initial commit of ebook 13779HEADmain

6 files changed, 6375 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/13779-0.txt b/13779-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..55118c0
--- /dev/null
+++ b/13779-0.txt
@@ -0,0 +1,2987 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13779 ***
+
+MINKÄ MITÄKIN TYROLISTA
+
+Kirj.
+
+Juhani Aho
+
+
+WSOY, Porvoo, 1921.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Polkupyörällä Reinin rantoja
+Kuvauksia Sweitsistä:
+  Ihannemaa
+  Valokuva Sweitsistä
+  Ylös alpeille
+Minkä mitäkin Tyrolista:
+  Tulo Tyroliin
+  »Ensi-ilta»
+  Tyrolilainen kylä
+  Menoja ja tapoja
+  Tulva ja sen tuhot
+  Kohti korkeuksia
+  Korkeudessa
+  Työn orjia
+
+
+
+
+POLKUPYÖRÄLLÄ REININ RANTOJA.
+
+
+Polkupyörä ja Reinin rannat--ne nyt eivät oikeastaan sovi yhteen. Yksi
+maailman runollisimpia ja romanttisimpia seutuja ja tuo vihoviimeisten
+aikain keksintö, tuo kaikista uusin kulkukapine, jonka rumuudesta ja
+epärunollisuudesta on niin paljon puhuttu. Pienen aasin selässä tai
+sukkelajalkaisen kimon rattailla, jalkaisin tai korkeintaan laivassa--
+siinä ne kulkuneuvot, joita esteettisen matkailijan sopii käyttää...
+
+Mutta siitä huolimatta on polkupyörä kuitenkin hyvin sopiva ja
+runollinenkin kulkuneuvo juuri Reinin rannoilla.
+
+Meitä oli kaksi seikkailijaa Suomesta, jotka olimme keskellä talvea,
+loppupuolella maaliskuuta, saaneet päähämme lähteä pyöräilemään.
+Miehenkorkuiset kinokset estivät kotona satulaan astumasta. Pantiin
+pyörät rekeen ja ajettiin asemalle. Oli kirkas pakkasaamu, hanget
+kimaltelivat ja huurteisina seisoivat metsät. Tuntui turhalta lähteä
+kauniimpia maita hakemaan, tuntui mahdottomalta löytää ihanampaa,
+puhtaampaa, ylevämpää ympäristöä kuin on kirkas, paisteinen aamu
+maaliskuun Suomessa. Eikä niitä oikeastaan ole löytynytkään.
+
+Mutta siitä huolimatta ovat Reinin rannatkin ihmeen ihanat!
+
+Tietää olevansa Taka-Lapissa, kun lähtee Suomesta etelään keskellä
+talvea. Hangossa on meri jäässä niin pitkälle kuin silmä kantaa.
+Entinen Amerikkaan aikova ukko pyörähti takaisin Pohjanmaalle, kun
+jäätyneen meren näki; me puhkasimme Murtajan saattamina jään, niin että
+hileet kahden puolen helisi. Tuskinpa on kaikesta paljosta nähtävästä
+huolimatta ulkona Euroopassa, kaikesta suurenmoisesta liikkeestä ja
+ihmisvoiman voitollisista ponnistuksista huolimatta, montakaan niin
+vaikuttavaa nähtävää kuin nähdä suurten rautaisten laivain, paksua,
+vihaista, mustaa savua tupruten, murtautuvan jäiden saartamasta
+Suomilinnasta ulos Itämeren aavoille, vapaille ulapoille. Kuva pienen,
+kaikilta tahoilta saarretun kansan taistelusta olemassaolonsa,
+vapautensa ja itsenäisyytensä puolesta, sillä mitä olisimme, jos meiltä
+olisi Hangon väylä tukittu? Sentähdenpä me nyt, ajoipa kaakkonen tai
+itä melkein kuinka suuria jääjoukkoja tahansa Hangon kallioita vastaan,
+aina niiden läpi tavalla taikka toisella joko murtaumme tai
+pujottelemme. Ja pohjoistuuli, tuo kotoinen vihainen viimamme, se on
+tässä kuitenkin meidän vapautemme paras ystävä ja apumies, pannen
+suuret ulapat imemään saartavia jääjoukkoja pois rannoiltamme ja
+murtaen ne palasiksi aaltojen mylläkässä ulompana merellä.
+
+Olisi luullut olevansa napamerillä semmoisina kuin niitä on kuvissa
+nähnyt, kun muutamia tuntia kestänyt luja jää oli loppunut ja laiva
+kellui sulassa meressä jäämöhkäleiden keskessä. Ja ihana oli näky, kun
+viheriä meri lainehti, täynnä valkoisia, auringon valossa heloittelevia
+jäälauttoja, jotka samalla olivat kuin hajoitettuja, pakosalle ajettuja
+sotajoukkoja, joita laiva ei enää välittänyt väistääkään, vaan
+suuntansa kerran otettuaan armottomasti puski selkään ja sivuun,
+voitollisesti niiden yli ja ohi rynnäten.
+
+Mutta tullaksemme nyt Reinin rannoille...
+
+Kölniin oli vielä rautatietä ajettava ja sieltä vasta oli varsinainen
+pyörämatka aloitettava. Tanskassa olivat tiet märät ja luntakin satoi.
+Vihmoi sitä vielä Hampurissa, ja kun meidän Kölnissä vihdoin oli
+satulaan hypättävä, niin sielläkin tipahteli taivaalta valkoisia,
+kotoisia hiuteita. Mutta se suli kohta ja teki ilman vain viileäksi
+ajaa.
+
+Pyörä on mukava ja tarkoitustaan hyvin vastaava sille, joka tahtoo
+käydä vähän lähemmin tutustumaan niihin seutuihin, joiden kautta hän
+kulkee. Sopiihan sitä junallakin kulkea ja helposti ja mukavastihan nyt
+yleensä kuljetaan. Mutta vaikka uudenaikaiset kulkuneuvot ovatkin
+helpottaneet matkustamista ja siihen niin monia houkutelleet, on
+matkustaminen kuitenkin kadottanut suuren osan viehätystään juuri
+niissä seuduissa, joissa on eniten nähtävää. Nykyaikainen
+rautatiematkustaja tulee matkoiltaan usein yhtä viisaana takaisin kuin
+hän lähtikin. Matkansa pääpaikoista hän tietysti hyötyy, mutta matkan
+varrelta ei hänellä juuri ole muita vaikutuksia kuin muutamia hät'hätää
+nähtyjä maisemia ja ohi kiitäviä kyliä ja kaupunkeja. Tien varsi
+pienine yksityiskohtineen, ihmiset ja elämä eri seuduissa--kaikki se
+jää rautatievaunun ikkunasta näkemättä, mutta pääsee täyteen arvoonsa
+polkupyörällä kulkiessa.
+
+Oli iltapäivä, kun ulkopuolella Kölnin eteläistä porttia Bonniin vievän
+viertotien alkupäässä nousimme pyörillemme. Hetki ei nyt ollut juuri
+juhlallinen, mutta hauska se oli. Oli vihdoinkin päästy alkuun, päivä
+oli viileä ja kirkas, tuuli myötäinen ja tie mainio. Keinuttuamme
+laivassa, täristyämme rautatiellä ja kyllästyneinä suurten kaupunkien
+meluun oli meidän sanomattoman suloista istua satulassa, notkahtelevien
+vieterien päällä ja hengittää raitista kevätilmaa. Tie kulki leveänä,
+pitkänä nauhana etelää kohti, maa oli tasaista ja lakeaa ja vasta
+etäämpänä tuolla edessäpäin siinteli seesteisen ilman läpi kukkuloita
+ja vuorenselänteitä. Tie kulki peltojen ja vainioiden halki, ja
+kaikkialla olivat maamiehet työssä auroineen ja karheineen kevätkylvöjä
+tehden. Ei näyttänyt vaikealta tuon pehmoisen, murakan maan penkominen.
+Ei sitä ollut routa kuohuttanut, eivät siinä kivet haitanneet. Mutta
+siksi se onkin kuin siistin emännän salin lattia, johon hän on parhaat
+mattonsa levittänyt. Ei rikkaa, ei roskaa, ei takkuisia ojanreunoja, ei
+koukeroisia vakoja, vaan kaikki suorakulmaista, melkein turhantarkkaa,
+niinkuin lakaistua, peltotilkut maanlaadun ja kylvön mukaan erivärisiä:
+ruskeita, harmaita, viheriäisiä. Eikä metsä missään haittaamassa, ei
+kylmää korpea näkyvissäkään, mutta tuolla täällä iltapäivän paisteessa
+hohtava kylä tai oikeammin kaupunki, kirkko aina keskellä kylää. Kyläin
+takaa kohoaa korkeita savupiippuja, siellä on tehtaita. Juna kiitää
+aavikkoa pitkin loitompana ja jättää pitkän palmikon valkoista höyryä
+jäljelleen. Ja pelloilta pyrähtää tuon tuostakin kiuru ylös ilmaan ja
+visertää niinkuin kotona Suomessa--liekö sitten matkalla sinne vai
+aikoneeko täällä pesiä.
+
+Tie Kölnistä Bonniin kulkee kilometrittäin yhtä suorana linjana, mutta
+Rein-virta, joka täällä alajuoksussaan on laaja kuin järvenselkä,
+mutkittelee sinne tänne, hipaisten tuon tuostakin maantietä. Omituisen
+vaikutuksen tekee tuo tuollainen jättiläisvirta, joka yöt päivät
+tuhansien, kymmenien tuhansien vuosisatojen kuluessa on siinä juosta
+jollotellut aina samaa vauhtia, kiihtymättä, suuttumatta, aina yhtä
+auliisti kantaen alaspäin aluksia, mutta aina myöskin yhtä
+itsepintaisesti puskien vastaan niitä, jotka ylöspäin pyrkivät.
+Huolimatta siitä, että rautatiejunat sen molempia rantoja kiitävät
+ikäänkuin halveksien sen pinnalla kulkevaa hidasta liikettä, pitää joki
+kuitenkin puolensa, sillä suurin tavaraliike näyttää kuitenkin sitä
+pitkin käyvän, nyt niinkuin ennenkin, kun ei rautateitä ollut vielä.
+Suuret suunnattomat hinaajalaivat kiskovat ylös ja kiidättävät alas
+jättiläisproomuja, ja keveämpiä matkustajalaivoja näkee vähän väliä
+tulevan ja menevän. Totisena ja vakavana se antaa maailman rannoillaan
+meluta tietäen, että kaikki nuo kaupungit ja kylät ovat sen omia
+lapsia, jotka se on synnyttänyt ja jotka vieläkin sen rinnasta ravintoa
+imevät.
+
+Ja paljon sillä on lapsia, Reinillä.
+
+Emmehän olleet täyttä kahta tuntia satulassa istuneet, kun parin kolmen
+pienemmän kylän läpi ajettuamme, joissa oli katuja ja taloja ja
+asukkaita ainakin kahta vertaa enemmän kuin Kajaanissa ja Iisalmessa,
+pyyhälsimme Bonniin, kaksi penikulmaa Kölnistä. Meistä suomalaisista,
+jotka saamme päiväkausia ajella tullaksemme kaupungista toiseen ja
+jotka saamme olla kiitolliset, jos eivät pienten kyläin, jopa
+talojenkin välit ole kahta penikulmaa pitempiä, oli ihmeen outoa ja
+omituista tuolla tavalla sutkahtaa uuteen kaupunkiin, kun tuskin olimme
+vielä entisestäkään oikein erillämme. Mutta eihän se ikävämpääkään
+ollut, ja mielihyvällä laskeuduimme alas pyöriltämme niin pian kuin
+viertotie oli loppunut ja kivinen kaupungin katu alkanut.
+
+Olisihan ehkä pitänyt yöpyä tuohon vanhaan kuuluisaan
+yliopistokaupunkiin, jossa kuninkaittenkin pojat kuuluvat opinnoita
+harjoittavan. Mutta päivä oli vielä korkealla ja tuuli oli myötäinen,
+voimat vielä verekset ja matkainto ylimmillään. Ja kun oli muutaman
+suuren torin varrella olevassa ravintolassa vähän leipää ja makkaraa
+haukattu ja makeata olutta haarikan täysi nielaistu--kun oli
+Baedeckerin matkaoppaasta saatu tietää, että kaupungissa oli asukkaita
+40,000, että siellä oli museo ja kauniita puistoja ynnä muuta sen
+semmoista nähtävää, jota toivottiin saatavan jossakin tuonnempanakin
+nähdä, niin tehtiin nopea päätös, annettiin matkavietille valta ja
+ohjattiin pyörän kokka kaupungin toista tullia kohti.
+
+Tähän päätökseen vaikutti myöskin se, että matkaoppaan mukaan alkavat
+juuri Bonnista varsinaiset Reinin rannat, nuo jyrkät kukkulat, joiden
+välitse virta pujotteleikse ja joiden rinteillä kuuluisa viini kasvaa.
+Bonn itse on juuri tasangon ja vuorimaan rajalla ja ihana, laaja
+puistokäytävä johtaa sen eteläisestä tulliportista jokea pitkin
+kukkulamaisemaa kohti, joka nyt kohoo aivan tuossa edessämme ja jota
+kohti pyörämme ilta-auringon valossa välkähdellen meitä kantavat.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ajaa helistimme siis ulos Bonnin kaupungin tullista, pehmoisesti
+notkahteli taas satula, ketju hymisi hiljaa kuin hyvillään ollen, kello
+kilahti niinkuin pääsky piipahtaa maata vasten lentäessään ja
+matkanteko oli kuin leikin tekoa leveällä, sileällä tiellä. Suomessa ei
+jouda juuri maisemia katselemaan, sillä itse ajaminen kapeilla teillä
+vaatii siellä ajajan kaiken huomion puoleensa. Täällä istuu pyöräilijä
+satulassaan kuin vaunussa, ei tarvitse pelätä ojia eikä rattaan jälkiä,
+vaan saa omistaa koko huomionsa maisemalle ja kaikelle, mitä tien
+varrella on nähtävänä.
+
+Kaikkia yksityiskohtia ei pyöräilijä kuitenkaan tule tarkastaneeksi.
+Taival katkeaa siksi nopeasti, että ainoastaan n.s. kokonaisvaikutus
+painuu mieleen. Tahdon siis tässä kuvata, miltä matka Reinin rantoja
+pitkin _yleensä_ näyttää ja pysähtyä eri paikkojen kohdalla ainoastaan
+silloin, kun pyöräkin pysähtyy.
+
+Olimme siis Bonniin saapuessamme tulleet tasangolta vuoristoon. Rannat
+supistuivat yht'äkkiä ja kohosivat kahden puolen virran uomaa korkeina,
+jyrkkinä kukkuloina.
+
+Tie, suuri, leveä viertotie noudattaa kaiken aikaa Reinin rantoja.
+Joskus se siitä tekee pienen mutkan, mutta heitäikse sitten taas aivan
+rantaan, niin että kuuluu veden lirinä rantakivillä. Rautatie kulkee
+kaiken aikaa maantien mukana voimatta sekään korkeiden kukkulain takia
+loitommaksi poiketa. Yhtä mittaa, miltei joka neljännestunnin kuluttua
+kiitää juna ohitse tai puhaltaa vastaan, kuljettaen milloin raskaita
+tavaravaunuja, milloin keveitä, keikarimaisia koruvaunuja, joiden
+ikkunoissa istuu hienoja herroja ja naisia, hekin omalla tavallaan
+maailman kauneutta ihaillen. Ja se, mikä tapahtuu vasemmalla rannalla,
+se tapahtuu myöskin oikealla: sielläkin on sama liike, sama määrä junia
+kulkemassa. Ja välissä on virta, yhä vuolaampi kuta ylemmä tullaan,
+täynnä laivoja, proomuja, venheitä ja siellä täällä jokin hiljalleen
+alaspäin köllöttelevä tukkilauttakin, tullen jostakin kaukaisesta
+vuoristosta, jossa on metsää. Ehkä Sveitsistä. Ehkä ne on puita Pyhän
+Gotthardin rinteiltä, mistä se itsekin on kotoisin. Ne sieltä, me
+sinnepäin.
+
+Täällä ei ole metsää, ei mailla, ei halmeilla. Ei muuta kuin puutarhoja
+ja viinimaita kukkulain rinteillä.
+
+Ne kukkulat, ne alkoivat yht'äkkiä molemmin puolin virtaa, niin että
+niiden väliin ajoi kuin portista sisään. Yhtenä ainoana pitkänä jonona,
+josta aina tuon tuostakin kohoaa korkeampia keiloja, jatkuvat ne nyt
+jokea pitkin niin kauas kuin silmä kantaa. Mihin suinkin on viljelijä
+päässyt kiipeämään ja kuokkineen kiinni tarrautumaan, siinä on
+viinitarha, on keppiä kepin vieressä ruskeassa ja paikoin aivan
+punaisessa mullassa. Aivan maantien vierestä ne alkavat ja kohoavat
+ylimmille huipuille, muodostuen jyrkimmillä paikoilla portaiden
+muotoisiksi hyllyiksi, joita on kivimuureilla tuettu vieremästä. Siellä
+täällä, missä multainen rinne muuttuu kallioiseksi vuoreksi tai missä
+kukkulat varjostavat niin, ettei aurinko pääse paistamaan, lakkaavat
+viinitarhat ja sijaan tulee sakeata pensaikkoa tai palsta rehevää
+viheriää metsää.
+
+Eivät viherrä vielä viinimaat, ruskeina ja totisina odottavat ne
+lämpimämpiä paisteita. Mutta nyt juuri on työn aika, ja kaikkialla
+kuukkii tuolla rinteillä työmiehiä penkoen, lapioiden ja köynnösten
+runkoja puhdistellen.
+
+Laskeumme rattailtamme eräässä pienessä kaupungissa, joka on rakennettu
+sille kapealle alalle, joka on virran ja viinivuorten välissä. Väestö
+tässä pienessä kaupungissa, jossa kuitenkin lienee asukkaita noin
+parisen tuhatta, on, samoin kuin melkein kaikissa muissakin
+samanlaisissa kaupungeissa, viinin viljelijöitä. Jyrkkä polku nousee
+kaupungin kadulta ja vie ylös kukkulalle läpi viinitarhain. Oikein
+liikuttaa mieltä nähdessä, millä hellällä, äidillisellä huolella
+viinitarhuri maataan hoitaa. Kunkin köynnöksen tukena on pienoinen
+keppi, johon se on varovasti sidottu. Kepin ympäristö, josta köynnös
+mehunsa imee, on kuin kukka-astia, sulin käsin ruopoteltu ja
+kouhoteltu--tai se on kuin rakkaan, nukkuvan lapsen vuode, jota hellä
+äiti vähän väliä käy katsomassa ja laittamassa. Puhuttelemme vanhaa
+äijää, joka parhaillaan keppien ja köynnösten välissä hääriskelee.--
+Hänenkö on tämä rinne tässä?--On siinä hänenkin, on muidenkin.--Kuinka
+paljon on hänen?--Tästä kepistä tuohon keppiin ja sitten tuosta tuohon
+toiseen.--Ei ala totta tosiaan ole iso, onhan pikku mökin potattimaa.
+Mutta kun keppiä on kepin vieressä--satoja--ja kustakin kepistä kasvaa
+pullo viiniä, joka myötäessä maksaa ainakin markan, niin kannattaahan
+se.
+
+Ja sitten ukko murteellaan, josta emme isoja älyä, selittämään, miten
+köynnöksiä on hoidettava, ja sitä tehdessään hän lapiolla siirtelee
+juurten suojaksi litteitä kiviä, jotka päivä paahtaa lämpimiksi kuin
+kiukaan kivet ja jotka siitä sitten yökylmäin aikana huokuvat suloista
+löylyä köynnöksien ympärille.
+
+Tekisi mieli maistaa ukon viiniä. Käyhän se päinsä, siellä ja siellä on
+hänen talonsa ja eukko on kotona ja jos menemme sinne ja sanomme
+terveisiä, niin hyvää antaakin.
+
+Jätämme äijän kaskeensa, laskeumme alas kaupunkiin ja haemme sieltä
+käsiimme hänen talonsa. Siellä on emännällä pikku viiniravintolansa,
+joita muuten on joka talossa, ja pian seisoo edessämme pullo täynnä
+valkoista, helmeilevää viiniä kahden lasin keskessä. Ei se ole
+tuollainen tyhmä, paksukaulainen porvarillinen olutpullo, vaan
+soikulainen, solakka ja aatelinen kuin se keppi, jonka ympärillä sen
+sisällys on kasvanut--on melkein sääli sitä avata, mutta avattuna se
+kihauttaa hyvän mielen kyyneleen silmäkulmaan niin pian kuin sillä
+huulensa kostuttaa.
+
+Nielaistaan _se_ »keppi» ja nielaistaan toinen ja heitetään hellät
+hyvästit emännälle ja terveisiä isännälle.
+
+Hieno harso peittää maiseman, kun taas ollaan hevosten selässä ja
+poljetaan eteenpäin. Tuntuu siltä kuin ei enää oltaisi pyörällä
+ajamassa, omin voimin polkemassa, vaan kuin istuttaisiin selkäkenossa
+mukavassa vaunussa, jota jokin uusi tuntematon voima kiidättää
+eteenpäin. Ohi kiitävät rannat, ohi pienet kaupungit ja kylät, joihin
+alussa pysähdymme ja painamme nimetkin mieleen, mutta joita lopulta on
+mahdoton mielessä pitää ja niihin mahdoton pysähtyä, niitä kun melkein
+joka puolen tunnin kuluttua tulee vastaan yhä uusia ja yhä ihanampia.
+Suuretkin kaupungit, kuuluisat Koblenssit ja sen semmoiset sivuutetaan.
+Mieleen jää vain muisto vilkasliikkeisistä kaduista, karkelevista
+lapsista, avaroista toreista, vanhoista kirkoista ja raatihuoneista,--
+mutta ennen kaikkea kaupunkien ulkopuolella olevista huviloista, jotka
+puutarhainsa keskestä pilkoittavat köynnöksien ympäröimine seinineen ja
+parvekkeineen ja joista jokainen olisi kuin paratiisi, jos niihin voisi
+rakkahimpineen pysähtyä.
+
+Yhtä viehättäviä olisivat nuo hauskan näköiset matkailijahotellitkin
+vuorten rinteillä. Mutta ei ole niihin varaa asettua, ne ovat vain
+niitä varten, jotka mukavissa rautatievaunuissa venyvät. Vähävarainen
+»omallaan» ajava saa etsiä vaatimattomamman majatalon, tuollaisen
+viinituvan, jossa isäntä hoitaa juomapuolta, emäntä keittää kyökissä ja
+tytär valmistaa hyllyvät vuoteet kangistuneiden jäsenien
+oikomasijoiksi. Kun semmoiseen illalla tullaan, viedään pyörät talliin,
+puhdistautaan pölystä, muutetaan kuivaa päälle, istutaan sitten runsaan
+ruokapöydän ääreen, maistellaan sitä ainaista viiniä, jutellaan isännän
+ja kaikkien muiden vieraiden kanssa myöhään yöhön, eikä muisteta tämän
+maailman murheita enemmän kuin entisajan maantieritari, joka oli
+lähtenyt liikkeelle, seikkailuretkille, tietämättä minne meni, kunhan
+vain meni niin pitkälle kuin tietä riitti.
+
+Niinpä niin, maantieritari! Ne ovat olleet ja menneet, mutta aate elää,
+elää ja tulee yhä enemmän elämään meissä nykyajan polkupyöräritareissa,
+joita jo nyt vilisee kaikilla teillä ja kujilla, toiset laihoja kuin
+Donkkisotit, toiset lihavia kuin Sankkopanssat, mikä minkin näköisen
+Rosinanten selässä, useilla omat Dulssineansakin mukanaan.
+
+Liekö se ollut tuota hengen heimolaisuutta, joka teki sen, että me
+täällä ryöväriritarien vanhassa maassa, Reinin rannoilla, tunsimme
+itsemme kuin kotonamme ja että me erityisellä uteliaisuudella
+tarkastelimme heidän vuorten harjanteille rakennettuja linnojaan. Ja
+niin pian, kun niitä tuli kohdallemme ensimmäinen muita vähän
+säilyneempi, kävimme tekemään tuttavuutta.
+
+Se riippui siellä vuoren rinteellä kuin pääskysen pesä räystäällä.
+Jyrkkä tie johti rinnettä ylös. Jätimme hevoset alas tien päähän ja
+lähdimme jalkaisin linnaa valloittamaan. Helppo tehtävä se olikin; ei
+tarvinnut muuta kuin seurata viittaa, joka osoittamalla osoitti, mistä
+olisi paras mennä. Oli se sentään koko vaivalloinen nousu, sillä
+pyöräilijöillä ja rakuunoilla on se yhteistä, että käveleminen heitä
+kyllästyttää ja väsyttää. Mutta linnaan tulo palkitsi vaivan. Jo
+ulkopuolella linnaa olevalta penkereeltä oli näköala mitä viehättävin
+pitkin Reiniä ja sen molemmilla puolin olevia pikku kaupunkeja ja
+mutkittelevia teitä.
+
+Mutta meidät oli huomattu linnasta, ja kun astuimme porttiholvin alitse
+sisään, josta niin monen monet ritarit ennen vanhaan olivat astuneet,
+tuli meitä vastaan linnan isäntä, ystävällisesti tervehtien ja avaimet
+kädessä helisten, ja kysyi, tahdoimmeko nähdä linnan. Tietysti
+tahdoimme--ja hän lähti meitä kuljettamaan. Kuljetti läpi holvien,
+kautta katottomien kirkkojen ja salien, näytti meille neitokammiot,
+vankilat, tallit, kaivot, jotka kaikki olivat siinä kunnossa, mihin ne
+olivat jääneet, kun linna viimeksi valloitettiin, parisen sataa vuotta
+takaperin, jonkin yöllisen päällekarkauksen kautta. Tuo nyt ei ollut
+sen kummempaa eikä oudompaa kuin muissakaan samanlaisissa
+linnanraunioissa, joita on niin monia tuhansia maailmassa ja joita on
+Suomessakin muutamia matkailijan tarpeeksi. Mutta oli tässä linnassa
+kuitenkin jotakin erikoisempaakin nähtävää.
+
+Kuljemme juuri muutamaa käytävää, kun huomiotamme herättää puoleksi
+maan alla oleva suuri suunnaton holvisali, jota isompaa ei ole monta
+kirkkoa Suomessa. Koetimme arvailla, mikä tuo oli mahtanut olla:
+juhlasaliko, talliko, navettako?--Ei! viinikellari se oli! Vanhan
+ryöväriritarin viinikellari! Joivathan ne, osasivat, osasivat ottaa
+ryypyn ne pojat, klasin kallistaa--mutta mistä tuli kaikki tuo tavara,
+joka moisen holvin täytti?
+
+Vastaukseksi vei meidät nykyinen isäntä--linnan vartija ja vieraiden
+opas--linnan korkeimpaan torniin ja käski katsoa ympärillemme. Nuo
+kukkulat ja rinteet, jotka tänne näkyivät, kaikki viinimaita jo silloin
+niinkuin nytkin, kaikki ne ja vielä toiset rinteet ja kukkulat niiden
+takana--kaikki ne olivat linnan herran viinimaita, joita hän
+alustalaisillaan viljelytti ja joista neste jättiläistynnyreissä vyöryi
+tuonne holvisaliin.
+
+Oli siinä mistä itse ryypyn ottaa, oli siinä mitä vieraalle tarjota!
+
+Ajatus oli kovin lähellä ollakseen syntymättä, toivomus liian
+luonnollinen jäädäkseen lausumatta: »ollapa, että olisivat meillekin
+tilkkasen säästäneet! Mutta nahkaansa ovat, pakanat, viininsä
+viimeiseen tippaan vetäneet!»
+
+Liekö vartija arvannut aivoituksemme, en tiedä--mutta samassa hän
+virkkaa:
+
+--Jos korkeasti kunnioitetut herrat tahtovat tyhjentää pullon viiniä...
+
+--Linnanko viiniä?
+
+--Puhdasta viiniä ... linnan vanhassa viinimaassa kasvanutta!
+
+Josko me tahdoimme!
+
+Hän viittaa puolisolleen tuolla alhaalla, jossa hänellä vanhan muurin
+kyljessä on asuntonsa, ja ennen pitkää me istumme linnan vanhan tornin
+katolla, pullo viiniä edessämme, jolla on se ihmeellinen vaikutus, että
+me pian kuvailemme olevamme emme ainoastaan vanhoja maantieritareita,
+vaan itse tämän linnan isäntiä, Reinin kreivejä, jotka istuvat tässä
+täysin varustetussa linnassaan ja tornin huipulta tähystelevät virtaa
+pitkin ja maantietä pitkin, eikö sieltä olisi tulossa joku kurja
+räämäsaksa, jolta voisimme korkeat maantieverot kiskoa ... tai jos hän
+siitä kieltäytyisi, niin me häntä pullolla päähän ... täältä ylhäältä
+... tuonne alas, missä tie mutkittelee, junat viheltää, laivat virtaa
+kyntää ja proosallinen maailma menee menojaan, kysymättä yhtä vähän
+entisten kuin nykyistenkään runoritarien mieltä, jotka olkoot itse
+kiitolliset siitä, että hänen saksalaisen majesteettinsa ja Preussin
+kuninkaallisen järjestyksen turvissa saavat matkustaa miten itse
+tahtovat, kunhan passi vain on kunnossa ja kun eivät vain toisten
+rauhaa häiritse.
+
+1897
+
+
+
+
+
+KUVAUKSIA SVEITSISTÄ
+
+(1897.)
+
+
+
+
+IHANNEMAA.
+
+
+Sanotaan, että Jumala antaa päivänsä paistaa niin hyville kuin
+huonoillekin. Uskotaan myöskin, ettei niin huonoa ja rumaa maata, jolla
+ei olisi omia etujaan ja erityistä kauneuttaan Luojan lahjana. Sen
+mukaan olisivat kaikki maat siis tavallaan yhtä kauniita. Joskaan ei
+pohjolalla--sanotaan--ole etelän lämmintä kesää ja hehkuvata aurinkoa,
+ei etelällä ole pohjolan puhdasta lumitalvea eikä sen hulmuavia
+revontulia. Ei ole pohjolalla etelän hurmaavia kuutamoita, mutta ei
+etelällä myöskään meidän valoisia kesäöitämme. J.n.e. Maailman laatija
+on siis muka antimiaan jaellessaan menetellyt verrattain
+puolueettomasti ja koettanut panna onnen lahjat jotakuinkin tasan.
+
+Maailmata matkustellessaan tulee kuitenkin aika usein ajatelleeksi,
+ettei hyvä haltija sentään ole ollut aivan niinkään puolueeton etuja
+antaessaan. Hän on kuin onkin suosinut eräitä seutuja tekemällä niistä
+ihmisten olinpaikkoja niin ihania, että kaikki muut jäävät niiden
+rinnalla varjoon. Niihin lempipaikkoihinsa hän on kuin kokoamalla
+koonnut kaikki, mitä on tiennyt, tehdäkseen suosikkiensa olon ja elämän
+niin hauskaksi ja mukavaksi kuin mahdollista.
+
+Sveitsi on yksi semmoinen Luojan lempimaa. Se on kuin näyte siitä,
+miten tässä maailmassa voi ihmisten olon ja elämän järjestää kaikkien
+heidän toiveidensa ja mielihalujensa mukaisesti. Se on kuin niitä
+varten, jotka tahtovat yht'aikaa elää etelässä ja pohjolassa, erämaassa
+ja kulttuurin keskessä. Sillä joka tahtoo ja voi oleilla ja elellä joko
+lyhemmän tai pitemmän aikaa mahdollisimman vaihtelevata ja monipuolista
+elämää, mitä tämä matoinen maailma yleensä voi tarjota, hän valitkoon--
+ja hän tavallisesti valitseekin--Sveitsin olinpaikakseen.
+
+Johan itse maan asemakin on aivan verrattomasti valittu. Sveitsissä ei
+ole Pariisia, mutta ei sieltä Pariisiin kuitenkaan ole kuin muutamien
+tuntien matka ja melkein yhtä nopeasti pääsee sieltä Wieniin ja
+Berliiniin. Ei se ole Italia, mutta jos haluttaa käydä vierailemassa
+Milanossa, Firenzessä, Venetsiassa tai Roomassa, ei tarvitse ottaa
+aikaa mukaansa enemmän kuin lähtiessään esim. Kuopiosta Helsinkiin.
+Kulkuneuvojensa puolesta se on parhaimman Euroopan keskessä ja saattaa
+sieltä pistäytymällä ja niin sanoakseni päiväseltään käväistä sen
+kuuluisimpia ja ihanimpia paikkoja katselemassa ja palata seuraavana
+päivänä majaansa ylhäällä alpeilla tai hiljaiseen asuntoonsa jonkin
+vuorijärven rannalla.
+
+Mutta ei Sveitsissä asuvan tarvitse tehdä semmoisiakaan matkoja
+päästäkseen osalliseksi siitä, mitä luonto ja kulttuuri parasta tarjota
+taitavat. Hänellä on omassa maassaan omat sivistyksen kehdot semmoiset
+kuin Geneve, Zyrich, Bern, Lausanne, Basel, joissa henkiset
+harrastukset ovat yhtä vilkkaat ja opinahjot yhtä kuumat kuin missään
+muualla Euroopassa. Ja mitä luontoon ja elämään sen helmassa tulee,
+niin ei häneltä puutu mitään, mitä siinä suhteessa tarvitsisi lähteä
+muualta hakemaan. Laaksoissaan on hänellä paikoitellen ikuinen kesä ja
+ikuinen vihreys. Ylhäällä vuorillaan on hänellä loppumaton talvi, ja
+voi hän siirtyä toisesta toiseen sitä mukaa kuin mielensä milloinkin
+tekee. Etelä ja pohjola erilaisine kauneuksineen ja kasvullisuuksineen
+ovat siellä niin lähekkäin, että kun hän soutelee purressaan jollakin
+noista monista järvistään, joiden vesi on niin kirkasta kuin Välimeren,
+tai istuu jossakin rantalehdossa kukkivien mantelipuiden siimeksessä,
+voi hän siitä silmänsä nostamalla nähdä ylempänä vuoren rinteellä
+pohjolan kuusimetsän lumikenttien keskessä ja rekien liukuvan rinteitä
+pitkin. Ja kun hän astuu junaan ja tekee sillä pienen kierroksen maansa
+ympäri, voi hän muutamien tuntien kuluessa siirtyä miltei
+troopillisesta helteestä seutuihin, joissa ilma on niin viileä ja
+puhdas kuin Lapin tuntureilla. Hän voi samana päivänä soutaa venheellä
+ja reellä ajaa, viilettää polkupyörällä ja suksella hiihtää.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oleskelin tuonnottain muutamia päiviä eräässä Sveitsin suosituimmista
+seuduista. Paikka oli Genevejärven pohjoispuolella oleva Clarensin
+kaupunkikylä, joka on kahden vähän suuremman pikkukaupungin, Veveyn ja
+Montreux'n, välillä ja jota toisella puolen rajoittaa Geneven järvi,
+toisella korkeat alpit. Se paikka on yksi ihanimpia ja mukavimpia
+ihmisten olinpaikkoja. Ilmanala on tällä rannalla järveä niin lauha
+kuin Välimeren rannoilla. Korkeat alpit suojaavat sitä kylmiltä
+tuulilta, jotka puhaltavat yli. Kapea rantakaistale, jolle kaupungit,
+huvilat ja hotellit ovat rakennetut, muistuttaa sekin »Rivieraa».
+Kaikkialla kohoo loitompana kahden puolen lahtea ikuisen lumen
+peittämät vuoret. Eivätkä ne kuitenkaan Clarensin puolella järveä ole
+niin jyrkät ja jylhät, että olisivat asumattomiksi jääneet. Häipyvissä
+korkeuksissa, jonne tiet ja polut mutkitellen kohoavat ensin läpi
+viinitarhojen, sitten peltojen ja puutarhain ja metsien ja lopulta läpi
+alppiniittyjen, näkyy aina kasvullisuuden rajalla, jopa sen
+yläpuolellakin ihmisten asumuksia: linnoja ja upeita hotelleja,
+maalaiskyliä ja kaikkein ylinnä karjamajoja metsikköjen laidoissa.
+
+Tulin sinne loppupuolella toukokuuta pienelle, somalle
+rautatieasemalle, josta lähdin käyskentelemään järven rantaa
+noudattelevaa katua.
+
+Se kulki kilometrittäin tasaista, kaareutuvaa rantaa ohi hotellien,
+huvilain ja läpi kaupunkien, jotka ovat niin kaitaisia, että niillä on
+tämä katu ainoana katunaan, jota myöten kaikki liike, käveleväin ja
+ajavain, kulkee. Siellä täällä vähän leveämmässä paikassa erottaa kadun
+rannasta jonkin hotellin tontti puistoineen. Toisin paikoin muodostuu
+katu pienoiseksi toriksi, minkä laitaan laivat laskevat. Tältä
+katutieltä kohoaa aina vähän päässä poikkikatu, useimmiten portaiden
+muodossa, ylempänä vuoren rinteellä oleviin taloihin ja katkaisee sen
+joskus silta, jonka alitse huimaava vuorivirta hyrskyy, pyörittäen
+myllyjä ja pienempiä tehtaita. Tuon tuostakin pyyhkäisee sitä myöten
+ohitse keveä sähköraitiovaunu, mutta hiukan ylempänä jyryää junia
+vuoren rinteeseen rakennettua rataansa. Tie jatkuu viimein ulos
+maaseudulle, järven päähän Rhône-virran niskaan, josta se haarautuu
+kahtia, toinen puoli lähtien viljavaa laaksoa myöten, toinen järven
+toista rantaa, missä vuoren rinteet ovat jyrkät ja asumattomat.
+
+Pitkin kaikkia rantoja on laitureita, joihin yhtämittaa kulkevat laivat
+laskevat järveä kiertäessään. Ne ovat mukavia, leveitä rataslaivoja,
+yksinomaan huviretkeilijöitä varten rakennetuita. Niiden alituisena
+tehtävänä on viiletellä pitkin Genevejärven pintaa paikasta paikkaan ja
+tarjota tilaisuutta vesillä vierimiseen.
+
+Yksi niistä saapuu juuri rantaan. Vihreän vaalea vesi helmeilee kuin
+samppanja laivan siipien alla. Ei ole Geneven vesi meikäläistä
+arkivettä. Se on juhlavettä, on kuin se ei olisi olemassa
+käytännöllistä laivakulkua varten, vaan erittäin tilattua näitä
+huvipursia keinuttelemaan. Laivan pohja kuultaa sen läpi, laivasillan
+arkut ja paalut näkee pohjaan asti, ja kun rannoilla parveilevat
+joutsenet sukeltavat päänsä veteen, näkyy kaulan koukistus veden alla
+yhtä hyvin kuin sen päälläkin.
+
+Laiva lähtee kulkemaan rannikkoa pitkin, ottaen yhä uusia matkustajia.
+Asetumme kannelle mukaviin sohviin, selkäkenoon niinkuin teatterin
+nojatuoliin.
+
+Ja esirippu nousee.
+
+Se on vain koristekappale, kulissinäytelmä, joka esitetään, mutta jonka
+kukin saa täyttää ja panna siihen omain mielialainsa sisällön. Kun
+laiva on käynyt kaikki pohjoisrannan laivasillat, lähtee se oikaisemaan
+yli järven sen toiselle puolelle, ja silloin esiintyy, rannasta
+poistuessa, järven päällä oleva vuoristo kaikessa komeudessaan.
+Alimpana etualalla järven pinnan tasalla on siinä ensiksikin tuo
+rannikko kylineen ja kaupunkeineen sulautuen kuin kirjavaksi päärmeeksi
+takana olevan vuoren rinnan liepeeseen. Vuoren rinta on kuin poimuihin
+heitetty viheriä verhostin, johon on kirjailuina siroteltu pieniä
+kylä- ja talotäpliä, josta nurmirinteet ja metsät ja avopäät kalliot
+erottaa vain niiden eri väristä ja josta auringon valoa heijastava
+ikkuna, lasiparveke tai sinkkikatto välkkää kuin jalokivi samettityynyn
+keskestä. Ylinnä katoo vihreys ja muuttuu harmaan punertavaksi
+kallioseinäksi ja sen yläpuolella alkaa lumivaippa.
+
+Ja kun silmä on kerran siihen seisottunut, ei se siitä irtaudu. Unohtuu
+äsken ihailemani kirkas vesi, unohtuu kaupungit ja mahtavat
+vuorenseinät, en näe mitään muuta, en välitä muuta katsella kuin noita
+taivaiden rajalla heloittavia lumihuippuja. Eihän ole mitään niin
+ihanaa, niin puhdasta, niin ihanteellista luonnossa kuin luminen
+kenttä, hienoinen kimmeltelevä hanki. Kaikki maisemat,
+yksitoikkoisimmatkin, rumimmatkin ovat talvisen vaipan alla kauniit.
+Mutta monin kerroin kauniimmat ne ovat tuolla korkeuksissa, yhteydessä
+_tämän_ maiseman kanssa, joka alkaa täältä tästä järvestä ja päättyy
+tuonne. Ilman noita valkeita huippuja tuolla, joita ei aina voi
+pilvistä erottaa ja jotka niin näkyvästi, niin suoranaisesti yhdistävät
+maan taivaaseen, olisi koko maisema epäonnistunut, typistetty,
+keskentekoinen, niinkuin se on mielestäni niissä vuorimaissa, missä ei
+ole ikuista lunta. Lumettomat, korkeat vuoret vaikuttavat
+rauhattomasti, vaikuttavat niinkuin joku, joka on pyrkinyt päämaaliinsa
+eikä ole päässyt sinne, vaan joka kuitenkin röyhkeästi köyristää
+selkäänsä. Lumettomat vuoret ovat jättiläisiä, titaaneja, jotka turhaan
+koettavat taivasta valloittaa. Lumihuippuinen alppi on kuin autuas,
+joka on päässyt, minne on pyrkinyt, ja sieltä ylisistä taivahista
+suopein ja sovinnollisin silmin katselee alisihin maaemihin. Jylhyys
+katoaa maisemasta, kivisten louhikkojen kovuus lauhtuu ja alppimaisema,
+joka niin helposti rupee rintaa ahdistamaan sulkiessaan silmän tien,
+käy keveäksi, läpikuultavaksi, viihdyttäväksi, melkein vienoksi
+kaikessa suuruudessaan.
+
+Laiva on kulkenut järven yli, on käynyt toisella rannalla olevain
+pienten kaupunkien laitureissa. Olen nähnyt sen, kuullut sen, mutta en
+ole kuitenkaan nähnyt enkä näe muuta kuin tuon lumihuipuston. Ja vasta
+kun laiva palaa järven yli ja pysähtyy Clarensin siltaan hotellini luo,
+herään taas todellisuuteen.
+
+Todellisuus on usein ikävä, kun siihen joutuu mieluisten haaveittensa
+maailmasta. Mutta mikä siinä lienee, että kaikki, mitä nyt näen, tuntuu
+kahta hauskemmalta kuin äsken. Päivällispöydässä istuvat ihmiset,
+kaikkein yksitoikkoisimmat ja tavallisimmat kasvot, pintapuoliset
+pöytäpuheet, niissä kaikissa on jotakin erikoista, niihin on kuin jokin
+salainen iloisuus ja hilpeys kätkettynä. Tietysti se on vain oman
+mielentilani luomaa, syynä siihen on se, että katsellessani ja
+kuunnellessani noita minulle välinpitämättömiä ihmisiä ja asioita, minä
+vain ajattelen sitä näkyä, jonka olen nähnyt. Mutta voi myöskin olla,
+että nuo kaikki ihmiset ovat tietäen tai tietämättään saaneet
+vaikutusta samasta mistä minä ja että heidän silmänpohjassaan on kuva
+alppijärvestä ja lumihuipuista sitä kirkastamassa silloinkin, kun mieli
+on muualla.
+
+Ja toden totta!--kun nousemme pöydästä ja vieraista yksi toisensa
+perästä astuu ulos verannalle, niin ei ole ainoatakaan, joka ei
+kynnyksen yli tultuaan vaistomaisesti loisi silmiään ylös vuorille ja
+sitä näkyä, mikä sieltä aukeaa eteen, äänettömällä tervehdyksellä
+omistaisi. Ja ääneenkin, hiljaiseen huudahdukseenkin puhkeaa ihastus
+joltakulta:
+
+--Katsokaa, kuinka ne hehkuu!
+
+Se on heille jokapäiväinen näky, he ovat sanoneet ja kuulleet sen
+usein, kenties joka ilta, mutta silti se ei voi jäädä sanomatta. Minä
+näen tuon ensi kerran. Vuoret hehkuvat nyt, paistavat vaalean
+punertavilta laskeutuvan auringon loisteessa. Lumet siellä ovat nyt
+menettäneet ominaisen valkeutensa ja kokonaan antautuneet sammuvan
+auringon viimeisen tulentuikkeen tulkitsijoiksi. Kun valon tuoja on
+mailleen mennyt, ojentaa alpin huippu vielä kerran kaulaansa
+katsoakseen sen jälkeen, sen muistoa säilyttääkseen ja antaakseen siitä
+osan meille, jotka täällä alhaalla pimeässä istumme.
+
+Istun kauan, monet tunnit, lämpimässä yössä vielä sittenkin, kun tuli
+alppien huipuilla jo on kokonaan sammunut ja yö kattaa kaiken maan.
+Luulee ne yhä vielä näkevänsä odottaen, että ehkä pilvi on ne
+sattumalta peittänyt tai että nouseva kuu niitä käy valaisemaan.
+
+Mutta vaikka eivät enää tänään tulekaan esiin, niin tulevathan
+huomenna, jolloin sama näytelmä alkaa uudelleen. Ja lapsellinen,
+kiitollinen ilo täyttää mielen, ettei vielä huomenna tarvitse lähteä,
+vaan että saa vielä viipyä päivän tai pari täällä ihannemaassa, jossa
+on niin hyvä ja huoleton olla ja jossa luonto pitää kuin parhaana
+vieraanaan ja näyttää joka päivä juhlivan ystäväinsä iloksi.
+
+
+
+
+VALOKUVA SVEITSISTÄ.
+
+
+Vihreitä köynnöksiä kiemurtelee puutarhasta seiniä pitkin parvekkeen
+rautaristikkojen ympärille. Köynnöksien alitse näkyy palanen puutarhan
+hiekoitettua käytävää ja sen ulkomuurin ääressä kasvaa rivi käyriä
+omenapuita. Omenapuiden latvojen yli sinertää ja vihertää järven vesi.
+
+Se vesi vielä kerran! Tarkastellaan sitä ensin, annetaan sen ilahuttaa
+silmää, ei luoda katsetta ylös eikä ympäri ... vielähän ehdimme ...
+nautitaan verkalleen ja hätäilemättä, yhdestä ensin ja toisesta sitten
+... vuotakoon kauneuden runsaudensarvi hitaasti yli äyräittensä!
+
+Niin se vesi! Taivaskin saa olla ylpeä siihen kuvastuessaan. Se on kuin
+sitä varten siinä läikkymässä, sen kuvastimeksi kiilloitettu, niin
+läpikuultavaksi huuhdottu sentähden, että sininen korkeus voisi kaikkea
+kauneuttaan sen pinnassa ihailla. Taivas sen siihen kokosikin,
+valkoisimpana, puhtahimpana lumisateena vuorten huipuille seuloi,
+aurinko lumen hyytelöksi sulatti, kylmä tähtivyö hyytelön jäätelöksi
+jäähdytti ... jäätelö suli taas laaksoihin liukuessaan, muuttui
+vuorivirraksi, kuohui ja vaahtosi, järveen juoksi ja asettui tähän
+vuorien väliin loiskumaan. Ja joutsen, joka tuolla tyynellä ulapalla
+kelluu, on kuin vaahtopallo, sen vuorivirran suvannosta kotoisin;
+valkoinen tiira, joka ilmassa vaakkuu ja päivän valossa välkkyy, on
+kuin lumipilven lonka alppien huipuilta irtautunut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Loivana kaarena kiertää järveä sen ranta ja vetää lempeästi puoleensa
+hellivän silmän.
+
+Kauniin teki reunuksen taivas kauneutensa kuvastimen ympärille. Teki
+tähän kaupungin, teki tuonnemmaksi toisen, rakensi vaikeita huoneita
+rivisen, pujotteli ne kuin helmiksi puutarhojen vihreään nauhaan, joka
+yhdistää talon taloon, kaupungin toiseensa. Kaksinkertainen on
+helminauha, on kolmin- ja nelinkertainenkin huonerivien kohotessa
+vuoren rinnettä toistensa takana;--monikirjava se on: vaalea,
+valkoinen, vaalean punainen;--monimuotoinen se on: yksityisten
+asunnoita, hotelleja, kirkkoja ja vanhoja linnoja sekä alhaalla veden
+partaalla että ylhäällä vuoren rinteellä.
+
+Kirkoista soivat kellot. Rantakatua kiitää sähköraitiovaunu keveästi
+keikkuen ja torveansa toitahuttaen. Pyöräilijän kello kilahtaa. Tuolla
+kaukana puhaltaa rantalaivan pilli ja valkoinen vaahto kuohuu
+röyhelöksi siipien alla laivan kyljessä.
+
+Sulkeudu silmä, kätke kalvoosi mitä olet nähnyt, viedäksesi mukanasi
+muiston rauhan ja ihanuuden rannasta, jossa huolettomat, joutilaat
+ihmiset ilojaan hoitavat tai huoliaan hautovat--muiston, jonka voit
+loihtia esiin, kun synkillä saloilla ja raukoilla rannoilla ja mustien
+mutaisten vesien partaalla mielesi maan tasalle painuu.
+
+Sulkeudu silmä, ja avaudu uudelleen ja anna katseesi kohota pois veden
+pinnasta yli kauniiden kaupunkien ja ikivihantain puutarhain--kohota
+ylös nurmikkorinteitä, joilla karja soinnukkaita kellojaan soittelee ja
+joiden notkelmissa alppimajat piileksivät, ja ylös synkän totisia
+kuusipuita kasvavia jyrkänteitä--kiipeä kivilouhikoita ja paljaspäitä
+veitsiviilokallioita--ja pysähdy tuonne, missä ikuiset lumihuiput
+siintävät.
+
+Taivas ja maa siellä toisensa tapaavat, sulavat yhteen ja toisiinsa
+sointuvat, ainaisessa viileydessä häitään viettäen ja auringon
+verhotessa heidän päänsä ja hartiansa vaippaan, jonka se kutoo
+heleimmästä sinihopeastaan ja punaisimmasta purppurastaan ja jonka
+reunat se puhtaimmalla kullallaan kirjailee.
+
+Herää mielessä epämääräinen halu sinne tullaksesi, niinkuin ennen lasna
+ollessa ikävöit pilven longalle istumaan. Kuta kauemmin sinne katsot,
+sitä enemmän unohtuu ympäristö, ja sen ihanuus ja kaiho täyttää rinnan.
+
+Painu mieleeni _valo_kuva korkeuksien maasta. Mahtanen aina sinne
+ikävöidä, enkä koskaan sinne ikävöimästä lakata.
+
+
+
+
+YLÖS ALPEILLE.
+
+
+Vastustamattomalla voimalla vetivät puoleensa alppien lumihuiput.
+
+Miltähän mahtaisi tuo maailma läheltä näyttää, voittaisikohan se vai
+kadottaisi? ajattelin. Kun olisi aikaa enemmän, voisihan sinne yrittää!
+Kiipeisin niin kauas kuin pääsisin rinteitä myöten, metsäin läpi,
+kapuaisin kallioita ja paarustaisin loput lumessa. Kun ei tullut
+otetuksi suksia mukaan Suomesta lähtiessä!...
+
+Mutta kun näistä mielihaluistani otin puhuakseni, sain kuulla, etten
+lumirajalle tullakseni tarvitsisi käyttää en jalkojani, en suksia enkä
+isosti aikaakaan. Sinne pääsee--rautatietä!
+
+Oikeastaan minun kai olisi pitänyt ihastua siitä uutisesta, mutta
+kuinka olikaan, otin minä tiedon vastaan jotenkin välinpitämättömästi.
+Aippien lumirajalle nouseminen oli minusta aina ollut kuin vertauskuva
+pyrkimisestä ihanteita kohti, jossa pyrkimisessä emme voi luottaa
+muuhun kuin omiin voimiimme. Kiivetessä jyrkkiä rinteitä, kulkiessa
+kaitaisia vuoripolkuja, joiden kahden puolen pyörryttävät kuilut
+uhkaavat kuolemalla, täytyy tietää, mihin jalkansa asettaa, ei saa
+horjahtaa, ei kupeelleen katsahtaa, ei taakseen silmätä ... ainoa apu,
+mikä on tarjona heikkouden hetkinä, on jonkun kokeneen kuljettajan
+ojennettu käsi ja hänen varoittava tai kehoittava huutonsa. Se on kuin
+kristityn vaellusta kaitaista tietä...
+
+Ja nyt sinne ajetaankin rautatietä, niinkuin mitä muuta maailman leveää
+tietä tahansa.
+
+Mutta olkoon menneeksi! ajattelin. Samahan tuo lienee, miten perille
+tullaan, kunhan kerran tullaan... Kerrotaanhan miehistä, jotka ovat
+tulisissa vaunuissa ajaneet ylemmäksikin...
+
+Kulki siitä Clarensin hotellin oven editse sähköraitiovaunu, heilautin
+hattuani, vaunut pysähtyivät, ja hyppäsin sisään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Territet'in pienessä kaupunkikylässä Genevejärven rannalla on
+rautatieasema niinkuin muutkin asemat. Siellä istutaan odotussalissa,
+ostetaan piletit, punnitaan tavarat ja astutaan vaunuihin. Vaunut ovat
+jotakuinkin avonaisten raitiovaunujen kaltaiset, se erotuksena vain,
+että lattia on viettävä tien kaltevuuden mukaan. Tie on tavallinen
+rautatie kiskoineen, se vain eroa, että kiskot kohoavat vuoren rinnettä
+melkein kohtisuoraan ylöspäin. Ja onhan muutakin eroa. Tämä rautatie
+tai oikeastaan nostokone ei kulje höyryn voimalla, mutta kyllä veden.
+
+Kun meidän vaunumme täällä alhaalla alkaa nousta ylöspäin, niin näkyy
+tuolta korkeudesta radan päästä lähtevän samanlainen alas. Puolivälissä
+rataa on vaihde ja sivuuttavat junat toisensa siinä niinkuin ainakin.
+Kun toinen on joutunut ylös, niin on toinen alhaalla ja päinvastoin.
+Kummankin vaunun alla on säiliö, joka ylhäällä lasketaan vettä täyteen,
+samalla kuin alhaalla oleva tyhjennetään. Vesi painaa ylhäällä olevan
+alas ja nostaa alhaalla olevan ylös, ja otetaan vettä aina sen mukaan
+säiliöön, miten monta matkustajaa on. Painoa pannaan ylhäällä olevaan
+vain sen verran, että se hiljaista ja sopivata vauhtia liukuu alaspäin.
+Junat yhdistää toisiinsa paksu rautaköysi, joka yläpäässä kiertää
+vahvan rullan ympäri. Se on siis jonkinlaista »vinttaamista». Liikkeen
+järjestämistä varten sekä myöskin nuoran katkeamisen varalta on
+vaunuissa jarrulaitos.
+
+Keksintö on siis hyvin yksinkertainen ja turvallinen, eikä siinä kuulu
+koskaan mitään tapaturmia tapahtuneen. Mutta en voi kieltää, ettei
+minua ensikertalaisena kuitenkin hiukan peloittanut.
