diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 13662-0.txt | 4542 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/13662-0.txt | 4922 | ||||
| -rw-r--r-- | old/13662-0.zip | bin | 0 -> 82294 bytes | |||
| -rw-r--r-- | old/old/13662-8.txt | 4932 | ||||
| -rw-r--r-- | old/old/13662-8.zip | bin | 0 -> 81045 bytes |
8 files changed, 14412 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/13662-0.txt b/13662-0.txt new file mode 100644 index 0000000..1e64acf --- /dev/null +++ b/13662-0.txt @@ -0,0 +1,4542 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13662 *** + +PAPIN TYTÄR + +Kirj. + +Juhani Aho + + +WSOY, Porvoo, 1920. + + + + +I. + + +Elli oli hänen nimensä. + +Jo pienenä teki hänen mielensä tikapuille kiivetä, ensin alimmalle +piille, sitten piitä ylemmä, yhtä piitä, kahta, ja määrä oli päästä +neljännelle piille, joka oli paksumpi kuin muut. Ja sieltä sitten +katsella alaspäin keittiön rappusille, jossa kerjäläislapsia +leikitteli, ja eteenpäin pihamaata pitkin, jonka keskellä Musti makasi +käppyrässä. Kupeille ei nähnyt, kun oli toisella puolen porstuan seinä +ja toisella kellarin pääty. Ylemmä ei uskaltanut, vaikka olisi vähän +matkan päässä ollut toinen pii, yhtä paksu kuin neljäs, ja sieltä olisi +jo kellarin katon yli nähnyt. Eikä saanut tässäkään kauan iloita. +Lapsentyttö huomasi ja sieppasi alas ja retuutti pois, eikä kimakka +itku auttanut. + +Mutta kun ikä jatkui, ja pääsi tytöstä erilleen, niin piitä +korkeammalle joka päivä. Tuo toinen paksumpi pii oli kahdeksas, ja se +oli kellarin harjan tasalla. Siitä varovasti kellarin katolle, +syrjäsittäin, sydänalassa vähäinen vavistus, että jos äiti näkee ja +huutaa pois. Mutta ei äiti nähnyt eivätkä lapset rappusilla. Ja kun +kerran kellarin katolle pääsi, niin sieltä ei kukaan nähnyt, ja siellä +saattoi olla kuinka kauan tahansa, luisulla katolla lämpimässä +paisteessa. + +Ja jopa näkyi maailmaa sinne! Vo-ooi! Ja vaikka minnepäin! Rakennuksen +päitse järvelle päin venheranta kokonaan ja venheet teloiltaan ja +nuottakota. Niityn rannassa mies vielä, joka käesteli Lahnalahdessa, +venheen kokassa pikkuinen tyttö. Tuolla edempänä sitten, toisella +puolen järven, Iinmäen korkeat kukkulat, jonne päivä paistoi ja josta +näkyi taloja ja kellertäviä peltoja. + +Pihamaan ja puutarhan yli oli maantielle päin peltoja aina kirkolle +saakka. Maantietä ei näkynyt korkean ruispellon takaa, mutta maantien +kohdan arvasi aidan seipäistä ja nousevasta pölystä ja ajavain päistä. +Olisi tehnyt mieli välistä ihan siitä ilosta hyppiä, että täällä oli +eikä kukaan tiennyt ja saattaisi olla vaikka kuinka kauan, jos vain +saisi. Mutta ei uskaltanut hyppiä ... näkisivät ja ehkä huutaisivat +pois. Parasta oli olla hiljaa, painautua pitkäkseen luisulle katolle +eikä hiiskua mitään ... »niinkuin sirkka seinän raossa»... + +Tie keittiöstä tupaan kulki kellarin päitse. Ihmisiä siinä alinomaa +liikkui, mutta ei kukaan huomannut katolla olijaa. Kävi niitä +kellarissakin, ovessa kolistelivat ja astioita kellarin sisässä +liikuttelivat, mutta ei niistä kukaan mahtanut aavistaakaan, kuka oli +katolla ... vaikka se siellä mahallaan loikoi ja katseli päädyn +kohdalta alas aivan heidän päälakeensa ja tukan jakaukseen. Äitikin +kulki monet kerrat kellariin, vaan ei hänkään huomannut ... kantoi +milloin niitäkin ja välistä meni tyhjin käsin. Sydäntä kutitti ... +tuskin sai naurunsa pidätetyksi, kun äitiä katseli... Jos olisi hiljaa +uukahtaa tai sammalta tai lastua heittää äidin päälle... Ei, ei, +parasta on olla hiljaa, hiiskumatta ... eivät ehkä milloinkaan löydä, +saa olla täällä koko viikon ... aivan likellä ... eivätkä tiedä, missä +on... + +--Elli! huudettiin yht'äkkiä alhaalta. Missä Elli on? Oletteko nähneet, +lapset, Elliä? + +Se oli äiti, joka huusi. Elli painautui lujemmin kattoon ja koetti +pidättää nauruaan, joka pyrki tulemaan.--Ei tiedä äiti, missä Elli on +... mutta ei Ellikään sano ... antaa niiden ensin etsiä ... missähän +luulevat olevan...? + +--Lapset, kuuletteko, oletteko nähneet Elliä? + +--Ei olla nähty! + +--Menkää etsimään jostain ... puutarhasta tai... + +Lapset juoksivat etsimään.--Antaa niiden etsiä ... ei Elli huuda. + +Äiti odotti kellarin edessä, ja lapset tulivat sanomaan, ettei Elliä +ole puutarhassa. Äiti käski vielä etsiä huoneiden takaa ja pellon +pientarilta tai mistä tahansa. Mutta eivät lapset mistään löytäneet... + +Siitä tuli äidin mieli levottomaksi ja hän rupesi toden teolla +huutamaan. + +--Elli hoi! huusi hän, ja lapset huusivat mukana. Silloin pääsi Elliltä +naurun tirskahdus, ja hän äänteli alas:--Uu--uu!--mutta ei äiti eivätkä +muutkaan huomanneet, vaikka hän vähän kurkisti kellarin päädyn ylitse. + +--Missä sen ääni kuului? ... kuulitteko, lapset? + +--Uu piilossa ... uu kellarin katolla ... uu! + +Nyt hänet jo huomattiin, ja häneltä pääsi itseltään hillitön nauru. Ja +hän kuvitteli, että muut nauraisivat yhtä paljon... + +Mutta äiti vihastui niin, ettei ollut saada ääneen ensiksi... + +--Tyttö!--sinä! ... heti paikalla alas! ... nouse heti istumaan! ... et +saa liikahtaakaan! + +Ja kun Elli sanoi, että kyllä hän itse osaa tulla tikapuille ja sitten +alas, niin äiti uhkasi antaa vitsaa, jos ei hän kohta jää yhteen +paikkaan ... siihen, missä on, ja pitele käsillään kiinni, niin kauan +kuin joku joutuu ottamaan. + +Ja Ellin täytyi odottaa siksi, kunnes renki tuli ja otti hänet +räystäältä syliinsä ja laski maahan. + +Vitsaa oli vähällä tulla, mutta torumisiin se kuitenkin jäi tällä +kertaa... + +Mitä hän siellä ... kellarin katolla ... ja ilman lupaa? + +Hän vain tahtoi nähdä, kun niin paljon maailmaa näkyi ... ja kun oli +niin helppo päästä... + +Vai paljon maailmaa! ... jos olisi pudonnut ja taittanut jalkansa, se +olisi ollut maailmaa!... Muistakoon sen, että jos vasta sinne kiipee, +niin...! + +--Enkö minä, äiti, enää milloinkaan saa kellarin katolle? ... en minä +putoa... + +--Et milloinkaan saa, muista se,--koetti äiti sanoa vihaisesti ja lähti +menemään keittiöön. + +--Saanpa minä kuitenkin vielä tikapuille, sanoi Elli itsekseen, mutta +kerjäläislapset kuulivat sen. + +--Rouva! huusivat he, se aikoo kiivetä vielä tikapuille... + +Mutta nyt äiti vasta oikein vihastui. + +--Vai vielä tikapuille ... ei alimmalle piillekään ... ei yhdellä +jalalla ... muista se! + +Nyt pääsi Elliltä itku, ja hän meni huoneen taa itkemään. Sieltä meni +puutarhaan ja teki sitä samaa vielä sielläkin... Ei saa enää +milloinkaan nousta kellarin katolle ... ei katsoa rantaan eikä peltoja +pitkin maantien kohtaan, missä ihmisiä ajaa ... eikä olla yksin niin, +ettei kukaan näe. + +Minkätähden on kaikki niin surkeata tässä maailmassa?--niin oli hän +kerran kuullut äitinsä huokaavan, ja hänestä sopi hänenkin nyt +huokaista niin. Ja huokaistuaan oli hän mielestään, niinkuin olisi +ollut melkein aikaihminen. Siitä tuli kuin jonkunlainen uhka rintaan. +Ja kyyneletkin kuivuivat siinä puutarhan koivua vasten seistessä ja +tuohen helpeitä irti repiessä. + +Aikansa revittyään ja repimiänsä suussaan purtuaan heittäytyi Elli +selälleen nurmikolle ja pani kädet pään alle ristiin. Ja siinä hän +loikoi kauan aikaa suu yhteen nipistettynä ja ajatteli, että nyt kai +eivät korkealta löytäisi, jos tulisivat etsimään ... ei kai tarvinnut +pelätä, että tästä putoisi ... ei kai, pyh!... + +Puut humisivat pään päällä, koivun oksat notkistuivat tuulen mukana, +mutta haavassa liikkuivat vain lehdet ja lepattivat alinomaa. Se alkoi +näyttää Ellistä niin somalta, että hän unohti ikävänsä ja uhkansa ja +jäi katselemaan, kuinka koivun oksat notkistuivat ja haavan lehdet +lepattivat ja kuinka kaikki puut hiljaa huojuivat ja humisivat... +Mikähän se oli noissa puissa, joka niin humisi, ja minkätähden lehdet +lepattivat?... Ei tullut vastausta siihen, eikä sitä tarvittukaan... +Mieli livahti muuanne... Onkohan paljon lehtiä puissa ... yksi, kaksi, +kolme, viisi ... kymmenen ... sata ... kymmenen sataa ... tuhatta... Ei +hän enää viitsinyt, paljon näkyi olevan...! Voi, jos hän olisi edes +lintu ... tai olisi hänellä edes yksi siipi, niin lentäisi ylös tästä +puiden tasalle ... ja jos olisi käki, niin kukkuisi, ja kukkuisi koko +päivän ja yön!... Se koivu oli niin korkea, paljon korkeampi kuin talo +... saisi kukkua senkin latvassa, jos olisi siipi, jolla lentäisi... +--Kun olisi aivan yksin, ettei ketään muita koko talossa, niin nousisi +jotenkuten niin korkealle kuin puiden oksat ja kiipeäisi, kiipeäisi ... +oksalta oksalle ... latvaan ... ja pistäisi sieltä päänsä ulos oksien +välitse tuolta ... tältä puolen puun ja katselisi ... olisi hiljaa +hiiskumatta ... eikäpä kukaan tietäisikään, kun tulisivat kotiin. Mutta +ei hän huutaisikaan enää ... ei, vaikka kuinka etsisivät. Ja olisi +yötäkin puussa... + +Ja kun oli päässyt se ajatus mieleen, niin ei se tahtonut siitä erota. +Puuhun, korkeaan koivuun, joka ulottui yli katonharjan ... ihan oksien +suojaan ... siellä olisi hauskempi olo kuin kellarin katolla ja millään +katolla. Voi, jos sinne pääsisi! Ja Elli hyppäsi ylös maasta ja juoksi +koivun luo... Paksu se oli ja oksat liian ylhäällä, eivätkä kädet edes +ympärikään ulottuneet... Ei pääse ... ei pääse! Elli kierteli koivua ja +katseli joka haaralta, mutta ei missään oksaa niin alhaalla, että olisi +sille päässyt. Kun olisi kerran alimmalle oksalle päässyt, niin +kyllähän sitten... Mutta sekin oli liian korkealla, eikä ollut kuka +nostaisi.--Ja niin täytyi olla sillä kertaa pääsemättä ja lähteä pois +koko koivun luota... + +Mutta yhä sinne halu kuitenkin toi puutarhaan. Joka päivä ja monesti +päivässä kesken muiden leikkien yht'äkkiä johtui koivu mieleen, ja +suoraa päätä piti juosta puutarhaan sen luo. Jos jotenkuten kuitenkin +pääsisi! Mutta eihän sitä! Jos vain alimmalle oksallekaan ... mutta +kovin oli korkealla alinkin oksa... + +Pääsemättä olisi mahtanut ainiaksi jäädä, jos ei olisi muutamana +lauantaipäivänä seisonut kirkkomiehen poika puutarhan aidan takana ja +katsellut sieltä aidan yli, kun Elli koetti kiikkulaudan pukin avulla +ulottua alimmalle oksalle. Mutta ylhäällä oli sittenkin oksa, ei +päässyt koettelemaankaan... + +--Mitä sinä siinä teet? kysyi poika. + +--En mitään. + +--Etkö pääse puuhun? + +--Pääsisitkös sinne? + +--Tuohonko puuhun?--Ja samassa oli poika kiivennyt aidan yli ja tullut +koivun luo. + +--Kenenkä sinä olet poika?--Koetapas päästä puuhun, jos pääset! + +--Mitä minä siellä? ... eihän tuo ole edes pihlajakaan ... jos olisi +edes marjojakaan... + +--Muuten vaan ... koetapas päästä ... etpä pääsekään! + +--Pääsen minä vaikka mihin puuhun, jos tahdon. + +--Tämänkö pukin päältä hyppäät? + +--Enkä hyppää ... mutta jos haet korennon tai muun seipään, niin minä +näytän. + +Elli haki korennon keittiön seinämältä. + +--Tuoss' on korento!--No? + +--Näin vain!--Ja poika asetti korennon puuta vasten alimman oksan +varaan ja kiipesi sitä myöten ylös. + +--Kyllä minäkin nyt! huusi Elli alhaalta ja hyppeli +malttamattomuudesta.--Tule alas, että minäkin pääsen! + +Ja kun poika oli tullut alas ja Elli punasta hehkuvin poskin seisoi +alimmalla oksalla, huusi hän sieltä maassa seisovalle pojalle: + +--Mene nyt pois, poika! Mene heti paikalla, etteivät näe, että minä +olen täällä! + +Mutta poika ei mennyt ... jäi avosuin ylös puuhun katsomaan, kun tyttö +oksalta oksalle kiipesi aina ylemmäs latvaan eikä pysähtynyt, ennenkuin +alkoi runko huojua. Mutta siellä se erosikin lähellä latvaa +kaksihaaraiseksi, ja siihen istuutui Elli lehvien peittoon. Melkein hän +hihkaisi sydämessään. Nyt, viimeinkin! ... ja niin hyvässä piilossa! +... ja kuitenkin hän itse näki lehvien välitse joka haaralle ... mutta +tänne ei kukaan, ellei ihan alle tulisi... Tuolla alhaalla pellot ... +ja maantiekin näkyi selvästi... Paljoa korkeammalla kuin talon katto +... voi, voi!... Huojui ja humisi ja lehvät sihisivät korvaan niin +somasti!... + +Se oli niin hurmaavan hauskaa, ettei osannut oikein sitä vielä +ajatellakaan. Ja vähän väliä viilsivät suloiset väreet pitkin +selkäpiitä ja poskissa särisi... + +Mutta sill'aikaa seisoi poika alhaalla ja katseli yhä ylös. + +--Etkö sinä, tyttö, jo tule pois ... mitä sinä siellä teet?--mutta ei +tyttö kuullut.--Minä otan korennon pois, niin et pääsekään!--Mutta ei +Elli sitäkään kuullut.--Jo osasi hän istua niin, ettei olisi tarvinnut +kiinnikään pitää. Mutta piti hän kuitenkin kiinni ja antautui taapäin, +niin pitkälle kuin kädet ulottuivat ja niin, että sinisen taivaan näki +lehtien välitse päänsä päältä ... ja eteenpäin, molemmilla +kainaloillaan kahden puolen puusta pidellen. + +Silloin sattui äiti kulkemaan pihamaan poikki ja näki vieraan pojan +puutarhassa. + +--Mitä sinä, poika, siellä puutarhassa teet? Mitä sinä katsot? + +--Kun on tyttö tuolla koivussa-- + +--Mikä tyttö...? + +--Eikö lie tämän talon tyttö ... se sinne nousi... + +Äiti aavisti, että se oli Elli. Ja Ellihän se olikin. Eikä hän kuullut +äidin ensi huutoa eikä toistakaan. Ei ennen kuin äiti tuli ihan alle ja +huusi ylös ja käski hetikohta tulemaan alas. Alas tullessaan repi Elli +hameensa ja siitä oli äiti vielä vihaisempi. Ei hän kuitenkaan ollut +niin vihainen kuin Elli ensin oli luullut. + +Mutta hän käski kuitenkin mennä heti kohta vitsaa noutamaan, sillä nyt +täytyy hänen kurittaa ... johan hän viime kerralla siitä varoitti ... +miksi ei Elli totellut? Ja mitä se merkitsee, että Elli ei maassa pysy? + +Ei Elli ensin virkkanut mitään, mutta kun äiti vaati toisen kerran ja +kysyi itse aluksi, oliko se sitä samaa, jota varten hän kellarin +katolle ... että muka maailmaa näkisi ... vai mitä se oli?--niin sanoi +hän sen sitä olevan. Ja kun Elli oli sen sanonut, innostui hän sanomaan +lisää. Siellä oli niin äärettömän hauskaa ... ei hän putoaisi eikä +repisi hamettaan ... jos saisi edes välistä ... saahan hän kiivetä ... +välistä vain ... ei kuin alimmalle oksalle... + +Äiti kielsi, mutta ei vitsaakaan antanut. Olisihan pitänyt, mutta ei +hän ainakaan tällä kertaa voinut. Jo ajoissa olisi äidin mielestä +pitänyt semmoista estää... Kuinka kummasti silmät hänen päässään +paloivat, kun hän pyysi. Ensin tikapuille ja katolle ja nyt puuhun. +Äiti muisti jotain omilta lapsuutensa ajoilta, ja häntä rupesi +todenteolla huolettamaan tuo tyttö. Eikä hän tiennyt, kieltäisikö yhä +vai--. + +Hän kielsi, mutta kun hän sen teki, ei tyttö moneen päivään puhunut +sanaakaan eikä syönytkään juuri mitään. Öillä hän sen sijaan haasteli +unissaan, ja äiti kuuli, että hän oli olevinaan puussa tai katolla ja +löi käsiään yhteen ja nauroi... Tai sitten yht'äkkiä purskahti itkuun +ja kuului pyytävän, että pääsisi ... pääsisi! Ja niin kauan itki hän, +että äidin täytyi nousta ylös ja herättää... + +--Mitä sinä itket, lapsi? + +--Anna minun olla täällä ... anna minun olla ... en minä putoa ... voi, +minkä tähden sinä...? + +Tyttö puhui vieläkin unen horroksissa, mutta herkesi, kun heräsi. Ja +useamman kerran yössä sai äiti tehdä samaa. + +Mutta aamulla ei hänellä ollut sydäntä kieltää ja pyytämättä hän lupasi +tytön mennä puuhun. + +Ja tyttö kiiruhti ulos, kiipesi ylös koivuun ja kukkui siellä ja +kuvitteli olevansa lintu, joka kohta muuttaa muille maille ... +kesämaahan kauas, jonne pilvet pohjatuulella kulkevat ja jossa on +vieläkin korkeampia puita kuin täällä ja jossa kaikki ihmiset asuvat +puissa. + +Mutta tuollaisina öinä valvoi äiti kauan eikä osannut päästä selville +siitä, mitä tytölle oikeastaan olisi tehtävä. Kyllähän hän ymmärsi tuon +halun ja eihän se semmoisenaan mitään... Ei hän oikeastaan sitä +kiipeämistä eikä sitä, että jos putoaa ... mutta joka sillä lailla +lapsena alkaa, sen luonnossa on jotain, joka ei vanhempana tyydy ... ja +Jumala varjelkoon!--Niin äiti ajatteli, mutta ei hän koskaan tahtonut +ajatella loppuun sitä ajatusta, ja hän lohdutti itseään sillä, että +ehkä hän on kuitenkin väärässä ja ehkä se on turha pelko. Jos vain ei +olisi niin hyvin tiennyt itse. + +Mutta sitten ajatteli äiti, että ehkä olisi parasta puhua isälle. +Vaikka suuresti hän epäili, olisiko siitäkään apua. Ei isä semmoisia +tavallisesti ymmärtänyt.--Ja isä käsittikin sen aivan väärältä +kannalta. + +--Niin, olen minäkin sitä jo huomannut ja kummastellut, miksi sinä et +kiellä ... niin, ei se sovi, ja tietysti repii hameensa ja muut +vaatteensa ... sinun täytyy kerrassaan kieltää hänet siitä... + +--Parempi ehkä, jos sinä... + +--Missä hän on? minä sanon heti paikalla... + +Äiti huusi Ellin sisään. Se oli hänestä melkein kuin väärin tehty, +mutta ehkä sentään oli parasta, että isä sanoi kerrassaan... + +Isä ensin torui hameen repimisestä, ja äiti miltei oli tyytyväinen, kun +näki, ettei Elli ollut juuri millänsäkään. Mutta sitten rupesi isä +tapansa mukaan tekemään pilkkaa hänen kiipeilemisestään ja siitä, kun +oli kuullut hänen käkenä kukkuvan... + +--Iso tyttö jo, ja viitsii olla niin lapsellinen ... kaikkihan sinua +vieraatkin katsovat sinne koivuun ja nauravat sinulle... + +Äiti näki, että Elli punastui silmäteräänsä myöten, ja ymmärsi, että +isä oli koskenut arkaan paikkaan. Ei hän puhunut mitään eikä puhunut +koko sinä päivänä. Ja yönsä hän makasi hiljaa, vaikka äiti oli +pelännyt, että hän taas alkaisi uneksia. Mutta aamusella hän oli +alakuloinen ja karttoi katsomasta ketään silmiin. Ja niin hän oli +pitkän aikaa, ettei äiti saanut niihin nähdä. Ja kun sitten kerran sai, +näytti hänestä, että tytön katse oli melkein kuin aikaihmisen. Eikä hän +enää kertaakaan pyytänyt päästä puuhun eikä katolle. + + + + +II. + + +Äidin olisi usein tehnyt mieli tietää, mitä tytön mielessä liikkui +tähän aikaan. Hän näytti ikäänkuin kasvavan ja vanhentuvan päivä +päivältä ja tulevan yhä totisemmaksi. Isää hän kartteli ja äitiä +melkein yhtä paljon. Ei se ollut kumma, jos isää, joka kerran alkuun +päästyään yhä ahdisteli ja pilkkasi samasta asiasta, mutta olihan äiti +koettanut olla ystävällisempi ja hellempi kuin ennen. Ruokapöytään +muiden kanssa syömään häntä ei varsinkaan tahtonut saada tulemaan. Ja +usein hän oli suorastaan itsepäinen siinä asiassa. Täytyi äidin olla +ankarakin välistä, ennenkuin sai tottelemaan. Ja joskus hän katosi +päivällisen ajaksi kokonaan niin, etteivät auttaneet huudot eivätkä +etsimiset. Vasta monissa miehin etsittyä löytyi tyttö jostain +kummallisesta paikasta metsästä tai pellon pientarelta, jonne oli +nukkunut. Silloin täytyi äidin torua, mutta siitä heidän välinsä yhä +jäykistyi. + +Isä ei sitä huomannut, että iloinen tyttö oli muuttunut sulkeutuneeksi. +Välistä vain huomasi hän sen, että tyttö ei tullut pöytään, ja kun oli +pahalla tuulella, torui, mutta hyvällä tuulella ollessaan laski +leikkiä, jonka Elli otti pilkaksi. Varsinkin silloin kiusasi isä, kun +sattui olemaan joku vieras. + +--Oletko sinä, Elli, nyt jo monta hametta repinyt tänä päivänä? alkoi +isä taas muutaman kerran. + +--En ole repinyt yhtään. + +--Etkä ole puussakaan käynyt kukkumassa? + +--En. + +--Tämä meidän Elli se on linnun sukua ... jos sillä vain olisi +siivet ... mutta ehkä ne vielä kasvavat. + +Vieraat nauroivat isän mukana, mutta äiti näki, että tytön kasvojen +piirteet ikäänkuin jähmettyivät. + +--Lintuhan se on ... käki ... kukkuu puiden latvoissa, niin että +pitäjällä kysyvät, että onko teillä elättikäki.--Kukkuisit nyt, niin +että vieraatkin kuulisivat.--Annapas leipäkori tänne, Elli! + +Mutta Elli ei liikahtanut. + +--Elli, anna isälle leipäkori, sanoi äiti. + +Mutta Elli tuijotti jäykästi eteensä tyhjälle lautaselle. + +--Elli...?~--mitä tämä merkitsee? + +--Mene ulos, Elli! käski äiti ja työnsi leipäkorin isälle. + +Elli nousi, mutta kaasi noustessaan tuolinsa, niin että se pahasti +rämähti selälleen, eikä äiti ollut varma siitä, tapahtuiko se +vahingossa vai kaasiko hän sen tahallaan. Mutta isä oli niin vihainen, +että tuskin osasi hillitä itseänsä lyömästä nyrkkiä pöytään. Ja pitkän +aikaa hän katseli vihaisin silmin äitiin toiselle puolen pöytää, +ikäänkuin koko tapaus olisi ollut tämän syy. Vieraat olivat hämillään +eivätkä tienneet, kuinka olisivat. + +Vieraiden mentyä meni äiti isän kamariin, jossa tämä kulki edestakaisin +lattialla ja poltti vihaisesti piippuaan. + +--Ei hän kärsi sitä, että sinä aina häntä pilkkaat ... sinun pitäisi +lakata siitä... + +--Hänen täytyy! ... vai semmoinen letukka? ... vai onko tuommoinen +käytös sopiva sinun mielestäsi ... ja vieraiden läsnäollessa? + +--Enhän minä sitä sanokaan... + +--Niin no! Ja äidin täytyy pitää huolta siitä, ettei hänen lapsensa +osoita röyhkeyttä isälleen! Semmoinen letukka... Ja on kumma, ettei +äiti osaa lapsiaan sen paremmin... Minun täytyy ottaa hänet +huostaani ... hänen kasvatuksensa on laiminlyöty-- + +--Mutta ei häntä saa sillä tavalla... + +--Milläs tavalla? + +Ja odottamatta toisen puolustusta meni isä tavallisesti tällaisissa +keskusteluissa jonnekin ulos. + +Ja äiti meni toimeenpanemaan isän käskyjä, vaikka hän joka kerta tunsi, +että olisi pitänyt jotenkin toisin. + +Jos vain olisi tiennyt, kuinka oli oikeammin, ja ymmärtänyt. Mutta +mistä sen tiesi? Olihan häntä itseään kasvatettu samalla tavalla kuin +hän olisi oikeastaan tahtonut kasvattaa Elliä. Mutta sitäpä hän nyt +epäili, kummin olisi ollut hänen parempi ... niinkö vai aivan toisin. +Ja jos toisin, niin pitäisi hänen mielestään tytön antaa elää ja olla +niinkuin hän halusi, iloita, juosta, kiipeillä ja haaveksia, niinkuin +halutti ja mieli teki. Mutta ehkä olisi kuitenkin parempi tukahduttaa +semmoinen jo alussa, niinkuin hänelle itselleenkin oli tehty ... ettei +se pääsisi mieleen juurtumaan koko elämän ajaksi.--Hän itse ei ollut +milloinkaan saanut luonnolleen valtaa antaa, ei missään suhteessa. +Tuskin oli saanut juostakaan, vielä vähemmin puihin kiipeillä ja olla +lentelevinään. Se oli sopimatonta ja se oli syntiä hänen lasna +ollessaan. Vaikka ei hän milloinkaan ollut saanut siitä vakuutetuksi +itseään. Vaan hänen oli _täytynyt_ silloin ja täytynyt jälkeenpäin. Ei +milloinkaan, mitä itse oli halunnut, aina sitä, mitä muut tahtoivat. Ja +olihan hän tottunut siihen ja elänyt tähän asti. Olisikohan hänen +elämänsä ollut sittenkään parempi, jos olisi saanut omaa mieltään +noudattaa, niinkuin muutamat muut tässä maailmassa?... Mutta _tämä_ oli +ainakin väärä ajatus ja synnillinen. Ei saisi moittia sitä, mikä on +sallittu, eikä kadehtia muita. Kullekin on oma kohtalonsa annettu, ja +kunkin täytyy ristinsä kärsivällisesti kantaa. Sitähän hänen olisi +pitänyt oppia koko elämänsä kaiken, mutta sitäpä hän ei juuri ollut +oppinut. Ei ollut milloinkaan _kaikki_ hänessä tukahdutettu, vaikka hän +oli välistä niin luullut. Ehkei oltu häntä kyllin ankarasti jo +lapsuudesta... Ehkä olikin siinä syy eikä missään muussa... + +Näin äiti ajatteli, kun jäi isän ulos mentyä istumaan paikoilleen, +mutta kun hän nousi lähteäkseen Ellin luo, tunsi hän, ettei hän +kuitenkaan osaisi tehdä läheskään niin kuin _oikeastaan_ olisi pitänyt. +Ja oikeastaan hänen olisi pitänyt tehdä niinkuin isä, repiä säälimättä +haaveilemisen ja rajun luonteen ituja, ja jos tyttö sitä luontoaan +näyttäisi, olla ankara ja kurittaa. Mutta hyvähän oli isän, joka ei +tiennyt, kuinka semmoinen koskee. Mutta hän sen tietää ja hän sen +tuntee nyt vielä monien vuosien päästä... Ei, ei hän osaa ... ei +ainakaan nyt vielä ... vaikka oikeastaan olisi pitänyt jo aivan ensi +kerralla olla ankara... + +--Sinä teit siinä hyvin pahasti, Elli ... kuinka sinä voit sillä +tavalla?--Mene nyt pyytämään isältä anteeksi. + +Elli seisoi selin huoneeseen ja katseli ulos ikkunasta eikä kääntynyt, +kun äiti puhui. + +--Ei sinun sovi, Elli, tuolla tavalla olla ja kantaa vihaa mielessäsi +... sinun olisi pitänyt antaa leipäkori isälle, kun isä pyysi ... Ja on +suuri synti olla tottelematon vanhemmilleen... Etkö muista mitä +neljännessä käskyssä sanotaan?... + +Äidistä tuntui aivan kuin olisi hän kuullut oman äitinsä puhuvan +silloin, kun hän itse oli Ellin sijassa. Se vain oli eroa, että hänen +äitinsä ääni oli ollut ihan toisenlainen. Mutta hän kuuli kyllä oman +äänensä heikkouden ja ymmärsi sen, ettei ollut kumma, jos ei se +vaikuttanut. Eikä hän itsekään ollut varma siitä, tarkoittiko hän +todella sitä, että Ellin olisi pitänyt mennä anteeksi pyytämään. + +--Ja minkä tähden sinä oikeastaan et antanut isälle leipäkoria ja +kaasit tuolin kumoon?... + +--Minkä tähden--isä aina--pilkkaa minua? sanoi Elli jyrkkätaitteisella +äänellä. + +--Eihän isä pilkkaa ... ja jos pilkkaisikin, niin et sinä kuitenkaan +saa ... ja ehkä se vain olikin leikkiä ... ei lapsi saa olla +tottelematon ... Jumala rankaisee, ja se on suuri synti... + +Äiti huomasi, että rupesi tulemaan sitä, mitä jo oli ennen sanonut. Ja +mitä siinä hyvin puhuminen auttoi ... olihan tytöllä ollut syytä +tavallaan, ja äiti muisti taas itsestään, kuinka vähän puheet olivat +silloin vaikuttaneet. Muu oli häneen pantu vaikuttamaan, vitsa, mutta +ei äiti sitä osannut käyttää. Eikä hän tahtonutkaan, ei, vaikkei olisi +mitenkään muuten... Ei, ennen kaikkea muuta kuin sitä, että tyttö ehkä +vielä, kun äiti muistuu mieleen, tuntisi vitsan kivut... + +--Sinä saat nyt, Elli, vielä tämän kerran anteeksi, mutta toisen +kerran, jos semmoista sattuu... + +Äidin täytyi häpeäkseen tunnustaa, että hän sen sanoi enemmän itse +päästäkseen kunnialla pulasta kuin tyttöä peloittaakseen. + +Isä oli tästä lähin vähän aikaa kasvattavinaan, vaati esimerkiksi joka +päivä leipäkorin, mutta unohti sitten koko tytön. Mutta tyttö muuttui +totisemmaksi ja sulkeutuneemmaksi. Ei ollut juuri koskaan iloinen, ei +hänen nähty leikkivän eikä ollut hänellä halua mihinkään ryhtyä. Jos +joskus oli luonto kevenemäisillään ja ilo tulemaisillaan, niin hän +kohta melkein kuin säikähti sitä ja herkesi. Pihasalla ei hän tahtonut +millään viihtyä, ja joka kerta, kun hän jonnekin loittoni, näytti +siltä, kuin hän olisi tahtonut päästä kenenkään näkemättä. Äiti sen +huomasi ja alkoi pitää häntä silmällä. Tyttö meni ensin takapihalle, +poikkesi sieltä huoneiden taitse pellon pientarelle ja hiipi melkein +kumarassa aitovartta myöten rantaan. Siellä pujahti hän nuottakodan +taa ... ja kerran lähti äiti häntä sinne salaa seuraamaan. Nuottakodan +suojasta näki hän, että tyttö oli työntänyt pyöriviltä teloilta venheen +puoleksi veteen ja istuutunut perään. Mela oli hänellä kädessä, ja hän +oli aivan innostunut sillä vettä melomaan. Välistä hän viskasi vettä +korkealle ilmaan ja katseli, kuinka se roiskahti alas järveen. Silloin +hän hymyilikin itsekseen ja odotettuaan, että veden pinta silisi, +heitti hän uudelleen vettä melalla ja hymyili uudelleen. Ja silmässä +oli silloin sama lapsellinen katse, joka siinä ennenkin oli ollut ja +jota äiti oli ruvennut siinä yhä enemmän kaipaamaan... + +Äiti hiipi pois, ja pihaan noustessa tuli hänelle vesi silmiin. Hän +olisi voinut suudella lastaan nyt ja puristaa rintaansa vasten +niinkuin ennen hyvin pienenä... Mutta ehkä se on sitä turhaa heikkoutta +taas? ... ja ehkä hän on semmoinen kummallinen ihminen? Ja onkohan +oikein, että hän tuota lastaan niin liiaksi rakastaa?... + + + + +III. + + +Vaikka äiti ei sitä ollenkaan hyväksynyt, että hän aina meni isän +kanssa puhumaan Ellistä, niin ei hän sille kuitenkaan mitään voinut, +että meni. Joka kerta kun hän alkoi ja lopetti puhumisensa, oli hän +sitä mieltä, että olisi parempi olla puhumatta, mutta kuitenkin hän +puhui. Sillä hän ei ollenkaan tiennyt, kuinka tytön kanssa menetellä. +Ei hän osannut saada häntä mitään viitsimään eikä mihinkään ryhtymään, +ja se se häntä huoletti, ja sitä huoltaan piti hänen vasten tahtoaankin +isälle kertoa. Eikähän asia siitä parantunut. Isä heti sanoa tokaisi +jotain tytölle, usein niin, ettei se ollut ollenkaan paikallaan; tyttö +sillä kertaa totteli, jäykästi ja sanaakaan vastaamatta. Mutta äidin +oli aina sen jälkeen hänen kanssaan yhä vaikeampi olla. Tytön +käytöksessä oli aina jotain, joka välistä näytti siltä, että hän +halveksi jotain, ja toisin ajoin taas, niinkuin hänelle joku olisi +tehnyt vääryyttä. Silloin tuli muutamana iltana maata pantua, mutta +vuoteella vielä valvoessa ja miettiessä, äidin mieleen ajatus, että +ehkä olisi tyttö pantava kouluun, ja heti rupesi tuntumaan, että niin +on tehtävä. Selväksi ei syy päässyt mielessä vielä sinä iltana, mutta +siltä vain näytti, että kyllä niin olisi paras. Mutta aamulla herättyä +oli asia niin mahdoton, että hän kummasteli, kuinka se oli tullut +hänelle päähänkään. Päivällä miettiessä sinne tänne oli miten +milloinkin. Mutta toisena iltana hän kuitenkin päätti, että hän +seuraavana aamuna puhuu asiasta isän kanssa... + +Kyllä se olisi Ellille kaikista parasta, jos hän pääsisi kotoa pois ... +jotain oppimaan ... ja onhan monin paikoin jo hyvin tavallista, että +tytötkin saavat oppia vähän sitä, mitä pojatkin... Ja kun sitä +ajatteli, niin kyllähän se tyttö, jolla on päätä, saattaa yhtä hyvin +kuin poikakin ... jotka usein ovat huonopäisempiä kuin tytöt... Eikä +äiti luullut Ellillä olevan niinkään huonon pään, vaikka häntä eivät +huvittaneet talouden askareet ... eikähän mitään haittaisi, jos +koetettaisiin... + +Äiti kyllä tiesi jo edeltäpäinkin, mitä isä näihin vastaisi, ja tiesi +hän senkin, ettei hän osaisi hänen syitään kumota... + +Ellikö kouluun? Mitä varten ei hän saattaisi kotona olla?... Oppii kai +hän lukemaan ja kirjoittamaan sen, minkä naiset tarvitsevat, joiden ei +tarvitse osata oikeinkirjoitustakaan aivan ... kyllä isä sen verran +osaisi opettaa. + +--Mutta näethän sinä itse, mimmoinen hän on ... ei hänellä ole halua +mihinkään ryhtyä ... ja minä vain luulen, että jos hän saisi lukea... + +--Niin se ei siitä muuttuisi sen kummemmaksi ... minä olen siitä aivan +varma ... minä tunnen naiset paremmin kuin te itse... + +Ja sen sanottuaan meni isä taas jonnekin ulos, ja asia jäi. + +Mutta muutamana päivänä tuli pappilaan vieraita. + +Tietysti se herätti suurta huomiota, kun tuli pappilaan vieraita ... ja +vielä suurempaa, kun ne ajoivat vaunuilla ja kahdella hevosella. + +Herra ja rouva istuivat vaunujen perässä ja vastapäätä heitä pieni +tyttö, jolla oli hattu päässä ja hatussa ja käsissä kukkia. Elli sen +näki keittiön rappusten edestä, jossa seisoi ja katseli heidän tuloaan, +kun ajoivat isosta portista pihaan ja seisahtuivat salin rappusten +eteen. + +Isä juoksi juoksemalla vastaan, eikä Elli ollut vielä milloinkaan ennen +nähnyt isää niin vikkelänä. Ennätti vaunun porttia jo avaamaan, auttoi +maahan vierasta rouvaa ja suuteli hänen kättään. Sitten halasi herraa, +ja ne nauroivat ja melusivat niin, että Ellin piti vetää esiliinansa +helma suun eteen. Mutta se Elliä eniten kummastutti, että isä kumartui +pienen tytön puoleen ja kysyi niinkuin aikaihmiseltä, kuinka hän voi ja +onko hän matkasta väsynyt, johon tyttö taas vastasi niinkuin +aikaihminen, ettei hän erittäin ole. Samassa tuli äitikin ulos vähän +hämillään olevan näköisenä, ja kun antoi kättä vieraalle rouvalle, +niiasi äiti, vaikka vieras rouva vain päätään taivutti. Mutta sitten +repäisi isä auki porstuan toisenkin oven, levitti kumartaen kumpaakin +kättään ja pyysi vieraita astumaan sisään. Ne menivät, rouva ensin, +sitten tyttö ja sen jälestä herra ja isä yhtaikaa, mutta äiti meni +vasta viimeksi ja tuli kohta takaisin melkein juoksujalassa kiirehtien +kyökkiin. + +--Ketä ne oli nuo? + +--Se herra on papan vanha tuttu.--Muuta ei äiti joutanut vastaamaan. +Mutta kyytimies oli kuullut kysymyksen ja selitti, että herra kuului +olevan rovastina suuremmassa pitäjässä kuin tämä ja että ne kuuluivat +olevan muutenkin ylhäisiä. Ylhäisiä ne kai ovatkin, koska kannattaa +kulettaa omaa kuskia, vaikka kyydillä ajavat... + +Elli katseli hevosten riisumista ja kummallisia valjaita ja vaunuja, +joissa oli pehmeät istuimet kuin sohvat. + +Kierteli ne joka puolelta ja kävi seisomassa kummallakin astuimella, +jolloin vaunut vähän hytkähtivät. Elli koetteli enemmänkin hytkytellä, +mutta silloin kuuli hän jonkun kulkevan salin ovessa ja hyppäsi melkein +säikähtäen pois. + +Isä taas melkein juoksemalla juoksi ulos ja aivan punaisena hohti, kun +huusi kuskille jotain, että kantaisi herrasväen kapineet huoneeseen. +Sitten keksi hän Ellin ja käski tulla sisään... + +--Sukkelaan, Elli, sisään ... mitä sinä täällä seisot ... siellä on +pieni tyttö, sinun täytyy tulla hänen kanssaan olemaan! + +ja isä odotti, kunnes Elli tuli saliin. + +Vieraat istuivat jo, herra keinutuolissa, rouva sohvassa ja pikku tyttö +sen vieressä eri tuolilla. Äiti tuli myöskin sisään ja istuutui +syrjemmälle salia. + +--Tässä on meidän tyttäremme ... Elli, kuinka sinä seisotut ovensuuhun? + +Elli meni antamaan kättä vieraille. + +--Hyvää päivää, pikku Elli, kuinka sinä voit?... No? etkö sinä +tahdokaan suudella?--Elli oli vetänyt päänsä pois, kun vieras rouva +tahtoi suudella. + +--Hän on niin ujo, kun niin harvoin näkee vieraita, selitti äiti +hämillään ja vilkaisi isään, joka jo katsoi häneen tyytymättömän +näköisenä. + +--Kuinka vanha sinä olet? kysyi vieras rouva Elliltä. + +--En minä tiedä. + +--Et sinä niin saa vastata, Elli, neuvoi isä.--Sinun pitää sanoa: +kiitoksia kysymästä, hyvä tantti, minä olen yhdentoista vuoden vanha. + +Mutta kun ei Elli ollut sillä lailla ennenkään sanonut, ei hän nytkään. + +--Kuinka vanha on herrasväen tyttö? kiiruhti äiti kysymään, hämärästi +peläten jotain. + +--Sano nyt, kuinka vanha sinä olet, kultuseni. + +--Yhdentoista vuoden vanha, äiti. + +--Siis ne ovat yhtä vanhat ... teidän tyttärennehän on myöskin +yhdentoista...? + +Äiti kiiruhti taas sanomaan, että kyllä ne siis ovat yhtä vanhat. + +--Elli sinä, elä mene sinne syrjään, komensi taas isä ... sinä annat +vieraasi istua aivan yksin etkä mene hänelle näyttämään nukkejasi ja +leikkujasi, vaikka hän on tullut sinua näin pitkän matkan päähän +katsomaan... + +--Ei minulla ole nukkeja eikä leikkuja. + +--Eikö sinulla ole? Onhan sinulla ennen ollut? + +Äiti vastasi Ellin sijasta: + +--Eihän Ellillä ole ollut kuin hyvin pienenä ... ei hän ole milloinkaan +pitänyt nukeista. + +--Tyyra pitää niistä niin erinomaisen paljon, sanoi vieras rouva ... +hän ei voi tulla toimeen ilman että hänellä on aina joku mukana ... +menepäs, kultaseni, noutamaan se, joka sinulla on vaunuissa ... missä +se on siellä jossain? + +--Se on vis à vis-istuimen alla omassa huoneessaan ... se nukkuu nyt, +kun on matkasta väsynyt. + +Sekä herra että rouva hymyilivät tyytyväisinä... + +--Hänellä on niin erittäin vilkas mielikuvitus siihen katsoen, että hän +on vielä niin nuori ... hän on koko matkan puhunut nukkensa kanssa... +Mene nyt häntä herättämään, kyllä hän nyt jo voi nousta... + +Ja rouva hymyili yhä vielä, ja kun tyttö oli mennyt ulos ja isä +käskenyt Ellin mennä mukana, niin ei rouva voinut pidättäytyä, vaan +kertoi vielä uudelleen saman asian, että oli oikein omituista katsoa, +kuinka Tyyra ei hetkeksikään unohtanut nukkeansa ja kuinka hän hoiti +sitä ja puki päälle ja riisui ja käski olla hiljaa, ettei hänen +hoidettavansa heräisi... + +--Sinulla on erittäin miellyttävä pieni tyttö, sanoi isä vanhalle +koulutoverilleen. + +Tyyra olikin heidän ainoa lapsensa, sanoivat herra ja rouva ... he +eivät voineet olla erillään hänestä hetkeäkään ... ottivat aina hänet +mukaan, jos mihin matkustivat ... mutta heti kohta kotiin tultuaan +täytyi heidän erota hänestä, kun Tyyran taas täytyi lähteä kouluun ... +heillä oli ikävämpi kuin lapsella itsellään. + +--Vai niin ... herrasväki on antanut tyttönsä käydä koulua? kysyi äiti. + +--Niin, kyllä se on tarpeellista ... me olemme päättäneet antaa +lapsellemme niin täydellisen kasvatuksen kuin vain voimme, eikä hän +kotona enää voi oppia sitä, mitä sivistyneeltä ihmiseltä vaaditaan... + +--Kyllä se voi niin olla, sanoi äiti. + +--Eikö sinun Ellisi ole vielä koulussa? kysyi vieras herra isältä. + +--Ei, ei hän ... ei hän ainakaan vielä ... se on kyllä totta, että olen +minä sitä vähän ajatellut... + +--Tyyra on ollut jo kaksi vuotta koulussa, ja kyllä me olemme tulleet +siihen huomioon, että sekä hänen tietonsa erittäinkin että koko hänen +muu kasvatuksensa, niin hyvin henkinen kuin ruumiillinenkin, +esimerkiksi mitä ulkokäytökseenkin tulee, ovat suuresti edistyneet. + +--Niin, kyllä kaikesta näkyy, että hän on hyvin kasvatettu, sanoi +isä ... missä koulussa hän on? + +--On kyllä totta, että koulukin on paras laatuaan meidän maassamme, +saksalainen tyttökoulu pääkaupungissa... + +--Tuleeko siellä kuinka kalliiksi pitää...? + +--Kalliiksihan se tulee, sanoi herra, mutta meidän mielestämme on +vanhemman velvollisuus antaa lapselleen kasvatus semmoinen, joka, +niinkuin sanottu, vastaa sen ajan vaatimuksia, jossa eletään, ehkäpä +vielä parempikin. Ja ainakin on se välttämätöntä tytölle, jonka +vaikutusala ja elämän toimi on avioliitto, johon hän kaikki rakentaa. +Siksi on se välttämätöntä, että hän, kun hän joutuu naimisiin-- + +--No, August, torui hänen rouvansa, nyt sinä taas menet siihen ... on +liian aikaista vielä puhua siitä... + +--Elä sano, mamma, ei mikään ole liian aikaista, kun on pidettävä +huolta lapsensa onnesta. + +--Niin, niin, kyllä se on totta... + +--Niin, mitä aioitte sanoa siitä, kun joutuu naimisiin? kysyi äiti. + +--Sitä juuri, että vaimo, joka on saanut hyvän sivistyksen, paljoa +paremmin voi tehdä miehensä ja perheensä onnelliseksi kuin muutoin, sen +olen minä pitkällisenä papintoimeni aikani kyllin usein tullut +huomaamaan ja siksi minä... + +--Se on aivan totta, se on aivan totta, sanoi isä melkein hartaasti, +mutta äiti istui vähän aikaa totisena eteensä katsoen ja nousi sitten +ja meni katsomaan, eikö kahvi jo olisi valmista. + +Kuppeja toisessa huoneessa tarjottimelle järjestäessään näki hän Ellin +ja vieraan tytön vaunuissa. Vieras tyttö näytteli nukkeaan Ellille, +mutta Elli ei siitä näyttänyt olevan juuri milläänkään ... katseli +melkein kuin oudoksuen vuoroin tyttöön, vuoroin nukkeen. + +--Onko sinun nimesi Tyyra? kysyi hän yhtäkkiä. + +--Minun nimeni on Tyyra Hedvig. + +--Äitisihän kutsui sinua joksikuksi muuksikin ... miksikä se +kutsuikaan? + +--Kultuseksiko? niinkö?--Äiti sanoo aina minua niin, kun minä olen hyvä +tyttö. + +--Miksikäs se sanoo, jos olet paha? + +--En minä ole milloinkaan paha... Tantti sanoo aina koulussa, että minä +olen paras tyttö koko luokalla ... minä olen primus... + +--Mikä se on se? + +--Etkö sinä tiedä, mikä on primus? ... etkö sinä ole ollut koulussa? + +--Enkä ole ollut... + +--Voi, voi, sepä on ikävä se ... mennään puutarhaan noutamaan kukkia +Ainille ... onko teillä ruusuja, Aini rakastaa ruusuja... + +--Ei meillä ole mitään ruusuja ... saat herneen kukkia, jos tahdot. + +--Ei Aini huoli semmoisista... + +--Tahdotko sinä istua venheen perässä, niin mennään rantaan...? + +--Minä menen kysymään äidiltä ... en minä ennen tule ... pitää aina +kysyä äidiltä ensin... + +--En minä sitten lähdekään, jos menet kysymään. + +--Miksikä et? + +--Siksi vain! En minä virka kenellekään mitään, kun menen vain... + +--Hyvä tyttö aina kysyy äidiltään ensin, ennen kuin menee minnekään. + +Elli katsoi vähän aikaa ääneti toveriinsa, sitten hän sanoi: + +--Sinä olet olevinasi! + +--Minäpä menen äidin luo ja otan Ainin mukaan, sanoi toinen +loukkautuneena ja lähti pois. + +Sen parempia ystäviä ei tytöistä tullut, vaikka isä niinä päivinä, +jotka vieraat viipyivät talossa, koetti kaikella tavalla saada heitä +olemaan yhdessä. Isän mielestä oli vieras tyttö esikuva hyvin +kasvatetusta lapsesta ja hänen oma tyttönsä huonosti kasvatetusta. Se +tuli joka hetki yhä selvemmin näkyviin. Käytöksessään oli toinen siro +ja miellyttävä, toisesta ei saattanut sanoa, että hän edes +käyttäytyikään ... oli vain, jurrotti, ja tuskin vastasi siihen, mitä +kysyttiin, jota vastoin vierasten lapsi otti osaa puheihin ja oli +valmis aina vastaamaan. Ruokapöydässä se varsinkin tuli näkyviin. +Tuskin tarvitsi muuta tarjoilijaa pöydässä. Tyyra huomasi, jos keneltä, +varsinkin jos isältä tai äidiltä, loppui leipä, ja lennätti sitä +heille, samoin kuin kaikkea muutakin niinkuin voita, juustoa tai lohta. +Isä sitä ihmetteli julkisesti kaikkien kuullen ja käski Ellin ottaa +esimerkkiä. + +--Heitä kasvatetaan siellä pensionissa kaikkeen tämmöiseen niin +erittäin hyvin, sanoivat vanhemmat. Ja heidän tyttärensä tuli siitä yhä +kohteliaammaksi, niin että hänen äitinsä viimein täytyi sanoa hänelle, +että hän muistaisi itseäänkin eikä aina vain pitäisi huolta muista. + +Muutaman päivän perästä menivät vieraat, ja Ellistä tuntui kappaleen +helpommalta, kun he olivat hyvästinsä heittäneet ja istuutuneet +vaunuihin eikä vieras rouva ollut tahtonutkaan suudella. + +Isä hääräsi vaunujen ympärillä, sulki itse vaunujen ovet ja lähti +kulkemaan vaunujen kupeella portille saakka. Ja Elli kuuli hänen +sanovan vieraalle tytölle, että hän toivoi, ettei sillä lie kovin ikävä +ollut, vaikka häneltä puuttuikin sopivata toveria. + +Eivät olleet vieraat vielä maantielle ehtineet, kun Elli luikaisi +rantaan, istui venheen perään ja heitti melalla vettä niin korkealle, +että sitä räiskähti melkein korkeammalle kuin nuottakodan katto. Ja +silloin vasta hänestä tuntui oikein siltä, että vieraat olivat menneet. + +Portin kiinni pantuaan meni isä kamariinsa, pisti piippuunsa ja käveli +poltellen edestakaisin lattialla. Sitten istuutui hän keinutuoliinsa ja +huusi äidin toisesta huoneesta luokseen. + +--Elli täytyy minun mielestäni jo tänä syksynä lähettää kouluun ... +minun mielestäni on se nyt ihan välttämätöntä ... jos hän saa täällä +kotona kaiken ikänsä olla, niin ei hän kuuna päivänä opi ihmisten +tapoja. Näitkö sinä, kuinka hän käyttäytyi vierasten läsnäollessa ... +täytyi miltei hävetä hänen tähtensä, ja saa nähdä, saako häntä enää +muuttumaan. Mutta täytyy koettaa parastaan! + +--Mihin kouluun sinä... + +--Jos olisi varoja, lähettäisin minä hänet samaan pensioniin, jossa +Tyyra on, mutta nyt se tulisi liian kalliiksi. Mutta minä olen +ajatellut--ja sitä mieltä oli Augustkin--että sopisi panna Elli oman +kaupungin ruotsalaiseen kouluun, jossa opetetaan melkein saman metodin +mukaan kuin pääkaupungissakin. Ja minä olen sitä mieltä, että se on +hyvä metodi. + +--Mutta onkohan se niin hyvä? + +--Minkä tähden ei olisi? + +--Niin, en minä tiedä muuta kuin miltä minusta näyttää. Ei minua oikein +miellyttänyt, en tiedä, onko se koulun syy vai vanhempain, mutta ei +minua oikein miellyttänyt sen Tyyran kasvatus... + +--Ei miellyttänyt?--Sepä kumma! Ja minun mielestäni on hän parhaiten +kasvatettuja tyttöjä mitä milloinkaan olen nähnyt! Jos voisin antaa +Ellille samanlaisen kasvatuksen, olisin onnellinen... Sepä ... sepä +minua todellakin kummastuttaa! + +Elli ei tahtonut ensin oikein uskoa, että hänet pannaan kouluun, että +saa ajaa pitkän matkan, kulkea höyrylaivalla ja tulla kaupunkiin. Mutta +kun äiti sen varmaksi vakuutti, että niin oli isä päättänyt, niin tyttö +hypähti ilosta lattialla. + +--Onko se sinusta niin hauskaa? + +--On, on!... Enkös minä saa ajaa pitkää matkaa, paljoa edemmä kuin +sinne, missä maantie menee piiloon ... ja höyrylaivallako kanssa? + +--Niin, ja saat nähdä kaupungin. + +--Ja saan nähdä kaupungin!--Se kyllä tuntui hauskalta sekin, vaikka hän +ei vielä oikein osannut kuvitella, minkälainen kaupunki olisi. Mutta ei +hän sitä nyt joutanut ajattelemaan. + +Hän pyörähti kantapäillään, kiiruhti ulos ja juoksi rantaan venheen +perään. Ja siellä hän taas heitti vettä melalla ilmaan ... korkeammalle +kuin milloinkaan ennen. Ei malttanut kauan olla rannassa. Näki niityllä +metsän reunassa vasikat ja riensi niitä kohti. Likelle tultuaan +hihkaisi niille riemuissaan, leimahutti helmojaan ja löi käsiään +yhteen, niin että elukat säikähtivät pahanpäiväisiksi ja pötkivät +mölisten kymmenelle haaralle. + +Yöllä ei tahtonut saada unta silmiin millään lailla. Kaikenlaista tuli +ja meni mielessä yhtä perää. Mutta ei mistään jäänyt vakavata kuvaa. +Kaupunki ei varsinkaan ottanut asettuakseen. Viimein kuitenkin rupesi +tuntumaan, että se oli korkealla mäellä ... niinkuin Iinmäellä ... +jossa oli paljon taloja, jotka päiväpaisteessa pitkän matkan päähän +hohtavat ja ikkunat kimmeltävät... Ja se kuva jäi mieleen niin +varmaksi, ettei aamusella tullut sitä äidiltä tarkemmin kysellyksi. + + + + +IV. + + +Äiti oli kuullut sinä yönä, kun Ellin seuraavana aamuna piti lähteä +kouluun, mitä hän näki unia ja miten hän elämäänsä kaupungissa +kuvitteli. Eikä hän taaskaan tiennyt, olisiko hyvillään vai pahoillaan +siitä, mitä oli kuullut. Tyttö oli haastellut unissaan vähän väliä sinä +yönä ja koko ajan vain kaupungista ja kaupunkiin lähdöstä. Ja +samanlaista haaveilemista se oli kuin ennenkin. Korkeat mäet taas, +paljon maailmaa ja korkeita puita! Ja iloa ja riemua puiden latvoissa +liikkuessa ja kukkuessa! + +Nyt hän oli lähtenyt kouluun, oli menossa kaupunkiin ja kohta kai sai +nähdä, minkälainen se oli ... ja oliko se samanlainen kuin se, miksi +hän oli sitä kuvitellut. Äidille tuli yht'äkkiä sääli tyttöään, kun +ajatteli, kuinka hän ehkä kuvittelemisissaan pettyisi. Ja siellä se nyt +kukistuminen alkaa, ajatteli hän. Mutta sitten taas hän ei tiennyt, +kumminko kuitenkin olisi parempi, aikaisinko vai myöhään. Ja sehän se +olikin se hänen ainainen epäilynsä, joka aina tuli. + +Mutta lopuksi hän ajatteli, että olkoon, eläköön ja kasvakoon, tottahan +käy niinkuin käy! Minkä maailmanranta kuolettaa, sen kai se kuolettaa +... ja totta kai on kunkin otettava, mikä annetaan. + +Ja minkäpä hän nyt taisikaan? Vähät kai hänen kasvatuksensa enää +vaikuttaisi siihen, joka oli muiden käsissä. Ja jospa muut sen +ymmärtävät paremmin, jotka uskaltavat ottaa toisenkin lapset +haltuunsa ... tottapa he ovat silloin varmat. + +Ja äiti tunsi yht'äkkiä omituisen uupumuksen koko olennossaan sekä +ruumiissaan että sielussaan... Oli sitä aina välistä ennenkin tuntunut, +mutta nyt se tuntui enemmän kuin milloinkaan ennen. Ilta oli, hämärti, +ja hän istui huoneessaan kädet helmassa ja ajatteli kaikkea tätä ja +katseli ikkunastaan ulos, josta näkyi rauhallisen kolkko syksyn taivas +kuumottavan kellastuvien koivunlehtien välitse... + +Silmä seisahtui yhteen kohti katsomaan, sill'aikaa kun ajatukset +vierivät omia teitään. + +Omituistahan on se elämäkin, kun sitä ajattelee. Ensin se lapsuus, +jota vain hämärästi muistaa, mutta joka kuitenkin oli välistä niin +kirkasta ja valoisaa. Vaikka olihan ollut katkeruuksia siinäkin ... ja +monessa suhteessapa se oli samanlaista kuin Ellin. Ankaroita olivat sen +ajan vanhemmat, täytyi totella, mitä sanottiin, ja jos ei totellut, +niin kipeästi koski. Harvoin sai mielensä mukaan leikkiäkään, +sunnuntai-iltoina ei ollenkaan, jolloin aina eniten olisi mieli tehnyt, +kun kylän lapset tulivat sitä varten pappilaan. Käsipuolesta tupaan +vietiin, kuumaan tupaan, jossa istui iso joukko ihmisiä veisaamassa ja +isä luki eikä tahtonut milloinkaan heretä. Ikävä oli istua, unetti, +eivätkä silmät tahtoneet mitenkään auki pysyä ... mutta äidin ankara +silmäys pöydän takaa ne pönkitti.