalleni."
+
+Niin päästiin illalliseen asti.
+
+Mutta illallista syödessä huomasivat aviopuolisot Vesan olevan poissa.
+Heti lähetettiin palvelija häntä huutamaan ruualle. Mutta turhaan
+huuteli palvelija, turhaan odotti äiti:
+
+--Ei sitä ole, ilmotti piika Anni palattuansa.
+
+--Huutaisit nyt kovemmin! käski rouva. Alkoi uusi huuteleminen.
+
+Mutta taas palasi Anni ja ilmotti jo närkästyneen äänellä:
+
+--Eikä kuulu!
+
+--No minnekähän tuo nyt taas tellääntyi, murahti siihen vallesmanni ja
+rouvakin jo arveli:
+
+--No mikähän sille lapselle nyt tuli... Menepäs vielä, Anni, ja hoihkase
+tuosta kellarin katolta käsin, niin kuuluu etemmä, käski hän lopuksi,
+mennä väännätteli itse avonaisen akkunan luo ja huuteli:
+
+--Vesa...! Vesa hoi... Tule syömään... Pappa ja mamma jo odottaa!
+
+Mutta turhaan. Lasta ei kuulunut. Odoteltiin. Ruoka jäähtyi. Jo laski
+päivä. Jo tuli äiti levottomaksi. Isää kiukutti, kun ei päässyt jo
+syömään. Annia suututti turha huuteleminen. Hän ilmotti kuin
+suuttuneena:
+
+--No eikä kuulu... Mitä siitä enää huutaakaan!
+
+Ja silloin iski rouvan päähän kuin salama kauhea ajatus... Hän kalpeni
+äkkiä, näytti aivan haamulta ja sai vain puolikuiskaamalla sanotuksi
+hätäytyneenä:
+
+--Pappa!
+
+Vallesmanni hämmästyi.
+
+--Mikä sinulle tuli...? Lempi...? Kuule Lempi! hätäili hän. Vapisevalla
+äänellä sopersi rouva:
+
+--Kun ei Vesa olisi ollut ladossa...! Pappa...!
+
+Koko talo oli nyt äkkiä aivan nurin, kuin salaman iskusta.
+
+Huudettiin, etsittiin, rouva voihki, palvelijat juoksentelivat,
+vallesmanni komenteli.
+
+Ja nyt valeltiin ladon tuhat sammuksiin, kaiveltiin ja tarkasteltiin
+miltei seulomalla. Nyt vasta tunsi sekä isä, että äiti, miten rakas
+heille heidän ainoa lapsensa oli. Surun murtamana odotti äiti
+tarkastuksen tulosta ja hänen tilansa parani, kun sai kuulla, ettei
+tuhasta löytynyt mitään jätteitä, ei luunsiruakaan. Kyynelsilmin syleili
+hän miestänsä ja valitti:
+
+--Oi rakas Kauno Valdemar! Että hän ei toki ole niin kauheasti...
+
+--No, no, Lempi! lohdutteli vallesmanni häntä, taputteli hänen
+kohtuuttoman lihavia hartioitansa ja rauhotteli:
+
+--Lempi kulta! Elä anna surun itseäsi sortaa, löytyy se vielä... Jos lie
+mennyt vaikka lukkarin Sakun luo!
+
+Kiireellä lähdettiinkin tiedustamaan sieltä. Mutta lukkarilla ei ollut
+kukaan nyt nähnyt Vesaa koko päivänä. Niin alkoi tuskallinen,
+epätietoisuuden ja levottomuuden yö. Koko lähiseudun väki komennettiin
+etsimään kadonnutta lasta. Koko yö etsittiin turhaan. Äiti itki ja
+rukoili. Isä haukkui joskus palvelijoita, joskus joi epätoivoissansa
+ryypyn virkistävää konjakkia tai lohdutteli rauhatonta vaimoansa.
+
+Mikä tuskan yö!
+
+Kun sitten aamu tuli, kun aurinko jo kuusen korkeudelta valoi kirkasta
+aamuvaloansa akkunan täydeltä huoneeseen ja riemuitsevien lintujen laulu
+aaltoili aivan merenä ja etsijät palasivat tyhjin toimin, alkoi rouvan
+hermosto järkkyä. Hän ärtyi: Epätoivoissansa syytti hän ensin
+palvelijoita. Hän riiteli niille, ensin hillitymmin, sitten yhä
+äkäisemmin. Itkien hän palasi keittiöstä ruokahuoneeseen. Mies yritti
+häntä rauhottaa, mutta sekin ärsytti häntä nyt ja hän tiuskasi:
+
+--Etkä sinäkään, pappa, sen vertaa että olisit joutessasi pitänyt lasta
+silmällä!
+
+--No mutta mitenkä minä!
+
+--Mitenkä minä! matki siihen rouva ynseästi, istahtaen pöydän ääreen ja
+viskaten pöydällä olevaa kahvelia ja lisäsi:--Joutava mies!
+
+--Mutta kuulehan nyt!
+
+--Mhyy! ärtyi siitä rouva, sysäsi jalallansa edessänsä käyristelevän
+kissan loitommaksi ja äänsi matkien:--Kuulehan nyt.
+
+Nimismieskin tuskastui. Hän käveli edestakaisin ja yritti hetken
+kuluttua puolustautua: Käsiänsä levitellen hän selitti:
+
+--Sinun pitää ajatella, että minä olen valtion virkamies ja että siis on
+sopimatonta olla lapsenlikkana.
+
+Nyt suuttui jo rouva ja ärähti:
+
+--Ikään kuin ne eivät suuremmatkin herrat pitäisi lapsestaan huolta!
+
+Nimismies raapi tuskallisena korvallistansa. Rouva puisteli vihoissaan
+jotain pois rinnoiltansa ja äänsi taas ylenkatseellisesti
+matkien:--Sopimatonta...!
+
+--Mutta Lempi-kulta, yritti taas mies. Se vain ärsytti rouvaa.
+Varottavasti lyödä naputteli hän etusormellansa pöydän reunaa ja varotti
+vakavasti:
+
+--Muista sinä, Kauno Valdemar, jotta sinä olet lapsen elämästä yhtä
+paljon edesvastuussa kuin minäkin.
+
+Vallesmanni yritti jotain sanoa, mutta rouva ehti ennen. Hän löi entistä
+nopeammassa tahdissa ja toisti terävämmin:
+
+--Tämä sinä, Kauno Valdemar, pidä aina mielessäsi, eläkä sitä että olet
+valtion virkamies.
+
+--Mutta kuulehan nyt Lempi...!
+
+--Minä en kuule! ärjäsi jo rouva ja löi kämmenensä voimakkaasti pöytään,
+sanellen voimallisesti, juhlallisesti:
+
+--Minä sanon sinulle nyt, Kauno Valdemar, jotta minä olen tähän asti
+paljon kärsinyt ja vaiennut, mutta minä en aio ikääni enää kärsiä.
+
+Ja yhä hermostuneemmaksi kävi rouva. Keskustelu kiihtyi kiihtymistänsä
+ja johti ilmiriitelyyn, joka päättyi vasta puolenpäivän aikana, jolloin
+rouva sai pyörtymiskohtauksen. Vasta iltapäivällä selvisi asia sen
+verran että vallesmanni voi järjestää uuden yleisen etsimisen, johon
+kutsuttiin koko kunnan väki ja jota johti jahtivouti.
+
+
+
+
+V
+
+
+Seuraavana aamuna heräsivät pojat lukkarin navetan ylisillä
+virkistyneinä ja reippaina. Ensi työksensä he rupesivat heinäsille.
+Heinät pölisivät, kun he niillä toisiansa heittelivät, joskus aivan
+haudaten toisensa niiden alle.
+
+Mutta kun aamiaisen aika lähestyi, lausui Otto yhtäkkiä:
+
+--Pojat hoi...! Kun olisi leipää!
+
+Nyt huomasivat toisetkin, että heillä oli nälkä. Ryhdyttiin
+keskustelemaan mistä saisi ruokaa. Esa järkeili vallesmannin pojalle:
+
+--Menisit ja ottaisit teidän kyökistä ja sitte syötäisi.
+
+--Pappa on vihainen, kieltäytyi Vesa, selittäen:--Kun siihen sattui se
+kivi... Se on siitä telehvoonista kaikille hyvin vihainen... Ja sanoo
+panevansa linnaan!
+
+Syntyi pieni neuvottomuus. Otto kaiveli nenäänsä ja Esa seisoi kädet
+housun taskussa. Vesa kerskasi äskeistä tunnustustansa koristellen:
+
+--Mutta kunhan pappa menee ryöstämään ja mamma on yksinään, niin sitte
+minä en pelkää, vaikka olisi sata pappaa!
+
+Mutta nälkä yltyi sitä mukaa kun päivä kului. Vihdoin keksi hölmö Juntus
+keinon. Hän ehdotti:
+
+--Mennään tämän talon tupaan pyytämään köyhän apua!
+
+Ensin se ihastutti, mutta oitis huomasi Vesa:
+
+--Eipä sitä uskalla. Tämä on lukkarin talo ja ne tuntevat ja sanovat
+papalle.
+
+--Tuntevatko sinut, Juntus? hoksasi siihen toki Esa, ja sitten selvisi
+asia: Juntus lähti Esan kanssa kerjäämään, ottaen Esan maitopurkin
+mukaansa. Vesa vielä neuvoi:
+
+--Jos on Saku siellä, niin käske tulla tänne... Se on semmoinen poika
+jolla on samallainen hattu kuin minullakin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lukkarin talossakin oli suru. Tieto vallesmannin ainoan lapsen
+häviämisestä oli koskenut talon väkeen. Lukkarin lihava rouva oli juuri
+itkenyt, kun Juntus ja Esa pistäytyi tupaan, pysähtyen nöyrinä
+ovenpieleen. Esalla oli kannunsa kädessä ja hattuansa hän piteli suunsa
+edessä. Ensimmäisenä huomasi heidät Saku, riensi luo ja tervehti Esaa:
+
+--Mitä sinulla siinä kannussa on?
+
+--Ei mitään, oli vastaus. Saku huusi:
+
+--Äiti hoi! Täällä on kaksi kerjäläispoikaa!
+
+--Hyvä isä siunatkoon! hämmästyi rouva ja kyseli:
+
+--Kenenkä onnettoman lapsia te olette, kun olette noin likaisiakin, niin
+kuin olisitte riihen uunissa rypeneet? Kuka sinun isäsi on? toisti hän
+vielä Juntukselle. Tämä ilmotti:
+
+--Ei kukaan.
+
+--Mitäs te kulette? tarttui Saku ja nyt sanoi Juntus asiansa nöyrällä
+äänellä, anoen:
+
+--Me olisimme pyytäneet, jos rouva olisi niin hyvä ja antaisi vähän
+köyhän apua!
+
+--Köyhän apua! yritti rouva ihmettelevällä äänellä, mutta Saku ehätti
+riemuissaan:
+
+--Kuule äiti! Menenkö minä antamaan niille?
+
+--No mene nyt...! Anna niitä kasattuneita leipiä ... mutta elä anna
+paljon! lupasi rouva.
+
+--No mennään ruoka-aittaan! riehahti silloin Saku ja pojat lähtivät.
+Ulos tultuansa kysyi Juntus oitis:
+
+--Oletko sinä lukkarin Saku?
+
+--Olen... Kuka sinulle sanoi?
+
+--Vallesmannin Vesa... Se sanoi, jotta tule yhteen joukkoon.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lukija voi arvata Sakun riemun, kun hän pääsi asiasta perille.
+Ruoka-aitasta he ottivat ensin tuoretta leipää ja kalaa, mutta sitten
+kysyi Saku:
+
+--Otetaanko voitakin?
+
+--Otetaan, lupasi Juntus ja Esa lisäsi:
+
+--Ja tuossa on palvattua lihaa... Se on hyvin hyvää!
+
+He ottivatkin molempia ja Saku riemuitsi:
+
+--Nyt sitä saa syödä lihaa vaikka miten paljon, kun ei mammaa ole
+siellä... Entäs mitä sinä sillä läkkikannulla teet?
+
+--Tämä on maitokannu! selitti Esa. Saku kiirehti:
+
+--No pannaan siihen maitoa...! Tästä pytystä otetaan vastalypsettyä
+maitoa.
+
+Nopeasti olikin kaikki suoritettu ja juoksujalassa riensivät pojat
+ylisille. Vesa oli jo vastassa ja kysyi Juntukselta:
+
+--Saitko sinä?
+
+--Sain.
+
+Nyt hän tervehti jo Sakuakin, kerskaten:
+
+--Saku hoi! Musti ja teidän koira kun tappeli eilen oikein!
+
+--Voittiko Nalle?
+
+--Ei... Musti voitti ja sitte Nalle älähti ... ja sitte me menimme
+meidän latoon ja poltimme tupakkaa.
+
+--Mistä te saitte? tiedusti kateellinen Saku, mutta ei ollut nyt aika
+selittelyihin. Pojat katkoivat leipäkimpaleet kukin itsellensä,
+voitelivat voita leivälle sormellansa, haukkasivat lihamurikasta vuoron
+perään, ja Vesakin kehui nyt:
+
+--Voi miten makeata leipää...! Entäs onko pappa ollut teillä, Saku?
+
+--Ei... Mutta se on sanonut, jotta kun hän löytää niin hän ottaa
+harjaksista, oli vastaus. Vesa tiedusti masentuneena:
+
+--Ketä se ottaa?
+
+--Sinua ... ja sitte ne etsivät sinua koko yön, selitti Saku. Vesa
+riemastui:
+
+--Eivätpäs toki löytäneet...! Eiväthän löytäneet, Saku!
+
+--Eivät, vahvisti toinen ja ryhtyi seisomaan päälaellansa, kehuen:
+
+--Seisoppas sinä, Vesa näin!
+
+He olivatkin jo syöneet ja ryhtyivät nyt koettamaan päällänsä
+seisomista. Se ei kumminkaan onnistunut toisille, ja Saku oli nyt joukon
+sankari. Hän kehasi uskaltavansa tehdä vaikka mitä. Silloin väitti Otto:
+
+--Eipäs vaikka mitä!
+
+--Tuosta luukustakaan et uskaltaisi hypätä alas, väitti Vesakin jo nyt,
+mutta silloin Saku yltyi ja sanoi:
+
+--Jos tuosta mätettäisi ensin sinne alle oikein iso läjä heiniä, niin
+uskaltaisin, vaikka henki menisi!
+
+--No, mätetäänpäs! riemastui silloin koko joukko ja kiireellä ryhtyivät
+he syytämään lukkarin heiniä alas navetan likaiseen permantoon.
+
+--Nyt hypätään! kerskasi Saku, kun läjä oli valmis, ja suhahti alas.
+
+--Nyt, huudahtelivat toiset toinen toisensa jälkeen, tupsahdellen
+samalla alas pehmeään heinäläjään. Alkoi iloinen hyppääminen kilpaa.
+Kiivettiin tikapuita myöten ylös ja päätä pahkaa aina oitis alas, kunnes
+viimein koko joukko istui väsyneenä heinäläjässä ja alkoi juttelu.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Siinä jutellessa johtui Sakun mieleen taas Vesan ilmotus tupakan
+poltosta ja hän kysyi:
+
+--Osaisitko sinä Vesa puhaltaa savua sieramista niin kuin renki Matti?
+
+Vesa ei vastannut. Saku kerskasi:
+
+--Minäpä osaisin!
+
+--Etpäs!
+
+--Osaanpas... Simolan Pojunkin kanssa kun me poltimme, niin minä osasin,
+mutta Pojulle meni henkeen, väitti Saku.
+
+--Näytäppäs tokko osaat! epäili sitä toki vielä Juntus. Saku vannoi:
+
+--Näytän kyllä...! Mutta kun ei ole tupakkaa ja piippua!
+
+Kaikki myönsivät vaikenemisellansa että niistä oli puute. Mietittiin.
+Vihdoin keksi Juntus keinon. Hän ehdotti:
+
+--Kun olisi putkea, niin tehtäisi putkipiiput!
+
+Silloin riemastui Saku:
+
+--Minäpä tiedän...! Mennään meidän kauramaahan...! Siellä on hyvin
+paljon putkia!
+
+--Mennään! oli yhteinen riemu ja he lähtivät lukkarin kauramaalle, jossa
+kasvoi putkia kauran seassa.
+
+Kenenkään huomaamatta he pääsivät pujahtamaan talosta ja vaelsivat
+iloisena joukkona kauramaalle. Varovaisuuden vuoksi he kätkeytyivät
+siellä kauraan ja kohta olivat piiput valmiit, mutta silloin huomasi
+Vesa:
+
+--Mutta nyt ei ole tupakkaa.
+
+--Kun saisi mistä, arveli siihen Juntus, mutta ei Sakukaan tiennyt mistä
+sitä saisi. Kotvan aprikoitua kehasi Juntus vihdoin:
+
+--Kun oltaisi kaupungissa, niin sieltä sitä löytäisi vaikka mistä.