+
+Vähän siinä sentään on aikaa henkeään ajatella katsellessa sitä
+omituista näkyä, joka aukenee eteen. Ensin jää tuo pikku kaupunki
+huoneineen, kattoineen ja kirkontorneineen jalkojen alle. Sitten
+kohotaan jyrkkää vihreää rinnettä toiseen vuoren penkereellä olevaan
+kylään, joka sekin jää pian alle; sen jälkeen on metsää, on taas
+niittyä ja kukkaiskenttiä, on taas kylä huviloineen, kuljetaan poikki
+tien, joka mutkittelee loivissa poimuissa kilometrittäin vuoren
+rinnettä--ja yhä avartuu näköala järvelle ja sen rantakaistaleella
+olevien kylien ja kaupunkien yli. Pitää katsella sitä, mitä näkee,
+ihastus täyttää rinnan, yhä raitistuva ilma avartaa keuhkoja,--ja
+samalla ei kuitenkaan lähde mielestä pieni arkuus ja pelko ... kunhan
+ei vain laitokset särkyisi ja katkeaisi köydet ja me mennä
+huristettaisi myötämäkeä murskaksi sen alle... Se on omituinen sekava
+tunne, jolla on oma viehätyksensä.
+
+Tunnustaa täytyy kuitenkin, että pääsee helpotuksen huokaus rinnasta,
+kun ollaan viputien päässä ja pysähdytään ensimmäiselle asemalle. Se on
+kovin omituinen asema, rakennettu kuin pääskyn pesä räystään reunaan.
+Se on kokonaisen pikkukaupungin Glionin asema, jossa on vastassa
+hotellien ajopelejä niitä varten, jotka tahtovat tänne pysähtyä. Suuri
+osa matkustajista jääkin Glioniin. Me emme kuitenkaan sitä tee, sillä
+matka ylös vuoristoon on vasta alulla. Jos ajattelemme vuorta suureksi
+kirkoksi, niin olemme saapuneet vasta sen räystäälle, ja kun meidän on
+aikomus kiivetä ei ainoastaan harjalle, vaan sen tornin huippuunkin,
+niin on vielä suurin osa matkasta edessä.
+
+Odottaessani junan lähtöä »ain' ylös mäkihin» käyn Glionin kaupunkia
+katselemaan. Löydän siellä jyrkän kuilunreunaa mutkittelevan kadun
+varrelta pienoisen ravintolan, istuudun sen edustalle tehtyyn
+lehtimajaan, tilaan viiniä ja iloitsen olemisestani. Se on vasta
+»Alppila» se! Eihän olla vielä erittäin ylhäällä, takana tuolla on
+vuoren rinnettä vielä kilometrittäin ylöspäin. Mutta jo näkyy tästäkin
+maailmaa tarpeeksi, näkyy melkein koko Genevejärvi tyynine pintoineen,
+jota laivat kyntävät, mutta näyttävät kyntävän niin hiljaa, että tuskin
+liikkuvat; näkyy äskeiset kaupungit, mutta huoneet ovat jo kuin pieniä
+mökkösiä; näkyy tuossa aivan edessä syvä laakson halkeama, jonka reunat
+ovat viljellyt kaikkialla, missä viljelijä vain on voinut saada
+jalansijaa; näkyy laakson toisella puolella viinimaita ja niiden
+keskellä kyliä tai linnoja ja edempänä aaltoileva vuoristo yhä yleten,
+kunnes viimein kaiken sen takana on lumihuipusto. Se nyt on yksi
+maailman ihanimpia ja suurenmoisimpia näköaloja, niin vaikuttava ja
+voimakas, että silmä miltei uupuu ja hakee vaistomaisesti jotakin
+yksitoikkoisuutta, voidakseen levähtää. Mutta turhaan se sitä hakee;
+mihin vain kääntyy, kaikkialla on jotakin, josta sen täytyy väkisinkin
+iloita.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta asemakello soipi ja minä kiiruhdan junaan. Se on nyt oikea juna
+oikeine vetureineen ja vaunuineen. Ja rata on oikea rautatie, se
+tietysti erotuksena, että kiskojen välissä on kolmas kisko,
+hammaskisko, johon veturin hammaspyörä tarrautuu kiinni ja jytyyttää
+junaa ylös.
+
+Vaikkei matka ylös alpeille tuommoisessa ajopelissä olekaan saman
+arvoinen kuin jos sen tekisi jalkaisin, niin tekee sen nyt sentään
+siinäkin ennemmin kuin on kokonaan tekemättä. Joskaan tässä ei saa sitä
+tyydytystä, minkä vastuksien omin voimin voittaminen tuottaa, niin
+voihan kuitenkin tuntea tyytyväisyyttä ja oikeutettua ylpeyttä siitä
+voitosta, minkä ihmisnero on saavuttanut lähtiessään valloittamaan
+luontoa sen vahvimmissa varustuksissa.
+
+Ja kyllä se on ollutkin ankaraa valloitusta tämän vuorilinnan
+valloitus. Joka askeleella näkee, miten taistelu on tapahtunut.
+
+Ensin ovat vakoilijat, sopivan ratasuunnan tutkijat, lähteneet
+liikkeelle. Ne ovat kierrelleet vuorien rinteitä, mitelleet välimatkoja
+kukkulalta toiselle, suunnitelleet siltoja kuilujen yli, joiden
+pohjassa äkäinen vuoripuro hampaitaan irvistää, laskeneet nousuja,
+lohkoneet ajatuksissaan kallioiden kielekkeitä, joista ei muuten pääse
+ohi, ja puskeneet vuoren seinän läpi, josta ei olisi päässyt yli eikä
+ympäri. Vihdoin he ovat saapuneet sinne, missä lumi suurimman osan
+vuotta peittää nietoksiinsa vuoren ylimmän harjan, ja siellä on tullut
+seisaus, ja siitä on täytynyt kääntyä takaisin, keskikesää odottamaan.
+Keskikesä tuli, lumi suli ja tiukkia koukeroita tehden saivat he linjan
+suunnatuksi sinne, mihin oli tarkoituksensa päästä. Heidän jäljestään
+tuli varsinainen sotaväki ja alkoi valloitustyönsä. Osan työstä
+suoritti jalkaväki: lapiomiehet, kirvesmiehet, käsin poraajat, ja
+tasoittivat tietä minkä voivat. Insinööri-osasto rakensi sillat,
+tykistö lohkoi kalliot, puhkoi tunnelit, ja viimein saapui ratsuväki
+höyryhevon selässä voittoa täydentämään, kisko kiskolta karkoittaen
+voitetun vuorenväen yhä edemmä, yhä ylemmä. Mutta vaikka voitto on
+saavutettu, on työ suuri yhä vieläkin sitä ylläpitäessä. Sillä ei ole
+antautunut vuoren ukko, ei rakentanut rauhaa, vaan aina uhkaa se
+maanvieremällä, vesitulvalla ja lumivyöryllä, ja aina täytyy olla
+säännöllinen vartiojoukko valloitettuja asemia puolustamassa.
+
+Tuon tuostakin niitä näkee radan varrella, rotevia, tarmokkaita miehiä
+sitä tukemassa ja kuntoon panemassa, poistamassa radalta kaatuneita
+puita ja lunta luomassa niiltä paikoin, minne sitä on pyryttänyt.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Me lähdimme hiljaa nytkytellen Glionin asemalta liikkeelle. Mitä tuolla
+matkalla nyt näin? Ensin siellä oli ollut tuolla alhaalla lämmin,
+miltei tukehduttavan kuuma järvenrantalaakso, jossa ihmiset
+käyskentelivät keveissä kesäpuvuissaan, jossa kevään tuoksuvia kukkasia
+kaduilla myyskenneltiin ja jossa viiniköynnökset rehoittivat rinteillä.
+Se oli etelän kesä? Glionissa, johon vipurata päättyi ja josta tämä
+hammasrautatie alkoi, oli jo viileämpää, mutta kasvullisuus oli
+sielläkin etelämainen ja puut »ulkomaalaisia». Viiniköynnökset eivät
+enää viihtyneet, mutta puutarha- ja hedelmäviljelys oli vielä voimassa.
+Jonkin neljännestunnin noustua harvenivat ja pienenivät puutarhat ja
+etelän puut, siellä täällä vain jonkin talon edustalla oli omena- ja
+kirsimarjapuita. Oltiin arviolta noin Keski-Euroopassa. Kuljettiin
+hetki, kuljettiin kaksi, niin jopa hetkenä kolmantena--oli tultu
+Itämeren yli. Terve Suomi, oi terve Pohjola!--siinähän on koivu, tuossa
+petäjä, tässä kuusi! Pohjolan kesä ihanimmassa kukoistuksessaan, oikea
+suomalainen lehto, lehdon takana havupuita kasvava vuoren rinne, ja
+lehdon ja hongikon välisessä pikku laaksossa kukkiva niitty, jonka
+reunaa juna kulkee! Ihan niin kotoista kaikki, että tekisi mieli
+huutamaan: »hoi, Matti!» tuolle talonpojalle, joka reppu selässä
+astelee radan vieressä kulkevaa polkua johonkin vuorimajaansa.
+Sydänmaassa ollaan, asutut maat ovat jääneet jäljellepäin, siellä
+täällä vain pilkoittaa jokin karjakartano, joka näyttää autiolta, kun
+lehmät eivät vielä näin kesän alussa ole ehtineet tänne ylös.
+
+Suomesta on lyhyt tie Lappiin, ja nyt ollaan Lapissa. Puut ovat
+pienenemistään pienenneet, koivut ovat muuttuneet vaivaiskoivuiksi,
+kuuset kurjiksi taimiksi, hongikko kanervikoksi. Vihreys on poissa, maa
+on ruskeaa ja likaista ja vesiperäistä. Totta tosiaan--siinä on suo,
+suon reunassa karuja kallioita ja kallioiden välissä näkyy ensimmäinen
+sulamaton, vettä itkevä lumikinos. Kuta ylemmä tullaan, sitä
+autiommaksi ja kolkommaksi käy maisema, ja viimein ollaan keskellä
+nietoksia. On siis tultu vähän päälle tunnissa läpi koko Euroopan,
+Välimeren rannalta--Inariin. On kuin mielikuvituksen siivillä lennetty
+ja nähty ja tunnettu kuin lyhennysotteissa kaikki eri vivahdukset,
+joita luonto ja ilmanala voi tarjota puolen maapallon puoliskon poikki
+kuljettaessa. Ja kun pysähdytään pienelle asemalle hankien keskeen,
+niin on vaikea uskoa aistimiensa todistusta siitä, että tämä kaikki ei
+kuitenkaan ole unta.
+
+On tultu alppikirkon harjalle ja siihen hetkeksi pysähdytty. Jäljellä
+tuolla alhaalla on huimaavan pitkä, jyrkkä kattorinne, joka näyttää
+vievän suoraan Geneven järveen,--kaikki epätasaisuudet sulavat yhdeksi
+viettäväksi lakeudeksi,--ja edessä on vielä vaikein taival ylös
+kirkontorniin, vuoritemppelin näkötorniin.
+
+Kolkko on kulku sinne. Niin pian kuin asemalta lähdetään liikkeelle,
+peittävät vuoret näköalan alaspäin. Kaiken maailman kauneus on kadonnut
+ja meitä ympäröi aavemainen, synkkä, peloittava vuoriston luonto. Päivä
+kyllä paistaa lämpimästi, mutta kohta, kun joudutaan varjoon tai
+pistäytään tunneliin, käy värisyttävä kylmyys läpi koko ruumiin.
+Tunnelit ovat tehdyt milloin vuoreen, milloin läpi lumikinoksien. Ei
+näy muuta kuin lunta ja paljaita, ruskean harmaita, keilamaisia vuorten
+huippuja. Luonto on täällä samanlaista kuin se samaan aikaan vuodesta
+on valokuvista päättäen--Huippuvuorilla. On sivuutettu Lappi ja
+Taka-Lappikin ja ollaan keskellä Jäämerta.
+
+Ja kuitenkin, kuitenkin--ollaan keskellä sivistynyttä maailmaa. Sillä
+lumitunnelin puhkaistuaan ja viimeisen ponnistuksen tehtyään pysähtyy
+juna hotellin edustalle, joka on ainakin yhtä suuri ja komea kuin
+Seurahuoneen talo Helsingissä.
+
+Suurin osa matkustajista rientää hotelliin, mutta minulla ei ole siihen
+aikaa. Näen tornin huipun muutamia satoja askelia ylempänä hotellista.
+Sinne vie loivaa rinnettä kohoava, paikoitellen lumen peittämä
+mutkitteleva polku, ja muutamain minuuttien kuluttua seison
+viisituhatta jalkaa meren pintaa ylempänä, vuoren kukkulalla, Rocher de
+Naye'n huipulla, keskellä alppimaisemaa, ikuisen lumen ympäröimien
+vuorenhuippujen keskellä...
+
+Kerron toiste, miltä näyttää maisema ikuisten lumien--jos sinne joskus
+omin voimin nousen.
+
+
+
+
+
+MINKÄ MITÄKIN TYROLISTA
+
+(1903)
+
+
+
+
+TULO TYROLIIN.
+
+
+Oli ihana se tunne, mikä valtasi mielen, kun painostavat poutapilvet
+taivaanrannalla alkoivat muuttua lumivuoriksi. Kun on kärsinyt
+kuumuudesta Kööpenhaminassa, Berliinissä ja Münchenissä ja silmä saanut
+monenkertaisen kyllänsä iänikuisista tasangoista sekä kaupungeissa että
+maalla, niin ei ainoastaan huoahda helpotuksesta, mutta huudahtaa
+siitä, kun jää ja lumi, ja vielä _etelästä_ päin, vilkuttavat silmää.
+Se on sitä suloisempaa, kun on määrä pysähyttää matka jonkin lumivuoren
+juurelle ja siellä viettää kesä. Jos ne jo näin kauaksi penikulman
+päähän lietsovat viileyttä mieleen ja rauhaa rintaan, niin mitä sitten
+mahtavatkaan tehdä lähempänä ja kesän kuumimmillaan ollessa! Siinä
+suhteessa--ja monessa muussakin--on kaikki toteutunut yli toiveidenkin,
+sillä tätä kirjoittaessa sataa lunta tuolla puoli kilometriä ylempänä
+ja täällä laaksossa on viikon päivät ollut lämmintä tuskin kymmentä
+astetta.
+
+Mutta missä nyt ollaan?
+
+On suuri valtatie, ikivanha esihistoriallinen ajotie ja nykyaikainen
+rautatie sen rinnalla, joka Tonavan haarajoen Innin laaksoa myöten
+pyrkii Italiaan niin pitkälle kuin pääsee ja sitten sen loputtua
+Brennersolan läpi jatkaa matkaansa vuorien yli. Innlaaksosta, joka kuta
+ylemmä tullaan sitä vuolaampana virtaa yhä korkeampien vuorien välissä,
+haarautuu pieniä »innejä», sekä laaksoja että jokia, kuin ruotia kalan
+selkärangasta. Ne laaksot menevät aina alppien juurelle saakka, ja yhtä
+semmoista laaksoa myöten, Tsillerlaaksoa, mekin löysimme tiemme sinne,
+missä nyt olimme.
+
+Tänne meidän laaksoomme tuopi oikein rautatie, joka eroaa isolta
+valtakuntain väliseltä radalta Jenbachin asemalla, muutama tunti ennen
+Insbruckia, Tyrolin pääkaupunkia.
+
+Sitä sievää, siistiä, herttaista, kapearaiteista pikku rautatietä!
+Ollapa meillä Suomessa jossakin semmoinen kesäasukkaita varten
+rakennettu, esim. rantaradalta jonnekin Porkkalaan--tulee vielä
+selviämään, miksi juuri merenrantaa tuli ajatelleeksi. Se on aivan
+uusi, avattu liikkeelle muutama vuosi sitten, ja kiiltää puhtauttaan ja
+nuoruuttaan. Vaunujen seinät ovat lasista, niin että niistä
+kurkistelemattakin näkee ympärilleen, vauhti on hidasta, pysähdykset
+pikku asemilla pitkät kuin Porvoon radalla--mutta mikä ero muuten! mikä
+ero!--niin että silmä ehtii sulattaa sen, minkä se saa. Kun on
+pikajunan ahtaudessa kiitänyt ja keikkunut kuin viimeistä päiväänsä
+kohden, tuntuu sanomattoman suloiselta istua tässä vielä hengissä ja
+nauttia uudelleen elämästä ja sen antimista. Menköön maailma menojaan,
+ja jumalankiitos, että olen päässyt sen jaloista pois!
+
+On ihanaa astua jossakin siellä kotona pois jyskyttävästä höyrypurresta
+noutamaan tulleeseen venheeseen ja soudella jotakin pitkää
+lahdenpoukamaa kohden niittyisten rantain välissä. On yhtä ihanaa
+tämäkin taival. Liekö missään maailmassa paikkaa, joka olisi niin
+viehättävä ja rauhoittava kuin tämmöinen viheriä vuorilaakso. Hajalle
+pyrkivään ja rikki revittyyn mieleen se vaikuttaa aivan ihmeellisen
+rauhoittavasti ja rajoittavasti, ja helposti voipi käsittää, miksi
+kaikki maailma tämmöisiin paikkoihin pyrkii. Laakso on kauttaaltaan
+niittyä, siellä täällä on siihen jotakin kylvetty, viljaakin. Ruis
+siinä parhaallaan hedelmöi, ohra tekee tähkää. Ruolla olevan tai juuri
+ikään niitetyn heinän tuoksu, tuon mehevän alppiheinän, joka tuoksuu
+vielä voiksi ja juustoksi muuttuneenakin, täyttää ilman. Siellä täällä
+on jollakin karummalla paikalla, minne joki on työntänyt hiekkaa tai
+sullonut kiviä, lehto, leppä-, tuomi-, pihlaja- tai kirsikkalehto,
+toisaalla kasvaa kuusia. Vainioiden keskeltä paistaa vähän väliä
+pienoisen sini- tai vihreäkattoisen kirkon valkea torni, sen ympärillä
+on hedelmäpuiden piirittämä kylä ruskeine, puisine huoneineen ja tuolla
+täällä jokin uudempaan tyyliin rakennettu hotelli.
+
+Metsä on meillä aina niittymaiseman kehys, ja niin on täälläkin. Mutta
+kun metsä meillä tavallisesti peittyy puittensa taakse, näkyy se täällä
+kaikessa laajuudessaan ja suuruudessaan jyrkän vuoren rinteellä. Missä
+rinne on jyrkin, siellä on metsäkin synkin; missä taas loivempi, siellä
+on metsän keskessä pieniä peltoja ja niittyjä mökkien ympärillä,
+sydänmaan mökkien, jotka näyttävät käyvän yhä vähäisemmiksi ja
+köyhemmiksi, kuta ylempänä ovat, kunnes niitä lopulta ei ole niitäkään
+enää tuolla, missä erämaa, koskematon kivikorpi alkaa lumen ja
+kasvullisuuden rajalla. Sillä _siinä_ se nyt on lumi, viileä silmälle
+nähdä, viileä keuhkojen hengittää, jatkona taivaasta, jonka hattaroista
+sen tuskin erottaa, jossa se ikäänkuin riippuu kiinni, näkymättömän
+voiman avulla ikäänkuin kannattaen tätä laaksoa, joka on sieltä
+laskettuna alas ihmisten hetkelliseksi iloksi.
+
+No niin, vaikkei tämä nyt olisikaan taivaallinen puutarha, niin saanen
+sitä kuitenkin sanoa »maalliseksi paratiisiksi». Ja siksi minä sitä
+tahtoisin kutsua etupäässä sen tähden, että se niin paljon muistuttaa
+Pohjoismaita, Suomea.
+
+Ja siinä se on sen suurin viehätys. Sillä--en tiedä, uskallanko sen
+tunnustaa--mutta ei ainakaan minua ole mikään ulkomailla matkustellessa
+liikuttanut enemmän kuin se, kun kohtaa siellä jotakin kotimaista,
+jotakin »omaa», jotakin, joka näöllään, tuoksullaan tai muulla
+muistuttaa minua siitä, mitä kotona on. Ja ilostus, hämmästys on
+kahdenkertainen, jos tuo tuttu esiintyy jotenkuten kirkastuneena,
+jalostuneena semmoiseksi, miksi kotoinen luonto tai kotoiset olot
+_voisivat_ kehittyä, jos niitä osattaisiin ihmiskäsin ja ihmisaattein
+kirkastaa ja jalostaa.
+
+Mutta juna on pysähtynyt--pysähtynyt siksi, ettei se pääse enää sen
+edemmä. Laakso on kapenemistaan kaventunut, vuoren seinät käyneet
+jyrkemmiksi, mäen huiput lumisemmiksi, ne ovat kupeelta kiertyneet
+eteen ja seisovat seinänä vastassa, muodostaen umpipohjukan. Ollaan
+siinä, mihin on pyritty, etsimässämme tyrolilaisessa
+vuorilaaksokylässä, Mayrhofenissa.
+
+
+
+
+»ENSI-ILTA».
+
+
+Vaikka matkailijaliike täällä on ollutkin jo kauan käynnissä, luoden
+m.m. lukuisia hotelleja, ei tämä kylä kuitenkaan vielä näy joutuneen
+sen turmeluksen alaiseksi, jonka heti huomaa vanhemmissa
+turistiseuduissa. Tulija saa rauhassa kantaa kapineensa kantajain ja
+ajurien niitä häneltä riistämättä--Italiassa oli ajuri minulta kerran
+rouvanikin ryöstää. Ajureja ei täällä muuten voisi ollakaan, sillä ei
+ole semmoisia teitä, joita myöten voitaisiin ajaa. Saamme lähteä itse
+itsellemme asuntoa etsimään. Sen löydämmekin heti aseman luota.
+
+Ja kun nyt olemme kerran päässeet sille tuulelle, siihen mielentilaan,
+että kaikki meitä miellyttää, niin miellytti meitä hotellikin, mikä
+tapahtui nyt ensi kerran elämässäni. Se on kyllä kaikenlaisilla
+uudenaikaisilla mukavuuksilla varustettu, sähkö sekä -kelloineen
+että -valoineen, mutta samalla on siinä oma kansallinen leimansa. Se on
+vain hiukan hienommaksi kehittynyt talonpoikaistalo, rakennettu
+paikalliseen malliinsa.
+
+Tyrolilaisessa talossa on tilava käytävä, joka jakaa sen kahteen osaan.
+Kahden puolen tätä käytävää on toisella puolen asuinhuone eli tupa--
+usein savutupa!--ja sen takana keittiö, toisella puolen jonkinlainen
+työhuone ja ruokasäiliö, Käytävästä vie raput toiseen kerrokseen, jossa
+sielläkin on läpi koko kerroksen samanlainen käytävä, mistä vie ovet
+makuuhuoneisiin. Molemmista näistä käytävistä pääsee verannalle eli
+parvekkeelle, jommoinen kiertää koko rakennuksen sen kumpaisenkin
+kerroksen kohdalla.
+
+Tästä alkuperäisestä talosta on nyt melkein mitään muuta kuin sen
+pinta- ja kuutioalaa laajentamalla saatu aivan erinomaisen herttainen
+ja hauska vieraskoti. Alikerroksessa on yksi huone tarjoiluhuone eli
+vierastupa, jossa ei syödä, mutta nautitaan vain viiniä, olutta t.m.s.
+ja johon seudun rahvas kokoontuu iltaansa viettämään, välistä laulamaan
+ja tanssimaan. Tämä huone on sisustettu tukevilla pöydillä ja seinää
+myöten kulkevilla penkeillä. Sen takana on samalla puolella käytävää
+ruokasali, joka on pyhitetty varsinaisia vieraita varten, ja sinne
+paikkakuntalaiset eivät tule. Toisella puolen käytävää on jonkinlainen
+lukusali eli salonki, jossa on sanomalehtiä, kirjallisuutta ja
+kirjoitusneuvoja. Toinen sillä puolen oleva huone on jonkinlainen
+varastohuone tai on se sekin muodostettu matkustajain olinpaikaksi.
+Yläkerrassa ovat sitten makuuhuoneet. Verannat ovat isonnetut ja
+laajennetut vierasten olinsijoiksi, ja on niistä sateelta ja paisteelta
+suojaavien räystäitten alta mitä ihanin näköala laaksoon ja vuoristoon.
+
+Kodikkuuden tunnetta lisää vielä suuressa määrin se, että se on talon
+oma väki, joka ottaa vastaan vieraat ja niitä hoitaa. Pulska isäntä ja
+komea emäntä--en ole missään nähnyt niin pulskia isäntiä ja emäntiä--
+tulevat ystävällisesti kättelemään ja riisumaan päällysvaatteita, talon
+omat tyttäret--en ole missään nähnyt niin paljon kauniita tyttöjä
+yhdessä paikassa kuin täällä--saattavat vieraan huoneeseen ja hänelle
+vuoteen valmistavat. Ja ne samat tyttäret toimivat sitten myös
+tarjoilijaneiteinä. Ei mitään ikäviä »kyyppareita», ei mitään
+liukaskielisiä ja -mielisiä »ovenvartijoita».
+
+Ja kun sitten tullaan alas aterioimaan, niin istuutuvat isännät,
+emännät, tyttäret kukin vuoroonsa vieraalle seuraa pitämään, kysymään
+kuulumisia ja tarvittavia tietoja antamaan. Ikävä vain, että niiden
+saksa on sellaista, etteivät sitä berliiniläisetkään ymmärrä, mutta kun
+sanoo »joo! joo!» joka paikkaan, niin ainahan siinä suoriudutaan.
+
+Tämän ravintolan omituisuuksiin kuuluu vielä, että se, samalla kun on
+täydellinen ravintola, on myöskin täydellinen talonpoikaistalo, jossa
+harjoitetaan maanviljelystä ja karjanhoitoa. Siinä on navetta, josta
+kuuluu lehmäin ammuntaa ja kilien kellojen kilinää aamuin ja illoin;
+heinää tehdään tuossa verannan edessä niityllä, josta apilaan tuoksu
+illan kosteuden kanssa leviää joka huoneeseen; tyttäret hoitavat
+kasvipuutarhaansa ja tuovat sieltä vihanneksia pöytään ja ruusuja
+pöydälle. Maidot, voit, juustot, jopa hunajakin, jota nautitaan
+kahvileivän kanssa ja jota mehiläiset valmistavat alppiniittyjen
+lemuavista kukkasista--kaikki ovat kotitekoa. Yksin valaistuskin on
+omaa, koko kylän omaa: kosken voima muutettuna alppi-sähkövaloksi.
+
+Täällä on meidän mainio olla.
+
+       *       *       *       *       *
+
+On vilpoinen, kirkas ilta tämä meidän tyrolilainen ensi-iltamme.
+Istumme parvekkeella. Tummina kohoovat vaarat ja luovat jyrkkiä
+piirteitä taivasta vasten, josta tähdet leimuaa. Vielä helottaa
+laskeneen auringon valo lumisilla huipuilla. Alppikoski kohisee, pienet
+purot solisee. Ruisrääkkä ääntelee, sammakko kurnuttaa kotoisen
+tuntehikkaasti, laulurastas sirauttelee alppien rinteiltä. Tuossa
+sihahti iltatuuli ruispellossa. Suljen silmäni ja olen--Suomessa.
+
+
+
+
+TYROLILAINEN KYLÄ.
+
+
+Olen koettanut etsiä sopivaa vertausta, joka antaisi sattuvan kuvan
+tästä Tyrolin kylästä vuorien välissä, mutta en ole voinut keksiä
+parempaa kuin sen vanhan, että se on hedelmä kukkaismaljan keskessä.
+Vihreässä kivimaljassa vihreä hedelmä. Vertauksen täydentämiseksi voi
+vielä lisätä, että tuo malja on asetettu lumen ja jään keskeen
+raittiina pysyäkseen.
+
+Puhuakseni maalarien kieltä, niin ovat ne erilaiset »vihreydet», jotka
+antavat maisemalle täällä sen luonteen. Laaksomaljan pohja on niityn
+vihreää, yhtäällä kukkivan niityn, toisaalla vähän ruskeamman, jonka
+yli viikate jo on kulkenut, sekä toisin paikoin jyrkissä neliöissä
+olevaa rukiin ja ohran vihreää, maljan laidat ovat kauttaaltaan
+kuusimetsän vihreää, johon vain siellä täällä on vedetty suonia tai
+lätkätty pilkkuja samasta niityn vihreästä kuin alempana. Maljan
+ylimmän reunan muodostavat alppien kiviset, harmaan ruskeat selänteet
+ja huiput.
+
+Siinä olisi valmis malli kivikupin »glaseeraukseen», aivan suorastaan
+luonnosta otettu. Ja jos te, kotoiset gobeliinien kutojattaret tai muut
+taiteellisten tapettien tekijät, haluatte niinikään suoraan luonnosta
+löytyvää mallia, niin enpä tiedä, mistä sen saisitte silmälle
+suloisemman kuin tuollaisen vihreän, kuusia kasvavan alppiseinän, jos
+sen ylälaitaan vielä kuvaatte raiteen sinistä taivasta, valkoisine
+poutapilvineen tai lumihuippuineen. Siinä on kaikki värit, mitkä
+suomalaisessakin maisemassa, vaikka vähän vaikuttavammin. Ja jos valo
+tuolla tavalla »tapioituun» huoneeseen tulisi katosta, niin pitäisi sen
+olla asua yhtä viehättävän kuin suomalaisen savupirtin, jonka lattialle
+olisi levitetty heiniä ja seinille ripustettu kaisla- ja ruohokerppuja
+kuivamaan ja jonka--katto olisi poistettu.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Keskellä tätä kylää on pienoinen kirkko, valkeaksi maalattu, ja katto
+ja torni vihreiksi. Kirkkoa piirittää yhdeltä puolen vähäinen
+hautuumaa, toiselta puolen pappila--papilla on komea bernhardiinikoira,
+joka istuu ikkunassa ja isäntänsä kehoituksesta silloin tällöin
+haukahtamalla tervehtii liiaksi tungettelevia turisteja--kolmannella
+puolella on kansakouluhuone. Koulu on ainakin osaksi kirkollinen, koska
+siinä näkyy antavan opetusta pappi ja myöskin eräs nunna eli n.k.
+»sisar».
+
+Aivan kirkon läheisyydessä on joukko samanlaisia hotelleiksi
+muuttuneita talonpoikaistaloja, joista yhden edellä kuvasimme. Ulompana
+on puutarhain ja niittyjen keskessä toisia taloja, joita toisiinsa
+yhdistää mitä sievimmät jalkatiet.
+
+Lähdemme muutamata semmoista seuraamaan. Se kulkee parhaillaan
+kellastumassa olevaa ruispellon piennarta. Pellon ojassa virtaa
+vastaamme huimaavaa vauhtia lähdekirkasta vettä, joka on siihen
+johdettu jostakin ylempää alppikoskesta, minkä kumea kohina alinomaa
+kuuluu korviimme. Tämä oja, joka kulkee talosta taloon, antaa kylälle
+sen erikoisen luonteen. Se on monessa suhteessa sen valtasuoni, sen
+voiman ja varallisuuden lähde. Melkein joka talossa on täällä pieni
+kotitarvemylly, jota tuo puro pyörittää. Siitä saa liikevoimansa
+rautapaja ja ainakin kaksi suurenlaista puusepäntehdasta, joissa
+höylät, sorvit ja sirkkelit käyvät sen avulla, ja käyttää se vielä
+lauta- ja lankkusahaakin. Nuo laitokset eivät kuitenkaan ole mitään
+suurtehtaita, vaan aivan yksinkertaisia kotiliikkeitä, joissa
+talonisännät poikineen ja muine väkineen tekevät työtään ja jotka
+etupäässä tyydyttävät paikallista tarvetta. Siitä on seurauksena, että
+koneet ja muut laitokset ovat mitä yksinkertaisinta lajia. Pyörä, jonka
+vesi panee liikkeelle, on läpimitaten pari kolme syltä, puusta tehty ja
+käy useinkin taivasalla. Vesi ruiskahtaa siihen kaitaisesta rännistä,
+ja kun pyörää tahdotaan pysäyttää, niin siirretään ränni syrjään ja
+vesi juoksee ohi; toisessa paikassa voi olla luukku rännin pohjassa,
+jota sulkemalla tai avaamalla vesi johdetaan rattaaseen tai siitä pois.
+
+Paitsi näitä laitoksia tarjoo joka talon ohitse hyrskyävä puronen
+kaikenlaisia muitakin etuja jokapäiväisessä taloudessa. Siinä pestään
+pyykit ja astiat ihan keittiön portaiden edessä, siitä puutarhat
+kastellaan, ja olenpa nähnyt sitä kuljetusneuvonakin käytettävän siten,
+että laudanpalasia, halkoja, jopa puuastioitakin sitä myöten uitetaan
+talosta toiseen. Vaikka vesi yhä uudistuessaan näyttää olevankin
+kirkkaampaa ja puhtaampaa kuin Riihimäen lähdevesi, ei se näille
+herkkusuille kuitenkaan kelpaa ruoka- ja juomavedeksi. Sitä varten on
+erityinen johto, johon sama puro pumppuaa veden suuresta alppikoskesta
+ja joka milloin maanalaisia, milloin maanpäällisiä puutorvia myöten
+tuopi lirisevän pikkupuron joka talon portaiden eteen.
+
+Mutta ei vesi vain vetenä hyödytä ja palvele kylää ja sen tarpeita.
+Tulenkin muodossa se vielä tunkee joka taloon, tulen ja valon,
+sähkölaitoksesta saadun. Kylän päässä olevaa pientä sähkölaitosta
+hoitaa sitäkin muuan talonpoika muitten töittensä ohella.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kaikki se lorina ja lirinä, se hyrinä ja pyörinä, joka syntyy veden
+liikkeestä ja sen liikkeelle panemista laitoksista, tekee varsinkin
+vieraaseen hyvin virkistävän vaikutuksen. Se on musiikkia, joka soipi
+yöt ja päivät, ei yksitoikkoisesti, vaan aina eri äänilajeissa sen
+mukaan, millaiset ovat ilmat ja tuulet, erilailla silloin kun yksi
+laitos käy ja toinen seisoo, erilailla silloin, kun vesi hyrskyy
+rattaissa tai johdetaan niiden ohitse. Lähempänä ollen kuuluu yksi
+sävel, etäämpänä ollen toinen; kun ikkuna on auki, soipi puro niin, kun
+se on kiinni, näin; mutta aina sen kuulee ja aina siitä korva iloitsee.
+
+Mutta kaiken yli kuuluu kuitenkin pikkupuron lirinän ja lorinan ohella
+suuren kosken kohina.
+
+Tämän kosken muodostaa kolme vuorikoskea, jotka Mayrhofenin kylän
+kohdalla ja sen vainioiden keskessä yhtyvät toisiinsa. Nuo kosket ovat
+sekä kukin erikseen että toisiinsa yhtyneinä täydellisenä vastakohtana
+kylää palvelevalle purolle. Puro on työjuhta, kosket ovat täydellisiä
+villihepoja, joita eivät ainakaan täkäläiset ihmisvoimat näy kyenneen
+kesyttämään. Jalat suorina ja harja hajallaan karkaavat ne ohitse omia
+aikojaan ja omia teitään, ja ihmiset saavat kiittää onneaan, etteivät'
+jalkoihin sorru. Tuolta ylhäältä, ikuisten lumien ja ikuisten jäiden
+korkeuksista, ovat aurinko ja etelän lämpimät tuulet ne irtauttaneet.
+Hurjistuneina hyökkäävät ne alas hypäten yli huimaavien kuilujen,
+yhtyvät yhä useammat toisiinsa yhä isommaksi laumaksi, karkaavat
+toistensa kilvalla toistensa ohi, puristuvat vähän ennen laaksoon
+tuloaan pelkäksi vaahdoksi ja jatkavat sitä vimmaansa ja sitä vauhtiaan
+yhtenä ainoana kuohuna kylämme ohitse, pysähtymättä ainoaankaan
+suvantoon, huoahtamatta ainoassakaan niemen kainalossa tai
+akanvirrassa. Eivät mitkään meikäläiset kosket, ei Pyhäkoski, ei
+Imatrakaan ole tehneet minuun niin vihaista, niin hillitöntä vaikutusta
+kuin nämä ärjyt. Ehkä se tulee siitäkin, että ne tuskin tuntiakaan
+pysyvät ennallaan. Niiden vedenpaljous ja siitä seuraava vauhti ja
+vauhdin synnyttämä vilinä ja ulina vaihtelevat voimassa usein monta
+kertaa päivässä. Ne tulevat ja menevät kuin tuuliaispäät ja
+riippuvatkin suorastaan tuulista ja ilmoista. Yhtenä päivänä tai yönä
+sataa siellä tuolla ylhäällä lunta suunnattomat määrät, niin että missä
+eilen näkyi paljas kallio tai vihreä nurmirinne, siellä on tänään
+kaikki valkoisina kinoksina. Tänään siellä etelätuuli saa aikaan
+sateen, joka pehmittää kinokset, ja huomenna paistaa päivä täydeltä
+terältään. Mutta sitten on taas yöllä kylmä ja pakkanen, joka vähentää
+sulamista. Kaikki se tuntuu aivan välittömästi alppikoskessa, ja niin
+ne ovat lakkaamatta ilmojen hermostuttavan vaikutuksen alaisina. Sen
+kuulee helposti niiden äänestä ja näkee niiden hyrskystä. Väriäänkin
+voipi vesi silloin tuon tuostakin vaihtaa, muuttaen sinivihreän
+vaahtonsa keltaisen ruskeaksi.
+
+Eikä vain siitä. Usein näyttää alppikoski villipeto tapojaan paljon
+tehokkaammalla tavalla, tulvimalla yli äyräittensä muutamien
+tuntikausien kuluessa. Silloin menee sillat, murtuu maat, särkyy
+pellot, kaatuu huoneet. Totisiksi käyvät talonpojan kasvot hänen
+semmoisista puhuessaan; sillä se on jotakin, jolle hän ei mitään voi.
+Ainoa, minkä hän mahtaa, on, että hän laskee kivellä kosken reunat
+niinkuin kanavan. Se estää tavallisissa oloissa ainakin rantaäyräiden
+vyörymistä, mutta veden nousemista vainioilleen hän ei voi estää. On
+oivallettu, että metsä pidättää kosteutta, että sitä siis on
+suojeltava, niinkuin hyvin huolellisesti suojellaankin ja vain määrän
+mukaan sitä hakataan. Muut varokeinot pitää täälläkin jättää pilvien
+pitäjän huoleksi. Ja se tehdään siten, että häntä lepyttääkseen ja
+häneltä suojaa anoakseen kerran vuodessa pannaan toimeen kirkollinen
+juhlakulkue, joka pappien messutessa ja suitsuttaessa nousee jonkin
+matkaa ylös vuorille ja johon kylän asukkaat miehissä ottavat osaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tulvat ovat sitä tuhoisammat, kun viljelysmaata, jota ne aina
+tullessaan hävittävät, on niin vähän. Kylällämme, jossa asuu noin
+puolentoista tuhatta henkeä, on sekä asuttavanaan että viljeltävänään
+maa-ala, joka pituudeltaan on vain pari kolme kilometriä ja
+leveydeltään noin puoli sen vertaa. Kaikki, mikä ikinä voidaan,
+käytetään viljelykseen. Maan suhteen ollaan niin tarkkoja, että sitä ei
+raatsita jättää esim. halkopinojenkaan alle, vaan pinotaan halot ja
+muut puutavarat m.m. veden päälle, s.o. puron poikki asetetuille
+telineille.
+
+Mutta jos maata on vähän, niin sitä paremmin se näkyy kasvavan. Olen
+harvoin nähnyt niin hyötyvää ruista--sitä nyt juuri parhaillaan
+leikataan--ja niin meheviä niittyjä. Heinä kasvaa ihan silmissä, ja
+sitä korjataan alinomaa--luulen että niitystä otetaan ainakin kolme
+luokoa vuodessa. Suurin osa vainioista onkin heinänkasvussa ja
+ainoastaan siellä täällä näkee vilja- tai perunapellon. Heinän ja
+viljan korjuun toimittavat vanhat miehet tai naiset, sillä kaikki
+reippaampi miesväki asuu koko kesän alpeilla karjan kanssa. Naisten
+huolena on myöskin hoitaa puutarhaa, joka on joka talossa ja jossa
+kasvaa etupäässä salaattia, kaalia ja juurikkaita. Hedelmäpuita,
+kirsikka-, omena- ja luumupuita on myöskin joka talon ympärillä.
+
+Ja kukkia! Ruusupensas kasvaa miehen korkuiseksi puuksi ja nuokkuu
+kaiken kesää raskaitten kukkiensa painon alla. Kukkia on sitäpaitsi
+joka verannalla, joka parvekkeella, joka ikkunan ulkolaudalla--ja joka
+naisen ja miehen hatussa ja rinnassa juhlapäivinä.
+
+Kukkaismalja!--niin, kukkaismaljahan se on siinäkin suhteessa tämä
+tyrolilainen kylä. Kukkaismalja, johon taatto taivahinen yhtenä päivänä
+vettä pilvistä valaa, toisena päivää paistattaa; ja jota hän
+vuoriseinän avulla suojelee milloin liialta kuumuudelta, milloin liian
+kylmiltä tuulilta.
+
+
+
+
+MENOJA JA TAPOJA.
+
+
+Emme ole kauankaan olleet tässä vuorilaaksossa Mayrhofenin kylässä, kun
+eräänä aamuna heräsimme kanuunain paukkeeseen. Pom! ensin yhden kerran
+ja sitten: Pom! Pom! Pom!--aina vähäin väliaikain perästä. Kun kello
+oli vasta viisi aamulla, niin oli ensimmäinen ajatukseni, että yöllä on
+sota syttynyt ja tästä nyt tulee kuuma päivä. Tätä luuloani vahvisti
+vielä se, että talon täysikasvuinen poika ikkunasta katsoessani näkyi
+täysissä tamineissa pyssy olalla, lippu toisella ja muuten puettuna
+tyrolilaiseen metsästäjäunivormuun, rientävän sinnepäin, mistä
+laukaukset kuuluivat. Ja muita samanlaisia univormuja riensi tietä
+pitkin sekä hänen edellään että jäljessään. Mutta mitä naiset sodassa
+tekevät?--sillä niitäkin riensi samaan suuntaan.
+
+Ja yhä lasit tärisi ja kaiku jyrisi vuoresta vuoreen ukkosena. Pom!
+Pom! Ja ylhäältä vuoristosta pommitettiin samalla tavalla vastaukseksi
+muista kylistä.
+
+Jospa ruutia ja pommeja ja pyssyjä ja univormuja tässä maailmassa aina
+käytettäisiin yhtä rauhallisiin tarkoituksiin kuin nämä kunnon
+marjahovilaiset niitä käyttivät! Sillä ei kaikki tuo pauke ollut muuta
+kuin jumalanpalvelukseen herättämistä. Joka kerta, kun on jokin
+suurempi juhla, ajetaan kansa sillä tavalla ylös unestaan sitä
+viettämään. Lähellä kirkkoa on niitty, niityn reunassa on kiviaita,
+kiviaidan päälle on asetettu kanuunan patruuneja, jotka siinä
+laukaistaan pitkän seipään kärkeen sovitetun sytyttimen avulla.
+
+Jos olisi muukalainen matkailija kuinkakin sikeästi vielä tahtonut
+nukkua takaisin syntiensä uneen, ylös hänen täytyi ja lähteä katsomaan,
+mitä muuta merkillistä tarjosi se tapa, jolla Mayrhofenin tyrolilainen
+jumalaansa palvelee.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli tänään tavallista suurempi juhlallisuus, niin suuri ja harvinainen,
+että sitä Mayrhofenin kylän historiassa ei ole kuin kerran tätä ennen
+mainittu. Se oli n.k. »primitz»-juhla, joka merkitsee sitä, että tänä
+sunnuntaina lukee kylän kirkossa ensimmäisen messunsa nuori munkki,
+joka on kotoisin tästä kylästä. Kylä on ylpeä sille näin tapahtuneesta
+kunniasta ja on tehnyt kaikki voitavansa viettääkseen päivää
+arvokkaasti ja juhliakseen sen sankaria. Jo kansakoululapsilla oli
+ollut koko viikon lupa köynnösten ja seppelten sitomista varten, joilla
+oli kirkko koristettu ja rakennettu riemuportti kirkon eteen. Jo
+lauantaina olivat useimmat talot liputetut, ja kun nuori
+fransiskolaismunkki saapui, olivat kyläläiset torvisoittokuntineen
+häntä asemalla vastaanottamassa. Illalla paloi värilyhtyjä joka
+ikkunassa, joka parvekkeella, ja tuon tuostakin leimahti pimeydessä
+bengaalisalamoita. Siellä täällä paloi vaarain huipuilla ja rinteillä
+kokkoja. Mutta kaikista liikuttavin ja omituisin oli
+serenaadikonsertti, jonka torvisoittokunta pani toimeen. Pappilan
+rappusilla, jotka tuovat suoraan kirkkomäelle, istuu nuoren munkin isä,
+joka nähtävästi on ollut poikansa kanssa kutsuttuna päivällisille papin
+luo. Ukon takana ja ympärillä seisovat kylän vanha pappi--se sama,
+jonka koira ikkunasta haukkuu ohikulkevia--ja muutamia muita munkkeja
+ja pappeja. Itsellään rovastilla on sikari hampaissa. Portaiden eteen
+itse kirkon mäelle on asettunut torvisoittokunta kyläläisten ja
+muukalaisten matkailijain ympäröimänä. Soittokunta kaiuttelee
+säveleitään, etupäässä iloisia valsseja ja polkkia. Jokaisen numeron
+jälkeen huutavat papit portailta: bravo! bravo! ja taputtavat käsiään.
+Ja mikseivät taputtaisi! Kyläläiset antavat heille parasta, mitä heillä
+on, soittonsa, ja tekevät sen vilpittömästä sydämestä. Kertoohan vanha
+eteläranskalainen legendaruno, kuinka hurskas temppujen tekijä,
+markkinavoimistelija, kun ei tiennyt eikä osannut madonnalle parempaa
+ilouhria omasta puolestaan antaa, levitti mattonsa hänen kuvansa eteen
+ja voimisteli siinä, kunnes luuli näkevänsä jumaloitavansa hänelle
+hymyilevän ja päätään nyökäyttävän.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta nyt on sunnuntai ja nyt mennään kirkkoon. Kaikkialta tulvii
+kansaa pientä temppeliä kohti, vuorilta valuen ja laaksoista nousten.
+Ne eivät mene sinne tunkeillen ja toistensa kilvalla niinkuin meillä
+mikä mistäkin pääsee. Kulkevat järjestetyssä juhlasaattueessa. Kirkon
+edessä seisoo kylän kaarti, ampujapataljoona lippuineen ja pyssyineen,
+ja muodostaa kujan. Siitä kujasta astuu sisään papisto pyhiä kaluja
+kantaen. Heidän päällään kantavat kuoripojat telttakattoa. Pappien
+keskessä astuu nuori, ruskeaan sarkavaippaan puettu nuorukainen, jonka
+pää on keskeltä kalju. Heidän jäljessään tulee rivi nuoria
+valkopukuisia tyttöjä, kaikilla valkeat seppeleet päässä. Sitten
+seuraavat »viranomaiset», joista tunnen metsäherran, postimestarin,
+asemapäällikön ja santarmin. Nyt kansakoululapset nunnansa opastamina.
+Ja lopuksi suuri yleisö, talonpoikainen kansa. Se osa juhlakulkueesta
+on vaikuttavin ja komein. Kaikki ovat kansallispuvuissa, naiset
+mustissa hameissa ja liiveissä, päässä musta huopahattu, josta riippuu
+hienoista vaski- tai hopealangoista tehty töyhtö. Miehillä on
+useimmilla polvihousut ja kaikilla paksu lyhyt takki harmaasta sarasta.
+Päässä on heillä huopainen lakki höyhentöyhtöineen ja punaisine
+kukkineen. Ne ovat kaikki komeata, sitkeää, luisevaa, rotevaa, jäntevää
+kansaa--en missään maailmassa ole nähnyt niin komeita vartaloita, niin
+terveitä kasvoja, niin paljon luontaista karakteeriä, ellen ota lukuun
+merenrantain kalastajia. Kansallispukujen yhtäläisyys tekee
+univormumaisen vaikutuksen ja muistuttaa samalla Suomen heränneitä,
+joihin muutenkin miesten lyhyet sarkatakit johtavat ajatuksen.
+
+Kun kaikki, jotka ovat mahtuneet kirkkoon, ovat sinne kadonneet ja
+loput jääneet pää- ja sivuovien eteen, komentaa tohtori, joka on
+Mayrhofenin kaartin päällikkö, kokokäännöksen ja kaarti asettuu kirkon
+seinämälle lepoasentoon jumalanpalveluksen ajaksi.
+
+Katolinen jumalanpalvelus on enimmäkseen soittoa ja laulua ja messua,
+ja on sitä mieluista kuunnella istuessaan varjostavan vaahteran alla
+hautuumaan kivikko-aidan päällä. Urut soivat siellä, koraalit hymisee,
+rukoukset veisataan tai messutaan ja kansa vastaa »amenilla» ja muilla,
+niinkuin meilläkin. Koululasten osanotto kirkonmenoihin on sangen
+miellyttävä piirre. Tuon tuostakin kuulee heidän heikkojen lapsellisten
+ääniensä yhtyvän rukoukseen. Epäilemättä on tässäkin yksi niitä
+ihmisluonteen hienoon tuntemiseen perustuvia keinoja, joita katolisessa
+kirkossa on niin runsaasti ja joilla se niin voimakkaasti sitoo ihmisiä
+itseensä. Kun lapset näin pienestä pitäen saavat olla myötävaikuttavina
+jumalanpalveluksessa, kasvattaa se heissä tietysti kiintymystä
+kirkkoon, ainakin ulkonaisesti. Kirkon kannalta katsottuna on sillä
+tietysti paljonkin voitettu.
+
+Koraalien ja messuamisten jälkeen seuraa saarna, jonka pitää eräs nuori
+fransiskolaismunkki, joku vihittävän vanhempi toveri. Se on hehkuva,
+lämmöllä, voimalla ja sopusointuisilla liikkeillä mainiosti esitetty ja
+kuuluu hyvin kirkon ulkopuolellekin. Sen minkä sitä ymmärrän, on se
+sitä tavallista jumalansanaa, sitä semmoista, joka jyryää kaikkea ajan
+pahuutta ja epäuskoa vastaan, koettaen osoittaa inhimillisten
+pyrintöjen, varsinkin tieteiden kykenemättömyyttä ratkaista ihmishengen
+suurimpia kysymyksiä. »Ei koskaan ole tyytymättömyys, huolimatta
+kaikista keksinnöistä ja elämän mukavuuksista, ollut suurempi kuin
+nyt.» Sen saarnan olen kuullut monet kerrat omissa kirkoissamme, ja
+olisi sen voinut pitää mikä luterilainen pappi tahansa.
+
+Mutta sitten seurasi päivän merkityksen, nuoren munkin ensimmäisen
+julkisen esiintymisen johdosta messun pitäjänä ja sakramentin jakajana
+annettu esitys ensin sakramentin merkityksestä ja sitten papin asemasta
+ja tehtävästä, esitys, jonka sisältö kyllä entuudeltaankin oli
+kirjoista tunnettu, mutta joka vaikutti aivan uudesti, näin
+välittömästi, korvaan puhuttuna, sanoin selitettynä. Sakramentti on--
+sanoi munkki--enemmän kuin mikään muu omiansa uskoa vahvistamaan ja
+ylläpitämään ja antamaan ihmisille voimaa ja luottamusta. Kun Jumalaa
+muulloin rukoillaan, niin on Jumalan vallassa kuulla tai olla
+kuulematta rukousta. Ehtoollistilaisuudessa sitävastoin on Jumala papin
+palvelija, hänen orjansa, joka on lupautunut tekemään kaikki, mitä hän
+pyytää. Niin pian kuin pappi tarttuu sakramenttiin ja toimittaa siihen
+kuuluvat menot, sitoo hän Jumalan tekemään mitä tahtoo. Hostiaa
+käytellessään pappi on Jumalan sijainen, joka hänen valtuuttamanaan
+antaa syntien anteeksi antamisen jokaiselle, joka toimituksessa läsnä
+olemalla tahtoo siitä tulla osalliseksi. Tätä oppia esittäessään
+saarnamies ei sanallakaan koskettanut siihen, missä mielessä, missä
+sisällisessä mielentilassa ehtoollinen on nautittava, vaan vaikuttaa
+se, ehtoollinen, ehdottomasti, mistään riippumatta. Kun papilla on
+tämmöinen valta, tämmöinen avonainen valtakirja, niin--ja lopulta
+kääntyi puhuja kuorissa istuvan nuoren papin puoleen, huomauttaen
+hänelle tätä hänen merkitystään ja tärkeätä tehtäväänsä ja siitä
+seuraavaa vastuunalaisuutta.
+
+Ei koskaan ole minulle selvempänä esiintynyt paavin Pietarin-sijaisuus,
+eivät koskaan ole taivaan valtakunnan avaimet, joilla katolinen kirkko
+avaa tai sulkee ovet autuaitten asuntoihin, helisseet räikeämmin
+korvissani.
+
+Saarnansa päätti munkki polvirukouksella saarnastuolissa, jonka
+rukouksen hennot lasten äänet taas toistivat.
+
+Ja sitten seurasi nuoren vastavihityn munkkipapin ensimmäinen julkinen
+kirkollinen toimitus, hänen messunsa ja ehtoollisensa. _Hänen_
+ehtoollisensa, sillä katolisessa kirkossa nauttii, kuten tunnettu,
+pappi itse ehtoollisen ja muut tulevat siitä vain välillisesti,
+läsnäolonsa kautta osallisiksi. Merkiksi siitä, milloin pappi nauttii
+leivän, ja että kaikki, jotka eivät sitä näekään, kuitenkin tietäisivät
+hetken ja silloin tekisivät ristinmerkin, helähtää katolisissa
+kirkoissa tavallisesti pieni tiuku, tai soi myöskin kello tornissa. Se
+on salaperäisen tunnelmallinen tuo kirkollisen toimituksen huippukohta,
+kun kaikkien valmistusten jälkeen, soittojen ja laulujen vaiettua
+yht'äkkiä syntyy kuolon hiljaisuus, kun kaikki sekä kirkossa että sen
+ulkopuolella lankeavat polvilleen ja nöyrässä alistuvaisuudessa
+antautuvat mystillisen tunteen valtaan. Olin kerran läsnä semmoisessa
+tilaisuudessa, toistakymmentä vuotta sitten, kun paavi Leo XIII vainaja
+viisikymmenvuotisen piispautensa riemujuhlassa nautti ehtoollisen
+Pietarin kirkossa, jossa silloin oli läsnä viisikymmentätuhatta
+henkilöä. Toimituksen päätyttyä syttyivät Pietarin kirkon jättiläisurut
+soimaan ja ihana, mahtava laulu vyöryi alas kupoolien kätköistä.
+
+Niin tapahtui Mayrhofeninkin pienessä kirkossa. Urut soivat, lapset ja
+papit lauloivat. Mutta oli tämä meidän kylämme nuoren miehen
+ensimmäistä virkatoimitusta juhlistamassa jotakin, jota ei paavin
+juhlassa ollut.--Pom! Pom!--ja taas--Pom! Pom!--pamahteli kirkon takana
+olevalta niityltä. Olivat korvat mennä umpeen, sydän ja rintakehä
+vavahtelivat, pääskyt pakenivat pesistään räystäitten alla, ikkunat
+tärähti.
+
+Pataljoona asentoon!--Kunniaa!--komentaa tohtorikapteeni, ja kylän
+kaarti tekee kirkon seinämällä kunniaa, sill'aikaa kun muut
+ristinmerkkiä.
