diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 13681-0.txt | 4193 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/13681-8.txt | 4579 | ||||
| -rw-r--r-- | old/13681-8.zip | bin | 0 -> 84078 bytes |
6 files changed, 8788 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/13681-0.txt b/13681-0.txt new file mode 100644 index 0000000..136d05e --- /dev/null +++ b/13681-0.txt @@ -0,0 +1,4193 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13681 *** + +IHMISKOHTALOJA + +Kirj. + +Arvid Järnefelt + + +Otava, Helsinki, 1895. + + + + + + +ENSIMMÄINEN OSA. + + + +I. + + +Viimeisen edellinen kellonsoitto helähti suuren, ulkomaille lähtevän +laivan kannelta. Ihmiset liikahtivat laiturilla ja hätäisimmät +rupesivat jo jättämään hyvästiä toisillensa. + +Väkeä oli paljon, sekä lähteviä että erittäin niiden saattajia. + +Ja näistä viimeisistä herätti suurinta huomiota joukko ylioppilaita ja +silinteripäisiä nuoria-herroja, jotka saattoivat ulkomaille lähtevää +toveriansa. He olivat tulleet suuressa joukossa, niinkuin tehdään +mielenosoitusta varten, olivat asettuneet yhteen kokoon, melusivat, +nauroivat ja puhuivat yhtaikaa, toinen toistaan kovemmin. He hyvin +tiesivät olevansa pääasia koko laiturilla, eivätkä sentähden ollenkaan +välittäneet siitä, että ihmiset katselivat heihin suu auki. He eivät +olleet pääasia ainoastansa täällä laiturilla, vaan olivat tätä nykyä +koko maassa. Heitä katsottiin joka paikassa samalla uteliaisuudella ja +osanotolla. Sillä heillä oli--niin he sanoivat--uuden ajan avaimet +käsissään, uudet aatteet ja uudet tehtävät. + +Ei kukaan huomannutkaan heidän rinnallaan muita lähtijöitä laiturilla. + +Mutta jos tarkasteli, niin olisi siellä ihmistulvassa kyllä nähnyt +paljon semmoista, mikä tavallisissa oloissa olisi ihan ensimmäisenä +huomiota puoleensa vetänyt. + +Vasemmalla, laiturin toisessa päässä, teki näet lähtöä nuori +pariskunta--häämatkallensa. He olivat tulleet sulhaspoikineen ja +morsiustyttöineen ja koko hääväkineen, kaikki koristettuina kukilla, +seppeleillä, sini- ja valkonauhaisilla rusettiloilla, loistavissa +juhlapuvuissa, herrat frakeissa, pelkkää valkoista kaulassa ja +rinnassa. Varmaan he kaikki olisivat käyttäneet vähemmän kukkia ja +koristuksia, jos olisivat aavistaneet tätä väentungosta laiturilla ja +laivalla. Sillä nyt rutistui ja lytistyi kaikki. Ja koko loistoa ei +katsellut kuin joku piika siellä täällä ja nekin oikeastaan kääntyneinä +sinne herroihin päin. Kaikki aikeet hurrata laivan lähtiessä--jäivät. + +Laiturin oikeassa päässä, missä oli väljin tila, oli myöskin +katseltavaa. Siellä seisoi joukko miehiä ja naisia mustissa puvuissa, +muita hiljaisempina ja totisempina. Se oli joukko uskovaisia. He +saattoivat matkalle nuorta uskonsisarta, jonka olivat kastaneet ja +liittäneet kirkkoonsa. Seuraavana yönä, kuin kaste oli tapahtunut, oli +Herran enkeli ilmestynyt hänelle unessa ja sanonut: "Friida, nouse ylös +ja varusta itsesi matkalle, sillä ensimmäisellä laivalla, joka rannasta +lähtee, tulee sinunkin lähteä; yhden päivän ja yhden yön kuluttua +pysähdy sille laiturille, johon laiva silloin pysähtyy, mene kyliin ja +julista siellä taivaan valtakuntaa!"--Tämän unen hän oli kertonut +veljille ja sisarille, ja heidän joukossaan ei ollut kuin yksi mieli +siitä, että Friidalle oli tapahtunut ilmestys, ja että hänen oli heti +lähteminen. He katsoivat kaikki häneen hartaalla osanotolla, +kuuntelivat hänen sanojansa ja panivat niihin suuren merkityksen. Ja +hän näytti itsekin kuuntelevan itseänsä, ei ylpeänä omasta arvostaan, +vaan niinkuin hän olisi kuullut korkeamman hengen puhuvan hänen omalla +suullansa. + +Oli myöskin paljon semmoisia, jotka lähtivät ilman saattajia. Ne oli +pieni lauma siirtolaisia. Ne tulivat säkkineen ja kamsuineen, eivät +huomanneet mitään tavattomampaa asiain tilaa laiturilla, tunkeutuivat +eteenpäin rynnäten herrojen keskitse, joista useita raapasivat +kirstuillaan tai tulivat töytäisseeksi, ja menivät jälekkäin, kukin +käyttäen hyväkseen ensimmäisen tekemää vakoa väkijoukossa, suoraa päätä +etukannelle. + +Kun kolmas soitto lämähti, olivat ne jo kaikki siellä paikoillaan. +Niitä oli kirjava joukko miehiä ja naisia, toiset nojasivat laivan +laitaa vastaan, toiset kurkistivat takaa. Useimmat olivat humalassa, +näyttelivät pulloja, melusivat, löivät kämmeniään yhteen ja asettelivat +lakkejaan takaraivolle. + +Keskikohdalla laivaa, etu- ja takakannen välillä seisoi jo Friidakin. +Kääntyneenä pois kaikesta maailman hälinästä hän silmäili luopumatta +vaan jääviä uskon veljiä ja sisaria, jotka seisoivat laivan ääressä +ihan hänen allansa ja ääneti ja yhtä luopumatta katsoivat ylös häneen. +Yksi ja toinen heistä puhutteli häntä, sanoen hyvästiksi jonkun +mielilauseen Paavalilta tai psalmeista. Friida silloin, rauhallisesti +hymyillen ja miettimättä hetkeäkään, vastasi samaten jollakin +tekstillä, ja hänen vastauksensa oli aina niin sattuva ja niin paljon +puhuva, että tyytyväisyyden humaus joka kerta levisi uskovaisten +parveen. Mitä toiveita he kiinnittivät Friidaansa, mikä kallis Jumalan +lapsi hän oli heidän silmissään, mikä maailmalta peitetty aarre liikkui +hänen ujossa, nöyrässä ja vaatimattomassa olennossaan, joka katosi muun +laivalla olevan väen rinnalla ulkonaisesti huomaamattomaksi ja +merkityksettömäksi, mutta hengessä kohosi ruhtinaaksi tuhansien +yli!---- + +Takakannella oli nyt nuori pariskunta anastanut huomattavimman sijan. +He seisoivat vierekkäin, uppoutuneina kukkiinsa, nojasivat hiukan +toisiinsa. Heidän silmänsä kiilsivät ja heidän poskipäänsä punottivat +monivaiheisen hääpäivän tuhansista vaikutuksista. Sulhasen valkosen +kaulahuivin oli matkalaukun remmi työntänyt ihan syrjään, hän ei sitä +huomannut. + +Urhoollisesti säilyttäen sulhaselle sopivan hymyilevän ilmeen +kasvoillansa hän piteli vasemmalla kädellään morsianta vyötäisistä ja +oikealla silloin tällöin heilahutti nenäliinaa, kun katse kohtasi +jonkun saattajista. Välistä hän kääntyi puhumaan morsiamelle. He +katsahtivat toisiinsa, vaihtoivat jonkun sanan, ja taas katsoivat +saattajiin.--Morsian itki liikutuksesta ja kaipauksesta semmoisella +sydämmellisyydellä, että olisi voinut ihmetellä, miksi hän ollenkaan +läksi. Erittäinkin kun useat saattajista myöskin itkusilmin surivat +tapahtuvaa eroa. Kuitenkin, sekä morsiamella että hänen omaisillaan +kaiken surun alla tuntui olevan tieto, että niin sen piti olla. Mitä +merkitsevät hellyyden tunteet ja kyyneleet silloin kuin on kysymyksessä +niin tärkeä askel kuin avioliitto! Se on välttämätön, ja tunteilla ja +kyyneleillä on paikkansa vaan siinä sivulla. Korkeampi maailman +järjestys vaatii. + +Ja kun kerran niin on, niin ei muuta kuin lähteä vaan pikemmin. Miksi +se laiva viivyttelikään niin äärettömästi. Oli vaikea näin kauan katsoa +silmiin jääviä, keksimättä mitä heille enää sanoisi tai huutaisi. Ja +suu ja kaikki kasvot alkoivat jo väsyä ilmaisemaan eronhetken tunteita. +Välistä katsekin pakeni ihmisistä ja kiintyi jonnekin syrjään, +esimerkiksi vedenrajaan, missä pienet laineet hipoivat laiturin +vihertynyttä kylkeä, ja ajatus takertui uteliaisuudella seuraamaan eikö +yksikään laineista olisi niin korkea, että ylettyisi kostuttamaan tuota +poikittain menevää hirttä;--"tuo laine ylettyy varmaan,--eipäs! no tuo +nyt ihan varmaan,--eipäs!"--Erittäin sopivia ajatuksia, kun oli kysymys +elämän tärkeimmästä hetkestä, uneksitusta, haaveksitusta häämatkasta +ulkomaille!---- + +Se oli se ylioppilaiden saattama herra, joka aikaansai viivytyksen. +Hänellä näytti olevan loppumattomasti sanomista heille ja heillä +hänelle. + +Ja kapteeni, sen sijaan että olisi suuttunut ja käskenyt vetää laudat +sisään, tähysteli vaan lainkaan hätäilemättä alas korkealta +komantosillalta, sääret hajalla, kumartuneena käsiensä varaan matalia +kaidepuita vastaan. + +Vihdoin hän kuitenkin oikasihe ja katsoi kultaketjuista, raskasta +kelloaan. + +--Hyvät herrat, aika on lähteä. + +Mutta lähtevä toveri laiturilla käänsi miellyttävät kasvonsa ylös +kapteeniin, ja, pannen leikillisesti kätensä sydämmelle, sanoi +kuuluvalla äänellä: + +--Herra kapteeni, te tiedätte, että minä olen tuomittu lähtemään,-- +säälikää maanpakolaista. Ainoastaan muutama minuutti! + +Kapteeni naurahti ja kumartui taas kaidepuita vastaan. Mutta +laivamiehet kärsimättöminä rupesivat vetämään lautoja sisälle. + +Silloin hän hyppäsi ylös keskelle noususiltaa, kääntyi laiturille päin, +ja sanoi kovalla, sytyttävällä äänellä: + +--Karkoitettuuna minä lähden teidän joukostanne, minä olen viheltänyt +julkisessa paikassa ja minä olen yllyttänyt teitä sopimattomiin +mielenosoituksiin. Onko se muka minun poikamaisuuteni, joka on ollut +heille niin vastahakoinen? Onko se tuo hetkellinen epäjärjestys, minkä +me aikaansaimme, joka on herättänyt heidät talviunestaan? Ei. +Syvemmällä ovat syyt, ja suurempi on meidän rikoksemme. Me olemme +viheltäneet heille itselleen. Ja he ovat ymmärtäneet, että me olemme +tyytymättömät heihin, tapaan, millä he kansamme julkisia laitoksia +johtavat. Ystävät! he ovat erottaneet minut teidän seurastanne. Ja +lähtiessäni ei minulla ole teille muuta sanomista kuin: älkää unohtako +sillä välin viheltämisen taitoa... + +--Hyvä, hyvä, hyvä! huusivat hänelle muut laiturilta. + +... älkää unohtako, sanon minä, viheltämisen taitoa, niinkauan kuin on +niitä, jotka paukuttavat heille käsiään! Te olette kansan pyhän tahdon +palvelijat. Te tiedätte, mitä kansa tahtoo, te tunnette sen +suonissanne, te tunnette sen sydämmenne sykinnässä! Te tiedätte, että +te elätte tätä tahtoa toteuttaaksenne, ja sentähden, jos se vaatii +teitä vastarintaan, niin te nousette vastarintaan, tottelevaisina sen +käskylle, huolimatta mistään seurauksista teidän yksityiselle +henkilöllenne, huolimatta siitä, että teidät karkoitetaan tai teiltä +riistetään vapautenne. Hyvät herrat! Me olemme vannoutuneet kansan +tahdon tulkeiksi, ja meidän yksityinen kohtalomme, meidän vähäpätöiset +personalliset haittamme eivät saa hankaluuttaa tämän tahdon +toteutumista!---- + +--Hyvä, hyvä! huusivat laiturillaolijat. + +--Minä tiedän, etten ainoastaan minä yksin, vaan jokainen teistä, +tuntisi ilon täyttävän sydämmensä, jos hän, karkoitettuna, veisi +mukanaan tiedon, että hän kärsii vaan seurauksia uskollisuudestaan +kansan tahdolle! + +--Hyvä, hyvä, hyvä! räjähti taas kuin yhdestä suusta laiturilta. + +Mutta kapteeni tuli nyt itse alas noususillalle, otti puhujan +käsivarresta ja pakotti nauraen laivaan. + +Laudat vedettiin siinä silmänräpäyksessä sisälle, köydet irrotettiin, +ja laiva alkoi samassa verkalleen eritä laiturista. + +Mutta puhuja oli jo ylimmällä kannella. + +--Minä tulen takasin! huusi hän sieltä. Katsokaa, että silloin on +ylhäällä oppositsionin puhdasvärinen lippu! Eläköön meissä kansan pyhä +tahto, sammumatta, vähenemättä,--eläköön Suomen tulevaisuus! + +--Eläköön! kajahti alhaalta vastaan valtavana äänivirtana. Eläköön-- +eläköön! sadoista suista. + +Huuto kasvoi kasvamistaan ja tempasi mukaansa suuren joukon syrjäistä +yleisöä. Laidempana harvat olivat kuulleet, mitä oli sanottu, tai +selvään ymmärtäneet, miksi piti huutaa, mutta jokainen huusi täydestä +innosta, niinkuin olisi hyvin hyvästi sekä kuullut että ymmärtänyt. +Katupojatkin juoksivat joka haaralta paikalle ja yhtyivät kimakoilla +äänillään. Laivassa huusi koko etukannen väestö, heilutellen lakkejaan. +Naiset, sekä lähtevät että jäävät, alkoivat kaikkialla huiskutella +nenäliinojaan, ja samassa kajahti laiturilla rivakka ylioppilaslaulu-- +"Jos sydän sulla puhdas on"--laivan edetessä hiljaa ulapalle. + + * * * * * + +Vasta sitten kuin laivasta asti ei enää voinut erottaa maalla olevaa +väkijoukkoa ja kun käännyttiin aavalle, matkustajat huomasivat +toisensa. + +Kaikki melu oli yhtäkkiä vaijennut. Kuului vaan koneen säännöllinen, +kumea jyskähteleminen jostakin syvältä jalkojen alta, veden tasainen +kohina kokasta ja aaltojen läiskähtävä murtuminen sivuilta. Tässä +äänessä oli selvä aikomus kuulua samallaisena monta vuorokautta +yhtämittaa. Ja senvuoksi kaikki matkustajat, sen kuultuansa, heti +heräsivät äskeisestä mielialasta rannalla, ja ymmärsivät, missä he +olivat,--että oli erottu maasta, jätetty ystävät ja tutut, ja +kuljettiin aukealla ulapalla,--että keskellä tätä aukeaa tyhjyyttä oli +vaan pieni laivan pinta-ala, jossa he matkustajat nyt kaikki olivat, +hyvin lähellä toisiansa, ihan sattuman yhteen tuomina, tuntemattomina +ja vieraina toisilleen. He katsahtelivat toisiinsa jonkinlaisella +epäluulolla ja epäluottamuksella: kuka sen tietää vaikka tässä vielä +joutuisi riitaan hyteistä tai muista etuoikeuksista, ja kaikissa +tapauksissa on parasta antaa heti itsestään se käsitys, ettei tässä +nyt niinkään vaan nokalle hypätä. Kas, kas tuota muljosilmää +kauppiasta, kuinka se levittelekse kaikkialle, aivan kuin olisi +kotonaan. Tuonkin tuossa pitäisi tietää, että jos hänen tuttavansa +hänelle siellä hurrasivat, niin täällä hän oli tuntematon, ja sai +tyytyä tasa-arvoisuuteen. Entäs tuo pieni leveähousu, teyrenpilkkuinen +niin että tuskin silmiä näkyy! Ja mikä nenä! Mikä kumma sattuma se on +ajanut kokoon juuri tämän ihmisvalikoiman! + +He tapasivat kaikki toisensa illallispöydässä, yläsalongissa. + +Odottamatta toisiaan istuivat he pöytään pitäen huolta kukin itsestään. +Ja vasta sittenkuin kapteeni saapui, muuttui väli tuttavallisemmaksi, +sillä hänen kanssaan tahtoi jokainen olla hyvissä suhteissa. Äskeinen +puhuja, joka ei tuntunut näkevän ketään ympärillään, rupesi istumaan +kapteenin viereen, ja he näyttivät olevan keskenään tuttuja, +luultavasti jostakin edellisestä matkasta. Tämä asia oli suureksi +eduksi hänelle, sillä ainoastaan sentähden annettiin hänelle anteeksi +hänen huolimaton hajamielisyytensä, jolla hän, korjaillen yhä putoavia +prillejään, tarkasteli ympäristöään, aivan niinkuin kaikki muut +olisivat olleet korkeintaan jonkun pikkukaupunkilaisen pakarin +herrasväkeä. + +Heitä vastapäätä oli asettunut nuori pariskunta, kuiskutellen jotakin +keskenään ja pidätellen muka naurua. Kysymys taisi koskea joitakin +huomautuksia voileipäpöydän laitoksista. Kukat olivat jo poissa heidän +rinnoiltaan. Aviomiehellä oli päässä latuska matkalakki ja vaalean +harmaat, uuden uutukaiset vaatteet, viimeisintä kuosia. Hän oli +keskikokoinen, vähän lyhytkaulainen, mutta kauniskasvoinen mies. Parta +oli leikattu ranskalaiseen suippomuotoon, kasvot hyvin herkästi +ilmaisivat vaihtelevia mielialoja ja siniset silmät vähän levottomasti +kiihtyivät milloin yhteen milloin toiseen, tietämättä mihin pysähtyä. +Päälaki oli vähän kalju.--Nuori vaimo oli huomattavan kaunis, mutta +vähän liiaksi koristettu rannerenkaisiin, sormuksiin, jalokivisiin +solkiin ja tukkalaitoksiin. Hänellä oli häikäsevän komea vaippa, jonka +hän oli heittänyt olalleen ihan kuin sattumalta. Pää oli suurissa +suortuvissa, jotka olivat järjestetyt ikäänkuin eivät olisi kampausta +tahtoneet totella; iho oli tasaisesti kalpea ja silmät vähän raukeina +pitkällisistä mielenjännityksistä. Muutoin hänen sieluansa ei tullut +ajatelleeksi paljon koreuden ja ulkonaisen viehättävyyden takia. + +Ja sitten oli enin huomattavia vielä Friida. + +Kun hän tuli pöydän ääreen, hän pani kätensä ristiin, katsahti ylös ja +puoleksi niiasi ja puoleksi kumartui hartaudessaan. + +Silloin pariskunta purskahti nauruun, koettaen samassa osoittaa, että +he nauroivat vaan keskuisilleen asioille. + +Mutta Friida ei näyttänyt edes huomaavan heitä, yhtä vähän kuin hän +huomasi ketään muita. Hän ei muuttanut vähimmässäkään määrässä nöyrää +käytöstänsä, mutta huomattavammaksi tuli ainoastaan se syvä +maallisuuden halveksiminen, joka oli kaiken hänen nöyryytensä alla. +Välimatka hänestä heihin oli ijankaikkisuuden syvä kuilu; mitäpä se +häntä liikutti, mitä kuilun toisella puolen tehtiin. Ja niin ei +yksikään sana, ei yksikään ajatus, mikä pöydässä lausuttiin, voinut +herättää hänen huomiotansa tai uteliaisuuttaan. Kaikki oli hänelle +ikäänkuin edeltäpäin tunnettua, semmoista, mikä ei kohonnut yli +maallisuuden rajan. Hän söi syötävänsä, nousi sitten jälleen, kiitti, +katsoi ylös ja katosi näkyvistä juuri silloin, kuin pahin kankeus alkoi +kadota muiden matkustajien keskuudessa. + +Kapteeni teki parastansa. + +--No, maisteri Kröijer,--sanoi hän puhujalle ääneen, niin että kaikki +kuulivat,--te olette nyt merellä ja saatte luvan oppia meritapoihin. +Helan gÃ¥r!--Hän nosti ryyppylasinsa ilmaan ja nielasi sen sisällyksen, +pitkään rykäisten mielihyvästä. + +--Olipa tämä eropassi sentään tuntuva kolaus teille, tunnustakaa pois! + +Kröijer katsahti vilkkaasti ympärilleen. Kaikki katsoivat häneen. Ja +samassa hän lämpeni. + +Yrittämättä tehdä vastaustansa vähemmän julkiseksi kuin oli kapteenin +kysymys, hän sanoi: + +--Yliopisto olisi tuskin voinut suurempaa palvelusta minulle tehdä, +sillä se ajaa minut kahdeksi vuodeksi yksinäisyyteen,--se on juuri se +aika, minkä minä tarvitsen lopettaakseni lainopillisen lukutyöni. Kuten +tiedätte on elämä poliitisessa agitatsionissa semmoiseen tarkoitukseen +vähemmin sopiva. + +Kapteeni nauroi, niinkuin jotkut matkustajistakin. + +--Minä en ole mikään fenomaani, sanoi hän, mutta kuitenkin täytyy +tunnustaa, että rakastan tuommoisia mielenosoituksia, vai miksi niitä +sanottekaan,--rakastan riivatusti! + +--Te ette ole fenomaani? Kuka voi olla muuta tässä maassa? + +--En ole svekomaanikaan, minä en ole sitä enkä tätä. + +--Ettehän tahtone sanoa, että te olisitte kokonaan väritön. + +Kapteeni nauroi. + +--Ei, ei. Katsokaa minua naamaan ja sanokaa sitten olenko minä väritön. +Punasempaa ihmistä ette ole nähneet, niin kasvoista kuin sydämmestä. +Minä vaan sanon, etten ole fenomaani, enkä svekomaani, sillä minä pidän +yhtä paljon sekä ruotsalaisista että suomalaisista.--Neljätoista vuotta +olen kulkenut Tukholman ja Helsingin väliä. Olen ollut alituisesti +asioissa sekä näiden, että noiden kanssa, ja minun täytyy sanoa käsi +sydämmellä, että kaikki eturakkaus näihin tai noihin on minusta +vähitellen kulunut pois. Minä näen selvään, että ruotsalainen on +ihminen sellainen kuin suomalainenkin. Ja samallaiset ihmiset ne ovat +ihmiset täällä kotimaassakin. Vielä suuremmalla syyllä pitää niiden +täällä olla veljeksiä keskenään. Se nyt on minun ajatukseni. + +Kröijer ei vastannut kohta, vaan silitteli kädellään suutansa, miettien +mitä sanoisi. + +Ja kaikki odottivat. + +Kun ei mitään vastausta tullut, rupesi kapteeni lähemmin omaansa +selittämään. + +--Ja kun ovat veljeksiä, niin niillä pitää tietysti olla samat +oikeudet, täysi tasa-arvoisuus,--siinä määrässä olen fenomaani. +Kuitenkin luulen, ettei tasa-arvoisuuden saavuttamiseksi tarvita mitään +sisällistä kansalaissotaa. Jokainen järki-ihminen tässä maassa myöntää, +että suomalaisille annettakoon ne oikeudet, mitkä heiltä puuttuu. Mutta +se asia menee luullakseni aikaa myöten itsestään. + +Taas kapteeni lopetti ja jäi odottamaan Kröijerin vastausta. Ja Kröijer +alotti verkalleen: + +--On olemassa semmoinen käsitys, että innostus, joka nykyjään valtaa +mielet, johtuisi vaan halusta toteuttaa oikeuden ja kohtuuden +vaatimukset suomalaisiin nähden. Jos niin olisi, niin ehkä minäkin +ihmettelisin tätä innostusta. Vääryyttähän tapahtuu kyllä paljon +maailmassa; miksi juuri tämä vääryys olisi herättänyt erinomaisemman +innostuksen vastaansa. Ei. Se, joka näin käsittää kansallisen +herätysliikkeen, hän ei tule koskaan ymmärtämään sen voimaa ja henkeä; +hän tulee aina tyytymään lohdutukseen, että vääryys kyllä vähitellen +itsestänsä poistuu. Kysymys ei ole siitä, että tässä saataisiin jotakin +tasatuksi tai oikeuden mukaan punnituksi kansalle, joka on herännyt +itsetajuntaan. Kun leijona nousee, niin ei sen oikeudet riipu mistään +kohtuullisuuden vaatimuksista. Sen oikeudet nousevat itsestään sen +mukana. Jokainen tietää ja näkee, että leijonalla on leijonan oikeudet. +Niin on kansankin. Ei kukaan jaa meille oikeuksia, meillä on ne. Meillä +on täydet oikeudet, ei kenenkään kanssa tasatut, vaan täydet, ja jollei +ole, niin me hankitaan,--ei vähitellen, vaan nyt heti, ilman mitään +hienotunteisuutta tai arveluja, katsomatta siihen, että jotkut +syrjäiset oikeudet sortuvat ja kukistuvat. Leijonan täytyy saada +omansa. Kansallishenki, suomalaisuuden hegemonia, ei tunne mitään +rajoituksia, se leviää kaikkialle, sulattaa itseensä kaikki vieraat +ainekset ja jää yksinvaltiaaksi. Niin on suomalainen elementti tässä +maassa sulattava itseensä kaikki, mikä täällä ei ole suomalaista! Ja +oikeuksia ei suomalaiselle kukaan anna, sillä hän ottaa ne! + +Matkustajien joukossa yksi ja toinen epävarmasti katsahteli naapuriinsa +tietääkseen saiko nauraa vai pitikö kuunnella totisena. Mutta ei kukaan +tuntenut asemaansa niin varmaksi, että olisi ensimmäisenä ruvennut +nauramaan. Kaikki olivat siis totisina, ja puhujan henki jäi +hallitsemaan mielialaa. + +Kapteeni istui nojaten päätä nyrkkiinsä, silmät rypyssä, ja kovasti +mietteissään. + +--Ymmärtäkää, jatkoi Kröijer, että se on aate, joka meitä innostuttaa +eikä mikään oikeuden ja tasa-arvoisuuden vaatimus,--aate, täynnä elämää +ja luovaa voimaa. Se on aate siitä, että suomalainen ihmisrotu on +kohoova itsenäiseksi kansaksi, itsemäärääväiseksi, luova oman +sivistyksensä omalla kielellään. Te, jotka ette ole tämän aatteen +lapsia, te ette voi ymmärtää meitä. Sillä kaikki riippuu siitä, että +meillä on usko suomalaiseen kansaan ja sen tulevaisuuteen, meillä on +rakkaus tähän kansaan, sen kieleen, sen entisyyteen--Kalevalan +laulajiin, Kantelettaren runoihin, meillä on usko sen kulttuurivoimaan, +usko siihen, että tämä voima on tarpeellinen ja välttämätön +Euroopassa.--Te ette näe mitään siellä, missä me tunnemme koko elämämme +olevan. Ymmärtäkää siis, että me elämme tästä aatteesta.---- + +Hän riuhtasi ruokaliinan rinnaltaan ja nousi seisaalleen, miehekkäästi +katsahtaen koko vierasjoukon ylitse. Eikä kukaan ihmetellyt hänen +käytöstään, kaikki kuuntelivat ja syönti oli useimmilta kokonaan +unohtunut, niin että palvelijaneidit vihdoin neuvottomina kantoivat +pihvivadit pois. + +--Teille se näyttää mahdottomalta, ja te olette valmiit nauramaan koko +ajatukselle; mutta meissä elää usko tähän ajatukseen, siinä koko +erotus,--usko siihen, että kerran tämä meidän Suomi on itsetajuisena +kansana liittävä uuden suomalaisen aineksen Euroopan kansojen +perheeseen. Me kuulemme jo humua tämän ajan lähestymisestä. Me kuulemme +tämän ajan enteet Suomen kielen rikkaissa soinnuissa, me näemme ne +suomalaisen talonpojan valistumisen halussa, hänen vapaassa ryhdissään, +hänen työkyvyssään--ja ei ainoastaan siinä!--Mitä puhuu se tuore +eloisuus, joka seuraa kaikkia kansallisia sivistyslaitoksiamme, se +uhkuva loppumaton voima, joka luo tyhjästä ja synnyttää kuin +loihtimalla kaikki, mitä kansallista olemassaoloa varten tarvitaan?-- +Vielä sanon enemmän: mitä puhuu se tosiasia, että tuo meitä elähyttävä +usko yhä kasvaa ja laajenee Suomen sivistyneessä väestössä; että se +tempaa mukaansa yhä useampia kansalaisia, sytyttäen heidät niinkuin se +on sytyttänyt meidät; että yhä useammat heräävät kansalliseen +itsetietoon ja uskaltavat sanoa: minä olen ja tahdon olla tshuudi, minä +olen suomalainen enkä mikään muu; kansani on tuntematon ja halveksittu, +mutta minä tahdon astua sen riveihin, tahdon nostaa sen merkitykseen ja +voimaan, kunniaan ja maineeseen! + +--Tyttö, tuokaa pullollinen tokaieria! sanoi pöydän päästä lihava +muljosilmä kauppias, joka oli syönyt kaiken aikaa, mutta kuunnellut +tarkkaan joka sanaa ja nähtävästi hyväksynyt. + +Joku toinen tilasi kokonaisen munkkia, moni nousi ylös eikä kukaan +ajatellut enää syömistä. + +Kröijerin ympärille, hänen sytyttäessään sikaria, kerääntyi koko lauma +esittämään itseänsä. + +Yksi tahtoi kiittää hänen miehekkäistä sanoistaan, toinen tahtoi +ilmoittaa, ettei hän milloinkaan ennen ollut asiaa tältä kannalta +ajatellut, kolmas puristi vaan hänen kättänsä ja kyynel silmässä +tuijotti häneen merkitsevästi hetken. + +Joku sanoi suoraan: + +--Minä olen ollut tähän asti suomalaisuuden vastustaja. Nyt olen minä +fenomaani! + +Kröijer paiskasi hänelle kättä ja sanoi: terve tuloa! semmoisella +voimalla ja vakaumuksen ponnella, että muita vähän kadutti, miksi eivät +hekin olleet suoraan ilmaisseet olevansa nyt fenomaaneja. + +Se ei olisi ollut mikään häpeä, sillä tunnettua oli, että tähän aikaan +laumottain ihmisiä herätettiin uuteen fenomanian uskoon, yhtenä iltana +saattoi kääntyä kymmenittäin. Kröijer oli ensimmäisiä puhujia, tunnettu +yli koko maan. Ja muuttua fenomaaniksi hänen sanoistaan ei siis olisi +ollut mitään tavatonta. + +Mutta siihen tulisi kyllä vielä tilaisuus, sillä keskustelu asiasta ei +suinkaan tähän loppunut, vaan päinvastoin sai vasta nyt oikean +vauhtinsa. Juomat olivat tuodut, ja naiset katsoneet jo aikoja sitten +parhaaksi vetäytyä hytteihinsä. + +Kaikki olivat samassa kuin veljeksiä, huolimatta siitä, että seurassa +oli ihmisiä ihan erilaisilta elämän aloilta ja eri ammateista. Kaikki +unohtui, kaikki ammatit ja toimeentulon puuhat. Aate oli selvinnyt +jokaiselle samalla tavalla. Yhtäkkiä ei ollut enää olemassa eri +ihmisiä. Henki vaan oli vallan päällä ja se yhdisti kaikki erotuksetta. + +Tottumattomina tämmöiseen mielentilaan nämä ihmiset innostuivat ja +heidän innostukseensa samassa yhtyi hillitön ilo. He muuttuivat kuin +lapsiksi. Vaihtaessaan uusia ajatuksia, jotka yhtäkkiä alkoivat heidän +omina ajatuksinaan tulvata sydämmestä, he puristelivat toistensa käsiä +niinkuin olisivat tahtoneet tehdä keskenään ikuisen liiton, ja katsoen +toisiaan silmiin, toistivat toistamistaan: me olemme suomalaisia! se on +meidän ylpeytemme, se on meidän kunniamme! + +Kröijer oli väsymätön selityksissään. + +Hän oli nyt sydän ja henki kaikessa. + +Lämminneenä, hehkuvana innosta, hän piti puheen toisensa jälkeen. + +Ja vihdoin tässä iloisesti valaistussa, tupakan täyttämässä laivan +salongissa ei ollut yhtäkään, joka ei olisi täydestä sydämmestä, pyhän +innon tulistamana huutanut eläköötä siihen maljaan, joka esitettiin +suomenkieliselle ja suomenmieliselle Suomelle ja sen suurelle +tulevaisuudelle. + + + + +II. + + +Mutta aivan erilleen tästä melusta ja humusta, sinne, missä laivan savu +kiiruisessa lennossa kiisi kuun valaisemien korkeitten pilvien ohi,-- +missä yhä kuului laivan laineiden läiskähtävä murtuminen ja valaistun +taivaan alla häämötti pimeä, tyyntynyt meri, sinne yksinäisyyteen +perähyttien taa tuulen suojaan sijoittui nuori pariskunta. + +He tilasivat kuumaa viiniä, ja istautuessaan huokasivat molemmat niin +kuin olisivat vapautuneet jostakin rasituksesta. + +--Todellakin, sanoi aviomies nostaen hattuaan ja pyyhkien otsaansa,-- +aivan kuin olisin päässyt jostain painajaisesta,--ush! + +--Alarik, mitä sinä pidit Kröijeristä itsestään? + +--Mitäs sinä, Lyydi? + +--Olihan se hyvin komean näköisen, muistatko, silloin kun se nousi noin +seisaalleen. + +--Komea? Tjah. Saattoi olla. Minä vaan en ymmärrä semmoisia. Mitä se on +olevinaan tuo alituinen nenän nostaminen ilmaan: "hyvät herrat!" Mitä +hän luulee olevansa! Niinkuin ei muita ihmisiä maailmassa olisikaan tai +olisivat ainoastaan sitä varten, että häntä kuuntelisivat. Se on vaan +semmoista pöyhkeilemistä koko tuo puhe, että suomalaiset muka ovat +leijonia. Yksinkertaisia, hitaita, kömpelöjä, taikauskoisia +talonpoikia, joiden muokkaamiseen menee vielä vuosituhansia! Rakkaus +kansaan, isänmaahan! Tiedätkö, minä suoraan sanoen en ollenkaan +ymmärrä, mitä sillä tarkoitetaan. En ole koskaan ymmärtänyt. Pitääkö +rakastaa noita talonpoikia? maisemia? Vai valtiotako tai kansaa? En +minä ymmärrä kuinka käsitteitä voi rakastaa, sillä ne ovat vaan pelkkiä +käsitteitä!--Ja näitkö sitä idioottia, sitä kauppiasta pöydän päässä, +kuinka se hyväksyvästi söi ja mulkoili ja nuoli veistänsä? +Kansallishegemonia! Minä voin ihan raivostua, kun kuulen tällaisia +sanoja. + +--Ei mutta huomasitko sitä jumalista neitiä, kysyi Lyydi, kuinka se +tuli pöytään ja pani kätensä ristiin, näin, ja vääntyi ihan kuin +korkkiruuvi, näin. + +He alkoivat nauraa hillitsemättömästi. + +--Vielä, vielä, hyvä Lyydi, näytä vielä kerran kuinka se pani, pyysi +Alarik naurun keskeltä. + +--Näin, sanoi Lyydi matkien Friidan kumarrusta.--Ja sitten, pöydästä +taas: näin. + +Ja he nauroivat ihan katketakseen.---- + +--Tiedätkö, sanoi Lyydi, minä tahtoisin ennen olla vaikka mikä muu +tahansa, vaikka palveluspiika, ennenkuin olisin tuollainen musta +uskovainen. Ajatteles, se on kauheata! + +Samassa kuu pääsi selkeälle ja valaisi kirkkaasti heidät molemmat. + +--Seiso siinä liikahtamatta, Lyydi! kuinka sinä olet kaunis! + +Lyydi oikasihe, nauru silisi hänen kasvoistaan ja suupielet värähtivät, +hänen muuttuessa yhtäkkiä totiseksi. + +--Alarik, oma Alarik! sanoi Lyydi, tuli, istui hänen viereensä ja pani +kätensä hänen kaulaansa.--Sano jotakin! Tee taas runo tästä meidän +mielialastamme! + +Eivätkä nauraneet enää yhtään, vaan katsoivat toisiansa. + +--Lyydi sinä! Sano minulle, mitä se on tämä minun rakkauteni. Kun minä +näin painan sinua poskeani vastaan, tuntuu minusta, että tämä rakkaus +on jokin ihme, jota ennen ei ole maailmassa koskaan ollut. Se menee yli +ymmärryksen. Semmoinen ääretön onni, kun minä otan sinut syliin. +Tiedänhän minä, että kaikki muutkin ovat olleet kihloissa ja tunteneet +rakkautta, mutta varmaan he eivät ole ymmärtäneet tehdä mitään tästä +rakkaudestaan. He ovat päästäneet sen käsistään niinkuin omin päin +haihtuvan tunteen. Mutta koko elämä on sille rakennettava. Täytyy +käyttää se hyväkseen.--Tiedätkö minä olisin valmis vaikka mihin sinun +edestäsi,--en ainoastaan valmis, vaan minä tunnen todellisen tarpeen, +välttämättömyyden sinua palvella, uhrata sinulle kaikki, suojella +sinua, kantaa sinua näillä käsivarsillani. Niin, anna anteeksi, mutta +minä melkein toivoisin, että sinä joutuisit johonkin suureen vaaraan, +että minä saisin sinua pelastaa. + +Nyt vasta minä ymmärrän, mitä elämä on; minä ymmärrän koko olennollani +enkä ainoastaan järjelläni. Sen koko salaisuus aukeaa noustua minulle, +kun minä näin kosketan sinun poskeasi. Tässä, ihan tässä se aukeaa. +Selitys on minulle tullut enkelinä taivaasta, ihmeenä, täynnä uutuutta +ja viehätystä, ja on nyt meidän luonamme, on tuossa tuulahduksessa +noissa kuutamopilvissä, koko siinä mielialassa, mikä meissä nyt on. + +Mikä suuri onnen salaisuus on meille auennut! Sinä tahdot elää vaan +minulle, ja minä tahdon elää vaan sinulle. Kumpikin me tahdomme uhrata +koko elämämme toisillemme. Ei mikään onnettomuus siis voi mahtua meidän +välillemme. Ja siinähän se onkin onnen avain. Niinkauan kuin tämä tahto +meissä elää, niin kauan seuraa onni meitä luonnon välttämättömyydellä. +Ja meidänkö rakkautemme voisi kuolla! Rakkaus voi haihtua ainoastaan +sillä, joka ei ymmärrä sen suurta merkitystä elämässä,--joka pitää sitä +vaan omin päin syttyvänä ja sammuvana tunteena. Mutta me, Lyydi, sinä +ja minä, me ymmärrämme, että siitä riippuu koko meidän onnemme. Ja +sentähden me tulemme aina ylläpitämään sitä niinkuin pyhää tulta, me +tulemme kasvattamaan sitä yhä voimakkaammaksi! + +--Kiitos Alarik, kiitos näistä sanoista! Kuinka kauniisti sinä osaat +puhua! + +--Niin kultani, eipä todellakaan luulisi, että minä olen ammatiltani +afäärimies. + +--Tiedätkö, minä ensin häpesin, kun sinä rupesit puhumaan, että onni on +uhraantumisessa. Minä ihan pelästyin ettei minussa olisi mitään +semmoista uhraantumisen halua. Mutta sitten vasta huomasin, että sinä +sanot uhraantumiseksi juuri sitä onnea palvella toista; eihän se +oikeastaan ole mitään uhraantumista, kun se on onnea, vai kuinka? + +--Kas, kas, kun kuu pimeni yhtäkkiä, tuskin voin erottaa sinua +kultaistani,--tuossa on nenä, tuossa silmät, tuossa suu.----Lyydi, näin +pitäisi olla aina, juuri niinkuin nyt: että sinä istut tässä +vasemmalla, että kuu kulkee pilvissä, välistä peittyen, välistä +valaisten, ja me jonnekin matkustamme, tietämättä minne, vaan +matkustamme ja matkustamme----me kahden kesken, sinä ja minä.-- + +--Niinkö sinusta? Minä taas kuvailen sitä aikaa, kun tämä häämatka jo +on ohitse ja me olemme vihdoin asettuneet kotiimme. Minä istun ja +neulon jotakin ja sinä tulit omasta huoneestasi ja sanoit jotain +katsoen ikkunasta ulos kadulle, sitten istut minun viereeni,--ei, +nojatuoliin minua vastapäätä, ja kysyt minun ajatustani jossakin meidän +yhteisessä pienessä asiassamme,--ja silloin minä ajattelen itsekseni: +näin pitäisi olla aina,--me kahden kesken kodissamme, sinä ja minä. + +--No enhän minäkään oikeastaan ajattele, että aina matkustaisimme. +Tietysti minäkin ajattelen vastaista kotiamme. + +--Niin mutta kuinka sinä oikeen kuvailet sitä? Sano nyt ihan, ihan +niinkuin sinä kuvailet! Olethan sinä monta kertaa sanonut, mutta sano +nyt ihan niinkuin ajattelet. + +--Jaa, on sitten vähän eroa sinun kanssasi. Ei ollakaan kodissamme niin +yksin vaan me kaksi. Minä kuvailen, että pieni poika kiepsahtaa +jalkoihin: pappa, pappa, saanko mennä veneellä? Ja minä sanon: saat. + +--Ahaa, sinä ajattelet siis, että oltaisiin maalla? + +--Tietysti. Sehän on aina ollut minun ihanteeni. Me ostamme maatilan,-- +minä tiedän jo paikankin. Sen nimi on Kukkila--suuri hovi, koivu-aleea, +kaksikerroksinen rakennus. + +--Mutta, Alarik, eikö ne maksa hirveästi semmoiset maatilat? + +--Noin sata viisikymmentä tuhatta. + +--Herra jumala kuinka paljon! mistäs me semmoisia rahoja? + +--Niin katsos, olen ajatellut, että pantataan kaupungintalo. + +--Pantataan? Mitä se on? + +--Se on, että minä otan lainan ja annan vakuudeksi kaupungintalon. + +--Mutta millä sinä sitten lainan maksat takasin? Nehän ottavat meiltä +kaupungintalon, jollemme voi maksaa? Hyi, Alarik! + +--Mutta Lyydi! Minä luulen, että sinä itket? + +--Niin no ymmärräthän sinä, minun isäni vanha talo joutuisi vieraisiin +käsiin,--siellä olemme kaikki leikkineet lapsina, kasvaneet--siellä +kuoli ensin äiti ja sitten isä--hyvä isämme! + +--Rakas Lyydi, minä pyydän, säästä nyyhkytyksesi. Eihän sinun +lapsuutesi pyhyydet ole vielä joutuneet minun raateleviin käsiini! + +--Kas niin Alarik, nyt sinä suutuit! Sinun kanssasi ei todellakaan voi +mitään puhua! + +--Ja minä kun juuri rupesin sanoman, ettei sinun kanssasi voi puhua. +Sinä itket ja jätät hyvästit kaupungintalolle, ennenkuin vielä ymmärrät +mitä panttaaminen onkaan! Salli minun huomauttaa, että sinun itkusi +osottaa hyvin rumaa epäluottamusta minua kohtaan. + +--Minä itkin oikeastaan ihan toisesta syystä. Kun sinä sanoit: maalle, +kuvailin minä heti, että olisin yksin maalla, sinä olisit poissa, tuuli +vinkuisi ulkona.--Minä en voi semmoista, minä suoraan en kestäisi. +Minkä minä sille taidan! Olen kasvanut kaupungissa, aina ihmisten +joukossa, aina seuraelämässä. Minua kauhistuttaa maaseudun yksinäisyys. +Ja entäs se poikamme, josta puhuit,----entä jos se raukka yhtäkkiä +sairastuu tulirokkoon! Ei lääkäriä, ei neuvonantajaa, me kaksin vaan, +ihan tottumattomina ja kokemattomina! + +--Sinulla näyttää olevan helppo pyyhkäistä noin yhdellä vetäsyllä +kaikki minun aikeeni. + +--No mutta, rakas Alarik, älä nyt ole noin! Tietysti tehdään niinkuin +sinä tahdot, ja kyllähän minä vihdoin totun maallaoloon.--Saahan sitä +tottua kaikkeen tässä maailmassa! + +--No ja katso, taaskin alaleukasi värähti. + +--Niin no mitä minä sille voin, että minusta näyttää kolkolta?--Kas +niin, nyt ei puhuta enää siitä asiasta. Se on kumma, että aina kun +ruvetaan puhumaan tulevaisuudesta, joudumme riitaan. Eihän sitä yhtään +tiedä, mitä tapahtuu edes viikon perästä, ja me kun jo puhumme lapsista +ja maatiloista. No ja ole nyt niinkuin ennenkin. Anna kätes tänne näin, +Alarik!--Alarik! Eletään vaan, niinkuin ei mitään tulevaisuutta meillä +olisikaan. Unohdetaan kaikki. Kas tässä, johan sinun viinisi on ihan +kylmettynyt. Ota, juo minunkin viinini, en minä enää huoli. + +Ja samassa kuu taas tuli pilvestä. + +Lyydi työnsi itsensä vähän kauemmas Alarikista, pidellen kuitenkin +hänen olkapäistään, ja katsoen hänen silmiinsä nauroi. Kuu ja tuuli +leikittelivät hänen irtautuneiden kiharojensa kanssa. + +Alarik katsahti Lyydiin, naurahti nolouttansa peittäen ja veti hänet +luokseen. + +--Niin, niin, kyllä sinä olet oikeassa, sanoi hän suudellen Lyydiä. + +Mutta Alarikin suudellessa ja silitellessä häntä, hän katsoi pimeää +meren ulappaa kohden ja puhui hiljaa kyynelten kesken: + +--Minne me nyt menemme, minne matkustamme? Tietymättömään, +tuntemattomaan maailmaan, me kaksi, sinä ja minä. Kaikki he jäivät +rannalle, tädit, sisaret ja sukulaiset, niin varmoina meistä,--he +luulevat, että me jotain ymmärrämme ja osaamme elää ilman heitä. He +jättivät meidät oman onnemme nojaan--ja lähettivät tuntemattomaan +avaraan maailmaan, meidät kaksi kokematonta. + +Alarik vaan suuteli, eikä kuunnellut enää, mitä Lyydi sanoi. + +Ja vihdoin Lyydikin unohti huolensa,--eivätkä he enää puhuneet +toistensa kanssa. + + + + +III. + + +Varhain aamulla, kun ensiluokan matkustajat laivan perällä vielä +makasivat sikeimmässä unessaan, oli etukannella jo liikettä. + +Laivamiehet, lämmittäjät, masinistit kulkivat siellä kuin kotonansa +ainakin, syrjäyttäen matkustajia tieltään missä niin tarvittiin, +kolisivat askareissaan, viheltelivät ja, kun oli tarvis, kiroilivat. +Siirtolaiset, paitsi muutamia, jotka vielä viruivat tiedottomina +tavararuuman kannella, istuivat kaikki yhdessä joukossa tuulen suojassa +kokkaovien takana, polvet leuan alla, hiljaisina ja noloina eilisen +humalan perästä. + +Pienen punaseksi maalatun kirstun kannella istui jo Friidakin. + +Hän puheli muutaman siirtolaisvaimon kanssa, joka istui maassa hänen +vieressään ja hartaana kuunteli häntä, pidellen käsiään ristissä saman +laatikon kulmalla. + +Friida oli tunkeutunut hänen sydämmensä ytimiin ja munaskuihin, hänen +salaisimpien aivoitustensa perille. Ainoastaan yhdellä sanalla +Jumalasta oli hän voitettu ja itku tunkeutui hänen kaulaansa. +Katuvaisena hän oli tunnustanut Friidalle kaikki erhetyksensä ja +syntinsä. Ja, mikä pahinta kaikesta: hän oli kyllä ollut tilaisuudessa +kuulemaan Jumalan sanaa ja heränneiden ihmisten varoituksia, mutta oli +tieten tahtoin langennut pois totuuden tieltä. Ja nyt hän oli matkalla +Ameriikkaan, vastoin Jumalan tahtoa, sanoi hän. + +Hän itki kuin lapsi, kertoessaan tätä. + +Ei mikään, sanoi hän, voinut olla niin kauheata kuin vaeltaa ilman +Jumalata. Se oli niinkuin kaikki olisi kääntänyt kohti nurjaa puolensa; +ei missään ollut iloa eikä lohdutusta. Kun Herra on hyljännyt, niin on +ihminen maassa niinkuin varjo, ja hänen mielensä niinkuin elävänä +haudatun. + +Kuitenkin, vaikka hän olikin langennut pois Herrasta, ei Herra ollut +lakannut kutsumasta häntä, vaan olisi luvannut mielen rauhaa ja iloa, +jos hän olisi kääntynyt totuuden ja elämän tielle. Mutta hän ei ollut +kääntynyt. + +Ei ollut enää sitä voimaa, joka mahdottomat mahdollisiksi tekee. Tai +kyllä hänellä olisi voimaakin tarjottu, mutta hän ei ollut ottanut +vastaan. Ja nyt se oli jo liian myöhäistä. Nyt hän jo ajelehti hengessä +kuolleena kohti tuntematonta maata. Neljä lastansa jätti hän Suomeen, +vieraisin käsiin. Mies oli Amerikassa, ja rakkaus tätä miestä kohtaan +veti häntä vastustamattomalla voimalla tämän luo, vaikka hän hyvin +tiesi Jumalan tahdon, tiesi, että hänen olisi pitänyt tukehuttaa +halunsa ja jäädä kotiin lasten äidiksi, tyytyen miehen hylkäämänä +kohtaloonsa. + +Friida kuunteli hänen kertomustaan, niinkuin olisi kymmenettä kertaa +kuullut samaa satua. + +--Jaa, jaa, sanoi hän vähän väliä totutulla hyväntahtoisella +osanotolla,--ylhäältä tulee kaikki voima, ei ihminen itsestänsä mitään +voi. Perkeleen juonet ovat kavalat ja petolliset. Hän usein antaa +meidän järkemme sekaantua johonkin yhteen kysymykseen, kunnes emme enää +voi löytää tietä ulos eikä sisään. Niin olette tekin pannut liiaksi +sydämmellenne tämän yhden asian, ja olette unohtaneet, että kaikki +meidän maalliset asiamme, kaikki tekomme, mitä ikänä me teemme omasta +tahdostamme ja mielestämme, ovat yhtä synnilliset kaikkivaltiaan +edessä. Te haette vanhurskautta tekojen kautta. Te olette toivoneet, +että löydätte Jeesuksen, jos teette vanhurskautta. Mutta minä sanon +teille: löytäkää ensin Jeesus, niin te vanhurskautetaan. Tulkaa +Jeesuksen luo semmoisena kuin olette, hän hakee teitä, eikä odota +teiltä mitään. Te vaan ette tule. Hän on jo tehnyt kaikki, mitä teidän +vanhurskauttamiseksenne tarvitaan, ja odottaa vaan, että hän saisi +antaa teille oman rauhansa,--odottaa, milloin te tahdotte ojentaa +kätenne ottaaksenne sen vastaan. Älkää siis luottako omiin voimiinne, +älkääkö surko, ettette omin voimin ole mitään voineet. Mahdotontahan +teidän on enää palata, kun kerran olette laivassa ja kun piletti on +kalliisti lunastettu. Omistakaa siis Jeesus jälleen, ja niin saatte +rauhan sydämmeenne. Ja te menette iloisella mielellä Ameriikkaan, ja +siellä te ehkä onnistutte taivuttamaan miehennekin Herran puoleen ja +kerran palaatte yhdessä lastenne luo. + +Vastoin Friidan odotuksia tämä lohdutus ei tehnyt vaikutusta. Vaimo +rupesi jälleen hiljaa itkemään. + +--Minusta ei ole hänen kääntäjäänsä, sillä minä olen itse luopunut +totuudesta, sanoi hän. + +--No mutta siksihän minä sanookin: kääntykää jälleen totuuden tielle, +niin kaikki teille selvenee niinkuin ennenkin. + +--Jaa että kääntyisin takasin lasteni luo? + +--Ei. Jeesuksen luo. + +--Minä en taida tulla hänen luoksensa, niinkauan kuin olen tällä +tiellä. + +--Ei, ei. Te haette vanhurskautta teoissa. Ei tekojen kautta tulla +Jeesuksen luo, vaan uskon kautta. Onko apostoli Paavali turhaan elänyt +ja opettanut, koska emme vieläkään ymmärrä autuuden oppia. Usko tekee +autuaaksi, usko vanhurskauttaa. Uskokaa siis ensin Jeesukseen, tulkaa +ensin hänen luoksensa, omistakaa hän sydämmeenne, niin usko herättää +teille elävät teot. + +Ja kun siirtolaisvaimo yhä itki, alkoi Friida vihdoin kertoa hänelle +omasta henkisestä heräämisestään ja uudestasyntymisen salaisuuksista. +Kertoessa hänen ohimonsa punertuivat, melkeen lapsellisen viaton ilme +kirkasti hänen silmänsä, jotka yhtaikaa sekä hymyilivät että itkivät. + +--Minä olen onnellisin ihminen maailmassa, sanoi hän.--Minulla ei ole +mitään huolia, ei mitään vaivoja, minulla on vaan rauhaa. + +Minä olin aikoinani koulunopettaja. Jokapäivä opetin pieniä lapsia, +tuskittelin, toruin, hellyin, rankaisin, armahdin, aina sen mukaan kuin +mieleeni juohtui. Sanoivat, että minä olin hyvin onnistunut opettaja, +ja minua kiittivät kaikki ihmiset. He eivät nähneet minun sieluani +eivätkä tienneet kuinka pimitetty se oli. Ja itsessäni minä tiesin, +etten minä ollut mikään hyvä opettaja. Tavallisimmasti olin vaan +väsyksissä ja haluton kaikkeen. Lapset olivat minun mielestäni vaan +kiusankappaleita. Usein en pitänyt heitä puupalikoita parempina. Mutta +kun minusta oli se maine, että olin hyvä opettaja, olin minä lapsia +kohtaan hyvä vaan sen maineeni vuoksi. + +Eräänä päivänä ystäväni pyysivät minua mukaansa kuuntelemaan Ruotsista +tullutta uutta maallikkosaarnaajaa, jonka he sanoivat kääntävän monta +ihmistä Jeesuksen puoleen. + +Kuinka tyhjiltä ja vähän houkuttelevilta nuo heidän kehumisessa minusta +silloin tuntuivat! Menin sinne kuitenkin, en halusta, en edes +uteliaisuudesta, muuten vaan jouten ollessani,--ja ehkä vähän uhalla, +näyttääkseni, etten ainakaan minä käänny. + +Hän saarnasi ylösnousemuksesta. + +Sepä nyt jotakin, ajattelin minä! Minutko hän saisi uskomaan semmoisiin +juttuihin! Että Jeesus olisi lähtenyt haudastaan, ilmestynyt kuolemansa +jälkeen opetuslapsille ja sitten noussut taivaaseen! Minä päätin +edeltäpäin, että olen raukka, jos koskaan tulisin semmoista uskomaan. + +Hän alkoi ensin selittää lunastusta ja syntein anteeksiantamusta. En +ollut minä koskaan ymmärtänyt, mitä varten se olisi meille tarpeen, +että Jeesuksen veri on meitä puhdistanut synnistä. Ajattelin, että +hyvähän on tuntea puutteellisuutensa ja koettaa vapautua synnistä, +mutta en ymmärtänyt, miksi meidän olisi tarvinnut saada Jeesukselta +vanhurskauden todistusta, ennenkuin kelpasimme Jumalalle. + +Saarnaaja sen minulle selitti. + +Se oli meille tarpeen ijankaikkista elämää varten, jota meidän täytyi +jo tässä maallisessa elämässä alkaa. Ei ollut kysymys siitä, että me +vaan saisimme syntimme anteeksi, vaan oli kysymys siitä, että me, +saatuamme anteeksi, tulisimme ijankaikkisuuden pyhälle tielle. Tätä +tarkoitusta varten Kristuksen veri meidät puhdistaa. Ei kukaan voi +omilla ponnistuksillaan pestä itseänsä puhtaaksi. Mutta Kristuksen veri +pesee meidät ilman meidän ponnistuksiamme. Ja se pesee meidät +lumivalkeiksi, niin että kelpaamme Jumalan kasvojen eteen. Meidän uusi +elämä alkaa siellä. + +Sentähden, sanoi hän, ei kaikki ole siinä, että me olemme pestyt, vaan +siinä, että me olemme Kristuksen ansion kautta tehty mahdollisiksi +elämän tietä vaeltamaan. Me olemme tehty kelvollisiksi uuteen elämään. +Tahdoinmeko me myöskin elää? + +Ei ole siinä kaikki, että me näemme itsemme pestyiksi, mutta meidän +täytyy siis ilmoittaa tahtomme tulla Jumalan lapsiksi, ja ruveta +kulkemaan hänen teitänsä. + +Ja kuinka me sen ilmoitamme? Me ilmoitimme sen ottamalla vastaan +kasteen. Uudestisyntynyt ihminen tulee kasteen kautta ijankaikkisuuden +kynnykselle ja pyhityksen tielle. "Ettekö te tiedä, sanoo apostoli +Paavali, että me kaikki, jotka olemme Kristukseen Jeesukseen kastetut, +olemme hänen kuolemaansa kastetut? Niin me olemme siis hänen kansaansa +haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus on herätetty +kuolluista Isän kunnian kautta, niin tulee meidänkin uudessa elämässä +vaeltaa." + +Sitte hän alkoi puhua ylösnousemuksesta. Hänen puheensa oli voimakas ja +rohkea. + +Usko ylösnousemukseen, sanoi hän, ei ole vaan kuollut usko siihen, että +Jeesus on ruumiillisesti noussut haudastansa. Löytyy henkinen +ylösnousemus, usko siihen, että ristiinnaulitun Jeesuksen henki ja +voima on noussut ylös eläväksi hengeksi ja voimaksi hänen +opetuslapsissaan, niissä, jotka uskovat hänen nimeensä. + +Ja hän luki apostolienteoista Pietarin ja Johanneksen suuresta +ihmeestä, kun he saattamattoman paransivat. Pietari sanoi kansalle: +mitä te sitä ihmettelette, niinkuin me olisimme omalla voimallamme +hänen käymään saattaneet. Ei. Jumala on Jeesuksen kuolleista +herättänyt, ja sen me olemme nyt teollamme todistaneet. + +Pietari uskoi Kristuksen elävän hänessä, ja siksi Kristus vaikutti +hänessä. + +Usko elävään Kristukseen, sanoi hän, ei ole vaan siinä, että uskomme +Jeesuksen istuvan taivaassa Jumalan oikealla kädellä, vaan siinä, että +uskomme hänen elävän meissä. Niinkuin sanoo apostoli Paavali: "minä +elän; en enää minä, vaan Kristus elää minussa; sillä mitä nyt elän +lihassa, sen minä elän Jumalan pojan uskossa." + +Näin puhui saarnaaja, ja juuri nämä viimeiset sanat lankesivat syvälle, +sydämmeeni. Yhtäkkiä minä kiinnyin hänen saarnaansa ja olisin voinut +kuunnella häntä vaikka kuinka kauan. Joka lauseesta minä huomasin +tunkeutuvani yhä syvemmälle totuuden suureen salaisuuteen. Ymmärsin +siinä hetkessä, että lunastus ja synteinanteeksiantamus ei ollut +ainoastaan tyhjä lause, vaan että se oli suuri armo, joka oli minua +kohdannut, että kysymys oli elämästä ja tulevaisuudesta puhtaana, +pyhästä elämästä Jumalan lapsena. Minä ymmärsin ylösnousemuksen, +uskoin, että Jeesus Kristus on Jumala, jolle ei mikään ole mahdotonta, +ja että hän elää ja antaa omasta hengestänsä ja voimastansa niille, +jotka hänen nimeensä uskovat. + +Sieluni täyttyi pyhällä aavistuksella. Minä heräsin. Puin ylleni +Jeesuksen antamat lumivalkeat vaatteet. Ja niin minä olin +uudestasyntynyt. + +Uusi, uusi elämä avautui minulle, uusi elämä, niinkuin auringon +noustessa pitkän yön perästä. Ah, menisi vuosi, ennenkuin saisin kaikki +kerrotuksi. + +Tietysti minä päätin jättää koulun. Kaikki ihmiset sanoivat minulle: +mutta Friida, mitä sinä ajattelet, sinä, jolla on semmoiset +opettajalahjat! Sinä teet vahinkoa isänmaallesi; sinä tärvelet oman +tulevaisuutesi! + +Ei mikään voinut pidättää minua; sillä mikä toimi olisi voinut olla +suurempi ja jalompi kuin julistaa syntein anteeksiantamusta ja minun +vapahtajani ylösnousemusta. Ja vaikka minä kadotin maallisen ansioni, +en minä pelännyt mitään, sillä joka on kutsuttu evankeliumia +julistamaan, hän on antanut toimeentulonsa, elämänsä ja kuolemansa +Jeesuksen haltuun, eikä ne ole enää hänen asioitansa. + +Minä tahdon seurata häntä elämässä ja kuolemassa, kuinka voisin silloin +pelätä nälkää. + +Niin, minun suurin toivoni on, että minä kerran saisin kuolla niinkuin +hän on kuollut. + +--Minne fröökinä matkustaa nyt? kysyi siirtolaisvaimo, joka oli +kuunnellut suu auki Friidan puhetta. + +Friida hymyili. + +--En vielä tiedä, sanoi hän katsahtaen siirtolaisvaimoon.--Se riippuu +Jeesuksen tahdosta, enkä minä ole vielä lopullista käskyä häneltä +saanut. Maalle minä astun tässä kohta, sen tiedän, mutta minne siitä, +en vielä tiedä. + +Ja kun siirtolaisvaimo katsoi kummastuneena häneen, sanoi Friida: + +--Niin, ettekö ymmärrä, minä tahdon tehdä kaikki välittömästi hänen +käskystänsä, sentähden minä kuulostelen ja otan vaaria hänen äänestänsä +ja panen merkille kaikki, mikä tapahtuu hengessä. + +--Ja fröökinä kuulee hänen oman äänensä? + +--Jeesus on noussut ylös, ja elää meidän keskellämme, sanoi Friida. Hän +on nyt paraikaa tässä. Toissa yönä--Friida puhui hiljaa ja +salamyhkäisen juhlallisesti--minä olin pannut maata ihan tavallisesti; +olin lukenut ennen nukkumistani apostolienteoista Paavalin +kääntymisestä Damaskon tiellä, vaelluksista ja ihmetöistä, enkä +aavistanut mitään kun nukuin. Nukuin sikeästi kuin kivi, niin etten +tullut edes lamppua sammuttaneeksi. Keskiyön aikaan yhtäkkiä herään +siitä, että joku ikäänkuin olisi jotain sanonut ja selittänyt minulle. +Minä katsoin hämmästyneenä ympärilleni, sillä minä asun yksinäni eikä +minun huoneessani voinut olla ketään. Ja samassa minulle selviää, että +tämä ääni ei ollutkaan ihmisen, vaan oli Jumalan. Vaikka olin kuullut +sen unissani, muistin minä samassa ihan selvään, mitä minulle oli +sanottu. Ääni käski minun viipymättä lähteä matkalle. "Friida, Friida, +nouse ylös ja vyötä itsesi matkalle; sillä ensimmäisellä laivalla, joka +rannasta lähtee, tulee sinunkin lähteä; yhden päivän ja yhden yön +kuluttua pysähdy sille laiturille, jolle laiva ensimmäiseksi pysähtyy; +mene kyliin ja julista siellä taivaan valtakuntaa, odottaen minun +käskyäni."