--Ja sehän on synti, suuri synti, +sanoi äiti, ja Jumala sen kyllä korkeudestaan näkee, joka ei saarnan +lukua mieleensä paina, vaan antaa aatoksensa maallisissa asioissa +lennellä. Ja siltä se sitten rupesi itsestäkin näyttämään, ja hartaasti +hän koetti kuunnella, vaikka toisin ajoin taas ryöstäytyi mieli muuanne +menemään: hakaan vasikoiden luo, rantaan ja mättäisille niityille, +joilla kuperkeikka sydäntä suloisesti vihloi. + +Mutta sitten tulivat ne ajat, jolloin piti pukea päälleen synkeästä +sinisestä hame ja panna tumma huivi kaulaan, kun muilla nuorilla oli +valkoiset karttuunileningit ja kaulassa valkoinen kiilloitettu +kaulustin. Se oli vaikeata aikaa, ja mieli oli kuohua yli reunojensa. +Kun juhannusiltoina alkoivat naapureissa kokot hulmuta, kun soittoa +kuului ja muiden nuorten iloisesti meluavia ääniä ... eikä saanut sinne +mennä! Ei ajattelemistakaan! Äiti huusi huoneeseen, sulki ikkunat ja +käski panna maata.--»Vai tahtoisitteko te olla siellä, missä +pakanajumalain kunniaksi poltetaan ensimmäisten kristittyjen luita(» + +Väärin oli tehdä se salaa, ja kuitenkin muisti äiti, kuinka hän monet +kesäyöt vinnillä vuoteellaan loikoi ja luki kirjoja, joita veljet +olivat toimittaneet, mutta »joiden tekijät vielä kuolemansakin jälkeen +syntiä tekivät».--Romaaneja! Olisi ollut kauheata, jos isä ja äiti +olisivat saaneet sen tietää!--Mutta eihän rangaistus luvattomasta +työstä ollut sittenkään tulematta jäänyt. Nehän ne sen kaipauksen +idättivät mieleen, joka aina jotain ikävöi eikä milloinkaan saanut. Ne +kai ne olivat herättäneet vaatimuksia ja toiveita, jotka eivät koskaan +toteutuneet ja joita ei ikinä tahtonut saada kuulumattomiin +karkoitetuksi. + +Kyllähän hän oli ollut kaunis mies, kohtelias nuorena ja hyvästä +perheestä, ja siksihän hänestä isä ja äiti pitivät, vaikka hän oli +papiksi vähän liian maailmallisesti mieltynyt. Se oikea, se kumman +kaunis ja kumman jalo, joka oli valoisina kesäöinä vinnillä loikoessa +ja lukiessa mieleen painunut, sen oli pitänyt vähäksi aikaa kadota ja +väistyä pois. Mutta talvellahan kaikki oli tapahtunutkin, ja niin oli +se uutta ja niin oli hommaa siitä paljon, että kesäiset haaveet jäivät. +Jospa eivät olisi milloinkaan enää tulleetkaan! + +Ellistä sanoivat kaikki, että hän oli äitinsä ilmeinen kuva. Ei +kuitenkaan kukaan tiennyt, kuinka perin pohjin hänen luontoisensa tyttö +oli. Ja kuinka samanlaiset tuumat ja tunteet, kuta enemmän hän kasvoi! +Yhä selvemmin ne muistuttivat omia entisiä aikoja, ja senpä johdosta +niitä lienee näin nyt tullutkin ajatelleeksi ja näin tarkkaan +muistaneeksi. + +Mutta sepä se huoletti ja siitä hän aina oli epätietoinen, +minkälaiseksi tytön elämä maailmassa tulisi ... ja olisiko hyvä, jos +tulisi semmoiseksi yhäkin kuin oli omakin ollut. Jos olisi tiennyt, +oliko sitä toisenlaistakin ja olisiko itsellä saattanut toisin olla, +jos olisi oikein ollut... Ja taas, kuka uskaltaa sanoa, ettei ole +oikein, niinkuin on?... + +Yht'äkkiä rupesi omatunto vaivaamaan. Väärinhän on nurkua ja olla +tyytymätön, vaikka vain vähänkin olisi. Ja eikö Hän tiedä kullekin +parhaiten asettaa, joka on kaikki asettanut? Itsessähän saattaa suurin +vika ollakin!... Mitä sitä onkaan välistä ajatuksissaan syntiä +tehnyt!... Ja yhtä suuriahan ne ovat ajatellut kuin tehdytkin +synnit!... Ei, ei ikinä! Väärin se on, väärin on, jos vaikka +mielessäänkin rikkoo sen, jonka on valalla vakuuttanut ja myötä- ja +vastoinkäymisessä pitää luvannut... + +Ja äiti unohti kaiken muun paitsi oman huonon tilansa. Tyttärensä +unohti ja huolensa hänestä ja ajatteli vain sitä, mitä hän vastaisi, +jos hänet yht'äkkiä kutsuttaisiin tuomarin eteen ja tilille +vaadittaisiin. Ja sen hän tunsi, ettei hän olisi valmis vastaamaan, ei +ollenkaan vielä. jos ei armon aikaa annettaisi, niin huonosti kävisi. + +Äiti etsi hämärässä kiiruusti hyllyltä äitivainajansa postillan ja +alkoi tulen tehtyään sitä selailla. + +--*Lue Jumalan sanaa lakkaamatta!» + +Niin oli hänelle kotona sanottu, mutta sen neuvon oli hän, paha kyllä, +usein unohtanut ja laiminlyönyt. + + + + +V. + + +Koko ajan, kun kaupunkia kohti kulettiin, pysyi Ellin mielessä se sama +kuva, joka oli sinne unessa painunut. Kuta likemmä laiva kaupunkia +läheni, sitä enemmän rupesi mäkiä näkymään järvien rannoilla ja toiset +kauempana siintivät ja talot ja ahojen reunat iltapäivän paisteessa +hohtivat. + +Elli oli monta kertaa aikonut kysyä, mikä niistä oli kaupunki, kun oli +kuullut, että kohta kaupunkiin tullaan, mutta ei hän tullut sitä +tehneeksi. + +Isä oli ollut koko matkan hyvällä tuulella ja syöttänyt Ellille +makeisia ja näytellyt kaikkia. + +--Nyt näkyy, Elli, kaupunki, sanopas missä kohti se on? + +--Tuolla, sanoi Elli ja osoitti edessä kohoavaa komeata mäkeä, jonka +rinteiltä ja harjalta näkyi taloja ja viljapeltoja. + +--Ei, ei, sanoi isä, ei sinnepäinkään! ... katsopas, täällähän se on, +mäen juuressa ... näetkös nyt, siinähän se on! + +--Hy-yi!--Minkä tähden ne ovat tehneet kaupungin sinne? + +--Minnekäs niiden olisi pitänyt se sitten tehdä? + +--Tuonne ylös mäelle ... minä olisin tehnyt mäelle... + +--Sinä olisit tehnyt mäelle, matki isä ja veti kädellään pitkin Ellin +kasvoja. + +Mutta kaupunkiin tulo ei nyt Ellistä tuntunut millekään. Semmoistako se +nyt olikin ... yhtä matalaa kuin kotonakin... + + * * * * * + +Ei isä ollut saanut tyttöään niin hyvin sijoitetuksi kuin olisi +tahtonut. Johtajattaren luo olisi hänen Ellinsä pitänyt päästä asumaan, +mutta siellä olivat kaikki paikat jo täytetyt. Mutta johtajatar, +kohtelias, säännöllinen kaikin puolin ja tavattoman valkohampainen +nainen, oli vakuuttanut, että on aivan yhtä hyvä, jos Elli tulee +asumaan sinne, minne hän pyytää saada ehdottaa. Ja johtajatar ehdotti +erään oppilaitoksen naisopettajista. Se oli sekin yhtä kohtelias, yhtä +säännöllinen ja yhtä valkohampainen kuin johtajatarkin. + +Isä oli heihin molempiin erinomaisesti mieltynyt, hän kun rakasti +sulavaa ja kohteliasta puhelua, josta ei maalla saanut koskaan nauttia. +Hän virkisti vanhoja muistoja ylioppilasajoilta ja vakuutti Ellillekin, +että harvoin saa tavata niin perinpohjin sivistyneitä ja eteviä +naishenkilöitä. Elli ei siihen puhunut mitään. Johtajatar ja tuo toinen +nainen olivat taputtaneet häntä poskelle, mutta heidän kätensä olivat +tuntuneet Eilistä niin kylmiltä, että häntä melkein puistatti. + +Päivää ennen isän kotiin lähtöä muutti Elli uuden »tätinsä» luo, ja isä +oli kutsuttu päivällisille. Puheltiin taitavasti ja kohteliaasti ja +oltiin yhtä mieltä kaikissa asioissa. + +Siitä saatte olla varma, herra pastori, vakuutti neiti ja kohotti +lasinsa, että me koetamme tehdä parastamme ... ja kun hän on +oppijaksonsa päättänyt ja kotiinsa palajaa, toivomme me ... maljanne, +herra pastori! ... että hän täyttää kaikki ne toiveet... + +Isä kumarsi ja kilisti. + +--Minä olen vakuutettu siitä ja jätän täydellä luottamuksella tyttäreni +teidän huostaanne. + +Elli istui pöydässä hänkin, mutta ei hänen käynyt syönti eikä +juonti ... puhua ei onneksi tarvinnut. Kädet kankeina hän istui, +melkein tyhjälle lautaselleen tuijottaen ja itkuaan pidätellen. Tämä +kaikki oli niin ... niin ... tuntui niinkuin ei olisi tahtonut käydä +hengittäminenkään. + +Isän kanssa oli Elli käynyt johtajattaren luona ja sill'aikaa kun isä +oli puhellut johtajattaren kansa kahden kesken, oli Elli seisonut +käytävässä yksin. Käytävä oli pitkä ja soikea ja kaikui kuin kellari, +jos vähänkin liikahti tai rykäisi. Ovia siellä täällä kumahtaen aukeili +ja sitten ne vielä kovemmin kumahtivat kiinni. Askeleita kuului +lähenevän ja etenevän, välistä aivan pään päällä, ja kun ne olivat +toisessa päässä käytävää, tuntui Ellistä, että niitä oli koko +kirkkojoukko, jotka sieltä tulivat. Kolme neljä tyttöä niitä vain +olikin, hänen kokoisiaan, jotka hänen ohitsensa juoksivat. Kun he hänet +huomasivat, seisahtuivat ne katsomaan, supisivat jotain toistensa +korviin ja juoksivat sitten nauruaan pidätellen eteenpäin. Elliltä oli +itku päästä, kun tuntui niin surkean turvattomalta tässä yksin +seistessä. + +Sama tuntui nyt taas pöydässä istuessa, vaikka kyllä oli isäkin läsnä. +Tuon vieraan neidon koko olento, säännölliset ja vaaleat kasvot, +huolellisesti kammattu tukka ja taitaviin sanoihin sovitettu puhe-- +aivan niinkuin olisi kirjaa lukenut--sitten vielä laihat ja pitkät +sormet, se kaikki oli niin ikävää ja kylmää ja kolkkoa, että hirvitti +ajatellessa, kuinka tänne yksin jäisi. Kiiltävän valkoinen pöytäliina, +hopeapäiset veitset ja tarkasti leikatut leipäpalaset, niissäkin oli +jotain, joka kokonaan otti pois rohkeuden ja itseluottamuksen. + +Ja illalla maata pannessa, kun isäkin jo oli mennyt, tuli Ellille, +kylmien vieraiden lakanain väliin laskeutuessa, niin surkean ikävä +äitiä, että hän pullahti täyteen itkuun ja veti peitteen korvilleen +saadakseen oikein rauhassa itkeä, ettei kukaan kuulisi. Ennenkuin hän +nukkui, tuntui hänestä itsestäänkin, että hän on semmoinen riepu, jonka +saattaisi repiä kuka tahansa eikä hän taitaisi mitään. + +Aamulla noustua oli vähän turvallisempaa, mutta kouluun mentyä uudistui +entinen turvattomuuden tunne. Ei tahtonut osata mitenkään olla, ei +tiennyt, mitä tehdä, ja muut sen näkyivät tietävän kaikki. Ja kun hän +ei osannut, niin toiset tytöt katselivat häntä pitkään ja muutamat +osoittelivat sormillaan. Kaikki oli sitten ihan toisenlaista kuin +kotona, isoa, kylmää ja kulmikasta ja joka paikka niin sileäksi +maalattua. Hajukin pulpeteissa oli omituinen ja vieras. + +Kotona asunnossa taas ei tahtonut lähteä ainainen arkuus. Oli yhä pelko +siitä, että liikkuessaan romahuttaa jotain tuolia tai kompastuu +mattoon. Tai pääsee puhuessa joku ääni, joka on liian kova täällä +kuulumaan, ja säännöllinen täti siitä heti häneen katsahtaa. + +Maata pannessa ratkesi taas kaikki ikävä, mikä päivän kuluessa oli +sydänalaan kokoontunut, katkeraan itkuun, vielä katkerampaan kuin eilen +illalla. Eikä se nyt helpottanut vähääkään, yhä eneni vain. Ja kun näki +yksinäisen, pienen sängyn, tuli semmoinen työnnähdys sydämestä, että +piti paiskautua pöytää vasten ja painaa nyrkki suun eteen, ett'ei +pääsisi kirkahdus tulemaan. Ja kun se siinä olisi kuitenkin päässyt +ryöstäytymään, piti rientää sänkyyn ja tukehuttaa se tyynyyn. + +Siinä suullaan ollessa rupesi tuntumaan siltä, että tähän paikkaan +kuolee, jos ei pääse kotiin, eikä voi elää tätä elämää yli huomisen +päivän. Pitää taas mennä kouluun, kaikki katsovat ... ei osaa olla eikä +tiedä, mihin istua ... asettelevat ja neuvovat, eikä ymmärrä, ja toiset +tytöt katsovat ja nauravat keskenään... + +Ja taas tuli työnnähdys sydämestä ja tuntui, että se halkeaa... + +Hän lähtee, lähtee nyt heti kohta kotiin takaisin! Hän karkaa täältä ja +kävelee jalan, ja kysyy, missä päin on koti... Mutta ulkona satoi ja +tuuli ja se rupesi peloittamaan. Ja kun silloin rupesi näyttämään, +ettei ehkä uskallakaan lähteä, niin taas työnnähti sydämessä, että koko +ruumiiseen koski... + +Mutta hän kirjoittaa äidille kotiin, että äiti tulee tänne ja ottaa +pois ... eikä hän, ennenkuin äiti joutuu, lähde kouluun eikä liiku +minnekään tästä huoneesta eikä syö mitään. Hän on tässä näin ... vaate +päällä ... siihen asti... + +Elli itki itsensä nukuksiin ja nukkui vaate päällä aamuun saakka. Ja +yöllä hän näki unta, että oli kotona äidin sängyssä ... sen selän +takana seinän puolella ... pienessä kyttyrässä koko tyttö, pää äidin +tyynyn nurkalla. Ja niin hän näki pitkään sitä unta, että aamulla +herätessä ensin oli kotona olevinaan. Eikä selvittyä tahtonut pitkään +aikaan muistaa, missä oli. Mutta kun silmä sattui ikkunaan, niin näki +tädin kävelevän ulkona aamupuvussa kukkiaan katsellen. Ja siitä muisti +taas kaiken muunkin. Itku oli pulpahtamaisillaan, mutta samassa tuli +pelko, että jos täti tulee ja näkee, että on vaate päällä maannut ja +ehkä on siitä vihainen. Sillä Ellistä tuntui siltä, että se semmoisesta +on vihainen, eikä hän tiennyt, kuinka olisi ollut, jos olisi hänelle +joku vieras ihminen ollut vihainen. + +Koulussa oli sinä päivänä vähän parempi, osasi jo neuvomatta istua +paikalleen ja tiesi, milloin pitää nousta ja vastata. Ei tullut +itkukaan, eivätkä ne niin enää katsoneetkaan. Sitten kävivät vielä +kaikki ne tytöt, jotka istuivat samassa huoneessa kuin Elli, +voimistelutunnilla kävelemässä ja Elli sai nähdä kaupunkia. + +Niin että, vaikka illalla vieläkin rupesi itku pullahtelemaan, ei se +kuitenkaan pitkälle päässyt. Ja kun väsytti, niin nukkuikin ennen. + +Päiviä myöten sitä vähitellen alkoi tottua siihen elämään. Ja kun tuli +työtä ja läksyjä pantiin kotona luettaviksi, niin ei niin joutanut +ikävätäänkään enää ajattelemaan. Ei itku kuitenkaan kaukana ollut, ei +kurkkua alempana. Siellä se vielä monet viikot asusti ja pulpahti aina +vähän väliä esille koulussa ja muualla, välisti yht'äkkiä ja tietämättä +aivan. + +Muutamia viikkoja oltuaan rupesi Elli jo kuitenkin vähän ympärilleen +katselemaan ja silloin tällöin tulla hypähti naurukin muutamista +somista asioista, ja itku oli laskeutunut ihan kuiviin. Koulussa oli +muutamia hauskoja tyttöjä, ja niille piti väkisinkin nauraa, kun ne +ilveitään tekivät, silloin kun opettajat eivät olleet näkemänsä. +Niillehän ne ilvehtivätkin juuri ja niitä matkivat. Piti nousta oikein +paikoiltaan välitunneille välistä ja mennä niitä katsomaan. Ihan +osasivat ne sillä äänellä panna kuin opettajat ja olla aivan kuin ne. +Ja kun Elli heitä vähän aikaa katseli, tuntui hänestä, että hänkin +osaisi tehdä samalla lailla. Ja kotona hän matkikin, itsekseen +kamarissaan, mutta koululla ei uskaltanut. Peloitti se, että kaikki +kokoontuisivat ympärille ... ja se se juuri peloitti. + +Ja kun mieli sitä mukaa keveni, rupesi Elli ajattelemaan olojaan ja +katselemaan enemmän ympärilleen. Somaahan oli tämä elämä täällä +koulussa ja aivan toisenlaista kuin kotona. Ei sitä olisi semmoiseksi +osannut luulla, ennenkuin näki. Huoneetkaan eivät olleet semmoisia kuin +siellä pappilassa, saleja ja kamareja vain, eikä yhtään pirttiä. +Ruuatkin aivan erilaisia, voita ei saanut joka ateriaksi ja maitoa vain +yhden lasin kerrallaan. Mistähän ne senkään saivat, kun ei näkynyt +lehmiä missään? + +Siitä kirjoitti Elli äidilleen ja muista asioista myöskin... + +Se lukeminen se oli täällä kaikilla työnä, ja kun ne eivät sitä +tehneet, niin olivat jouten. Kaikki lukivat, aikaihmisetkin, eikä +tätikään paljon muuta tehnyt... + +Se hänen oma lukemisensa oli semmoista, että piti joka päivä kotona +oppia määrätty määränsä ulkoa, ja joka ei osannut, sen piti lukea +erikseen uudelleen, ettei mitään unohtuisi. Ennenkuin kaikki osasi +ulkoa, niinkuin katkismuksen, ei saanut liikahtaakaan pöytänsä nurkalta +minnekään. Täti tuli aina vähän päästä luettamaan, ja jos ei osannut, +niin hän sanoi, että täytyy pitää ajatuksensa koossa eikä antaa niiden +muualla kulkea, mutta ei sitä tahtonut kuitenkaan sen paremmin oppia. +Sitten vasta sai mennä ulos pihalle, vaikka se oli hyvin pieni ja +ahdas, ja keskellä oli pyöreä penkki, jossa oli keltaisia ja punaisia +kukkia. Kadulle ei saanut mennä, joka oli leveämpi kuin maantie, mutta +ei ollut ojia, ei portistakaan katsomaan, vaikka olisi sinne vähän +näkynyt huoneiden yli sitä suurta mäkeäkin, jota oli ensin luullut +kaupungiksi. Mutta kaupunki oli hyvin alhaalla... + +Joka keskiviikko ja lauantai oli lupa jälkeen puolenpäivän ja täti +lähti kävelemään kadulle ja puistoon ja otti mukaansa. Puistossa oli +nurmikkoa vähäisen, mutta ei saanut kulkea kuin tietä myöten. Täti +käveli aina hyvin hiljaa, että tahtoi väsyttää rinnalla kulkiessa. Ei +saanut juosta eikä hyppiä, vaikka olisi välistä mieli tehnyt, ja piti +astua lyhempiä askelia kuin siellä kotona ja pitää tätiä kainalosta +kiinni... Se oli niin hassua, kun sitä ajatteli. + +Lauantaina jälkeen puolenpäivän, kun hyvästi jouti, kirjoitti Elli +näistä äidilleen ja ajatteli viimeistä kirjoittaessaan, että kun äiti +sen lukee, niin eiköhän naura vähäisen, ja mitähän ajatellee. + +Mutta äidiltä rupesi tulemaan niin kummallisia kirjeitä. Ei ollenkaan +näkynyt, että se äidistä olisi ollut hassua, minkä Elli oli luullut +olevan. Ja sitten hän käski Ellin olemaan opettajilleen kuuliainen eikä +suinkaan hänen matkia, joskin muut matkivat. Ja jos oli ikävä, niin sen +sai parhaiten karkoitetuksi sillä lailla, että luki Jumalan sanaa, ja +hyvä oli siihen tottua jo pienuudesta pitäen. Piti rukoilla Jumalalta +apua myöskin läksyjen oppimiseen, niin kyllä ne sitten osasi... Sitten +äiti kirjoitti muista asioista väliin ja lopussa taas samaa, mitä +ensin. + +Mutta ei Elli sitä kirjettä ymmärtänyt, eikä hän tullut enää +kouluasioista äidilleen kirjoittaneeksi. + +Sitä mukaa kuin oli ja asettui elämään, sitä mukaa siihen yhä enemmän +tavastui, ja kun rupesi koulussakin paremmin käymään, niin tottui +niihin suuriin kaikuviin huoneisiinkin ja kulmikkaihin pulpetteihin ja +omituiseen hajuun, mikä joka aamu sisään astuessa lemahti vastaan. +Ikävin oli aamusella herätessä. Mutta ajoittain oli halukin kouluun, ja +se oli silloin, kun tiesi, että opettaja tuo maanpallon luokalle ja +sitä siellä näyttelee. Se oli suuri pyöreä pallo ja siinä koko tämä +maailma, kaikki maat ja vuoret, ja opettaja pyöräytti sitä kädellään ja +sanoi, että niinkuin hän sitä pyörittää, niin pyörii koko maailmakin... +Ja se kävi yhtenä vilinänä ja viilsi niin kummasti rinnassa, kun sitä +katsoi. Hirvitti melkein, kun ajatteli, että koko maailma ... hui! ... +mutta kuitenkin teki mieli katsoa. Ja kun pallo oli luokalla, seisoi +Elli välitunnit sen ääressä, katseli joka taholta ylhäältä ja alhaalta, +pyöritteli sitä lakkaamatta, hiljemmin ja kovemmin, ja unohti kaiken +muun. Kerran vilahti mielessä omituinen ajatus, että pyörittääköhän +Jumalakin oikeata maailmaa näin ja mistähän kohti aina antaa kädellään +vauhtia, kun rupeaa seisahtumaan. Mutta vaikka se oli niin hullu +ajatus, että piti sille itsensäkin naurahtaa, niin tuli ajatus aina +kuitenkin eikä tahtonut lähteä. Mutta kun pallo vietiin muille +luokille, niin oli Ellillä sitä ikävä monta päivää. + + + + +VI. + + +Mikkelin päivänä oli koululla lupa ja oli päätetty tehdä yhteinen +kävelyretki sille suurelle mäelle, joka oli vähän matkaa kaupungista ja +jonka keskelle oli iso torni rakennettu. + +Monta päivää ennen puhuttiin koulussa siitä, mitä kukin päällensä +panisi... + +--Minä panen mustan hameen ja sinisen merimiehenpuseron... + +--Minä sinisen hameen ja vihreän puseron ja kiiltovyön... + +--Minä myös ja pienen puukon vyölle... + +--Minä otan nahkalaukun vielä, jossa kannan makeisia... + +--Mitä makeisia sinä otat? ... minä otan teeleipiä... + +Elli ei osannut puuhata mitään, ei erilaisia vaatteita eikä evästä +matkalle. Koko ajan pyöri vain hänen mielessään mäki, jonne oli määrä +mennä ja joka kuului olevan hyvin korkea. Hän ajatteli Iinmäkeä, joka +näkyi kotiin kellarin katolle ja joka oli korkea sekin. Itse ei hän +ollut siellä käynyt, mutta oli kuullut kirkkomiehiltä, jotka sieltä +olivat, että sinne näkyi paljon maailmaa ja monta kirkkoakin kirkkaalla +säällä... + +Yöllä hän näki unta, että rupesi kuin kotona kellarin katolta ylös +ilmaan viemään ja vei Iinmäkeä kohti halki ilman. Ja semmoista vauhtia +vei, että vihleksi sydämessä ja ojensi tukan taapäin hulmuamaan, niin +että juuresta oli tiukalla. Ja sivukin vei Iinmäestä. Ja koko Iinmäki +ei näyttänyt korkeammalta kuin kellarin katto koivun latvasta katsoen. +Sinne vei paljoa ylemmitse, pilvien sisään ja yläpuolelle niitä, niin +että tuli pelko mieleen ... ja kun siitä heräsi, oli jo aamu tullut. + +Aamulla koulun pihalle tullessa olivat muut tytöt jo siellä ja +lähtemässä. Kaikilla oli niillä kauniit, sievät puvut ja he hyppelivät +toistensa kanssa ja näyttelivät itseään toisilleen. Ellillä oli +tavalliset vaatteensa, kotona tehty harmaa palttoo ja puolisaappaat, +jotka olivat vähän isot. Ei hän ennen ollut sitä niin huomannut, mutta +nyt se vähän vaivasi ja alkoi tehdä alakuloiseksi. Hänestä tuntui taas +turvattomalta ja yksinäiseltä ... eikä hänellä ollut ketään, jonka +kanssa olisi oikein ollut. Ja hänestä näytti, että tytöt silloin +tällöin häneen katsahtivat, vaikka ei kukaan mitään sanonut. + +Niin kauan kuin kaupungin läpi kulettiin, vaivasi tämä yhä, mutta +tullin ulkopuolelle tultua haihtui vähitellen ikävä. Alkoi näkyä +peltoja ja niittyjäkin, ja käveltiinkin ihan oikeata maantietä myöten, +jonka oli ojat kahden puolen ja niiden takana aivan tavallista +pisteaitaa niinkuin kotona. Talojenkin ohi kulettiin, ja ne olivat +melkein samanlaisia kuin kirkonkylässä. Erääseen vei aivan semmoinen +kuja kuin lukkariin ja näkyi ihan yhdennäköinen punainen portti. Vähän +matkan päässä oli metsääkin ja metsän rinteessä aho. + +Kulkiessa ja katsellessa kasvoi ilo entiselleen ja eneni yhä. Palttoo +painoi päällä, ja Elli riisui sen käsivarrelleen. Muut tytöt juoksivat +edestakaisin sinne tänne, hyppelivät ja tavoittelivat toisiaan kiinni. +Ellin valtasi sama riemu, ja hänestä tuntui, että ne nyt kaikki ovat +hänelle vanhoja tuttuja, vaikka ei hänellä koulussa vielä ollut +yhtäkään, jonka kanssa olisi ollut oikein tuttu... + +Tultiin lähelle metsän rantaa, ja joku ehdotti sitä, että kuka ennen +ennättäisi sinne. Kaikki lähtivät juoksemaan, ja Elli oli kaikista +eillimmäisin. Ja hän tuli siitä niin iloiseksi, että tempasi muutamata +tyttöä kädestä ja nauroi ja pyöritti häntä ympäri. + +Mutta tyttö suuttui... + +--Kummako sen on juosta, jolla on niin pitkät sääret kuin vasikalla? + +--Näittekö, kuinka hän harppasi kuin kurki ja palttoo hulmusi +käsivarrella kuin siipi... + +--Suoraan hän kyllä osaa, mutta jos ollaan hippasilla ... ota kiinni! + +Ja samassa tempasi muuan toinen tyttö palttoon hänen käsivarreltaan ja +alkoi juosta sen kanssa. Elli ei saanut häntä kiinni, eikä hänellä +ollut enää halua juostakaan, kun kaikki seisoivat ja katselivat ja +olivat tytön puolella. Vähän matkaa hän juoksi tytön jälestä, mutta se +teki niin sukkelia mutkia, että oli mahdoton häntä saavuttaa. Aikansa +Ellin edessä hypeltyään heitti tyttö palttoon aidanseipään nenään ja +juoksi itse muiden joukkoon. + +Mutta Elliltä oli ilo mennyt. Hän herkesi viimeiseksi ja käveli ääneti. + +Oli kuitenkin joukossa tyttö, joka häntä vähitellen läheni, kun +alettiin nousta tietä myöten ylös mäelle. Ensin se kulki hiukan edellä +ja katsahti silloin tällöin jälkeensä vähäisen, mutta ei mitään +virkkanut. Siitä vähitellen sujui rinnalle ja rupesi puhelemaan. Se oli +saman luokan tyttöjä kuin Elli ja kysyi, mitä heillä olikaan huomenna +läksynä ... hän ei itse oikein muistanut... Saksan sanoja oli ja +maantiedettä... Tyttö tarjosi Ellille makeisia laukustaan ja käski +ottaa vielä enemmän ... niin monta kuin vain tahtoi. Tytön nimi oli +Sigrid, ja Elli rupesi pitämään hänestä yhä enemmän, kuta korkeammalle +mäkeä kohottiin... + +Vaikka tie kulki korkeata metsää, niin ettei voinut kupeelleen nähdä, +kuinka paljon mäki kohosi, alkoi Ellin sydänalassa yhä enemmän tuntua +tuommoinen kummallinen tunne ... välistä ahdisti sydäntä kokoon ja +toisin vuoroin avarti sitä, niin että piti uudelleen ja aina uudelleen +henkeänsä vetää. Ja silloin olisi tahtonut olla pitkä, niin että olisi +puiden latvojen yli kurkottamaan ylettänyt. + +Yht'äkkiä oli siinä torni edessä, keskellä pientä aukkoa, ja se kohosi +paljoa korkeammalle kuin puiden latvat. Ne, jotka olivat edeltä +kulkeneet, ne jo juoksivat parhaillaan ylös torniin, niin että pitkissä +portaissa kumisi. Ja se ylöspäin kiertävä kumina se riipaisi sydämen +pohjasta niin mukaansa, että piti palttoo käsivarrelta maahan nakata ja +kiiruhtaa ylös muiden jälkeen... Ja niin tuntui, että jos ei juokse, ei +saa nähdäkään enää ja että muut sen ennen ottavat ja vievät kaikki... + +--Odota, Elli! Elä jätä! huusi toveri jälkeen. + +Mutta Ellillä ei ollut aikaa odottaa. Hän jo rappusia harppasi, +ikkunain ohitse riensi, vilkaisi kiireesti niihin ja näki niistä +jotain, joka melkein kuin lennättämällä yhä ylemmä lennätti ja +paisuttamalla paisutti sitä tunnetta, joka oli mäkeä noustessa siellä +syntynyt ja alkanut tuntua. + +Ja semmoisella vauhdilla tuli hän ylös torniin, että kaikki, jotka +siellä olivat, hänet huomasivat ja väistyivät hänen tieltään. + +Ja heidän välitsensä hän näki semmoista, jota ei ennen ollut vielä +unissaankaan aavistanut ... ja se löi vastaan semmoisella kirkkaudella +ja suuruudella, että hän ihan säikähti sitä ja jäi siihen paikkaan sitä +katsomaan, voimatta hengittääkään. Ja se tuli niin yht'äkkiä ja aukeni +eteen niin suurena ja mahtavana, että sydän vei veret poskilta ja koko +ruumiissa vavahti. Ääretön joukko kimmeltäviä vesiä edessä, ja saaria, +ja salmia, ja kauempana siintäviä vaaroja! + +Mutta sitten syöksi sydän ilon tulemaan ja riemun huudahdus pääsi +huulilta ja pääsi monta kertaa. Ja hän hyppi ja löi käsiään yhteen... + +--Voi, voi, katsokaa, katsokaa! + +Ja hän kuvitteli, että muut tytöt ovat siitä yhtä riemuissaan... + +--Tytöt, tytöt!... Vo-oi! Näettekö! Katsokaa ... katsokaa!... Tuonne, +tuonne!... + +--Niin, niin, no mitä sitten! sanoi ensimmäinen tyttö, jonka puoleen +hän kääntyi ja tarttui käsivarteen kiinni ja pudisti sitä... + +--Eikö se ole, eikö se ole...? + +--Mitä se nyt on niin erinomaista ... olen minä sen nähnyt monta kertaa +ennen. Elähän nyt sentään... + +Ja tyttö irroitti olkapäitään nykäisten käsivartensa Ellin käden +puristuksesta... + +Samassa tuli johtajatar Ellin luo... + +--Koetahan vähän hillitä itseäsi ... sinä olet liian raju... + +Johtajatar hymyili ja näytti Ellistä vähän pilkalliselta. Tytöt myöskin +hymyilivät ja katsoivat häneen samalla lailla kuin johtajatar. + +Ellistä tuntui kuin olisi kylmää vettä hänen niskaansa kaadettu ... ja +hän vetäytyi syrjään. + +--Voit sinä katsella, sanoi johtajatar vielä, mutta ei oikein sovi +hyppiä noin... + +Ei Ellin tehnyt mieli enää katsella. Häntä hävetti niin, että oli +itkuun purskahtaa heti kohta. Niin kauan pidätti hän sitä kuitenkin, +että ehti laskeutua alas tornin katolta. Katon alla se pääsi tulemaan, +ja alimpaan kerrokseen päästyään heittäytyi hän penkille nurkkaa +vasten, ja siinä tuntui taas se surkea turvattomuuden tunne enemmän +kuin milloinkaan ennen. Hän oli innostunut ja hyppinyt ja käsiään +yhteen lyönyt ... ja muista se oli naurettavaa ... ja luultavasti ne +vieläkin siellä puhuvat siitä ja ehkä joku häntä parhaillaan matkii. Ja +se hävetti häntä niin, että hän olisi heti tahtonut vajota sillan alle +piiloon tai jonnekin pois koko paikasta... Hän hyppäsi ylös ja aikoi +juosta metsään, mutta silloin hän säikähti sitä, että ne kaikki hänet +tornista näkevät ja huutavat hänelle. Sen sijaan hän jäi taas istumaan +tornin sisään entiseen nurkkaansa. Seinään päin hän istui ja siinä oli +rako seinässä, josta näki metsään ja josta tuuli silmiin. Siinä +katsellessa jäähtyi hänen mielensä vähäisen. + +Itkun välistä vilahti yht'äkkiä mieleen, mitä hän oli tornista nähnyt, +nyyhkiminen taukosi, ja henkeään pidätellen hän sitä muisteli. Mutta +sitten taas ne pilkalliset katseet ja tyttöjen pidätetty nauru ... ja +itku voitti uudelleen vallan. Väliin taas kuohahti mielessä niinkuin +kotona silloin, kun isä oli pilkannut, ja hän oli ylös hyppäämäisillään +ja torniin rientämäisillään... Ja siellä hän vaatii ne herkeämään, +käskee olemaan vaiti ja kieltää heidät häntä katselemasta ja hänestä +puhumasta...! + +Mutta hetkellinen kiukku suli uuteen itkuun, ja sen sijaan alkoi +peloittaa, että jos ne kohta sieltä tulevat ja kuinka hän ... minne hän +sitten...? + +Ja yht'äkkiä rupesivatkin ne sieltä tulla romistamaan alas. Säikähtäen +hyppäsi Elli ylös, aikoi juosta jonnekin, mutta ei tiennyt minne, ja +painautui lopuksi yhä tiukemmin nurkkaansa vasten, silmät kiinni ja +nenäliina suun edessä. Kuului, kuinka jalkojen kopina läheni yhä ja +kierti yhä alemmaksi. Ja kun ne olivat pään päällä toisessa +kerroksessa, tuntui aivan, että koko lattia putoo päälle ja rutistaa +alleen. Eikä tahtonut saada huutoa estetyksi tulemasta. + +Alasillalle tultuaan juoksivat tytöt ensin ohitse, mutta sitten +luultavasti hänet huomasivat, koska tuntuivat seisahtuvan selän taa. + +--Tuossa hän on tuo tyttö ... mitä varten hän siinä on? kuuli Elli +takanaan kuiskattavan. Hän tunsi, että hänen olisi pitänyt nousta pois +tästä, mutta kuitenkin hän jäi siihen liikkumatta paikoilleen. Hän +kuuli, että tytöt alkoivat yhä kovemmin puhella toisilleen hänestä, ja +muuan sanoi: »Katsokaa, katsokaa!--näin!» Ja luultavasti matki hän +häntä, koska tytöt purskahtivat nauramaan... + +Mutta silloin kuuli Elli, että joku alkoi heitä torua ja käski heidän +mennä pois. Se oli Sigrid, ja Elli uskalsi kohottaa päätään. Samassa +kuului opettajain askeleita ylhäältä, ja tytöt alkoivat mennä ulos... + +--Tule pois, Elli ... elä huoli heistä mitään ... lähde nyt, ennenkuin +opettajat tulevat ... tässä on palttoosi... + +Elli nyyhki vielä kauan aikaa alas mennessään, mutta rauhoittui +kuitenkin vähitellen. Koko matkan kotiin saakka he kulkivat yhdessä ja +puhelivat keskenään ... kouluoloista ja minkä lukeminen mistäkin tuntui +vaikeimmalta. Ja söivät Sigridin makeisia... Sigrid osaa soittaa +pianoa, mutta Elli sanoo, ettei hän ole milloinkaan ... eipä paljon +kuullutkaan soitettavan.--Hänen pitää tulla Sigridin luona käymään, +niin saa kuulla... Onko Ellillä veljiä?... Sigridiltä on aivan hänen +ikäisensä veli, ja hän pitää hänestä äärettömän paljon ... eikö Elli +ole häntä nähnyt ... hänellä on ruskea palttoo ja kähärä musta tukka... +Sillä lailla kului matka hauskasti ja nopeasti, ja erotessa käski +Sigrid Ellin käymään hänen luonaan. Ellistä tuntui niin kummallisen +keveältä, että hän Sigridistä erottuaan teki hyppyaskeleita ja +hyrähteli lauluun. Mutta siitä hän säpsähti, että jos joku sen oli +nähnyt, ja muisti taas, miten hänelle oli käynyt tornissa. Maata +pannessa ja sängyn nurkkaan kyyristyessä tuntui aivan, että hän oli +samalla paikalla tornin nurkassa ja että ne sieltä tulla romistivat +alas ... ja rupesi siitä sydän ja koko ruumis vapisemaan ja vapisi, +kunnes hän nukkui. + + + + +VII. + + +Mutta seuraavana päivänä oli koulussa paljoa hauskempi ja helpompi olla +kuin milloinkaan ennen. + +Sigrid tuli heti luo ja vei hänet erikseen, ja he istuivat molemmat +yhdessä kaupunkeja kartalta etsimään. Välitunnit he olivat myöskin +yhdessä, eikä Sigrid ollut ollenkaan muiden tyttöjen kanssa. Sitten +saattoi hän Elliä kotiin ja Elli häntä. Päivä päivältä rupesi heistä +tulemaan yhä paremmat ystävät. Ellistä ainakin siltä tuntui, ja hän +kysyi sitä Sigridiltä, ja Sigrid sen nauraen myönsi. Elli sanoi, että +nyt hänellä on paljon hauskempi olla koulussa kuin ennen. Mutta jos +Sigrid yht'äkkiä ei olisikaan enää hänen ystävänsä, niin ei hän sitten +yhtä päivää jaksaisi koulussa olla. + +--No, elä sinä semmoisia ... me ollaan aina hyviä ystäviä! sanoi Sigrid +iloisesti ja pyörähytti Elliä vyötäisistä ympäri. + +Ja yksissä he olivat paitsi koulussa melkein joka ilta toistensa +kotona, vuorotellen jommankumman, useimmiten kuitenkin Sigridin. Siellä +he lukivat yhdessä läksynsä, kuulustelivat toisiltaan ja toisiaan +neuvoivat. Elli se oikeastaan oli, joka neuvomista tarvitsi, Sigrid +osasi ja ymmärsi kaikki melkein kuin itsestään. Sigrid sai neuvoa eikä +kyllästynyt, vaikkei välistä millään lailla tahtonut saada tajuamaan +muutamia asioita. Ellistä tuntuikin välistä, että hän on niin hirmuisen +yksinkertainen ja melkein typerä esimerkiksi luvunlaskussa, että häntä +oikein hävetti. Ja hän valitti sitä Sigridille ja kysyi, eikö hän +hänenkin mielestään ole hyvin yksinkertainen ja typerä. + +--Minun pappa sanoo, ettei kaikilla voi olla taipumusta samaan ja että +toisilla on toiseen ... ja kyllä sitä tottuu. Niin pappa sanoo... Mutta +heitetään nyt ne luvut ja haastellaan... + +Siitä Elli aina rauhoittui. Ja kun Sigrid pyysi »haastelemaan» ja kun +kirjat oli pantu kiinni ja vedetty tuolit vähän kauemmaksi pöydästä, +niin silloin oli Ellin vuoro olla etevä, jos Sigrid oli ollut siihen +asti. Kun haasteltiin, niin Elli, kerran alkuun päästyään, kertoi ja +Sigrid häntä kuunteli. + +--Kerro nyt taas! Kuinka se olikaan, kun sinä siellä kotona kiipesit +puuhun ja kun sinä katselit alas ... ja kun sitten ajattelit, että jos +olisit lintu... + +--Niinhän se oli, mutta johan minä olen siitä kertonut. + +--Entäs se, kun tulit kaupunkiin ja kun luulit ... kuinka sinä +luulitkaan, että kaupunki oli? + +--Minä luulin, että se oli siellä mäellä, ja niin minä luulen aina +vielä nytkin, kun muistan sitä enkä ensin ajattele... + +--Miksi sinä niin mäkiä rakastat? + +--En minä tiedä... + +--Onko sinun kotisi mäellä? + +--Ei se ole mäellä ... se on järven rannalla, ja meillä on nuottakota +ja kaksi venhettä... + +--Minkälainen on nuottakota? + +--Se on semmoinen ... etkö sinä ole milloinkaan nähnyt? + +--En minä ole, mutta kerro nyt... + +Elli kertoi mielellään kaikesta, mitä maalla oli ja jota ei Sigrid +ollut nähnyt, ja Sigrid kuunteli yhtä hartaasti kuin Elli kertoi.-- + +--Voi, kuinka olisi hauska olla siellä maalla ... minä en ole +milloinkaan oikein maalla ollut... + +--Tule meille ensi kesänä! + +--Kyllä minä tulen ... minä tulen koko kesäksi... + +Ja niin se oli päätetty varmaksi asiaksi ja siitä puhuttiin monena +iltana, ja Elli sen aina mielellään puheeksi otti. Eikä hän ollut +milloinkaan niin hyvillään kuin silloin, kun sai Sigridin siitä +innostumaan ja kyselemään ja häntä hartaasti kuuntelemaan. Silloin hän +Sigridistä eniten piti ja häneen oikein luotti. + +Mutta toisin ajoin oli Sigrid vallattomalla päällä, ja silloin ei Elli +hänestä hetikään niin paljon pitänyt. Kerrankin he taas juttelivat, ja +Sigrid kuunteli hartaasti... + +--Muistatko sinä, kun sinä ensi kerran tulit tänne meille.. ~ + +--Niin, ja pelkäsin niin, etten millään lailla tahtonut tulla sisään +illalliselle... + +--Mikset? + +--Siksi, että minä en millään lailla olisi rohjennut ... siellä olisi +ollut sinun isäsikin, ja se on minun mielestäni niin korkea ... enkä +minä vieläkään... + +--Etkö vieläkään uskaltaisi tulla sisään? + +--En, en vaikka mikä olisi... + +Silloin Sigrid hyppäsi ylös ja juoksi oven luo... + +--Elli, minä menen sanomaan papalle, että hän tulisi tänne sinua +tervehtimään ... menenkö? + +--Mitä sinä ... kuule! ... minä menen heti paikalla pois, jos sinä... + +Sigrid kiikkui lukossa ja nauroi... + +--Ja minä sanon hänelle sitten, että hän on sinun mielestäsi niin +korkea... + +--Sigrid! ... jos sinä vain...! + +--Minä olen jo sanonut, minä olen jo sanonut hänelle sen... + +Elli purskahti itkemään, ja Sigridin täytyi tarttua häntä käteen ja +heittää ympäri huonetta ja pyörittää siksi, kunnes hänen vielä +itkiessään täytyi ruveta väkisinkin nauramaan. + +--Suotta, suotta, suotta! + +Mutta silloin ei Sigrid Ellin mielestä ollut ollenkaan se sama Sigrid +kuin muuten. Ei _hän_ ainakaan olisi saattanut sillä lailla Sigridiä +peloitella, vaikka olisi osannutkin. + +Ja kun Sigrid tuli semmoiselle päälle, oli hänellä useampana päivänä +peräkkäin halu tehdä samanlaista kiusaa. + +Kun oli luettu ja haasteltu, vei Sigrid tavallisesti Ellin saliin, +silloin kun ei ollut kotona ketään muita. Siellä oli piano, ja Sigrid +soitti sitä, ja Elli kuunteli. Elli nojasi pianoon ja katseli Sigridiä +ja välistä hymyili. Hän ihmetteli eikä voinut käsittää, kuinka Sigrid +noin taisi ... sai kaikenlaisia ääniä ... ei katsellut sormiinsa eikä +näyttänyt sitä ajattelevankaan... Itsestään se tuli, kovemmin ja +hiljemmin, välistä poukahtaen ja sitten heti kohta hiljalleen +liritellen. Elli oli oppinut tuntemaan muutamia lauluja, joita Sigrid +useimmin soitti, ja niitä hän aina pyysi soittamaan... + +--Soita nyt sitä... + +Sigrid soitti ja aloitti sitten toista... + +--Mikä se on tuo? + +Mutta useinkaan ei Sigrid silloin vastannut, soitti vain ja katseli +Ellin ohitse jonnekin salia pitkin. Elli kysyi jotain muutakin, mutta +toinen ei näyttänyt kuulevankaan. Ja vasta herettyään kysyi hän: + +--Mitä sinä sanoit ... eikö se ollut kaunista? + +Ei Elli tiennyt, oliko se ollut kaunista, ei hän ollut sitä kuunnellut +... saattoi kyllä olla ... mutta silloin hänelle aina tahtoi tulla paha +mieli, ja hän oli Sigridin rinnalla mielestään niin kovin vähäpätöinen. + +Toisin ajoin tuli iloisia lauluja. Sigrid nyökäytteli päätään pianon +takaa, hymyili Ellille ja soitti niin kummasti, että hypähti Ellin +sydänalassa. + +--Se on polkkaa, se on polkkaa ... tanssi nyt, Elli, minä soitan... + +--Niin, mitä varten sinä niin sanot, kun tiedät, etten minä kuitenkaan +osaa... + +--No, minä opetan... + +Ja Sigrid koetti opettaa Elliä asettamaan jalkojansa sen mukaan kuin +hän itse asetti omiaan ja rallatti. Ja Elli koetti myöskin rallattaa ja +asettaa jalkojaan. Mutta ei se häneltä onnistunut, ei hän tahtonut +oppia, eikä Sigridkään viitsinyt sitä kauan. Sen sijaan Sigrid +itsekseen hyppeli ja rallatti ja väikkyi pitkin huonetta. + +--No, Elli, mikset sinä tanssi ... tanssi nyt niinkuin minä ... anna +minä vien ... ole sinä daami, minä olen kavaljeeri. + +Elli koetti, mutta hän tunsi itsekin, kuinka kömpelösti hän hyppi. + +Yht'äkkiä joku soitti eteisessä. + +--Soitettiin, soitettiin ... joku tulee, Sigrid...! + +Mutta Sigrid ei päästänyt Elliä irti. Pyöritteli ja heitteli ympäri +salia... + +--Päästä, Sigrid, päästä irti ... se on sinun isäsi...! + +--Ei se tee mitään. Eikä se ole isä ... se on minun veljeni... Niin, +Elli, sinä et ole nähnytkään vielä Arthuria... + +Sigrid herkesi pyörittämästä. + +--Ei, ei, en minä nyt ... mennään sinun kamariisi... + +--Oletko sinä hullu?... Arthur, tule tänne tanssimaan! + +--Voi, voi, minkätähden sinä ... en minä... Mutta Arthur tuli sisään, +ja Sigrid veti Elliä kädestä häntä vastaan. + +--Tässä on minun veljeni ... ja minun paras ystäväni. Se on Elli... Ei +sinun tarvitse, Elli, niiata ... ei näin isot tytöt enää niiaa... +Yhdenikäisille pojille saa kumartaa päätään niinkuin vanhat ihmiset ... +näin! + +Elli oli aivan hämillään. Mutta sittenkin täytyi hänen nauraa väkisin, +kun Sigrid tarttui hänen vyötäisiinsä ja pyöräytti ympäri. Sigridin +velikin hymyili. + +Sigrid kiersi kätensä Ellin selän taa ja kääntyi Arthurin puoleen. + +--Jahah, Arthur, teepäs tili, mistä sinä tulet? + +--Koulustahan minä tulen ... etkö sinä näe, että minulla on kirjat... + +--Osasitko läksysi? + +--Kas, kas, kuinka sinä olet huolenpitäväinen... + +--Tietysti et osannut... + +--Minä osaan aina, mutta sinä et milloinkaan... + +--Sanopa, Elli, enkö minä osaa ... todista hänelle... + +--Osaako hän? + +--Osaa.--Ja siitä tuli Elli vähän rohkeammaksi, kun sen sanoi. Mutta ei +hän vielä olisi uskaltanut katsoa Arthuria silmiin. + +--Niin, no, nyt sen kuulit... + +--Te tietysti olette yhdestä puolin. + +Arthur meni salin yli toiseen huoneeseen, ja Elli katsahti hänen +jälkeensä. Hänellä oli kähärä tukka ja semmoinen nuttu kuin suurilla +herroilla. Sen oli Elli jo äsken nähnyt, että hänellä oli kaulustin ja +rusetti ja kellonvitjat. Ja niin hän käveli kuin aikamiehet herrat. + +--Eikös se ollut nätti poika, Elli ... mitä? + +--En minä tiedä ... minun pitää nyt mennä kotiin... + +--Etkö tiedä? Kuinka sinä et sitä tiedä ... etkö sinä nähnyt? + +--Kyllä kai hän on... + +Mutta silloin purskahti Sigrid hillittömään nauruun... + +--Kyllä kai hän, kyllä kai hän on! Ja sen sinä sanot niin kauhean +totisena, että ihan... Kyllä kai hän on! Ei, en minä osaa, mutta sano +nyt vielä ... kuinka sinä sanoitkaan? + +--Ei, no, Sigrid, hyvästi nyt, minun pitää nyt mennä. + +--Minnekä sinulla on semmoinen hätä ... jäisit vielä tänne. + +--Ei minnekään ... mutta kyllä minun täytyy mennä kotiin... + +--Miksi sinä olet niin nolo? kysyi Sigrid Elliltä etehisessä. + +--Enhän minä ... hyvästi nyt! + +Sigridiä jokin hämärästi vaivasi, kun Elli oli mennyt, mutta hän +pudisti sen pois ja meni Arthurille kertomaan, kuinka koomillisesti +Elli oli sanonut: »Kyllä kai hän on». + +Ennen maatapanoaan Elli sinä iltana vähän itkeä nyyhkytti. Ei hän +tiennyt itsekään oikein, mistä syystä, mutta hänestä tuntui, että se +oli sentähden, että hänelle tuli yht'äkkiä ikävä kotiin. Mutta sitten +ei hän nyyhkiessään enää vähän ajan päästä sitä asiaa ollenkaan +ajatellutkaan. + +Hän muisti, että Sigrid taas oli ollut tuommoinen kummallinen, eikä +hänestä oikein välittänyt... Ja sitten oli hän niiannut ... eikä hän +ymmärtänyt, mitä niin naurettavaa siinä oli ollut, jota hän oli sanonut +Sigridin veljestä ... se ehkä oli ollut tyhmää... Mutta ei hän +kuitenkaan luullut, että hän siitä syystä itki. + + + + +VIII. + + +Elli oli seuraavana aamuna vähän alakuloinen koulussa ja tuli siksi yhä +enemmän, kun kaikki muut olivat melkein kuin hurjia ilosta. Yöllä oli +ollut kylmä, rannat olivat jo jäässä, ja muutamain päiväin perästä +aavistettiin luistinlupaa. Kaikki puhuivat luistelusta ja kaikki +osasivat luistella. Elli oli tuskin nähnytkään luisteltavan. Hän kulki +äänetönnä toisten tyttöjen välissä, kuunteli heidän riemuaan ja +koetteli lukea välitunneilla läksyjään. Sigrid oli eniten kaikista +innostunut ... hyppeli ja löi käsiään yhteen. Ja koetti saada Elliäkin +innostumaan... + +--Etkö sinä osaa luistella, Elli ... etkö todellakaan osaa? Mitä? + +--En. + +--Voi sinua, kaikki muut osaavat! + +Ja Sigrid ei pysynyt yhdessä kohti, riensi Ellin luota muuanne, muiden +tyttöjen luo siitä puhumaan. + +Ei Ellistä ollut se millekään, kun toisen päivän aamuna sitten +julistettiin koko koululle luistinlupa. Hän vielä kirjojaan +pulpetissaan järjesteli kotiin vietäväksi, kun muut tytöt jo olivat +kaikki rientäneet tiehensä. Ellin ulos tullessa juoksivat jo toiset +kadulla, Sigrid eillimmäisenä. + +Joukko koulupoikia, käsissä kullakin luistimet, tulla heilasi häntä +vastaan, ja heidän joukostaan hän tunsi yht'äkkiä Arthurin. Pojat +täyttivät koko katukäytävän, ja Elli koetti painautua huoneen seinää +vasten niin likelle kuin suinkin. Häntä vähän hävetti ja peloitti, eikä +hän tiennyt oikein, mitä se oli. Mutta kun pojat tulivat kohdalle, niin +Sigridin veli tervehti häntä kohteliaasti ja nosti hattuaan. Elli oli +ensin vähällä vastata niiaamalla, mutta samalla muisti, että täytyy +yhdenikäisille kumartaa. Ja siitä hän niin hämmentyi, että puoleksi +niiasi, puoleksi kumarsi. Tästä hän taas säikähti niin, että jalat +hervahtivat, ja tuntui niinkuin ei olisi paikaltaan päässyt. + +Hän päätti, ettei hän mene jäälle... Mitä hän siellä, kun ei osaa +luistellakaan? + +Mutta sinne hän kuitenkin meni, kun ikkunasta näki, että portin sivu +kulki jäälle päin niitäkin, joilla ei ollut luistimia. + +Jäällä jo luisteltiin, mustanaan heilui pikku joukkioita sinne tänne. +Kierä jää kiilsi päivän paisteessa ja ulvahteli salaperäisesti siellä +täällä. Se hirvitti ja veti puoleensa samalla. Ja ennenkuin tiesikään, +juoksi Elli juoksemalla alas rantaan. + +Toiset luistelivat, toiset panivat luistimia jalkoihinsa, ja kaikilla +oli kiire, ja kaikki olivat innoissaan, eikä kukaan joutanut Elliä +huomaamaan. + +Elli seisahtui rannalle katselemaan. Hän seurasi milloin mitäkin +silmillään ja koetti katsella, kunnes katsottava katosi muiden +joukkoon. + +Sigrid luisteli siinä melkein hänen ohitsensa eikä huomannut häntä. +Elli ihastui ja aikoi huutaa hänelle, mutta sitten ei kuitenkaan +huutanut. Ja kun Sigrid vähän ajan päistä taas tuli ja vielä +likemmitse, niin ajatteli Elli, että hän ei huuda ... ei, vaikka mikä +tulisi, koska ei Sigridkään häntä huomaa. + +Hän rupesi laskemaan luisua, mutta silmillään hän yhä seurasi Sigridiä. +Siellä se leijaili, koetti kiertää ympyrään, mutta sitten kääntyi +taapäin ja oli kaatua. Silloin luisteli hänen veljensä ohitse, Sigrid +ojensi molemmat kätensä, veli otti kiinni ja auttoi häntä takaperin +luistelemaan. Sitten alkoivat he luistella rinnakkain ja kiersivät +monta ympyrää. Elli tarkasteli heitä koko ajan. Kauniisti ne +luistelivat, veli varsinkin. Hän vaikka heilui ja äkkiä kääntyi, +luisteli milloin taapäin, milloin eteen, milloin pitkän matkaa toisella +jalalla vain, niin näytti Eilistä kuitenkin, että hän ei saattaisi +milloinkaan kaatua. + +Tuolla he seisovat nyt ja puhuvat jotain toisilleen. + +Sitten yht'äkkiä luistelevat aivan suoraan Elliä kohti ja seisahtuvat +hänen eteensä. + +--No, täälllähän sinäkin olet, sanoi Sigrid ja pyörähti luistimillaan +Ellin ympäri. Koetti olla ystävällinen, mutta hänen käytöksensä oli +kuitenkin vähän hätäisen kankeata. + +--Voi, voi, kuinka on hauskaa! Minä en sinua ensin huomannutkaan, +ennenkuin Arthur sanoi... + +Eilistä näytti kuitenkin, että hän oli huomannut, mutta ei ollut +huomaavinaan. + +--Ettekö luistelekaan? kysyi Arthur. + +--En minä osaa. + +--Kyllä me opettaisimme... + +--Niin, Arthur osaa niin mainiosti opettaa ... hän on minuakin +opettanut. + +Elli sammalsi jotain semmoista kuin ettei hän nyt tällä kertaa... + +Arthur meni noutamaan työntötuolia. + +--Minä en sinua ensin huomannutkaan ... missä sinä olet seisonut? + +--Tässä minä olen seisonut koko ajan, sanoi Elli vähäinen katkeruuden +värähdys äänessään. + +--Arthur sinut huomasi ... hän oli tullut sinua vastaankin äsken. + +--Eikö hän sanonut mitään? + +--Ei, taikka kyllä hän sanoi ... vaan en minä taida sitä sanoa... + +--Kuule, Sigrid, mitä hän sanoi? ... sano nyt, hyvä Sigrid ... sanoiko +hän, että... + +--Mitä? + +--Ei, ei ... en minä tiedä ... mutta mitä hän sanoi? + +Arthur tuli jo vähän matkan päässä tuoleineen. Sigrid teki kierroksen +Ellin ympäri ja sanoi ohi mennessään hänen korvaansa: + +--Ei hän muuta mitään sanonut, kuin että sinulla on kauniit silmät... + +Elli punastui eikä osannut mitään. Samassa tuli Arthur ja pyysi häntä +istumaan tuoliin. + +Elli istui ja häntä alettiin takaa päin työntää. Edessä ja kupeella +luisteli, milloin missäkin, Sigrid ja hymyili hänelle, mutta poistui +vähitellen. Elli vapisi vähän, kun kädellään puristi tuolin kaidetta. +Mutta samalla oli niin sanomattoman suloista. Peloitti hiukan, mutta +samalla oli kuitenkin hauska. Hän kuuli Arthurin takaapäin kysyvän, +pelkääkö hän, johon vastasi, ettei hän pelkää.