+
+--Ladatkaa!--Lauk...!--ja kun kanuunan patruunat ovat loppuneet,
+pamahtavat pyssyt yhteislaukaukseen ja pahvitulpat pölähtävät savun
+kanssa korkealle ilmaan.
+
+Komeata väkeä tuo kotoinen kaarti! Kylän parhaat nuoret miehet, joita
+ja joiden univormuja oli ollut hyvä aika ihailla toimituksen kestäessä.
+Takki harmaata sarkaa, ulottuen vain ristiselkään ja sopien mainiosti
+noihin solakoihin jänteviin vartaloihin. Housut mustat polvihousut.
+Sukat valkoiset. Kengät vuorimiehen mukavat, suuret, raudoitettuine
+pohjineen. Rintaa peittämässä heleän punaiset, kullalla kirjaillut
+liivit ja vatsan päällä leveä, kirjava nahkavyö. Päässä sitten
+töyhtöinen lierilakki, kiinnitettynä leuan alle mustalla nauhalla,
+Kirkon kunniavartio, paavin paikallinen sveitsiläiskaarti. On
+monenlaista menoa ja muotia tässä maailmassa, on senkin seitsemän
+seremoniaa. Mutta välipä tällä, kun kukin koettaa parastaan, antaa
+Jumalalleen sen, mikä hänen mielestään on Jumalalle tuleva--antaa
+hänelle vuoriseinäinsä sataisen kaiun, antaa ilonsa tämä, kun tuo
+surunsa, uhraa riemunsa yksi, kun toinen huokauksensa ja
+vaikerointinsa. Älkäämme naurako, ettei meitä naurettaisi!
+
+Jumalanpalvelus on kirkossa päättynyt ja kaarti asettuu taas kujaksi
+kirkon edustalle. Soittokunta, joka jumalanpalveluksen aikana on ollut
+läheisessä ravintolassa, saapuu sekin paikalle marssia soittaen.
+Vähitellen alkavat ihmiset tulvia ulos kirkosta samassa järjestyksessä
+kuin olivat sinne menneet. Nyt ei olla enää niin totisia ja juhlallisia
+kuin äsken kirkkoon mentäessä. Soittokunta asettuu saattueen etunenään
+ja viepi iloista marssia kaiuttaen papit, viranomaiset ja muut lähellä
+kirkkoa olevan ravintolan edustalle, jonka oven päällä on kirjoitus:
+»Willkommen Primitziant!» (»Tervetuloa vastavihitty!») Ravintolan
+edustalla soitetaan vielä muuan kappale, kaarti ampuu yhteislaukauksen,
+ja nuori pappi menee pappien, viranomaisten, sukulaistensa ja muiden
+valittujen kanssa ravintolaan juhla-ateriaa nauttimaan. Muu väki
+vetäytyy toiseen vastapäätä olevaan ravintolaan, jossa soittokunta
+soittaa, ja kaarti on tilannut itselleen paikan kolmannessa. Pian
+kuuluu iloista sorinaa, laulua ja lasien kilinää kaikkialla kirkon
+ympäriltä. Ravintolan edustat, parvekkeet ja varjoisat puutarhat ovat
+täynnä juhlapukuista ja keveämielistä kansaa, jota eivät maalliset
+eivätkä taivaalliset huolet rasita. Näkö on todella ihana ja kauneutta
+täynnä tuossa heleän auringon valaistuksessa viheriäin vuorten seinien
+välissä, ikilumisten alppien alla.
+
+Illalla riemu vasta oikein remahtaa. Silloin pistää nuoriso tanssiksi
+ravintoloissa. Huilut, mandoliinit, sitrat soivat ja ketteräjalkaiset
+parit tanssivat sekä uuden- että vanhanaikaisia tansseja. Yksi näistä
+viimemainituista muistuttaa kasakkatanssia nivelten notkistamisineen ja
+korkealle ilmaan hyppimisineen. Hyppiessään naisensa ympärillä lyö
+kavaljeeri yhtämittaa käsillään pohkeihinsa ja istuimiinsa, josta
+syntyy rätinä kuin rakettien räiskyessä. Sitten tarttuu hän naiseensa,
+pyöräyttää häntä, heittää häntä korkealle ilmaan ja jatkaa taas
+tasajalkatanssiaan.
+
+Ja kaikki tuo tapahtuu köyhän munkin kunniaksi, joka nyt lopullisesti
+on eronnut maailmasta, joka ei enää voi sen iloihin ottaa osaa, jolla
+ei saa olla, ei rahaa, ei tavaraa, ei taloa, ei kotoa, ei ystäviä eikä
+--vanhempiakaan. Sillä heistäkin hän nyt parin päivän vierailun jälkeen
+eroaa, vetäytyäkseen jonnekin luostariin ja sinne hautautuakseen. On
+hän koko ajan vähän alakuloinen ja raukea tuo nuori jäntevän näköinen
+mies. Mahtoi pysyä isänsä, tavallisen talonpojan ammatissa, elää
+ylhäällä viileässä vuoristossa karjaa paimentaen tai vieraita
+kukkulalta kukkulalle opastaen. Ehkä olisi siitä ollut ilo isompi--
+ainakin hänelle itselleen.
+
+Kyläläisilleen hän nyt kylläkin ison ilon valmisti, antoi heille
+tervetulleen tilaisuuden juhlimiseen, johon he täällä kyllä muutenkin
+ovat valmiit.
+
+Niin, jäi mainitsematta, että äskeinen pappi saarnassaan huomautti
+näitä mayrhofenilaisia vielä siitäkin, että heille saattaa kerran vielä
+olla suuri etu siitä, että heillä on tarvittaessa tämä sukulainen ja
+tuttava heidän puolestansa puhumassa. Sillä hänestä tulee ehkä pyhä
+mies ja aivan varmaan on hän kerran pääsevä taivaaseen. Ehkä eli näillä
+juhlimisilla siis aatetta ja tarkoitusta enemmän kuin ensi näkemältä
+näyttikään.
+
+
+
+
+TULVA JA SEN TUHOT.
+
+
+Eilen oli painostavan kuuma ilma edellisen päivän sateen jälkeen.
+Jyrkkien vuorten ympäröimässä kattilalaaksossa ei tehnyt mieli
+mihinkään liikkua, istuskella vain varjoisessa lehdossa, niityn alla,
+ruispellon pientaren laidassa, alppikosken rannalla, jonka jääkylmistä,
+suoraan jäätiköiltä tulevista kuohuista levisi viileä veto läheisimpään
+ympäristöön. Lehtikuuset ja muut kuuset antoivat siimestä. Mehiläiset
+surisivat kukasta kukkaan, ruista leikattiin, lyhteitä sidottiin ja
+pantiin kuhilaalle. Toisaalla tehtiin heinää. Kaikki tyynesti ja
+verkalleen, sillä eivät ole viljelykset täällä pienipeltoisessa
+vuorikylässä niin laajat, ettei niitä ehtisi hoitaa ilman rasitusta ja
+ponnistusta. Katse harhaili pitkin laaksoa, joka milloin avartuu,
+milloin kapenee, jakautuen ikäänkuin peräkkäin oleviksi eri huoneiksi,
+joiden lattioita peittävät heleän vihreät nurmimatot ja joiden seiniä
+verhoavat tummanvihreät metsäiset vuoriseinät. Maisema siinä on kuin
+hieno salonki, ja ruskeat ja valkoiset talot, kirkot ja huoneet ovat
+kuin huonekaluja salongissa. Ja kattona on heleän sininen taivas ja sen
+kannattimina häikäisevän valkoiset lumihuiput.
+
+Onni, tyytyväisyys ja huoleton rauha täyttää luonnon, ja sen sydämen
+alla sykkii pidätetty riemu, joka vasta illan viileän tullen
+valloilleen remahtaa. Kussa on aurinko laskenut, niin siinä tuhannet
+heinäsirkat virittävät kiihkeät virtensä ja sytyttävät kiiltoperhoset
+taikalyhtynsä ja käyvät keijuistanssiinsa vainiolla. Ja hotellien
+verannoilla soi huiluja ja pillejä, ja kylän nuoriso panee toimeen
+katrilleja kaukomatkaisten vierasten viihdyttämiseksi.
+
+Mutta auringon laskun jälkeen on lumihuippujen hartioille ilmaantunut
+harmaata huntua, joka on siitä kasvanut, laajentunut, alennut,
+kutoutunut tiheäksi koko taivaan yli ulottuvaksi pilveksi, ja myöhemmin
+illalla, puoliyön lähetessä huoahtaa luonto, liikahtaa ilma ja
+hiljainen sateen suhina oli vuoteelleen vaipuneiden tuutilaulu.
+
+Satoi vielä aamullakin ja on satanut koko tämän päivän. Ja semmoista on
+sää ollut useampia päiviä. Yhtenä päivänä painostavan kuuma, toisena
+sitä seuraava lämmin sade runsaasti heruvista pilvistä.
+
+On sangen salaperäistä tuommoisena sadepäivänä, kun kaikki se maailma,
+joka muulloin vuorten rinteiltä näkyy, kun kaikki se elämä ja vaihtelu,
+jota sieltä voipi seurata, on kokonaan kadonnut. Ei tiedä mitään, mitä
+yläilmoissa tapahtuu. Ja kuitenkin voi siellä tapahtua monenlaisia
+asioita. Silloin kun laaksossa sataa, voi siellä olla kirkas pouta
+yläpuolella pilvien, joko lämmin pouta tai kylmä pouta s.o. pakkanen,
+riippuen siitä, mistä päin tuulet käyvät. Mutta siellä voi myöskin
+sataa vettä ja olla lämmin samalla kuin laaksossakin. Sen tietää siitä,
+että silloin alppikosket paisuvat ja niiden viheriän sinertävä vesi
+muuttuu likaiseksi.
+
+Niin, tänä aamuna siis satoi. Satoi lämmintä, leppoisata, kohtisuoraa
+sadetta. Asuntoni ohitse kuohuu toisella puolen iso, aina vaahtoava
+alppikoski, toisella puolella lirittää pienoinen puro, joka saa vetensä
+suuresta koskesta ja on johdettu niittyjen, vainioiden ja metsikköjen
+halki talosta taloon, kylästä kylään antamaan liikevoimaa myllyille,
+pienille tehtaille ja muille laitoksille. Iso koski ei näy ikkunaani
+syvästä uomastaan, vaikkakin sen kohina aina kuuluu sisään. Pieni puro
+sen sijaan näkyy, ja oli sen vesi nyt ruskean keltaista--todistus
+siitä, että yläilmoissa oli vietetty levoton yö, oltu pahalla tuulella.
+Ne ovat muuten usein pahalla tuulella nuo vuorten jättiläiset, mutta
+yhtä pian ne taas mielensä muuttavat ja illalla voi puro taas olla
+kirkas. Mutta tällä kertaa se ei tapahtunut.
+
+Kun istuin ikkunassani ja tuon tuostakin katsahdin ulos, niin sattui
+silmääni jotakin vilkkuvaa valkeata puitten lomitse. Joku siellä kosken
+rannalla juoksee.--Mutta mitä ne siellä taas juoksevat ja yhä
+vilkuttavat? Eikö totta niin se olekin kosken vaahtoa, joka siellä
+pärskyy! Se on siis noussut syvästä uomastaan niin korkealle! Kiiruhdan
+katsomaan, ja kun tulen Tsillerkosken rannalle, joka on vain
+kivenheittämän päässä asunnostani, niin kohtaa minua siellä mahtavan
+kamala näky. Tsiller on paisunut ja täydellisesti muuttanut muotonsa.
+Sen sinisen vihreä, läpikuultava vesi on, samoin kuin pikku purokin,
+ruskean keltaista, paksua kuin uunintekijän kaukalossa. Olen seisonut
+tuskin viittä minuuttia rantakivellä, kun vesi jo kastelee jalkojani ja
+pakottaa väistymään. Se pauhaa aivan vimmatusti ja vähän väliä kuuluu
+kuohujen sisästä kuin kumeita laukauksia, jolloin maa vavahtaa. Ne ovat
+veden mukanansa kiidättämät kivet, jotka iskevät toisia kiviä vastaan
+ja laskevat kolinkolia alas.
+
+Se on komeaa--minusta!
+
+Mutta rannalla seisoo vanha leskivaimo, emäntämme, jonka talossa
+asumme. Hänestä se ei ole komeaa. Hänen kasvoillaan ilmenee huoli,
+ilme, joka tyynen talonpoikaisnaisen mielen mittarissa jo merkitsee--
+hätää! En sitä vielä silloin siksi käsitä, mutta kyllä kohta. Sillä kun
+käymme metsikön läpi vähän matkaa ylöspäin kosken rantaa, on vesi
+siellä jo melkein rannan tasalla. Kaksikymmentäviisi vuotta sitten se
+oli murtautunut yli juuri siitä paikasta ja hävittänyt puut ja
+hävittänyt pellon.
+
+Kun nousen takaisin rannasta, näen väkeä juoksujalassa rientävän kylän
+tietä koskelle päin ja kuulen kirkonkellon antavan hätämerkkejä. Kaikki
+kiiruhtavat sillalle päin, joka toisessa päässä kylää vie kosken
+poikki. Siellä vasta huomaan, että onkin kysymyksessä totisin tosi.
+Kulku sillan poikki on jo kielletty, sillä vesi uurtaa maata sen
+ranta-arkkujen alta. Silta on puinen riippusilta, jota kannattaa vain
+kaksi kivistä kyhättyä arkkua, toinen toisella rannalla.
+
+Sillan yläpuolella uurtaa vesi jo minkä kerkiää rantaäyräitä, ja tuon
+tuostakin, yhä enenevällä nopeudella, putoaa siitä kiviä ja soraa,
+vieden niiden päältä pala palalta viheriää niittyä. Kivet paukkavat
+kuin tulinuijat mennessään pohjaa myöten veden viskeleminä. Siellä on
+toisella rannalla talo vain muutamia metriä rannasta. Jos vesi saa
+tehdä työtään eikä tule kovempaa maata vastaan, ei ole kestävä kauan,
+ennenkuin talo suistuu koskeen. Onneksi on sillä suojanaan muutamia
+puita, joiden juuret pidättävät maan vyörymistä, ja vähän päästä
+tuleekin vastaan kalliopohja, joka pelastaa sen talon.
+
+Mutta toinen talo sillä puolen, missä seisomme, on enemmän uhattu. Jos
+silta menee, repäisee se mennessään maantien, joka on vähän
+korkeammalla muuta maata, ja silloin menee ei ainoastaan sillan
+alapuolella oleva iso talo, kaksi komeaa isoa taloa--vaan myöskin niitä
+vastapäätä sillan yläpuolella oleva sahalaitos.
+
+Jo huojuukin sillan päässä seisova, veden rajaan pystytetty
+sähköjohtopylväs, huojuu ja kaatuu, jääden riippumaan lankainsa varaan,
+kunnes ne katkaistaan. Aivan viimeisessä hetkessä saadaan kuitenkin
+sillan pää estetyksi vyörymästä, kun hevosten ja miesten vetäminä
+saapuu suuria kuusia, jotka oksineen päivineen pyöräytetään äyräältä
+alas ja rautaketjuilla ja sähköjohtolangoilla kiinnitetään maahan
+lyötyihin paaluihin. Puut hiljentävät veden vauhtia ja voimaa lähinnä
+rantaa, maan vyöryntä lakkaa ja talot ovat pelastetut. On pelastettu
+myöskin sillan korvaan rakennettu madonnan maja, jossa hänen kuvansa
+edessä palaa vahakynttilöitä ja jossa pienet vestanneidot uhatuista
+taloista ovat näitä uhritulia ylläpitäneet. Leppeältä, ystävälliseltä
+näyttää pyhä äiti lapsi sylissään, ja jos hän voisi sitä estää, ei
+maailmassa varmaankaan mitään tuhoja tapahtuisi. Ja jos auttaisivat
+vahakynttilät ja muut uhrit ja anomukset, joita heikot ja halvat
+voimattomat taivaallisten ja maallisten mahtien edessä suitsuttavat
+toiveittensa täyttämisen toivossa--!
+
+Kun ei »näytelmä» tällä paikalla enää tarjoo tarpeellista jännitystä,
+niin siirtyy katsojain joukko--etupäässä müncheniläisiä, berliiniläisiä
+ja wieniläisiä matkailijoita--toiseen paikkaan hiukan alemmaksi.
+
+Mitä ovat näyttämön tragediat siihen verraten, mitä tuossa edessämme
+tapahtuu! Musta vuorenseinä taka-alalla taivas maan tasalla, sen katto
+ikäänkuin sisään romahtamaisillaan; vettä tulee kuin saavista kaataen.
+Keskellä näyttämöä jyryävä koski, joka parhaillaan patoaa kivistä ja
+puista saarta keskelle väyläänsä, tukahduttaen oman kulkunsa ja
+viskaten kaiken voimansa vastaiselle rannalle, jossa seisoo vasta
+rakennettu köyhän miehen talo. Talon ja kosken välissä on puutarha mitä
+kauneimmillaan, mitä kukkeimmillaan.
+
+Väylänsä muuttanut koski on yhtäkkiä kääntänyt kaiken vihansa tätä
+taloa vastaan. Selkä kyömyssä se aina uudistuvissa hyökkäyksissä
+ryntäilee talon rantaa vastaan sekä veden että kivien voimalla ja saa
+pian kiveyksen rikotuksi. Maa vyöryy nyt kuin hiekka, lohkeilee
+suurissa paakuissa, ja puutarha omenapuineen, ruusuineen,
+vihanneksineen, perunamaineen ja äsken siinä kimmeltävine punaisine,
+sinisine ja hopeisine lasipalloineen katoaa koskeen.
+
+Vaikuttavimmissa kohdissa ylärivin yleisö, s.o. seudun
+talonpoikaisnaiset, nyyhkyttävät ja huoahtelevat. Saksalaiset
+herrasväet--müncheniläiset, wieniläiset ja berliiniläiset--
+huudahtelevat vain: »kollossal!» »gollossal!» Koettavat kyllä saada
+kasvoihinsa säälivän surkuttelevan ilmeen, mutta ihailevat etupäässä
+jättiläisen voimaa. Erityisen liikuttava kohtaus on, kun oven edessä
+oleva penkki, jossa talon väki illoin istui ylös alpeille katsellen,
+vyörähtää veteen. Eikä oikeassa draamassa saa puuttua koomillisiakaan
+kohtia: yht'äkkiä puhkee kivijalka ja talon kaikki roskatavara--vanhoja
+vaatteita, rikkinäisiä astioita ja sen semmoista--pullahtaa ulos ja
+sukeltaa jokeen. Kaikki muut tavarat, yksin ikkunat seiniltäkin, ovat
+kannetut pois ja kasatut korkeampaan paikkaan. Mutta kohta romahtaa
+alas huoneen alikerran kivinen päätyseinä--ja se ei enää ketään
+naurata. Talo on pilalla, sillä vaikka se ei kokonaisuudessaan
+sortunutkaan, kun taaskin tuli vastaan kalliopohja, niin on pieninkin,
+vähän kovempi tuulen puuska päättävä sen päivät.
+
+Liekö koski nyt katsonut siinä paikassa tehtävänsä päättyneeksi--se
+jättää sen rauhaan ja suuntaa voimansa toisaanne, vastaiselle rannalle,
+meidän rannallemme.
+
+Lehto, jossa kuuman päivän siimestä pidin, on veden alla. Puut huojuu
+ja puut kaatuu, piennarheinä katoo likaisen mudan alle, keltaista
+rukiin sänkeä näkyy vielä vähäsen, mutta kohta katoo sekin, kuhilaat
+keikahtavat kumoon ja menevät menojaan. Ruokamulta, jota siihen on
+viidenkolmatta vuoden kuluessa käsin kannettu kivien päälle, valahtaa
+kosken alle kuin liina lattialle. Siinä meni hernemaa, perunamaa,
+niittymaa, ja vanha köyhä leski seisoo rannalla huojutellen ruumistaan.
+Tuolla köyhältä talo, täällä köyhältä pelto!
+
+Eihän voi luonnon voimia vihata, eihän saa sallimusta vastaan
+kiukutella, mutta tuo likainen vesi, tuo raaka voima, joka ei kysy
+muuta kuin mistä itse parhaiten yli pääsisi, joka vaatii kaikki
+väistymään, kaikki sortumaan ja joka aina--niin _aina_!--käy köyhiin
+käsiksi, karkaa aina kurjien niskaan, repii repaleita, raastaa
+raukkoja--se _on_ susi sukuansa, se on koira tapojansa.
+
+Mutta ei saa vedenkään väkivalta ikipäivin valtoineen riehua!
+Pelastustyö, joka on tähän saakka ollut hajanaista--yksi siellä, toinen
+täällä, kukin omaa rantaansa lujittamassa, omia tavaroitaan kantamassa
+--keskittyy yht'äkkiä tähän yhteen ainoaan paikkaan. Vanhalla leskellä
+on ainoa niittynsä vähän ylempänä sitä peltoa, minkä virta vei. Pitkin
+pituuttaan on pellon reuna kivetty, mutta kohta alkavat kivet irtautua
+kaivavan ja kaatavan veden voimasta. _Silloin_ kylän parhaat pojat, sen
+reippaimmat nuoret miehet rientävät hätään, kaatavat puita paikasta,
+joka ei ole uhattu, laahaavat ne veteen, kytkevät ne paaluihin kiinni,
+ja voimatonna väistyy taaskin kosken kiukku vastustavien ja suojaavien
+oksien tieltä.
+
+Vanhan vaimon niitty on pelastettu, paras osa hänen omaisuudestaan
+riistetty hurtan hampaista, juuri kun se oli sen nielemäisillään. Jos
+siinä toimettomina seistiin, ei mitään koetettu, ei mitään uskallettu
+eikä mihinkään uskottu, niin toivottomalta kuin kaikki näyttikin, niin
+siinä meni kaikki köyhältä. Ja jos olisi sama temppu tehty toisellakin
+rannalla, muissakin uhatuissa paikoissa, jos ei olisi vitkasteltu ja
+epäröity, jos ei olisi johtoa puuttunut, niinkuin sitä aina
+hätätilaisuudessa puuttuu--ja jos ennen kaikkea olisi ajoissa
+tarkastettu patoja ja rantavalleja eikä luotettu niiden kestävyyteen,
+silloin olisi Tsillerjoki luultavasti saanut laulaa soloansa omassa
+uomassaan.
+
+Oli kamala se yö, joka pian seurasi tuhon päivää, sillä vasta
+iltapuolella oli koski alkanut paisua ja pimeä yllätti. Nyt oli pantu
+toimeen täydellinen järjestetty vartioimis- ja tulvan vastustamistyö.
+Kylän miehet olivat alinomaa liikkeessä rientäen paikasta toiseen
+tukkeamaan aukkoja ja niihin kiviä ja puita kasaamaan. Sillan
+molemmissa päissä paloi suuri nuotio ja liikkeessä olevilla miehillä
+oli suuret tulisoihdut käsissään, joiden valossa he työtään tekivät.
+Yhä kuului kohinata ja pauketta kuin maanalaista ampumista. Suurella
+voimalla ja kiiruulla saatiin tuketuksi pienen puron suu, johon kerran
+päästyään vesi olisi laskenut alleen toisen alempana olevan kylän.
+
+Mutta joskin saatiin paljon varjelluksi, niin paljon ehti vesi
+vahinkoakin tehdä. Tuo nähtiin seuraavana aamuna, kun käytiin tulvan
+tuhoja tarkastamassa.
+
+Kaamea on tulipalon jälki, kun harmaa tuhka ja musta hiili peittävät
+paikan, missä äsken seisoi täysinäinen talo, katkeroittava on savun
+kitkerä katku palaneella tontilla. Mutta vielä kaameampi on
+kiviröykkiöksi, hietapenkereeksi ja likalätäköksi muuttunut puutarha,
+pelto, niitty, jossa vesi vielä tirskuu jalan alla ja jossa märkä savi
+ja veden nylkemät puitten juuret epätoivoisesti toisiaan kouristavat...
+Lepäsit tuossa taannoin pehmoisella nurmikolla puitten siimeksessä,
+suojassa tuulilta, suojassa helteeltä; istut nyt kovalla kivellä, ja
+kuuma aurinko polttaa selkääsi. Lapset siinä pientarella eilen marjoja
+poimivat, tänään penkovat kivien lomista kuolleita kaloja--ja ovat yhtä
+ihastuneita.
+
+Koko kylän väki ja kaikki sen vieraat--müncheniläiset, wieniläiset,
+berliiniläiset--kulkevat vahinkopaikalta toiselle. Nämä eivät puhu
+mitään, päätään vain pudistelevat, noista toisista on se yhä
+»gollossal!» Ja sitä se kyllä onkin.
+
+Sillä veden vahingot ovat toistaiseksi korvaamattomat. Kymmeniä
+tuhansia kysyy uusien rantavallien rakentaminen. Ja ne ovat välttämättä
+rakennettavat, sillä muuten voi koko laakso jonakin päivänä pian
+muuttua kiviraunioksi. Se rasittaa kyllä pienen yhteiskunnan voimia.
+Mutta suurempi on yksityisten tappio. Saha, joka sillan korvassa
+aamusta varhain iltaan myöhään surisi ja sähisi, seisoo ja saanee
+seisoa kuukausia, sillä vesi vei maan, jota myöten kulkevasta ojasta se
+sai liikevoimansa. Sama oja pyöritti puusepäntehdasta vähän alempana.
+Yhä alempana oli mylly, jonka ohi kulki herttainen polku vesirännin
+kuvetta. Nyt ei ole polkua, ei ole ränniä eikä myllyäkään. Ne menivät
+yhdellä pyyhkäisyllä eivätkä tule takaisin. Seisoo vielä sitäkin
+alempana suuri vasta rakennettu toinen puusepäntehdas ja monta muuta
+pienempää kojetta ja laitosta, kun melkein joka talossa on ratas
+jotakin pyörittämässä. Kylän varallisuuden valtasuoni on leikattu
+poikki ja kylän ruumis sairastaa veren vähyyttä.
+
+No niin, haavat paranee, apua kerätään ja apua annetaan, jäseniä
+ponnistetaan, tehdään työtä kahta kovemmin. Ja semmoistahan on maailman
+meno. Mutta en saa minä päähäni mahtumaan, en saa, _miksi_ luonto tällä
+tavalla yht'äkkiä syyttä suotta viskaa vihansa vuorilta alas, miksi se
+ei pysy tasapainossaan, ja miksi väkevistä väkevin aina--niin _aina_!--
+heikoista heikoimpain kimppuun käy. Omituisia ovat ne luonnon »lait»,
+joiden mukaan tällä tavalla oikeutta jaetaan. Sokea on oikeuden
+jumalatar, liikkuipa tuo sitten taivaassa tai maassa.
+
+Mutta niin mahtava kuin olikin, niin voittamattomalta kuin näyttikin
+veden valta, niin hirmuinen ja hävittävä kuin olikin sen ryntäys--ei
+tarvittu kuin pieni pienoinen seikka sitä pysäyttämään. Ei muuta kuin
+muutaman asteen vaihdos ilman lämpömäärässä.--Juuri kun veden pauhu oli
+korkeimmillaan ja kuohut paisuivat ylimmilleen, tapahtui pieni keikaus
+ilmakehässä, muutamain asteiden alennus ilmapuntarissa--ja sade
+ylhäällä muuttui lumeksi, lumi pysähtyi jäätiköilie ja tarttui
+huippuihin kiinni ja tulva lakkasi laaksossa. Ja sitä, parin asteen
+vaihdosta pilvien pitäjäin mielentilassa, saavat laaksot ja vainiot,
+kylät ja kaupungit kaukana tasangoilla, jonne ei alppeja näy ja jossa
+tuskin tiedetään, että näitä vuoria ja näitä virtoja on olemassakaan--
+sitä saavat he kiittää siitä, että säilyivät häviöstä.
+
+Ja me matkailijat--me saamme kiittää sitä ihanimmasta näystä, minkä
+maailmassa yleensä voi nähdä: tuoreen, vasta sataneen lumen hohteesta
+alppien rinteillä. Nekin huiput, jotka näin kesällä ovat lumettomat,
+ovat hartioitaan myöten jauhon valkeina. Paikoitellen tuota valkeaa on
+seulottu puurajaa alemma, ja jos ehtisimme sinne, ennenkuin lumi sulaa,
+niin saisimme keskellä kesää käyskennellä huurteisessa metsässä.
+
+Niin me, vaan ei huvita vanhaa leskeä ylös alpeille katsoa. Hänellä on
+muuta tekemistä. On vesi kuitenkin säästänyt pienen palan hänen
+potattipeltoaan, muutamia katkenneita penkkejä. Ei ole niille muuta
+tehnyt siinä kuin varret maahan kaatanut. Noita katkenneita penkkejään,
+noita raajarikkoja invaliidejaan hän nyt hoitaa ja koettaa elämään
+pelastaa kantamalla kuohkeata maata varsien päälle. Siinä on nyt hänen
+vastainen vaikutusalansa pellon viljelijänä. Ei sano hän enää
+jaksavansa veden aukaisemaa väylää uudelleen täyttää. »Tehkööt sen
+tulevat polvet.»
+
+Taivaita ei eukko syytä onnettomuudesta, ei käy kohtaloa kiroomaan. Hän
+laskee koko vahingon huolettomuuden lukuun, niiden, jotka eivät
+aikanaan rantavallia tarkastaneet ja lujittaneet ja jotka eivät ajoissa
+ja miehissä apuun rientäneet ja vaarallisia paikkoja vartioineet.
+
+
+
+
+KOHTI KORKEUKSIA.
+
+
+I
+
+Vaikka tämä laakso, Tsillerlaakso, onkin 630 metriä, siis yli puolen
+kilometriä, meren pintaa korkeammalla, eli paljon korkeammalla kuin
+korkein vaaran laki Suomessa, on se kuitenkin vain laakso, josta oikea
+vuoristo vasta alkaa.
+
+Se päättyy niinkuin jo on kerrottu jyrkkiin metsäisten  vaarain
+rinteihin ja niiden yläpuolella oleviin kivihuippuihin, jotka sulkevat
+silmältä tien ja rajoittavat sen näköalan. Tuossa seinässä on kuitenkin
+halkeamia, joista voi nähdä kauas vuorimaan sisään ja joiden läpi
+etäiset lumihuiput ja jäätiköt loistavat. Nuo halkeamat ovat nekin
+laaksoja, joita myöten kävelytiet vievät yhä ylemmä ja yhä syvemmä.
+
+Lähdemme muutamata semmoista tietä vaeltamaan jonakin viileänä aamuna.
+Kuljettuamme niittyjä pitkin ja kautta pienten kylien ja ohi
+yksinäisten talojen, peltojen pientareita ja nurkitse latojen ja
+riihien, saavumme kohta tuon jyrkkänä kohoavan vuoriseinän alle ja
+olemme samalla myös halkeaman suulla, joka aikain aamuna on tuohon
+seinään revennyt. Halkeaman pohjassa kuohuu vuorivirta ja heitäikse
+huimaavalla vauhdilla alas tänne isoon laaksoon. Kosken rannat ovat
+niin jyrkät ja syvät, ettei tie pääse niitä myöten kulkemaan, vaan
+täytyy sen etsiä itselleen ylöspääsyä toisaalta. Mutkitellen metsässä,
+kiertäen kalliolohkareita, käyttäen hyväkseen vuoriseinään
+muodostuneita hyllyjä, ollen välistä pakotettuna pienen sillan avulla
+harppaamaan kosken rannalta toiselle ja sieltä etsimään itselleen
+jalansijaa, kiemurtelee se kiemurtelemistaan ylöspäin välistä niin
+ahtaassa solassa kuin tavallinen kaupungin katu korkeiden kivimuurien
+välissä--se ero vain, että huoneiden seiniä edustavat vuoren rinteet
+kohoavat satoja metrejä kymmenien sijasta. Tuossa solassa vallitsee
+ainainen kosteus ja viileys, jota sille antaa alhaalta koskesta nouseva
+kuohusumu ja ylhäältä vuoren seinää pitkin itkeytyvä vesi. Vanhat tarut
+vuoriaan vartioivista peikoista ja hyypiöistä johtuvat ehdottomasti
+mieleen tätä kuilua kulkiessa, ja veden pauhu jalkain alla pitää rinnan
+hermot alinomaisessa vavistuksessa. Ja kun tien on tuon tuostakin
+täytynyt pujahtaa kattona riippuvan kallionkielekkeen alle, jonka
+pieninkin järistys vuoren sisässä näyttäisi voivan päällemme pudottaa,
+niin ei ole ihme, jos jänne kulkevan kantapäissä pelosta hiukan
+ponnistaikse semmoisilla paikoilla. Ja vavahtaa siinä vanhankin
+vuorelaisen rinta, kun hän yht'äkkiä, varsinkin jonkin suuremman sateen
+jälkeen, huomaa keskellä tietä leiviskäisen kiven, joka on irtautunut
+jostakin yläilmoista ja siihen pudonnut. Varsinkin keväällä lumien
+lähdön aikana kuuluu kiviä ropisemalla ropisevan alas.
+
+Vihdoin on tämä jyrkkä holvikäytävä päättynyt, ja me astumme niin
+sanoaksemme vuorilinnan ensimmäiseen kerrokseen. Vuoren seinät
+loittonevat toisistaan ja antavat sijaa pienelle laaksolle, jota sopisi
+nimittää linnan etehiseksi. Vaahtoinen vuorikoski on leventynyt ja
+muuttunut viliseväksi virraksi, tie kulkee tasaisena sen ahdetta
+pitkin, sen rannoilla on niittyjä, jotka kohoavat vähän matkaa
+vuorenkin rinnettä, kunnes siellä ylempänä taas alkaa metsäinen rinne
+ja sen yläpuolella kohtisuora kallioseinä.
+
+Laaksossa on muutamia talojakin, joista yksi on muodostunut pieneksi
+ravintolaksi. Olemme viipyneet tänne kiivetessämme vain tunnin ajan ja
+ryyppäämme siinä aamukahvit verannalla. Siihen näkyy äsken kulkemamme
+solan yli ja vuoren seinäin välitse jättämämme suuri laakso
+kirkkoineen, rautatieasemineen, taloineen ja mutkittelevine jokineen ja
+polkuineen. Kiipeäminen on ollut sangen rasittavaa, mutta muutamain
+minuuttien lepo uudistaa voimat--mikä on vuoristossa kävelemisen
+suurimpia viehätyksiä. Ja kevein askelin jatkamme taas matkaamme. Vähän
+aikaa laakson lattiaa kuljettuaan päättyy tie sen peräseinään ja alkaa
+taas kohota niinkuin äsken suuresta laaksosta lähdettyämme. Ja taas
+täytyy tien ja sen kävijän tehdä totista työtä eteenpäin päästäkseen.
+Virta on jälleen muuttunut, ensin koskeksi ja sitten putoukseksi, joka
+näyttää syöksyvän alas kuin jostakin reiästä katon rajassa.
+
+Sinne kun tullaan, katon rajaan, ollaan jälleen ahtaan solan suulla,
+jossa nousu on lakannut ja jossa tie kulkee kuin käytävässä. Milloin
+ovat tämän käytävän seinät niin jyrkät, ettei niihin ole päässyt mikään
+puu juurtumaan. Milloin on seinän putous loivempi ja sen pinta
+karkeampi, ja silloin se on »tapioitu» metsällä niin komealla--havu- ja
+lehtipuilla--ettei Suomen synkimmilläkään saloilla sen komeampia, ja
+ruohoilla, sammalilla ja marjanvarsilla niin hyötyisillä kuin Savon
+mäkien rehevimmillä rinteillä. Kun se runsaus vain olisi sieltä
+saatavissa--mutta ei pääse sinne sirppineen törkyjen tekijä, ei pysy
+siellä ketterä alppikarjakaan, ainoastaan kilit ja pukit siellä
+kellojaan kilistävät ja määkäsevät tyhmän tervehdyksensä matkamiehelle.
+
+Tämä sola on pitkä ja mutkitteleva ja kaikuu ja kumisee pohjassa
+kuohuvan kosken pauhusta. Välistä katoo koski näkymättömiin puiden ja
+kallioiden alle, välistä se on tietä kulkevan nähtävissä. Se on melkein
+kauttaaltaan valkoista vaahtoa, joka vain joissakuissa suvantopaikoissa
+kalliopaasien kupeella muuttuu tyynemmäksi sinisenvihreäksi vedeksi.
+Sitä puristetaan, survotaan, heitellään ja hierotaan armottomasti, ja
+sitä pahoinpitelyään se ärjyy ja ulvoo. Siellä täällä se saapi toverin
+tuskiansa jakamaan, kun huimaavasta korkeudesta syöksee seinää alas
+jokin pienempi puronen hukkuen isompansa helmaan.
+
+Sola laajenee ja taas aukeaa laakso eteen ja me olemme alppilinnan
+toisessa kerroksessa. Tämä laakso on laajempi ja pitempi kuin äskeinen
+ja täynnä asutusta. Se on viimeinen viljelty paikka, ja siinä olevat
+talot ovat viimeiset, joissa kaiken vuotta asutaan. Niitä on virran
+partaalla--koski on taas muuttunut virraksi--on ylempänä loivilla
+niittyisillä rinteillä, on korkealla metsäisten kallionkielekkeiden
+päälläkin. Maanviljelystä täällä vain nimeksi harjoitetaan, sillä ilman
+viileys ja yhä korkeammaksi käyneiden vuorien pitkät varjot viivyttävät
+viljan kypsymistä. Viljelyskelpoiset rinteet ovat sitäpaitsi useimmiten
+liian jyrkät hevosella ja auralla kynnettäviksi. Melkein kaikki
+viljelyskelpoinen maa on heinän kasvussa ja antaakin kesässä
+kolminkertaisen sadon, joista kaksi kootaan latoihin ja kolmas koituu
+syksymmällä suoraan lehmien suuhun. Heinäntekoa kestää niin ollen
+melkein koko kesän, ja kun työvoimat ovat pienet ja ilmat epävakaiset--
+täällä sataa ainakin kolme päivää viikossa--täytyy sitä tehdä tuhrustaa
+siihen katsoen.--Jossakin paikassa on vähäinen ruispelto tai perunamaa.
+Ei tahdo uskoa silmiään, kun näkee, että tähkä täällä on vielä vihreä,
+kun se pari tuntia sitten laaksossa, josta lähdimme, jo kuhilaalla
+kellerti. Mutta selityksen tähän antaa lumikinos, joka talvisilta
+teloiltaan vielä paistaa tuosta vuoren alta halkeamasta.
+
+Se kinos on talvisen lumivyöryn eli laviinin tähteitä. Vyöry on
+uurtanut itselleen väylän vuoreen ja puhdistanut sen puista ja maasta,
+niin että paha arpi ammottaa vuoren rinnassa. Mutta vielä
+ammottavampia, vielä aivan vereslihalla olevia haavoja on kesäinen sade
+saanut aikaan muutamia päiviä sitten.
+
+Jossakin tuolla korkealla on vuoren huippu, jota ei tänne näy. Sen
+huipun hartioille on pysähtynyt kulussaan vettä kantava ukkospilvi ja
+sinne kaatanut ja kumonnut sisältönsä silmänräpäyksellisessä
+purkauksessa. Hirvittävällä voimalla on vesi syössyt alas, repinyt
+maata ja repinyt metsää ja yhä leveten syössyt alas laaksoon, ajaen
+lumiauran tavoin kaikki tieltään, uurtaen vihdoin paria syltä syvän ja
+paria kolmeakymmentä syltä leveän uoman parhaaseen niittyyn, samalla
+työntäen kiviä ja soraa yhtä laajalle alueelle. On aivan uskomatonta,
+että vesi yhden ainoan pilven purkauksesta voi saada aikaan semmoista
+hävitystä ja että kivet, kuutiometrinkin mittaiset, ovat sen käsissä
+lennelleet kuin lumipaakut auran tiessä kahden puolen paikkaa, mistä se
+on kulkenut. Tämä tällainen hävitys oli tapahtunut kahden puolen erästä
+taloa, säästäen kuitenkin sen itsensä. Mutta suuri oli silti vahinko.
+Maanomistaja sai vähentää karjaansa parillakymmenellä lehmällä.
+
+Niin, sillä tavalla saattaa täällä »sataa sisään», näissä vuoriston
+laaksosalongeissa... Ja kauan kestää, ennenkuin luonto jälkensä
+peittää, ennenkuin niitylle ajautunut raaka maa taas alkaa vihertää.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Noin tunnin, puolitoista, kestää kävely laakson pohjassa, Kulkiessamme
+olemme sivuuttaneet ravintolan toisen perästä, joita aina noin puolen
+tunnin päästä ilmaantuu tiepuoleen. Näin matkailijatulvan ylimmillään
+ollessa on niissä aina vieraita, tulevia ja meneviä. Kirjava on se
+joukko, joka Saksan tasangoilta ja sen suurkaupungeista tänne saapuu
+jäseniänsä verryttelemään ja raitista ilmaa hengittämään. On lihavia
+pappoja, jotka vettä--ei, olutta--valuen ja niin vähissä vaatteissa
+kuin mahdollista puuskuttavat eteenpäin. On vielä lihavampia mammoja,
+jotka hameet polviin nostettuina kaikin voimin koettavat voittaa
+vastamäkien vaikeuksia. On kokonaisia perheitä, isineen, äiteineen,
+lapsineen, tätineen ja setineen. On yksinäisiä naisia, suuremmissa ja
+pienemmissä parvissa, kaikilla reput selässä, pitkät alppisauvat
+kädessä, jalassa nauloitetut paksupohjaiset vuorikengät. Se on
+ystävällistä, herttaisesti tervehtivää, hymyilevää herrasväkeä, ei
+juuri erittäin sirotekoista, mutta ylen isoäänistä. Kun semmoinen parvi
+pullahtaa ravintolaan ja rymähtää alas sen penkeille ja pöytien ääreen,
+sortuu kohisevan koskenkin ääni, enkä luulisi lumivyörynkään paukkeen
+kuuluvan silloin, kun kaksi tuollaista matkuetta yhtyy ja alkaa
+huomioitaan vaihtaa. Tilataan siinä sitten olutta ja viiniä, huudetaan
+juustoa ja makkaraa ja--näköalakortteja! Nekin tuodaan tarjottimilla,
+valmiiksi varustettuina postimerkeillä, ja niin saavat kotona olevat
+ystävät ja tuttavat tietää ja nähdä, missä mennään, missä syödään ja
+missä juodaan. Ja ettei vain epäiltäisi, että kortti on ostettu ja
+lähetetty joltakin rautatieasemalta, ja ettei siis olekaan jaksettu
+tänne yläkertoihin kiivetä, täytyy nimikirjoitus välttämättä varmentaa
+sen ravintolan leimalla, josta kortti on lähetetty. Jonkinlaisen
+käsityksen siitä, millainen on tämä matkailijain tulva, saa siitä, että
+Mayrhofenin postikonttoriin päivittäin kokoontuu näköalakortteja noin
+pari tuhatta kappaletta tähän yhtyvistä eri laaksoista.
+
+Hetken aikaa meluttuaan ja iloittuaan jatkaa joukkue matkaansa, ja me
+kiitämme heitä siitä--saadaksemme nyt hetkeksi (s.o. siksi, kunnes taas
+toinen roikka ryntää sisään) jälleen antautua virran soittoa
+kuuntelemaan ja ihailemaan näköalaa edessämme.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pyydän anteeksi, että yhä vain näköaloista kerron, mutta sitä vartenhan
+sitä täällä liikutaan, niistä nauttimassa. Tässä on nyt tämän verannan
+edessä piha, jossa kanat nokkivat muruja, joita heille heitetään. Pihan
+keskellä on suuri, kivinen allas, johon vuotaa ainainen kirkas
+vuorivesi rautaisesta putkesta. Altaan ääressä seisoo emäntä vaatteita
+huuhtoen, oikea vuoristolaisnainen, tanakka ja samalla solakka,
+käsivarret jänteitä vain. Pihaa rajoittaa talo, puusta rakennettu,
+ruskea kuin tervattu venhe. Sen katto on tehty paksuista, käsin
+halotuista päreistä, joiden painona on aina metrin matkan päähän riviin
+asetettuja kiviä. Katon yli näkyy hiukan korkeammalla vihreällä
+kunnaalla oleva valkeaksi rapattu pieni kirkko vihreine torneineen.
+Tämän idyllin taustana on tuolla tuonnempana laaksoa sulkeva
+kolmentuhannen metrin korkuinen vuori. Vuori on alempana tumman vihreää
+metsää, vähän ylempänä heleänvihreää nurmikkoa, siihen sirotettuine
+ruskeine latoineen ja karjamajoineen; vieläkin ylempänä on
+alasvalunutta ruskeaa kivisoraa, sitten ylinnä harmaata kalliota, joka
+päättyy teräviin hammasmaisiin huippuihin. Huippujen välissä
+painanteissa lepää ikuinen lumi ja jää: lumi valkoista, jää vihreää; ja
+kaikkein korkein huippu on usmapallon peitossa. Kaikki tuo kuvastuu
+sitten vaaleansinistä taivasta vasten... Ja ilma on niin kirkas ja
+kuulakka, että sieltä kilometrien päästä näkyy puut ja kivet ja purot
+ja ylhäällä lumirajan kohdalta erämaasta pieni matkailijamaja.
+
+Voi sentään, miten kauneus, somuus, hauskuus ja suuruus eräissä
+paikoissa maanpalloa on kokoontunut yhteen ainoaan paikkaan, yhdeksi
+ainoaksi kuvaksi, yhdeksi ainoaksi sopusoinnuksi! On rinnassani luonto
+eri ilmiöineen, eri tunnelmineen soittanut monenlaista säveltä,
+synnyttänyt satoja sointuja, pannut tuhannet tunnelmat liikkeelle,
+alakuloiset, lohdulliset ja lohduttoman epätoivoiset. Mutta harvoin on
+rintani riemuinnut niinkuin täällä.
+
+Olen tässä vielä ihmisten ilmoissa, näen heidän hommansa ja
+harrastuksensa, mutta olen kuitenkin heistä kaukana, olen noussut
+pitkän portaan heistä pois ja elän ajatuksissani vain tuolla ylhäällä
+kylmällä viileällä vuorella. Vaikka on vielä etäällä matkan määrä, ei
+se enää ole piilossa, ei salassa, ei minkään tietämättömyyden takana.
+Minä tiedän sen, näen sen. Se on kyllä »kaukana» ja on »korkealla»,
+mutta se ei katoa, ei väisty, se on ja pysyy ja odottaa siellä. Ja
+minun täytyy sinne _omin voimineni_ tulla, luottaen ainoastaan omaan
+tarmooni. Mitä siellä sitten nähnenkään, mitä sitten lienenkään
+saavuttanut--sinne _on_ pyrittävä, sinne on päästävä, vuorilinnan katon
+harjalle. Ehkä se on turhaa ponnistusta, palkatonta työtä ainoastaan
+haaveksitun ihanteen tavoittelemista...
+
+Niin sanovat aina maailman viisaat ja varovaiset. Mutta tyhmä,
+epäkäytännöllinen idealisti tarttuu sauvaansa ja jatkaa matkaansa
+korkeuksia kohti.
+
+
+II.
+
+Taas viepi jyrkkä, mutkitteleva nousu alemmasta laaksosta toiseen,
+ylempään. Sola, jonka kautta sinne kuljemme, on jälleen kaitainen ja
+puristaa kosken yhdeksi ainoaksi kuohuksi. Mutta eivät kasva enää tämän
+solan seinät puita eivätkä rehevää ruohoa niinkuin edellisen. Ne ovat
+paljaat ja koleat, ilman verhoja ja uutimia nämä pihtipielet ovessa,
+josta nyt tulemme vuorilinnan kolmanteen kerrokseen.
+
+Laakso, joka on edessämme, on vain kesäisin asuttu. Tänne sataa pysyvän
+lumen jo lokakuussa, ja saattaa lumi keskellä kesääkin yht'äkkiä
+peittää sen nurmikot, sillä me olemmekin jo lähes puolitoista tuhatta
+metriä merenpintaa korkeammalla. Me vaellamme nyt kuin rauniossa vanhan
+linnan, jonka katto on pudonnut alas. Seinät ovat niinkuin sanottu
+vailla melkein kaikkea kasvullisuuden koristusta. Siellä täällä pistää
+niiden rakosista ja repeämistä vain esiin jotakin vihreää, kanervaa,
+vaivaispetäjää ja vaivaiskuusta. Ja myöskin kukkia, alppiruusuja ja
+muita. Mutta alempana, missä kuljemme, on vielä puuta, vaikka pienempää
+ja harvempaa kuin äsken jättämässämme mehevämmässä laaksossa.
+
+Kasvullisuus on kokonaan pohjoismainen, aivan pettävän pohjoismainen.
+Siinä on koivu, jota harvoin alempana tapaa, siinä petäjä, aivan niin
+käyrä kuin koskaan Suomen karuimmalla kivikkokankaalla, siinä
+ennenkaikkea leppä virran äyräällä, sama sitkeähenkinen, toinen
+toisestaan turvaa hakeva, hauras itsessään, mutta rotuna katkeamaton;
+siinä kanervat, sammalet, marjanvarsikot, päivänkakkarat. Ellei olisi
+noita kalliorinteitä ja tuota edessämme olevaa lumivuorta, niin olisi
+vaikutus niin täydellisesti suomalainen kuin suinkin. Syntyy mielessä
+aivan erikoisen omituinen tunnelma, kun tämä yhtäläisyys ja tämä
+vastakohta vuorotellen vaikuttavat. Nyt ollaan Suomessa, astutaan puron
+vartta, on siinä karjan ura, on Muurikin jälkiä ja merkkiä sekä savessa
+että saven päällä--ja yht'äkkiä tie sitten avautuu, levahtaa esiin
+outo, ihmeellinen luminen vaara, josta, jos sinne nousisit, näkisit
+Italian. Tulen varmaankin sitä näkyä kaipaamaan, kun kerran taas
+käyskelen kotoisia metsäpolkuja. Mutta ehkä korvaa siellä tuon
+korkeuden huipun näkemisen kotoisen näköalan laajuus ruskeine
+erämaineen, välkkyvine vesineen ja etäältä, hyvin etäältä siintävine
+vaaroineen. Aivan varmaankin, sillä on tässä suurenmoisuudessa ja
+jylhyydessä kuitenkin jotakin ahdistavaa ja painostavaa, kun näköala
+aina on rajoitettu ja silmä ainoastaan suurten ponnistusten jälkeen
+saapi kaikkein korkeimmasta linnan tornista vapaata horisonttia halata.
+
+Maiseman ja ympäristön pohjoismaisuutta lisää vielä suuressa määrin se
+elämä, joka tässä laaksossa vallitsee. Olemme näet nyt tulleet siihen
+vyöhykkeeseen, jossa alppikansan pääelinkeinoa, sen karjanhoitoa,
+kesäisin harjoitetaan. Olemme kesälaitumien ja karjakartanojen
+valtakunnassa, jota lehmät, härät ja kilit, ja niiden paimenet ja
+hoitajat hallitsevat ja vallitsevat.
+
+Jos olette käyneet suomalaisessa sydänmaan mökissä, minne isäntä on
+ajanut karjansa kesäksi, niin voitte jotakuinkin kuvailla sekä majan
+ympäristön että sisustan. Mökin ympärillä on nurmikkoahoja, joilla
+karja päiväkaudet haukkaa. Karjassa on ero ja on kelloissakin kotoisiin
+verraten. Lehmät ovat isoa, tukevata, jäntevätä rotua, niin miehekästä
+ja leveärintaista ja suoraselkäistä, että niitä ensi alussa luulee
+kaikkia häriksi. Kun ne saavat nousta ja laskea ja kulkea kuilujen
+partaalla, jossa ihmisenkin päätä huimaa, niin ei siinä pitkälle
+päästäisi meidän rakkomahoilla ja lenkosäärillä. Kellot!--mikä ilo ja
+soitto olisi meidän hiljaisissa metsissämme, jos karjassa olisi kello
+ainakin joka toisella elukalla ja jos ne olisivat viritetyt toisiinsa
+sointumaan niinkuin täällä. Eikö ole siellä kotona ketään musikaalista
+maanviljelijää, joka ottaisi tämän uudistuksen tehdäkseen,
+perustaakseen tämän orkesterin itsensä ja naapuriensa iloksi? Ja minä
+luulen aivan varmaan, että Laukerit ja Helunat siitä itsekin
+iloitseisivat ja siinä ilossaan lypsäisivät parempaa ja mehevämpää
+maitoa. Ovathan hevoset musikaalisia, mikseivät sitten lehmät! Kun tuo
+soittokunta sitten peräkanaa astelee jyrkkää polkua alas karjamajalle
+ja järeät rautakellot ja heleät vasket ja kimeät tiuvut--! ja kun
+alppipuron sohina soittaa ainaista pohjasäveltä ja vox humana
+paimenpojan suusta joikuu!--niin, sanalla sanoen--säveltäjät, mitä
+onkaan taivaiset soittonne tämän maallisen musiikin rinnalla!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta karjamaja tuotti minulle pienen pettymyksen. Se oli kyllä kaikin
+puolin kotoinen, sama likainen tarha, samat paarmat ja kärpäset, sama
+lehmisavu (ei kuitenkaan lastuista, vaan alppiruusun varsista!), samat
+matalat ja savuiset kodat ja tuvat ja kamarit--täällä täytyy.
+sitäpaitsi olla vielä navettakin, iso navetta koko karjaa varten siltä
+varalta, kun kuumimmankin kesäpäivän jälkeisenä yönä voi tuiskuta
+puolipolveen ulottuvan lumikinoksen. Mutta se pettymys, se oli siinä,
+että täältä puuttui karjakot, puuttui tytöt, »säterijäntat», joista
+kaikki vuoristojen runoniekat laulavat ja joiden joikumisen olin
+luullut välttämättä pitävän seurata karjan kellojen soiton mukana--ja
+niiden sijalla oli miehenroikaleita sekä paimenina ja lypsäjinä että
+voin ja juuston valmistajina.
+
+Siinä leikissä, jota karjanhoito täällä on, eivät naisen voimat kyllä
+kestäisikään. On raskasta työtä tuo karjan kintereillä seuraaminen ja
+sen koossa pitäminen, kun ilmojen mukaan täytyy ajaa se milloin ylemmä,
+milloin alemma. On vielä raskaampaa kaikenlainen kantaminen, niinkuin
+keittopuiden ja varsinkin maidon, jota ei valmisteta juustoksi joka
+karjamailla, vaan viedään niiden kesken muodostuneeseen meijeriin. Kun
+matkaa meijeriin voi olla kilometri, kaksikin, niin arvaa sen, mitä
+maitotynnyri vastamäessä painaa. Eikä itse juuston valmistuskaan, kun
+juustot tavallisesti ovat viidenkymmenenkin kilon painoisia
+myllynkiviä, joita on nosteltava ja pyöriteltävä ja lopulta laaksoon
+kannettava, ole pikkutyttöjen työtä. Kaikkeen siihen tarvitaan selkää,
+koipea ja käsivartta, ja niitä ei puutu »sennereiltä» eikä
+»sveitsareilta», joiksi kutsutaan paimenia ja juustomestareita.