--Ja tässä minä nyt olen. + +--Fröökinällä on suuri usko! sanoi siirtolaisvaimo, ja samassa itsekin +kirkastui. + +--Fröökinä! sanoi hän. Jos minä nyt tulisin maalle teidän kanssanne, +ottaisiko Jeesus minutkin vastaan? + +Friida oli niin omissa maailmoissaan, että siirtolaisvaimon sanat +herättivät hänet kuin unesta. Hän ei ollut odottanut tämmöistä +keskustelun käännettä. Hän putosi niinkuin pilvistä. + +--Tekö jättäisitte Amerikan matkan? + +--Niin, jos jättäisin! + +--Mutta sanoittehan te äsken, että olette pannut koko omaisuutenne +Amerikan pilettiin, ettei teillä ole kuin eväät ja tuo piletti.---- + +--Niin kyllä, mutta enkö minä saisi seurata fröökinää ensi alussa.--Ja +eikö Jumala sitten ottaisi huostaansa myöskin minun ja lasteni +toimeentulon, jos tulisin uskovaiseksi niinkuin te. Minä olisin teidän +seurassanne vaan siksi kuin unohtaisin ja ainiaaksi, ainiaaksi +tukeuttaisin-- + +Friida pani kätensä silmilleen, niinkuin hieroakseen niitä, mutta +punastui vähitellen korviin asti. Ja hieno hiki nousi hänen +ohimnoihinsa ja otsaansa. + +Hän istui kauan niin, ja näytti kuin olisi sisällisesti taistellut. + +Sitten hän vihdoin laski kätensä siirtolaisvaimon polvelle, ja sanoi +verkalleen: + +--Jumala ei vaadi teiltä mitään sankaritöitä tullaksenne hänen +luoksensa. Jos te tahdotte tulla hänen luokseen, niin on tie sinne yksi +ainoa: omistakaa ensin Jeesus, ei ansaiten hänen armoansa jollakin +teolla, vaan tunnustaen hänen lunastuksensa ja uskoen hänen +ylösnousemukseensa.--Te koetatte teolla ansaita vanhurskautta. Se on +erehdys. Me tulemme vanhurskaiksi ilman ansiotamme. Niinkuin sanoo +apostoli Paavali: "He tulevat ilman ansiotansa vanhurskaiksi, hänen +armostansa, sen lunastuksen kautta, joka on Jeesuksessa Kristuksessa." +Ja toisessa paikassa: "Ei vanhurskauden töiden tähden, joita olimme +tehneet, vaan laupeutensa tähden hän meidät autuaiksi teki uuden +syntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta." Ja vielä: "Te +olette pestyt, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskaiksi tulleet +Herran Jeesuksen nimen kautta ja meidän Jumalamme hengen kautta." +Sentähden on ihan turhaa koettaa itse pestä itseänsä. Vaikka te kuinka +ponnistaisitte voimianne, te ette tule askeltakaan lähemmäksi Jumalaa. +Sillä tahrattomaksi ei saa kukaan itseänsä. Ainoastaan Kristuksen veri +voi sen tehdä. + +--Minä en kiellä teitä tulemasta ja seuraamasta minua. Mutta minä vaan +pelkään, että se olisi teille hyödytöntä, koska te sillä teolla vaan +hakisitte omaa vanhurskautta. + +Friida vaipui ajatuksiinsa ja surumielinen ilme levisi hänen +kasvoihinsa. + +Vasta pitemmän ajan perästä hän jälleen katsahti siirtolaisvaimoon, +silitti jonkun poimun hänen olallaan ja sai kyyneleet silmiinsä. + +--Minä tahdon rukoilla Jumalaa teidän edestänne, sanoi hän +ystävällisesti ja nöyrästi. + +Sitten hän otti taskustansa pienen punakantisen kirjan ja sanoi: + +--Tässä minä nyt opetan teille kauniin laulun, katsokaa näitä sanoja ja +laulakaa mukana. + + Oi Herrani, Jeesukseni, + Sä viaton, vanhurskas puoltajani, + Sä suuri ja nöyrä ja uskollinen, + Sinä ystävä parhain syntisien! + + Sun etehes, sun etehes + Mä lankeaa turvaten laupeutees + Ja veriseen uhriisi, haavoihisi, + Joilla parantaa tahdoit sydämmeni. + + Armosi suo, Henkesi suo! + Ja syntini saastani kauvaksi luo! + Ja itse sä täytä mun tuntoni vaan, + Ja mun ruumiini hallitse kokonaan! + + Täss olen ma, täss olen ma, + Oi Jumala, Isä ja Armahtaja! + Mun sielustain särje sä perkeleen työt, + Anna nöyryyttä, kun mua armossa lyöt! + + Puhtahaksi ja pyhäksi + Sun avullas tulla on tarpeheni. + Sua paitsi en voi, ilman armoas en. + Sulta rukoilen peson täydellisen. + + Kiitokseni armostasi + Sull ijäti nouskohon, Jumalani! + Taas laupeudestasi iloita saan, + Sinä puhdistat sydämmein kokonaan. + +Friidan laulaessa oli etukannella kaikki hiljennyt. Merimiehet +kävelivät varpaillaan ohitse. Masinisti asettui koneruuman luukulle +kuuntelemaan ja uninen ravintolaneiti pysähtyi kyökkihytin ovelle ja +lakkasi kovaäänisesti torumasta lakasijapoikaa.--Siirtolaisista +useimmat ottivat lakit päästänsä ja joku koetteli laulaa mukaan, +pyrkipä joskus tavua edellekin, kun oli hänellä sanat kyllä hyvin +tiedossa, vaikka ääni vaan ei riittänyt ja tahtoi katketa. + +Lopetettuaan laulunsa Friida pani silmänsä kiinni ja venytti kätensä +ristiin polvien päälle, ja näytti rukoilevan. + +Sitten hän katsahti merkitsevästi siirtolaisiin. + +--Kuinka on sielunne laita, rakkaat ystävät? + +He liikahtivat, hämmentyivät, katsahtivat maahan. Joku rykäsi. Muutamat +eivät voineet olla vilkasematta toisiin ja häpeissään naurahtamatta. + +Ei kukaan vastannut. + +Mutta Friida ei vastausta odottanutkaan. + +--Minun sydämmeni, sanoi hän, oli täynnä surua ja kauhistusta, kun minä +näin teidät eilen. Viinapulloa ilmassa heilutellen te huusitte hyvästiä +kotimaalle ja omaisillenne, lähteäksenne kauas vieraaseen maahan. Ja te +naiset! Sen sijaan kuin olisitte varoittaneet miehiä ja estäneet heitä +synnistä, sallitte te, että miesten toinen käsi oli teidän kaulassanne, +kun toinen pulloa heilutti. Voi häpeätä! Mitä te menette etsimään +Atlantin takaa, kun teillä ei ole Jumalaa sydämmessänne? Rikkautta, +onnea? Mutta mitä se auttaa ihmistä, jos hän kaiken maailman voittaisi, +ja saisi sielullensa vahingon. Vai luuletteko te, että te olette oman +elämänne mestarit? Ettekö usko, että kuolema voi teidät tavata, milloin +ette odotakkaan,--että se tulee niinkuin varas yöllä. Oletteko koskaan +katsoneet kuolemata silmiin, ja tulleet ajatelleeksi minne se teitä +vie? Yhtäkkiä, keskeltä teidän puuhianne ja toiveitanne te temmataan +toiselle tielle. Silloin te lähestytte sitä suurta tuomiota, jota ette +ole eläessänne kertaakaan tahtoneet ajatella. Se on niinkuin joku +kulkisi pitkin tietä, pyrkien kylään, jossa pidetään talkoita. Hän +kulkee iloissaan ja huoletonna ja jo matkalla ryyppää pullostansa. +Mutta ennenkuin hän ennättää perille, tarttuu häneen vahva käsi ja +sanoo: sinä tahtoisit tuonne kylään, jossa talkooväki iloitsee ja tytöt +tanssii, mutta sinnekö minä olen sinut asialle lähettänyt? Nyt minä +sanon sinulle, koska olen löytänyt sinut väärältä tieltä, että tässä on +sinun matkasi pää. Tästä minä vien sinut toiseen taloon, jossa käräjiä +parhaillaan istutaan ja sinua juuri odotetaan. Oletteko ajatelleet, +ettette tekään voi itse määrätä teidän matkanne päätä, vaan että on +toinen, joka siitä määrää. Te pyritte Amerikkaanne, ja te juotte ja +mässäätte sinne mennessänne; mutta kavahtakaat itseänne, ettei +väkevämpi käsi tule ja pysäytä teitä kesken tietänne ja vie teitä +ijankaikkisen tuomioistuimen eteen! Oletteko ajatelleet, että kuolema +on se tienhaara, joka johtaa tämän tuomarin eteen,--kuolema, josta ette +tiedä, tuleeko se vuoden perästä, vai huomenna, vai tänään, vai ehkä +juuri nyt tällä hetkellä! Oletteko ajatelleet, että kuolema on +armonajan loppu,--että se on matkan pää, jossa seisoo ijankaikkisuuden +käräjätalo, jonne teidän on tuleminen, jonka kynnyksen yli teidän on +astuminen! Oletteko te ajatelleet, mitä te vastaatte, kun hän teiltä +kysyy ja terävämpänä kuin kaksiteräinen miekka tunkeutuu teidän +sieluunne ja henkeenne ja jäseniinne ja ytimiinne, ajatustenne ja +sydämmenne aivoitusten perille! Voi teitä silloin! Mitkä ajatukset +silloin kuohuvat teidän mielissänne, kun te tiedätte vaan, että kaikki +tulee ilmi, suurimmasta pahasta työstä pienimpään,--ettei mikään voi +jäädä peittoon! Mitä, mitä te vastaatte tuomarille ja millä te aijotte +itseänne puolustaa? Ja voi teitä onnettomia ihmisparkoja sinä hetkenä, +jolloin te saatte kuulla nuo kauheat sanat: menkäät pois minun tyköäni +te kirotut, siihen ijankaikkiseen tuleen, joka valmistettu on +perkeleelle ja hänen enkeleillensä! Ajatelkaa, mitä se on: +ijankaikkisuuden polttavat tuskat! + +Voi ettette osaa käyttää hyväksenne tätä armon aikaa, joka virtaa +teidän ohitsenne hetki hetkellä ja tunti tunnilta, käyttää sitä +pelastuaksenne välttämättömästä kadotuksesta! Ettekö ymmärrä, että +elämä on annettu ihmisille pelastukseksi eikä kadotukseksi? Kaikki on +tehty, mitä tehdä voi, että pelastuisitte. Jumala itse on astunut +maahan ja vaeltanut meidän keskellämme, täydellisessä alentumisen +tilassa, antanut elämänsä kuolemaan meidän synteimme tähden, mutta +ottanut sen jälleen takaisin! Kärsinyt pilkkaa, häväistystä, ja antanut +elämänsä--lunastaakseen synnistä omat pilkkaajansa ja häpäisijänsä! Oi +rakkauden mittaamatonta syvyyttä! Ja voi niiden synkkää pimeyttä, jotka +tämmöisen rakkauden hylkäävät, joilla on uskallusta sysätä luotaan +semmoisen armon! Herra antakoon teille armoa ettette möisi +ijankaikkista elämätänne joihinkin mitättömiin ajallisiin etuihin, +lihallisiin nautintoihin, rikkauden ja mammonan palvelemiseen! + +Joku vanha vaimo, joka oli hartaana kuunnellut Friidan sanoja, lankesi +yhtäkkiä polvilleen, ja purskahti hillitsemättömään itkuun. + +--Armahda Herra minun kurjaa sieluani, huusi hän, ja vavistus puistatti +hänen heikkoa ruumistansa. + +--Tahtooko hän, ettemme lähtisi Amerikkaan, kysyi joku siirtolaisista +toiselta.--Se on myöhäistä nyt. + +Mutta Friida nousi seisaalleen, silmissä hartauden liekki, ja vaihtaen +ankaran äänenpainonsa leppeään, sanoi: + +--Ei, rakkaat ystävät. Minä en tahdo kääntää teidän matkaanne +Amerikasta pois. Laiva teidät sinne vie. Minä tahdon vaan sanoa teille, +että etsikäät ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin +kaikki nämät teille annetaan. Minä tahdon vaan, että te lähtisitte +sinne Jeesus sydämmessä. Sinne ja joka paikkaan muuanne. Minä tahdon, +että te ette hylkäisi Herran suurta armoa! + +Ja nostaen kätensä ristiin päänsä yli hän huusi: + +--Tulkaa siis Jeesuksen luo! Tunnustakaa hänet Herraksenne! Omistakaa +hänet sydämmiinne! Teidän syntinne ovat anteeksi annetut. Pelastus on +tarjona teille, ja sovitus suoritettu teidän pahoista töistänne. +Ijankaikkisuuden tuomari on tunteva teidät vanhurskaiksi, kun te +tulette hänen eteensä, ja hän on julistava teidät vapaiksi ja päästävä +teidät siihen ijankaikkiseen iloon, joka on vanhurskaille valmistettu, +jos te vaan itse tahdotte käyttää hyväksenne jo suoritettua sovitusta. +Ilmaiseksi teille tarjotaan elämän ijankaikkisuus, teille, jotka +ansionne mukaan olette ijankaikkisen kadotuksen lapsia. Tulkaa, tulkaa! +Teidän puolestanne on toinen suorittanut pääsymaksun ikuiseen iloon, ja +tekö ette tahtoisi astua sisälle! + +Siirtolaiset katsoivat totisina ja neuvottomina eteensä. Jos heille +olisi ennen näin puhuttu, he ehkä olisivat langenneet polvilleen ja +muuttaneet elämänsä; mutta nyt--Amerikan matkalla--ajatella Jeesusta ja +hänen seuraamistaan! Sydän tahtoi kouristua, kun mielessä vilahti +eletty elämä ja sen turhuus ja tietymätön tulevaisuus. Mutta kone kävi, +tuku-tuku tuku-tuku, laineet jäivät läiskähtäen jälkeen. Tosin oli +vielä yksi kotimainen satama käymättä. Mitä jos vielä palaisi--! Kaikki +särjetyt siteet solmisi uudelleen. Ihmiset sanoisivat: oletko hullu, +kun kesken matkaasi takasin tulit! Mutta he saisivat vastaukseksi: minä +olen tullut uskovaiseksi, minä en tahdo palvella mammonaa ja tahdon +elää siinä köyhässä maassa, mihin Jumala on minut asettanut, +nurkumatta, valittamatta, kuolinpäivääni asti! Mitä jos todellakin! + +Ei, ei, se on kaikki hullutusta! + +Ja olihan saarnaaja itsekin sanonut, ettei hän vaadi palaamaan,--että +laiva vie, eikä sille enää mitään voi! + +Friidan yhä äänekkäämpi puhe oli herättänyt ensi luokankin matkustajain +huomion, joista useimmat olivat jo vähitellen nousseet, juoneet +aamukahvinsa ja tulleet vilvoittelemaan. + +Muutamat heistä tulivat ylös komantosillalle ja istuutuivat tuoleille +katsoaksensa alas etukannelle. + +He olivat nyt kaikki keskenään tuttuja ja he katsahtelivat vuoroin +toisiinsa ja vuoroin alas, Friidan puhuessa, nähdäkseen, minkä +vaikutuksen tämän esiintyminen ja huudahdukset kehenkin tekivät. Ja +vihdoin he antautuivat innolla ratkaisemaan kysymystä siitä, miten +tuommoinen ilmiö kuin Friida olisi selitettävä. + +Eilinen kauppias tiesi kertoa tunteneensa monta samallaista +maallikkosaarnaajaa. + +--Ei luulisi, sanoi hän, mutta niistä saavat useat varsin nättiä +sisääntuloja tuosta toimestaan. Heille lahjoitetaan välistä paljonkin. + +Ja kauppias oli aivan varma siitä, että sisäisimpänä aiheena tässä +tapauksessa niinkuin kaikissa muissa täytyi olla itsensä elättämisen +välttämättömyys. Pelastusarmeijan kapteenilla hän väitti olevan palkkaa +75 markkaa kuussa. + +Hän höysti puhettaan monilla sukkeluuksilla ja matkustajat nauroivat +sydämmellisesti. + +Mutta joku väitti häntä vastaankin. Pelastusarmeijan kapteenilla ei +ollut kuin 10 tai 12 markkaa viikossa. Ja aivan mahdotonta oli otaksua, +että kukaan rupeaisi afäärin vuoksi semmoiseen toimeen, joka ei enempää +tuottanut ja sitäpaitsi oli niin perin luonnoton. + +--Ei, sanoi hän--ja se oli eilinen nuori aviomies,--löytyy aivan +luonnollinen selitys tuommoisiin epäluonnollisuuksiin. + +Hän viittasi sormellaan alas Friidaa kohden ja alkoi puhua hiljaisella +äänellä, etteivät naiset kuulisi, joita seisoi taaempana. + +Hän siteerasi tunnettua kirjailijaa, joka väittää, että tämmöisten +naishenkilöjen kiihtyminen Jeesuksen persoonaan on selitettävä heidän +tarpeestaan omistaa ja rakastaa mielikuvituksen luomaa ihannekuvaa, +koskapa heidän luonnollinen rakkaudenvaistonsa ei ole voinut tai ei ole +onnistunut löytää rakkauden esinettä elävästä todellisuudesta. + +Kauppias oli heti valmis luopumaan omasta selityksestään. Hän yhtyi +kokonaan tähän, ja tiesi nyt puolestaan valaista asiaa elävällä +esimerkillä eräästä vanhastapiiasta, joka, kun ei saanut miestä, oli +sen asemesta ottanut kainaloonsa piplian. + +Ja taas hän sai osaksensa yleisen kättentaputuksen ja naurun. + +Kröijer antoi kolmannen selityksen, ja häntä kuuntelivat kaikki +totisina. + +--On luonteita, sanoi hän, jotka eivät voi elää ilman julkista +vaikutusta ja yleistä huomiota. Monelle naiselle lienee semmoinen +huomion herättäminen mahdollinen ennen kaikkea heidän kauneutensa +avulla,--epäilemättä sangen usein myöskin älykkyyden ja esiintyvien +luonnonlahjojen avulla. Mutta--milloin erinomaisempi kauneus, älykkyys +tai tämmöiset luonnonlahjat puuttuvat ja huomion herättäminen siis +käypi mahdottomaksi, silloin on jäljellä vaan yksi tie: se on se, jonka +näemme tuolla.-- + +Selityksen hyväksyivät kaikki tyytyväisellä myöntämisellä. + +Yksi naisista ei voinut olla huudahtamatta: + +--Todellakin, miksi olisivat kaikki tuollaiset muuten niin +epäonnistuneen näköisiä! + +Vilkas ja erittäin innokas keskustelu tästä asiasta jatkui vielä +peräkannella, jonne matkustajat siirtyivät tuulen suojaan. Mutta se +keskeytyi äkkiä, kun Friida ilmestyi sinne panemaan nyyttiänsä kokoon. + +--Alarik, rakas Alarik, sanoi nuori rouva, juosten ihan hengästyneenä +miehensä luo,--minä pyydän, älä jumalan tähden jätä minua yksin! +Tiedätkö, se tahtoi tulla minua puhuttelemaan. Minä näin ihan selvästi, +että se jo lähestyi ja aikoi istua minun viereeni. Kuinka +epämiellyttävää! Ajatteles, jos se olisi tullut minulta kysymään tuota, +mitä ne nyt aina kysyvät: kuinka on sielunne laita?--vai mitä se +onkaan. Mitä ihmettä minä olisin sille vastannut!--Hyi! + +Samassa laiva vihelsi, ja niemen takaa näkyi virran suu ja kaupunki,-- +viimeinen ennen laivan lähtöä Suomesta. + +--Ainoastaan puolentunnin viivyntä! ilmoittivat laivamiehet. Eikä +kukaan matkustajista mennyt maihin. + +Yksin Friidan hoikka, mustiinpuettu vartalo näkyi kiiruusti +pujottelevan rantaväen keskellä ja sitten hälvenevän pois kaupungin +katuihin. + +Etukannen matkustajat katsoivat hänen jälkeensä kurottautuen laivan +korkean laidan yli. He olivat vaiti. Muutamilla oli kyyneleet silmissä +Friidan hyvästijätön jälkeen. Siirtolaisvaimo istui kokkakannen päällä, +jalat ristissä allansa, silmät itkusta punasina, ja suruissaan +nyökytteli ruumistaan edestakasin. + +Hetken kuluttua laiva jo tuprusi Itämeren lounaista taivaanrantaa +kohden. + + + + + + +TOINEN OSA. + + + + +IV. + + +Kröijerin asianajokonttoriin pääkaupungin suurimman kadun varrella oli +ensimmäisinä arkipäivinä pitkien pääsiäispyhien jälkeen kokoontunut +paljon väkeä,--asiamiehiä, neuvonpyytäjiä, käräjöitsijöitä mitä +erilaisimpia. + +Hänen oli tapana tulla aamupäivällä esille odotushuoneeseen 10:n +ajoissa, mutta nyt oli kello jo yli 11, eikä häntä vielä kuulunut. +Ovella ei ollut mitään ilmoitusta, että hän olisi ollut matkoilla, +jolloin tietysti joku apulaisista olisi ollut hänen sijassaan. + +Jotkut odottavista tiesivät kertoa, että Kröijer jo ennen pääsiäistä +oli ilmoitettu arveluttavasti sairastuneeksi ja tahtoivat otaksua, että +sama syy nytkin oli esteenä. Mutta toiset väittivät, että siinä +tapauksessa olisi tavallisuuden mukaan kaksi apulaista työssä, nyt +sitävastoin ei ollut ketään, ja he päättivät varmuudella, että kohta +ovi aukenisi ja hän itse näyttäytyisi kynnyksellä,--ei siis tarvinnut +muuta kuin malttaa ja odottaa. + +Joku kolmas, vähän epäröittyänsä, meni kaikkien kehotuksesta +telefoonille ja soitti Kröijerin yksityiseen asuntoon. + +Hän ei saanut ylös. + +--Näettekö nyt, telefooni on suljettu, ettei sairasta häirittäisi, +sanoivat yhdet, + +--Eikö mitä, hän on matkalla sieltä tänne, päättivät toiset. + +Ei kukaan mennyt pois, vaan kaikki jäivät odottamaan. + +Kaksi läsnäolevista rupesivat keskenään puhumaan Kröijeristä. Ja he +kilpailivat keskenään kehumisessa, niin että kun toinen puhui, toinen +ei häntä kuunnellut, vaan mietti mitä ihmeellisempää vielä kertoisi. Ja +vaikka he olivat puhuvinaan kahdenkesken, vetosivat he kilpailussaan +kumpikin kuuntelijoihin, jotka kaikki seurasivat heidän keskusteluaan. + +Kröijerin voittanutta ei ollut asianajajien joukossa. Hänen ei +tarvinnut muuta kuin näyttäytyä oikeuden edessä ja antaa valtakirjansa, +kun jo kaikille oli selvänä, mikä puoli tulisi voittamaan. + +Erinomaisen vaikutuksen teki hänen näennäisesti väsynyt, kalpea +olentonsa. Hän oli anastanut itselleen etuoikeuden istua oikeuden +edessä niinkauan kuin pöytäkirjoja luettiin ja muita valmistuksia +tehtiin. Ja eipäs ollut yksikään tuomari häneltä sitä kieltänyt. Toisen +jalkansa hän tavallisesti nosti toisen jalan päälle ja nojautui +veltosti retkahtaneena tuolin selkään. Ei kukaan kuulijoista silloin +viitsinyt kuunnella, mitä vastapuolella puhuttiin, ja kaikki vaan +odottivat häntä. Kun hän sitten alkoi nenäliinalla prillejänsä hieroa, +silloin jo tiedettiin, että kohta hän alkaa puhua. Ja kun hän vihdoin +nousi, oli kaikki häntä varten hiljennyt. Olisi neulan kuullut +putoovan. Tuomarit, kirjurit, raatimiehet höristivät korvansa, kun hän +avasi suunsa. Ja Kröijer ei huutanut. Tavattoman hiljaisella äänellä ja +hyvin harvaan hän alkoi. Ja tämä se juuri enin jännitti huomiota. +Kaikki näkivät selvään, että puhuminen häntä rasitti ja kyllästytti, ja +siis täytyi häneltä odottaa ainoastaan semmoisia sanoja, jotka olivat +äärettömän tärkeät joka ikinen. + +Oli kumminkin suurempia juttuja, joissa Kröijer esiintyi vähemmin +hiljaisena. Niissä oli aina joku pääasia, johon hän tahtoi ikäänkuin +kerätä kaikki voimansa. Hän alkoi hiljaa, niinkuin tavallisesti. Mutta +sitten näkyi, kuinka hän virkistymistään virkistyi, mitä lähemmäksi +ratkaisevaa kohtaa tultiin. Hänen kasvonsa vähitellen elpyivät, hänen +ryhtinsä tuli voimakkaammaksi, ja sana sanalta kasvoi puheen lämpö. +Vihdoin ei ollut enää mitään jäljellä entisestä väsyneestä ja hiljaa +puhuvasta asianajajasta, vaan esillä oli äärimmäisiin jännittynyt, +intohimoisella vakaumuksen voimalla ja tulisella terävyydellä puhuva +Kröijer. + +--Ei mikään mahti sinä hetkenä seisonut häntä vastaan! sanoi nuoremman +näköinen keskustelevista herroista, joka oli antanut tämän viimeisen +kuvauksen Kröijeristä. + +Kun toinen ei voinut enää voittaa, käänsi hän yhtäkkiä toisaalle: + +--Paha vaan, että hän tahtoo olla vähän liian kallis. + +--No, olihan toisia asianajajia, saattoihan kääntyä niiden puoleen, jos +Kröijer tuntui liian kalliilta. Eihän ollut mitään pakkoa valita häntä. +Mutta eipäs vaan muut kelvanneet! + +--Tjah! Kröijer ei aina innostunut, ja--valitettavasti kyllä--silloin +saattoi asia mennä myttyyn häneltä yhtä helposti kuin jokaiselta +muulta. Kröijer oli hyvä ainoastaan silloin kuin hän innostui. + +Nuorempi alkoi vähän kiivastua. + +--Onhan luonnollista, että asianajaja panee enin huomiota ja tuhlaa +voimaa semmoisiin juttuihin, joiden voittaminen hänelle on tärkein. + +--Mutta silloin nousee ehdottomasti kysymys siitä, mitä juttua hän +pitää tärkeimpänä. Tietysti sitä, josta hänelle enin maksetaan, vai +kuinka? + +Nuorempi herra, joka nähtävästi oli ja tahtoi olla Kröijerin läheinen +tuttu, ei tiennyt kuinka osottaisi halveksimistaan tuommoiselle +otaksumiselle. + +--Kröijer ei ole mikään asianajaja, sanan tavallisessa merkityksessä, +sanoi hän. Hän on ennen kaikkea poliitikeri ja hän on semmoisena +arvosteltava. Hänellä on suuria tarkoitusperiä valtiollisessa +suhteessa. Hän tahtoo vaan saada jalansijaa ja merkitystä +rahamaailmassa, jotta sitten voisi käyttää valtaansa aatteen +palvelukseen. + +Mutta vanhempi herra oli kerran päässyt kriitilliselle kannalleen, ja +hän tahtoi siinä pysyä. + +--Poliitinen merkitys? Poliitinen merkitys, mitä varten se on tarpeen? +Se on, tiedänmä, juuri rahan vuoksi tarpeen! Rahoja tarvitaan +poliitista merkitystä varten, mutta poliitista merkitystä rahoja +varten,--siinä koko juttu. + +--Teille on siis tuntematonta, että Kröijer tulee asettumaan +vapaamielis-radikaalisen puolueen johtajaksi? + +--Vapaamielis-radikaalisen tai kansallis-konservatiivisen tai +progressiivis-kansanvaltaisen tai minkä puolueen hyvänsä,--onko niitä +vielä muita? Mutta minä sanon teille, että kaikki nuo puolueet ovat +vaan eri nimiä samalle asialle. On ihan yhdentekevää, millä niistä +tahtoo itseänsä kaunistaa. Asia pysyy aina samana, ja se on: muut pois +ja minä sijaan! Ja ainoastaan nuorukaiset, niinkuin te, voivat +kuvailla, että mikään maailmassa muuttuu siitä, että tämä tai tuo tulee +vallan päälle. Mutta kokemus opettaa, että kaikki, jotka pyrkivät +vallan päälle, ovat samallaisia ja pyrkivät sinne samasta syystä. Mikäs +sitten olot muuttaisi. + +Nuori herra kiihoittui niin, ettei hän voinut enää istua paikallaan. +Hän lopetti kaiken keskustelun ja nousi muka katsellakseen ikkunasta. + +Toinen huomasi menneensä liian pitkälle ja muutti samassa äänensä. + +--Eipä siltä, sanoi hän, etten minä myöntäisi Kröijerin ansioita. Minä +olen ensimmäinen ihailemaan häntä--personallisuutena. Ilman leikittä, +minä luulen, että hän on tulevaisuuden mies,--niin, minä luulen, että +hän aikaa myöten tulee korkeimpaan hallitukseen. + +Hän oli melkeen liikutettu omista sanoistaan. Mutta katsahtaessaan +ympärilleen hän huomasi, että joku mykistä kuulijoista veti vähän +suutansa nauruun. + +--Mutta--sanoi hän heti, ikäänkuin jatkaakseen edellistä ajatusta,-- +siinä on yksi suuri "mutta". Kaikki riippuu nimittäin hänestä +itsestään. Yksi väärä tai taitamaton käänne,--ja kaikki on hukassa. +Yleisö on tarkkasilmäinen, ja se katsoo Kröijeriä kaikilta puolin.-- + +Kaikki katsahtivat häneen odottaen selitystä tähän kummalliseen +loppuväitteeseen. + +Mutta samassa saapui toinen apulaisista hengästyneenä odotushuoneeseen. + +Sanaakaan sanomatta hän riisui päällystakkinsa, jonka pani tuolille. Ei +vastannut yhteenkään kysymykseen, jotka tulvana lensivät hänen +ylitsensä. Korjasi vaan kauluksensa ja kaulahuivinsa taltuttaen yhä +hengästystään, pyyhki hien otsaltaan, tuli melkeen keskelle huonetta, +ja, kääntyen odottajiin päin, sanoi: + +--Kröijer--huh-huh--on tänä--huhhuh--aamuna--kuollut. + +Odottajat jäivät suu auki. + +--Kuollut?! + +--Kröijer kuollut! + +Vaikenivat ihan sanattomiksi. Mikä vaipui mietteisin, mikä kääntyi +pois, mikä katsoi maahan. + +Ja vasta pitkän aikaa näin oltuaan syvässä äänettömyydessä yksi ja +toinen alkoi puhua kuiskutellen toiselle. Apulaisen kanssa suorittivat +asiansa myöskin kuiskuttamalla. Juhlallisina ja hiljaa liikkuivat +huoneessa, minkä liikkuivat. Ja varpaillaan kulkivat vielä +rappusissakin. + +Sanoma Kröijerin kuolemasta levisi tuulen nopeana kaikkialle. + +Ja joka paikassa se samalla tavalla herätti hämmästystä, ei siksi, että +hän olisi ollut kuollakseen liian terve, sillä hän oli kyllä ollut +viime aikoina kovin rasittunut ja huonontunut, vaan siksi, että hänen +kuolemansa näyttäytyi kaikkien silmissä jonkinlaiselta järjettömyydeltä +kohtalon puolelta. + +Mies parhaassa iässään! + +Kesken kaikkia aikeitaan! + +Kuuluisuutensa juuri tavoitellessa huippuaan! + +Ylioppilashuoneella arvosteltiin tapausta innokkaimmin, ja monella +tavalla ratkaistiin kysymys siitä, mikä oli vikana, ettei Kröijer +saanut elää. + +Vaikka hän jo aikoja sitten oli ollut vetäytynyt pois +ylioppilaspiireistä, seurattiin täällä kuitenkin tarkkaan hänen +kohtaloaan, sillä hän oli kerran nostava uuden ajan lipun siellä ulkona +valtiollisessa maailmassa,--sen saman, jota hän täällä oli rakastanut +ja palvellut. Kaikki tiesivät, että asianajo oli ollut vaan keinona +hänelle, ja ymmärsivät, että hän vaan tahtoi ensin siellä yläilmoissa +saada vankan ja merkitsevän aseman. Kerran hän oli vielä tuleva takasia +ja sanova: Tässä minä olen, tässä ovat minun aatteeni entisillään ja +tässä se vanha lippu. Eteenpäin nyt! Nyt on aika tullut! Nyt minä vien +teidät perille! Tasa-arvoisuuteen, veljeyteen, vapauteen! + +Mutta nyt tuli kuolema. + +Ja sentähden ylioppilashuoneella ei voitu uskoa, että mikään +satunnaisuus olisi ollut syynä Kröijerin kuolemaan. Mahdotonta oli, +että sokea kohtalo olisi katkaissut hänen elämänsä langan vastoin hänen +tahtoaan. + +Oli kolme mielipidettä. Yhdet sanoivat, että hän olisi tehnyt +itsemurhan. Syytä siihen he eivät ilmoittaneet ja se sai mielellään +olla arvoituksena kaikille. Jos jokin tuntematon salaisuus olisikin +piillyt hänen elämässään, niin se olisi ainakin ollut jotain +inhimillistä, ja kuolema olisi niinmuodoin ollut selitettävissä: hän +itse tahtoi, ja siksi hän kuoli.--Tätä huhua ei kuitenkaan voitu uskoa, +ja sitäpaitsi kerrottiin tosiasiana, että hän oli ollut hyvin sairaana +ennen kuolemaansa. Ja jäi siis jäljelle joko ajatella, että tauti oli +hänet tappanut, taikka, että Jumala oli hänet kutsunut pois. +Jälkimäinen otaksuminen ei tyydyttänyt ketään, sillä se ei vastannut +kysymykseen. Jos Jumala oli kutsunut, niin saattoi kysyä: miksi Jumala +oli kutsunut? mutta sehän oli juuri samaa kuin kysyä: miksi Kröijer oli +kuollut? Niitä oli kuitenkin semmoisia, joita tämä vastaus täysin +tyydytti, ja he melkeen kiivastuivat, jos asiasta vielä edemmäs +väiteltiin. Useimmat ottivat asian käytännölliseltä kannalta hakien +syytä Kröijerin luonteesta ja tavoista. Se oli kyllä tauti, joka tappoi +hänet, sanoivat he, mutta hän oli itse syypäänä tautiin, Hän oli ollut +tunnettu siitä, ettei hän hoitanut itseänsä eikä välittänyt +terveydestään. Hän oli rasittanut itseään aivan liiaksi, oli +matkustellut kylminä pakkasina, aukonut turkkiansa milloin päähän +pisti. Ihmisen täytyy toki hoitaa itseänsä!-- + +Suurella uteliaisuudella kuunneltiin niiden mielipidettä, jotka olivat +olleet mukana patoloogisessa laitoksessa, kun ruumis avattiin. Ne +hylkäsivät kaikki teoloogiset ja muut aatteelliset näkökannat, ja +suoraan sanoivat, mikä oli syy Kröijerin kuolemaan. Ne olivat +lääkäreiksi aikovia. + +Ja heidän selityksensä oli seuraava: + +Kun ruumis oli avattu, huomattiin sydämmen hiippalämssät +(mitraalivalvelit) kokoonkutistuneiksi ja niiden päällä koko joukko +pieniä ryynin tapaisia kasvannaisia. Vasen puoli sydäntä oli muuten +hyvin vahvaksi kehittynyt. Nämät kaikki seikat olivat seurauksia +tavallisesta sydämmen sisäkalvon tulehduksesta. + +Aivoja tutkittaessa huomattiin niissä suuri pehmentynyt ala, ja kun +tarkastettiin verisuonia niiden pohjalla, löydettiin eräässä +suuremmassa artteerissa embolus, joka oli vaikuttanut tukkeutumisen ja +pehmennyksen. + +Kuoleman selvä syy oli siis siinä, että yksi mitraalivalveleiden päällä +olevista kasvannaisista oli irtautunut ja sydämmestä lähtevän veren +mukana osunut aivoihin. Semmoinen embolus olisi tietysti voinut kulkea +muuannekin kuin aivoihin ja silloin ei seurauksena olisi ollutkaan +kuolema. Tämmöisellä sydänvereen osuneella ryynisellä on se +ominaisuus, että se, tullessaan suonien haaroutumiskohtiin, voi siihen +pysähtyä pitemmäksi aikaa, ikäänkuin kahden vaiheille, minkä tien +valitsisi. Heiluttuaan siinä edestakasin se vihdoin syöksyy +jompaankumpaan haaraan ja niin taas liikahtaa yhden välin eteenpäin +seuraavaan haaroutumiskohtaan asti, ja niin edespäin. Sattumasta siis +kokonaan riippuu, että tämmöinen embolus osuu juuri aivoihin. Mutta jos +se kerran sinne osuu, niin on kuolema välttämättömyys. + +Yhtä paljon huomiota, mutta vähemmän arveluita herätti Kröijerin +kuolema vanhempien kansalaisten piireissä. + +Erään suuren krediittilaitoksen neuvotteleva kokous, jonka jäseniin +Kröijerkin kuului, piti paraillaan istuntoa, kun kuolonsanoma saapui. +Kaikki herrat nousivat juhlallisina sijoiltaan, ja jonkun hetken +kuluttua syntyi hiljainen keskustelu sen taudin laadusta, joka +Kröijerillä oli ollut. Heillä oli koko kysymys vaan siinä, ja siinä sen +ainoa ratkaisu. Heillä oli tietoja lääkäreiltä, jotka olivat olleet +kutsutut sairasta hoitamaan. Ja nyt kertoi sanantuoja, että lääkärien +arvelut taudin laadusta olivat näyttäytyneet oikeiksi. Syy +katastroofiin oli epäilemättä sydämmen sisäkalvon tulehdus. +Endocarditis. Ja kun yksi herroista kertoi, mitä hän tämmöisen taudin +mahdollisista seurauksista tiesi--häneltä oli yksi sukulainen siihen +kuollut,--niin huomasivat kaikki, että jos Kröijerillä todella oli +ollut samallainen taudin seuraus, hänen olisi ollut mahdoton jäädä +eloon, ja siis oli täytynyt kuolla. Sama herra selitti, että +endocarditis on tavallisimmasti seurauksena nivelreumatismistä. Ja +samassa tiesi toinen herroista, että Kröijerillä oli nuorempana juuri +ollutkin ankara nivelreumatismi. Säälien ja valitellen, mutta +tietojensa puolesta täysin tyydytettyinä, istuivat pankin herrat +jälleen pitkän viheriän pöytänsä ääreen, ja sittenkuin yksi ja toinen +oli huomauttanut, kuinka tärkeätä on varoa vetoa ja hoitaa +terveyttänsä, ja joku vielä lisännyt, että hänellä on tapana joka aamu +voimistella lyömällä itseään selkään ja reisille taipuvalla +rottinkiniuvoksella, jatkui keskeytynyt keskustelu päiväjärjestyksen +juoksevissa asioissa tavalliseen tapaansa. + +Vähitellen alkoi kaikilla ihmisillä olla varma mielipide Kröijerin +kuoleman syystä, ja keskustelut ja väitteet tästä asiasta lakkasivat. + +Mutta hautauspäivänä, kun lukemattomat vieraat kokoontuivat avonaisen +ruumisarkun ympärille, virisi kysymys jälleen eleille. + +Siinä makasi Kröijer liikahtamatta, harmaan kalpeana, silmät +kuopallaan, kulmat vähän rypyssä ja alaleuka energillisesti eteenpäin +työntäytyneenä, niinkuin eläessä, makasi mykkänä, voimatta koskaan enää +avata silmiänsä tai sanoa jotain. Tuo tunnettu, tuo pienimmissäkin +liikkeissään uteliaisuudella seurattu Kröijer, kuolleena parhaassa +miehuuden iässä! + +Oli mahdoton nähdä häntä ilman että kysymys hänen elämänsä ja +kuolemansa tarkoituksesta heräsi. Ja huolimatta entisistä ratkaisuista +tämä kysymys nyt tuli elävänä, voimakkaana, läpäisevänä jokaisen eteen +ja vaati uudestaan vastausta. Se ikäänkuin sai ihmiset täällä kiinni +kahden kesken puheillensa, kietoi ne kouriinsa, eikä luvannut päästää +vapaaksi ennenkuin vastaus oli löydetty. Ihmiset pyristelivät vastaan, +päästäkseen irti sen kynsistä, jotka tuntuivat kylmiltä ja luisilta, +mutta se ei päästänyt. Se uhkasi ikuisesti pidellä ja vihdoin painua +niin ajatuksiin, ettei sitä unissakaan sieltä saisi, jollei vaan +tyydyttävää vastausta löytyisi. Ei auttanut mitään, että ihmiset +koettivat kaunistaa vainajaa kukilla ja myrteillä. Kysymys häämöitti +Kröijerin tummentuneista silmäkuopista, hänen kalman kellahtuneista +käsistään, sinertävän valkosista tyynyistä hänen päänsä ympärillä ja +soikean arkun mustasta pinnasta. Vastatkaa, vastatkaa! Onko todellakin +mahdollista, että Kröijerin elämä on katkennut sattumalta, vaan siitä +syystä, että joku irtaantunut hitunen valitsi tämän eikä tuon tien +suonien haaroutumissa? Ja jos niin on, riitä on silloin teidän oma +elämänne? Kuka takaa, etteivät teidän aikeenne keskeyty samaten? + +Kaikki ihmiset olivat ajatuksissaan, ja jos he puhuivat keskenään, niin +ainoastaan peittääkseen hajamielisyyttänsä. + +He antoivat vieläkin Kröijerin elämän päävaiheiden kulkea kerran +editsensä ja koettivat niistä löytää jotain syytä kuolemaan. Mutta +turhaan. Kaikki oli tässä elämässä suurellisesti perustettua, kaikki +tähtäsi jotakin päämäärää kohden, kaikki oli vasta valmistusta +tulevaisuutta varten, jota syrjäiset saattoivat vaan aavistaa ja +uteliaasti odottaa. Mitä voisi ihmiseltä vielä vaatia! Vai eikö hänen +pitäisi rakennella tulevaisuuttaan! Sokeaan fatalismiinko ihmisen +pitäisi heittäytyä. + +Kun ei täältä tullut mitään vastausta, täytyi sitä hakea toisaalta. + +Kröijerin yksityisestä elämästä ei ollut kellään mitään käsitystä. Mitä +jos syy piilikin jossain siellä. Ihmiset ovat niin erilaisia +yksityisessä elämässä kuin julkisessa. + +Mutta katsahdus Kröijerin liikkumattomiin kasvoihin karkoitti tämmöiset +ajatukset. Hänen kuolonkamppauksessa rypistyneet silmäkulmansa +kertoivat elämän äärettömästä totisuudesta, jonka rinnalla kaikki +pikkumaiset juorut hävisivät kuin akanat tuuleen. + +Muiden seisoessa istui tuolilla lähellä arkkua hänen vanha äitinsä, +surun murtamana, huomaamatta ketään ympärillään, ainoastaan itkien ja +tuijottaen maahan eteensä. + +Jos voisi kysyä häneltä, tunkeutua hänen ajatuksiinsa ja saada häneltä +se oikea käsitys Kröijeristä, joka selittäisi, miksi hän ei enää elä. + +Kuinka omituista ajatella häntä tuon äidin poikana, ajatella, että +heidän välillään on ollut sama äidin ja pojan välinen suhde kuin +kaikilla muilla ihmisillä. Kröijeriä ajateltiin aina vaan julkisena +henkilönä, eikä pistänyt päähänkään, että hänelläkin on täytynyt olla +äitinsä ja muut perhesuhteensa. Kaikki tämä ei ollenkaan sopinut +Kröijerin kuvaan. + +Useimmille se olikin uutinen, että hänen äitinsä oli elossa, sillä +kukaan ei ollut kuullut hänen sanallakaan mainitsevan äitinsä +olemassaolosta. + +Nyt näkyi kuitenkin selvästi, että heidän välillään oli kokonainen +maailma. Se näkyi äidin itkusta, näkyi koko hänen olennostaan, siitä, +ettei hän tiennyt kestään ympärillään. Oli niinkuin vieläkin heidän +keskinäisen suhteensa langat olisivat vahvana virtana kulkeneet pojasta +äitiin ja äidistä poikaan. + +Ihan uusi puoli Kröijeristä astui täällä esiin. Nyt vasta hänen +kuoltuansa. Mitä jos oikea Kröijer olikin jotain aivan toista kuin se, +joka oli kaikille tuttu! + +Tuo äiti varmaan tietää, miksi hän on kuollut. Kaikki osoittaa, että +hän sen tietää. Hän ei ainakaan ihmettele kuoleman syytä, hän vaan +näyttää surevan, että on tapahtunut se, minkä pitikin tapahtua. + + * * * * * + +Tuntui suurelta huojennukselta, kun arkun kansi vihdoin pantiin kiinni. + +Ja kun ruumis kannettiin ulos ja ulkoilman henki puhalsi raittiina +kasvoihin, oli kaikki yhtäkkiä taas kuin selvänä. Ihmiset alkoivat taas +keskustella toistensa kanssa ja Kröijer oli tietysti taas kuollut +sydämmen sisäkalvon tulehduksesta, eli oikeammin sen seurauksesta, ja +tulehdus oli seuraus siitä ja siitä ja tapahtui niin ja niin ja tuotti +tämmöisessä tapauksessa ehdottomasti kuoleman. Ja hoitamalla terveyttä +saattoi päästä kaikista taudeista ja siis välttää kaikki kuoleman syyt. + +Ja kaiken lopuksi sanoi vihdoin sanansa pappikin. + +Pitkässä, kauniissa hautauspuheessaan hän lyhyellä lauseella selitti +syyn Kröijerin kuolemaan: + +--Inhimillisesti katsoen, sanoi hän, tässä on elämä kesken katkennut. +Me valitamme, että häneen pannut toiveet ovat rauenneet, että hän on +kuollut elämänsä kukoistustilassa, että kaikki hänen aikeensa ja kaikki +tulevaisuuden kuvat ovat hävinneet jälkiä jättämättä. Mutta varokaamme +näin ajatellessamme. Muistakaamme, että meidän tulee nöyryydellä +vastaanottaa Herran päätökset. Meidän tulee pitää mielessä, että +Jumalan taivaallisen majesteetin edessä meidän kaikki puuhamme ja +toimemme tämän maan päällä ovat vaan vähäpätöisiä, haihtuvia +varjokuvia. Yritystä ja koetusta ovat meidän elämämme suurimmatkin +pyrinnöt. Herra antaa yhden lopettaa, mutta toisen hän kutsuu kesken +pois. Nöyryydellä ottakaamme vastaan Herran päätökset. Nöyryydellä +huokaa sinä, sureva äiti, sanoen: Herra antoi, Herra otti, kiitetty +olkoon Herran nimi! Ja nöyryydellä yhtykäämme me muut apostoli Paavalin +sanoihin: O sitä Jumalan rikkauden, ja viisauden, ja tunnon syvyyttä! +Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa, ja käsittämättömät hänen +tiensä! Sillä kuka on Herran mielen tietänyt? Eli kuka on hänen +neuvonantajansa ollut? Eli kuka on hänelle jotakin ennen antanut, jota +hänelle pitäisi jälleen maksettaman? Sillä hänestä, ja hänen kauttansa, +ja hänessä ovat kaikki. Hänelle olkoon kunnia ijankaikkisesti, amen! + +Sitten tavallinen hautausluku, lapiollinen multaa kuoppaan, rukous, +ylioppilaiden surulaulu ja vihdoin haudan umpeenluominen. + +Kaikesta tästä, mutta erittäinkin papin puheen jälkeen jäi ihmisille +vallitsevaksi se käsitys, mikä heillä tosin aina ennenkin oli ollut, +kun he tulivat elämää ja kuolemaa ajatelleeksi. + +Elämä olisi ihanaa, voisi usein muodostua suuremmoiseksi ja +loistavaksi, mutta on olemassa painajainen, joka sen myrkyttää, se on +se tieto, että Jumala voi kesken kaikkea kutsua meidät pois koko +ihanuudesta. + +Kuitenkin, kun he jo rupesivat hajaantumaan Kröijerin hautakummulta +unohtaen ajatuksen, että hän nyt siellä syvällä maassa pienessä +pimeässä arkussaan mätänee,--kun käytäville siellä täällä veteläksi +sulanut keväinen lumi pakotti heidät suurella ponnistuksella +harppaamaan ylitse ja he huomasivat, että siellä täällä jo pilkisti +esille vihanta ruoho ja lintu viserti jossain alastomassa puussa ja +keveät valkoset hattarat lensivät kiiruusti sinisellä taivaalla,-- +ajattelivat he kevennyksen huokauksella: Ihmisen tulee vaan tottua +painajaiseensa ja rohkein mielin ajatella, että jos hänelle toisinaan +ei onnistukaan, niin toisinaanhan onnistuukin. + +Ja niin rauhoittui vähitellen kaikki entiselleen. Kaupungissa +näkyivät samat raitiotievaunut kuin ennenkin ja kuuluivat samat +kellonkilistykset. Samat ihmisjoukot riensivät asioissaan kaduilla, +puodista sisään ja puodista ulos. Ja pian Kröijerin kuolema oli tapaus, +joka oli aivan kuin kymmenen vuotta sitten ollut. + + * * * * * + +Järjestäessään poikansa kirjeitä, kaukana yksinäisessä kodissaan, oli +äidillä edessään erittäin kaksi, joita hän ei hennonnut panna muiden +kanssa samaan läjään, vaan luki niitä, herkeämättä itkien, yhä +uudelleen. Toinen näistä kirjeistä, vanhempi toista, oli näin kuuluva: + +Rakas äiti! + +Vaikka sinä et seuraakaan puolue-elämäämme, olet kumminkin varmaan +kuullut puhuttavan siitä uudesta suuresta krediittilaitoksesta, joka on +äskettäin perustettu pääkaupunkiin. Et ole myöskään voinut olla +huomaamatta, että jotakin erinomaista ja tavatonta on yhdistynyt tähän +laitokseen, joka saattaa ihmiset kuumeeseen. Syy on se, että tämän +laitoksen merkitys on poliitisessa suhteessa arvaamattoman suuri. Sen +tarkoitus on laajentaa puolueemme merkitystä ja voimaa aineellisella +alalla, missä se tähän asti on ollut sanaton ja kaikkea vaikutusta +vailla. Ja samalla tietysti kukistaa niiden merkityksen, joilla tähän +asti on ollut yksinomainen sananvalta näillä aloilla. + +No niin, pääasia on, että koko laitoksen keksijä olen minä. Minun on +aate, ja minä olen sen alkuunpanija. + +Tuo aate aukesi silmieni eteen niin valtavana ja minä näin sen +vastaisessa toteutuksessa niin suuremmoisia seurauksia, etten tietysti +hetkeäkään voinut epäillä tehtävästäni; se, minua innostutti, mitä +enemmän sitä ajattelin ja mielessäni kasvatin. + +Minä tahdoin tehdä siitä koko kansan yhteisen asian. Tahdoin sytyttää +kaikkien mielet yritystä kannattamaan. Osakkeet olisivat levitetyt +kaikkialle, haaraosastoja olisi perustettu joka kaupunkiin, ja joka +paikassa olisi tämä laitos muuttunut kansan omaksi luottolähteeksi +samalla kasvattaen meidän puolueemme miehistä kelvollisia ja kykeneviä +käytännön miehiä rahaliikkeen ja hallinnon aloilla. Se, mikä meiltä oli +puuttunut: edellytykset valloittaaksemme kerran pysyväisesti johtavan +aseman maan hallinnollisissa virastoissa ja siten itse hallituksessa, +se oli paraiten saavutettavissa juuri läpiviemällä minun aatteeni. + +Tämä poliitinen puoli asiasta se juuri oli, jonka tiesin hankkivan +yritykselle innostusta yleisön puolelta. Ja minä aavistamalla näin +edeltäpäin kaiken sen, mikä sitten onkin toteutunut, että yritys +väkevän kansallisen värin suojassa on saavuttanut koko kansan +kannatuksen. Siitä syntyi suuri kansallinen yritys, jonka vaikutuksia +tulevaisuudessa ei käy kyllin laajalle arvaaminen. + +Kun minun mielessäni ensi kerran välähti tämmöisen laitoksen +mahdollisuus, tunsin minä taas pitkistä ajoista itsessäni tuon +jumalallisen voimankipinän synnyttää ja luoda, joka on ollut, kuten +sinä itse olet sanonut, nuoruudestani saakka minun elämäni kannustin. + +Sinä olet tosin myöskin sanonut, että minulta puuttuu vastaavaa voimaa +ja sitkeyttä toteuttaakseni sitä, mitä olen aatteessa suunnitellut. +Mutta minä toivon kuitenkin, että tämä sinun arvostelusi soveltuu +enemmän nuorempaan ikäkauteeni. Luullakseni minä olen edistynyt siitä +pitäen. Ainakin mitä tähän aatteeseen tulee, ymmärsin minä heti, että +koko sen merkitys on taitavassa toteuttamisessa eikä suinkaan +julkilaulamisessa ennen aikojaan. + +Minulla oli kaikki varustettuna, kaikki suunnitelmat valmiina ja kaikki +erityisyydet mietittynä, ennenkuin minä esitin aatteeni puolueelle +kokonaisuudessaan. + +Tietysti, tuli syttyi heti kuin kuiviin katajoihin. Jokaiselle oli +kohta selvänä, että juuri tähän oli nyt ryhdyttävä eikä mihinkään +muuhun. Kuinka ei sitä muka ennen tultu ajatelleeksi! Ja he olivat +kaikki kuin haltioissaan. Toiveita lausuttiin mitä rohkeimpia. Kaikki +oli täydessä palossa. + +Minä ja muutamat muut lähetettiin maaseuduille eri tahoille ympäri +Suomen. Jokapaikassa otettiin asia yhtä suurella innostuksella vastaan. +Ilmaantui, että kapitaalia ja rikkauksia puolueellamme oli enemmän kuin +osattiin aavistaa, ja uudelle laitokselle luvattiin aivan kuulumattomia +talletuksia. Osakkeet olivat merkityt ensimmäisessä hengenvedossa. + +Perustava kokous pidettiin ja näin oli siis minun aatteeni tehnyt +ensimmäisen askeleen toteutumisekseen. + +En voinut epäillä mitään, kaikki kävi niinkuin olin suunnitellut. Minun +asemani tässä asiassa pysyi yhä entisellään, niin ettei ilman minua +mitään tehty eikä mihinkään ryhdytty, eikä minulla ollut mitään syytä +epäillä, että tulisin tämän asemani vastaisuudessakin säilyttämään. + +Äiti, eilen pidettiin ratkaiseva kokous, jossa yhtiön johtokunta +valittiin. + +Ja minä en tullut valituksi, kuten sain kuulla, siitä syystä, ettei +minua pidetty semmoiseen toimeen sopivana. + +Äiti, jospa sinä voisit kuvailla minun tunteitani sinä hetkenä, kun +minä huomasin, ettei tämä tapaus ollut mikään hämmästyttävä uutinen +kellekään, vaan että asia oli ollut puheen ja päätöksen alaisena heidän +keskensä ilman minua! + +Sinä tiedät mitä ponnistuksia minä olen tehnyt päästäkseni +tarkoitusteni perille. Sinä yksin tiedät myöskin, mitä vastuksia minä +olen saanut voittaa. Olin vuodenajan valmistellut tätä lempituumaani, +joka päivä ajatellut sitä, siinä oli koko elämäni ja tulevaisuuteni. + +Tänä hetkenä minä en vielä tiedä, mitä minä teen. Minä olen ihan +odottamattani siinä asemassa, missä olen. Olen kuin pilvistä pudonnut. +Tunnen itseni mahdolliseksi vaikka mihin. + +Mutta ole kuitenkin rauhassa. Ei yksikään sielu ole nähnyt, mitä +minussa liikkuu,--minä en ole hetkeksikään ilmaissut itseäni. Ja sen +verran minussa lienee voimaa, etten tee mitään tunteitteni vallassa. + +Kirjoita ensi tilassa. + + Poikasi----. + + +Toinen, myöhempi kirje, päivätty vaan muutama viikko ennen hänen +kuolemaansa, oli näin kuuluva: + +Rakas äiti! + +Kiitän kirjeestäsi, rakas äiti. Saatoin arvata, että tulisit käyttämään +tätä tilaisuutta kääntääksesi minut sinun uskosi lapseksi. Jos tahdoit +valita semmoisen hetken, jolloin minä olen enin särjetty, niin et olisi +voinut parempaa valita. Mutta jos olet myöskin luullut voivasi nyt +minuun paraiten vaikuttaa, niin olet erehtynyt. Sillä sinun yrityksesi +nyt niinkuin aina ennenkin on jäänyt seurauksia vaille. Anna anteeksi, +mutta niin se on, sille en voi mitään. + +Kuitenkin tahdon minä tällä kertaa, niin paljon kuin väsymykseni +sallii, vastata sinun kirjeeseesi, ja vastoin tavallisuutta kajota +tuohon kysymykseen. (Pyydän sinua välttämättä polttamaan tämä kirje, +heti luettuani, ettei se suinkaan joutuisi kenenkään syrjäisen +nähtäväksi). + +Mitä nyt ensiksikin tulee minun käsitykseeni korkeimmasta olennosta, +niin täytyy minun sanoa, etten voi häntä ajatella, niinkuin sinä, +jossakin taivaissa asuvaksi, personalliseksi olennoksi, jonka tahdosta +ihmisellä semmoisenaan olisi välitön tieto. Minä luulen, että meillä on +oikein käsitys Jumalasta silloin, kuin emme ollenkaan koeta tehdä +itsellemme tiliä siitä, mitä, missä ja millainen hän on, vaan +ainoastaan ankarasti pysymme velvollisuuksissamme. Velvollisuuden +tunto, se on sama kuin Jumalan tahdon tunto. Mutta ei suinkaan välitön, +vaan ainoastaan välillinen tunto. Sillä velvollisuuksia synnyttävät +ihmiselle ainoastaan ihmiset. Velvollisuuksia voi ihminen tuntea +ainoastaan silloin, kuin hän on jossakin yhdyskunnassa muiden ihmisten +kanssa. Jos taas ajattelemme ihmistä erakkona esimerkiksi jossakin +ihmisettömässä saaressa, niin hänellä ei voi olla olemassa mitään +Jumalaa eikä Jumalan tahtoa, koska hänellä ei voi olla olemassa mitään +velvollisuuksia ketään kohtaan. + +Se korkein yhdyskunta, jonka tahto on äärimmäinen normi yksityiselle +ihmiselle, on kansa. + +Ja sen tahdon täyttäminen antaa elämää ja elämän merkitystä kaikille. +Kansan tahto, se on Jumalan tahto. Se, joka täyttää kansan tahtoa, se +täyttää korkeinta tahtoa. Tämmöisenä on Jumalan tahto jokaiselle +avoinna. Ja ainoastaan näin välillisesti, kansansa tahtona, voi +yksityinen Jumalan tahtoa tuntea. + +Yksityisessä ihmisessä voi olla vaan suurempi tai vähempi määrä halua, +intohimoa täyttämään tätä tahtoa ja nauttimaan sen täyttämisestä +seuraavaa elon voimaa. Minä en tarkoita tässä sitä, että tavallisten +kansalaisvelvollisuuksien täyttäminen tai vain lainkuuliaisuus olisi +kylläksi antamaan sisällystä ihmiselämälle. + +Ei, ei siinä ole kaikki. + +Syvemmältä voi tuntea kansan tahdon kuin ainoastaan kirjoitetusta +laista ja kansalaisvelvollisuuksien täyttämisestä. Sen voi tuntea +omassa hengessä. Se voi ikäänkuin laskeutua yksityisen sieluun, siellä +pesiytyä ja muuttua hänen omaksi hengeksensä. Mikä ääretön elämän +rikkaus virtaa silloin hänen kauttansa! Hän ajattelee omia ajatuksiansa +ja menee omaa tietänsä ja kuitenkin ne on kansan ajatukset ja se on +kansan tie! Täällä, tässä sydämmessä on kansan sydän, tässä hengessä +kansan henki. + +Siinä nyt on minun uskontoni, äiti. Siinä on elämän merkitys, siinä +kaiken onnen ja suuruuden lähde.