--Onkos hauska?--On.-- +Eikö hän ennen ole ollut työntötuolissa?--Ei ole ennen...--Nyt sen +sijaan sitä kovemmin!--Ja Arthur lykkäsi kovemmin. Mutta Elli ajatteli +sitä, mitä hän oli kuullut Sigridin sanovan, että hänellä on kauniit +silmät ja että Arthur oli sen sanonut. Tuota ajatellessa tuli hän +vapaammaksi ja sai rohkeutta puhella. + +Melkein koko päivän Sigrid ja Arthur häntä työntelivät. Ja kun +luistelivat, laski Elli lähitienoilla luisua. + + + + +IX. + + +Illalla oltiin Sigridin luona, ja nyt oli Sigrid taas Ellin mielestä +hyvä ja semmoinen kuin hän olisi toivonut hänen aina olevan. Huomenna +oli sunnuntai, eikä läksyjen luku häirinnyt. Tytöt istuivat Sigridin +kamarissa ja söivät makeisia, joita Sigrid oli ostanut. Ei ketään ollut +kotona. Arthurkin oli käsketty pois, että he saisivat rauhassa puhella. + +--Meillä on salaisuuksia! sanoi Sigrid. + +Ja niistä piti heidän nyt puhua. Sigrid oli jo jäältä tullessa sanonut, +että hän aikoo puhua hyvin salaisista asioista ... hyvin salaisista. + +Mutta ensin asetteli hän Ellin kaulaan omia, kauniita huivejaan ja +kaulustimiaan, käski Ellin istua peilin eteen, purki hänen tukkansa ja +palmikoi sen aivan uudella tavalla... + +--Jos sinä, Elli, vain pukisit itsesi oikein, olisit sinä hyvin soma. + +--Ole vaiti!--ja Elli teki jotenkin kädellään, niinkuin olisi ollut +siitä vihoissaan, mutta vähän ajan päästä sanoi hän: + +--Kuinkas minä pukisin, kun äitini ei anna! + +--Niin, mutta olet sinä noinkin, kun tukka on tuolla lailla ... ja saat +sinä vaikka milloin vain tahdot pitää minun huivejani ja kaulustimiani +... minulla on niitä jos kuinka paljon... + +Sigrid penkoi ne kaikki laatikosta, jossa olivat hujan hajan... + +--Saat ottaa, ota vain, mitä vain tahdot. + +Elli oli niin onnellinen, ettei tiennyt, kuinka olla. Koko tämä päivä, +jäällä ensin ja nyt täällä! + +Tytöt elivät kaikissa huoneissa niinkuin tahtoivat. Soittivat, +tanssivat, ja Elli ei mielestään enää tanssinut läheskään yhtä +kömpelösti kuin ennen. Hän näki kauniin huivin heiluvan rinnoillaan, +tunsi tukkansa leiskavan takana, ja niin oli kuin se siellä olisi juuri +sillä lailla leiskanut kuin hänelle parhaiten sopi. Eikä hän nyt ehkä +olisi pakoonkaan juossut, jos olisi kuullut soitettavan. + +Mutta salaisuuksista tuli puhe vasta myöhemmällä: + +--Tiedätkö sinä, Elli, mitä rakkaus on? + +--En, mitä se on? + +--Etkö todellakaan tiedä? + +--Niin, no kyllä minä ehkä hiukan... + +--No, sanopas, mitä se on! + +--Eikö se ole sama kuin se, jos alkaa jostakin tykätä... + +--Niin, niin, mutta onko se tytöstä vai pojasta? + +--Eikö se ole kummastakin ... vaan en minä sitä niin tiedä... + +--Etkö ole milloinkaan tykännyt kenestäkään pojasta? + +--En minä ... oletkos sinä?... + +Nyt tuli se suuri salaisuus... + +--Olen minä, vaan sinä et saa sanoa kellekään, et kellekään, et +milloinkaan ... lupaatko? + +--Lupaan, lupaan... + +--Vaan en minä ehkä sano... + +--Tunnenko minä sen? + +--Et taida tuntea ... et sinä sitä ensimmäistä varmaankaan tunne ... +mutta toisen sinä ehkä tunnet... + +--Toisen? Tykkäätkö sinä toisestakin? + +--Voi, minä olen tykännyt jo monestakin ... ja niin ovat kaikki muutkin +tytöt ... mutta en minä oikein muista niin kuin siitä yhdestä.--Vaan +minäpä tiedän, kuka sinusta tykkää... + +--Minusta ei toki tykkää kukaan eikä tulekaan tykkäämään ... ei +milloinkaan... + +--Tykkääpähän ... minä tiedän sen, kun se on sen minulle itselleni +sanonut... + +--Sinulle sanonut? + +--Taikka ei oikeastaan sanonut ... en minä sano, kuinka olen saanut +tietää, mutta minä vain kuitenkin tiedän... + +--Sinä vain minua narraat... + +--En narraa ... tuossa on käteni, etten narraa... + +--No, kuka se on? + +--En, sitä en sano, vaikka kuinka kysyisit ... sinä et saa suuttua, +etten sano ... mutta minä en saa sanoa. + +Huomaamatta siirtyi siitä puhe kuitenkin Sigridin veljeen. Sigrid +hänestä ensin mainitsi, kummasteli, missä hän viipyy, kun ei jo tule +kotiin. Ja sitten hän sanoi, että hän niin erinomaisen paljon pitää +veljestään. + +Elli sanoi, että mahtaa olla hauska, kun on yhdenikäinen veli. Hänellä +ei ole... + +Ikäänkuin vähän leikillään rupesi Sigrid kertomaan, että Arthur oli +vasta ollut rakastunut erääseen tyttöön, mutta ei hän nyt enää ole +ollenkaan. Se tyttö oli ollut tuhma ja hyvin koketti ... kesällä oli +Arthur hänet kokonaan unohtanut... + +--Kuka se oli se tyttö? kysyi Elli vähän varovaisesti. + +Ei Sigrid tahtonut sitäkään sanoa ... taikka kyllä sentään, kunhan ei +Elli vain kellekään sano... + +Ei, ei hän sano... + +--Niin, no se oli Iida ... mutta ei Arthur hänestä enää pidä ... ei +vähääkään... + +Vähän aikaa he olivat vaiti. Sitten sanoi Elli: + +--Minkähän tähden minä niin sitä sinun veljeäsi lienen pelännyt, kun +ensi kerran hänet näin ... hän oli minusta niinkuin joku aikamies +herra... + +--Hän onkin jo melkein aikamies ... hänellä on jo partaakin vähän... + +Hetken he olivat taas vaiti, ja Sigrid katseli Elliä silmästä silmään +ja vähän hymyili. + +--Mitä sinä naurat?... + +--Enhän minä naura... + +--Vaan katsot minuun noin... + +--Minä vain ajattelen erästä asiaa... + +--Mitä asiaa? + +--Ohoh, en minä sano... + +--Sano nyt ... ethän sinä olekaan minun ystävä ... kun sinulla on +salaisuuksia... + +--Niin, no, ei tämä olekaan mitään ... minä vain sitä ajattelin, että +me olemme puhuneet sinusta hyvin paljon erään ihmisen kanssa... + +--Milloinka olette puhuneet ... kenenkä kanssa? + +--Erään ihmisen kanssa. + +--Kenen, sano nyt, hyvä Sigrid, kenen... + +--No, Arthurin kanssa. + +--Vai niin, vai minusta te olette puhuneet ... sitten ei teillä +mahtanut olla paljon puhumista. + +--Oli, hyvin paljon. + +--Ei ollut ... ei ollenkaan ... ei vähääkään. + +Elli koetti olla välinpitämätön, mutta pelkäsi kuitenkin, että hänen +äänensä vapisisi ja että Sigrid sen huomaisi. + +--Anna, minä vähän laitan sinun tukkaasi ... Arthur sanoi, että sinulla +on kauniit silmät ja kaunis tukka ... kauniimmat kuin kellään koko +koulussa. + +--Voi sinua, elä nyt lörpöttele... + +Mutta Sigrid otti ja pyöräytti Elliä, ja Elli tunsi itsensä niin +onnelliseksi, että vesi herahti silmään. + + +Ei niin kummalta ollut tuntunut vielä milloinkaan ennen kuin sinä +iltana maata pannessa. Unesta ei puhettakaan!... Mutta sitten lisäksi +ne omat ajatukset olivat niin oudot ... ja välistä sihisi poskissa ja +oli paha olla. Mutta toisin vuoroin taas tuli hyvä mieli, niin +äärettömän hyvä... + +Niinkö todellakin oli, mitä Sigrid oli sanonut? Kauniit silmät, +kauniimmat kuin kellään muulla tytöllä koko koulussa ... kuin +Sigridilläkään. Niin oli Arthur sanonut ... Arthur! + +Miten lie ollutkin, mutta näitä miettiessä syttyi kynttilä, joka jo oli +sammuksissa ... ja siirtyi sängystään muuan peilin eteen ... ja tuli +kaunis huivi kaulaan, pää kääntyili, ja tukka koetti asettua niin kuin +se oli ollut silloin, kun se parhaiten sopi. + + + + +X. + + +Laskettiin mäkeä, ja sitä vauhtia meni, että vihlaisi sydäntä ja piirsi +pitkin koko ruumista, tyttöjen varsinkin. Ne kirkaisivat kimakasti ja +peittivät silmänsä. Pojat ohjasivat kelkkoja, olivat polvillaan takana, +huulet yhteen nipistettyinä ja toinen jalka vihaisesti lunta ilmaan +pyryttämässä. Ne olivat panneet toimeen mäkiretken, kutsuneet tyttöjä +ja tulleet kelkkoineen heitä noutamaan k:lo 3 iltapäivällä. + +Arthur oli pannut mäkiretken toimeen ja kutsunut Ellin. He olivat jo +hyviä tuttuja, melkein sinuttelivat toisiaan ... se sattui kuitenkin +vielä vain välistä kuin vahingossa, mutta muuten kutsuivat he toisiaan +nimeltä. Eikä Elli enää ollenkaan Arthuria ujostellut. Kyllä häntä oli +hupakko ollut, kun oli silloin ensin aikonut pakoon juosta!... + +Reippaasti he kulkivat, vuorotellen kelkkaa vetäen; sillä Ellikin +tahtoi välttämättömästi vetää, vaikkei Arthur olisi antanut. + +Kirjavana oli mäki jo laskijoita. Pitkänä mustana jonona nousi niitä +sitä mukaa ylös kuin toiset kiitivät alas. Siitä he molemmat +huomauttivat toisiaan, ja siitä myöskin, ettei yksikään tyttö ollut +tiukimmassa mutkassa kirkaisematta. Poikia siihen oli tiepuoleen +asettunut ja ne kirkuivat mukana matkien. Elli päätti, ettei hän +kirkaise ... ei vaikka kuinka vihlaisisi. + +Ei hän kirkaissutkaan, ja pojat huusivat jälkeen: »Sepä tyttö ei +olekaan niinkuin muut tytöt!» + +--Eikö ollenkaan peloittanut? kysyi Arthur, kun kelkka jo suilui +tasaisemmalla tiellä. + +--Ei, mitäs minä pelkäisin! + +Ellin koko olennossa oli semmoinen notkeus ja reippaus, kun hän +kelkasta hyppäsi, että muut tytöt Arthurin mielestä hänen rinnallaan +olivat posliinivauvoja. + +--Ei, mitäs minun pitäisi pelätä?--ja Elli katsoi rohkeasti Arthuria +silmiin vastausta odottaen... + +--Jos sattuisi kaatumaan... + +--Mitäs sitten, nousisi ylös!--Minä vedän nyt vuorostani kelkkaa mäen +päälle! + +Elli ja Arthur laskivat mäen toisensa perästä, ja Arthur vakuutti +Sigridille, että kaikki muut tytöt, paitsi Elli, olivat hänestä niin +neitimäisiä, ettei hän suorastaan voinut heitä sietää. + +Ja kun he molemmat laskivat, niin kaikki katsoivat ja huusivat: »Noin +sitä pitää!»--ja matkivat vielä pahemmin niitä, jotka kirkuivat. + +Kerran he kaatuivat, kelkka meni nurin ja monta kertaa ympäri, mutta +yhtä pian olivat he jaloillaan taas ja nauroivat koko tapahtumalle... + +--Mitähän, jos olisi joku muu niin sattunut ... eiköhän olisi... + +--Vaan me ei huolita mistään! + +--No me ei huolita ... tässä on kaksi semmoista, jotka eivät mistään +huoli! + +Tuntui niin omituiselta, että he ovat kaksi semmoista, jotka eivät +mistään huoli. + +--No, sinä olet niin iloinen, Elli, että minä en sinua tunnekaan, sanoi +Sigrid hänelle. + +--Iloinenko? Iloinenko! Mitäs varten suruinenkaan? Missä sinä lasket? + +--Minulla on niin huono kavaljeeri, että aina pelkään kaatumista. + +--Minullapa on hyvä! + +--Niin, Arthur... Voi, Arthur, tule tänne ja ohjaa minua, ennenkuin tuo +ennättää tuolta tulla. + +--Sigrid! anna kun minä ohjaan sinua! + +--Sinä kaadat? + +--En kaada, saat nähdä, etten kaada ... olen minä kummemmistakin +hyppyreistä... Pois alta! + +Ja Elli heittihe polvilleen kelkkaan Sigridin taa ja potkaisi kelkan +mäestä alas liukumaan. Onnellisesti se kävi, ja riemu oli yleinen. +Elliä kaikki ihmettelivät ja kiittelivät. Ja Arthurin mielestä hänen +silmänsä suorastaan säkenöivät. Mitäpä sitten, jos ei ole muuten niin +sievä, jos palttoo istuu vähän liian ylhäällä selässä ja jos on vähän +vapaampi käytöksessään kuin muut ... ja se vapauspa se juuri onkin +hänen suurin etunsa. + +--Nyt minä ohjaan sinua, sanoi Elli yhtäkkiä Arthurille. Hän aivan +hehkui innostuksesta ja kuumuudesta. + +--Minuako? + +--Niin, niin, miksikä ei?... Istu nyt vain ... näytetään noille muille, +että me... + +Ja he laskivat, Elli perää pitäen, Arthur istuen kelkassa. + +Mutta kun oli tultu takaisin mäen päälle ja Elli ehdotti uudelleen +samaa, ei Arthur suostunut. + +Mäkeä noustessa olivat pojat takaapäin alkaneet hokea: + +--Sinua tytöt tyyrää! + +--Ne ovat kihloissa... + +--Se tyttö on siihen aivan hurjasti rakastunut... + +--Näittekö, kuinka hänen ruma harmaa sukkansa näkyi, kun hän piti perää +jalallaan? + +Arthuria harmittivat kaikki nämä puheet ja varsinkin viimeinen. Hän +tiesi, etteivät pojat häntä jättäisi rauhaan moneen päivään. Mutta +minkä hän sille taisi, kun häntä pyydettiin kelkkaan istumaan! + +Ja vähitellen rupesi häntä harmittamaan koko tyttö. Kaikki asiat +rupesivat näyttämään aivan toisilta. Elli oli kömpelö, kehnosti puettu +ja miltei moukkamainen. Tuossa se nyt taas laskee Sigridin kanssa alas +mäkeä, jalka pitkällä, niin että koko sukka näkyy. Kuinka tuo +tuommoinen sopii! Ja läähättäen juoksee mäkeä ylös ... niin ei muista +tytöistä kukaan tehnyt... + +Ja uhallakaan ei Arthur enää pyytänyt Elliä kelkkaansa, vaan sen sijaan +muita tyttöjä. Ensiksi käänsi hän kohteliaasti kelkkansa Iidan eteen ja +pyysi häntä kumartaen ja hattuaan nostaen siihen istumaan. Iidalla oli +niin ihmeen sievä valkeareunuksinen talvipuku ja samoin valkea hattu ja +muhvi. + + +Illalla oli kutsu tulla tanssimaan Sigridin luo kaikkien niiden, jotka +olivat olleet mäkeä laskemassa. Elli valmisteli pukuaan sinne +mennäkseen. Eihän hän ennen ollut tanssiaisissa ollut eikähän hänen +pukunsakaan tainnut aivan tanssiaispuku olla. Mutta Sigrid ja Arthur +olivat niin tuttuja, ja olihan hän heidän kanssaan tanssinut ja mäkeä +laskenut, niin ettei siitä siis niin suurta väliä, jos ei aivan hyvin +osaakaan tanssia ja jos on tavallisessa hameessa. Laulellen laittoi hän +peilin edessä Sigridin antamaa rusettia ja katseli silmiään ja +mäenlaskusta vielä hehkuvia poskiaan. + +Katua kulkiessaankin vielä lauloi ja hyppäsi silloin tällöin pienen +hyppyaskeleen. + +Jo pitkän matkan päistä hän näki kokonaan valaistut ikkunat. Hän +hiljensi ehdottomasti kulkuaan, sillä tuo kirkas valaistus teki häneen +niin omituisen vaikutuksen. + +Se oli hänen mielestään liian juhlallisen näköistä. + +Ja rupesi ikäänkuin jokin outo asia peloittamaan. + +Kuta likemmä tuli, sitä enemmän katosi varmuus ja halu mennä. Samassa +rupesi tuntumaan, ettei mäkeä laskettaessa ollut kaikki loppupuolella +aivan hyvin. Muistui mieleen, ettei Arthur ollut lopulla tullut +kelkkaansa pyytämään eikä kotiin saattamaan, vaikka oli tullut +noutamaan. Ja kun Elli tuli talon luo ja näki ulkona kadulla ihmisiä, +jotka sinne sisään katselivat--sieltä näkyi kimmeltävä kruunu ja +edestakaisin liikkuvien ihmisten päitä--teki jo mieli kääntyä takaisin. +Mutta kun kuului takana muiden tuttujen tyttöjen ääniä, kiiruhti Elli +sitä nopeammin sisään. + +Eteisessä vetivät muut vasta tulleet hansikkaita käsiinsä. Vaan +niitähän ei Ellillä ollutkaan. Eikä hänellä ollut hetikään yhtä komeata +leninkiäkään. Hänellä oli tukka palmikolla, mutta muilla se oli +hajallaan, ja niillä oli tukassa kukkiakin. + +Sigrid juoksi eteiseen tervehtimään, ja Elli veti hänet syrjään ja +kysyi, kuinka hän, kun hänellä ei ollut hansikkaita... + +--Eikö sinulla ole? + +--Ei ... ja kuinkas minä nyt? + +--Ei se mitään ... et sinä niitä tarvitse... + +--Eikös kaikilla muillakin ole? + +--Jaa, en tiedä ... taitaa olla ... vaan ei se mitään... + +Mutta ei Sigrid sitä kuitenkaan sanonut niin vakuuttavasti kuin Ellin +mielestä olisi pitänyt sanoa, jos hänen mielestään ei hansikkaita +tarvittu. Ja tiesihän sen siitäkin, mitä Sigrid ajatteli, kun hänellä +itsellään oli hansikkaat ja aivan uudet vielä. + +Arthur tuli myöskin tervehtimään, ja Elli huomasi heti kohta, kuinka +toisella lailla hän tervehti kuin aina ennen. Ennen hän hymyili niin +tuttavan tapaisesti, mutta nyt hän kumarti kohteliaasti ja kylmästi +niinkuin joku aikamies herra ja oli aivan vieraan näköinen. + +Sigrid vei sekä Ellin että muut tytöt sisään, ja jo ovessa näki Elli, +että muutamilla tytöillä oli valkoinen puku. Hänellä itsellään vain oli +harmaja ja kotona kudottu Sali, jossa ennen oli Sigridin kanssa niin +monta kertaa hämärässä tanssittu, oli nyt kokonaan valaistu ja aivan +toisen näköinen kuin silloin. Lisäksi istuivat siellä vielä eversti ja +everstinna, ja niitä piti mennä lattian yli tervehtimään. Tuntui sinne +mennessä kuin polvinivelet olisivat sulaneet, ja niiaus oli itsestäkin +kauhean tyhmä ja talonpoikamainen. + +Näytti sitten vielä siltä kuin olisi eversti syrjäkatseella vilkaissut +hänen hameeseensa. Tytöt sen ainakin tekivät; sen Elli hyvin huomasi. +Ja päästyään tuolien luo seinän viereen koetti hän vetäytyä niin +näkymättömään paikkaan kuin suinkin muiden taa kukkien alle ... +nurkkaan. Ja hänen täytyi ponnistaa kaikki voimansa, ettei itku pääsisi +kurkkua ylemmäksi. + +Sieltä piilopaikastaan hän sitten tarkasteli muita. Sigrid oli hyvin +iloinen, kulki paikasta paikkaan jokaisen luo ja kysyi Elliltäkin, +miksi hän niin piilossa istuu ... mutta ei pyytänyt kuitenkaan sieltä +pois tulemaan. Sigrid oli erittäin sievästi puettu, ja Elli huomasi, +kuinka hyvin rannerengas sopi hänen kalvoseensa ja kuinka viuhka, jota +ei ollut kenelläkään muulla, heilahti kupeella. Ja hän oli Ellistä +aivan vieraan näköinen, ihan kuin joku toinen ihminen. + +--Katsokaa, kuinka hän keikailee, kuuli Elli takanaan muutaman tytön +sanovan toverilleen. Elliä ensin harmitti se, mitä kuuli, sillä ne +tytöt olivat semmoisia, jotka kaikkea kadehtivat. Mutta sana jäi +kuitenkin mieleen ja iti siellä tietämättä. Kunnes illan kuluessa +vähitellen muodostui omaksi mielipiteeksi. + +Varsinkin se näytti Ellin mielestä keikailemiselta, että Sigrid jutteli +iloisesti ja kulki käsi kädessä semmoisten tyttöjen kanssa, joista Elli +oli kuullut hänen sanovan, ettei hän voinut heitä sietää ... +esimerkiksi Iidan. Elliä tuo ensin kummastutti, ja sitten hän tuli +siitä surulliseksi. + +Ehkä hän tuli vielä surullisemmaksi eräästä toisesta seikasta. Arthur +ei huomannut häntä vähääkään eikä tullut häntä puhuttelemaankaan. Hän +käveli edestakaisin lattialla Iidan ja Sigridin ja muiden tyttöjen +kanssa, jotka olivat kaikki hienosti puetut. Ja kun hän läheni sitä +puolta salia, missä Elli istui, tunsi Elli hänen häneen katsahtaneen +... ja ehkä hän katsoikin, mutta sitten liukui silmä kohta toisaalle, +ja Ellistä näytti, ettei Arthur ollut häntä nähnytkään. + +Hienoimmin puettujen tyttöjen kanssa Arthur koko ajan käveli. Ei Elli +sitä itse huomannut sitäkään ... nuo kateelliset tytöt ne senkin +sanoivat, mutta kun Elli oli kuullut sen, pysyi se mielessä ja näyttihe +todeksi. Sigridin äiti meni pianon ääreen ja alkoi soittaa valssia. +Ensimmäiset parit pyörivät jo lattialla, ja ne olivat Arthur ja Iida ja +Sigrid erään lyseolaisen kanssa. Ja heti kohta, kun Elli näki heidän +ottavan ensi askeleensa, ymmärsi hän, ettei hän osaa tanssia. + +Mutta hän tarkasteli Arthuria ja Iidaa. Pitääköhän Arthur tuosta +Iidasta? ajatteli Elli, ja vähän aikaa sitä ajateltuaan oli hän varma +siitä. Mutta miksi oli Sigrid sanonut, ettei Arthur voi kärsiä Iidaa? +Ja miksi ei Arthur ollut pyytänyt Iidaa mäkitoverikseen, vaan hänet?... +Kauniisti ne siinä tanssivat ja hän muisti kuulleensa, että Iida oli +paras tanssija kaikista tytöistä ja Arthur pojista. Sittenhän ne +sopivat yhteen, ajatteli hän omituisella katkeruudella ja koetteli +hymyillä pilkallisesti, kyynärpää tuolin selkää vasten. + +Ja kun hän sai sen mielialan itseensä, koetti hän kiihoittaa sitä yhä +suuremmaksi ja tulla sille tuulelle, ettei hän välitä mistään. Mutta +kuitenkin piti hänen vähän väliä puristaa silmiään estääkseen vettä +niihin valahtamasta. + +Kaikkein vaikeinta oli saada itku silloin estetyksi, kun Arthur kerran +tuli pyytämään häntä tanssiin. Elli sanoi, ettei hän osaa. Arthur +kääntyi pois ja pyysi taas Iidan, jonka eräs toinen juuri heitti. Ja +kyynelten läpi hän hämärästi näki, kuinka ne pyörivät ympäri lattiaa. +Iida hymyili ja piti päätään keikallaan ja Arthur hiukan kumartui +hänelle jotain sanomaan. Arthur oli niin kokonaan toisennäköinen kuin +ennen, eikä Elli voinut käsittää, kuinka he mäkeä laskiessaan olivat +voineet olla niin hyvät tutut. Sitä muistellessaan ei Elli sitten enää +saanut itkuaan hillityksi, vaan hänen täytyi mennä Sigridin huoneeseen +sitä siellä asettamaan. Hän heittihe sängylle poikkipäin, ja siinä +tulla pullahti ulos kaikki, mikä oli sydämen alle kokoontunut: rumat +vaatteet, se, ettei osannut tanssia, Sigrid, joka oli niin kummallinen, +ja Arthur, vaikkei oikein tiennyt, miksi hän ... se kaikki itketti... + +Salista kuului yhä tanssin tahti ja keveitä askelia. Elli pidätti +itkuaan vähän aikaa ja kuunteli sitä, mutta kohta taas syöksähtivät +kyyneleet yhä ankarammin vuotamaan. Hän koetti niitä pidättää ja puri +hammasta siitä harmista, että hän kuitenkin itki. Mutta kun hän oli +kuulevinaan jonkun tulevan, herkesi itku silmänräpäyksessä, ja hän +hyppäsi ylös pöydän eteen jotain tukeakseen. + +Sillä kertaa ei kukaan tullut. Mutta tanssi oli lakannut, ja viereinen +huone oli tyttöjä täynnä. Elli kuuli, kuinka ne juttelivat +franseesista. + +Kaikki he olivat pyydetyt ensi franseesiin, muutamat toiseenkin. + +--Kenen kanssa Arthur tanssii? + +--Iidan kanssa. + +--Kuinka hän ei tanssi Ellin kanssa ... sehän oli hänen kelkkadaaminsa? + +--Ellikö osaisi tanssia franseesia ... hauskapa olisi nähdä, kuinka hän +harppailisi. + +--Iida tanssii sitä paremmin. + +--Se vain siltä näyttää, kun hänen leninkinsä istuu niin hyvin ja +hänellä on uudet tanssikengät... + +Tuo oli erään kateellisen tytön ääni. + +--Huomasitteko, kuinka usein Arthur Iidan kanssa tanssi? Hän tanssi +kolme kertaa jo ensi valssissa. + +--Kuulkaa, tytöt, eikö se Elli todellakaan osaa tanssia? + +--Ei osaa muuta kuin ehkä harakkaa... + +Tuo oli tyttöjen mielestä sukkelaa, ja kaikki purskahtivat he sille +nauramaan. Mutta samassa soitettiin franseesiin, ja Elli kuuli, kuinka +kavaljeerit tulivat daamejaan noutamaan ja menivät niiden kanssa +saliin. + +Tyttöjen pilkka vaikutti Ellissä uhkaa. + +Päättävästi nousi hän ja meni salin ovelle seisomaan. Hän tahtoi +uhallakin näyttää, ettei häntä oltu pyydetty tanssiin, ja hän olisi +suonut, että joku olisi tullut häneltä kysymään ja hän olisi saanut +sanoa, ettei osaa tanssia eikä aio opetellakaan. + +Kuinka se oli hänestä hassulta näyttävinään tuo kaikki tanssiminen +tuossa lattialla! Hyppivät ja kulettivat toisiaan ja olivat kauheasti +olevinaan. Sigrid varsinkin siltä näytti. Ellistä näytti, että se +koetti olla niin viehättävä kuin suinkin. Ja kun hän hyppeli Ellin +ohitse ja hymyili hänelle ja nyökäytteli päätään, näytti sekin Ellistä +keikailemiselta eikä hän ollut sitä näkevinään. Ei sitten Sigridkään +häneen enää katsonut. + +Mutta vähitellen ja huomaamatta rupesi uhka sulamaan. Musiikki soi +välistä niin surumielisesti, ja parit tanssivat äänettömässä tahdissa, +melkein totisina. Silloin tuntui kuin olisi tehnyt mieli sujuttautua +siihen yhteen joukkoon ja liikkua edestakaisin ja ympäri, niinkuin ne. +Miksi ei hän oikeastaan mennyt valssiin, silloin kun Arthur häntä +pyysi? ... kyllähän hän oli valssiakin tanssinut Sigridin kanssa ja +Sigrid oli sanonut, että kyllähän se menee. Sitä miettiessä ja tanssin +yhä jatkuessa ja vaihdellessa suli mieli yhä surullisemmaksi ja uhka +valui kuiviin. Tuli sydämeen niin omituinen tyhjyyden ahdistus, ja +ennenkuin tiesikään, valutti taas veden silmään, ja yhtenä sekavana +meluna kävi liike salin lattialla. Elli oli tähän saakka seisonut +keskellä ovea ja pitänyt tuolin selustasta kiinni. Nyt hän vetäytyi +pihtipielen juureen, istuutui tuolille ja katseli sieltä yhä saliin. +Eikä hän tahtonut saada silmiään irti tuolta kiiltävältä lattialta ja +noista tanssivista pareista, jotka sitä pitkin liukuivat. + +Arthuria seuraamasta hän vähän väliä silmänsä tapasi. Hän tanssi Iidan +kanssa ja johti franseesia. Välistä hän jätti naisensa paikoilleen ja +lähti muita viemään. Elliin tuli silloin jonkinlainen hämärä toivomus, +että ehkä Arthur yht'äkkiä jättää Iidan siihen ja tulee häntä noutamaan +ja sitten he yhdessä tanssivat, mutta Iida saa istua yksin. + +Tuo oli puoleksi unelmaa, ja niin tuli tietämättä mieleen ja löytyi +sieltä yht'äkkiä tämmöinenkin kuva... Hän on kauniiksi, valkoiseksi +olennoksi puettu--hänellä on suortuvat hajallaan ja punainen rusetti, +on rannerengas ja pienet silkkikengät;--ei kukaan häntä alussa tästä +piilosta huomaa, ne luulevat kaikki, että hänellä on entinen ruma +pukunsa. Ja siksi ei kukaan tule häntä pyytämään. Mutta sitten tulee +Arthur kuitenkin, ja he lähtevät tanssimaan lattiaa pitkin. Ei ketään +muita ole lattialla, he yksin vain tanssivat. Hän osaa tanssia paremmin +kuin kukaan muu ... ja kaikki katsovat ... ja kauan aikaa he +tanssivat... + +Noissa unelmissa ollessa oli franseesi jo päättynyt ja tanssittiin +loppuvalssia. Taas pyörivät Arthur ja Iida yhdessä ja viipyivät +viimeksi lattialla. Ne tanssivat huolettomasti ja vapaasti, puhellen +keskenään. Elli katseli loppuun saakka heidän tanssimistaan, mutta +sitten kun Arthur heitti Iidan ja meni herrain kamariin, hiipi Elli +takaisin Sigridin huoneeseen. + +Hän olisi tahtonut olla siellä piilossa koko ajan, niin ettei kukaan +olisi häntä nähnyt eikä hänen tarvinnut ketään nähdä. Tanssikoot muut +siellä, hän piilee täällä. Miksi hän oli tullutkaan tänne? Mutta olihan +hän luullut, että olisi samanlaista kuin aina ennenkin Sigridin luona. +Ja Elli muisteli ja muisti, mitä kaikkea he olivat tuossa pöydän +ääressä puhelleet Arthurista ja muista asioista ja kuinka Sigrid oli +tuon peilin edessä hänen tukkaansa sitonut ja sanonut sitä kauniiksi. + +Nyt oli koko huone toisenlainen. Tuo ovi oli silloin kiinni ja sen +edessä Sigridin sänky, joka nyt oli siirretty kaappiin kiinni. Tämäkin +huone oli nyt yhtä vieraan näköinen kuin kaikki muutkin. + +Ja Ellille tuli vähitellen vastustamaton halu päästä pois koko tästä +seurasta omaan kamariinsa. Kun vain olisi jotenkuten salaa päässyt, +kenenkään näkemättä. Eihän häntä kukaan kaipaa täällä! Kullakin on +omat-- + +--Missä on Elli? kuuli hän yht'äkkiä viereisestä huoneesta Sigridin +kysyvän. Ja samassa tuli hän oman huoneensa ovelle ja huomasi Ellin. + +--Täälläkö sinä olet? Miksi sinä istut yksin? Oletko saanut teetä tai +mitään muuta? + +--En minä tahdokaan. + +--Kuule, mikä sinun on, Elli? Sinä melkein itket... + +--Ohoh! Ei, kyllä minulla on hyvin hauska. + +Elli koetti olla ivallinen, mutta ei voinut itkulta, joka työntihe +ulos. Sigridkin heltyi ja puristi Ellin rintaansa vastaan ja suuteli +häntä. + +--Kuule, Elli, sano nyt, mikä sinun on? + +--Ei mikään... + +--Onko sinun siksi ikävä, kun et voi tanssia? + +Elli ei vastannut. Mutta Sigrid juoksi yht'äkkiä pois ja palasi kohta +takaisin, vetäen Arthuria kädestä. + +--Ja nyt me tanssimme piiritanssia! Tytöt, piiritanssia! + +He ottivat molemmat Ellin keskeensä ja vetivät hänet saliin, jossa pian +muodostui pyörivä ja laulava kehä. + +Arthur pyysi Ellin ensiksi piiriin ja muut lauloivat: + + »Ole sinä vain minun armahain, + sinua minä rakastan». + +Elli oli yhtäkkiä ihan huumaantunut. Kaikki unohtui, entiset ikävyydet, +kömpelöt kengät ja huonot vaatteet ja se, ettei osannut tanssia. Tätä +hän osasi, ja Arthur oli häntä pyytänyt tanssiin! Hän pyöri, hyppeli ja +lauloikin, ja tukka heilui ja hameet hulmusi. + + + + +XI. + + +Kun Elli seuraavana aamuna meni kouluun, ei Sigrid vielä ollut siellä. +Muut tytöt seisoivat melkein kaikki ison taulun takana ja tarinoivat, +selkiään uunia vasten lämmitellen. + +Elli seisoi sattumalta taulun edessä, johon oli kartta ripustettu, ja +katseli sitä. + +Tytöt puhuivat eilisistä tanssiaisista ja arvostelivat lyseolaisia. + +--Mutta se Elli, kuinka se oli hassu! sanoi yht'äkkiä muuan tytöistä. + +--Niin, sanoi toinen heti, näittekö, mitenkä hän harppaili piirihyppyä +... muutahan hän ei osaakaan... + +--Se oli, niinkuin minä jo eilen sanoin: harakkaa. + +Elli aikoi mennä, mutta jäi kuitenkin seisomaan. Puhe taulun takana +jatkui samaan suuntaan: + +--En minä ymmärrä, kuinka se Sigrid, joka on semmoinen aristokraatti, +voi pitää tuollaisesta talonpoikaistytöstä kuin Elli. + +--En minäkään ymmärrä. + +--Ei hän enää pidäkään. + +--Mistä sinä sen tiedät? + +--Tiedänhän minä, kun se itse sen sanoi. + +--Mitä hän sanoi? + +--Sitä vain, ettei hän välitä juuri ollenkaan enää Ellistä... + +--Niin hän sanoi ... kuulin minäkin, kun hän sen Iidalle sanoi. + +--Vaan tiedättekö, tytöt, mitä Sigrid vielä sanoi? + +--No? + +--Että se hullu luulee, että Arthur muka on häneen rakastunut. + +--Ei, mutta sehän on aivan... + +Huudettiin rukouksiin ja puhe keskeytyi. + +Kun Elli kuuli puheet, varsinkin viimeisen, oli kuin olisi jotain +mennyt hänessä lukkoon. + +Sigrid, johon hän niin oli luottanut--! + +Mutta ei, ei hän sitä voinut ajatellakaan ... parempi olla +ajattelematta. + +Hän ei mennyt rukouksiin, vaan jäi luokalle ikkunasta ulos kadulle +katsomaan. Sigrid oli myöhästynyt ja tuli rukouksien alkaessa hänkin +luokalle. Hymyili tullessaan ja aikoi lähestyä Elliä. + +Mutta keskilattiassa muutti hän kulkunsa ja hiipi hämillään rukoussalin +ovea kohti. + +Elli oli kääntynyt, katsonut tylyn, kylmän katseen, joka oli vähän +välähtänytkin, ja kääntynyt taas takaisin ulos kadulle katsomaan. + + + + +XII. + + +Muutamien vuosien kuluttua lopetti Elli koulunsa ja tuli lopullisesti +kotiin, sinne jäädäkseen eikä enää lähteäkseen. Olisi kyllä halunnut +jatkaa lukujaan, kerran oikein alkuun päästyään, mutta isä sanoi, +etteivät varat kannattaneet. Eikähän »yhden _tytön_» tarvitse kaikkia +maailmoita lukea ... riittäähän sille vähempikin. + +Muuten ei isä ollut hänen kouluunsa oikein tyytyväinen... + +--Mitä sinä nyt olet siellä oppinut? kysyi hän. Elli ei käsittänyt, +mistä syystä isä niin äreästi kysyi, eikä osannut muuta vastata kuin: + +--En minä tiedä. + +--Mutta onhan hänellä hyvä todistus ... hän on melkein ensimmäisiä, +huomautti äiti. + +Isä ei vastannut siihen mitään. Jos hänellä oli jotain mielessä, +sekaantui se tällä kertaa savuntakaiseen murinaan. Tytön olennossa oli +jo jotain aikaihmistä, niin ettei käynyt oikein toruminenkaan. Joka +vuosi kotiin tultua oli sitä ollut siinä yhä enemmän. + +Illalla, kun äiti töistään päästyään laskeutui tilalleen isän viereen, +murahti isä: + +--Ei minua oikein miellytä tuo tyttö ... taikka kyllä tyttö, mutta ei +hänen koulunkäyntinsä... Mitä hän on oppinut? Ei mitään! Vaikka kyllä +lupasivat ja vakuuttivat... + +--Mitä sinä tarkoitat? + +--Sitä, että miksi hän ei tarttunut vanhaa isäänsä kaulaan ja suudellut +häntä, niinkuin hellä tyttö tekee ja pöydässä hän ei ole kohteliaampi +kuin ennenkään. Minä koetin katsoa leipäkoriin, mutta hänkö olisi sitä +huomannut? + +--Se voi olla niin näin ensi kerralla ... ei hän nyt huomannut, kun +juuri vasta tuli kotiin. + +--Silloinpa hänen juuri olisi pitänytkin ... ja niin kömpelön näköinen +kuin hän vielä on ... saa nähdä, joutuuko hän koskaan edes naimisiin... + +--No mutta, hyvä isä, vielähän sitä nyt ennättää... + +Isä ei taaskaan siihen virkkanut mitään. Oli kauan aikaa vaiti. Sitten +kääntyi seinään päin, ryki vähän ja nukkui. + +Äitikin kääntyi kyljelleen huoaten niin omituisen raskaasti kuin hän +viime aikoina maata pannessaan aina huokasi. + +--Kuinka turhia hän ajattelee! sitä äiti huokasi--ja kuinka hänen +mielensä on maallisissa kiinni, vaikka kuolema voi tulla millä hetkellä +hyvänsä ... vaikka tänä yönäkin. + +Ja pelko isän kuolemasta tuli aina yhä selvemmin äidin mieleen, kun hän +valoisana kesäyönä siinä edessään näki hänen paljastuneen takaraivonsa, +jota päivä päivältä yhä harvemmat hiushäkkyrät verhosivat. Pelko omasta +kuolemasta myöskin ja samalla koko maailman ja ihmiskunnan häviöstä ja +kadosta. Jos vain olisi valmis, jos olisi kilvoituksensa loppuun +kilvoitellut ja olisi otollinen uuteen elämään...-- + +Ellikin sen huomasi, että isä oli viime vuotenaan kovasti vanhentunut. +Ikä näytti ikäänkuin odottaneen jotain jyrkkää rajaa, josta yli +päästyään se alkoi tavattomalla vauhdilla liukua alamäkeä. Heti kohta +kun Elli ajoi pihaan ja näki isän rappusilla seisovan, huomasi hän +muutoksen harmaissa hiuksissa. Ja huoneeseen kynnyksen yli astuessaan +oli isä ollut kompastua. Sitten tuntuivat puhe ja kaikenlaiset +kysymykset niin lapsellisilta. + +Äidistä ei Elli ymmärtänyt, oliko hän vanhentunut vai ei. Sen huomion +hän kuitenkin teki, että äiti koetti pitää silmällä isän pienimpiäkin +tarpeita. Se pisti nyt siksi silmään, koska äidin puolelta oli aina +ennen ollut isää kohtaan jonkunlaista kankeutta. + +Nuo huomiot tulivat uudelleen Ellin mieleen, kun hän istui +makuuhuoneensa ikkunan ääressä ja riisuutui. + +Nyt sitä siis on lopullisesti kotona, ajatteli hän sitten. + +Ja nyt on siis koulunkäynti loppunut, ajatteli hän sen lisäksi. + +Samassa alkoivat muistot siltä ajalta muutamin hyppäyksin rientää +ohitse. Ensi lukukauden muisto antoi yhä vielä nytkin painavan tunteen +ja pudistutti häntä kauan, ennenkuin lähti. Sillä sitä aikaa ei Elli +mielellään tahtonut muistella, vaikka se usein pyrki mieleen tulemaan. +Kovasti hän oli siitä ensin kärsinyt, kun oli huomannut, minkälaista +Sigridin ystävyys oikeastaan oli ollut, jota hän oli ikuiseksi +kuvitellut. Hän oli jäykistynyt ja vaalennut muutamiksi päiviksi niin, +että sen toveritkin huomasivat. Vähitellen oli sitten sulanut, mutta +aivan entiselleen ei kuitenkaan ... sydämen pohjalle jäi routa, joka +usein kylmää huokui. Sigridin kanssa ei ollut mitään puheita eikä +mitään selvityksiä. He liukuivat toisistaan erilleen kuin salaisesta +sopimuksesta. Vähän aikaa näytti Sigridiä jokin vaivaavan ja hän koetti +lähestyä Elliä. Mutta kun se ei onnistunut, hankki hän uusia ystäviä. +Ja muuten hän sitten jo seuraavana kevännä muutti vanhempainsa kanssa +jonnekin Etelä-Suomeen. + +Sigridin poismuutto oli Ellille helpotus. Sillä joka kerta kun hän tuli +kouluun ja näki Sigridin, pisti häntä kuitenkin vanha muisto. Varsinkin +silloin, kun Ellistä jonkun ajan kuluttua silloin tällöin alkoi +näyttää, että Sigrid oli sama hyvä tyttö kuin ennenkin. + +Seuraavina vuosina innostui Elli lukemaan. Luki koulukirjoja ja oli +niissä ensimmäinen. Mutta enemmän vielä hän luki muita. Ahmi yökaudet +kaikkea, mitä sai käsiinsä, lensi pitkin maailmaa, kulki löytöretkillä +ihmeen ihanissa maissa, ihaili solakoita kullankiiltäviä kuninkaitten +poikia ja kärsi prinsessojen kanssa, jotka rakkaudesta huokailivat +peikkojen luoliin vangittuina. Vasta kun kynttilä oli jalkaansa asti +palanut, täytyi hetkeksi pysähtyä, kunnes pimeä huone taas antoi +mielikuvituksen siiville tilaa, omin päin jatkaakseen huimia +matkustuksia. Huimia ne olivatkin. Kohosi vuori korkea kuin Himalaija, +ja toisessa päässä taivaan rannan yleni toinen samanlainen. Niiden +välisen matkan hän aina osasi, sillä tien oli tähdillä valaissut joku, +joka siellä häntä odotti ja tuli puolitiehen vastaan ja puolitiehen +saattoi. Voi ihanuutta! + +Unta se ei ollut tuo eikä myöskään aivan valveillaan olevan ajatusta. +Se oli auki silmin haaveksimista, oli oman mielen runoa, joka +tietämättä tulee, on aikansa ja katoo, vaikka sitä kuinka pidättelisi. + +Mutta saivat nuo haaveet muodonkin joskus, asettuivat sanoiksi, joihin +tuli itsestään sointukin, varsinkin juuri noin iltasilla loikoessa ja +kuunnellessa kellon nappaisua seinällä. Mutta yöllä nekin purkautuivat, +eikä aamulla enää muistanut sitä, mikä iltasilla oli kerälle +kokoontunut. + +Aamulla sen sijaan oli muut asiat mielessä ja etupäässä koulukirjat ja +koululuvut. Oli tullut uhka siihen, että hän näyttää kaikille niille, +jotka ovat hänestä halveksien puhuneet, näyttää mihin hänkin kelpaa. Ja +niin oli hän ponnistautunut lukemaan ja jo toisena lukukautena hän oli +ensimmäinen luokallaan. + +Siinä hän sitten todella innostuikin lukemaan, ja olisi halunnut yhä +enemmän tietää ja oppia. Mutta silloin loppui koulu ja isä vaati +kotiin. + +Ennen lähtöään latoi hän kaikki kirjansa vasuun ja päällimmäiseksi hän +pani muutamia kaunokirjallisia teoksia, joita oli itselleen hankkinut. + +Tuossa ne nyt olivat hänen huoneessaan. Hän otti päällimmäisen ja +katseli sitä. Se oli Runebergin »Hanna». Hän selaili sitä, mutta ei nyt +tehnyt mieli lukea. Väsytti myöskin ja rupesi tuntumaan kovin +ummehtuneelta pienessä huoneessa. Hän tahtoi avata ikkunan, mutta +huomasi, etteivät talvilasit vielä olleet pois otetut. Tuli sama tunne +kuin kotiin tultua isän ja äidin kanssa istuessa tulokahvia juomassa. +Oli jotain painavaa ja ummehtunutta ilmassa. Tai paremmin jotain +vanhaa. Kaksinkertaisen ikkunan läpi näytti koko maisema matalalta ja +raskaalta ja ryppyiseltä. Kaikki olikin täällä tuota samaa +vanhentunutta. Muistui mieleen vanha ruunakin tullessa, sen silat ja +iänikuiset kääsit, joista revenneen nahan reiistä pisti karvoja ulos. + +Mutta isä oli eniten kaikista vanhentunut ... seköhän se tuolla kuorsaa +... tuolla seinän takana. + + + + +XIII. + + +Aamulla nousi Elli varhain ja kävi katsomassa kaikki tutut paikat, +kellarinkatot, nuottakodat ja monet muut... Ja hymyili itsekseen niille +muistoille, joita niihin oli kiinnittynyt. + +Päivällisellä oli jälkiruokaa Ellin tulon kunniaksi, ja ennen +ruokalepoaan kyseli isä Elliltä kaikenlaista koulusta. Elli kertoi +muutamia leikillisiä kohtia, ja isä niille nauroi. Nauroi vielä +uudelleenkin ja oli nähtävästi mielissään. Äiti hymähti myös hänkin. + +Kun isä meni ruokalevolle, taputti hän Elliä tyytyväisenä päähän. Elli +otti kirjansa ja poistui puutarhaan lukemaan. Oli jo ehtinyt valita +siellä itselleen istumapaikan pihlajan alla. Vähän päästä tuli sinne +äiti. + +--Mitä kirjaa sinä luet, Elli? + +--Se on Runebergin »Hanna». + +--Näytäs ... eikö tämä ole semmoinen romaanikirja! Ei sinun pitäisi +näitä kirjoja lukea. + +--Ei tämä ole mikään romaani. + +--Vaan eikö siinä kuitenkin ole rakkaudesta? + +--Enkö minä sitten saa tätä enää lukea? + +--En minä tahtoisi, että sinä lukisit. + +--Mitä pahaa siinä on, jos lukee? + +--Se on synti... + +Elli katsoi äitiin eikä puhunut mitään. + +--Niin, sinä et sitä nyt ymmärrä, eikä sitä ymmärrä moni ihminen ... +mutta sinun äitisi tietää, kun on sen itse kokenut... Ei se kiellolla +parane, ei muuta kuin pahenee, enkä minä tahdo sinua kieltää... Sillä +nuorena tekee siihen mieli... Vaan se on kaikkein pahinta, kun niissä +kirjoissa on maallinen elämä niin kauniiksi kuvattu ... eikä sitä +kuitenkaan ihminen saa, vaikka kaiken ikänsä turhaan halajaa... Mutta +jos sinä Jumalan sanaa tutkisit, niin huomaisit, ettei hän tämän +maailman onnea tarjoa, joka pian haihtuu, vaan iankaikkisen elämän +onnen, joka aina pysyy ... joka sinne kerran pääsisi... + +Äiti huokasi syvään, ja kyynel valui pyyhkimättä alas pitkin kalpeata +poskea. Vähän aikaa istui hän vielä, kädet helmaan laskettuina, +niinkuin hänen tapansa oli, ja katsoi eteensä ruohopenkkiin. Oli +ääneti, eikä Ellikään puhunut. Elin mielestä olisi hänen pitänyt +äidilleen jotain virkkaa; mutta ei hänellä ollut mitä sanoisi. + +Sitten äiti lähti. Raskaasti hän käveli, hartiat kumarassa ja vähän +kierossa. Niskassa riippui riutuva hieno palmikko, joka päässään +suippeni melkein yhdeksi hiukseksi... Sen oli Elli kuullut, että äiti +nuorena ollessaan oli ollut hyvin kaunis ... oikein kuuluisa siitä. Ja +Ellin tuli nyt yht'äkkiä niin äärettömän sääli äitiä, että hän olisi +juossut hänen jälkeensä ja syleillyt häntä, jos vain olisi kehdannut. +Mutta heidän välinsä oli aina ollut niin kankeaa ja ujoa. + +Koko sen päivän oli Elli kuitenkin äidin läheisyydessä ja auttoi häntä +talouden toimissa. + +Äiti oli tullut heränneeksi, sen oli Elli jo tätä ennen kotona +käydessään huomannut. Mutta vasta viime vuonna hän oli heittänyt +herraspukunsa ja pukeutunut heränneiden vaatteisiin. + +Hän oli viime talvena matkustanut yksinään rengin kanssa vanhalla +ruunalla kauas Pohjanmaalle vanhan heränneen miehen luo, ja muutaman +ajan kuluttua oli se mies itsekin pappilassa käynyt ja viipynyt siellä +yön ja seuraavan päivän. Sitä ennen oli äiti ollut suuressa +sisällisessä tuskassa, mutta kun herännyt mies oli mennyt, oli äiti sen +jälkeen ollut paljoa rauhallisempi. + +Rekeen astuessaan olivat heränneen miehen kuulleet hyvästiksi sanovan: + +--Sinun vaimollasi on tosi tuska ja tarve iankaikkisen elämän perään +... eläkä häneltä sanan harjoitusta kiellä, vaikka itse oletkin suruton +mies ... ja vaikka sinulla valta talossasi siihen olisikin. + +Ei isä sitä kieltänytkään, sillä äiti oli viime aikoina ollut +ihmeellisen nöyrä ja kärsivällinen kaikessa. Hoitanut oli häntä +niinkuin todellisen aviovaimon tulee. ja isä tuumi, että hän vanhenee +ja tarvitsee yhä enemmän hoitoa. + +Ja niin tuli sen jälkeen melkein joka sunnuntai-ilta ja välistä +viikollakin äidin luo keittiöön ja keittiökamariin vanhoja vaimoja, ja +muutama hiljainen, alakuloinen mieskin. Ne istuivat allapäin ja lukivat +postillaa ja veisasivat surullisia virsiä. + +Isä kun oli ruokalevon maannut ja piippunsa polttanut, kuuli +aukinaisten ovien läpi veisuuta toisesta päästä rakennusta toiseen, ja +hänelle tuli ikävä. Hän käveli huoneesta huoneeseen, seisoskeli +ikkunoiden edessä ja katseli milloin puutarhaan, milloin kartanolle, +milloin lehtikujalle, joka vei pappilasta kirkolle päin. Mutta ei +siellä ollut mitään erinomaista, ei mitään huvittavaa, kaikki oli sitä +yhtä tyyntä pyhäillan surullista sointua. + +Isä haukotteli ja kulki keittiökamarin ovelle, jossa äidin vieraiden +lämmittämä ilma paksuna tuoksahti häntä vastaan. Sieltä palasi hän +saliin ja katsahti joka kierroksella Ellin kamariin, jossa tämä istui +ja luki. Viimein isä tuli sisään. + +--Äiti se istuu siellä ja veisaa, sanoi isä. + +--Niin. + +--Mitä kirjaa sinä luet? + +--Tämä on Runebergiä. + +--Oletko sinä lukenut Tegnériä?... Tegnér on mainio runoniekka. Etkö +sinä ole lukenut »Frithiofs sagaa»? + +--En minä vielä ole, vaan on se minulla täällä mukana. + +--Minä osasin Tegnérin »Frithiofs sagan» ulkoa ennen nuorena ollessani, +ja muistan minä siitä vielä nytkin monet paikat: + + »Kesä tulee, linnut laulaa, maa ja metsä vihannoi, + vapahina järvet, virrat merta kohti pauhinoi, + hehkuposkin niinkuin Freja ruusupensas punertaa, + ihmispoven täyttää toivo, voima rinnan avartaa». + +--Se Runeberg, kyllä minä olen siitä kuullut, että se hyvästi +kirjoittaa, vaan en minä luule, että se Tegnérille vertoja vetää.-- +Luepas minulle siitä jotain, jota nyt luet ... mitä se on? + +--Tämä on »Hanna». + +--Jahah! Hanna, vai niin... + +--Äiti ei siitä oikein pidä, että minä tätä luen.--Se tuli melkein +ajattelematta, ja Ellistä tuntui, että kun hän sen sanoi, hän oli +tehnyt jotain epäjaloa. + +--Äiti on vähän omituinen, sanoi isä ja puhui niinkuin aikaihmiselle, +mikä tuntui Ellistä hyvin hyvältä.--Olet kai huomannut, että hän on +herännyt. Kuka olisi sitä äidistä luullut! Heti, kun sinä menit +kouluun, alkoi hän miettiä ja istua synkkämielisenä. + +--Mikähän siihen on syynä? + +--Ei sitä ymmärrä, kuinka se semmoinen tulee ... se tulee moneen +ihmiseen näinä aikoina... Se on sitä sen Paavo Ruotsalaisen oppia, joka +asui Nilsiässä. Hän oli jotenkin raaka ja sivistymätön mies... Vaan lue +nyt ... tai mennään minun kamariini ja luetaan siellä. + +Mentiin, ja Elli luki, mutta veisuu kuului sinnekin ja häiritsi. Hän +näki, että se isää vaivasi, ja hän ajatteli panna oven kiinni, mutta ei +tohtinut, kun ei isä sitä pyytänyt. + +Elli luki muutamakseen: + + Yksin valvomahan iän, vaivain painosta vanhus + uupunut on ja nyt päätään kallistain nojatuolin + pielehen pehmoiseen juur nukkunut.