+
+Toiset oudostuivat. Juntus lisäsi:
+
+--Ihan joka paikasta löytäisi siellä: rappusien alta ja hevosen
+syöttöpaikoilta ja vaikka mistä löytää sikarin ja paperossin päitä!
+
+--Voi, voi! ihastui Esa ja kysyi:
+
+--Oletkos sinä löytänyt?
+
+--Olen... Kerrankin minä näin kun yksikin herra viskasi melkein
+kokonaisen sikarin ja silloin minä paikalla löysin sen... Eikä se herra
+tiennyt siitä mitään.
+
+Keskustelu alkoi kiihdyttää mieliä ja sen lopussa jo huudahti Vesa:
+
+--Kun pääsisi miten kaupunkiin, niin sitte sitä poltettaisi tupakkaa
+vaikka miten paljon.
+
+Ja nyt tuli kysymys miten sinne päästä. Keskustelu siitä asiasta kesti
+kotvasen. Viimein hoksasi Esa keinon miten päästä kaupunkiin. Hän
+huudahti:
+
+--Lähdetään sinne katsomaan telehvoonii!
+
+--Niin pojat! Todellakin! Lähdetään katsomaan telehvoonia! riemastui
+Vesakin ja toiset suostuivat yhdestä suusta:
+
+--Lähdetään!
+
+Ja niin he lähtivät putkipiiput mukana, lahmattuansa hyvän alan lukkarin
+kauraa. Metsätietä myöten kiersivät he telefoonitielle ja jatkoivat
+matkaansa sitä myöten edelleen kaupunkia kohti. Rehvakkana kehasi Otto:
+
+--Nyt sitä nähdään telehvooni!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seikkailuitta he olivat päässeet yksinäisen Kosolan talon ohi. Siinä on
+tien vierellä syvä, kapea notko, jonka toisella puolella kohoaa jyrkkä
+ahorinne. Neljä poikaa oli siellä rinteellä vuoleksimassa jännepyssyn
+jänteitä. Heidät huomattuaan ehdotti Juntus:
+
+--Kivitetään noita poikia!
+
+--Kivitetään!
+
+Ja oitis suhahtivat kivet ilmassa. Kylän pojat hoksasivat ja eräs heistä
+huusi:
+
+--Pojat! Ne kivittävät..,! Annetaan vastaan!
+
+Niin alkoi kivisota. Kivet lentelivät kapean notkon yli. Sotijat etsivät
+suojapaikkoja. Silloin tällöin sattui kivi johonkin. Kuului silloin aina
+älähdys, sitten julma uhkaus ja sota kiihtyi. Viimein osui kivi Vesan
+otsaan, nostaen siihen pienen kuhmun. Toiset olivat saaneet samanlaisia
+kuhmuja johonkin muuanne, josta ne eivät näkyneet. Vesa suuttui ja huusi
+haukkumasanan:
+
+--Räkänenä!
+
+--Mikäs sinä olet! uhkasi siihen jo vastatappelija ja nyt alkoi
+toistensa haukkuminen. Saku huusi:
+
+--Mustalaisen poika!
+
+--Ja sinä rytkyläisen! tuli vastaus. Juntus huusi nyt:
+
+--Sinun isäsi on akka!
+
+--Ja sinun isälläsi on sappermentti!
+
+--Ja sinun pipparmantti!
+
+--Ja sillä on risanuttu! tuli lisää.
+
+--Elä hauku! huusi Saku.
+
+--Haukunpas!
+
+--Haukuppas tokko uskallat! uhkui Saku.
+
+--Haukun kyllä!
+
+--Minkäs teet kun haukun!
+
+--Mörökölli! tarttui Vesa.
+
+--Ja sinä körömölli! tuli vastaan ja sitä seurasi naurun rähäkkä. Vesa
+suuttui ja uhkasi:
+
+--Saakeli!
+
+--Tuleppas tokko uskallat!
+
+--Tulen kyllä!
+
+--Tuleppas... Ripakinttu...! Tuleppas...!
+
+--Tuleppas...! Kutti! Kutti!
+
+Ja silloin suuttui Vesa. Keppi ojona hyökkäsi hän aidan yli notkoon ja
+sieltä ylös vastustajien kimppuun. Toiset seurasivat mukana villisti
+huutaen. Vastapuoli viskasi vielä kerran kivillä, mutta sitten se
+syöksyi hurjaan pakoon ja niin oli rinne vallotettu. Esa ylpeili
+voitosta:
+
+--Nyt jos tulisi vaikka mikä, niin se menisi pakoon... Vaikka Immosen
+härkä tulisi.
+
+--Tahi vaikka tulisi sata poikaa! yhtyi Juntus. Saku viskeli innoissansa
+kiviä ja Otto uhkaili:
+
+--Kun me miehen kokoisella kivellä oikein viskaisimme, niin vaikka olisi
+miten monta poikaa, niin ne lähtisivät pakoon...
+
+Ja nyt lukivat he saamansa kuhmut. Jokainen oli saanut useampia, mutta
+Juntus sanoi niistä:
+
+--Eipä ne näy... Tuo Vesan vain näkyy.
+
+Ja siksi otettiinkin lukuun ainoastaan Vesan kuhmu ja Esa nauroi äitinsä
+parannuskeinoja muistaen:
+
+--Kun olisi tehdä villavaatteella taikaa, tahi ottaa maitopytystä kermaa
+ja voidella, niin se painuisi!
+
+Viime mainittua keinoa päätettiinkin käyttää ja joukko jatkoi matkaansa,
+päättäen mennä ensimmäisestä talosta pyytämään kermaa. Mutta matka oli
+pitkä. Ikään kuin kulkua jouduttaaksensa ehdotti Esa:
+
+--Pojat! Ollaan hevosilla!
+
+--Ollaan!
+
+Tehtiin pajunkuoresta ohjakset; otettiin patukat. Yhdet olivat hevosina,
+toiset ajajina. Saku ajoi parilla. Hevoset hirnahtelivat. Hurjaa vauhtia
+saavuttiin niin ensimmäiseen, Pajarin taloon.
+
+Mutta sanotussa Pajarin talossa olet sinä lukija itsekin
+rahtimatkoillasi usein ollut yötä. Sinä siis tiedät, että sen ovet ovat
+yölläkin aina auki, ettei talonväen tarvitse nousta yöllä saapuneita
+rahtilaisia sisään päästämään, kun ne tulevat hevosiansa syöttämään.
+Itse saa jokainen tulla, yöpyä ja mennä.
+
+Oli jo myöhäinen ilta, kun pojat ajoivat talon pihaan. Talon väki
+nukkui. Pojat työntyivät tupaan kenenkään kuulematta. Kermaa he eivät
+saaneet, mutta tuvan lämpö painosti suloisesti ja kohta nukahtivat
+matkustajat kuka mihinkin, pitkin penkkejä, rauhalliseen uneen.
+
+Valkeni sitten aamu kirkkaana, tyynenä. Talon väki heräsi. Emäntä
+ihmetteli kuin itseksensä:
+
+--Kenenkähän lapsia siihen on tullut semmoinen liuta!
+
+--Olipa nää vaikka kenen ... eto elävät, arveli siihen isäntä. Väki
+hajosi töillensä. Pojat heräsivät ja lähtivät ulos.
+
+Talo oli pienen lammen rannalla ja rannalla kuivuivat äsken pestyt
+maitopytyt. Vieno tuuli kävi talon rannasta pois päin.
+
+Ja silloin juolahti Sakun päähän ajatus. Hän huudahti:
+
+--Tehdään pytyistä laivoja ja pannaan niihin sotaväkeä!
+
+--No!
+
+--Mutta eipä ole sotamiehiä, huomautti Esa.
+
+--Pannaan palikoita ja kiviä ... ja kaikkea, keksi Vesa.
+
+Ja oitis oli pyttylaivasto pikkulaineilla kiikkumassa selkävesille.
+Missä oli palikka sotamiehenä, missä pikku kivi tykkinä ja käpy
+päällikkönä. Joku pytty oli vielä jälellä. Talon kissa hääri pyttyjen
+luona, luullen saavansa maitoa.
+
+--Pannaan viime pyttyyn kissa kuninkaaksi, hoksasi Vesa.
+
+--Pannaan!
+
+--Kis ... kis!
+
+--Nau-uu! käyristeli kissa vastaukseksi ja hieroi pyytäjän säärtä.
+
+--Pane nyt tuohon! varasi jo Juntus alustaja oitis seilasi kissa
+pytyssä, tavottaen päälaivastoansa häntä kohona ja naukuen rantaa kohti.
+Pojilla oli hauskaa.
+
+Mutta silloin kuului rappusilta emännän kovaääninen siunailu:
+
+--Pahahenki vieköön...! Kun ne yölliset riivatut ovat mättäneet
+maitopytyt lampiin...! Miehet...! Miehet hoi! hän huusi.--Tulkaa
+antamaan niille hylyille aika sauna!
+
+--Voi, voi! pääsi poikaparvelta, kun se syöksyi hurjaan pakoon ja
+pelastui ehein nahoin. Mutta pyttylaivasto hajaantui lammin
+selkävesille. Kissa naukui ja pyttyjä kokoamaan kiirehtivä veneväki
+sadatteli öisiä vieraita.
+
+
+
+
+VI
+
+
+Huolettomina, iloisina he vaelsivat nyt edelleen kaupunkia kohti. Missä
+oli jyrkempi alamäki, siinä he tavallisesti juoksivat, että tomu pölisi.
+Tasaisilla seuduin he sen sijaan tavallisesti joko kivittivät
+telefoonilankaa ja posliineja, tai viskoivat kiviä, koettaen kuka saa
+etemmäksi viskatuksi. Ylämäkipaikoissa he taas kertoivat omista
+uskalluksistansa ja joskus väittelivät niistä. Kerta, kun Saku liiaksi
+kehui, väitti Esa puolestaan:
+
+--Oletkos sinä ollut Immosen ladon katolla?
+
+--En.
+
+--Minäpä ja Otto olimme!
+
+--Oliko se korkea?
+
+--Oli... Ja sinne näkyi vaikka koko kylä... Ja Immosen härkäkin näkyi,
+mutta se ei uskaltanut tulla, kun me ärjäsimme jotta: telehvoon! kerskui
+Esa. Kateellisena väitti silloin Saku:
+
+--Mutta muuallapa et ole ollut!
+
+--Oletkos sinä? pelkäsi Otto jo voiton menevän.
+
+--Olen... Vaikka missä olen ollut ja kotonakin olen tehnyt vaikka mitä.
+
+--Oletko jännepyssylläkin ampunut?
+
+--Olen ... ja rihmapyssyllä ja kaikella... Ja selkähevosellakin olen
+ajanut... Ja ihan kaikkea olen tehnyt, kehui Saku.
+
+--Etpäs, kadehti jo Esa.
+
+--Olenpas.
+
+--Etpäs...
+
+--Olenpas...! Tahi sanoppas mitä en ole tehnyt!
+
+--Oletkos sinä sylkäissyt vallesmannin pyssyn piipun reikään? tokasi
+taas hölmö Juntus ja nyt täytyi Sakun vastata:
+
+--En.
+
+--Vesapa on sylkäissyt! tarttui siihen Otto. Mutta nyt keksi Sakukin
+asian ja kerskasi:
+
+--Mutta isän mustepulloon minä sylkäisin, ja meidän kaivoon minä olen ja
+sylkenyt vaikka miten monta kertaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Yleensä Saku pysytteli siten joukon sankarina. Juuri tämän viimeisen
+puhelun aikana he osuivat sivuuttamaan Nousiaisen talon, jossa oli hyvin
+syvä vinttikaivo. Esa sen huomattuansa oitis kysyi:
+
+--Oliko teidän kaivo noin syvä, kun sinä sylkäisit?
+
+--Oli ... syvempikin vielä!
+
+--Sylkäistäänpäs tuohonkin kaivoon! hoksasi siitä Juntus.
+
+--Sylkäistään! suostui joukko ja kääntyi juoksujalassa kaivolle.
+
+Siinä asettuivat he mahallensa kannelle, ympäri kaivon kansireikää, päät
+reikään päin. He sylkäisivät yksi kerrallansa ja sitten vartoivat miten
+kauan sylki matkalla viipyi. Vihdoin alkoivat he kilpailla: Kaksi tai
+useampi sylkäisi yhtaikaa ja sitten tarkastettiin kumman sylki ensiksi
+pohjaan ehtisi. Joskus syntyi erimielisyyttäkin tuloksia laskiessa,
+mutta ne sovittiin, jonkun uuden käänteen sattuessa. Paikalle tuli talon
+pikkunen poikanaskali, sormi suussa, ja kysyi lapsen kielellä:
+
+--Mitee työ teettä?
+
+--Me sylemme kaivoon, vastasi Saku ja Vesa kysyi:
+
+--Onko tämä teidän talo?
+
+--On, nauroi poikanaskali.
+
+--Entäs onko tämä kaivokin teidän? syventyi asiaan Otto.
+
+--On te! myönsi pojan naskali ja innostui:
+
+--Olenpa minäkin tylkenyt itän piippuun ja kittan tilmille.
+
+--Kenenkäs sinä olet poika? oudostui jo Vesa.
+
+--Itän.
+
+--Isänkö...? Etkös sinä ole äidin? ihmetteli Otto.
+
+--En... Ja on meillä ito Jannekin, mutta te työ piimävelliä, kerskui
+poikanen nauraen.
+
+--Oletpas äitisi poika! väitti Esa ja Saku neuvoi:
+
+--Elä pidä sormia suussasi, kun olet jo niin iso.
+
+Mutta silloin lähti poika juosta kipasemaan tupaan, jossa hän sai
+selitetyksi, että kaivolla on vieraita poikia, jotka sylkevät kaivoon.
+Oitis sanoi isäntä kiivastuneena:
+
+--Meneppäs, Janne, heitä se vellin syönti, katsomaan, ja jos on, niin
+anna paholaisille aika kyyti!
+
+Mies tuli. Mutta sillä välin olivatkin pojat kyllästyneet sylkemiseen ja
+Juntus huomautti:
+
+--Kun olisi viskata kivi, niin se molskahtaisi.
+
+--Viskataan, pojat, kivi! riemastui Esa.
+
+--No...! Viskataan!
+
+Ensin he viskoivat nyrkin kokoisia mukulakiviä, sitten jo isompia
+rauniokiviä. Heitä huvitti, kun ne pudota molskahtelivat syvään kaivoon.
+Asia innostutti. Jo sanoi Otto:
+
+--Kun olisi oikein iso kivi pudottaa, niin sitte se oikein molskahtaisi!
+
+--Pudotetaanpas!
+
+Ja kaivon vieressä sattuikin olemaan talon vanha jauhekivi. Vaivoin
+saivat he vieritetyksi sen lautaa myöten kaivon kannelle. Se oli menossa
+kaivonsuusta kaivoon juuri silloin kun Janne karkasi heidän kimppuunsa
+iso kyntövitsa ojona ja huutaen:
+
+--Elkää pudottako sitä kiveä kaivoon ... paholaisen vietävät!
+
+Mutta se oli jo myöhä: Molskahtaen syöksyi kivi kaivon pohjaan ja pojat
+riehahtivat kauhuissaan pakoon minkä jaloista pääsi. Janne juoksi
+perästä ja hutki patukalla kintuille minkä kerkesi, pojat huusivat,
+Janne kiroili ja isäntä kehotteli rappusilla seisten:
+
+--Anna pakanoille...! Anna paremmin hyväkkäille...! Voi nuo juoksulaat
+minkä hyvänsä tekivät!
+
+Mutta Jannella oli onneksi isot saappaat jalassa ja hän sattui
+kompastumaan kiveen, joten pojat pelastuivat enemmästä kurituksesta.
+Pitkän matkan painoivat he toki vielä täyttä juoksua tietä pitkin
+uskaltamatta taaksensa katsahtaa. Mutta tultuansa vakuutetuksi, että
+takaa-ajaja oli jäänyt jälelle, poikkesivat he tiepuoleen.
+
+Siinä istuivat he nyt kauan sanattomina. Kukin katseli omia pohkeitansa.
+Vihdoin kysyi Vesa:
+
+--Sattuiko sinuun, Saku?
+
+--Sattui tuohon... Entäs mihinkäs kohtaan sinuun sattui?
+
+--Ei kun tuohon vain pohkeeseen ... ja tähän toiseen jalkaan, selitti
+Vesa. Juntus taas kehasi:
+
+--Minuunpa sattui kolmeen paikkaan ... ja olisi vielä sattunut, jos minä
+en olisi oikein juossut?
+
+Saku jo näytti suuttuneelta, mutta silloin selitti Otto:
+
+--Paraneepa tämä, kun voitelee sylellä näin.
