initial commit of ebook 13769HEADmain

6 files changed, 15214 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/13769-0.txt b/13769-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..f2d47b1
--- /dev/null
+++ b/13769-0.txt
@@ -0,0 +1,7406 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13769 ***
+
+LOHILASTUJA JA KALAKASKUJA
+
+Kirj.
+
+Juhani Aho
+
+
+WSOY, Porvoo, 1921.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Ensimmäinen onkeni
+Kehukaloja
+Ensimmäiset mulloseni
+Koukkuvirta
+Eräs urheilukalastaja
+Se suuri syntymäpäivälohi
+Lastu siitä suuresta lohesta
+Salaperäiset säyneet
+Onnen ongella otettuja
+Toivomatta tulleita
+Onkikauden viimeinen kala
+Myllärin housut
+»Hihhei, sen tuuli vei!»
+»Kalasta--njet!»
+Stenofylax stellatus
+Täyllä ja perholla
+Uistin
+Suurperho
+Englantilainen
+Kuninkaan kala
+Lohivapa
+Sunnuntai
+Kuinka kala näkee
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN ONKENI.
+
+
+On käännekohta pikkupojan elämässä, kun hän joko saa ensimmäisen
+kalansa tai kantaa kotiin ensimmäisen rihmalintunsa tai ampumansa
+esikoisjäniksen. Hän ei silloin enää ole lapsi, vaan mies, ainakin
+omasta mielestään. Se on heränneen itsetunnon suunnattoman paisutuksen
+päivä, askel leikistä toden tekoon. Minulla ei ole hämärintäkään
+näkemystä siitä päivästä, jolloin opin vastaiselle ammatilleni
+tarpeellisen kirjoittamisen taidon. En muista, miten ja milloin opin
+piirtämään ensimmäisen A-kirjaimeni, enkä sitäkään, milloin opin ulkoa
+Isämeidän. Yleensä ei minulla ole mitään voimakkaampaa muistoa
+ensimmäisistä kirjallisista harrastuksistani tai saavutuksistani.
+Sitävastoin on se päivä, jolloin sain ongen ja sillä ensimmäisen
+kalani, jännityksineen, vaikutelmineen ja tunnelmineen kuin eilen
+eletty.
+
+Lapsihan ensin leikkii kaiken, minkä se sitten elää todellisuudessa,
+elämänsä tärkeimmät tapahtumat, semmoisina kuin niitä eletään hänen
+ympärillään. Me leikimme sekä kasteet että rippikoulut, naimisiin
+menot ja vihkimiset, jopa kuolemat ja hautaamisetkin. Leikimme myöskin
+kaikki muut aikaihmisten ja erittäinkin isompien naapurinpoikien
+hommat, pienet ja suuret. Leikittiin kynnöt, kylvöt, meillä oli
+leikkihevoset, ja leikkilehmät, leikkitalot, -verkot, -nuotat, -veneet,
+ja -höyrylaivat, ja tietysti myöskin leikkionget. Istuttiin liiterin
+eteen vedetyssä reessä ja heitettiin siimaa sen perästä, tai seisottiin
+pirtin pankolla ja nypittiin lattialta höylänlastuja ahvenina, särkinä
+ja salakoina suuret kalat--vapana hernekeppi, siimana nuoranpätkä ja
+koukkuna oksan haarukka tai vanha hierin, joihin helposti tarttui ja
+joilla aina sai.
+
+Mutta eräänä päivänä tulee Huttusen Pekka, melkein yhdenkokoinen
+naapurinpoika, kaupalle oikeita ahvenia, joita hän on saanut oikealla
+ongella Koljonsillan korvasta. Ja leikkionginnan lumous on mennyttä.
+Lapsi on yht'äkkiä putkahtanut kotelostaan ja perhostunut pojaksi,
+jonka pitää saada oikeita kaloja oikeasta järvestä oikealla ongella.
+
+Mutta mistä minä saan ongen? Kuka minulle laittaa vavan ja siiman,
+mutta ennen kaikkea ongen, sillä itselläni minulla ei ole
+aavistustakaan siitä, miten ne olisivat aikaansaatavat.
+
+Mutta onhan isä, kaikkitietävä ja kaikkitaitava isä--eikä niin
+ihmeellistä kalua, ettei hän osaisi sitä korjata tai laittaa. Hän on
+puuseppä ja läkkiseppä, valuri, suutari ja sorvari, hän maalaa,
+kiilloittaa, liimaa, juottaa, korjaa kylän akkojen rukit ja ukkojen
+kellot. Hänen ilonsa on tehdä kaikki, mitä häneltä pyydetään, mutta
+vielä suurempi on hänen ilonsa yllättää. Isä on vuollut ja veistellyt
+meille kaikki, mitä meillä on ihaninta: puuhevosemme, pärerekemme,
+väkkärät, puromyllyt, sahaukot, hyrrät, sukset ja kelkat, joita toisia
+on pyydetty, toisia vain toivottu, toisia ei arvattu pyytää eikä edes
+toivoakaan. Yhtäkkiä ne jonakin aamuna on löydetty vuoteen vierestä
+kukkapöydältä syntymä- tai nimipäivinä. Mutta hauskinta on ollut olla
+näkemässä, kun isä valmistaa jotakin, josta ei ole aavistustakaan, mitä
+siitä tulee. Salaperäisesti myhähtäen tai veitikkamaisesti silmää
+iskien hän lähtee sahoineen, höylineen ja kirveineen tupaan, koko
+lapsilauma pyrähtää jälkeen, asettuen penkille kuin pääskyn pojat
+räystäälle katsomaan ja odottamaan. Isä höylää lautaa, josta voisi
+luulla, että siitä tulee vaikka hylly. Mutta kun hän poraa reiän sen
+toiseen päähän, niin ei siitä siis tulekaan hyllyä, vaan ehkä joku
+kalansiivuulauta tai sen semmoinen, joka ripustetaan seinälle.--»Eipä
+tiiä, eipä tiiä, mikäpä mahtanoo tulla», hyräilee isä ja lapset
+ihastuneena kuorona häntä säestäen: »Eipä tiiä ... eipä tiiä ... eipä
+milloinkaan tiiä...»--Hän ottaa kirveen ja alkaa veistää. Joku arvaa,
+että siitä tulee lapio. Mutta kun hän ei veistäkään toista puolta
+lapion terälle, vaan pyöristää sen toisapäin, niin ei siitä näy
+tulevankaan lapio. Höylättyään sen toiseen laitaan kuurnan, jonka
+tarkoitusta ei kukaan osaa arvata, isä alkaa vuolla ja vuolla, eikä
+aikaakaan, niin siitä tuleekin--jousipyssy.
+
+Isä on nyt siis saatava laittamaan minulle onki. En tahdo kuitenkaan
+sitä suoraan pyytää, viittaan siihen vain niin hienosti ja niin kautta
+rantain, kuin minulle on mahdollista. Kun illallispöydässä kehutaan
+naapurin pojan kalansaalista, että »saapas se poika vain kaloja
+ongella, vaikkei ole sen suurempi», niin minä sanon:--»Saisi kai niitä
+muutkin kaloja ongella, kun vain olisi joku, joka osaisi tehdä ongen.»
+--»Eihän sitä toki mahda meidän talossa kukaan osata onkea tehdä»,
+sanoo isä äänellä, joka ilmaisee, että hän on ymmärtänyt yskän. Minä
+tiedän, että huomenna hän sen tekee.
+
+Mutta ei se aamulla oikein siltä näytä. Minä vaanin hänen puuhiaan,
+seuraan häntä kuin koira kaikkialle. Hän menee aittaan ja ottaa sieltä
+siemensäkin ja kantaa sen pellolle. Minä pyydän saada kantaa vakkaa.
+Isä astelee verkalleen saran päästä toiseen ja edellä kulkee renki
+Matti ja vetää sitkainta hiilinkoukulla. Minä astun urhoollisesti isän
+kantapäillä, vaikka kokkareet ja tunkiohavut pistävät paljaaseen
+jalkaan. Pelto on ihan järven rannalla, on tyven aamu ja kalat
+polskauttelevat kaislikossa. Kun isä saran päässä täyttää siemenvakkaa,
+sanon minä: »Kah, kuinka ne kalat siellä polskahtelevat!» Isä myöntää,
+että niinpä näkyvät tekevän. Kun tulemme saran yläpäähän, kiipeän minä
+aidalle ja virkan seipään varassa kiikkuen: »Sielläpähän seisoo taas
+Huttusen Pekka sillan korvassa ja onkii.» Isä sanoo: »Elähän vain
+katkaise sitä seivästä, että putoot.»--»En toki, en toki», hyräilen
+minä mielitellen kielitellen ja loikkaan aidalta suoraan ojan yli isän
+viereen. Hän vuoleksii jotakin, mitä vuollee kaarnaa.--»Mitä pappa
+vuolee?»--»Ilman vain nakertelen.»--»Saanko minä sen?»--»Saathan
+tämän.» Siitä on tullut peukalonpään kokoinen pallo, jonka läpi on
+pistetty tikku.
+
+Kun isä on saanut pellon kylvetyksi, menemme pihaan. Isä istahtaa aitan
+rappusille ja aikoo panna tupakan, mutta ei löydäkään tikkujaan. Minä
+kirmaisen noutamaan ne ja sytytän hänen piippunsa, jonka koppa vuoroin
+imaisee tulen sisäänsä, vuoroin tupsauttaa sen ulos, jolloin rouheet
+mukavasti rätisevät ja röyheltyvät. Isä katsoo minuun piipun vartta
+pitkin siristäen toista silmäänsä, mutta ei sano mitään. Se on hyvä
+merkki, silloin sillä aina on jotakin mukavaa mielessä. Mutta kun Matti
+tulee tallin takaa ajaen piikkikarhia pellolle, sanookin isä hänen
+jälkeensä: »Kun olet siementänyt, niin älä viekään ruunaa hakaan, vaan
+pannaan se kenkään.» Minun kurkkuani kuristaa: isä ei siis aiokaan
+vielä tänään laittaa onkea, hän ei ehkä enää muista koko asiaa, kuka
+ties ei osaa tehdäkään onkea.
+
+Seuraan häntä kuitenkin hänen kamariinsa. Hän on istuutunut pöytänsä
+ääreen. Hänellä on pöytä, jonka toisessa päässä on vaateverholla
+peitetty kirjahylly, toisessa työkalulaatikot. Hyllyssä ovat hänen
+raamattunsa, testamenttinsa, käsikirjansa--josta hän kastaa ja vihkii
+ja kirkottaa ja jonka lehtien välissä aina on kaksilehtinen
+papinkaulus, virsikirja, ehtoolliskalulaatikko ja mitä ne lienevät
+kaikki ne papin työkalut, joiden edessä olevaa verhoa tuskin uskaltaa
+nostaa, vielä vähemmän niihin itseensä koskea. Laatikoissa olevat
+maalliset työkalut, vasarat, meisselit, hohtimet, pihdit, porat ja
+terät ja temmiraudat, veitset jos jonkinlaiset, naskalit, äimät,
+harjakset, pikilangat, viitat ja messinki- ja teräslankakääröt, ovat
+kyllä ihmeellisessä, kunnioitusta herättävässä järjestyksessä, mutta
+eivät läheskään yhtä peloittavassa. Niitä sentään uskaltaa laatikkoa
+raottamalla katsoa, ihastuneena niihin tuijottaa, joskaan ei niitä
+koskettaa eikä ottaa.
+
+Isä istuu tuolillaan ja miettii jotakin. Sitten hän imaisee pitkät
+rätisevät pohjasavut piipustaan, niin että posket menee ontolle, panee
+piipun hyllyyn ja avaa, samalla kun savu pöllyää suusta ja
+sieraimista, sen laatikon, missä ovat hänen pihtinsä. Hän ottaa niistä
+yhdet, kaikkein pienimmät ja asettaa ne eteensä pöydälle. Sitten hän
+hakee toisesta laatikosta pienen messinkialasimen ja hyvin pienen
+pikkaraisen vasaran, ja puukkolaatikosta hienokärkisimmän puukon ja
+viilalaatikosta viilan, joka on ohut kuin vieteri, ja asettaa nekin
+eteensä pöydälle. Ne kalut on hänellä käsillä aina, kun hän korjaa
+seinäkelloja. Mitä aikonee hän niillä nyt? Sitten hän ottaa käärön
+messinkilankaa ja pantuaan nenälleen silmälasit, joita hän käyttää vain
+kaikkein hienoimmissa kellonkorjuutöissään, hän napsauttaa pihdeillä,
+niitä edestakaisin nytkytellen, palasen messinkilankaa. Hän asettaa sen
+alasimelle ja naputtaa vasaralla litteäksi sen toisen pään ja painaa
+siihen puukon kärellä alasinta vastaan pykälän.
+
+Sitten hän, pihdeillä yhä lankaa pidellen, viilailee pykälää
+suuremmaksi ja teroittaa langan pään ja pyöristelee sitä. Mikä ihme
+siitä tulee? Mutta siitähän voi tulla--onki! Isä tekee onkea, tekee
+kuin tekeekin! Hän koettelee sormellaan sen kärkeä ja väkää ja antaa
+minunkin koettaa--ja se se sitten vasta on terävä, terävä kuin neulan
+kärki.
+
+Isä mulauttaa silmiään lasiensa yli ja kysyy:
+
+--Särkiäkö sinä aiot saada vai ahvenia?
+
+--Särkiä ja ahvenia! riemahdan minä.
+
+--Jaa, mutta kun särellä on pieni suu, niin pitää olla pieni onki, ja
+kun ahvenella on suuri suu, niin pitää olla suuri onki, muuten ei
+tartu--entäs sitten?
+
+--Pappa tekee aivan niin kuin itse tahtoo.
+
+Olen ylpeä neuvosta, jonka olen saanut hänelle antaa.
+
+--Tehdäänkö sitten siltä väliltä, ei liian suurta eikä liian pientä?
+
+--Tehdään, niinkuin hyvä tulee, sanon minä, ja itsetuntoni yhä kasvaa
+tästä uudesta neuvosta, jonka olen saanut antaa.
+
+Isä ottaa pihdit ja koukistaa valmiiksi ongen. Vielä kiertää hän
+silmukan sen toiseen päähän. Pitäen sitä nenäni edessä hän sanoo:
+
+--Mahtaakohan tämä nyt passata?
+
+Minä nyökäytän hyväksyvästi päätäni. Hyvä se on, se kiiltääkin niin
+kauniisti kuin kulta.
+
+--Kun ei vain sittenkin tullut rötös...? sanoo isä ja katsoo minuun
+kysyvästi ja huolestuneesti.
+
+Niin jaa--en tiedä mitä hän tarkoittaa.
+
+--Tämä on ihan liian kirkas?--tätä kala ihan varmaan säikähtää ja
+pötkähtää käpälämäkeen? Entäs nyt?
+
+Isä välistä narraa--ei tiedä, tarkoittaako hän totta vai leikkiä. Hänen
+poikansa räpäyttää epätietoisena silmiään.
+
+Isä miettii ja ryhtyy taas panemaan piippuun. Hän karistaa perät uunin
+kolpperossa olevaan astiaan, täyttää uudestaan kopan, vetelee pitkiä
+haikuja, joista muutamia lähettää kiekkoina kattoon, toisia pyynnöstä
+minun silmilleni, ottaa sitten ongen ja pistää sen piipun koppaan ja
+painaa peukalon kynnellä umpeen.
+
+--Ahaa, sanon minä, vaikkei minulla ole aavistustakaan siitä, mitä
+varten kaikki tämä tapahtuu. Toivon parasta ja pelkään samalla pahinta.
+Mutta kun isä hetken päästä ottaa punaisena hehkuvan ongen piipusta ja
+kastaa sen pesuvatiin, jossa se räsähtää ruskean vihreäksi, pääsee
+minulta nauru ja isäkin myhähtää, kun sanoo:--Katsohan veitikkata,
+minkä näköiseksi meni.
+
+Nyt se on valmis. Minulle tulee kuumeinen kiire saada se hetipaikalla
+järveen, sären suuhun, ahvenen suuhun--nyt ei muuta kuin hakemaan vapaa
+ja kaivamaan matoja tunkiosta.
+
+--Olisihan se ehkä vielä siimakin hyvä olemassa ongessa, sanoo isä.
+
+Niinpä niin--tietenkin. Koetan malttaa mieltäni, vaikka kovalle se
+ottaa.
+
+Pantuaan verkkaisin sormin pois pihdit ja viilat ja vasarat isä
+kurkottaa pöytäpiirongin laitimmaisesta ylälaatikosta rihmakerän. Hän
+antaa minulle toisen pään punottavaksi ja punoo itse toisesta.--»Ei saa
+päästää!»--Mutta minä tietysti päästän, juuri silloin kun rihma on
+tarpeeksi punottu ja valmis käännettäväksi ja kierrettäväksi. Täytyy
+alkaa alusta,--voi minua poloista, pääsenkö minä tästä enää milloinkaan
+ongelle? Koskee hartioihin ja ihan pakottaa selkää.
+
+--Joko nyt sitten lähdetään vapaa hakemaan? kysyn minä niin säyseästi
+kuin suinkin voin, kun siima vihdoinkin oli valmis ja kiinnitetty
+onkeen solmulla, jonka olen isälle mieliksi ollut oppivinani, mutta
+jota en koetakaan painaa mieleeni.
+
+--Jahka vielä laitetaan koho ja paino.
+
+Koho ja paino? Ei niitä tarvitse, eihän niitä ole Pekankaan ongessa.
+Saa kaloja ilmankin!... Mutta tämä jää vain perän pyöräytykseksi isän
+selän takana, ja isä virkkaa:
+
+--Annahan minulle sitten muuan hauli sieltä haulipussista.
+
+Ai, _se_ on hauskaa.. . Seinällä on isän haulipussi, nahkasta ommeltu
+letku, jota kun nostelee ja laskee ja puristelee, niin sen sisuksissa
+elää ja valuu ja sitä on hauska käsitellä silloin, kun joskus ihmeeksi
+saa--sillä on tapahtunut, että tulppa on auennut ja sisälmykset
+vuotaneet lattialle ja sitä tietä lattian alle. Kaikki henkeni ja
+ruumiini voimat siihen keskittäen, ettei sitä tällä kertaa tapahtuisi,
+minä saan kuin saankin siitä kämmenelleni haulin, ja pussin
+onnellisesti ripustetuksi takaisin naulaan. Kynäveitsensä hienoimmalla
+terällä isä halkaisee haulin puolitiehen, painaa siiman halkeamaan ja
+puree halkeaman kiinni.
+
+»Ja sitten koho ... sitten koho!»--mutta koho löytyykin valmiiksi
+vuoltuna minun suupielestäni, jossa olen sen tikkua imeksinyt ja
+pureksinut siitä pitäen, kun pellolla sen siihen panin. Semmoinen
+veitikka se isä.
+
+Ja nyt on onki siis vapaa vaille valmis. Minun mielestäni voisi vavaksi
+aivan hyvin kelvata vaikka hernekeppi, jonka me rantaan mennessämme
+kiskaisemme jostakin puutarhapenkistä, mutta isä eikö liene kuullut vai
+eikö liene kuulevinaan. Hän pyörähtää sanaa sanomatta ulos ja menee
+tuvan taa metsään ja sieltä alankoon ja alangon taa lehtoon, kiireesti
+käyden ja alamäessä juostenkin. Minä riennän perässä, minä olen kuin
+kytketty häneen, teen kaiken minkä hän, samat liikkeet, samat askeleet,
+samat hyppäykset ojain poikki ja kaatuneiden puunrunkojen yli
+pysyäkseni perässä ja saadakseni häneltä vavan heti, kun se on valmis,
+eikä hetkeäkään myöhemmin. En kuitenkaan pysy tiheässä pensaikossa
+hänen perässään, kuulen sieltä rapsauksen ja tupsauksen ja samassa jo
+isä tulee takaisin huiskuttaen häntänä perässään pihlajaa, jolla
+ripsauttaa minua silmille, ja puhaltaa juoksujalassa samaa tietään
+liiterin eteen. Isä jolloin kulloin näin kujeilee, kun sille päälle
+sattuu, mutta en tiedä, eikö hän samalla myös pilkanne minua, ainaista
+hätikköä.
+
+Isä leikkaa oksat ja koloo kuoren vavan paksummasta päästä, mutta
+jättää kärkipuolen kolomatta. Hän sitoo siiman vavan kärkeen ja kiertää
+sen vavan ympärille. En voi enää pidättäytyä, en hillitä itseäni, en
+hävetä malttamattomuuttani, minä hyppelen ja pyytelen:--Anna nyt jo
+kyllä se jo on hyvä ... anna, hyvä isä!
+
+Se on kädessäni, minä karkaan...
+
+--Mitenkäs sanot?
+
+--Kii--, ja minä karkaan taas.
+
+--Mitenkä?
+
+--Kiitos, hyvä...
+
+Enempää hän ei minulta saa eikä luultavasti tahdokaan.
+
+Mikä sitten tapahtuu, se tapahtuu kaikkein korkeimman paineen ja
+jännityksen alla ... siinä on puutarha, jonka läpi--aita, jonka yli--
+piennar, jota pitkin--heinikko, jonka puhki--pelto, jonka poikki minä
+karkaan suoraan sillan korvaan, nelin kontin maahan, kourin turpeeseen
+kiinni, jota revin ja raastan, ja saan käteeni lieron, jonka toinen pää
+tulee ja toinen menee menojaan--saan sen, huohottaen ja vavisten, miten
+kuten onkeen ja ongen veteen Koljonvirran rantalimakkoon ensimmäisen
+sillan arkun varjoon. Siellä ei ole ketään muita kuin minä, ei muuta
+kuin suuri silta ja sen harmaat arkut, eikä kuulu muuta kuin hiljaa
+virtaavan veden loklatus arkkujen salvaimiin...
+
+Kuinka kauan siinä seisoin ja tuijotin kohoa ja kuinka se sitten oikein
+lie tapahtunut, en muista,--liikahtiko koho vai tunsinko sen kädessä ja
+tempasin--muistan vain sen, että pääni päällä ilmassa jotakin lentää ja
+laulaa ja että minä makaan heinikossa kontallani ja pitelen ja puristan
+jotakin, joka sätkii ja potkii, ja että minä, purtuani sitä niskaan,
+syöksen kotia kohti. Kirkuen kuin puukko kurkussa, että minä olen
+saanut sären, minä olen saanut sären! ryöpsähdän minä kyökkiin ja
+huudan ja vaadin, että se on heti siivottava ja voissa paistettava. Ja
+kun ne eivät siinä paikassa tee, niinkuin käsken, niin siivoan minä sen
+itse, ja kun ne eivät anna pannua eikä voita, niin lätkäytän minä sen
+paljaaltaan hellalle, jossa se käryää ja tarttuilee nahkastaan kiinni.
+Ne nauravat ja pilkkaavat, eikähän se siinä paistu eikä sitten
+millekään maistu, eikä lopulta kelpaa kissallekaan ensimmäinen
+saaliini.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta monet myöhemmät saaliini ovat kelvanneet sekä kissoille että
+muillekin. Ja minä olenkin istunut onki kädessä ehkä enemmän kuin kynä
+kädessä, ja tulen edelleenkin istumaan. Sillä sisimmässäni minä varmaan
+olen enemmän kalamies kuin kirjamies. Minulta kuoleutuvat yhä vieläkin
+kirjalliset vaistot ja niiden tyydyttämisen tarve jotenkin samoihin
+aikoihin, kun hauki huhtikuussa nousee kudulle, ja ne virkoavat vasta
+sitten kun lohi Mikkeliviikolla viettää häitään eikä enää ota perhoa.
+Enkä voi ajatella, kuinka voisin pysyä kirjoituspöytäni ääressä
+silloin, kun aavistelenkaan, että ahvenet Hangon meren kareilla
+odottavat onkijaansa, tai kun hyönteisten parveilu Huopanan kalamajan
+ikkunapihlajan latvassa langattomasti sähköttäen tiedoittaa, että
+lohenpoikaset koskessa parhaallaan ajelevat perhoja. Niinkuin nyt juuri
+tätäkin kirjoittaessa.
+
+
+
+
+KEHUKALOJA.
+
+
+Meillä onkimiehillä, samoin kuin metsämiehilläkin, ja yleensä kaikilla
+muillakin ihmisillä on se yhteinen heikkous, että me hiukan kehuskellen
+kerromme urotöistämme, silloin kuin siihen suinkin vain ilmaantuu
+tilaisuutta. On herttaisia kalakavereita, jotka samoin sanoin, samoin
+elein, samoin äänenpainoinkin joka kerta tavattaessa juttelevat,
+kuinka, kun minä heitin, niin silloin se jämähti, ja kuinka ja miten ja
+mitä sitten tapahtui tai olisi voinut tapahtua, jos en minä juuri
+silloin sitä ja sitä--ja minä jo luulin, että nyt se pakana meni, mutta
+tulipas siunattu kuitenkin takaisin ja painoi vähää vaille niin ja niin
+paljon j.n.e.--tai kuinka minä _en_ saanut sitä, vaikka olin jo ihan
+saamassa ja olisin saanutkin, jollei se haavipoika hirtehinen ... ja se
+oli varmaankin vähän päälle niin ja niin monikiloinen. Ne jutut ovat
+meillä vuosien kuluessa hioituneet pikku taideluomiksi, joita
+kuuntelisi mielelläänkin, ellei itsellä olisi jotakin samantapaista tai
+vielä muka mielenkiintoisempaakin kerrottavana. Meillä kalamiehillä on
+näet toinenkin yhteinen heikkous toistemme ja kaikkien muiden ihmisten
+kanssa, se, että yleensä emme kuuntele toisten juttuja niin mielellämme
+kuin kerromme omiamme. Olen usein huomannut itsestäni ja luullut
+huomaavani sen myöskin muista, että vain odotamme toisen lorun loppua
+päästäksemme itse alkamaan omaamme. Emmekä aina malta odottaa
+loppuakaan, vaan työntäymme ominemme väliin, niin pian kuin tarinaan
+vain ilmaantuu hetkenkään rako ja sanaruiskun rätinä siltä taholta
+lakkaa.
+
+Mutta kun kehuu näin kirjoittamalla, ei ole keskeytyksen vaaraa. Olen
+sitäpaitsi ainakin itsestäni luullut huomaavani, että minä paljon
+mieluummin _luen_ kalajuttuja kuin niitä kuuntelen. Luen melkein mitä
+hyvänsä siltä alalta, joka jutussa on jotakin oppimista, jos se
+perustuu kertojan omaan kokemukseen. Tämä antaa minulle rohkeutta uskoa
+samaa muistakin ja käydä enemmittä empimisittä kehumaan omista
+saaliistani. Minullakin on ollut joitakin erikoisia kehukaloja, jotka
+ovat saadut sellaisissa olosuhteissa, että ne varsinkin minulle
+itselleni ovat olleet ilona ja ylpeytenä. Ne ovat osaksi semmoisia
+kaloja, jotka olen saanut silloin, kun olen niitä hartaasti toivonut,
+ja toisia, jotka olen saanut silloin, kun en ole osannut niitä
+odottaakaan, jopa toivonut, etten saisikaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Olin ensimmäistä kesää perheen isä, ja eukko ja piika olivat pidettävät
+hengissä ongen ja vavan avulla. Oli myrskynnyt monta päivää niin, ettei
+ollut menemistäkään omaa saarta meremmäksi. Asuin silloin Porkkalan
+Lill-Svartössa. Ei ollut moneen päivään ollut mitään pataan panemista.
+Kai olisi Söderlingin sumpussa ollut joitakin kampeloita, mutta minun
+kävi jo silloin kunnialle ottaa kaloja hopeaongella. Koetin ympäri oman
+saaren maista onkien, mutta ei sieltä lähtenyt mitään tyynen puolelta
+ja tuulen puolelta oli mahdoton saada edes siimaa ulos. Päivällisaika
+läheni ja olisi ollut pian pantava pata tulelle.
+
+--»Jos minä nyt sitten kuitenkin kysyisin niitä kampeloita?» ehdotti
+tyttö.--»Odotahan hiukan, milloin pitäisi olla kala padassa?»--»Tunnin
+päästä viimeistään.»
+
+Siinä oli toinen saari vastapäätä, josta melkein aina sai, mutta nyt
+kuohui salmi vaahtona välillä. Jos minä sentään koettaisin päästä
+sinne. Ja minä pääsin kuin pääsinkin sinne soutaen vastahankaan,
+kiskoen itsestäni viimeiset voimani irti. Ei ollut siinäkään saaressa
+menemistä vastarannalle. Menin tuulen alle kallion suojaan ja pudotin
+onkeni jyrkän reunaan. Siinä kävi voimakas aallokko tyynempääkin rantaa
+pitkin ja tuuli tempoi vavan kärkeä ajaen kohon maihin kiinni. Aion
+heittää uudelleen, mutta siima ei nousekaan. Luulen ongen tarttuneen
+pohjaan, kun tunnen, että siellähän onkin kala, oikein suuri kala, niin
+suuri, että ei ole ajattelemistakaan saada sitä ylös uittamatta ja
+uuvuttamatta. Ei minulla koskaan ole ollut niin hätä ja niin hyvä
+mieli, ei pikku poikanakaan ensimmäistä kalaa ottaessani. Niin pian
+kuin sain sen niskasta kiinni ja nakatuksi maihin, minä riensin
+juoksujalassa venheelleni ja myötälaitaista kotiin. Se oli parin kilon
+säyne. Se joutui kuin joutuikin aikanaan pataan. Kehuin sitä saalistani
+koko kesän, minä muka otan millä ilmalla tahansa, sanokaa vain, kun
+tarvitsette, kyllä minä hankin pataan pantavata!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Porkkalan ajoilta, useita vuosia myöhemmiltä, on minulla muistossani
+saalis, jolla aina kehun, kun kuka vain kehtaa kuunnella. Sieltä on
+minulla parikin hauskaa haukimuistoa. Meren uloimmilla kareilla, m.m.
+Mikkelskäreillä, on hauen virvilöiminen täysin verrattavissa lohen
+ongintaan koskessa. On sileitä liukkaita kallioita myöten mentävä
+vedenrajaan, on heitettävä mahdollisimman kauas visseihin paikkoihin,
+joissa tietää hauen väijyvän. Vaaditaan melkoista tottumusta ampua
+näihin maaleihin ja yhtä suurta uistimen kulettamiseen matalalla
+karikolla, niin ettei se tartu pohjaan. Kun hauki sitten tarttuu, on
+sen ottaminen aallokossa melkein sama kuin kosken kuohussa. Kun
+rantakalliot ovat hyrskystä liukkaat, pääsee niiltä haavilla kalaan
+käsiksi vain erityisistä paikoista, jonne se on johdettava. Usein se on
+uuvutettava niin, että sen saa hiljalleen vedetyksi ylös. Kirkkaassa
+vedessä voi seurata sen kaikkia liikkeitä siitä alkaen, kuin se
+piilostaan ampuu syötin kimppuun, hyökkäilee edestakaisin, reutoo ja
+rimpuilee, siihen asti, kunnes lopulta antautuu. Kerran minä
+neljännestunnin ajan painiskelin nelikiloisen, aina näkyvissä olevan
+hauen kanssa, saattaen seurata kaikkia sen eleitä ja aikeita, kunnes
+viimein sain sen selällään hinatuksi pieneen lammikkoon kivien välissä.
+Ei missään hauki ole kauniimpi kuin noilla ulkokareilla, jossa se on
+keltaisenvihreän sinervä, lihava, virkeä ja voimakas. Eikä missään
+kalastajan ympäristö ole kauniimpi ja suurenmoisempi kuin siellä
+jonakin kirkkaana lounastuulen päivänä. Siellä kuohuu koko aava
+auringon kirkastama sinimeri mahtavana jättiläisvuoksena, jossa
+jokainen kallio vaahtoaa kuin Imatran niska. Siellä lentää haahkat ja
+kirkuu lokit ja näyttää silloin tällöin hyljekin päätään. Olen välistä
+kysynyt itseltäni, mitä varten minä oikeastaan joka vuosi matkustan
+kymmeniä penikulmia sisämaahan lohikoskelle, kun muutamain tuntien
+matkan päässä Helsingistä on tarjona siihen verrattavaa urheilua, mihin
+vaaditaan sekä taitoa että kestävyyttä ja jota hienoilla vehkeillä voi
+harjoittaa yhtä jalosti kuin lohen ongintaa. Mitkä rajattomat
+mahdollisuudet hauenkalastusurheilun harjoittamiseen ja haukivesien
+hoitoon tarjoutuisivatkaan meidän tuhatpenikulmaisilla rannoillamme!...
+Mutta se nyt ei tällä kertaa kuulu tähän. Tähän kuuluu muuan mukava
+tapaus, joka minulle kerran tapahtui Porkkalassa.
+
+Olin opettanut erään kalastajan pojan käyttämään virvelivapaa ja me
+kalastelimme usein yhdessä, niin että pysyen toistemme läheisyydessä
+tarpeen tullen voimme auttaa toisiamme. Niin pian kuin toinen sai kalan
+tarttumaan, huusi hän: »Haavi hoi!» ja toinen riensi sen kanssa apuun.
+»Haavi hoi!» huusi Kalle taas kerran ja minä olin pian siinä jotenkin
+jyrkän ja liukkaan kallion alla, jonka liepeitä laine nuoleskeli. Kala
+on jo tulossa maihin ja minä olen jo saamaisillani sen haaviin, kun
+jalka livettää ja minä lasken luisua vyötäisiäni myöten mereen. Minun
+pyrkiessäni sieltä ylös, poika jotenkuten hauen kanssa tai haukiko
+pojan kanssa pelatessaan menettelee niin, että jokin uistimen koukuista
+tarttuu housujeni takapuoleen. Vedän osaksi kahlaten, osaksi uiden ja
+lopuksi nelinkontin ryömien, hauen häntänäni maihin. Poika on pakahtua
+nauruunsa eikä älyä joutua apuun, ennenkuin saa märät housuni kaloineen
+ja kaikkineen yhtenä myttynä silmilleen.
+
+Saatuani parahiksi vaatteeni kuivamaan kuumalle kalliolle ja
+valmistuessani ilmakylpypuvussa itse heittämään siimani siinä
+salaisessa toivossa, että toverinikin saisin pian nähdä samanlaisessa,
+kuuluu taas samasta paikasta kuin äsken haavin huuto. Kallella on taas
+kala ja kun kaiken muun unhottaen riennän juoksujalassa sitä ottamaan,
+käy minulle samalla tavalla kuin äsken. Ennenkuin tiedänkään olen taas
+vedessä kainaloitani myöten. Pidän nyt kuitenkin sen varani, että otan
+haavilla kalan, ennenkuin se ehtii ottaa minut... Katsomme Kallen
+kanssa olevan oikein ja kohtuullista, että nämä kaksi kalaa luetaan
+minun saamikseni.
+
+Otettiin siinä vaatteideni kuivaessa sitten samalta karilta vielä
+useita muitakin haukia. Ne vietiin ensin vesilätäkköön, tuommoiseen,
+jota saaristolainen sanoo »potaksi», joissa ne säilyvät elävinä
+kauemmin kuin ammeessa, mihin ne sitten poislähtiessä kerättiin.
+Harjoitimme näet urheilua myöskin ammatillisesti ja niin ahkerasti ja
+innokkaasti, että hauet kesän kuluessa pian alkoivat vähetä omilta
+vesiltämme. Pojan äiti vei niitä monet vasulliset kaupunkiin. Täytyi
+vähitellen ulottaa pyyntiretket hiukan ulomma--toistenkin kalavesille.
+Erään huvilaherran vedet olisivat olleet lähinnä järjestyksessä
+haaskattaviksi, mutta niille ei ollut menemistä, sillä hän kiikaroi
+huvilansa tornista sekä varhain että myöhään, sekä aamuin että illoin
+että kerran keskipäivälläkin. Siihen aikaan onginta kyllä yleensä oli
+sallittua missä vain ja meidän omatuntomme harkitsi niin, että
+virvelöiminenkin oli onkimista. Oli kuitenkin varovaisinta olla
+puhumatta saaliistaan, sillä siitä olisi kaiken todennäköisyyden mukaan
+ollut seurauksena kateus ja kielto, jota oli turha uhitella esille
+ennen aikojaan. Rauhoitimme verrattain lieviä tunnonvaivojamme myöskin
+sillä, että mehän oikeastaan harjoitamme vain kalavesien järkiperäistä
+hoitoa ottamalla pois pahimman petokalan. Salakalastustahan se
+sittenkin oli, mutta juuri siinä oli suoraan sanoen yksi lisäpiste
+urheilumme jännitykseen ja vaihteluun.
+
+Me muuten sen pojan kanssa salakalastimme salaa toisiltammekin. Hän
+meni itään, minä länteen, ei kumpikaan kysynyt minne. Hän hiipi ulos
+aamulla varhain ja palasi, ennenkuin minä olin noussut, minä lähdin
+keskipäivällä, kun hän oli mennyt aittaan laiskoittelemaan aamiaisen
+syötyään.
+
+Minä siihen aikaan enimmäkseen liikuskelin palkovenheellä, joka on
+erinomaisen mukava onkivenhe sille, joka ei ole aivan kankea ja
+kömpelö. Se on kevyt meloa ja sillä pääsee tarpeen tullen pakoon mitä
+ruuhta tahansa ja sillä pääsee maatakin myöten, kun tarvis tulee. Sen
+ruumaan voi piilottaa sekä vavat että kalat. Eikä kukaan voi epäillä,
+että tuo, joka tuolla harrii karilta karille, voisi olla mikään totinen
+kalastaja.
+
+Asuin itäpuolella Porkkalan niemen, Löfholmassa lähellä Räfsötä. Olin
+kuullut kehuttavan, että Porkkalan niemen länsipuolella oleva
+Tavastfjärd olisi hyvin kalainen ja se kangasteli mielessäni koko
+kesän, kunnes vihdoin päätin lähteä sitä verottamaan. Sinne päästäkseen
+olisi ollut kierrettävä koko pitkä niemi, mutta kun sinne sanottiin
+päästävän toistakin lyhempää tietä vetämällä vene erään kannaksen
+poikki, niin lähdin etsimään sitä. Se oli kuin pieni löytöretki rieskan
+ja hunajan luvattuun tai oikeastaan luvattomaan maahan. Eräästä
+salaperäisestä paikasta, josta ei sitä ollenkaan luulisi, pistää lahti
+niemimantereen sisään ja kun on sitä vähän aikaa meloskellut, tulee
+matalaan salmeen niinkuin johonkin sydänmaan jokeen, joka kasvaa
+limakkoa, lumpeita, hauenkukkia ja ahvenheinää. On siinä vähän
+niittyäkin, ja vaikka siihen kuuluukin meren mainingin kohina, on siinä
+aivan kuin olisi jossakin sisämaassa. Tulee vielä pienoinen sisäjärvi,
+jonka rannalla on talo. Vaikka tietää olevansa merenlahdessa, tuntuu
+kuin olisi jossakin Keski-Suomessa, missä sielläkin on samanlaista
+karua kivikkopohjaa, ainoastaan siellä täällä pellontilkareita vuorien
+välissä. Järvi kapenee, melon sinne, tulee ruohoinen lahti ja sen
+rannalla torppa niinkuin ainakin peltoineen ja niittyineen. Tuon lahden
+pohjasta pitäisi mennä tie toiseen mereen ja niin meneekin, lähtee
+polku rannasta ja päättyy toiseen rantaan. Vedän venheeni maihin ja
+työnnän sen kannaksen poikki, joka on vain muutama sata metriä. Näinhän
+sanotaan vanhain viikinkienkin ryöstöretkillään vetäneen aluksiaan
+vesistöstä toiseen.
+
+Tänne tuntuu taas merituuli ja laine loiskuu isommilta ulapoilta kuin
+länsipuolella Porkkalan. Luonto on täällä muutenkin toisenlaista kuin
+siellä. Täällä on korkeat, jyrkät rannat, saaret kasvavat lehtimetsää
+rantaan saakka, muistuttaen sisämaata, sillä tästä alkaa kaitainen
+lahti, joka pistää melkein Kirkkonummen sydämeen. Sen matalissa
+ruohikoissa keväisin kuteneet hauet laskevat kesemmällä tähän ja tästä
+vähitellen pikkukalain mukana ulomma mereen. Ei tarvitse kulkea
+kauankaan, ennenkuin alkaa tuntua isojen ulappain aallokko ja näkyä
+Barösundin rannaton selkä. Täällä on tavattoman kalaisen näköistä,
+vedenalaisia ja -päällisiä kareja, ei näy asumuksia missään, ja laaja
+lahden suu on avoinna lounaaseen, niin että tässä kaikilla tuulilla,
+jotka heilahtelevat etelän ja lännen välillä, on vastaranta ja
+kalaranta.
+
+Nytkin henkii sieltä leppoisa lounas. Tässä on minun hyvä olla,
+kalakareja on kuinka paljon tahansa, kaikki yhtä viehättäviä ja
+jokaisen ympärillä hyrskähtelevä valkovaahto tervehtii minua ja viittoo
+luokseen. Miksen noudattaisi kutsua! Meri kaloineen on kaikkien. En
+minä tiedä, mistä heidän minkin rajat kulkenevat, en tiedä heidän
+pyykkejään enkä ole ollut niitä pystyttämässä. Vesien omistajat missä
+lienevät siellä kaukana Uudellamaalla. Lähden, kun tullevat ajamaan
+pois. Maksan sakotkin, jos niin pitkälle menee, siitä huvista, että
+saan viettää täällä päivän. Ja minä valitsen maihinnousupaikakseni
+kalliokarin, jonka ympärillä on toisia pienempiä kareja.
+
+Onkimieselämäni on ollut, silloin kun se on parhaillaan ollut, täynnä
+ihania elämyksiä, aivan ihmeen täyteläisiä sentapaisen ilon ja onnen
+hetkiä, jotka eivät ole saaneet sisältöänsä ainoastaan saadusta
+saaliista, vaan myös ja yhtä paljon siitä ympäristöstä, jossa ne on
+eletty. Tuollainen kari, joka on yhdeltä puolen jyrkkä ja ymmyrkäinen
+ja syvärantainen, toiselta puolelta loiva ja sileä kuin sementtilattia
+ja monivärinen kuin mosaikkilattia, jossa on jossakin painanteessa
+tuulen suoja melkein millä tuulella tahansa ja toisessa paikassa
+selänmukainen syvennys, missä lepää kuin sängyssään, ja vaikka lepää
+kovalla kivellä, tuntuu lepäävän kuin untuvilla--se on sellainen niitä
+kaikkein herttaisimpia paikkoja maailmassa. Mikä nautinto siinä avata
+eväsvakkansa, syödä voileipänsä, juoda sukan sisään kääritystä
+seltteripullosta kahvinsa ja antaa tupakka-ajan tultua päivän lämmittää
+jalkapohjia ja tuulosen hivellä ruumista. Ja vasta sitten, hätäilemättä
+ja hermostumatta, vapauttaa vavat koteloistaan, ahvenvapa ja haukivapa,
+ja vetää siima renkaitten läpi ja vihdoin olla valmis.
+
+Ja kun sitten sattuu joskus, niinkuin nyt, että saalis moninkertaisesti
+vastaa kaikkia toiveita! Sillä minä sain siinä noin puolilta päivin
+noin kello viiteen illalla, sain saman karin ympäriltä melkein yksien
+jalkaini sijoilta satakunnan ahventa, yksikiloisista alaspäin, ja
+haukia, joista yksikään ei ollut alle kilon, mutta jotkut kolmenkin
+kiloisia, sain muistaakseni kaksitoista.
+
+Ehkä se on monen mielestä hyvinkin vaatimaton saalis, varsinkin haukiin
+nähden, joita saaristossa on kuultu saatavan paljonkin enemmän
+kerrallaan. Mutta minä lasken, ja katson voivani silläkin kehaista,
+saaliin suuruuden sen sisäisen tyydytyksen mukaan, minkä se antaa ja
+niiden vaikeuksien mukaan, jotka ovat voitettavat, ja sen mukaan, miten
+kaunis on ilma ja aurinko lämmin ja meri mahtava, ja millainen oli
+mielenjännitys ja hermoston virkistys--ja kaikki nämä muistelemista
+ansaitsevan kalaretken edellytykset olivat olemassa silloin kun
+salakalastin Porkkalan Tavastfjärdin suulla--ja siksi minä tässä olen
+senkin päivän saalista kehunut.
+
+Ja kehun vielä sitäkin, että kun lyyrillisin mielin illan suussa saavun
+kotiin samoja teitä kuin äsken ja köyhän kalastajan vaimo päivittelee
+saalistani, minä lisään sen päivän itselleni valmistamia iloja sillä,
+että annan kalani, muutamia paistinkaloja vaille, hänelle, joka vie ne
+kaupunkiin ja vaihtaa ne sydämensä iloksi kahviin ja vehnäseen ja pitää
+pikku tuliaiskekkerit minullekin.
+
+Olinhan kyllä lupaa kysymättä kalastanut vierailla vesillä ja kalastin
+siellä vielä vastakin joskus. Siellä, ja kun tarkkaan tunnustan, niin
+ehkäpä jossakin muuallakin. Mutta olen aikoja sitten siitä jo lakannut
+--saatuani omat kalavedet. Pidänpä erinomaisen tarkkaa vaariakin siitä,
+etteivät _muut_ saa kalastaa _minun_ vesilläni. Katson näet, että
+salakalastuksestani mahdollisesti aiheutunut kalataloudellinen tappio
+siten tulee ja on tullutkin yllin kyllin korvatuksi--täytyi tällä
+kehumapäällä ollessani vielä sitäkin kehaista.
+
+Olisihan tietysti koko pitkän onkijaelämäni ajoilta paljon muutakin
+kehumista. Aihetta siihen saisi melkein mistä hauesta tai ahvenesta
+tahansa, sillä aina siinä on olevinaan jotakin erikoista tapausta.
+Kuinka esimerkiksi olen saanut monta haukia syötillä, jonka olen
+ottanut sen omasta vatsasta tai kun se on sen kakaissut kurkustaan ja
+minä kiinnittänyt sen koukkuihini. Se on muuten kaikista paras tapa
+saada selville, mitä kala syö. Mainitsen tässä nyt vain viimeksi
+mahtavoiden sen, että minä viime kesänä en kertaakaan tyytynyt
+vähempään kuin seitsemään haukeen kerrallaan, paitsi eräänä päivänä,
+jona niitä otin kaksi kertaa seitsemän eli yhtä paljon kuin
+neljätoista. Niin pian kuin määrä oli täysi, lähdin kotiin, mutta en
+myöskään ennen. On kuulunut valituksia, että hauet ovat häviämässä
+sukupuuttoon Uudenmaan saaristosta. Mutta on siellä vielä vesiä, missä
+niitä onkin. Minun vesilläni ne ovat viime vuosina lisääntyneet
+nähtävästi siitä syystä, että vanhat rysät ovat mädänneet eikä uusia
+ole ollut varaa hankkia. Niitä oli siellä viime kesänä joka karin
+kupeessa, joka hööterimättään alla väijymässä. Enkä minä huomannut
+mitään erikoisia nieluaikoja, kyllä ne ottivat joka päivä ja pitkin
+päivää, jos ei yhdestä paikasta niin toisesta. Olin jättänyt kaikki
+haukivehkeeni Viitasaarelle, vavat, siimat, rullat ja tuonut mukanani
+vain muutaman ahvensiiman ja -rullan. Ei ollut edes ainoata
+kolmikoukkuakaan--sen suomalainen nimi muuten on ankkuri. Käytin
+lyhyttä bamburuokoa, jossa oli pari posliinirengasta eikä siihen
+tarpeeseen muuta tarvitakaan. Pyydyksen rakensin vanhasta koukuttomasta
+propelliuistimesta siten, että sidoin yhteen aina kaksi
+pitkäsiimakoukkua ja käärin ne kiinni sinkkivaijerista ottamaani
+säikeeseen, josta myöskin punoin heittosiiman. Kun ei minusta enää
+oikein ole hyppelemään liukkailla kallioilla, heittelin ruuhesta siten,
+että ankkuroin sen matalikolle ja kun sen ympärys siiman ulottuvilta
+oli kalastettu, siirryin, tavallisesti tuulen kantamana, toiselle. Näin
+tuli tarkastetuksi laajemmat alat ja syvemmät vedet kuin maista
+heittäen. Venheestä on myöskin tuulella helppo saada siima
+sekaantumatta ulos. Suosittelen tätä tapaa varsinkin vanhemmille
+herroille. Lyhyellä, keveällä vavalla voi mukavasti heittää
+istualtaankin. Ison kalan ottaminen haavilla venheestä ei ole vailla
+jännittäviä kohtia, varsinkin aallokossa. Niinkuin sanoin, en koskaan
+ottanut enempää kuin tuon valehtelijan määrän enkä tyytynyt
+vähempäänkään, vaikka olisi päivä mennyt. Syötiin koko kesä haukia sekä
+keitettynä että paistettuna, niin kauan kuin olin kotona. Kun lähdin
+lohikoskelleni saivat syödä silakoitaan... Mutta ehkä tätä kehumista
+nyt jo on kerrakseen.
+
+Kehun toiste lohillani, sekä saaduilla että saamattomilla.
+
+
+
+
+ENSIMMÄISET MULLOSENI.
+
+
+Jokainen suurempi lohikala on kai oikeastaan yhtä jännittävä ottaa kuin
+toinenkin. Sitä saadessa kertautuvat kaikki ne mielenliikutukset, jotka
+sellaisissa tilaisuuksissa yleensä ovat tavalliset. On olemassa,
+pienemmistä vaihteluista huolimatta, aina melkein samantapainen
+jännitys siitä alkaen, kuin kala ottaa, siihen saakka, kuin sen saa tai
+se pääsee. On hätä ja hyvä mieli, ilo, tyydytys, pettymys. Voiton riemu
+tai tappion kipu toistuvat. Muistot entisistä tapauksista kuohuvat
+esiin. Ei milloinkaan voi olla varma mistään, täytyy aina olla valmis
+ottamaan vastaan jotakin odottamatonta. Villeinkin kala voi ensi
+telmeensä jälkeen rauhoittua, sävyisinkin saattaa yht'äkkiä saada
+jonkin päähänpiston ja valmistaa äkillisen yllätyksen. Vaikka vanhana
+kalastajana olisi olevinaan kuinka varma tahansa itsestään ja
+taitavinaan kaikki temput, voi erehtyä sopivasta menettelystä, josta on
+päätettävä silmänräpäyksessä. Ja niin minä voin tehdä jonkin virheen,
+olla ottamatta huomioon jotakin. Vaikka olisin kuinka varma
+pyydyksistäni, saattavat ne pettää, sillä ei voi koskaan täysin taata
+heittosiiman solmuja eikä koukun kestävyyttä, vielä vähemmän sitä
+hienoa nahkaliuskaa, josta se ehkä on kiinni kalan leuassa ja joka
+hankautuu yhä suuremmaksi ja viimein solahtaa irti koukusta joko kalan
+hypätessä tai kääntyessä tai päästessä menemään ylöspäin.
+
+Yhden kalan antamien mielenliikutusten kuvaus siis voi olla kuin
+läpileikkaus kaikkien muidenkin antamista. Ne sulautuvatkin muistossa
+yhteen jonkinlaiseksi yleistyypillisyydeksi, varsinkin jos kauemmin
+kalastelee samassa vedessä. On kuitenkin tapauksia, jotka erottuvat
+toisista ja jotka aina muistaa erikseen. Ne ovat semmoisia, jolloinka
+kala on saatu erikoisissa olosuhteissa tai jollakin erikoisella
+pyydyksellä, tai joko aivan odottamatta ja ansaitsematta, tai on
+saaminen myöskin ollut tulos pitkällisen kokeilun jälkeen saadusta
+kokemuksesta. Voi myös olla erinäisiä sivuseikkoja, jotka estävät
+tapauksen haihtumasta mielestä.
+
+Ensimmäinen saatu lohikala on tietenkin merkkitapaus, joka ennen muita
+jää mieleen. On pian puolitoistakymmentä vuotta siitä, kuin sen sain.
+Oli sattuma, että lainkaan jouduin lohensukuisten kalain kanssa
+tekemisiin. Vaikka olinkin koettanut kehittyä ammatissani ja parannella
+pyydyksiäni, en kuitenkaan ollut ajatellut lohen onkimista, johon en
+luullut saavani tilaisuutta. Minulla ei siitä ollut juuri muuta
+käsitystä kuin että sitä harjoitettiin, niinkuin olin kuullut
+harjoitettavan Vaalassa: venheestä, soutajan avulla, joten se
+tekniikkaan nähden ei suurestikaan eronnut uistimella naraamisesta.
+Itseni toisella soudattaminen, ellen itse ole voinut tehdä samaa
+palvelusta jollekin toiselle urheilijatoverille, on minusta aina ollut
+epäurheilumaista. Soutajahan siinä on varsinainen urheilija, itse
+onkija on vain passiivinen tuhtopuun painaja. Toista on keikkua meren
+kareilla ja heittää itse siimansa. Pysyn hauen kalastajana, saan minä
+siitäkin sen huvin, minkä tarvitsen. Kai minua kylmäsi myöskin
+hankittavien pyydysten kalleus ja muut lohikalastuksen yhteydessä
+olevat kustannukset. Nyt en kuitenkaan enää laske siihen uhratuita
+lantteja, sillä kyllä ne ovat tulleet korkoineen takaisin terveytenä ja
+mielenvirkistyksenä, jopa kirjallisina aiheinakin sekä monina hauskoina
+tuttavuuksina ja uusina kalakavereina, puhumattakaan siitä suuresta
+ystävästä, itsestään koskesta, jonka olen saanut seurustellakseni joka
+vuosi sen kanssa ja joka on vienyt minut uusiin aihemaailmoihin.
+
+Oli minulla kuitenkin perhosvapa, oikea splitcane, jonka olin saanut
+tekijäpalkkiona eräästä lastusta toiselta kirjailijalta, joka toimitti
+kirjallista kuvalehteä. Olin typeryydessäni turmellut sen käyttämällä
+sitä virvelivapana ja raskaita syöttejä heittämällä ja haukeja
+tempomalla saanut sen kieroksi ja sairaaksi. Ei pitäisi koskaan, te
+nuoret kalamiehet, käyttää muuta kuin kuhunkin kalastukseen sopivia
+vehkeitä. Se on ehdoton ehto. Sopivat vehkeet ja niiden käyttämisen
+asiantunteva ohjaus tekevät vasta-alkajasta muutamassa viikossa
+tottuneen kalamiehen, jotavastoin niiden puutteessa saattaa kulua
+vuosia, ennenkuin pääsee alkusalaisuuksienkaan perille. Kysykää neuvoa
+meiltä vanhemmilta, älkää ostako mitään urheilukaupasta umpimähkään.
+
+Vaikken nyt oikein ymmärtänytkään käyttää tätä vapaani, oli se
+kuitenkin se taikasauva, joka avasi minulle oven lohikalastuksen
+luvattuun maahan. Se tapahtui Huopanassa v:na 1906. Koski oli siihen
+aikaan vuokralla kapteeni W. Ruthilla ja tohtori W. Lybeckillä.
+Kapteeni oli saanut päähänsä, että minut oli innostutettava
+pienviljelykseen ainakin sen verran, että kykenisin kirjoittamaan siitä
+hänen aatteidensa mukaisesti. Sitä varten hän tahtoi viedä minut
+katselemaan rakenteella olevia mallitilojaan m.m. Viitasaarelle. Jotta
+minä varmasti ja halukkaasti lähtisin retkelle, oli siellä myöskin
+kalastettava ja minä voisin oppia onkimaan lohia. Tämä ihmistuntija oli
+laskenut, että se naula vetäisi, sillä itsekin hän oli innokas
+kalamies, ei kuitenkaan niin paljon onkija kuin siimalla pyytäjä.
+
+Se naula vetikin, vaikkakin hiukan tai sanoisinko aika tavalla väärään.
+Toivottu avustukseni pienviljelyksen hyväksi supistui lentokirjaseen
+virtsan talteen ottamisesta ja kuivikemullan valmistamisesta Karhulan
+metoodin mukaan ja urheilinhan minä vähän pienviljelyksenkin alalla,
+mutta lohenkalastajan Ruth minusta teki elinaikaisen. Se into meni
+minuun kuin uusi voide vanhaan saappaaseen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Muistan sen päivän paremmin kuin eilisen, kun tuo käänne elämässäni
+tapahtui. Ruuth vei minut lohikoskelleen, mutta ei osannut opettaa
+minua sen hyväksi käyttämiseen. Ei hänellä enemmän kuin kenelläkään
+muulla siellä ollut aavistustakaan siitä, miten esim. perholla oikein
+on ongittava. Käyskelin koskenrantoja ja heittelin siimaa niinkuin
+tavallista matosonkea saamatta sitä menemään vavan pituutta kauemma.
+Tietysti mulloset olivat huomanneet minut jo aikoja ennen kuin minä
+olin päässyt edes heille heittämään ja korjanneet luunsa. Jokin
+kultadevonkin minulla oli, joka oli seurannut _perhos_vapaa ja vienyt
+minut sille väärälle tolalle, että perhosvavalla myöskin voi heittää
+metallikalaa. Kun tämä devon hennon vavan kykenemättä sitä ohjaamaan
+pian tarttui pohjaan ja lopulta jäi sinne, päätin, ettei minusta tule
+lohenonkijaa. Niin on siellä käynyt monelle muullekin alottelijalle,
+jotka ovat kääntyneet kotiinsa saamatta ainoatakaan.
+
+Olin eräänä iltana menossa niskaan onkimaan ahvenia, kun huomasin
+Ruthin seisovan Välisuvannon arkulla ukko Kokon kanssa, ollen äijät
+nähtävästi aikeessa veneellä laskeutua n.k. Louhulle, joka on arkun
+alapuolella suuren kosken kupeessa oleva sivuhaara, ja jonne kuulema
+vietiin kaikki ne herrat, jotka eivät muuten saaneet. Se oli heille
+aina viimeinen hätävara. Siellä hyppi silloin ja hyppii yhä joka
+kesäilta mullosia kuin salakoita perhoja ottaen... Luopuen kohteliaana
+isäntänä omasta aikomastaan kalastuksesta minun hyväkseni hän huutaa
+minut luokseen, vaatii minut menemään venheeseen ja käskee Kokon
+opettamaan minut onkimaan.
+
+Opettaminen käy jotenkin siihen tapaan, että Kokko valitsee Ruthin
+varastosta n.k. Huopanan perhot: mustan, ruskean ja harmaan,
+luultavasti _Soldier palmerin_, _Zulun_ ja ehkä _March brownin_,
+en muista tarkkaan, koska en silloin vielä tehnyt muistiinpanoja
+pyydyksistäni enkä saaliistani. Teroitan tässä ohimennen
+vasta-alkajillekin muistiinpanojen tarpeellisuutta, joista on paljon
+hyötyä sekä itselle että muille. On merkittävä kirjaan kalan suuruus,
+sen sukupuoli, pyydys, millä se saatiin, aika päivästä ja paikka
+koskessa, sää, tuuli, lämpömäärä ja jos mahdollista ilmanpaine, sekä
+lopuksi seikkailut nykäisystä saantiin tai menetykseen.
+
+--Ne pitää olla tämmöisiä tummia, selitti Kokko, sillä koreilla täällä
+ei ole saatu.
+
+Sentapaisia olen siellä sitten yleensä käyttänytkin, vaikka teoria
+sittemmin on mennyt osaksi rikki, niinkuin joskus toiste saanen kertoa.
+Kun ase on valmis, komennetaan minut venheeseen, istumaan alatuhdolle,
+ja Kokko asettuu kokkaan kädessä sauvoin, jonka avulla hän hiljalleen
+laskee venhettä myötävirtaan, samalla neuvoskellen sillä varmuudella ja
+asiantuntemuksella, joka hänelle on ominainen: »Alkaa nyt vain päästää
+siimaa koskeen ... kyllä minä kuletan... saa vain antaa siimaa enemmän
+... kääntää nyt vavan kärkeä vasempaan ... nyt oikeaan ... nyt on
+nostettava kärkeä, niin että alin perho on veden pinnan alla,
+keskimmäinen pinnalla ja ylimmäinen ilmassa, se ottaa välistä
+ilmastakin ... kyllä se kohta ottaa ... sen parempi, jos vaikka vähän
+hujauttaakin poikki virtaan ja vetäisee kiivaasti ja hypittelee ...
+antakaahan, kun minä näytän... näin... Niin sillä lailla ... kohta se
+ottaa ... kohta ollaan sillä hollilla ... onpa ihme, ettei se jo ota
+... ja silloin se ottaakin. Ensimmäinen mulloseni ampuu kiven takaa
+ensin ylös ilmaan, sitten siitä perhoon ja siima oikiaa ja vapa tutisee
+ja rulla räikyy. Voi taivahan tekijä!»
+
+Olin kuullut sanottavan, että kun mullonen ottaa, niin siitä käy kuin
+sähkösysäys läpi ruumiin. Eikä se ole vain niinkuin sysäys, vaan
+niinkuin jatkuva sähkövirta siihen saakka, kunnes kala on saatu ja
+vähän jälkeenpäinkin. Mitä on hauen, ahvenen ja säyneen, suurenkin,
+otanta ja temmonta tämän pienen veden valion temmeltelyyn verrattuna.
+Olutpullon tulppa tupsahtaa ja tirisee, samppanjapullon korkki pamahtaa
+ja vaahtoaa. Minulla on siinä silmänräpäyksessä se tietoinen tunne,
+että nyt ei ole kala kiinni, vaan minä. En minä ole ottanut kalaa, vaan
+kala on ottanut minut. Olen lumottu, huumattu. Vapaa värisyttäessään se
+värisyttää hermostoni minulle siihen saakka outoon, mutta sanomattoman
+suloiseen liikutukseen. Ruumiin läpi kulkee vihuri niinkuin lapsena
+nuorakeinussa heiskahtaessa ylhäältä alas. Tunnen samalla, että kuljen
+kohtaloa kohti, josta en ole pelastettavissa. Minun täytyy saada ja
+minä olen saava kaiken ikäni onkia näitä kaloja, päästä hinnalla millä
+hyvänsä osakkaaksi tämän kosken kalastukseen, tai minkä muun tahansa.
+
+Olen siitä kaikesta selvillä jo ennen kuin tämä kala on haavissakaan.
+Ja niitä tulee yhä useampia, melkein joka heitolla mille puolelle
+venhettä tahansa, niitä tulee joskus kolmekin kerrallaan, yksi
+koukussaan. Ne ottavat veden alta, pinnalta, tapaavat ilmasta ylintä
+perhoa. Niitä pääsee, mutta niitä tulee vielä enemmän. En ole montakaan
+kertaa sen jälkeen ollut mukana niin hurjassa syönnissä. Ei ne siellä
+nyt enää semmoisilla heitoilla tule. Kapteeni seisoo arkulla ja
+katselee. Minä lennättelen hänelle kiitosmuiskuja ja teen halailevia
+liikkeitä. »Kapteeni tulee nyt, minä tulen pois!» minä huudan.--»Ei,
+ei, onkikaa te vain!»--Se oli häneltä hienosti tehty. Yht'äkkiä ne
+lakkasivat huolimatta siitä, että Kokko kuljetteli venhettä uusiin
+paikkoihin. Kai oli niin, että juuri silloin oli ollut perhosten nousu
+pohjasta ja niiden parveilu ilmassa ja veden pinnalla, vaikken niitä
+huomannut, enkä niistä silloin vielä olisi ymmärtänyt mitään
+päätelläkään.
+
+Kun palattiin arkulle, oli venheen pohjalla kuinka monta lienee
+ollutkaan, ehkä kymmenen, ehkä kaksikymmentä, näitä luomakunnan
+kaikkein kauneimpia, herttaisimpia, herkullisimpia tuotteita. Kannoin
+ne vitsassa pihaan kuin viinirypäletertun. Sain viedä ne nokkosiin ja
+voipaperiin käärittyinä tuoreina kotiin.
+
+Sillä lähdettiin jo samana iltana laivaan. Oli heitettävä hyvästit
+Huopanalle juuri kuin siihen oli tutustunut, tietämättä, saataisiinko
+enää milloin tai milloinkaan tavata.
+
+Siellä on sittemmin ollut monta hurmaavaa hetkeä sekä näiden pienten
+mullosten että suurten lohien kanssa, mutta ei yhtään
+mielenliikutuksellisesti tämän ensi-illan veroista, kun Kokko
+kehoittelee:--»Alkaa nyt päästää siimaa--kohta se ottaa ... kohta
+ollaan sillä hollilla» ... ja kun se silloin ottaa.
+
+Ja minä näen--yhä vielä vuosien perästä--sileän vilisevän veden siinä
+venheen ympärillä, näen kivet, joita vastaan vesi pullistuu ja velloo
+... näen suuren kosken vaahtopäät ja kuulen niiden kohinan, ja näen
+rannan puut kahden puolen ja alhaalla siellä myllyt ja sillan niiden
+välillä, josta joku huiskuttaa liinaa kutsuen illalliselle. Kapteeni
+arkulla viittaa kädellään vastaan ja huutaa meidät pois. Täytyy
+lähteä...
+
+
+
+
+KOUKKU VIRTA.
+
+
+Näin v:na 1907 eräässä aikakauskirjan »Tidskrift för Jägare och
+Fiskare» numerossa kehoituksen, että lohenkalastajien olisi sen sijaan,
+että menevät etsimään suuria lohia matalista koskista, joista niitä
+kesällä ei saa ja joista silloin tällöin saa vain jonkin mitättömän
+sinttimullosen, ruvettava tutkimaan sisämaassa olevia syviä salmia ja
+virtoja, joissa suuret lohet silloin asustelevat. Toimitus sanoi
+tietävänsä useita sellaisia lohisalmia, vaikkei se vielä katsonut
+pitävänsä ilmaista, missä ne ovat, jotta onkimiehet niitä etsiessään
+mahdollisesti löytäisivät joitakin uusiakin. Muuan sellainen virta oli
+eräs, jota toimitus toistaiseksi nimitti X-virraksi ja josta sen
+rannalla asuva kalastaja vuosien kuluessa oli saanut uistimella
+sadoittain lohia. Eräs toimituksen tuntema henkilö oli edellisenä
+kesänä koettanut siellä kalastaa, ja vaikkei hän ollutkaan saanut, oli
+hän kuitenkin todennut, että lohia siellä on.
+
+Luettuani tämän onkimiehen mielikuvitusta kiehtovan tiedonannon, minä
+heti asetuin yhteyteen aikakauskirjan toimituksen kanssa ja sain
+tietää, että tuo salaperäinen lohivesi on Heinäveden pitäjässä oleva
+Koukkuvirta, Savonlinnan-Kuopion reitillä, muutamia kilometrejä
+alapuolella Pilpan kanavan. Samalla sain myöskin tietää siellä käyneen
+henkilön nimen. Päätimme, hän, eräs kolmas henkilö ja minä, että
+seuraavana kesänä lähdemme sinne onneamme koettamaan.
+
+Lähestyessämme »Heinävesi»-laivalla Savonlinnasta päin matkamme määrää
+kuvaili toveri vielä kerran innostunein elein ja haltioitunein ilmein
+edellisenä kesänä sinne tekemäänsä matkaa. »Sitä minä en voi taata,
+saammeko me sieltä mitään, mutta sen minä voin taata, että siellä _on_
+lohia. Laivan perämies juuri kertoi, ettei hän tämän kesäkuun aikana
+kertaakaan ole kulkenut salmen läpi näkemättä jotakin lohen pyrstöä tai
+selkäevää veden pinnalla. Lohia siis on. Kun minä olin siellä, niitä
+posahteli alinomaa niin, että kuohahteli vaahtona leveiden pyrstöjen
+lyödessä. Tuon tuostakin hyppäsi ruskea rumilas ilmaankin, suuri ja
+lihava kuin sian porsas. Ne eivät pelkää venhettä, vaan näyttäytyvät
+ihan sen ympärillä. Eivät ne näy välittävän laivoistakaan. Sitä minä en
+voi taata, saavatko herrat mitään, mutta sen voin taata, että lohia
+siellä _on_, on pentele vie niin, että harmittaa kun niitä ei saa.» Hän
+oli koettanut täkyä, mutta täkyä ne eivät ottaneet. Hän oli koettanut
+lohiperhoa, _Silver doctoria_ ja sitä oli ottanut, mutta vienyt sen
+mennessään, ainoan, joka hänellä oli. Meillä oli nyt useampiakin
+»hopeatohtoreita» ja muitakin perhoja mukana, oli sitäpaitsi pikku
+pahvilaatikoissa uutukaisia silkkikaloja ja metallikaloja ja
+kummikaloja ja uistimia sekä Vaalan että Kemin että Kajaanin mallia,
+sekä myöskin täkylaitteita, joita lukemattomat kerrat matkan varrella
+oli tarkastettu ja hypistelty ja ihasteltu, niinkuin meidän onkimiesten
+tapana on, pitääksemme tunnelmaa vireillä ja saadaksemme esimakua
+nautinnosta, jonka toivossa elimme. Ja vähä väliä uudistui innostuneen
+toverin vakuuttelu: »Sen minä tiedän ja voin taata, että lohia siellä
+on. Täkyä ne eivät ota, mutta Silver doctoria ne ehkä ottaa. Näittekö,
+siinä se nyt hyppäsi!»
+
+Olimme tulleet Koukkuvirtaan ja siellä niemen nenässä myllähti vesi
+ison kalan pyrstöstä. Viehättävämpää kalastuspaikkaa tuskin voi
+ajatella. Kahden puolen on korkeat rannat, toisella puolella aitoa
+Saimaan seutua, pientä petäjikköä kasvavaa jyrkkää kalliota, toisella
+honkia kasvava niemi, joka kärjestään kohoten muodostuu mahtavaksi
+harjuksi. Virta teki polvekkeen niemen ympäri ja laajeni vähitellen
+järveksi. Vastapäätä nientä on vuoren ympäröimä lahden poukama. Luonto
+on koskematonta erämaata eikä missään näy ihmisasuntoa, paitsi sitten
+hetken päästä torppa muutaman lahden pohjassa, kuulema sen saman
+kalastajan, joka oli saanut Koukkuvirrasta ne monet sadat lohet.
+
+Kun ei meillä ollut venhettä noustaksemme heti maihin, oli meidän
+seurattava laivan mukana kolme neljä kilometriä ylempänä olevalle
+Pilpan kanavalle, josta saatuamme venheen ja soutajan heti palasimme
+virralle, palaen kalastusintoa. Sitä oli minulle edellisen Huopanakesän
+jälkeen, jolloin olin päässyt mullostamisen makuun, patoutunut talven
+kuluessa rinta täyteen. Saa nyt nähdä! Kaloja siellä on! Siihen nähden
+siis pitkä matka ei ole mennyt hukkaan. Ja kun niitä kerran on, kai
+niitä myöskin täytyy saada tavalla tai toisella, jahka oppii ottamaan,
+jos ei vielä tällä kerralla, niin ainakin jollakin toisella.
+
+Menimme ensin tuohon niskassa olevaan torppaan kysymään täkyjä ja
+tiedustelemaan mahdollista yösijaa. Siellä oltiin verrattain
+epäystävällisiä. Täkyjen hankinta näytti kohtaavan niin suuria
+vaikeuksia, että kuulti kaikesta läpi, ettemme olleet mieleisiä
+vieraita. Vainuttiin tietysti aitosuomalaiseen tapaan kilpakalastajia
+ja oltiinkin sitten ilmeisesti mielissään, kun ensimmäisen
+epäonnistuneen yrityksen jälkeen meidän hienot pyydyksemme eivät olleet
+osoittautuneet paremmiksi kuin heidän karkeat haukiuistimensa, joilla
+kyllä ennen olivat saaneet, mutta nyt eivät moneen vuoteen--jos se nyt
+oli totta, jota hiukan epäilen.
+
+Virralle tultuamme me valitsemme sopivan paikan tavaroita ja eväitä
+varten, se toveri, joka on tuonut meidät tänne, jää rannalle keittämään
+teetä, me toiset lähdemme kahdella venheellä koettamaan, mitä tuleman
+pitää. Koetamme tietysti ensiksi Silver doctoria, koska sitä kerran
+maailmassa on ottanut ja teemme sen sillä vanhalla klassillisella
+tavalla, että päästämme siimaa ja nytkyttelemme vapaa ylös ja alas ja
+kummallekin kupeelle. Ala, jota soudettiin, oli ehkä noin pari sataa
+metriä pitkä ja sata metriä leveä. Se oli monen sylen syvyistä vettä ja
+vyöryi säyseinä häränsilminä. Jännitys oli melkoinen, mutta laukeni
+laukenemistaan, sillä vaikka molemmat venheet jo olivat pari kertaa
+risteilleet kalastettavan alueen, ei vain kuulunut nykäisyä. Ei ottanut
+silkkikalaakaan, ei sinistä eikä ruskeaa, ei lippaa, ei perhoja. Ei
+näkynyt hyppiviäkään. Tämä alkoi näyttää jo hiukan harmahtavalta.
+Saattoi olla jo siinä 7-8 tienoissa iltapäivällä. Oli tyven ja kirkas.
+Ei ollut ehkä vielä oikea aika. Toveri huusi rannalta, että tee oli
+valmis. Päättelimme, että kai on niin, että se ottaa vasta
+auringonlaskun jälkeen. Ei kuitenkaan maltettu sitä odottaa. Nyt oli
+oppaamme vuoro lähteä ja minä jäin rantaan laittamaan kuntoon uutta
+hienompaa heittosiimaa. Pian lähti toinenkin toveri. Ja siellä ne taas
+nytkyttelivät. Ei pure eikä potkaisekaan. Molemmat venheet rantautuvat
+vähitellen. Koetetaan yhä edelleen pysyä hyvällä tuulella, otetaan
+esille eväät, kosteat ja kuivat, ryypyt, kinkkuleikkeleet, juustot,
+sardiinisäilykkeet, oluet ja portterit. Ja kyllähän ne maistuivat ja
+kahvi ja tupakka päälle. Ja onhan ilta suurenmoisen ihana. Korkeat
+rannat kuvastuvat tyyneen veteen. Käki kukkuu, laulurastaat
+helähyttelevät pitkin rantoja. Kotka kaareilee yllä. Loikoillaan
+lämpimällä hiekalla, yötä odotellen, sikarit hampaissa, ja kerrotaan
+kaskuja. Se on vähän teennäistä ja väkinäistä. Ollaan kuin pidoissa,
+joihin juhlavieras ei ole suvainnut saapua.
+
+--Hei! Hoi! Nyt siellä molskahti!
+
+Kohta siellä molskahti toinen ja kolmaskin. Aurinko on laskenut niin
+paljon, että koko virta on varjossa. Nyt se siis vihdoinkin alkaa,
+niillä on ruokatuntinsa kellonlyönnilleen. Pian ovat taas molemmat
+venheet virralla. Soudetaan ja soudetaan. Mutta ei nykäystäkään. Muuan
+ajaa suurta silkkikalaa, mutta käy ja kääntyy. Niitä hyppii yhtämittaa,
+aivan lähellä venhettä. Yht'äkkiä ne sitten eivät enää hypikään.
+Aurinko jo nousee. Soudamme aamun yhä valjetessa majapaikkaan,
+väsyneinä, haukotellen ja väliin haikeita lauluja hyräillen.
+
+--Jaa, en minä ole mitään muuta luvannut, kuin että lohia on--ja sen
+lupauksen olen täyttänyt.
+
+--Olet, kiitos--lohia on, vaikkei niitä saa.
+
+--Huomisessa laivassa minä lähden.
+
+--Minne?
+
+--Jonnekin, jossa lohia ei ole, mutta josta niitä saa.
+
+--Idiootti!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ote kirjeestä, jonka muutamia päiviä myöhemmin kirjoitin aikakauskirjan
+»Tidskrift för Jägare och Fiskare» toimittajalle:
+
+»X-virta sinä ja sinä päivänä kesäkuuta 1907.
+
+»Saan vilpittömästi kiittää Teitä kirjoituksestanne aikakauskirjanne
+maaliskuun n:ossa, jossa annoitte meille lohenkalastajille sen viisaan
+ja hyödyllisen neuvon, että meidän olisi koetettava etsiä lohia, ei
+vain koskista, vaan myös tyynistä vesistä. Vielä kiitollisempi olen
+Teille siitä, että hyväntahtoisesti ilmaisitte minulle X-virran nimen,
+jonka tietysti edelleenkin tulen pitämään salassa. Olen nyt täällä ja
+olen huomannut, että kuvauksenne täkäläisestä lohirikkaudesta ei
+ainoastaan ole liioiteltu, vaan päinvastoin liian vaatimaton. Istun
+virrassa olevan niemen rannalla ja kirjoitan tätä nautittuani juuri
+varhaisen aamuaterian, johon paitsi muuta hyvää kuuluu hiilivalkealla
+paistettua lihavaa lohikinkkua. Kalaretkemme on päättymässä, vehkeet on
+pantu kokoon ja me odotamme laivaa noustaksemme siihen kaikkine
+kamsuinemme, joihin kuuluu myöskin melko suuri pytty suolattua lohta.
+Lohet loiskuvat yhä edelleen tuossa vedenpinnalla, heiluttaen meille
+hyvästiksi pyrstöjään ja selkäeviään.
+
+»Eivät näy vähääkään välittävän siitä, että olemme soutaneet ja
+huovanneet täällä lähes viikon päivät ja verottaneet virran kalakantaa
+vähää vaille kahdeksallakymmenellä kilolla, saaden viitenä yönä
+yhteensä neljätoista muikkuruuan lihottamaa järviporsasta, jotka
+painoivat keskimäärin 5 kiloa kappale. Vaikka niitä siinä vielä on,
+olen samaa mieltä kuin molemmat toverini, että täksi kertaa riittäköön.
+Eihän olla mitään ammattikalastajiakaan.
+
+»Ensimmäisenä iltana, yönä ja aamuna emme saaneet mitään, emme
+kullalla, emme hopealla, emme höyhenellä, silkillä emmekä metallilla,
+vaikka ne heittivät kuperkeikkojaan ihan siimojemme yllä. Voitte arvata
+mielialamme, kun me sitkeiden, mutta turhien kokeilujen jälkeen vihdoin
+olimme tulleet vakuutetuiksi siitä, että emme ainakaan me mahda mitään
+X-virran lohille.
+
+»Pieni toivon kipinä alkoi kuitenkin tuikkaa. Entäpä ne sittenkin
+ottaisivat täkyä? Olimme turhaan vaivanneet päätämme sillä, mitä noilla
+lohilla oikeastaan oli tekemistä tässä virrassa. Eivät ne kai olleet
+siinä vain huvikseen. Kai ne olisivat voineet noin iloikseen myllertää
+muuallakin, väljemmillä vesillä, eikä tulla sitä varten rauhattomalle
+laivaväylälle. Mahtaa niillä sittenkin olla siinä jotakin syötävää,
+jotakin erikoisempaa herkkua, jota eivät nyt saa muualta ja tulevat
+täältä hakemaan. Perhoja ne eivät voi ajella, sillä niitä ei näy
+ilmassa eikä veden pinnalla. Välähtihän siinä kerran, muutaman
+hypätessä, jotakin valkoista ilmaan. Jos ne hyvinkin ajavat siinä
+muikkuja tai muuta pikkukalaa. Mutta olisihan niiden silloin pitänyt
+ottaa pikkulippaa tai silkkikalaa.
+
+»--Meidän täytyy saada täkyjä mistä hyvänsä! huudahti oppaamme, joka
+oli meidät tänne tuonut. Hän oli yhtä tarmokas kuin innokas ja meidän
+muiden maatessa hän sai kuin saikin kaukaa toiselta koskelta, jonne oli
+matkustanut laivassa ja tullut toisessa takaisin, puolikymmentä
+siianpoikaa. Palattuaan hankintamatkaltaan hän näine täkyineen lähti
+X-virralle, meidän toisten jäädessä välinpitämättöminä ja
+vähätoivoisina majapaikkaan odottamaan hänen kokeilunsa kielteistä
+tulosta. Meidät oli vallannut tuollainen saamattomuuden ja
+tarmottomuuden puuska, joka usein on seurauksena epäonnistumisesta.
+Menköön hän vain, ei hän sieltä mitään saa.
+
+»Toteutui kuitenkin nyt taas vanha sananlasku, että lintu ei tule
+liikkumatta, kala jalan kapsamatta. Olimme jo kuromassa kapsäkkejämme
+kiinni, kun kuuluu ihastunutta hoilotusta rannasta ja innostuksemme on
+rajaton, kun ystävämme henki kurkussa juoksee pihaan kiikuttaen suurta
+lohta kädessään. Se on ottanut täkyyn, tuskin hän on soutanut muutaman
+kierroksen, kun se on tarttunut. Arvoitus on ratkaistu, luonnollinen
+syötti on ainoa, joka X-virran lohille tällä haavaa kelpaa. Sitä niille
+siis on edelleenkin tarjottava.
+
+»Ja kyllä me niille sitä tarjoammekin, tarjoamme silloin ja tullaan
+tarjoamaan vastedes, joka vuosi, niin kauan kuin kätemme jaksaa
+puristaa lohivapaa ja kiertää rullaa.
+
+»Tunnin kuluttua olemme taas koskella, jolle jo olimme heittäneet
+ikuiset jäähyväiset. Jottemme olisi toistemme tiellä siinä tapauksessa,
+että tarttuva lohi veisi pitemmältä siimaa, me nyt kalastamme vain
+yhdestä venheestä kerrallaan. On minun vuoroni lähteä heti vesille
+koettamaan. Toinen tovereista tulee soutamaan. Emme ole tehneet
+montakaan kierrosta, ennenkuin rulla rääkäisee ja vapa taipuu ja siima
+viittaa suoraan alas syvyyttä kohti. Tempaus on niin tiukka, että rulla
+irtaantuu ja putoo kouraan. Saan sen kuitenkin, kalan pysyessä hetken
+verran paikoillaan, takaisin vapaan kiinni, ennenkuin ehtii tapahtua
+vahinkoa. Minulla on ongessa ensimmäinen suuri loheni. Saanko sen?
+Kuinka se on otettava? Onko sen annettava jurottaa pohjassa vai onko se
+kiristettävä pinnalle? Onko sitä pidettävä venheen läheisyydessä vai
+annettava mennä? Onko se otettava venheeseen vai soudettava rantaan?
+Osaako toverini iskeä? Jos hän innoissaan haarnaisee heittosiiman
+poikki? En saa vastausta näihin kysymyksiin. En tiedä oikein, kuinka se
+kaikki kävi, mutta neljännestunnin epätasaväkisen ottelun jälkeen on
+lohi koukussa ja maissa ja painaa viisi kiloa.
+
+»Sanoin: epätasaväkisen, sillä X-virta tarjoo kaikki edut kalastajalle,
+tuskin juuri mitään lohelle. Ei mitään kiviä eikä risuja, ei edes
+ruohoja eikä vesiheiniä. Lohi ei voi käyttää hyväkseen veden voimaa
+niinkuin koskessa. Vieköön se siimaa kuinka paljon tahansa, kyllä sitä
+rullalla riittää ja jos näyttää loppuvan, pääseehän venheellä perään.
+Kun se alkaa uupua, saa sen tyynesti hinata maihin ja venheen viereen.
+
+»Kyllä nyt tee ja voileipä maistuivat toiselta kuin eilen tähän aikaan.
+Oli nyt käen kukunnassa ja rastaan laulussa toinen tuntu kuin eilen...
+Mikäs siinä on? Hylkeen pää pyssyn kantaman päässä. On tullut sekin
+saaliin jaolle.
+
+»Oli kolmannen kaverin vuoro. Odotan rannalla jännittyneenä hänen
+varmaa saalistaan. Kuluu neljännestunti, kuluu toinen, hän on jo
+risteillyt koko alueen ja on jo tulossa maihin, kun vielä tekee
+koetuksen ja hetken päästä kuuluukin toiselta rannalta huuto: »Kala
+on!» Se on nähtävästi suurikin, koska on niin sitkeä saada. Kestää
+puoli tuntia, ennenkuin se on niin uuvutettu, että saan iskeä venheen
+perästä, hänen noustuaan vapoineen maihin.
+
+»Nyt meillä on kullakin kalamme. Ensimäinen urheiluinto on tyydytetty.
+Vaikka meillä vielä on joitakin täkyjä, voitamme itsemme, päätämme
+säästää täyt huomiseksi ja lähdemme paluumatkalle. Ei nyt haukotuta
+eikä laulata haikeita lauluja niinkuin eilen. Lepäähän venheen pohjalla
+lehdeksistä tehdyllä paraativuoteella kaksi kaunista koukkuleukaa.
+Eilinen huono onni oli vain tämänpäiväisen hyvän onnen enne. Opastoveri
+oli täyttänyt loistavasti lupauksensa. Kaloja oli ja kaloja oli saatu.
+
+»Nyt ei tietysti tule kysymykseenkään lähteä toisille vesille. Päätämme
+jäädä tänne epämääräiseksi toistaiseksi. Aurinko on jo koko korkealla,
+kun saavumme majapaikkaamme.
+
+»Seuraava päivä käytetään makeihin uniin kahden valvotun yön jälkeen,
+entistä hienompain täkyvehkeiden valmistamiseen ja täkyjen
+hankkimiseen. Ponnistuksista huolimatta saamme niitä kuitenkin vain
+joitakin, ei aivan pieniä siianpoikia ja muutaman kuivuneen salakan.
+Noin klo 9:n tienoissa illalla olemme taas paikalla. Saalis on sama
+kuin edellisenä yönä, kolme suurta, mutta olisi voinut olla yksi lisää,
+ellei hyökkäyksistään päättäen tavallista suurempi lohi olisi vienyt
+huonosti kiinnitettyä koukkua mennessään. Näytti siltä, kuin pienet
+syötit olisivat olleet halutummat kuin suuremmat, sillä soudettuamme
+turhaan siikasyötillä, otti heti tuota pientä suolattua salakkaa.
+Tämmöisissä tyynissä vesissä ja näin kirkkaalla ilmalla, kun yö on
+melkein yhtä valoisa kuin päivä, eivät vehkeet voi olla kyllin hienot.
+Ei ole ihme, etteivät torpparin haukiuistimet ole kalastaneet.
+Mahdollisesti on viime vuosina, jolloin hän ei ole saanut, ollut
+samanlainen ilma kuin nyt. Silloin taas, kun hän sai, on mahdollisesti
+ollut pilvessä ja tuullut. Syönti kesti muuten vain pari tuntia, heti
+auringon laskettua ja vähän sen jälkeen.
+
+»Kun kunnia näin oli pelastettu, jätimme virran seuraavaksi yöksi
+rauhaan, mutta sen jälkeisenä yönä olimme taas siellä ja palasimme
+saaliinamme lohensa kullakin. Oli saatu yhteensä yhdeksän. Kalastus
+alkoi muodostua melkein samanlaiseksi joka yö: soudetaan ulos, tehdään
+kierros, lohi tarttuu, soudetaan maihin, otetaan koukkuun, juodaan
+saijut, toinen lähtee vuorostaan ulos j.n.e.
+
+»Seuraavana yönä lähti allekirjoittanut yksin kalaan. Toverit olivat
+lähteneet hankkimaan lisää täkyjä ja oli heidän aikomus saapua laivassa
+virralle puolenyön aikaan. Laiva saapui kuitenkin niin myöhään, että
+syönti oli jo ohi. Sen aikana sain minä kuitenkin neljä lohta kahdessa
+tunnissa. Olin pannut kaikkein hienoimman heittosiiman ja pienimmät
+koukkuni. Joka kerta kuin soudatin itseni ulos, tarttui. Minä luin sen
+pienten täkyjen ansioksi. Mutta kuinka varomatonta on tehdä mitään
+teorioja, sen osoitti tämän viimeisen illan kokemus. Vaikka heillä
+tänään taas oli samat vehkeet kuin minulla eilen, eivät toverini
+saaneet niillä mitään. Sen sijaan toinen heistä sai suurella rumalla
+korttelin pituisella siian pojalla valkoisen »siikalohen». Saadakseni
+selville, kelpaisiko ehkä perhokin, koetin niitä taas kaikenlaisia,
+mutta turhaan.
+
+»Kalaretkemme X-virralle on nyt lopussa. Sehän on ollut harvinaisen
+onnistunut. On saatu niin paljon, kuin oikeastaan on ehditty saada,
+sillä kalastettava alue tuossa on niin pieni, että siinä mukavasti
+mahtuu kalastamaan vain yksi vapa. Olemme saaneet keskimäärin 3 lohta
+yössä, syöntiajan ollessa vain noin 3-4 tuntia. Suurin saaduista
+lohista oli 7 kiloa, pienin 3 kiloa, muut siltä väliltä. Pienempiä ei
+näkynyt. Teidän kehoituksenne, että olisi etsittävä lohia muualtakin
+kuin koskista, on siis osoittautunut täysin huomioon otettavaksi.
+Luultavasti lohet, jotka järvissä oleskellessaan suurimmaksi osaksi
+elävät muikuista, kerääntyvät vesistöistä toisiin laskevien
+muikkuparvien mukana tämmöisiin ahtaisiin paikkoihin ja ovat sieltä
+eräinä aikoina helpommin ja runsaammin saatavissa kuin suurilta
+seliltä, missä ne hajaantuvat enemmän. Jos me aina tietäisimme, missä
+muikut liikkuvat, tietäisimme myös lohien olinpaikat.
+
+»Meitä suosi mitä ihanin ilma, ehkä liiankin ihana, sillä tyyni kirkas
+säähän on kaikkein huonoin lohi-ilma, varsinkin heikosti virtaavassa
+vedessä, jossa syötin pakostakin täytyy kulkea hitaasti ja jossa
+kalalla on hyvää aikaa tarkastaa pyydystä, ennenkuin se sen ottaa. Kuta
+enemmän ja pettävämmin pyydys jäljittelee sitä kalalajia, jota lohi
+sillä hetkellä syö, sitä varmimmin se on saatavissa.
+
+»Mutta miksi ne ottivat vain niin lyhyen ajan? Se luultavasti riippui
+siitä, että muikku sinä aikana »nousi» ja lohet sen mukana. Kun muikut
+taas lähtivät, seurasi lohikin mukana tai poistui kyllänsä saaneena,
+tullakseen seuraavana yönä muikkujen kanssa takaisin.
+
+»Tässä niemessä, tämän vapajavan virran rannalla olisi mitä herttaisin
+kalamajan paikka. Sitä jo suunnittelimme vastaisia kalaretkiä varten,
+sillä varma on, että tämä ensimmäinen retki ei ole oleva viimeinen.
+Olisi tänne mukava ajaa moottorillakin ja asua siinä tai rakentaa
+teltta rannalle. Tässä vesistössä Saimaan ja Kallaveden suurten
+vesisäiliöiden välillä on sitäpaitsi muitakin samanlaisia ahtaita
+salmia, virtoja ja myöskin koskia. Tämä reitti olisi lohenkalastajain
+kultala, jos meillä vain olisi asianharrastusta niin paljon, että
+parhaat vedet saataisiin rahakkaan yhtiön hoitoon niin, että niissä
+ryöstökalastusta voitaisiin estää ja kutua rauhoittaa. Kulkuneuvojen
+puolesta olisi reitti vallan mainio, sillä kaikille koskille sinne
+pääsee laivalla sekä Savonlinnasta että Kuopiosta.»
+
+
+
+
+ERÄS URHEILUKALASTAJA.
+
+
+Meillä ei, ainakin mikäli minun tietooni on tullut, ole kovinkaan monta
+taitavampaa lohenonkijaa, ei ainoatakaan, jota voisi verrata
+englantilaisiin taitureihin sillä alalla. En puhu ollenkaan
+onkimiestemme saaliista, vaan siitä taidosta ja siroudesta, millä vapa
+on käsiteltävä ja pyydys koskessa kuljetettava. Meillä on onkimistaito
+teknillisesti jotakuinkin samalla asteella kuin pallonlyönti
+kylänraitilla verrattuna verkkopalloon. En ole tosin koskaan nähnyt
+ulkomaan mestareita, mutta kirjallisuutta seuraten olen tullut saamaan
+aavistusta siitä, mitä vaatimuksia tämän urheilun harjoittamiselle
+voidaan asettaa.
+
+Urheilukalastus, harjoitettuna niin kuin sitä harjoitetaan siinä
+maassa, missä se on kehittynyt korkeimmilleen, nimittäin Englannissa,
+on siellä kehittynyt tieteeksi siihen nähden, että se myös on luonnon
+ja sen ilmiöiden harrasta tutkimista. Se pyrkii pääsemään perille
+kalojen elintavoista, siitä, missä ne oleskelevat milläkin ilmalla ja
+minkin vedenkorkeuden aikana, kuinka ne vaeltavat paikasta toiseen,
+mitä ne syövät ja siitä johtuen, millaisia pyydyksiä ne milloinkin
+siitä ja siitä syystä ottavat. Veden eläimistön tarkka tutkiminen on
+ollut välttämätön kaikkia niitä eri pyydyksiä luodessa, joita
+urheiluvälinetehtaat valmistavat. Urheilukalastus siis edellyttää
+läheistä vuorovaikutusta tieteen kanssa, niinkuin kalastus yleensäkin.
+
+Englanninkielen taitoinen onkija voi tavattomasti hyötyä perehtymisestä
+senkieliseen kirjallisuuteen tällä alalla. Siellä on sitä saatavana
+rajattomasti. Muilla kielillä on tätä kirjallisuutta vähemmän, mutta on
+sentään saksaksi ilmestynyt perinpohjainen ja metoodinen kirja
+»Angelfischerei im Süsswasser», kirjoittanut tohtori Heintz, ja
+»Angelfischerei» kirjoittanut von der Borne, ruotsiksi R. Lundbergin
+»Fiske med metspö» ja norjankielellä J. Preuthunin »Laxe og
+Sjöörretfiske». Suomeksi ei vielä ole ilmestynyt yhtään näiden teosten
+veroista teosta.
+
+Mutta joskaan meillä nyt onkijain ammattitaito ei vielä ole sen
+korkeammalla kuin mitä se on, niin voidaan sitä kehittää, ja minä
+toivon, että se yhteinen harrastus, jonka herättämiseksi ja
+ylläpitämiseksi Suomen Urheilukalastajain Liitto muun muassa on
+perustettu, tulee siihen voimakkaasti vaikuttamaan. Ovathan
+kaikenlaiset muutkin urheiluseurat, jotka meillä kaikissa lajeissaan
+ovat vielä verrattain nuoria, jo kasvattaneet harjoittajiaan, joilla on
+maailmankin mainetta. Ovathan urheiluonkijat meillä enimmäkseen vanhoja
+herroja eikä meistä tietenkään kehity mitään maailman mestareita. Eihän
+muuten Hannes Kolehmaisiakaan nouse joka eukon pojasta. Minä kuitenkin
+toivon, että kun urheilukalastuksen harrastus laajenee, nuoret miehet
+vievät aatetta ja taitoa eteenpäin. Olen varma siitä, että suomalainen
+aines tässäkin suhteessa on hyvä. Jahka me saamme kosket kuntoon,
+treenauksen käymään, kilparadat reilaan, on kyllä ilmestyvä niiden
+käyttäjiäkin.
+
+Siihen mennessä minusta on paikallaan muistella, mitä kykyjä meillä jo
+on ollut, niitä, jotka ovat panneet perustuksen urheiluonginnalle
+maassamme ja sitä kehittäneet. En tunne heitä montakaan, mutta
+epäilemättä on vielä elossa olevia vanhoja herroja tai manalle
+menneitä, joiden salatiedot olisivat saatavat säilymään, tiedot meillä
+käytetyistä pyydyksistä ja pyyntitavoista. Luultavasti kätkee moni
+vanha perhoskirja koinsyömiä perhoja, jotka olisivat uusittavat. Se
+olisi siitäkin syystä suotavaa, että vähitellen saataisiin luoduksi
+suomalaisiin vesiin soveltuva kokoelma pyydyksiä, varsinkin perhoja,
+sillä eivät Englannista umpimähkään tilatut ja luettelojen mukaan
+ostetut vehkeet täällä aina sovellu--mistä minulla on hiukan omaakin
+kokemusta. Olen omasta kokemuksestani pääsemässä yhdestä ja toisesta
+seikasta jäljille ja toivon voivani vastedes antaa tietoja näistä
+kokemuksistani muillekin.
+
+Odottaessani toisten esityksiä pyydän saada tällä kertaa jutella, mitä
+olen oppinut eräältä mieheltä, tohtori W. Lybeckiltä, johon tutustuin
+heti lohenongintakauteni alussa ja jolle siinä suhteessa olen paljon
+velkaa. Häntä ei ole enää olemassa, ja siltäkin kannalta on syytä häntä
+muistella.
+
+Tuskin on tässä maassa montakaan, joka ei sitä miestä olisi, joskaan ei
+henkilökohtaisesti tavannut, niin ainakin nähnyt. Jo ulkomuodoltaan hän
+oli siksi erikoinen ilmiö. Hän oli pitkä, roteva mies, kasvot leveät ja
+verevät, oikea ulkoilmaihminen. Hän esiintyi talvellakin avopäin, tukka
+pitkänä, harteilla leveä sarkakauhtana, jalassa paulakengät. Kesällä
+saattoi hänet nähdä ruskea yläruumis paljaana ei vain kotonaan, vaan
+ihmisten ilmoillakin, maanteillä ja missä vain, rautatielläkin, ja
+vasta taloon tultuaan hän siirsi rohtimisen paidan käsivarrelta
+yllensä.
+
+Tämä mies oli monessa suhteessa uranuurtaja, m.m.
+luontoparannusentusiasti, ilmakylpyprofeetta, ja minä luulen, että moni
+mies on hänelle kiitollisuudenvelassa hermojensa korjautumisesta;
+ainakin alkoi minulle uusi fyysillinen elämä, kun opin häneltä joskus
+jättämään paidan pois ja antamaan auringon paistaa sekä selkään että
+sen vastakkaisellekin puolelle.
+
+Hän oli kaikenkaltainen urheilija, metsästäjäkin, mutta ennen kaikkea
+hän oli lohenonkija, ja niinkuin hän yleensä pani »sielunsa» kaikkeen,
+pani hän sen luultavasti viimeiseen laukaukseensakin, sielunsa ja
+intohimonsa, jotka hänelle yleensä olivat yhtä, alituisessa
+kamppailussa keskenään.
+
+Tutustuin häneen oikeastaan jo paljon ennen, kuin meistä tuli
+kalakaverit. Vietin viime vuosisadan yhdeksänkymmenluvun alussa kesää
+Svartön saarella Porkkalassa. Siellä on meressä Söderskärin kari, joka
+on tullut kuuluksi erinomaisena vesilinnustuspaikkana. Sitä kutsuttiin
+siihen aikaan herttuakunnaksi (hertigdömet) ja sen omistivat siihen
+aikaan kuvanveistäjä Robert Stigell ja eräät muut »hertigit», joiksi
+Svartön Söderlingska erehtymättömästi ja velvollisuuden mukaisesti
+heitä tituloi. Stigell asui säännöllisesti saarella ja Lybeck tuli
+silloin tällöin sinne vierailemaan. Hänellä oli erinomaiset vehkeet,
+paremmat kuin kenelläkään muulla, haulikko niin raskas, isoreikäinen ja
+paksupiippuinen, että ainoastaan hänenlaisensa jättiläinen voi sitä
+mukavasti käsitellä. Erikoista huomiotani herätti eräs hänen
+matrassinsa, Englannista varta vasten tilattu kalliolla makaamista
+varten haahkoja odottaessa--kai mukava kylläkin, mutta soutajan, vanhan
+Söderlingin, vähemmin suosima, se kun monien muiden yhtä
+perinpohjaisten varustusten ohella lisäsi pienen ruuhen painoa ja
+vaikeutti maihin pääsöä mainingin kiertämälle karille.
+
+Yhtä perinpohjaisesti ja täydellisesti hän myöskin oli varustettu
+onkijana. Hänen vapansa, siimansa, rullansa ja yleensä koko
+onkilaatikkonsa oli silloisiin oloihin nähden, noin puolitoistakymmentä
+vuotta sitten, priima lajia ja aina hän täydensi varastoaan parhaalla
+mitä sai, niinkuin tuleekin, mikäli kukkaro sen suinkin sallii, sillä
+jos mieli kyetä järkiperäisesti onkimaan, saada siitä se huvi, mitä
+hakee, ja päästäkseen ikuisista harmeista ja hermostuksista, pitää olla
+välineet, jotka eivät petä, sillä tahtovathan ne pettää sittenkin. Vapa
+ainakin täytyy olla mahdollisimman paras, sillä sitä on vaikea itsensä
+korjata, vaikka Lybeck taisi niitäkin minulle ja muille tohtoroida,
+samoinkuin hän oli näppärä virkistämään henkiin kuolemaisillaan olevia
+koukkulaitteita devoneita ja täkyrakseja varten--taito, joka
+onkimiehelle on yhtä välttämätön kuin on verkkomiehelle taito osata
+paikata verkkonsa. Opin häneltä sen vähän, minkä osaan, odottaen usein
+vastaanottovuoroani kylän akkojen kanssa. Hänen apuaan ja neuvoaan
+käyttäen sain itselleni aivan samanlaisen vavan kuin hänellä
+itselläänkin oli, erinomaisen skotlantilaisen greenheart-vavan, joka on
+yhdistetty virveli- ja perhosvapa, ja joka on vieläkin olemassa,
+vaikkakin jo viimeisiä virsiään vedellen. Sen yhden kärjen katkeamiseen
+tarvittiin ryssän piikkilankapaalu. Sen toinen kärki on vielä yhtä
+suora ja sitkeä kuin viisitoista vuotta sitten. Myöhemmin olen
+onnistunut saamaan priima splitbambuvavan, mutta kun aavistelen
+syksyllä suuria olevan tulossa, otan Lybeckin aikuisen siltä varalta,
+että täytyisi ottaa väkisin, niinkuin usein sattuu, kun kuusikiloisen
+päähän pistää lähteä alas suuresta koskesta, jonne sitä ei voi seurata.
+Juuri tätä tapausta varten oli Lybeck tilannut omankin samanlaisen
+vapansa.
+
+Mutta hän tarvitsi lujat työkalut myöskin muuta varten, sitä varten,
+että ne kestäisivät siinä leikissä ja todessa, mihin ne hänen käsissään
+joutuivat. Hän niin sanoakseni tappeli kosken kanssa, otti sen väkisin,
+hartiavoimalla, sulin käsin, ei suurta kalaa uuvuttaessaan, sillä siinä
+suhteessa hän oli varova, vaan pakottaessaan sen ottamaan--pienemmät
+hän kyllä hujautti olkansa yli vesakkoon. Ja kalat näyttivät antavan
+pakottaa itsensä.
+
+Meidän koskissamme niiden virtavuuden vuoksi tavallisesti kalastetaan
+kulkien ylhäältä alaspäin. Epäilemättä kala kyllä ottaa paremmin sekä
+syöttiä että metallipyydystä, jos se heitetään vastavirtaan ja nopealla
+tempaisulla kiskaistaan alaspäin. Silloin se kiitää niinkuin koskea
+laskeva luonnollinenkin kala ja näyttää vaikuttavan erikoisen
+kiihoittavasti lohen ruokarauhasiin. Samoin myös virtaan pudotettu
+perho liukuu luontevammin kuin poikkivirtaan tai alaspäin heitetty.
+Meidän kiivaskulkuisissa, matalissa ja kivisissä koskissamme tämä tapa,
+jollei sitä seuraa erikoinen taito, tottumus ja kosken tunteminen,
+kuitenkin helposti vie pyydyksen pohjaan.
+
+Myöskin Lybeck kalasti ylhäältä alaspäin ja melkein aina rannalta, sekä
+sen vuoksi, että soutamiseen Huopanan koskessa Viitasaarella, jossa
+kalastimme, ei juuri ole tilaisuutta että myöskin siksi, että hän
+tahtoi urheilla s.o. voimistella. Hän lähti niskasta, niin ylhäältä
+kuin pääsi ja mennä touhusi heittäen ja aina askeleen ottaen ja taas
+uudelleen heittäen alaspäin. Oli nautinto katsella jäntevää,
+laajalanteista miestä, avopäin, avojaloin, ruskeat housut ruskean
+yläruumiin jatkona--muuten kylläkin asianmukainen puku,
+harmaanruskeiden rantakivien värinen. Hänen tapansa heittää oli yliolan
+heitto, paitsi silloin kun hän käytti syöttiä, joka ei tätä heittotapaa
+kestä. Tavallisestihan heitetään vain perhoa ja aivan kevyttä
+silkkikalaa yli olan, jotavastoin raskaampi laji hujautetaan
+alapuolelta, vavan alitse ylöspäin, ja annetaan maahan lapetun siiman
+juosta ulos. Lybeck käytti ei varsin raskasta metallikalaa ja lippaa ja
+heitti niitä niinkuin perhoa. Saatuaan ensin siimansa pari vavan
+pituutta koskeen, hän tempasi sen ylös, astui askeleen eteenpäin,
+sillaikaa kuin siima oikeni taapäin, vei voimakkaasti vapaa eteenpäin
+ja antoi pyydyksen ampua alas siihen paikkaan, mihin oli tähdännyt,
+poikki kosken tai viistoon. Samalla hän laski vavan kärkeä, vei sen
+nopeammin tai hitaammin, sen mukaan kuin virta ja pohja vaati rantaan
+päin, tarpeen mukaan antaen lisää siimaa tai sitä lyhentäen, jolloin
+pyydys ensin kiisi viistoon ja sitten vississä paikassa teki tiukan
+mutkan. Tämän viimeisen tempun hän koetti tehdä niin, että pyydys juuri
+silloin oli jossakin syvennyksessä tai kiven ylä- tai alapuolella,
+missä kala tavallisesti vaanii. Sillä tavoin hän aina uudistuvin
+heitoin suorastaan tonki esiin kalat niiden pimeimmistäkin piiloista
+melkein kuin magnetisoiden ne liikkeelle oman hermostonsa ja jäsentensä
+loihtutaidolla. Pyydys kävi joka paikan, ei koskaan pysähtynyt eikä
+antanut kalalle aikaa arveluun ja arvosteluun, mihin mulloset varsinkin
+huonon syönnin aikana ovat erinomaisen taipuvaisia, hännän
+läiskäyksellä ja takapuolensa pyllistyksellä ilmaisten halveksumistaan.
+Sattuihan se mielenosoitus usein Lybeckillekin, minkä saattoi
+kirkkaalla säällä ja korkealta äyräältä katsoen huomata, ja mikä ilmeni
+siitäkin, että hyvin monet hänen saamistaan lohista olivat hännästään
+kiinni, _hänen_ lohensa useammin kuin muiden hitaampien, joiden hyrrä
+koskessa ei pyörinyt niin vihaisesti kuin hänen. Minusta näytti usein,
+että kalan _täytyi_ tarttua hänen koukkuunsa ja hyökätä siihen kiinni
+toisten kilvalla, jollei kala suvainnut tarttua koukkuun, niin tarttui
+koukku kalaan.
+
+Vesi kyllä roiski ja metsä mätki hänen mennessään, ja olisi luullut
+kalain sitä kaikkoavan pois koko koskesta, mutta kovassa kuohussa ja
+vahvassa virrassa sillä ei näkynyt olevan väliä, varsinkaan kun hän ei
+kauan viipynyt paikallaan. Olisi myöskin luullut, että hän satutti
+pyydyksensä puihin, mutta ihme kyllä se tapahtui harvemmin kuin olisi
+luullut, vaikka hänen heittonsa olivat kylläkin niin pitkät, että hän
+saattoi, jos tahtoi, temmata kalan toisen nenän edestä toiselta
+rannalta. Tapahtui sentään, että minä sain irtauttaa hänen koukkunsa,
+joskaan en housuistani, enkä huulestani, niin en kuitenkaan kaukana
+niistä, rantapajukosta. Ei hänellä muuten ollut aikaa pyydyksiään
+suremaan, kun ne tarttuivat ja jäivät. Hyvän syönnin aikana maksaa aika
+enemmän kuin vehkeet.
+
+Lybeckin tavallisimpia vieheitä oli noin puolentoista tuuman pituinen
+n.k. devon, hopeinen tai useimmin kultainen pyöreä metallikala, joka
+oli selältään maalattu joko ruskeaksi tai sinisen vihreäksi. Parhaiten
+näytti hän saavan sellaisella, joka ei ollut suoraan tehtaan jäljeltä,
+vaan josta maali oli kulunut pois niin, että sitä siinä oli vain
+joitakin täpliä. Kuta kuluneempi sellainen on, sitä paremmin se näyttää
+kalastavan. Olen mestarini traditiota noudattaen aina pitänyt
+varastossani tällaisia likaisia laitteita ja viimeksi minä viime
+syksynä sain hyviä tuloksia muutamalla tumman vasken värisellä
+sinisen-vihreänruskeaksi töhrityllä devonilla, joka oli tarttunut
+koskesta onkeeni ja siellä saanut erikoisen ruosteen. Se on nyt taas
+siellä kiven kolossa jossakin. Luulen, että jos voisi saada aikaan
+devonin, joka olisi maalaamaton, mutta itse metalli kihtaisi hiukan
+sinistä, hiukan vihreää, hiukan ruskeaa niinkuin vanha pronssi, se
+olisi sopiva jäljittelemään pientä mullosta ja sen kanssa jotenkin
+samannäköistä elritsaa, ja meillä olisi näpsä pyydys varsinkin
+kirkkaalla säällä. Devonista vielä mainitsen, että olen tullut
+huomaamaan, että kaupassa löytyvät sellaiset, joissa on, paitsi kaksi
+paria häntäkoukkuja, myöskin kaksi paria sivukoukkuja, eivät ole niin
+käytännölliset, kuin jos nämä sivukoukut ovat poissa. Ne tarttuvat
+helposti pohjaan, ne näkyvät hiljaisemmassa pyörinnässä kuin
+myllynsiivet ja joutuvat sitäpaitsi pian epäjärjestykseen. Kala tarttuu
+kyllä ilman niitäkin, jollei devon ole aivan suuri, jolloin ne kyllä
+saattavat olla paikallaan. Viittaan kuviin.
+
+Paitsi devonia käytti Lybeck myöskin lippoja suurimmasta pienimpään ja
+oli mestari näiden, melkoista taitoa vaativain pyydysten käyttämisessä,
+joita täytyy kuljettaa eri tavalla eri veden nopeudessa. Devonia hän
+käytti kirkkaalla säällä ja yleensä päivällä, lippoja sateella ja
+illalla ja yöllä, jolloin vaaditaan välkettä ja jolloin kala ei ehdi
+nähdä muuta kuin leimauksen. Lippahan jäljittelee valkeata syöttiä,
+salakkaa, särkeä ja siianpoikaa, ja on käsiteltävä niin, että koskea
+alas kiitävän kalan liikkeet tulevat hyvin ja pettävästi
+jäljitellyiksi. Varsinkin kiven huopeessa veden velloessa, kun sen saa
+siinä muutaman silmänräpäyksen pyörimään ja heittämään kuperkeikkaa, se
+näyttää olevan vastustamaton, ja sen liikkeen Lybeck osasi sille antaa.
+
+Lybeckin lipat olivat kooltaan suurimmasta ruokalusikan kokoisesta
+pienimpään teelusikan lehteen saakka. Pienempiä niistä hän käytti
+yhdessä perhojen kanssa niin, että hänellä alinna heittosiimassa oli
+lippa ja ylempänä pari kolme perhosta. Tämä viimemainittu tapa ei
+minusta ollut oikein asianmukainen enkä minä siinä suhteessa ottanut
+häneltä oppia. Ensinkin ei perho, kun lippaa täytyy vetää, saa sitä
+luontaista virran mukana menevää liikettä, joka sillä täytyy olla, vaan
+joutuu tavallaan uistimeksi, ja toisekseen se, jos kala ottaa perhoon,
+joutuu ajelehtimaan ja helposti tarttuu pohjaan, jolloin kala
+menetetään. Se vaara on kyllä tarjona useammalla perhollakin onkiessa,
+mutta kun perho on keveämpi, ei tarttumisen vaara ole niin suuri. Minä
+puolestani olen tullut siihen, että käytän melkein yksinomaan yhtä
+perhoa, varsinkin jos luulen suurempia kaloja olevan koskessa. Minulle
+on usein tapahtunut, että suuren ottaessa alimmaista perhoa, pieni
+suuren uidessa iskee johonkin ylempään ja tempoessaan vapauttaa
+vanhemman veljensä. Ottaessakin on tämmöisestä kaksoissaaliista
+hankaluuksia, tavallisesti aina toinen ja suurempi pääsee.
+
+Niinkuin tästä näkyy, ei Lybeck, vaikka hän käyttikin perhoja
+uistinsiimassaan, ollut varsinaisesti perholla onkija eikä perehtynyt
+sen tekniikkaan. Vaikka hän heittikin lippoja ja muita pyydyksiään
+siihen tapaan kuin perhoa heitetään, oli hänellä, niinkuin monella
+muullakin, se käsitys, että siima näin heittäen ei lennä ulos, ellei
+siinä ole painoa--mikä on erehdys, sillä siimahan kyllä sen tekee
+ilmankin painoa, kun se vain vapaan nähden on tarpeeksi paksu, ja vapa
+tarpeeksi joustava. Kun hän käytti hienompia siimoja, mitkä
+virvelöidessä kyllä ovat paikallaan varsinkin alaheittotyylissä, ei hän
+sitä saanut ulos ilman painoa. Ei hän myöskään näyttänyt luottavan
+pelkkiin perhosiin ja niiden viehätysvoimaan, vaan luuli, että pitää
+olla kirkas lippa, joka houkuttelee kalan piilostaan esiin. Että pelkkä
+perhokin antaa hyviä tuloksia, sen minä kuitenkin sain hänelle
+todistetuksi eräänä iltana, kun kalastimme kilvan, hän seisoen kosken
+keskellä olevalla arkulla, minä maissa seisoen ja kalastaen maan ja
+arkun välistä. Kun hän metallipyydyksillään ei saanut suuresta koskesta
+mitään, minä otin höyhenellä tunnin kuluessa kymmenkunnan kilon
+mullosta. Menestykseni riippui kai siitä, että olin huomannut kalojen
+silloin ajavan perhoja, jolloin ne eivät välitä täky- ja muista
+vehkeistä. Siitä lähtien olen kaikkein suurimmaksi osaksi käyttänyt
+perhoa melkein yhtä tuloksellisesti kuin hän lippoja ja devoneita.
+Lybeckin saaliit ovat kuitenkin jääneet voittamattomiksi muihin
+Huopanan kalastajiin verrattuina. Hän suolasi lohia saavittain. Erään
+hänen muistiinpanonsa mukaan hän 15 päivän kuluessa oli saanut suuria
+24 kappaletta, jotka painoivat yhteensä 151 kiloa. Pienempiä hän ei ole
+merkinnyt. Paras päivän saalis oli 5 kappaletta.--Hänen käyttämistään
+mullosperhoista, mikäli muistan, tahdon mainita punaisen _Soldier
+palmerin_, ruskean _Red- ja Brown palmerin_, mustan _Zulun_, harmaan
+_March brownin_ ja keltaruumiisen ja ruskeanharmaasiipisen
+_Professorin_, kaikki suurenpuoleista kokoa.
+
+Ollessamme onkimatkallamme teimme tavallisesti niin, että mentiin
+yhdessä koskelle. Jos meitä samaan aikaan sattui olemaan useampia,
+esim. neljä vapaa, vedettiin arpaa, kuka kullekin puolelle. Jouduin
+joskus Lybeckin kanssa samalle puolelle. Kohteliaasti hän taitavampana
+kalastajana sijoitti minut edelleen, koska hän kauemma heittäen
+kuitenkin voi takaakin tullen vallita suuremman osan vettä kuin minä,
+jolta pyydys ei lentänyt niinkuin häneltä. Rantakalain olisi näin
+pitänyt joutua minun osakseni. Mutta nekin olivat oikeastaan hänen. Ne
+joutuivat tavallisesti hänelle siten, että hänen pitkä, keskikoskeen
+heitetty siimansa alaspäin kiertäessään vei hänen syöttinsä kalan
+näkyviin ennen kuin minun. Kun näin, etten ehtisi hänen tieltään,
+pyysin häntä jatkamaan ohitseni. Ennenkuin pyydykseni selvisi pohjasta,
+mihin sillä oli erikoinen taipumus tarttua, ja sitten puusta, johon se
+pohjasta ponnahti, oli toveri tiessään ja huitoi kaukana suvannossa
+alhaalla ja oli pian joutunut siltaan ja oli tulossa toista rantaa
+niskaan, ensin toisten taa ja sitten heidän ohitse ja edelle,
+haavipojalla kannannainen vitsariippi mullosia, suurempia ja pienempiä,
+kun meillä muilla vast'alkajilla oli kullakin joko parahiksi mitan
+täyttävä mullonen tai ahven.
+
+Nautin hänen kalastuksestaan enemmän kuin omastani, josta siihen aikaan
+ei ollut paljoakaan sanomista. Oli ilo nähdä sitä voimaa, varmuutta,
+intoa ja taitoa, millä hän vapaansa käytti, kuulla vavan viuhinaa ja
+siiman läiskinää ja miten kala keikautettiin maihin. En unohda koskaan
+näkyä eräänä varhaisena aamuna, kun Lybeck jo oli mennyt ongelle ennen
+auringon nousua. Tavallisesti hän onki myöhään yöhön, niin kauan kun
+näki, nukkui vaate päällä muutamia tunteja, meni taas ulos, kalasti
+aamiaisille, kylpi säännöllisesti joka aamu, koska siihen iltapäivällä
+ei ollut aikaa, nukkui keskipäivän, jolloin kala yleensä ei ota, ja oli
+sitten valmis ilta- ja yö-otteluun. Minä tein melkein päinvastoin. No
+niin, olin herännyt tavallista varhemmin, ja lähtenyt koskelle. Ville
+tohtori oli jo siellä. En kuitenkaan nähnyt häntä itseään, ainoastaan
+hänen apulaisensa erään suuren kiven vieressä. Aurinko juuri nousee ja
+punaa sakean lepikon sillä puolen. Siellä on suuri, suippilon muotoinen
+kivimöhkäle suvannon yläpäässä. Silloin nousee kiven takaa tuuhea pitkä
+tukka, leveä otsa, paksu kaula, ruskea ruho ja kaksi ruskeaa kättä
+ruskeaa vapaa pitäen. Enempää ei tule kiven takaa näkyviin. Hän sulaa
+maisemaan, aurinko punaa hänet ja metsän, ne kuuluvat yhteen. Se on
+kuin itse metsän jumala Pan, on kuin kentauri, metsänhaltija, joka
+vaihteeksi on lähtenyt kalaan. Hän soluttelee siimaa koskeen. Tempaa
+ylös, heittää alas, lappaa sisään, päästää taas, ilme ja eleet niinkuin
+metsän elävän. Yhä pitemmälle lentää pyydys, pian suvannon keskeen. Hän
+innostuu pääsemään vielä ulomma, missä on varma vedenalainen kivi,
+minkä alta usein ottaa, aina suuri. Pan kiipee polvilleen kivelle,
+heittää nyt polviltaan, eturuumis eläen, takaruumis sulaen
+liikkumattomaksi kiveen. Se _on_ Pan, ja Pan saa. Pyydys putoo vihdoin,
+niinkuin hän sen tahtoo, ja hänellä on suuri lohi ongessa, joka velloo
+vettä hetken niinkuin potkuri ja sitten katoo, siiman viiltäessä vettä.
+Ketterästi kuin kissa hyppää hän kiveltä alas. Haavipoika,
+vikkelyydessä ja ottamisen taidossa lajiaan ainokainen, Kokon Julius,
+hänkin ruskea, joskin hiukan haaleampi, niinkuin yleensä penikat,
+juoksee joustavasti pyörähtelevän otvan päähän, valmiina iskemään heti,
+kun lohi rantautuu. Se rantautuukin veden painamana ruuhkaa vastaan.
+Ottaja kyyristyy, tähtäilee veteen, tekee nopean liikkeen, nostaa
+ruskean vetehisen ja juoksee maihin. Se on käynyt salamannopeasti
+näiltä kahdelta tottuneelta, vuosikausien kuluessa yhteistoimintaan
+harjaantuneilta. Ne jäävät sitten siihen, yhteen ryhmään, litteälle
+kalakivelle, isketyn lohen ääreen, toinen pistäen puukolla veren
+juoksemaan, toinen päästämään koukkuja irti.
+
+Siinä oli kohtaus, jommoista en ole ennen enkä jälkeen nähnyt, ikävä
+kyllä, ettei sitä ole ikuistettu elävin kuvin, iloksi ja opiksi
+vastaisille kalamiehille.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lybeck oli voimakkaiden tempausten mies, elämässään yleensä, niinkuin
+onginnassaan erittäin. Yhtä rajusti kuin hän johonkin intoutui ja yhtä
+kiinteästi kuin hän siihen antautui, yhtä äkkiä hän siihen kyllääntyi
+ja sen jätti. Hän oli myös vastakohtien mies, täynnä ristiriitaisuuksia
+ja koko lailla epäjohdonmukainenkin, niinkuin touhahtelevat
+tunneihmiset yleensä. Hän piti pahana onkimista sunnuntaisin, mutta ei
+koukkujensa teroittamista ja pyydyksiensä paikkaamista
+kirkkoaikanakaan. Hän saarnasi kahvia, viinaa ja tupakkaakin vastaan,
+mutta joi sentään kupin, kallisti pikarin ja poltti sikarinkin, kun
+kovalle otti. Yht'äkkiä hän jätti onkimisen, pitäen tappamista syntinä,
+siihen määrin vastenmielisenä, ettei voinut sietää pyydyksiään
+silmäinsä edessä. Syyksi siihen sanoi hän myöskin sen, että onginta oli
+muuttunut hänelle niin vangitsevaksi intohimoksi, että hänen täytyi
+siitä vapautua. Jonkin aikaa koeteltuaan sitä turhaan voittaa, oli hän
+vihdoin saanut siihen voimaa siitä, että hän eräänä sunnuntai-iltana,
+senjälkeen kuin juuri oli pitänyt myllytuvassa uskonnollis-eetillisen
+esitelmän itsensä hillitsemisestä, oli heti sen jälkeen koskelle
+mentyään saanut onkeensa suuren lohen, joka juuri ottaessa pääsi.
+Silloin hän suuttui niin, että menetti malttinsa ja kirosi. Hän tuli
+heti pois koskelta, kokosi kamsunsa ja lähti, ei enää koskaan
+tullakseen. Johdonmukaisempi mies olisi tällaisen heräyksen jälkeen
+ehkä hävittänyt synninteon välineet, jotteivät ne saattaisi muitakaan
+samanlaiseen kiusaukseen. Ville tarjosi vapansa ja muut vehkeensä
+polkuhinnasta eräälle toverille, ja yhä vieläkin hänen vapansa viuhuvat
+ja hänen rullansa pärisevät Huopanassa, tehden syntiä toisten lukuun.
+
+Olen kertonut tämän tapauksen pienenä eetillisenä muistutuksena
+kaikille onkimiehille. Onginta, niinkuin muukin urheilu, on huvina
+hauskuus, mutta intohimona rasitus. Mieli ei saa, voidakseen virkistyä,
+joutua tasapainostaan pois edes silloinkaan, kun suuri lohi pääsee.
+Täytyy voida hymähtää, ei katkerasti, enintään alakuloisesti, istua
+rauhallisena rannalle ja pistää piippuun.
+
+
+
+
+SE SUURI SYNTYMÄPÄIVÄLOHI.
+
+
+Oli yhä vieläkin saamatta se takaa ajamani suuri lohi. Kilon painoisia
+ja pienempiä olisin kylä saanut kuinka paljon hyvänsä, mutta kuinka
+ponnistelinkin, iso ei ottanut, ei edes nykäissyt. Koetin tietysti
+uskotella itselleni, että ei sillä väliäkään. Pienten saaminen,
+varsinkin perhosilla, kysyy taitoa sekin ja on muka yhtä hienoa
+urheilua kuin suurtenkin saaminen, kun vain käyttää hienoa vapaa, jonka
+kärki tutistessaan antaa hermostolle samat sähkösysäykset kuin suuri
+kala ja jäykempi vapa.
+
+Mutta uskotteluni oli pakotettua itseni pettämistä, sillä sisimmässäni
+vihlasi ilkeästi joka kerta, kun toverini, vanha tottunut kalastaja,
+toi koskelta suuren kalan, joita hän muuten toi harva se ilta ja yö,
+välistä useampiakin kerrallaan. Suurimpansa otti hän tavallisesti
+iltamyöhällä, välistä vasta pilkkopimeässä. Olin usein jo aikoja sitten
+palannut ongelta, syönyt ja pannut maatakin, kun tultiin suurella
+touhulla toitottamaan, että nyt sillä on viisikiloinen, nyt
+seitsenkiloinen, nyt kaksi kuusikiloista väkäleukaa koirasta. Kerran
+hän itse naputti ikkunaani, jonka ohi tie koskelle kulki, ja nosti,
+mielestäni kylläkin epähienosti, eteeni peräkkäin kolme jättiläistä,
+joista muuan oli tarttunut hännästään.
+
+Mahtoi olla koskessa kaloja, koska niitä jo näkyi alkavan saada
+haraamallakin. Olisi niitä näin ollen luullut riittävän muillekin.
+Mutta eivät ne vain satuttaneet purstojaan minun koukkuihini, vaikka
+niitä näin kutunsa edellä loikki ilmaan päivälläkin niin, että olisi
+voinut lennosta ampua. Ehätin joinakuina iltoina koskelle ennen
+toveriani ja koetin nakella samoja pyydyksiä ja samoilla paikoilla kuin
+hänkin, aina tuloksetta. Kun hän sitten saapui toiselle puolelle, niin
+rääkäsi hänen rullansa samassa ja pian kuului tappokalikan pauke
+vesakosta. Ongittuaan oman puolensa nakkasi hän koukun yli minun
+puolelleni ja vetäsi kalan nenäni alta siitäkin, missä minä juuri ikään
+olin turhaan heitellyt.
+
+Sehän oli tietystikin toverini taito, jota hän sai kiittää
+menestyksestään, vaikka minun oli vaikea sitä myöntää. En silloin vielä
+osannut heittää enkä varsinkaan kuljettaa pyydystä, niinkuin olisi
+pitänyt. Vasta sitten, vuotta paria myöhemmin, kun vähitellen opin
+oikeat temput, alkoi onni hymyillä minullekin. Mutta nyt se oli kuin
+kirottua. Minkätähden pitää toisen onkeen aina ottaa ja toisen ei
+milloinkaan? Olkoon, että hän on taitavampi, mutta luulisi nyt ainakin
+_yhden_ käyvän minunkin pyydykseeni. Ja minun kävi suoraan sanoen koko
+lailla kateekseni.
+
+Kateus on sangen ilkeä ja vastenmielinen tunne, mutta ainakin metsä- ja
+kalamiehen on melkein mahdoton saada pidetyksi siitä itsensä kokonaan
+puhtaana. Kateus on kalamiehen perisynti. Sillä on hänen rinnassaan
+kaikki viihtymisen edellytykset. Kyllähän naapurin täyteläinen
+apilapeltokin puree sen mieltä, jonka niitty aidan takana kasvaa
+sammalta, mutta ei se semmoinen kuitenkaan koskaan karvastele siinä
+määrin kuin toisen pullea nuotanperä, silloinkun itse ihan vierestä
+vedät tyhjän apajan. Ei ole kovin kaukana se maailmanaika, jolloin
+suomalaiset elivät vain kalastuksesta ja metsästyksestä. Sentähden
+meissä, heidän jälkeläisissään, kateus ja pahansuopaisuus rehoittavat
+vielä vereksimmillään. Lankesin lankeamistani niin syvälle, että minun
+oli oikein hyvä olla niinä iltoina, kun toverini ei saanut mitään, ja
+vielä parempi silloin, kun häneltä pääsi kala. Sen ilon hän, hauska
+kyllä, valmisti minulle tuon tuostakin, sillä kun hän ei malttanut
+uuvuttaa, vaan pyrki ottamaan väkisin, särkyi häneltä pyydyksiä ja
+katkeili tapseja ja murtui kalan leukoja vähäväliä. Koetin turhaan
+torjua tätä syöpäläistä sydämestäni. Tunsin pääseväni siitä vasta
+sitten, kun itsekin olin saanut ison.
+
+Mutta samalla olin selvillä myöskin siitä, että minun ei maksanut
+vaivaa yrittääkään, niin kauan kuin toverini kalasti. Jos onni koskaan
+kääntyy minulle suotuisaksi, niin kääntyy se vasta sitten, kun hän on
+lähtenyt. Ja mahtoi lähteä niin pian kuin suinkin! Onhan hän jo ottanut
+osansa, luulisi hänen saaneen pahimman syyhynsä saunoitetuksi. Onko nyt
+urheilijan arvoista suolauttaa korvomääriä? Silakanpyyntiähän se on
+semmoinen eikä lohen... Olisin tietysti itsekin nuolaissut, jos olisi
+tipahtanut.
+
+Vihdoinkin toverini lähti. Hänen kalakorvonsa kannettiin veneeseen ja
+hän soudatti itsensä yöksi laivaan. Nyt oli minun vuoroni. Tunsin heti
+ruumiissani kuin jonkinlaisen vapautuksen. Oli niin kuin olisi jokin
+lumous lauennut, kirot peruutetut. Ensi yönä se tapahtuu _siksi_, että
+hän on mennyt. Sillä paitse että kalamies on kateellinen, on hän
+myöskin taikauskoinen. Jos se ja se tulee (esim. akka vastaan), jos se
+ja se lähtee (esim. harakka tai närhi puusta), niin se vaikuttaa päivän
+tulokseen. Kalamiehen taikoihin kuuluu sekin, ett'ei saa olla
+_uskovinaan_ saaliin saamiseen. Kalaan valmistautuessaan ja sinne
+mennessään hänen pitää vakuutella itselleen, että se tapahtuu suotta,
+noin vain ilman aikojaan ... lähdenmähän ... menenmähän ... ei sillä
+väliä, saanko tai olen saamatta.
+
+Ja niihin kuuluu vielä, että kalaan on mentävä salaa ... kun pääsee
+pujahtamaan kenenkään näkemättä, silloin on aina suurimmat toiveet. Ja
+kun isäntä, jonka luona asuimme ja joka oli minulla haavimiehenä, tuli
+tuumimaan, että eiköhän olisi lähdettävä ottamaan sitä suurta, vastasin
+siis haukotellen ja niin välinpitämättömästi kuin voin:
+
+--Ei taida viitsiä ... kyllä minulle riittää pienetkin ... ja eikö
+tuolta jo lie otettu, mikä on otettavissa.
+
+--Voi toki, kyllä siellä niitä vielä on ... kun käy välisuvannossa
+semmoinen pätke, että kuuluu pihaan asti.
+
+--Eivät ne näy minun tarjouksistani huolivan.
+
+--Koettaisittepahan kerran tuoreella salakalla.
+
+--Onko teillä salakoita?
+
+--Pojat näkyvät onkineen viskaimen täyteen.
+
+--Taitaa nyt kuitenkin jäädä menemättä.
+
+Mutta tuskin oli hän mennyt, kun aloin laittaa kuntoon täkypyydystä.
+Hain salakan viskaimesta, jonka pojat olivat asettaneet porstuaan ja
+kiinnitin sen koukkuvehkeeseen. Useampia en ottanut mukaani, ja siinä
+oli taas taika siinäkin. Olin ollut huomaavinani, että jos varustautuu
+liiaksi koskelle lähtiessään, se ei ole hyväksi. Minähän vain
+pilanpäiten ... ilman aikojaan ... lätkäytän kerta pari, sitten tulen
+pois. Menen vain kuutamoon käyskentelemään. Älkää luulko, lohet, että
+tämä on niin tärkeää, minulle on ihan yhdentekevä, otatteko vai ette...
+
+Mutta minun sisimpäni jo vapisi ja jalkanivelissä oli tunne, niinkuin
+olisi pian täytynyt riipaista kuin juoksuun jonnekin minne tahansa,
+vaikka metsään. Kaikkialla nukuttiin, sekä meillä että muissa taloissa
+kahden puolen koskea. Oli täyden kuun aika. Välistä paistoi kuu
+täydeltä terältä, välistä verhoutui taivas hienojen, hiljalleen
+ajelehtivain hattarapilvien peittoon. Tullakseni onkimapaikkaan oli
+minun kuljettava ensin vähän maantietä, sitten myllyn ohi ja sillan
+yli, jonka korvasta kääntyi jalkapolku lehdon läpi välisuvantoon ja
+niskaan.
+
+Sillalle näkyi koko koski ylhäältä alas asti. Kuu paistoi pitkin koskea
+ja valaisi sen yhdeksi ainoaksi välkkyväksi hopeavyöksi. »Ves'
+kiehahtaa, ves' kuohahtaa, mies yksin ongell' on», niinkuin
+muistaakseni Goethe jossakin laulaa. Ja minusta tuntui kuin ei koko
+maailmassa olisi milloinkaan ollut muuta ääntä kuin kosken kohina, eikä
+muuta olemassaolevaa kuin kuu ja sen pilvet, koski ja minä ja ne suuret
+lohet, joita ei nähnyt, mutta jotka parhaallaan nousivat sinne, minne
+minäkin olin menossa, hyökäten eteenpäin kiven huopeesta toiseen. Näin
+yöllähän ne nousevat, rappu rapulta, pysähtyäkseen Välisuvantoon, jossa
+niitä sitten parhaina kutupäivinä seisoo satoja rinnakkain,
+päällekkäin--niin suuria, ettei niitä milloinkaan semmoisia ole saatu
+ongella eikä verkoilla, ei muulla kuin tuulaalla ennen vanhaan. Ne
+katkovat kaikki koukut, repivät kaikki verkot. Suurin ongella saatu,
+toverini saama toissa kesänä, oli kahdeksankiloinen, mutta siellä _on_
+yhdeksänkiloisia, kymmenkiloisiakin. Jos minä saisin semmoisen, jos
+tapahtuisi se ihme minulle ... minulle! Se suuri tapaus, josta
+kerrottaisiin vuosikausia tällä koskella, josta pantaisiin valokuvat
+urheilulehtiin. Huomennahan on syntymäpäiväni, ei, nythän se jo on ...
+kello on viittä yli 12. Jos minä saan sen syntymäpäivälahjakseni,
+keitän siitä rokan ja kutsun koko kylän kestiin.
+
+Saakoot kerran maistaa kosken kinkkua paikkakuntalaisetkin, vaikka
+ovatkin vuokranneet pois vetensä.
+
+Kuului yhtäkkiä rattaiden ratinaa edestäpäin. Sieltä saattoi ajaa akka
+vastaan ja turmella kaiken. Luulen, että pistin laukaksi ehtiäkseni
+tieltä pois, ja ehdinkin harpata maantieltä metsään, ennenkuin ne
+tulivat. Siellä olin turvassa, sillä harakasta ei ole pelkoa yöllä. Kuu
+oli peittynyt hetkeksi pilveen ja lehdossa oli niin hämärä, että sain
+kulkea jalkoterällä tunnustellen, ett'en kompastuisi kiviin ja puitten
+juuriin. Tie kulki vähän matkaa koskesta mutkitellen niin, että kohina
+kuului milloin voimakkaammin milloin heikommin. Kalamies tuntee aina
+kosken äänestä, milloin se on annillaan. Se ei silloin soi niinkuin
+tavallisesti, vaan niinkuin jotenkuten toisin ... ei voi oikein sanoa,
+miten toisin se silloin soi, mutta toisin se vain soi. Se on niitä
+salaperäisyyksiä, joita ainoastaan kalamies käsittää, mutta joista
+muilla kuolevaisilla ja eläväisillä ei ole aavistustakaan.
+
+Kun tulin Välisuvantoon, näin, tunsin, kuulin ja tajusin, että siellä
+täytyy olla minun kalan, se minun vielä saamaton, mutta minulle
+edeltämäärätty ensimmäinen suureni. Siellä losahteli ja läsähteli,
+posahteli ja päsähteli, nousi mustia selkiä veden pinnalle, loirahteli
+leveitä pyrstöjä laineiden välissä. Ne olivat kaloja, vesi ei olisi
+voinut niin äännellä eikä väännellä. Lähellä rantaa oli suuri kivi,
+jonka alapuolelle muodostui akanvirta, mistä löi rantaan ainainen
+aalto, kihnutellen otvapuomia, joka oli rautarenkain kiinnitetty
+kiveen. Juuri tämä kiven alainen akanvirta oli se paikka, mistä
+toverini melkein aina sai. Siinä seisoi aina kala; kun siitä illalla
+oli saatu yksi, oli siinä jo seuraavana aamuna toinen. Kerran sai hän
+siitä kolme yhtenä päivänä. Tänä aamuna siitä ei oltu ongittu. Siinä
+täytyi siis olla--siinä jos missään. Ja kun siitä otti, niin otti aina
+suuri. Jos siitä sai pienen, silloin ei koskessa ollut suuria, koska ne
+ajavat heikompansa pois parhaista väijymäpaikoista.
+
+Valmistausin heittämään. Kun lohi on arka kala, sitä arempi kuta
+suurempi se on, ja kun se kaikkoaa pois vähintäkin varjoa ja
+heikointakin askelten töminää, täytyi heittämisen tapahtua varovasti,
+loitolta, oli hiivittävä varpaillaan, nakattava kiven takaa,
+yläpuolelta pyöräyttämällä salakka sen eteen, niinkuin se vähän
+pyörryksissään kiitäen tulisi alas koskea ja hakisi turvaa tyynestä.
+
+Vein iskukoukun veden rajaan, jotta se olisi siinä helposti
+yletettävissäni kalan uuvuttua. Lapoin sitten siimaa litteälle kivelle
+jalkojeni juureen, laskin siimassa riippuvan salakan sopivan matkan
+päähän vavan kärjestä ja puristin vapaa toisella kädellä rullan alta,
+toisella sen päältä.