+
+Semmoista rotua kuin nämä karjan- ja sikopaimenet (sillä sikoja,
+pulskia, suuria sikoja elätetään karjamajoilla juuston kurnaalilla) ei
+liene monahtaalla muualla maailmassa. Tämän Tsillerlaakson ja sen
+sivulaaksojen rotu on ruskeaveristä, tummatukkaista, hiukan
+koukkunenäistä, aivan kuin vanhaa roomalaista tyyppiä, silloin tällöin
+myöskin vaaleampaa, sinisilmäistä germaanilaista. Muistelenkin jossakin
+lukeneeni, että väestö näissä laaksoissa olisi tähteitä roomalaisesta
+rodusta, mikä ei olisikaan ihme, kun roomalaisten vanha tie Germaniaan
+kulkee ei kaukana tästä ja sen tien varrella tavataan; vielä
+roomalaisia linnanraunioita. Jotakin »klassillista» siinä on tässä
+kansassa, ja jos joku kuvanveistäjä haluaisi mallikseen kaikin puolin
+sopusuhtaisia ihannemiehiä, niin tulkoon tänne katsomaan, miltä näyttää
+senneri, joka sarvista tyyrää äksyä härkää. Mutta samalla on sangen
+hullunkurista nähdä tuo jättiläinen kyykyllään lehmän kupeella
+tiristämässä sen utareista maitoa läkkilitraan. Vielä hullunkurisempi
+on näky, kun hän lypsää kiliä, sääret levällään, kili niiden välissä.
+
+Juuston valmistus tapahtuu--niinkuin tapahtuu, en tiedä oikein miten.
+Mutta sen minä ainakin voin kertoa, että maito kaadetaan suureen
+kattilaan, joka niinkuin pyykkipata porisee kivistä kyhätyn tulisijan
+päällä, josta nouseva savu täyttää kodan ja mustaa kaikki muutkin
+huoneet. Lieneekö tämä laitos välttämätön antamaan juustolle jotakin
+paikallista makua, en tiedä, mutta niinhän väittävät italialaiset,
+ettei viini tule hyvää, ellei rypäleitä jaloin muserreta. Kuka tietää,
+mikä juuri juustonkin »käymiselle» otollinen bakteri se sopivalla
+hetkellä pudotaikse nokisesta katosta keittoa maustamaan? Mistä sen
+tietää, mikä tieteellinen salaisuus piilee vanhassa sananlaskussa:
+»lisänä rikka rokassa, hämähäkki taikinassa»? Ja makeata, mehevää on
+tuo juusto, jota muuan sveitsari vei maistamaan kellariinsa, missä sitä
+tuhansien markkain edestä seisoi notkuvien hyllyjen päällä. Mene tiedä,
+onko se huippuunsa kehittynyt siisteyskään aina sitä viimeistä
+viisautta. Se nyt on ainakin varma, että tämä juusto, jota hienompien
+hotellien pöydällä kristallikuppien alla tarjoillaan, valmistetaan
+keskellä tunkiomaista karjapihaa savupirtissä, jossa roikkuu orsilla
+märkiä, hikisiä sukkia, kenkiä ja sanon asiat omilla sanoillaan--
+kalsonkeja, ja että se säilytetään märässä, ummehtuneessa kellarissa
+tämän savupirtin lattian alla.
+
+Vaikka melkein kaikissa karjamajoissa, joissa pistäysin tai joiden ohi
+kuljin, olikin yksinomaan miehinen asutus, niin oli sentään johonkin
+sijoittunut juuston valmistaja koko perheensä kanssa, vaimoineen ja
+lapsineen. Perin suomalainen sydänmaan mökki semmoinen. Lapset, ei
+erittäin puhtaat ja paitasillaan, juoksevat ensin pakoon ja sitten
+tulevat uteliaina tulijaa tarkastamaan. Samat kyselyt kuin kotona:
+»Mistä kaukaa ollaan? minne mennään?»--samat: »ooho!--vai niin!--no,
+elähän!--Kaikkiakin. Ei tässä maailmassa!»--nuo huudahdukset sen
+johdosta, kun kuulevat, että Suomi on siellä ja siellä, niin ja niin
+monen päivänmatkan päässä. Ei muuten aavistustakaan, missä Suomi on, ja
+kummako se, kun ei muuan mies tiennyt missä Sveitsikään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ollaan siis suhteessa niinkuin toisessakin jotakuinkin erämaassa tässä
+vuoriston kolmannessa kerroksessa, ollaan aivan erämaan rajalla, sillä
+neljäs kerros tai oikeimmittain vinni on jo kolkointa kivi- ja
+jääkorpea. Kuusi pyrkii kyllä pyrkimistään niin ylös kuin mahdollista.
+Se on tähän saakka selkä suorana seurannut laakson nousua. Mutta
+vähitellen sen on täytynyt polvilleen laskeutua--toiset puulajit ovat
+jo aikoja sitten uupuneet--sitten ryömylleen, viimein maata pitkin,
+niin että kuusikko on muuttunut matalaksi kuin katajikko, aivan
+niinkuin saariston etäisimmillä kallioilla, kunnes ei sekään ole
+jaksanut kestää lumen painoa ja kylmiä tuulia ja karun kivikon niukkaa
+ravintoa. Ainoastaan kaikenlaiset kanervat ja alppiruusut ja heinät
+seuraavat vielä vähän matkaa ja huutavat tätä voittoaan ja sen riemua
+mitä heleimpien ja voimakkaimpien värien kymmenillä kielillä. Ei
+missään ole punaisen, sinisen ja keltaisen vaikutus niin väkevä kuin
+näillä ylimmillä alppiniityillä, joissa ei niitä puut peitä, eivät
+varjot tummenna, ja aivan hurmaava on kuva, kun sattuu lumen satamaan
+ja alppiruusut pitkäin kanervamaisten varsiensa päässä punertavat
+valkealla hangella.
+
+Luonto on ihmeellinen mitä herkullisimpien kuvaelmain järjestäjä--kun
+sille päälle sattuu. Sillä kun usein ennen meren ulkosaaristossa
+harmaiden kallioiden keskessä soudellessani tai purjehtiessani luulin
+jo kaiken vihreyden kadonneen, ilmaantui yht'äkkiä eteen lahti, pieni
+poukama, mitä herttaisin ja hilpein niitty, joka oli kuin tuulien ja
+myrskyjen ottolapsi, jota he hellivät ja säälivät ja suojelivat ja
+kallioiden yli raivotessaan vain pehmeällä kädellä päähän silittivät.
+Semmoisessa suojapaikassa voivat kaikki mahdolliset kasvit kyyröttää,
+siellä tapaa välistä ulkomailta meren tuomista siemenistä itäneitä
+ruohoja ja pensaita, joita mantereella ei koskaan tapaa.
+
+Melkein samanlainen paikka hämmästytti minua yht'äkkiä tielläni eräässä
+vuorilinnan viimeiseen kerrokseen vievän porraspolun käänteessä.
+Suojassa myrskyiltä, etelään päin avonaisen vuoren rinteen juuressa,
+lekotti päivänpaisteessa pieni tasanko, pyhä lehto, johon joku vuoren
+hyvä haltija on istuttanut puuta ja pensasta ja niitä siinä hoitanut
+viihtymään ja ylenemään. Nurmikko keskellä, jossa siellä täillä
+koivuja, leppiä ja kukkivia pihlajia. Nurmikon ympärillä totisia kuusia
+ja käyriä honkia, ikihonkia, kasvavia ja kuivaneita. Ilma viileän
+raitis, niinkuin kotona tyynenä syyskuun aamuna. Ja yht'äkkiä tiitittää
+pakastiainen pään päällä... Sinä metsästystoverini Hikiän harjuilta,
+sinä kalastuskumppanini Porkkalan kareilta--sinulle lähetän terveiseni!
+Pieni on maailma, vähät ovat välimatkat, sama näkyy olleen tekijä
+Tyrolin kuin Suomen, sama mestari merten mikä alppienkin.
+
+Lepäämme tässä, avaamme repun, puraisemme palan, ryyppäämme vettä
+purosesta, ja tapaamme toisemme huomenna--pyryssä ja pakkasessa!
+
+
+III.
+
+Alppilinnan ylin kerros--kuinka kokonaan toisenlainen kuin mikään muu
+ennen näkemäni maisema!--kuinka vähän vertauskohtia mihinkään
+kotimaiseen, mihinkään pohjoismaiseen! Jos tulee vastaan joku tuttu
+tunnelma, niin tuulahtaa se muistona mereltä, ulappain äärimmäisiltä
+kallioriutoilta.
+
+Ollaan lähes parin tuhannen metrin korkeudessa. Ilma on niin keveää ja
+ohutta, että sitä saa joka henkäisyllä särpäistä keuhkojensa palkeet
+pohjaa myöten täyteen saadakseen tarpeeksi voimaa sydämen työhön.
+
+Ei mitään kasvien eikä maan tuoksua! Ei puita, ei kukkia, ei muuta kuin
+kiveä ja kalliota niin hyvin ylhäällä seinillä kuin alhaalla sen
+lattialla, jossa nyt pieneksi puroksi kuivunut koski juoksee kuin
+katuoja. Tie kulkee milloin sen vartta, milloin on pakotettu vuoren
+seinään hakattuna kiertämään kuiluja ja halkeamia. Tie on tehty meitä
+varten, meitä, jotka huviksemme vaellamme, ihanteellisissa
+urheilutarkoituksissa pyrimme korkeuksiin, jonne käytännön miehillä--
+karjan paimenilla--ei ole mitään asiaa. Heillä ei ole mitään tekemistä
+tässä louhikossa, tässä kivierämaassa. Luonto ja maisema ovat palanneet
+alkuaineisiinsa, eikä ole näkyvissä muuta kuin kiviä kivien päällä ja
+lunta ja jäätä. Kaikki muu turhuus on karissut ja huuhtoutunut pois
+niinkuin noilla meren kareilla.
+
+Lumihuiput ovat nyt aivan lähellä tuossa, vain muutamain satain metrien
+päässä ja kurkistavat joka taholta alas, niin lähellä, että voin
+selvästi erottaa juovat tuoreessa, vasta sataneessa lumessa, joita
+siihen ovat lumipallot alas vyöryessään uurtaneet.
+
+Kallioseinät kahden puolen tätä kalliolaaksoa ovat kokonaan paljaat,
+kuolleet ja kylmät. Paikoitellen ne ovat sileäpintaisia, kuin hiotuita,
+ja muistuttavat tumman teräksen salaperäistä välkettä.
+
+Vähän väliä syöksähtää vesisuihku korkeudesta, milloin seiniä pitkin,
+milloin hypäten alas rännistä; ennenkuin se ehtii alas, on se muuttunut
+vaahtosateeksi ja kostuttaa laajan alan kiviraunioita, josta sitten
+vähitellen kokoontuu liriseväksi puroksi, minkä päällitse tie astuu
+parin kalliopaaden avulla.
+
+Lumikinoksia paistaa valkeina aaveina vuorten halkeamista, ja
+jokaisesta niistä lirittää puronen, jaksamatta lyhyen kesän kuluessa
+saada alas kaikkea sitä, mitä talvi on kasannut. Nämä kinokset eivät
+koskaan kokonansa sula.
+
+Mutta perällä, minne pyrin, laakson umpipohjukassa on vihdoinkin seinä
+vastassa, tämän monikerroksisen vuorilinnan viimeisen käytävän pää, ja
+se seinä on jääseinä. On mahtava, outo se kuva, joka sitä seinää
+koristaa. Ylinnä laakson perällä on terävähuippuisia vaaroja. Nämä
+huiput yhdistää toisiinsa hiukan matalampi harjanne. Huippujen
+korkeimmat kärjet ovat niin jyrkät ja terävät, ettei niihin mikään lumi
+pysähdy, vaan vierii alas kuin tornista katolle. Huippujen pielissä
+oleva kattoharjanne sitävastoin on lumen peitossa ja sen kaltevalla
+rinteellä lepää ikuinen jäätikkö. Se alkaa ylhäältä, on siellä iso ja
+leveä, mutta suippenee alaspäin kuin kolmion kärki, puristuen kahden
+puolen olevien, toisiansa lähenevien vuorenseinäin väliin. Ylempänä on
+jää lumen peitossa, mutta alempana on sen pinta paljas ja paistaa se
+heleältä vihreänsiniseltä.
+
+Pian olemme jäätikön alireunan alla. Se riippuu päällämme kuin
+kuohahtaessaan jäätynyt meren aalto, se on kuin Imatra, joka yht'äkkiä
+on kohmettunut ja pysähtynyt ja alempana oleva uoma samassa juossut
+kuiviin. Sen luulisi kohisevan, sen luulisi syöksähtävän alas, mutta se
+ei liikahda, makaa jäykkänä, synkkänä, uhkaavana ja jurona--ja
+kuitenkin elää.
+
+Se elää ja hengittää: pienet, jään pinnalla juoksevat purot lirittävät
+ja larittavat, sen halkeamissa pihisee ja ritisee. Se kantaa kiviä
+selässään, joita sen päälle huipuilta putoilee ja joita se niiden
+rinteiltä mukaansa raastaa, se siirtää niitä kupeilta keskelleen, se
+tuo niitä alemma ja alemma ja pudottaa ne lopulta alas, muodostaen
+eteensä korkean vallituksen. Se yhtenä vuonna peräytyy, toisena astuu
+eteenpäin ja murtaa kallioita, siirtää, työntää, pinoo, hajoittaa,
+murentaa ja jauhaa--ja vedeksi muuttuneena valuttaa kivijauhon alas
+laaksoihin, ensin ylempiin, sitten alempiin, kerros kerrokselta, ja
+viimein suurien virtain avulla alas valtameriin.
+
+On se jättiläistyötä, on se peikon paja, on se ikuisten alkuvoimain
+taikamylly!
+
+Istahdan jäätikön eteen, sen liikkumattoman aallonharjan alle ja annan
+sen leyhyttää viileätä kosteuttaan matkasta paahtuneelle otsalle. Ja
+nyt se on vain sitä varten olemassa, nyt on kuin ei olisi sillä muuta
+tehtävää milloinkaan ollut, ei enempi kuin merelläkään, joka kuumana
+kesäpäivänä viileyttä liehtoi minulle sileällä kalliolla istuessani.
+
+Kalliolla!--mutta sehän on tässäkin allani yhtä sileä kuin siellä, sama
+sileys, samat juovat, samat suonet sen kiiltävässä pinnassa! Mistä se
+tänne tuli, tuttu kallio Porkkalan kareilta? Mutta jääthän ne sen
+sielläkin silitti, kymmeniä tuhansia vuosia sitten esitti luonto siellä
+saman näytelmän, jota se nyt tässä juuri parast'aikaa esittää... Kumma
+tunne rintaa paisuttaa, huimaavia taipalia tekee mielikuvitus--ja »kuka
+voi hillitä miehen aatoksen lennon?» Ettäkö ihan totta koko Suomi oli
+silloin niinkuin tuo jäärinne tuossa, ettäkö lohkeili siellä jäävuoria
+mereen, niinkuin tuossa on lohkeillut jääpaloja pienoiseen, edessäni
+jäätikön reunassa olevaan lammikkoon, joka niitä keinuttaa pinnallaan
+kuin joutsenia?
+
+Ja siellä, siellä napapiirin takanakin sen aurinko sulatti ja hävitti
+ja pakotti peikon pakenemaan Huippuvuorille, ja perkasi alta ihanan
+maan, ihanimman kaikista! Ja täällä se ei _tälle_ jäätikölle mitään
+mahda! Ja tämä on ollut täällä silloin, kun sielläkin oli se, ja on yhä
+vielä, ja on ehkä vielä sittenkin, kun taas uusi jää peittää sen maan
+siellä pohjoisessa, ihanan maan, ihanimman kaikista...
+
+Mitäpähän siinä maailman rannalla mietinkään--taisin tehdä tyhmiä
+vertauksia jäästä luonnossa, jäästä ihmisten sydämissä--roudasta heidän
+povessaan--taisinpa tulla alakuloiseksikin--aatella ystäviä, omaisia,
+jotka missä lienevät, mitä nyt juuri miettinevät--joille mille päivä
+maita valaisee, joilta miltä jää maat peittää, veljiltä vierailla
+mailla--niin kun katsahdin ylös huippuja kohti tuolla jäätikön takana,
+jonne oli aikomus tästä vielä kiivetä ja sieltä Italian luvattuun
+maahan silmäni luoda, niin hävinneet ovat huiput. Liekö
+jäätikköjättiläinen suuttunut aurinkoon, joka sen selkää lämmitti ja
+sydäntä sulatti ja sai sen suonet tykkimään--se on ruvennut ajamaan
+sitä luotaan, on henkäissyt kylmän usvan sisuksistaan, kietaissut sen
+harmaana harsona ensin yhden huipun hartioille, sitten toisen. Siitä
+harso laskeutuu alemma ja leviää harjanteen päälle ja vaakkuu sinne
+tänne. Ja kuin kutsun saaneina, merkin ymmärtäneinä kiitelee alempaa
+laaksosta vuorien välitse toisia sumupalloja ylös pitämään kokousta
+jäätikön katolla. Kohta niitä tulee kaikilta haaroilta, ja ennen pitkää
+ovat kaikki huiput näkymättömissä. Jäätikkö näyttää nyt laskeutuvan
+suoraan taivaasta, eikä tätä maailmaa ole muuta kuin tuo harmaa,
+aaltoileva usvameri jäätikön päällä. Yht'äkkiä katoaa sekin, ja minä
+seison keskellä pilveä näkemättä muuta kuin vähän kalliota jalkaini
+alla.
+
+Ajattelin, että pilvi haihtuu yhtä pian kuin se oli syntynytkin. Mutta
+kun salama samassa välähti ja sen laukaus pääni päällä räjähti ja vettä
+syöksyi jäätiköltä alas niinkuin olisi aikonut tuossa tuokiossa
+Imatraksi muuttua, niin ymmärsin, että se oli varoitus, jota täytyi
+totella. Sillä vuoristo on salavihainen, kiukkuinen, säälimätön peto.
+Sireeni se on. Juuri kun se hymyilee, ystävöipi ja näyttää sylinsä
+avaavan, ovat sen ikenet irvellään, sen hahmo muuttunut ja se iskee tai
+kuristaa: tappaa tulella tai vilulla.
+
+Turvauduin tiehen ja lähdin astumaan ylös matkailijamajaan, jonka
+tiesin olevan vähän ylempänä. Täysi myrsky oli puhjennut raivoamaan,
+suuret pisarat ja rakeet kimpoilivat kivestä, tuulispäät karkasivat
+päälleni milloin edestä milloin takaa, niin että täytyi alinomaa
+painautua kallion seinää vastaan säilyäkseen suistumasta rinnettä alas.
+Tie oli tehty louhikkoon, josta sitä oli vaikea löytää. Pari kertaa se
+vei lumikinoksen yli. En ollut kauan kulkenut, kun vesi muuttui
+lumeksi, täydelliseksi pyryksi, niin sakeaksi ettei nähnyt viittaväliä
+eteensä. Mutta samassa häämötti huoneen haamu, ja minä seisoin kivestä
+rakennetun matkailijamajan edessä ja astuin lunta jaloistani
+kopistellen sen lämpimään suojaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Yövyin siihen monen muun matkailijan kanssa, joita oli tullut ennen
+minua ja joita toisia tuli jäljessäni, lumiukkoja ja lumiakkoja, jotkut
+heistä kesävaatteissa ja olkihatuissa.
+
+Koko iltapäivän ja yön pyrytti ja ulvoi. Sain nukkua kylmässä
+kamarissa, usean asteen pakkasessa, täysissä tamineissa, villaisten
+vaippain sisässä.
+
+Puinen sänky ritisi kuin reslareki, ja unissani ajelin minä kotoisia
+talvisia taipalia keskellä heinäkuuta.
+
+Aamulla oli paiste ja pouta, kirkas ja talvinen. Hanget kimmelteli,
+kiteet loisti. Lumisia, häikäiseviä huippuja niin kauas kuin silmä
+kantoi. Tuolla hyvin alhaalla linnan pihassa vihreä laakso kylineen,
+teineen ja rautateineen. En pyrkinyt ylemmä korkeuksia kohti; olin
+saanut nähdä mitä halusin. Enkähän olisi päässytkään sinne läpi
+hankien. Lähdin laskeutumaan alas laaksoon. En samaa tietä, jota olin
+tullut, en linnan eri kerroksien kautta, vaan vuoren toista rinnettä,
+jyrkkää kuin tikapuut. Nousu oli kestänyt päivän, toista; laskeuminen
+meni tunnissa, parissa.
+
+Suloisesti upposi jalka pehmoiseen lumeen alas astuessani. Tammikuu
+muuttui maaliskuuksi puolen tunnin kuluessa, lumi vettyi, väheni, ja
+toisen puolen tunnin kuluttua oli kesä ja vihreät lehdot ja kukkivat
+niityt ja leuto ja lämmin ja kuului jostakin viikatteen hionnan helinä.
+
+
+
+
+KORKEUDESSA.
+
+
+Ahornspitze eli Ahorninhuippu on liki kolmetuhatta metriä merenpintaa
+ylempänä oleva yksinäinen huippu lähellä Mayrhofenia. Se kohoo
+Tsillerlaakson pohjasta melkein niin jyrkästi kuin maa voi maasta
+kohota ja kasaantua. Sinne tullakseen ei tarvitse päiväkausia kävellä
+laaksoja myöten, vaan alkaa nousu kohta omista nurkista. Matka huipulle
+kestää kuitenkin seitsemisen tuntia. Ahorn ei ole merkillisimpiä eikä
+korkeimpia huippuja Tyrolissa, ja varsinaiset huipputaiteilijat, jotka
+hakevat huimaavia korkeuksia yläpuolelta jäätiköiden, sitä halveksivat.
+Se on kuitenkin vuoristossa vaeltavien dilettanttien suuri suosikki sen
+vuoksi, että vähemmänkin tottunut kiipeilijä voi sen jotakuinkin
+helposti valloittaa, tarvitsematta turvautua oppaiden apuun. Samalla se
+kuitenkin antaa ainakin aavistuksen siitä, mitä on ylemmille huipuille
+nousu ja tarjoo siitä johtuvan tyydytyksen. Sillä vaikkei sen laella
+asukaan ikuinen jää, niin viipyvät sen rinteillä kuitenkin kinokset
+aina elokuuhun saakka, ja jos sinne tahtoo sitä ennen nousta, saa sitä
+tehdessä tuntea jalkainsa alla vuoriston hankiaisenkin narinan jonakin
+kylmänä aamuna. Näköala sieltä sanotaan olevan Tyrolin avarimpia ja
+suurenmoisimpia, enkä ainakaan minä puolestani sen parempaa kaivannut.
+
+Minulle on Ahornille nousu siitä muistettava, että tein sen yksin--mikä
+aina lisää nousun ja vuorella viipymisen juhlatunnetta--ja että sain
+siellä uudistaa Rocher du Naye'lla tekemääni ensimmäistä tuttavuutta
+lumihuippumaailman näkyjen kanssa. Siellä myös heitin hyvästini, ehkäpä
+ainaisen Tyrolille, sillä pian sen jälkeen lähdimme.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Laakso, kaikkein kauneinkin, lopulta ahdistaa ja kiusaa, kun ei saa
+nähdä päivän nousua eikä sen laskua, ennenkuin tuossa kahden puolen
+aina kohoava vuoren seinä sen sallii. Tulee sama ikävä aurinkoa kuin
+pohjois-suomalaiselle tulee Etelä-Suomessa valoisia kesäöitä. Useita
+viikkoja se oli minua houkutellut, mutta en tullut lähteneeksi
+liikkeelle. Mutta lopulta kävi sen vetovoima niin suureksi, että täytyi
+sitoani naulapohjakengät jalkaan, heittää reppu selkään ja tarttua
+alppisauvaan. Ahornin ainainen näkeminen kiehtoi silmää, imi rintaa,
+puristi sydäntä. Se veti puoleensa niinkuin etäisin meren kari vetää
+sisäsaaristossa asuvata, jolle ainakin kerta kesässä tulee se pakottava
+päivä, että hänen täytyy soutaa sinne noustakseen maihin ja nähdäkseen
+kaikkein aavimman meren.
+
+Sattuu kuitenkin usein, että maininki meren karin ympärillä kerta
+toisensa perästä estää maallenousun. Ja alppihuippu, pienempikin ja
+vähemmänkin vaarallinen ja vaivalloinen, ei ole kiivettävissä kaikilla
+ilmoilla. On odotettava, kunnes se itse sen sallii. Uhmailu tuottaa
+melkein aina vahingon. Siellä ylhäällä voi yht'äkkiä puhjeta pyry, joka
+peittää polun, huippu voi muutamissa minuuteissa kietoutua sateeseen ja
+sumuun, niin ettei sieltä mitään näy, ja koko yritys on mennyt hukkaan.
+Selkeälläkin ilmalla ja vaikka alhaalla laaksossa on tyven, saattavat
+siellä viskelehtiä vihurit, joiden voima ei ole kenenkään
+vastustettavissa.
+
+Niin kävi minullekin ensi koetuksella, aikoessani pyrkiä Ahornin
+huipulle.
+
+Olin yöpynyt majaan, joka on rakennettu noin tunnin verran vuoren
+huippua alemma. Varhain aamulla olin lähtenyt liikkeelle välittämättä
+tuulesta, joka koko yön oli raskaasti kuin kotoinen syystuuli
+huoahdellut nurkissa ja yhä vain tuntui kiihtyvän. Tie kulki alussa
+harjanteiden kuvetta painanteessa, jossa tuuli tuntui vähemmin. Mutta
+kun tie nousi ja harjanteet painuivat, silloin alkoi viskellä venettä.
+Luotin painolastiini ja ponnistin ylemmä polkua, joka kulki milloin
+kovaksi iskeytynyttä kinosta, milloin sulaa maata.
+
+Mutta kuta ylemmäksi pääsin, sitä alemmaksi täytyi painua pään ja sitä
+köyrymmäksi nöyrtyä selän. Tuuli siellä piti verrattain vähän melua
+itsestään, sillä kun ei ollut puita eikä pensaita, joihin se olisi
+voinut säveleitään soittaa. Ei ollut vaatteissanikaan paljon irti
+revittävää eikä se sitä koettanutkaan. Sillä oli toinen taktiikka.
+Tultuani kokonaan pois selänteiden suojasta se aikoi tehdä tehtävänsä
+sen enemmittä mutkitta. Sen tarkoituksena oli nähtävästi sopivan
+tilaisuuden tullessa temmata syliinsä koko mies ja heittää koppinsa
+alas. Tuuliaispäät siellä ylhäällä ovat tottuneet kiviäkin
+liikuttelemaan niinkuin heinätukkoja. Jos se olisi onnistunut, niin
+olisin juuri saapuessani sen selänteen päälle, josta alkoi nousu itse
+huipulle, lentänyt sen yli ja samaa tietä tuhansia metrejä suin päin
+soraisia ja lumisia rinteitä alas aina Tsillerlaaksoon. Minulla oli
+kuitenkin hiukan verran enemmän painokiloja kuin tuulella voimakiloja.
+Sen huomattuaan se otti vauhtia ylhäältä päin, ryntäsi alas huipun
+kuvetta ja nujerti niskasta. Ei ollut yrittämistäkään ylemmä, ja mitäpä
+sinne juhlimaan, kun oli tämmöistä vieraan vastaanotto.
+
+Olin tuulen painosta lyykähtänyt huipun juurelle nelinkontin polvilleni
+kuin pelästynyt pakana epäjumalansa jalkain juureen. Ahornin jyrkkä
+keila seisoi harmaan ruskeana ja synkkänä hiukan ylempänä. Ymmärsin
+siinä kaikkien alku-uskontojen synnyn, luonnonvoimien palvelemisen
+salaisuus oli minulle selvinnyt vuosituhansien takaisten sukuni
+perinnäismuistojen peitosta. Tuntien omien voimieni täydellisimmän
+avuttomuuden minua väkevämpien voimien rinnalla valtasi minut
+kyyristyvä kunnioitus, pelko ja kammo, jommoista en sillä tavalla
+ollut missään tilaisuudessa ennen kokenut. Ymmärsin pelon ja kammon
+alku-uskontojen yksinkertaiset opit, jotka vaativat suin päin maahan
+heittäytymään suuremman edessä. Samalla oli kuin olisi pitänyt alkaa
+hokea jotakin, ei rukousta, vaan lepytysloihtua: »suostuos suuri
+jumala, viihtyös vihainen valta...» tai jotakin semmoista.--Kun tulin
+järkiini, tahdoin potkia tutkainta vastaan, hivuttautua kuin varkain
+istualleni ja jäädä katselemaan ympärilleni, saadakseni viedä edes
+jotakin muistoa. Mutta silloin Hän--jumal-jättiläinen tuossa ylempänä
+kietaisi hartioilleen pilven. Ja silloin minä lähdin, lähdin taakseni
+katsomatta ja kasvoni verhoten.
+
+Kun tulin alas majaan, sanoi tarjoilijaneiti: »Hän on paha tänään.» Se
+oli siis heillekin »hän»!--olento, kuinka korkea sitten lienee ollut,
+en tullut kysyneeksi, mutta sen olen aina huomannut, että
+vuoristolaiset varsinkin jonkin onnettomuuden yhteydessä puhuvat
+korkeista huipuista yhtä suurella kunnioituksella kuin Jumalasta ja
+paljon suuremmalla kuin paavista.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta toisen kerran oli »Hän» paremmalla päällä. Lähdin uudestaan
+liikkeelle laaksostani noin kuukauden päästä, varasin tyynen elokuun
+päivän, ja sen kaikkein tyynimpänä iltana pääsin kuin pääsinkin Ahornin
+korkeimmalle huipulle. Ihan ilman vaivaa ja vavistusta se ei kuitenkaan
+tälläkään kertaa käynyt. Vaikka ottikin luokseen ja salli olalleen
+istua ja otsaansa silittää antoi kivisfinksi kuitenkin aikaa tuta, kuka
+hän oli ja kuka minä kuolevainen.
+
+Olin illan suussa vähän ennen auringon laskua tullut samalle paikalle,
+mistä viimeksi olin saanut kääntyä. Kaitainen jyrkkä ura lähti viemään
+viistoon ylöspäin keilan kuvetta. Toisella puolen oli melkein
+kohtisuora kallioseinä, toisella niin äkkijyrkkä sorainen rinne, että
+jalan koskettamat kivet kohta rapisivat alas ja menivät menojaan
+syvyyteen. Jos päätä huimasi tai askel petti, alas menit samaa tietä.
+Vapisutti nousta, mutta oli myöhäistä kääntyäkin. En oikein tiedä,
+kuinka tulin pahimmista paikoista yli ... taisin taas olla nelinkontin,
+tehdä lupauksen, että jos tämän kerran hengissä päästät, en toista
+kertaa yritä. Sekö lie auttanut, sillä kun taas seisoin jaloillani,
+huomasin olevani turvallisessa paikassa, kasaantuneiden
+kalliomöhkäleiden välissä, jossa kivet jalkaini alla eivät enää
+liukuneet.
+
+En näe tästä vielä mitään siitä, mitä olin tullut katsomaan. Ei tee
+mieleni vielä katsellakaan ympärilleni. Minulla ei ole muuta
+tietoisuutta kuin se yksi ja ainoa ajatus: kuinka olen pääsevä takaisin
+samaa tietä, jota olin tullut, ja jota on oleva monta vertaa vaikeampi
+laskeutua kuin oli ollut nousta?... Silloin kohahtaa korvaani kosken
+ääni ja sen seasta junan vihellys hyvin heikosti ja hyvin kaukaa. Se
+kuuluu kuin suuren näkinkengän sisästä, sikinsokisten kallioiden
+aukosta. Kuulohäiriötä seuraa näköhäiriö. Nousen askeleen ylemmä, ja
+silloin on kuin olisivat taivaan pilvet yhtyneet ympärilleni kehään ja
+katselisivat minua ensin uteliaina ja kummastellen, sitten kuin
+hymyillen ja kehoitellen nousemaan ja tulemaan. Ne ovat Tyrolin lumisia
+huippuja, jotka vetinen himmentynyt silmä oli vetänyt siihen ihan
+eteensä penikulmain päästä, ja jotka se samassa selvinneenä siirtää
+oikeihin paikkoihinsa, yhdet ihan lähelle, toiset häivenevään
+kaukaisuuteen taivaan rannimmaisille rajoille.
+
+Astuin viimeiset askeleet ja istahdin Ahornin ylimmälle kivelle, jota
+ylempänä en ole ollut enkä taida enää omin voimineni tullakaan. Eikä se
+taida olla juuri tarpeellistakaan, sillä tuskinpa tästä nähty maisema
+enää muuttuisi, vaikka sen saisi nähdä vielä jotakin tuhatta metriä
+ylempääkin. Meri on sama meri, katsoipa sitä komentokannelta tai maston
+huipusta.
+
+Meri, niin! Siinä on nyt koko Tyrolin vuoristo tai ainakin paras osa
+siitä--vuoristo, kaiken meren vastakohta. Ja kuitenkin täytyy sen
+vaikutusta kuvatakseen turvautua vertaukseen merestä, niinkuin
+antaessaan valtameren aallosta oikeaa käsitystä on sanottava sitä
+»korkeaksi kuin vuori». Minusta siis tuntui tässä siltä, kuin minut
+olisi valtameren aallon pohjasta heitetty sen harjalle, ja niinkuin
+silmäni samalla kantaisi yli lukemattomien toisten aaltojen; niinkuin
+tämä aallokko yht'äkkiä olisi hurjimmassa mylläkässään jähmettynyt
+jääksi ja sen vaahtopäät hyrskyt muuttuneet lumeksi. Vertaus on
+ikivanha, mutta miksi etsisin uusia, kun vanha on hyvä ja kaikin puolin
+kuvaava? Siellä on loivia, sileäpintaisia laineita, on jyrkkiä, lyhyviä
+ja kesken katkenneita, on korkeita yksinäisiä suippiloita kuin
+ristiaallokon nostamia.
+
+On aivan tyven tällä myrskyisellä merellä, on niin tyven, että jos
+tässä olisi haapa, ei liikahtaisi sen lehti.
+
+Päätunne on rauhan ja hiljaisuuden tunne. On hiljaista ja sävyisää. Tuo
+jähmettynyt ulappa ei pauhaa eikä liiku. Toinen on puhtaimman valon ja
+kirkkauden tunne. Ilma on lämmin ja herttainen. Kaikki on punertavan
+hienon iltavalaistuksen verhossa. Köyristyneet niskat, pystyt päät
+eivät uhkaa. Kun alhaalta laaksosta katsoo huippuihin, on niissä aina
+jotakin ylpeätä, tylyä ja kylmää. Kaikkein korkeimmilla on kyllä
+tästäkin katsoen sama ryhtinsä, ne ovat leijonia, jotka painavat
+alempiansa hiiriksi maahan. Mutta nuo hiukan matalammat ne ovat kuin
+kesytettyjä. Ne ovat--vaihtaakseni kuvia niinkuin ne siinä katsoessa
+vaihtuvat--kuin talvisen kaupungin kattoja, kirkon tornista katsottuja.
+Ne ikäänkuin kutsuvat käyskentelyyn harjojansa pitkin, laskemaan luisua
+rinteillään, hyppäämään alppisauvan avulla räystäältä toiselle kapean
+sivukadun poikki. Lapsellinen, luottava tunne täyttää rinnan. Unohtaa
+olevansa jalopeurain luolassa ja silittää yhden päälakea.
+
+Sillä petoja ne sittenkin ovat. Niillä on jokaisella huipulla,
+suuremmalla ja pienemmällä, melkeinpä jokaisella harjulla ja rinteellä,
+ainakin joku surma omallatunnollaan, ne aina sitä vaanivat ja ne ovat
+valmiita siihen milloin tahansa... Alkaa pimetä, kaukaisuus samenee,
+synkät varjot hiipivät mustina täplinä kupeita ylös. Ne ovat hirviöitä,
+jotka säälittä nielevät jäätikköjensä kitoihin tai murskaavat
+louhujensa leukain välissä innokkaimmat ihailijansa ja uskollisimmatkin
+ystävänsä. Lukemattomat ovat ne luonnon palvelijat, joita huiput
+heleimmällä loistollaan ovat kaukaa tasangoilta ensin houkutelleet
+luokseen, itseään syleilemään, ja sitten säälittä heittäneet alas tai
+iskeneet kivellä päähän tai palelluttaneet kuoliaaksi hyisessä
+syleilyssä. Tämä jäätynyt meri on siinäkin suhteessa meri, jäämeri,
+että jokainen sen huippu on pohjoisnapa pienoiskokoa, joka on vaatinut
+ja yhä vaatii etsijäinsä uusia uhreja.
+
+Ne uhrit eivät nekään, yhtä vähän kuin naparetkeilijät, ole
+voitonpyyntinsä, vaan aatteidensa, ihanteidensa, ylöspäin-pyrkimisensä
+uhreja. Ne, jotka nousevat ylimmille jäätiköille ja kiipeävät ikuisille
+lumille, tekevät sen ainoastaan tyydyttääkseen selittämätöntä
+tarvettaan nousta ja päästä ja joinakin tämän uskonsa suurina juhlina
+nähdä yli sen, mikä arkioloissa heidän näköpiirinsä sulkee. Se on
+sielullinen, henkinen tarve, joka useimmat alpeille ajaa, tarve
+hengittää suuruutta, tuntea hartautta ja riemua siitä, että on
+voimainsa viimeisillä ponnistuksilla saavuttanut jotakin ja voittanut
+jotakin, jolla aineellisesti ei ole heille mitään merkitystä. Se on
+jonkinlaista uskontoa, sillä uskonnolla on pappinsa, uskonsankarinsa,
+teologinsa, jotka sen oppeja tulkitsevat ja selventävät, sillä on
+lukemattomat hartaat tunnustajansa ja palvelijansa, jopa
+marttyyrinsäkin. Vuortenpalvelijain lahko on levinnyt ympäri maailmaa.
+Heillä on Mekkansa, Roomansa, Jerusaleminsa ja monet muut pyhät
+paikkansa--tämä Ahornin huippu on vain yksi niitä pienimpiä. Se kerää
+ja käyttää suunnattomia summia pyhiinvaellusten järjestämiseksi ja
+helpottamiseksi. Lukemattomat »Alpenvereinit», Saksan ja Itävallan
+tasankokaupungeissa rakentavat teitä, polkuja ja suojamajoja ja
+ylläpitävät niitä, palkkaavat oppaita ja järjestävät ja tarkastavat
+niiden toimintaa. Näiden yhdistysten toimesta ilmestyy kirjallisuutta,
+matka-oppaita ja karttoja pienimmistäkin poluista, ne julkaisevat
+aikakauskirjoja, jopa sanomalehtiäkin, joissa vaihdetaan mielipiteitä,
+annetaan opetuksia, tehdään innokasta lähetystyötä, sanalla sanoen
+ylläpidetään alinomaista yhteyttä seurakunnan jäsenten kesken.
+
+Niitä saan minäkin kiittää siitä, että minulle tottumattomalle oli tie
+tänne saakka tehty niin tasaiseksi kuin suinkin on mahdollista, ja että
+tuolla alempana minua odottaa mukava maja, jota ilman olisi täytynyt
+yöpyä kivien keskeen, kenties lumihankeenkin, ja jota ilman en ehkä
+olisi koskaan tänne tullut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Olisinkohan menettänyt mitään, jos en olisi tänne tullut? Eihän koskaan
+tiedä, mitä vailla on ollut eikä, mitä vaille täällä viimein jää. Mutta
+kun ilta on kulunut, laskeneen päivän vuorille valama puna sammumistaan
+sammunut ja hämäryyden huntu verhonnut lähimmätkin huiput, niin
+laskeutuessani alas Ahornilta ymmärrän itseni jotenkuten paremmin kuin
+ennen, ja myöskin kaikki ne, joita heidän sydämensä pakko vaatii--edes
+jollakin lailla--pois matoisesta maasta, edes joksikin hetkeksi
+avaruuksien hiljaisuuteen. Rinnan tunteessa on sanatonta ihastusta jo
+ainoastaan siitä, että _on_ täällä, ja kun on lähtenyt, siitä, että _on
+ollut_. Se milloin ylentää ja avartaa, milloin masentaa ja herättää
+kunnioitusta kaikkeen, mikä on ylempänä ja näyttää olevan parempaa, se
+antaa--aiheettomasti ja selittämättömästi--uskoa ja luottamusta omaan
+entisyyteen ja omaan tulevaisuuteen, omaan ja muiden. On niinkuin oli
+hyvin kauan, kauan sitten, kun kesäisenä lauantai-iltana palasi
+vakavain, hyväin ja hartaiden ihmisten kanssa rinnettä alas
+iltakirkosta, jossa isä oli selitellyt sanaa niin, että sen lapsikin
+ymmärsi. On niinkuin joskus, hyvin harvoin oli ollut, kun oli nähnyt
+kaikkein parasta taidetta tai kuullut puhtainta soittoa, suurta
+sinfoniaa, joka toistamistaan toistaa: »Kaikk' on vielä veljet
+kerran...»
+
+Vuoren huippu on jo takana, ylhäällä, tummana, synkkämielisenä. Se taas
+hetkeksi vavahduttaa niinkuin lasta kivikirkko hautuumaan keskellä.
+Mutta taivaalla selänteiden synkkien harjujen takana on syttynyt
+tähtiä, alppirinteeltä jostakin kilahtaa vuohen kello ja ohitse kulkee
+tuulen henkäys: huoahtaen tulee ja huoahtaen menee.
+
+
+
+
+TYÖN ORJIA.
+
+
+Retki jäätikön reunalle oli antanut kaikkea nautintoa ja tyydytystä.
+Ensin voimia ponnistava kävely sinne ylös; ihminen kuin uudistunut ja
+ilmojen kylvyssä puhdistunut.
+
+Ylhäällä siellä perillä paisteinen päiväkausi häikäisevässä
+kirkkaudessaan uinuvien lumihuippujen juurella, ja jännittävä
+myrskyinen yö, ja sitten taas ihana aamu. Matkailijamajassa kaikki
+kulttuurin mukavuudet ja hauskuudet; olimme siellä syöneet ja juoneet,
+olimme seurustelleet miellyttäväin, iloisten ja tyytyväisten ihmisten
+kanssa; oli soitettu ja laulettu, ja tarjoilijatytöt olivat illalla
+tanssineet nuorten oppaiden kanssa, pojat jalkaa kattoon heittäen. Yön
+olimme nukkuneet mukavilla vieterivuoteilla.
+
+Astelimme nyt siis mitä parhaimmassa mielentilassa alas laaksoon. Lunta
+oli kyllä puoli polveen, mutta jos hiukan upotti, vei se askeleen
+samalla alaspäin eikä rasittanut. Semmoisissa tilaisuuksissa ja
+mielentiloissa ei ihminen tavallisesti ajattele muuta kuin itseään. Hän
+on omaa mielihyväänsä täynnä, ja jos hän muistaa muita, niin muistaa
+hän heitä vain toivoakseen heitä osallisiksi samaan hauskuuteen--
+lisätäkseen siten omaansa. Hän saattaa olla niin heltynyt kaikesta
+siitä hyvästä, mitä maailma hänelle tarjoo, että vesi liikutuksesta
+silmään kihahtaa. Kyllä on tämä kulttuuri sentään kaikkine
+mukavuuksineen...! Onhan suorastaan suurenmoista, että se tahtoo ja
+taitaa ojentaa meille auttavan kätensä niin sanoakseni pohjan
+pimeimmilläkin perillä, kaikkein kolkoimmissakin, asumattomimmissakin
+erämaissa. Kuinka hellää huolta rakas maailma pitääkään meistä
+helmalapsistaan!
+
+Erityisellä ihailulla ajattelin varsinkin matkailijamajaa, tuota pientä
+hotellia, jossa olimme saaneet suojaa ja jossa meitä oli kohdeltu niin
+kodikkaasti kuin ainoastaan Tyrolin majatalojen väet voivat vieraitaan
+kohdella. Majatalon miellyttäväisyyttä meidän silmissämme lisäsi vielä
+se, että se oli yksinomaan luonnonihailijain iloksi rakennettu sinne
+korkeuteensa ja että rakentaminen varmaankin oli tapahtunut suurilla
+ponnistuksilla ja kenties uhrauksillakin. Sillä paitsi seinäkiviä oli
+kaikki rakennustarpeet täytynyt sinne muualta tuoda--arvattavasti
+pienten aasien tai jäntteröiden vuorihevosten selässä--lattiat, katot,
+ovet, sitten huonekalut, makuuvaatteet, keittiön tarpeet, ja
+ruokatarpeita tuotiin yhä edelleen joka päivä alhaalta laaksoista
+kilometrien syvyyksistä. Kun majatalo oli alkanut käydä pieneksi yhä
+lisääntyvän matkailijatulvan takia, niin oltiin siihen nyt vielä
+rakentamassa yhtä suuri jatko entisen lisäksi. »Jos ensi kesänä
+tulette, niinkuin varmaan teette, on täällä oleva jokaiselle
+erikoishuone, ja toivon teidän viihtyvän kauemminkin», oli isäntä
+sanonut, »ja me rakennamme verannan tähän, tästä on suurenmoinen
+näköala, kunhan usvat haihtuvat.» Me tietysti lupasimme tulla, ja me
+olimme omasta puolestamme erinomaisen tyytyväisiä kaikkeen ja me olimme
+vakuutetut siitä, että kaikki olisivat tyytyväisiä myöskin meihin,
+sillä olimmehan mekin puolestamme olleet vaikuttamassa siihen, että
+näitä kaikkia tämmöisiä saattoi rakentaa ja ylläpitää tuhansien
+iloksi... Näistä puhelimme ja huikkasimme väliin, niinkuin on tapana
+vuoristossa, ja kallioiden kaiku vastasi hyväksyvästi huutoihimme.
+
+--Mikä ihmeen elävä tuo on?--ja me pysähdyimme katsomaan alas, valmiina
+vastaanottamaan jotakin uutta ja omituista. Sillä vuoristossa saa
+välistä nähdä hyvinkin hullunkurisia näkyjä. Siellä tulee sangen usein
+risukimppu vaeltaen vuorenrinnettä ikäänkuin omin voimin; kun se saapuu
+lähemmä, ei vieläkään näe muuta kuin risukimpun, joka jalatonna
+hiljalleen polulla keinahtelee. Vasta kun on päässyt ohi ja katsoo
+taakseen, huomaa, että sen alla on sittenkin jalat--aasin jalat. Toisen
+kerran tervehtää sinua ihmisäänellä heinäruko, ja sen sisästä kiiluu
+silmäpari, mutta ratkaisematta jää, oliko sen alla mies vai nainen.
+
+--Sehän on lautakuorma!
+
+Se oli todellakin lautakuorma, joka hiljaisessa tahdissa huojahdellen
+mateli vuoren alta jyrkkää polkua. Alempana tuli toinen ja kolmas
+samanlainen. Ne nousivat niin vaivalloisesti ja hitaasti, että tuskin
+liikkuivat. Ajattelin, että kuorman alla oli aasi tai kaksikin.
+
+Siinä on kuitenkin vain yksi ainoa mies, ja hänellä on hartiainsa ja
+päänsä varassa ainakin puoli tusinaa lautoja. Niin mahtavaa taakkaa
+emme olleet vielä ennen nähneet kenenkään kantavan. Kantaja pysähtyy
+kohdallemme ja laskee taakkansa hetkeksi kallion kielekkeen päälle,
+voidakseen sen siitä sitten kumartumatta ottaa. Hän ja hänen toverinsa
+tuolla alempana ovat menossa matkailijamajalle, viemässä lattialautoja
+sen lisärakennukseen.
+
+Meni siinä mieleni vähän ymmälle, en osannut sanoa juuri sitä enkä
+tätä. »On se melkoinen taakka», virkoin kuitenkin.--»Oo jah!»--Hän ei
+läähättänyt, sillä oikein sydämensä pohjaa myöten uupunut ei läähätä,
+hengittää vain vaivalloisesti ja matalasti, saamatta keuhkoihinsa
+täyteen asti ilmaa. Silmä oli jäykkä ja sen pohja ikäänkuin kuivunut.
+Kysyin, paljonko hänelle maksettiin palkkaa tästä työstä. Hän mainitsi
+summan, jonka sai kilolta laaksosta kannettuna matkailijamajalle. Se
+oli minusta mitättömän pieni. »Mutta miksi täytyy _ihmisten_ kantaa?
+Miksi ei käytetä kantojuhtia?» kysyin minä vielä.--»Tie on liian jyrkkä
+juhdan nousta.»--»Ihmisen täytyy siis tehdä juhdan työ?»--»Jah,
+gewiss.»
+
+Askeleeni eivät enää olleet niin joustavat kuin äsken. Mieli oli
+joutunut hiukan pois sopusoinnusta sen ihanan ja suurenmoisen maiseman
+kanssa, joka aukeni edessä. Sinne on siis täytynyt kuljettaa kaikki
+_ihmisten_ selässä: sänky, jossa olin maannut, matrassi, jonka päällä
+olin loikonut, penkit, joilla istunut, pöydät, joiden ääressä syönyt,
+ruuat, juomat--olutkin. Kaikki oli sinne kannettu ihmisten selässä
+taakkansa alle nääntyvien, lumessa paarustavien, pehmoisessa,
+upottavassa, tämmöistä mäkeä...! En ollut tullut sitä eilen
+ajatelleeksi.--No niin, se nyt on niin--mitä se minuun kuuluu--ja minä
+taisin heilauttaa keppiäni ajaakseni luotani jotakin epämieluista, joka
+kuin itsepintainen kärpänen oli alkanut surista ympärilläni. Mutta se
+surisi siinä sittenkin.
+
+Oli tultu lumiseudusta vihreäin alppinurmien ja punaisten alppiruusujen
+vyöhykkeeseen. Maa täynnä kukkia niinkuin olisi niitä siihen käsin
+kaadettu.
+
+Tulee taas vastaan joku. Se on kai ihminen sekin, koska tänne eivät
+juhdat pääse. Onkin, vanhahko nainen. Hänellä on selässä teline
+semmoinen, joilla rakennuspaikoilla kannetaan tiiliä muurareille. Nämä
+on isoja arinatiilejä. Kantaja ei pysähdy, ei väistä, vastaa kyllä
+hyvänpäivän toivotukseen, mutta ei nosta silmiään maasta, johon ne
+kiinnittää ikäänkuin saadakseen siitä apua nousulleen, koettaen
+katseellaankin vetää itseään eteenpäin.
+
+Olin poiminut alppiruusuja tiepuolesta ja aikonut kiinnittää niistä
+töyhdön lakkiini, sitaista toisen sauvani päähän. Jäivät sitomatta.
+
+Tuli kolmas kuormankantaja, vanha mies, harmaatukkainen, laiha, sääret
+pitkät, jotka astuessa eivät koskaan oijenneet. Hänellä oli selässään
+rautakamiini. Poskilla sairaalloinen, sammuva puna.
+
+He kiipesivät viimeisillä voimillaan sinne ylös--»työn orjat». Pitkästä
+ajasta, oikeastaan ehkä vasta ensi kerran elämässäni, ymmärsin täysin
+tuon sanan sisällön, ymmärsin sen katkeran, kiroavan soinnunkin, millä
+sen lausuvat ne, jotka tuntevat sen merkityksen.
+
+Välähti eteeni kauan sitten himmennyt näky oulunsoutajasta, yläpuolella
+Pyhän, kiskomassa paltamotaan kuohusta ylös, selkä köyryssä, niska
+vääränä, vääränä vielä sittenkin, kun oli saanut venheensä suvantoon ja
+heittänyt vetonuoransa rannalle, vääränä lapsuudesta asti--minä silloin
+toisen venheen pohjassa olkien päällä selkä kenossa viiletellen ohi.
+
+Katsahdin taakseni ylös kantajien jälkeen. Heitä tuskin enää erottikaan
+vuoresta. He olivat painuneet siihen, hävinneet itse harmaina sen
+harmaaseen syliin. Mutta ylhäällä erottautui tarkkapiirteisesti
+matkailijamaja häikäisevien lumien keskestä, harjallaan liehuva
+riemuisa lippu.
+
+Tultiin metsävyöhykkeeseen, suureen ihanaan puistoon vuoren
+etelänpuoleisella rinteellä, johon päivä yhä lämpimämmin paistoi.
+Mukava, leveä eikä enää niin jyrkkä tie. Alppipuro hypellen kiveltä
+kivelle, yhtäsuuntaisesti tien kanssa. Tuolla se kääntyy loikatakseen
+polun poikki, ja siellä on myös sileä, houkutteleva nurmikko,
+levähtääksemme sopiva... Miksi ajatella muuta kuin omaa hauskuuttaan,
+kun on kerran sitä varten liikkeellä. Minulla _on_ oikeus ja minulla
+_täytyy olla_ oikeus juhlia ja iloita minkään saamatta sitä häiritä!
+Mitä minuun kuuluvat vieraiden maiden köyhät ja uupuneet ja kurjat?
+Enhän minä kuitenkaan voi heidän asemaansa parantaa. Ja kai he saavat
+työstään riittävän toimeentulonsa, koska sitä harjoittavat. Ja aina
+minä alppimatkoillani, kun uupuneita kantajia lepäsi tiepuolessa,
+heidät tällä tavalla torjuin... No niin, me istumme siis tähän nurmelle
+ja avaamme reppumme ja otamme esiin päivällisemme ja ryyppäämme purosta
+vettä ja luomme vielä viimeisen silmäyksen avaruuksien ihanuuteen...
+
+Tiellä on poikkiteloin edessämme jokin pitkä musta esine. Olemme siihen
+vähällä kompastua. Se on rautaa. Se on ratakisko, matkalla
+uudisrakennukseen kai sekin, kattovasaksi tai semmoiseksi. Vähän matkaa
+tiestä hiukan alempana on maassa pitkällään mies, jota emme ensin
+olleet huomanneetkaan. Hän makaa hervotonna, kivi pään tukena. Huulilta
+pisartelee verta, suun alla on nenäliina ja siinä on punaisia pilkkuja,
+mutta hän ei enää jaksa viedä sitä suulleen; veri saa tippua maahan.
+
+Se on siis tuokin, rautainen kattovasa, kannettava sinne ihmisen
+selässä kolmentuhannen korkeuteen, kannattamaan kattoa suojaksi
+kaikkien, jotka tahtovat siellä, minne ei mikään juhta pääse nousemaan,
+nauttia kaikkia kulttuurin mukavuuksia.
+
+Mies ei liikahda, ei näytä meitä näkevän eikä kuulevan. Mutta kuitenkin
+hän syyttää minua jostakin, enkä minä yritäkään puolustautua, en edes
+itsenikään edessä. Minua hävettää ja minun sydämeeni koskee. En voi
+pysähtyä puron viereen nurmikolle, en heittää katseeni ihastunutta
+hyvästiä sinivalkoisille huipuille. Silmäkalvon pohjaan on
+lähtemättömäksi kaihiksi tarttunut kuva ratakiskon vieressä makaavasta
+miehestä, jonka huulilta itkee hänen rasituksensa veri. Vuoristostakin,
+yläpuolelta pilvien, jossa kuvailin kaiken olevan oikeutta, sopusointua
+ja rauhaa, täytyi minun siis viimeisenä vaikutuksena viedä muistutus
+elämän iankaikkisesti sovittamattomista ristiriidoista, toisten
+orjuutuksesta toisten iloksi--jotka ristiriidat olivat olemassa jo
+silloin, kun pyramiidit tehtiin, joista voisivat puhua kivet kaikissa
+kirkoissa ja taiteen temppeleissä ja joita ilman ei näytä saatavan
+kohoamaan kaikkein vaatimattominta matkailijamajaakaan.
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Minkä mitäkin Tyrolista, by Juhani Aho
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13779 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..6ce856a
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #13779 (https://www.gutenberg.org/ebooks/13779)
diff --git a/old/13779-8.txt b/old/13779-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..c807840
--- /dev/null
+++ b/old/13779-8.txt
@@ -0,0 +1,3372 @@
+The Project Gutenberg EBook of Minkä mitäkin Tyrolista, by Juhani Aho
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Minkä mitäkin Tyrolista
+
+Author: Juhani Aho
+
+Release Date: October 18, 2004 [EBook #13779]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MINKÄ MITÄKIN TYROLISTA ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+MINKÄ MITÄKIN TYROLISTA
+
+Kirj.