+
+Toiset seurasivat neuvoa, sylkäsivät vitsan jälkiin ja voitelivat ne
+näpillänsä. Itse asiassa jokaista harmitti Jannen menettely, ja se harmi
+yltyi sitä mukaa kun sylellä voideltuja vitsan jälkiä rupesi
+kirvelemään. Kukaan vaan ei olisi halunnut sitä suuttumustansa ilmaista
+ja siten ensimmäisenä osottaa, että häneen on sattunut kipeästi. Vihdoin
+rohkasi toki Vesa luontonsa: Jannelle kostaaksensa hän kehasi:
+
+--Olisi meidän renki Matti osannut antaa kovemminkin.
+
+Ja oitis laski Jannen arvo poikien silmissä: Nyt kehasi Sakukin:
+
+--Olisi vaikka kuka osannut... Jos vaikka minä olisin ottanut meidän
+renki Pekan kyntövitsan ja sillä oikein vedellyt, niin suuremmat
+makkarat olisi pitänyt nousta.
+
+--Ja jos minä olisin vedellyt oikein isolla takkavitsalla, niin olisi
+pitänyt kohota ihan sormen paksuiset makkarat, ylvästyi siitä Ottokin.
+Esa heilautteli kannuansa ja ilmotti:
+
+--Tahi jos minä olisin lyönyt vaikka tällä läkkikannulla, niin koko pään
+olisi pitänyt haleta.
+
+Ja joukko tunsi nyt olevansa voittamaton. Juntus jo ilkkui Jannen
+kaatumisella: hän juosta kontuutti matkien, langeten vihdoin muka Jannen
+tavoin ja ilkkui:
+
+--Se kun juosta konttuutti ensin näin ... ja sitte tuiskahti näin
+turvallensa.
+
+Koko joukko nauroi nyt sille vahingolle niin riemuisasti että muutamat
+aivan yltyivät pyöräyttämään häränpyllyn. Juntus siitä innostui: hän
+juosta hönttyytti ympäriinsä ja ollen muka hevonen hirnasi:
+
+--Hii-ha-ha-ha-ha!
+
+--Hii, hirnasi Esakin ja alkoi hyppiä Heikki Tirrin mustan oriin tavoin,
+syöksyi lopuksi täyttä ravia tielle ja alkaen painaa sitä pitkin että
+ikenet olivat irvellä huusi hän:
+
+--Nyt sitä ajetaan Tirrin oriilla kaupunkiin telehvoonia katsomaan...
+Hii-ha-ha-haa!
+
+--Hii-ha-ha-haa! himasi siihen koko joukko ja syöksyi hevoskarjana Esan
+jälestä. Vasta ensimmäisessä ylämäessä pysäytettiin juoksu ja Vesa
+ylpeili:
+
+--Kun olisi näin monta oritta sinunkin isälläsi, Saku, niin sitte kun me
+ottaisimme niistä yhden ja ajaisimme oikein, niin tuo pöly vain
+tupruaisi... Tupruaisihan, Saku?
+
+--Tupruaisi... Ja sitte jos karrit särkyisivät, niin kun me kaikki pojat
+nousisimme sen hevosen selkään ja ajaisimme oikein täyttä nelistä, niin
+siitä ei ennättäisi mikään tieltä pois... Ei lintukaan ennättäisi ...
+eikä vanha akka ... eikä mikään... Eihän ennättäisi?
+
+--Ei.
+
+--Ja sitte siinä olisi hevosen selässä miestä...! Se olisi niin pitkä
+selkä kuin pappilan pytingin katto... Olisihan...? Vai eikö olisi?
+
+--Olisi.
+
+--Ja silloin ei uskaltaisi tulla sekään kaivotalon Janne... Vaikka
+hänellä olisi miten pitkä patukka, niin ei uskaltaisi, kun se hevonen
+oikein porhaltaisi! tarttui Juntus. Se muistutti taas mieleen vitsan
+jälkien kirvelyt. Hetkisen olivat pojat ääneti. Saku suuttui Jannelle ja
+kun siihen kohdalle, aivan tien molemmille puolin sattui suunnattoman
+iso kylän yhteinen lammaskatras, ei hän voinut olla sille vihaansa
+purkamatta. Äänettä sieppasi hän vitsaläjästä pitkän vitsaksen
+patukaksi, syöksyi lammaskatraaseen ja huudahti:
+
+--Ajetaan, pojat, lampaita!
+
+--Ajetaan! Ja oitis liehui jokaisen kädessä aimo patukka. Suunnattoman
+iso lammasjoukko alkoi painaa tietä pitkin ja poikaparvi perästä patukat
+kohoina. Lampaita oli yli kaksi sataa, niistä neljäkymmentäseitsemän
+kellokasta. Oli kuiva aika ja tiestä nousi aivan mahtava pölypilvi kun
+tämä omituinen joukko painoi hurjaa vauhtia mäkeä ylös, toista alas.
+Monet kymmenet lampaankellot kalisivat. Pojat huusivat. Semmoisessa
+mahtavassa pölypilvessä ja semmoisella vannalla saapuivat he kylään,
+jonka läpi tie kulki.
+
+Ja nyt sattui koko kylän väki olemaan talkoissa Juvosen pellolla, aivan
+maantien varrella, mutta oli nyt keskellä peltoa kahvia juomassa.
+Puhuttiin taas telefoonista, joka kulki kylän läpi. Joku vaimoista
+päätteli viisaana:
+
+--Kylläpähän vielä nähdään!
+
+Vaiettiin. Toinen vaimo jo lisäsi:
+
+--Sitä Antti-Kristuksen tuloahan ne ennustavat... Ei siitä langasta
+siunausta tähän kylään vuoda.
+
+Hän haukkasi sokeria, puhalsi kahviin ja lisäsi kuin itsekseen:
+
+--Milloin hän sitte itse ilmestynee.
+
+Kohta alkoi kuulua outoa melua. Väki tarkkasi. Kohta nousi suuri
+pölypilvi, joka lähestyi uhkaavana, ja melu koveni. Alussa ei väki
+käsittänyt mikä on tulossa. Vihdoin arveli vanha Juvonen:
+
+--Lampaatkohan nuo juoksevat ... kun se kuulostaa vähän lampaan kellon
+ääneltä!
+
+--No eihän se nyt paha henki toki lampaita ryllää ... viattomia eläviä,
+oikasi siihen Ahokkaan vanha Lotta.
+
+Pilvi yhä läheni ja melu koveni, mutta mitään ei voinut erottaa sakeasta
+pölystä. Lotta jo arveli:
+
+--Jokohan tuo on nyt se itse se vanha vihollinen tulossa...
+
+Hän mietti. Väki oudosteli. Lotta lisäsi jo kuin itsekseen:
+
+--Siinä se nyt on jo ... se itse Antti!
+
+Mutta asia selvisi pian. Lauma syöksyi jo väen kohdalle. Juvonen huomasi
+hurjan poikaparven ja kiroili hädissään:
+
+--Johan minä sanoin, jotta ne ovat lampaat...! Ottakaa sukkelaan seipäät
+ja antakaa niille syötäville, tahi ne ajavat lampaat kuoliaiksi.
+
+Väki syöksyi aseita etsimään. Juvonen huusi lisää:
+
+--Ne ovat paholaisen juoksupoikia... Antakaa ruojille seivästä!
+
+Ja nyt alkoi ajo. Pojat huomasivat vaaran ja huudahtivat:
+
+--Voi ... voi!
+
+Ja yhä hurjempaa vauhtia painoivat he tietä pitkin, väkijoukko riensi
+meluten perästä. Pojat unohtivat lammasten ajon ja koettivat vain
+pelastua. Mutta älytön lammaslauma painoi vain eteenpäin. Kahden puolen
+tietä oli pisteaitaa, joten pojat eivät uskaltaneet poiketa tiepuoleen,
+peläten viipyvänsä aidan yli noustessa liika kauan ja siten joutuvansa
+ahdistajien käsiin.
+
+Niin mentiin kylän halki. Seipäät heiluivat. Väki huusi ja kiroili.
+Tielle sattui kauppias Juntusen poika Vikki ja Pekka Suokkaan poika
+Tena. He olivat siinä noppakiviä valitsemassa, kun lammaskatras
+lähestyi. Pelokkaina vetäytyivät he aitoviereen. Pojat syöksyivät
+laumoinensa ohi ja huomattuansa nuo kaksi turvatonta poikaa, huusi Esa:
+
+--Tulkaa pakoon ... ne tappavat!
+
+Molemmat pojat säikähtivät siitä niin että suin päin syöksyivät yhteen
+joukkoon. Niin kasvoi joukko kahdella ja nyt kävi hurja kulku kylän
+läpi.
+
+Mutta vihdoin loppui kylän kujatie. Tultiin metsään, jossa ei ollut
+aitaa, ja Saku huusi:
+
+--Mennään metsään!
+
+Ja sitä kyytiä syöksyikin poikajoukko tiheään koivikkoon. Väkijoukko ei
+sitä huomannut, sillä sakeassa pölyssä ei voinut mitään nähdä. Suin päin
+se seurasi lammaskatrasta, joka vielä jatkoi pakoansa. Viimein katras
+pysähtyi ja seisoi tiellä rauhallisena, kun takaa-ajajat saapuivat ja
+siunailivat:
+
+--No senkös taivaaseen ne pojat hävisivät!
+
+Ei kukaan voinut sitä käsittää. Etsittiin, mutta mitään ei löytynyt.
+Joku siunaili jo:
+
+--Mutta mitähän ne oikeastaan olivatkaan, kun hävisivät kuin tyhjä
+taivaaseen!
+
+Ja silloin välähti kaikkien mieleen ajatus telefoonista ja pahoista
+hengistä. Jo arveli eräs:
+
+--Jokohan nuo akat ennustivat oikein!
+
+Mietittiin asiaa. Äskeinen puhuja toisteli:
+
+--Kunhan ... kunhan tässä ei olisi vain ollut itse se hyvin vanha poika
+ihmispoikien muodossa peliänsä pitämässä ... kun se tuolla tavalla
+hävisi!
+
+Sitä pohdittiin vakavasti ja illempana levisi se usko että lampaita
+ajaneet pojat olivatkin olleet pahoja henkiä. Se usko varmistui, kun
+ennen maatapanoa huomattiin kaksi kylän pojista hävinneeksi. Jokainen
+päätteli siitä:
+
+--Ei suinkaan ne oikeat ihmisen lapset ole ennenkään lapsia vieneet!
+
+Se ajatus oli aivan luonnollinen. Kylä oli kauhuissansa.
+
+Kadonneiden kodeissa itkettiin ja surtiin ja sinä yönä ei uskallettu
+nukkua koko kylässä, sillä pelättiin pahan hengen uutta ilmestystä.
+Kadonneita etsittiin ja niiden vanhemmat olivat jo sairaat surusta.
+
+
+
+
+VII
+
+
+Sakun isä, lukkari Tenho Ossian Kuvatus oli ollut laiskan koulua
+pitämässä. Pojat olivat olleet hyvin unisia, eivätkä siis tehneet
+hänelle kiusaa. Siksi hän palasikin kotiinsa hyväntuulisena. Sovussa hän
+joi kahvia vaimonsa Hellä Karoliinan kanssa ja puheli:
+
+--Jopa tämä Sakukin, kun pääsee rippikouluikään, niin rupeaa itse
+leipäänsä tienaamaan.
+
+Ja kun kahvi oli juotu, otti hän virsikanteleensa, pihkasi sen jouhen ja
+pyysi:
+
+--Tuoppas Hellä se nuottikirja tänne... Minä tuossa vähä veisaan!
+
+Hellä otti nuottikirjan ja lähti astua pyörittelemään keittiöön. Lukkari
+ryki kurkkunsa puhtaaksi ja alkoi vetää virttä, vähän nenäänsä
+honottaen. Viimein hän valittikin:
+
+--Tuo nenän pakana kun on tukossa, jotta ei tahdo nuotissa pysyä... Jos
+tuo nuuska hänet selvittäisi!
+
+Hän turisti nenänsä puhtaaksi, pani nuuskan ja jatkoi sitten. Hellä
+Karoliina oli palannut keittiöstä, kuunteli ja nyökytteli hartaasti.
+
+Heillä oli nyt niin rauhallista ja kodikasta. Lukkari aivan heltyi.
+Tyytyväisenä hän puheli:
+
+--Kasvaakin tänä vuotena nuo omatkin elot niin hyvästi, että kaikki
+pitäjään elot joutavat myötäviksi ja voi ostaa nyt sinullekin kerralla
+muutaman tusinan uusia paitoja, niin ei tarvitse aina olla niiden
+puutteessa ... eikä joka kuukausi ostaa.
+
+Rouva nyökytteli hartaana, kiitollisena ja puheli muka miehensä
+anteliaisuutta estelläksensä:
+
+--Eikö noita jo minun loppuiäkseni riittäne... Jo tuo minutkin kohta
+täältä korjannee luoksensa taivaaseen.
+
+Harvoin oli heidän elämänsä ollut niin tyyntä ja rauhaisaa.
+
+Mutta jonkun ajan kuluttua johtui lukkarin mieleen vallesmannin perheen
+suru ja hän kysyi:
+
+--Onkohan se vallesmannin poika jo löytynyt?
+
+Hellä Karoliina ei tiennyt ja rupesi taas suremaan.
+
+Lukkari huusi silloin keittiöön palvelijoille:
+
+--Menkääpäs sanomaan Sakulle, jotta menee kysymään, onko se vallesmannin
+poika yhä kateissa!
+
+Mutta turhaan etsi Anni Sakua. Hän ilmotti:
+
+--Ei sitä ole!
+
+--No tottapahan tulee syömään! arveli siihen lukkari.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Saapui siitä ruoka-aika. Tavallisesti oli Saku ollut siinä asiassa hyvin
+säntillinen: ensimmäisenä oli hän aina ollut pöydässä. Ei ihme että
+Hellä Karoliina nyt oudostui:
+
+--Ka ... hyvä isä kuitenkin... Eikö sitä Sakua olekaan!
+
+Lukkarikin oudostui ja käski:
+
+--Menepäs nyt, Anna, ja hoihkase Saku syömään!
+
+Mutta Sakua ei kuulunut. Lukkari jo arveli voileipää tehdessään:
+
+--Mikähän sen pojan hyväkkäälle tuli! Odotettiin. Hoihkittiin vielä
+kerta, mutta turhaan. Hellä Karoliina hätäytyi. Äskeinen Vesan kohtalo
+ja järkkynyt mieli pani aavistamaan pahaa. Hän käski lukkaria:
+
+--Huutaisit nyt itse.
+
+--Saku...! Sa-ku! huusi lukkari akkunasta ja--Saku hoi! auttoi rouva
+toisesta. Ei kuulunut. Rouva alkoi jo tulla levottomaksi. Hän etsi ja
+touhusi vaivaloisesti kävellä väännätellen. Jo etsivät palvelijat apuna.
+
+Mutta turhaan. Rouva ärtyi jo palvelijoille. Nämä tuskastuivat. Se koski
+äitiin ja hän alkoi kiihtyä. Lapsen kohtalo huoletti. Olihan Vesakin
+juuri kadonnut. Miksi ei hänenkin lapsellensa olisi voinut samoin käydä!
+Hikisenä huohottaen palasi rouva ja istahti.
+
+Ja nyt ei maistunut kummallekaan ruoka. Jonkun ajan kuluttua itkeksi jo
+rouva, puhellen:
+
+--Vaikka lie lapsi rukka joutunut saman kohtalon omaksi kuin Vesa
+parkakin!
+
+Sitä aavisteli jo lukkarikin, mutta puolusti omaa poikaansa:
+
+--Sehän se vallesmannin poika pahennus onkin sen opettanut kaikille
+pahoille ilveille!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Niin kului päivä lähelle iltaa. Kylällä kerrottiin ihmeellisiä arveluita
+Vesan katoamisesta. Ne kertomukset tarttuivat lukkarin väkeen, ja kun
+Sakua ei mistään löytynyt, kiihtyivät mielet. Lukkari jo mutisi kuin
+itseksensä:
+
+--Saa niitä tässä tätä isoa joukkoa syöttää ja elättää, mutta ei niistä
+ole sen vertaa, jotta lapsista pitäisivät huolen!
+
+Hellä Karoliina arvasi heti asian, sillä jokseenkin samoilla sanoilla
+oli lukkari aina ennenkin alottanut riidan. Hän jo rykäsi itseksensä ja
+ryhtyi kärpäslapulla tappamaan pöydällä kihiseviä kärpäsiä, kiukutellen
+niille hermostuneena, ja kun lukkari vielä jatkoi joukon suuruutta
+valitellen, sanoi hän riidan aluksi:
+
+--Kukas sinun käski mennä naimisiin!
+
+Ja kohta oli nyt lukkarinkin talon elämä nurin. Väki lähetettiin
+etsimään Sakua. Rouva itki ja tuskaili. Lukkari tuskastui ja ärjäsi
+lopulta:
+
+--Hyvin sinä olisit joutanut pitämään huolta pojasta...! Kymmenen akkaa
+on talossa ja kaikki vain syövät ja makaavat siinä!