+
+Mutta silloin alkoi minua yht'äkkiä pelottaa ja kieli rupesi maistumaan
+messingille. Sama maku tuli minulle ennen aikaan suuhun usein
+seisoessani jänispassissa haukun lähetessä. Jos se todellakin tarttuu
+... se kaikkein suurin, se kymmenkiloinen! Mihinkä minä sen kanssa
+joudun, jos se lähtee menemään alas? Silloin on minun ensin riennettävä
+jälkeen niin pitkälle kuin pääsen rantakiviä, sitten koetettava
+huojuvia riukuja myöten päästä kiviarkulle. Jos en sinne mennessäni
+tässä puolipimeässä ja petollisessa kuutamossa ole katkaissut jalkojani
+ja vapaani, niin on pahin taival vielä jäljellä, jolle ei missään
+tapauksessa maksa vaivaa lähteä, suuri koski, jonka kala kerran siihen
+päästyään laskee yhteen menoon ehkä siltaan saakka. Jos se
+pysähtyisikin välille jonkin kiven kupeeseen, en kuitenkaan pääsisi
+sitä niin lähelle, että saisin sen koukkuun kuohuvassa koskessa. Ja
+mitenkä minä veisin koukunkaan sinne mennessäni? On uhkapeliä lähteä
+näin yöllä yksin ilman apua isoja ottamaan.
+
+Kun en ollenkaan olisi lähtenytkään... Jos en heittäisikään... Kunpa en
+saisi, vaikka heittäisinkin...
+
+Voi kauhistus, millainen peto hyppäsi arkun kohdalla keskellä suvantoa!
+Tuossa näytti toinen pyrstöään...
+
+Melkein tietämättäni lensi siima vavan kärjestä ja kuutamossa
+kimmeltäen rätkähti salakkani koskeen. Siima oikeni vedessä, tunsin,
+kuinka täky pysähtyi ja alkoi pyöriä. Kiinnitin, aloin lappaa sitä
+pois. Silloin, juuri kun täky oli akanvirrassa ison kiven huopeessa,
+oli siinä kala kiinni!
+
+Se hetki, jolloin suuri kala juuri on tarttunut, mutta ei vielä ole
+ehtinyt ilmaista itseään muulla kuin sillä painolla, minkä hänestä
+tuntee vapansa kärjessä, on kalamiehen kaikkein huumaavimpia. Jotakin
+on tapahtunut, mutta mitä? Pyssy on lauennut, mutta ei vielä
+pamahtanut. Ja on niinkuin olisi tuokioksi menettänyt tietoisuutensa.
+Siinä sekunnissa saattaa ajatus kuitenkin toimia, mutta tavallisesti
+suuntautumalla johonkin kokonaan toisarvoiseen. Ja minun sisimmässäni
+hihkasi jotenkuten näin: »Ottipahan _koska_ lähdin salaa ... ottipahan,
+_koska_ ei akka eikä harakka tullut vastaan eikä minulla ollut kuin
+yksi salakka mukanani ja koska lupasin...!»
+
+Samassa laukesi lumous, kun kala tempasi, niinkuin tempaa ainoastaan
+kaikkein virkein ja virmapäisin kala. Toverini oli usein kertonut
+minulle--minkä muuten kyllä olin itsekin huomannut seuratessani hänen
+kalastustaan--että oikein iso tavallisesti menettelee niin, että se
+tuntiessaan olevansa kiinni, tekee kuperkeikan pohjaa kohti,
+pasahuttaen samalla pyrstöllään vedenpintaan kuohun niinkuin airolla
+äkäisesti tempaistessa; sitten se usein jurnahtaa pohjaan ja jää siihen
+pitkäksi aikaa. Toinen kala taas ei näyttäydy, mutta pudistaa kuin
+varsa ensimmäisiä päitsiään ja hyökkäilee ylös ja alas, kunnes uupuu ja
+antautuu. Tämä pudisti vimmatusti ja karkasi huimaavaa vauhtia ulos,
+repäisten siimaa rullalta niin, että sormia poltti. Sitten se kääntyi
+ja ampui nuolena takaisin rantaa kohti, jolloin siima höltyi niin,
+ett'en tiennyt, oliko ongessa vielä kala vai oliko se päässyt...
+
+Ei ole päässyt, siinä se vielä on! Kiristän minkä vapa sallii. Kala
+tulee lähemmä. Suuri se on ... kylläpä onkin suuri! Se näyttää olevan
+melkein pinnalla. Minun täytyy koettaa saada se heti maihin,
+uuvuttamatta yllättää se tuossa, ennenkuin se päättää mennä ulomma ja
+äkäytyy sinne ja ehkä sitten lähtee alas. Pilvi on poistunut kuun
+edestä ja on häikäisevän kirkasta. Voin nähdä aivan hyvin, että siima
+on ihan lähellä otvaa. Otan koukun ja kahlaan veteen, vapa vasemmassa
+kädessä, koukku oikeassa, sujutan sitä otvaa myöten vedessä siihen,
+missä oletan kalan seisovan, kyyristyn ja ollakseni varma siitä, että
+kärki uppoo, kiskaisen kaikin voimin--sillä seurauksella, että menetän
+tasapainoni ja hoiperrun ronkolleni veteen kahden kiven väliin.
+
+Kun siitä selvisin toteamaan, mitä oli tapahtunut, oli minulla yhä
+toisessa kädessäni vapa, toisessa koukku ilman kalaa. Mutta vieressäni
+jossakin lätkähtelee. Kala potkii jossakin ... missä? tuossa! Tuossa
+veden rajassa! Nakkaan luotani vavan ja koukun ja syöksyn suin päin
+ääntä kohti kalan kimppuun, tarttuakseni siihen sulin käsin kuin saukko
+saaliiseensa.--Kun tavotin sen, juuri ennen kuin se oli pääsemässä
+kiveltä koskeen, oli minulla kynsissäni noin kilon painoinen mullonen.
+
+En tiedä, olinko nyhtäissyt sen ylös koukun mutkassa vai oliko se
+kaatuessani lentänyt maihin vavan vipuamana ... enkä myöskään tiedä,
+oliko vavan kärki katkennut kalan painosta vaiko kiveen tärähtäessään--
+summa se vain, että kun märkä mies, ronkko hellänä, lähti nilkuttamaan
+kotiin, toisessa kädessään särkynyt vapa, toisessa monin taioin
+saalistettu yksikiloinen, ne kymmenkiloiset yhä jatkoivat pätkettään
+Välisuvannon kuutamoisilla laineilla.
+
+
+
+
+LASTU SIITÄ SUURESTA LOHESTA.
+
+
+En ollut sillä kalamatkalla vielä saanut sitä suurta lohta, jota olin
+tullut saamaan. Mutta että minä olin sen saava, siitä minulla ei ollut
+vähintäkään epäilystä. Se oli oleva vain ajan kysymys.
+
+Minulla on tapana koskelle tultuani kokeilla järjestelmällisesti
+erilaisilla pyydyksillä. Aloitan tavallisesti perhosilla ja vasta
+sitten, kun olen saanut selville, mitkä kelpaavat ja mitkä eivät,
+siirryn metallikaloihin ja niistä silkkikaloihin. Jos nämä
+keinotekoiset pyydykset ovat osoittautuneet tuloksettomiksi, turvaudun
+täkyyn, joka melkein aina antaa, mutta jonka käyttäminen minusta ei ole
+»korkeamman koulun» urheilua. Täkyuistin on hauin pyydys, suurine
+koukkuineen ja raskaine painoineen, joita sen käyttäminen vaatii.
+
+Perhostaminen ei kuitenkaan tällä kertaa antanut suurta. Perho vaatii
+matalampaa vettä ja laimeampaa virtaa, ja nyt oli vettä ja virtaa
+tavallista enemmän. Kun kuitenkin välttämättä tahdoin saada suuren
+lähetettäväksi kotiin, päätin hypätä väliasteiden yli ja siirtyä
+perhoista suoraan salakkaan.
+
+--Juokse täkypurkki pihasta! sanoin haavipojalle ja istahdin itse
+lepäämään rannalle.
+
+Tämä tapahtui Huopanassa Viitasaarella. Niin pian kuin sen nimenkään
+mainitsen, tunnen verien sävähdyksen poskillani ja rinnassani oudon,
+samalla ahdistavan ja avartavan tunteen. Ei ole koko maailmassa seutua,
+johon minulle olisi kiinnittynyt semmoinen määrä ihania tunnelmia ja
+mieluisia muistoja kuin Huopanaan. Kerran minä vielä sen kunniaksi
+sepitän hymnin, johon panen kaikki kielivarat, mitä suomenkielessä on
+minulla käytettävänä. Nyt sanon siitä vain sen verran, että kalamiehen
+kannalta katsoen ihanin ja muistorikkain paikka tässä koskessa on sen
+keskellä oleva n.s. Välisuvanto, jossa veden kulku hiukan hiljenee ja
+johon suuret kalat noustessaan ja laskiessaan pysähtyvät muutamien
+pohjakivien huopeissa levähtämään ja onkijaa odottamaan. Mitkä
+jännittävät taistelut onkaan sen rannoilla taisteltu! Mitkä
+erikaltaiset elämykset eletty! Lukemattomat ovat ne lohet, jotka siinä
+ovat saadut ja päässeet--päässeet tunkeutuessaan tukkipuomien alle,
+päässeet varsinkin puhaltaessaan suureen koskeen, jonne niitä ei voi
+seurata, ellei ole nuori ja vikkeläjalkainen, joka uskaltaa henkensä
+hyllyvien otvain ja liukkaiden ruuhkapuiden varaan. Kömpelöjalkaisemman
+täytyy ovelin keinoin toimia niin, että tarttunut kala, joka melkein
+aina yrittää lähteä alas, ei lopulta sitä kuitenkaan tee, vaan jää
+suvantoon siinä uuvutettavaksi ja otettavaksi. Tämä ainainen
+epävarmuushan se muuten onkin lohikalastuksen suurin viehätys. Ilman
+sitä olisi lohen onginta ahvenen ongintaa, korkeintaan hauen maihin
+hinaamista.
+
+Istuin siis kosken rannalla kivellä ja annoin entisten seikkailujen
+virittää itseäni uusien kokemiseen. Oli kesäkuinen ilta noin kahdeksan
+tienoissa. Tuon tuostakin pulahti paksu musta selkä tai loirahti leveä,
+melan kärkeinen pyrstö veden pinnalle. Joskus pomppasi koko ruumis
+vedestä ylös, tuhmana ja tunteettomana halkona molskahtaen takaisin.
+Niitä siis siinä oli! Mutta olinko niitä myös saava? Kaiken varmasti!
+Tunsin sen ruumiissani.
+
+Siinä tulee Eemeli täkypurkkia tuoden. Salakat ovat parhaan kokoisia,
+formaliiniliuoksessa juuri sopivasti käyristyneitä. Varmana saaliista
+vapisen jo edeltäpäin niin etten tahdo saada peruketta siimaan
+solmituksi, ja kun nousen ja menen rannalle, tehdäkseni ensimmäisen
+heittoni, ovat koukut kaksi kertaa päästettävät takin selästä. On
+hetkiä ihmiselämässä ... no niin, kalamiehet ymmärtävät
+valmisteluhetkien hermostuneen jännityksen pitemmittä puheitta.
+
+Välisuvannon rantaa kulkee tukinuiton aikana otva eli puomi, jonka alle
+syntyneen kiintonaisen ruuhkan päältä heitto on tehtävä. Hivuttelime
+sitä myöten paikkaan, josta oli helpoin ylettää siihen kohtaan
+koskessa, mistä tavallisesti aina ottaa. Se kohta on melkein
+millimetrilleen määrättävä: siihen ja siihen, niin ja niin pitkälle,
+hiukan yläpuolelle sitä ja sitä merkkiä toisella rannalla. Sillä virran
+on saatava täky valtaansa niin, että se pyöräyttää sitä juuri siinä,
+missä lohi vaanii, hiukan yläpuolella hänen nokkaansa. Täyn tulee
+liikkua viistosti, niinkuin virran vietäväksi joutunut pikkukala
+liikkuu pyrkiessään sitä voittamaan. Jos täky pysähtyy tai pyörii
+epäluonnollisen koneellisesti, päästää lohi sen ohitsensa tai seuraa
+sitä korkeintaan lyhyelle tarkastusmatkalle, vetäytyen pian takaisin
+väijytykseensä.
+
+Heittoni onnistui. Eläköön! Tuskin oli täky lentänyt maaliinsa ja
+upotessaan viilettänyt vähän matkaa alas, kun tartunta oli tapahtunut.
+
+--Jopas jämähti!--Oli suuri, kuinka suuri lienee ollutkaan. Onki oli
+kuin pohjassa kiinni. Kun oikein iso tarttuu, niin se muutamia
+tempauksia tehtyään painautuu pohjaan, rynnistääkseen siitä sitten
+liikkeelle, jolloin taistelu alkaa, taistelu, joka voi kestää tunnin,
+parikin.
+
+Olin silmänräpäyksessä tehnyt tempun, joka aina on tehtävä, niin pian
+kuin tuntee kalan olevan kiinni: nostanut vavan pystyyn ja käynyt
+käsiksi rullan kampiin, odottamaan hyökkäystä. Sitä ei kuitenkaan nyt
+tullutkaan, Tämä kala näytti olevan niin varma voitostaan, ettei
+ryhtynytkään taisteluun muulla tavoin, kuin että painautui pohjaan,
+nähtävästi sen suuren kiven suojaan, josta se oli hyökkäyksensä tehnyt.
+Se ei siis ollut välittänyt etuvartijataistelusta, vaan kohta käynyt
+pääotteluun, jonka suuri kala aina suorittaa äkäytymällä sille
+mieluisaan piilopaikkaan kuin linnoitukseen. Se tietää, että
+hyökkäileminen ja reutominen uuvuttaa, mutta vallihaudassa makaaminen
+säästää voimia.
+
+Pienemmän kalan vetää onkimies tavallisesti heti väkisin sen kätköstä,
+mutta suuremman suhteen ei ole muuta mahdollisuutta kuin odottaa,
+kunnes se joko kyllästyy, suuttuu ja lähtee ulos tai uupuu siihen
+paikkaansa ja joutuu maihin vedettäväksi.
+
+Kun minulla on hienokärkinen perhosvapa ja yksinkertainen peruke, ei
+ole ajattelemistakaan ruveta käyttämään väkivaltaa. Ei ole siis muuta
+neuvoa kuin käydä istumaan ja odottamaan. Siirryn lähellä olevan pukin
+nenälle, jossa olen monet kalat ennenkin uuvuttanut ja panen tupakan.
+Kun molemmat käteni ovat kiinni, toinen vavassa, toinen rullan
+kammissa, ja kun suuren kalan aikana ei ole viisasta jättää rullaa
+omiin hoteisiinsa, koska kalan liikkeelle lähtiessä siima voisi joutua
+höllälle, täytyy tupakanpanon tapahtua siten, että Eemeli poika kopeloi
+taskusta paperossin, pistää sen hampaihin ja sytyttää. Olkoon tässä
+samalla sanottuna, että tupakan paneminen tulisimman taistelun
+tuoksinassa on nautinto, jolla on vanhat kansalliset traditiot Otto von
+Fieandtin ajoista asti.
+
+Tällä kertaa olisin kuitenkin huoletta voinut laskea vapani vaikka
+kainaloon, sillä kala oli niin rauhallinen, että koukku olisi yhtä
+hyvin voinut olla vaikka pohjassa kuin lohen leuassa. Varovaisuus on
+sodassa kuitenkin suurempi avu kuin urhoollisuus. Se oli tällä kertaa
+sitäpaitsi siihenkin nähden täysin tilanteen vaatima, kun kala, ollen
+ihan suuren kosken niskajänteessä, yhdellä ainoalla potkaisulla olisi
+voinut heittäytyä sen vietäväksi.
+
+Istun siis ja polttelen. Kala siinä, minä tässä, välillämme kireä
+siima, jolla kosken vesi soittelee hiljaista hymniä, ylemmin ja alemmin
+äänin sen mukaan kuin rulla hellittää tai kiristää kieltä. Vapakin soi,
+käsi soi, koko ruumis soi, luontokin tuntuu soivan sitä sähköistä
+jännitystä, joka tässä on syntynyt yht'äkkiä kuin ukkosen edellä. Se on
+nyt pianissimoa, kuin kaukaisen hyttysparven surinaa, mutta joka
+yht'äkkiä, milloin tahansa voi laueta räikeimmän vasken räminäksi.
+Yllätys vaanii kaikkine mahdollisuuksineen joka tuokion takana... Se
+saattaa loikata metrin kaksi ilmaan ja pudotessaan katkaista perukkeen,
+ennenkuin olen ehtinyt laskea vavan kärkeä. Se saattaa mennä puomin
+alle ja tartuttaa siihen koukut. Se saattaa uupua yht'äkkiä, kuin olisi
+saanut halvauksen, kellahtaa selälleen ja pelkästä omasta painostaan
+kantautua suureen koskeen kuin tahdoton hako. Se voi päästä pyrstöllään
+kahmaisemaan siimaa, joka silloin menee poikki, vaikka olisi parasta
+englannin patenttia... Tätä kaikkea on siiman hillityssä soitossa.
+
+--Onpas sitä sydämikkö, kun ei jo lähde, sanoo Eemeli.--Kun ei vain
+liene pohjassa.
+
+Haavipoika luulee aina, että onki on pohjassa, kun vähänkin suurempi
+kala on joksikin aikaa äkäytynyt yhteen kohti.
+
+--Mitenkäs se olisi pohjassa, koska kerran vavan kärki liikkuu. Ja jos
+tarkastat siimaa, niin näet, että se siirtyy oikeaan ja vasempaan. Kala
+siinä on, ja iso onkin!
+
+--Saattaa virta liikutella.
+
+--Tule itse koettamaan, niin tunnet, kuinka se jutuaa.
+
+--Kyllä se näämmä jutuaa. Vaan luulisi sen kuitenkin liikkuvan vähän
+enemmän.
+
+--Ei iso kala aina liiku. Kuta isompi se on, sitä vähemmän se liikkuu,
+silloin kun ei ole liikkuakseen.
+
+--Minä kyllä tiedän, mitä se siinä tekee: kihnuttaa siimaa kiven
+kylkeen. On ehkä ennenkin sillä tavalla sahautunut irti. On yhtä viisas
+kuin vanhakin.
+
+Olen polttanut yhden paperossin ja sytytän toisen. Odotus alkaa käydä
+pitkäksi... Jos koettaisin kiristää, ehkä se viimeinkin alkaisi väsyä.
+Kiristän siimaa ilman muuta tulosta, kuin että hieno vapani menee
+luokille; hellitän siimaa ilman muuta tulosta, kuin että vapa taas
+oikenee ja alkaa vivuta ylös ja alas ja siima hiukan siirrähdellä
+oikeaan ja vasempaan. Kala ei muuta asentoaan eikä näytä aikovankaan
+muuttaa. Se on nähtävästi päättänyt uuvuttaa minut ennen kuin minä sen.
+Se varmaankin jo tuntee, että käteni vapisee, että selkääni pakottaa,
+että sylki suussa maistaa messingille. Ei maita enää tupakkakaan.
+Toinen paperossi on jo poltettu ja pätkä viskattu menemään virran
+myötä. Kolmas saa vain puoleksi poltettuna mennä samaa tietä. On
+kulunut tunti siitä, kun kala tarttui. Kaikesta päättäen tulee kulumaan
+toinen, ennenkuin ratkaisevan taistelun hetki on tullut. Koski vain
+kohisee ja vesi vilisee. Ehtimiseen loikkaa isoja lohia ilmaan. Mylly
+alempana jyryää. Sillalla siellä kolajaa ja kopisee rattaat ja kaviot.
+Tukkilaiva huutaa niskassa. Aurinko lähenee laskuaan. Maailmassa on
+voinut tapahtua tuhansia asioita, ihmisiä kuolla ja syntyä, junia
+törmätä yhteen, kaupunkeja sortua, sotia syttyä, sillaikaa kun minulle
+ja minun lohelleni ei tapahdu mitään. Nyt olen istunut tässä jo
+puolitoista tuntia. Sanoma siitä, että Aholla on iso lohi ongessa, on
+levinnyt kylään ja houkutellut uteliaita joutilaita toiselle rannalle.
+Näytelmä yksillä sijoillaan istuvasta miehestä on kuitenkin käynyt
+heille yksitoikkoiseksi ja aikansa katsottuaan ovat he haukotelleet ja
+menneet, loppukohtausta odottamatta.
+
+Totta puhuen alan minäkin saada huvista tarpeeni. Sitä enemmän, kun
+alan epäillä, tuleeko tämä otus koskaan pussiani pullistamaan.
+Pysyttyään noin kauan paikoillaan se tuskin enää on nouseva ylemmä.
+Kerran liikkeelle lähdettyään menee se alas eikä hento vapani pysty
+sitä pidättämään. Olisiko minun sittenkin käytettävä väkivaltaa ja
+lopetettava lyhyeen, kävi miten kävi? Oikaisenko vavan ja rullan avulla
+hinaan pedon piilostaan?
+
+Sanon tässä niille, jotka eivät omasta kokemuksestaan tunne
+lohenonkijan sielun liikkeitä, että kalanoton kaikkein kriitillisin
+hetki on nyt tullut, hetki, josta lopullinen ratkaisu riippuu:
+menettääkö malttinsa ja koettaa voimakeinoja käyttämällä jouduttaa
+tapausten kehittymistä vaiko pysyä rauhallisena ja odottaa sitä hetkeä,
+jolloin kala tuntien uupuvansa siinä, missä seisoo, lähtee etsimään
+mukavampaa sijaa? Kun sekä englantilainen tieteellinen teoria--
+lohenonkiminen on oikeastaan tiedettä, samoinkuin shakkipeli ja
+sodankäynti--että oma kokemukseni monien lohien menettämisestä
+hätiköimisen tähden puhuvat jälkimmäisen vaihtoehdon puolesta, niin
+pääsee parempi minäni voitolle, ja minä jään yhä edelleenkin istumaan
+samaan asentoon saman pukin nenälle, jossa ja jolla jo olen istunut
+kaksi tuntia--sillä kello on nyt täsmälleen kymmenen.
+
+Kun viimeinen ottelu tässä jättiläistaistelussa suoritettiin vasta
+kello 12 yöllä, kun johonkin pitempään romaaniin aion säästää niiden
+mielialojen kuvaamisen, jotka nyt seurasivat, ja kun sitäpaitsi
+ainoastaan ammattimiehet voisivat seurata minua niiden hienompien
+vivahdusten ymmärtämisessä--siirtykäämme heti loppukatastroofin
+tapahtumiin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+--Eemeli! sanoin minä noin kolmen tunnin kuluttua siitä, kun heitto oli
+tapahtunut.--Minulla on nälkä ja vilu.
+
+--Niin minullakin.
+
+--Olisi pitänyt ottaa evästä mukaan. Minä haen!
+
+--Kuule, siellä on äidilläsi varmaan saijut odottamassa.
+
+--Olisi siellä saunakin.
+
+--Ai, nythän on lauantai-ilta. Saunaa et tosin saane tuoduksi tänne,
+mutta tuo sen sijaan kaikki muu, mitä saat irti ja jaksat kantaa.
+
+Kuluu puoli tuntia, ennenkuin Eemeli on palannut, ja toinen puoli
+tuntia, ennenkuin voileivät on syöty ja limunaatipulloon pantu saiju on
+pulputettu kurkusta alas.
+
+--Oolreit! Ja nyt se otetaan. Kokoo, poika, hattusi kiviä täyteen.
+
+On melkein pettämätön keino saada lohi liikkeelle nakkelemalla kiviä
+siihen paikkaan, hiukan yläpuolelle sitä, mihin se on äkäytynyt.
+Ensimmäinen kivi polskahtaa, polskahtaa toinen ja kolmas, lopulta
+kourallinen, monta kourallista--lohi ei ole tietävinäänkään.
+
+--Ei kivi kiveä kaikkoa, sanoo Eemeli pilkallisesti hymähtäen.
+
+Nyt minä suutun...
+
+--Pian _se_ kivi kiskotaan ylös!
+
+Ojennan vavan vettä pitkin, niin että se ja siima ovat yhtenä linjana,
+ja kiristän.
+
+--Se _on_ kala, koska se yhäkin jutuaa. Jos se olisi kivi, ei se
+kiristäisi ja päästäisi.
+
+--Vetää vain sitten pois kalan.
+
+Minä vedän. Nyt se ei enää jutua. Siima on kireellä kuin viulun kieli.
+Nykäisen vielä kerran, _kiskaisen_, kun ei nykäisystä apua. Sepä
+perhana, ettet sinä...! Siima lätkähtää silmilleni ja jotakin pomppaa
+pääni yli.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kertokoot rannan pyhät koivut halullisille haastattelijoille, mitä
+muistanevat perhanaisesta pakinasta paitaisen urohon, kun Eemeli,
+ulahtaen kuin jäniskoira, jonka edestä kissa on puuhun kurahtanut,
+hyökkää haavi ojona otuksen jälkeen ja vetää puusta alas hattuni ja
+hatun mukana siihen takertuneet--tyhjät koukut.
+
+Eihän sentään aivan tyhjät.
+
+Olen tehnyt kalastuspäiväkirjaani sen päivän kohdalle näin kuuluvan
+muistiinpanon:
+
+»Lauantaina 30 p:nä kesäkuuta 1909 klo 8 illalla tarttui Välisuvannosta
+salakkavehkeeseen suuri lohi, joka, kun se vihdoinkin neljän tunnin
+sitkeän taistelun jälkeen saatiin maihin, osoittautui olevansa haon
+oksasta onkeen irtautunut--lastu.»
+
+
+
+
+SALAPERÄISET SÄYNEET.
+
+
+Metsästys- ja kalastusurheilun suurin viehätys ja sen harjoittamisen
+voimakkain kiihoitin on se jännitys ja mielenliikutus, jonka sen
+harjoittajalle antavat sen salaperäisyys ja siinä yhtä mittaa
+esiintyvät yllätykset. Kyllähän urheilijaa jossakin määrin saaliskin
+semmoisenaan kiihoittaa ja tyydyttää, mutta enemmän kuitenkin voitot ja
+tappiot ja siitä aiheutuva riemu ja pettymys. Jos minä aina saisin,
+kuinka paljon tahansa, millä pyydyksellä tahansa, minä pian
+kyllästyisin ja hakisin urheilulleni jotakin uutta esinettä, joka olisi
+vaikeammin tavattavissa. Niinpä nyt--puhuakseni onkimiehestä--hänen
+mielensä pyrkii rekordeihin, joita ei ilmaise puntarin nokka, vaan
+jotka mittaa vaikeuksien voittaminen. Minä aina olen ollut ylpeämpi
+neljänneskilon mullosesta, jonka olen saanut oikein huonona
+syöntipäivänä, kirkkaalla keskipäivällä ja pohjatuulella, vaikkapa
+sitten vain matosellakin, kuin nelikiloisesta, jonka olen ottanut
+tihusateessa tai illalla pilvisellä säällä, jolloin ottaa melkein mitä
+hyvänsä. Ilo yhdestä vaivantakaisesta, älyä ja voimain ponnistusta
+kysyvästä kaadetusta riistasta tai veneeseen kaikin konstein
+viekotellusta kalasta on suurempi kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä,
+jotka antautuvat itsestään. Kun on olemassa ainainen epävarmuus, on
+myös olemassa ainainen toivo, ja kuta odottamattomammin se toteutuu,
+sitä suurempi on myöskin tunteen viehätys ja järjen tyydytys.
+
+Veden viljan pyynti on minusta monessa suhteessa jännittävämpää kuin
+metsänriistan, ja onginnan vaikeudet näyttävät minusta yleensä olevan
+suuremmat kuin metsästyksen. Se nyt saattaa olla seuraus
+yksityiskohtaisesta suhtautumisesta toiseen niinkuin toiseenkin, ja
+kehukoot muutkin kernaasti omaansa. Mutta kun nyt on puhe
+salaperäisyyksistä ja yllätyksistä, on jo pyyntitavan ja ympäristön
+salaperäisyys edellisessä suurempi kuin jälkimmäisessä. Onhan kylläkin
+hermostoa hivelevää hiipiä linnun luo puun alle tai odottaa sitä
+nousevaksi seisovan koiran edestä tai sydän kurkussa kuunnella koirain
+lähenevää ajoa. Mutta ei minulle ainakaan ole ollut sen hetken
+voittanutta, kun kaikkien valmistelujen jälkeen koho pulpahtaa veden
+alle tai kun virvelisiima tiukkenee ja hauen otto tuntuu vavan kärjestä
+varpaan nenään tai kun veden pinnalla kelluvaa perhoa kohti yht'äkkiä
+vyörähtää vedenalainen aalto ja sen sisästä aukeaa keltainen kita ja
+kohta samassa välähtää vaahtoa posahtava kämmenen kokoinen pyrstö,
+samalla kuin vapa tutisten taipuu kuin runko pyörrevihurissa. Seuraa
+sydäntä vihlaiseva hetki, jolloin sen tykintä tuntuu kurkkutorven
+päähän asti ja kieli käy kuivaksi, kun et vielä tiedä, tarttuiko se
+todella, jääkö se vai jättää. Hetki on verrattava laukauksen hetkeen,
+osuneen tai harhautuneen, mutta ei metsästäjällä koskaan ole tarjona
+sitä ottelun jännitystä, joka käy edellä, ennenkuin kala on kuivalla.
+Toisen ja toisen urheilulajin ero on siinäkin, että kun riistan
+tavallisesti näkee ja kuulee, ennenkuin sen saa, kala aina tulee
+yllätyksenä näkymättömästä maailmastaan ja sinne katoaa, kykenemättäni
+sitä seurata. Se on vieraan valtakunnan asukas, toisen maailman, joka
+on siinä ihan alla ja ympärillä ja kuitenkin kaukana ylipääsemättömän
+kuilun takana. Kala ei näy eikä kuulu, ennenkuin se on siinä ja sen
+tuntee. Ei mikään jälki eikä haju ilmaise sen olinpaikkaa, ei ole sitä
+koiraa, joka voisi sen tavata ja saada sen siitä esiin. Se on otettava
+odottamalla ja väijymällä, sen pesä on kalamiehen itsensä etsittävä ja
+arvattava, eikä siihen ole olemassa muun apurin vaistoa kuin kalamiehen
+oma, jonka niin ollen täytyy olla oma koiransa ja siksi kehittyä
+luontaisten lahjojensa ja taipumustensa mukaan. Taitavimmat kalamiehet
+ovat melkein aina vanhoja tai vanhojen opettamia, noiden
+ukkokääkkyräin, joilla on silmissään salaperäisen ammattinsa ilme ja
+jotka, vaikka kyllä paljon tietoisesti tietävätkin, aavistelevat vielä
+enemmän ja tekevät salataikojaan. Ja heillekin tapahtuu tuon tuostakin
+yllätyksiä, joista he silmät harallaan kertovat. On ollut ongessa se
+suuri suunnaton, jota ei koskaan saa, joka on vienyt vehkeet mennessään
+ja ollut vähällä kaataa veneen,--se otti, kun en arvannutkaan, juuri
+kun olin lähdössä pois ja heitin vielä viimeisen kerran tai heti
+paikalla kun pudotin ongen veteen eikä ollut vielä siimakaan selvillä
+j.n.e. Eikä sitten taas toiste ottanut, vaikka olisin kuinkakin
+koettanut ja vaikka oli kaikki edellytykset olevinaan ja olisi luullut
+kaikkien merkkien pitävän paikkansa. Niin, kala tulee ja menee tai on
+ollenkaan tulematta, piilee ja pakenee, tietämättäsi minne. Se ei ole
+enää huomenna siinä, missä tänään. Tuuli sen tavallisesti tuo ja vie,
+mutta ei se aina tule ja mene tuulenkaan mukana. Vähinkin vaihdos
+ilmoissa ja veden lämmössä voi määrätä sen menot--sanalla sanoen,
+kalastus on täynnä tuntematonta ja arvaamatonta, jonka perille kuta
+enemmän luulee pääsevänsä sitä enemmän siitä haihtuu. Kalastajista
+tulee lopulta toinen fatalistiksi, toinen taikauskoiseksi, eikä ole
+vaikea ymmärtää, miksi kalastustaiat ennen meillä olivat niin lukuisat.
+Ja paljon niihin vieläkin erämaan järvien rannoilla turvaudutaan. Eikä
+vain siellä. Kuka meistä ei olisi poikaressuna sylkäissyt lieroonsa ja
+sylkäisee vaistomaisesti yhä vieläkin, hokien:
+
+    Annappa Antti ahvenia,
+    Pekka pieniä kaloja,
+    Porohousu porsahia,
+    Vääräsääri säynehiä;
+    Ota onkee, sivalla siimaa,
+    Väännä väkärautaa.
+
+
+Säynehiä, niin, salaperäisimpiä niistä, joita olen pyytänyt ja saanut.
+
+On kaloja, jotka tarjoamansa urheilun kannalta katsoen ovat
+mielenkiintoisempia kuin toiset. Suurimmat sensatiot, syvimmät
+mielenliikutukset tietysti tarjoo kaikkien kalojen kuningas lohi ja
+hänen velipuolensa mullonen, mutta ennenkuin minulla oli kunnia
+tutustua näihin ylhäisyyksiin, joka tapahtui vasta toistakymmentä
+vuotta sitten, oli minulle säyne se, joka sai minussa aikaan
+voimakkaimmat onkimiehen mielenliikutukset. Ja vieläkin minä heti jätän
+kaikki muut kalat rauhaan, jos minulla on tilaisuus päästä suhteihin
+säyneen kanssa.
+
+Säyne, suuri säyne, noin puolen kilon painoisesta ylöspäin, on
+kiehtonut mielikuvitustani ja sekaantunut yöllisiin uniini yhtä paljon
+kuin kurjet Jukolan veljeksien. Onko mukavampaa olentoa kuin tuo
+pullea, lihavaa, vasta saunasta tullutta talontyttöä muistuttava säyseä
+ja samalla voimakasliikkeinen, sirosuinen, punaeväinen, sopusuhtainen,
+suurissa sisarparvissa liikkuva vedenneito. Se tekee vangittuna alussa
+tuimaa vastarintaa, mutta antautuu hetken päästä solahtaen haaviin kuin
+mielellään, tappelematta viimeiseen asti niinkuin mullonen. Sitä ei
+tarvitse ottaa väkisin--kuin vähän aikaa. En tiedä, uupuuko se vai
+ihastuuko se ottajaansa. Minusta tuntuu, kuin se välistä rakastaisi
+minua niinkuin minä sitä, niinkuin se niityn nurmella maatessaan olisi
+yhtä tyytyväinen kuolemaansa kuin se varmaankin on ollut elämäänsä,
+joka sille nähtävästi on verrattain helppoa, se kun on kaikkiruokainen
+kala. Se syö matoja, perhoja, simpukoita ja mitä kaikkea, ja kai
+myöskin toisia kaloja, koska ottaa täkyynkin ja varsinkin lippaan.
+Säyne on kala, joka kulkee kaikkialla, mutta jota etsimällä ei tapaa
+juuri muualta kuin kudulta tai sitten vissinä aikoina virroista ja
+koskista. Järvissä ja merissä se ilmaantuu kuin mikäkin lentävä
+hollantilainen, mellastaa aikansa jonakin paisteisena päivänä kareilla
+ja matalikoilla ja lahdissa ja menee menojaan, tullen vasta vuoden
+päästä takaisin samanlaisen sään aikana. Se on arka kala ja vielä
+varovaisempi kuin mullonen, mutta kun sattuu sille päälle, päästää se
+hyvinkin likelle parvensa keskeen ja posahtelee siinä vähääkään
+välittämättä onkimiehestä--yhtä vähän kuin hänen pyydyksestäänkään.
+Toisin ajoin se taas ottaa sitä vimmatusti, mutta lakkaa yhtä pian,
+huomattuaan luultavasti oman vaaransa toisten liikkeistä. Verkoilla ja
+rysillä sitä saatanee, mutta tuskin juuri muulloin kuin kutuaikoina.
+Nuotta sen harvoin tavoittaa, ja sanotaan sen samoinkuin lahnan
+välttävän sen painautumalla pohjaan, jopa laskeutuen lappeelleenkin,
+antaakseen ainan luikua ylitsensä.
+
+En muista tarkoin, milloin ensiksi sain säyneen, mutta sen muistan,
+milloin en sitä ensiksi saanut, vaikka olisin kovin hartaasti halunnut.
+
+Kotipitäjässäni Iisalmessa on Vieremän joki, joka useita kilometriä
+pitkänä, lehto- ja luhtarantaisena mutkittelee Vieremänjärvestä
+Iijärveen. Sen niskassa on honkia kasvava komeaniminen Kyrönmäen niemi,
+jonka juuressa on Vieremän pappila, missä vietin ne poikavuodet,
+jolloin kalastus- ja metsästysvaistot ensiksi heräävät. Joki oli siihen
+aikaan hyvin kalarikas ja varsinkin kuulu säyneistään. Minulle on
+sieltä säilynyt seuraava muisto:
+
+Istun ruohikkorinnassa virran suvannon poukamassa ja olen onkivinani,
+mutta en kuitenkaan ongi. Vavan kärki vaipuu veteen ja unohtuu siihen,
+sillä minä seuraan silmät kiinteinä vain toisen miehen ongintaa. Se on
+vanha äijä, Juntta Tammi, toissilmä, vääräsääri vetehinen, jota en
+koskaan nähnyt kuivin housuin enkä kenkäjaloin, ihmisten pilkka,
+talvena saunain karsinoissa eläjä, mutta onkimies ensi lajia, saaja.
+semmoinen ja semmoisten, että hän oli pikkupojasta kuin puolijumala,
+siihenkin nähden ylempi olento hänelle, että hän ei koskaan uskaltanut
+lähestyä häntä hänen onkipaikalleen. Jos se tapahtui ja täytyi
+meloa sivu, tuijotti silmä kamalasti ja heristyi nyrkki ja kuului
+manaus: »Jos et sinä sen p----n papin poika heti häviä siitä
+säikyttelemästä...» Ja hän oli oikeassa, onkimiestä, erittäinkin
+säyneen onkijaa kesäisenä yönä ei saa häiritä. Mutta hän kiinnitti
+mieltäni niin, että minä asetuin loitomma kaislikkorintaan ja seurasin
+sieltä hänen hommiaan.
+
+Usma väikkyy kesäkuun yönä virran yllä. Häämöittää vähän harmaata
+hattua ja venheen kokkaa ja vavan varovaista, aaveilevaa liikuntaa
+ruohikon yli. Ne liukuvat kaikki kolme: hattu, vapa ja venheen kokka
+äänettömästi virran mukana ja tuon tuostakin kuuluu pyrstön posahdus,
+joku epämääräinen »äh», ja sitten vapa tutisee, ja hetken päästä
+päristys ilmaisten, että Juntta on saanut kalansa vettä puolillaan
+olevaan venheeseensä. Se käy kaikki hiljaa ja vaanien, minkään
+kolahtamatta. Virta kantaa hänet vähitellen näkymättömiin. Mutta jonkin
+ajan kuluttua alkaa kuulua kahinaa kaislikosta, Juntan venhe lipuu
+takaisin niskaan ja siitä virtaan. Hän ohjailee sitä pysymään pitkin
+virtaa liikuttamalla toisella kädellään melaa venheen perän takana.
+Toisella hän käyttää vapaa, jonka tyvi on polven alla ja jota hän
+silloin tällöin nostaa ja laskee, mutta ei heitä. Säyneitä posahtelee
+venheen ympärillä, mutta hän ei pysähdy, vaan liukuu taas niinkuin
+äsken, uudistaen retkensä ylös ja alas kerta toisensa perästä ja saaden
+joka retkellä ainakin jonkin säyneen. Kun aamu alkaa valjeta, ei hän
+enää palaa ja säyneetkin ovat kadonneet.
+
+Päivemmällä ukko aina toi kaupaksi yöllisen saaliinsa, kontillisen
+suuria, lihavia säyneitä, sai maksun, ruokaa, ryypyn ja kourallisen
+piipunperiä, isän parhaasta vaakunasta. Koetettiin houkutella hänen
+saamisensa salaisuutta, mutta Juntta ei koskaan sitä ilmaissut: Hiivin
+hänen venheelleen, mutta en tavannut siitä muuta kuin pitkän vavan,
+joka oli tehty pitkästä suonäreestä ja kärkipuoli jätetty
+kuorimattomaksi. Siima ja koukku olivat poissa. Luultavasti oli hänen
+onkensa samanlainen kuin meidän muidenkin siihen aikaan tavallinen
+messinkikolmio, jonka matalaan noukkaan oli kiinnitetty sittiäinen.
+Semmoinen oli meilläkin, renkipojalla ja minulla, mutta saannin
+salaisuus ei nähtävästi ollutkaan kätkettynä vehkeissä, vaan siinä,
+että onkimiehen on liikuttava hiljaa, osattava olla kolistelematta eikä
+huitoa vavallaan, vaan antaa syötin luontevasti liukua venheen ja
+virran mukana eikä pysähtyä siihen, missä säyneet myllehtivät.
+Ottaessaan kalaa hän kallisti venhettään ja ryyppäytti sen sillä
+sisään, jolloin ei syntynyt kolinaa venheen laitaan. En saanut
+ainoaakaan suurempaa, johon kai oli syynä sekin, että kun säyneet
+olivat siinä, oli siinä myöskin Juntta, ja kun ei ollut Juntta, ei
+ollut säyneitäkään. Kyllästyin pian turhaan kokeiluun. Sain sitäpaitsi
+siihen aikaan pyssyn ja jouduin metsän lumoihin, niin perinpohjaisesti,
+että vasta lähes parinkymmenen vuoden kuluttua tapasin itsestäni
+poika-aikain onkijavaistot.
+
+Ne olivat säyneet, jotka puhalsivat sen intohimon siihen tuleen, joka
+sitten ei ole sammunut.
+
+Oli lämmin, kaikkein kirkkain keskikesän päivä saaristossa,
+Porkkalassa, tuuli virkeästi etelästä Lill-Svartön matalaan
+etelälahteen, vastarannalle. Olin lähdössä ahvenkarilleni, mutta
+ennenkuin työnsin venheeni vesille, heitin pilanpäiten ongen ulos. Koho
+meni hetipaikalla voimakkaalla tempauksella umpeen ja siellä oli jokin
+suuri. Se oli niin suuri, että se oli uuvutettava ja sitten hivutettava
+litteälle matalalle kalliolle, missä hyökylaine auttoi saamaan sen
+kuivalle. Se oli säyne. Heitin uudelleen ja tuskin oli koho vedessä,
+kun se jo taas oli kiivaasti ummessa. Niitä tuli toinen toistaan
+suurempia, kuin toinen toisensa kilvalla. Pian oli kalastajan poika
+keksinyt minut ja rientänyt onkineen saaliin jakoon. Tuli siihen vielä
+muuan neitonenkin ja meitä oli siinä kolme vapaa ja miltei joka
+heitolla me saimme kukin, niin että meillä ennen pitkää lienee ollut
+viidettäkymmentä, niin kauan kuin syöntiä kesti. Se lakkasi yht'äkkiä
+kestettyään ehkä noin tunnin. Ajattelin siinä innoissani, että kun nyt
+näin rupesi, niin kai myöskin repesi: mikseivät ne tulisi siihen
+huomenna samaan aikaan, jos tuuli on sama! Tuuli oli sama, mutta
+säyneitä ei näkynyt eikä kuulunut. Hollantilainen oli käynyt ja
+kääntynyt. Tapasin ne kyllä kerran eräältä reimarikarilta ulompana
+merestä Järvön saaren kupeelta, jossa aina kävi voimakas merivirta. Oli
+varhainen aamu ja koko kari sitä lähestyessäni yhtenä kisakenttänä,
+missä säyneet myllersivät kuperkeikkaa heittäin, selkä ja pyrstö
+kaareillen ylös ja alas. Turhaan minä koetin niitä madollani tavoittaa.
+Joko ne vain iloittelivat, »kylpivät», niinkuin saaristolainen sanoo,
+tai ottivat hyönteisiä, tai joitakin hyvin pieniä kaloja tai
+kalanpoikia, ehkä elritsoja, hyljeksien kaikkea muuta.
+
+Tämä ilmiö oli minulle silloin uusi; sittemmin olen osaksi onnistunut
+kohottamaan sen salaperäisyyden verhon lievettä, mutta sen jatkuva
+kohottaminen kuuluu vielä tulevaan ongintaohjelmaani.
+
+On koetettu etsiä joitakin yleispyydyksiä, joilla asianhaarain mukaan
+mahdollisimman varmasti voisi saada kalan ottamaan, silloin kun se
+saapuu syöntipaikalleen. On pyritty siihen päämaaliin, että voitaisiin
+vallita kalat aina silloin, kun ne on syönnillään. Silloin kun kala
+sulattaa ruokaansa piilopaikassaan tai on muuten haluton, on
+luonnollista, ettei mikään mahti maailmassa voi pakottaa sitä avaamaan
+suutaan, olkoon pyydys kuinka viehättävä tahansa, mutta kun se nousee
+sammuttamaan nälkäänsä jollakin luonnon tarjoamalla ruokalajilla, kun
+se siis kaikessa tapauksessa ottaa jotakin, silloinhan se kaiken järjen
+ja todenmukaisuuden nimessä pitäisi saada käymään kiinni
+keinotekoiseenkin, jos tämä on oikea ja vehkeet muuten tarpeellisen
+hienot, ja onkimies tehtävänsä tasalla. On tehty yleisteorioita, jotka
+käytäntö kuitenkin on kumonnut. Olen minäkin osaltani koettanut löytää
+perhoja, jotka olisivat jossakin määrin varmat ja osaksi onnistunutkin,
+mutta ainoastaan osaksi. Olen sentään säyneiden suhteen nyt paljon
+lähempänä päämaalia kuin Vieremän ja Porkkalan aikoina.
+
+On taas kesäinen yö--yö se sittenkin on säyneen saannin varmin aika,
+mikä sekin lisää sen pyytämisen salamyhkäisyyttä. Koskessa ja kosken
+varrella on pitkin päivää ollut vilkasta liikettä ja elämää. On tullut
+tukkeja, on ollut ruuhkia ja niitä purettu. Myllyt kahden puolen kosken
+ovat jyrynneet ja jauhaneet. Sirkkelisaha on kirkunut, ja vähä väliä
+tärisyttävät rattaat siltaa. Automobiilikin tuolloin tällöin pärähtää
+ja pörähtää jättäen vain hajunsa jäljelle. Tukkien rantaruuhkien vuoksi
+en voi suuressa koskessa kalastaa sen suuria, vaikka tiedän niitä
+siellä olevan ja sivuhaarojen pikkumulloset jätän kernaasti kasvamaan
+niinkuin oman karjan, jota ne ovatkin, sillä olenhan istuttanut niitä
+tuhansia tänäkin vuonna. Teurastan heitä pikkuvohliani vain sen verran
+kuin ruuakseni tarvitsen ja lähden yöksi säyneitä ongelle. Ongin
+keväisin kaikkein mieluimmin säyneitä sekä siksi, että ne antavat
+melkein samaa tyydytystä kuin mullonen ja että niiden poistaminen
+koskesta on hyvä työ jalommalle mulloselle, jonka ruokaa, toukkia ja
+perhoja, ne parhaasta päästä syövät.
+
+Olen illastanut niin herkullisesti kuin voi illastaa ainoastaan Kokon
+Saiman voissa paistamaa mullosta. Muistelen sitä varsinkin nälkätalven
+jälkeiseltä kesältä. Olen auringonlaskua odotellessa verkalleen
+valinnut perhot, joita aavistelen ottavan, sen mukaan kuin olen
+edellisinä iltoina nähnyt niitä liikkuvan. Perhojen joukossa on vanhoja
+umpimähkään ostetuita, on englantilaisten kirjain suositusten mukaan
+tilatuita, on myöskin aivan erikoisia omia, joita on valmistettu
+lähettämieni luonnonperhojen mukaan. Olen liottanut perukkeet, kerinyt
+kuivamassa olleen siiman rullalle, virittänyt vavan ja vetänyt siiman
+jänteeksi sen kaareen. Kai on kohta aika lähteä katsomaan, ovatko
+säyneet saapuneet kosken alle. Tukinlasku on laannut, myllyt
+pysähtyneet, myllymiehet poistuneet, kaikki kosken väki mennyt levolle.
+Aurinko laskee, mutta sen valo ei sammu. Sitä on kaikkialla, mutta sen
+varjoa ei missään. Pohjoiseen päin antava aitan pääty ja kukkiva
+pihlaja sen takana ovat muita valoisammat. Koski kohisee yöllä toisin
+kuin päivällä. Siinä on aina voitolla sen suuri, syvä johtoääni, mutta
+samalla kuuluu pikkupurojen ja putousten lirinä ja lorina, kukin
+erikseen ja kaikki yhteen.
+
+Olen jo kotvan aikaa istunut herttaisessa paikassa suvannon rannalla
+korkeiden koivujen ja ikivanhojen haapojen alla. Tässä päättyy koski ja
+leviää suvannoksi. Siinä päättyy myös sillasta alkava tukkipuoma. Juuri
+tämän puoman päässä on suurien säyneiden saantipaikka.
+
+Se on suorastaan ihanteellinen onkimapaikka. Siinä voi istua ja ihastua
+oloonsa onkimattakin, mutta sen viehättäväisyyttä lisää se, että se on
+onkimapaikka. Siinä on ne suuret puut ja niiden alla sauna ja
+halkopino, joiden suojassa on, niinkuin olisi erämaan kosken rannalla.
+Ei näy siihen siltaa, ei myllyjä, ei muuta kuin soiluva suvanto ja sen
+toisen rannan niitty latoineen ja takana metsänranta, minkä taa aurinko
+laski. Siitä voi heittää seisoen mukavalla kivellä ja saada heittonsa
+menemään juuri niin pitkälle kuin on tarvis, hiukan ulomma alipuolelle
+puoman pään, missä virta tempaa perhon ja oikaisee sopivasti siiman.
+Siinä on pikku poukama, johon voi peloittamatta toisia uittaa kalan
+heti, kun se sen sallii ja vetää sen luokseen.
+
+Monena vuotena tuossa juhannuksen tienoissa olen viettänyt siinä vuoden
+ihanimmat yöt auringon laskusta sen nousuun nauttien sekä luonnosta
+että kalastuksesta, kokien kaikki sen tyydytykset ja pettymykset.
+
+Säyne nousee siihen säännöllisesti joka ilta odottamaan iltaruokaansa
+ja viipyy siinä, niin kauan kuin sitä on sille tarjolla. Se tulee
+odottamaan siihen kosken mukana laskevia perhoja. Ne ovat tavallisesti
+ruskeita ja harmaita, kooltaan suurempia tai pienempiä eri iltoina.
+Parveillessaan ja parittuessaan tai muniessaan vedenpintaan ne ovat
+lopulta sortuneet kosken vietäväksi, joka kantaa niitä alemma ja
+alemma, painaen ne lopulta tukkipuomaa vastaan ja levittäen ne sen
+päästä suvantoon, jossa säyneet ovat niitä vastassa. Toiset perhot ovat
+joutuneet puomalle ja juoksevat sitä pitkin, kunnes suistuvat viimein
+nekin sen päästä veteen.
+
+Odottelen siinä ja kuuntelen. Alkaisi olla aika jo perhojen tulla,
+sillä aurinko on ollut jo hetken aikaa alhaalla. Jo kuuluukin ääni,
+jota on hiukan vaikea erottaa siitä, minkä kosken viimeinen virilaine
+synnyttää kohdatessaan suvannon läikkeen. Kuuluu taas sama loksaus ja
+näkyy pyrstö. Siinä se on, tiedustelija, ensimmäinen sanansaattaja,
+että perhot ovat tulossa ja että säyneet ovat niitä vastassa. Se otti
+perhon ja nyt on minun aika koettaa ottaa se. Kun vain tietäisin, mikä
+on se perho, joka tänään tulee alas. En pääse puomalle eikä niitä ole
+sen ja rannan välissä. Koetan sitä kokoa, joka tuli eilen. Se on pieni
+_Hardys favourite_, jota viime kesänä sain ottamaan monien kokeilujen
+jälkeen. Perhoni putoo nyt jotakuinkin puoman päähän ja tekee kaaren
+alas. Siima tiukkenee, minä kohotan vavan kärkeä ja siinä se on. Eikä
+olekaan aivan pieni ja on otettava varovasti. Säyne on minusta melkein
+hauskempi uuvuttaa kuin kokoisensa lohi. Se tekee kyllä alussa lujaa
+vastarintaa, ottaa siimaa monta vavan pituutta alas suvantoon, painii
+voimakkaasti vavan kärjen kanssa, mutta tulee sitten tuuma tuumalta
+ylös turhia reutomatta. Se on mukava tämmöisen vanhan herran kala,
+kesäöisen verkkaisen onkijan ainoalaatuinen huvi. Ei tarvitse koskaan
+pelätä, että se yllättää äkkihyökkäyksellä. Se näyttää kuin hengästyvän
+omaa lihavuuttaan.
+
+Tätä ensimmäistä uuvuttaessa ja ottaessa on niitä alkanut näkyä ja
+kuulua yhä useampia puoman pään alapuolella. Yhä uusia selkiä ja
+pyrstöjä pyllähtelee ylös ja alas. Saan vielä joitakin tällä samalla
+perholla. Mutta sitten lakkaa sitä ottamasta, kuinka hartaasti
+heittänenkin. Aivan samoin kuin eilen. Niin kauan kuin perhot tulivat
+harvemmin, otti, kun niitä rupesi tulemaan tiheämmin, lakkasivat.
+Perhot näyttävät olevan pienempää lajia kuin eiliset. Kiinnitän
+pienemmän ja laihemman perhon, sitä ottaa toinen toisensa perästä,
+viisi kuusi, joista suurin ainakin kolmatta kiloa. Tämä perho on
+vartavasten edellisen kesän kokemuksien mukaan sidotettu, se on siis
+vihdoinkin oikea perho, ainakin tämän hyönteisen parveillessa. Mutta
+miksi ne yht'äkkiä lakkaavat sitäkin ottamasta? Kymmenkunta heittoa ja
+ainoastaan veltto nykäys. Joko ne ehkä poistuivat, niinkuin välistä
+odottamatta tekevät, etsimään ruokaansa jostakin toisesta paikasta? Ei,
+siinä ne vielä ovat. Olisiko ensimmäinen luonnon perho lakannut
+tulemasta alas ja jokin toinen laji tullut sijaan? Sama se on yhä. Sitä
+alkaa pian tulla kuin pyryttämällä. Niitä putoilee kuin lumihiuteita
+veteen. Säyneitä pätkää ja polskaa niitä tavoittelemassa koko suvannon
+leveydeltä siinä, missä se alkaa kosken alla. Minun perhoni kai häviää
+laumaan, niin etteivät ne sitä huomaa. Ei, kyllä ne sen huomaa, käyvät
+sitä katsomassa, mutta hylkäävät. Se ei siis sittenkään ole oikea
+perho. Mutta oikeampaa minulla ei ole eikä voikaan olla, sillä kyllä
+tämä on samaa väriä ja samaa kokoa. Vika mahtaa olla jossakin muussa.
+Ehkä siinä, että aamun jo valjetessa siima ja peruke näkyvät liian
+selvästi. Nuo varovat ja viisaat kalat ovat jo oppineet varomaan. Ehkä
+on syy siinäkin, että minun perhoni uppoo liiaksi, kun luonnon perhonen
+kulkee pinnemmalla. Siima ja peruke ovat vettyneet ja painavat perhoa
+syvään, niin että se menee niiden alitse, ja niiden huomio on kiintynyt
+pintaruokaan. En voi asiata auttaa. Koetan muuta keinoa. Panen
+semmoisen syötin, joka kokonaan eroo niistä, joita ne ottaa, panen ison
+lohiperhon. Turhaan. Panen pienen lipan, joka jäljittelee pienen
+valkean kalan liikettä. Siihen ottaa samassa, se on tämän yön suurin
+saalis, mutta enempää en taaskaan saa. Heitän kastematoa, jota joskus
+ottaa, mutta josta ne eivät tänään ole tietävinäänkään. Ja mitä kaikkea
+minä siinä koetankin, kaikkia kokoja ja kaikkia värejä, ei
+nykäystäkään, vaikka niitä siinä myllehtii ihan siimani ylikin.
+Antaisin pois kaikki kymmenen, jotka lepäävät rivissä tuossa niityllä,
+jos saisin vielä yhden, jos löytäisin perhon, joka kelpaa.
+
+Olen kiihtynyt, miltei kiukustunut voimattomuuden ja kykenemättömyyden
+tunteeseen. Se ei ole vanhan onkimiehen arvoinen tunne, on istuttava ja
+sytytettävä savuke, täytyy tyyntyä ja tyytyä, tyytyä toteamaan, että en
+vielä ole monikesäisten kokeilujen jälkeen päässyt kuin kukon askeleen
+säyneiden saannin salaperäisyyden perille. Tupakka, se onkimiehen
+uskollinen toveri, se kaiken rinnan riehun rauhoittaja, tekee
+vähitellen tehtävänsä... On hyvä, ettet aina saa. Jos sinulla olisi se
+haaveilemasi yleispyydys, koko onginta pian kadottaisi parhaan
+kiihoittimensa, sinä kyllästyisit ja menettäisit parhaan virkistyksesi
+ja ajanviettosi. Muista, että onginnan tulee olla parhaalta,
+mielenkiintoisimmalta osaltaan kokeilua, aina uutta ja uutta.
+
+Säyneprobleemi on vielä ratkaisematta. Minulla on oikeat perhot, tässä
+koskessa ei ole sitä siivellistä eikä siivetöntä kalanruokaa, jota
+keinotekoiseni eivät jäljittelisi niin hyvin kuin tekniikan
+nykykannalla on mahdollista. Mitä ei vielä ole, sen voi hankkia. Jos
+viitsisi turvautua Juntta Tammin sittiäisiin, olisi kysymys ehkä sillä
+ratkaistu. Elävä täky olkoonpa se sittiäinen, kala, heinäsirkka,
+sudenkorento, perho, kärpänen tai mikä muu tahansa, olisi ehkä yhtä
+ratkaiseva säyneihin nähden kuin se on mullosiinkin. Mutta minun on
+vaikea turvautua niihin, minulla ei ole sydäntä repiä siipiä
+sittiäiseltä, tuolta kesäöiden pörröttäjältä, joka möyrii maassa, joka
+lentää kuin aeroplaani ja suistuu äkkiarvaamatta maahan niinkuin sekin
+--ennen minä tyydyn vähempään saaliiseen perhoillani--ja johan sitä on
+tuossa tämänöistä saalista, on saatu ennen ja saadaan kai huomennakin,
+niin että tälläkin menolla Kokon Saiman pönttö on pian täysi.
+
+Ensi kesänä kokeilen uusilla keinoilla. Tähän saakka olen kalastanut
+vain märillä perhoilla. Ne ottavat niitä silloin, kuin perhot tulevat
+koskea alas uponneina. Niin pian kuin niitä alkaa sataa suoraan ilmasta
+tai pudota puoman nenästä säyneiden eteen ja uida pinnalla, on
+keinotekoinenkin tarjottava niille samassa muodossa. Ensi kesäksi
+hankin hienon yhden käden vavan, jolla voin heittää hienossa veden
+päällä pysyvässä siimassa kuivan uppoamattoman perhon--ehkä siinä on
+koko ongelman ratkaisu. Se on oleva tuleva ohjelmani. Mutta parasta on
+jo nyt sopia itsensä kanssa siitä, ettei sekään luultavasti ole
+lopullinen ratkaisu.
+
+No, nyt ne eivät enää ole siinä kiusaamassa, perhot ovat poissa ja
+säyneet myös. Ovat menneet levolle auringon noustessa ja minun on
+tehtävä samoin.
+
+
+
+
+ONNEN ONGELLA OTETTUJA.
+
+
+Yleensä luullaan, että kalan saaminen riippuu onkijan taidosta, joka
+taas on tulos hänen saavuttamastaan kokemuksesta. Ja tietystihän täytyy
+osata jonkin verran onkiakin, ennenkuin kalan saa. Ei se kernaasti ota
+seisovaan syöttiin eikä aivan jalkojenkaan juuresta, vaikka tosin olen
+nähnyt paljon loistavia esimerkkejä siitäkin. Mutta yhtä paljon kuin
+taidosta, riippuu saalis sattumasta, onnen tempauksesta, jostakin
+selittämättömästä yllätyksestä. Sen varassa on taitavimmankin onkijan
+saalis. Olitpa kuinka harjaantunut tahansa, olipa sää kuinka suotuisan
+näköinen hyvänsä, teitpä todennäköisyyslaskelmasi kuinka taitavasti
+tahansa, se on: olipa sinulla kourassasi kuinka monet hyvät valtit
+tahansa, peli saattaa olla menetetty, sillä kalalla on silläkin omat
+korttinsa ja valttinsa, joita et tunne ja joihin se ei anna katsoa ja
+jotka saattavat olla paremmat kuin sinun ja ovatkin tavallisesti.
+Vaikka sinulla olisi mukanasi parhaaksi tietämäsi herkut, joita samana
+vuodenaikana ja samalla säällä olet menestyksellisesti tarjonnut,
+suvaitsee kala ottaa jotakin muuta, jota et ehdi sille tarjota,
+ennenkuin se on syönyt syötävänsä omasta pöydästään ja mennyt
+ruokalevolle. Voi myöskin tapahtua, että kala jostakin syystä ei ole
+siinä paikassa, missä luulet sen olevan. Pienimmässäkin vedessä sillä
+on monet olinpaikat, riippuen tuulista, ilman paineesta, veden
+korkeudesta, auringon asemasta taivaalla. Päivällä se on toisessa
+paikassa kuin yöllä, pilvisellä toisessa kuin poudalla.
+
+Tämä nyt koskee etupäässä mullosta, joka on vesien oikullisin eläjä.
+Vaikka olen kalastanut toistakymmentä vuotta samassa koskessa ja
+luullut jo päässeeni tuntemaan kaikki sen kätköt ja sen kalojen oikut,
+tuottaa minulle joka päivä yllätyksen.
+
+Yksi osa kalastajan onnesta on myöskin hänen vaistonsa, joka hänen
+itsensä tietämättä ohjaa häntä sopivaan paikkaan sopivalla pyydyksellä
+ja joka kyllä voi olla tulos, joskin tietämätön, pitkällisestä
+kokemisesta ja harjaantumisesta. Tuleehan useinkin--sen tietävät kyllä
+kaikki oikeat innostuneet onkimiehet--yht'äkkiä kuin jonkinlainen
+innoitus, inspiratio, sisäinen ilmestyksellinen sysäys--jos nyt oikein
+juhlallisesti puhutaan--joka on sanovinaan, että nyt! ... nyt juuri on
+sopiva hetki!--vaikka se hetki säähän ja tuntiin nähden ei näyttäisi
+olevan ollenkaan edullinen. Minä sanon: »Nyt minä menen ottamaan kalan
+... nyt varmaan syö ... siitä ja siitä.» Ja jos minä silloin onnistun
+ja onnistun vielä toisenkin kerran, saattaa se toisista näyttää miltei
+taikurimaiselta. Sillä ainoastaan onnistumiset jäävät muistiin ja
+epäonnistumiset unohtuvat.
+
+Itseni minun on aina täytynyt panna sellaiset tapaukset onnen laskuun,
+vaikka toiset tahtovatkin nähdä niissä taidon tuloksia. Siitä
+huolimatta hivelee sellainenkin menestys kalastajaturhamaisuuttani ja
+annan toisten kernaasti kehua itseäni siitä, kursaillen vain näön
+vuoksi. Ja suotakoon minulle se viaton ilo, sillä monessa muussakin
+aikamies muuttuu onkiessaan lapseksi. Niin pian kuin hän tarttuu
+vapaan, joutuu hän sen tenhon taikapiiriin aivan samoin kuin pikku
+poikana siihen ensi kerran tarttuessaan. Ukko, kuinka vanha ja viisas
+onkin, mikä ylhäinen asema hänellä lieneekin yhteiskunnassa ja
+valtiossa, onkiessaan hän on uudelleen poika--ja siksi tullakseen hän
+oikeastaan onkiikin. Ja niinkuin pojat aina kehuvat toisilleen
+saaliitaan, kuinka pieniä tahansa, niin kehun siis tässä minäkin taas--
+edellisen lisäksi--seuraavilla saavutuksillani, jotka ovat antaneet
+turhamaisuudelleni erikoista tyydytystä.
+
+Suurinta tyydytystä on minulle onkimiehenä tuottanut kalan saaminen
+silloin, kun se on saatu ikäänkuin tilauksesta, kun sitä on välttämättä
+tarvittu pataan pantavaksi, kun olen tahtonut ja luvannut sen saada ja
+myös saanut. Olen esittänyt yhden sellaisen tapauksen siitä suuresta
+yksinäisestä säyneestä Porkkalassa. Melkein samanlainen tapaus oli
+minulla eräs jotenkin samanlaiseen tarpeeseen saatu mullonen
+Huopanassa.
+
+En ollut eräänä päivänä välittänyt mennä ongelle, en edes saadakseni
+itselleni syömäkalaa. Keittäköön Kokon Saima vaihteen vuoksi puuron tai
+vellin päivälliseksi. Silloin ajaa yht'äkkiä voimavaunu portin eteen.
+Niitä kulkee jo sielläkin harva se päivä näitä voimavainolaisia,
+pysähtyen pyytämään ruokaa, enkä nyt välitä mennä tuttavuutta tekemään.
+jatkan vehkeiden kuntoon panemista iltaongintaa varten. Mutta Kokon
+Saima tulee vähän niinkuin päivitellen, että kun taas tahtovat ruokaa,
+ei ole kuulema joudettu syömään koko päivänä, mutta mitäs minä nyt
+niille, kun ei ole tuoretta kalaakaan, menkööt majataloon.
+
+--Onhan teillä peruja?
+
+--Pelkkiä perujako minä niille hienoille Helsingin herroille ja
+rouville ... kysyivät kalakeittoa... Kalat on koskessa, minä sanoin.
+
+--Pankaahan pata tulelle, minä sanoin. Mahtaisiko pitää olla kuinka
+monta kiloa?
+
+--Söisi kai ne nälkäänsä montakin, mutta kunhan saisi edes kaksikaan,
+niin höystäisi heitä hauikkaita läskisoossilla.
+
+--Hyvä on, pankaa perupata tulelle.
+
+Olin jossakin suuruudenhulluuden puuskauksessa ottanut urakan,
+tietämättä lainkaan, voisinko sen täyttää. Kyllähän Huopana yleensä
+antaa, mutta saattaa olla antamattakin. Jos olisin edes mennyt salaa.
+Nyt otan vastaan kuin tilauksen ja ihan kilolleen. Millainen lienee
+siellä ilmakaan? Kirkas paiste. Perhoa ne nyt eivät ota, tuskin
+devoniakaan--ainoa mahdollinen on kai matonen. Niitä ei ole ennen
+kaivetuita. Ehkä perupellosta saan ... ja saankin muutamia
+savukelaatikon pohjaan. Matosella onkiminen ei tosin ole kuuluvinaan
+hienoimpaan ongintalajiin, mutta mielestäni se on yhtä hieno ja vaikea
+ja siis oikeutettu kuin täyllä onkiminen. Se vaatii samanlaista
+heittotaitoa kuin virvelöiminen ja melkoista harjaantumista ja
+mielenmalttia. Mato kiinnitetään tavalliseen ahvenonkeen, yhteen tai
+kahteen, toinen toisen yläpuolella olevaan, niin että siitä osa jää
+ulkopuolelle koukun. Pari korttelia koukusta on pienoinen soikea tai
+pyöreä paino. Onki heitetään vastavirtaan tai viistoon ja annetaan
+painon kulkea pohjassa kuitenkaan siihen tarttumatta. Jos pohja on
+epätasaista, vaaditaan tarkkuutta ja taitoa, etteivät paino tai koukku
+jäisi kiinni. Se estetään siten, että vapaa nostetaan ja siimaa otetaan
+sisään sitä mukaa, kuin virta kantaa painoa alas. Kun kala ottaa,
+pysähtyy siima, mutta nykäisyä ei saa tehdä heti. Kalan on annettava
+sitä ennen ottaa syötti kokonaan suuhunsa, minkä kyllä tuntee vavan
+kärjessä. Tämän ongintatavan jännittäväisyyttä ja mielenkiintoisuutta
+lisää, että onkija on kalan kanssa kosketuksissa kauemmin eikä myöskään
+heti tiedä, minkä kokoinen kala on. Käytän matokonstia joskus
+kirkkaalla säällä, kun muut keinot eivät teho.
+
+Riennän Välisuvannon arkulle. Sinne mennessä olen saavinani varmuuden,
+että tulen saamaan. Sillä minun _täytyy_ saada, enhän voi jättää hyvää
+emäntääni pulaan, on kysymyksessä hänen kunniansa, minun kunniani ja
+koko tämän kuulun Huopanan kunnia. Ja niinkuin sitä manaten minä heitän
+siimani kerran, kaksi, ja kolmannella jo tarttuu. Ja kun se matoseen
+tarttuu, niin se myös pysyy. Mene vain, mene vain, kyllä sieltä pian
+tuletkin, ei nyt ole aikaa oikkuilemisiin. Sääli sinua, mutta ei tässä
+auta. Syönyt olet, luultavasti omaa sukuasikin, nyt syödään sinut. Kuta
+pikemmin antaut, sitä pikemmin se on suoritettu. Näyt olevankin aika
+nätti mullonen, isompi kuin luulinkaan. Riität hyvin herrasväelle
+potatin paineeksi--ehkä olet kiloinen--saatat olla suurempikin--
+kolmekiloinen olet--niitä taisi olla siellä kolme--siis kullekin
+kilonsa...
+
+Yht'äkkiä näyttää kaikki olevan hukassa: haavi on unohtunut lähdön
+kiireessä kotiin--en voi ottaa sitä tästä arkulta, se on uitettava
+maihin. Hiihdättelen kaitaista siltapuuta myöten maihin. Kala seuraa
+väkistellen mukana, näen täältä ylhäältä jokaisen sen liikkeen, kun se
+milloin seisoo päällään pyrkien pohjaan, milloin puhallaikse pinnalle
+ja hyppääkin, mutta väsyy väsymistään ja olisi valmis otettavaksi. Ei
+ole muuta mahdollisuutta kuin uittaa se rantaan. Ylen arveluttava
+yritys, mutta muuta keinoa ei ole, käsin en uskalla koettaa. On poukama
+matalampaa rantaa kivien välissä, saan sen siihen, vedän sen pään
+kuivalle ja kun se siiman ollessa tiukalla potkaisee, siirtyy se yhä
+ylemmä, vielä viimeinen potkaus ja se on kuivalla. Käyn sen kitasiin
+kiinni, napautan veitsen hamaralla niskaan. Kala on minun, kolme kiloa,
+enempää en tarvitse.
+
+Herrasväet--miellyttävä herra ja hänen soma, reipas, herttaisesti
+huudahteleva nuori rouvansa--tulevat puolitiessä vastaan. Sallin heidän
+ihailla kaunista kalaa--»sehän on vallan suurenmoista--niin pian--
+juurihan te...!»
+
+Olen tietysti, niinkuin se ei olisi sen erikoisempaa, niinkuin se olisi
+jokapäiväinen asia--mutta kalastuspäiväkirjaani minä panen sen päivän
+saaliin kohdalle huutomerkin.
+
+Se oli sen pituinen se juttu--ja tämä toinen ei ole sen pitempi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Minulla on kalakaveri, jolle olen kiitollisuuden velassa monista
+ystävällisyyksistä. Hän on kuljetellut minua voimavaunussaan ja
+vapauttanut minut siten loppumattoman pitkistä ja ikävistä rautatie- ja
+laivamatkoista. Kun lähtee itseään hauskuuttelemaan, ei hän voi juuri
+ajatella suurempaa huvia kuin jonakin kesäaamuna ison talon rappujen
+edessä istua autoon ja selkäkenossa niinkuin lepotuolissa ajaa läpi
+tuomia tuoksuvan Suomen ja saapua onkikoskelleen, mikä on ollut
+talvenpitkäisten toivotusten tienpää. Tällä vierasvaraisella veljellä
+oli sitäpaitsi jotakin, jota meillä muilla ei ole moniin vuosiin ollut
+tarjottavana. Kun oli täytynyt rykiä rintansa käheäksi sammalen
+sekaisesta sota-ajan sekatupakasta, oli hänellä vielä viime kesänäkin
+säästössä vanhan ajan armiroa, jonka hän yhtä anteliaasti kuin kaiken
+muunkin asetti ystäviensä käytettäväksi yhteisillä kalaretkillä.
+Semmoinen toveruus velvoittaa, mutta en ollut tähän saakka saanut sitä
+kuitatuksi muulla kuin suurella kiitoksella.
+
+Oli taas vietetty koskella mukavia leppoisia päiviä, onkien toinen
+toisella puolella kosken, kun oli siihen soveltuva, kaunis ilma,
+nukkuen, kun nukutti, hätäilemättä, kiirehtimättä. Hänen oli lähdettävä
+ennen kuin minun ja hän pani jo kampeitaan kokoon. Niiden joukossa ei
+ollut tavanmukaista tuoretta lähtökalaa. Sattuu näet sekin joskus
+kahdellekin kalamiehelle että se jää saamatta, jos liiaksi luottaa
+viime tingan antiin. Emme kumpainenkaan olleet sinä päivänä emmekä
+edellisenäkään saaneet semmoista kalaa, jota olisi viitsinyt viedä
+suuren talon rouvalle tuoreiksi tuomisiksi. Sekä aamu- että
+päiväkalastus oli mennyt hukkaan, vaikka lohia, suuriakin, oli ja näkyi
+ja vaikka olimme koettaneet parastamme. Iltakalastus oli vielä
+jäljellä, varmin kaikista suuriin nähden, mutta ennen kuin se alkaisi,
+oli toverini lähdettävä laivaan--hänen autonsa oli sota vienyt, rauhan
+tuomatta toista sijaan. Hän heitteli jo hyvästejään talonväelle,
+jaellen lapsille jäljelle jääneitä makeisvarastojaan. Minäkin sain
+niistä osani ja lisäksi laatikon niitä vanhoja armiroja.
+
+--Vastalahjaksi sinun _täytyy_ saada lähtiäislohi! minä sanoin, tahtoen
+osoittaa ainakin hyvää tahtoani. Ja minussa hytkähti, että ehkä ...
+ehkä minä nyt onnistun--hänen onnellaan.
+
+Mutta jos mieli, niin on pidettävä kiirettä. Silmäisen siinä pikaisesti
+pöydälle levitettyä perhosvarastoani. On onkimiehen tärkeimpiä ja
+samalla hauskimpia toimituksia tuumailu siitä, mitä perhoja milloinkin
+olisi otettava mukaan koskelle. Sen harkinnan tuloksista riippuu, miten
+kalastus tulee menestymään. Käy tavallisesti niin, että niitä sittenkin
+tulee otetuksi mukaan liika paljon, ja jos ei ota ensimmäistä, niin on
+edessä uusi valinta, joka vie aikaa ja lopulta sen sittenkin saa
+ratkaista umpimähkään. Nyt ei ollut aikaa pitkään valintaan ja
+kokeiluun ja minä kiinnitin siimaani yleisperhoni _Orange mallardin_,
+jota ottaa melkoisen varmasti silloin, kun koskiperho _Stenofylax
+stellatus_ on liikkeellä, sekä pistin hattuuni pari muuta.
+
+Kokko on jo vetänyt kärryt rappujen eteen ja huutanut Akselille, että
+on mentävä hakemaan hevosta haasta ja hetipaikalla.
+
+--Jos Kokko on hyvä ja varaa nokkosia ja voipaperia, niin minä menen
+ottamaan lähtölohen, minä sanon lähtiessäni.
+
+--Jos se aiotaan ottaa tähän lähtöön, niin se on otettava pian! huutaa
+Kokko jälkeeni.
+
+--Ei tule minun tähteni viivykkiä!
+
+Eikä tullutkaan. Heti ensimmäistä perhoa, jonka heitin arkulle vievältä
+siltapuulta, ajoi iso, mutta ei tarttunut. Iskee melkein voimakkaammin
+hermostoon, kun iso ajaa eikä ota, kun leimahtaa eikä jyrähdä. Se, joka
+ajoi, ei aja toista kertaa ainakaan samaa perhoa. Niitä on siinä siis
+suuria. Peräydyn kyyryssä siltapuuta myöten maihin, muutan toisen
+perhon, suurenpuoleisen tummanruskean siivettömän n.k. _spider_perhon,
+hiivin takaisin samaan paikkaan ja pudotan perhon lyhyestä siimasta,
+niin että se tipahtaa veteen kohtisuoraan ilmasta, jolloin sen höyhenet
+hajaantuvat herkulliseen asentoon. Mulahdus! posahdus! Kiinni on! Se on
+hyväsisuinen, säyseä kala, eleistä päättäen mätikala. Näen jo, että
+tulen saamaan sen pian--ehkä jo ennen kuin hevonen on valjaissa. Tuolla
+Kokon poika sitä vie, huutaisinko apuun? En, otan itse, se on
+komeampaa. Koukku on luja ja peruke myös. Kiristän sen arkun
+huopeeseen, siitä rannemmaksi suvantoon, siirryn kivelle, jossa
+iskukoukku on valmiina. Se loittonee, lähenee, kiertelee yhä lyhyemmin
+--nyt vapa vasempaan käteen, koukku oikeaan--se kääntää kylkensä
+kauniisti kohti ja nousee koukussa maihin. Se ei olekaan mätikala, vaan
+uroskala, ainakin viisikiloinen. Tavallisesti se semmoinen tappelee
+tunnin verran, tämä antautui viidessä minuutissa.
+
+Hevonen ei ole vielä valjaissa. Siitä kuin lähdin, siihen kuin palasin,
+on kulunut viisitoista minuuttia. Se oli reippaasti tehty, vaikka ma
+itte sen sanon, ja koska muutkin sen sanoivat. Onnen takapotku,
+jommoista en ole ennen saanut.
+
+--Millä sinä sen sait? tahtoo toverini tietää.
+
+--Sinun armirollasi.
+
+Kun hän oli mennyt, löysin sitä vielä toisen laatikon pöydältäni. En
+saanut sittenkään kiitollisuudenvelkaani lyhennetyksi. Hän pidätti
+siinä taaskin itselleen viimeisen sanansa--kunnon kaveri Kurusta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tuppaa tulemaan väkisinkin taikauskoiseksi näissä tämmöisissä. Jos
+hyvinkin ehkä, kun ei muuten saa, saisi silloin, kun tekee lupauksen,
+pyhittää saatavan lohen jollekin toiselle. Ja minä olen kuin olenkin
+sen jälkeen silloin tällöin mennyt ongelle toisen onnella, kun olen
+epäillyt omaani. Vaikka siihen taikaan oikeastaan en uskokaan, minä
+sittenkin joskus sen tekaisen. Ja mitä on sanottava seuraavasta
+tapauksesta?
+
+Viime syksynä, onkikauden viimeisinä päivinä näytti siltä, kuin suuret
+jo olisivat lakanneet ottamasta. Ei niille enää viikkoon pariin ollut
+kelvannut sinikultadevon, jolla aikaisemmin oli saatu, tarvitsematta
+muulla koettaakaan. Sitten oli ottanut erilaisia isompia lohiperhoja,
+_Sweepiä, Silvergreytä, Silver doctoria_ ja semmoisia. Mutta sitten ne
+eivät välittäneet niistäkään. Oli kyllä ollut onkijan epäedullisin sää,
+heikko itätuuli ja ilma täynnä sitä ryssän savua, joka muutti kaikki
+värisuhteet sekä ilmassa että vedessä; olihan aurinkokin milloin
+aavemaisen keltainen, milloin punainen kuin kuparikastrullin kansi.
+Mutta sitten meni tuuli länteen ja siitä pohjoiseen ajaen pois savun,
+sitten kirkastaen taivaan ja viimein vetäen sen harsoiseen pilveen.
+
+Kun näin ilmain vaihteessa usein ottaa, niin lähdin taas koskelle,
+tehden kuitenkin--varmuuden vuoksi--sen päätöksen, että, sainpa mitä
+sain, se suolataan erään toverin purkkiin.
+
+Ei muuten ollut ollenkaan otollisin aika päivästä. Ne ottavat siellä
+harvoin kahden ja kolmen välillä, pikemmin kahden puolen puoltapäivää
+ja sitten iltamassa. En ottanut mukaani muuta kuin devonin. Saa olla
+ottamatta, jos ei sitä ota. Oli minusta kyllä sen pyydyksen sää:
+vuoroin kirkasta ja pilvistä. Välistä menee koskelle kiihkeänä, joka
+jänne vireessä ja nivelhermot kihelmöiden, välistä taas
+välinpitämättömästi: otan, jos annetaan, ei tuolla niin väliä.
+Tallustelin tuhat kertaa tutun tien Välisuvannon arkulle. Lapoin
+laiskasti siimaa pari vavan pituutta ja heitin. Pyydys teki kaarensa ja
+tuli tyhjänä takaisin. Kun siima kerran oli lapettu, heitänmä häntä
+vielä toisen kerran vähän pitemmälle, puoli koskeen. Sama tulos. Ei näy
+olevan lupauksistakaan taikaa. Ennen kuin lähden, vetäisen kuitenkin,
+kerittyäni suurimman osan siimaa rullalle, kerran vielä, nyt ylhäältä
+päin alas, aivan arkun läheltä. Kas niin, se tarttui sittenkin pohjaan,
+niinkuin siinä tavallisesti tekee. Mitä, siinähän onkin kala! Siis ne
+vielä ottaa, ja vanhaa devonia--tästä voi tulla vielä uudet ihmeet--
+koskihan on täynnä suuria. Vai oliko se vain sattuma? Ehkä se onkin
+vain ulkoapäin kiinni? Ei, kyllä sillä on pyydys suussa. En pidä
+kiirettä, tulkoon sitten, kun itse haluaa. Sama vaikka pääseekin--
+toisen kala. Mutta siksi juurihan se ei saa päästäkään. Saisin sen jo
+tuosta arkun huopeesta, mutta tulkoon maihin.
+
+Se on arviolta kolmen ja puolen kilon kala. Ei täytä vielä purkkia.
+Koettaisinko toista, lupaisinko senkin? Se olisi liiaksi
+kouraantuntuvaa onnen lahjomista. Menisi pilalle taika, jos ei
+tulisikaan. Mitä minä horisen, jos ei tule, ei tule. En ole aivan
+varma, lupasinko sen aivan lopullisesti. Vaan jos se tulee, kirjoitan
+osotteeseen:
+
+    Täss' on kala kaverille,
+    lohi Lahjalle luvattu,
+    onnen ongella otettu,
+    tavotettu teevonilla,
+    hopealla Huopanasta.
+
+Nythän olen siis sittenkin myönyt nahan, ennenkuin olen kaatanut
+karhun. Se on siis kaadettava. Ja minä viritän taas jousen. Menen
+yläpuolelle arkun, suvannon leveimmälle kohdalle, jossa lapan sileälle
+kivelle siimaa niin paljon, kuin tiedän tarvittavan, jotta se ulottuisi
+toiselle rannalle saakka. Sitten laukaisen ja devon lentää kuin nuoli
+jousipyssystä, kaartaa kosken kuohujen yli auringossa kimmeltäen ja
+iskee alas juuri niin, ettei käy rantakiviin. Keskikosken veden voima
+tempaa siimaa ja pyydystä ja lohi, joka on sitä tyynen ja kuohun
+taitteessa kärsimättömästi vaaninut kuinka kauan lieneekään, iskee
+siihen kiinni kuin kissa kyyryltään ja on riuhtaista vavan kädestäni.
+
+Se on sisultaan aivan toinen kuin taannoinen, vie siimaa melkein
+suvannon alipäähän, ampuu sieltä ylös ja höllyttää siimaa niin, että
+hetken aikaan en tiedä, onko se vielä kiinni vai onko jo päässyt,
+kunnes sen taas tunnen. Se hyppii ja hyökkäilee, mutta hengästyy ja
+tulee lopulta kiltisti koukun ulottuville.
+
+Se oli neljän ja puolen kilon naaras ja kun ei toverin purkkiin olisi
+enempää mahtunut ja kun ehkä olisi sopimatonta koettaa toisen onnella
+omaan lukuunsa eikä oma onni ollut enää moneen päivään antanut, minä
+lähdin pois, aloin panna kampeitani kokoon ja lopetin sen syksyn
+kalastuksen siihen.
+
+
+
+
+TOIVOMATTA TULLEITA.
+
+
+Olen tässä kehuskellut kaloilla, joita olen saanut silloin, kun mieleni
+on niitä erikoisen kiihkeästi halunnut. Kehun nyt vaihteeksi niillä,
+joita olen saanut silloin, kun en ole niitä lainkaan halunnut.
+
+Kun oleilen koskellani kauemmin kuin muut toverit ja saan pitää sen
+kokonaan hallussani, luovutan sen toisten tullessa heille ja olen joko
+kokonaan kalastamatta tai menen ulos vasta sitten, kun he ovat käyneet
+onkimassa ongittavansa. Tai käytän myös aikani petokalojen, ahventen ja
+haukien, vainoamiseen semmoisissa paikoissa, joista ei saa jalompaa
+kalaa.
+
+Eräänä aamuna, kun muut vielä vetelivät aamu-uniaan ja heidän vapansa
+vetelehtivät telineillään pitkin tuvan seiniä suloisessa sekasotkussa
+märät siimat rullissa ja pyydysten koukut toisten koukkuihin
+takertuneina, otin minä haukivapani, kiinnitin siimaan lujan teräksisen
+heittosiiman ja siihen suurimman devonini. Joukko kylän pikku poikia on
+aina pihalla vahdissa päästäkseen haavipoikina mukaan. Yksi saa haavin,
+toinen koukun, kolmas repun ja niin sitä lähdetään hanhimarssissa ensin
+sillan yli, sitten myllyn taitse, sitten Alasuvannon rantaa saunalle,
+jonka kesäasukkaista yhtyy mukaan vielä liuta tyttölapsia poikien
+lisäksi. Porkataan vetinen niitty suvannon lahden ympäri niemeen, jossa
+suvanto kapenee niin sanotuksi Alakariksi. Tämä niemi on nurmipengermää
+ja sen vieressä oleva syvänne on hyvä ahvenapaja ja taattu haukihauta.
+Melkein aina siinä niitä ottaa, ja olen varma, että niin on tekevä
+nytkin. Lohta siitä en ole koskaan saanut eikä sitä tarvitse pelätä
+nytkään. Ne yleensä eivät ota kosken alijuoksussa, vaan nousevat
+ylemmä. Kaikki harrastukseni on keskittynyt haukeihin ja minun
+ylpeyteni on oleva esittää aamu-unisille herroille urheilutovereilleni
+toteutunut tosiasia, ennenkuin he vielä ovat selviytyneet yöpaidoistaan
+ja aamukahvistaan.
+
+Kouraisen siis voitonvarmana devonillani syvännettä nurmipenkereen
+alla. Siinä tavallisesti ensi heitolla ottaa, mutta nyt, kumma kyllä,
+ei ota. Heitän vähän ulomma, mutta ei ota sielläkään. Täytyy siis
+ryhtyä olantakaiseen otteluun ja tehdä leikistä tosi. Olisipa ihme, jos
+ei keskivirrasta, jossa on matalikko ja matalikon alla syvennys,
+tarttuisi nyt, koska muulloin on tarttunut. Siinä on melkein aina
+hauki, miksei olisi nytkin?
+
+On riemu heittää tasaiselta tantereelta tarvitsematta varoa puita ja
+pensaita niinkuin koskella. Pidän tässä pienen heittelyharjoituksen.
+Lisään painoa pyydykseen ja annan sen sitten lätkähtää liki toista
+rantaa.--»Näittekö, lapset, kuinka se lensi?»--»Olisi vielä lentänyt
+vähän, niin pätkähti puomaan», säestelee mieliksi koukkua kantava
+kellokas.--Siinä se on, niinkuin arvasin, hauki on ja on iso. Sen otto
+on niin jykevä, että sanoisin olevan pohjassa, jos se ei samassa
+liikahtaisi ja vapa vavahtaisi ja rulla räjähtäisi kuin jänisräikkä.
+Onkin oikein jättiläishauki, pyrstöstä päättäen. Se on kymmenen, on
+sadan lohen arvoinen, joka varmaan on hävittänyt tänäkin yhtenä kesänä
+mullosia enemmän kuin minä heitä koko elämässäni. Voipi olla ainakin
+viisikiloinen. Mitä se on mahtanutkaan tuhota lohen sukua tässä
+suvannossa, jossa se luultavasti on kaiken ikänsä haaskannut, sillä
+eiväthän hauet muuta majaa enemmän kuin muutkaan pedot, niin kauan kuin
+niille ruokaa riittää. Viime kesänä sain tästä kolmekiloisen, jolla oli
+vatsassaan kaksi puolenkilon mullosta. Niin että lohen lihaa sieltä
+nousee, vaikka nousisikin hauki.
+
+Mutta onko se hauki? Eihän se ole kuin lohi, oikein komea. Pojat ja
+tytöt huutavat hurraata nähdessään sen hyppäävän ja alkavat kiistellä,
+kuka sen saa ottaa, koukkupoikako vaiko haavipoika? Koukkupoika
+tietysti, ei se haaviin mahdu! Mutta minä seison ja uuvuttelen sitä
+hiukan sekavin tuntein. Enhän tullut tänne saamaan lohia, vaan haukia,
+lohethan ovat tänä päivänä toverien eikä minun. Mutta toisekseen, eihän
+niistä kukaan olisi arvannut tulla etsimään lohia täältä, mistä niitä
+ei ole koskaan ennen saatu. Ja minähän lähdin koettamaan haukia,
+vilpittömässä tarkoituksessa. Eihän tämä ole minun syyni. Tuli
+tapaturma, tapahtui vahinko--mieluinen vahinko. Tästä aukee muuten
+aivan uusia mahdollisuuksia vastaisille kokeiluille: tämä suvanto voi
+olla yhtä antava kuin Välisuvantokin... Kala valmistaa minulle
+melkolailla mielenkiintoisen otto-ottelun, pitää aikamoista meteliä
+väljässä vedessä ja kaartelee kauniisti, ennenkuin antautuu penkereen
+luona otettavaksi. Ottajapoika odottaa sitä jännityksestä käyränä
+rannalla ja saa kuin saakin sen ja retuuttaa niitylle. Riemusaatossa he
+kantavat sen seipäässä olallaan pihaan, häntä maata viistäen,
+viisikiloisen koiraan.
+
+Kaverit ovat vihdoinkin nousseet ja saaneet kahvinsa juoduksi ja ovat
+vapoineen valmiina lähtemään koskelle ja aloittamaan aamukalastuksensa
+hekin.
+
+--Anteeksi nyt, pyhät veljet, enhän osannut aavistaakaan ... mutta minä
+luulen, että nyt ottaa mistä tahansa, kun otti siitäkin, mistä muulloin
+ei ole ottanut milloinkaan.
+
+--Niinkö luulet?
+
+Ja heille tulee kiire koskelle, pantuaan jokainen siimaansa samanlaisen
+devonin kuin minun.
+
+--Jos ketä haluttaisi koettaa haukia, niin tietäisin vielä toisenkin
+paikan, jossa se aina asuu ja jossa eilenkin otti, mutta puraisi poikki
+perukkeen ja vei vehkeet--se olisi välttämättä saatava siitä pois ...
+minä tulen neuvomaan, jos kuka tahtoo.
+
+--Ei meillä nyt ole aikaa haukien kanssa!
+
+No, kun ei liene, niin menen sitten itse vielä kerran--enkähän ole
+sielläkään kenenkään tiellä. Ja se nyt on ainakin semmoinen paikka,
+jossa ei ole lohta.
+
+He hajaantuivat koskelle, toiset Välisuvantoon, toiset niskaan.
+Seurailen heitä verkkaisesti ja kun näen, mihin he ovat asettuneet enkä
+missään tapauksessa tule heidän tielleen, menen omaan haukipaikkaani.
+
+Se on ylinnä niskassa pieni poukama, jossa kasvaa ahvenheinää ja muuta
+limaa, minkä suojassa hauen on mukava väijyä laskevia salakoita ja
+muuta kalaa ja mihin uusi aina ilmaantuu heti, kun entinen on otettu.
+Haukien suhteen ei ole tarvis olla varovainen ja kun olen täysin varma,
+ettei lohi missään tapauksessa ota, menen minä kompuroitellen suoraa
+päätä kivelle, josta on mukavin heittää ja roiskautan pyydyksen hiukan
+ulkopuolelle ahvenheinikon. Annan sen painua vähän ja alan sitten
+laiskasti ottaa sisään. Se tarttuu siellä limaan, minä nyhtäisen sen
+irti ja luulen tuntevani, että se taas on limassa kiinni, kun se onkin
+kiinni kalassa--tietysti hauessa! Minulla on lujat vehkeet, en välitä
+uuvuttaa, lopetan lyhyeen ja peräydyn sitä varten sen verran, että saan
+sen vapaa rasittamatta kerityksi rullalla maihin. Se sekaantuu yhä
+enemmän heinikkoon, käärii tukon päänsä ympärille eikä kykene tekemään
+vastarintaa--hinaan hiljalleen, tukko tulee suuremmaksi ja kun se on
+kuivalla, minä menen ja aion nostaa sen vielä hiukan ylemmä, kun
+huomaan taas saaneeni lohen, en tosin niin suurta kuin äsken, mutta
+sentään kolmekiloisen.
+
+Lohen onginta on--totean sen taas--täynnä yllätyksiä, ei koskaan voi
+edeltäpäin mitään säätää eikä päättää. Milloin kapsahtaa katajaan, kun
+kurkottaa kuuseen, milloin käy niinkuin Saulille, Kiisin pojalle, joka
+lähti etsimään isänsä aaseja, mutta tavottikin kuninkaan kruunun.
+
+
+
+
+ONKIKAUDEN VIIMEINEN KALA.
+
+
+Olen minä nyt sentään saanut lähtölohen omallakin onnellani ja omaan
+laskuunikin. Eräs toissyksyinen semmoinen oli komeimpia kalojani. Mutta
+tiukalle sen ottaminen otti ja olisi kai sekin oikeastaan luettava
+sattumalta saatujen onnen lohien luokkaan, niihin, jotka eivät ole
+saadut säännöllisissä oloissa.
+
+Elokuun viimeisellä viikolla on tavallisesti erinomainen syönti.
+Minulla on silloin miltei joka vuosi ollut jokin aivan erikoinen päivä,
+jolloin olen saanut kuusikin suurta, eikäpä sitä enempää juuri jaksaisi
+eikä ehtisikään, jos käyttää hiukankaan hienompia vehkeitä, sillä
+hyvinäkin syöntipäivinä ei lohi syö pitkin päivää, vaan ainoastaan
+jonkin lyhyen ajan aamulla, keskipäivällä ja illalla. Toisina päivinä
+olen voinut saada neljä tai ainakin ollut kosketuksissa niin monen
+kanssa. Huonoimmat päivät ovat olleet kahden lohen päiviä. Sitten
+syyskuun tullen ja kutuajan lähetessä on saalis vähentynyt yhteen ja
+lopulta yhettömiin. Kuta enemmän lohia nousee koskeen, sitä huonommin
+ne ottavat. On koko lailla kiusoittava ja nöyryyttävä se voimattomuuden
+tunne, kun eivät mitkään ponnistukset auta. Edellisen hyvän syönnin
+aikana on tullut melkein mahtaileva varmuus siitä, että kyllä niitä
+saa, minkä viitsii ottaa, ja jos ei yhdellä vehkeellä, niin toisella.
+Luulee olevansa kosken herra ja ottavansa siitä kuin aitastaan omalla
+avaimellaan. On kovin nolaavaa, kun alkaa huomata, että lohi sittenkin
+on oma herransa ja koskensa herra ja menettelee onkimiehen kanssa juuri
+niinkuin itse tahtoo, tullen jokunen vain kuin armosta eikä ansiosta.
+
+Se näyttää ilmaisevan sitä isännyyttään ja itsenäisyyttään ei
+ainoastaan passiivisesti, olemalla ottamatta pyydykseen kuinka
+viehättävään tahansa, vaan myöskin aktiivisesti. Menipä koskelle mihin
+aikaan päivästä tahansa, aina siellä näkee suuria, niinkin suuria,
+ettei niitä koskaan saa ongella. Siellä on sekä porsaan kokoisia että
+emäsiankin. Ne alkavat ensin näyttäytyä kosken alla suuressa
+suvannossa, pomppaillen siellä sen syvimmällä paikalla ilmaan metrien
+korkeuteen, sitä vaille, etteivät välistä hyppää veneeseen. Niskassa ne
+tekevät samoin ja olen minä siellä sekavin tuntein, sekä ihastellen
+että harmitellen, istunut tuntikausia rannalla vapa toimetonna
+vierelläni, odotellen hyppäyksiä ja sitä seuraavia posahduksia veden
+sileään pintaan, kun vesi pärskähtää ilmaan niinkuin siihen olisi
+pudonnut meteori taivaasta. Mutta varsinkin Välisuvannossa ne
+metelöivät, loikaten siihen tullessaan ja siitä lähtiessään, milloin
+keskellä, milloin milläkin rannalla, usein ihan arkun juurella, jossa
+vain istun enkä enää heitä, koska siitä ei kuitenkaan ole mitään
+tulosta, ellei ehkä sattuisi tarttumaan ulkoapäin--mutta enhän ole
+tullut tuulaallekaan. Jos istun vähän aikaa hiljaa, nousevat ne siinä
+niin lähellä, että erottaa silmän ilmeen ja kai näkisi sen
+rävähtävänkin, jos kalan silmä rävähtäisi eikä tuijottaisi niin
+jäykkänä ja tyhmänä.
+
+Niillä on kuitenkin kullakin eri ilmeensä ja eleensä, eri tapansa
+hypätä. Toiset nousevat verkkaisesti ja tyynesti ja joko putoavat
+pyrstölleen solahtaen kuin entiseen reikään tai sitten kuin
+tasapainonsa menettäen ja luiskahtaen lappeelleen. Toiset tulevat ylös
+vihaista vauhtia, intohimoisen tuimassa hyppäyksessä joko suoraan ylös
+tai pitkin vettä joskus kaksi kolme kertaa peräkkäin, niinkuin niillä
+olisi jonnekin niin kiire, etteivät ehdi tehdä taivaltaan veden alla,
+vaan oikaisevat ilmojen tietä. Joskus koko ruumis ja varsinkin pyrstö
+tutisee tehdystä tempauksesta, toisen kerran niillä ei näytä olevan
+itsellään mitään tekemistä ylösnousemuksensa kanssa, vaan näyttävät ne
+syöksyvän syvyydestä kuin jonkin vieraan voiman työntäiseminä.
+Tienneekö kukaan, mitä varten ne näin kutunsa edellä hyppivät:
+pakenevatko ne toisiaan siellä mahdollisesti tapahtuneessa taistelussa
+vai onko se vain kiimaa ja elämäniloa? Mutta miten ja mistä syystä
+hyppinevätkin, onkijaan se semmoinen uhmaileva rehentely ihan hänen
+nenänsä edessä vaikuttaa ilkunnalta ja ivalta eikä hänen lopulta auta
+muuta kuin vastata ylenkatseeseen ylenkatseella ja kääntää heille
+halveksuva selkänsä ja lähteä koskelta kotiin, lopullisesti,
+peruuttamattomasti.
+
+Olin tehnyt sen tempun jo monen monta kertaa ja joka kerran perästä
+kuitenkin taas mennyt uudelleen yrittämään. Ja kuta useammin menee
+turhaan, sitä suuremmaksi kasvaa halu koettaa yhä ja yhä, saadakseen
+jos suinkin mahdollista kerran vielä uudelleen kokea kaikki ne
+jännitykset, tyydytykset ja mielenliikutukset, joita suuren lohen
+tarttuminen ja taistelu sen kanssa tarjoo. Saatuaan siitä vähän aikaa
+paastota, tulee sitä kuin nälkäinen ikävä. Viikko sitten saatu lohi on
+jo haihtunut veristä ja luonto vaatii uutta. Ja joskus saakin sen
+tarpeen tyydytetyksi vielä viimeisenäkin päivänä, ja riittää siitä
+sitten sensatiota koko talveksi.
+
+Huopanan koskessa on sen keskijuoksussa n.k. Välisuvanto. Sen
+vasemmalla rannalla on suuri kivi, jonka kohdalla kuohu juuri päättyy
+ja vesi alkaa virrata hitaammin, muodostaen samalla pienemmän
+syvänpuolisen akanvirran. Hiukan alempana on pari vedenalaista kiveä,
+joiden kohdalta lähtee pienempi kosken sivuhaara. Tämä alue, mutta
+varsinkin noiden vedenalaisten kivien ympärys on kosken parasta
+kalavettä, jossa suuria kaloja aina seisoo, silloin kun niitä on
+koskessa. Kalastan tämän paikan tavallisesti niin, että ensin kierrätän
+perhon tuon suuren kiven ympäri ja annan sen joutua akanvirtaan. Kun se
+heitto on tehty, siirryn askel askeleelta hiukan alemma, niin että
+ensin ulotun noihin vedenalaisiin kiviin niiden yläpuolelle, sitten
+niiden alapuolelle ja lopulta niin kauas suvannon keskeen kuin saan
+siimani lentämään. Näitä ensimmäisiä heittoja tehdessä on oltava
+mahdollisimman varovainen ja pysyteltävä ainakin pari vavan pituutta
+vesirajasta tai myös kyyristyttävä ja heitettävä istualtaan, jottei
+pelästyttäisi kalaa, joka hyvin usein hyökkää esiin rantakivien
+lokeroista tai siinä olevan tukkipuoman alta. Jollei näillä heitoilla
+ota, on mentävä rantakiville ylettääkseen ulomma ja keskemmälle
+suvantoa, jossa taas siellä on useita varmoja ottopaikkoja. Jos nämä
+heitot uudistaa eri perhoilla joitakin kertoja eikä kala ota, saa olla
+jotenkin varma siitä, että kaloja joko ei ole tai eivät ne välitä
+ottaa. Jos ne taas siitä ottavat, on niitä muuallakin ja on syytä, niin
+pian kuin vain ehtii, ryhtyä penkomaan kosken muitakin kätköjä.
+
+Olen nyt taas siinä, lähtöpäivän edellisenä iltana, yrittämässä vielä
+viimeisen kerran. Annan kertautua vielä kerran kaikkien tuttujen
+herkullisten heittojen, jotka vähitellen ovat muuttuneet niin
+koneellisiksi, että osaisin tehdä ne ummessa silmin. Usein olen tehnyt
+ne niin pimeässä, etten enää ole voinut nähdä siiman viriä veden
+pinnalla...
+
+Saisi se nyt ottaa, saisi koski nyt tehdä minulle viimeisen
+palveluksen, kohtahan se pääsee minusta rauhaan yhdeksäksi kuukaudeksi.
+Tulisit vaikka sinä, joka siellä juuri pomppasit ilmaan. Minulla on
+sinulle siimassani yksi parhaita, makeimpia, lihavimpia perhojani, iso
+_Cinnamon_, kanelinkarvainen makupala, yksi niitä suuria, joista pidät
+ja jotka alkavat kohta tulla. Otahan nyt niitä odottaessasi tätä
+edelläkävijää, ennenkuin muut ehtivät. Onhan sinulle suuri korotus ja
+kunnia, jos tartut ja tulet. Minä kannan sinut kaiken kylänväen
+katsellessa kauppapuodin ovelta ja pikku poikien seuratessa sillan yli
+Kokkolaan, jossa sinut punnitaan kilovaa'alla ja julistetaan onkikauden
+kauneimmaksi kalaksi. Sitten pannaan sinulle sokeri jauhoa suuhun,
+sinut kääritään nokkosiin ja voipaperiin ja ommellaan valkoinen
+palttina ympärillesi. Matkalla minä kannan sinua käsilläni kuin
+kapalolasta. Kun sinut kotona vapautetaan kääröstäsi, saat olla varma
+siitä, että sinua ihastellaan ja ihmetellään lihavuuttasi ja punaisia
+täpliäsi ja mahtavaa pyrstöäsi ja valtavaa väkäleukaasi ja sanotaan:
+»Semmoinen kala!»--ja siellä on niitä, jotka eivät ole sinunlaistasi
+ennen nähneet eivätkä tahdo ottaa uskoakseen, että sinä, semmoinen
+peto, olet ottanut onkeen ja siinä pysynyt. Minä sanon heille, että
+sinä kyllä olisit päässyt irti, jos olisit tahtonut, vaan että sinä
+tulit mielelläsi. Ei sinua silvota eikä suolata, vaan pannaan
+kokonaisenaan pataan ja nostetaan padasta suurelle hopeavadille, jonka
+reunat koristetaan vihreällä salaatilla ja punaisella tomaatilla ja
+milläpä kaikella makosella ja kauniilla. On kutsuttu naapurin väet
+vieraaksi ja minä lupaan, että he huudahtavat hämmästyksestä
+nähdessään, kun sinut kannetaan esiin. Tulisit nyt, kun kerran sinun
+kuitenkin on päätettävä päiväsi. Onhan parempi, että päätät ne näin,
+kuin että voimakas sydämesi väsähtäisi vanhuuttaan ja sinä painuisit
+pohjaan kuin vettynyt hako ja sieltä mätänevänä ja muodottomana
+ajautuisit jonkin mutaisen lahden pohjukkaan, jossa lokit ja varikset
+repeloisivat silmät päästäsi ja selkäruotosi lopulta joutuisi
+ketturevon retuutettavaksi sen poikien haisevaan luolaan.
+
+No, siellä se nyt on, näkyi selkäevä ja pyrstö! Se otti jotakin perhoa.
+Ennenkuin saan siimani menemään sinne, otti se jo toisen. Jos
+tapahtuisi se ihme, että se ottaisi minunkin perhoani! Heitto sinne,
+missä se on, on kaikkein vaikeimpia. Virta siinä aina kantaa siiman
+mutkalle niin, että se riipaisee perhon mukaansa ja tuo sen kalan eteen
+väärin päin, silmukka edellä. Se olisi saatava sinne niin, että perho
+pysyy ilmassa ja putoo ennen kuin siima. Koetan keinoa, jota sanotaan
+siiman »syöttämiseksi»: kerään sitä ennen lopullista heittoa rullalta
+pari metriä käteeni ja kun heitto on tehty ja siima ojentuen kantautuu
+eteenpäin, lasken vavan kärkeä ja päästän irtosiiman menemään jolloin
+ulkona oleva siima nielaisee kädessä olevankin renkaiden läpi ja vie
+sen mukanaan. Heitto siten itsestään pitenee. Ja kun samalla kohotan
+vavan kärkeä, oikiaa alaspäin taipuneen siiman mutka ja perho putoo
+hiukkasta aikaisemmin kuin siima ja alkaa kaarensa sitä paikkaa kohti,
+jossa kala äsken nousi. Onnistuiko se? Eikö kaari vieläkin ollut liika
+lyhyt, kala oli kai alempana eikä nähnyt perhoa? Ei ollut. Heitto
+onnistui.
+
+Se näki sen! Siunatkoon, se näki sen ja otti! Sainko minä sittenkin sen
+ottamaan?
+
+Se on vanha koiraskala, jos on se, joka hyppäsi, jo siitäkin päättäen,
+millaiset ovat sen eleet. Ensin pyrstön valtava posahdus, sitten suin
+päin pohjaan. Mutta siinä on matalaa, siihen se ei voi jäädä. Hyökkäys
+oikeaan, toinen vasempaan, sitten se viiltää eteenpäin, ei kuitenkaan
+nopeammin kuin että rullan avulla ja viemällä vapa taapäin saan siiman
+pysymään tarpeeksi tiukalla. Nyt se heti hyppää--niinkuin tekeekin. Se
+se on, sama, jonka jo näin, musta uroskala, keltamahainen. Tästä tulee
+totinen ottelu, tässä tulee kertautumaan kaikki entiset vaiheet. Kala
+on nähtävästi juuri järvestä noussut, koska se ei vielä näytä tuntevan
+kosken pohjaa. Syvää paikkaa etsiessään se hummaa edes takaisin
+toiselta puolelta toiselle, riipoen siimaa ja laulattaen rullaa. Nyt se
+on suvannon toisella puolella arkun luona, kohoo sitä rantaa hiljalleen
+ylös ja aikoo arkun yläpuolella olevan puoman alle. Elä sinä sinne,
+tule sinä vain tänne, tälle puolelle, täällä saat paremman suojan,
+tänne sinun kuitenkin on lopulta tultava!
+
+Voi sinua siunattu bamburuokovapani! Se milloin taipuu juurtaan myöten
+luokille, milloin suoristaikse heti ja sitä mukaa kuin pingoitus
+vähänkin laukeaa. Se on elävä olento, se tietää, mistä on kysymys, se
+on täysin tehtävänsä tasalla. Se on saanut jousensa jänteen Gangesin
+mudasta ja Intian auringosta ja siinä on jotakin tiikerin käpälän ja
+kynnen ja hampaan kiinnipitävää voimaa, eikä se niskaan päästyään
+päästä elefanttiakaan, vaan seuraa mukana ja pitää kiinni. Se on se,
+joka tekee työn, minä annan sille rullalta vain sen, minkä se
+milloinkin tarvitsee. Kun kala kiristää, niin se joustaa ja päästää,
+kun kala päästää, niin se kiristää.
+
+Ei ole kala vieläkään löytänyt sitä syvännettä, jota se etsii, pohjaa
+tonkien. Se on nyt keskisuvannossa, jossa se jurnittaa ylöspäin, aina
+kuohun alle ja hiukan ylemmäkin. Minun täytyy seurata mukana, pysytellä
+aina yläpuolella, ettei koukun ote irtaantuisi. Yht'äkkiä se kääntyy
+alas, laskeutuen hiljalleen myötävirtaan. Nyt se on löytänyt sen, mitä
+etsii: kosken syvimmän haudan kuohun alla. Se äkäytyy siihen kuin
+ankkuriin, viistossa pohjaan eikä sitä siitä saisi mikään voima ulos.
+On kestävä vielä kauan, ennenkuin se uupuu niin, että ei enää jaksa
+puskea päätään pohjaan.
+
+Ja kestäköön kuinka kauan tahansa, ei tuolla väliä, kunhan tulee niin
+ajoissa, että näen ottaa. Paljonko on kello? Oli kuusi kuin otti, nyt
+se on puoli seitsemän. On valoisaa vielä ainakin tunnin verran. Ole
+vain siinä, älä hätäile sinä, kun en minäkään. Istumme ja panemme
+tupakan. Pyydän, ole hyvä ja pysy hiljaa, kunnes saan savukkeen suuhuni
+ja raapaistuksi tulen laatikosta polvieni välissä. Hyvä on. Olen
+valmis, nyt saat tehdä mitä tahansa, kunhan et vain lähtene alas--
+silloin meistä tulee vihamiehet, minun täytyy panna kova kovaa vastaan
+ja sinulle saattaa jäädä suuhun perho peräimineen. On parasta meille
+molemmille, että pysymme ystävinä, äijät. Et ole enää luultavasti
+kutukuntoinen, koska otit. Et välitä naaraista, koska sinulla on aikaa
+muuhun. Kai tulit vain vanhalta muistolta koskeen kuokkimaan toisten
+häitä. Joudat hyvin pois, ei ole elämälläsi enää mitään tarkoitusta,
+nuorempasi tekevät sulhontehtävät paremmin kuin sinä.
+
+Se on kiltti kala, ei pyri enää ylös eikä alas, ei riuhdo eikä reudo,
+niinkuin pienempäin, jonkinjoutavain hätiköiden on tapana.
+
+Ahaa, nyt se liikkuu--nousee sieltä--näkyy jo heittosiiman ja
+rullasiiman solmu. Tuuma tuumalta se nousee eikä jaksa enää voittaa
+vavan jousen jännitystä. Näkyy jo silloin tällöin selkäevä ja pyrstö.
+Ettei se uupuessaan veden vietäväksi heittäytyen menisi sen mukana,
+minä hellitän siimaa ja houkuttelen sen menemään takaisin pohjaan.
+Uupukoon siellä. Kun se on vielä jonkin verran enemmän väsynyt, minä
+saan sen helpommin johdetuksi lähemmä.
+
+Se levähtää siellä, minä istun ja istun vavan huojuessa ylös ja alas
+kuin hiljaisessa tuulessa. Yht'äkkiä laukee jousen jännitys, kala tekee
+muutamia kiivaita tempauksia ja nousee pinnalle. Alkaa ottamisen
+viimeinen, jännittävin vaihe. Se ei ole jaksanut vastustaa veden painoa
+eikä vavan kärjen lakkaamatonta, uuvuttavaa kiristystä alhaalta ylös.
+Se on siitä hermostunut, se suutahtaa ja tekee vihaisen pyörähdyksen
+alas. Se saa nyt mennä minkä tahtoo, mutta se ei menekään, tekee vain
+lyhyen kaaren ja kiertää takaisin ylös. Se pyrkii äskeiseen piiloonsa,
+mutta ei enää jaksa päästä. Se on nyt jo lähempänä, kiertelee siinäkin
+alas ja kaartelee ulos, mutta ympyrä käy yhä ahtaammaksi ja matka
+välillämme vähemmäksi. Se on jo melkein veden pinnalla, niin että näen
+sen mahtavat, joukeat liikkeet. Yhä enemmän rantautuen se on viimein
+tukkipuoman luona ja käy sen allakin. Jos minulla olisi apumies, olisi
+se jo minun, mutta minä en pääse liukkaalle, liikkuvalle puulle. Sen on
+annettava painua puoman päähän, matalammalle vedelle. Se peräytyykin
+sinne, mutta ennenkuin siimaa kerien joudun sinne iskukoukkuineni, ui
+se taas ulos. Sitä alkaa siellä pyörryttää, se kaatuu kyljelleen, mutta
+saavuttaa kohta taas tasapainonsa. Virta kantaa sen sivuhaaraan, sinne
+se ei saa mennä, siellä on silta, jonka alitse ei saa vapaa. Täytyy
+tiukoittaa ja käännyttää silläkin uhalla, että vehkeet pettää. Silloin
+se kääntyy ja kantautuu rantakiville, pelästyy niitä ja lähtee ylös.
+Minun on jäätävä alas ja koetettava saada se isketyksi silloin, kun se
+taas palaa alas. Suoristan vavan ja siiman yhteen linjaan kalaa kohti
+vastavirtaan päin ja astun veteen sitä vastaan, koukun varsi
+kainalossa. Nyt vapa hiljalleen taas takaisin alavirtaan. Kala seuraa
+mukana kelluen vatsa ylhäällä minua kohti siihen, missä seison polviani
+myöten vedessä. Ennenkuin se ehtii luiskahtaa ohi, nostan sen siitä
+koukulla jalkaini juuresta ja kahlaan maihin. Siiman höllentyessä on
+perho irtautunut sen suupielestä. Sen lujemmassa se ei ollut. Jokin
+potkaisu ja pyörähdys ja se olisi voinut päästä.
+
+On vähän sääli ja surku voitettua veden urhoa siinä, missä se lepää
+litteällä kivellä kaulasuoni avattuna ja vielä sykkivä sydän pulputtaen
+tummaa verta. Se on kuollut, mutta sen sydän vielä elää, tuo voimakas
+elin, joka antoi sille voimaa kovimmankin kuohun voittamiseen, mutta
+uupui, ennenkuin katkesi minun jouhen hieno heittosiimani. Tekisi
+mieleni pitää sille peijaiset ja laulajaiset ja loihtijaiset ja
+sovittajaiset, niinkuin esi-isät pitivät mesikämmenelle, nimitellen
+sitä kaikenlaisilla kunnianimillä. Tekee miltei aavemaisen vaikutuksen,
+kun näen, kuinka suuri kala verensä vuotaessa menettää tummanruskean
+värinsä, joka vähitellen vaihtuu kellanruskeaksi.
+
+Olen ottelustamme niin menehtynyt, että minun on pakko, ennenkuin
+lähden kantamaan saalistani kotiin, istua vainajan viereen levähtämään
+ja tyynnyttämään omankin sydämeni sykintää. Miksi minä sittenkin hänet
+huvikseni tapoin? En tapa heitä enää--ainakaan tänä syksynä.
+
+
+
+
+MYLLÄRIN HOUSUT.
+
+
+--Nyt sitä lähdetään niskaan soutamaan ja otetaan se iso rouvalle
+viemisiksi!
+
+--Eiköhän ole liika varhaista vielä?
+
+--Saattaisi olla selkeällä säällä, mutta näin pilvisellä on nyt ihan
+paras aika.
+
+--Onhan siellä teidän niskassanne jo niin monta kertaa turhaan
+koetettu. Onko sieltä oikeastaan milloinkaan saatu?
+
+--Voi toki!
+
+Ja kun meidän mylläri Matti kerran pääsi kehumaan koskensa niskaa,
+jossa hän oli ikänsä soutanut onkiherrojaan, kuinka monta sataa lienee
+heitä soutanutkaan, niin se se sitten vasta oli kalain pesäpaikka.
+Siinä ne sen jänteessä, syvänteen reunassa, seisoivat ne kaikista
+suurimmat lohet, joka _niitä_ tahtoi. Pienempiä saattoi pikkupoikain
+toverina sorkkia muualtakin, jonka teki _niitä_ mieli.
+
+--Onko sieltä oikeastaan koskaan saatu muuta kuin haukia?
+
+--Vai haukia!--Jos pannaan ne vanhat vehkeet, joilla ennen
+kamreerivainajan aikana otettiin ne suurimmat, niin kyllä nähdään.
+
+--Mitä vehkeitä ne oli? kysyi toverini.
+
+--Sanotaan sitten, kun ensin päätetään, lähdetäänkö!
+
+Kyllä ne kaikki tiedettiin myllärin vanhat vehkeet... Meillä oli niistä
+tuon tuostakin väittelyä. Mylläri ei uskonut minun perhosiini enkä minä
+hänen ainoaan autuaaksi tekeväänsä, kuparilippaan.
+
+Meitä oli kaksi kalamiestä, tukkukauppias ja minä, jotka parhaallaan
+istuimme pöydässä päivällisen jälkeen kahvia lopetellen. Minut jätti
+myllärin yllytys kylmäksi, sillä en mielelläni soudattanut itseäni, ja
+sitäpaitsi oli minulla toteutettavanani oma ohjelmani, perhosonginta
+suvannossa, jossa illalla näin lämpimän päivän jälkeen laskin
+suurtenkin nousevan hyönteisten syöntiin. Toverini sitävastoin, joka
+oli ensikertalainen tällä koskella eikä juuri onkinut perhosella, ja
+mielellään soudatti itseään, missä se oli mahdollista, eikä vielä tällä
+retkellämme ollut onnistunut saamaan suurempaa, näytti heti joutuvan
+sen huumauksen valtaan, jonka kalamiehessä aina helposti synnyttää
+toisen järkähtämätön usko. Kalastus on arpapeliä, jossa vastaisinkin
+onni milloin tahansa saattaa kääntyä suotuisaksi. Vaikka olisit koko
+päivän turhaan piessyt koskea, saattaa tapahtua, että juuri kun olet
+pois lähdössä ja vielä viimeisen kerran ikäänkuin suotta aikojaan
+pudotat pyydyksesi veteen, silloin juuri hyökkää viisikiloinen melkein
+jalkaisi juuresta ja nielee koukun. Ei siis koskaan tiedä, ei siis
+koskaan voi olla varma. Valtti voi milloin tahansa joutua kouraasi.
+Tämä tuntemattoman kiihoitus on kaiken kalastuksen suurin viehätys.
+Kalamies saa tehdä mahdollisuuslaskujaan, ottaa lukuun kaikenlaisia
+suotuisia tekijöitä, päätellä kuusta, auringosta, tuulista, pilvistä ja
+ilmapuntarista, mutta yhtä usein kuin laskut pitävät paikkansa, yhtä
+usein ne pettävät. Siihen kokemukseen tulee varsinkin mullosenonkija,
+sillä ei ole toista sen oikullisempaa kalaa kuin mullonen. Olen tehnyt
+tilastoja säistä ja pyydyksistä liki vuosikymmenen kuluessa ja
+koettanut menetellä niistä muka saamieni periaatteiden mukaan.
+Päätelmät pitävät juuri niin kauan, kuin kala suvaitsee sallia. Mutta
+yht'äkkiä ja yhtä usein tekevät ne kuperkeikan. Vanha tottunut
+kalastaja saattaa mennä koskelle kaikkein hienoimpine perhosineen eikä
+saa mitään, kun joku vasta-alkaja jollakin vanhalla silkkikalalla tai
+salakan ruumiilla ottaa toisen toisensa perästä. Semmoista saattaa
+tapahtua...
+
+Oli puhuttu näistä päivällistä syödessä.
+
+Toverini näytti käyvän levottomaksi. Suuren kalan saamisen kiihko
+kiilsi jo hänen silmiensä pohjassa ja paloi hänen poskillaan, ja
+äänellä, joka koetti pysytellä välinpitämätönnä, mutta jossa jo kuului
+sydänalan sisäistä vavahtelua, hän kysyi:
+
+--Luuletko sinä, että sinne kannattaa lähteä?
+
+Vastasin niinkuin sellaiseen kysymykseen aina pitää vastata:
+
+--Eihän tiedä ... sopiihan koettaa.
+
+--Voihan olla, ettei maksa vaivaa.
+
+Mutta minä näin, että hän jo oli päättänyt. Kiihkeinkin kalamies, ellei
+hän ole aivan vasta-alkaja, koettaa tekeytyä välinpitämättömäksi,
+hillitä intoaan, sitä enemmän kuta suurempi se on. Tyynin, mutta
+luonnottoman tyynin ja hitain askelin hän astui ulos rappusille. Siellä
+oli mylläri jo vastassa, valmiina käymään uuteen hyökkäykseen.
+Selitykseksi hänen harrastuksestaan suuren lohen saamiseksi on
+mainittava, että hän oli intohimoinen kalamies itsekin, että hän souti
+tuntipalkalla ja että oli vanha tapa maksaa hänelle markka jokaisesta
+suuresta, joka hänen soutamallaan onnistuttiin saamaan. Oli joku
+enkelsmanni maksanut viisikin markkaa.
+
+--Jassoo, mylläri luulee, että nyt niskassa puree, kuulin toverini
+sanovan. Hänen äänestään kuulin heti, että hän oli antautunut.
+
+--Minä luulen ... jos vain olisi se oikea pyydys ... katsotaanpas vähän
+näitä teidän kampsujanne!
+
+Toverini uistinlaatikko oli porstuan penkillä ja minä kuulin, kuinka
+äijät alkoivat sitä rapistella.
+
+--No ka, tässähän tämä on ... tätä tämmöistä se aina ennen otti ... jos
+ei tätä ota, niin ei sitten ota mitään ... tällä tämmöisellä lipalla ne
+kamreerinkin aikana otettiin ne suurimmat ... tämä kun pannaan.
+
+--Mylläri panee sitten... Minkä perukkeen mylläri luulisi olevan
+parhaan tällä ilmalla?
+
+--Tämän paasin minä panisin.
+
+--Eikö se ole liika paksu?
+
+--Paksu se pitää ollakin, kun lähtee isoa ottamaan...
+
+--Jos panisi sentään samalla myöskin perhoja, kuulin toverini taas
+arvelevan.
+
+--Saahan niitä panna ... pannaan vain... Mahtuuhan tähän perhojakin.
+Minkäslaisia teillä on perhosia?
+
+Siellä alettiin nyt pengoskella tirehtöörin perhosvarastoa. Kuului
+täntapaista mielipiteiden vaihtoa:--Luuleeko mylläri, että tämmöistä
+ottaisi?--Se on liika korea, tässä koskessa ei ota koreita ... kun
+olisi ruskeita tai harmaita tai mustia ... siinähän olisi sen värinen,
+mutta se on liika pieni. No, tässä on ihan parhaan kokoisia ... otetaan
+tämä ja tuo musta ... siihen jos tarttuu, niin pysyy kanssa ... saahan
+niitä tarjota perhosiakin ... vaikka kyllä se tämä lippavehe on varmin
+... lippaa se ottaa, jos ottaakseen ... vaan solmitaan vain perhojakin.
+Kurotaan heitä siihen useampiakin siltä varalta, ett'ei yhtä ottaisi.
+
+Siellä kähnittiin ja laitettiin kahteen pekkaan, liotettiin suussa
+perhosperukkeita, soiteltiin rullaa, jolla oli ääni kuin kahvimyllyllä,
+hujauteltiin vapaa ja oltiin kai viimein valmiit, koska mylläri kuului
+sanovan:
+
+--Nyt lähdetään ... onkos tupakat ja tulitikut mukana?
+
+Minua huvitti nähdä, millainen pyydys siellä nyt oli saatu pystyyn sen
+suuren lohen pään menoksi, joka nyt oli otettava niskasta viemisiksi
+rouvalle. Kalakaverini seisoi siinä valmiina taistelutamineissaan--
+keski-ikäinen herrasmies, lihava, tanakka, punaposkinen,
+paksuniskainen, ruskeaviiksinen, pulleasilmäinen, puettuna parhaaseen,
+mitä Englannin urheilukaupoista on saatavana: monitaskuiseen takkiin,
+polvihousuihin, ulsterisääryksiin ja ruskeihin nyörikenkiin, kädessä
+huikea parin sadan markan splitbambuvapa ja siinä rulla lujinta tekoa--
+katetun autopiilinsä edessä, jolla oli tultu Helsingistä Kajaanin taa--
+kalaa vaille valmiina valokuvattavaksi ja jäljennettäväksi. Kun vain
+pääasia, pyydys, olisi ollut yhtä ensiluokkaista. Mutta peruke oli
+kaikkein paksuinta gimppiä, »paasia», joksi sitä mylläri kutsui, pitkä
+ja monella leikarilla varustettu. Leikarien renkaihin oli umpisolmuihin
+solmittu kolme perhosta, isointa lajia: musta »zulu» ylimmäksi,
+keskelle punainen »soldier palmer». Alinna roikkui uistin, suuri kuin
+soppalusikka, toiselta puolelta hopeoitu, toiselta kuparinvärinen,
+siihen kiinnitetyt kolmikoukut kuin pikkuankkurit. Se oli hirvittävä
+murha-ase, kuin rautaharava. Minusta se oli mahdoton, pikemmin pelätti
+kuin pyydys. Mutta asianomaiset itse näyttivät olevan tekeleeseensä
+varsin tyytyväisiä ja lähtivät pyylevinä tallustelemaan koskelle.
+
+Myllytupa oli ylhäällä ahteella ja sen rappusilta oli vapaa näköala yli
+koko kosken, niskasta alasuvantoon. Siitä näkyi leveä niska, sen
+supistuessa syntyi kireä, paikoitellen korkeihinkin kuohuihin puhkeava
+yläkoski ja sitten tuli suvanto, jonka alta lähti aika jyrkkä alakoski
+vieden myllyn rännin ohi ja maantiesillan alitse alimmaiseen suvantoon
+ja siitä järveen. Kun oli vettä hyvin, niinkuin nyt, oli koski vaaraton
+laskea. Usein tapahtuikin, että se laskettiin kalan kanssa ylhäältä
+alas asti.
+
+Tukkukauppias ja mylläri katosivat jyrkän ahteen alle, ilmestyäkseen
+jonkin ajan kuluttua niskassa olevaan venevalkamaan. Valkamassa oli
+laituri, jonka päässä myllärin piika parhaallaan näkyi viruttavan
+pyykkiä. Mylläri sanoo hänelle jotakin, hän jättää totkunsa siihen ja
+tulee myllärin apuna työntämään venettä vesille... Sitten he nousevat
+laiturilta veneeseen ja lähtevät soutamaan.
+
+Vaikk'ei minulla ollutkaan suurta luottamusta myllärin lippaan ja hänen
+perhosnuottaansa, enkä siis osannut toivoa saavani olla mukana
+taistelussa kalan kanssa, lähdin kuitenkin hiljalleen astelemaan
+niskaan.
+
+Mylläri oli suorittanut ohjelmansa ensi osan: laskeutunut, rannalta
+toiselle soutaen, niin, että oli joutunut tyynemmältä vedeltä
+jänteeseen, siihen, missä varsinainen koski alkoi. Siinä hän tapansa
+mukaan souti useampia kertoja edestakaisin, komentaen: »Vapa toiselle
+puolelle... Nyt saa antaa enemmän liimaa... Kerikää vähän, siinä on
+matalaa!» j.n.e.--vapaherran tehdessä työtä käskettyä.
+
+Jänne oli se paikka, mistä otti, jos otti. Nyt ei kuitenkaan ottanut.
+
+--Ei pure, sanoin, kun vene oli minun kohdallani, lähellä rantaa.
+
+--Soutakaa maihin, sanoi tukkukauppias ja alkoi keriä siimaa rullalle.
+
+--Ei pidä vielä keriä ... käydään vielä yksi reissu, kehoitteli
+mylläri.
+
+--Käydään sitten, jos teitä huvittaa.
+
+Jättäen vavan irralleen veneeseen oli toverini ryhtynyt sytyttämään
+uutta sikaria, myllärin kiskoessa venettä ylemmä vastavirtaan. He
+olivat noin puolitiessä rannan ja pyykkisillan välissä, kun piika
+huusi:
+
+--Hoi, mylläri, hoi, kuulkaa! ottakaa ylös! Voi sentään!
+
+--Mitä se huutaa? sanoi mylläri.
+
+En minäkään kuullut, mitä se huusi, sillä samassa kirkasi rulla ja
+vavan kärki tuikkasi veteen.
+
+--Ahah! huusi mylläri.
+
+--Soutakaa! Soutakaa! komensi tukkukauppias.
+
+--Vapa pystyyn! huusin minä.
+
+Jos se ei ollut pohjassa kiinni, niin oli siinä vavan kaaresta päättäen
+iso kala. Se ei ollut pohjassa. Siimaa veti alaspäin ja silloin siinä
+täytyi olla kala, niin uskomattomalta kuin se tuntuikin, koska he juuri
+äsken olivat samaa vettä sotkeneet. Siima kulki kuin heiluri, ensin
+oikeaan, sitten vasempaan, ja asettui sitten kosken suuntaan, samalla
+painautuen painautumistaan alaspäin.
+
+--Se pyrkii alas, mennään maihin, kuulin toverini ehdottavan.
+
+--Ei mennä vielä, odotetaan, ehkä se rupeaa nousemaan.
+
+--Se painaa niin pirusti ... kyllä se menee alas.
+
+--Jos menee, niin menköön, päästäänhän me perässä.
+
+Mylläri oli puoltanut veneensä lähemmä rantaa, jossa virta oli
+heikompi. Suodakseni soutajalle tilaisuutta levähtämään astuin kivelle,
+josta ulotuin tarttumaan veneen kokkaan. Tässä oli kaikesta päättäen
+tulossa pitkällinen ottelu. Kala oli yht'äkkiä lakannut laskeutumasta
+ja siima seisoi nyt viistossa veneestä, mutta se oli kuitenkin jo siksi
+alhaalla, että se tuskin enää tulisi nousemaan ainakaan niin ylös, että
+sen saisimme niskasta. Ja kun suuri kala kerran lähtee alas, niin se
+tavallisesti pakottaa laskemaan mukanaan koko kosken, tai ainakin
+suvantoon saakka. Sen tapahtuman varalta, että se laskeutuessaan
+rantautuisi, sovittiin, että minä otan haavin ja koetan saada kalan
+maihin, jos siihen ilmaantuu tilaisuutta.
+
+--Siihenkö lippaan se otti?
+
+--Siihen! kehahti mylläri, pää ylpeästi pyörähtäen.
+
+--Vaan jos se on perhossa?
+
+--Ei ole perhossa.
+
+Annoin hänen jäädä siihen uskoonsa, vaikka minusta ainakin ylimmän
+perhon ja osan heittosiimaa olisi pitänyt olla näkyvissä, jos kala oli
+lipassa kiinni. Siima seisoi yhä samassa paikassa. Vapa kyllä
+huojahteli, mutta kun minulla oli hiukan vanhaa kokemusta siitä, että
+pohjahakokin voi käydä lohesta, uskalsin esittää arvelun, että jokin
+monista perhosista mahdollisesti oli tarttunut pohjaan ja kala silloin
+reväissyt itsensä irti, sen tuntumatta vavassa. Mutta jo pelkkä
+sellainen olettaminenkin näytti harmittavan toveriani.
+
+--Se on seikka, josta pian päästään selvyyteen, sanoi hän ja kiristi
+siimaa.
+
+Olin ollut sittenkin väärässä. Siima irtautui, mutta vapa ei oijennut.
+Kyllä siinä oli kala ja iso olikin, veden väristä päättäen. Kala teki
+heti taas kaaren virran suuntaan ja rulla rupesi soimaan riivatusti.
+
+--Näittekö sen pyrstön, leveän kuin melan kärjen!
+
+--Herra päästää irti veneen! huusi mylläri ja tarttui taas airoihinsa.
+
+Kala oli jo jänteen alapuolella ja kiinnitti siimaa niin rajusti, että
+veneen ei auttanut muuta kuin seurata mukana. Se joutui pian
+näkyvistäni mutkan taa ja haavi kädessä minä riensin jälkeen. Kun
+hetken päästä pääsin ulos lepikosta, näin, että kalastajat olivat jo
+suvannossa ja että kala oli yhä kiinni.
+
+Teoriani hienojen pyydysten välttämättömyydestä oli siis mennyt
+myttyyn. Ja niskassa siis sittenkin otti! Siitä huolimatta iloitsin
+kuitenkin toverini puolesta vilpittömästi siitä, että hän nyt
+vihdoinkin oli saamassa suuren ja parhaallaan sai tuntea kaikkea sitä
+jännitystä, minkä ottelu ison kalan kanssa tarjoo. Ellei jotakin aivan
+erikoista tule väliin, on kala hänen, sillä eivät ainakaan vehkeet
+petä--hänen paasillaan vetäisi maihin vaikka hylkeen.
+
+Kala näytti rauhoittuneen suvantoon. Se oli kaikesta päättäen siivo
+kala, joka ei hyppinyt eikä temponut eikä riidellyt itselleen
+siimaakaan suuremmalla voimalla, vaan uiskenteli koko ajan pääuomassa,
+seuraten, niinkuin minusta näytti, syvintä vettä. Yksi vaarallinen
+taktiikka sillä kuitenkin oli. Tyyneydestään huolimatta se
+itsepintaisesti, tuuma tuumalta pyrki alas. Jos se jossakin
+akanvirrassa nousi, niin se siitä päästyään taas laski. Tuollainen
+järjestelmällisesti alaspäin kaivautuva kala on usein kaikista
+vaarallisin, sillä säästäen voimiaan viimeiseen nykäykseen se saattaa
+yht'äkkiä heittäytyä menemään omaa painoaan kuin halko, pysähtymättä
+ennen kuin vasta tyynessä vedessä.
+
+Istahdin rannalle seuraamaan taistelun kehittymistä. Tilanteen totisuus
+oli saanut toverini kokonaan valtaansa ja painanut häneen leimansa.
+Sillä miehellä oli suuret asiat, hänellä oli sahoja, tehtaita, satoja
+työmiehiä--nyt oli sota, kaikki maailmassa oli mullin mallin, kuka ties
+mitkä vaarat uhkasivat hänen monia liikkeitään--mutta aivan varmaan ei
+hänellä, enemmän kuin minullakaan eilen samanlaisessa tilassa, ollut
+ajatustakaan muusta kuin siitä, miten hän oli suoriutuva ottelustaan
+lohen kanssa. Hän istui alahankain tuhdolla, selin soutajaan, päin
+kalaan, liikkumatonna, niinkuin olisi istunut lohenottajan kuvapatsasta
+muovailevan kuvanveistäjän mallina: toinen jalka veneen kaaresta
+ponnistaen, toinen koukussa tuhdon alla, vavan tyvi nojaten reittä
+vasten sen ja vatsan pullean painanteessa; toinen käsi puristaen vapaa
+rullan yläpuolelta, toinen rullan kammissa kiinni milloin vähän
+päästäen, milloin vähän kiristäen, rullan päristimen ilmaistessa toisen
+kerran pidätettyä kiihkoa, toisen kerran hillittyä varuillaanoloa: »Älä
+luule ... tule ... tule!--Mene, mene ... kyllä minä ... et minua
+petä...» Suupielessä oli hänellä yhä vielä sytyttämättä sikari, joka
+oli jäänyt siihen niskassa, lähdön kiireessä. Otsa oli rypyssä, katse
+synkkä ja syvä. Leikki oli kaukana...
+
+Mylläri oli yhtä totinen kuin hänen herransa. Hänellä, pienellä
+kääkkyrällä, olikin muuten täysi työ soutaessaan raskasta miestä, kun
+veden kulku suvannossa kävi sitä voimakkaammaksi kuta lähemmä jännettä
+kala pakotti laskeutumaan.
+
+--Ottakaa väkisin, ennenkuin se menee alas! huusin minä heidän
+lähetessään minun puolelleni. Olisi näet mielestäni ollut viisainta
+ennemmin uskaltaa lopullinen kiristys kuin lähteä kalan jäljessä
+suureen koskeen, jossa monet vaarat uhkasivat.
+
+--Ei pidä ottaa väkisin! iski mylläri kiihkeästi, ja äsähti sitten
+minulle:
+
+--Ettehän te itsekään ota väkisin, miksi sitten toista siihen neuvotte?
+
+--Jos uuvutte?
+
+--Enkä uuvu.
+
+--Jos se taas menee alas.
+
+--Jos menee, niin antaa mennä.