--Maass? edessänsä + piipusta viel' yhä nous savu puoleks sammunehesta. + Kaunis on siinä hän nukkuessaan, surutonna ja tyynnä, + kaunis niin kuin vanha on, kun lumi peittävi hapset, + huulilt' on puna pois sekä kuihtunut kuivunut poski, + mut elo pitkän pitkä ja turvaisa, lämmin ja kirkas + otsaan uurtehiseen kuin ehtoo luo kajastuksen. + +Niin Elli luki, ja isä myönsi, nähtävästi liikutettuna, että se oli +kaunista... + +--On niinkuin se tapahtuisi tuossa aivan, ihan niinkuin sen näkisi +edessään. + +Mutta samaan aikaan vaimot veisasivat, ja aivan selvään kuului +keittiökamarista sanat: + + Mielen', miks' suret maailman pääll'; Kuin on kuitenk' katoova + tääll'. Jumalaan sinuas turvaa, Hän tietää ja tahtoo sinua auttaa + kaikess' hädäss' Poikans' kautta. + ------ + Maailman meno, rikkaus, hekuma Autuuteen ei aut', vaan on katoova; + Mutta Kristus yksinäns' Autuuden ijäisen meill' ansaits', Hänelle + kiitos olkoon kaikess' kansass'. + +Sillä kertaa sai ovi olla auki. Mutta kun toisen kerran sattui samalla +tavalla, oli ovi itsestään kiinni. Vast'edes käski sitten isä aina +sulkemaan oven, jos se sattui olemaan auki. + +Äiti ei puhunut sen enempää Ellille noiden kirjain lukemisesta, mutta +Eilistä tuntui, että hän päivä päivältä joutui äidistä yhä kauemmaksi. +Se vaivasi myös, että hän sen sijaan läheni isää ja että se tapahtui +ikäänkuin äidin kustannuksella. + +Usein hän ei olisi tahtonut isälle lukea, varsinkaan ei silloin, kun +äiti veisasi. Mutta isälle, joka oli aivan kokonaan innostunut tähän +lukemiseen, sopi aina kaikkein parhaiten juuri sunnuntai-iltoina. + +Kerran sanoi Elli sen isälle. Isän kiivas luonto kuohahti, silmistä +lieskahti tuo omituinen paha ja melkein ilkeä katse, joka häneltä +välistä tuli näkyviin: + +--Mene sitten, sanoi hän ja koetti pidättää, mutta se tuli kuitenkin:-- +mene sitten sinne akkain kanssa ynisemään! + +Isä oli sillä kertaa väsynyt, hänen ruokaleponsa oli tullut häirityksi, +ja kaksi iltaa peräkkäin oli juhannuspyhinä veisuu häntä +hermostuttanut. + +Vaikka Elli sen tiesi ja ymmärsi, vaikutti se kuitenkin niin, että hän +väkisinkin väistyi isän seurasta. + + + + +XIV. + + +Siitä pitäen alkoi Ellille tulla ikävät ajat. Yhä ikävämmät kuin ennen. + +Kaikista ikävimpiä olivat kesällä pyhäillat. Ei oikeastaan tiennyt, +mitä oli ikävä, mutta ikävä oli kuitenkin. Kirkkoväki oli kaikki +kotiinsa mennyt, kylän nuoret rientäneet leikkipaikoilleen ja +palvelustytöt ja rengit menneet yhteen mukaan. Päivä paistoi +surullisesti koivikkoon lehtien välitse koko illan. Ei osannut tehdä +mieli minnekään, kun ei ollut, mihin mennä, mutta ikävä painoi ja +raukaisi mieltä. Elli istui useimmiten päivällisen jälkeen porstuan +rappusilla ja katseli kirkolle päin tietä pitkin, jonka kahden puolen +kasvoi koivuja, joiden väliin länteen laskeva päivä loi varjoja ja +toisiin kohtiin valopaikkoja. Välistä lepattivat haavan lehdet +puutarhassa, mutta koivujen lehdet eivät liikahtaneetkaan. Isä nukkui +ruokalepoaan, ja äiti istui keittiökamarissa ja luki postillaa. + +Elli oli noussut ylös kävelemään ja kulki puutarhaan. Uusi +karttuunihame kahisi kävellessä, ja Elli koetti kävellä niin, ettei se +kahisisi ... miksi, ei hän tiennyt... Puutarhasta pisti hän verkalleen +muutaman marjan suuhunsa ja taittoi kukan, jonka kiinnitti rintaansa. +Sitten hän laskeutui alas rantaan ja jäi katselemaan vasikoita, jotka +seisoivat polviaan myöten vedessä ja huiskuttelivat vuoroin kukin +häntäänsä... + +Ihan tyyni järvellä! Toisella puolen salmen karehteli vain +kaislikonrinnassa raukea tuulahdus. Soma olisi soudella tuossa, antaa +venheen kellua itsekseen ja sitä välistä melalla auttaa! Elli meni +nuottakodan luo, jonka kupeella venheet lepäsivät teloillaan ja jonka +saumoissa liikkuva vesi silloin tällöin lokkasi. Nuotta riippui kuivana +nauloillaan, ja västäräkki lennähti jostain nuottakodan sisästä +kuivalle rantasavelle ... keikutteli siinä ruumistaan ja lähti +sirpattaen pitkin rantaa lentämään, seisahtuen vasikkain kohdalle... + +Elli työnsi venheen herkästi pyöriviltä teloilta ja antoi sen työnnin +vauhdista valtoineen liukua niin pitkälle kuin sitä halutti. Limakon +reunaan se meni, kääntyi siinä poikkiteloin ja seisahtui. Elli jäi +kokkakaarelle istumaan, airo sylissä, ja katseli alas veteen... + +Rannan puolelta venhettä näkyi vielä pohja monen kyynärän päästä, mutta +selän puolella oli jo musta jyrkkäys. Syvenemistään syveni sinne ranta, +ja kun kurkotti venheen alle, huimenti päätä ja tuntui, ikäänkuin olisi +jokin kouristanut sydämen kohdalta ja tahtonut vetää alas veteen ja +luisuttaa pohjaa myöten sitten yhä alemma tummaan syvyyteen... +Toisaalla vähän matkan päässä venheestä kuumotti pohjasta entisen +nuottakodan puitos, jonka jäät olivat särkeneet ja siirtäneet +jyrkkäyksen rintaan. Elli liikautti sinnepäin venhettään. Vettyneet +hirret ammottivat veden läpi päiväpaisteessa, ja nurkka riippui +syväyksen päällä mustaa vettä vasten... Hauki, oli asettunut +jurrottamaan hirttä pitkin, vähän väliä pujakehteli pikkukaloja +pinnemmalla, ja niiden varjot luikahtelivat hirren poikki ja välistä +hauenkin ihan selän päällitse .. . mutta hauki ei liikahtanutkaan... +Ellin silmä kulki pohjaa pitkin, näki limoja, hakoja ja kiviä ja +seurasi puitoksen hirsiä, jotka tarkemmin katsellessa vaipuivat yhä +syvemmälle ja syvemmälle veden alle jyrkkäyksen sisään. Sitten taas +nousi silmä takaisin hirttä myöten, jonka päällä hauki liikkumatonna +yhä viipyi, ja kohosi pinnalle, jossa pikkukalat karkelivat ... mutta +siitä jälleen hirttä myöten jyrkkäyksen rajaan ja mustaan veteen. Päätä +tinki taas huimentamaan ja sydänalaa kouristamaan ... mutta ei se nyt +enää pahalta tuntunut ... hyvältä tuntui ja herkältä koko ruumiissa ... +niinkuin olisi tahtonut kaikki sydänalassa toisistaan irtautua. Kun +olisi vain syvemmälle nähnyt, jyrkkäyksenkin takana pohjaan, ja kuinka +pitkälle sinne oli nuottakodan puitos uppoontunut. Elli liikautti +venhettä airollaan syvemmälle ja koetti tarkasti katsoa ... mutta muuta +ei näkynyt kuin mustaa vettä... + +Yht'äkkiä hän säpsähti, ja piti panna käsi silmien eteen. Ei kuin +hetkeksi kuitenkaan! Kuinka ei ollut sitä ennen huomannutkaan! +Sieltähän näkyi koko hirveän korkea taivas, yhtä korkea kuin ylhäällä +tuolla! Se sama tunne huimasi päätä, joka silloin kaupungissa siellä +sillä korkealla mäellä ... mutta ei se nyt päässyt puhkeamaan! Elli +puristautui airoon kiinni ja unohtui katselemaan. Noinko syvää siellä +on? ... noinko korkeaa? Ja venhehän kelluu ihan kuin ilmassa ... +mitenkä se pysyy?... Ja minkähänlaista olisi, jos tuonne putoaisi? Jos +heittäytyisi, hukkuisikohan?... Siellähän on kuin taivas, kuin toinen +taivas! ... jos olisikin siellä oikea taivas?... + +Hui! mikä se oli?... Jotain rapsahti venheen laitaan ja läiskähti siitä +veteen. Taivas vavahti koko korkeudessaan ja hämmentyi samassa. + +Rannalla nauroi joku. Säikähtäen kääntyi Elli sinne katsomaan ja näki +isän seisovan rannalla ja hänen vieressään kaksi muuta herraa. Ne +olivat aivan tuntemattomia, ja Elli hämmentyi siinä niin, ettei saanut +venhettä maihin. Se kääntyi aina toiselle puolen, kun Elli toiselta +puolen koetti meloa. Isä rupesi puoleksi huutaen neuvomaan, mille +puolelle pitäisi mela panna. + +--Ei sille ... no, nyt toiselle ... ei ... pane sitten mela pohjaan ja +työnnä ... no! + +--Ehkä minä saan auttaa neitiä, sanoi toinen herroista, otti airon +isommasta venheestä ja kurkotti sillä venheen kokkaa. + +--Ei, kyllä minä pääsen ... antakaa olla! Sillä oli valkoinen lakki, ja +se veti vain. Ellin olisi tehnyt mieli häntä airolla kastella. + +--Vetäkää vain! kehoitti vielä isä. + +Valkolakkinen vetikin, kokasti sitten venheen ja tarjosi Ellille +kätensä. Vaan Elli hyppäsi omin neuvoin maalle ja lähti tervehtimättä +pihaan menemään. Hän ei muusta tiennyt kuin mitä pikimmin päästä pois +jonnekin. + +Mutta isä kysyi, tahtoiko hän mennä vieraita tervehtimättä, ja +seisautti ja esitteli hänet herroille. Toinen oli ylioppilas ... joku, +jonka nimeä Elli ei kuullut, toinen oli se apulainen, jota oli koko +viikon jo odotettu. + +Ylioppilas tervehti kohteliaasti ja vapaasti, ja Ellistä tuntui, +vaikkei hän silmiään maasta nostanut, että hän hymyili ja katsoi häntä +silmiin. Sen Elli kuitenkin näki, että ylioppilaalla oli ruskeat +vaatteet. Apulaisesta, jolla oli mustat vaatteet ja isot jalat, jäi +Ellin huomioon, että hän tervehti hyvin omituisesti kättään ylöspäin +kivertäen ... ja silmälasit oli sillä myös. + +Ylioppilas ei virkkanut mitään. + +--Hauska tutustua talon neitiin, sanoi apulainen, ja Elliä ennätti +puistattaa joku hämärä vastenmielisyys, ennenkuin oli saanut kätensä +irti. Käsi oli sitä paitsi pehmeä ja lämmin luhnake kuin kinnas. + +Elli lähti hämillään ja sanaakaan puhumatta nousemaan pihaan. Veräjätä +avatessaan huomasi hän kätensä vapisevan ja sydämen tykyttävän niin, +että se korvaan kuului. Ja hän hengitti niin kiivaasti, että pelkäsi +äänen pettävän, jos vastaisi, kun isä huusi hänelle, että hän +valmistaisi teetä, sill'aikaa kun he kävelevät peltoja katselemassa. + +--Ja tule sitten meitä kutsumaan ... me menemme kirkolle päin... + +Pihaan noustessa risteili harmi mielessä siitä, että isä oli tuonut +vieraat sinne niin yht'äkkiä, ja oma tyhmyys ja saamattomuus harmitti +toisin vuoroin. Tuommoinen oli niin isän näköistä!... Olkoot, ajatteli +hän sitten, minä en välitä heistä enkä mene illalliselle enkä kutsumaan +heitä... Mitähän se ajatteli se ylioppilas, kun minä juoksin ohitse...? +Vaan ajatelkoon mitä tahansa, minulle se on ihan sama! + +--Ketä ne on nuo vieraat? kysyi kuitenkin Elli äidiltä keittiössä ... +koetti kysyä huolettomasti, melkein halveksivalla äänellä. + +--Se on maisteri, joka tulee apulaiseksi. + +--Entäs se toinen? + +--En minä tiedä. + +Äiti vastasi pitkien väliaikain perästä ja oli tavallista totisempi. +Niin hän oli aina, kun tuli vieraita, mutta puuhasi kuitenkin +lakkaamatta ja teki kaikki tehtävät. + +Elli pyysi saada auttaa, mutta äiti vastasi päätään kääntämättä ja +sanoi voivansa itsekin tehdä. + +Elli meni kamariinsa ja alkoi siistiä pukuaan. Siinä hän unohti peilin +edessä laittautuessaan sen päätöksensä, ettei mene sisään vieraiden +luo. Tuli uteliaaksi saada nähdä, millaiset kasvot oli ylioppilaalla, +sillä niitä hän ei ollut katsonut. Hän hyräili siinä, palmikoi +tukkaansa ja näki Runebergin »Hannan» pöydällään... Paiskasi sen +puoleksi leikillä kiinni... + +Kun hän oli valmis, ajatteli hän, menisikö itse kutsumaan isää ja +vieraita vai lähettäisikö jonkun muun. Ei hän sitä kuitenkaan päättänyt +sinne eikä tänne, vaan lähti itse kävelemään kirkkokujalle päin. + +Tulivat jo sieltä kävellen vastaan, ja Elli seisahtui puolitiehen, +nojaten aitaa vasten ruispellon yli katsomaan. Ruis tuoksui hauskasti +ja heilimöi parhaillaan, ja sen sisässä sinerti aina vähän matkan +päässä jokin ruiskukka. Kun tuulahdus tuli, huojahti ruis ja sihisi +hiljaa. + +Elli sitä katseli ja taittoi aidan yli muutaman tähkän. Sivusilmään +näkyi yhä likemmäksi lähenevä valkoinen lakki. Ne olivat jo melkein +kohdalla, mutta Elli ei ollut huomaavinaan. + +--No, Elli? sanoi isä. + +--Niin, ruoka on jo valmis ... herrat ovat hyvät ja käyvät pihaan. + +Elli tunsi saavansa itseluottamusta suuret määrät, kun sai sanotuksi +sen aivan huolettomalla äänellä. + +Herrat jatkoivat matkaansa. Isä ei jättänyt ylioppilasta. Selitti +kesäkylvöistä ja syyskylvöistä. Mutta maisteri kääntyi heti kohta Ellin +puoleen ja alkoi puhella. + +--Onko neiti huvitettu taloudesta? kysyi hän hyvin suurella painolla. + +--Niin, kyllä minä olen, sanoi Elli ja katsoi maisteriin syrjästä päin. +Hänessä oli jotain, joka epäilytti ... ikäänkuin olisi ollut vähän +tyhmä. + +--Tämä on erittäin kaunis paikka, sanoi maisteri kohta perään.--Eikö +tämä ole kaunis teidänkin mielestänne? + +--Kyllä tämä on... + +--Niin kaunista kirkon paikkaa en ole usein nähnyt ... kun kirkko on +kauniilla paikalla, jylhien kuusien ympäröimänä ja järven rannalla, +kohoaa sanankuulijankin mieli, ja saarnamies tuntee itsensä ylennetyksi +... eikö totta, neiti? + +Maisteri oli jostain syystä Ellin mielestä niin koomillisen näköinen, +että hänen oli vaikea pidättää nauruaan. + +--Eikö totta, neiti?... + +Maisteri teki pyöreät silmänsä vieläkin pyöreämmiksi. Ja se oli liiaksi +Ellille. Hän tunsi, ettei voisi kauemmin olla nauruun purskahtamatta ja +kiiruhti edeltä pihaan. Maisteri jäi kummastellen odottamaan toisia. +Mutta omaan kamariinsa päästyään ratkesi Elli niin hillittömään +nauruun, että oli siihen menehtyä. + +Ruokapöydässä sai Elli vasta oikein tilaisuuden tarkastella vieraiden +ulkomuotoa. Ylioppilasta hän eniten katseli. Maisteria olisi myöskin +katsellut ja vertaillut, mutta maisteri seurasi häntä aina silmillään. +Ei hänessä Ellin mielestä ollutkaan paljon katselemista. Pyöreät +kasvot, punakat ja pulleat posket, tukka pystyssä. + +Ylioppilasta sai rauhassa tarkastella. Hän söi ja puheli isän kanssa +eikä katsellut Elliin kuin joskus. Mutta silloin hän loi häneen pitkän +ja tarkan silmäyksen... Mitähän varten lienee niin tehnyt... Sillä oli +vähän kähärä tukka, ruskeat, päivettyneet posket ja valkea hieno otsa. +Silmät olivat siniset. Ja kaulahuivi oli hänellä hyvin luontevasti +solmittu. + +Elli tarjosi hänelle mielellään. Kerran hän selitti isälle jotain niin +innokkaasti, että unohti ottaa, vaikka Elli seisoi ja piti vatia. + +Ja kun hän sen sitten huomasi, hämmästyi hän ja pyysi anteeksi. Silloin +hän katsoi Elliä silmiin niin avonaisesti ja hymyili niin herttaisesti, +että Ellin tuli yht'äkkiä hyvä olla. Kun Elli sitten taas toisen kerran +tarjosi, sanoi hän kyllä nyt muistavansa. Ja otti vadin laidasta kiinni +ja kannatti itse sitä, niin kauan kuin pani eteensä ruokaa. Elli ei +olisi sitä sallinut, ja heille tuli pieni riita vadista. Mutta Ellistä +tuntui, että he sen kautta tulivat ikäänkuin tutummiksi. + +Syötyä menivät herrat isän kamariin, ja kun Elli oli korjannut pöydän, +meni hän saliin istumaan. Jotain tehdäkseen otti hän Runebergin +»Hannan» polvelleen ja oli sitä lukevinaan. + +Vähän ajan perästä tuli sinne ylioppilas. Elli oli ajatellut jo +valmiiksi, millä hän puheensa aloittaa, sillä hänen mielestään oli +hänen velvollisuutensa alkaa puhelu. + +--Kuinka teitä miellyttää tämä paikka? kysyi hän. + +Ylioppilas istuutui ystävällisesti tuolille Ellin viereen. + +--Kuinkako miellyttää? Hyvin paljon. Tämä on kauneimpia paikkakuntia +mitä matkoillani olen tavannut. Tekisi mieleni melkein asettua tänne +joksikin aikaa. + +--Miksette voisi jäädä tänne?--olikohan se tyhmästi sanottu... Elli +pelkäsi koko ajan, että hän sanoisi jotain typerää. Sopiko todellakaan +pyytää häntä tänne jäämään? + +Mutta ylioppilas ainoastaan vähän hymyili. + +--Kiitoksia paljon, sanoi hän, mutta sitten en ehtisi matkustaa ympäri +Suomen, niinkuin on matkasuunnitelmani. + +--Taitaa olla hyvin hauskaa matkustaa? + +--Kyllä se on hauskaa.--Ylioppilas taas hiukan hymyili. Elli tuli siitä +aivan hämilleen... Hän oli arvellut nuo kysymykset hyvin sopiviksi, ja +nyt ne näyttivät hänestä niin kovin tavallisilta, ja hänestä tuntui, +että ne tulivat ikäänkuin pusertamalla ulos. Ja samassa välähti hänelle +päähän, että kuka ties kuinka monennen kerran ylioppilas jo sai vastata +semmoisiin kysymyksiin. + +Siitä syntyi vähän aikaa kestävä äänettömyys. + +--Mitä kirjaa te luette? Vai »Hannaa»!--Mitä pidätte tästä runoelmasta? + +--Minä pidän siitä hyvin paljon. + +--Runeberg on minun mielestäni pohjoismaiden etevin runoilija. + +--Isä ihailee enemmän Tegnériä. + +--Kaikki vanhat tekevät samoin. He eivät ymmärrä sitä tuoresta ja +luonnonraitista, jota Runebergin runoilu uhkuu ... eivät ymmärrä hänen +yksinkertaisia vertauksiaan, hänen isänmaallisia aiheitaan ... sanalla +sanoen... + +--Saanko luvan kysyä, mistä herrasväki niin innokkaasti keskustelee? +kysyi maisteri, joka juuri silloin tuli saliin ja istuutui seuraan. + +Hänen toverinsa ei häneen katsonutkaan, eikä Ellikään hänelle mitään +virkkanut. + +--Sanalla sanoen ... niin, ja vielä eräs kohta, joka todistaa, ettei +häntä ymmärretä. Tuossa on Hanna, jonka Runeberg antaa rakastua yhtenä +ainoana iltana. Sitä sanotaan epäluonnolliseksi, mutta minun mielestäni +se on yksi Runebergin hienoimpia kohtia. + +--En minäkään usko, että voi rakastua ja mennä kihloihin samana iltana +kuin tapaa jonkun nuoren miehen. + +--Ehkette te... + +--Niin, en minä... + +--Ehkette te ja ehkei moni muukaan ... mutta siinä on runoilija +kuitenkin osannut oikeaan paikkaan, kun hän on rakkauden antanut +leimahtaa ensi katseen yhteen sattuessa ... hitaammin tai nopeammin ... +yksi päivä tai yksi kuukausi, se on vähäinen asia, kun kerran ensi +silmäyksestä on tuli syttynyt ja alkanut kyteä ... ja että se syttyy +niin, sen on Runeberg ymmärtänyt, ja sille on hänen runottarensa +antanut muodon. + +--Luuletko sinä, että Runeberg itse on ollut sillä lailla kihloissa? +kysyi maisteri. + +--Millä lailla kihloissa? + +--No, että noin samana iltana... + +--Mistä minä sen tiedän ... eikä se suinkaan ole tässä pääasia.--Vaan +tämä ei ole ainoa hieno kohta Runebergin teoksissa. Niitä vilisee joka +rivillä. + +Hän innostui puhumaan, ylioppilas, Runebergista ja runoudesta +ylipäänsä. Hän nousi seisaalleen ja istuutui jälleen ja puheli Ellille +koko ajan. Maisteri istui ääneti vähän aikaa, teki muutamia kysymyksiä, +jotka Elli piti aivan sopimattomana, ja lähti sitten pois. Ylioppilas +oli Ellin mielestä paljon, paljon etevämpi. + +Aivan uutta oli Ellille se, mitä ylioppilas puhui hänelle. Monta +paikkaa oli Ellin mielestä epäselvää. Mutta hän luuli, että hänessä oli +syy, ettei ymmärtänyt. Hän enemmän katseli häntä kuin kuunteli. Hän oli +kaunis. Ei Elli ollut ennen niin kaunista miestä nähnyt. Ja hän antoi +hänen puhua eikä kysynyt, mitä ei ymmärtänyt, ettei häiritsisi. Mutta +tuli hänelle siinä ajatus, että minkähän tähden hän minulle yht'äkkiä +noin puhuu. + +Kun ylioppilas oli heittänyt hyvästinsä ja mennyt yliskamariin maata, +kuuli Elli maisterin sanovan isälle: + +--Minun ystäväni deklamoi niin mielellään ... ja tyttärenne on harras +kuulija. + +Se oli ilkeästi sanottu Ellin mielestä, pahasti, alhaisesti, +panettelevaisesti. + +--Minne hän matkustaa? kysyi isä. + +--Ei hänen matkallaan taida olla sen enemmän määrää kuin hänen +luvuillaankaan. + +--Eikö hän ole vielä mitään tutkintoa suorittanut? + +--Ei mitään... + +--Ohhoh! Mitä hän aikoo? + +--En tiedä ... jotain harrastuksia kai hänellä lienee. Ainakin hän +rakastaa hyvin puhua runouden tiedoistaan varsinkin neitosille. Minä +luulen, että ne ovatkin hänen ainoansa. + +Elli nauroi pilkallisesti yksikseen. Hän oli puolestaan ihan varma, +että ylioppilas oli monta vertaa viisaampi kuin kaiken maailman +apulaispapit ja isät. Voi, kuinka hän halveksii tuota maisteria! Noin +puhua toveristaan takanapäin. + +Ylioppilas oli hänen mielestään sorrettu olento, ja hän kuvitteli, että +kaikki häntä tuomitsevat ja että hänellä ei ole ketään ystävää. Siksi +hän ehkä puhuikin niin innokkaasti Ellille. Ja Elli ei häntä jätä ... +hän pysyy aina hänen ystävänään. + +Tätä Elli ajatteli, kun muiden maata mentyä oli hiipinyt ulos +koivukäytävälle päin kävelemään. + +Kesäinen yö nukkui puolihorroksissa hänen ympärillään. Ruis lepäsi +liikkumattomana, tähkät nuokallaan. Naapurin pellolla tuikahti muutamia +kertoja lehmisavun valkea ja sammui. Kirkon kohdalla tuli muuan +yksinäinen matkamies vastaan ja tervehti häntä. + +Elli oli ensin ollut vihoissaan niistä puheista, joita oli kuullut. Nyt +se vähitellen suli pois, unohtui, ja surumieli tuli sijaan. Ei hän +juuri mitään ajatellut, katseli sitä kaikkea tuttua edessään, jota niin +monesti ennen oli katsellut ... kirkkoa, kirkonkylän taloja, peltoja ja +maantietä. Oli siinä nyt jotain toisenlaista kuin ennen oli ollut, +mutta ei hän siitä päässyt selville, mikä tuon muutoksen teki. + +Kun Elli taas läheni kotia, kuului vielä yliskamarista kävelyä ja +hiljaista hyräilyä. Ikkuna oli auki, ja Elli ikäänkuin vähän vavahti. +Portin narahtaessa taukosi hyräily ja askeleet. Elli ei uskaltanut +katsoa ylös ikkunaan, mutta hänestä tuntui siltä, että sieltä joku +katseli. + +Vielä riisuutuessakin läpätti sydän. Hän koetti sitä asettaa ja +vakuuttaa itselleen, ettei hän ollenkaan tiedä syytä siihen. + +Käytyään levolle muistui hänelle »Hanna» mieleen. Hän oli sanonut, +ettei ensi iltana voi rakastua... Ei hän sitä vieläkään usko. Mutta +sitä asiaa hän kuitenkin ajatteli siksi, kunnes nukkui. + + + + +XV. + + +Seuraavan aamun ensi ajatus herätessä oli vieraat siellä ylhäällä. + +--Ovatko ne jo nousseet? kysyi hän palvelustytöltä. + +--Ei ne vielä aivan. + +--Joko veit kahvia? + +--Jo minä vein yhden kupin ... tässä menee toinen. + +Elli toimitti jotain ruokasalissa. Palvelija tuli vähän ajan päästä +takaisin ylhäältä tuoden toisen kupin koskematonna. + +--Kuka ei juonut? + +--Se, jolla on valkea lakki, se ei ottanut ... vaan maisteri joi +molemmat kupit leivän kanssa. + +Ellistä oli ylioppilas hieno jo siitäkin syystä, ettei juonut kahta +kuppia. Maisteri sitä vastoin--kaksi kuppia leivän kanssa! + +--Ai, ai, mamseli! tuli tyttö ovelle sanomaan. + +--No, mitä nyt? + +--Niin, niin ... nyt on sulhasia. + +--Ole sinä...! + +--Vai ei ... nuori maisteri on tullut, ja mamselille siitä tulee +sulhanen ... sulhanen... + +--Maisteristako?... Elähän ole liian varma. + +--No, minä olen varma. + +Ohoh! ajatteli Elli itsekseen. Niin ne kaikki luulee, mutta siinä ne +suuresti erehtyvät. + +Ja laulellen kävi hän järjestelemään huoneita. + +Mutta aamu alkoi tuntua pitkältä. Ei ollut enää juuri mitään tekemistä +... ilma oli kaunis, ja herrat yhä viipyivät ylhäällä. + +Jotain tehdäkseen lähti Elli puutarhasta kukkia noutamaan, kulki +yliskamarin ikkunan ohitse ja puheli juuri sen kohdalla muutaman +palvelijan kanssa, joka sattumalta tuli ylös rannasta. Katsahti myöskin +sattumalta ylös ikkunaan, mutta kääntyi pian pois, kun huomasi, että +siellä liikuttiin. Meni puutarhaan. Oli jo paremmalla tuulella. +Harmitteli kuitenkin sitä, että herrat aina niin kauan nukkuvat ... +herrat ylipäänsä, ja erittäin nämä. + +Elli laitteli jo verannalla vihkoa kukista ja ruohoista, joita oli +pöydälle levittänyt, kun ylhäältä alettiin tulla. Ne olivat ylioppilaan +askelia ... kohta kuului maisterikin tulevan ... ja nyt ne laskeutuivat +rappusia alas. Mutta ylioppilas tuli yksin verantaan. Hän oli maattuaan +niin hauskan ja miellyttävän näköinen, kun juuri oli unen kasvoiltaan +pudistanut. + +--Hyvää huomenta!--kuinka olette maannut? + +--Kiitos, hyvin!--Kylläpä nyt on kirkas paiste.--Ylioppilas meni +verannan ovelle ja tarkasteli siitä ulkoilmaa. Aurinko häikäisi hänen +silmiään, niin että piti varjostaa kädellä. Siinä oli jotain +miellyttävää siinäkin. + +--Eilinen ilta oli niin erinomaisen suloinen, sanoi Elli. + +--Niin, minä näin, että olitte vielä ulkona kävelemässä, kun me muut jo +olimme panneet maata. + +Ylioppilas tuli ja istuutui melkein Ellin viereen ja lisäsi +leikillisesti: + +--Te olitte kai haaveksimassa ... kaikki nuoret tytöt haaveksivat +illalla muiden maata mentyä... + +--Se ei ole totta... + +--Kyllä se on totta ... tunnustakaa, että tekin olitte ajattelemassa +jotain, jota tahdoitte oikein häiritsemättä ajatella. + +--Te aivan erehdytte ... aivan erehdytte... + +--En erehdy ... minä en erehdy ollenkaan ... haaveksiminen on teidän +ikäisillenne elinehto. + +--Hyi, kuinka te olette paha! + +--Se on, että oikeastaan olen erittäin hyvä. + +--Ette ole hyvä, vaan te olette itserakas, kun luulette itseänne +hyväksi... + +Ja keskustelu kääntyi näin keveäksi, ja ennenkuin kutsuttiin +aamiaiselle, olivat he Ellin mielestä jo vanhat tutut. + +Yhtä hauskaa mielialaa kesti vielä aamiaisen jälkeen. Ylimmilleen se +nousi silloin, kun tuotiin lapsi kastettavaksi ja maisteri toimitti +kasteen. Elli ja ylioppilas katselivat oven raosta ja palasivat aina +toiseen huoneeseen nauramaan. Elli oli iloonsa menehtyä, kun ylioppilas +nosti silmiään niinkuin maisteri ylös kattoon, pani kätensä ristiin ja +asetti suutaan samalla lailla. Tuo yhteinen ivailu teki heidät niin +tutuiksi, että Ellistä tuntui oudolta teititellä ylioppilasta. + +Toimituksensa tehtyään tuli maisterikin verannalle. Hän oli vähän vielä +taannoista tointaan juhlallisen näköinen. + +--Sinä olet vielä arvokas äskeistä kyytiä, sanoi ylioppilas. + +--Kuinka niin? + +--Niin, niin, minusta vain näyttää, että sinä tunnet yhä vielä +ruumiissasi kastaneesi lapsen. + +--Kenellekä te, neiti, valmistatte tuota kukkasvihkoa? kysyi maisteri +Elliltä eikä ollut kuulevinaankaan toveriaan. + +--En juuri kenellekään. + +--Vai niin, sanoi ylioppilas ja iski silmää, ettekö muista, että +lupasitte antaa sen minulle? + +--Niin, se on totta se ... suokaa anteeksi ... ottakaa vain, tuoss' on! + +--Saisinko luvan pyytää teitä valmistamaan minullekin sellaisen? + +--Ei näistä enää taida tulla. + +--Ja sitä paitsi, eihän sovi papille kantaa kukkasvihkoa. + +--Neiti saa itse ratkaista... Sopiiko teidän mielestänne? + +--En minä tiedä ... vaan jos luulette sopivan, niin tehkää itse, tässä +on kukkia.--Mutta eikö mennä katselemaan puutarhaa ja rantoja? + +Ylioppilas ja Elli menivät. Maisteri jäi seisomaan verannalle. + +--Te pujahditte läpi oikein naisen vaistolla, sanoi ylioppilas +puutarhan portilla. + +--Niin, vaan emme saa olla hänelle niin pahoja. + +--Ei se haittaa mitään ... tuskin tuollaiset teologit edes ymmärtävät, +että heistä tehdään pilaa. + +--Vaan hänhän on teidän toverinne. + +--Ei hän oikeastaan ole minun toverini... Helsingissä olimme kyllä +usein yhdessä, ja nyt minä tapasin hänet viime majatalossa ... hän +pyysi minua tulemaan tänne, ja minä tulin. Mutta emme me ole koskaan +olleet mitään hengenheimolaisia. + +--Ettekö olisi muuten tullut? + +--En tiedä ... vaan kyllä kai kuitenkin olisin.--Se on hyvä, että +tulitte... Mennään nyt soutelemaan! + +Ja hehkuvin silmin hyppeli Elli taapäin ylioppilaan edellä. Sitten hän +juoksi ottamaan aitovarrelta heinikosta airoja. + +--Tulkaa te ottamaan mela! + +--Tekö siis soudatte ja minä pidän perää! + +--Niin, minä soudan, ja pitäkää te perää! + +Vaikka puhuttiin näin aivan tavallisia asioita, oli niissä kuitenkin +jotain salaperäistä ja kummallista. Ikäänkuin olisi jotain tarkoitettu, +vaikka ei sanottu. He alkoivat soutaa. + +--Tuolla kävelee maisteri puutarhassa ja katselee tänne. + +--Mitähän hän ajattelee, kun emme ottaneet häntä mukaan? + +Siinäkin oli jotain salaperäistä. Varsinkin siinä: »kun emme ottaneet +häntä mukaan». + +Tekivät pienen kierroksen ja palasivat takaisin rantaan. + +--Muistatteko, kun eilen kurkotitte minua melalla maalle ... minun +olisi tehnyt mieleni heittää airolla vettä päällenne. + +--Miksette heittänyt? + +--Nyt minä kyllä heittäisin. + +--Miksi te nyt? + +--Sillä te ette enää ole niin juhlallinen... + +--Enkö ole enää juhlallinen? + +--Ette ole ... ette ollenkaan. + + + + +XVI. + + +Iltapäivällä tahtoi isä välttämättömästi näyttää kirkkoa vieraille, ja +niin mentiin sitä katsomaan. + +Tapulista on avara näköala, tuli Elli sanoneeksi, kun kirkko oli nähty. + +--Sinne minun täytyy mennä! huudahti ylioppilas... Minä en rakasta +mitään niin kuin avaria näköaloja ... tulkaa te minun kanssani! + +Elli ei puhunut mitään siitä, rakastiko hän vai ei näköaloja, mutta oli +itsekseen siitä niin innostunut, että vapisi levottomuudesta. + +Ylioppilas oli jo ennen häntä ehtinyt sinne ja avannut yhden luukun. Ja +siinä hän seisoi, pitäen luukusta kädellään, ettei tuuli saisi paiskata +sitä kiinni. Ellin täytyi kumartua hänen kainalonsa alitse, ja +seisoessaan siinä hän melkein oli ylioppilaassa kiinni. + +Valoa tuntui pimeitä portaita ylös tultua tulvivan nyt sitä enemmän. +Häikäisi silmiä niin, että oli horjahuttaa ylioppilaan syliin. Ja tuli +kummallinen voimattomuus, semmoinen, ettei olisi tehnyt mieli sitä +estää. + +Mutta tuuli puhalsi virkeästi, ylioppilas puhui ja innostui puhuessaan: + +--Minä rakastan niin äärettömästi suuria, avaroita näköaloja!--Elli +kuuli kaikki, mitä hän sanoi, näki siintävät kukkulat toisen toisensa +takana, tuulessa väräjävät vedet lähellä ja kaukana ... tuossa aivan +alhaalla viheriän kirkkomaan ja sen suuret kuuset. Mutta enemmän hän +tunsi koko ajan, että ylioppilaan toinen käsi oli yhä hänen takanaan, +ja näki hänen toisen kätensä osoittelevan ja sen etusormessa kultaisen +kantasormuksen kimaltelevan ... ja hänen itsensä yhä puhuvan... + +--Nuo suuret, laajat näköalat ne laventavat rinnan, ne povea +ponnistaa... Ja mieli kaipaa kauas, isompiin ilmamaailmoihin ... +rohkeisiin otteluihin ... pois pikkuelämän jokapäiväisistä puuhista... +Ja tuo tunne saa muodon siitä halusta, joka pyrkii yli horisontin +kukkuloiden ja yhä kukkuloiden taa... Eikö niin? Eikö teidänkin +mielestänne ole niin? + +Niin, niin jotain semmoistahan hänkin tunsi. Vaan ei hän voinut siihen +vastata ... pelkäsi äänensä vapisevan. Mutta hän tunsi, että ylioppilas +lausui hänen sisimmät tunteensa. Vaan vaikka hän sen tunsi ja vaikka +sitä ajatteli ja sen ymmärsi, kulki vieressä ja sekaantui yhteen +toinenkin tunne, se, että hän oli ikäänkuin hänen syliinsä suljettu, +joka hänen takanaan seisoi. Ja kun ylioppilas päätään käänti ja antoi +kätensä liukua pitkin sinistä kaukaisuutta, seurasi silmä sitä, mutta +näki samalla valkoisen lakinkin, hulmuavan sametin ja mustan tukan, +joka oli korvan juuressa kähertynyt ja jota tuuli värisytti. + +--Eikö niin ... eikö teilläkin ole samaa tunnetta? + +--On ... kyllä minulla on. + +--Siis ymmärrätte tuon, kuinka mieli suurissa lennähdyksissä haluaa +kukkulain yli ... aina pitemmälle ... kauas kohti kapenevaa +kaukaisuutta? + +--Niin, tai kohota kuin lintu ylös pilviä kohti ja niiden läpikin ja +sieltä alas... + +--Se on sama tunne ... te siis ymmärrätte sen ... harva nainen sen +ymmärtää. + +Elli uskalsi katsoa häneen ja hakea silmillään kiinni hänen +silmäyksensä. Mutta ne yhä vain ahmivat suurta avaruutta, häneen +kääntymättä. Ja Elli antoi hänen katsella maisemaa edessään. Itse +tarkasteli hän salaa häntä. + +Ja kun hän tarkasteli, kasvoi ylioppilas tuossa hänen silmissään, +kasvoi, jalostui ja muuttui miltei ylevämmäksi olennoksi. Oli kuin +olisi tuo raitis pohjatuuli häntä hienonnellut, sorvaillut ja +somistellut. + +Molemmat vaipuivat he katselemiseen ja olivat kauan aikaa vaiti. Tuuli +vain yhtämittaa humahteli tapulin rakennuksissa. + +--Oletteko huomannut, sanoi sitten Elli, kuinka yht'äkkiä, kun avaroita +näköaloja katselee, ei tee mieli puhua, vaan ikäänkuin väsyy ja vaipuu +äänettömyyteen? Eikä henno lähteä pois ... on vain ja katsoo. + +Ylioppilas ei näyttänyt kuuntelevan, mitä Elli sanoi. Mutta Elli tunsi, +että hän olisi voinut sanoa paljon ja selvästi siitä samasta tunteesta +... ja sanoilla, jotka sattuivat ja tarkalleen kuvasivat sitä, mitä hän +tunsi. + +Ylioppilas veti pitkän henkäyksen, ojensihe ja vei kätensä ulospäin +avaruutta kohti. + +--On se sentään hauskaa ... äärettömän hauskaa! + +--Mikä? + +--Olla vapaa ylioppilas, vapaa kuin taivahan lintu ... tulla milloin +tahtoo ja taas lähteä, kun haluttaa, eikä mikään sido. Rientää ulos +avaraan maailmaan ... ulos avaraan maailmaan! Eikö niin? Ettekö +ymmärrä, kuinka hauskaa se on? + +Elli ei siihen vastannut. Mutta hänestä tuntui, että hän ikäänkuin +heräsi hyvästä unesta. Ja hänen ilonsa ja innostuksensa oli samassa +mennyt. Tapuli luhistui maan tasalle. Kaikki ympärillä pieneni ja +litistyi. Hänestä itsestään tuntui kuin olisi ollut kahle jalassa. + +--Eikö jo mennä, sanoi hän raukeasti. + +--Niin, mennään vain ... johan olemme tämän nähneetkin... Ja laulellen +alkoi ylioppilas panna luukkuja kiinni. + +--Milloin te jo lähdette? kysyi Elli pois kulkiessa. Ei voinut +pidättäytyä sitä kysymästä. + +--En tiedä, ehkä jo huomenna ... täytyy käyttää kesää hyväkseen ... se +on lyhyt, kovin lyhyt ... täytyy siis siitä oikein nauttia. + +Elli ei puhunut siihen sanaakaan, mutta ylioppilas yhä jatkoi samaan +suuntaan. + +--Te ette voi käsittää, kuinka hurmaavaa on matkustaa ja nähdä maailmaa +yhä uusissa muodoissa edessään... Ettekö ole koskaan matkustanut? + +--En muuta kuin täältä kaupunkiin. + +--Ei se ole mitään sen rinnalla kuin minä ... minä en muuta haluaisi +maailmassa kuin yhä olla rientämässä ... minusta ei voisi olla +onnettomampaa kuin täytyä kaiken ikänsä yksissä paikoin asua. + +--Vaan kun täytyy... + +--Jokaisen ihmisen pitäisi kuitenkin koettaa edes jonkun kerran +elämässään päästä irtautumaan. Muutoin kaikki mielikuvitus, kaikki +tunteet kuihtuvat ja kutistuvat ja kuolevat. + +Kun Elli oli ääneti, vaikeni ylioppilaskin. Ja niin he tulivat mitään +puhumatta pihaan. + +Herrat istuivat verannalle totia juomaan. + +Elli nouti ompeluksensa, ja hänkin tuli siihen vähän loitommalle +istumaan. Hän kuuli isän ja herrain puhelua, mutta ei itse ottanut +siihen osaa. Ylioppilas ei lähdöstään puhunut, vaan kertoi siihen +sijaan entisistä matkoistaan. Nauroi vähän väliä ja innostui. Elliä ei +mikään naurattanut. Yht'äkkiä hän oli tullut välinpitämättömäksi ja +melkein veltoksi kaikesta. Kaikki oli nyt jotenkuten ikäänkuin värinsä +muuttanut. Tai oikeammin oli entinen harmaa väri tullut takaisin joka +esineeseen. Niissä oli ollutkin semmoinen omituinen loisto näinä +päivinä. Ei hän jaksanut kuulla herrojen puheita. Jätti työnsä +istuimelleen ja meni hitain, raskain askelin kamariinsa ja katseli, +ohimo käden varassa, kauan ulos puutarhaan ja rantaan. Istui siinä +liikkumatta, kuinka kauan lienee istunut. + + + + +XVII. + + +Kun Elli seuraavana aamuna nousi ylös, kohtasi hän ylioppilaan +eteisessä. Hänellä oli jalassaan pitkävartiset saappaat, ja hän +laitteli matkalaukkuaan. Elliä hän tervehti hauskasti ja +tuttavantapaisesti, niinkuin eilenkin aamupäivällä. + +Samassa tuli isäkin siihen. + +--No, mitäs hommia teillä on ... matkalle lähtevän näköinen? + +--Niin, johan on aika lähteä. + +--Minne on semmoinen kiire? + +--Suureen avaraan maailmaan ... ei ole mitään varmaa määrää ... sinne +menen, minne tie parhaiten vie. + +--No, mutta eihän aamiaista syömättä. + +--Kiitoksia vain! + +Elli ei saanut ruokapöydässä mitään kulutetuksi. + +Ylioppilas puheli kaikkien kanssa iloisesti ja huolettomasti. Ja koko +ajan etupäässä siitä, kuinka hauskaa on olla vapaa ja kulkea sinne, +minne halu vetää. + +Ellin täytyi kesken syöntinsä nousta ja mennä kamariinsa. + +Siellä hän oli niin kauan, kun kuuli isän häntä kyselevän. + +--Herra Kalm lähtee ... tule heittämään jäähyväisiä... + +Ellin kasvot olivat itkettyneet, ja hän näki, että muut sen huomasivat. +Lieneekö ylioppilaskin sen nähnyt, sillä hän ei uskaltanut katsoa häntä +silmiin. + +Lähtevä heitti hyvästinsä, ja Ellistä tuntui, että hän puristi hänen +kättään. Mutta ehkä hän vain niin kuvitteli. + +Sitten menivät kaikki ulos. Elli taisteli kauan siitä, menisikö hänkin, +mutta ei kuitenkaan voinut olla menemättä verannalle. Ylioppilas istui +jo rattailla. + +--Eikö matka sovi täältä kautta vielä tänä kesänä? kysyi isä. + +--Ehkä sopii ... en tiedä varmaan ... vaan on se hyvin mahdollista. + +--Jos sopii, niin terve tulemaan meille! + +--Kiitos vain! + +Hän kohotti lakkiaan, ja hevonen lähti liikkeelle. Jo oli pannut +lakkinsa melkein päähän, kun huomasi Ellin verannan ikkunassa. Kohotti +sitten vielä hänellekin. Hevonen kiskaisi juoksuun. Ylioppilas vähän +horjahti taapäin ja tarttui ohjaksiin. Ja kohta ei erottanut pölystä +muuta kuin valkoisen lakin ja hevosen vilkkuvat kaviot pyörien välitse. +Sitten katosivat nekin tien käänteeseen. + +Ja yhteen hämärään lauttaan suli Ellin silmissä ikkuna, vihreä pihamaa, +käytävän koivut ja punainen portti. + + + + +XVIII. + + +Niinä päivinä, kun ylioppilas Kalm oli pappilassa, oli ikäänkuin uusi +tuores nuoruuden puuska olisi puhaltanut koko tuon vanhan talon läpi. +Ja niin oli, kuin olisi taivaskin siltä kohdalta kohonnut tavallistaan +korkeammaksi, ilma raitistunut ja maailman rajat laajenneet. + +Mutta kun ylioppilas oli pihasta ajanut ja viimeinen pöly maantiellä +asettunut entisille aloilleen, laskeutui kaikki taas vanhoilleen, +painautui kokoon entistään alemmaksi ja ummehtui tavalliseen ahtaaseen +piiriinsä... + +Illalla samana päivänä pakeni Elli koivikkolehtoon, joka kasvoi vähän +matkaa pihasta järven rannalla niemessä. + +Pohjatuuli puhalteli hiljalleen tummansinistä selkää pitkin ja huokaili +viileästi ja puhtaasti ruohoissa ja lehvissä. Oli kuin olisi yhä +valkeammaksi huuhdellut koivujen valkeita runkoja, joihin päivä +levollisesti laskevalta taivaalta paistoi. Kaikki oli kiihkotonta ja +välinpitämätöntä, eniten kaikista tuo verkalleen tulevien laineiden +ontonkolea loiskina rantakivillä. + +Elli istui kaatuneen puun rungolla lähellä rantaa. Ei jaksanut pitkään +aikaan ajatella mitään eikä jännittää mieltään mihinkään. Oli itkenyt +silmänsä tulehduksiin ja poskensa polttaviksi. Täällä sai tuuli niitä +valtoineen viihdytellä. Tietämättä tahtomatta näki hän vain sinisen +pinnan ja mustanvihreät saaret. + +Mutta pohjoistuuli teki tehtävätään ja huuhteli vähitellen hänen +mielialansa ympäristön sointuun. Ja hän heräsi ajattelemaan ja +huomaamaan sitä mukaa kuin tuuli jäähdytteli silmät ja posket. Silmä +alkoi seurata venhettä, joka saaren takaa ilmestyi ja pyrki toista +saarta kohti. Se katosi sen taa, eikä muita venheitä näkynyt. Mutta +muurahaisia kiipeili ylös ja alas sen koivun valkoista pintaa pitkin, +jonka juurella Elli istui. Hän kulki silmällään muutamien mukana, jotka +kuljettivat itseään monta vertaa suurempaa kuormaa. Katseli sitä ja +ajatteli muurahaisten kohtaloa. Tuntui niin omituiselta, että +maailmassa on ihmisiä ja että siellä sitten on tuollaisia olennoita, +joilla on omat hommansa ja omat muista riippumattomat rientonsa. Mitä +vartenhan ne rientävät ja mitä varten puuhaavat? Ja mikähän on +niidenkin tarkoitus? Mitä varten ne ovat olemassa? + +Mitä varten hän itse on olemassa?--se kysymys tuli sitten. Mutta se ei +tullut kiihkoisena kysymyksenä, eikä siihen vastausta tarvittu. Ei +tullut pilkalla eikä ivallakaan. Surullisena huokauksena se tällä +kertaa tuli, laimeana arveluna pääsi mielestä. + +Mutta yht'äkkiä ja melkein säikähdyttävän pian tunki tunkemalla päälle +koko hänen olentonsa, tuon, joka vasta oli mennyt. Tulvimalla tulvi +vastaan ulkomuoto, puhetapa, pienimmätkin piirteet, hattu, tukka ja +silmät... Missä hän nytkin lienee? Mahtaa ajaa kaukana jossain tien +käänteessä, iloisesti laulellen ja huolettomasti kärryihin nojaten... + +Ja matkustaa suurta maailmaa kohti ... suurta maailmaa kohti, jättäen +taaksensa pienen. + +Huomaamatta alkoivat siinä kyyneleet vuotaa. Mutta ne eivät päässeet +kuin puoliposkeen... + +--Ei tämä kelpaa ... täytyyhän minunkin jotain... Toinen menee ja +toinen jää ... eikähän siinä ole sen enempää! + +Ellillä oli ollut risunkappale kädessään. Hän katkaisi sen kahtia, +heitti palaset maahan ja nousi räväkästi ylös. + +Nousu tuntui ikäänkuin puolelta päätökseltä. Niinkuin olisi sen tehtyä +ollut jotenkin pakko siihen, että täytyy tyytyä elämään, semmoisena +kuin se nyt kerran on ... itse jäädä ja antaa niiden nurkumatta mennä, +jotka menevät. + +Mutta pihaan käydessä oli kuin olisi ollut mielessä jonkinlainen +katumus. Tuntui siltä, kuin olisi heittäytynyt alaspäin liukumaan, +ennenkuin viimeinen pitelevä sormi oli hervonnut. + +Hän tuli pihaan. Kyytipoika oli palannut ja riisui hevosta. Isä häneltä +kyseli. + +--Veitkö monta väliä? + +--Kaksi minä häntä vein. + +--Mitäs se tuumaili? + +--Ei tuo niin mitään ... lauleli pitkin matkaa. + +--Vai niin ... kävelikö törmissä? + +--Milloin käveli, milloin retkotti selkä kenossa. + +--Vai niin ... antoiko juomarahaa? + +--Antoi markan. + +--Ähäh!-- + +Lauleli pitkin matkaa! ajatteli Elli. + +Samassa tuli siihen äiti. + +--Eikö minulle olisi jotain tekemistä? kysyi Elli. + +--Olisi karviaismarjapensaiden siivoilemista puutarhassa, mutta ne +taitaa pistellä kovin... + +--Ei se tee mitään! + + + + +XIX. + + +Ja Elli meni puutarhaan ja kuukistui karviaispensaiden kupeelle niitä +puhdistelemaan. Taitteli kuivia varsia ja antoi okaiden revellä +käsiään. Tahallaan ei varonut ja melkein nautti siitä, että pisti. Oli +osaksi suloistakin ajatella tuota, että hän näin painautuu maata +vasten, ei katsokaan taivaalle eikä huoli sen korkeudesta ... rupee +muurahaiseksi. Ja mitä ne silloin liikuttavat häntä taivaan korkeudet +ja avarat maailmat ja ne, jotka siellä rientävät? Rientäkööt! Hän on +luotu sinne, missä on, ja siellähän hänen täytyy olla... + +»Ihminen on maan myyrä ja nainen on työjuhta.»--Se oli sanottu jossain +kirjassa, jonka hän joskus oli lukenut. Totta kai se oikein oli, koska +kirjassa niin sanoi? + +Ja siis hän penkoo, tahtoo tahallaankin maata vasten painua! Sehän on +hänen--kutsumuksensa! + +Siinä oli jo ivaa tuossa, ja se kasvoi, ja sitä keräytyi yhä tiukempaan +sydämen alle. Sitä enemmän raastoi ja repi Elli marjapensaita. + +Portti narahti, ja maisteri tuli hiljaa kävellen sinnepäin, missä Elli +kitki. Hän oli tarkastelevinaan lavoja ja kukkasia. Taittoi +herneenpalon ja kuului sitä pureskelevan. Elli kuuli hänen lähenevän. +Näytti siltä, kuin hän olisi tahtonut tulla puhelemaan. Mutta Elliä ei +mikään tällä kertaa niin vähän haluttanut. Mitä heillä olisi toisilleen +puhumista? Ei mitään, ainakaan ei hänellä. + +Elli kääntyi niin poispäin kuin mahdollista eikä ollut huomaavinaan +maisterin rykimisiä. + +--Neiti on ruvennut maantyöhön ... enkö minä voisi olla missään +suhteessa avullisena? + +--Tekö? Mitäs te voisitte? + +--Ehkä olisi jotain ... minä rakastan kovasti puutarhatyötä ... +neuvokaa nyt minulle jotain. + +--En minä tiedä mitään ... kysykää äidiltä. + +--Eikö tuo käy kipeästi käsiin, kun noin revitte varomattomasti? + +--Mitäs se kävisi... + +--Pidättekö karviaismarjoista? + +--En. + +--Viinimarjat ovat minustakin parempia. + +Siihen ei Ellin mielestä tarvinnut välttämättömästi vastata. Koko +aikana ei hän päätään kääntänyt ja koetti yhä asettua niin, että tuli +selin maisteriin. + +--Enkö saa noutaa päivänvarjoa ... aurinko paahtaa teitä niin kovasti. + +--Eihän se paahda, kun on kohta laskemaisillaan. + +--Laskemaisillaanko? ... eihän se vielä ole hetikään ... katsokaa, +kuinka paljon se on ylhäällä vielä! + +Monta kertaa oli ollut pitkänlaisia äänettömyyksiä. Nyt tuli muita +pitempi, ja Elli toivoi maisterin jo lähtevän. + +--Näistäkö kukkasista te aina laitatte kukkavihkoja? + +--En minä laita mistään. + +--Vaan laitoittehan te... + +Elli nousi lähteäkseen, kun huomasi, ettei kysymyksistä loppua tullut. +Maisteri tuli vähän aikaa harhailtuaan hänkin pois. + + * * * * * + +Samanlaista tuttavuuden tekoa kesti tästä lähtien melkein joka päivä. +Maisteri tunkeutui Ellin seuraan kohteliaisuuksillaan ja kysymyksillään +ja neuvoillaan. Neuvot koskivat etupäässä niitä kirjoja, joita hän näki +Ellin lukevan. + +--Saanko luvan kysyä, mitä kirjaa neiti lukee? + +Elli ei vastannut heti, ja maisteri kumartui lukemaan kirjan selkää. + +--Walter ... Scott ... »Talis ... maani», tavaili hän. Walter Scott on +hyvä kirjailija, etenkin nuorisolle ... minä olen lukenut useita hänen +romaanejaan ... tätä en ole lukenut ... onko tämä hyvä? + +--En tiedä. + +--Mutta mikähän siihen on syynä, että kaikissa romaaneissa ja +kertomuksissa puhutaan niin paljon rakkaudesta ... ja ne päättyvät aina +naimisilla ... saa olla varma siitä, että kun kaksi nuorta esiintyy, +tyttö ja poika, niin ne kohta rakastuvat ja lopulta niistä tulee pari. +Onkohan todellisessakin elämässä sillä tavalla? + +Maisteri katsoi syrjästä Elliin ja hymyili toisella silmällään. Elli +nousi taaskin ja muutti johonkin toiseen huoneeseen. Ja kun maisteri +vähän ajan kuluttua käveli jälessä, täytyi Ellin mennä jonnekin ulos +lukemaan. Mutta maisteri ei mitään epäkohteliaisuuksia huomannut, eikä +Ellikään lopulta välittänyt mennä. Istui paikoillaan, luki ja antoi +hänen puhua aikansa. Vastasi, jos viitsi, useimmittain oli vaiti. + + + + +XX. + + +Tuli syksypuoli ja sateiset säät, eikä voinut ulkona elää. Taivas +ruuhotti melkein maata myöten, raukaisi mielen ja masensi kaiken halun +olla ketään vastaan ja sitä kenellekään näyttää. + +Isä ja äiti olivat lisäksi vielä erittäin ystävällisiä maisterille, isä +varsinkin. Kiitteli häntä Ellille melkein joka kerta, kun olivat +yhdessä istuneet ja maisteri oli jonnekin poistunut. + +--Hän on suorittanut papintutkintonsa erittäin loistavilla +arvosanoilla, sanoi isä. Olisi hänellä ollut päätä lukea filosofian +maisteriksikin ... ja lapsena oli hänen ihanteensa tulla lääkäriksi, +mutta hän valitsi maineettomamman papin uran, kun se oli hänen äitinsä +tahto. Omilla varoillaan hän koulutti itsensä, ja nyt hän lähettää +puolet palkastaan vanhalle äidilleen. + +--Kuka sitä on kertonut? kysyi Elli. + +--Kukako? Hän itse ... sinä kysyt, niinkuin olisi siinä jotain +epäiltävää, että hän itse on sitä kertonut. Ei mitään! Hän on kunnon +mies, ja minä voin rauhassa antaa kaikki toimet hänen huostaansa. + +--Niin, kyllä hän on suurena apuna isälle, sanoi äitikin. + +Elli ei tahtonut väitellä. Mutta hän ei saanut itseään siitä +innostumaan, että apulainen oli ruvennut papiksi, vaikka olisi voinut +lukea maisteriksikin. Hän vain ompeli mitään vastaamatta ja kun otti +rihmaa kerältä, katsahti hän ulos ikkunasta jonnekin tyhjään ilmaan ja +ajatteli muita asioita. + +Mutta kun isä kerran oli maininnut, että apulainen ylioppilasajallaan +usein oli nälkääkin nähnyt, silloin kohosi Ellinkin pää, ja illallista +syödessä yhdytti hän itsensä yht'äkkiä apulaista tarkastelemasta. Ehkä +on hänessä sentään jotakin omituista ja erinomaisempaa tuon tavallisen +ulkomuodon takana? Mutta jos on, miksei sitä milloinkaan sieltä tule +näkyviin? Miksei hän koskaan puhu mitään erinomaista ... miksi aina +vain sitä samaa, jota kaikki muutkin! + +Kerran huomautti hän siitä äidille, ja äitikin sen myönsi, mutta sanoi, +että hänellä saattaa olla paljon yleviäkin mielipiteitä, vaikka hän ei +niistä puhu. + +Elli jäi siihen, että saattaa olla, ja oppi vähitellen häntä sietämään, +niin että joskus aloitti lyhyen puhelunkin hänen kanssaan. + +Mutta ikävä hänen oli kovasti niinä aikoina. Ja usein hän istui pitkät +illat katsellen ulos puutarhaan, jossa kellastuneita lehtiä karisi, ja +ulos salmelle, jossa rumat säännöttömät laineet sitä pengoskelivat... + +Eikä hänkään luultavasti enää tule! Johan kesä on loppuun kulunut eikä +siis hänen matkansa sopinut enää tänne. + +Kerran kun Elli taas istui ajatuksissaan, kasvot melkein +ikkunanruudussa kiinni, kuuluivat isän askelet salista. Hän raotti +ovea, ja takana seisoi apulainen valkoisessa huivissa. + +--Täällä hän on... Maisteri tahtoisi puhella sinun kanssasi, Elli, +eräästä asiasta... Ole hyvä ja käy vain sisään. + +Isä meni ja painoi suojelevalla hymyllä oven puoleksi kiinni. + +Elli nousi ylös eikä tiennyt, mitä tehdä. Heti aavisti hän jotain +erinomaista ja aikoi mennä, mutta kumosi samassa sen sillä, että se ei +voi olla mahdollista. Ja niin hän jäi järjestämään kirjoja pöydällään. + +Apulainen rykäisi pari kertaa. + +--Teidän isänne suostumuksella, alkoi hän vihdoinkin, pyytäisin saada +puhua kanssanne eräästä asiasta, jonka asian ehkä aavistatte ... vai +ettekö? + +--En minä tiedä, mitä te tarkoitatte! + +--Isällänne ei ole mitään sitä asiaa vastaan ... eikä äidillänne +myöskään ... Minä olen miettinyt ja tullut siihen vakaumukseen, että +te ... eikä kukaan muu... se, jonka Jumala on minulle suonut ... ja jos +te itse... + +Elli oli mennyt ikkunan eteen ja seisoi siinä selin maisteriin. Nyt hän +teki liikkeen lähteäkseen pois. + +--Elkää menkö, ennenkuin olette vastannut, ettekö voi tulla +kumppanikseni elämän tiellä. + +--Elkää kysykö ... en minä ... antakaa minun olla! + +--Te ette ehkä vielä ole oppinut minua rakastamaan ... vaan ehkä +kuitenkin saan elää siinä toivossa, että joskus ... kun opimme +tuntemaan... + +Elli oli seisonut siinä niin kauhistuksissaan, että oli vähällä ollut +kirkahdus päästä tulemaan. Mutta kurkkua kuristi samalla niinkuin +kouralla. + +Puhuessaan hän tunsi apulaisen häntä takaapäin lähenevän, ja hänestä +oli, niinkuin olisi tuo tahtonut tehdä hänelle jotain sanomattoman +pahaa. + +--Sallikaa minun kuitenkin toivoa, että edes vuoden päästä ... tai +vaikka kahdenkin... + +Ääni oli aivan korvan juuressa, ja samassa tarttui lämmin, hikinen käsi +Ellin oikeaan kalvoseen, jolla kädellä hän puristi tuolin selustinta. + +Hän riipaisi sen kiivaasti irti ja kiiruhti ulos saliin ja sieltä +keittiökamariin. Aivan voivuksissa vaipui hän täällä tuolille, ja koko +hänen ruumiinsa vapisi. Mutta kun hän kuuli isän ja apulaisen äänet +isän kamarista ja kun hän oli kuulevinaan, että ne sieltä tulivat, +pakeni hän toista tietä takaisin omaan huoneeseensa. + +Ensin ei hän oikein käsittänyt, mitä oli tapahtunut. Mutta kun hän +kaiken muisti, kuinka oli käynyt ja kuinka hän oli ollut, rupesi häntä +harmittamaan hänen oma käytöksensä. Miksi hän oli ollut niin hullu ja +niin tyhmä, ja miksei hän rauhallisesti ja kylmästi sanonut, että se on +mahdotonta ... ettei siitä voi tulla mitään ja että hän suorastaan +kieltää... + +Mutta nyt hänen pitää mennä ja sanoa se ... heti kohta! Ja hän nousi +mennäkseen. + +Mutta silloin tuli äiti huoneeseen. Elli näki, että hän tuli tästä +asiasta puhumaan. + +--Onko maisteri sinulle jotakin puhunut? + +--On. + +--Mitä sinä vastasit? + +--En