+
+--Ten-ho! löi rouva jo lihavaan polveensa varottavasti ja jatkoi:--Minä
+sanon sinulle, Tenho Ossian vielä kerran, jotta muista kenen palvelija
+sinä olet ja jotta sinä olet naimisissa oleva mies.
+
+Lukkari siitä yltyi. Sukeutui sanan vaihto. Lukkari varotti
+kämmensyrjällään ja tankkasi samalla, joka sanaa painostaen:
+
+--Minä sanon sinulle, Hellä Karoliina, jotta muista sinä, jotta sinun
+miehesi on kirkon palvelija ja jotta sinä et saa olla pahana esikuvana
+seurakunnalle!
+
+Silloin nousi rouva, meni miehensä nenän eteen, varotti samalla lailla,
+kämmensyrjällänsä tahtia lyöden, ja tankkasi:
+
+--Ja muista sinä, Tenho Ossian, jotta sinä olet seurakunnan edessä
+luvannut rakastaa myötä- ja vastoinkäymisessä, ja jotta sinä et saa
+seurakunnan edessä sanaasi syödä.
+
+Lukkari nuuskasi kiivaasti. Rouva rupesi kärpäslapulla tappamaan
+kärpäsiä akkunasta, kääntyi tehtävänsä lopussa puoleksi lukkariin päin
+ja yritti:
+
+--Ja minä sanon sinulle vielä sen...
+
+--Hel-lä! varotti lukkari keskeyttäen, sillä hän arvasi mitä nyt jo oli
+tulossa. Mutta rouva yltyi:
+
+--Minä sanon si...
+
+--Hel-lä! keskeytti lukkari aivan karjasemalla.
+
+--Jotta sinä olet virren honottaja! huusi silloin Hellä Karoliina sen
+sanottavansa. Sitä ei lukkari koskaan sietänyt, sillä hän ei millään
+muotoa tunnustanut veisaavansa nenäänsä. Raivostuneena sieppasi hän
+kahvikupin pöydältä, paiskasi sen säpäleiksi lattiaan ja poistui
+ähähtäen:
+
+--Saakeli.
+
+Alkoi uneton yö. Isäntäväki riiteli. Rouva itki välillä ja koko väki
+etsi kadonnutta lasta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana aamuna tuli lukkari jo aamiaisen aikaan vallesmannin luo ja
+kertoi Sakun häviöstä. Molemmat isät olivat aivan sekaisin. Nimismies
+päivitteli:
+
+--Tjaa...! Tjaa, veli!
+
+--Tjaa!
+
+Vaiettiin. Taas yritti vallesmanni:
+
+--Minä en enää ymmärrä mitään... Kun saisi edes kaupunkiin telefonoida,
+mutta senkin ovat rikkoneet, ruojat, niin ettei enää voinut lääkäriä
+kutsua...! Lempikin kun tässä mylläkässä vielä sairastui!
+
+Masentuneena, yönuttuun puettuna hän käveli edestakaisin ja lisäsi:
+
+--Nikodemus toki saatiin tähän suonta lyömään, jotta ei halvaus
+tulisi... Täytyi turvautua jo siihenkin vanhaan konstiin!
+
+--Tjaa!
+
+Ja taas vaiettiin. Lukkari hankasi nenänsä alusta nenäliinatukulla ja
+pani nuuskaa talon rasiasta. Isäntä jatkoi miettivää kävelyänsä
+äänetönnä kunnes huusi pois lähtevälle Nikodemukselle akkunasta:
+
+--Nikodemus...! Joko sinä sait palkkasi?
+
+--Joo, herra vallesmanni!
+
+--Kuule ... kuule...! Joko se Nikodemus menee? tuli lukkarille kiire.
+Hän riensi akkunaan, pani silmälasit päähänsä ja huusi:
+
+--Nikodemus... Kuule Nikodemus!
+
+Nikodemus pani lasit juhlallisesti nenällensä, keikisti päänsä ja
+vastasi sitten:
+
+--Joo, herra lukkari.
+
+--Meneppäs, kuule, Nikodemus, samalla tiellä ja lyö suonta siitä meidän
+rouvasta... Sekin on sairaana ja haluaisi sinua.
+
+--Soo! lausui Nikodemus juhlallisella äänellä ja lähti. Vallesmanni
+kolusi kaapissansa, otti sieltä pullon, kilkutteli sitä ja lausui:
+
+--Vieläkö hänestä tullee lasit mieheen...! Kallistuu tuokin särvin,
+jotta eivät enää palkat riitä.
+
+He ryhtyivät sitä tasailemaan. Sitä tehdessä virkistyivät hieman mielet.
+Vallesmanni voi jo puhella virkatehtävistänsäkin sen verran että
+ilmotti:
+
+--Lautamies Koljosen ja siltavoudin lähetin tutkimaan, kuka sen on tuon
+telehvoonilinjan särkenyt... Kun sais pakanat kohta ensi yrityksestä
+kiinni ja antaisi hyvät sakot, niin pitävät kyntensä erossa... No,
+maistappas, veli!
+
+--Tjaa!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Antti Juhanan mökissä istui isäntä itse Urho Ernestin kanssa synkkänä,
+tupakoiden. He olivat puhuneet telefoonin hävityksestänsä ja nyt murisi
+Antti Juhana:
+
+--Mutta tottapahan nyt on poikki... Niin jotta ei siinä enää lennä!
+
+Syntyi äänettömyys. Sen lopetti Urho Ernesti, selittäen:
+
+--Sillä hienolla puulla ei vielä katkennut pakana, vaan kun se iso honka
+hakattiin ja se kaatua rusahti, niin katkesikin siinä lanka.
+
+Eevastiina oli seurannut keskustelua ja huokaili nyt:
+
+--On ... on sitä tällä köyhällä koettelemusta... Kaikki telehvoonit ne
+vain sen harteille taakkaa tuovat ... kaikki ne vain lisäävät köyhän
+kuormaa.
+
+--Niin kuin tää mikä? kysyi siihen lautamies Koljonen, joka juuri tuli
+tupaan siltavoudin kanssa ja kuuli Eevastiinan valituksen.
+
+--Niin kuin nyt tääkin pahan hengen lanka ... tää telehvooni, murahti
+siihen Antti Juhana.
+
+--Ka rikkoneetpa ne ovat sen nyt, oikasi lautamies. He eivät tienneet,
+että sen olivat rikkoneet juuri Antti Juhana ja Urho Ernesti, vaan
+tulivat juomaan. Piippu ikenissä murahti siihen Antti Juhana:
+
+--Ka joutikinpa tuon rikkoa ... rikkoa...
+
+--Jouti, vahvisti Urho Ernesti. Lautamies Koljonen turisti joukon luona
+nenänsä, pyyhki sen aluksen kämmensyrjällänsä ja arveli:
+
+--Kuka hänet vain lie rohennut rikkoa!
+
+--Ka kukapa se! murahti Antti Juhana hyvillänsä, ylpeänäkin. Koljonen
+toisteli:
+
+--Kuka, kuka hänet lie viilettänyt poikki ... kun siitä ei kuulu nyt
+enää se sana lentävän.
+
+--Vai jo toki lakkasi lentämästä ... rietas! oli Urho Ernesti
+tyytyväinen tekoonsa ja Antti Juhana ilmotti:
+
+--Ka tämän Urho Ernestin kanssapa me sen vain vetäisimme poikki ...
+sillä isolla hongalla!
+
+--Vai te se!
+
+--Me.
+
+--Mhyy!
+
+--Mehän sen vetäsimme! vahvisti Urho Ernesti Ernestikin. Lautamies
+aluksi vaikeni, mutta lausui sitten:
+
+--Ka sittenpä tässä ei ole enää sen enempää selvässä asiassa!
+
+--Eihän tässä! arveli Antti Juhanakin ja naapuri lisäsi:
+
+--Ei.
+
+--Ei ole ... ei ole! yhtyi vielä Koljonen ja nyt puhuttiin pitempi aikaa
+päivän tapahtumista ja telefoonin osuudesta niihin. Vihdoin ilmoitti
+lautamies:
+
+--Ka sittepä minä voin tässä samalla tiellä manata vallesmannin puolesta
+käräjiinkin ... vastaamaan siitä telehvoonin vikuuttamisesta...! Kun
+tämä siltavouti on tässä vieraana miehenä!
+
+Raskas, synkkä äänettömyys seurasi niitä sanoja.
+
+Vieraiden lähdettyä selvisi Eevastiina ja pitäen varansa, ettei mies
+pääsisi häntä taas onnettomuudesta soimaan alkoi hän sille juonitella,
+syyttää telefoonin särkemisestä. Hartaalla äänellä kaikerteli hän:
+
+--Kun sitä olisi siinäkin asiassa uskonut ja luottanut sanan apuun, eikä
+siihen omaan voimaansa, niin ei olisi tätäkään tullut.
+
+Niin alkoi katkera juonittelu. Tuli jo iltapäivä. Yhä jatkui jurnuttelu.
+Jo huokaili Eevastiina ilkeästi:
+
+--Mutta onpa tuo osannut vaimonkin silmät soaista ... on se osannut
+pimittää vaimon, kun se on kaikkien pahantekijöiden kelkkaan sen
+suostumaan saanut...! Hoh-hoi sentään!
+
+Mutta nyt vastasi jo Antti Juhana yhtä ilkeästi: Ovesta ulos
+työntyessään myönteli hän:
+
+--Ka eipä se sanankaan valkeus jaksa valaista ihan älytöntä akkaa ...
+koskapa on antanut sen joutua tään tuhman miehen kelkkaan!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta vähitellen alkoi levitä valoa tähän surulliseen asiaan. Ukko
+Juvonen oli tullut kyläläistensä valtuuttamana pyytämään vallesmannin
+apua kahdessakin asiassa: ensiksi että löydettäisi kadonneet pojat Tena
+ja Vikki ja toiseksi että ryhdyttäisi poistamaan telefoonia. Hän selitti
+nyt asiansa:
+
+--Eipä siitä muuta erikoista kuulu, ne kyläläiset vain lähettivät
+pyytämään jotta, jos tää vallesmanni virkansa puolesta nousisi sitä itse
+ukkoa vastaan ... se on nähty siellä meidän kylällä lampaita ajamassa ja
+sitte vei muun hyvän lisänä kaksi lasta.
+
+--Mitä 'itse ukkoa'? hämmästyi vallesmanni. Toinen selitti:
+
+--Ka sitä, joka vei sen kauppias Juntusen ja talokas Suokkaan pojat ...
+ja joka sitä kylän lammaskatrasta ajoi.
+
+Asia sotkeutui tämän selityksen johdosta. Vallesmanni jo siunaili:
+
+--Mikä vietävän ukko se sielläkin jo poikia vie?
+
+--Ka se oikea ukko ... se jolla on se paha nimi.
+
+--No tääpä nyt vasta on...! Mistä se on kotoisin se ukko? sotkeutui
+toinen.
+
+--Ka sieltä omasta valtakunnastaan ... niin kuin herra vallesmanni
+tietää...
+
+Lopulta ei asiasta tahtonut tulla mitään selvää. Vasta kun vallesmanni
+pani kovalle, vaatien tietoa mikä ukko se on, ilmotti Juvonen:
+
+--Ka se joka meidät itse kunkin on vietellyt pois herrasta ... niin kuin
+vallesmanni itsekin tietää... Se vanha vihtahousu.
+
+Alkoi uusi selvittely. Vihdoin älysi vallesmanni asian, kun sai kuulla
+että se oli ilmestynyt viiden pojan muodossa. Hän kysyi:
+
+--Minkä ikäisiä ne pojat olivat?
+
+--Ka eipä niiden ijästä ... tuossa kymmenen korvilla... Mutta muuten
+olivat hyvin siihen isäukkoonsa, ihan hyvin suuria heittiöitä!
+
+Nyt selkeni vallesmannille asia. Riemastuneena huudahti hän vaimollensa:
+
+--Lempi... Lempi hoi... Nyt sen pahan hengen jälillä jo ollaan: Se on
+mennyt tämän lukkarin poikahalvatun kanssa kaupunkiin päin ja tehnyt
+vielä kaikenlaista ilkeyttä mennessänsä!
+
+--No herran kiitos...! Miten iloinen minä olen nyt! pääsi rouvalta
+riemastunut huudahdus. Vallesmanni jo hykerteli käsiänsä ja uhkaili
+Vesalle rangaistusta:
+
+--Maltahan sinä ... maltahan kun minä sinut kynsiini saan!
+
+Nopeasti järjesti hän takaa-ajon ja lupasi Juvoselle toimittavansa
+kadonneet lapset vanhemmillensa. Kun Juvonen yhä viipyi, kysyi hän
+siltä:
+
+--Vai onko sinulla vielä mitä muuta asiaa?
+
+--Eipä siitä erikoista... Paitsi jotta ne kyläläiset pyytävät poistamaan
+tämän telehvoonin, jotta ei se paha henki...
+
+--Telefooninko? keskeytti vallesmanni kiivaasti.
+
+--Ka sen... Ne jo siitä meidän kylän kohdalta hävittivät valmiiksi sen
+telehvoonilinjan, jauhoi Juvonen. Silloin huusi vallesmanni vihoissaan
+akkunasta:
+
+--Matti... Matti hoi! Heitä pois ne muut työt ja mene sanomaan lautamies
+Koljoselle, jotta manatkoon kaikki Köyhäjoen kyläläiset oikeuteen
+telefoonilinjan hävityksestä!
+
+Sen kuultuaan painui ukko Juvonen tavallista syvempään kumaraan.
+
+
+
+
+VIII
+
+
+Mutta palatkaamme poikien luo.
+
+Lampaanajoseikkailusta selvittyään he hiiviksivät kotvasen arkoina
+metsässä. Vasta kun uskoivat olevansa turvassa he pysähtyivät erään ahon
+reunaan ja alkoivat puuhailla: Joku kuori hampaillansa koivunvarvoista
+vispilän varpoja, joku löi itseksensä noppaa. Uudet tulokkaat eivät
+olleet vielä perehtyneet joukkoon ja katselivat sitä kädet housun
+taskussa. Sakua suututti äskeinen onnettomuus ja hän alkoi purkaa
+sisuansa piiskaamalla erästä koivua vitsalla. Vihdoin alkoi Juntus
+puhelun, kysyen vierailta:
+
+--Olettekos te tämän kylän poikia?
+
+--Olemme.
+
+--Entäs kenenkäs ne olivat ne lampaat? tarttui Esa.
+
+--Eivät ne olleet kenenkään yhden talon... Siinä olivat kaikkien
+lampaat! selittää tokersi juro Tena ja Saku varoitti:
+
+--Elä sitte mene sinne kotiisi! Ne lyövät nyt siinä kylässä.
+
+Ja siksipä ei Tena ja Vikki uskaltaneetkaan mennä kotiinsa, vaan
+lyöttäytyivät joukkoon. Aho oli joltisenkin marjainen. Pojat tyydyttivät
+siinä ensin nälkänsä. Mutta kohta arveli Juntus:
+
+--Kun olisi missä hernettä?
+
+Se arvelu miellytti toisia ja Vesa tiedusti Vikiltä:
+
+--Kasvaako täällä kenen pellossa hernettä?
+
+--Kasvaa, vastasi juro Vikki.
+
+--Kenen?
+
+--Kasvaa siinäkin Leinosen pellossa, mutta siitä se ukko Leinonen näkee!
+selittää tokersi Vikki. Saku tarttui nyt:
+
+--Kasvaakos kenen muiden pellossa, niin jotta ei näy?
+
+--Kasvaa.
+
+--Kenen?
+
+--Kasvaa vaikka kenen... Senkin Juvosen Rinnepellosta jos ottaa, niin
+siitä ei näy, selitti Vikki jurona ja oitis päätti joukko:
+
+--No mennään sinne!
+
+Onnellisesti, metsätietä myöten kierrellen, pääsivät he perille ja
+puhdistivat miltei puhtaaksi Juvosen hernemaan; söivät kylliksensä ja
+ottivat evääksi mikä mahtui Esan läkkikannuun. Lähellä olevassa,
+äskettäin heinillä täytetyssä ladossa he saivat oivallisen yöpaikan.
+Telmiessä ja häränpyllyjä pehmeässä heinässä laskiessa unohtuivat kaikki
+päivän tapahtumat ja Juntus sanoi:
+
+--Nyt kun olisi tupakkaa, niin sitte saisi Saku puhaltaa savut
+nenästään... Puhaltaisitko Saku?
+
+--Puhaltaisin kyllä! kehäsi Saku ja Vikiltä hän kysyi:
+
+--Jos olisi tupakkaa ja piippu eikä isäsi näkisi, niin uskaltaisitko
+polttaa tupakkaa?
+
+--Uskaltaisitkos sinä?
+
+--Uskaltaisin... Ja vaikka olisi isäkin, niin minä uskaltaisin!