+
+Vene kävi toisella rannalla ja palasi taas minun puolelleni.
+
+--On se sentään kumma kala.
+
+--Mitenkä niin kumma kala? ... heittäkää se haavi tänne! ... mitenkä
+niin kumma kala?
+
+--Se kun seuraa venheen mukana, niinkuin olisi puu, mutta ei koskaan
+nouse...
+
+--Niskassa te sanoitte, että se oli pohjassa, ja nyt te luulette, että
+se on puu ... ei pidä puhua pötyä... On niitä siksi monta soudettu ...
+Ja hän käänsi kiivaasti venheensä taas toista rantaa kohti.
+
+Mylläri alkoi nähtävästi hermostua, eikä se ollutkaan ihme, sillä
+vanhana kalamiehenä hän kyllä jo käsitti, että hänen pian oli
+laskettava koski, ja silloin oli olemassa kymmenen mahdollisuutta yhtä
+vastaan, että kala pääsee karkuun. Toverini ei ollut koko aikana
+suvannossa ollessaan hiiskunut sanaakaan. Karvan rävähtämättä hän hoiti
+kampiaan, koettaen kyllä jarruttaa, mutta samalla hellittäen
+hellittämistään, johon hänellä soutajansa varoituksista huolimatta oli
+pakko, sillä vapa oli pahasti luokilla ja kala yhä suuremmalla voimalla
+menossa alas. Hetki vain ja heidän oli soudettava mukana.
+
+Olisin kovin kernaasti suonut toverilleni hänen kalansa, jonka saaminen
+olisi korvannut kaikki matkan vaivat tänne pohjan perille, eikä olisi
+loppunut puheenaihe Helsingin Kämpissä talvi-iltaisessa tarinapöydässä.
+jotavastoin, jos kala pääsee...
+
+--Voi kova onni, mikä vahinko piti tulla! kuulin yht'äkkiä takaani.
+Sieltä tuli myllärin piika pyykkivasu olallaan korennossa. Hän oli
+vähän semmoinen hölö hömsyttäjä, mutta riski ja topakka toimissaan.
+
+--Voi kovan onnen kolaus, kun piti mennä myllärin kirkkohousut koskeen!
+Ettekö te ole nähneet niitä? En minä ymmärrä, mitenkä ne pääsivät siitä
+luiskahtamaan liukkaalta laudalta ... eikö noita liene kalamiehet itse
+pudottaneet siinä veneeseen kompuroidessaan, mutta minun syyksi se
+pannaan.
+
+--On ne saattaneet Kaisalta itseltäänkin pudota, niinkuin viime kesänä
+oma hameenne.
+
+--Se toki löytyi myllyrännin häkistä ... ovat voineet housutkin mennä
+sinne ... minäpä juoksen katsomaan ... kyllä kai se tuo vasu tuossa
+sillä aikaa säilyy ... kyllä se ne minulla maksattaa, mutta milläpä
+minä ne maksan... Voi kova onni sentään, kun sen olisi pitänyt saada ne
+huomiseksi jalkaansa ... olisin minä ennättänyt saada ne saunan orrella
+yön aikaan kuiviksi. No, nyt ne meni koskeen!
+
+Todellakin--suvanto oli tyhjä ja veneen kokka keikkui kuohuissa. Vapa
+huiskahti vielä kerran rantalepikon latvojen yli ja sitten katosi
+sekin.
+
+Riensin juoksujalassa kosken rantaa alas, niin pian kuin pääsin
+kivikolta, ja sitten ylös ahdetta pihaan, josta kautta oli suorin tie
+alasuvantoon. Tahdoin olla mukana vielä viimeisessä ottelussa, siellä,
+missä taistelu oli oleva kuumin.
+
+Pihaan tultuani näin kuitenkin heti, että minulla ei enää ollut asiaa
+edemmä. Kala oli päässyt. Mylläri veti parhaallaan venettä maihin ja
+tukkukauppias tuli jo pihaan. Jos kala olisi ollut veneessä, olisi
+myllärin liikkeissä ollut toinen ryhti. Hän seisoi hetken ja pyyhki
+otsaansa. Sitten hän kumartui ja kokosi kompeensa, alkaen uupunein
+askelin ja haluttomin elein laahustaa jäljestä.
+
+Kun omasta kokemuksestani tiesin, että kalamies suuren kalan
+menetettyään mieluimmin on jonkin aikaa yksin, katsoin, että läsnäoloni
+oli tarpeeton. Osanottoni onnettomuuteen olisi vain lisännyt kiveä
+kuorman päälle. Jonnekin poistuakseni menin myllyyn. Kaisa tuli juuri
+rännin niskasta, jossa oli turhaan seipäällä haronut myllärin housuja.
+
+--Kyllä teidät nyt paha perii, kun niiltä vielä pääsi kala.
+
+--Voi kova onni sentään! Nyt se kerrassa pieksää minut!
+
+--Kävisitte vielä katselemassa suvannon rantoja ... jos ne olisivat
+jonnekin sinne ajautuneet. Juoskaa joutuin tähystämään.
+
+--No, minä juoksen!
+
+Käyskentelin minkä missäkin, pistäysin puodissa ostamassa tupakkaa ja
+karamelleja ja virkailin siellä täällä. Kun palasin pihaan, juosta
+huohotti Kaisa minua vastaan portille.
+
+--Sielläpähän ne oli ... Yläpihan Eetun lohiverkossa alakarilla! Ei
+puhuta mitään kellekään koko asiasta! Minä vein ne saunaan kuivamaan.
+Voi hyvä onni sentään! Huomenna se saa ne jalkaansa. Kyllä minun on nyt
+hyvä olla!
+
+Myllärillä sitävastoin ei näkynyt olevan hyvä olla. Hän makasi tuvan
+sängyssä selällään, tylsästi kattoon tuijottaen, päätään kääntämättä,
+mistään välittämättä. Olisi tehnyt mieleni tietää, kuinka kala oikein
+oli päässyt, mutta ajattelin, että oli hienotunteisempaa puhua ilmasta.
+
+--Näyttää siltä kuin rupeisi yöksi satamaan.
+
+--Ruvetkoon! ärähti ukko.
+
+Koska oli _se_ ääni kellossa, niin ei tarvinnut minunkaan hemmoitella,
+ja kysyin siis säälimättä:
+
+--Mitenkä se oikein pääsi?
+
+--En tiedä. Kun tultiin suvantoon, oli poissa.
+
+--Veikö se vehkeet mennessään?
+
+--Kaikki oli tallella, yhtä ylintä perhoa vaille. Voi kova onni sentään
+... semmoisen soutamisen jälkeen semmoinen kala--vähintäin
+kymmenkiloinen... pthyi kuitenkin!
+
+--Jäi teiltä nyt tapporaha saamatta.
+
+--Vähät minä siitä, vaikka eihän minun syyni ollut, koska kerran
+tarttui ja alas asti toin, mutta kun herran mieli meni niin pahaksi,
+että näkyy lähtöään laittavan.
+
+Olivatko asiat niin hullusti?
+
+Menin kammariin. Toverillani oli siellä jo kampsunsa koossa.
+
+Aikoiko hän todella lähteä?
+
+Hänen täytyi. Asiat vaativat. Olisi oikeastaan pitänyt lähteä jo eilen.
+
+--Yön selkäänkö?
+
+--Yöllä on rauhallisempi ajaa.
+
+--Jahah, jahah, minä kai vielä jään.
+
+--Jää sinä vain.
+
+--Oli se nyt harmin paikka.
+
+--Noo, mitäs siitä, sanoi hän pakotetun tyynesti. Sama se, kunhan sai
+otella. Sehän on pääasia.
+
+Kalamies sanoo aina niin, mutta kalamies aina valehtelee sekä itselleen
+että muille, uskotellessaan, että on muka samantekevä, saako vai ei,
+että on muka pääasia, että saa »otella»--ja kuta suurempi kala on ja
+kuta kauemmin se on ollut kiinni, sitä vaikeampi on sen menettäminen
+... en sanoisi, jos en itsestäni tietäisi. Sillä kalan menettäminen on
+persoonallinen tappio. Se on nöyryytys, häpeä, taitamattomuuden
+todistus niinkuin harhalaukaus, jota tavallisesti ei voi antaa
+itselleen anteeksi. Kun kala pääsee, silloin on--ainakin minulla--
+selkäpiissä sama tunne kuin näyttää olevan kissalla, joka tiepuolessa
+kauan vaanittuaan vihdoin tekee hypyn, mutta hyppää harhaan ja selkä
+köyryssä ja häntä nolona luikkii häveten piiloon.
+
+Hetken kuluttua puhalsi auto pihasta, painaakseen yötä päivää yli
+soiden ja nevojen, poikki vaarain, ohi kylien ja kirkkojen ja läpi
+kaupunkien etelää kohti, ryypäten vain siellä täällä kiireen kautta
+bentsiiniä janoonsa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraava päivä oli sunnuntai. Istuin pihanurmikolla päivänpaisteessa
+ottamassa aurinkokylpyä. Edessäni loikoi mylläri vatsallaan. Hänellä
+oli yllään vain paita ja housut. Housut, ruskeat, puolivillaiset,
+puhtaat ja vasta silitetyt olivat nähtävästi ne, jotka eilen olivat
+olleet koskessa. Tuijotin niihin, kun ei ollut muutakaan tuijottamista.
+Siinä paikassa, joka on hiukan alapuolella housunkaulusremmin, näin
+jotakin mustaa ja punaista. Pääsin vähitellen varmuuteen siitä, että se
+oli zulu, s.o. musta forelliperho, jossa on hiukan punaista mustien
+villojen alla, lähempänä kärkeä. Se on saanut nimensä samannimisestä
+neekeristä, hänen villavasta tukastaan ja punaisista huulistaan.
+
+--Mistä mylläri on saanut tämän perhosen takapuoleensa?
+
+--Mitä? Minkä perhosen?
+
+--Olkaahan siinä, että saan irti.
+
+Nyhtäisen irti koukun ja mylläri pääsee istumaan.
+
+--Näyttäkääpäs...
+
+--Eikös teillä ollut juuri tämmöinen ... juuri tämä perho ylinnä
+perhossiimassanne?
+
+--Tämmöinenkö ... tämäkö? ... mutta mitenkä se olisi joutunut minun
+housuihini?
+
+Minä olin ollut siitä heti selvillä, ja pian oli siitä selvillä
+myllärikin, kuultuaan, kuinka ja milloin hänen housunsa eilen olivat
+joutuneet koskeen, vähää ennen kuin otti se suuri lohi niskassa, ja
+kuinka ja mistä ne olivat löytyneet vähän sen jälkeen kuin pääsi se
+suuri lohi alasuvannossa.
+
+--Ettäkö tuota...?--Eihän...! Kala se oli...
+
+Mylläri vetosi takaraivonsa tuuheaan tukkaan, mutta tukka ei antanut
+tukea millekään muulle selitykselle kuin sille, että hän kaksi tuntia
+oli suurena lohena soutanut omia housujaan.
+
+--Voi sen täyteisen täyteinen!
+
+--Mylläri kehuu aina lippojaan, ja halveksii perhosia, mutta perhoonpas
+se sittenkin otti eikä lippaan ... eivät edes omat housunne huolineet
+lippaa.
+
+--Voi täyteisen täyteinen...! Mutta ilmankos se ei kertaakaan hypännyt
+eikä pyrkinyt vastavirtaankaan.
+
+Tahdoin vajuuttaa vähän kiviä kuormasta ja kerroin, miten minä kerran
+olin seisonut erään toisen kosken rannalla kolme tuntia ottamassa
+lohta, joka sitten osoittautui olevansa pohjahako, ja kuinka toisen
+kerran eräs tuttavani oli pilkkosen pimeänä, sateisena yönä istunut ja
+soudattanut itseään kuinka kauan lieneekään tavattomassa jännityksessä,
+joka laukesi vasta sitten, kun soutaja huomasi, että herran perho
+olikin kiinni hänen karvareuhkassaan.
+
+--Millä hatussa, millä housuissa ... sattuuhan semmoisia.
+
+En tiedä, missä myllärin ajatukset askartelivat ja mitä hän mietti
+raapiessaan karvaista rintaansa. Hetken päästä hän sanoi:
+
+--Kuulkaahan, tästä ei saa hiiskua sanaakaan tukkukauppiaalle.
+
+Se oli minusta hienosti ajateltu ja hienosti tunnettu. Ja minä lupasin
+täyttää hänen pyyntönsä enkä olekaan vielä tähän päivään hiiskunut
+hänelle asiasta halaistua sanaa.
+
+
+
+
+»HIHHEI, SEN TUULI VEI!»
+
+
+Olin pannut kokoon pyydykseni, perhot, uistimet ja muut vehkeet,
+poistuakseni koskeltani. Kalastuskausi oli jo kulunut niin pitkälle,
+että kutu oli alkanut, eivätkä suuret lohet enää ottaneet. Eivätkä
+ottaneet pienetkään, ei ainakaan perhoa minkään väristä. Niillä oli
+nähtävästi paremmat herkut tiedossa; ne odottivat jokavuotista
+mätijuhlaa, joka pian oli alkava, ehkä oli jo alkanutkin. Kun mäti
+isolta valuu ja joutuu virran vietäväksi, silloin jonottavat siinä
+pienet suu auki hännän alla. Kala koskessa on kärsivällinen jonottaja.
+Se voi seisoa koko kesän saman kiven kupeessa yönsä päivänsä
+odottamassa.
+
+En ollut saanut eväskaloja ja oli vähän noloa lähteä kotiin ilman
+vereksiä viemisiä, sitä enemmän kun pikku purossa saunan ja pihan
+välillä kihisi mitan täyttäviä mullosia kuinka paljon tahansa. Ne
+söivät siinä jotakin, mutta eivät ottaneet mitään ongellista. Vähä
+väliä tuikkasi niitä kivien takaa ja lumpeiden alta keskipuroon, jossa
+ne lipattelivat hetken pinnalla ja luikkivat sitten pyrstö vettä
+pärskäyttäen takaisin kätköihinsä. Välistä nousi niitä siihen
+puolikymmentä rinnan.
+
+Seisoin aittarakennuksen päässä ja katselin vesi suussa makupaloja,
+joita turhaan olin koettanut houkutella, ja viimein vienyt vapanikin
+pois ja pannut sen kokoon koteloonsa. Kun vähän liikautin kättäni,
+katosivat ne, kun taas pysyin hiljaa, tulivat ne takaisin.
+
+Pikku mullonen on luomakunnan kaikkein kauneimpia ja herkullisimpia
+olioita. En luulisi, että sellainen rotueläin on voinut koteutua täällä
+poloisissa pohjan vesissä; sen oikea paikka näyttäisi olevan alppien
+eteläisiä rinteitä hyppelevien kirkasvetisten purojen
+sinihopeakuohuissa. Sen täplissä on kypsyneen oranssin keltaa ja omenan
+punaa, se on lakeerattu ja vernissattu tummalla ruokaöljyllä, se on
+aina virkeä, intohimoinen, nopealiikkeinen, mutta pohjoismaista siinä
+on sen sitkeys ja kestävyys. Niin korea kuin se onkin, on se ylhäältä
+katsoen melkein näkymätön, ruskean selän sulautuessa yhteen kosken
+tumman pohjan kanssa. Vaikka se seisoo liikkumatonna virtaa vastaan,
+sen joka hermo elää ja joka evä pelaa. Kun sitä pitää kädessään, tekisi
+mieli syödä se tuoreeltaan keittämättä ja paistamatta. Se ei näytä niin
+julmalta kuin ahven, mutta peto se on, valmis syömään oman sukunsakin,
+aina vaanimassa, mitä saisi pohjattoman nälkänsä sammutteeksi, aina
+tähystämässä, mitä vesi toisi mukanaan. Se syöksee esiin piilostaan,
+tarkastaa, tuppaa nokallaan, avaa kitansa ja nielee, tai sulkee suunsa
+ja hylkää, tehden hännällään ylenkatseellisen, ylpeän tempun, joka
+usein käy lankeemuksen edellä, sillä tuon tuostakin sattuu, että häntä
+iskee koukkuun ja pahankurinen saa perä edellä pärskytellä maihin.
+Sääli pienokaista, mutta kuka käski marjan olla niin makean. Sen liha
+sulaa suussa kuin rasva, se on voita voissa paistamatonnakin--saati
+sitten paistettuna, niinkuin saattoi tuon tuostakin tapahtua ennen
+vanhaan, kun vielä oli paratiisi maan päällä ja vuoti hunaja ja rieska.
+
+Meitä oli siinä kaksi vanhaa herkkusuuta kalamiestä kieltämme
+lipomassa, minä ja kiss ... ei, sanon: kissa ja minä, koskenvartijan
+Kokon kekki, joille molemmille olisi kelvannut kala, vaikkemme
+olisikaan kernaasti kastaneet kynsiämme. Miisu oli vanha kalakaveri.
+Aina kun se näki minun lähtevän koskelle, seuraili hän minua kauniilla
+ilmalla vähän matkaa jälempänä, istahtaen kivelle tai kannon päähän
+pitämään seuraa. Kun kala oli tarttunut ja pyrähteli ilmaan siiman
+päässä ja vapa tutisi, liikahti hännän pää ymmärtävästi. Sitten se
+lähenteli saaliin jakoon ja sai osansa. Mutta kun joskus riisuin
+housuni ja kahlasin koskeen, häpesi toveri tuommoista ja hiipi
+huomaamatta pois. Joskus tapasin hänet yksin koskella vaanimassa
+vedenrajassa, vaikken tavannutkaan teosta. Mutta siitä näppäryydestä
+päättäen, millä hän ... vaan älkäämme nostako esirippua, ennenkuin
+kaikki on valmiina näyttämöllä.
+
+Meitä oli siis kaksi, niinkuin sanoin, seuraamassa mullosten karkeloa
+pikkupurossa, minä aitan suojassa, kekki vähän alempana
+maantiesillalla, jonka alitse puro vilisi suureen koskeen. Punoimme
+luultavasti molemmat yhtä intohimoisesti päätämme, miten saisimme ne
+sieltä kuiville. Minun keinoni olivat lopussa, kissa piti toistaiseksi
+omansa omana salaisuutenaan. Lähdin viimein pois, mutta kissa jäi
+sillalle kyyristyneenä kaiteen alle.
+
+Keksaisin silloin kalansiivuupöydän alla mätikaistaleen, joka oli
+jäänyt siihen viimeistä lohta siivottaessa. Entäpä ne ottaisivat tuota,
+ajattelin ja nakkasin mätijyväsen puroon. Polskis! ja punainen marja
+oli kadonnut. Siroitin niitä useampia ja jokainen katosi parempiin
+suihin. Näin jyvästen valuvan veden mukana, näin ja kuulin polskauksen,
+mutta en nähnyt ottajaa, joskus ainoastaan aukenevan ja sulkeutuvan
+vaalean kidan--niin yhdenvärinen oli ruskea selkä ja ruskea pohja.
+Keräsin kouran mätiä täyteen. Menin lähemmä, hiipien kyyrylläni aitan
+nurkan suojaan. Kuta enemmän heittelin mätiä, sitä enemmän ilmaantui
+sen pikku syöjättäriä, niitä oli siinä jo kymmenkunta, nousten
+alempaakin mätijyväsiä vastuuseen, nähtävästi luullen, että kutukestit
+jo olivat alkaneet, ja rientäen kuokkimaan häitä. Suoristime äkkiä ja
+hujautin kädelläni. Kuin säkenet ne sinkosivat pakoon, kätköön. Kissa
+on laskeutunut sillalta ja painautunut pajupensaan juureen. Kyyristyn
+taas, olen vähän aikaa hiljaa, sitten taas heitän. Siinä ne ovat taas,
+tuuppien toisiaan, koettaen kilvan temmata toistensa suusta suurempia
+mätipalloja. Heitän oikein suuren mätimöhkäleen, joka painuu pohjaan ja
+vaipuu vesiheinien sisään. Siitäkin ne sen vainuavat, toinen hyökkää
+toiselta rannalta, seisovat puolipystyssä tonkien sitä esiin kuin
+porsaat, saavat kumpikin sen suuhunsa, retuuttavat sitä pois, se pääsee
+kiistatessa molemmilta ja joutuu kolmannen suuhun, joka kuljettaa sen
+piiloonsa pajukkoon, minkä alla kissa istuu. Se on nähnyt kaiken, sen
+karva värähtää ja se tekee toisella etukäpälällään vaistomaisen
+liikkeen vettä kohti niinkuin hiirtä korvalle lyödessään.
+
+Saat sinä siinä mallailla, mutta maltahan, jahka minäkin mallaan... Nyt
+tiedän, mitä ne ottaa, ja vapa ulos kotelosta, rullat ja siimat ja
+koukut esiin, ja kohta on minulla pienessä kolmikoukussa mätipallo,
+viimeinen, mikä on vielä jäljellä siivuupöydän alla. Asetan sen
+huolellisesti koukkuun, käärinpä vielä varmemmaksi vakuudeksi
+rihmallakin, ettei irtautuisi heittäessä ja että kestäisi useammankin
+kalan suussa. Nyt minulla on kotituomiset tiedossa. Minä nokin heidät
+sieltä, jokaisen, jahka joudun.
+
+Ne ovat nyt jo niin kesyttyneet, etteivät enää pelkää minua eivätkä
+vapaakaan, vaikka menen suorana aitan perään. Tuskin olen pudottanut
+siiman veteen, kun joukosta suurin toisten ohi ampuen käy kiinni
+syöttiin ja nielaisee sen kurkkuunsa. Pala on liika suuri ja luiskahtaa
+pois siiman tiuketessa. Suupielistä välähtää irtautuneita mätijyväsiä,
+jotka takana odottavat heti korjaavat. Äskeinen mullonen tekee uuden
+hyökkäyksen, ja nyt se on kiinni ja kimpoo vavan kärjen vipuamana
+rantaa kohti. Mutta ennenkuin sen ilmakaari on päättänyt kulkunsa
+heinikkoon, leimahtaa sen ollessa korkeimmillaan valkea viiru
+pajupensaan juuresta vastaan, kissa on ylhäällä ilmassa ja ottaa kaksin
+kourin lennosta kopin, niin että lätkähtää. Huudan ja manaan, mutta
+samassa se on sillä jo suussa ja se karkaa pois saaliineen
+aittarakennuksen ympäri. Minulla on hätä kaksinkertainen, yksi tämä: se
+saa koukun kurkkuunsa, ja toinen tämä: se menee sitten sen kanssa aitan
+alle kivijalkaan, ja kisko se sitten sieltä väkisin ulos. Minulla on
+kala ja kissa ongessa ja pian minä saan siihen vielä tytön. Ovat
+kuulleet kirkunani. Kokon tyttö juoksee kissaa vastaan, kissa väistää,
+tyttö perässä, ja nyt on minulla kolmas hätä, että tyttö sotkee
+jalkansa siimaan ja katkaisee kalliin vapani. Silloin pääsee koukku
+kalan suusta ja kissa loikkii saaliineen niittyä myöten metsään.
+
+Jäivät saamatta minulta tuomiskalat, sillä kyytihevonen ajoi samassa
+portin eteen ja oli lähdettävä laivalle.
+
+
+
+
+»KALASTA ... NJET!»
+
+
+Onhan tätä nykyä tässä suloisessa Suomen maassa, sekä maalla että
+kaupungeissa ja varsinkin pääkaupungissa, Turusta Torniota myöten,
+tullut tavaksi, sanoisinko uudeksi kansalliseksi tavaksi ja hyveeksi,
+että Suomen mies hakee Suomen miestä vastaan apua Venäjän mieheltä.
+Sekä suurissa että pienissä riidoissaan. Meidän korkeimman oikeutemme
+jakaja on noudettu lähimmästä kasarmista. Se nyt on sitä aikaansa.
+Ilmiö on sangen mielenkiintoinen Suomen vapauden aikaisen kansansielun
+tutkijalle, yhtä mielenkiintoinen kuin aikoinaan ilmiantotauti.
+
+Ilmiö ei kuitenkaan ole ihan eilispäiväinen. Se alkoi oireilla heti,
+kun siihen ilmaantui tilaisuutta siellä, mihin venäläistä väkeä oli
+sota-aikana sijoitettu. Kun minulla eräästä sen hengen ensi ilmauksesta
+on pieni persoonallinen kokemus, en malta olla siitä kertomatta.
+Saanhan samalla kosketella mieliainettani lohenongintaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Olen toistakymmentä vuotta joka kesä kalastellut eräällä koskella
+Keski-Suomessa. Se on jotenkin hankalain rautatie- ja laivamatkain
+takana, pari vuorokautta Helsingistä.
+
+Kun sota syttyi, ajattelin, että ainakin sinne pääsen sen jaloista kuin
+piilopirtilleni, jos se yllättäisi minut merellisellä kalamajallani
+Hankoniemen kainalossa. »Sota» saavutti minut kuitenkin siellä, missä
+sitä kaikkein vähimmin olisin osannut odottaa.
+
+Jo kevättalvella alkoi kuulua huhuja, että Huopanan koski tulee
+varustettavaksi vihollista vastaan, joka jostakin pohjoisesta päin
+aikoo tunkea maahan. Siellä on alettu paalutella ja pyykitellä ja puut
+kosken kahden puolen ovat määrätyt poistettaviksi--ne puut, joita oli
+säästetty kuin pyhiä puita, oksaa taittamatta, risua rikkomatta, jotta
+ne loisivat kaloille mieluisen varjon veteen, jotta hyönteisillä,
+lohenpoikasten mieliruualla, niissä olisi sikiämissijansa ja toukilla
+paikat, mistä tuulenhengen olisi mukava pudottaa ne odottavan mullosen
+suuhun. Se sitten toteutuikin. Sotatieteellisiä syitä vastaan eivät
+auttaneet hyvät puheet, ei rannanomistajain lupaama takuukaan, että
+niin pian kuin jossakin rajalla sotatorvi toitahtaa, heti pannaan
+kirveet heilumaan ja muutamassa tunnissa avataan ampumalinja, kaadetaan
+puut koskeen, joka sitten pitää niiden poiskuljettamisesta pikaisen
+huolen. Puut kaadettiin, risut ja pensaat kaadettiin. Luonnonpuisto oli
+muutamassa päivässä muuttunut raivioksi, jossa seisoi vain metrin
+pituisia kantoja ja siellä täällä jokin karsittu puu.
+
+Enemmän kuin teko semmoisenaan kirveli kuitenkin mieltä se mieliala,
+missä hävitystyö oli suoritettu. Se oli ollut erikoisen mieluisa ja
+riemukas tehtävä niille, jotka ottivat siihen osaa. Liekö
+metsänhävittäjäkansan kirves koskaan heilunut reippaammin ja
+vihaisemmin kuin tässä koskenrantakoivikossa ja sen takana olevassa
+hirsimetsässä.--»Nyt siinä menee rikkaan manttaalijussin säästömetsä
+eikä tule koskaan takaisin!»--Ei kukaan heistä ajatellut, kenen lukuun
+ja missä tarkoituksessa metsä kaatui. Rikkaan häviöhän ei meillä ole
+köyhän häviö; meillähän uskotaan, että rikkaan vahingolla päinvastoin
+köyhä hyötyy. Kun karja kuolee nälkään tai maa jää kylvämättä--silloin
+vasta alkaa sarastaa uusien aikojen aamu.
+
+Toisaalla oli kuultu ilkuttavan: »Saahan nähdä, kuka tässä koskessa
+ensi kesänä lohia onkii!»
+
+Toistakymmentä vuotta on Huopanankosken kalastus ollut vuokrattuna
+urheilijoille, jotka ovat siinä hiukan huvikseen ongiskelleetkin, mutta
+joiden pääharrastuksena on ollut rauhoitus ja siitos. Ei ole
+harjoitettu muuta pyyntiä kuin ongintaa. On pidetty vartijaa, joka
+varsinkin on estänyt entisen tuhoisan tuulastuksen kutuaikana. Näiden
+toimenpiteidensä vuoksi ovat kalastuksen vuokraajat olleet tikkuna
+niiden silmissä, joiden mielestä kaiken maassa ja vedessä tulee olla
+yhteistä--hävitettäväksi.
+
+Kevään kuluessa ilmaantuikin koskelle aron poikia onkimaan. Onkiminen
+oli kyllä semmoista kuin se voi olla sen, joka ei ole ennen vettä
+nähnytkään ja jolla ei ainakaan lohenonginnasta ole aavistustakaan.
+Ongen ja uistimet, joilla miten kuten lätkittiin veteen, eivät
+olleetkaan heidän omiaan, vaan »meikäläisten» heille laittamia ja
+käteen pistämiä. Mutta tarkoitus ei ollutkaan itse saanti, vaan
+yksityisomistusoikeuden periaatteen rikkominen. »Sotamiehen ei tarvitse
+välittää Suomen laista.» Ja kun _hän_ sen rikkoo, voivat sen sitten
+hänen luvallaan tehdä kaikki muutkin--kaikki ne sadat miehet ja
+poikaset, joita oli kokoontunut paikkakunnalle vallitustöihin.
+
+Näin suunniteltu Huopanankosken valtaus ei kuitenkaan onnistunut.
+Venäläisille saatiin, odottamatonta kyllä, heidän oman päällystönsä
+avulla, luetuksi Suomen laki, jonka he lukivat miehilleen. Kun sen
+puolen miehet melkein kaikkialla muualla kalastavat kuinka hyvänsä,
+dynamiitillakin, en ymmärrä muuta kuin että poikkeus johtui siitä, että
+koskea luultiin valtiolle kuuluvaksi, kun sen rannalla olevan
+valtionapua nauttivan lohensiitoslaitoksen katolla oli liehunut
+valtakunnan lippu. Kalastusta yritelleet puolustautuivat sillä, että
+»he eivät olleet tienneet», että »eiväthän he» j.n.e., vaan että ne
+olivat »finskit», jotka olivat heitä yllyttäneet ja panneet pyydykset
+heidän käteensä. Siis jo silloin, ennen varsinaista veljeytymistä, sama
+ilmiö, joka nyt vallankumouksen jälkeen on melkein joka maan kolkalla
+kertaunut lakoissa ja valtausyrityksissä, se vain erotuksena, että
+päällystön väliintulo svabodavapauden aikana on ollut olematon. Tästä
+vapaudesta ei silloin vielä tietty, ja kotoinen korpilakivapaus
+harjoittelihe astumaan vasta ensi askeleitaan.
+
+Totisempi yritys samaan suuntaan tehtiin hiukan myöhemmin. Kun ei itse
+päästy kalastamaan, koetettiin se estää toisilta, kosken vuokraajilta--
+sekin taas sotilaiden avulla.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Meitä saapui helluntaipäivänä pari onkimiestä koskellemme. Näky, joka
+meitä siellä kohtasi, ei ollut ilahduttava. Rannat kahden puolen
+koskea, samoin kuin siinä oleva saarikin, olivat kasvaneet toisin
+paikoin riippuoksaisia koivuja, toisin paikoin sakeata lepikkoa ja
+pajukkoa. Joka puu, joka pensas oli tuttu. Jokaiseen niistä oli
+liittynyt jokin muisto niinkuin kotipuistosta. Sen ja sen pensaan
+suojasta oli pistetty vavan kärki ulos ja saatu semmoinen ja semmoinen
+kala. Sen ja sen koivun varjossa söi sinä ja sinä aikana päivästä. Sen
+kiven päällä istuttiin ja odotettiin, kunnes metsän varjo lankeisi
+sopivasti kalastuksen alkamista varten. Sillä lohi on arka kala; se
+näkee jo kaukaa vavan ja onkimiehen liikkeen, varsinkin kun ne
+kuvastuvat kirkasta taivasta vasten. Se myös valitsee väijymäpaikkansa
+varjossa, jossa se itse näkyy niin vähän kuin suinkin. Näin muodostuu
+rannan puitten ja kalamiehen kesken ainainen viehättävä yhteistoiminta.
+
+Nyt oli koskemme rannalla tuskin yhtä ainoata varjostavaa puuta
+jäljellä. Ei muuta kuin kantoja ja palaneita risukokkopaikkoja. Tulisi
+kestämään vuosikymmeniä, ennenkuin kaikki olisi entisellään. Meidän
+iäksemme oli kosken entinen viehätys mennyt. Varhaisesta aamusta
+myöhäiseen iltaan pääsee aurinko valaisemaan kosken piiloja. Se
+yksinäisyyden ja erämaan tunnelma, joka on niin miellyttävä
+kalamiehelle ja jota hän aina hakee, oli poissa. Onkimies oli koko
+kylän näkyvissä, kateellisten ja ehkä vihamielistenkin silmien
+saavutettavissa. Satoja miehiä liikkuu töissään joka taholla.
+Poralaukauksia pamahtelee muutamien metrien päässä ja kiviä sinkoilee
+ympäri korvia polskahdellen koskeen.
+
+Kun rauha ja viihtymys näin olivat menneet, olimme päättäneet piankin
+väistyä. Ennenkuin ehdimme sen tehdä, yritettiin meidät kuitenkin
+väkisin karkoittaa. Tuskin olin päässyt kosken rannalle, aikoen koettaa
+saada jotakin päivälliseksi, kun eräs paikkakunnan huligaani, joka m.m.
+oli istunut linnassa varkaudesta, mutta oli parasta veikkoa kosken
+uusien isäntien kanssa, juoksee luokseni ja komentaa: »Päivystäjä
+käskee pihaan ja heti paikalla!» Ilme, liikkeet, ääni, koko
+esiintyminen ilmaisee, että siinä se nyt on mies, jolla on käskynvalta
+tai joka ainakin tulee sen puolesta, jolla on se valta. Että hän
+etupäässä ajoi omaa asiaansa, siitä olin heti selvillä. Hän edusti
+kaikkia niitä, joille tämän kalaveden vuokraaminen yksityisille aina
+oli ollut tikkuna silmässä. Heidän mieleistensä kanssa oli tuon
+tuostakin ollut kahnausta ja yhteentörmäyksiä. Ennenkuin koski joutui
+vuokralle, oli siinä onkinut ja tuulastellut melkein kuka hyvänsä,
+pienimmätkin sormenpituiset lohenpoikaset oli noukittu pois
+matosongella, ja kutuaikoina oli harjoitettu tuhoavaa häikäilemätöntä
+tuulastusta. Nyt, kun oli läpivuotinen vartija, oli tilaisuus
+luvattomaan kalastukseen tukossa. Oli jonkin kerran täytynyt säikäyttää
+sakoillakin. Kaikesta siitä oli syntynyt pinnistystä ja kaunaa, joka
+pohjaltaan ei ollut muuta kuin yhteisomistuksen ja yksityisomistuksen
+ikuista taistelua. Se oli samalla uudessa muodossa vanhaa kiistaa
+kalavesistä, jonka kiistan historiallisia seutuja oli tämäkin Savon ja
+Hämeen vanhoilla rajoilla oleva Huopanankoski. Uusi aika oli vain vähän
+muutellut toisiksi taistelijat ja taistelutavat. Jos koski olisi ollut
+vain minulla vuokralla, olisin mahdollisesti jättänyt sen kansanvallan
+haltuun, vakuutettuna muuten kylläkin siitä, että yksityisten etujen
+valvominen pohjaltaan oli yleistenkin etujen valvomista, sillä olin
+vuosien kuluessa tullut näkemään, että kalastuksen hoito tässä
+sopivassa siitoskoskessa lisäsi kalakantaa järvissä.
+
+Näissä mietteissä tulin sillalle. Siellä oli vastassa sankka miesjoukko
+ja kuului pistelyitä, joista ymmärsin, että meidät aiotaan heti
+käännyttää takaisin. Asuntomme pihalla oli sotamies, päivystäjä,
+odottamassa, helluntaiksi hiukan päihtynyt kaljaan sekoitetusta
+hajuvedestä, ja ilmeisesti kiihtyneessä tilassa, röyhkeästi ja
+mahtavasti puhuen minulle jotakin, josta en ymmärtänyt muuta kuin
+»dokumenttii ... vaas dokumenttii!»--»Se tiukkoo teiltä passia»,
+selitettiin miesjoukosta, joka oli meidät ympäröinyt. Niitä oli minulla
+kolmekin: Helsingin poliisikammarin passi, venäjänkielinen
+automobiilipassi ja ulkomaan passi. Minulla olisi pitänyt olla lupa
+liikkua kaikilla ei-kielletyillä alueilla Suomessa, eikä aluetta, jossa
+olin nyt, oltu julistettu kielletyksi. Tästä tuli ja meni matkustajia
+maantien täydeltä eikä ketään oltu tähän saakka pidätetty eikä
+tarkastettu. Mutta siitä huolimatta ei minulla ollut lupa jäädä. Minun
+täytyi: »pois, pois!»--ainoat suomalaiset sanat, jotka mies taisi.
+Mutta liikkeet, viittaukset maantielle olivat sitä selvempää
+yleisesperantoa, jota jokainen taitaa. Lopulta tuli vielä pari muutakin
+sanaa, jotka perustelivat pontta: »kalasta--niet». Sotamies tahtoi siis
+kaikesta päättäen estää minua _kalastamasta_. Hän meni ja vei passin
+mukanaan. Ympärillä seisovan mies joukon ilmeistä näin, mitä mieltä he
+olivat tapahtuman johdosta.
+
+Minut oli siis tuomittu lähtemään, mutta samalla siitä estetty. Ilman
+papereitani en voinut lähteä, sillä silloin en olisi päässyt
+pitkällekään ohi kaikkien niiden muiden vallitustyöpaikkojen, joita oli
+ollut matkan varrella.
+
+Oli omituinen tunne olla pidätettynä, täysin turvatonna; vaihteen
+vuoksi oli se kylläkin opettava elämys. Mutta jollakin tavallahan
+tuosta tilanteesta kuitenkin oli selviydyttävä. Ja silloin muisti
+toverini, että olihan sentään ehkä vielä olemassa toinenkin
+maailmanjärjestys--kotoinen nimismies. Hän oli puhelimen avulla
+saavutettavissa. Kun sotamies huomasi telefonoimisaikeen, riensi hän
+estämään, mutta tuli liika myöhään. Silloin hän vuorostaan soitti
+päällystölleen, joka asui lähimmässä majatalossa. Meidän automme
+rientää kirkonkylään, mutta majatalosta karkuuttaa aliupseeri hevosen
+selässä koskelle.
+
+Hän on saanut sen käsityksen, että Huopanankoskella on kahakka, sota
+jonkinlainen, että täällä tehdään vastarintaa sotaväelle, ja kivääri
+olalla ja patruunat vyöllä ja hattu päässä hän tulee tupaamme. Samassa
+saapuu autokin vallesmannin kanssa.
+
+Alkaa sangen hassunkurinen kohtaus. Suomalainen järjestysvalta tekee
+hyökkäyksen venäläistä väkivaltaa vastaan ja--voittaa. Nimismies on
+suuriääninen, pontevaryhtinen vanha herra, joka polveutuu eräästä
+1808-09:n sotasankarista, jolla silläkin sanotaan olleen komea ryhti ja
+iso ääni. Hän asettuu heti käskijän ja tutkijan ja yleisen syyttäjän
+kannalle ja vaatii aliupseeria ankaralle tilille passin anastuksesta.
+Semmoiseen ei heikäläisillä ole minkäännäköistä oikeutta! »Se olen
+minä, joka olen herra täällä, se olen minä, joka tarkastan passit ja
+annan oleskeluluvat.» Päivystäjä pyrkii selittämään ja puolustautumaan,
+mutta ovi paukautetaan kiinni hänen nenänsä edessä. Ainoastaan upseeri
+ansaitsee kunnian tulla kuulustelluksi. »Teillä ei ole täällä
+minkäännäköistä poliisivaltaa, teillä ei ole muuta tehtävää kuin kaivaa
+ojianne, mutta maantiestä ja matkustajista vastaan minä.»--»Panimaio,
+panimaio!»--»Panimaio! Niin, mutta se teidän olisi pitänyt ymmärtää
+heti. Ettekö osaa lukea omaa kieltänne? Onhan tässä venäjänkielinen
+lupakirja! Ettekö osaa lukea sisältä?»... Hän ripittää häntä niinkuin
+kenraali pikenttiään ja aliupseeri seisoo smirnaassa ja koettaa turhaan
+saada sananvuoroa. Hän änkyttää jotakin kalastuksesta, mutta saa uuden
+ryöpyn niskaansa. »Kalastuksen kanssa tässä koskessa teillä ei ole
+mitään tekemistä, sillä kalastus täällä on näiden herrojen ja heidän
+täytyy saada sitä harjoittaa niin kauan kuin he eivät ole teidän
+tiellänne ja eivät kai he ole teidän tiellänne kosken rantaa
+kävellessään enemmän kuin tukinuittajat ja muut kaikki, joiden on lupa
+vapaasti liikkua.»
+
+Sanalla sanoen: kunnon nimismies esiintyy sillä tarmolla, esittää
+meidän passien anastuksen niin räikeäksi ja pöyristyttäväksi teoksi,
+niin tuimin katsein, mahtavin viiksen vetelyin ja pöytään paukahtelevin
+nyrkein, että upseeri lopulta pyytää anteeksi ja anoo, ettei asiasta
+tehtäisi raporttia--mihin me tietysti armollisesti suostumme. Ennen
+lähtöään asettaa nimismies poliisin koskelle valvomaan järjestystä
+meidän suojaksemme.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Me siis omituista kyllä suoriuduimme voittajina. Kalastelimme aikamme
+ja poistuimme sitten omasta alotteestamme. Aika oli laittomuuden ja
+väkivallan pahinta aikaa, jolloin kuitenkin, ainakin paikoitellen, oma
+järjestysvalta vielä osasi pitää arvoaan yllä. En tiedä, kuinka olisi
+käynyt, jos aika olisi ollut tätä nykyistä. Luultavasti »miliisi» ei
+olisi pannut tikkua ristiin. Mahdollisesti olisi talo piiritetty eikä
+meitä päästetty ennen pois kuin olimme luovuttaneet kalastusoikeutemme
+»kansalle».
+
+Tavallaan valtausyritys kuitenkin onnistui. Me poistuimme sittenkin
+aikaisemmin kuin oli ollut aikomuksemme eikä enää sinä kesänä palattu.
+Eihän ole hauskaa urheilla poliisin turvin, ja tietoisena siitä, että
+ainakin oli yritetty käyttää vieraan maan miesten apua omia kansalaisia
+vastaan. Mielemme haikeus olisi varmaan ollut pienempi, jos olisimme
+aavistaneet, mihin muotoihin tämä veljeytyminen ja avun hakeminen
+myöhemmin tulisi pukeutumaan. Tämänkesäisten suurtapausten rinnalle oli
+meidän osallemme tullut vain pieni pirahdus. Olen kertonutkin sen vain
+siksi, että sillä kuitenkin oli enteen arvo.
+
+Kesäkuussa 1917.
+
+
+
+
+STENOFYLAX STELLATUS.
+
+
+Se on erään koskiperhon nimi, mutta lukijan ei pidä pelästyä, tämä ei
+tule olemaan mikään luonnontieteellinen esitelmä. Aion vain kertoa
+muutamista hauskimmista elämyksistäni, onkimisesta sillä
+keinotekoisella höyhenperholla, joka on jäljennös luonnonperhosta,
+koskihyönteisestä _Stenofylax Stellatus_. Monena syksynä olen saanut
+parhaat kalani, suurimmat loheni, silloin kun tämä perhonen on
+ilmaantunut vedenpinnalle. Se on antanut minulle mitä ihaninta
+urheilua, vienyt minut jännittäviin otteluihin, joista useimmista olen
+suoriutunut voittajana huolimatta hienoista vehkeistä, pimeästä,
+kivistä, puista, risuista ja muista esteistä. Niin pian kuin tämä perho
+hämärän tultua ilmaantuu lentelemään veden pinnan ylle, ilmaantuvat sen
+alle myöskin suuret lohet sitä saalistamaan, ja joka kerta kuin silloin
+kiinnitin vastaavanmuotoisen ja -värisen tekoperhon, tavallisesti
+_Stone flyn_ tai _March brownin_ tai _August dunin_ tai _Orange
+mallardin_, siimaani, sain olla varma saaliista minäkin.
+
+Kun lohet ja perhot näin kiinteästi kuuluvat yhteen, täytyy minun
+kertoa toisesta samalla kuin toisestakin. Ehkä tästä on jotakin oppia
+muillekin onkimiehille ja antaa oma intoni heillekin intoa hienompaan
+onkimiseen, jonka tieto ja taito meillä on hyvinkin alkuasteellaan.
+Suurimmalla osalla meidän onkimiehiämme ei ole aavistustakaan oikeasta
+perhosonginnasta, ei sen teoriasta eikä käytännöstä, saati sitten
+antavuudesta, vaikka meillä useimmat kosket, kaikkikin, ovat myös
+perhoskoskia eikä vain täky- ja uistinkoskia. Englannissa ongitaan
+melkein yksinomaan perholla ja siellä ministeritkin kirjoittavat
+perhoskalastuksesta laajoja tieteellisiä teoksia. Olen yhä enemmän
+kehittynyt melkein yksinomaan perhollaonkijaksi ja viime vuosien
+saaliistani on sekä pää- että kilolukuun nähden yhdeksänkymmentä
+sadasta otettu perhosvavalla. Tämä maa olisi varmaan monine koskineen
+hienommankin urheilukalastajan paratiisi, jos urheilukalastusta täällä
+harrastettaisiin yleisemmin ja koskemme ja virtamme saatettaisiin
+parempaan kuntoon ja hoitoon, kuin missä ne nyt ovat.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Otin muutamia vuosia sitten mukaani koskelta, jossa tavallisesti
+kalastelen, näytteitä siitä perhosta, jolla olin saavuttanut hyvät
+tuloksen. Pyysin erään hyönteisten tutkijan tiedemiehen sitä tutkimaan
+ja hakemaan kirjoistaan sen nimen ja antamaan minulle tietoja sen
+elintavoista ja synnyistä syvistä, joista en silloin tiennyt muuta,
+kuin että ne todella olivat »syvät», sillä sen verran olin selvillä,
+että perho putkahti maailmaan vedestä. Sain tietää, että tämä perho
+kosken yllä lennellessään laskee sen pinnalle suuren määrän hyvin
+pieniä munia, joita yhdistää toisiinsa useita tuumia pitkä
+gelatiinimainen nauha. Veteen tultuaan ne tarttuvat kiviin tai
+vesikasveihin ja kehittyvät siinä toukiksi, jotka pian kyhäävät
+ympärilleen kotelon kivistä, raakuista, hietamuruista, kasvijätteistä
+ja sen semmoisista, jotka ne käärivät ympärilleen silkinhienoilla
+kuiduilla. Tätä taloaan, joka on auki molemmista päistään, toukka
+kuljettaa mukanaan liikkuessaan pohjassa ja elää siellä kasveista tai
+vesieläimistä, jopa jotkut lajit pienistä kalanpoikasista, hyvin
+pienistä lohenpoikasistakin. Perho syö siis lohia, ennenkuin lohi syö
+sen--todellakin ihmeellistä luonnon kiertokulkua. On omituista
+ajatella, että tuo lohi, joka tuossa juuri särpäisee kitaansa perhon,
+on ehkä aikoinaan kiireesti kiven koloon piiloutuen nipin näpin
+pelastunut--saman toukan jonkin esi-isän kynsistä.
+
+Elettyään toukkana vuoden päivät tuleva perho pureutuu kiinni johonkin
+vedenalaiseen kiveen tai puuhun ja kutoo silkkilangoilla kiinni
+kotelonsa molemmat päät ja lepää siinä liikkumatonna viikon pari. Sen
+ajan kuluessa se kehittyy perhoseksi, ja kun aika on täytetty, murtaa
+se kotelonsa ja soutaa maihin selällään, airoina keskimäinen jalkapari.
+Siitä se jonkin ajan päästä lähtee lentoon, hakien sulho morsianta ja
+morsian sulhoaan viettääkseen häitään, minkä jälkeen naaras laskee
+munansa veteen. Ja muutamien päivien kuluttua ne kuolevat molemmat, ne,
+jotka eivät sitä ennen ole joutuneet mullosten suuhun joko silloin, kun
+räpistelivät pohjasta pinnalle, tai silloin, kun laskeutuivat laskemaan
+siihen muniaan. Tämä nousu ja tämä lentely alkaa tavallisesti hyvin
+täsmälleen, miltei kellonlyönnilleen iltahämärissä auringonlaskun
+jälkeen ja päättyy yhtä äkkiä, kuin se oli alkanutkin.
+
+Ja sen ajan tietävät lohet niin hyvin, että tulevat piiloistaan melkein
+minuutilleen silloin, kun _Stenofylaxit_ lähtevät omistaan. Ne
+asettuvat erinäisiin sopiviin väijytyspaikkoihin, joissa virta on
+heikompi ja vedenpinta sileämpi ja joihin se sopivasti ja runsaammin
+kantaa kannettavansa. Suuremmat lohet valtaavat parhaat paikat
+keskemmällä, missä saalis on suurin, pienemmät saavat vaania syrjempänä
+ja taampana ja odottaa siellä, mitä heille voimakkaampien pöydältä
+liikenee. Äsken kuollut vedenpinta alkaa elää sitä mukaa kuin ilma
+elää, hyönteiset tulevat ja menevät. Isot pistävät turpansa tyynesti ja
+taitavasti vesikalvoon ja imaisevat herkkupalan kitaansa, jolloin
+vesikalvossa puhkeaa ja leviää ja kantautuu alas pyörylä toisensa
+perästä. Joskus posahtaa suurikin pyrstö tai viiltää vettä mahtava
+selkäevä, mutta useimmin lätkähtää pieni hännän huippu kiihkeästi ja
+silloin ampuu muita ketterämpi mullonen ylös ilmaan siepaten lennosta
+linnun, ennenkuin se ehti ohi tai veteen sortuen joutui parempaan
+suuhun.
+
+Ja silloin on onkimiehen aika lähteä ylkää vastaan. Jos hän myöhästyy
+tai ei ymmärrä aikaansa, ovat perhot ja lohet tiessään ja otollinen
+hetki on ohi eikä tule takaisin ennen kuin huomeniltana, tai ei tule
+ollenkaan.
+
+Mutta jos kalastaja tuntee koskensa ja tietää aikansa, silloin...
+
+Etten myöhästyisi--sillä vaikka perhosten parveilu yleensä tuleekin
+tunnilleen, saattaa heidän kellonsa joskus käydä edelläkin--olin
+taaskin viime elokuun 24 p:nä, joka oli lauantai, lähtenyt koskelle
+noin kello 6 illalla, vaikka aurinko ei ollutkaan vielä laskenut.
+Vaikka alku ei työtä kaunistanutkaan, seisoi kuitenkin lopussa kiitos,
+ja siitä ehtoosta tuli yksi parhaita kalapäiviäni. Minulla oli uusi
+splitbambuvapa, jonka juuri olin saanut lahjaksi ystävältäni W----lta,
+mieheltä, joka on merkittävä tähdellä suomalaisten perhollaonkijain
+kirjaan. Kesemmällä olin katkaissut vanhan vapani, joka oli palvellut
+minua kymmenkunnan vuotta. Rietautuessani sillä tekemään tavallista
+pitempiä heittoja saavuttaakseni säyneet, jotka ajoivat perhoja kaukana
+suvannon rannasta, olin varaani pitämättä tartuttanut siiman ryssäin
+piikkilankapaaluun, joita heidän jäljeltään vielä kummitteli kosken
+rannalla, ja siinä meni tempaistessa kärki kahdeksi kappaleeksi. Ei
+tietysti ollut ajattelemistakaan saada Englannista uutta, niin kauan
+kuin saksalaiset olivat maassa. Tein, mitä oikeastaan ei pitäisi tehdä:
+pyysin lainata toisen työkalua. Kalatoveri pisti minulle kouraan
+parhaansa, varta vasten tämän kosken kalastusta silmälläpitäen tilatun
+uuden uutukaisen vavan. Jo edellisenä iltana olin sillä kokeillut. Se
+oli ihana ase, Hardyn parasta tekoa, kevyt, sopivasti joustava ja
+samalla tarpeeksi kiinteä kalaa uuvuttaessa.
+
+En ollut tähän saakka tiennyt, mitä oikea perhosvapa oikeastaan on.
+Vanha greenheart-vapani oli siihen verraten raskas rumilas, kankea kuin
+aidan seiväs. Tämä uusi toimi miltei omin neuvoin, nostaen siiman
+vedestä oman jousensa ponnella ja laskien sen perhoineen takaisin
+veteen keveästi kuin höyhenen. Heti ensi heitolle tarttui sitä
+koettaessani suuri 5-kiloinen, ja kun se oli saatu maihin, toinen
+6-kiloinen. Parina seuraavana iltana olin saanut 4-kiloisen,
+3-1/2-kiloisen, 5-kiloisen ja 7-kiloisen, kaikki iltahämärissä siihen
+aikaan, kun _Stenofylax Stellatus_ parveili. 7-kiloinen, mahtava
+koiraskala, otti vasta pimeän tultua. Se kulki ylös ja alas, kahden
+puolen arkkua, josta en olisi päässyt sitä seuraamaan, jos se olisi
+lähtenyt alas. Se aikoi jo kerran rynnätä jyrkän kosken jänteeseen,
+josta sen kuitenkin sain käännytetyksi kiristäen rullaa. Oli onnen
+kauppa, että vehkeet kestivät--luultavasti tasaisesti ja samalla
+lujasti joustavan vavan ansio. Kala kääntyi takaisin, ja sain sen
+lopulta houkutelluksi pois keskikoskesta arkun huopeeseen, siitä
+rannemmaksi suvantoon ja lopuksi ihan rantaan. Oli jo niin pimeä, etten
+enää nähnyt kalan liikkeitä muuta kuin pyrstön viristä hiukan vielä
+hämärtävää taivasta vasten. Onneksi ohenivat pilvet ja kuu tuli esiin.
+Sen valossa kala viimein otettiin uitettuna kahden kiven väliin,
+suurimpia mitä olen saanut.
+
+Se oli se ilta ja nyt odotin samanlaista, sillä olihan paras aika
+vuodesta, elokuun viimeinen viikko, suuren _Stenofylax Stellatuksen_
+sesonki. Tulisiko se tänäkin iltana esiin? Kaikkina iltoina se ei tule,
+riippuen nähtävästi ilmoista sekä nyt että vuosi sitten, jolloin munat
+laskettiin veteen. Jos joinakin päivinä silloin oli epäsuotuisat säät,
+ja parveilu ei onnistunut, häiriytyivät silloiset häät ja lykkäytyivät
+tänäiset ristiäiset.
+
+Tänä päivänä oli ilma ollut mahdollisimman ruma ja huonoenteinen illan
+kalastukselle. Koko edellisen yön oli satanut etelästä ja idästä ja
+vaikka tuuli aamulla pyörähti luoteeseen, satoi yhäkin, koko päivän,
+taivaan täydeltä, kunnes vasta klo 6:n tienoissa selkeni. Menin heti
+koskelle. Matkalla kokeilin pienestä väylästä _Yellow mallard_
+perholla, joka värinsä ja kokonsa puolesta jotakuinkin vastaa
+_Stenofylaxia_. Pienet pienessä väylässä olivat syönnillään, ehkäpä
+siis suuremmatkin, vaikka siitä ei suinkaan aina ole taikaa, sillä
+pienet syövät usein pitkin päivää, niinkuin lapset yleensä, ja melkein
+mitä tahansa. Tulin arkulle, joka on Välisuvannossa, suuren väylän
+varrella, ja joka on rakennettu siihen otvain tueksi uiton aikana.
+Arkku, johon maista johtaa pari hirttä, on siitä mukava, että siitä
+lyhyemmälläkin siimalla voi ylettää parhaisiin paikkoihin, mutta siitä
+voi menestyksellisesti kalastaa ainoastaan hämärän aikana, kun arka
+kala muulloin helposti näkee korkealla olevan miehen ja hänen vapansa.
+Päivällä siitä tavallisesti onnistuu vain ensimmäinen hirsisillalta
+ulompaa tehty heitto. Mutta on siitä silti aikain kuluessa otettu yksi
+jos toinenkin pieni ja suuri. Nytkin oli vielä liian valoisa. Nykäisy
+kyllä, mutta ei »tarttua». Heittelin aikani ilman tulosta. Muutin
+ylemmä maihin, mutta ei sielläkään ottanut. _Stenofylaxeja_ ei näkynyt
+ilmassa eikä vedessä.
+
+Kiersin toiselle puolelle kosken. Siellä on pari varmaa paikkaa, jossa
+suuri lohi asustaa ja josta jos ei ota, ei ota muualtakaan. Kello oli
+noin 1/2 7 ja aika alkoi lähestyä. Heitin tavalliset heittoni, mutta
+ilman tulosta. Siirsime vähän alemma, mistä hallitsin melkein samat
+paikat kuin äsken toiselta rannalta. Kaksi suuren nykäystä, vähän
+maistoivat ja hylkäsivät pois. Kalat ovat siis kyllä kotonaan, mutta
+kun niillä on hyvää aikaa tarkastaa yksinään tulevaa valheperhoa,
+huomaavat petoksen ja pitävät pilanaan. Tarjosin toisia värejä ja
+toisia suuruuksia, turhaan.
+
+Istuin levähtämään kalakivelle, jossa voittojen kunniaksi on uhrattu
+lukemattomat tupakkauhrit, voittojen kunniaksi ja tappioiden
+valittajaisiksi. Tupakka on kalamiehen ystävä ilossa ja surussa. Se
+kiihdyttää ja rauhoittaa. Kesken kalan otonkin se on pantava,
+pistättämällä haavipojalla suuhun paperossi ja raapaisuttamalla tuli
+omain käsien ollessa rullassa ja vavassa kiinni. Tilanne näytti
+toivottomalta. Aurinko läheni laskujaan, mutta ei yhtäkään näkynyt.
+Ehkeivät tulekaan. Syy kai oli molemmissa, sekä perhosissa että
+auringossa. Eräs englantilainen auktoriteetti--ne ovat tutkineet
+kaikkia mahdollisia lohenonginnan vivahduksia--tietää, että kaikista
+huonoin syöntiaika päivästä on juuri vähää ennen auringon laskua, kun
+se alhaalta valaisee keskitaivaan, mistä valo sitten kuin mistäkin
+valonheittäjästä heijastuu alas ja tunkee veteen kirkastaen kosken
+pohjan jokaista kiven koloa myöten. Olen itsekin huomannut usein, että
+tähän aikaan yleensä ei saa, ellei taivas ole täydessä pilvessä.
+
+--Lähtään saunaan, sanoi Akkeli, haavipoikani. Eikähän siinä tainnut
+muukaan auttaa, vaikka vastahakoisesti taivuin ajatukseen, että tämän
+päivän nähtävästi oli päätyttävä sekä suuretta että pienettä. Mutta
+eihän kalastus olisi sitä onnenpeliä, mitä se on, jos aina tulisi
+valtit kouraan. Eivät tulleet perhoset eivätkä tulleet lohet.
+
+Ne tulivat kuitenkin kuin tulivatkin. Istuessani saunan lauteilla
+lämmittelemässä näen jotakin räpistelevän ikkunassa, ja siinä se on,
+ruskeasiipi, keltaruumis, iso ja lihava. Kiireesti kylmää vettä niskaan
+ja vaatteihin. Ei ollut menetettävä hetkeäkään, saattoi riippua
+minuuteista ison saanti.
+
+Olisiko nyt kulunut puolituntinen siitä, kun olin lähtenyt kolealta,
+elottomalta koskelta, mutta kun tulin takaisin arkulle, oli kaikki
+muuttunut ilmassa ja ilman alla vedessä. Aurinko oli painunut
+taivaanrannan taa, vedessä ei enää ollut voimakasta keskitaivaan
+heijastusta, vaan vyöryi vuo tummahkona tumman pilven alla. _Stenofylax
+Stellatus_ lenteli virvatähtenä kiihkeissä mutkissa, toinen toistaan
+ajellen, töytäten välistä naamaani, välistä niskaan ja sitä tietään
+kauluksenkin alle. Ne olivat isoja ja lihavia, oikeita herkkupaloja,
+joita olisi tehnyt mieli syödä elävältä--sillä syöväthän kiinalaiset
+kuulema onkimatojakin. Jo kaukaa näin mullosten suvannossa
+»pistelevän». Sidoin kiireesti siimaan usein koetellun ruskeasiipisen,
+keltaruumiisen, jonka senkin muutamia vuosia sitten olin saanut
+W----lta. Minulla oli sitä lajia vain tämä yksi, mutta sillä olin
+saanut useita suuria monena vuotena tähän aikaan päivästä. En tiedä sen
+nimeä, mutta otan siitä selon, jahka pääsen yhteyteen Englannin kanssa
+--eikähän nyt enää luulisi olevan estettä, kun saksalaisetkin ovat
+menneet omalle maalleen. Oi sinuas, ylpeä Albion!
+
+Hiivin kyyrylläni arkulle, etten peloittaisi pitkällä ruhollani enkä
+askelteni töminällä. Turha varovaisuus, sillä lohilla oli
+herkkupöytänsä katettuna ja ne tunkeilivat sen ympärillä, pienet ja
+suuret, kaapatakseen kuin kanat ruokaa, jota veenemäntä tyttärineen
+sirotti sormiensa lomitse heidän eteensä ympäri koskea. Samanlainen
+pätke ympäri koskea kuin edellisinäkin iltoina. Äsken arat kalat eivät
+nähneet eivätkä kuulleet eivätkä varoneet, vaan mulahtelivat,
+posahtelivat ja pärskivät ihan arkun vieressä. Näkyi pyrstöä, päätä,
+evää, ja joukeasti loirahtelevia selkiä. Suuria ainakin kymmenkunta,
+pieniä kukaties kuinka paljon eri haaroilla koskessa.
+
+Joka metsästä hiipien on tullut kaurahalmeen laitaan ja yht'äkkiä tapaa
+joka kuhilaan päässä teeren, voi jotakuinkin kuvitella, millainen oli
+hermojännitys sillä hetkellä, se sydämen pamppailu, se tunne
+hartioissa, se sähkötys nivelissä sormenpäistä varpaihin, jonka
+vanhakin erämies sellaisissa tilanteissa tuntee yhtä voimakkaasti kuin
+vasta-alkaja poikanen. Se on tuttua ja koettua, mutta aina uutta. Se on
+humalaa, sensatiota, olkoon, mutta ihanaa se on, ja joka on päässyt sen
+makuun, sen intohimon valtaan, hän ei siitä koskaan parane, hänestä ei
+tule raittiusmiestä, hän on ja pysyy parantumatonna alkoholistina
+kuolemaansa asti. Hän hakee huumausta, mistä sen saa, maksaa siitä
+niitä hyvänsä ja voi pahoin, jollei tuon tuostakin saa tyydytetyksi
+vaistoaan, jotakin ammoin isiltä, alkuihmiseltä, ehkä vielä kauempaakin
+perittyä petovaistoa, saukkovaistoa: saada kiinni, käydä hampain
+kiinni, ei päästää, vaan pitää, kiristää kurkusta viimeiseen saakka.
+
+Istuuduin arkulle ollakseni heittäessäni niin alhaalla kuin
+mahdollista. Ensimmäinen heitto, tai toinen tai kolmas, on usein
+ratkaiseva. Jos se epäonnistuu, on se sama kuin harhaisku, harhalaukaus
+teeriparveen. Perho on joko itsessään sopimaton ja kalan epäluulo
+herätetty toisiinkin nähden, tai putoo se huonosti, kala nousee ja
+hylkää sen tai tarttuu heikosti ja pääsee, jos siima on jäänyt
+höllälle.
+
+Heilautin vapaa pari kertaa, sain siiman suoraksi ilmassa, pysäytin
+vavan sopivassa kulmassa ja siima laskihe perhoineen keveästi pinnalle,
+perho ensin, sitten siima, niinkuin tekniikka vaatii.
+
+Kun perho on tehnyt kaarensa virran mukana, ja kulkenut niin kauas
+alas, että uusi heitto pian olisi tehtävä, kiinnittyy siima, vavan
+kärki vastaa ja kala on kiinni, ja iso onkin.
+
+Tuskin on mikään vaihe niistä monista, joihin lohenonkija joutuu, niin
+tenhoisa kuin ensimmäinen tuntu suuresta lohesta. En tiedä vielä,
+millainen se on, en, minkätapainen, sen vain, että se siinä on. Olen
+onnistunut, olen laskenut oikein, juuri sen perhon piti siihen ja
+siihen paikkaan pudoten kaikkien teoriain mukaan kelvata. Ja samassa
+välähtää kinematograafisin leimauksin kuvia ennen käydyistä otteluista.
+Tekeekö se nytkin niin ja niin, paneeko se toimeen sen ja sen
+yllätyksen? Onkimies on siima-vapajohtoa myöten saamansa sähköiskun
+vaikutuksesta lyhyen hetken kuin tainnoksissa, huumautuneena, itsestään
+poissa. Sitten herää hän todellisuuteen. Se on lohen valtavan pyrstön
+posahdus, joka hänet siihen herättää. Kala on huomannut tulleensa
+yllätetyksi, joutuneensa vangiksi ja koettaa nyt vapautua. Se tempoo,
+pudistaa kahlettaan ja huomaa--kun vapa on notkea ja rulla herkkä--että
+kahletta tuskin onkaan. Sitä on kuitenkin vähän, joka häntä pidättää,
+vaikkei hän sitä näe, ainoastaan vähän tuntee. Siitä täytyy päästä
+eroon. Lyhyitä hyökkäyksiä oikeaan ja vasempaan, pyöräyksiä ikäänkuin
+epäröiden, mihin ryhtyä. Tuo vastustus seuraa yhä mukana, suupielessä
+on jotakin, joka kiinnittää--siitä _on_ päästävä ja alkaa tositaistelu.
+
+Se on, kun koukku on pieni ja peruke heikko ja hieno, jotenkin
+tasaväkinen suuren kalan ja onkimiehen välillä. Se on sylipainia tai
+sormikoukkua. Jos tässä kehaiseisin, sanoisin, että se on verrattavissa
+urheiluun, jota Kaarle XII harjoitti painiessaan sulin käsin karhun
+kanssa. Ei pyssyä, ei keihästäkään, ainoastaan kärjetön kanki, joka
+lopulta sekin nakattiin menemään, ja käytiin sylipainiin. Ei missään
+uudenaikaisessa pyydysurheilussa jouduta niin kiinteästi yhteen toinen
+ja toinen. Ainakin on se täysin verrattavissa silmukkanuoran heittoon
+ratsun selästä villihevosen kaulaan tai puhvelin sarviin tai
+suksimiehen suopungin heittoon poron sarviin. Hieno vapahan ei ole
+muuta kuin jatkuva käsi, kala tuntuu olevan sormen päässä ja ottelu on
+hyvinkin mieskohtaista. Jokainen kalan liike tuntuu välittömästi,
+jokainen pyrstön tempaus välittyy vapaa myöten sitä pitävän käteen ja
+pitäjä voi usein lukea kalan ajatukset ja aikomuksetkin, mitä se nyt
+tuumii ja mitä tulee tekemään. Vaikka kala on miestä heikompi, on
+kuitenkin vehkeiden heikkouteen nähden tasapaino olemassa ja alussa on
+etu aina kalan puolella. Kun perho on pieni ja se tavallisesti on
+kiinni tunteettomassa leukaluussa tai suupielen lihaksensa, ei kala
+tunne kipua ja sillä on kaikki edellytykset päästä irti. Onhan se
+paljoa voimakkaampi kuin hieno peruke. Se vie siimaa mihin tahtoo, ja
+jos se heti syöksyisi suoraan pois, katkeaisivat vehkeet, ei tarvitsisi
+muuta kuin heittäytyä veden vietäväksi eikä mikään vene ehtisi mukaan,
+vielä vähemmän tietysti rannalla oleva. Vehkeet eivät kestäisi edes
+kalan kuollutta painoa. Suuren kalan kokoinen tavallinen uunihalkokin
+menisi menojaan. Usein kala tämän etunsa älyääkin ja monet ovat ne
+lohet, jotka siten ovat minulta päässeet, kun en ole voinut seurata
+rantaa myöten mukana. Siima loppuu, nykäys vain ja kala on
+kaksintaistelussa voittanut. Mutta tavallisesti kala on tyhmä tai
+kokematon tai hätäytyy ja lähtee ylös tai pysyy paikallaan, äkäytyen
+pohjaan, ja antaa uuvuttaa itsensä ja tulee vedetyksi yhä lähemmä.
+
+Tämä tänillan ensimmäinen kala oli aika pahanilkinen. Vapa oli kovalla
+koetuksella: kuinka se saikaan joustaa ja kuinka siima lauloi! Kala ei
+tosin ollut suurimpia, ehkä noin 4-kiloinen, päättäen koosta sen
+hypätessä. Sen kokoinen kala on notkea ja virkeä. Päätän ottaa sen
+pian, sillä nyt ei ole aikaa uuvuttamiseen kaikkien taktiikan sääntöjen
+mukaan. On jouduttava saamaan toisia, joita hyppii ihan tuossa edessä,
+muutaman sylen päässä, vavan ja siiman muodostaman kaarenkin alla. Jos
+tämä pääsee, otetaan uusi. Ja niin minä kiristän ja hengästytän sen
+niin, että tuskin on kulunut viittä minuuttia, kun se loikertelee arkun
+huopeessa, josta Akkeli kurkottaa sen koukkuunsa.
+
+Samassa perho irtautui suusta ja vapa oli valmis uuteen heittoon.
+Akkeli ei ole vielä ehtinyt kiikuttaa kalaa maihin, kun uusi kala on
+kiinni. Koska perho ja peruke näkyvät kestävän, panen tämänkin heti
+tiukalle ja saan sen ennen pitkää pyöräytetyksi arkun luo, niin että se
+vielä täysissä voimissa ollen joutuu koukun saavutettavaksi. Se on
+6-kiloinen uroskala. Joitakin heittoja taas ja taas jämähtää. Se on
+sitkeämpi ja uitattaa itseään puolisen tuntia, pyrkii itsepintaisesti
+alas, näyttää olevan jo menemässä suureen koskeen, mutta kääntyy viime
+hetkessä, ui viistoon toiselle rannalle, kampeutuu sieltä tälle ja
+pettyy antautumaan arkun ja maan väliseen matalaan suvantoon, jossa se
+on helposti taltutettavissa ja johdettavissa rantaan. Se on 5-kiloinen
+naaraskala.
+
+On jo melkein pimeä, tuskin näen mennä arkulle, mutta menen sittenkin.
+Tavallisesti minulle tämmöinen saalis jo riittää, mutta otamma heitä
+nyt talven varalta minkä saan; jää niitä sinne sittenkin satoja
+kutemaan: ja onhan niitä istutettu ja hoidettu tässä koskessa muidenkin
+varalle. Perhosten parveilu yhä jatkuu, ja vaikka saamani kalat ovatkin
+laahanneet sumaa koskessa ristiin rastiin, mikä tavallisesti peloittaa
+tai arkiuttaa toiset, eivät ne nyt näy mistään välittävän. Siinä
+mulahtelee ja pärskää lakkaamatta pieniä ja suuria. Silloin tällöin
+töytähtää suuri, (8-9-kiloinen), joita ei juuri koskaan saa ongella,
+ylös vedestä suoraan ilmaan kuin pökkelö, pudoten takaisin pyrstölleen.
+Illan pimetessä ovat yölepakotkin saapuneet saaliin jakoon. Ne häärivät
+vavan ympärillä sen soiton houkuttelemana, joka syntyy veden hangatessa
+siiman kieltä, jota toisaalta pitää tiukalla vavan kärki, toisaalta
+koskessa temmeltävä kala. Soitto kuuluu onkijankin korvaan eri
+äänilajeissa, kun asettaa sen vapaan kiinni. Olen muuttanut perhon
+kokeillakseni uudella kuosilla, suurella kiviperholla, _Stoneflyllä_,
+joka sekin jäljittelee _Stenofylax Stellatusta_. Saan silläkin, näkyy
+olevan samantekevää, mitä heille tänä iltana tarjoo. Se on 5-kiloinen
+koiraskala, voimakas ja villi, jonka ottamisvaiheet jääkööt
+kuvailematta; saanen vielä vain sanoa, että kesken kahakan täytyi panna
+tupakka hermojen rauhoitukseksi--eikä haiku koskaan hivele keuhkoja
+niinkuin tällaisessa tilanteessa.
+
+Niitä makaa nyt rannalla rivissä neljä melkein samankokoista ruskeata
+venkaletta, painaen yhteensä noin 20 kiloa, otetut 1-1/2 tunnin
+kuluessa. Saaliin puolesta voisi jo riittää, mutta minun tekee mieleni
+vielä nähdä, kuinka kauan näitä pitoja kestää, ja minä menen vielä
+kerran arkulle, hiihdätellen melkein pilkkosen pimeässä sinne viepiä
+puita myöten. Sen ajan kuluessa, mikä on mennyt perhon irtauttamiseen
+viimeisen kalan kidasta ja hetken lepoon, on ehtinyt tapahtua
+täydellinen käänne kosken elämässä. Lepakot ovat kadonneet, samoin
+perhot, ei kuulu enää kalan liikettä, parveilu on päättynyt,
+juhla-ateria korjattu pois ja vieraat poistuneet pöydästä minne
+lienevät piiloihinsa. Muutan takaisin ensimmäisen hyvän perhon, mutta
+ei ota enää sitäkään.
+
+Akkeli on ripustanut kalat korentoon--konttiin ne eivät mahdu--ja me
+kannamme saaliin kotiin, mieli metisenä ei ainoastaan taakasta
+itsestään, vaan myöskin siitä, miten saalis oli saatu: ottamalla
+huomioon oikea hetki ja käyttämällä oikeata perhoa. Saavutettu luonnon
+tutkisteluun perustuva kokemus on lohenonginnan niinkuin muunkin
+pyydystelyn menestymisen ensimmäisiä ehtoja.
+
+Luonnolla on usein merkilliset metkunsa. Sen koneisto toimii yleensä
+oikullisesti, mutta toisin kerroin taasen yllättävällä
+yhdenmukaisuudella semmoisessakin pikkuasiassa kuin lohenonginnassa.
+Samana päivänä ja samalla tunnilla kuin minä sain nämä loheni
+Keski-Suomessa, oli toinen kalastaja Kalkkisten koskessa Heinolan
+lähellä Etelä-Suomessa saanut melkein samanlaisen saaliin
+samantapaisella keinotekoisella perholla samojen luonnonperhojen
+parveillessa koskella.
+
+
+
+
+TÄYLLÄ JA PERHOLLA.
+
+
+Saavuin eräänä keväänä koskelleni kaikkine uusine ja vanhoine
+perhoineni. Olin edellisenä keväänä ottanut talteen kaikkia niitä
+perhoja, joita koskella tapasin ja hakenut kaikista Helsingin
+urheilukaupoista niiden vastineet, mikäli niitä oli saatavissa. Niillä
+oli minun nyt kokeiltava. Olin kuitenkin tullut liika varhain, sillä
+perhot eivät vielä olleet ilmaantuneet. Heittelin viimekeväisiä,
+samankokoisia malleja, mutta kaikkialla yhtä huonolla menestyksellä.
+Silloin tällöin ajoi joku, räpsäyttäen pyrstöllään ja kääntyen
+kiivaasti pois. Sain kielteisen vahvistuksen siihen teoriaan, että
+mullonen ottaa perhoa vain silloin, kun sitä on koskessa toisessa tai
+toisessa muodossa. Kun ne eivät näe niitä luonnossa, eivät ne välitä
+niiden jäljennöksistäkään. Oikeauskoinen englantilainen perholla onkija
+olisi jäänyt odottamaan perhojen parveilua, istuskellen ja
+käyskennellen ja vartioiden kosken rannalla ryhtyäkseen toimeen vasta
+sitten, kun näki mullosten liikehtimistä pinnalla. En malttanut odottaa
+sitä, vaan ryhdyin toisiin keinoihin. En vielä silloin uskonut
+»suurperhoon». Koetin kyllä lohiperhoa _Jock Scottia_ ja sainkin sillä
+muutamia, mutta kun pidin niitä satunnaisena saaliina, en jatkanut.
+Tässä saanen ohimennen huomauttaa, kuinka suuressa määrin jonkin
+pyydyksen menestyksellisyys riippuu siitä, miten hartaasti siihen uskoo
+ja millä vakaumuksella sitä siis käyttää. Usein saattaa kaikkein
+paraskin pyydyslaji siirtyä miltei hyljättyjen sarakkeeseen vain siitä
+syystä, ettei niillä malta kokeilla tarpeeksi. Luultavasti olisivat
+»suurperhot» tänä kevännä kelvanneet yhtä hyvin kuin sitten
+seuraavanakin.
+
+Minä nyt sen sijaan turvauduin pyydykseen, jolla oli vanha hyvä maine
+Huopanassa, pieneen devoniin. Sitä otti heti, aivan pienetkin, jotka
+tavallisesti ottavat parhaiten perhoa. Sain niitä kymmenkunnan, joiden
+yhteinen paino oli noin kolme kiloa. Seuraavana päivänä sain
+suurempiakin, puolikiloisia ja kiloisia, jopa yhden liki kaksikiloisen.
+Tämä viimemainittu oli n.k. kannibaali, oman sukunsa syöjä, suurisuinen
+ja laiharuumiinen epämuodostuma, joka elää melkein yksinomaan
+kalaravinnosta, mieluimmin omaan sukuunsa kuuluvasta, ja joka on kosken
+kalakannan pahin vihollinen.
+
+Mutta kun otti devonia, oli ilmeistä, että nyt ottaisi myöskin täkyä.
+Niinkuin jo ennen olen maininnut, en minä juuri mielelläni turvaudu
+täkyyn. Sen hankkimisessa on paljon puuhaa, sen kuljettaminen koskella
+mukana on hankalaa ja sen heittäminen kiusallista, se kun tuoreena ei
+tahdo kestää. Formaliinitäky ei myöskään ole miellyttävä käsitellä,
+vaikka se onkin sitkeämpi.
+
+Ryhdyin kuitenkin onkimaan salakoita perhosvavalla. Vaihteen vuoksi on
+salakan onginta kylläkin hauskaa, varsinkin perholla, jota se ottaa
+mielellään. Sainkin niitä pian täkysumpun täyteen. Ennenkuin kuitenkaan
+ehdin itse niitä käyttää, saapui toveri, joka mielellään onki täyllä ja
+sai minun salakkani. Näyttäytyi, että salakka oli oikea pyydys. Kaloja
+löytyi melkein mistä hyvänsä ja ne olivat kaikki kosken parhaita, kilon
+kokoisia, mustia ja villejä. Toverini otti niitä yhtenäkin päivänä
+parikymmentä. Ja syönti kiihtyi päivä päivältä. Eräänä niistä, kun
+toverini oli matkustanut pois, kävin minä vuorostani kokeilemaan läpi
+koko kosken. Näitä samankokoisia mullosia oli siinä ylt'yleensä. Tuskin
+olin pudottanut salakan kuohuun tai kiven huopeeseen tai suvantoon tai
+arkkujen viereen tai puoman kupeeseen, kun kaikkialta karkasi mullonen
+esiin ja otti kiihkeästi, intohimoisesti ja nälkäisesti.
+
+Oli kuin koko koski ylt'yleensä olisi ollut hermostumisen vallassa. On
+iso ero siinä tavassa, millä kala milloinkin ottaa. Kun syönti on
+oikein rajua, iskee se koko kidallaan, eikä tokaise vain huultensa
+huipulla--joskus se näyttää vain sitä seuraavan, suutaan avaamatta--
+nielee suurenkin pyydyksen kurkkuunsa, jokin näyttää iskevän
+useampaankin kertaan, jos ei ensi kerralla osu. Se näyttää menettäneen
+kaiken varovaisuusvaistonsa, olevan sokea näkemään karkeimpaakin
+koukkua ja paksuintakin peruketta.
+
+Mikä tämän aiheuttanee? Todennäköistä on, että mullonen tähän aikaan
+vuodesta ottaa korvauksen siitä paastosta, jota sen on täytynyt kestää
+koko pitkän talven, ja seuraa silloin salakoita ja muita pikkukaloja,
+jotka siihen aikaan paltoutuvat koskeen ja jos niitä ei siellä satu
+olemaan aivan runsaasti, täyttää vatsansa kaikella mitä saa, ja niin
+paljolla kuin saa ja niin pian kuin saa. Mutta näiden päivien kiihkeään
+syöntiin vaikutti kai myöskin sää. Sillä kieltämätöntä on, että
+sääsuhteilla on suurikin merkitys syöntiin nähden. Seisovilla
+yksitoikkoisilla ilmoilla, olivatpa ne pitkällisesti sateiset tai
+poutaiset, huonontuu syönti huonontumistaan. Jos sitävastoin ilmanpaine
+on muuttumassa ja siitä aiheutuu levottomuutta ja syntyy sähköisyyttä,
+jos ukkonen uhkaa ja taivaalle kasvaa pilviä, jotka milloin luovat
+mustia varjoja, milloin päästävät päivän leimahtamaan ja sammumaan
+veden pinnalla, jos rakentuu sadetta ja se sitten kuuropilvin vuoron
+syntyy ja lakkaa samassa, silloin on syönnin aika. Syönti sellaisella
+säällä voi taas riippua--niin on arveltu--sekä sähköisyyden ja
+ilmanpaineen vaikutuksesta kalan organismiin että myöskin siitä, että
+yhtämittaa vaihtelevat varjot ja valot estävät kalan näkemästä
+pyydysten keinotekoisuutta ja ehkä myöskin häikäisevät sen silmiä. Tuo
+näistä syistä syntyvä optillinen levottomuus ehkä myöskin jossakin
+määrin suoranaisesti kiihoittaa kalaa. Kuinka tahansa, nyt oli
+sellainen sää ja kala söi rajusti. Se otti kaikkialla yhtä hyvin,
+Niskassa, välisuvannossa ja kosken alla.
+
+Kunnes täyn syönti yht'äkkiä lakkasi. Samalla kuin ongin salakalla,
+minä aina tuon tuostakin koetin perholla. Oli tullut koskelle eräs
+toinen toveri, joka kalastaa melkein yksinomaan perholla. Hän palasi
+koskelta tuoden tullessaan kolme samanlaista mullosta kuin ne, joita
+oli saatu salakalla. Hän tavallisesti aina onkii lohiperholla, mutta
+nyt hänellä oli ollut ruskea korkkiruumiinen ja gelatiinisiipinen, joka
+jäljittelee päiväperhoa, efemeraa, jota englantilaiset kutsuvat
+_Mayflyksi_ s.o. toukokuun perhoksi. Ja kun menin ulos, huomasin, että
+näitä perhoja survi ylös ja alas ilmassa. Panin samanlaisen ja otti
+sitä minultakin. Minulla ei ollut niitä kuin yksi vanha, jonka pian
+menetin. Kiinnitin silloin siimaan samanvärisen ja saman suuruisen
+_Coch-y-bondhyn_, jolla ei kuitenkaan ole siipiä niinkuin _Mayflyllä_,
+vaan ainoastaan tuuhea karvaruumis. Olin lukenut ja merkinnyt muistiin,
+että nämä perhot ajavat jotenkin saman asian ja että _Coch-y-bondhyä_
+ottaa silloin, kun efemeroja on vähän--niinkuin nyt oli. Sainkin sillä
+joitakuita.
+
+Perhon syönti oli siis vihdoinkin alkamassa. Ja yht'äkkiä ne, nuo
+tavalliset pienet ruskeat ja harmaat keväiset koskiperhot,
+ilmaantuivatkin, kun olin niitä viikon verran odottanut. Vaihdoin
+_Coch-y-bondhyn_ pienempiin ja sain _Hoflands fancylla, Stoneflyllä,
+March brownilla, Hardys favouritellä, Governorilla_ y.m., joita minulla
+oli milloin mitäkin lajia aina kolme siimassani, nyt yhtä hyvin kuin
+sitä ennen devonilla ja salakalla. Jos olisin malttanut säästää nekin
+kalat perhosaikaan, olisin luultavasti saanut nekin perholla.
+
+Sain samalla kokea, että nyt ei kelvannut mikään muu kuin perho. Kosken
+pöytä oli katettu mullosen kaikkein makeimmalla herkulla, jota se ahmi
+tavattomalla ahneudella. Perhoja tuli kuin tuiskuttamalla. Niitä kihisi
+kaikissa pensaissa, joista ne pelmahtelivat paksuina pilvinä ilmaan.
+Niitä parveili savunaan puiden latvoissa, juoksenteli puomia ja
+sillankaiteita pitkin kuin russakoita, niitä tunki silmiin, suuhun ja
+sieraimiin, ikkunat oli pidettävä kiinni, etteivät ne täyttäisi
+huoneita. Missä oli vähänkin suvantoa ja tyynempää vettä, siinä
+tuikkivat turvat, pätkivät pyrstöt, ja hypähteli korkealle mullosia
+ottaen ruokaansa sekä vedestä että ilmasta. Säyneitäkin mulahteli
+Välisuvannossa puoman ja maan välissä. Vasta tämmöisinä päivinä näkee,
+kuinka paljon kaloja koskessa todella on. Ruokaa riitti kaikille ja
+sittenkin sitä meni suurin osa hukkaan. Jokainen kala oli pian paksu
+kuin syöttöporsas, vatsa pingallaan ja kurkku läkähtymään asti täynnä.
+Oli istuttava rannalle iloitsemaan toisten ilosta, sillä pian aikaa ei
+maksanut vaivaa koettaakaan keinotekoisin perhoin kilpailla
+luonnollisten kanssa, jotka elävinä putoilivat veteen ja lentelivät ja
+juoksivat pinnan yllä ja pintaa pitkin. Sinä päivänä kuin perhostulva
+oli korkeimmillaan, en saanut ainoatakaan, en perhoilla, en salakalla
+enkä millään. Mullosten ei tarvinnut muuta kuin seisoa pää vastavirtaan
+ja aukoilla suutaan ja niellä. Satojen joukossa oli minun perhoni vain
+yksi ja siis vain sattuma, että se sattui suun kohdalle.
+
+Näitä pitoja kesti useita päiviä. Sitten alkoi perhospyry vähitellen
+vaimeta ja sitä mukaa syönti taas parata. Kun mulloset turhaan
+odottivat luonnon tarjoilun jatkumista, ottivat ne taas minun
+tarjoamiani. Kokeilin kaikenlaisilla malleilla ja kaikki kelpasivat,
+erikoiset ja eriväriset. Sain pian tarpeekseni tästä ja lähdin. Ei
+makeata mahan täydeltä, ja tulee se kai kesä toinenkin--niinkuin
+tulikin.
+
+
+
+
+UISTIN.
+
+
+Kalamies on usein vanhoillinen eikä helposti luovu pyydyksestä, johon
+hän on tottunut. Vanhat pyydykset voivat ruostua, mutta rakkaus niihin
+ei ruostu. Samasta syystä hän ei myöskään ensi tilassa taivu käyttämään
+sellaista, jolla joku toinen on saanut, mutta hän ei. Ja usein vanhalla
+ja rumemmallakin, johon rajattomasti uskoo, saa paremmin kuin uudella
+kauniimmalla, johon ei usko, sillä uskosta se tämä kalansaaliskin
+riippuu. Joka uskoo johonkin pyydykseen, hän taistelee sen uskonsa
+puolesta ja sen innostamana ja heittää hartaasti ja hikipäässä eikä
+veltosti ja välinpitämättömästi niinkuin silloin, kun pyydyksellä ei
+ole hänen täydellistä luottamustaan. Monien vehkeiden suhteen olen
+tuuminut: »Saattaahan se olla hyvä tuokin, siellä ja siellä, sitä ottaa
+semmoistakin, kun sattuu, ja kyllähän minä olen minäkin sillä koettanut
+ja jonkin saanutkin, mutta paras on panna se ja se s.o. se, millä minä
+yleensä olen saanut.» Vasta sitten, kun omat suosikit eivät kalasta,
+kun niillä turhaan olen piessyt koskea pitkin ja poikki, vasta sitten
+minä kuin jonkin ihmeen toivossa turvaudun toisen suosittelemaan, mutta
+silloin hyvin usein ei kalasta sekään.
+
+Vaikka oppi-isäni Lybeck käytti paljon uistinta tai oikeastaan lippaa,
+joita hänellä oli useamman laatuisia, pieniä ja suuria, ja vaikka
+tiedän olevan vesiä, joissa uistin lohenkin onginnassa on melkein
+yksinomaan käyttökelpoinen, en minä ole siihen oikein päässyt
+perehtymään, jotavastoin olen takertunut devoniin ja heittelen sitä
+erivärisenä ja erikokoisena melkein aina silloin, kun en kalasta
+perholla. Sitä on helppo heittää, sitä saa erisuuruisia ja hopeisia ja
+kultaisia ja sitä voi ripolinillä maalailla minkä väriseksi milloinkin
+tahtoo. Sillä voi jäljitellä valkoista kalaa, keltaisenpunaista ja
+vihreänsinistä sekä elritsaa että pienintä mullosenpoikaa, jopa oikein
+pienellä harmaankeltaista koskiperhon toukkaakin. Lippa ja varsinkin
+soikea uistin sitävastoin leveytensä ja keveytensä vuoksi lentää
+huonosti ilman lyijyä, on varsinkin kirkkaalla säällä liiaksi näkyvä
+suurine koukkuineen, joita vauhti ei peitä niinkuin devonissa. Valkea
+täky, jota se jäljittelee, on aina parempi, ja ainoastaan sen
+puutteessa olen silloin tällöin käyttänyt uistinta etupäässä haukia
+varten. Se onkin enemmän tyynessä tai vain heikossa virrassa uistelevan
+kuin rannalta virvelöijän ja koskessa heittelevän pyydys. Se on
+sitäpaitsi arka ja koko lailla vaikeasti käsiteltävä pyydys, sen
+kuperuus kun pitää olla erilainen eri vahvassa virrassa, jotta
+liikehtely vastaisi pyörtyneen kalan liikettä, jota ainakin suurempi
+uistin ja lippa jäljittelee. Se ei saa lipattaa ja heittää
+kuperkeikkojansa vedessä liian nopeasti eikä myöskään liian hitaasti.
+Siinä suhteessa se kokonaan eroo devonista, joka aina pyörii yhtä
+tasaisesti akselinsa ympäri ja jonka liike aina on sama, pyöripä se
+hitaammin tai nopeammin.
+
+Mutta kun uistin tai lippa sattuu olemaan oikeaa mallia siihen veteen,
+missä sillä kalastetaan, voi se tehdä ihmeitä. Ja erään uistimen kanssa
+minä kerran Huopanassa jouduin en tosin itse kalastajana, vaan toisen
+soutajana, semmoiseen syönnin peliin, että tulen sen aina muistamaan--
+ja harmikseni, jos sanon suoraan.
+
+Tapasin kesällä Helsingin Esplanadissa vanhan kalakumppanin, joka sanoi
+olevansa menossa urheilukauppaan ostamaan jotakin uistinta, jonka hän
+oli huomannut erittäin tehoisaksi saaristossa haukia uistellessaan. Hän
+arveli, että se ehkä olisi hyvä Huopanan lohillekin. Minä en uskonut,
+jos en ollut uskomattakaan. Vaan sopiihan koettaa, sillä kaikkea pitää
+koettaa. Vaikka olenkin vanhoillinen siihen nähden, millä lopulta
+kalastelen, minä kyllä aina kokeilen uusillakin, negativinenkin kokemus
+on kokemus sekin. En edes tiedustellut, millainen uistin se oli, jonka
+hän aikoi ostaa. On pyydyksiä, jotka sattuma saattaa muotiin ja jota
+sitten kauppiaat kehuvat asiakkailleen ja joita herkkäuskoiset ostavat,
+kunnes ne sitten yhtä pian häviävät. Niissä on aina olevinaan jokin
+hienous ja salaisuus. Milloin pitää uistimen välttämättä olla
+päältäpäin kuparinvärinen ja alta hopeanvärinen, milloin taas
+päinvastoin, milloin ei kupari kelpaa lainkaan, vaan sitävastoin
+ehdottomasti vaski. Olen minäkin niitä ostanut ja maalannut ja
+galvanisoittanut, pääsemättä kuitenkaan selvyyteen toisen tai toisen
+ehdottomista eduista, sillä lopulta kaikki pyydykset
+kalastavaisuuteensa nähden riippuvat veden väristä ja syvyydestä ja
+taivaan pilvisyydestä tai poutaisuudesta ja kuka lopulta tietää mistä
+taiasta, mutta sen tietää jokainen kalastaja, että aina ne oikkuilee ja
+yllättelee. Elokuun keskivaiheilla tapasin toverini taas Huopanassa ja
+hänen laatikostaan tuli esille ainakin neljän tuuman pituinen soikea
+kalankuvainen hopeauistin, niitä semmoisia, joissa tylsä pyrstö on
+asetettu pääpuoleksi ja terävä pääpuoli pyrstöksi--miksi niinpäin, sitä
+en koskaan ole osannut selvittää--muodoltaan jotenkin samanlainen kuin
+se, jota käytetään Kemijoen suvannoissa. Ennen näkemistäni se erosi
+vain sikäli, että se oli yksivärinen ja kupera puoli oli tehty
+suomuille. Siinä. oli kolme koukkuparia, yksi ylinnä, toinen alinna ja
+kolmas keskellä, oikeita ankkureita.
+
+--Mikäpäs siinä, uistin kuin uistin, ainakin siinä pysyy, kun kerran
+tarttuu, saattaa olla haukia varten hyväkin, mutta täytyy olla hyvin
+nälkäinen tai likinäköinen lohi, joka tuommoisen nielee.
+
+--Menen minä nyt kuitenkin koettamaan aamiaiskalaa, kala kuin kala ja
+kala se on haukikin.
+
+--Minä tulen soutamaan.
+
+Toisen varmuus aina hiukan tarttuu. Eihän tiedä, syöhän lohi
+Keiteleessä sen suuria muikkuja ja ottaahan se koskessa salakkaakin,
+miksei se ottaisi senkin kuvaa niinkuin kaikenlaisen muunkin elävän
+ruokansa kuvaa?
+
+Lähdimme niskaan hopeauistimen kauniisti kylläkin helähdellessä vapaa
+vasten. Oli tuulinen, lounaasta tempoileva ilma, milloin poudassa,
+milloin pilvessä. Niskassa on järven ja kosken rajalla pienoinen saari,
+jonka ympärillä on hyviä haukipaikkoja. Kierrämme sen ensin järven
+puolelta, mutta ei ole hauki syönnillään, vaikka on olevinaan niin hyvä
+pyydys, että sillä Tammisaaren satamassakin saa niin paljon kuin
+tahtoo. Ehkä ne ottavat saaren alapuolelta. Ei ota sieltäkään, vaan sen
+sijaan uistin kyllä useamman kerran ottaa pohjaan ja antaa haravansa
+täyden vesiheiniä. Siihen ne nuo moni- ja pitkäkoukkuiset yleensäkin
+ovat erittäin taipuvaisia, niillä on aivan erikoinen rakkaus myöskin
+pohjahakoihin, saa olla hyvin iso hako, joka niiden varassa ei nouse
+ylös.
+
+--Maltahan ... maltahan...
+
+Laskeumme alemma, siinä on paikka, jossa melkein aina on hauki, onpa
+joskus vaihteeksi lohikin. Siinä on sitä varten tarpeellinen kivi ja
+kiven rannanpuolella ahvenheinikkotukko, jos ei siis siitä, niin ei
+mistään. Ja siinä se samassa ottaa kuin ottaakin. Näyttää olevan noin
+kilon painoinen, ja tulee oikonaan venettä kohti.
+
+Toverillani on luja, kankea vapa, jonka kärki kyllä on melko lailla
+taipunut, käyristynyt monessa tasapäätappelussa, mutta kestää yhä. Se
+on saanut olla mukana monessa kovassa koetuksessa sekä Tainionkosken
+kuohuissa että Äänekosken rännikanavan niskassa, joissa ei kuulema auta
+olla helläkätinen; jos antaa lohelle hetkenkään hengähdysaikaa, se
+menee. Täytyy huumata se ensi tempaisulla niin, ettei se ehdi
+ajatellakaan lähtemistä pelastavaan kuohuun. Siima ja peruke ovat
+ystävälläni yhtä lujat, tapsi teräslangasta punottu. Kun hänen
+pyydykseensä kerran tarttuu, ja jos vielä tarttuu niin hyvin, että
+kalan suupieli kestää, silloin hän myöskin voi vetää sen uuvuttamatta
+maihin, ei niin isoa, ettei se tulisi. Sillä tekniikalla on kyllä monet
+heikotkin puolensa, mutta on ainakin yksi vahva, se että hyvän syönnin
+aikana ei aika mene hukkaan, niinkuin menee heikommilla vehkeillä. Ja
+onhan sellainen menettely urheilunkin kannalta tyydytystä antava
+sikäli, että ottaminen on koko ajan ottelua, vimmattua sylipainia
+elämästä ja kuolemasta ilman mitään kuolleita välikohtauksia, ilman
+yhtä ainoata hengähdyksen hetkeä, kala ei pääse painautumaan pohjaan,
+ei jurnittamaan eikä jarruttamaan, joka voi saattaa kärsivällisimmänkin
+epätoivoon.
+
+Ja niinpä hauki nytkin vanhasta tottumuksesta otettiin oikonaan kotiin,
+pää korkealla, suoraan haaviin ja olisi kai tullut ilman sitäkin laidan
+yli yhtä kyytiä veneeseen. Vasta siinä se pääsi päristelemään ja
+päristelihe heti irti. Jos hän ei olisi pannut sitä niin tiukalle kuin
+pani ja päästänyt sen vain kerrankaan hyppäämään, olisi se päässyt jo
+ennen. Vahva vapa, luja siima, teräsperuke, isot koukut, tuima otto--
+ilman sitä se olisi mennyt ja kun ei mennyt, oli se tämän tekniikan
+voitto--joka oli todistettava ja taas kerran todistettu. Olimme siitä
+usein väitelleet ... minä myönsin.
+
+--Näetkös nytkin?
+
+Näinhän minä, mutta en minä sittenkään vielä ollut kaikin puolin
+vakuutettu ... annahan olla, kun tarttuu suurempi, oikein suuri, eivät
+siinä mitkään pelit kestä.
+
+--Niin suuria ei ole ... ja jos ei kestä, niin olkoon kestämättä;
+joskaan silloin en ole saanut, olen ainakin urheillut, jos en olekaan
+voittanut, olen ainakin taistellut.
+
+--Siis jatkamme.
+
+--Minä olen valmis.
+
+Lähdimme toivehikkain mielin soutamaan, sillä missä ja mitä yksi hauki
+ottaa, siinä ja sitä ottaa toinenkin. Olihan jo todistettu, että tämä
+suomuselkäinen uistin kelpaa ei vain Tammisaaren sataman, vaan myös
+Huopanan haueille, ja minä ohjasin siis veneen takaisin vesille
+vähemmin epäilevänä kuin äsken. Uistimen omistaja oli niin vuorenvarma
+voitostaan, että sanoi: »Tuosta otetaan uusi ja parempi»--samassa kun
+hän heitti helisevän pyydyksensä ulos niin, että siima vinkui vavan
+renkaissa. Tuskin oli pyydys läiskähtänyt veteen ja ehtinyt hiukan
+upota, kun vapa taipui ja kala oli kiinni.
+
+--Mikä se on?
+
+--Lohi, souda!
+
+Tunsin airoissakin, että se oli suuri, mutta en soutanut, vaan päästin
+päinvastoin venettä virtaan, ettei kiristys kävisi ylen suureksi.
+Huusin vielä hädissäni, että hän päästäisi siimaa. Se menee kuitenkin
+alas, on soudettava maihin ja seurattava mukana Välisuvantoon saakka.
+
+--Souda, sanon minä! komentaa toverini.
+
+--Katkeaa...
+
+--Ei katkea, souda!
+
+Teen työtä käskettyä. Se on todellakin lohi, ja koettaa turhaan sekä
+oman voimansa että kosken niskan vesivoiman avulla laskea alas. Kun
+vapamies vääntää rullaa ja soutumies airoja, on se pian pinnalla kuin
+äskeinen hauki, velloen veden kauheaan vaahtoon niinkuin täydellä
+paineelle liikkeelle pantu potkuri. Se ei voi sitä kauan kestää, sen
+täytyy koettaa pelastautua ylöspäin, kun ei voinut pelastautua alaspäin
+ja se syöksee eteenpäin venettä kohti, kilpaillen rullan ja soudun
+kanssa.
+
+--Nyt on helvetti!
+
+--Mikä on?
+
+--Helvetti ... älähän souda!
+
+--Eikö enää?--Miksei?
+
+--Malta!
+
+--Pääsikö se?
+
+--Ei, ei ... rulla pakana... Nyt saat taas soutaa.
+
+Oli tapahtunut, että rulla siiman kiskaisemana oli kimmonnut
+holkeistaan ja pudonnut kalastajan helmaan. Onneksi ei kala tiennyt
+siitä mitään, vaan tuli yhä ylöspäin, jollaikaa kalastaja oli ehtinyt
+panna rullan paikoilleen. Sellaisen kiristyskohtauksen jälkeen ei enää
+ollut pienintäkään pelkoa siitä, että se enää pääsee. Minä hinasin sitä
+siis tasaisessa tahdissa ylöspäin, se hyppäsikin, mutta hypätköön,
+oltiin syvällä vedellä ja jo niin ylhäällä, saaren kohdalla, ettei se
+olisi mennyt alas, vaikka olisi vähän hellittänytkin. Mutta toverini ei
+hellittänyt. Eikä kestänyt kauan, ennenkuin lohi oli pyörtynyt ja alkoi
+parinkymmenmetrisen siiman päässä vintturoida pinnalla samanlaisin
+kuperkeikoin kuin se uistin teki, johon se oli tarttunut. Ja minä
+soudin rantaan, ajoin veneen kiinni kahden kiven väliin, tartuin
+koukkuun, eikä aikaakaan, kun meillä oli iso, ruskea, komea, ainakin
+kuusikiloinen koiraslohi veneessä, saatu uistimella, jota en olisi
+ikinä uskonut ottavan tämmöisellä kirkkaalla säällä. Oli otettu
+vajaassa viidessä minuutissa kala, jonka ottoon muulloin olisi mennyt
+yhtä monta kymmentä minuuttia ja joka luultavasti alas päästyään ja
+meidän noustuamme maihin olisi pysähtynyt vasta kosken alla
+Välisuvannossa.
+
+--Mitäs sanot?
+
+--Eläköön, hurraa!
+
+Meillä oli siinä yhteinen tupakkatunti, ennenkuin aloimme uudelleen.
+Oli kuin olisimme kaataneet karhun ja pitäneet sille peijaisia.
+Ystäväni mieliala oli sekoittamaton ja minä soin hänelle sen
+tyydytyksen täydestä sydämestäni ja koetin itsekin olla siinä mukana.
+Koetin, sillä minun mielihyväni ei ollut aivan sekoittamaton. Ne siis
+todella ottavat tuommoistakin mammuttia Huopanankin lohet, joiden maku
+jo olisi pitänyt jalostua. Eikö niille todellakaan tarvitse tarjota sen
+hienompaa pyydystä? Siihenkö toteen meni kaikki heille antamani
+kasvatus pikkumullosesta alkaen. Eikö ne ymmärrä, että semmoinen ei
+lainkaan sovi minun perhoskoskessani? Eikö siis tarvita muuta kuin
+nakata mokoma metallilevy menemään ja vetää kuin köydellä veneeseen?
+Siihenkö toteen meni kaikki monimutkaiset perhoni, ja tutkimukseni ja
+teoriani ja tieteilyni senkin seitsemistä, senkin seitsemistä
+kymmenistä märistä ja kuivista ja suurperhoista ja pienperhoista?
+Olenko kaikkina näinä vuosina tehnyt turhaa työtä, nähnyt vuosikautisia
+vaivoja yhä hienontamalla pyydyksiäni ja päästänyt joka vuosi pienistä
+perhoistani ja hienoista perukkeistani kuinka monta monituista joka
+kesä! Ja koettanut opetella hienoja heittoja ja kehittää hienoja
+keinoja? Ja nyt kelpaa sille kosken arimmassa paikassa, matalassa
+niskassa, keskellä päivää, veneen pulikoidessa muutaman metrin päässä
+siitä, tuommoinen pelätti. Silloin niiden täytyy ottaa melkein mitä
+hyvänsä, vaikka suolaista silakkaa, joita kai siis täytyy ruveta
+varustamaan mukaansa vastavuosina?
+
+--Mitäs tuumit?
+
+--Tuumin vain, että se on komea kala ja että sinulla on ihmeellinen
+taikakalu uistimeksi.
+
+--Tahdotko koettaa, vaihdetaan, ota sinä vapa, minä soudan?
+
+--Kiitos, mutta kyllä minä yhtä mielelläni soudan itse.
+
+Soudamme siis taas, laskemme niin alas kuin uskallamme siihen, missä
+niska alkaa viedä vettä kiivaammin, samalle linjalle kuin äsken.
+Kuljettelen venettä edestakaisin, ja uistin, joka välkkää siellä niin,
+että näkyy veneeseen saakka, heilahtelee ylpeästi ja voitonvarmasti
+veneen mutkien mukana, kunnes se siimaa laskettaessa lopulta katoo
+niskajänteen alkavaan kuohuun.
+
+--Nyt siinä on samanlainen!
+
+--Jollei se ehkä ole pohjassa?
+
+Olisin melkein suonut, että se olisi ollut pohjassa. Olisin saanut
+ruveta uskomaan, että äskeinen lohi oli vain sattuma, ehkä vanha ja
+likinäköinen, elämäänsä kyllästynyt itsemurhaaja.
+
+--Ole huoletta, ei se ole pohjassa.
+
+Ottaminen tapahtui samoin kuin äsken. En koetakaan enää suositella omia
+ottotemppujani ja kiskon siis venettä ylös niin, että kokka kohisee.
+Rulla laulaa, vapa on melkein kaksinkerroin, se on niin suuri, että
+hänen sittenkin täytyy antaa sen mennä. Nyt huudan minä, miksi hän
+päästää.
+
+--Ole huoletta, en minä päästä, kyllä se tulee, vaikka vähän meneekin,
+se on hauki.
+
+Minusta on jostakin syystä mieluista, että se on hauki eikä lohi. Koska
+se on hauki, niin oli lohi sitäkin enemmän sattuma. Se on suuri hauki,
+yhtä suuri kuin lohi, oikea suvantojen vanha susi, jumalan kiitos, että
+sellainen peto kerrankin saadaan pois. Se olkoon kernaasti uistimen
+ansio.
+
+Meillä on taas viihtyisä tupakkatunti veneessä samassa paikassa kahden
+kiven välissä ja minunkin mielihyväni on nyt sekoittamaton.
+
+--Kaksi haukia ja lohi, kauniit aamiaiskalat, lähdemmekö jo?
+
+--Otamme mennessämme vielä kolmannen hauen.
+
+Soudan hänet taas samaan paikkaan. Ei ota, ainakin ovat loppuneet ne
+lohet, jotka ottavat uistinta. Mahdollisesti ottaisi nyt devonia ja
+perhoa.
+
+--Muutammeko? Koetammeko sitten jollakin muulla?
+
+--Emme.
+
+--Sama se.
+
+Käytän hänet vielä toisella rannalla, ennenkuin soudan ylemmä
+valkamaan. Soudan veneen aivan lähelle rantaa ja pyöräytän sen siinä
+takaisin. Siima ja uistin melkein pyyhkäisevät rantakiviä. Silloin on
+vapa vielä kerran vääränä ja siinä on vielä kerran lohi! Naaraslohi,
+pienempi kuin ensimmäinen, mutta kuitenkin lohi eikä hauki. Siis
+naaraslohetkin ottavat sitä, minun kaikkein kaunoisimmat, perhojeni
+parhaat ymmärtäjät--mutta herkutteleehan hienoinkin setteri välistä
+hevosen haaskalla kylän tiistien kera.
+
+Vielä yksi hauki, siis neljä haukea ja kaksi lohta, se ei siis ole
+aivan yhtä hyvä lohiuistin kuin haukiuistin. Mutta ei ole enää
+epäilystäkään, että se sittenkin on erinomainen ase.
+
+--Minä luovutan aseeni, minun on pakko antautua, onnittelen.
+
+Kannamme saaliin korennossa pihaan. On ollut kaksi muuta miestä samaan
+aikaan koskella heittämässä sekä devonia että perhoja, niitä ja niitä,
+minun neuvokkieni mukaan. Ei kumpainenkaan ole saanut pyrstöäkään.
+Ainoastaan meidän uistimemme kelpasi. Samana päivänä saatiin sillä
+Alasuvannosta vielä kolmas suuri lohi ja haukia en muista kuinka monta.
+
+Lähtiessään lahjoitti ystäväni minulle uistimensa ja kehoitti minua
+sitä ahkerasti käyttämään. Minä ... minä en kastellut sitä kertaakaan
+koko syksynä. Sillä kalamies on vanhoillinen. Minä en tahdo, että
+Huopanan lohet oppivat ottamaan muuta kuin minun devoniani ja minun
+perhojani. Ja ottihan ne niitä ja ottavat kai vastakin.
+
+Uistinta en käytä kiusallakaan, mutta jos hyvä toveri sallii, niin minä
+sitä hänelle kernaasti soudan. Sillä enpä muista, milloin minulla
+sittenkään olisi ollut niin jännittävän hipaisevaa kuin tuntiessani
+lohen pyrstön potkaisut airojen nenissä. Sekin sensatio olisi jäänyt
+kokematta, jollei vapa, siima, uistin ja pyydys olisi ollut tehty siltä
+varalta.
+
+
+
+
+SUURPERHO.
+
+
+Oikeastaanhan onkimies on erakko. Harvoin meitä näkeekin kahta samassa
+veneessä. Siihen on syynsä. Onginta on yhden työtä eikä siinä apumiestä
+tarvita muuhun kuin soutamaan suurissa koskissa, joissa ei voi rannalta
+heittää. Ammatti vaatii hiljaisuutta. Kuta varovammin ja vähemmän
+kolistellen liikkuu, sitä pikemmin täyttyy kontti. Oikeassa tunnelmassa
+pysyminen on onkimiehelle tärkeä viihtymisen ehto. Mutta se häiriytyy
+helposti, ellei satu semmoista toveria, joka yleensä on samassa
+vireessä. Vaikka hän muuten olisi minkämielinen tahansa, ei sillä
+väliä, kunhan hän on onkimielinen. Kalakaverien on oltava
+samasointuisia, onkimasointuisia. Sellaisia onkimasointuisia on
+harvassa, vaikka onkijoita onkin paljon. Syntyy helposti epäsointua.
+Toinen väsyy tai kyllästyy ja joutuu pois vireestä, kun toinen on
+kärsivällisempi ja innostuneempi ja tahtoisi jatkaa, silloin kun toinen
+haukottelee leukansa sijoiltaan ja ehdottaa, että mentäisiin kotiin.
+Voi syntyä erimielisyyttä myöskin siitä mihin mennä, ja kun sieltä
+sitten ei saa, tulee pahalle tuulelle se, joka ehdotti väärin. »Mennään
+sitten sinun paikkaasi»--vaan jos sielläkään sitten ei enää syö, on
+mieliala vielä kerran häiriintynyt.
+
+Siksi minä yleensä ongiskelen yksin, saadakseni olla ja tulla ja mennä
+mieleni mukaan ja toimia kaikkien päähänpistojeni mukaan. Luonnostakin
+minä ongella istuessani nautin enemmän yksin kuin kaksin. On
+sanomattoman suloista istua metsälammen kaislikkorinnassa näkemättä
+ketään ja kuulematta mitään, samoin meren ulkokarilla loitolla väyliltä
+ja laivoista, jotka kulkevat jossakin kaukana, tai koskella, jossa
+ainoana seurana on vain veden ainainen vilinä. Niille
+yksinäisyysjuhlille ei vedä vertoja mikään.
+
+Mutta _jos_ on oikein samasointuinen toveri, jos sattuu hänen kanssaan
+saamaan hyvin, silloin ei taas mikään ole sen ilon ja tyydytyksen
+veroista, kuin soutaa kaksin kotiin yhteinen saalis ja uudelleen ja
+uudelleen läpikäydä retken vaiheet ja muistella vanhaa ja suunnitella
+uutta ja tehdä johtopäätöksiä kokemuksistaan ja huomioistaan. Varsinkin
+lohenonginnassa, jossa on ainaista uutta ammatillista oppimista ja
+jossa yksinomaan omine kokemuksineen ei pääse pitkällekään, on
+samataitoinen ja samaintoinen ja muuten mukava toveri verraton.
+
+Monivuotinen toivoni päästä taas kerran onkimaan lohia yhdessä ystäväni
+W----n kanssa oli vihdoin toteutunut. Hän on niitä meillä verrattain
+harvoja urheiluonkijoita, jotka harrastavat hienomman onginnan vaikeata
+ja viehättävää taitoa ei vain käytännöllisesti, vaan myöskin
+teoreettisesti. Englanninkieltä taitavana hän seuraa onginnan emämaan
+kirjallisuutta sillä alalla, sen johdosta tuumaillen ja tieteillen.
+Hänen esimerkkiään seuraten minäkin olen koettanut hiukan perehtyä
+tähän onkijalle tarpeelliseen kieleen. Olemme molemmat päässeet
+jossakin määrin perille perhosista, niiden kehittymisajoista ja
+ilmaantumisesta ja tehneet itsellemme teorioita ei vain siitä, mitä
+perhoa mullonen milloinkin ottaa, vaan myöskin, minkätähden se sitä
+tekee. Pyrkimyksenämme on ollut englantilaisten kokemuksia omiimme
+sovelluttamalla koettaa saada sekä vanhoista yleisvarastoista valituksi
+että osviittojemme mukaan uudesti valmistutetuksi sellaisia
+perhotyyppejä, jotka niissä ja niissä tapauksissa ja tilanteissa
+soveltuisivat niihin vesiin, joissa olemme kalastaneet. Sitä varten me
+talvisin tuon tuostakin puramme pyydyslaatikkomme--joka ohimennen
+sanoen W----llä on, niinkuin kaikilla pitäisi olla, ensiluokkaista
+tekoa, samoinkuin hänen vapansa ja muutkin vehkeensä--puramme ne ja
+käymme uudelleen ja aina uudelleen läpi perhosvarastomme, jotka vuosien
+kuluessa ovat kasvaneet kauniiksi kokoelmiksi. Paljonhan niissä on
+kuollutta lastia, jolla ei ole saatu eikä kaikella tullut
+koetetuksikaan, luettelojen mukaan tilatuita merkillisyyksiä, mutta on
+siellä myöskin elävää tavaraa, jota aina ottaa ja jota on varastoon
+hankittava joka vuosi uutta. Siellä on, pienimmästä tummimmasta
+mullos- ja harriperhosta suurimpaan ja koreimpaan lohiperhoon saakka,
+kaikki hyvin lajiteltuina laatikkoihin ja lompakkoihin. Moneen niihin
+on kiintynyt muistoja onnistuneista saaliista, toisiin yhä vieläkin
+kirveleviä muistoja pettymyksistä, vielä toisiin toiveita
+vastakesäisten kokeilujen varalta... »Tuolla olisi mahdollisesti
+saanut...»--»Se näyttää kylläkin kiehtovalta»...--»Ota sinä se ja
+koettele ensi kesänä.»--»Kenties sinä koetat tätä, se oli viime
+syksynä erinomainen»--ja niin niitä vaihdetaan, ja se on hauskaa
+talvi-iltahuvia, siirtymistä mielikuvituksessa sinne kauas kesäöiselle
+koskelle, kun autot täällä toitottaa ikkunan takana. Kaihoten ne taas
+pannaan takaisin--on vielä pitkä, yksitoikkoinen talvitaival siihen,
+kunnes taas ollaan koskella. Sen nukkuisi kernaasti karhuna kylkeä
+kääntämättä.
+
+Se taival kuitenkin katkeaa, kuinkahan katkenneekin--ja nyt olemme
+samoine laatikoinemme koskella, kahdessa tutussa kamarissa, vehkeet
+levällään, pulmat punnittavina, mutta nyt on mahdollisuus niiden
+ratkaisemiseen ei vain teoriassa, vaan myöskin käytännössä, sillä koski
+kuohuu ikkunan alla ja pikkupuro lirisee omassa pihassa ... ikkunasta
+lentelee perhoja sisään ja hermosto latautuu kaiken sen sähköllä. Mutta
+vaikka hänessä kuinka kihelmöisikin, vanha kalamies ei kiirehdi
+poikahattaran tavoin koskelle ottaen umpimähkään mukaansa pyydyksen,
+millä joskus on saanut tai kuullut saatavan, vaan mitä juuri nyt pitää
+siitä ja siitä syystä mahdollisimman edullisena.
+
+Olemme vähitellen valmiit--minulla on heittosiimassani harmaanruskea
+yleisperho _March brown_, toverilla suuri musta _Sweep_, jossa on muuan
+höyhen sinistä. Ja meillä on kummallakin ollut omat syymme, usein
+keskustelun alaiset, joiden mukaan olemme tehneet valintamme. Täytyy
+aina olla todennäköisyys tukemassa pyydyksen valintaa. Sama se, jos se
+on oleva erehdys, sillä erehdyskin on kokemus, ehkä vielä suurempi kuin
+se, joka saavutetaan oikeaan osumisella, sillä onnistuminen tekee
+vanhoilliseksi, erehdys kannustaa uusiin kokeiluihin.
+
+Minä olen yleensä ollut taipuvainen kalastamaan niin sanotun
+jäljittelyteorian mukaan, joka tietää sitä, että lohelle on tarjottava
+tekoperho mahdollisimman paljon sen näköisenä, kuin minä se esiintyy
+luonnossa kunakin aikana. Edellä olevassa kuvauksessa »_Stenofylax
+stellatus_» olen esittänyt esimerkkejä tämän teorian
+menestyksellisyydestä, samoin myös kirjoituksessa »Salaperäiset
+säyneet». Tavallisimmat perhoni ovat olleet kooltaan ja vivahduksiltaan
+erilaiset ruskeat, mustat, tumman- ja vaaleanharmaat ja
+punaisenruskeat, joista toiset jäljittelevät veden pinnalle putoilevia
+munivia perhoja, toiset virran mukana tulevia pinnalle pyrkiviä
+puolikehittyneitä perhoja eli n.k. nymfoja tai subimagoja, toiset
+vedessä liikkuvia toukkia. Olen käyttänyt, nimeltään mainitakseni vain
+muutamia, m.m. _March brownia, Stoneflytä, Bridgeä, Orange- ja Yellow
+mallardia, Cinnamonia, Hoflands fancyä, Hammonds adoptedia, Alderia,
+Hardys favouritea, Zulua, Brown-, Red- ja Soldier palmeria_ y.m.
+Toverinikin on varsinkin Huopanassa onkiessaan käyttänyt näitä, mutta
+Kalkkisissa hän on aina saanut paremmin suurilla perhoilla niinkuin
+_Sweepillä, Silver greyllä, Silver doctorilla, Jock scottilla_ y.m.
+suuremmilla ja pienemmillä lohiperhoilla. Sen lisäksi on hänellä siellä
+ollut erikoinen suuri perho, josta tuonnempana. Näitä suurempia perhoja
+ei minun aikanani ja tuskinpa sitä ennenkään ole yleensä käytetty
+Huopanassa, ennenkuin eräs klubimme jäsen siellä alkoi niitä eräinä
+aikoina erinomaisen tuloksellisesti käyttää Simunan koskessa ja
+Haapakoskessa saamansa kokemuksen nojalla. Muuallakin, m.m.
+Puntarinkoskessa on lohiperhoilla, varsinkin pienillä, saatu sekä
+suuria että pieniäkin.
+
+Päätimme nyt koettaa kumpaakin lajia, hän omia suosikeitaan, minä
+omiani.
+
+Vakuuttaakseen minua oman teoriansa puolesta W---- oli antanut minulle
+matkalukemiseksi H.T. Sheringhamin teoksen »Elements of angling», jossa
+on erikoinen luku »The big fly», suuri perho. Siinä huomautetaan aluksi
+siitä, että vaikka mullonen joskus onkin tilaisuudessa ottamaan
+perhosia veden pinnalta, se ei saa kaikkea tai edes suurinta osaa
+ravintoaan sitä tietä. Kaikissa koskissa se hyvin suureksi osaksi elää
+pohjaravinnosta: toukista, etanoista, jokikravuista ja kaikenlaisista
+pikkukaloista. Sellaiseen ravintoon tottunut kala ei erittäin
+halukkaasti ota onkimiehenkään perhoa, varsinkaan ei pientä perhoa,
+vaikka sitä voi silläkin saada, kun sattuu. Perhosvavalla kalastavan
+täytyy silloin turvautua n.k. »suurperhoon». Se oikeastaan ei ole
+mikään perho, vaikka se muodoltaan ja rakenteeltaan sitä muistuttaakin.
+Jos se jäljittelee jotakin, niin se jäljittelee pientä kalaa tai
+kalanpoikasta. Oikeastaan jokainen lohiperho jäljittelee jotakin
+sellaista vesielukkaa. Näitä lohiperhoja on satoja lajeja, mutta ei
+niitä käytännössä tarvitse kovinkaan monta. Sheringham luettelee
+seuraavat: _March brown, Silver Grey, Dusty Miller, Silver Doctor_ ja
+_Alexandra_. Mitä näiden perhojen suuruuteen tulee, suosittelee hän
+puolituumaisesta puolitoistatuumaiseen, pienimmän lajin kuumaa ilmaa ja
+kirkasta, matalaa vettä varten, suurimman tuulisina päivinä ja sekaisen
+tai tumman veden aikana. Näitä perhoja on hänen neuvonsa mukaan
+käyteltävä niin, että niiden liikkeet jäljittelevät kalan liikkeitä. Ei
+siis riitä, että ne niinkuin pintaperhot heitetään pinnalle veden
+vietäväksi, vaan on niitä liikuteltava niinkuin vedessä liikehtii pieni
+hermostunut tai muuten sairas pikku kala. Se tapahtuu parhaiten hiukan
+nostamalla ja laskemalla vavan kärkeä. Perho on heitettävä joko
+poikkivirtaan tai alas, ei aivan kauas, vaan niin, että vavan kärki
+aina tuntee perhon. Siima ei saa joutua mutkalle, koska mutka vetää
+perhon veden läpi epähoukuttelevassa asennossa ja koska kala
+tartuttuaan helposti pääsee irti. Paras paikka ja aika tällaiselle
+kalastukselle on se aika ja paikka, jolloin ja johon suuri mullonen
+nousee etsimään ruokaansa. Aikainen aamu ja myöhäinen ilta tarjoovat
+parhaan tilaisuuden suurten saantiin suurilla perhoilla.
+
+Kun onkimies tavallisesti sitkeästi takertuu varsinkin sellaisiin
+pyydyksiin, joilla hän on tuloksellisesti kalastellut, olin minä yhä
+hiukan epäilevällä kannalla noiden suurten perhojen suhteen ja tein sen
+vastaväitteen, että koska nämä suurperhot siis eivät jäljittele
+perhoja, vaan kaloja, niin on yhtä hyvä ja parempikin kalastaa täyllä
+tai kalan kuvalla niinkuin devonilla ja silkkikalalla, ne kun saa
+lentämään kauemmas ja paremmin uppoamaan. Olin puolestani tullut hyviin
+tuloksiin aivan pienillä ruskeilla ja sinisillä silkkikaloilla, jotka
+jäljittelevät sekä pientä mullosen poikasta että salakkaa ja särkeä
+ynnä muuta sen semmoista. Sitäpaitsi olin saanut suuriakin aivan
+pienillä hyönteisiä jäljittelevillä huopanaperhoillani ja pidin niin
+ollen varmana, että silloin kun perhoja on pinnalla ja mulloset
+kiinnittävät niihin huomionsa ja asettuvat niitä odottamaan ja
+ottamaan, silloin niiden täytyy ottaa myöskin niiden jäljennöksiä, jos
+jäljennös kerran on oikea ja tarjotaan viehättävällä tavalla, tarpeeksi
+hienosti. Uskoani näihin perhoihin vahvisti ainakin Huopanaan nähden
+se, että kun eräänä edellisenä vuonna W---- alussa oli käyttänyt suurta
+Kalkkisten koskessa hyvin kalastavaa _Sweepiä_, oli minun samaan aikaan
+ja samassa paikassa käyttämäni pienempi _Stonefly_ osoittautunut niin
+paljoa näpsemmäksi, että hänkin kävi käyttämään sitä. Olivathan muutkin
+Huopanan kalastajat, samoin kuin minä itsekin, kokeilleet
+lohiperhoilla, mutta aina palanneet vanhaan tyyppiin.
+
+Tähän huomautti W---- oikein kylläkin, että vaikka täky ja
+keinotekoinen metalli- ja silkkikala ehkä tekevätkin saman tehtävän, on
+perho kuitenkin hauskempi ja hienompi, olkoon se sitten suuri tai
+pieni. Sitäpaitsi se ei tartu pohjaan yhtä helposti kuin nuo raskaammat
+toiset ja saa sen sijoitetuksi ahtaampiin ja matalampiin paikkoihin
+kuin ne.
+
+Näin punniten puoleen ja toiseen me astelimme kumpikin ominemme
+koskelle. Ja minun täytyy heti myöntää, että »suurperho» suoriutui
+kunnialla kilpailusta. Tosin kyllä minun perhojani pienet ottivat yhtä
+hyvin kuin ennenkin perhojen parveiluaikoina, mutta suuria niillä ei
+saanut. Sitävastoin _Sweep_ sekä muut suuret suuressa, syvässä väylässä
+tekivät erinomaisesti tehtävänsä. Heti ensimmäisellä käynnillään sai
+toverini useita kauniita kaloja ja minäkin sain _Silver Doctorilla_
+muutaman. Mutta parhaan saaliin antoi toverilleni eräs suurperho, jota
+hän muun nimen puutteessa nimitti Kalkkis-perhoksi. Sen koukkunumero
+oli 1-1/2 Limerik, ja se oli rakenteeltaan siivet vaalean ruskeat ja
+mustatäpläiset, ruumis keltainen, pää vihreä ja niskahöyhenet (hackles)
+ruskeat. Se oli Englannissa teetetty erikoisesta tilauksesta erään
+kotitekoisen mallin mukaan, joka oli saatu jonkin vanhan kalastajan
+perhoskirjasta. Oliko tämä malli tuon vanhan kalastajan oma keksimä vai
+mahdollisesti jäljennetty jostakin aikoinaan Englannista tänne
+kulkeutuneesta, en tiedä. Ei ole helppo sanoa, mitä vesielukkaa tämä
+perho jäljittelee, mahdollisesti jotakin heinäsirkkaa tai myöskin
+jotakin toukkaa. Olen löytänyt sekä Huopanan kosken pohjasta että
+kalojen kurkusta siihen vivahtavia toukkia. Voi se myöskin muistuttaa
+aivan pientä ensimmäistä kesäänsä elävää mullosen poikaa, jossa
+keltainen väri on vallitseva väri. Sekä sitä että _Sweepiä_ kuin
+myöskin muita lohiperhoja otti hyvin, joka päivä useampi suuri, joista
+osa saatiin, osa menetettiin syystä, että tukit ja ruuhkat yhdessä
+voimakkaan veden kanssa vaikeuttivat ottoa.
+
+Tuli siis todetuksi, että suurperho ajaa asiansa Huopanassakin niinkuin
+muuallakin. Se oli sangen arvokas kokemus, joka saavutettiin suureksi
+osaksi toisissa vesissä saavutetun kokemuksen nojalla, vesissä, joissa
+on enemmän vettä kuin Huopanassa ja vähemmän perhoja. Nyt siellä oli
+vettä tavallista enemmän, suuressa koskessa niin paljon, että pienet
+perhot eivät siinä kestäneet ehyinä eivätkä kalat siinä siis niitä
+voineet saada eivätkä niin ollen myöskään asettaneet syöntiänsä niiden
+mukaan niinkuin useina edellisinä vuosina, jolloin vettä oli ollut
+vähemmän. Suuremmat suuressa koskessa asustavat kalat olivat siinä nyt
+vaanimassa etupäässä kalaravintoa ja ottivat sitä pyydystä, joka tätä
+ravintoa jäljittelee. Siis aivan sama huomio kuin minkä Sheringham oli
+tehnyt.
+
+Mutta samalla tuli myöskin todetuksi, niinkuin muuten jo kauan sitten
+oli tapahtunut, että suuret lohet, kilon kokoisista ylöspäin tähän
+aikaan kesästä--paria viikkoa ennen juhannusta--ottavat erittäin
+ahneesti myöskin täkyä ja niitä pyydyksiä--devonia ja silkkikalaa--
+jotka sitä jäljittelevät. Minä näet, toverini kokeillessa perhoillaan,
+kokeilin näillä, hänen kanssaan kilpaillen, ja sainkin. Kuinka melkein
+samalla tavalla tehokkaita nämä molemmat pyydyslajit olivat, kävi aivan
+erikoisesti selville eräänä iltana Välisuvannossa. Siinä on otvia
+pitämään asetetun arkun maan puolella tyyni paikka, jonka laitaan otvan
+alle oli muodostunut ruuhka. Heitin tähän tyyneen devonini lähelle
+poikkitelaisen puun päätä, jossa näytti pitävän olla suurenkin kalan
+mukava väijymäpaikka. Oitis ajoi sitä suuri kala, mutta palasi heti
+pois, nähtävästi huomaten petoksen, kun pyydykseni ei pyörinyt
+tarpeeksi nopeasti. Heitin toisen kerran, mutta nyt vedin lujemmin ja
+taas ajoi samankokoinen, ehkä samakin, kala ja tarttui, kunnes meni
+ruuhkan alle ja pääsi. Nyt heitti toverini Kalkkis-perhonsa samaan
+paikkaan ja sitäkin otti samassa, vaikka sekin sitten pääsi. Mutta
+todistettu oli, että nämä molemmat pyydykset olivat olleet yhtä näpsät.
+Ei nytkään ollut ottanut pieniä perhoja, joita olin ensi aluksi
+koettanut. Aivan samaan kokemukseen tultiin eräänä yönä niskassa.
+Sielläkään eivät minun pienet ja ruskeat perhoni kelvanneet, mutta
+kyllä Kalkkis-perho ja devon. Suuri otti toista niinkuin toistakin,
+vaikka tukkiruuhka taas esti niitä saamasta maihin. W----n siima kävi
+kalan mennessä alas ruuhkista ulos pistävään puuhun ja kala meni
+menojaan. Samoin kävi minulle. Estääkseni siimaa tarttumasta ruuhkaan
+lähdin seuraamaan kalaa alas ja jouduin alapuolelle tuon puun. Silloin
+tuntui kala kääntyvän ylös ja tekevän sen vinhassa vauhdissa. Mutta se
+menikin alas vetäen siimaa tukin ympäri ylöspäin. Huomasin sen vasta
+sitten, kun melkein kaikki siima oli ulkona ja minun oli lähdettävä
+mukaan. Kun siima viimein tarttui ja pysähtyi juoksemasta oli kalakin
+poissa.
+
+Jatkoimme kokeiluamme koko viikon samalla ohjelmalla ja samaan
+tulokseen tullen, eli että otti suurperhoa yhtä hyvin kuin devoniakin.
+Paitsi devonilla kokeilin myös salakalla. En saanut sillä sentään
+suurempia kuin yksikiloisia, mutta niitä olisin saanut niin paljon,
+kuin olisin viitsinyt ottaa. Niitä seisoi eräissä paikoissa suuressa
+koskessa laumoittain, luultavasti vieri vieressään kiinni, koska sain
+niitä melkein yksien jalkaini sijoilta, melkein joka heitolla. Tämä
+täyllä saanti on muuten tavallinen kevätkesästä täällä niinkuin
+muuallakin, jolloin pikkukalat laskevat koskeen järvestä, josta lohet
+niitä silloin sinne seurannevat. Viittaan kuvaukseeni Koukkuvirrasta.
+
+Tämä yhdessä toverin kanssa vietetty viikko Huopanan rannalla on
+hauskimpia ja opettavimpia kalamatkojani. Kalasteltiin, istuttiin,
+tuumittiin ja tupakoitiin. Yhteisin kokeiluin saavutettu kokemus
+osoitti, että siihen aikaan vuodesta, kun koskessa on paljon vettä ja
+vähän perhoja ja kun suuri kala on laskeutunut siihen salakkaparvien
+mukana, pienet koskiperhoja jäljittelevät hyönteiset eivät käy, mutta
+sen sijaan täky ja täkykaloja jäljittelevät keinotekoiset pyydykset--
+sekä myöskin »suurperho», olipa se sitten _Sweep_, Kalkkis-perho tai
+muu n.k. lohiperho.
+
+Oli minulla kuitenkin eräänä yönä ilo saada vettä omaan vanhaan
+myllyynikin, kun minun onnistui saada suuri käymään kiinni entisiin
+»omiinkin» perhosiini, ja aivan erikoisiin omiini. Olin viime talvena
+toverini kautta tilannut Englannista ruskeita _Orange Mallardeja_,
+hiukan pienempiä kuin ne, jotka jäljittelevät suurta _Stenofylax
+Stellatusta_, sitä varten, että koskelle varsinkin kesällä ilmaantuu
+perhoja, jotka ovat muutoin suurien syksyllä tulevien _Stenofylaxien_
+kaltaisia, mutta kooltaan hiukan pienempiä. Eräänä yönä aamupuoleen
+yötä, kun palasin säyneitteni luota alasuvannosta, menin vielä kerran
+ylös koskelle katsomaan, mitä mahdollisuuksia siellä ehkä olisi
+tarjolla. Huomasin, että niskasta tuli alas noita juuri pienen _Orange
+Mallardin_ kaltaisia ja kokoisia perhoja ja että pikku mulloset
+Louhulla, joka on eräs kosken matalampi monikivinen haara, olivat
+täydessä syönnin touhussa. Erään kiven alapuolella nouseskeli
+säännöllisesti vähin väliajoin muuan suurempikin, nieleskellen siinä
+toisen perhon toisensa jälkeen. Heitin siihen ensin lohiperhon sillä
+seurauksella, että kala hetkeksi lakkasi nousemasta ja vetäytyi pois,
+mutta alkoi sitten taas syöntinsä. Panin nyt _Orange Mallardini_ ja
+koetin sijoittaa sen niin lähelle mullosen nokkaa kuin voin. Se oli
+heti kiinni, luultavasti noin kolmekiloinen. Tappelin sen kanssa kotvan
+aikaa vaikeassa vedessä kivien ja tukkien keskessä, kunnes se meni
+käymäsillaksi asetettujen puiden alle, tuli kyllä taas ylös, mutta
+pääsi ottaessa, kun ei ollut koukkua mukana.
+
+Pidin tätä hyvänä enteenä siihen, että jahka elokuussa palaan ja vesi
+laskee välisuvannossa ja kalaruoka vähenee eivätkä täkyvehkeet ja sen
+semmoiset kelpaa, taas tulee _Stenofylax_-perhojen vuoro päästä
+entiseen arvoonsa. Mutta kävi kuitenkin niin, että vaikkei toverini
+ollutkaan mukana suurine perhoineen, hänen suurperhonsa ne kuitenkin
+kalastivat parhaiten ja antoivat leimansa syyskalastukselleni. Perholla
+saamistani suurista oli enemmän kuin kaksi vertaa saatu lohiperhoilla
+_Sweep, Silver grey_ ja _Dusty Miller_.
+
+Joka kerta kun aloitin onkimiseni, annoin aina etusijan omilleni ja
+vasta, kun niitä ei ottanut, turvauduin suurperhoon, jolla joskus sain
+heti paikalla siitä, mihin turhaan olin heittänyt toisia. Devonia otti
+melkein yhtä hyvin kuin suurperhoja, joten jäljittelyperhoilla saatujen
+suhdeluku toisiin pyydyksiin nähden yhä enemmän pienenee. Tämä
+kuitenkin vain suuriin nähden, sillä pienet ottivat yhtä uskollisesti
+kuin ennenkin pieniä perhojani, joiden joukossa oli sekä useita aivan
+uusia siivettömiä n.k. _spider_perhoja että myöskin Huopanan
+luonnonperhojen mukaan Englannissa valmistettuja uusia. Luultavasti
+olisi tulos suurperhojen hyväksi ollut vielä näkyvämpi, jos keväällinen
+toverini olisi ollut syksylläkin mukana perhosvarastoineen, minun oma
+suurperhovarastoni kun oli verrattain vaatimaton ja vanha.
+
+Vielä mainittakoon, että hiukan kokeilin n.k. Nirhalla, joka Vuoksessa
+kuuluu olevan ainoa, jolla siellä saadaan. Niinkuin tunnettu on se joko
+hansikkaan tilkusta tai sinisestä vaatekappaleesta tai mullosen tai
+hauen nahkasta tehty kalan kuva ilman propellia. Sitä käsitellään
+siellä aivan niinkuin Sheringham neuvoo käsittelemään suurperhoa,
+uittamalla venheen perässä lähellä pintaa ja nostamalla ja laskemalla
+vavan kärkeä. Vaikka se jäljitteleekin pinnalla uiskentelevaa
+pikkukalaa, niinkuin muikkua, tai juuri sen vuoksi, on se katsottava
+suurperhoksi. Vuoksenniskasta eräältä ammattikalastajalta saamallani
+mullosennahkanirhalla onnistuin kiinnittämään yhden suuren, joka
+kuitenkin hetken kuluttua pääsi, se kun kolmikoukkuun jääneestä
+suomuksesta päättäen oli ulkoapäin kiinni. Vastainen kokeilu
+vastatkoon siihen, missä määrin tämä pyydys kalastaa Huopanassa.
+Halpahintaisuutensa vuoksi, se kun oikeastaan ei maksa mitään,
+jotavastoin lohiperhot nykyjään ovat monen kymmenen markan hinnassa,
+olisi se ehkä otettava yleisemmin käytäntöön varsinkin vesissä, esim.