minä juuri mitään ... minä olin hullu, hassu, mieletön ... vaan +nyt minä menen ja sanon hänelle heti paikalla! + +--Kuule, Elli, miksi sinä olet niin kiihkoissasi ... mitä sinä aiot +hänelle sanoa? + +--Mitäkö! Minä tietysti sanon, etten voi häntä koskaan rakastaa ... en +koskaan ... ja nyt minä menen! + +--Odotahan nyt ... elä mene ... rauhoituhan ensin ja istu tähän +tuolille. + +Elli istuutui väkinäisesti ja punoi lakkaamatta nenäliinaa käsissään. + +--Mutta miksi sinä et voi häntä rakastaa? sanoi äiti vähän ajan +perästä. + +--Siksi, etten voi! + +--Mutta ehkä aikaa myöten voit ... eikähän sillä niin kiirettä olekaan. +Jos rukoilisit Jumalaa, että hän sinua opettaisi hänestä pitämään. +Onhan hän hyvä ja kunnollinen mies. Ja mitä sinä sitä paitsi muutakaan? +Jonkun kanssahan sinun täytyy sinunkin kerran mennä naimisiin ja saada +turvaa maailmassa. + +--Jos menen naimisiin, niin menen jonkun kanssa, jota oikein rakastan. + +--Sinä, tyttö parka, et tiedä, että maailmassa hyvin harvoin tyttö saa +sen, jota oikein rakastaa ... usein hänen täytyy tyytyä siihen, jota +voi sietää. + +Elli herkesi punomasta nenäliinaansa, ja kädet vaipuivat +liikkumattomina helmaan. Hänellä ei ollut niin paljon kokemusta kuin +äidillä, mutta hänestä tuntui kuitenkin, kuin äiti olisi ollut oikeassa +... siinä, näet, että tyttö harvoin saa sen, jota oikein rakastaa. + +--Ehket sinä vielä päätä sinne etkä tänne ... ehkä mietit vielä... + +--Mutta kuinka voi elää naimisissa, jos ei rakasta? + +Äiti hymyili surullisesti... + +--Saa luvan voida ... ja näkyy sitä vain voivan. + +Äiti lähti, ja Elli jäi siihen aivan sekaisin kaikesta. + +Vähän päästä raotti isä salin ovea ja tuli sisään. Hän hymyili ja +taputti Elliä päälaelle: + +--Elä ole noin onnettoman näköinen ... se ehkä tuli liian odottamatta, +mutta elä ole milläsikään, kyllä se menee ohi ... maisteri sanoi, ettet +hänelle mitään varmaa vastausta antanut, mutta eihän sillä kiirettä +olekaan. Nuorihan sinä oletkin vielä, ja kyllä hän mielellään suostuu +odottamaankin ... niin todellisesti hän sinua rakastaa, lapsukaiseni. + +Isä käveli pari kertaa tyytyväisenä lattian yli ja meni sitten saliin +takaisin ja sieltä omaan kamariinsa. Elli tunsi, että nyt hänen olisi +pitänyt sanoa se ja pyytää isää puhumaan maisterille. Mutta hän ei +saanut sanoja suustaan, ennenkuin isä jo oli salissa. Ja niin se jäi +sanomatta sinä päivänä. + +Eikä ollut rohkeutta tehdä sitä seuraavinakaan päivinä. Asian ratkaisu +siirtyi yhä kauemmaksi, ja sitä mukaa kävi sanominen yhä vaikeammaksi. + + + + +XXI. + + +Maisterin kanssa täytyi Ellin olla yhdessä niinkuin aina ennenkin, ja +kun maisteri ei enää koskaan pyrkinyt häntä aluksi puhuttelemaan ja kun +hän, jos sattuivat kahden kesken joutumaan, aina lähti pois jonnekin, +niin Elli vähitellen tähän tilaansa tottui. Illalla oli hän kyllä usein +aivan varma siitä, että hän huomenna aamulla sen sanoo, mutta aamun +tultua oli niin valoisaa, että pelkäsi punastuvan ja hämmentyvän, ja +kaikki kävisi silloin niin kankeasti ja ehkä loukkaavastikin. Ja niin +ei hän olisi tahtonut sitä sanoa ... vaan hienosti, varovaisesti ja +lempeästi, mutta samalla varmasti ja päättäväisesti pitäisi sen +tapahtua. Sillä maisteri oli tullut surullisemmaksi ja muuttunut +ikäänkuin hienommaksi. Niin että Ellin tuli häntä välistä melkein kuin +säälikin, kun tapasi hänet istumassa pää käsiin painettuna; ja katse +oli silloin arka ja pelkäävä, miltei nöyräkin, kun hän päänsä nosti. +Eikä Elli olisi mitään niin sydämestään suonut, kuin että hän olisi +tullut onnelliseksi ja tyytyväiseksi--jonkun toisen kanssa. + +Eräänä pyhänä oli Elli ehtoollisella, ja maisteri piti rippipuheen. +Elli häntä tarkasteli koko ajan. Oli siinä hänen mielestään jotain +vakavaa ja juhlallistakin, kun hän seisoi musta kauhtana päällä vasten +valkeaa alttariliinaa. + +Ja kun hän ehtoollista jakoi, kulki arvokkaasti ja sivulleen katsomatta +miehestä mieheen ja sanoi jakamissanat kullekin rippivieraalle syvällä +rintaäänellä, niin vaimot Ellin kahden puolen ääneensä itkivät, ja +hänelle itselleenkin tietämättään ilmaantui kyynel silmään. Ja sillä +kertaa näytti maisterista kadonneen tuo tavallinen jokapäiväisyys, joka +hänessä Elliä eniten kaikesta vaivasi. + +Päivällistä syödessä samana pyhänä tarjosi Elli hänelle yht'äkkiä +leipäkorin. Maisteri katsahti häneen ikäänkuin kummastuen, ja Elli +hämmästyi ja punastui siitä. + +Tähän asti hän oli aina koettanut osoittaa niin vähän ystävällisyyttä +ja kohteliaisuutta kuin suinkin. + +Isä sen sijaan kantoi melkein käsillään maisteria. Ja nimitteli heitä +toisilleen ja kohteli niinkuin puoleksi kihlatuita. Juotti heillä +sinun-maljankin. Maisteri kutsui sen jälkeen Elliä nimeltä ja Elli +koetti välttää kutsumasta maisteria miksikään. + +Talvi tuli, tuli lunta, pakkasta ja helisevä keli. Isä oli ostanut +kauniin hevosen ja mukavan reen ja toimitti maisterin ja Ellin kahden +kesken ajamaan. Elli meni ajamaan, mutta kummasteli joka kerta, kuinka +hän todellakin oli voinut mennä. Mutta niin se aina tapahtui, ettei hän +isän mieltä pahoittamatta ja ikävyyksiä aikaan saamatta olisi voinut +kieltää. He ajoivat hauskaa maantietä, jonka molemmin puolin levisi +sileät hanget ja kohosivat huurteiset koivut. He ajelivat pitkät +matkat, ja silloin oli pakko jotain puhella. Matkan varrella olevien +esineiden ympärillä se kuitenkin vain liikkui, koski taloja, hevosta ja +vastaan tulevia ihmisiä. + +Mutta pinnistys ja jäykkyys Ellin puolelta sen johdosta kuitenkin +vähitellen poistui. Ja reen liukuessa eteenpäin ja aisakellon hauskasti +helistessä tuli hetkellinen reippaus mieleen, niin että melkein halusi +jotain ratkaisevaa saadakseen heittäytyä tuohon elämään, joka +luultavasti kuitenkin kerran tulisi elettäväksi ja jota välistä +ikäänkuin odotti saadakseen nähdä, mimmoista se olisi. Tulla yht'äkkiä +rouvaksi, papin rouvaksi, ehkä ruustinnaksikin, sitä hän silloin +tällöin hassuuden vuoksi kuvitteli, ja suukin meni sitä ajatellessa +hymyyn. + +Mutta ei maisteri suoraan tästä asiasta koskaan puhunut, välistä vain +kaukaisesti viittaamalla. Eikä kukaan muukaan puhunut. Mutta kaikista +kuitenkin näkyi, että he hänen suhteensa pitivät jotain ikäänkuin +päätettynä asiana. Vastaantulijatkin tervehtiessään hymyilivät +merkitsevästi. + +Ja kun tultiin kotiin sellaisilta retkiltä, hymyili isä salaperäisesti +ja kyseli, missä _he_ olivat olleet ja oliko _heillä_ ollut hauska. + +Kun Elli tuon otti mitään virkkamatta vastaan, tuntui siltä, että +häneltä päivä päivältä katosi oikeus kieltää, jos häneltä jotain vielä +vaadittaisiin. + +Tuollaisina kirkkaina talvi-aamupäivinä, kun sitten noin oli ajelemasta +tultu ja astuttu ruokasaliin, jossa kahvipöytä odotti hauskoine +valkoisine kattimineen ja jossa isä tyytyväisenä keinutuolissaan istuen +piippuaan poltti ja äitikin miltei iloisen näköisenä sukkaa kuteli, +semmoisina hetkinä herahti mieli yht'äkkiä helläksi ja rakastavaiseksi. +Hän tarjosi iloisesti kahvia kaikille ja istuutui huolettomasti pienen +sohvan toiseen nurkkaan, jonka toisessa nurkassa istui maisteri. + +Mutta päivällisen jälkeen ja illan alkaessa riutua surulliseksi ja +ikäväksi täytti kalvava suru rinnan. Oli kuin olisi ollut ikäänkuin +kala kierrettynä suureen apajaan, joka hyvin hiljalleen supistui yhä +ahtaammaksi. Olisi pitänyt hypätä yli jostain, mutta kun alkoi etsiä +sitä kohtaa, mistä mennä, ei rajaa näkynyt, eikä tiennyt, mistä +hypätä... + + +Semmoisina iltapäivinä istui Elli pitkät hetket kamarinsa ikkunassa ja +katseli ulos kylmään ilmaan, jokin kirja lukemattomana polvellaan. +Paljon oli lunta puutarhassa, ja sieltä täältä harrotti vain muutamia +karviaismarjapensaiden ja vatun varsia hangen alta. Venheet oli pantu +kumolleen nuottakodan kupeelle, vahva nietos päällään. Salmella ajaa +kituutteli joku viluinen matkamies. Päivä pilkotteli laskemaisillaan, +ja kylmän keltainen puna jäi siitä vähäksi aikaa etelään, yhä heiketen. +Sitä vastaan kuusien latvat toisella puolen salmen näyttivät mustilta +ja jäätyneiltä. Ylempänä taivaalla harhaili yksinään joku kylmän +haalakka pilvi, jota laskeva päivä vielä valaisi. Semmoisia pilviä +Ellin silmä aina etsi, ja niitä hän katseli, kunnes pimeni. + +Eikä hän juuri mitään ajatellut eikä mitään tuntenut. Koko olennon +valtasi herpoontuminen ja välinpitämättömyys kaikesta siitä, mikä oli +ollut ja aikoi tulla. Olisi voinut ottaa vastaan mitä hyvänsä ... kun +ei kuitenkaan elämässä tainnut toinen olla toistaan parempaa. + +Hipumalla hipui mieleen kuitenkin tunne siitä, että jos _hän_ olisi +täällä, tuo, jonka matkat eivät tänne toista kertaa osuneet ja joka +jossain riensi, missä lienee rientänyt, jos hän sattumalta tulisi ja +ilmaantuisi!--niin vaikkei hän välittäisikään sen enempää ... niinkuin +tietysti ei välittänytkään ... mutta kunhan vain saisi nähdä hänet, +niin pelastuisi... + +Eräänä sellaisena iltana tuli isä ruokalevoltaan ja kertoi haukotellen +tietävänsä uutisen. + +--Minkä uutisen? kysyi Elli edelleen ulos katsellen. + +--Sanomissa seisoo, että se ylioppilas Kalm ... joka täällä kävi mennä +kesänä ... että se on matkustanut useammiksi vuosiksi ulkomaille. + +Elli ei kysynyt, minne eikä mitä varten? Vapiseva, pidätetty huokaus +pusersi vain rintaa, ja pari kertaa kierrähti kyynel silmässä ja kuivi +siihen. Tuntui, kuin olisi pitänyt äärettömästi itkeä, mutta että +kyyneliä puuttui. + +Eikö sitten häntä kukaan ajattele eikä hänestä välitä? Eikö kukaan koko +avarassa maailmassa? + +Isä oli kävellä köpästellyt takaisin muihin huoneisiin. Jonkun ajan +kuluttua kuuluivat maisterin askeleet isän huoneessa liikkuvan ja +sieltä lähenevän salin yli Ellin kamarin ovea kohti... Elli ne kuuli ja +tunsi ne eikä noussut ylös. Oli, kuin olisi hän melkein niitä +odottanut... + +Muita kun maisteri avasi oven, liikahti mielessä lyhyeksi hetkeksi +ajatus kalasta, jonka ympärille nuotta on niin kireälle kiertynyt, +ettei juuri muuta ole jälellä kuin heittäytyä pohjukkaan ja antautua. + +Se ajatus katosi kuitenkin samassa kuin tulikin. + +Mutta kun tuo asia oli tapahtunut, ilmaantui sama ajatus uudelleen +siinä muodossa, että nyt oli antautuminen tapahtunut. Eikä se ajatus +tahtonut niinkään pian kulua tuntumattomaksi. + +Vähän päästä tuli siihen äiti. Maisteri oli mennyt, ja Elli istui yhä +entisellä sijallaan. + +--Täällä oli maisteri ... oliko puhetta siitä? + +--Oli. + +--Uudistiko hän siis kysymyksensä? + +--Uudisti... + +--Ja mitäs sinä? + +--Minä suostuin. + +--Vaan rakastatko sinä häntä siis todellakin oikein? kysyi äiti arasti. + +--Tehän sanoitte, äiti, kerran, että tytön täytyy tyytyä siihen, jota +voi sietää... + +Äiti loi tyttäreensä pitkän tutkivan katseen. Olikohan noissa hänen +sanoissaan jotain ivaa? Äidistä tuntui, että niissä ainakin oli joku +salainen syytös häntä kohtaan. Hän aikoi kysyä, oliko tyttö ottanut nuo +hänen sanansa silloin todeksi, vai suottako hän ne vain nyt kertoi. Ei +hän kuitenkaan saanut mitään kysytyksi. + +Mutta ovessa mennessä häntä omatunto löi jostain hämärästä synnistä. +Vaan samassa sanoi toinen ääni, että ehkä niin kuitenkin on parasta, +kuin on. Jos vain olisi tiennyt, mikä oli oikein. Mutta siitähän hän ei +koskaan pääse selville. + +Ehkä Elli itse sen sentään parhaiten tietää, mikä hänelle on +onnellisinta. Hän onkin viime aikoina niin muuttunut ... tullut aivan +aikaihmiseksi. Tuo oli äidin viimeinen lohdutus. Vaikka se tuntui hyvin +horjuvalta. + +Äidin mentyä jäi Elli yhä edelleen istumaan entiselle sijalleen. + +Istui kauan ja katseli eteensä lattiaan... + +Mitä hän miettii?--Kuka sen tietää, mitä ihminen silloin miettii, kun +hän kädet helmaan hervonneina ilman mitään määrää eteensä yhteen kohti +tuijottaa. Vaikea on sitä toisen tietää. Ei hän sitä aina itsekään +tiedä. + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13662 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..004c0a3 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #13662 (https://www.gutenberg.org/ebooks/13662) diff --git a/old/13662-0.txt b/old/13662-0.txt new file mode 100644 index 0000000..f86cc77 --- /dev/null +++ b/old/13662-0.txt @@ -0,0 +1,4922 @@ +The Project Gutenberg eBook of Papin tytär, by Juhani Aho + +This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and +most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions +whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms +of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at +www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you +will have to check the laws of the country where you are located before +using this eBook. + +Title: Papin tytär + +Author: Juhani Aho + +Release Date: October 6, 2004 [eBook #13662] +[Most recently updated: February 26, 2021] + +Language: Finnish + +Character set encoding: UTF-8 + +Produced by: Tapio Riikonen + +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PAPIN TYTÄR *** + + + + +PAPIN TYTÄR + +Kirj. + +Juhani Aho + + +WSOY, Porvoo, 1920. + + + + +I. + + +Elli oli hänen nimensä. + +Jo pienenä teki hänen mielensä tikapuille kiivetä, ensin alimmalle +piille, sitten piitä ylemmä, yhtä piitä, kahta, ja määrä oli päästä +neljännelle piille, joka oli paksumpi kuin muut. Ja sieltä sitten +katsella alaspäin keittiön rappusille, jossa kerjäläislapsia +leikitteli, ja eteenpäin pihamaata pitkin, jonka keskellä Musti makasi +käppyrässä. Kupeille ei nähnyt, kun oli toisella puolen porstuan seinä +ja toisella kellarin pääty. Ylemmä ei uskaltanut, vaikka olisi vähän +matkan päässä ollut toinen pii, yhtä paksu kuin neljäs, ja sieltä olisi +jo kellarin katon yli nähnyt. Eikä saanut tässäkään kauan iloita. +Lapsentyttö huomasi ja sieppasi alas ja retuutti pois, eikä kimakka +itku auttanut. + +Mutta kun ikä jatkui, ja pääsi tytöstä erilleen, niin piitä +korkeammalle joka päivä. Tuo toinen paksumpi pii oli kahdeksas, ja se +oli kellarin harjan tasalla. Siitä varovasti kellarin katolle, +syrjäsittäin, sydänalassa vähäinen vavistus, että jos äiti näkee ja +huutaa pois. Mutta ei äiti nähnyt eivätkä lapset rappusilla. Ja kun +kerran kellarin katolle pääsi, niin sieltä ei kukaan nähnyt, ja siellä +saattoi olla kuinka kauan tahansa, luisulla katolla lämpimässä +paisteessa. + +Ja jopa näkyi maailmaa sinne! Vo-ooi! Ja vaikka minnepäin! Rakennuksen +päitse järvelle päin venheranta kokonaan ja venheet teloiltaan ja +nuottakota. Niityn rannassa mies vielä, joka käesteli Lahnalahdessa, +venheen kokassa pikkuinen tyttö. Tuolla edempänä sitten, toisella +puolen järven, Iinmäen korkeat kukkulat, jonne päivä paistoi ja josta +näkyi taloja ja kellertäviä peltoja. + +Pihamaan ja puutarhan yli oli maantielle päin peltoja aina kirkolle +saakka. Maantietä ei näkynyt korkean ruispellon takaa, mutta maantien +kohdan arvasi aidan seipäistä ja nousevasta pölystä ja ajavain päistä. +Olisi tehnyt mieli välistä ihan siitä ilosta hyppiä, että täällä oli +eikä kukaan tiennyt ja saattaisi olla vaikka kuinka kauan, jos vain +saisi. Mutta ei uskaltanut hyppiä ... näkisivät ja ehkä huutaisivat +pois. Parasta oli olla hiljaa, painautua pitkäkseen luisulle katolle +eikä hiiskua mitään ... »niinkuin sirkka seinän raossa»... + +Tie keittiöstä tupaan kulki kellarin päitse. Ihmisiä siinä alinomaa +liikkui, mutta ei kukaan huomannut katolla olijaa. Kävi niitä +kellarissakin, ovessa kolistelivat ja astioita kellarin sisässä +liikuttelivat, mutta ei niistä kukaan mahtanut aavistaakaan, kuka oli +katolla ... vaikka se siellä mahallaan loikoi ja katseli päädyn +kohdalta alas aivan heidän päälakeensa ja tukan jakaukseen. Äitikin +kulki monet kerrat kellariin, vaan ei hänkään huomannut ... kantoi +milloin niitäkin ja välistä meni tyhjin käsin. Sydäntä kutitti ... +tuskin sai naurunsa pidätetyksi, kun äitiä katseli... Jos olisi hiljaa +uukahtaa tai sammalta tai lastua heittää äidin päälle... Ei, ei, +parasta on olla hiljaa, hiiskumatta ... eivät ehkä milloinkaan löydä, +saa olla täällä koko viikon ... aivan likellä ... eivätkä tiedä, missä +on... + +--Elli! huudettiin yht'äkkiä alhaalta. Missä Elli on? Oletteko nähneet, +lapset, Elliä? + +Se oli äiti, joka huusi. Elli painautui lujemmin kattoon ja koetti +pidättää nauruaan, joka pyrki tulemaan.--Ei tiedä äiti, missä Elli on +... mutta ei Ellikään sano ... antaa niiden ensin etsiä ... missähän +luulevat olevan...? + +--Lapset, kuuletteko, oletteko nähneet Elliä? + +--Ei olla nähty! + +--Menkää etsimään jostain ... puutarhasta tai... + +Lapset juoksivat etsimään.--Antaa niiden etsiä ... ei Elli huuda. + +Äiti odotti kellarin edessä, ja lapset tulivat sanomaan, ettei Elliä +ole puutarhassa. Äiti käski vielä etsiä huoneiden takaa ja pellon +pientarilta tai mistä tahansa. Mutta eivät lapset mistään löytäneet... + +Siitä tuli äidin mieli levottomaksi ja hän rupesi toden teolla +huutamaan. + +--Elli hoi! huusi hän, ja lapset huusivat mukana. Silloin pääsi Elliltä +naurun tirskahdus, ja hän äänteli alas:--Uu--uu!--mutta ei äiti eivätkä +muutkaan huomanneet, vaikka hän vähän kurkisti kellarin päädyn ylitse. + +--Missä sen ääni kuului? ... kuulitteko, lapset? + +--Uu piilossa ... uu kellarin katolla ... uu! + +Nyt hänet jo huomattiin, ja häneltä pääsi itseltään hillitön nauru. Ja +hän kuvitteli, että muut nauraisivat yhtä paljon... + +Mutta äiti vihastui niin, ettei ollut saada ääneen ensiksi... + +--Tyttö!--sinä! ... heti paikalla alas! ... nouse heti istumaan! ... et +saa liikahtaakaan! + +Ja kun Elli sanoi, että kyllä hän itse osaa tulla tikapuille ja sitten +alas, niin äiti uhkasi antaa vitsaa, jos ei hän kohta jää yhteen +paikkaan ... siihen, missä on, ja pitele käsillään kiinni, niin kauan +kuin joku joutuu ottamaan. + +Ja Ellin täytyi odottaa siksi, kunnes renki tuli ja otti hänet +räystäältä syliinsä ja laski maahan. + +Vitsaa oli vähällä tulla, mutta torumisiin se kuitenkin jäi tällä +kertaa... + +Mitä hän siellä ... kellarin katolla ... ja ilman lupaa? + +Hän vain tahtoi nähdä, kun niin paljon maailmaa näkyi ... ja kun oli +niin helppo päästä... + +Vai paljon maailmaa! ... jos olisi pudonnut ja taittanut jalkansa, se +olisi ollut maailmaa!... Muistakoon sen, että jos vasta sinne kiipee, +niin...! + +--Enkö minä, äiti, enää milloinkaan saa kellarin katolle? ... en minä +putoa... + +--Et milloinkaan saa, muista se,--koetti äiti sanoa vihaisesti ja lähti +menemään keittiöön. + +--Saanpa minä kuitenkin vielä tikapuille, sanoi Elli itsekseen, mutta +kerjäläislapset kuulivat sen. + +--Rouva! huusivat he, se aikoo kiivetä vielä tikapuille... + +Mutta nyt äiti vasta oikein vihastui. + +--Vai vielä tikapuille ... ei alimmalle piillekään ... ei yhdellä +jalalla ... muista se! + +Nyt pääsi Elliltä itku, ja hän meni huoneen taa itkemään. Sieltä meni +puutarhaan ja teki sitä samaa vielä sielläkin... Ei saa enää +milloinkaan nousta kellarin katolle ... ei katsoa rantaan eikä peltoja +pitkin maantien kohtaan, missä ihmisiä ajaa ... eikä olla yksin niin, +ettei kukaan näe. + +Minkätähden on kaikki niin surkeata tässä maailmassa?--niin oli hän +kerran kuullut äitinsä huokaavan, ja hänestä sopi hänenkin nyt +huokaista niin. Ja huokaistuaan oli hän mielestään, niinkuin olisi +ollut melkein aikaihminen. Siitä tuli kuin jonkunlainen uhka rintaan. +Ja kyyneletkin kuivuivat siinä puutarhan koivua vasten seistessä ja +tuohen helpeitä irti repiessä. + +Aikansa revittyään ja repimiänsä suussaan purtuaan heittäytyi Elli +selälleen nurmikolle ja pani kädet pään alle ristiin. Ja siinä hän +loikoi kauan aikaa suu yhteen nipistettynä ja ajatteli, että nyt kai +eivät korkealta löytäisi, jos tulisivat etsimään ... ei kai tarvinnut +pelätä, että tästä putoisi ... ei kai, pyh!... + +Puut humisivat pään päällä, koivun oksat notkistuivat tuulen mukana, +mutta haavassa liikkuivat vain lehdet ja lepattivat alinomaa. Se alkoi +näyttää Ellistä niin somalta, että hän unohti ikävänsä ja uhkansa ja +jäi katselemaan, kuinka koivun oksat notkistuivat ja haavan lehdet +lepattivat ja kuinka kaikki puut hiljaa huojuivat ja humisivat... +Mikähän se oli noissa puissa, joka niin humisi, ja minkätähden lehdet +lepattivat?... Ei tullut vastausta siihen, eikä sitä tarvittukaan... +Mieli livahti muuanne... Onkohan paljon lehtiä puissa ... yksi, kaksi, +kolme, viisi ... kymmenen ... sata ... kymmenen sataa ... tuhatta... Ei +hän enää viitsinyt, paljon näkyi olevan...! Voi, jos hän olisi edes +lintu ... tai olisi hänellä edes yksi siipi, niin lentäisi ylös tästä +puiden tasalle ... ja jos olisi käki, niin kukkuisi, ja kukkuisi koko +päivän ja yön!... Se koivu oli niin korkea, paljon korkeampi kuin talo +... saisi kukkua senkin latvassa, jos olisi siipi, jolla lentäisi... +--Kun olisi aivan yksin, ettei ketään muita koko talossa, niin nousisi +jotenkuten niin korkealle kuin puiden oksat ja kiipeäisi, kiipeäisi ... +oksalta oksalle ... latvaan ... ja pistäisi sieltä päänsä ulos oksien +välitse tuolta ... tältä puolen puun ja katselisi ... olisi hiljaa +hiiskumatta ... eikäpä kukaan tietäisikään, kun tulisivat kotiin. Mutta +ei hän huutaisikaan enää ... ei, vaikka kuinka etsisivät. Ja olisi +yötäkin puussa... + +Ja kun oli päässyt se ajatus mieleen, niin ei se tahtonut siitä erota. +Puuhun, korkeaan koivuun, joka ulottui yli katonharjan ... ihan oksien +suojaan ... siellä olisi hauskempi olo kuin kellarin katolla ja millään +katolla. Voi, jos sinne pääsisi! Ja Elli hyppäsi ylös maasta ja juoksi +koivun luo... Paksu se oli ja oksat liian ylhäällä, eivätkä kädet edes +ympärikään ulottuneet... Ei pääse ... ei pääse! Elli kierteli koivua ja +katseli joka haaralta, mutta ei missään oksaa niin alhaalla, että olisi +sille päässyt. Kun olisi kerran alimmalle oksalle päässyt, niin +kyllähän sitten... Mutta sekin oli liian korkealla, eikä ollut kuka +nostaisi.--Ja niin täytyi olla sillä kertaa pääsemättä ja lähteä pois +koko koivun luota... + +Mutta yhä sinne halu kuitenkin toi puutarhaan. Joka päivä ja monesti +päivässä kesken muiden leikkien yht'äkkiä johtui koivu mieleen, ja +suoraa päätä piti juosta puutarhaan sen luo. Jos jotenkuten kuitenkin +pääsisi! Mutta eihän sitä! Jos vain alimmalle oksallekaan ... mutta +kovin oli korkealla alinkin oksa... + +Pääsemättä olisi mahtanut ainiaksi jäädä, jos ei olisi muutamana +lauantaipäivänä seisonut kirkkomiehen poika puutarhan aidan takana ja +katsellut sieltä aidan yli, kun Elli koetti kiikkulaudan pukin avulla +ulottua alimmalle oksalle. Mutta ylhäällä oli sittenkin oksa, ei +päässyt koettelemaankaan... + +--Mitä sinä siinä teet? kysyi poika. + +--En mitään. + +--Etkö pääse puuhun? + +--Pääsisitkös sinne? + +--Tuohonko puuhun?--Ja samassa oli poika kiivennyt aidan yli ja tullut +koivun luo. + +--Kenenkä sinä olet poika?--Koetapas päästä puuhun, jos pääset! + +--Mitä minä siellä? ... eihän tuo ole edes pihlajakaan ... jos olisi +edes marjojakaan... + +--Muuten vaan ... koetapas päästä ... etpä pääsekään! + +--Pääsen minä vaikka mihin puuhun, jos tahdon. + +--Tämänkö pukin päältä hyppäät? + +--Enkä hyppää ... mutta jos haet korennon tai muun seipään, niin minä +näytän. + +Elli haki korennon keittiön seinämältä. + +--Tuoss' on korento!--No? + +--Näin vain!--Ja poika asetti korennon puuta vasten alimman oksan +varaan ja kiipesi sitä myöten ylös. + +--Kyllä minäkin nyt! huusi Elli alhaalta ja hyppeli +malttamattomuudesta.--Tule alas, että minäkin pääsen! + +Ja kun poika oli tullut alas ja Elli punasta hehkuvin poskin seisoi +alimmalla oksalla, huusi hän sieltä maassa seisovalle pojalle: + +--Mene nyt pois, poika! Mene heti paikalla, etteivät näe, että minä +olen täällä! + +Mutta poika ei mennyt ... jäi avosuin ylös puuhun katsomaan, kun tyttö +oksalta oksalle kiipesi aina ylemmäs latvaan eikä pysähtynyt, ennenkuin +alkoi runko huojua. Mutta siellä se erosikin lähellä latvaa +kaksihaaraiseksi, ja siihen istuutui Elli lehvien peittoon. Melkein hän +hihkaisi sydämessään. Nyt, viimeinkin! ... ja niin hyvässä piilossa! +... ja kuitenkin hän itse näki lehvien välitse joka haaralle ... mutta +tänne ei kukaan, ellei ihan alle tulisi... Tuolla alhaalla pellot ... +ja maantiekin näkyi selvästi... Paljoa korkeammalla kuin talon katto +... voi, voi!... Huojui ja humisi ja lehvät sihisivät korvaan niin +somasti!... + +Se oli niin hurmaavan hauskaa, ettei osannut oikein sitä vielä +ajatellakaan. Ja vähän väliä viilsivät suloiset väreet pitkin +selkäpiitä ja poskissa särisi... + +Mutta sill'aikaa seisoi poika alhaalla ja katseli yhä ylös. + +--Etkö sinä, tyttö, jo tule pois ... mitä sinä siellä teet?--mutta ei +tyttö kuullut.--Minä otan korennon pois, niin et pääsekään!--Mutta ei +Elli sitäkään kuullut.--Jo osasi hän istua niin, ettei olisi tarvinnut +kiinnikään pitää. Mutta piti hän kuitenkin kiinni ja antautui taapäin, +niin pitkälle kuin kädet ulottuivat ja niin, että sinisen taivaan näki +lehtien välitse päänsä päältä ... ja eteenpäin, molemmilla +kainaloillaan kahden puolen puusta pidellen. + +Silloin sattui äiti kulkemaan pihamaan poikki ja näki vieraan pojan +puutarhassa. + +--Mitä sinä, poika, siellä puutarhassa teet? Mitä sinä katsot? + +--Kun on tyttö tuolla koivussa-- + +--Mikä tyttö...? + +--Eikö lie tämän talon tyttö ... se sinne nousi... + +Äiti aavisti, että se oli Elli. Ja Ellihän se olikin. Eikä hän kuullut +äidin ensi huutoa eikä toistakaan. Ei ennen kuin äiti tuli ihan alle ja +huusi ylös ja käski hetikohta tulemaan alas. Alas tullessaan repi Elli +hameensa ja siitä oli äiti vielä vihaisempi. Ei hän kuitenkaan ollut +niin vihainen kuin Elli ensin oli luullut. + +Mutta hän käski kuitenkin mennä heti kohta vitsaa noutamaan, sillä nyt +täytyy hänen kurittaa ... johan hän viime kerralla siitä varoitti ... +miksi ei Elli totellut? Ja mitä se merkitsee, että Elli ei maassa pysy? + +Ei Elli ensin virkkanut mitään, mutta kun äiti vaati toisen kerran ja +kysyi itse aluksi, oliko se sitä samaa, jota varten hän kellarin +katolle ... että muka maailmaa näkisi ... vai mitä se oli?--niin sanoi +hän sen sitä olevan. Ja kun Elli oli sen sanonut, innostui hän sanomaan +lisää. Siellä oli niin äärettömän hauskaa ... ei hän putoaisi eikä +repisi hamettaan ... jos saisi edes välistä ... saahan hän kiivetä ... +välistä vain ... ei kuin alimmalle oksalle... + +Äiti kielsi, mutta ei vitsaakaan antanut. Olisihan pitänyt, mutta ei +hän ainakaan tällä kertaa voinut. Jo ajoissa olisi äidin mielestä +pitänyt semmoista estää... Kuinka kummasti silmät hänen päässään +paloivat, kun hän pyysi. Ensin tikapuille ja katolle ja nyt puuhun. +Äiti muisti jotain omilta lapsuutensa ajoilta, ja häntä rupesi +todenteolla huolettamaan tuo tyttö. Eikä hän tiennyt, kieltäisikö yhä +vai--. + +Hän kielsi, mutta kun hän sen teki, ei tyttö moneen päivään puhunut +sanaakaan eikä syönytkään juuri mitään. Öillä hän sen sijaan haasteli +unissaan, ja äiti kuuli, että hän oli olevinaan puussa tai katolla ja +löi käsiään yhteen ja nauroi... Tai sitten yht'äkkiä purskahti itkuun +ja kuului pyytävän, että pääsisi ... pääsisi! Ja niin kauan itki hän, +että äidin täytyi nousta ylös ja herättää... + +--Mitä sinä itket, lapsi? + +--Anna minun olla täällä ... anna minun olla ... en minä putoa ... voi, +minkä tähden sinä...? + +Tyttö puhui vieläkin unen horroksissa, mutta herkesi, kun heräsi. Ja +useamman kerran yössä sai äiti tehdä samaa. + +Mutta aamulla ei hänellä ollut sydäntä kieltää ja pyytämättä hän lupasi +tytön mennä puuhun. + +Ja tyttö kiiruhti ulos, kiipesi ylös koivuun ja kukkui siellä ja +kuvitteli olevansa lintu, joka kohta muuttaa muille maille ... +kesämaahan kauas, jonne pilvet pohjatuulella kulkevat ja jossa on +vieläkin korkeampia puita kuin täällä ja jossa kaikki ihmiset asuvat +puissa. + +Mutta tuollaisina öinä valvoi äiti kauan eikä osannut päästä selville +siitä, mitä tytölle oikeastaan olisi tehtävä. Kyllähän hän ymmärsi tuon +halun ja eihän se semmoisenaan mitään... Ei hän oikeastaan sitä +kiipeämistä eikä sitä, että jos putoaa ... mutta joka sillä lailla +lapsena alkaa, sen luonnossa on jotain, joka ei vanhempana tyydy ... ja +Jumala varjelkoon!--Niin äiti ajatteli, mutta ei hän koskaan tahtonut +ajatella loppuun sitä ajatusta, ja hän lohdutti itseään sillä, että +ehkä hän on kuitenkin väärässä ja ehkä se on turha pelko. Jos vain ei +olisi niin hyvin tiennyt itse. + +Mutta sitten ajatteli äiti, että ehkä olisi parasta puhua isälle. +Vaikka suuresti hän epäili, olisiko siitäkään apua. Ei isä semmoisia +tavallisesti ymmärtänyt.--Ja isä käsittikin sen aivan väärältä +kannalta. + +--Niin, olen minäkin sitä jo huomannut ja kummastellut, miksi sinä et +kiellä ... niin, ei se sovi, ja tietysti repii hameensa ja muut +vaatteensa ... sinun täytyy kerrassaan kieltää hänet siitä... + +--Parempi ehkä, jos sinä... + +--Missä hän on? minä sanon heti paikalla... + +Äiti huusi Ellin sisään. Se oli hänestä melkein kuin väärin tehty, +mutta ehkä sentään oli parasta, että isä sanoi kerrassaan... + +Isä ensin torui hameen repimisestä, ja äiti miltei oli tyytyväinen, kun +näki, ettei Elli ollut juuri millänsäkään. Mutta sitten rupesi isä +tapansa mukaan tekemään pilkkaa hänen kiipeilemisestään ja siitä, kun +oli kuullut hänen käkenä kukkuvan... + +--Iso tyttö jo, ja viitsii olla niin lapsellinen ... kaikkihan sinua +vieraatkin katsovat sinne koivuun ja nauravat sinulle... + +Äiti näki, että Elli punastui silmäteräänsä myöten, ja ymmärsi, että +isä oli koskenut arkaan paikkaan. Ei hän puhunut mitään eikä puhunut +koko sinä päivänä. Ja yönsä hän makasi hiljaa, vaikka äiti oli +pelännyt, että hän taas alkaisi uneksia. Mutta aamusella hän oli +alakuloinen ja karttoi katsomasta ketään silmiin. Ja niin hän oli +pitkän aikaa, ettei äiti saanut niihin nähdä. Ja kun sitten kerran sai, +näytti hänestä, että tytön katse oli melkein kuin aikaihmisen. Eikä hän +enää kertaakaan pyytänyt päästä puuhun eikä katolle. + + + + +II. + + +Äidin olisi usein tehnyt mieli tietää, mitä tytön mielessä liikkui +tähän aikaan. Hän näytti ikäänkuin kasvavan ja vanhentuvan päivä +päivältä ja tulevan yhä totisemmaksi. Isää hän kartteli ja äitiä +melkein yhtä paljon. Ei se ollut kumma, jos isää, joka kerran alkuun +päästyään yhä ahdisteli ja pilkkasi samasta asiasta, mutta olihan äiti +koettanut olla ystävällisempi ja hellempi kuin ennen. Ruokapöytään +muiden kanssa syömään häntä ei varsinkaan tahtonut saada tulemaan. Ja +usein hän oli suorastaan itsepäinen siinä asiassa. Täytyi äidin olla +ankarakin välistä, ennenkuin sai tottelemaan. Ja joskus hän katosi +päivällisen ajaksi kokonaan niin, etteivät auttaneet huudot eivätkä +etsimiset. Vasta monissa miehin etsittyä löytyi tyttö jostain +kummallisesta paikasta metsästä tai pellon pientarelta, jonne oli +nukkunut. Silloin täytyi äidin torua, mutta siitä heidän välinsä yhä +jäykistyi. + +Isä ei sitä huomannut, että iloinen tyttö oli muuttunut sulkeutuneeksi. +Välistä vain huomasi hän sen, että tyttö ei tullut pöytään, ja kun oli +pahalla tuulella, torui, mutta hyvällä tuulella ollessaan laski +leikkiä, jonka Elli otti pilkaksi. Varsinkin silloin kiusasi isä, kun +sattui olemaan joku vieras. + +--Oletko sinä, Elli, nyt jo monta hametta repinyt tänä päivänä? alkoi +isä taas muutaman kerran. + +--En ole repinyt yhtään. + +--Etkä ole puussakaan käynyt kukkumassa? + +--En. + +--Tämä meidän Elli se on linnun sukua ... jos sillä vain olisi +siivet ... mutta ehkä ne vielä kasvavat. + +Vieraat nauroivat isän mukana, mutta äiti näki, että tytön kasvojen +piirteet ikäänkuin jähmettyivät. + +--Lintuhan se on ... käki ... kukkuu puiden latvoissa, niin että +pitäjällä kysyvät, että onko teillä elättikäki.--Kukkuisit nyt, niin +että vieraatkin kuulisivat.--Annapas leipäkori tänne, Elli! + +Mutta Elli ei liikahtanut. + +--Elli, anna isälle leipäkori, sanoi äiti. + +Mutta Elli tuijotti jäykästi eteensä tyhjälle lautaselle. + +--Elli...?~--mitä tämä merkitsee? + +--Mene ulos, Elli! käski äiti ja työnsi leipäkorin isälle. + +Elli nousi, mutta kaasi noustessaan tuolinsa, niin että se pahasti +rämähti selälleen, eikä äiti ollut varma siitä, tapahtuiko se +vahingossa vai kaasiko hän sen tahallaan. Mutta isä oli niin vihainen, +että tuskin osasi hillitä itseänsä lyömästä nyrkkiä pöytään. Ja pitkän +aikaa hän katseli vihaisin silmin äitiin toiselle puolen pöytää, +ikäänkuin koko tapaus olisi ollut tämän syy. Vieraat olivat hämillään +eivätkä tienneet, kuinka olisivat. + +Vieraiden mentyä meni äiti isän kamariin, jossa tämä kulki edestakaisin +lattialla ja poltti vihaisesti piippuaan. + +--Ei hän kärsi sitä, että sinä aina häntä pilkkaat ... sinun pitäisi +lakata siitä... + +--Hänen täytyy! ... vai semmoinen letukka? ... vai onko tuommoinen +käytös sopiva sinun mielestäsi ... ja vieraiden läsnäollessa? + +--Enhän minä sitä sanokaan... + +--Niin no! Ja äidin täytyy pitää huolta siitä, ettei hänen lapsensa +osoita röyhkeyttä isälleen! Semmoinen letukka... Ja on kumma, ettei +äiti osaa lapsiaan sen paremmin... Minun täytyy ottaa hänet +huostaani ... hänen kasvatuksensa on laiminlyöty-- + +--Mutta ei häntä saa sillä tavalla... + +--Milläs tavalla? + +Ja odottamatta toisen puolustusta meni isä tavallisesti tällaisissa +keskusteluissa jonnekin ulos. + +Ja äiti meni toimeenpanemaan isän käskyjä, vaikka hän joka kerta tunsi, +että olisi pitänyt jotenkin toisin. + +Jos vain olisi tiennyt, kuinka oli oikeammin, ja ymmärtänyt. Mutta +mistä sen tiesi? Olihan häntä itseään kasvatettu samalla tavalla kuin +hän olisi oikeastaan tahtonut kasvattaa Elliä. Mutta sitäpä hän nyt +epäili, kummin olisi ollut hänen parempi ... niinkö vai aivan toisin. +Ja jos toisin, niin pitäisi hänen mielestään tytön antaa elää ja olla +niinkuin hän halusi, iloita, juosta, kiipeillä ja haaveksia, niinkuin +halutti ja mieli teki. Mutta ehkä olisi kuitenkin parempi tukahduttaa +semmoinen jo alussa, niinkuin hänelle itselleenkin oli tehty ... ettei +se pääsisi mieleen juurtumaan koko elämän ajaksi.--Hän itse ei ollut +milloinkaan saanut luonnolleen valtaa antaa, ei missään suhteessa. +Tuskin oli saanut juostakaan, vielä vähemmin puihin kiipeillä ja olla +lentelevinään. Se oli sopimatonta ja se oli syntiä hänen lasna +ollessaan. Vaikka ei hän milloinkaan ollut saanut siitä vakuutetuksi +itseään. Vaan hänen oli _täytynyt_ silloin ja täytynyt jälkeenpäin. Ei +milloinkaan, mitä itse oli halunnut, aina sitä, mitä muut tahtoivat. Ja +olihan hän tottunut siihen ja elänyt tähän asti. Olisikohan hänen +elämänsä ollut sittenkään parempi, jos olisi saanut omaa mieltään +noudattaa, niinkuin muutamat muut tässä maailmassa?... Mutta _tämä_ oli +ainakin väärä ajatus ja synnillinen. Ei saisi moittia sitä, mikä on +sallittu, eikä kadehtia muita. Kullekin on oma kohtalonsa annettu, ja +kunkin täytyy ristinsä kärsivällisesti kantaa. Sitähän hänen olisi +pitänyt oppia koko elämänsä kaiken, mutta sitäpä hän ei juuri ollut +oppinut. Ei ollut milloinkaan _kaikki_ hänessä tukahdutettu, vaikka hän +oli välistä niin luullut. Ehkei oltu häntä kyllin ankarasti jo +lapsuudesta... Ehkä olikin siinä syy eikä missään muussa... + +Näin äiti ajatteli, kun jäi isän ulos mentyä istumaan paikoilleen, +mutta kun hän nousi lähteäkseen Ellin luo, tunsi hän, ettei hän +kuitenkaan osaisi tehdä läheskään niin kuin _oikeastaan_ olisi pitänyt. +Ja oikeastaan hänen olisi pitänyt tehdä niinkuin isä, repiä säälimättä +haaveilemisen ja rajun luonteen ituja, ja jos tyttö sitä luontoaan +näyttäisi, olla ankara ja kurittaa. Mutta hyvähän oli isän, joka ei +tiennyt, kuinka semmoinen koskee. Mutta hän sen tietää ja hän sen +tuntee nyt vielä monien vuosien päästä... Ei, ei hän osaa ... ei +ainakaan nyt vielä ... vaikka oikeastaan olisi pitänyt jo aivan ensi +kerralla olla ankara... + +--Sinä teit siinä hyvin pahasti, Elli ... kuinka sinä voit sillä +tavalla?--Mene nyt pyytämään isältä anteeksi. + +Elli seisoi selin huoneeseen ja katseli ulos ikkunasta eikä kääntynyt, +kun äiti puhui. + +--Ei sinun sovi, Elli, tuolla tavalla olla ja kantaa vihaa mielessäsi +... sinun olisi pitänyt antaa leipäkori isälle, kun isä pyysi ... Ja on +suuri synti olla tottelematon vanhemmilleen... Etkö muista mitä +neljännessä käskyssä sanotaan?... + +Äidistä tuntui aivan kuin olisi hän kuullut oman äitinsä puhuvan +silloin, kun hän itse oli Ellin sijassa. Se vain oli eroa, että hänen +äitinsä ääni oli ollut ihan toisenlainen. Mutta hän kuuli kyllä oman +äänensä heikkouden ja ymmärsi sen, ettei ollut kumma, jos ei se +vaikuttanut. Eikä hän itsekään ollut varma siitä, tarkoittiko hän +todella sitä, että Ellin olisi pitänyt mennä anteeksi pyytämään. + +--Ja minkä tähden sinä oikeastaan et antanut isälle leipäkoria ja +kaasit tuolin kumoon?... + +--Minkä tähden--isä aina--pilkkaa minua? sanoi Elli jyrkkätaitteisella +äänellä. + +--Eihän isä pilkkaa ... ja jos pilkkaisikin, niin et sinä kuitenkaan +saa ... ja ehkä se vain olikin leikkiä ... ei lapsi saa olla +tottelematon ... Jumala rankaisee, ja se on suuri synti... + +Äiti huomasi, että rupesi tulemaan sitä, mitä jo oli ennen sanonut. Ja +mitä siinä hyvin puhuminen auttoi ... olihan tytöllä ollut syytä +tavallaan, ja äiti muisti taas itsestään, kuinka vähän puheet olivat +silloin vaikuttaneet. Muu oli häneen pantu vaikuttamaan, vitsa, mutta +ei äiti sitä osannut käyttää. Eikä hän tahtonutkaan, ei, vaikkei olisi +mitenkään muuten... Ei, ennen kaikkea muuta kuin sitä, että tyttö ehkä +vielä, kun äiti muistuu mieleen, tuntisi vitsan kivut... + +--Sinä saat nyt, Elli, vielä tämän kerran anteeksi, mutta toisen +kerran, jos semmoista sattuu... + +Äidin täytyi häpeäkseen tunnustaa, että hän sen sanoi enemmän itse +päästäkseen kunnialla pulasta kuin tyttöä peloittaakseen. + +Isä oli tästä lähin vähän aikaa kasvattavinaan, vaati esimerkiksi joka +päivä leipäkorin, mutta unohti sitten koko tytön. Mutta tyttö muuttui +totisemmaksi ja sulkeutuneemmaksi. Ei ollut juuri koskaan iloinen, ei +hänen nähty leikkivän eikä ollut hänellä halua mihinkään ryhtyä. Jos +joskus oli luonto kevenemäisillään ja ilo tulemaisillaan, niin hän +kohta melkein kuin säikähti sitä ja herkesi. Pihasalla ei hän tahtonut +millään viihtyä, ja joka kerta, kun hän jonnekin loittoni, näytti +siltä, kuin hän olisi tahtonut päästä kenenkään näkemättä. Äiti sen +huomasi ja alkoi pitää häntä silmällä. Tyttö meni ensin takapihalle, +poikkesi sieltä huoneiden taitse pellon pientarelle ja hiipi melkein +kumarassa aitovartta myöten rantaan. Siellä pujahti hän nuottakodan +taa ... ja kerran lähti äiti häntä sinne salaa seuraamaan. Nuottakodan +suojasta näki hän, että tyttö oli työntänyt pyöriviltä teloilta venheen +puoleksi veteen ja istuutunut perään. Mela oli hänellä kädessä, ja hän +oli aivan innostunut sillä vettä melomaan. Välistä hän viskasi vettä +korkealle ilmaan ja katseli, kuinka se roiskahti alas järveen. Silloin +hän hymyilikin itsekseen ja odotettuaan, että veden pinta silisi, +heitti hän uudelleen vettä melalla ja hymyili uudelleen. Ja silmässä +oli silloin sama lapsellinen katse, joka siinä ennenkin oli ollut ja +jota äiti oli ruvennut siinä yhä enemmän kaipaamaan... + +Äiti hiipi pois, ja pihaan noustessa tuli hänelle vesi silmiin. Hän +olisi voinut suudella lastaan nyt ja puristaa rintaansa vasten +niinkuin ennen hyvin pienenä... Mutta ehkä se on sitä turhaa heikkoutta +taas? ... ja ehkä hän on semmoinen kummallinen ihminen? Ja onkohan +oikein, että hän tuota lastaan niin liiaksi rakastaa?... + + + + +III. + + +Vaikka äiti ei sitä ollenkaan hyväksynyt, että hän aina meni isän +kanssa puhumaan Ellistä, niin ei hän sille kuitenkaan mitään voinut, +että meni. Joka kerta kun hän alkoi ja lopetti puhumisensa, oli hän +sitä mieltä, että olisi parempi olla puhumatta, mutta kuitenkin hän +puhui. Sillä hän ei ollenkaan tiennyt, kuinka tytön kanssa menetellä. +Ei hän osannut saada häntä mitään viitsimään eikä mihinkään ryhtymään, +ja se se häntä huoletti, ja sitä huoltaan piti hänen vasten tahtoaankin +isälle kertoa. Eikähän asia siitä parantunut. Isä heti sanoa tokaisi +jotain tytölle, usein niin, ettei se ollut ollenkaan paikallaan; tyttö +sillä kertaa totteli, jäykästi ja sanaakaan vastaamatta. Mutta äidin +oli aina sen jälkeen hänen kanssaan yhä vaikeampi olla. Tytön +käytöksessä oli aina jotain, joka välistä näytti siltä, että hän +halveksi jotain, ja toisin ajoin taas, niinkuin hänelle joku olisi +tehnyt vääryyttä. Silloin tuli muutamana iltana maata pantua, mutta +vuoteella vielä valvoessa ja miettiessä, äidin mieleen ajatus, että +ehkä olisi tyttö pantava kouluun, ja heti rupesi tuntumaan, että niin +on tehtävä. Selväksi ei syy päässyt mielessä vielä sinä iltana, mutta +siltä vain näytti, että kyllä niin olisi paras. Mutta aamulla herättyä +oli asia niin mahdoton, että hän kummasteli, kuinka se oli tullut +hänelle päähänkään. Päivällä miettiessä sinne tänne oli miten +milloinkin. Mutta toisena iltana hän kuitenkin päätti, että hän +seuraavana aamuna puhuu asiasta isän kanssa... + +Kyllä se olisi Ellille kaikista parasta, jos hän pääsisi kotoa pois ... +jotain oppimaan ... ja onhan monin paikoin jo hyvin tavallista, että +tytötkin saavat oppia vähän sitä, mitä pojatkin... Ja kun sitä +ajatteli, niin kyllähän se tyttö, jolla on päätä, saattaa yhtä hyvin +kuin poikakin ... jotka usein ovat huonopäisempiä kuin tytöt... Eikä +äiti luullut Ellillä olevan niinkään huonon pään, vaikka häntä eivät +huvittaneet talouden askareet ... eikähän mitään haittaisi, jos +koetettaisiin... + +Äiti kyllä tiesi jo edeltäpäinkin, mitä isä näihin vastaisi, ja tiesi +hän senkin, ettei hän osaisi hänen syitään kumota... + +Ellikö kouluun? Mitä varten ei hän saattaisi kotona olla?... Oppii kai +hän lukemaan ja kirjoittamaan sen, minkä naiset tarvitsevat, joiden ei +tarvitse osata oikeinkirjoitustakaan aivan ... kyllä isä sen verran +osaisi opettaa. + +--Mutta näethän sinä itse, mimmoinen hän on ... ei hänellä ole halua +mihinkään ryhtyä ... ja minä vain luulen, että jos hän saisi lukea... + +--Niin se ei siitä muuttuisi sen kummemmaksi ... minä olen siitä aivan +varma ... minä tunnen naiset paremmin kuin te itse... + +Ja sen sanottuaan meni isä taas jonnekin ulos, ja asia jäi. + +Mutta muutamana päivänä tuli pappilaan vieraita. + +Tietysti se herätti suurta huomiota, kun tuli pappilaan vieraita ... ja +vielä suurempaa, kun ne ajoivat vaunuilla ja kahdella hevosella. + +Herra ja rouva istuivat vaunujen perässä ja vastapäätä heitä pieni +tyttö, jolla oli hattu päässä ja hatussa ja käsissä kukkia. Elli sen +näki keittiön rappusten edestä, jossa seisoi ja katseli heidän tuloaan, +kun ajoivat isosta portista pihaan ja seisahtuivat salin rappusten +eteen. + +Isä juoksi juoksemalla vastaan, eikä Elli ollut vielä milloinkaan ennen +nähnyt isää niin vikkelänä. Ennätti vaunun porttia jo avaamaan, auttoi +maahan vierasta rouvaa ja suuteli hänen kättään. Sitten halasi herraa, +ja ne nauroivat ja melusivat niin, että Ellin piti vetää esiliinansa +helma suun eteen. Mutta se Elliä eniten kummastutti, että isä kumartui +pienen tytön puoleen ja kysyi niinkuin aikaihmiseltä, kuinka hän voi ja +onko hän matkasta väsynyt, johon tyttö taas vastasi niinkuin +aikaihminen, ettei hän erittäin ole. Samassa tuli äitikin ulos vähän +hämillään olevan näköisenä, ja kun antoi kättä vieraalle rouvalle, +niiasi äiti, vaikka vieras rouva vain päätään taivutti. Mutta sitten +repäisi isä auki porstuan toisenkin oven, levitti kumartaen kumpaakin +kättään ja pyysi vieraita astumaan sisään. Ne menivät, rouva ensin, +sitten tyttö ja sen jälestä herra ja isä yhtaikaa, mutta äiti meni +vasta viimeksi ja tuli kohta takaisin melkein juoksujalassa kiirehtien +kyökkiin. + +--Ketä ne oli nuo? + +--Se herra on papan vanha tuttu.--Muuta ei äiti joutanut vastaamaan. +Mutta kyytimies oli kuullut kysymyksen ja selitti, että herra kuului +olevan rovastina suuremmassa pitäjässä kuin tämä ja että ne kuuluivat +olevan muutenkin ylhäisiä. Ylhäisiä ne kai ovatkin, koska kannattaa +kulettaa omaa kuskia, vaikka kyydillä ajavat... + +Elli katseli hevosten riisumista ja kummallisia valjaita ja vaunuja, +joissa oli pehmeät istuimet kuin sohvat. + +Kierteli ne joka puolelta ja kävi seisomassa kummallakin astuimella, +jolloin vaunut vähän hytkähtivät. Elli koetteli enemmänkin hytkytellä, +mutta silloin kuuli hän jonkun kulkevan salin ovessa ja hyppäsi melkein +säikähtäen pois. + +Isä taas melkein juoksemalla juoksi ulos ja aivan punaisena hohti, kun +huusi kuskille jotain, että kantaisi herrasväen kapineet huoneeseen. +Sitten keksi hän Ellin ja käski tulla sisään... + +--Sukkelaan, Elli, sisään ... mitä sinä täällä seisot ... siellä on +pieni tyttö, sinun täytyy tulla hänen kanssaan olemaan! + +ja isä odotti, kunnes Elli tuli saliin. + +Vieraat istuivat jo, herra keinutuolissa, rouva sohvassa ja pikku tyttö +sen vieressä eri tuolilla. Äiti tuli myöskin sisään ja istuutui +syrjemmälle salia. + +--Tässä on meidän tyttäremme ... Elli, kuinka sinä seisotut ovensuuhun? + +Elli meni antamaan kättä vieraille. + +--Hyvää päivää, pikku Elli, kuinka sinä voit?... No? etkö sinä +tahdokaan suudella?--Elli oli vetänyt päänsä pois, kun vieras rouva +tahtoi suudella. + +--Hän on niin ujo, kun niin harvoin näkee vieraita, selitti äiti +hämillään ja vilkaisi isään, joka jo katsoi häneen tyytymättömän +näköisenä. + +--Kuinka vanha sinä olet? kysyi vieras rouva Elliltä. + +--En minä tiedä. + +--Et sinä niin saa vastata, Elli, neuvoi isä.