+ylvästeli Sakuja kehasi:
+
+--Ja honottaakin uskaltaisin isän tavalla... Ja yhdenkin kerran kun isä
+tuli kotiin, niin me Simosen Pojun kanssa honotimme navetan ylisillä
+niin jotta isä kuuli.
+
+--Löikö se sitte?
+
+--Ei... Se ei nähnyt... Mutta mammalle se oli sitte iltasella äkäinen ja
+sanoi, jotta: mitä pahan hengen poikia sinä kokoat sinne ylisille!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraava päivä oli sunnuntai. Se oli kaunis, tyyni päivä. Huolettomana
+vaelsi nuori joukko, kiersi takateitä myöten maantielle ja painui sitä
+pitkin edelleen. He tulivat vieraan seurakunnan kirkolle. Äkkiä kumahti
+kirkon kello ja Esa huudahti:
+
+--Pojat...! Nyt on pyhä...! Toisetkin sen hoksasivat ja Saku ehdotti:
+
+--Lähdetään kirkkoon... Jos siellä on semmoinen lukkari kuin isä, niin
+sitte honotetaan sille!
+
+Ja juoksujalassa painoi joukko kirkkomäelle. He eivät kumminkaan
+ehtineet aivan kirkon luo, kun tapasivat joukon tuntemattomia poikia
+tienvarrella aidalla istumassa. Vesa lähti juosta renttuuttamaan niiden
+luo, huutaen niille juostessansa:
+
+--Pojat hoi! Vaihdetaan hattuja!
+
+--Mennään hattuja vaihtamaan! riehahti jälkijoukkokin juoksuun ja kohta
+oli hattukauppa menossa. Ainoana ehtona oli, että koko oli sopiva. Kun
+kaupat oli tehty, siirtyivät pojat hyrynlyöntiin, aivan kuin itsestänsä,
+ilman keskustelua. Toisella puolen olivat tuntemattomat kirkkomäen
+pojat, toisella seitsemän meille jo tuttua poikaa. Kiekko hurahteli
+pitkin maantietä, pojat huusivat ja seipäät heiluivat juuri
+puolipäiväsaarnan aikana.
+
+Mutta sattumalta osui kiekko Sakun jalkaan. Tämä älähti ja alkoi
+liikata.
+
+--Sattuiko sinuun? tiedusti Vikki.
+
+Saku ei vastannut, vaan lynttyytti syrjään. Peli taukosi.
+
+Vastapelaajien joukko lähestyi katsomaan. Silloin ilmotti Juntus:
+
+--Tuo poikahan se viskasi.
+
+--Elä valehtele! väitti poika, mutta Vikki vahvisti:
+
+--Viskasitpas!
+
+--Se on vale!
+
+Mutta silloin tarrasi Saku poikaan kiinni ja alkoi tappelu. Yksi pojista
+varotti Sakua uhkaavasti:
+
+--Elä lyö!
+
+--Lyönpäs! uhkasi Saku ja alkoi murikoida nyrkillänsä. Alussa katselivat
+toiset rauhallisina, ympärillä seisoskellen ja Juntus sanoi:
+
+--Saku voittaa!
+
+--Purase, Saku, sen kättä! neuvoi Vesa.
+
+--Puraseppas! uhitteli tappeleva poika.
+
+--Purasen kyllä! vannoi Saku, vetäen poikaa tukasta. Poika alkoi huutaa:
+
+--Elä tukista, kuule, tahi kun minä ärjäsen!
+
+--Ärjäseppäs!
+
+--Ärjä-sen! huusi poika ja oli jo pakotettu huutamaan:
+
+--Aku...! Tule avuksi Aku!
+
+Aku riensikin avuksi. Mutta silloin syöksyivät pojat Sakun avuksi ja
+vastatappelijoiden joukko liittyi yhdeksi. Syntyi sanomaton rähäkkä...
+Kepit heiluivat, revittiin vaatteita, tukistettiin, huudettiin. Meluun
+sekaantuivat tappelevien poikien koirat: nähdessään omansa mylläkässä ne
+juoksentelivat ympäri nujakkaa, haukkuivat ja ulvoivat. Kuului jo
+kirouksia ja itkua ja jo vuoti usean nenästä verta.
+
+Mutta onneksi kuului melu kirkkoon. Suntio juoksi sen johdosta hätään,
+ennen kuin ehti pahempaa tapahtua. Siepaten eräästä kärristä ruoskan,
+juoksi hän nujakkaa kohti huutaen:
+
+--Annan minä teille...
+
+--Voi... Suntio! kuului huudahdus ja kuin siivillä lentää syöksyi koko
+tappeleva joukko pitkin tietä jokirantaan. Siellä pesivät he haavansa,
+istahtivat aidalle, toinen joukko toiselle ja toinen toiselle puolelle
+tietä ja rupesivat toisiansa härnäämään, kertomalla vastustajista
+ilkeyksiä toisillensa niin kovaäänisesti että vastustajat kuulivat.
+Juntus alkoi:
+
+--Tuon keskimmäisen yhden pojan kotona on miehillä hattu nurin päässä!
+
+Toverit sille nauroivat vastapuolen harmiksi. Nämä maksoivat haukkuen:
+
+--Nuo pojat ovat siitä pitäjästä, jossa syödään huttulusikalla tervaa!
+
+Voitokkaina, vastapuolta sapettaaksensa nauroi sille se joukko. Joku
+lisäsi:
+
+--Ja sitte siellä kun syödään, niin lusikka on alassuin!
+
+Taas nauroi se puoli. Vastapuolta silloin tuo harmitti. Niin jatkui tämä
+kiertelevä haukkuminen. Mielet alkoivat kiihtyä ja uusi tappelu oli
+lähellä. Mutta silloin sattui postin kuljettaja ajamaan aika kyytiä ohi.
+Aisakellon kova ääni viehätti poikia ja Vesa huudahti:
+
+--Pojat...! Koitetaan jaksetaanko juosta postin jälestä!
+
+--No! syöksyi meidän tuttu, retkeilevä joukkomme koettamaan voimiansa
+juoksussa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Närhin taloon asti jaksoivat pojat pysytellä postinkuljettajan
+lähettyvillä, mutta siinä he jäivät jälkeen ja poikkesivat talon
+karjapihalle, siellä rakenteilla olevia tikapuita tarkastamaan. Siellä
+sattui olemaan kuivuuden tähden hieman ravistunut kaljatynnöri. Vanteet
+olivat höltyneet. Helppo oli ne saada irti ja oitis hoksasi Saku
+ehdottaa:
+
+--Montako poikaa meitä on... Yksi ... kaksi ... kolme ... neljä ... Vesa
+viides ... Vikki kuudes ... minä seitsimäs...! Seitsemän poikaa.
+
+Hän luki nyt tynnörin vanteet ja ilmotti:
+
+--Joka pojalle tulee vanne ja sitte ajetaan niitä kepin kanssa pitkin
+tietä.
+
+Oitis olivatkin vanteet irrotetut ja tynnöri lautoina. Ja nyt alkoi
+iloinen kulku. Kukin pyöritti vannettansa juosten sen vierellä,
+estääksensä sen kaatumista, ja niin mentiin aika kyytiä pitkin tietä.
+Missä he vaelsivat talon ohi, juoksi koko väki katsomaan ihmettä ja
+siunailemaan:
+
+--No mitä maailman lopun kulkijoita ne nyt mokomat ovat!
+
+--No en paremmin sano, siunailivat toiset.
+
+Enemmittä häiriöittä voivat pojat kumminkin matkaansa juosta hölköttää.
+Kuivalaisen talon kohdalla liittyi heihin kaksi poikaa ja sitten aina
+yksi kerrallansa, kunnes heitä oli kaikkiaan kaksitoista. Mutta viimeksi
+liittyneet viisi vanteetonta juoksi erillänsä, jälkijoukkona,
+uteliaisuudesta mukana pysytellen.
+
+Niin tultiin erääseen jyrkkään ylämäkeen. Sitä ylös kävellessä sanoi
+Juntus:
+
+--Voi piru kun on nälkä!
+
+Nyt sen huomasivat toisetkin. Pidettiin asian johdosta neuvottelu.
+Neuvottelun kuluessa riemastui Otto yhtäkkiä ja huudahti:
+
+--Minäpä tiedän, pojat!
+
+--Mitä? odotti joukko. Otto selitti:
+
+--Kun olisi vaikka naurista!
+
+Se neuvo tuntui hyvältä, mutta Juntus huomautti:
+
+--Eipä ole!
+
+--Jos kuka tulisi vastaan, niin kysyttäisi missä on, jatkoi Vesa ja
+siinä toivossa lähti joukko mäen päälle päästyä taas juoksemaan, toivoen
+pian löytävänsä naurishalmeen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Onni olikin heille nytkin suotuisa: Tuskin olivat he taivaltaneet
+kilometrin vertaa, kun sivuuttivat Antti Soinisen noin yhdeksänvuotiaan
+tytön Helmin, joka oli mennä tessuttelemassa kutsumaan Pinnasen Maria
+heille äitiä hieromaan. Oitis he pysähtyivät. Saku kysyi:
+
+--Tyttö hoi?
+
+--Mitä? hymyili tyttö, alta kulmiensa katsoa tihraten.
+
+--Onko sinulla isä? tokasi Esa.
+
+--Oo-on, liverti hymyilevä tyttönen pitkään ja lisäsi:
+
+--Ja on minulla äitikin, mutta sitä pitää hieroa.
+
+--Kenenkäs tyttö sinä olet?
+
+--Antti Soinisen.
+
+--Onkos teillä naurista? meni Juntus jo suoraan asiaan, mutta Helmi
+epäsi herttaisena:
+
+--Ei ole... Mutta Pinnasella on iso huhta.
+
+Se oli ilosanoma.
+
+--Tiedätkös sinä missä se on? syventyi jo Vesa. Helmi vakuutti viisaasti
+hymyillen:
+
+--Tiedän... Ja olen minä käynytkin siellä Pinnasen Helmin kanssa.
+
+--Etpäs tiedä ... elä valehtele! epäili tätä ilmotusta vakavana Tena.
+Helmi siitä oli loukkautua ja sanoi:
+
+--Vaikka kysy Pinnasen Helmiltä.
+
+Nyt alkoi Helmin suostuttelu: Esa laski kävelyn lomassa jonkun
+kuperkeikan. Vesa linkosi kiviä. Vihdoin ehdotti Saku, kauppaa hieroen:
+
+--No tule sitte ja vie, niin saat yhden vanteen.
+
+Helmi mietti asiaa, mutta epäröi:
+
+--Eee-ii toki! Onpa meillä vanne itselläkin.
+
+--Eipä ole rautavannetta, kehäsi silloin Otto ylpeänä. Helmi yhä
+vastusteli:
+
+--Vaikka ei... Mutta ompa puuvanne.
+
+Ei tietty mitä sanoa. Hölmö Juntus toki huomasi ja ilmotti:
+
+--Eipä puuvanne ole niin hyvä.
+
+Sillä lailla he jatkoivat kaupan hieromista kunnes tulivat erään
+metsätien haaraan. Siinä sanoi Helmi:
+
+--Tästäpä se menee tie sinne Pinnasen naurismaalle, mutta minä en sano.
+
+--Mitä et sano?
+
+--Sitä mistä se sitte menee siinä toisessa kohti, josta eroaa Pajusen
+mökille, hymyili Helmi viisaana.
+
+Mutta kun tinkimistä yhä jatkettiin ja Saku lupasi antaa vielä leluja,
+suostuikin Helmi oppaaksi ja he lähtivät Pinnasen naurismaalle. Sinne
+vievä tie oli huonoa polkua. Vanteet eivät siinä pyörineet ja siksipä
+pojat heittivätkin ne tiepuoleen, yksi ensin, toinen sitten. Täten
+tulivat ne olemaan jonkunmoisina tien viittoina myöhemmille etsijöille.
+Matkalla yhdistyi jälkijoukko ja niin oli heitä lopullisesti kaksitoista
+poikaa ja yksi tyttö.
+
+
+
+
+IX
+
+
+Sillä välin oli lukkarin ja vallesmannin taloissa saatu asiaan aina
+uutta valoa. Nikodemus oli jutellut Oton ja Esan katoamisesta ja
+vallesmanni oli oitis oivaltanut asioilla olevan yhteyttä. Tutkimalla
+sai hän selvän, että Oton ja Esan koko ja puvut vastasivat samojen
+juoksupoikien kokoa ja pukuja, jotka olivat telefoonia kivittäneet. Joku
+vaimo oli huomannut samojen poikien käyneen riihessä ja ladossa ennen
+sen paloa. Asia oli nyt selvä. Vallesmanni meni tarkastamaan riihtä.
+Siellä hän joutui aivan raivoihinsa huomattuansa, että vene oli mätetty
+pehkuja täyteen ja pehkut olivat tervan kuivuessa iskostuneet kiinni.
+Hän tiesi oman poikansa olleen siinä osalla, päivitteli sitä vaimolleen
+ja vannoi jo käsiänsä hykerrellen:
+
+--Mutta kunhan sinä kanalja tulet, niin opit sinä!
+
+--Kauno! varotti siihen äiti, joka oli jo toipunut ja iloitsi lapsensa
+takaisin saamisesta.--Sinä et saa, Kauno, niin sanoa lapsesta!
+
+--Opit sinä kanalja, kunhan kynsiini sinut saan! korotti vallesmanni
+ääntään toistaessaan uhkailuaan.
+
+--Kau-no! varotti siihen rouva nyt kovemmin, ja kun mies jatkoi
+uhkailuaan, julisti hän tarmokkaasti, lastansa suojaten:
+
+--Mutta sinä et saa koskea siihen poikaan, sillä se on minun oma
+lapseni! Hän kiivastui ainoan poikansa puolesta toistaen, aivan jalkaa
+polkien:--Se on minun ainoa lapseni, muista se aina. Minä olen
+sydänallani sen kantanut enkä anna sitä sinun revittäväksesi.
+
+--Mutta se oli minun veneeni, jonka hän olilla tuhri, kiivastui
+vallesmanni ja yritti jatkaa:--Ja minä annan semmoiselle sikiöl...
+
+--Kau-no! keskeytti rouva jo entistä ankarammin.
+
+--Elä sotke siinä, tiuskasi mies. Mutta silloin nousi rouva ja kysyi
+juhlallisesti:
+
+--Kauno Valdemar...! Minä kysyn sinulta Kauno Valdemar, jotta sillä
+laillako sinä puhut minul...
+
+--Äts! sähähti Vallesmanni, syöksyi huoneeseensa ja paiskasi oven kiinni
+niin että seinät jyrähtivät.
+
+Jokseenkin samallainen kohtaus oli sattunut lukkarinkin talossa, kun
+lukkari oli nähnyt että heinät oli mätetty ylisiltä alas navetan likaan.
+Kun hän oli uhannut kurittaa Sakua, oli äiti noussut lastansa
+puolustamaan. Riita oli sukeutunut. Sen kestäessä hääräili nyt Hellä
+Karoliina kahvin keittopuuhissa, kun lukkari jatkoi uhkaustansa.
+Vaistomaisesti unohtui hänelle silloin iso sumppipannu vasempaan käteen
+ja oikean käden etusormella löi hän tahtia hellan reunaan, painostaen
+sillä sanojansa.
+
+--Minä sanon ... minä sanon sinulle, Tenho Ossian, jotta se on jo nytkin
+juuri sinun kovuutesi tähden lähtenyt vanhempiensa luota maailmalle...
+Ja minä sanon että kun se herran avulla taas takaisin saadaan, niin sinä
+et saa siihen koskea sormellakaan... Et sakarisormellakaan...! Se on
+sinun ankaruutesi tähden lähtenyt!
+
+--Menköön...! Olipa tuo vaikka kissan hännässä, ... eto elävä! tuskastui
+vihdoin lukkari. Äiti rukka menetti malttinsa. Iso pannu vasempaan
+käteen unehtuneena ja oikealla kädellään kämmensyrjin varottaen
+lähestyä, pyörittäytyi hän miestänsä ihmetellen, uhkaavana:
+
+--Niinkö sinä puhut...! Puhutko sinä, kirkon ja seurakunnan palvelija
+sillä tavalla!
+
+Syntyi ankara riita. Siihen tuskastuneena sulkeutui lukkari
+huoneeseensa. Hänen sisunsa nousi. Hän ei voinut enää hillitä itseänsä,
+vaan päätti kostaa sillä ainaisella ilkeydellä, jota hän oli käyttänyt
+aina ennenkin riidan äärimmäiseen asti noustessa:
+
+Hän otti kanteleensa ja veisasi, vaimoansa tarkottaen ja sitä oikein
+häijysti pistääksensä, juhlallisesti virren:--Raskaissa maan vaivoissa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tämä väliaika oli ollut taas toraista sekä Antti Juhanan, että Urho
+Ernestin mökillä. Eevastiina oli juonitellut ja mies murjottanut. Joskus
+oli ollut ilmiriitaakin.