+
+Juhani Aho
+
+
+WSOY, Porvoo, 1921.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Polkupyörällä Reinin rantoja
+Kuvauksia Sweitsistä:
+  Ihannemaa
+  Valokuva Sweitsistä
+  Ylös alpeille
+Minkä mitäkin Tyrolista:
+  Tulo Tyroliin
+  »Ensi-ilta»
+  Tyrolilainen kylä
+  Menoja ja tapoja
+  Tulva ja sen tuhot
+  Kohti korkeuksia
+  Korkeudessa
+  Työn orjia
+
+
+
+
+POLKUPYÖRÄLLÄ REININ RANTOJA.
+
+
+Polkupyörä ja Reinin rannat--ne nyt eivät oikeastaan sovi yhteen. Yksi
+maailman runollisimpia ja romanttisimpia seutuja ja tuo vihoviimeisten
+aikain keksintö, tuo kaikista uusin kulkukapine, jonka rumuudesta ja
+epärunollisuudesta on niin paljon puhuttu. Pienen aasin selässä tai
+sukkelajalkaisen kimon rattailla, jalkaisin tai korkeintaan laivassa--
+siinä ne kulkuneuvot, joita esteettisen matkailijan sopii käyttää...
+
+Mutta siitä huolimatta on polkupyörä kuitenkin hyvin sopiva ja
+runollinenkin kulkuneuvo juuri Reinin rannoilla.
+
+Meitä oli kaksi seikkailijaa Suomesta, jotka olimme keskellä talvea,
+loppupuolella maaliskuuta, saaneet päähämme lähteä pyöräilemään.
+Miehenkorkuiset kinokset estivät kotona satulaan astumasta. Pantiin
+pyörät rekeen ja ajettiin asemalle. Oli kirkas pakkasaamu, hanget
+kimaltelivat ja huurteisina seisoivat metsät. Tuntui turhalta lähteä
+kauniimpia maita hakemaan, tuntui mahdottomalta löytää ihanampaa,
+puhtaampaa, ylevämpää ympäristöä kuin on kirkas, paisteinen aamu
+maaliskuun Suomessa. Eikä niitä oikeastaan ole löytynytkään.
+
+Mutta siitä huolimatta ovat Reinin rannatkin ihmeen ihanat!
+
+Tietää olevansa Taka-Lapissa, kun lähtee Suomesta etelään keskellä
+talvea. Hangossa on meri jäässä niin pitkälle kuin silmä kantaa.
+Entinen Amerikkaan aikova ukko pyörähti takaisin Pohjanmaalle, kun
+jäätyneen meren näki; me puhkasimme Murtajan saattamina jään, niin että
+hileet kahden puolen helisi. Tuskinpa on kaikesta paljosta nähtävästä
+huolimatta ulkona Euroopassa, kaikesta suurenmoisesta liikkeestä ja
+ihmisvoiman voitollisista ponnistuksista huolimatta, montakaan niin
+vaikuttavaa nähtävää kuin nähdä suurten rautaisten laivain, paksua,
+vihaista, mustaa savua tupruten, murtautuvan jäiden saartamasta
+Suomilinnasta ulos Itämeren aavoille, vapaille ulapoille. Kuva pienen,
+kaikilta tahoilta saarretun kansan taistelusta olemassaolonsa,
+vapautensa ja itsenäisyytensä puolesta, sillä mitä olisimme, jos meiltä
+olisi Hangon väylä tukittu? Sentähdenpä me nyt, ajoipa kaakkonen tai
+itä melkein kuinka suuria jääjoukkoja tahansa Hangon kallioita vastaan,
+aina niiden läpi tavalla taikka toisella joko murtaumme tai
+pujottelemme. Ja pohjoistuuli, tuo kotoinen vihainen viimamme, se on
+tässä kuitenkin meidän vapautemme paras ystävä ja apumies, pannen
+suuret ulapat imemään saartavia jääjoukkoja pois rannoiltamme ja
+murtaen ne palasiksi aaltojen mylläkässä ulompana merellä.
+
+Olisi luullut olevansa napamerillä semmoisina kuin niitä on kuvissa
+nähnyt, kun muutamia tuntia kestänyt luja jää oli loppunut ja laiva
+kellui sulassa meressä jäämöhkäleiden keskessä. Ja ihana oli näky, kun
+viheriä meri lainehti, täynnä valkoisia, auringon valossa heloittelevia
+jäälauttoja, jotka samalla olivat kuin hajoitettuja, pakosalle ajettuja
+sotajoukkoja, joita laiva ei enää välittänyt väistääkään, vaan
+suuntansa kerran otettuaan armottomasti puski selkään ja sivuun,
+voitollisesti niiden yli ja ohi rynnäten.
+
+Mutta tullaksemme nyt Reinin rannoille...
+
+Kölniin oli vielä rautatietä ajettava ja sieltä vasta oli varsinainen
+pyörämatka aloitettava. Tanskassa olivat tiet märät ja luntakin satoi.
+Vihmoi sitä vielä Hampurissa, ja kun meidän Kölnissä vihdoin oli
+satulaan hypättävä, niin sielläkin tipahteli taivaalta valkoisia,
+kotoisia hiuteita. Mutta se suli kohta ja teki ilman vain viileäksi
+ajaa.
+
+Pyörä on mukava ja tarkoitustaan hyvin vastaava sille, joka tahtoo
+käydä vähän lähemmin tutustumaan niihin seutuihin, joiden kautta hän
+kulkee. Sopiihan sitä junallakin kulkea ja helposti ja mukavastihan nyt
+yleensä kuljetaan. Mutta vaikka uudenaikaiset kulkuneuvot ovatkin
+helpottaneet matkustamista ja siihen niin monia houkutelleet, on
+matkustaminen kuitenkin kadottanut suuren osan viehätystään juuri
+niissä seuduissa, joissa on eniten nähtävää. Nykyaikainen
+rautatiematkustaja tulee matkoiltaan usein yhtä viisaana takaisin kuin
+hän lähtikin. Matkansa pääpaikoista hän tietysti hyötyy, mutta matkan
+varrelta ei hänellä juuri ole muita vaikutuksia kuin muutamia hät'hätää
+nähtyjä maisemia ja ohi kiitäviä kyliä ja kaupunkeja. Tien varsi
+pienine yksityiskohtineen, ihmiset ja elämä eri seuduissa--kaikki se
+jää rautatievaunun ikkunasta näkemättä, mutta pääsee täyteen arvoonsa
+polkupyörällä kulkiessa.
+
+Oli iltapäivä, kun ulkopuolella Kölnin eteläistä porttia Bonniin vievän
+viertotien alkupäässä nousimme pyörillemme. Hetki ei nyt ollut juuri
+juhlallinen, mutta hauska se oli. Oli vihdoinkin päästy alkuun, päivä
+oli viileä ja kirkas, tuuli myötäinen ja tie mainio. Keinuttuamme
+laivassa, täristyämme rautatiellä ja kyllästyneinä suurten kaupunkien
+meluun oli meidän sanomattoman suloista istua satulassa, notkahtelevien
+vieterien päällä ja hengittää raitista kevätilmaa. Tie kulki leveänä,
+pitkänä nauhana etelää kohti, maa oli tasaista ja lakeaa ja vasta
+etäämpänä tuolla edessäpäin siinteli seesteisen ilman läpi kukkuloita
+ja vuorenselänteitä. Tie kulki peltojen ja vainioiden halki, ja
+kaikkialla olivat maamiehet työssä auroineen ja karheineen kevätkylvöjä
+tehden. Ei näyttänyt vaikealta tuon pehmoisen, murakan maan penkominen.
+Ei sitä ollut routa kuohuttanut, eivät siinä kivet haitanneet. Mutta
+siksi se onkin kuin siistin emännän salin lattia, johon hän on parhaat
+mattonsa levittänyt. Ei rikkaa, ei roskaa, ei takkuisia ojanreunoja, ei
+koukeroisia vakoja, vaan kaikki suorakulmaista, melkein turhantarkkaa,
+niinkuin lakaistua, peltotilkut maanlaadun ja kylvön mukaan erivärisiä:
+ruskeita, harmaita, viheriäisiä. Eikä metsä missään haittaamassa, ei
+kylmää korpea näkyvissäkään, mutta tuolla täällä iltapäivän paisteessa
+hohtava kylä tai oikeammin kaupunki, kirkko aina keskellä kylää. Kyläin
+takaa kohoaa korkeita savupiippuja, siellä on tehtaita. Juna kiitää
+aavikkoa pitkin loitompana ja jättää pitkän palmikon valkoista höyryä
+jäljelleen. Ja pelloilta pyrähtää tuon tuostakin kiuru ylös ilmaan ja
+visertää niinkuin kotona Suomessa--liekö sitten matkalla sinne vai
+aikoneeko täällä pesiä.
+
+Tie Kölnistä Bonniin kulkee kilometrittäin yhtä suorana linjana, mutta
+Rein-virta, joka täällä alajuoksussaan on laaja kuin järvenselkä,
+mutkittelee sinne tänne, hipaisten tuon tuostakin maantietä. Omituisen
+vaikutuksen tekee tuo tuollainen jättiläisvirta, joka yöt päivät
+tuhansien, kymmenien tuhansien vuosisatojen kuluessa on siinä juosta
+jollotellut aina samaa vauhtia, kiihtymättä, suuttumatta, aina yhtä
+auliisti kantaen alaspäin aluksia, mutta aina myöskin yhtä
+itsepintaisesti puskien vastaan niitä, jotka ylöspäin pyrkivät.
+Huolimatta siitä, että rautatiejunat sen molempia rantoja kiitävät
+ikäänkuin halveksien sen pinnalla kulkevaa hidasta liikettä, pitää joki
+kuitenkin puolensa, sillä suurin tavaraliike näyttää kuitenkin sitä
+pitkin käyvän, nyt niinkuin ennenkin, kun ei rautateitä ollut vielä.
+Suuret suunnattomat hinaajalaivat kiskovat ylös ja kiidättävät alas
+jättiläisproomuja, ja keveämpiä matkustajalaivoja näkee vähän väliä
+tulevan ja menevän. Totisena ja vakavana se antaa maailman rannoillaan
+meluta tietäen, että kaikki nuo kaupungit ja kylät ovat sen omia
+lapsia, jotka se on synnyttänyt ja jotka vieläkin sen rinnasta ravintoa
+imevät.
+
+Ja paljon sillä on lapsia, Reinillä.
+
+Emmehän olleet täyttä kahta tuntia satulassa istuneet, kun parin kolmen
+pienemmän kylän läpi ajettuamme, joissa oli katuja ja taloja ja
+asukkaita ainakin kahta vertaa enemmän kuin Kajaanissa ja Iisalmessa,
+pyyhälsimme Bonniin, kaksi penikulmaa Kölnistä. Meistä suomalaisista,
+jotka saamme päiväkausia ajella tullaksemme kaupungista toiseen ja
+jotka saamme olla kiitolliset, jos eivät pienten kyläin, jopa
+talojenkin välit ole kahta penikulmaa pitempiä, oli ihmeen outoa ja
+omituista tuolla tavalla sutkahtaa uuteen kaupunkiin, kun tuskin olimme
+vielä entisestäkään oikein erillämme. Mutta eihän se ikävämpääkään
+ollut, ja mielihyvällä laskeuduimme alas pyöriltämme niin pian kuin
+viertotie oli loppunut ja kivinen kaupungin katu alkanut.
+
+Olisihan ehkä pitänyt yöpyä tuohon vanhaan kuuluisaan
+yliopistokaupunkiin, jossa kuninkaittenkin pojat kuuluvat opinnoita
+harjoittavan. Mutta päivä oli vielä korkealla ja tuuli oli myötäinen,
+voimat vielä verekset ja matkainto ylimmillään. Ja kun oli muutaman
+suuren torin varrella olevassa ravintolassa vähän leipää ja makkaraa
+haukattu ja makeata olutta haarikan täysi nielaistu--kun oli
+Baedeckerin matkaoppaasta saatu tietää, että kaupungissa oli asukkaita
+40,000, että siellä oli museo ja kauniita puistoja ynnä muuta sen
+semmoista nähtävää, jota toivottiin saatavan jossakin tuonnempanakin
+nähdä, niin tehtiin nopea päätös, annettiin matkavietille valta ja
+ohjattiin pyörän kokka kaupungin toista tullia kohti.
+
+Tähän päätökseen vaikutti myöskin se, että matkaoppaan mukaan alkavat
+juuri Bonnista varsinaiset Reinin rannat, nuo jyrkät kukkulat, joiden
+välitse virta pujotteleikse ja joiden rinteillä kuuluisa viini kasvaa.
+Bonn itse on juuri tasangon ja vuorimaan rajalla ja ihana, laaja
+puistokäytävä johtaa sen eteläisestä tulliportista jokea pitkin
+kukkulamaisemaa kohti, joka nyt kohoo aivan tuossa edessämme ja jota
+kohti pyörämme ilta-auringon valossa välkähdellen meitä kantavat.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ajaa helistimme siis ulos Bonnin kaupungin tullista, pehmoisesti
+notkahteli taas satula, ketju hymisi hiljaa kuin hyvillään ollen, kello
+kilahti niinkuin pääsky piipahtaa maata vasten lentäessään ja
+matkanteko oli kuin leikin tekoa leveällä, sileällä tiellä. Suomessa ei
+jouda juuri maisemia katselemaan, sillä itse ajaminen kapeilla teillä
+vaatii siellä ajajan kaiken huomion puoleensa. Täällä istuu pyöräilijä
+satulassaan kuin vaunussa, ei tarvitse pelätä ojia eikä rattaan jälkiä,
+vaan saa omistaa koko huomionsa maisemalle ja kaikelle, mitä tien
+varrella on nähtävänä.
+
+Kaikkia yksityiskohtia ei pyöräilijä kuitenkaan tule tarkastaneeksi.
+Taival katkeaa siksi nopeasti, että ainoastaan n.s. kokonaisvaikutus
+painuu mieleen. Tahdon siis tässä kuvata, miltä matka Reinin rantoja
+pitkin _yleensä_ näyttää ja pysähtyä eri paikkojen kohdalla ainoastaan
+silloin, kun pyöräkin pysähtyy.
+
+Olimme siis Bonniin saapuessamme tulleet tasangolta vuoristoon. Rannat
+supistuivat yht'äkkiä ja kohosivat kahden puolen virran uomaa korkeina,
+jyrkkinä kukkuloina.
+
+Tie, suuri, leveä viertotie noudattaa kaiken aikaa Reinin rantoja.
+Joskus se siitä tekee pienen mutkan, mutta heitäikse sitten taas aivan
+rantaan, niin että kuuluu veden lirinä rantakivillä. Rautatie kulkee
+kaiken aikaa maantien mukana voimatta sekään korkeiden kukkulain takia
+loitommaksi poiketa. Yhtä mittaa, miltei joka neljännestunnin kuluttua
+kiitää juna ohitse tai puhaltaa vastaan, kuljettaen milloin raskaita
+tavaravaunuja, milloin keveitä, keikarimaisia koruvaunuja, joiden
+ikkunoissa istuu hienoja herroja ja naisia, hekin omalla tavallaan
+maailman kauneutta ihaillen. Ja se, mikä tapahtuu vasemmalla rannalla,
+se tapahtuu myöskin oikealla: sielläkin on sama liike, sama määrä junia
+kulkemassa. Ja välissä on virta, yhä vuolaampi kuta ylemmä tullaan,
+täynnä laivoja, proomuja, venheitä ja siellä täällä jokin hiljalleen
+alaspäin köllöttelevä tukkilauttakin, tullen jostakin kaukaisesta
+vuoristosta, jossa on metsää. Ehkä Sveitsistä. Ehkä ne on puita Pyhän
+Gotthardin rinteiltä, mistä se itsekin on kotoisin. Ne sieltä, me
+sinnepäin.
+
+Täällä ei ole metsää, ei mailla, ei halmeilla. Ei muuta kuin puutarhoja
+ja viinimaita kukkulain rinteillä.
+
+Ne kukkulat, ne alkoivat yht'äkkiä molemmin puolin virtaa, niin että
+niiden väliin ajoi kuin portista sisään. Yhtenä ainoana pitkänä jonona,
+josta aina tuon tuostakin kohoaa korkeampia keiloja, jatkuvat ne nyt
+jokea pitkin niin kauas kuin silmä kantaa. Mihin suinkin on viljelijä
+päässyt kiipeämään ja kuokkineen kiinni tarrautumaan, siinä on
+viinitarha, on keppiä kepin vieressä ruskeassa ja paikoin aivan
+punaisessa mullassa. Aivan maantien vierestä ne alkavat ja kohoavat
+ylimmille huipuille, muodostuen jyrkimmillä paikoilla portaiden
+muotoisiksi hyllyiksi, joita on kivimuureilla tuettu vieremästä. Siellä
+täällä, missä multainen rinne muuttuu kallioiseksi vuoreksi tai missä
+kukkulat varjostavat niin, ettei aurinko pääse paistamaan, lakkaavat
+viinitarhat ja sijaan tulee sakeata pensaikkoa tai palsta rehevää
+viheriää metsää.
+
+Eivät viherrä vielä viinimaat, ruskeina ja totisina odottavat ne
+lämpimämpiä paisteita. Mutta nyt juuri on työn aika, ja kaikkialla
+kuukkii tuolla rinteillä työmiehiä penkoen, lapioiden ja köynnösten
+runkoja puhdistellen.
+
+Laskeumme rattailtamme eräässä pienessä kaupungissa, joka on rakennettu
+sille kapealle alalle, joka on virran ja viinivuorten välissä. Väestö
+tässä pienessä kaupungissa, jossa kuitenkin lienee asukkaita noin
+parisen tuhatta, on, samoin kuin melkein kaikissa muissakin
+samanlaisissa kaupungeissa, viinin viljelijöitä. Jyrkkä polku nousee
+kaupungin kadulta ja vie ylös kukkulalle läpi viinitarhain. Oikein
+liikuttaa mieltä nähdessä, millä hellällä, äidillisellä huolella
+viinitarhuri maataan hoitaa. Kunkin köynnöksen tukena on pienoinen
+keppi, johon se on varovasti sidottu. Kepin ympäristö, josta köynnös
+mehunsa imee, on kuin kukka-astia, sulin käsin ruopoteltu ja
+kouhoteltu--tai se on kuin rakkaan, nukkuvan lapsen vuode, jota hellä
+äiti vähän väliä käy katsomassa ja laittamassa. Puhuttelemme vanhaa
+äijää, joka parhaillaan keppien ja köynnösten välissä hääriskelee.--
+Hänenkö on tämä rinne tässä?--On siinä hänenkin, on muidenkin.--Kuinka
+paljon on hänen?--Tästä kepistä tuohon keppiin ja sitten tuosta tuohon
+toiseen.--Ei ala totta tosiaan ole iso, onhan pikku mökin potattimaa.
+Mutta kun keppiä on kepin vieressä--satoja--ja kustakin kepistä kasvaa
+pullo viiniä, joka myötäessä maksaa ainakin markan, niin kannattaahan
+se.
+
+Ja sitten ukko murteellaan, josta emme isoja älyä, selittämään, miten
+köynnöksiä on hoidettava, ja sitä tehdessään hän lapiolla siirtelee
+juurten suojaksi litteitä kiviä, jotka päivä paahtaa lämpimiksi kuin
+kiukaan kivet ja jotka siitä sitten yökylmäin aikana huokuvat suloista
+löylyä köynnöksien ympärille.
+
+Tekisi mieli maistaa ukon viiniä. Käyhän se päinsä, siellä ja siellä on
+hänen talonsa ja eukko on kotona ja jos menemme sinne ja sanomme
+terveisiä, niin hyvää antaakin.
+
+Jätämme äijän kaskeensa, laskeumme alas kaupunkiin ja haemme sieltä
+käsiimme hänen talonsa. Siellä on emännällä pikku viiniravintolansa,
+joita muuten on joka talossa, ja pian seisoo edessämme pullo täynnä
+valkoista, helmeilevää viiniä kahden lasin keskessä. Ei se ole
+tuollainen tyhmä, paksukaulainen porvarillinen olutpullo, vaan
+soikulainen, solakka ja aatelinen kuin se keppi, jonka ympärillä sen
+sisällys on kasvanut--on melkein sääli sitä avata, mutta avattuna se
+kihauttaa hyvän mielen kyyneleen silmäkulmaan niin pian kuin sillä
+huulensa kostuttaa.
+
+Nielaistaan _se_ »keppi» ja nielaistaan toinen ja heitetään hellät
+hyvästit emännälle ja terveisiä isännälle.
+
+Hieno harso peittää maiseman, kun taas ollaan hevosten selässä ja
+poljetaan eteenpäin. Tuntuu siltä kuin ei enää oltaisi pyörällä
+ajamassa, omin voimin polkemassa, vaan kuin istuttaisiin selkäkenossa
+mukavassa vaunussa, jota jokin uusi tuntematon voima kiidättää
+eteenpäin. Ohi kiitävät rannat, ohi pienet kaupungit ja kylät, joihin
+alussa pysähdymme ja painamme nimetkin mieleen, mutta joita lopulta on
+mahdoton mielessä pitää ja niihin mahdoton pysähtyä, niitä kun melkein
+joka puolen tunnin kuluttua tulee vastaan yhä uusia ja yhä ihanampia.
+Suuretkin kaupungit, kuuluisat Koblenssit ja sen semmoiset sivuutetaan.
+Mieleen jää vain muisto vilkasliikkeisistä kaduista, karkelevista
+lapsista, avaroista toreista, vanhoista kirkoista ja raatihuoneista,--
+mutta ennen kaikkea kaupunkien ulkopuolella olevista huviloista, jotka
+puutarhainsa keskestä pilkoittavat köynnöksien ympäröimine seinineen ja
+parvekkeineen ja joista jokainen olisi kuin paratiisi, jos niihin voisi
+rakkahimpineen pysähtyä.
+
+Yhtä viehättäviä olisivat nuo hauskan näköiset matkailijahotellitkin
+vuorten rinteillä. Mutta ei ole niihin varaa asettua, ne ovat vain
+niitä varten, jotka mukavissa rautatievaunuissa venyvät. Vähävarainen
+»omallaan» ajava saa etsiä vaatimattomamman majatalon, tuollaisen
+viinituvan, jossa isäntä hoitaa juomapuolta, emäntä keittää kyökissä ja
+tytär valmistaa hyllyvät vuoteet kangistuneiden jäsenien
+oikomasijoiksi. Kun semmoiseen illalla tullaan, viedään pyörät talliin,
+puhdistautaan pölystä, muutetaan kuivaa päälle, istutaan sitten runsaan
+ruokapöydän ääreen, maistellaan sitä ainaista viiniä, jutellaan isännän
+ja kaikkien muiden vieraiden kanssa myöhään yöhön, eikä muisteta tämän
+maailman murheita enemmän kuin entisajan maantieritari, joka oli
+lähtenyt liikkeelle, seikkailuretkille, tietämättä minne meni, kunhan
+vain meni niin pitkälle kuin tietä riitti.
+
+Niinpä niin, maantieritari! Ne ovat olleet ja menneet, mutta aate elää,
+elää ja tulee yhä enemmän elämään meissä nykyajan polkupyöräritareissa,
+joita jo nyt vilisee kaikilla teillä ja kujilla, toiset laihoja kuin
+Donkkisotit, toiset lihavia kuin Sankkopanssat, mikä minkin näköisen
+Rosinanten selässä, useilla omat Dulssineansakin mukanaan.
+
+Liekö se ollut tuota hengen heimolaisuutta, joka teki sen, että me
+täällä ryöväriritarien vanhassa maassa, Reinin rannoilla, tunsimme
+itsemme kuin kotonamme ja että me erityisellä uteliaisuudella
+tarkastelimme heidän vuorten harjanteille rakennettuja linnojaan. Ja
+niin pian, kun niitä tuli kohdallemme ensimmäinen muita vähän
+säilyneempi, kävimme tekemään tuttavuutta.
+
+Se riippui siellä vuoren rinteellä kuin pääskysen pesä räystäällä.
+Jyrkkä tie johti rinnettä ylös. Jätimme hevoset alas tien päähän ja
+lähdimme jalkaisin linnaa valloittamaan. Helppo tehtävä se olikin; ei
+tarvinnut muuta kuin seurata viittaa, joka osoittamalla osoitti, mistä
+olisi paras mennä. Oli se sentään koko vaivalloinen nousu, sillä
+pyöräilijöillä ja rakuunoilla on se yhteistä, että käveleminen heitä
+kyllästyttää ja väsyttää. Mutta linnaan tulo palkitsi vaivan. Jo
+ulkopuolella linnaa olevalta penkereeltä oli näköala mitä viehättävin
+pitkin Reiniä ja sen molemmilla puolin olevia pikku kaupunkeja ja
+mutkittelevia teitä.
+
+Mutta meidät oli huomattu linnasta, ja kun astuimme porttiholvin alitse
+sisään, josta niin monen monet ritarit ennen vanhaan olivat astuneet,
+tuli meitä vastaan linnan isäntä, ystävällisesti tervehtien ja avaimet
+kädessä helisten, ja kysyi, tahdoimmeko nähdä linnan. Tietysti
+tahdoimme--ja hän lähti meitä kuljettamaan. Kuljetti läpi holvien,
+kautta katottomien kirkkojen ja salien, näytti meille neitokammiot,
+vankilat, tallit, kaivot, jotka kaikki olivat siinä kunnossa, mihin ne
+olivat jääneet, kun linna viimeksi valloitettiin, parisen sataa vuotta
+takaperin, jonkin yöllisen päällekarkauksen kautta. Tuo nyt ei ollut
+sen kummempaa eikä oudompaa kuin muissakaan samanlaisissa
+linnanraunioissa, joita on niin monia tuhansia maailmassa ja joita on
+Suomessakin muutamia matkailijan tarpeeksi. Mutta oli tässä linnassa
+kuitenkin jotakin erikoisempaakin nähtävää.
+
+Kuljemme juuri muutamaa käytävää, kun huomiotamme herättää puoleksi
+maan alla oleva suuri suunnaton holvisali, jota isompaa ei ole monta
+kirkkoa Suomessa. Koetimme arvailla, mikä tuo oli mahtanut olla:
+juhlasaliko, talliko, navettako?--Ei! viinikellari se oli! Vanhan
+ryöväriritarin viinikellari! Joivathan ne, osasivat, osasivat ottaa
+ryypyn ne pojat, klasin kallistaa--mutta mistä tuli kaikki tuo tavara,
+joka moisen holvin täytti?
+
+Vastaukseksi vei meidät nykyinen isäntä--linnan vartija ja vieraiden
+opas--linnan korkeimpaan torniin ja käski katsoa ympärillemme. Nuo
+kukkulat ja rinteet, jotka tänne näkyivät, kaikki viinimaita jo silloin
+niinkuin nytkin, kaikki ne ja vielä toiset rinteet ja kukkulat niiden
+takana--kaikki ne olivat linnan herran viinimaita, joita hän
+alustalaisillaan viljelytti ja joista neste jättiläistynnyreissä vyöryi
+tuonne holvisaliin.
+
+Oli siinä mistä itse ryypyn ottaa, oli siinä mitä vieraalle tarjota!
+
+Ajatus oli kovin lähellä ollakseen syntymättä, toivomus liian
+luonnollinen jäädäkseen lausumatta: »ollapa, että olisivat meillekin
+tilkkasen säästäneet! Mutta nahkaansa ovat, pakanat, viininsä
+viimeiseen tippaan vetäneet!»
+
+Liekö vartija arvannut aivoituksemme, en tiedä--mutta samassa hän
+virkkaa:
+
+--Jos korkeasti kunnioitetut herrat tahtovat tyhjentää pullon viiniä...
+
+--Linnanko viiniä?
+
+--Puhdasta viiniä ... linnan vanhassa viinimaassa kasvanutta!
+
+Josko me tahdoimme!
+
+Hän viittaa puolisolleen tuolla alhaalla, jossa hänellä vanhan muurin
+kyljessä on asuntonsa, ja ennen pitkää me istumme linnan vanhan tornin
+katolla, pullo viiniä edessämme, jolla on se ihmeellinen vaikutus, että
+me pian kuvailemme olevamme emme ainoastaan vanhoja maantieritareita,
+vaan itse tämän linnan isäntiä, Reinin kreivejä, jotka istuvat tässä
+täysin varustetussa linnassaan ja tornin huipulta tähystelevät virtaa
+pitkin ja maantietä pitkin, eikö sieltä olisi tulossa joku kurja
+räämäsaksa, jolta voisimme korkeat maantieverot kiskoa ... tai jos hän
+siitä kieltäytyisi, niin me häntä pullolla päähän ... täältä ylhäältä
+... tuonne alas, missä tie mutkittelee, junat viheltää, laivat virtaa
+kyntää ja proosallinen maailma menee menojaan, kysymättä yhtä vähän
+entisten kuin nykyistenkään runoritarien mieltä, jotka olkoot itse
+kiitolliset siitä, että hänen saksalaisen majesteettinsa ja Preussin
+kuninkaallisen järjestyksen turvissa saavat matkustaa miten itse
+tahtovat, kunhan passi vain on kunnossa ja kun eivät vain toisten
+rauhaa häiritse.
+
+1897
+
+
+
+
+
+KUVAUKSIA SVEITSISTÄ
+
+(1897.)
+
+
+
+
+IHANNEMAA.
+
+
+Sanotaan, että Jumala antaa päivänsä paistaa niin hyville kuin
+huonoillekin. Uskotaan myöskin, ettei niin huonoa ja rumaa maata, jolla
+ei olisi omia etujaan ja erityistä kauneuttaan Luojan lahjana. Sen
+mukaan olisivat kaikki maat siis tavallaan yhtä kauniita. Joskaan ei
+pohjolalla--sanotaan--ole etelän lämmintä kesää ja hehkuvata aurinkoa,
+ei etelällä ole pohjolan puhdasta lumitalvea eikä sen hulmuavia
+revontulia. Ei ole pohjolalla etelän hurmaavia kuutamoita, mutta ei
+etelällä myöskään meidän valoisia kesäöitämme. J.n.e. Maailman laatija
+on siis muka antimiaan jaellessaan menetellyt verrattain
+puolueettomasti ja koettanut panna onnen lahjat jotakuinkin tasan.
+
+Maailmata matkustellessaan tulee kuitenkin aika usein ajatelleeksi,
+ettei hyvä haltija sentään ole ollut aivan niinkään puolueeton etuja
+antaessaan. Hän on kuin onkin suosinut eräitä seutuja tekemällä niistä
+ihmisten olinpaikkoja niin ihania, että kaikki muut jäävät niiden
+rinnalla varjoon. Niihin lempipaikkoihinsa hän on kuin kokoamalla
+koonnut kaikki, mitä on tiennyt, tehdäkseen suosikkiensa olon ja elämän
+niin hauskaksi ja mukavaksi kuin mahdollista.
+
+Sveitsi on yksi semmoinen Luojan lempimaa. Se on kuin näyte siitä,
+miten tässä maailmassa voi ihmisten olon ja elämän järjestää kaikkien
+heidän toiveidensa ja mielihalujensa mukaisesti. Se on kuin niitä
+varten, jotka tahtovat yht'aikaa elää etelässä ja pohjolassa, erämaassa
+ja kulttuurin keskessä. Sillä joka tahtoo ja voi oleilla ja elellä joko
+lyhemmän tai pitemmän aikaa mahdollisimman vaihtelevata ja monipuolista
+elämää, mitä tämä matoinen maailma yleensä voi tarjota, hän valitkoon--
+ja hän tavallisesti valitseekin--Sveitsin olinpaikakseen.
+
+Johan itse maan asemakin on aivan verrattomasti valittu. Sveitsissä ei
+ole Pariisia, mutta ei sieltä Pariisiin kuitenkaan ole kuin muutamien
+tuntien matka ja melkein yhtä nopeasti pääsee sieltä Wieniin ja
+Berliiniin. Ei se ole Italia, mutta jos haluttaa käydä vierailemassa
+Milanossa, Firenzessä, Venetsiassa tai Roomassa, ei tarvitse ottaa
+aikaa mukaansa enemmän kuin lähtiessään esim. Kuopiosta Helsinkiin.
+Kulkuneuvojensa puolesta se on parhaimman Euroopan keskessä ja saattaa
+sieltä pistäytymällä ja niin sanoakseni päiväseltään käväistä sen
+kuuluisimpia ja ihanimpia paikkoja katselemassa ja palata seuraavana
+päivänä majaansa ylhäällä alpeilla tai hiljaiseen asuntoonsa jonkin
+vuorijärven rannalla.
+
+Mutta ei Sveitsissä asuvan tarvitse tehdä semmoisiakaan matkoja
+päästäkseen osalliseksi siitä, mitä luonto ja kulttuuri parasta tarjota
+taitavat. Hänellä on omassa maassaan omat sivistyksen kehdot semmoiset
+kuin Geneve, Zyrich, Bern, Lausanne, Basel, joissa henkiset
+harrastukset ovat yhtä vilkkaat ja opinahjot yhtä kuumat kuin missään
+muualla Euroopassa. Ja mitä luontoon ja elämään sen helmassa tulee,
+niin ei häneltä puutu mitään, mitä siinä suhteessa tarvitsisi lähteä
+muualta hakemaan. Laaksoissaan on hänellä paikoitellen ikuinen kesä ja
+ikuinen vihreys. Ylhäällä vuorillaan on hänellä loppumaton talvi, ja
+voi hän siirtyä toisesta toiseen sitä mukaa kuin mielensä milloinkin
+tekee. Etelä ja pohjola erilaisine kauneuksineen ja kasvullisuuksineen
+ovat siellä niin lähekkäin, että kun hän soutelee purressaan jollakin
+noista monista järvistään, joiden vesi on niin kirkasta kuin Välimeren,
+tai istuu jossakin rantalehdossa kukkivien mantelipuiden siimeksessä,
+voi hän siitä silmänsä nostamalla nähdä ylempänä vuoren rinteellä
+pohjolan kuusimetsän lumikenttien keskessä ja rekien liukuvan rinteitä
+pitkin. Ja kun hän astuu junaan ja tekee sillä pienen kierroksen maansa
+ympäri, voi hän muutamien tuntien kuluessa siirtyä miltei
+troopillisesta helteestä seutuihin, joissa ilma on niin viileä ja
+puhdas kuin Lapin tuntureilla. Hän voi samana päivänä soutaa venheellä
+ja reellä ajaa, viilettää polkupyörällä ja suksella hiihtää.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oleskelin tuonnottain muutamia päiviä eräässä Sveitsin suosituimmista
+seuduista. Paikka oli Genevejärven pohjoispuolella oleva Clarensin
+kaupunkikylä, joka on kahden vähän suuremman pikkukaupungin, Veveyn ja
+Montreux'n, välillä ja jota toisella puolen rajoittaa Geneven järvi,
+toisella korkeat alpit. Se paikka on yksi ihanimpia ja mukavimpia
+ihmisten olinpaikkoja. Ilmanala on tällä rannalla järveä niin lauha
+kuin Välimeren rannoilla. Korkeat alpit suojaavat sitä kylmiltä
+tuulilta, jotka puhaltavat yli. Kapea rantakaistale, jolle kaupungit,
+huvilat ja hotellit ovat rakennetut, muistuttaa sekin »Rivieraa».
+Kaikkialla kohoo loitompana kahden puolen lahtea ikuisen lumen
+peittämät vuoret. Eivätkä ne kuitenkaan Clarensin puolella järveä ole
+niin jyrkät ja jylhät, että olisivat asumattomiksi jääneet. Häipyvissä
+korkeuksissa, jonne tiet ja polut mutkitellen kohoavat ensin läpi
+viinitarhojen, sitten peltojen ja puutarhain ja metsien ja lopulta läpi
+alppiniittyjen, näkyy aina kasvullisuuden rajalla, jopa sen
+yläpuolellakin ihmisten asumuksia: linnoja ja upeita hotelleja,
+maalaiskyliä ja kaikkein ylinnä karjamajoja metsikköjen laidoissa.
+
+Tulin sinne loppupuolella toukokuuta pienelle, somalle
+rautatieasemalle, josta lähdin käyskentelemään järven rantaa
+noudattelevaa katua.
+
+Se kulki kilometrittäin tasaista, kaareutuvaa rantaa ohi hotellien,
+huvilain ja läpi kaupunkien, jotka ovat niin kaitaisia, että niillä on
+tämä katu ainoana katunaan, jota myöten kaikki liike, käveleväin ja
+ajavain, kulkee. Siellä täällä vähän leveämmässä paikassa erottaa kadun
+rannasta jonkin hotellin tontti puistoineen. Toisin paikoin muodostuu
+katu pienoiseksi toriksi, minkä laitaan laivat laskevat. Tältä
+katutieltä kohoaa aina vähän päässä poikkikatu, useimmiten portaiden
+muodossa, ylempänä vuoren rinteellä oleviin taloihin ja katkaisee sen
+joskus silta, jonka alitse huimaava vuorivirta hyrskyy, pyörittäen
+myllyjä ja pienempiä tehtaita. Tuon tuostakin pyyhkäisee sitä myöten
+ohitse keveä sähköraitiovaunu, mutta hiukan ylempänä jyryää junia
+vuoren rinteeseen rakennettua rataansa. Tie jatkuu viimein ulos
+maaseudulle, järven päähän Rhône-virran niskaan, josta se haarautuu
+kahtia, toinen puoli lähtien viljavaa laaksoa myöten, toinen järven
+toista rantaa, missä vuoren rinteet ovat jyrkät ja asumattomat.
+
+Pitkin kaikkia rantoja on laitureita, joihin yhtämittaa kulkevat laivat
+laskevat järveä kiertäessään. Ne ovat mukavia, leveitä rataslaivoja,
+yksinomaan huviretkeilijöitä varten rakennetuita. Niiden alituisena
+tehtävänä on viiletellä pitkin Genevejärven pintaa paikasta paikkaan ja
+tarjota tilaisuutta vesillä vierimiseen.
+
+Yksi niistä saapuu juuri rantaan. Vihreän vaalea vesi helmeilee kuin
+samppanja laivan siipien alla. Ei ole Geneven vesi meikäläistä
+arkivettä. Se on juhlavettä, on kuin se ei olisi olemassa
+käytännöllistä laivakulkua varten, vaan erittäin tilattua näitä
+huvipursia keinuttelemaan. Laivan pohja kuultaa sen läpi, laivasillan
+arkut ja paalut näkee pohjaan asti, ja kun rannoilla parveilevat
+joutsenet sukeltavat päänsä veteen, näkyy kaulan koukistus veden alla
+yhtä hyvin kuin sen päälläkin.
+
+Laiva lähtee kulkemaan rannikkoa pitkin, ottaen yhä uusia matkustajia.
+Asetumme kannelle mukaviin sohviin, selkäkenoon niinkuin teatterin
+nojatuoliin.
+
+Ja esirippu nousee.
+
+Se on vain koristekappale, kulissinäytelmä, joka esitetään, mutta jonka
+kukin saa täyttää ja panna siihen omain mielialainsa sisällön. Kun
+laiva on käynyt kaikki pohjoisrannan laivasillat, lähtee se oikaisemaan
+yli järven sen toiselle puolelle, ja silloin esiintyy, rannasta
+poistuessa, järven päällä oleva vuoristo kaikessa komeudessaan.
+Alimpana etualalla järven pinnan tasalla on siinä ensiksikin tuo
+rannikko kylineen ja kaupunkeineen sulautuen kuin kirjavaksi päärmeeksi
+takana olevan vuoren rinnan liepeeseen. Vuoren rinta on kuin poimuihin
+heitetty viheriä verhostin, johon on kirjailuina siroteltu pieniä
+kylä- ja talotäpliä, josta nurmirinteet ja metsät ja avopäät kalliot
+erottaa vain niiden eri väristä ja josta auringon valoa heijastava
+ikkuna, lasiparveke tai sinkkikatto välkkää kuin jalokivi samettityynyn
+keskestä. Ylinnä katoo vihreys ja muuttuu harmaan punertavaksi
+kallioseinäksi ja sen yläpuolella alkaa lumivaippa.
+
+Ja kun silmä on kerran siihen seisottunut, ei se siitä irtaudu. Unohtuu
+äsken ihailemani kirkas vesi, unohtuu kaupungit ja mahtavat
+vuorenseinät, en näe mitään muuta, en välitä muuta katsella kuin noita
+taivaiden rajalla heloittavia lumihuippuja. Eihän ole mitään niin
+ihanaa, niin puhdasta, niin ihanteellista luonnossa kuin luminen
+kenttä, hienoinen kimmeltelevä hanki. Kaikki maisemat,
+yksitoikkoisimmatkin, rumimmatkin ovat talvisen vaipan alla kauniit.
+Mutta monin kerroin kauniimmat ne ovat tuolla korkeuksissa, yhteydessä
+_tämän_ maiseman kanssa, joka alkaa täältä tästä järvestä ja päättyy
+tuonne. Ilman noita valkeita huippuja tuolla, joita ei aina voi
+pilvistä erottaa ja jotka niin näkyvästi, niin suoranaisesti yhdistävät
+maan taivaaseen, olisi koko maisema epäonnistunut, typistetty,
+keskentekoinen, niinkuin se on mielestäni niissä vuorimaissa, missä ei
+ole ikuista lunta. Lumettomat, korkeat vuoret vaikuttavat
+rauhattomasti, vaikuttavat niinkuin joku, joka on pyrkinyt päämaaliinsa
+eikä ole päässyt sinne, vaan joka kuitenkin röyhkeästi köyristää
+selkäänsä. Lumettomat vuoret ovat jättiläisiä, titaaneja, jotka turhaan
+koettavat taivasta valloittaa. Lumihuippuinen alppi on kuin autuas,
+joka on päässyt, minne on pyrkinyt, ja sieltä ylisistä taivahista
+suopein ja sovinnollisin silmin katselee alisihin maaemihin. Jylhyys
+katoaa maisemasta, kivisten louhikkojen kovuus lauhtuu ja alppimaisema,
+joka niin helposti rupee rintaa ahdistamaan sulkiessaan silmän tien,
+käy keveäksi, läpikuultavaksi, viihdyttäväksi, melkein vienoksi
+kaikessa suuruudessaan.
+
+Laiva on kulkenut järven yli, on käynyt toisella rannalla olevain
+pienten kaupunkien laitureissa. Olen nähnyt sen, kuullut sen, mutta en
+ole kuitenkaan nähnyt enkä näe muuta kuin tuon lumihuipuston. Ja vasta
+kun laiva palaa järven yli ja pysähtyy Clarensin siltaan hotellini luo,
+herään taas todellisuuteen.
+
+Todellisuus on usein ikävä, kun siihen joutuu mieluisten haaveittensa
+maailmasta. Mutta mikä siinä lienee, että kaikki, mitä nyt näen, tuntuu
+kahta hauskemmalta kuin äsken. Päivällispöydässä istuvat ihmiset,
+kaikkein yksitoikkoisimmat ja tavallisimmat kasvot, pintapuoliset
+pöytäpuheet, niissä kaikissa on jotakin erikoista, niihin on kuin jokin
+salainen iloisuus ja hilpeys kätkettynä. Tietysti se on vain oman
+mielentilani luomaa, syynä siihen on se, että katsellessani ja
+kuunnellessani noita minulle välinpitämättömiä ihmisiä ja asioita, minä
+vain ajattelen sitä näkyä, jonka olen nähnyt. Mutta voi myöskin olla,
+että nuo kaikki ihmiset ovat tietäen tai tietämättään saaneet
+vaikutusta samasta mistä minä ja että heidän silmänpohjassaan on kuva
+alppijärvestä ja lumihuipuista sitä kirkastamassa silloinkin, kun mieli
+on muualla.
+
+Ja toden totta!--kun nousemme pöydästä ja vieraista yksi toisensa
+perästä astuu ulos verannalle, niin ei ole ainoatakaan, joka ei
+kynnyksen yli tultuaan vaistomaisesti loisi silmiään ylös vuorille ja
+sitä näkyä, mikä sieltä aukeaa eteen, äänettömällä tervehdyksellä
+omistaisi. Ja ääneenkin, hiljaiseen huudahdukseenkin puhkeaa ihastus
+joltakulta:
+
+--Katsokaa, kuinka ne hehkuu!
+
+Se on heille jokapäiväinen näky, he ovat sanoneet ja kuulleet sen
+usein, kenties joka ilta, mutta silti se ei voi jäädä sanomatta. Minä
+näen tuon ensi kerran. Vuoret hehkuvat nyt, paistavat vaalean
+punertavilta laskeutuvan auringon loisteessa. Lumet siellä ovat nyt
+menettäneet ominaisen valkeutensa ja kokonaan antautuneet sammuvan
+auringon viimeisen tulentuikkeen tulkitsijoiksi. Kun valon tuoja on
+mailleen mennyt, ojentaa alpin huippu vielä kerran kaulaansa
+katsoakseen sen jälkeen, sen muistoa säilyttääkseen ja antaakseen siitä
+osan meille, jotka täällä alhaalla pimeässä istumme.
+
+Istun kauan, monet tunnit, lämpimässä yössä vielä sittenkin, kun tuli
+alppien huipuilla jo on kokonaan sammunut ja yö kattaa kaiken maan.
+Luulee ne yhä vielä näkevänsä odottaen, että ehkä pilvi on ne
+sattumalta peittänyt tai että nouseva kuu niitä käy valaisemaan.
+
+Mutta vaikka eivät enää tänään tulekaan esiin, niin tulevathan
+huomenna, jolloin sama näytelmä alkaa uudelleen. Ja lapsellinen,
+kiitollinen ilo täyttää mielen, ettei vielä huomenna tarvitse lähteä,
+vaan että saa vielä viipyä päivän tai pari täällä ihannemaassa, jossa
+on niin hyvä ja huoleton olla ja jossa luonto pitää kuin parhaana
+vieraanaan ja näyttää joka päivä juhlivan ystäväinsä iloksi.
+
+
+
+
+VALOKUVA SVEITSISTÄ.
+
+
+Vihreitä köynnöksiä kiemurtelee puutarhasta seiniä pitkin parvekkeen
+rautaristikkojen ympärille. Köynnöksien alitse näkyy palanen puutarhan
+hiekoitettua käytävää ja sen ulkomuurin ääressä kasvaa rivi käyriä
+omenapuita. Omenapuiden latvojen yli sinertää ja vihertää järven vesi.
+
+Se vesi vielä kerran! Tarkastellaan sitä ensin, annetaan sen ilahuttaa
+silmää, ei luoda katsetta ylös eikä ympäri ... vielähän ehdimme ...
+nautitaan verkalleen ja hätäilemättä, yhdestä ensin ja toisesta sitten
+... vuotakoon kauneuden runsaudensarvi hitaasti yli äyräittensä!
+
+Niin se vesi! Taivaskin saa olla ylpeä siihen kuvastuessaan. Se on kuin
+sitä varten siinä läikkymässä, sen kuvastimeksi kiilloitettu, niin
+läpikuultavaksi huuhdottu sentähden, että sininen korkeus voisi kaikkea
+kauneuttaan sen pinnassa ihailla. Taivas sen siihen kokosikin,
+valkoisimpana, puhtahimpana lumisateena vuorten huipuille seuloi,
+aurinko lumen hyytelöksi sulatti, kylmä tähtivyö hyytelön jäätelöksi
+jäähdytti ... jäätelö suli taas laaksoihin liukuessaan, muuttui
+vuorivirraksi, kuohui ja vaahtosi, järveen juoksi ja asettui tähän
+vuorien väliin loiskumaan. Ja joutsen, joka tuolla tyynellä ulapalla
+kelluu, on kuin vaahtopallo, sen vuorivirran suvannosta kotoisin;
+valkoinen tiira, joka ilmassa vaakkuu ja päivän valossa välkkyy, on
+kuin lumipilven lonka alppien huipuilta irtautunut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Loivana kaarena kiertää järveä sen ranta ja vetää lempeästi puoleensa
+hellivän silmän.
+
+Kauniin teki reunuksen taivas kauneutensa kuvastimen ympärille. Teki
+tähän kaupungin, teki tuonnemmaksi toisen, rakensi vaikeita huoneita
+rivisen, pujotteli ne kuin helmiksi puutarhojen vihreään nauhaan, joka
+yhdistää talon taloon, kaupungin toiseensa. Kaksinkertainen on
+helminauha, on kolmin- ja nelinkertainenkin huonerivien kohotessa
+vuoren rinnettä toistensa takana;--monikirjava se on: vaalea,
+valkoinen, vaalean punainen;--monimuotoinen se on: yksityisten
+asunnoita, hotelleja, kirkkoja ja vanhoja linnoja sekä alhaalla veden
+partaalla että ylhäällä vuoren rinteellä.
+
+Kirkoista soivat kellot. Rantakatua kiitää sähköraitiovaunu keveästi
+keikkuen ja torveansa toitahuttaen. Pyöräilijän kello kilahtaa. Tuolla
+kaukana puhaltaa rantalaivan pilli ja valkoinen vaahto kuohuu
+röyhelöksi siipien alla laivan kyljessä.
+
+Sulkeudu silmä, kätke kalvoosi mitä olet nähnyt, viedäksesi mukanasi
+muiston rauhan ja ihanuuden rannasta, jossa huolettomat, joutilaat
+ihmiset ilojaan hoitavat tai huoliaan hautovat--muiston, jonka voit
+loihtia esiin, kun synkillä saloilla ja raukoilla rannoilla ja mustien
+mutaisten vesien partaalla mielesi maan tasalle painuu.
+
+Sulkeudu silmä, ja avaudu uudelleen ja anna katseesi kohota pois veden
+pinnasta yli kauniiden kaupunkien ja ikivihantain puutarhain--kohota
+ylös nurmikkorinteitä, joilla karja soinnukkaita kellojaan soittelee ja
+joiden notkelmissa alppimajat piileksivät, ja ylös synkän totisia
+kuusipuita kasvavia jyrkänteitä--kiipeä kivilouhikoita ja paljaspäitä
+veitsiviilokallioita--ja pysähdy tuonne, missä ikuiset lumihuiput
+siintävät.
+
+Taivas ja maa siellä toisensa tapaavat, sulavat yhteen ja toisiinsa
+sointuvat, ainaisessa viileydessä häitään viettäen ja auringon
+verhotessa heidän päänsä ja hartiansa vaippaan, jonka se kutoo
+heleimmästä sinihopeastaan ja punaisimmasta purppurastaan ja jonka
+reunat se puhtaimmalla kullallaan kirjailee.
+
+Herää mielessä epämääräinen halu sinne tullaksesi, niinkuin ennen lasna
+ollessa ikävöit pilven longalle istumaan. Kuta kauemmin sinne katsot,
+sitä enemmän unohtuu ympäristö, ja sen ihanuus ja kaiho täyttää rinnan.
+
+Painu mieleeni _valo_kuva korkeuksien maasta. Mahtanen aina sinne
+ikävöidä, enkä koskaan sinne ikävöimästä lakata.
+
+
+
+
+YLÖS ALPEILLE.
+
+
+Vastustamattomalla voimalla vetivät puoleensa alppien lumihuiput.
+
+Miltähän mahtaisi tuo maailma läheltä näyttää, voittaisikohan se vai
+kadottaisi? ajattelin. Kun olisi aikaa enemmän, voisihan sinne yrittää!
+Kiipeisin niin kauas kuin pääsisin rinteitä myöten, metsäin läpi,
+kapuaisin kallioita ja paarustaisin loput lumessa. Kun ei tullut
+otetuksi suksia mukaan Suomesta lähtiessä!...
+
+Mutta kun näistä mielihaluistani otin puhuakseni, sain kuulla, etten
+lumirajalle tullakseni tarvitsisi käyttää en jalkojani, en suksia enkä
+isosti aikaakaan. Sinne pääsee--rautatietä!
+
+Oikeastaan minun kai olisi pitänyt ihastua siitä uutisesta, mutta
+kuinka olikaan, otin minä tiedon vastaan jotenkin välinpitämättömästi.
+Aippien lumirajalle nouseminen oli minusta aina ollut kuin vertauskuva
+pyrkimisestä ihanteita kohti, jossa pyrkimisessä emme voi luottaa
+muuhun kuin omiin voimiimme. Kiivetessä jyrkkiä rinteitä, kulkiessa
+kaitaisia vuoripolkuja, joiden kahden puolen pyörryttävät kuilut
+uhkaavat kuolemalla, täytyy tietää, mihin jalkansa asettaa, ei saa
+horjahtaa, ei kupeelleen katsahtaa, ei taakseen silmätä ... ainoa apu,
+mikä on tarjona heikkouden hetkinä, on jonkun kokeneen kuljettajan
+ojennettu käsi ja hänen varoittava tai kehoittava huutonsa. Se on kuin
+kristityn vaellusta kaitaista tietä...
+
+Ja nyt sinne ajetaankin rautatietä, niinkuin mitä muuta maailman leveää
+tietä tahansa.
+
+Mutta olkoon menneeksi! ajattelin. Samahan tuo lienee, miten perille
+tullaan, kunhan kerran tullaan... Kerrotaanhan miehistä, jotka ovat
+tulisissa vaunuissa ajaneet ylemmäksikin...
+
+Kulki siitä Clarensin hotellin oven editse sähköraitiovaunu, heilautin
+hattuani, vaunut pysähtyivät, ja hyppäsin sisään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Territet'in pienessä kaupunkikylässä Genevejärven rannalla on
+rautatieasema niinkuin muutkin asemat. Siellä istutaan odotussalissa,
+ostetaan piletit, punnitaan tavarat ja astutaan vaunuihin. Vaunut ovat
+jotakuinkin avonaisten raitiovaunujen kaltaiset, se erotuksena vain,
+että lattia on viettävä tien kaltevuuden mukaan. Tie on tavallinen
+rautatie kiskoineen, se vain eroa, että kiskot kohoavat vuoren rinnettä
+melkein kohtisuoraan ylöspäin. Ja onhan muutakin eroa. Tämä rautatie
+tai oikeastaan nostokone ei kulje höyryn voimalla, mutta kyllä veden.
+
+Kun meidän vaunumme täällä alhaalla alkaa nousta ylöspäin, niin näkyy
+tuolta korkeudesta radan päästä lähtevän samanlainen alas. Puolivälissä
+rataa on vaihde ja sivuuttavat junat toisensa siinä niinkuin ainakin.
+Kun toinen on joutunut ylös, niin on toinen alhaalla ja päinvastoin.
+Kummankin vaunun alla on säiliö, joka ylhäällä lasketaan vettä täyteen,
+samalla kuin alhaalla oleva tyhjennetään. Vesi painaa ylhäällä olevan
+alas ja nostaa alhaalla olevan ylös, ja otetaan vettä aina sen mukaan
+säiliöön, miten monta matkustajaa on. Painoa pannaan ylhäällä olevaan
+vain sen verran, että se hiljaista ja sopivata vauhtia liukuu alaspäin.
+Junat yhdistää toisiinsa paksu rautaköysi, joka yläpäässä kiertää
+vahvan rullan ympäri. Se on siis jonkinlaista »vinttaamista». Liikkeen
+järjestämistä varten sekä myöskin nuoran katkeamisen varalta on
+vaunuissa jarrulaitos.
+
+Keksintö on siis hyvin yksinkertainen ja turvallinen, eikä siinä kuulu
+koskaan mitään tapaturmia tapahtuneen. Mutta en voi kieltää, ettei
+minua ensikertalaisena kuitenkin hiukan peloittanut.