--Sinun pitää sanoa: +kiitoksia kysymästä, hyvä tantti, minä olen yhdentoista vuoden vanha. + +Mutta kun ei Elli ollut sillä lailla ennenkään sanonut, ei hän nytkään. + +--Kuinka vanha on herrasväen tyttö? kiiruhti äiti kysymään, hämärästi +peläten jotain. + +--Sano nyt, kuinka vanha sinä olet, kultuseni. + +--Yhdentoista vuoden vanha, äiti. + +--Siis ne ovat yhtä vanhat ... teidän tyttärennehän on myöskin +yhdentoista...? + +Äiti kiiruhti taas sanomaan, että kyllä ne siis ovat yhtä vanhat. + +--Elli sinä, elä mene sinne syrjään, komensi taas isä ... sinä annat +vieraasi istua aivan yksin etkä mene hänelle näyttämään nukkejasi ja +leikkujasi, vaikka hän on tullut sinua näin pitkän matkan päähän +katsomaan... + +--Ei minulla ole nukkeja eikä leikkuja. + +--Eikö sinulla ole? Onhan sinulla ennen ollut? + +Äiti vastasi Ellin sijasta: + +--Eihän Ellillä ole ollut kuin hyvin pienenä ... ei hän ole milloinkaan +pitänyt nukeista. + +--Tyyra pitää niistä niin erinomaisen paljon, sanoi vieras rouva ... +hän ei voi tulla toimeen ilman että hänellä on aina joku mukana ... +menepäs, kultaseni, noutamaan se, joka sinulla on vaunuissa ... missä +se on siellä jossain? + +--Se on vis à vis-istuimen alla omassa huoneessaan ... se nukkuu nyt, +kun on matkasta väsynyt. + +Sekä herra että rouva hymyilivät tyytyväisinä... + +--Hänellä on niin erittäin vilkas mielikuvitus siihen katsoen, että hän +on vielä niin nuori ... hän on koko matkan puhunut nukkensa kanssa... +Mene nyt häntä herättämään, kyllä hän nyt jo voi nousta... + +Ja rouva hymyili yhä vielä, ja kun tyttö oli mennyt ulos ja isä +käskenyt Ellin mennä mukana, niin ei rouva voinut pidättäytyä, vaan +kertoi vielä uudelleen saman asian, että oli oikein omituista katsoa, +kuinka Tyyra ei hetkeksikään unohtanut nukkeansa ja kuinka hän hoiti +sitä ja puki päälle ja riisui ja käski olla hiljaa, ettei hänen +hoidettavansa heräisi... + +--Sinulla on erittäin miellyttävä pieni tyttö, sanoi isä vanhalle +koulutoverilleen. + +Tyyra olikin heidän ainoa lapsensa, sanoivat herra ja rouva ... he +eivät voineet olla erillään hänestä hetkeäkään ... ottivat aina hänet +mukaan, jos mihin matkustivat ... mutta heti kohta kotiin tultuaan +täytyi heidän erota hänestä, kun Tyyran taas täytyi lähteä kouluun ... +heillä oli ikävämpi kuin lapsella itsellään. + +--Vai niin ... herrasväki on antanut tyttönsä käydä koulua? kysyi äiti. + +--Niin, kyllä se on tarpeellista ... me olemme päättäneet antaa +lapsellemme niin täydellisen kasvatuksen kuin vain voimme, eikä hän +kotona enää voi oppia sitä, mitä sivistyneeltä ihmiseltä vaaditaan... + +--Kyllä se voi niin olla, sanoi äiti. + +--Eikö sinun Ellisi ole vielä koulussa? kysyi vieras herra isältä. + +--Ei, ei hän ... ei hän ainakaan vielä ... se on kyllä totta, että olen +minä sitä vähän ajatellut... + +--Tyyra on ollut jo kaksi vuotta koulussa, ja kyllä me olemme tulleet +siihen huomioon, että sekä hänen tietonsa erittäinkin että koko hänen +muu kasvatuksensa, niin hyvin henkinen kuin ruumiillinenkin, +esimerkiksi mitä ulkokäytökseenkin tulee, ovat suuresti edistyneet. + +--Niin, kyllä kaikesta näkyy, että hän on hyvin kasvatettu, sanoi +isä ... missä koulussa hän on? + +--On kyllä totta, että koulukin on paras laatuaan meidän maassamme, +saksalainen tyttökoulu pääkaupungissa... + +--Tuleeko siellä kuinka kalliiksi pitää...? + +--Kalliiksihan se tulee, sanoi herra, mutta meidän mielestämme on +vanhemman velvollisuus antaa lapselleen kasvatus semmoinen, joka, +niinkuin sanottu, vastaa sen ajan vaatimuksia, jossa eletään, ehkäpä +vielä parempikin. Ja ainakin on se välttämätöntä tytölle, jonka +vaikutusala ja elämän toimi on avioliitto, johon hän kaikki rakentaa. +Siksi on se välttämätöntä, että hän, kun hän joutuu naimisiin-- + +--No, August, torui hänen rouvansa, nyt sinä taas menet siihen ... on +liian aikaista vielä puhua siitä... + +--Elä sano, mamma, ei mikään ole liian aikaista, kun on pidettävä +huolta lapsensa onnesta. + +--Niin, niin, kyllä se on totta... + +--Niin, mitä aioitte sanoa siitä, kun joutuu naimisiin? kysyi äiti. + +--Sitä juuri, että vaimo, joka on saanut hyvän sivistyksen, paljoa +paremmin voi tehdä miehensä ja perheensä onnelliseksi kuin muutoin, sen +olen minä pitkällisenä papintoimeni aikani kyllin usein tullut +huomaamaan ja siksi minä... + +--Se on aivan totta, se on aivan totta, sanoi isä melkein hartaasti, +mutta äiti istui vähän aikaa totisena eteensä katsoen ja nousi sitten +ja meni katsomaan, eikö kahvi jo olisi valmista. + +Kuppeja toisessa huoneessa tarjottimelle järjestäessään näki hän Ellin +ja vieraan tytön vaunuissa. Vieras tyttö näytteli nukkeaan Ellille, +mutta Elli ei siitä näyttänyt olevan juuri milläänkään ... katseli +melkein kuin oudoksuen vuoroin tyttöön, vuoroin nukkeen. + +--Onko sinun nimesi Tyyra? kysyi hän yhtäkkiä. + +--Minun nimeni on Tyyra Hedvig. + +--Äitisihän kutsui sinua joksikuksi muuksikin ... miksikä se +kutsuikaan? + +--Kultuseksiko? niinkö?--Äiti sanoo aina minua niin, kun minä olen hyvä +tyttö. + +--Miksikäs se sanoo, jos olet paha? + +--En minä ole milloinkaan paha... Tantti sanoo aina koulussa, että minä +olen paras tyttö koko luokalla ... minä olen primus... + +--Mikä se on se? + +--Etkö sinä tiedä, mikä on primus? ... etkö sinä ole ollut koulussa? + +--Enkä ole ollut... + +--Voi, voi, sepä on ikävä se ... mennään puutarhaan noutamaan kukkia +Ainille ... onko teillä ruusuja, Aini rakastaa ruusuja... + +--Ei meillä ole mitään ruusuja ... saat herneen kukkia, jos tahdot. + +--Ei Aini huoli semmoisista... + +--Tahdotko sinä istua venheen perässä, niin mennään rantaan...? + +--Minä menen kysymään äidiltä ... en minä ennen tule ... pitää aina +kysyä äidiltä ensin... + +--En minä sitten lähdekään, jos menet kysymään. + +--Miksikä et? + +--Siksi vain! En minä virka kenellekään mitään, kun menen vain... + +--Hyvä tyttö aina kysyy äidiltään ensin, ennen kuin menee minnekään. + +Elli katsoi vähän aikaa ääneti toveriinsa, sitten hän sanoi: + +--Sinä olet olevinasi! + +--Minäpä menen äidin luo ja otan Ainin mukaan, sanoi toinen +loukkautuneena ja lähti pois. + +Sen parempia ystäviä ei tytöistä tullut, vaikka isä niinä päivinä, +jotka vieraat viipyivät talossa, koetti kaikella tavalla saada heitä +olemaan yhdessä. Isän mielestä oli vieras tyttö esikuva hyvin +kasvatetusta lapsesta ja hänen oma tyttönsä huonosti kasvatetusta. Se +tuli joka hetki yhä selvemmin näkyviin. Käytöksessään oli toinen siro +ja miellyttävä, toisesta ei saattanut sanoa, että hän edes +käyttäytyikään ... oli vain, jurrotti, ja tuskin vastasi siihen, mitä +kysyttiin, jota vastoin vierasten lapsi otti osaa puheihin ja oli +valmis aina vastaamaan. Ruokapöydässä se varsinkin tuli näkyviin. +Tuskin tarvitsi muuta tarjoilijaa pöydässä. Tyyra huomasi, jos keneltä, +varsinkin jos isältä tai äidiltä, loppui leipä, ja lennätti sitä +heille, samoin kuin kaikkea muutakin niinkuin voita, juustoa tai lohta. +Isä sitä ihmetteli julkisesti kaikkien kuullen ja käski Ellin ottaa +esimerkkiä. + +--Heitä kasvatetaan siellä pensionissa kaikkeen tämmöiseen niin +erittäin hyvin, sanoivat vanhemmat. Ja heidän tyttärensä tuli siitä yhä +kohteliaammaksi, niin että hänen äitinsä viimein täytyi sanoa hänelle, +että hän muistaisi itseäänkin eikä aina vain pitäisi huolta muista. + +Muutaman päivän perästä menivät vieraat, ja Ellistä tuntui kappaleen +helpommalta, kun he olivat hyvästinsä heittäneet ja istuutuneet +vaunuihin eikä vieras rouva ollut tahtonutkaan suudella. + +Isä hääräsi vaunujen ympärillä, sulki itse vaunujen ovet ja lähti +kulkemaan vaunujen kupeella portille saakka. Ja Elli kuuli hänen +sanovan vieraalle tytölle, että hän toivoi, ettei sillä lie kovin ikävä +ollut, vaikka häneltä puuttuikin sopivata toveria. + +Eivät olleet vieraat vielä maantielle ehtineet, kun Elli luikaisi +rantaan, istui venheen perään ja heitti melalla vettä niin korkealle, +että sitä räiskähti melkein korkeammalle kuin nuottakodan katto. Ja +silloin vasta hänestä tuntui oikein siltä, että vieraat olivat menneet. + +Portin kiinni pantuaan meni isä kamariinsa, pisti piippuunsa ja käveli +poltellen edestakaisin lattialla. Sitten istuutui hän keinutuoliinsa ja +huusi äidin toisesta huoneesta luokseen. + +--Elli täytyy minun mielestäni jo tänä syksynä lähettää kouluun ... +minun mielestäni on se nyt ihan välttämätöntä ... jos hän saa täällä +kotona kaiken ikänsä olla, niin ei hän kuuna päivänä opi ihmisten +tapoja. Näitkö sinä, kuinka hän käyttäytyi vierasten läsnäollessa ... +täytyi miltei hävetä hänen tähtensä, ja saa nähdä, saako häntä enää +muuttumaan. Mutta täytyy koettaa parastaan! + +--Mihin kouluun sinä... + +--Jos olisi varoja, lähettäisin minä hänet samaan pensioniin, jossa +Tyyra on, mutta nyt se tulisi liian kalliiksi. Mutta minä olen +ajatellut--ja sitä mieltä oli Augustkin--että sopisi panna Elli oman +kaupungin ruotsalaiseen kouluun, jossa opetetaan melkein saman metodin +mukaan kuin pääkaupungissakin. Ja minä olen sitä mieltä, että se on +hyvä metodi. + +--Mutta onkohan se niin hyvä? + +--Minkä tähden ei olisi? + +--Niin, en minä tiedä muuta kuin miltä minusta näyttää. Ei minua oikein +miellyttänyt, en tiedä, onko se koulun syy vai vanhempain, mutta ei +minua oikein miellyttänyt sen Tyyran kasvatus... + +--Ei miellyttänyt?--Sepä kumma! Ja minun mielestäni on hän parhaiten +kasvatettuja tyttöjä mitä milloinkaan olen nähnyt! Jos voisin antaa +Ellille samanlaisen kasvatuksen, olisin onnellinen... Sepä ... sepä +minua todellakin kummastuttaa! + +Elli ei tahtonut ensin oikein uskoa, että hänet pannaan kouluun, että +saa ajaa pitkän matkan, kulkea höyrylaivalla ja tulla kaupunkiin. Mutta +kun äiti sen varmaksi vakuutti, että niin oli isä päättänyt, niin tyttö +hypähti ilosta lattialla. + +--Onko se sinusta niin hauskaa? + +--On, on!... Enkös minä saa ajaa pitkää matkaa, paljoa edemmä kuin +sinne, missä maantie menee piiloon ... ja höyrylaivallako kanssa? + +--Niin, ja saat nähdä kaupungin. + +--Ja saan nähdä kaupungin!--Se kyllä tuntui hauskalta sekin, vaikka hän +ei vielä oikein osannut kuvitella, minkälainen kaupunki olisi. Mutta ei +hän sitä nyt joutanut ajattelemaan. + +Hän pyörähti kantapäillään, kiiruhti ulos ja juoksi rantaan venheen +perään. Ja siellä hän taas heitti vettä melalla ilmaan ... korkeammalle +kuin milloinkaan ennen. Ei malttanut kauan olla rannassa. Näki niityllä +metsän reunassa vasikat ja riensi niitä kohti. Likelle tultuaan +hihkaisi niille riemuissaan, leimahutti helmojaan ja löi käsiään +yhteen, niin että elukat säikähtivät pahanpäiväisiksi ja pötkivät +mölisten kymmenelle haaralle. + +Yöllä ei tahtonut saada unta silmiin millään lailla. Kaikenlaista tuli +ja meni mielessä yhtä perää. Mutta ei mistään jäänyt vakavata kuvaa. +Kaupunki ei varsinkaan ottanut asettuakseen. Viimein kuitenkin rupesi +tuntumaan, että se oli korkealla mäellä ... niinkuin Iinmäellä ... +jossa oli paljon taloja, jotka päiväpaisteessa pitkän matkan päähän +hohtavat ja ikkunat kimmeltävät... Ja se kuva jäi mieleen niin +varmaksi, ettei aamusella tullut sitä äidiltä tarkemmin kysellyksi. + + + + +IV. + + +Äiti oli kuullut sinä yönä, kun Ellin seuraavana aamuna piti lähteä +kouluun, mitä hän näki unia ja miten hän elämäänsä kaupungissa +kuvitteli. Eikä hän taaskaan tiennyt, olisiko hyvillään vai pahoillaan +siitä, mitä oli kuullut. Tyttö oli haastellut unissaan vähän väliä sinä +yönä ja koko ajan vain kaupungista ja kaupunkiin lähdöstä. Ja +samanlaista haaveilemista se oli kuin ennenkin. Korkeat mäet taas, +paljon maailmaa ja korkeita puita! Ja iloa ja riemua puiden latvoissa +liikkuessa ja kukkuessa! + +Nyt hän oli lähtenyt kouluun, oli menossa kaupunkiin ja kohta kai sai +nähdä, minkälainen se oli ... ja oliko se samanlainen kuin se, miksi +hän oli sitä kuvitellut. Äidille tuli yht'äkkiä sääli tyttöään, kun +ajatteli, kuinka hän ehkä kuvittelemisissaan pettyisi. Ja siellä se nyt +kukistuminen alkaa, ajatteli hän. Mutta sitten taas hän ei tiennyt, +kumminko kuitenkin olisi parempi, aikaisinko vai myöhään. Ja sehän se +olikin se hänen ainainen epäilynsä, joka aina tuli. + +Mutta lopuksi hän ajatteli, että olkoon, eläköön ja kasvakoon, tottahan +käy niinkuin käy! Minkä maailmanranta kuolettaa, sen kai se kuolettaa +... ja totta kai on kunkin otettava, mikä annetaan. + +Ja minkäpä hän nyt taisikaan? Vähät kai hänen kasvatuksensa enää +vaikuttaisi siihen, joka oli muiden käsissä. Ja jospa muut sen +ymmärtävät paremmin, jotka uskaltavat ottaa toisenkin lapset +haltuunsa ... tottapa he ovat silloin varmat. + +Ja äiti tunsi yht'äkkiä omituisen uupumuksen koko olennossaan sekä +ruumiissaan että sielussaan... Oli sitä aina välistä ennenkin tuntunut, +mutta nyt se tuntui enemmän kuin milloinkaan ennen. Ilta oli, hämärti, +ja hän istui huoneessaan kädet helmassa ja ajatteli kaikkea tätä ja +katseli ikkunastaan ulos, josta näkyi rauhallisen kolkko syksyn taivas +kuumottavan kellastuvien koivunlehtien välitse... + +Silmä seisahtui yhteen kohti katsomaan, sill'aikaa kun ajatukset +vierivät omia teitään. + +Omituistahan on se elämäkin, kun sitä ajattelee. Ensin se lapsuus, +jota vain hämärästi muistaa, mutta joka kuitenkin oli välistä niin +kirkasta ja valoisaa. Vaikka olihan ollut katkeruuksia siinäkin ... ja +monessa suhteessapa se oli samanlaista kuin Ellin. Ankaroita olivat sen +ajan vanhemmat, täytyi totella, mitä sanottiin, ja jos ei totellut, +niin kipeästi koski. Harvoin sai mielensä mukaan leikkiäkään, +sunnuntai-iltoina ei ollenkaan, jolloin aina eniten olisi mieli tehnyt, +kun kylän lapset tulivat sitä varten pappilaan. Käsipuolesta tupaan +vietiin, kuumaan tupaan, jossa istui iso joukko ihmisiä veisaamassa ja +isä luki eikä tahtonut milloinkaan heretä. Ikävä oli istua, unetti, +eivätkä silmät tahtoneet mitenkään auki pysyä ... mutta äidin ankara +silmäys pöydän takaa ne pönkitti.--Ja sehän on synti, suuri synti, +sanoi äiti, ja Jumala sen kyllä korkeudestaan näkee, joka ei saarnan +lukua mieleensä paina, vaan antaa aatoksensa maallisissa asioissa +lennellä. Ja siltä se sitten rupesi itsestäkin näyttämään, ja hartaasti +hän koetti kuunnella, vaikka toisin ajoin taas ryöstäytyi mieli muuanne +menemään: hakaan vasikoiden luo, rantaan ja mättäisille niityille, +joilla kuperkeikka sydäntä suloisesti vihloi. + +Mutta sitten tulivat ne ajat, jolloin piti pukea päälleen synkeästä +sinisestä hame ja panna tumma huivi kaulaan, kun muilla nuorilla oli +valkoiset karttuunileningit ja kaulassa valkoinen kiilloitettu +kaulustin. Se oli vaikeata aikaa, ja mieli oli kuohua yli reunojensa. +Kun juhannusiltoina alkoivat naapureissa kokot hulmuta, kun soittoa +kuului ja muiden nuorten iloisesti meluavia ääniä ... eikä saanut sinne +mennä! Ei ajattelemistakaan! Äiti huusi huoneeseen, sulki ikkunat ja +käski panna maata.--»Vai tahtoisitteko te olla siellä, missä +pakanajumalain kunniaksi poltetaan ensimmäisten kristittyjen luita(» + +Väärin oli tehdä se salaa, ja kuitenkin muisti äiti, kuinka hän monet +kesäyöt vinnillä vuoteellaan loikoi ja luki kirjoja, joita veljet +olivat toimittaneet, mutta »joiden tekijät vielä kuolemansakin jälkeen +syntiä tekivät».--Romaaneja! Olisi ollut kauheata, jos isä ja äiti +olisivat saaneet sen tietää!--Mutta eihän rangaistus luvattomasta +työstä ollut sittenkään tulematta jäänyt. Nehän ne sen kaipauksen +idättivät mieleen, joka aina jotain ikävöi eikä milloinkaan saanut. Ne +kai ne olivat herättäneet vaatimuksia ja toiveita, jotka eivät koskaan +toteutuneet ja joita ei ikinä tahtonut saada kuulumattomiin +karkoitetuksi. + +Kyllähän hän oli ollut kaunis mies, kohtelias nuorena ja hyvästä +perheestä, ja siksihän hänestä isä ja äiti pitivät, vaikka hän oli +papiksi vähän liian maailmallisesti mieltynyt. Se oikea, se kumman +kaunis ja kumman jalo, joka oli valoisina kesäöinä vinnillä loikoessa +ja lukiessa mieleen painunut, sen oli pitänyt vähäksi aikaa kadota ja +väistyä pois. Mutta talvellahan kaikki oli tapahtunutkin, ja niin oli +se uutta ja niin oli hommaa siitä paljon, että kesäiset haaveet jäivät. +Jospa eivät olisi milloinkaan enää tulleetkaan! + +Ellistä sanoivat kaikki, että hän oli äitinsä ilmeinen kuva. Ei +kuitenkaan kukaan tiennyt, kuinka perin pohjin hänen luontoisensa tyttö +oli. Ja kuinka samanlaiset tuumat ja tunteet, kuta enemmän hän kasvoi! +Yhä selvemmin ne muistuttivat omia entisiä aikoja, ja senpä johdosta +niitä lienee näin nyt tullutkin ajatelleeksi ja näin tarkkaan +muistaneeksi. + +Mutta sepä se huoletti ja siitä hän aina oli epätietoinen, +minkälaiseksi tytön elämä maailmassa tulisi ... ja olisiko hyvä, jos +tulisi semmoiseksi yhäkin kuin oli omakin ollut. Jos olisi tiennyt, +oliko sitä toisenlaistakin ja olisiko itsellä saattanut toisin olla, +jos olisi oikein ollut... Ja taas, kuka uskaltaa sanoa, ettei ole +oikein, niinkuin on?... + +Yht'äkkiä rupesi omatunto vaivaamaan. Väärinhän on nurkua ja olla +tyytymätön, vaikka vain vähänkin olisi. Ja eikö Hän tiedä kullekin +parhaiten asettaa, joka on kaikki asettanut? Itsessähän saattaa suurin +vika ollakin!... Mitä sitä onkaan välistä ajatuksissaan syntiä +tehnyt!... Ja yhtä suuriahan ne ovat ajatellut kuin tehdytkin +synnit!... Ei, ei ikinä! Väärin se on, väärin on, jos vaikka +mielessäänkin rikkoo sen, jonka on valalla vakuuttanut ja myötä- ja +vastoinkäymisessä pitää luvannut... + +Ja äiti unohti kaiken muun paitsi oman huonon tilansa. Tyttärensä +unohti ja huolensa hänestä ja ajatteli vain sitä, mitä hän vastaisi, +jos hänet yht'äkkiä kutsuttaisiin tuomarin eteen ja tilille +vaadittaisiin. Ja sen hän tunsi, ettei hän olisi valmis vastaamaan, ei +ollenkaan vielä. jos ei armon aikaa annettaisi, niin huonosti kävisi. + +Äiti etsi hämärässä kiiruusti hyllyltä äitivainajansa postillan ja +alkoi tulen tehtyään sitä selailla. + +--*Lue Jumalan sanaa lakkaamatta!» + +Niin oli hänelle kotona sanottu, mutta sen neuvon oli hän, paha kyllä, +usein unohtanut ja laiminlyönyt. + + + + +V. + + +Koko ajan, kun kaupunkia kohti kulettiin, pysyi Ellin mielessä se sama +kuva, joka oli sinne unessa painunut. Kuta likemmä laiva kaupunkia +läheni, sitä enemmän rupesi mäkiä näkymään järvien rannoilla ja toiset +kauempana siintivät ja talot ja ahojen reunat iltapäivän paisteessa +hohtivat. + +Elli oli monta kertaa aikonut kysyä, mikä niistä oli kaupunki, kun oli +kuullut, että kohta kaupunkiin tullaan, mutta ei hän tullut sitä +tehneeksi. + +Isä oli ollut koko matkan hyvällä tuulella ja syöttänyt Ellille +makeisia ja näytellyt kaikkia. + +--Nyt näkyy, Elli, kaupunki, sanopas missä kohti se on? + +--Tuolla, sanoi Elli ja osoitti edessä kohoavaa komeata mäkeä, jonka +rinteiltä ja harjalta näkyi taloja ja viljapeltoja. + +--Ei, ei, sanoi isä, ei sinnepäinkään! ... katsopas, täällähän se on, +mäen juuressa ... näetkös nyt, siinähän se on! + +--Hy-yi!--Minkä tähden ne ovat tehneet kaupungin sinne? + +--Minnekäs niiden olisi pitänyt se sitten tehdä? + +--Tuonne ylös mäelle ... minä olisin tehnyt mäelle... + +--Sinä olisit tehnyt mäelle, matki isä ja veti kädellään pitkin Ellin +kasvoja. + +Mutta kaupunkiin tulo ei nyt Ellistä tuntunut millekään. Semmoistako se +nyt olikin ... yhtä matalaa kuin kotonakin... + + * * * * * + +Ei isä ollut saanut tyttöään niin hyvin sijoitetuksi kuin olisi +tahtonut. Johtajattaren luo olisi hänen Ellinsä pitänyt päästä asumaan, +mutta siellä olivat kaikki paikat jo täytetyt. Mutta johtajatar, +kohtelias, säännöllinen kaikin puolin ja tavattoman valkohampainen +nainen, oli vakuuttanut, että on aivan yhtä hyvä, jos Elli tulee +asumaan sinne, minne hän pyytää saada ehdottaa. Ja johtajatar ehdotti +erään oppilaitoksen naisopettajista. Se oli sekin yhtä kohtelias, yhtä +säännöllinen ja yhtä valkohampainen kuin johtajatarkin. + +Isä oli heihin molempiin erinomaisesti mieltynyt, hän kun rakasti +sulavaa ja kohteliasta puhelua, josta ei maalla saanut koskaan nauttia. +Hän virkisti vanhoja muistoja ylioppilasajoilta ja vakuutti Ellillekin, +että harvoin saa tavata niin perinpohjin sivistyneitä ja eteviä +naishenkilöitä. Elli ei siihen puhunut mitään. Johtajatar ja tuo toinen +nainen olivat taputtaneet häntä poskelle, mutta heidän kätensä olivat +tuntuneet Eilistä niin kylmiltä, että häntä melkein puistatti. + +Päivää ennen isän kotiin lähtöä muutti Elli uuden »tätinsä» luo, ja isä +oli kutsuttu päivällisille. Puheltiin taitavasti ja kohteliaasti ja +oltiin yhtä mieltä kaikissa asioissa. + +Siitä saatte olla varma, herra pastori, vakuutti neiti ja kohotti +lasinsa, että me koetamme tehdä parastamme ... ja kun hän on +oppijaksonsa päättänyt ja kotiinsa palajaa, toivomme me ... maljanne, +herra pastori! ... että hän täyttää kaikki ne toiveet... + +Isä kumarsi ja kilisti. + +--Minä olen vakuutettu siitä ja jätän täydellä luottamuksella tyttäreni +teidän huostaanne. + +Elli istui pöydässä hänkin, mutta ei hänen käynyt syönti eikä +juonti ... puhua ei onneksi tarvinnut. Kädet kankeina hän istui, +melkein tyhjälle lautaselleen tuijottaen ja itkuaan pidätellen. Tämä +kaikki oli niin ... niin ... tuntui niinkuin ei olisi tahtonut käydä +hengittäminenkään. + +Isän kanssa oli Elli käynyt johtajattaren luona ja sill'aikaa kun isä +oli puhellut johtajattaren kansa kahden kesken, oli Elli seisonut +käytävässä yksin. Käytävä oli pitkä ja soikea ja kaikui kuin kellari, +jos vähänkin liikahti tai rykäisi. Ovia siellä täällä kumahtaen aukeili +ja sitten ne vielä kovemmin kumahtivat kiinni. Askeleita kuului +lähenevän ja etenevän, välistä aivan pään päällä, ja kun ne olivat +toisessa päässä käytävää, tuntui Ellistä, että niitä oli koko +kirkkojoukko, jotka sieltä tulivat. Kolme neljä tyttöä niitä vain +olikin, hänen kokoisiaan, jotka hänen ohitsensa juoksivat. Kun he hänet +huomasivat, seisahtuivat ne katsomaan, supisivat jotain toistensa +korviin ja juoksivat sitten nauruaan pidätellen eteenpäin. Elliltä oli +itku päästä, kun tuntui niin surkean turvattomalta tässä yksin +seistessä. + +Sama tuntui nyt taas pöydässä istuessa, vaikka kyllä oli isäkin läsnä. +Tuon vieraan neidon koko olento, säännölliset ja vaaleat kasvot, +huolellisesti kammattu tukka ja taitaviin sanoihin sovitettu puhe-- +aivan niinkuin olisi kirjaa lukenut--sitten vielä laihat ja pitkät +sormet, se kaikki oli niin ikävää ja kylmää ja kolkkoa, että hirvitti +ajatellessa, kuinka tänne yksin jäisi. Kiiltävän valkoinen pöytäliina, +hopeapäiset veitset ja tarkasti leikatut leipäpalaset, niissäkin oli +jotain, joka kokonaan otti pois rohkeuden ja itseluottamuksen. + +Ja illalla maata pannessa, kun isäkin jo oli mennyt, tuli Ellille, +kylmien vieraiden lakanain väliin laskeutuessa, niin surkean ikävä +äitiä, että hän pullahti täyteen itkuun ja veti peitteen korvilleen +saadakseen oikein rauhassa itkeä, ettei kukaan kuulisi. Ennenkuin hän +nukkui, tuntui hänestä itsestäänkin, että hän on semmoinen riepu, jonka +saattaisi repiä kuka tahansa eikä hän taitaisi mitään. + +Aamulla noustua oli vähän turvallisempaa, mutta kouluun mentyä uudistui +entinen turvattomuuden tunne. Ei tahtonut osata mitenkään olla, ei +tiennyt, mitä tehdä, ja muut sen näkyivät tietävän kaikki. Ja kun hän +ei osannut, niin toiset tytöt katselivat häntä pitkään ja muutamat +osoittelivat sormillaan. Kaikki oli sitten ihan toisenlaista kuin +kotona, isoa, kylmää ja kulmikasta ja joka paikka niin sileäksi +maalattua. Hajukin pulpeteissa oli omituinen ja vieras. + +Kotona asunnossa taas ei tahtonut lähteä ainainen arkuus. Oli yhä pelko +siitä, että liikkuessaan romahuttaa jotain tuolia tai kompastuu +mattoon. Tai pääsee puhuessa joku ääni, joka on liian kova täällä +kuulumaan, ja säännöllinen täti siitä heti häneen katsahtaa. + +Maata pannessa ratkesi taas kaikki ikävä, mikä päivän kuluessa oli +sydänalaan kokoontunut, katkeraan itkuun, vielä katkerampaan kuin eilen +illalla. Eikä se nyt helpottanut vähääkään, yhä eneni vain. Ja kun näki +yksinäisen, pienen sängyn, tuli semmoinen työnnähdys sydämestä, että +piti paiskautua pöytää vasten ja painaa nyrkki suun eteen, ett'ei +pääsisi kirkahdus tulemaan. Ja kun se siinä olisi kuitenkin päässyt +ryöstäytymään, piti rientää sänkyyn ja tukehuttaa se tyynyyn. + +Siinä suullaan ollessa rupesi tuntumaan siltä, että tähän paikkaan +kuolee, jos ei pääse kotiin, eikä voi elää tätä elämää yli huomisen +päivän. Pitää taas mennä kouluun, kaikki katsovat ... ei osaa olla eikä +tiedä, mihin istua ... asettelevat ja neuvovat, eikä ymmärrä, ja toiset +tytöt katsovat ja nauravat keskenään... + +Ja taas tuli työnnähdys sydämestä ja tuntui, että se halkeaa... + +Hän lähtee, lähtee nyt heti kohta kotiin takaisin! Hän karkaa täältä ja +kävelee jalan, ja kysyy, missä päin on koti... Mutta ulkona satoi ja +tuuli ja se rupesi peloittamaan. Ja kun silloin rupesi näyttämään, +ettei ehkä uskallakaan lähteä, niin taas työnnähti sydämessä, että koko +ruumiiseen koski... + +Mutta hän kirjoittaa äidille kotiin, että äiti tulee tänne ja ottaa +pois ... eikä hän, ennenkuin äiti joutuu, lähde kouluun eikä liiku +minnekään tästä huoneesta eikä syö mitään. Hän on tässä näin ... vaate +päällä ... siihen asti... + +Elli itki itsensä nukuksiin ja nukkui vaate päällä aamuun saakka. Ja +yöllä hän näki unta, että oli kotona äidin sängyssä ... sen selän +takana seinän puolella ... pienessä kyttyrässä koko tyttö, pää äidin +tyynyn nurkalla. Ja niin hän näki pitkään sitä unta, että aamulla +herätessä ensin oli kotona olevinaan. Eikä selvittyä tahtonut pitkään +aikaan muistaa, missä oli. Mutta kun silmä sattui ikkunaan, niin näki +tädin kävelevän ulkona aamupuvussa kukkiaan katsellen. Ja siitä muisti +taas kaiken muunkin. Itku oli pulpahtamaisillaan, mutta samassa tuli +pelko, että jos täti tulee ja näkee, että on vaate päällä maannut ja +ehkä on siitä vihainen. Sillä Ellistä tuntui siltä, että se semmoisesta +on vihainen, eikä hän tiennyt, kuinka olisi ollut, jos olisi hänelle +joku vieras ihminen ollut vihainen. + +Koulussa oli sinä päivänä vähän parempi, osasi jo neuvomatta istua +paikalleen ja tiesi, milloin pitää nousta ja vastata. Ei tullut +itkukaan, eivätkä ne niin enää katsoneetkaan. Sitten kävivät vielä +kaikki ne tytöt, jotka istuivat samassa huoneessa kuin Elli, +voimistelutunnilla kävelemässä ja Elli sai nähdä kaupunkia. + +Niin että, vaikka illalla vieläkin rupesi itku pullahtelemaan, ei se +kuitenkaan pitkälle päässyt. Ja kun väsytti, niin nukkuikin ennen. + +Päiviä myöten sitä vähitellen alkoi tottua siihen elämään. Ja kun tuli +työtä ja läksyjä pantiin kotona luettaviksi, niin ei niin joutanut +ikävätäänkään enää ajattelemaan. Ei itku kuitenkaan kaukana ollut, ei +kurkkua alempana. Siellä se vielä monet viikot asusti ja pulpahti aina +vähän väliä esille koulussa ja muualla, välisti yht'äkkiä ja tietämättä +aivan. + +Muutamia viikkoja oltuaan rupesi Elli jo kuitenkin vähän ympärilleen +katselemaan ja silloin tällöin tulla hypähti naurukin muutamista +somista asioista, ja itku oli laskeutunut ihan kuiviin. Koulussa oli +muutamia hauskoja tyttöjä, ja niille piti väkisinkin nauraa, kun ne +ilveitään tekivät, silloin kun opettajat eivät olleet näkemänsä. +Niillehän ne ilvehtivätkin juuri ja niitä matkivat. Piti nousta oikein +paikoiltaan välitunneille välistä ja mennä niitä katsomaan. Ihan +osasivat ne sillä äänellä panna kuin opettajat ja olla aivan kuin ne. +Ja kun Elli heitä vähän aikaa katseli, tuntui hänestä, että hänkin +osaisi tehdä samalla lailla. Ja kotona hän matkikin, itsekseen +kamarissaan, mutta koululla ei uskaltanut. Peloitti se, että kaikki +kokoontuisivat ympärille ... ja se se juuri peloitti. + +Ja kun mieli sitä mukaa keveni, rupesi Elli ajattelemaan olojaan ja +katselemaan enemmän ympärilleen. Somaahan oli tämä elämä täällä +koulussa ja aivan toisenlaista kuin kotona. Ei sitä olisi semmoiseksi +osannut luulla, ennenkuin näki. Huoneetkaan eivät olleet semmoisia kuin +siellä pappilassa, saleja ja kamareja vain, eikä yhtään pirttiä. +Ruuatkin aivan erilaisia, voita ei saanut joka ateriaksi ja maitoa vain +yhden lasin kerrallaan. Mistähän ne senkään saivat, kun ei näkynyt +lehmiä missään? + +Siitä kirjoitti Elli äidilleen ja muista asioista myöskin... + +Se lukeminen se oli täällä kaikilla työnä, ja kun ne eivät sitä +tehneet, niin olivat jouten. Kaikki lukivat, aikaihmisetkin, eikä +tätikään paljon muuta tehnyt... + +Se hänen oma lukemisensa oli semmoista, että piti joka päivä kotona +oppia määrätty määränsä ulkoa, ja joka ei osannut, sen piti lukea +erikseen uudelleen, ettei mitään unohtuisi. Ennenkuin kaikki osasi +ulkoa, niinkuin katkismuksen, ei saanut liikahtaakaan pöytänsä nurkalta +minnekään. Täti tuli aina vähän päästä luettamaan, ja jos ei osannut, +niin hän sanoi, että täytyy pitää ajatuksensa koossa eikä antaa niiden +muualla kulkea, mutta ei sitä tahtonut kuitenkaan sen paremmin oppia. +Sitten vasta sai mennä ulos pihalle, vaikka se oli hyvin pieni ja +ahdas, ja keskellä oli pyöreä penkki, jossa oli keltaisia ja punaisia +kukkia. Kadulle ei saanut mennä, joka oli leveämpi kuin maantie, mutta +ei ollut ojia, ei portistakaan katsomaan, vaikka olisi sinne vähän +näkynyt huoneiden yli sitä suurta mäkeäkin, jota oli ensin luullut +kaupungiksi. Mutta kaupunki oli hyvin alhaalla... + +Joka keskiviikko ja lauantai oli lupa jälkeen puolenpäivän ja täti +lähti kävelemään kadulle ja puistoon ja otti mukaansa. Puistossa oli +nurmikkoa vähäisen, mutta ei saanut kulkea kuin tietä myöten. Täti +käveli aina hyvin hiljaa, että tahtoi väsyttää rinnalla kulkiessa. Ei +saanut juosta eikä hyppiä, vaikka olisi välistä mieli tehnyt, ja piti +astua lyhempiä askelia kuin siellä kotona ja pitää tätiä kainalosta +kiinni... Se oli niin hassua, kun sitä ajatteli. + +Lauantaina jälkeen puolenpäivän, kun hyvästi jouti, kirjoitti Elli +näistä äidilleen ja ajatteli viimeistä kirjoittaessaan, että kun äiti +sen lukee, niin eiköhän naura vähäisen, ja mitähän ajatellee. + +Mutta äidiltä rupesi tulemaan niin kummallisia kirjeitä. Ei ollenkaan +näkynyt, että se äidistä olisi ollut hassua, minkä Elli oli luullut +olevan. Ja sitten hän käski Ellin olemaan opettajilleen kuuliainen eikä +suinkaan hänen matkia, joskin muut matkivat. Ja jos oli ikävä, niin sen +sai parhaiten karkoitetuksi sillä lailla, että luki Jumalan sanaa, ja +hyvä oli siihen tottua jo pienuudesta pitäen. Piti rukoilla Jumalalta +apua myöskin läksyjen oppimiseen, niin kyllä ne sitten osasi... Sitten +äiti kirjoitti muista asioista väliin ja lopussa taas samaa, mitä +ensin. + +Mutta ei Elli sitä kirjettä ymmärtänyt, eikä hän tullut enää +kouluasioista äidilleen kirjoittaneeksi. + +Sitä mukaa kuin oli ja asettui elämään, sitä mukaa siihen yhä enemmän +tavastui, ja kun rupesi koulussakin paremmin käymään, niin tottui +niihin suuriin kaikuviin huoneisiinkin ja kulmikkaihin pulpetteihin ja +omituiseen hajuun, mikä joka aamu sisään astuessa lemahti vastaan. +Ikävin oli aamusella herätessä. Mutta ajoittain oli halukin kouluun, ja +se oli silloin, kun tiesi, että opettaja tuo maanpallon luokalle ja +sitä siellä näyttelee. Se oli suuri pyöreä pallo ja siinä koko tämä +maailma, kaikki maat ja vuoret, ja opettaja pyöräytti sitä kädellään ja +sanoi, että niinkuin hän sitä pyörittää, niin pyörii koko maailmakin... +Ja se kävi yhtenä vilinänä ja viilsi niin kummasti rinnassa, kun sitä +katsoi. Hirvitti melkein, kun ajatteli, että koko maailma ... hui! ... +mutta kuitenkin teki mieli katsoa. Ja kun pallo oli luokalla, seisoi +Elli välitunnit sen ääressä, katseli joka taholta ylhäältä ja alhaalta, +pyöritteli sitä lakkaamatta, hiljemmin ja kovemmin, ja unohti kaiken +muun. Kerran vilahti mielessä omituinen ajatus, että pyörittääköhän +Jumalakin oikeata maailmaa näin ja mistähän kohti aina antaa kädellään +vauhtia, kun rupeaa seisahtumaan. Mutta vaikka se oli niin hullu +ajatus, että piti sille itsensäkin naurahtaa, niin tuli ajatus aina +kuitenkin eikä tahtonut lähteä. Mutta kun pallo vietiin muille +luokille, niin oli Ellillä sitä ikävä monta päivää. + + + + +VI. + + +Mikkelin päivänä oli koululla lupa ja oli päätetty tehdä yhteinen +kävelyretki sille suurelle mäelle, joka oli vähän matkaa kaupungista ja +jonka keskelle oli iso torni rakennettu. + +Monta päivää ennen puhuttiin koulussa siitä, mitä kukin päällensä +panisi... + +--Minä panen mustan hameen ja sinisen merimiehenpuseron... + +--Minä sinisen hameen ja vihreän puseron ja kiiltovyön... + +--Minä myös ja pienen puukon vyölle... + +--Minä otan nahkalaukun vielä, jossa kannan makeisia... + +--Mitä makeisia sinä otat? ... minä otan teeleipiä... + +Elli ei osannut puuhata mitään, ei erilaisia vaatteita eikä evästä +matkalle. Koko ajan pyöri vain hänen mielessään mäki, jonne oli määrä +mennä ja joka kuului olevan hyvin korkea. Hän ajatteli Iinmäkeä, joka +näkyi kotiin kellarin katolle ja joka oli korkea sekin. Itse ei hän +ollut siellä käynyt, mutta oli kuullut kirkkomiehiltä, jotka sieltä +olivat, että sinne näkyi paljon maailmaa ja monta kirkkoakin kirkkaalla +säällä... + +Yöllä hän näki unta, että rupesi kuin kotona kellarin katolta ylös +ilmaan viemään ja vei Iinmäkeä kohti halki ilman. Ja semmoista vauhtia +vei, että vihleksi sydämessä ja ojensi tukan taapäin hulmuamaan, niin +että juuresta oli tiukalla. Ja sivukin vei Iinmäestä. Ja koko Iinmäki +ei näyttänyt korkeammalta kuin kellarin katto koivun latvasta katsoen. +Sinne vei paljoa ylemmitse, pilvien sisään ja yläpuolelle niitä, niin +että tuli pelko mieleen ... ja kun siitä heräsi, oli jo aamu tullut. + +Aamulla koulun pihalle tullessa olivat muut tytöt jo siellä ja +lähtemässä. Kaikilla oli niillä kauniit, sievät puvut ja he hyppelivät +toistensa kanssa ja näyttelivät itseään toisilleen. Ellillä oli +tavalliset vaatteensa, kotona tehty harmaa palttoo ja puolisaappaat, +jotka olivat vähän isot. Ei hän ennen ollut sitä niin huomannut, mutta +nyt se vähän vaivasi ja alkoi tehdä alakuloiseksi. Hänestä tuntui taas +turvattomalta ja yksinäiseltä ... eikä hänellä ollut ketään, jonka +kanssa olisi oikein ollut. Ja hänestä näytti, että tytöt silloin +tällöin häneen katsahtivat, vaikka ei kukaan mitään sanonut. + +Niin kauan kuin kaupungin läpi kulettiin, vaivasi tämä yhä, mutta +tullin ulkopuolelle tultua haihtui vähitellen ikävä. Alkoi näkyä +peltoja ja niittyjäkin, ja käveltiinkin ihan oikeata maantietä myöten, +jonka oli ojat kahden puolen ja niiden takana aivan tavallista +pisteaitaa niinkuin kotona. Talojenkin ohi kulettiin, ja ne olivat +melkein samanlaisia kuin kirkonkylässä. Erääseen vei aivan semmoinen +kuja kuin lukkariin ja näkyi ihan yhdennäköinen punainen portti. Vähän +matkan päässä oli metsääkin ja metsän rinteessä aho. + +Kulkiessa ja katsellessa kasvoi ilo entiselleen ja eneni yhä. Palttoo +painoi päällä, ja Elli riisui sen käsivarrelleen. Muut tytöt juoksivat +edestakaisin sinne tänne, hyppelivät ja tavoittelivat toisiaan kiinni. +Ellin valtasi sama riemu, ja hänestä tuntui, että ne nyt kaikki ovat +hänelle vanhoja tuttuja, vaikka ei hänellä koulussa vielä ollut +yhtäkään, jonka kanssa olisi ollut oikein tuttu... + +Tultiin lähelle metsän rantaa, ja joku ehdotti sitä, että kuka ennen +ennättäisi sinne. Kaikki lähtivät juoksemaan, ja Elli oli kaikista +eillimmäisin. Ja hän tuli siitä niin iloiseksi, että tempasi muutamata +tyttöä kädestä ja nauroi ja pyöritti häntä ympäri. + +Mutta tyttö suuttui... + +--Kummako sen on juosta, jolla on niin pitkät sääret kuin vasikalla? + +--Näittekö, kuinka hän harppasi kuin kurki ja palttoo hulmusi +käsivarrella kuin siipi... + +--Suoraan hän kyllä osaa, mutta jos ollaan hippasilla ... ota kiinni! + +Ja samassa tempasi muuan toinen tyttö palttoon hänen käsivarreltaan ja +alkoi juosta sen kanssa. Elli ei saanut häntä kiinni, eikä hänellä +ollut enää halua juostakaan, kun kaikki seisoivat ja katselivat ja +olivat tytön puolella. Vähän matkaa hän juoksi tytön jälestä, mutta se +teki niin sukkelia mutkia, että oli mahdoton häntä saavuttaa. Aikansa +Ellin edessä hypeltyään heitti tyttö palttoon aidanseipään nenään ja +juoksi itse muiden joukkoon. + +Mutta Elliltä oli ilo mennyt. Hän herkesi viimeiseksi ja käveli ääneti. + +Oli kuitenkin joukossa tyttö, joka häntä vähitellen läheni, kun +alettiin nousta tietä myöten ylös mäelle. Ensin se kulki hiukan edellä +ja katsahti silloin tällöin jälkeensä vähäisen, mutta ei mitään +virkkanut. Siitä vähitellen sujui rinnalle ja rupesi puhelemaan. Se oli +saman luokan tyttöjä kuin Elli ja kysyi, mitä heillä olikaan huomenna +läksynä ... hän ei itse oikein muistanut... Saksan sanoja oli ja +maantiedettä... Tyttö tarjosi Ellille makeisia laukustaan ja käski +ottaa vielä enemmän ... niin monta kuin vain tahtoi. Tytön nimi oli +Sigrid, ja Elli rupesi pitämään hänestä yhä enemmän, kuta korkeammalle +mäkeä kohottiin... + +Vaikka tie kulki korkeata metsää, niin ettei voinut kupeelleen nähdä, +kuinka paljon mäki kohosi, alkoi Ellin sydänalassa yhä enemmän tuntua +tuommoinen kummallinen tunne ... välistä ahdisti sydäntä kokoon ja +toisin vuoroin avarti sitä, niin että piti uudelleen ja aina uudelleen +henkeänsä vetää. Ja silloin olisi tahtonut olla pitkä, niin että olisi +puiden latvojen yli kurkottamaan ylettänyt. + +Yht'äkkiä oli siinä torni edessä, keskellä pientä aukkoa, ja se kohosi +paljoa korkeammalle kuin puiden latvat. Ne, jotka olivat edeltä +kulkeneet, ne jo juoksivat parhaillaan ylös torniin, niin että pitkissä +portaissa kumisi. Ja se ylöspäin kiertävä kumina se riipaisi sydämen +pohjasta niin mukaansa, että piti palttoo käsivarrelta maahan nakata ja +kiiruhtaa ylös muiden jälkeen... Ja niin tuntui, että jos ei juokse, ei +saa nähdäkään enää ja että muut sen ennen ottavat ja vievät kaikki... + +--Odota, Elli! Elä jätä! huusi toveri jälkeen. + +Mutta Ellillä ei ollut aikaa odottaa. Hän jo rappusia harppasi, +ikkunain ohitse riensi, vilkaisi kiireesti niihin ja näki niistä +jotain, joka melkein kuin lennättämällä yhä ylemmä lennätti ja +paisuttamalla paisutti sitä tunnetta, joka oli mäkeä noustessa siellä +syntynyt ja alkanut tuntua. + +Ja semmoisella vauhdilla tuli hän ylös torniin, että kaikki, jotka +siellä olivat, hänet huomasivat ja väistyivät hänen tieltään. + +Ja heidän välitsensä hän näki semmoista, jota ei ennen ollut vielä +unissaankaan aavistanut ... ja se löi vastaan semmoisella kirkkaudella +ja suuruudella, että hän ihan säikähti sitä ja jäi siihen paikkaan sitä +katsomaan, voimatta hengittääkään. Ja se tuli niin yht'äkkiä ja aukeni +eteen niin suurena ja mahtavana, että sydän vei veret poskilta ja koko +ruumiissa vavahti. Ääretön joukko kimmeltäviä vesiä edessä, ja saaria, +ja salmia, ja kauempana siintäviä vaaroja! + +Mutta sitten syöksi sydän ilon tulemaan ja riemun huudahdus pääsi +huulilta ja pääsi monta kertaa. Ja hän hyppi ja löi käsiään yhteen... + +--Voi, voi, katsokaa, katsokaa! + +Ja hän kuvitteli, että muut tytöt ovat siitä yhtä riemuissaan... + +--Tytöt, tytöt!... Vo-oi! Näettekö! Katsokaa ... katsokaa!... Tuonne, +tuonne!... + +--Niin, niin, no mitä sitten! sanoi ensimmäinen tyttö, jonka puoleen +hän kääntyi ja tarttui käsivarteen kiinni ja pudisti sitä... + +--Eikö se ole, eikö se ole...? + +--Mitä se nyt on niin erinomaista ... olen minä sen nähnyt monta kertaa +ennen. Elähän nyt sentään... + +Ja tyttö irroitti olkapäitään nykäisten käsivartensa Ellin käden +puristuksesta... + +Samassa tuli johtajatar Ellin luo... + +--Koetahan vähän hillitä itseäsi ... sinä olet liian raju... + +Johtajatar hymyili ja näytti Ellistä vähän pilkalliselta. Tytöt myöskin +hymyilivät ja katsoivat häneen samalla lailla kuin johtajatar. + +Ellistä tuntui kuin olisi kylmää vettä hänen niskaansa kaadettu ... ja +hän vetäytyi syrjään. + +--Voit sinä katsella, sanoi johtajatar vielä, mutta ei oikein sovi +hyppiä noin... + +Ei Ellin tehnyt mieli enää katsella. Häntä hävetti niin, että oli +itkuun purskahtaa heti kohta. Niin kauan pidätti hän sitä kuitenkin, +että ehti laskeutua alas tornin katolta. Katon alla se pääsi tulemaan, +ja alimpaan kerrokseen päästyään heittäytyi hän penkille nurkkaa +vasten, ja siinä tuntui taas se surkea turvattomuuden tunne enemmän +kuin milloinkaan ennen. Hän oli innostunut ja hyppinyt ja käsiään +yhteen lyönyt ... ja muista se oli naurettavaa ... ja luultavasti ne +vieläkin siellä puhuvat siitä ja ehkä joku häntä parhaillaan matkii. Ja +se hävetti häntä niin, että hän olisi heti tahtonut vajota sillan alle +piiloon tai jonnekin pois koko paikasta... Hän hyppäsi ylös ja aikoi +juosta metsään, mutta silloin hän säikähti sitä, että ne kaikki hänet +tornista näkevät ja huutavat hänelle. Sen sijaan hän jäi taas istumaan +tornin sisään entiseen nurkkaansa. Seinään päin hän istui ja siinä oli +rako seinässä, josta näki metsään ja josta tuuli silmiin. Siinä +katsellessa jäähtyi hänen mielensä vähäisen. + +Itkun välistä vilahti yht'äkkiä mieleen, mitä hän oli tornista nähnyt, +nyyhkiminen taukosi, ja henkeään pidätellen hän sitä muisteli. Mutta +sitten taas ne pilkalliset katseet ja tyttöjen pidätetty nauru ... ja +itku voitti uudelleen vallan. Väliin taas kuohahti mielessä niinkuin +kotona silloin, kun isä oli pilkannut, ja hän oli ylös hyppäämäisillään +ja torniin rientämäisillään... Ja siellä hän vaatii ne herkeämään, +käskee olemaan vaiti ja kieltää heidät häntä katselemasta ja hänestä +puhumasta...! + +Mutta hetkellinen kiukku suli uuteen itkuun, ja sen sijaan alkoi +peloittaa, että jos ne kohta sieltä tulevat ja kuinka hän ... minne hän +sitten...? + +Ja yht'äkkiä rupesivatkin ne sieltä tulla romistamaan alas. Säikähtäen +hyppäsi Elli ylös, aikoi juosta jonnekin, mutta ei tiennyt minne, ja +painautui lopuksi yhä tiukemmin nurkkaansa vasten, silmät kiinni ja +nenäliina suun edessä. Kuului, kuinka jalkojen kopina läheni yhä ja +kierti yhä alemmaksi. Ja kun ne olivat pään päällä toisessa +kerroksessa, tuntui aivan, että koko lattia putoo päälle ja rutistaa +alleen. Eikä tahtonut saada huutoa estetyksi tulemasta. + +Alasillalle tultuaan juoksivat tytöt ensin ohitse, mutta sitten +luultavasti hänet huomasivat, koska tuntuivat seisahtuvan selän taa. + +--Tuossa hän on tuo tyttö ... mitä varten hän siinä on? kuuli Elli +takanaan kuiskattavan. Hän tunsi, että hänen olisi pitänyt nousta pois +tästä, mutta kuitenkin hän jäi siihen liikkumatta paikoilleen. Hän +kuuli, että tytöt alkoivat yhä kovemmin puhella toisilleen hänestä, ja +muuan sanoi: »Katsokaa, katsokaa!--näin!» Ja luultavasti matki hän +häntä, koska tytöt purskahtivat nauramaan... + +Mutta silloin kuuli Elli, että joku alkoi heitä torua ja käski heidän +mennä pois. Se oli Sigrid, ja Elli uskalsi kohottaa päätään. Samassa +kuului opettajain askeleita ylhäältä, ja tytöt alkoivat mennä ulos... + +--Tule pois, Elli ... elä huoli heistä mitään ... lähde nyt, ennenkuin +opettajat tulevat ... tässä on palttoosi... + +Elli nyyhki vielä kauan aikaa alas mennessään, mutta rauhoittui +kuitenkin vähitellen. Koko matkan kotiin saakka he kulkivat yhdessä ja +puhelivat keskenään ... kouluoloista ja minkä lukeminen mistäkin tuntui +vaikeimmalta. Ja söivät Sigridin makeisia... Sigrid osaa soittaa +pianoa, mutta Elli sanoo, ettei hän ole milloinkaan ... eipä paljon +kuullutkaan soitettavan.--Hänen pitää tulla Sigridin luona käymään, +niin saa kuulla... Onko Ellillä veljiä?... Sigridiltä on aivan hänen +ikäisensä veli, ja hän pitää hänestä äärettömän paljon ... eikö Elli +ole häntä nähnyt ... hänellä on ruskea palttoo ja kähärä musta tukka... +Sillä lailla kului matka hauskasti ja nopeasti, ja erotessa käski +Sigrid Ellin käymään hänen luonaan. Ellistä tuntui niin kummallisen +keveältä, että hän Sigridistä erottuaan teki hyppyaskeleita ja +hyrähteli lauluun. Mutta siitä hän säpsähti, että jos joku sen oli +nähnyt, ja muisti taas, miten hänelle oli käynyt tornissa. Maata +pannessa ja sängyn nurkkaan kyyristyessä tuntui aivan, että hän oli +samalla paikalla tornin nurkassa ja että ne sieltä tulla romistivat +alas ... ja rupesi siitä sydän ja koko ruumis vapisemaan ja vapisi, +kunnes hän nukkui. + + + + +VII. + + +Mutta seuraavana päivänä oli koulussa paljoa hauskempi ja helpompi olla +kuin milloinkaan ennen. + +Sigrid tuli heti luo ja vei hänet erikseen, ja he istuivat molemmat +yhdessä kaupunkeja kartalta etsimään. Välitunnit he olivat myöskin +yhdessä, eikä Sigrid ollut ollenkaan muiden tyttöjen kanssa. Sitten +saattoi hän Elliä kotiin ja Elli häntä. Päivä päivältä rupesi heistä +tulemaan yhä paremmat ystävät. Ellistä ainakin siltä tuntui, ja hän +kysyi sitä Sigridiltä, ja Sigrid sen nauraen myönsi. Elli sanoi, että +nyt hänellä on paljon hauskempi olla koulussa kuin ennen. Mutta jos +Sigrid yht'äkkiä ei olisikaan enää hänen ystävänsä, niin ei hän sitten +yhtä päivää jaksaisi koulussa olla. + +--No, elä sinä semmoisia ... me ollaan aina hyviä ystäviä! sanoi Sigrid +iloisesti ja pyörähytti Elliä vyötäisistä ympäri. + +Ja yksissä he olivat paitsi koulussa melkein joka ilta toistensa +kotona, vuorotellen jommankumman, useimmiten kuitenkin Sigridin. Siellä +he lukivat yhdessä läksynsä, kuulustelivat toisiltaan ja toisiaan +neuvoivat. Elli se oikeastaan oli, joka neuvomista tarvitsi, Sigrid +osasi ja ymmärsi kaikki melkein kuin itsestään. Sigrid sai neuvoa eikä +kyllästynyt, vaikkei välistä millään lailla tahtonut saada tajuamaan +muutamia asioita. Ellistä tuntuikin välistä, että hän on niin hirmuisen +yksinkertainen ja melkein typerä esimerkiksi luvunlaskussa, että häntä +oikein hävetti. Ja hän valitti sitä Sigridille ja kysyi, eikö hän +hänenkin mielestään ole hyvin yksinkertainen ja typerä. + +--Minun pappa sanoo, ettei kaikilla voi olla taipumusta samaan ja että +toisilla on toiseen ... ja kyllä sitä tottuu. Niin pappa sanoo... Mutta +heitetään nyt ne luvut ja haastellaan... + +Siitä Elli aina rauhoittui. Ja kun Sigrid pyysi »haastelemaan» ja kun +kirjat oli pantu kiinni ja vedetty tuolit vähän kauemmaksi pöydästä, +niin silloin oli Ellin vuoro olla etevä, jos Sigrid oli ollut siihen +asti. Kun haasteltiin, niin Elli, kerran alkuun päästyään, kertoi ja +Sigrid häntä kuunteli. + +--Kerro nyt taas! Kuinka se olikaan, kun sinä siellä kotona kiipesit +puuhun ja kun sinä katselit alas ... ja kun sitten ajattelit, että jos +olisit lintu... + +--Niinhän se oli, mutta johan minä olen siitä kertonut. + +--Entäs se, kun tulit kaupunkiin ja kun luulit ... kuinka sinä +luulitkaan, että kaupunki oli? + +--Minä luulin, että se oli siellä mäellä, ja niin minä luulen aina +vielä nytkin, kun muistan sitä enkä ensin ajattele... + +--Miksi sinä niin mäkiä rakastat? + +--En minä tiedä... + +--Onko sinun kotisi mäellä? + +--Ei se ole mäellä ... se on järven rannalla, ja meillä on nuottakota +ja kaksi venhettä... + +--Minkälainen on nuottakota? + +--Se on semmoinen ... etkö sinä ole milloinkaan nähnyt? + +--En minä ole, mutta kerro nyt... + +Elli kertoi mielellään kaikesta, mitä maalla oli ja jota ei Sigrid +ollut nähnyt, ja Sigrid kuunteli yhtä hartaasti kuin Elli kertoi.