+
+Mutta viime sunnuntaina oli tapahtunut pieni mielenmuutos. Hukkuneiksi
+otaksuttujen lasten kuolema oli ilmotettu kirkossa. Heidät oli siunattu
+kuolleiksi. Heidän puolestansa oli pappi lukenut tavallisen
+esirukouksen. Kauniisti oli nuori pappi puhunut nuorien vainajien
+muistolle lohdutukseksi vanhemmille ja varotukseksi muille. Vaimot
+olivat sitä kuullessansa itkeneet ja miesväki käynyt vakavaksi.
+
+Tämä kirkollinen toimitus oli vaikuttanut sovittavasti vanhempienkin
+mieliin. Ystävät olivat käyneet lohduttamassa. Elämän huolet alkoivat
+haihduttaa kuolleiden muistoa. Kun Sutisen Lotta puheli nyt asiasta
+Eevastiinan kanssa, alistui tämä jo ja mietiksi:
+
+--Vähemmänpähän on hänenkin sielullansa vastaamista, kun pääsi nuorena
+pois täältä surun ja murheen laaksosta... Vähemmän on hänellä tilin
+tekemistä!
+
+Ja Antti Juhanankin sydän suli ja mieli heltyi. Äänetön vihottelu
+lakkasi. Hän oli kuullut kerrottavan vallesmannia kohdanneista
+onnettomuuksista: pojan katoamisesta ja ladon palosta; hän oli löytänyt
+siitä vahingoniloa ja alkanut lauhtua vaimollensakin. Hänen teki jo
+mieli alkaa puhelu, jakaa tuo ilosanoma hänen kanssansa, mutta ei
+tahtonut sisu antaa. Pari tuntia oli hän nyt hautonut alkuunpääsyä ennen
+kuin jaksoi murahtaa:
+
+--Onpa sitä toki itseäänkin kohdannut rangaistus ... vallesmannia.
+
+Eevastiinan teki mieli tiedustaa semmoista sanomaa lähemmin, mutta vielä
+oli hänen sisunsa liika katkera. Hän ei päässyt alkuun vaikka tahtoi.
+Siksi polki hän vain kiivaammin rukkiansa, kuin ei muka välittäisi
+asiasta mitään. Antti Juhana silloin murisi lisää:
+
+--Latokin on palanut ja pojan on vienyt se sama pahahenki.
+
+--Häh? pääsi nyt Eevastiinalta.
+
+--No kysy Nikodemukselta, jos et usko, murahti mies siihen. Siten oli
+saatu taaskin jonkunlainen sovinto aikaan ja Eevastiina keitti jo kahvit
+ja he joivat yhtaikaa, samassa pöydässä. Se sopu ei kuitenkaan ollut
+pitkäaikainen. Tämän sotkuisen asian selviytyminen toi näet uusia
+kohtauksia puolisoiden muutoin verrattain tyyneen elämään.
+
+Niinpä nytkin saapui Nikodemus Valta, joka oli lukkarilla saanut kuulla
+asian onnellisemmasta käänteestä, ilmottamaan, että luullaan poikien
+olevan vielä elossa. Kahvit juotuansa asetti hän silmälasinsa alemma
+nenälle, nuuskasi, siirtyi penkkiä myöten luistaen Eevastiinan viereen
+ja alkoi kertoa, kuin kuiskaillen:
+
+--Kuulehan, Eevastiina, kun minä vähän sanon...
+
+Hän aivasti välillä, kihnutteli lukkarin tavoin nenänsä aluksen
+nenäliinallansa ja jatkoi:
+
+--Ne Oton vaatteet möi jo meidän Kerttu Karoliina sille Heikki Nissisen
+eukolle.
+
+Äiti huokasi lastansa muistellen. Nikodemus silloin lohdutteli:
+
+--Ainoa poikakos tämä sinulla olikin?
+
+--Ainoapa hän oli! kujerteli Eevastiina ja nyt ilmotti Nikodemus
+kuiskailun tavoin:
+
+--Mutta siksipä annetaankin sinulle esikoisesi jälleen elävänä!
+
+Isä ja äiti joutui ymmälle. Pitkältä sai Nikodemus selittää asian
+vaiheita, ennen kuin se selkeni. Aluksi molemmat tavallaan riemastuivat.
+Mutta Nikodemus, jonka olo oli nyt vaatteiden tähden epämukava,
+nuuskaili ahkerasti ja kertoi lisää. Hän tuli myös maininneeksi
+vallesmannin ladon palamisesta ja lisäsi:
+
+--Se vallesmanni kuuluu näitä äskeisiä vainajia siitä epäilevän.
+
+Kuten synkkä pilvi kohoaa ja taivas sen johdosta pimenee, niin synkkeni
+nyt taas Antti Juhanan mieli ja Eevastiinan mieli katkeroitui.
+
+Ja jos oli ennen ollut tämä lapseton väliaika raskasta ja tuskallista ja
+riitaista, niin tuli se nyt Nikodemuksen lähdettyä vieläkin pahemmaksi.
+Isä murisi jo:
+
+--Millä he kaikki siirapit tässä maksettanee...
+
+Eevastiina älysi sen olevan hänelle tarkotetun ja varustautui. Mies
+selittikin, itsekseen murmottaen:
+
+--Kun ihan tahallaan laitetaan lapset latoja polttamaan.
+
+--Hoh-hoi ... hoh-hoi...! Äidin sen vain pitäisi osata siirappisopat
+keittää, vaikka ei olisi vettäkään talossa, huokaili siihen Eevastiina.
+Mutta nyt jo murahti mies entistä synkempänä:
+
+--Olisit itse mennyt ... kun sitä siirappia niin himosit.
+
+Eevastiina heittäytyi nyt niin jumaliseksi kuin vaan osasi ja soimasi
+sitä tietä riidellen miestään. Mielet katkeroituivat sappikatkeriksi.
+Pelko että täytyy maksaa vielä lato, vei jo mielen maltinkin. Jo valitti
+mies riitelemällä:
+
+--Mutta sitä siirappia kun pitääkin olla, jotta vaikka hänessä uisi...
+Ei enää mikään muu ruoka vältä...! Ja sitten vielä ne pojan vaatteetkin
+sille Nikodemukselle hilloi, eto ölinästä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oven täyteinen vaatenyytti selässä työntyi silloin tupaan Kaino
+Josefiina, viskasi kantamuksensa lattialle ja siunaili:
+
+--Siinä ovat nyt hynttyyt! Nyt siitä miehestä pääsi lopultakin ihminen
+rauhaan!
+
+Talon väki ei näyttänyt olevan tietävinänsäkään koko tulijasta. Tämä
+jatkoi:
+
+--Kun rupeaa jurnuttamaan ja jurnuttamaan pitkin pituisia päiviä siitä
+siirapin ostosta ja jauhaa jauhamasta päästyänsäkin, jotta: 'mitä varten
+sinä sen lähetit...? Mitä varten sinä sen pojan lähetit...?' Ja minä
+kysyn, jotta siirapittakos minun pitäisi tässä osata elää ja vielä
+suutkainen joukkoa särpimissä ja sopissa pitää, niin tämä hyväkäs alkaa
+silloin jauhaa toisella kivellä. Hän muutti äänensä matkivaksi.--
+Siirapissakos sinun pitäisi uida...? Siirapissakos sinun pitäisi aina
+rypeä...? Eikö sinulle enää muu vesi kelpaisikaan?
+
+Hän teki suuttuneen liikkeen, korotti äänensä halveksivaksi ja jatkoi:
+
+--Ja tuolla tavalla sitten jurnuttaa pitkin päiviä miehinen mies, niin
+minä sanoin lopulta, jotta: Kuule sinä Urho Ernesti! Jos sinä et heitä
+sitä jurnutusta ja ole kuin oikea mies, niin minä tästä lähden yhtenä
+kauniina päivänä, jotta pyörähtää...! Mutta heittääkös tämä hyväkäs!
+Samaa vain jauhaa ja hioo, jotta koko mökissä ei ole muuta kuin se yksi
+marina. Niin, tämäpä vasta marmattaja on...! Ja etovertasesta, kun tästä
+muutamasta siirappitipasta... Mutta silloin minä jo lopultakin siunasin
+ja sanoin, jotta: Nyt kuule Urho Ernesti. Minä sanon vielä kerran
+sinulle, jotta jos vain vähääkään avaat suutasi siirapista, niin tästä
+pitää tulla laillinen ero ja saat ottaa tähän toisen akan.
+
+Hän nosti nyyttinsä vihaisesti, viskaamalla penkille ja vilkastui,
+riidellen:
+
+--Mutta malttoikos se hyväkäs pitää kitansa kiini! Mutta silloin minä
+pistin hynttyyt myttyyn ja nyt on ero siitä miehestä hamaan
+iankaikkiseen asti, en paremmin sano... Ja mikäpä hänestä on erotessakin
+nyt, kun ei ole enää sitä lapsivainajaakaan siinä toki enää yhteisenä
+siteenä välillä...
+
+Hänen äänensä hiljeni hieman, kun hän muisti lastansa ja siunaili:
+
+--Pääsi toki hän, lapsi raukka, aikanansa pois tästä kurjuudesta oikeaan
+kotiinsa, jossa ei ole puutosta leivästä eikä muusta siirapista.
+
+Mutta kun hän oli nopeasti kuivannut vettyvän silmänsä, vilkastui hän
+uudelleen ja jatkoi riitelijän äänellä:
+
+--Rupesi siinä sitte vielä erotessa rukoilemaan, mutta se häntä jääköön
+miehen rekeen, joka vielä kohta joutuu linnaan istumaan pahoista
+töistänsä. Saisi sitte korviansa myöten hävetä ihmisten edessä, niin
+jotta kiitti kauppojaan, kun pääsi aikanansa näin kunnialla eroon koko
+telehvoonin katkojasta ja ruhjojasta!
+
+Hän oli saanut jo osan nyyttiänsä puretuksi, järjesteli talouttansa ja
+kysyä heläytti nopeasti, muuttuneella äänellä:
+
+--Niin jotta saisikohan tässä teillä asuntoa siksi kunnes ennättää
+vaikka palveluspaikan saada?
+
+Pitkään aikaan ei vastannut talon väki. Kaino Josefiina toisti:
+
+--Kyllä kai tässä teillä sen verran yösijaa on?
+
+--Ka onhan tässä... Vaikka viihtynetkö tuossa, tässäkään ... se kun
+tuokin yhä vain siitä siirapista jurnuttaa.
+
+Antti Juhana huomasi taas joutuneensa umpikujaan. Siitä pelastuaksensa
+hän murahti:
+
+--Eipä ne olekaan hukkuneet, pojat.
+
+--Häh?
+
+--Ka mene kysy itseltään Nikodemukselta, kun et usko, murisi Antti
+Juhana. Kaino Josefiina vilkuili silmät hämmästyksestä pyöreinä; mutta
+toinen murisi lisää:
+
+--Kun ovat toki vallesmannin ladonkin polttaneet sen jälkeen, niin ei
+sitä tarvitse luulla, jotta ne hukkuivat ... pojat!
+
+Syntyi hidas selittely. Saatuansa hieman selvää kiirehti Kaino Josefiina
+oitis Nikodemuksen luo peräämään asiaa aivan yksityiskohtiaan myöten.
+Silloin huudahti Kaino Josefiina:
+
+--Semmoisia riettaitahan niistä tulee mokomien miehien lapsista... Kun
+eivät lapset kotonansa näe muuta kuin paljasta syntiä ja pahuutta, niin
+mistä ne nekään paremmiksi oppisivat!
+
+Hän kauhistui lapsensa pahoja tekoja. Korotetulla äänellä uhkasi hän:
+
+--Mutta kunhan se luojan mieliharmi on kerran vielä minun kynsissäni,
+niin näkee se maailma, jotta on sitä vielä kuria ja kasvatustakin
+olemassa!
+
+
+
+
+X
+
+
+Pinnasen naurismaa oli aivan erämaan sydämessä. Vasta illan suussa ehti
+matkue sinne. Rauhassa se sai aterioida ja valita parhaat nauriit
+naurismaasta. Juntus ilostelikin:
+
+--Kun olisi aina näin paljon naurista!
+
+--Niin silloin pojat syötäisi, ihastui Esakin.
+
+Aivan naurismaan vieressä oli vanha, matala tervanpolttajien sauna. Se
+oli osaksi maahan kaivettu. Ainoastaan kaksi hirsikertaa oli maan
+päällä. Sisältä se oli matala. Mies tuskin sopi siinä seisomaan.
+Nurkassa oli kivikiuas.
+
+Tämä erämaan sauna oli aivan kuin sattuman valmistama yöpaikka.
+Läheisestä pieleksestä sai joukko heiniä allensa, ja rauhallisena se
+nukkui yönsä saunan maapermannolla korkean taivaan kaartuessa seudun yli
+ikään kuin heidän turvanansa. Saunasta löydetyt Pinnasen vanhat housut
+oli nostettu lipuksi saunan katolle.
+
+Mutta aamusella alkoi nälkä taas vaivata. Nauriit eivät enää maistuneet
+ja Esa huomautti:
+
+--Kun olisi leipää!
+
+--Mutta eipä ole! hymyili Helmi herttaisena. Hän oli kuin joukon hyvä
+henki. Saku kysyi häneltä:
+
+--Etkös sinä tiedä missä on?
+
+--Oo-on sitä vaikka missä toki leipää! liritteli Helmi. Vikki kysyi:
+
+--No missä?
+
+--Ooon sitä toki meilläkin leipää iso varras, veteli tyttö herttaista
+liritystänsä.
+
+--Onkos muuallakin?
+
+--O-on sitä toki... Pinnasella on ja Rimpisen mökissä ja vaikka missä.
+
+--Mutta sitäpä ei sieltä saa, arveli siihen Otto. Tyttö hymyillä
+hikersi:
+
+--Saa sitä... Jos vain pyytää, niin saa!
+
+--No mennään kerjäämällä pyytämään, hoksasi silloin jo Juntus ja lisäsi:
+
+--Minä menen.
+
+--Minä tulen kanssa! innostui siihen Vesa, mutta Juntus tiedusti:
+
+--Jospa sinä et osaa?
+
+--Osaanpas.
+
+--No miten? tutki Juntus. Vesa alkoi selittää:
+
+--Kun meillekin tulee kerjäläisiä, niin ne ensin rykivät ja sitte
+sanovat: antaisi hyvä rouva köyhän apua!
+
+Ja toivorikkaina lähtivät he matkalle, Vesalla Esan kannu kädessä. Sillä
+aikaa laittoivat toiset tulen, paistoivat naurispaistikkaita ja panivat
+naurishautoja. Jotkut olivat talosilla, toiset hevosilla ja eräs pari jo
+välillä tappelikin.
+
+Mutta seuratkaamme kerjuulle lähteneitä hetkinen. He tulivat
+ensimmäiseen salomökkiin, jossa oli kotona ainoastaan vanha Könösen
+mummo.
+
+--Jos rouva olisi hyvä ja antaisi vähän köyhän apua! pyysi Vesa
+jokseenkin rohkeasti. Mummo siristeli lasiensa takaa silmiänsä ja
+ihmetteli:
+
+--Kenenkä ihmeen lapset ne nyt käyvät täällä salolla kerjuulla ... ja
+vielä kesäsydännä?
+
+Pojat vaikenivat. Mummo tuli lähemmä, tarkasteli ja kysyi Vesalta:
+
+--Kuka sinun isäsi on?
+
+Tämä vaikeni. Juntus vastasi toverinsa puolesta:
+
+--Se on vallesmanni.
+
+Mummo pyöritti sormeansa, vihelsi ja epäili:
+
+--Voi hyvä lapsi mitä sinä puhut...! Kenen vallesmannin lapset ne nyt
+kerjuulla käyvät...! Voi hyvä lapsi kun sinä valehtelet!
+
+Ja mennen takaisin työnsä ääreen ilmotti hän:
+
+--Eihän täällä salolla, hyvät lapset, kukaan käy kerjuulla, eikä täällä
+anneta ... eikä täällä mitään rouvia ole... Mene pyydä tuosta Koistisen
+talosta työtä... Siinä tarvitsevatkin paimenta.
+
+Pettyneinä lähtivät pojat ja suutuksissansa viskasi Vesa aitan seinään
+kivellä. Aivan odottamaton onni kohtasi heitä sen sijaan seuraavassa
+talossa, joka sattuikin olemaan Koistisen talo. Kartanolla oli kaksi
+talon poikatenavaa koiraa härnäämässä. Nähtyänsä tulijat juoksivat he
+niitä vastaan ja nuorempi, Juso rehvasi, kehuen:
+
+--Meilläpä ei ole ketään kotona, kun kaikki ovat työssä!
+
+--Ja eivätkä tule ennen kuin iltasille, kerskasi toinen, Aku, lingoten
+kiven. Juntus tiedusti:
+
+--Onko teillä leipää?
+
+--On.