-- + +Minun on sanomattoman iloista kirjoittaa tähän näitä ajatuksia, jotka +ovat olleet minulle elämän antajina,--joita olen seurannut ylimpänä +totuutena. Nyt kun uudistan ne mielessäni, sykähtää vielä sydämmessäni +aivan niinkuin niinä entisinä aikoina. Ja vaikka nämät ajatukset +ovatkin lakanneet olemasta niin alituisesti tietoisuudessani kuin ne +olivat ennen, tunnen minä erittäin tällä hetkellä, että ne, ja +ainoastaan ne, oikeastaan vieläkin elättävät minua. Se on vaan tuo +alituinen voimain ja huomion ponnistus asianajon alalla ja siitä +seuraava alituinen väsymys, joka minua häiritsee. Mutta minä tiedän, +että kun vaan kerran pääsen tarkoitusteni perille, pääsen tästä +vieraiden asiain painosta ja saan hetken hengähtämisen aikaa, niin +kyllä jälleen elvyn ja jälleen tunnen samaa elämänintoa kuin ennenkin. + +Sinä kirjoitat, että käsityksesi mukaan kaikki tapaukset minun +elämässäni, kaikki minun entiset ja nykyiset vastukseni tahtovat vaan +minulle todistaa, että minulta puuttuu personallinen Jumala ja +personallinen suhteeni häneen. Ja sinä sanot suoraan, että nykyinen +suuri vastoinkäymiseni on viimeinen todistus siihen, ettei ihminen voi +löytää onneansa palvelemalla puoluetarkoituksia. Sillä, sanot sinä, +kaikki mitä puolue sinulle antaa voi se sinulta ottaakin. + +Sinä olet löytänyt sopivan hetken näin sanoaksesi. Mutta minä en aijo +olla niin heikko, että antaisin satunnaisen onnettomuuden viedä +itseltäni sen uskon, joka on minun ylpeyteni ja perustaa minun +ihmisarvoni omissa ja kansani silmissä. Anna anteeksi äiti, mutta minun +täytyy sanoa vakaumukseni, että tuo sinun vaatimasi personallinen suhde +Jumalaan, elämä rukouksessa ja niin sanoakseni pikkumaisten +yksityisvelvollisuuksien täyttämisessä, joita te jostakin syystä +sanotte rakkauden töiksi, on kehitysasteena paljon alempana sitä +astetta, jolloin ihminen hakee Jumalan ääntä kansan tahdossa, jolloin +hän rakastaa Jumalaa rakastamalla Isänmaata ja pyrkii pikkutekojen +piiristä kansallisiin suurtekoihin. + +Huomautettuasi, että Jumalan henki täytyy ilmestyä rakkauden henkenä, +sinä sanot, että politiikka on päinvastoin saattanut minut enemmän +vihaamaan kuin rakastamaan ihmisiä. Syytä minua, mutta älä syytä sitä +elämänymmärrystä, joka on minun uskontoni. Myönnän kyllä, että erittäin +tällä hetkellä minä en tiedä kuka yksityinen minua rakastaisi ja ketä +yksityistä minä en vihaisi. Mutta minä tiedän, että vastainen +menestyminen tulee paljon sovittamaan suhteitani. Koko asia on vaan +menestymisessä. Sitä paitsi minun täytyy sanoa, etten ole koskaan +ennenkään ymmärtänyt rakkautta yksityisiin, minulle enemmän tai +vähemmän vieraisin henkilöihin, niinkuin sinä tätä rakkautta ymmärrät. +Se on totta: minulla on hyvin lämpimiä tunteita matamiani kohtaan, niin +että toisinaan, ollessani yksin kotona, minusta tuntuu sangen ikävältä, +kun hän kovin kauan viipyy asioilla kaupungilla. Niinikään on eräs +talonmiehen pieni poika minun entisessä kortteerissani saanut minussa +kerran hereille niitä tunteita, joita luulen sinun tarkoittavan. Minä +huomasin hänen takertuneen suureen hankeen, kiipesin sinne vyötäisiä +myöten ja kannoin hänet esille. Kantaessani kylmää ja miltei +paleltunutta pienokaista omaa lämmintä ruumistani vastaan minä tunsin +niin suurta kiintymystä häneen, etten voinut irtautua hänestä ennenkuin +olin hänen isänsä kanssa järjestänyt kaikki hänen kouluasiansa.--Siinä +ainoa esimerkki, mitä tällä hetkellä elämästäni muistan. Tämmöisiäkö +rakkaudentöitä sinä tarkoitat ja niiden harjoittamisessako sinä katsot +elämän olevan? Elää Kristuksen elämää, sanot sinä. Parantaa sairaita, +sitoa haavoja, kulkea saarnaamassa? Äiti, minä en ymmärrä sinua. Onko +sinun tarkoituksesi todellakin, että minun pitäisi, saadakseni elää, +jättää asianajokonttorini ja kaikki krediittilaitokset? + +Niin tyydyttämätön ja käsittämätön kuin minulle onkin tuo elämä +luulotelluissa rakkaudentöissä yksityisiä ihmisiä kohtaan, niin +käsitettävä, tyydyttävä ja viehättävä on minulle ihmiskokonaisuuden eli +kansan palveleminen. Ja sitä enemmän, kun--tunnustan sen avonaisesti-- +koko minun elämäni, koko minun onneni ja tulevaisuuteni on tämän +kokonaisuuden kanssa kutoutunut eroittamattomasti yhteen.--Kaikki +personalliset edut ovat uhrattavat kansan eduille, se on totta. Vielä +enemmän: yksityisen koko elämä on oleva yksi ainoa kansan tahdon +palvelus. Mutta siitä huolimatta pysyy totuutena, että se, joka kansan +etuja palvelee, se tulee kerran kansan palkitsemaksikin. Minä en tiedä, +mihin minä perustaisin semmoisen uskon, että kuoltuamme--kuten sinä +kirjoitat--meidän eteemme ilmaantuu kuningas; joka kutsuu meitä +taivaalliseen iloon, sanoen: mitä olette tehneet yhdelle näistä +pienimmistä, sen olette tehneet minulle. Sitävastoin ymmärrän +järkähtämättömäksi luonnonlaiksi, että minun onneni ja sen kansan +menestys, jota minä palvelen, ovat ehdottomassa yhteydessä. Se on minun +uskoni, että niin on. + +Senvuoksi minua ei ole voinut horjahuttaa entiset vastoinkäymiseni ja +senvuoksi on jäänyt vaikutuksetta sekin "viimeinen" taivaan lähettämä +todistus minun uskoani vastaan, jolle sinä tahdot antaa niin +ratkaisevan merkityksen. + +Se puolue, kansa, isänmaa--kuinka vaan tahdot,--joka näkee minun +aatteeni toteutettuna, on kerran palkitseva minut. + +Keskeltä näitä alituisia voimainponnistuksia, keskeltä tätä +näännyttävää väsymystä, jonka kanssa saan kamppailla, minä uskon ennen +kaikkea oikeuteen tässä maailmassa! + +Ja sentähden minä uskon voimiini ja uskon tulevaisuuteeni. + + Poikasi----. + + +Tässä jälkimäisessä kirjeessä oli äiti punasella kynällä vetänyt paksun +viivan näiden sanojen alle: + +"minä tunsin niin suurta kiintymystä häneen, etten voinut irtautua +hänestä ennenkuin olin hänen isänsä kanssa järjestänyt kaikki hänen +kouluasiansa." + +Luettuansa kirjeet viimeisen kerran, hän laskeutui polvilleen oman +tuolinsa eteen ja rukoili siinä pitkän ajan. + +Sitten hän nousi, tosin itkettyneenä, mutta lohdutuksen ilme silmissä, +ylös, kääri kirjeet kokoon, korjasi pöydältä valkoset, hautauskukista +kootut myrtit ja ottaen käteen sukan istui nojatuoliinsa. Puinen +parsinsieni tuli esiin sukan kuluneesta kantapäästä suurena kuin +täysikuu. + +--Annaliisa! huusi hän suljettuun oveen päin, ja kun sieltä ei kuulunut +liikettä, vielä toisen kerran: + +--Annaliisa! + +Ovesta tuli siististi puettu palvelustyttö, valkosella esiliinalla ja +pienellä päähineellä. + +--Minä jo joisin teetä, sanoi vanhus, ja kun Annaliisa jäi ovelle eikä +mennyt heti toimittamaan, lisäsi hänelle hymyillen: + +--Sinä katsot varmaan tätä hirveätä sukkaa? Niin, hän oli kauhea sukkia +kuluttamaan. Katso, katso mitä tämä on! + +Annaliisa nauroi ja päivitteli mennessään, eikä raatsinut sanoa, että +nythän oli turha niitä enää paikata,--ilosena vaan siitä, että vanhus +jo taisi suruiltansa hymyillä. + + + + +V. + + +--Kröijer kuollut! huudahti Alarik, nähtyään uutisen sanomalehdissä. + +Hän oli juuri valinnut mitä mukavimman asennon omassa huoneessaan +komealla lepotuolillaan, tyynyjen keskellä, asettanut kaakaonsa +pyöreälle pöydälle viereen ja taittanut sanomalehden sopivaan muotoon. +Ja nyt osui ihan ensimmäisenä tuo onneton uutinen silmiin. + +Hän hyppäsi pystyyn melkeen vaaleten. + +--Tämä vielä puuttui! Tämähän on ihan nurin päin! Tänään on 15:s päivä, +juttu on esillä juuri tänään kihlakunnanoikeudessa. Lyydi, Lyydi! Äsh! + +Painoi sähkönappiin, toiseen. Käveli rajusti pari kertaa edestakasin. +Painoi taas; ja nyt niin kauan ja niin kovalla voimalla, että etusormen +nivel oli mennä sijoiltaan ja suu vääntyi kärsimättömyydestä. + +Ihmiset töytäsivät sisälle joka haaralta. + +Täti, palvelustyttö ja kaksi rouvan sisarta. Ja kaikilla oli +kysymyksensä.--Mitä, mitä?--Mitä on tapahtunut?--Herra siunatkoon, +kuinka minä säikähdin!-- + +Tämä töytääminen ja nämä huudahdukset ärsyttivät häntä, ja kaikki hänen +hermonsa joutuivat epäjärjestykseen. + +--Te odotitte kai, että olisitte löytäneet minut halvattuna keskeltä +lattiaa, sanoi hän nauttivalla vihalla.--Varmaan jo kuvailitte +hautajaisia ja---- + +Inholla hän keskeytti lauseensa, ja sanoi sitten teeskennellyllä +ystävyydellä: + +--Olkaa hyvä, pyytäkää rouva tänne! + +Menivät kaikki. + +Rouva tuli hengästyneenä, kyökkiasussa ja toi myötänsä kotletinhajua. + +--Mitä täällä on tapahtunut? Alarik, kuinka sinä saatat taas noin +kiihoittua! + +--Kröijer on kuollut! + +--Vai niin. + +--Vai niin? Ei sen enempää, kuin "vai niin"! Ja tiedätkö sinä, että +meidän myllyjuttu siellä maalla on juuri tänäpäivänä esillä. Me olemme +nyt menettäneet sekä koskemme että myllyrakennuksemme. Ei sen enempää +eikä vähempää! + +--Tietysti sinne on matkustanut joku apulaisista. + +--"Tietysti", se on teillä naisilla aina vaan niin selvää ja +yksinkertaista: "tietysti"! Mutta Kröijer ei ole suinkaan voinut +muistiansa apulaiselle testamentteerata! Ja minä kun olen niin paljon +asianhaaroja hänelle selittänyt, äsh, äsh, tämä on aivan sietämätön +isku minulle. + +--Mutta rauhoitu, rakas Alarik! Tottapa semmoisissa asioissa käytetään +papereita ja onhan apulaisen täytynyt löytää ne konttorissa. Pääasia +kaikissa meidän asioissamme on, kuten tiedät, ettet ole levoton. +Tiedäthän kuinka ankarasti se on sinulta kielletty. Johan tohtori +vaati, että jättäisit kaikki asiasi jonkun luotettavan hoitajan +haltuun. + +--Siitä nyt ei tule mitään. + +--Ei, ei. Se olikin vaan uhkaus, että jollet voi pysyä rauhallisena, +niin eihän muu auta. + +Lyydi sai hänet jälleen istumaan. + +--Katsos nyt, kun olet taas tolalta. Se on suorastaan myrkkyä sinulle +tämmöinen häiriö. Olethan luvannut minulle, että koetat hillitä +itseäsi. Lupaa nyt uudestaan. Muista nyt tästä lähin, että vaikka mitä +tapahtuisi, sinä ensin ajattelet terveyttäsi. Ymmärräthän Alarik, että +se on kaikkein kalleinta sinulle. Ei mikään tapaus voi olla tärkeämpi +kuin se, että sinä pysyt rauhallisena etkä mieti asioitasi. + +--Kas niin, sanoi hän vielä,--tässä on sinulle tyyny selän taakse. +Panenko enemmän vasemmalle? Tässä kaakaolasi ja tässä sanomalehtesi. +Onko nyt hyvä? + +--On, sanoi Alarik lyhyesti, ja hän nähtävästi pidätti itseänsä +lisäämästä jotakin vielä. + +--Ja muista siis mitä tohtori on sanonut On esimerkkiä ihmisistä, joita +halvaus on kohdannut hyvinkin nuorella ijällä eikä ole kumminkaan +uudistunut ennenkuin seitsemännelläkymmenennellä. Tyyntynyt +elämänlaatu, hiljainen työ rauhallisen perheen keskuudessa, elämä +nykyisyydessä, täydellinen huolettomuus ja suruttomuus tulevaisuuden +suhteen--tämä kaikki on voinut pelastaa uudistuskohtauksesta.--Ja jos +sinun olisi edes pakko ajatella mitään asioita! Onhan meidän +toimeentulomme aivan taattu. Meillä on paljon enemmän kuin kylläksi. +Mitä sinä vielä tahdot? + +Alarik ei voinut hermostumiselta mitään vastata, yritti, veti jo henkeä +sisäänsä, mutta puhalsi nenän kautta ulos. + +--Ai, haisevatko minun käteni kotletiltä? Olisit ennen sanonut!--No +muista nyt kaikki, mitä olet luvannut! + +Ilosesti hyräillen Lyydi meni omalle puolellensa, eikä ollut +huomaavinaankaan Alarikin hermostumista. + +Alarikin luona oli taas kaikki hiljaa. + +Hän käänteli pari kertaa lehteänsä, muutti sen toisiin taitoksiin. +Mutta laski sen sitten pian huoaisten pöydälle. + +Ja sanomaton suru kuvastui hänen kasvoissansa. + +Sitten hän nousi ja rupesi kävelemään edestakasin. + +Kun ajattelen, on se oikeastaan hirmuista, mikä minussa tapahtuu. Nyt +en taaskaan voinut häntä sietää. Toisinaan, vaikka kuinka koettaisin, +en voi saada esille entistä rakkauttani, en voi, en voi, en voi! + +--Kuinka toista se oli ennen! En tarvinnut muuta kuin ajatella +mielessäni hänen kuvaansa, kun rakkaus minut valloitti. Tosin pian +tulivat nuo tyhjät hetket, jolloin häntä yhtäkkiä ei ollut. Mutta minun +vallassani oli palauttaa hänen kuvansa semmoisina hetkinä. Ja niin minä +sain aina rakkauteni takasin, milloin tahdoin. + +--Nyt sitävastoin! Mitäpä sitä itseltäni salaisin! Kun olen alkanut +ajatella, niin ajattelen loppuun.--Nuo tyhjyyden hetket ovat ruvenneet +yhä taajemmin seuraamaan toisiansa, ja minun vanha keinoni pettää +säännöllisesti. Vaikka minä koetan ajatella häntä, hänen ruumistansa, +minä en saa mitään kuvaa esille. Ja jos saan, ei se herätä minussa +mitään tunteita. Se kuva, jonka saan esille, kyllästyttää minua, enkä +minä voi enää löytää semmoista paikkaa--ush! Ja kumminkin se on niin. + +--Jospa hän aavistaisi, että minulla on hetkiä, jolloin häntä ei ole +olemassa minulle! Jospa hän aavistaisi, että minä välistä ponnistan +kaikki voimani löytääkseni hänessä edes jotain vähintä, johon voisin +rakkauteni kiinnittää! + +--Minun tulee häntä väliin oikeen sääli. Ja siitä minä iloitsen. Sillä +joskus on minun onnistunut tästä säälistä herättää itselleni rakkauden +tapaisia tunteita. Ilosena siitä, että minun on häntä sääli, minä +yhtäkkiä lähden häntä hakemaan silittääkseni häntä poskelle ja +katsahtaakseni häntä silmiin. Tulen. Hän ei istukaan alakuloisena +ikkunan ääressä, niinkuin olen kuvaillut, vaan toruu palvelioita. Ja +minun säälini on mennyt jäljettömästi. + +--Mutta onko se sitten oikeastaan minun syyni, että rakkaus minulta +menee? Kaikilta jumalilta kysyn yhtaikaa: onko se minun syyni, etten +minä enää voi saada esille sitä kuvaa, joka herättäisi minulle +rakkauden? Minähän tahtoisin saada, enhän mitään niin tahtoisi kuin +rakkauteni takasin. Mutta minä en ole sen asian herra. Se on jokin +luonnonlaki, joka estää minua. Jos teitä jumalia on olemassa, niin te +tiedätte, että minä olen ilonen kuin lapsi niinä hetkinä, jolloin +tunnen rakkautta ja vetovoimaa häneen. + +--Tosin asia ei olekaan ainoastaan niin, että minä vaan en saa kiinni +rakkaudestani. Tunnustaakseni minä joskus,--ei, ei joskus, vaan usein, +--yhä useammin,--vihaan häntä. Hän on minulle vastenmielinen koko +olemukseltaan. Niinkuin nytkin, kun hän tuli minun luokseni ja oli +rauhoittavinaan ja lepyttävinään minua. Hän tietää vallan hyvin, mikä +minua olisi rauhoittanut. Hänen olisi vaan tarvinnut sanoa: minä +suostun; pantataan isävainajani kaupunkitalo ja ostetaan Kukkilan hovi +huviloineen. Mutta hän ei hiisku itse asiasta mitään, ja leikkii vaan +hirveän huoltapitävää ja hellää vaimoa. Minä vihaan häntä ja hänen +tahtoansa ja hänen aikeitaan, jotka eivät koskaan muuta tarkoita kuin +ettei vaan mitään saisi yrittää,--että kaikki pysyisi entisellään eikä +mikään pääsisi muuttumaan. Vihaan koko hänen sukuansa, jotka kaikki +ovat hänen puolellaan, vihaan heitä kaikkia tädistä alkaen, sisariin ja +koko hänen sukualbumiinsa. Kaikilla niillä on alahuuli pitempi +ylähuulta. Ja millä oikeudella ne ovat liimaantuneet kaikki minun +ympärilleni! Lyydin kanssahan minä olen naimisiin mennyt enkä heidän! +Minä olen kietoutunut heidän pauloihinsa niin, että olen menettänyt +koko itsenäisyyteni. Ja oikeastaan ei minulle ole koko maailmassa +mitään niin vierasta kuin tuo suku, sen maut, sen käsitykset ja sen +puheet. Minä tahtoisin väkisin irtautua siitä ja muuttaa vaikka toiseen +maanosaan, ja kuitenkin minun täytyy kulkea mukana niinkuin härkä, jota +miesvoimalla vedetään eteenpäin. Minä tahtoisin rukoilla, että joku +mahti minut vapauttaisi tästä suvusta ja sen alahuulesta. Minä lupaisin +vaikka mitä. Lupaisin tulla nöyräksi, lupaisin vaikka ruveta rengiksi +johonkin mökkiin, kunhan vaan pääsisin vapaaksi. + +--Pitemmälle, pitemmälle! Kun olet kerran alkanut, niin ajattele +loppuun! + +--Ja miksen ajattelisi?--eihän minun ajatuksiani kukaan näe. Kuitenkin +pidätän itselleni vallan peruuttaa nämät ajatukset milloin tahdon, ja +selittää kaikki tyyni pelkäksi houreeksi. + +--Minua on usein elättänyt salainen, mykkä toivo, joka tulee ensin +varovasti ja hiipien tietoisuuteen, mutta sitten alkaa siellä +liekehtiä, ja vihdoin johdattaa minut kuumeentapaisiin, intohimoisiin +haaveisin ja unelmiin. + +--Se on toivo, että minun vaimoni kuolisi. + +--Ja hänen kuoltuansa minä olisin vapaa, ijäksi vapaa hoko +painajaisesta. Saisin tehdä mitä tahdon, oman makuni mukaan. + +--Löysinpä todella sopivan sanan: painajaisesta. Se on todellakin +painajainen. Ja se laskeutui armottomana ja ijankaikkisena minun +päälleni siitä hetkestä alkaen kuin menimme kihloihin. Minä olin heti +kuin kahleissa. + +--Minä tosin olin silloin onnellinen, mutta minulla oli sittenkin +painajainen, hieno ja kuitenkin selvä ja lakkaamaton painajainen, jo +ensi hetkestä saakka. Jo silloin se laski hienon myrkkynsä minun +ilooni. + +--Onni on päivä päivältä vähennyt, mutta painajainen on kasvanut. Ja +nyt on kaikki minun iloni sen myrkyllä sekotettu. Minä en voi elää. + +Mistä sinä olet painajainen! Mitä pahaa minä olen tehnyt sillä että +menin naimisiin, koska sinä olet tullut minun asuintoverikseni! + +--Ja onko se minun syyni, että minä haaveksin päästä sinusta--ja +ajattelen sitä ainoata keinoa, joka voisi minut sinusta vapauttaa, +hänen kuolemaansa. Enhän minä iloitsisi itse kuolemasta. Ei, +päinvastoin minun olisi ehkä hyvinkin sääli häntä, kun minä näkisin +hänet ruumisarkussa, ja minua pidettäisiin varmaan ihan sortuneena +miehenä, kun minä, mustiin suruvaatteihin puettuna, seisoisin hänen +avonaisen hautansa partaalla. Minä itkisin,--ei, minä en itkisi, en +kyyneltäkään;--minun suruni olisi suurempi kyyneleitä. Ja kaikki +sanoisivat: katsokaa kuinka hän on masentunut, mies raukka! + +--Enhän minä siis hänen kuolemaansa toivo, vaan,--kuinka sanoisin,-- +sitä tapausta, sitä tosiasiaa, että hän jo olisi kuollut.----Jumala, +mitä minä ajattelen! Kuka se on, joka käy siellä ovissa? Hän tulee taas +tänne. + +Oh! minä en ole ajatellut mitään. Minä peruutan kaikki. Minä en ole +toivonut hänen kuolemaansa, en, en, en! + +Ja Alarik heittäytyi nopeasti sohvalle siihen samaan asentoon, johon +Lyydi oli hänet jättänyt, otti käteensä sanomalehden ja härppäsi +puolilleen lasinsa kylmettynyttä kaakaota. + +Kun Lyydi tuli sisälle, oli hän venyttelevinään käsiään ja +haukottelevinaan. Eikä sentähden heti huomannut, mitä hänelle +sanottiin. + +--Alarik, etkö kuule! sanoi Lyydi, heiluttaen sähkösanomaa ilmassa.-- +Myllyt ovat meidän! Hurraa! + +--Mitä sinä sanot? Mikä sinulla on tuossa? + +--Olkoon mikä hyvänsä. Mutta ensin Alarik, lupaa että tämän jälkeen +olet entiselläsi ja jätät kaikki huolet. + +--Minä kysyn sinulta, mitä sinulla on tuossa. + +--Niin, niin, mutta lupaathan?--Nono jo minä näytän. Myllyt ovat +meidän, katso itse. + +--Anna tänne tuo paperi! + +Alarikin silmät kirkastuivat, kun hän luki sähkösanoman. Siinä seisoi: + +_Juttu ratkaistu tänään. Kaikki eduksenne_. + +--Mutta Lyydi, kuinka olet saanut sähkösanoman? + +--Tietysti sähköitin heti ja kysyin. Ja tämä ei ole mitään muuta kuin +vastaus kysymykseeni. Puolessatoista tunnissa oli kaikki tehty. Heti +kun tulin sinun luotasi lähetin tytön viemään sähkösanomaa, ja nyt tuli +jo vastaus. + +Alarik alkoi samassa kävellä edestakasin, pyöritellä viiksiään ja +katsella ajatuksissaan maahan tyytyväisillä, hymyilevillä silmäyksillä. +Hän oli nähtävästi kaukana maalla, ilmoitteli siellä iloista uutista +naapureillensa ja selitteli heille kuinka hän nyt aikoi järjestää +myllyafäärinsä. + +--No, Alarik, mitäs sanot? kysyi Lyydi tullen hänen eteensä. + +Alarik tuli vähän hämilleen, lähestyi häntä syrjästä, otti vyötäisistä +ja sanoi hajamielisesti: + +--Niin niin, tietysti, aivan niinkuin sinä sanot. + +Hän suuteli Lyydiä monta kertaa peräkkäin, katsomatta hänen silmiinsä! + +--Lyydi, anna sinä minulle yksi asia anteeksi. + +--Mi-- + +--Ei, ei, älä kysykkään. En minä kuitenkaan sano. Mutta anna vaan +anteeksi. + +--Alarik, mitä sinä olet tehnyt? kysyi Lyydi hämmästyen. + +--Ei yhtään mitään. No jos nyt olisin ajatellut hiukan, hiukan, kuinka +sanoisin, hiukan pahasti sinusta-- + +--Alarik, kuinka saatat! sanoi Lyydi muuttuen totiseksi. + +Ja Alarikiin heräsi yhtäkkiä ajatus, että mitähän jos hän ottaisi +Lyydiä käsistä ja pyöräyttäisi lattialla! Mitä jos hän yhtäkkiä +puistaisi koko entisen ikävän elämän hartioiltaan, ja nyt juuri tästä +hetkestä alkaen rupeaisi iloiseksi, hyväksi, ja telmisi niinkuin +vallaton poika Lyydin kanssa. + +Hänen silmänsä rupesivat loistamaan. + +--Nyt mennään kertomaan uutista muille, sanoi hän ottaen Lyydiä kädestä +ja vetäen mukanaan. + +--Mennään, sanoi Lyydi. Ja nähtävästi häneen tarttui aivan sama ajatus +mahdollisuudesta yhtäkkiä synnyttää onnea heidän välillensä. + +He ottivat toisensa käsikynkästä ja marssitahtia polkien kulkivat +ruokasalin ja vierashuoneen kautta tampuriin, sieltä saliin ja salista +sisäkamareihin, lykäten tuoleja tieltänsä ja kaiken aikaa laulaen +sanojen sijaan: + +"Hurraa, hurraa, hurraa--hurraa, hurraa, hurrraa!" + +Kun muut joka haaralta juoksivat tätä näytelmää katsomaan, läksivät he +uudestaan saliin ja tampuriin, sieltä vierashuoneesen ja ruokasaliin +tätien ja sisarien juostessa ovelta ovelle nauraen ja päivitellen. + +Kun he taas tulivat sisähuoneisin, otti Alarik lähimpänä olevan kälynsä +kädestä ja haki toisen toiseen käteensä ja kaikki tekivät samaten ja +hän retuutti koko jonoa hurjaa vauhtia rinkitanssissa ympäri huonetta +keskeyttämättä hurrauslauluansa. + +Tuli semmoista naurua ja melua ja huutoa, että kulkijat kadulla +pysähtyivät. + +Ja kun uutinen oli kerrottu ja Alarik oli ehdottanut että juotaisiin +kahvia, nousi ilo ja puhelu ylimmilleen.-- + +Mutta kahvia odottaessa Alarik yhtäkkiä rupesi taas kävelemään pitkin +huonetta kierrellen viiksiään ja hymyilevillä silmillään katsellen +maahan. Niinkuin ei ketään olisi ollut läsnä. Hän ei kuunnellut ketään +eikä nähnyt ketään. + +Kun huone oli pieni ja hänen tuli liian usein kääntyä, muutti hän +ruokasaliin. Mutta ei kävellyt siellä kuin pari kertaa edestakasin, ja +hupeni sitten omaan kamariinsa. Täällä oli kaikkein paras kävellä. +Kaikki oli niin tuttua ja mukavaa ja sikarin tuhkaa sopi ripottaa +toisessa päässä kamiinin eteen ja toisessa päässä tuhka-astiaan +kirjoituspöydällä. Ei mitään tuolia ollut tiellä. Yksi epämukavuus oli +tosin se, että joskus tuli pellinnyörejä kamiinin luona hipaisneeksi ja +ne rupesivat heilumaan. Ja vielä toinen se, että toisessa päässä pöydän +kulma antautui liian kauas ulos, niin että täytyi hiukan muuttaa +suuntaa siinä paikassa. Mutta pitkän tottumuksen tähden tämä +viimemainittu epämukavuus oli tullut melkeen rakkaaksi. Ja pellinnyörit +hän tavallisesti nosti kamiinin reunalle heti alussa. + +Tällä kertaa hän erityisellä nautinnolla nosti pellinnyörit kamiinin +reunalle, sytytti sikaria, asetti tuhka-astian määräpaikkaansa pöydälle +ja alkoi kävellä tuttua väylää myöten, missä matto oli vähän +vaaleammaksi kulunut. + +Hän pysähtyi Lyydin suuren seinäkuvan eteen. + +--Mitä jos olisin todellakin jo muuttunut ja ikuisiksi päässyt +tyhjyyden hetkistä. Tuo kuva miellyttää minua. Totisesti! Minä tunnen +taas selvää rakkautta häntä kohtaan. Panen kerrankin muistiin, mitä se +on. Siinä on juuri puoleksi sääliä ja puoleksi tuota toista. Kuinka +ylevä ja hieno on tunteeni nyt! Jos se pysyisi aina, niin minä kokonaan +muuttuisin häntä kohtaan. Olisin hiljainen, aina puhuisin lempeästi ja +arvokkaan ystävällisesti hänen kanssaan, en kolisisi koskaan, vaan +liikkuisin ylimyksellisellä hienoudella ja rauhallisuudella. Pian hän +näkisi minussa ihan toisen ihmisen. Hän varmaan itsekseen hyvin +kummastuisi ja ajattelisi: mikähän se nyt on tullut Alarikiin! varmaan +on hänessä tapahtunut suuri sisällinen muutos.--Minun pitäisikin tilata +itselleni hienommat vaatteet, mustat, ja saappaat ohuemmalla pohjalla. +Tämmöinen hieno stiili sopisi muuten erinomaisesti myöskin sinne +maalle. Oikea maa-aristokraatti konservatiivisine mielipiteineen, jolla +on suuri hallitus ja asioita korvia myöten, mutta joka ei koskaan +kadota tyyneyttänsä. + +Ne myllyt minä tietysti nyt saan, mihin hintaan vaan itse tahdon. Kenen +maa, sen valta. Ja maa on nyt minun. Minä en tahdo tietää heidän +myllyistänsä. Kuka sen takaa, etten minä aijo käyttää vedenvoimaa +vastaista paperitehdasta varten, jonka rakennan vasemmanpuoliselle +töyräälle, ja etteivät myllyt ole siinä tiellä. Ja niin minä olen +sanovinani heille, että korjatkoot vaan pois myllynsä, en minä niillä +mitään tee. Kyllä luulen, että pian tulee toinen ääni kelloon. "Eikö +patruuna haluaisi ostaa?" Tjah! sanon minä; vanhat mätäseinät ja +korjattavat koneet! Mitä vaaditte? "Määrätköön patruuna itse," sanovat +he. Ja kyllä minä määräänkin. Ei, en määrää mitään polkuhintaa. Maksan +heille kohtuullisesti. Ilmoitan heille, että jolleivät he vetoa, minä +maksan kohtuullisesti, mutta jos asia menee hoviin, en maksa mitään. +Minä sähköitän vielä tänäpäivänä. Ja jos he jo ovat ilmoittaneet +vetoavansa, niin voivathan he sopia kanssani että jättävät vetoamatta. +Ei, minä matkustan itse sinne; sähkösanoma näyttäisi hätäilemiseltä ja +epävarmuudelta minun puoleltani. Huomenna lähden. + +Ja kun sen asian olen toimittanut, niin voin sanoa, että olen päässyt +ensi askeleeni eteenpäin. Se on tosin vaan ensimmäinen porras +tarkoitusteni perille. Sillä sitten täytyy heti ryhtyä ratkaisevasti +tuohon pääasiaan, Kukkilan maahovin ostoon. Ja se ei mene niin helposti +se asia. Kunhan vaan saisin panttaushistorian läpiviedyksi! Mutta se +nyt riippuu Lyydistä. Siinä nyt on tiellä hänen itsepäinen tahtonsa ja +hänen tohtoriensa väitteet minun luulotellusta sairaudestani. Minä olen +yhden kerran eläessäni pyörtynyt ja he sanovat, että koko vasen puoleni +sen jälkeen oli lamauksissa. Ja nyt minä en saa ajatella Kukkilaa, +etten toisen kerran pyörtyisi, sanoo Lyydi. Sillä jos minä toisen +kerran vielä pyörryn niin minä varmaan kuolen, toistavat lääkärit. +Mutta olkoon tämän asian laita kuinka tahansa, se vaan on varma, että +Lyydi ja ne muut eivät ollenkaan ajattele terveyttäni, vaan +yksinkertaisesti käyttävät sitä keppihevosena minua vastaan. Heitä +miellyttää enemmän asua kaupungissa, siinä koko juttu. Se on se +rotuerotus meidän välillämme, joka on syynä kaikkeen. Se on se kirottu +suku alahuulineen! + +--Kahvi on serveerattu! sanoi palvelustyttö ovelta. + +Herra Jumala, missä minä taas olin! Missä on minun äskeinen tunteeni? +Olenko todellakin jälleen kadottanut sen? Olen, olen. Taas olen +tyhjyydessä. Sääliä en tunne häntä kohtaan,--minua päinvastoin +inhottaa. Ja tuosta toisesta ei ole mitään jäljellä,--vaan lihamassa, +ilman sopusointua eri ruumiinjäsenien välillä--ush! Minun on turha +koettaakaan. + +--Ja äsken vielä, enkö minä ollut valmis polvistumaan hänen eteensä ja, +niinkuin kihlauksemme ensi aikoina, suutelemaan hänen käsiänsä! + +--Sanotaan, että hätätilassa voi rakkauden asemesta turvautua +tavalliseen ystävyyteen, joka on pysyväinen ja varma. Minä olen aina +lykännyt sen kysymyksen tuonnemmaksi, mutta näyttää siltä kuin saisin +olla tyytyväinen, jos voisin edes tavallisia ystävyyden tunteita saada +pysyväisiksi häntä kohtaan. + +--Minä tiedän, että hänessä olisi kyllä jotain semmoista, joka voisi +herättää minussa ystävyyttä häntä kohtaan. Se on jotakin hänen +sydämmensä pohjassa, yksin hänelle ominaista, tai se on hänen +olentonsa, jos sitä kauan ajattelee ja osaa ajatella kokonaisuudessaan. +Hän on niin valoisa ja hyvä semmoisena. Kummallisinta on, että minun +pitäisi itseni aivan muuttua jos tahtoisin häntä tältä kannalta ruveta +mielessäni pitämään. Tämä ystävyys ei ole samaa kuin entinen rakkaus; +se on uusi eikä riipu hänen nuoruudestaan ja ruumiistaan. Minun pitäisi +silloin olla se toinen, se, jota ei enää ole, mutta joka olisi voinut +olla; jollen olisi ruvennut afäärimieheksi. Minun pitäisi silloin ihan +nöyrtyä ja rehellisesti tunnustaa sekä itselleni että hänelle, etten +minä oikeastaan ole mikään afäärimies, että kaikki aikeeni ovat löyhät. +Kertoisin hänelle, että minä olen afäärimies ainoastaan senvuoksi, että +noin parikymmentä vuotta sitten, kun sain ensikerran istua mukana +juhla-illallisilla suuren baalin jälkeen, kuulin kuinka nuori, komea +paperitehtaan isäntä äänekkäässä keskustelussa pankintirehtöörin kanssa +ratkaisi miljoona-afäärin. Kaikki rupesivat puhumaan hänestä, ja minä +näin, kuinka naiset hymyilivät ja kiiluvin silmin nostelivat hänelle +lasejaan. Se kaikki tarttui minuun. Ja siksi nyt vielä kahdenkymmenen +vuoden perästä minusta näyttää, että Kukkilan kuusimetsät ja +vesioikeudet ovat aivan kuin luotu paperitehtaan perustamista varten! +Minä olen tutkivinani asiaa kaikilta puolin, ja kuitenkin olen jo +edeltäpäin päättänyt, että Kukkila ei muuhun kelpaa.--Kertoisin tämän +kaiken hänelle ja me nauraisimme yhdessä koko asialle! + +--Se on, siis todellakin niin, ettei ystävyyskään vaadi muuta kuin että +minä luopuisin Kukkilasta ja koko tuumasta. Jättäisin kaikki mitä +varten tähän asti olen elänyt. + +--Ei löydy muuta keinoa. Minä näen sen liian selvästi, että voisin sitä +salata itseltäni. Se on pimeätä, mutta se on niin. + +--Koko minun vihani syntyy siitä, että hän on minun aikeitteni tiellä. +Ja siis ei minua häiritse mikään muu kuin minun omat aikeeni. + +--Mutta enkö minä ole ihminen niinkuin muut! Eikö minulla saakaan olla +omia halujani ja toiveitani! Siksikö vaan, että Lyydi suvaitsee olla +niitä vastaan! + +--Enkö minä ole mies! Mies! + +Ja Alarik istui sohvaan pudistaen päätään käsissänsä. + +Alakuloisuus laskeutui häneen vähitellen vastustamattomalla voimalla, +ja istuessaan mietteissään hän lytistyi pehmeään sohvaansa +ponnettomaksi kuin riepu. + +--Kahvi on serveerattu--sanoi palvelustyttö uudelleen ovelta. + +Alarik kavahti pystyyn, ja kun hän muisti, että häntä käskettiin jo +toisen kerran, korjasi hän pullistuneen tärkätyn paidanrinnuksensa, ja +meni sisähuoneisin. + +Muut olivat siellä jo kaikki juoneet kahvinsa ja lähteneet kävelylle. +Lyydi istui yksin odottamassa. + +Hän tahtoi jatkaa entistä mielialaa ja rupesi heti ilosesti puhelemaan +Alarikin kanssa, mutta se ei tullut oikeen luonnollisesti, kun hän +tahallaan vältti myllyasiaa ja puhui vaan muista. + +Alarik ottikin asian siltä kannalta, että Lyydi vaan tahtoi tällä +terottaa hänen mieleensä, mimmoisessa mielialassa hänen pitäisi aina +olla ja kuinka kaukana olisi kaikki Kukkila-ajatukset pidettävät, ettei +halvaus enää uudistuisi. + +--Minä olen aikonut matkustaa huomenna, sanoi Alarik keskeyttäen. + +--Matkustaa? Minne? Mitä varten? + +--Minun täytyy heti päättää myllykauppa. + +--Myllykauppa? Mutta myllythän ovat jo meidän. + +--Ei. Maa on ainoastaan meidän, ja meillä on ainoastaan valta ostaa tai +käskeä heitä korjaamaan pois myllynsä. + +--No hyvä, mutta onko siihen sitten semmoinen kiire? + +--Sinä et ymmärrä tätä asiaa. Muutamien seikkain vuoksi, joita nyt +olisi liian pitkä selitellä, on minulla syytä epäillä, että tämä +maariita hovioikeuteen vedottuna, voisi saada toisen, minulle vähemmän +edullisen käänteen. Minä tahdon nyt tarjota heille kohtuullisen +kauppasumman ehdolla etteivät he vetoa.--Siinä se nyt on, koska sinun +on niin välttämätöntä tietää. + +--Mutta Alarik, sähköitetään asianajajalle, että hän tekee heille +tarjouksen, niin sinä pääset koko tuosta vaivaloisesta matkasta. + +Alarikin huuli värähti hermostuneesti ja hän sanoi päättävästi ja +hitaasti: + +--Sitäpaitsi, minulla on toinenkin asia, ja sen sinä olet varmaan +arvannut, koska niin kuumeentapaisesti vastustat minun matkaani. + +Lyydi nousi yhtäkkiä tuoliltaan ja aikoi selvästi ensin sanoa jotain +muuta kuin mitä sitten sanoi. Hän oli vähän aikaa vaiti kääntyneenä +poispäin. Sitten hän tuli Alarikin luo, nosti kätensä muka leikillä +hänen olkapäilleen ja tahtoi ruveta puhumaan hänelle. Mutta kun hän +huomasi, että Alarikin oli harmin vuoksi vaikea niin läheltä katsella +häntä, istahti hän kauemmas tuolille ja sanoi sieltä vähän +teeskennellysti nuhtelevalla äänellä: + +--Minä en todellakaan vihdoin tiedä, rakas Alarik, mitä minun on +tekeminen sinun kanssasi. Kaikki lääkärit antavat minulle ankaria +määräyksiä: teidän tulee tarkoin valvoa, ettei miehenne saa mitenkään +rasittua, ei huolehtia eikä mistään pahoittua. Ja minä koetan ja +koetan. Mutta jos sinä olet näin itsepäinen, niin mahdotontahan minun +on sinua hoitaa.--Lupaa nyt, rakas Alarik, ettet mene matkalle etkä +enää ajattele mitään afäärejä. Lupaathan? + +Ja taas Lyydi tuli hänen luoksensa ja tahtoi osottaa jotakin hellyyttä. + +Mutta Alarik väistyi häntä, vaaleni suupielistään, ja sanoi yhtä +hitaasti ja päättävästi kuin äsken: + +--Koko tuo hellä huolenpito minun terveydestäni ei ole mitään muuta +kuin yksi niistä monista keinoista, joilla sinä vastustat Kukkilan +ostoa. Siinä sen nyt kuulit. + +Lyydi sävähti tulipunaseksi. Hänen silmäkulmansa rypistyivät oudosti ja +katse sai luimistavan vihan ilmeen. + +--No niin, sanoi hän kovalla ja terävällä äänellä, koska sen tiedät, +niin tiedä siis, etten aijo koskaan, en koskaan, suostua sinun +aikeihisi! Onko sinulla siellä myllyjä ja maatiloja, se on minulle +yhdentekevää, mutta minun isäni taloa ei pantata koskaan, kuuletko, ei +koskaan! + +--Näyttipä kissa kerran kyntensä, sanoi Alarik, vaivalla hilliten +raivoansa. + +--Niin näyttikin. Ja koska nyt olet ne kerran nähnyt, niin minä +ilmoitan sinulle, että sinä inhoitat minua semmoisena kuin olet tuossa. +Minä en voi katsoa sinua. + +--Minua on aina kummastuttanut, että voit olla niin lähellä minua, +vaikka hyvin tiedät kuinka minä halveksin sinua. + +Näin sanottuaan Alarik meni. Ja paiskasi oven jälkeensä niin kovalla +voimalla, että huone tärähti ja pienet posliinitavarat kalisivat +hyllyillä. + +Lyydi ei ennättänyt mitään vastata. + +Vasta pitkän ajan perästä, kun hänen kuohahtanut mielensä oli +asettunut, painautui hän sohvan tyynyä vastaan ja rupesi itkemään. +Ensin vaan silloin tällöin nyyhkyttäen, mutta sitten yhä kiihtyvällä +voimalla ja vihdoin melkeen ääneensä. + +Ja hän olisi itkenyt ties kuinka kauan, ellei kello olisi tampurissa +soinut. + +Lyydi hyppäsi heti pystyyn ja juoksi silmiänsä huuhtomaan kylmässä +vedessä. + +Ja kun palvelija tuli ilmoittamaan, olikin hän aivan oikeen arvannut, +kuka se oli. Se oli Jenny, hänen ainoa ja paras ystävänsä maailmassa,-- +sen hän tunsi nyt selvemmin kuin koskaan ennen. + +--No Jenny, rakas Jenny, tervetuloa, tervetuloa! sanoi Lyydi tullen +häntä vastaan salissa, ja syleili ja suuteli häntä moneen kertaan.-- +Tule nyt tänne minun huoneeseni, minä juuri olen juonut vaan yhden +kupin, ihan aavistin, että sinä tulisit. Kuinka lysti! + +--Lyydi, sinulla on jotakin! kysyi Jenny hiljaa ja säälivällä +osanotolla. + +--Huomaatko, sanoi Lyydi ja hänen silmänsä taas vettyivät.--Ei puhuta +nyt siitä. Tule vaan tänne, tänne omaan nurkkaani. + +Mutta kuinka lie ollut, ei mikään muu puhe sujunut heidän välillään, +kun ei siitä saanut puhua. + +Vihdoin tuli pieni äänettömyyskin heidän välillään, joka loppui siihen, +että Lyydi sanoi huoaisten: + +--Juu, juu. + +Ja hänen silmänsä yhtäkkiä taas vettyivät. + +--No mutta kultaseni, sanoi Jenny; mikä sinun on? + +Eikä Lyydi enää voinut pidättää, vaan purskahti itkuun ja kertoi, että +hänen ja miehensä välillä oli ollut hyvin ikävä kohtaus noitten +maatilojen vuoksi, joista Jenny kyllä tiesi. + +--Minä olen onnettomin ihminen maailmassa, sanoi hän pyyhkien +nenäliinalla silmiänsä ja niellen itkua. + +Jenny alkoi lohduttaa häntä. "Kaikkihan pariskunnat riitelevät +keskenään, ei varmaan ollut yhtäkään, joka ei ainakin joskus sitä +tekisi, vaikka ne kyllä osasivat teeskennellä onnellisia ja muka niin +vilkkaasti jutella kulkiessaan esplanaadilla." Ja Jennyn täytyi +tunnustaa, että hän itsekin välistä aika lailla kamppaili miehensä +kanssa. Sitä hauskempi oli sitten sopia, sanoi hän, koettaen kääntää +Lyydin surun leikiksi. + +--Niin mutta sinä et tiedä, sanoi Lyydi. Minä inhoon häntä silloin kuin +näen hänen miettivän noita afäärejänsä, ja sitä hän tekee melkeen aina. +Minä olen aivan kipeä kun näen hänen kulkevan ajatuksissaan ja +kiertelevän viiksiään. Minä tiedän kuinka tyhjät kaikki hänen aikeensa +ovat, kuinka vähäpätösistä ja lapsellisista mielihaluista ne syntyvät. +Ja senvuoksi minä en antaisi hänelle mitään käsiin, jota hän voisi omin +päin käyttää. Että minä antaisin hänen pantata isäni talon! Ei koskaan, +ei koskaan! Hänellä ei ole mitään käsitystä afääreistä, vaikka hän +luulee itsestään hyvinkin paljon. Ne on kaikki vaan ajatuksia ja +tuumia, oikkuja, mieleenpistoja. Ah, jos sinä aavistaisit mikä piina se +on minulle--nähdä ja kuulla kaikkea tuota! Ja sitten hän vielä joskus +saa päähänsä tulla minun eteeni ja näytellä vakavaa, käskevää miestä! + +Mutta Jenny ei sittenkään ottanut todeksi. + +--Sinä liioittelet ja annat aivan liian epäedullisen kuvan itsestäsi. +Sinä et ollenkaan inhoo miestäsi, vaan sinua ainoastaan harmittaa. +Luuletko ettei minua koskaan harmita. Oho. Välistä harmittaa niin, että +tekisi mieli silmät repiä päästä. Mutta se menee taas ohi ja minä +häpeän. Samaten se menee ohi sinullakin. + +--Niin sinä luulet. Mutta niin se ei ole. Jos sinä vaan aavistaisit! + +Ja Lyydi yhtäkkiä purskahti hillittömään itkuun. + +--Mitä ihmeitä sinulla on, Lyydi! + +--Niin, minä nyt puhun sinulle kuin rippi-isälleni. On yksi ajatus, +joka ei mene päästäni koskaan. Vaikka olisin kuinka ilonen ja välimme +olisi hänen kanssaan olevinaan ihan hyvä, on tuo ajatus kuitenkin +kaiken pohjana. Se ei mene minulta yöllä eikä päivällä. Se ajatus on, +että minä kerran pääsisin hänestä kokonaan. Sinä tiedät, hän ei ole +terve. + +Jenny kalpeni eikä voinut sanoa mitään. + +Lyydi lopetti yhtäkkiä itkemästä ja alkoi katsoa ulos. + +Silloin Jenny nousi, tuli ja otti häntä kaulasta ja sanoi: + +--Lyydi raukka, Lyydi raukka, niinkö se onkin. + +Ja molemmat itkivät. + +Vasta pitkän ajan perästä he alkoivat taas keskustella. + +Jenny antoi hänelle neuvonsa. + +Kun ei saa mitään rakentaa semmoiseen toivoen, että toinen voi pian +kuolla, niin ei ole jäljellä muuta kuin että Lyydi vähitellen oppii +rakastamaan häntä. Lyydi ei voi missään tapauksessa tulla onnelliseksi +ilman sitä. Sillä jos Alarik elää kauan, niin on Lyydillä edessään +onneton elämä ilman rakkautta mieheensä. Mutta jos Alarik kuolee, niin +on Lyydin tila vielä vaikeampi: hän ei tule saamaan mitään rauhaa +omaltatunnoltansa, sillä hänelle jää aina se kalvava tieto, että hänen +miehensä kuolema oli hänen toivonsa mukainen. Jos siis Lyydi tahtoo +suoraan ja peittelemättä ajatella kohtaloansa, täytyy hänen huomata, +että hänen tulevaisuutensa on peloittava, ja että kaikki kiiruhtaa +häntä turvautumaan ainoaan pelastuskeinoon: niin pian kuin mahdollista +rakentaa eheä väli miehensä kanssa ja oppia häntä rakastamaan. Ja Jenny +ei pannut kysymykseenkään, että tätä tarkoitusta varten Lyydillä voisi +olla mitään muuta tehtävää, kuin että hän suostuisi Alarikin tuumiin ja +antaisi hänen pantata kaupungintalo. + +--Sinulla on kaikissa tapauksissa tulevaisuutesi niin pimeä, sanoi hän, +että sen rinnalla sinä et mitään kadota, vaikka kadottaisit koko +omaisuutesi. Mutta voittaa sinä voit paljon.--Älä suinkaan ymmärrä +minua niin, että sinun pitäisi tehdä mieliksi Alarikille tai saavuttaa +hänen suosionsa. Ei. Se on vaan välttämätöntä sinun itsesi tähden; että +sinä heität kaikki luotasi, mikä voi olla rakkauden tiellä. Jospa minä +en olisi itse sitä kaikkea kokenut! + +--Ah Jenny, minä tiedän, minä tiedän! sanoi Lyydi ja puristi häntä +hellästi luoksensa. + +--Niin, niin, mutta ei nyt puhuta minusta. Katsos rakkaus on semmoinen, +että se syntyy vaan jonkun suuren ystävyydenteon kautta. Lyydi! Anna +hänen tehdä niinkuin hän tahtoo! + +--Sinä minun rakas, rakas Jennyni! sanoi Lyydi, kietoi tapansa mukaan +hänen päänsä molempien käsiensä sisään ja puristi kaikesta voimastaan. + +--Mutta eihän me olla juotukaan kahvia, sanoi hän sitten. + +--Älä menekkään hakemaan kuumempaa. Minä jo äsken koettelin: se on ihan +hyvää näin. + +Ja kun he joivat, sanoi Jenny: + +--Minua muuten kummastuttaa, että sinusta on maallemuutto niin +vastenmielistä. Se voi olla hyvinkin ihanaa elämää. Ajatteles +vuodenaikojen vaihtelua, ajattele kevättä, kun kaikki sulaa ja puut +rupeavat viheriöitsemään, sitten kesä kukkineen ja niittyineen-- +elonkorjuu, syksypimeätkin ovat vaihtelevaisuutena miellyttäviä, entäs +talvi!--se on oikeen minun vuoden aikani, se valkonen lumi ja kylmä +raitis ilma ja se tyyni hiljaisuus!--Jaa yksi asia, Lyydi! Muista, että +jos muutatte sinne Kukkilaan, me tulemme teidän säännöllisiksi +kesävieraiksenne. Ajatteles kun me sitten yhdessä sinun kanssasi +menemme sieneen--oikeen pitkille matkoille, niin että vähän pelottaa +joko olisimme eksyneet. Ja siellä vaan huudetaan toisillemme uu-uu! ja +sinä vastaat uu-uu! Täällä ollaan! Sinähän rakastat karvalaukkuja? + +--Ei, kyllä minä leppäsieniä-- + +--Minä taas rouskuja, suolattuina,--ah se on ihana maku. + +--Onko ne semmoisia kellertäviä, suuria? + +--Valkosia. Vähän niinkuin rasvasia päältä, suuria, reunat kääntyneet +alaspäin ja hiukan karvasia. + +--Ahaa, kyllä nyt tiedän. Ne on mainioita. + +--Ja sitten hoitaisimme yhdessä puutarhaa, kokoisimme talveksi +äärettömät määrät kasviksia, porkkanoita, punajuurikkaita, dilliä, +persiljaa, kupukaaleja, kukkakaaleja, gurkkuja,--ajatteles kuinka +hauskaa, kun olisi talvella kaikkea tuota! + +--Voiko niitä todellakin säilyttää? + +--Voi veikkonen. Minulla on kirja, jossa on kaikki selitetty. Se käy +mainiosti.--Niin ja sitten! Minä tietysti ottaisin sinulta maitoa ja +voita koko talven. Sekin on niin hauskaa, jos siihen oikeen antautuu: +puhtaat maitohuoneet, kiiltävät astiat.--Ja kyllä me talvellakin joskus +voisimme tulla teitä katsomaan. + +--Jenny, Jenny, älä nyt noin viehättäväksi kuvaa, sanoi Lyydi +naurahtaen, muutenhan siitä ei voi tullakkaan mitään uhrausta minun +puoleltani. + +Ja he menivät saliin kädet seläkkäin yhdessä ja kävelivät siellä +edestakasin, hiljaa keskustellen. + + * * * * * + +Ei mennyt vuottakaan ennenkuin asia sitten kävikin Jennyn neuvon +mukaan. Kaupunkitaloa ei ainoastaan pantattu, vaan myytiin kokonaan, +Lyydin nimenomaisesta suostumuksesta, jopa tahdostakin, ja huolimatta +siitä, että sisaret ja koko suku oli vastaan. Hän tosin välillä itki ja +katseli usein pitkät ajat ikkunasta, mutta kun myynnistä tuli puhe, ei +hän kertaakaan antanut sitä käsitystä, että olisi itkenyt sen vuoksi, +vaan sanoi aina luonnollisella ja tyytyväisellä äänellä: ihan niinkuin +tahdot, Alarik. Niin ettei kukaan olisi voinut epäilläkään mitään +uhrausta. + +Suuri muutos oli tapahtunut Lyydissä. Ihan kuin hän olisi tullut +yhdestä maailmasta toiseen. Niinkuin hän olisi yhtäkkiä päättänyt, että +koska muutamien vuosien perästä hänen kumminkin täytyy siirtyä +vanhempain ihmisten kirjoihin, hän jo ajoissa luopuu kaikista itsensä +kaunistamisen puuhista. Etutukkaansa hän ei enää kiharoittanut, vaan +kampasi ylös muun tukan kanssa, ja kävi enimmäkseen mustissa sileissä +puvuissa. Alarikia hän ei enää usein ottanut kaulasta, niinkuin ennen, +mutta oli hänelle aina tasaisesti ystävällinen eikä milloinkaan +kiivastunut. Vaikka Alarik, vastoin kaikkia odotuksia, pysyi yhtä +hermollisena ja oikullisena kuin ennenkin, ei Lyydi osottanut +vähintäkään kärsimättömyyttä häntä kohtaan, päinvastoin neuvoi ja +ohjasi älykkäästi kaikkien karien ja matalikkojen ohi ja keksi aina +pikemmin ja paremmin kuin Alarik itse, mitä tämä oikeastaan tahtoi. +Vaikka kaikki huomasivat, että Lyydi oli tullut entistä paljon +totisemmaksi, täytyi jokaisen samalla myöntää, että hän toiselta puolen +oli entistä levollisempi. Se totisuus ja levollisuus sulivat +pysyväiseksi mielialaksi. Eikä mitkään puuhat, joita lähestyvä muutto +tuotti, voineet tehdä häntä levottomaksi tai ärtyisäksi. Hänelle olivat +kaikki semmoiset asiat niinkuin vasta toisessa sijassa. Erittäin oli +häneen vielä tullut se omituisuus, että hän osasi kertoa koomillisesti +ja saada nauramaan. Päivällisissä hän saattoi vaan jollakin +rauhallisella huomautuksella panna muut ihan käppyrään naurusta. + +Juuri niinä päivinä kuin varsinainen muutto tapahtui, sattuivat hyvin +sateiset ilmat. Kevät oli muuten aikainen ja luonto täydessä +heräämistilassa. + +Tavarat piti ensin kuljettaa rautateitse, sitten suuressa proomussa +pienen laivan perässä. Ja siinä se oli pahinta. Sillä proomumiehillä, +harmillista kyllä, tavallisuuden mukaan ei ollut kylläksi +peittoaineita, ja niin kastui enin osa hyvin pahasti. + +Siinä ne tulivat suureen proomuun sullottuina kaikki. Missä törötti +tutun sohvan jalat, missä hohti puna- ja valkojuovainen matrassi, +ruokasalin komea kaappi leikattuine koristeineen, kirjoituspöytä, +pesukomoodien marmorilevyt, rautasänkyjen ristikot ja alastomat jalat, +flyygelilaatikko, rintakuvien alustimet, pakatut taulut, +kynttiläkruunut, pöydät, piirongit, kaapit, hyllyt, kyökkitavarat, +kirstut, koffertit, pussit, matot, kukat, ylösalasin käännetyt tuolit, +peilit, kandelabrit, lasikaapit. Näistä kaikista olivat ainoastaan +kalliimmat tavarat, niinkuin flyygelilaatikko, salin ja herrankamarin +kalusto saaneet peittoa. Kaikki talouskalusto ja osaksi ruokasalin +kalusto oli alaston. + +Lyydi ja Jenny seisoivat sateenvarjoineen jo Kukkilan laivasillalla, +kun proomu saapui. + +Ja varmaan oli Lyydi huomauttanut jotakin proomun suhteen, koska Jenny +näkyi kiertelevän sillalla yläruumis kovasti etukenossa ja jalat tuskin +kannattaen häntä. Aina kun Jenny sitten katsahti hiljalleen lähestyvän +proomun tylsää suuta kohden, käpertyi hän samalla tavalla, eikä hänen +seisomisestaan tahtonut tulla mitään. + +Aivan oikeen. Tavaroista oli suurin osa hyvin pahasti vahingoittunut. +Ruokasalin pöydästä oli mahonkikuori noussut kuplille, kaapit, pöydät +ja hyllyt olivat enemmän tai vähemmän hajonneet liitoksistaan, muutama +matrassi oli värjännyt punasilla täplillä vaalean sohvan. Siitä oli +vesi tunkeunut myöskin erääseen laatikkoon ja vuotanut siellä pitkin +Takasen Ainon selkää. + +Kaikki tämä ja paljon muuta tuli ikävällä tavalla näkyviin, kun tavarat +olivat tuotu sisälle ja pakatut laatikoistaan. Sekä kantomiehet että +palvelustytöt surkuttelivat ja kaikki yhdessä Lyydin ja Jennyn kanssa +keskustelivat, mikä kuinkakin oli pilaantunut ja mitä kävi vielä +korjaaminen. Lyydin tasainen rauhallisuus teki kuitenkin sen, että +enemmän iloittiin siitä, mikä oli säilynyt, kuin surkuteltiin sitä, +mikä oli pilaantunut. Ja surkuteltaessakin oli jokaisen niin hauska eri +tavalla lausua mielipiteensä ja huomautuksensa. + +Kaikki oli niin pian tehty, että kun Alarik muutaman päivän perästä +saapui--hän oli jäänyt kaupunkiin jättämään kaupunkitalon avaimia uuden +omistajan haltuun--tapasi hän Kukkilan hovissa kaikki paikoillaan +pienimpään rasiaan asti hänen omassa työhuoneessaankin, ja +järjestettynä juuri niin kuin hän olisi itsekin tahtonut. + +Juuri sen päivän iltapuolella selvisi ilma. + +Yhtäkkiä kaikki sai värinsä. Pihlajat, tuomet, sireenit, osaksi jo +kukkivina, levittivät samassa tuoksunsa kaikkialle. Valot ja varjot +sekaantuivat toisiinsa kirkkaasti viheriällä nurmella rantatien +kummallakin puolen, ja päivä kimalteli puitten kosteilla lehdillä +ihankuin olisi tullut erikseen jokaisen heidän luoksensa lämmittämään +ja kasvattamaan. Linnut yhtenä äänivirtana remahtivat laulamaan +suurella koivikkomäellä päärakennuksen takana. Ja kanarialinnut +vastasivat sisältä kimeimmillä liverryksillään. + +Lyydi ja Jenny, liikkuen kumpikin vielä puuhissansa, kohtasivat +toisensa suurella verannalla tullen eri ovista. + +--Mikä elämä,--mikä herääminen kaikessa luonnossa! sanoi Jenny. + +Lyydi otti häntä vyötäisistä ja sanoi: + +--Sinä vaan yhä jatkat yllytystäsi, kulta Jenny. + +--Oletko katsonut yläkerran ikkunoista? Se on jotakin harvinaista, +sanoi Jenny. + +Mutta Lyydi ei nyt ennättänyt mennä yläkertaan. He vaan suutelivat +toisiansa ja menivät sitten kukin eri ovista jälleen sisälle. + +Vasta illalla, kun jo linnut olivat lakanneet laulamasta ja aurinko +laskenut, tulivat he ja kaikki muut verannalle. Oli päätetty, ettei +kukaan enää saisi ajatella mitään huolia, vaan nyt piti kaikkien levätä +sydämmensä pohjasta. Lyydin sisaret ja vanha täti olivat myöskin +tulleet kaupungista, vaikka he eivät enää asuneet Alarikin ja Lyydin +luonna. Myöskin Jennyn mies, Henrik, oli tullut. Ja kaikki he olivat +aivan haltioissaan Kukkilan äärettömästä kauneudesta. + +Verannasta lähtien kulki lyhyt, suora tie rantaan, jonka molemmilla +puolin oli puisto, tiheitä sireenejä luikertavine käytävineen ja siellä +täällä vankkoja tammia ja vaahteroita. Tien päässä näkyi pieni laituri, +ja valkonen uimahuone; vastapäätä salmen takana jyrkkä kalliovuori, +niin että tyynen sattuessa kaikki vesi oli pelkkää kallion kuvastusta. + +Kiehuvan teekyökin ääressä he kaikki ihailivat tätä keväisen yön +ihanuutta. Ja täällä oli Lyydikin ensi kerran myöntänyt, että olihan se +jotenkin kaunista. + +Alarik yksin käveli edestakasin, kierteli viiksiänsä ja näytti olevan +ihan toisessa mielialassa kuin muut. Hänen ärtyisyytensä ja +hermostumisensa oli tähän saakka päivä päivältä vaan kasvanut, ja +sentähden jokainen uteliaisuudella seurasi häntä, miten hänen olisi +nyt, kun ensi kerran kaikki yhdessä juotiin teetä hänen Kukkilassaan. + +Mutta täällä hänellä oli vielä suuremmassa määrässä tuo viime aikoina +yhä kasvanut hajamielisyys, jonkinlainen sisäänpäin kääntynyt elämä, +josta ei kukaan syrjäinen voinut sanoa, mitä sen alla oli. + +Ikäänkuin urkkiakseen hänen ajatuksiaan sanoi Henrik: + +--Kuules Alarik, onko tuo kallioseinä myöskin sinun maitasi? + +--Mikä kallioseinä? + +--No tuo tuossa! + +Ja tuli ilmi, että Alarik tuskin oli huomannutkaan siinä mitään +kallioseinää,--sitä, jota kaikki olivat koko illan ihailleet. + +--Jaa jaa, tietysti se on Kukkilan maata, sanoi hän ohimennen ja jatkoi +kävelyään. + +Ei hän siis ajatellut niitä asioita. + +--Alarik,--sanoi Lyydi teekyökin luota, sinä alku ja perustus tähän +kaikkeen, mitä sinä nyt enää mietit?