-- + +--Voi, kuinka olisi hauska olla siellä maalla ... minä en ole +milloinkaan oikein maalla ollut... + +--Tule meille ensi kesänä! + +--Kyllä minä tulen ... minä tulen koko kesäksi... + +Ja niin se oli päätetty varmaksi asiaksi ja siitä puhuttiin monena +iltana, ja Elli sen aina mielellään puheeksi otti. Eikä hän ollut +milloinkaan niin hyvillään kuin silloin, kun sai Sigridin siitä +innostumaan ja kyselemään ja häntä hartaasti kuuntelemaan. Silloin hän +Sigridistä eniten piti ja häneen oikein luotti. + +Mutta toisin ajoin oli Sigrid vallattomalla päällä, ja silloin ei Elli +hänestä hetikään niin paljon pitänyt. Kerrankin he taas juttelivat, ja +Sigrid kuunteli hartaasti... + +--Muistatko sinä, kun sinä ensi kerran tulit tänne meille.. ~ + +--Niin, ja pelkäsin niin, etten millään lailla tahtonut tulla sisään +illalliselle... + +--Mikset? + +--Siksi, että minä en millään lailla olisi rohjennut ... siellä olisi +ollut sinun isäsikin, ja se on minun mielestäni niin korkea ... enkä +minä vieläkään... + +--Etkö vieläkään uskaltaisi tulla sisään? + +--En, en vaikka mikä olisi... + +Silloin Sigrid hyppäsi ylös ja juoksi oven luo... + +--Elli, minä menen sanomaan papalle, että hän tulisi tänne sinua +tervehtimään ... menenkö? + +--Mitä sinä ... kuule! ... minä menen heti paikalla pois, jos sinä... + +Sigrid kiikkui lukossa ja nauroi... + +--Ja minä sanon hänelle sitten, että hän on sinun mielestäsi niin +korkea... + +--Sigrid! ... jos sinä vain...! + +--Minä olen jo sanonut, minä olen jo sanonut hänelle sen... + +Elli purskahti itkemään, ja Sigridin täytyi tarttua häntä käteen ja +heittää ympäri huonetta ja pyörittää siksi, kunnes hänen vielä +itkiessään täytyi ruveta väkisinkin nauramaan. + +--Suotta, suotta, suotta! + +Mutta silloin ei Sigrid Ellin mielestä ollut ollenkaan se sama Sigrid +kuin muuten. Ei _hän_ ainakaan olisi saattanut sillä lailla Sigridiä +peloitella, vaikka olisi osannutkin. + +Ja kun Sigrid tuli semmoiselle päälle, oli hänellä useampana päivänä +peräkkäin halu tehdä samanlaista kiusaa. + +Kun oli luettu ja haasteltu, vei Sigrid tavallisesti Ellin saliin, +silloin kun ei ollut kotona ketään muita. Siellä oli piano, ja Sigrid +soitti sitä, ja Elli kuunteli. Elli nojasi pianoon ja katseli Sigridiä +ja välistä hymyili. Hän ihmetteli eikä voinut käsittää, kuinka Sigrid +noin taisi ... sai kaikenlaisia ääniä ... ei katsellut sormiinsa eikä +näyttänyt sitä ajattelevankaan... Itsestään se tuli, kovemmin ja +hiljemmin, välistä poukahtaen ja sitten heti kohta hiljalleen +liritellen. Elli oli oppinut tuntemaan muutamia lauluja, joita Sigrid +useimmin soitti, ja niitä hän aina pyysi soittamaan... + +--Soita nyt sitä... + +Sigrid soitti ja aloitti sitten toista... + +--Mikä se on tuo? + +Mutta useinkaan ei Sigrid silloin vastannut, soitti vain ja katseli +Ellin ohitse jonnekin salia pitkin. Elli kysyi jotain muutakin, mutta +toinen ei näyttänyt kuulevankaan. Ja vasta herettyään kysyi hän: + +--Mitä sinä sanoit ... eikö se ollut kaunista? + +Ei Elli tiennyt, oliko se ollut kaunista, ei hän ollut sitä kuunnellut +... saattoi kyllä olla ... mutta silloin hänelle aina tahtoi tulla paha +mieli, ja hän oli Sigridin rinnalla mielestään niin kovin vähäpätöinen. + +Toisin ajoin tuli iloisia lauluja. Sigrid nyökäytteli päätään pianon +takaa, hymyili Ellille ja soitti niin kummasti, että hypähti Ellin +sydänalassa. + +--Se on polkkaa, se on polkkaa ... tanssi nyt, Elli, minä soitan... + +--Niin, mitä varten sinä niin sanot, kun tiedät, etten minä kuitenkaan +osaa... + +--No, minä opetan... + +Ja Sigrid koetti opettaa Elliä asettamaan jalkojansa sen mukaan kuin +hän itse asetti omiaan ja rallatti. Ja Elli koetti myöskin rallattaa ja +asettaa jalkojaan. Mutta ei se häneltä onnistunut, ei hän tahtonut +oppia, eikä Sigridkään viitsinyt sitä kauan. Sen sijaan Sigrid +itsekseen hyppeli ja rallatti ja väikkyi pitkin huonetta. + +--No, Elli, mikset sinä tanssi ... tanssi nyt niinkuin minä ... anna +minä vien ... ole sinä daami, minä olen kavaljeeri. + +Elli koetti, mutta hän tunsi itsekin, kuinka kömpelösti hän hyppi. + +Yht'äkkiä joku soitti eteisessä. + +--Soitettiin, soitettiin ... joku tulee, Sigrid...! + +Mutta Sigrid ei päästänyt Elliä irti. Pyöritteli ja heitteli ympäri +salia... + +--Päästä, Sigrid, päästä irti ... se on sinun isäsi...! + +--Ei se tee mitään. Eikä se ole isä ... se on minun veljeni... Niin, +Elli, sinä et ole nähnytkään vielä Arthuria... + +Sigrid herkesi pyörittämästä. + +--Ei, ei, en minä nyt ... mennään sinun kamariisi... + +--Oletko sinä hullu?... Arthur, tule tänne tanssimaan! + +--Voi, voi, minkätähden sinä ... en minä... Mutta Arthur tuli sisään, +ja Sigrid veti Elliä kädestä häntä vastaan. + +--Tässä on minun veljeni ... ja minun paras ystäväni. Se on Elli... Ei +sinun tarvitse, Elli, niiata ... ei näin isot tytöt enää niiaa... +Yhdenikäisille pojille saa kumartaa päätään niinkuin vanhat ihmiset ... +näin! + +Elli oli aivan hämillään. Mutta sittenkin täytyi hänen nauraa väkisin, +kun Sigrid tarttui hänen vyötäisiinsä ja pyöräytti ympäri. Sigridin +velikin hymyili. + +Sigrid kiersi kätensä Ellin selän taa ja kääntyi Arthurin puoleen. + +--Jahah, Arthur, teepäs tili, mistä sinä tulet? + +--Koulustahan minä tulen ... etkö sinä näe, että minulla on kirjat... + +--Osasitko läksysi? + +--Kas, kas, kuinka sinä olet huolenpitäväinen... + +--Tietysti et osannut... + +--Minä osaan aina, mutta sinä et milloinkaan... + +--Sanopa, Elli, enkö minä osaa ... todista hänelle... + +--Osaako hän? + +--Osaa.--Ja siitä tuli Elli vähän rohkeammaksi, kun sen sanoi. Mutta ei +hän vielä olisi uskaltanut katsoa Arthuria silmiin. + +--Niin, no, nyt sen kuulit... + +--Te tietysti olette yhdestä puolin. + +Arthur meni salin yli toiseen huoneeseen, ja Elli katsahti hänen +jälkeensä. Hänellä oli kähärä tukka ja semmoinen nuttu kuin suurilla +herroilla. Sen oli Elli jo äsken nähnyt, että hänellä oli kaulustin ja +rusetti ja kellonvitjat. Ja niin hän käveli kuin aikamiehet herrat. + +--Eikös se ollut nätti poika, Elli ... mitä? + +--En minä tiedä ... minun pitää nyt mennä kotiin... + +--Etkö tiedä? Kuinka sinä et sitä tiedä ... etkö sinä nähnyt? + +--Kyllä kai hän on... + +Mutta silloin purskahti Sigrid hillittömään nauruun... + +--Kyllä kai hän, kyllä kai hän on! Ja sen sinä sanot niin kauhean +totisena, että ihan... Kyllä kai hän on! Ei, en minä osaa, mutta sano +nyt vielä ... kuinka sinä sanoitkaan? + +--Ei, no, Sigrid, hyvästi nyt, minun pitää nyt mennä. + +--Minnekä sinulla on semmoinen hätä ... jäisit vielä tänne. + +--Ei minnekään ... mutta kyllä minun täytyy mennä kotiin... + +--Miksi sinä olet niin nolo? kysyi Sigrid Elliltä etehisessä. + +--Enhän minä ... hyvästi nyt! + +Sigridiä jokin hämärästi vaivasi, kun Elli oli mennyt, mutta hän +pudisti sen pois ja meni Arthurille kertomaan, kuinka koomillisesti +Elli oli sanonut: »Kyllä kai hän on». + +Ennen maatapanoaan Elli sinä iltana vähän itkeä nyyhkytti. Ei hän +tiennyt itsekään oikein, mistä syystä, mutta hänestä tuntui, että se +oli sentähden, että hänelle tuli yht'äkkiä ikävä kotiin. Mutta sitten +ei hän nyyhkiessään enää vähän ajan päästä sitä asiaa ollenkaan +ajatellutkaan. + +Hän muisti, että Sigrid taas oli ollut tuommoinen kummallinen, eikä +hänestä oikein välittänyt... Ja sitten oli hän niiannut ... eikä hän +ymmärtänyt, mitä niin naurettavaa siinä oli ollut, jota hän oli sanonut +Sigridin veljestä ... se ehkä oli ollut tyhmää... Mutta ei hän +kuitenkaan luullut, että hän siitä syystä itki. + + + + +VIII. + + +Elli oli seuraavana aamuna vähän alakuloinen koulussa ja tuli siksi yhä +enemmän, kun kaikki muut olivat melkein kuin hurjia ilosta. Yöllä oli +ollut kylmä, rannat olivat jo jäässä, ja muutamain päiväin perästä +aavistettiin luistinlupaa. Kaikki puhuivat luistelusta ja kaikki +osasivat luistella. Elli oli tuskin nähnytkään luisteltavan. Hän kulki +äänetönnä toisten tyttöjen välissä, kuunteli heidän riemuaan ja +koetteli lukea välitunneilla läksyjään. Sigrid oli eniten kaikista +innostunut ... hyppeli ja löi käsiään yhteen. Ja koetti saada Elliäkin +innostumaan... + +--Etkö sinä osaa luistella, Elli ... etkö todellakaan osaa? Mitä? + +--En. + +--Voi sinua, kaikki muut osaavat! + +Ja Sigrid ei pysynyt yhdessä kohti, riensi Ellin luota muuanne, muiden +tyttöjen luo siitä puhumaan. + +Ei Ellistä ollut se millekään, kun toisen päivän aamuna sitten +julistettiin koko koululle luistinlupa. Hän vielä kirjojaan +pulpetissaan järjesteli kotiin vietäväksi, kun muut tytöt jo olivat +kaikki rientäneet tiehensä. Ellin ulos tullessa juoksivat jo toiset +kadulla, Sigrid eillimmäisenä. + +Joukko koulupoikia, käsissä kullakin luistimet, tulla heilasi häntä +vastaan, ja heidän joukostaan hän tunsi yht'äkkiä Arthurin. Pojat +täyttivät koko katukäytävän, ja Elli koetti painautua huoneen seinää +vasten niin likelle kuin suinkin. Häntä vähän hävetti ja peloitti, eikä +hän tiennyt oikein, mitä se oli. Mutta kun pojat tulivat kohdalle, niin +Sigridin veli tervehti häntä kohteliaasti ja nosti hattuaan. Elli oli +ensin vähällä vastata niiaamalla, mutta samalla muisti, että täytyy +yhdenikäisille kumartaa. Ja siitä hän niin hämmentyi, että puoleksi +niiasi, puoleksi kumarsi. Tästä hän taas säikähti niin, että jalat +hervahtivat, ja tuntui niinkuin ei olisi paikaltaan päässyt. + +Hän päätti, ettei hän mene jäälle... Mitä hän siellä, kun ei osaa +luistellakaan? + +Mutta sinne hän kuitenkin meni, kun ikkunasta näki, että portin sivu +kulki jäälle päin niitäkin, joilla ei ollut luistimia. + +Jäällä jo luisteltiin, mustanaan heilui pikku joukkioita sinne tänne. +Kierä jää kiilsi päivän paisteessa ja ulvahteli salaperäisesti siellä +täällä. Se hirvitti ja veti puoleensa samalla. Ja ennenkuin tiesikään, +juoksi Elli juoksemalla alas rantaan. + +Toiset luistelivat, toiset panivat luistimia jalkoihinsa, ja kaikilla +oli kiire, ja kaikki olivat innoissaan, eikä kukaan joutanut Elliä +huomaamaan. + +Elli seisahtui rannalle katselemaan. Hän seurasi milloin mitäkin +silmillään ja koetti katsella, kunnes katsottava katosi muiden +joukkoon. + +Sigrid luisteli siinä melkein hänen ohitsensa eikä huomannut häntä. +Elli ihastui ja aikoi huutaa hänelle, mutta sitten ei kuitenkaan +huutanut. Ja kun Sigrid vähän ajan päistä taas tuli ja vielä +likemmitse, niin ajatteli Elli, että hän ei huuda ... ei, vaikka mikä +tulisi, koska ei Sigridkään häntä huomaa. + +Hän rupesi laskemaan luisua, mutta silmillään hän yhä seurasi Sigridiä. +Siellä se leijaili, koetti kiertää ympyrään, mutta sitten kääntyi +taapäin ja oli kaatua. Silloin luisteli hänen veljensä ohitse, Sigrid +ojensi molemmat kätensä, veli otti kiinni ja auttoi häntä takaperin +luistelemaan. Sitten alkoivat he luistella rinnakkain ja kiersivät +monta ympyrää. Elli tarkasteli heitä koko ajan. Kauniisti ne +luistelivat, veli varsinkin. Hän vaikka heilui ja äkkiä kääntyi, +luisteli milloin taapäin, milloin eteen, milloin pitkän matkaa toisella +jalalla vain, niin näytti Eilistä kuitenkin, että hän ei saattaisi +milloinkaan kaatua. + +Tuolla he seisovat nyt ja puhuvat jotain toisilleen. + +Sitten yht'äkkiä luistelevat aivan suoraan Elliä kohti ja seisahtuvat +hänen eteensä. + +--No, täälllähän sinäkin olet, sanoi Sigrid ja pyörähti luistimillaan +Ellin ympäri. Koetti olla ystävällinen, mutta hänen käytöksensä oli +kuitenkin vähän hätäisen kankeata. + +--Voi, voi, kuinka on hauskaa! Minä en sinua ensin huomannutkaan, +ennenkuin Arthur sanoi... + +Eilistä näytti kuitenkin, että hän oli huomannut, mutta ei ollut +huomaavinaan. + +--Ettekö luistelekaan? kysyi Arthur. + +--En minä osaa. + +--Kyllä me opettaisimme... + +--Niin, Arthur osaa niin mainiosti opettaa ... hän on minuakin +opettanut. + +Elli sammalsi jotain semmoista kuin ettei hän nyt tällä kertaa... + +Arthur meni noutamaan työntötuolia. + +--Minä en sinua ensin huomannutkaan ... missä sinä olet seisonut? + +--Tässä minä olen seisonut koko ajan, sanoi Elli vähäinen katkeruuden +värähdys äänessään. + +--Arthur sinut huomasi ... hän oli tullut sinua vastaankin äsken. + +--Eikö hän sanonut mitään? + +--Ei, taikka kyllä hän sanoi ... vaan en minä taida sitä sanoa... + +--Kuule, Sigrid, mitä hän sanoi? ... sano nyt, hyvä Sigrid ... sanoiko +hän, että... + +--Mitä? + +--Ei, ei ... en minä tiedä ... mutta mitä hän sanoi? + +Arthur tuli jo vähän matkan päässä tuoleineen. Sigrid teki kierroksen +Ellin ympäri ja sanoi ohi mennessään hänen korvaansa: + +--Ei hän muuta mitään sanonut, kuin että sinulla on kauniit silmät... + +Elli punastui eikä osannut mitään. Samassa tuli Arthur ja pyysi häntä +istumaan tuoliin. + +Elli istui ja häntä alettiin takaa päin työntää. Edessä ja kupeella +luisteli, milloin missäkin, Sigrid ja hymyili hänelle, mutta poistui +vähitellen. Elli vapisi vähän, kun kädellään puristi tuolin kaidetta. +Mutta samalla oli niin sanomattoman suloista. Peloitti hiukan, mutta +samalla oli kuitenkin hauska. Hän kuuli Arthurin takaapäin kysyvän, +pelkääkö hän, johon vastasi, ettei hän pelkää.--Onkos hauska?--On.-- +Eikö hän ennen ole ollut työntötuolissa?--Ei ole ennen...--Nyt sen +sijaan sitä kovemmin!--Ja Arthur lykkäsi kovemmin. Mutta Elli ajatteli +sitä, mitä hän oli kuullut Sigridin sanovan, että hänellä on kauniit +silmät ja että Arthur oli sen sanonut. Tuota ajatellessa tuli hän +vapaammaksi ja sai rohkeutta puhella. + +Melkein koko päivän Sigrid ja Arthur häntä työntelivät. Ja kun +luistelivat, laski Elli lähitienoilla luisua. + + + + +IX. + + +Illalla oltiin Sigridin luona, ja nyt oli Sigrid taas Ellin mielestä +hyvä ja semmoinen kuin hän olisi toivonut hänen aina olevan. Huomenna +oli sunnuntai, eikä läksyjen luku häirinnyt. Tytöt istuivat Sigridin +kamarissa ja söivät makeisia, joita Sigrid oli ostanut. Ei ketään ollut +kotona. Arthurkin oli käsketty pois, että he saisivat rauhassa puhella. + +--Meillä on salaisuuksia! sanoi Sigrid. + +Ja niistä piti heidän nyt puhua. Sigrid oli jo jäältä tullessa sanonut, +että hän aikoo puhua hyvin salaisista asioista ... hyvin salaisista. + +Mutta ensin asetteli hän Ellin kaulaan omia, kauniita huivejaan ja +kaulustimiaan, käski Ellin istua peilin eteen, purki hänen tukkansa ja +palmikoi sen aivan uudella tavalla... + +--Jos sinä, Elli, vain pukisit itsesi oikein, olisit sinä hyvin soma. + +--Ole vaiti!--ja Elli teki jotenkin kädellään, niinkuin olisi ollut +siitä vihoissaan, mutta vähän ajan päästä sanoi hän: + +--Kuinkas minä pukisin, kun äitini ei anna! + +--Niin, mutta olet sinä noinkin, kun tukka on tuolla lailla ... ja saat +sinä vaikka milloin vain tahdot pitää minun huivejani ja kaulustimiani +... minulla on niitä jos kuinka paljon... + +Sigrid penkoi ne kaikki laatikosta, jossa olivat hujan hajan... + +--Saat ottaa, ota vain, mitä vain tahdot. + +Elli oli niin onnellinen, ettei tiennyt, kuinka olla. Koko tämä päivä, +jäällä ensin ja nyt täällä! + +Tytöt elivät kaikissa huoneissa niinkuin tahtoivat. Soittivat, +tanssivat, ja Elli ei mielestään enää tanssinut läheskään yhtä +kömpelösti kuin ennen. Hän näki kauniin huivin heiluvan rinnoillaan, +tunsi tukkansa leiskavan takana, ja niin oli kuin se siellä olisi juuri +sillä lailla leiskanut kuin hänelle parhaiten sopi. Eikä hän nyt ehkä +olisi pakoonkaan juossut, jos olisi kuullut soitettavan. + +Mutta salaisuuksista tuli puhe vasta myöhemmällä: + +--Tiedätkö sinä, Elli, mitä rakkaus on? + +--En, mitä se on? + +--Etkö todellakaan tiedä? + +--Niin, no kyllä minä ehkä hiukan... + +--No, sanopas, mitä se on! + +--Eikö se ole sama kuin se, jos alkaa jostakin tykätä... + +--Niin, niin, mutta onko se tytöstä vai pojasta? + +--Eikö se ole kummastakin ... vaan en minä sitä niin tiedä... + +--Etkö ole milloinkaan tykännyt kenestäkään pojasta? + +--En minä ... oletkos sinä?... + +Nyt tuli se suuri salaisuus... + +--Olen minä, vaan sinä et saa sanoa kellekään, et kellekään, et +milloinkaan ... lupaatko? + +--Lupaan, lupaan... + +--Vaan en minä ehkä sano... + +--Tunnenko minä sen? + +--Et taida tuntea ... et sinä sitä ensimmäistä varmaankaan tunne ... +mutta toisen sinä ehkä tunnet... + +--Toisen? Tykkäätkö sinä toisestakin? + +--Voi, minä olen tykännyt jo monestakin ... ja niin ovat kaikki muutkin +tytöt ... mutta en minä oikein muista niin kuin siitä yhdestä.--Vaan +minäpä tiedän, kuka sinusta tykkää... + +--Minusta ei toki tykkää kukaan eikä tulekaan tykkäämään ... ei +milloinkaan... + +--Tykkääpähän ... minä tiedän sen, kun se on sen minulle itselleni +sanonut... + +--Sinulle sanonut? + +--Taikka ei oikeastaan sanonut ... en minä sano, kuinka olen saanut +tietää, mutta minä vain kuitenkin tiedän... + +--Sinä vain minua narraat... + +--En narraa ... tuossa on käteni, etten narraa... + +--No, kuka se on? + +--En, sitä en sano, vaikka kuinka kysyisit ... sinä et saa suuttua, +etten sano ... mutta minä en saa sanoa. + +Huomaamatta siirtyi siitä puhe kuitenkin Sigridin veljeen. Sigrid +hänestä ensin mainitsi, kummasteli, missä hän viipyy, kun ei jo tule +kotiin. Ja sitten hän sanoi, että hän niin erinomaisen paljon pitää +veljestään. + +Elli sanoi, että mahtaa olla hauska, kun on yhdenikäinen veli. Hänellä +ei ole... + +Ikäänkuin vähän leikillään rupesi Sigrid kertomaan, että Arthur oli +vasta ollut rakastunut erääseen tyttöön, mutta ei hän nyt enää ole +ollenkaan. Se tyttö oli ollut tuhma ja hyvin koketti ... kesällä oli +Arthur hänet kokonaan unohtanut... + +--Kuka se oli se tyttö? kysyi Elli vähän varovaisesti. + +Ei Sigrid tahtonut sitäkään sanoa ... taikka kyllä sentään, kunhan ei +Elli vain kellekään sano... + +Ei, ei hän sano... + +--Niin, no se oli Iida ... mutta ei Arthur hänestä enää pidä ... ei +vähääkään... + +Vähän aikaa he olivat vaiti. Sitten sanoi Elli: + +--Minkähän tähden minä niin sitä sinun veljeäsi lienen pelännyt, kun +ensi kerran hänet näin ... hän oli minusta niinkuin joku aikamies +herra... + +--Hän onkin jo melkein aikamies ... hänellä on jo partaakin vähän... + +Hetken he olivat taas vaiti, ja Sigrid katseli Elliä silmästä silmään +ja vähän hymyili. + +--Mitä sinä naurat?... + +--Enhän minä naura... + +--Vaan katsot minuun noin... + +--Minä vain ajattelen erästä asiaa... + +--Mitä asiaa? + +--Ohoh, en minä sano... + +--Sano nyt ... ethän sinä olekaan minun ystävä ... kun sinulla on +salaisuuksia... + +--Niin, no, ei tämä olekaan mitään ... minä vain sitä ajattelin, että +me olemme puhuneet sinusta hyvin paljon erään ihmisen kanssa... + +--Milloinka olette puhuneet ... kenenkä kanssa? + +--Erään ihmisen kanssa. + +--Kenen, sano nyt, hyvä Sigrid, kenen... + +--No, Arthurin kanssa. + +--Vai niin, vai minusta te olette puhuneet ... sitten ei teillä +mahtanut olla paljon puhumista. + +--Oli, hyvin paljon. + +--Ei ollut ... ei ollenkaan ... ei vähääkään. + +Elli koetti olla välinpitämätön, mutta pelkäsi kuitenkin, että hänen +äänensä vapisisi ja että Sigrid sen huomaisi. + +--Anna, minä vähän laitan sinun tukkaasi ... Arthur sanoi, että sinulla +on kauniit silmät ja kaunis tukka ... kauniimmat kuin kellään koko +koulussa. + +--Voi sinua, elä nyt lörpöttele... + +Mutta Sigrid otti ja pyöräytti Elliä, ja Elli tunsi itsensä niin +onnelliseksi, että vesi herahti silmään. + + +Ei niin kummalta ollut tuntunut vielä milloinkaan ennen kuin sinä +iltana maata pannessa. Unesta ei puhettakaan!... Mutta sitten lisäksi +ne omat ajatukset olivat niin oudot ... ja välistä sihisi poskissa ja +oli paha olla. Mutta toisin vuoroin taas tuli hyvä mieli, niin +äärettömän hyvä... + +Niinkö todellakin oli, mitä Sigrid oli sanonut? Kauniit silmät, +kauniimmat kuin kellään muulla tytöllä koko koulussa ... kuin +Sigridilläkään. Niin oli Arthur sanonut ... Arthur! + +Miten lie ollutkin, mutta näitä miettiessä syttyi kynttilä, joka jo oli +sammuksissa ... ja siirtyi sängystään muuan peilin eteen ... ja tuli +kaunis huivi kaulaan, pää kääntyili, ja tukka koetti asettua niin kuin +se oli ollut silloin, kun se parhaiten sopi. + + + + +X. + + +Laskettiin mäkeä, ja sitä vauhtia meni, että vihlaisi sydäntä ja piirsi +pitkin koko ruumista, tyttöjen varsinkin. Ne kirkaisivat kimakasti ja +peittivät silmänsä. Pojat ohjasivat kelkkoja, olivat polvillaan takana, +huulet yhteen nipistettyinä ja toinen jalka vihaisesti lunta ilmaan +pyryttämässä. Ne olivat panneet toimeen mäkiretken, kutsuneet tyttöjä +ja tulleet kelkkoineen heitä noutamaan k:lo 3 iltapäivällä. + +Arthur oli pannut mäkiretken toimeen ja kutsunut Ellin. He olivat jo +hyviä tuttuja, melkein sinuttelivat toisiaan ... se sattui kuitenkin +vielä vain välistä kuin vahingossa, mutta muuten kutsuivat he toisiaan +nimeltä. Eikä Elli enää ollenkaan Arthuria ujostellut. Kyllä häntä oli +hupakko ollut, kun oli silloin ensin aikonut pakoon juosta!... + +Reippaasti he kulkivat, vuorotellen kelkkaa vetäen; sillä Ellikin +tahtoi välttämättömästi vetää, vaikkei Arthur olisi antanut. + +Kirjavana oli mäki jo laskijoita. Pitkänä mustana jonona nousi niitä +sitä mukaa ylös kuin toiset kiitivät alas. Siitä he molemmat +huomauttivat toisiaan, ja siitä myöskin, ettei yksikään tyttö ollut +tiukimmassa mutkassa kirkaisematta. Poikia siihen oli tiepuoleen +asettunut ja ne kirkuivat mukana matkien. Elli päätti, ettei hän +kirkaise ... ei vaikka kuinka vihlaisisi. + +Ei hän kirkaissutkaan, ja pojat huusivat jälkeen: »Sepä tyttö ei +olekaan niinkuin muut tytöt!» + +--Eikö ollenkaan peloittanut? kysyi Arthur, kun kelkka jo suilui +tasaisemmalla tiellä. + +--Ei, mitäs minä pelkäisin! + +Ellin koko olennossa oli semmoinen notkeus ja reippaus, kun hän +kelkasta hyppäsi, että muut tytöt Arthurin mielestä hänen rinnallaan +olivat posliinivauvoja. + +--Ei, mitäs minun pitäisi pelätä?--ja Elli katsoi rohkeasti Arthuria +silmiin vastausta odottaen... + +--Jos sattuisi kaatumaan... + +--Mitäs sitten, nousisi ylös!--Minä vedän nyt vuorostani kelkkaa mäen +päälle! + +Elli ja Arthur laskivat mäen toisensa perästä, ja Arthur vakuutti +Sigridille, että kaikki muut tytöt, paitsi Elli, olivat hänestä niin +neitimäisiä, ettei hän suorastaan voinut heitä sietää. + +Ja kun he molemmat laskivat, niin kaikki katsoivat ja huusivat: »Noin +sitä pitää!»--ja matkivat vielä pahemmin niitä, jotka kirkuivat. + +Kerran he kaatuivat, kelkka meni nurin ja monta kertaa ympäri, mutta +yhtä pian olivat he jaloillaan taas ja nauroivat koko tapahtumalle... + +--Mitähän, jos olisi joku muu niin sattunut ... eiköhän olisi... + +--Vaan me ei huolita mistään! + +--No me ei huolita ... tässä on kaksi semmoista, jotka eivät mistään +huoli! + +Tuntui niin omituiselta, että he ovat kaksi semmoista, jotka eivät +mistään huoli. + +--No, sinä olet niin iloinen, Elli, että minä en sinua tunnekaan, sanoi +Sigrid hänelle. + +--Iloinenko? Iloinenko! Mitäs varten suruinenkaan? Missä sinä lasket? + +--Minulla on niin huono kavaljeeri, että aina pelkään kaatumista. + +--Minullapa on hyvä! + +--Niin, Arthur... Voi, Arthur, tule tänne ja ohjaa minua, ennenkuin tuo +ennättää tuolta tulla. + +--Sigrid! anna kun minä ohjaan sinua! + +--Sinä kaadat? + +--En kaada, saat nähdä, etten kaada ... olen minä kummemmistakin +hyppyreistä... Pois alta! + +Ja Elli heittihe polvilleen kelkkaan Sigridin taa ja potkaisi kelkan +mäestä alas liukumaan. Onnellisesti se kävi, ja riemu oli yleinen. +Elliä kaikki ihmettelivät ja kiittelivät. Ja Arthurin mielestä hänen +silmänsä suorastaan säkenöivät. Mitäpä sitten, jos ei ole muuten niin +sievä, jos palttoo istuu vähän liian ylhäällä selässä ja jos on vähän +vapaampi käytöksessään kuin muut ... ja se vapauspa se juuri onkin +hänen suurin etunsa. + +--Nyt minä ohjaan sinua, sanoi Elli yhtäkkiä Arthurille. Hän aivan +hehkui innostuksesta ja kuumuudesta. + +--Minuako? + +--Niin, niin, miksikä ei?... Istu nyt vain ... näytetään noille muille, +että me... + +Ja he laskivat, Elli perää pitäen, Arthur istuen kelkassa. + +Mutta kun oli tultu takaisin mäen päälle ja Elli ehdotti uudelleen +samaa, ei Arthur suostunut. + +Mäkeä noustessa olivat pojat takaapäin alkaneet hokea: + +--Sinua tytöt tyyrää! + +--Ne ovat kihloissa... + +--Se tyttö on siihen aivan hurjasti rakastunut... + +--Näittekö, kuinka hänen ruma harmaa sukkansa näkyi, kun hän piti perää +jalallaan? + +Arthuria harmittivat kaikki nämä puheet ja varsinkin viimeinen. Hän +tiesi, etteivät pojat häntä jättäisi rauhaan moneen päivään. Mutta +minkä hän sille taisi, kun häntä pyydettiin kelkkaan istumaan! + +Ja vähitellen rupesi häntä harmittamaan koko tyttö. Kaikki asiat +rupesivat näyttämään aivan toisilta. Elli oli kömpelö, kehnosti puettu +ja miltei moukkamainen. Tuossa se nyt taas laskee Sigridin kanssa alas +mäkeä, jalka pitkällä, niin että koko sukka näkyy. Kuinka tuo +tuommoinen sopii! Ja läähättäen juoksee mäkeä ylös ... niin ei muista +tytöistä kukaan tehnyt... + +Ja uhallakaan ei Arthur enää pyytänyt Elliä kelkkaansa, vaan sen sijaan +muita tyttöjä. Ensiksi käänsi hän kohteliaasti kelkkansa Iidan eteen ja +pyysi häntä kumartaen ja hattuaan nostaen siihen istumaan. Iidalla oli +niin ihmeen sievä valkeareunuksinen talvipuku ja samoin valkea hattu ja +muhvi. + + +Illalla oli kutsu tulla tanssimaan Sigridin luo kaikkien niiden, jotka +olivat olleet mäkeä laskemassa. Elli valmisteli pukuaan sinne +mennäkseen. Eihän hän ennen ollut tanssiaisissa ollut eikähän hänen +pukunsakaan tainnut aivan tanssiaispuku olla. Mutta Sigrid ja Arthur +olivat niin tuttuja, ja olihan hän heidän kanssaan tanssinut ja mäkeä +laskenut, niin ettei siitä siis niin suurta väliä, jos ei aivan hyvin +osaakaan tanssia ja jos on tavallisessa hameessa. Laulellen laittoi hän +peilin edessä Sigridin antamaa rusettia ja katseli silmiään ja +mäenlaskusta vielä hehkuvia poskiaan. + +Katua kulkiessaankin vielä lauloi ja hyppäsi silloin tällöin pienen +hyppyaskeleen. + +Jo pitkän matkan päistä hän näki kokonaan valaistut ikkunat. Hän +hiljensi ehdottomasti kulkuaan, sillä tuo kirkas valaistus teki häneen +niin omituisen vaikutuksen. + +Se oli hänen mielestään liian juhlallisen näköistä. + +Ja rupesi ikäänkuin jokin outo asia peloittamaan. + +Kuta likemmä tuli, sitä enemmän katosi varmuus ja halu mennä. Samassa +rupesi tuntumaan, ettei mäkeä laskettaessa ollut kaikki loppupuolella +aivan hyvin. Muistui mieleen, ettei Arthur ollut lopulla tullut +kelkkaansa pyytämään eikä kotiin saattamaan, vaikka oli tullut +noutamaan. Ja kun Elli tuli talon luo ja näki ulkona kadulla ihmisiä, +jotka sinne sisään katselivat--sieltä näkyi kimmeltävä kruunu ja +edestakaisin liikkuvien ihmisten päitä--teki jo mieli kääntyä takaisin. +Mutta kun kuului takana muiden tuttujen tyttöjen ääniä, kiiruhti Elli +sitä nopeammin sisään. + +Eteisessä vetivät muut vasta tulleet hansikkaita käsiinsä. Vaan +niitähän ei Ellillä ollutkaan. Eikä hänellä ollut hetikään yhtä komeata +leninkiäkään. Hänellä oli tukka palmikolla, mutta muilla se oli +hajallaan, ja niillä oli tukassa kukkiakin. + +Sigrid juoksi eteiseen tervehtimään, ja Elli veti hänet syrjään ja +kysyi, kuinka hän, kun hänellä ei ollut hansikkaita... + +--Eikö sinulla ole? + +--Ei ... ja kuinkas minä nyt? + +--Ei se mitään ... et sinä niitä tarvitse... + +--Eikös kaikilla muillakin ole? + +--Jaa, en tiedä ... taitaa olla ... vaan ei se mitään... + +Mutta ei Sigrid sitä kuitenkaan sanonut niin vakuuttavasti kuin Ellin +mielestä olisi pitänyt sanoa, jos hänen mielestään ei hansikkaita +tarvittu. Ja tiesihän sen siitäkin, mitä Sigrid ajatteli, kun hänellä +itsellään oli hansikkaat ja aivan uudet vielä. + +Arthur tuli myöskin tervehtimään, ja Elli huomasi heti kohta, kuinka +toisella lailla hän tervehti kuin aina ennen. Ennen hän hymyili niin +tuttavan tapaisesti, mutta nyt hän kumarti kohteliaasti ja kylmästi +niinkuin joku aikamies herra ja oli aivan vieraan näköinen. + +Sigrid vei sekä Ellin että muut tytöt sisään, ja jo ovessa näki Elli, +että muutamilla tytöillä oli valkoinen puku. Hänellä itsellään vain oli +harmaja ja kotona kudottu Sali, jossa ennen oli Sigridin kanssa niin +monta kertaa hämärässä tanssittu, oli nyt kokonaan valaistu ja aivan +toisen näköinen kuin silloin. Lisäksi istuivat siellä vielä eversti ja +everstinna, ja niitä piti mennä lattian yli tervehtimään. Tuntui sinne +mennessä kuin polvinivelet olisivat sulaneet, ja niiaus oli itsestäkin +kauhean tyhmä ja talonpoikamainen. + +Näytti sitten vielä siltä kuin olisi eversti syrjäkatseella vilkaissut +hänen hameeseensa. Tytöt sen ainakin tekivät; sen Elli hyvin huomasi. +Ja päästyään tuolien luo seinän viereen koetti hän vetäytyä niin +näkymättömään paikkaan kuin suinkin muiden taa kukkien alle ... +nurkkaan. Ja hänen täytyi ponnistaa kaikki voimansa, ettei itku pääsisi +kurkkua ylemmäksi. + +Sieltä piilopaikastaan hän sitten tarkasteli muita. Sigrid oli hyvin +iloinen, kulki paikasta paikkaan jokaisen luo ja kysyi Elliltäkin, +miksi hän niin piilossa istuu ... mutta ei pyytänyt kuitenkaan sieltä +pois tulemaan. Sigrid oli erittäin sievästi puettu, ja Elli huomasi, +kuinka hyvin rannerengas sopi hänen kalvoseensa ja kuinka viuhka, jota +ei ollut kenelläkään muulla, heilahti kupeella. Ja hän oli Ellistä +aivan vieraan näköinen, ihan kuin joku toinen ihminen. + +--Katsokaa, kuinka hän keikailee, kuuli Elli takanaan muutaman tytön +sanovan toverilleen. Elliä ensin harmitti se, mitä kuuli, sillä ne +tytöt olivat semmoisia, jotka kaikkea kadehtivat. Mutta sana jäi +kuitenkin mieleen ja iti siellä tietämättä. Kunnes illan kuluessa +vähitellen muodostui omaksi mielipiteeksi. + +Varsinkin se näytti Ellin mielestä keikailemiselta, että Sigrid jutteli +iloisesti ja kulki käsi kädessä semmoisten tyttöjen kanssa, joista Elli +oli kuullut hänen sanovan, ettei hän voinut heitä sietää ... +esimerkiksi Iidan. Elliä tuo ensin kummastutti, ja sitten hän tuli +siitä surulliseksi. + +Ehkä hän tuli vielä surullisemmaksi eräästä toisesta seikasta. Arthur +ei huomannut häntä vähääkään eikä tullut häntä puhuttelemaankaan. Hän +käveli edestakaisin lattialla Iidan ja Sigridin ja muiden tyttöjen +kanssa, jotka olivat kaikki hienosti puetut. Ja kun hän läheni sitä +puolta salia, missä Elli istui, tunsi Elli hänen häneen katsahtaneen +... ja ehkä hän katsoikin, mutta sitten liukui silmä kohta toisaalle, +ja Ellistä näytti, ettei Arthur ollut häntä nähnytkään. + +Hienoimmin puettujen tyttöjen kanssa Arthur koko ajan käveli. Ei Elli +sitä itse huomannut sitäkään ... nuo kateelliset tytöt ne senkin +sanoivat, mutta kun Elli oli kuullut sen, pysyi se mielessä ja näyttihe +todeksi. Sigridin äiti meni pianon ääreen ja alkoi soittaa valssia. +Ensimmäiset parit pyörivät jo lattialla, ja ne olivat Arthur ja Iida ja +Sigrid erään lyseolaisen kanssa. Ja heti kohta, kun Elli näki heidän +ottavan ensi askeleensa, ymmärsi hän, ettei hän osaa tanssia. + +Mutta hän tarkasteli Arthuria ja Iidaa. Pitääköhän Arthur tuosta +Iidasta? ajatteli Elli, ja vähän aikaa sitä ajateltuaan oli hän varma +siitä. Mutta miksi oli Sigrid sanonut, ettei Arthur voi kärsiä Iidaa? +Ja miksi ei Arthur ollut pyytänyt Iidaa mäkitoverikseen, vaan hänet?... +Kauniisti ne siinä tanssivat ja hän muisti kuulleensa, että Iida oli +paras tanssija kaikista tytöistä ja Arthur pojista. Sittenhän ne +sopivat yhteen, ajatteli hän omituisella katkeruudella ja koetteli +hymyillä pilkallisesti, kyynärpää tuolin selkää vasten. + +Ja kun hän sai sen mielialan itseensä, koetti hän kiihoittaa sitä yhä +suuremmaksi ja tulla sille tuulelle, ettei hän välitä mistään. Mutta +kuitenkin piti hänen vähän väliä puristaa silmiään estääkseen vettä +niihin valahtamasta. + +Kaikkein vaikeinta oli saada itku silloin estetyksi, kun Arthur kerran +tuli pyytämään häntä tanssiin. Elli sanoi, ettei hän osaa. Arthur +kääntyi pois ja pyysi taas Iidan, jonka eräs toinen juuri heitti. Ja +kyynelten läpi hän hämärästi näki, kuinka ne pyörivät ympäri lattiaa. +Iida hymyili ja piti päätään keikallaan ja Arthur hiukan kumartui +hänelle jotain sanomaan. Arthur oli niin kokonaan toisennäköinen kuin +ennen, eikä Elli voinut käsittää, kuinka he mäkeä laskiessaan olivat +voineet olla niin hyvät tutut. Sitä muistellessaan ei Elli sitten enää +saanut itkuaan hillityksi, vaan hänen täytyi mennä Sigridin huoneeseen +sitä siellä asettamaan. Hän heittihe sängylle poikkipäin, ja siinä +tulla pullahti ulos kaikki, mikä oli sydämen alle kokoontunut: rumat +vaatteet, se, ettei osannut tanssia, Sigrid, joka oli niin kummallinen, +ja Arthur, vaikkei oikein tiennyt, miksi hän ... se kaikki itketti... + +Salista kuului yhä tanssin tahti ja keveitä askelia. Elli pidätti +itkuaan vähän aikaa ja kuunteli sitä, mutta kohta taas syöksähtivät +kyyneleet yhä ankarammin vuotamaan. Hän koetti niitä pidättää ja puri +hammasta siitä harmista, että hän kuitenkin itki. Mutta kun hän oli +kuulevinaan jonkun tulevan, herkesi itku silmänräpäyksessä, ja hän +hyppäsi ylös pöydän eteen jotain tukeakseen. + +Sillä kertaa ei kukaan tullut. Mutta tanssi oli lakannut, ja viereinen +huone oli tyttöjä täynnä. Elli kuuli, kuinka ne juttelivat +franseesista. + +Kaikki he olivat pyydetyt ensi franseesiin, muutamat toiseenkin. + +--Kenen kanssa Arthur tanssii? + +--Iidan kanssa. + +--Kuinka hän ei tanssi Ellin kanssa ... sehän oli hänen kelkkadaaminsa? + +--Ellikö osaisi tanssia franseesia ... hauskapa olisi nähdä, kuinka hän +harppailisi. + +--Iida tanssii sitä paremmin. + +--Se vain siltä näyttää, kun hänen leninkinsä istuu niin hyvin ja +hänellä on uudet tanssikengät... + +Tuo oli erään kateellisen tytön ääni. + +--Huomasitteko, kuinka usein Arthur Iidan kanssa tanssi? Hän tanssi +kolme kertaa jo ensi valssissa. + +--Kuulkaa, tytöt, eikö se Elli todellakaan osaa tanssia? + +--Ei osaa muuta kuin ehkä harakkaa... + +Tuo oli tyttöjen mielestä sukkelaa, ja kaikki purskahtivat he sille +nauramaan. Mutta samassa soitettiin franseesiin, ja Elli kuuli, kuinka +kavaljeerit tulivat daamejaan noutamaan ja menivät niiden kanssa +saliin. + +Tyttöjen pilkka vaikutti Ellissä uhkaa. + +Päättävästi nousi hän ja meni salin ovelle seisomaan. Hän tahtoi +uhallakin näyttää, ettei häntä oltu pyydetty tanssiin, ja hän olisi +suonut, että joku olisi tullut häneltä kysymään ja hän olisi saanut +sanoa, ettei osaa tanssia eikä aio opetellakaan. + +Kuinka se oli hänestä hassulta näyttävinään tuo kaikki tanssiminen +tuossa lattialla! Hyppivät ja kulettivat toisiaan ja olivat kauheasti +olevinaan. Sigrid varsinkin siltä näytti. Ellistä näytti, että se +koetti olla niin viehättävä kuin suinkin. Ja kun hän hyppeli Ellin +ohitse ja hymyili hänelle ja nyökäytteli päätään, näytti sekin Ellistä +keikailemiselta eikä hän ollut sitä näkevinään. Ei sitten Sigridkään +häneen enää katsonut. + +Mutta vähitellen ja huomaamatta rupesi uhka sulamaan. Musiikki soi +välistä niin surumielisesti, ja parit tanssivat äänettömässä tahdissa, +melkein totisina. Silloin tuntui kuin olisi tehnyt mieli sujuttautua +siihen yhteen joukkoon ja liikkua edestakaisin ja ympäri, niinkuin ne. +Miksi ei hän oikeastaan mennyt valssiin, silloin kun Arthur häntä +pyysi? ... kyllähän hän oli valssiakin tanssinut Sigridin kanssa ja +Sigrid oli sanonut, että kyllähän se menee. Sitä miettiessä ja tanssin +yhä jatkuessa ja vaihdellessa suli mieli yhä surullisemmaksi ja uhka +valui kuiviin. Tuli sydämeen niin omituinen tyhjyyden ahdistus, ja +ennenkuin tiesikään, valutti taas veden silmään, ja yhtenä sekavana +meluna kävi liike salin lattialla. Elli oli tähän saakka seisonut +keskellä ovea ja pitänyt tuolin selustasta kiinni. Nyt hän vetäytyi +pihtipielen juureen, istuutui tuolille ja katseli sieltä yhä saliin. +Eikä hän tahtonut saada silmiään irti tuolta kiiltävältä lattialta ja +noista tanssivista pareista, jotka sitä pitkin liukuivat. + +Arthuria seuraamasta hän vähän väliä silmänsä tapasi. Hän tanssi Iidan +kanssa ja johti franseesia. Välistä hän jätti naisensa paikoilleen ja +lähti muita viemään. Elliin tuli silloin jonkinlainen hämärä toivomus, +että ehkä Arthur yht'äkkiä jättää Iidan siihen ja tulee häntä noutamaan +ja sitten he yhdessä tanssivat, mutta Iida saa istua yksin. + +Tuo oli puoleksi unelmaa, ja niin tuli tietämättä mieleen ja löytyi +sieltä yht'äkkiä tämmöinenkin kuva... Hän on kauniiksi, valkoiseksi +olennoksi puettu--hänellä on suortuvat hajallaan ja punainen rusetti, +on rannerengas ja pienet silkkikengät;--ei kukaan häntä alussa tästä +piilosta huomaa, ne luulevat kaikki, että hänellä on entinen ruma +pukunsa. Ja siksi ei kukaan tule häntä pyytämään. Mutta sitten tulee +Arthur kuitenkin, ja he lähtevät tanssimaan lattiaa pitkin. Ei ketään +muita ole lattialla, he yksin vain tanssivat. Hän osaa tanssia paremmin +kuin kukaan muu ... ja kaikki katsovat ... ja kauan aikaa he +tanssivat... + +Noissa unelmissa ollessa oli franseesi jo päättynyt ja tanssittiin +loppuvalssia. Taas pyörivät Arthur ja Iida yhdessä ja viipyivät +viimeksi lattialla. Ne tanssivat huolettomasti ja vapaasti, puhellen +keskenään. Elli katseli loppuun saakka heidän tanssimistaan, mutta +sitten kun Arthur heitti Iidan ja meni herrain kamariin, hiipi Elli +takaisin Sigridin huoneeseen. + +Hän olisi tahtonut olla siellä piilossa koko ajan, niin ettei kukaan +olisi häntä nähnyt eikä hänen tarvinnut ketään nähdä. Tanssikoot muut +siellä, hän piilee täällä. Miksi hän oli tullutkaan tänne? Mutta olihan +hän luullut, että olisi samanlaista kuin aina ennenkin Sigridin luona. +Ja Elli muisteli ja muisti, mitä kaikkea he olivat tuossa pöydän +ääressä puhelleet Arthurista ja muista asioista ja kuinka Sigrid oli +tuon peilin edessä hänen tukkaansa sitonut ja sanonut sitä kauniiksi. + +Nyt oli koko huone toisenlainen. Tuo ovi oli silloin kiinni ja sen +edessä Sigridin sänky, joka nyt oli siirretty kaappiin kiinni. Tämäkin +huone oli nyt yhtä vieraan näköinen kuin kaikki muutkin. + +Ja Ellille tuli vähitellen vastustamaton halu päästä pois koko tästä +seurasta omaan kamariinsa. Kun vain olisi jotenkuten salaa päässyt, +kenenkään näkemättä. Eihän häntä kukaan kaipaa täällä! Kullakin on +omat-- + +--Missä on Elli? kuuli hän yht'äkkiä viereisestä huoneesta Sigridin +kysyvän. Ja samassa tuli hän oman huoneensa ovelle ja huomasi Ellin. + +--Täälläkö sinä olet? Miksi sinä istut yksin? Oletko saanut teetä tai +mitään muuta? + +--En minä tahdokaan. + +--Kuule, mikä sinun on, Elli? Sinä melkein itket... + +--Ohoh! Ei, kyllä minulla on hyvin hauska. + +Elli koetti olla ivallinen, mutta ei voinut itkulta, joka työntihe +ulos. Sigridkin heltyi ja puristi Ellin rintaansa vastaan ja suuteli +häntä. + +--Kuule, Elli, sano nyt, mikä sinun on? + +--Ei mikään... + +--Onko sinun siksi ikävä, kun et voi tanssia? + +Elli ei vastannut. Mutta Sigrid juoksi yht'äkkiä pois ja palasi kohta +takaisin, vetäen Arthuria kädestä. + +--Ja nyt me tanssimme piiritanssia! Tytöt, piiritanssia! + +He ottivat molemmat Ellin keskeensä ja vetivät hänet saliin, jossa pian +muodostui pyörivä ja laulava kehä. + +Arthur pyysi Ellin ensiksi piiriin ja muut lauloivat: + + »Ole sinä vain minun armahain, + sinua minä rakastan». + +Elli oli yhtäkkiä ihan huumaantunut. Kaikki unohtui, entiset ikävyydet, +kömpelöt kengät ja huonot vaatteet ja se, ettei osannut tanssia. Tätä +hän osasi, ja Arthur oli häntä pyytänyt tanssiin! Hän pyöri, hyppeli ja +lauloikin, ja tukka heilui ja hameet hulmusi. + + + + +XI. + + +Kun Elli seuraavana aamuna meni kouluun, ei Sigrid vielä ollut siellä. +Muut tytöt seisoivat melkein kaikki ison taulun takana ja tarinoivat, +selkiään uunia vasten lämmitellen. + +Elli seisoi sattumalta taulun edessä, johon oli kartta ripustettu, ja +katseli sitä. + +Tytöt puhuivat eilisistä tanssiaisista ja arvostelivat lyseolaisia. + +--Mutta se Elli, kuinka se oli hassu! sanoi yht'äkkiä muuan tytöistä. + +--Niin, sanoi toinen heti, näittekö, mitenkä hän harppaili piirihyppyä +... muutahan hän ei osaakaan... + +--Se oli, niinkuin minä jo eilen sanoin: harakkaa. + +Elli aikoi mennä, mutta jäi kuitenkin seisomaan. Puhe taulun takana +jatkui samaan suuntaan: + +--En minä ymmärrä, kuinka se Sigrid, joka on semmoinen aristokraatti, +voi pitää tuollaisesta talonpoikaistytöstä kuin Elli. + +--En minäkään ymmärrä. + +--Ei hän enää pidäkään. + +--Mistä sinä sen tiedät? + +--Tiedänhän minä, kun se itse sen sanoi. + +--Mitä hän sanoi? + +--Sitä vain, ettei hän välitä juuri ollenkaan enää Ellistä... + +--Niin hän sanoi ... kuulin minäkin, kun hän sen Iidalle sanoi. + +--Vaan tiedättekö, tytöt, mitä Sigrid vielä sanoi? + +--No? + +--Että se hullu luulee, että Arthur muka on häneen rakastunut. + +--Ei, mutta sehän on aivan... + +Huudettiin rukouksiin ja puhe keskeytyi. + +Kun Elli kuuli puheet, varsinkin viimeisen, oli kuin olisi jotain +mennyt hänessä lukkoon. + +Sigrid, johon hän niin oli luottanut--! + +Mutta ei, ei hän sitä voinut ajatellakaan ... parempi olla +ajattelematta. + +Hän ei mennyt rukouksiin, vaan jäi luokalle ikkunasta ulos kadulle +katsomaan. Sigrid oli myöhästynyt ja tuli rukouksien alkaessa hänkin +luokalle. Hymyili tullessaan ja aikoi lähestyä Elliä. + +Mutta keskilattiassa muutti hän kulkunsa ja hiipi hämillään rukoussalin +ovea kohti. + +Elli oli kääntynyt, katsonut tylyn, kylmän katseen, joka oli vähän +välähtänytkin, ja kääntynyt taas takaisin ulos kadulle katsomaan. + + + + +XII. + + +Muutamien vuosien kuluttua lopetti Elli koulunsa ja tuli lopullisesti +kotiin, sinne jäädäkseen eikä enää lähteäkseen. Olisi kyllä halunnut +jatkaa lukujaan, kerran oikein alkuun päästyään, mutta isä sanoi, +etteivät varat kannattaneet. Eikähän »yhden _tytön_» tarvitse kaikkia +maailmoita lukea ... riittäähän sille vähempikin. + +Muuten ei isä ollut hänen kouluunsa oikein tyytyväinen... + +--Mitä sinä nyt olet siellä oppinut? kysyi hän. Elli ei käsittänyt, +mistä syystä isä niin äreästi kysyi, eikä osannut muuta vastata kuin: + +--En minä tiedä. + +--Mutta onhan hänellä hyvä todistus ... hän on melkein ensimmäisiä, +huomautti äiti. + +Isä ei vastannut siihen mitään. Jos hänellä oli jotain mielessä, +sekaantui se tällä kertaa savuntakaiseen murinaan. Tytön olennossa oli +jo jotain aikaihmistä, niin ettei käynyt oikein toruminenkaan. Joka +vuosi kotiin tultua oli sitä ollut siinä yhä enemmän. + +Illalla, kun äiti töistään päästyään laskeutui tilalleen isän viereen, +murahti isä: + +--Ei minua oikein miellytä tuo tyttö ... taikka kyllä tyttö, mutta ei +hänen koulunkäyntinsä... Mitä hän on oppinut? Ei mitään! Vaikka kyllä +lupasivat ja vakuuttivat... + +--Mitä sinä tarkoitat? + +--Sitä, että miksi hän ei tarttunut vanhaa isäänsä kaulaan ja suudellut +häntä, niinkuin hellä tyttö tekee ja pöydässä hän ei ole kohteliaampi +kuin ennenkään. Minä koetin katsoa leipäkoriin, mutta hänkö olisi sitä +huomannut? + +--Se voi olla niin näin ensi kerralla ... ei hän nyt huomannut, kun +juuri vasta tuli kotiin. + +--Silloinpa hänen juuri olisi pitänytkin ... ja niin kömpelön näköinen +kuin hän vielä on ... saa nähdä, joutuuko hän koskaan edes naimisiin... + +--No mutta, hyvä isä, vielähän sitä nyt ennättää... + +Isä ei taaskaan siihen virkkanut mitään. Oli kauan aikaa vaiti. Sitten +kääntyi seinään päin, ryki vähän ja nukkui. + +Äitikin kääntyi kyljelleen huoaten niin omituisen raskaasti kuin hän +viime aikoina maata pannessaan aina huokasi. + +--Kuinka turhia hän ajattelee! sitä äiti huokasi--ja kuinka hänen +mielensä on maallisissa kiinni, vaikka kuolema voi tulla millä hetkellä +hyvänsä ... vaikka tänä yönäkin. + +Ja pelko isän kuolemasta tuli aina yhä selvemmin äidin mieleen, kun hän +valoisana kesäyönä siinä edessään näki hänen paljastuneen takaraivonsa, +jota päivä päivältä yhä harvemmat hiushäkkyrät verhosivat. Pelko omasta +kuolemasta myöskin ja samalla koko maailman ja ihmiskunnan häviöstä ja +kadosta. Jos vain olisi valmis, jos olisi kilvoituksensa loppuun +kilvoitellut ja olisi otollinen uuteen elämään...