+
+--Ja on meillä voitakin! ylvästyi Juso. Vesa jatkoi:
+
+--Onko paljon voita?
+
+--On... Mutta se on hinkissä, jotta ei kissa nuole.
+
+--Missäs teidän leivät ovat?
+
+--Ne ovat aitassa, jossa muutkin ruuat, ylvästeli poika.
+
+--No mennään sinne! touhusi Vesa kuin kotonansa. He menivät aittaan.
+Vesa alkoi Juntuksen kanssa pujotella reikäleipiä remeliin ja lupasi
+Jusolle:
+
+--Sitte saat sinäkin voileivän!
+
+--Saanko hyvin paksulta voita? ihastui tämä.
+
+--Saat... Ja Juntuksen rihmapyssyn saat... Saahan, Juntus?
+
+--Saa... Mutta eipä ole vielä voita, puuhaili Juntus. Aku neuvoi
+voihinkin:
+
+--Se on tässä.
+
+--Ja onpa meillä kirnumaitoakin, kerskui Juso maitokorvon luona. Vesa
+oivalsi:
+
+--Otetaan sitä...! Otetaanko Juso? pyysi hän talon pojalta vielä lupaa.
+
+--Otetaan...
+
+He täyttivät hinkin. Voita ottivat he ropeesen. Leipätakka oli valmis.
+Juntus kehui talon pojille:
+
+--Meitä on hyvin paljon poikia ja sitte vielä yksi tyttö?
+
+Juso katsoi häneen, ei tajunnut asiaa, mutta rupesi umpimähkään
+kehumaan:
+
+--Onpa meitäkin paljon ... minä ja Aku ja sitte vielä isä ja äiti ja
+Kotilaisen tyttö... Ja on meillä oma Mustikin!
+
+--Onpa meilläkin! ilmotti siihen Vesa ja lisäsi:
+
+--Ja Simosen koiralla on neljä pientä pentua.
+
+Poika rupesi nauramaan. Eväät olivat valmiit. Talon omat pojat saivat
+voileipänsä ja saattoivat vieraita kaivolle asti, voileivät hampaissa
+juosten. Siinä yhtyi heihin Musti, ja Vesa neuvoi:
+
+--Anna koirallekin voileipää!
+
+--Se... Musti se! suostui Juso, haukkautti voileivästänsä palan ja
+ryhtyi itse loppua syömään, ja vieraat poistuivat eväinensä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+He olivat nyt syöneet tavallista herkullisemman aterian. Harvoin oli
+heistä leipä ollut niin maukasta, voi niin suurta herkkua.
+Naurispaistikkaat ja -haudot olivat oivallisena jälkiruokana.
+
+Iltapäivällä he olivat purkaneet osan naurismaan aitaa, saadaksensa
+kokkopuita Pinnasen kuivan, näreestä tehdyn haran ja kuivamassa olevien
+vastojen lisäksi ja polttaneet juhlallisen kokon. Nyt olivat he kaikki
+koolla saunassa ja laskivat häränpyllyjä lattialla heinissä. Taitavasti
+pyöräytteli niitä jo Helmikin, kietaisten sitä tehdessään mekkonsa
+helmat aina sirosti polviensa väliin ja hymyillen tavallista hymyänsä.
+Jopa kehasikin hän:
+
+--Ja osaan minä laskea neulansilmääkin Pinnasen Helmin kanssa meidän
+tikapuissa. Hän lisäsi vielä:
+
+--Ja osaisin minä seisoa päälaellanikin, jos olisin poika ja olisi
+housut!
+
+Koko poikajoukko katsoi häneen ihastuneena. Vesan päähän pisti silloin
+ehdottaa:
+
+--Pojat...! Leikitään pappaa ja mammaa...! Minä olen pappana ja Helmi on
+mammana ... olethan Helmi mammana?
+
+--Enpä minä osaa? hymyillä tihrasi Helmi. Saku alkoi silloin touhuta ja
+neuvoi:
+
+--Osaa sitä... Vesa vain kiroaa, kun kuka tulee asialle, ja silloin se
+on jo pappa ... ja sitte sinä alat sanoa, jotta: pappa hoi!
+
+--Entäs sitte? tiedusti jo Helmi yhtenä hymynä. Nyt selitti Vesa itse:
+
+--Ei siinä sitte muuta olekaan... Sinä vain suutut niin kuin mamma ja
+sitte minä alan taputella ja sanoa, jotta: Lempi-kulta ... ja tehdä niin
+kuin pappa tekee...
+
+Pitkän keskustelun perästä ymmärsi Helmi, että hänen pitäisi olla Vesan
+rouvana, ja silloin kysyi Vesa:
+
+--No leikitäänkö?
+
+--Ee-eii! hymyili Helmi rukkasiksi. Otto silloin kysyi syytä:
+
+--Minkätähden?
+
+Helmi siristi silmiänsä, hymyili ja kainosteli:
+
+--Mutta kunhan minä tulen niin isoksi kuin äiti ja Pinnasen Maija, niin
+sitte minä otan sulhasekseni Kinnusen Vikin... Sillä on väkkärä ja
+kirkolta löydetty vaskinappi ja niin hyvä jännepyssy, jotta!
+
+Vihdoin suostui kuitenkin Helmi ja niin alkoi pappasilla olo.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tämän leikin täydellinen kuvaus venyttäisi kertomuksemme kohtuuttoman
+pitkäksi. Lukijan luvalla hyppäämme siis alkupuolen ohi ja siirrymme
+suorastaan siihen paikkaan, jossa mamman osaa näyttelevän Helmin olisi
+pitänyt ruveta riitelemään Vesan kanssa. Vesa jo kehotti:
+
+--No nyt jo riitele!
+
+--Enpä minä osaa! hymyili tyttö. Saku koki neuvoa:
+
+--Riitele vaikka niin kuin äiti isälle: koputa näin sormellasi vaikka
+tätä penkkiä ja sano: Tenho hoi...! Tenho!
+
+--No, koputti Helmi sormellansa ja kysyi:
+
+--Entäs nyt?
+
+--No nyt vaikka pole jalkaa...! Tahi riitele muuten!
+
+Helmi polki jalkaa ja nauroi.
+
+--No nyt ala jo lepytellä! kiirehti Saku Vesaa. Tämä meni Helmin luo,
+taputteli hartioille ja lepytteli:
+
+--Lempi... So, so, Lempi-kulta... So, so.
+
+Tyttö nauroi ja katsoa tiherti Vesan silmiin. Tämä aikoi nyt isänsä
+tavoin suudella, mutta silloin sylkäsi Helmi hänen silmillensä ja
+suuttui tosissaan:
+
+--Et saa!
+
+Vesa suuttui ja sylkäsi vastaan. Helmi vastasi samalla mitalla ja siitä
+alkoi pitkä sylkiriita ja tora.
+
+Vihastuneina syleksivät he nyt toistensa silmille ja mihin vaan sattui.
+Vihdoin suuttui Vesa niin että yritti hyökätä päälle, mutta Helmi sai
+nokisen hiilikepin ja uhkasi pistää sillä.
+
+Vesan täytyi peräytyä. Hetken kuluttua työntyi hän häpeissänsä ja
+nyreissänsä saunan karsinaan ja pyysi, asiaa sotkeakseen, Juntusta:
+
+--Tule, Juntus, etsitään onko täällä sättiä!
+
+Juntus suostui ja Helmi puolustautui:
+
+--Mitäs hän nuolasi minun nenääni kielellään.
+
+Tämä pieni tora oli muuttanut hieman koko joukon mielialaa: Kaikki
+olivat entistä vakavampia. Useat jurrottivat ääneti, toiset nahertelivat
+pikkupuuhissa.
+
+Tästä vakavasta mielialasta johtui nyt Sakulle mieleen ehdottaa, että
+leikittäisiin pappia ja lukkaria. Saunassa oli vanha, isohko tervakorvo.
+Hän selitti:
+
+--Pojat... Tästä korvosta saadaan saarnastuoli... Ollaan pappina ja
+lukkarina... Eikö olla, pojat?
+
+--Eipä ole kirkkoa!
+
+Mutta sauna kelpasi siksi. Sen lauteet olivat lukkariparvi. Tuohesta
+tehtiin virsikirjat ja papille saarnakirja. Saku järjesteli:
+
+--Minä olen pappina ja saarnaan, ole sinä, Juntus, isänä ja laulaa
+honota nenääsi niin kuin isä!
+
+Ja nyt oli touhua saunassa. Kun kaikki oli jo valmiina, huomautti Vesa:
+
+--Eipä ole koiria, jotka haukkuisivat, jotta suntio ajaisi pois.
+
+Mietittiin sitä asiaa.
+
+--Minäpä tiedän, riemastui jo Vikki ja selitti:
+
+--Vaikka on Tena ja Otto koirina, niin jotta kävelevät könnällään ja
+haukkuvat.
+
+--Tena ja Otto koiriksi! hälisi jo koko joukko neuvosta ihastuneena.
+Mutta Tena mietti vielä jörön näköisenä ja jo huomautti:
+
+--Eipä ole häntää!
+
+Se oli uusi pulma. Nyt selvitti sen Esa neuvolla:
+
+--Punotaan olkiside ja pannaan siitä hännät... Ja sitte on Vesa
+suntiona!
+
+Niin tehtiinkin. Koirat kulkivat nelin ryömin, punonnainen häntänä, ja
+haukahtelivat. Kirkkoväki oli paikoillansa, Juntus lauteilla ja Saku
+seisoi tervakorvossa saarnaten:
+
+--Minä saarnaan satuja, niin kuin pitkiä suksen latuja. Kuka niitä
+myöden kulkee ja silmänsä sulkee, hän papin pussiin putoo ja lempo säkin
+suun kiini kutoo!
+
+--Hauku nyt jo Otto! tarttui Juntus. Otto haukkui ja Vesa uhkaili häntä
+kepillä, hätistellen:
+
+--Sipi... Sipi, pois koira!
+
+Naurettiin, rähistiin. Koirat ärisivät ja haukkuivat. Saku jatkoi nyt:
+
+--Ja kuule sinä syntinen kutale ja sinä koko maailman hutale: tee sinä
+parannus kohta niin ruustinna saa lohta... Ja pappilan apupapin papupata
+pankolla papattaen porisee ja kiehuu ja kuohuu... Amen! Honota nyt
+Juntus...! Honota: Hon-kon-kon-kon-kon!
+
+--Ei vielä ... ensin rukous! oikasi joku. Saku luki lorun: isämeidän
+istu puussa ja kehotti:
+
+--Nyt honota niin kuin isä... Ja kaikki muut Juntuksen kanssa.
+
+--No! suostui joukko. Juntus veisata honotti tuohesta, minkä huutaa
+jaksoi ja toiset honottivat täyttä kurkkua mukana. Vesa piiskasi koiria.
+Koirat haukkuivat, härisivät ja tappelivat ja koko sauna oli kuin
+pahojen henkien pesä. Kaikki päättyi yhteiseen, iloiseen ja meluisaan
+häränpyllyjen laskemiseen.
+
+
+
+
+XI
+
+
+Kadonneita takaa ajamaan oli vallesmanni lähettänyt silta- ja
+jahtivoudin, kummankin eri hevosella. Kolmatta hevosta ajoi renki Matti.
+Hänen piti tuoda vieraat pojat tutkittavaksi. Neljänneksi liittyi
+lukkarin hevonen ja viidenneksi Juvosen. Viime mainittu oli alussa
+mukana, koska oli sama matka, mutta miten olikaan, jatkoi hän matkaansa
+kotinsa ohi, nähdäkseen tämän omituisen asian lopun.
+
+Mutta tähän joukkoon liittyi yhä uusia ja uusia kärrikuntia. Niitä
+liittyi joka talosta, mistä oli lapsia hävinnyt, ja lisäksi sen talon
+isäntä, jonka tynnöristä oli hävinneet vanteet. Niin kokoontui lopulta
+kolmetoista hevosta. Talo talolta oli siten myös löydetty etsittävien
+jälet.
+
+Mutta kun tämä joukko oli ajanut Pinnasen naurismaalle vievän tiehaaran
+ohi, hävisivät pakolaisten jälet tyyten. Ei kukaan ollut nähnyt pojista
+jälkeäkään. Joukko ajoi kaupunkiin asti, mutta ei sielläkään ollut
+poikia näkynyt. Poliisi vakuutti, että aivan varmasti ne eivät olleet
+vielä saapuneet, ja niin kääntyi joukko takaisin.
+
+Onneksi saivat he vihiä asiasta. Siitä talosta, jossa Vesa ja Juntus
+olivat käyneet kerjuulla, oli levinnyt sanoma omituisista kerjäläisistä,
+jotka olivat puhdistaneet talon ruoka-aitan omin lupinsa. Niin pääsivät
+etsijät taas jälille. Sattumalta löytyi erään metsätien varrelta
+rautavanne, jonka omistaja tunsi, ja nyt kulettiin vanne vanteelta
+saunaa kohti. Siltavouti kiitteli:
+
+--Olipas toki onni, jotta nuo vanteet varastivat ... saa toki niiden
+avulla hylyt kiini.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta rauhassa oli joukko taas viettänyt yönsä saunassa. Aamu valkeni
+ihana. Eilisiä eväitä riitti vielä ateriaksi. Uudet naurishaudot
+paistuivat. Oli vieritetty kiviä mäeltä. Oli oltu hevosilla ja kivitetty
+erästä korkean kuusen latvaa ja niin lähestyi päivä puolta. Silloin tuli
+puute tehtävästä. Juntus jo tokasi:
+
+--Nyt ei ole mitään, kun on jo kaikki ollut! Mutta Saku keksi nytkin
+uutta: Hän huudahti:
+
+--Ruvetaan vesisille!
+
+Se huvitti kaikkia. Paikalla oli pieni rapakon tapainen lammikko ja nyt
+alkoi vesisota. Yhdet löivät sitä seipäillä toisten päälle, toiset
+syytivät ropeilla. Joskus sattui suuttumus ja alkoi tappelu. Kohta oli
+koko joukko likomärkä. Helmi katseli mekkoansa josta vesi valui, ja
+ihmetteli:
+
+--Lämmitetään sauna ja kylvetään, niin sitte kuivaa, tokasi siihen hölmö
+Juntus. Se olikin kuin ilosanoma. Kohta nousi saunasta sakea savu, uuni
+hiiltyi, sauna selvisi ja jo ennen puolta päivää kylpi kolmetoista
+riemuitsevaa lasta yhdessä mylläkässä höyryn seassa ja sillä aikaa
+kuivuivat vaatteet nurmikolla levitettyinä.
+
+Ja vaatteet olivatkin jo miltei kuivat, kun he tulivat pukeutumaan.
+Kunnas oli nyt täynnä alastonta, iloista pikkuväkeä. Äkkiä huudahti Esa
+riemuissansa:
+
+--Voi pojat... Sauna palaa!
+
+Ja silloin jo loikin lieska ulos katosta, jonka kuivissa sammalissa tuli
+oli kytenyt. Joukon riemu oli rajaton. Kiireellä vedettiin vaatteet
+päälle ja Saku ehdotti:
+
+--Kannetaan pieleksestä heinää ja puuta aidasta, niin sitte palaa
+kovemmin!
+
+--Kannetaan! alkoi iloinen touhu. Musta savupatsas kohosi tulesta joka
+kerran kun siihen viskattiin heinää kantamukset. Esa riemuitsi:
+
+--Kun olisi oikein paljo heinää, niin sitte se nousisi savu ihan
+taivaaseen asti!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sauna oli jo porona. Sen rauniot vaan savusivat. Mutta yhä
+rasittavammaksi alkoi käydä uuden tehtävän keksiminen. Siitä oli taas
+puute. Juntus jo huomautti:
+
+--Nyt ei ole mitään, kun sauna paloi.
+
+Mietittiin. Jotkut jo jurottivat joutilaina. Silloin tokasi Esa:
+
+--Vaihdetaan vaatteita!
+
+--No vaihdetaan!
+
+--Vaihda sinä minun kanssani!
+
+--No.
+
+--Ja sinä minun!
+
+--Vaihda sinä Vikin kanssa.
+
+--Enpäs... Minä vaihdan Sakun kanssa!
+
+--Ja minä Tenan!
+
+--No.
+
+--Entäs minä? tiedusti Vesa.
+
+--Vaihda Helmin kanssa!
+
+--No, Helmi... Vaihdetaan! suostui Vesa, mutta Helmi epäili:
+
+--Minullapa on mekko!
+
+--No sitte saat Vesalta housut ja muut!
+
+Helmiä se viehätti, mutta hän epäröi:
+
+--Jospa äiti toruu!
+
+--Sano jotta et sinä vaihtanutkaan ... sitte kun vaihdetaan takaisin!
+neuvoi eräs ja Helmi jo hymyili pitkään.