--Tule tänne sinäkin meidän +kanssamme istumaan. + +Alarik tuli, istuutui muiden joukkoon, mutta vähän ajan perästä häipyi +keskustelusta ja taas eli omissaan. Hän puri viiksiään ja katseli +yhdestä toiseen näkemättä kuitenkaan ketään. Yhtäkkiä hän jätti +teensäkin ja nousi taas kävelemään. Ja kun häneltä ruvettiin kyselemään +yhtä ja toista, oli hänestä selvästi vaikeata, kun ei hänen annettu +olla rauhassa. Hän sanoi olevansa väsyksissä ja menevänsä nukkumaan. + +Valoa oli hänellä kumminkin nähty vielä kello 2:n aikana yöllä. + +Vanha kyökkipiika oli vielä sanonut, lopetellessaan päivän tiskiä, +uudelle maalaistytölle: + +--Tuo meidän herra se on aina yksin, aina yksin. Mikähän senkin elämä +oikeastaan lienee! + +Sitten olivat sammuttaneet kynttilänsä ja panneet maata, eivätkä +tienneet oliko herralla ehkä vielä kauemminkin ollut valoa. + +Jo kello 7 aamulla oli Alarik kumminkin pystyssä. + +Tuodessaan hänelle kaakaota verannalle vanha kyökkipiika oli vielä +itsekseen ajatellut: kas tästä nyt tulee herralle koko kesän pysyvä +tapa. Oli sekoitellut hänelle kaakaota ja hän oli kehaissut sitä +hyväksi. + +Lyydi nukkui silloin vielä. + +Hän heräsi yhtäkkiä siihen, että niinkuin jokin lasi olisi pudonnut ja +mennyt rikki. Sitten kuului ikäänkuin pöytää tai tuolia olisi rajusti +lykätty paikaltaan ja jokin kovasti kolisten pudonnut alas. + +Samassa töytäsi kyökkipiika sisälle ihan vaaleana, ja silmät kauhusta +pyöreinä huusi: + +--Herra kaatuu, herra kaatuu! + +Lyydi säikähti niin että sydän lensi kurkkuun ja tuskin saatuaan jotain +yllensä juoksi verannalle. + +Siinä makasi Alarik pitkänään permannolla kovassa puistatuksessa, +tunnotonna. + +Naisten hätähuudot herättivät pian kaikki muutkin, joista jokainen +vuorostaan yhtä kauhistuneena juoksi esille ja jakeli käskyjä toisille. +Mikä toi tyynyn pään alle, mikä peitteen. Kun pahin puistatus oli +ohitse, he kantoivat hänet yksissä voimin vuoteelle, Henrikin ja Lyydin +kantaessa pään puolta. + +Vouti lähetettiin juoksijaoriilla piirilääkäriä hakemaan. Toiselle +lääkärille sähköitettiin kaupunkiin, ja sieltä myöskin tiedusteltiin +sähköteitse sairaanhoitajatarta. Vanha jumalinen täti, puhumatta +kellekään mitään, lähetti renkipojan toisella hevosella hakemaan +pappia. Ja jostakin löydettiin heti hieroja. + +Kaksi tuntia makasi Alarik tunnotonna. Mutta sitten hän aukasi +silmänsä. Lyydi oli silloin hoitajan kanssa sisällä, istui vieressä ja +piteli hänen kättänsä. + +Avattuaan silmänsä Alarik katseli kummeksivasti ympäri huonetta ja +sitten kysyvästi Lyydiin. + +--Missä minä olen? sanoi hän epäluuloisella äänellä. + +--Täällähän sinä olet omassa huoneessasi, rakas Alarik, vastasi Lyydi +kumartuen lähemmäs hänen puoleensa. + +Alarik katseli vielä tarkemmin, mutta ei nähtävästi tullut mihinkään +päätökseen. + +Vähän ajan perästä hän rupesi pyrkimään ylös, huolimatta sekä Lyydin +että hoitajan vastustuksista. Itsepäisenä hän oli yrittelevinään +väkisin nousta, vaikka oli niin heikko, ettei jaksanut paljon +päätänsäkään liikahtaa. Vihdoin hän autettiin ylös istualleen Lyydin +käsivarsien nojaan. Ja nyt huomattiin, että tarkoitus oli ollut vaan +katsahtaa ikkunasta ulos. + +Alarik katseli hyvän aikaa, ja hänen silmänsä nähtävästi kulkivat +yhdestä esineestä toiseen, joita hän avatusta ikkunasta näki siellä +ulkona. Siinä näkyi vasemmalla lahden ulappa ja oikealla puiden välistä +Kukkilan komea karjapiha kivinavettoineen. Ihan ikkunan luona olivat +sireenit puoleksi puhjenneine kukkineen ja varpunen hyppeli edestakasin +kimakasti tiuskutellen. + +--Nämät maat ovat minulle tuntemattomat, sanoi Alarik huoaisten +väsymyksestä eikä nähtävästi enää jaksanut vaivata päätänsä tällä +kysymyksellä. + +Lyydi tuskin sai salatuksi itkunsa. + +Kun he olivat auttaneet hänet jälleen makuulle, sanoi Alarik + +--Olen nyt niin väsyksissä, mutta tulkaa tänne kaikki, sittenkuin olen +nukkunut vähäsen. + +Ja nukkui samassa. + +Lyydille se oli suuri huojennus, sillä nyt hän ei enää tarvinnut +hillitä itseänsä. Hän melkeen juoksi huoneesta, ettei herättäisi +Alarikia itkullaan. + +--Ajatelkaa, hän ei muistanut olevansa Kukkilassa, eikä tuntenut näitä +paikkoja! sanoi hän vastaantuleville. + +Kaikki saivat kyyneleitä silmiinsä. + +--Se on hirveätä! sanoi joku.--Niinkuin hän on koko elämänsä uneksinut +tätä paikkaa, ja sitten ei pidä edes tuntea sitä! + +Alarik ei nukkunut kuin puoli tuntia ennenkuin hän jo vaati taas Lyydiä +puheillensa. + +--Käske tänne kaikki muutkin, sanoi hän. Minulla on tärkeä asia +ilmoitettava teille kaikille. + +Lyydi oli epävarma, pitikö hänen noudattaa hourailevan käskyjä. Mutta +Alarik pyysi uudestaan, ja Lyydi meni hakemaan kaikkia, että he nyt +tekisivät hänelle mieliksi ja tulisivat vähäksi aikaa sisälle. + +Varpaillaan tulivat sitten kaikki toinen toisensa jälessä Alarikin +huoneeseen ja asettuivat hänen vuoteessa ympäri. + +--Missä on täti? kysyi Alarik katseltuaan kaikkia ja huomattuaan että +täti oli poissa. + +Täti haettiin esille ja vasta sitten hän rauhoittui. + +Ne olivat nostaneet Alarikin puoli-istuville tyynyjen varaan. Hän +katsahti Lyydiin punasilla, vertyneillä silmillään ja tahtoi hänen +kättänsä. Sitten sanoi: + +--Minä ilmoitan nyt teille uutisen, jota olette kauan toivoneet. Minä +olen nyt tässä itsekseni päättänyt, etten osta Kukkilaa enkä mitään +muutakaan maatilaa. + +--Hän hourailee raukka, kuiskasivat siellä toisilleen. + +Mutta Alarikin katse ei ollut hourailevan. Hän katsoi ympärillä oleviin +juhlallisella voitonriemulla, jonka rinnalla tuo pieni seikka, että hän +oli jotakin unohtanut, katosi. Kyynel kierähti hänen poskelleen. Sitten +hän alkoi vähän niinkuin hymyillä ja ojensi kätensä Lyydin sisarille. + +Kun he eivät ymmärtäneet häntä, otti hän ainoastaan Lyydin käden +omiinsa, nosti sen huulilleen ja suuteli. + +--Sinun pitäisi levätä nyt, Alarik, eikä ajatella mitään, sanoi +Lyydikin, suudellen häntä otsalle. + +Hän nyykäytti päätä myöntymykseksi. Tyynyt otettiin jälleen pois hänen +altansa ja hän nukkui. + +Iltapäivällä, ennenkuin lääkärit vielä olivat saapuneet, uudistui +halvauksen kohtaus, ja Alarik heitti henkensä. + + * * * * * + +Kun he ensi surun jälkeen rupesivat jälleen puhumaan toistensa kanssa, +muistelivat he Alarikin viimeisiä hetkiä ja mitä hän oli sanonut. +Jokainen oli huomannut semmoisia erikoisuuksia, joita toiset eivät +olleet huomanneet. Suurinta säälimistä herätti se, ettei hän ollut +muistanut, missä hän oli. Kaikki kummastelivat, mitä hän oikeastaan oli +voinut tarkoittaa tuolla uutisellaan, ettei hän muka ostaisi Kukkilaa. +Ja erittäin, miksi hän tämän ilmoitettuansa oli näyttänyt niin +onnelliselta. + +Henrik sanoi Alarikin loppua traagilliseksi, koska Alarik oli unohtanut +kuollessaan sen, mihin oli koko elämällään pyrkinyt. + +Vanha täti taas puolestaan ei tahtonut ottaa ollenkaan lukuun tuota +lausetta Kukkilan ostosta, ja pani koko painon siihen, että Alarik oli +viimeisellä hetkellään kirkastunut. + +--Näittekö, kuinka hänen silmänsä loistivat! Hän ei varmaan enää ollut +tässä maailmassa, vaan näki edessään jo taivaallisia. + +Tätin mielestä osotti kaikki, että Jumala oli viime hetkellä armahtanut +häntä ja pelastanut hänen sielunsa, vaikka hän ei kuollutkaan uskossa. + + * * * * * + +Ja kun he, hautajaisista palattua, istuivat taas verannalla teekyökin +ääressä, rupesi öinen laulurastas koivikossa ilakoimaan, ja heidän +kesken tuli puhe ihmiskohtalosta. + +Jokainen lausui arvelujansa. + +--Minun täytyy tunnustaa, sanoi Lyydi, etten sittenkään voi ymmärtää, +miksi ihmisen täytyy kuolla juuri silloin kuin hän on päässyt +tarkoitustensa perille. + +Ja tämän sanottuansa hän otti Jennyä kaulasta ja rupesi hillittömästi +itkemään. + + + + +VI. + + +Pitkien metsäisten harjanteiden välillä kulkee väkevä virta tuoden +vesiä suurilta seliltä tietymättömän kaukaa. Virta, vaikka nopeampi +entistään, ei ole siinä kohden enää vaahtoinen; sen kuilu on siksi +liian syvä ja leveä. Tasaisesti eteenpäin syöksyvä vesi tekee vaan +silloin tällöin hiljaisia ja mahtavia pyörteitä pohjasta pintaan ja +päinvastoin, siliten milloin tyyneksi, milloin taas kohoten sekaiseksi, +mutta vaahdottomaksi aallokoksi. + +Sen väkevän virran laaksossa, toisen harjanteen juurella, on pieni +kaupunki, hiljainen ja rauhallinen, niinkuin tahtoisi se joelle sanoa: +kiirehdi sinä, minä lepään paikallani. Se on kääntänyt joelle selkänsä +ja käpristynyt omaan itseensä. Ei mitään virran levottomasta liikkeestä +ole siihen tarttunut; se on niin tottunut virran alituiseen eteenpäin +syöksemiseen, ettei tämä seikka voi enää herättää mitään uusia +ajatuksia, ei siitä, mistä kaikki tuo suunnaton vesi tulee, eikä siitä, +minne se kaikki menee. Se on virtaansa yhtä tottunut kuin niihin +alituisesti samoihin varjoihin, joita aurinko piirtää kaduille sen +vanhoista taloista ja puistikoista, tai siihen tomuun, jota rämisevät +ajurin rattaat nostavat sen pölyisillä hiekkateillä. + +Kirkko seisoo tämän rauhan vartijana keskellä kaupunkia. Sen kellot +eivät soi kuin pyhäisin, jolloin pappi vanhan tapansa mukaan nousee +saarnastuoliin ja kirkko täyttyy puolilleen maalaista väestöä. Kaiken +muun ajan on se suljettu ja sen kellot mykkinä, ikäänkuin olisivat +olleet vuosituhansia helisemättä ja vähitellen paikoilleen +sammaltuneet. Koko kirkko ei näytä vaativankaan itselleen muuta kuin +vanhan kunnioitusta. + + * * * * * + +Eräänä elokuun päivänä--se oli arki, sillä kirkko oli hiljaa kuin +hauta--alkoi tämän rauhallisen puolikuolleen kaupungin kaduilla näkyä +outoa väkeä. Tulivatko he laivoilla, vai kyytihevosilla vai jalkasinko, +oli oikeastaan vaikea sanoa. Niitä rupesi näkymään yhtaikaa monella +haaralla ja niitä kerääntyi kaikkialta, aivan kuin keskinäisestä +sopimuksesta. Satamääriin nousi heidän joukkonsa, enimmäkseen mustiin +puettuja naisia, mutta myöskin vaatimattoman näkösiä, nöyräkäytöksisiä +miehiä; niillä oli kaikilla iloinen, rauhallinen hymy huulilla, +hiljainen, melkeen kuiskaava puhetapa ja taipumus kulkea joukoissa ja +kerääntyä yhteen. + +Ne oli sen uuden kuuluisan uskonlahkon jäseniä, jotka olivat valinneet +tämän pienen kaupungin kokouspaikakseen ja heidän määräpäivänsä oli nyt +tullut. + +Kaupungissa heräsi uteliaisuus. Ei kukaan heitä tuntenut. Kaikki he +olivat noin erikseen katsottuna mitä vähäpätöisimpiä ihmisiä. Ja nyt ne +yhtäkkiä osasivat kokoontua ja tehdä itsestään merkitseviä olentoja. + +Kaupungin pappi herätti ensimmäiseksi itse eleille uteliaisuuden. +Häneen kävi syvästi se seikka, että nuo ihmiset olivat, ilmoittamatta +hänelle mitään, tulleet hänen kaupunkiinsa ja aivan odottamatta +ryhtyneet hänen virkaansa. Hän koetti saada kaikki kaupungin asukkaat +puolelleen, ymmärtämään, että tässä oikeastaan täytyi kaikkien suuttua +ja tuomita tulokkaat ulos. + +--Nuo ihmiset, puhui hän, ne tulevat tänne saarnaamaan evankeliumia, +aivan niinkuin ei täällä olisi Natsarealaisesta ennen mitään +kuultukaan. + +Ja todella oli pappi vähän oikeassa näin sanoessaan, sillä nämät +tulokkaat, niin hiljaisia ja nöyriä kuin ne olivatkin tavallisuudessa, +saarnasivat rajusti ja voimakkaasti, ja ilmoittivat evankeliumia +niinkuin se vasta nyt heidän kauttansa olisi ensi kerran maailmalle +julistettu. Heidän intonsa oli ihan selittämätön, he ihan hehkuivat ja +heidän silmänsä paloivat kuin tulessa. Ihan kuin he olisivat tahtoneet +ottaa käsiinsä koko kaupungin, puistaa sitä hyvästi, puistaa niin, että +kaikki sen vanhat ajatustavat olisivat menneet mullin mallin, sekasin +tai kokonaan päästä ulos, sitten puhaltaaksensa sijaan heidän oman +oppinsa. + +Papilla oli omat ajatuksensa sopivimmasta tavasta kääntää ihmisiä uskon +tielle. Hänen mielestään oli tärkeintä, ettei tehnyt mitään +äkkihyökkäystä ihmisten kimppuun. Täytyi ymmärtää ihmisten tapoja, olla +liiaksi tuomitsematta heidän heikkouksiansa. Ja niin oli pappi aina +tehnytkin. Ollakseen loukkaamatta ihmisiä ja pysyäkseen seuroissa +mielellään nähtynä, hän oli--tietysti ainoastaan sen verran kuin +omatunto salli,--omistanut heidän maalliset tapansa. Hän ei tahtonut +kieltäytyä totilasista, antoi tyttäriensä tanssia ja iloita muun +maallisen nuorison kanssa. Ja kun hän vihdoin huomasi, ettei +korttipelissäkään itse asiassa ollut mitään suoraan jumalansanan +vastaista, oli hän antautunut kyllä silloin tällöin siihenkin,--kuka +sen tietää, mikä hyvä tilaisuus saattoi tällöin tarjoutua pistämään +väliin yhden tai toisen totuudensanan istuessa pitkään yöhön +välinpitämättömien kaupungin herrojen kanssa, jotka eivät koskaan +astuneet jalallaankaan kirkkoon! Ja jos näin ollen totuuden sana +tulikin sanotuksi harvoin niin parempihan harvoin kuin ei milloinkaan. + +Nämät uudet tulokkaat taas kävivät päälle säälimättä ja arastelematta. +He selittivät, että te olette kaikki kadotuksen lapsia, kaikki alusta +loppuun, teissä ei ole mitään muuta kuin pimeyttä ja syntiä, ja mitä +ikinä te tekisitte, mikä ei ole Jumalassa tehty, se on syntiä. He eivät +epäilleet vaatia täyttä, jyrkkää kääntymistä. He vaativat, että koko +elämä juuri nyt tänä hetkenä piti muuttua, korttipöydästä ja +totiseurasta piti astua ilman vähintäkään tinkimistä suoraan Jumalan +teille ja jättää kaikki maallinen meno. + +--Ihmiset, ihmiset, ymmärtäkää, että te olette lunastetut! huusivat he +kansanjoukolle tärisyttävällä voimalla. + +Ja tämäkin lause, kaiken heidän muun puheensa keskellä kaikui ihmisten +korviin aivan niinkuin se olisi ollut jokin uutinen. Ihmiset +katsahtivat ympärilleen, muistelivat entisyyttään, ja rupesivat +yhtäkkiä katumaan joitakin syntejänsä, joista he eivät ennen tienneet +mitään. + +Mutta ei siinä kyllä. + +Tämä oli vaan ensi askel heillä. + +Pappi oli vuosikymmenien kuluessa kaikessa hiljaisuudessa kulkenut +ristiäisissä, milloin kaupungin perheissä syntyi pienokaisia. Se oli +niin hauskaa ja niin kodikkaan suloista sekä hänelle että vanhemmille. +Kun sanottiin: "siinä tai siinä talossa on ristiäiset", oli tässä +uutisessa sitäpaitsi aina jotakin yhteistä koko kaupungille. Synnytys +oli kestänyt puolitoista vuorokautta;--hänellä oli ollut hirmuiset +tuskat;--nousi ylös jo neljäntenä päivänä;--lapsi painaa 12 naulaa,--ja +niin edespäin, ja vanhemmilla puolestaan hauska puuha kummeista, +ristiäisvaatteista,--ja vihdoin tuo juhlallinen hetki, mielenjännitys +ja pelko huutaisiko pienokainen papin sylissä vai ei, ja liikutus, kun +vihdoin kuuluivat sanat: nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen! + +Mutta uusilla tulokkailla oli ihan uudet käsitteet kasteen +merkityksestä. + +Se oli heillä uuden syntymisen peso, johon täysikäisen ihmisen piti +vapaaehtoisesti tulla läpikäytyänsä katumuksen ja parannuksen ankarat +sieluntäristykset. Kaste oli kuoleminen maailmalle ja syntyminen +Jeesukselle, syntyminen uuteen elämään Jumalan teillä. + +--Ihmiset, ihmiset, te olette pelastetut! Ymmärtäkää mitä se on: te +olette pelastetut! + +Ja taas heidän sanansa vaikuttivat sydämmiin niinkuin ei koskaan olisi +ennen kuultu, että ihmiset voivat olla pelastettuja. + +Innoissaan he kesken saarnaansa saattoivat juosta veteen huutaen +luoksensa pelastuneita sieluja ja kastaen heitä omaan uskoonsa. + +Taivaan valtakunta oli lähestynyt. Uusi elämä oli tullut. Halleluja! + +Erittäinkin oli kokouksen loppuaikoina innostus noussut ylimmilleen. + +Heidän johtajansa olivat nyt saarnanneet useita päiviä peräkkäin, +pitäneet yhteisiä keskusteluja, laulaneet ja rukoilleet aamusta iltaan. +Ja vihdoin lähestyi viimeinen päivä, jolloin suuri pyhityskokous oli +pidettävä. + +Jotakin suurta ja erinomaista odottivat he silloin tapahtuvaksi. He +kuiskuttelivat keskenään salamyhkäisesti, puhuessaan omista +keskinäisistä asioistaan, ja useiden silmissä paistoi autuaallisen +toivon säde. Mitä he puhuivat ja mitä odottivat, siitä nyt eivät +syrjäiset saaneet mitään tietää,--ainoastaan ne, jotka jo vaelsivat +pyhityksen tietä. + +Kaikkien heidän ajatustensa keskuksena oli Friida, tuo hengessä +kasvanut rauhan lapsi. + +Hän ei ollut keskustelujen aikana kertaakaan puhunut. Enimmäkseen hän +oli seisonut salin perällä, lehterin alla, nojautuneena pylvääseen. Ei +edes lauluun hän ollut avannut suutansa. + +Vähän kalpeana kasvoiltaan oli hän vaan luopumatta katsellut +puheenjohtajaan päin, ja langennut hartaisiin rukouksiin, kun +rukoiltiin. Mutta itse hän ei ollut täällä kertaakaan lausunut rukousta +seurakunnan edessä. + +Myöskin oli hän useasti jättänyt kokoussalin. Hän oli silloin kulkenut +lähimmän ystävänsä Beedan seurassa jalkasin pitkillä matkoilla +kaupungin ympäristöissä. Ja kerran hän oli yksin lähtenyt metsätietä +kulkemaan ja ollut kadoksissa koko päivän. + +Ei kukaan kysynyt häneltä, missä hän oli silloin käynyt, sillä Friida +kulki aina Jumalan teillä, eikä kukaan sekaantunut Jumalan ja hänen +välisiin asioihin. + +Kaikki, mitä Friida teki, se oli kuin pyhyyden hunnun takaista. +Uskonveljet seurasivat hänen askeleitaan ihmettelyllä, joskus +uteliaisuudellakin, ja kaikki ajattelivat: niin, juuri niin kuin Friida +menettelee, niin pitääkin menetellä;--hän tekee Jumalan tahdon. + +Hän oli, siitä saakka kuin hän henkisesti syntyi, kasvamistaan +kasvanut. Ennen oli ollut niin, että Friida heiltä otti yhtä paljon +kuin heille antoi. Ja uskonveljet taisivat silloin seurata hänen +henkensä kehitystä jakaen kokemuksia hänen kanssansa. Mutta nyt oli +asia muuttunut. Ei kukaan enää ylettynyt Friidan hengen tasalle eikä +voinut sitä arvostella. Vaan mitä Friida sanoi, se tuli toisten +sydämmeen kuin profeetallinen sana, niin että he hakivat sille +selitystä ja löydettyänsä iloitsivat kuin taivaan antimesta. + +Yksi uskovaisista sairastui, ja kun Friida astui huoneeseen ja pysähtyi +kynnykselle, oli sairas noussut vuoteeltansa, tullut häntä vastaan ja +sanonut: + +--Minä en näe sinua Friida,--minä näen Jumalan seisovan edessäni ja +puhuvan minun kanssani. + +Ja oli kumartunut hänen eteensä ja Friida oli päästänyt hänet hänen +taudistansa. + +Ihmetyttäviä hengen lahjoja oli hänelle annettu. Hänen sielunsa oli +kuin irti ruumiista, ja joskus, veljien ollessa koossa, näytti kuin hän +olisi tullut sisälle tai mennyt ulos kenenkään voimatta sanoa, mistä +hän oli tullut tai kuinka hän oli kadonnut.---- + +Nyt, pyhityskokouksen aattona, kun he olivat olleet koossa ja, +rukoiltuansa, rupesivat jättämään toisilleen hyvästiä huomiseksi, tuli +Friida yhtäkkiä sisälle ja pysähtyi heidän keskellensä. + +--Siunattu ole sinä, Jumalan lapsi! sanoi vanhin veljistä, ja samassa +olivat he piirinä hänen ympärillään. + +--Rauha olkoon teille! vastasi Friida. + +Mutta hän ei ruvennut nytkään puhumaan, eikä kukaan tahtonut häntä +ensiksi puhutella. + +Hän tuli vaan hiljaa Beedan luo, pani kätensä hänen olalleen ja sanoi: + +--Tahdotko seurata minua? + +--Tahdon, vastasi Beeda. + +Sitten hän meni toisen uskonsisaren luo ja sanoi: + +--Agnes, seuraatko sinäkin minua? + +--Seuraan, vastasi Agnes iloisella ylpeydellä siitä, että Friida häntä +pyysi. + +Kaikki arvasivat, että Friida valmisti jotakin huomiseksi ja he +katsoivat toisiinsa ja hymyilivät, iloisesti uteliaina. + +Mutta ne kolme jättivät heti kokoussalin. + +Kun he tulivat ulos ja menivät tyhjää katua myöten, otti Friida heitä +molempia käsistä, ja hiljentäen kulkua sanoi: + +--Ah, ystävät, tukekaa minua, minä olen suuressa ahdistuksessa. + +--Friida, minne sinä viet meitä? + +--Älkää kysykö, ystävät. Seuratkaa vaan minua, ja rukoilkaa minun +kanssani. Siinä kaikki, mitä nyt voitte saada tietää. Rukoilkaa minun +edestäni ja tukekaa minun askeleitani, minun sydämmeni on suuressa +tuskassa! + +--Friida, me tiedämme, sanoi Beeda, että missä sinä kuljet, siellä +kulkee Herra sinun kanssasi ja varjelee sinun askeleitasi. Miksi pyydät +meitä tukemaan sinua? + +--Siksi, ystävät, että minua tällä hetkellä kovin kiusataan. Minä olen +palavassa tuskassa ja perkele pyytää voittaa minua. + +--Friida, me tiedämme, että missä sinä taistelet, siellä Herra voittaa. + +Silloin Friida pysähtyi ja autuaallinen loiste välähti hetkeksi hänen +kasvoissansa. + +--Niin, niin, missä minä taistelen, siellä Herra voittaa minun +puolestani--viimeisellä hetkellä! + +Ja taas he alkoivat astua kiireemmästi. + +Hetken kuluttua he tulivat rannalle, mistä soudetaan virran yli, ja +koputtivat venemiehen pienen kojun ovelle. + +Ukko tuli ulos, katsahti heihin, ja sanaakaan sanomatta meni lykkäämään +venettä vesille. Sitten hän pani piippuun ja istui soututuhdolle. + +Kun Friida, Beeda ja Agnes astuivat veneeseen, naurahti ukko partaansa. + +--Korjatkaa tyystin liepeenne, fröökinät, nyt on kova virta, sanoi hän +ja työnsi veneen voimakkaasti ulos. + +--Minne te soudatte, ukko? meidänhän pitää tuonne suoraan vastaiselle +rannalle, sanoi Agnes, joka oli nähtävästi säikähtynyt venemiehen +varotuksesta. + +Mutta kuulematta tätä kysymystä ukko näytti vaan soutavan melkeen +suoraan vasten virtaa. Voimakkaasti hän tosin veteli, katseli silloin +tällöin pyörteitä, mutta veneessä olijat eivät voineet huomata, että +hänen ahavoittuneet kasvonsa hetkeksikään olisivat kadottaneet niihin +kuuluvaa tyyneyttä, ja se selvitti arimmallekin, ettei tässä ollut +mistään vaarasta kysymys, korkeintaan vaan siitä, miten pääsisi +vähimmällä soudulla. + +Vasta sitten kuin oli tultu yli keskiväylän, vastasi hän tehtyyn +kysymykseen. + +--Täytyy näin mennä vastaan, että pysytään kohdalla. Muuten virta vie. + +Beeda ja Agnes katsahtivat taaksensa ja heille selvisi, että ukko oli +oikeassa. Siellä oli tukkipuomu yli koko virran, ja he olivat pikemmin +lähestyneet sitä kuin edenneet, niin väkevästi veti virta alas, +soudusta huolimatta. + +--Kolmekymmentä vuotta olen minä tässä soutanut ihmisiä ylitse. Voisin +mennä vaikka silmät ummessa, sanoi ukko. Mutta menipä tästä kohden +outo, eipä aina päässytkään. Jos sattui kova virta, vei se tuonne +puomujen laitaan ja litisti kiinni, ettei avutta irtautunutkaan.--Ja +ennen minua oli tässä isäni. Mutta ei tämä virka silloin vielä +elättänyt. Hän piti sen ohella pientä vesirinkiläkauppaa kojussa. Nyt +menee tästä jo niin paljon ihmisiä, etten minä kaikkina aikoina muuhun +ehtisikään ja kyllä rinkulat jäisivät minulta kauppaamatta. Sattuivat +suuret nälkävuodet silloin kuin minä tämän toimen isältä perin. Ja +silloin se tuotti kovasti. Kaikki salolaiset toivat ruumiinsa tästä +ylitse. Välistä piti ottaa veneeseen kaksi vainajaa, ja neljä oli jo +taas rannalla odottamassa. Ja minä sain maksun ruunulta, jos jäi +saamatta vaivasilta. + +Yhtäkkiä vene kääntyi ja vahva pyörre toi heidät kuin sattumalta +määräpaikkaan. + +Siinä oli laiturisilta, jolle he nousivat. + +--Joutukaa takasin yhdeksäksi, muuten jääpi aamuun,--yöllä ei tästä +kuljeta,--sanoi ukko työntäessään venettä jälleen ulos ja alkaen soutaa +takasin. + +He nousivat leveälle polulle, joka vei poispäin joesta suoraan metsään +ja kulki pujotellen korkeitten koivujen ja haapojen välitse, mutta +sitten vähitellen vajosi yksitoikkoiseen, loppumattomaan männikköön +hietaisella kanervikkokankaalla. + +--Minä olen käynyt täällä ennen, tämmöistä minä rakastan, sanoi Friida. +Ah, kuinka täällä on yksinäistä ja ihanaa. Jospa minä saisin olla +yhtenä kanervana noiden tuhansien samallaisten joukossa, eikä kukaan +minua huomaisi eikä tietäisi minusta mitään. + +Toiset eivät ymmärtäneet, miksi Friida tahtoi olla kanervana tuhansien +samallaisten joukossa, eivätkä sanoneet mitään. + +He istuivat kankaalle lepäämään, ja Agnes otti taskustaan uuden +testamentin, valmiina pienimmästäkin viittauksesta heti tekstin avulla +ottamaan selkoa Friidan puheen tarkoituksesta. + +Mutta heidän istuessansa Friida pani hiljaa kätensä Agnesin syliin ja +sulki hänen testamenttinsa. + +--Me tulemme kohta köyhiin-köyhiin torppiin, sanoi hän. Ne ovat niin +köyhät, kuin tämä hiekka, ja niiden takana on vielä köyhempiä. Minä +olen kulkenut täällä ennen ja minä tunnen hyvin niiden asukkaat, mutta +he eivät tunne minua eivätkä tiedä kuka minä olen. Minä en puhu paljon +heille, ainoastaan autan heitä joskus heidän askareissaan, ja he +pitävät minua vaan noin tavallisena. Ainoastaan silloin kuin joskus +itsestään nousee kysymys hengen asioista, sanon minäkin jonkun sanan, +niinkuin olisin vaan yksi heidän joukostansa. Ja minä näen kuinka valo +leviää heidän sieluissansa, mutta he eivät aavista, että minä olen +heitä johtanut, vaan luulevat, että heidän omat ajatuksensa ja sanansa +yhtäkkiä heille valaisevat. Ja jos minä varomatta sanon enemmän kuin +tarvitsee ja he tulevat uteliaiksi, niin minä paikalla kysyn heidän +mielipidettään asiassa ja sekotan sen pois heidän huomiostaan ja menen +naapuritorppaan. Sielläkin on niin paljon auttamista ja tekemistä. Ah +ystävät, se on minulle kuin paratiisia. + +Oletteko tulleet ajatelleeksi, mitä se on: Minä olen maailman vaikeus. +Taikka: Minä tulin valkeudeksi maailmaan. Ja mitä se on: olla valkeuden +lapsi. + +Se on: meidän täytyy kuolettaa oma itsemme ja elää vaan niinkuin +vaikeus elää. + +Agnes avasi taas testamenttinsa ja luki hiljaa ja juhlallisesti +Johanneksen evankeliumin 12 luvusta vv. 35-36: + +"Niin Jeesus sanoi heille: valkeus on vielä vähän aikaa teidän +kanssanne, vaeltakaat niinkauan kuin teillä valkeus on, ettei pimeys +teitä käsittäisi. Joka pimeydessä vaeltaa, ei hän tiedä kuhunka hän +menee. Uskokaat valkeuden päälle, niinkauan kuin teillä valkeus on, +että te tulisitte valkeuden lapsiksi". + +--Eikö valkeus ole Jeesus itse, niinkuin hän sanoo: minä olen valkeus, +ja eikö se ole siis Jeesuksen omistaminen, joka on meille valkeus? +kysyi Beeda. + +Mutta vastaamatta suoraan hänen kysymykseensä Friida vaan sanoi: + +--Se on mahdollista, ettei meistä kukaan ymmärrä näitä sanoja. Jeesus +sanoi: minä olen valkeus, sillä hän palveli valkeutta, niin ettei hänen +oma tahtonsa ollut mitään, eikä kukaan nähnyt häntä itseänsä. Se oli +juuri niinkuin tuolla torpassa. + +--Friida, mitä sinä sanot! Eikö Jeesus ollut Jumala itse? + +--Minä sanoin vaan: se on mahdollista, ettei meistä kukaan ymmärrä +näitä sanoja.--Tämän erämaan äärimmäisessä päässä on vielä yksi torppa. +Siellä minut tunnetaan, mutta siellä minä olen oppilas enkä opettaja. +Siellä asuu yksinäinen, miehensä hylkäämä vaimo neljän lapsensa kanssa. +Hän päätti kerran jättää lapsensa vieraisin käsiin ja paeta miehensä +luo Amerikaan, ja hän olikin jo matkalla sinne, mutta katui tekoansa, +möi Englannissa pilettinsä ja palasi takasin. Suuren köyhyyden ja +kurjuuden läpi on hänen tiensä kulkenut. Hän ja hänen lapsensa ovat +useasti olleet nälkäkuoleman partaalla. Mutta--kuten hän itse sanoo-- +Herra on nähnyt hänen ponnistuksensa ja antanut hänelle kestävyyttä ja +kärsivällisyyttä. Ja vaikka kurjuudessa, on hän kumminkin aina mennyt +eteenpäin. Nyt hän on niin pitkällä, että hänellä on pieni torppa +asuttavana, josta hän tekee itse neljä päivätyötä ja pian kasvaa vanhin +poika niin että kelpaa hänen sijaansa. Jos te näkisitte kuinka puhdas +ja siisti se torppa on! Ja kuinka hän rakastaa lapsiansa ja kuinka hän +niitä hoitaa ja sukii ja opettaa puhtauteen. Pienet kukkaruukut ovat +ikkunalla, ja se on juuri hänen seinällään tuo Vapahtajan lause: + +_Minä olen maailman valkeus: joka minua seuraa, ei hän pimeydessä +vaella, mutta saa elämän valkeuden_. + +--Hän ei usko niinkuin me. Hän uskoo ihmisen omiin voimiin, ja sanoo, +että Jeesus ainoastaan näytti ihmisille tien, totuuden ja elämän. Hän +pitää elämää kouluna, joka viepi kärsimysten kautta valkeuteen. Hän ei +usko mihinkään ihmeisin. Ja kun minä kerran kysyin, miten on +ymmärrettävät Vapahtajan sanat: "totisesti totisesti sanon minä teille: +joka uskoo minun päälleni, ne työt, kuin minä teen, hän on myös tekevä, +ja suurempia kuin ne ovat, on hän tekevä; sillä minä menen Isäni +tykö,"--vastasi hän, ettei näillä sanoilla tarkoitettu ihmeitä, vaan +ainoastaan sitä, että se, joka Jeesuksen tavalla unohtaa itsensä ja +elää valkeuden elämää, hän on samaa tekevä kuin Jeesus teki, ja vielä +enemmän hän on tekevä, sillä Jeesus jo jätti tämän maailman, mutta muut +jäävät vielä tänne elämään. + +Silloin minä kysyin häneltä, eikö Jeesus herättänyt Latsarusta +kuolluista, ja eikö hän muuttanut vettä viiniksi ja eikö kävellyt +vedellä. + +Ja siihen hän vastasi, ettei hän niitä asioita ymmärtänyt ja että hän +piti totena ainoastaan sen minkä henki todeksi todisti. + +--Mutta sehän on puhdasta epäuskoa! huudahti Beeda punastuen kiihkosta. + +Friida huomasi sen. + +--Tietysti, tietysti, kiiruhti hän selittämään.--Minähän sanookin, että +hänellä on toinen usko kuin meillä. + +--Mutta Friida, onko se edes mitään uskoa! Sehän on herjausta! + +--Niin-niin, niinhän se on. Kuitenkin--teidän pitäisi nähdä häntä. +Vaikka jokainen ryppy hänen kasvoissaan kertoo kovista kärsimyksistä ja +koettelemuksista, lepää noissa kasvoissa sanomaton rauha ja +levollisuus; on niinkuin köyhyys olisi hänen ilonsa, ja kun hän liikkuu +siistissä pirtissään, tuntuu niinkuin olisi oma äiti siinä, tekisi ihan +mieli paeta hänen luokseen tullakseen osalliseksi hänen rauhastaan ja +saadakseen häneltä hellyyttä. Niin, ja tekisi mieli tulla hänen +palveliakseen ja ottaa osaa hänen raskaaseen työhönsä.-- + +Friida vaipui ajatuksiinsa. + +--Ystävät, mitä te ajattelisitte, sanoi hän vähän ajan perästä, jos +minä en enää milloinkaan palaisi veljien seuraan, vaan vaeltaisin +tuonne päin? + +--Etkö enää tulisi pyhityskokoukseenkaan? kysyi Agnes säikähtäen. + +--Minähän tahdoin vaan kysyä, mitä te ajattelisitte minusta, jos niin +tekisin. + +Beeda sanoi: + +--Friida, Friida, minä näen nyt, että sinä olet suuressa kiusauksessa. +Varo viettelijää! + +Mutta Agnes sanoi + +--Friida, me tiedämme, että sinulla on suuremmat tehtävät kuin jonkun +torpanväen kaitseminen. Sinä olet meidän seurakuntamme pylväs, sinä +olet meidän toivomme ja sinä olet meidän elävän uskomme todistaja.-- +Friida, nyt sinä olet vaan väsyksissä. Katso, sinun ruumiisi vapisee +välistä aivan kuin kylmästä. Tule pois, palataan takasia. + +--Ei, ei; tietysti minä olen sama kuin ennenkin, en ole muuttunut +missään suhteessa. Minä uskon niinkuin ennenkin, ymmärrättehän sen! + +--Tule Friida, lähtekäämme täältä. Palatkaamme kaupunkiin, ennenkuin +kello lyö yhdeksän ja on liian myöhää. Sinun täytyy saada rauhassa +nukkua huomista varten. + +Friida säpsähti, niinkuin olisi yhtäkkiä muistanut jotakin, ja kalpeni +omasta ajatuksestaan. + +--Tule, tule, Friida. Ei viivytä enää. Beeda ja Agnes auttoivat hänet +ylös ja alkoivat taluttaa häntä niinkuin sairasta. + +Mutta Friida pysähtyi äkisti, nosti päänsä ja sanoi: + +--Mitä tämä on? Mihin te minua talutatte? Tietäkää, että jos minun on +huomenna oltava kaupungissa, niin en minä venettä kysy. + +Beeda ja Agnes katsahtivat toisiinsa. Mutta Friida sanoi rauhallisesti: + +--Tulkaa. Me menemme yöksi lähimpään torppaan. Jumala pitää huolen +huomisesta. + +--Mutta Friida, huomenna meitä odotetaan varhain pyhityskokoukseen. + +--Kaikki on Jumalan hallussa, vastasi Friida. + +Ja he jatkoivat matkaansa pitkin metsätietä. Friida kulki edellä, Agnes +ja Beeda tulivat jälempänä, ja puhuivat keskenään hiljaa. + +Aurinko oli jo alhaalla, kun he saapuivat torppaan. + +Kun torppari ja hänen vaimonsa näkivät Friidan, he tulivat juosten +häntä vastaan. Friida tuli kuin taivaan lähettämänä. Sillä onnettomuus +oli heillä tapahtunut. Pikku Taavetti oli juuri astunut viikatteen +terälle ja leikannut jalkansa, eikä heissä ollut kessään veren +pysäyttäjää. + +Beeda ja Agnes huomasivat kohta, ettei Friida tervehtinyt torpanväkeä +tavallisella rauhantoivotuksella, ja että he kohtelivat häntä kuin +tavallista maallista ystäväänsä. + +Heti Friida pesi haavan ja sitoi sen, revittyään oman nenäliinansa +kapeihin kaistaleihin. + +Veri pysähtyi kohta. Ja lapsen vanhemmat rauhoittuivat. + +--Sinä minun Taavettini, puhui Friida sitoessaan pientä jalkaa,--sinä +minun sydänkäpyseni. Nytpä saat olla paikoillasi pitkän aikaa, etkä +saakkaan juosta mielin määrin. Ja nytpä täti Friida tulee ja rupee +sinua opettamaan, etkä sinä pääse minnekään pakoon. Ja täti kertoo +sinulle maapallosta ja valtameristä ja suurista-suurista valaskaloista, +niin ja sitten: paljonko on 2 ynnä 2, ja 3 ynnä 2--eikös täti osaa +opettaa ja eikös se ole lystiä; onhan se, pikku oma Taavettini. + +--Kyllä se muistaakin fröökinän kertomuksia, niinhän tuo haastelee +niitä kaikille ihmisille, sanoi torpparin vaimo, liikutuksesta +vettynein silmin. + +--Ja nyt hänen pitää välttämättä saada töppöset jalkaansa, sanoi +Friida. Minä toimitan kaupungista. Niin, niin sinä pikku Taavettini, +toimittaahan täti sinulle töppöset? + +Sittenkuin hän oli sitonut haavan, nousi hän yhtäkkiä ylös. Hän +säpsähti taas omissa ajatuksissaan, kalpeni eikä voinut mihinkään +katsoa ja taas häneen tuli entinen levottomuus. + +Hän tahtoi olla yksin, ja yhtyi muiden kanssa vasta kun piti mennä +levolle. + +Heille laitettiin kolme vuodetta pieneen pirttiin. Torpanväki sijoittui +eteiseen ja ulkohuoneisin. + +Ja kun he olivat yksin, Friida ensimmäisenä laskeutui vuoteelle. Häntä +rupesi taas puistattamaan niinkuin kylmästä. Ja hänen poskensa +punottivat niinkuin kuumeesta. + +Aurinko juuri laski. + +Agnes aukasi ikkunan. + +Kaikki oli hiljaa pienellä torpan pihalla. Pääskynen vaan vielä viserti +pitkää viserrystään jossain läävän räystäällä. + +--Jospa te voisitte aavistaa, sanoi Friida yhtäkkiä taas heltyen ja +sovittaen puheensa puistatusten väliin,--kuinka ääretön ilo minun on +kuulla tuon pääskysen viserrystä. Aivan kuin lapsuuden päivät +kulkisivat ohitseni uudestaan, ne päivät, joina ei vielä tuntenut +_Häntä_.--Ystävät, ystävät, rukoilkaat minun puolestani. Henki ei +johdata minua rukoukseen, minä olen kadottanut suuren hengen lahjan. +Minä en voi rukoilla, auttakaa minua! Valvokaa te ja rukoilkaa! + +Beeda laskeutui polvilleen ja pani kätensä ristiin. + +--Taivaallinen Isä! Vapauta Friida kiusaajan kahleista, kevennä hänen +kuormansa, valista hänen henkensä. Anna sinun armosi vuotaa runsaasti +hänen sydämmeensä! Ja auta, Isä, häntä siihen suureen uskon tekoon, +johon hän itseänsä valmistaa, sinun pyhän seurakuntasi siunaukseksi ja +sinun nimesi kunniaksi maan päällä, amen. + +--Amen, sanoi Agnes. + +--Kiitos lapset. Nukkukaa rauhassa. Kaikki on päätetty. + +Ja sitten he eivät puhuneet enää mitään. Hiljaa he liikkuivat pienessä +pirtissä laittautuessaan levolle, niinkuin olisivat pelänneet häiritä +Friidaa. Friida ei riisuutunut, vaan makasi liikahtamatta, silloin +tällöin vaan vavahdellen entiseen tapaansa. + +Vihdoin oli kaikki hiljennyt. Yö oli tullut. + +Ja tuskin pimeä oli päässyt leviämään, kuin siinä alkoi tuntua hieno +kuutamoinen valo. Se kasvoi voimakkaammaksi tunti tunnilta, sen varjot +erottuivat yhä selvemmin ja permannolle muodostui vähitellen kaksi +kirkasta pitkulaista ikkunain kuvaa, joiden heijastuksessa kaikki +pirtin esineet häämöttivät esille. + +Beeda ja Agnes nukkuivat sikeästi. + +Friida ei liikkunut. + +Mutta keskiyön aikaan hän liikahti ensi kerran, nosti päänsä, nousi +hiljaa istualleen ja katsahti varovasti ympärilleen. + +Sitten nousi kokonaan ylös. + +Hän tuli ikkunan luo ja katsoi ulos. + +Kuu siellä paistoi levittäen salamyhkäistä valoaan puiden yli ja torpan +pihalla oleviin esineihin. + +Ja Friidan silmissä loisti juhlallinen päättäväisyys, niinkuin hän +olisi jo ratkaissut elämänsä suurimman asian. + +Hän hengitti syvään ja oli hyvin kalpea. + +--"Ja auta häntä siihen suureen uskontekoon, johon hän itseänsä +valmistaa",--kertoi Friida muistaen Beedan rukouksen. + +Vaan silloin tällöin puistatus enää yritti tärisyttämään häntä. Mutta +hän kun vaan jännitti ruumistansa ja ojensihe, niin se heti jätti +hänet, ja hän oli taas ajatustensa herrana. Sentähden hän ei +hetkeksikään päästänyt jännitystänsä. Hän katseli kaiken aikaa puoleksi +ylös, ei tahtonut huomata mitään erikoisuuksia edessään ja ajatteli +vaan sitä yhtä, mitä hänen nyt piti tehdä. Mitä hän nyt liikkui, sen +hän liikkui vaan sen yhden ajatuksen seurauksesta. + +Niin hän pani hatun päähänsä ja meni varpaillaan ovelle. Siellä hän +koetti saattoiko ovea avata sen narahtamatta. Ja avattuansa hän pujahti +eteiseen, hiipi äänettömästi kuin varjo eteisen läpi, jossa makasi +isäntä. Ja sitten hän, herättämättä ketään, aukasi ulko-oven. + +Sieltä tuli rakki vastaan venytellen takajalkojaan, mutta ei haukkunut. + +Pihalla hän jo liikkui rohkeammin. Hän aukasi tarhan veräjän ja meni +kujalle. Toinen lehmistä säikähti, hyökkäsi ylös makuultaan, mutta ei +ruvennut pitämään muuta melua. Ja Friida pääsi onnellisesti sille +polulle, jota myöten he olivat tulleetkin. + +Tultuansa pienen niityn poikki metsään, hän antautui melkeen +juoksemaan. + +Ja pysähtyi ihan hengästyneenä vasta siinä, missä mäntymetsä vaihtuu +korkeaksi koivikoksi sekasin haapojen kanssa. + +Siinä hän alkoi kulkea hiljaa. + +Kuu paistoi ihan häntä vastaan. + +Vielä ei näkynyt jokea. Siinä oli pieni ylennys tiellä, täynnä suurten +puiden juuria, jotka kirkkaasti valaistulla polulla esiintyivät +niinkuin suonet vanhan ihmisen kädellä. + +Sen ylänteen päältä olisi joki näkynyt, siitä ei ollut enää rantaan +kuin kivenheitto. + +Mutta Friida pysähtyi. + +Hän pani molemmat käsivarret silmilleen ja pudisti päätänsä ikäänkuin +vapautuakseen omavaltaisista ajatuksista ja säilyttääkseen sen +jännityksen, jonka oli lähtiessä omistanut. + +--Minähän uskon vaan sitä, mitä minun täytyy uskoa. Minä uskon, että +minun vapahtajani Jeesus on kävellyt vedellä ja että hän on moittinut +opetuslapsensa uskottomuutta, joka ei voinut tehdä samoin. Ja hän on +sanonut: joka uskoo minun päälleni, ne työt, kuin minä teen, hän on +myös tekevä, ja vielä suurempia kuin ne ovat, on hän tekevä. Nämät ovat +hänen omat sanansa. Minä uskon vaan siihen, mihin minun täytyy uskoa. +Minä uskon sinun päällesi, sinä tähti minun elämässäni, minä näen sinut +jo,--ota minut vastaan! + +Mutta hän ei mennyt eteenpäin. + +Häipyen taas omasta ajatuksestaan hän alkoi kuulostella. + +Haavanlehtien värinä ei antanut joelta päin mitään kuuloa. Kuitenkin, +silloin tällöin taisi erottaa jonkun ohimenevän läiskähtävän äänen, +joka samassa muistutti mieleen virran mahtavan ja nopean liikkeen +syvässä kuilussansa. + +Samassa Friida huomasi, että hän oli päästänyt jännityksensä menemään. + +--Ei, ei, ei! Minä en ole hetkeäkään epäillyt! Minä uskon, minä uskon! + +Hän koetti jännittyä uudelleen, oikaisihe ja tahtoi mennä eteenpäin. +Mutta hänen jalkansa olivat jo kuin maahan kasvaneet väsymyksestä. Ja +taas koko hänen ruumistaan puistatti niinkuin vilusta. + +Hän kurottautui vaan varpailleen nähdäksensä veden pintaa, mutta sitä +ei näkynyt. + +--Jos minä nousisin tuolle oksalle, niin varmaan näkisin. + +Mutta kun hän vaivalla pääsi polvilleen oksan päälle, taittui se +räsähtäen. Friida putosi maahan ja loukkasi polvensa kiveen. + +Hänen kasvonsa ensin vääntyivät kivusta, mutta sitten tyyntyivät, ja +kyyneleet virähtivät silmistä. + +--Miksi oksa ei kestänyt minua? Oliko se liian kuiva? Mutta jos minä +putosin siksi, että oksa oli liian kuiva, niin minä vajoon virran +pohjaan, siksi, että vesi---- + +--Ei, ei! Jumala tahtoi vaan rangaista minua epäuskoni tähden, siksi +minä putosin. + +Ja Friida ei jaksanut enää hallita ajatuksiansa. Ne eivät totelleet +häntä itseänsä. Ne tulivat ja menivät omin päin ja seurasivat toisiansa +siinä järjestyksessä, missä hän ei olisi tahtonutkaan. Ne olivat +yhtäkkiä muuttuneet kuin itsenäisesti eläviksi, ja puhuivat hänelle, +hänen itsensä ollessa vaiti. + +"Muista Friida, että sinä kuljet jyrkästi vasten virtaa, ainoastaan +niin sinä tulet suoraan yli,--muussa tapauksessa virta vie sinut +puomuihin ja litistää niitä vastaan niin, ettet pääse irtaantumaan". + +Friida jaksoi vapautua tästä ajatuksesta. Mutta toinen alkoi hänessä +heti liikkua, yhtä riippumatta hänen tahdostaan. + +"Sinä Friida, kun olet kulkenut virran yli, menet vanhimman veljen luo. +Hän nukkuu, eikä aavista mitään. Sinä herätät hänet, ojennat kätes, ja +sanot:"---- + +Mutta määräämättä mitä hän sanoisi, ajatus jätti taas sijaa toiselle +ajatukselle: + +"Kun sinä olet kerran tämän ihmeen tehnyt, et sinä enää koskaan +tarvitse mitään epäillä. Kaikki on sinun käsissäsi. Koko maailma saapi +pian tietää sinusta. Toiset uskovat, toiset eivät. Ja sinä tulet joka +taholta piiritetyksi kysymyksillä. Mutta sinä vastaat kaikille:"---- + +Nytkään ei ajatus huolinut määrätä, mitä hän sanoisi, lateli vaan +peräkkäin juhlallisia sanoja ilman mitään merkitystä, ja Friidalle oli +ainoastaan selvänä hänen asentonsa ja kädenliikkeensä vastatessaan. + +Yksi ajatus vajoutui vielä syvempiin erikoisuuksiin Friidan +tulevaisuudessa: + +"Sinun vaikutuksesi sen jälkeen tietysti muuttuu. Sinä et +enää tule kuulumaan nykyiseen seurakuntaasi, vaan vaellat +itsenäisesti, ja ihmiset kokoontuvat sinun ympärillesi. Sinä tapaat +siirtolaisvaimon"---- + +"Varmuuden vuoksi, sanoi keskeyttäen uusi ajatus, sinun pitäisi +rukoilla Jumalaa, että hän auttaisi sinua käymään joen yli. Mitä ikinä +te pyydätte sen te saatte. Friida, lankee polvillesi, ja rukoile +Jumalaa, että hän saattaa sinut yli!" + +Tässä Friida heräsi taas itseensä ja hänen sydämmensä tykytti ihan +pakahtuakseen. Hän ponnisti kaikki voimansa karkoittaakseen +omavaltaiset ajatukset. + +Kuitenkin,--näistä ajatuksista oli yksi muistuttanut hänelle rukousta; +miksi hän ei itse ollut tullut sitä ajatelleeksi? Olihan hän kaikissa +asioissaan aina rukoillut, miksi se tuntui niin oudolta ja +mahdottomalta tässä asiassa? + +Friida nousi seisaalleen, huolimatta kivusta polvessa. + +Mutta kun hän vasta alkoi hakea sanoja, joilla olisi lähestynyt +Jumalaa, tunsi hän itsensä niin voimattomaksi ja väsyneeksi, ettei hän +voinut pysyä seisaallaan. + +Hänen täytyi taas istua tiepuoleen ja nojautua kiveen. Väsymys oli +tullut niin äkkiä. Hän ei jaksanut pitää käsiänsä ristissä, vaan pani +ne kivelle ja laski päänsä niiden päälle. + +Tämä lepoasento tuotti hänelle suuren huojennuksen, ja hän tunsi +samassa vastustamattoman halun nukkua. Uni ikäänkuin pyysi häneltä vaan +pienintäkin suostumuksen merkkiä, niin se olisi siinä hetkessä vienyt +hänet tiedottomaksi. + +Friida huomasi sen, ja pakotti itsensä valveille. + +--Minun täytyy, täytyy voittaa tämä väsymykseni! Minun täytyy saada +voimaa! Minun täytyy rukoilla! + +Hieno hiki nousi hänen ohimoihinsa ja otsaan, kun hän pakotti itsensä +polvilleen. Ja koko hänen ruumiinsa vääntyi kuin tuskasta, kun hän +koetti pysytellä koholla. Vähän ajan perästä hiki vuoti virtana hänen +kasvoiltansa. + +--Miksi minä en osaa rukoilla? Jumalani, Jumalani! + +Ja viimeisen tuskallisen ponnistuksen perästä, hän yhtäkkiä katsoi +ylös, tyyntyi, ja rauhallinen turvallisuus kuvastui samassa hänen +kasvoillaan. + +Nyt se oli todellakin taas hän itse, joka saattoi ajatella ja lähestyä +Jumalaa. Mikä autuas ja vapaa tunne! Omavaltaiset ajatukset olivat +poissa. Kaikki oli jälleen hänen vallassansa. Hän saattoi rukoilla, +mitä tahtoi. + +Mutta sen sijaan, että hän olisi pyytänyt voimaa ja uskoa, niinkuin oli +aikonut, hän, unohtaen oman asiansa, kirkastunein kasvoin rukoili: + +--Sinä tiedät, mikä on minun elämäni salaisin ja suurin toivo. Minä en +ole koskaan rukoillut sinusta sitä; nyt minä rukoilen: anna minun +kerran kuolla sinun kunniaksesi, anna minun kuolla, niinkuin sinun +poikasi on kuollut. Minä tahdon kuolla tälle maailmalle. Minä tahdon +antaa elämäni veljille! Koko sydämmestäni rukoilen sinua. Ei mikään +kärsimys ole minulle liian raskas. Minä en pelkää mitään, vaan olen +valmis kaikkeen. Niin, Isä, minä tiedän, että sinä täytät minun +rukoukseni ja minä kiitän sinua jo, että minua kuulit. + +Kauemmin hän ei jaksanut olla koholla. + +Taas hänen täytyi nojautua kiveä vastaan. Mutta näin hän ei voinut enää +rukoilla. Hän saattoi vaan jälleen kuunnella keskenään ristiriitaisia +ajatuksiansa, jotka tulivat ja menivät omin päin. + +"Miksi sinä et suoraan kysynyt, mikä on Jumalan tahto tässä asiassa?" + +"Sinä pelkäsit, että hän olisi vastannut: älä mene virran yli! Ja +sinähän tahdot mennä." + +"Ei,--ei niin. Jumala on ääneti vaan siksi, että hän koettelee sinun +uskoasi. Sinun täytyy ensin uskoa, sitten hän vasta auttaa sinua." + +"Sinun pitäisi kuitenkin ensin koettaa. Älä astu veteen suoraan +sillalta, siinä on syvä, hyvin syvä. Vaan mene ensin hiekkarannalle +viereen ja astu siitä: jos sinä siinä uppootkin, niin ethän kuitenkaan +huku." + +Friida liikahti tuskasta. + +--Mikä, mikä on sinun tahtos? sai hän vaivalla ajatelluksi. Ja +vastauksen hakeminen herätti taas väsymyksen ja vastustamattoman halun +nukkua. + +--Niin, se on totta, ajatteli hän,--ne töppösethän minun piti +Taavetille hankkia. + +Hänen haavansa oli todellakin syvä. Beeda ja Agnes odottivat, että minä +olisin sanalla pysäyttänyt veren. Kuinka minä sidoinkaan haavan? Kuinka +minä todella osasin? Aivan kuin olisin ollut vanha lääkäri. Minä +riemuitsin, kun se onnistui. Ensin panin rievun näin pitkinpäin, sitten +poikittain jalkarinnan yli. Vedin jokseenkin kireästi. Olisin ehkä +voinut vetää vielä kireämpään. Sitten en löytänyt rihmaa ja sidoin +langalla, jonka kerin auki sukasta. Olisi tehnyt mieleni suudella hänen +päivettynyttä jalkaansa, mutta en tullut sitä tehneeksi.-- + +Friida torkahti. + +Ja samassa hänestä rupesi näyttämään, että pikku Taavetti tuli hänen +luokseen ja rupesi puhumaan hänen kanssansa. Hän itse makasi selällään +liikkumatonna syvällä virran pohjassa. Kuu paistoi ylhäältä, niin että +samea vesi oli alas asti kirkastunut vaaleaksi, vihertävän hohtavaksi +ja läpinäkyväksi aineeksi, joka nyt liikkui äänetönnä hänen ylitsensä. +Taavetti istui hänen vieressänsä pohjakivellä. Ja vaikka se oli pikku +Taavetti, niin se oli kuitenkin aika-ihminen, ja saattoi olla yhtä +hyvin jokainen muu, jota Friida vaan tuli ajatelleeksi. Sanomaton rauha +kuvastui hänen olennostansa, kun hän hellästi hymyillen katseli +Friidaan. Hän puhui hänelle rajattomalla ystävyydellä ja +luottamuksella, ja Friida tunsi hänet niinkuin oman itsensä. Ja virran +hohtava valo ympäröitsi hänet kaikilta puolin. + +--Etkö sinä tuntenut minua maailmassa? Sanoinhan minä sinulle selvästi: +minkä sinä teet yhdelle näistä pienimmistä, sen sinä teet minulle? +Mitäs sinä vielä lisäksi hait? + +Ja kun Friida juuri aikoi kurottaa kätensä tämän rajattoman ystävän +puoleen ja tunnustaa hänet Ihmisen Pojaksi, hän heräsi. + +Hän katsoi hajamielisenä ympärilleen, eikä heti muistanut, missä oli. + +Mutta sitten hän havahti. Hän oli selvästi nukkunut kauan, ja hänen oli +kylmä. Kuutamovaloon alkoi jo hämmentyä aamun sarastusta. + +Mitä oli tämä uni? Täytyikö hänen panna siihen jotain merkitystä? Miksi +hän oli ollenkaan nukkunut? Olisiko Jumala tahtonut hänelle osoittaa, +että hän tekisi viisaimmin, jos menisi takasia nukkumaan? + +Niin, jospa hän sen tekisikin! Jospa hän palaisi takasin torppaan, +peittyisi lämpimään vuoteesen, ummistaisi silmänsä ja unohtaisi kaikki. +Ja seuraavasta päivästä alkaen nousisi ihan toisena ihmisenä, +ajattelematta ja tietämättä itsestänsä mitään, jättäisi Beedan ja +Agneksen, ja kaikki muut, ja pakenisi yksinäisyyteen, köyhimpiin +torppiin, yhä kauemmas ja kauemmas, missä on enin unhotettuja ja +hyljättyjä ihmisiä, elääkseen loppumattomassa tasa-arvossa heidän +kanssansa, palvellakseen vaan niitä pienimpiä ja pysyäkseen itse +näkymätönnä. Aina vaan tuo ainoa ystävä sydämmessä, joka eli kaikissa +eikä muuta vaatinut kuin altistuvaa rakkautta kaikkiin! + +Friida nousi ja alkoi hiljaa kävellä sinnepäin mistä oli tullut. + +Sillä puolella taivasta oli aamun valo jo voitolla. Se heitti hienon +heijastuksen huurtuneesen maahan, painautui harmaiden kivien kupeisin +ja väreili lehtipuissa. Yli taivaan laen ylettyi päivän nousua +ennustavat säteet. Ne kohosivat kaukaa valon näkymättömästä lähteestä, +tunkeutuivat ilmojen halki ja sekoittuivat taivaan sineen. Elämä +lähestyy niiden kanssa siellä äänettömyydessä. Kohta, kohta ne +herättävät tuulen. Kohta linnut alkavat visertää.