+
+Vähän siinä sentään on aikaa henkeään ajatella katsellessa sitä
+omituista näkyä, joka aukenee eteen. Ensin jää tuo pikku kaupunki
+huoneineen, kattoineen ja kirkontorneineen jalkojen alle. Sitten
+kohotaan jyrkkää vihreää rinnettä toiseen vuoren penkereellä olevaan
+kylään, joka sekin jää pian alle; sen jälkeen on metsää, on taas
+niittyä ja kukkaiskenttiä, on taas kylä huviloineen, kuljetaan poikki
+tien, joka mutkittelee loivissa poimuissa kilometrittäin vuoren
+rinnettä--ja yhä avartuu näköala järvelle ja sen rantakaistaleella
+olevien kylien ja kaupunkien yli. Pitää katsella sitä, mitä näkee,
+ihastus täyttää rinnan, yhä raitistuva ilma avartaa keuhkoja,--ja
+samalla ei kuitenkaan lähde mielestä pieni arkuus ja pelko ... kunhan
+ei vain laitokset särkyisi ja katkeaisi köydet ja me mennä
+huristettaisi myötämäkeä murskaksi sen alle... Se on omituinen sekava
+tunne, jolla on oma viehätyksensä.
+
+Tunnustaa täytyy kuitenkin, että pääsee helpotuksen huokaus rinnasta,
+kun ollaan viputien päässä ja pysähdytään ensimmäiselle asemalle. Se on
+kovin omituinen asema, rakennettu kuin pääskyn pesä räystään reunaan.
+Se on kokonaisen pikkukaupungin Glionin asema, jossa on vastassa
+hotellien ajopelejä niitä varten, jotka tahtovat tänne pysähtyä. Suuri
+osa matkustajista jääkin Glioniin. Me emme kuitenkaan sitä tee, sillä
+matka ylös vuoristoon on vasta alulla. Jos ajattelemme vuorta suureksi
+kirkoksi, niin olemme saapuneet vasta sen räystäälle, ja kun meidän on
+aikomus kiivetä ei ainoastaan harjalle, vaan sen tornin huippuunkin,
+niin on vielä suurin osa matkasta edessä.
+
+Odottaessani junan lähtöä »ain' ylös mäkihin» käyn Glionin kaupunkia
+katselemaan. Löydän siellä jyrkän kuilunreunaa mutkittelevan kadun
+varrelta pienoisen ravintolan, istuudun sen edustalle tehtyyn
+lehtimajaan, tilaan viiniä ja iloitsen olemisestani. Se on vasta
+»Alppila» se! Eihän olla vielä erittäin ylhäällä, takana tuolla on
+vuoren rinnettä vielä kilometrittäin ylöspäin. Mutta jo näkyy tästäkin
+maailmaa tarpeeksi, näkyy melkein koko Genevejärvi tyynine pintoineen,
+jota laivat kyntävät, mutta näyttävät kyntävän niin hiljaa, että tuskin
+liikkuvat; näkyy äskeiset kaupungit, mutta huoneet ovat jo kuin pieniä
+mökkösiä; näkyy tuossa aivan edessä syvä laakson halkeama, jonka reunat
+ovat viljellyt kaikkialla, missä viljelijä vain on voinut saada
+jalansijaa; näkyy laakson toisella puolella viinimaita ja niiden
+keskellä kyliä tai linnoja ja edempänä aaltoileva vuoristo yhä yleten,
+kunnes viimein kaiken sen takana on lumihuipusto. Se nyt on yksi
+maailman ihanimpia ja suurenmoisimpia näköaloja, niin vaikuttava ja
+voimakas, että silmä miltei uupuu ja hakee vaistomaisesti jotakin
+yksitoikkoisuutta, voidakseen levähtää. Mutta turhaan se sitä hakee;
+mihin vain kääntyy, kaikkialla on jotakin, josta sen täytyy väkisinkin
+iloita.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta asemakello soipi ja minä kiiruhdan junaan. Se on nyt oikea juna
+oikeine vetureineen ja vaunuineen. Ja rata on oikea rautatie, se
+tietysti erotuksena, että kiskojen välissä on kolmas kisko,
+hammaskisko, johon veturin hammaspyörä tarrautuu kiinni ja jytyyttää
+junaa ylös.
+
+Vaikkei matka ylös alpeille tuommoisessa ajopelissä olekaan saman
+arvoinen kuin jos sen tekisi jalkaisin, niin tekee sen nyt sentään
+siinäkin ennemmin kuin on kokonaan tekemättä. Joskaan tässä ei saa sitä
+tyydytystä, minkä vastuksien omin voimin voittaminen tuottaa, niin
+voihan kuitenkin tuntea tyytyväisyyttä ja oikeutettua ylpeyttä siitä
+voitosta, minkä ihmisnero on saavuttanut lähtiessään valloittamaan
+luontoa sen vahvimmissa varustuksissa.
+
+Ja kyllä se on ollutkin ankaraa valloitusta tämän vuorilinnan
+valloitus. Joka askeleella näkee, miten taistelu on tapahtunut.
+
+Ensin ovat vakoilijat, sopivan ratasuunnan tutkijat, lähteneet
+liikkeelle. Ne ovat kierrelleet vuorien rinteitä, mitelleet välimatkoja
+kukkulalta toiselle, suunnitelleet siltoja kuilujen yli, joiden
+pohjassa äkäinen vuoripuro hampaitaan irvistää, laskeneet nousuja,
+lohkoneet ajatuksissaan kallioiden kielekkeitä, joista ei muuten pääse
+ohi, ja puskeneet vuoren seinän läpi, josta ei olisi päässyt yli eikä
+ympäri. Vihdoin he ovat saapuneet sinne, missä lumi suurimman osan
+vuotta peittää nietoksiinsa vuoren ylimmän harjan, ja siellä on tullut
+seisaus, ja siitä on täytynyt kääntyä takaisin, keskikesää odottamaan.
+Keskikesä tuli, lumi suli ja tiukkia koukeroita tehden saivat he linjan
+suunnatuksi sinne, mihin oli tarkoituksensa päästä. Heidän jäljestään
+tuli varsinainen sotaväki ja alkoi valloitustyönsä. Osan työstä
+suoritti jalkaväki: lapiomiehet, kirvesmiehet, käsin poraajat, ja
+tasoittivat tietä minkä voivat. Insinööri-osasto rakensi sillat,
+tykistö lohkoi kalliot, puhkoi tunnelit, ja viimein saapui ratsuväki
+höyryhevon selässä voittoa täydentämään, kisko kiskolta karkoittaen
+voitetun vuorenväen yhä edemmä, yhä ylemmä. Mutta vaikka voitto on
+saavutettu, on työ suuri yhä vieläkin sitä ylläpitäessä. Sillä ei ole
+antautunut vuoren ukko, ei rakentanut rauhaa, vaan aina uhkaa se
+maanvieremällä, vesitulvalla ja lumivyöryllä, ja aina täytyy olla
+säännöllinen vartiojoukko valloitettuja asemia puolustamassa.
+
+Tuon tuostakin niitä näkee radan varrella, rotevia, tarmokkaita miehiä
+sitä tukemassa ja kuntoon panemassa, poistamassa radalta kaatuneita
+puita ja lunta luomassa niiltä paikoin, minne sitä on pyryttänyt.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Me lähdimme hiljaa nytkytellen Glionin asemalta liikkeelle. Mitä tuolla
+matkalla nyt näin? Ensin siellä oli ollut tuolla alhaalla lämmin,
+miltei tukehduttavan kuuma järvenrantalaakso, jossa ihmiset
+käyskentelivät keveissä kesäpuvuissaan, jossa kevään tuoksuvia kukkasia
+kaduilla myyskenneltiin ja jossa viiniköynnökset rehoittivat rinteillä.
+Se oli etelän kesä? Glionissa, johon vipurata päättyi ja josta tämä
+hammasrautatie alkoi, oli jo viileämpää, mutta kasvullisuus oli
+sielläkin etelämainen ja puut »ulkomaalaisia». Viiniköynnökset eivät
+enää viihtyneet, mutta puutarha- ja hedelmäviljelys oli vielä voimassa.
+Jonkin neljännestunnin noustua harvenivat ja pienenivät puutarhat ja
+etelän puut, siellä täällä vain jonkin talon edustalla oli omena- ja
+kirsimarjapuita. Oltiin arviolta noin Keski-Euroopassa. Kuljettiin
+hetki, kuljettiin kaksi, niin jopa hetkenä kolmantena--oli tultu
+Itämeren yli. Terve Suomi, oi terve Pohjola!--siinähän on koivu, tuossa
+petäjä, tässä kuusi! Pohjolan kesä ihanimmassa kukoistuksessaan, oikea
+suomalainen lehto, lehdon takana havupuita kasvava vuoren rinne, ja
+lehdon ja hongikon välisessä pikku laaksossa kukkiva niitty, jonka
+reunaa juna kulkee! Ihan niin kotoista kaikki, että tekisi mieli
+huutamaan: »hoi, Matti!» tuolle talonpojalle, joka reppu selässä
+astelee radan vieressä kulkevaa polkua johonkin vuorimajaansa.
+Sydänmaassa ollaan, asutut maat ovat jääneet jäljellepäin, siellä
+täällä vain pilkoittaa jokin karjakartano, joka näyttää autiolta, kun
+lehmät eivät vielä näin kesän alussa ole ehtineet tänne ylös.
+
+Suomesta on lyhyt tie Lappiin, ja nyt ollaan Lapissa. Puut ovat
+pienenemistään pienenneet, koivut ovat muuttuneet vaivaiskoivuiksi,
+kuuset kurjiksi taimiksi, hongikko kanervikoksi. Vihreys on poissa, maa
+on ruskeaa ja likaista ja vesiperäistä. Totta tosiaan--siinä on suo,
+suon reunassa karuja kallioita ja kallioiden välissä näkyy ensimmäinen
+sulamaton, vettä itkevä lumikinos. Kuta ylemmä tullaan, sitä
+autiommaksi ja kolkommaksi käy maisema, ja viimein ollaan keskellä
+nietoksia. On siis tultu vähän päälle tunnissa läpi koko Euroopan,
+Välimeren rannalta--Inariin. On kuin mielikuvituksen siivillä lennetty
+ja nähty ja tunnettu kuin lyhennysotteissa kaikki eri vivahdukset,
+joita luonto ja ilmanala voi tarjota puolen maapallon puoliskon poikki
+kuljettaessa. Ja kun pysähdytään pienelle asemalle hankien keskeen,
+niin on vaikea uskoa aistimiensa todistusta siitä, että tämä kaikki ei
+kuitenkaan ole unta.
+
+On tultu alppikirkon harjalle ja siihen hetkeksi pysähdytty. Jäljellä
+tuolla alhaalla on huimaavan pitkä, jyrkkä kattorinne, joka näyttää
+vievän suoraan Geneven järveen,--kaikki epätasaisuudet sulavat yhdeksi
+viettäväksi lakeudeksi,--ja edessä on vielä vaikein taival ylös
+kirkontorniin, vuoritemppelin näkötorniin.
+
+Kolkko on kulku sinne. Niin pian kuin asemalta lähdetään liikkeelle,
+peittävät vuoret näköalan alaspäin. Kaiken maailman kauneus on kadonnut
+ja meitä ympäröi aavemainen, synkkä, peloittava vuoriston luonto. Päivä
+kyllä paistaa lämpimästi, mutta kohta, kun joudutaan varjoon tai
+pistäytään tunneliin, käy värisyttävä kylmyys läpi koko ruumiin.
+Tunnelit ovat tehdyt milloin vuoreen, milloin läpi lumikinoksien. Ei
+näy muuta kuin lunta ja paljaita, ruskean harmaita, keilamaisia vuorten
+huippuja. Luonto on täällä samanlaista kuin se samaan aikaan vuodesta
+on valokuvista päättäen--Huippuvuorilla. On sivuutettu Lappi ja
+Taka-Lappikin ja ollaan keskellä Jäämerta.
+
+Ja kuitenkin, kuitenkin--ollaan keskellä sivistynyttä maailmaa. Sillä
+lumitunnelin puhkaistuaan ja viimeisen ponnistuksen tehtyään pysähtyy
+juna hotellin edustalle, joka on ainakin yhtä suuri ja komea kuin
+Seurahuoneen talo Helsingissä.
+
+Suurin osa matkustajista rientää hotelliin, mutta minulla ei ole siihen
+aikaa. Näen tornin huipun muutamia satoja askelia ylempänä hotellista.
+Sinne vie loivaa rinnettä kohoava, paikoitellen lumen peittämä
+mutkitteleva polku, ja muutamain minuuttien kuluttua seison
+viisituhatta jalkaa meren pintaa ylempänä, vuoren kukkulalla, Rocher de
+Naye'n huipulla, keskellä alppimaisemaa, ikuisen lumen ympäröimien
+vuorenhuippujen keskellä...
+
+Kerron toiste, miltä näyttää maisema ikuisten lumien--jos sinne joskus
+omin voimin nousen.
+
+
+
+
+
+MINKÄ MITÄKIN TYROLISTA
+
+(1903)
+
+
+
+
+TULO TYROLIIN.
+
+
+Oli ihana se tunne, mikä valtasi mielen, kun painostavat poutapilvet
+taivaanrannalla alkoivat muuttua lumivuoriksi. Kun on kärsinyt
+kuumuudesta Kööpenhaminassa, Berliinissä ja Münchenissä ja silmä saanut
+monenkertaisen kyllänsä iänikuisista tasangoista sekä kaupungeissa että
+maalla, niin ei ainoastaan huoahda helpotuksesta, mutta huudahtaa
+siitä, kun jää ja lumi, ja vielä _etelästä_ päin, vilkuttavat silmää.
+Se on sitä suloisempaa, kun on määrä pysähyttää matka jonkin lumivuoren
+juurelle ja siellä viettää kesä. Jos ne jo näin kauaksi penikulman
+päähän lietsovat viileyttä mieleen ja rauhaa rintaan, niin mitä sitten
+mahtavatkaan tehdä lähempänä ja kesän kuumimmillaan ollessa! Siinä
+suhteessa--ja monessa muussakin--on kaikki toteutunut yli toiveidenkin,
+sillä tätä kirjoittaessa sataa lunta tuolla puoli kilometriä ylempänä
+ja täällä laaksossa on viikon päivät ollut lämmintä tuskin kymmentä
+astetta.
+
+Mutta missä nyt ollaan?
+
+On suuri valtatie, ikivanha esihistoriallinen ajotie ja nykyaikainen
+rautatie sen rinnalla, joka Tonavan haarajoen Innin laaksoa myöten
+pyrkii Italiaan niin pitkälle kuin pääsee ja sitten sen loputtua
+Brennersolan läpi jatkaa matkaansa vuorien yli. Innlaaksosta, joka kuta
+ylemmä tullaan sitä vuolaampana virtaa yhä korkeampien vuorien välissä,
+haarautuu pieniä »innejä», sekä laaksoja että jokia, kuin ruotia kalan
+selkärangasta. Ne laaksot menevät aina alppien juurelle saakka, ja yhtä
+semmoista laaksoa myöten, Tsillerlaaksoa, mekin löysimme tiemme sinne,
+missä nyt olimme.
+
+Tänne meidän laaksoomme tuopi oikein rautatie, joka eroaa isolta
+valtakuntain väliseltä radalta Jenbachin asemalla, muutama tunti ennen
+Insbruckia, Tyrolin pääkaupunkia.
+
+Sitä sievää, siistiä, herttaista, kapearaiteista pikku rautatietä!
+Ollapa meillä Suomessa jossakin semmoinen kesäasukkaita varten
+rakennettu, esim. rantaradalta jonnekin Porkkalaan--tulee vielä
+selviämään, miksi juuri merenrantaa tuli ajatelleeksi. Se on aivan
+uusi, avattu liikkeelle muutama vuosi sitten, ja kiiltää puhtauttaan ja
+nuoruuttaan. Vaunujen seinät ovat lasista, niin että niistä
+kurkistelemattakin näkee ympärilleen, vauhti on hidasta, pysähdykset
+pikku asemilla pitkät kuin Porvoon radalla--mutta mikä ero muuten! mikä
+ero!--niin että silmä ehtii sulattaa sen, minkä se saa. Kun on
+pikajunan ahtaudessa kiitänyt ja keikkunut kuin viimeistä päiväänsä
+kohden, tuntuu sanomattoman suloiselta istua tässä vielä hengissä ja
+nauttia uudelleen elämästä ja sen antimista. Menköön maailma menojaan,
+ja jumalankiitos, että olen päässyt sen jaloista pois!
+
+On ihanaa astua jossakin siellä kotona pois jyskyttävästä höyrypurresta
+noutamaan tulleeseen venheeseen ja soudella jotakin pitkää
+lahdenpoukamaa kohden niittyisten rantain välissä. On yhtä ihanaa
+tämäkin taival. Liekö missään maailmassa paikkaa, joka olisi niin
+viehättävä ja rauhoittava kuin tämmöinen viheriä vuorilaakso. Hajalle
+pyrkivään ja rikki revittyyn mieleen se vaikuttaa aivan ihmeellisen
+rauhoittavasti ja rajoittavasti, ja helposti voipi käsittää, miksi
+kaikki maailma tämmöisiin paikkoihin pyrkii. Laakso on kauttaaltaan
+niittyä, siellä täällä on siihen jotakin kylvetty, viljaakin. Ruis
+siinä parhaallaan hedelmöi, ohra tekee tähkää. Ruolla olevan tai juuri
+ikään niitetyn heinän tuoksu, tuon mehevän alppiheinän, joka tuoksuu
+vielä voiksi ja juustoksi muuttuneenakin, täyttää ilman. Siellä täällä
+on jollakin karummalla paikalla, minne joki on työntänyt hiekkaa tai
+sullonut kiviä, lehto, leppä-, tuomi-, pihlaja- tai kirsikkalehto,
+toisaalla kasvaa kuusia. Vainioiden keskeltä paistaa vähän väliä
+pienoisen sini- tai vihreäkattoisen kirkon valkea torni, sen ympärillä
+on hedelmäpuiden piirittämä kylä ruskeine, puisine huoneineen ja tuolla
+täällä jokin uudempaan tyyliin rakennettu hotelli.
+
+Metsä on meillä aina niittymaiseman kehys, ja niin on täälläkin. Mutta
+kun metsä meillä tavallisesti peittyy puittensa taakse, näkyy se täällä
+kaikessa laajuudessaan ja suuruudessaan jyrkän vuoren rinteellä. Missä
+rinne on jyrkin, siellä on metsäkin synkin; missä taas loivempi, siellä
+on metsän keskessä pieniä peltoja ja niittyjä mökkien ympärillä,
+sydänmaan mökkien, jotka näyttävät käyvän yhä vähäisemmiksi ja
+köyhemmiksi, kuta ylempänä ovat, kunnes niitä lopulta ei ole niitäkään
+enää tuolla, missä erämaa, koskematon kivikorpi alkaa lumen ja
+kasvullisuuden rajalla. Sillä _siinä_ se nyt on lumi, viileä silmälle
+nähdä, viileä keuhkojen hengittää, jatkona taivaasta, jonka hattaroista
+sen tuskin erottaa, jossa se ikäänkuin riippuu kiinni, näkymättömän
+voiman avulla ikäänkuin kannattaen tätä laaksoa, joka on sieltä
+laskettuna alas ihmisten hetkelliseksi iloksi.
+
+No niin, vaikkei tämä nyt olisikaan taivaallinen puutarha, niin saanen
+sitä kuitenkin sanoa »maalliseksi paratiisiksi». Ja siksi minä sitä
+tahtoisin kutsua etupäässä sen tähden, että se niin paljon muistuttaa
+Pohjoismaita, Suomea.
+
+Ja siinä se on sen suurin viehätys. Sillä--en tiedä, uskallanko sen
+tunnustaa--mutta ei ainakaan minua ole mikään ulkomailla matkustellessa
+liikuttanut enemmän kuin se, kun kohtaa siellä jotakin kotimaista,
+jotakin »omaa», jotakin, joka näöllään, tuoksullaan tai muulla
+muistuttaa minua siitä, mitä kotona on. Ja ilostus, hämmästys on
+kahdenkertainen, jos tuo tuttu esiintyy jotenkuten kirkastuneena,
+jalostuneena semmoiseksi, miksi kotoinen luonto tai kotoiset olot
+_voisivat_ kehittyä, jos niitä osattaisiin ihmiskäsin ja ihmisaattein
+kirkastaa ja jalostaa.
+
+Mutta juna on pysähtynyt--pysähtynyt siksi, ettei se pääse enää sen
+edemmä. Laakso on kapenemistaan kaventunut, vuoren seinät käyneet
+jyrkemmiksi, mäen huiput lumisemmiksi, ne ovat kupeelta kiertyneet
+eteen ja seisovat seinänä vastassa, muodostaen umpipohjukan. Ollaan
+siinä, mihin on pyritty, etsimässämme tyrolilaisessa
+vuorilaaksokylässä, Mayrhofenissa.
+
+
+
+
+»ENSI-ILTA».
+
+
+Vaikka matkailijaliike täällä on ollutkin jo kauan käynnissä, luoden
+m.m. lukuisia hotelleja, ei tämä kylä kuitenkaan vielä näy joutuneen
+sen turmeluksen alaiseksi, jonka heti huomaa vanhemmissa
+turistiseuduissa. Tulija saa rauhassa kantaa kapineensa kantajain ja
+ajurien niitä häneltä riistämättä--Italiassa oli ajuri minulta kerran
+rouvanikin ryöstää. Ajureja ei täällä muuten voisi ollakaan, sillä ei
+ole semmoisia teitä, joita myöten voitaisiin ajaa. Saamme lähteä itse
+itsellemme asuntoa etsimään. Sen löydämmekin heti aseman luota.
+
+Ja kun nyt olemme kerran päässeet sille tuulelle, siihen mielentilaan,
+että kaikki meitä miellyttää, niin miellytti meitä hotellikin, mikä
+tapahtui nyt ensi kerran elämässäni. Se on kyllä kaikenlaisilla
+uudenaikaisilla mukavuuksilla varustettu, sähkö sekä -kelloineen
+että -valoineen, mutta samalla on siinä oma kansallinen leimansa. Se on
+vain hiukan hienommaksi kehittynyt talonpoikaistalo, rakennettu
+paikalliseen malliinsa.
+
+Tyrolilaisessa talossa on tilava käytävä, joka jakaa sen kahteen osaan.
+Kahden puolen tätä käytävää on toisella puolen asuinhuone eli tupa--
+usein savutupa!--ja sen takana keittiö, toisella puolen jonkinlainen
+työhuone ja ruokasäiliö, Käytävästä vie raput toiseen kerrokseen, jossa
+sielläkin on läpi koko kerroksen samanlainen käytävä, mistä vie ovet
+makuuhuoneisiin. Molemmista näistä käytävistä pääsee verannalle eli
+parvekkeelle, jommoinen kiertää koko rakennuksen sen kumpaisenkin
+kerroksen kohdalla.
+
+Tästä alkuperäisestä talosta on nyt melkein mitään muuta kuin sen
+pinta- ja kuutioalaa laajentamalla saatu aivan erinomaisen herttainen
+ja hauska vieraskoti. Alikerroksessa on yksi huone tarjoiluhuone eli
+vierastupa, jossa ei syödä, mutta nautitaan vain viiniä, olutta t.m.s.
+ja johon seudun rahvas kokoontuu iltaansa viettämään, välistä laulamaan
+ja tanssimaan. Tämä huone on sisustettu tukevilla pöydillä ja seinää
+myöten kulkevilla penkeillä. Sen takana on samalla puolella käytävää
+ruokasali, joka on pyhitetty varsinaisia vieraita varten, ja sinne
+paikkakuntalaiset eivät tule. Toisella puolen käytävää on jonkinlainen
+lukusali eli salonki, jossa on sanomalehtiä, kirjallisuutta ja
+kirjoitusneuvoja. Toinen sillä puolen oleva huone on jonkinlainen
+varastohuone tai on se sekin muodostettu matkustajain olinpaikaksi.
+Yläkerrassa ovat sitten makuuhuoneet. Verannat ovat isonnetut ja
+laajennetut vierasten olinsijoiksi, ja on niistä sateelta ja paisteelta
+suojaavien räystäitten alta mitä ihanin näköala laaksoon ja vuoristoon.
+
+Kodikkuuden tunnetta lisää vielä suuressa määrin se, että se on talon
+oma väki, joka ottaa vastaan vieraat ja niitä hoitaa. Pulska isäntä ja
+komea emäntä--en ole missään nähnyt niin pulskia isäntiä ja emäntiä--
+tulevat ystävällisesti kättelemään ja riisumaan päällysvaatteita, talon
+omat tyttäret--en ole missään nähnyt niin paljon kauniita tyttöjä
+yhdessä paikassa kuin täällä--saattavat vieraan huoneeseen ja hänelle
+vuoteen valmistavat. Ja ne samat tyttäret toimivat sitten myös
+tarjoilijaneiteinä. Ei mitään ikäviä »kyyppareita», ei mitään
+liukaskielisiä ja -mielisiä »ovenvartijoita».
+
+Ja kun sitten tullaan alas aterioimaan, niin istuutuvat isännät,
+emännät, tyttäret kukin vuoroonsa vieraalle seuraa pitämään, kysymään
+kuulumisia ja tarvittavia tietoja antamaan. Ikävä vain, että niiden
+saksa on sellaista, etteivät sitä berliiniläisetkään ymmärrä, mutta kun
+sanoo »joo! joo!» joka paikkaan, niin ainahan siinä suoriudutaan.
+
+Tämän ravintolan omituisuuksiin kuuluu vielä, että se, samalla kun on
+täydellinen ravintola, on myöskin täydellinen talonpoikaistalo, jossa
+harjoitetaan maanviljelystä ja karjanhoitoa. Siinä on navetta, josta
+kuuluu lehmäin ammuntaa ja kilien kellojen kilinää aamuin ja illoin;
+heinää tehdään tuossa verannan edessä niityllä, josta apilaan tuoksu
+illan kosteuden kanssa leviää joka huoneeseen; tyttäret hoitavat
+kasvipuutarhaansa ja tuovat sieltä vihanneksia pöytään ja ruusuja
+pöydälle. Maidot, voit, juustot, jopa hunajakin, jota nautitaan
+kahvileivän kanssa ja jota mehiläiset valmistavat alppiniittyjen
+lemuavista kukkasista--kaikki ovat kotitekoa. Yksin valaistuskin on
+omaa, koko kylän omaa: kosken voima muutettuna alppi-sähkövaloksi.
+
+Täällä on meidän mainio olla.
+
+       *       *       *       *       *
+
+On vilpoinen, kirkas ilta tämä meidän tyrolilainen ensi-iltamme.
+Istumme parvekkeella. Tummina kohoovat vaarat ja luovat jyrkkiä
+piirteitä taivasta vasten, josta tähdet leimuaa. Vielä helottaa
+laskeneen auringon valo lumisilla huipuilla. Alppikoski kohisee, pienet
+purot solisee. Ruisrääkkä ääntelee, sammakko kurnuttaa kotoisen
+tuntehikkaasti, laulurastas sirauttelee alppien rinteiltä. Tuossa
+sihahti iltatuuli ruispellossa. Suljen silmäni ja olen--Suomessa.
+
+
+
+
+TYROLILAINEN KYLÄ.
+
+
+Olen koettanut etsiä sopivaa vertausta, joka antaisi sattuvan kuvan
+tästä Tyrolin kylästä vuorien välissä, mutta en ole voinut keksiä
+parempaa kuin sen vanhan, että se on hedelmä kukkaismaljan keskessä.
+Vihreässä kivimaljassa vihreä hedelmä. Vertauksen täydentämiseksi voi
+vielä lisätä, että tuo malja on asetettu lumen ja jään keskeen
+raittiina pysyäkseen.
+
+Puhuakseni maalarien kieltä, niin ovat ne erilaiset »vihreydet», jotka
+antavat maisemalle täällä sen luonteen. Laaksomaljan pohja on niityn
+vihreää, yhtäällä kukkivan niityn, toisaalla vähän ruskeamman, jonka
+yli viikate jo on kulkenut, sekä toisin paikoin jyrkissä neliöissä
+olevaa rukiin ja ohran vihreää, maljan laidat ovat kauttaaltaan
+kuusimetsän vihreää, johon vain siellä täällä on vedetty suonia tai
+lätkätty pilkkuja samasta niityn vihreästä kuin alempana. Maljan
+ylimmän reunan muodostavat alppien kiviset, harmaan ruskeat selänteet
+ja huiput.
+
+Siinä olisi valmis malli kivikupin »glaseeraukseen», aivan suorastaan
+luonnosta otettu. Ja jos te, kotoiset gobeliinien kutojattaret tai muut
+taiteellisten tapettien tekijät, haluatte niinikään suoraan luonnosta
+löytyvää mallia, niin enpä tiedä, mistä sen saisitte silmälle
+suloisemman kuin tuollaisen vihreän, kuusia kasvavan alppiseinän, jos
+sen ylälaitaan vielä kuvaatte raiteen sinistä taivasta, valkoisine
+poutapilvineen tai lumihuippuineen. Siinä on kaikki värit, mitkä
+suomalaisessakin maisemassa, vaikka vähän vaikuttavammin. Ja jos valo
+tuolla tavalla »tapioituun» huoneeseen tulisi katosta, niin pitäisi sen
+olla asua yhtä viehättävän kuin suomalaisen savupirtin, jonka lattialle
+olisi levitetty heiniä ja seinille ripustettu kaisla- ja ruohokerppuja
+kuivamaan ja jonka--katto olisi poistettu.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Keskellä tätä kylää on pienoinen kirkko, valkeaksi maalattu, ja katto
+ja torni vihreiksi. Kirkkoa piirittää yhdeltä puolen vähäinen
+hautuumaa, toiselta puolen pappila--papilla on komea bernhardiinikoira,
+joka istuu ikkunassa ja isäntänsä kehoituksesta silloin tällöin
+haukahtamalla tervehtii liiaksi tungettelevia turisteja--kolmannella
+puolella on kansakouluhuone. Koulu on ainakin osaksi kirkollinen, koska
+siinä näkyy antavan opetusta pappi ja myöskin eräs nunna eli n.k.
+»sisar».
+
+Aivan kirkon läheisyydessä on joukko samanlaisia hotelleiksi
+muuttuneita talonpoikaistaloja, joista yhden edellä kuvasimme. Ulompana
+on puutarhain ja niittyjen keskessä toisia taloja, joita toisiinsa
+yhdistää mitä sievimmät jalkatiet.
+
+Lähdemme muutamata semmoista seuraamaan. Se kulkee parhaillaan
+kellastumassa olevaa ruispellon piennarta. Pellon ojassa virtaa
+vastaamme huimaavaa vauhtia lähdekirkasta vettä, joka on siihen
+johdettu jostakin ylempää alppikoskesta, minkä kumea kohina alinomaa
+kuuluu korviimme. Tämä oja, joka kulkee talosta taloon, antaa kylälle
+sen erikoisen luonteen. Se on monessa suhteessa sen valtasuoni, sen
+voiman ja varallisuuden lähde. Melkein joka talossa on täällä pieni
+kotitarvemylly, jota tuo puro pyörittää. Siitä saa liikevoimansa
+rautapaja ja ainakin kaksi suurenlaista puusepäntehdasta, joissa
+höylät, sorvit ja sirkkelit käyvät sen avulla, ja käyttää se vielä
+lauta- ja lankkusahaakin. Nuo laitokset eivät kuitenkaan ole mitään
+suurtehtaita, vaan aivan yksinkertaisia kotiliikkeitä, joissa
+talonisännät poikineen ja muine väkineen tekevät työtään ja jotka
+etupäässä tyydyttävät paikallista tarvetta. Siitä on seurauksena, että
+koneet ja muut laitokset ovat mitä yksinkertaisinta lajia. Pyörä, jonka
+vesi panee liikkeelle, on läpimitaten pari kolme syltä, puusta tehty ja
+käy useinkin taivasalla. Vesi ruiskahtaa siihen kaitaisesta rännistä,
+ja kun pyörää tahdotaan pysäyttää, niin siirretään ränni syrjään ja
+vesi juoksee ohi; toisessa paikassa voi olla luukku rännin pohjassa,
+jota sulkemalla tai avaamalla vesi johdetaan rattaaseen tai siitä pois.
+
+Paitsi näitä laitoksia tarjoo joka talon ohitse hyrskyävä puronen
+kaikenlaisia muitakin etuja jokapäiväisessä taloudessa. Siinä pestään
+pyykit ja astiat ihan keittiön portaiden edessä, siitä puutarhat
+kastellaan, ja olenpa nähnyt sitä kuljetusneuvonakin käytettävän siten,
+että laudanpalasia, halkoja, jopa puuastioitakin sitä myöten uitetaan
+talosta toiseen. Vaikka vesi yhä uudistuessaan näyttää olevankin
+kirkkaampaa ja puhtaampaa kuin Riihimäen lähdevesi, ei se näille
+herkkusuille kuitenkaan kelpaa ruoka- ja juomavedeksi. Sitä varten on
+erityinen johto, johon sama puro pumppuaa veden suuresta alppikoskesta
+ja joka milloin maanalaisia, milloin maanpäällisiä puutorvia myöten
+tuopi lirisevän pikkupuron joka talon portaiden eteen.
+
+Mutta ei vesi vain vetenä hyödytä ja palvele kylää ja sen tarpeita.
+Tulenkin muodossa se vielä tunkee joka taloon, tulen ja valon,
+sähkölaitoksesta saadun. Kylän päässä olevaa pientä sähkölaitosta
+hoitaa sitäkin muuan talonpoika muitten töittensä ohella.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kaikki se lorina ja lirinä, se hyrinä ja pyörinä, joka syntyy veden
+liikkeestä ja sen liikkeelle panemista laitoksista, tekee varsinkin
+vieraaseen hyvin virkistävän vaikutuksen. Se on musiikkia, joka soipi
+yöt ja päivät, ei yksitoikkoisesti, vaan aina eri äänilajeissa sen
+mukaan, millaiset ovat ilmat ja tuulet, erilailla silloin kun yksi
+laitos käy ja toinen seisoo, erilailla silloin, kun vesi hyrskyy
+rattaissa tai johdetaan niiden ohitse. Lähempänä ollen kuuluu yksi
+sävel, etäämpänä ollen toinen; kun ikkuna on auki, soipi puro niin, kun
+se on kiinni, näin; mutta aina sen kuulee ja aina siitä korva iloitsee.
+
+Mutta kaiken yli kuuluu kuitenkin pikkupuron lirinän ja lorinan ohella
+suuren kosken kohina.
+
+Tämän kosken muodostaa kolme vuorikoskea, jotka Mayrhofenin kylän
+kohdalla ja sen vainioiden keskessä yhtyvät toisiinsa. Nuo kosket ovat
+sekä kukin erikseen että toisiinsa yhtyneinä täydellisenä vastakohtana
+kylää palvelevalle purolle. Puro on työjuhta, kosket ovat täydellisiä
+villihepoja, joita eivät ainakaan täkäläiset ihmisvoimat näy kyenneen
+kesyttämään. Jalat suorina ja harja hajallaan karkaavat ne ohitse omia
+aikojaan ja omia teitään, ja ihmiset saavat kiittää onneaan, etteivät'
+jalkoihin sorru. Tuolta ylhäältä, ikuisten lumien ja ikuisten jäiden
+korkeuksista, ovat aurinko ja etelän lämpimät tuulet ne irtauttaneet.
+Hurjistuneina hyökkäävät ne alas hypäten yli huimaavien kuilujen,
+yhtyvät yhä useammat toisiinsa yhä isommaksi laumaksi, karkaavat
+toistensa kilvalla toistensa ohi, puristuvat vähän ennen laaksoon
+tuloaan pelkäksi vaahdoksi ja jatkavat sitä vimmaansa ja sitä vauhtiaan
+yhtenä ainoana kuohuna kylämme ohitse, pysähtymättä ainoaankaan
+suvantoon, huoahtamatta ainoassakaan niemen kainalossa tai
+akanvirrassa. Eivät mitkään meikäläiset kosket, ei Pyhäkoski, ei
+Imatrakaan ole tehneet minuun niin vihaista, niin hillitöntä vaikutusta
+kuin nämä ärjyt. Ehkä se tulee siitäkin, että ne tuskin tuntiakaan
+pysyvät ennallaan. Niiden vedenpaljous ja siitä seuraava vauhti ja
+vauhdin synnyttämä vilinä ja ulina vaihtelevat voimassa usein monta
+kertaa päivässä. Ne tulevat ja menevät kuin tuuliaispäät ja
+riippuvatkin suorastaan tuulista ja ilmoista. Yhtenä päivänä tai yönä
+sataa siellä tuolla ylhäällä lunta suunnattomat määrät, niin että missä
+eilen näkyi paljas kallio tai vihreä nurmirinne, siellä on tänään
+kaikki valkoisina kinoksina. Tänään siellä etelätuuli saa aikaan
+sateen, joka pehmittää kinokset, ja huomenna paistaa päivä täydeltä
+terältään. Mutta sitten on taas yöllä kylmä ja pakkanen, joka vähentää
+sulamista. Kaikki se tuntuu aivan välittömästi alppikoskessa, ja niin
+ne ovat lakkaamatta ilmojen hermostuttavan vaikutuksen alaisina. Sen
+kuulee helposti niiden äänestä ja näkee niiden hyrskystä. Väriäänkin
+voipi vesi silloin tuon tuostakin vaihtaa, muuttaen sinivihreän
+vaahtonsa keltaisen ruskeaksi.
+
+Eikä vain siitä. Usein näyttää alppikoski villipeto tapojaan paljon
+tehokkaammalla tavalla, tulvimalla yli äyräittensä muutamien
+tuntikausien kuluessa. Silloin menee sillat, murtuu maat, särkyy
+pellot, kaatuu huoneet. Totisiksi käyvät talonpojan kasvot hänen
+semmoisista puhuessaan; sillä se on jotakin, jolle hän ei mitään voi.
+Ainoa, minkä hän mahtaa, on, että hän laskee kivellä kosken reunat
+niinkuin kanavan. Se estää tavallisissa oloissa ainakin rantaäyräiden
+vyörymistä, mutta veden nousemista vainioilleen hän ei voi estää. On
+oivallettu, että metsä pidättää kosteutta, että sitä siis on
+suojeltava, niinkuin hyvin huolellisesti suojellaankin ja vain määrän
+mukaan sitä hakataan. Muut varokeinot pitää täälläkin jättää pilvien
+pitäjän huoleksi. Ja se tehdään siten, että häntä lepyttääkseen ja
+häneltä suojaa anoakseen kerran vuodessa pannaan toimeen kirkollinen
+juhlakulkue, joka pappien messutessa ja suitsuttaessa nousee jonkin
+matkaa ylös vuorille ja johon kylän asukkaat miehissä ottavat osaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tulvat ovat sitä tuhoisammat, kun viljelysmaata, jota ne aina
+tullessaan hävittävät, on niin vähän. Kylällämme, jossa asuu noin
+puolentoista tuhatta henkeä, on sekä asuttavanaan että viljeltävänään
+maa-ala, joka pituudeltaan on vain pari kolme kilometriä ja
+leveydeltään noin puoli sen vertaa. Kaikki, mikä ikinä voidaan,
+käytetään viljelykseen. Maan suhteen ollaan niin tarkkoja, että sitä ei
+raatsita jättää esim. halkopinojenkaan alle, vaan pinotaan halot ja
+muut puutavarat m.m. veden päälle, s.o. puron poikki asetetuille
+telineille.
+
+Mutta jos maata on vähän, niin sitä paremmin se näkyy kasvavan. Olen
+harvoin nähnyt niin hyötyvää ruista--sitä nyt juuri parhaillaan
+leikataan--ja niin meheviä niittyjä. Heinä kasvaa ihan silmissä, ja
+sitä korjataan alinomaa--luulen että niitystä otetaan ainakin kolme
+luokoa vuodessa. Suurin osa vainioista onkin heinänkasvussa ja
+ainoastaan siellä täällä näkee vilja- tai perunapellon. Heinän ja
+viljan korjuun toimittavat vanhat miehet tai naiset, sillä kaikki
+reippaampi miesväki asuu koko kesän alpeilla karjan kanssa. Naisten
+huolena on myöskin hoitaa puutarhaa, joka on joka talossa ja jossa
+kasvaa etupäässä salaattia, kaalia ja juurikkaita. Hedelmäpuita,
+kirsikka-, omena- ja luumupuita on myöskin joka talon ympärillä.
+
+Ja kukkia! Ruusupensas kasvaa miehen korkuiseksi puuksi ja nuokkuu
+kaiken kesää raskaitten kukkiensa painon alla. Kukkia on sitäpaitsi
+joka verannalla, joka parvekkeella, joka ikkunan ulkolaudalla--ja joka
+naisen ja miehen hatussa ja rinnassa juhlapäivinä.
+
+Kukkaismalja!--niin, kukkaismaljahan se on siinäkin suhteessa tämä
+tyrolilainen kylä. Kukkaismalja, johon taatto taivahinen yhtenä päivänä
+vettä pilvistä valaa, toisena päivää paistattaa; ja jota hän
+vuoriseinän avulla suojelee milloin liialta kuumuudelta, milloin liian
+kylmiltä tuulilta.
+
+
+
+
+MENOJA JA TAPOJA.
+
+
+Emme ole kauankaan olleet tässä vuorilaaksossa Mayrhofenin kylässä, kun
+eräänä aamuna heräsimme kanuunain paukkeeseen. Pom! ensin yhden kerran
+ja sitten: Pom! Pom! Pom!--aina vähäin väliaikain perästä. Kun kello
+oli vasta viisi aamulla, niin oli ensimmäinen ajatukseni, että yöllä on
+sota syttynyt ja tästä nyt tulee kuuma päivä. Tätä luuloani vahvisti
+vielä se, että talon täysikasvuinen poika ikkunasta katsoessani näkyi
+täysissä tamineissa pyssy olalla, lippu toisella ja muuten puettuna
+tyrolilaiseen metsästäjäunivormuun, rientävän sinnepäin, mistä
+laukaukset kuuluivat. Ja muita samanlaisia univormuja riensi tietä
+pitkin sekä hänen edellään että jäljessään. Mutta mitä naiset sodassa
+tekevät?--sillä niitäkin riensi samaan suuntaan.
+
+Ja yhä lasit tärisi ja kaiku jyrisi vuoresta vuoreen ukkosena. Pom!
+Pom! Ja ylhäältä vuoristosta pommitettiin samalla tavalla vastaukseksi
+muista kylistä.
+
+Jospa ruutia ja pommeja ja pyssyjä ja univormuja tässä maailmassa aina
+käytettäisiin yhtä rauhallisiin tarkoituksiin kuin nämä kunnon
+marjahovilaiset niitä käyttivät! Sillä ei kaikki tuo pauke ollut muuta
+kuin jumalanpalvelukseen herättämistä. Joka kerta, kun on jokin
+suurempi juhla, ajetaan kansa sillä tavalla ylös unestaan sitä
+viettämään. Lähellä kirkkoa on niitty, niityn reunassa on kiviaita,
+kiviaidan päälle on asetettu kanuunan patruuneja, jotka siinä
+laukaistaan pitkän seipään kärkeen sovitetun sytyttimen avulla.
+
+Jos olisi muukalainen matkailija kuinkakin sikeästi vielä tahtonut
+nukkua takaisin syntiensä uneen, ylös hänen täytyi ja lähteä katsomaan,
+mitä muuta merkillistä tarjosi se tapa, jolla Mayrhofenin tyrolilainen
+jumalaansa palvelee.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli tänään tavallista suurempi juhlallisuus, niin suuri ja harvinainen,
+että sitä Mayrhofenin kylän historiassa ei ole kuin kerran tätä ennen
+mainittu. Se oli n.k. »primitz»-juhla, joka merkitsee sitä, että tänä
+sunnuntaina lukee kylän kirkossa ensimmäisen messunsa nuori munkki,
+joka on kotoisin tästä kylästä. Kylä on ylpeä sille näin tapahtuneesta
+kunniasta ja on tehnyt kaikki voitavansa viettääkseen päivää
+arvokkaasti ja juhliakseen sen sankaria. Jo kansakoululapsilla oli
+ollut koko viikon lupa köynnösten ja seppelten sitomista varten, joilla
+oli kirkko koristettu ja rakennettu riemuportti kirkon eteen. Jo
+lauantaina olivat useimmat talot liputetut, ja kun nuori
+fransiskolaismunkki saapui, olivat kyläläiset torvisoittokuntineen
+häntä asemalla vastaanottamassa. Illalla paloi värilyhtyjä joka
+ikkunassa, joka parvekkeella, ja tuon tuostakin leimahti pimeydessä
+bengaalisalamoita. Siellä täällä paloi vaarain huipuilla ja rinteillä
+kokkoja. Mutta kaikista liikuttavin ja omituisin oli
+serenaadikonsertti, jonka torvisoittokunta pani toimeen. Pappilan
+rappusilla, jotka tuovat suoraan kirkkomäelle, istuu nuoren munkin isä,
+joka nähtävästi on ollut poikansa kanssa kutsuttuna päivällisille papin
+luo. Ukon takana ja ympärillä seisovat kylän vanha pappi--se sama,
+jonka koira ikkunasta haukkuu ohikulkevia--ja muutamia muita munkkeja
+ja pappeja. Itsellään rovastilla on sikari hampaissa. Portaiden eteen
+itse kirkon mäelle on asettunut torvisoittokunta kyläläisten ja
+muukalaisten matkailijain ympäröimänä. Soittokunta kaiuttelee
+säveleitään, etupäässä iloisia valsseja ja polkkia. Jokaisen numeron
+jälkeen huutavat papit portailta: bravo! bravo! ja taputtavat käsiään.
+Ja mikseivät taputtaisi! Kyläläiset antavat heille parasta, mitä heillä
+on, soittonsa, ja tekevät sen vilpittömästä sydämestä. Kertoohan vanha
+eteläranskalainen legendaruno, kuinka hurskas temppujen tekijä,
+markkinavoimistelija, kun ei tiennyt eikä osannut madonnalle parempaa
+ilouhria omasta puolestaan antaa, levitti mattonsa hänen kuvansa eteen
+ja voimisteli siinä, kunnes luuli näkevänsä jumaloitavansa hänelle
+hymyilevän ja päätään nyökäyttävän.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta nyt on sunnuntai ja nyt mennään kirkkoon. Kaikkialta tulvii
+kansaa pientä temppeliä kohti, vuorilta valuen ja laaksoista nousten.
+Ne eivät mene sinne tunkeillen ja toistensa kilvalla niinkuin meillä
+mikä mistäkin pääsee. Kulkevat järjestetyssä juhlasaattueessa. Kirkon
+edessä seisoo kylän kaarti, ampujapataljoona lippuineen ja pyssyineen,
+ja muodostaa kujan. Siitä kujasta astuu sisään papisto pyhiä kaluja
+kantaen. Heidän päällään kantavat kuoripojat telttakattoa. Pappien
+keskessä astuu nuori, ruskeaan sarkavaippaan puettu nuorukainen, jonka
+pää on keskeltä kalju. Heidän jäljessään tulee rivi nuoria
+valkopukuisia tyttöjä, kaikilla valkeat seppeleet päässä. Sitten
+seuraavat »viranomaiset», joista tunnen metsäherran, postimestarin,
+asemapäällikön ja santarmin. Nyt kansakoululapset nunnansa opastamina.
+Ja lopuksi suuri yleisö, talonpoikainen kansa. Se osa juhlakulkueesta
+on vaikuttavin ja komein. Kaikki ovat kansallispuvuissa, naiset
+mustissa hameissa ja liiveissä, päässä musta huopahattu, josta riippuu
+hienoista vaski- tai hopealangoista tehty töyhtö. Miehillä on
+useimmilla polvihousut ja kaikilla paksu lyhyt takki harmaasta sarasta.
+Päässä on heillä huopainen lakki höyhentöyhtöineen ja punaisine
+kukkineen. Ne ovat kaikki komeata, sitkeää, luisevaa, rotevaa, jäntevää
+kansaa--en missään maailmassa ole nähnyt niin komeita vartaloita, niin
+terveitä kasvoja, niin paljon luontaista karakteeriä, ellen ota lukuun
+merenrantain kalastajia. Kansallispukujen yhtäläisyys tekee
+univormumaisen vaikutuksen ja muistuttaa samalla Suomen heränneitä,
+joihin muutenkin miesten lyhyet sarkatakit johtavat ajatuksen.
+
+Kun kaikki, jotka ovat mahtuneet kirkkoon, ovat sinne kadonneet ja
+loput jääneet pää- ja sivuovien eteen, komentaa tohtori, joka on
+Mayrhofenin kaartin päällikkö, kokokäännöksen ja kaarti asettuu kirkon
+seinämälle lepoasentoon jumalanpalveluksen ajaksi.
+
+Katolinen jumalanpalvelus on enimmäkseen soittoa ja laulua ja messua,
+ja on sitä mieluista kuunnella istuessaan varjostavan vaahteran alla
+hautuumaan kivikko-aidan päällä. Urut soivat siellä, koraalit hymisee,
+rukoukset veisataan tai messutaan ja kansa vastaa »amenilla» ja muilla,
+niinkuin meilläkin. Koululasten osanotto kirkonmenoihin on sangen
+miellyttävä piirre. Tuon tuostakin kuulee heidän heikkojen lapsellisten
+ääniensä yhtyvän rukoukseen. Epäilemättä on tässäkin yksi niitä
+ihmisluonteen hienoon tuntemiseen perustuvia keinoja, joita katolisessa
+kirkossa on niin runsaasti ja joilla se niin voimakkaasti sitoo ihmisiä
+itseensä. Kun lapset näin pienestä pitäen saavat olla myötävaikuttavina
+jumalanpalveluksessa, kasvattaa se heissä tietysti kiintymystä
+kirkkoon, ainakin ulkonaisesti. Kirkon kannalta katsottuna on sillä
+tietysti paljonkin voitettu.
+
+Koraalien ja messuamisten jälkeen seuraa saarna, jonka pitää eräs nuori
+fransiskolaismunkki, joku vihittävän vanhempi toveri. Se on hehkuva,
+lämmöllä, voimalla ja sopusointuisilla liikkeillä mainiosti esitetty ja
+kuuluu hyvin kirkon ulkopuolellekin. Sen minkä sitä ymmärrän, on se
+sitä tavallista jumalansanaa, sitä semmoista, joka jyryää kaikkea ajan
+pahuutta ja epäuskoa vastaan, koettaen osoittaa inhimillisten
+pyrintöjen, varsinkin tieteiden kykenemättömyyttä ratkaista ihmishengen
+suurimpia kysymyksiä. »Ei koskaan ole tyytymättömyys, huolimatta
+kaikista keksinnöistä ja elämän mukavuuksista, ollut suurempi kuin
+nyt.» Sen saarnan olen kuullut monet kerrat omissa kirkoissamme, ja
+olisi sen voinut pitää mikä luterilainen pappi tahansa.
+
+Mutta sitten seurasi päivän merkityksen, nuoren munkin ensimmäisen
+julkisen esiintymisen johdosta messun pitäjänä ja sakramentin jakajana
+annettu esitys ensin sakramentin merkityksestä ja sitten papin asemasta
+ja tehtävästä, esitys, jonka sisältö kyllä entuudeltaankin oli
+kirjoista tunnettu, mutta joka vaikutti aivan uudesti, näin
+välittömästi, korvaan puhuttuna, sanoin selitettynä. Sakramentti on--
+sanoi munkki--enemmän kuin mikään muu omiansa uskoa vahvistamaan ja
+ylläpitämään ja antamaan ihmisille voimaa ja luottamusta. Kun Jumalaa
+muulloin rukoillaan, niin on Jumalan vallassa kuulla tai olla
+kuulematta rukousta. Ehtoollistilaisuudessa sitävastoin on Jumala papin
+palvelija, hänen orjansa, joka on lupautunut tekemään kaikki, mitä hän
+pyytää. Niin pian kuin pappi tarttuu sakramenttiin ja toimittaa siihen
+kuuluvat menot, sitoo hän Jumalan tekemään mitä tahtoo. Hostiaa
+käytellessään pappi on Jumalan sijainen, joka hänen valtuuttamanaan
+antaa syntien anteeksi antamisen jokaiselle, joka toimituksessa läsnä
+olemalla tahtoo siitä tulla osalliseksi. Tätä oppia esittäessään
+saarnamies ei sanallakaan koskettanut siihen, missä mielessä, missä
+sisällisessä mielentilassa ehtoollinen on nautittava, vaan vaikuttaa
+se, ehtoollinen, ehdottomasti, mistään riippumatta. Kun papilla on
+tämmöinen valta, tämmöinen avonainen valtakirja, niin--ja lopulta
+kääntyi puhuja kuorissa istuvan nuoren papin puoleen, huomauttaen
+hänelle tätä hänen merkitystään ja tärkeätä tehtäväänsä ja siitä
+seuraavaa vastuunalaisuutta.
+
+Ei koskaan ole minulle selvempänä esiintynyt paavin Pietarin-sijaisuus,
+eivät koskaan ole taivaan valtakunnan avaimet, joilla katolinen kirkko
+avaa tai sulkee ovet autuaitten asuntoihin, helisseet räikeämmin
+korvissani.
+
+Saarnansa päätti munkki polvirukouksella saarnastuolissa, jonka
+rukouksen hennot lasten äänet taas toistivat.
+
+Ja sitten seurasi nuoren vastavihityn munkkipapin ensimmäinen julkinen
+kirkollinen toimitus, hänen messunsa ja ehtoollisensa. _Hänen_
+ehtoollisensa, sillä katolisessa kirkossa nauttii, kuten tunnettu,
+pappi itse ehtoollisen ja muut tulevat siitä vain välillisesti,
+läsnäolonsa kautta osallisiksi. Merkiksi siitä, milloin pappi nauttii
+leivän, ja että kaikki, jotka eivät sitä näekään, kuitenkin tietäisivät
+hetken ja silloin tekisivät ristinmerkin, helähtää katolisissa
+kirkoissa tavallisesti pieni tiuku, tai soi myöskin kello tornissa. Se
+on salaperäisen tunnelmallinen tuo kirkollisen toimituksen huippukohta,
+kun kaikkien valmistusten jälkeen, soittojen ja laulujen vaiettua
+yht'äkkiä syntyy kuolon hiljaisuus, kun kaikki sekä kirkossa että sen
+ulkopuolella lankeavat polvilleen ja nöyrässä alistuvaisuudessa
+antautuvat mystillisen tunteen valtaan. Olin kerran läsnä semmoisessa
+tilaisuudessa, toistakymmentä vuotta sitten, kun paavi Leo XIII vainaja
+viisikymmenvuotisen piispautensa riemujuhlassa nautti ehtoollisen
+Pietarin kirkossa, jossa silloin oli läsnä viisikymmentätuhatta
+henkilöä. Toimituksen päätyttyä syttyivät Pietarin kirkon jättiläisurut
+soimaan ja ihana, mahtava laulu vyöryi alas kupoolien kätköistä.
+
+Niin tapahtui Mayrhofeninkin pienessä kirkossa. Urut soivat, lapset ja
+papit lauloivat. Mutta oli tämä meidän kylämme nuoren miehen
+ensimmäistä virkatoimitusta juhlistamassa jotakin, jota ei paavin
+juhlassa ollut.--Pom! Pom!--ja taas--Pom! Pom!--pamahteli kirkon takana
+olevalta niityltä. Olivat korvat mennä umpeen, sydän ja rintakehä
+vavahtelivat, pääskyt pakenivat pesistään räystäitten alla, ikkunat
+tärähti.