+
+--Vesa kun onkin sinun kokoinen, niin ne käyvät päälle! kehotti vielä
+Saku ja nyt suostui Helmi, pukeutui Vesan pukuun, nauroi herttaisesti ja
+sanoi:
+
+--Nyt jos Pinnasen Helmi näkisi, jotta minä olen poika...
+
+--Ja Vesa on nyt tyttö... Vaihdetaan nyt nimiäkin! touhusi Saku. Nimet
+vaihdettiin hyvin huolellisesti ja koko joukko tunsi nyt olevansa
+uudessa asussa. Kaikki olivat tyytyväisiä kauppoihinsa. Ainoastaan Vesa
+arveli kaupoistansa:
+
+--Tässä mekossapa ei pääsisi pakoon, kun helmat ottavat juostessa kiini!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli kuin olisivat pojat aavistaneet takaa-ajajien lähestyvän, sillä nyt
+he jo rupesivat lähemmin tutustumaan toisiinsa: Aivan kuin sopimuksesta
+he olivat kokoontuneet naurismaan aidalle istumaan yhteen riviin, tytön
+pukuun pukeutunut Vesa keskimmäisenä. Siinä alkoi nyt tiedustelu. Vesa
+kysyi Otolta:
+
+--Kenenkäs poika sinä olet?
+
+--Minäkö...? Sen Antti Juhanan.
+
+--Entäs mitäs sinun isäsi tekee? halusi Vesa saada tiedon
+arvonimestäkin. Toinen vastasi:
+
+--Se tekee työtä... Ja on minulla äitikin.
+
+--Entäs onko teillä tupa ja kamari? tarttui nyt jo Helmikin
+tiedusteluun. Otto kielsi:
+
+--Ei ole kamaria, mutta ompa meillä nyt koiranpentu ja se jo haukkuu.
+
+--Kissan poikaapa ei ole, puolustautua sirkutteli siihen Helmi ja Oton
+täytyi myöntää kierrellen:
+
+--Mutta onpa iso kissa.
+
+--Onpa meilläkin... Ja Pinnasen Helmilläpä on kissan pentu, kehittyi
+hymy taas Helmin huulille. Otto koetti puolustautua:
+
+--Mutta onpa minun äidillä vasikka.
+
+--Oletkos sinä Esan veli? kysyi siihen Saku.
+
+--Ei... kielsi Otto ja Esa lisäsi:
+
+--Minulla on oma isä.
+
+--Onkos sillä Esan isällä äiti?
+
+--On.
+
+--Onkos sillä Sakun isällä mökki? tiedusteli Helmi ja sai Juntukselta
+kuulla:
+
+--Ei, mutta se honottaa kirkossa ja sitte laiskankoululaiset tekevät
+sille ilkaa.
+
+--Entäs mistäs se lypsää sitte maitoa, kun sillä ei ole mökkiä, jossa on
+lehmiä? meni Helmi ymmälle. Ja niin jatkui kyselyä, kunnes kaikki olivat
+aivan selvillä toistensa oloista.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Takaa-ajajat olivat jo kauas nähneet saunan palon ja arvanneet asian.
+Hiljaa, varovasti he lähestyivät nyt joukkoa selkäpuolelta, pujotellen
+metsän läpi. Rauhallisina kuin varikset istuivat lapset aidan selällä.
+Mitään pahaa aavistamatta he olivat lopettaneet tutustumisensa ja
+aikoivat juuri lähteä uusille retkille.
+
+--Nyt pojat, lähdetään katsomaan telehvoonia, niin saadaan nähdä
+kaupunki.
+
+Mutta tuskin oli Saku tämän sanonut kun jokaisen niskaan tarttui käsi ja
+kuului vihainen uhkaus ja toinen käsi nousi jo lyöntiin. Kauhun
+huudahdus pääsi koko joukolta.
+
+Mutta omituista: Lyöntiin nostetut kädet laskeutuivat alas ja kuului
+pettymyksen huudahduksia. Erittäinkin hämmästyi Helmin isä, huomatessaan
+tyttösensä puvussa ilmiselvän pojan. Takaapäin tullen olivat he panneet
+merkille ainoastaan vaatteet, kun kukin isä hyökkäsi omaa lastansa
+pelastamaan.
+
+Tämä omituinen sattuma pelasti pojat äkkipikaisesta selkäsaunasta. Asiaa
+ruvettiin tutkimaan. Lapset vaihdettiin, niin että kukin isä sai omansa,
+ja sitä tehdessä ennättivät mielet hieman lauhtua. Pienen
+haukkumakohtauksen jälestä otti kukin omaansa niskasta pitäen kiinni ja
+niin lähdettiin taivaltamaan metsätietä myöten maantielle, missä hevoset
+odottivat. Yleisessä hämmingissä ei huomattu vaihtaa vaatteitakaan
+ennallensa ja niinpä veikin muun muassa jahtivouti vallesmannin
+herrasväelle pojan tytön puvussa ja Helmi palasi vanhempiensa kotiin
+pojan housut jalassa.
+
+Emme kumminkaan rupea enää kuvaamaan retkeilijöittemme mielialaa, emme
+myös paluumatkan yksityiskohtia. Ystävät oli väkivallalla erotettu
+toisistansa. Hurjaa vauhtia kävi kulku pitkin maantietä. Ja samassa
+määrässä kuin joukko oli tänne päin tullessa talo talolta kasvanut,
+pieneni se nyt paluumatkalla. Tuon tuostakin kääntyi joku hevonen tieltä
+taloon ja äänetönnä sukasi ajaja hevostansa selkään päästäkseen pian
+lopputilille.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hetkisen viivähdämme toki vallesmannin talossa.
+
+Oli jo aamiaisaika. Herra ja rouva odotti epätietoisena. Muutoin oli
+talossa verrattain rauhallista.
+
+--Johan ne nyt sen toivat... Vesan! kuului silloin ääni keittiöstä. Isä
+ja äiti syöksyivät vastaan ottamaan. Rouva oli ilon vallassa. Hän
+pelkäsi miehensä yrittävän kurittaa poikaa ja varustautui, rientäen
+edelle. Varottavasti huusi hän:
+
+--Sinä et saa, Kauno...! Sinä et saa koskea siihen!
+
+--Paholainen, ähisi isä kuin itseksensä, käsiänsä hykerrellen,
+valmistuen. Kuului jo portaiden kopina. Jo tartuttiin oveen. Vastaan
+rientävä äiti avasi sylinsä valmiiksi. Matti työntäsi pelokkaan,
+vastustelevan pojan ovesta eteiseen ja murahti:
+
+--Siinä se nyt on!
+
+--Rakas laps... yritti äiti syli avoinna, mutta jäi aivan sanattomaksi
+nähdessään edessään poikansa näköisen, likaisen ja huonosti puetun
+tytön.
+
+--Fyi! sai hän hiljaa suhahdetuksi.
+
+--Mi... mitä tulimmaista tämä on! hämmästyi isäkin. Seistiin ääneti.
+Vesa alkoi solua hiljakseen, selin seinää myöten luistaen vanhempiensa
+ohi.
+
+--Mi... Mitä lempoa tämä on? huusi isä ulos Matille kasvot punaisina.
+Tämä alkoi selitellä. Sillä aikaa luisti Vesa seinää pitkin
+ruokahuoneeseen. Siellä makasi Musti sängyn alla. Hän kaivautui sen
+toveriksi ja alkoi hyväillä Mustia. Hetken perästä saapui isä, tarttui
+poikansa nilkkoihin ja vetäsi hänet pois sängyn alta. Äiti riensi väliin
+ja nyt alkoi loppuselvitys. Äitinsä avulla selvisi Vesa siitä verrattain
+helpolla ja kiitollisena kietoutui hän nyt yhä lähemmin äitinsä pojaksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Joukon viimeisinä jäännöksinä vaelsi nyt Otto ja Esa kotikyläänsä kohti
+kannuinensa, tuoppinensa. Alussa he olivat iloisempia, mutta mitä
+likemmä kotipaikkaa pääsivät, sitä harvasanaisemmaksi kävi puhelu.
+
+Vihdoin he saapuivat Immosen hakamaan veräjälle. Koti oli nyt pelottavan
+lähellä... Kuin sopimuksesta he pysähtyivät siinä, istahtivat ja
+ryhtyivät puhelemaan. Pelkoansa salatakseen Otto lausui:
+
+--Eipäs tohtinut silloin puskea Immosen härkä...! Vai tohtiko?
+
+Se nosti hieman luontoa. Esakin jo kehasi:
+
+--Ei tohtinut...! Tahi jos olisi tullut ladon katolle, niin olisi
+nähnyt... Vai eikö olisi?
+
+--Olisi... Ja kun minä tällä tuopilla olisin oikein sivaissut otsaan,
+niin koko pään olisi pitänyt haleta! nosti Otto pelokasta mieltänsä
+edelleen. Samoin teki Esakin lisäämällä, kannuansa uhkaavasti
+heilutellen:
+
+--Ja minä kun olisin tällä kannulla vetäissyt, niin sarvet siltä olisi
+pitänyt katketa!
+
+Niin he alkoivat saada rohkeutta. Pelko tosin kyti alla. Esa uhkaili:
+
+--Ja vaikka mikä tulisi, niin minä en pelkää... Vaikka tulisi vielä
+isompi härkä, niin minä vain löisin, ja sitte kun se menisi pakoon,
+jotta metsä vain ryskäisi.
+
+Otto innostui siitä ja kerskasi:
+
+--Ja minä kun ottaisin oikein ison pyssyn ja ampuisin... Vallesmannin
+pyssyllä kun minä ampuisin, niin koko kylä pelkäisi...! Vai eikö
+pelkäisi?
+
+--Pelkäisi ... ja minä kun ampuisin telehvoonilla, niin se lentäisi ihan
+kaupunkiin asti ... ja vielä etemmä lentäisi, uhkaili siihen Esa. Ja
+näin rohkaistuina he menivät kauppiaalta ostamaan viidellä pennillä
+siirappia.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Matkan tukalin taival oli toki vielä jälellä. Siirappi oli ostettu. Otto
+muisti äitinsä varotukset:--Elä mene Immosen hakaan! Kule siivolla,
+palaa pian ja eläkä läikytä siirappia. Niitä muistellen puhelikin hän
+nyt Esalle, joka lähti hänen matkaansa, viemään maitokannua ja
+lainaamaan siirappia:
+
+--Eihän mennä Immosen härkää härnäämään, kun äiti kielsi?
+
+--Ei... Äiti käski vain viedä tämän kannun ja sitte pyytää siirappia,
+myöntyi Esa. Toinen jatkoi, ollen jo kiltti lapsi:
+
+--Ja nyt kuletaan niin hyvästi, jotta ei siirappi läiky... Äiti sanoi,
+jotta ei saa kulkea niin että siirappi läikkyy tielle... Eihän läiky,
+kun näin tasaisesti kuletaan? selitteli Otto ja hyviä puoliansa ikään
+kuin jo niillä puolustautuen ja koettaen olla äidillensä mieliksi. Se
+toikin jo mieleen rauhaa. Hän jatkoi hyvillänsä:
+
+--Ja eikä juoda yhtään tippaa, vaikka olisi miten makeaa... Ja vaikka
+miten tekisi mieli, niin ei vain juoda ennen kuin äiti antaa... Eihän?
+
+--Ei... Vaikka olisi miten paljon, niin ei juoda... Ja vaikka äitikin
+käskisi, niin ei juoda! teki Esakin rangaistusta välttääksensä
+parannusta. Hän vielä lisäsi:
+
+--Ja vaikka olisi sokeriakin vaikka ihan tuossa tiellä, niin ei syötäisi
+sitäkään, vaikka olisi kuinka makeaa, mutta vietäisi vain kotiin.
+
+--Ja sitte se kun äiti keittäisi siirappisoppaa ja panisi vielä sokeria,
+niin se olisi niin imelää, jotta... Eikö olisi silloin hyvin imelää?
+
+--Olisi... Vaikka miten imelää se olisi! kehui Esa yhä rohkeammin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Niin he saapuivat siihen paikkaan missä olivat sammakkoa tarkastelleet
+ja Esa ilmotti:
+
+--Tässähän se oli se sammakko.
+
+Ja taas muisti Otto asiansa ja koki peitellä tapahtunutta: Hän teki
+parannusta, vakuuttaen:
+
+--Nyt jos olisi vaikka miten iso sammakko, niin ei vain ruvettaisi sitä
+härnäämään... Vaikka olisi ihan Immosen härän kokoinen, niin ei
+ruvettaisi... Vai ruvettaisiko?
+
+--Ei... Ja vaikka se miten rimpuilisi jaloillansa, niin me vain
+menisimme täyttä voimaa, jotta ei kukaan saisi kiini, katui Esakin. Nyt
+he koettivat uskoa jo olevansa aivan syyttömiä mihinkään ja jo teki Otto
+vertailuja:
+
+--Mutta Saku ja Vesa jos olisivat, niin he härnäisivät, vaikka olisi
+miten pieni sammakko... Ja vaikka olisi kuinka kiire siirapilla, niin ne
+vain härnäisivät.
+
+--Ja Viki ja Juntuskin härnäisi, jos olisi sammakko! rauhottautui Esakin
+toisten paheilla. Otto siitä innostui:
+
+--Ja Helmi ... ja ihan kaikki härnäisivät... Ja sitte menisivät vaikka
+Immosen härkää härnäämään ja vaikka mihin.
+
+--Ja vaikka sylkäsisivät kaivoon, lisäsi puhdistautuva Esa.
+
+--Ja Vesa vielä sylkäsisi vallesmannin pyssyn piippuun ... ja lukkarin
+mustepulloonkin sylkäsisi. Mutta me emme ole sylkäisseet kaivoonkaan...
+Vai olemmeko?
+
+--Emme ... emme omaan kaivoonkaan, todisti Esa ja niin puhdistautuneina
+he työntyivät Oton vanhempien mökkiin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oton onneksi oli isän ja äidin välillä ollut juuri riitaa. Mielet olivat
+sen johdosta katkerat, sisut täydet. Antti Juhana imeksi piippuansa,
+kumaraisena istuen. Äiti karttasi. Kummankaan sisu ei sallinut ääntä, ei
+alkaa selvittelyä: ei riemastua, ei raivostua. Niin vältti Otto pahimman
+ensi myrskyn. Antti Juhana vain muljautti häneen vihaisesti, kieroon,
+sylkäsi uhkaavasti ruikaten ja äyhkäsi hiljaa. Otto asetti
+siirappituopin varovasti pöydälle ja ilmotti pelokkaana:
+
+--Siinä on nyt siirappi.
+
+Arkana seisoi Esa oven suussa, hattu suun edessä, kannu kädessä. Otto
+yritti käyttää asemaa hyväksensä, ehdottaen Esalle:
+
+--Mennään nyt Esa kaivamaan sättiä ja mennään sitte ongelle!
+
+Ja hän olikin jo livahtaa pois tuvasta, kun äiti voitti sisunsa ja
+äyhkäsi:
+
+--Vai siinä sinä jo olet...! Kakara...! Missäs ne loppurahat ovat?
+
+Kalpeana kaivoi Otto kaksikymmentä penniä taskustansa, vei ne pelokkaana
+pöydälle ja sanoi:
+
+--Tässä... Viisi penniä meni ensin siirappiin.
+
+Nyt sylkäsi isä entistä synkemmin ja rykäsi. Otto arvasi sen, hätäytyi
+ja koki puolustautua:
+
+--Niin ... kun se Immosen härkä ajoi!
+
+Mitään parempaa hän ei enää ehtinyt keksiä. Hän oli nyt jo toivoton
+pelastumisestansa. Antti Juhana muljautti pankon eteen ja murahti:
+
+--Onkohan siinä tuossa luudassa kunnon patukkaa?
+
+--Ja sehän se Vallesmannin Vesa sitte sanoi, jotta mennään katsomaan
+telehvoonia, tuli jo Otolta itkun seassa. Äiti jo nousi luutaa etsimään.
+
+Mutta silloin syöksyi tupaan Kaino Josefiina. Hän oli jo kuullut
+poikansa tulosta ja riensi vastaan. Ovesta tullessansa hän jo huomasi
+oven pielessä seisovan omansa, löi kämmenellänsä päälakeen ja kysyi:
+
+--Siinäkö sinä synnin ja pahuuden hedelmä olet...! Missä ruojan teillä
+sinä olet maleksinut... Ja mitä sinä tänne juokset seistä toljottamaan?
+
+--Niin kun äiti itse käski tulla pyytämään siirappia, yritti Esa itku
+kurkussa. Mutta Kaino Josefiina riipi jo luudasta vitsaa ja vannoi:
+
+--Annan minä, pahan hengen sikiö, sinulle tästä siirappia!
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Pojat asialla, by Maiju Lassila
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK POJAT ASIALLA ***
+
+***** This file should be named 14207-8.txt or 14207-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/4/2/0/14207/
+
+Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and PG Distributed
+Proofreaders
+
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/14207-8.zip b/old/14207-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..e5b4e5f
--- /dev/null
+++ b/old/14207-8.zip