+Koukkuvirran tapaisissa, joissa lohi nousee pyydystämään pintakalaa.
+Kiinnitän kotimaisten urheilukalastusvälineiden valmistajain huomiota
+tähän pyydykseen, jonka sitäpaitsi osaa valmistaa kuka hyvänsä hiukan
+kätevämpi kalastaja itse.
+
+Vaikka suurperho tänä kesänä siis osoittautui näin antavaksi Huopanassa
+siellä vallinneiden veden korkeussuhteiden vuoksi, luulen kuitenkin,
+että jahka taas tulee vähävetisempiä vuosia, luonnonperhoja
+jäljittelevät suuremmat ja pienemmät perhot kuitenkin pääsevät entiseen
+arvoonsa. Olen vakuutettu, että hienoon siimaan kiinnitetty
+ruskeanharmaa pikkuperho sittenkin on silloin viime tingassa ainoa
+autuaaksi tekevä. Ehkä on myöskin ilmaantuva jokin uusi perho. Sillä
+jos missä niin perhoskalastuksessa toteutuu sananlasku, että kuta
+kauemmin elää, sitä useamman kärpäsen näkee. Olen toverilleni
+W----lle kiitollinen siitä, että hän näytti ja neuvoi minulle nämä
+suurkärpäset... Niin että vaikka kalamies tavallisesti pohjaltaan onkin
+erakko, ja hänen usein tekee mieli olla yksin, tekee hänelle hyvää ja
+on hänelle hyödyksi olla koskellaan joskus myöskin toisen kanssa
+kaksin.
+
+
+
+
+ENGLANTILAINEN.
+
+
+Olin niin paljon kuullut ja lukenut englantilaisesta onkimataidosta,
+että jo kauan olin toivoskellut tilaisuutta päästäkseni näkemään,
+kuinka englantilainen oikein onkii. Viime kesänä tämä toivo vihdoinkin
+toteutui.
+
+Vaikka kirjallisuuden avulla koettaisikin päästä esim. heittotekniikan
+ja perhoskäsittelyn perille, ei se kuitenkaan onnistu samassa määrin
+kuin omin silmin nähden. Onkimisen taitohan on Englannissa kehittynyt
+korkeammalle kuin missään muualla maailmassa. Se on siellä muihin
+maihin verraten niin korkealla, että jos tahtoisi arvata englantilaisen
+kulttuurin tasoa sen mukaan, se olisi korkein maailmassa. Tunnen sitä
+oikeastaan vain urheilukalastusvälineitä valmistavien liikkeiden
+luetteloista ja niistä tuotteista, joita niissä esitetään ja joista
+osan olen saanut itsellenikin hankituksi, mutta se antaa minulle jo
+sekin aavistuksen, mitä tuo kulttuuri mahtanee olla muillakin aloilla.
+Ei tarvitse muuta kuin avata sellainen hienolle kiiltopaperille
+painettu luettelo, niin avautuu siellä onkijalle ihmemaailma mitä
+ihanimpia valmisteita pitkästä kahdenkäden lohivavasta, jolla otetaan
+satain kilojen jättiläiskaloja, niinkuin masheer ja tarpon, hentoon
+yhdenkäden vapaan, joka hyttysen kokoisen tekohyönteisen avulla tuo
+maihin vastaavan kokoisen pikkumullosen. Tarjotaan jouhenhienoja
+silkkisiimoja ja vielä hienompia melkein näkymättömiä perukkeita,
+joilla kuitenkin saa uuvutetuksi villeimmänkin kilon kalan. Näkee
+kuvattuina mitä herkullisimpia virveli- ja perhosrullia. Mutta ennen
+kaikkea perhoja, joista jokainen on hienojen naishyppysten taideteos,
+joiden höyhenet ovat kerätyt ja valikoidut Huippuvuorilta Hyväntoivon
+niemeen. Toiset niistä, kaikkein pienimmät kuivaperhot, ovat niin
+pieniä, että ovat käsiteltävät pihtien avulla, toiset, lohiperhot, taas
+suuria ja loistavia kuin paratiisilinnut. Näiden kuvat luetteloissa
+ovat väripainotaidon mestariteoksia--mitä sitten alkuperäiset!
+Ennenkuin nämä valmisteet on voitu saada aikaan, on niitä valmistavan
+teollisuuden täytynyt läpikäydä vuosisatain kehitys, on tarvittu
+tutkimista, kokeilua ja monien miespolvien yhteistä ja jatkuvaa
+älyllistä ponnistusta, uupumatonta harrastusta lempiasiaan,
+lempiurheiluun, jonka harjoittamiseen ei yllytä vain saaliinhimo, vaan
+jalostettu aatteellinen intohimo hienoon aseeseen, seurusteluun luonnon
+kanssa, rakkaus siihen ja pyrkimys sen salakammioiden avaamiseen näiden
+avaimien avulla. Että tämä tällaisia tarpeita palveleva teollisuus
+kannattaa sinä suurteollisuutena, mitä se on, se todistaa osaltaan
+sekin, että tuon harrastuksen ja rakkauden on oltava laajalle levinnyt
+ja kaikkiin kansankerroksiin juurtunut--niinkuin se onkin sekä Albionin
+saarilla että sen siirtomaissa, koko anglosaksisessa maailmassa.
+
+Ei muutoin saisi kannatustaan myöskään se kirjallisuus, minkä
+onkimaurheilun harrastus on luonut englanninkielellä. Sehän on hyvin
+monipuolinen, laaja ja perinpohjainen. Se on osaksi tieteellistä
+kalojen, hyönteisten ja vesieläimistön tutkimista, mitä
+yksityiskohtaisimmin ammatillista heittotaidon opettamista, sekä
+myöskin kaunokirjallista onkijan tunnelmain tulkitsemista ja luonnon
+helmassa elämisen ylistystä sekä runoin että suorasanaisesti. Se on
+spesialisoitunut suurissa ja monissa teoksissa käsittelemään urheilun
+eri haaroja, mitkä lohenongintaa, mitkä mullosen ongintaa, mitkä
+kaikenlaisen muun kalan. On eri teoksia, jotka usein toisiaan vastaan
+väitellen esittävät esim. mikä märkäperholla, mikä kuivaperholla
+kalastamisen etuja mitä perinpohjaisimmalla asiantuntemuksella ja
+asiaan innostumisella molemmin puolin.
+
+Olin viettänyt monet talvi-illat sen kirjallisuuden seurassa. Ongintani
+oli siitä saanut sekä teoreettisesti että käytännöllisesti tukevampaa
+pohjaa ja silmäni olivat auenneet näkemään ilmiöitä, joita ennen vain
+hämärästi aavistin tai joista siihen asti minulla itseoppineella ei
+ollut aavistustakaan.
+
+Mutta, niinkuin sanoin, en ollut nähnyt englantilaista onkitaitoa
+käytännössä. Varsinkin olisin halunnut nähdä onkimista kuivalla
+perholla. Märkä- ja lohiperholla onginnan, jotka tapahtuvat jotenkin
+samalla tavalla, luulin osaavan jotakuinkin. Se on kirjainkin avulla
+pian opittavissa. Märkäperhon heittäminen on verrattain helppoa, kun
+vapa vain on sopiva ja se ja siima painoltaan ja paksuudeltaan
+sointuvat yhteen. Kun virta on saanut viedä siimaa jonkin verran ulos
+vavan kärjestä, nostetaan vapa niin paljon, että se taipuu hiukan
+taapäin, annetaan samalla nousseen vavan oikaista siimaa niin suoraksi
+kuin se on mahdollista, jolloin vapa sen jälkeen samassa viedään
+eteenpäin. Perho silloin putoo veteen joko poikki kosken tai viistoon,
+kuinka tahdot. Veteen pudonnut perho saa sitten upota niin paljon kuin
+tahtoo ja kulkeutua kaaressa virran mukana, kunnes se siiman
+suoristuessa pysähtyy, jolloin tehdään uusi hiukan pitempi
+heitto j.n.e. Tämä on sitä, mitä englantilaiset nimittävät
+_wetflyfishingiksi_. Se on hiukan umpimähkäistä lätkimistä, kosken
+piiskaamista paikasta toiseen. Onkija laskeutuessaan ylhäältä alas ei
+tiedä koskaan varmasti, onko kala siinä, mihin hän heittää, ja kun otto
+tapahtuu syvässä, ei hän näe, milloin ja millainen kala ottaa,
+ainoastaan tuntee sen ensin siiman tiukkenemisesta ja sitten vavan
+kärjen taipumisesta.
+
+Kuivaperholla onkiminen eli n.k. _dryflyfishing_ sitävastoin on paljon
+hienompaa ja mutkallisempaa. Sitä harjoittaessa heitetään perho
+ylävirtaan eikä se saa upota. Ennenkuin käsi tuntee kalan käyneen
+kiinni, näkee sen silmä, ja käsi tekee vapaa nykäisevän liikkeen
+samassa tuokiossa. Olin koettanut tätäkin konstia, mutta kun minulla
+oli pitkä kahdenkäden vapa, ei käden vastaus kalan ottoon ehtinyt
+tarpeeksi pian, josta oli seurauksena, että kala melkein aina pääsi.
+Huomasin pian, ettei se käy, ennenkuin saan yhdenkäden vavan, ja oli
+siinä hiukan muutakin, jonka nyt sain oppia englantilaiselta.
+
+Hän saapui koskellemme erään kalastustoverini seurassa, jäntevä,
+solakka, tyyni, arvokas, ystävällinen gentlemanni, samaa tyyppiä, jonka
+olin nähnyt ja jota ihaillut monissa kuvissa heikäläisistä onkimiehistä
+sekä kirjoissa että aikakauslehdissä. Hän oli puettu ruskeanharmaaseen
+takkiin ja polvihousuihin, hattu pehmeää huopaa. Ketterä, keski-ikäinen
+mies. Olin juuri tullut koskelta mukanani kymmenkunta kilon mullosta ja
+vähän suurempiakin, jotka olin saanut salakalla. Tarjosin
+vastatulleille salakkavarastoni, koska mulloset nyt nähtävästi ottivat
+täkyä. Englantilainen kiitti, mutta sanoi mieluummin koettavansa
+perholla ja ryhtyi heti panemaan kuntoon vehkeitään.
+
+Seurasin uteliaana hänen valmistuksiaan. Hänen perhosvarastonsa mahtui
+pieneen laatikkoon, jossa ne, kaikki pieniä pystysiipisiä kuivaperhoja,
+olivat kiinnitetyt laatikon korkkipohjaan. Otettuaan niistä muutamia
+kiinnitti hän ne takkinsa hihan suuhun. Ne olivat siis ne, joilla hän
+aluksi aikoi koettaa, väriltään samanlaisia kuin ne, joilla täällä
+yleensä oli ongittu, mutta paljon pienempiä. Hän sanoi, että niitä
+Englannissa pidetään suurina, hänellä on toisia vielä pienempiä. Sitten
+hän otti esille rullansa, joka oli kääritty sitä varten tehtyyn
+nahkapussiin. Se oli minun rulliini verrattuna pienoinen kääpiörulla,
+jossa oli päästään kapeneva hienohko siima, johon verraten minun
+siimani oli ankkuriköyttä. Aloin käsittää: tietysti täytyy pinnalla
+pysytettävän kuivaperhon siimakin olla kevyt ja hieno. Vedettyään sitä
+rullalta jonkin verran siveli hän villaisella rievulla siihen rasvaa.
+Rullan jarrun ääni oli miellyttävän hyrisevä, kaukana siitä kahvimyllyn
+räminästä, minkä meikäläisten rullat tavallisesti päästävät. Se oli
+Hardyn rullia, parasta tekoa, paljon käytetty ja koko lailla kulunut,
+ilmaisten, että minulla oli edessäni vanha kalastaja: uudet, vasta
+tehtaasta tulleet kapistukset ilmaisevat tavallisesti tulokasta ja
+nousukasta, tämä englantilainen oli kaikesta päättäen onkijana vanhaa
+rotuaatelia. Vavassa oli yhtä vähän uutuuden kiiltoa kuin rullassakaan.
+Se oli nähtävästi nähnyt monet tuulet ja sateet, ja todellakin oli
+sillä kalastettu sekä Norjassa että Etelä-Afrikassa. Sen sisäiset
+ominaisuudet tulivat heti ilmi, kun sain pyynnöstä sitä koettaa. Se oli
+splitbamburuokoinen yhdenkäden vapa, kevyt kuin höyhen, tyvi ja kärki
+miellyttävässä tasapainossa, kärki hieno kuin sukkapuikko, taipuen ja
+oieten ja tehdessään työtä ranteen käskemää sen heikoimmankin komennon
+mukaan, vavahdellen hentouttaan samalla kuin osoittaessaan sisäistä
+jäntevyyttään--suloinen ase, oman, mielestäni kylläkin kevyen vapani
+rinnalla kuin leikkikalu, mutta kaikesta päättäen tarkoitukseensa
+erinomaisen sopiva. Melkein ilman mitään vaivaa kaareili siima hienosti
+vihellellen ilmassa ja tehden nöyrästi ja tottelevasti ne kierrokset,
+joilla tällaiseen tottumatonna uskalsin sitä rasittaa. Ennenkuin olin
+luovuttanut sen takaisin omistajalleen, oli minulle selvinnyt, että jos
+ensi kesään eletään, minulla on oleva samanlainen oma. Vapaa
+koettaessani oli sen omistaja heittänyt olalleen kalalaukun, josta
+riippui kokoon käännettävä helposti irroitettava haavi, minkä varteen
+voitiin kiinnittää myöskin iskukoukku. Oltiin valmiit lähtemään
+koskelle, jonne pyysin saada seurata mukana, esittääkseni vieraan maan
+miehen täkäläisille tuttavilleni, mullosille.
+
+Minne hänet nyt vien, viedäkseni hänet parhaaseen paikkaan? Ei ollut
+ajattelemistakaan päästää hänen vapaneitoaan Välisuvannon oriurhojen
+karkeloon. Jos siinä voimakkaassa vedessä ottaisi vähänkin suurempi,
+edes kilonkaan kokoinen varsa, ei sitä voisi mikään suistaa, alas se
+menisi ja joskaan ei veisi vapaa, niin ainakin perhon. Olihan minulla
+juuri äsken ollut tarpeeksi tekemistä suurellakin vavallani,
+metalliheittosiimalla ja lujilla kolmikoukuillani. Kovassa koskessa
+sitäpaitsi kuivaperho ei pysyisi pinnalla ja tuskin siinä pintaperhoa
+ottaisikaan siksi, että vesi on syvä. Vien hänet Saarensalmeen. Se on
+hänen vapansa vettä.
+
+Me kuljemme ensin sillan yli, jonka alitse kuohuu suuri koski. Siltaa
+edestakaisin kävellen siinä jo uittelee salakkaansa toverini, eikä
+minua ihmetyttäisi, jos sieltä piankin, jahka täky on ehtinyt tarpeeksi
+alas vanhaan, varmaan kalahautaan, jämähtäisi suurikin. Sillan yli
+tultuamme ja kuljettuamme myllyn ja vanhan meijerin ohitse ja kauppiaan
+puodin editse ja navetan päitse ja saunan sivu me saavumme pellon
+piennarta veräjälle ja olemme sen yli noustuamme perillä. Olemme
+paikassa, joka minusta tässä koskessamme on eniten englantilainen,
+mikäli olen heidän onkivesiään nähnyt kuvattuina heidän kirjoissaan. Se
+on kosken vasen sivuhaara, joka Välisuvannossa eroo suuresta koskesta
+ja kiertää saaren ympäri ja sitten sillan alitse Alasuvantoon,
+pyörittäen ennen sinne putoamistaan myllyä. Ennenkuin ryssät siinä
+kaatoivat melkein koskemattoman rantametsän, oli se kosken suloisin
+paikka. Pitkät puut sekä saaressa että mantereen puolella kätkivät sen
+kaikilta katseilta, niin että siinä ollessaan saattoi kuvitella
+olevansa jossakin kaukana erämaassa. Itseään koskea eivät ryssät
+kuitenkaan kyenneet hävittämään ja vähitellen alkavat taas rannatkin
+vesottua. Ja niinpä vesi siinä lepikon välitse edelleenkin ensin virtaa
+sileänä niskana ja kaatuu sitten vähäisenä putouksena ja sen alisina
+hyrskypäinä pieneen suvantoon, joka on pikku mullosten mitä mukavin
+olinsija ja ruokailupaikka. Kaiken, minkä koski ylempää kantaa,
+levittää se siinä kuin pöydälle ja on pieninkin hyönteinen siinä
+helposti nähtävissä ja saatavissa. Yhtä mittaa pistelee pikkuturpia
+vedenpintaan, läiskähtelee herttaisia pyrstöjä ja silloin tällöin
+luikkaa kellanpunainen pulloposki kätköstään korkealle ilmaan näpäten
+lennosta perhon.
+
+Tämänhän pitäisi olla mitä ihanteellisinta kuivaperhovettä, ja minä
+näenkin, että englantilaisen silmässä välähtää ja poski hiukan
+punehtuu, ja minä olen varma siitä, että hänen sisässään myöskin
+värähtää, vaikka hän kuinka hyvin osanneekin liikutuksensa kätkeä. Ne
+odottavat siinä häntä, satain penikulmain päästä tullutta, laivoissa
+keinunutta, rautateiden retuuttamaa, autolla läpi Suomen yötä päivää
+tänne ajanutta ainoastaan tätä tilaisuutta varten, saadakseen
+vihdoinkin kokea sen sensation, kun mullonen iskee ja alkaa päristellä
+vapaa--minkä veroista elämystä intohimonsa armoittamalla kalamiehellä
+ei ole toista.
+
+Mutta hän ei pidä kiirettä, ei touhua ennen aikojaan niinkuin
+ensikertalainen, saalis on siinä, mutta ei riitä, että se otetaan,
+miten tahansa, se on otettava taidollisesti, kaikkien taiteen sääntöjen
+mukaan oikein, elegantisti. Saisihan sen siitä »märästikin», mutta
+hänen ohjelmaansa kuuluu, että se on otettava »kuivasti».
+
+Hän tekee viimeiset valmistelunsa. Hän kiertää vapansa tyvestä esiin
+sen onteloon kätketyn keihään kärjen muotoisen piikin, jonka avulla
+vapa voidaan pistää maahan pystyyn, tarvitsematta laskea sitä minkään
+varaan. Kun hänellä näin on molemmat kädet vapaina, ottaa hän pyöreästä
+aluminiumrasiasta siinä kostean huoparievun alla lionneen heittosiiman,
+joka on kaikkein hienointa x-gutia ja johon hän solmiaa yhden hihassaan
+olleista perhoista. Sitten hän rinnassa riippuvasta lasipullosesta
+sivelee perhon siipiin hiukan öljyä, jotta se pysyisi paremmin
+pinnalla, ja on vihdoinkin valmis tekemään heittonsa.
+
+Olemme pysähtyneet jonkin matkaa rannasta. Vaikka tiedänkin, että se
+onkiessa yleensä on välttämätöntä, minä harvoin tulen noudattaneeksi
+tätä varovaisuussääntöä, osaksi huolimattomuudesta, osaksi siitäkin
+syystä, että on hankalanlaista saada kahdenkäden vavasta siima ulos
+päästämättä sitä ensin jonkin verran veteen. Yhdenkäden vavalla se,
+niinkuin heti huomaan, tapahtuu ilmassa. Pitäen oikealla kädellä vapaa
+hän vasemmalla pitää perhoa hyppystensä välissä, päästää sitten perhon
+irti ja alkaa hiljalleen huojutella vapaa. Samalla kun oikea käsi näin
+käyttää vapaa, vetäisee vasen siimaa rullalta. Joka heitolla ilmassa
+oleva siima pitenee, ja kun sitä on niin paljon, että sen päässä oleva
+perho alkaa ulottua rantaan ja siitä hiukan ulomma, tekee hän
+lopullisen heiton. Se on tehtävä niin, että perho putoo noin kyynärän
+verran kalan eteen siinä, missä se seisoo pohjassa ruokaansa pinnalta
+vaanien. Vavan huojuessa ja siiman liikkuessa edestakaisin ilmassa on
+hän huomannut jonkin matkaa rannasta hiukan ylöspäin kalan taas
+pistävän. Hän tietää nyt tarkalleen, missä kala on, tähtää siihen,
+tekee muutamia ilmaheittoja, kunnes saa siiman suoristumaan ylävirran
+suuntaan. Perhon on pudottava veteen ennen kuin siiman. Sitä varten hän
+oikaisee siiman mutkaa nostamalla hiukan vavan kärkeä ja niin hän
+todellakin elegantilla pyyhkäisyllä on saanut perhon putoamaan veteen,
+jossa se siivet hajallaan alkaa liukua alaspäin niin pettävästi
+luonnollisen näköisenä, että ainakin minä kalan sijassa en hetkeäkään
+epäilisi tunnustamasta sitä oikeaksi ja käymästä siihen kiinni.
+
+Ollaan ongintanäytelmän kaikkein jännittävimmässä kohtauksessa, siinä,
+mihin on valmistuttu, jota varten on lähdetty liikkeelle, uhrattu rahaa
+ja aikaa, joka sekin on englantilaiselle rahaa, ratkaiseva hetki on
+tullut, perho liukuu liukumistaan alas, on pian kalan näköpiirissä, sen
+suippilon sisässä, jota ulomma kalansilmä ei kuonnu näkemään, mutta
+jonka sisässä se näkee tarkasti kuin suurennuslasilla. Hyväksyykö kala
+sen, ottaako se sen vai hylkääkö ja antaa mennä ylitsensä ja ohitsensa?
+
+Hei, se otti, niitä karkaa sitä kohti kaksikin, meidän mulloset eivät
+ole tottuneet pelkäämään näin viekottelevia herkkuja, vesi pärskähtää,
+pyrstöt lätkähtää ja kala on kiinni, toisen jäädessä odottamaan
+vuoroaan. Taitava onkija on pitänyt varansa, että se ei ainoastaan
+ottaisi, vaan myöskin pysyisi, jottei siima virran alkaessa sitä
+kuljettaa höllenisi, hän nostaa vapaa sitä mukaa, ja kun kala avaa
+suunsa nielläksensä perhon, hän tekee ranteellaan nopean nykäyksen ja
+tartuttaa koukun. Jollei hän sitä tekisi eikä tekisi sitä oikealla
+hetkellä, sylkisi kala suustaan jo ottamansa perhon, heittäisi
+kuperkeikan ja vilauttaisi hyvästiksi ylenkatseellista häntää.
+
+Kala on pieni, mutta sisukas. Sen tempoessa hento vapa taipuu luokille
+aivan yhtä paljon kuin lohivapani ison kanssa. Muutenkin sillä on samat
+temput kuin suurella, se ammahtaa ilmaan, ajaa suvannon ristiin
+rastiin, hakee sopivan lepohaudan, jyrää siinä; alkaa uupua, tekee
+kierroksensa yhä lyhyemmin, kunnes englantilainen, joka on irroittanut
+ja avannut haavinsa, on taitavasti uittanut siihen saaliinsa.
+
+Mullonen täyttää parahiksi laillisen mitan, kaksikymmentä viisi
+senttiä, mutta englantilainen on kalastanut kotimaansa vesissä, joissa
+se tavallisesti ei kasva paljoakaan suuremmaksi. Kaikkihan on
+verrannollista, ja varmaa on, että tuollaisella vavalla ja noilla
+vehkeillä ja noilla heitoilla ja noin hienosti ja elegantisti otettu
+kaksisatagrammainen kala on urheilukannalta katsoen yhtä arvokas kuin
+kymmenkertaisesti niin paljon painava suuri.
+
+Hän tarjoo minulle vapansa. Ei suinkaan, jatkakoon hän vain ... ainahan
+minä ... nyt ovat koski ja sen kalat hänen.
+
+--Jollen saisikaan muuta kuin tämän, olisin tyytyväinen.
+
+--Ettekö olisi vielä tyytyväisempi, jos saisitte toisen, kolmannen,
+kymmenen...?
+
+--Kymmenen, liika paljon.
+
+--Tahdoin vain sanoa, että otatte niin paljon kuin itse haluatte.
+
+--Kiitos, otamme siis ainakin vielä sen, joka olisi ottanut, vaan ei
+ehtinyt.
+
+Hän ottaa sen samasta paikasta kuin äsken, ottaa vielä muitakin. On yhä
+enemmän ilo nähdä, kuinka taitavasti hän heittää, kuinka vaivattomasti
+ja tarkasti hän käsittelee asettaan, kuinka herkullisesti perho kelluu
+sileästi vilisevässä virrassa, kuinka täsmällisesti hän vastaa
+nykäisyyn. Hän yhä pidentää heittojaan, saa siimansa menemään toiselle
+rannalle, tekee kerran oikein mestariheiton vapa vedenpintaa pitkin,
+niin että perho ei ylhäältä, vaan sivulta putoo rannasta ulos pistävän
+pajupensaan alle. Jokainen heitto ei tietystikään tavoita kalaa. Joko
+se ei ota ollenkaan tai ottaa ja ei tartu tai tarttuu ja pääsee.
+Silloin perho kastuu ja painuu, jonka jälkeen hän ei heti uudista
+heittoaan, vaan kuivaa siitä veden häilyttämällä sitä ilmassa. Suurin,
+minkä hän saa, on kilon painoinen. Hento vapa ei voi sitä pidättää, se
+menee alas toiseen putoukseen ja sen alle ja on uuvutettava niinkuin
+konsanaan suuri Välisuvannon lohi. Hentoudestaan huolimatta pitää vapa
+ihmeellisesti puolensa ja vie lopulta voiton.
+
+Englantilainen kalastaa koko Saarensalmen, askel askeleelta ylöspäin
+nousten. Kuivaperholla kalastamisella on märkäperhoon nähden sekin etu,
+että kalaa otettaessa ei peloteta toisia, koska se tapahtuu jo
+kalastetussa vedessä. Sen monista viehätyksistä on ehkä suurin se, että
+kalan aina _näkee_ ottavan. Toistelen toistelemistani itsekseni, että
+minun täytyy, maksoi mitä maksoi, saada samanlainen vapa ja samanlaiset
+muutkin vehkeet, josta minulle on alkava uusi onkijakausi uusine
+iloineen. Sillä on paljon edellytyksiä tässäkin koskessa, kaikissa sen
+puroissa ja pienissä väylissä, kaikkialla muualla paitsi suuressa
+koskessa. Mutta onhan minulla sen jättiläisiä varten kahdenkäden
+lohivapani ja siihen kuuluvat muut vehkeet.
+
+Olemme istuneet levähtämään piiput sauhuten englantilaista _navy
+cutia_, jota »Fishing Gazettessa» erikoisesti suositellaan
+onkimiehille. Saalis on vieraan maan miehestä aivan ennätyksellinen. Se
+lepää kalalaukussa vihreällä lehtivuoteella. Jokainen mullonen on
+punnittu mukana olleella käsivaa'alla ja merkitty kirjaan, paino,
+pituus, sukupuoli, aika, ilma ja perhon nimi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vesakossa kuuluu liikettä ja toverini, englantilaisen ystävä ja opas,
+ilmaantuu luoksemme.
+
+--No? kysyy hän.
+
+--Kymmenen, katso ... entä sinä?
+
+--Ainoastaan yksi.
+
+--Ah!
+
+Toverini viheltää, lepikko aukeaa ja sieltä ilmaantuu kaksi poikaa
+kantaen koukun varressa välissään sitä _yhtä_, jonka pyrstö viistää
+maata ja joka painaa--seitsemän kiloa.
+
+Meidän piippumme lakkaavat hetkeksi savuamasta.
+
+--Siunatkoon, sanoo englantilainen, silmät pyöreinä.
+
+--Sillalta?
+
+--Yes.
+
+--Salakalla?
+
+--Yes.
+
+Toveri tarjoo hänelle vapaansa. Välisuvannossa tässä lähellä olisi
+tilaisuus koettaa salakalla. Englantilainen miettii hetken, vetäisee
+savun piipustaan, nielee ja päästää sen verkalleen sieraimistaan ulos
+ja sanoo sitten, että hän kalastaa mieluummin omalla vavallaan ja
+kuivaperholla.
+
+Olihan minusta turha olla sellainen puristi, mutta oli se minusta
+samalla yhtä tyylikästä kuin hänen ongintansa yleensäkin.
+
+
+
+
+KUNINKAAN KALA.
+
+
+Kalamies hakee aina itselleen uutta huvia ja vaihtelua. Hän kyllästyy
+pian poutaan ja toivoo sadetta, ja päinvastoin. Jos hän jollakin
+pyydyksellä saa hyvin, hän muuttaa toisen--saadakseen vielä paremmin.
+Jos hän ei saa, tietysti hän silloin ja varsinkin silloin tekee kaikki
+voitavansa saavuttaakseen paremman tuloksen. Ottivatpa pienet kuinka
+kiihkeästi tahansa, hän jättää ne ja työskentelee koko päivän,
+turhaankin, tavoittaakseen suuren. Taisteltuaan itsensä suuren kanssa
+uuvuksiin raskaalla vavalla, hän vie saaliinsa ja vapansa pois ja
+lähtee heti pienellä, ketterällä vavalla koskelleen karkelemaan
+levokseen pienten kanssa. Hän voi lopulta tympeytyä lohiin ja koko
+koskeen niin, että hänen suurin tyydytyksensä on saada hauki jostakin
+tyynestä suvannosta. Saatuaan tarpeensa siitä hän istuu onkimaan
+ahvenia voidakseen tupakoida kaikessa rauhassa puoman kupeella limakon
+reunassa, tarvitsematta riehua pitkin rantoja ja heitellä selkäänsä
+kipeäksi. Saattaa saada kyllänsä vielä niistäkin ja löytää ilonsa vasta
+särjistä ja salakoista. Kunnes kiertokulku alkaa uudelleen.
+
+Minä välistä kyllästyn kosken parhaaseen paikkaan, sen Välisuvantoon ja
+haen huonompia. Minulla on taas ollut siinä erinomaista urheilua
+suurten kanssa. Mutta se oli ollut vähän liiankin erinomaista. Siinä on
+jännitystä hiukan yli määränkin. Siinä väijyy aina jokin vaara, on aina
+jotakin, joka uhkaa ja hermostuttaa ja samentaa ottamisen ilon. Siinä
+ei koskaan voi olla varma, ennenkuin kala on maissa. Ei milloinkaan voi
+antautua sen turvallisen tunteen valtaan, että pyydykset eivät petä ja
+että kala ei voi päästä. Välisuvanto on aina epäluotettava. Siinä on
+arkkuja, pukkeja ja otvia, joiden ympäri ja alitse kala voi kietaista
+siiman ja katkaista sen. Ja jos se saa päähänsä, niinkuin se
+tuontuostakin saa, lähteä alas, jonne minä en pääse sitä seuraamaan,
+niin se menee, olipa siimaa kuinka pitkälti tahansa ja vehkeet
+mahdollisimman lujat. Malja voidaan siinä milloin tahansa armotta
+temmata sitä maistelevan kädestä. Enkö olisi voinut rakentaa siltoja
+päästäkseni perään? Kai olisin, mutta minä tahdoin tuntea tätä
+epävarmuudenkin, tämän esteratsastuksenkin kiihoitusta--vaihteen
+vuoksi.
+
+Koskessa on kuitenkin paikka, josta aina voi olla varma, ja sen
+varmuuden vuoksi minä joskus haen siitä sitä vaihtelua, jonka semmoinen
+varmuus tarjoo. Se paikka on heti sillan alla, alapuolella kaikkien
+esteiden. Siinä on sillan arkun kupeessa oleva pyörre, jossa suuri kala
+koskeen noustessaan usein lepää. Vähän alempana koski laajenee
+laajenemistaan ja muuttuu vähitellen suvannoksi. Silta on kaikkien
+vasta-alkajain ja mukavuutta rakastavien onkijain mielipaikka. Siitä
+voi mukavasti laskea pyydyksen pyörteeseen ja päästää siimaa tuuma
+tuumalta ja sillalla edestakaisin kävellen pitää sitä heilahtelevassa
+liikkeessä niin pitkällä kuin siimaa riittää. Siten on siitä saatu
+monet kauniit kalat. Kalastelen siinä minäkin silloin, tällöin.
+
+En ollut eräänä päivänä oikeastaan aikonut kalastaa ollenkaan ennen
+kuin vasta illalla iltaperhojen saavuttua.
+
+Lepään ja levätköön koskikin. Korjailen toisen pöydän ääressä
+pyydyksiäni, kirjoittelen ja käänneskelen raamattua toisen ääressä.
+Mutta voinhan sentään panna vapani kuntoon siltä varalta, että jos
+tulisi henki päälle. Henki tulikin pian päälleni. Kun vapa kerran on
+kunnossa, rulla paikoillaan ja siima pujotettu renkaisiin ja
+heittosiima solmittu siimaan ja siihen perho, on sitä vaikea päästää
+kädestään. Vapa on kuin metsäkoira, joka houkuttelee mukaansa ja hyvin
+usein saakin. Kuinka monta kertaa lankesinkaan ennen koirani
+kiusaamiseen ja kuinka monta kertaa olenkaan antanut vavan viekoitella!
+Voinhan mennä sillalle ainakin siksi aikaa, kuin siivoavat huoneeni,
+sikarinpolttajaksi, ja käyn sitten heti pyhäin kirjain kimppuun, sillä
+ei sillalta nyt luultavasti kuitenkaan saa.
+
+Astelin laiskasti sillalle. Siinä on se ainainen myllymies, aina sama
+ja aina uusi, töllistelemässä koskeen ja siihen kaiteen yli sylkemässä.
+Kun ne näkevät vapaherran tulevan, ilmaantuu niitä siihen useampiakin
+molemmista myllyistä. Siitäkin syystä minä yleensä karttelen siltaa.
+Mutta olkoot ne nyt siinä, kun kerran ovat. Vedän siimaa vavan
+pituuden, lasken vavan viistoon alas kosken yli, päästän perhon irti ja
+annan sen pudota pyörteeseen silta-arkun viereen; se on nimeltään
+_Coachman_, eli kuski, saanut nimensä keksijänsä, Englannin
+kuningattaren Viktorian kuskin mukaan, joka heilutti vapaa yhtä hyvin
+kuin piiskaa. Kuningattaren kuskin perho putoo juuri niin, kuin sen
+taiteen kaikkien sääntöjen mukaan pitää pudota, keveästi kuin ohdakkeen
+untuva--kunpa voisikin aina heittää näin ylhäältä, sirottaa perhonsa
+kuin sormien lomitse. Se pyörähtää härän silmään ja painuu hiukan.
+Keltainen kuve välähtää vedessä ja suuri kala on kiinni.
+
+Sillalta sitä tietystikään ei voi saada otetuksi ylös eikä ole
+tarviskaan. Sen alapuolella on hirsistä rakennettu suiste estämässä
+tukkien ruuhkautumista, ja suisteen päässä on pieni suvanto, syvä
+hauta, johon uupuvan kalan voi helposti ohjata. Suisteelle vie sillalta
+mukavat portaat ja laskeun niitä myöten alas. Kala ei vielä ole
+poistunut pyörteestä. Se tunkee siitä sillan alle, koettaen päästä
+ylös, mutta veden voima painaa sen takaisin. Olisi sitä parempi kuta
+kauemmin se pysyisi ylhäällä, uupuakseen pikemmin ja joutuakseen
+suisteen päähän, josta haavipoika, joka jo on siellä, sen ottaisi.
+Mutta se näkyykin olevan niitä, jotka eivät antaudu ensi yllätyksessä.
+Se liikkuu voimakkain töytäyksin edes ja takaisin kovimmassa kuohussa
+ja asettuu sitten joksikin aikaa keskelle koskea luultavasti jonkin
+näkymättömän kiven huopeeseen. Sen seisomapaikka on jotenkin suisteen
+pään tasalla ja kun se sen kerran jättää, ei se enää tule tähän, vaan
+painuu yhä alemma. Tehköön niinkuin katsoo itselleen edullisimmaksi,
+minulle on sama, minulla on siimaa tarpeeksi vaikka suvantoon asti.
+
+On kuitenkin selvää, että jos kala menee alas, täytyy minunkin seurata.
+Se on helpompaa kuin Välisuvannossa, jossa se on mahdotonta. Mutta
+vaikeuksiahan pitää olla, ne ovat oikeastaan suotaviakin ja
+tervetulleita, kunhan eivät ole voittamattomia. Olisi päästävä pienen
+sivuhaaran poikki, joka tulee myllystä. Olen oikeastaan saaressa. Taas
+kala laskee, mutta pysähtyy. Minun täytyy kai astua veteen, jota siinä
+on vyötäisiä myöten. Mutta olkoon, ei auta, kala on otettava. Kun
+haavipoika, joka on tämmöisiin tottunut ja on vikkelätuumainen, huomaa
+aikeeni, kirmaisee hän sillalle, siitä myllyn alle, jossa on jonkun
+myllymiehen vene, sysää sen ulos ja tuo sen samassa perä edellä
+suisteen päähän, josta astun veneeseen ja siirryn myllyväylän yli sen
+toiselle puolelle.
+
+Tämän touhun aikana kokoontuu yhä enemmän väkeä sillalle. On levinnyt
+tieto, että herralla on suuri lohi ongessa. Ja antaapa heidän vain
+kokoontua, saavathan nähdä, kuinka iso kala otetaan oikein kaikkien
+taiteen sääntöjen mukaan ... kertovat siitä sitten kylissään ... miksei
+saisi tyydyttää hiukan turhamaisuuttaankin! Eivätkähän kehuisi suotta.
+
+Rannalla, mukavalla kivettömällä niityllä valtaa minut nyt se
+miellyttävä turvallisuuden tunne, josta ei koskaan saa nauttia
+Välisuvannossa. Ei ole enää hätää mitään. Ei ole otvia, ei arkkuja, ei
+pukkeja eikä pahempia kiviäkään koskessa. Jos kala lähtee alas, pääsen
+minä mukaan vaikka suvantoon saakka, ja jos se menisi siitäkin alas
+alimpaan koskeen ja vaikka järveen, pääsen minä veneellä sinnekin.
+
+Se ei ole kaikkein isoimpia kaloja, ehkä neljä-, viisikiloinen, mutta
+senkokoiset ovatkin sitkeimpiä. Mutta onhan minulla aikaa ja sikarikin
+on vasta alullaan.
+
+Kala tekee kaikki temput, jotka kuuluvat asiaan välttämättömän vaihteen
+vuoksi. Se on löytänyt kosken syvimmän paikan, johon kun osuu, se ei
+siitä hevillä heltiä. Se tonkii siinä puolisen tuntia, aikoen joskus
+pois, mutta taas palaten siihen takaisin. Ehdin istua ja levätä
+mukavalla kivellä. Ehdin sytyttää sammuneen sikarin. Ehdin sen taas
+sauhutessa ihailla ympäristöä ja nauttia luonnosta, josta en nauti
+juuri muulloin kuin silloin, kun minulla sen helmassa on jotakin
+muutakin tekemistä kuin siitä nauttimista. Se ei tuossa ehkä ole
+kaikkien kaunis, mutta se on minun kauniini, kalamiehen kaunis,
+niinkuin on sulhon kaunis morsiamen aitta, kuinka harmaa ja hatara
+lieneekin. Siinä on resuinen silta, kaiteet kierot ja lahot. Sillan
+korvassa on pölyttynyt mylly ja entinen osuusmeijeri, joka on tehnyt
+vararikon. Myllyn jatkona on sirkkelisahan kenoharjainen suojus, ja sen
+edessä röykkiöittäin rimoja ja sikinsokin hirsiä ja pärepuita. Sillan
+yllä roikkuu puhelinlankoja monessa kerroksessa. Kosken toisella
+puolella on samanlaista kuin toisellakin: on toinen mylly ja toinen
+entinen vararikon tehnyt kilpaileva meijeri, jossa ei enää vuosikausiin
+ole valmistettu voita enemmän kuin toisessakaan. On vielä kauppiaan
+talo ja makasiini ja jokin keskenjäänyt kivijalka. Kaiken tämän
+taustana on koski, josta ei näe muuta kuin sen syvimmän uoman ja kahden
+puolen sitä kuivat kivet, ruskean harmaan louhikon ja siellä ylempänä
+Välisuvannossa ränstyneet arkut ja jonkin maalle nurin niskoin heitetyn
+ryssäin aikuisen sahapukin, jalat ylös harrottaen kuin kuolleen
+kangistuneen hevosen. Tämän kaiken keskustana on ryssäin ropottikesänä
+hävittämä rantametsä, josta hakattiin koivut ja haavat ja hongat ja
+jätettiin vain jokin karsittu puu ja matala lepikko.
+
+Ja se on kuitenkin minusta kaunista, kalamiehen kaunista, kaikki
+koskimaailman ihanuus, Imatran ja Vallinkosken veroinen, yhteen
+koottuna, sillä minulla on taas lohi ongessa eikä ole pelkoa, että se
+pääsee ja minä saan sen ottaa tuossa tuon riippuoksaisen koivun ja sen
+vieressä seisovan haavan alla, ainoain, jotka venäläiset säästivät ties
+mistä strategisista syistä. Siitä minä sen otan saunan perästä, jahka
+se sinne siirtyy. On laskeutunut taas hiukan, nyt se ottaa siimaa
+enemmän ja ottakoon vain, ottakoon vain, on sitä tässä antaa, istun
+tässä vielä.
+
+Mutta mikä kalamiehen ihannepaikka tämä koski mahtoikaan olla silloin,
+kun se oli koskematon, kun ei ollut siltaa eikä myllyä eikä meijereitä
+eikä kauppiaita, ja kun vesi vyöryi leveänä vaahtona kaikkien noiden
+kivien yllä, tulvan aikana yhtenä kuohuna ylhäältä alas ja kuivanakin
+aikana yhtä mahtava kuin nyt tulvillaan, kaikkine pienine puroineen ja
+suvantoineen. Ja _sen_ kosken kehyksenä rantakorpi, erämaan reuna,
+tuonnempana hiekkaharjulla ikihongikko ja rannempana riippuoksaista
+koivikkoa...
+
+Rulla pärisee, vapa taipuu luokille, siima polttaa sormea ... nyt se on
+toisella rannalla ... nyt se palaa ... nyt se loikkaa, nyt se siirtyy
+alemma ... jokohan menee yhtä päätä suvantoon?... Ei, se tulee
+takaisin, viistoon ylös. Se tulee tähän, se on niin matalalla vedellä,
+että selkäevä näkyy. En nouse, poika hiipii rantaan valmiina iskemään.
+pelästyy matalata vettä ja menee takaisin, löytää taas alempana uuden
+haudan ja jää siihen. Kai saisin sen jo, jos kiristäisin, mutta ei
+minulla ole kiirettä mihinkään, ei ole pakko panna mitään alttiiksi,
+uuvuttakoon itse itsensä ja tulkoon sitten avattuun syliini.
+
+Haavipoika on nähdessään minun taas istuutuvan, ottanut taskustaan
+lehden ja istuutunut hänkin. Sill'aikaa kun minä ongin, hän seuraa
+maailman menoa. Minulla on täällä koskella tärkeämpääkin tehtävää.
+Hoitakoon maailma menonsa, minulla on työtä tosissakin. Eipä siltä,
+ettei tässä joutaisi tuumimaan mitä tahansa. Niillä on nyt siellä ne
+kuningastouhunsa. Mahdanko minä olla kuningasmielinen vai
+tasavaltalainen? Se riippuu siitä, mitä etua jommastakummasta tulee
+olemaan minun puolueelleni. Mikä on minun puolueeni? Se, joka parhaiten
+edistää minun erikoisharrastuksiani. Jos tulee tasavalta, ei sen
+presidentti luultavastikaan ole oleva lohenonkija. En tunne ainoatakaan
+valtiollisesti vaikutusvaltaista henkilöä, joka harrastaisi tätä jaloa
+urheilua. Englannissa tuskin on ainoatakaan, joka ei. Mutta se sitten
+onkin vanha kulttuurimaa, siellä onkii sekä kuningas että
+perintöruhtinas. Kuninkaalla on siellä omat kalavetensä. Osanneeko
+kukaan niistä kokoomuksen kuningaskandidaateista onkia? Ketä ne nyt
+olivatkaan? Kuka se nyt olikaan se viimeinen kuningasehdokas? Oliko se
+Adolf Friedrich vai Friedrich Adolf? vai joku muu Friedrich?
+
+--Akkeli!
+
+--No?
+
+--Mikä se nyt olikaan sen Suomen tulevan kuninkaan nimi?
+
+--Se on jo valittu.
+
+--Mikset sitä heti sanonut? Milloin se on valittu?
+
+--Eilen etuskunta vauhti.
+
+--Kuka tuli valituksi?
+
+--Hessin rinssi Rietrik Kaarl.
+
+--Sano Friedrich Karl ja nouse heti ylös, sillä kala alkaa taas käydä
+levottomaksi ... mene tuonne saunan perään koivun alle valmiiksi, minä
+tuon sen sinne, hoi, mitäs meinaat?
+
+--Jaa mistä?
+
+--Että meillä on kuningas.
+
+--Minulle on yhentekövä.
+
+Vai yhdentekevä? Milloin on nähty tasavalloissa taiteita suosittavan?
+Ei, kuningas se olla piti! Se oli sittenkin Friedrich. Olisi suuri onni
+valtakunnalle, jos hänen majesteettinsa persoonallisestikin harrastaisi
+urheilukalastusta. Jos mikään on se kuninkaallisen suosion ja
+suojeluksen tarpeessa. Kun hän ensi kesänä lähtee ensimmäiselle
+kiertomatkalleen, saapuu hän ehkä tänne maansydämeenkin, hänen autonsa
+pysähtyy tuohon sillalle, jossa minä silloin seison jo valmiina siltä
+varalta, että maan isä tahtoisi minuakin puhutella ja kysellä minulta
+lohikalastuksen tulevaisuudesta Keski-Suomessa. Pääministeri tuntee
+minut ja esittelee.--Hauska tuttustua teitä, sanoo Friedrich.--Ebenso
+gleich, minä sanon. Huomattuaan, että taidan saksaa hän siitä ilostuen
+kysyy äidinkielellään, haluaisinko jotakin armonosoitusta, jotakin
+Gnadea.--Wollen Sie, ihre ... seine ... majestät, nur mir die
+Gnadesfreude machen zu wollen hier nun in Huopanafors angeln
+probieren?--Danke schön, mein herr, Ich bin aber nicht leider nicht
+noch nicht Angler, aber mein jüngster Sohn will sicherlich hoffentlich
+mit Entusiasmus...--Wie viele Jahre, bitte, hat ihre, seine .. ich
+meine: der junge Herr Prinz?--Hörst du, kom hier, sanoo hän
+suojeluskuntavormuun puetulle nuorukaiselle, joka nojaa kaiteen yli.--
+Willst du den herr doctor selbst sagen, kuinka vana. Pääministeri
+Ingman--sillä se on hän--kuiskaa jotakin nuoren miehen korvaan, joka
+ojentaa minulle armollisesti kätensä ja sanoo selvällä suomenkielellä:
+--Fijstoista vuota. Wunderschön! Kyllä hänestä vielä onkija tulee!
+Ollappa jo täällä, niin saisi tulla ottamaan tätä... Ja minä näen jo
+hengessäni hänessä, nuoressa ruhtinaassa, urheiluonginnan tulevaisuuden
+turvan ja tuen tässä maassa. Hänen avullaan, hänen harrastustaan
+hyväksemme käyttäen me saamme kaikki valtakunnan omistamat onkikosket
+järkiperäisen hoidon ja valvonnan alaisiksi. Kalastushallitukseen
+perustetaan onkijaneuvoksen virka, joka tarjotaan minulle. Minun
+velvollisuuksiini kuuluu onginnan opettaminen kuninkaallisille
+prinsseille ja ajutanteille ja muille hoviherroille, ehkäpä saan
+itsensä vanhan kuninkaan innostumaan asiaan. Hommaan, että tämä
+Huopanankoski lunastetaan »kruunun» kalavedeksi, että sen hautomoa
+laajennetaan ja perustetaan sen yhteyteen talvilammikoita niinkuin
+Puntarinkoskella. Tukinuiton kalastukselle ja kalanviljelykselle
+aiheuttamien hankaluuksien poistamiseksi rakennetaan uittoränni, jota
+ei ole saatu aikaan siksi, että tähänastinen kitupiikki hallitus
+kiskoisi hävyttömiä hintoja siihen tarvittavista tukkipuista, vaikka
+luulisi, että valtion oma etu, koska sillä itselläänkin on metsiä,
+vaatisi... Hei, tässä tulee kohta toinen komento, koska meillä on
+kuningas. Kaikki myrkyllinen pärtö puhdistetaan pois koskesta.
+Ylhäisten onkijain mukavuudeksi minä viran puolesta laitan siltoja ja
+mukavia käytäviä joka kivelle, niin että niitä myöten kuningaskin
+pääsee kalan mukana Välisuvannosta siltaan asti ja sen alitsekin. Sitä
+riemua, kun voi kalan mukana seurata niskasta tähän rannalle saakka. Ja
+tänne rakennetaan heille kalastuspaviljonki niinkuin Langinkoskelle.
+Ehkä reisaa itse keisarikin tänne asti, kun tulee tervehtimään
+sisarensa miestä. Minulla, sen yli-intendentillä, on oma kamarini pihan
+perällä. Minun _täytyy_ pitää huolta siitä, että täällä jääkellarissa
+on annoslohia aina valmiina lähetettäväksi kuninkaan pöytään. Vai
+yhdentekevää sinulle Akkeli? Sinusta minä teen vannotetun vahdin, saat
+kävellä yötä päivää rannalla kivääri olalla ja vahtia, ettei Vaitinen
+saa onkia eikä Mullosmäkeläinen tuulastaa. Hei vain!
+
+--Heipä hei!
+
+Kalakin yhtyy riemuumme. Ensimmäinen kuninkaankalani loikkaa vielä
+kerran ilmaan. Sen tehtyään se lähtee lopullisesti alas, laskee yhtä
+kyytiä suvantoon ja minä perässä. Ja nyt minä sen otan, onpa ihme,
+ellei kala lopultakin uuvu. Johan se uupuukin, tulee vatsa ylöspäin
+riippukoivun alle saunan rantaan.
+
+--Ei muuta kuin iskee vain ... kuninkaan nimessä, Akseli--iske jo!
+
+--Uuden kuninkaan kunniaksi!
+
+Akselikin innostuu ja iskee, mutta ei osu, hotaisee vain koukun
+mutkalla häntäpuoleen ja kääntää pyrstön ylöspäin ja pään alaspäin,
+jolloin kala pääsee ja kelluu vatsa yhä ylhäällä virtaa alas. Sinne se
+meni eikä tullut koskaan takaisin, kuninkaan kala. Eikä tullut
+kuningaskaan. On täytynyt tyytyä tähän tasavaltaan.
+
+
+
+
+LOHIVAPA.
+
+
+Se kun on kaikkein hienointa lajia, on se lajiansa taideluoma. Ja kun
+sanon, että se on taideluoma, olen antanut sille parhaan maineen, minkä
+tiedän.
+
+Työkalu on aina taideluoma, silloin kun se on sitä, mitä sen on oltava:
+aatteensa mukainen ja tarkoitustaan täysin vastaava. Kirves, puukko,
+viikate ovat sitä silloin, kun terä ja varsi ovat tasapainossa, toinen
+niistä toista auttaen ja täydentäen. Ne ovat silloin kuin eläviä
+elimistöjä. Niissä on niiden oma henkensä, minkä niiden tekijä on
+niihin puhaltanut. Käsi niitä käyttelee, mutta samalla ne toimivat
+ikäänkuin itsenäisesti. Lepoonkin jätettyinä ne siinäkin yhä elävät,
+nukkuvat kyllä, mutta hengittävät kuitenkin. Kun siirrän silmäni
+jalustallaan seisovasta antiikin veistoksesta kivikauden talttaan, joka
+lepää sen vierellä museossa lasilaatikossaan, tuntee silmäni ja
+sydämeni samaa iloa molemmista. Mikael Angelon meisseli ja vasara oli
+varmaan yhtä kaunis kuin se Daavidin pää, jonka hän niiden avulla
+muodosteli. Kuta lähempänä ihmistä itseään työkalu on, sitä enemmän se
+saa hänen henkeään, sitä läheisempi leima siihen hänestä painuu, sillä
+ollakseen oikea on puukon, kirveen, viikatteen oltava mitanmukainen,
+kädenjatkoinen, osa käyttäjästä itsestään. Eikä vain kädestä, vaan koko
+ruumiista, tehty hänen voimiensa, kokonsa, jopa hänen luonteensakin
+mukaisesti. Mäyrällä on toiset kynnet kuin kissalla, sudella toiset
+kuin leijonalla. Sanalla sanoen: miestä myöten miekka vyöllä ja--
+ongenvapa onkijaansa ... sillä siihen tietysti tahdon tulla.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lohivapa on nykyisen kotiteollisuuden kauneimpia kukkia. Vaikka se
+osalta onkin konetyön tuote, on se samalla kuin kotiteollisuuden
+hienoin saavutus. Se on kuin Solingenin miekka, se on kuin kaikkein
+arkatekoisin kirurginen työkalu. Siinä ei ole mitään liikaa, mutta
+siinä on kaikki, mikä on tarpeen, ja se on yksilöllisesti sovellutettu
+sille, joka sitä käsittelee.
+
+Hienoinkin tehdasvapa on muodoltaan, rakenteeltaan ja aatteeltaan
+yhäkin ruoko, niinkuin vapa aina aikojen alusta on ollut, kivikaudenkin
+kalastajan kädessä, ja niinkuin se on vielä tänäkin päivänä kylän pojan
+taittamana rannan tuomesta tai pientaren pihlajapensaasta. Lohivapa on
+mitä huolellisimman aineenvalinnan tulos, mutta ei englantilainen
+vapataituri höylää, punnitse ja tarkkaile tekelettään perinpohjaisemmin
+ja hartaammin kuin vanhan kansan kalastaja tähystelee ja valikoi
+sivakkaansa tai hylkää ja hyväksyy sen, ennenkuin kiinnittää siihen
+jouhesta siimansa. Kuinka hän sitä koettelee, hujauttelee,
+vihellyttelee, ennenkuin sen kuorii, jättäen kärjen ja kädensijan
+kuorimatta, jotta joustavuus ja sitkeys säilyisi ja käsi pysyisi ja
+kouristaisi vaivatta, luisumatta!--juuri niinkuin tekovavan tekijä,
+joka keskittää suurimman huolensa kärkeen ja sitä lähinnä kädensijaan,
+verhoten sen korkkipeitteellä. Ja niinkuin uudenaikainen urheiluonkija
+ei tyydy, jos mielii harjoittaa ammattiaan, niinkuin ammatti vaatii,
+vain yhteen vapaan, vaan tarvitsee ainakin yhden uistellakseen ja täkyä
+heittääkseen, toisen perhostaakseen, niin vanhan kansan onkimieskin
+omistaa niitä monta eri tarpeihinsa, yhden salakalle ja särelle, toisen
+ahvenelle, kolmannen säyneelle, neljännen lahnalle, eri vavan
+pintaongintaan, eri syväongintaan, siihenkin toisen kesällä, toisen
+talvella.
+
+Urheiluonkija hoitaa satoja maksavaa ruokovapaansa kuin kapalolasta,
+mutta yhtä hellästi ja huolellisesti vaalii ja käsittelee tuo toinenkin
+pihlajaistaan ja katajaistaan. Hän kantaa ne pihasta veneeseensä
+taitavasti kainalossaan, asettaa ne kokkaan eikä veneen pohjaan, ei
+unohda niitä sinettymään sateessa eikä paahtumaan ja halkeilemaan
+auringossa. Hän niitä sormii ja suorii ja korjailee ja kirjailee, ottaa
+ne orrelta alas talvellakin ja muistelee kesää. Eikä hän kernaasti
+laita uutta, niin kauan kuin vanha kestää. Ne ovat hänelle tovereita ja
+ystäviä, joiden kanssa hän on viettänyt monta yhteistä hiljaisen ilon
+ja onnen hetkeä, joista ei ole tietoa muilla kuin heillä kahdella,
+heillä kolmella, hänellä ja hänen vapaperheellään. Kun lapset itkee
+kotona ja akka äykkää ja köyhän elämä käy tukalaksi ja sietämättömäksi
+ja mieli vaatii unhotusta tai viihdytystä ja hiukan juhlaa, silloin
+ukko hiipii rantaan heilimoivan ruispellon piennarta ja saunan ohi ja
+työntää veneensä vesille, meloskelee, hymähtelee, hyrähtelee yksikseen
+ja elää valoisana kesäyönä, lauantaina pyhää vasten, _oman_ hetkensä
+joko solutellen virran mukana säyneparvessa tai istuen ulkokarilla
+kaukana niemestä ystäväpiirissään, yksi vapa polven alla veneen laitaa,
+vasten, toinen toisen polven alla, kolmas kädessä, yhdessä syöttinä
+särki, toisessa sittiäinen, kolmannessa matonen. Niissä, vanhoissa
+vavoissaan, mustuneissa, käden kuluttamissa, on hänelle kalaonnen
+taika. Hän uskoo, että ainoastaan _niillä_ saa ja jos vaihtaa ja ottaa
+uuden, ei saa. Sillä niillä on ennen saatu ja ne ovat kestäneet monissa
+koetuksissa vuosien, vuosikymmenienkin, kuluessa. Ne ovat kulkeneet
+perintönä isältä pojalle, niissä on säilynyt ja niiden mukana siirtyy
+muistotietoja ongintataidon, sanon: onginta_taiteen_, salaisuuksista.
+On sääli ja surku, kun vanha vapa särkyy tai hukkuu. Uusi pääsee vanhan
+arvoon vasta, kun se on koetuksensa kestänyt. Jos sillä ei saa, on se
+sen syy; jos vanhalla ei sattunut saamaan, oli syy jokin muu. Jospa nyt
+liioitellenkin, paisutellenkin, en välitä, sydämeni lämpenee,
+muistaessani tässä, lähtiessäni uutta vapaa ylistämään, noita
+vanhojani, joita vuosikymmeniin ei enää ole ollut olemassa, noita
+vanhojani, joita säilytin kesästä kesään, kuljettelin muutosta
+muuttoon, omia tekemiäni ja hakemiani kaukaa korpiviidasta, missä
+petäjä ja pihlaja kasvaa pitkän, oksattoman varren.
+
+Mitä kaikkia muistoja liittyykään niihin: join itseni juovuksiin
+kesäpäivän hellettä ja kesäyön viileämpää luonnon viiniä Ristisaaren
+poukamassa Virran sillan yläpuolella Koljonvirran niskassa, tai
+soluessani siitä arkun alitse Koiraniemeen, jossa aukeni laaja salmi ja
+pappila ja kirkko ja häämötti Poroselän ulappa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Olin vihdoinkin saanut sen, uuden, vuosikausia haluamani,
+ensiluokkaisen, jota parempaa _ei voi_ saada, sillä se on Hardyn
+maailmankuulua tekoa ja patenttia, hänen parasta valmistettaan.
+Niinkuin ennen etsin poika-ajan vapoja viidakoista, olen hakenut tätä
+monien liikkeiden luetteloista, harkinnut ja toistenkin kanssa
+tutkinut, millainen sen pitäisi olla minulle. Viimein olen niin
+sanoakseni seisonut puun alla, löytänyt jotakuinkin mukiin menevän
+mallin ja kysellyt ja kirjoitellut ja antanut mittani, painoni ja
+pituuteni, ja millainen on koski, jossa aion sillä kalastaa ja kuinka
+suuret sen kalat, ja pyytänyt heiltä neuvoa ja päätöstä, millainen
+heidän mielestään sopisi minulle tähän kaikkeen nähden. He ovat
+suosittaneet minulle mallin bamburuokovavasta, jolla on tuo kauniisti
+soinnahtava nimi »Palakona», extra light--kokoonsa nähden kaikkein
+kevein. Minä saan sen vasta kuusi kuukautta tilauksen jälkeen, se
+siellä kasvaa ja varttuu. Kun ne lähettävät sen, ne kirjoittavat
+panneensa sen valmistamiseen aivan erikoista huolta, se on heidän
+etevimmän »taiteilijansa» tekemä ja he toivovat, että se on minua
+miellyttävä, ja he iloitsisivat, jos tulisin olemaan siihen
+tyytyväinen. Pyytävät, että kirjoittaisin, kun olen koettanut--niinkuin
+nyt teenkin.
+
+Sain sen sieltä vanhan tutun merikapteenin tuomana, joka säilytti sitä
+hytissään päänsä päällä hyllyllä Pohjanmeren ja Itämeren yli. Se oli
+kapaloituna vedenpitävään kankaaseen, kääreeseen niin siroon ja
+siistiin, että oli sääli sitä avata ja rikkoa sen siteet ja sinetit.
+Minä päätin, etten avaa sitä ennen kuin koskellani.
+
+Minun täytyy päästä sinne heti. Minä matkustan sinne läpi Suomen,
+junassa, laivassa, lounastuulen huojuttaessa juuri lehteen puhjenneita
+koivuja asemien ympärillä, pihlajain kukkiessa ja tuoksuessa sisään ja
+vaunun ikkunaverhojen hulmutessa ulos ja sisään ja laineen kelluessa
+kahden puolen laivaa myötätuulessa sinne päin, minne minä--vapa aina
+vierelläni junavaunun verkossa ja laivan hytissä ... ettei vain kukaan
+sitä veisi, ettei sille vain tapahtuisi vahinkoa. Itse minä sitä
+kaikkialla hoidan ja kannan ja se on polvieni välissä viimeisen
+maataipaleen retkahtelevilla kyytirattailla. Vapakotelon vaskihelaiset
+lukot helähtävät auki kamarin korkealla sängyllä. Se lepää siinä
+laatikossaan niinkuin viulu silkillään ja sametillaan, kärjet erikseen
+kukin uurteessaan, keskus ja tyvi erikseen. Viritän sen, viuluni,
+kremonalaiseni; vaskiset karat imeytyvät ilmatiiviisti holkkeihinsa ja
+äsken kolmiosainen on nyt jakamaton kokonaisuus, kuin yhtenäinen ruoko
+niinkuin semmoiseksi kasvaneena löydetty ja otettu kuin jostakin
+paratiisin puutarhasta. Vaikka sadoista säikeistä yhteen liitetty on se
+elävä kuin tuores, kasvava kaisla, yhä kuin luonnontuote, vaikka konein
+ja käsin tehty. Sitä pitäessäni se vavahtelee käteni pienimmästäkin
+liikkeestä, sydämen sykähdyskin tuntuen tyvestä kärkeen, värähdellen,
+rotuvapa, sisäistä tulta kuin rotuvarsan aina elävä, kuunteleva korva.
+
+Ruoko, josta se on tehty, Intian bambu, on huojunut pyhän Gangesvirran
+partaalla, ensin hentona kuin heinä, sitten kasvaen tropiikin kuumissa
+sateissa ja auringon hehkussa korpikuusen pituiseksi ja yhtä paksuksi
+kuin se. Se on sisältä ontto, pinnalta kova ja sileä kuin luu. Milloin
+etelämerien kosteat tuulet, milloin hieta-aavikoiden polttavat vihurit
+ovat heiluttaneet sen sitkeäksi ja joustavaksi, kestämään kuumaa ja
+kosteaa. Se on valikoiden kaadettu ja paloitettu ja pinottu ja
+niputettu ja suurmerien takaisilla laivoilla kuljetettu saarien
+saareen, sitä varten rakennettuun tehtaaseen, joka on kuin kaupunki
+tuhansine työmiehineen. Siellä se toisissa koneissa on keitetty,
+toisissa kuivattu, toisissa se on halottu ja höylätty ja valmistettu ja
+vielä toisissa kiilloitettu ja annettu sille sen viimeinen vernissaus--
+työmiehet hienoja kuin herrat, gentlemannit valmistamassa gentlemannien
+työkaluja. Työn tulos on lujuuttaan ja hienouttaan ja hentouttaan ja
+sirouttaan voittamaton. Se painaa vain satasen grammaa, mutta se
+voittaa painissa monisatakertaisen painonsa, iskee ja pitää kuin kärppä
+kurkusta lentävää koppeloa.
+
+Minä jo sen ottaessani tunnen heti, että se on osa minusta itsestäni.
+Käteni hermoissa on siitä herkutteleva tunne ranteesta ylös olkani
+niveleen. Niinkuin ennen poikana vasta taitetulla rannan pihlajalla
+minä soittelen sillä ilmaa myllärin pihalla ilta-auringon paisteessa ja
+pikkupurojen solistessa ja suuren kosken tuonnempana kohistessa. Se
+vipajaa ja vapajaa, tempoo kättä kuin pyrkien siitä pois, mutta
+kuitenkin siinä pysyen. Se taipuu ja oikiaa, ei tahdo rauhoittua,
+vaikka minä jo lakkaan. Se pyytää siimaansa ja saa sen, sitä varten ja
+sen heittovoiman mukaiseksi punotun ja punnitun. Pujotan sen hyväilevin
+sormin renkaasta renkaaseen, joista alin ja ylin ovat agatia. Ja vasta
+kun siimaan on kiinnitetty perho ja perho pistetty alimpaan renkaaseen
+ja rullan kampi on kiristänyt siiman jänteelle ja siima vavan kaarelle,
+vasta sitten se rauhoittuu ja seisoo kuin viritetty jousi, valmiina
+lennättämään nuolensa, sulkaperhon, hopeanharmaan sointuvanimisen
+_Silver greyn_, tekotaidon kukkasen, jonka hennoin sormin on solminnut
+joku kalpea, hipiältä hieno, sinisilmä englannintyttö.
+
+Se lennähtelee sitä soiluvan suvannon yllä, jossa ylös ja alas ilmassa
+kiimailee kellanvihreä korennainen. Se lennättelee sitä yhä pitenevissä
+ja yhä kauniimmissa kaarissa, ei pudota sitä huojahtaessaan ensi
+kerralla eikä toisella kerralla eikä vielä kolmannellakaan, vaan vasta
+sitten, kun on saanut osoittaa joustavuutensa viimeisen voiman. Vasta
+sitten se, taipuen taapäin, oieten ylös ja eteenpäin ja taas hiukan
+nousten, kun sitä nostan, pudottaa perhon sinne, missä sitä odottaa sen
+ensimmäinen saalis, sen itsensä arvoinen, suvannon sulho, jonka se tuo
+leikiten maihin, iloiten ottelusta ja odottaen uutta.
+
+Se on miekka miestä myöten vyöllä. Se on ase minun mitallani tehty,
+jäsen ruumiissani, elimellisesti siihen yhtynyt. En tiedä, sekö tekee
+minun työni vai minäkö sen, sekö liikuttelee kättäni vai kätenikö sitä?
+Sitä ei ole käsitellyt kukaan muu kuin minä eikä tulekaan
+käsittelemään. Minulla ei ole ystävää niin läheistä, että sallisin sen
+sitä käyttää. Se voisi särkyä. Se voi särkyä minultakin, mutta silloin
+se särkyy _minulta_. Mutta se ei saa särkyä. Katketkoon käteni
+kaatuessani ennen kuin se, minä suojelen sitä ennen kuin itseäni. Ennen
+kuin illalla koskelta tultua hoidan itseni levolle, hoidan minä sen.
+Minä riisun sen, kuivaan sen ja ripustan sen seinälle yöksi. Se siinä
+parhaiten suoristaikse lepoon työpäivän vaivoista. Koko talven se
+samoin lepää ja on kevään tullen entistään ehompi.
+
+Esi-isät panivat vainajan mukaan hänen työkalunsa ja aseensa. Pannevat
+poikani tämän vapani viereeni kirstuun, että saisin heitellä sitä
+suvannoissa, joita haluaisin uskoa olevan sielläkin, asunnoissa
+autuaitten. Sillä mitä minä siellä ilman sitä? Joka ei tätä oivalla,
+oppikoon. Miksikäs en saisi laulahtaa näin lemmestäni minäkin!
+
+
+
+
+SUNNUNTAI.
+
+Onginnan estetiikkaa ja etiikkaa.
+
+
+Kalaviikko on päättynyt kaikin puolin mieluisasti. Sen kuluessa on
+saatu kohtuullisen hyvin, ei siis liian hyvin, joka voi pian tympäistä.
+Ei ole tullut tehdyksi tyhmyyksiäkään, ei ole tapahtunut
+onnettomuuksia, ei tarttunut pyydyksiä pohjaan eikä puihin eikä
+myöskään kalain suuhun, mikä on ikävintä ja vastenmielisintä, mitä
+kalamiehelle voi tapahtua. Olen sitten lauantai-iltana saanut vielä
+suuren. En ole saanut sitä miten kuten, sattumalta, vaan juuri sillä
+tavoin kuin mieluimmin haluan sen saada, niin sanoakseni taiteen
+kaikkien sääntöjen mukaan. Sillä onkijaurheilijakin kehittyy
+herkuttelijaksi, hänelläkin on ammatissaan oma estetiikkansa. Ei riitä,
+että hän saa, hän tahtoo myös saada hienosti ja kauniisti. Samoin kuin
+uimarin korkeushypyn arvoa lisää liikutun linjan kauneus, samoin lisää
+onkimiehen tyydytystä se, miten tyylikkäästi ottaminen suoritettiin
+siitä alkaen, kun kala tarttui, siihen saakka, kun se saatiin maihin.
+
+Tämä sunnuntai-aaton suuri oli nyt saatu kaikin puolin tyylikkäästi. Se
+oli ottanut juuri sitä pientä perhoa, jota sen kaiken todenmukaisuuden
+mukaan oli otettava, sitä, joka sillä hetkellä parveili niskassa juuri
+auringonlaskun aikana. Olin mielestäni tehnyt parhaimman,
+mahdollisimman pisimmän heittoni kiven huopeeseen, missä suuri
+tavallisesti vaanii. Se oli posahtanut valtavasti, oli sitten laajassa
+niskassa loiruillut edes ja takaisin vavan taipuessa ja oietessa ja
+rullan antaessa ja ottaessa siimaa. Sitten se oli seisonut asiaan
+kuuluvan aikansa. Ja ilta oli ollut ihana ja tyyni ja rannan puut
+ilta-auringon kultaamat ja lämpiävästä saunasta tuolla alempana oli
+savu kohonnut patsaana taivaalle. Sitten oli kala lähtenyt alas niin
+huimasti, että tuskin pääsin perään pahakivistä rantaa. Siima alkaa
+loppua, mutta silloin pysähtyy kala levähtämään pienoiseen suvantoon
+siksi, että ehdin taas keriä siiman rullalle, jolloin se lähtee
+jatkamaan ja minä perässä, hypellen kiveltä kivelle, kahlaten
+vedessäkin ja liveten ja kaatuenkin, mutta saaden vavan pysymään
+pystyssä. Ja niin on tultu suvantoon, käsi-, selkä- ja jalkajänteet
+äärimmäiseen asti pingoitettuina, josta ne ovat lauenneet mieluiseen
+lepoon, kun kala koko vaikeassa ottopaikassa vihdoin on omin avuin
+nostettu maihin. Ja on pantu reppuun ja kannettu kotiin ja punnittu ja
+merkitty kirjaan.
+
+Ja sitten on vapa riisuttu valjaistaan ja pyyhitty ja ripustettu
+ansaittuun lepoon nauloihinsa suoriamaan. Siima on lapettu sängylle
+kierrokseen rullan viereen. On riisuuduttu itsekin ja elokuun illan
+viileässä astuttu saunaan pihan poikki ja purosillan yli, jossa pikku
+mulloset, alamittaiset ja aina rauhoitetut, vielä puolihämärissä
+loiskahtelevat perhoja ajellen ja lisäten painoaan milligramman
+milligrammaan. Saunan salaperäinen maailma, sen lasi pieni ja pahanen,
+monivärinen kuin pyhimyskappelin ikkuna ja siitä epätodellinen
+kellanvihreä näköala pitkin koskea, joka ei kuulu, ainoastaan näkyy, ja
+jonka kuohu näyttää seisovan liikkumatonna kuin vuoriston jäätikkö.
+Kesäiset tuoksuvastat mummun taittamat ja laittamat, kipallinen vettä
+vanhasta taitavasta kädestä kiukaan raunioon, joka on rakettu kosken
+sorvaamista kivistä, ja kihahtava löyly, joka sulattaessaan ruumiin
+sulattaa myös sielun. Ja huhuh! ja hohoh!
+
+Ja kylvyn jäljestä ilkoisen alasti takaisin sillan yli, jonka alla
+pienoiset yhä vielä pätkää. Ja hiilellä paistettu punalihainen
+_mullonen_ ja kova kokkeli ja lämmin pehmoinen lauantairieska, jossa
+voi sulaa kuin heinäkuun helteessä.
+
+Ja sen päälle kahvikupponen ja sikari itselle ja isännälle ja kahvin
+seassa jotakin, jota löytyy vielä pisarainen piiliherrain
+jälkeenjättämästä pullosta, kolmekruunuisesta. En osta, mutta otan, kun
+tarjotaan, koska sanotaan senkin olevan jumalanviljaa, varsinkin
+kalamiehen viljelemää. Ja valkopaidassaan istuen ja huulet torvella
+isäntä pitkulaisia savuja niellen ja puhallellen juttelee vanhaa ja
+uutta, vanhaa enemmän kuin uutta, mutta aina kernaasti kuultua, sillä
+itseään hän uusii ja uusinta on yhtä hyvä kuin alkuperäinen, siitä,
+kuinka täällä ennen, ja saatiin sitä silloinkin, vaikkei ollut vehkeet
+nykyisten veroiset--vallesmannivainaa ja kamreeri ja apteekkari ja
+vanha Piilonen, jolla miljoonamiehellä oli ruokovapa ja kelarulla eikä
+milloinkaan muuta pyydystä kuin elävä salakka, jota uitteli, mutta joka
+otti sillä milloin tahtoi, mutta jos ei ottanut--sattui sekin--niin
+paiskattiin lammas herroille pataan. Talvella otettiin myllyrännin
+niskasta säryksellä ja leivottiin ja paistettiin mulloskukko ja
+lähetettiin Piiloselle Helsinkiin, kun piti pitojaan
+valtiopäivämiehille ja syötti ja juotti ja päätätti rautatien
+Suolahteen, mistä on hyvä nousta laivaan, vaikka piilillähän nuo jo
+nykyjään enimmäkseen ajaa. Oli ne aikoja entisetkin, vaikka eipä silti,
+etteivät nämä nykyisetkin. Tässä meidän pihassakin ja myllypihassa on
+seisonut kuusikin autoa yhteen aikaan, ennen sotaa, terehtöörejä ja
+rohvessooreja ja tisponentteja; mikäpä niiden arvonimet kaikki
+muistaneekaan, onhan ne tuossa päiväkirjassa--maistetaanko taas saunan
+päälle? Ja koko Huopanan historia vaeltaa editseni.
+
+Jota kuunnellessani minä järjestelen pyydyksiäni pyhäteloilleen,
+valmiiksi maanantaita varten, koska en pyhänä ongi--lipat, devonit,
+silkkikalat, täkyraksit, perhot, kunkin lajinsa mukaan ja kunkin lajin
+kokonsa mukaan, itsekunkin laatikkoonsa ja lokeroonsa, kun ovat
+sekaantuneet ja takertuneet kuontaloksi kuin mehiläiset parveillessaan.
+On katkeillut peräimiä ja irtautunut koukkuja ja hankautunut pois
+maalia, ja ovat nyt silkillä sidottavat ja siveltävät vernissalla ja
+maalattavat ripoliinivärillä ja vihdoin ripustettavat kuivamaan uunin
+kylkeen rihmaan, joka kiertää sen ympäri naulasta naulaan.
+
+Ne pitää olla järjestyksessä, olisi paha olla, jos ne ei olisi, yhtä
+hyvin kuin kalanpyydysliikkeessä ja vähän paremmassakin, ollakseen aina
+ja heti yhdellä silmäyksellä nähtävissä, valmiina nautittaviksi ja
+mietittäviksi ja esille otettaviksi, milloin tulee mikin päähänpisto,
+että nyt muka sitä ja sitä ottaa. Ja kun ne ovat siinä järjestyksessä,
+kuin niiden tulee, sovussa ja soinnussa, väriensä ja suuruuksiensa
+mukaisessa, niin on niiden hyvä olla ja myös minun siitä hyvä olla ja
+pöytä on kuin runo rytmeineen ja alku- ja loppusointuineen, jonka osaan
+ulkoa kirjaan katsomatta.
+
+On jo pimennyt ulkona, verhottoman ikkunan mustalla pohjalla on tulen
+valaisema pihlaja, missä yöperhot räpyttävät pyörtyen lopulta lasiin,
+johon tarttuvat ja typertyvät liikkumattomiksi ja kuolevat siihen kuin
+valosta, sen valosta, huveten pois elämästä, joka kesti vain päivän.
+Jokunen on päässyt sisään ja päättää päivänsä kynttilän liekissä. Ja
+mitäpä on sitten elämällä enää tarjottavana muuta kuin yön uni, josta
+joskus puolivalveille herättää ohitse ajavan hevosen kavion kopse,
+mutta johon kosken kohina taas tuudittaa uudelleen.
+
+Mitäkö muuta? On sillä vielä tarjottavana tätä lauantaita seurannut
+sunnuntai; sen leppoisa rauha, sen aamun pilvetön pouta, ja istuskelu
+pihapenkillä selkä seinää vasten elokuun viileässä paisteessa. Ja
+lasten kanssa pitkällään puron matalalla sillalla, ja sen alla kesy
+mullonen, ihanuuttaan luomakunnan ihme, pää vastavirtaan päin, pyrstö
+lakkaamatta lipattaen, suu alinomaa aukeillen, pikku evät koneellisesti
+eläen niinkuin näkyisi niissä vain sydämen itsetiedoton tykintä. Käden
+huiskaus ja se on tiessään limakon alla;--odotus, ja se on tullut
+takaisin, ei tiedä mistä;--matonen, ja se sieppaa sen, pää pystymmässä
+odottaen uutta;--toinen matonen ja niitä on siinä kaksi sen kimpussa
+nyhtämässä toinen toisensa suusta, toinen toisesta päästä, kunnes
+kolmas, suurempi, saa sen ja saatuaan anastaa edullisen paikan,
+karkoittaen heikommat häntänsä taa. Mutta ne saavat sunnuntairuokansa
+kaikki, kunnes matotuohinen on tyhjä.
+
+Ukko veisahtelee tuvassa ja sen ikkunassa istuu vanha mummu
+isoränttistä kirjaansa katsellen ja sitä puoliääneen hyristen, aina
+samaa.
+
+Kävely koskelle ilman vapaa--se on outoa ja melkein juhlallista,
+verkalleen rantoja pitkin ja kivillä istuskellen ja lopulta niskaan,
+joka on tyyni ja siloinen ja järven selkä niskasaaren takana samoin.
+
+Mitä ihmettä olet sinä oikein, pyhäinen rauha? Mistä tietää koski, että
+nyt on pyhä ja osaa asettaa ääneensä sen soinnun? Mistä saa saari
+ympärilleen sen harson ja mistä saa sen tuo raiskattu rantametsä ja tuo
+karu kivikkoranta ja rannalle kiskaistut rampatukit? Kuinka saa sitä
+varis raakuntaansa ja haukka huutoonsa, tuota jotakin, kirkkoajan
+henkeä, joka kasvaa sitä voimallisemmaksi kuta kauemmaksi loittonen
+kirkolta? Alan yhä paremmin ymmärtää entisen toverivainaan, joka ei
+onkinut sunnuntaisin, mutta kerran kun onki ja kiivastui kiroamaan,
+jätti vapansa ja riensi pois eikä tullut koskaan takaisin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Minulla on mukana kirja, englantilainen teos lohenonginnasta. Onhan
+minunkin sopiva sunnuntaina tutkia sanaa. Se on niitä niin kauniisti
+painetuita ja kansitetuita kirjoja, joita vain Englannissa osataan
+valmistaa. Siellä ja vain siellä osataan ei vain onkimisen taito, vaan
+myös siitä kirjoittamisen taito ja sen kirjoitetun tarjoamisen taito.
+Tuokin kirja on jo päältäpäin kuin kaunehin kakku, jota ensin kääntelee
+ja katselee ja sitten haistelee ja hivelee, ennenkuin sen leikkaa ja
+nauttii.
+
+Ei ole sitä onkimiehen ammatillista ongelmaa, ei sitä vivahdusta hänen
+mielialoissaan ja mietteissään, jota ei koskettelisi, joka ei
+kuvastuisi heidän kirjallisuudessaan. Se sisältää sekä onginnan
+estetiikkaa että myöskin sen etiikkaa, josta voi tavata syvämielisiä
+filosoofisia esityksiä heidän kuuluisimmilta miehiltään. Teos, joka
+minulla tässä on polvellani, tukiessani selkää puuhun ja jalkoja
+kiveen, on nimeltään »Kuinka on kalastettava», ja suo minun tutustua ei
+sen vähäisemmän miehen kuin itsensä Herbert Spencerin käsitykseen
+kalastuksen oikeutuksesta eetilliseltä kannalta katsottuna. Ajattelunsa
+yläilmoista tämä maailman mainio filosoofi on hetkeksi laskeutunut
+metsäpuron partaalle analysoimaan kysymystä, mistä johtuu, että hän voi
+onkia, vaikkei voikaan metsästää. Kuinka hän, joka ei voisi hiipiä
+hirven kimppuun ja sitä tappaa, voi ilman vastenmielisyyttä, jopa siitä
+huvitettunakin, ajanvietokseen ottaa ongella kalan? Hänen itselleen
+löytämänsä vastaus on, että tämänlaisen urheilun eetillinen luvallisuus
+tai luvattomuus on suhteellinen pyydystettävän riistan suuruuteen. Kuta
+suurempi saalistettava eläin on, sitä vastenmielisempää on sen
+tappaminen. Hirven kaataminen on Spencerin mielestä julminta urheilua,
+mitä ajatella voi. Ollen suuri eläin sen kuolonkamppailu johtaa
+tappajan mieleen liiaksi ne tuskat, joita hän itse tulisi tuntemaan,
+jos häntä tapettaisiin. Kun kala on paljoa pienempi ja paljoa vähemmän
+ihmisen kaltainen kuin hirvi, ei sitä pyydystäessään ja tappaessaan
+johdu tuntemaan sitä tunnonvaivojen tuottaman itsekidutuksen kipua,
+mikä aiheutuu hirven tappamisesta. Kun kala kooltaan ei ole meidän
+kaltaisemme ja kun sillä ei ole sen tunneherkkyyttä ilmaisevia
+ulkonaisia elimiä, me voimme omantuntomme häiritsemättä sitä onkia.
+Tämä tietää sitä, sanoo Spencer, että meidän etiikkamme tässä kohden
+pohjaltaan riippuu hermostostamme. Suuren nelijalkaisen eläimen
+ampuminen olisi oman tunteellisuutemme loukkaamista, joka usein
+uudistuessaan tekisi meidät koviksi ja tunteettomiksi ja lopulta
+siveellisesti rappeutuneiksi. Sentähden olemme siveellisiä tuntiessamme
+vastenmielisyyttä hirven tappamiseen. Saattaahan olla, että kalankin
+tappaminen tuottaa meille kipua, mutta tämä kipu ei ole voittamaton. Ja
+sentähden, kun se tekomme ei vahingoita luonnettamme, me emme
+siveellisesti turmellu, vaikka ongimmekin.
+
+Tämä on Spencerin eetillinen suhtautuminen onkimiseensa. Sillä
+onkijakirjailijalla, W. Yarl Hodgsonilla, joka tämän kirjansa eräässä
+luvussa on ottanut asian puheeksi, on paljonkin muistuttamista tätä
+siveysoppia vastaan. Spencerin opissa voi olla paljonkin totta, vaikka
+onkin alentavaa ajatella, että myötätuntomme kärsivää eläintä kohtaan
+pohjaltaan on vain huolta meistä itsestämme, kuvitellessamme itseämme
+toisen tilalle. Hänen esityksensä ansaitsee kaikessa tapauksessa
+tarkastamista. Onkohan itseensä kohdistuminen, omien tunteidensa mukaan
+arvioiminen ainoa ratkaiseva lähtökohta eetillistä tuomiota tehtäessä?
+Mahtaakohan Spencer tehdä oikeutta itselleen uskoessaan, että hän eroo
+jostakin toisesta vertaisestaan tappajasta ainoastaan sikäli, kuin
+hänen kärsimyksensä ei ollut mitään verrattuna tuon toisen siveelliseen
+kärsimykseen, joka tappoi hirven? Ja mahtaako hän tehdä oikeutta tuolle
+toiselle leimatessaan hänet, hirven tappajan, siveellisesti
+rappeutuneeksi, tunteiltaan turtuneeksi?
+
+On syytä sanoa--jatkaa Spencerin arvostelija--ettei hän tuominnut
+oikein kummassakaan tapauksessa. Ihmisluonto on paljoa monimutkaisempi.
+Melkein jokainen ihmisen teko johtuu siksi erilaisista voimista, ettei
+niistä voi päätellä niin ylimalkaisesti kuin Spencer tekee. Me kyllä
+voimme alkaa toteuttaa eetillisiä vaatimuksia toisia olentoja kohtaan
+sitä tietä kuin Spencer eli niin, että otamme huomioon ne heistä meihin
+heijastuvat kärsimykset, jotka herättävät meissä myötätuntoa niitä
+kohtaan. Etiikkamme perustuksena tulee kuitenkin olla jotakin muutakin
+kuin tunnetta. Siinä tulee olla määräävänä myöskin järki. Se on
+ominaisuus, joka kutsutaan meissä toimimaan ulkonaisten olosuhteiden
+pakosta ja jonka myös tulee olla määräämässä etiikkaamme niiden
+johdosta. Ajateltakoon tätä tämän erikoisaiheemme yhteydessä. Ihminen
+asuu seudussa, jossa on sekä hirviä että kaloja. Mihin suhteihin hän
+joutuu heidän kanssaan? Spencerin mukaan on vastaus hyvin
+yksinkertainen. Sen antaa ihmisen oma tunne. Pulmasta päästäkseen hänen
+ei tarvitse muuta kuin kuunnella ja totella sitä. Hän siis ahdistakoon
+ja tappakoon kalaa, koska kalalla fyysillisesti ei ole pienintäkään
+yhtäläisyyttä hänen kanssaan eikä sen taistelu elämästä herätä hänessä
+epämiellyttävää ajatusta siitä, mitä hän itse ehkä tuntisi, jos häntä
+ahdistettaisiin. Mutta hänellä ei ole samanlaista oikeutta ahdistaa
+hirveä, koska tämä eläin rakenteeltaan on hänen kaltaisensa ja sen
+vuoksi sen kuolemankamppailusta häneen siirtyy tuskallisia ja
+vahingollisia mielenliikutuksia.
+
+Tämä siveysoppi perustuu kahdenlaiseen erehdykseen. Ihmistä ja hirveä
+ensiksikin ei voi verrata toisiinsa, koska ihmisellä on vaistoja, joita
+hirvellä ei ole ja joita täytyy ottaa lukuun. Hän on lihan syöjä, jota
+hirvi ei ole. Hänellä on veressään metsästämisen vaisto, jota hirvellä
+ei ole. Toiseksi ei ihminen voi perustaa etiikkaansa pelkästään
+myötätuntoa tai vastenmielisyyttä herättäviin vaistoihin ja tunteisiin.
+Spencer itse on esittänyt siitä monta esimerkkiä. Harvinaisella
+todistavalla voimalla hän on osoittanut, että joka kerta kuin valtio
+lakeja laatien on toiminut kansaa kohtaan vain myötätunnon sysäyksien
+vaikutuksesta, tulos on ollut huono niille, joita lait olivat
+tarkoitetut hyödyttämään. Hän on koettanut osoittaa, että on vähemmin
+paha, että vaimot ja lapset, köyhät ja heikot joutuvat kapitalistien
+riistettäväksi, kuin että heiltä riistetään vapaus tehdä työtä, missä
+ja niin monta tuntia kuin haluavat. Hänen mielipiteensä oli, että
+jokainen sosialinen parannus, joka perustuu järjettömään myötätuntoon,
+aiheuttaa pahaa enemmän, kuin mitä se on tarkoitettu poistamaan.
+
+Eräiden itsestämme johtuvien eetillisten vaistojen kuuleminen ei siis
+riitä määräämään menettelyämme toisia kohtaan. On ihmetyttävää, että
+niin tarkka ajattelija kuin Spencer ei huomannut tämän väitteensä
+kantavuutta myöskin urheiluetiikkakysymyksen ratkaisuun nähden. Sillä
+jos hänen myötätuntoteoriansa ei riitä määräämään ihmisen suhdetta
+hänen omaan sukuunsa, on se vielä riittämättömämpi määräämään sitä
+toisiin luotuihin nähden. Järki, jota vailla oleva myötätunto aikaansaa
+pahaa sivistyneessä yhteiskunnassa, on vielä tarpeellisempi erämaassa.
+Myötätuntovaisto kykenee kyllä johtamaan meitä siihen, että tapamme
+niin kivuttomasti kuin mahdollista, ja urheilija pyrkiikin ja on
+päässytkin siihen: ajatelkaamme vain, mikä ero on teurastamon ja sen
+kirveiden ja metsän ja rihlapyssyn välillä tai verkossa kuristuvan ja
+kituvan lohen ja ongella otetun lohen välillä. Mutta tapettava meidän
+on, siihen meille järki sekä antaa luvan että panee pakon.
+Olettakaamme, että asumme metsäseudussa. Siellä on hirviä, niitä ei ole
+paljon, mutta jos niitä ei vähennettäisi, ne lisääntyisivät. Mitä
+silloin tapahtuisi? Hirvet haaskaisivat laidunta ja hävittäisivät ja
+tallaisivat halmeita ja kesyttyisivät lopulta niin, että veisivät
+viljan pelloilta. Vuosien kuluessa ne olisivat lisääntyneet niin, että
+niistä olisi tullut todellinen maanvaiva. Mutta Spencerin etiikan
+mukaan hirviä ei saisi tappaa, koska moraalimme kärsisi siitä, että
+emme välitä siitä säälin tunteesta, minkä suuren, ruumiillisesti meitä
+lähellä olevan eläimen kuolonkamppailu meissä voisi herättää.
+
+Mitä on siis tehtävä? Ratkaisemmeko kysymyksen antamalla vastauksen
+tunteemme mukaisesti? Jossakin määrin kyllä. Kunnioitus itseämme
+kohtaan luomakunnan herrana ja oma etumme vaatii meitä rajoittamaan
+hirven meille aikaansaamaa hävitystä. Tätä vaatimusta me punnitsemme
+niitä vaistoja vastaan, jotka tekevät meille vastenmieliseksi aiheuttaa
+kipua ja kuolemaa. Ja me päätämme, että joidenkuiden eläinten kipu on
+meille vähemmän vastenmielinen vaihtoehto.
+
+Mutta näinkään me emme ole käsitelleet kysymystä tyhjentävästi. Sen
+mielenkiintoisimmat puolet eivät vielä ole tulleet huomioon otetuiksi.
+On olemassa muuan viisas järjestely, jota sanotaan luonnon
+tasapainoksi. Joskus tämä tasapaino yleiseksi vahingoksi häiriintyy,
+niinkuin esim. on tapahtunut Australiassa, missä ylenmäärin sikiävistä
+kaniineista on tullut maan vitsaus. Spencer unohtaa, että ihminen itse
+usein on tätä tasapainoa ylläpitävä voima, Välittämättä
+myötätuntovaistoistamme meidän täytyy näiden ulkonaisten puristusten
+pakosta toimia niinkuin järki vaatii. Spencerin urheiluetiikka ei tiedä
+mitään tällaisesta tapauksesta. Sellainen tunne-etiikka, jonka mukaan
+me voimme vetäytyä vastuunalaisuudesta, on epäeetillinen, itsekäs.
+Edellisen lisäksi vielä siksikin, että vaikka ihminen itse on yksi
+luonnon tasapainoa ylläpitävistä voimista, hän samalla johtaa monia
+luonnonvoimia ja on vastuunalainen niiden joko liiallisuudesta tai
+puutteellisuudesta. Hänellä on tuomio-oikeus eläimiin, lintuihin ja
+kaloihin. Totta kyllä on, ettei hän ole ylimmäinen tuomari ja että on
+ylempi oikeusaste, luonto itse, joka rankaisee kaiken sitä vastaan
+tehdyn vääryyden. Mutta hänen asemansa luonnon herrana pakottaa häntä
+olemaan jotakin enempää kuin tunne-egoisti ja hänen etiikkansa
+muodostumaan jostakin muustakin kuin mielenliikutuksista.
+
+Löytääksemme uskottavan urheiluetiikan meidän siis on läpikäytävä
+paljon mutkallisempi kehitys kuin se, mikä riitti Spencerille, jolta
+monet asiaan vaikuttavat tosiasiat jäivät huomaamatta. Olemme nähneet,
+mitä ne ovat. Ne ovat alkujaan kahdenlaisia. Niitä on toisaalta ihmisen
+oman luontonsa tunteminen, toisaalta ulkonaisen luonnon asettamat
+vaatimukset.
+
+Itsemme tunteminen paljastaa meissä taipumuksen urheiluun ja
+vastenmielisyyden sitä kohtaan. Vastenmielisyys, joka syntyy meihin
+heijastuneesta toisen kivusta, on tilapäinen ja haihtuva,
+metsämiesvaisto sitävastoin pysyväinen. Sitä luonnon pakostakin
+ylläpitää meissä tarve hankkia ravintoa itsellemme ja muille. Tätä
+taipumusta lieventää vastenmielisyys vain sen verran, että tunnemme
+olevamme velvolliset ajamaan riistaa ja ottamaan sitä mahdollisimman
+inhimillisellä tavalla. Ulkonaisen luonnon ihmiselle asettamat
+vaatimukset vievät samaan päätelmään, siihen, johon hänet on saattanut
+sekä hänen oman itsensä tutkiminen että hänen ja muiden tarpeiden
+tutkiminen. Hirvi ja kala tyydyttävät näitä tarpeita ja se tosiasia
+tekee niiden pyydystämisen oikeutetuksi. Toiseksi hirvi ja kala samoin
+kuin useimmat muutkin metsän ja veden eläimet ovat rauhoitetut ja
+pidätetyt olemaan urheilun esineinä. Tämä sekä se, että ihminen niitä
+tarvitsee, oikeuttaa niiden pyydystämiseen. Kolmanneksi ei voi vapautua
+siitä tunteesta, että vaikka ihminen itse onkin voima luonnossa, hän on
+määrätty kykynsä mukaan vallitsemaan kaloja, lintuja ja muita eläimiä
+ja on hänen velvollisuutensa katsoa, että nämä eläimet menestyvät siinä
+suhteessa, kuin luonto määrää. Urheilijana ihminen tekee voitavansa
+täyttääkseen tämän velvollisuuden. Kaikki tämä tietää, ettei
+kummankaanlainen urheilu, kalan yhtä vähän kuin hirvenkään ottaminen,
+loukkaa etiikkaamme, vaan on siveellisesti sallittu.
+
+Tätä johtopäätöstä, jo itsessään riittävää, vahvistaa ajatus, joka,
+vaikka onkin niin vähän avoin erittelylle, ettei edes Spencer tullut
+sitä tehneeksi, kuitenkin on voimakkaasti pakottava. Ihminen itse on,
+niinkuin jo on huomautettu, yksi luonnon voimista. Kuuluu luonnon
+järjestykseen, että hänen on toteltava sekä vaistojaan että myöskin
+järkensä vaatimuksia. On selvää, että kun metsästämisvaisto on yleinen
+hänen suvussaan, etiikka ei vain salli, vaan myös pakottaa hänet sitä
+noudattamaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Näin nämä englantilaiset onkijafilosofit. Ja onhan se kylläkin
+tyhjentävää ja syvämielistä. Mutta ei tämä todistelu ja puolustelu
+mielestäni kuitenkaan tunge asian ytimeen, siihen syvyyteen, johon
+silloin tällöin tapaan itseni tuijottamasta näin onkikoskellani
+istuessani. Istuessani tässä kosken partaalla suvisena sunnuntaina ja
+itsenään kirkkoaikana tuntuu kuin pitäisi minunkin käydä tutkistelemaan
+urheiluvaistojani ja eritellä niiden ilmenemistä ja alkuperää, kuin
+pitäisi kääntää itsessäni nurin jotakin päästäkseni perille siitä, mikä
+siellä jossakin kangertelee, sillä jokin siellä kangertelee, huolimatta
+Spencerin ja Hodgsonin antamasta synninpäästöstä.
+
+Kuolemaa aiheuttavan urheilun oikeutus kyllä osaksi riippuu siitä
+suuresta kysymyksestä, onko tappaminen omaksi hyödyksi yleensä
+eetillisesti oikeutettu. On uskontoja ja etiikkoja, jotka kieltävät
+lihan syömisen ja kaiken tappamisen. Niitä vastaan mahdollisesti
+voidaan esittää ne hyötysyyt, joita edellisessä on esitetty. Ihmisen
+täytyy niistä ja niistä syistä tappaa elääksensä ja siitä
+velvollisuudesta hän ei ehkä voi vapautua niinkauan kuin maailman
+ravintotalous on nykyisellä tavalla järjestetty. Pitäneehän luonnon
+herraksi kohonneen myöskin ylläpitää tuota luonnon tasapainoa
+hävittämällä sen syöpäläisiä, ei vain lutikoita ja russakoita, vaan
+ehkä myös kaniineja ja hirviä. Ehkä hänellä siihen on ei vain oikeus,
+vaan myös pakko. Mutta vaikka minun hyötysyistä täytyköönkin tappaa tai
+ainakin sallia tapettavan saamattani siitä tuomita itseäni tai muita,
+ja vaikka tuo pakko antaisikin minulle anekirjan sekä tehtyihin että
+tehtäviin synteihin, ei minua mikään voi oikeuttaa, vielä vähemmin
+velvoittaa, tappamaan _huvikseni_, nauttiakseni siitä urheilemalla
+niinkuin teen. Ehkä on minun pakko teurastaa kotieläin, pyydystää tai
+ampua metsäeläin, ottaa verkolla, rysällä tai ongella kala elättääkseni
+itseäni ja perhettäni. Mutta jos minä nautin, niinkuin teen, siitä
+huvista, minkä onkiminen minulle tuottaa, joskaan ei välittömästi itse
+tappaminen, niin kuitenkin sen yhteydessä olevat hauskuudet ja hommat,
+jos minä vain tämän huvin vuoksi enkä välttämättömän ravinnon
+hankkimisen vuoksi tapan, siihen innostun, sen hauskuutta ylistän,
+huieten sen ohella runollisiin luonnon tunnelmiin, en minä voi itseäni
+puolustaa vetoamalla mihinkään pakkoon. Se ei pohjaltaan ole mitään
+muuta kuin intohimo, voittamaton vaisto, onginnalla ei ole mitään
+eetillistä tukea. En voi muuta kuin sanoa, että harjoitan sitä, koska
+se minua huvittaa, tuottaa minulle iloa ja nautintoa, jonka
+tyydyttämisen tarve minussa on niin suuri, että en ajattele, en välitä
+niistä kärsimyksistä, joita uhreilleni tuotan. Joskin tappaminen joskus
+voi olla eetillisesti oikeutettu, se ei ole sitä minun urheiluhuvini
+yhteydessä.
+
+Spencerin mukaan tuottaa tällaisen eetillisen tunteen äänen
+kuulemattomuus siveellistä rappeutumista ja tunteen turtumista siinä,
+joka tuntee vastenmielisyyttä urheilunsa tuottamien kärsimysten vuoksi.
+Jotten rappeutuisi, ei siis näytä auttavan muu kuin koettaa tukehduttaa
+tätä ääntä. Ja onhan minulla koko joukko sen äänen vaimentajia. Joskus
+minä koetan uskotella itselleni, etten ongikaan huvin vuoksi, vaan
+hyödyn. En kalasta enemmän kalaa kuin sitä tarvitsen ruoaksi itselleni
+ja perheelleni. Jos tulee yli sen määrän, jakelen lohiani tai haukiani
+tovereille tai naapureille. Toisen kerran minä paiskaan vaakaan
+toisenlaisen hyödyn, muka korkeammat edut, kaiken sen ruumiillisen ja
+henkisen terveyden ja virkistyksen, jota kalastaminen minulle antaa. Se
+hyöty on yhtä suuri, suurempikin, kuin minkä kala keitettynä tai
+paistettuna tai suolattuna antaa. Koska kerran saa hyödykseen pyytää
+kalaa, niin täytyy saada myöskin huvikseen silloin, kun se huvi on
+minulle hyöty, ja tämä huvihan on minulle hyöty. Lopulta, kun tämä
+alkaa tuntua saivartelulta ja pirun raamatun selitykseltä, minä ilman
+muuta puraisen häpeältä pään, en suoraan sanoen välitä, teen vasten
+parempaa tietoani.
+
+Ja näin minä temppuilen tai revin itseni irti verkosta, jota etiikkani
+koettaa kiertää ympärilleni.
+
+Sillä mitenkä minä muutenkaan pääsisin pulmasta? Pitäisikö minun tehdä
+niinkuin Lybeck ja jättää koski muille, myydä vehkeeni ja seurata
+häntä? Ehkä sen teenkin, vaikken vielä ole tuntenut siihen lopullisesti
+pakottavaa velvoitusta. Ehkä minun sitten vielä pitäisi ruveta
+saarnaamaan urheiluongintaa vastaan? Minun? Joka tahdon olla sen
+profeettoja tässä maassa, ylistää sitä, esitellä sen ihanuuksia,
+osoitella sen hyötyä yksityiselle ja kansalle, minun, joka istutan
+kaloja enemmän kuin otan--luopua tästä kansantaloudellisesti ja siis
+myös isänmaallisesti hyödyllisestä kutsumuksesta? Olen ennemmin
+siveellinen epäsikiö, joka en välitä paremmista, jalommista
+tunteistani, en siitä omantunnon pistoksesta, jonka saaliinriemun
+ohella tunnen joka kerta, kun veri pulppuaa suuren kalan kurkusta ja se
+kalpenee verikivellä, missä istun sen vieressä ja panen tyydytyksen
+tupakan ja nielaisen tunnon moitetta sammuttelevan sauhun.
+
+Tämän kysymyksen ratkaisu minun kannaltani on siis loppujen lopuksi se,
+ettei sitä lainkaan saa ratkaistuksi etiikan avulla, ei Spencerin,
+vielä vähemmin hänen arvostelijana Hodgsonin. Saa ehkä joku, joka saa,
+mutta minä en saa. Siinä on takana, esteenä, jokin minua voimakkaampi
+vaisto, jokin veren perintö niiltä ajoilta, jolloin tämä kysymys
+kaukaisten esi-isien omissatunnoissa ei vielä ollut herännyt eikä
+voinut herätä, kun ihmisen niinkuin pedon piti elää yksinomaan
+metsästyksestä ja kalastuksesta ja jolloin koko silloinen ihmiskunta
+olisi menehtynyt, jollei se olisi tappanut. Silloin myös kai syntyi
+riistan ajon yhteydessä ilmenevä ajamisen nautinto, siihen yllyttäen ja
+sitä ylläpitäen, lisävoimaksi sen pysyväisenä pidättämiseen, sen
+voimistuttamiseen. Siitä tuli ei vain velvollisuus vaan hauska
+velvollisuus, eetillinen velvoitus, pyhä velvoitus. Ja se hohde, se
+sädekehä sitä vieläkin ympäröi, se, joka on sen nautinto ja sen
+hauskuus, ja jota urheilija yhä tuntee ja yhä hakee, vaikka urheilun
+alkuperäinen tarkoitus ja merkitys on hälvennyt.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ja pian minä taas saan kokea sen itsessäni. Silloin kun istun siinä
+kosken niskassa, minusta olisi vielä jonkin pyhyyden rikos, jos
+noutaisin vapani ja alkaisin onkia. Olen kai vielä kyllästytetty
+edellisen illan onginnalla ja onginta-intohimon tarpeen tyydytyksellä.
+Sitä huumausainetta on veressäni vielä niin paljon, että minua
+paluumatkalla ei vielä kiusaa edes varmuus siitä, että nyt kyllä saisi,
+jos vain viitsisi koettaa. Koski kohisee ja vesi vilisee ja päivä
+paistaa niinkuin parhaalla kalailmalla pitää, ja pilvet seisoo
+taivaalla kaikkein parhaimmissa merkeissä. Heitto vain Välisuvannon
+arkulta ja kohta olisi kiinni kuusikiloinen. Mutta ei minua nyt vielä
+huvita. Antaa luonnon pitää pyhänsä loppuun, minä pidän kanssa.
+
+Tulen kotiin. Ukko yhä veisahtelee ja mummu hymisee ikkunan ääressä.
+Muutkin lukevat, toiset nukkuvat. Tytär tuo lautasella marjoja, kesän
+viimeisiä. »Eikös lähdetä koettamaan? minä tulen haavipojaksi.»--»Enpä
+häntä nyt.» Lähden kylään turisemaan tuttujen isäntien kanssa.
+Haastellaan halki tämän maan asiat ja muiden. Nythän on niin helppo
+saada koko maailmankin asiat suuhunsa. On sitä sotaa, on sitä
+sosialismia ja etuskuntaa ja Vilsoonia ja Lemensoota. Sinne ei näy
+koski eikä kuulu sen kohina. On kuin se olisi iankaikkisuuden takana.
+En ehkä koskaan saa sinne palata. Ei ehkä koskaan uudistu eilinen
+syönti. Ilmat voivat muuttua. Tänä iltana näyttäisi vielä tulevan
+samanlainen ilta kuin eilen. Tänään varmaan vielä syö. Kello kuudelta
+päättyy pyhä. Lybeck vainajakin alotti ongintansa kello kuudelta.--
+»Mitäs herra tohtori ajattelee siitä?»--»Jaa mistä?»--»Siitä, että...»
+--»Olen samaa mieltä kuin isäntäkin.--Mutta nyt minun taitaa pitää
+lähteä.»--»Minnekkä on semmoinen kiire?» Keksin jonkin syyn, että posti
+tulee tai jotakin semmoista. Kun en vain myöhästyisi iltasyönnistä...
+
+Ja ennen pitkää huitoo vapa ja vinkuu siima niskassa ja sitten
+Välisuvannossa niin vimmatusti kuin ensikertalaisella. Sunnuntaipaaston
+perästä se maistuu sitä makeammalta. Ja mikäli minä enää osaan ottaa
+mitään eetilliseltä kannalta, niin otan sen sikäli, että on
+epäeetillistä onkia silloin, kun se on vastenmielistä ja tympäisee ja
+kun tuntuu kylläiseltä eikä se oikein maita, vaan ainoastaan silloin
+kun se _oikein_ huvittaa. On oltava kohtuuden ystävä, kun ei jaksa olla
+ehdottomasti raitis. Ja tämä on ainoa, minkä saan paremmasta itsestäni
+puristetuksi esiin urheiluonginnan etiikkaa. Paljon porua, vähän
+villoja.
+
+
+
+
+KUINKA KALA NÄKEE.
+
+
+Vanha onkimiehen ohje kuuluu: hienosti ja kauas. Se on: pyydysten pitää
+olla mahdollisimman hienoja ja hänen tulee niillä päästä niin kauas
+kuin suinkin siitä, missä seisoo tai istuu. Kala on arka. Sen tiesi
+vanhan ajan kalamieskin, vaikkei tiennyt sen syytä. Puutteellisilla
+pyydyksillään hän ei olisi voinutkaan tätä sääntöä noudattaa. Hän
+koetti korvata sen sillä, että liikkui hiljaa ja lähti liikkeelle
+tavallisesti yötä vasten, jolloin arimmat kalat, niinkuin esim. säyneet
+ja lohet, saatiin. Kalalla tosin ei sanota olevan kuuloa, ainoastaan
+tunto, joka veden värähtämisestä välittää hänelle tiedon äänestä.
+Jollei rannalla tai veneessä synnytetty ääni ole sen laatuinen, että se
+panee veden äkkiä värähtämään niinkuin esim. airon kolahdus veneen
+laitaan, ei kala näytä siitä suurestikaan välittävän. On tehty kokeita
+esim. laukaisemalla pyssy rannalla eikä kala ole ollut tietävinäänkään.
+Mutta jos sillalla seisoen lyön sen kaiteeseen, hajaantuvat sen alla
+olevat salakat heti räiskähtäen joka taholle. Ei kala myöskään näy
+pelkäävän sitä ääntä, minkä airon posahtelu vedessä synnyttää. Onhan
+tapana vavan kärjellä saada aikaan vedessä pulahdusta, joka muistuttaa
+kalan pyrstön synnyttämää ääntä ja siten houkutella sitä luo. Kuinka
+vähän lohikin välittää soudusta, sen tulin huomaamaan kerran
+Koukkuvirrassa Heinävedellä, jossa suuret lohet posahtelivat muikkuja
+ajaessaan veneen vieressä melkein airon kärjen edessä.
+
+Kalan aisteista näkyy näkö olevan kehittynein, voimakkain ja herkin.
+
+Sen avulla se hakee ja yllättää saaliinsa ja välttää vihamiehensä. Kun
+kala yleensä on arka ja pakenee pyydystäjäänsä hänet huomattuaan,
+riippuu se siitä, että se näkee enemmän kuin vainuaa pyydystäjäänsä
+vedessä tai veden pinnalla venheessä tai rannalla. Kuta piilommassa
+onkimies voi pysytellä, kuta varovammin hän liikkuu, kuta kauempaa hän
+voi heittää siimansa, kuta hienommat hänen vehkeensä ovat, sitä parempi
+on tulos.
+
+Pohjasta onkiessa meressä tai järvessä tai syvässä vuolaassa virrassa
+ja koskessa, jossa vesi samalla on sameaa tai tummaa, ei varovaisuus
+ole niin välttämätön kuin rannalla, pikkupurossa tai matalassa
+koskessa. Mutta näissä se, varsinkin jos vesi on kirkasta, on
+menestymisen ensimmäisiä ehtoja varsinkin pyydystettäessä niin arkoja
+kaloja kuin lohia, mullosia, harreja, siikoja säyneitä j.n.e.
+Varovaisuus on tarpeen varsinkin silloin, kun näitä kaloja pyydystetään
+pintapyydyksellä, niinkuin esim. perholla, jota tavoitellessaan kalan
+on noustava pinnalle piilostaan pohjahaudasta tai kiven huopeesta.
+Välttääkseen kalan silmää, kun pyrkii lähestymään paikkaa, missä tietää
+tai luulee kalan makaavan, täytyy onkimiehen hiukan tuntea niitä
+optillisia eli valo-opillisia lakeja, jotka vaikuttavat ilmassa ja
+varsinkin vedessä. Hänen tulee olla selvillä siitä, kuinka kala näkee.
+
+Käytännöstä oppinsa saanut onkimies, olkoon hän kuinka vanha ja viisas
+ja ovela tahansa, hyötyy paljonkin siitä, jos tuntee jonkin verran
+myöskin teoriaa. Onkiminen, varsinkin hienompi, onkin yhtä paljon
+teoriaa kuin praktiikkaa. Maissa, missä onkimisen taito on
+kehittyneemmällä kannalla, on taidon rinnalla kehittynyt tietokin,
+kehittynyt miltei tieteeksi, joka on tutkinut ja yhä tutkii ei vain
+heittämistekniikkaa ja kaikenlaisten tarkoituksenmukaisimpien pyydysten
+valmistusta, pienimmistä höyhenperhoista suurimpiin metalliuistimiin,
+vaan myöskin hyönteiselämää ilmassa ja vedessä ja kalain elämää, niiden
+tapoja ja vaistoja.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mitä nyt sitten tulee siihen, miten kala näkee, niin, vaikkakin yleensä
+tiedetään, että kala ei voi nähdä takanaan olevaa esinettä häntänsä
+suuntaan, ei tähän saakka vielä ole varmasti osoitettu, kuinka suuri on
+se ala, josta valo ei ulotu tunkemaan sen liikkumattomaan silmään.
+Kalan silmän näköpiiri on tietystikin suuruudeltaan vaihteleva riippuen
+kunkin kalayksilön ruumiillisista ominaisuuksista, iästä ja
+vuodenajoista, mutta seuraavat säännöt pitänevät kuitenkin yleensä
+paikkansa. Seuraava esitys perustuu tutkielmaan, jonka on julaissut
+Fredr. G. Shaw teoksessaan »The science of dry fly fishing and salmon
+fly fishing» sekä Claude du Bois-Reymondin tutkielmaan »Angeln und
+Optik», joka on julkaistu v. d. Borne-Brehmin teoksessa
+»Angelfischerei».
+
+Nämäkin pikku tutkielmat todistavat osaltaan, kuinka perinpohjaisesti
+urheiluonkijat Englannissa ja Saksassa syventyvät alaansa. Ainoastaan
+sillä tavalla harjoitettuna urheiluonginta kohookin korkeammalle
+tasolle, niin sanoakseni henkiselle, ollen ei vain saalistamista ja
+huvittelua ja ruumiillista harjoitusta, vaan luonnon ja sen lakien
+tutkimista ja niihin perehtymistä.
+
+Tutkiessaan kalan näköä on mainittu englantilainen onkijatiedemies,
+joka samalla on erinomainen heittäjä ja heitonopettaja, tullut siihen
+tulokseen (kuva 1), että jos ajattelemme kalan silmäin olevan keskellä
+ympyrän muotoista vaakasuoraa tasapintaa, se tässä pinnassa voi nähdä
+suoraan eteensä ja kummallekin kupeelleen ympyrästä 300 asteen alan.
+Näkemättömäksi sille silloin jää ympyrästä vain 60 asteen ala.
+
+[Kuva 1. F kala. D A B C vaakasuora ala, jonka kala näkee. D E C
+vaakasuora ala, jota kala ei näe.]
+
+On kyllä huomautettu, että kala joskus näyttää saattavan nähdä suoraan
+taakseenkin, ja myönnettävä onkin, että kalalla joskus on tietoa
+rannalla seisovasta miehestä silloinkin, kun tämä on tuossa
+näkymättömyyden piirissä, mutta se tapahtuu ainoastaan silloin, kun
+mies on ylempänä kuin kalan silmä. Jos kalan silmä ja sen takana oleva
+esine ovat samassa tasapinnassa, s.o. yhtä korkealla, ei kala näe
+miestä. Yleensä pitää paikkansa, että jos mieli kalan voida nähdä
+esinettä, tämän tulee olla jonkin verran yläpuolella veden pintaa niin,
+ettei kalan hartiain pullistuma tule sen silmän ja nähtävän esineen
+väliin, niinkuin käy, jos kalan silmä ja esine ovat samassa
+tasapinnassa, s.o. yhtä korkealla.
+
+Kuvassa 1, jos A B C D merkitsevät vaakasuoraa pintaa, jonka sisällä
+kala on, E silmää ja K kalan pyrstöä, on kalan katse luonnollisestikin
+enimmäkseen suunnattuna suoraan eteenpäin vastavirtaan, josta kala
+odottaa saalistaan, mutta se voi samalla nähdä kupeelleen tässä
+asennossa jokaisen esineen, joka on piirissä D A B C samalla tasolla
+kuin se itse, mutta se ei voi, tietystikään asentoaan muuttamatta, s.o.
+kääntymättä, nähdä mitään, mikä on sen takana segmentissä D E C. Tästä
+seuraa, että jos kalastaja on tämän piirin sisällä, voi hän lähestyä
+kalaa sen häntä huomaamatta. Kuta kauempana kalastaja on kalasta, sitä
+suurempi on kalaan nähden hänen näkymättömyytensä alue ja sitä suurempi
+saa olla hänen ja hänen vapansa liikkumisalue.
+
+Jos sitten tahdotaan päästä selville siitä, kuinka kala näkee ylöspäin,
+kohtisuorasti tai vinosti, syntyy aivan toisenlainen näköpiiri.
+Esiintyy aivan uusi ilmiö, nimittäin veden valonsäteitä taittava
+vaikutus. Kaikki ilmasta veteen tunkevat säteet näet siinä taittuvat,
+minkä voi huomata pannessaan esim. kepin veteen, jolloin se näyttää
+siinä poikkinaiselta. Ei ole tässä tilaisuutta tarkemmin selvitellä
+valonsäteiden taittumisen optillisia, valo-opillisia, lakeja;
+huomautettakoon vain siitä tosiasiasta, että kalan kohtisuoraan eli
+ylöspäin vedestä menevä näköpiiri on vedenpinnan yläpuolella oleviin
+esineihin nähden rajoitettu sikäli, että se muodostaa onton koonin eli
+kartion, jonka kärki on kalan silmässä ja jonka laidat nousevat
+ylöspäin niin, että ne ovat noin 42 asteen kulmassa veden pintaan (ks.
+kuva 3). Kala ei siis näe veteen tunkeutuvia valonsäteitä muuta kuin
+mikä niitä sattuu siihen kehään, jonka tämän kartion suu muodostaa.
+Tämän onton kartion sisällä, joka siis ulottuu 96 asteen kulmassa joka
+suuntaan ylöspäin, kaikkien esineiden näkeminen on rajoitettu 180
+asteeseen kohtisuorasti vedenpinnan yli. Toisin sanoen: kala näkee
+kaikki esineet vedenpinnan yläpuolella niin sanoaksemme kartiomaisen
+kaivon pohjasta, jonka kaivon suu tai aukko sen päällä on ympyrä, joka
+on noin puolet siitä, mikä on noiden esineiden todellinen suuruus.
+Näiden esineiden koko on suurempi tai pienempi sitä mukaa, ovatko ne
+puristetut suurempaan tai pienempään näköpiiriin, laajempaan tai
+ahtaampaan ympyrään.
+
+[Kuva 2. a b c d, A B C D veden pinta; E kalan silmä; E A, E B, E C, E
+D pysty kartio, jonka sisään puristuvat kaikki veden pinnan yläpuolella
+olevat valonsäteet niistä esineistä, jotka kala voi nähdä: A C B D
+pystykartion suu, jonka ulkopuolelta kala ei näe mitään valonsäteitä,
+jotka sattuvat ilmasta veteen.]
+
+[Kuva 3. A E B pystysuora leikkaus ontosta kartiosta (kuvassa 2.), joka
+leikkaa vedenpinnan A B:ssa. M N rannalla oleva esine, esim. mies.
+E b M, E B N viivat, joita myöten valonsäteet miehestä M N sattuvat
+kalan silmään. E d D, E d D viivoja, jotka osoittavat, mitä tietä veden
+pinnan alla olevat esineet ulkopuolelta kartion E A, E B sattuvat kalan
+silmään kuvastuessaan siihen vedenpinnan alapuolelta d d:ssä.]
+
+Tehdäksemme tämän niin selväksi kuin mahdollista esitämme sen kahdessa
+kuvassa. Kuvassa 2 E on kalan silmä, josta nousee pysty kartio E A,
+E C, E B, E D, jonka sivut leikkaavat vedenpinnan piirissä A B C D.
+Kaikkien vedenpinnan yläpuolella olevista esineistä tulevien
+valonsäteiden täytyy, saavuttaakseen kalan silmän, E:ssä tunkea veteen
+ympyrän A C B D sisällä. Ajatelkaamme, että A E B (katso kuva 3) on
+kuvassa 2 kuvatun koonin kohtisuora leikkaus, joka leikkaa vedenpinnan
+A B:ssä. Silloin voivat valonsäteet rannalla olevasta, siis esim. siinä
+seisovasta miehestä M N, sattua E:ssä olevan kalan silmään ainoastaan
+silloin, kun ne kulkevat niin kuin pilkutetut viivat N B E ja M b E
+osoittavat. Esine N M näkyy silloin suunnassa b B ja on pienentynyt
+siihen kokoon kuin b B osoittaa. Kuta lähempänä veden tasapintaa, s.o.
+kuta vinommassa kulmassa siihen kalastaja siis esiintyy, sitä
+pienempänä kala näkee hänen hahmonsa.
+
+Ne esineet, jotka ovat kohtisuoraan ylöspäin kalasta, muuttavat
+vähemmän muotoaan ja kokoaan, kun valonsäteiden taittuminen vedessä
+silloin on vähempi. Kuta enemmän esine taas laskeutuu kartion ympyrän
+suun kehään päin, sitä enemmän se muuttuu näöltään ja kooltaan, sitä
+pienempänä se näkyy kalan silmään, ja suurin on niiden muunnos niiden
+ollessa ihan horisontissa. Niinpä esim. täysikuu juuri noustessaan
+näkyy kaitaisena vaakasuorana valoviivana 42 astetta yläpuolella
+horisontin ja pyöristyy asteittain oikeaan ympyriäiseen muotoonsa
+lähestyessään keskitaivasta.
+
+Näkyy siis, että kuta lähempänä esine on vedenpintaa sen yläpuolella,
+sitä pienempi on se kulma, jossa se suhteellisesti on kalaan nähden,
+toisin sanoen: kuta alempana esine on, sitä pienempänä kala sen näkee.
+
+Tätä tärkeää tosiasiaa jokainen tottunut kalastaja käyttää hyväkseen,
+sillä vaikka hän ei tunnekaan valo-oppia, on hän kuitenkin
+kokemuksestaan oppinut, että jos hän tahtoo olla peloittamatta kalaa,
+hänen tulee kumartua niin paljon kuin mahdollista ja siten pienentää
+kokoaan. Kuta ylempänä vapa heiluu, sitä paremmin kala sen huomaa,
+jonka vuoksi on edullista pitää vapa mahdollisimman alhaalla ja tehdä
+heittonsa sivulta päin eikä pään yli. Kala tietysti silloinkin näkee
+kalastajan, mutta kalastajan ja hänen vapansa kuva vedenpinnalla on
+siksi pieni ja hämärä, ettei kala sitä enää osaa pelätä. Jos veden
+pinta ei ole aivan tyyni, vaan jos tuuli, virta tai sade panee sen
+väräjämään, käy kuva vieläkin epäselvemmäksi. Kun sanotaan, että kala
+syö paremmin tuulella kuin tyynellä, sateella paremmin kuin poudalla,
+riippuu se usein vain siitä, että kala silloin ei näe eikä siis osaa
+pelätä onkimiestä. Mutta jos pinta on peilikirkas ja ilma tyyni, oppii
+tyhminkin kala, nähdessään vapaansa huitovan oudon otuksen ja sen
+huitomisen yhteydessä samalla veteen putoilevat perhot ja siiman,
+piankin rinnastamaan toisiinsa nämä kaksi ilmiötä ja pakenemaan niin
+pian kuin näkee miehen ilmaantuvan rannalle. Olkoon onkija siis kuinka
+taitava heittäjä tahansa, ja tarjotkoon hän semmoisesta paikasta
+lähellä rantaa kaikkein hienoimmat perhosensa, hänen työnsä on turha,
+ellei hän samalla pysyttele tarpeeksi loitolla tai tarpeeksi matalana.
+Tämä tulee kalamiehen ottaa huomioonsa ei ainoastaan itseänsä varten,
+vaan kalastustoveriensakin vuoksi, sillä kerran arkiutunut kala ei
+kesyty aivan helposti vaan pysyy piilossa kauankin. Usein kuulee
+sanottavan, että toinen pilaa toisen kalaonnen ja koski yht'äkkiä on
+kuin kirottu, vaikka sää muuten on suotuisa. Tällä taikauskolla on
+usein hyvin luonnolliset syynsä.
+
+Kaikki muut kalan silmään sattuvat valonsäteet, paitsi ne, jotka
+sattuvat siihen ympyrään, mikä kartion suussa leikkaa veden pinnan,
+tulevat jostakin vedenpinnan alla olevasta esineestä ja joutuvat
+kartion ulkopuolelle. Kala näkee ne siellä luonnollisessa koossa
+suoraan veden läpi, niinkuin me näemme ilmassa, sekä samalla
+kuvastuksena veden pinnasta (katso E d D, E d D kuvassa 3), joka
+muodostaa suunnattoman peilin, mihin kaikki pinnan alla olevat esineet
+suotuisissa valosuhteissa kuvastuvat. Tästä tarkemmin alempana.
+
+Jos nyt läpikäymme kalan silmään näkyvän koko hänen maailmansa, niin
+saamme siitä sangen omituisen kuvan.
+
+[Kuva 4. Kalan näköpiiri: I, jonka kala näkee katsoessaan ylöspäin II,
+jonka se näkee katsoessaan kupeelleen, ja III, jonka se näkee
+katsoessaan alaspäin.]
+
+Sen näkemä ala jakaantuu kolmeen osaan (kuva 4). Se näkee ensiksi
+pystysuorasti ylöspäin esineen semmoisenaan sen luonnollisessa muodossa
+ja suuruudessa, sillä pystysuorasti veteen tunkeva valonsäde tunkee sen
+läpi taittumatta. Sen näköpiirin ensimmäinen alue (kts. I kuvassa 4)
+ulottuu pystysuorasta säteestä siihen säteeseen, joka muodostaa 48-1/2
+asteen kulman pystysuoraan säteeseen. Se on tämä säde, joka viimeisenä
+ja voimakkaimmin tunkee vedestä ilmaan ja yhtyy veden pintaan, kulkien
+sitä myöten. Kaikki valo, joka pystysuorasta alkaen veden pintaan asti
+tunkee ilmasta kalan silmään, yhtyy siis vedessä tämän ensimmäisen
+kartiomaisen alueen sisässä. Kala näkee ympyrän muotoisen kirkkaan 97
+asteen aukon silmänsä päällä. Tämän pyöreän valoaukon läpi näkyy sen
+silmään koko yläpuolella oleva maailma. Tämän piirin sisään puristuvat
+kaikki esineet: taivaalla kulkevat pilvet, rantapenger ja siinä seisova
+mies kantapäitään myöten. Se ei voi tapahtua muuten, kuin että kaikki
+siihen kuvastuvat esineet pienenevät. Ylinnä, keskikohdalla näkyy
+kaikki vielä jotenkin oikeassa koossaan, mutta kuta matalammalla veden
+pinnassa esine on, sitä enemmän pienennettynä ja kokoonpuristettuna
+kokoonsa nähden esine esiintyy. Se, mikä on melkein veden pinnan
+tasalla, siis aivan alhaalla, se välkkää ihan kaitaisena saumana eli
+viivana valopiirin reunassa. Kalastajan pitäisi siis niin paljon kuin
+mahdollista koettaa muuttua täksi viivaksi, hiipimällä pitkänään ja
+heittämällä kyyryltään, olla lähestymättä rantaa enemmän kuin on
+tarpeellista.
+
+Tämän ensimmäisen valopiirin ympärillä on aina kirkas värillinen
+sateenkaaren tapainen reuna, ulkopuolella punainen, sisempänä vihreä
+tai sininen, joka veden vähänkin värähdellessä sulautuu väripilkuiksi
+ja sekaantuu näköympyrän koko kuvaan. Tämä väriväreily, joka voi
+vaihdella sen mukaan, millainen on taivaan, auringon ja rannan väri,
+kai vaikuttaa onkiperhonkin väriin ja siihen oikullisuuteen, jota
+mullonen osoittaa perhoa valitessaan, se kun ottaa milloin koreampaa
+milloin tummempaa, milloin punaista, milloin sinistä j.n.e., saattaen
+kalamiehen ihan epätoivoon sopivaa valitessa. Ja kun on vihdoin
+löytänyt sopivan, on se jo myöhäistä, sillä valosuhteet ovat taas
+muuttuneet. Tästä sateenkaaresta, joka rajoittaa ensimmäisen
+näkemisalueen, alkaa toinen näkemisalue (II). Se ulottuu siis asteesta
+49 noin asteeseen 90 ja on sen laajuus siis noin 41 astetta. Tässä
+alueessa näkee kala luonnollisella tavalla kaikki vedessä olevat
+esineet; mutta sen pään päällä näkyy sen silmään vedenpinta niinkuin
+loistava hopeinen peili. Tämän peilin läpi ei sen silmään tunge
+ainoatakaan valonsädettä veden yläpuolella olevasta maailmasta, vaan
+kuvastuvat siihen ylösalaisin kaikki veden alla olevat esineet.
+Esimerkiksi toinen kala, joka ui lähellä vedenpintaa, näkyy siis
+kahtena, ensin siinä, missä se on ja sitten ylösalaisin peilissä,
+näyttäen olevan niin korkealla vedenpinnasta kuin se todellisuudessa on
+sen alla.
+
+Tuo hopeanhohtoinen peili on seuraus n.k. kokonaiskuvastuksesta,
+totalirefleksistä. Näimme jo, että kaikki valonsäteet, jotka vinommin
+kuin 48-1/2 asteen kulmassa kohtisuorasta suunnasta nousevat pintaan,
+eivät yleensä voi tunkea sen läpi, vaan taittuvat takaisin veteen
+niinkuin kirkkaimmasta metallipeilistä. Siten on tämä peilikuva
+tyynessä vedessä yhtä kirkas ja yhtä selvä kuin sen alkukuva.
+
+Toisen näkemisalueen alla on kolmas näkemisalue (III), ja siihen kuuluu
+koko alla oleva pallonpuolisko. Siinä näkee kalan silmä aivan samoin
+kuin me ilman asukkaat näemme omassa maailmassamme, yksinkertaisesti ja
+suorasti, kaikki oikealla paikallaan. On kuitenkin huomautettava, että
+kala tästä osasta valtakuntaansa tavallisesti näkee verrattain vähän,
+sillä sen silmät ovat siinä asennossa, että ne katsovat enemmän
+ylöspäin ja eteenpäin kuin taapäin ja alas. Nähdäkseen alas täytyy
+kalan siis asettua pystyyn päälleen ja sivulleen, ja niin näkee sen
+joskus, joskin harvoin, tekevänkin. Koska kalan on helpoin nähdä
+eteenpäin, ylöspäin ja sivulle, asettuukin se sen vuoksi mielellään
+niin lähelle pohjaa kuin mahdollista. Siitä se voi hallita koko
+maailmansa, sen, mikä on ympärillä, sekä todellisen että kuvastelevan,
+ja sen, mikä on ylimpänä, s.o. myöskin koko ilmamaailman, kaikki
+samasta paikasta yht'aikaa.
+
+Niinkuin edellisestä siis on selvinnyt, voi kala suotuisissa oloissa
+nähdä kalastajan yhtä hyvin kuin kalastaja kalan. Poikkeuksia on
+kuitenkin olemassa riippuen seuraavista tekijöistä: 1) siitä
+valomäärästä, joka valaisee jompaakumpaa; 2) jommankumman silmään
+sattuvasta valon häikäisevästä heijastuksesta; ja 3) kummankin
+taustasta.
+
+Ensimmäinen tekijä voi olla välistä edullinen kalastajalle, välistä
+kalalle, useimmin kuitenkin kalalle, sillä valo harvoin sattuu kalaan
+yhtä heleästi kuin kalastajaan, vaan on kala päinvastoin varjossa, väri
+sulautuneena pohjan väriin, ja voi sieltä nähdä niinkuin pimeästä
+paikasta valoisaan.
+
+Toinenkin tekijä on kalalle edullinen. Kalastaja saa silmäänsä suuren
+osan, joskaan ei kaikkea, siitä heijastuksesta, joka tulee
+vedenpinnasta kirkkaana päivänä, vaikka auringon valo vuorostaan kyllä
+haittaa kalaakin.
+
+Kolmas tekijä on tausta, jota vastaan kalastaja seisoo, ja se on
+melkein aina edullinen kalalle. On erittäin tärkeää, että tämä tausta
+on mahdollisimman tumma, jonka vuoksi kalastajan on koetettava välttää
+seisomasta kirkasta, seesteistä taivasta vastaan, mikä on kaikista
+taustoista epäedullisin. Jos hän rannalla kalastaessaan asettuu niin,
+että hänellä on lähinnä takanaan puita, kallioita tai pensaita y.m.s.,
+ja jos hänen pukunsa on niiden värinen, sekaantuu hänen kuvansa ja kuva
+taustasta näkökartion suussa A D B C:ssa (ks. kuva 2) yhteen niin,
+ettei kala helposti häntä huomaa. Hämärissä ja pilvisellä ilmalla tämä
+sekaantuminen on suurempi kuin kirkkaana päivänä, ja se on yhtenä syynä
+siihen, että kala silloin ei ole arka ja ottaa onkea.
+
+Kaikesta tästä käy nyt selville, että kalan näkö on sen kehittynein
+aisti, onkimiehen tulee koettaa pysytellä niin paljon kuin mahdollista
+kalan näköpiirin ulkopuolella ja siitä syystä myös käyttää
+mahdollisimman hienoja vehkeitä, varsinkin heittosiimaa, joka aina
+tulee lähemmäksi kalan silmää. Kala ei näe kauas eikä välittömästi
+vedestä ilmaan, niinkuin ilmassa olija näkee ilmassa. Mutta ahtaassa
+piirissään se näkee selvästi ja tarkasti. Kala on likinäköinen, mutta
+samalla tarkkanäköinen. Sen näkemismahdollisuudet vedestä ilmaan ovat
+rajoitetut edellä kuvatun kartion piiriin, jota se niin sanoaksemme
+kuljettaa mukanaan päänsä päällä ja joka siirtyy sen kanssa niinkuin
+mikäkin silmäkoppa tai kiikari. Kala näkee siis veden pinnallakin uivat
+esineet sangen ahtaassa piirissä ja sentähden täytyy sen liikkua
+ahkerasti, kun se etsii siitä ruokaansa, tai sitten asettua esim.
+koskessa paikkaan, jossa tätä ruokaa valuu runsaasti alas. Semmoiset
+paikat koskessa, missä veden kulku on sellainen, että niihin vesi
+kantaa esim. pinnalle laskeutuneita hyönteisiä, ovat melkein aina
+»otetut» ja niissä ovat myöskin tavattavissa suurimmat kalat, jotka
+niistä karkoittavat pienemmät. Niin pian kuin yksi poistuu
+väijymäpaikasta, asettuu siihen toinen.
+
+Omat kokemukseni ovat vahvistaneet kaikin puolin sen teorian
+pätevyyttä, jonka edellä olen esittänyt. Kuta kirkkaampi ja matalampi
+vesi on, sitä arempi siinä on kala. Vähimmin arka näyttää hauki olevan,
+se makaa meressä usein ihan rannassa eikä poistu ohi kuljettaessa eikä
+vapaa huidottaessa ja pyydystä läiskytettäessä. Se on välistä niin kesy
+ja niin silmittömän ahnas, että vaikka pyydystä seuraten tuleekin
+ulompaa, se pysähtyy siihen, missä pyydys nousee vedestä ja jää ihan
+kuin odottamaan sen takaisin tuloa. Vaikka se toisella kerralla
+pääsisikin, se ajaa ja ottaa vielä kolmannenkin, joskus useammankin
+kerran. Ei voi olla epäilystäkään siitä, ettei se olisi nähnyt onkijaa
+ja hänen liikkeitään. Mutta se ei välittänyt niistä. Sen ruokahalu oli
+suurempi kuin sen pelko. Vai johtuneeko sen rohkeus siitäkin, että se
+aina on tai on olevinaan piilossa joko jonkin pohjamättään tai heinikon
+suojassa tai alla? Muutkaan kalat eivät aina kaikkoa kauas, vaan
+kätkeytyvät. Ne painautuvat niinkuin jänis, joka pistäessään päänsä
+pensaaseen kai luulee, ettei häntä nähdä, kun hän ei näe. Ahven tekee
+sen usein, sitä on käestellessä välistä vaikea saada tarpomallakaan
+irti rannan kasvistosta.
+
+Niinkin arka ja varovainen kala kuin mullonen pistäikse vaaran uhatessa
+vain lähimmän kiven koloon tai liman alle. Olen niitä puron rannalla
+syötellessäni huomannut, että ne sieltä taas tuikahtavat esiin heti,
+kun luulevat vaaran olevan ohi. Kala, suurikin, näyttää myös lopulta
+tottuvan ympäristöönsä eikä välittävän vähääkään rannalla seisojista.
+Huopanassa on melkein keskellä koskea arkku, jossa läpi koko kesän
+seisoo tukinuittaja hakoineen. Lohet liikkuvat aivan arkun vieressä ja
+ottavat siitä onkea. Pinnalta ne tosin harvoin nousevat ottamaan
+muulloin kuin pimeän tullessa, mutta kirkkaimmalla paisteellakin ne
+ottavat mitään pelkäämättä syvemmässä kulkevaa syöttiä. Niitä ei
+koskaan näy, mutta niin pian kuin ne näkevät heitetyn matosen tai
+mätijyväsen, vilahtelee niitä sieltä esiin montakin yht'aikaa. On
+minulle myöskin joskus samassa paikassa tapahtunut, että uitellessani
+suurta lohta tuskin vavan pituuden päässä rannasta toinen suuri on
+loiruillut vavan ja siiman muodostaman kaaren alla.
+
+Mutta yleensä pitää paikkansa, että varovaisuus vaatii pysymään niin
+kaukana tai niin alhaalla, että joutuu kalan näköpiirin ulkopuolelle.
+Kirkasvetisissä virroissaan englantilaiset lähestyvät rantaa
+polvillaan, jopa ryömylläänkin eivätkä edes uskalla liikuttaa vapaansa
+pystyasennossa, vaan viistossa. Kalaa haaviin otettaessa on tämä
+varovaisuus yhtä tarpeellinen kuin sitä houkuteltaessakin. Ottajan on
+parasta kyyristyä eikä tehdä äkkinäisiä liikkeitä. Kun kala on saapunut
+niin lähelle, että se voi nähdä ottajan, voi varomaton, äkkinäinen
+liike pelästyttää sen viimeiseen voimainponnistukseen, jolloin se
+saattaa katkaista perukkeen, jopa joskus murtaa vavankin.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of Project Gutenberg's Lohilastuja ja kalakaskuja, by Juhani Aho
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13769 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..2cdf53c
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #13769 (https://www.gutenberg.org/ebooks/13769)
diff --git a/old/13769-8.txt b/old/13769-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..45a8e21
--- /dev/null
+++ b/old/13769-8.txt
@@ -0,0 +1,7792 @@
+The Project Gutenberg EBook of Lohilastuja ja kalakaskuja, by Juhani Aho
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Lohilastuja ja kalakaskuja
+
+Author: Juhani Aho
+
+Release Date: October 17, 2004 [EBook #13769]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LOHILASTUJA JA KALAKASKUJA ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+LOHILASTUJA JA KALAKASKUJA
+
+Kirj.