---- + +Kohta ihmiset menevät askareihinsa. + +Kohta kaupungissakin heräävät. Kohta uskonveljet kokoontuvat +aamurukoukseen. Kohta on pyhityskokous alkamassa. + +Ja kaikki kyselevät toisiltansa: oletteko nähneet Friidaa? Missä se +rauhan lapsi? Missä meidän uskomme todistaja? Mitä on hän meille +valmistanut? + +Eikä kukaan tiedä, missä hän on. + +Silloin saapuvat Beeda ja Agnes. + +Kaikki ympäröivät heitä kysymyksillä: + +--Minne olette jättäneet Friidan? + +Ja he vastaavat: + +--Me tulemme virran toiselta puolen, missä olemme olleet yötä. Siellä +Friida sanoi meille: tietäkäät, että jos minun on oltava kaupungissa, +niin en minä venettä kysy. Sitten hän oli illalla sanonut meille: +nukkukaa rauhassa, kaikki on päätetty. Ja yöllä, meidän maatessamme, +hän oli lähtenyt torpasta, emme tiedä minne. + +He odottavat ja odottavat,--mutta Friida ei tule pyhityskokoukseen. + +Hän pysähtyi ja pani tuskissaan molemmat kätensä päälaelle. + +--Oletko sinä kävellyt vedellä, minun Vapahtajani? + +Samassa hänen silmänsä alkoivat loistaa: hän oikasi ruumiinsa ja +jännittyi taas, niinkuin torpasta lähtiessä. + +--Sinä olet sanonut: joka uskoo, ne työt kuin minä teen, hän on myös +tekevä. Sinut kutsun todistajakseni. Nyt, nyt, minä menen! + +Friida samassa kääntyi ja unohtaen kipeän polvensa juoksi joelle päin. + +Hän seisahtui hengästyneenä ylänteelle, mikä oli estänyt näkemästä +rantaa. + +Siinä se virta nyt oli. + +Kuu kimelteli vielä sen rauhattomalla kalvolla, joka liikkui nopeasti +eteenpäin ja vei muassaan sikin sokin hyppeleviä pikku laineita. + +Kun Friida näki virran, alkoi hän hengittää syvään ja pian. Samassa hän +meni varmoin askelin alas rantaan. + +Hän pysähtyi sille sillalle, jonne venemies oli heidät illalla tuonut, +riisui hatun päästänsä ja pani sen maahan. Sitten tuli ihan +äärimmäiselle reunalle ja nosti käsivarret silmilleen. + +--Isä, minä en tiedä mitään----siunaa veljiä ja sisaria----tapahtukoon +sinun tahtosi---- + +Niin hän astui askeleen ulos sillasta, horjahti eteenpäin ja putosi +virtaan. + +Vesi hajosi läiskähtäen hänen altansa ja pauhahti sitten umpeen hänen +jälkeensä. Virta vei samassa kuohun pois, ja pyörre sekoitti sen muiden +laineiden kanssa, jotka kimeltelivät ulompana. + +Kaikki oli jälleen hiljaa. Eikä kuulunut kuin aallokon hieno lipinä +keskeltä jokea, missä juoksu oli nopein. + +Vähän ajan kuluttua Friidan ruumis nousi veden pintaan, kulki jonkun +matkaa virran mukana, ja tarttui sitten vaatteista puomuihin. + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Ihmiskohtaloja, by Arvid Järnefelt + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13681 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..2a15594 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #13681 (https://www.gutenberg.org/ebooks/13681) diff --git a/old/13681-8.txt b/old/13681-8.txt new file mode 100644 index 0000000..76100f3 --- /dev/null +++ b/old/13681-8.txt @@ -0,0 +1,4579 @@ +The Project Gutenberg EBook of Ihmiskohtaloja, by Arvid Järnefelt + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Ihmiskohtaloja + +Author: Arvid Järnefelt + +Release Date: October 10, 2004 [EBook #13681] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK IHMISKOHTALOJA *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +IHMISKOHTALOJA + +Kirj. + +Arvid Järnefelt + + +Otava, Helsinki, 1895. + + + + + + +ENSIMMÄINEN OSA. + + + +I. + + +Viimeisen edellinen kellonsoitto helähti suuren, ulkomaille lähtevän +laivan kannelta. Ihmiset liikahtivat laiturilla ja hätäisimmät +rupesivat jo jättämään hyvästiä toisillensa. + +Väkeä oli paljon, sekä lähteviä että erittäin niiden saattajia. + +Ja näistä viimeisistä herätti suurinta huomiota joukko ylioppilaita ja +silinteripäisiä nuoria-herroja, jotka saattoivat ulkomaille lähtevää +toveriansa. He olivat tulleet suuressa joukossa, niinkuin tehdään +mielenosoitusta varten, olivat asettuneet yhteen kokoon, melusivat, +nauroivat ja puhuivat yhtaikaa, toinen toistaan kovemmin. He hyvin +tiesivät olevansa pääasia koko laiturilla, eivätkä sentähden ollenkaan +välittäneet siitä, että ihmiset katselivat heihin suu auki. He eivät +olleet pääasia ainoastansa täällä laiturilla, vaan olivat tätä nykyä +koko maassa. Heitä katsottiin joka paikassa samalla uteliaisuudella ja +osanotolla. Sillä heillä oli--niin he sanoivat--uuden ajan avaimet +käsissään, uudet aatteet ja uudet tehtävät. + +Ei kukaan huomannutkaan heidän rinnallaan muita lähtijöitä laiturilla. + +Mutta jos tarkasteli, niin olisi siellä ihmistulvassa kyllä nähnyt +paljon semmoista, mikä tavallisissa oloissa olisi ihan ensimmäisenä +huomiota puoleensa vetänyt. + +Vasemmalla, laiturin toisessa päässä, teki näet lähtöä nuori +pariskunta--häämatkallensa. He olivat tulleet sulhaspoikineen ja +morsiustyttöineen ja koko hääväkineen, kaikki koristettuina kukilla, +seppeleillä, sini- ja valkonauhaisilla rusettiloilla, loistavissa +juhlapuvuissa, herrat frakeissa, pelkkää valkoista kaulassa ja +rinnassa. Varmaan he kaikki olisivat käyttäneet vähemmän kukkia ja +koristuksia, jos olisivat aavistaneet tätä väentungosta laiturilla ja +laivalla. Sillä nyt rutistui ja lytistyi kaikki. Ja koko loistoa ei +katsellut kuin joku piika siellä täällä ja nekin oikeastaan kääntyneinä +sinne herroihin päin. Kaikki aikeet hurrata laivan lähtiessä--jäivät. + +Laiturin oikeassa päässä, missä oli väljin tila, oli myöskin +katseltavaa. Siellä seisoi joukko miehiä ja naisia mustissa puvuissa, +muita hiljaisempina ja totisempina. Se oli joukko uskovaisia. He +saattoivat matkalle nuorta uskonsisarta, jonka olivat kastaneet ja +liittäneet kirkkoonsa. Seuraavana yönä, kuin kaste oli tapahtunut, oli +Herran enkeli ilmestynyt hänelle unessa ja sanonut: "Friida, nouse ylös +ja varusta itsesi matkalle, sillä ensimmäisellä laivalla, joka rannasta +lähtee, tulee sinunkin lähteä; yhden päivän ja yhden yön kuluttua +pysähdy sille laiturille, johon laiva silloin pysähtyy, mene kyliin ja +julista siellä taivaan valtakuntaa!"--Tämän unen hän oli kertonut +veljille ja sisarille, ja heidän joukossaan ei ollut kuin yksi mieli +siitä, että Friidalle oli tapahtunut ilmestys, ja että hänen oli heti +lähteminen. He katsoivat kaikki häneen hartaalla osanotolla, +kuuntelivat hänen sanojansa ja panivat niihin suuren merkityksen. Ja +hän näytti itsekin kuuntelevan itseänsä, ei ylpeänä omasta arvostaan, +vaan niinkuin hän olisi kuullut korkeamman hengen puhuvan hänen omalla +suullansa. + +Oli myöskin paljon semmoisia, jotka lähtivät ilman saattajia. Ne oli +pieni lauma siirtolaisia. Ne tulivat säkkineen ja kamsuineen, eivät +huomanneet mitään tavattomampaa asiain tilaa laiturilla, tunkeutuivat +eteenpäin rynnäten herrojen keskitse, joista useita raapasivat +kirstuillaan tai tulivat töytäisseeksi, ja menivät jälekkäin, kukin +käyttäen hyväkseen ensimmäisen tekemää vakoa väkijoukossa, suoraa päätä +etukannelle. + +Kun kolmas soitto lämähti, olivat ne jo kaikki siellä paikoillaan. +Niitä oli kirjava joukko miehiä ja naisia, toiset nojasivat laivan +laitaa vastaan, toiset kurkistivat takaa. Useimmat olivat humalassa, +näyttelivät pulloja, melusivat, löivät kämmeniään yhteen ja asettelivat +lakkejaan takaraivolle. + +Keskikohdalla laivaa, etu- ja takakannen välillä seisoi jo Friidakin. +Kääntyneenä pois kaikesta maailman hälinästä hän silmäili luopumatta +vaan jääviä uskon veljiä ja sisaria, jotka seisoivat laivan ääressä +ihan hänen allansa ja ääneti ja yhtä luopumatta katsoivat ylös häneen. +Yksi ja toinen heistä puhutteli häntä, sanoen hyvästiksi jonkun +mielilauseen Paavalilta tai psalmeista. Friida silloin, rauhallisesti +hymyillen ja miettimättä hetkeäkään, vastasi samaten jollakin +tekstillä, ja hänen vastauksensa oli aina niin sattuva ja niin paljon +puhuva, että tyytyväisyyden humaus joka kerta levisi uskovaisten +parveen. Mitä toiveita he kiinnittivät Friidaansa, mikä kallis Jumalan +lapsi hän oli heidän silmissään, mikä maailmalta peitetty aarre liikkui +hänen ujossa, nöyrässä ja vaatimattomassa olennossaan, joka katosi muun +laivalla olevan väen rinnalla ulkonaisesti huomaamattomaksi ja +merkityksettömäksi, mutta hengessä kohosi ruhtinaaksi tuhansien +yli!---- + +Takakannella oli nyt nuori pariskunta anastanut huomattavimman sijan. +He seisoivat vierekkäin, uppoutuneina kukkiinsa, nojasivat hiukan +toisiinsa. Heidän silmänsä kiilsivät ja heidän poskipäänsä punottivat +monivaiheisen hääpäivän tuhansista vaikutuksista. Sulhasen valkosen +kaulahuivin oli matkalaukun remmi työntänyt ihan syrjään, hän ei sitä +huomannut. + +Urhoollisesti säilyttäen sulhaselle sopivan hymyilevän ilmeen +kasvoillansa hän piteli vasemmalla kädellään morsianta vyötäisistä ja +oikealla silloin tällöin heilahutti nenäliinaa, kun katse kohtasi +jonkun saattajista. Välistä hän kääntyi puhumaan morsiamelle. He +katsahtivat toisiinsa, vaihtoivat jonkun sanan, ja taas katsoivat +saattajiin.--Morsian itki liikutuksesta ja kaipauksesta semmoisella +sydämmellisyydellä, että olisi voinut ihmetellä, miksi hän ollenkaan +läksi. Erittäinkin kun useat saattajista myöskin itkusilmin surivat +tapahtuvaa eroa. Kuitenkin, sekä morsiamella että hänen omaisillaan +kaiken surun alla tuntui olevan tieto, että niin sen piti olla. Mitä +merkitsevät hellyyden tunteet ja kyyneleet silloin kuin on kysymyksessä +niin tärkeä askel kuin avioliitto! Se on välttämätön, ja tunteilla ja +kyyneleillä on paikkansa vaan siinä sivulla. Korkeampi maailman +järjestys vaatii. + +Ja kun kerran niin on, niin ei muuta kuin lähteä vaan pikemmin. Miksi +se laiva viivyttelikään niin äärettömästi. Oli vaikea näin kauan katsoa +silmiin jääviä, keksimättä mitä heille enää sanoisi tai huutaisi. Ja +suu ja kaikki kasvot alkoivat jo väsyä ilmaisemaan eronhetken tunteita. +Välistä katsekin pakeni ihmisistä ja kiintyi jonnekin syrjään, +esimerkiksi vedenrajaan, missä pienet laineet hipoivat laiturin +vihertynyttä kylkeä, ja ajatus takertui uteliaisuudella seuraamaan eikö +yksikään laineista olisi niin korkea, että ylettyisi kostuttamaan tuota +poikittain menevää hirttä;--"tuo laine ylettyy varmaan,--eipäs! no tuo +nyt ihan varmaan,--eipäs!"--Erittäin sopivia ajatuksia, kun oli kysymys +elämän tärkeimmästä hetkestä, uneksitusta, haaveksitusta häämatkasta +ulkomaille!---- + +Se oli se ylioppilaiden saattama herra, joka aikaansai viivytyksen. +Hänellä näytti olevan loppumattomasti sanomista heille ja heillä +hänelle. + +Ja kapteeni, sen sijaan että olisi suuttunut ja käskenyt vetää laudat +sisään, tähysteli vaan lainkaan hätäilemättä alas korkealta +komantosillalta, sääret hajalla, kumartuneena käsiensä varaan matalia +kaidepuita vastaan. + +Vihdoin hän kuitenkin oikasihe ja katsoi kultaketjuista, raskasta +kelloaan. + +--Hyvät herrat, aika on lähteä. + +Mutta lähtevä toveri laiturilla käänsi miellyttävät kasvonsa ylös +kapteeniin, ja, pannen leikillisesti kätensä sydämmelle, sanoi +kuuluvalla äänellä: + +--Herra kapteeni, te tiedätte, että minä olen tuomittu lähtemään,-- +säälikää maanpakolaista. Ainoastaan muutama minuutti! + +Kapteeni naurahti ja kumartui taas kaidepuita vastaan. Mutta +laivamiehet kärsimättöminä rupesivat vetämään lautoja sisälle. + +Silloin hän hyppäsi ylös keskelle noususiltaa, kääntyi laiturille päin, +ja sanoi kovalla, sytyttävällä äänellä: + +--Karkoitettuuna minä lähden teidän joukostanne, minä olen viheltänyt +julkisessa paikassa ja minä olen yllyttänyt teitä sopimattomiin +mielenosoituksiin. Onko se muka minun poikamaisuuteni, joka on ollut +heille niin vastahakoinen? Onko se tuo hetkellinen epäjärjestys, minkä +me aikaansaimme, joka on herättänyt heidät talviunestaan? Ei. +Syvemmällä ovat syyt, ja suurempi on meidän rikoksemme. Me olemme +viheltäneet heille itselleen. Ja he ovat ymmärtäneet, että me olemme +tyytymättömät heihin, tapaan, millä he kansamme julkisia laitoksia +johtavat. Ystävät! he ovat erottaneet minut teidän seurastanne. Ja +lähtiessäni ei minulla ole teille muuta sanomista kuin: älkää unohtako +sillä välin viheltämisen taitoa... + +--Hyvä, hyvä, hyvä! huusivat hänelle muut laiturilta. + +... älkää unohtako, sanon minä, viheltämisen taitoa, niinkauan kuin on +niitä, jotka paukuttavat heille käsiään! Te olette kansan pyhän tahdon +palvelijat. Te tiedätte, mitä kansa tahtoo, te tunnette sen +suonissanne, te tunnette sen sydämmenne sykinnässä! Te tiedätte, että +te elätte tätä tahtoa toteuttaaksenne, ja sentähden, jos se vaatii +teitä vastarintaan, niin te nousette vastarintaan, tottelevaisina sen +käskylle, huolimatta mistään seurauksista teidän yksityiselle +henkilöllenne, huolimatta siitä, että teidät karkoitetaan tai teiltä +riistetään vapautenne. Hyvät herrat! Me olemme vannoutuneet kansan +tahdon tulkeiksi, ja meidän yksityinen kohtalomme, meidän vähäpätöiset +personalliset haittamme eivät saa hankaluuttaa tämän tahdon +toteutumista!---- + +--Hyvä, hyvä! huusivat laiturillaolijat. + +--Minä tiedän, etten ainoastaan minä yksin, vaan jokainen teistä, +tuntisi ilon täyttävän sydämmensä, jos hän, karkoitettuna, veisi +mukanaan tiedon, että hän kärsii vaan seurauksia uskollisuudestaan +kansan tahdolle! + +--Hyvä, hyvä, hyvä! räjähti taas kuin yhdestä suusta laiturilta. + +Mutta kapteeni tuli nyt itse alas noususillalle, otti puhujan +käsivarresta ja pakotti nauraen laivaan. + +Laudat vedettiin siinä silmänräpäyksessä sisälle, köydet irrotettiin, +ja laiva alkoi samassa verkalleen eritä laiturista. + +Mutta puhuja oli jo ylimmällä kannella. + +--Minä tulen takasin! huusi hän sieltä. Katsokaa, että silloin on +ylhäällä oppositsionin puhdasvärinen lippu! Eläköön meissä kansan pyhä +tahto, sammumatta, vähenemättä,--eläköön Suomen tulevaisuus! + +--Eläköön! kajahti alhaalta vastaan valtavana äänivirtana. Eläköön-- +eläköön! sadoista suista. + +Huuto kasvoi kasvamistaan ja tempasi mukaansa suuren joukon syrjäistä +yleisöä. Laidempana harvat olivat kuulleet, mitä oli sanottu, tai +selvään ymmärtäneet, miksi piti huutaa, mutta jokainen huusi täydestä +innosta, niinkuin olisi hyvin hyvästi sekä kuullut että ymmärtänyt. +Katupojatkin juoksivat joka haaralta paikalle ja yhtyivät kimakoilla +äänillään. Laivassa huusi koko etukannen väestö, heilutellen lakkejaan. +Naiset, sekä lähtevät että jäävät, alkoivat kaikkialla huiskutella +nenäliinojaan, ja samassa kajahti laiturilla rivakka ylioppilaslaulu-- +"Jos sydän sulla puhdas on"--laivan edetessä hiljaa ulapalle. + + * * * * * + +Vasta sitten kuin laivasta asti ei enää voinut erottaa maalla olevaa +väkijoukkoa ja kun käännyttiin aavalle, matkustajat huomasivat +toisensa. + +Kaikki melu oli yhtäkkiä vaijennut. Kuului vaan koneen säännöllinen, +kumea jyskähteleminen jostakin syvältä jalkojen alta, veden tasainen +kohina kokasta ja aaltojen läiskähtävä murtuminen sivuilta. Tässä +äänessä oli selvä aikomus kuulua samallaisena monta vuorokautta +yhtämittaa. Ja senvuoksi kaikki matkustajat, sen kuultuansa, heti +heräsivät äskeisestä mielialasta rannalla, ja ymmärsivät, missä he +olivat,--että oli erottu maasta, jätetty ystävät ja tutut, ja +kuljettiin aukealla ulapalla,--että keskellä tätä aukeaa tyhjyyttä oli +vaan pieni laivan pinta-ala, jossa he matkustajat nyt kaikki olivat, +hyvin lähellä toisiansa, ihan sattuman yhteen tuomina, tuntemattomina +ja vieraina toisilleen. He katsahtelivat toisiinsa jonkinlaisella +epäluulolla ja epäluottamuksella: kuka sen tietää vaikka tässä vielä +joutuisi riitaan hyteistä tai muista etuoikeuksista, ja kaikissa +tapauksissa on parasta antaa heti itsestään se käsitys, ettei tässä +nyt niinkään vaan nokalle hypätä. Kas, kas tuota muljosilmää +kauppiasta, kuinka se levittelekse kaikkialle, aivan kuin olisi +kotonaan. Tuonkin tuossa pitäisi tietää, että jos hänen tuttavansa +hänelle siellä hurrasivat, niin täällä hän oli tuntematon, ja sai +tyytyä tasa-arvoisuuteen. Entäs tuo pieni leveähousu, teyrenpilkkuinen +niin että tuskin silmiä näkyy! Ja mikä nenä! Mikä kumma sattuma se on +ajanut kokoon juuri tämän ihmisvalikoiman! + +He tapasivat kaikki toisensa illallispöydässä, yläsalongissa. + +Odottamatta toisiaan istuivat he pöytään pitäen huolta kukin itsestään. +Ja vasta sittenkuin kapteeni saapui, muuttui väli tuttavallisemmaksi, +sillä hänen kanssaan tahtoi jokainen olla hyvissä suhteissa. Äskeinen +puhuja, joka ei tuntunut näkevän ketään ympärillään, rupesi istumaan +kapteenin viereen, ja he näyttivät olevan keskenään tuttuja, +luultavasti jostakin edellisestä matkasta. Tämä asia oli suureksi +eduksi hänelle, sillä ainoastaan sentähden annettiin hänelle anteeksi +hänen huolimaton hajamielisyytensä, jolla hän, korjaillen yhä putoavia +prillejään, tarkasteli ympäristöään, aivan niinkuin kaikki muut +olisivat olleet korkeintaan jonkun pikkukaupunkilaisen pakarin +herrasväkeä. + +Heitä vastapäätä oli asettunut nuori pariskunta, kuiskutellen jotakin +keskenään ja pidätellen muka naurua. Kysymys taisi koskea joitakin +huomautuksia voileipäpöydän laitoksista. Kukat olivat jo poissa heidän +rinnoiltaan. Aviomiehellä oli päässä latuska matkalakki ja vaalean +harmaat, uuden uutukaiset vaatteet, viimeisintä kuosia. Hän oli +keskikokoinen, vähän lyhytkaulainen, mutta kauniskasvoinen mies. Parta +oli leikattu ranskalaiseen suippomuotoon, kasvot hyvin herkästi +ilmaisivat vaihtelevia mielialoja ja siniset silmät vähän levottomasti +kiihtyivät milloin yhteen milloin toiseen, tietämättä mihin pysähtyä. +Päälaki oli vähän kalju.--Nuori vaimo oli huomattavan kaunis, mutta +vähän liiaksi koristettu rannerenkaisiin, sormuksiin, jalokivisiin +solkiin ja tukkalaitoksiin. Hänellä oli häikäsevän komea vaippa, jonka +hän oli heittänyt olalleen ihan kuin sattumalta. Pää oli suurissa +suortuvissa, jotka olivat järjestetyt ikäänkuin eivät olisi kampausta +tahtoneet totella; iho oli tasaisesti kalpea ja silmät vähän raukeina +pitkällisistä mielenjännityksistä. Muutoin hänen sieluansa ei tullut +ajatelleeksi paljon koreuden ja ulkonaisen viehättävyyden takia. + +Ja sitten oli enin huomattavia vielä Friida. + +Kun hän tuli pöydän ääreen, hän pani kätensä ristiin, katsahti ylös ja +puoleksi niiasi ja puoleksi kumartui hartaudessaan. + +Silloin pariskunta purskahti nauruun, koettaen samassa osoittaa, että +he nauroivat vaan keskuisilleen asioille. + +Mutta Friida ei näyttänyt edes huomaavan heitä, yhtä vähän kuin hän +huomasi ketään muita. Hän ei muuttanut vähimmässäkään määrässä nöyrää +käytöstänsä, mutta huomattavammaksi tuli ainoastaan se syvä +maallisuuden halveksiminen, joka oli kaiken hänen nöyryytensä alla. +Välimatka hänestä heihin oli ijankaikkisuuden syvä kuilu; mitäpä se +häntä liikutti, mitä kuilun toisella puolen tehtiin. Ja niin ei +yksikään sana, ei yksikään ajatus, mikä pöydässä lausuttiin, voinut +herättää hänen huomiotansa tai uteliaisuuttaan. Kaikki oli hänelle +ikäänkuin edeltäpäin tunnettua, semmoista, mikä ei kohonnut yli +maallisuuden rajan. Hän söi syötävänsä, nousi sitten jälleen, kiitti, +katsoi ylös ja katosi näkyvistä juuri silloin, kuin pahin kankeus alkoi +kadota muiden matkustajien keskuudessa. + +Kapteeni teki parastansa. + +--No, maisteri Kröijer,--sanoi hän puhujalle ääneen, niin että kaikki +kuulivat,--te olette nyt merellä ja saatte luvan oppia meritapoihin. +Helan går!--Hän nosti ryyppylasinsa ilmaan ja nielasi sen sisällyksen, +pitkään rykäisten mielihyvästä. + +--Olipa tämä eropassi sentään tuntuva kolaus teille, tunnustakaa pois! + +Kröijer katsahti vilkkaasti ympärilleen. Kaikki katsoivat häneen. Ja +samassa hän lämpeni. + +Yrittämättä tehdä vastaustansa vähemmän julkiseksi kuin oli kapteenin +kysymys, hän sanoi: + +--Yliopisto olisi tuskin voinut suurempaa palvelusta minulle tehdä, +sillä se ajaa minut kahdeksi vuodeksi yksinäisyyteen,--se on juuri se +aika, minkä minä tarvitsen lopettaakseni lainopillisen lukutyöni. Kuten +tiedätte on elämä poliitisessa agitatsionissa semmoiseen tarkoitukseen +vähemmin sopiva. + +Kapteeni nauroi, niinkuin jotkut matkustajistakin. + +--Minä en ole mikään fenomaani, sanoi hän, mutta kuitenkin täytyy +tunnustaa, että rakastan tuommoisia mielenosoituksia, vai miksi niitä +sanottekaan,--rakastan riivatusti! + +--Te ette ole fenomaani? Kuka voi olla muuta tässä maassa? + +--En ole svekomaanikaan, minä en ole sitä enkä tätä. + +--Ettehän tahtone sanoa, että te olisitte kokonaan väritön. + +Kapteeni nauroi. + +--Ei, ei. Katsokaa minua naamaan ja sanokaa sitten olenko minä väritön. +Punasempaa ihmistä ette ole nähneet, niin kasvoista kuin sydämmestä. +Minä vaan sanon, etten ole fenomaani, enkä svekomaani, sillä minä pidän +yhtä paljon sekä ruotsalaisista että suomalaisista.--Neljätoista vuotta +olen kulkenut Tukholman ja Helsingin väliä. Olen ollut alituisesti +asioissa sekä näiden, että noiden kanssa, ja minun täytyy sanoa käsi +sydämmellä, että kaikki eturakkaus näihin tai noihin on minusta +vähitellen kulunut pois. Minä näen selvään, että ruotsalainen on +ihminen sellainen kuin suomalainenkin. Ja samallaiset ihmiset ne ovat +ihmiset täällä kotimaassakin. Vielä suuremmalla syyllä pitää niiden +täällä olla veljeksiä keskenään. Se nyt on minun ajatukseni. + +Kröijer ei vastannut kohta, vaan silitteli kädellään suutansa, miettien +mitä sanoisi. + +Ja kaikki odottivat. + +Kun ei mitään vastausta tullut, rupesi kapteeni lähemmin omaansa +selittämään. + +--Ja kun ovat veljeksiä, niin niillä pitää tietysti olla samat +oikeudet, täysi tasa-arvoisuus,--siinä määrässä olen fenomaani. +Kuitenkin luulen, ettei tasa-arvoisuuden saavuttamiseksi tarvita mitään +sisällistä kansalaissotaa. Jokainen järki-ihminen tässä maassa myöntää, +että suomalaisille annettakoon ne oikeudet, mitkä heiltä puuttuu. Mutta +se asia menee luullakseni aikaa myöten itsestään. + +Taas kapteeni lopetti ja jäi odottamaan Kröijerin vastausta. Ja Kröijer +alotti verkalleen: + +--On olemassa semmoinen käsitys, että innostus, joka nykyjään valtaa +mielet, johtuisi vaan halusta toteuttaa oikeuden ja kohtuuden +vaatimukset suomalaisiin nähden. Jos niin olisi, niin ehkä minäkin +ihmettelisin tätä innostusta. Vääryyttähän tapahtuu kyllä paljon +maailmassa; miksi juuri tämä vääryys olisi herättänyt erinomaisemman +innostuksen vastaansa. Ei. Se, joka näin käsittää kansallisen +herätysliikkeen, hän ei tule koskaan ymmärtämään sen voimaa ja henkeä; +hän tulee aina tyytymään lohdutukseen, että vääryys kyllä vähitellen +itsestänsä poistuu. Kysymys ei ole siitä, että tässä saataisiin jotakin +tasatuksi tai oikeuden mukaan punnituksi kansalle, joka on herännyt +itsetajuntaan. Kun leijona nousee, niin ei sen oikeudet riipu mistään +kohtuullisuuden vaatimuksista. Sen oikeudet nousevat itsestään sen +mukana. Jokainen tietää ja näkee, että leijonalla on leijonan oikeudet. +Niin on kansankin. Ei kukaan jaa meille oikeuksia, meillä on ne. Meillä +on täydet oikeudet, ei kenenkään kanssa tasatut, vaan täydet, ja jollei +ole, niin me hankitaan,--ei vähitellen, vaan nyt heti, ilman mitään +hienotunteisuutta tai arveluja, katsomatta siihen, että jotkut +syrjäiset oikeudet sortuvat ja kukistuvat. Leijonan täytyy saada +omansa. Kansallishenki, suomalaisuuden hegemonia, ei tunne mitään +rajoituksia, se leviää kaikkialle, sulattaa itseensä kaikki vieraat +ainekset ja jää yksinvaltiaaksi. Niin on suomalainen elementti tässä +maassa sulattava itseensä kaikki, mikä täällä ei ole suomalaista! Ja +oikeuksia ei suomalaiselle kukaan anna, sillä hän ottaa ne! + +Matkustajien joukossa yksi ja toinen epävarmasti katsahteli naapuriinsa +tietääkseen saiko nauraa vai pitikö kuunnella totisena. Mutta ei kukaan +tuntenut asemaansa niin varmaksi, että olisi ensimmäisenä ruvennut +nauramaan. Kaikki olivat siis totisina, ja puhujan henki jäi +hallitsemaan mielialaa. + +Kapteeni istui nojaten päätä nyrkkiinsä, silmät rypyssä, ja kovasti +mietteissään. + +--Ymmärtäkää, jatkoi Kröijer, että se on aate, joka meitä innostuttaa +eikä mikään oikeuden ja tasa-arvoisuuden vaatimus,--aate, täynnä elämää +ja luovaa voimaa. Se on aate siitä, että suomalainen ihmisrotu on +kohoova itsenäiseksi kansaksi, itsemäärääväiseksi, luova oman +sivistyksensä omalla kielellään. Te, jotka ette ole tämän aatteen +lapsia, te ette voi ymmärtää meitä. Sillä kaikki riippuu siitä, että +meillä on usko suomalaiseen kansaan ja sen tulevaisuuteen, meillä on +rakkaus tähän kansaan, sen kieleen, sen entisyyteen--Kalevalan +laulajiin, Kantelettaren runoihin, meillä on usko sen kulttuurivoimaan, +usko siihen, että tämä voima on tarpeellinen ja välttämätön +Euroopassa.--Te ette näe mitään siellä, missä me tunnemme koko elämämme +olevan. Ymmärtäkää siis, että me elämme tästä aatteesta.---- + +Hän riuhtasi ruokaliinan rinnaltaan ja nousi seisaalleen, miehekkäästi +katsahtaen koko vierasjoukon ylitse. Eikä kukaan ihmetellyt hänen +käytöstään, kaikki kuuntelivat ja syönti oli useimmilta kokonaan +unohtunut, niin että palvelijaneidit vihdoin neuvottomina kantoivat +pihvivadit pois. + +--Teille se näyttää mahdottomalta, ja te olette valmiit nauramaan koko +ajatukselle; mutta meissä elää usko tähän ajatukseen, siinä koko +erotus,--usko siihen, että kerran tämä meidän Suomi on itsetajuisena +kansana liittävä uuden suomalaisen aineksen Euroopan kansojen +perheeseen. Me kuulemme jo humua tämän ajan lähestymisestä. Me kuulemme +tämän ajan enteet Suomen kielen rikkaissa soinnuissa, me näemme ne +suomalaisen talonpojan valistumisen halussa, hänen vapaassa ryhdissään, +hänen työkyvyssään--ja ei ainoastaan siinä!--Mitä puhuu se tuore +eloisuus, joka seuraa kaikkia kansallisia sivistyslaitoksiamme, se +uhkuva loppumaton voima, joka luo tyhjästä ja synnyttää kuin +loihtimalla kaikki, mitä kansallista olemassaoloa varten tarvitaan?-- +Vielä sanon enemmän: mitä puhuu se tosiasia, että tuo meitä elähyttävä +usko yhä kasvaa ja laajenee Suomen sivistyneessä väestössä; että se +tempaa mukaansa yhä useampia kansalaisia, sytyttäen heidät niinkuin se +on sytyttänyt meidät; että yhä useammat heräävät kansalliseen +itsetietoon ja uskaltavat sanoa: minä olen ja tahdon olla tshuudi, minä +olen suomalainen enkä mikään muu; kansani on tuntematon ja halveksittu, +mutta minä tahdon astua sen riveihin, tahdon nostaa sen merkitykseen ja +voimaan, kunniaan ja maineeseen! + +--Tyttö, tuokaa pullollinen tokaieria! sanoi pöydän päästä lihava +muljosilmä kauppias, joka oli syönyt kaiken aikaa, mutta kuunnellut +tarkkaan joka sanaa ja nähtävästi hyväksynyt. + +Joku toinen tilasi kokonaisen munkkia, moni nousi ylös eikä kukaan +ajatellut enää syömistä. + +Kröijerin ympärille, hänen sytyttäessään sikaria, kerääntyi koko lauma +esittämään itseänsä. + +Yksi tahtoi kiittää hänen miehekkäistä sanoistaan, toinen tahtoi +ilmoittaa, ettei hän milloinkaan ennen ollut asiaa tältä kannalta +ajatellut, kolmas puristi vaan hänen kättänsä ja kyynel silmässä +tuijotti häneen merkitsevästi hetken. + +Joku sanoi suoraan: + +--Minä olen ollut tähän asti suomalaisuuden vastustaja. Nyt olen minä +fenomaani! + +Kröijer paiskasi hänelle kättä ja sanoi: terve tuloa! semmoisella +voimalla ja vakaumuksen ponnella, että muita vähän kadutti, miksi eivät +hekin olleet suoraan ilmaisseet olevansa nyt fenomaaneja. + +Se ei olisi ollut mikään häpeä, sillä tunnettua oli, että tähän aikaan +laumottain ihmisiä herätettiin uuteen fenomanian uskoon, yhtenä iltana +saattoi kääntyä kymmenittäin. Kröijer oli ensimmäisiä puhujia, tunnettu +yli koko maan. Ja muuttua fenomaaniksi hänen sanoistaan ei siis olisi +ollut mitään tavatonta. + +Mutta siihen tulisi kyllä vielä tilaisuus, sillä keskustelu asiasta ei +suinkaan tähän loppunut, vaan päinvastoin sai vasta nyt oikean +vauhtinsa. Juomat olivat tuodut, ja naiset katsoneet jo aikoja sitten +parhaaksi vetäytyä hytteihinsä. + +Kaikki olivat samassa kuin veljeksiä, huolimatta siitä, että seurassa +oli ihmisiä ihan erilaisilta elämän aloilta ja eri ammateista. Kaikki +unohtui, kaikki ammatit ja toimeentulon puuhat. Aate oli selvinnyt +jokaiselle samalla tavalla. Yhtäkkiä ei ollut enää olemassa eri +ihmisiä. Henki vaan oli vallan päällä ja se yhdisti kaikki erotuksetta. + +Tottumattomina tämmöiseen mielentilaan nämä ihmiset innostuivat ja +heidän innostukseensa samassa yhtyi hillitön ilo. He muuttuivat kuin +lapsiksi. Vaihtaessaan uusia ajatuksia, jotka yhtäkkiä alkoivat heidän +omina ajatuksinaan tulvata sydämmestä, he puristelivat toistensa käsiä +niinkuin olisivat tahtoneet tehdä keskenään ikuisen liiton, ja katsoen +toisiaan silmiin, toistivat toistamistaan: me olemme suomalaisia! se on +meidän ylpeytemme, se on meidän kunniamme! + +Kröijer oli väsymätön selityksissään. + +Hän oli nyt sydän ja henki kaikessa. + +Lämminneenä, hehkuvana innosta, hän piti puheen toisensa jälkeen. + +Ja vihdoin tässä iloisesti valaistussa, tupakan täyttämässä laivan +salongissa ei ollut yhtäkään, joka ei olisi täydestä sydämmestä, pyhän +innon tulistamana huutanut eläköötä siihen maljaan, joka esitettiin +suomenkieliselle ja suomenmieliselle Suomelle ja sen suurelle +tulevaisuudelle. + + + + +II. + + +Mutta aivan erilleen tästä melusta ja humusta, sinne, missä laivan savu +kiiruisessa lennossa kiisi kuun valaisemien korkeitten pilvien ohi,-- +missä yhä kuului laivan laineiden läiskähtävä murtuminen ja valaistun +taivaan alla häämötti pimeä, tyyntynyt meri, sinne yksinäisyyteen +perähyttien taa tuulen suojaan sijoittui nuori pariskunta. + +He tilasivat kuumaa viiniä, ja istautuessaan huokasivat molemmat niin +kuin olisivat vapautuneet jostakin rasituksesta. + +--Todellakin, sanoi aviomies nostaen hattuaan ja pyyhkien otsaansa,-- +aivan kuin olisin päässyt jostain painajaisesta,--ush! + +--Alarik, mitä sinä pidit Kröijeristä itsestään? + +--Mitäs sinä, Lyydi? + +--Olihan se hyvin komean näköisen, muistatko, silloin kun se nousi noin +seisaalleen. + +--Komea? Tjah. Saattoi olla. Minä vaan en ymmärrä semmoisia. Mitä se on +olevinaan tuo alituinen nenän nostaminen ilmaan: "hyvät herrat!" Mitä +hän luulee olevansa! Niinkuin ei muita ihmisiä maailmassa olisikaan tai +olisivat ainoastaan sitä varten, että häntä kuuntelisivat. Se on vaan +semmoista pöyhkeilemistä koko tuo puhe, että suomalaiset muka ovat +leijonia. Yksinkertaisia, hitaita, kömpelöjä, taikauskoisia +talonpoikia, joiden muokkaamiseen menee vielä vuosituhansia! Rakkaus +kansaan, isänmaahan! Tiedätkö, minä suoraan sanoen en ollenkaan +ymmärrä, mitä sillä tarkoitetaan. En ole koskaan ymmärtänyt. Pitääkö +rakastaa noita talonpoikia? maisemia? Vai valtiotako tai kansaa? En +minä ymmärrä kuinka käsitteitä voi rakastaa, sillä ne ovat vaan pelkkiä +käsitteitä!--Ja näitkö sitä idioottia, sitä kauppiasta pöydän päässä, +kuinka se hyväksyvästi söi ja mulkoili ja nuoli veistänsä? +Kansallishegemonia! Minä voin ihan raivostua, kun kuulen tällaisia +sanoja. + +--Ei mutta huomasitko sitä jumalista neitiä, kysyi Lyydi, kuinka se +tuli pöytään ja pani kätensä ristiin, näin, ja vääntyi ihan kuin +korkkiruuvi, näin. + +He alkoivat nauraa hillitsemättömästi. + +--Vielä, vielä, hyvä Lyydi, näytä vielä kerran kuinka se pani, pyysi +Alarik naurun keskeltä. + +--Näin, sanoi Lyydi matkien Friidan kumarrusta.--Ja sitten, pöydästä +taas: näin. + +Ja he nauroivat ihan katketakseen.---- + +--Tiedätkö, sanoi Lyydi, minä tahtoisin ennen olla vaikka mikä muu +tahansa, vaikka palveluspiika, ennenkuin olisin tuollainen musta +uskovainen. Ajatteles, se on kauheata! + +Samassa kuu pääsi selkeälle ja valaisi kirkkaasti heidät molemmat. + +--Seiso siinä liikahtamatta, Lyydi! kuinka sinä olet kaunis! + +Lyydi oikasihe, nauru silisi hänen kasvoistaan ja suupielet värähtivät, +hänen muuttuessa yhtäkkiä totiseksi. + +--Alarik, oma Alarik! sanoi Lyydi, tuli, istui hänen viereensä ja pani +kätensä hänen kaulaansa.--Sano jotakin! Tee taas runo tästä meidän +mielialastamme! + +Eivätkä nauraneet enää yhtään, vaan katsoivat toisiansa. + +--Lyydi sinä! Sano minulle, mitä se on tämä minun rakkauteni. Kun minä +näin painan sinua poskeani vastaan, tuntuu minusta, että tämä rakkaus +on jokin ihme, jota ennen ei ole maailmassa koskaan ollut. Se menee yli +ymmärryksen. Semmoinen ääretön onni, kun minä otan sinut syliin. +Tiedänhän minä, että kaikki muutkin ovat olleet kihloissa ja tunteneet +rakkautta, mutta varmaan he eivät ole ymmärtäneet tehdä mitään tästä +rakkaudestaan. He ovat päästäneet sen käsistään niinkuin omin päin +haihtuvan tunteen. Mutta koko elämä on sille rakennettava. Täytyy +käyttää se hyväkseen.--Tiedätkö minä olisin valmis vaikka mihin sinun +edestäsi,--en ainoastaan valmis, vaan minä tunnen todellisen tarpeen, +välttämättömyyden sinua palvella, uhrata sinulle kaikki, suojella +sinua, kantaa sinua näillä käsivarsillani. Niin, anna anteeksi, mutta +minä melkein toivoisin, että sinä joutuisit johonkin suureen vaaraan, +että minä saisin sinua pelastaa. + +Nyt vasta minä ymmärrän, mitä elämä on; minä ymmärrän koko olennollani +enkä ainoastaan järjelläni. Sen koko salaisuus aukeaa noustua minulle, +kun minä näin kosketan sinun poskeasi. Tässä, ihan tässä se aukeaa. +Selitys on minulle tullut enkelinä taivaasta, ihmeenä, täynnä uutuutta +ja viehätystä, ja on nyt meidän luonamme, on tuossa tuulahduksessa +noissa kuutamopilvissä, koko siinä mielialassa, mikä meissä nyt on. + +Mikä suuri onnen salaisuus on meille auennut! Sinä tahdot elää vaan +minulle, ja minä tahdon elää vaan sinulle. Kumpikin me tahdomme uhrata +koko elämämme toisillemme. Ei mikään onnettomuus siis voi mahtua meidän +välillemme. Ja siinähän se onkin onnen avain. Niinkauan kuin tämä tahto +meissä elää, niin kauan seuraa onni meitä luonnon välttämättömyydellä. +Ja meidänkö rakkautemme voisi kuolla! Rakkaus voi haihtua ainoastaan +sillä, joka ei ymmärrä sen suurta merkitystä elämässä,--joka pitää sitä +vaan omin päin syttyvänä ja sammuvana tunteena. Mutta me, Lyydi, sinä +ja minä, me ymmärrämme, että siitä riippuu koko meidän onnemme. Ja +sentähden me tulemme aina ylläpitämään sitä niinkuin pyhää tulta, me +tulemme kasvattamaan sitä yhä voimakkaammaksi! + +--Kiitos Alarik, kiitos näistä sanoista! Kuinka kauniisti sinä osaat +puhua! + +--Niin kultani, eipä todellakaan luulisi, että minä olen ammatiltani +afäärimies. + +--Tiedätkö, minä ensin häpesin, kun sinä rupesit puhumaan, että onni on +uhraantumisessa. Minä ihan pelästyin ettei minussa olisi mitään +semmoista uhraantumisen halua. Mutta sitten vasta huomasin, että sinä +sanot uhraantumiseksi juuri sitä onnea palvella toista; eihän se +oikeastaan ole mitään uhraantumista, kun se on onnea, vai kuinka? + +--Kas, kas, kun kuu pimeni yhtäkkiä, tuskin voin erottaa sinua +kultaistani,--tuossa on nenä, tuossa silmät, tuossa suu.----Lyydi, näin +pitäisi olla aina, juuri niinkuin nyt: että sinä istut tässä +vasemmalla, että kuu kulkee pilvissä, välistä peittyen, välistä +valaisten, ja me jonnekin matkustamme, tietämättä minne, vaan +matkustamme ja matkustamme----me kahden kesken, sinä ja minä.-- + +--Niinkö sinusta? Minä taas kuvailen sitä aikaa, kun tämä häämatka jo +on ohitse ja me olemme vihdoin asettuneet kotiimme. Minä istun ja +neulon jotakin ja sinä tulit omasta huoneestasi ja sanoit jotain +katsoen ikkunasta ulos kadulle, sitten istut minun viereeni,--ei, +nojatuoliin minua vastapäätä, ja kysyt minun ajatustani jossakin meidän +yhteisessä pienessä asiassamme,--ja silloin minä ajattelen itsekseni: +näin pitäisi olla aina,--me kahden kesken kodissamme, sinä ja minä. + +--No enhän minäkään oikeastaan ajattele, että aina matkustaisimme. +Tietysti minäkin ajattelen vastaista kotiamme. + +--Niin mutta kuinka sinä oikeen kuvailet sitä? Sano nyt ihan, ihan +niinkuin sinä kuvailet! Olethan sinä monta kertaa sanonut, mutta sano +nyt ihan niinkuin ajattelet. + +--Jaa, on sitten vähän eroa sinun kanssasi. Ei ollakaan kodissamme niin +yksin vaan me kaksi. Minä kuvailen, että pieni poika kiepsahtaa +jalkoihin: pappa, pappa, saanko mennä veneellä? Ja minä sanon: saat. + +--Ahaa, sinä ajattelet siis, että oltaisiin maalla? + +--Tietysti. Sehän on aina ollut minun ihanteeni. Me ostamme maatilan,-- +minä tiedän jo paikankin. Sen nimi on Kukkila--suuri hovi, koivu-aleea, +kaksikerroksinen rakennus. + +--Mutta, Alarik, eikö ne maksa hirveästi semmoiset maatilat? + +--Noin sata viisikymmentä tuhatta. + +--Herra jumala kuinka paljon! mistäs me semmoisia rahoja? + +--Niin katsos, olen ajatellut, että pantataan kaupungintalo. + +--Pantataan? Mitä se on? + +--Se on, että minä otan lainan ja annan vakuudeksi kaupungintalon. + +--Mutta millä sinä sitten lainan maksat takasin? Nehän ottavat meiltä +kaupungintalon, jollemme voi maksaa? Hyi, Alarik! + +--Mutta Lyydi! Minä luulen, että sinä itket? + +--Niin no ymmärräthän sinä, minun isäni vanha talo joutuisi vieraisiin +käsiin,--siellä olemme kaikki leikkineet lapsina, kasvaneet--siellä +kuoli ensin äiti ja sitten isä--hyvä isämme! + +--Rakas Lyydi, minä pyydän, säästä nyyhkytyksesi. Eihän sinun +lapsuutesi pyhyydet ole vielä joutuneet minun raateleviin käsiini! + +--Kas niin Alarik, nyt sinä suutuit! Sinun kanssasi ei todellakaan voi +mitään puhua! + +--Ja minä kun juuri rupesin sanoman, ettei sinun kanssasi voi puhua. +Sinä itket ja jätät hyvästit kaupungintalolle, ennenkuin vielä ymmärrät +mitä panttaaminen onkaan! Salli minun huomauttaa, että sinun itkusi +osottaa hyvin rumaa epäluottamusta minua kohtaan. + +--Minä itkin oikeastaan ihan toisesta syystä. Kun sinä sanoit: maalle, +kuvailin minä heti, että olisin yksin maalla, sinä olisit poissa, tuuli +vinkuisi ulkona.--Minä en voi semmoista, minä suoraan en kestäisi. +Minkä minä sille taidan! Olen kasvanut kaupungissa, aina ihmisten +joukossa, aina seuraelämässä. Minua kauhistuttaa maaseudun yksinäisyys. +Ja entäs se poikamme, josta puhuit,----entä jos se raukka yhtäkkiä +sairastuu tulirokkoon! Ei lääkäriä, ei neuvonantajaa, me kaksin vaan, +ihan tottumattomina ja kokemattomina! + +--Sinulla näyttää olevan helppo pyyhkäistä noin yhdellä vetäsyllä +kaikki minun aikeeni. + +--No mutta, rakas Alarik, älä nyt ole noin! Tietysti tehdään niinkuin +sinä tahdot, ja kyllähän minä vihdoin totun maallaoloon.--Saahan sitä +tottua kaikkeen tässä maailmassa! + +--No ja katso, taaskin alaleukasi värähti. + +--Niin no mitä minä sille voin, että minusta näyttää kolkolta?--Kas +niin, nyt ei puhuta enää siitä asiasta. Se on kumma, että aina kun +ruvetaan puhumaan tulevaisuudesta, joudumme riitaan. Eihän sitä yhtään +tiedä, mitä tapahtuu edes viikon perästä, ja me kun jo puhumme lapsista +ja maatiloista. No ja ole nyt niinkuin ennenkin. Anna kätes tänne näin, +Alarik!--Alarik! Eletään vaan, niinkuin ei mitään tulevaisuutta meillä +olisikaan. Unohdetaan kaikki. Kas tässä, johan sinun viinisi on ihan +kylmettynyt. Ota, juo minunkin viinini, en minä enää huoli. + +Ja samassa kuu taas tuli pilvestä. + +Lyydi työnsi itsensä vähän kauemmas Alarikista, pidellen kuitenkin +hänen olkapäistään, ja katsoen hänen silmiinsä nauroi. Kuu ja tuuli +leikittelivät hänen irtautuneiden kiharojensa kanssa. + +Alarik katsahti Lyydiin, naurahti nolouttansa peittäen ja veti hänet +luokseen. + +--Niin, niin, kyllä sinä olet oikeassa, sanoi hän suudellen Lyydiä. + +Mutta Alarikin suudellessa ja silitellessä häntä, hän katsoi pimeää +meren ulappaa kohden ja puhui hiljaa kyynelten kesken: + +--Minne me nyt menemme, minne matkustamme? Tietymättömään, +tuntemattomaan maailmaan, me kaksi, sinä ja minä. Kaikki he jäivät +rannalle, tädit, sisaret ja sukulaiset, niin varmoina meistä,--he +luulevat, että me jotain ymmärrämme ja osaamme elää ilman heitä. He +jättivät meidät oman onnemme nojaan--ja lähettivät tuntemattomaan +avaraan maailmaan, meidät kaksi kokematonta. + +Alarik vaan suuteli, eikä kuunnellut enää, mitä Lyydi sanoi. + +Ja vihdoin Lyydikin unohti huolensa,--eivätkä he enää puhuneet +toistensa kanssa. + + + + +III. + + +Varhain aamulla, kun ensiluokan matkustajat laivan perällä vielä +makasivat sikeimmässä unessaan, oli etukannella jo liikettä. + +Laivamiehet, lämmittäjät, masinistit kulkivat siellä kuin kotonansa +ainakin, syrjäyttäen matkustajia tieltään missä niin tarvittiin, +kolisivat askareissaan, viheltelivät ja, kun oli tarvis, kiroilivat. +Siirtolaiset, paitsi muutamia, jotka vielä viruivat tiedottomina +tavararuuman kannella, istuivat kaikki yhdessä joukossa tuulen suojassa +kokkaovien takana, polvet leuan alla, hiljaisina ja noloina eilisen +humalan perästä. + +Pienen punaseksi maalatun kirstun kannella istui jo Friidakin. + +Hän puheli muutaman siirtolaisvaimon kanssa, joka istui maassa hänen +vieressään ja hartaana kuunteli häntä, pidellen käsiään ristissä saman +laatikon kulmalla. + +Friida oli tunkeutunut hänen sydämmensä ytimiin ja munaskuihin, hänen +salaisimpien aivoitustensa perille. Ainoastaan yhdellä sanalla +Jumalasta oli hän voitettu ja itku tunkeutui hänen kaulaansa. +Katuvaisena hän oli tunnustanut Friidalle kaikki erhetyksensä ja +syntinsä. Ja, mikä pahinta kaikesta: hän oli kyllä ollut tilaisuudessa +kuulemaan Jumalan sanaa ja heränneiden ihmisten varoituksia, mutta oli +tieten tahtoin langennut pois totuuden tieltä. Ja nyt hän oli matkalla +Ameriikkaan, vastoin Jumalan tahtoa, sanoi hän. + +Hän itki kuin lapsi, kertoessaan tätä. + +Ei mikään, sanoi hän, voinut olla niin kauheata kuin vaeltaa ilman +Jumalata. Se oli niinkuin kaikki olisi kääntänyt kohti nurjaa puolensa; +ei missään ollut iloa eikä lohdutusta. Kun Herra on hyljännyt, niin on +ihminen maassa niinkuin varjo, ja hänen mielensä niinkuin elävänä +haudatun. + +Kuitenkin, vaikka hän olikin langennut pois Herrasta, ei Herra ollut +lakannut kutsumasta häntä, vaan olisi luvannut mielen rauhaa ja iloa, +jos hän olisi kääntynyt totuuden ja elämän tielle. Mutta hän ei ollut +kääntynyt. + +Ei ollut enää sitä voimaa, joka mahdottomat mahdollisiksi tekee. Tai +kyllä hänellä olisi voimaakin tarjottu, mutta hän ei ollut ottanut +vastaan. Ja nyt se oli jo liian myöhäistä. Nyt hän jo ajelehti hengessä +kuolleena kohti tuntematonta maata. Neljä lastansa jätti hän Suomeen, +vieraisin käsiin. Mies oli Amerikassa, ja rakkaus tätä miestä kohtaan +veti häntä vastustamattomalla voimalla tämän luo, vaikka hän hyvin +tiesi Jumalan tahdon, tiesi, että hänen olisi pitänyt tukehuttaa +halunsa ja jäädä kotiin lasten äidiksi, tyytyen miehen hylkäämänä +kohtaloonsa. + +Friida kuunteli hänen kertomustaan, niinkuin olisi kymmenettä kertaa +kuullut samaa satua. + +--Jaa, jaa, sanoi hän vähän väliä totutulla hyväntahtoisella +osanotolla,--ylhäältä tulee kaikki voima, ei ihminen itsestänsä mitään +voi. Perkeleen juonet ovat kavalat ja petolliset. Hän usein antaa +meidän järkemme sekaantua johonkin yhteen kysymykseen, kunnes emme enää +voi löytää tietä ulos eikä sisään. Niin olette tekin pannut liiaksi +sydämmellenne tämän yhden asian, ja olette unohtaneet, että kaikki +meidän maalliset asiamme, kaikki tekomme, mitä ikänä me teemme omasta +tahdostamme ja mielestämme, ovat yhtä synnilliset kaikkivaltiaan +edessä. Te haette vanhurskautta tekojen kautta. Te olette toivoneet, +että löydätte Jeesuksen, jos teette vanhurskautta. Mutta minä sanon +teille: löytäkää ensin Jeesus, niin te vanhurskautetaan. Tulkaa +Jeesuksen luo semmoisena kuin olette, hän hakee teitä, eikä odota +teiltä mitään. Te vaan ette tule. Hän on jo tehnyt kaikki, mitä teidän +vanhurskauttamiseksenne tarvitaan, ja odottaa vaan, että hän saisi +antaa teille oman rauhansa,--odottaa, milloin te tahdotte ojentaa +kätenne ottaaksenne sen vastaan. Älkää siis luottako omiin voimiinne, +älkääkö surko, ettette omin voimin ole mitään voineet. Mahdotontahan +teidän on enää palata, kun kerran olette laivassa ja kun piletti on +kalliisti lunastettu. Omistakaa siis Jeesus jälleen, ja niin saatte +rauhan sydämmeenne. Ja te menette iloisella mielellä Ameriikkaan, ja +siellä te ehkä onnistutte taivuttamaan miehennekin Herran puoleen ja +kerran palaatte yhdessä lastenne luo. + +Vastoin Friidan odotuksia tämä lohdutus ei tehnyt vaikutusta. Vaimo +rupesi jälleen hiljaa itkemään. + +--Minusta ei ole hänen kääntäjäänsä, sillä minä olen itse luopunut +totuudesta, sanoi hän. + +--No mutta siksihän minä sanookin: kääntykää jälleen totuuden tielle, +niin kaikki teille selvenee niinkuin ennenkin. + +--Jaa että kääntyisin takasin lasteni luo? + +--Ei. Jeesuksen luo. + +--Minä en taida tulla hänen luoksensa, niinkauan kuin olen tällä +tiellä. + +--Ei, ei. Te haette vanhurskautta teoissa. Ei tekojen kautta tulla +Jeesuksen luo, vaan uskon kautta. Onko apostoli Paavali turhaan elänyt +ja opettanut, koska emme vieläkään ymmärrä autuuden oppia. Usko tekee +autuaaksi, usko vanhurskauttaa. Uskokaa siis ensin Jeesukseen, tulkaa +ensin hänen luoksensa, omistakaa hän sydämmeenne, niin usko herättää +teille elävät teot. + +Ja kun siirtolaisvaimo yhä itki, alkoi Friida vihdoin kertoa hänelle +omasta henkisestä heräämisestään ja uudestasyntymisen salaisuuksista. +Kertoessa hänen ohimonsa punertuivat, melkeen lapsellisen viaton ilme +kirkasti hänen silmänsä, jotka yhtaikaa sekä hymyilivät että itkivät. + +--Minä olen onnellisin ihminen maailmassa, sanoi hän.--Minulla ei ole +mitään huolia, ei mitään vaivoja, minulla on vaan rauhaa. + +Minä olin aikoinani koulunopettaja. Jokapäivä opetin pieniä lapsia, +tuskittelin, toruin, hellyin, rankaisin, armahdin, aina sen mukaan kuin +mieleeni juohtui. Sanoivat, että minä olin hyvin onnistunut opettaja, +ja minua kiittivät kaikki ihmiset. He eivät nähneet minun sieluani +eivätkä tienneet kuinka pimitetty se oli. Ja itsessäni minä tiesin, +etten minä ollut mikään hyvä opettaja. Tavallisimmasti olin vaan +väsyksissä ja haluton kaikkeen. Lapset olivat minun mielestäni vaan +kiusankappaleita. Usein en pitänyt heitä puupalikoita parempina. Mutta +kun minusta oli se maine, että olin hyvä opettaja, olin minä lapsia +kohtaan hyvä vaan sen maineeni vuoksi. + +Eräänä päivänä ystäväni pyysivät minua mukaansa kuuntelemaan Ruotsista +tullutta uutta maallikkosaarnaajaa, jonka he sanoivat kääntävän monta +ihmistä Jeesuksen puoleen. + +Kuinka tyhjiltä ja vähän houkuttelevilta nuo heidän kehumisessa minusta +silloin tuntuivat! Menin sinne kuitenkin, en halusta, en edes +uteliaisuudesta, muuten vaan jouten ollessani,--ja ehkä vähän uhalla, +näyttääkseni, etten ainakaan minä käänny. + +Hän saarnasi ylösnousemuksesta. + +Sepä nyt jotakin, ajattelin minä! Minutko hän saisi uskomaan semmoisiin +juttuihin! Että Jeesus olisi lähtenyt haudastaan, ilmestynyt kuolemansa +jälkeen opetuslapsille ja sitten noussut taivaaseen! Minä päätin +edeltäpäin, että olen raukka, jos koskaan tulisin semmoista uskomaan. + +Hän alkoi ensin selittää lunastusta ja syntein anteeksiantamusta. En +ollut minä koskaan ymmärtänyt, mitä varten se olisi meille tarpeen, +että Jeesuksen veri on meitä puhdistanut synnistä. Ajattelin, että +hyvähän on tuntea puutteellisuutensa ja koettaa vapautua synnistä, +mutta en ymmärtänyt, miksi meidän olisi tarvinnut saada Jeesukselta +vanhurskauden todistusta, ennenkuin kelpasimme Jumalalle. + +Saarnaaja sen minulle selitti. + +Se oli meille tarpeen ijankaikkista elämää varten, jota meidän täytyi +jo tässä maallisessa elämässä alkaa. Ei ollut kysymys siitä, että me +vaan saisimme syntimme anteeksi, vaan oli kysymys siitä, että me, +saatuamme anteeksi, tulisimme ijankaikkisuuden pyhälle tielle. Tätä +tarkoitusta varten Kristuksen veri meidät puhdistaa. Ei kukaan voi +omilla ponnistuksillaan pestä itseänsä puhtaaksi. Mutta Kristuksen veri +pesee meidät ilman meidän ponnistuksiamme. Ja se pesee meidät +lumivalkeiksi, niin että kelpaamme Jumalan kasvojen eteen. Meidän uusi +elämä alkaa siellä. + +Sentähden, sanoi hän, ei kaikki ole siinä, että me olemme pestyt, vaan +siinä, että me olemme Kristuksen ansion kautta tehty mahdollisiksi +elämän tietä vaeltamaan. Me olemme tehty kelvollisiksi uuteen elämään. +Tahdoinmeko me myöskin elää? + +Ei ole siinä kaikki, että me näemme itsemme pestyiksi, mutta meidän +täytyy siis ilmoittaa tahtomme tulla Jumalan lapsiksi, ja ruveta +kulkemaan hänen teitänsä. + +Ja kuinka me sen ilmoitamme? Me ilmoitimme sen ottamalla vastaan +kasteen. Uudestisyntynyt ihminen tulee kasteen kautta ijankaikkisuuden +kynnykselle ja pyhityksen tielle. "Ettekö te tiedä, sanoo apostoli +Paavali, että me kaikki, jotka olemme Kristukseen Jeesukseen kastetut, +olemme hänen kuolemaansa kastetut? Niin me olemme siis hänen kansaansa +haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus on herätetty +kuolluista Isän kunnian kautta, niin tulee meidänkin uudessa elämässä +vaeltaa." + +Sitte hän alkoi puhua ylösnousemuksesta. Hänen puheensa oli voimakas ja +rohkea. + +Usko ylösnousemukseen, sanoi hän, ei ole vaan kuollut usko siihen, että +Jeesus on ruumiillisesti noussut haudastansa. Löytyy henkinen +ylösnousemus, usko siihen, että ristiinnaulitun Jeesuksen henki ja +voima on noussut ylös eläväksi hengeksi ja voimaksi hänen +opetuslapsissaan, niissä, jotka uskovat hänen nimeensä. + +Ja hän luki apostolienteoista Pietarin ja Johanneksen suuresta +ihmeestä, kun he saattamattoman paransivat. Pietari sanoi kansalle: +mitä te sitä ihmettelette, niinkuin me olisimme omalla voimallamme +hänen käymään saattaneet. Ei. Jumala on Jeesuksen kuolleista +herättänyt, ja sen me olemme nyt teollamme todistaneet. + +Pietari uskoi Kristuksen elävän hänessä, ja siksi Kristus vaikutti +hänessä. + +Usko elävään Kristukseen, sanoi hän, ei ole vaan siinä, että uskomme +Jeesuksen istuvan taivaassa Jumalan oikealla kädellä, vaan siinä, että +uskomme hänen elävän meissä. Niinkuin sanoo apostoli Paavali: "minä +elän; en enää minä, vaan Kristus elää minussa; sillä mitä nyt elän +lihassa, sen minä elän Jumalan pojan uskossa." + +Näin puhui saarnaaja, ja juuri nämä viimeiset sanat lankesivat syvälle, +sydämmeeni. Yhtäkkiä minä kiinnyin hänen saarnaansa ja olisin voinut +kuunnella häntä vaikka kuinka kauan. Joka lauseesta minä huomasin +tunkeutuvani yhä syvemmälle totuuden suureen salaisuuteen. Ymmärsin +siinä hetkessä, että lunastus ja synteinanteeksiantamus ei ollut +ainoastaan tyhjä lause, vaan että se oli suuri armo, joka oli minua +kohdannut, että kysymys oli elämästä ja tulevaisuudesta puhtaana, +pyhästä elämästä Jumalan lapsena. Minä ymmärsin ylösnousemuksen, +uskoin, että Jeesus Kristus on Jumala, jolle ei mikään ole mahdotonta, +ja että hän elää ja antaa omasta hengestänsä ja voimastansa niille, +jotka hänen nimeensä uskovat. + +Sieluni täyttyi pyhällä aavistuksella. Minä heräsin. Puin ylleni +Jeesuksen antamat lumivalkeat vaatteet. Ja niin minä olin +uudestasyntynyt. + +Uusi, uusi elämä avautui minulle, uusi elämä, niinkuin auringon +noustessa pitkän yön perästä. Ah, menisi vuosi, ennenkuin saisin kaikki +kerrotuksi. + +Tietysti minä päätin jättää koulun. Kaikki ihmiset sanoivat minulle: +mutta Friida, mitä sinä ajattelet, sinä, jolla on semmoiset +opettajalahjat! Sinä teet vahinkoa isänmaallesi; sinä tärvelet oman +tulevaisuutesi! + +Ei mikään voinut pidättää minua; sillä mikä toimi olisi voinut olla +suurempi ja jalompi kuin julistaa syntein anteeksiantamusta ja minun +vapahtajani ylösnousemusta. Ja vaikka minä kadotin maallisen ansioni, +en minä pelännyt mitään, sillä joka on kutsuttu evankeliumia +julistamaan, hän on antanut toimeentulonsa, elämänsä ja kuolemansa +Jeesuksen haltuun, eikä ne ole enää hänen asioitansa. + +Minä tahdon seurata häntä elämässä ja kuolemassa, kuinka voisin silloin +pelätä nälkää. + +Niin, minun suurin toivoni on, että minä kerran saisin kuolla niinkuin +hän on kuollut. + +--Minne fröökinä matkustaa nyt? kysyi siirtolaisvaimo, joka oli +kuunnellut suu auki Friidan puhetta. + +Friida hymyili. + +--En vielä tiedä, sanoi hän katsahtaen siirtolaisvaimoon.--Se riippuu +Jeesuksen tahdosta, enkä minä ole vielä lopullista käskyä häneltä +saanut. Maalle minä astun tässä kohta, sen tiedän, mutta minne siitä, +en vielä tiedä. + +Ja kun siirtolaisvaimo katsoi kummastuneena häneen, sanoi Friida: + +--Niin, ettekö ymmärrä, minä tahdon tehdä kaikki välittömästi hänen +käskystänsä, sentähden minä kuulostelen ja otan vaaria hänen äänestänsä +ja panen merkille kaikki, mikä tapahtuu hengessä. + +--Ja fröökinä kuulee hänen oman äänensä? + +--Jeesus on noussut ylös, ja elää meidän keskellämme, sanoi Friida. Hän +on nyt paraikaa tässä. Toissa yönä--Friida puhui hiljaa ja +salamyhkäisen juhlallisesti--minä olin pannut maata ihan tavallisesti; +olin lukenut ennen nukkumistani apostolienteoista Paavalin +kääntymisestä Damaskon tiellä, vaelluksista ja ihmetöistä, enkä +aavistanut mitään kun nukuin. Nukuin sikeästi kuin kivi, niin etten +tullut edes lamppua sammuttaneeksi. Keskiyön aikaan yhtäkkiä herään +siitä, että joku ikäänkuin olisi jotain sanonut ja selittänyt minulle. +Minä katsoin hämmästyneenä ympärilleni, sillä minä asun yksinäni eikä +minun huoneessani voinut olla ketään. Ja samassa minulle selviää, että +tämä ääni ei ollutkaan ihmisen, vaan oli Jumalan. Vaikka olin kuullut +sen unissani, muistin minä samassa ihan selvään, mitä minulle oli +sanottu. Ääni käski minun viipymättä lähteä matkalle. "Friida, Friida, +nouse ylös ja vyötä itsesi matkalle; sillä ensimmäisellä laivalla, joka +rannasta lähtee, tulee sinunkin lähteä; yhden päivän ja yhden yön +kuluttua pysähdy sille laiturille, jolle laiva ensimmäiseksi pysähtyy; +mene kyliin ja julista siellä taivaan valtakuntaa, odottaen minun +käskyäni."