+
+Pataljoona asentoon!--Kunniaa!--komentaa tohtorikapteeni, ja kylän
+kaarti tekee kirkon seinämällä kunniaa, sill'aikaa kun muut
+ristinmerkkiä.
+
+--Ladatkaa!--Lauk...!--ja kun kanuunan patruunat ovat loppuneet,
+pamahtavat pyssyt yhteislaukaukseen ja pahvitulpat pölähtävät savun
+kanssa korkealle ilmaan.
+
+Komeata väkeä tuo kotoinen kaarti! Kylän parhaat nuoret miehet, joita
+ja joiden univormuja oli ollut hyvä aika ihailla toimituksen kestäessä.
+Takki harmaata sarkaa, ulottuen vain ristiselkään ja sopien mainiosti
+noihin solakoihin jänteviin vartaloihin. Housut mustat polvihousut.
+Sukat valkoiset. Kengät vuorimiehen mukavat, suuret, raudoitettuine
+pohjineen. Rintaa peittämässä heleän punaiset, kullalla kirjaillut
+liivit ja vatsan päällä leveä, kirjava nahkavyö. Päässä sitten
+töyhtöinen lierilakki, kiinnitettynä leuan alle mustalla nauhalla,
+Kirkon kunniavartio, paavin paikallinen sveitsiläiskaarti. On
+monenlaista menoa ja muotia tässä maailmassa, on senkin seitsemän
+seremoniaa. Mutta välipä tällä, kun kukin koettaa parastaan, antaa
+Jumalalleen sen, mikä hänen mielestään on Jumalalle tuleva--antaa
+hänelle vuoriseinäinsä sataisen kaiun, antaa ilonsa tämä, kun tuo
+surunsa, uhraa riemunsa yksi, kun toinen huokauksensa ja
+vaikerointinsa. Älkäämme naurako, ettei meitä naurettaisi!
+
+Jumalanpalvelus on kirkossa päättynyt ja kaarti asettuu taas kujaksi
+kirkon edustalle. Soittokunta, joka jumalanpalveluksen aikana on ollut
+läheisessä ravintolassa, saapuu sekin paikalle marssia soittaen.
+Vähitellen alkavat ihmiset tulvia ulos kirkosta samassa järjestyksessä
+kuin olivat sinne menneet. Nyt ei olla enää niin totisia ja juhlallisia
+kuin äsken kirkkoon mentäessä. Soittokunta asettuu saattueen etunenään
+ja viepi iloista marssia kaiuttaen papit, viranomaiset ja muut lähellä
+kirkkoa olevan ravintolan edustalle, jonka oven päällä on kirjoitus:
+»Willkommen Primitziant!» (»Tervetuloa vastavihitty!») Ravintolan
+edustalla soitetaan vielä muuan kappale, kaarti ampuu yhteislaukauksen,
+ja nuori pappi menee pappien, viranomaisten, sukulaistensa ja muiden
+valittujen kanssa ravintolaan juhla-ateriaa nauttimaan. Muu väki
+vetäytyy toiseen vastapäätä olevaan ravintolaan, jossa soittokunta
+soittaa, ja kaarti on tilannut itselleen paikan kolmannessa. Pian
+kuuluu iloista sorinaa, laulua ja lasien kilinää kaikkialla kirkon
+ympäriltä. Ravintolan edustat, parvekkeet ja varjoisat puutarhat ovat
+täynnä juhlapukuista ja keveämielistä kansaa, jota eivät maalliset
+eivätkä taivaalliset huolet rasita. Näkö on todella ihana ja kauneutta
+täynnä tuossa heleän auringon valaistuksessa viheriäin vuorten seinien
+välissä, ikilumisten alppien alla.
+
+Illalla riemu vasta oikein remahtaa. Silloin pistää nuoriso tanssiksi
+ravintoloissa. Huilut, mandoliinit, sitrat soivat ja ketteräjalkaiset
+parit tanssivat sekä uuden- että vanhanaikaisia tansseja. Yksi näistä
+viimemainituista muistuttaa kasakkatanssia nivelten notkistamisineen ja
+korkealle ilmaan hyppimisineen. Hyppiessään naisensa ympärillä lyö
+kavaljeeri yhtämittaa käsillään pohkeihinsa ja istuimiinsa, josta
+syntyy rätinä kuin rakettien räiskyessä. Sitten tarttuu hän naiseensa,
+pyöräyttää häntä, heittää häntä korkealle ilmaan ja jatkaa taas
+tasajalkatanssiaan.
+
+Ja kaikki tuo tapahtuu köyhän munkin kunniaksi, joka nyt lopullisesti
+on eronnut maailmasta, joka ei enää voi sen iloihin ottaa osaa, jolla
+ei saa olla, ei rahaa, ei tavaraa, ei taloa, ei kotoa, ei ystäviä eikä
+--vanhempiakaan. Sillä heistäkin hän nyt parin päivän vierailun jälkeen
+eroaa, vetäytyäkseen jonnekin luostariin ja sinne hautautuakseen. On
+hän koko ajan vähän alakuloinen ja raukea tuo nuori jäntevän näköinen
+mies. Mahtoi pysyä isänsä, tavallisen talonpojan ammatissa, elää
+ylhäällä viileässä vuoristossa karjaa paimentaen tai vieraita
+kukkulalta kukkulalle opastaen. Ehkä olisi siitä ollut ilo isompi--
+ainakin hänelle itselleen.
+
+Kyläläisilleen hän nyt kylläkin ison ilon valmisti, antoi heille
+tervetulleen tilaisuuden juhlimiseen, johon he täällä kyllä muutenkin
+ovat valmiit.
+
+Niin, jäi mainitsematta, että äskeinen pappi saarnassaan huomautti
+näitä mayrhofenilaisia vielä siitäkin, että heille saattaa kerran vielä
+olla suuri etu siitä, että heillä on tarvittaessa tämä sukulainen ja
+tuttava heidän puolestansa puhumassa. Sillä hänestä tulee ehkä pyhä
+mies ja aivan varmaan on hän kerran pääsevä taivaaseen. Ehkä eli näillä
+juhlimisilla siis aatetta ja tarkoitusta enemmän kuin ensi näkemältä
+näyttikään.
+
+
+
+
+TULVA JA SEN TUHOT.
+
+
+Eilen oli painostavan kuuma ilma edellisen päivän sateen jälkeen.
+Jyrkkien vuorten ympäröimässä kattilalaaksossa ei tehnyt mieli
+mihinkään liikkua, istuskella vain varjoisessa lehdossa, niityn alla,
+ruispellon pientaren laidassa, alppikosken rannalla, jonka jääkylmistä,
+suoraan jäätiköiltä tulevista kuohuista levisi viileä veto läheisimpään
+ympäristöön. Lehtikuuset ja muut kuuset antoivat siimestä. Mehiläiset
+surisivat kukasta kukkaan, ruista leikattiin, lyhteitä sidottiin ja
+pantiin kuhilaalle. Toisaalla tehtiin heinää. Kaikki tyynesti ja
+verkalleen, sillä eivät ole viljelykset täällä pienipeltoisessa
+vuorikylässä niin laajat, ettei niitä ehtisi hoitaa ilman rasitusta ja
+ponnistusta. Katse harhaili pitkin laaksoa, joka milloin avartuu,
+milloin kapenee, jakautuen ikäänkuin peräkkäin oleviksi eri huoneiksi,
+joiden lattioita peittävät heleän vihreät nurmimatot ja joiden seiniä
+verhoavat tummanvihreät metsäiset vuoriseinät. Maisema siinä on kuin
+hieno salonki, ja ruskeat ja valkoiset talot, kirkot ja huoneet ovat
+kuin huonekaluja salongissa. Ja kattona on heleän sininen taivas ja sen
+kannattimina häikäisevän valkoiset lumihuiput.
+
+Onni, tyytyväisyys ja huoleton rauha täyttää luonnon, ja sen sydämen
+alla sykkii pidätetty riemu, joka vasta illan viileän tullen
+valloilleen remahtaa. Kussa on aurinko laskenut, niin siinä tuhannet
+heinäsirkat virittävät kiihkeät virtensä ja sytyttävät kiiltoperhoset
+taikalyhtynsä ja käyvät keijuistanssiinsa vainiolla. Ja hotellien
+verannoilla soi huiluja ja pillejä, ja kylän nuoriso panee toimeen
+katrilleja kaukomatkaisten vierasten viihdyttämiseksi.
+
+Mutta auringon laskun jälkeen on lumihuippujen hartioille ilmaantunut
+harmaata huntua, joka on siitä kasvanut, laajentunut, alennut,
+kutoutunut tiheäksi koko taivaan yli ulottuvaksi pilveksi, ja myöhemmin
+illalla, puoliyön lähetessä huoahtaa luonto, liikahtaa ilma ja
+hiljainen sateen suhina oli vuoteelleen vaipuneiden tuutilaulu.
+
+Satoi vielä aamullakin ja on satanut koko tämän päivän. Ja semmoista on
+sää ollut useampia päiviä. Yhtenä päivänä painostavan kuuma, toisena
+sitä seuraava lämmin sade runsaasti heruvista pilvistä.
+
+On sangen salaperäistä tuommoisena sadepäivänä, kun kaikki se maailma,
+joka muulloin vuorten rinteiltä näkyy, kun kaikki se elämä ja vaihtelu,
+jota sieltä voipi seurata, on kokonaan kadonnut. Ei tiedä mitään, mitä
+yläilmoissa tapahtuu. Ja kuitenkin voi siellä tapahtua monenlaisia
+asioita. Silloin kun laaksossa sataa, voi siellä olla kirkas pouta
+yläpuolella pilvien, joko lämmin pouta tai kylmä pouta s.o. pakkanen,
+riippuen siitä, mistä päin tuulet käyvät. Mutta siellä voi myöskin
+sataa vettä ja olla lämmin samalla kuin laaksossakin. Sen tietää siitä,
+että silloin alppikosket paisuvat ja niiden viheriän sinertävä vesi
+muuttuu likaiseksi.
+
+Niin, tänä aamuna siis satoi. Satoi lämmintä, leppoisata, kohtisuoraa
+sadetta. Asuntoni ohitse kuohuu toisella puolen iso, aina vaahtoava
+alppikoski, toisella puolella lirittää pienoinen puro, joka saa vetensä
+suuresta koskesta ja on johdettu niittyjen, vainioiden ja metsikköjen
+halki talosta taloon, kylästä kylään antamaan liikevoimaa myllyille,
+pienille tehtaille ja muille laitoksille. Iso koski ei näy ikkunaani
+syvästä uomastaan, vaikkakin sen kohina aina kuuluu sisään. Pieni puro
+sen sijaan näkyy, ja oli sen vesi nyt ruskean keltaista--todistus
+siitä, että yläilmoissa oli vietetty levoton yö, oltu pahalla tuulella.
+Ne ovat muuten usein pahalla tuulella nuo vuorten jättiläiset, mutta
+yhtä pian ne taas mielensä muuttavat ja illalla voi puro taas olla
+kirkas. Mutta tällä kertaa se ei tapahtunut.
+
+Kun istuin ikkunassani ja tuon tuostakin katsahdin ulos, niin sattui
+silmääni jotakin vilkkuvaa valkeata puitten lomitse. Joku siellä kosken
+rannalla juoksee.--Mutta mitä ne siellä taas juoksevat ja yhä
+vilkuttavat? Eikö totta niin se olekin kosken vaahtoa, joka siellä
+pärskyy! Se on siis noussut syvästä uomastaan niin korkealle! Kiiruhdan
+katsomaan, ja kun tulen Tsillerkosken rannalle, joka on vain
+kivenheittämän päässä asunnostani, niin kohtaa minua siellä mahtavan
+kamala näky. Tsiller on paisunut ja täydellisesti muuttanut muotonsa.
+Sen sinisen vihreä, läpikuultava vesi on, samoin kuin pikku purokin,
+ruskean keltaista, paksua kuin uunintekijän kaukalossa. Olen seisonut
+tuskin viittä minuuttia rantakivellä, kun vesi jo kastelee jalkojani ja
+pakottaa väistymään. Se pauhaa aivan vimmatusti ja vähän väliä kuuluu
+kuohujen sisästä kuin kumeita laukauksia, jolloin maa vavahtaa. Ne ovat
+veden mukanansa kiidättämät kivet, jotka iskevät toisia kiviä vastaan
+ja laskevat kolinkolia alas.
+
+Se on komeaa--minusta!
+
+Mutta rannalla seisoo vanha leskivaimo, emäntämme, jonka talossa
+asumme. Hänestä se ei ole komeaa. Hänen kasvoillaan ilmenee huoli,
+ilme, joka tyynen talonpoikaisnaisen mielen mittarissa jo merkitsee--
+hätää! En sitä vielä silloin siksi käsitä, mutta kyllä kohta. Sillä kun
+käymme metsikön läpi vähän matkaa ylöspäin kosken rantaa, on vesi
+siellä jo melkein rannan tasalla. Kaksikymmentäviisi vuotta sitten se
+oli murtautunut yli juuri siitä paikasta ja hävittänyt puut ja
+hävittänyt pellon.
+
+Kun nousen takaisin rannasta, näen väkeä juoksujalassa rientävän kylän
+tietä koskelle päin ja kuulen kirkonkellon antavan hätämerkkejä. Kaikki
+kiiruhtavat sillalle päin, joka toisessa päässä kylää vie kosken
+poikki. Siellä vasta huomaan, että onkin kysymyksessä totisin tosi.
+Kulku sillan poikki on jo kielletty, sillä vesi uurtaa maata sen
+ranta-arkkujen alta. Silta on puinen riippusilta, jota kannattaa vain
+kaksi kivistä kyhättyä arkkua, toinen toisella rannalla.
+
+Sillan yläpuolella uurtaa vesi jo minkä kerkiää rantaäyräitä, ja tuon
+tuostakin, yhä enenevällä nopeudella, putoaa siitä kiviä ja soraa,
+vieden niiden päältä pala palalta viheriää niittyä. Kivet paukkavat
+kuin tulinuijat mennessään pohjaa myöten veden viskeleminä. Siellä on
+toisella rannalla talo vain muutamia metriä rannasta. Jos vesi saa
+tehdä työtään eikä tule kovempaa maata vastaan, ei ole kestävä kauan,
+ennenkuin talo suistuu koskeen. Onneksi on sillä suojanaan muutamia
+puita, joiden juuret pidättävät maan vyörymistä, ja vähän päästä
+tuleekin vastaan kalliopohja, joka pelastaa sen talon.
+
+Mutta toinen talo sillä puolen, missä seisomme, on enemmän uhattu. Jos
+silta menee, repäisee se mennessään maantien, joka on vähän
+korkeammalla muuta maata, ja silloin menee ei ainoastaan sillan
+alapuolella oleva iso talo, kaksi komeaa isoa taloa--vaan myöskin niitä
+vastapäätä sillan yläpuolella oleva sahalaitos.
+
+Jo huojuukin sillan päässä seisova, veden rajaan pystytetty
+sähköjohtopylväs, huojuu ja kaatuu, jääden riippumaan lankainsa varaan,
+kunnes ne katkaistaan. Aivan viimeisessä hetkessä saadaan kuitenkin
+sillan pää estetyksi vyörymästä, kun hevosten ja miesten vetäminä
+saapuu suuria kuusia, jotka oksineen päivineen pyöräytetään äyräältä
+alas ja rautaketjuilla ja sähköjohtolangoilla kiinnitetään maahan
+lyötyihin paaluihin. Puut hiljentävät veden vauhtia ja voimaa lähinnä
+rantaa, maan vyöryntä lakkaa ja talot ovat pelastetut. On pelastettu
+myöskin sillan korvaan rakennettu madonnan maja, jossa hänen kuvansa
+edessä palaa vahakynttilöitä ja jossa pienet vestanneidot uhatuista
+taloista ovat näitä uhritulia ylläpitäneet. Leppeältä, ystävälliseltä
+näyttää pyhä äiti lapsi sylissään, ja jos hän voisi sitä estää, ei
+maailmassa varmaankaan mitään tuhoja tapahtuisi. Ja jos auttaisivat
+vahakynttilät ja muut uhrit ja anomukset, joita heikot ja halvat
+voimattomat taivaallisten ja maallisten mahtien edessä suitsuttavat
+toiveittensa täyttämisen toivossa--!
+
+Kun ei »näytelmä» tällä paikalla enää tarjoo tarpeellista jännitystä,
+niin siirtyy katsojain joukko--etupäässä müncheniläisiä, berliiniläisiä
+ja wieniläisiä matkailijoita--toiseen paikkaan hiukan alemmaksi.
+
+Mitä ovat näyttämön tragediat siihen verraten, mitä tuossa edessämme
+tapahtuu! Musta vuorenseinä taka-alalla taivas maan tasalla, sen katto
+ikäänkuin sisään romahtamaisillaan; vettä tulee kuin saavista kaataen.
+Keskellä näyttämöä jyryävä koski, joka parhaillaan patoaa kivistä ja
+puista saarta keskelle väyläänsä, tukahduttaen oman kulkunsa ja
+viskaten kaiken voimansa vastaiselle rannalle, jossa seisoo vasta
+rakennettu köyhän miehen talo. Talon ja kosken välissä on puutarha mitä
+kauneimmillaan, mitä kukkeimmillaan.
+
+Väylänsä muuttanut koski on yhtäkkiä kääntänyt kaiken vihansa tätä
+taloa vastaan. Selkä kyömyssä se aina uudistuvissa hyökkäyksissä
+ryntäilee talon rantaa vastaan sekä veden että kivien voimalla ja saa
+pian kiveyksen rikotuksi. Maa vyöryy nyt kuin hiekka, lohkeilee
+suurissa paakuissa, ja puutarha omenapuineen, ruusuineen,
+vihanneksineen, perunamaineen ja äsken siinä kimmeltävine punaisine,
+sinisine ja hopeisine lasipalloineen katoaa koskeen.
+
+Vaikuttavimmissa kohdissa ylärivin yleisö, s.o. seudun
+talonpoikaisnaiset, nyyhkyttävät ja huoahtelevat. Saksalaiset
+herrasväet--müncheniläiset, wieniläiset ja berliiniläiset--
+huudahtelevat vain: »kollossal!» »gollossal!» Koettavat kyllä saada
+kasvoihinsa säälivän surkuttelevan ilmeen, mutta ihailevat etupäässä
+jättiläisen voimaa. Erityisen liikuttava kohtaus on, kun oven edessä
+oleva penkki, jossa talon väki illoin istui ylös alpeille katsellen,
+vyörähtää veteen. Eikä oikeassa draamassa saa puuttua koomillisiakaan
+kohtia: yht'äkkiä puhkee kivijalka ja talon kaikki roskatavara--vanhoja
+vaatteita, rikkinäisiä astioita ja sen semmoista--pullahtaa ulos ja
+sukeltaa jokeen. Kaikki muut tavarat, yksin ikkunat seiniltäkin, ovat
+kannetut pois ja kasatut korkeampaan paikkaan. Mutta kohta romahtaa
+alas huoneen alikerran kivinen päätyseinä--ja se ei enää ketään
+naurata. Talo on pilalla, sillä vaikka se ei kokonaisuudessaan
+sortunutkaan, kun taaskin tuli vastaan kalliopohja, niin on pieninkin,
+vähän kovempi tuulen puuska päättävä sen päivät.
+
+Liekö koski nyt katsonut siinä paikassa tehtävänsä päättyneeksi--se
+jättää sen rauhaan ja suuntaa voimansa toisaanne, vastaiselle rannalle,
+meidän rannallemme.
+
+Lehto, jossa kuuman päivän siimestä pidin, on veden alla. Puut huojuu
+ja puut kaatuu, piennarheinä katoo likaisen mudan alle, keltaista
+rukiin sänkeä näkyy vielä vähäsen, mutta kohta katoo sekin, kuhilaat
+keikahtavat kumoon ja menevät menojaan. Ruokamulta, jota siihen on
+viidenkolmatta vuoden kuluessa käsin kannettu kivien päälle, valahtaa
+kosken alle kuin liina lattialle. Siinä meni hernemaa, perunamaa,
+niittymaa, ja vanha köyhä leski seisoo rannalla huojutellen ruumistaan.
+Tuolla köyhältä talo, täällä köyhältä pelto!
+
+Eihän voi luonnon voimia vihata, eihän saa sallimusta vastaan
+kiukutella, mutta tuo likainen vesi, tuo raaka voima, joka ei kysy
+muuta kuin mistä itse parhaiten yli pääsisi, joka vaatii kaikki
+väistymään, kaikki sortumaan ja joka aina--niin _aina_!--käy köyhiin
+käsiksi, karkaa aina kurjien niskaan, repii repaleita, raastaa
+raukkoja--se _on_ susi sukuansa, se on koira tapojansa.
+
+Mutta ei saa vedenkään väkivalta ikipäivin valtoineen riehua!
+Pelastustyö, joka on tähän saakka ollut hajanaista--yksi siellä, toinen
+täällä, kukin omaa rantaansa lujittamassa, omia tavaroitaan kantamassa
+--keskittyy yht'äkkiä tähän yhteen ainoaan paikkaan. Vanhalla leskellä
+on ainoa niittynsä vähän ylempänä sitä peltoa, minkä virta vei. Pitkin
+pituuttaan on pellon reuna kivetty, mutta kohta alkavat kivet irtautua
+kaivavan ja kaatavan veden voimasta. _Silloin_ kylän parhaat pojat, sen
+reippaimmat nuoret miehet rientävät hätään, kaatavat puita paikasta,
+joka ei ole uhattu, laahaavat ne veteen, kytkevät ne paaluihin kiinni,
+ja voimatonna väistyy taaskin kosken kiukku vastustavien ja suojaavien
+oksien tieltä.
+
+Vanhan vaimon niitty on pelastettu, paras osa hänen omaisuudestaan
+riistetty hurtan hampaista, juuri kun se oli sen nielemäisillään. Jos
+siinä toimettomina seistiin, ei mitään koetettu, ei mitään uskallettu
+eikä mihinkään uskottu, niin toivottomalta kuin kaikki näyttikin, niin
+siinä meni kaikki köyhältä. Ja jos olisi sama temppu tehty toisellakin
+rannalla, muissakin uhatuissa paikoissa, jos ei olisi vitkasteltu ja
+epäröity, jos ei olisi johtoa puuttunut, niinkuin sitä aina
+hätätilaisuudessa puuttuu--ja jos ennen kaikkea olisi ajoissa
+tarkastettu patoja ja rantavalleja eikä luotettu niiden kestävyyteen,
+silloin olisi Tsillerjoki luultavasti saanut laulaa soloansa omassa
+uomassaan.
+
+Oli kamala se yö, joka pian seurasi tuhon päivää, sillä vasta
+iltapuolella oli koski alkanut paisua ja pimeä yllätti. Nyt oli pantu
+toimeen täydellinen järjestetty vartioimis- ja tulvan vastustamistyö.
+Kylän miehet olivat alinomaa liikkeessä rientäen paikasta toiseen
+tukkeamaan aukkoja ja niihin kiviä ja puita kasaamaan. Sillan
+molemmissa päissä paloi suuri nuotio ja liikkeessä olevilla miehillä
+oli suuret tulisoihdut käsissään, joiden valossa he työtään tekivät.
+Yhä kuului kohinata ja pauketta kuin maanalaista ampumista. Suurella
+voimalla ja kiiruulla saatiin tuketuksi pienen puron suu, johon kerran
+päästyään vesi olisi laskenut alleen toisen alempana olevan kylän.
+
+Mutta joskin saatiin paljon varjelluksi, niin paljon ehti vesi
+vahinkoakin tehdä. Tuo nähtiin seuraavana aamuna, kun käytiin tulvan
+tuhoja tarkastamassa.
+
+Kaamea on tulipalon jälki, kun harmaa tuhka ja musta hiili peittävät
+paikan, missä äsken seisoi täysinäinen talo, katkeroittava on savun
+kitkerä katku palaneella tontilla. Mutta vielä kaameampi on
+kiviröykkiöksi, hietapenkereeksi ja likalätäköksi muuttunut puutarha,
+pelto, niitty, jossa vesi vielä tirskuu jalan alla ja jossa märkä savi
+ja veden nylkemät puitten juuret epätoivoisesti toisiaan kouristavat...
+Lepäsit tuossa taannoin pehmoisella nurmikolla puitten siimeksessä,
+suojassa tuulilta, suojassa helteeltä; istut nyt kovalla kivellä, ja
+kuuma aurinko polttaa selkääsi. Lapset siinä pientarella eilen marjoja
+poimivat, tänään penkovat kivien lomista kuolleita kaloja--ja ovat yhtä
+ihastuneita.
+
+Koko kylän väki ja kaikki sen vieraat--müncheniläiset, wieniläiset,
+berliiniläiset--kulkevat vahinkopaikalta toiselle. Nämä eivät puhu
+mitään, päätään vain pudistelevat, noista toisista on se yhä
+»gollossal!» Ja sitä se kyllä onkin.
+
+Sillä veden vahingot ovat toistaiseksi korvaamattomat. Kymmeniä
+tuhansia kysyy uusien rantavallien rakentaminen. Ja ne ovat välttämättä
+rakennettavat, sillä muuten voi koko laakso jonakin päivänä pian
+muuttua kiviraunioksi. Se rasittaa kyllä pienen yhteiskunnan voimia.
+Mutta suurempi on yksityisten tappio. Saha, joka sillan korvassa
+aamusta varhain iltaan myöhään surisi ja sähisi, seisoo ja saanee
+seisoa kuukausia, sillä vesi vei maan, jota myöten kulkevasta ojasta se
+sai liikevoimansa. Sama oja pyöritti puusepäntehdasta vähän alempana.
+Yhä alempana oli mylly, jonka ohi kulki herttainen polku vesirännin
+kuvetta. Nyt ei ole polkua, ei ole ränniä eikä myllyäkään. Ne menivät
+yhdellä pyyhkäisyllä eivätkä tule takaisin. Seisoo vielä sitäkin
+alempana suuri vasta rakennettu toinen puusepäntehdas ja monta muuta
+pienempää kojetta ja laitosta, kun melkein joka talossa on ratas
+jotakin pyörittämässä. Kylän varallisuuden valtasuoni on leikattu
+poikki ja kylän ruumis sairastaa veren vähyyttä.
+
+No niin, haavat paranee, apua kerätään ja apua annetaan, jäseniä
+ponnistetaan, tehdään työtä kahta kovemmin. Ja semmoistahan on maailman
+meno. Mutta en saa minä päähäni mahtumaan, en saa, _miksi_ luonto tällä
+tavalla yht'äkkiä syyttä suotta viskaa vihansa vuorilta alas, miksi se
+ei pysy tasapainossaan, ja miksi väkevistä väkevin aina--niin _aina_!--
+heikoista heikoimpain kimppuun käy. Omituisia ovat ne luonnon »lait»,
+joiden mukaan tällä tavalla oikeutta jaetaan. Sokea on oikeuden
+jumalatar, liikkuipa tuo sitten taivaassa tai maassa.
+
+Mutta niin mahtava kuin olikin, niin voittamattomalta kuin näyttikin
+veden valta, niin hirmuinen ja hävittävä kuin olikin sen ryntäys--ei
+tarvittu kuin pieni pienoinen seikka sitä pysäyttämään. Ei muuta kuin
+muutaman asteen vaihdos ilman lämpömäärässä.--Juuri kun veden pauhu oli
+korkeimmillaan ja kuohut paisuivat ylimmilleen, tapahtui pieni keikaus
+ilmakehässä, muutamain asteiden alennus ilmapuntarissa--ja sade
+ylhäällä muuttui lumeksi, lumi pysähtyi jäätiköilie ja tarttui
+huippuihin kiinni ja tulva lakkasi laaksossa. Ja sitä, parin asteen
+vaihdosta pilvien pitäjäin mielentilassa, saavat laaksot ja vainiot,
+kylät ja kaupungit kaukana tasangoilla, jonne ei alppeja näy ja jossa
+tuskin tiedetään, että näitä vuoria ja näitä virtoja on olemassakaan--
+sitä saavat he kiittää siitä, että säilyivät häviöstä.
+
+Ja me matkailijat--me saamme kiittää sitä ihanimmasta näystä, minkä
+maailmassa yleensä voi nähdä: tuoreen, vasta sataneen lumen hohteesta
+alppien rinteillä. Nekin huiput, jotka näin kesällä ovat lumettomat,
+ovat hartioitaan myöten jauhon valkeina. Paikoitellen tuota valkeaa on
+seulottu puurajaa alemma, ja jos ehtisimme sinne, ennenkuin lumi sulaa,
+niin saisimme keskellä kesää käyskennellä huurteisessa metsässä.
+
+Niin me, vaan ei huvita vanhaa leskeä ylös alpeille katsoa. Hänellä on
+muuta tekemistä. On vesi kuitenkin säästänyt pienen palan hänen
+potattipeltoaan, muutamia katkenneita penkkejä. Ei ole niille muuta
+tehnyt siinä kuin varret maahan kaatanut. Noita katkenneita penkkejään,
+noita raajarikkoja invaliidejaan hän nyt hoitaa ja koettaa elämään
+pelastaa kantamalla kuohkeata maata varsien päälle. Siinä on nyt hänen
+vastainen vaikutusalansa pellon viljelijänä. Ei sano hän enää
+jaksavansa veden aukaisemaa väylää uudelleen täyttää. »Tehkööt sen
+tulevat polvet.»
+
+Taivaita ei eukko syytä onnettomuudesta, ei käy kohtaloa kiroomaan. Hän
+laskee koko vahingon huolettomuuden lukuun, niiden, jotka eivät
+aikanaan rantavallia tarkastaneet ja lujittaneet ja jotka eivät ajoissa
+ja miehissä apuun rientäneet ja vaarallisia paikkoja vartioineet.
+
+
+
+
+KOHTI KORKEUKSIA.
+
+
+I
+
+Vaikka tämä laakso, Tsillerlaakso, onkin 630 metriä, siis yli puolen
+kilometriä, meren pintaa korkeammalla, eli paljon korkeammalla kuin
+korkein vaaran laki Suomessa, on se kuitenkin vain laakso, josta oikea
+vuoristo vasta alkaa.
+
+Se päättyy niinkuin jo on kerrottu jyrkkiin metsäisten  vaarain
+rinteihin ja niiden yläpuolella oleviin kivihuippuihin, jotka sulkevat
+silmältä tien ja rajoittavat sen näköalan. Tuossa seinässä on kuitenkin
+halkeamia, joista voi nähdä kauas vuorimaan sisään ja joiden läpi
+etäiset lumihuiput ja jäätiköt loistavat. Nuo halkeamat ovat nekin
+laaksoja, joita myöten kävelytiet vievät yhä ylemmä ja yhä syvemmä.
+
+Lähdemme muutamata semmoista tietä vaeltamaan jonakin viileänä aamuna.
+Kuljettuamme niittyjä pitkin ja kautta pienten kylien ja ohi
+yksinäisten talojen, peltojen pientareita ja nurkitse latojen ja
+riihien, saavumme kohta tuon jyrkkänä kohoavan vuoriseinän alle ja
+olemme samalla myös halkeaman suulla, joka aikain aamuna on tuohon
+seinään revennyt. Halkeaman pohjassa kuohuu vuorivirta ja heitäikse
+huimaavalla vauhdilla alas tänne isoon laaksoon. Kosken rannat ovat
+niin jyrkät ja syvät, ettei tie pääse niitä myöten kulkemaan, vaan
+täytyy sen etsiä itselleen ylöspääsyä toisaalta. Mutkitellen metsässä,
+kiertäen kalliolohkareita, käyttäen hyväkseen vuoriseinään
+muodostuneita hyllyjä, ollen välistä pakotettuna pienen sillan avulla
+harppaamaan kosken rannalta toiselle ja sieltä etsimään itselleen
+jalansijaa, kiemurtelee se kiemurtelemistaan ylöspäin välistä niin
+ahtaassa solassa kuin tavallinen kaupungin katu korkeiden kivimuurien
+välissä--se ero vain, että huoneiden seiniä edustavat vuoren rinteet
+kohoavat satoja metrejä kymmenien sijasta. Tuossa solassa vallitsee
+ainainen kosteus ja viileys, jota sille antaa alhaalta koskesta nouseva
+kuohusumu ja ylhäältä vuoren seinää pitkin itkeytyvä vesi. Vanhat tarut
+vuoriaan vartioivista peikoista ja hyypiöistä johtuvat ehdottomasti
+mieleen tätä kuilua kulkiessa, ja veden pauhu jalkain alla pitää rinnan
+hermot alinomaisessa vavistuksessa. Ja kun tien on tuon tuostakin
+täytynyt pujahtaa kattona riippuvan kallionkielekkeen alle, jonka
+pieninkin järistys vuoren sisässä näyttäisi voivan päällemme pudottaa,
+niin ei ole ihme, jos jänne kulkevan kantapäissä pelosta hiukan
+ponnistaikse semmoisilla paikoilla. Ja vavahtaa siinä vanhankin
+vuorelaisen rinta, kun hän yht'äkkiä, varsinkin jonkin suuremman sateen
+jälkeen, huomaa keskellä tietä leiviskäisen kiven, joka on irtautunut
+jostakin yläilmoista ja siihen pudonnut. Varsinkin keväällä lumien
+lähdön aikana kuuluu kiviä ropisemalla ropisevan alas.
+
+Vihdoin on tämä jyrkkä holvikäytävä päättynyt, ja me astumme niin
+sanoaksemme vuorilinnan ensimmäiseen kerrokseen. Vuoren seinät
+loittonevat toisistaan ja antavat sijaa pienelle laaksolle, jota sopisi
+nimittää linnan etehiseksi. Vaahtoinen vuorikoski on leventynyt ja
+muuttunut viliseväksi virraksi, tie kulkee tasaisena sen ahdetta
+pitkin, sen rannoilla on niittyjä, jotka kohoavat vähän matkaa
+vuorenkin rinnettä, kunnes siellä ylempänä taas alkaa metsäinen rinne
+ja sen yläpuolella kohtisuora kallioseinä.
+
+Laaksossa on muutamia talojakin, joista yksi on muodostunut pieneksi
+ravintolaksi. Olemme viipyneet tänne kiivetessämme vain tunnin ajan ja
+ryyppäämme siinä aamukahvit verannalla. Siihen näkyy äsken kulkemamme
+solan yli ja vuoren seinäin välitse jättämämme suuri laakso
+kirkkoineen, rautatieasemineen, taloineen ja mutkittelevine jokineen ja
+polkuineen. Kiipeäminen on ollut sangen rasittavaa, mutta muutamain
+minuuttien lepo uudistaa voimat--mikä on vuoristossa kävelemisen
+suurimpia viehätyksiä. Ja kevein askelin jatkamme taas matkaamme. Vähän
+aikaa laakson lattiaa kuljettuaan päättyy tie sen peräseinään ja alkaa
+taas kohota niinkuin äsken suuresta laaksosta lähdettyämme. Ja taas
+täytyy tien ja sen kävijän tehdä totista työtä eteenpäin päästäkseen.
+Virta on jälleen muuttunut, ensin koskeksi ja sitten putoukseksi, joka
+näyttää syöksyvän alas kuin jostakin reiästä katon rajassa.
+
+Sinne kun tullaan, katon rajaan, ollaan jälleen ahtaan solan suulla,
+jossa nousu on lakannut ja jossa tie kulkee kuin käytävässä. Milloin
+ovat tämän käytävän seinät niin jyrkät, ettei niihin ole päässyt mikään
+puu juurtumaan. Milloin on seinän putous loivempi ja sen pinta
+karkeampi, ja silloin se on »tapioitu» metsällä niin komealla--havu- ja
+lehtipuilla--ettei Suomen synkimmilläkään saloilla sen komeampia, ja
+ruohoilla, sammalilla ja marjanvarsilla niin hyötyisillä kuin Savon
+mäkien rehevimmillä rinteillä. Kun se runsaus vain olisi sieltä
+saatavissa--mutta ei pääse sinne sirppineen törkyjen tekijä, ei pysy
+siellä ketterä alppikarjakaan, ainoastaan kilit ja pukit siellä
+kellojaan kilistävät ja määkäsevät tyhmän tervehdyksensä matkamiehelle.
+
+Tämä sola on pitkä ja mutkitteleva ja kaikuu ja kumisee pohjassa
+kuohuvan kosken pauhusta. Välistä katoo koski näkymättömiin puiden ja
+kallioiden alle, välistä se on tietä kulkevan nähtävissä. Se on melkein
+kauttaaltaan valkoista vaahtoa, joka vain joissakuissa suvantopaikoissa
+kalliopaasien kupeella muuttuu tyynemmäksi sinisenvihreäksi vedeksi.
+Sitä puristetaan, survotaan, heitellään ja hierotaan armottomasti, ja
+sitä pahoinpitelyään se ärjyy ja ulvoo. Siellä täällä se saapi toverin
+tuskiansa jakamaan, kun huimaavasta korkeudesta syöksee seinää alas
+jokin pienempi puronen hukkuen isompansa helmaan.
+
+Sola laajenee ja taas aukeaa laakso eteen ja me olemme alppilinnan
+toisessa kerroksessa. Tämä laakso on laajempi ja pitempi kuin äskeinen
+ja täynnä asutusta. Se on viimeinen viljelty paikka, ja siinä olevat
+talot ovat viimeiset, joissa kaiken vuotta asutaan. Niitä on virran
+partaalla--koski on taas muuttunut virraksi--on ylempänä loivilla
+niittyisillä rinteillä, on korkealla metsäisten kallionkielekkeiden
+päälläkin. Maanviljelystä täällä vain nimeksi harjoitetaan, sillä ilman
+viileys ja yhä korkeammaksi käyneiden vuorien pitkät varjot viivyttävät
+viljan kypsymistä. Viljelyskelpoiset rinteet ovat sitäpaitsi useimmiten
+liian jyrkät hevosella ja auralla kynnettäviksi. Melkein kaikki
+viljelyskelpoinen maa on heinän kasvussa ja antaakin kesässä
+kolminkertaisen sadon, joista kaksi kootaan latoihin ja kolmas koituu
+syksymmällä suoraan lehmien suuhun. Heinäntekoa kestää niin ollen
+melkein koko kesän, ja kun työvoimat ovat pienet ja ilmat epävakaiset--
+täällä sataa ainakin kolme päivää viikossa--täytyy sitä tehdä tuhrustaa
+siihen katsoen.--Jossakin paikassa on vähäinen ruispelto tai perunamaa.
+Ei tahdo uskoa silmiään, kun näkee, että tähkä täällä on vielä vihreä,
+kun se pari tuntia sitten laaksossa, josta lähdimme, jo kuhilaalla
+kellerti. Mutta selityksen tähän antaa lumikinos, joka talvisilta
+teloiltaan vielä paistaa tuosta vuoren alta halkeamasta.
+
+Se kinos on talvisen lumivyöryn eli laviinin tähteitä. Vyöry on
+uurtanut itselleen väylän vuoreen ja puhdistanut sen puista ja maasta,
+niin että paha arpi ammottaa vuoren rinnassa. Mutta vielä
+ammottavampia, vielä aivan vereslihalla olevia haavoja on kesäinen sade
+saanut aikaan muutamia päiviä sitten.
+
+Jossakin tuolla korkealla on vuoren huippu, jota ei tänne näy. Sen
+huipun hartioille on pysähtynyt kulussaan vettä kantava ukkospilvi ja
+sinne kaatanut ja kumonnut sisältönsä silmänräpäyksellisessä
+purkauksessa. Hirvittävällä voimalla on vesi syössyt alas, repinyt
+maata ja repinyt metsää ja yhä leveten syössyt alas laaksoon, ajaen
+lumiauran tavoin kaikki tieltään, uurtaen vihdoin paria syltä syvän ja
+paria kolmeakymmentä syltä leveän uoman parhaaseen niittyyn, samalla
+työntäen kiviä ja soraa yhtä laajalle alueelle. On aivan uskomatonta,
+että vesi yhden ainoan pilven purkauksesta voi saada aikaan semmoista
+hävitystä ja että kivet, kuutiometrinkin mittaiset, ovat sen käsissä
+lennelleet kuin lumipaakut auran tiessä kahden puolen paikkaa, mistä se
+on kulkenut. Tämä tällainen hävitys oli tapahtunut kahden puolen erästä
+taloa, säästäen kuitenkin sen itsensä. Mutta suuri oli silti vahinko.
+Maanomistaja sai vähentää karjaansa parillakymmenellä lehmällä.
+
+Niin, sillä tavalla saattaa täällä »sataa sisään», näissä vuoriston
+laaksosalongeissa... Ja kauan kestää, ennenkuin luonto jälkensä
+peittää, ennenkuin niitylle ajautunut raaka maa taas alkaa vihertää.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Noin tunnin, puolitoista, kestää kävely laakson pohjassa, Kulkiessamme
+olemme sivuuttaneet ravintolan toisen perästä, joita aina noin puolen
+tunnin päästä ilmaantuu tiepuoleen. Näin matkailijatulvan ylimmillään
+ollessa on niissä aina vieraita, tulevia ja meneviä. Kirjava on se
+joukko, joka Saksan tasangoilta ja sen suurkaupungeista tänne saapuu
+jäseniänsä verryttelemään ja raitista ilmaa hengittämään. On lihavia
+pappoja, jotka vettä--ei, olutta--valuen ja niin vähissä vaatteissa
+kuin mahdollista puuskuttavat eteenpäin. On vielä lihavampia mammoja,
+jotka hameet polviin nostettuina kaikin voimin koettavat voittaa
+vastamäkien vaikeuksia. On kokonaisia perheitä, isineen, äiteineen,
+lapsineen, tätineen ja setineen. On yksinäisiä naisia, suuremmissa ja
+pienemmissä parvissa, kaikilla reput selässä, pitkät alppisauvat
+kädessä, jalassa nauloitetut paksupohjaiset vuorikengät. Se on
+ystävällistä, herttaisesti tervehtivää, hymyilevää herrasväkeä, ei
+juuri erittäin sirotekoista, mutta ylen isoäänistä. Kun semmoinen parvi
+pullahtaa ravintolaan ja rymähtää alas sen penkeille ja pöytien ääreen,
+sortuu kohisevan koskenkin ääni, enkä luulisi lumivyörynkään paukkeen
+kuuluvan silloin, kun kaksi tuollaista matkuetta yhtyy ja alkaa
+huomioitaan vaihtaa. Tilataan siinä sitten olutta ja viiniä, huudetaan
+juustoa ja makkaraa ja--näköalakortteja! Nekin tuodaan tarjottimilla,
+valmiiksi varustettuina postimerkeillä, ja niin saavat kotona olevat
+ystävät ja tuttavat tietää ja nähdä, missä mennään, missä syödään ja
+missä juodaan. Ja ettei vain epäiltäisi, että kortti on ostettu ja
+lähetetty joltakin rautatieasemalta, ja ettei siis olekaan jaksettu
+tänne yläkertoihin kiivetä, täytyy nimikirjoitus välttämättä varmentaa
+sen ravintolan leimalla, josta kortti on lähetetty. Jonkinlaisen
+käsityksen siitä, millainen on tämä matkailijain tulva, saa siitä, että
+Mayrhofenin postikonttoriin päivittäin kokoontuu näköalakortteja noin
+pari tuhatta kappaletta tähän yhtyvistä eri laaksoista.
+
+Hetken aikaa meluttuaan ja iloittuaan jatkaa joukkue matkaansa, ja me
+kiitämme heitä siitä--saadaksemme nyt hetkeksi (s.o. siksi, kunnes taas
+toinen roikka ryntää sisään) jälleen antautua virran soittoa
+kuuntelemaan ja ihailemaan näköalaa edessämme.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pyydän anteeksi, että yhä vain näköaloista kerron, mutta sitä vartenhan
+sitä täällä liikutaan, niistä nauttimassa. Tässä on nyt tämän verannan
+edessä piha, jossa kanat nokkivat muruja, joita heille heitetään. Pihan
+keskellä on suuri, kivinen allas, johon vuotaa ainainen kirkas
+vuorivesi rautaisesta putkesta. Altaan ääressä seisoo emäntä vaatteita
+huuhtoen, oikea vuoristolaisnainen, tanakka ja samalla solakka,
+käsivarret jänteitä vain. Pihaa rajoittaa talo, puusta rakennettu,
+ruskea kuin tervattu venhe. Sen katto on tehty paksuista, käsin
+halotuista päreistä, joiden painona on aina metrin matkan päähän riviin
+asetettuja kiviä. Katon yli näkyy hiukan korkeammalla vihreällä
+kunnaalla oleva valkeaksi rapattu pieni kirkko vihreine torneineen.
+Tämän idyllin taustana on tuolla tuonnempana laaksoa sulkeva
+kolmentuhannen metrin korkuinen vuori. Vuori on alempana tumman vihreää
+metsää, vähän ylempänä heleänvihreää nurmikkoa, siihen sirotettuine
+ruskeine latoineen ja karjamajoineen; vieläkin ylempänä on
+alasvalunutta ruskeaa kivisoraa, sitten ylinnä harmaata kalliota, joka
+päättyy teräviin hammasmaisiin huippuihin. Huippujen välissä
+painanteissa lepää ikuinen lumi ja jää: lumi valkoista, jää vihreää; ja
+kaikkein korkein huippu on usmapallon peitossa. Kaikki tuo kuvastuu
+sitten vaaleansinistä taivasta vasten... Ja ilma on niin kirkas ja
+kuulakka, että sieltä kilometrien päästä näkyy puut ja kivet ja purot
+ja ylhäällä lumirajan kohdalta erämaasta pieni matkailijamaja.
+
+Voi sentään, miten kauneus, somuus, hauskuus ja suuruus eräissä
+paikoissa maanpalloa on kokoontunut yhteen ainoaan paikkaan, yhdeksi
+ainoaksi kuvaksi, yhdeksi ainoaksi sopusoinnuksi! On rinnassani luonto
+eri ilmiöineen, eri tunnelmineen soittanut monenlaista säveltä,
+synnyttänyt satoja sointuja, pannut tuhannet tunnelmat liikkeelle,
+alakuloiset, lohdulliset ja lohduttoman epätoivoiset. Mutta harvoin on
+rintani riemuinnut niinkuin täällä.
+
+Olen tässä vielä ihmisten ilmoissa, näen heidän hommansa ja
+harrastuksensa, mutta olen kuitenkin heistä kaukana, olen noussut
+pitkän portaan heistä pois ja elän ajatuksissani vain tuolla ylhäällä
+kylmällä viileällä vuorella. Vaikka on vielä etäällä matkan määrä, ei
+se enää ole piilossa, ei salassa, ei minkään tietämättömyyden takana.
+Minä tiedän sen, näen sen. Se on kyllä »kaukana» ja on »korkealla»,
+mutta se ei katoa, ei väisty, se on ja pysyy ja odottaa siellä. Ja
+minun täytyy sinne _omin voimineni_ tulla, luottaen ainoastaan omaan
+tarmooni. Mitä siellä sitten nähnenkään, mitä sitten lienenkään
+saavuttanut--sinne _on_ pyrittävä, sinne on päästävä, vuorilinnan katon
+harjalle. Ehkä se on turhaa ponnistusta, palkatonta työtä ainoastaan
+haaveksitun ihanteen tavoittelemista...
+
+Niin sanovat aina maailman viisaat ja varovaiset. Mutta tyhmä,
+epäkäytännöllinen idealisti tarttuu sauvaansa ja jatkaa matkaansa
+korkeuksia kohti.
+
+
+II.
+
+Taas viepi jyrkkä, mutkitteleva nousu alemmasta laaksosta toiseen,
+ylempään. Sola, jonka kautta sinne kuljemme, on jälleen kaitainen ja
+puristaa kosken yhdeksi ainoaksi kuohuksi. Mutta eivät kasva enää tämän
+solan seinät puita eivätkä rehevää ruohoa niinkuin edellisen. Ne ovat
+paljaat ja koleat, ilman verhoja ja uutimia nämä pihtipielet ovessa,
+josta nyt tulemme vuorilinnan kolmanteen kerrokseen.
+
+Laakso, joka on edessämme, on vain kesäisin asuttu. Tänne sataa pysyvän
+lumen jo lokakuussa, ja saattaa lumi keskellä kesääkin yht'äkkiä
+peittää sen nurmikot, sillä me olemmekin jo lähes puolitoista tuhatta
+metriä merenpintaa korkeammalla. Me vaellamme nyt kuin rauniossa vanhan
+linnan, jonka katto on pudonnut alas. Seinät ovat niinkuin sanottu
+vailla melkein kaikkea kasvullisuuden koristusta. Siellä täällä pistää
+niiden rakosista ja repeämistä vain esiin jotakin vihreää, kanervaa,
+vaivaispetäjää ja vaivaiskuusta. Ja myöskin kukkia, alppiruusuja ja
+muita. Mutta alempana, missä kuljemme, on vielä puuta, vaikka pienempää
+ja harvempaa kuin äsken jättämässämme mehevämmässä laaksossa.
+
+Kasvullisuus on kokonaan pohjoismainen, aivan pettävän pohjoismainen.
+Siinä on koivu, jota harvoin alempana tapaa, siinä petäjä, aivan niin
+käyrä kuin koskaan Suomen karuimmalla kivikkokankaalla, siinä
+ennenkaikkea leppä virran äyräällä, sama sitkeähenkinen, toinen
+toisestaan turvaa hakeva, hauras itsessään, mutta rotuna katkeamaton;
+siinä kanervat, sammalet, marjanvarsikot, päivänkakkarat. Ellei olisi
+noita kalliorinteitä ja tuota edessämme olevaa lumivuorta, niin olisi
+vaikutus niin täydellisesti suomalainen kuin suinkin. Syntyy mielessä
+aivan erikoisen omituinen tunnelma, kun tämä yhtäläisyys ja tämä
+vastakohta vuorotellen vaikuttavat. Nyt ollaan Suomessa, astutaan puron
+vartta, on siinä karjan ura, on Muurikin jälkiä ja merkkiä sekä savessa
+että saven päällä--ja yht'äkkiä tie sitten avautuu, levahtaa esiin
+outo, ihmeellinen luminen vaara, josta, jos sinne nousisit, näkisit
+Italian. Tulen varmaankin sitä näkyä kaipaamaan, kun kerran taas
+käyskelen kotoisia metsäpolkuja. Mutta ehkä korvaa siellä tuon
+korkeuden huipun näkemisen kotoisen näköalan laajuus ruskeine
+erämaineen, välkkyvine vesineen ja etäältä, hyvin etäältä siintävine
+vaaroineen. Aivan varmaankin, sillä on tässä suurenmoisuudessa ja
+jylhyydessä kuitenkin jotakin ahdistavaa ja painostavaa, kun näköala
+aina on rajoitettu ja silmä ainoastaan suurten ponnistusten jälkeen
+saapi kaikkein korkeimmasta linnan tornista vapaata horisonttia halata.
+
+Maiseman ja ympäristön pohjoismaisuutta lisää vielä suuressa määrin se
+elämä, joka tässä laaksossa vallitsee. Olemme näet nyt tulleet siihen
+vyöhykkeeseen, jossa alppikansan pääelinkeinoa, sen karjanhoitoa,
+kesäisin harjoitetaan. Olemme kesälaitumien ja karjakartanojen
+valtakunnassa, jota lehmät, härät ja kilit, ja niiden paimenet ja
+hoitajat hallitsevat ja vallitsevat.
+
+Jos olette käyneet suomalaisessa sydänmaan mökissä, minne isäntä on
+ajanut karjansa kesäksi, niin voitte jotakuinkin kuvailla sekä majan
+ympäristön että sisustan. Mökin ympärillä on nurmikkoahoja, joilla
+karja päiväkaudet haukkaa. Karjassa on ero ja on kelloissakin kotoisiin
+verraten. Lehmät ovat isoa, tukevata, jäntevätä rotua, niin miehekästä
+ja leveärintaista ja suoraselkäistä, että niitä ensi alussa luulee
+kaikkia häriksi. Kun ne saavat nousta ja laskea ja kulkea kuilujen
+partaalla, jossa ihmisenkin päätä huimaa, niin ei siinä pitkälle
+päästäisi meidän rakkomahoilla ja lenkosäärillä. Kellot!--mikä ilo ja
+soitto olisi meidän hiljaisissa metsissämme, jos karjassa olisi kello
+ainakin joka toisella elukalla ja jos ne olisivat viritetyt toisiinsa
+sointumaan niinkuin täällä. Eikö ole siellä kotona ketään musikaalista
+maanviljelijää, joka ottaisi tämän uudistuksen tehdäkseen,
+perustaakseen tämän orkesterin itsensä ja naapuriensa iloksi? Ja minä
+luulen aivan varmaan, että Laukerit ja Helunat siitä itsekin
+iloitseisivat ja siinä ilossaan lypsäisivät parempaa ja mehevämpää
+maitoa. Ovathan hevoset musikaalisia, mikseivät sitten lehmät! Kun tuo
+soittokunta sitten peräkanaa astelee jyrkkää polkua alas karjamajalle
+ja järeät rautakellot ja heleät vasket ja kimeät tiuvut--! ja kun
+alppipuron sohina soittaa ainaista pohjasäveltä ja vox humana
+paimenpojan suusta joikuu!--niin, sanalla sanoen--säveltäjät, mitä
+onkaan taivaiset soittonne tämän maallisen musiikin rinnalla!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta karjamaja tuotti minulle pienen pettymyksen. Se oli kyllä kaikin
+puolin kotoinen, sama likainen tarha, samat paarmat ja kärpäset, sama
+lehmisavu (ei kuitenkaan lastuista, vaan alppiruusun varsista!), samat
+matalat ja savuiset kodat ja tuvat ja kamarit--täällä täytyy.
+sitäpaitsi olla vielä navettakin, iso navetta koko karjaa varten siltä
+varalta, kun kuumimmankin kesäpäivän jälkeisenä yönä voi tuiskuta
+puolipolveen ulottuvan lumikinoksen. Mutta se pettymys, se oli siinä,
+että täältä puuttui karjakot, puuttui tytöt, »säterijäntat», joista
+kaikki vuoristojen runoniekat laulavat ja joiden joikumisen olin
+luullut välttämättä pitävän seurata karjan kellojen soiton mukana--ja
+niiden sijalla oli miehenroikaleita sekä paimenina ja lypsäjinä että
+voin ja juuston valmistajina.
+
+Siinä leikissä, jota karjanhoito täällä on, eivät naisen voimat kyllä
+kestäisikään. On raskasta työtä tuo karjan kintereillä seuraaminen ja
+sen koossa pitäminen, kun ilmojen mukaan täytyy ajaa se milloin ylemmä,
+milloin alemma. On vielä raskaampaa kaikenlainen kantaminen, niinkuin
+keittopuiden ja varsinkin maidon, jota ei valmisteta juustoksi joka
+karjamailla, vaan viedään niiden kesken muodostuneeseen meijeriin. Kun
+matkaa meijeriin voi olla kilometri, kaksikin, niin arvaa sen, mitä
+maitotynnyri vastamäessä painaa. Eikä itse juuston valmistuskaan, kun
+juustot tavallisesti ovat viidenkymmenenkin kilon painoisia
+myllynkiviä, joita on nosteltava ja pyöriteltävä ja lopulta laaksoon
+kannettava, ole pikkutyttöjen työtä. Kaikkeen siihen tarvitaan selkää,
+koipea ja käsivartta, ja niitä ei puutu »sennereiltä» eikä
+»sveitsareilta», joiksi kutsutaan paimenia ja juustomestareita.