+
+Juhani Aho
+
+
+WSOY, Porvoo, 1921.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Ensimmäinen onkeni
+Kehukaloja
+Ensimmäiset mulloseni
+Koukkuvirta
+Eräs urheilukalastaja
+Se suuri syntymäpäivälohi
+Lastu siitä suuresta lohesta
+Salaperäiset säyneet
+Onnen ongella otettuja
+Toivomatta tulleita
+Onkikauden viimeinen kala
+Myllärin housut
+»Hihhei, sen tuuli vei!»
+»Kalasta--njet!»
+Stenofylax stellatus
+Täyllä ja perholla
+Uistin
+Suurperho
+Englantilainen
+Kuninkaan kala
+Lohivapa
+Sunnuntai
+Kuinka kala näkee
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN ONKENI.
+
+
+On käännekohta pikkupojan elämässä, kun hän joko saa ensimmäisen
+kalansa tai kantaa kotiin ensimmäisen rihmalintunsa tai ampumansa
+esikoisjäniksen. Hän ei silloin enää ole lapsi, vaan mies, ainakin
+omasta mielestään. Se on heränneen itsetunnon suunnattoman paisutuksen
+päivä, askel leikistä toden tekoon. Minulla ei ole hämärintäkään
+näkemystä siitä päivästä, jolloin opin vastaiselle ammatilleni
+tarpeellisen kirjoittamisen taidon. En muista, miten ja milloin opin
+piirtämään ensimmäisen A-kirjaimeni, enkä sitäkään, milloin opin ulkoa
+Isämeidän. Yleensä ei minulla ole mitään voimakkaampaa muistoa
+ensimmäisistä kirjallisista harrastuksistani tai saavutuksistani.
+Sitävastoin on se päivä, jolloin sain ongen ja sillä ensimmäisen
+kalani, jännityksineen, vaikutelmineen ja tunnelmineen kuin eilen
+eletty.
+
+Lapsihan ensin leikkii kaiken, minkä se sitten elää todellisuudessa,
+elämänsä tärkeimmät tapahtumat, semmoisina kuin niitä eletään hänen
+ympärillään. Me leikimme sekä kasteet että rippikoulut, naimisiin
+menot ja vihkimiset, jopa kuolemat ja hautaamisetkin. Leikimme myöskin
+kaikki muut aikaihmisten ja erittäinkin isompien naapurinpoikien
+hommat, pienet ja suuret. Leikittiin kynnöt, kylvöt, meillä oli
+leikkihevoset, ja leikkilehmät, leikkitalot, -verkot, -nuotat, -veneet,
+ja -höyrylaivat, ja tietysti myöskin leikkionget. Istuttiin liiterin
+eteen vedetyssä reessä ja heitettiin siimaa sen perästä, tai seisottiin
+pirtin pankolla ja nypittiin lattialta höylänlastuja ahvenina, särkinä
+ja salakoina suuret kalat--vapana hernekeppi, siimana nuoranpätkä ja
+koukkuna oksan haarukka tai vanha hierin, joihin helposti tarttui ja
+joilla aina sai.
+
+Mutta eräänä päivänä tulee Huttusen Pekka, melkein yhdenkokoinen
+naapurinpoika, kaupalle oikeita ahvenia, joita hän on saanut oikealla
+ongella Koljonsillan korvasta. Ja leikkionginnan lumous on mennyttä.
+Lapsi on yht'äkkiä putkahtanut kotelostaan ja perhostunut pojaksi,
+jonka pitää saada oikeita kaloja oikeasta järvestä oikealla ongella.
+
+Mutta mistä minä saan ongen? Kuka minulle laittaa vavan ja siiman,
+mutta ennen kaikkea ongen, sillä itselläni minulla ei ole
+aavistustakaan siitä, miten ne olisivat aikaansaatavat.
+
+Mutta onhan isä, kaikkitietävä ja kaikkitaitava isä--eikä niin
+ihmeellistä kalua, ettei hän osaisi sitä korjata tai laittaa. Hän on
+puuseppä ja läkkiseppä, valuri, suutari ja sorvari, hän maalaa,
+kiilloittaa, liimaa, juottaa, korjaa kylän akkojen rukit ja ukkojen
+kellot. Hänen ilonsa on tehdä kaikki, mitä häneltä pyydetään, mutta
+vielä suurempi on hänen ilonsa yllättää. Isä on vuollut ja veistellyt
+meille kaikki, mitä meillä on ihaninta: puuhevosemme, pärerekemme,
+väkkärät, puromyllyt, sahaukot, hyrrät, sukset ja kelkat, joita toisia
+on pyydetty, toisia vain toivottu, toisia ei arvattu pyytää eikä edes
+toivoakaan. Yhtäkkiä ne jonakin aamuna on löydetty vuoteen vierestä
+kukkapöydältä syntymä- tai nimipäivinä. Mutta hauskinta on ollut olla
+näkemässä, kun isä valmistaa jotakin, josta ei ole aavistustakaan, mitä
+siitä tulee. Salaperäisesti myhähtäen tai veitikkamaisesti silmää
+iskien hän lähtee sahoineen, höylineen ja kirveineen tupaan, koko
+lapsilauma pyrähtää jälkeen, asettuen penkille kuin pääskyn pojat
+räystäälle katsomaan ja odottamaan. Isä höylää lautaa, josta voisi
+luulla, että siitä tulee vaikka hylly. Mutta kun hän poraa reiän sen
+toiseen päähän, niin ei siitä siis tulekaan hyllyä, vaan ehkä joku
+kalansiivuulauta tai sen semmoinen, joka ripustetaan seinälle.--»Eipä
+tiiä, eipä tiiä, mikäpä mahtanoo tulla», hyräilee isä ja lapset
+ihastuneena kuorona häntä säestäen: »Eipä tiiä ... eipä tiiä ... eipä
+milloinkaan tiiä...»--Hän ottaa kirveen ja alkaa veistää. Joku arvaa,
+että siitä tulee lapio. Mutta kun hän ei veistäkään toista puolta
+lapion terälle, vaan pyöristää sen toisapäin, niin ei siitä näy
+tulevankaan lapio. Höylättyään sen toiseen laitaan kuurnan, jonka
+tarkoitusta ei kukaan osaa arvata, isä alkaa vuolla ja vuolla, eikä
+aikaakaan, niin siitä tuleekin--jousipyssy.
+
+Isä on nyt siis saatava laittamaan minulle onki. En tahdo kuitenkaan
+sitä suoraan pyytää, viittaan siihen vain niin hienosti ja niin kautta
+rantain, kuin minulle on mahdollista. Kun illallispöydässä kehutaan
+naapurin pojan kalansaalista, että »saapas se poika vain kaloja
+ongella, vaikkei ole sen suurempi», niin minä sanon:--»Saisi kai niitä
+muutkin kaloja ongella, kun vain olisi joku, joka osaisi tehdä ongen.»
+--»Eihän sitä toki mahda meidän talossa kukaan osata onkea tehdä»,
+sanoo isä äänellä, joka ilmaisee, että hän on ymmärtänyt yskän. Minä
+tiedän, että huomenna hän sen tekee.
+
+Mutta ei se aamulla oikein siltä näytä. Minä vaanin hänen puuhiaan,
+seuraan häntä kuin koira kaikkialle. Hän menee aittaan ja ottaa sieltä
+siemensäkin ja kantaa sen pellolle. Minä pyydän saada kantaa vakkaa.
+Isä astelee verkalleen saran päästä toiseen ja edellä kulkee renki
+Matti ja vetää sitkainta hiilinkoukulla. Minä astun urhoollisesti isän
+kantapäillä, vaikka kokkareet ja tunkiohavut pistävät paljaaseen
+jalkaan. Pelto on ihan järven rannalla, on tyven aamu ja kalat
+polskauttelevat kaislikossa. Kun isä saran päässä täyttää siemenvakkaa,
+sanon minä: »Kah, kuinka ne kalat siellä polskahtelevat!» Isä myöntää,
+että niinpä näkyvät tekevän. Kun tulemme saran yläpäähän, kiipeän minä
+aidalle ja virkan seipään varassa kiikkuen: »Sielläpähän seisoo taas
+Huttusen Pekka sillan korvassa ja onkii.» Isä sanoo: »Elähän vain
+katkaise sitä seivästä, että putoot.»--»En toki, en toki», hyräilen
+minä mielitellen kielitellen ja loikkaan aidalta suoraan ojan yli isän
+viereen. Hän vuoleksii jotakin, mitä vuollee kaarnaa.--»Mitä pappa
+vuolee?»--»Ilman vain nakertelen.»--»Saanko minä sen?»--»Saathan
+tämän.» Siitä on tullut peukalonpään kokoinen pallo, jonka läpi on
+pistetty tikku.
+
+Kun isä on saanut pellon kylvetyksi, menemme pihaan. Isä istahtaa aitan
+rappusille ja aikoo panna tupakan, mutta ei löydäkään tikkujaan. Minä
+kirmaisen noutamaan ne ja sytytän hänen piippunsa, jonka koppa vuoroin
+imaisee tulen sisäänsä, vuoroin tupsauttaa sen ulos, jolloin rouheet
+mukavasti rätisevät ja röyheltyvät. Isä katsoo minuun piipun vartta
+pitkin siristäen toista silmäänsä, mutta ei sano mitään. Se on hyvä
+merkki, silloin sillä aina on jotakin mukavaa mielessä. Mutta kun Matti
+tulee tallin takaa ajaen piikkikarhia pellolle, sanookin isä hänen
+jälkeensä: »Kun olet siementänyt, niin älä viekään ruunaa hakaan, vaan
+pannaan se kenkään.» Minun kurkkuani kuristaa: isä ei siis aiokaan
+vielä tänään laittaa onkea, hän ei ehkä enää muista koko asiaa, kuka
+ties ei osaa tehdäkään onkea.
+
+Seuraan häntä kuitenkin hänen kamariinsa. Hän on istuutunut pöytänsä
+ääreen. Hänellä on pöytä, jonka toisessa päässä on vaateverholla
+peitetty kirjahylly, toisessa työkalulaatikot. Hyllyssä ovat hänen
+raamattunsa, testamenttinsa, käsikirjansa--josta hän kastaa ja vihkii
+ja kirkottaa ja jonka lehtien välissä aina on kaksilehtinen
+papinkaulus, virsikirja, ehtoolliskalulaatikko ja mitä ne lienevät
+kaikki ne papin työkalut, joiden edessä olevaa verhoa tuskin uskaltaa
+nostaa, vielä vähemmän niihin itseensä koskea. Laatikoissa olevat
+maalliset työkalut, vasarat, meisselit, hohtimet, pihdit, porat ja
+terät ja temmiraudat, veitset jos jonkinlaiset, naskalit, äimät,
+harjakset, pikilangat, viitat ja messinki- ja teräslankakääröt, ovat
+kyllä ihmeellisessä, kunnioitusta herättävässä järjestyksessä, mutta
+eivät läheskään yhtä peloittavassa. Niitä sentään uskaltaa laatikkoa
+raottamalla katsoa, ihastuneena niihin tuijottaa, joskaan ei niitä
+koskettaa eikä ottaa.
+
+Isä istuu tuolillaan ja miettii jotakin. Sitten hän imaisee pitkät
+rätisevät pohjasavut piipustaan, niin että posket menee ontolle, panee
+piipun hyllyyn ja avaa, samalla kun savu pöllyää suusta ja
+sieraimista, sen laatikon, missä ovat hänen pihtinsä. Hän ottaa niistä
+yhdet, kaikkein pienimmät ja asettaa ne eteensä pöydälle. Sitten hän
+hakee toisesta laatikosta pienen messinkialasimen ja hyvin pienen
+pikkaraisen vasaran, ja puukkolaatikosta hienokärkisimmän puukon ja
+viilalaatikosta viilan, joka on ohut kuin vieteri, ja asettaa nekin
+eteensä pöydälle. Ne kalut on hänellä käsillä aina, kun hän korjaa
+seinäkelloja. Mitä aikonee hän niillä nyt? Sitten hän ottaa käärön
+messinkilankaa ja pantuaan nenälleen silmälasit, joita hän käyttää vain
+kaikkein hienoimmissa kellonkorjuutöissään, hän napsauttaa pihdeillä,
+niitä edestakaisin nytkytellen, palasen messinkilankaa. Hän asettaa sen
+alasimelle ja naputtaa vasaralla litteäksi sen toisen pään ja painaa
+siihen puukon kärellä alasinta vastaan pykälän.
+
+Sitten hän, pihdeillä yhä lankaa pidellen, viilailee pykälää
+suuremmaksi ja teroittaa langan pään ja pyöristelee sitä. Mikä ihme
+siitä tulee? Mutta siitähän voi tulla--onki! Isä tekee onkea, tekee
+kuin tekeekin! Hän koettelee sormellaan sen kärkeä ja väkää ja antaa
+minunkin koettaa--ja se se sitten vasta on terävä, terävä kuin neulan
+kärki.
+
+Isä mulauttaa silmiään lasiensa yli ja kysyy:
+
+--Särkiäkö sinä aiot saada vai ahvenia?
+
+--Särkiä ja ahvenia! riemahdan minä.
+
+--Jaa, mutta kun särellä on pieni suu, niin pitää olla pieni onki, ja
+kun ahvenella on suuri suu, niin pitää olla suuri onki, muuten ei
+tartu--entäs sitten?
+
+--Pappa tekee aivan niin kuin itse tahtoo.
+
+Olen ylpeä neuvosta, jonka olen saanut hänelle antaa.
+
+--Tehdäänkö sitten siltä väliltä, ei liian suurta eikä liian pientä?
+
+--Tehdään, niinkuin hyvä tulee, sanon minä, ja itsetuntoni yhä kasvaa
+tästä uudesta neuvosta, jonka olen saanut antaa.
+
+Isä ottaa pihdit ja koukistaa valmiiksi ongen. Vielä kiertää hän
+silmukan sen toiseen päähän. Pitäen sitä nenäni edessä hän sanoo:
+
+--Mahtaakohan tämä nyt passata?
+
+Minä nyökäytän hyväksyvästi päätäni. Hyvä se on, se kiiltääkin niin
+kauniisti kuin kulta.
+
+--Kun ei vain sittenkin tullut rötös...? sanoo isä ja katsoo minuun
+kysyvästi ja huolestuneesti.
+
+Niin jaa--en tiedä mitä hän tarkoittaa.
+
+--Tämä on ihan liian kirkas?--tätä kala ihan varmaan säikähtää ja
+pötkähtää käpälämäkeen? Entäs nyt?
+
+Isä välistä narraa--ei tiedä, tarkoittaako hän totta vai leikkiä. Hänen
+poikansa räpäyttää epätietoisena silmiään.
+
+Isä miettii ja ryhtyy taas panemaan piippuun. Hän karistaa perät uunin
+kolpperossa olevaan astiaan, täyttää uudestaan kopan, vetelee pitkiä
+haikuja, joista muutamia lähettää kiekkoina kattoon, toisia pyynnöstä
+minun silmilleni, ottaa sitten ongen ja pistää sen piipun koppaan ja
+painaa peukalon kynnellä umpeen.
+
+--Ahaa, sanon minä, vaikkei minulla ole aavistustakaan siitä, mitä
+varten kaikki tämä tapahtuu. Toivon parasta ja pelkään samalla pahinta.
+Mutta kun isä hetken päästä ottaa punaisena hehkuvan ongen piipusta ja
+kastaa sen pesuvatiin, jossa se räsähtää ruskean vihreäksi, pääsee
+minulta nauru ja isäkin myhähtää, kun sanoo:--Katsohan veitikkata,
+minkä näköiseksi meni.
+
+Nyt se on valmis. Minulle tulee kuumeinen kiire saada se hetipaikalla
+järveen, sären suuhun, ahvenen suuhun--nyt ei muuta kuin hakemaan vapaa
+ja kaivamaan matoja tunkiosta.
+
+--Olisihan se ehkä vielä siimakin hyvä olemassa ongessa, sanoo isä.
+
+Niinpä niin--tietenkin. Koetan malttaa mieltäni, vaikka kovalle se
+ottaa.
+
+Pantuaan verkkaisin sormin pois pihdit ja viilat ja vasarat isä
+kurkottaa pöytäpiirongin laitimmaisesta ylälaatikosta rihmakerän. Hän
+antaa minulle toisen pään punottavaksi ja punoo itse toisesta.--»Ei saa
+päästää!»--Mutta minä tietysti päästän, juuri silloin kun rihma on
+tarpeeksi punottu ja valmis käännettäväksi ja kierrettäväksi. Täytyy
+alkaa alusta,--voi minua poloista, pääsenkö minä tästä enää milloinkaan
+ongelle? Koskee hartioihin ja ihan pakottaa selkää.
+
+--Joko nyt sitten lähdetään vapaa hakemaan? kysyn minä niin säyseästi
+kuin suinkin voin, kun siima vihdoinkin oli valmis ja kiinnitetty
+onkeen solmulla, jonka olen isälle mieliksi ollut oppivinani, mutta
+jota en koetakaan painaa mieleeni.
+
+--Jahka vielä laitetaan koho ja paino.
+
+Koho ja paino? Ei niitä tarvitse, eihän niitä ole Pekankaan ongessa.
+Saa kaloja ilmankin!... Mutta tämä jää vain perän pyöräytykseksi isän
+selän takana, ja isä virkkaa:
+
+--Annahan minulle sitten muuan hauli sieltä haulipussista.
+
+Ai, _se_ on hauskaa.. . Seinällä on isän haulipussi, nahkasta ommeltu
+letku, jota kun nostelee ja laskee ja puristelee, niin sen sisuksissa
+elää ja valuu ja sitä on hauska käsitellä silloin, kun joskus ihmeeksi
+saa--sillä on tapahtunut, että tulppa on auennut ja sisälmykset
+vuotaneet lattialle ja sitä tietä lattian alle. Kaikki henkeni ja
+ruumiini voimat siihen keskittäen, ettei sitä tällä kertaa tapahtuisi,
+minä saan kuin saankin siitä kämmenelleni haulin, ja pussin
+onnellisesti ripustetuksi takaisin naulaan. Kynäveitsensä hienoimmalla
+terällä isä halkaisee haulin puolitiehen, painaa siiman halkeamaan ja
+puree halkeaman kiinni.
+
+»Ja sitten koho ... sitten koho!»--mutta koho löytyykin valmiiksi
+vuoltuna minun suupielestäni, jossa olen sen tikkua imeksinyt ja
+pureksinut siitä pitäen, kun pellolla sen siihen panin. Semmoinen
+veitikka se isä.
+
+Ja nyt on onki siis vapaa vaille valmis. Minun mielestäni voisi vavaksi
+aivan hyvin kelvata vaikka hernekeppi, jonka me rantaan mennessämme
+kiskaisemme jostakin puutarhapenkistä, mutta isä eikö liene kuullut vai
+eikö liene kuulevinaan. Hän pyörähtää sanaa sanomatta ulos ja menee
+tuvan taa metsään ja sieltä alankoon ja alangon taa lehtoon, kiireesti
+käyden ja alamäessä juostenkin. Minä riennän perässä, minä olen kuin
+kytketty häneen, teen kaiken minkä hän, samat liikkeet, samat askeleet,
+samat hyppäykset ojain poikki ja kaatuneiden puunrunkojen yli
+pysyäkseni perässä ja saadakseni häneltä vavan heti, kun se on valmis,
+eikä hetkeäkään myöhemmin. En kuitenkaan pysy tiheässä pensaikossa
+hänen perässään, kuulen sieltä rapsauksen ja tupsauksen ja samassa jo
+isä tulee takaisin huiskuttaen häntänä perässään pihlajaa, jolla
+ripsauttaa minua silmille, ja puhaltaa juoksujalassa samaa tietään
+liiterin eteen. Isä jolloin kulloin näin kujeilee, kun sille päälle
+sattuu, mutta en tiedä, eikö hän samalla myös pilkanne minua, ainaista
+hätikköä.
+
+Isä leikkaa oksat ja koloo kuoren vavan paksummasta päästä, mutta
+jättää kärkipuolen kolomatta. Hän sitoo siiman vavan kärkeen ja kiertää
+sen vavan ympärille. En voi enää pidättäytyä, en hillitä itseäni, en
+hävetä malttamattomuuttani, minä hyppelen ja pyytelen:--Anna nyt jo
+kyllä se jo on hyvä ... anna, hyvä isä!
+
+Se on kädessäni, minä karkaan...
+
+--Mitenkäs sanot?
+
+--Kii--, ja minä karkaan taas.
+
+--Mitenkä?
+
+--Kiitos, hyvä...
+
+Enempää hän ei minulta saa eikä luultavasti tahdokaan.
+
+Mikä sitten tapahtuu, se tapahtuu kaikkein korkeimman paineen ja
+jännityksen alla ... siinä on puutarha, jonka läpi--aita, jonka yli--
+piennar, jota pitkin--heinikko, jonka puhki--pelto, jonka poikki minä
+karkaan suoraan sillan korvaan, nelin kontin maahan, kourin turpeeseen
+kiinni, jota revin ja raastan, ja saan käteeni lieron, jonka toinen pää
+tulee ja toinen menee menojaan--saan sen, huohottaen ja vavisten, miten
+kuten onkeen ja ongen veteen Koljonvirran rantalimakkoon ensimmäisen
+sillan arkun varjoon. Siellä ei ole ketään muita kuin minä, ei muuta
+kuin suuri silta ja sen harmaat arkut, eikä kuulu muuta kuin hiljaa
+virtaavan veden loklatus arkkujen salvaimiin...
+
+Kuinka kauan siinä seisoin ja tuijotin kohoa ja kuinka se sitten oikein
+lie tapahtunut, en muista,--liikahtiko koho vai tunsinko sen kädessä ja
+tempasin--muistan vain sen, että pääni päällä ilmassa jotakin lentää ja
+laulaa ja että minä makaan heinikossa kontallani ja pitelen ja puristan
+jotakin, joka sätkii ja potkii, ja että minä, purtuani sitä niskaan,
+syöksen kotia kohti. Kirkuen kuin puukko kurkussa, että minä olen
+saanut sären, minä olen saanut sären! ryöpsähdän minä kyökkiin ja
+huudan ja vaadin, että se on heti siivottava ja voissa paistettava. Ja
+kun ne eivät siinä paikassa tee, niinkuin käsken, niin siivoan minä sen
+itse, ja kun ne eivät anna pannua eikä voita, niin lätkäytän minä sen
+paljaaltaan hellalle, jossa se käryää ja tarttuilee nahkastaan kiinni.
+Ne nauravat ja pilkkaavat, eikähän se siinä paistu eikä sitten
+millekään maistu, eikä lopulta kelpaa kissallekaan ensimmäinen
+saaliini.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta monet myöhemmät saaliini ovat kelvanneet sekä kissoille että
+muillekin. Ja minä olenkin istunut onki kädessä ehkä enemmän kuin kynä
+kädessä, ja tulen edelleenkin istumaan. Sillä sisimmässäni minä varmaan
+olen enemmän kalamies kuin kirjamies. Minulta kuoleutuvat yhä vieläkin
+kirjalliset vaistot ja niiden tyydyttämisen tarve jotenkin samoihin
+aikoihin, kun hauki huhtikuussa nousee kudulle, ja ne virkoavat vasta
+sitten kun lohi Mikkeliviikolla viettää häitään eikä enää ota perhoa.
+Enkä voi ajatella, kuinka voisin pysyä kirjoituspöytäni ääressä
+silloin, kun aavistelenkaan, että ahvenet Hangon meren kareilla
+odottavat onkijaansa, tai kun hyönteisten parveilu Huopanan kalamajan
+ikkunapihlajan latvassa langattomasti sähköttäen tiedoittaa, että
+lohenpoikaset koskessa parhaallaan ajelevat perhoja. Niinkuin nyt juuri
+tätäkin kirjoittaessa.
+
+
+
+
+KEHUKALOJA.
+
+
+Meillä onkimiehillä, samoin kuin metsämiehilläkin, ja yleensä kaikilla
+muillakin ihmisillä on se yhteinen heikkous, että me hiukan kehuskellen
+kerromme urotöistämme, silloin kuin siihen suinkin vain ilmaantuu
+tilaisuutta. On herttaisia kalakavereita, jotka samoin sanoin, samoin
+elein, samoin äänenpainoinkin joka kerta tavattaessa juttelevat,
+kuinka, kun minä heitin, niin silloin se jämähti, ja kuinka ja miten ja
+mitä sitten tapahtui tai olisi voinut tapahtua, jos en minä juuri
+silloin sitä ja sitä--ja minä jo luulin, että nyt se pakana meni, mutta
+tulipas siunattu kuitenkin takaisin ja painoi vähää vaille niin ja niin
+paljon j.n.e.--tai kuinka minä _en_ saanut sitä, vaikka olin jo ihan
+saamassa ja olisin saanutkin, jollei se haavipoika hirtehinen ... ja se
+oli varmaankin vähän päälle niin ja niin monikiloinen. Ne jutut ovat
+meillä vuosien kuluessa hioituneet pikku taideluomiksi, joita
+kuuntelisi mielelläänkin, ellei itsellä olisi jotakin samantapaista tai
+vielä muka mielenkiintoisempaakin kerrottavana. Meillä kalamiehillä on
+näet toinenkin yhteinen heikkous toistemme ja kaikkien muiden ihmisten
+kanssa, se, että yleensä emme kuuntele toisten juttuja niin mielellämme
+kuin kerromme omiamme. Olen usein huomannut itsestäni ja luullut
+huomaavani sen myöskin muista, että vain odotamme toisen lorun loppua
+päästäksemme itse alkamaan omaamme. Emmekä aina malta odottaa
+loppuakaan, vaan työntäymme ominemme väliin, niin pian kuin tarinaan
+vain ilmaantuu hetkenkään rako ja sanaruiskun rätinä siltä taholta
+lakkaa.
+
+Mutta kun kehuu näin kirjoittamalla, ei ole keskeytyksen vaaraa. Olen
+sitäpaitsi ainakin itsestäni luullut huomaavani, että minä paljon
+mieluummin _luen_ kalajuttuja kuin niitä kuuntelen. Luen melkein mitä
+hyvänsä siltä alalta, joka jutussa on jotakin oppimista, jos se
+perustuu kertojan omaan kokemukseen. Tämä antaa minulle rohkeutta uskoa
+samaa muistakin ja käydä enemmittä empimisittä kehumaan omista
+saaliistani. Minullakin on ollut joitakin erikoisia kehukaloja, jotka
+ovat saadut sellaisissa olosuhteissa, että ne varsinkin minulle
+itselleni ovat olleet ilona ja ylpeytenä. Ne ovat osaksi semmoisia
+kaloja, jotka olen saanut silloin, kun olen niitä hartaasti toivonut,
+ja toisia, jotka olen saanut silloin, kun en ole osannut niitä
+odottaakaan, jopa toivonut, etten saisikaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Olin ensimmäistä kesää perheen isä, ja eukko ja piika olivat pidettävät
+hengissä ongen ja vavan avulla. Oli myrskynnyt monta päivää niin, ettei
+ollut menemistäkään omaa saarta meremmäksi. Asuin silloin Porkkalan
+Lill-Svartössa. Ei ollut moneen päivään ollut mitään pataan panemista.
+Kai olisi Söderlingin sumpussa ollut joitakin kampeloita, mutta minun
+kävi jo silloin kunnialle ottaa kaloja hopeaongella. Koetin ympäri oman
+saaren maista onkien, mutta ei sieltä lähtenyt mitään tyynen puolelta
+ja tuulen puolelta oli mahdoton saada edes siimaa ulos. Päivällisaika
+läheni ja olisi ollut pian pantava pata tulelle.
+
+--»Jos minä nyt sitten kuitenkin kysyisin niitä kampeloita?» ehdotti
+tyttö.--»Odotahan hiukan, milloin pitäisi olla kala padassa?»--»Tunnin
+päästä viimeistään.»
+
+Siinä oli toinen saari vastapäätä, josta melkein aina sai, mutta nyt
+kuohui salmi vaahtona välillä. Jos minä sentään koettaisin päästä
+sinne. Ja minä pääsin kuin pääsinkin sinne soutaen vastahankaan,
+kiskoen itsestäni viimeiset voimani irti. Ei ollut siinäkään saaressa
+menemistä vastarannalle. Menin tuulen alle kallion suojaan ja pudotin
+onkeni jyrkän reunaan. Siinä kävi voimakas aallokko tyynempääkin rantaa
+pitkin ja tuuli tempoi vavan kärkeä ajaen kohon maihin kiinni. Aion
+heittää uudelleen, mutta siima ei nousekaan. Luulen ongen tarttuneen
+pohjaan, kun tunnen, että siellähän onkin kala, oikein suuri kala, niin
+suuri, että ei ole ajattelemistakaan saada sitä ylös uittamatta ja
+uuvuttamatta. Ei minulla koskaan ole ollut niin hätä ja niin hyvä
+mieli, ei pikku poikanakaan ensimmäistä kalaa ottaessani. Niin pian
+kuin sain sen niskasta kiinni ja nakatuksi maihin, minä riensin
+juoksujalassa venheelleni ja myötälaitaista kotiin. Se oli parin kilon
+säyne. Se joutui kuin joutuikin aikanaan pataan. Kehuin sitä saalistani
+koko kesän, minä muka otan millä ilmalla tahansa, sanokaa vain, kun
+tarvitsette, kyllä minä hankin pataan pantavata!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Porkkalan ajoilta, useita vuosia myöhemmiltä, on minulla muistossani
+saalis, jolla aina kehun, kun kuka vain kehtaa kuunnella. Sieltä on
+minulla parikin hauskaa haukimuistoa. Meren uloimmilla kareilla, m.m.
+Mikkelskäreillä, on hauen virvilöiminen täysin verrattavissa lohen
+ongintaan koskessa. On sileitä liukkaita kallioita myöten mentävä
+vedenrajaan, on heitettävä mahdollisimman kauas visseihin paikkoihin,
+joissa tietää hauen väijyvän. Vaaditaan melkoista tottumusta ampua
+näihin maaleihin ja yhtä suurta uistimen kulettamiseen matalalla
+karikolla, niin ettei se tartu pohjaan. Kun hauki sitten tarttuu, on
+sen ottaminen aallokossa melkein sama kuin kosken kuohussa. Kun
+rantakalliot ovat hyrskystä liukkaat, pääsee niiltä haavilla kalaan
+käsiksi vain erityisistä paikoista, jonne se on johdettava. Usein se on
+uuvutettava niin, että sen saa hiljalleen vedetyksi ylös. Kirkkaassa
+vedessä voi seurata sen kaikkia liikkeitä siitä alkaen, kuin se
+piilostaan ampuu syötin kimppuun, hyökkäilee edestakaisin, reutoo ja
+rimpuilee, siihen asti, kunnes lopulta antautuu. Kerran minä
+neljännestunnin ajan painiskelin nelikiloisen, aina näkyvissä olevan
+hauen kanssa, saattaen seurata kaikkia sen eleitä ja aikeita, kunnes
+viimein sain sen selällään hinatuksi pieneen lammikkoon kivien välissä.
+Ei missään hauki ole kauniimpi kuin noilla ulkokareilla, jossa se on
+keltaisenvihreän sinervä, lihava, virkeä ja voimakas. Eikä missään
+kalastajan ympäristö ole kauniimpi ja suurenmoisempi kuin siellä
+jonakin kirkkaana lounastuulen päivänä. Siellä kuohuu koko aava
+auringon kirkastama sinimeri mahtavana jättiläisvuoksena, jossa
+jokainen kallio vaahtoaa kuin Imatran niska. Siellä lentää haahkat ja
+kirkuu lokit ja näyttää silloin tällöin hyljekin päätään. Olen välistä
+kysynyt itseltäni, mitä varten minä oikeastaan joka vuosi matkustan
+kymmeniä penikulmia sisämaahan lohikoskelle, kun muutamain tuntien
+matkan päässä Helsingistä on tarjona siihen verrattavaa urheilua, mihin
+vaaditaan sekä taitoa että kestävyyttä ja jota hienoilla vehkeillä voi
+harjoittaa yhtä jalosti kuin lohen ongintaa. Mitkä rajattomat
+mahdollisuudet hauenkalastusurheilun harjoittamiseen ja haukivesien
+hoitoon tarjoutuisivatkaan meidän tuhatpenikulmaisilla rannoillamme!...
+Mutta se nyt ei tällä kertaa kuulu tähän. Tähän kuuluu muuan mukava
+tapaus, joka minulle kerran tapahtui Porkkalassa.
+
+Olin opettanut erään kalastajan pojan käyttämään virvelivapaa ja me
+kalastelimme usein yhdessä, niin että pysyen toistemme läheisyydessä
+tarpeen tullen voimme auttaa toisiamme. Niin pian kuin toinen sai kalan
+tarttumaan, huusi hän: »Haavi hoi!» ja toinen riensi sen kanssa apuun.
+»Haavi hoi!» huusi Kalle taas kerran ja minä olin pian siinä jotenkin
+jyrkän ja liukkaan kallion alla, jonka liepeitä laine nuoleskeli. Kala
+on jo tulossa maihin ja minä olen jo saamaisillani sen haaviin, kun
+jalka livettää ja minä lasken luisua vyötäisiäni myöten mereen. Minun
+pyrkiessäni sieltä ylös, poika jotenkuten hauen kanssa tai haukiko
+pojan kanssa pelatessaan menettelee niin, että jokin uistimen koukuista
+tarttuu housujeni takapuoleen. Vedän osaksi kahlaten, osaksi uiden ja
+lopuksi nelinkontin ryömien, hauen häntänäni maihin. Poika on pakahtua
+nauruunsa eikä älyä joutua apuun, ennenkuin saa märät housuni kaloineen
+ja kaikkineen yhtenä myttynä silmilleen.
+
+Saatuani parahiksi vaatteeni kuivamaan kuumalle kalliolle ja
+valmistuessani ilmakylpypuvussa itse heittämään siimani siinä
+salaisessa toivossa, että toverinikin saisin pian nähdä samanlaisessa,
+kuuluu taas samasta paikasta kuin äsken haavin huuto. Kallella on taas
+kala ja kun kaiken muun unhottaen riennän juoksujalassa sitä ottamaan,
+käy minulle samalla tavalla kuin äsken. Ennenkuin tiedänkään olen taas
+vedessä kainaloitani myöten. Pidän nyt kuitenkin sen varani, että otan
+haavilla kalan, ennenkuin se ehtii ottaa minut... Katsomme Kallen
+kanssa olevan oikein ja kohtuullista, että nämä kaksi kalaa luetaan
+minun saamikseni.
+
+Otettiin siinä vaatteideni kuivaessa sitten samalta karilta vielä
+useita muitakin haukia. Ne vietiin ensin vesilätäkköön, tuommoiseen,
+jota saaristolainen sanoo »potaksi», joissa ne säilyvät elävinä
+kauemmin kuin ammeessa, mihin ne sitten poislähtiessä kerättiin.
+Harjoitimme näet urheilua myöskin ammatillisesti ja niin ahkerasti ja
+innokkaasti, että hauet kesän kuluessa pian alkoivat vähetä omilta
+vesiltämme. Pojan äiti vei niitä monet vasulliset kaupunkiin. Täytyi
+vähitellen ulottaa pyyntiretket hiukan ulomma--toistenkin kalavesille.
+Erään huvilaherran vedet olisivat olleet lähinnä järjestyksessä
+haaskattaviksi, mutta niille ei ollut menemistä, sillä hän kiikaroi
+huvilansa tornista sekä varhain että myöhään, sekä aamuin että illoin
+että kerran keskipäivälläkin. Siihen aikaan onginta kyllä yleensä oli
+sallittua missä vain ja meidän omatuntomme harkitsi niin, että
+virvelöiminenkin oli onkimista. Oli kuitenkin varovaisinta olla
+puhumatta saaliistaan, sillä siitä olisi kaiken todennäköisyyden mukaan
+ollut seurauksena kateus ja kielto, jota oli turha uhitella esille
+ennen aikojaan. Rauhoitimme verrattain lieviä tunnonvaivojamme myöskin
+sillä, että mehän oikeastaan harjoitamme vain kalavesien järkiperäistä
+hoitoa ottamalla pois pahimman petokalan. Salakalastustahan se
+sittenkin oli, mutta juuri siinä oli suoraan sanoen yksi lisäpiste
+urheilumme jännitykseen ja vaihteluun.
+
+Me muuten sen pojan kanssa salakalastimme salaa toisiltammekin. Hän
+meni itään, minä länteen, ei kumpikaan kysynyt minne. Hän hiipi ulos
+aamulla varhain ja palasi, ennenkuin minä olin noussut, minä lähdin
+keskipäivällä, kun hän oli mennyt aittaan laiskoittelemaan aamiaisen
+syötyään.
+
+Minä siihen aikaan enimmäkseen liikuskelin palkovenheellä, joka on
+erinomaisen mukava onkivenhe sille, joka ei ole aivan kankea ja
+kömpelö. Se on kevyt meloa ja sillä pääsee tarpeen tullen pakoon mitä
+ruuhta tahansa ja sillä pääsee maatakin myöten, kun tarvis tulee. Sen
+ruumaan voi piilottaa sekä vavat että kalat. Eikä kukaan voi epäillä,
+että tuo, joka tuolla harrii karilta karille, voisi olla mikään totinen
+kalastaja.
+
+Asuin itäpuolella Porkkalan niemen, Löfholmassa lähellä Räfsötä. Olin
+kuullut kehuttavan, että Porkkalan niemen länsipuolella oleva
+Tavastfjärd olisi hyvin kalainen ja se kangasteli mielessäni koko
+kesän, kunnes vihdoin päätin lähteä sitä verottamaan. Sinne päästäkseen
+olisi ollut kierrettävä koko pitkä niemi, mutta kun sinne sanottiin
+päästävän toistakin lyhempää tietä vetämällä vene erään kannaksen
+poikki, niin lähdin etsimään sitä. Se oli kuin pieni löytöretki rieskan
+ja hunajan luvattuun tai oikeastaan luvattomaan maahan. Eräästä
+salaperäisestä paikasta, josta ei sitä ollenkaan luulisi, pistää lahti
+niemimantereen sisään ja kun on sitä vähän aikaa meloskellut, tulee
+matalaan salmeen niinkuin johonkin sydänmaan jokeen, joka kasvaa
+limakkoa, lumpeita, hauenkukkia ja ahvenheinää. On siinä vähän
+niittyäkin, ja vaikka siihen kuuluukin meren mainingin kohina, on siinä
+aivan kuin olisi jossakin sisämaassa. Tulee vielä pienoinen sisäjärvi,
+jonka rannalla on talo. Vaikka tietää olevansa merenlahdessa, tuntuu
+kuin olisi jossakin Keski-Suomessa, missä sielläkin on samanlaista
+karua kivikkopohjaa, ainoastaan siellä täällä pellontilkareita vuorien
+välissä. Järvi kapenee, melon sinne, tulee ruohoinen lahti ja sen
+rannalla torppa niinkuin ainakin peltoineen ja niittyineen. Tuon lahden
+pohjasta pitäisi mennä tie toiseen mereen ja niin meneekin, lähtee
+polku rannasta ja päättyy toiseen rantaan. Vedän venheeni maihin ja
+työnnän sen kannaksen poikki, joka on vain muutama sata metriä. Näinhän
+sanotaan vanhain viikinkienkin ryöstöretkillään vetäneen aluksiaan
+vesistöstä toiseen.
+
+Tänne tuntuu taas merituuli ja laine loiskuu isommilta ulapoilta kuin
+länsipuolella Porkkalan. Luonto on täällä muutenkin toisenlaista kuin
+siellä. Täällä on korkeat, jyrkät rannat, saaret kasvavat lehtimetsää
+rantaan saakka, muistuttaen sisämaata, sillä tästä alkaa kaitainen
+lahti, joka pistää melkein Kirkkonummen sydämeen. Sen matalissa
+ruohikoissa keväisin kuteneet hauet laskevat kesemmällä tähän ja tästä
+vähitellen pikkukalain mukana ulomma mereen. Ei tarvitse kulkea
+kauankaan, ennenkuin alkaa tuntua isojen ulappain aallokko ja näkyä
+Barösundin rannaton selkä. Täällä on tavattoman kalaisen näköistä,
+vedenalaisia ja -päällisiä kareja, ei näy asumuksia missään, ja laaja
+lahden suu on avoinna lounaaseen, niin että tässä kaikilla tuulilla,
+jotka heilahtelevat etelän ja lännen välillä, on vastaranta ja
+kalaranta.
+
+Nytkin henkii sieltä leppoisa lounas. Tässä on minun hyvä olla,
+kalakareja on kuinka paljon tahansa, kaikki yhtä viehättäviä ja
+jokaisen ympärillä hyrskähtelevä valkovaahto tervehtii minua ja viittoo
+luokseen. Miksen noudattaisi kutsua! Meri kaloineen on kaikkien. En
+minä tiedä, mistä heidän minkin rajat kulkenevat, en tiedä heidän
+pyykkejään enkä ole ollut niitä pystyttämässä. Vesien omistajat missä
+lienevät siellä kaukana Uudellamaalla. Lähden, kun tullevat ajamaan
+pois. Maksan sakotkin, jos niin pitkälle menee, siitä huvista, että
+saan viettää täällä päivän. Ja minä valitsen maihinnousupaikakseni
+kalliokarin, jonka ympärillä on toisia pienempiä kareja.
+
+Onkimieselämäni on ollut, silloin kun se on parhaillaan ollut, täynnä
+ihania elämyksiä, aivan ihmeen täyteläisiä sentapaisen ilon ja onnen
+hetkiä, jotka eivät ole saaneet sisältöänsä ainoastaan saadusta
+saaliista, vaan myös ja yhtä paljon siitä ympäristöstä, jossa ne on
+eletty. Tuollainen kari, joka on yhdeltä puolen jyrkkä ja ymmyrkäinen
+ja syvärantainen, toiselta puolelta loiva ja sileä kuin sementtilattia
+ja monivärinen kuin mosaikkilattia, jossa on jossakin painanteessa
+tuulen suoja melkein millä tuulella tahansa ja toisessa paikassa
+selänmukainen syvennys, missä lepää kuin sängyssään, ja vaikka lepää
+kovalla kivellä, tuntuu lepäävän kuin untuvilla--se on sellainen niitä
+kaikkein herttaisimpia paikkoja maailmassa. Mikä nautinto siinä avata
+eväsvakkansa, syödä voileipänsä, juoda sukan sisään kääritystä
+seltteripullosta kahvinsa ja antaa tupakka-ajan tultua päivän lämmittää
+jalkapohjia ja tuulosen hivellä ruumista. Ja vasta sitten, hätäilemättä
+ja hermostumatta, vapauttaa vavat koteloistaan, ahvenvapa ja haukivapa,
+ja vetää siima renkaitten läpi ja vihdoin olla valmis.
+
+Ja kun sitten sattuu joskus, niinkuin nyt, että saalis moninkertaisesti
+vastaa kaikkia toiveita! Sillä minä sain siinä noin puolilta päivin
+noin kello viiteen illalla, sain saman karin ympäriltä melkein yksien
+jalkaini sijoilta satakunnan ahventa, yksikiloisista alaspäin, ja
+haukia, joista yksikään ei ollut alle kilon, mutta jotkut kolmenkin
+kiloisia, sain muistaakseni kaksitoista.
+
+Ehkä se on monen mielestä hyvinkin vaatimaton saalis, varsinkin haukiin
+nähden, joita saaristossa on kuultu saatavan paljonkin enemmän
+kerrallaan. Mutta minä lasken, ja katson voivani silläkin kehaista,
+saaliin suuruuden sen sisäisen tyydytyksen mukaan, minkä se antaa ja
+niiden vaikeuksien mukaan, jotka ovat voitettavat, ja sen mukaan, miten
+kaunis on ilma ja aurinko lämmin ja meri mahtava, ja millainen oli
+mielenjännitys ja hermoston virkistys--ja kaikki nämä muistelemista
+ansaitsevan kalaretken edellytykset olivat olemassa silloin kun
+salakalastin Porkkalan Tavastfjärdin suulla--ja siksi minä tässä olen
+senkin päivän saalista kehunut.
+
+Ja kehun vielä sitäkin, että kun lyyrillisin mielin illan suussa saavun
+kotiin samoja teitä kuin äsken ja köyhän kalastajan vaimo päivittelee
+saalistani, minä lisään sen päivän itselleni valmistamia iloja sillä,
+että annan kalani, muutamia paistinkaloja vaille, hänelle, joka vie ne
+kaupunkiin ja vaihtaa ne sydämensä iloksi kahviin ja vehnäseen ja pitää
+pikku tuliaiskekkerit minullekin.
+
+Olinhan kyllä lupaa kysymättä kalastanut vierailla vesillä ja kalastin
+siellä vielä vastakin joskus. Siellä, ja kun tarkkaan tunnustan, niin
+ehkäpä jossakin muuallakin. Mutta olen aikoja sitten siitä jo lakannut
+--saatuani omat kalavedet. Pidänpä erinomaisen tarkkaa vaariakin siitä,
+etteivät _muut_ saa kalastaa _minun_ vesilläni. Katson näet, että
+salakalastuksestani mahdollisesti aiheutunut kalataloudellinen tappio
+siten tulee ja on tullutkin yllin kyllin korvatuksi--täytyi tällä
+kehumapäällä ollessani vielä sitäkin kehaista.
+
+Olisihan tietysti koko pitkän onkijaelämäni ajoilta paljon muutakin
+kehumista. Aihetta siihen saisi melkein mistä hauesta tai ahvenesta
+tahansa, sillä aina siinä on olevinaan jotakin erikoista tapausta.
+Kuinka esimerkiksi olen saanut monta haukia syötillä, jonka olen
+ottanut sen omasta vatsasta tai kun se on sen kakaissut kurkustaan ja
+minä kiinnittänyt sen koukkuihini. Se on muuten kaikista paras tapa
+saada selville, mitä kala syö. Mainitsen tässä nyt vain viimeksi
+mahtavoiden sen, että minä viime kesänä en kertaakaan tyytynyt
+vähempään kuin seitsemään haukeen kerrallaan, paitsi eräänä päivänä,
+jona niitä otin kaksi kertaa seitsemän eli yhtä paljon kuin
+neljätoista. Niin pian kuin määrä oli täysi, lähdin kotiin, mutta en
+myöskään ennen. On kuulunut valituksia, että hauet ovat häviämässä
+sukupuuttoon Uudenmaan saaristosta. Mutta on siellä vielä vesiä, missä
+niitä onkin. Minun vesilläni ne ovat viime vuosina lisääntyneet
+nähtävästi siitä syystä, että vanhat rysät ovat mädänneet eikä uusia
+ole ollut varaa hankkia. Niitä oli siellä viime kesänä joka karin
+kupeessa, joka hööterimättään alla väijymässä. Enkä minä huomannut
+mitään erikoisia nieluaikoja, kyllä ne ottivat joka päivä ja pitkin
+päivää, jos ei yhdestä paikasta niin toisesta. Olin jättänyt kaikki
+haukivehkeeni Viitasaarelle, vavat, siimat, rullat ja tuonut mukanani
+vain muutaman ahvensiiman ja -rullan. Ei ollut edes ainoata
+kolmikoukkuakaan--sen suomalainen nimi muuten on ankkuri. Käytin
+lyhyttä bamburuokoa, jossa oli pari posliinirengasta eikä siihen
+tarpeeseen muuta tarvitakaan. Pyydyksen rakensin vanhasta koukuttomasta
+propelliuistimesta siten, että sidoin yhteen aina kaksi
+pitkäsiimakoukkua ja käärin ne kiinni sinkkivaijerista ottamaani
+säikeeseen, josta myöskin punoin heittosiiman. Kun ei minusta enää
+oikein ole hyppelemään liukkailla kallioilla, heittelin ruuhesta siten,
+että ankkuroin sen matalikolle ja kun sen ympärys siiman ulottuvilta
+oli kalastettu, siirryin, tavallisesti tuulen kantamana, toiselle. Näin
+tuli tarkastetuksi laajemmat alat ja syvemmät vedet kuin maista
+heittäen. Venheestä on myöskin tuulella helppo saada siima
+sekaantumatta ulos. Suosittelen tätä tapaa varsinkin vanhemmille
+herroille. Lyhyellä, keveällä vavalla voi mukavasti heittää
+istualtaankin. Ison kalan ottaminen haavilla venheestä ei ole vailla
+jännittäviä kohtia, varsinkin aallokossa. Niinkuin sanoin, en koskaan
+ottanut enempää kuin tuon valehtelijan määrän enkä tyytynyt
+vähempäänkään, vaikka olisi päivä mennyt. Syötiin koko kesä haukia sekä
+keitettynä että paistettuna, niin kauan kuin olin kotona. Kun lähdin
+lohikoskelleni saivat syödä silakoitaan... Mutta ehkä tätä kehumista
+nyt jo on kerrakseen.
+
+Kehun toiste lohillani, sekä saaduilla että saamattomilla.
+
+
+
+
+ENSIMMÄISET MULLOSENI.
+
+
+Jokainen suurempi lohikala on kai oikeastaan yhtä jännittävä ottaa kuin
+toinenkin. Sitä saadessa kertautuvat kaikki ne mielenliikutukset, jotka
+sellaisissa tilaisuuksissa yleensä ovat tavalliset. On olemassa,
+pienemmistä vaihteluista huolimatta, aina melkein samantapainen
+jännitys siitä alkaen, kuin kala ottaa, siihen saakka, kuin sen saa tai
+se pääsee. On hätä ja hyvä mieli, ilo, tyydytys, pettymys. Voiton riemu
+tai tappion kipu toistuvat. Muistot entisistä tapauksista kuohuvat
+esiin. Ei milloinkaan voi olla varma mistään, täytyy aina olla valmis
+ottamaan vastaan jotakin odottamatonta. Villeinkin kala voi ensi
+telmeensä jälkeen rauhoittua, sävyisinkin saattaa yht'äkkiä saada
+jonkin päähänpiston ja valmistaa äkillisen yllätyksen. Vaikka vanhana
+kalastajana olisi olevinaan kuinka varma tahansa itsestään ja
+taitavinaan kaikki temput, voi erehtyä sopivasta menettelystä, josta on
+päätettävä silmänräpäyksessä. Ja niin minä voin tehdä jonkin virheen,
+olla ottamatta huomioon jotakin. Vaikka olisin kuinka varma
+pyydyksistäni, saattavat ne pettää, sillä ei voi koskaan täysin taata
+heittosiiman solmuja eikä koukun kestävyyttä, vielä vähemmän sitä
+hienoa nahkaliuskaa, josta se ehkä on kiinni kalan leuassa ja joka
+hankautuu yhä suuremmaksi ja viimein solahtaa irti koukusta joko kalan
+hypätessä tai kääntyessä tai päästessä menemään ylöspäin.
+
+Yhden kalan antamien mielenliikutusten kuvaus siis voi olla kuin
+läpileikkaus kaikkien muidenkin antamista. Ne sulautuvatkin muistossa
+yhteen jonkinlaiseksi yleistyypillisyydeksi, varsinkin jos kauemmin
+kalastelee samassa vedessä. On kuitenkin tapauksia, jotka erottuvat
+toisista ja jotka aina muistaa erikseen. Ne ovat semmoisia, jolloinka
+kala on saatu erikoisissa olosuhteissa tai jollakin erikoisella
+pyydyksellä, tai joko aivan odottamatta ja ansaitsematta, tai on
+saaminen myöskin ollut tulos pitkällisen kokeilun jälkeen saadusta
+kokemuksesta. Voi myös olla erinäisiä sivuseikkoja, jotka estävät
+tapauksen haihtumasta mielestä.
+
+Ensimmäinen saatu lohikala on tietenkin merkkitapaus, joka ennen muita
+jää mieleen. On pian puolitoistakymmentä vuotta siitä, kuin sen sain.
+Oli sattuma, että lainkaan jouduin lohensukuisten kalain kanssa
+tekemisiin. Vaikka olinkin koettanut kehittyä ammatissani ja parannella
+pyydyksiäni, en kuitenkaan ollut ajatellut lohen onkimista, johon en
+luullut saavani tilaisuutta. Minulla ei siitä ollut juuri muuta
+käsitystä kuin että sitä harjoitettiin, niinkuin olin kuullut
+harjoitettavan Vaalassa: venheestä, soutajan avulla, joten se
+tekniikkaan nähden ei suurestikaan eronnut uistimella naraamisesta.
+Itseni toisella soudattaminen, ellen itse ole voinut tehdä samaa
+palvelusta jollekin toiselle urheilijatoverille, on minusta aina ollut
+epäurheilumaista. Soutajahan siinä on varsinainen urheilija, itse
+onkija on vain passiivinen tuhtopuun painaja. Toista on keikkua meren
+kareilla ja heittää itse siimansa. Pysyn hauen kalastajana, saan minä
+siitäkin sen huvin, minkä tarvitsen. Kai minua kylmäsi myöskin
+hankittavien pyydysten kalleus ja muut lohikalastuksen yhteydessä
+olevat kustannukset. Nyt en kuitenkaan enää laske siihen uhratuita
+lantteja, sillä kyllä ne ovat tulleet korkoineen takaisin terveytenä ja
+mielenvirkistyksenä, jopa kirjallisina aiheinakin sekä monina hauskoina
+tuttavuuksina ja uusina kalakavereina, puhumattakaan siitä suuresta
+ystävästä, itsestään koskesta, jonka olen saanut seurustellakseni joka
+vuosi sen kanssa ja joka on vienyt minut uusiin aihemaailmoihin.
+
+Oli minulla kuitenkin perhosvapa, oikea splitcane, jonka olin saanut
+tekijäpalkkiona eräästä lastusta toiselta kirjailijalta, joka toimitti
+kirjallista kuvalehteä. Olin typeryydessäni turmellut sen käyttämällä
+sitä virvelivapana ja raskaita syöttejä heittämällä ja haukeja
+tempomalla saanut sen kieroksi ja sairaaksi. Ei pitäisi koskaan, te
+nuoret kalamiehet, käyttää muuta kuin kuhunkin kalastukseen sopivia
+vehkeitä. Se on ehdoton ehto. Sopivat vehkeet ja niiden käyttämisen
+asiantunteva ohjaus tekevät vasta-alkajasta muutamassa viikossa
+tottuneen kalamiehen, jotavastoin niiden puutteessa saattaa kulua
+vuosia, ennenkuin pääsee alkusalaisuuksienkaan perille. Kysykää neuvoa
+meiltä vanhemmilta, älkää ostako mitään urheilukaupasta umpimähkään.
+
+Vaikken nyt oikein ymmärtänytkään käyttää tätä vapaani, oli se
+kuitenkin se taikasauva, joka avasi minulle oven lohikalastuksen
+luvattuun maahan. Se tapahtui Huopanassa v:na 1906. Koski oli siihen
+aikaan vuokralla kapteeni W. Ruthilla ja tohtori W. Lybeckillä.
+Kapteeni oli saanut päähänsä, että minut oli innostutettava
+pienviljelykseen ainakin sen verran, että kykenisin kirjoittamaan siitä
+hänen aatteidensa mukaisesti. Sitä varten hän tahtoi viedä minut
+katselemaan rakenteella olevia mallitilojaan m.m. Viitasaarelle. Jotta
+minä varmasti ja halukkaasti lähtisin retkelle, oli siellä myöskin
+kalastettava ja minä voisin oppia onkimaan lohia. Tämä ihmistuntija oli
+laskenut, että se naula vetäisi, sillä itsekin hän oli innokas
+kalamies, ei kuitenkaan niin paljon onkija kuin siimalla pyytäjä.
+
+Se naula vetikin, vaikkakin hiukan tai sanoisinko aika tavalla väärään.
+Toivottu avustukseni pienviljelyksen hyväksi supistui lentokirjaseen
+virtsan talteen ottamisesta ja kuivikemullan valmistamisesta Karhulan
+metoodin mukaan ja urheilinhan minä vähän pienviljelyksenkin alalla,
+mutta lohenkalastajan Ruth minusta teki elinaikaisen. Se into meni
+minuun kuin uusi voide vanhaan saappaaseen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Muistan sen päivän paremmin kuin eilisen, kun tuo käänne elämässäni
+tapahtui. Ruuth vei minut lohikoskelleen, mutta ei osannut opettaa
+minua sen hyväksi käyttämiseen. Ei hänellä enemmän kuin kenelläkään
+muulla siellä ollut aavistustakaan siitä, miten esim. perholla oikein
+on ongittava. Käyskelin koskenrantoja ja heittelin siimaa niinkuin
+tavallista matosonkea saamatta sitä menemään vavan pituutta kauemma.
+Tietysti mulloset olivat huomanneet minut jo aikoja ennen kuin minä
+olin päässyt edes heille heittämään ja korjanneet luunsa. Jokin
+kultadevonkin minulla oli, joka oli seurannut _perhos_vapaa ja vienyt
+minut sille väärälle tolalle, että perhosvavalla myöskin voi heittää
+metallikalaa. Kun tämä devon hennon vavan kykenemättä sitä ohjaamaan
+pian tarttui pohjaan ja lopulta jäi sinne, päätin, ettei minusta tule
+lohenonkijaa. Niin on siellä käynyt monelle muullekin alottelijalle,
+jotka ovat kääntyneet kotiinsa saamatta ainoatakaan.
+
+Olin eräänä iltana menossa niskaan onkimaan ahvenia, kun huomasin
+Ruthin seisovan Välisuvannon arkulla ukko Kokon kanssa, ollen äijät
+nähtävästi aikeessa veneellä laskeutua n.k. Louhulle, joka on arkun
+alapuolella suuren kosken kupeessa oleva sivuhaara, ja jonne kuulema
+vietiin kaikki ne herrat, jotka eivät muuten saaneet. Se oli heille
+aina viimeinen hätävara. Siellä hyppi silloin ja hyppii yhä joka
+kesäilta mullosia kuin salakoita perhoja ottaen... Luopuen kohteliaana
+isäntänä omasta aikomastaan kalastuksesta minun hyväkseni hän huutaa
+minut luokseen, vaatii minut menemään venheeseen ja käskee Kokon
+opettamaan minut onkimaan.
+
+Opettaminen käy jotenkin siihen tapaan, että Kokko valitsee Ruthin
+varastosta n.k. Huopanan perhot: mustan, ruskean ja harmaan,
+luultavasti _Soldier palmerin_, _Zulun_ ja ehkä _March brownin_,
+en muista tarkkaan, koska en silloin vielä tehnyt muistiinpanoja
+pyydyksistäni enkä saaliistani. Teroitan tässä ohimennen
+vasta-alkajillekin muistiinpanojen tarpeellisuutta, joista on paljon
+hyötyä sekä itselle että muille. On merkittävä kirjaan kalan suuruus,
+sen sukupuoli, pyydys, millä se saatiin, aika päivästä ja paikka
+koskessa, sää, tuuli, lämpömäärä ja jos mahdollista ilmanpaine, sekä
+lopuksi seikkailut nykäisystä saantiin tai menetykseen.
+
+--Ne pitää olla tämmöisiä tummia, selitti Kokko, sillä koreilla täällä
+ei ole saatu.
+
+Sentapaisia olen siellä sitten yleensä käyttänytkin, vaikka teoria
+sittemmin on mennyt osaksi rikki, niinkuin joskus toiste saanen kertoa.
+Kun ase on valmis, komennetaan minut venheeseen, istumaan alatuhdolle,
+ja Kokko asettuu kokkaan kädessä sauvoin, jonka avulla hän hiljalleen
+laskee venhettä myötävirtaan, samalla neuvoskellen sillä varmuudella ja
+asiantuntemuksella, joka hänelle on ominainen: »Alkaa nyt vain päästää
+siimaa koskeen ... kyllä minä kuletan... saa vain antaa siimaa enemmän
+... kääntää nyt vavan kärkeä vasempaan ... nyt oikeaan ... nyt on
+nostettava kärkeä, niin että alin perho on veden pinnan alla,
+keskimmäinen pinnalla ja ylimmäinen ilmassa, se ottaa välistä
+ilmastakin ... kyllä se kohta ottaa ... sen parempi, jos vaikka vähän
+hujauttaakin poikki virtaan ja vetäisee kiivaasti ja hypittelee ...
+antakaahan, kun minä näytän... näin... Niin sillä lailla ... kohta se
+ottaa ... kohta ollaan sillä hollilla ... onpa ihme, ettei se jo ota
+... ja silloin se ottaakin. Ensimmäinen mulloseni ampuu kiven takaa
+ensin ylös ilmaan, sitten siitä perhoon ja siima oikiaa ja vapa tutisee
+ja rulla räikyy. Voi taivahan tekijä!»
+
+Olin kuullut sanottavan, että kun mullonen ottaa, niin siitä käy kuin
+sähkösysäys läpi ruumiin. Eikä se ole vain niinkuin sysäys, vaan
+niinkuin jatkuva sähkövirta siihen saakka, kunnes kala on saatu ja
+vähän jälkeenpäinkin. Mitä on hauen, ahvenen ja säyneen, suurenkin,
+otanta ja temmonta tämän pienen veden valion temmeltelyyn verrattuna.
+Olutpullon tulppa tupsahtaa ja tirisee, samppanjapullon korkki pamahtaa
+ja vaahtoaa. Minulla on siinä silmänräpäyksessä se tietoinen tunne,
+että nyt ei ole kala kiinni, vaan minä. En minä ole ottanut kalaa, vaan
+kala on ottanut minut. Olen lumottu, huumattu. Vapaa värisyttäessään se
+värisyttää hermostoni minulle siihen saakka outoon, mutta sanomattoman
+suloiseen liikutukseen. Ruumiin läpi kulkee vihuri niinkuin lapsena
+nuorakeinussa heiskahtaessa ylhäältä alas. Tunnen samalla, että kuljen
+kohtaloa kohti, josta en ole pelastettavissa. Minun täytyy saada ja
+minä olen saava kaiken ikäni onkia näitä kaloja, päästä hinnalla millä
+hyvänsä osakkaaksi tämän kosken kalastukseen, tai minkä muun tahansa.
+
+Olen siitä kaikesta selvillä jo ennen kuin tämä kala on haavissakaan.
+Ja niitä tulee yhä useampia, melkein joka heitolla mille puolelle
+venhettä tahansa, niitä tulee joskus kolmekin kerrallaan, yksi
+koukussaan. Ne ottavat veden alta, pinnalta, tapaavat ilmasta ylintä
+perhoa. Niitä pääsee, mutta niitä tulee vielä enemmän. En ole montakaan
+kertaa sen jälkeen ollut mukana niin hurjassa syönnissä. Ei ne siellä
+nyt enää semmoisilla heitoilla tule. Kapteeni seisoo arkulla ja
+katselee. Minä lennättelen hänelle kiitosmuiskuja ja teen halailevia
+liikkeitä. »Kapteeni tulee nyt, minä tulen pois!» minä huudan.--»Ei,
+ei, onkikaa te vain!»--Se oli häneltä hienosti tehty. Yht'äkkiä ne
+lakkasivat huolimatta siitä, että Kokko kuljetteli venhettä uusiin
+paikkoihin. Kai oli niin, että juuri silloin oli ollut perhosten nousu
+pohjasta ja niiden parveilu ilmassa ja veden pinnalla, vaikken niitä
+huomannut, enkä niistä silloin vielä olisi ymmärtänyt mitään
+päätelläkään.
+
+Kun palattiin arkulle, oli venheen pohjalla kuinka monta lienee
+ollutkaan, ehkä kymmenen, ehkä kaksikymmentä, näitä luomakunnan
+kaikkein kauneimpia, herttaisimpia, herkullisimpia tuotteita. Kannoin
+ne vitsassa pihaan kuin viinirypäletertun. Sain viedä ne nokkosiin ja
+voipaperiin käärittyinä tuoreina kotiin.
+
+Sillä lähdettiin jo samana iltana laivaan. Oli heitettävä hyvästit
+Huopanalle juuri kuin siihen oli tutustunut, tietämättä, saataisiinko
+enää milloin tai milloinkaan tavata.
+
+Siellä on sittemmin ollut monta hurmaavaa hetkeä sekä näiden pienten
+mullosten että suurten lohien kanssa, mutta ei yhtään
+mielenliikutuksellisesti tämän ensi-illan veroista, kun Kokko
+kehoittelee:--»Alkaa nyt päästää siimaa--kohta se ottaa ... kohta
+ollaan sillä hollilla» ... ja kun se silloin ottaa.
+
+Ja minä näen--yhä vielä vuosien perästä--sileän vilisevän veden siinä
+venheen ympärillä, näen kivet, joita vastaan vesi pullistuu ja velloo
+... näen suuren kosken vaahtopäät ja kuulen niiden kohinan, ja näen
+rannan puut kahden puolen ja alhaalla siellä myllyt ja sillan niiden
+välillä, josta joku huiskuttaa liinaa kutsuen illalliselle. Kapteeni
+arkulla viittaa kädellään vastaan ja huutaa meidät pois. Täytyy
+lähteä...
+
+
+
+
+KOUKKU VIRTA.
+
+
+Näin v:na 1907 eräässä aikakauskirjan »Tidskrift för Jägare och
+Fiskare» numerossa kehoituksen, että lohenkalastajien olisi sen sijaan,
+että menevät etsimään suuria lohia matalista koskista, joista niitä
+kesällä ei saa ja joista silloin tällöin saa vain jonkin mitättömän
+sinttimullosen, ruvettava tutkimaan sisämaassa olevia syviä salmia ja
+virtoja, joissa suuret lohet silloin asustelevat. Toimitus sanoi
+tietävänsä useita sellaisia lohisalmia, vaikkei se vielä katsonut
+pitävänsä ilmaista, missä ne ovat, jotta onkimiehet niitä etsiessään
+mahdollisesti löytäisivät joitakin uusiakin. Muuan sellainen virta oli
+eräs, jota toimitus toistaiseksi nimitti X-virraksi ja josta sen
+rannalla asuva kalastaja vuosien kuluessa oli saanut uistimella
+sadoittain lohia. Eräs toimituksen tuntema henkilö oli edellisenä
+kesänä koettanut siellä kalastaa, ja vaikkei hän ollutkaan saanut, oli
+hän kuitenkin todennut, että lohia siellä on.
+
+Luettuani tämän onkimiehen mielikuvitusta kiehtovan tiedonannon, minä
+heti asetuin yhteyteen aikakauskirjan toimituksen kanssa ja sain
+tietää, että tuo salaperäinen lohivesi on Heinäveden pitäjässä oleva
+Koukkuvirta, Savonlinnan-Kuopion reitillä, muutamia kilometrejä
+alapuolella Pilpan kanavan. Samalla sain myöskin tietää siellä käyneen
+henkilön nimen. Päätimme, hän, eräs kolmas henkilö ja minä, että
+seuraavana kesänä lähdemme sinne onneamme koettamaan.
+
+Lähestyessämme »Heinävesi»-laivalla Savonlinnasta päin matkamme määrää
+kuvaili toveri vielä kerran innostunein elein ja haltioitunein ilmein
+edellisenä kesänä sinne tekemäänsä matkaa. »Sitä minä en voi taata,
+saammeko me sieltä mitään, mutta sen minä voin taata, että siellä _on_
+lohia. Laivan perämies juuri kertoi, ettei hän tämän kesäkuun aikana
+kertaakaan ole kulkenut salmen läpi näkemättä jotakin lohen pyrstöä tai
+selkäevää veden pinnalla. Lohia siis on. Kun minä olin siellä, niitä
+posahteli alinomaa niin, että kuohahteli vaahtona leveiden pyrstöjen
+lyödessä. Tuon tuostakin hyppäsi ruskea rumilas ilmaankin, suuri ja
+lihava kuin sian porsas. Ne eivät pelkää venhettä, vaan näyttäytyvät
+ihan sen ympärillä. Eivät ne näy välittävän laivoistakaan. Sitä minä en
+voi taata, saavatko herrat mitään, mutta sen voin taata, että lohia
+siellä _on_, on pentele vie niin, että harmittaa kun niitä ei saa.» Hän
+oli koettanut täkyä, mutta täkyä ne eivät ottaneet. Hän oli koettanut
+lohiperhoa, _Silver doctoria_ ja sitä oli ottanut, mutta vienyt sen
+mennessään, ainoan, joka hänellä oli. Meillä oli nyt useampiakin
+»hopeatohtoreita» ja muitakin perhoja mukana, oli sitäpaitsi pikku
+pahvilaatikoissa uutukaisia silkkikaloja ja metallikaloja ja
+kummikaloja ja uistimia sekä Vaalan että Kemin että Kajaanin mallia,
+sekä myöskin täkylaitteita, joita lukemattomat kerrat matkan varrella
+oli tarkastettu ja hypistelty ja ihasteltu, niinkuin meidän onkimiesten
+tapana on, pitääksemme tunnelmaa vireillä ja saadaksemme esimakua
+nautinnosta, jonka toivossa elimme. Ja vähä väliä uudistui innostuneen
+toverin vakuuttelu: »Sen minä tiedän ja voin taata, että lohia siellä
+on. Täkyä ne eivät ota, mutta Silver doctoria ne ehkä ottaa. Näittekö,
+siinä se nyt hyppäsi!»
+
+Olimme tulleet Koukkuvirtaan ja siellä niemen nenässä myllähti vesi
+ison kalan pyrstöstä. Viehättävämpää kalastuspaikkaa tuskin voi
+ajatella. Kahden puolen on korkeat rannat, toisella puolella aitoa
+Saimaan seutua, pientä petäjikköä kasvavaa jyrkkää kalliota, toisella
+honkia kasvava niemi, joka kärjestään kohoten muodostuu mahtavaksi
+harjuksi. Virta teki polvekkeen niemen ympäri ja laajeni vähitellen
+järveksi. Vastapäätä nientä on vuoren ympäröimä lahden poukama. Luonto
+on koskematonta erämaata eikä missään näy ihmisasuntoa, paitsi sitten
+hetken päästä torppa muutaman lahden pohjassa, kuulema sen saman
+kalastajan, joka oli saanut Koukkuvirrasta ne monet sadat lohet.
+
+Kun ei meillä ollut venhettä noustaksemme heti maihin, oli meidän
+seurattava laivan mukana kolme neljä kilometriä ylempänä olevalle
+Pilpan kanavalle, josta saatuamme venheen ja soutajan heti palasimme
+virralle, palaen kalastusintoa. Sitä oli minulle edellisen Huopanakesän
+jälkeen, jolloin olin päässyt mullostamisen makuun, patoutunut talven
+kuluessa rinta täyteen. Saa nyt nähdä! Kaloja siellä on! Siihen nähden
+siis pitkä matka ei ole mennyt hukkaan. Ja kun niitä kerran on, kai
+niitä myöskin täytyy saada tavalla tai toisella, jahka oppii ottamaan,
+jos ei vielä tällä kerralla, niin ainakin jollakin toisella.
+
+Menimme ensin tuohon niskassa olevaan torppaan kysymään täkyjä ja
+tiedustelemaan mahdollista yösijaa. Siellä oltiin verrattain
+epäystävällisiä. Täkyjen hankinta näytti kohtaavan niin suuria
+vaikeuksia, että kuulti kaikesta läpi, ettemme olleet mieleisiä
+vieraita. Vainuttiin tietysti aitosuomalaiseen tapaan kilpakalastajia
+ja oltiinkin sitten ilmeisesti mielissään, kun ensimmäisen
+epäonnistuneen yrityksen jälkeen meidän hienot pyydyksemme eivät olleet
+osoittautuneet paremmiksi kuin heidän karkeat haukiuistimensa, joilla
+kyllä ennen olivat saaneet, mutta nyt eivät moneen vuoteen--jos se nyt
+oli totta, jota hiukan epäilen.
+
+Virralle tultuamme me valitsemme sopivan paikan tavaroita ja eväitä
+varten, se toveri, joka on tuonut meidät tänne, jää rannalle keittämään
+teetä, me toiset lähdemme kahdella venheellä koettamaan, mitä tuleman
+pitää. Koetamme tietysti ensiksi Silver doctoria, koska sitä kerran
+maailmassa on ottanut ja teemme sen sillä vanhalla klassillisella
+tavalla, että päästämme siimaa ja nytkyttelemme vapaa ylös ja alas ja
+kummallekin kupeelle. Ala, jota soudettiin, oli ehkä noin pari sataa
+metriä pitkä ja sata metriä leveä. Se oli monen sylen syvyistä vettä ja
+vyöryi säyseinä häränsilminä. Jännitys oli melkoinen, mutta laukeni
+laukenemistaan, sillä vaikka molemmat venheet jo olivat pari kertaa
+risteilleet kalastettavan alueen, ei vain kuulunut nykäisyä. Ei ottanut
+silkkikalaakaan, ei sinistä eikä ruskeaa, ei lippaa, ei perhoja. Ei
+näkynyt hyppiviäkään. Tämä alkoi näyttää jo hiukan harmahtavalta.
+Saattoi olla jo siinä 7-8 tienoissa iltapäivällä. Oli tyven ja kirkas.
+Ei ollut ehkä vielä oikea aika. Toveri huusi rannalta, että tee oli
+valmis. Päättelimme, että kai on niin, että se ottaa vasta
+auringonlaskun jälkeen. Ei kuitenkaan maltettu sitä odottaa. Nyt oli
+oppaamme vuoro lähteä ja minä jäin rantaan laittamaan kuntoon uutta
+hienompaa heittosiimaa. Pian lähti toinenkin toveri. Ja siellä ne taas
+nytkyttelivät. Ei pure eikä potkaisekaan. Molemmat venheet rantautuvat
+vähitellen. Koetetaan yhä edelleen pysyä hyvällä tuulella, otetaan
+esille eväät, kosteat ja kuivat, ryypyt, kinkkuleikkeleet, juustot,
+sardiinisäilykkeet, oluet ja portterit. Ja kyllähän ne maistuivat ja
+kahvi ja tupakka päälle. Ja onhan ilta suurenmoisen ihana. Korkeat
+rannat kuvastuvat tyyneen veteen. Käki kukkuu, laulurastaat
+helähyttelevät pitkin rantoja. Kotka kaareilee yllä. Loikoillaan
+lämpimällä hiekalla, yötä odotellen, sikarit hampaissa, ja kerrotaan
+kaskuja. Se on vähän teennäistä ja väkinäistä. Ollaan kuin pidoissa,
+joihin juhlavieras ei ole suvainnut saapua.
+
+--Hei! Hoi! Nyt siellä molskahti!
+
+Kohta siellä molskahti toinen ja kolmaskin. Aurinko on laskenut niin
+paljon, että koko virta on varjossa. Nyt se siis vihdoinkin alkaa,
+niillä on ruokatuntinsa kellonlyönnilleen. Pian ovat taas molemmat
+venheet virralla. Soudetaan ja soudetaan. Mutta ei nykäystäkään. Muuan
+ajaa suurta silkkikalaa, mutta käy ja kääntyy. Niitä hyppii yhtämittaa,
+aivan lähellä venhettä. Yht'äkkiä ne sitten eivät enää hypikään.
+Aurinko jo nousee. Soudamme aamun yhä valjetessa majapaikkaan,
+väsyneinä, haukotellen ja väliin haikeita lauluja hyräillen.
+
+--Jaa, en minä ole mitään muuta luvannut, kuin että lohia on--ja sen
+lupauksen olen täyttänyt.
+
+--Olet, kiitos--lohia on, vaikkei niitä saa.
+
+--Huomisessa laivassa minä lähden.
+
+--Minne?
+
+--Jonnekin, jossa lohia ei ole, mutta josta niitä saa.
+
+--Idiootti!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ote kirjeestä, jonka muutamia päiviä myöhemmin kirjoitin aikakauskirjan
+»Tidskrift för Jägare och Fiskare» toimittajalle:
+
+»X-virta sinä ja sinä päivänä kesäkuuta 1907.
+
+»Saan vilpittömästi kiittää Teitä kirjoituksestanne aikakauskirjanne
+maaliskuun n:ossa, jossa annoitte meille lohenkalastajille sen viisaan
+ja hyödyllisen neuvon, että meidän olisi koetettava etsiä lohia, ei
+vain koskista, vaan myös tyynistä vesistä. Vielä kiitollisempi olen
+Teille siitä, että hyväntahtoisesti ilmaisitte minulle X-virran nimen,
+jonka tietysti edelleenkin tulen pitämään salassa. Olen nyt täällä ja
+olen huomannut, että kuvauksenne täkäläisestä lohirikkaudesta ei
+ainoastaan ole liioiteltu, vaan päinvastoin liian vaatimaton. Istun
+virrassa olevan niemen rannalla ja kirjoitan tätä nautittuani juuri
+varhaisen aamuaterian, johon paitsi muuta hyvää kuuluu hiilivalkealla
+paistettua lihavaa lohikinkkua. Kalaretkemme on päättymässä, vehkeet on
+pantu kokoon ja me odotamme laivaa noustaksemme siihen kaikkine
+kamsuinemme, joihin kuuluu myöskin melko suuri pytty suolattua lohta.
+Lohet loiskuvat yhä edelleen tuossa vedenpinnalla, heiluttaen meille
+hyvästiksi pyrstöjään ja selkäeviään.
+
+»Eivät näy vähääkään välittävän siitä, että olemme soutaneet ja
+huovanneet täällä lähes viikon päivät ja verottaneet virran kalakantaa
+vähää vaille kahdeksallakymmenellä kilolla, saaden viitenä yönä
+yhteensä neljätoista muikkuruuan lihottamaa järviporsasta, jotka
+painoivat keskimäärin 5 kiloa kappale. Vaikka niitä siinä vielä on,
+olen samaa mieltä kuin molemmat toverini, että täksi kertaa riittäköön.
+Eihän olla mitään ammattikalastajiakaan.
+
+»Ensimmäisenä iltana, yönä ja aamuna emme saaneet mitään, emme
+kullalla, emme hopealla, emme höyhenellä, silkillä emmekä metallilla,
+vaikka ne heittivät kuperkeikkojaan ihan siimojemme yllä. Voitte arvata
+mielialamme, kun me sitkeiden, mutta turhien kokeilujen jälkeen vihdoin
+olimme tulleet vakuutetuiksi siitä, että emme ainakaan me mahda mitään
+X-virran lohille.
+
+»Pieni toivon kipinä alkoi kuitenkin tuikkaa. Entäpä ne sittenkin
+ottaisivat täkyä? Olimme turhaan vaivanneet päätämme sillä, mitä noilla
+lohilla oikeastaan oli tekemistä tässä virrassa. Eivät ne kai olleet
+siinä vain huvikseen. Kai ne olisivat voineet noin iloikseen myllertää
+muuallakin, väljemmillä vesillä, eikä tulla sitä varten rauhattomalle
+laivaväylälle. Mahtaa niillä sittenkin olla siinä jotakin syötävää,
+jotakin erikoisempaa herkkua, jota eivät nyt saa muualta ja tulevat
+täältä hakemaan. Perhoja ne eivät voi ajella, sillä niitä ei näy
+ilmassa eikä veden pinnalla. Välähtihän siinä kerran, muutaman
+hypätessä, jotakin valkoista ilmaan. Jos ne hyvinkin ajavat siinä
+muikkuja tai muuta pikkukalaa. Mutta olisihan niiden silloin pitänyt
+ottaa pikkulippaa tai silkkikalaa.
+
+»--Meidän täytyy saada täkyjä mistä hyvänsä! huudahti oppaamme, joka
+oli meidät tänne tuonut. Hän oli yhtä tarmokas kuin innokas ja meidän
+muiden maatessa hän sai kuin saikin kaukaa toiselta koskelta, jonne oli
+matkustanut laivassa ja tullut toisessa takaisin, puolikymmentä
+siianpoikaa. Palattuaan hankintamatkaltaan hän näine täkyineen lähti
+X-virralle, meidän toisten jäädessä välinpitämättöminä ja
+vähätoivoisina majapaikkaan odottamaan hänen kokeilunsa kielteistä
+tulosta. Meidät oli vallannut tuollainen saamattomuuden ja
+tarmottomuuden puuska, joka usein on seurauksena epäonnistumisesta.
+Menköön hän vain, ei hän sieltä mitään saa.
+
+»Toteutui kuitenkin nyt taas vanha sananlasku, että lintu ei tule
+liikkumatta, kala jalan kapsamatta. Olimme jo kuromassa kapsäkkejämme
+kiinni, kun kuuluu ihastunutta hoilotusta rannasta ja innostuksemme on
+rajaton, kun ystävämme henki kurkussa juoksee pihaan kiikuttaen suurta
+lohta kädessään. Se on ottanut täkyyn, tuskin hän on soutanut muutaman
+kierroksen, kun se on tarttunut. Arvoitus on ratkaistu, luonnollinen
+syötti on ainoa, joka X-virran lohille tällä haavaa kelpaa. Sitä niille
+siis on edelleenkin tarjottava.
+
+»Ja kyllä me niille sitä tarjoammekin, tarjoamme silloin ja tullaan
+tarjoamaan vastedes, joka vuosi, niin kauan kuin kätemme jaksaa
+puristaa lohivapaa ja kiertää rullaa.
+
+»Tunnin kuluttua olemme taas koskella, jolle jo olimme heittäneet
+ikuiset jäähyväiset. Jottemme olisi toistemme tiellä siinä tapauksessa,
+että tarttuva lohi veisi pitemmältä siimaa, me nyt kalastamme vain
+yhdestä venheestä kerrallaan. On minun vuoroni lähteä heti vesille
+koettamaan. Toinen tovereista tulee soutamaan. Emme ole tehneet
+montakaan kierrosta, ennenkuin rulla rääkäisee ja vapa taipuu ja siima
+viittaa suoraan alas syvyyttä kohti. Tempaus on niin tiukka, että rulla
+irtaantuu ja putoo kouraan. Saan sen kuitenkin, kalan pysyessä hetken
+verran paikoillaan, takaisin vapaan kiinni, ennenkuin ehtii tapahtua
+vahinkoa. Minulla on ongessa ensimmäinen suuri loheni. Saanko sen?
+Kuinka se on otettava? Onko sen annettava jurottaa pohjassa vai onko se
+kiristettävä pinnalle? Onko sitä pidettävä venheen läheisyydessä vai
+annettava mennä? Onko se otettava venheeseen vai soudettava rantaan?
+Osaako toverini iskeä? Jos hän innoissaan haarnaisee heittosiiman
+poikki? En saa vastausta näihin kysymyksiin. En tiedä oikein, kuinka se
+kaikki kävi, mutta neljännestunnin epätasaväkisen ottelun jälkeen on
+lohi koukussa ja maissa ja painaa viisi kiloa.
+
+»Sanoin: epätasaväkisen, sillä X-virta tarjoo kaikki edut kalastajalle,
+tuskin juuri mitään lohelle. Ei mitään kiviä eikä risuja, ei edes
+ruohoja eikä vesiheiniä. Lohi ei voi käyttää hyväkseen veden voimaa
+niinkuin koskessa. Vieköön se siimaa kuinka paljon tahansa, kyllä sitä
+rullalla riittää ja jos näyttää loppuvan, pääseehän venheellä perään.
+Kun se alkaa uupua, saa sen tyynesti hinata maihin ja venheen viereen.
+
+»Kyllä nyt tee ja voileipä maistuivat toiselta kuin eilen tähän aikaan.
+Oli nyt käen kukunnassa ja rastaan laulussa toinen tuntu kuin eilen...
+Mikäs siinä on? Hylkeen pää pyssyn kantaman päässä. On tullut sekin
+saaliin jaolle.
+
+»Oli kolmannen kaverin vuoro. Odotan rannalla jännittyneenä hänen
+varmaa saalistaan. Kuluu neljännestunti, kuluu toinen, hän on jo
+risteillyt koko alueen ja on jo tulossa maihin, kun vielä tekee
+koetuksen ja hetken päästä kuuluukin toiselta rannalta huuto: »Kala
+on!» Se on nähtävästi suurikin, koska on niin sitkeä saada. Kestää
+puoli tuntia, ennenkuin se on niin uuvutettu, että saan iskeä venheen
+perästä, hänen noustuaan vapoineen maihin.
+
+»Nyt meillä on kullakin kalamme. Ensimäinen urheiluinto on tyydytetty.
+Vaikka meillä vielä on joitakin täkyjä, voitamme itsemme, päätämme
+säästää täyt huomiseksi ja lähdemme paluumatkalle. Ei nyt haukotuta
+eikä laulata haikeita lauluja niinkuin eilen. Lepäähän venheen pohjalla
+lehdeksistä tehdyllä paraativuoteella kaksi kaunista koukkuleukaa.
+Eilinen huono onni oli vain tämänpäiväisen hyvän onnen enne. Opastoveri
+oli täyttänyt loistavasti lupauksensa. Kaloja oli ja kaloja oli saatu.
+
+»Nyt ei tietysti tule kysymykseenkään lähteä toisille vesille. Päätämme
+jäädä tänne epämääräiseksi toistaiseksi. Aurinko on jo koko korkealla,
+kun saavumme majapaikkaamme.
+
+»Seuraava päivä käytetään makeihin uniin kahden valvotun yön jälkeen,
+entistä hienompain täkyvehkeiden valmistamiseen ja täkyjen
+hankkimiseen. Ponnistuksista huolimatta saamme niitä kuitenkin vain
+joitakin, ei aivan pieniä siianpoikia ja muutaman kuivuneen salakan.
+Noin klo 9:n tienoissa illalla olemme taas paikalla. Saalis on sama
+kuin edellisenä yönä, kolme suurta, mutta olisi voinut olla yksi lisää,
+ellei hyökkäyksistään päättäen tavallista suurempi lohi olisi vienyt
+huonosti kiinnitettyä koukkua mennessään. Näytti siltä, kuin pienet
+syötit olisivat olleet halutummat kuin suuremmat, sillä soudettuamme
+turhaan siikasyötillä, otti heti tuota pientä suolattua salakkaa.
+Tämmöisissä tyynissä vesissä ja näin kirkkaalla ilmalla, kun yö on
+melkein yhtä valoisa kuin päivä, eivät vehkeet voi olla kyllin hienot.
+Ei ole ihme, etteivät torpparin haukiuistimet ole kalastaneet.
+Mahdollisesti on viime vuosina, jolloin hän ei ole saanut, ollut
+samanlainen ilma kuin nyt. Silloin taas, kun hän sai, on mahdollisesti
+ollut pilvessä ja tuullut. Syönti kesti muuten vain pari tuntia, heti
+auringon laskettua ja vähän sen jälkeen.
+
+»Kun kunnia näin oli pelastettu, jätimme virran seuraavaksi yöksi
+rauhaan, mutta sen jälkeisenä yönä olimme taas siellä ja palasimme
+saaliinamme lohensa kullakin. Oli saatu yhteensä yhdeksän. Kalastus
+alkoi muodostua melkein samanlaiseksi joka yö: soudetaan ulos, tehdään
+kierros, lohi tarttuu, soudetaan maihin, otetaan koukkuun, juodaan
+saijut, toinen lähtee vuorostaan ulos j.n.e.
+
+»Seuraavana yönä lähti allekirjoittanut yksin kalaan. Toverit olivat
+lähteneet hankkimaan lisää täkyjä ja oli heidän aikomus saapua laivassa
+virralle puolenyön aikaan. Laiva saapui kuitenkin niin myöhään, että
+syönti oli jo ohi. Sen aikana sain minä kuitenkin neljä lohta kahdessa
+tunnissa. Olin pannut kaikkein hienoimman heittosiiman ja pienimmät
+koukkuni. Joka kerta kuin soudatin itseni ulos, tarttui. Minä luin sen
+pienten täkyjen ansioksi. Mutta kuinka varomatonta on tehdä mitään
+teorioja, sen osoitti tämän viimeisen illan kokemus. Vaikka heillä
+tänään taas oli samat vehkeet kuin minulla eilen, eivät toverini
+saaneet niillä mitään. Sen sijaan toinen heistä sai suurella rumalla
+korttelin pituisella siian pojalla valkoisen »siikalohen». Saadakseni
+selville, kelpaisiko ehkä perhokin, koetin niitä taas kaikenlaisia,
+mutta turhaan.
+
+»Kalaretkemme X-virralle on nyt lopussa. Sehän on ollut harvinaisen
+onnistunut. On saatu niin paljon, kuin oikeastaan on ehditty saada,
+sillä kalastettava alue tuossa on niin pieni, että siinä mukavasti
+mahtuu kalastamaan vain yksi vapa. Olemme saaneet keskimäärin 3 lohta
+yössä, syöntiajan ollessa vain noin 3-4 tuntia. Suurin saaduista
+lohista oli 7 kiloa, pienin 3 kiloa, muut siltä väliltä. Pienempiä ei
+näkynyt. Teidän kehoituksenne, että olisi etsittävä lohia muualtakin
+kuin koskista, on siis osoittautunut täysin huomioon otettavaksi.
+Luultavasti lohet, jotka järvissä oleskellessaan suurimmaksi osaksi
+elävät muikuista, kerääntyvät vesistöistä toisiin laskevien
+muikkuparvien mukana tämmöisiin ahtaisiin paikkoihin ja ovat sieltä
+eräinä aikoina helpommin ja runsaammin saatavissa kuin suurilta
+seliltä, missä ne hajaantuvat enemmän. Jos me aina tietäisimme, missä
+muikut liikkuvat, tietäisimme myös lohien olinpaikat.
+
+»Meitä suosi mitä ihanin ilma, ehkä liiankin ihana, sillä tyyni kirkas
+säähän on kaikkein huonoin lohi-ilma, varsinkin heikosti virtaavassa
+vedessä, jossa syötin pakostakin täytyy kulkea hitaasti ja jossa
+kalalla on hyvää aikaa tarkastaa pyydystä, ennenkuin se sen ottaa. Kuta
+enemmän ja pettävämmin pyydys jäljittelee sitä kalalajia, jota lohi
+sillä hetkellä syö, sitä varmimmin se on saatavissa.
+
+»Mutta miksi ne ottivat vain niin lyhyen ajan? Se luultavasti riippui
+siitä, että muikku sinä aikana »nousi» ja lohet sen mukana. Kun muikut
+taas lähtivät, seurasi lohikin mukana tai poistui kyllänsä saaneena,
+tullakseen seuraavana yönä muikkujen kanssa takaisin.
+
+»Tässä niemessä, tämän vapajavan virran rannalla olisi mitä herttaisin
+kalamajan paikka. Sitä jo suunnittelimme vastaisia kalaretkiä varten,
+sillä varma on, että tämä ensimmäinen retki ei ole oleva viimeinen.
+Olisi tänne mukava ajaa moottorillakin ja asua siinä tai rakentaa
+teltta rannalle. Tässä vesistössä Saimaan ja Kallaveden suurten
+vesisäiliöiden välillä on sitäpaitsi muitakin samanlaisia ahtaita
+salmia, virtoja ja myöskin koskia. Tämä reitti olisi lohenkalastajain
+kultala, jos meillä vain olisi asianharrastusta niin paljon, että
+parhaat vedet saataisiin rahakkaan yhtiön hoitoon niin, että niissä
+ryöstökalastusta voitaisiin estää ja kutua rauhoittaa. Kulkuneuvojen
+puolesta olisi reitti vallan mainio, sillä kaikille koskille sinne
+pääsee laivalla sekä Savonlinnasta että Kuopiosta.»
+
+
+
+
+ERÄS URHEILUKALASTAJA.
+
+
+Meillä ei, ainakin mikäli minun tietooni on tullut, ole kovinkaan monta
+taitavampaa lohenonkijaa, ei ainoatakaan, jota voisi verrata
+englantilaisiin taitureihin sillä alalla. En puhu ollenkaan
+onkimiestemme saaliista, vaan siitä taidosta ja siroudesta, millä vapa
+on käsiteltävä ja pyydys koskessa kuljetettava. Meillä on onkimistaito
+teknillisesti jotakuinkin samalla asteella kuin pallonlyönti
+kylänraitilla verrattuna verkkopalloon. En ole tosin koskaan nähnyt
+ulkomaan mestareita, mutta kirjallisuutta seuraten olen tullut saamaan
+aavistusta siitä, mitä vaatimuksia tämän urheilun harjoittamiselle
+voidaan asettaa.
+
+Urheilukalastus, harjoitettuna niin kuin sitä harjoitetaan siinä
+maassa, missä se on kehittynyt korkeimmilleen, nimittäin Englannissa,
+on siellä kehittynyt tieteeksi siihen nähden, että se myös on luonnon
+ja sen ilmiöiden harrasta tutkimista. Se pyrkii pääsemään perille
+kalojen elintavoista, siitä, missä ne oleskelevat milläkin ilmalla ja
+minkin vedenkorkeuden aikana, kuinka ne vaeltavat paikasta toiseen,
+mitä ne syövät ja siitä johtuen, millaisia pyydyksiä ne milloinkin
+siitä ja siitä syystä ottavat. Veden eläimistön tarkka tutkiminen on
+ollut välttämätön kaikkia niitä eri pyydyksiä luodessa, joita
+urheiluvälinetehtaat valmistavat. Urheilukalastus siis edellyttää
+läheistä vuorovaikutusta tieteen kanssa, niinkuin kalastus yleensäkin.
+
+Englanninkielen taitoinen onkija voi tavattomasti hyötyä perehtymisestä
+senkieliseen kirjallisuuteen tällä alalla. Siellä on sitä saatavana
+rajattomasti. Muilla kielillä on tätä kirjallisuutta vähemmän, mutta on
+sentään saksaksi ilmestynyt perinpohjainen ja metoodinen kirja
+»Angelfischerei im Süsswasser», kirjoittanut tohtori Heintz, ja
+»Angelfischerei» kirjoittanut von der Borne, ruotsiksi R. Lundbergin
+»Fiske med metspö» ja norjankielellä J. Preuthunin »Laxe og
+Sjöörretfiske». Suomeksi ei vielä ole ilmestynyt yhtään näiden teosten
+veroista teosta.
+
+Mutta joskaan meillä nyt onkijain ammattitaito ei vielä ole sen
+korkeammalla kuin mitä se on, niin voidaan sitä kehittää, ja minä
+toivon, että se yhteinen harrastus, jonka herättämiseksi ja
+ylläpitämiseksi Suomen Urheilukalastajain Liitto muun muassa on
+perustettu, tulee siihen voimakkaasti vaikuttamaan. Ovathan
+kaikenlaiset muutkin urheiluseurat, jotka meillä kaikissa lajeissaan
+ovat vielä verrattain nuoria, jo kasvattaneet harjoittajiaan, joilla on
+maailmankin mainetta. Ovathan urheiluonkijat meillä enimmäkseen vanhoja
+herroja eikä meistä tietenkään kehity mitään maailman mestareita. Eihän
+muuten Hannes Kolehmaisiakaan nouse joka eukon pojasta. Minä kuitenkin
+toivon, että kun urheilukalastuksen harrastus laajenee, nuoret miehet
+vievät aatetta ja taitoa eteenpäin. Olen varma siitä, että suomalainen
+aines tässäkin suhteessa on hyvä. Jahka me saamme kosket kuntoon,
+treenauksen käymään, kilparadat reilaan, on kyllä ilmestyvä niiden
+käyttäjiäkin.
+
+Siihen mennessä minusta on paikallaan muistella, mitä kykyjä meillä jo
+on ollut, niitä, jotka ovat panneet perustuksen urheiluonginnalle
+maassamme ja sitä kehittäneet. En tunne heitä montakaan, mutta
+epäilemättä on vielä elossa olevia vanhoja herroja tai manalle
+menneitä, joiden salatiedot olisivat saatavat säilymään, tiedot meillä
+käytetyistä pyydyksistä ja pyyntitavoista. Luultavasti kätkee moni
+vanha perhoskirja koinsyömiä perhoja, jotka olisivat uusittavat. Se
+olisi siitäkin syystä suotavaa, että vähitellen saataisiin luoduksi
+suomalaisiin vesiin soveltuva kokoelma pyydyksiä, varsinkin perhoja,
+sillä eivät Englannista umpimähkään tilatut ja luettelojen mukaan
+ostetut vehkeet täällä aina sovellu--mistä minulla on hiukan omaakin
+kokemusta. Olen omasta kokemuksestani pääsemässä yhdestä ja toisesta
+seikasta jäljille ja toivon voivani vastedes antaa tietoja näistä
+kokemuksistani muillekin.
+
+Odottaessani toisten esityksiä pyydän saada tällä kertaa jutella, mitä
+olen oppinut eräältä mieheltä, tohtori W. Lybeckiltä, johon tutustuin
+heti lohenongintakauteni alussa ja jolle siinä suhteessa olen paljon
+velkaa. Häntä ei ole enää olemassa, ja siltäkin kannalta on syytä häntä
+muistella.
+
+Tuskin on tässä maassa montakaan, joka ei sitä miestä olisi, joskaan ei
+henkilökohtaisesti tavannut, niin ainakin nähnyt. Jo ulkomuodoltaan hän
+oli siksi erikoinen ilmiö. Hän oli pitkä, roteva mies, kasvot leveät ja
+verevät, oikea ulkoilmaihminen. Hän esiintyi talvellakin avopäin, tukka
+pitkänä, harteilla leveä sarkakauhtana, jalassa paulakengät. Kesällä
+saattoi hänet nähdä ruskea yläruumis paljaana ei vain kotonaan, vaan
+ihmisten ilmoillakin, maanteillä ja missä vain, rautatielläkin, ja
+vasta taloon tultuaan hän siirsi rohtimisen paidan käsivarrelta
+yllensä.
+
+Tämä mies oli monessa suhteessa uranuurtaja, m.m.
+luontoparannusentusiasti, ilmakylpyprofeetta, ja minä luulen, että moni
+mies on hänelle kiitollisuudenvelassa hermojensa korjautumisesta;
+ainakin alkoi minulle uusi fyysillinen elämä, kun opin häneltä joskus
+jättämään paidan pois ja antamaan auringon paistaa sekä selkään että
+sen vastakkaisellekin puolelle.
+
+Hän oli kaikenkaltainen urheilija, metsästäjäkin, mutta ennen kaikkea
+hän oli lohenonkija, ja niinkuin hän yleensä pani »sielunsa» kaikkeen,
+pani hän sen luultavasti viimeiseen laukaukseensakin, sielunsa ja
+intohimonsa, jotka hänelle yleensä olivat yhtä, alituisessa
+kamppailussa keskenään.
+
+Tutustuin häneen oikeastaan jo paljon ennen, kuin meistä tuli
+kalakaverit. Vietin viime vuosisadan yhdeksänkymmenluvun alussa kesää
+Svartön saarella Porkkalassa. Siellä on meressä Söderskärin kari, joka
+on tullut kuuluksi erinomaisena vesilinnustuspaikkana. Sitä kutsuttiin
+siihen aikaan herttuakunnaksi (hertigdömet) ja sen omistivat siihen
+aikaan kuvanveistäjä Robert Stigell ja eräät muut »hertigit», joiksi
+Svartön Söderlingska erehtymättömästi ja velvollisuuden mukaisesti
+heitä tituloi. Stigell asui säännöllisesti saarella ja Lybeck tuli
+silloin tällöin sinne vierailemaan. Hänellä oli erinomaiset vehkeet,
+paremmat kuin kenelläkään muulla, haulikko niin raskas, isoreikäinen ja
+paksupiippuinen, että ainoastaan hänenlaisensa jättiläinen voi sitä
+mukavasti käsitellä. Erikoista huomiotani herätti eräs hänen
+matrassinsa, Englannista varta vasten tilattu kalliolla makaamista
+varten haahkoja odottaessa--kai mukava kylläkin, mutta soutajan, vanhan
+Söderlingin, vähemmin suosima, se kun monien muiden yhtä
+perinpohjaisten varustusten ohella lisäsi pienen ruuhen painoa ja
+vaikeutti maihin pääsöä mainingin kiertämälle karille.
+
+Yhtä perinpohjaisesti ja täydellisesti hän myöskin oli varustettu
+onkijana. Hänen vapansa, siimansa, rullansa ja yleensä koko
+onkilaatikkonsa oli silloisiin oloihin nähden, noin puolitoistakymmentä
+vuotta sitten, priima lajia ja aina hän täydensi varastoaan parhaalla
+mitä sai, niinkuin tuleekin, mikäli kukkaro sen suinkin sallii, sillä
+jos mieli kyetä järkiperäisesti onkimaan, saada siitä se huvi, mitä
+hakee, ja päästäkseen ikuisista harmeista ja hermostuksista, pitää olla
+välineet, jotka eivät petä, sillä tahtovathan ne pettää sittenkin. Vapa
+ainakin täytyy olla mahdollisimman paras, sillä sitä on vaikea itsensä
+korjata, vaikka Lybeck taisi niitäkin minulle ja muille tohtoroida,
+samoinkuin hän oli näppärä virkistämään henkiin kuolemaisillaan olevia
+koukkulaitteita devoneita ja täkyrakseja varten--taito, joka
+onkimiehelle on yhtä välttämätön kuin on verkkomiehelle taito osata
+paikata verkkonsa. Opin häneltä sen vähän, minkä osaan, odottaen usein
+vastaanottovuoroani kylän akkojen kanssa. Hänen apuaan ja neuvoaan
+käyttäen sain itselleni aivan samanlaisen vavan kuin hänellä
+itselläänkin oli, erinomaisen skotlantilaisen greenheart-vavan, joka on
+yhdistetty virveli- ja perhosvapa, ja joka on vieläkin olemassa,
+vaikkakin jo viimeisiä virsiään vedellen. Sen yhden kärjen katkeamiseen
+tarvittiin ryssän piikkilankapaalu. Sen toinen kärki on vielä yhtä
+suora ja sitkeä kuin viisitoista vuotta sitten. Myöhemmin olen
+onnistunut saamaan priima splitbambuvavan, mutta kun aavistelen
+syksyllä suuria olevan tulossa, otan Lybeckin aikuisen siltä varalta,
+että täytyisi ottaa väkisin, niinkuin usein sattuu, kun kuusikiloisen
+päähän pistää lähteä alas suuresta koskesta, jonne sitä ei voi seurata.
+Juuri tätä tapausta varten oli Lybeck tilannut omankin samanlaisen
+vapansa.
+
+Mutta hän tarvitsi lujat työkalut myöskin muuta varten, sitä varten,
+että ne kestäisivät siinä leikissä ja todessa, mihin ne hänen käsissään
+joutuivat. Hän niin sanoakseni tappeli kosken kanssa, otti sen väkisin,
+hartiavoimalla, sulin käsin, ei suurta kalaa uuvuttaessaan, sillä siinä
+suhteessa hän oli varova, vaan pakottaessaan sen ottamaan--pienemmät
+hän kyllä hujautti olkansa yli vesakkoon. Ja kalat näyttivät antavan
+pakottaa itsensä.
+
+Meidän koskissamme niiden virtavuuden vuoksi tavallisesti kalastetaan
+kulkien ylhäältä alaspäin. Epäilemättä kala kyllä ottaa paremmin sekä
+syöttiä että metallipyydystä, jos se heitetään vastavirtaan ja nopealla
+tempaisulla kiskaistaan alaspäin. Silloin se kiitää niinkuin koskea
+laskeva luonnollinenkin kala ja näyttää vaikuttavan erikoisen
+kiihoittavasti lohen ruokarauhasiin. Samoin myös virtaan pudotettu
+perho liukuu luontevammin kuin poikkivirtaan tai alaspäin heitetty.
+Meidän kiivaskulkuisissa, matalissa ja kivisissä koskissamme tämä tapa,
+jollei sitä seuraa erikoinen taito, tottumus ja kosken tunteminen,
+kuitenkin helposti vie pyydyksen pohjaan.
+
+Myöskin Lybeck kalasti ylhäältä alaspäin ja melkein aina rannalta, sekä
+sen vuoksi, että soutamiseen Huopanan koskessa Viitasaarella, jossa
+kalastimme, ei juuri ole tilaisuutta että myöskin siksi, että hän
+tahtoi urheilla s.o. voimistella. Hän lähti niskasta, niin ylhäältä
+kuin pääsi ja mennä touhusi heittäen ja aina askeleen ottaen ja taas
+uudelleen heittäen alaspäin. Oli nautinto katsella jäntevää,
+laajalanteista miestä, avopäin, avojaloin, ruskeat housut ruskean
+yläruumiin jatkona--muuten kylläkin asianmukainen puku,
+harmaanruskeiden rantakivien värinen. Hänen tapansa heittää oli yliolan
+heitto, paitsi silloin kun hän käytti syöttiä, joka ei tätä heittotapaa
+kestä. Tavallisestihan heitetään vain perhoa ja aivan kevyttä
+silkkikalaa yli olan, jotavastoin raskaampi laji hujautetaan
+alapuolelta, vavan alitse ylöspäin, ja annetaan maahan lapetun siiman
+juosta ulos. Lybeck käytti ei varsin raskasta metallikalaa ja lippaa ja
+heitti niitä niinkuin perhoa. Saatuaan ensin siimansa pari vavan
+pituutta koskeen, hän tempasi sen ylös, astui askeleen eteenpäin,
+sillaikaa kuin siima oikeni taapäin, vei voimakkaasti vapaa eteenpäin
+ja antoi pyydyksen ampua alas siihen paikkaan, mihin oli tähdännyt,
+poikki kosken tai viistoon. Samalla hän laski vavan kärkeä, vei sen
+nopeammin tai hitaammin, sen mukaan kuin virta ja pohja vaati rantaan
+päin, tarpeen mukaan antaen lisää siimaa tai sitä lyhentäen, jolloin
+pyydys ensin kiisi viistoon ja sitten vississä paikassa teki tiukan
+mutkan. Tämän viimeisen tempun hän koetti tehdä niin, että pyydys juuri
+silloin oli jossakin syvennyksessä tai kiven ylä- tai alapuolella,
+missä kala tavallisesti vaanii. Sillä tavoin hän aina uudistuvin
+heitoin suorastaan tonki esiin kalat niiden pimeimmistäkin piiloista
+melkein kuin magnetisoiden ne liikkeelle oman hermostonsa ja jäsentensä
+loihtutaidolla. Pyydys kävi joka paikan, ei koskaan pysähtynyt eikä
+antanut kalalle aikaa arveluun ja arvosteluun, mihin mulloset varsinkin
+huonon syönnin aikana ovat erinomaisen taipuvaisia, hännän
+läiskäyksellä ja takapuolensa pyllistyksellä ilmaisten halveksumistaan.
+Sattuihan se mielenosoitus usein Lybeckillekin, minkä saattoi
+kirkkaalla säällä ja korkealta äyräältä katsoen huomata, ja mikä ilmeni
+siitäkin, että hyvin monet hänen saamistaan lohista olivat hännästään
+kiinni, _hänen_ lohensa useammin kuin muiden hitaampien, joiden hyrrä
+koskessa ei pyörinyt niin vihaisesti kuin hänen. Minusta näytti usein,
+että kalan _täytyi_ tarttua hänen koukkuunsa ja hyökätä siihen kiinni
+toisten kilvalla, jollei kala suvainnut tarttua koukkuun, niin tarttui
+koukku kalaan.
+
+Vesi kyllä roiski ja metsä mätki hänen mennessään, ja olisi luullut
+kalain sitä kaikkoavan pois koko koskesta, mutta kovassa kuohussa ja
+vahvassa virrassa sillä ei näkynyt olevan väliä, varsinkaan kun hän ei
+kauan viipynyt paikallaan. Olisi myöskin luullut, että hän satutti
+pyydyksensä puihin, mutta ihme kyllä se tapahtui harvemmin kuin olisi
+luullut, vaikka hänen heittonsa olivat kylläkin niin pitkät, että hän
+saattoi, jos tahtoi, temmata kalan toisen nenän edestä toiselta
+rannalta. Tapahtui sentään, että minä sain irtauttaa hänen koukkunsa,
+joskaan en housuistani, enkä huulestani, niin en kuitenkaan kaukana
+niistä, rantapajukosta. Ei hänellä muuten ollut aikaa pyydyksiään
+suremaan, kun ne tarttuivat ja jäivät. Hyvän syönnin aikana maksaa aika
+enemmän kuin vehkeet.
+
+Lybeckin tavallisimpia vieheitä oli noin puolentoista tuuman pituinen
+n.k. devon, hopeinen tai useimmin kultainen pyöreä metallikala, joka
+oli selältään maalattu joko ruskeaksi tai sinisen vihreäksi. Parhaiten
+näytti hän saavan sellaisella, joka ei ollut suoraan tehtaan jäljeltä,
+vaan josta maali oli kulunut pois niin, että sitä siinä oli vain
+joitakin täpliä. Kuta kuluneempi sellainen on, sitä paremmin se näyttää
+kalastavan. Olen mestarini traditiota noudattaen aina pitänyt
+varastossani tällaisia likaisia laitteita ja viimeksi minä viime
+syksynä sain hyviä tuloksia muutamalla tumman vasken värisellä
+sinisen-vihreänruskeaksi töhrityllä devonilla, joka oli tarttunut
+koskesta onkeeni ja siellä saanut erikoisen ruosteen. Se on nyt taas
+siellä kiven kolossa jossakin. Luulen, että jos voisi saada aikaan
+devonin, joka olisi maalaamaton, mutta itse metalli kihtaisi hiukan
+sinistä, hiukan vihreää, hiukan ruskeaa niinkuin vanha pronssi, se
+olisi sopiva jäljittelemään pientä mullosta ja sen kanssa jotenkin
+samannäköistä elritsaa, ja meillä olisi näpsä pyydys varsinkin
+kirkkaalla säällä. Devonista vielä mainitsen, että olen tullut
+huomaamaan, että kaupassa löytyvät sellaiset, joissa on, paitsi kaksi
+paria häntäkoukkuja, myöskin kaksi paria sivukoukkuja, eivät ole niin
+käytännölliset, kuin jos nämä sivukoukut ovat poissa. Ne tarttuvat
+helposti pohjaan, ne näkyvät hiljaisemmassa pyörinnässä kuin
+myllynsiivet ja joutuvat sitäpaitsi pian epäjärjestykseen. Kala tarttuu
+kyllä ilman niitäkin, jollei devon ole aivan suuri, jolloin ne kyllä
+saattavat olla paikallaan. Viittaan kuviin.
+
+Paitsi devonia käytti Lybeck myöskin lippoja suurimmasta pienimpään ja
+oli mestari näiden, melkoista taitoa vaativain pyydysten käyttämisessä,
+joita täytyy kuljettaa eri tavalla eri veden nopeudessa. Devonia hän
+käytti kirkkaalla säällä ja yleensä päivällä, lippoja sateella ja
+illalla ja yöllä, jolloin vaaditaan välkettä ja jolloin kala ei ehdi
+nähdä muuta kuin leimauksen. Lippahan jäljittelee valkeata syöttiä,
+salakkaa, särkeä ja siianpoikaa, ja on käsiteltävä niin, että koskea
+alas kiitävän kalan liikkeet tulevat hyvin ja pettävästi
+jäljitellyiksi. Varsinkin kiven huopeessa veden velloessa, kun sen saa
+siinä muutaman silmänräpäyksen pyörimään ja heittämään kuperkeikkaa, se
+näyttää olevan vastustamaton, ja sen liikkeen Lybeck osasi sille antaa.
+
+Lybeckin lipat olivat kooltaan suurimmasta ruokalusikan kokoisesta
+pienimpään teelusikan lehteen saakka. Pienempiä niistä hän käytti
+yhdessä perhojen kanssa niin, että hänellä alinna heittosiimassa oli
+lippa ja ylempänä pari kolme perhosta. Tämä viimemainittu tapa ei
+minusta ollut oikein asianmukainen enkä minä siinä suhteessa ottanut
+häneltä oppia. Ensinkin ei perho, kun lippaa täytyy vetää, saa sitä
+luontaista virran mukana menevää liikettä, joka sillä täytyy olla, vaan
+joutuu tavallaan uistimeksi, ja toisekseen se, jos kala ottaa perhoon,
+joutuu ajelehtimaan ja helposti tarttuu pohjaan, jolloin kala
+menetetään. Se vaara on kyllä tarjona useammalla perhollakin onkiessa,
+mutta kun perho on keveämpi, ei tarttumisen vaara ole niin suuri. Minä
+puolestani olen tullut siihen, että käytän melkein yksinomaan yhtä
+perhoa, varsinkin jos luulen suurempia kaloja olevan koskessa. Minulle
+on usein tapahtunut, että suuren ottaessa alimmaista perhoa, pieni
+suuren uidessa iskee johonkin ylempään ja tempoessaan vapauttaa
+vanhemman veljensä. Ottaessakin on tämmöisestä kaksoissaaliista
+hankaluuksia, tavallisesti aina toinen ja suurempi pääsee.
+
+Niinkuin tästä näkyy, ei Lybeck, vaikka hän käyttikin perhoja
+uistinsiimassaan, ollut varsinaisesti perholla onkija eikä perehtynyt
+sen tekniikkaan. Vaikka hän heittikin lippoja ja muita pyydyksiään
+siihen tapaan kuin perhoa heitetään, oli hänellä, niinkuin monella
+muullakin, se käsitys, että siima näin heittäen ei lennä ulos, ellei
+siinä ole painoa--mikä on erehdys, sillä siimahan kyllä sen tekee
+ilmankin painoa, kun se vain vapaan nähden on tarpeeksi paksu, ja vapa
+tarpeeksi joustava. Kun hän käytti hienompia siimoja, mitkä
+virvelöidessä kyllä ovat paikallaan varsinkin alaheittotyylissä, ei hän
+sitä saanut ulos ilman painoa. Ei hän myöskään näyttänyt luottavan
+pelkkiin perhosiin ja niiden viehätysvoimaan, vaan luuli, että pitää
+olla kirkas lippa, joka houkuttelee kalan piilostaan esiin. Että pelkkä
+perhokin antaa hyviä tuloksia, sen minä kuitenkin sain hänelle
+todistetuksi eräänä iltana, kun kalastimme kilvan, hän seisoen kosken
+keskellä olevalla arkulla, minä maissa seisoen ja kalastaen maan ja
+arkun välistä. Kun hän metallipyydyksillään ei saanut suuresta koskesta
+mitään, minä otin höyhenellä tunnin kuluessa kymmenkunnan kilon
+mullosta. Menestykseni riippui kai siitä, että olin huomannut kalojen
+silloin ajavan perhoja, jolloin ne eivät välitä täky- ja muista
+vehkeistä. Siitä lähtien olen kaikkein suurimmaksi osaksi käyttänyt
+perhoa melkein yhtä tuloksellisesti kuin hän lippoja ja devoneita.
+Lybeckin saaliit ovat kuitenkin jääneet voittamattomiksi muihin
+Huopanan kalastajiin verrattuina. Hän suolasi lohia saavittain. Erään
+hänen muistiinpanonsa mukaan hän 15 päivän kuluessa oli saanut suuria
+24 kappaletta, jotka painoivat yhteensä 151 kiloa. Pienempiä hän ei ole
+merkinnyt. Paras päivän saalis oli 5 kappaletta.--Hänen käyttämistään
+mullosperhoista, mikäli muistan, tahdon mainita punaisen _Soldier
+palmerin_, ruskean _Red- ja Brown palmerin_, mustan _Zulun_, harmaan
+_March brownin_ ja keltaruumiisen ja ruskeanharmaasiipisen
+_Professorin_, kaikki suurenpuoleista kokoa.
+
+Ollessamme onkimatkallamme teimme tavallisesti niin, että mentiin
+yhdessä koskelle. Jos meitä samaan aikaan sattui olemaan useampia,
+esim. neljä vapaa, vedettiin arpaa, kuka kullekin puolelle. Jouduin
+joskus Lybeckin kanssa samalle puolelle. Kohteliaasti hän taitavampana
+kalastajana sijoitti minut edelleen, koska hän kauemma heittäen
+kuitenkin voi takaakin tullen vallita suuremman osan vettä kuin minä,
+jolta pyydys ei lentänyt niinkuin häneltä. Rantakalain olisi näin
+pitänyt joutua minun osakseni. Mutta nekin olivat oikeastaan hänen. Ne
+joutuivat tavallisesti hänelle siten, että hänen pitkä, keskikoskeen
+heitetty siimansa alaspäin kiertäessään vei hänen syöttinsä kalan
+näkyviin ennen kuin minun. Kun näin, etten ehtisi hänen tieltään,
+pyysin häntä jatkamaan ohitseni. Ennenkuin pyydykseni selvisi pohjasta,
+mihin sillä oli erikoinen taipumus tarttua, ja sitten puusta, johon se
+pohjasta ponnahti, oli toveri tiessään ja huitoi kaukana suvannossa
+alhaalla ja oli pian joutunut siltaan ja oli tulossa toista rantaa
+niskaan, ensin toisten taa ja sitten heidän ohitse ja edelle,
+haavipojalla kannannainen vitsariippi mullosia, suurempia ja pienempiä,
+kun meillä muilla vast'alkajilla oli kullakin joko parahiksi mitan
+täyttävä mullonen tai ahven.
+
+Nautin hänen kalastuksestaan enemmän kuin omastani, josta siihen aikaan
+ei ollut paljoakaan sanomista. Oli ilo nähdä sitä voimaa, varmuutta,
+intoa ja taitoa, millä hän vapaansa käytti, kuulla vavan viuhinaa ja
+siiman läiskinää ja miten kala keikautettiin maihin. En unohda koskaan
+näkyä eräänä varhaisena aamuna, kun Lybeck jo oli mennyt ongelle ennen
+auringon nousua. Tavallisesti hän onki myöhään yöhön, niin kauan kun
+näki, nukkui vaate päällä muutamia tunteja, meni taas ulos, kalasti
+aamiaisille, kylpi säännöllisesti joka aamu, koska siihen iltapäivällä
+ei ollut aikaa, nukkui keskipäivän, jolloin kala yleensä ei ota, ja oli
+sitten valmis ilta- ja yö-otteluun. Minä tein melkein päinvastoin. No
+niin, olin herännyt tavallista varhemmin, ja lähtenyt koskelle. Ville
+tohtori oli jo siellä. En kuitenkaan nähnyt häntä itseään, ainoastaan
+hänen apulaisensa erään suuren kiven vieressä. Aurinko juuri nousee ja
+punaa sakean lepikon sillä puolen. Siellä on suuri, suippilon muotoinen
+kivimöhkäle suvannon yläpäässä. Silloin nousee kiven takaa tuuhea pitkä
+tukka, leveä otsa, paksu kaula, ruskea ruho ja kaksi ruskeaa kättä
+ruskeaa vapaa pitäen. Enempää ei tule kiven takaa näkyviin. Hän sulaa
+maisemaan, aurinko punaa hänet ja metsän, ne kuuluvat yhteen. Se on
+kuin itse metsän jumala Pan, on kuin kentauri, metsänhaltija, joka
+vaihteeksi on lähtenyt kalaan. Hän soluttelee siimaa koskeen. Tempaa
+ylös, heittää alas, lappaa sisään, päästää taas, ilme ja eleet niinkuin
+metsän elävän. Yhä pitemmälle lentää pyydys, pian suvannon keskeen. Hän
+innostuu pääsemään vielä ulomma, missä on varma vedenalainen kivi,
+minkä alta usein ottaa, aina suuri. Pan kiipee polvilleen kivelle,
+heittää nyt polviltaan, eturuumis eläen, takaruumis sulaen
+liikkumattomaksi kiveen. Se _on_ Pan, ja Pan saa. Pyydys putoo vihdoin,
+niinkuin hän sen tahtoo, ja hänellä on suuri lohi ongessa, joka velloo
+vettä hetken niinkuin potkuri ja sitten katoo, siiman viiltäessä vettä.
+Ketterästi kuin kissa hyppää hän kiveltä alas. Haavipoika,
+vikkelyydessä ja ottamisen taidossa lajiaan ainokainen, Kokon Julius,
+hänkin ruskea, joskin hiukan haaleampi, niinkuin yleensä penikat,
+juoksee joustavasti pyörähtelevän otvan päähän, valmiina iskemään heti,
+kun lohi rantautuu. Se rantautuukin veden painamana ruuhkaa vastaan.
+Ottaja kyyristyy, tähtäilee veteen, tekee nopean liikkeen, nostaa
+ruskean vetehisen ja juoksee maihin. Se on käynyt salamannopeasti
+näiltä kahdelta tottuneelta, vuosikausien kuluessa yhteistoimintaan
+harjaantuneilta. Ne jäävät sitten siihen, yhteen ryhmään, litteälle
+kalakivelle, isketyn lohen ääreen, toinen pistäen puukolla veren
+juoksemaan, toinen päästämään koukkuja irti.
+
+Siinä oli kohtaus, jommoista en ole ennen enkä jälkeen nähnyt, ikävä
+kyllä, ettei sitä ole ikuistettu elävin kuvin, iloksi ja opiksi
+vastaisille kalamiehille.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lybeck oli voimakkaiden tempausten mies, elämässään yleensä, niinkuin
+onginnassaan erittäin. Yhtä rajusti kuin hän johonkin intoutui ja yhtä
+kiinteästi kuin hän siihen antautui, yhtä äkkiä hän siihen kyllääntyi
+ja sen jätti. Hän oli myös vastakohtien mies, täynnä ristiriitaisuuksia
+ja koko lailla epäjohdonmukainenkin, niinkuin touhahtelevat
+tunneihmiset yleensä. Hän piti pahana onkimista sunnuntaisin, mutta ei
+koukkujensa teroittamista ja pyydyksiensä paikkaamista
+kirkkoaikanakaan. Hän saarnasi kahvia, viinaa ja tupakkaakin vastaan,
+mutta joi sentään kupin, kallisti pikarin ja poltti sikarinkin, kun
+kovalle otti. Yht'äkkiä hän jätti onkimisen, pitäen tappamista syntinä,
+siihen määrin vastenmielisenä, ettei voinut sietää pyydyksiään
+silmäinsä edessä. Syyksi siihen sanoi hän myöskin sen, että onginta oli
+muuttunut hänelle niin vangitsevaksi intohimoksi, että hänen täytyi
+siitä vapautua. Jonkin aikaa koeteltuaan sitä turhaan voittaa, oli hän
+vihdoin saanut siihen voimaa siitä, että hän eräänä sunnuntai-iltana,
+senjälkeen kuin juuri oli pitänyt myllytuvassa uskonnollis-eetillisen
+esitelmän itsensä hillitsemisestä, oli heti sen jälkeen koskelle
+mentyään saanut onkeensa suuren lohen, joka juuri ottaessa pääsi.
+Silloin hän suuttui niin, että menetti malttinsa ja kirosi. Hän tuli
+heti pois koskelta, kokosi kamsunsa ja lähti, ei enää koskaan
+tullakseen. Johdonmukaisempi mies olisi tällaisen heräyksen jälkeen
+ehkä hävittänyt synninteon välineet, jotteivät ne saattaisi muitakaan
+samanlaiseen kiusaukseen. Ville tarjosi vapansa ja muut vehkeensä
+polkuhinnasta eräälle toverille, ja yhä vieläkin hänen vapansa viuhuvat
+ja hänen rullansa pärisevät Huopanassa, tehden syntiä toisten lukuun.
+
+Olen kertonut tämän tapauksen pienenä eetillisenä muistutuksena
+kaikille onkimiehille. Onginta, niinkuin muukin urheilu, on huvina
+hauskuus, mutta intohimona rasitus. Mieli ei saa, voidakseen virkistyä,
+joutua tasapainostaan pois edes silloinkaan, kun suuri lohi pääsee.
+Täytyy voida hymähtää, ei katkerasti, enintään alakuloisesti, istua
+rauhallisena rannalle ja pistää piippuun.
+
+
+
+
+SE SUURI SYNTYMÄPÄIVÄLOHI.
+
+
+Oli yhä vieläkin saamatta se takaa ajamani suuri lohi. Kilon painoisia
+ja pienempiä olisin kylä saanut kuinka paljon hyvänsä, mutta kuinka
+ponnistelinkin, iso ei ottanut, ei edes nykäissyt. Koetin tietysti
+uskotella itselleni, että ei sillä väliäkään. Pienten saaminen,
+varsinkin perhosilla, kysyy taitoa sekin ja on muka yhtä hienoa
+urheilua kuin suurtenkin saaminen, kun vain käyttää hienoa vapaa, jonka
+kärki tutistessaan antaa hermostolle samat sähkösysäykset kuin suuri
+kala ja jäykempi vapa.
+
+Mutta uskotteluni oli pakotettua itseni pettämistä, sillä sisimmässäni
+vihlasi ilkeästi joka kerta, kun toverini, vanha tottunut kalastaja,
+toi koskelta suuren kalan, joita hän muuten toi harva se ilta ja yö,
+välistä useampiakin kerrallaan. Suurimpansa otti hän tavallisesti
+iltamyöhällä, välistä vasta pilkkopimeässä. Olin usein jo aikoja sitten
+palannut ongelta, syönyt ja pannut maatakin, kun tultiin suurella
+touhulla toitottamaan, että nyt sillä on viisikiloinen, nyt
+seitsenkiloinen, nyt kaksi kuusikiloista väkäleukaa koirasta. Kerran
+hän itse naputti ikkunaani, jonka ohi tie koskelle kulki, ja nosti,
+mielestäni kylläkin epähienosti, eteeni peräkkäin kolme jättiläistä,
+joista muuan oli tarttunut hännästään.
+
+Mahtoi olla koskessa kaloja, koska niitä jo näkyi alkavan saada
+haraamallakin. Olisi niitä näin ollen luullut riittävän muillekin.
+Mutta eivät ne vain satuttaneet purstojaan minun koukkuihini, vaikka
+niitä näin kutunsa edellä loikki ilmaan päivälläkin niin, että olisi
+voinut lennosta ampua. Ehätin joinakuina iltoina koskelle ennen
+toveriani ja koetin nakella samoja pyydyksiä ja samoilla paikoilla kuin
+hänkin, aina tuloksetta. Kun hän sitten saapui toiselle puolelle, niin
+rääkäsi hänen rullansa samassa ja pian kuului tappokalikan pauke
+vesakosta. Ongittuaan oman puolensa nakkasi hän koukun yli minun
+puolelleni ja vetäsi kalan nenäni alta siitäkin, missä minä juuri ikään
+olin turhaan heitellyt.
+
+Sehän oli tietystikin toverini taito, jota hän sai kiittää
+menestyksestään, vaikka minun oli vaikea sitä myöntää. En silloin vielä
+osannut heittää enkä varsinkaan kuljettaa pyydystä, niinkuin olisi
+pitänyt. Vasta sitten, vuotta paria myöhemmin, kun vähitellen opin
+oikeat temput, alkoi onni hymyillä minullekin. Mutta nyt se oli kuin
+kirottua. Minkätähden pitää toisen onkeen aina ottaa ja toisen ei
+milloinkaan? Olkoon, että hän on taitavampi, mutta luulisi nyt ainakin
+_yhden_ käyvän minunkin pyydykseeni. Ja minun kävi suoraan sanoen koko
+lailla kateekseni.
+
+Kateus on sangen ilkeä ja vastenmielinen tunne, mutta ainakin metsä- ja
+kalamiehen on melkein mahdoton saada pidetyksi siitä itsensä kokonaan
+puhtaana. Kateus on kalamiehen perisynti. Sillä on hänen rinnassaan
+kaikki viihtymisen edellytykset. Kyllähän naapurin täyteläinen
+apilapeltokin puree sen mieltä, jonka niitty aidan takana kasvaa
+sammalta, mutta ei se semmoinen kuitenkaan koskaan karvastele siinä
+määrin kuin toisen pullea nuotanperä, silloinkun itse ihan vierestä
+vedät tyhjän apajan. Ei ole kovin kaukana se maailmanaika, jolloin
+suomalaiset elivät vain kalastuksesta ja metsästyksestä. Sentähden
+meissä, heidän jälkeläisissään, kateus ja pahansuopaisuus rehoittavat
+vielä vereksimmillään. Lankesin lankeamistani niin syvälle, että minun
+oli oikein hyvä olla niinä iltoina, kun toverini ei saanut mitään, ja
+vielä parempi silloin, kun häneltä pääsi kala. Sen ilon hän, hauska
+kyllä, valmisti minulle tuon tuostakin, sillä kun hän ei malttanut
+uuvuttaa, vaan pyrki ottamaan väkisin, särkyi häneltä pyydyksiä ja
+katkeili tapseja ja murtui kalan leukoja vähäväliä. Koetin turhaan
+torjua tätä syöpäläistä sydämestäni. Tunsin pääseväni siitä vasta
+sitten, kun itsekin olin saanut ison.
+
+Mutta samalla olin selvillä myöskin siitä, että minun ei maksanut
+vaivaa yrittääkään, niin kauan kuin toverini kalasti. Jos onni koskaan
+kääntyy minulle suotuisaksi, niin kääntyy se vasta sitten, kun hän on
+lähtenyt. Ja mahtoi lähteä niin pian kuin suinkin! Onhan hän jo ottanut
+osansa, luulisi hänen saaneen pahimman syyhynsä saunoitetuksi. Onko nyt
+urheilijan arvoista suolauttaa korvomääriä? Silakanpyyntiähän se on
+semmoinen eikä lohen... Olisin tietysti itsekin nuolaissut, jos olisi
+tipahtanut.
+
+Vihdoinkin toverini lähti. Hänen kalakorvonsa kannettiin veneeseen ja
+hän soudatti itsensä yöksi laivaan. Nyt oli minun vuoroni. Tunsin heti
+ruumiissani kuin jonkinlaisen vapautuksen. Oli niin kuin olisi jokin
+lumous lauennut, kirot peruutetut. Ensi yönä se tapahtuu _siksi_, että
+hän on mennyt. Sillä paitse että kalamies on kateellinen, on hän
+myöskin taikauskoinen. Jos se ja se tulee (esim. akka vastaan), jos se
+ja se lähtee (esim. harakka tai närhi puusta), niin se vaikuttaa päivän
+tulokseen. Kalamiehen taikoihin kuuluu sekin, ett'ei saa olla
+_uskovinaan_ saaliin saamiseen. Kalaan valmistautuessaan ja sinne
+mennessään hänen pitää vakuutella itselleen, että se tapahtuu suotta,
+noin vain ilman aikojaan ... lähdenmähän ... menenmähän ... ei sillä
+väliä, saanko tai olen saamatta.
+
+Ja niihin kuuluu vielä, että kalaan on mentävä salaa ... kun pääsee
+pujahtamaan kenenkään näkemättä, silloin on aina suurimmat toiveet. Ja
+kun isäntä, jonka luona asuimme ja joka oli minulla haavimiehenä, tuli
+tuumimaan, että eiköhän olisi lähdettävä ottamaan sitä suurta, vastasin
+siis haukotellen ja niin välinpitämättömästi kuin voin:
+
+--Ei taida viitsiä ... kyllä minulle riittää pienetkin ... ja eikö
+tuolta jo lie otettu, mikä on otettavissa.
+
+--Voi toki, kyllä siellä niitä vielä on ... kun käy välisuvannossa
+semmoinen pätke, että kuuluu pihaan asti.
+
+--Eivät ne näy minun tarjouksistani huolivan.
+
+--Koettaisittepahan kerran tuoreella salakalla.
+
+--Onko teillä salakoita?
+
+--Pojat näkyvät onkineen viskaimen täyteen.
+
+--Taitaa nyt kuitenkin jäädä menemättä.
+
+Mutta tuskin oli hän mennyt, kun aloin laittaa kuntoon täkypyydystä.
+Hain salakan viskaimesta, jonka pojat olivat asettaneet porstuaan ja
+kiinnitin sen koukkuvehkeeseen. Useampia en ottanut mukaani, ja siinä
+oli taas taika siinäkin. Olin ollut huomaavinani, että jos varustautuu
+liiaksi koskelle lähtiessään, se ei ole hyväksi. Minähän vain
+pilanpäiten ... ilman aikojaan ... lätkäytän kerta pari, sitten tulen
+pois. Menen vain kuutamoon käyskentelemään. Älkää luulko, lohet, että
+tämä on niin tärkeää, minulle on ihan yhdentekevä, otatteko vai ette...
+
+Mutta minun sisimpäni jo vapisi ja jalkanivelissä oli tunne, niinkuin
+olisi pian täytynyt riipaista kuin juoksuun jonnekin minne tahansa,
+vaikka metsään. Kaikkialla nukuttiin, sekä meillä että muissa taloissa
+kahden puolen koskea. Oli täyden kuun aika. Välistä paistoi kuu
+täydeltä terältä, välistä verhoutui taivas hienojen, hiljalleen
+ajelehtivain hattarapilvien peittoon. Tullakseni onkimapaikkaan oli
+minun kuljettava ensin vähän maantietä, sitten myllyn ohi ja sillan
+yli, jonka korvasta kääntyi jalkapolku lehdon läpi välisuvantoon ja
+niskaan.
+
+Sillalle näkyi koko koski ylhäältä alas asti. Kuu paistoi pitkin koskea
+ja valaisi sen yhdeksi ainoaksi välkkyväksi hopeavyöksi. »Ves'
+kiehahtaa, ves' kuohahtaa, mies yksin ongell' on», niinkuin
+muistaakseni Goethe jossakin laulaa. Ja minusta tuntui kuin ei koko
+maailmassa olisi milloinkaan ollut muuta ääntä kuin kosken kohina, eikä
+muuta olemassaolevaa kuin kuu ja sen pilvet, koski ja minä ja ne suuret
+lohet, joita ei nähnyt, mutta jotka parhaallaan nousivat sinne, minne
+minäkin olin menossa, hyökäten eteenpäin kiven huopeesta toiseen. Näin
+yöllähän ne nousevat, rappu rapulta, pysähtyäkseen Välisuvantoon, jossa
+niitä sitten parhaina kutupäivinä seisoo satoja rinnakkain,
+päällekkäin--niin suuria, ettei niitä milloinkaan semmoisia ole saatu
+ongella eikä verkoilla, ei muulla kuin tuulaalla ennen vanhaan. Ne
+katkovat kaikki koukut, repivät kaikki verkot. Suurin ongella saatu,
+toverini saama toissa kesänä, oli kahdeksankiloinen, mutta siellä _on_
+yhdeksänkiloisia, kymmenkiloisiakin. Jos minä saisin semmoisen, jos
+tapahtuisi se ihme minulle ... minulle! Se suuri tapaus, josta
+kerrottaisiin vuosikausia tällä koskella, josta pantaisiin valokuvat
+urheilulehtiin. Huomennahan on syntymäpäiväni, ei, nythän se jo on ...
+kello on viittä yli 12. Jos minä saan sen syntymäpäivälahjakseni,
+keitän siitä rokan ja kutsun koko kylän kestiin.
+
+Saakoot kerran maistaa kosken kinkkua paikkakuntalaisetkin, vaikka
+ovatkin vuokranneet pois vetensä.
+
+Kuului yhtäkkiä rattaiden ratinaa edestäpäin. Sieltä saattoi ajaa akka
+vastaan ja turmella kaiken. Luulen, että pistin laukaksi ehtiäkseni
+tieltä pois, ja ehdinkin harpata maantieltä metsään, ennenkuin ne
+tulivat. Siellä olin turvassa, sillä harakasta ei ole pelkoa yöllä. Kuu
+oli peittynyt hetkeksi pilveen ja lehdossa oli niin hämärä, että sain
+kulkea jalkoterällä tunnustellen, ett'en kompastuisi kiviin ja puitten
+juuriin. Tie kulki vähän matkaa koskesta mutkitellen niin, että kohina
+kuului milloin voimakkaammin milloin heikommin. Kalamies tuntee aina
+kosken äänestä, milloin se on annillaan. Se ei silloin soi niinkuin
+tavallisesti, vaan niinkuin jotenkuten toisin ... ei voi oikein sanoa,
+miten toisin se silloin soi, mutta toisin se vain soi. Se on niitä
+salaperäisyyksiä, joita ainoastaan kalamies käsittää, mutta joista
+muilla kuolevaisilla ja eläväisillä ei ole aavistustakaan.
+
+Kun tulin Välisuvantoon, näin, tunsin, kuulin ja tajusin, että siellä
+täytyy olla minun kalan, se minun vielä saamaton, mutta minulle
+edeltämäärätty ensimmäinen suureni. Siellä losahteli ja läsähteli,
+posahteli ja päsähteli, nousi mustia selkiä veden pinnalle, loirahteli
+leveitä pyrstöjä laineiden välissä. Ne olivat kaloja, vesi ei olisi
+voinut niin äännellä eikä väännellä. Lähellä rantaa oli suuri kivi,
+jonka alapuolelle muodostui akanvirta, mistä löi rantaan ainainen
+aalto, kihnutellen otvapuomia, joka oli rautarenkain kiinnitetty
+kiveen. Juuri tämä kiven alainen akanvirta oli se paikka, mistä
+toverini melkein aina sai. Siinä seisoi aina kala; kun siitä illalla
+oli saatu yksi, oli siinä jo seuraavana aamuna toinen. Kerran sai hän
+siitä kolme yhtenä päivänä. Tänä aamuna siitä ei oltu ongittu. Siinä
+täytyi siis olla--siinä jos missään. Ja kun siitä otti, niin otti aina
+suuri. Jos siitä sai pienen, silloin ei koskessa ollut suuria, koska ne
+ajavat heikompansa pois parhaista väijymäpaikoista.
+
+Valmistausin heittämään. Kun lohi on arka kala, sitä arempi kuta
+suurempi se on, ja kun se kaikkoaa pois vähintäkin varjoa ja
+heikointakin askelten töminää, täytyi heittämisen tapahtua varovasti,
+loitolta, oli hiivittävä varpaillaan, nakattava kiven takaa,
+yläpuolelta pyöräyttämällä salakka sen eteen, niinkuin se vähän
+pyörryksissään kiitäen tulisi alas koskea ja hakisi turvaa tyynestä.
+
+Vein iskukoukun veden rajaan, jotta se olisi siinä helposti
+yletettävissäni kalan uuvuttua. Lapoin sitten siimaa litteälle kivelle
+jalkojeni juureen, laskin siimassa riippuvan salakan sopivan matkan
+päähän vavan kärjestä ja puristin vapaa toisella kädellä rullan alta,
+toisella sen päältä.