--Ja tässä minä nyt olen. + +--Fröökinällä on suuri usko! sanoi siirtolaisvaimo, ja samassa itsekin +kirkastui. + +--Fröökinä! sanoi hän. Jos minä nyt tulisin maalle teidän kanssanne, +ottaisiko Jeesus minutkin vastaan? + +Friida oli niin omissa maailmoissaan, että siirtolaisvaimon sanat +herättivät hänet kuin unesta. Hän ei ollut odottanut tämmöistä +keskustelun käännettä. Hän putosi niinkuin pilvistä. + +--Tekö jättäisitte Amerikan matkan? + +--Niin, jos jättäisin! + +--Mutta sanoittehan te äsken, että olette pannut koko omaisuutenne +Amerikan pilettiin, ettei teillä ole kuin eväät ja tuo piletti.---- + +--Niin kyllä, mutta enkö minä saisi seurata fröökinää ensi alussa.--Ja +eikö Jumala sitten ottaisi huostaansa myöskin minun ja lasteni +toimeentulon, jos tulisin uskovaiseksi niinkuin te. Minä olisin teidän +seurassanne vaan siksi kuin unohtaisin ja ainiaaksi, ainiaaksi +tukeuttaisin-- + +Friida pani kätensä silmilleen, niinkuin hieroakseen niitä, mutta +punastui vähitellen korviin asti. Ja hieno hiki nousi hänen +ohimnoihinsa ja otsaansa. + +Hän istui kauan niin, ja näytti kuin olisi sisällisesti taistellut. + +Sitten hän vihdoin laski kätensä siirtolaisvaimon polvelle, ja sanoi +verkalleen: + +--Jumala ei vaadi teiltä mitään sankaritöitä tullaksenne hänen +luoksensa. Jos te tahdotte tulla hänen luokseen, niin on tie sinne yksi +ainoa: omistakaa ensin Jeesus, ei ansaiten hänen armoansa jollakin +teolla, vaan tunnustaen hänen lunastuksensa ja uskoen hänen +ylösnousemukseensa.--Te koetatte teolla ansaita vanhurskautta. Se on +erehdys. Me tulemme vanhurskaiksi ilman ansiotamme. Niinkuin sanoo +apostoli Paavali: "He tulevat ilman ansiotansa vanhurskaiksi, hänen +armostansa, sen lunastuksen kautta, joka on Jeesuksessa Kristuksessa." +Ja toisessa paikassa: "Ei vanhurskauden töiden tähden, joita olimme +tehneet, vaan laupeutensa tähden hän meidät autuaiksi teki uuden +syntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta." Ja vielä: "Te +olette pestyt, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskaiksi tulleet +Herran Jeesuksen nimen kautta ja meidän Jumalamme hengen kautta." +Sentähden on ihan turhaa koettaa itse pestä itseänsä. Vaikka te kuinka +ponnistaisitte voimianne, te ette tule askeltakaan lähemmäksi Jumalaa. +Sillä tahrattomaksi ei saa kukaan itseänsä. Ainoastaan Kristuksen veri +voi sen tehdä. + +--Minä en kiellä teitä tulemasta ja seuraamasta minua. Mutta minä vaan +pelkään, että se olisi teille hyödytöntä, koska te sillä teolla vaan +hakisitte omaa vanhurskautta. + +Friida vaipui ajatuksiinsa ja surumielinen ilme levisi hänen +kasvoihinsa. + +Vasta pitemmän ajan perästä hän jälleen katsahti siirtolaisvaimoon, +silitti jonkun poimun hänen olallaan ja sai kyyneleet silmiinsä. + +--Minä tahdon rukoilla Jumalaa teidän edestänne, sanoi hän +ystävällisesti ja nöyrästi. + +Sitten hän otti taskustansa pienen punakantisen kirjan ja sanoi: + +--Tässä minä nyt opetan teille kauniin laulun, katsokaa näitä sanoja ja +laulakaa mukana. + + Oi Herrani, Jeesukseni, + Sä viaton, vanhurskas puoltajani, + Sä suuri ja nöyrä ja uskollinen, + Sinä ystävä parhain syntisien! + + Sun etehes, sun etehes + Mä lankeaa turvaten laupeutees + Ja veriseen uhriisi, haavoihisi, + Joilla parantaa tahdoit sydämmeni. + + Armosi suo, Henkesi suo! + Ja syntini saastani kauvaksi luo! + Ja itse sä täytä mun tuntoni vaan, + Ja mun ruumiini hallitse kokonaan! + + Täss olen ma, täss olen ma, + Oi Jumala, Isä ja Armahtaja! + Mun sielustain särje sä perkeleen työt, + Anna nöyryyttä, kun mua armossa lyöt! + + Puhtahaksi ja pyhäksi + Sun avullas tulla on tarpeheni. + Sua paitsi en voi, ilman armoas en. + Sulta rukoilen peson täydellisen. + + Kiitokseni armostasi + Sull ijäti nouskohon, Jumalani! + Taas laupeudestasi iloita saan, + Sinä puhdistat sydämmein kokonaan. + +Friidan laulaessa oli etukannella kaikki hiljennyt. Merimiehet +kävelivät varpaillaan ohitse. Masinisti asettui koneruuman luukulle +kuuntelemaan ja uninen ravintolaneiti pysähtyi kyökkihytin ovelle ja +lakkasi kovaäänisesti torumasta lakasijapoikaa.--Siirtolaisista +useimmat ottivat lakit päästänsä ja joku koetteli laulaa mukaan, +pyrkipä joskus tavua edellekin, kun oli hänellä sanat kyllä hyvin +tiedossa, vaikka ääni vaan ei riittänyt ja tahtoi katketa. + +Lopetettuaan laulunsa Friida pani silmänsä kiinni ja venytti kätensä +ristiin polvien päälle, ja näytti rukoilevan. + +Sitten hän katsahti merkitsevästi siirtolaisiin. + +--Kuinka on sielunne laita, rakkaat ystävät? + +He liikahtivat, hämmentyivät, katsahtivat maahan. Joku rykäsi. Muutamat +eivät voineet olla vilkasematta toisiin ja häpeissään naurahtamatta. + +Ei kukaan vastannut. + +Mutta Friida ei vastausta odottanutkaan. + +--Minun sydämmeni, sanoi hän, oli täynnä surua ja kauhistusta, kun minä +näin teidät eilen. Viinapulloa ilmassa heilutellen te huusitte hyvästiä +kotimaalle ja omaisillenne, lähteäksenne kauas vieraaseen maahan. Ja te +naiset! Sen sijaan kuin olisitte varoittaneet miehiä ja estäneet heitä +synnistä, sallitte te, että miesten toinen käsi oli teidän kaulassanne, +kun toinen pulloa heilutti. Voi häpeätä! Mitä te menette etsimään +Atlantin takaa, kun teillä ei ole Jumalaa sydämmessänne? Rikkautta, +onnea? Mutta mitä se auttaa ihmistä, jos hän kaiken maailman voittaisi, +ja saisi sielullensa vahingon. Vai luuletteko te, että te olette oman +elämänne mestarit? Ettekö usko, että kuolema voi teidät tavata, milloin +ette odotakkaan,--että se tulee niinkuin varas yöllä. Oletteko koskaan +katsoneet kuolemata silmiin, ja tulleet ajatelleeksi minne se teitä +vie? Yhtäkkiä, keskeltä teidän puuhianne ja toiveitanne te temmataan +toiselle tielle. Silloin te lähestytte sitä suurta tuomiota, jota ette +ole eläessänne kertaakaan tahtoneet ajatella. Se on niinkuin joku +kulkisi pitkin tietä, pyrkien kylään, jossa pidetään talkoita. Hän +kulkee iloissaan ja huoletonna ja jo matkalla ryyppää pullostansa. +Mutta ennenkuin hän ennättää perille, tarttuu häneen vahva käsi ja +sanoo: sinä tahtoisit tuonne kylään, jossa talkooväki iloitsee ja tytöt +tanssii, mutta sinnekö minä olen sinut asialle lähettänyt? Nyt minä +sanon sinulle, koska olen löytänyt sinut väärältä tieltä, että tässä on +sinun matkasi pää. Tästä minä vien sinut toiseen taloon, jossa käräjiä +parhaillaan istutaan ja sinua juuri odotetaan. Oletteko ajatelleet, +ettette tekään voi itse määrätä teidän matkanne päätä, vaan että on +toinen, joka siitä määrää. Te pyritte Amerikkaanne, ja te juotte ja +mässäätte sinne mennessänne; mutta kavahtakaat itseänne, ettei +väkevämpi käsi tule ja pysäytä teitä kesken tietänne ja vie teitä +ijankaikkisen tuomioistuimen eteen! Oletteko ajatelleet, että kuolema +on se tienhaara, joka johtaa tämän tuomarin eteen,--kuolema, josta ette +tiedä, tuleeko se vuoden perästä, vai huomenna, vai tänään, vai ehkä +juuri nyt tällä hetkellä! Oletteko ajatelleet, että kuolema on +armonajan loppu,--että se on matkan pää, jossa seisoo ijankaikkisuuden +käräjätalo, jonne teidän on tuleminen, jonka kynnyksen yli teidän on +astuminen! Oletteko te ajatelleet, mitä te vastaatte, kun hän teiltä +kysyy ja terävämpänä kuin kaksiteräinen miekka tunkeutuu teidän +sieluunne ja henkeenne ja jäseniinne ja ytimiinne, ajatustenne ja +sydämmenne aivoitusten perille! Voi teitä silloin! Mitkä ajatukset +silloin kuohuvat teidän mielissänne, kun te tiedätte vaan, että kaikki +tulee ilmi, suurimmasta pahasta työstä pienimpään,--ettei mikään voi +jäädä peittoon! Mitä, mitä te vastaatte tuomarille ja millä te aijotte +itseänne puolustaa? Ja voi teitä onnettomia ihmisparkoja sinä hetkenä, +jolloin te saatte kuulla nuo kauheat sanat: menkäät pois minun tyköäni +te kirotut, siihen ijankaikkiseen tuleen, joka valmistettu on +perkeleelle ja hänen enkeleillensä! Ajatelkaa, mitä se on: +ijankaikkisuuden polttavat tuskat! + +Voi ettette osaa käyttää hyväksenne tätä armon aikaa, joka virtaa +teidän ohitsenne hetki hetkellä ja tunti tunnilta, käyttää sitä +pelastuaksenne välttämättömästä kadotuksesta! Ettekö ymmärrä, että +elämä on annettu ihmisille pelastukseksi eikä kadotukseksi? Kaikki on +tehty, mitä tehdä voi, että pelastuisitte. Jumala itse on astunut +maahan ja vaeltanut meidän keskellämme, täydellisessä alentumisen +tilassa, antanut elämänsä kuolemaan meidän synteimme tähden, mutta +ottanut sen jälleen takaisin! Kärsinyt pilkkaa, häväistystä, ja antanut +elämänsä--lunastaakseen synnistä omat pilkkaajansa ja häpäisijänsä! Oi +rakkauden mittaamatonta syvyyttä! Ja voi niiden synkkää pimeyttä, jotka +tämmöisen rakkauden hylkäävät, joilla on uskallusta sysätä luotaan +semmoisen armon! Herra antakoon teille armoa ettette möisi +ijankaikkista elämätänne joihinkin mitättömiin ajallisiin etuihin, +lihallisiin nautintoihin, rikkauden ja mammonan palvelemiseen! + +Joku vanha vaimo, joka oli hartaana kuunnellut Friidan sanoja, lankesi +yhtäkkiä polvilleen, ja purskahti hillitsemättömään itkuun. + +--Armahda Herra minun kurjaa sieluani, huusi hän, ja vavistus puistatti +hänen heikkoa ruumistansa. + +--Tahtooko hän, ettemme lähtisi Amerikkaan, kysyi joku siirtolaisista +toiselta.--Se on myöhäistä nyt. + +Mutta Friida nousi seisaalleen, silmissä hartauden liekki, ja vaihtaen +ankaran äänenpainonsa leppeään, sanoi: + +--Ei, rakkaat ystävät. Minä en tahdo kääntää teidän matkaanne +Amerikasta pois. Laiva teidät sinne vie. Minä tahdon vaan sanoa teille, +että etsikäät ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin +kaikki nämät teille annetaan. Minä tahdon vaan, että te lähtisitte +sinne Jeesus sydämmessä. Sinne ja joka paikkaan muuanne. Minä tahdon, +että te ette hylkäisi Herran suurta armoa! + +Ja nostaen kätensä ristiin päänsä yli hän huusi: + +--Tulkaa siis Jeesuksen luo! Tunnustakaa hänet Herraksenne! Omistakaa +hänet sydämmiinne! Teidän syntinne ovat anteeksi annetut. Pelastus on +tarjona teille, ja sovitus suoritettu teidän pahoista töistänne. +Ijankaikkisuuden tuomari on tunteva teidät vanhurskaiksi, kun te +tulette hänen eteensä, ja hän on julistava teidät vapaiksi ja päästävä +teidät siihen ijankaikkiseen iloon, joka on vanhurskaille valmistettu, +jos te vaan itse tahdotte käyttää hyväksenne jo suoritettua sovitusta. +Ilmaiseksi teille tarjotaan elämän ijankaikkisuus, teille, jotka +ansionne mukaan olette ijankaikkisen kadotuksen lapsia. Tulkaa, tulkaa! +Teidän puolestanne on toinen suorittanut pääsymaksun ikuiseen iloon, ja +tekö ette tahtoisi astua sisälle! + +Siirtolaiset katsoivat totisina ja neuvottomina eteensä. Jos heille +olisi ennen näin puhuttu, he ehkä olisivat langenneet polvilleen ja +muuttaneet elämänsä; mutta nyt--Amerikan matkalla--ajatella Jeesusta ja +hänen seuraamistaan! Sydän tahtoi kouristua, kun mielessä vilahti +eletty elämä ja sen turhuus ja tietymätön tulevaisuus. Mutta kone kävi, +tuku-tuku tuku-tuku, laineet jäivät läiskähtäen jälkeen. Tosin oli +vielä yksi kotimainen satama käymättä. Mitä jos vielä palaisi--! Kaikki +särjetyt siteet solmisi uudelleen. Ihmiset sanoisivat: oletko hullu, +kun kesken matkaasi takasin tulit! Mutta he saisivat vastaukseksi: minä +olen tullut uskovaiseksi, minä en tahdo palvella mammonaa ja tahdon +elää siinä köyhässä maassa, mihin Jumala on minut asettanut, +nurkumatta, valittamatta, kuolinpäivääni asti! Mitä jos todellakin! + +Ei, ei, se on kaikki hullutusta! + +Ja olihan saarnaaja itsekin sanonut, ettei hän vaadi palaamaan,--että +laiva vie, eikä sille enää mitään voi! + +Friidan yhä äänekkäämpi puhe oli herättänyt ensi luokankin matkustajain +huomion, joista useimmat olivat jo vähitellen nousseet, juoneet +aamukahvinsa ja tulleet vilvoittelemaan. + +Muutamat heistä tulivat ylös komantosillalle ja istuutuivat tuoleille +katsoaksensa alas etukannelle. + +He olivat nyt kaikki keskenään tuttuja ja he katsahtelivat vuoroin +toisiinsa ja vuoroin alas, Friidan puhuessa, nähdäkseen, minkä +vaikutuksen tämän esiintyminen ja huudahdukset kehenkin tekivät. Ja +vihdoin he antautuivat innolla ratkaisemaan kysymystä siitä, miten +tuommoinen ilmiö kuin Friida olisi selitettävä. + +Eilinen kauppias tiesi kertoa tunteneensa monta samallaista +maallikkosaarnaajaa. + +--Ei luulisi, sanoi hän, mutta niistä saavat useat varsin nättiä +sisääntuloja tuosta toimestaan. Heille lahjoitetaan välistä paljonkin. + +Ja kauppias oli aivan varma siitä, että sisäisimpänä aiheena tässä +tapauksessa niinkuin kaikissa muissa täytyi olla itsensä elättämisen +välttämättömyys. Pelastusarmeijan kapteenilla hän väitti olevan palkkaa +75 markkaa kuussa. + +Hän höysti puhettaan monilla sukkeluuksilla ja matkustajat nauroivat +sydämmellisesti. + +Mutta joku väitti häntä vastaankin. Pelastusarmeijan kapteenilla ei +ollut kuin 10 tai 12 markkaa viikossa. Ja aivan mahdotonta oli otaksua, +että kukaan rupeaisi afäärin vuoksi semmoiseen toimeen, joka ei enempää +tuottanut ja sitäpaitsi oli niin perin luonnoton. + +--Ei, sanoi hän--ja se oli eilinen nuori aviomies,--löytyy aivan +luonnollinen selitys tuommoisiin epäluonnollisuuksiin. + +Hän viittasi sormellaan alas Friidaa kohden ja alkoi puhua hiljaisella +äänellä, etteivät naiset kuulisi, joita seisoi taaempana. + +Hän siteerasi tunnettua kirjailijaa, joka väittää, että tämmöisten +naishenkilöjen kiihtyminen Jeesuksen persoonaan on selitettävä heidän +tarpeestaan omistaa ja rakastaa mielikuvituksen luomaa ihannekuvaa, +koskapa heidän luonnollinen rakkaudenvaistonsa ei ole voinut tai ei ole +onnistunut löytää rakkauden esinettä elävästä todellisuudesta. + +Kauppias oli heti valmis luopumaan omasta selityksestään. Hän yhtyi +kokonaan tähän, ja tiesi nyt puolestaan valaista asiaa elävällä +esimerkillä eräästä vanhastapiiasta, joka, kun ei saanut miestä, oli +sen asemesta ottanut kainaloonsa piplian. + +Ja taas hän sai osaksensa yleisen kättentaputuksen ja naurun. + +Kröijer antoi kolmannen selityksen, ja häntä kuuntelivat kaikki +totisina. + +--On luonteita, sanoi hän, jotka eivät voi elää ilman julkista +vaikutusta ja yleistä huomiota. Monelle naiselle lienee semmoinen +huomion herättäminen mahdollinen ennen kaikkea heidän kauneutensa +avulla,--epäilemättä sangen usein myöskin älykkyyden ja esiintyvien +luonnonlahjojen avulla. Mutta--milloin erinomaisempi kauneus, älykkyys +tai tämmöiset luonnonlahjat puuttuvat ja huomion herättäminen siis +käypi mahdottomaksi, silloin on jäljellä vaan yksi tie: se on se, jonka +näemme tuolla.-- + +Selityksen hyväksyivät kaikki tyytyväisellä myöntämisellä. + +Yksi naisista ei voinut olla huudahtamatta: + +--Todellakin, miksi olisivat kaikki tuollaiset muuten niin +epäonnistuneen näköisiä! + +Vilkas ja erittäin innokas keskustelu tästä asiasta jatkui vielä +peräkannella, jonne matkustajat siirtyivät tuulen suojaan. Mutta se +keskeytyi äkkiä, kun Friida ilmestyi sinne panemaan nyyttiänsä kokoon. + +--Alarik, rakas Alarik, sanoi nuori rouva, juosten ihan hengästyneenä +miehensä luo,--minä pyydän, älä jumalan tähden jätä minua yksin! +Tiedätkö, se tahtoi tulla minua puhuttelemaan. Minä näin ihan selvästi, +että se jo lähestyi ja aikoi istua minun viereeni. Kuinka +epämiellyttävää! Ajatteles, jos se olisi tullut minulta kysymään tuota, +mitä ne nyt aina kysyvät: kuinka on sielunne laita?--vai mitä se +onkaan. Mitä ihmettä minä olisin sille vastannut!--Hyi! + +Samassa laiva vihelsi, ja niemen takaa näkyi virran suu ja kaupunki,-- +viimeinen ennen laivan lähtöä Suomesta. + +--Ainoastaan puolentunnin viivyntä! ilmoittivat laivamiehet. Eikä +kukaan matkustajista mennyt maihin. + +Yksin Friidan hoikka, mustiinpuettu vartalo näkyi kiiruusti +pujottelevan rantaväen keskellä ja sitten hälvenevän pois kaupungin +katuihin. + +Etukannen matkustajat katsoivat hänen jälkeensä kurottautuen laivan +korkean laidan yli. He olivat vaiti. Muutamilla oli kyyneleet silmissä +Friidan hyvästijätön jälkeen. Siirtolaisvaimo istui kokkakannen päällä, +jalat ristissä allansa, silmät itkusta punasina, ja suruissaan +nyökytteli ruumistaan edestakasin. + +Hetken kuluttua laiva jo tuprusi Itämeren lounaista taivaanrantaa +kohden. + + + + + + +TOINEN OSA. + + + + +IV. + + +Kröijerin asianajokonttoriin pääkaupungin suurimman kadun varrella oli +ensimmäisinä arkipäivinä pitkien pääsiäispyhien jälkeen kokoontunut +paljon väkeä,--asiamiehiä, neuvonpyytäjiä, käräjöitsijöitä mitä +erilaisimpia. + +Hänen oli tapana tulla aamupäivällä esille odotushuoneeseen 10:n +ajoissa, mutta nyt oli kello jo yli 11, eikä häntä vielä kuulunut. +Ovella ei ollut mitään ilmoitusta, että hän olisi ollut matkoilla, +jolloin tietysti joku apulaisista olisi ollut hänen sijassaan. + +Jotkut odottavista tiesivät kertoa, että Kröijer jo ennen pääsiäistä +oli ilmoitettu arveluttavasti sairastuneeksi ja tahtoivat otaksua, että +sama syy nytkin oli esteenä. Mutta toiset väittivät, että siinä +tapauksessa olisi tavallisuuden mukaan kaksi apulaista työssä, nyt +sitävastoin ei ollut ketään, ja he päättivät varmuudella, että kohta +ovi aukenisi ja hän itse näyttäytyisi kynnyksellä,--ei siis tarvinnut +muuta kuin malttaa ja odottaa. + +Joku kolmas, vähän epäröittyänsä, meni kaikkien kehotuksesta +telefoonille ja soitti Kröijerin yksityiseen asuntoon. + +Hän ei saanut ylös. + +--Näettekö nyt, telefooni on suljettu, ettei sairasta häirittäisi, +sanoivat yhdet, + +--Eikö mitä, hän on matkalla sieltä tänne, päättivät toiset. + +Ei kukaan mennyt pois, vaan kaikki jäivät odottamaan. + +Kaksi läsnäolevista rupesivat keskenään puhumaan Kröijeristä. Ja he +kilpailivat keskenään kehumisessa, niin että kun toinen puhui, toinen +ei häntä kuunnellut, vaan mietti mitä ihmeellisempää vielä kertoisi. Ja +vaikka he olivat puhuvinaan kahdenkesken, vetosivat he kilpailussaan +kumpikin kuuntelijoihin, jotka kaikki seurasivat heidän keskusteluaan. + +Kröijerin voittanutta ei ollut asianajajien joukossa. Hänen ei +tarvinnut muuta kuin näyttäytyä oikeuden edessä ja antaa valtakirjansa, +kun jo kaikille oli selvänä, mikä puoli tulisi voittamaan. + +Erinomaisen vaikutuksen teki hänen näennäisesti väsynyt, kalpea +olentonsa. Hän oli anastanut itselleen etuoikeuden istua oikeuden +edessä niinkauan kuin pöytäkirjoja luettiin ja muita valmistuksia +tehtiin. Ja eipäs ollut yksikään tuomari häneltä sitä kieltänyt. Toisen +jalkansa hän tavallisesti nosti toisen jalan päälle ja nojautui +veltosti retkahtaneena tuolin selkään. Ei kukaan kuulijoista silloin +viitsinyt kuunnella, mitä vastapuolella puhuttiin, ja kaikki vaan +odottivat häntä. Kun hän sitten alkoi nenäliinalla prillejänsä hieroa, +silloin jo tiedettiin, että kohta hän alkaa puhua. Ja kun hän vihdoin +nousi, oli kaikki häntä varten hiljennyt. Olisi neulan kuullut +putoovan. Tuomarit, kirjurit, raatimiehet höristivät korvansa, kun hän +avasi suunsa. Ja Kröijer ei huutanut. Tavattoman hiljaisella äänellä ja +hyvin harvaan hän alkoi. Ja tämä se juuri enin jännitti huomiota. +Kaikki näkivät selvään, että puhuminen häntä rasitti ja kyllästytti, ja +siis täytyi häneltä odottaa ainoastaan semmoisia sanoja, jotka olivat +äärettömän tärkeät joka ikinen. + +Oli kumminkin suurempia juttuja, joissa Kröijer esiintyi vähemmin +hiljaisena. Niissä oli aina joku pääasia, johon hän tahtoi ikäänkuin +kerätä kaikki voimansa. Hän alkoi hiljaa, niinkuin tavallisesti. Mutta +sitten näkyi, kuinka hän virkistymistään virkistyi, mitä lähemmäksi +ratkaisevaa kohtaa tultiin. Hänen kasvonsa vähitellen elpyivät, hänen +ryhtinsä tuli voimakkaammaksi, ja sana sanalta kasvoi puheen lämpö. +Vihdoin ei ollut enää mitään jäljellä entisestä väsyneestä ja hiljaa +puhuvasta asianajajasta, vaan esillä oli äärimmäisiin jännittynyt, +intohimoisella vakaumuksen voimalla ja tulisella terävyydellä puhuva +Kröijer. + +--Ei mikään mahti sinä hetkenä seisonut häntä vastaan! sanoi nuoremman +näköinen keskustelevista herroista, joka oli antanut tämän viimeisen +kuvauksen Kröijeristä. + +Kun toinen ei voinut enää voittaa, käänsi hän yhtäkkiä toisaalle: + +--Paha vaan, että hän tahtoo olla vähän liian kallis. + +--No, olihan toisia asianajajia, saattoihan kääntyä niiden puoleen, jos +Kröijer tuntui liian kalliilta. Eihän ollut mitään pakkoa valita häntä. +Mutta eipäs vaan muut kelvanneet! + +--Tjah! Kröijer ei aina innostunut, ja--valitettavasti kyllä--silloin +saattoi asia mennä myttyyn häneltä yhtä helposti kuin jokaiselta +muulta. Kröijer oli hyvä ainoastaan silloin kuin hän innostui. + +Nuorempi alkoi vähän kiivastua. + +--Onhan luonnollista, että asianajaja panee enin huomiota ja tuhlaa +voimaa semmoisiin juttuihin, joiden voittaminen hänelle on tärkein. + +--Mutta silloin nousee ehdottomasti kysymys siitä, mitä juttua hän +pitää tärkeimpänä. Tietysti sitä, josta hänelle enin maksetaan, vai +kuinka? + +Nuorempi herra, joka nähtävästi oli ja tahtoi olla Kröijerin läheinen +tuttu, ei tiennyt kuinka osottaisi halveksimistaan tuommoiselle +otaksumiselle. + +--Kröijer ei ole mikään asianajaja, sanan tavallisessa merkityksessä, +sanoi hän. Hän on ennen kaikkea poliitikeri ja hän on semmoisena +arvosteltava. Hänellä on suuria tarkoitusperiä valtiollisessa +suhteessa. Hän tahtoo vaan saada jalansijaa ja merkitystä +rahamaailmassa, jotta sitten voisi käyttää valtaansa aatteen +palvelukseen. + +Mutta vanhempi herra oli kerran päässyt kriitilliselle kannalleen, ja +hän tahtoi siinä pysyä. + +--Poliitinen merkitys? Poliitinen merkitys, mitä varten se on tarpeen? +Se on, tiedänmä, juuri rahan vuoksi tarpeen! Rahoja tarvitaan +poliitista merkitystä varten, mutta poliitista merkitystä rahoja +varten,--siinä koko juttu. + +--Teille on siis tuntematonta, että Kröijer tulee asettumaan +vapaamielis-radikaalisen puolueen johtajaksi? + +--Vapaamielis-radikaalisen tai kansallis-konservatiivisen tai +progressiivis-kansanvaltaisen tai minkä puolueen hyvänsä,--onko niitä +vielä muita? Mutta minä sanon teille, että kaikki nuo puolueet ovat +vaan eri nimiä samalle asialle. On ihan yhdentekevää, millä niistä +tahtoo itseänsä kaunistaa. Asia pysyy aina samana, ja se on: muut pois +ja minä sijaan! Ja ainoastaan nuorukaiset, niinkuin te, voivat +kuvailla, että mikään maailmassa muuttuu siitä, että tämä tai tuo tulee +vallan päälle. Mutta kokemus opettaa, että kaikki, jotka pyrkivät +vallan päälle, ovat samallaisia ja pyrkivät sinne samasta syystä. Mikäs +sitten olot muuttaisi. + +Nuori herra kiihoittui niin, ettei hän voinut enää istua paikallaan. +Hän lopetti kaiken keskustelun ja nousi muka katsellakseen ikkunasta. + +Toinen huomasi menneensä liian pitkälle ja muutti samassa äänensä. + +--Eipä siltä, sanoi hän, etten minä myöntäisi Kröijerin ansioita. Minä +olen ensimmäinen ihailemaan häntä--personallisuutena. Ilman leikittä, +minä luulen, että hän on tulevaisuuden mies,--niin, minä luulen, että +hän aikaa myöten tulee korkeimpaan hallitukseen. + +Hän oli melkeen liikutettu omista sanoistaan. Mutta katsahtaessaan +ympärilleen hän huomasi, että joku mykistä kuulijoista veti vähän +suutansa nauruun. + +--Mutta--sanoi hän heti, ikäänkuin jatkaakseen edellistä ajatusta,-- +siinä on yksi suuri "mutta". Kaikki riippuu nimittäin hänestä +itsestään. Yksi väärä tai taitamaton käänne,--ja kaikki on hukassa. +Yleisö on tarkkasilmäinen, ja se katsoo Kröijeriä kaikilta puolin.-- + +Kaikki katsahtivat häneen odottaen selitystä tähän kummalliseen +loppuväitteeseen. + +Mutta samassa saapui toinen apulaisista hengästyneenä odotushuoneeseen. + +Sanaakaan sanomatta hän riisui päällystakkinsa, jonka pani tuolille. Ei +vastannut yhteenkään kysymykseen, jotka tulvana lensivät hänen +ylitsensä. Korjasi vaan kauluksensa ja kaulahuivinsa taltuttaen yhä +hengästystään, pyyhki hien otsaltaan, tuli melkeen keskelle huonetta, +ja, kääntyen odottajiin päin, sanoi: + +--Kröijer--huh-huh--on tänä--huhhuh--aamuna--kuollut. + +Odottajat jäivät suu auki. + +--Kuollut?! + +--Kröijer kuollut! + +Vaikenivat ihan sanattomiksi. Mikä vaipui mietteisin, mikä kääntyi +pois, mikä katsoi maahan. + +Ja vasta pitkän aikaa näin oltuaan syvässä äänettömyydessä yksi ja +toinen alkoi puhua kuiskutellen toiselle. Apulaisen kanssa suorittivat +asiansa myöskin kuiskuttamalla. Juhlallisina ja hiljaa liikkuivat +huoneessa, minkä liikkuivat. Ja varpaillaan kulkivat vielä +rappusissakin. + +Sanoma Kröijerin kuolemasta levisi tuulen nopeana kaikkialle. + +Ja joka paikassa se samalla tavalla herätti hämmästystä, ei siksi, että +hän olisi ollut kuollakseen liian terve, sillä hän oli kyllä ollut +viime aikoina kovin rasittunut ja huonontunut, vaan siksi, että hänen +kuolemansa näyttäytyi kaikkien silmissä jonkinlaiselta järjettömyydeltä +kohtalon puolelta. + +Mies parhaassa iässään! + +Kesken kaikkia aikeitaan! + +Kuuluisuutensa juuri tavoitellessa huippuaan! + +Ylioppilashuoneella arvosteltiin tapausta innokkaimmin, ja monella +tavalla ratkaistiin kysymys siitä, mikä oli vikana, ettei Kröijer +saanut elää. + +Vaikka hän jo aikoja sitten oli ollut vetäytynyt pois +ylioppilaspiireistä, seurattiin täällä kuitenkin tarkkaan hänen +kohtaloaan, sillä hän oli kerran nostava uuden ajan lipun siellä ulkona +valtiollisessa maailmassa,--sen saman, jota hän täällä oli rakastanut +ja palvellut. Kaikki tiesivät, että asianajo oli ollut vaan keinona +hänelle, ja ymmärsivät, että hän vaan tahtoi ensin siellä yläilmoissa +saada vankan ja merkitsevän aseman. Kerran hän oli vielä tuleva takasia +ja sanova: Tässä minä olen, tässä ovat minun aatteeni entisillään ja +tässä se vanha lippu. Eteenpäin nyt! Nyt on aika tullut! Nyt minä vien +teidät perille! Tasa-arvoisuuteen, veljeyteen, vapauteen! + +Mutta nyt tuli kuolema. + +Ja sentähden ylioppilashuoneella ei voitu uskoa, että mikään +satunnaisuus olisi ollut syynä Kröijerin kuolemaan. Mahdotonta oli, +että sokea kohtalo olisi katkaissut hänen elämänsä langan vastoin hänen +tahtoaan. + +Oli kolme mielipidettä. Yhdet sanoivat, että hän olisi tehnyt +itsemurhan. Syytä siihen he eivät ilmoittaneet ja se sai mielellään +olla arvoituksena kaikille. Jos jokin tuntematon salaisuus olisikin +piillyt hänen elämässään, niin se olisi ainakin ollut jotain +inhimillistä, ja kuolema olisi niinmuodoin ollut selitettävissä: hän +itse tahtoi, ja siksi hän kuoli.--Tätä huhua ei kuitenkaan voitu uskoa, +ja sitäpaitsi kerrottiin tosiasiana, että hän oli ollut hyvin sairaana +ennen kuolemaansa. Ja jäi siis jäljelle joko ajatella, että tauti oli +hänet tappanut, taikka, että Jumala oli hänet kutsunut pois. +Jälkimäinen otaksuminen ei tyydyttänyt ketään, sillä se ei vastannut +kysymykseen. Jos Jumala oli kutsunut, niin saattoi kysyä: miksi Jumala +oli kutsunut? mutta sehän oli juuri samaa kuin kysyä: miksi Kröijer oli +kuollut? Niitä oli kuitenkin semmoisia, joita tämä vastaus täysin +tyydytti, ja he melkeen kiivastuivat, jos asiasta vielä edemmäs +väiteltiin. Useimmat ottivat asian käytännölliseltä kannalta hakien +syytä Kröijerin luonteesta ja tavoista. Se oli kyllä tauti, joka tappoi +hänet, sanoivat he, mutta hän oli itse syypäänä tautiin, Hän oli ollut +tunnettu siitä, ettei hän hoitanut itseänsä eikä välittänyt +terveydestään. Hän oli rasittanut itseään aivan liiaksi, oli +matkustellut kylminä pakkasina, aukonut turkkiansa milloin päähän +pisti. Ihmisen täytyy toki hoitaa itseänsä!-- + +Suurella uteliaisuudella kuunneltiin niiden mielipidettä, jotka olivat +olleet mukana patoloogisessa laitoksessa, kun ruumis avattiin. Ne +hylkäsivät kaikki teoloogiset ja muut aatteelliset näkökannat, ja +suoraan sanoivat, mikä oli syy Kröijerin kuolemaan. Ne olivat +lääkäreiksi aikovia. + +Ja heidän selityksensä oli seuraava: + +Kun ruumis oli avattu, huomattiin sydämmen hiippalämssät +(mitraalivalvelit) kokoonkutistuneiksi ja niiden päällä koko joukko +pieniä ryynin tapaisia kasvannaisia. Vasen puoli sydäntä oli muuten +hyvin vahvaksi kehittynyt. Nämät kaikki seikat olivat seurauksia +tavallisesta sydämmen sisäkalvon tulehduksesta. + +Aivoja tutkittaessa huomattiin niissä suuri pehmentynyt ala, ja kun +tarkastettiin verisuonia niiden pohjalla, löydettiin eräässä +suuremmassa artteerissa embolus, joka oli vaikuttanut tukkeutumisen ja +pehmennyksen. + +Kuoleman selvä syy oli siis siinä, että yksi mitraalivalveleiden päällä +olevista kasvannaisista oli irtautunut ja sydämmestä lähtevän veren +mukana osunut aivoihin. Semmoinen embolus olisi tietysti voinut kulkea +muuannekin kuin aivoihin ja silloin ei seurauksena olisi ollutkaan +kuolema. Tämmöisellä sydänvereen osuneella ryynisellä on se +ominaisuus, että se, tullessaan suonien haaroutumiskohtiin, voi siihen +pysähtyä pitemmäksi aikaa, ikäänkuin kahden vaiheille, minkä tien +valitsisi. Heiluttuaan siinä edestakasin se vihdoin syöksyy +jompaankumpaan haaraan ja niin taas liikahtaa yhden välin eteenpäin +seuraavaan haaroutumiskohtaan asti, ja niin edespäin. Sattumasta siis +kokonaan riippuu, että tämmöinen embolus osuu juuri aivoihin. Mutta jos +se kerran sinne osuu, niin on kuolema välttämättömyys. + +Yhtä paljon huomiota, mutta vähemmän arveluita herätti Kröijerin +kuolema vanhempien kansalaisten piireissä. + +Erään suuren krediittilaitoksen neuvotteleva kokous, jonka jäseniin +Kröijerkin kuului, piti paraillaan istuntoa, kun kuolonsanoma saapui. +Kaikki herrat nousivat juhlallisina sijoiltaan, ja jonkun hetken +kuluttua syntyi hiljainen keskustelu sen taudin laadusta, joka +Kröijerillä oli ollut. Heillä oli koko kysymys vaan siinä, ja siinä sen +ainoa ratkaisu. Heillä oli tietoja lääkäreiltä, jotka olivat olleet +kutsutut sairasta hoitamaan. Ja nyt kertoi sanantuoja, että lääkärien +arvelut taudin laadusta olivat näyttäytyneet oikeiksi. Syy +katastroofiin oli epäilemättä sydämmen sisäkalvon tulehdus. +Endocarditis. Ja kun yksi herroista kertoi, mitä hän tämmöisen taudin +mahdollisista seurauksista tiesi--häneltä oli yksi sukulainen siihen +kuollut,--niin huomasivat kaikki, että jos Kröijerillä todella oli +ollut samallainen taudin seuraus, hänen olisi ollut mahdoton jäädä +eloon, ja siis oli täytynyt kuolla. Sama herra selitti, että +endocarditis on tavallisimmasti seurauksena nivelreumatismistä. Ja +samassa tiesi toinen herroista, että Kröijerillä oli nuorempana juuri +ollutkin ankara nivelreumatismi. Säälien ja valitellen, mutta +tietojensa puolesta täysin tyydytettyinä, istuivat pankin herrat +jälleen pitkän viheriän pöytänsä ääreen, ja sittenkuin yksi ja toinen +oli huomauttanut, kuinka tärkeätä on varoa vetoa ja hoitaa +terveyttänsä, ja joku vielä lisännyt, että hänellä on tapana joka aamu +voimistella lyömällä itseään selkään ja reisille taipuvalla +rottinkiniuvoksella, jatkui keskeytynyt keskustelu päiväjärjestyksen +juoksevissa asioissa tavalliseen tapaansa. + +Vähitellen alkoi kaikilla ihmisillä olla varma mielipide Kröijerin +kuoleman syystä, ja keskustelut ja väitteet tästä asiasta lakkasivat. + +Mutta hautauspäivänä, kun lukemattomat vieraat kokoontuivat avonaisen +ruumisarkun ympärille, virisi kysymys jälleen eleille. + +Siinä makasi Kröijer liikahtamatta, harmaan kalpeana, silmät +kuopallaan, kulmat vähän rypyssä ja alaleuka energillisesti eteenpäin +työntäytyneenä, niinkuin eläessä, makasi mykkänä, voimatta koskaan enää +avata silmiänsä tai sanoa jotain. Tuo tunnettu, tuo pienimmissäkin +liikkeissään uteliaisuudella seurattu Kröijer, kuolleena parhaassa +miehuuden iässä! + +Oli mahdoton nähdä häntä ilman että kysymys hänen elämänsä ja +kuolemansa tarkoituksesta heräsi. Ja huolimatta entisistä ratkaisuista +tämä kysymys nyt tuli elävänä, voimakkaana, läpäisevänä jokaisen eteen +ja vaati uudestaan vastausta. Se ikäänkuin sai ihmiset täällä kiinni +kahden kesken puheillensa, kietoi ne kouriinsa, eikä luvannut päästää +vapaaksi ennenkuin vastaus oli löydetty. Ihmiset pyristelivät vastaan, +päästäkseen irti sen kynsistä, jotka tuntuivat kylmiltä ja luisilta, +mutta se ei päästänyt. Se uhkasi ikuisesti pidellä ja vihdoin painua +niin ajatuksiin, ettei sitä unissakaan sieltä saisi, jollei vaan +tyydyttävää vastausta löytyisi. Ei auttanut mitään, että ihmiset +koettivat kaunistaa vainajaa kukilla ja myrteillä. Kysymys häämöitti +Kröijerin tummentuneista silmäkuopista, hänen kalman kellahtuneista +käsistään, sinertävän valkosista tyynyistä hänen päänsä ympärillä ja +soikean arkun mustasta pinnasta. Vastatkaa, vastatkaa! Onko todellakin +mahdollista, että Kröijerin elämä on katkennut sattumalta, vaan siitä +syystä, että joku irtaantunut hitunen valitsi tämän eikä tuon tien +suonien haaroutumissa? Ja jos niin on, riitä on silloin teidän oma +elämänne? Kuka takaa, etteivät teidän aikeenne keskeyty samaten? + +Kaikki ihmiset olivat ajatuksissaan, ja jos he puhuivat keskenään, niin +ainoastaan peittääkseen hajamielisyyttänsä. + +He antoivat vieläkin Kröijerin elämän päävaiheiden kulkea kerran +editsensä ja koettivat niistä löytää jotain syytä kuolemaan. Mutta +turhaan. Kaikki oli tässä elämässä suurellisesti perustettua, kaikki +tähtäsi jotakin päämäärää kohden, kaikki oli vasta valmistusta +tulevaisuutta varten, jota syrjäiset saattoivat vaan aavistaa ja +uteliaasti odottaa. Mitä voisi ihmiseltä vielä vaatia! Vai eikö hänen +pitäisi rakennella tulevaisuuttaan! Sokeaan fatalismiinko ihmisen +pitäisi heittäytyä. + +Kun ei täältä tullut mitään vastausta, täytyi sitä hakea toisaalta. + +Kröijerin yksityisestä elämästä ei ollut kellään mitään käsitystä. Mitä +jos syy piilikin jossain siellä. Ihmiset ovat niin erilaisia +yksityisessä elämässä kuin julkisessa. + +Mutta katsahdus Kröijerin liikkumattomiin kasvoihin karkoitti tämmöiset +ajatukset. Hänen kuolonkamppauksessa rypistyneet silmäkulmansa +kertoivat elämän äärettömästä totisuudesta, jonka rinnalla kaikki +pikkumaiset juorut hävisivät kuin akanat tuuleen. + +Muiden seisoessa istui tuolilla lähellä arkkua hänen vanha äitinsä, +surun murtamana, huomaamatta ketään ympärillään, ainoastaan itkien ja +tuijottaen maahan eteensä. + +Jos voisi kysyä häneltä, tunkeutua hänen ajatuksiinsa ja saada häneltä +se oikea käsitys Kröijeristä, joka selittäisi, miksi hän ei enää elä. + +Kuinka omituista ajatella häntä tuon äidin poikana, ajatella, että +heidän välillään on ollut sama äidin ja pojan välinen suhde kuin +kaikilla muilla ihmisillä. Kröijeriä ajateltiin aina vaan julkisena +henkilönä, eikä pistänyt päähänkään, että hänelläkin on täytynyt olla +äitinsä ja muut perhesuhteensa. Kaikki tämä ei ollenkaan sopinut +Kröijerin kuvaan. + +Useimmille se olikin uutinen, että hänen äitinsä oli elossa, sillä +kukaan ei ollut kuullut hänen sanallakaan mainitsevan äitinsä +olemassaolosta. + +Nyt näkyi kuitenkin selvästi, että heidän välillään oli kokonainen +maailma. Se näkyi äidin itkusta, näkyi koko hänen olennostaan, siitä, +ettei hän tiennyt kestään ympärillään. Oli niinkuin vieläkin heidän +keskinäisen suhteensa langat olisivat vahvana virtana kulkeneet pojasta +äitiin ja äidistä poikaan. + +Ihan uusi puoli Kröijeristä astui täällä esiin. Nyt vasta hänen +kuoltuansa. Mitä jos oikea Kröijer olikin jotain aivan toista kuin se, +joka oli kaikille tuttu! + +Tuo äiti varmaan tietää, miksi hän on kuollut. Kaikki osoittaa, että +hän sen tietää. Hän ei ainakaan ihmettele kuoleman syytä, hän vaan +näyttää surevan, että on tapahtunut se, minkä pitikin tapahtua. + + * * * * * + +Tuntui suurelta huojennukselta, kun arkun kansi vihdoin pantiin kiinni. + +Ja kun ruumis kannettiin ulos ja ulkoilman henki puhalsi raittiina +kasvoihin, oli kaikki yhtäkkiä taas kuin selvänä. Ihmiset alkoivat taas +keskustella toistensa kanssa ja Kröijer oli tietysti taas kuollut +sydämmen sisäkalvon tulehduksesta, eli oikeammin sen seurauksesta, ja +tulehdus oli seuraus siitä ja siitä ja tapahtui niin ja niin ja tuotti +tämmöisessä tapauksessa ehdottomasti kuoleman. Ja hoitamalla terveyttä +saattoi päästä kaikista taudeista ja siis välttää kaikki kuoleman syyt. + +Ja kaiken lopuksi sanoi vihdoin sanansa pappikin. + +Pitkässä, kauniissa hautauspuheessaan hän lyhyellä lauseella selitti +syyn Kröijerin kuolemaan: + +--Inhimillisesti katsoen, sanoi hän, tässä on elämä kesken katkennut. +Me valitamme, että häneen pannut toiveet ovat rauenneet, että hän on +kuollut elämänsä kukoistustilassa, että kaikki hänen aikeensa ja kaikki +tulevaisuuden kuvat ovat hävinneet jälkiä jättämättä. Mutta varokaamme +näin ajatellessamme. Muistakaamme, että meidän tulee nöyryydellä +vastaanottaa Herran päätökset. Meidän tulee pitää mielessä, että +Jumalan taivaallisen majesteetin edessä meidän kaikki puuhamme ja +toimemme tämän maan päällä ovat vaan vähäpätöisiä, haihtuvia +varjokuvia. Yritystä ja koetusta ovat meidän elämämme suurimmatkin +pyrinnöt. Herra antaa yhden lopettaa, mutta toisen hän kutsuu kesken +pois. Nöyryydellä ottakaamme vastaan Herran päätökset. Nöyryydellä +huokaa sinä, sureva äiti, sanoen: Herra antoi, Herra otti, kiitetty +olkoon Herran nimi! Ja nöyryydellä yhtykäämme me muut apostoli Paavalin +sanoihin: O sitä Jumalan rikkauden, ja viisauden, ja tunnon syvyyttä! +Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa, ja käsittämättömät hänen +tiensä! Sillä kuka on Herran mielen tietänyt? Eli kuka on hänen +neuvonantajansa ollut? Eli kuka on hänelle jotakin ennen antanut, jota +hänelle pitäisi jälleen maksettaman? Sillä hänestä, ja hänen kauttansa, +ja hänessä ovat kaikki. Hänelle olkoon kunnia ijankaikkisesti, amen! + +Sitten tavallinen hautausluku, lapiollinen multaa kuoppaan, rukous, +ylioppilaiden surulaulu ja vihdoin haudan umpeenluominen. + +Kaikesta tästä, mutta erittäinkin papin puheen jälkeen jäi ihmisille +vallitsevaksi se käsitys, mikä heillä tosin aina ennenkin oli ollut, +kun he tulivat elämää ja kuolemaa ajatelleeksi. + +Elämä olisi ihanaa, voisi usein muodostua suuremmoiseksi ja +loistavaksi, mutta on olemassa painajainen, joka sen myrkyttää, se on +se tieto, että Jumala voi kesken kaikkea kutsua meidät pois koko +ihanuudesta. + +Kuitenkin, kun he jo rupesivat hajaantumaan Kröijerin hautakummulta +unohtaen ajatuksen, että hän nyt siellä syvällä maassa pienessä +pimeässä arkussaan mätänee,--kun käytäville siellä täällä veteläksi +sulanut keväinen lumi pakotti heidät suurella ponnistuksella +harppaamaan ylitse ja he huomasivat, että siellä täällä jo pilkisti +esille vihanta ruoho ja lintu viserti jossain alastomassa puussa ja +keveät valkoset hattarat lensivät kiiruusti sinisellä taivaalla,-- +ajattelivat he kevennyksen huokauksella: Ihmisen tulee vaan tottua +painajaiseensa ja rohkein mielin ajatella, että jos hänelle toisinaan +ei onnistukaan, niin toisinaanhan onnistuukin. + +Ja niin rauhoittui vähitellen kaikki entiselleen. Kaupungissa +näkyivät samat raitiotievaunut kuin ennenkin ja kuuluivat samat +kellonkilistykset. Samat ihmisjoukot riensivät asioissaan kaduilla, +puodista sisään ja puodista ulos. Ja pian Kröijerin kuolema oli tapaus, +joka oli aivan kuin kymmenen vuotta sitten ollut. + + * * * * * + +Järjestäessään poikansa kirjeitä, kaukana yksinäisessä kodissaan, oli +äidillä edessään erittäin kaksi, joita hän ei hennonnut panna muiden +kanssa samaan läjään, vaan luki niitä, herkeämättä itkien, yhä +uudelleen. Toinen näistä kirjeistä, vanhempi toista, oli näin kuuluva: + +Rakas äiti! + +Vaikka sinä et seuraakaan puolue-elämäämme, olet kumminkin varmaan +kuullut puhuttavan siitä uudesta suuresta krediittilaitoksesta, joka on +äskettäin perustettu pääkaupunkiin. Et ole myöskään voinut olla +huomaamatta, että jotakin erinomaista ja tavatonta on yhdistynyt tähän +laitokseen, joka saattaa ihmiset kuumeeseen. Syy on se, että tämän +laitoksen merkitys on poliitisessa suhteessa arvaamattoman suuri. Sen +tarkoitus on laajentaa puolueemme merkitystä ja voimaa aineellisella +alalla, missä se tähän asti on ollut sanaton ja kaikkea vaikutusta +vailla. Ja samalla tietysti kukistaa niiden merkityksen, joilla tähän +asti on ollut yksinomainen sananvalta näillä aloilla. + +No niin, pääasia on, että koko laitoksen keksijä olen minä. Minun on +aate, ja minä olen sen alkuunpanija. + +Tuo aate aukesi silmieni eteen niin valtavana ja minä näin sen +vastaisessa toteutuksessa niin suuremmoisia seurauksia, etten tietysti +hetkeäkään voinut epäillä tehtävästäni; se, minua innostutti, mitä +enemmän sitä ajattelin ja mielessäni kasvatin. + +Minä tahdoin tehdä siitä koko kansan yhteisen asian. Tahdoin sytyttää +kaikkien mielet yritystä kannattamaan. Osakkeet olisivat levitetyt +kaikkialle, haaraosastoja olisi perustettu joka kaupunkiin, ja joka +paikassa olisi tämä laitos muuttunut kansan omaksi luottolähteeksi +samalla kasvattaen meidän puolueemme miehistä kelvollisia ja kykeneviä +käytännön miehiä rahaliikkeen ja hallinnon aloilla. Se, mikä meiltä oli +puuttunut: edellytykset valloittaaksemme kerran pysyväisesti johtavan +aseman maan hallinnollisissa virastoissa ja siten itse hallituksessa, +se oli paraiten saavutettavissa juuri läpiviemällä minun aatteeni. + +Tämä poliitinen puoli asiasta se juuri oli, jonka tiesin hankkivan +yritykselle innostusta yleisön puolelta. Ja minä aavistamalla näin +edeltäpäin kaiken sen, mikä sitten onkin toteutunut, että yritys +väkevän kansallisen värin suojassa on saavuttanut koko kansan +kannatuksen. Siitä syntyi suuri kansallinen yritys, jonka vaikutuksia +tulevaisuudessa ei käy kyllin laajalle arvaaminen. + +Kun minun mielessäni ensi kerran välähti tämmöisen laitoksen +mahdollisuus, tunsin minä taas pitkistä ajoista itsessäni tuon +jumalallisen voimankipinän synnyttää ja luoda, joka on ollut, kuten +sinä itse olet sanonut, nuoruudestani saakka minun elämäni kannustin. + +Sinä olet tosin myöskin sanonut, että minulta puuttuu vastaavaa voimaa +ja sitkeyttä toteuttaakseni sitä, mitä olen aatteessa suunnitellut. +Mutta minä toivon kuitenkin, että tämä sinun arvostelusi soveltuu +enemmän nuorempaan ikäkauteeni. Luullakseni minä olen edistynyt siitä +pitäen. Ainakin mitä tähän aatteeseen tulee, ymmärsin minä heti, että +koko sen merkitys on taitavassa toteuttamisessa eikä suinkaan +julkilaulamisessa ennen aikojaan. + +Minulla oli kaikki varustettuna, kaikki suunnitelmat valmiina ja kaikki +erityisyydet mietittynä, ennenkuin minä esitin aatteeni puolueelle +kokonaisuudessaan. + +Tietysti, tuli syttyi heti kuin kuiviin katajoihin. Jokaiselle oli +kohta selvänä, että juuri tähän oli nyt ryhdyttävä eikä mihinkään +muuhun. Kuinka ei sitä muka ennen tultu ajatelleeksi! Ja he olivat +kaikki kuin haltioissaan. Toiveita lausuttiin mitä rohkeimpia. Kaikki +oli täydessä palossa. + +Minä ja muutamat muut lähetettiin maaseuduille eri tahoille ympäri +Suomen. Jokapaikassa otettiin asia yhtä suurella innostuksella vastaan. +Ilmaantui, että kapitaalia ja rikkauksia puolueellamme oli enemmän kuin +osattiin aavistaa, ja uudelle laitokselle luvattiin aivan kuulumattomia +talletuksia. Osakkeet olivat merkityt ensimmäisessä hengenvedossa. + +Perustava kokous pidettiin ja näin oli siis minun aatteeni tehnyt +ensimmäisen askeleen toteutumisekseen. + +En voinut epäillä mitään, kaikki kävi niinkuin olin suunnitellut. Minun +asemani tässä asiassa pysyi yhä entisellään, niin ettei ilman minua +mitään tehty eikä mihinkään ryhdytty, eikä minulla ollut mitään syytä +epäillä, että tulisin tämän asemani vastaisuudessakin säilyttämään. + +Äiti, eilen pidettiin ratkaiseva kokous, jossa yhtiön johtokunta +valittiin. + +Ja minä en tullut valituksi, kuten sain kuulla, siitä syystä, ettei +minua pidetty semmoiseen toimeen sopivana. + +Äiti, jospa sinä voisit kuvailla minun tunteitani sinä hetkenä, kun +minä huomasin, ettei tämä tapaus ollut mikään hämmästyttävä uutinen +kellekään, vaan että asia oli ollut puheen ja päätöksen alaisena heidän +keskensä ilman minua! + +Sinä tiedät mitä ponnistuksia minä olen tehnyt päästäkseni +tarkoitusteni perille. Sinä yksin tiedät myöskin, mitä vastuksia minä +olen saanut voittaa. Olin vuodenajan valmistellut tätä lempituumaani, +joka päivä ajatellut sitä, siinä oli koko elämäni ja tulevaisuuteni. + +Tänä hetkenä minä en vielä tiedä, mitä minä teen. Minä olen ihan +odottamattani siinä asemassa, missä olen. Olen kuin pilvistä pudonnut. +Tunnen itseni mahdolliseksi vaikka mihin. + +Mutta ole kuitenkin rauhassa. Ei yksikään sielu ole nähnyt, mitä +minussa liikkuu,--minä en ole hetkeksikään ilmaissut itseäni. Ja sen +verran minussa lienee voimaa, etten tee mitään tunteitteni vallassa. + +Kirjoita ensi tilassa. + + Poikasi----. + + +Toinen, myöhempi kirje, päivätty vaan muutama viikko ennen hänen +kuolemaansa, oli näin kuuluva: + +Rakas äiti! + +Kiitän kirjeestäsi, rakas äiti. Saatoin arvata, että tulisit käyttämään +tätä tilaisuutta kääntääksesi minut sinun uskosi lapseksi. Jos tahdoit +valita semmoisen hetken, jolloin minä olen enin särjetty, niin et olisi +voinut parempaa valita. Mutta jos olet myöskin luullut voivasi nyt +minuun paraiten vaikuttaa, niin olet erehtynyt. Sillä sinun yrityksesi +nyt niinkuin aina ennenkin on jäänyt seurauksia vaille. Anna anteeksi, +mutta niin se on, sille en voi mitään. + +Kuitenkin tahdon minä tällä kertaa, niin paljon kuin väsymykseni +sallii, vastata sinun kirjeeseesi, ja vastoin tavallisuutta kajota +tuohon kysymykseen. (Pyydän sinua välttämättä polttamaan tämä kirje, +heti luettuani, ettei se suinkaan joutuisi kenenkään syrjäisen +nähtäväksi). + +Mitä nyt ensiksikin tulee minun käsitykseeni korkeimmasta olennosta, +niin täytyy minun sanoa, etten voi häntä ajatella, niinkuin sinä, +jossakin taivaissa asuvaksi, personalliseksi olennoksi, jonka tahdosta +ihmisellä semmoisenaan olisi välitön tieto. Minä luulen, että meillä on +oikein käsitys Jumalasta silloin, kuin emme ollenkaan koeta tehdä +itsellemme tiliä siitä, mitä, missä ja millainen hän on, vaan +ainoastaan ankarasti pysymme velvollisuuksissamme. Velvollisuuden +tunto, se on sama kuin Jumalan tahdon tunto. Mutta ei suinkaan välitön, +vaan ainoastaan välillinen tunto. Sillä velvollisuuksia synnyttävät +ihmiselle ainoastaan ihmiset. Velvollisuuksia voi ihminen tuntea +ainoastaan silloin, kuin hän on jossakin yhdyskunnassa muiden ihmisten +kanssa. Jos taas ajattelemme ihmistä erakkona esimerkiksi jossakin +ihmisettömässä saaressa, niin hänellä ei voi olla olemassa mitään +Jumalaa eikä Jumalan tahtoa, koska hänellä ei voi olla olemassa mitään +velvollisuuksia ketään kohtaan. + +Se korkein yhdyskunta, jonka tahto on äärimmäinen normi yksityiselle +ihmiselle, on kansa. + +Ja sen tahdon täyttäminen antaa elämää ja elämän merkitystä kaikille. +Kansan tahto, se on Jumalan tahto. Se, joka täyttää kansan tahtoa, se +täyttää korkeinta tahtoa. Tämmöisenä on Jumalan tahto jokaiselle +avoinna. Ja ainoastaan näin välillisesti, kansansa tahtona, voi +yksityinen Jumalan tahtoa tuntea. + +Yksityisessä ihmisessä voi olla vaan suurempi tai vähempi määrä halua, +intohimoa täyttämään tätä tahtoa ja nauttimaan sen täyttämisestä +seuraavaa elon voimaa. Minä en tarkoita tässä sitä, että tavallisten +kansalaisvelvollisuuksien täyttäminen tai vain lainkuuliaisuus olisi +kylläksi antamaan sisällystä ihmiselämälle. + +Ei, ei siinä ole kaikki. + +Syvemmältä voi tuntea kansan tahdon kuin ainoastaan kirjoitetusta +laista ja kansalaisvelvollisuuksien täyttämisestä. Sen voi tuntea +omassa hengessä. Se voi ikäänkuin laskeutua yksityisen sieluun, siellä +pesiytyä ja muuttua hänen omaksi hengeksensä. Mikä ääretön elämän +rikkaus virtaa silloin hänen kauttansa! Hän ajattelee omia ajatuksiansa +ja menee omaa tietänsä ja kuitenkin ne on kansan ajatukset ja se on +kansan tie! Täällä, tässä sydämmessä on kansan sydän, tässä hengessä +kansan henki. + +Siinä nyt on minun uskontoni, äiti. Siinä on elämän merkitys, siinä +kaiken onnen ja suuruuden lähde.