+
+Semmoista rotua kuin nämä karjan- ja sikopaimenet (sillä sikoja,
+pulskia, suuria sikoja elätetään karjamajoilla juuston kurnaalilla) ei
+liene monahtaalla muualla maailmassa. Tämän Tsillerlaakson ja sen
+sivulaaksojen rotu on ruskeaveristä, tummatukkaista, hiukan
+koukkunenäistä, aivan kuin vanhaa roomalaista tyyppiä, silloin tällöin
+myöskin vaaleampaa, sinisilmäistä germaanilaista. Muistelenkin jossakin
+lukeneeni, että väestö näissä laaksoissa olisi tähteitä roomalaisesta
+rodusta, mikä ei olisikaan ihme, kun roomalaisten vanha tie Germaniaan
+kulkee ei kaukana tästä ja sen tien varrella tavataan; vielä
+roomalaisia linnanraunioita. Jotakin »klassillista» siinä on tässä
+kansassa, ja jos joku kuvanveistäjä haluaisi mallikseen kaikin puolin
+sopusuhtaisia ihannemiehiä, niin tulkoon tänne katsomaan, miltä näyttää
+senneri, joka sarvista tyyrää äksyä härkää. Mutta samalla on sangen
+hullunkurista nähdä tuo jättiläinen kyykyllään lehmän kupeella
+tiristämässä sen utareista maitoa läkkilitraan. Vielä hullunkurisempi
+on näky, kun hän lypsää kiliä, sääret levällään, kili niiden välissä.
+
+Juuston valmistus tapahtuu--niinkuin tapahtuu, en tiedä oikein miten.
+Mutta sen minä ainakin voin kertoa, että maito kaadetaan suureen
+kattilaan, joka niinkuin pyykkipata porisee kivistä kyhätyn tulisijan
+päällä, josta nouseva savu täyttää kodan ja mustaa kaikki muutkin
+huoneet. Lieneekö tämä laitos välttämätön antamaan juustolle jotakin
+paikallista makua, en tiedä, mutta niinhän väittävät italialaiset,
+ettei viini tule hyvää, ellei rypäleitä jaloin muserreta. Kuka tietää,
+mikä juuri juustonkin »käymiselle» otollinen bakteri se sopivalla
+hetkellä pudotaikse nokisesta katosta keittoa maustamaan? Mistä sen
+tietää, mikä tieteellinen salaisuus piilee vanhassa sananlaskussa:
+»lisänä rikka rokassa, hämähäkki taikinassa»? Ja makeata, mehevää on
+tuo juusto, jota muuan sveitsari vei maistamaan kellariinsa, missä sitä
+tuhansien markkain edestä seisoi notkuvien hyllyjen päällä. Mene tiedä,
+onko se huippuunsa kehittynyt siisteyskään aina sitä viimeistä
+viisautta. Se nyt on ainakin varma, että tämä juusto, jota hienompien
+hotellien pöydällä kristallikuppien alla tarjoillaan, valmistetaan
+keskellä tunkiomaista karjapihaa savupirtissä, jossa roikkuu orsilla
+märkiä, hikisiä sukkia, kenkiä ja sanon asiat omilla sanoillaan--
+kalsonkeja, ja että se säilytetään märässä, ummehtuneessa kellarissa
+tämän savupirtin lattian alla.
+
+Vaikka melkein kaikissa karjamajoissa, joissa pistäysin tai joiden ohi
+kuljin, olikin yksinomaan miehinen asutus, niin oli sentään johonkin
+sijoittunut juuston valmistaja koko perheensä kanssa, vaimoineen ja
+lapsineen. Perin suomalainen sydänmaan mökki semmoinen. Lapset, ei
+erittäin puhtaat ja paitasillaan, juoksevat ensin pakoon ja sitten
+tulevat uteliaina tulijaa tarkastamaan. Samat kyselyt kuin kotona:
+»Mistä kaukaa ollaan? minne mennään?»--samat: »ooho!--vai niin!--no,
+elähän!--Kaikkiakin. Ei tässä maailmassa!»--nuo huudahdukset sen
+johdosta, kun kuulevat, että Suomi on siellä ja siellä, niin ja niin
+monen päivänmatkan päässä. Ei muuten aavistustakaan, missä Suomi on, ja
+kummako se, kun ei muuan mies tiennyt missä Sveitsikään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ollaan siis suhteessa niinkuin toisessakin jotakuinkin erämaassa tässä
+vuoriston kolmannessa kerroksessa, ollaan aivan erämaan rajalla, sillä
+neljäs kerros tai oikeimmittain vinni on jo kolkointa kivi- ja
+jääkorpea. Kuusi pyrkii kyllä pyrkimistään niin ylös kuin mahdollista.
+Se on tähän saakka selkä suorana seurannut laakson nousua. Mutta
+vähitellen sen on täytynyt polvilleen laskeutua--toiset puulajit ovat
+jo aikoja sitten uupuneet--sitten ryömylleen, viimein maata pitkin,
+niin että kuusikko on muuttunut matalaksi kuin katajikko, aivan
+niinkuin saariston etäisimmillä kallioilla, kunnes ei sekään ole
+jaksanut kestää lumen painoa ja kylmiä tuulia ja karun kivikon niukkaa
+ravintoa. Ainoastaan kaikenlaiset kanervat ja alppiruusut ja heinät
+seuraavat vielä vähän matkaa ja huutavat tätä voittoaan ja sen riemua
+mitä heleimpien ja voimakkaimpien värien kymmenillä kielillä. Ei
+missään ole punaisen, sinisen ja keltaisen vaikutus niin väkevä kuin
+näillä ylimmillä alppiniityillä, joissa ei niitä puut peitä, eivät
+varjot tummenna, ja aivan hurmaava on kuva, kun sattuu lumen satamaan
+ja alppiruusut pitkäin kanervamaisten varsiensa päässä punertavat
+valkealla hangella.
+
+Luonto on ihmeellinen mitä herkullisimpien kuvaelmain järjestäjä--kun
+sille päälle sattuu. Sillä kun usein ennen meren ulkosaaristossa
+harmaiden kallioiden keskessä soudellessani tai purjehtiessani luulin
+jo kaiken vihreyden kadonneen, ilmaantui yht'äkkiä eteen lahti, pieni
+poukama, mitä herttaisin ja hilpein niitty, joka oli kuin tuulien ja
+myrskyjen ottolapsi, jota he hellivät ja säälivät ja suojelivat ja
+kallioiden yli raivotessaan vain pehmeällä kädellä päähän silittivät.
+Semmoisessa suojapaikassa voivat kaikki mahdolliset kasvit kyyröttää,
+siellä tapaa välistä ulkomailta meren tuomista siemenistä itäneitä
+ruohoja ja pensaita, joita mantereella ei koskaan tapaa.
+
+Melkein samanlainen paikka hämmästytti minua yht'äkkiä tielläni eräässä
+vuorilinnan viimeiseen kerrokseen vievän porraspolun käänteessä.
+Suojassa myrskyiltä, etelään päin avonaisen vuoren rinteen juuressa,
+lekotti päivänpaisteessa pieni tasanko, pyhä lehto, johon joku vuoren
+hyvä haltija on istuttanut puuta ja pensasta ja niitä siinä hoitanut
+viihtymään ja ylenemään. Nurmikko keskellä, jossa siellä täillä
+koivuja, leppiä ja kukkivia pihlajia. Nurmikon ympärillä totisia kuusia
+ja käyriä honkia, ikihonkia, kasvavia ja kuivaneita. Ilma viileän
+raitis, niinkuin kotona tyynenä syyskuun aamuna. Ja yht'äkkiä tiitittää
+pakastiainen pään päällä... Sinä metsästystoverini Hikiän harjuilta,
+sinä kalastuskumppanini Porkkalan kareilta--sinulle lähetän terveiseni!
+Pieni on maailma, vähät ovat välimatkat, sama näkyy olleen tekijä
+Tyrolin kuin Suomen, sama mestari merten mikä alppienkin.
+
+Lepäämme tässä, avaamme repun, puraisemme palan, ryyppäämme vettä
+purosesta, ja tapaamme toisemme huomenna--pyryssä ja pakkasessa!
+
+
+III.
+
+Alppilinnan ylin kerros--kuinka kokonaan toisenlainen kuin mikään muu
+ennen näkemäni maisema!--kuinka vähän vertauskohtia mihinkään
+kotimaiseen, mihinkään pohjoismaiseen! Jos tulee vastaan joku tuttu
+tunnelma, niin tuulahtaa se muistona mereltä, ulappain äärimmäisiltä
+kallioriutoilta.
+
+Ollaan lähes parin tuhannen metrin korkeudessa. Ilma on niin keveää ja
+ohutta, että sitä saa joka henkäisyllä särpäistä keuhkojensa palkeet
+pohjaa myöten täyteen saadakseen tarpeeksi voimaa sydämen työhön.
+
+Ei mitään kasvien eikä maan tuoksua! Ei puita, ei kukkia, ei muuta kuin
+kiveä ja kalliota niin hyvin ylhäällä seinillä kuin alhaalla sen
+lattialla, jossa nyt pieneksi puroksi kuivunut koski juoksee kuin
+katuoja. Tie kulkee milloin sen vartta, milloin on pakotettu vuoren
+seinään hakattuna kiertämään kuiluja ja halkeamia. Tie on tehty meitä
+varten, meitä, jotka huviksemme vaellamme, ihanteellisissa
+urheilutarkoituksissa pyrimme korkeuksiin, jonne käytännön miehillä--
+karjan paimenilla--ei ole mitään asiaa. Heillä ei ole mitään tekemistä
+tässä louhikossa, tässä kivierämaassa. Luonto ja maisema ovat palanneet
+alkuaineisiinsa, eikä ole näkyvissä muuta kuin kiviä kivien päällä ja
+lunta ja jäätä. Kaikki muu turhuus on karissut ja huuhtoutunut pois
+niinkuin noilla meren kareilla.
+
+Lumihuiput ovat nyt aivan lähellä tuossa, vain muutamain satain metrien
+päässä ja kurkistavat joka taholta alas, niin lähellä, että voin
+selvästi erottaa juovat tuoreessa, vasta sataneessa lumessa, joita
+siihen ovat lumipallot alas vyöryessään uurtaneet.
+
+Kallioseinät kahden puolen tätä kalliolaaksoa ovat kokonaan paljaat,
+kuolleet ja kylmät. Paikoitellen ne ovat sileäpintaisia, kuin hiotuita,
+ja muistuttavat tumman teräksen salaperäistä välkettä.
+
+Vähän väliä syöksähtää vesisuihku korkeudesta, milloin seiniä pitkin,
+milloin hypäten alas rännistä; ennenkuin se ehtii alas, on se muuttunut
+vaahtosateeksi ja kostuttaa laajan alan kiviraunioita, josta sitten
+vähitellen kokoontuu liriseväksi puroksi, minkä päällitse tie astuu
+parin kalliopaaden avulla.
+
+Lumikinoksia paistaa valkeina aaveina vuorten halkeamista, ja
+jokaisesta niistä lirittää puronen, jaksamatta lyhyen kesän kuluessa
+saada alas kaikkea sitä, mitä talvi on kasannut. Nämä kinokset eivät
+koskaan kokonansa sula.
+
+Mutta perällä, minne pyrin, laakson umpipohjukassa on vihdoinkin seinä
+vastassa, tämän monikerroksisen vuorilinnan viimeisen käytävän pää, ja
+se seinä on jääseinä. On mahtava, outo se kuva, joka sitä seinää
+koristaa. Ylinnä laakson perällä on terävähuippuisia vaaroja. Nämä
+huiput yhdistää toisiinsa hiukan matalampi harjanne. Huippujen
+korkeimmat kärjet ovat niin jyrkät ja terävät, ettei niihin mikään lumi
+pysähdy, vaan vierii alas kuin tornista katolle. Huippujen pielissä
+oleva kattoharjanne sitävastoin on lumen peitossa ja sen kaltevalla
+rinteellä lepää ikuinen jäätikkö. Se alkaa ylhäältä, on siellä iso ja
+leveä, mutta suippenee alaspäin kuin kolmion kärki, puristuen kahden
+puolen olevien, toisiansa lähenevien vuorenseinäin väliin. Ylempänä on
+jää lumen peitossa, mutta alempana on sen pinta paljas ja paistaa se
+heleältä vihreänsiniseltä.
+
+Pian olemme jäätikön alireunan alla. Se riippuu päällämme kuin
+kuohahtaessaan jäätynyt meren aalto, se on kuin Imatra, joka yht'äkkiä
+on kohmettunut ja pysähtynyt ja alempana oleva uoma samassa juossut
+kuiviin. Sen luulisi kohisevan, sen luulisi syöksähtävän alas, mutta se
+ei liikahda, makaa jäykkänä, synkkänä, uhkaavana ja jurona--ja
+kuitenkin elää.
+
+Se elää ja hengittää: pienet, jään pinnalla juoksevat purot lirittävät
+ja larittavat, sen halkeamissa pihisee ja ritisee. Se kantaa kiviä
+selässään, joita sen päälle huipuilta putoilee ja joita se niiden
+rinteiltä mukaansa raastaa, se siirtää niitä kupeilta keskelleen, se
+tuo niitä alemma ja alemma ja pudottaa ne lopulta alas, muodostaen
+eteensä korkean vallituksen. Se yhtenä vuonna peräytyy, toisena astuu
+eteenpäin ja murtaa kallioita, siirtää, työntää, pinoo, hajoittaa,
+murentaa ja jauhaa--ja vedeksi muuttuneena valuttaa kivijauhon alas
+laaksoihin, ensin ylempiin, sitten alempiin, kerros kerrokselta, ja
+viimein suurien virtain avulla alas valtameriin.
+
+On se jättiläistyötä, on se peikon paja, on se ikuisten alkuvoimain
+taikamylly!
+
+Istahdan jäätikön eteen, sen liikkumattoman aallonharjan alle ja annan
+sen leyhyttää viileätä kosteuttaan matkasta paahtuneelle otsalle. Ja
+nyt se on vain sitä varten olemassa, nyt on kuin ei olisi sillä muuta
+tehtävää milloinkaan ollut, ei enempi kuin merelläkään, joka kuumana
+kesäpäivänä viileyttä liehtoi minulle sileällä kalliolla istuessani.
+
+Kalliolla!--mutta sehän on tässäkin allani yhtä sileä kuin siellä, sama
+sileys, samat juovat, samat suonet sen kiiltävässä pinnassa! Mistä se
+tänne tuli, tuttu kallio Porkkalan kareilta? Mutta jääthän ne sen
+sielläkin silitti, kymmeniä tuhansia vuosia sitten esitti luonto siellä
+saman näytelmän, jota se nyt tässä juuri parast'aikaa esittää... Kumma
+tunne rintaa paisuttaa, huimaavia taipalia tekee mielikuvitus--ja »kuka
+voi hillitä miehen aatoksen lennon?» Ettäkö ihan totta koko Suomi oli
+silloin niinkuin tuo jäärinne tuossa, ettäkö lohkeili siellä jäävuoria
+mereen, niinkuin tuossa on lohkeillut jääpaloja pienoiseen, edessäni
+jäätikön reunassa olevaan lammikkoon, joka niitä keinuttaa pinnallaan
+kuin joutsenia?
+
+Ja siellä, siellä napapiirin takanakin sen aurinko sulatti ja hävitti
+ja pakotti peikon pakenemaan Huippuvuorille, ja perkasi alta ihanan
+maan, ihanimman kaikista! Ja täällä se ei _tälle_ jäätikölle mitään
+mahda! Ja tämä on ollut täällä silloin, kun sielläkin oli se, ja on yhä
+vielä, ja on ehkä vielä sittenkin, kun taas uusi jää peittää sen maan
+siellä pohjoisessa, ihanan maan, ihanimman kaikista...
+
+Mitäpähän siinä maailman rannalla mietinkään--taisin tehdä tyhmiä
+vertauksia jäästä luonnossa, jäästä ihmisten sydämissä--roudasta heidän
+povessaan--taisinpa tulla alakuloiseksikin--aatella ystäviä, omaisia,
+jotka missä lienevät, mitä nyt juuri miettinevät--joille mille päivä
+maita valaisee, joilta miltä jää maat peittää, veljiltä vierailla
+mailla--niin kun katsahdin ylös huippuja kohti tuolla jäätikön takana,
+jonne oli aikomus tästä vielä kiivetä ja sieltä Italian luvattuun
+maahan silmäni luoda, niin hävinneet ovat huiput. Liekö
+jäätikköjättiläinen suuttunut aurinkoon, joka sen selkää lämmitti ja
+sydäntä sulatti ja sai sen suonet tykkimään--se on ruvennut ajamaan
+sitä luotaan, on henkäissyt kylmän usvan sisuksistaan, kietaissut sen
+harmaana harsona ensin yhden huipun hartioille, sitten toisen. Siitä
+harso laskeutuu alemma ja leviää harjanteen päälle ja vaakkuu sinne
+tänne. Ja kuin kutsun saaneina, merkin ymmärtäneinä kiitelee alempaa
+laaksosta vuorien välitse toisia sumupalloja ylös pitämään kokousta
+jäätikön katolla. Kohta niitä tulee kaikilta haaroilta, ja ennen pitkää
+ovat kaikki huiput näkymättömissä. Jäätikkö näyttää nyt laskeutuvan
+suoraan taivaasta, eikä tätä maailmaa ole muuta kuin tuo harmaa,
+aaltoileva usvameri jäätikön päällä. Yht'äkkiä katoaa sekin, ja minä
+seison keskellä pilveä näkemättä muuta kuin vähän kalliota jalkaini
+alla.
+
+Ajattelin, että pilvi haihtuu yhtä pian kuin se oli syntynytkin. Mutta
+kun salama samassa välähti ja sen laukaus pääni päällä räjähti ja vettä
+syöksyi jäätiköltä alas niinkuin olisi aikonut tuossa tuokiossa
+Imatraksi muuttua, niin ymmärsin, että se oli varoitus, jota täytyi
+totella. Sillä vuoristo on salavihainen, kiukkuinen, säälimätön peto.
+Sireeni se on. Juuri kun se hymyilee, ystävöipi ja näyttää sylinsä
+avaavan, ovat sen ikenet irvellään, sen hahmo muuttunut ja se iskee tai
+kuristaa: tappaa tulella tai vilulla.
+
+Turvauduin tiehen ja lähdin astumaan ylös matkailijamajaan, jonka
+tiesin olevan vähän ylempänä. Täysi myrsky oli puhjennut raivoamaan,
+suuret pisarat ja rakeet kimpoilivat kivestä, tuulispäät karkasivat
+päälleni milloin edestä milloin takaa, niin että täytyi alinomaa
+painautua kallion seinää vastaan säilyäkseen suistumasta rinnettä alas.
+Tie oli tehty louhikkoon, josta sitä oli vaikea löytää. Pari kertaa se
+vei lumikinoksen yli. En ollut kauan kulkenut, kun vesi muuttui
+lumeksi, täydelliseksi pyryksi, niin sakeaksi ettei nähnyt viittaväliä
+eteensä. Mutta samassa häämötti huoneen haamu, ja minä seisoin kivestä
+rakennetun matkailijamajan edessä ja astuin lunta jaloistani
+kopistellen sen lämpimään suojaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Yövyin siihen monen muun matkailijan kanssa, joita oli tullut ennen
+minua ja joita toisia tuli jäljessäni, lumiukkoja ja lumiakkoja, jotkut
+heistä kesävaatteissa ja olkihatuissa.
+
+Koko iltapäivän ja yön pyrytti ja ulvoi. Sain nukkua kylmässä
+kamarissa, usean asteen pakkasessa, täysissä tamineissa, villaisten
+vaippain sisässä.
+
+Puinen sänky ritisi kuin reslareki, ja unissani ajelin minä kotoisia
+talvisia taipalia keskellä heinäkuuta.
+
+Aamulla oli paiste ja pouta, kirkas ja talvinen. Hanget kimmelteli,
+kiteet loisti. Lumisia, häikäiseviä huippuja niin kauas kuin silmä
+kantoi. Tuolla hyvin alhaalla linnan pihassa vihreä laakso kylineen,
+teineen ja rautateineen. En pyrkinyt ylemmä korkeuksia kohti; olin
+saanut nähdä mitä halusin. Enkähän olisi päässytkään sinne läpi
+hankien. Lähdin laskeutumaan alas laaksoon. En samaa tietä, jota olin
+tullut, en linnan eri kerroksien kautta, vaan vuoren toista rinnettä,
+jyrkkää kuin tikapuut. Nousu oli kestänyt päivän, toista; laskeuminen
+meni tunnissa, parissa.
+
+Suloisesti upposi jalka pehmoiseen lumeen alas astuessani. Tammikuu
+muuttui maaliskuuksi puolen tunnin kuluessa, lumi vettyi, väheni, ja
+toisen puolen tunnin kuluttua oli kesä ja vihreät lehdot ja kukkivat
+niityt ja leuto ja lämmin ja kuului jostakin viikatteen hionnan helinä.
+
+
+
+
+KORKEUDESSA.
+
+
+Ahornspitze eli Ahorninhuippu on liki kolmetuhatta metriä merenpintaa
+ylempänä oleva yksinäinen huippu lähellä Mayrhofenia. Se kohoo
+Tsillerlaakson pohjasta melkein niin jyrkästi kuin maa voi maasta
+kohota ja kasaantua. Sinne tullakseen ei tarvitse päiväkausia kävellä
+laaksoja myöten, vaan alkaa nousu kohta omista nurkista. Matka huipulle
+kestää kuitenkin seitsemisen tuntia. Ahorn ei ole merkillisimpiä eikä
+korkeimpia huippuja Tyrolissa, ja varsinaiset huipputaiteilijat, jotka
+hakevat huimaavia korkeuksia yläpuolelta jäätiköiden, sitä halveksivat.
+Se on kuitenkin vuoristossa vaeltavien dilettanttien suuri suosikki sen
+vuoksi, että vähemmänkin tottunut kiipeilijä voi sen jotakuinkin
+helposti valloittaa, tarvitsematta turvautua oppaiden apuun. Samalla se
+kuitenkin antaa ainakin aavistuksen siitä, mitä on ylemmille huipuille
+nousu ja tarjoo siitä johtuvan tyydytyksen. Sillä vaikkei sen laella
+asukaan ikuinen jää, niin viipyvät sen rinteillä kuitenkin kinokset
+aina elokuuhun saakka, ja jos sinne tahtoo sitä ennen nousta, saa sitä
+tehdessä tuntea jalkainsa alla vuoriston hankiaisenkin narinan jonakin
+kylmänä aamuna. Näköala sieltä sanotaan olevan Tyrolin avarimpia ja
+suurenmoisimpia, enkä ainakaan minä puolestani sen parempaa kaivannut.
+
+Minulle on Ahornille nousu siitä muistettava, että tein sen yksin--mikä
+aina lisää nousun ja vuorella viipymisen juhlatunnetta--ja että sain
+siellä uudistaa Rocher du Naye'lla tekemääni ensimmäistä tuttavuutta
+lumihuippumaailman näkyjen kanssa. Siellä myös heitin hyvästini, ehkäpä
+ainaisen Tyrolille, sillä pian sen jälkeen lähdimme.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Laakso, kaikkein kauneinkin, lopulta ahdistaa ja kiusaa, kun ei saa
+nähdä päivän nousua eikä sen laskua, ennenkuin tuossa kahden puolen
+aina kohoava vuoren seinä sen sallii. Tulee sama ikävä aurinkoa kuin
+pohjois-suomalaiselle tulee Etelä-Suomessa valoisia kesäöitä. Useita
+viikkoja se oli minua houkutellut, mutta en tullut lähteneeksi
+liikkeelle. Mutta lopulta kävi sen vetovoima niin suureksi, että täytyi
+sitoani naulapohjakengät jalkaan, heittää reppu selkään ja tarttua
+alppisauvaan. Ahornin ainainen näkeminen kiehtoi silmää, imi rintaa,
+puristi sydäntä. Se veti puoleensa niinkuin etäisin meren kari vetää
+sisäsaaristossa asuvata, jolle ainakin kerta kesässä tulee se pakottava
+päivä, että hänen täytyy soutaa sinne noustakseen maihin ja nähdäkseen
+kaikkein aavimman meren.
+
+Sattuu kuitenkin usein, että maininki meren karin ympärillä kerta
+toisensa perästä estää maallenousun. Ja alppihuippu, pienempikin ja
+vähemmänkin vaarallinen ja vaivalloinen, ei ole kiivettävissä kaikilla
+ilmoilla. On odotettava, kunnes se itse sen sallii. Uhmailu tuottaa
+melkein aina vahingon. Siellä ylhäällä voi yht'äkkiä puhjeta pyry, joka
+peittää polun, huippu voi muutamissa minuuteissa kietoutua sateeseen ja
+sumuun, niin ettei sieltä mitään näy, ja koko yritys on mennyt hukkaan.
+Selkeälläkin ilmalla ja vaikka alhaalla laaksossa on tyven, saattavat
+siellä viskelehtiä vihurit, joiden voima ei ole kenenkään
+vastustettavissa.
+
+Niin kävi minullekin ensi koetuksella, aikoessani pyrkiä Ahornin
+huipulle.
+
+Olin yöpynyt majaan, joka on rakennettu noin tunnin verran vuoren
+huippua alemma. Varhain aamulla olin lähtenyt liikkeelle välittämättä
+tuulesta, joka koko yön oli raskaasti kuin kotoinen syystuuli
+huoahdellut nurkissa ja yhä vain tuntui kiihtyvän. Tie kulki alussa
+harjanteiden kuvetta painanteessa, jossa tuuli tuntui vähemmin. Mutta
+kun tie nousi ja harjanteet painuivat, silloin alkoi viskellä venettä.
+Luotin painolastiini ja ponnistin ylemmä polkua, joka kulki milloin
+kovaksi iskeytynyttä kinosta, milloin sulaa maata.
+
+Mutta kuta ylemmäksi pääsin, sitä alemmaksi täytyi painua pään ja sitä
+köyrymmäksi nöyrtyä selän. Tuuli siellä piti verrattain vähän melua
+itsestään, sillä kun ei ollut puita eikä pensaita, joihin se olisi
+voinut säveleitään soittaa. Ei ollut vaatteissanikaan paljon irti
+revittävää eikä se sitä koettanutkaan. Sillä oli toinen taktiikka.
+Tultuani kokonaan pois selänteiden suojasta se aikoi tehdä tehtävänsä
+sen enemmittä mutkitta. Sen tarkoituksena oli nähtävästi sopivan
+tilaisuuden tullessa temmata syliinsä koko mies ja heittää koppinsa
+alas. Tuuliaispäät siellä ylhäällä ovat tottuneet kiviäkin
+liikuttelemaan niinkuin heinätukkoja. Jos se olisi onnistunut, niin
+olisin juuri saapuessani sen selänteen päälle, josta alkoi nousu itse
+huipulle, lentänyt sen yli ja samaa tietä tuhansia metrejä suin päin
+soraisia ja lumisia rinteitä alas aina Tsillerlaaksoon. Minulla oli
+kuitenkin hiukan verran enemmän painokiloja kuin tuulella voimakiloja.
+Sen huomattuaan se otti vauhtia ylhäältä päin, ryntäsi alas huipun
+kuvetta ja nujerti niskasta. Ei ollut yrittämistäkään ylemmä, ja mitäpä
+sinne juhlimaan, kun oli tämmöistä vieraan vastaanotto.
+
+Olin tuulen painosta lyykähtänyt huipun juurelle nelinkontin polvilleni
+kuin pelästynyt pakana epäjumalansa jalkain juureen. Ahornin jyrkkä
+keila seisoi harmaan ruskeana ja synkkänä hiukan ylempänä. Ymmärsin
+siinä kaikkien alku-uskontojen synnyn, luonnonvoimien palvelemisen
+salaisuus oli minulle selvinnyt vuosituhansien takaisten sukuni
+perinnäismuistojen peitosta. Tuntien omien voimieni täydellisimmän
+avuttomuuden minua väkevämpien voimien rinnalla valtasi minut
+kyyristyvä kunnioitus, pelko ja kammo, jommoista en sillä tavalla
+ollut missään tilaisuudessa ennen kokenut. Ymmärsin pelon ja kammon
+alku-uskontojen yksinkertaiset opit, jotka vaativat suin päin maahan
+heittäytymään suuremman edessä. Samalla oli kuin olisi pitänyt alkaa
+hokea jotakin, ei rukousta, vaan lepytysloihtua: »suostuos suuri
+jumala, viihtyös vihainen valta...» tai jotakin semmoista.--Kun tulin
+järkiini, tahdoin potkia tutkainta vastaan, hivuttautua kuin varkain
+istualleni ja jäädä katselemaan ympärilleni, saadakseni viedä edes
+jotakin muistoa. Mutta silloin Hän--jumal-jättiläinen tuossa ylempänä
+kietaisi hartioilleen pilven. Ja silloin minä lähdin, lähdin taakseni
+katsomatta ja kasvoni verhoten.
+
+Kun tulin alas majaan, sanoi tarjoilijaneiti: »Hän on paha tänään.» Se
+oli siis heillekin »hän»!--olento, kuinka korkea sitten lienee ollut,
+en tullut kysyneeksi, mutta sen olen aina huomannut, että
+vuoristolaiset varsinkin jonkin onnettomuuden yhteydessä puhuvat
+korkeista huipuista yhtä suurella kunnioituksella kuin Jumalasta ja
+paljon suuremmalla kuin paavista.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta toisen kerran oli »Hän» paremmalla päällä. Lähdin uudestaan
+liikkeelle laaksostani noin kuukauden päästä, varasin tyynen elokuun
+päivän, ja sen kaikkein tyynimpänä iltana pääsin kuin pääsinkin Ahornin
+korkeimmalle huipulle. Ihan ilman vaivaa ja vavistusta se ei kuitenkaan
+tälläkään kertaa käynyt. Vaikka ottikin luokseen ja salli olalleen
+istua ja otsaansa silittää antoi kivisfinksi kuitenkin aikaa tuta, kuka
+hän oli ja kuka minä kuolevainen.
+
+Olin illan suussa vähän ennen auringon laskua tullut samalle paikalle,
+mistä viimeksi olin saanut kääntyä. Kaitainen jyrkkä ura lähti viemään
+viistoon ylöspäin keilan kuvetta. Toisella puolen oli melkein
+kohtisuora kallioseinä, toisella niin äkkijyrkkä sorainen rinne, että
+jalan koskettamat kivet kohta rapisivat alas ja menivät menojaan
+syvyyteen. Jos päätä huimasi tai askel petti, alas menit samaa tietä.
+Vapisutti nousta, mutta oli myöhäistä kääntyäkin. En oikein tiedä,
+kuinka tulin pahimmista paikoista yli ... taisin taas olla nelinkontin,
+tehdä lupauksen, että jos tämän kerran hengissä päästät, en toista
+kertaa yritä. Sekö lie auttanut, sillä kun taas seisoin jaloillani,
+huomasin olevani turvallisessa paikassa, kasaantuneiden
+kalliomöhkäleiden välissä, jossa kivet jalkaini alla eivät enää
+liukuneet.
+
+En näe tästä vielä mitään siitä, mitä olin tullut katsomaan. Ei tee
+mieleni vielä katsellakaan ympärilleni. Minulla ei ole muuta
+tietoisuutta kuin se yksi ja ainoa ajatus: kuinka olen pääsevä takaisin
+samaa tietä, jota olin tullut, ja jota on oleva monta vertaa vaikeampi
+laskeutua kuin oli ollut nousta?... Silloin kohahtaa korvaani kosken
+ääni ja sen seasta junan vihellys hyvin heikosti ja hyvin kaukaa. Se
+kuuluu kuin suuren näkinkengän sisästä, sikinsokisten kallioiden
+aukosta. Kuulohäiriötä seuraa näköhäiriö. Nousen askeleen ylemmä, ja
+silloin on kuin olisivat taivaan pilvet yhtyneet ympärilleni kehään ja
+katselisivat minua ensin uteliaina ja kummastellen, sitten kuin
+hymyillen ja kehoitellen nousemaan ja tulemaan. Ne ovat Tyrolin lumisia
+huippuja, jotka vetinen himmentynyt silmä oli vetänyt siihen ihan
+eteensä penikulmain päästä, ja jotka se samassa selvinneenä siirtää
+oikeihin paikkoihinsa, yhdet ihan lähelle, toiset häivenevään
+kaukaisuuteen taivaan rannimmaisille rajoille.
+
+Astuin viimeiset askeleet ja istahdin Ahornin ylimmälle kivelle, jota
+ylempänä en ole ollut enkä taida enää omin voimineni tullakaan. Eikä se
+taida olla juuri tarpeellistakaan, sillä tuskinpa tästä nähty maisema
+enää muuttuisi, vaikka sen saisi nähdä vielä jotakin tuhatta metriä
+ylempääkin. Meri on sama meri, katsoipa sitä komentokannelta tai maston
+huipusta.
+
+Meri, niin! Siinä on nyt koko Tyrolin vuoristo tai ainakin paras osa
+siitä--vuoristo, kaiken meren vastakohta. Ja kuitenkin täytyy sen
+vaikutusta kuvatakseen turvautua vertaukseen merestä, niinkuin
+antaessaan valtameren aallosta oikeaa käsitystä on sanottava sitä
+»korkeaksi kuin vuori». Minusta siis tuntui tässä siltä, kuin minut
+olisi valtameren aallon pohjasta heitetty sen harjalle, ja niinkuin
+silmäni samalla kantaisi yli lukemattomien toisten aaltojen; niinkuin
+tämä aallokko yht'äkkiä olisi hurjimmassa mylläkässään jähmettynyt
+jääksi ja sen vaahtopäät hyrskyt muuttuneet lumeksi. Vertaus on
+ikivanha, mutta miksi etsisin uusia, kun vanha on hyvä ja kaikin puolin
+kuvaava? Siellä on loivia, sileäpintaisia laineita, on jyrkkiä, lyhyviä
+ja kesken katkenneita, on korkeita yksinäisiä suippiloita kuin
+ristiaallokon nostamia.
+
+On aivan tyven tällä myrskyisellä merellä, on niin tyven, että jos
+tässä olisi haapa, ei liikahtaisi sen lehti.
+
+Päätunne on rauhan ja hiljaisuuden tunne. On hiljaista ja sävyisää. Tuo
+jähmettynyt ulappa ei pauhaa eikä liiku. Toinen on puhtaimman valon ja
+kirkkauden tunne. Ilma on lämmin ja herttainen. Kaikki on punertavan
+hienon iltavalaistuksen verhossa. Köyristyneet niskat, pystyt päät
+eivät uhkaa. Kun alhaalta laaksosta katsoo huippuihin, on niissä aina
+jotakin ylpeätä, tylyä ja kylmää. Kaikkein korkeimmilla on kyllä
+tästäkin katsoen sama ryhtinsä, ne ovat leijonia, jotka painavat
+alempiansa hiiriksi maahan. Mutta nuo hiukan matalammat ne ovat kuin
+kesytettyjä. Ne ovat--vaihtaakseni kuvia niinkuin ne siinä katsoessa
+vaihtuvat--kuin talvisen kaupungin kattoja, kirkon tornista katsottuja.
+Ne ikäänkuin kutsuvat käyskentelyyn harjojansa pitkin, laskemaan luisua
+rinteillään, hyppäämään alppisauvan avulla räystäältä toiselle kapean
+sivukadun poikki. Lapsellinen, luottava tunne täyttää rinnan. Unohtaa
+olevansa jalopeurain luolassa ja silittää yhden päälakea.
+
+Sillä petoja ne sittenkin ovat. Niillä on jokaisella huipulla,
+suuremmalla ja pienemmällä, melkeinpä jokaisella harjulla ja rinteellä,
+ainakin joku surma omallatunnollaan, ne aina sitä vaanivat ja ne ovat
+valmiita siihen milloin tahansa... Alkaa pimetä, kaukaisuus samenee,
+synkät varjot hiipivät mustina täplinä kupeita ylös. Ne ovat hirviöitä,
+jotka säälittä nielevät jäätikköjensä kitoihin tai murskaavat
+louhujensa leukain välissä innokkaimmat ihailijansa ja uskollisimmatkin
+ystävänsä. Lukemattomat ovat ne luonnon palvelijat, joita huiput
+heleimmällä loistollaan ovat kaukaa tasangoilta ensin houkutelleet
+luokseen, itseään syleilemään, ja sitten säälittä heittäneet alas tai
+iskeneet kivellä päähän tai palelluttaneet kuoliaaksi hyisessä
+syleilyssä. Tämä jäätynyt meri on siinäkin suhteessa meri, jäämeri,
+että jokainen sen huippu on pohjoisnapa pienoiskokoa, joka on vaatinut
+ja yhä vaatii etsijäinsä uusia uhreja.
+
+Ne uhrit eivät nekään, yhtä vähän kuin naparetkeilijät, ole
+voitonpyyntinsä, vaan aatteidensa, ihanteidensa, ylöspäin-pyrkimisensä
+uhreja. Ne, jotka nousevat ylimmille jäätiköille ja kiipeävät ikuisille
+lumille, tekevät sen ainoastaan tyydyttääkseen selittämätöntä
+tarvettaan nousta ja päästä ja joinakin tämän uskonsa suurina juhlina
+nähdä yli sen, mikä arkioloissa heidän näköpiirinsä sulkee. Se on
+sielullinen, henkinen tarve, joka useimmat alpeille ajaa, tarve
+hengittää suuruutta, tuntea hartautta ja riemua siitä, että on
+voimainsa viimeisillä ponnistuksilla saavuttanut jotakin ja voittanut
+jotakin, jolla aineellisesti ei ole heille mitään merkitystä. Se on
+jonkinlaista uskontoa, sillä uskonnolla on pappinsa, uskonsankarinsa,
+teologinsa, jotka sen oppeja tulkitsevat ja selventävät, sillä on
+lukemattomat hartaat tunnustajansa ja palvelijansa, jopa
+marttyyrinsäkin. Vuortenpalvelijain lahko on levinnyt ympäri maailmaa.
+Heillä on Mekkansa, Roomansa, Jerusaleminsa ja monet muut pyhät
+paikkansa--tämä Ahornin huippu on vain yksi niitä pienimpiä. Se kerää
+ja käyttää suunnattomia summia pyhiinvaellusten järjestämiseksi ja
+helpottamiseksi. Lukemattomat »Alpenvereinit», Saksan ja Itävallan
+tasankokaupungeissa rakentavat teitä, polkuja ja suojamajoja ja
+ylläpitävät niitä, palkkaavat oppaita ja järjestävät ja tarkastavat
+niiden toimintaa. Näiden yhdistysten toimesta ilmestyy kirjallisuutta,
+matka-oppaita ja karttoja pienimmistäkin poluista, ne julkaisevat
+aikakauskirjoja, jopa sanomalehtiäkin, joissa vaihdetaan mielipiteitä,
+annetaan opetuksia, tehdään innokasta lähetystyötä, sanalla sanoen
+ylläpidetään alinomaista yhteyttä seurakunnan jäsenten kesken.
+
+Niitä saan minäkin kiittää siitä, että minulle tottumattomalle oli tie
+tänne saakka tehty niin tasaiseksi kuin suinkin on mahdollista, ja että
+tuolla alempana minua odottaa mukava maja, jota ilman olisi täytynyt
+yöpyä kivien keskeen, kenties lumihankeenkin, ja jota ilman en ehkä
+olisi koskaan tänne tullut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Olisinkohan menettänyt mitään, jos en olisi tänne tullut? Eihän koskaan
+tiedä, mitä vailla on ollut eikä, mitä vaille täällä viimein jää. Mutta
+kun ilta on kulunut, laskeneen päivän vuorille valama puna sammumistaan
+sammunut ja hämäryyden huntu verhonnut lähimmätkin huiput, niin
+laskeutuessani alas Ahornilta ymmärrän itseni jotenkuten paremmin kuin
+ennen, ja myöskin kaikki ne, joita heidän sydämensä pakko vaatii--edes
+jollakin lailla--pois matoisesta maasta, edes joksikin hetkeksi
+avaruuksien hiljaisuuteen. Rinnan tunteessa on sanatonta ihastusta jo
+ainoastaan siitä, että _on_ täällä, ja kun on lähtenyt, siitä, että _on
+ollut_. Se milloin ylentää ja avartaa, milloin masentaa ja herättää
+kunnioitusta kaikkeen, mikä on ylempänä ja näyttää olevan parempaa, se
+antaa--aiheettomasti ja selittämättömästi--uskoa ja luottamusta omaan
+entisyyteen ja omaan tulevaisuuteen, omaan ja muiden. On niinkuin oli
+hyvin kauan, kauan sitten, kun kesäisenä lauantai-iltana palasi
+vakavain, hyväin ja hartaiden ihmisten kanssa rinnettä alas
+iltakirkosta, jossa isä oli selitellyt sanaa niin, että sen lapsikin
+ymmärsi. On niinkuin joskus, hyvin harvoin oli ollut, kun oli nähnyt
+kaikkein parasta taidetta tai kuullut puhtainta soittoa, suurta
+sinfoniaa, joka toistamistaan toistaa: »Kaikk' on vielä veljet
+kerran...»
+
+Vuoren huippu on jo takana, ylhäällä, tummana, synkkämielisenä. Se taas
+hetkeksi vavahduttaa niinkuin lasta kivikirkko hautuumaan keskellä.
+Mutta taivaalla selänteiden synkkien harjujen takana on syttynyt
+tähtiä, alppirinteeltä jostakin kilahtaa vuohen kello ja ohitse kulkee
+tuulen henkäys: huoahtaen tulee ja huoahtaen menee.
+
+
+
+
+TYÖN ORJIA.
+
+
+Retki jäätikön reunalle oli antanut kaikkea nautintoa ja tyydytystä.
+Ensin voimia ponnistava kävely sinne ylös; ihminen kuin uudistunut ja
+ilmojen kylvyssä puhdistunut.
+
+Ylhäällä siellä perillä paisteinen päiväkausi häikäisevässä
+kirkkaudessaan uinuvien lumihuippujen juurella, ja jännittävä
+myrskyinen yö, ja sitten taas ihana aamu. Matkailijamajassa kaikki
+kulttuurin mukavuudet ja hauskuudet; olimme siellä syöneet ja juoneet,
+olimme seurustelleet miellyttäväin, iloisten ja tyytyväisten ihmisten
+kanssa; oli soitettu ja laulettu, ja tarjoilijatytöt olivat illalla
+tanssineet nuorten oppaiden kanssa, pojat jalkaa kattoon heittäen. Yön
+olimme nukkuneet mukavilla vieterivuoteilla.
+
+Astelimme nyt siis mitä parhaimmassa mielentilassa alas laaksoon. Lunta
+oli kyllä puoli polveen, mutta jos hiukan upotti, vei se askeleen
+samalla alaspäin eikä rasittanut. Semmoisissa tilaisuuksissa ja
+mielentiloissa ei ihminen tavallisesti ajattele muuta kuin itseään. Hän
+on omaa mielihyväänsä täynnä, ja jos hän muistaa muita, niin muistaa
+hän heitä vain toivoakseen heitä osallisiksi samaan hauskuuteen--
+lisätäkseen siten omaansa. Hän saattaa olla niin heltynyt kaikesta
+siitä hyvästä, mitä maailma hänelle tarjoo, että vesi liikutuksesta
+silmään kihahtaa. Kyllä on tämä kulttuuri sentään kaikkine
+mukavuuksineen...! Onhan suorastaan suurenmoista, että se tahtoo ja
+taitaa ojentaa meille auttavan kätensä niin sanoakseni pohjan
+pimeimmilläkin perillä, kaikkein kolkoimmissakin, asumattomimmissakin
+erämaissa. Kuinka hellää huolta rakas maailma pitääkään meistä
+helmalapsistaan!
+
+Erityisellä ihailulla ajattelin varsinkin matkailijamajaa, tuota pientä
+hotellia, jossa olimme saaneet suojaa ja jossa meitä oli kohdeltu niin
+kodikkaasti kuin ainoastaan Tyrolin majatalojen väet voivat vieraitaan
+kohdella. Majatalon miellyttäväisyyttä meidän silmissämme lisäsi vielä
+se, että se oli yksinomaan luonnonihailijain iloksi rakennettu sinne
+korkeuteensa ja että rakentaminen varmaankin oli tapahtunut suurilla
+ponnistuksilla ja kenties uhrauksillakin. Sillä paitsi seinäkiviä oli
+kaikki rakennustarpeet täytynyt sinne muualta tuoda--arvattavasti
+pienten aasien tai jäntteröiden vuorihevosten selässä--lattiat, katot,
+ovet, sitten huonekalut, makuuvaatteet, keittiön tarpeet, ja
+ruokatarpeita tuotiin yhä edelleen joka päivä alhaalta laaksoista
+kilometrien syvyyksistä. Kun majatalo oli alkanut käydä pieneksi yhä
+lisääntyvän matkailijatulvan takia, niin oltiin siihen nyt vielä
+rakentamassa yhtä suuri jatko entisen lisäksi. »Jos ensi kesänä
+tulette, niinkuin varmaan teette, on täällä oleva jokaiselle
+erikoishuone, ja toivon teidän viihtyvän kauemminkin», oli isäntä
+sanonut, »ja me rakennamme verannan tähän, tästä on suurenmoinen
+näköala, kunhan usvat haihtuvat.» Me tietysti lupasimme tulla, ja me
+olimme omasta puolestamme erinomaisen tyytyväisiä kaikkeen ja me olimme
+vakuutetut siitä, että kaikki olisivat tyytyväisiä myöskin meihin,
+sillä olimmehan mekin puolestamme olleet vaikuttamassa siihen, että
+näitä kaikkia tämmöisiä saattoi rakentaa ja ylläpitää tuhansien
+iloksi... Näistä puhelimme ja huikkasimme väliin, niinkuin on tapana
+vuoristossa, ja kallioiden kaiku vastasi hyväksyvästi huutoihimme.
+
+--Mikä ihmeen elävä tuo on?--ja me pysähdyimme katsomaan alas, valmiina
+vastaanottamaan jotakin uutta ja omituista. Sillä vuoristossa saa
+välistä nähdä hyvinkin hullunkurisia näkyjä. Siellä tulee sangen usein
+risukimppu vaeltaen vuorenrinnettä ikäänkuin omin voimin; kun se saapuu
+lähemmä, ei vieläkään näe muuta kuin risukimpun, joka jalatonna
+hiljalleen polulla keinahtelee. Vasta kun on päässyt ohi ja katsoo
+taakseen, huomaa, että sen alla on sittenkin jalat--aasin jalat. Toisen
+kerran tervehtää sinua ihmisäänellä heinäruko, ja sen sisästä kiiluu
+silmäpari, mutta ratkaisematta jää, oliko sen alla mies vai nainen.
+
+--Sehän on lautakuorma!
+
+Se oli todellakin lautakuorma, joka hiljaisessa tahdissa huojahdellen
+mateli vuoren alta jyrkkää polkua. Alempana tuli toinen ja kolmas
+samanlainen. Ne nousivat niin vaivalloisesti ja hitaasti, että tuskin
+liikkuivat. Ajattelin, että kuorman alla oli aasi tai kaksikin.
+
+Siinä on kuitenkin vain yksi ainoa mies, ja hänellä on hartiainsa ja
+päänsä varassa ainakin puoli tusinaa lautoja. Niin mahtavaa taakkaa
+emme olleet vielä ennen nähneet kenenkään kantavan. Kantaja pysähtyy
+kohdallemme ja laskee taakkansa hetkeksi kallion kielekkeen päälle,
+voidakseen sen siitä sitten kumartumatta ottaa. Hän ja hänen toverinsa
+tuolla alempana ovat menossa matkailijamajalle, viemässä lattialautoja
+sen lisärakennukseen.
+
+Meni siinä mieleni vähän ymmälle, en osannut sanoa juuri sitä enkä
+tätä. »On se melkoinen taakka», virkoin kuitenkin.--»Oo jah!»--Hän ei
+läähättänyt, sillä oikein sydämensä pohjaa myöten uupunut ei läähätä,
+hengittää vain vaivalloisesti ja matalasti, saamatta keuhkoihinsa
+täyteen asti ilmaa. Silmä oli jäykkä ja sen pohja ikäänkuin kuivunut.
+Kysyin, paljonko hänelle maksettiin palkkaa tästä työstä. Hän mainitsi
+summan, jonka sai kilolta laaksosta kannettuna matkailijamajalle. Se
+oli minusta mitättömän pieni. »Mutta miksi täytyy _ihmisten_ kantaa?
+Miksi ei käytetä kantojuhtia?» kysyin minä vielä.--»Tie on liian jyrkkä
+juhdan nousta.»--»Ihmisen täytyy siis tehdä juhdan työ?»--»Jah,
+gewiss.»
+
+Askeleeni eivät enää olleet niin joustavat kuin äsken. Mieli oli
+joutunut hiukan pois sopusoinnusta sen ihanan ja suurenmoisen maiseman
+kanssa, joka aukeni edessä. Sinne on siis täytynyt kuljettaa kaikki
+_ihmisten_ selässä: sänky, jossa olin maannut, matrassi, jonka päällä
+olin loikonut, penkit, joilla istunut, pöydät, joiden ääressä syönyt,
+ruuat, juomat--olutkin. Kaikki oli sinne kannettu ihmisten selässä
+taakkansa alle nääntyvien, lumessa paarustavien, pehmoisessa,
+upottavassa, tämmöistä mäkeä...! En ollut tullut sitä eilen
+ajatelleeksi.--No niin, se nyt on niin--mitä se minuun kuuluu--ja minä
+taisin heilauttaa keppiäni ajaakseni luotani jotakin epämieluista, joka
+kuin itsepintainen kärpänen oli alkanut surista ympärilläni. Mutta se
+surisi siinä sittenkin.
+
+Oli tultu lumiseudusta vihreäin alppinurmien ja punaisten alppiruusujen
+vyöhykkeeseen. Maa täynnä kukkia niinkuin olisi niitä siihen käsin
+kaadettu.
+
+Tulee taas vastaan joku. Se on kai ihminen sekin, koska tänne eivät
+juhdat pääse. Onkin, vanhahko nainen. Hänellä on selässä teline
+semmoinen, joilla rakennuspaikoilla kannetaan tiiliä muurareille. Nämä
+on isoja arinatiilejä. Kantaja ei pysähdy, ei väistä, vastaa kyllä
+hyvänpäivän toivotukseen, mutta ei nosta silmiään maasta, johon ne
+kiinnittää ikäänkuin saadakseen siitä apua nousulleen, koettaen
+katseellaankin vetää itseään eteenpäin.
+
+Olin poiminut alppiruusuja tiepuolesta ja aikonut kiinnittää niistä
+töyhdön lakkiini, sitaista toisen sauvani päähän. Jäivät sitomatta.
+
+Tuli kolmas kuormankantaja, vanha mies, harmaatukkainen, laiha, sääret
+pitkät, jotka astuessa eivät koskaan oijenneet. Hänellä oli selässään
+rautakamiini. Poskilla sairaalloinen, sammuva puna.
+
+He kiipesivät viimeisillä voimillaan sinne ylös--»työn orjat». Pitkästä
+ajasta, oikeastaan ehkä vasta ensi kerran elämässäni, ymmärsin täysin
+tuon sanan sisällön, ymmärsin sen katkeran, kiroavan soinnunkin, millä
+sen lausuvat ne, jotka tuntevat sen merkityksen.
+
+Välähti eteeni kauan sitten himmennyt näky oulunsoutajasta, yläpuolella
+Pyhän, kiskomassa paltamotaan kuohusta ylös, selkä köyryssä, niska
+vääränä, vääränä vielä sittenkin, kun oli saanut venheensä suvantoon ja
+heittänyt vetonuoransa rannalle, vääränä lapsuudesta asti--minä silloin
+toisen venheen pohjassa olkien päällä selkä kenossa viiletellen ohi.
+
+Katsahdin taakseni ylös kantajien jälkeen. Heitä tuskin enää erottikaan
+vuoresta. He olivat painuneet siihen, hävinneet itse harmaina sen
+harmaaseen syliin. Mutta ylhäällä erottautui tarkkapiirteisesti
+matkailijamaja häikäisevien lumien keskestä, harjallaan liehuva
+riemuisa lippu.
+
+Tultiin metsävyöhykkeeseen, suureen ihanaan puistoon vuoren
+etelänpuoleisella rinteellä, johon päivä yhä lämpimämmin paistoi.
+Mukava, leveä eikä enää niin jyrkkä tie. Alppipuro hypellen kiveltä
+kivelle, yhtäsuuntaisesti tien kanssa. Tuolla se kääntyy loikatakseen
+polun poikki, ja siellä on myös sileä, houkutteleva nurmikko,
+levähtääksemme sopiva... Miksi ajatella muuta kuin omaa hauskuuttaan,
+kun on kerran sitä varten liikkeellä. Minulla _on_ oikeus ja minulla
+_täytyy olla_ oikeus juhlia ja iloita minkään saamatta sitä häiritä!
+Mitä minuun kuuluvat vieraiden maiden köyhät ja uupuneet ja kurjat?
+Enhän minä kuitenkaan voi heidän asemaansa parantaa. Ja kai he saavat
+työstään riittävän toimeentulonsa, koska sitä harjoittavat. Ja aina
+minä alppimatkoillani, kun uupuneita kantajia lepäsi tiepuolessa,
+heidät tällä tavalla torjuin... No niin, me istumme siis tähän nurmelle
+ja avaamme reppumme ja otamme esiin päivällisemme ja ryyppäämme purosta
+vettä ja luomme vielä viimeisen silmäyksen avaruuksien ihanuuteen...
+
+Tiellä on poikkiteloin edessämme jokin pitkä musta esine. Olemme siihen
+vähällä kompastua. Se on rautaa. Se on ratakisko, matkalla
+uudisrakennukseen kai sekin, kattovasaksi tai semmoiseksi. Vähän matkaa
+tiestä hiukan alempana on maassa pitkällään mies, jota emme ensin
+olleet huomanneetkaan. Hän makaa hervotonna, kivi pään tukena. Huulilta
+pisartelee verta, suun alla on nenäliina ja siinä on punaisia pilkkuja,
+mutta hän ei enää jaksa viedä sitä suulleen; veri saa tippua maahan.
+
+Se on siis tuokin, rautainen kattovasa, kannettava sinne ihmisen
+selässä kolmentuhannen korkeuteen, kannattamaan kattoa suojaksi
+kaikkien, jotka tahtovat siellä, minne ei mikään juhta pääse nousemaan,
+nauttia kaikkia kulttuurin mukavuuksia.
+
+Mies ei liikahda, ei näytä meitä näkevän eikä kuulevan. Mutta kuitenkin
+hän syyttää minua jostakin, enkä minä yritäkään puolustautua, en edes
+itsenikään edessä. Minua hävettää ja minun sydämeeni koskee. En voi
+pysähtyä puron viereen nurmikolle, en heittää katseeni ihastunutta
+hyvästiä sinivalkoisille huipuille. Silmäkalvon pohjaan on
+lähtemättömäksi kaihiksi tarttunut kuva ratakiskon vieressä makaavasta
+miehestä, jonka huulilta itkee hänen rasituksensa veri. Vuoristostakin,
+yläpuolelta pilvien, jossa kuvailin kaiken olevan oikeutta, sopusointua
+ja rauhaa, täytyi minun siis viimeisenä vaikutuksena viedä muistutus
+elämän iankaikkisesti sovittamattomista ristiriidoista, toisten
+orjuutuksesta toisten iloksi--jotka ristiriidat olivat olemassa jo
+silloin, kun pyramiidit tehtiin, joista voisivat puhua kivet kaikissa
+kirkoissa ja taiteen temppeleissä ja joita ilman ei näytä saatavan
+kohoamaan kaikkein vaatimattominta matkailijamajaakaan.
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Minkä mitäkin Tyrolista, by Juhani Aho
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MINKÄ MITÄKIN TYROLISTA ***
+
+***** This file should be named 13779-8.txt or 13779-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/3/7/7/13779/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/13779-8.zip b/old/13779-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..d9d0a73
--- /dev/null
+++ b/old/13779-8.zip