+
+Mutta silloin alkoi minua yht'äkkiä pelottaa ja kieli rupesi maistumaan
+messingille. Sama maku tuli minulle ennen aikaan suuhun usein
+seisoessani jänispassissa haukun lähetessä. Jos se todellakin tarttuu
+... se kaikkein suurin, se kymmenkiloinen! Mihinkä minä sen kanssa
+joudun, jos se lähtee menemään alas? Silloin on minun ensin riennettävä
+jälkeen niin pitkälle kuin pääsen rantakiviä, sitten koetettava
+huojuvia riukuja myöten päästä kiviarkulle. Jos en sinne mennessäni
+tässä puolipimeässä ja petollisessa kuutamossa ole katkaissut jalkojani
+ja vapaani, niin on pahin taival vielä jäljellä, jolle ei missään
+tapauksessa maksa vaivaa lähteä, suuri koski, jonka kala kerran siihen
+päästyään laskee yhteen menoon ehkä siltaan saakka. Jos se
+pysähtyisikin välille jonkin kiven kupeeseen, en kuitenkaan pääsisi
+sitä niin lähelle, että saisin sen koukkuun kuohuvassa koskessa. Ja
+mitenkä minä veisin koukunkaan sinne mennessäni? On uhkapeliä lähteä
+näin yöllä yksin ilman apua isoja ottamaan.
+
+Kun en ollenkaan olisi lähtenytkään... Jos en heittäisikään... Kunpa en
+saisi, vaikka heittäisinkin...
+
+Voi kauhistus, millainen peto hyppäsi arkun kohdalla keskellä suvantoa!
+Tuossa näytti toinen pyrstöään...
+
+Melkein tietämättäni lensi siima vavan kärjestä ja kuutamossa
+kimmeltäen rätkähti salakkani koskeen. Siima oikeni vedessä, tunsin,
+kuinka täky pysähtyi ja alkoi pyöriä. Kiinnitin, aloin lappaa sitä
+pois. Silloin, juuri kun täky oli akanvirrassa ison kiven huopeessa,
+oli siinä kala kiinni!
+
+Se hetki, jolloin suuri kala juuri on tarttunut, mutta ei vielä ole
+ehtinyt ilmaista itseään muulla kuin sillä painolla, minkä hänestä
+tuntee vapansa kärjessä, on kalamiehen kaikkein huumaavimpia. Jotakin
+on tapahtunut, mutta mitä? Pyssy on lauennut, mutta ei vielä
+pamahtanut. Ja on niinkuin olisi tuokioksi menettänyt tietoisuutensa.
+Siinä sekunnissa saattaa ajatus kuitenkin toimia, mutta tavallisesti
+suuntautumalla johonkin kokonaan toisarvoiseen. Ja minun sisimmässäni
+hihkasi jotenkuten näin: »Ottipahan _koska_ lähdin salaa ... ottipahan,
+_koska_ ei akka eikä harakka tullut vastaan eikä minulla ollut kuin
+yksi salakka mukanani ja koska lupasin...!»
+
+Samassa laukesi lumous, kun kala tempasi, niinkuin tempaa ainoastaan
+kaikkein virkein ja virmapäisin kala. Toverini oli usein kertonut
+minulle--minkä muuten kyllä olin itsekin huomannut seuratessani hänen
+kalastustaan--että oikein iso tavallisesti menettelee niin, että se
+tuntiessaan olevansa kiinni, tekee kuperkeikan pohjaa kohti,
+pasahuttaen samalla pyrstöllään vedenpintaan kuohun niinkuin airolla
+äkäisesti tempaistessa; sitten se usein jurnahtaa pohjaan ja jää siihen
+pitkäksi aikaa. Toinen kala taas ei näyttäydy, mutta pudistaa kuin
+varsa ensimmäisiä päitsiään ja hyökkäilee ylös ja alas, kunnes uupuu ja
+antautuu. Tämä pudisti vimmatusti ja karkasi huimaavaa vauhtia ulos,
+repäisten siimaa rullalta niin, että sormia poltti. Sitten se kääntyi
+ja ampui nuolena takaisin rantaa kohti, jolloin siima höltyi niin,
+ett'en tiennyt, oliko ongessa vielä kala vai oliko se päässyt...
+
+Ei ole päässyt, siinä se vielä on! Kiristän minkä vapa sallii. Kala
+tulee lähemmä. Suuri se on ... kylläpä onkin suuri! Se näyttää olevan
+melkein pinnalla. Minun täytyy koettaa saada se heti maihin,
+uuvuttamatta yllättää se tuossa, ennenkuin se päättää mennä ulomma ja
+äkäytyy sinne ja ehkä sitten lähtee alas. Pilvi on poistunut kuun
+edestä ja on häikäisevän kirkasta. Voin nähdä aivan hyvin, että siima
+on ihan lähellä otvaa. Otan koukun ja kahlaan veteen, vapa vasemmassa
+kädessä, koukku oikeassa, sujutan sitä otvaa myöten vedessä siihen,
+missä oletan kalan seisovan, kyyristyn ja ollakseni varma siitä, että
+kärki uppoo, kiskaisen kaikin voimin--sillä seurauksella, että menetän
+tasapainoni ja hoiperrun ronkolleni veteen kahden kiven väliin.
+
+Kun siitä selvisin toteamaan, mitä oli tapahtunut, oli minulla yhä
+toisessa kädessäni vapa, toisessa koukku ilman kalaa. Mutta vieressäni
+jossakin lätkähtelee. Kala potkii jossakin ... missä? tuossa! Tuossa
+veden rajassa! Nakkaan luotani vavan ja koukun ja syöksyn suin päin
+ääntä kohti kalan kimppuun, tarttuakseni siihen sulin käsin kuin saukko
+saaliiseensa.--Kun tavotin sen, juuri ennen kuin se oli pääsemässä
+kiveltä koskeen, oli minulla kynsissäni noin kilon painoinen mullonen.
+
+En tiedä, olinko nyhtäissyt sen ylös koukun mutkassa vai oliko se
+kaatuessani lentänyt maihin vavan vipuamana ... enkä myöskään tiedä,
+oliko vavan kärki katkennut kalan painosta vaiko kiveen tärähtäessään--
+summa se vain, että kun märkä mies, ronkko hellänä, lähti nilkuttamaan
+kotiin, toisessa kädessään särkynyt vapa, toisessa monin taioin
+saalistettu yksikiloinen, ne kymmenkiloiset yhä jatkoivat pätkettään
+Välisuvannon kuutamoisilla laineilla.
+
+
+
+
+LASTU SIITÄ SUURESTA LOHESTA.
+
+
+En ollut sillä kalamatkalla vielä saanut sitä suurta lohta, jota olin
+tullut saamaan. Mutta että minä olin sen saava, siitä minulla ei ollut
+vähintäkään epäilystä. Se oli oleva vain ajan kysymys.
+
+Minulla on tapana koskelle tultuani kokeilla järjestelmällisesti
+erilaisilla pyydyksillä. Aloitan tavallisesti perhosilla ja vasta
+sitten, kun olen saanut selville, mitkä kelpaavat ja mitkä eivät,
+siirryn metallikaloihin ja niistä silkkikaloihin. Jos nämä
+keinotekoiset pyydykset ovat osoittautuneet tuloksettomiksi, turvaudun
+täkyyn, joka melkein aina antaa, mutta jonka käyttäminen minusta ei ole
+»korkeamman koulun» urheilua. Täkyuistin on hauin pyydys, suurine
+koukkuineen ja raskaine painoineen, joita sen käyttäminen vaatii.
+
+Perhostaminen ei kuitenkaan tällä kertaa antanut suurta. Perho vaatii
+matalampaa vettä ja laimeampaa virtaa, ja nyt oli vettä ja virtaa
+tavallista enemmän. Kun kuitenkin välttämättä tahdoin saada suuren
+lähetettäväksi kotiin, päätin hypätä väliasteiden yli ja siirtyä
+perhoista suoraan salakkaan.
+
+--Juokse täkypurkki pihasta! sanoin haavipojalle ja istahdin itse
+lepäämään rannalle.
+
+Tämä tapahtui Huopanassa Viitasaarella. Niin pian kuin sen nimenkään
+mainitsen, tunnen verien sävähdyksen poskillani ja rinnassani oudon,
+samalla ahdistavan ja avartavan tunteen. Ei ole koko maailmassa seutua,
+johon minulle olisi kiinnittynyt semmoinen määrä ihania tunnelmia ja
+mieluisia muistoja kuin Huopanaan. Kerran minä vielä sen kunniaksi
+sepitän hymnin, johon panen kaikki kielivarat, mitä suomenkielessä on
+minulla käytettävänä. Nyt sanon siitä vain sen verran, että kalamiehen
+kannalta katsoen ihanin ja muistorikkain paikka tässä koskessa on sen
+keskellä oleva n.s. Välisuvanto, jossa veden kulku hiukan hiljenee ja
+johon suuret kalat noustessaan ja laskiessaan pysähtyvät muutamien
+pohjakivien huopeissa levähtämään ja onkijaa odottamaan. Mitkä
+jännittävät taistelut onkaan sen rannoilla taisteltu! Mitkä
+erikaltaiset elämykset eletty! Lukemattomat ovat ne lohet, jotka siinä
+ovat saadut ja päässeet--päässeet tunkeutuessaan tukkipuomien alle,
+päässeet varsinkin puhaltaessaan suureen koskeen, jonne niitä ei voi
+seurata, ellei ole nuori ja vikkeläjalkainen, joka uskaltaa henkensä
+hyllyvien otvain ja liukkaiden ruuhkapuiden varaan. Kömpelöjalkaisemman
+täytyy ovelin keinoin toimia niin, että tarttunut kala, joka melkein
+aina yrittää lähteä alas, ei lopulta sitä kuitenkaan tee, vaan jää
+suvantoon siinä uuvutettavaksi ja otettavaksi. Tämä ainainen
+epävarmuushan se muuten onkin lohikalastuksen suurin viehätys. Ilman
+sitä olisi lohen onginta ahvenen ongintaa, korkeintaan hauen maihin
+hinaamista.
+
+Istuin siis kosken rannalla kivellä ja annoin entisten seikkailujen
+virittää itseäni uusien kokemiseen. Oli kesäkuinen ilta noin kahdeksan
+tienoissa. Tuon tuostakin pulahti paksu musta selkä tai loirahti leveä,
+melan kärkeinen pyrstö veden pinnalle. Joskus pomppasi koko ruumis
+vedestä ylös, tuhmana ja tunteettomana halkona molskahtaen takaisin.
+Niitä siis siinä oli! Mutta olinko niitä myös saava? Kaiken varmasti!
+Tunsin sen ruumiissani.
+
+Siinä tulee Eemeli täkypurkkia tuoden. Salakat ovat parhaan kokoisia,
+formaliiniliuoksessa juuri sopivasti käyristyneitä. Varmana saaliista
+vapisen jo edeltäpäin niin etten tahdo saada peruketta siimaan
+solmituksi, ja kun nousen ja menen rannalle, tehdäkseni ensimmäisen
+heittoni, ovat koukut kaksi kertaa päästettävät takin selästä. On
+hetkiä ihmiselämässä ... no niin, kalamiehet ymmärtävät
+valmisteluhetkien hermostuneen jännityksen pitemmittä puheitta.
+
+Välisuvannon rantaa kulkee tukinuiton aikana otva eli puomi, jonka alle
+syntyneen kiintonaisen ruuhkan päältä heitto on tehtävä. Hivuttelime
+sitä myöten paikkaan, josta oli helpoin ylettää siihen kohtaan
+koskessa, mistä tavallisesti aina ottaa. Se kohta on melkein
+millimetrilleen määrättävä: siihen ja siihen, niin ja niin pitkälle,
+hiukan yläpuolelle sitä ja sitä merkkiä toisella rannalla. Sillä virran
+on saatava täky valtaansa niin, että se pyöräyttää sitä juuri siinä,
+missä lohi vaanii, hiukan yläpuolella hänen nokkaansa. Täyn tulee
+liikkua viistosti, niinkuin virran vietäväksi joutunut pikkukala
+liikkuu pyrkiessään sitä voittamaan. Jos täky pysähtyy tai pyörii
+epäluonnollisen koneellisesti, päästää lohi sen ohitsensa tai seuraa
+sitä korkeintaan lyhyelle tarkastusmatkalle, vetäytyen pian takaisin
+väijytykseensä.
+
+Heittoni onnistui. Eläköön! Tuskin oli täky lentänyt maaliinsa ja
+upotessaan viilettänyt vähän matkaa alas, kun tartunta oli tapahtunut.
+
+--Jopas jämähti!--Oli suuri, kuinka suuri lienee ollutkaan. Onki oli
+kuin pohjassa kiinni. Kun oikein iso tarttuu, niin se muutamia
+tempauksia tehtyään painautuu pohjaan, rynnistääkseen siitä sitten
+liikkeelle, jolloin taistelu alkaa, taistelu, joka voi kestää tunnin,
+parikin.
+
+Olin silmänräpäyksessä tehnyt tempun, joka aina on tehtävä, niin pian
+kuin tuntee kalan olevan kiinni: nostanut vavan pystyyn ja käynyt
+käsiksi rullan kampiin, odottamaan hyökkäystä. Sitä ei kuitenkaan nyt
+tullutkaan, Tämä kala näytti olevan niin varma voitostaan, ettei
+ryhtynytkään taisteluun muulla tavoin, kuin että painautui pohjaan,
+nähtävästi sen suuren kiven suojaan, josta se oli hyökkäyksensä tehnyt.
+Se ei siis ollut välittänyt etuvartijataistelusta, vaan kohta käynyt
+pääotteluun, jonka suuri kala aina suorittaa äkäytymällä sille
+mieluisaan piilopaikkaan kuin linnoitukseen. Se tietää, että
+hyökkäileminen ja reutominen uuvuttaa, mutta vallihaudassa makaaminen
+säästää voimia.
+
+Pienemmän kalan vetää onkimies tavallisesti heti väkisin sen kätköstä,
+mutta suuremman suhteen ei ole muuta mahdollisuutta kuin odottaa,
+kunnes se joko kyllästyy, suuttuu ja lähtee ulos tai uupuu siihen
+paikkaansa ja joutuu maihin vedettäväksi.
+
+Kun minulla on hienokärkinen perhosvapa ja yksinkertainen peruke, ei
+ole ajattelemistakaan ruveta käyttämään väkivaltaa. Ei ole siis muuta
+neuvoa kuin käydä istumaan ja odottamaan. Siirryn lähellä olevan pukin
+nenälle, jossa olen monet kalat ennenkin uuvuttanut ja panen tupakan.
+Kun molemmat käteni ovat kiinni, toinen vavassa, toinen rullan
+kammissa, ja kun suuren kalan aikana ei ole viisasta jättää rullaa
+omiin hoteisiinsa, koska kalan liikkeelle lähtiessä siima voisi joutua
+höllälle, täytyy tupakanpanon tapahtua siten, että Eemeli poika kopeloi
+taskusta paperossin, pistää sen hampaihin ja sytyttää. Olkoon tässä
+samalla sanottuna, että tupakan paneminen tulisimman taistelun
+tuoksinassa on nautinto, jolla on vanhat kansalliset traditiot Otto von
+Fieandtin ajoista asti.
+
+Tällä kertaa olisin kuitenkin huoletta voinut laskea vapani vaikka
+kainaloon, sillä kala oli niin rauhallinen, että koukku olisi yhtä
+hyvin voinut olla vaikka pohjassa kuin lohen leuassa. Varovaisuus on
+sodassa kuitenkin suurempi avu kuin urhoollisuus. Se oli tällä kertaa
+sitäpaitsi siihenkin nähden täysin tilanteen vaatima, kun kala, ollen
+ihan suuren kosken niskajänteessä, yhdellä ainoalla potkaisulla olisi
+voinut heittäytyä sen vietäväksi.
+
+Istun siis ja polttelen. Kala siinä, minä tässä, välillämme kireä
+siima, jolla kosken vesi soittelee hiljaista hymniä, ylemmin ja alemmin
+äänin sen mukaan kuin rulla hellittää tai kiristää kieltä. Vapakin soi,
+käsi soi, koko ruumis soi, luontokin tuntuu soivan sitä sähköistä
+jännitystä, joka tässä on syntynyt yht'äkkiä kuin ukkosen edellä. Se on
+nyt pianissimoa, kuin kaukaisen hyttysparven surinaa, mutta joka
+yht'äkkiä, milloin tahansa voi laueta räikeimmän vasken räminäksi.
+Yllätys vaanii kaikkine mahdollisuuksineen joka tuokion takana... Se
+saattaa loikata metrin kaksi ilmaan ja pudotessaan katkaista perukkeen,
+ennenkuin olen ehtinyt laskea vavan kärkeä. Se saattaa mennä puomin
+alle ja tartuttaa siihen koukut. Se saattaa uupua yht'äkkiä, kuin olisi
+saanut halvauksen, kellahtaa selälleen ja pelkästä omasta painostaan
+kantautua suureen koskeen kuin tahdoton hako. Se voi päästä pyrstöllään
+kahmaisemaan siimaa, joka silloin menee poikki, vaikka olisi parasta
+englannin patenttia... Tätä kaikkea on siiman hillityssä soitossa.
+
+--Onpas sitä sydämikkö, kun ei jo lähde, sanoo Eemeli.--Kun ei vain
+liene pohjassa.
+
+Haavipoika luulee aina, että onki on pohjassa, kun vähänkin suurempi
+kala on joksikin aikaa äkäytynyt yhteen kohti.
+
+--Mitenkäs se olisi pohjassa, koska kerran vavan kärki liikkuu. Ja jos
+tarkastat siimaa, niin näet, että se siirtyy oikeaan ja vasempaan. Kala
+siinä on, ja iso onkin!
+
+--Saattaa virta liikutella.
+
+--Tule itse koettamaan, niin tunnet, kuinka se jutuaa.
+
+--Kyllä se näämmä jutuaa. Vaan luulisi sen kuitenkin liikkuvan vähän
+enemmän.
+
+--Ei iso kala aina liiku. Kuta isompi se on, sitä vähemmän se liikkuu,
+silloin kun ei ole liikkuakseen.
+
+--Minä kyllä tiedän, mitä se siinä tekee: kihnuttaa siimaa kiven
+kylkeen. On ehkä ennenkin sillä tavalla sahautunut irti. On yhtä viisas
+kuin vanhakin.
+
+Olen polttanut yhden paperossin ja sytytän toisen. Odotus alkaa käydä
+pitkäksi... Jos koettaisin kiristää, ehkä se viimeinkin alkaisi väsyä.
+Kiristän siimaa ilman muuta tulosta, kuin että hieno vapani menee
+luokille; hellitän siimaa ilman muuta tulosta, kuin että vapa taas
+oikenee ja alkaa vivuta ylös ja alas ja siima hiukan siirrähdellä
+oikeaan ja vasempaan. Kala ei muuta asentoaan eikä näytä aikovankaan
+muuttaa. Se on nähtävästi päättänyt uuvuttaa minut ennen kuin minä sen.
+Se varmaankin jo tuntee, että käteni vapisee, että selkääni pakottaa,
+että sylki suussa maistaa messingille. Ei maita enää tupakkakaan.
+Toinen paperossi on jo poltettu ja pätkä viskattu menemään virran
+myötä. Kolmas saa vain puoleksi poltettuna mennä samaa tietä. On
+kulunut tunti siitä, kun kala tarttui. Kaikesta päättäen tulee kulumaan
+toinen, ennenkuin ratkaisevan taistelun hetki on tullut. Koski vain
+kohisee ja vesi vilisee. Ehtimiseen loikkaa isoja lohia ilmaan. Mylly
+alempana jyryää. Sillalla siellä kolajaa ja kopisee rattaat ja kaviot.
+Tukkilaiva huutaa niskassa. Aurinko lähenee laskuaan. Maailmassa on
+voinut tapahtua tuhansia asioita, ihmisiä kuolla ja syntyä, junia
+törmätä yhteen, kaupunkeja sortua, sotia syttyä, sillaikaa kun minulle
+ja minun lohelleni ei tapahdu mitään. Nyt olen istunut tässä jo
+puolitoista tuntia. Sanoma siitä, että Aholla on iso lohi ongessa, on
+levinnyt kylään ja houkutellut uteliaita joutilaita toiselle rannalle.
+Näytelmä yksillä sijoillaan istuvasta miehestä on kuitenkin käynyt
+heille yksitoikkoiseksi ja aikansa katsottuaan ovat he haukotelleet ja
+menneet, loppukohtausta odottamatta.
+
+Totta puhuen alan minäkin saada huvista tarpeeni. Sitä enemmän, kun
+alan epäillä, tuleeko tämä otus koskaan pussiani pullistamaan.
+Pysyttyään noin kauan paikoillaan se tuskin enää on nouseva ylemmä.
+Kerran liikkeelle lähdettyään menee se alas eikä hento vapani pysty
+sitä pidättämään. Olisiko minun sittenkin käytettävä väkivaltaa ja
+lopetettava lyhyeen, kävi miten kävi? Oikaisenko vavan ja rullan avulla
+hinaan pedon piilostaan?
+
+Sanon tässä niille, jotka eivät omasta kokemuksestaan tunne
+lohenonkijan sielun liikkeitä, että kalanoton kaikkein kriitillisin
+hetki on nyt tullut, hetki, josta lopullinen ratkaisu riippuu:
+menettääkö malttinsa ja koettaa voimakeinoja käyttämällä jouduttaa
+tapausten kehittymistä vaiko pysyä rauhallisena ja odottaa sitä hetkeä,
+jolloin kala tuntien uupuvansa siinä, missä seisoo, lähtee etsimään
+mukavampaa sijaa? Kun sekä englantilainen tieteellinen teoria--
+lohenonkiminen on oikeastaan tiedettä, samoinkuin shakkipeli ja
+sodankäynti--että oma kokemukseni monien lohien menettämisestä
+hätiköimisen tähden puhuvat jälkimmäisen vaihtoehdon puolesta, niin
+pääsee parempi minäni voitolle, ja minä jään yhä edelleenkin istumaan
+samaan asentoon saman pukin nenälle, jossa ja jolla jo olen istunut
+kaksi tuntia--sillä kello on nyt täsmälleen kymmenen.
+
+Kun viimeinen ottelu tässä jättiläistaistelussa suoritettiin vasta
+kello 12 yöllä, kun johonkin pitempään romaaniin aion säästää niiden
+mielialojen kuvaamisen, jotka nyt seurasivat, ja kun sitäpaitsi
+ainoastaan ammattimiehet voisivat seurata minua niiden hienompien
+vivahdusten ymmärtämisessä--siirtykäämme heti loppukatastroofin
+tapahtumiin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+--Eemeli! sanoin minä noin kolmen tunnin kuluttua siitä, kun heitto oli
+tapahtunut.--Minulla on nälkä ja vilu.
+
+--Niin minullakin.
+
+--Olisi pitänyt ottaa evästä mukaan. Minä haen!
+
+--Kuule, siellä on äidilläsi varmaan saijut odottamassa.
+
+--Olisi siellä saunakin.
+
+--Ai, nythän on lauantai-ilta. Saunaa et tosin saane tuoduksi tänne,
+mutta tuo sen sijaan kaikki muu, mitä saat irti ja jaksat kantaa.
+
+Kuluu puoli tuntia, ennenkuin Eemeli on palannut, ja toinen puoli
+tuntia, ennenkuin voileivät on syöty ja limunaatipulloon pantu saiju on
+pulputettu kurkusta alas.
+
+--Oolreit! Ja nyt se otetaan. Kokoo, poika, hattusi kiviä täyteen.
+
+On melkein pettämätön keino saada lohi liikkeelle nakkelemalla kiviä
+siihen paikkaan, hiukan yläpuolelle sitä, mihin se on äkäytynyt.
+Ensimmäinen kivi polskahtaa, polskahtaa toinen ja kolmas, lopulta
+kourallinen, monta kourallista--lohi ei ole tietävinäänkään.
+
+--Ei kivi kiveä kaikkoa, sanoo Eemeli pilkallisesti hymähtäen.
+
+Nyt minä suutun...
+
+--Pian _se_ kivi kiskotaan ylös!
+
+Ojennan vavan vettä pitkin, niin että se ja siima ovat yhtenä linjana,
+ja kiristän.
+
+--Se _on_ kala, koska se yhäkin jutuaa. Jos se olisi kivi, ei se
+kiristäisi ja päästäisi.
+
+--Vetää vain sitten pois kalan.
+
+Minä vedän. Nyt se ei enää jutua. Siima on kireellä kuin viulun kieli.
+Nykäisen vielä kerran, _kiskaisen_, kun ei nykäisystä apua. Sepä
+perhana, ettet sinä...! Siima lätkähtää silmilleni ja jotakin pomppaa
+pääni yli.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kertokoot rannan pyhät koivut halullisille haastattelijoille, mitä
+muistanevat perhanaisesta pakinasta paitaisen urohon, kun Eemeli,
+ulahtaen kuin jäniskoira, jonka edestä kissa on puuhun kurahtanut,
+hyökkää haavi ojona otuksen jälkeen ja vetää puusta alas hattuni ja
+hatun mukana siihen takertuneet--tyhjät koukut.
+
+Eihän sentään aivan tyhjät.
+
+Olen tehnyt kalastuspäiväkirjaani sen päivän kohdalle näin kuuluvan
+muistiinpanon:
+
+»Lauantaina 30 p:nä kesäkuuta 1909 klo 8 illalla tarttui Välisuvannosta
+salakkavehkeeseen suuri lohi, joka, kun se vihdoinkin neljän tunnin
+sitkeän taistelun jälkeen saatiin maihin, osoittautui olevansa haon
+oksasta onkeen irtautunut--lastu.»
+
+
+
+
+SALAPERÄISET SÄYNEET.
+
+
+Metsästys- ja kalastusurheilun suurin viehätys ja sen harjoittamisen
+voimakkain kiihoitin on se jännitys ja mielenliikutus, jonka sen
+harjoittajalle antavat sen salaperäisyys ja siinä yhtä mittaa
+esiintyvät yllätykset. Kyllähän urheilijaa jossakin määrin saaliskin
+semmoisenaan kiihoittaa ja tyydyttää, mutta enemmän kuitenkin voitot ja
+tappiot ja siitä aiheutuva riemu ja pettymys. Jos minä aina saisin,
+kuinka paljon tahansa, millä pyydyksellä tahansa, minä pian
+kyllästyisin ja hakisin urheilulleni jotakin uutta esinettä, joka olisi
+vaikeammin tavattavissa. Niinpä nyt--puhuakseni onkimiehestä--hänen
+mielensä pyrkii rekordeihin, joita ei ilmaise puntarin nokka, vaan
+jotka mittaa vaikeuksien voittaminen. Minä aina olen ollut ylpeämpi
+neljänneskilon mullosesta, jonka olen saanut oikein huonona
+syöntipäivänä, kirkkaalla keskipäivällä ja pohjatuulella, vaikkapa
+sitten vain matosellakin, kuin nelikiloisesta, jonka olen ottanut
+tihusateessa tai illalla pilvisellä säällä, jolloin ottaa melkein mitä
+hyvänsä. Ilo yhdestä vaivantakaisesta, älyä ja voimain ponnistusta
+kysyvästä kaadetusta riistasta tai veneeseen kaikin konstein
+viekotellusta kalasta on suurempi kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä,
+jotka antautuvat itsestään. Kun on olemassa ainainen epävarmuus, on
+myös olemassa ainainen toivo, ja kuta odottamattomammin se toteutuu,
+sitä suurempi on myöskin tunteen viehätys ja järjen tyydytys.
+
+Veden viljan pyynti on minusta monessa suhteessa jännittävämpää kuin
+metsänriistan, ja onginnan vaikeudet näyttävät minusta yleensä olevan
+suuremmat kuin metsästyksen. Se nyt saattaa olla seuraus
+yksityiskohtaisesta suhtautumisesta toiseen niinkuin toiseenkin, ja
+kehukoot muutkin kernaasti omaansa. Mutta kun nyt on puhe
+salaperäisyyksistä ja yllätyksistä, on jo pyyntitavan ja ympäristön
+salaperäisyys edellisessä suurempi kuin jälkimmäisessä. Onhan kylläkin
+hermostoa hivelevää hiipiä linnun luo puun alle tai odottaa sitä
+nousevaksi seisovan koiran edestä tai sydän kurkussa kuunnella koirain
+lähenevää ajoa. Mutta ei minulle ainakaan ole ollut sen hetken
+voittanutta, kun kaikkien valmistelujen jälkeen koho pulpahtaa veden
+alle tai kun virvelisiima tiukkenee ja hauen otto tuntuu vavan kärjestä
+varpaan nenään tai kun veden pinnalla kelluvaa perhoa kohti yht'äkkiä
+vyörähtää vedenalainen aalto ja sen sisästä aukeaa keltainen kita ja
+kohta samassa välähtää vaahtoa posahtava kämmenen kokoinen pyrstö,
+samalla kuin vapa tutisten taipuu kuin runko pyörrevihurissa. Seuraa
+sydäntä vihlaiseva hetki, jolloin sen tykintä tuntuu kurkkutorven
+päähän asti ja kieli käy kuivaksi, kun et vielä tiedä, tarttuiko se
+todella, jääkö se vai jättää. Hetki on verrattava laukauksen hetkeen,
+osuneen tai harhautuneen, mutta ei metsästäjällä koskaan ole tarjona
+sitä ottelun jännitystä, joka käy edellä, ennenkuin kala on kuivalla.
+Toisen ja toisen urheilulajin ero on siinäkin, että kun riistan
+tavallisesti näkee ja kuulee, ennenkuin sen saa, kala aina tulee
+yllätyksenä näkymättömästä maailmastaan ja sinne katoaa, kykenemättäni
+sitä seurata. Se on vieraan valtakunnan asukas, toisen maailman, joka
+on siinä ihan alla ja ympärillä ja kuitenkin kaukana ylipääsemättömän
+kuilun takana. Kala ei näy eikä kuulu, ennenkuin se on siinä ja sen
+tuntee. Ei mikään jälki eikä haju ilmaise sen olinpaikkaa, ei ole sitä
+koiraa, joka voisi sen tavata ja saada sen siitä esiin. Se on otettava
+odottamalla ja väijymällä, sen pesä on kalamiehen itsensä etsittävä ja
+arvattava, eikä siihen ole olemassa muun apurin vaistoa kuin kalamiehen
+oma, jonka niin ollen täytyy olla oma koiransa ja siksi kehittyä
+luontaisten lahjojensa ja taipumustensa mukaan. Taitavimmat kalamiehet
+ovat melkein aina vanhoja tai vanhojen opettamia, noiden
+ukkokääkkyräin, joilla on silmissään salaperäisen ammattinsa ilme ja
+jotka, vaikka kyllä paljon tietoisesti tietävätkin, aavistelevat vielä
+enemmän ja tekevät salataikojaan. Ja heillekin tapahtuu tuon tuostakin
+yllätyksiä, joista he silmät harallaan kertovat. On ollut ongessa se
+suuri suunnaton, jota ei koskaan saa, joka on vienyt vehkeet mennessään
+ja ollut vähällä kaataa veneen,--se otti, kun en arvannutkaan, juuri
+kun olin lähdössä pois ja heitin vielä viimeisen kerran tai heti
+paikalla kun pudotin ongen veteen eikä ollut vielä siimakaan selvillä
+j.n.e. Eikä sitten taas toiste ottanut, vaikka olisin kuinkakin
+koettanut ja vaikka oli kaikki edellytykset olevinaan ja olisi luullut
+kaikkien merkkien pitävän paikkansa. Niin, kala tulee ja menee tai on
+ollenkaan tulematta, piilee ja pakenee, tietämättäsi minne. Se ei ole
+enää huomenna siinä, missä tänään. Tuuli sen tavallisesti tuo ja vie,
+mutta ei se aina tule ja mene tuulenkaan mukana. Vähinkin vaihdos
+ilmoissa ja veden lämmössä voi määrätä sen menot--sanalla sanoen,
+kalastus on täynnä tuntematonta ja arvaamatonta, jonka perille kuta
+enemmän luulee pääsevänsä sitä enemmän siitä haihtuu. Kalastajista
+tulee lopulta toinen fatalistiksi, toinen taikauskoiseksi, eikä ole
+vaikea ymmärtää, miksi kalastustaiat ennen meillä olivat niin lukuisat.
+Ja paljon niihin vieläkin erämaan järvien rannoilla turvaudutaan. Eikä
+vain siellä. Kuka meistä ei olisi poikaressuna sylkäissyt lieroonsa ja
+sylkäisee vaistomaisesti yhä vieläkin, hokien:
+
+    Annappa Antti ahvenia,
+    Pekka pieniä kaloja,
+    Porohousu porsahia,
+    Vääräsääri säynehiä;
+    Ota onkee, sivalla siimaa,
+    Väännä väkärautaa.
+
+
+Säynehiä, niin, salaperäisimpiä niistä, joita olen pyytänyt ja saanut.
+
+On kaloja, jotka tarjoamansa urheilun kannalta katsoen ovat
+mielenkiintoisempia kuin toiset. Suurimmat sensatiot, syvimmät
+mielenliikutukset tietysti tarjoo kaikkien kalojen kuningas lohi ja
+hänen velipuolensa mullonen, mutta ennenkuin minulla oli kunnia
+tutustua näihin ylhäisyyksiin, joka tapahtui vasta toistakymmentä
+vuotta sitten, oli minulle säyne se, joka sai minussa aikaan
+voimakkaimmat onkimiehen mielenliikutukset. Ja vieläkin minä heti jätän
+kaikki muut kalat rauhaan, jos minulla on tilaisuus päästä suhteihin
+säyneen kanssa.
+
+Säyne, suuri säyne, noin puolen kilon painoisesta ylöspäin, on
+kiehtonut mielikuvitustani ja sekaantunut yöllisiin uniini yhtä paljon
+kuin kurjet Jukolan veljeksien. Onko mukavampaa olentoa kuin tuo
+pullea, lihavaa, vasta saunasta tullutta talontyttöä muistuttava säyseä
+ja samalla voimakasliikkeinen, sirosuinen, punaeväinen, sopusuhtainen,
+suurissa sisarparvissa liikkuva vedenneito. Se tekee vangittuna alussa
+tuimaa vastarintaa, mutta antautuu hetken päästä solahtaen haaviin kuin
+mielellään, tappelematta viimeiseen asti niinkuin mullonen. Sitä ei
+tarvitse ottaa väkisin--kuin vähän aikaa. En tiedä, uupuuko se vai
+ihastuuko se ottajaansa. Minusta tuntuu, kuin se välistä rakastaisi
+minua niinkuin minä sitä, niinkuin se niityn nurmella maatessaan olisi
+yhtä tyytyväinen kuolemaansa kuin se varmaankin on ollut elämäänsä,
+joka sille nähtävästi on verrattain helppoa, se kun on kaikkiruokainen
+kala. Se syö matoja, perhoja, simpukoita ja mitä kaikkea, ja kai
+myöskin toisia kaloja, koska ottaa täkyynkin ja varsinkin lippaan.
+Säyne on kala, joka kulkee kaikkialla, mutta jota etsimällä ei tapaa
+juuri muualta kuin kudulta tai sitten vissinä aikoina virroista ja
+koskista. Järvissä ja merissä se ilmaantuu kuin mikäkin lentävä
+hollantilainen, mellastaa aikansa jonakin paisteisena päivänä kareilla
+ja matalikoilla ja lahdissa ja menee menojaan, tullen vasta vuoden
+päästä takaisin samanlaisen sään aikana. Se on arka kala ja vielä
+varovaisempi kuin mullonen, mutta kun sattuu sille päälle, päästää se
+hyvinkin likelle parvensa keskeen ja posahtelee siinä vähääkään
+välittämättä onkimiehestä--yhtä vähän kuin hänen pyydyksestäänkään.
+Toisin ajoin se taas ottaa sitä vimmatusti, mutta lakkaa yhtä pian,
+huomattuaan luultavasti oman vaaransa toisten liikkeistä. Verkoilla ja
+rysillä sitä saatanee, mutta tuskin juuri muulloin kuin kutuaikoina.
+Nuotta sen harvoin tavoittaa, ja sanotaan sen samoinkuin lahnan
+välttävän sen painautumalla pohjaan, jopa laskeutuen lappeelleenkin,
+antaakseen ainan luikua ylitsensä.
+
+En muista tarkoin, milloin ensiksi sain säyneen, mutta sen muistan,
+milloin en sitä ensiksi saanut, vaikka olisin kovin hartaasti halunnut.
+
+Kotipitäjässäni Iisalmessa on Vieremän joki, joka useita kilometriä
+pitkänä, lehto- ja luhtarantaisena mutkittelee Vieremänjärvestä
+Iijärveen. Sen niskassa on honkia kasvava komeaniminen Kyrönmäen niemi,
+jonka juuressa on Vieremän pappila, missä vietin ne poikavuodet,
+jolloin kalastus- ja metsästysvaistot ensiksi heräävät. Joki oli siihen
+aikaan hyvin kalarikas ja varsinkin kuulu säyneistään. Minulle on
+sieltä säilynyt seuraava muisto:
+
+Istun ruohikkorinnassa virran suvannon poukamassa ja olen onkivinani,
+mutta en kuitenkaan ongi. Vavan kärki vaipuu veteen ja unohtuu siihen,
+sillä minä seuraan silmät kiinteinä vain toisen miehen ongintaa. Se on
+vanha äijä, Juntta Tammi, toissilmä, vääräsääri vetehinen, jota en
+koskaan nähnyt kuivin housuin enkä kenkäjaloin, ihmisten pilkka,
+talvena saunain karsinoissa eläjä, mutta onkimies ensi lajia, saaja.
+semmoinen ja semmoisten, että hän oli pikkupojasta kuin puolijumala,
+siihenkin nähden ylempi olento hänelle, että hän ei koskaan uskaltanut
+lähestyä häntä hänen onkipaikalleen. Jos se tapahtui ja täytyi
+meloa sivu, tuijotti silmä kamalasti ja heristyi nyrkki ja kuului
+manaus: »Jos et sinä sen p----n papin poika heti häviä siitä
+säikyttelemästä...» Ja hän oli oikeassa, onkimiestä, erittäinkin
+säyneen onkijaa kesäisenä yönä ei saa häiritä. Mutta hän kiinnitti
+mieltäni niin, että minä asetuin loitomma kaislikkorintaan ja seurasin
+sieltä hänen hommiaan.
+
+Usma väikkyy kesäkuun yönä virran yllä. Häämöittää vähän harmaata
+hattua ja venheen kokkaa ja vavan varovaista, aaveilevaa liikuntaa
+ruohikon yli. Ne liukuvat kaikki kolme: hattu, vapa ja venheen kokka
+äänettömästi virran mukana ja tuon tuostakin kuuluu pyrstön posahdus,
+joku epämääräinen »äh», ja sitten vapa tutisee, ja hetken päästä
+päristys ilmaisten, että Juntta on saanut kalansa vettä puolillaan
+olevaan venheeseensä. Se käy kaikki hiljaa ja vaanien, minkään
+kolahtamatta. Virta kantaa hänet vähitellen näkymättömiin. Mutta jonkin
+ajan kuluttua alkaa kuulua kahinaa kaislikosta, Juntan venhe lipuu
+takaisin niskaan ja siitä virtaan. Hän ohjailee sitä pysymään pitkin
+virtaa liikuttamalla toisella kädellään melaa venheen perän takana.
+Toisella hän käyttää vapaa, jonka tyvi on polven alla ja jota hän
+silloin tällöin nostaa ja laskee, mutta ei heitä. Säyneitä posahtelee
+venheen ympärillä, mutta hän ei pysähdy, vaan liukuu taas niinkuin
+äsken, uudistaen retkensä ylös ja alas kerta toisensa perästä ja saaden
+joka retkellä ainakin jonkin säyneen. Kun aamu alkaa valjeta, ei hän
+enää palaa ja säyneetkin ovat kadonneet.
+
+Päivemmällä ukko aina toi kaupaksi yöllisen saaliinsa, kontillisen
+suuria, lihavia säyneitä, sai maksun, ruokaa, ryypyn ja kourallisen
+piipunperiä, isän parhaasta vaakunasta. Koetettiin houkutella hänen
+saamisensa salaisuutta, mutta Juntta ei koskaan sitä ilmaissut: Hiivin
+hänen venheelleen, mutta en tavannut siitä muuta kuin pitkän vavan,
+joka oli tehty pitkästä suonäreestä ja kärkipuoli jätetty
+kuorimattomaksi. Siima ja koukku olivat poissa. Luultavasti oli hänen
+onkensa samanlainen kuin meidän muidenkin siihen aikaan tavallinen
+messinkikolmio, jonka matalaan noukkaan oli kiinnitetty sittiäinen.
+Semmoinen oli meilläkin, renkipojalla ja minulla, mutta saannin
+salaisuus ei nähtävästi ollutkaan kätkettynä vehkeissä, vaan siinä,
+että onkimiehen on liikuttava hiljaa, osattava olla kolistelematta eikä
+huitoa vavallaan, vaan antaa syötin luontevasti liukua venheen ja
+virran mukana eikä pysähtyä siihen, missä säyneet myllehtivät.
+Ottaessaan kalaa hän kallisti venhettään ja ryyppäytti sen sillä
+sisään, jolloin ei syntynyt kolinaa venheen laitaan. En saanut
+ainoaakaan suurempaa, johon kai oli syynä sekin, että kun säyneet
+olivat siinä, oli siinä myöskin Juntta, ja kun ei ollut Juntta, ei
+ollut säyneitäkään. Kyllästyin pian turhaan kokeiluun. Sain sitäpaitsi
+siihen aikaan pyssyn ja jouduin metsän lumoihin, niin perinpohjaisesti,
+että vasta lähes parinkymmenen vuoden kuluttua tapasin itsestäni
+poika-aikain onkijavaistot.
+
+Ne olivat säyneet, jotka puhalsivat sen intohimon siihen tuleen, joka
+sitten ei ole sammunut.
+
+Oli lämmin, kaikkein kirkkain keskikesän päivä saaristossa,
+Porkkalassa, tuuli virkeästi etelästä Lill-Svartön matalaan
+etelälahteen, vastarannalle. Olin lähdössä ahvenkarilleni, mutta
+ennenkuin työnsin venheeni vesille, heitin pilanpäiten ongen ulos. Koho
+meni hetipaikalla voimakkaalla tempauksella umpeen ja siellä oli jokin
+suuri. Se oli niin suuri, että se oli uuvutettava ja sitten hivutettava
+litteälle matalalle kalliolle, missä hyökylaine auttoi saamaan sen
+kuivalle. Se oli säyne. Heitin uudelleen ja tuskin oli koho vedessä,
+kun se jo taas oli kiivaasti ummessa. Niitä tuli toinen toistaan
+suurempia, kuin toinen toisensa kilvalla. Pian oli kalastajan poika
+keksinyt minut ja rientänyt onkineen saaliin jakoon. Tuli siihen vielä
+muuan neitonenkin ja meitä oli siinä kolme vapaa ja miltei joka
+heitolla me saimme kukin, niin että meillä ennen pitkää lienee ollut
+viidettäkymmentä, niin kauan kuin syöntiä kesti. Se lakkasi yht'äkkiä
+kestettyään ehkä noin tunnin. Ajattelin siinä innoissani, että kun nyt
+näin rupesi, niin kai myöskin repesi: mikseivät ne tulisi siihen
+huomenna samaan aikaan, jos tuuli on sama! Tuuli oli sama, mutta
+säyneitä ei näkynyt eikä kuulunut. Hollantilainen oli käynyt ja
+kääntynyt. Tapasin ne kyllä kerran eräältä reimarikarilta ulompana
+merestä Järvön saaren kupeelta, jossa aina kävi voimakas merivirta. Oli
+varhainen aamu ja koko kari sitä lähestyessäni yhtenä kisakenttänä,
+missä säyneet myllersivät kuperkeikkaa heittäin, selkä ja pyrstö
+kaareillen ylös ja alas. Turhaan minä koetin niitä madollani tavoittaa.
+Joko ne vain iloittelivat, »kylpivät», niinkuin saaristolainen sanoo,
+tai ottivat hyönteisiä, tai joitakin hyvin pieniä kaloja tai
+kalanpoikia, ehkä elritsoja, hyljeksien kaikkea muuta.
+
+Tämä ilmiö oli minulle silloin uusi; sittemmin olen osaksi onnistunut
+kohottamaan sen salaperäisyyden verhon lievettä, mutta sen jatkuva
+kohottaminen kuuluu vielä tulevaan ongintaohjelmaani.
+
+On koetettu etsiä joitakin yleispyydyksiä, joilla asianhaarain mukaan
+mahdollisimman varmasti voisi saada kalan ottamaan, silloin kun se
+saapuu syöntipaikalleen. On pyritty siihen päämaaliin, että voitaisiin
+vallita kalat aina silloin, kun ne on syönnillään. Silloin kun kala
+sulattaa ruokaansa piilopaikassaan tai on muuten haluton, on
+luonnollista, ettei mikään mahti maailmassa voi pakottaa sitä avaamaan
+suutaan, olkoon pyydys kuinka viehättävä tahansa, mutta kun se nousee
+sammuttamaan nälkäänsä jollakin luonnon tarjoamalla ruokalajilla, kun
+se siis kaikessa tapauksessa ottaa jotakin, silloinhan se kaiken järjen
+ja todenmukaisuuden nimessä pitäisi saada käymään kiinni
+keinotekoiseenkin, jos tämä on oikea ja vehkeet muuten tarpeellisen
+hienot, ja onkimies tehtävänsä tasalla. On tehty yleisteorioita, jotka
+käytäntö kuitenkin on kumonnut. Olen minäkin osaltani koettanut löytää
+perhoja, jotka olisivat jossakin määrin varmat ja osaksi onnistunutkin,
+mutta ainoastaan osaksi. Olen sentään säyneiden suhteen nyt paljon
+lähempänä päämaalia kuin Vieremän ja Porkkalan aikoina.
+
+On taas kesäinen yö--yö se sittenkin on säyneen saannin varmin aika,
+mikä sekin lisää sen pyytämisen salamyhkäisyyttä. Koskessa ja kosken
+varrella on pitkin päivää ollut vilkasta liikettä ja elämää. On tullut
+tukkeja, on ollut ruuhkia ja niitä purettu. Myllyt kahden puolen kosken
+ovat jyrynneet ja jauhaneet. Sirkkelisaha on kirkunut, ja vähä väliä
+tärisyttävät rattaat siltaa. Automobiilikin tuolloin tällöin pärähtää
+ja pörähtää jättäen vain hajunsa jäljelle. Tukkien rantaruuhkien vuoksi
+en voi suuressa koskessa kalastaa sen suuria, vaikka tiedän niitä
+siellä olevan ja sivuhaarojen pikkumulloset jätän kernaasti kasvamaan
+niinkuin oman karjan, jota ne ovatkin, sillä olenhan istuttanut niitä
+tuhansia tänäkin vuonna. Teurastan heitä pikkuvohliani vain sen verran
+kuin ruuakseni tarvitsen ja lähden yöksi säyneitä ongelle. Ongin
+keväisin kaikkein mieluimmin säyneitä sekä siksi, että ne antavat
+melkein samaa tyydytystä kuin mullonen ja että niiden poistaminen
+koskesta on hyvä työ jalommalle mulloselle, jonka ruokaa, toukkia ja
+perhoja, ne parhaasta päästä syövät.
+
+Olen illastanut niin herkullisesti kuin voi illastaa ainoastaan Kokon
+Saiman voissa paistamaa mullosta. Muistelen sitä varsinkin nälkätalven
+jälkeiseltä kesältä. Olen auringonlaskua odotellessa verkalleen
+valinnut perhot, joita aavistelen ottavan, sen mukaan kuin olen
+edellisinä iltoina nähnyt niitä liikkuvan. Perhojen joukossa on vanhoja
+umpimähkään ostetuita, on englantilaisten kirjain suositusten mukaan
+tilatuita, on myöskin aivan erikoisia omia, joita on valmistettu
+lähettämieni luonnonperhojen mukaan. Olen liottanut perukkeet, kerinyt
+kuivamassa olleen siiman rullalle, virittänyt vavan ja vetänyt siiman
+jänteeksi sen kaareen. Kai on kohta aika lähteä katsomaan, ovatko
+säyneet saapuneet kosken alle. Tukinlasku on laannut, myllyt
+pysähtyneet, myllymiehet poistuneet, kaikki kosken väki mennyt levolle.
+Aurinko laskee, mutta sen valo ei sammu. Sitä on kaikkialla, mutta sen
+varjoa ei missään. Pohjoiseen päin antava aitan pääty ja kukkiva
+pihlaja sen takana ovat muita valoisammat. Koski kohisee yöllä toisin
+kuin päivällä. Siinä on aina voitolla sen suuri, syvä johtoääni, mutta
+samalla kuuluu pikkupurojen ja putousten lirinä ja lorina, kukin
+erikseen ja kaikki yhteen.
+
+Olen jo kotvan aikaa istunut herttaisessa paikassa suvannon rannalla
+korkeiden koivujen ja ikivanhojen haapojen alla. Tässä päättyy koski ja
+leviää suvannoksi. Siinä päättyy myös sillasta alkava tukkipuoma. Juuri
+tämän puoman päässä on suurien säyneiden saantipaikka.
+
+Se on suorastaan ihanteellinen onkimapaikka. Siinä voi istua ja ihastua
+oloonsa onkimattakin, mutta sen viehättäväisyyttä lisää se, että se on
+onkimapaikka. Siinä on ne suuret puut ja niiden alla sauna ja
+halkopino, joiden suojassa on, niinkuin olisi erämaan kosken rannalla.
+Ei näy siihen siltaa, ei myllyjä, ei muuta kuin soiluva suvanto ja sen
+toisen rannan niitty latoineen ja takana metsänranta, minkä taa aurinko
+laski. Siitä voi heittää seisoen mukavalla kivellä ja saada heittonsa
+menemään juuri niin pitkälle kuin on tarvis, hiukan ulomma alipuolelle
+puoman pään, missä virta tempaa perhon ja oikaisee sopivasti siiman.
+Siinä on pikku poukama, johon voi peloittamatta toisia uittaa kalan
+heti, kun se sen sallii ja vetää sen luokseen.
+
+Monena vuotena tuossa juhannuksen tienoissa olen viettänyt siinä vuoden
+ihanimmat yöt auringon laskusta sen nousuun nauttien sekä luonnosta
+että kalastuksesta, kokien kaikki sen tyydytykset ja pettymykset.
+
+Säyne nousee siihen säännöllisesti joka ilta odottamaan iltaruokaansa
+ja viipyy siinä, niin kauan kuin sitä on sille tarjolla. Se tulee
+odottamaan siihen kosken mukana laskevia perhoja. Ne ovat tavallisesti
+ruskeita ja harmaita, kooltaan suurempia tai pienempiä eri iltoina.
+Parveillessaan ja parittuessaan tai muniessaan vedenpintaan ne ovat
+lopulta sortuneet kosken vietäväksi, joka kantaa niitä alemma ja
+alemma, painaen ne lopulta tukkipuomaa vastaan ja levittäen ne sen
+päästä suvantoon, jossa säyneet ovat niitä vastassa. Toiset perhot ovat
+joutuneet puomalle ja juoksevat sitä pitkin, kunnes suistuvat viimein
+nekin sen päästä veteen.
+
+Odottelen siinä ja kuuntelen. Alkaisi olla aika jo perhojen tulla,
+sillä aurinko on ollut jo hetken aikaa alhaalla. Jo kuuluukin ääni,
+jota on hiukan vaikea erottaa siitä, minkä kosken viimeinen virilaine
+synnyttää kohdatessaan suvannon läikkeen. Kuuluu taas sama loksaus ja
+näkyy pyrstö. Siinä se on, tiedustelija, ensimmäinen sanansaattaja,
+että perhot ovat tulossa ja että säyneet ovat niitä vastassa. Se otti
+perhon ja nyt on minun aika koettaa ottaa se. Kun vain tietäisin, mikä
+on se perho, joka tänään tulee alas. En pääse puomalle eikä niitä ole
+sen ja rannan välissä. Koetan sitä kokoa, joka tuli eilen. Se on pieni
+_Hardys favourite_, jota viime kesänä sain ottamaan monien kokeilujen
+jälkeen. Perhoni putoo nyt jotakuinkin puoman päähän ja tekee kaaren
+alas. Siima tiukkenee, minä kohotan vavan kärkeä ja siinä se on. Eikä
+olekaan aivan pieni ja on otettava varovasti. Säyne on minusta melkein
+hauskempi uuvuttaa kuin kokoisensa lohi. Se tekee kyllä alussa lujaa
+vastarintaa, ottaa siimaa monta vavan pituutta alas suvantoon, painii
+voimakkaasti vavan kärjen kanssa, mutta tulee sitten tuuma tuumalta
+ylös turhia reutomatta. Se on mukava tämmöisen vanhan herran kala,
+kesäöisen verkkaisen onkijan ainoalaatuinen huvi. Ei tarvitse koskaan
+pelätä, että se yllättää äkkihyökkäyksellä. Se näyttää kuin hengästyvän
+omaa lihavuuttaan.
+
+Tätä ensimmäistä uuvuttaessa ja ottaessa on niitä alkanut näkyä ja
+kuulua yhä useampia puoman pään alapuolella. Yhä uusia selkiä ja
+pyrstöjä pyllähtelee ylös ja alas. Saan vielä joitakin tällä samalla
+perholla. Mutta sitten lakkaa sitä ottamasta, kuinka hartaasti
+heittänenkin. Aivan samoin kuin eilen. Niin kauan kuin perhot tulivat
+harvemmin, otti, kun niitä rupesi tulemaan tiheämmin, lakkasivat.
+Perhot näyttävät olevan pienempää lajia kuin eiliset. Kiinnitän
+pienemmän ja laihemman perhon, sitä ottaa toinen toisensa perästä,
+viisi kuusi, joista suurin ainakin kolmatta kiloa. Tämä perho on
+vartavasten edellisen kesän kokemuksien mukaan sidotettu, se on siis
+vihdoinkin oikea perho, ainakin tämän hyönteisen parveillessa. Mutta
+miksi ne yht'äkkiä lakkaavat sitäkin ottamasta? Kymmenkunta heittoa ja
+ainoastaan veltto nykäys. Joko ne ehkä poistuivat, niinkuin välistä
+odottamatta tekevät, etsimään ruokaansa jostakin toisesta paikasta? Ei,
+siinä ne vielä ovat. Olisiko ensimmäinen luonnon perho lakannut
+tulemasta alas ja jokin toinen laji tullut sijaan? Sama se on yhä. Sitä
+alkaa pian tulla kuin pyryttämällä. Niitä putoilee kuin lumihiuteita
+veteen. Säyneitä pätkää ja polskaa niitä tavoittelemassa koko suvannon
+leveydeltä siinä, missä se alkaa kosken alla. Minun perhoni kai häviää
+laumaan, niin etteivät ne sitä huomaa. Ei, kyllä ne sen huomaa, käyvät
+sitä katsomassa, mutta hylkäävät. Se ei siis sittenkään ole oikea
+perho. Mutta oikeampaa minulla ei ole eikä voikaan olla, sillä kyllä
+tämä on samaa väriä ja samaa kokoa. Vika mahtaa olla jossakin muussa.
+Ehkä siinä, että aamun jo valjetessa siima ja peruke näkyvät liian
+selvästi. Nuo varovat ja viisaat kalat ovat jo oppineet varomaan. Ehkä
+on syy siinäkin, että minun perhoni uppoo liiaksi, kun luonnon perhonen
+kulkee pinnemmalla. Siima ja peruke ovat vettyneet ja painavat perhoa
+syvään, niin että se menee niiden alitse, ja niiden huomio on kiintynyt
+pintaruokaan. En voi asiata auttaa. Koetan muuta keinoa. Panen
+semmoisen syötin, joka kokonaan eroo niistä, joita ne ottaa, panen ison
+lohiperhon. Turhaan. Panen pienen lipan, joka jäljittelee pienen
+valkean kalan liikettä. Siihen ottaa samassa, se on tämän yön suurin
+saalis, mutta enempää en taaskaan saa. Heitän kastematoa, jota joskus
+ottaa, mutta josta ne eivät tänään ole tietävinäänkään. Ja mitä kaikkea
+minä siinä koetankin, kaikkia kokoja ja kaikkia värejä, ei
+nykäystäkään, vaikka niitä siinä myllehtii ihan siimani ylikin.
+Antaisin pois kaikki kymmenen, jotka lepäävät rivissä tuossa niityllä,
+jos saisin vielä yhden, jos löytäisin perhon, joka kelpaa.
+
+Olen kiihtynyt, miltei kiukustunut voimattomuuden ja kykenemättömyyden
+tunteeseen. Se ei ole vanhan onkimiehen arvoinen tunne, on istuttava ja
+sytytettävä savuke, täytyy tyyntyä ja tyytyä, tyytyä toteamaan, että en
+vielä ole monikesäisten kokeilujen jälkeen päässyt kuin kukon askeleen
+säyneiden saannin salaperäisyyden perille. Tupakka, se onkimiehen
+uskollinen toveri, se kaiken rinnan riehun rauhoittaja, tekee
+vähitellen tehtävänsä... On hyvä, ettet aina saa. Jos sinulla olisi se
+haaveilemasi yleispyydys, koko onginta pian kadottaisi parhaan
+kiihoittimensa, sinä kyllästyisit ja menettäisit parhaan virkistyksesi
+ja ajanviettosi. Muista, että onginnan tulee olla parhaalta,
+mielenkiintoisimmalta osaltaan kokeilua, aina uutta ja uutta.
+
+Säyneprobleemi on vielä ratkaisematta. Minulla on oikeat perhot, tässä
+koskessa ei ole sitä siivellistä eikä siivetöntä kalanruokaa, jota
+keinotekoiseni eivät jäljittelisi niin hyvin kuin tekniikan
+nykykannalla on mahdollista. Mitä ei vielä ole, sen voi hankkia. Jos
+viitsisi turvautua Juntta Tammin sittiäisiin, olisi kysymys ehkä sillä
+ratkaistu. Elävä täky olkoonpa se sittiäinen, kala, heinäsirkka,
+sudenkorento, perho, kärpänen tai mikä muu tahansa, olisi ehkä yhtä
+ratkaiseva säyneihin nähden kuin se on mullosiinkin. Mutta minun on
+vaikea turvautua niihin, minulla ei ole sydäntä repiä siipiä
+sittiäiseltä, tuolta kesäöiden pörröttäjältä, joka möyrii maassa, joka
+lentää kuin aeroplaani ja suistuu äkkiarvaamatta maahan niinkuin sekin
+--ennen minä tyydyn vähempään saaliiseen perhoillani--ja johan sitä on
+tuossa tämänöistä saalista, on saatu ennen ja saadaan kai huomennakin,
+niin että tälläkin menolla Kokon Saiman pönttö on pian täysi.
+
+Ensi kesänä kokeilen uusilla keinoilla. Tähän saakka olen kalastanut
+vain märillä perhoilla. Ne ottavat niitä silloin, kuin perhot tulevat
+koskea alas uponneina. Niin pian kuin niitä alkaa sataa suoraan ilmasta
+tai pudota puoman nenästä säyneiden eteen ja uida pinnalla, on
+keinotekoinenkin tarjottava niille samassa muodossa. Ensi kesäksi
+hankin hienon yhden käden vavan, jolla voin heittää hienossa veden
+päällä pysyvässä siimassa kuivan uppoamattoman perhon--ehkä siinä on
+koko ongelman ratkaisu. Se on oleva tuleva ohjelmani. Mutta parasta on
+jo nyt sopia itsensä kanssa siitä, ettei sekään luultavasti ole
+lopullinen ratkaisu.
+
+No, nyt ne eivät enää ole siinä kiusaamassa, perhot ovat poissa ja
+säyneet myös. Ovat menneet levolle auringon noustessa ja minun on
+tehtävä samoin.
+
+
+
+
+ONNEN ONGELLA OTETTUJA.
+
+
+Yleensä luullaan, että kalan saaminen riippuu onkijan taidosta, joka
+taas on tulos hänen saavuttamastaan kokemuksesta. Ja tietystihän täytyy
+osata jonkin verran onkiakin, ennenkuin kalan saa. Ei se kernaasti ota
+seisovaan syöttiin eikä aivan jalkojenkaan juuresta, vaikka tosin olen
+nähnyt paljon loistavia esimerkkejä siitäkin. Mutta yhtä paljon kuin
+taidosta, riippuu saalis sattumasta, onnen tempauksesta, jostakin
+selittämättömästä yllätyksestä. Sen varassa on taitavimmankin onkijan
+saalis. Olitpa kuinka harjaantunut tahansa, olipa sää kuinka suotuisan
+näköinen hyvänsä, teitpä todennäköisyyslaskelmasi kuinka taitavasti
+tahansa, se on: olipa sinulla kourassasi kuinka monet hyvät valtit
+tahansa, peli saattaa olla menetetty, sillä kalalla on silläkin omat
+korttinsa ja valttinsa, joita et tunne ja joihin se ei anna katsoa ja
+jotka saattavat olla paremmat kuin sinun ja ovatkin tavallisesti.
+Vaikka sinulla olisi mukanasi parhaaksi tietämäsi herkut, joita samana
+vuodenaikana ja samalla säällä olet menestyksellisesti tarjonnut,
+suvaitsee kala ottaa jotakin muuta, jota et ehdi sille tarjota,
+ennenkuin se on syönyt syötävänsä omasta pöydästään ja mennyt
+ruokalevolle. Voi myöskin tapahtua, että kala jostakin syystä ei ole
+siinä paikassa, missä luulet sen olevan. Pienimmässäkin vedessä sillä
+on monet olinpaikat, riippuen tuulista, ilman paineesta, veden
+korkeudesta, auringon asemasta taivaalla. Päivällä se on toisessa
+paikassa kuin yöllä, pilvisellä toisessa kuin poudalla.
+
+Tämä nyt koskee etupäässä mullosta, joka on vesien oikullisin eläjä.
+Vaikka olen kalastanut toistakymmentä vuotta samassa koskessa ja
+luullut jo päässeeni tuntemaan kaikki sen kätköt ja sen kalojen oikut,
+tuottaa minulle joka päivä yllätyksen.
+
+Yksi osa kalastajan onnesta on myöskin hänen vaistonsa, joka hänen
+itsensä tietämättä ohjaa häntä sopivaan paikkaan sopivalla pyydyksellä
+ja joka kyllä voi olla tulos, joskin tietämätön, pitkällisestä
+kokemisesta ja harjaantumisesta. Tuleehan useinkin--sen tietävät kyllä
+kaikki oikeat innostuneet onkimiehet--yht'äkkiä kuin jonkinlainen
+innoitus, inspiratio, sisäinen ilmestyksellinen sysäys--jos nyt oikein
+juhlallisesti puhutaan--joka on sanovinaan, että nyt! ... nyt juuri on
+sopiva hetki!--vaikka se hetki säähän ja tuntiin nähden ei näyttäisi
+olevan ollenkaan edullinen. Minä sanon: »Nyt minä menen ottamaan kalan
+... nyt varmaan syö ... siitä ja siitä.» Ja jos minä silloin onnistun
+ja onnistun vielä toisenkin kerran, saattaa se toisista näyttää miltei
+taikurimaiselta. Sillä ainoastaan onnistumiset jäävät muistiin ja
+epäonnistumiset unohtuvat.
+
+Itseni minun on aina täytynyt panna sellaiset tapaukset onnen laskuun,
+vaikka toiset tahtovatkin nähdä niissä taidon tuloksia. Siitä
+huolimatta hivelee sellainenkin menestys kalastajaturhamaisuuttani ja
+annan toisten kernaasti kehua itseäni siitä, kursaillen vain näön
+vuoksi. Ja suotakoon minulle se viaton ilo, sillä monessa muussakin
+aikamies muuttuu onkiessaan lapseksi. Niin pian kuin hän tarttuu
+vapaan, joutuu hän sen tenhon taikapiiriin aivan samoin kuin pikku
+poikana siihen ensi kerran tarttuessaan. Ukko, kuinka vanha ja viisas
+onkin, mikä ylhäinen asema hänellä lieneekin yhteiskunnassa ja
+valtiossa, onkiessaan hän on uudelleen poika--ja siksi tullakseen hän
+oikeastaan onkiikin. Ja niinkuin pojat aina kehuvat toisilleen
+saaliitaan, kuinka pieniä tahansa, niin kehun siis tässä minäkin taas--
+edellisen lisäksi--seuraavilla saavutuksillani, jotka ovat antaneet
+turhamaisuudelleni erikoista tyydytystä.
+
+Suurinta tyydytystä on minulle onkimiehenä tuottanut kalan saaminen
+silloin, kun se on saatu ikäänkuin tilauksesta, kun sitä on välttämättä
+tarvittu pataan pantavaksi, kun olen tahtonut ja luvannut sen saada ja
+myös saanut. Olen esittänyt yhden sellaisen tapauksen siitä suuresta
+yksinäisestä säyneestä Porkkalassa. Melkein samanlainen tapaus oli
+minulla eräs jotenkin samanlaiseen tarpeeseen saatu mullonen
+Huopanassa.
+
+En ollut eräänä päivänä välittänyt mennä ongelle, en edes saadakseni
+itselleni syömäkalaa. Keittäköön Kokon Saima vaihteen vuoksi puuron tai
+vellin päivälliseksi. Silloin ajaa yht'äkkiä voimavaunu portin eteen.
+Niitä kulkee jo sielläkin harva se päivä näitä voimavainolaisia,
+pysähtyen pyytämään ruokaa, enkä nyt välitä mennä tuttavuutta tekemään.
+jatkan vehkeiden kuntoon panemista iltaongintaa varten. Mutta Kokon
+Saima tulee vähän niinkuin päivitellen, että kun taas tahtovat ruokaa,
+ei ole kuulema joudettu syömään koko päivänä, mutta mitäs minä nyt
+niille, kun ei ole tuoretta kalaakaan, menkööt majataloon.
+
+--Onhan teillä peruja?
+
+--Pelkkiä perujako minä niille hienoille Helsingin herroille ja
+rouville ... kysyivät kalakeittoa... Kalat on koskessa, minä sanoin.
+
+--Pankaahan pata tulelle, minä sanoin. Mahtaisiko pitää olla kuinka
+monta kiloa?
+
+--Söisi kai ne nälkäänsä montakin, mutta kunhan saisi edes kaksikaan,
+niin höystäisi heitä hauikkaita läskisoossilla.
+
+--Hyvä on, pankaa perupata tulelle.
+
+Olin jossakin suuruudenhulluuden puuskauksessa ottanut urakan,
+tietämättä lainkaan, voisinko sen täyttää. Kyllähän Huopana yleensä
+antaa, mutta saattaa olla antamattakin. Jos olisin edes mennyt salaa.
+Nyt otan vastaan kuin tilauksen ja ihan kilolleen. Millainen lienee
+siellä ilmakaan? Kirkas paiste. Perhoa ne nyt eivät ota, tuskin
+devoniakaan--ainoa mahdollinen on kai matonen. Niitä ei ole ennen
+kaivetuita. Ehkä perupellosta saan ... ja saankin muutamia
+savukelaatikon pohjaan. Matosella onkiminen ei tosin ole kuuluvinaan
+hienoimpaan ongintalajiin, mutta mielestäni se on yhtä hieno ja vaikea
+ja siis oikeutettu kuin täyllä onkiminen. Se vaatii samanlaista
+heittotaitoa kuin virvelöiminen ja melkoista harjaantumista ja
+mielenmalttia. Mato kiinnitetään tavalliseen ahvenonkeen, yhteen tai
+kahteen, toinen toisen yläpuolella olevaan, niin että siitä osa jää
+ulkopuolelle koukun. Pari korttelia koukusta on pienoinen soikea tai
+pyöreä paino. Onki heitetään vastavirtaan tai viistoon ja annetaan
+painon kulkea pohjassa kuitenkaan siihen tarttumatta. Jos pohja on
+epätasaista, vaaditaan tarkkuutta ja taitoa, etteivät paino tai koukku
+jäisi kiinni. Se estetään siten, että vapaa nostetaan ja siimaa otetaan
+sisään sitä mukaa, kuin virta kantaa painoa alas. Kun kala ottaa,
+pysähtyy siima, mutta nykäisyä ei saa tehdä heti. Kalan on annettava
+sitä ennen ottaa syötti kokonaan suuhunsa, minkä kyllä tuntee vavan
+kärjessä. Tämän ongintatavan jännittäväisyyttä ja mielenkiintoisuutta
+lisää, että onkija on kalan kanssa kosketuksissa kauemmin eikä myöskään
+heti tiedä, minkä kokoinen kala on. Käytän matokonstia joskus
+kirkkaalla säällä, kun muut keinot eivät teho.
+
+Riennän Välisuvannon arkulle. Sinne mennessä olen saavinani varmuuden,
+että tulen saamaan. Sillä minun _täytyy_ saada, enhän voi jättää hyvää
+emäntääni pulaan, on kysymyksessä hänen kunniansa, minun kunniani ja
+koko tämän kuulun Huopanan kunnia. Ja niinkuin sitä manaten minä heitän
+siimani kerran, kaksi, ja kolmannella jo tarttuu. Ja kun se matoseen
+tarttuu, niin se myös pysyy. Mene vain, mene vain, kyllä sieltä pian
+tuletkin, ei nyt ole aikaa oikkuilemisiin. Sääli sinua, mutta ei tässä
+auta. Syönyt olet, luultavasti omaa sukuasikin, nyt syödään sinut. Kuta
+pikemmin antaut, sitä pikemmin se on suoritettu. Näyt olevankin aika
+nätti mullonen, isompi kuin luulinkaan. Riität hyvin herrasväelle
+potatin paineeksi--ehkä olet kiloinen--saatat olla suurempikin--
+kolmekiloinen olet--niitä taisi olla siellä kolme--siis kullekin
+kilonsa...
+
+Yht'äkkiä näyttää kaikki olevan hukassa: haavi on unohtunut lähdön
+kiireessä kotiin--en voi ottaa sitä tästä arkulta, se on uitettava
+maihin. Hiihdättelen kaitaista siltapuuta myöten maihin. Kala seuraa
+väkistellen mukana, näen täältä ylhäältä jokaisen sen liikkeen, kun se
+milloin seisoo päällään pyrkien pohjaan, milloin puhallaikse pinnalle
+ja hyppääkin, mutta väsyy väsymistään ja olisi valmis otettavaksi. Ei
+ole muuta mahdollisuutta kuin uittaa se rantaan. Ylen arveluttava
+yritys, mutta muuta keinoa ei ole, käsin en uskalla koettaa. On poukama
+matalampaa rantaa kivien välissä, saan sen siihen, vedän sen pään
+kuivalle ja kun se siiman ollessa tiukalla potkaisee, siirtyy se yhä
+ylemmä, vielä viimeinen potkaus ja se on kuivalla. Käyn sen kitasiin
+kiinni, napautan veitsen hamaralla niskaan. Kala on minun, kolme kiloa,
+enempää en tarvitse.
+
+Herrasväet--miellyttävä herra ja hänen soma, reipas, herttaisesti
+huudahteleva nuori rouvansa--tulevat puolitiessä vastaan. Sallin heidän
+ihailla kaunista kalaa--»sehän on vallan suurenmoista--niin pian--
+juurihan te...!»
+
+Olen tietysti, niinkuin se ei olisi sen erikoisempaa, niinkuin se olisi
+jokapäiväinen asia--mutta kalastuspäiväkirjaani minä panen sen päivän
+saaliin kohdalle huutomerkin.
+
+Se oli sen pituinen se juttu--ja tämä toinen ei ole sen pitempi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Minulla on kalakaveri, jolle olen kiitollisuuden velassa monista
+ystävällisyyksistä. Hän on kuljetellut minua voimavaunussaan ja
+vapauttanut minut siten loppumattoman pitkistä ja ikävistä rautatie- ja
+laivamatkoista. Kun lähtee itseään hauskuuttelemaan, ei hän voi juuri
+ajatella suurempaa huvia kuin jonakin kesäaamuna ison talon rappujen
+edessä istua autoon ja selkäkenossa niinkuin lepotuolissa ajaa läpi
+tuomia tuoksuvan Suomen ja saapua onkikoskelleen, mikä on ollut
+talvenpitkäisten toivotusten tienpää. Tällä vierasvaraisella veljellä
+oli sitäpaitsi jotakin, jota meillä muilla ei ole moniin vuosiin ollut
+tarjottavana. Kun oli täytynyt rykiä rintansa käheäksi sammalen
+sekaisesta sota-ajan sekatupakasta, oli hänellä vielä viime kesänäkin
+säästössä vanhan ajan armiroa, jonka hän yhtä anteliaasti kuin kaiken
+muunkin asetti ystäviensä käytettäväksi yhteisillä kalaretkillä.
+Semmoinen toveruus velvoittaa, mutta en ollut tähän saakka saanut sitä
+kuitatuksi muulla kuin suurella kiitoksella.
+
+Oli taas vietetty koskella mukavia leppoisia päiviä, onkien toinen
+toisella puolella kosken, kun oli siihen soveltuva, kaunis ilma,
+nukkuen, kun nukutti, hätäilemättä, kiirehtimättä. Hänen oli lähdettävä
+ennen kuin minun ja hän pani jo kampeitaan kokoon. Niiden joukossa ei
+ollut tavanmukaista tuoretta lähtökalaa. Sattuu näet sekin joskus
+kahdellekin kalamiehelle että se jää saamatta, jos liiaksi luottaa
+viime tingan antiin. Emme kumpainenkaan olleet sinä päivänä emmekä
+edellisenäkään saaneet semmoista kalaa, jota olisi viitsinyt viedä
+suuren talon rouvalle tuoreiksi tuomisiksi. Sekä aamu- että
+päiväkalastus oli mennyt hukkaan, vaikka lohia, suuriakin, oli ja näkyi
+ja vaikka olimme koettaneet parastamme. Iltakalastus oli vielä
+jäljellä, varmin kaikista suuriin nähden, mutta ennen kuin se alkaisi,
+oli toverini lähdettävä laivaan--hänen autonsa oli sota vienyt, rauhan
+tuomatta toista sijaan. Hän heitteli jo hyvästejään talonväelle,
+jaellen lapsille jäljelle jääneitä makeisvarastojaan. Minäkin sain
+niistä osani ja lisäksi laatikon niitä vanhoja armiroja.
+
+--Vastalahjaksi sinun _täytyy_ saada lähtiäislohi! minä sanoin, tahtoen
+osoittaa ainakin hyvää tahtoani. Ja minussa hytkähti, että ehkä ...
+ehkä minä nyt onnistun--hänen onnellaan.
+
+Mutta jos mieli, niin on pidettävä kiirettä. Silmäisen siinä pikaisesti
+pöydälle levitettyä perhosvarastoani. On onkimiehen tärkeimpiä ja
+samalla hauskimpia toimituksia tuumailu siitä, mitä perhoja milloinkin
+olisi otettava mukaan koskelle. Sen harkinnan tuloksista riippuu, miten
+kalastus tulee menestymään. Käy tavallisesti niin, että niitä sittenkin
+tulee otetuksi mukaan liika paljon, ja jos ei ota ensimmäistä, niin on
+edessä uusi valinta, joka vie aikaa ja lopulta sen sittenkin saa
+ratkaista umpimähkään. Nyt ei ollut aikaa pitkään valintaan ja
+kokeiluun ja minä kiinnitin siimaani yleisperhoni _Orange mallardin_,
+jota ottaa melkoisen varmasti silloin, kun koskiperho _Stenofylax
+stellatus_ on liikkeellä, sekä pistin hattuuni pari muuta.
+
+Kokko on jo vetänyt kärryt rappujen eteen ja huutanut Akselille, että
+on mentävä hakemaan hevosta haasta ja hetipaikalla.
+
+--Jos Kokko on hyvä ja varaa nokkosia ja voipaperia, niin minä menen
+ottamaan lähtölohen, minä sanon lähtiessäni.
+
+--Jos se aiotaan ottaa tähän lähtöön, niin se on otettava pian! huutaa
+Kokko jälkeeni.
+
+--Ei tule minun tähteni viivykkiä!
+
+Eikä tullutkaan. Heti ensimmäistä perhoa, jonka heitin arkulle vievältä
+siltapuulta, ajoi iso, mutta ei tarttunut. Iskee melkein voimakkaammin
+hermostoon, kun iso ajaa eikä ota, kun leimahtaa eikä jyrähdä. Se, joka
+ajoi, ei aja toista kertaa ainakaan samaa perhoa. Niitä on siinä siis
+suuria. Peräydyn kyyryssä siltapuuta myöten maihin, muutan toisen
+perhon, suurenpuoleisen tummanruskean siivettömän n.k. _spider_perhon,
+hiivin takaisin samaan paikkaan ja pudotan perhon lyhyestä siimasta,
+niin että se tipahtaa veteen kohtisuoraan ilmasta, jolloin sen höyhenet
+hajaantuvat herkulliseen asentoon. Mulahdus! posahdus! Kiinni on! Se on
+hyväsisuinen, säyseä kala, eleistä päättäen mätikala. Näen jo, että
+tulen saamaan sen pian--ehkä jo ennen kuin hevonen on valjaissa. Tuolla
+Kokon poika sitä vie, huutaisinko apuun? En, otan itse, se on
+komeampaa. Koukku on luja ja peruke myös. Kiristän sen arkun
+huopeeseen, siitä rannemmaksi suvantoon, siirryn kivelle, jossa
+iskukoukku on valmiina. Se loittonee, lähenee, kiertelee yhä lyhyemmin
+--nyt vapa vasempaan käteen, koukku oikeaan--se kääntää kylkensä
+kauniisti kohti ja nousee koukussa maihin. Se ei olekaan mätikala, vaan
+uroskala, ainakin viisikiloinen. Tavallisesti se semmoinen tappelee
+tunnin verran, tämä antautui viidessä minuutissa.
+
+Hevonen ei ole vielä valjaissa. Siitä kuin lähdin, siihen kuin palasin,
+on kulunut viisitoista minuuttia. Se oli reippaasti tehty, vaikka ma
+itte sen sanon, ja koska muutkin sen sanoivat. Onnen takapotku,
+jommoista en ole ennen saanut.
+
+--Millä sinä sen sait? tahtoo toverini tietää.
+
+--Sinun armirollasi.
+
+Kun hän oli mennyt, löysin sitä vielä toisen laatikon pöydältäni. En
+saanut sittenkään kiitollisuudenvelkaani lyhennetyksi. Hän pidätti
+siinä taaskin itselleen viimeisen sanansa--kunnon kaveri Kurusta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tuppaa tulemaan väkisinkin taikauskoiseksi näissä tämmöisissä. Jos
+hyvinkin ehkä, kun ei muuten saa, saisi silloin, kun tekee lupauksen,
+pyhittää saatavan lohen jollekin toiselle. Ja minä olen kuin olenkin
+sen jälkeen silloin tällöin mennyt ongelle toisen onnella, kun olen
+epäillyt omaani. Vaikka siihen taikaan oikeastaan en uskokaan, minä
+sittenkin joskus sen tekaisen. Ja mitä on sanottava seuraavasta
+tapauksesta?
+
+Viime syksynä, onkikauden viimeisinä päivinä näytti siltä, kuin suuret
+jo olisivat lakanneet ottamasta. Ei niille enää viikkoon pariin ollut
+kelvannut sinikultadevon, jolla aikaisemmin oli saatu, tarvitsematta
+muulla koettaakaan. Sitten oli ottanut erilaisia isompia lohiperhoja,
+_Sweepiä, Silvergreytä, Silver doctoria_ ja semmoisia. Mutta sitten ne
+eivät välittäneet niistäkään. Oli kyllä ollut onkijan epäedullisin sää,
+heikko itätuuli ja ilma täynnä sitä ryssän savua, joka muutti kaikki
+värisuhteet sekä ilmassa että vedessä; olihan aurinkokin milloin
+aavemaisen keltainen, milloin punainen kuin kuparikastrullin kansi.
+Mutta sitten meni tuuli länteen ja siitä pohjoiseen ajaen pois savun,
+sitten kirkastaen taivaan ja viimein vetäen sen harsoiseen pilveen.
+
+Kun näin ilmain vaihteessa usein ottaa, niin lähdin taas koskelle,
+tehden kuitenkin--varmuuden vuoksi--sen päätöksen, että, sainpa mitä
+sain, se suolataan erään toverin purkkiin.
+
+Ei muuten ollut ollenkaan otollisin aika päivästä. Ne ottavat siellä
+harvoin kahden ja kolmen välillä, pikemmin kahden puolen puoltapäivää
+ja sitten iltamassa. En ottanut mukaani muuta kuin devonin. Saa olla
+ottamatta, jos ei sitä ota. Oli minusta kyllä sen pyydyksen sää:
+vuoroin kirkasta ja pilvistä. Välistä menee koskelle kiihkeänä, joka
+jänne vireessä ja nivelhermot kihelmöiden, välistä taas
+välinpitämättömästi: otan, jos annetaan, ei tuolla niin väliä.
+Tallustelin tuhat kertaa tutun tien Välisuvannon arkulle. Lapoin
+laiskasti siimaa pari vavan pituutta ja heitin. Pyydys teki kaarensa ja
+tuli tyhjänä takaisin. Kun siima kerran oli lapettu, heitänmä häntä
+vielä toisen kerran vähän pitemmälle, puoli koskeen. Sama tulos. Ei näy
+olevan lupauksistakaan taikaa. Ennen kuin lähden, vetäisen kuitenkin,
+kerittyäni suurimman osan siimaa rullalle, kerran vielä, nyt ylhäältä
+päin alas, aivan arkun läheltä. Kas niin, se tarttui sittenkin pohjaan,
+niinkuin siinä tavallisesti tekee. Mitä, siinähän onkin kala! Siis ne
+vielä ottaa, ja vanhaa devonia--tästä voi tulla vielä uudet ihmeet--
+koskihan on täynnä suuria. Vai oliko se vain sattuma? Ehkä se onkin
+vain ulkoapäin kiinni? Ei, kyllä sillä on pyydys suussa. En pidä
+kiirettä, tulkoon sitten, kun itse haluaa. Sama vaikka pääseekin--
+toisen kala. Mutta siksi juurihan se ei saa päästäkään. Saisin sen jo
+tuosta arkun huopeesta, mutta tulkoon maihin.
+
+Se on arviolta kolmen ja puolen kilon kala. Ei täytä vielä purkkia.
+Koettaisinko toista, lupaisinko senkin? Se olisi liiaksi
+kouraantuntuvaa onnen lahjomista. Menisi pilalle taika, jos ei
+tulisikaan. Mitä minä horisen, jos ei tule, ei tule. En ole aivan
+varma, lupasinko sen aivan lopullisesti. Vaan jos se tulee, kirjoitan
+osotteeseen:
+
+    Täss' on kala kaverille,
+    lohi Lahjalle luvattu,
+    onnen ongella otettu,
+    tavotettu teevonilla,
+    hopealla Huopanasta.
+
+Nythän olen siis sittenkin myönyt nahan, ennenkuin olen kaatanut
+karhun. Se on siis kaadettava. Ja minä viritän taas jousen. Menen
+yläpuolelle arkun, suvannon leveimmälle kohdalle, jossa lapan sileälle
+kivelle siimaa niin paljon, kuin tiedän tarvittavan, jotta se ulottuisi
+toiselle rannalle saakka. Sitten laukaisen ja devon lentää kuin nuoli
+jousipyssystä, kaartaa kosken kuohujen yli auringossa kimmeltäen ja
+iskee alas juuri niin, ettei käy rantakiviin. Keskikosken veden voima
+tempaa siimaa ja pyydystä ja lohi, joka on sitä tyynen ja kuohun
+taitteessa kärsimättömästi vaaninut kuinka kauan lieneekään, iskee
+siihen kiinni kuin kissa kyyryltään ja on riuhtaista vavan kädestäni.
+
+Se on sisultaan aivan toinen kuin taannoinen, vie siimaa melkein
+suvannon alipäähän, ampuu sieltä ylös ja höllyttää siimaa niin, että
+hetken aikaan en tiedä, onko se vielä kiinni vai onko jo päässyt,
+kunnes sen taas tunnen. Se hyppii ja hyökkäilee, mutta hengästyy ja
+tulee lopulta kiltisti koukun ulottuville.
+
+Se oli neljän ja puolen kilon naaras ja kun ei toverin purkkiin olisi
+enempää mahtunut ja kun ehkä olisi sopimatonta koettaa toisen onnella
+omaan lukuunsa eikä oma onni ollut enää moneen päivään antanut, minä
+lähdin pois, aloin panna kampeitani kokoon ja lopetin sen syksyn
+kalastuksen siihen.
+
+
+
+
+TOIVOMATTA TULLEITA.
+
+
+Olen tässä kehuskellut kaloilla, joita olen saanut silloin, kun mieleni
+on niitä erikoisen kiihkeästi halunnut. Kehun nyt vaihteeksi niillä,
+joita olen saanut silloin, kun en ole niitä lainkaan halunnut.
+
+Kun oleilen koskellani kauemmin kuin muut toverit ja saan pitää sen
+kokonaan hallussani, luovutan sen toisten tullessa heille ja olen joko
+kokonaan kalastamatta tai menen ulos vasta sitten, kun he ovat käyneet
+onkimassa ongittavansa. Tai käytän myös aikani petokalojen, ahventen ja
+haukien, vainoamiseen semmoisissa paikoissa, joista ei saa jalompaa
+kalaa.
+
+Eräänä aamuna, kun muut vielä vetelivät aamu-uniaan ja heidän vapansa
+vetelehtivät telineillään pitkin tuvan seiniä suloisessa sekasotkussa
+märät siimat rullissa ja pyydysten koukut toisten koukkuihin
+takertuneina, otin minä haukivapani, kiinnitin siimaan lujan teräksisen
+heittosiiman ja siihen suurimman devonini. Joukko kylän pikku poikia on
+aina pihalla vahdissa päästäkseen haavipoikina mukaan. Yksi saa haavin,
+toinen koukun, kolmas repun ja niin sitä lähdetään hanhimarssissa ensin
+sillan yli, sitten myllyn taitse, sitten Alasuvannon rantaa saunalle,
+jonka kesäasukkaista yhtyy mukaan vielä liuta tyttölapsia poikien
+lisäksi. Porkataan vetinen niitty suvannon lahden ympäri niemeen, jossa
+suvanto kapenee niin sanotuksi Alakariksi. Tämä niemi on nurmipengermää
+ja sen vieressä oleva syvänne on hyvä ahvenapaja ja taattu haukihauta.
+Melkein aina siinä niitä ottaa, ja olen varma, että niin on tekevä
+nytkin. Lohta siitä en ole koskaan saanut eikä sitä tarvitse pelätä
+nytkään. Ne yleensä eivät ota kosken alijuoksussa, vaan nousevat
+ylemmä. Kaikki harrastukseni on keskittynyt haukeihin ja minun
+ylpeyteni on oleva esittää aamu-unisille herroille urheilutovereilleni
+toteutunut tosiasia, ennenkuin he vielä ovat selviytyneet yöpaidoistaan
+ja aamukahvistaan.
+
+Kouraisen siis voitonvarmana devonillani syvännettä nurmipenkereen
+alla. Siinä tavallisesti ensi heitolla ottaa, mutta nyt, kumma kyllä,
+ei ota. Heitän vähän ulomma, mutta ei ota sielläkään. Täytyy siis
+ryhtyä olantakaiseen otteluun ja tehdä leikistä tosi. Olisipa ihme, jos
+ei keskivirrasta, jossa on matalikko ja matalikon alla syvennys,
+tarttuisi nyt, koska muulloin on tarttunut. Siinä on melkein aina
+hauki, miksei olisi nytkin?
+
+On riemu heittää tasaiselta tantereelta tarvitsematta varoa puita ja
+pensaita niinkuin koskella. Pidän tässä pienen heittelyharjoituksen.
+Lisään painoa pyydykseen ja annan sen sitten lätkähtää liki toista
+rantaa.--»Näittekö, lapset, kuinka se lensi?»--»Olisi vielä lentänyt
+vähän, niin pätkähti puomaan», säestelee mieliksi koukkua kantava
+kellokas.--Siinä se on, niinkuin arvasin, hauki on ja on iso. Sen otto
+on niin jykevä, että sanoisin olevan pohjassa, jos se ei samassa
+liikahtaisi ja vapa vavahtaisi ja rulla räjähtäisi kuin jänisräikkä.
+Onkin oikein jättiläishauki, pyrstöstä päättäen. Se on kymmenen, on
+sadan lohen arvoinen, joka varmaan on hävittänyt tänäkin yhtenä kesänä
+mullosia enemmän kuin minä heitä koko elämässäni. Voipi olla ainakin
+viisikiloinen. Mitä se on mahtanutkaan tuhota lohen sukua tässä
+suvannossa, jossa se luultavasti on kaiken ikänsä haaskannut, sillä
+eiväthän hauet muuta majaa enemmän kuin muutkaan pedot, niin kauan kuin
+niille ruokaa riittää. Viime kesänä sain tästä kolmekiloisen, jolla oli
+vatsassaan kaksi puolenkilon mullosta. Niin että lohen lihaa sieltä
+nousee, vaikka nousisikin hauki.
+
+Mutta onko se hauki? Eihän se ole kuin lohi, oikein komea. Pojat ja
+tytöt huutavat hurraata nähdessään sen hyppäävän ja alkavat kiistellä,
+kuka sen saa ottaa, koukkupoikako vaiko haavipoika? Koukkupoika
+tietysti, ei se haaviin mahdu! Mutta minä seison ja uuvuttelen sitä
+hiukan sekavin tuntein. Enhän tullut tänne saamaan lohia, vaan haukia,
+lohethan ovat tänä päivänä toverien eikä minun. Mutta toisekseen, eihän
+niistä kukaan olisi arvannut tulla etsimään lohia täältä, mistä niitä
+ei ole koskaan ennen saatu. Ja minähän lähdin koettamaan haukia,
+vilpittömässä tarkoituksessa. Eihän tämä ole minun syyni. Tuli
+tapaturma, tapahtui vahinko--mieluinen vahinko. Tästä aukee muuten
+aivan uusia mahdollisuuksia vastaisille kokeiluille: tämä suvanto voi
+olla yhtä antava kuin Välisuvantokin... Kala valmistaa minulle
+melkolailla mielenkiintoisen otto-ottelun, pitää aikamoista meteliä
+väljässä vedessä ja kaartelee kauniisti, ennenkuin antautuu penkereen
+luona otettavaksi. Ottajapoika odottaa sitä jännityksestä käyränä
+rannalla ja saa kuin saakin sen ja retuuttaa niitylle. Riemusaatossa he
+kantavat sen seipäässä olallaan pihaan, häntä maata viistäen,
+viisikiloisen koiraan.
+
+Kaverit ovat vihdoinkin nousseet ja saaneet kahvinsa juoduksi ja ovat
+vapoineen valmiina lähtemään koskelle ja aloittamaan aamukalastuksensa
+hekin.
+
+--Anteeksi nyt, pyhät veljet, enhän osannut aavistaakaan ... mutta minä
+luulen, että nyt ottaa mistä tahansa, kun otti siitäkin, mistä muulloin
+ei ole ottanut milloinkaan.
+
+--Niinkö luulet?
+
+Ja heille tulee kiire koskelle, pantuaan jokainen siimaansa samanlaisen
+devonin kuin minun.
+
+--Jos ketä haluttaisi koettaa haukia, niin tietäisin vielä toisenkin
+paikan, jossa se aina asuu ja jossa eilenkin otti, mutta puraisi poikki
+perukkeen ja vei vehkeet--se olisi välttämättä saatava siitä pois ...
+minä tulen neuvomaan, jos kuka tahtoo.
+
+--Ei meillä nyt ole aikaa haukien kanssa!
+
+No, kun ei liene, niin menen sitten itse vielä kerran--enkähän ole
+sielläkään kenenkään tiellä. Ja se nyt on ainakin semmoinen paikka,
+jossa ei ole lohta.
+
+He hajaantuivat koskelle, toiset Välisuvantoon, toiset niskaan.
+Seurailen heitä verkkaisesti ja kun näen, mihin he ovat asettuneet enkä
+missään tapauksessa tule heidän tielleen, menen omaan haukipaikkaani.
+
+Se on ylinnä niskassa pieni poukama, jossa kasvaa ahvenheinää ja muuta
+limaa, minkä suojassa hauen on mukava väijyä laskevia salakoita ja
+muuta kalaa ja mihin uusi aina ilmaantuu heti, kun entinen on otettu.
+Haukien suhteen ei ole tarvis olla varovainen ja kun olen täysin varma,
+ettei lohi missään tapauksessa ota, menen minä kompuroitellen suoraa
+päätä kivelle, josta on mukavin heittää ja roiskautan pyydyksen hiukan
+ulkopuolelle ahvenheinikon. Annan sen painua vähän ja alan sitten
+laiskasti ottaa sisään. Se tarttuu siellä limaan, minä nyhtäisen sen
+irti ja luulen tuntevani, että se taas on limassa kiinni, kun se onkin
+kiinni kalassa--tietysti hauessa! Minulla on lujat vehkeet, en välitä
+uuvuttaa, lopetan lyhyeen ja peräydyn sitä varten sen verran, että saan
+sen vapaa rasittamatta kerityksi rullalla maihin. Se sekaantuu yhä
+enemmän heinikkoon, käärii tukon päänsä ympärille eikä kykene tekemään
+vastarintaa--hinaan hiljalleen, tukko tulee suuremmaksi ja kun se on
+kuivalla, minä menen ja aion nostaa sen vielä hiukan ylemmä, kun
+huomaan taas saaneeni lohen, en tosin niin suurta kuin äsken, mutta
+sentään kolmekiloisen.
+
+Lohen onginta on--totean sen taas--täynnä yllätyksiä, ei koskaan voi
+edeltäpäin mitään säätää eikä päättää. Milloin kapsahtaa katajaan, kun
+kurkottaa kuuseen, milloin käy niinkuin Saulille, Kiisin pojalle, joka
+lähti etsimään isänsä aaseja, mutta tavottikin kuninkaan kruunun.
+
+
+
+
+ONKIKAUDEN VIIMEINEN KALA.
+
+
+Olen minä nyt sentään saanut lähtölohen omallakin onnellani ja omaan
+laskuunikin. Eräs toissyksyinen semmoinen oli komeimpia kalojani. Mutta
+tiukalle sen ottaminen otti ja olisi kai sekin oikeastaan luettava
+sattumalta saatujen onnen lohien luokkaan, niihin, jotka eivät ole
+saadut säännöllisissä oloissa.
+
+Elokuun viimeisellä viikolla on tavallisesti erinomainen syönti.
+Minulla on silloin miltei joka vuosi ollut jokin aivan erikoinen päivä,
+jolloin olen saanut kuusikin suurta, eikäpä sitä enempää juuri jaksaisi
+eikä ehtisikään, jos käyttää hiukankaan hienompia vehkeitä, sillä
+hyvinäkin syöntipäivinä ei lohi syö pitkin päivää, vaan ainoastaan
+jonkin lyhyen ajan aamulla, keskipäivällä ja illalla. Toisina päivinä
+olen voinut saada neljä tai ainakin ollut kosketuksissa niin monen
+kanssa. Huonoimmat päivät ovat olleet kahden lohen päiviä. Sitten
+syyskuun tullen ja kutuajan lähetessä on saalis vähentynyt yhteen ja
+lopulta yhettömiin. Kuta enemmän lohia nousee koskeen, sitä huonommin
+ne ottavat. On koko lailla kiusoittava ja nöyryyttävä se voimattomuuden
+tunne, kun eivät mitkään ponnistukset auta. Edellisen hyvän syönnin
+aikana on tullut melkein mahtaileva varmuus siitä, että kyllä niitä
+saa, minkä viitsii ottaa, ja jos ei yhdellä vehkeellä, niin toisella.
+Luulee olevansa kosken herra ja ottavansa siitä kuin aitastaan omalla
+avaimellaan. On kovin nolaavaa, kun alkaa huomata, että lohi sittenkin
+on oma herransa ja koskensa herra ja menettelee onkimiehen kanssa juuri
+niinkuin itse tahtoo, tullen jokunen vain kuin armosta eikä ansiosta.
+
+Se näyttää ilmaisevan sitä isännyyttään ja itsenäisyyttään ei
+ainoastaan passiivisesti, olemalla ottamatta pyydykseen kuinka
+viehättävään tahansa, vaan myöskin aktiivisesti. Menipä koskelle mihin
+aikaan päivästä tahansa, aina siellä näkee suuria, niinkin suuria,
+ettei niitä koskaan saa ongella. Siellä on sekä porsaan kokoisia että
+emäsiankin. Ne alkavat ensin näyttäytyä kosken alla suuressa
+suvannossa, pomppaillen siellä sen syvimmällä paikalla ilmaan metrien
+korkeuteen, sitä vaille, etteivät välistä hyppää veneeseen. Niskassa ne
+tekevät samoin ja olen minä siellä sekavin tuntein, sekä ihastellen
+että harmitellen, istunut tuntikausia rannalla vapa toimetonna
+vierelläni, odotellen hyppäyksiä ja sitä seuraavia posahduksia veden
+sileään pintaan, kun vesi pärskähtää ilmaan niinkuin siihen olisi
+pudonnut meteori taivaasta. Mutta varsinkin Välisuvannossa ne
+metelöivät, loikaten siihen tullessaan ja siitä lähtiessään, milloin
+keskellä, milloin milläkin rannalla, usein ihan arkun juurella, jossa
+vain istun enkä enää heitä, koska siitä ei kuitenkaan ole mitään
+tulosta, ellei ehkä sattuisi tarttumaan ulkoapäin--mutta enhän ole
+tullut tuulaallekaan. Jos istun vähän aikaa hiljaa, nousevat ne siinä
+niin lähellä, että erottaa silmän ilmeen ja kai näkisi sen
+rävähtävänkin, jos kalan silmä rävähtäisi eikä tuijottaisi niin
+jäykkänä ja tyhmänä.
+
+Niillä on kuitenkin kullakin eri ilmeensä ja eleensä, eri tapansa
+hypätä. Toiset nousevat verkkaisesti ja tyynesti ja joko putoavat
+pyrstölleen solahtaen kuin entiseen reikään tai sitten kuin
+tasapainonsa menettäen ja luiskahtaen lappeelleen. Toiset tulevat ylös
+vihaista vauhtia, intohimoisen tuimassa hyppäyksessä joko suoraan ylös
+tai pitkin vettä joskus kaksi kolme kertaa peräkkäin, niinkuin niillä
+olisi jonnekin niin kiire, etteivät ehdi tehdä taivaltaan veden alla,
+vaan oikaisevat ilmojen tietä. Joskus koko ruumis ja varsinkin pyrstö
+tutisee tehdystä tempauksesta, toisen kerran niillä ei näytä olevan
+itsellään mitään tekemistä ylösnousemuksensa kanssa, vaan näyttävät ne
+syöksyvän syvyydestä kuin jonkin vieraan voiman työntäiseminä.
+Tienneekö kukaan, mitä varten ne näin kutunsa edellä hyppivät:
+pakenevatko ne toisiaan siellä mahdollisesti tapahtuneessa taistelussa
+vai onko se vain kiimaa ja elämäniloa? Mutta miten ja mistä syystä
+hyppinevätkin, onkijaan se semmoinen uhmaileva rehentely ihan hänen
+nenänsä edessä vaikuttaa ilkunnalta ja ivalta eikä hänen lopulta auta
+muuta kuin vastata ylenkatseeseen ylenkatseella ja kääntää heille
+halveksuva selkänsä ja lähteä koskelta kotiin, lopullisesti,
+peruuttamattomasti.
+
+Olin tehnyt sen tempun jo monen monta kertaa ja joka kerran perästä
+kuitenkin taas mennyt uudelleen yrittämään. Ja kuta useammin menee
+turhaan, sitä suuremmaksi kasvaa halu koettaa yhä ja yhä, saadakseen
+jos suinkin mahdollista kerran vielä uudelleen kokea kaikki ne
+jännitykset, tyydytykset ja mielenliikutukset, joita suuren lohen
+tarttuminen ja taistelu sen kanssa tarjoo. Saatuaan siitä vähän aikaa
+paastota, tulee sitä kuin nälkäinen ikävä. Viikko sitten saatu lohi on
+jo haihtunut veristä ja luonto vaatii uutta. Ja joskus saakin sen
+tarpeen tyydytetyksi vielä viimeisenäkin päivänä, ja riittää siitä
+sitten sensatiota koko talveksi.
+
+Huopanan koskessa on sen keskijuoksussa n.k. Välisuvanto. Sen
+vasemmalla rannalla on suuri kivi, jonka kohdalla kuohu juuri päättyy
+ja vesi alkaa virrata hitaammin, muodostaen samalla pienemmän
+syvänpuolisen akanvirran. Hiukan alempana on pari vedenalaista kiveä,
+joiden kohdalta lähtee pienempi kosken sivuhaara. Tämä alue, mutta
+varsinkin noiden vedenalaisten kivien ympärys on kosken parasta
+kalavettä, jossa suuria kaloja aina seisoo, silloin kun niitä on
+koskessa. Kalastan tämän paikan tavallisesti niin, että ensin kierrätän
+perhon tuon suuren kiven ympäri ja annan sen joutua akanvirtaan. Kun se
+heitto on tehty, siirryn askel askeleelta hiukan alemma, niin että
+ensin ulotun noihin vedenalaisiin kiviin niiden yläpuolelle, sitten
+niiden alapuolelle ja lopulta niin kauas suvannon keskeen kuin saan
+siimani lentämään. Näitä ensimmäisiä heittoja tehdessä on oltava
+mahdollisimman varovainen ja pysyteltävä ainakin pari vavan pituutta
+vesirajasta tai myös kyyristyttävä ja heitettävä istualtaan, jottei
+pelästyttäisi kalaa, joka hyvin usein hyökkää esiin rantakivien
+lokeroista tai siinä olevan tukkipuoman alta. Jollei näillä heitoilla
+ota, on mentävä rantakiville ylettääkseen ulomma ja keskemmälle
+suvantoa, jossa taas siellä on useita varmoja ottopaikkoja. Jos nämä
+heitot uudistaa eri perhoilla joitakin kertoja eikä kala ota, saa olla
+jotenkin varma siitä, että kaloja joko ei ole tai eivät ne välitä
+ottaa. Jos ne taas siitä ottavat, on niitä muuallakin ja on syytä, niin
+pian kuin vain ehtii, ryhtyä penkomaan kosken muitakin kätköjä.
+
+Olen nyt taas siinä, lähtöpäivän edellisenä iltana, yrittämässä vielä
+viimeisen kerran. Annan kertautua vielä kerran kaikkien tuttujen
+herkullisten heittojen, jotka vähitellen ovat muuttuneet niin
+koneellisiksi, että osaisin tehdä ne ummessa silmin. Usein olen tehnyt
+ne niin pimeässä, etten enää ole voinut nähdä siiman viriä veden
+pinnalla...
+
+Saisi se nyt ottaa, saisi koski nyt tehdä minulle viimeisen
+palveluksen, kohtahan se pääsee minusta rauhaan yhdeksäksi kuukaudeksi.
+Tulisit vaikka sinä, joka siellä juuri pomppasit ilmaan. Minulla on
+sinulle siimassani yksi parhaita, makeimpia, lihavimpia perhojani, iso
+_Cinnamon_, kanelinkarvainen makupala, yksi niitä suuria, joista pidät
+ja jotka alkavat kohta tulla. Otahan nyt niitä odottaessasi tätä
+edelläkävijää, ennenkuin muut ehtivät. Onhan sinulle suuri korotus ja
+kunnia, jos tartut ja tulet. Minä kannan sinut kaiken kylänväen
+katsellessa kauppapuodin ovelta ja pikku poikien seuratessa sillan yli
+Kokkolaan, jossa sinut punnitaan kilovaa'alla ja julistetaan onkikauden
+kauneimmaksi kalaksi. Sitten pannaan sinulle sokeri jauhoa suuhun,
+sinut kääritään nokkosiin ja voipaperiin ja ommellaan valkoinen
+palttina ympärillesi. Matkalla minä kannan sinua käsilläni kuin
+kapalolasta. Kun sinut kotona vapautetaan kääröstäsi, saat olla varma
+siitä, että sinua ihastellaan ja ihmetellään lihavuuttasi ja punaisia
+täpliäsi ja mahtavaa pyrstöäsi ja valtavaa väkäleukaasi ja sanotaan:
+»Semmoinen kala!»--ja siellä on niitä, jotka eivät ole sinunlaistasi
+ennen nähneet eivätkä tahdo ottaa uskoakseen, että sinä, semmoinen
+peto, olet ottanut onkeen ja siinä pysynyt. Minä sanon heille, että
+sinä kyllä olisit päässyt irti, jos olisit tahtonut, vaan että sinä
+tulit mielelläsi. Ei sinua silvota eikä suolata, vaan pannaan
+kokonaisenaan pataan ja nostetaan padasta suurelle hopeavadille, jonka
+reunat koristetaan vihreällä salaatilla ja punaisella tomaatilla ja
+milläpä kaikella makosella ja kauniilla. On kutsuttu naapurin väet
+vieraaksi ja minä lupaan, että he huudahtavat hämmästyksestä
+nähdessään, kun sinut kannetaan esiin. Tulisit nyt, kun kerran sinun
+kuitenkin on päätettävä päiväsi. Onhan parempi, että päätät ne näin,
+kuin että voimakas sydämesi väsähtäisi vanhuuttaan ja sinä painuisit
+pohjaan kuin vettynyt hako ja sieltä mätänevänä ja muodottomana
+ajautuisit jonkin mutaisen lahden pohjukkaan, jossa lokit ja varikset
+repeloisivat silmät päästäsi ja selkäruotosi lopulta joutuisi
+ketturevon retuutettavaksi sen poikien haisevaan luolaan.
+
+No, siellä se nyt on, näkyi selkäevä ja pyrstö! Se otti jotakin perhoa.
+Ennenkuin saan siimani menemään sinne, otti se jo toisen. Jos
+tapahtuisi se ihme, että se ottaisi minunkin perhoani! Heitto sinne,
+missä se on, on kaikkein vaikeimpia. Virta siinä aina kantaa siiman
+mutkalle niin, että se riipaisee perhon mukaansa ja tuo sen kalan eteen
+väärin päin, silmukka edellä. Se olisi saatava sinne niin, että perho
+pysyy ilmassa ja putoo ennen kuin siima. Koetan keinoa, jota sanotaan
+siiman »syöttämiseksi»: kerään sitä ennen lopullista heittoa rullalta
+pari metriä käteeni ja kun heitto on tehty ja siima ojentuen kantautuu
+eteenpäin, lasken vavan kärkeä ja päästän irtosiiman menemään jolloin
+ulkona oleva siima nielaisee kädessä olevankin renkaiden läpi ja vie
+sen mukanaan. Heitto siten itsestään pitenee. Ja kun samalla kohotan
+vavan kärkeä, oikiaa alaspäin taipuneen siiman mutka ja perho putoo
+hiukkasta aikaisemmin kuin siima ja alkaa kaarensa sitä paikkaa kohti,
+jossa kala äsken nousi. Onnistuiko se? Eikö kaari vieläkin ollut liika
+lyhyt, kala oli kai alempana eikä nähnyt perhoa? Ei ollut. Heitto
+onnistui.
+
+Se näki sen! Siunatkoon, se näki sen ja otti! Sainko minä sittenkin sen
+ottamaan?
+
+Se on vanha koiraskala, jos on se, joka hyppäsi, jo siitäkin päättäen,
+millaiset ovat sen eleet. Ensin pyrstön valtava posahdus, sitten suin
+päin pohjaan. Mutta siinä on matalaa, siihen se ei voi jäädä. Hyökkäys
+oikeaan, toinen vasempaan, sitten se viiltää eteenpäin, ei kuitenkaan
+nopeammin kuin että rullan avulla ja viemällä vapa taapäin saan siiman
+pysymään tarpeeksi tiukalla. Nyt se heti hyppää--niinkuin tekeekin. Se
+se on, sama, jonka jo näin, musta uroskala, keltamahainen. Tästä tulee
+totinen ottelu, tässä tulee kertautumaan kaikki entiset vaiheet. Kala
+on nähtävästi juuri järvestä noussut, koska se ei vielä näytä tuntevan
+kosken pohjaa. Syvää paikkaa etsiessään se hummaa edes takaisin
+toiselta puolelta toiselle, riipoen siimaa ja laulattaen rullaa. Nyt se
+on suvannon toisella puolella arkun luona, kohoo sitä rantaa hiljalleen
+ylös ja aikoo arkun yläpuolella olevan puoman alle. Elä sinä sinne,
+tule sinä vain tänne, tälle puolelle, täällä saat paremman suojan,
+tänne sinun kuitenkin on lopulta tultava!
+
+Voi sinua siunattu bamburuokovapani! Se milloin taipuu juurtaan myöten
+luokille, milloin suoristaikse heti ja sitä mukaa kuin pingoitus
+vähänkin laukeaa. Se on elävä olento, se tietää, mistä on kysymys, se
+on täysin tehtävänsä tasalla. Se on saanut jousensa jänteen Gangesin
+mudasta ja Intian auringosta ja siinä on jotakin tiikerin käpälän ja
+kynnen ja hampaan kiinnipitävää voimaa, eikä se niskaan päästyään
+päästä elefanttiakaan, vaan seuraa mukana ja pitää kiinni. Se on se,
+joka tekee työn, minä annan sille rullalta vain sen, minkä se
+milloinkin tarvitsee. Kun kala kiristää, niin se joustaa ja päästää,
+kun kala päästää, niin se kiristää.
+
+Ei ole kala vieläkään löytänyt sitä syvännettä, jota se etsii, pohjaa
+tonkien. Se on nyt keskisuvannossa, jossa se jurnittaa ylöspäin, aina
+kuohun alle ja hiukan ylemmäkin. Minun täytyy seurata mukana, pysytellä
+aina yläpuolella, ettei koukun ote irtaantuisi. Yht'äkkiä se kääntyy
+alas, laskeutuen hiljalleen myötävirtaan. Nyt se on löytänyt sen, mitä
+etsii: kosken syvimmän haudan kuohun alla. Se äkäytyy siihen kuin
+ankkuriin, viistossa pohjaan eikä sitä siitä saisi mikään voima ulos.
+On kestävä vielä kauan, ennenkuin se uupuu niin, että ei enää jaksa
+puskea päätään pohjaan.
+
+Ja kestäköön kuinka kauan tahansa, ei tuolla väliä, kunhan tulee niin
+ajoissa, että näen ottaa. Paljonko on kello? Oli kuusi kuin otti, nyt
+se on puoli seitsemän. On valoisaa vielä ainakin tunnin verran. Ole
+vain siinä, älä hätäile sinä, kun en minäkään. Istumme ja panemme
+tupakan. Pyydän, ole hyvä ja pysy hiljaa, kunnes saan savukkeen suuhuni
+ja raapaistuksi tulen laatikosta polvieni välissä. Hyvä on. Olen
+valmis, nyt saat tehdä mitä tahansa, kunhan et vain lähtene alas--
+silloin meistä tulee vihamiehet, minun täytyy panna kova kovaa vastaan
+ja sinulle saattaa jäädä suuhun perho peräimineen. On parasta meille
+molemmille, että pysymme ystävinä, äijät. Et ole enää luultavasti
+kutukuntoinen, koska otit. Et välitä naaraista, koska sinulla on aikaa
+muuhun. Kai tulit vain vanhalta muistolta koskeen kuokkimaan toisten
+häitä. Joudat hyvin pois, ei ole elämälläsi enää mitään tarkoitusta,
+nuorempasi tekevät sulhontehtävät paremmin kuin sinä.
+
+Se on kiltti kala, ei pyri enää ylös eikä alas, ei riuhdo eikä reudo,
+niinkuin pienempäin, jonkinjoutavain hätiköiden on tapana.
+
+Ahaa, nyt se liikkuu--nousee sieltä--näkyy jo heittosiiman ja
+rullasiiman solmu. Tuuma tuumalta se nousee eikä jaksa enää voittaa
+vavan jousen jännitystä. Näkyy jo silloin tällöin selkäevä ja pyrstö.
+Ettei se uupuessaan veden vietäväksi heittäytyen menisi sen mukana,
+minä hellitän siimaa ja houkuttelen sen menemään takaisin pohjaan.
+Uupukoon siellä. Kun se on vielä jonkin verran enemmän väsynyt, minä
+saan sen helpommin johdetuksi lähemmä.
+
+Se levähtää siellä, minä istun ja istun vavan huojuessa ylös ja alas
+kuin hiljaisessa tuulessa. Yht'äkkiä laukee jousen jännitys, kala tekee
+muutamia kiivaita tempauksia ja nousee pinnalle. Alkaa ottamisen
+viimeinen, jännittävin vaihe. Se ei ole jaksanut vastustaa veden painoa
+eikä vavan kärjen lakkaamatonta, uuvuttavaa kiristystä alhaalta ylös.
+Se on siitä hermostunut, se suutahtaa ja tekee vihaisen pyörähdyksen
+alas. Se saa nyt mennä minkä tahtoo, mutta se ei menekään, tekee vain
+lyhyen kaaren ja kiertää takaisin ylös. Se pyrkii äskeiseen piiloonsa,
+mutta ei enää jaksa päästä. Se on nyt jo lähempänä, kiertelee siinäkin
+alas ja kaartelee ulos, mutta ympyrä käy yhä ahtaammaksi ja matka
+välillämme vähemmäksi. Se on jo melkein veden pinnalla, niin että näen
+sen mahtavat, joukeat liikkeet. Yhä enemmän rantautuen se on viimein
+tukkipuoman luona ja käy sen allakin. Jos minulla olisi apumies, olisi
+se jo minun, mutta minä en pääse liukkaalle, liikkuvalle puulle. Sen on
+annettava painua puoman päähän, matalammalle vedelle. Se peräytyykin
+sinne, mutta ennenkuin siimaa kerien joudun sinne iskukoukkuineni, ui
+se taas ulos. Sitä alkaa siellä pyörryttää, se kaatuu kyljelleen, mutta
+saavuttaa kohta taas tasapainonsa. Virta kantaa sen sivuhaaraan, sinne
+se ei saa mennä, siellä on silta, jonka alitse ei saa vapaa. Täytyy
+tiukoittaa ja käännyttää silläkin uhalla, että vehkeet pettää. Silloin
+se kääntyy ja kantautuu rantakiville, pelästyy niitä ja lähtee ylös.
+Minun on jäätävä alas ja koetettava saada se isketyksi silloin, kun se
+taas palaa alas. Suoristan vavan ja siiman yhteen linjaan kalaa kohti
+vastavirtaan päin ja astun veteen sitä vastaan, koukun varsi
+kainalossa. Nyt vapa hiljalleen taas takaisin alavirtaan. Kala seuraa
+mukana kelluen vatsa ylhäällä minua kohti siihen, missä seison polviani
+myöten vedessä. Ennenkuin se ehtii luiskahtaa ohi, nostan sen siitä
+koukulla jalkaini juuresta ja kahlaan maihin. Siiman höllentyessä on
+perho irtautunut sen suupielestä. Sen lujemmassa se ei ollut. Jokin
+potkaisu ja pyörähdys ja se olisi voinut päästä.
+
+On vähän sääli ja surku voitettua veden urhoa siinä, missä se lepää
+litteällä kivellä kaulasuoni avattuna ja vielä sykkivä sydän pulputtaen
+tummaa verta. Se on kuollut, mutta sen sydän vielä elää, tuo voimakas
+elin, joka antoi sille voimaa kovimmankin kuohun voittamiseen, mutta
+uupui, ennenkuin katkesi minun jouhen hieno heittosiimani. Tekisi
+mieleni pitää sille peijaiset ja laulajaiset ja loihtijaiset ja
+sovittajaiset, niinkuin esi-isät pitivät mesikämmenelle, nimitellen
+sitä kaikenlaisilla kunnianimillä. Tekee miltei aavemaisen vaikutuksen,
+kun näen, kuinka suuri kala verensä vuotaessa menettää tummanruskean
+värinsä, joka vähitellen vaihtuu kellanruskeaksi.
+
+Olen ottelustamme niin menehtynyt, että minun on pakko, ennenkuin
+lähden kantamaan saalistani kotiin, istua vainajan viereen levähtämään
+ja tyynnyttämään omankin sydämeni sykintää. Miksi minä sittenkin hänet
+huvikseni tapoin? En tapa heitä enää--ainakaan tänä syksynä.
+
+
+
+
+MYLLÄRIN HOUSUT.
+
+
+--Nyt sitä lähdetään niskaan soutamaan ja otetaan se iso rouvalle
+viemisiksi!
+
+--Eiköhän ole liika varhaista vielä?
+
+--Saattaisi olla selkeällä säällä, mutta näin pilvisellä on nyt ihan
+paras aika.
+
+--Onhan siellä teidän niskassanne jo niin monta kertaa turhaan
+koetettu. Onko sieltä oikeastaan milloinkaan saatu?
+
+--Voi toki!
+
+Ja kun meidän mylläri Matti kerran pääsi kehumaan koskensa niskaa,
+jossa hän oli ikänsä soutanut onkiherrojaan, kuinka monta sataa lienee
+heitä soutanutkaan, niin se se sitten vasta oli kalain pesäpaikka.
+Siinä ne sen jänteessä, syvänteen reunassa, seisoivat ne kaikista
+suurimmat lohet, joka _niitä_ tahtoi. Pienempiä saattoi pikkupoikain
+toverina sorkkia muualtakin, jonka teki _niitä_ mieli.
+
+--Onko sieltä oikeastaan koskaan saatu muuta kuin haukia?
+
+--Vai haukia!--Jos pannaan ne vanhat vehkeet, joilla ennen
+kamreerivainajan aikana otettiin ne suurimmat, niin kyllä nähdään.
+
+--Mitä vehkeitä ne oli? kysyi toverini.
+
+--Sanotaan sitten, kun ensin päätetään, lähdetäänkö!
+
+Kyllä ne kaikki tiedettiin myllärin vanhat vehkeet... Meillä oli niistä
+tuon tuostakin väittelyä. Mylläri ei uskonut minun perhosiini enkä minä
+hänen ainoaan autuaaksi tekeväänsä, kuparilippaan.
+
+Meitä oli kaksi kalamiestä, tukkukauppias ja minä, jotka parhaallaan
+istuimme pöydässä päivällisen jälkeen kahvia lopetellen. Minut jätti
+myllärin yllytys kylmäksi, sillä en mielelläni soudattanut itseäni, ja
+sitäpaitsi oli minulla toteutettavanani oma ohjelmani, perhosonginta
+suvannossa, jossa illalla näin lämpimän päivän jälkeen laskin
+suurtenkin nousevan hyönteisten syöntiin. Toverini sitävastoin, joka
+oli ensikertalainen tällä koskella eikä juuri onkinut perhosella, ja
+mielellään soudatti itseään, missä se oli mahdollista, eikä vielä tällä
+retkellämme ollut onnistunut saamaan suurempaa, näytti heti joutuvan
+sen huumauksen valtaan, jonka kalamiehessä aina helposti synnyttää
+toisen järkähtämätön usko. Kalastus on arpapeliä, jossa vastaisinkin
+onni milloin tahansa saattaa kääntyä suotuisaksi. Vaikka olisit koko
+päivän turhaan piessyt koskea, saattaa tapahtua, että juuri kun olet
+pois lähdössä ja vielä viimeisen kerran ikäänkuin suotta aikojaan
+pudotat pyydyksesi veteen, silloin juuri hyökkää viisikiloinen melkein
+jalkaisi juuresta ja nielee koukun. Ei siis koskaan tiedä, ei siis
+koskaan voi olla varma. Valtti voi milloin tahansa joutua kouraasi.
+Tämä tuntemattoman kiihoitus on kaiken kalastuksen suurin viehätys.
+Kalamies saa tehdä mahdollisuuslaskujaan, ottaa lukuun kaikenlaisia
+suotuisia tekijöitä, päätellä kuusta, auringosta, tuulista, pilvistä ja
+ilmapuntarista, mutta yhtä usein kuin laskut pitävät paikkansa, yhtä
+usein ne pettävät. Siihen kokemukseen tulee varsinkin mullosenonkija,
+sillä ei ole toista sen oikullisempaa kalaa kuin mullonen. Olen tehnyt
+tilastoja säistä ja pyydyksistä liki vuosikymmenen kuluessa ja
+koettanut menetellä niistä muka saamieni periaatteiden mukaan.
+Päätelmät pitävät juuri niin kauan, kuin kala suvaitsee sallia. Mutta
+yht'äkkiä ja yhtä usein tekevät ne kuperkeikan. Vanha tottunut
+kalastaja saattaa mennä koskelle kaikkein hienoimpine perhosineen eikä
+saa mitään, kun joku vasta-alkaja jollakin vanhalla silkkikalalla tai
+salakan ruumiilla ottaa toisen toisensa perästä. Semmoista saattaa
+tapahtua...
+
+Oli puhuttu näistä päivällistä syödessä.
+
+Toverini näytti käyvän levottomaksi. Suuren kalan saamisen kiihko
+kiilsi jo hänen silmiensä pohjassa ja paloi hänen poskillaan, ja
+äänellä, joka koetti pysytellä välinpitämätönnä, mutta jossa jo kuului
+sydänalan sisäistä vavahtelua, hän kysyi:
+
+--Luuletko sinä, että sinne kannattaa lähteä?
+
+Vastasin niinkuin sellaiseen kysymykseen aina pitää vastata:
+
+--Eihän tiedä ... sopiihan koettaa.
+
+--Voihan olla, ettei maksa vaivaa.
+
+Mutta minä näin, että hän jo oli päättänyt. Kiihkeinkin kalamies, ellei
+hän ole aivan vasta-alkaja, koettaa tekeytyä välinpitämättömäksi,
+hillitä intoaan, sitä enemmän kuta suurempi se on. Tyynin, mutta
+luonnottoman tyynin ja hitain askelin hän astui ulos rappusille. Siellä
+oli mylläri jo vastassa, valmiina käymään uuteen hyökkäykseen.
+Selitykseksi hänen harrastuksestaan suuren lohen saamiseksi on
+mainittava, että hän oli intohimoinen kalamies itsekin, että hän souti
+tuntipalkalla ja että oli vanha tapa maksaa hänelle markka jokaisesta
+suuresta, joka hänen soutamallaan onnistuttiin saamaan. Oli joku
+enkelsmanni maksanut viisikin markkaa.
+
+--Jassoo, mylläri luulee, että nyt niskassa puree, kuulin toverini
+sanovan. Hänen äänestään kuulin heti, että hän oli antautunut.
+
+--Minä luulen ... jos vain olisi se oikea pyydys ... katsotaanpas vähän
+näitä teidän kampsujanne!
+
+Toverini uistinlaatikko oli porstuan penkillä ja minä kuulin, kuinka
+äijät alkoivat sitä rapistella.
+
+--No ka, tässähän tämä on ... tätä tämmöistä se aina ennen otti ... jos
+ei tätä ota, niin ei sitten ota mitään ... tällä tämmöisellä lipalla ne
+kamreerinkin aikana otettiin ne suurimmat ... tämä kun pannaan.
+
+--Mylläri panee sitten... Minkä perukkeen mylläri luulisi olevan
+parhaan tällä ilmalla?
+
+--Tämän paasin minä panisin.
+
+--Eikö se ole liika paksu?
+
+--Paksu se pitää ollakin, kun lähtee isoa ottamaan...
+
+--Jos panisi sentään samalla myöskin perhoja, kuulin toverini taas
+arvelevan.
+
+--Saahan niitä panna ... pannaan vain... Mahtuuhan tähän perhojakin.
+Minkäslaisia teillä on perhosia?
+
+Siellä alettiin nyt pengoskella tirehtöörin perhosvarastoa. Kuului
+täntapaista mielipiteiden vaihtoa:--Luuleeko mylläri, että tämmöistä
+ottaisi?--Se on liika korea, tässä koskessa ei ota koreita ... kun
+olisi ruskeita tai harmaita tai mustia ... siinähän olisi sen värinen,
+mutta se on liika pieni. No, tässä on ihan parhaan kokoisia ... otetaan
+tämä ja tuo musta ... siihen jos tarttuu, niin pysyy kanssa ... saahan
+niitä tarjota perhosiakin ... vaikka kyllä se tämä lippavehe on varmin
+... lippaa se ottaa, jos ottaakseen ... vaan solmitaan vain perhojakin.
+Kurotaan heitä siihen useampiakin siltä varalta, ett'ei yhtä ottaisi.
+
+Siellä kähnittiin ja laitettiin kahteen pekkaan, liotettiin suussa
+perhosperukkeita, soiteltiin rullaa, jolla oli ääni kuin kahvimyllyllä,
+hujauteltiin vapaa ja oltiin kai viimein valmiit, koska mylläri kuului
+sanovan:
+
+--Nyt lähdetään ... onkos tupakat ja tulitikut mukana?
+
+Minua huvitti nähdä, millainen pyydys siellä nyt oli saatu pystyyn sen
+suuren lohen pään menoksi, joka nyt oli otettava niskasta viemisiksi
+rouvalle. Kalakaverini seisoi siinä valmiina taistelutamineissaan--
+keski-ikäinen herrasmies, lihava, tanakka, punaposkinen,
+paksuniskainen, ruskeaviiksinen, pulleasilmäinen, puettuna parhaaseen,
+mitä Englannin urheilukaupoista on saatavana: monitaskuiseen takkiin,
+polvihousuihin, ulsterisääryksiin ja ruskeihin nyörikenkiin, kädessä
+huikea parin sadan markan splitbambuvapa ja siinä rulla lujinta tekoa--
+katetun autopiilinsä edessä, jolla oli tultu Helsingistä Kajaanin taa--
+kalaa vaille valmiina valokuvattavaksi ja jäljennettäväksi. Kun vain
+pääasia, pyydys, olisi ollut yhtä ensiluokkaista. Mutta peruke oli
+kaikkein paksuinta gimppiä, »paasia», joksi sitä mylläri kutsui, pitkä
+ja monella leikarilla varustettu. Leikarien renkaihin oli umpisolmuihin
+solmittu kolme perhosta, isointa lajia: musta »zulu» ylimmäksi,
+keskelle punainen »soldier palmer». Alinna roikkui uistin, suuri kuin
+soppalusikka, toiselta puolelta hopeoitu, toiselta kuparinvärinen,
+siihen kiinnitetyt kolmikoukut kuin pikkuankkurit. Se oli hirvittävä
+murha-ase, kuin rautaharava. Minusta se oli mahdoton, pikemmin pelätti
+kuin pyydys. Mutta asianomaiset itse näyttivät olevan tekeleeseensä
+varsin tyytyväisiä ja lähtivät pyylevinä tallustelemaan koskelle.
+
+Myllytupa oli ylhäällä ahteella ja sen rappusilta oli vapaa näköala yli
+koko kosken, niskasta alasuvantoon. Siitä näkyi leveä niska, sen
+supistuessa syntyi kireä, paikoitellen korkeihinkin kuohuihin puhkeava
+yläkoski ja sitten tuli suvanto, jonka alta lähti aika jyrkkä alakoski
+vieden myllyn rännin ohi ja maantiesillan alitse alimmaiseen suvantoon
+ja siitä järveen. Kun oli vettä hyvin, niinkuin nyt, oli koski vaaraton
+laskea. Usein tapahtuikin, että se laskettiin kalan kanssa ylhäältä
+alas asti.
+
+Tukkukauppias ja mylläri katosivat jyrkän ahteen alle, ilmestyäkseen
+jonkin ajan kuluttua niskassa olevaan venevalkamaan. Valkamassa oli
+laituri, jonka päässä myllärin piika parhaallaan näkyi viruttavan
+pyykkiä. Mylläri sanoo hänelle jotakin, hän jättää totkunsa siihen ja
+tulee myllärin apuna työntämään venettä vesille... Sitten he nousevat
+laiturilta veneeseen ja lähtevät soutamaan.
+
+Vaikk'ei minulla ollutkaan suurta luottamusta myllärin lippaan ja hänen
+perhosnuottaansa, enkä siis osannut toivoa saavani olla mukana
+taistelussa kalan kanssa, lähdin kuitenkin hiljalleen astelemaan
+niskaan.
+
+Mylläri oli suorittanut ohjelmansa ensi osan: laskeutunut, rannalta
+toiselle soutaen, niin, että oli joutunut tyynemmältä vedeltä
+jänteeseen, siihen, missä varsinainen koski alkoi. Siinä hän tapansa
+mukaan souti useampia kertoja edestakaisin, komentaen: »Vapa toiselle
+puolelle... Nyt saa antaa enemmän liimaa... Kerikää vähän, siinä on
+matalaa!» j.n.e.--vapaherran tehdessä työtä käskettyä.
+
+Jänne oli se paikka, mistä otti, jos otti. Nyt ei kuitenkaan ottanut.
+
+--Ei pure, sanoin, kun vene oli minun kohdallani, lähellä rantaa.
+
+--Soutakaa maihin, sanoi tukkukauppias ja alkoi keriä siimaa rullalle.
+
+--Ei pidä vielä keriä ... käydään vielä yksi reissu, kehoitteli
+mylläri.
+
+--Käydään sitten, jos teitä huvittaa.
+
+Jättäen vavan irralleen veneeseen oli toverini ryhtynyt sytyttämään
+uutta sikaria, myllärin kiskoessa venettä ylemmä vastavirtaan. He
+olivat noin puolitiessä rannan ja pyykkisillan välissä, kun piika
+huusi:
+
+--Hoi, mylläri, hoi, kuulkaa! ottakaa ylös! Voi sentään!
+
+--Mitä se huutaa? sanoi mylläri.
+
+En minäkään kuullut, mitä se huusi, sillä samassa kirkasi rulla ja
+vavan kärki tuikkasi veteen.
+
+--Ahah! huusi mylläri.
+
+--Soutakaa! Soutakaa! komensi tukkukauppias.
+
+--Vapa pystyyn! huusin minä.
+
+Jos se ei ollut pohjassa kiinni, niin oli siinä vavan kaaresta päättäen
+iso kala. Se ei ollut pohjassa. Siimaa veti alaspäin ja silloin siinä
+täytyi olla kala, niin uskomattomalta kuin se tuntuikin, koska he juuri
+äsken olivat samaa vettä sotkeneet. Siima kulki kuin heiluri, ensin
+oikeaan, sitten vasempaan, ja asettui sitten kosken suuntaan, samalla
+painautuen painautumistaan alaspäin.
+
+--Se pyrkii alas, mennään maihin, kuulin toverini ehdottavan.
+
+--Ei mennä vielä, odotetaan, ehkä se rupeaa nousemaan.
+
+--Se painaa niin pirusti ... kyllä se menee alas.
+
+--Jos menee, niin menköön, päästäänhän me perässä.
+
+Mylläri oli puoltanut veneensä lähemmä rantaa, jossa virta oli
+heikompi. Suodakseni soutajalle tilaisuutta levähtämään astuin kivelle,
+josta ulotuin tarttumaan veneen kokkaan. Tässä oli kaikesta päättäen
+tulossa pitkällinen ottelu. Kala oli yht'äkkiä lakannut laskeutumasta
+ja siima seisoi nyt viistossa veneestä, mutta se oli kuitenkin jo siksi
+alhaalla, että se tuskin enää tulisi nousemaan ainakaan niin ylös, että
+sen saisimme niskasta. Ja kun suuri kala kerran lähtee alas, niin se
+tavallisesti pakottaa laskemaan mukanaan koko kosken, tai ainakin
+suvantoon saakka. Sen tapahtuman varalta, että se laskeutuessaan
+rantautuisi, sovittiin, että minä otan haavin ja koetan saada kalan
+maihin, jos siihen ilmaantuu tilaisuutta.
+
+--Siihenkö lippaan se otti?
+
+--Siihen! kehahti mylläri, pää ylpeästi pyörähtäen.
+
+--Vaan jos se on perhossa?
+
+--Ei ole perhossa.
+
+Annoin hänen jäädä siihen uskoonsa, vaikka minusta ainakin ylimmän
+perhon ja osan heittosiimaa olisi pitänyt olla näkyvissä, jos kala oli
+lipassa kiinni. Siima seisoi yhä samassa paikassa. Vapa kyllä
+huojahteli, mutta kun minulla oli hiukan vanhaa kokemusta siitä, että
+pohjahakokin voi käydä lohesta, uskalsin esittää arvelun, että jokin
+monista perhosista mahdollisesti oli tarttunut pohjaan ja kala silloin
+reväissyt itsensä irti, sen tuntumatta vavassa. Mutta jo pelkkä
+sellainen olettaminenkin näytti harmittavan toveriani.
+
+--Se on seikka, josta pian päästään selvyyteen, sanoi hän ja kiristi
+siimaa.
+
+Olin ollut sittenkin väärässä. Siima irtautui, mutta vapa ei oijennut.
+Kyllä siinä oli kala ja iso olikin, veden väristä päättäen. Kala teki
+heti taas kaaren virran suuntaan ja rulla rupesi soimaan riivatusti.
+
+--Näittekö sen pyrstön, leveän kuin melan kärjen!
+
+--Herra päästää irti veneen! huusi mylläri ja tarttui taas airoihinsa.
+
+Kala oli jo jänteen alapuolella ja kiinnitti siimaa niin rajusti, että
+veneen ei auttanut muuta kuin seurata mukana. Se joutui pian
+näkyvistäni mutkan taa ja haavi kädessä minä riensin jälkeen. Kun
+hetken päästä pääsin ulos lepikosta, näin, että kalastajat olivat jo
+suvannossa ja että kala oli yhä kiinni.
+
+Teoriani hienojen pyydysten välttämättömyydestä oli siis mennyt
+myttyyn. Ja niskassa siis sittenkin otti! Siitä huolimatta iloitsin
+kuitenkin toverini puolesta vilpittömästi siitä, että hän nyt
+vihdoinkin oli saamassa suuren ja parhaallaan sai tuntea kaikkea sitä
+jännitystä, minkä ottelu ison kalan kanssa tarjoo. Ellei jotakin aivan
+erikoista tule väliin, on kala hänen, sillä eivät ainakaan vehkeet
+petä--hänen paasillaan vetäisi maihin vaikka hylkeen.
+
+Kala näytti rauhoittuneen suvantoon. Se oli kaikesta päättäen siivo
+kala, joka ei hyppinyt eikä temponut eikä riidellyt itselleen
+siimaakaan suuremmalla voimalla, vaan uiskenteli koko ajan pääuomassa,
+seuraten, niinkuin minusta näytti, syvintä vettä. Yksi vaarallinen
+taktiikka sillä kuitenkin oli. Tyyneydestään huolimatta se
+itsepintaisesti, tuuma tuumalta pyrki alas. Jos se jossakin
+akanvirrassa nousi, niin se siitä päästyään taas laski. Tuollainen
+järjestelmällisesti alaspäin kaivautuva kala on usein kaikista
+vaarallisin, sillä säästäen voimiaan viimeiseen nykäykseen se saattaa
+yht'äkkiä heittäytyä menemään omaa painoaan kuin halko, pysähtymättä
+ennen kuin vasta tyynessä vedessä.
+
+Istahdin rannalle seuraamaan taistelun kehittymistä. Tilanteen totisuus
+oli saanut toverini kokonaan valtaansa ja painanut häneen leimansa.
+Sillä miehellä oli suuret asiat, hänellä oli sahoja, tehtaita, satoja
+työmiehiä--nyt oli sota, kaikki maailmassa oli mullin mallin, kuka ties
+mitkä vaarat uhkasivat hänen monia liikkeitään--mutta aivan varmaan ei
+hänellä, enemmän kuin minullakaan eilen samanlaisessa tilassa, ollut
+ajatustakaan muusta kuin siitä, miten hän oli suoriutuva ottelustaan
+lohen kanssa. Hän istui alahankain tuhdolla, selin soutajaan, päin
+kalaan, liikkumatonna, niinkuin olisi istunut lohenottajan kuvapatsasta
+muovailevan kuvanveistäjän mallina: toinen jalka veneen kaaresta
+ponnistaen, toinen koukussa tuhdon alla, vavan tyvi nojaten reittä
+vasten sen ja vatsan pullean painanteessa; toinen käsi puristaen vapaa
+rullan yläpuolelta, toinen rullan kammissa kiinni milloin vähän
+päästäen, milloin vähän kiristäen, rullan päristimen ilmaistessa toisen
+kerran pidätettyä kiihkoa, toisen kerran hillittyä varuillaanoloa: »Älä
+luule ... tule ... tule!--Mene, mene ... kyllä minä ... et minua
+petä...» Suupielessä oli hänellä yhä vielä sytyttämättä sikari, joka
+oli jäänyt siihen niskassa, lähdön kiireessä. Otsa oli rypyssä, katse
+synkkä ja syvä. Leikki oli kaukana...
+
+Mylläri oli yhtä totinen kuin hänen herransa. Hänellä, pienellä
+kääkkyrällä, olikin muuten täysi työ soutaessaan raskasta miestä, kun
+veden kulku suvannossa kävi sitä voimakkaammaksi kuta lähemmä jännettä
+kala pakotti laskeutumaan.
+
+--Ottakaa väkisin, ennenkuin se menee alas! huusin minä heidän
+lähetessään minun puolelleni. Olisi näet mielestäni ollut viisainta
+ennemmin uskaltaa lopullinen kiristys kuin lähteä kalan jäljessä
+suureen koskeen, jossa monet vaarat uhkasivat.
+
+--Ei pidä ottaa väkisin! iski mylläri kiihkeästi, ja äsähti sitten
+minulle:
+
+--Ettehän te itsekään ota väkisin, miksi sitten toista siihen neuvotte?
+
+--Jos uuvutte?
+
+--Enkä uuvu.
+
+--Jos se taas menee alas.
+
+--Jos menee, niin antaa mennä.