-- + +Minun on sanomattoman iloista kirjoittaa tähän näitä ajatuksia, jotka +ovat olleet minulle elämän antajina,--joita olen seurannut ylimpänä +totuutena. Nyt kun uudistan ne mielessäni, sykähtää vielä sydämmessäni +aivan niinkuin niinä entisinä aikoina. Ja vaikka nämät ajatukset +ovatkin lakanneet olemasta niin alituisesti tietoisuudessani kuin ne +olivat ennen, tunnen minä erittäin tällä hetkellä, että ne, ja +ainoastaan ne, oikeastaan vieläkin elättävät minua. Se on vaan tuo +alituinen voimain ja huomion ponnistus asianajon alalla ja siitä +seuraava alituinen väsymys, joka minua häiritsee. Mutta minä tiedän, +että kun vaan kerran pääsen tarkoitusteni perille, pääsen tästä +vieraiden asiain painosta ja saan hetken hengähtämisen aikaa, niin +kyllä jälleen elvyn ja jälleen tunnen samaa elämänintoa kuin ennenkin. + +Sinä kirjoitat, että käsityksesi mukaan kaikki tapaukset minun +elämässäni, kaikki minun entiset ja nykyiset vastukseni tahtovat vaan +minulle todistaa, että minulta puuttuu personallinen Jumala ja +personallinen suhteeni häneen. Ja sinä sanot suoraan, että nykyinen +suuri vastoinkäymiseni on viimeinen todistus siihen, ettei ihminen voi +löytää onneansa palvelemalla puoluetarkoituksia. Sillä, sanot sinä, +kaikki mitä puolue sinulle antaa voi se sinulta ottaakin. + +Sinä olet löytänyt sopivan hetken näin sanoaksesi. Mutta minä en aijo +olla niin heikko, että antaisin satunnaisen onnettomuuden viedä +itseltäni sen uskon, joka on minun ylpeyteni ja perustaa minun +ihmisarvoni omissa ja kansani silmissä. Anna anteeksi äiti, mutta minun +täytyy sanoa vakaumukseni, että tuo sinun vaatimasi personallinen suhde +Jumalaan, elämä rukouksessa ja niin sanoakseni pikkumaisten +yksityisvelvollisuuksien täyttämisessä, joita te jostakin syystä +sanotte rakkauden töiksi, on kehitysasteena paljon alempana sitä +astetta, jolloin ihminen hakee Jumalan ääntä kansan tahdossa, jolloin +hän rakastaa Jumalaa rakastamalla Isänmaata ja pyrkii pikkutekojen +piiristä kansallisiin suurtekoihin. + +Huomautettuasi, että Jumalan henki täytyy ilmestyä rakkauden henkenä, +sinä sanot, että politiikka on päinvastoin saattanut minut enemmän +vihaamaan kuin rakastamaan ihmisiä. Syytä minua, mutta älä syytä sitä +elämänymmärrystä, joka on minun uskontoni. Myönnän kyllä, että erittäin +tällä hetkellä minä en tiedä kuka yksityinen minua rakastaisi ja ketä +yksityistä minä en vihaisi. Mutta minä tiedän, että vastainen +menestyminen tulee paljon sovittamaan suhteitani. Koko asia on vaan +menestymisessä. Sitä paitsi minun täytyy sanoa, etten ole koskaan +ennenkään ymmärtänyt rakkautta yksityisiin, minulle enemmän tai +vähemmän vieraisin henkilöihin, niinkuin sinä tätä rakkautta ymmärrät. +Se on totta: minulla on hyvin lämpimiä tunteita matamiani kohtaan, niin +että toisinaan, ollessani yksin kotona, minusta tuntuu sangen ikävältä, +kun hän kovin kauan viipyy asioilla kaupungilla. Niinikään on eräs +talonmiehen pieni poika minun entisessä kortteerissani saanut minussa +kerran hereille niitä tunteita, joita luulen sinun tarkoittavan. Minä +huomasin hänen takertuneen suureen hankeen, kiipesin sinne vyötäisiä +myöten ja kannoin hänet esille. Kantaessani kylmää ja miltei +paleltunutta pienokaista omaa lämmintä ruumistani vastaan minä tunsin +niin suurta kiintymystä häneen, etten voinut irtautua hänestä ennenkuin +olin hänen isänsä kanssa järjestänyt kaikki hänen kouluasiansa.--Siinä +ainoa esimerkki, mitä tällä hetkellä elämästäni muistan. Tämmöisiäkö +rakkaudentöitä sinä tarkoitat ja niiden harjoittamisessako sinä katsot +elämän olevan? Elää Kristuksen elämää, sanot sinä. Parantaa sairaita, +sitoa haavoja, kulkea saarnaamassa? Äiti, minä en ymmärrä sinua. Onko +sinun tarkoituksesi todellakin, että minun pitäisi, saadakseni elää, +jättää asianajokonttorini ja kaikki krediittilaitokset? + +Niin tyydyttämätön ja käsittämätön kuin minulle onkin tuo elämä +luulotelluissa rakkaudentöissä yksityisiä ihmisiä kohtaan, niin +käsitettävä, tyydyttävä ja viehättävä on minulle ihmiskokonaisuuden eli +kansan palveleminen. Ja sitä enemmän, kun--tunnustan sen avonaisesti-- +koko minun elämäni, koko minun onneni ja tulevaisuuteni on tämän +kokonaisuuden kanssa kutoutunut eroittamattomasti yhteen.--Kaikki +personalliset edut ovat uhrattavat kansan eduille, se on totta. Vielä +enemmän: yksityisen koko elämä on oleva yksi ainoa kansan tahdon +palvelus. Mutta siitä huolimatta pysyy totuutena, että se, joka kansan +etuja palvelee, se tulee kerran kansan palkitsemaksikin. Minä en tiedä, +mihin minä perustaisin semmoisen uskon, että kuoltuamme--kuten sinä +kirjoitat--meidän eteemme ilmaantuu kuningas; joka kutsuu meitä +taivaalliseen iloon, sanoen: mitä olette tehneet yhdelle näistä +pienimmistä, sen olette tehneet minulle. Sitävastoin ymmärrän +järkähtämättömäksi luonnonlaiksi, että minun onneni ja sen kansan +menestys, jota minä palvelen, ovat ehdottomassa yhteydessä. Se on minun +uskoni, että niin on. + +Senvuoksi minua ei ole voinut horjahuttaa entiset vastoinkäymiseni ja +senvuoksi on jäänyt vaikutuksetta sekin "viimeinen" taivaan lähettämä +todistus minun uskoani vastaan, jolle sinä tahdot antaa niin +ratkaisevan merkityksen. + +Se puolue, kansa, isänmaa--kuinka vaan tahdot,--joka näkee minun +aatteeni toteutettuna, on kerran palkitseva minut. + +Keskeltä näitä alituisia voimainponnistuksia, keskeltä tätä +näännyttävää väsymystä, jonka kanssa saan kamppailla, minä uskon ennen +kaikkea oikeuteen tässä maailmassa! + +Ja sentähden minä uskon voimiini ja uskon tulevaisuuteeni. + + Poikasi----. + + +Tässä jälkimäisessä kirjeessä oli äiti punasella kynällä vetänyt paksun +viivan näiden sanojen alle: + +"minä tunsin niin suurta kiintymystä häneen, etten voinut irtautua +hänestä ennenkuin olin hänen isänsä kanssa järjestänyt kaikki hänen +kouluasiansa." + +Luettuansa kirjeet viimeisen kerran, hän laskeutui polvilleen oman +tuolinsa eteen ja rukoili siinä pitkän ajan. + +Sitten hän nousi, tosin itkettyneenä, mutta lohdutuksen ilme silmissä, +ylös, kääri kirjeet kokoon, korjasi pöydältä valkoset, hautauskukista +kootut myrtit ja ottaen käteen sukan istui nojatuoliinsa. Puinen +parsinsieni tuli esiin sukan kuluneesta kantapäästä suurena kuin +täysikuu. + +--Annaliisa! huusi hän suljettuun oveen päin, ja kun sieltä ei kuulunut +liikettä, vielä toisen kerran: + +--Annaliisa! + +Ovesta tuli siististi puettu palvelustyttö, valkosella esiliinalla ja +pienellä päähineellä. + +--Minä jo joisin teetä, sanoi vanhus, ja kun Annaliisa jäi ovelle eikä +mennyt heti toimittamaan, lisäsi hänelle hymyillen: + +--Sinä katsot varmaan tätä hirveätä sukkaa? Niin, hän oli kauhea sukkia +kuluttamaan. Katso, katso mitä tämä on! + +Annaliisa nauroi ja päivitteli mennessään, eikä raatsinut sanoa, että +nythän oli turha niitä enää paikata,--ilosena vaan siitä, että vanhus +jo taisi suruiltansa hymyillä. + + + + +V. + + +--Kröijer kuollut! huudahti Alarik, nähtyään uutisen sanomalehdissä. + +Hän oli juuri valinnut mitä mukavimman asennon omassa huoneessaan +komealla lepotuolillaan, tyynyjen keskellä, asettanut kaakaonsa +pyöreälle pöydälle viereen ja taittanut sanomalehden sopivaan muotoon. +Ja nyt osui ihan ensimmäisenä tuo onneton uutinen silmiin. + +Hän hyppäsi pystyyn melkeen vaaleten. + +--Tämä vielä puuttui! Tämähän on ihan nurin päin! Tänään on 15:s päivä, +juttu on esillä juuri tänään kihlakunnanoikeudessa. Lyydi, Lyydi! Äsh! + +Painoi sähkönappiin, toiseen. Käveli rajusti pari kertaa edestakasin. +Painoi taas; ja nyt niin kauan ja niin kovalla voimalla, että etusormen +nivel oli mennä sijoiltaan ja suu vääntyi kärsimättömyydestä. + +Ihmiset töytäsivät sisälle joka haaralta. + +Täti, palvelustyttö ja kaksi rouvan sisarta. Ja kaikilla oli +kysymyksensä.--Mitä, mitä?--Mitä on tapahtunut?--Herra siunatkoon, +kuinka minä säikähdin!-- + +Tämä töytääminen ja nämä huudahdukset ärsyttivät häntä, ja kaikki hänen +hermonsa joutuivat epäjärjestykseen. + +--Te odotitte kai, että olisitte löytäneet minut halvattuna keskeltä +lattiaa, sanoi hän nauttivalla vihalla.--Varmaan jo kuvailitte +hautajaisia ja---- + +Inholla hän keskeytti lauseensa, ja sanoi sitten teeskennellyllä +ystävyydellä: + +--Olkaa hyvä, pyytäkää rouva tänne! + +Menivät kaikki. + +Rouva tuli hengästyneenä, kyökkiasussa ja toi myötänsä kotletinhajua. + +--Mitä täällä on tapahtunut? Alarik, kuinka sinä saatat taas noin +kiihoittua! + +--Kröijer on kuollut! + +--Vai niin. + +--Vai niin? Ei sen enempää, kuin "vai niin"! Ja tiedätkö sinä, että +meidän myllyjuttu siellä maalla on juuri tänäpäivänä esillä. Me olemme +nyt menettäneet sekä koskemme että myllyrakennuksemme. Ei sen enempää +eikä vähempää! + +--Tietysti sinne on matkustanut joku apulaisista. + +--"Tietysti", se on teillä naisilla aina vaan niin selvää ja +yksinkertaista: "tietysti"! Mutta Kröijer ei ole suinkaan voinut +muistiansa apulaiselle testamentteerata! Ja minä kun olen niin paljon +asianhaaroja hänelle selittänyt, äsh, äsh, tämä on aivan sietämätön +isku minulle. + +--Mutta rauhoitu, rakas Alarik! Tottapa semmoisissa asioissa käytetään +papereita ja onhan apulaisen täytynyt löytää ne konttorissa. Pääasia +kaikissa meidän asioissamme on, kuten tiedät, ettet ole levoton. +Tiedäthän kuinka ankarasti se on sinulta kielletty. Johan tohtori +vaati, että jättäisit kaikki asiasi jonkun luotettavan hoitajan +haltuun. + +--Siitä nyt ei tule mitään. + +--Ei, ei. Se olikin vaan uhkaus, että jollet voi pysyä rauhallisena, +niin eihän muu auta. + +Lyydi sai hänet jälleen istumaan. + +--Katsos nyt, kun olet taas tolalta. Se on suorastaan myrkkyä sinulle +tämmöinen häiriö. Olethan luvannut minulle, että koetat hillitä +itseäsi. Lupaa nyt uudestaan. Muista nyt tästä lähin, että vaikka mitä +tapahtuisi, sinä ensin ajattelet terveyttäsi. Ymmärräthän Alarik, että +se on kaikkein kalleinta sinulle. Ei mikään tapaus voi olla tärkeämpi +kuin se, että sinä pysyt rauhallisena etkä mieti asioitasi. + +--Kas niin, sanoi hän vielä,--tässä on sinulle tyyny selän taakse. +Panenko enemmän vasemmalle? Tässä kaakaolasi ja tässä sanomalehtesi. +Onko nyt hyvä? + +--On, sanoi Alarik lyhyesti, ja hän nähtävästi pidätti itseänsä +lisäämästä jotakin vielä. + +--Ja muista siis mitä tohtori on sanonut On esimerkkiä ihmisistä, joita +halvaus on kohdannut hyvinkin nuorella ijällä eikä ole kumminkaan +uudistunut ennenkuin seitsemännelläkymmenennellä. Tyyntynyt +elämänlaatu, hiljainen työ rauhallisen perheen keskuudessa, elämä +nykyisyydessä, täydellinen huolettomuus ja suruttomuus tulevaisuuden +suhteen--tämä kaikki on voinut pelastaa uudistuskohtauksesta.--Ja jos +sinun olisi edes pakko ajatella mitään asioita! Onhan meidän +toimeentulomme aivan taattu. Meillä on paljon enemmän kuin kylläksi. +Mitä sinä vielä tahdot? + +Alarik ei voinut hermostumiselta mitään vastata, yritti, veti jo henkeä +sisäänsä, mutta puhalsi nenän kautta ulos. + +--Ai, haisevatko minun käteni kotletiltä? Olisit ennen sanonut!--No +muista nyt kaikki, mitä olet luvannut! + +Ilosesti hyräillen Lyydi meni omalle puolellensa, eikä ollut +huomaavinaankaan Alarikin hermostumista. + +Alarikin luona oli taas kaikki hiljaa. + +Hän käänteli pari kertaa lehteänsä, muutti sen toisiin taitoksiin. +Mutta laski sen sitten pian huoaisten pöydälle. + +Ja sanomaton suru kuvastui hänen kasvoissansa. + +Sitten hän nousi ja rupesi kävelemään edestakasin. + +Kun ajattelen, on se oikeastaan hirmuista, mikä minussa tapahtuu. Nyt +en taaskaan voinut häntä sietää. Toisinaan, vaikka kuinka koettaisin, +en voi saada esille entistä rakkauttani, en voi, en voi, en voi! + +--Kuinka toista se oli ennen! En tarvinnut muuta kuin ajatella +mielessäni hänen kuvaansa, kun rakkaus minut valloitti. Tosin pian +tulivat nuo tyhjät hetket, jolloin häntä yhtäkkiä ei ollut. Mutta minun +vallassani oli palauttaa hänen kuvansa semmoisina hetkinä. Ja niin minä +sain aina rakkauteni takasin, milloin tahdoin. + +--Nyt sitävastoin! Mitäpä sitä itseltäni salaisin! Kun olen alkanut +ajatella, niin ajattelen loppuun.--Nuo tyhjyyden hetket ovat ruvenneet +yhä taajemmin seuraamaan toisiansa, ja minun vanha keinoni pettää +säännöllisesti. Vaikka minä koetan ajatella häntä, hänen ruumistansa, +minä en saa mitään kuvaa esille. Ja jos saan, ei se herätä minussa +mitään tunteita. Se kuva, jonka saan esille, kyllästyttää minua, enkä +minä voi enää löytää semmoista paikkaa--ush! Ja kumminkin se on niin. + +--Jospa hän aavistaisi, että minulla on hetkiä, jolloin häntä ei ole +olemassa minulle! Jospa hän aavistaisi, että minä välistä ponnistan +kaikki voimani löytääkseni hänessä edes jotain vähintä, johon voisin +rakkauteni kiinnittää! + +--Minun tulee häntä väliin oikeen sääli. Ja siitä minä iloitsen. Sillä +joskus on minun onnistunut tästä säälistä herättää itselleni rakkauden +tapaisia tunteita. Ilosena siitä, että minun on häntä sääli, minä +yhtäkkiä lähden häntä hakemaan silittääkseni häntä poskelle ja +katsahtaakseni häntä silmiin. Tulen. Hän ei istukaan alakuloisena +ikkunan ääressä, niinkuin olen kuvaillut, vaan toruu palvelioita. Ja +minun säälini on mennyt jäljettömästi. + +--Mutta onko se sitten oikeastaan minun syyni, että rakkaus minulta +menee? Kaikilta jumalilta kysyn yhtaikaa: onko se minun syyni, etten +minä enää voi saada esille sitä kuvaa, joka herättäisi minulle +rakkauden? Minähän tahtoisin saada, enhän mitään niin tahtoisi kuin +rakkauteni takasin. Mutta minä en ole sen asian herra. Se on jokin +luonnonlaki, joka estää minua. Jos teitä jumalia on olemassa, niin te +tiedätte, että minä olen ilonen kuin lapsi niinä hetkinä, jolloin +tunnen rakkautta ja vetovoimaa häneen. + +--Tosin asia ei olekaan ainoastaan niin, että minä vaan en saa kiinni +rakkaudestani. Tunnustaakseni minä joskus,--ei, ei joskus, vaan usein, +--yhä useammin,--vihaan häntä. Hän on minulle vastenmielinen koko +olemukseltaan. Niinkuin nytkin, kun hän tuli minun luokseni ja oli +rauhoittavinaan ja lepyttävinään minua. Hän tietää vallan hyvin, mikä +minua olisi rauhoittanut. Hänen olisi vaan tarvinnut sanoa: minä +suostun; pantataan isävainajani kaupunkitalo ja ostetaan Kukkilan hovi +huviloineen. Mutta hän ei hiisku itse asiasta mitään, ja leikkii vaan +hirveän huoltapitävää ja hellää vaimoa. Minä vihaan häntä ja hänen +tahtoansa ja hänen aikeitaan, jotka eivät koskaan muuta tarkoita kuin +ettei vaan mitään saisi yrittää,--että kaikki pysyisi entisellään eikä +mikään pääsisi muuttumaan. Vihaan koko hänen sukuansa, jotka kaikki +ovat hänen puolellaan, vihaan heitä kaikkia tädistä alkaen, sisariin ja +koko hänen sukualbumiinsa. Kaikilla niillä on alahuuli pitempi +ylähuulta. Ja millä oikeudella ne ovat liimaantuneet kaikki minun +ympärilleni! Lyydin kanssahan minä olen naimisiin mennyt enkä heidän! +Minä olen kietoutunut heidän pauloihinsa niin, että olen menettänyt +koko itsenäisyyteni. Ja oikeastaan ei minulle ole koko maailmassa +mitään niin vierasta kuin tuo suku, sen maut, sen käsitykset ja sen +puheet. Minä tahtoisin väkisin irtautua siitä ja muuttaa vaikka toiseen +maanosaan, ja kuitenkin minun täytyy kulkea mukana niinkuin härkä, jota +miesvoimalla vedetään eteenpäin. Minä tahtoisin rukoilla, että joku +mahti minut vapauttaisi tästä suvusta ja sen alahuulesta. Minä lupaisin +vaikka mitä. Lupaisin tulla nöyräksi, lupaisin vaikka ruveta rengiksi +johonkin mökkiin, kunhan vaan pääsisin vapaaksi. + +--Pitemmälle, pitemmälle! Kun olet kerran alkanut, niin ajattele +loppuun! + +--Ja miksen ajattelisi?--eihän minun ajatuksiani kukaan näe. Kuitenkin +pidätän itselleni vallan peruuttaa nämät ajatukset milloin tahdon, ja +selittää kaikki tyyni pelkäksi houreeksi. + +--Minua on usein elättänyt salainen, mykkä toivo, joka tulee ensin +varovasti ja hiipien tietoisuuteen, mutta sitten alkaa siellä +liekehtiä, ja vihdoin johdattaa minut kuumeentapaisiin, intohimoisiin +haaveisin ja unelmiin. + +--Se on toivo, että minun vaimoni kuolisi. + +--Ja hänen kuoltuansa minä olisin vapaa, ijäksi vapaa hoko +painajaisesta. Saisin tehdä mitä tahdon, oman makuni mukaan. + +--Löysinpä todella sopivan sanan: painajaisesta. Se on todellakin +painajainen. Ja se laskeutui armottomana ja ijankaikkisena minun +päälleni siitä hetkestä alkaen kuin menimme kihloihin. Minä olin heti +kuin kahleissa. + +--Minä tosin olin silloin onnellinen, mutta minulla oli sittenkin +painajainen, hieno ja kuitenkin selvä ja lakkaamaton painajainen, jo +ensi hetkestä saakka. Jo silloin se laski hienon myrkkynsä minun +ilooni. + +--Onni on päivä päivältä vähennyt, mutta painajainen on kasvanut. Ja +nyt on kaikki minun iloni sen myrkyllä sekotettu. Minä en voi elää. + +Mistä sinä olet painajainen! Mitä pahaa minä olen tehnyt sillä että +menin naimisiin, koska sinä olet tullut minun asuintoverikseni! + +--Ja onko se minun syyni, että minä haaveksin päästä sinusta--ja +ajattelen sitä ainoata keinoa, joka voisi minut sinusta vapauttaa, +hänen kuolemaansa. Enhän minä iloitsisi itse kuolemasta. Ei, +päinvastoin minun olisi ehkä hyvinkin sääli häntä, kun minä näkisin +hänet ruumisarkussa, ja minua pidettäisiin varmaan ihan sortuneena +miehenä, kun minä, mustiin suruvaatteihin puettuna, seisoisin hänen +avonaisen hautansa partaalla. Minä itkisin,--ei, minä en itkisi, en +kyyneltäkään;--minun suruni olisi suurempi kyyneleitä. Ja kaikki +sanoisivat: katsokaa kuinka hän on masentunut, mies raukka! + +--Enhän minä siis hänen kuolemaansa toivo, vaan,--kuinka sanoisin,-- +sitä tapausta, sitä tosiasiaa, että hän jo olisi kuollut.----Jumala, +mitä minä ajattelen! Kuka se on, joka käy siellä ovissa? Hän tulee taas +tänne. + +Oh! minä en ole ajatellut mitään. Minä peruutan kaikki. Minä en ole +toivonut hänen kuolemaansa, en, en, en! + +Ja Alarik heittäytyi nopeasti sohvalle siihen samaan asentoon, johon +Lyydi oli hänet jättänyt, otti käteensä sanomalehden ja härppäsi +puolilleen lasinsa kylmettynyttä kaakaota. + +Kun Lyydi tuli sisälle, oli hän venyttelevinään käsiään ja +haukottelevinaan. Eikä sentähden heti huomannut, mitä hänelle +sanottiin. + +--Alarik, etkö kuule! sanoi Lyydi, heiluttaen sähkösanomaa ilmassa.-- +Myllyt ovat meidän! Hurraa! + +--Mitä sinä sanot? Mikä sinulla on tuossa? + +--Olkoon mikä hyvänsä. Mutta ensin Alarik, lupaa että tämän jälkeen +olet entiselläsi ja jätät kaikki huolet. + +--Minä kysyn sinulta, mitä sinulla on tuossa. + +--Niin, niin, mutta lupaathan?--Nono jo minä näytän. Myllyt ovat +meidän, katso itse. + +--Anna tänne tuo paperi! + +Alarikin silmät kirkastuivat, kun hän luki sähkösanoman. Siinä seisoi: + +_Juttu ratkaistu tänään. Kaikki eduksenne_. + +--Mutta Lyydi, kuinka olet saanut sähkösanoman? + +--Tietysti sähköitin heti ja kysyin. Ja tämä ei ole mitään muuta kuin +vastaus kysymykseeni. Puolessatoista tunnissa oli kaikki tehty. Heti +kun tulin sinun luotasi lähetin tytön viemään sähkösanomaa, ja nyt tuli +jo vastaus. + +Alarik alkoi samassa kävellä edestakasin, pyöritellä viiksiään ja +katsella ajatuksissaan maahan tyytyväisillä, hymyilevillä silmäyksillä. +Hän oli nähtävästi kaukana maalla, ilmoitteli siellä iloista uutista +naapureillensa ja selitteli heille kuinka hän nyt aikoi järjestää +myllyafäärinsä. + +--No, Alarik, mitäs sanot? kysyi Lyydi tullen hänen eteensä. + +Alarik tuli vähän hämilleen, lähestyi häntä syrjästä, otti vyötäisistä +ja sanoi hajamielisesti: + +--Niin niin, tietysti, aivan niinkuin sinä sanot. + +Hän suuteli Lyydiä monta kertaa peräkkäin, katsomatta hänen silmiinsä! + +--Lyydi, anna sinä minulle yksi asia anteeksi. + +--Mi-- + +--Ei, ei, älä kysykkään. En minä kuitenkaan sano. Mutta anna vaan +anteeksi. + +--Alarik, mitä sinä olet tehnyt? kysyi Lyydi hämmästyen. + +--Ei yhtään mitään. No jos nyt olisin ajatellut hiukan, hiukan, kuinka +sanoisin, hiukan pahasti sinusta-- + +--Alarik, kuinka saatat! sanoi Lyydi muuttuen totiseksi. + +Ja Alarikiin heräsi yhtäkkiä ajatus, että mitähän jos hän ottaisi +Lyydiä käsistä ja pyöräyttäisi lattialla! Mitä jos hän yhtäkkiä +puistaisi koko entisen ikävän elämän hartioiltaan, ja nyt juuri tästä +hetkestä alkaen rupeaisi iloiseksi, hyväksi, ja telmisi niinkuin +vallaton poika Lyydin kanssa. + +Hänen silmänsä rupesivat loistamaan. + +--Nyt mennään kertomaan uutista muille, sanoi hän ottaen Lyydiä kädestä +ja vetäen mukanaan. + +--Mennään, sanoi Lyydi. Ja nähtävästi häneen tarttui aivan sama ajatus +mahdollisuudesta yhtäkkiä synnyttää onnea heidän välillensä. + +He ottivat toisensa käsikynkästä ja marssitahtia polkien kulkivat +ruokasalin ja vierashuoneen kautta tampuriin, sieltä saliin ja salista +sisäkamareihin, lykäten tuoleja tieltänsä ja kaiken aikaa laulaen +sanojen sijaan: + +"Hurraa, hurraa, hurraa--hurraa, hurraa, hurrraa!" + +Kun muut joka haaralta juoksivat tätä näytelmää katsomaan, läksivät he +uudestaan saliin ja tampuriin, sieltä vierashuoneesen ja ruokasaliin +tätien ja sisarien juostessa ovelta ovelle nauraen ja päivitellen. + +Kun he taas tulivat sisähuoneisin, otti Alarik lähimpänä olevan kälynsä +kädestä ja haki toisen toiseen käteensä ja kaikki tekivät samaten ja +hän retuutti koko jonoa hurjaa vauhtia rinkitanssissa ympäri huonetta +keskeyttämättä hurrauslauluansa. + +Tuli semmoista naurua ja melua ja huutoa, että kulkijat kadulla +pysähtyivät. + +Ja kun uutinen oli kerrottu ja Alarik oli ehdottanut että juotaisiin +kahvia, nousi ilo ja puhelu ylimmilleen.-- + +Mutta kahvia odottaessa Alarik yhtäkkiä rupesi taas kävelemään pitkin +huonetta kierrellen viiksiään ja hymyilevillä silmillään katsellen +maahan. Niinkuin ei ketään olisi ollut läsnä. Hän ei kuunnellut ketään +eikä nähnyt ketään. + +Kun huone oli pieni ja hänen tuli liian usein kääntyä, muutti hän +ruokasaliin. Mutta ei kävellyt siellä kuin pari kertaa edestakasin, ja +hupeni sitten omaan kamariinsa. Täällä oli kaikkein paras kävellä. +Kaikki oli niin tuttua ja mukavaa ja sikarin tuhkaa sopi ripottaa +toisessa päässä kamiinin eteen ja toisessa päässä tuhka-astiaan +kirjoituspöydällä. Ei mitään tuolia ollut tiellä. Yksi epämukavuus oli +tosin se, että joskus tuli pellinnyörejä kamiinin luona hipaisneeksi ja +ne rupesivat heilumaan. Ja vielä toinen se, että toisessa päässä pöydän +kulma antautui liian kauas ulos, niin että täytyi hiukan muuttaa +suuntaa siinä paikassa. Mutta pitkän tottumuksen tähden tämä +viimemainittu epämukavuus oli tullut melkeen rakkaaksi. Ja pellinnyörit +hän tavallisesti nosti kamiinin reunalle heti alussa. + +Tällä kertaa hän erityisellä nautinnolla nosti pellinnyörit kamiinin +reunalle, sytytti sikaria, asetti tuhka-astian määräpaikkaansa pöydälle +ja alkoi kävellä tuttua väylää myöten, missä matto oli vähän +vaaleammaksi kulunut. + +Hän pysähtyi Lyydin suuren seinäkuvan eteen. + +--Mitä jos olisin todellakin jo muuttunut ja ikuisiksi päässyt +tyhjyyden hetkistä. Tuo kuva miellyttää minua. Totisesti! Minä tunnen +taas selvää rakkautta häntä kohtaan. Panen kerrankin muistiin, mitä se +on. Siinä on juuri puoleksi sääliä ja puoleksi tuota toista. Kuinka +ylevä ja hieno on tunteeni nyt! Jos se pysyisi aina, niin minä kokonaan +muuttuisin häntä kohtaan. Olisin hiljainen, aina puhuisin lempeästi ja +arvokkaan ystävällisesti hänen kanssaan, en kolisisi koskaan, vaan +liikkuisin ylimyksellisellä hienoudella ja rauhallisuudella. Pian hän +näkisi minussa ihan toisen ihmisen. Hän varmaan itsekseen hyvin +kummastuisi ja ajattelisi: mikähän se nyt on tullut Alarikiin! varmaan +on hänessä tapahtunut suuri sisällinen muutos.--Minun pitäisikin tilata +itselleni hienommat vaatteet, mustat, ja saappaat ohuemmalla pohjalla. +Tämmöinen hieno stiili sopisi muuten erinomaisesti myöskin sinne +maalle. Oikea maa-aristokraatti konservatiivisine mielipiteineen, jolla +on suuri hallitus ja asioita korvia myöten, mutta joka ei koskaan +kadota tyyneyttänsä. + +Ne myllyt minä tietysti nyt saan, mihin hintaan vaan itse tahdon. Kenen +maa, sen valta. Ja maa on nyt minun. Minä en tahdo tietää heidän +myllyistänsä. Kuka sen takaa, etten minä aijo käyttää vedenvoimaa +vastaista paperitehdasta varten, jonka rakennan vasemmanpuoliselle +töyräälle, ja etteivät myllyt ole siinä tiellä. Ja niin minä olen +sanovinani heille, että korjatkoot vaan pois myllynsä, en minä niillä +mitään tee. Kyllä luulen, että pian tulee toinen ääni kelloon. "Eikö +patruuna haluaisi ostaa?" Tjah! sanon minä; vanhat mätäseinät ja +korjattavat koneet! Mitä vaaditte? "Määrätköön patruuna itse," sanovat +he. Ja kyllä minä määräänkin. Ei, en määrää mitään polkuhintaa. Maksan +heille kohtuullisesti. Ilmoitan heille, että jolleivät he vetoa, minä +maksan kohtuullisesti, mutta jos asia menee hoviin, en maksa mitään. +Minä sähköitän vielä tänäpäivänä. Ja jos he jo ovat ilmoittaneet +vetoavansa, niin voivathan he sopia kanssani että jättävät vetoamatta. +Ei, minä matkustan itse sinne; sähkösanoma näyttäisi hätäilemiseltä ja +epävarmuudelta minun puoleltani. Huomenna lähden. + +Ja kun sen asian olen toimittanut, niin voin sanoa, että olen päässyt +ensi askeleeni eteenpäin. Se on tosin vaan ensimmäinen porras +tarkoitusteni perille. Sillä sitten täytyy heti ryhtyä ratkaisevasti +tuohon pääasiaan, Kukkilan maahovin ostoon. Ja se ei mene niin helposti +se asia. Kunhan vaan saisin panttaushistorian läpiviedyksi! Mutta se +nyt riippuu Lyydistä. Siinä nyt on tiellä hänen itsepäinen tahtonsa ja +hänen tohtoriensa väitteet minun luulotellusta sairaudestani. Minä olen +yhden kerran eläessäni pyörtynyt ja he sanovat, että koko vasen puoleni +sen jälkeen oli lamauksissa. Ja nyt minä en saa ajatella Kukkilaa, +etten toisen kerran pyörtyisi, sanoo Lyydi. Sillä jos minä toisen +kerran vielä pyörryn niin minä varmaan kuolen, toistavat lääkärit. +Mutta olkoon tämän asian laita kuinka tahansa, se vaan on varma, että +Lyydi ja ne muut eivät ollenkaan ajattele terveyttäni, vaan +yksinkertaisesti käyttävät sitä keppihevosena minua vastaan. Heitä +miellyttää enemmän asua kaupungissa, siinä koko juttu. Se on se +rotuerotus meidän välillämme, joka on syynä kaikkeen. Se on se kirottu +suku alahuulineen! + +--Kahvi on serveerattu! sanoi palvelustyttö ovelta. + +Herra Jumala, missä minä taas olin! Missä on minun äskeinen tunteeni? +Olenko todellakin jälleen kadottanut sen? Olen, olen. Taas olen +tyhjyydessä. Sääliä en tunne häntä kohtaan,--minua päinvastoin +inhottaa. Ja tuosta toisesta ei ole mitään jäljellä,--vaan lihamassa, +ilman sopusointua eri ruumiinjäsenien välillä--ush! Minun on turha +koettaakaan. + +--Ja äsken vielä, enkö minä ollut valmis polvistumaan hänen eteensä ja, +niinkuin kihlauksemme ensi aikoina, suutelemaan hänen käsiänsä! + +--Sanotaan, että hätätilassa voi rakkauden asemesta turvautua +tavalliseen ystävyyteen, joka on pysyväinen ja varma. Minä olen aina +lykännyt sen kysymyksen tuonnemmaksi, mutta näyttää siltä kuin saisin +olla tyytyväinen, jos voisin edes tavallisia ystävyyden tunteita saada +pysyväisiksi häntä kohtaan. + +--Minä tiedän, että hänessä olisi kyllä jotain semmoista, joka voisi +herättää minussa ystävyyttä häntä kohtaan. Se on jotakin hänen +sydämmensä pohjassa, yksin hänelle ominaista, tai se on hänen +olentonsa, jos sitä kauan ajattelee ja osaa ajatella kokonaisuudessaan. +Hän on niin valoisa ja hyvä semmoisena. Kummallisinta on, että minun +pitäisi itseni aivan muuttua jos tahtoisin häntä tältä kannalta ruveta +mielessäni pitämään. Tämä ystävyys ei ole samaa kuin entinen rakkaus; +se on uusi eikä riipu hänen nuoruudestaan ja ruumiistaan. Minun pitäisi +silloin olla se toinen, se, jota ei enää ole, mutta joka olisi voinut +olla; jollen olisi ruvennut afäärimieheksi. Minun pitäisi silloin ihan +nöyrtyä ja rehellisesti tunnustaa sekä itselleni että hänelle, etten +minä oikeastaan ole mikään afäärimies, että kaikki aikeeni ovat löyhät. +Kertoisin hänelle, että minä olen afäärimies ainoastaan senvuoksi, että +noin parikymmentä vuotta sitten, kun sain ensikerran istua mukana +juhla-illallisilla suuren baalin jälkeen, kuulin kuinka nuori, komea +paperitehtaan isäntä äänekkäässä keskustelussa pankintirehtöörin kanssa +ratkaisi miljoona-afäärin. Kaikki rupesivat puhumaan hänestä, ja minä +näin, kuinka naiset hymyilivät ja kiiluvin silmin nostelivat hänelle +lasejaan. Se kaikki tarttui minuun. Ja siksi nyt vielä kahdenkymmenen +vuoden perästä minusta näyttää, että Kukkilan kuusimetsät ja +vesioikeudet ovat aivan kuin luotu paperitehtaan perustamista varten! +Minä olen tutkivinani asiaa kaikilta puolin, ja kuitenkin olen jo +edeltäpäin päättänyt, että Kukkila ei muuhun kelpaa.--Kertoisin tämän +kaiken hänelle ja me nauraisimme yhdessä koko asialle! + +--Se on, siis todellakin niin, ettei ystävyyskään vaadi muuta kuin että +minä luopuisin Kukkilasta ja koko tuumasta. Jättäisin kaikki mitä +varten tähän asti olen elänyt. + +--Ei löydy muuta keinoa. Minä näen sen liian selvästi, että voisin sitä +salata itseltäni. Se on pimeätä, mutta se on niin. + +--Koko minun vihani syntyy siitä, että hän on minun aikeitteni tiellä. +Ja siis ei minua häiritse mikään muu kuin minun omat aikeeni. + +--Mutta enkö minä ole ihminen niinkuin muut! Eikö minulla saakaan olla +omia halujani ja toiveitani! Siksikö vaan, että Lyydi suvaitsee olla +niitä vastaan! + +--Enkö minä ole mies! Mies! + +Ja Alarik istui sohvaan pudistaen päätään käsissänsä. + +Alakuloisuus laskeutui häneen vähitellen vastustamattomalla voimalla, +ja istuessaan mietteissään hän lytistyi pehmeään sohvaansa +ponnettomaksi kuin riepu. + +--Kahvi on serveerattu--sanoi palvelustyttö uudelleen ovelta. + +Alarik kavahti pystyyn, ja kun hän muisti, että häntä käskettiin jo +toisen kerran, korjasi hän pullistuneen tärkätyn paidanrinnuksensa, ja +meni sisähuoneisin. + +Muut olivat siellä jo kaikki juoneet kahvinsa ja lähteneet kävelylle. +Lyydi istui yksin odottamassa. + +Hän tahtoi jatkaa entistä mielialaa ja rupesi heti ilosesti puhelemaan +Alarikin kanssa, mutta se ei tullut oikeen luonnollisesti, kun hän +tahallaan vältti myllyasiaa ja puhui vaan muista. + +Alarik ottikin asian siltä kannalta, että Lyydi vaan tahtoi tällä +terottaa hänen mieleensä, mimmoisessa mielialassa hänen pitäisi aina +olla ja kuinka kaukana olisi kaikki Kukkila-ajatukset pidettävät, ettei +halvaus enää uudistuisi. + +--Minä olen aikonut matkustaa huomenna, sanoi Alarik keskeyttäen. + +--Matkustaa? Minne? Mitä varten? + +--Minun täytyy heti päättää myllykauppa. + +--Myllykauppa? Mutta myllythän ovat jo meidän. + +--Ei. Maa on ainoastaan meidän, ja meillä on ainoastaan valta ostaa tai +käskeä heitä korjaamaan pois myllynsä. + +--No hyvä, mutta onko siihen sitten semmoinen kiire? + +--Sinä et ymmärrä tätä asiaa. Muutamien seikkain vuoksi, joita nyt +olisi liian pitkä selitellä, on minulla syytä epäillä, että tämä +maariita hovioikeuteen vedottuna, voisi saada toisen, minulle vähemmän +edullisen käänteen. Minä tahdon nyt tarjota heille kohtuullisen +kauppasumman ehdolla etteivät he vetoa.--Siinä se nyt on, koska sinun +on niin välttämätöntä tietää. + +--Mutta Alarik, sähköitetään asianajajalle, että hän tekee heille +tarjouksen, niin sinä pääset koko tuosta vaivaloisesta matkasta. + +Alarikin huuli värähti hermostuneesti ja hän sanoi päättävästi ja +hitaasti: + +--Sitäpaitsi, minulla on toinenkin asia, ja sen sinä olet varmaan +arvannut, koska niin kuumeentapaisesti vastustat minun matkaani. + +Lyydi nousi yhtäkkiä tuoliltaan ja aikoi selvästi ensin sanoa jotain +muuta kuin mitä sitten sanoi. Hän oli vähän aikaa vaiti kääntyneenä +poispäin. Sitten hän tuli Alarikin luo, nosti kätensä muka leikillä +hänen olkapäilleen ja tahtoi ruveta puhumaan hänelle. Mutta kun hän +huomasi, että Alarikin oli harmin vuoksi vaikea niin läheltä katsella +häntä, istahti hän kauemmas tuolille ja sanoi sieltä vähän +teeskennellysti nuhtelevalla äänellä: + +--Minä en todellakaan vihdoin tiedä, rakas Alarik, mitä minun on +tekeminen sinun kanssasi. Kaikki lääkärit antavat minulle ankaria +määräyksiä: teidän tulee tarkoin valvoa, ettei miehenne saa mitenkään +rasittua, ei huolehtia eikä mistään pahoittua. Ja minä koetan ja +koetan. Mutta jos sinä olet näin itsepäinen, niin mahdotontahan minun +on sinua hoitaa.--Lupaa nyt, rakas Alarik, ettet mene matkalle etkä +enää ajattele mitään afäärejä. Lupaathan? + +Ja taas Lyydi tuli hänen luoksensa ja tahtoi osottaa jotakin hellyyttä. + +Mutta Alarik väistyi häntä, vaaleni suupielistään, ja sanoi yhtä +hitaasti ja päättävästi kuin äsken: + +--Koko tuo hellä huolenpito minun terveydestäni ei ole mitään muuta +kuin yksi niistä monista keinoista, joilla sinä vastustat Kukkilan +ostoa. Siinä sen nyt kuulit. + +Lyydi sävähti tulipunaseksi. Hänen silmäkulmansa rypistyivät oudosti ja +katse sai luimistavan vihan ilmeen. + +--No niin, sanoi hän kovalla ja terävällä äänellä, koska sen tiedät, +niin tiedä siis, etten aijo koskaan, en koskaan, suostua sinun +aikeihisi! Onko sinulla siellä myllyjä ja maatiloja, se on minulle +yhdentekevää, mutta minun isäni taloa ei pantata koskaan, kuuletko, ei +koskaan! + +--Näyttipä kissa kerran kyntensä, sanoi Alarik, vaivalla hilliten +raivoansa. + +--Niin näyttikin. Ja koska nyt olet ne kerran nähnyt, niin minä +ilmoitan sinulle, että sinä inhoitat minua semmoisena kuin olet tuossa. +Minä en voi katsoa sinua. + +--Minua on aina kummastuttanut, että voit olla niin lähellä minua, +vaikka hyvin tiedät kuinka minä halveksin sinua. + +Näin sanottuaan Alarik meni. Ja paiskasi oven jälkeensä niin kovalla +voimalla, että huone tärähti ja pienet posliinitavarat kalisivat +hyllyillä. + +Lyydi ei ennättänyt mitään vastata. + +Vasta pitkän ajan perästä, kun hänen kuohahtanut mielensä oli +asettunut, painautui hän sohvan tyynyä vastaan ja rupesi itkemään. +Ensin vaan silloin tällöin nyyhkyttäen, mutta sitten yhä kiihtyvällä +voimalla ja vihdoin melkeen ääneensä. + +Ja hän olisi itkenyt ties kuinka kauan, ellei kello olisi tampurissa +soinut. + +Lyydi hyppäsi heti pystyyn ja juoksi silmiänsä huuhtomaan kylmässä +vedessä. + +Ja kun palvelija tuli ilmoittamaan, olikin hän aivan oikeen arvannut, +kuka se oli. Se oli Jenny, hänen ainoa ja paras ystävänsä maailmassa,-- +sen hän tunsi nyt selvemmin kuin koskaan ennen. + +--No Jenny, rakas Jenny, tervetuloa, tervetuloa! sanoi Lyydi tullen +häntä vastaan salissa, ja syleili ja suuteli häntä moneen kertaan.-- +Tule nyt tänne minun huoneeseni, minä juuri olen juonut vaan yhden +kupin, ihan aavistin, että sinä tulisit. Kuinka lysti! + +--Lyydi, sinulla on jotakin! kysyi Jenny hiljaa ja säälivällä +osanotolla. + +--Huomaatko, sanoi Lyydi ja hänen silmänsä taas vettyivät.--Ei puhuta +nyt siitä. Tule vaan tänne, tänne omaan nurkkaani. + +Mutta kuinka lie ollut, ei mikään muu puhe sujunut heidän välillään, +kun ei siitä saanut puhua. + +Vihdoin tuli pieni äänettömyyskin heidän välillään, joka loppui siihen, +että Lyydi sanoi huoaisten: + +--Juu, juu. + +Ja hänen silmänsä yhtäkkiä taas vettyivät. + +--No mutta kultaseni, sanoi Jenny; mikä sinun on? + +Eikä Lyydi enää voinut pidättää, vaan purskahti itkuun ja kertoi, että +hänen ja miehensä välillä oli ollut hyvin ikävä kohtaus noitten +maatilojen vuoksi, joista Jenny kyllä tiesi. + +--Minä olen onnettomin ihminen maailmassa, sanoi hän pyyhkien +nenäliinalla silmiänsä ja niellen itkua. + +Jenny alkoi lohduttaa häntä. "Kaikkihan pariskunnat riitelevät +keskenään, ei varmaan ollut yhtäkään, joka ei ainakin joskus sitä +tekisi, vaikka ne kyllä osasivat teeskennellä onnellisia ja muka niin +vilkkaasti jutella kulkiessaan esplanaadilla." Ja Jennyn täytyi +tunnustaa, että hän itsekin välistä aika lailla kamppaili miehensä +kanssa. Sitä hauskempi oli sitten sopia, sanoi hän, koettaen kääntää +Lyydin surun leikiksi. + +--Niin mutta sinä et tiedä, sanoi Lyydi. Minä inhoon häntä silloin kuin +näen hänen miettivän noita afäärejänsä, ja sitä hän tekee melkeen aina. +Minä olen aivan kipeä kun näen hänen kulkevan ajatuksissaan ja +kiertelevän viiksiään. Minä tiedän kuinka tyhjät kaikki hänen aikeensa +ovat, kuinka vähäpätösistä ja lapsellisista mielihaluista ne syntyvät. +Ja senvuoksi minä en antaisi hänelle mitään käsiin, jota hän voisi omin +päin käyttää. Että minä antaisin hänen pantata isäni talon! Ei koskaan, +ei koskaan! Hänellä ei ole mitään käsitystä afääreistä, vaikka hän +luulee itsestään hyvinkin paljon. Ne on kaikki vaan ajatuksia ja +tuumia, oikkuja, mieleenpistoja. Ah, jos sinä aavistaisit mikä piina se +on minulle--nähdä ja kuulla kaikkea tuota! Ja sitten hän vielä joskus +saa päähänsä tulla minun eteeni ja näytellä vakavaa, käskevää miestä! + +Mutta Jenny ei sittenkään ottanut todeksi. + +--Sinä liioittelet ja annat aivan liian epäedullisen kuvan itsestäsi. +Sinä et ollenkaan inhoo miestäsi, vaan sinua ainoastaan harmittaa. +Luuletko ettei minua koskaan harmita. Oho. Välistä harmittaa niin, että +tekisi mieli silmät repiä päästä. Mutta se menee taas ohi ja minä +häpeän. Samaten se menee ohi sinullakin. + +--Niin sinä luulet. Mutta niin se ei ole. Jos sinä vaan aavistaisit! + +Ja Lyydi yhtäkkiä purskahti hillittömään itkuun. + +--Mitä ihmeitä sinulla on, Lyydi! + +--Niin, minä nyt puhun sinulle kuin rippi-isälleni. On yksi ajatus, +joka ei mene päästäni koskaan. Vaikka olisin kuinka ilonen ja välimme +olisi hänen kanssaan olevinaan ihan hyvä, on tuo ajatus kuitenkin +kaiken pohjana. Se ei mene minulta yöllä eikä päivällä. Se ajatus on, +että minä kerran pääsisin hänestä kokonaan. Sinä tiedät, hän ei ole +terve. + +Jenny kalpeni eikä voinut sanoa mitään. + +Lyydi lopetti yhtäkkiä itkemästä ja alkoi katsoa ulos. + +Silloin Jenny nousi, tuli ja otti häntä kaulasta ja sanoi: + +--Lyydi raukka, Lyydi raukka, niinkö se onkin. + +Ja molemmat itkivät. + +Vasta pitkän ajan perästä he alkoivat taas keskustella. + +Jenny antoi hänelle neuvonsa. + +Kun ei saa mitään rakentaa semmoiseen toivoen, että toinen voi pian +kuolla, niin ei ole jäljellä muuta kuin että Lyydi vähitellen oppii +rakastamaan häntä. Lyydi ei voi missään tapauksessa tulla onnelliseksi +ilman sitä. Sillä jos Alarik elää kauan, niin on Lyydillä edessään +onneton elämä ilman rakkautta mieheensä. Mutta jos Alarik kuolee, niin +on Lyydin tila vielä vaikeampi: hän ei tule saamaan mitään rauhaa +omaltatunnoltansa, sillä hänelle jää aina se kalvava tieto, että hänen +miehensä kuolema oli hänen toivonsa mukainen. Jos siis Lyydi tahtoo +suoraan ja peittelemättä ajatella kohtaloansa, täytyy hänen huomata, +että hänen tulevaisuutensa on peloittava, ja että kaikki kiiruhtaa +häntä turvautumaan ainoaan pelastuskeinoon: niin pian kuin mahdollista +rakentaa eheä väli miehensä kanssa ja oppia häntä rakastamaan. Ja Jenny +ei pannut kysymykseenkään, että tätä tarkoitusta varten Lyydillä voisi +olla mitään muuta tehtävää, kuin että hän suostuisi Alarikin tuumiin ja +antaisi hänen pantata kaupungintalo. + +--Sinulla on kaikissa tapauksissa tulevaisuutesi niin pimeä, sanoi hän, +että sen rinnalla sinä et mitään kadota, vaikka kadottaisit koko +omaisuutesi. Mutta voittaa sinä voit paljon.--Älä suinkaan ymmärrä +minua niin, että sinun pitäisi tehdä mieliksi Alarikille tai saavuttaa +hänen suosionsa. Ei. Se on vaan välttämätöntä sinun itsesi tähden; että +sinä heität kaikki luotasi, mikä voi olla rakkauden tiellä. Jospa minä +en olisi itse sitä kaikkea kokenut! + +--Ah Jenny, minä tiedän, minä tiedän! sanoi Lyydi ja puristi häntä +hellästi luoksensa. + +--Niin, niin, mutta ei nyt puhuta minusta. Katsos rakkaus on semmoinen, +että se syntyy vaan jonkun suuren ystävyydenteon kautta. Lyydi! Anna +hänen tehdä niinkuin hän tahtoo! + +--Sinä minun rakas, rakas Jennyni! sanoi Lyydi, kietoi tapansa mukaan +hänen päänsä molempien käsiensä sisään ja puristi kaikesta voimastaan. + +--Mutta eihän me olla juotukaan kahvia, sanoi hän sitten. + +--Älä menekkään hakemaan kuumempaa. Minä jo äsken koettelin: se on ihan +hyvää näin. + +Ja kun he joivat, sanoi Jenny: + +--Minua muuten kummastuttaa, että sinusta on maallemuutto niin +vastenmielistä. Se voi olla hyvinkin ihanaa elämää. Ajatteles +vuodenaikojen vaihtelua, ajattele kevättä, kun kaikki sulaa ja puut +rupeavat viheriöitsemään, sitten kesä kukkineen ja niittyineen-- +elonkorjuu, syksypimeätkin ovat vaihtelevaisuutena miellyttäviä, entäs +talvi!--se on oikeen minun vuoden aikani, se valkonen lumi ja kylmä +raitis ilma ja se tyyni hiljaisuus!--Jaa yksi asia, Lyydi! Muista, että +jos muutatte sinne Kukkilaan, me tulemme teidän säännöllisiksi +kesävieraiksenne. Ajatteles kun me sitten yhdessä sinun kanssasi +menemme sieneen--oikeen pitkille matkoille, niin että vähän pelottaa +joko olisimme eksyneet. Ja siellä vaan huudetaan toisillemme uu-uu! ja +sinä vastaat uu-uu! Täällä ollaan! Sinähän rakastat karvalaukkuja? + +--Ei, kyllä minä leppäsieniä-- + +--Minä taas rouskuja, suolattuina,--ah se on ihana maku. + +--Onko ne semmoisia kellertäviä, suuria? + +--Valkosia. Vähän niinkuin rasvasia päältä, suuria, reunat kääntyneet +alaspäin ja hiukan karvasia. + +--Ahaa, kyllä nyt tiedän. Ne on mainioita. + +--Ja sitten hoitaisimme yhdessä puutarhaa, kokoisimme talveksi +äärettömät määrät kasviksia, porkkanoita, punajuurikkaita, dilliä, +persiljaa, kupukaaleja, kukkakaaleja, gurkkuja,--ajatteles kuinka +hauskaa, kun olisi talvella kaikkea tuota! + +--Voiko niitä todellakin säilyttää? + +--Voi veikkonen. Minulla on kirja, jossa on kaikki selitetty. Se käy +mainiosti.--Niin ja sitten! Minä tietysti ottaisin sinulta maitoa ja +voita koko talven. Sekin on niin hauskaa, jos siihen oikeen antautuu: +puhtaat maitohuoneet, kiiltävät astiat.--Ja kyllä me talvellakin joskus +voisimme tulla teitä katsomaan. + +--Jenny, Jenny, älä nyt noin viehättäväksi kuvaa, sanoi Lyydi +naurahtaen, muutenhan siitä ei voi tullakkaan mitään uhrausta minun +puoleltani. + +Ja he menivät saliin kädet seläkkäin yhdessä ja kävelivät siellä +edestakasin, hiljaa keskustellen. + + * * * * * + +Ei mennyt vuottakaan ennenkuin asia sitten kävikin Jennyn neuvon +mukaan. Kaupunkitaloa ei ainoastaan pantattu, vaan myytiin kokonaan, +Lyydin nimenomaisesta suostumuksesta, jopa tahdostakin, ja huolimatta +siitä, että sisaret ja koko suku oli vastaan. Hän tosin välillä itki ja +katseli usein pitkät ajat ikkunasta, mutta kun myynnistä tuli puhe, ei +hän kertaakaan antanut sitä käsitystä, että olisi itkenyt sen vuoksi, +vaan sanoi aina luonnollisella ja tyytyväisellä äänellä: ihan niinkuin +tahdot, Alarik. Niin ettei kukaan olisi voinut epäilläkään mitään +uhrausta. + +Suuri muutos oli tapahtunut Lyydissä. Ihan kuin hän olisi tullut +yhdestä maailmasta toiseen. Niinkuin hän olisi yhtäkkiä päättänyt, että +koska muutamien vuosien perästä hänen kumminkin täytyy siirtyä +vanhempain ihmisten kirjoihin, hän jo ajoissa luopuu kaikista itsensä +kaunistamisen puuhista. Etutukkaansa hän ei enää kiharoittanut, vaan +kampasi ylös muun tukan kanssa, ja kävi enimmäkseen mustissa sileissä +puvuissa. Alarikia hän ei enää usein ottanut kaulasta, niinkuin ennen, +mutta oli hänelle aina tasaisesti ystävällinen eikä milloinkaan +kiivastunut. Vaikka Alarik, vastoin kaikkia odotuksia, pysyi yhtä +hermollisena ja oikullisena kuin ennenkin, ei Lyydi osottanut +vähintäkään kärsimättömyyttä häntä kohtaan, päinvastoin neuvoi ja +ohjasi älykkäästi kaikkien karien ja matalikkojen ohi ja keksi aina +pikemmin ja paremmin kuin Alarik itse, mitä tämä oikeastaan tahtoi. +Vaikka kaikki huomasivat, että Lyydi oli tullut entistä paljon +totisemmaksi, täytyi jokaisen samalla myöntää, että hän toiselta puolen +oli entistä levollisempi. Se totisuus ja levollisuus sulivat +pysyväiseksi mielialaksi. Eikä mitkään puuhat, joita lähestyvä muutto +tuotti, voineet tehdä häntä levottomaksi tai ärtyisäksi. Hänelle olivat +kaikki semmoiset asiat niinkuin vasta toisessa sijassa. Erittäin oli +häneen vielä tullut se omituisuus, että hän osasi kertoa koomillisesti +ja saada nauramaan. Päivällisissä hän saattoi vaan jollakin +rauhallisella huomautuksella panna muut ihan käppyrään naurusta. + +Juuri niinä päivinä kuin varsinainen muutto tapahtui, sattuivat hyvin +sateiset ilmat. Kevät oli muuten aikainen ja luonto täydessä +heräämistilassa. + +Tavarat piti ensin kuljettaa rautateitse, sitten suuressa proomussa +pienen laivan perässä. Ja siinä se oli pahinta. Sillä proomumiehillä, +harmillista kyllä, tavallisuuden mukaan ei ollut kylläksi +peittoaineita, ja niin kastui enin osa hyvin pahasti. + +Siinä ne tulivat suureen proomuun sullottuina kaikki. Missä törötti +tutun sohvan jalat, missä hohti puna- ja valkojuovainen matrassi, +ruokasalin komea kaappi leikattuine koristeineen, kirjoituspöytä, +pesukomoodien marmorilevyt, rautasänkyjen ristikot ja alastomat jalat, +flyygelilaatikko, rintakuvien alustimet, pakatut taulut, +kynttiläkruunut, pöydät, piirongit, kaapit, hyllyt, kyökkitavarat, +kirstut, koffertit, pussit, matot, kukat, ylösalasin käännetyt tuolit, +peilit, kandelabrit, lasikaapit. Näistä kaikista olivat ainoastaan +kalliimmat tavarat, niinkuin flyygelilaatikko, salin ja herrankamarin +kalusto saaneet peittoa. Kaikki talouskalusto ja osaksi ruokasalin +kalusto oli alaston. + +Lyydi ja Jenny seisoivat sateenvarjoineen jo Kukkilan laivasillalla, +kun proomu saapui. + +Ja varmaan oli Lyydi huomauttanut jotakin proomun suhteen, koska Jenny +näkyi kiertelevän sillalla yläruumis kovasti etukenossa ja jalat tuskin +kannattaen häntä. Aina kun Jenny sitten katsahti hiljalleen lähestyvän +proomun tylsää suuta kohden, käpertyi hän samalla tavalla, eikä hänen +seisomisestaan tahtonut tulla mitään. + +Aivan oikeen. Tavaroista oli suurin osa hyvin pahasti vahingoittunut. +Ruokasalin pöydästä oli mahonkikuori noussut kuplille, kaapit, pöydät +ja hyllyt olivat enemmän tai vähemmän hajonneet liitoksistaan, muutama +matrassi oli värjännyt punasilla täplillä vaalean sohvan. Siitä oli +vesi tunkeunut myöskin erääseen laatikkoon ja vuotanut siellä pitkin +Takasen Ainon selkää. + +Kaikki tämä ja paljon muuta tuli ikävällä tavalla näkyviin, kun tavarat +olivat tuotu sisälle ja pakatut laatikoistaan. Sekä kantomiehet että +palvelustytöt surkuttelivat ja kaikki yhdessä Lyydin ja Jennyn kanssa +keskustelivat, mikä kuinkakin oli pilaantunut ja mitä kävi vielä +korjaaminen. Lyydin tasainen rauhallisuus teki kuitenkin sen, että +enemmän iloittiin siitä, mikä oli säilynyt, kuin surkuteltiin sitä, +mikä oli pilaantunut. Ja surkuteltaessakin oli jokaisen niin hauska eri +tavalla lausua mielipiteensä ja huomautuksensa. + +Kaikki oli niin pian tehty, että kun Alarik muutaman päivän perästä +saapui--hän oli jäänyt kaupunkiin jättämään kaupunkitalon avaimia uuden +omistajan haltuun--tapasi hän Kukkilan hovissa kaikki paikoillaan +pienimpään rasiaan asti hänen omassa työhuoneessaankin, ja +järjestettynä juuri niin kuin hän olisi itsekin tahtonut. + +Juuri sen päivän iltapuolella selvisi ilma. + +Yhtäkkiä kaikki sai värinsä. Pihlajat, tuomet, sireenit, osaksi jo +kukkivina, levittivät samassa tuoksunsa kaikkialle. Valot ja varjot +sekaantuivat toisiinsa kirkkaasti viheriällä nurmella rantatien +kummallakin puolen, ja päivä kimalteli puitten kosteilla lehdillä +ihankuin olisi tullut erikseen jokaisen heidän luoksensa lämmittämään +ja kasvattamaan. Linnut yhtenä äänivirtana remahtivat laulamaan +suurella koivikkomäellä päärakennuksen takana. Ja kanarialinnut +vastasivat sisältä kimeimmillä liverryksillään. + +Lyydi ja Jenny, liikkuen kumpikin vielä puuhissansa, kohtasivat +toisensa suurella verannalla tullen eri ovista. + +--Mikä elämä,--mikä herääminen kaikessa luonnossa! sanoi Jenny. + +Lyydi otti häntä vyötäisistä ja sanoi: + +--Sinä vaan yhä jatkat yllytystäsi, kulta Jenny. + +--Oletko katsonut yläkerran ikkunoista? Se on jotakin harvinaista, +sanoi Jenny. + +Mutta Lyydi ei nyt ennättänyt mennä yläkertaan. He vaan suutelivat +toisiansa ja menivät sitten kukin eri ovista jälleen sisälle. + +Vasta illalla, kun jo linnut olivat lakanneet laulamasta ja aurinko +laskenut, tulivat he ja kaikki muut verannalle. Oli päätetty, ettei +kukaan enää saisi ajatella mitään huolia, vaan nyt piti kaikkien levätä +sydämmensä pohjasta. Lyydin sisaret ja vanha täti olivat myöskin +tulleet kaupungista, vaikka he eivät enää asuneet Alarikin ja Lyydin +luonna. Myöskin Jennyn mies, Henrik, oli tullut. Ja kaikki he olivat +aivan haltioissaan Kukkilan äärettömästä kauneudesta. + +Verannasta lähtien kulki lyhyt, suora tie rantaan, jonka molemmilla +puolin oli puisto, tiheitä sireenejä luikertavine käytävineen ja siellä +täällä vankkoja tammia ja vaahteroita. Tien päässä näkyi pieni laituri, +ja valkonen uimahuone; vastapäätä salmen takana jyrkkä kalliovuori, +niin että tyynen sattuessa kaikki vesi oli pelkkää kallion kuvastusta. + +Kiehuvan teekyökin ääressä he kaikki ihailivat tätä keväisen yön +ihanuutta. Ja täällä oli Lyydikin ensi kerran myöntänyt, että olihan se +jotenkin kaunista. + +Alarik yksin käveli edestakasin, kierteli viiksiänsä ja näytti olevan +ihan toisessa mielialassa kuin muut. Hänen ärtyisyytensä ja +hermostumisensa oli tähän saakka päivä päivältä vaan kasvanut, ja +sentähden jokainen uteliaisuudella seurasi häntä, miten hänen olisi +nyt, kun ensi kerran kaikki yhdessä juotiin teetä hänen Kukkilassaan. + +Mutta täällä hänellä oli vielä suuremmassa määrässä tuo viime aikoina +yhä kasvanut hajamielisyys, jonkinlainen sisäänpäin kääntynyt elämä, +josta ei kukaan syrjäinen voinut sanoa, mitä sen alla oli. + +Ikäänkuin urkkiakseen hänen ajatuksiaan sanoi Henrik: + +--Kuules Alarik, onko tuo kallioseinä myöskin sinun maitasi? + +--Mikä kallioseinä? + +--No tuo tuossa! + +Ja tuli ilmi, että Alarik tuskin oli huomannutkaan siinä mitään +kallioseinää,--sitä, jota kaikki olivat koko illan ihailleet. + +--Jaa jaa, tietysti se on Kukkilan maata, sanoi hän ohimennen ja jatkoi +kävelyään. + +Ei hän siis ajatellut niitä asioita. + +--Alarik,--sanoi Lyydi teekyökin luota, sinä alku ja perustus tähän +kaikkeen, mitä sinä nyt enää mietit?--Tule tänne sinäkin meidän +kanssamme istumaan. + +Alarik tuli, istuutui muiden joukkoon, mutta vähän ajan perästä häipyi +keskustelusta ja taas eli omissaan. Hän puri viiksiään ja katseli +yhdestä toiseen näkemättä kuitenkaan ketään. Yhtäkkiä hän jätti +teensäkin ja nousi taas kävelemään. Ja kun häneltä ruvettiin kyselemään +yhtä ja toista, oli hänestä selvästi vaikeata, kun ei hänen annettu +olla rauhassa. Hän sanoi olevansa väsyksissä ja menevänsä nukkumaan. + +Valoa oli hänellä kumminkin nähty vielä kello 2:n aikana yöllä. + +Vanha kyökkipiika oli vielä sanonut, lopetellessaan päivän tiskiä, +uudelle maalaistytölle: + +--Tuo meidän herra se on aina yksin, aina yksin. Mikähän senkin elämä +oikeastaan lienee! + +Sitten olivat sammuttaneet kynttilänsä ja panneet maata, eivätkä +tienneet oliko herralla ehkä vielä kauemminkin ollut valoa. + +Jo kello 7 aamulla oli Alarik kumminkin pystyssä. + +Tuodessaan hänelle kaakaota verannalle vanha kyökkipiika oli vielä +itsekseen ajatellut: kas tästä nyt tulee herralle koko kesän pysyvä +tapa. Oli sekoitellut hänelle kaakaota ja hän oli kehaissut sitä +hyväksi. + +Lyydi nukkui silloin vielä. + +Hän heräsi yhtäkkiä siihen, että niinkuin jokin lasi olisi pudonnut ja +mennyt rikki. Sitten kuului ikäänkuin pöytää tai tuolia olisi rajusti +lykätty paikaltaan ja jokin kovasti kolisten pudonnut alas. + +Samassa töytäsi kyökkipiika sisälle ihan vaaleana, ja silmät kauhusta +pyöreinä huusi: + +--Herra kaatuu, herra kaatuu! + +Lyydi säikähti niin että sydän lensi kurkkuun ja tuskin saatuaan jotain +yllensä juoksi verannalle. + +Siinä makasi Alarik pitkänään permannolla kovassa puistatuksessa, +tunnotonna. + +Naisten hätähuudot herättivät pian kaikki muutkin, joista jokainen +vuorostaan yhtä kauhistuneena juoksi esille ja jakeli käskyjä toisille. +Mikä toi tyynyn pään alle, mikä peitteen. Kun pahin puistatus oli +ohitse, he kantoivat hänet yksissä voimin vuoteelle, Henrikin ja Lyydin +kantaessa pään puolta. + +Vouti lähetettiin juoksijaoriilla piirilääkäriä hakemaan. Toiselle +lääkärille sähköitettiin kaupunkiin, ja sieltä myöskin tiedusteltiin +sähköteitse sairaanhoitajatarta. Vanha jumalinen täti, puhumatta +kellekään mitään, lähetti renkipojan toisella hevosella hakemaan +pappia. Ja jostakin löydettiin heti hieroja. + +Kaksi tuntia makasi Alarik tunnotonna. Mutta sitten hän aukasi +silmänsä. Lyydi oli silloin hoitajan kanssa sisällä, istui vieressä ja +piteli hänen kättänsä. + +Avattuaan silmänsä Alarik katseli kummeksivasti ympäri huonetta ja +sitten kysyvästi Lyydiin. + +--Missä minä olen? sanoi hän epäluuloisella äänellä. + +--Täällähän sinä olet omassa huoneessasi, rakas Alarik, vastasi Lyydi +kumartuen lähemmäs hänen puoleensa. + +Alarik katseli vielä tarkemmin, mutta ei nähtävästi tullut mihinkään +päätökseen. + +Vähän ajan perästä hän rupesi pyrkimään ylös, huolimatta sekä Lyydin +että hoitajan vastustuksista. Itsepäisenä hän oli yrittelevinään +väkisin nousta, vaikka oli niin heikko, ettei jaksanut paljon +päätänsäkään liikahtaa. Vihdoin hän autettiin ylös istualleen Lyydin +käsivarsien nojaan. Ja nyt huomattiin, että tarkoitus oli ollut vaan +katsahtaa ikkunasta ulos. + +Alarik katseli hyvän aikaa, ja hänen silmänsä nähtävästi kulkivat +yhdestä esineestä toiseen, joita hän avatusta ikkunasta näki siellä +ulkona. Siinä näkyi vasemmalla lahden ulappa ja oikealla puiden välistä +Kukkilan komea karjapiha kivinavettoineen. Ihan ikkunan luona olivat +sireenit puoleksi puhjenneine kukkineen ja varpunen hyppeli edestakasin +kimakasti tiuskutellen. + +--Nämät maat ovat minulle tuntemattomat, sanoi Alarik huoaisten +väsymyksestä eikä nähtävästi enää jaksanut vaivata päätänsä tällä +kysymyksellä. + +Lyydi tuskin sai salatuksi itkunsa. + +Kun he olivat auttaneet hänet jälleen makuulle, sanoi Alarik + +--Olen nyt niin väsyksissä, mutta tulkaa tänne kaikki, sittenkuin olen +nukkunut vähäsen. + +Ja nukkui samassa. + +Lyydille se oli suuri huojennus, sillä nyt hän ei enää tarvinnut +hillitä itseänsä. Hän melkeen juoksi huoneesta, ettei herättäisi +Alarikia itkullaan. + +--Ajatelkaa, hän ei muistanut olevansa Kukkilassa, eikä tuntenut näitä +paikkoja! sanoi hän vastaantuleville. + +Kaikki saivat kyyneleitä silmiinsä. + +--Se on hirveätä! sanoi joku.--Niinkuin hän on koko elämänsä uneksinut +tätä paikkaa, ja sitten ei pidä edes tuntea sitä! + +Alarik ei nukkunut kuin puoli tuntia ennenkuin hän jo vaati taas Lyydiä +puheillensa. + +--Käske tänne kaikki muutkin, sanoi hän. Minulla on tärkeä asia +ilmoitettava teille kaikille. + +Lyydi oli epävarma, pitikö hänen noudattaa hourailevan käskyjä. Mutta +Alarik pyysi uudestaan, ja Lyydi meni hakemaan kaikkia, että he nyt +tekisivät hänelle mieliksi ja tulisivat vähäksi aikaa sisälle. + +Varpaillaan tulivat sitten kaikki toinen toisensa jälessä Alarikin +huoneeseen ja asettuivat hänen vuoteessa ympäri. + +--Missä on täti? kysyi Alarik katseltuaan kaikkia ja huomattuaan että +täti oli poissa. + +Täti haettiin esille ja vasta sitten hän rauhoittui. + +Ne olivat nostaneet Alarikin puoli-istuville tyynyjen varaan. Hän +katsahti Lyydiin punasilla, vertyneillä silmillään ja tahtoi hänen +kättänsä. Sitten sanoi: + +--Minä ilmoitan nyt teille uutisen, jota olette kauan toivoneet. Minä +olen nyt tässä itsekseni päättänyt, etten osta Kukkilaa enkä mitään +muutakaan maatilaa. + +--Hän hourailee raukka, kuiskasivat siellä toisilleen. + +Mutta Alarikin katse ei ollut hourailevan. Hän katsoi ympärillä oleviin +juhlallisella voitonriemulla, jonka rinnalla tuo pieni seikka, että hän +oli jotakin unohtanut, katosi. Kyynel kierähti hänen poskelleen. Sitten +hän alkoi vähän niinkuin hymyillä ja ojensi kätensä Lyydin sisarille. + +Kun he eivät ymmärtäneet häntä, otti hän ainoastaan Lyydin käden +omiinsa, nosti sen huulilleen ja suuteli. + +--Sinun pitäisi levätä nyt, Alarik, eikä ajatella mitään, sanoi +Lyydikin, suudellen häntä otsalle. + +Hän nyykäytti päätä myöntymykseksi. Tyynyt otettiin jälleen pois hänen +altansa ja hän nukkui. + +Iltapäivällä, ennenkuin lääkärit vielä olivat saapuneet, uudistui +halvauksen kohtaus, ja Alarik heitti henkensä. + + * * * * * + +Kun he ensi surun jälkeen rupesivat jälleen puhumaan toistensa kanssa, +muistelivat he Alarikin viimeisiä hetkiä ja mitä hän oli sanonut. +Jokainen oli huomannut semmoisia erikoisuuksia, joita toiset eivät +olleet huomanneet. Suurinta säälimistä herätti se, ettei hän ollut +muistanut, missä hän oli. Kaikki kummastelivat, mitä hän oikeastaan oli +voinut tarkoittaa tuolla uutisellaan, ettei hän muka ostaisi Kukkilaa. +Ja erittäin, miksi hän tämän ilmoitettuansa oli näyttänyt niin +onnelliselta. + +Henrik sanoi Alarikin loppua traagilliseksi, koska Alarik oli unohtanut +kuollessaan sen, mihin oli koko elämällään pyrkinyt. + +Vanha täti taas puolestaan ei tahtonut ottaa ollenkaan lukuun tuota +lausetta Kukkilan ostosta, ja pani koko painon siihen, että Alarik oli +viimeisellä hetkellään kirkastunut. + +--Näittekö, kuinka hänen silmänsä loistivat! Hän ei varmaan enää ollut +tässä maailmassa, vaan näki edessään jo taivaallisia. + +Tätin mielestä osotti kaikki, että Jumala oli viime hetkellä armahtanut +häntä ja pelastanut hänen sielunsa, vaikka hän ei kuollutkaan uskossa. + + * * * * * + +Ja kun he, hautajaisista palattua, istuivat taas verannalla teekyökin +ääressä, rupesi öinen laulurastas koivikossa ilakoimaan, ja heidän +kesken tuli puhe ihmiskohtalosta. + +Jokainen lausui arvelujansa. + +--Minun täytyy tunnustaa, sanoi Lyydi, etten sittenkään voi ymmärtää, +miksi ihmisen täytyy kuolla juuri silloin kuin hän on päässyt +tarkoitustensa perille. + +Ja tämän sanottuansa hän otti Jennyä kaulasta ja rupesi hillittömästi +itkemään. + + + + +VI. + + +Pitkien metsäisten harjanteiden välillä kulkee väkevä virta tuoden +vesiä suurilta seliltä tietymättömän kaukaa. Virta, vaikka nopeampi +entistään, ei ole siinä kohden enää vaahtoinen; sen kuilu on siksi +liian syvä ja leveä. Tasaisesti eteenpäin syöksyvä vesi tekee vaan +silloin tällöin hiljaisia ja mahtavia pyörteitä pohjasta pintaan ja +päinvastoin, siliten milloin tyyneksi, milloin taas kohoten sekaiseksi, +mutta vaahdottomaksi aallokoksi. + +Sen väkevän virran laaksossa, toisen harjanteen juurella, on pieni +kaupunki, hiljainen ja rauhallinen, niinkuin tahtoisi se joelle sanoa: +kiirehdi sinä, minä lepään paikallani. Se on kääntänyt joelle selkänsä +ja käpristynyt omaan itseensä. Ei mitään virran levottomasta liikkeestä +ole siihen tarttunut; se on niin tottunut virran alituiseen eteenpäin +syöksemiseen, ettei tämä seikka voi enää herättää mitään uusia +ajatuksia, ei siitä, mistä kaikki tuo suunnaton vesi tulee, eikä siitä, +minne se kaikki menee. Se on virtaansa yhtä tottunut kuin niihin +alituisesti samoihin varjoihin, joita aurinko piirtää kaduille sen +vanhoista taloista ja puistikoista, tai siihen tomuun, jota rämisevät +ajurin rattaat nostavat sen pölyisillä hiekkateillä. + +Kirkko seisoo tämän rauhan vartijana keskellä kaupunkia. Sen kellot +eivät soi kuin pyhäisin, jolloin pappi vanhan tapansa mukaan nousee +saarnastuoliin ja kirkko täyttyy puolilleen maalaista väestöä. Kaiken +muun ajan on se suljettu ja sen kellot mykkinä, ikäänkuin olisivat +olleet vuosituhansia helisemättä ja vähitellen paikoilleen +sammaltuneet. Koko kirkko ei näytä vaativankaan itselleen muuta kuin +vanhan kunnioitusta. + + * * * * * + +Eräänä elokuun päivänä--se oli arki, sillä kirkko oli hiljaa kuin +hauta--alkoi tämän rauhallisen puolikuolleen kaupungin kaduilla näkyä +outoa väkeä. Tulivatko he laivoilla, vai kyytihevosilla vai jalkasinko, +oli oikeastaan vaikea sanoa. Niitä rupesi näkymään yhtaikaa monella +haaralla ja niitä kerääntyi kaikkialta, aivan kuin keskinäisestä +sopimuksesta. Satamääriin nousi heidän joukkonsa, enimmäkseen mustiin +puettuja naisia, mutta myöskin vaatimattoman näkösiä, nöyräkäytöksisiä +miehiä; niillä oli kaikilla iloinen, rauhallinen hymy huulilla, +hiljainen, melkeen kuiskaava puhetapa ja taipumus kulkea joukoissa ja +kerääntyä yhteen. + +Ne oli sen uuden kuuluisan uskonlahkon jäseniä, jotka olivat valinneet +tämän pienen kaupungin kokouspaikakseen ja heidän määräpäivänsä oli nyt +tullut. + +Kaupungissa heräsi uteliaisuus. Ei kukaan heitä tuntenut. Kaikki he +olivat noin erikseen katsottuna mitä vähäpätöisimpiä ihmisiä. Ja nyt ne +yhtäkkiä osasivat kokoontua ja tehdä itsestään merkitseviä olentoja. + +Kaupungin pappi herätti ensimmäiseksi itse eleille uteliaisuuden. +Häneen kävi syvästi se seikka, että nuo ihmiset olivat, ilmoittamatta +hänelle mitään, tulleet hänen kaupunkiinsa ja aivan odottamatta +ryhtyneet hänen virkaansa. Hän koetti saada kaikki kaupungin asukkaat +puolelleen, ymmärtämään, että tässä oikeastaan täytyi kaikkien suuttua +ja tuomita tulokkaat ulos. + +--Nuo ihmiset, puhui hän, ne tulevat tänne saarnaamaan evankeliumia, +aivan niinkuin ei täällä olisi Natsarealaisesta ennen mitään +kuultukaan. + +Ja todella oli pappi vähän oikeassa näin sanoessaan, sillä nämät +tulokkaat, niin hiljaisia ja nöyriä kuin ne olivatkin tavallisuudessa, +saarnasivat rajusti ja voimakkaasti, ja ilmoittivat evankeliumia +niinkuin se vasta nyt heidän kauttansa olisi ensi kerran maailmalle +julistettu. Heidän intonsa oli ihan selittämätön, he ihan hehkuivat ja +heidän silmänsä paloivat kuin tulessa. Ihan kuin he olisivat tahtoneet +ottaa käsiinsä koko kaupungin, puistaa sitä hyvästi, puistaa niin, että +kaikki sen vanhat ajatustavat olisivat menneet mullin mallin, sekasin +tai kokonaan päästä ulos, sitten puhaltaaksensa sijaan heidän oman +oppinsa. + +Papilla oli omat ajatuksensa sopivimmasta tavasta kääntää ihmisiä uskon +tielle. Hänen mielestään oli tärkeintä, ettei tehnyt mitään +äkkihyökkäystä ihmisten kimppuun. Täytyi ymmärtää ihmisten tapoja, olla +liiaksi tuomitsematta heidän heikkouksiansa. Ja niin oli pappi aina +tehnytkin. Ollakseen loukkaamatta ihmisiä ja pysyäkseen seuroissa +mielellään nähtynä, hän oli--tietysti ainoastaan sen verran kuin +omatunto salli,--omistanut heidän maalliset tapansa. Hän ei tahtonut +kieltäytyä totilasista, antoi tyttäriensä tanssia ja iloita muun +maallisen nuorison kanssa. Ja kun hän vihdoin huomasi, ettei +korttipelissäkään itse asiassa ollut mitään suoraan jumalansanan +vastaista, oli hän antautunut kyllä silloin tällöin siihenkin,--kuka +sen tietää, mikä hyvä tilaisuus saattoi tällöin tarjoutua pistämään +väliin yhden tai toisen totuudensanan istuessa pitkään yöhön +välinpitämättömien kaupungin herrojen kanssa, jotka eivät koskaan +astuneet jalallaankaan kirkkoon! Ja jos näin ollen totuuden sana +tulikin sanotuksi harvoin niin parempihan harvoin kuin ei milloinkaan. + +Nämät uudet tulokkaat taas kävivät päälle säälimättä ja arastelematta. +He selittivät, että te olette kaikki kadotuksen lapsia, kaikki alusta +loppuun, teissä ei ole mitään muuta kuin pimeyttä ja syntiä, ja mitä +ikinä te tekisitte, mikä ei ole Jumalassa tehty, se on syntiä. He eivät +epäilleet vaatia täyttä, jyrkkää kääntymistä. He vaativat, että koko +elämä juuri nyt tänä hetkenä piti muuttua, korttipöydästä ja +totiseurasta piti astua ilman vähintäkään tinkimistä suoraan Jumalan +teille ja jättää kaikki maallinen meno. + +--Ihmiset, ihmiset, ymmärtäkää, että te olette lunastetut! huusivat he +kansanjoukolle tärisyttävällä voimalla. + +Ja tämäkin lause, kaiken heidän muun puheensa keskellä kaikui ihmisten +korviin aivan niinkuin se olisi ollut jokin uutinen. Ihmiset +katsahtivat ympärilleen, muistelivat entisyyttään, ja rupesivat +yhtäkkiä katumaan joitakin syntejänsä, joista he eivät ennen tienneet +mitään. + +Mutta ei siinä kyllä. + +Tämä oli vaan ensi askel heillä. + +Pappi oli vuosikymmenien kuluessa kaikessa hiljaisuudessa kulkenut +ristiäisissä, milloin kaupungin perheissä syntyi pienokaisia. Se oli +niin hauskaa ja niin kodikkaan suloista sekä hänelle että vanhemmille. +Kun sanottiin: "siinä tai siinä talossa on ristiäiset", oli tässä +uutisessa sitäpaitsi aina jotakin yhteistä koko kaupungille. Synnytys +oli kestänyt puolitoista vuorokautta;--hänellä oli ollut hirmuiset +tuskat;--nousi ylös jo neljäntenä päivänä;--lapsi painaa 12 naulaa,--ja +niin edespäin, ja vanhemmilla puolestaan hauska puuha kummeista, +ristiäisvaatteista,--ja vihdoin tuo juhlallinen hetki, mielenjännitys +ja pelko huutaisiko pienokainen papin sylissä vai ei, ja liikutus, kun +vihdoin kuuluivat sanat: nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen! + +Mutta uusilla tulokkailla oli ihan uudet käsitteet kasteen +merkityksestä. + +Se oli heillä uuden syntymisen peso, johon täysikäisen ihmisen piti +vapaaehtoisesti tulla läpikäytyänsä katumuksen ja parannuksen ankarat +sieluntäristykset. Kaste oli kuoleminen maailmalle ja syntyminen +Jeesukselle, syntyminen uuteen elämään Jumalan teillä. + +--Ihmiset, ihmiset, te olette pelastetut! Ymmärtäkää mitä se on: te +olette pelastetut! + +Ja taas heidän sanansa vaikuttivat sydämmiin niinkuin ei koskaan olisi +ennen kuultu, että ihmiset voivat olla pelastettuja. + +Innoissaan he kesken saarnaansa saattoivat juosta veteen huutaen +luoksensa pelastuneita sieluja ja kastaen heitä omaan uskoonsa. + +Taivaan valtakunta oli lähestynyt. Uusi elämä oli tullut. Halleluja! + +Erittäinkin oli kokouksen loppuaikoina innostus noussut ylimmilleen. + +Heidän johtajansa olivat nyt saarnanneet useita päiviä peräkkäin, +pitäneet yhteisiä keskusteluja, laulaneet ja rukoilleet aamusta iltaan. +Ja vihdoin lähestyi viimeinen päivä, jolloin suuri pyhityskokous oli +pidettävä. + +Jotakin suurta ja erinomaista odottivat he silloin tapahtuvaksi. He +kuiskuttelivat keskenään salamyhkäisesti, puhuessaan omista +keskinäisistä asioistaan, ja useiden silmissä paistoi autuaallisen +toivon säde. Mitä he puhuivat ja mitä odottivat, siitä nyt eivät +syrjäiset saaneet mitään tietää,--ainoastaan ne, jotka jo vaelsivat +pyhityksen tietä. + +Kaikkien heidän ajatustensa keskuksena oli Friida, tuo hengessä +kasvanut rauhan lapsi. + +Hän ei ollut keskustelujen aikana kertaakaan puhunut. Enimmäkseen hän +oli seisonut salin perällä, lehterin alla, nojautuneena pylvääseen. Ei +edes lauluun hän ollut avannut suutansa. + +Vähän kalpeana kasvoiltaan oli hän vaan luopumatta katsellut +puheenjohtajaan päin, ja langennut hartaisiin rukouksiin, kun +rukoiltiin. Mutta itse hän ei ollut täällä kertaakaan lausunut rukousta +seurakunnan edessä. + +Myöskin oli hän useasti jättänyt kokoussalin. Hän oli silloin kulkenut +lähimmän ystävänsä Beedan seurassa jalkasin pitkillä matkoilla +kaupungin ympäristöissä. Ja kerran hän oli yksin lähtenyt metsätietä +kulkemaan ja ollut kadoksissa koko päivän. + +Ei kukaan kysynyt häneltä, missä hän oli silloin käynyt, sillä Friida +kulki aina Jumalan teillä, eikä kukaan sekaantunut Jumalan ja hänen +välisiin asioihin. + +Kaikki, mitä Friida teki, se oli kuin pyhyyden hunnun takaista. +Uskonveljet seurasivat hänen askeleitaan ihmettelyllä, joskus +uteliaisuudellakin, ja kaikki ajattelivat: niin, juuri niin kuin Friida +menettelee, niin pitääkin menetellä;--hän tekee Jumalan tahdon. + +Hän oli, siitä saakka kuin hän henkisesti syntyi, kasvamistaan +kasvanut. Ennen oli ollut niin, että Friida heiltä otti yhtä paljon +kuin heille antoi. Ja uskonveljet taisivat silloin seurata hänen +henkensä kehitystä jakaen kokemuksia hänen kanssansa. Mutta nyt oli +asia muuttunut. Ei kukaan enää ylettynyt Friidan hengen tasalle eikä +voinut sitä arvostella. Vaan mitä Friida sanoi, se tuli toisten +sydämmeen kuin profeetallinen sana, niin että he hakivat sille +selitystä ja löydettyänsä iloitsivat kuin taivaan antimesta. + +Yksi uskovaisista sairastui, ja kun Friida astui huoneeseen ja pysähtyi +kynnykselle, oli sairas noussut vuoteeltansa, tullut häntä vastaan ja +sanonut: + +--Minä en näe sinua Friida,--minä näen Jumalan seisovan edessäni ja +puhuvan minun kanssani. + +Ja oli kumartunut hänen eteensä ja Friida oli päästänyt hänet hänen +taudistansa. + +Ihmetyttäviä hengen lahjoja oli hänelle annettu. Hänen sielunsa oli +kuin irti ruumiista, ja joskus, veljien ollessa koossa, näytti kuin hän +olisi tullut sisälle tai mennyt ulos kenenkään voimatta sanoa, mistä +hän oli tullut tai kuinka hän oli kadonnut.---- + +Nyt, pyhityskokouksen aattona, kun he olivat olleet koossa ja, +rukoiltuansa, rupesivat jättämään toisilleen hyvästiä huomiseksi, tuli +Friida yhtäkkiä sisälle ja pysähtyi heidän keskellensä. + +--Siunattu ole sinä, Jumalan lapsi! sanoi vanhin veljistä, ja samassa +olivat he piirinä hänen ympärillään. + +--Rauha olkoon teille! vastasi Friida. + +Mutta hän ei ruvennut nytkään puhumaan, eikä kukaan tahtonut häntä +ensiksi puhutella. + +Hän tuli vaan hiljaa Beedan luo, pani kätensä hänen olalleen ja sanoi: + +--Tahdotko seurata minua? + +--Tahdon, vastasi Beeda. + +Sitten hän meni toisen uskonsisaren luo ja sanoi: + +--Agnes, seuraatko sinäkin minua? + +--Seuraan, vastasi Agnes iloisella ylpeydellä siitä, että Friida häntä +pyysi. + +Kaikki arvasivat, että Friida valmisti jotakin huomiseksi ja he +katsoivat toisiinsa ja hymyilivät, iloisesti uteliaina. + +Mutta ne kolme jättivät heti kokoussalin. + +Kun he tulivat ulos ja menivät tyhjää katua myöten, otti Friida heitä +molempia käsistä, ja hiljentäen kulkua sanoi: + +--Ah, ystävät, tukekaa minua, minä olen suuressa ahdistuksessa. + +--Friida, minne sinä viet meitä? + +--Älkää kysykö, ystävät. Seuratkaa vaan minua, ja rukoilkaa minun +kanssani. Siinä kaikki, mitä nyt voitte saada tietää. Rukoilkaa minun +edestäni ja tukekaa minun askeleitani, minun sydämmeni on suuressa +tuskassa! + +--Friida, me tiedämme, sanoi Beeda, että missä sinä kuljet, siellä +kulkee Herra sinun kanssasi ja varjelee sinun askeleitasi. Miksi pyydät +meitä tukemaan sinua? + +--Siksi, ystävät, että minua tällä hetkellä kovin kiusataan. Minä olen +palavassa tuskassa ja perkele pyytää voittaa minua. + +--Friida, me tiedämme, että missä sinä taistelet, siellä Herra voittaa. + +Silloin Friida pysähtyi ja autuaallinen loiste välähti hetkeksi hänen +kasvoissansa. + +--Niin, niin, missä minä taistelen, siellä Herra voittaa minun +puolestani--viimeisellä hetkellä! + +Ja taas he alkoivat astua kiireemmästi. + +Hetken kuluttua he tulivat rannalle, mistä soudetaan virran yli, ja +koputtivat venemiehen pienen kojun ovelle. + +Ukko tuli ulos, katsahti heihin, ja sanaakaan sanomatta meni lykkäämään +venettä vesille. Sitten hän pani piippuun ja istui soututuhdolle. + +Kun Friida, Beeda ja Agnes astuivat veneeseen, naurahti ukko partaansa. + +--Korjatkaa tyystin liepeenne, fröökinät, nyt on kova virta, sanoi hän +ja työnsi veneen voimakkaasti ulos. + +--Minne te soudatte, ukko? meidänhän pitää tuonne suoraan vastaiselle +rannalle, sanoi Agnes, joka oli nähtävästi säikähtynyt venemiehen +varotuksesta. + +Mutta kuulematta tätä kysymystä ukko näytti vaan soutavan melkeen +suoraan vasten virtaa. Voimakkaasti hän tosin veteli, katseli silloin +tällöin pyörteitä, mutta veneessä olijat eivät voineet huomata, että +hänen ahavoittuneet kasvonsa hetkeksikään olisivat kadottaneet niihin +kuuluvaa tyyneyttä, ja se selvitti arimmallekin, ettei tässä ollut +mistään vaarasta kysymys, korkeintaan vaan siitä, miten pääsisi +vähimmällä soudulla. + +Vasta sitten kuin oli tultu yli keskiväylän, vastasi hän tehtyyn +kysymykseen. + +--Täytyy näin mennä vastaan, että pysytään kohdalla. Muuten virta vie. + +Beeda ja Agnes katsahtivat taaksensa ja heille selvisi, että ukko oli +oikeassa. Siellä oli tukkipuomu yli koko virran, ja he olivat pikemmin +lähestyneet sitä kuin edenneet, niin väkevästi veti virta alas, +soudusta huolimatta. + +--Kolmekymmentä vuotta olen minä tässä soutanut ihmisiä ylitse. Voisin +mennä vaikka silmät ummessa, sanoi ukko. Mutta menipä tästä kohden +outo, eipä aina päässytkään. Jos sattui kova virta, vei se tuonne +puomujen laitaan ja litisti kiinni, ettei avutta irtautunutkaan.--Ja +ennen minua oli tässä isäni. Mutta ei tämä virka silloin vielä +elättänyt. Hän piti sen ohella pientä vesirinkiläkauppaa kojussa. Nyt +menee tästä jo niin paljon ihmisiä, etten minä kaikkina aikoina muuhun +ehtisikään ja kyllä rinkulat jäisivät minulta kauppaamatta. Sattuivat +suuret nälkävuodet silloin kuin minä tämän toimen isältä perin. Ja +silloin se tuotti kovasti. Kaikki salolaiset toivat ruumiinsa tästä +ylitse. Välistä piti ottaa veneeseen kaksi vainajaa, ja neljä oli jo +taas rannalla odottamassa. Ja minä sain maksun ruunulta, jos jäi +saamatta vaivasilta. + +Yhtäkkiä vene kääntyi ja vahva pyörre toi heidät kuin sattumalta +määräpaikkaan. + +Siinä oli laiturisilta, jolle he nousivat. + +--Joutukaa takasin yhdeksäksi, muuten jääpi aamuun,--yöllä ei tästä +kuljeta,--sanoi ukko työntäessään venettä jälleen ulos ja alkaen soutaa +takasin. + +He nousivat leveälle polulle, joka vei poispäin joesta suoraan metsään +ja kulki pujotellen korkeitten koivujen ja haapojen välitse, mutta +sitten vähitellen vajosi yksitoikkoiseen, loppumattomaan männikköön +hietaisella kanervikkokankaalla. + +--Minä olen käynyt täällä ennen, tämmöistä minä rakastan, sanoi Friida. +Ah, kuinka täällä on yksinäistä ja ihanaa. Jospa minä saisin olla +yhtenä kanervana noiden tuhansien samallaisten joukossa, eikä kukaan +minua huomaisi eikä tietäisi minusta mitään. + +Toiset eivät ymmärtäneet, miksi Friida tahtoi olla kanervana tuhansien +samallaisten joukossa, eivätkä sanoneet mitään. + +He istuivat kankaalle lepäämään, ja Agnes otti taskustaan uuden +testamentin, valmiina pienimmästäkin viittauksesta heti tekstin avulla +ottamaan selkoa Friidan puheen tarkoituksesta. + +Mutta heidän istuessansa Friida pani hiljaa kätensä Agnesin syliin ja +sulki hänen testamenttinsa. + +--Me tulemme kohta köyhiin-köyhiin torppiin, sanoi hän. Ne ovat niin +köyhät, kuin tämä hiekka, ja niiden takana on vielä köyhempiä. Minä +olen kulkenut täällä ennen ja minä tunnen hyvin niiden asukkaat, mutta +he eivät tunne minua eivätkä tiedä kuka minä olen. Minä en puhu paljon +heille, ainoastaan autan heitä joskus heidän askareissaan, ja he +pitävät minua vaan noin tavallisena. Ainoastaan silloin kuin joskus +itsestään nousee kysymys hengen asioista, sanon minäkin jonkun sanan, +niinkuin olisin vaan yksi heidän joukostansa. Ja minä näen kuinka valo +leviää heidän sieluissansa, mutta he eivät aavista, että minä olen +heitä johtanut, vaan luulevat, että heidän omat ajatuksensa ja sanansa +yhtäkkiä heille valaisevat. Ja jos minä varomatta sanon enemmän kuin +tarvitsee ja he tulevat uteliaiksi, niin minä paikalla kysyn heidän +mielipidettään asiassa ja sekotan sen pois heidän huomiostaan ja menen +naapuritorppaan. Sielläkin on niin paljon auttamista ja tekemistä. Ah +ystävät, se on minulle kuin paratiisia. + +Oletteko tulleet ajatelleeksi, mitä se on: Minä olen maailman vaikeus. +Taikka: Minä tulin valkeudeksi maailmaan. Ja mitä se on: olla valkeuden +lapsi. + +Se on: meidän täytyy kuolettaa oma itsemme ja elää vaan niinkuin +vaikeus elää. + +Agnes avasi taas testamenttinsa ja luki hiljaa ja juhlallisesti +Johanneksen evankeliumin 12 luvusta vv. 35-36: + +"Niin Jeesus sanoi heille: valkeus on vielä vähän aikaa teidän +kanssanne, vaeltakaat niinkauan kuin teillä valkeus on, ettei pimeys +teitä käsittäisi. Joka pimeydessä vaeltaa, ei hän tiedä kuhunka hän +menee. Uskokaat valkeuden päälle, niinkauan kuin teillä valkeus on, +että te tulisitte valkeuden lapsiksi". + +--Eikö valkeus ole Jeesus itse, niinkuin hän sanoo: minä olen valkeus, +ja eikö se ole siis Jeesuksen omistaminen, joka on meille valkeus? +kysyi Beeda. + +Mutta vastaamatta suoraan hänen kysymykseensä Friida vaan sanoi: + +--Se on mahdollista, ettei meistä kukaan ymmärrä näitä sanoja. Jeesus +sanoi: minä olen valkeus, sillä hän palveli valkeutta, niin ettei hänen +oma tahtonsa ollut mitään, eikä kukaan nähnyt häntä itseänsä. Se oli +juuri niinkuin tuolla torpassa. + +--Friida, mitä sinä sanot! Eikö Jeesus ollut Jumala itse? + +--Minä sanoin vaan: se on mahdollista, ettei meistä kukaan ymmärrä +näitä sanoja.--Tämän erämaan äärimmäisessä päässä on vielä yksi torppa. +Siellä minut tunnetaan, mutta siellä minä olen oppilas enkä opettaja. +Siellä asuu yksinäinen, miehensä hylkäämä vaimo neljän lapsensa kanssa. +Hän päätti kerran jättää lapsensa vieraisin käsiin ja paeta miehensä +luo Amerikaan, ja hän olikin jo matkalla sinne, mutta katui tekoansa, +möi Englannissa pilettinsä ja palasi takasin. Suuren köyhyyden ja +kurjuuden läpi on hänen tiensä kulkenut. Hän ja hänen lapsensa ovat +useasti olleet nälkäkuoleman partaalla. Mutta--kuten hän itse sanoo-- +Herra on nähnyt hänen ponnistuksensa ja antanut hänelle kestävyyttä ja +kärsivällisyyttä. Ja vaikka kurjuudessa, on hän kumminkin aina mennyt +eteenpäin. Nyt hän on niin pitkällä, että hänellä on pieni torppa +asuttavana, josta hän tekee itse neljä päivätyötä ja pian kasvaa vanhin +poika niin että kelpaa hänen sijaansa. Jos te näkisitte kuinka puhdas +ja siisti se torppa on! Ja kuinka hän rakastaa lapsiansa ja kuinka hän +niitä hoitaa ja sukii ja opettaa puhtauteen. Pienet kukkaruukut ovat +ikkunalla, ja se on juuri hänen seinällään tuo Vapahtajan lause: + +_Minä olen maailman valkeus: joka minua seuraa, ei hän pimeydessä +vaella, mutta saa elämän valkeuden_. + +--Hän ei usko niinkuin me. Hän uskoo ihmisen omiin voimiin, ja sanoo, +että Jeesus ainoastaan näytti ihmisille tien, totuuden ja elämän. Hän +pitää elämää kouluna, joka viepi kärsimysten kautta valkeuteen. Hän ei +usko mihinkään ihmeisin. Ja kun minä kerran kysyin, miten on +ymmärrettävät Vapahtajan sanat: "totisesti totisesti sanon minä teille: +joka uskoo minun päälleni, ne työt, kuin minä teen, hän on myös tekevä, +ja suurempia kuin ne ovat, on hän tekevä; sillä minä menen Isäni +tykö,"--vastasi hän, ettei näillä sanoilla tarkoitettu ihmeitä, vaan +ainoastaan sitä, että se, joka Jeesuksen tavalla unohtaa itsensä ja +elää valkeuden elämää, hän on samaa tekevä kuin Jeesus teki, ja vielä +enemmän hän on tekevä, sillä Jeesus jo jätti tämän maailman, mutta muut +jäävät vielä tänne elämään. + +Silloin minä kysyin häneltä, eikö Jeesus herättänyt Latsarusta +kuolluista, ja eikö hän muuttanut vettä viiniksi ja eikö kävellyt +vedellä. + +Ja siihen hän vastasi, ettei hän niitä asioita ymmärtänyt ja että hän +piti totena ainoastaan sen minkä henki todeksi todisti. + +--Mutta sehän on puhdasta epäuskoa! huudahti Beeda punastuen kiihkosta. + +Friida huomasi sen. + +--Tietysti, tietysti, kiiruhti hän selittämään.--Minähän sanookin, että +hänellä on toinen usko kuin meillä. + +--Mutta Friida, onko se edes mitään uskoa! Sehän on herjausta! + +--Niin-niin, niinhän se on. Kuitenkin--teidän pitäisi nähdä häntä. +Vaikka jokainen ryppy hänen kasvoissaan kertoo kovista kärsimyksistä ja +koettelemuksista, lepää noissa kasvoissa sanomaton rauha ja +levollisuus; on niinkuin köyhyys olisi hänen ilonsa, ja kun hän liikkuu +siistissä pirtissään, tuntuu niinkuin olisi oma äiti siinä, tekisi ihan +mieli paeta hänen luokseen tullakseen osalliseksi hänen rauhastaan ja +saadakseen häneltä hellyyttä. Niin, ja tekisi mieli tulla hänen +palveliakseen ja ottaa osaa hänen raskaaseen työhönsä.-- + +Friida vaipui ajatuksiinsa. + +--Ystävät, mitä te ajattelisitte, sanoi hän vähän ajan perästä, jos +minä en enää milloinkaan palaisi veljien seuraan, vaan vaeltaisin +tuonne päin? + +--Etkö enää tulisi pyhityskokoukseenkaan? kysyi Agnes säikähtäen. + +--Minähän tahdoin vaan kysyä, mitä te ajattelisitte minusta, jos niin +tekisin. + +Beeda sanoi: + +--Friida, Friida, minä näen nyt, että sinä olet suuressa kiusauksessa. +Varo viettelijää! + +Mutta Agnes sanoi + +--Friida, me tiedämme, että sinulla on suuremmat tehtävät kuin jonkun +torpanväen kaitseminen. Sinä olet meidän seurakuntamme pylväs, sinä +olet meidän toivomme ja sinä olet meidän elävän uskomme todistaja.-- +Friida, nyt sinä olet vaan väsyksissä. Katso, sinun ruumiisi vapisee +välistä aivan kuin kylmästä. Tule pois, palataan takasia. + +--Ei, ei; tietysti minä olen sama kuin ennenkin, en ole muuttunut +missään suhteessa. Minä uskon niinkuin ennenkin, ymmärrättehän sen! + +--Tule Friida, lähtekäämme täältä. Palatkaamme kaupunkiin, ennenkuin +kello lyö yhdeksän ja on liian myöhää. Sinun täytyy saada rauhassa +nukkua huomista varten. + +Friida säpsähti, niinkuin olisi yhtäkkiä muistanut jotakin, ja kalpeni +omasta ajatuksestaan. + +--Tule, tule, Friida. Ei viivytä enää. Beeda ja Agnes auttoivat hänet +ylös ja alkoivat taluttaa häntä niinkuin sairasta. + +Mutta Friida pysähtyi äkisti, nosti päänsä ja sanoi: + +--Mitä tämä on? Mihin te minua talutatte? Tietäkää, että jos minun on +huomenna oltava kaupungissa, niin en minä venettä kysy. + +Beeda ja Agnes katsahtivat toisiinsa. Mutta Friida sanoi rauhallisesti: + +--Tulkaa. Me menemme yöksi lähimpään torppaan. Jumala pitää huolen +huomisesta. + +--Mutta Friida, huomenna meitä odotetaan varhain pyhityskokoukseen. + +--Kaikki on Jumalan hallussa, vastasi Friida. + +Ja he jatkoivat matkaansa pitkin metsätietä. Friida kulki edellä, Agnes +ja Beeda tulivat jälempänä, ja puhuivat keskenään hiljaa. + +Aurinko oli jo alhaalla, kun he saapuivat torppaan. + +Kun torppari ja hänen vaimonsa näkivät Friidan, he tulivat juosten +häntä vastaan. Friida tuli kuin taivaan lähettämänä. Sillä onnettomuus +oli heillä tapahtunut. Pikku Taavetti oli juuri astunut viikatteen +terälle ja leikannut jalkansa, eikä heissä ollut kessään veren +pysäyttäjää. + +Beeda ja Agnes huomasivat kohta, ettei Friida tervehtinyt torpanväkeä +tavallisella rauhantoivotuksella, ja että he kohtelivat häntä kuin +tavallista maallista ystäväänsä. + +Heti Friida pesi haavan ja sitoi sen, revittyään oman nenäliinansa +kapeihin kaistaleihin. + +Veri pysähtyi kohta. Ja lapsen vanhemmat rauhoittuivat. + +--Sinä minun Taavettini, puhui Friida sitoessaan pientä jalkaa,--sinä +minun sydänkäpyseni. Nytpä saat olla paikoillasi pitkän aikaa, etkä +saakkaan juosta mielin määrin. Ja nytpä täti Friida tulee ja rupee +sinua opettamaan, etkä sinä pääse minnekään pakoon. Ja täti kertoo +sinulle maapallosta ja valtameristä ja suurista-suurista valaskaloista, +niin ja sitten: paljonko on 2 ynnä 2, ja 3 ynnä 2--eikös täti osaa +opettaa ja eikös se ole lystiä; onhan se, pikku oma Taavettini. + +--Kyllä se muistaakin fröökinän kertomuksia, niinhän tuo haastelee +niitä kaikille ihmisille, sanoi torpparin vaimo, liikutuksesta +vettynein silmin. + +--Ja nyt hänen pitää välttämättä saada töppöset jalkaansa, sanoi +Friida. Minä toimitan kaupungista. Niin, niin sinä pikku Taavettini, +toimittaahan täti sinulle töppöset? + +Sittenkuin hän oli sitonut haavan, nousi hän yhtäkkiä ylös. Hän +säpsähti taas omissa ajatuksissaan, kalpeni eikä voinut mihinkään +katsoa ja taas häneen tuli entinen levottomuus. + +Hän tahtoi olla yksin, ja yhtyi muiden kanssa vasta kun piti mennä +levolle. + +Heille laitettiin kolme vuodetta pieneen pirttiin. Torpanväki sijoittui +eteiseen ja ulkohuoneisin. + +Ja kun he olivat yksin, Friida ensimmäisenä laskeutui vuoteelle. Häntä +rupesi taas puistattamaan niinkuin kylmästä. Ja hänen poskensa +punottivat niinkuin kuumeesta. + +Aurinko juuri laski. + +Agnes aukasi ikkunan. + +Kaikki oli hiljaa pienellä torpan pihalla. Pääskynen vaan vielä viserti +pitkää viserrystään jossain läävän räystäällä. + +--Jospa te voisitte aavistaa, sanoi Friida yhtäkkiä taas heltyen ja +sovittaen puheensa puistatusten väliin,--kuinka ääretön ilo minun on +kuulla tuon pääskysen viserrystä. Aivan kuin lapsuuden päivät +kulkisivat ohitseni uudestaan, ne päivät, joina ei vielä tuntenut +_Häntä_.--Ystävät, ystävät, rukoilkaat minun puolestani. Henki ei +johdata minua rukoukseen, minä olen kadottanut suuren hengen lahjan. +Minä en voi rukoilla, auttakaa minua! Valvokaa te ja rukoilkaa! + +Beeda laskeutui polvilleen ja pani kätensä ristiin. + +--Taivaallinen Isä! Vapauta Friida kiusaajan kahleista, kevennä hänen +kuormansa, valista hänen henkensä. Anna sinun armosi vuotaa runsaasti +hänen sydämmeensä! Ja auta, Isä, häntä siihen suureen uskon tekoon, +johon hän itseänsä valmistaa, sinun pyhän seurakuntasi siunaukseksi ja +sinun nimesi kunniaksi maan päällä, amen. + +--Amen, sanoi Agnes. + +--Kiitos lapset. Nukkukaa rauhassa. Kaikki on päätetty. + +Ja sitten he eivät puhuneet enää mitään. Hiljaa he liikkuivat pienessä +pirtissä laittautuessaan levolle, niinkuin olisivat pelänneet häiritä +Friidaa. Friida ei riisuutunut, vaan makasi liikahtamatta, silloin +tällöin vaan vavahdellen entiseen tapaansa. + +Vihdoin oli kaikki hiljennyt. Yö oli tullut. + +Ja tuskin pimeä oli päässyt leviämään, kuin siinä alkoi tuntua hieno +kuutamoinen valo. Se kasvoi voimakkaammaksi tunti tunnilta, sen varjot +erottuivat yhä selvemmin ja permannolle muodostui vähitellen kaksi +kirkasta pitkulaista ikkunain kuvaa, joiden heijastuksessa kaikki +pirtin esineet häämöttivät esille. + +Beeda ja Agnes nukkuivat sikeästi. + +Friida ei liikkunut. + +Mutta keskiyön aikaan hän liikahti ensi kerran, nosti päänsä, nousi +hiljaa istualleen ja katsahti varovasti ympärilleen. + +Sitten nousi kokonaan ylös. + +Hän tuli ikkunan luo ja katsoi ulos. + +Kuu siellä paistoi levittäen salamyhkäistä valoaan puiden yli ja torpan +pihalla oleviin esineihin. + +Ja Friidan silmissä loisti juhlallinen päättäväisyys, niinkuin hän +olisi jo ratkaissut elämänsä suurimman asian. + +Hän hengitti syvään ja oli hyvin kalpea. + +--"Ja auta häntä siihen suureen uskontekoon, johon hän itseänsä +valmistaa",--kertoi Friida muistaen Beedan rukouksen. + +Vaan silloin tällöin puistatus enää yritti tärisyttämään häntä. Mutta +hän kun vaan jännitti ruumistansa ja ojensihe, niin se heti jätti +hänet, ja hän oli taas ajatustensa herrana. Sentähden hän ei +hetkeksikään päästänyt jännitystänsä. Hän katseli kaiken aikaa puoleksi +ylös, ei tahtonut huomata mitään erikoisuuksia edessään ja ajatteli +vaan sitä yhtä, mitä hänen nyt piti tehdä. Mitä hän nyt liikkui, sen +hän liikkui vaan sen yhden ajatuksen seurauksesta. + +Niin hän pani hatun päähänsä ja meni varpaillaan ovelle. Siellä hän +koetti saattoiko ovea avata sen narahtamatta. Ja avattuansa hän pujahti +eteiseen, hiipi äänettömästi kuin varjo eteisen läpi, jossa makasi +isäntä. Ja sitten hän, herättämättä ketään, aukasi ulko-oven. + +Sieltä tuli rakki vastaan venytellen takajalkojaan, mutta ei haukkunut. + +Pihalla hän jo liikkui rohkeammin. Hän aukasi tarhan veräjän ja meni +kujalle. Toinen lehmistä säikähti, hyökkäsi ylös makuultaan, mutta ei +ruvennut pitämään muuta melua. Ja Friida pääsi onnellisesti sille +polulle, jota myöten he olivat tulleetkin. + +Tultuansa pienen niityn poikki metsään, hän antautui melkeen +juoksemaan. + +Ja pysähtyi ihan hengästyneenä vasta siinä, missä mäntymetsä vaihtuu +korkeaksi koivikoksi sekasin haapojen kanssa. + +Siinä hän alkoi kulkea hiljaa. + +Kuu paistoi ihan häntä vastaan. + +Vielä ei näkynyt jokea. Siinä oli pieni ylennys tiellä, täynnä suurten +puiden juuria, jotka kirkkaasti valaistulla polulla esiintyivät +niinkuin suonet vanhan ihmisen kädellä. + +Sen ylänteen päältä olisi joki näkynyt, siitä ei ollut enää rantaan +kuin kivenheitto. + +Mutta Friida pysähtyi. + +Hän pani molemmat käsivarret silmilleen ja pudisti päätänsä ikäänkuin +vapautuakseen omavaltaisista ajatuksista ja säilyttääkseen sen +jännityksen, jonka oli lähtiessä omistanut. + +--Minähän uskon vaan sitä, mitä minun täytyy uskoa. Minä uskon, että +minun vapahtajani Jeesus on kävellyt vedellä ja että hän on moittinut +opetuslapsensa uskottomuutta, joka ei voinut tehdä samoin. Ja hän on +sanonut: joka uskoo minun päälleni, ne työt, kuin minä teen, hän on +myös tekevä, ja vielä suurempia kuin ne ovat, on hän tekevä. Nämät ovat +hänen omat sanansa. Minä uskon vaan siihen, mihin minun täytyy uskoa. +Minä uskon sinun päällesi, sinä tähti minun elämässäni, minä näen sinut +jo,--ota minut vastaan! + +Mutta hän ei mennyt eteenpäin. + +Häipyen taas omasta ajatuksestaan hän alkoi kuulostella. + +Haavanlehtien värinä ei antanut joelta päin mitään kuuloa. Kuitenkin, +silloin tällöin taisi erottaa jonkun ohimenevän läiskähtävän äänen, +joka samassa muistutti mieleen virran mahtavan ja nopean liikkeen +syvässä kuilussansa. + +Samassa Friida huomasi, että hän oli päästänyt jännityksensä menemään. + +--Ei, ei, ei! Minä en ole hetkeäkään epäillyt! Minä uskon, minä uskon! + +Hän koetti jännittyä uudelleen, oikaisihe ja tahtoi mennä eteenpäin. +Mutta hänen jalkansa olivat jo kuin maahan kasvaneet väsymyksestä. Ja +taas koko hänen ruumistaan puistatti niinkuin vilusta. + +Hän kurottautui vaan varpailleen nähdäksensä veden pintaa, mutta sitä +ei näkynyt. + +--Jos minä nousisin tuolle oksalle, niin varmaan näkisin. + +Mutta kun hän vaivalla pääsi polvilleen oksan päälle, taittui se +räsähtäen. Friida putosi maahan ja loukkasi polvensa kiveen. + +Hänen kasvonsa ensin vääntyivät kivusta, mutta sitten tyyntyivät, ja +kyyneleet virähtivät silmistä. + +--Miksi oksa ei kestänyt minua? Oliko se liian kuiva? Mutta jos minä +putosin siksi, että oksa oli liian kuiva, niin minä vajoon virran +pohjaan, siksi, että vesi---- + +--Ei, ei! Jumala tahtoi vaan rangaista minua epäuskoni tähden, siksi +minä putosin. + +Ja Friida ei jaksanut enää hallita ajatuksiansa. Ne eivät totelleet +häntä itseänsä. Ne tulivat ja menivät omin päin ja seurasivat toisiansa +siinä järjestyksessä, missä hän ei olisi tahtonutkaan. Ne olivat +yhtäkkiä muuttuneet kuin itsenäisesti eläviksi, ja puhuivat hänelle, +hänen itsensä ollessa vaiti. + +"Muista Friida, että sinä kuljet jyrkästi vasten virtaa, ainoastaan +niin sinä tulet suoraan yli,--muussa tapauksessa virta vie sinut +puomuihin ja litistää niitä vastaan niin, ettet pääse irtaantumaan". + +Friida jaksoi vapautua tästä ajatuksesta. Mutta toinen alkoi hänessä +heti liikkua, yhtä riippumatta hänen tahdostaan. + +"Sinä Friida, kun olet kulkenut virran yli, menet vanhimman veljen luo. +Hän nukkuu, eikä aavista mitään. Sinä herätät hänet, ojennat kätes, ja +sanot:"---- + +Mutta määräämättä mitä hän sanoisi, ajatus jätti taas sijaa toiselle +ajatukselle: + +"Kun sinä olet kerran tämän ihmeen tehnyt, et sinä enää koskaan +tarvitse mitään epäillä. Kaikki on sinun käsissäsi. Koko maailma saapi +pian tietää sinusta. Toiset uskovat, toiset eivät. Ja sinä tulet joka +taholta piiritetyksi kysymyksillä. Mutta sinä vastaat kaikille:"---- + +Nytkään ei ajatus huolinut määrätä, mitä hän sanoisi, lateli vaan +peräkkäin juhlallisia sanoja ilman mitään merkitystä, ja Friidalle oli +ainoastaan selvänä hänen asentonsa ja kädenliikkeensä vastatessaan. + +Yksi ajatus vajoutui vielä syvempiin erikoisuuksiin Friidan +tulevaisuudessa: + +"Sinun vaikutuksesi sen jälkeen tietysti muuttuu. Sinä et +enää tule kuulumaan nykyiseen seurakuntaasi, vaan vaellat +itsenäisesti, ja ihmiset kokoontuvat sinun ympärillesi. Sinä tapaat +siirtolaisvaimon"---- + +"Varmuuden vuoksi, sanoi keskeyttäen uusi ajatus, sinun pitäisi +rukoilla Jumalaa, että hän auttaisi sinua käymään joen yli. Mitä ikinä +te pyydätte sen te saatte. Friida, lankee polvillesi, ja rukoile +Jumalaa, että hän saattaa sinut yli!" + +Tässä Friida heräsi taas itseensä ja hänen sydämmensä tykytti ihan +pakahtuakseen. Hän ponnisti kaikki voimansa karkoittaakseen +omavaltaiset ajatukset. + +Kuitenkin,--näistä ajatuksista oli yksi muistuttanut hänelle rukousta; +miksi hän ei itse ollut tullut sitä ajatelleeksi? Olihan hän kaikissa +asioissaan aina rukoillut, miksi se tuntui niin oudolta ja +mahdottomalta tässä asiassa? + +Friida nousi seisaalleen, huolimatta kivusta polvessa. + +Mutta kun hän vasta alkoi hakea sanoja, joilla olisi lähestynyt +Jumalaa, tunsi hän itsensä niin voimattomaksi ja väsyneeksi, ettei hän +voinut pysyä seisaallaan. + +Hänen täytyi taas istua tiepuoleen ja nojautua kiveen. Väsymys oli +tullut niin äkkiä. Hän ei jaksanut pitää käsiänsä ristissä, vaan pani +ne kivelle ja laski päänsä niiden päälle. + +Tämä lepoasento tuotti hänelle suuren huojennuksen, ja hän tunsi +samassa vastustamattoman halun nukkua. Uni ikäänkuin pyysi häneltä vaan +pienintäkin suostumuksen merkkiä, niin se olisi siinä hetkessä vienyt +hänet tiedottomaksi. + +Friida huomasi sen, ja pakotti itsensä valveille. + +--Minun täytyy, täytyy voittaa tämä väsymykseni! Minun täytyy saada +voimaa! Minun täytyy rukoilla! + +Hieno hiki nousi hänen ohimoihinsa ja otsaan, kun hän pakotti itsensä +polvilleen. Ja koko hänen ruumiinsa vääntyi kuin tuskasta, kun hän +koetti pysytellä koholla. Vähän ajan perästä hiki vuoti virtana hänen +kasvoiltansa. + +--Miksi minä en osaa rukoilla? Jumalani, Jumalani! + +Ja viimeisen tuskallisen ponnistuksen perästä, hän yhtäkkiä katsoi +ylös, tyyntyi, ja rauhallinen turvallisuus kuvastui samassa hänen +kasvoillaan. + +Nyt se oli todellakin taas hän itse, joka saattoi ajatella ja lähestyä +Jumalaa. Mikä autuas ja vapaa tunne! Omavaltaiset ajatukset olivat +poissa. Kaikki oli jälleen hänen vallassansa. Hän saattoi rukoilla, +mitä tahtoi. + +Mutta sen sijaan, että hän olisi pyytänyt voimaa ja uskoa, niinkuin oli +aikonut, hän, unohtaen oman asiansa, kirkastunein kasvoin rukoili: + +--Sinä tiedät, mikä on minun elämäni salaisin ja suurin toivo. Minä en +ole koskaan rukoillut sinusta sitä; nyt minä rukoilen: anna minun +kerran kuolla sinun kunniaksesi, anna minun kuolla, niinkuin sinun +poikasi on kuollut. Minä tahdon kuolla tälle maailmalle. Minä tahdon +antaa elämäni veljille! Koko sydämmestäni rukoilen sinua. Ei mikään +kärsimys ole minulle liian raskas. Minä en pelkää mitään, vaan olen +valmis kaikkeen. Niin, Isä, minä tiedän, että sinä täytät minun +rukoukseni ja minä kiitän sinua jo, että minua kuulit. + +Kauemmin hän ei jaksanut olla koholla. + +Taas hänen täytyi nojautua kiveä vastaan. Mutta näin hän ei voinut enää +rukoilla. Hän saattoi vaan jälleen kuunnella keskenään ristiriitaisia +ajatuksiansa, jotka tulivat ja menivät omin päin. + +"Miksi sinä et suoraan kysynyt, mikä on Jumalan tahto tässä asiassa?" + +"Sinä pelkäsit, että hän olisi vastannut: älä mene virran yli! Ja +sinähän tahdot mennä." + +"Ei,--ei niin. Jumala on ääneti vaan siksi, että hän koettelee sinun +uskoasi. Sinun täytyy ensin uskoa, sitten hän vasta auttaa sinua." + +"Sinun pitäisi kuitenkin ensin koettaa. Älä astu veteen suoraan +sillalta, siinä on syvä, hyvin syvä. Vaan mene ensin hiekkarannalle +viereen ja astu siitä: jos sinä siinä uppootkin, niin ethän kuitenkaan +huku." + +Friida liikahti tuskasta. + +--Mikä, mikä on sinun tahtos? sai hän vaivalla ajatelluksi. Ja +vastauksen hakeminen herätti taas väsymyksen ja vastustamattoman halun +nukkua. + +--Niin, se on totta, ajatteli hän,--ne töppösethän minun piti +Taavetille hankkia. + +Hänen haavansa oli todellakin syvä. Beeda ja Agnes odottivat, että minä +olisin sanalla pysäyttänyt veren. Kuinka minä sidoinkaan haavan? Kuinka +minä todella osasin? Aivan kuin olisin ollut vanha lääkäri. Minä +riemuitsin, kun se onnistui. Ensin panin rievun näin pitkinpäin, sitten +poikittain jalkarinnan yli. Vedin jokseenkin kireästi. Olisin ehkä +voinut vetää vielä kireämpään. Sitten en löytänyt rihmaa ja sidoin +langalla, jonka kerin auki sukasta. Olisi tehnyt mieleni suudella hänen +päivettynyttä jalkaansa, mutta en tullut sitä tehneeksi.-- + +Friida torkahti. + +Ja samassa hänestä rupesi näyttämään, että pikku Taavetti tuli hänen +luokseen ja rupesi puhumaan hänen kanssansa. Hän itse makasi selällään +liikkumatonna syvällä virran pohjassa. Kuu paistoi ylhäältä, niin että +samea vesi oli alas asti kirkastunut vaaleaksi, vihertävän hohtavaksi +ja läpinäkyväksi aineeksi, joka nyt liikkui äänetönnä hänen ylitsensä. +Taavetti istui hänen vieressänsä pohjakivellä. Ja vaikka se oli pikku +Taavetti, niin se oli kuitenkin aika-ihminen, ja saattoi olla yhtä +hyvin jokainen muu, jota Friida vaan tuli ajatelleeksi. Sanomaton rauha +kuvastui hänen olennostansa, kun hän hellästi hymyillen katseli +Friidaan. Hän puhui hänelle rajattomalla ystävyydellä ja +luottamuksella, ja Friida tunsi hänet niinkuin oman itsensä. Ja virran +hohtava valo ympäröitsi hänet kaikilta puolin. + +--Etkö sinä tuntenut minua maailmassa? Sanoinhan minä sinulle selvästi: +minkä sinä teet yhdelle näistä pienimmistä, sen sinä teet minulle? +Mitäs sinä vielä lisäksi hait? + +Ja kun Friida juuri aikoi kurottaa kätensä tämän rajattoman ystävän +puoleen ja tunnustaa hänet Ihmisen Pojaksi, hän heräsi. + +Hän katsoi hajamielisenä ympärilleen, eikä heti muistanut, missä oli. + +Mutta sitten hän havahti. Hän oli selvästi nukkunut kauan, ja hänen oli +kylmä. Kuutamovaloon alkoi jo hämmentyä aamun sarastusta. + +Mitä oli tämä uni? Täytyikö hänen panna siihen jotain merkitystä? Miksi +hän oli ollenkaan nukkunut? Olisiko Jumala tahtonut hänelle osoittaa, +että hän tekisi viisaimmin, jos menisi takasia nukkumaan? + +Niin, jospa hän sen tekisikin! Jospa hän palaisi takasin torppaan, +peittyisi lämpimään vuoteesen, ummistaisi silmänsä ja unohtaisi kaikki. +Ja seuraavasta päivästä alkaen nousisi ihan toisena ihmisenä, +ajattelematta ja tietämättä itsestänsä mitään, jättäisi Beedan ja +Agneksen, ja kaikki muut, ja pakenisi yksinäisyyteen, köyhimpiin +torppiin, yhä kauemmas ja kauemmas, missä on enin unhotettuja ja +hyljättyjä ihmisiä, elääkseen loppumattomassa tasa-arvossa heidän +kanssansa, palvellakseen vaan niitä pienimpiä ja pysyäkseen itse +näkymätönnä. Aina vaan tuo ainoa ystävä sydämmessä, joka eli kaikissa +eikä muuta vaatinut kuin altistuvaa rakkautta kaikkiin! + +Friida nousi ja alkoi hiljaa kävellä sinnepäin mistä oli tullut. + +Sillä puolella taivasta oli aamun valo jo voitolla. Se heitti hienon +heijastuksen huurtuneesen maahan, painautui harmaiden kivien kupeisin +ja väreili lehtipuissa. Yli taivaan laen ylettyi päivän nousua +ennustavat säteet. Ne kohosivat kaukaa valon näkymättömästä lähteestä, +tunkeutuivat ilmojen halki ja sekoittuivat taivaan sineen. Elämä +lähestyy niiden kanssa siellä äänettömyydessä. Kohta, kohta ne +herättävät tuulen. Kohta linnut alkavat visertää.---- + +Kohta ihmiset menevät askareihinsa. + +Kohta kaupungissakin heräävät. Kohta uskonveljet kokoontuvat +aamurukoukseen. Kohta on pyhityskokous alkamassa. + +Ja kaikki kyselevät toisiltansa: oletteko nähneet Friidaa? Missä se +rauhan lapsi? Missä meidän uskomme todistaja? Mitä on hän meille +valmistanut? + +Eikä kukaan tiedä, missä hän on. + +Silloin saapuvat Beeda ja Agnes. + +Kaikki ympäröivät heitä kysymyksillä: + +--Minne olette jättäneet Friidan? + +Ja he vastaavat: + +--Me tulemme virran toiselta puolen, missä olemme olleet yötä. Siellä +Friida sanoi meille: tietäkäät, että jos minun on oltava kaupungissa, +niin en minä venettä kysy. Sitten hän oli illalla sanonut meille: +nukkukaa rauhassa, kaikki on päätetty. Ja yöllä, meidän maatessamme, +hän oli lähtenyt torpasta, emme tiedä minne. + +He odottavat ja odottavat,--mutta Friida ei tule pyhityskokoukseen. + +Hän pysähtyi ja pani tuskissaan molemmat kätensä päälaelle. + +--Oletko sinä kävellyt vedellä, minun Vapahtajani? + +Samassa hänen silmänsä alkoivat loistaa: hän oikasi ruumiinsa ja +jännittyi taas, niinkuin torpasta lähtiessä. + +--Sinä olet sanonut: joka uskoo, ne työt kuin minä teen, hän on myös +tekevä. Sinut kutsun todistajakseni. Nyt, nyt, minä menen! + +Friida samassa kääntyi ja unohtaen kipeän polvensa juoksi joelle päin. + +Hän seisahtui hengästyneenä ylänteelle, mikä oli estänyt näkemästä +rantaa. + +Siinä se virta nyt oli. + +Kuu kimelteli vielä sen rauhattomalla kalvolla, joka liikkui nopeasti +eteenpäin ja vei muassaan sikin sokin hyppeleviä pikku laineita. + +Kun Friida näki virran, alkoi hän hengittää syvään ja pian. Samassa hän +meni varmoin askelin alas rantaan. + +Hän pysähtyi sille sillalle, jonne venemies oli heidät illalla tuonut, +riisui hatun päästänsä ja pani sen maahan. Sitten tuli ihan +äärimmäiselle reunalle ja nosti käsivarret silmilleen. + +--Isä, minä en tiedä mitään----siunaa veljiä ja sisaria----tapahtukoon +sinun tahtosi---- + +Niin hän astui askeleen ulos sillasta, horjahti eteenpäin ja putosi +virtaan. + +Vesi hajosi läiskähtäen hänen altansa ja pauhahti sitten umpeen hänen +jälkeensä. Virta vei samassa kuohun pois, ja pyörre sekoitti sen muiden +laineiden kanssa, jotka kimeltelivät ulompana. + +Kaikki oli jälleen hiljaa. Eikä kuulunut kuin aallokon hieno lipinä +keskeltä jokea, missä juoksu oli nopein. + +Vähän ajan kuluttua Friidan ruumis nousi veden pintaan, kulki jonkun +matkaa virran mukana, ja tarttui sitten vaatteista puomuihin. + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Ihmiskohtaloja, by Arvid Järnefelt + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK IHMISKOHTALOJA *** + +***** This file should be named 13681-8.txt or 13681-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/3/6/8/13681/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. + +*** END: FULL LICENSE *** + diff --git a/old/13681-8.zip b/old/13681-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..0dbbf28 --- /dev/null +++ b/old/13681-8.zip |