+
+Vene kävi toisella rannalla ja palasi taas minun puolelleni.
+
+--On se sentään kumma kala.
+
+--Mitenkä niin kumma kala? ... heittäkää se haavi tänne! ... mitenkä
+niin kumma kala?
+
+--Se kun seuraa venheen mukana, niinkuin olisi puu, mutta ei koskaan
+nouse...
+
+--Niskassa te sanoitte, että se oli pohjassa, ja nyt te luulette, että
+se on puu ... ei pidä puhua pötyä... On niitä siksi monta soudettu ...
+Ja hän käänsi kiivaasti venheensä taas toista rantaa kohti.
+
+Mylläri alkoi nähtävästi hermostua, eikä se ollutkaan ihme, sillä
+vanhana kalamiehenä hän kyllä jo käsitti, että hänen pian oli
+laskettava koski, ja silloin oli olemassa kymmenen mahdollisuutta yhtä
+vastaan, että kala pääsee karkuun. Toverini ei ollut koko aikana
+suvannossa ollessaan hiiskunut sanaakaan. Karvan rävähtämättä hän hoiti
+kampiaan, koettaen kyllä jarruttaa, mutta samalla hellittäen
+hellittämistään, johon hänellä soutajansa varoituksista huolimatta oli
+pakko, sillä vapa oli pahasti luokilla ja kala yhä suuremmalla voimalla
+menossa alas. Hetki vain ja heidän oli soudettava mukana.
+
+Olisin kovin kernaasti suonut toverilleni hänen kalansa, jonka saaminen
+olisi korvannut kaikki matkan vaivat tänne pohjan perille, eikä olisi
+loppunut puheenaihe Helsingin Kämpissä talvi-iltaisessa tarinapöydässä.
+jotavastoin, jos kala pääsee...
+
+--Voi kova onni, mikä vahinko piti tulla! kuulin yht'äkkiä takaani.
+Sieltä tuli myllärin piika pyykkivasu olallaan korennossa. Hän oli
+vähän semmoinen hölö hömsyttäjä, mutta riski ja topakka toimissaan.
+
+--Voi kovan onnen kolaus, kun piti mennä myllärin kirkkohousut koskeen!
+Ettekö te ole nähneet niitä? En minä ymmärrä, mitenkä ne pääsivät siitä
+luiskahtamaan liukkaalta laudalta ... eikö noita liene kalamiehet itse
+pudottaneet siinä veneeseen kompuroidessaan, mutta minun syyksi se
+pannaan.
+
+--On ne saattaneet Kaisalta itseltäänkin pudota, niinkuin viime kesänä
+oma hameenne.
+
+--Se toki löytyi myllyrännin häkistä ... ovat voineet housutkin mennä
+sinne ... minäpä juoksen katsomaan ... kyllä kai se tuo vasu tuossa
+sillä aikaa säilyy ... kyllä se ne minulla maksattaa, mutta milläpä
+minä ne maksan... Voi kova onni sentään, kun sen olisi pitänyt saada ne
+huomiseksi jalkaansa ... olisin minä ennättänyt saada ne saunan orrella
+yön aikaan kuiviksi. No, nyt ne meni koskeen!
+
+Todellakin--suvanto oli tyhjä ja veneen kokka keikkui kuohuissa. Vapa
+huiskahti vielä kerran rantalepikon latvojen yli ja sitten katosi
+sekin.
+
+Riensin juoksujalassa kosken rantaa alas, niin pian kuin pääsin
+kivikolta, ja sitten ylös ahdetta pihaan, josta kautta oli suorin tie
+alasuvantoon. Tahdoin olla mukana vielä viimeisessä ottelussa, siellä,
+missä taistelu oli oleva kuumin.
+
+Pihaan tultuani näin kuitenkin heti, että minulla ei enää ollut asiaa
+edemmä. Kala oli päässyt. Mylläri veti parhaallaan venettä maihin ja
+tukkukauppias tuli jo pihaan. Jos kala olisi ollut veneessä, olisi
+myllärin liikkeissä ollut toinen ryhti. Hän seisoi hetken ja pyyhki
+otsaansa. Sitten hän kumartui ja kokosi kompeensa, alkaen uupunein
+askelin ja haluttomin elein laahustaa jäljestä.
+
+Kun omasta kokemuksestani tiesin, että kalamies suuren kalan
+menetettyään mieluimmin on jonkin aikaa yksin, katsoin, että läsnäoloni
+oli tarpeeton. Osanottoni onnettomuuteen olisi vain lisännyt kiveä
+kuorman päälle. Jonnekin poistuakseni menin myllyyn. Kaisa tuli juuri
+rännin niskasta, jossa oli turhaan seipäällä haronut myllärin housuja.
+
+--Kyllä teidät nyt paha perii, kun niiltä vielä pääsi kala.
+
+--Voi kova onni sentään! Nyt se kerrassa pieksää minut!
+
+--Kävisitte vielä katselemassa suvannon rantoja ... jos ne olisivat
+jonnekin sinne ajautuneet. Juoskaa joutuin tähystämään.
+
+--No, minä juoksen!
+
+Käyskentelin minkä missäkin, pistäysin puodissa ostamassa tupakkaa ja
+karamelleja ja virkailin siellä täällä. Kun palasin pihaan, juosta
+huohotti Kaisa minua vastaan portille.
+
+--Sielläpähän ne oli ... Yläpihan Eetun lohiverkossa alakarilla! Ei
+puhuta mitään kellekään koko asiasta! Minä vein ne saunaan kuivamaan.
+Voi hyvä onni sentään! Huomenna se saa ne jalkaansa. Kyllä minun on nyt
+hyvä olla!
+
+Myllärillä sitävastoin ei näkynyt olevan hyvä olla. Hän makasi tuvan
+sängyssä selällään, tylsästi kattoon tuijottaen, päätään kääntämättä,
+mistään välittämättä. Olisi tehnyt mieleni tietää, kuinka kala oikein
+oli päässyt, mutta ajattelin, että oli hienotunteisempaa puhua ilmasta.
+
+--Näyttää siltä kuin rupeisi yöksi satamaan.
+
+--Ruvetkoon! ärähti ukko.
+
+Koska oli _se_ ääni kellossa, niin ei tarvinnut minunkaan hemmoitella,
+ja kysyin siis säälimättä:
+
+--Mitenkä se oikein pääsi?
+
+--En tiedä. Kun tultiin suvantoon, oli poissa.
+
+--Veikö se vehkeet mennessään?
+
+--Kaikki oli tallella, yhtä ylintä perhoa vaille. Voi kova onni sentään
+... semmoisen soutamisen jälkeen semmoinen kala--vähintäin
+kymmenkiloinen... pthyi kuitenkin!
+
+--Jäi teiltä nyt tapporaha saamatta.
+
+--Vähät minä siitä, vaikka eihän minun syyni ollut, koska kerran
+tarttui ja alas asti toin, mutta kun herran mieli meni niin pahaksi,
+että näkyy lähtöään laittavan.
+
+Olivatko asiat niin hullusti?
+
+Menin kammariin. Toverillani oli siellä jo kampsunsa koossa.
+
+Aikoiko hän todella lähteä?
+
+Hänen täytyi. Asiat vaativat. Olisi oikeastaan pitänyt lähteä jo eilen.
+
+--Yön selkäänkö?
+
+--Yöllä on rauhallisempi ajaa.
+
+--Jahah, jahah, minä kai vielä jään.
+
+--Jää sinä vain.
+
+--Oli se nyt harmin paikka.
+
+--Noo, mitäs siitä, sanoi hän pakotetun tyynesti. Sama se, kunhan sai
+otella. Sehän on pääasia.
+
+Kalamies sanoo aina niin, mutta kalamies aina valehtelee sekä itselleen
+että muille, uskotellessaan, että on muka samantekevä, saako vai ei,
+että on muka pääasia, että saa »otella»--ja kuta suurempi kala on ja
+kuta kauemmin se on ollut kiinni, sitä vaikeampi on sen menettäminen
+... en sanoisi, jos en itsestäni tietäisi. Sillä kalan menettäminen on
+persoonallinen tappio. Se on nöyryytys, häpeä, taitamattomuuden
+todistus niinkuin harhalaukaus, jota tavallisesti ei voi antaa
+itselleen anteeksi. Kun kala pääsee, silloin on--ainakin minulla--
+selkäpiissä sama tunne kuin näyttää olevan kissalla, joka tiepuolessa
+kauan vaanittuaan vihdoin tekee hypyn, mutta hyppää harhaan ja selkä
+köyryssä ja häntä nolona luikkii häveten piiloon.
+
+Hetken kuluttua puhalsi auto pihasta, painaakseen yötä päivää yli
+soiden ja nevojen, poikki vaarain, ohi kylien ja kirkkojen ja läpi
+kaupunkien etelää kohti, ryypäten vain siellä täällä kiireen kautta
+bentsiiniä janoonsa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraava päivä oli sunnuntai. Istuin pihanurmikolla päivänpaisteessa
+ottamassa aurinkokylpyä. Edessäni loikoi mylläri vatsallaan. Hänellä
+oli yllään vain paita ja housut. Housut, ruskeat, puolivillaiset,
+puhtaat ja vasta silitetyt olivat nähtävästi ne, jotka eilen olivat
+olleet koskessa. Tuijotin niihin, kun ei ollut muutakaan tuijottamista.
+Siinä paikassa, joka on hiukan alapuolella housunkaulusremmin, näin
+jotakin mustaa ja punaista. Pääsin vähitellen varmuuteen siitä, että se
+oli zulu, s.o. musta forelliperho, jossa on hiukan punaista mustien
+villojen alla, lähempänä kärkeä. Se on saanut nimensä samannimisestä
+neekeristä, hänen villavasta tukastaan ja punaisista huulistaan.
+
+--Mistä mylläri on saanut tämän perhosen takapuoleensa?
+
+--Mitä? Minkä perhosen?
+
+--Olkaahan siinä, että saan irti.
+
+Nyhtäisen irti koukun ja mylläri pääsee istumaan.
+
+--Näyttäkääpäs...
+
+--Eikös teillä ollut juuri tämmöinen ... juuri tämä perho ylinnä
+perhossiimassanne?
+
+--Tämmöinenkö ... tämäkö? ... mutta mitenkä se olisi joutunut minun
+housuihini?
+
+Minä olin ollut siitä heti selvillä, ja pian oli siitä selvillä
+myllärikin, kuultuaan, kuinka ja milloin hänen housunsa eilen olivat
+joutuneet koskeen, vähää ennen kuin otti se suuri lohi niskassa, ja
+kuinka ja mistä ne olivat löytyneet vähän sen jälkeen kuin pääsi se
+suuri lohi alasuvannossa.
+
+--Ettäkö tuota...?--Eihän...! Kala se oli...
+
+Mylläri vetosi takaraivonsa tuuheaan tukkaan, mutta tukka ei antanut
+tukea millekään muulle selitykselle kuin sille, että hän kaksi tuntia
+oli suurena lohena soutanut omia housujaan.
+
+--Voi sen täyteisen täyteinen!
+
+--Mylläri kehuu aina lippojaan, ja halveksii perhosia, mutta perhoonpas
+se sittenkin otti eikä lippaan ... eivät edes omat housunne huolineet
+lippaa.
+
+--Voi täyteisen täyteinen...! Mutta ilmankos se ei kertaakaan hypännyt
+eikä pyrkinyt vastavirtaankaan.
+
+Tahdoin vajuuttaa vähän kiviä kuormasta ja kerroin, miten minä kerran
+olin seisonut erään toisen kosken rannalla kolme tuntia ottamassa
+lohta, joka sitten osoittautui olevansa pohjahako, ja kuinka toisen
+kerran eräs tuttavani oli pilkkosen pimeänä, sateisena yönä istunut ja
+soudattanut itseään kuinka kauan lieneekään tavattomassa jännityksessä,
+joka laukesi vasta sitten, kun soutaja huomasi, että herran perho
+olikin kiinni hänen karvareuhkassaan.
+
+--Millä hatussa, millä housuissa ... sattuuhan semmoisia.
+
+En tiedä, missä myllärin ajatukset askartelivat ja mitä hän mietti
+raapiessaan karvaista rintaansa. Hetken päästä hän sanoi:
+
+--Kuulkaahan, tästä ei saa hiiskua sanaakaan tukkukauppiaalle.
+
+Se oli minusta hienosti ajateltu ja hienosti tunnettu. Ja minä lupasin
+täyttää hänen pyyntönsä enkä olekaan vielä tähän päivään hiiskunut
+hänelle asiasta halaistua sanaa.
+
+
+
+
+»HIHHEI, SEN TUULI VEI!»
+
+
+Olin pannut kokoon pyydykseni, perhot, uistimet ja muut vehkeet,
+poistuakseni koskeltani. Kalastuskausi oli jo kulunut niin pitkälle,
+että kutu oli alkanut, eivätkä suuret lohet enää ottaneet. Eivätkä
+ottaneet pienetkään, ei ainakaan perhoa minkään väristä. Niillä oli
+nähtävästi paremmat herkut tiedossa; ne odottivat jokavuotista
+mätijuhlaa, joka pian oli alkava, ehkä oli jo alkanutkin. Kun mäti
+isolta valuu ja joutuu virran vietäväksi, silloin jonottavat siinä
+pienet suu auki hännän alla. Kala koskessa on kärsivällinen jonottaja.
+Se voi seisoa koko kesän saman kiven kupeessa yönsä päivänsä
+odottamassa.
+
+En ollut saanut eväskaloja ja oli vähän noloa lähteä kotiin ilman
+vereksiä viemisiä, sitä enemmän kun pikku purossa saunan ja pihan
+välillä kihisi mitan täyttäviä mullosia kuinka paljon tahansa. Ne
+söivät siinä jotakin, mutta eivät ottaneet mitään ongellista. Vähä
+väliä tuikkasi niitä kivien takaa ja lumpeiden alta keskipuroon, jossa
+ne lipattelivat hetken pinnalla ja luikkivat sitten pyrstö vettä
+pärskäyttäen takaisin kätköihinsä. Välistä nousi niitä siihen
+puolikymmentä rinnan.
+
+Seisoin aittarakennuksen päässä ja katselin vesi suussa makupaloja,
+joita turhaan olin koettanut houkutella, ja viimein vienyt vapanikin
+pois ja pannut sen kokoon koteloonsa. Kun vähän liikautin kättäni,
+katosivat ne, kun taas pysyin hiljaa, tulivat ne takaisin.
+
+Pikku mullonen on luomakunnan kaikkein kauneimpia ja herkullisimpia
+olioita. En luulisi, että sellainen rotueläin on voinut koteutua täällä
+poloisissa pohjan vesissä; sen oikea paikka näyttäisi olevan alppien
+eteläisiä rinteitä hyppelevien kirkasvetisten purojen
+sinihopeakuohuissa. Sen täplissä on kypsyneen oranssin keltaa ja omenan
+punaa, se on lakeerattu ja vernissattu tummalla ruokaöljyllä, se on
+aina virkeä, intohimoinen, nopealiikkeinen, mutta pohjoismaista siinä
+on sen sitkeys ja kestävyys. Niin korea kuin se onkin, on se ylhäältä
+katsoen melkein näkymätön, ruskean selän sulautuessa yhteen kosken
+tumman pohjan kanssa. Vaikka se seisoo liikkumatonna virtaa vastaan,
+sen joka hermo elää ja joka evä pelaa. Kun sitä pitää kädessään, tekisi
+mieli syödä se tuoreeltaan keittämättä ja paistamatta. Se ei näytä niin
+julmalta kuin ahven, mutta peto se on, valmis syömään oman sukunsakin,
+aina vaanimassa, mitä saisi pohjattoman nälkänsä sammutteeksi, aina
+tähystämässä, mitä vesi toisi mukanaan. Se syöksee esiin piilostaan,
+tarkastaa, tuppaa nokallaan, avaa kitansa ja nielee, tai sulkee suunsa
+ja hylkää, tehden hännällään ylenkatseellisen, ylpeän tempun, joka
+usein käy lankeemuksen edellä, sillä tuon tuostakin sattuu, että häntä
+iskee koukkuun ja pahankurinen saa perä edellä pärskytellä maihin.
+Sääli pienokaista, mutta kuka käski marjan olla niin makean. Sen liha
+sulaa suussa kuin rasva, se on voita voissa paistamatonnakin--saati
+sitten paistettuna, niinkuin saattoi tuon tuostakin tapahtua ennen
+vanhaan, kun vielä oli paratiisi maan päällä ja vuoti hunaja ja rieska.
+
+Meitä oli siinä kaksi vanhaa herkkusuuta kalamiestä kieltämme
+lipomassa, minä ja kiss ... ei, sanon: kissa ja minä, koskenvartijan
+Kokon kekki, joille molemmille olisi kelvannut kala, vaikkemme
+olisikaan kernaasti kastaneet kynsiämme. Miisu oli vanha kalakaveri.
+Aina kun se näki minun lähtevän koskelle, seuraili hän minua kauniilla
+ilmalla vähän matkaa jälempänä, istahtaen kivelle tai kannon päähän
+pitämään seuraa. Kun kala oli tarttunut ja pyrähteli ilmaan siiman
+päässä ja vapa tutisi, liikahti hännän pää ymmärtävästi. Sitten se
+lähenteli saaliin jakoon ja sai osansa. Mutta kun joskus riisuin
+housuni ja kahlasin koskeen, häpesi toveri tuommoista ja hiipi
+huomaamatta pois. Joskus tapasin hänet yksin koskella vaanimassa
+vedenrajassa, vaikken tavannutkaan teosta. Mutta siitä näppäryydestä
+päättäen, millä hän ... vaan älkäämme nostako esirippua, ennenkuin
+kaikki on valmiina näyttämöllä.
+
+Meitä oli siis kaksi, niinkuin sanoin, seuraamassa mullosten karkeloa
+pikkupurossa, minä aitan suojassa, kekki vähän alempana
+maantiesillalla, jonka alitse puro vilisi suureen koskeen. Punoimme
+luultavasti molemmat yhtä intohimoisesti päätämme, miten saisimme ne
+sieltä kuiville. Minun keinoni olivat lopussa, kissa piti toistaiseksi
+omansa omana salaisuutenaan. Lähdin viimein pois, mutta kissa jäi
+sillalle kyyristyneenä kaiteen alle.
+
+Keksaisin silloin kalansiivuupöydän alla mätikaistaleen, joka oli
+jäänyt siihen viimeistä lohta siivottaessa. Entäpä ne ottaisivat tuota,
+ajattelin ja nakkasin mätijyväsen puroon. Polskis! ja punainen marja
+oli kadonnut. Siroitin niitä useampia ja jokainen katosi parempiin
+suihin. Näin jyvästen valuvan veden mukana, näin ja kuulin polskauksen,
+mutta en nähnyt ottajaa, joskus ainoastaan aukenevan ja sulkeutuvan
+vaalean kidan--niin yhdenvärinen oli ruskea selkä ja ruskea pohja.
+Keräsin kouran mätiä täyteen. Menin lähemmä, hiipien kyyrylläni aitan
+nurkan suojaan. Kuta enemmän heittelin mätiä, sitä enemmän ilmaantui
+sen pikku syöjättäriä, niitä oli siinä jo kymmenkunta, nousten
+alempaakin mätijyväsiä vastuuseen, nähtävästi luullen, että kutukestit
+jo olivat alkaneet, ja rientäen kuokkimaan häitä. Suoristime äkkiä ja
+hujautin kädelläni. Kuin säkenet ne sinkosivat pakoon, kätköön. Kissa
+on laskeutunut sillalta ja painautunut pajupensaan juureen. Kyyristyn
+taas, olen vähän aikaa hiljaa, sitten taas heitän. Siinä ne ovat taas,
+tuuppien toisiaan, koettaen kilvan temmata toistensa suusta suurempia
+mätipalloja. Heitän oikein suuren mätimöhkäleen, joka painuu pohjaan ja
+vaipuu vesiheinien sisään. Siitäkin ne sen vainuavat, toinen hyökkää
+toiselta rannalta, seisovat puolipystyssä tonkien sitä esiin kuin
+porsaat, saavat kumpikin sen suuhunsa, retuuttavat sitä pois, se pääsee
+kiistatessa molemmilta ja joutuu kolmannen suuhun, joka kuljettaa sen
+piiloonsa pajukkoon, minkä alla kissa istuu. Se on nähnyt kaiken, sen
+karva värähtää ja se tekee toisella etukäpälällään vaistomaisen
+liikkeen vettä kohti niinkuin hiirtä korvalle lyödessään.
+
+Saat sinä siinä mallailla, mutta maltahan, jahka minäkin mallaan... Nyt
+tiedän, mitä ne ottaa, ja vapa ulos kotelosta, rullat ja siimat ja
+koukut esiin, ja kohta on minulla pienessä kolmikoukussa mätipallo,
+viimeinen, mikä on vielä jäljellä siivuupöydän alla. Asetan sen
+huolellisesti koukkuun, käärinpä vielä varmemmaksi vakuudeksi
+rihmallakin, ettei irtautuisi heittäessä ja että kestäisi useammankin
+kalan suussa. Nyt minulla on kotituomiset tiedossa. Minä nokin heidät
+sieltä, jokaisen, jahka joudun.
+
+Ne ovat nyt jo niin kesyttyneet, etteivät enää pelkää minua eivätkä
+vapaakaan, vaikka menen suorana aitan perään. Tuskin olen pudottanut
+siiman veteen, kun joukosta suurin toisten ohi ampuen käy kiinni
+syöttiin ja nielaisee sen kurkkuunsa. Pala on liika suuri ja luiskahtaa
+pois siiman tiuketessa. Suupielistä välähtää irtautuneita mätijyväsiä,
+jotka takana odottavat heti korjaavat. Äskeinen mullonen tekee uuden
+hyökkäyksen, ja nyt se on kiinni ja kimpoo vavan kärjen vipuamana
+rantaa kohti. Mutta ennenkuin sen ilmakaari on päättänyt kulkunsa
+heinikkoon, leimahtaa sen ollessa korkeimmillaan valkea viiru
+pajupensaan juuresta vastaan, kissa on ylhäällä ilmassa ja ottaa kaksin
+kourin lennosta kopin, niin että lätkähtää. Huudan ja manaan, mutta
+samassa se on sillä jo suussa ja se karkaa pois saaliineen
+aittarakennuksen ympäri. Minulla on hätä kaksinkertainen, yksi tämä: se
+saa koukun kurkkuunsa, ja toinen tämä: se menee sitten sen kanssa aitan
+alle kivijalkaan, ja kisko se sitten sieltä väkisin ulos. Minulla on
+kala ja kissa ongessa ja pian minä saan siihen vielä tytön. Ovat
+kuulleet kirkunani. Kokon tyttö juoksee kissaa vastaan, kissa väistää,
+tyttö perässä, ja nyt on minulla kolmas hätä, että tyttö sotkee
+jalkansa siimaan ja katkaisee kalliin vapani. Silloin pääsee koukku
+kalan suusta ja kissa loikkii saaliineen niittyä myöten metsään.
+
+Jäivät saamatta minulta tuomiskalat, sillä kyytihevonen ajoi samassa
+portin eteen ja oli lähdettävä laivalle.
+
+
+
+
+»KALASTA ... NJET!»
+
+
+Onhan tätä nykyä tässä suloisessa Suomen maassa, sekä maalla että
+kaupungeissa ja varsinkin pääkaupungissa, Turusta Torniota myöten,
+tullut tavaksi, sanoisinko uudeksi kansalliseksi tavaksi ja hyveeksi,
+että Suomen mies hakee Suomen miestä vastaan apua Venäjän mieheltä.
+Sekä suurissa että pienissä riidoissaan. Meidän korkeimman oikeutemme
+jakaja on noudettu lähimmästä kasarmista. Se nyt on sitä aikaansa.
+Ilmiö on sangen mielenkiintoinen Suomen vapauden aikaisen kansansielun
+tutkijalle, yhtä mielenkiintoinen kuin aikoinaan ilmiantotauti.
+
+Ilmiö ei kuitenkaan ole ihan eilispäiväinen. Se alkoi oireilla heti,
+kun siihen ilmaantui tilaisuutta siellä, mihin venäläistä väkeä oli
+sota-aikana sijoitettu. Kun minulla eräästä sen hengen ensi ilmauksesta
+on pieni persoonallinen kokemus, en malta olla siitä kertomatta.
+Saanhan samalla kosketella mieliainettani lohenongintaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Olen toistakymmentä vuotta joka kesä kalastellut eräällä koskella
+Keski-Suomessa. Se on jotenkin hankalain rautatie- ja laivamatkain
+takana, pari vuorokautta Helsingistä.
+
+Kun sota syttyi, ajattelin, että ainakin sinne pääsen sen jaloista kuin
+piilopirtilleni, jos se yllättäisi minut merellisellä kalamajallani
+Hankoniemen kainalossa. »Sota» saavutti minut kuitenkin siellä, missä
+sitä kaikkein vähimmin olisin osannut odottaa.
+
+Jo kevättalvella alkoi kuulua huhuja, että Huopanan koski tulee
+varustettavaksi vihollista vastaan, joka jostakin pohjoisesta päin
+aikoo tunkea maahan. Siellä on alettu paalutella ja pyykitellä ja puut
+kosken kahden puolen ovat määrätyt poistettaviksi--ne puut, joita oli
+säästetty kuin pyhiä puita, oksaa taittamatta, risua rikkomatta, jotta
+ne loisivat kaloille mieluisen varjon veteen, jotta hyönteisillä,
+lohenpoikasten mieliruualla, niissä olisi sikiämissijansa ja toukilla
+paikat, mistä tuulenhengen olisi mukava pudottaa ne odottavan mullosen
+suuhun. Se sitten toteutuikin. Sotatieteellisiä syitä vastaan eivät
+auttaneet hyvät puheet, ei rannanomistajain lupaama takuukaan, että
+niin pian kuin jossakin rajalla sotatorvi toitahtaa, heti pannaan
+kirveet heilumaan ja muutamassa tunnissa avataan ampumalinja, kaadetaan
+puut koskeen, joka sitten pitää niiden poiskuljettamisesta pikaisen
+huolen. Puut kaadettiin, risut ja pensaat kaadettiin. Luonnonpuisto oli
+muutamassa päivässä muuttunut raivioksi, jossa seisoi vain metrin
+pituisia kantoja ja siellä täällä jokin karsittu puu.
+
+Enemmän kuin teko semmoisenaan kirveli kuitenkin mieltä se mieliala,
+missä hävitystyö oli suoritettu. Se oli ollut erikoisen mieluisa ja
+riemukas tehtävä niille, jotka ottivat siihen osaa. Liekö
+metsänhävittäjäkansan kirves koskaan heilunut reippaammin ja
+vihaisemmin kuin tässä koskenrantakoivikossa ja sen takana olevassa
+hirsimetsässä.--»Nyt siinä menee rikkaan manttaalijussin säästömetsä
+eikä tule koskaan takaisin!»--Ei kukaan heistä ajatellut, kenen lukuun
+ja missä tarkoituksessa metsä kaatui. Rikkaan häviöhän ei meillä ole
+köyhän häviö; meillähän uskotaan, että rikkaan vahingolla päinvastoin
+köyhä hyötyy. Kun karja kuolee nälkään tai maa jää kylvämättä--silloin
+vasta alkaa sarastaa uusien aikojen aamu.
+
+Toisaalla oli kuultu ilkuttavan: »Saahan nähdä, kuka tässä koskessa
+ensi kesänä lohia onkii!»
+
+Toistakymmentä vuotta on Huopanankosken kalastus ollut vuokrattuna
+urheilijoille, jotka ovat siinä hiukan huvikseen ongiskelleetkin, mutta
+joiden pääharrastuksena on ollut rauhoitus ja siitos. Ei ole
+harjoitettu muuta pyyntiä kuin ongintaa. On pidetty vartijaa, joka
+varsinkin on estänyt entisen tuhoisan tuulastuksen kutuaikana. Näiden
+toimenpiteidensä vuoksi ovat kalastuksen vuokraajat olleet tikkuna
+niiden silmissä, joiden mielestä kaiken maassa ja vedessä tulee olla
+yhteistä--hävitettäväksi.
+
+Kevään kuluessa ilmaantuikin koskelle aron poikia onkimaan. Onkiminen
+oli kyllä semmoista kuin se voi olla sen, joka ei ole ennen vettä
+nähnytkään ja jolla ei ainakaan lohenonginnasta ole aavistustakaan.
+Ongen ja uistimet, joilla miten kuten lätkittiin veteen, eivät
+olleetkaan heidän omiaan, vaan »meikäläisten» heille laittamia ja
+käteen pistämiä. Mutta tarkoitus ei ollutkaan itse saanti, vaan
+yksityisomistusoikeuden periaatteen rikkominen. »Sotamiehen ei tarvitse
+välittää Suomen laista.» Ja kun _hän_ sen rikkoo, voivat sen sitten
+hänen luvallaan tehdä kaikki muutkin--kaikki ne sadat miehet ja
+poikaset, joita oli kokoontunut paikkakunnalle vallitustöihin.
+
+Näin suunniteltu Huopanankosken valtaus ei kuitenkaan onnistunut.
+Venäläisille saatiin, odottamatonta kyllä, heidän oman päällystönsä
+avulla, luetuksi Suomen laki, jonka he lukivat miehilleen. Kun sen
+puolen miehet melkein kaikkialla muualla kalastavat kuinka hyvänsä,
+dynamiitillakin, en ymmärrä muuta kuin että poikkeus johtui siitä, että
+koskea luultiin valtiolle kuuluvaksi, kun sen rannalla olevan
+valtionapua nauttivan lohensiitoslaitoksen katolla oli liehunut
+valtakunnan lippu. Kalastusta yritelleet puolustautuivat sillä, että
+»he eivät olleet tienneet», että »eiväthän he» j.n.e., vaan että ne
+olivat »finskit», jotka olivat heitä yllyttäneet ja panneet pyydykset
+heidän käteensä. Siis jo silloin, ennen varsinaista veljeytymistä, sama
+ilmiö, joka nyt vallankumouksen jälkeen on melkein joka maan kolkalla
+kertaunut lakoissa ja valtausyrityksissä, se vain erotuksena, että
+päällystön väliintulo svabodavapauden aikana on ollut olematon. Tästä
+vapaudesta ei silloin vielä tietty, ja kotoinen korpilakivapaus
+harjoittelihe astumaan vasta ensi askeleitaan.
+
+Totisempi yritys samaan suuntaan tehtiin hiukan myöhemmin. Kun ei itse
+päästy kalastamaan, koetettiin se estää toisilta, kosken vuokraajilta--
+sekin taas sotilaiden avulla.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Meitä saapui helluntaipäivänä pari onkimiestä koskellemme. Näky, joka
+meitä siellä kohtasi, ei ollut ilahduttava. Rannat kahden puolen
+koskea, samoin kuin siinä oleva saarikin, olivat kasvaneet toisin
+paikoin riippuoksaisia koivuja, toisin paikoin sakeata lepikkoa ja
+pajukkoa. Joka puu, joka pensas oli tuttu. Jokaiseen niistä oli
+liittynyt jokin muisto niinkuin kotipuistosta. Sen ja sen pensaan
+suojasta oli pistetty vavan kärki ulos ja saatu semmoinen ja semmoinen
+kala. Sen ja sen koivun varjossa söi sinä ja sinä aikana päivästä. Sen
+kiven päällä istuttiin ja odotettiin, kunnes metsän varjo lankeisi
+sopivasti kalastuksen alkamista varten. Sillä lohi on arka kala; se
+näkee jo kaukaa vavan ja onkimiehen liikkeen, varsinkin kun ne
+kuvastuvat kirkasta taivasta vasten. Se myös valitsee väijymäpaikkansa
+varjossa, jossa se itse näkyy niin vähän kuin suinkin. Näin muodostuu
+rannan puitten ja kalamiehen kesken ainainen viehättävä yhteistoiminta.
+
+Nyt oli koskemme rannalla tuskin yhtä ainoata varjostavaa puuta
+jäljellä. Ei muuta kuin kantoja ja palaneita risukokkopaikkoja. Tulisi
+kestämään vuosikymmeniä, ennenkuin kaikki olisi entisellään. Meidän
+iäksemme oli kosken entinen viehätys mennyt. Varhaisesta aamusta
+myöhäiseen iltaan pääsee aurinko valaisemaan kosken piiloja. Se
+yksinäisyyden ja erämaan tunnelma, joka on niin miellyttävä
+kalamiehelle ja jota hän aina hakee, oli poissa. Onkimies oli koko
+kylän näkyvissä, kateellisten ja ehkä vihamielistenkin silmien
+saavutettavissa. Satoja miehiä liikkuu töissään joka taholla.
+Poralaukauksia pamahtelee muutamien metrien päässä ja kiviä sinkoilee
+ympäri korvia polskahdellen koskeen.
+
+Kun rauha ja viihtymys näin olivat menneet, olimme päättäneet piankin
+väistyä. Ennenkuin ehdimme sen tehdä, yritettiin meidät kuitenkin
+väkisin karkoittaa. Tuskin olin päässyt kosken rannalle, aikoen koettaa
+saada jotakin päivälliseksi, kun eräs paikkakunnan huligaani, joka m.m.
+oli istunut linnassa varkaudesta, mutta oli parasta veikkoa kosken
+uusien isäntien kanssa, juoksee luokseni ja komentaa: »Päivystäjä
+käskee pihaan ja heti paikalla!» Ilme, liikkeet, ääni, koko
+esiintyminen ilmaisee, että siinä se nyt on mies, jolla on käskynvalta
+tai joka ainakin tulee sen puolesta, jolla on se valta. Että hän
+etupäässä ajoi omaa asiaansa, siitä olin heti selvillä. Hän edusti
+kaikkia niitä, joille tämän kalaveden vuokraaminen yksityisille aina
+oli ollut tikkuna silmässä. Heidän mieleistensä kanssa oli tuon
+tuostakin ollut kahnausta ja yhteentörmäyksiä. Ennenkuin koski joutui
+vuokralle, oli siinä onkinut ja tuulastellut melkein kuka hyvänsä,
+pienimmätkin sormenpituiset lohenpoikaset oli noukittu pois
+matosongella, ja kutuaikoina oli harjoitettu tuhoavaa häikäilemätöntä
+tuulastusta. Nyt, kun oli läpivuotinen vartija, oli tilaisuus
+luvattomaan kalastukseen tukossa. Oli jonkin kerran täytynyt säikäyttää
+sakoillakin. Kaikesta siitä oli syntynyt pinnistystä ja kaunaa, joka
+pohjaltaan ei ollut muuta kuin yhteisomistuksen ja yksityisomistuksen
+ikuista taistelua. Se oli samalla uudessa muodossa vanhaa kiistaa
+kalavesistä, jonka kiistan historiallisia seutuja oli tämäkin Savon ja
+Hämeen vanhoilla rajoilla oleva Huopanankoski. Uusi aika oli vain vähän
+muutellut toisiksi taistelijat ja taistelutavat. Jos koski olisi ollut
+vain minulla vuokralla, olisin mahdollisesti jättänyt sen kansanvallan
+haltuun, vakuutettuna muuten kylläkin siitä, että yksityisten etujen
+valvominen pohjaltaan oli yleistenkin etujen valvomista, sillä olin
+vuosien kuluessa tullut näkemään, että kalastuksen hoito tässä
+sopivassa siitoskoskessa lisäsi kalakantaa järvissä.
+
+Näissä mietteissä tulin sillalle. Siellä oli vastassa sankka miesjoukko
+ja kuului pistelyitä, joista ymmärsin, että meidät aiotaan heti
+käännyttää takaisin. Asuntomme pihalla oli sotamies, päivystäjä,
+odottamassa, helluntaiksi hiukan päihtynyt kaljaan sekoitetusta
+hajuvedestä, ja ilmeisesti kiihtyneessä tilassa, röyhkeästi ja
+mahtavasti puhuen minulle jotakin, josta en ymmärtänyt muuta kuin
+»dokumenttii ... vaas dokumenttii!»--»Se tiukkoo teiltä passia»,
+selitettiin miesjoukosta, joka oli meidät ympäröinyt. Niitä oli minulla
+kolmekin: Helsingin poliisikammarin passi, venäjänkielinen
+automobiilipassi ja ulkomaan passi. Minulla olisi pitänyt olla lupa
+liikkua kaikilla ei-kielletyillä alueilla Suomessa, eikä aluetta, jossa
+olin nyt, oltu julistettu kielletyksi. Tästä tuli ja meni matkustajia
+maantien täydeltä eikä ketään oltu tähän saakka pidätetty eikä
+tarkastettu. Mutta siitä huolimatta ei minulla ollut lupa jäädä. Minun
+täytyi: »pois, pois!»--ainoat suomalaiset sanat, jotka mies taisi.
+Mutta liikkeet, viittaukset maantielle olivat sitä selvempää
+yleisesperantoa, jota jokainen taitaa. Lopulta tuli vielä pari muutakin
+sanaa, jotka perustelivat pontta: »kalasta--niet». Sotamies tahtoi siis
+kaikesta päättäen estää minua _kalastamasta_. Hän meni ja vei passin
+mukanaan. Ympärillä seisovan mies joukon ilmeistä näin, mitä mieltä he
+olivat tapahtuman johdosta.
+
+Minut oli siis tuomittu lähtemään, mutta samalla siitä estetty. Ilman
+papereitani en voinut lähteä, sillä silloin en olisi päässyt
+pitkällekään ohi kaikkien niiden muiden vallitustyöpaikkojen, joita oli
+ollut matkan varrella.
+
+Oli omituinen tunne olla pidätettynä, täysin turvatonna; vaihteen
+vuoksi oli se kylläkin opettava elämys. Mutta jollakin tavallahan
+tuosta tilanteesta kuitenkin oli selviydyttävä. Ja silloin muisti
+toverini, että olihan sentään ehkä vielä olemassa toinenkin
+maailmanjärjestys--kotoinen nimismies. Hän oli puhelimen avulla
+saavutettavissa. Kun sotamies huomasi telefonoimisaikeen, riensi hän
+estämään, mutta tuli liika myöhään. Silloin hän vuorostaan soitti
+päällystölleen, joka asui lähimmässä majatalossa. Meidän automme
+rientää kirkonkylään, mutta majatalosta karkuuttaa aliupseeri hevosen
+selässä koskelle.
+
+Hän on saanut sen käsityksen, että Huopanankoskella on kahakka, sota
+jonkinlainen, että täällä tehdään vastarintaa sotaväelle, ja kivääri
+olalla ja patruunat vyöllä ja hattu päässä hän tulee tupaamme. Samassa
+saapuu autokin vallesmannin kanssa.
+
+Alkaa sangen hassunkurinen kohtaus. Suomalainen järjestysvalta tekee
+hyökkäyksen venäläistä väkivaltaa vastaan ja--voittaa. Nimismies on
+suuriääninen, pontevaryhtinen vanha herra, joka polveutuu eräästä
+1808-09:n sotasankarista, jolla silläkin sanotaan olleen komea ryhti ja
+iso ääni. Hän asettuu heti käskijän ja tutkijan ja yleisen syyttäjän
+kannalle ja vaatii aliupseeria ankaralle tilille passin anastuksesta.
+Semmoiseen ei heikäläisillä ole minkäännäköistä oikeutta! »Se olen
+minä, joka olen herra täällä, se olen minä, joka tarkastan passit ja
+annan oleskeluluvat.» Päivystäjä pyrkii selittämään ja puolustautumaan,
+mutta ovi paukautetaan kiinni hänen nenänsä edessä. Ainoastaan upseeri
+ansaitsee kunnian tulla kuulustelluksi. »Teillä ei ole täällä
+minkäännäköistä poliisivaltaa, teillä ei ole muuta tehtävää kuin kaivaa
+ojianne, mutta maantiestä ja matkustajista vastaan minä.»--»Panimaio,
+panimaio!»--»Panimaio! Niin, mutta se teidän olisi pitänyt ymmärtää
+heti. Ettekö osaa lukea omaa kieltänne? Onhan tässä venäjänkielinen
+lupakirja! Ettekö osaa lukea sisältä?»... Hän ripittää häntä niinkuin
+kenraali pikenttiään ja aliupseeri seisoo smirnaassa ja koettaa turhaan
+saada sananvuoroa. Hän änkyttää jotakin kalastuksesta, mutta saa uuden
+ryöpyn niskaansa. »Kalastuksen kanssa tässä koskessa teillä ei ole
+mitään tekemistä, sillä kalastus täällä on näiden herrojen ja heidän
+täytyy saada sitä harjoittaa niin kauan kuin he eivät ole teidän
+tiellänne ja eivät kai he ole teidän tiellänne kosken rantaa
+kävellessään enemmän kuin tukinuittajat ja muut kaikki, joiden on lupa
+vapaasti liikkua.»
+
+Sanalla sanoen: kunnon nimismies esiintyy sillä tarmolla, esittää
+meidän passien anastuksen niin räikeäksi ja pöyristyttäväksi teoksi,
+niin tuimin katsein, mahtavin viiksen vetelyin ja pöytään paukahtelevin
+nyrkein, että upseeri lopulta pyytää anteeksi ja anoo, ettei asiasta
+tehtäisi raporttia--mihin me tietysti armollisesti suostumme. Ennen
+lähtöään asettaa nimismies poliisin koskelle valvomaan järjestystä
+meidän suojaksemme.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Me siis omituista kyllä suoriuduimme voittajina. Kalastelimme aikamme
+ja poistuimme sitten omasta alotteestamme. Aika oli laittomuuden ja
+väkivallan pahinta aikaa, jolloin kuitenkin, ainakin paikoitellen, oma
+järjestysvalta vielä osasi pitää arvoaan yllä. En tiedä, kuinka olisi
+käynyt, jos aika olisi ollut tätä nykyistä. Luultavasti »miliisi» ei
+olisi pannut tikkua ristiin. Mahdollisesti olisi talo piiritetty eikä
+meitä päästetty ennen pois kuin olimme luovuttaneet kalastusoikeutemme
+»kansalle».
+
+Tavallaan valtausyritys kuitenkin onnistui. Me poistuimme sittenkin
+aikaisemmin kuin oli ollut aikomuksemme eikä enää sinä kesänä palattu.
+Eihän ole hauskaa urheilla poliisin turvin, ja tietoisena siitä, että
+ainakin oli yritetty käyttää vieraan maan miesten apua omia kansalaisia
+vastaan. Mielemme haikeus olisi varmaan ollut pienempi, jos olisimme
+aavistaneet, mihin muotoihin tämä veljeytyminen ja avun hakeminen
+myöhemmin tulisi pukeutumaan. Tämänkesäisten suurtapausten rinnalle oli
+meidän osallemme tullut vain pieni pirahdus. Olen kertonutkin sen vain
+siksi, että sillä kuitenkin oli enteen arvo.
+
+Kesäkuussa 1917.
+
+
+
+
+STENOFYLAX STELLATUS.
+
+
+Se on erään koskiperhon nimi, mutta lukijan ei pidä pelästyä, tämä ei
+tule olemaan mikään luonnontieteellinen esitelmä. Aion vain kertoa
+muutamista hauskimmista elämyksistäni, onkimisesta sillä
+keinotekoisella höyhenperholla, joka on jäljennös luonnonperhosta,
+koskihyönteisestä _Stenofylax Stellatus_. Monena syksynä olen saanut
+parhaat kalani, suurimmat loheni, silloin kun tämä perhonen on
+ilmaantunut vedenpinnalle. Se on antanut minulle mitä ihaninta
+urheilua, vienyt minut jännittäviin otteluihin, joista useimmista olen
+suoriutunut voittajana huolimatta hienoista vehkeistä, pimeästä,
+kivistä, puista, risuista ja muista esteistä. Niin pian kuin tämä perho
+hämärän tultua ilmaantuu lentelemään veden pinnan ylle, ilmaantuvat sen
+alle myöskin suuret lohet sitä saalistamaan, ja joka kerta kuin silloin
+kiinnitin vastaavanmuotoisen ja -värisen tekoperhon, tavallisesti
+_Stone flyn_ tai _March brownin_ tai _August dunin_ tai _Orange
+mallardin_, siimaani, sain olla varma saaliista minäkin.
+
+Kun lohet ja perhot näin kiinteästi kuuluvat yhteen, täytyy minun
+kertoa toisesta samalla kuin toisestakin. Ehkä tästä on jotakin oppia
+muillekin onkimiehille ja antaa oma intoni heillekin intoa hienompaan
+onkimiseen, jonka tieto ja taito meillä on hyvinkin alkuasteellaan.
+Suurimmalla osalla meidän onkimiehiämme ei ole aavistustakaan oikeasta
+perhosonginnasta, ei sen teoriasta eikä käytännöstä, saati sitten
+antavuudesta, vaikka meillä useimmat kosket, kaikkikin, ovat myös
+perhoskoskia eikä vain täky- ja uistinkoskia. Englannissa ongitaan
+melkein yksinomaan perholla ja siellä ministeritkin kirjoittavat
+perhoskalastuksesta laajoja tieteellisiä teoksia. Olen yhä enemmän
+kehittynyt melkein yksinomaan perhollaonkijaksi ja viime vuosien
+saaliistani on sekä pää- että kilolukuun nähden yhdeksänkymmentä
+sadasta otettu perhosvavalla. Tämä maa olisi varmaan monine koskineen
+hienommankin urheilukalastajan paratiisi, jos urheilukalastusta täällä
+harrastettaisiin yleisemmin ja koskemme ja virtamme saatettaisiin
+parempaan kuntoon ja hoitoon, kuin missä ne nyt ovat.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Otin muutamia vuosia sitten mukaani koskelta, jossa tavallisesti
+kalastelen, näytteitä siitä perhosta, jolla olin saavuttanut hyvät
+tuloksen. Pyysin erään hyönteisten tutkijan tiedemiehen sitä tutkimaan
+ja hakemaan kirjoistaan sen nimen ja antamaan minulle tietoja sen
+elintavoista ja synnyistä syvistä, joista en silloin tiennyt muuta,
+kuin että ne todella olivat »syvät», sillä sen verran olin selvillä,
+että perho putkahti maailmaan vedestä. Sain tietää, että tämä perho
+kosken yllä lennellessään laskee sen pinnalle suuren määrän hyvin
+pieniä munia, joita yhdistää toisiinsa useita tuumia pitkä
+gelatiinimainen nauha. Veteen tultuaan ne tarttuvat kiviin tai
+vesikasveihin ja kehittyvät siinä toukiksi, jotka pian kyhäävät
+ympärilleen kotelon kivistä, raakuista, hietamuruista, kasvijätteistä
+ja sen semmoisista, jotka ne käärivät ympärilleen silkinhienoilla
+kuiduilla. Tätä taloaan, joka on auki molemmista päistään, toukka
+kuljettaa mukanaan liikkuessaan pohjassa ja elää siellä kasveista tai
+vesieläimistä, jopa jotkut lajit pienistä kalanpoikasista, hyvin
+pienistä lohenpoikasistakin. Perho syö siis lohia, ennenkuin lohi syö
+sen--todellakin ihmeellistä luonnon kiertokulkua. On omituista
+ajatella, että tuo lohi, joka tuossa juuri särpäisee kitaansa perhon,
+on ehkä aikoinaan kiireesti kiven koloon piiloutuen nipin näpin
+pelastunut--saman toukan jonkin esi-isän kynsistä.
+
+Elettyään toukkana vuoden päivät tuleva perho pureutuu kiinni johonkin
+vedenalaiseen kiveen tai puuhun ja kutoo silkkilangoilla kiinni
+kotelonsa molemmat päät ja lepää siinä liikkumatonna viikon pari. Sen
+ajan kuluessa se kehittyy perhoseksi, ja kun aika on täytetty, murtaa
+se kotelonsa ja soutaa maihin selällään, airoina keskimäinen jalkapari.
+Siitä se jonkin ajan päästä lähtee lentoon, hakien sulho morsianta ja
+morsian sulhoaan viettääkseen häitään, minkä jälkeen naaras laskee
+munansa veteen. Ja muutamien päivien kuluttua ne kuolevat molemmat, ne,
+jotka eivät sitä ennen ole joutuneet mullosten suuhun joko silloin, kun
+räpistelivät pohjasta pinnalle, tai silloin, kun laskeutuivat laskemaan
+siihen muniaan. Tämä nousu ja tämä lentely alkaa tavallisesti hyvin
+täsmälleen, miltei kellonlyönnilleen iltahämärissä auringonlaskun
+jälkeen ja päättyy yhtä äkkiä, kuin se oli alkanutkin.
+
+Ja sen ajan tietävät lohet niin hyvin, että tulevat piiloistaan melkein
+minuutilleen silloin, kun _Stenofylaxit_ lähtevät omistaan. Ne
+asettuvat erinäisiin sopiviin väijytyspaikkoihin, joissa virta on
+heikompi ja vedenpinta sileämpi ja joihin se sopivasti ja runsaammin
+kantaa kannettavansa. Suuremmat lohet valtaavat parhaat paikat
+keskemmällä, missä saalis on suurin, pienemmät saavat vaania syrjempänä
+ja taampana ja odottaa siellä, mitä heille voimakkaampien pöydältä
+liikenee. Äsken kuollut vedenpinta alkaa elää sitä mukaa kuin ilma
+elää, hyönteiset tulevat ja menevät. Isot pistävät turpansa tyynesti ja
+taitavasti vesikalvoon ja imaisevat herkkupalan kitaansa, jolloin
+vesikalvossa puhkeaa ja leviää ja kantautuu alas pyörylä toisensa
+perästä. Joskus posahtaa suurikin pyrstö tai viiltää vettä mahtava
+selkäevä, mutta useimmin lätkähtää pieni hännän huippu kiihkeästi ja
+silloin ampuu muita ketterämpi mullonen ylös ilmaan siepaten lennosta
+linnun, ennenkuin se ehti ohi tai veteen sortuen joutui parempaan
+suuhun.
+
+Ja silloin on onkimiehen aika lähteä ylkää vastaan. Jos hän myöhästyy
+tai ei ymmärrä aikaansa, ovat perhot ja lohet tiessään ja otollinen
+hetki on ohi eikä tule takaisin ennen kuin huomeniltana, tai ei tule
+ollenkaan.
+
+Mutta jos kalastaja tuntee koskensa ja tietää aikansa, silloin...
+
+Etten myöhästyisi--sillä vaikka perhosten parveilu yleensä tuleekin
+tunnilleen, saattaa heidän kellonsa joskus käydä edelläkin--olin
+taaskin viime elokuun 24 p:nä, joka oli lauantai, lähtenyt koskelle
+noin kello 6 illalla, vaikka aurinko ei ollutkaan vielä laskenut.
+Vaikka alku ei työtä kaunistanutkaan, seisoi kuitenkin lopussa kiitos,
+ja siitä ehtoosta tuli yksi parhaita kalapäiviäni. Minulla oli uusi
+splitbambuvapa, jonka juuri olin saanut lahjaksi ystävältäni W----lta,
+mieheltä, joka on merkittävä tähdellä suomalaisten perhollaonkijain
+kirjaan. Kesemmällä olin katkaissut vanhan vapani, joka oli palvellut
+minua kymmenkunnan vuotta. Rietautuessani sillä tekemään tavallista
+pitempiä heittoja saavuttaakseni säyneet, jotka ajoivat perhoja kaukana
+suvannon rannasta, olin varaani pitämättä tartuttanut siiman ryssäin
+piikkilankapaaluun, joita heidän jäljeltään vielä kummitteli kosken
+rannalla, ja siinä meni tempaistessa kärki kahdeksi kappaleeksi. Ei
+tietysti ollut ajattelemistakaan saada Englannista uutta, niin kauan
+kuin saksalaiset olivat maassa. Tein, mitä oikeastaan ei pitäisi tehdä:
+pyysin lainata toisen työkalua. Kalatoveri pisti minulle kouraan
+parhaansa, varta vasten tämän kosken kalastusta silmälläpitäen tilatun
+uuden uutukaisen vavan. Jo edellisenä iltana olin sillä kokeillut. Se
+oli ihana ase, Hardyn parasta tekoa, kevyt, sopivasti joustava ja
+samalla tarpeeksi kiinteä kalaa uuvuttaessa.
+
+En ollut tähän saakka tiennyt, mitä oikea perhosvapa oikeastaan on.
+Vanha greenheart-vapani oli siihen verraten raskas rumilas, kankea kuin
+aidan seiväs. Tämä uusi toimi miltei omin neuvoin, nostaen siiman
+vedestä oman jousensa ponnella ja laskien sen perhoineen takaisin
+veteen keveästi kuin höyhenen. Heti ensi heitolle tarttui sitä
+koettaessani suuri 5-kiloinen, ja kun se oli saatu maihin, toinen
+6-kiloinen. Parina seuraavana iltana olin saanut 4-kiloisen,
+3-1/2-kiloisen, 5-kiloisen ja 7-kiloisen, kaikki iltahämärissä siihen
+aikaan, kun _Stenofylax Stellatus_ parveili. 7-kiloinen, mahtava
+koiraskala, otti vasta pimeän tultua. Se kulki ylös ja alas, kahden
+puolen arkkua, josta en olisi päässyt sitä seuraamaan, jos se olisi
+lähtenyt alas. Se aikoi jo kerran rynnätä jyrkän kosken jänteeseen,
+josta sen kuitenkin sain käännytetyksi kiristäen rullaa. Oli onnen
+kauppa, että vehkeet kestivät--luultavasti tasaisesti ja samalla
+lujasti joustavan vavan ansio. Kala kääntyi takaisin, ja sain sen
+lopulta houkutelluksi pois keskikoskesta arkun huopeeseen, siitä
+rannemmaksi suvantoon ja lopuksi ihan rantaan. Oli jo niin pimeä, etten
+enää nähnyt kalan liikkeitä muuta kuin pyrstön viristä hiukan vielä
+hämärtävää taivasta vasten. Onneksi ohenivat pilvet ja kuu tuli esiin.
+Sen valossa kala viimein otettiin uitettuna kahden kiven väliin,
+suurimpia mitä olen saanut.
+
+Se oli se ilta ja nyt odotin samanlaista, sillä olihan paras aika
+vuodesta, elokuun viimeinen viikko, suuren _Stenofylax Stellatuksen_
+sesonki. Tulisiko se tänäkin iltana esiin? Kaikkina iltoina se ei tule,
+riippuen nähtävästi ilmoista sekä nyt että vuosi sitten, jolloin munat
+laskettiin veteen. Jos joinakin päivinä silloin oli epäsuotuisat säät,
+ja parveilu ei onnistunut, häiriytyivät silloiset häät ja lykkäytyivät
+tänäiset ristiäiset.
+
+Tänä päivänä oli ilma ollut mahdollisimman ruma ja huonoenteinen illan
+kalastukselle. Koko edellisen yön oli satanut etelästä ja idästä ja
+vaikka tuuli aamulla pyörähti luoteeseen, satoi yhäkin, koko päivän,
+taivaan täydeltä, kunnes vasta klo 6:n tienoissa selkeni. Menin heti
+koskelle. Matkalla kokeilin pienestä väylästä _Yellow mallard_
+perholla, joka värinsä ja kokonsa puolesta jotakuinkin vastaa
+_Stenofylaxia_. Pienet pienessä väylässä olivat syönnillään, ehkäpä
+siis suuremmatkin, vaikka siitä ei suinkaan aina ole taikaa, sillä
+pienet syövät usein pitkin päivää, niinkuin lapset yleensä, ja melkein
+mitä tahansa. Tulin arkulle, joka on Välisuvannossa, suuren väylän
+varrella, ja joka on rakennettu siihen otvain tueksi uiton aikana.
+Arkku, johon maista johtaa pari hirttä, on siitä mukava, että siitä
+lyhyemmälläkin siimalla voi ylettää parhaisiin paikkoihin, mutta siitä
+voi menestyksellisesti kalastaa ainoastaan hämärän aikana, kun arka
+kala muulloin helposti näkee korkealla olevan miehen ja hänen vapansa.
+Päivällä siitä tavallisesti onnistuu vain ensimmäinen hirsisillalta
+ulompaa tehty heitto. Mutta on siitä silti aikain kuluessa otettu yksi
+jos toinenkin pieni ja suuri. Nytkin oli vielä liian valoisa. Nykäisy
+kyllä, mutta ei »tarttua». Heittelin aikani ilman tulosta. Muutin
+ylemmä maihin, mutta ei sielläkään ottanut. _Stenofylaxeja_ ei näkynyt
+ilmassa eikä vedessä.
+
+Kiersin toiselle puolelle kosken. Siellä on pari varmaa paikkaa, jossa
+suuri lohi asustaa ja josta jos ei ota, ei ota muualtakaan. Kello oli
+noin 1/2 7 ja aika alkoi lähestyä. Heitin tavalliset heittoni, mutta
+ilman tulosta. Siirsime vähän alemma, mistä hallitsin melkein samat
+paikat kuin äsken toiselta rannalta. Kaksi suuren nykäystä, vähän
+maistoivat ja hylkäsivät pois. Kalat ovat siis kyllä kotonaan, mutta
+kun niillä on hyvää aikaa tarkastaa yksinään tulevaa valheperhoa,
+huomaavat petoksen ja pitävät pilanaan. Tarjosin toisia värejä ja
+toisia suuruuksia, turhaan.
+
+Istuin levähtämään kalakivelle, jossa voittojen kunniaksi on uhrattu
+lukemattomat tupakkauhrit, voittojen kunniaksi ja tappioiden
+valittajaisiksi. Tupakka on kalamiehen ystävä ilossa ja surussa. Se
+kiihdyttää ja rauhoittaa. Kesken kalan otonkin se on pantava,
+pistättämällä haavipojalla suuhun paperossi ja raapaisuttamalla tuli
+omain käsien ollessa rullassa ja vavassa kiinni. Tilanne näytti
+toivottomalta. Aurinko läheni laskujaan, mutta ei yhtäkään näkynyt.
+Ehkeivät tulekaan. Syy kai oli molemmissa, sekä perhosissa että
+auringossa. Eräs englantilainen auktoriteetti--ne ovat tutkineet
+kaikkia mahdollisia lohenonginnan vivahduksia--tietää, että kaikista
+huonoin syöntiaika päivästä on juuri vähää ennen auringon laskua, kun
+se alhaalta valaisee keskitaivaan, mistä valo sitten kuin mistäkin
+valonheittäjästä heijastuu alas ja tunkee veteen kirkastaen kosken
+pohjan jokaista kiven koloa myöten. Olen itsekin huomannut usein, että
+tähän aikaan yleensä ei saa, ellei taivas ole täydessä pilvessä.
+
+--Lähtään saunaan, sanoi Akkeli, haavipoikani. Eikähän siinä tainnut
+muukaan auttaa, vaikka vastahakoisesti taivuin ajatukseen, että tämän
+päivän nähtävästi oli päätyttävä sekä suuretta että pienettä. Mutta
+eihän kalastus olisi sitä onnenpeliä, mitä se on, jos aina tulisi
+valtit kouraan. Eivät tulleet perhoset eivätkä tulleet lohet.
+
+Ne tulivat kuitenkin kuin tulivatkin. Istuessani saunan lauteilla
+lämmittelemässä näen jotakin räpistelevän ikkunassa, ja siinä se on,
+ruskeasiipi, keltaruumis, iso ja lihava. Kiireesti kylmää vettä niskaan
+ja vaatteihin. Ei ollut menetettävä hetkeäkään, saattoi riippua
+minuuteista ison saanti.
+
+Olisiko nyt kulunut puolituntinen siitä, kun olin lähtenyt kolealta,
+elottomalta koskelta, mutta kun tulin takaisin arkulle, oli kaikki
+muuttunut ilmassa ja ilman alla vedessä. Aurinko oli painunut
+taivaanrannan taa, vedessä ei enää ollut voimakasta keskitaivaan
+heijastusta, vaan vyöryi vuo tummahkona tumman pilven alla. _Stenofylax
+Stellatus_ lenteli virvatähtenä kiihkeissä mutkissa, toinen toistaan
+ajellen, töytäten välistä naamaani, välistä niskaan ja sitä tietään
+kauluksenkin alle. Ne olivat isoja ja lihavia, oikeita herkkupaloja,
+joita olisi tehnyt mieli syödä elävältä--sillä syöväthän kiinalaiset
+kuulema onkimatojakin. Jo kaukaa näin mullosten suvannossa
+»pistelevän». Sidoin kiireesti siimaan usein koetellun ruskeasiipisen,
+keltaruumiisen, jonka senkin muutamia vuosia sitten olin saanut
+W----lta. Minulla oli sitä lajia vain tämä yksi, mutta sillä olin
+saanut useita suuria monena vuotena tähän aikaan päivästä. En tiedä sen
+nimeä, mutta otan siitä selon, jahka pääsen yhteyteen Englannin kanssa
+--eikähän nyt enää luulisi olevan estettä, kun saksalaisetkin ovat
+menneet omalle maalleen. Oi sinuas, ylpeä Albion!
+
+Hiivin kyyrylläni arkulle, etten peloittaisi pitkällä ruhollani enkä
+askelteni töminällä. Turha varovaisuus, sillä lohilla oli
+herkkupöytänsä katettuna ja ne tunkeilivat sen ympärillä, pienet ja
+suuret, kaapatakseen kuin kanat ruokaa, jota veenemäntä tyttärineen
+sirotti sormiensa lomitse heidän eteensä ympäri koskea. Samanlainen
+pätke ympäri koskea kuin edellisinäkin iltoina. Äsken arat kalat eivät
+nähneet eivätkä kuulleet eivätkä varoneet, vaan mulahtelivat,
+posahtelivat ja pärskivät ihan arkun vieressä. Näkyi pyrstöä, päätä,
+evää, ja joukeasti loirahtelevia selkiä. Suuria ainakin kymmenkunta,
+pieniä kukaties kuinka paljon eri haaroilla koskessa.
+
+Joka metsästä hiipien on tullut kaurahalmeen laitaan ja yht'äkkiä tapaa
+joka kuhilaan päässä teeren, voi jotakuinkin kuvitella, millainen oli
+hermojännitys sillä hetkellä, se sydämen pamppailu, se tunne
+hartioissa, se sähkötys nivelissä sormenpäistä varpaihin, jonka
+vanhakin erämies sellaisissa tilanteissa tuntee yhtä voimakkaasti kuin
+vasta-alkaja poikanen. Se on tuttua ja koettua, mutta aina uutta. Se on
+humalaa, sensatiota, olkoon, mutta ihanaa se on, ja joka on päässyt sen
+makuun, sen intohimon valtaan, hän ei siitä koskaan parane, hänestä ei
+tule raittiusmiestä, hän on ja pysyy parantumatonna alkoholistina
+kuolemaansa asti. Hän hakee huumausta, mistä sen saa, maksaa siitä
+niitä hyvänsä ja voi pahoin, jollei tuon tuostakin saa tyydytetyksi
+vaistoaan, jotakin ammoin isiltä, alkuihmiseltä, ehkä vielä kauempaakin
+perittyä petovaistoa, saukkovaistoa: saada kiinni, käydä hampain
+kiinni, ei päästää, vaan pitää, kiristää kurkusta viimeiseen saakka.
+
+Istuuduin arkulle ollakseni heittäessäni niin alhaalla kuin
+mahdollista. Ensimmäinen heitto, tai toinen tai kolmas, on usein
+ratkaiseva. Jos se epäonnistuu, on se sama kuin harhaisku, harhalaukaus
+teeriparveen. Perho on joko itsessään sopimaton ja kalan epäluulo
+herätetty toisiinkin nähden, tai putoo se huonosti, kala nousee ja
+hylkää sen tai tarttuu heikosti ja pääsee, jos siima on jäänyt
+höllälle.
+
+Heilautin vapaa pari kertaa, sain siiman suoraksi ilmassa, pysäytin
+vavan sopivassa kulmassa ja siima laskihe perhoineen keveästi pinnalle,
+perho ensin, sitten siima, niinkuin tekniikka vaatii.
+
+Kun perho on tehnyt kaarensa virran mukana, ja kulkenut niin kauas
+alas, että uusi heitto pian olisi tehtävä, kiinnittyy siima, vavan
+kärki vastaa ja kala on kiinni, ja iso onkin.
+
+Tuskin on mikään vaihe niistä monista, joihin lohenonkija joutuu, niin
+tenhoisa kuin ensimmäinen tuntu suuresta lohesta. En tiedä vielä,
+millainen se on, en, minkätapainen, sen vain, että se siinä on. Olen
+onnistunut, olen laskenut oikein, juuri sen perhon piti siihen ja
+siihen paikkaan pudoten kaikkien teoriain mukaan kelvata. Ja samassa
+välähtää kinematograafisin leimauksin kuvia ennen käydyistä otteluista.
+Tekeekö se nytkin niin ja niin, paneeko se toimeen sen ja sen
+yllätyksen? Onkimies on siima-vapajohtoa myöten saamansa sähköiskun
+vaikutuksesta lyhyen hetken kuin tainnoksissa, huumautuneena, itsestään
+poissa. Sitten herää hän todellisuuteen. Se on lohen valtavan pyrstön
+posahdus, joka hänet siihen herättää. Kala on huomannut tulleensa
+yllätetyksi, joutuneensa vangiksi ja koettaa nyt vapautua. Se tempoo,
+pudistaa kahlettaan ja huomaa--kun vapa on notkea ja rulla herkkä--että
+kahletta tuskin onkaan. Sitä on kuitenkin vähän, joka häntä pidättää,
+vaikkei hän sitä näe, ainoastaan vähän tuntee. Siitä täytyy päästä
+eroon. Lyhyitä hyökkäyksiä oikeaan ja vasempaan, pyöräyksiä ikäänkuin
+epäröiden, mihin ryhtyä. Tuo vastustus seuraa yhä mukana, suupielessä
+on jotakin, joka kiinnittää--siitä _on_ päästävä ja alkaa tositaistelu.
+
+Se on, kun koukku on pieni ja peruke heikko ja hieno, jotenkin
+tasaväkinen suuren kalan ja onkimiehen välillä. Se on sylipainia tai
+sormikoukkua. Jos tässä kehaiseisin, sanoisin, että se on verrattavissa
+urheiluun, jota Kaarle XII harjoitti painiessaan sulin käsin karhun
+kanssa. Ei pyssyä, ei keihästäkään, ainoastaan kärjetön kanki, joka
+lopulta sekin nakattiin menemään, ja käytiin sylipainiin. Ei missään
+uudenaikaisessa pyydysurheilussa jouduta niin kiinteästi yhteen toinen
+ja toinen. Ainakin on se täysin verrattavissa silmukkanuoran heittoon
+ratsun selästä villihevosen kaulaan tai puhvelin sarviin tai
+suksimiehen suopungin heittoon poron sarviin. Hieno vapahan ei ole
+muuta kuin jatkuva käsi, kala tuntuu olevan sormen päässä ja ottelu on
+hyvinkin mieskohtaista. Jokainen kalan liike tuntuu välittömästi,
+jokainen pyrstön tempaus välittyy vapaa myöten sitä pitävän käteen ja
+pitäjä voi usein lukea kalan ajatukset ja aikomuksetkin, mitä se nyt
+tuumii ja mitä tulee tekemään. Vaikka kala on miestä heikompi, on
+kuitenkin vehkeiden heikkouteen nähden tasapaino olemassa ja alussa on
+etu aina kalan puolella. Kun perho on pieni ja se tavallisesti on
+kiinni tunteettomassa leukaluussa tai suupielen lihaksensa, ei kala
+tunne kipua ja sillä on kaikki edellytykset päästä irti. Onhan se
+paljoa voimakkaampi kuin hieno peruke. Se vie siimaa mihin tahtoo, ja
+jos se heti syöksyisi suoraan pois, katkeaisivat vehkeet, ei tarvitsisi
+muuta kuin heittäytyä veden vietäväksi eikä mikään vene ehtisi mukaan,
+vielä vähemmän tietysti rannalla oleva. Vehkeet eivät kestäisi edes
+kalan kuollutta painoa. Suuren kalan kokoinen tavallinen uunihalkokin
+menisi menojaan. Usein kala tämän etunsa älyääkin ja monet ovat ne
+lohet, jotka siten ovat minulta päässeet, kun en ole voinut seurata
+rantaa myöten mukana. Siima loppuu, nykäys vain ja kala on
+kaksintaistelussa voittanut. Mutta tavallisesti kala on tyhmä tai
+kokematon tai hätäytyy ja lähtee ylös tai pysyy paikallaan, äkäytyen
+pohjaan, ja antaa uuvuttaa itsensä ja tulee vedetyksi yhä lähemmä.
+
+Tämä tänillan ensimmäinen kala oli aika pahanilkinen. Vapa oli kovalla
+koetuksella: kuinka se saikaan joustaa ja kuinka siima lauloi! Kala ei
+tosin ollut suurimpia, ehkä noin 4-kiloinen, päättäen koosta sen
+hypätessä. Sen kokoinen kala on notkea ja virkeä. Päätän ottaa sen
+pian, sillä nyt ei ole aikaa uuvuttamiseen kaikkien taktiikan sääntöjen
+mukaan. On jouduttava saamaan toisia, joita hyppii ihan tuossa edessä,
+muutaman sylen päässä, vavan ja siiman muodostaman kaarenkin alla. Jos
+tämä pääsee, otetaan uusi. Ja niin minä kiristän ja hengästytän sen
+niin, että tuskin on kulunut viittä minuuttia, kun se loikertelee arkun
+huopeessa, josta Akkeli kurkottaa sen koukkuunsa.
+
+Samassa perho irtautui suusta ja vapa oli valmis uuteen heittoon.
+Akkeli ei ole vielä ehtinyt kiikuttaa kalaa maihin, kun uusi kala on
+kiinni. Koska perho ja peruke näkyvät kestävän, panen tämänkin heti
+tiukalle ja saan sen ennen pitkää pyöräytetyksi arkun luo, niin että se
+vielä täysissä voimissa ollen joutuu koukun saavutettavaksi. Se on
+6-kiloinen uroskala. Joitakin heittoja taas ja taas jämähtää. Se on
+sitkeämpi ja uitattaa itseään puolisen tuntia, pyrkii itsepintaisesti
+alas, näyttää olevan jo menemässä suureen koskeen, mutta kääntyy viime
+hetkessä, ui viistoon toiselle rannalle, kampeutuu sieltä tälle ja
+pettyy antautumaan arkun ja maan väliseen matalaan suvantoon, jossa se
+on helposti taltutettavissa ja johdettavissa rantaan. Se on 5-kiloinen
+naaraskala.
+
+On jo melkein pimeä, tuskin näen mennä arkulle, mutta menen sittenkin.
+Tavallisesti minulle tämmöinen saalis jo riittää, mutta otamma heitä
+nyt talven varalta minkä saan; jää niitä sinne sittenkin satoja
+kutemaan: ja onhan niitä istutettu ja hoidettu tässä koskessa muidenkin
+varalle. Perhosten parveilu yhä jatkuu, ja vaikka saamani kalat ovatkin
+laahanneet sumaa koskessa ristiin rastiin, mikä tavallisesti peloittaa
+tai arkiuttaa toiset, eivät ne nyt näy mistään välittävän. Siinä
+mulahtelee ja pärskää lakkaamatta pieniä ja suuria. Silloin tällöin
+töytähtää suuri, (8-9-kiloinen), joita ei juuri koskaan saa ongella,
+ylös vedestä suoraan ilmaan kuin pökkelö, pudoten takaisin pyrstölleen.
+Illan pimetessä ovat yölepakotkin saapuneet saaliin jakoon. Ne häärivät
+vavan ympärillä sen soiton houkuttelemana, joka syntyy veden hangatessa
+siiman kieltä, jota toisaalta pitää tiukalla vavan kärki, toisaalta
+koskessa temmeltävä kala. Soitto kuuluu onkijankin korvaan eri
+äänilajeissa, kun asettaa sen vapaan kiinni. Olen muuttanut perhon
+kokeillakseni uudella kuosilla, suurella kiviperholla, _Stoneflyllä_,
+joka sekin jäljittelee _Stenofylax Stellatusta_. Saan silläkin, näkyy
+olevan samantekevää, mitä heille tänä iltana tarjoo. Se on 5-kiloinen
+koiraskala, voimakas ja villi, jonka ottamisvaiheet jääkööt
+kuvailematta; saanen vielä vain sanoa, että kesken kahakan täytyi panna
+tupakka hermojen rauhoitukseksi--eikä haiku koskaan hivele keuhkoja
+niinkuin tällaisessa tilanteessa.
+
+Niitä makaa nyt rannalla rivissä neljä melkein samankokoista ruskeata
+venkaletta, painaen yhteensä noin 20 kiloa, otetut 1-1/2 tunnin
+kuluessa. Saaliin puolesta voisi jo riittää, mutta minun tekee mieleni
+vielä nähdä, kuinka kauan näitä pitoja kestää, ja minä menen vielä
+kerran arkulle, hiihdätellen melkein pilkkosen pimeässä sinne viepiä
+puita myöten. Sen ajan kuluessa, mikä on mennyt perhon irtauttamiseen
+viimeisen kalan kidasta ja hetken lepoon, on ehtinyt tapahtua
+täydellinen käänne kosken elämässä. Lepakot ovat kadonneet, samoin
+perhot, ei kuulu enää kalan liikettä, parveilu on päättynyt,
+juhla-ateria korjattu pois ja vieraat poistuneet pöydästä minne
+lienevät piiloihinsa. Muutan takaisin ensimmäisen hyvän perhon, mutta
+ei ota enää sitäkään.
+
+Akkeli on ripustanut kalat korentoon--konttiin ne eivät mahdu--ja me
+kannamme saaliin kotiin, mieli metisenä ei ainoastaan taakasta
+itsestään, vaan myöskin siitä, miten saalis oli saatu: ottamalla
+huomioon oikea hetki ja käyttämällä oikeata perhoa. Saavutettu luonnon
+tutkisteluun perustuva kokemus on lohenonginnan niinkuin muunkin
+pyydystelyn menestymisen ensimmäisiä ehtoja.
+
+Luonnolla on usein merkilliset metkunsa. Sen koneisto toimii yleensä
+oikullisesti, mutta toisin kerroin taasen yllättävällä
+yhdenmukaisuudella semmoisessakin pikkuasiassa kuin lohenonginnassa.
+Samana päivänä ja samalla tunnilla kuin minä sain nämä loheni
+Keski-Suomessa, oli toinen kalastaja Kalkkisten koskessa Heinolan
+lähellä Etelä-Suomessa saanut melkein samanlaisen saaliin
+samantapaisella keinotekoisella perholla samojen luonnonperhojen
+parveillessa koskella.
+
+
+
+
+TÄYLLÄ JA PERHOLLA.
+
+
+Saavuin eräänä keväänä koskelleni kaikkine uusine ja vanhoine
+perhoineni. Olin edellisenä keväänä ottanut talteen kaikkia niitä
+perhoja, joita koskella tapasin ja hakenut kaikista Helsingin
+urheilukaupoista niiden vastineet, mikäli niitä oli saatavissa. Niillä
+oli minun nyt kokeiltava. Olin kuitenkin tullut liika varhain, sillä
+perhot eivät vielä olleet ilmaantuneet. Heittelin viimekeväisiä,
+samankokoisia malleja, mutta kaikkialla yhtä huonolla menestyksellä.
+Silloin tällöin ajoi joku, räpsäyttäen pyrstöllään ja kääntyen
+kiivaasti pois. Sain kielteisen vahvistuksen siihen teoriaan, että
+mullonen ottaa perhoa vain silloin, kun sitä on koskessa toisessa tai
+toisessa muodossa. Kun ne eivät näe niitä luonnossa, eivät ne välitä
+niiden jäljennöksistäkään. Oikeauskoinen englantilainen perholla onkija
+olisi jäänyt odottamaan perhojen parveilua, istuskellen ja
+käyskennellen ja vartioiden kosken rannalla ryhtyäkseen toimeen vasta
+sitten, kun näki mullosten liikehtimistä pinnalla. En malttanut odottaa
+sitä, vaan ryhdyin toisiin keinoihin. En vielä silloin uskonut
+»suurperhoon». Koetin kyllä lohiperhoa _Jock Scottia_ ja sainkin sillä
+muutamia, mutta kun pidin niitä satunnaisena saaliina, en jatkanut.
+Tässä saanen ohimennen huomauttaa, kuinka suuressa määrin jonkin
+pyydyksen menestyksellisyys riippuu siitä, miten hartaasti siihen uskoo
+ja millä vakaumuksella sitä siis käyttää. Usein saattaa kaikkein
+paraskin pyydyslaji siirtyä miltei hyljättyjen sarakkeeseen vain siitä
+syystä, ettei niillä malta kokeilla tarpeeksi. Luultavasti olisivat
+»suurperhot» tänä kevännä kelvanneet yhtä hyvin kuin sitten
+seuraavanakin.
+
+Minä nyt sen sijaan turvauduin pyydykseen, jolla oli vanha hyvä maine
+Huopanassa, pieneen devoniin. Sitä otti heti, aivan pienetkin, jotka
+tavallisesti ottavat parhaiten perhoa. Sain niitä kymmenkunnan, joiden
+yhteinen paino oli noin kolme kiloa. Seuraavana päivänä sain
+suurempiakin, puolikiloisia ja kiloisia, jopa yhden liki kaksikiloisen.
+Tämä viimemainittu oli n.k. kannibaali, oman sukunsa syöjä, suurisuinen
+ja laiharuumiinen epämuodostuma, joka elää melkein yksinomaan
+kalaravinnosta, mieluimmin omaan sukuunsa kuuluvasta, ja joka on kosken
+kalakannan pahin vihollinen.
+
+Mutta kun otti devonia, oli ilmeistä, että nyt ottaisi myöskin täkyä.
+Niinkuin jo ennen olen maininnut, en minä juuri mielelläni turvaudu
+täkyyn. Sen hankkimisessa on paljon puuhaa, sen kuljettaminen koskella
+mukana on hankalaa ja sen heittäminen kiusallista, se kun tuoreena ei
+tahdo kestää. Formaliinitäky ei myöskään ole miellyttävä käsitellä,
+vaikka se onkin sitkeämpi.
+
+Ryhdyin kuitenkin onkimaan salakoita perhosvavalla. Vaihteen vuoksi on
+salakan onginta kylläkin hauskaa, varsinkin perholla, jota se ottaa
+mielellään. Sainkin niitä pian täkysumpun täyteen. Ennenkuin kuitenkaan
+ehdin itse niitä käyttää, saapui toveri, joka mielellään onki täyllä ja
+sai minun salakkani. Näyttäytyi, että salakka oli oikea pyydys. Kaloja
+löytyi melkein mistä hyvänsä ja ne olivat kaikki kosken parhaita, kilon
+kokoisia, mustia ja villejä. Toverini otti niitä yhtenäkin päivänä
+parikymmentä. Ja syönti kiihtyi päivä päivältä. Eräänä niistä, kun
+toverini oli matkustanut pois, kävin minä vuorostani kokeilemaan läpi
+koko kosken. Näitä samankokoisia mullosia oli siinä ylt'yleensä. Tuskin
+olin pudottanut salakan kuohuun tai kiven huopeeseen tai suvantoon tai
+arkkujen viereen tai puoman kupeeseen, kun kaikkialta karkasi mullonen
+esiin ja otti kiihkeästi, intohimoisesti ja nälkäisesti.
+
+Oli kuin koko koski ylt'yleensä olisi ollut hermostumisen vallassa. On
+iso ero siinä tavassa, millä kala milloinkin ottaa. Kun syönti on
+oikein rajua, iskee se koko kidallaan, eikä tokaise vain huultensa
+huipulla--joskus se näyttää vain sitä seuraavan, suutaan avaamatta--
+nielee suurenkin pyydyksen kurkkuunsa, jokin näyttää iskevän
+useampaankin kertaan, jos ei ensi kerralla osu. Se näyttää menettäneen
+kaiken varovaisuusvaistonsa, olevan sokea näkemään karkeimpaakin
+koukkua ja paksuintakin peruketta.
+
+Mikä tämän aiheuttanee? Todennäköistä on, että mullonen tähän aikaan
+vuodesta ottaa korvauksen siitä paastosta, jota sen on täytynyt kestää
+koko pitkän talven, ja seuraa silloin salakoita ja muita pikkukaloja,
+jotka siihen aikaan paltoutuvat koskeen ja jos niitä ei siellä satu
+olemaan aivan runsaasti, täyttää vatsansa kaikella mitä saa, ja niin
+paljolla kuin saa ja niin pian kuin saa. Mutta näiden päivien kiihkeään
+syöntiin vaikutti kai myöskin sää. Sillä kieltämätöntä on, että
+sääsuhteilla on suurikin merkitys syöntiin nähden. Seisovilla
+yksitoikkoisilla ilmoilla, olivatpa ne pitkällisesti sateiset tai
+poutaiset, huonontuu syönti huonontumistaan. Jos sitävastoin ilmanpaine
+on muuttumassa ja siitä aiheutuu levottomuutta ja syntyy sähköisyyttä,
+jos ukkonen uhkaa ja taivaalle kasvaa pilviä, jotka milloin luovat
+mustia varjoja, milloin päästävät päivän leimahtamaan ja sammumaan
+veden pinnalla, jos rakentuu sadetta ja se sitten kuuropilvin vuoron
+syntyy ja lakkaa samassa, silloin on syönnin aika. Syönti sellaisella
+säällä voi taas riippua--niin on arveltu--sekä sähköisyyden ja
+ilmanpaineen vaikutuksesta kalan organismiin että myöskin siitä, että
+yhtämittaa vaihtelevat varjot ja valot estävät kalan näkemästä
+pyydysten keinotekoisuutta ja ehkä myöskin häikäisevät sen silmiä. Tuo
+näistä syistä syntyvä optillinen levottomuus ehkä myöskin jossakin
+määrin suoranaisesti kiihoittaa kalaa. Kuinka tahansa, nyt oli
+sellainen sää ja kala söi rajusti. Se otti kaikkialla yhtä hyvin,
+Niskassa, välisuvannossa ja kosken alla.
+
+Kunnes täyn syönti yht'äkkiä lakkasi. Samalla kuin ongin salakalla,
+minä aina tuon tuostakin koetin perholla. Oli tullut koskelle eräs
+toinen toveri, joka kalastaa melkein yksinomaan perholla. Hän palasi
+koskelta tuoden tullessaan kolme samanlaista mullosta kuin ne, joita
+oli saatu salakalla. Hän tavallisesti aina onkii lohiperholla, mutta
+nyt hänellä oli ollut ruskea korkkiruumiinen ja gelatiinisiipinen, joka
+jäljittelee päiväperhoa, efemeraa, jota englantilaiset kutsuvat
+_Mayflyksi_ s.o. toukokuun perhoksi. Ja kun menin ulos, huomasin, että
+näitä perhoja survi ylös ja alas ilmassa. Panin samanlaisen ja otti
+sitä minultakin. Minulla ei ollut niitä kuin yksi vanha, jonka pian
+menetin. Kiinnitin silloin siimaan samanvärisen ja saman suuruisen
+_Coch-y-bondhyn_, jolla ei kuitenkaan ole siipiä niinkuin _Mayflyllä_,
+vaan ainoastaan tuuhea karvaruumis. Olin lukenut ja merkinnyt muistiin,
+että nämä perhot ajavat jotenkin saman asian ja että _Coch-y-bondhyä_
+ottaa silloin, kun efemeroja on vähän--niinkuin nyt oli. Sainkin sillä
+joitakuita.
+
+Perhon syönti oli siis vihdoinkin alkamassa. Ja yht'äkkiä ne, nuo
+tavalliset pienet ruskeat ja harmaat keväiset koskiperhot,
+ilmaantuivatkin, kun olin niitä viikon verran odottanut. Vaihdoin
+_Coch-y-bondhyn_ pienempiin ja sain _Hoflands fancylla, Stoneflyllä,
+March brownilla, Hardys favouritellä, Governorilla_ y.m., joita minulla
+oli milloin mitäkin lajia aina kolme siimassani, nyt yhtä hyvin kuin
+sitä ennen devonilla ja salakalla. Jos olisin malttanut säästää nekin
+kalat perhosaikaan, olisin luultavasti saanut nekin perholla.
+
+Sain samalla kokea, että nyt ei kelvannut mikään muu kuin perho. Kosken
+pöytä oli katettu mullosen kaikkein makeimmalla herkulla, jota se ahmi
+tavattomalla ahneudella. Perhoja tuli kuin tuiskuttamalla. Niitä kihisi
+kaikissa pensaissa, joista ne pelmahtelivat paksuina pilvinä ilmaan.
+Niitä parveili savunaan puiden latvoissa, juoksenteli puomia ja
+sillankaiteita pitkin kuin russakoita, niitä tunki silmiin, suuhun ja
+sieraimiin, ikkunat oli pidettävä kiinni, etteivät ne täyttäisi
+huoneita. Missä oli vähänkin suvantoa ja tyynempää vettä, siinä
+tuikkivat turvat, pätkivät pyrstöt, ja hypähteli korkealle mullosia
+ottaen ruokaansa sekä vedestä että ilmasta. Säyneitäkin mulahteli
+Välisuvannossa puoman ja maan välissä. Vasta tämmöisinä päivinä näkee,
+kuinka paljon kaloja koskessa todella on. Ruokaa riitti kaikille ja
+sittenkin sitä meni suurin osa hukkaan. Jokainen kala oli pian paksu
+kuin syöttöporsas, vatsa pingallaan ja kurkku läkähtymään asti täynnä.
+Oli istuttava rannalle iloitsemaan toisten ilosta, sillä pian aikaa ei
+maksanut vaivaa koettaakaan keinotekoisin perhoin kilpailla
+luonnollisten kanssa, jotka elävinä putoilivat veteen ja lentelivät ja
+juoksivat pinnan yllä ja pintaa pitkin. Sinä päivänä kuin perhostulva
+oli korkeimmillaan, en saanut ainoatakaan, en perhoilla, en salakalla
+enkä millään. Mullosten ei tarvinnut muuta kuin seisoa pää vastavirtaan
+ja aukoilla suutaan ja niellä. Satojen joukossa oli minun perhoni vain
+yksi ja siis vain sattuma, että se sattui suun kohdalle.
+
+Näitä pitoja kesti useita päiviä. Sitten alkoi perhospyry vähitellen
+vaimeta ja sitä mukaa syönti taas parata. Kun mulloset turhaan
+odottivat luonnon tarjoilun jatkumista, ottivat ne taas minun
+tarjoamiani. Kokeilin kaikenlaisilla malleilla ja kaikki kelpasivat,
+erikoiset ja eriväriset. Sain pian tarpeekseni tästä ja lähdin. Ei
+makeata mahan täydeltä, ja tulee se kai kesä toinenkin--niinkuin
+tulikin.
+
+
+
+
+UISTIN.
+
+
+Kalamies on usein vanhoillinen eikä helposti luovu pyydyksestä, johon
+hän on tottunut. Vanhat pyydykset voivat ruostua, mutta rakkaus niihin
+ei ruostu. Samasta syystä hän ei myöskään ensi tilassa taivu käyttämään
+sellaista, jolla joku toinen on saanut, mutta hän ei. Ja usein vanhalla
+ja rumemmallakin, johon rajattomasti uskoo, saa paremmin kuin uudella
+kauniimmalla, johon ei usko, sillä uskosta se tämä kalansaaliskin
+riippuu. Joka uskoo johonkin pyydykseen, hän taistelee sen uskonsa
+puolesta ja sen innostamana ja heittää hartaasti ja hikipäässä eikä
+veltosti ja välinpitämättömästi niinkuin silloin, kun pyydyksellä ei
+ole hänen täydellistä luottamustaan. Monien vehkeiden suhteen olen
+tuuminut: »Saattaahan se olla hyvä tuokin, siellä ja siellä, sitä ottaa
+semmoistakin, kun sattuu, ja kyllähän minä olen minäkin sillä koettanut
+ja jonkin saanutkin, mutta paras on panna se ja se s.o. se, millä minä
+yleensä olen saanut.» Vasta sitten, kun omat suosikit eivät kalasta,
+kun niillä turhaan olen piessyt koskea pitkin ja poikki, vasta sitten
+minä kuin jonkin ihmeen toivossa turvaudun toisen suosittelemaan, mutta
+silloin hyvin usein ei kalasta sekään.
+
+Vaikka oppi-isäni Lybeck käytti paljon uistinta tai oikeastaan lippaa,
+joita hänellä oli useamman laatuisia, pieniä ja suuria, ja vaikka
+tiedän olevan vesiä, joissa uistin lohenkin onginnassa on melkein
+yksinomaan käyttökelpoinen, en minä ole siihen oikein päässyt
+perehtymään, jotavastoin olen takertunut devoniin ja heittelen sitä
+erivärisenä ja erikokoisena melkein aina silloin, kun en kalasta
+perholla. Sitä on helppo heittää, sitä saa erisuuruisia ja hopeisia ja
+kultaisia ja sitä voi ripolinillä maalailla minkä väriseksi milloinkin
+tahtoo. Sillä voi jäljitellä valkoista kalaa, keltaisenpunaista ja
+vihreänsinistä sekä elritsaa että pienintä mullosenpoikaa, jopa oikein
+pienellä harmaankeltaista koskiperhon toukkaakin. Lippa ja varsinkin
+soikea uistin sitävastoin leveytensä ja keveytensä vuoksi lentää
+huonosti ilman lyijyä, on varsinkin kirkkaalla säällä liiaksi näkyvä
+suurine koukkuineen, joita vauhti ei peitä niinkuin devonissa. Valkea
+täky, jota se jäljittelee, on aina parempi, ja ainoastaan sen
+puutteessa olen silloin tällöin käyttänyt uistinta etupäässä haukia
+varten. Se onkin enemmän tyynessä tai vain heikossa virrassa uistelevan
+kuin rannalta virvelöijän ja koskessa heittelevän pyydys. Se on
+sitäpaitsi arka ja koko lailla vaikeasti käsiteltävä pyydys, sen
+kuperuus kun pitää olla erilainen eri vahvassa virrassa, jotta
+liikehtely vastaisi pyörtyneen kalan liikettä, jota ainakin suurempi
+uistin ja lippa jäljittelee. Se ei saa lipattaa ja heittää
+kuperkeikkojansa vedessä liian nopeasti eikä myöskään liian hitaasti.
+Siinä suhteessa se kokonaan eroo devonista, joka aina pyörii yhtä
+tasaisesti akselinsa ympäri ja jonka liike aina on sama, pyöripä se
+hitaammin tai nopeammin.
+
+Mutta kun uistin tai lippa sattuu olemaan oikeaa mallia siihen veteen,
+missä sillä kalastetaan, voi se tehdä ihmeitä. Ja erään uistimen kanssa
+minä kerran Huopanassa jouduin en tosin itse kalastajana, vaan toisen
+soutajana, semmoiseen syönnin peliin, että tulen sen aina muistamaan--
+ja harmikseni, jos sanon suoraan.
+
+Tapasin kesällä Helsingin Esplanadissa vanhan kalakumppanin, joka sanoi
+olevansa menossa urheilukauppaan ostamaan jotakin uistinta, jonka hän
+oli huomannut erittäin tehoisaksi saaristossa haukia uistellessaan. Hän
+arveli, että se ehkä olisi hyvä Huopanan lohillekin. Minä en uskonut,
+jos en ollut uskomattakaan. Vaan sopiihan koettaa, sillä kaikkea pitää
+koettaa. Vaikka olenkin vanhoillinen siihen nähden, millä lopulta
+kalastelen, minä kyllä aina kokeilen uusillakin, negativinenkin kokemus
+on kokemus sekin. En edes tiedustellut, millainen uistin se oli, jonka
+hän aikoi ostaa. On pyydyksiä, jotka sattuma saattaa muotiin ja jota
+sitten kauppiaat kehuvat asiakkailleen ja joita herkkäuskoiset ostavat,
+kunnes ne sitten yhtä pian häviävät. Niissä on aina olevinaan jokin
+hienous ja salaisuus. Milloin pitää uistimen välttämättä olla
+päältäpäin kuparinvärinen ja alta hopeanvärinen, milloin taas
+päinvastoin, milloin ei kupari kelpaa lainkaan, vaan sitävastoin
+ehdottomasti vaski. Olen minäkin niitä ostanut ja maalannut ja
+galvanisoittanut, pääsemättä kuitenkaan selvyyteen toisen tai toisen
+ehdottomista eduista, sillä lopulta kaikki pyydykset
+kalastavaisuuteensa nähden riippuvat veden väristä ja syvyydestä ja
+taivaan pilvisyydestä tai poutaisuudesta ja kuka lopulta tietää mistä
+taiasta, mutta sen tietää jokainen kalastaja, että aina ne oikkuilee ja
+yllättelee. Elokuun keskivaiheilla tapasin toverini taas Huopanassa ja
+hänen laatikostaan tuli esille ainakin neljän tuuman pituinen soikea
+kalankuvainen hopeauistin, niitä semmoisia, joissa tylsä pyrstö on
+asetettu pääpuoleksi ja terävä pääpuoli pyrstöksi--miksi niinpäin, sitä
+en koskaan ole osannut selvittää--muodoltaan jotenkin samanlainen kuin
+se, jota käytetään Kemijoen suvannoissa. Ennen näkemistäni se erosi
+vain sikäli, että se oli yksivärinen ja kupera puoli oli tehty
+suomuille. Siinä. oli kolme koukkuparia, yksi ylinnä, toinen alinna ja
+kolmas keskellä, oikeita ankkureita.
+
+--Mikäpäs siinä, uistin kuin uistin, ainakin siinä pysyy, kun kerran
+tarttuu, saattaa olla haukia varten hyväkin, mutta täytyy olla hyvin
+nälkäinen tai likinäköinen lohi, joka tuommoisen nielee.
+
+--Menen minä nyt kuitenkin koettamaan aamiaiskalaa, kala kuin kala ja
+kala se on haukikin.
+
+--Minä tulen soutamaan.
+
+Toisen varmuus aina hiukan tarttuu. Eihän tiedä, syöhän lohi
+Keiteleessä sen suuria muikkuja ja ottaahan se koskessa salakkaakin,
+miksei se ottaisi senkin kuvaa niinkuin kaikenlaisen muunkin elävän
+ruokansa kuvaa?
+
+Lähdimme niskaan hopeauistimen kauniisti kylläkin helähdellessä vapaa
+vasten. Oli tuulinen, lounaasta tempoileva ilma, milloin poudassa,
+milloin pilvessä. Niskassa on järven ja kosken rajalla pienoinen saari,
+jonka ympärillä on hyviä haukipaikkoja. Kierrämme sen ensin järven
+puolelta, mutta ei ole hauki syönnillään, vaikka on olevinaan niin hyvä
+pyydys, että sillä Tammisaaren satamassakin saa niin paljon kuin
+tahtoo. Ehkä ne ottavat saaren alapuolelta. Ei ota sieltäkään, vaan sen
+sijaan uistin kyllä useamman kerran ottaa pohjaan ja antaa haravansa
+täyden vesiheiniä. Siihen ne nuo moni- ja pitkäkoukkuiset yleensäkin
+ovat erittäin taipuvaisia, niillä on aivan erikoinen rakkaus myöskin
+pohjahakoihin, saa olla hyvin iso hako, joka niiden varassa ei nouse
+ylös.
+
+--Maltahan ... maltahan...
+
+Laskeumme alemma, siinä on paikka, jossa melkein aina on hauki, onpa
+joskus vaihteeksi lohikin. Siinä on sitä varten tarpeellinen kivi ja
+kiven rannanpuolella ahvenheinikkotukko, jos ei siis siitä, niin ei
+mistään. Ja siinä se samassa ottaa kuin ottaakin. Näyttää olevan noin
+kilon painoinen, ja tulee oikonaan venettä kohti.
+
+Toverillani on luja, kankea vapa, jonka kärki kyllä on melko lailla
+taipunut, käyristynyt monessa tasapäätappelussa, mutta kestää yhä. Se
+on saanut olla mukana monessa kovassa koetuksessa sekä Tainionkosken
+kuohuissa että Äänekosken rännikanavan niskassa, joissa ei kuulema auta
+olla helläkätinen; jos antaa lohelle hetkenkään hengähdysaikaa, se
+menee. Täytyy huumata se ensi tempaisulla niin, ettei se ehdi
+ajatellakaan lähtemistä pelastavaan kuohuun. Siima ja peruke ovat
+ystävälläni yhtä lujat, tapsi teräslangasta punottu. Kun hänen
+pyydykseensä kerran tarttuu, ja jos vielä tarttuu niin hyvin, että
+kalan suupieli kestää, silloin hän myöskin voi vetää sen uuvuttamatta
+maihin, ei niin isoa, ettei se tulisi. Sillä tekniikalla on kyllä monet
+heikotkin puolensa, mutta on ainakin yksi vahva, se että hyvän syönnin
+aikana ei aika mene hukkaan, niinkuin menee heikommilla vehkeillä. Ja
+onhan sellainen menettely urheilunkin kannalta tyydytystä antava
+sikäli, että ottaminen on koko ajan ottelua, vimmattua sylipainia
+elämästä ja kuolemasta ilman mitään kuolleita välikohtauksia, ilman
+yhtä ainoata hengähdyksen hetkeä, kala ei pääse painautumaan pohjaan,
+ei jurnittamaan eikä jarruttamaan, joka voi saattaa kärsivällisimmänkin
+epätoivoon.
+
+Ja niinpä hauki nytkin vanhasta tottumuksesta otettiin oikonaan kotiin,
+pää korkealla, suoraan haaviin ja olisi kai tullut ilman sitäkin laidan
+yli yhtä kyytiä veneeseen. Vasta siinä se pääsi päristelemään ja
+päristelihe heti irti. Jos hän ei olisi pannut sitä niin tiukalle kuin
+pani ja päästänyt sen vain kerrankaan hyppäämään, olisi se päässyt jo
+ennen. Vahva vapa, luja siima, teräsperuke, isot koukut, tuima otto--
+ilman sitä se olisi mennyt ja kun ei mennyt, oli se tämän tekniikan
+voitto--joka oli todistettava ja taas kerran todistettu. Olimme siitä
+usein väitelleet ... minä myönsin.
+
+--Näetkös nytkin?
+
+Näinhän minä, mutta en minä sittenkään vielä ollut kaikin puolin
+vakuutettu ... annahan olla, kun tarttuu suurempi, oikein suuri, eivät
+siinä mitkään pelit kestä.
+
+--Niin suuria ei ole ... ja jos ei kestä, niin olkoon kestämättä;
+joskaan silloin en ole saanut, olen ainakin urheillut, jos en olekaan
+voittanut, olen ainakin taistellut.
+
+--Siis jatkamme.
+
+--Minä olen valmis.
+
+Lähdimme toivehikkain mielin soutamaan, sillä missä ja mitä yksi hauki
+ottaa, siinä ja sitä ottaa toinenkin. Olihan jo todistettu, että tämä
+suomuselkäinen uistin kelpaa ei vain Tammisaaren sataman, vaan myös
+Huopanan haueille, ja minä ohjasin siis veneen takaisin vesille
+vähemmin epäilevänä kuin äsken. Uistimen omistaja oli niin vuorenvarma
+voitostaan, että sanoi: »Tuosta otetaan uusi ja parempi»--samassa kun
+hän heitti helisevän pyydyksensä ulos niin, että siima vinkui vavan
+renkaissa. Tuskin oli pyydys läiskähtänyt veteen ja ehtinyt hiukan
+upota, kun vapa taipui ja kala oli kiinni.
+
+--Mikä se on?
+
+--Lohi, souda!
+
+Tunsin airoissakin, että se oli suuri, mutta en soutanut, vaan päästin
+päinvastoin venettä virtaan, ettei kiristys kävisi ylen suureksi.
+Huusin vielä hädissäni, että hän päästäisi siimaa. Se menee kuitenkin
+alas, on soudettava maihin ja seurattava mukana Välisuvantoon saakka.
+
+--Souda, sanon minä! komentaa toverini.
+
+--Katkeaa...
+
+--Ei katkea, souda!
+
+Teen työtä käskettyä. Se on todellakin lohi, ja koettaa turhaan sekä
+oman voimansa että kosken niskan vesivoiman avulla laskea alas. Kun
+vapamies vääntää rullaa ja soutumies airoja, on se pian pinnalla kuin
+äskeinen hauki, velloen veden kauheaan vaahtoon niinkuin täydellä
+paineelle liikkeelle pantu potkuri. Se ei voi sitä kauan kestää, sen
+täytyy koettaa pelastautua ylöspäin, kun ei voinut pelastautua alaspäin
+ja se syöksee eteenpäin venettä kohti, kilpaillen rullan ja soudun
+kanssa.
+
+--Nyt on helvetti!
+
+--Mikä on?
+
+--Helvetti ... älähän souda!
+
+--Eikö enää?--Miksei?
+
+--Malta!
+
+--Pääsikö se?
+
+--Ei, ei ... rulla pakana... Nyt saat taas soutaa.
+
+Oli tapahtunut, että rulla siiman kiskaisemana oli kimmonnut
+holkeistaan ja pudonnut kalastajan helmaan. Onneksi ei kala tiennyt
+siitä mitään, vaan tuli yhä ylöspäin, jollaikaa kalastaja oli ehtinyt
+panna rullan paikoilleen. Sellaisen kiristyskohtauksen jälkeen ei enää
+ollut pienintäkään pelkoa siitä, että se enää pääsee. Minä hinasin sitä
+siis tasaisessa tahdissa ylöspäin, se hyppäsikin, mutta hypätköön,
+oltiin syvällä vedellä ja jo niin ylhäällä, saaren kohdalla, ettei se
+olisi mennyt alas, vaikka olisi vähän hellittänytkin. Mutta toverini ei
+hellittänyt. Eikä kestänyt kauan, ennenkuin lohi oli pyörtynyt ja alkoi
+parinkymmenmetrisen siiman päässä vintturoida pinnalla samanlaisin
+kuperkeikoin kuin se uistin teki, johon se oli tarttunut. Ja minä
+soudin rantaan, ajoin veneen kiinni kahden kiven väliin, tartuin
+koukkuun, eikä aikaakaan, kun meillä oli iso, ruskea, komea, ainakin
+kuusikiloinen koiraslohi veneessä, saatu uistimella, jota en olisi
+ikinä uskonut ottavan tämmöisellä kirkkaalla säällä. Oli otettu
+vajaassa viidessä minuutissa kala, jonka ottoon muulloin olisi mennyt
+yhtä monta kymmentä minuuttia ja joka luultavasti alas päästyään ja
+meidän noustuamme maihin olisi pysähtynyt vasta kosken alla
+Välisuvannossa.
+
+--Mitäs sanot?
+
+--Eläköön, hurraa!
+
+Meillä oli siinä yhteinen tupakkatunti, ennenkuin aloimme uudelleen.
+Oli kuin olisimme kaataneet karhun ja pitäneet sille peijaisia.
+Ystäväni mieliala oli sekoittamaton ja minä soin hänelle sen
+tyydytyksen täydestä sydämestäni ja koetin itsekin olla siinä mukana.
+Koetin, sillä minun mielihyväni ei ollut aivan sekoittamaton. Ne siis
+todella ottavat tuommoistakin mammuttia Huopanankin lohet, joiden maku
+jo olisi pitänyt jalostua. Eikö niille todellakaan tarvitse tarjota sen
+hienompaa pyydystä? Siihenkö toteen meni kaikki heille antamani
+kasvatus pikkumullosesta alkaen. Eikö ne ymmärrä, että semmoinen ei
+lainkaan sovi minun perhoskoskessani? Eikö siis tarvita muuta kuin
+nakata mokoma metallilevy menemään ja vetää kuin köydellä veneeseen?
+Siihenkö toteen meni kaikki monimutkaiset perhoni, ja tutkimukseni ja
+teoriani ja tieteilyni senkin seitsemistä, senkin seitsemistä
+kymmenistä märistä ja kuivista ja suurperhoista ja pienperhoista?
+Olenko kaikkina näinä vuosina tehnyt turhaa työtä, nähnyt vuosikautisia
+vaivoja yhä hienontamalla pyydyksiäni ja päästänyt joka vuosi pienistä
+perhoistani ja hienoista perukkeistani kuinka monta monituista joka
+kesä! Ja koettanut opetella hienoja heittoja ja kehittää hienoja
+keinoja? Ja nyt kelpaa sille kosken arimmassa paikassa, matalassa
+niskassa, keskellä päivää, veneen pulikoidessa muutaman metrin päässä
+siitä, tuommoinen pelätti. Silloin niiden täytyy ottaa melkein mitä
+hyvänsä, vaikka suolaista silakkaa, joita kai siis täytyy ruveta
+varustamaan mukaansa vastavuosina?
+
+--Mitäs tuumit?
+
+--Tuumin vain, että se on komea kala ja että sinulla on ihmeellinen
+taikakalu uistimeksi.
+
+--Tahdotko koettaa, vaihdetaan, ota sinä vapa, minä soudan?
+
+--Kiitos, mutta kyllä minä yhtä mielelläni soudan itse.
+
+Soudamme siis taas, laskemme niin alas kuin uskallamme siihen, missä
+niska alkaa viedä vettä kiivaammin, samalle linjalle kuin äsken.
+Kuljettelen venettä edestakaisin, ja uistin, joka välkkää siellä niin,
+että näkyy veneeseen saakka, heilahtelee ylpeästi ja voitonvarmasti
+veneen mutkien mukana, kunnes se siimaa laskettaessa lopulta katoo
+niskajänteen alkavaan kuohuun.
+
+--Nyt siinä on samanlainen!
+
+--Jollei se ehkä ole pohjassa?
+
+Olisin melkein suonut, että se olisi ollut pohjassa. Olisin saanut
+ruveta uskomaan, että äskeinen lohi oli vain sattuma, ehkä vanha ja
+likinäköinen, elämäänsä kyllästynyt itsemurhaaja.
+
+--Ole huoletta, ei se ole pohjassa.
+
+Ottaminen tapahtui samoin kuin äsken. En koetakaan enää suositella omia
+ottotemppujani ja kiskon siis venettä ylös niin, että kokka kohisee.
+Rulla laulaa, vapa on melkein kaksinkerroin, se on niin suuri, että
+hänen sittenkin täytyy antaa sen mennä. Nyt huudan minä, miksi hän
+päästää.
+
+--Ole huoletta, en minä päästä, kyllä se tulee, vaikka vähän meneekin,
+se on hauki.
+
+Minusta on jostakin syystä mieluista, että se on hauki eikä lohi. Koska
+se on hauki, niin oli lohi sitäkin enemmän sattuma. Se on suuri hauki,
+yhtä suuri kuin lohi, oikea suvantojen vanha susi, jumalan kiitos, että
+sellainen peto kerrankin saadaan pois. Se olkoon kernaasti uistimen
+ansio.
+
+Meillä on taas viihtyisä tupakkatunti veneessä samassa paikassa kahden
+kiven välissä ja minunkin mielihyväni on nyt sekoittamaton.
+
+--Kaksi haukia ja lohi, kauniit aamiaiskalat, lähdemmekö jo?
+
+--Otamme mennessämme vielä kolmannen hauen.
+
+Soudan hänet taas samaan paikkaan. Ei ota, ainakin ovat loppuneet ne
+lohet, jotka ottavat uistinta. Mahdollisesti ottaisi nyt devonia ja
+perhoa.
+
+--Muutammeko? Koetammeko sitten jollakin muulla?
+
+--Emme.
+
+--Sama se.
+
+Käytän hänet vielä toisella rannalla, ennenkuin soudan ylemmä
+valkamaan. Soudan veneen aivan lähelle rantaa ja pyöräytän sen siinä
+takaisin. Siima ja uistin melkein pyyhkäisevät rantakiviä. Silloin on
+vapa vielä kerran vääränä ja siinä on vielä kerran lohi! Naaraslohi,
+pienempi kuin ensimmäinen, mutta kuitenkin lohi eikä hauki. Siis
+naaraslohetkin ottavat sitä, minun kaikkein kaunoisimmat, perhojeni
+parhaat ymmärtäjät--mutta herkutteleehan hienoinkin setteri välistä
+hevosen haaskalla kylän tiistien kera.
+
+Vielä yksi hauki, siis neljä haukea ja kaksi lohta, se ei siis ole
+aivan yhtä hyvä lohiuistin kuin haukiuistin. Mutta ei ole enää
+epäilystäkään, että se sittenkin on erinomainen ase.
+
+--Minä luovutan aseeni, minun on pakko antautua, onnittelen.
+
+Kannamme saaliin korennossa pihaan. On ollut kaksi muuta miestä samaan
+aikaan koskella heittämässä sekä devonia että perhoja, niitä ja niitä,
+minun neuvokkieni mukaan. Ei kumpainenkaan ole saanut pyrstöäkään.
+Ainoastaan meidän uistimemme kelpasi. Samana päivänä saatiin sillä
+Alasuvannosta vielä kolmas suuri lohi ja haukia en muista kuinka monta.
+
+Lähtiessään lahjoitti ystäväni minulle uistimensa ja kehoitti minua
+sitä ahkerasti käyttämään. Minä ... minä en kastellut sitä kertaakaan
+koko syksynä. Sillä kalamies on vanhoillinen. Minä en tahdo, että
+Huopanan lohet oppivat ottamaan muuta kuin minun devoniani ja minun
+perhojani. Ja ottihan ne niitä ja ottavat kai vastakin.
+
+Uistinta en käytä kiusallakaan, mutta jos hyvä toveri sallii, niin minä
+sitä hänelle kernaasti soudan. Sillä enpä muista, milloin minulla
+sittenkään olisi ollut niin jännittävän hipaisevaa kuin tuntiessani
+lohen pyrstön potkaisut airojen nenissä. Sekin sensatio olisi jäänyt
+kokematta, jollei vapa, siima, uistin ja pyydys olisi ollut tehty siltä
+varalta.
+
+
+
+
+SUURPERHO.
+
+
+Oikeastaanhan onkimies on erakko. Harvoin meitä näkeekin kahta samassa
+veneessä. Siihen on syynsä. Onginta on yhden työtä eikä siinä apumiestä
+tarvita muuhun kuin soutamaan suurissa koskissa, joissa ei voi rannalta
+heittää. Ammatti vaatii hiljaisuutta. Kuta varovammin ja vähemmän
+kolistellen liikkuu, sitä pikemmin täyttyy kontti. Oikeassa tunnelmassa
+pysyminen on onkimiehelle tärkeä viihtymisen ehto. Mutta se häiriytyy
+helposti, ellei satu semmoista toveria, joka yleensä on samassa
+vireessä. Vaikka hän muuten olisi minkämielinen tahansa, ei sillä
+väliä, kunhan hän on onkimielinen. Kalakaverien on oltava
+samasointuisia, onkimasointuisia. Sellaisia onkimasointuisia on
+harvassa, vaikka onkijoita onkin paljon. Syntyy helposti epäsointua.
+Toinen väsyy tai kyllästyy ja joutuu pois vireestä, kun toinen on
+kärsivällisempi ja innostuneempi ja tahtoisi jatkaa, silloin kun toinen
+haukottelee leukansa sijoiltaan ja ehdottaa, että mentäisiin kotiin.
+Voi syntyä erimielisyyttä myöskin siitä mihin mennä, ja kun sieltä
+sitten ei saa, tulee pahalle tuulelle se, joka ehdotti väärin. »Mennään
+sitten sinun paikkaasi»--vaan jos sielläkään sitten ei enää syö, on
+mieliala vielä kerran häiriintynyt.
+
+Siksi minä yleensä ongiskelen yksin, saadakseni olla ja tulla ja mennä
+mieleni mukaan ja toimia kaikkien päähänpistojeni mukaan. Luonnostakin
+minä ongella istuessani nautin enemmän yksin kuin kaksin. On
+sanomattoman suloista istua metsälammen kaislikkorinnassa näkemättä
+ketään ja kuulematta mitään, samoin meren ulkokarilla loitolla väyliltä
+ja laivoista, jotka kulkevat jossakin kaukana, tai koskella, jossa
+ainoana seurana on vain veden ainainen vilinä. Niille
+yksinäisyysjuhlille ei vedä vertoja mikään.
+
+Mutta _jos_ on oikein samasointuinen toveri, jos sattuu hänen kanssaan
+saamaan hyvin, silloin ei taas mikään ole sen ilon ja tyydytyksen
+veroista, kuin soutaa kaksin kotiin yhteinen saalis ja uudelleen ja
+uudelleen läpikäydä retken vaiheet ja muistella vanhaa ja suunnitella
+uutta ja tehdä johtopäätöksiä kokemuksistaan ja huomioistaan. Varsinkin
+lohenonginnassa, jossa on ainaista uutta ammatillista oppimista ja
+jossa yksinomaan omine kokemuksineen ei pääse pitkällekään, on
+samataitoinen ja samaintoinen ja muuten mukava toveri verraton.
+
+Monivuotinen toivoni päästä taas kerran onkimaan lohia yhdessä ystäväni
+W----n kanssa oli vihdoin toteutunut. Hän on niitä meillä verrattain
+harvoja urheiluonkijoita, jotka harrastavat hienomman onginnan vaikeata
+ja viehättävää taitoa ei vain käytännöllisesti, vaan myöskin
+teoreettisesti. Englanninkieltä taitavana hän seuraa onginnan emämaan
+kirjallisuutta sillä alalla, sen johdosta tuumaillen ja tieteillen.
+Hänen esimerkkiään seuraten minäkin olen koettanut hiukan perehtyä
+tähän onkijalle tarpeelliseen kieleen. Olemme molemmat päässeet
+jossakin määrin perille perhosista, niiden kehittymisajoista ja
+ilmaantumisesta ja tehneet itsellemme teorioita ei vain siitä, mitä
+perhoa mullonen milloinkin ottaa, vaan myöskin, minkätähden se sitä
+tekee. Pyrkimyksenämme on ollut englantilaisten kokemuksia omiimme
+sovelluttamalla koettaa saada sekä vanhoista yleisvarastoista valituksi
+että osviittojemme mukaan uudesti valmistutetuksi sellaisia
+perhotyyppejä, jotka niissä ja niissä tapauksissa ja tilanteissa
+soveltuisivat niihin vesiin, joissa olemme kalastaneet. Sitä varten me
+talvisin tuon tuostakin puramme pyydyslaatikkomme--joka ohimennen
+sanoen W----llä on, niinkuin kaikilla pitäisi olla, ensiluokkaista
+tekoa, samoinkuin hänen vapansa ja muutkin vehkeensä--puramme ne ja
+käymme uudelleen ja aina uudelleen läpi perhosvarastomme, jotka vuosien
+kuluessa ovat kasvaneet kauniiksi kokoelmiksi. Paljonhan niissä on
+kuollutta lastia, jolla ei ole saatu eikä kaikella tullut
+koetetuksikaan, luettelojen mukaan tilatuita merkillisyyksiä, mutta on
+siellä myöskin elävää tavaraa, jota aina ottaa ja jota on varastoon
+hankittava joka vuosi uutta. Siellä on, pienimmästä tummimmasta
+mullos- ja harriperhosta suurimpaan ja koreimpaan lohiperhoon saakka,
+kaikki hyvin lajiteltuina laatikkoihin ja lompakkoihin. Moneen niihin
+on kiintynyt muistoja onnistuneista saaliista, toisiin yhä vieläkin
+kirveleviä muistoja pettymyksistä, vielä toisiin toiveita
+vastakesäisten kokeilujen varalta... »Tuolla olisi mahdollisesti
+saanut...»--»Se näyttää kylläkin kiehtovalta»...--»Ota sinä se ja
+koettele ensi kesänä.»--»Kenties sinä koetat tätä, se oli viime
+syksynä erinomainen»--ja niin niitä vaihdetaan, ja se on hauskaa
+talvi-iltahuvia, siirtymistä mielikuvituksessa sinne kauas kesäöiselle
+koskelle, kun autot täällä toitottaa ikkunan takana. Kaihoten ne taas
+pannaan takaisin--on vielä pitkä, yksitoikkoinen talvitaival siihen,
+kunnes taas ollaan koskella. Sen nukkuisi kernaasti karhuna kylkeä
+kääntämättä.
+
+Se taival kuitenkin katkeaa, kuinkahan katkenneekin--ja nyt olemme
+samoine laatikoinemme koskella, kahdessa tutussa kamarissa, vehkeet
+levällään, pulmat punnittavina, mutta nyt on mahdollisuus niiden
+ratkaisemiseen ei vain teoriassa, vaan myöskin käytännössä, sillä koski
+kuohuu ikkunan alla ja pikkupuro lirisee omassa pihassa ... ikkunasta
+lentelee perhoja sisään ja hermosto latautuu kaiken sen sähköllä. Mutta
+vaikka hänessä kuinka kihelmöisikin, vanha kalamies ei kiirehdi
+poikahattaran tavoin koskelle ottaen umpimähkään mukaansa pyydyksen,
+millä joskus on saanut tai kuullut saatavan, vaan mitä juuri nyt pitää
+siitä ja siitä syystä mahdollisimman edullisena.
+
+Olemme vähitellen valmiit--minulla on heittosiimassani harmaanruskea
+yleisperho _March brown_, toverilla suuri musta _Sweep_, jossa on muuan
+höyhen sinistä. Ja meillä on kummallakin ollut omat syymme, usein
+keskustelun alaiset, joiden mukaan olemme tehneet valintamme. Täytyy
+aina olla todennäköisyys tukemassa pyydyksen valintaa. Sama se, jos se
+on oleva erehdys, sillä erehdyskin on kokemus, ehkä vielä suurempi kuin
+se, joka saavutetaan oikeaan osumisella, sillä onnistuminen tekee
+vanhoilliseksi, erehdys kannustaa uusiin kokeiluihin.
+
+Minä olen yleensä ollut taipuvainen kalastamaan niin sanotun
+jäljittelyteorian mukaan, joka tietää sitä, että lohelle on tarjottava
+tekoperho mahdollisimman paljon sen näköisenä, kuin minä se esiintyy
+luonnossa kunakin aikana. Edellä olevassa kuvauksessa »_Stenofylax
+stellatus_» olen esittänyt esimerkkejä tämän teorian
+menestyksellisyydestä, samoin myös kirjoituksessa »Salaperäiset
+säyneet». Tavallisimmat perhoni ovat olleet kooltaan ja vivahduksiltaan
+erilaiset ruskeat, mustat, tumman- ja vaaleanharmaat ja
+punaisenruskeat, joista toiset jäljittelevät veden pinnalle putoilevia
+munivia perhoja, toiset virran mukana tulevia pinnalle pyrkiviä
+puolikehittyneitä perhoja eli n.k. nymfoja tai subimagoja, toiset
+vedessä liikkuvia toukkia. Olen käyttänyt, nimeltään mainitakseni vain
+muutamia, m.m. _March brownia, Stoneflytä, Bridgeä, Orange- ja Yellow
+mallardia, Cinnamonia, Hoflands fancyä, Hammonds adoptedia, Alderia,
+Hardys favouritea, Zulua, Brown-, Red- ja Soldier palmeria_ y.m.
+Toverinikin on varsinkin Huopanassa onkiessaan käyttänyt näitä, mutta
+Kalkkisissa hän on aina saanut paremmin suurilla perhoilla niinkuin
+_Sweepillä, Silver greyllä, Silver doctorilla, Jock scottilla_ y.m.
+suuremmilla ja pienemmillä lohiperhoilla. Sen lisäksi on hänellä siellä
+ollut erikoinen suuri perho, josta tuonnempana. Näitä suurempia perhoja
+ei minun aikanani ja tuskinpa sitä ennenkään ole yleensä käytetty
+Huopanassa, ennenkuin eräs klubimme jäsen siellä alkoi niitä eräinä
+aikoina erinomaisen tuloksellisesti käyttää Simunan koskessa ja
+Haapakoskessa saamansa kokemuksen nojalla. Muuallakin, m.m.
+Puntarinkoskessa on lohiperhoilla, varsinkin pienillä, saatu sekä
+suuria että pieniäkin.
+
+Päätimme nyt koettaa kumpaakin lajia, hän omia suosikeitaan, minä
+omiani.
+
+Vakuuttaakseen minua oman teoriansa puolesta W---- oli antanut minulle
+matkalukemiseksi H.T. Sheringhamin teoksen »Elements of angling», jossa
+on erikoinen luku »The big fly», suuri perho. Siinä huomautetaan aluksi
+siitä, että vaikka mullonen joskus onkin tilaisuudessa ottamaan
+perhosia veden pinnalta, se ei saa kaikkea tai edes suurinta osaa
+ravintoaan sitä tietä. Kaikissa koskissa se hyvin suureksi osaksi elää
+pohjaravinnosta: toukista, etanoista, jokikravuista ja kaikenlaisista
+pikkukaloista. Sellaiseen ravintoon tottunut kala ei erittäin
+halukkaasti ota onkimiehenkään perhoa, varsinkaan ei pientä perhoa,
+vaikka sitä voi silläkin saada, kun sattuu. Perhosvavalla kalastavan
+täytyy silloin turvautua n.k. »suurperhoon». Se oikeastaan ei ole
+mikään perho, vaikka se muodoltaan ja rakenteeltaan sitä muistuttaakin.
+Jos se jäljittelee jotakin, niin se jäljittelee pientä kalaa tai
+kalanpoikasta. Oikeastaan jokainen lohiperho jäljittelee jotakin
+sellaista vesielukkaa. Näitä lohiperhoja on satoja lajeja, mutta ei
+niitä käytännössä tarvitse kovinkaan monta. Sheringham luettelee
+seuraavat: _March brown, Silver Grey, Dusty Miller, Silver Doctor_ ja
+_Alexandra_. Mitä näiden perhojen suuruuteen tulee, suosittelee hän
+puolituumaisesta puolitoistatuumaiseen, pienimmän lajin kuumaa ilmaa ja
+kirkasta, matalaa vettä varten, suurimman tuulisina päivinä ja sekaisen
+tai tumman veden aikana. Näitä perhoja on hänen neuvonsa mukaan
+käyteltävä niin, että niiden liikkeet jäljittelevät kalan liikkeitä. Ei
+siis riitä, että ne niinkuin pintaperhot heitetään pinnalle veden
+vietäväksi, vaan on niitä liikuteltava niinkuin vedessä liikehtii pieni
+hermostunut tai muuten sairas pikku kala. Se tapahtuu parhaiten hiukan
+nostamalla ja laskemalla vavan kärkeä. Perho on heitettävä joko
+poikkivirtaan tai alas, ei aivan kauas, vaan niin, että vavan kärki
+aina tuntee perhon. Siima ei saa joutua mutkalle, koska mutka vetää
+perhon veden läpi epähoukuttelevassa asennossa ja koska kala
+tartuttuaan helposti pääsee irti. Paras paikka ja aika tällaiselle
+kalastukselle on se aika ja paikka, jolloin ja johon suuri mullonen
+nousee etsimään ruokaansa. Aikainen aamu ja myöhäinen ilta tarjoovat
+parhaan tilaisuuden suurten saantiin suurilla perhoilla.
+
+Kun onkimies tavallisesti sitkeästi takertuu varsinkin sellaisiin
+pyydyksiin, joilla hän on tuloksellisesti kalastellut, olin minä yhä
+hiukan epäilevällä kannalla noiden suurten perhojen suhteen ja tein sen
+vastaväitteen, että koska nämä suurperhot siis eivät jäljittele
+perhoja, vaan kaloja, niin on yhtä hyvä ja parempikin kalastaa täyllä
+tai kalan kuvalla niinkuin devonilla ja silkkikalalla, ne kun saa
+lentämään kauemmas ja paremmin uppoamaan. Olin puolestani tullut hyviin
+tuloksiin aivan pienillä ruskeilla ja sinisillä silkkikaloilla, jotka
+jäljittelevät sekä pientä mullosen poikasta että salakkaa ja särkeä
+ynnä muuta sen semmoista. Sitäpaitsi olin saanut suuriakin aivan
+pienillä hyönteisiä jäljittelevillä huopanaperhoillani ja pidin niin
+ollen varmana, että silloin kun perhoja on pinnalla ja mulloset
+kiinnittävät niihin huomionsa ja asettuvat niitä odottamaan ja
+ottamaan, silloin niiden täytyy ottaa myöskin niiden jäljennöksiä, jos
+jäljennös kerran on oikea ja tarjotaan viehättävällä tavalla, tarpeeksi
+hienosti. Uskoani näihin perhoihin vahvisti ainakin Huopanaan nähden
+se, että kun eräänä edellisenä vuonna W---- alussa oli käyttänyt suurta
+Kalkkisten koskessa hyvin kalastavaa _Sweepiä_, oli minun samaan aikaan
+ja samassa paikassa käyttämäni pienempi _Stonefly_ osoittautunut niin
+paljoa näpsemmäksi, että hänkin kävi käyttämään sitä. Olivathan muutkin
+Huopanan kalastajat, samoin kuin minä itsekin, kokeilleet
+lohiperhoilla, mutta aina palanneet vanhaan tyyppiin.
+
+Tähän huomautti W---- oikein kylläkin, että vaikka täky ja
+keinotekoinen metalli- ja silkkikala ehkä tekevätkin saman tehtävän, on
+perho kuitenkin hauskempi ja hienompi, olkoon se sitten suuri tai
+pieni. Sitäpaitsi se ei tartu pohjaan yhtä helposti kuin nuo raskaammat
+toiset ja saa sen sijoitetuksi ahtaampiin ja matalampiin paikkoihin
+kuin ne.
+
+Näin punniten puoleen ja toiseen me astelimme kumpikin ominemme
+koskelle. Ja minun täytyy heti myöntää, että »suurperho» suoriutui
+kunnialla kilpailusta. Tosin kyllä minun perhojani pienet ottivat yhtä
+hyvin kuin ennenkin perhojen parveiluaikoina, mutta suuria niillä ei
+saanut. Sitävastoin _Sweep_ sekä muut suuret suuressa, syvässä väylässä
+tekivät erinomaisesti tehtävänsä. Heti ensimmäisellä käynnillään sai
+toverini useita kauniita kaloja ja minäkin sain _Silver Doctorilla_
+muutaman. Mutta parhaan saaliin antoi toverilleni eräs suurperho, jota
+hän muun nimen puutteessa nimitti Kalkkis-perhoksi. Sen koukkunumero
+oli 1-1/2 Limerik, ja se oli rakenteeltaan siivet vaalean ruskeat ja
+mustatäpläiset, ruumis keltainen, pää vihreä ja niskahöyhenet (hackles)
+ruskeat. Se oli Englannissa teetetty erikoisesta tilauksesta erään
+kotitekoisen mallin mukaan, joka oli saatu jonkin vanhan kalastajan
+perhoskirjasta. Oliko tämä malli tuon vanhan kalastajan oma keksimä vai
+mahdollisesti jäljennetty jostakin aikoinaan Englannista tänne
+kulkeutuneesta, en tiedä. Ei ole helppo sanoa, mitä vesielukkaa tämä
+perho jäljittelee, mahdollisesti jotakin heinäsirkkaa tai myöskin
+jotakin toukkaa. Olen löytänyt sekä Huopanan kosken pohjasta että
+kalojen kurkusta siihen vivahtavia toukkia. Voi se myöskin muistuttaa
+aivan pientä ensimmäistä kesäänsä elävää mullosen poikaa, jossa
+keltainen väri on vallitseva väri. Sekä sitä että _Sweepiä_ kuin
+myöskin muita lohiperhoja otti hyvin, joka päivä useampi suuri, joista
+osa saatiin, osa menetettiin syystä, että tukit ja ruuhkat yhdessä
+voimakkaan veden kanssa vaikeuttivat ottoa.
+
+Tuli siis todetuksi, että suurperho ajaa asiansa Huopanassakin niinkuin
+muuallakin. Se oli sangen arvokas kokemus, joka saavutettiin suureksi
+osaksi toisissa vesissä saavutetun kokemuksen nojalla, vesissä, joissa
+on enemmän vettä kuin Huopanassa ja vähemmän perhoja. Nyt siellä oli
+vettä tavallista enemmän, suuressa koskessa niin paljon, että pienet
+perhot eivät siinä kestäneet ehyinä eivätkä kalat siinä siis niitä
+voineet saada eivätkä niin ollen myöskään asettaneet syöntiänsä niiden
+mukaan niinkuin useina edellisinä vuosina, jolloin vettä oli ollut
+vähemmän. Suuremmat suuressa koskessa asustavat kalat olivat siinä nyt
+vaanimassa etupäässä kalaravintoa ja ottivat sitä pyydystä, joka tätä
+ravintoa jäljittelee. Siis aivan sama huomio kuin minkä Sheringham oli
+tehnyt.
+
+Mutta samalla tuli myöskin todetuksi, niinkuin muuten jo kauan sitten
+oli tapahtunut, että suuret lohet, kilon kokoisista ylöspäin tähän
+aikaan kesästä--paria viikkoa ennen juhannusta--ottavat erittäin
+ahneesti myöskin täkyä ja niitä pyydyksiä--devonia ja silkkikalaa--
+jotka sitä jäljittelevät. Minä näet, toverini kokeillessa perhoillaan,
+kokeilin näillä, hänen kanssaan kilpaillen, ja sainkin. Kuinka melkein
+samalla tavalla tehokkaita nämä molemmat pyydyslajit olivat, kävi aivan
+erikoisesti selville eräänä iltana Välisuvannossa. Siinä on otvia
+pitämään asetetun arkun maan puolella tyyni paikka, jonka laitaan otvan
+alle oli muodostunut ruuhka. Heitin tähän tyyneen devonini lähelle
+poikkitelaisen puun päätä, jossa näytti pitävän olla suurenkin kalan
+mukava väijymäpaikka. Oitis ajoi sitä suuri kala, mutta palasi heti
+pois, nähtävästi huomaten petoksen, kun pyydykseni ei pyörinyt
+tarpeeksi nopeasti. Heitin toisen kerran, mutta nyt vedin lujemmin ja
+taas ajoi samankokoinen, ehkä samakin, kala ja tarttui, kunnes meni
+ruuhkan alle ja pääsi. Nyt heitti toverini Kalkkis-perhonsa samaan
+paikkaan ja sitäkin otti samassa, vaikka sekin sitten pääsi. Mutta
+todistettu oli, että nämä molemmat pyydykset olivat olleet yhtä näpsät.
+Ei nytkään ollut ottanut pieniä perhoja, joita olin ensi aluksi
+koettanut. Aivan samaan kokemukseen tultiin eräänä yönä niskassa.
+Sielläkään eivät minun pienet ja ruskeat perhoni kelvanneet, mutta
+kyllä Kalkkis-perho ja devon. Suuri otti toista niinkuin toistakin,
+vaikka tukkiruuhka taas esti niitä saamasta maihin. W----n siima kävi
+kalan mennessä alas ruuhkista ulos pistävään puuhun ja kala meni
+menojaan. Samoin kävi minulle. Estääkseni siimaa tarttumasta ruuhkaan
+lähdin seuraamaan kalaa alas ja jouduin alapuolelle tuon puun. Silloin
+tuntui kala kääntyvän ylös ja tekevän sen vinhassa vauhdissa. Mutta se
+menikin alas vetäen siimaa tukin ympäri ylöspäin. Huomasin sen vasta
+sitten, kun melkein kaikki siima oli ulkona ja minun oli lähdettävä
+mukaan. Kun siima viimein tarttui ja pysähtyi juoksemasta oli kalakin
+poissa.
+
+Jatkoimme kokeiluamme koko viikon samalla ohjelmalla ja samaan
+tulokseen tullen, eli että otti suurperhoa yhtä hyvin kuin devoniakin.
+Paitsi devonilla kokeilin myös salakalla. En saanut sillä sentään
+suurempia kuin yksikiloisia, mutta niitä olisin saanut niin paljon,
+kuin olisin viitsinyt ottaa. Niitä seisoi eräissä paikoissa suuressa
+koskessa laumoittain, luultavasti vieri vieressään kiinni, koska sain
+niitä melkein yksien jalkaini sijoilta, melkein joka heitolla. Tämä
+täyllä saanti on muuten tavallinen kevätkesästä täällä niinkuin
+muuallakin, jolloin pikkukalat laskevat koskeen järvestä, josta lohet
+niitä silloin sinne seurannevat. Viittaan kuvaukseeni Koukkuvirrasta.
+
+Tämä yhdessä toverin kanssa vietetty viikko Huopanan rannalla on
+hauskimpia ja opettavimpia kalamatkojani. Kalasteltiin, istuttiin,
+tuumittiin ja tupakoitiin. Yhteisin kokeiluin saavutettu kokemus
+osoitti, että siihen aikaan vuodesta, kun koskessa on paljon vettä ja
+vähän perhoja ja kun suuri kala on laskeutunut siihen salakkaparvien
+mukana, pienet koskiperhoja jäljittelevät hyönteiset eivät käy, mutta
+sen sijaan täky ja täkykaloja jäljittelevät keinotekoiset pyydykset--
+sekä myöskin »suurperho», olipa se sitten _Sweep_, Kalkkis-perho tai
+muu n.k. lohiperho.
+
+Oli minulla kuitenkin eräänä yönä ilo saada vettä omaan vanhaan
+myllyynikin, kun minun onnistui saada suuri käymään kiinni entisiin
+»omiinkin» perhosiini, ja aivan erikoisiin omiini. Olin viime talvena
+toverini kautta tilannut Englannista ruskeita _Orange Mallardeja_,
+hiukan pienempiä kuin ne, jotka jäljittelevät suurta _Stenofylax
+Stellatusta_, sitä varten, että koskelle varsinkin kesällä ilmaantuu
+perhoja, jotka ovat muutoin suurien syksyllä tulevien _Stenofylaxien_
+kaltaisia, mutta kooltaan hiukan pienempiä. Eräänä yönä aamupuoleen
+yötä, kun palasin säyneitteni luota alasuvannosta, menin vielä kerran
+ylös koskelle katsomaan, mitä mahdollisuuksia siellä ehkä olisi
+tarjolla. Huomasin, että niskasta tuli alas noita juuri pienen _Orange
+Mallardin_ kaltaisia ja kokoisia perhoja ja että pikku mulloset
+Louhulla, joka on eräs kosken matalampi monikivinen haara, olivat
+täydessä syönnin touhussa. Erään kiven alapuolella nouseskeli
+säännöllisesti vähin väliajoin muuan suurempikin, nieleskellen siinä
+toisen perhon toisensa jälkeen. Heitin siihen ensin lohiperhon sillä
+seurauksella, että kala hetkeksi lakkasi nousemasta ja vetäytyi pois,
+mutta alkoi sitten taas syöntinsä. Panin nyt _Orange Mallardini_ ja
+koetin sijoittaa sen niin lähelle mullosen nokkaa kuin voin. Se oli
+heti kiinni, luultavasti noin kolmekiloinen. Tappelin sen kanssa kotvan
+aikaa vaikeassa vedessä kivien ja tukkien keskessä, kunnes se meni
+käymäsillaksi asetettujen puiden alle, tuli kyllä taas ylös, mutta
+pääsi ottaessa, kun ei ollut koukkua mukana.
+
+Pidin tätä hyvänä enteenä siihen, että jahka elokuussa palaan ja vesi
+laskee välisuvannossa ja kalaruoka vähenee eivätkä täkyvehkeet ja sen
+semmoiset kelpaa, taas tulee _Stenofylax_-perhojen vuoro päästä
+entiseen arvoonsa. Mutta kävi kuitenkin niin, että vaikkei toverini
+ollutkaan mukana suurine perhoineen, hänen suurperhonsa ne kuitenkin
+kalastivat parhaiten ja antoivat leimansa syyskalastukselleni. Perholla
+saamistani suurista oli enemmän kuin kaksi vertaa saatu lohiperhoilla
+_Sweep, Silver grey_ ja _Dusty Miller_.
+
+Joka kerta kun aloitin onkimiseni, annoin aina etusijan omilleni ja
+vasta, kun niitä ei ottanut, turvauduin suurperhoon, jolla joskus sain
+heti paikalla siitä, mihin turhaan olin heittänyt toisia. Devonia otti
+melkein yhtä hyvin kuin suurperhoja, joten jäljittelyperhoilla saatujen
+suhdeluku toisiin pyydyksiin nähden yhä enemmän pienenee. Tämä
+kuitenkin vain suuriin nähden, sillä pienet ottivat yhtä uskollisesti
+kuin ennenkin pieniä perhojani, joiden joukossa oli sekä useita aivan
+uusia siivettömiä n.k. _spider_perhoja että myöskin Huopanan
+luonnonperhojen mukaan Englannissa valmistettuja uusia. Luultavasti
+olisi tulos suurperhojen hyväksi ollut vielä näkyvämpi, jos keväällinen
+toverini olisi ollut syksylläkin mukana perhosvarastoineen, minun oma
+suurperhovarastoni kun oli verrattain vaatimaton ja vanha.
+
+Vielä mainittakoon, että hiukan kokeilin n.k. Nirhalla, joka Vuoksessa
+kuuluu olevan ainoa, jolla siellä saadaan. Niinkuin tunnettu on se joko
+hansikkaan tilkusta tai sinisestä vaatekappaleesta tai mullosen tai
+hauen nahkasta tehty kalan kuva ilman propellia. Sitä käsitellään
+siellä aivan niinkuin Sheringham neuvoo käsittelemään suurperhoa,
+uittamalla venheen perässä lähellä pintaa ja nostamalla ja laskemalla
+vavan kärkeä. Vaikka se jäljitteleekin pinnalla uiskentelevaa
+pikkukalaa, niinkuin muikkua, tai juuri sen vuoksi, on se katsottava
+suurperhoksi. Vuoksenniskasta eräältä ammattikalastajalta saamallani
+mullosennahkanirhalla onnistuin kiinnittämään yhden suuren, joka
+kuitenkin hetken kuluttua pääsi, se kun kolmikoukkuun jääneestä
+suomuksesta päättäen oli ulkoapäin kiinni. Vastainen kokeilu
+vastatkoon siihen, missä määrin tämä pyydys kalastaa Huopanassa.
+Halpahintaisuutensa vuoksi, se kun oikeastaan ei maksa mitään,
+jotavastoin lohiperhot nykyjään ovat monen kymmenen markan hinnassa,
+olisi se ehkä otettava yleisemmin käytäntöön varsinkin vesissä, esim.
+Koukkuvirran tapaisissa, joissa lohi nousee pyydystämään pintakalaa.
+Kiinnitän kotimaisten urheilukalastusvälineiden valmistajain huomiota
+tähän pyydykseen, jonka sitäpaitsi osaa valmistaa kuka hyvänsä hiukan
+kätevämpi kalastaja itse.
+
+Vaikka suurperho tänä kesänä siis osoittautui näin antavaksi Huopanassa
+siellä vallinneiden veden korkeussuhteiden vuoksi, luulen kuitenkin,
+että jahka taas tulee vähävetisempiä vuosia, luonnonperhoja
+jäljittelevät suuremmat ja pienemmät perhot kuitenkin pääsevät entiseen
+arvoonsa. Olen vakuutettu, että hienoon siimaan kiinnitetty
+ruskeanharmaa pikkuperho sittenkin on silloin viime tingassa ainoa
+autuaaksi tekevä. Ehkä on myöskin ilmaantuva jokin uusi perho. Sillä
+jos missä niin perhoskalastuksessa toteutuu sananlasku, että kuta
+kauemmin elää, sitä useamman kärpäsen näkee. Olen toverilleni
+W----lle kiitollinen siitä, että hän näytti ja neuvoi minulle nämä
+suurkärpäset... Niin että vaikka kalamies tavallisesti pohjaltaan onkin
+erakko, ja hänen usein tekee mieli olla yksin, tekee hänelle hyvää ja
+on hänelle hyödyksi olla koskellaan joskus myöskin toisen kanssa
+kaksin.
+
+
+
+
+ENGLANTILAINEN.
+
+
+Olin niin paljon kuullut ja lukenut englantilaisesta onkimataidosta,
+että jo kauan olin toivoskellut tilaisuutta päästäkseni näkemään,
+kuinka englantilainen oikein onkii. Viime kesänä tämä toivo vihdoinkin
+toteutui.
+
+Vaikka kirjallisuuden avulla koettaisikin päästä esim. heittotekniikan
+ja perhoskäsittelyn perille, ei se kuitenkaan onnistu samassa määrin
+kuin omin silmin nähden. Onkimisen taitohan on Englannissa kehittynyt
+korkeammalle kuin missään muualla maailmassa. Se on siellä muihin
+maihin verraten niin korkealla, että jos tahtoisi arvata englantilaisen
+kulttuurin tasoa sen mukaan, se olisi korkein maailmassa. Tunnen sitä
+oikeastaan vain urheilukalastusvälineitä valmistavien liikkeiden
+luetteloista ja niistä tuotteista, joita niissä esitetään ja joista
+osan olen saanut itsellenikin hankituksi, mutta se antaa minulle jo
+sekin aavistuksen, mitä tuo kulttuuri mahtanee olla muillakin aloilla.
+Ei tarvitse muuta kuin avata sellainen hienolle kiiltopaperille
+painettu luettelo, niin avautuu siellä onkijalle ihmemaailma mitä
+ihanimpia valmisteita pitkästä kahdenkäden lohivavasta, jolla otetaan
+satain kilojen jättiläiskaloja, niinkuin masheer ja tarpon, hentoon
+yhdenkäden vapaan, joka hyttysen kokoisen tekohyönteisen avulla tuo
+maihin vastaavan kokoisen pikkumullosen. Tarjotaan jouhenhienoja
+silkkisiimoja ja vielä hienompia melkein näkymättömiä perukkeita,
+joilla kuitenkin saa uuvutetuksi villeimmänkin kilon kalan. Näkee
+kuvattuina mitä herkullisimpia virveli- ja perhosrullia. Mutta ennen
+kaikkea perhoja, joista jokainen on hienojen naishyppysten taideteos,
+joiden höyhenet ovat kerätyt ja valikoidut Huippuvuorilta Hyväntoivon
+niemeen. Toiset niistä, kaikkein pienimmät kuivaperhot, ovat niin
+pieniä, että ovat käsiteltävät pihtien avulla, toiset, lohiperhot, taas
+suuria ja loistavia kuin paratiisilinnut. Näiden kuvat luetteloissa
+ovat väripainotaidon mestariteoksia--mitä sitten alkuperäiset!
+Ennenkuin nämä valmisteet on voitu saada aikaan, on niitä valmistavan
+teollisuuden täytynyt läpikäydä vuosisatain kehitys, on tarvittu
+tutkimista, kokeilua ja monien miespolvien yhteistä ja jatkuvaa
+älyllistä ponnistusta, uupumatonta harrastusta lempiasiaan,
+lempiurheiluun, jonka harjoittamiseen ei yllytä vain saaliinhimo, vaan
+jalostettu aatteellinen intohimo hienoon aseeseen, seurusteluun luonnon
+kanssa, rakkaus siihen ja pyrkimys sen salakammioiden avaamiseen näiden
+avaimien avulla. Että tämä tällaisia tarpeita palveleva teollisuus
+kannattaa sinä suurteollisuutena, mitä se on, se todistaa osaltaan
+sekin, että tuon harrastuksen ja rakkauden on oltava laajalle levinnyt
+ja kaikkiin kansankerroksiin juurtunut--niinkuin se onkin sekä Albionin
+saarilla että sen siirtomaissa, koko anglosaksisessa maailmassa.
+
+Ei muutoin saisi kannatustaan myöskään se kirjallisuus, minkä
+onkimaurheilun harrastus on luonut englanninkielellä. Sehän on hyvin
+monipuolinen, laaja ja perinpohjainen. Se on osaksi tieteellistä
+kalojen, hyönteisten ja vesieläimistön tutkimista, mitä
+yksityiskohtaisimmin ammatillista heittotaidon opettamista, sekä
+myöskin kaunokirjallista onkijan tunnelmain tulkitsemista ja luonnon
+helmassa elämisen ylistystä sekä runoin että suorasanaisesti. Se on
+spesialisoitunut suurissa ja monissa teoksissa käsittelemään urheilun
+eri haaroja, mitkä lohenongintaa, mitkä mullosen ongintaa, mitkä
+kaikenlaisen muun kalan. On eri teoksia, jotka usein toisiaan vastaan
+väitellen esittävät esim. mikä märkäperholla, mikä kuivaperholla
+kalastamisen etuja mitä perinpohjaisimmalla asiantuntemuksella ja
+asiaan innostumisella molemmin puolin.
+
+Olin viettänyt monet talvi-illat sen kirjallisuuden seurassa. Ongintani
+oli siitä saanut sekä teoreettisesti että käytännöllisesti tukevampaa
+pohjaa ja silmäni olivat auenneet näkemään ilmiöitä, joita ennen vain
+hämärästi aavistin tai joista siihen asti minulla itseoppineella ei
+ollut aavistustakaan.
+
+Mutta, niinkuin sanoin, en ollut nähnyt englantilaista onkitaitoa
+käytännössä. Varsinkin olisin halunnut nähdä onkimista kuivalla
+perholla. Märkä- ja lohiperholla onginnan, jotka tapahtuvat jotenkin
+samalla tavalla, luulin osaavan jotakuinkin. Se on kirjainkin avulla
+pian opittavissa. Märkäperhon heittäminen on verrattain helppoa, kun
+vapa vain on sopiva ja se ja siima painoltaan ja paksuudeltaan
+sointuvat yhteen. Kun virta on saanut viedä siimaa jonkin verran ulos
+vavan kärjestä, nostetaan vapa niin paljon, että se taipuu hiukan
+taapäin, annetaan samalla nousseen vavan oikaista siimaa niin suoraksi
+kuin se on mahdollista, jolloin vapa sen jälkeen samassa viedään
+eteenpäin. Perho silloin putoo veteen joko poikki kosken tai viistoon,
+kuinka tahdot. Veteen pudonnut perho saa sitten upota niin paljon kuin
+tahtoo ja kulkeutua kaaressa virran mukana, kunnes se siiman
+suoristuessa pysähtyy, jolloin tehdään uusi hiukan pitempi
+heitto j.n.e. Tämä on sitä, mitä englantilaiset nimittävät
+_wetflyfishingiksi_. Se on hiukan umpimähkäistä lätkimistä, kosken
+piiskaamista paikasta toiseen. Onkija laskeutuessaan ylhäältä alas ei
+tiedä koskaan varmasti, onko kala siinä, mihin hän heittää, ja kun otto
+tapahtuu syvässä, ei hän näe, milloin ja millainen kala ottaa,
+ainoastaan tuntee sen ensin siiman tiukkenemisesta ja sitten vavan
+kärjen taipumisesta.
+
+Kuivaperholla onkiminen eli n.k. _dryflyfishing_ sitävastoin on paljon
+hienompaa ja mutkallisempaa. Sitä harjoittaessa heitetään perho
+ylävirtaan eikä se saa upota. Ennenkuin käsi tuntee kalan käyneen
+kiinni, näkee sen silmä, ja käsi tekee vapaa nykäisevän liikkeen
+samassa tuokiossa. Olin koettanut tätäkin konstia, mutta kun minulla
+oli pitkä kahdenkäden vapa, ei käden vastaus kalan ottoon ehtinyt
+tarpeeksi pian, josta oli seurauksena, että kala melkein aina pääsi.
+Huomasin pian, ettei se käy, ennenkuin saan yhdenkäden vavan, ja oli
+siinä hiukan muutakin, jonka nyt sain oppia englantilaiselta.
+
+Hän saapui koskellemme erään kalastustoverini seurassa, jäntevä,
+solakka, tyyni, arvokas, ystävällinen gentlemanni, samaa tyyppiä, jonka
+olin nähnyt ja jota ihaillut monissa kuvissa heikäläisistä onkimiehistä
+sekä kirjoissa että aikakauslehdissä. Hän oli puettu ruskeanharmaaseen
+takkiin ja polvihousuihin, hattu pehmeää huopaa. Ketterä, keski-ikäinen
+mies. Olin juuri tullut koskelta mukanani kymmenkunta kilon mullosta ja
+vähän suurempiakin, jotka olin saanut salakalla. Tarjosin
+vastatulleille salakkavarastoni, koska mulloset nyt nähtävästi ottivat
+täkyä. Englantilainen kiitti, mutta sanoi mieluummin koettavansa
+perholla ja ryhtyi heti panemaan kuntoon vehkeitään.
+
+Seurasin uteliaana hänen valmistuksiaan. Hänen perhosvarastonsa mahtui
+pieneen laatikkoon, jossa ne, kaikki pieniä pystysiipisiä kuivaperhoja,
+olivat kiinnitetyt laatikon korkkipohjaan. Otettuaan niistä muutamia
+kiinnitti hän ne takkinsa hihan suuhun. Ne olivat siis ne, joilla hän
+aluksi aikoi koettaa, väriltään samanlaisia kuin ne, joilla täällä
+yleensä oli ongittu, mutta paljon pienempiä. Hän sanoi, että niitä
+Englannissa pidetään suurina, hänellä on toisia vielä pienempiä. Sitten
+hän otti esille rullansa, joka oli kääritty sitä varten tehtyyn
+nahkapussiin. Se oli minun rulliini verrattuna pienoinen kääpiörulla,
+jossa oli päästään kapeneva hienohko siima, johon verraten minun
+siimani oli ankkuriköyttä. Aloin käsittää: tietysti täytyy pinnalla
+pysytettävän kuivaperhon siimakin olla kevyt ja hieno. Vedettyään sitä
+rullalta jonkin verran siveli hän villaisella rievulla siihen rasvaa.
+Rullan jarrun ääni oli miellyttävän hyrisevä, kaukana siitä kahvimyllyn
+räminästä, minkä meikäläisten rullat tavallisesti päästävät. Se oli
+Hardyn rullia, parasta tekoa, paljon käytetty ja koko lailla kulunut,
+ilmaisten, että minulla oli edessäni vanha kalastaja: uudet, vasta
+tehtaasta tulleet kapistukset ilmaisevat tavallisesti tulokasta ja
+nousukasta, tämä englantilainen oli kaikesta päättäen onkijana vanhaa
+rotuaatelia. Vavassa oli yhtä vähän uutuuden kiiltoa kuin rullassakaan.
+Se oli nähtävästi nähnyt monet tuulet ja sateet, ja todellakin oli
+sillä kalastettu sekä Norjassa että Etelä-Afrikassa. Sen sisäiset
+ominaisuudet tulivat heti ilmi, kun sain pyynnöstä sitä koettaa. Se oli
+splitbamburuokoinen yhdenkäden vapa, kevyt kuin höyhen, tyvi ja kärki
+miellyttävässä tasapainossa, kärki hieno kuin sukkapuikko, taipuen ja
+oieten ja tehdessään työtä ranteen käskemää sen heikoimmankin komennon
+mukaan, vavahdellen hentouttaan samalla kuin osoittaessaan sisäistä
+jäntevyyttään--suloinen ase, oman, mielestäni kylläkin kevyen vapani
+rinnalla kuin leikkikalu, mutta kaikesta päättäen tarkoitukseensa
+erinomaisen sopiva. Melkein ilman mitään vaivaa kaareili siima hienosti
+vihellellen ilmassa ja tehden nöyrästi ja tottelevasti ne kierrokset,
+joilla tällaiseen tottumatonna uskalsin sitä rasittaa. Ennenkuin olin
+luovuttanut sen takaisin omistajalleen, oli minulle selvinnyt, että jos
+ensi kesään eletään, minulla on oleva samanlainen oma. Vapaa
+koettaessani oli sen omistaja heittänyt olalleen kalalaukun, josta
+riippui kokoon käännettävä helposti irroitettava haavi, minkä varteen
+voitiin kiinnittää myöskin iskukoukku. Oltiin valmiit lähtemään
+koskelle, jonne pyysin saada seurata mukana, esittääkseni vieraan maan
+miehen täkäläisille tuttavilleni, mullosille.
+
+Minne hänet nyt vien, viedäkseni hänet parhaaseen paikkaan? Ei ollut
+ajattelemistakaan päästää hänen vapaneitoaan Välisuvannon oriurhojen
+karkeloon. Jos siinä voimakkaassa vedessä ottaisi vähänkin suurempi,
+edes kilonkaan kokoinen varsa, ei sitä voisi mikään suistaa, alas se
+menisi ja joskaan ei veisi vapaa, niin ainakin perhon. Olihan minulla
+juuri äsken ollut tarpeeksi tekemistä suurellakin vavallani,
+metalliheittosiimalla ja lujilla kolmikoukuillani. Kovassa koskessa
+sitäpaitsi kuivaperho ei pysyisi pinnalla ja tuskin siinä pintaperhoa
+ottaisikaan siksi, että vesi on syvä. Vien hänet Saarensalmeen. Se on
+hänen vapansa vettä.
+
+Me kuljemme ensin sillan yli, jonka alitse kuohuu suuri koski. Siltaa
+edestakaisin kävellen siinä jo uittelee salakkaansa toverini, eikä
+minua ihmetyttäisi, jos sieltä piankin, jahka täky on ehtinyt tarpeeksi
+alas vanhaan, varmaan kalahautaan, jämähtäisi suurikin. Sillan yli
+tultuamme ja kuljettuamme myllyn ja vanhan meijerin ohitse ja kauppiaan
+puodin editse ja navetan päitse ja saunan sivu me saavumme pellon
+piennarta veräjälle ja olemme sen yli noustuamme perillä. Olemme
+paikassa, joka minusta tässä koskessamme on eniten englantilainen,
+mikäli olen heidän onkivesiään nähnyt kuvattuina heidän kirjoissaan. Se
+on kosken vasen sivuhaara, joka Välisuvannossa eroo suuresta koskesta
+ja kiertää saaren ympäri ja sitten sillan alitse Alasuvantoon,
+pyörittäen ennen sinne putoamistaan myllyä. Ennenkuin ryssät siinä
+kaatoivat melkein koskemattoman rantametsän, oli se kosken suloisin
+paikka. Pitkät puut sekä saaressa että mantereen puolella kätkivät sen
+kaikilta katseilta, niin että siinä ollessaan saattoi kuvitella
+olevansa jossakin kaukana erämaassa. Itseään koskea eivät ryssät
+kuitenkaan kyenneet hävittämään ja vähitellen alkavat taas rannatkin
+vesottua. Ja niinpä vesi siinä lepikon välitse edelleenkin ensin virtaa
+sileänä niskana ja kaatuu sitten vähäisenä putouksena ja sen alisina
+hyrskypäinä pieneen suvantoon, joka on pikku mullosten mitä mukavin
+olinsija ja ruokailupaikka. Kaiken, minkä koski ylempää kantaa,
+levittää se siinä kuin pöydälle ja on pieninkin hyönteinen siinä
+helposti nähtävissä ja saatavissa. Yhtä mittaa pistelee pikkuturpia
+vedenpintaan, läiskähtelee herttaisia pyrstöjä ja silloin tällöin
+luikkaa kellanpunainen pulloposki kätköstään korkealle ilmaan näpäten
+lennosta perhon.
+
+Tämänhän pitäisi olla mitä ihanteellisinta kuivaperhovettä, ja minä
+näenkin, että englantilaisen silmässä välähtää ja poski hiukan
+punehtuu, ja minä olen varma siitä, että hänen sisässään myöskin
+värähtää, vaikka hän kuinka hyvin osanneekin liikutuksensa kätkeä. Ne
+odottavat siinä häntä, satain penikulmain päästä tullutta, laivoissa
+keinunutta, rautateiden retuuttamaa, autolla läpi Suomen yötä päivää
+tänne ajanutta ainoastaan tätä tilaisuutta varten, saadakseen
+vihdoinkin kokea sen sensation, kun mullonen iskee ja alkaa päristellä
+vapaa--minkä veroista elämystä intohimonsa armoittamalla kalamiehellä
+ei ole toista.
+
+Mutta hän ei pidä kiirettä, ei touhua ennen aikojaan niinkuin
+ensikertalainen, saalis on siinä, mutta ei riitä, että se otetaan,
+miten tahansa, se on otettava taidollisesti, kaikkien taiteen sääntöjen
+mukaan oikein, elegantisti. Saisihan sen siitä »märästikin», mutta
+hänen ohjelmaansa kuuluu, että se on otettava »kuivasti».
+
+Hän tekee viimeiset valmistelunsa. Hän kiertää vapansa tyvestä esiin
+sen onteloon kätketyn keihään kärjen muotoisen piikin, jonka avulla
+vapa voidaan pistää maahan pystyyn, tarvitsematta laskea sitä minkään
+varaan. Kun hänellä näin on molemmat kädet vapaina, ottaa hän pyöreästä
+aluminiumrasiasta siinä kostean huoparievun alla lionneen heittosiiman,
+joka on kaikkein hienointa x-gutia ja johon hän solmiaa yhden hihassaan
+olleista perhoista. Sitten hän rinnassa riippuvasta lasipullosesta
+sivelee perhon siipiin hiukan öljyä, jotta se pysyisi paremmin
+pinnalla, ja on vihdoinkin valmis tekemään heittonsa.
+
+Olemme pysähtyneet jonkin matkaa rannasta. Vaikka tiedänkin, että se
+onkiessa yleensä on välttämätöntä, minä harvoin tulen noudattaneeksi
+tätä varovaisuussääntöä, osaksi huolimattomuudesta, osaksi siitäkin
+syystä, että on hankalanlaista saada kahdenkäden vavasta siima ulos
+päästämättä sitä ensin jonkin verran veteen. Yhdenkäden vavalla se,
+niinkuin heti huomaan, tapahtuu ilmassa. Pitäen oikealla kädellä vapaa
+hän vasemmalla pitää perhoa hyppystensä välissä, päästää sitten perhon
+irti ja alkaa hiljalleen huojutella vapaa. Samalla kun oikea käsi näin
+käyttää vapaa, vetäisee vasen siimaa rullalta. Joka heitolla ilmassa
+oleva siima pitenee, ja kun sitä on niin paljon, että sen päässä oleva
+perho alkaa ulottua rantaan ja siitä hiukan ulomma, tekee hän
+lopullisen heiton. Se on tehtävä niin, että perho putoo noin kyynärän
+verran kalan eteen siinä, missä se seisoo pohjassa ruokaansa pinnalta
+vaanien. Vavan huojuessa ja siiman liikkuessa edestakaisin ilmassa on
+hän huomannut jonkin matkaa rannasta hiukan ylöspäin kalan taas
+pistävän. Hän tietää nyt tarkalleen, missä kala on, tähtää siihen,
+tekee muutamia ilmaheittoja, kunnes saa siiman suoristumaan ylävirran
+suuntaan. Perhon on pudottava veteen ennen kuin siiman. Sitä varten hän
+oikaisee siiman mutkaa nostamalla hiukan vavan kärkeä ja niin hän
+todellakin elegantilla pyyhkäisyllä on saanut perhon putoamaan veteen,
+jossa se siivet hajallaan alkaa liukua alaspäin niin pettävästi
+luonnollisen näköisenä, että ainakin minä kalan sijassa en hetkeäkään
+epäilisi tunnustamasta sitä oikeaksi ja käymästä siihen kiinni.
+
+Ollaan ongintanäytelmän kaikkein jännittävimmässä kohtauksessa, siinä,
+mihin on valmistuttu, jota varten on lähdetty liikkeelle, uhrattu rahaa
+ja aikaa, joka sekin on englantilaiselle rahaa, ratkaiseva hetki on
+tullut, perho liukuu liukumistaan alas, on pian kalan näköpiirissä, sen
+suippilon sisässä, jota ulomma kalansilmä ei kuonnu näkemään, mutta
+jonka sisässä se näkee tarkasti kuin suurennuslasilla. Hyväksyykö kala
+sen, ottaako se sen vai hylkääkö ja antaa mennä ylitsensä ja ohitsensa?
+
+Hei, se otti, niitä karkaa sitä kohti kaksikin, meidän mulloset eivät
+ole tottuneet pelkäämään näin viekottelevia herkkuja, vesi pärskähtää,
+pyrstöt lätkähtää ja kala on kiinni, toisen jäädessä odottamaan
+vuoroaan. Taitava onkija on pitänyt varansa, että se ei ainoastaan
+ottaisi, vaan myöskin pysyisi, jottei siima virran alkaessa sitä
+kuljettaa höllenisi, hän nostaa vapaa sitä mukaa, ja kun kala avaa
+suunsa nielläksensä perhon, hän tekee ranteellaan nopean nykäyksen ja
+tartuttaa koukun. Jollei hän sitä tekisi eikä tekisi sitä oikealla
+hetkellä, sylkisi kala suustaan jo ottamansa perhon, heittäisi
+kuperkeikan ja vilauttaisi hyvästiksi ylenkatseellista häntää.
+
+Kala on pieni, mutta sisukas. Sen tempoessa hento vapa taipuu luokille
+aivan yhtä paljon kuin lohivapani ison kanssa. Muutenkin sillä on samat
+temput kuin suurella, se ammahtaa ilmaan, ajaa suvannon ristiin
+rastiin, hakee sopivan lepohaudan, jyrää siinä; alkaa uupua, tekee
+kierroksensa yhä lyhyemmin, kunnes englantilainen, joka on irroittanut
+ja avannut haavinsa, on taitavasti uittanut siihen saaliinsa.
+
+Mullonen täyttää parahiksi laillisen mitan, kaksikymmentä viisi
+senttiä, mutta englantilainen on kalastanut kotimaansa vesissä, joissa
+se tavallisesti ei kasva paljoakaan suuremmaksi. Kaikkihan on
+verrannollista, ja varmaa on, että tuollaisella vavalla ja noilla
+vehkeillä ja noilla heitoilla ja noin hienosti ja elegantisti otettu
+kaksisatagrammainen kala on urheilukannalta katsoen yhtä arvokas kuin
+kymmenkertaisesti niin paljon painava suuri.
+
+Hän tarjoo minulle vapansa. Ei suinkaan, jatkakoon hän vain ... ainahan
+minä ... nyt ovat koski ja sen kalat hänen.
+
+--Jollen saisikaan muuta kuin tämän, olisin tyytyväinen.
+
+--Ettekö olisi vielä tyytyväisempi, jos saisitte toisen, kolmannen,
+kymmenen...?
+
+--Kymmenen, liika paljon.
+
+--Tahdoin vain sanoa, että otatte niin paljon kuin itse haluatte.
+
+--Kiitos, otamme siis ainakin vielä sen, joka olisi ottanut, vaan ei
+ehtinyt.
+
+Hän ottaa sen samasta paikasta kuin äsken, ottaa vielä muitakin. On yhä
+enemmän ilo nähdä, kuinka taitavasti hän heittää, kuinka vaivattomasti
+ja tarkasti hän käsittelee asettaan, kuinka herkullisesti perho kelluu
+sileästi vilisevässä virrassa, kuinka täsmällisesti hän vastaa
+nykäisyyn. Hän yhä pidentää heittojaan, saa siimansa menemään toiselle
+rannalle, tekee kerran oikein mestariheiton vapa vedenpintaa pitkin,
+niin että perho ei ylhäältä, vaan sivulta putoo rannasta ulos pistävän
+pajupensaan alle. Jokainen heitto ei tietystikään tavoita kalaa. Joko
+se ei ota ollenkaan tai ottaa ja ei tartu tai tarttuu ja pääsee.
+Silloin perho kastuu ja painuu, jonka jälkeen hän ei heti uudista
+heittoaan, vaan kuivaa siitä veden häilyttämällä sitä ilmassa. Suurin,
+minkä hän saa, on kilon painoinen. Hento vapa ei voi sitä pidättää, se
+menee alas toiseen putoukseen ja sen alle ja on uuvutettava niinkuin
+konsanaan suuri Välisuvannon lohi. Hentoudestaan huolimatta pitää vapa
+ihmeellisesti puolensa ja vie lopulta voiton.
+
+Englantilainen kalastaa koko Saarensalmen, askel askeleelta ylöspäin
+nousten. Kuivaperholla kalastamisella on märkäperhoon nähden sekin etu,
+että kalaa otettaessa ei peloteta toisia, koska se tapahtuu jo
+kalastetussa vedessä. Sen monista viehätyksistä on ehkä suurin se, että
+kalan aina _näkee_ ottavan. Toistelen toistelemistani itsekseni, että
+minun täytyy, maksoi mitä maksoi, saada samanlainen vapa ja samanlaiset
+muutkin vehkeet, josta minulle on alkava uusi onkijakausi uusine
+iloineen. Sillä on paljon edellytyksiä tässäkin koskessa, kaikissa sen
+puroissa ja pienissä väylissä, kaikkialla muualla paitsi suuressa
+koskessa. Mutta onhan minulla sen jättiläisiä varten kahdenkäden
+lohivapani ja siihen kuuluvat muut vehkeet.
+
+Olemme istuneet levähtämään piiput sauhuten englantilaista _navy
+cutia_, jota »Fishing Gazettessa» erikoisesti suositellaan
+onkimiehille. Saalis on vieraan maan miehestä aivan ennätyksellinen. Se
+lepää kalalaukussa vihreällä lehtivuoteella. Jokainen mullonen on
+punnittu mukana olleella käsivaa'alla ja merkitty kirjaan, paino,
+pituus, sukupuoli, aika, ilma ja perhon nimi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vesakossa kuuluu liikettä ja toverini, englantilaisen ystävä ja opas,
+ilmaantuu luoksemme.
+
+--No? kysyy hän.
+
+--Kymmenen, katso ... entä sinä?
+
+--Ainoastaan yksi.
+
+--Ah!
+
+Toverini viheltää, lepikko aukeaa ja sieltä ilmaantuu kaksi poikaa
+kantaen koukun varressa välissään sitä _yhtä_, jonka pyrstö viistää
+maata ja joka painaa--seitsemän kiloa.
+
+Meidän piippumme lakkaavat hetkeksi savuamasta.
+
+--Siunatkoon, sanoo englantilainen, silmät pyöreinä.
+
+--Sillalta?
+
+--Yes.
+
+--Salakalla?
+
+--Yes.
+
+Toveri tarjoo hänelle vapaansa. Välisuvannossa tässä lähellä olisi
+tilaisuus koettaa salakalla. Englantilainen miettii hetken, vetäisee
+savun piipustaan, nielee ja päästää sen verkalleen sieraimistaan ulos
+ja sanoo sitten, että hän kalastaa mieluummin omalla vavallaan ja
+kuivaperholla.
+
+Olihan minusta turha olla sellainen puristi, mutta oli se minusta
+samalla yhtä tyylikästä kuin hänen ongintansa yleensäkin.
+
+
+
+
+KUNINKAAN KALA.
+
+
+Kalamies hakee aina itselleen uutta huvia ja vaihtelua. Hän kyllästyy
+pian poutaan ja toivoo sadetta, ja päinvastoin. Jos hän jollakin
+pyydyksellä saa hyvin, hän muuttaa toisen--saadakseen vielä paremmin.
+Jos hän ei saa, tietysti hän silloin ja varsinkin silloin tekee kaikki
+voitavansa saavuttaakseen paremman tuloksen. Ottivatpa pienet kuinka
+kiihkeästi tahansa, hän jättää ne ja työskentelee koko päivän,
+turhaankin, tavoittaakseen suuren. Taisteltuaan itsensä suuren kanssa
+uuvuksiin raskaalla vavalla, hän vie saaliinsa ja vapansa pois ja
+lähtee heti pienellä, ketterällä vavalla koskelleen karkelemaan
+levokseen pienten kanssa. Hän voi lopulta tympeytyä lohiin ja koko
+koskeen niin, että hänen suurin tyydytyksensä on saada hauki jostakin
+tyynestä suvannosta. Saatuaan tarpeensa siitä hän istuu onkimaan
+ahvenia voidakseen tupakoida kaikessa rauhassa puoman kupeella limakon
+reunassa, tarvitsematta riehua pitkin rantoja ja heitellä selkäänsä
+kipeäksi. Saattaa saada kyllänsä vielä niistäkin ja löytää ilonsa vasta
+särjistä ja salakoista. Kunnes kiertokulku alkaa uudelleen.
+
+Minä välistä kyllästyn kosken parhaaseen paikkaan, sen Välisuvantoon ja
+haen huonompia. Minulla on taas ollut siinä erinomaista urheilua
+suurten kanssa. Mutta se oli ollut vähän liiankin erinomaista. Siinä on
+jännitystä hiukan yli määränkin. Siinä väijyy aina jokin vaara, on aina
+jotakin, joka uhkaa ja hermostuttaa ja samentaa ottamisen ilon. Siinä
+ei koskaan voi olla varma, ennenkuin kala on maissa. Ei milloinkaan voi
+antautua sen turvallisen tunteen valtaan, että pyydykset eivät petä ja
+että kala ei voi päästä. Välisuvanto on aina epäluotettava. Siinä on
+arkkuja, pukkeja ja otvia, joiden ympäri ja alitse kala voi kietaista
+siiman ja katkaista sen. Ja jos se saa päähänsä, niinkuin se
+tuontuostakin saa, lähteä alas, jonne minä en pääse sitä seuraamaan,
+niin se menee, olipa siimaa kuinka pitkälti tahansa ja vehkeet
+mahdollisimman lujat. Malja voidaan siinä milloin tahansa armotta
+temmata sitä maistelevan kädestä. Enkö olisi voinut rakentaa siltoja
+päästäkseni perään? Kai olisin, mutta minä tahdoin tuntea tätä
+epävarmuudenkin, tämän esteratsastuksenkin kiihoitusta--vaihteen
+vuoksi.
+
+Koskessa on kuitenkin paikka, josta aina voi olla varma, ja sen
+varmuuden vuoksi minä joskus haen siitä sitä vaihtelua, jonka semmoinen
+varmuus tarjoo. Se paikka on heti sillan alla, alapuolella kaikkien
+esteiden. Siinä on sillan arkun kupeessa oleva pyörre, jossa suuri kala
+koskeen noustessaan usein lepää. Vähän alempana koski laajenee
+laajenemistaan ja muuttuu vähitellen suvannoksi. Silta on kaikkien
+vasta-alkajain ja mukavuutta rakastavien onkijain mielipaikka. Siitä
+voi mukavasti laskea pyydyksen pyörteeseen ja päästää siimaa tuuma
+tuumalta ja sillalla edestakaisin kävellen pitää sitä heilahtelevassa
+liikkeessä niin pitkällä kuin siimaa riittää. Siten on siitä saatu
+monet kauniit kalat. Kalastelen siinä minäkin silloin, tällöin.
+
+En ollut eräänä päivänä oikeastaan aikonut kalastaa ollenkaan ennen
+kuin vasta illalla iltaperhojen saavuttua.
+
+Lepään ja levätköön koskikin. Korjailen toisen pöydän ääressä
+pyydyksiäni, kirjoittelen ja käänneskelen raamattua toisen ääressä.
+Mutta voinhan sentään panna vapani kuntoon siltä varalta, että jos
+tulisi henki päälle. Henki tulikin pian päälleni. Kun vapa kerran on
+kunnossa, rulla paikoillaan ja siima pujotettu renkaisiin ja
+heittosiima solmittu siimaan ja siihen perho, on sitä vaikea päästää
+kädestään. Vapa on kuin metsäkoira, joka houkuttelee mukaansa ja hyvin
+usein saakin. Kuinka monta kertaa lankesinkaan ennen koirani
+kiusaamiseen ja kuinka monta kertaa olenkaan antanut vavan viekoitella!
+Voinhan mennä sillalle ainakin siksi aikaa, kuin siivoavat huoneeni,
+sikarinpolttajaksi, ja käyn sitten heti pyhäin kirjain kimppuun, sillä
+ei sillalta nyt luultavasti kuitenkaan saa.
+
+Astelin laiskasti sillalle. Siinä on se ainainen myllymies, aina sama
+ja aina uusi, töllistelemässä koskeen ja siihen kaiteen yli sylkemässä.
+Kun ne näkevät vapaherran tulevan, ilmaantuu niitä siihen useampiakin
+molemmista myllyistä. Siitäkin syystä minä yleensä karttelen siltaa.
+Mutta olkoot ne nyt siinä, kun kerran ovat. Vedän siimaa vavan
+pituuden, lasken vavan viistoon alas kosken yli, päästän perhon irti ja
+annan sen pudota pyörteeseen silta-arkun viereen; se on nimeltään
+_Coachman_, eli kuski, saanut nimensä keksijänsä, Englannin
+kuningattaren Viktorian kuskin mukaan, joka heilutti vapaa yhtä hyvin
+kuin piiskaa. Kuningattaren kuskin perho putoo juuri niin, kuin sen
+taiteen kaikkien sääntöjen mukaan pitää pudota, keveästi kuin ohdakkeen
+untuva--kunpa voisikin aina heittää näin ylhäältä, sirottaa perhonsa
+kuin sormien lomitse. Se pyörähtää härän silmään ja painuu hiukan.
+Keltainen kuve välähtää vedessä ja suuri kala on kiinni.
+
+Sillalta sitä tietystikään ei voi saada otetuksi ylös eikä ole
+tarviskaan. Sen alapuolella on hirsistä rakennettu suiste estämässä
+tukkien ruuhkautumista, ja suisteen päässä on pieni suvanto, syvä
+hauta, johon uupuvan kalan voi helposti ohjata. Suisteelle vie sillalta
+mukavat portaat ja laskeun niitä myöten alas. Kala ei vielä ole
+poistunut pyörteestä. Se tunkee siitä sillan alle, koettaen päästä
+ylös, mutta veden voima painaa sen takaisin. Olisi sitä parempi kuta
+kauemmin se pysyisi ylhäällä, uupuakseen pikemmin ja joutuakseen
+suisteen päähän, josta haavipoika, joka jo on siellä, sen ottaisi.
+Mutta se näkyykin olevan niitä, jotka eivät antaudu ensi yllätyksessä.
+Se liikkuu voimakkain töytäyksin edes ja takaisin kovimmassa kuohussa
+ja asettuu sitten joksikin aikaa keskelle koskea luultavasti jonkin
+näkymättömän kiven huopeeseen. Sen seisomapaikka on jotenkin suisteen
+pään tasalla ja kun se sen kerran jättää, ei se enää tule tähän, vaan
+painuu yhä alemma. Tehköön niinkuin katsoo itselleen edullisimmaksi,
+minulle on sama, minulla on siimaa tarpeeksi vaikka suvantoon asti.
+
+On kuitenkin selvää, että jos kala menee alas, täytyy minunkin seurata.
+Se on helpompaa kuin Välisuvannossa, jossa se on mahdotonta. Mutta
+vaikeuksiahan pitää olla, ne ovat oikeastaan suotaviakin ja
+tervetulleita, kunhan eivät ole voittamattomia. Olisi päästävä pienen
+sivuhaaran poikki, joka tulee myllystä. Olen oikeastaan saaressa. Taas
+kala laskee, mutta pysähtyy. Minun täytyy kai astua veteen, jota siinä
+on vyötäisiä myöten. Mutta olkoon, ei auta, kala on otettava. Kun
+haavipoika, joka on tämmöisiin tottunut ja on vikkelätuumainen, huomaa
+aikeeni, kirmaisee hän sillalle, siitä myllyn alle, jossa on jonkun
+myllymiehen vene, sysää sen ulos ja tuo sen samassa perä edellä
+suisteen päähän, josta astun veneeseen ja siirryn myllyväylän yli sen
+toiselle puolelle.
+
+Tämän touhun aikana kokoontuu yhä enemmän väkeä sillalle. On levinnyt
+tieto, että herralla on suuri lohi ongessa. Ja antaapa heidän vain
+kokoontua, saavathan nähdä, kuinka iso kala otetaan oikein kaikkien
+taiteen sääntöjen mukaan ... kertovat siitä sitten kylissään ... miksei
+saisi tyydyttää hiukan turhamaisuuttaankin! Eivätkähän kehuisi suotta.
+
+Rannalla, mukavalla kivettömällä niityllä valtaa minut nyt se
+miellyttävä turvallisuuden tunne, josta ei koskaan saa nauttia
+Välisuvannossa. Ei ole enää hätää mitään. Ei ole otvia, ei arkkuja, ei
+pukkeja eikä pahempia kiviäkään koskessa. Jos kala lähtee alas, pääsen
+minä mukaan vaikka suvantoon saakka, ja jos se menisi siitäkin alas
+alimpaan koskeen ja vaikka järveen, pääsen minä veneellä sinnekin.
+
+Se ei ole kaikkein isoimpia kaloja, ehkä neljä-, viisikiloinen, mutta
+senkokoiset ovatkin sitkeimpiä. Mutta onhan minulla aikaa ja sikarikin
+on vasta alullaan.
+
+Kala tekee kaikki temput, jotka kuuluvat asiaan välttämättömän vaihteen
+vuoksi. Se on löytänyt kosken syvimmän paikan, johon kun osuu, se ei
+siitä hevillä heltiä. Se tonkii siinä puolisen tuntia, aikoen joskus
+pois, mutta taas palaten siihen takaisin. Ehdin istua ja levätä
+mukavalla kivellä. Ehdin sytyttää sammuneen sikarin. Ehdin sen taas
+sauhutessa ihailla ympäristöä ja nauttia luonnosta, josta en nauti
+juuri muulloin kuin silloin, kun minulla sen helmassa on jotakin
+muutakin tekemistä kuin siitä nauttimista. Se ei tuossa ehkä ole
+kaikkien kaunis, mutta se on minun kauniini, kalamiehen kaunis,
+niinkuin on sulhon kaunis morsiamen aitta, kuinka harmaa ja hatara
+lieneekin. Siinä on resuinen silta, kaiteet kierot ja lahot. Sillan
+korvassa on pölyttynyt mylly ja entinen osuusmeijeri, joka on tehnyt
+vararikon. Myllyn jatkona on sirkkelisahan kenoharjainen suojus, ja sen
+edessä röykkiöittäin rimoja ja sikinsokin hirsiä ja pärepuita. Sillan
+yllä roikkuu puhelinlankoja monessa kerroksessa. Kosken toisella
+puolella on samanlaista kuin toisellakin: on toinen mylly ja toinen
+entinen vararikon tehnyt kilpaileva meijeri, jossa ei enää vuosikausiin
+ole valmistettu voita enemmän kuin toisessakaan. On vielä kauppiaan
+talo ja makasiini ja jokin keskenjäänyt kivijalka. Kaiken tämän
+taustana on koski, josta ei näe muuta kuin sen syvimmän uoman ja kahden
+puolen sitä kuivat kivet, ruskean harmaan louhikon ja siellä ylempänä
+Välisuvannossa ränstyneet arkut ja jonkin maalle nurin niskoin heitetyn
+ryssäin aikuisen sahapukin, jalat ylös harrottaen kuin kuolleen
+kangistuneen hevosen. Tämän kaiken keskustana on ryssäin ropottikesänä
+hävittämä rantametsä, josta hakattiin koivut ja haavat ja hongat ja
+jätettiin vain jokin karsittu puu ja matala lepikko.
+
+Ja se on kuitenkin minusta kaunista, kalamiehen kaunista, kaikki
+koskimaailman ihanuus, Imatran ja Vallinkosken veroinen, yhteen
+koottuna, sillä minulla on taas lohi ongessa eikä ole pelkoa, että se
+pääsee ja minä saan sen ottaa tuossa tuon riippuoksaisen koivun ja sen
+vieressä seisovan haavan alla, ainoain, jotka venäläiset säästivät ties
+mistä strategisista syistä. Siitä minä sen otan saunan perästä, jahka
+se sinne siirtyy. On laskeutunut taas hiukan, nyt se ottaa siimaa
+enemmän ja ottakoon vain, ottakoon vain, on sitä tässä antaa, istun
+tässä vielä.
+
+Mutta mikä kalamiehen ihannepaikka tämä koski mahtoikaan olla silloin,
+kun se oli koskematon, kun ei ollut siltaa eikä myllyä eikä meijereitä
+eikä kauppiaita, ja kun vesi vyöryi leveänä vaahtona kaikkien noiden
+kivien yllä, tulvan aikana yhtenä kuohuna ylhäältä alas ja kuivanakin
+aikana yhtä mahtava kuin nyt tulvillaan, kaikkine pienine puroineen ja
+suvantoineen. Ja _sen_ kosken kehyksenä rantakorpi, erämaan reuna,
+tuonnempana hiekkaharjulla ikihongikko ja rannempana riippuoksaista
+koivikkoa...
+
+Rulla pärisee, vapa taipuu luokille, siima polttaa sormea ... nyt se on
+toisella rannalla ... nyt se palaa ... nyt se loikkaa, nyt se siirtyy
+alemma ... jokohan menee yhtä päätä suvantoon?... Ei, se tulee
+takaisin, viistoon ylös. Se tulee tähän, se on niin matalalla vedellä,
+että selkäevä näkyy. En nouse, poika hiipii rantaan valmiina iskemään.
+pelästyy matalata vettä ja menee takaisin, löytää taas alempana uuden
+haudan ja jää siihen. Kai saisin sen jo, jos kiristäisin, mutta ei
+minulla ole kiirettä mihinkään, ei ole pakko panna mitään alttiiksi,
+uuvuttakoon itse itsensä ja tulkoon sitten avattuun syliini.
+
+Haavipoika on nähdessään minun taas istuutuvan, ottanut taskustaan
+lehden ja istuutunut hänkin. Sill'aikaa kun minä ongin, hän seuraa
+maailman menoa. Minulla on täällä koskella tärkeämpääkin tehtävää.
+Hoitakoon maailma menonsa, minulla on työtä tosissakin. Eipä siltä,
+ettei tässä joutaisi tuumimaan mitä tahansa. Niillä on nyt siellä ne
+kuningastouhunsa. Mahdanko minä olla kuningasmielinen vai
+tasavaltalainen? Se riippuu siitä, mitä etua jommastakummasta tulee
+olemaan minun puolueelleni. Mikä on minun puolueeni? Se, joka parhaiten
+edistää minun erikoisharrastuksiani. Jos tulee tasavalta, ei sen
+presidentti luultavastikaan ole oleva lohenonkija. En tunne ainoatakaan
+valtiollisesti vaikutusvaltaista henkilöä, joka harrastaisi tätä jaloa
+urheilua. Englannissa tuskin on ainoatakaan, joka ei. Mutta se sitten
+onkin vanha kulttuurimaa, siellä onkii sekä kuningas että
+perintöruhtinas. Kuninkaalla on siellä omat kalavetensä. Osanneeko
+kukaan niistä kokoomuksen kuningaskandidaateista onkia? Ketä ne nyt
+olivatkaan? Kuka se nyt olikaan se viimeinen kuningasehdokas? Oliko se
+Adolf Friedrich vai Friedrich Adolf? vai joku muu Friedrich?
+
+--Akkeli!
+
+--No?
+
+--Mikä se nyt olikaan sen Suomen tulevan kuninkaan nimi?
+
+--Se on jo valittu.
+
+--Mikset sitä heti sanonut? Milloin se on valittu?
+
+--Eilen etuskunta vauhti.
+
+--Kuka tuli valituksi?
+
+--Hessin rinssi Rietrik Kaarl.
+
+--Sano Friedrich Karl ja nouse heti ylös, sillä kala alkaa taas käydä
+levottomaksi ... mene tuonne saunan perään koivun alle valmiiksi, minä
+tuon sen sinne, hoi, mitäs meinaat?
+
+--Jaa mistä?
+
+--Että meillä on kuningas.
+
+--Minulle on yhentekövä.
+
+Vai yhdentekevä? Milloin on nähty tasavalloissa taiteita suosittavan?
+Ei, kuningas se olla piti! Se oli sittenkin Friedrich. Olisi suuri onni
+valtakunnalle, jos hänen majesteettinsa persoonallisestikin harrastaisi
+urheilukalastusta. Jos mikään on se kuninkaallisen suosion ja
+suojeluksen tarpeessa. Kun hän ensi kesänä lähtee ensimmäiselle
+kiertomatkalleen, saapuu hän ehkä tänne maansydämeenkin, hänen autonsa
+pysähtyy tuohon sillalle, jossa minä silloin seison jo valmiina siltä
+varalta, että maan isä tahtoisi minuakin puhutella ja kysellä minulta
+lohikalastuksen tulevaisuudesta Keski-Suomessa. Pääministeri tuntee
+minut ja esittelee.--Hauska tuttustua teitä, sanoo Friedrich.--Ebenso
+gleich, minä sanon. Huomattuaan, että taidan saksaa hän siitä ilostuen
+kysyy äidinkielellään, haluaisinko jotakin armonosoitusta, jotakin
+Gnadea.--Wollen Sie, ihre ... seine ... majestät, nur mir die
+Gnadesfreude machen zu wollen hier nun in Huopanafors angeln
+probieren?--Danke schön, mein herr, Ich bin aber nicht leider nicht
+noch nicht Angler, aber mein jüngster Sohn will sicherlich hoffentlich
+mit Entusiasmus...--Wie viele Jahre, bitte, hat ihre, seine .. ich
+meine: der junge Herr Prinz?--Hörst du, kom hier, sanoo hän
+suojeluskuntavormuun puetulle nuorukaiselle, joka nojaa kaiteen yli.--
+Willst du den herr doctor selbst sagen, kuinka vana. Pääministeri
+Ingman--sillä se on hän--kuiskaa jotakin nuoren miehen korvaan, joka
+ojentaa minulle armollisesti kätensä ja sanoo selvällä suomenkielellä:
+--Fijstoista vuota. Wunderschön! Kyllä hänestä vielä onkija tulee!
+Ollappa jo täällä, niin saisi tulla ottamaan tätä... Ja minä näen jo
+hengessäni hänessä, nuoressa ruhtinaassa, urheiluonginnan tulevaisuuden
+turvan ja tuen tässä maassa. Hänen avullaan, hänen harrastustaan
+hyväksemme käyttäen me saamme kaikki valtakunnan omistamat onkikosket
+järkiperäisen hoidon ja valvonnan alaisiksi. Kalastushallitukseen
+perustetaan onkijaneuvoksen virka, joka tarjotaan minulle. Minun
+velvollisuuksiini kuuluu onginnan opettaminen kuninkaallisille
+prinsseille ja ajutanteille ja muille hoviherroille, ehkäpä saan
+itsensä vanhan kuninkaan innostumaan asiaan. Hommaan, että tämä
+Huopanankoski lunastetaan »kruunun» kalavedeksi, että sen hautomoa
+laajennetaan ja perustetaan sen yhteyteen talvilammikoita niinkuin
+Puntarinkoskella. Tukinuiton kalastukselle ja kalanviljelykselle
+aiheuttamien hankaluuksien poistamiseksi rakennetaan uittoränni, jota
+ei ole saatu aikaan siksi, että tähänastinen kitupiikki hallitus
+kiskoisi hävyttömiä hintoja siihen tarvittavista tukkipuista, vaikka
+luulisi, että valtion oma etu, koska sillä itselläänkin on metsiä,
+vaatisi... Hei, tässä tulee kohta toinen komento, koska meillä on
+kuningas. Kaikki myrkyllinen pärtö puhdistetaan pois koskesta.
+Ylhäisten onkijain mukavuudeksi minä viran puolesta laitan siltoja ja
+mukavia käytäviä joka kivelle, niin että niitä myöten kuningaskin
+pääsee kalan mukana Välisuvannosta siltaan asti ja sen alitsekin. Sitä
+riemua, kun voi kalan mukana seurata niskasta tähän rannalle saakka. Ja
+tänne rakennetaan heille kalastuspaviljonki niinkuin Langinkoskelle.
+Ehkä reisaa itse keisarikin tänne asti, kun tulee tervehtimään
+sisarensa miestä. Minulla, sen yli-intendentillä, on oma kamarini pihan
+perällä. Minun _täytyy_ pitää huolta siitä, että täällä jääkellarissa
+on annoslohia aina valmiina lähetettäväksi kuninkaan pöytään. Vai
+yhdentekevää sinulle Akkeli? Sinusta minä teen vannotetun vahdin, saat
+kävellä yötä päivää rannalla kivääri olalla ja vahtia, ettei Vaitinen
+saa onkia eikä Mullosmäkeläinen tuulastaa. Hei vain!
+
+--Heipä hei!
+
+Kalakin yhtyy riemuumme. Ensimmäinen kuninkaankalani loikkaa vielä
+kerran ilmaan. Sen tehtyään se lähtee lopullisesti alas, laskee yhtä
+kyytiä suvantoon ja minä perässä. Ja nyt minä sen otan, onpa ihme,
+ellei kala lopultakin uuvu. Johan se uupuukin, tulee vatsa ylöspäin
+riippukoivun alle saunan rantaan.
+
+--Ei muuta kuin iskee vain ... kuninkaan nimessä, Akseli--iske jo!
+
+--Uuden kuninkaan kunniaksi!
+
+Akselikin innostuu ja iskee, mutta ei osu, hotaisee vain koukun
+mutkalla häntäpuoleen ja kääntää pyrstön ylöspäin ja pään alaspäin,
+jolloin kala pääsee ja kelluu vatsa yhä ylhäällä virtaa alas. Sinne se
+meni eikä tullut koskaan takaisin, kuninkaan kala. Eikä tullut
+kuningaskaan. On täytynyt tyytyä tähän tasavaltaan.
+
+
+
+
+LOHIVAPA.
+
+
+Se kun on kaikkein hienointa lajia, on se lajiansa taideluoma. Ja kun
+sanon, että se on taideluoma, olen antanut sille parhaan maineen, minkä
+tiedän.
+
+Työkalu on aina taideluoma, silloin kun se on sitä, mitä sen on oltava:
+aatteensa mukainen ja tarkoitustaan täysin vastaava. Kirves, puukko,
+viikate ovat sitä silloin, kun terä ja varsi ovat tasapainossa, toinen
+niistä toista auttaen ja täydentäen. Ne ovat silloin kuin eläviä
+elimistöjä. Niissä on niiden oma henkensä, minkä niiden tekijä on
+niihin puhaltanut. Käsi niitä käyttelee, mutta samalla ne toimivat
+ikäänkuin itsenäisesti. Lepoonkin jätettyinä ne siinäkin yhä elävät,
+nukkuvat kyllä, mutta hengittävät kuitenkin. Kun siirrän silmäni
+jalustallaan seisovasta antiikin veistoksesta kivikauden talttaan, joka
+lepää sen vierellä museossa lasilaatikossaan, tuntee silmäni ja
+sydämeni samaa iloa molemmista. Mikael Angelon meisseli ja vasara oli
+varmaan yhtä kaunis kuin se Daavidin pää, jonka hän niiden avulla
+muodosteli. Kuta lähempänä ihmistä itseään työkalu on, sitä enemmän se
+saa hänen henkeään, sitä läheisempi leima siihen hänestä painuu, sillä
+ollakseen oikea on puukon, kirveen, viikatteen oltava mitanmukainen,
+kädenjatkoinen, osa käyttäjästä itsestään. Eikä vain kädestä, vaan koko
+ruumiista, tehty hänen voimiensa, kokonsa, jopa hänen luonteensakin
+mukaisesti. Mäyrällä on toiset kynnet kuin kissalla, sudella toiset
+kuin leijonalla. Sanalla sanoen: miestä myöten miekka vyöllä ja--
+ongenvapa onkijaansa ... sillä siihen tietysti tahdon tulla.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lohivapa on nykyisen kotiteollisuuden kauneimpia kukkia. Vaikka se
+osalta onkin konetyön tuote, on se samalla kuin kotiteollisuuden
+hienoin saavutus. Se on kuin Solingenin miekka, se on kuin kaikkein
+arkatekoisin kirurginen työkalu. Siinä ei ole mitään liikaa, mutta
+siinä on kaikki, mikä on tarpeen, ja se on yksilöllisesti sovellutettu
+sille, joka sitä käsittelee.
+
+Hienoinkin tehdasvapa on muodoltaan, rakenteeltaan ja aatteeltaan
+yhäkin ruoko, niinkuin vapa aina aikojen alusta on ollut, kivikaudenkin
+kalastajan kädessä, ja niinkuin se on vielä tänäkin päivänä kylän pojan
+taittamana rannan tuomesta tai pientaren pihlajapensaasta. Lohivapa on
+mitä huolellisimman aineenvalinnan tulos, mutta ei englantilainen
+vapataituri höylää, punnitse ja tarkkaile tekelettään perinpohjaisemmin
+ja hartaammin kuin vanhan kansan kalastaja tähystelee ja valikoi
+sivakkaansa tai hylkää ja hyväksyy sen, ennenkuin kiinnittää siihen
+jouhesta siimansa. Kuinka hän sitä koettelee, hujauttelee,
+vihellyttelee, ennenkuin sen kuorii, jättäen kärjen ja kädensijan
+kuorimatta, jotta joustavuus ja sitkeys säilyisi ja käsi pysyisi ja
+kouristaisi vaivatta, luisumatta!--juuri niinkuin tekovavan tekijä,
+joka keskittää suurimman huolensa kärkeen ja sitä lähinnä kädensijaan,
+verhoten sen korkkipeitteellä. Ja niinkuin uudenaikainen urheiluonkija
+ei tyydy, jos mielii harjoittaa ammattiaan, niinkuin ammatti vaatii,
+vain yhteen vapaan, vaan tarvitsee ainakin yhden uistellakseen ja täkyä
+heittääkseen, toisen perhostaakseen, niin vanhan kansan onkimieskin
+omistaa niitä monta eri tarpeihinsa, yhden salakalle ja särelle, toisen
+ahvenelle, kolmannen säyneelle, neljännen lahnalle, eri vavan
+pintaongintaan, eri syväongintaan, siihenkin toisen kesällä, toisen
+talvella.
+
+Urheiluonkija hoitaa satoja maksavaa ruokovapaansa kuin kapalolasta,
+mutta yhtä hellästi ja huolellisesti vaalii ja käsittelee tuo toinenkin
+pihlajaistaan ja katajaistaan. Hän kantaa ne pihasta veneeseensä
+taitavasti kainalossaan, asettaa ne kokkaan eikä veneen pohjaan, ei
+unohda niitä sinettymään sateessa eikä paahtumaan ja halkeilemaan
+auringossa. Hän niitä sormii ja suorii ja korjailee ja kirjailee, ottaa
+ne orrelta alas talvellakin ja muistelee kesää. Eikä hän kernaasti
+laita uutta, niin kauan kuin vanha kestää. Ne ovat hänelle tovereita ja
+ystäviä, joiden kanssa hän on viettänyt monta yhteistä hiljaisen ilon
+ja onnen hetkeä, joista ei ole tietoa muilla kuin heillä kahdella,
+heillä kolmella, hänellä ja hänen vapaperheellään. Kun lapset itkee
+kotona ja akka äykkää ja köyhän elämä käy tukalaksi ja sietämättömäksi
+ja mieli vaatii unhotusta tai viihdytystä ja hiukan juhlaa, silloin
+ukko hiipii rantaan heilimoivan ruispellon piennarta ja saunan ohi ja
+työntää veneensä vesille, meloskelee, hymähtelee, hyrähtelee yksikseen
+ja elää valoisana kesäyönä, lauantaina pyhää vasten, _oman_ hetkensä
+joko solutellen virran mukana säyneparvessa tai istuen ulkokarilla
+kaukana niemestä ystäväpiirissään, yksi vapa polven alla veneen laitaa,
+vasten, toinen toisen polven alla, kolmas kädessä, yhdessä syöttinä
+särki, toisessa sittiäinen, kolmannessa matonen. Niissä, vanhoissa
+vavoissaan, mustuneissa, käden kuluttamissa, on hänelle kalaonnen
+taika. Hän uskoo, että ainoastaan _niillä_ saa ja jos vaihtaa ja ottaa
+uuden, ei saa. Sillä niillä on ennen saatu ja ne ovat kestäneet monissa
+koetuksissa vuosien, vuosikymmenienkin, kuluessa. Ne ovat kulkeneet
+perintönä isältä pojalle, niissä on säilynyt ja niiden mukana siirtyy
+muistotietoja ongintataidon, sanon: onginta_taiteen_, salaisuuksista.
+On sääli ja surku, kun vanha vapa särkyy tai hukkuu. Uusi pääsee vanhan
+arvoon vasta, kun se on koetuksensa kestänyt. Jos sillä ei saa, on se
+sen syy; jos vanhalla ei sattunut saamaan, oli syy jokin muu. Jospa nyt
+liioitellenkin, paisutellenkin, en välitä, sydämeni lämpenee,
+muistaessani tässä, lähtiessäni uutta vapaa ylistämään, noita
+vanhojani, joita vuosikymmeniin ei enää ole ollut olemassa, noita
+vanhojani, joita säilytin kesästä kesään, kuljettelin muutosta
+muuttoon, omia tekemiäni ja hakemiani kaukaa korpiviidasta, missä
+petäjä ja pihlaja kasvaa pitkän, oksattoman varren.
+
+Mitä kaikkia muistoja liittyykään niihin: join itseni juovuksiin
+kesäpäivän hellettä ja kesäyön viileämpää luonnon viiniä Ristisaaren
+poukamassa Virran sillan yläpuolella Koljonvirran niskassa, tai
+soluessani siitä arkun alitse Koiraniemeen, jossa aukeni laaja salmi ja
+pappila ja kirkko ja häämötti Poroselän ulappa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Olin vihdoinkin saanut sen, uuden, vuosikausia haluamani,
+ensiluokkaisen, jota parempaa _ei voi_ saada, sillä se on Hardyn
+maailmankuulua tekoa ja patenttia, hänen parasta valmistettaan.
+Niinkuin ennen etsin poika-ajan vapoja viidakoista, olen hakenut tätä
+monien liikkeiden luetteloista, harkinnut ja toistenkin kanssa
+tutkinut, millainen sen pitäisi olla minulle. Viimein olen niin
+sanoakseni seisonut puun alla, löytänyt jotakuinkin mukiin menevän
+mallin ja kysellyt ja kirjoitellut ja antanut mittani, painoni ja
+pituuteni, ja millainen on koski, jossa aion sillä kalastaa ja kuinka
+suuret sen kalat, ja pyytänyt heiltä neuvoa ja päätöstä, millainen
+heidän mielestään sopisi minulle tähän kaikkeen nähden. He ovat
+suosittaneet minulle mallin bamburuokovavasta, jolla on tuo kauniisti
+soinnahtava nimi »Palakona», extra light--kokoonsa nähden kaikkein
+kevein. Minä saan sen vasta kuusi kuukautta tilauksen jälkeen, se
+siellä kasvaa ja varttuu. Kun ne lähettävät sen, ne kirjoittavat
+panneensa sen valmistamiseen aivan erikoista huolta, se on heidän
+etevimmän »taiteilijansa» tekemä ja he toivovat, että se on minua
+miellyttävä, ja he iloitsisivat, jos tulisin olemaan siihen
+tyytyväinen. Pyytävät, että kirjoittaisin, kun olen koettanut--niinkuin
+nyt teenkin.
+
+Sain sen sieltä vanhan tutun merikapteenin tuomana, joka säilytti sitä
+hytissään päänsä päällä hyllyllä Pohjanmeren ja Itämeren yli. Se oli
+kapaloituna vedenpitävään kankaaseen, kääreeseen niin siroon ja
+siistiin, että oli sääli sitä avata ja rikkoa sen siteet ja sinetit.
+Minä päätin, etten avaa sitä ennen kuin koskellani.
+
+Minun täytyy päästä sinne heti. Minä matkustan sinne läpi Suomen,
+junassa, laivassa, lounastuulen huojuttaessa juuri lehteen puhjenneita
+koivuja asemien ympärillä, pihlajain kukkiessa ja tuoksuessa sisään ja
+vaunun ikkunaverhojen hulmutessa ulos ja sisään ja laineen kelluessa
+kahden puolen laivaa myötätuulessa sinne päin, minne minä--vapa aina
+vierelläni junavaunun verkossa ja laivan hytissä ... ettei vain kukaan
+sitä veisi, ettei sille vain tapahtuisi vahinkoa. Itse minä sitä
+kaikkialla hoidan ja kannan ja se on polvieni välissä viimeisen
+maataipaleen retkahtelevilla kyytirattailla. Vapakotelon vaskihelaiset
+lukot helähtävät auki kamarin korkealla sängyllä. Se lepää siinä
+laatikossaan niinkuin viulu silkillään ja sametillaan, kärjet erikseen
+kukin uurteessaan, keskus ja tyvi erikseen. Viritän sen, viuluni,
+kremonalaiseni; vaskiset karat imeytyvät ilmatiiviisti holkkeihinsa ja
+äsken kolmiosainen on nyt jakamaton kokonaisuus, kuin yhtenäinen ruoko
+niinkuin semmoiseksi kasvaneena löydetty ja otettu kuin jostakin
+paratiisin puutarhasta. Vaikka sadoista säikeistä yhteen liitetty on se
+elävä kuin tuores, kasvava kaisla, yhä kuin luonnontuote, vaikka konein
+ja käsin tehty. Sitä pitäessäni se vavahtelee käteni pienimmästäkin
+liikkeestä, sydämen sykähdyskin tuntuen tyvestä kärkeen, värähdellen,
+rotuvapa, sisäistä tulta kuin rotuvarsan aina elävä, kuunteleva korva.
+
+Ruoko, josta se on tehty, Intian bambu, on huojunut pyhän Gangesvirran
+partaalla, ensin hentona kuin heinä, sitten kasvaen tropiikin kuumissa
+sateissa ja auringon hehkussa korpikuusen pituiseksi ja yhtä paksuksi
+kuin se. Se on sisältä ontto, pinnalta kova ja sileä kuin luu. Milloin
+etelämerien kosteat tuulet, milloin hieta-aavikoiden polttavat vihurit
+ovat heiluttaneet sen sitkeäksi ja joustavaksi, kestämään kuumaa ja
+kosteaa. Se on valikoiden kaadettu ja paloitettu ja pinottu ja
+niputettu ja suurmerien takaisilla laivoilla kuljetettu saarien
+saareen, sitä varten rakennettuun tehtaaseen, joka on kuin kaupunki
+tuhansine työmiehineen. Siellä se toisissa koneissa on keitetty,
+toisissa kuivattu, toisissa se on halottu ja höylätty ja valmistettu ja
+vielä toisissa kiilloitettu ja annettu sille sen viimeinen vernissaus--
+työmiehet hienoja kuin herrat, gentlemannit valmistamassa gentlemannien
+työkaluja. Työn tulos on lujuuttaan ja hienouttaan ja hentouttaan ja
+sirouttaan voittamaton. Se painaa vain satasen grammaa, mutta se
+voittaa painissa monisatakertaisen painonsa, iskee ja pitää kuin kärppä
+kurkusta lentävää koppeloa.
+
+Minä jo sen ottaessani tunnen heti, että se on osa minusta itsestäni.
+Käteni hermoissa on siitä herkutteleva tunne ranteesta ylös olkani
+niveleen. Niinkuin ennen poikana vasta taitetulla rannan pihlajalla
+minä soittelen sillä ilmaa myllärin pihalla ilta-auringon paisteessa ja
+pikkupurojen solistessa ja suuren kosken tuonnempana kohistessa. Se
+vipajaa ja vapajaa, tempoo kättä kuin pyrkien siitä pois, mutta
+kuitenkin siinä pysyen. Se taipuu ja oikiaa, ei tahdo rauhoittua,
+vaikka minä jo lakkaan. Se pyytää siimaansa ja saa sen, sitä varten ja
+sen heittovoiman mukaiseksi punotun ja punnitun. Pujotan sen hyväilevin
+sormin renkaasta renkaaseen, joista alin ja ylin ovat agatia. Ja vasta
+kun siimaan on kiinnitetty perho ja perho pistetty alimpaan renkaaseen
+ja rullan kampi on kiristänyt siiman jänteelle ja siima vavan kaarelle,
+vasta sitten se rauhoittuu ja seisoo kuin viritetty jousi, valmiina
+lennättämään nuolensa, sulkaperhon, hopeanharmaan sointuvanimisen
+_Silver greyn_, tekotaidon kukkasen, jonka hennoin sormin on solminnut
+joku kalpea, hipiältä hieno, sinisilmä englannintyttö.
+
+Se lennähtelee sitä soiluvan suvannon yllä, jossa ylös ja alas ilmassa
+kiimailee kellanvihreä korennainen. Se lennättelee sitä yhä pitenevissä
+ja yhä kauniimmissa kaarissa, ei pudota sitä huojahtaessaan ensi
+kerralla eikä toisella kerralla eikä vielä kolmannellakaan, vaan vasta
+sitten, kun on saanut osoittaa joustavuutensa viimeisen voiman. Vasta
+sitten se, taipuen taapäin, oieten ylös ja eteenpäin ja taas hiukan
+nousten, kun sitä nostan, pudottaa perhon sinne, missä sitä odottaa sen
+ensimmäinen saalis, sen itsensä arvoinen, suvannon sulho, jonka se tuo
+leikiten maihin, iloiten ottelusta ja odottaen uutta.
+
+Se on miekka miestä myöten vyöllä. Se on ase minun mitallani tehty,
+jäsen ruumiissani, elimellisesti siihen yhtynyt. En tiedä, sekö tekee
+minun työni vai minäkö sen, sekö liikuttelee kättäni vai kätenikö sitä?
+Sitä ei ole käsitellyt kukaan muu kuin minä eikä tulekaan
+käsittelemään. Minulla ei ole ystävää niin läheistä, että sallisin sen
+sitä käyttää. Se voisi särkyä. Se voi särkyä minultakin, mutta silloin
+se särkyy _minulta_. Mutta se ei saa särkyä. Katketkoon käteni
+kaatuessani ennen kuin se, minä suojelen sitä ennen kuin itseäni. Ennen
+kuin illalla koskelta tultua hoidan itseni levolle, hoidan minä sen.
+Minä riisun sen, kuivaan sen ja ripustan sen seinälle yöksi. Se siinä
+parhaiten suoristaikse lepoon työpäivän vaivoista. Koko talven se
+samoin lepää ja on kevään tullen entistään ehompi.
+
+Esi-isät panivat vainajan mukaan hänen työkalunsa ja aseensa. Pannevat
+poikani tämän vapani viereeni kirstuun, että saisin heitellä sitä
+suvannoissa, joita haluaisin uskoa olevan sielläkin, asunnoissa
+autuaitten. Sillä mitä minä siellä ilman sitä? Joka ei tätä oivalla,
+oppikoon. Miksikäs en saisi laulahtaa näin lemmestäni minäkin!
+
+
+
+
+SUNNUNTAI.
+
+Onginnan estetiikkaa ja etiikkaa.
+
+
+Kalaviikko on päättynyt kaikin puolin mieluisasti. Sen kuluessa on
+saatu kohtuullisen hyvin, ei siis liian hyvin, joka voi pian tympäistä.
+Ei ole tullut tehdyksi tyhmyyksiäkään, ei ole tapahtunut
+onnettomuuksia, ei tarttunut pyydyksiä pohjaan eikä puihin eikä
+myöskään kalain suuhun, mikä on ikävintä ja vastenmielisintä, mitä
+kalamiehelle voi tapahtua. Olen sitten lauantai-iltana saanut vielä
+suuren. En ole saanut sitä miten kuten, sattumalta, vaan juuri sillä
+tavoin kuin mieluimmin haluan sen saada, niin sanoakseni taiteen
+kaikkien sääntöjen mukaan. Sillä onkijaurheilijakin kehittyy
+herkuttelijaksi, hänelläkin on ammatissaan oma estetiikkansa. Ei riitä,
+että hän saa, hän tahtoo myös saada hienosti ja kauniisti. Samoin kuin
+uimarin korkeushypyn arvoa lisää liikutun linjan kauneus, samoin lisää
+onkimiehen tyydytystä se, miten tyylikkäästi ottaminen suoritettiin
+siitä alkaen, kun kala tarttui, siihen saakka, kun se saatiin maihin.
+
+Tämä sunnuntai-aaton suuri oli nyt saatu kaikin puolin tyylikkäästi. Se
+oli ottanut juuri sitä pientä perhoa, jota sen kaiken todenmukaisuuden
+mukaan oli otettava, sitä, joka sillä hetkellä parveili niskassa juuri
+auringonlaskun aikana. Olin mielestäni tehnyt parhaimman,
+mahdollisimman pisimmän heittoni kiven huopeeseen, missä suuri
+tavallisesti vaanii. Se oli posahtanut valtavasti, oli sitten laajassa
+niskassa loiruillut edes ja takaisin vavan taipuessa ja oietessa ja
+rullan antaessa ja ottaessa siimaa. Sitten se oli seisonut asiaan
+kuuluvan aikansa. Ja ilta oli ollut ihana ja tyyni ja rannan puut
+ilta-auringon kultaamat ja lämpiävästä saunasta tuolla alempana oli
+savu kohonnut patsaana taivaalle. Sitten oli kala lähtenyt alas niin
+huimasti, että tuskin pääsin perään pahakivistä rantaa. Siima alkaa
+loppua, mutta silloin pysähtyy kala levähtämään pienoiseen suvantoon
+siksi, että ehdin taas keriä siiman rullalle, jolloin se lähtee
+jatkamaan ja minä perässä, hypellen kiveltä kivelle, kahlaten
+vedessäkin ja liveten ja kaatuenkin, mutta saaden vavan pysymään
+pystyssä. Ja niin on tultu suvantoon, käsi-, selkä- ja jalkajänteet
+äärimmäiseen asti pingoitettuina, josta ne ovat lauenneet mieluiseen
+lepoon, kun kala koko vaikeassa ottopaikassa vihdoin on omin avuin
+nostettu maihin. Ja on pantu reppuun ja kannettu kotiin ja punnittu ja
+merkitty kirjaan.
+
+Ja sitten on vapa riisuttu valjaistaan ja pyyhitty ja ripustettu
+ansaittuun lepoon nauloihinsa suoriamaan. Siima on lapettu sängylle
+kierrokseen rullan viereen. On riisuuduttu itsekin ja elokuun illan
+viileässä astuttu saunaan pihan poikki ja purosillan yli, jossa pikku
+mulloset, alamittaiset ja aina rauhoitetut, vielä puolihämärissä
+loiskahtelevat perhoja ajellen ja lisäten painoaan milligramman
+milligrammaan. Saunan salaperäinen maailma, sen lasi pieni ja pahanen,
+monivärinen kuin pyhimyskappelin ikkuna ja siitä epätodellinen
+kellanvihreä näköala pitkin koskea, joka ei kuulu, ainoastaan näkyy, ja
+jonka kuohu näyttää seisovan liikkumatonna kuin vuoriston jäätikkö.
+Kesäiset tuoksuvastat mummun taittamat ja laittamat, kipallinen vettä
+vanhasta taitavasta kädestä kiukaan raunioon, joka on rakettu kosken
+sorvaamista kivistä, ja kihahtava löyly, joka sulattaessaan ruumiin
+sulattaa myös sielun. Ja huhuh! ja hohoh!
+
+Ja kylvyn jäljestä ilkoisen alasti takaisin sillan yli, jonka alla
+pienoiset yhä vielä pätkää. Ja hiilellä paistettu punalihainen
+_mullonen_ ja kova kokkeli ja lämmin pehmoinen lauantairieska, jossa
+voi sulaa kuin heinäkuun helteessä.
+
+Ja sen päälle kahvikupponen ja sikari itselle ja isännälle ja kahvin
+seassa jotakin, jota löytyy vielä pisarainen piiliherrain
+jälkeenjättämästä pullosta, kolmekruunuisesta. En osta, mutta otan, kun
+tarjotaan, koska sanotaan senkin olevan jumalanviljaa, varsinkin
+kalamiehen viljelemää. Ja valkopaidassaan istuen ja huulet torvella
+isäntä pitkulaisia savuja niellen ja puhallellen juttelee vanhaa ja
+uutta, vanhaa enemmän kuin uutta, mutta aina kernaasti kuultua, sillä
+itseään hän uusii ja uusinta on yhtä hyvä kuin alkuperäinen, siitä,
+kuinka täällä ennen, ja saatiin sitä silloinkin, vaikkei ollut vehkeet
+nykyisten veroiset--vallesmannivainaa ja kamreeri ja apteekkari ja
+vanha Piilonen, jolla miljoonamiehellä oli ruokovapa ja kelarulla eikä
+milloinkaan muuta pyydystä kuin elävä salakka, jota uitteli, mutta joka
+otti sillä milloin tahtoi, mutta jos ei ottanut--sattui sekin--niin
+paiskattiin lammas herroille pataan. Talvella otettiin myllyrännin
+niskasta säryksellä ja leivottiin ja paistettiin mulloskukko ja
+lähetettiin Piiloselle Helsinkiin, kun piti pitojaan
+valtiopäivämiehille ja syötti ja juotti ja päätätti rautatien
+Suolahteen, mistä on hyvä nousta laivaan, vaikka piilillähän nuo jo
+nykyjään enimmäkseen ajaa. Oli ne aikoja entisetkin, vaikka eipä silti,
+etteivät nämä nykyisetkin. Tässä meidän pihassakin ja myllypihassa on
+seisonut kuusikin autoa yhteen aikaan, ennen sotaa, terehtöörejä ja
+rohvessooreja ja tisponentteja; mikäpä niiden arvonimet kaikki
+muistaneekaan, onhan ne tuossa päiväkirjassa--maistetaanko taas saunan
+päälle? Ja koko Huopanan historia vaeltaa editseni.
+
+Jota kuunnellessani minä järjestelen pyydyksiäni pyhäteloilleen,
+valmiiksi maanantaita varten, koska en pyhänä ongi--lipat, devonit,
+silkkikalat, täkyraksit, perhot, kunkin lajinsa mukaan ja kunkin lajin
+kokonsa mukaan, itsekunkin laatikkoonsa ja lokeroonsa, kun ovat
+sekaantuneet ja takertuneet kuontaloksi kuin mehiläiset parveillessaan.
+On katkeillut peräimiä ja irtautunut koukkuja ja hankautunut pois
+maalia, ja ovat nyt silkillä sidottavat ja siveltävät vernissalla ja
+maalattavat ripoliinivärillä ja vihdoin ripustettavat kuivamaan uunin
+kylkeen rihmaan, joka kiertää sen ympäri naulasta naulaan.
+
+Ne pitää olla järjestyksessä, olisi paha olla, jos ne ei olisi, yhtä
+hyvin kuin kalanpyydysliikkeessä ja vähän paremmassakin, ollakseen aina
+ja heti yhdellä silmäyksellä nähtävissä, valmiina nautittaviksi ja
+mietittäviksi ja esille otettaviksi, milloin tulee mikin päähänpisto,
+että nyt muka sitä ja sitä ottaa. Ja kun ne ovat siinä järjestyksessä,
+kuin niiden tulee, sovussa ja soinnussa, väriensä ja suuruuksiensa
+mukaisessa, niin on niiden hyvä olla ja myös minun siitä hyvä olla ja
+pöytä on kuin runo rytmeineen ja alku- ja loppusointuineen, jonka osaan
+ulkoa kirjaan katsomatta.
+
+On jo pimennyt ulkona, verhottoman ikkunan mustalla pohjalla on tulen
+valaisema pihlaja, missä yöperhot räpyttävät pyörtyen lopulta lasiin,
+johon tarttuvat ja typertyvät liikkumattomiksi ja kuolevat siihen kuin
+valosta, sen valosta, huveten pois elämästä, joka kesti vain päivän.
+Jokunen on päässyt sisään ja päättää päivänsä kynttilän liekissä. Ja
+mitäpä on sitten elämällä enää tarjottavana muuta kuin yön uni, josta
+joskus puolivalveille herättää ohitse ajavan hevosen kavion kopse,
+mutta johon kosken kohina taas tuudittaa uudelleen.
+
+Mitäkö muuta? On sillä vielä tarjottavana tätä lauantaita seurannut
+sunnuntai; sen leppoisa rauha, sen aamun pilvetön pouta, ja istuskelu
+pihapenkillä selkä seinää vasten elokuun viileässä paisteessa. Ja
+lasten kanssa pitkällään puron matalalla sillalla, ja sen alla kesy
+mullonen, ihanuuttaan luomakunnan ihme, pää vastavirtaan päin, pyrstö
+lakkaamatta lipattaen, suu alinomaa aukeillen, pikku evät koneellisesti
+eläen niinkuin näkyisi niissä vain sydämen itsetiedoton tykintä. Käden
+huiskaus ja se on tiessään limakon alla;--odotus, ja se on tullut
+takaisin, ei tiedä mistä;--matonen, ja se sieppaa sen, pää pystymmässä
+odottaen uutta;--toinen matonen ja niitä on siinä kaksi sen kimpussa
+nyhtämässä toinen toisensa suusta, toinen toisesta päästä, kunnes
+kolmas, suurempi, saa sen ja saatuaan anastaa edullisen paikan,
+karkoittaen heikommat häntänsä taa. Mutta ne saavat sunnuntairuokansa
+kaikki, kunnes matotuohinen on tyhjä.
+
+Ukko veisahtelee tuvassa ja sen ikkunassa istuu vanha mummu
+isoränttistä kirjaansa katsellen ja sitä puoliääneen hyristen, aina
+samaa.
+
+Kävely koskelle ilman vapaa--se on outoa ja melkein juhlallista,
+verkalleen rantoja pitkin ja kivillä istuskellen ja lopulta niskaan,
+joka on tyyni ja siloinen ja järven selkä niskasaaren takana samoin.
+
+Mitä ihmettä olet sinä oikein, pyhäinen rauha? Mistä tietää koski, että
+nyt on pyhä ja osaa asettaa ääneensä sen soinnun? Mistä saa saari
+ympärilleen sen harson ja mistä saa sen tuo raiskattu rantametsä ja tuo
+karu kivikkoranta ja rannalle kiskaistut rampatukit? Kuinka saa sitä
+varis raakuntaansa ja haukka huutoonsa, tuota jotakin, kirkkoajan
+henkeä, joka kasvaa sitä voimallisemmaksi kuta kauemmaksi loittonen
+kirkolta? Alan yhä paremmin ymmärtää entisen toverivainaan, joka ei
+onkinut sunnuntaisin, mutta kerran kun onki ja kiivastui kiroamaan,
+jätti vapansa ja riensi pois eikä tullut koskaan takaisin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Minulla on mukana kirja, englantilainen teos lohenonginnasta. Onhan
+minunkin sopiva sunnuntaina tutkia sanaa. Se on niitä niin kauniisti
+painetuita ja kansitetuita kirjoja, joita vain Englannissa osataan
+valmistaa. Siellä ja vain siellä osataan ei vain onkimisen taito, vaan
+myös siitä kirjoittamisen taito ja sen kirjoitetun tarjoamisen taito.
+Tuokin kirja on jo päältäpäin kuin kaunehin kakku, jota ensin kääntelee
+ja katselee ja sitten haistelee ja hivelee, ennenkuin sen leikkaa ja
+nauttii.
+
+Ei ole sitä onkimiehen ammatillista ongelmaa, ei sitä vivahdusta hänen
+mielialoissaan ja mietteissään, jota ei koskettelisi, joka ei
+kuvastuisi heidän kirjallisuudessaan. Se sisältää sekä onginnan
+estetiikkaa että myöskin sen etiikkaa, josta voi tavata syvämielisiä
+filosoofisia esityksiä heidän kuuluisimmilta miehiltään. Teos, joka
+minulla tässä on polvellani, tukiessani selkää puuhun ja jalkoja
+kiveen, on nimeltään »Kuinka on kalastettava», ja suo minun tutustua ei
+sen vähäisemmän miehen kuin itsensä Herbert Spencerin käsitykseen
+kalastuksen oikeutuksesta eetilliseltä kannalta katsottuna. Ajattelunsa
+yläilmoista tämä maailman mainio filosoofi on hetkeksi laskeutunut
+metsäpuron partaalle analysoimaan kysymystä, mistä johtuu, että hän voi
+onkia, vaikkei voikaan metsästää. Kuinka hän, joka ei voisi hiipiä
+hirven kimppuun ja sitä tappaa, voi ilman vastenmielisyyttä, jopa siitä
+huvitettunakin, ajanvietokseen ottaa ongella kalan? Hänen itselleen
+löytämänsä vastaus on, että tämänlaisen urheilun eetillinen luvallisuus
+tai luvattomuus on suhteellinen pyydystettävän riistan suuruuteen. Kuta
+suurempi saalistettava eläin on, sitä vastenmielisempää on sen
+tappaminen. Hirven kaataminen on Spencerin mielestä julminta urheilua,
+mitä ajatella voi. Ollen suuri eläin sen kuolonkamppailu johtaa
+tappajan mieleen liiaksi ne tuskat, joita hän itse tulisi tuntemaan,
+jos häntä tapettaisiin. Kun kala on paljoa pienempi ja paljoa vähemmän
+ihmisen kaltainen kuin hirvi, ei sitä pyydystäessään ja tappaessaan
+johdu tuntemaan sitä tunnonvaivojen tuottaman itsekidutuksen kipua,
+mikä aiheutuu hirven tappamisesta. Kun kala kooltaan ei ole meidän
+kaltaisemme ja kun sillä ei ole sen tunneherkkyyttä ilmaisevia
+ulkonaisia elimiä, me voimme omantuntomme häiritsemättä sitä onkia.
+Tämä tietää sitä, sanoo Spencer, että meidän etiikkamme tässä kohden
+pohjaltaan riippuu hermostostamme. Suuren nelijalkaisen eläimen
+ampuminen olisi oman tunteellisuutemme loukkaamista, joka usein
+uudistuessaan tekisi meidät koviksi ja tunteettomiksi ja lopulta
+siveellisesti rappeutuneiksi. Sentähden olemme siveellisiä tuntiessamme
+vastenmielisyyttä hirven tappamiseen. Saattaahan olla, että kalankin
+tappaminen tuottaa meille kipua, mutta tämä kipu ei ole voittamaton. Ja
+sentähden, kun se tekomme ei vahingoita luonnettamme, me emme
+siveellisesti turmellu, vaikka ongimmekin.
+
+Tämä on Spencerin eetillinen suhtautuminen onkimiseensa. Sillä
+onkijakirjailijalla, W. Yarl Hodgsonilla, joka tämän kirjansa eräässä
+luvussa on ottanut asian puheeksi, on paljonkin muistuttamista tätä
+siveysoppia vastaan. Spencerin opissa voi olla paljonkin totta, vaikka
+onkin alentavaa ajatella, että myötätuntomme kärsivää eläintä kohtaan
+pohjaltaan on vain huolta meistä itsestämme, kuvitellessamme itseämme
+toisen tilalle. Hänen esityksensä ansaitsee kaikessa tapauksessa
+tarkastamista. Onkohan itseensä kohdistuminen, omien tunteidensa mukaan
+arvioiminen ainoa ratkaiseva lähtökohta eetillistä tuomiota tehtäessä?
+Mahtaakohan Spencer tehdä oikeutta itselleen uskoessaan, että hän eroo
+jostakin toisesta vertaisestaan tappajasta ainoastaan sikäli, kuin
+hänen kärsimyksensä ei ollut mitään verrattuna tuon toisen siveelliseen
+kärsimykseen, joka tappoi hirven? Ja mahtaako hän tehdä oikeutta tuolle
+toiselle leimatessaan hänet, hirven tappajan, siveellisesti
+rappeutuneeksi, tunteiltaan turtuneeksi?
+
+On syytä sanoa--jatkaa Spencerin arvostelija--ettei hän tuominnut
+oikein kummassakaan tapauksessa. Ihmisluonto on paljoa monimutkaisempi.
+Melkein jokainen ihmisen teko johtuu siksi erilaisista voimista, ettei
+niistä voi päätellä niin ylimalkaisesti kuin Spencer tekee. Me kyllä
+voimme alkaa toteuttaa eetillisiä vaatimuksia toisia olentoja kohtaan
+sitä tietä kuin Spencer eli niin, että otamme huomioon ne heistä meihin
+heijastuvat kärsimykset, jotka herättävät meissä myötätuntoa niitä
+kohtaan. Etiikkamme perustuksena tulee kuitenkin olla jotakin muutakin
+kuin tunnetta. Siinä tulee olla määräävänä myöskin järki. Se on
+ominaisuus, joka kutsutaan meissä toimimaan ulkonaisten olosuhteiden
+pakosta ja jonka myös tulee olla määräämässä etiikkaamme niiden
+johdosta. Ajateltakoon tätä tämän erikoisaiheemme yhteydessä. Ihminen
+asuu seudussa, jossa on sekä hirviä että kaloja. Mihin suhteihin hän
+joutuu heidän kanssaan? Spencerin mukaan on vastaus hyvin
+yksinkertainen. Sen antaa ihmisen oma tunne. Pulmasta päästäkseen hänen
+ei tarvitse muuta kuin kuunnella ja totella sitä. Hän siis ahdistakoon
+ja tappakoon kalaa, koska kalalla fyysillisesti ei ole pienintäkään
+yhtäläisyyttä hänen kanssaan eikä sen taistelu elämästä herätä hänessä
+epämiellyttävää ajatusta siitä, mitä hän itse ehkä tuntisi, jos häntä
+ahdistettaisiin. Mutta hänellä ei ole samanlaista oikeutta ahdistaa
+hirveä, koska tämä eläin rakenteeltaan on hänen kaltaisensa ja sen
+vuoksi sen kuolemankamppailusta häneen siirtyy tuskallisia ja
+vahingollisia mielenliikutuksia.
+
+Tämä siveysoppi perustuu kahdenlaiseen erehdykseen. Ihmistä ja hirveä
+ensiksikin ei voi verrata toisiinsa, koska ihmisellä on vaistoja, joita
+hirvellä ei ole ja joita täytyy ottaa lukuun. Hän on lihan syöjä, jota
+hirvi ei ole. Hänellä on veressään metsästämisen vaisto, jota hirvellä
+ei ole. Toiseksi ei ihminen voi perustaa etiikkaansa pelkästään
+myötätuntoa tai vastenmielisyyttä herättäviin vaistoihin ja tunteisiin.
+Spencer itse on esittänyt siitä monta esimerkkiä. Harvinaisella
+todistavalla voimalla hän on osoittanut, että joka kerta kuin valtio
+lakeja laatien on toiminut kansaa kohtaan vain myötätunnon sysäyksien
+vaikutuksesta, tulos on ollut huono niille, joita lait olivat
+tarkoitetut hyödyttämään. Hän on koettanut osoittaa, että on vähemmin
+paha, että vaimot ja lapset, köyhät ja heikot joutuvat kapitalistien
+riistettäväksi, kuin että heiltä riistetään vapaus tehdä työtä, missä
+ja niin monta tuntia kuin haluavat. Hänen mielipiteensä oli, että
+jokainen sosialinen parannus, joka perustuu järjettömään myötätuntoon,
+aiheuttaa pahaa enemmän, kuin mitä se on tarkoitettu poistamaan.
+
+Eräiden itsestämme johtuvien eetillisten vaistojen kuuleminen ei siis
+riitä määräämään menettelyämme toisia kohtaan. On ihmetyttävää, että
+niin tarkka ajattelija kuin Spencer ei huomannut tämän väitteensä
+kantavuutta myöskin urheiluetiikkakysymyksen ratkaisuun nähden. Sillä
+jos hänen myötätuntoteoriansa ei riitä määräämään ihmisen suhdetta
+hänen omaan sukuunsa, on se vielä riittämättömämpi määräämään sitä
+toisiin luotuihin nähden. Järki, jota vailla oleva myötätunto aikaansaa
+pahaa sivistyneessä yhteiskunnassa, on vielä tarpeellisempi erämaassa.
+Myötätuntovaisto kykenee kyllä johtamaan meitä siihen, että tapamme
+niin kivuttomasti kuin mahdollista, ja urheilija pyrkiikin ja on
+päässytkin siihen: ajatelkaamme vain, mikä ero on teurastamon ja sen
+kirveiden ja metsän ja rihlapyssyn välillä tai verkossa kuristuvan ja
+kituvan lohen ja ongella otetun lohen välillä. Mutta tapettava meidän
+on, siihen meille järki sekä antaa luvan että panee pakon.
+Olettakaamme, että asumme metsäseudussa. Siellä on hirviä, niitä ei ole
+paljon, mutta jos niitä ei vähennettäisi, ne lisääntyisivät. Mitä
+silloin tapahtuisi? Hirvet haaskaisivat laidunta ja hävittäisivät ja
+tallaisivat halmeita ja kesyttyisivät lopulta niin, että veisivät
+viljan pelloilta. Vuosien kuluessa ne olisivat lisääntyneet niin, että
+niistä olisi tullut todellinen maanvaiva. Mutta Spencerin etiikan
+mukaan hirviä ei saisi tappaa, koska moraalimme kärsisi siitä, että
+emme välitä siitä säälin tunteesta, minkä suuren, ruumiillisesti meitä
+lähellä olevan eläimen kuolonkamppailu meissä voisi herättää.
+
+Mitä on siis tehtävä? Ratkaisemmeko kysymyksen antamalla vastauksen
+tunteemme mukaisesti? Jossakin määrin kyllä. Kunnioitus itseämme
+kohtaan luomakunnan herrana ja oma etumme vaatii meitä rajoittamaan
+hirven meille aikaansaamaa hävitystä. Tätä vaatimusta me punnitsemme
+niitä vaistoja vastaan, jotka tekevät meille vastenmieliseksi aiheuttaa
+kipua ja kuolemaa. Ja me päätämme, että joidenkuiden eläinten kipu on
+meille vähemmän vastenmielinen vaihtoehto.
+
+Mutta näinkään me emme ole käsitelleet kysymystä tyhjentävästi. Sen
+mielenkiintoisimmat puolet eivät vielä ole tulleet huomioon otetuiksi.
+On olemassa muuan viisas järjestely, jota sanotaan luonnon
+tasapainoksi. Joskus tämä tasapaino yleiseksi vahingoksi häiriintyy,
+niinkuin esim. on tapahtunut Australiassa, missä ylenmäärin sikiävistä
+kaniineista on tullut maan vitsaus. Spencer unohtaa, että ihminen itse
+usein on tätä tasapainoa ylläpitävä voima, Välittämättä
+myötätuntovaistoistamme meidän täytyy näiden ulkonaisten puristusten
+pakosta toimia niinkuin järki vaatii. Spencerin urheiluetiikka ei tiedä
+mitään tällaisesta tapauksesta. Sellainen tunne-etiikka, jonka mukaan
+me voimme vetäytyä vastuunalaisuudesta, on epäeetillinen, itsekäs.
+Edellisen lisäksi vielä siksikin, että vaikka ihminen itse on yksi
+luonnon tasapainoa ylläpitävistä voimista, hän samalla johtaa monia
+luonnonvoimia ja on vastuunalainen niiden joko liiallisuudesta tai
+puutteellisuudesta. Hänellä on tuomio-oikeus eläimiin, lintuihin ja
+kaloihin. Totta kyllä on, ettei hän ole ylimmäinen tuomari ja että on
+ylempi oikeusaste, luonto itse, joka rankaisee kaiken sitä vastaan
+tehdyn vääryyden. Mutta hänen asemansa luonnon herrana pakottaa häntä
+olemaan jotakin enempää kuin tunne-egoisti ja hänen etiikkansa
+muodostumaan jostakin muustakin kuin mielenliikutuksista.
+
+Löytääksemme uskottavan urheiluetiikan meidän siis on läpikäytävä
+paljon mutkallisempi kehitys kuin se, mikä riitti Spencerille, jolta
+monet asiaan vaikuttavat tosiasiat jäivät huomaamatta. Olemme nähneet,
+mitä ne ovat. Ne ovat alkujaan kahdenlaisia. Niitä on toisaalta ihmisen
+oman luontonsa tunteminen, toisaalta ulkonaisen luonnon asettamat
+vaatimukset.
+
+Itsemme tunteminen paljastaa meissä taipumuksen urheiluun ja
+vastenmielisyyden sitä kohtaan. Vastenmielisyys, joka syntyy meihin
+heijastuneesta toisen kivusta, on tilapäinen ja haihtuva,
+metsämiesvaisto sitävastoin pysyväinen. Sitä luonnon pakostakin
+ylläpitää meissä tarve hankkia ravintoa itsellemme ja muille. Tätä
+taipumusta lieventää vastenmielisyys vain sen verran, että tunnemme
+olevamme velvolliset ajamaan riistaa ja ottamaan sitä mahdollisimman
+inhimillisellä tavalla. Ulkonaisen luonnon ihmiselle asettamat
+vaatimukset vievät samaan päätelmään, siihen, johon hänet on saattanut
+sekä hänen oman itsensä tutkiminen että hänen ja muiden tarpeiden
+tutkiminen. Hirvi ja kala tyydyttävät näitä tarpeita ja se tosiasia
+tekee niiden pyydystämisen oikeutetuksi. Toiseksi hirvi ja kala samoin
+kuin useimmat muutkin metsän ja veden eläimet ovat rauhoitetut ja
+pidätetyt olemaan urheilun esineinä. Tämä sekä se, että ihminen niitä
+tarvitsee, oikeuttaa niiden pyydystämiseen. Kolmanneksi ei voi vapautua
+siitä tunteesta, että vaikka ihminen itse onkin voima luonnossa, hän on
+määrätty kykynsä mukaan vallitsemaan kaloja, lintuja ja muita eläimiä
+ja on hänen velvollisuutensa katsoa, että nämä eläimet menestyvät siinä
+suhteessa, kuin luonto määrää. Urheilijana ihminen tekee voitavansa
+täyttääkseen tämän velvollisuuden. Kaikki tämä tietää, ettei
+kummankaanlainen urheilu, kalan yhtä vähän kuin hirvenkään ottaminen,
+loukkaa etiikkaamme, vaan on siveellisesti sallittu.
+
+Tätä johtopäätöstä, jo itsessään riittävää, vahvistaa ajatus, joka,
+vaikka onkin niin vähän avoin erittelylle, ettei edes Spencer tullut
+sitä tehneeksi, kuitenkin on voimakkaasti pakottava. Ihminen itse on,
+niinkuin jo on huomautettu, yksi luonnon voimista. Kuuluu luonnon
+järjestykseen, että hänen on toteltava sekä vaistojaan että myöskin
+järkensä vaatimuksia. On selvää, että kun metsästämisvaisto on yleinen
+hänen suvussaan, etiikka ei vain salli, vaan myös pakottaa hänet sitä
+noudattamaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Näin nämä englantilaiset onkijafilosofit. Ja onhan se kylläkin
+tyhjentävää ja syvämielistä. Mutta ei tämä todistelu ja puolustelu
+mielestäni kuitenkaan tunge asian ytimeen, siihen syvyyteen, johon
+silloin tällöin tapaan itseni tuijottamasta näin onkikoskellani
+istuessani. Istuessani tässä kosken partaalla suvisena sunnuntaina ja
+itsenään kirkkoaikana tuntuu kuin pitäisi minunkin käydä tutkistelemaan
+urheiluvaistojani ja eritellä niiden ilmenemistä ja alkuperää, kuin
+pitäisi kääntää itsessäni nurin jotakin päästäkseni perille siitä, mikä
+siellä jossakin kangertelee, sillä jokin siellä kangertelee, huolimatta
+Spencerin ja Hodgsonin antamasta synninpäästöstä.
+
+Kuolemaa aiheuttavan urheilun oikeutus kyllä osaksi riippuu siitä
+suuresta kysymyksestä, onko tappaminen omaksi hyödyksi yleensä
+eetillisesti oikeutettu. On uskontoja ja etiikkoja, jotka kieltävät
+lihan syömisen ja kaiken tappamisen. Niitä vastaan mahdollisesti
+voidaan esittää ne hyötysyyt, joita edellisessä on esitetty. Ihmisen
+täytyy niistä ja niistä syistä tappaa elääksensä ja siitä
+velvollisuudesta hän ei ehkä voi vapautua niinkauan kuin maailman
+ravintotalous on nykyisellä tavalla järjestetty. Pitäneehän luonnon
+herraksi kohonneen myöskin ylläpitää tuota luonnon tasapainoa
+hävittämällä sen syöpäläisiä, ei vain lutikoita ja russakoita, vaan
+ehkä myös kaniineja ja hirviä. Ehkä hänellä siihen on ei vain oikeus,
+vaan myös pakko. Mutta vaikka minun hyötysyistä täytyköönkin tappaa tai
+ainakin sallia tapettavan saamattani siitä tuomita itseäni tai muita,
+ja vaikka tuo pakko antaisikin minulle anekirjan sekä tehtyihin että
+tehtäviin synteihin, ei minua mikään voi oikeuttaa, vielä vähemmin
+velvoittaa, tappamaan _huvikseni_, nauttiakseni siitä urheilemalla
+niinkuin teen. Ehkä on minun pakko teurastaa kotieläin, pyydystää tai
+ampua metsäeläin, ottaa verkolla, rysällä tai ongella kala elättääkseni
+itseäni ja perhettäni. Mutta jos minä nautin, niinkuin teen, siitä
+huvista, minkä onkiminen minulle tuottaa, joskaan ei välittömästi itse
+tappaminen, niin kuitenkin sen yhteydessä olevat hauskuudet ja hommat,
+jos minä vain tämän huvin vuoksi enkä välttämättömän ravinnon
+hankkimisen vuoksi tapan, siihen innostun, sen hauskuutta ylistän,
+huieten sen ohella runollisiin luonnon tunnelmiin, en minä voi itseäni
+puolustaa vetoamalla mihinkään pakkoon. Se ei pohjaltaan ole mitään
+muuta kuin intohimo, voittamaton vaisto, onginnalla ei ole mitään
+eetillistä tukea. En voi muuta kuin sanoa, että harjoitan sitä, koska
+se minua huvittaa, tuottaa minulle iloa ja nautintoa, jonka
+tyydyttämisen tarve minussa on niin suuri, että en ajattele, en välitä
+niistä kärsimyksistä, joita uhreilleni tuotan. Joskin tappaminen joskus
+voi olla eetillisesti oikeutettu, se ei ole sitä minun urheiluhuvini
+yhteydessä.
+
+Spencerin mukaan tuottaa tällaisen eetillisen tunteen äänen
+kuulemattomuus siveellistä rappeutumista ja tunteen turtumista siinä,
+joka tuntee vastenmielisyyttä urheilunsa tuottamien kärsimysten vuoksi.
+Jotten rappeutuisi, ei siis näytä auttavan muu kuin koettaa tukehduttaa
+tätä ääntä. Ja onhan minulla koko joukko sen äänen vaimentajia. Joskus
+minä koetan uskotella itselleni, etten ongikaan huvin vuoksi, vaan
+hyödyn. En kalasta enemmän kalaa kuin sitä tarvitsen ruoaksi itselleni
+ja perheelleni. Jos tulee yli sen määrän, jakelen lohiani tai haukiani
+tovereille tai naapureille. Toisen kerran minä paiskaan vaakaan
+toisenlaisen hyödyn, muka korkeammat edut, kaiken sen ruumiillisen ja
+henkisen terveyden ja virkistyksen, jota kalastaminen minulle antaa. Se
+hyöty on yhtä suuri, suurempikin, kuin minkä kala keitettynä tai
+paistettuna tai suolattuna antaa. Koska kerran saa hyödykseen pyytää
+kalaa, niin täytyy saada myöskin huvikseen silloin, kun se huvi on
+minulle hyöty, ja tämä huvihan on minulle hyöty. Lopulta, kun tämä
+alkaa tuntua saivartelulta ja pirun raamatun selitykseltä, minä ilman
+muuta puraisen häpeältä pään, en suoraan sanoen välitä, teen vasten
+parempaa tietoani.
+
+Ja näin minä temppuilen tai revin itseni irti verkosta, jota etiikkani
+koettaa kiertää ympärilleni.
+
+Sillä mitenkä minä muutenkaan pääsisin pulmasta? Pitäisikö minun tehdä
+niinkuin Lybeck ja jättää koski muille, myydä vehkeeni ja seurata
+häntä? Ehkä sen teenkin, vaikken vielä ole tuntenut siihen lopullisesti
+pakottavaa velvoitusta. Ehkä minun sitten vielä pitäisi ruveta
+saarnaamaan urheiluongintaa vastaan? Minun? Joka tahdon olla sen
+profeettoja tässä maassa, ylistää sitä, esitellä sen ihanuuksia,
+osoitella sen hyötyä yksityiselle ja kansalle, minun, joka istutan
+kaloja enemmän kuin otan--luopua tästä kansantaloudellisesti ja siis
+myös isänmaallisesti hyödyllisestä kutsumuksesta? Olen ennemmin
+siveellinen epäsikiö, joka en välitä paremmista, jalommista
+tunteistani, en siitä omantunnon pistoksesta, jonka saaliinriemun
+ohella tunnen joka kerta, kun veri pulppuaa suuren kalan kurkusta ja se
+kalpenee verikivellä, missä istun sen vieressä ja panen tyydytyksen
+tupakan ja nielaisen tunnon moitetta sammuttelevan sauhun.
+
+Tämän kysymyksen ratkaisu minun kannaltani on siis loppujen lopuksi se,
+ettei sitä lainkaan saa ratkaistuksi etiikan avulla, ei Spencerin,
+vielä vähemmin hänen arvostelijana Hodgsonin. Saa ehkä joku, joka saa,
+mutta minä en saa. Siinä on takana, esteenä, jokin minua voimakkaampi
+vaisto, jokin veren perintö niiltä ajoilta, jolloin tämä kysymys
+kaukaisten esi-isien omissatunnoissa ei vielä ollut herännyt eikä
+voinut herätä, kun ihmisen niinkuin pedon piti elää yksinomaan
+metsästyksestä ja kalastuksesta ja jolloin koko silloinen ihmiskunta
+olisi menehtynyt, jollei se olisi tappanut. Silloin myös kai syntyi
+riistan ajon yhteydessä ilmenevä ajamisen nautinto, siihen yllyttäen ja
+sitä ylläpitäen, lisävoimaksi sen pysyväisenä pidättämiseen, sen
+voimistuttamiseen. Siitä tuli ei vain velvollisuus vaan hauska
+velvollisuus, eetillinen velvoitus, pyhä velvoitus. Ja se hohde, se
+sädekehä sitä vieläkin ympäröi, se, joka on sen nautinto ja sen
+hauskuus, ja jota urheilija yhä tuntee ja yhä hakee, vaikka urheilun
+alkuperäinen tarkoitus ja merkitys on hälvennyt.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ja pian minä taas saan kokea sen itsessäni. Silloin kun istun siinä
+kosken niskassa, minusta olisi vielä jonkin pyhyyden rikos, jos
+noutaisin vapani ja alkaisin onkia. Olen kai vielä kyllästytetty
+edellisen illan onginnalla ja onginta-intohimon tarpeen tyydytyksellä.
+Sitä huumausainetta on veressäni vielä niin paljon, että minua
+paluumatkalla ei vielä kiusaa edes varmuus siitä, että nyt kyllä saisi,
+jos vain viitsisi koettaa. Koski kohisee ja vesi vilisee ja päivä
+paistaa niinkuin parhaalla kalailmalla pitää, ja pilvet seisoo
+taivaalla kaikkein parhaimmissa merkeissä. Heitto vain Välisuvannon
+arkulta ja kohta olisi kiinni kuusikiloinen. Mutta ei minua nyt vielä
+huvita. Antaa luonnon pitää pyhänsä loppuun, minä pidän kanssa.
+
+Tulen kotiin. Ukko yhä veisahtelee ja mummu hymisee ikkunan ääressä.
+Muutkin lukevat, toiset nukkuvat. Tytär tuo lautasella marjoja, kesän
+viimeisiä. »Eikös lähdetä koettamaan? minä tulen haavipojaksi.»--»Enpä
+häntä nyt.» Lähden kylään turisemaan tuttujen isäntien kanssa.
+Haastellaan halki tämän maan asiat ja muiden. Nythän on niin helppo
+saada koko maailmankin asiat suuhunsa. On sitä sotaa, on sitä
+sosialismia ja etuskuntaa ja Vilsoonia ja Lemensoota. Sinne ei näy
+koski eikä kuulu sen kohina. On kuin se olisi iankaikkisuuden takana.
+En ehkä koskaan saa sinne palata. Ei ehkä koskaan uudistu eilinen
+syönti. Ilmat voivat muuttua. Tänä iltana näyttäisi vielä tulevan
+samanlainen ilta kuin eilen. Tänään varmaan vielä syö. Kello kuudelta
+päättyy pyhä. Lybeck vainajakin alotti ongintansa kello kuudelta.--
+»Mitäs herra tohtori ajattelee siitä?»--»Jaa mistä?»--»Siitä, että...»
+--»Olen samaa mieltä kuin isäntäkin.--Mutta nyt minun taitaa pitää
+lähteä.»--»Minnekkä on semmoinen kiire?» Keksin jonkin syyn, että posti
+tulee tai jotakin semmoista. Kun en vain myöhästyisi iltasyönnistä...
+
+Ja ennen pitkää huitoo vapa ja vinkuu siima niskassa ja sitten
+Välisuvannossa niin vimmatusti kuin ensikertalaisella. Sunnuntaipaaston
+perästä se maistuu sitä makeammalta. Ja mikäli minä enää osaan ottaa
+mitään eetilliseltä kannalta, niin otan sen sikäli, että on
+epäeetillistä onkia silloin, kun se on vastenmielistä ja tympäisee ja
+kun tuntuu kylläiseltä eikä se oikein maita, vaan ainoastaan silloin
+kun se _oikein_ huvittaa. On oltava kohtuuden ystävä, kun ei jaksa olla
+ehdottomasti raitis. Ja tämä on ainoa, minkä saan paremmasta itsestäni
+puristetuksi esiin urheiluonginnan etiikkaa. Paljon porua, vähän
+villoja.
+
+
+
+
+KUINKA KALA NÄKEE.
+
+
+Vanha onkimiehen ohje kuuluu: hienosti ja kauas. Se on: pyydysten pitää
+olla mahdollisimman hienoja ja hänen tulee niillä päästä niin kauas
+kuin suinkin siitä, missä seisoo tai istuu. Kala on arka. Sen tiesi
+vanhan ajan kalamieskin, vaikkei tiennyt sen syytä. Puutteellisilla
+pyydyksillään hän ei olisi voinutkaan tätä sääntöä noudattaa. Hän
+koetti korvata sen sillä, että liikkui hiljaa ja lähti liikkeelle
+tavallisesti yötä vasten, jolloin arimmat kalat, niinkuin esim. säyneet
+ja lohet, saatiin. Kalalla tosin ei sanota olevan kuuloa, ainoastaan
+tunto, joka veden värähtämisestä välittää hänelle tiedon äänestä.
+Jollei rannalla tai veneessä synnytetty ääni ole sen laatuinen, että se
+panee veden äkkiä värähtämään niinkuin esim. airon kolahdus veneen
+laitaan, ei kala näytä siitä suurestikaan välittävän. On tehty kokeita
+esim. laukaisemalla pyssy rannalla eikä kala ole ollut tietävinäänkään.
+Mutta jos sillalla seisoen lyön sen kaiteeseen, hajaantuvat sen alla
+olevat salakat heti räiskähtäen joka taholle. Ei kala myöskään näy
+pelkäävän sitä ääntä, minkä airon posahtelu vedessä synnyttää. Onhan
+tapana vavan kärjellä saada aikaan vedessä pulahdusta, joka muistuttaa
+kalan pyrstön synnyttämää ääntä ja siten houkutella sitä luo. Kuinka
+vähän lohikin välittää soudusta, sen tulin huomaamaan kerran
+Koukkuvirrassa Heinävedellä, jossa suuret lohet posahtelivat muikkuja
+ajaessaan veneen vieressä melkein airon kärjen edessä.
+
+Kalan aisteista näkyy näkö olevan kehittynein, voimakkain ja herkin.
+
+Sen avulla se hakee ja yllättää saaliinsa ja välttää vihamiehensä. Kun
+kala yleensä on arka ja pakenee pyydystäjäänsä hänet huomattuaan,
+riippuu se siitä, että se näkee enemmän kuin vainuaa pyydystäjäänsä
+vedessä tai veden pinnalla venheessä tai rannalla. Kuta piilommassa
+onkimies voi pysytellä, kuta varovammin hän liikkuu, kuta kauempaa hän
+voi heittää siimansa, kuta hienommat hänen vehkeensä ovat, sitä parempi
+on tulos.
+
+Pohjasta onkiessa meressä tai järvessä tai syvässä vuolaassa virrassa
+ja koskessa, jossa vesi samalla on sameaa tai tummaa, ei varovaisuus
+ole niin välttämätön kuin rannalla, pikkupurossa tai matalassa
+koskessa. Mutta näissä se, varsinkin jos vesi on kirkasta, on
+menestymisen ensimmäisiä ehtoja varsinkin pyydystettäessä niin arkoja
+kaloja kuin lohia, mullosia, harreja, siikoja säyneitä j.n.e.
+Varovaisuus on tarpeen varsinkin silloin, kun näitä kaloja pyydystetään
+pintapyydyksellä, niinkuin esim. perholla, jota tavoitellessaan kalan
+on noustava pinnalle piilostaan pohjahaudasta tai kiven huopeesta.
+Välttääkseen kalan silmää, kun pyrkii lähestymään paikkaa, missä tietää
+tai luulee kalan makaavan, täytyy onkimiehen hiukan tuntea niitä
+optillisia eli valo-opillisia lakeja, jotka vaikuttavat ilmassa ja
+varsinkin vedessä. Hänen tulee olla selvillä siitä, kuinka kala näkee.
+
+Käytännöstä oppinsa saanut onkimies, olkoon hän kuinka vanha ja viisas
+ja ovela tahansa, hyötyy paljonkin siitä, jos tuntee jonkin verran
+myöskin teoriaa. Onkiminen, varsinkin hienompi, onkin yhtä paljon
+teoriaa kuin praktiikkaa. Maissa, missä onkimisen taito on
+kehittyneemmällä kannalla, on taidon rinnalla kehittynyt tietokin,
+kehittynyt miltei tieteeksi, joka on tutkinut ja yhä tutkii ei vain
+heittämistekniikkaa ja kaikenlaisten tarkoituksenmukaisimpien pyydysten
+valmistusta, pienimmistä höyhenperhoista suurimpiin metalliuistimiin,
+vaan myöskin hyönteiselämää ilmassa ja vedessä ja kalain elämää, niiden
+tapoja ja vaistoja.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mitä nyt sitten tulee siihen, miten kala näkee, niin, vaikkakin yleensä
+tiedetään, että kala ei voi nähdä takanaan olevaa esinettä häntänsä
+suuntaan, ei tähän saakka vielä ole varmasti osoitettu, kuinka suuri on
+se ala, josta valo ei ulotu tunkemaan sen liikkumattomaan silmään.
+Kalan silmän näköpiiri on tietystikin suuruudeltaan vaihteleva riippuen
+kunkin kalayksilön ruumiillisista ominaisuuksista, iästä ja
+vuodenajoista, mutta seuraavat säännöt pitänevät kuitenkin yleensä
+paikkansa. Seuraava esitys perustuu tutkielmaan, jonka on julaissut
+Fredr. G. Shaw teoksessaan »The science of dry fly fishing and salmon
+fly fishing» sekä Claude du Bois-Reymondin tutkielmaan »Angeln und
+Optik», joka on julkaistu v. d. Borne-Brehmin teoksessa
+»Angelfischerei».
+
+Nämäkin pikku tutkielmat todistavat osaltaan, kuinka perinpohjaisesti
+urheiluonkijat Englannissa ja Saksassa syventyvät alaansa. Ainoastaan
+sillä tavalla harjoitettuna urheiluonginta kohookin korkeammalle
+tasolle, niin sanoakseni henkiselle, ollen ei vain saalistamista ja
+huvittelua ja ruumiillista harjoitusta, vaan luonnon ja sen lakien
+tutkimista ja niihin perehtymistä.
+
+Tutkiessaan kalan näköä on mainittu englantilainen onkijatiedemies,
+joka samalla on erinomainen heittäjä ja heitonopettaja, tullut siihen
+tulokseen (kuva 1), että jos ajattelemme kalan silmäin olevan keskellä
+ympyrän muotoista vaakasuoraa tasapintaa, se tässä pinnassa voi nähdä
+suoraan eteensä ja kummallekin kupeelleen ympyrästä 300 asteen alan.
+Näkemättömäksi sille silloin jää ympyrästä vain 60 asteen ala.
+
+[Kuva 1. F kala. D A B C vaakasuora ala, jonka kala näkee. D E C
+vaakasuora ala, jota kala ei näe.]
+
+On kyllä huomautettu, että kala joskus näyttää saattavan nähdä suoraan
+taakseenkin, ja myönnettävä onkin, että kalalla joskus on tietoa
+rannalla seisovasta miehestä silloinkin, kun tämä on tuossa
+näkymättömyyden piirissä, mutta se tapahtuu ainoastaan silloin, kun
+mies on ylempänä kuin kalan silmä. Jos kalan silmä ja sen takana oleva
+esine ovat samassa tasapinnassa, s.o. yhtä korkealla, ei kala näe
+miestä. Yleensä pitää paikkansa, että jos mieli kalan voida nähdä
+esinettä, tämän tulee olla jonkin verran yläpuolella veden pintaa niin,
+ettei kalan hartiain pullistuma tule sen silmän ja nähtävän esineen
+väliin, niinkuin käy, jos kalan silmä ja esine ovat samassa
+tasapinnassa, s.o. yhtä korkealla.
+
+Kuvassa 1, jos A B C D merkitsevät vaakasuoraa pintaa, jonka sisällä
+kala on, E silmää ja K kalan pyrstöä, on kalan katse luonnollisestikin
+enimmäkseen suunnattuna suoraan eteenpäin vastavirtaan, josta kala
+odottaa saalistaan, mutta se voi samalla nähdä kupeelleen tässä
+asennossa jokaisen esineen, joka on piirissä D A B C samalla tasolla
+kuin se itse, mutta se ei voi, tietystikään asentoaan muuttamatta, s.o.
+kääntymättä, nähdä mitään, mikä on sen takana segmentissä D E C. Tästä
+seuraa, että jos kalastaja on tämän piirin sisällä, voi hän lähestyä
+kalaa sen häntä huomaamatta. Kuta kauempana kalastaja on kalasta, sitä
+suurempi on kalaan nähden hänen näkymättömyytensä alue ja sitä suurempi
+saa olla hänen ja hänen vapansa liikkumisalue.
+
+Jos sitten tahdotaan päästä selville siitä, kuinka kala näkee ylöspäin,
+kohtisuorasti tai vinosti, syntyy aivan toisenlainen näköpiiri.
+Esiintyy aivan uusi ilmiö, nimittäin veden valonsäteitä taittava
+vaikutus. Kaikki ilmasta veteen tunkevat säteet näet siinä taittuvat,
+minkä voi huomata pannessaan esim. kepin veteen, jolloin se näyttää
+siinä poikkinaiselta. Ei ole tässä tilaisuutta tarkemmin selvitellä
+valonsäteiden taittumisen optillisia, valo-opillisia, lakeja;
+huomautettakoon vain siitä tosiasiasta, että kalan kohtisuoraan eli
+ylöspäin vedestä menevä näköpiiri on vedenpinnan yläpuolella oleviin
+esineihin nähden rajoitettu sikäli, että se muodostaa onton koonin eli
+kartion, jonka kärki on kalan silmässä ja jonka laidat nousevat
+ylöspäin niin, että ne ovat noin 42 asteen kulmassa veden pintaan (ks.
+kuva 3). Kala ei siis näe veteen tunkeutuvia valonsäteitä muuta kuin
+mikä niitä sattuu siihen kehään, jonka tämän kartion suu muodostaa.
+Tämän onton kartion sisällä, joka siis ulottuu 96 asteen kulmassa joka
+suuntaan ylöspäin, kaikkien esineiden näkeminen on rajoitettu 180
+asteeseen kohtisuorasti vedenpinnan yli. Toisin sanoen: kala näkee
+kaikki esineet vedenpinnan yläpuolella niin sanoaksemme kartiomaisen
+kaivon pohjasta, jonka kaivon suu tai aukko sen päällä on ympyrä, joka
+on noin puolet siitä, mikä on noiden esineiden todellinen suuruus.
+Näiden esineiden koko on suurempi tai pienempi sitä mukaa, ovatko ne
+puristetut suurempaan tai pienempään näköpiiriin, laajempaan tai
+ahtaampaan ympyrään.
+
+[Kuva 2. a b c d, A B C D veden pinta; E kalan silmä; E A, E B, E C, E
+D pysty kartio, jonka sisään puristuvat kaikki veden pinnan yläpuolella
+olevat valonsäteet niistä esineistä, jotka kala voi nähdä: A C B D
+pystykartion suu, jonka ulkopuolelta kala ei näe mitään valonsäteitä,
+jotka sattuvat ilmasta veteen.]
+
+[Kuva 3. A E B pystysuora leikkaus ontosta kartiosta (kuvassa 2.), joka
+leikkaa vedenpinnan A B:ssa. M N rannalla oleva esine, esim. mies.
+E b M, E B N viivat, joita myöten valonsäteet miehestä M N sattuvat
+kalan silmään. E d D, E d D viivoja, jotka osoittavat, mitä tietä veden
+pinnan alla olevat esineet ulkopuolelta kartion E A, E B sattuvat kalan
+silmään kuvastuessaan siihen vedenpinnan alapuolelta d d:ssä.]
+
+Tehdäksemme tämän niin selväksi kuin mahdollista esitämme sen kahdessa
+kuvassa. Kuvassa 2 E on kalan silmä, josta nousee pysty kartio E A,
+E C, E B, E D, jonka sivut leikkaavat vedenpinnan piirissä A B C D.
+Kaikkien vedenpinnan yläpuolella olevista esineistä tulevien
+valonsäteiden täytyy, saavuttaakseen kalan silmän, E:ssä tunkea veteen
+ympyrän A C B D sisällä. Ajatelkaamme, että A E B (katso kuva 3) on
+kuvassa 2 kuvatun koonin kohtisuora leikkaus, joka leikkaa vedenpinnan
+A B:ssä. Silloin voivat valonsäteet rannalla olevasta, siis esim. siinä
+seisovasta miehestä M N, sattua E:ssä olevan kalan silmään ainoastaan
+silloin, kun ne kulkevat niin kuin pilkutetut viivat N B E ja M b E
+osoittavat. Esine N M näkyy silloin suunnassa b B ja on pienentynyt
+siihen kokoon kuin b B osoittaa. Kuta lähempänä veden tasapintaa, s.o.
+kuta vinommassa kulmassa siihen kalastaja siis esiintyy, sitä
+pienempänä kala näkee hänen hahmonsa.
+
+Ne esineet, jotka ovat kohtisuoraan ylöspäin kalasta, muuttavat
+vähemmän muotoaan ja kokoaan, kun valonsäteiden taittuminen vedessä
+silloin on vähempi. Kuta enemmän esine taas laskeutuu kartion ympyrän
+suun kehään päin, sitä enemmän se muuttuu näöltään ja kooltaan, sitä
+pienempänä se näkyy kalan silmään, ja suurin on niiden muunnos niiden
+ollessa ihan horisontissa. Niinpä esim. täysikuu juuri noustessaan
+näkyy kaitaisena vaakasuorana valoviivana 42 astetta yläpuolella
+horisontin ja pyöristyy asteittain oikeaan ympyriäiseen muotoonsa
+lähestyessään keskitaivasta.
+
+Näkyy siis, että kuta lähempänä esine on vedenpintaa sen yläpuolella,
+sitä pienempi on se kulma, jossa se suhteellisesti on kalaan nähden,
+toisin sanoen: kuta alempana esine on, sitä pienempänä kala sen näkee.
+
+Tätä tärkeää tosiasiaa jokainen tottunut kalastaja käyttää hyväkseen,
+sillä vaikka hän ei tunnekaan valo-oppia, on hän kuitenkin
+kokemuksestaan oppinut, että jos hän tahtoo olla peloittamatta kalaa,
+hänen tulee kumartua niin paljon kuin mahdollista ja siten pienentää
+kokoaan. Kuta ylempänä vapa heiluu, sitä paremmin kala sen huomaa,
+jonka vuoksi on edullista pitää vapa mahdollisimman alhaalla ja tehdä
+heittonsa sivulta päin eikä pään yli. Kala tietysti silloinkin näkee
+kalastajan, mutta kalastajan ja hänen vapansa kuva vedenpinnalla on
+siksi pieni ja hämärä, ettei kala sitä enää osaa pelätä. Jos veden
+pinta ei ole aivan tyyni, vaan jos tuuli, virta tai sade panee sen
+väräjämään, käy kuva vieläkin epäselvemmäksi. Kun sanotaan, että kala
+syö paremmin tuulella kuin tyynellä, sateella paremmin kuin poudalla,
+riippuu se usein vain siitä, että kala silloin ei näe eikä siis osaa
+pelätä onkimiestä. Mutta jos pinta on peilikirkas ja ilma tyyni, oppii
+tyhminkin kala, nähdessään vapaansa huitovan oudon otuksen ja sen
+huitomisen yhteydessä samalla veteen putoilevat perhot ja siiman,
+piankin rinnastamaan toisiinsa nämä kaksi ilmiötä ja pakenemaan niin
+pian kuin näkee miehen ilmaantuvan rannalle. Olkoon onkija siis kuinka
+taitava heittäjä tahansa, ja tarjotkoon hän semmoisesta paikasta
+lähellä rantaa kaikkein hienoimmat perhosensa, hänen työnsä on turha,
+ellei hän samalla pysyttele tarpeeksi loitolla tai tarpeeksi matalana.
+Tämä tulee kalamiehen ottaa huomioonsa ei ainoastaan itseänsä varten,
+vaan kalastustoveriensakin vuoksi, sillä kerran arkiutunut kala ei
+kesyty aivan helposti vaan pysyy piilossa kauankin. Usein kuulee
+sanottavan, että toinen pilaa toisen kalaonnen ja koski yht'äkkiä on
+kuin kirottu, vaikka sää muuten on suotuisa. Tällä taikauskolla on
+usein hyvin luonnolliset syynsä.
+
+Kaikki muut kalan silmään sattuvat valonsäteet, paitsi ne, jotka
+sattuvat siihen ympyrään, mikä kartion suussa leikkaa veden pinnan,
+tulevat jostakin vedenpinnan alla olevasta esineestä ja joutuvat
+kartion ulkopuolelle. Kala näkee ne siellä luonnollisessa koossa
+suoraan veden läpi, niinkuin me näemme ilmassa, sekä samalla
+kuvastuksena veden pinnasta (katso E d D, E d D kuvassa 3), joka
+muodostaa suunnattoman peilin, mihin kaikki pinnan alla olevat esineet
+suotuisissa valosuhteissa kuvastuvat. Tästä tarkemmin alempana.
+
+Jos nyt läpikäymme kalan silmään näkyvän koko hänen maailmansa, niin
+saamme siitä sangen omituisen kuvan.
+
+[Kuva 4. Kalan näköpiiri: I, jonka kala näkee katsoessaan ylöspäin II,
+jonka se näkee katsoessaan kupeelleen, ja III, jonka se näkee
+katsoessaan alaspäin.]
+
+Sen näkemä ala jakaantuu kolmeen osaan (kuva 4). Se näkee ensiksi
+pystysuorasti ylöspäin esineen semmoisenaan sen luonnollisessa muodossa
+ja suuruudessa, sillä pystysuorasti veteen tunkeva valonsäde tunkee sen
+läpi taittumatta. Sen näköpiirin ensimmäinen alue (kts. I kuvassa 4)
+ulottuu pystysuorasta säteestä siihen säteeseen, joka muodostaa 48-1/2
+asteen kulman pystysuoraan säteeseen. Se on tämä säde, joka viimeisenä
+ja voimakkaimmin tunkee vedestä ilmaan ja yhtyy veden pintaan, kulkien
+sitä myöten. Kaikki valo, joka pystysuorasta alkaen veden pintaan asti
+tunkee ilmasta kalan silmään, yhtyy siis vedessä tämän ensimmäisen
+kartiomaisen alueen sisässä. Kala näkee ympyrän muotoisen kirkkaan 97
+asteen aukon silmänsä päällä. Tämän pyöreän valoaukon läpi näkyy sen
+silmään koko yläpuolella oleva maailma. Tämän piirin sisään puristuvat
+kaikki esineet: taivaalla kulkevat pilvet, rantapenger ja siinä seisova
+mies kantapäitään myöten. Se ei voi tapahtua muuten, kuin että kaikki
+siihen kuvastuvat esineet pienenevät. Ylinnä, keskikohdalla näkyy
+kaikki vielä jotenkin oikeassa koossaan, mutta kuta matalammalla veden
+pinnassa esine on, sitä enemmän pienennettynä ja kokoonpuristettuna
+kokoonsa nähden esine esiintyy. Se, mikä on melkein veden pinnan
+tasalla, siis aivan alhaalla, se välkkää ihan kaitaisena saumana eli
+viivana valopiirin reunassa. Kalastajan pitäisi siis niin paljon kuin
+mahdollista koettaa muuttua täksi viivaksi, hiipimällä pitkänään ja
+heittämällä kyyryltään, olla lähestymättä rantaa enemmän kuin on
+tarpeellista.
+
+Tämän ensimmäisen valopiirin ympärillä on aina kirkas värillinen
+sateenkaaren tapainen reuna, ulkopuolella punainen, sisempänä vihreä
+tai sininen, joka veden vähänkin värähdellessä sulautuu väripilkuiksi
+ja sekaantuu näköympyrän koko kuvaan. Tämä väriväreily, joka voi
+vaihdella sen mukaan, millainen on taivaan, auringon ja rannan väri,
+kai vaikuttaa onkiperhonkin väriin ja siihen oikullisuuteen, jota
+mullonen osoittaa perhoa valitessaan, se kun ottaa milloin koreampaa
+milloin tummempaa, milloin punaista, milloin sinistä j.n.e., saattaen
+kalamiehen ihan epätoivoon sopivaa valitessa. Ja kun on vihdoin
+löytänyt sopivan, on se jo myöhäistä, sillä valosuhteet ovat taas
+muuttuneet. Tästä sateenkaaresta, joka rajoittaa ensimmäisen
+näkemisalueen, alkaa toinen näkemisalue (II). Se ulottuu siis asteesta
+49 noin asteeseen 90 ja on sen laajuus siis noin 41 astetta. Tässä
+alueessa näkee kala luonnollisella tavalla kaikki vedessä olevat
+esineet; mutta sen pään päällä näkyy sen silmään vedenpinta niinkuin
+loistava hopeinen peili. Tämän peilin läpi ei sen silmään tunge
+ainoatakaan valonsädettä veden yläpuolella olevasta maailmasta, vaan
+kuvastuvat siihen ylösalaisin kaikki veden alla olevat esineet.
+Esimerkiksi toinen kala, joka ui lähellä vedenpintaa, näkyy siis
+kahtena, ensin siinä, missä se on ja sitten ylösalaisin peilissä,
+näyttäen olevan niin korkealla vedenpinnasta kuin se todellisuudessa on
+sen alla.
+
+Tuo hopeanhohtoinen peili on seuraus n.k. kokonaiskuvastuksesta,
+totalirefleksistä. Näimme jo, että kaikki valonsäteet, jotka vinommin
+kuin 48-1/2 asteen kulmassa kohtisuorasta suunnasta nousevat pintaan,
+eivät yleensä voi tunkea sen läpi, vaan taittuvat takaisin veteen
+niinkuin kirkkaimmasta metallipeilistä. Siten on tämä peilikuva
+tyynessä vedessä yhtä kirkas ja yhtä selvä kuin sen alkukuva.
+
+Toisen näkemisalueen alla on kolmas näkemisalue (III), ja siihen kuuluu
+koko alla oleva pallonpuolisko. Siinä näkee kalan silmä aivan samoin
+kuin me ilman asukkaat näemme omassa maailmassamme, yksinkertaisesti ja
+suorasti, kaikki oikealla paikallaan. On kuitenkin huomautettava, että
+kala tästä osasta valtakuntaansa tavallisesti näkee verrattain vähän,
+sillä sen silmät ovat siinä asennossa, että ne katsovat enemmän
+ylöspäin ja eteenpäin kuin taapäin ja alas. Nähdäkseen alas täytyy
+kalan siis asettua pystyyn päälleen ja sivulleen, ja niin näkee sen
+joskus, joskin harvoin, tekevänkin. Koska kalan on helpoin nähdä
+eteenpäin, ylöspäin ja sivulle, asettuukin se sen vuoksi mielellään
+niin lähelle pohjaa kuin mahdollista. Siitä se voi hallita koko
+maailmansa, sen, mikä on ympärillä, sekä todellisen että kuvastelevan,
+ja sen, mikä on ylimpänä, s.o. myöskin koko ilmamaailman, kaikki
+samasta paikasta yht'aikaa.
+
+Niinkuin edellisestä siis on selvinnyt, voi kala suotuisissa oloissa
+nähdä kalastajan yhtä hyvin kuin kalastaja kalan. Poikkeuksia on
+kuitenkin olemassa riippuen seuraavista tekijöistä: 1) siitä
+valomäärästä, joka valaisee jompaakumpaa; 2) jommankumman silmään
+sattuvasta valon häikäisevästä heijastuksesta; ja 3) kummankin
+taustasta.
+
+Ensimmäinen tekijä voi olla välistä edullinen kalastajalle, välistä
+kalalle, useimmin kuitenkin kalalle, sillä valo harvoin sattuu kalaan
+yhtä heleästi kuin kalastajaan, vaan on kala päinvastoin varjossa, väri
+sulautuneena pohjan väriin, ja voi sieltä nähdä niinkuin pimeästä
+paikasta valoisaan.
+
+Toinenkin tekijä on kalalle edullinen. Kalastaja saa silmäänsä suuren
+osan, joskaan ei kaikkea, siitä heijastuksesta, joka tulee
+vedenpinnasta kirkkaana päivänä, vaikka auringon valo vuorostaan kyllä
+haittaa kalaakin.
+
+Kolmas tekijä on tausta, jota vastaan kalastaja seisoo, ja se on
+melkein aina edullinen kalalle. On erittäin tärkeää, että tämä tausta
+on mahdollisimman tumma, jonka vuoksi kalastajan on koetettava välttää
+seisomasta kirkasta, seesteistä taivasta vastaan, mikä on kaikista
+taustoista epäedullisin. Jos hän rannalla kalastaessaan asettuu niin,
+että hänellä on lähinnä takanaan puita, kallioita tai pensaita y.m.s.,
+ja jos hänen pukunsa on niiden värinen, sekaantuu hänen kuvansa ja kuva
+taustasta näkökartion suussa A D B C:ssa (ks. kuva 2) yhteen niin,
+ettei kala helposti häntä huomaa. Hämärissä ja pilvisellä ilmalla tämä
+sekaantuminen on suurempi kuin kirkkaana päivänä, ja se on yhtenä syynä
+siihen, että kala silloin ei ole arka ja ottaa onkea.
+
+Kaikesta tästä käy nyt selville, että kalan näkö on sen kehittynein
+aisti, onkimiehen tulee koettaa pysytellä niin paljon kuin mahdollista
+kalan näköpiirin ulkopuolella ja siitä syystä myös käyttää
+mahdollisimman hienoja vehkeitä, varsinkin heittosiimaa, joka aina
+tulee lähemmäksi kalan silmää. Kala ei näe kauas eikä välittömästi
+vedestä ilmaan, niinkuin ilmassa olija näkee ilmassa. Mutta ahtaassa
+piirissään se näkee selvästi ja tarkasti. Kala on likinäköinen, mutta
+samalla tarkkanäköinen. Sen näkemismahdollisuudet vedestä ilmaan ovat
+rajoitetut edellä kuvatun kartion piiriin, jota se niin sanoaksemme
+kuljettaa mukanaan päänsä päällä ja joka siirtyy sen kanssa niinkuin
+mikäkin silmäkoppa tai kiikari. Kala näkee siis veden pinnallakin uivat
+esineet sangen ahtaassa piirissä ja sentähden täytyy sen liikkua
+ahkerasti, kun se etsii siitä ruokaansa, tai sitten asettua esim.
+koskessa paikkaan, jossa tätä ruokaa valuu runsaasti alas. Semmoiset
+paikat koskessa, missä veden kulku on sellainen, että niihin vesi
+kantaa esim. pinnalle laskeutuneita hyönteisiä, ovat melkein aina
+»otetut» ja niissä ovat myöskin tavattavissa suurimmat kalat, jotka
+niistä karkoittavat pienemmät. Niin pian kuin yksi poistuu
+väijymäpaikasta, asettuu siihen toinen.
+
+Omat kokemukseni ovat vahvistaneet kaikin puolin sen teorian
+pätevyyttä, jonka edellä olen esittänyt. Kuta kirkkaampi ja matalampi
+vesi on, sitä arempi siinä on kala. Vähimmin arka näyttää hauki olevan,
+se makaa meressä usein ihan rannassa eikä poistu ohi kuljettaessa eikä
+vapaa huidottaessa ja pyydystä läiskytettäessä. Se on välistä niin kesy
+ja niin silmittömän ahnas, että vaikka pyydystä seuraten tuleekin
+ulompaa, se pysähtyy siihen, missä pyydys nousee vedestä ja jää ihan
+kuin odottamaan sen takaisin tuloa. Vaikka se toisella kerralla
+pääsisikin, se ajaa ja ottaa vielä kolmannenkin, joskus useammankin
+kerran. Ei voi olla epäilystäkään siitä, ettei se olisi nähnyt onkijaa
+ja hänen liikkeitään. Mutta se ei välittänyt niistä. Sen ruokahalu oli
+suurempi kuin sen pelko. Vai johtuneeko sen rohkeus siitäkin, että se
+aina on tai on olevinaan piilossa joko jonkin pohjamättään tai heinikon
+suojassa tai alla? Muutkaan kalat eivät aina kaikkoa kauas, vaan
+kätkeytyvät. Ne painautuvat niinkuin jänis, joka pistäessään päänsä
+pensaaseen kai luulee, ettei häntä nähdä, kun hän ei näe. Ahven tekee
+sen usein, sitä on käestellessä välistä vaikea saada tarpomallakaan
+irti rannan kasvistosta.
+
+Niinkin arka ja varovainen kala kuin mullonen pistäikse vaaran uhatessa
+vain lähimmän kiven koloon tai liman alle. Olen niitä puron rannalla
+syötellessäni huomannut, että ne sieltä taas tuikahtavat esiin heti,
+kun luulevat vaaran olevan ohi. Kala, suurikin, näyttää myös lopulta
+tottuvan ympäristöönsä eikä välittävän vähääkään rannalla seisojista.
+Huopanassa on melkein keskellä koskea arkku, jossa läpi koko kesän
+seisoo tukinuittaja hakoineen. Lohet liikkuvat aivan arkun vieressä ja
+ottavat siitä onkea. Pinnalta ne tosin harvoin nousevat ottamaan
+muulloin kuin pimeän tullessa, mutta kirkkaimmalla paisteellakin ne
+ottavat mitään pelkäämättä syvemmässä kulkevaa syöttiä. Niitä ei
+koskaan näy, mutta niin pian kuin ne näkevät heitetyn matosen tai
+mätijyväsen, vilahtelee niitä sieltä esiin montakin yht'aikaa. On
+minulle myöskin joskus samassa paikassa tapahtunut, että uitellessani
+suurta lohta tuskin vavan pituuden päässä rannasta toinen suuri on
+loiruillut vavan ja siiman muodostaman kaaren alla.
+
+Mutta yleensä pitää paikkansa, että varovaisuus vaatii pysymään niin
+kaukana tai niin alhaalla, että joutuu kalan näköpiirin ulkopuolelle.
+Kirkasvetisissä virroissaan englantilaiset lähestyvät rantaa
+polvillaan, jopa ryömylläänkin eivätkä edes uskalla liikuttaa vapaansa
+pystyasennossa, vaan viistossa. Kalaa haaviin otettaessa on tämä
+varovaisuus yhtä tarpeellinen kuin sitä houkuteltaessakin. Ottajan on
+parasta kyyristyä eikä tehdä äkkinäisiä liikkeitä. Kun kala on saapunut
+niin lähelle, että se voi nähdä ottajan, voi varomaton, äkkinäinen
+liike pelästyttää sen viimeiseen voimainponnistukseen, jolloin se
+saattaa katkaista perukkeen, jopa joskus murtaa vavankin.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of Project Gutenberg's Lohilastuja ja kalakaskuja, by Juhani Aho
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LOHILASTUJA JA KALAKASKUJA ***
+
+***** This file should be named 13769-8.txt or 13769-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/3/7/6/13769/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
+
+*** END: FULL LICENSE ***
+
diff --git a/old/13769-8.zip b/old/13769-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..ca67d35
--- /dev/null
+++ b/old/13769-8.zip