-- + +Ellikin sen huomasi, että isä oli viime vuotenaan kovasti vanhentunut. +Ikä näytti ikäänkuin odottaneen jotain jyrkkää rajaa, josta yli +päästyään se alkoi tavattomalla vauhdilla liukua alamäkeä. Heti kohta +kun Elli ajoi pihaan ja näki isän rappusilla seisovan, huomasi hän +muutoksen harmaissa hiuksissa. Ja huoneeseen kynnyksen yli astuessaan +oli isä ollut kompastua. Sitten tuntuivat puhe ja kaikenlaiset +kysymykset niin lapsellisilta. + +Äidistä ei Elli ymmärtänyt, oliko hän vanhentunut vai ei. Sen huomion +hän kuitenkin teki, että äiti koetti pitää silmällä isän pienimpiäkin +tarpeita. Se pisti nyt siksi silmään, koska äidin puolelta oli aina +ennen ollut isää kohtaan jonkunlaista kankeutta. + +Nuo huomiot tulivat uudelleen Ellin mieleen, kun hän istui +makuuhuoneensa ikkunan ääressä ja riisuutui. + +Nyt sitä siis on lopullisesti kotona, ajatteli hän sitten. + +Ja nyt on siis koulunkäynti loppunut, ajatteli hän sen lisäksi. + +Samassa alkoivat muistot siltä ajalta muutamin hyppäyksin rientää +ohitse. Ensi lukukauden muisto antoi yhä vielä nytkin painavan tunteen +ja pudistutti häntä kauan, ennenkuin lähti. Sillä sitä aikaa ei Elli +mielellään tahtonut muistella, vaikka se usein pyrki mieleen tulemaan. +Kovasti hän oli siitä ensin kärsinyt, kun oli huomannut, minkälaista +Sigridin ystävyys oikeastaan oli ollut, jota hän oli ikuiseksi +kuvitellut. Hän oli jäykistynyt ja vaalennut muutamiksi päiviksi niin, +että sen toveritkin huomasivat. Vähitellen oli sitten sulanut, mutta +aivan entiselleen ei kuitenkaan ... sydämen pohjalle jäi routa, joka +usein kylmää huokui. Sigridin kanssa ei ollut mitään puheita eikä +mitään selvityksiä. He liukuivat toisistaan erilleen kuin salaisesta +sopimuksesta. Vähän aikaa näytti Sigridiä jokin vaivaavan ja hän koetti +lähestyä Elliä. Mutta kun se ei onnistunut, hankki hän uusia ystäviä. +Ja muuten hän sitten jo seuraavana kevännä muutti vanhempainsa kanssa +jonnekin Etelä-Suomeen. + +Sigridin poismuutto oli Ellille helpotus. Sillä joka kerta kun hän tuli +kouluun ja näki Sigridin, pisti häntä kuitenkin vanha muisto. Varsinkin +silloin, kun Ellistä jonkun ajan kuluttua silloin tällöin alkoi +näyttää, että Sigrid oli sama hyvä tyttö kuin ennenkin. + +Seuraavina vuosina innostui Elli lukemaan. Luki koulukirjoja ja oli +niissä ensimmäinen. Mutta enemmän vielä hän luki muita. Ahmi yökaudet +kaikkea, mitä sai käsiinsä, lensi pitkin maailmaa, kulki löytöretkillä +ihmeen ihanissa maissa, ihaili solakoita kullankiiltäviä kuninkaitten +poikia ja kärsi prinsessojen kanssa, jotka rakkaudesta huokailivat +peikkojen luoliin vangittuina. Vasta kun kynttilä oli jalkaansa asti +palanut, täytyi hetkeksi pysähtyä, kunnes pimeä huone taas antoi +mielikuvituksen siiville tilaa, omin päin jatkaakseen huimia +matkustuksia. Huimia ne olivatkin. Kohosi vuori korkea kuin Himalaija, +ja toisessa päässä taivaan rannan yleni toinen samanlainen. Niiden +välisen matkan hän aina osasi, sillä tien oli tähdillä valaissut joku, +joka siellä häntä odotti ja tuli puolitiehen vastaan ja puolitiehen +saattoi. Voi ihanuutta! + +Unta se ei ollut tuo eikä myöskään aivan valveillaan olevan ajatusta. +Se oli auki silmin haaveksimista, oli oman mielen runoa, joka +tietämättä tulee, on aikansa ja katoo, vaikka sitä kuinka pidättelisi. + +Mutta saivat nuo haaveet muodonkin joskus, asettuivat sanoiksi, joihin +tuli itsestään sointukin, varsinkin juuri noin iltasilla loikoessa ja +kuunnellessa kellon nappaisua seinällä. Mutta yöllä nekin purkautuivat, +eikä aamulla enää muistanut sitä, mikä iltasilla oli kerälle +kokoontunut. + +Aamulla sen sijaan oli muut asiat mielessä ja etupäässä koulukirjat ja +koululuvut. Oli tullut uhka siihen, että hän näyttää kaikille niille, +jotka ovat hänestä halveksien puhuneet, näyttää mihin hänkin kelpaa. Ja +niin oli hän ponnistautunut lukemaan ja jo toisena lukukautena hän oli +ensimmäinen luokallaan. + +Siinä hän sitten todella innostuikin lukemaan, ja olisi halunnut yhä +enemmän tietää ja oppia. Mutta silloin loppui koulu ja isä vaati +kotiin. + +Ennen lähtöään latoi hän kaikki kirjansa vasuun ja päällimmäiseksi hän +pani muutamia kaunokirjallisia teoksia, joita oli itselleen hankkinut. + +Tuossa ne nyt olivat hänen huoneessaan. Hän otti päällimmäisen ja +katseli sitä. Se oli Runebergin »Hanna». Hän selaili sitä, mutta ei nyt +tehnyt mieli lukea. Väsytti myöskin ja rupesi tuntumaan kovin +ummehtuneelta pienessä huoneessa. Hän tahtoi avata ikkunan, mutta +huomasi, etteivät talvilasit vielä olleet pois otetut. Tuli sama tunne +kuin kotiin tultua isän ja äidin kanssa istuessa tulokahvia juomassa. +Oli jotain painavaa ja ummehtunutta ilmassa. Tai paremmin jotain +vanhaa. Kaksinkertaisen ikkunan läpi näytti koko maisema matalalta ja +raskaalta ja ryppyiseltä. Kaikki olikin täällä tuota samaa +vanhentunutta. Muistui mieleen vanha ruunakin tullessa, sen silat ja +iänikuiset kääsit, joista revenneen nahan reiistä pisti karvoja ulos. + +Mutta isä oli eniten kaikista vanhentunut ... seköhän se tuolla kuorsaa +... tuolla seinän takana. + + + + +XIII. + + +Aamulla nousi Elli varhain ja kävi katsomassa kaikki tutut paikat, +kellarinkatot, nuottakodat ja monet muut... Ja hymyili itsekseen niille +muistoille, joita niihin oli kiinnittynyt. + +Päivällisellä oli jälkiruokaa Ellin tulon kunniaksi, ja ennen +ruokalepoaan kyseli isä Elliltä kaikenlaista koulusta. Elli kertoi +muutamia leikillisiä kohtia, ja isä niille nauroi. Nauroi vielä +uudelleenkin ja oli nähtävästi mielissään. Äiti hymähti myös hänkin. + +Kun isä meni ruokalevolle, taputti hän Elliä tyytyväisenä päähän. Elli +otti kirjansa ja poistui puutarhaan lukemaan. Oli jo ehtinyt valita +siellä itselleen istumapaikan pihlajan alla. Vähän päästä tuli sinne +äiti. + +--Mitä kirjaa sinä luet, Elli? + +--Se on Runebergin »Hanna». + +--Näytäs ... eikö tämä ole semmoinen romaanikirja! Ei sinun pitäisi +näitä kirjoja lukea. + +--Ei tämä ole mikään romaani. + +--Vaan eikö siinä kuitenkin ole rakkaudesta? + +--Enkö minä sitten saa tätä enää lukea? + +--En minä tahtoisi, että sinä lukisit. + +--Mitä pahaa siinä on, jos lukee? + +--Se on synti... + +Elli katsoi äitiin eikä puhunut mitään. + +--Niin, sinä et sitä nyt ymmärrä, eikä sitä ymmärrä moni ihminen ... +mutta sinun äitisi tietää, kun on sen itse kokenut... Ei se kiellolla +parane, ei muuta kuin pahenee, enkä minä tahdo sinua kieltää... Sillä +nuorena tekee siihen mieli... Vaan se on kaikkein pahinta, kun niissä +kirjoissa on maallinen elämä niin kauniiksi kuvattu ... eikä sitä +kuitenkaan ihminen saa, vaikka kaiken ikänsä turhaan halajaa... Mutta +jos sinä Jumalan sanaa tutkisit, niin huomaisit, ettei hän tämän +maailman onnea tarjoa, joka pian haihtuu, vaan iankaikkisen elämän +onnen, joka aina pysyy ... joka sinne kerran pääsisi... + +Äiti huokasi syvään, ja kyynel valui pyyhkimättä alas pitkin kalpeata +poskea. Vähän aikaa istui hän vielä, kädet helmaan laskettuina, +niinkuin hänen tapansa oli, ja katsoi eteensä ruohopenkkiin. Oli +ääneti, eikä Ellikään puhunut. Elin mielestä olisi hänen pitänyt +äidilleen jotain virkkaa; mutta ei hänellä ollut mitä sanoisi. + +Sitten äiti lähti. Raskaasti hän käveli, hartiat kumarassa ja vähän +kierossa. Niskassa riippui riutuva hieno palmikko, joka päässään +suippeni melkein yhdeksi hiukseksi... Sen oli Elli kuullut, että äiti +nuorena ollessaan oli ollut hyvin kaunis ... oikein kuuluisa siitä. Ja +Ellin tuli nyt yht'äkkiä niin äärettömän sääli äitiä, että hän olisi +juossut hänen jälkeensä ja syleillyt häntä, jos vain olisi kehdannut. +Mutta heidän välinsä oli aina ollut niin kankeaa ja ujoa. + +Koko sen päivän oli Elli kuitenkin äidin läheisyydessä ja auttoi häntä +talouden toimissa. + +Äiti oli tullut heränneeksi, sen oli Elli jo tätä ennen kotona +käydessään huomannut. Mutta vasta viime vuonna hän oli heittänyt +herraspukunsa ja pukeutunut heränneiden vaatteisiin. + +Hän oli viime talvena matkustanut yksinään rengin kanssa vanhalla +ruunalla kauas Pohjanmaalle vanhan heränneen miehen luo, ja muutaman +ajan kuluttua oli se mies itsekin pappilassa käynyt ja viipynyt siellä +yön ja seuraavan päivän. Sitä ennen oli äiti ollut suuressa +sisällisessä tuskassa, mutta kun herännyt mies oli mennyt, oli äiti sen +jälkeen ollut paljoa rauhallisempi. + +Rekeen astuessaan olivat heränneen miehen kuulleet hyvästiksi sanovan: + +--Sinun vaimollasi on tosi tuska ja tarve iankaikkisen elämän perään +... eläkä häneltä sanan harjoitusta kiellä, vaikka itse oletkin suruton +mies ... ja vaikka sinulla valta talossasi siihen olisikin. + +Ei isä sitä kieltänytkään, sillä äiti oli viime aikoina ollut +ihmeellisen nöyrä ja kärsivällinen kaikessa. Hoitanut oli häntä +niinkuin todellisen aviovaimon tulee. ja isä tuumi, että hän vanhenee +ja tarvitsee yhä enemmän hoitoa. + +Ja niin tuli sen jälkeen melkein joka sunnuntai-ilta ja välistä +viikollakin äidin luo keittiöön ja keittiökamariin vanhoja vaimoja, ja +muutama hiljainen, alakuloinen mieskin. Ne istuivat allapäin ja lukivat +postillaa ja veisasivat surullisia virsiä. + +Isä kun oli ruokalevon maannut ja piippunsa polttanut, kuuli +aukinaisten ovien läpi veisuuta toisesta päästä rakennusta toiseen, ja +hänelle tuli ikävä. Hän käveli huoneesta huoneeseen, seisoskeli +ikkunoiden edessä ja katseli milloin puutarhaan, milloin kartanolle, +milloin lehtikujalle, joka vei pappilasta kirkolle päin. Mutta ei +siellä ollut mitään erinomaista, ei mitään huvittavaa, kaikki oli sitä +yhtä tyyntä pyhäillan surullista sointua. + +Isä haukotteli ja kulki keittiökamarin ovelle, jossa äidin vieraiden +lämmittämä ilma paksuna tuoksahti häntä vastaan. Sieltä palasi hän +saliin ja katsahti joka kierroksella Ellin kamariin, jossa tämä istui +ja luki. Viimein isä tuli sisään. + +--Äiti se istuu siellä ja veisaa, sanoi isä. + +--Niin. + +--Mitä kirjaa sinä luet? + +--Tämä on Runebergiä. + +--Oletko sinä lukenut Tegnériä?... Tegnér on mainio runoniekka. Etkö +sinä ole lukenut »Frithiofs sagaa»? + +--En minä vielä ole, vaan on se minulla täällä mukana. + +--Minä osasin Tegnérin »Frithiofs sagan» ulkoa ennen nuorena ollessani, +ja muistan minä siitä vielä nytkin monet paikat: + + »Kesä tulee, linnut laulaa, maa ja metsä vihannoi, + vapahina järvet, virrat merta kohti pauhinoi, + hehkuposkin niinkuin Freja ruusupensas punertaa, + ihmispoven täyttää toivo, voima rinnan avartaa». + +--Se Runeberg, kyllä minä olen siitä kuullut, että se hyvästi +kirjoittaa, vaan en minä luule, että se Tegnérille vertoja vetää.-- +Luepas minulle siitä jotain, jota nyt luet ... mitä se on? + +--Tämä on »Hanna». + +--Jahah! Hanna, vai niin... + +--Äiti ei siitä oikein pidä, että minä tätä luen.--Se tuli melkein +ajattelematta, ja Ellistä tuntui, että kun hän sen sanoi, hän oli +tehnyt jotain epäjaloa. + +--Äiti on vähän omituinen, sanoi isä ja puhui niinkuin aikaihmiselle, +mikä tuntui Ellistä hyvin hyvältä.--Olet kai huomannut, että hän on +herännyt. Kuka olisi sitä äidistä luullut! Heti, kun sinä menit +kouluun, alkoi hän miettiä ja istua synkkämielisenä. + +--Mikähän siihen on syynä? + +--Ei sitä ymmärrä, kuinka se semmoinen tulee ... se tulee moneen +ihmiseen näinä aikoina... Se on sitä sen Paavo Ruotsalaisen oppia, joka +asui Nilsiässä. Hän oli jotenkin raaka ja sivistymätön mies... Vaan lue +nyt ... tai mennään minun kamariini ja luetaan siellä. + +Mentiin, ja Elli luki, mutta veisuu kuului sinnekin ja häiritsi. Hän +näki, että se isää vaivasi, ja hän ajatteli panna oven kiinni, mutta ei +tohtinut, kun ei isä sitä pyytänyt. + +Elli luki muutamakseen: + + Yksin valvomahan iän, vaivain painosta vanhus + uupunut on ja nyt päätään kallistain nojatuolin + pielehen pehmoiseen juur nukkunut.--Maass? edessänsä + piipusta viel' yhä nous savu puoleks sammunehesta. + Kaunis on siinä hän nukkuessaan, surutonna ja tyynnä, + kaunis niin kuin vanha on, kun lumi peittävi hapset, + huulilt' on puna pois sekä kuihtunut kuivunut poski, + mut elo pitkän pitkä ja turvaisa, lämmin ja kirkas + otsaan uurtehiseen kuin ehtoo luo kajastuksen. + +Niin Elli luki, ja isä myönsi, nähtävästi liikutettuna, että se oli +kaunista... + +--On niinkuin se tapahtuisi tuossa aivan, ihan niinkuin sen näkisi +edessään. + +Mutta samaan aikaan vaimot veisasivat, ja aivan selvään kuului +keittiökamarista sanat: + + Mielen', miks' suret maailman pääll'; Kuin on kuitenk' katoova + tääll'. Jumalaan sinuas turvaa, Hän tietää ja tahtoo sinua auttaa + kaikess' hädäss' Poikans' kautta. + ------ + Maailman meno, rikkaus, hekuma Autuuteen ei aut', vaan on katoova; + Mutta Kristus yksinäns' Autuuden ijäisen meill' ansaits', Hänelle + kiitos olkoon kaikess' kansass'. + +Sillä kertaa sai ovi olla auki. Mutta kun toisen kerran sattui samalla +tavalla, oli ovi itsestään kiinni. Vast'edes käski sitten isä aina +sulkemaan oven, jos se sattui olemaan auki. + +Äiti ei puhunut sen enempää Ellille noiden kirjain lukemisesta, mutta +Eilistä tuntui, että hän päivä päivältä joutui äidistä yhä kauemmaksi. +Se vaivasi myös, että hän sen sijaan läheni isää ja että se tapahtui +ikäänkuin äidin kustannuksella. + +Usein hän ei olisi tahtonut isälle lukea, varsinkaan ei silloin, kun +äiti veisasi. Mutta isälle, joka oli aivan kokonaan innostunut tähän +lukemiseen, sopi aina kaikkein parhaiten juuri sunnuntai-iltoina. + +Kerran sanoi Elli sen isälle. Isän kiivas luonto kuohahti, silmistä +lieskahti tuo omituinen paha ja melkein ilkeä katse, joka häneltä +välistä tuli näkyviin: + +--Mene sitten, sanoi hän ja koetti pidättää, mutta se tuli kuitenkin:-- +mene sitten sinne akkain kanssa ynisemään! + +Isä oli sillä kertaa väsynyt, hänen ruokaleponsa oli tullut häirityksi, +ja kaksi iltaa peräkkäin oli juhannuspyhinä veisuu häntä +hermostuttanut. + +Vaikka Elli sen tiesi ja ymmärsi, vaikutti se kuitenkin niin, että hän +väkisinkin väistyi isän seurasta. + + + + +XIV. + + +Siitä pitäen alkoi Ellille tulla ikävät ajat. Yhä ikävämmät kuin ennen. + +Kaikista ikävimpiä olivat kesällä pyhäillat. Ei oikeastaan tiennyt, +mitä oli ikävä, mutta ikävä oli kuitenkin. Kirkkoväki oli kaikki +kotiinsa mennyt, kylän nuoret rientäneet leikkipaikoilleen ja +palvelustytöt ja rengit menneet yhteen mukaan. Päivä paistoi +surullisesti koivikkoon lehtien välitse koko illan. Ei osannut tehdä +mieli minnekään, kun ei ollut, mihin mennä, mutta ikävä painoi ja +raukaisi mieltä. Elli istui useimmiten päivällisen jälkeen porstuan +rappusilla ja katseli kirkolle päin tietä pitkin, jonka kahden puolen +kasvoi koivuja, joiden väliin länteen laskeva päivä loi varjoja ja +toisiin kohtiin valopaikkoja. Välistä lepattivat haavan lehdet +puutarhassa, mutta koivujen lehdet eivät liikahtaneetkaan. Isä nukkui +ruokalepoaan, ja äiti istui keittiökamarissa ja luki postillaa. + +Elli oli noussut ylös kävelemään ja kulki puutarhaan. Uusi +karttuunihame kahisi kävellessä, ja Elli koetti kävellä niin, ettei se +kahisisi ... miksi, ei hän tiennyt... Puutarhasta pisti hän verkalleen +muutaman marjan suuhunsa ja taittoi kukan, jonka kiinnitti rintaansa. +Sitten hän laskeutui alas rantaan ja jäi katselemaan vasikoita, jotka +seisoivat polviaan myöten vedessä ja huiskuttelivat vuoroin kukin +häntäänsä... + +Ihan tyyni järvellä! Toisella puolen salmen karehteli vain +kaislikonrinnassa raukea tuulahdus. Soma olisi soudella tuossa, antaa +venheen kellua itsekseen ja sitä välistä melalla auttaa! Elli meni +nuottakodan luo, jonka kupeella venheet lepäsivät teloillaan ja jonka +saumoissa liikkuva vesi silloin tällöin lokkasi. Nuotta riippui kuivana +nauloillaan, ja västäräkki lennähti jostain nuottakodan sisästä +kuivalle rantasavelle ... keikutteli siinä ruumistaan ja lähti +sirpattaen pitkin rantaa lentämään, seisahtuen vasikkain kohdalle... + +Elli työnsi venheen herkästi pyöriviltä teloilta ja antoi sen työnnin +vauhdista valtoineen liukua niin pitkälle kuin sitä halutti. Limakon +reunaan se meni, kääntyi siinä poikkiteloin ja seisahtui. Elli jäi +kokkakaarelle istumaan, airo sylissä, ja katseli alas veteen... + +Rannan puolelta venhettä näkyi vielä pohja monen kyynärän päästä, mutta +selän puolella oli jo musta jyrkkäys. Syvenemistään syveni sinne ranta, +ja kun kurkotti venheen alle, huimenti päätä ja tuntui, ikäänkuin olisi +jokin kouristanut sydämen kohdalta ja tahtonut vetää alas veteen ja +luisuttaa pohjaa myöten sitten yhä alemma tummaan syvyyteen... +Toisaalla vähän matkan päässä venheestä kuumotti pohjasta entisen +nuottakodan puitos, jonka jäät olivat särkeneet ja siirtäneet +jyrkkäyksen rintaan. Elli liikautti sinnepäin venhettään. Vettyneet +hirret ammottivat veden läpi päiväpaisteessa, ja nurkka riippui +syväyksen päällä mustaa vettä vasten... Hauki, oli asettunut +jurrottamaan hirttä pitkin, vähän väliä pujakehteli pikkukaloja +pinnemmalla, ja niiden varjot luikahtelivat hirren poikki ja välistä +hauenkin ihan selän päällitse .. . mutta hauki ei liikahtanutkaan... +Ellin silmä kulki pohjaa pitkin, näki limoja, hakoja ja kiviä ja +seurasi puitoksen hirsiä, jotka tarkemmin katsellessa vaipuivat yhä +syvemmälle ja syvemmälle veden alle jyrkkäyksen sisään. Sitten taas +nousi silmä takaisin hirttä myöten, jonka päällä hauki liikkumatonna +yhä viipyi, ja kohosi pinnalle, jossa pikkukalat karkelivat ... mutta +siitä jälleen hirttä myöten jyrkkäyksen rajaan ja mustaan veteen. Päätä +tinki taas huimentamaan ja sydänalaa kouristamaan ... mutta ei se nyt +enää pahalta tuntunut ... hyvältä tuntui ja herkältä koko ruumiissa ... +niinkuin olisi tahtonut kaikki sydänalassa toisistaan irtautua. Kun +olisi vain syvemmälle nähnyt, jyrkkäyksenkin takana pohjaan, ja kuinka +pitkälle sinne oli nuottakodan puitos uppoontunut. Elli liikautti +venhettä airollaan syvemmälle ja koetti tarkasti katsoa ... mutta muuta +ei näkynyt kuin mustaa vettä... + +Yht'äkkiä hän säpsähti, ja piti panna käsi silmien eteen. Ei kuin +hetkeksi kuitenkaan! Kuinka ei ollut sitä ennen huomannutkaan! +Sieltähän näkyi koko hirveän korkea taivas, yhtä korkea kuin ylhäällä +tuolla! Se sama tunne huimasi päätä, joka silloin kaupungissa siellä +sillä korkealla mäellä ... mutta ei se nyt päässyt puhkeamaan! Elli +puristautui airoon kiinni ja unohtui katselemaan. Noinko syvää siellä +on? ... noinko korkeaa? Ja venhehän kelluu ihan kuin ilmassa ... +mitenkä se pysyy?... Ja minkähänlaista olisi, jos tuonne putoaisi? Jos +heittäytyisi, hukkuisikohan?... Siellähän on kuin taivas, kuin toinen +taivas! ... jos olisikin siellä oikea taivas?... + +Hui! mikä se oli?... Jotain rapsahti venheen laitaan ja läiskähti siitä +veteen. Taivas vavahti koko korkeudessaan ja hämmentyi samassa. + +Rannalla nauroi joku. Säikähtäen kääntyi Elli sinne katsomaan ja näki +isän seisovan rannalla ja hänen vieressään kaksi muuta herraa. Ne +olivat aivan tuntemattomia, ja Elli hämmentyi siinä niin, ettei saanut +venhettä maihin. Se kääntyi aina toiselle puolen, kun Elli toiselta +puolen koetti meloa. Isä rupesi puoleksi huutaen neuvomaan, mille +puolelle pitäisi mela panna. + +--Ei sille ... no, nyt toiselle ... ei ... pane sitten mela pohjaan ja +työnnä ... no! + +--Ehkä minä saan auttaa neitiä, sanoi toinen herroista, otti airon +isommasta venheestä ja kurkotti sillä venheen kokkaa. + +--Ei, kyllä minä pääsen ... antakaa olla! Sillä oli valkoinen lakki, ja +se veti vain. Ellin olisi tehnyt mieli häntä airolla kastella. + +--Vetäkää vain! kehoitti vielä isä. + +Valkolakkinen vetikin, kokasti sitten venheen ja tarjosi Ellille +kätensä. Vaan Elli hyppäsi omin neuvoin maalle ja lähti tervehtimättä +pihaan menemään. Hän ei muusta tiennyt kuin mitä pikimmin päästä pois +jonnekin. + +Mutta isä kysyi, tahtoiko hän mennä vieraita tervehtimättä, ja +seisautti ja esitteli hänet herroille. Toinen oli ylioppilas ... joku, +jonka nimeä Elli ei kuullut, toinen oli se apulainen, jota oli koko +viikon jo odotettu. + +Ylioppilas tervehti kohteliaasti ja vapaasti, ja Ellistä tuntui, +vaikkei hän silmiään maasta nostanut, että hän hymyili ja katsoi häntä +silmiin. Sen Elli kuitenkin näki, että ylioppilaalla oli ruskeat +vaatteet. Apulaisesta, jolla oli mustat vaatteet ja isot jalat, jäi +Ellin huomioon, että hän tervehti hyvin omituisesti kättään ylöspäin +kivertäen ... ja silmälasit oli sillä myös. + +Ylioppilas ei virkkanut mitään. + +--Hauska tutustua talon neitiin, sanoi apulainen, ja Elliä ennätti +puistattaa joku hämärä vastenmielisyys, ennenkuin oli saanut kätensä +irti. Käsi oli sitä paitsi pehmeä ja lämmin luhnake kuin kinnas. + +Elli lähti hämillään ja sanaakaan puhumatta nousemaan pihaan. Veräjätä +avatessaan huomasi hän kätensä vapisevan ja sydämen tykyttävän niin, +että se korvaan kuului. Ja hän hengitti niin kiivaasti, että pelkäsi +äänen pettävän, jos vastaisi, kun isä huusi hänelle, että hän +valmistaisi teetä, sill'aikaa kun he kävelevät peltoja katselemassa. + +--Ja tule sitten meitä kutsumaan ... me menemme kirkolle päin... + +Pihaan noustessa risteili harmi mielessä siitä, että isä oli tuonut +vieraat sinne niin yht'äkkiä, ja oma tyhmyys ja saamattomuus harmitti +toisin vuoroin. Tuommoinen oli niin isän näköistä!... Olkoot, ajatteli +hän sitten, minä en välitä heistä enkä mene illalliselle enkä kutsumaan +heitä... Mitähän se ajatteli se ylioppilas, kun minä juoksin ohitse...? +Vaan ajatelkoon mitä tahansa, minulle se on ihan sama! + +--Ketä ne on nuo vieraat? kysyi kuitenkin Elli äidiltä keittiössä ... +koetti kysyä huolettomasti, melkein halveksivalla äänellä. + +--Se on maisteri, joka tulee apulaiseksi. + +--Entäs se toinen? + +--En minä tiedä. + +Äiti vastasi pitkien väliaikain perästä ja oli tavallista totisempi. +Niin hän oli aina, kun tuli vieraita, mutta puuhasi kuitenkin +lakkaamatta ja teki kaikki tehtävät. + +Elli pyysi saada auttaa, mutta äiti vastasi päätään kääntämättä ja +sanoi voivansa itsekin tehdä. + +Elli meni kamariinsa ja alkoi siistiä pukuaan. Siinä hän unohti peilin +edessä laittautuessaan sen päätöksensä, ettei mene sisään vieraiden +luo. Tuli uteliaaksi saada nähdä, millaiset kasvot oli ylioppilaalla, +sillä niitä hän ei ollut katsonut. Hän hyräili siinä, palmikoi +tukkaansa ja näki Runebergin »Hannan» pöydällään... Paiskasi sen +puoleksi leikillä kiinni... + +Kun hän oli valmis, ajatteli hän, menisikö itse kutsumaan isää ja +vieraita vai lähettäisikö jonkun muun. Ei hän sitä kuitenkaan päättänyt +sinne eikä tänne, vaan lähti itse kävelemään kirkkokujalle päin. + +Tulivat jo sieltä kävellen vastaan, ja Elli seisahtui puolitiehen, +nojaten aitaa vasten ruispellon yli katsomaan. Ruis tuoksui hauskasti +ja heilimöi parhaillaan, ja sen sisässä sinerti aina vähän matkan +päässä jokin ruiskukka. Kun tuulahdus tuli, huojahti ruis ja sihisi +hiljaa. + +Elli sitä katseli ja taittoi aidan yli muutaman tähkän. Sivusilmään +näkyi yhä likemmäksi lähenevä valkoinen lakki. Ne olivat jo melkein +kohdalla, mutta Elli ei ollut huomaavinaan. + +--No, Elli? sanoi isä. + +--Niin, ruoka on jo valmis ... herrat ovat hyvät ja käyvät pihaan. + +Elli tunsi saavansa itseluottamusta suuret määrät, kun sai sanotuksi +sen aivan huolettomalla äänellä. + +Herrat jatkoivat matkaansa. Isä ei jättänyt ylioppilasta. Selitti +kesäkylvöistä ja syyskylvöistä. Mutta maisteri kääntyi heti kohta Ellin +puoleen ja alkoi puhella. + +--Onko neiti huvitettu taloudesta? kysyi hän hyvin suurella painolla. + +--Niin, kyllä minä olen, sanoi Elli ja katsoi maisteriin syrjästä päin. +Hänessä oli jotain, joka epäilytti ... ikäänkuin olisi ollut vähän +tyhmä. + +--Tämä on erittäin kaunis paikka, sanoi maisteri kohta perään.--Eikö +tämä ole kaunis teidänkin mielestänne? + +--Kyllä tämä on... + +--Niin kaunista kirkon paikkaa en ole usein nähnyt ... kun kirkko on +kauniilla paikalla, jylhien kuusien ympäröimänä ja järven rannalla, +kohoaa sanankuulijankin mieli, ja saarnamies tuntee itsensä ylennetyksi +... eikö totta, neiti? + +Maisteri oli jostain syystä Ellin mielestä niin koomillisen näköinen, +että hänen oli vaikea pidättää nauruaan. + +--Eikö totta, neiti?... + +Maisteri teki pyöreät silmänsä vieläkin pyöreämmiksi. Ja se oli liiaksi +Ellille. Hän tunsi, ettei voisi kauemmin olla nauruun purskahtamatta ja +kiiruhti edeltä pihaan. Maisteri jäi kummastellen odottamaan toisia. +Mutta omaan kamariinsa päästyään ratkesi Elli niin hillittömään +nauruun, että oli siihen menehtyä. + +Ruokapöydässä sai Elli vasta oikein tilaisuuden tarkastella vieraiden +ulkomuotoa. Ylioppilasta hän eniten katseli. Maisteria olisi myöskin +katsellut ja vertaillut, mutta maisteri seurasi häntä aina silmillään. +Ei hänessä Ellin mielestä ollutkaan paljon katselemista. Pyöreät +kasvot, punakat ja pulleat posket, tukka pystyssä. + +Ylioppilasta sai rauhassa tarkastella. Hän söi ja puheli isän kanssa +eikä katsellut Elliin kuin joskus. Mutta silloin hän loi häneen pitkän +ja tarkan silmäyksen... Mitähän varten lienee niin tehnyt... Sillä oli +vähän kähärä tukka, ruskeat, päivettyneet posket ja valkea hieno otsa. +Silmät olivat siniset. Ja kaulahuivi oli hänellä hyvin luontevasti +solmittu. + +Elli tarjosi hänelle mielellään. Kerran hän selitti isälle jotain niin +innokkaasti, että unohti ottaa, vaikka Elli seisoi ja piti vatia. + +Ja kun hän sen sitten huomasi, hämmästyi hän ja pyysi anteeksi. Silloin +hän katsoi Elliä silmiin niin avonaisesti ja hymyili niin herttaisesti, +että Ellin tuli yht'äkkiä hyvä olla. Kun Elli sitten taas toisen kerran +tarjosi, sanoi hän kyllä nyt muistavansa. Ja otti vadin laidasta kiinni +ja kannatti itse sitä, niin kauan kuin pani eteensä ruokaa. Elli ei +olisi sitä sallinut, ja heille tuli pieni riita vadista. Mutta Ellistä +tuntui, että he sen kautta tulivat ikäänkuin tutummiksi. + +Syötyä menivät herrat isän kamariin, ja kun Elli oli korjannut pöydän, +meni hän saliin istumaan. Jotain tehdäkseen otti hän Runebergin +»Hannan» polvelleen ja oli sitä lukevinaan. + +Vähän ajan perästä tuli sinne ylioppilas. Elli oli ajatellut jo +valmiiksi, millä hän puheensa aloittaa, sillä hänen mielestään oli +hänen velvollisuutensa alkaa puhelu. + +--Kuinka teitä miellyttää tämä paikka? kysyi hän. + +Ylioppilas istuutui ystävällisesti tuolille Ellin viereen. + +--Kuinkako miellyttää? Hyvin paljon. Tämä on kauneimpia paikkakuntia +mitä matkoillani olen tavannut. Tekisi mieleni melkein asettua tänne +joksikin aikaa. + +--Miksette voisi jäädä tänne?--olikohan se tyhmästi sanottu... Elli +pelkäsi koko ajan, että hän sanoisi jotain typerää. Sopiko todellakaan +pyytää häntä tänne jäämään? + +Mutta ylioppilas ainoastaan vähän hymyili. + +--Kiitoksia paljon, sanoi hän, mutta sitten en ehtisi matkustaa ympäri +Suomen, niinkuin on matkasuunnitelmani. + +--Taitaa olla hyvin hauskaa matkustaa? + +--Kyllä se on hauskaa.--Ylioppilas taas hiukan hymyili. Elli tuli siitä +aivan hämilleen... Hän oli arvellut nuo kysymykset hyvin sopiviksi, ja +nyt ne näyttivät hänestä niin kovin tavallisilta, ja hänestä tuntui, +että ne tulivat ikäänkuin pusertamalla ulos. Ja samassa välähti hänelle +päähän, että kuka ties kuinka monennen kerran ylioppilas jo sai vastata +semmoisiin kysymyksiin. + +Siitä syntyi vähän aikaa kestävä äänettömyys. + +--Mitä kirjaa te luette? Vai »Hannaa»!--Mitä pidätte tästä runoelmasta? + +--Minä pidän siitä hyvin paljon. + +--Runeberg on minun mielestäni pohjoismaiden etevin runoilija. + +--Isä ihailee enemmän Tegnériä. + +--Kaikki vanhat tekevät samoin. He eivät ymmärrä sitä tuoresta ja +luonnonraitista, jota Runebergin runoilu uhkuu ... eivät ymmärrä hänen +yksinkertaisia vertauksiaan, hänen isänmaallisia aiheitaan ... sanalla +sanoen... + +--Saanko luvan kysyä, mistä herrasväki niin innokkaasti keskustelee? +kysyi maisteri, joka juuri silloin tuli saliin ja istuutui seuraan. + +Hänen toverinsa ei häneen katsonutkaan, eikä Ellikään hänelle mitään +virkkanut. + +--Sanalla sanoen ... niin, ja vielä eräs kohta, joka todistaa, ettei +häntä ymmärretä. Tuossa on Hanna, jonka Runeberg antaa rakastua yhtenä +ainoana iltana. Sitä sanotaan epäluonnolliseksi, mutta minun mielestäni +se on yksi Runebergin hienoimpia kohtia. + +--En minäkään usko, että voi rakastua ja mennä kihloihin samana iltana +kuin tapaa jonkun nuoren miehen. + +--Ehkette te... + +--Niin, en minä... + +--Ehkette te ja ehkei moni muukaan ... mutta siinä on runoilija +kuitenkin osannut oikeaan paikkaan, kun hän on rakkauden antanut +leimahtaa ensi katseen yhteen sattuessa ... hitaammin tai nopeammin ... +yksi päivä tai yksi kuukausi, se on vähäinen asia, kun kerran ensi +silmäyksestä on tuli syttynyt ja alkanut kyteä ... ja että se syttyy +niin, sen on Runeberg ymmärtänyt, ja sille on hänen runottarensa +antanut muodon. + +--Luuletko sinä, että Runeberg itse on ollut sillä lailla kihloissa? +kysyi maisteri. + +--Millä lailla kihloissa? + +--No, että noin samana iltana... + +--Mistä minä sen tiedän ... eikä se suinkaan ole tässä pääasia.--Vaan +tämä ei ole ainoa hieno kohta Runebergin teoksissa. Niitä vilisee joka +rivillä. + +Hän innostui puhumaan, ylioppilas, Runebergista ja runoudesta +ylipäänsä. Hän nousi seisaalleen ja istuutui jälleen ja puheli Ellille +koko ajan. Maisteri istui ääneti vähän aikaa, teki muutamia kysymyksiä, +jotka Elli piti aivan sopimattomana, ja lähti sitten pois. Ylioppilas +oli Ellin mielestä paljon, paljon etevämpi. + +Aivan uutta oli Ellille se, mitä ylioppilas puhui hänelle. Monta +paikkaa oli Ellin mielestä epäselvää. Mutta hän luuli, että hänessä oli +syy, ettei ymmärtänyt. Hän enemmän katseli häntä kuin kuunteli. Hän oli +kaunis. Ei Elli ollut ennen niin kaunista miestä nähnyt. Ja hän antoi +hänen puhua eikä kysynyt, mitä ei ymmärtänyt, ettei häiritsisi. Mutta +tuli hänelle siinä ajatus, että minkähän tähden hän minulle yht'äkkiä +noin puhuu. + +Kun ylioppilas oli heittänyt hyvästinsä ja mennyt yliskamariin maata, +kuuli Elli maisterin sanovan isälle: + +--Minun ystäväni deklamoi niin mielellään ... ja tyttärenne on harras +kuulija. + +Se oli ilkeästi sanottu Ellin mielestä, pahasti, alhaisesti, +panettelevaisesti. + +--Minne hän matkustaa? kysyi isä. + +--Ei hänen matkallaan taida olla sen enemmän määrää kuin hänen +luvuillaankaan. + +--Eikö hän ole vielä mitään tutkintoa suorittanut? + +--Ei mitään... + +--Ohhoh! Mitä hän aikoo? + +--En tiedä ... jotain harrastuksia kai hänellä lienee. Ainakin hän +rakastaa hyvin puhua runouden tiedoistaan varsinkin neitosille. Minä +luulen, että ne ovatkin hänen ainoansa. + +Elli nauroi pilkallisesti yksikseen. Hän oli puolestaan ihan varma, +että ylioppilas oli monta vertaa viisaampi kuin kaiken maailman +apulaispapit ja isät. Voi, kuinka hän halveksii tuota maisteria! Noin +puhua toveristaan takanapäin. + +Ylioppilas oli hänen mielestään sorrettu olento, ja hän kuvitteli, että +kaikki häntä tuomitsevat ja että hänellä ei ole ketään ystävää. Siksi +hän ehkä puhuikin niin innokkaasti Ellille. Ja Elli ei häntä jätä ... +hän pysyy aina hänen ystävänään. + +Tätä Elli ajatteli, kun muiden maata mentyä oli hiipinyt ulos +koivukäytävälle päin kävelemään. + +Kesäinen yö nukkui puolihorroksissa hänen ympärillään. Ruis lepäsi +liikkumattomana, tähkät nuokallaan. Naapurin pellolla tuikahti muutamia +kertoja lehmisavun valkea ja sammui. Kirkon kohdalla tuli muuan +yksinäinen matkamies vastaan ja tervehti häntä. + +Elli oli ensin ollut vihoissaan niistä puheista, joita oli kuullut. Nyt +se vähitellen suli pois, unohtui, ja surumieli tuli sijaan. Ei hän +juuri mitään ajatellut, katseli sitä kaikkea tuttua edessään, jota niin +monesti ennen oli katsellut ... kirkkoa, kirkonkylän taloja, peltoja ja +maantietä. Oli siinä nyt jotain toisenlaista kuin ennen oli ollut, +mutta ei hän siitä päässyt selville, mikä tuon muutoksen teki. + +Kun Elli taas läheni kotia, kuului vielä yliskamarista kävelyä ja +hiljaista hyräilyä. Ikkuna oli auki, ja Elli ikäänkuin vähän vavahti. +Portin narahtaessa taukosi hyräily ja askeleet. Elli ei uskaltanut +katsoa ylös ikkunaan, mutta hänestä tuntui siltä, että sieltä joku +katseli. + +Vielä riisuutuessakin läpätti sydän. Hän koetti sitä asettaa ja +vakuuttaa itselleen, ettei hän ollenkaan tiedä syytä siihen. + +Käytyään levolle muistui hänelle »Hanna» mieleen. Hän oli sanonut, +ettei ensi iltana voi rakastua... Ei hän sitä vieläkään usko. Mutta +sitä asiaa hän kuitenkin ajatteli siksi, kunnes nukkui. + + + + +XV. + + +Seuraavan aamun ensi ajatus herätessä oli vieraat siellä ylhäällä. + +--Ovatko ne jo nousseet? kysyi hän palvelustytöltä. + +--Ei ne vielä aivan. + +--Joko veit kahvia? + +--Jo minä vein yhden kupin ... tässä menee toinen. + +Elli toimitti jotain ruokasalissa. Palvelija tuli vähän ajan päästä +takaisin ylhäältä tuoden toisen kupin koskematonna. + +--Kuka ei juonut? + +--Se, jolla on valkea lakki, se ei ottanut ... vaan maisteri joi +molemmat kupit leivän kanssa. + +Ellistä oli ylioppilas hieno jo siitäkin syystä, ettei juonut kahta +kuppia. Maisteri sitä vastoin--kaksi kuppia leivän kanssa! + +--Ai, ai, mamseli! tuli tyttö ovelle sanomaan. + +--No, mitä nyt? + +--Niin, niin ... nyt on sulhasia. + +--Ole sinä...! + +--Vai ei ... nuori maisteri on tullut, ja mamselille siitä tulee +sulhanen ... sulhanen... + +--Maisteristako?... Elähän ole liian varma. + +--No, minä olen varma. + +Ohoh! ajatteli Elli itsekseen. Niin ne kaikki luulee, mutta siinä ne +suuresti erehtyvät. + +Ja laulellen kävi hän järjestelemään huoneita. + +Mutta aamu alkoi tuntua pitkältä. Ei ollut enää juuri mitään tekemistä +... ilma oli kaunis, ja herrat yhä viipyivät ylhäällä. + +Jotain tehdäkseen lähti Elli puutarhasta kukkia noutamaan, kulki +yliskamarin ikkunan ohitse ja puheli juuri sen kohdalla muutaman +palvelijan kanssa, joka sattumalta tuli ylös rannasta. Katsahti myöskin +sattumalta ylös ikkunaan, mutta kääntyi pian pois, kun huomasi, että +siellä liikuttiin. Meni puutarhaan. Oli jo paremmalla tuulella. +Harmitteli kuitenkin sitä, että herrat aina niin kauan nukkuvat ... +herrat ylipäänsä, ja erittäin nämä. + +Elli laitteli jo verannalla vihkoa kukista ja ruohoista, joita oli +pöydälle levittänyt, kun ylhäältä alettiin tulla. Ne olivat ylioppilaan +askelia ... kohta kuului maisterikin tulevan ... ja nyt ne laskeutuivat +rappusia alas. Mutta ylioppilas tuli yksin verantaan. Hän oli maattuaan +niin hauskan ja miellyttävän näköinen, kun juuri oli unen kasvoiltaan +pudistanut. + +--Hyvää huomenta!--kuinka olette maannut? + +--Kiitos, hyvin!--Kylläpä nyt on kirkas paiste.--Ylioppilas meni +verannan ovelle ja tarkasteli siitä ulkoilmaa. Aurinko häikäisi hänen +silmiään, niin että piti varjostaa kädellä. Siinä oli jotain +miellyttävää siinäkin. + +--Eilinen ilta oli niin erinomaisen suloinen, sanoi Elli. + +--Niin, minä näin, että olitte vielä ulkona kävelemässä, kun me muut jo +olimme panneet maata. + +Ylioppilas tuli ja istuutui melkein Ellin viereen ja lisäsi +leikillisesti: + +--Te olitte kai haaveksimassa ... kaikki nuoret tytöt haaveksivat +illalla muiden maata mentyä... + +--Se ei ole totta... + +--Kyllä se on totta ... tunnustakaa, että tekin olitte ajattelemassa +jotain, jota tahdoitte oikein häiritsemättä ajatella. + +--Te aivan erehdytte ... aivan erehdytte... + +--En erehdy ... minä en erehdy ollenkaan ... haaveksiminen on teidän +ikäisillenne elinehto. + +--Hyi, kuinka te olette paha! + +--Se on, että oikeastaan olen erittäin hyvä. + +--Ette ole hyvä, vaan te olette itserakas, kun luulette itseänne +hyväksi... + +Ja keskustelu kääntyi näin keveäksi, ja ennenkuin kutsuttiin +aamiaiselle, olivat he Ellin mielestä jo vanhat tutut. + +Yhtä hauskaa mielialaa kesti vielä aamiaisen jälkeen. Ylimmilleen se +nousi silloin, kun tuotiin lapsi kastettavaksi ja maisteri toimitti +kasteen. Elli ja ylioppilas katselivat oven raosta ja palasivat aina +toiseen huoneeseen nauramaan. Elli oli iloonsa menehtyä, kun ylioppilas +nosti silmiään niinkuin maisteri ylös kattoon, pani kätensä ristiin ja +asetti suutaan samalla lailla. Tuo yhteinen ivailu teki heidät niin +tutuiksi, että Ellistä tuntui oudolta teititellä ylioppilasta. + +Toimituksensa tehtyään tuli maisterikin verannalle. Hän oli vähän vielä +taannoista tointaan juhlallisen näköinen. + +--Sinä olet vielä arvokas äskeistä kyytiä, sanoi ylioppilas. + +--Kuinka niin? + +--Niin, niin, minusta vain näyttää, että sinä tunnet yhä vielä +ruumiissasi kastaneesi lapsen. + +--Kenellekä te, neiti, valmistatte tuota kukkasvihkoa? kysyi maisteri +Elliltä eikä ollut kuulevinaankaan toveriaan. + +--En juuri kenellekään. + +--Vai niin, sanoi ylioppilas ja iski silmää, ettekö muista, että +lupasitte antaa sen minulle? + +--Niin, se on totta se ... suokaa anteeksi ... ottakaa vain, tuoss' on! + +--Saisinko luvan pyytää teitä valmistamaan minullekin sellaisen? + +--Ei näistä enää taida tulla. + +--Ja sitä paitsi, eihän sovi papille kantaa kukkasvihkoa. + +--Neiti saa itse ratkaista... Sopiiko teidän mielestänne? + +--En minä tiedä ... vaan jos luulette sopivan, niin tehkää itse, tässä +on kukkia.--Mutta eikö mennä katselemaan puutarhaa ja rantoja? + +Ylioppilas ja Elli menivät. Maisteri jäi seisomaan verannalle. + +--Te pujahditte läpi oikein naisen vaistolla, sanoi ylioppilas +puutarhan portilla. + +--Niin, vaan emme saa olla hänelle niin pahoja. + +--Ei se haittaa mitään ... tuskin tuollaiset teologit edes ymmärtävät, +että heistä tehdään pilaa. + +--Vaan hänhän on teidän toverinne. + +--Ei hän oikeastaan ole minun toverini... Helsingissä olimme kyllä +usein yhdessä, ja nyt minä tapasin hänet viime majatalossa ... hän +pyysi minua tulemaan tänne, ja minä tulin. Mutta emme me ole koskaan +olleet mitään hengenheimolaisia. + +--Ettekö olisi muuten tullut? + +--En tiedä ... vaan kyllä kai kuitenkin olisin.--Se on hyvä, että +tulitte... Mennään nyt soutelemaan! + +Ja hehkuvin silmin hyppeli Elli taapäin ylioppilaan edellä. Sitten hän +juoksi ottamaan aitovarrelta heinikosta airoja. + +--Tulkaa te ottamaan mela! + +--Tekö siis soudatte ja minä pidän perää! + +--Niin, minä soudan, ja pitäkää te perää! + +Vaikka puhuttiin näin aivan tavallisia asioita, oli niissä kuitenkin +jotain salaperäistä ja kummallista. Ikäänkuin olisi jotain tarkoitettu, +vaikka ei sanottu. He alkoivat soutaa. + +--Tuolla kävelee maisteri puutarhassa ja katselee tänne. + +--Mitähän hän ajattelee, kun emme ottaneet häntä mukaan? + +Siinäkin oli jotain salaperäistä. Varsinkin siinä: »kun emme ottaneet +häntä mukaan». + +Tekivät pienen kierroksen ja palasivat takaisin rantaan. + +--Muistatteko, kun eilen kurkotitte minua melalla maalle ... minun +olisi tehnyt mieleni heittää airolla vettä päällenne. + +--Miksette heittänyt? + +--Nyt minä kyllä heittäisin. + +--Miksi te nyt? + +--Sillä te ette enää ole niin juhlallinen... + +--Enkö ole enää juhlallinen? + +--Ette ole ... ette ollenkaan. + + + + +XVI. + + +Iltapäivällä tahtoi isä välttämättömästi näyttää kirkkoa vieraille, ja +niin mentiin sitä katsomaan. + +Tapulista on avara näköala, tuli Elli sanoneeksi, kun kirkko oli nähty. + +--Sinne minun täytyy mennä! huudahti ylioppilas... Minä en rakasta +mitään niin kuin avaria näköaloja ... tulkaa te minun kanssani! + +Elli ei puhunut mitään siitä, rakastiko hän vai ei näköaloja, mutta oli +itsekseen siitä niin innostunut, että vapisi levottomuudesta. + +Ylioppilas oli jo ennen häntä ehtinyt sinne ja avannut yhden luukun. Ja +siinä hän seisoi, pitäen luukusta kädellään, ettei tuuli saisi paiskata +sitä kiinni. Ellin täytyi kumartua hänen kainalonsa alitse, ja +seisoessaan siinä hän melkein oli ylioppilaassa kiinni. + +Valoa tuntui pimeitä portaita ylös tultua tulvivan nyt sitä enemmän. +Häikäisi silmiä niin, että oli horjahuttaa ylioppilaan syliin. Ja tuli +kummallinen voimattomuus, semmoinen, ettei olisi tehnyt mieli sitä +estää. + +Mutta tuuli puhalsi virkeästi, ylioppilas puhui ja innostui puhuessaan: + +--Minä rakastan niin äärettömästi suuria, avaroita näköaloja!--Elli +kuuli kaikki, mitä hän sanoi, näki siintävät kukkulat toisen toisensa +takana, tuulessa väräjävät vedet lähellä ja kaukana ... tuossa aivan +alhaalla viheriän kirkkomaan ja sen suuret kuuset. Mutta enemmän hän +tunsi koko ajan, että ylioppilaan toinen käsi oli yhä hänen takanaan, +ja näki hänen toisen kätensä osoittelevan ja sen etusormessa kultaisen +kantasormuksen kimaltelevan ... ja hänen itsensä yhä puhuvan... + +--Nuo suuret, laajat näköalat ne laventavat rinnan, ne povea +ponnistaa... Ja mieli kaipaa kauas, isompiin ilmamaailmoihin ... +rohkeisiin otteluihin ... pois pikkuelämän jokapäiväisistä puuhista... +Ja tuo tunne saa muodon siitä halusta, joka pyrkii yli horisontin +kukkuloiden ja yhä kukkuloiden taa... Eikö niin? Eikö teidänkin +mielestänne ole niin? + +Niin, niin jotain semmoistahan hänkin tunsi. Vaan ei hän voinut siihen +vastata ... pelkäsi äänensä vapisevan. Mutta hän tunsi, että ylioppilas +lausui hänen sisimmät tunteensa. Vaan vaikka hän sen tunsi ja vaikka +sitä ajatteli ja sen ymmärsi, kulki vieressä ja sekaantui yhteen +toinenkin tunne, se, että hän oli ikäänkuin hänen syliinsä suljettu, +joka hänen takanaan seisoi. Ja kun ylioppilas päätään käänti ja antoi +kätensä liukua pitkin sinistä kaukaisuutta, seurasi silmä sitä, mutta +näki samalla valkoisen lakinkin, hulmuavan sametin ja mustan tukan, +joka oli korvan juuressa kähertynyt ja jota tuuli värisytti. + +--Eikö niin ... eikö teilläkin ole samaa tunnetta? + +--On ... kyllä minulla on. + +--Siis ymmärrätte tuon, kuinka mieli suurissa lennähdyksissä haluaa +kukkulain yli ... aina pitemmälle ... kauas kohti kapenevaa +kaukaisuutta? + +--Niin, tai kohota kuin lintu ylös pilviä kohti ja niiden läpikin ja +sieltä alas... + +--Se on sama tunne ... te siis ymmärrätte sen ... harva nainen sen +ymmärtää. + +Elli uskalsi katsoa häneen ja hakea silmillään kiinni hänen +silmäyksensä. Mutta ne yhä vain ahmivat suurta avaruutta, häneen +kääntymättä. Ja Elli antoi hänen katsella maisemaa edessään. Itse +tarkasteli hän salaa häntä. + +Ja kun hän tarkasteli, kasvoi ylioppilas tuossa hänen silmissään, +kasvoi, jalostui ja muuttui miltei ylevämmäksi olennoksi. Oli kuin +olisi tuo raitis pohjatuuli häntä hienonnellut, sorvaillut ja +somistellut. + +Molemmat vaipuivat he katselemiseen ja olivat kauan aikaa vaiti. Tuuli +vain yhtämittaa humahteli tapulin rakennuksissa. + +--Oletteko huomannut, sanoi sitten Elli, kuinka yht'äkkiä, kun avaroita +näköaloja katselee, ei tee mieli puhua, vaan ikäänkuin väsyy ja vaipuu +äänettömyyteen? Eikä henno lähteä pois ... on vain ja katsoo. + +Ylioppilas ei näyttänyt kuuntelevan, mitä Elli sanoi. Mutta Elli tunsi, +että hän olisi voinut sanoa paljon ja selvästi siitä samasta tunteesta +... ja sanoilla, jotka sattuivat ja tarkalleen kuvasivat sitä, mitä hän +tunsi. + +Ylioppilas veti pitkän henkäyksen, ojensihe ja vei kätensä ulospäin +avaruutta kohti. + +--On se sentään hauskaa ... äärettömän hauskaa! + +--Mikä? + +--Olla vapaa ylioppilas, vapaa kuin taivahan lintu ... tulla milloin +tahtoo ja taas lähteä, kun haluttaa, eikä mikään sido. Rientää ulos +avaraan maailmaan ... ulos avaraan maailmaan! Eikö niin? Ettekö +ymmärrä, kuinka hauskaa se on? + +Elli ei siihen vastannut. Mutta hänestä tuntui, että hän ikäänkuin +heräsi hyvästä unesta. Ja hänen ilonsa ja innostuksensa oli samassa +mennyt. Tapuli luhistui maan tasalle. Kaikki ympärillä pieneni ja +litistyi. Hänestä itsestään tuntui kuin olisi ollut kahle jalassa. + +--Eikö jo mennä, sanoi hän raukeasti. + +--Niin, mennään vain ... johan olemme tämän nähneetkin... Ja laulellen +alkoi ylioppilas panna luukkuja kiinni. + +--Milloin te jo lähdette? kysyi Elli pois kulkiessa. Ei voinut +pidättäytyä sitä kysymästä. + +--En tiedä, ehkä jo huomenna ... täytyy käyttää kesää hyväkseen ... se +on lyhyt, kovin lyhyt ... täytyy siis siitä oikein nauttia. + +Elli ei puhunut siihen sanaakaan, mutta ylioppilas yhä jatkoi samaan +suuntaan. + +--Te ette voi käsittää, kuinka hurmaavaa on matkustaa ja nähdä maailmaa +yhä uusissa muodoissa edessään... Ettekö ole koskaan matkustanut? + +--En muuta kuin täältä kaupunkiin. + +--Ei se ole mitään sen rinnalla kuin minä ... minä en muuta haluaisi +maailmassa kuin yhä olla rientämässä ... minusta ei voisi olla +onnettomampaa kuin täytyä kaiken ikänsä yksissä paikoin asua. + +--Vaan kun täytyy... + +--Jokaisen ihmisen pitäisi kuitenkin koettaa edes jonkun kerran +elämässään päästä irtautumaan. Muutoin kaikki mielikuvitus, kaikki +tunteet kuihtuvat ja kutistuvat ja kuolevat. + +Kun Elli oli ääneti, vaikeni ylioppilaskin. Ja niin he tulivat mitään +puhumatta pihaan. + +Herrat istuivat verannalle totia juomaan. + +Elli nouti ompeluksensa, ja hänkin tuli siihen vähän loitommalle +istumaan. Hän kuuli isän ja herrain puhelua, mutta ei itse ottanut +siihen osaa. Ylioppilas ei lähdöstään puhunut, vaan kertoi siihen +sijaan entisistä matkoistaan. Nauroi vähän väliä ja innostui. Elliä ei +mikään naurattanut. Yht'äkkiä hän oli tullut välinpitämättömäksi ja +melkein veltoksi kaikesta. Kaikki oli nyt jotenkuten ikäänkuin värinsä +muuttanut. Tai oikeammin oli entinen harmaa väri tullut takaisin joka +esineeseen. Niissä oli ollutkin semmoinen omituinen loisto näinä +päivinä. Ei hän jaksanut kuulla herrojen puheita. Jätti työnsä +istuimelleen ja meni hitain, raskain askelin kamariinsa ja katseli, +ohimo käden varassa, kauan ulos puutarhaan ja rantaan. Istui siinä +liikkumatta, kuinka kauan lienee istunut. + + + + +XVII. + + +Kun Elli seuraavana aamuna nousi ylös, kohtasi hän ylioppilaan +eteisessä. Hänellä oli jalassaan pitkävartiset saappaat, ja hän +laitteli matkalaukkuaan. Elliä hän tervehti hauskasti ja +tuttavantapaisesti, niinkuin eilenkin aamupäivällä. + +Samassa tuli isäkin siihen. + +--No, mitäs hommia teillä on ... matkalle lähtevän näköinen? + +--Niin, johan on aika lähteä. + +--Minne on semmoinen kiire? + +--Suureen avaraan maailmaan ... ei ole mitään varmaa määrää ... sinne +menen, minne tie parhaiten vie. + +--No, mutta eihän aamiaista syömättä. + +--Kiitoksia vain! + +Elli ei saanut ruokapöydässä mitään kulutetuksi. + +Ylioppilas puheli kaikkien kanssa iloisesti ja huolettomasti. Ja koko +ajan etupäässä siitä, kuinka hauskaa on olla vapaa ja kulkea sinne, +minne halu vetää. + +Ellin täytyi kesken syöntinsä nousta ja mennä kamariinsa. + +Siellä hän oli niin kauan, kun kuuli isän häntä kyselevän. + +--Herra Kalm lähtee ... tule heittämään jäähyväisiä... + +Ellin kasvot olivat itkettyneet, ja hän näki, että muut sen huomasivat. +Lieneekö ylioppilaskin sen nähnyt, sillä hän ei uskaltanut katsoa häntä +silmiin. + +Lähtevä heitti hyvästinsä, ja Ellistä tuntui, että hän puristi hänen +kättään. Mutta ehkä hän vain niin kuvitteli. + +Sitten menivät kaikki ulos. Elli taisteli kauan siitä, menisikö hänkin, +mutta ei kuitenkaan voinut olla menemättä verannalle. Ylioppilas istui +jo rattailla. + +--Eikö matka sovi täältä kautta vielä tänä kesänä? kysyi isä. + +--Ehkä sopii ... en tiedä varmaan ... vaan on se hyvin mahdollista. + +--Jos sopii, niin terve tulemaan meille! + +--Kiitos vain! + +Hän kohotti lakkiaan, ja hevonen lähti liikkeelle. Jo oli pannut +lakkinsa melkein päähän, kun huomasi Ellin verannan ikkunassa. Kohotti +sitten vielä hänellekin. Hevonen kiskaisi juoksuun. Ylioppilas vähän +horjahti taapäin ja tarttui ohjaksiin. Ja kohta ei erottanut pölystä +muuta kuin valkoisen lakin ja hevosen vilkkuvat kaviot pyörien välitse. +Sitten katosivat nekin tien käänteeseen. + +Ja yhteen hämärään lauttaan suli Ellin silmissä ikkuna, vihreä pihamaa, +käytävän koivut ja punainen portti. + + + + +XVIII. + + +Niinä päivinä, kun ylioppilas Kalm oli pappilassa, oli ikäänkuin uusi +tuores nuoruuden puuska olisi puhaltanut koko tuon vanhan talon läpi. +Ja niin oli, kuin olisi taivaskin siltä kohdalta kohonnut tavallistaan +korkeammaksi, ilma raitistunut ja maailman rajat laajenneet. + +Mutta kun ylioppilas oli pihasta ajanut ja viimeinen pöly maantiellä +asettunut entisille aloilleen, laskeutui kaikki taas vanhoilleen, +painautui kokoon entistään alemmaksi ja ummehtui tavalliseen ahtaaseen +piiriinsä... + +Illalla samana päivänä pakeni Elli koivikkolehtoon, joka kasvoi vähän +matkaa pihasta järven rannalla niemessä. + +Pohjatuuli puhalteli hiljalleen tummansinistä selkää pitkin ja huokaili +viileästi ja puhtaasti ruohoissa ja lehvissä. Oli kuin olisi yhä +valkeammaksi huuhdellut koivujen valkeita runkoja, joihin päivä +levollisesti laskevalta taivaalta paistoi. Kaikki oli kiihkotonta ja +välinpitämätöntä, eniten kaikista tuo verkalleen tulevien laineiden +ontonkolea loiskina rantakivillä. + +Elli istui kaatuneen puun rungolla lähellä rantaa. Ei jaksanut pitkään +aikaan ajatella mitään eikä jännittää mieltään mihinkään. Oli itkenyt +silmänsä tulehduksiin ja poskensa polttaviksi. Täällä sai tuuli niitä +valtoineen viihdytellä. Tietämättä tahtomatta näki hän vain sinisen +pinnan ja mustanvihreät saaret. + +Mutta pohjoistuuli teki tehtävätään ja huuhteli vähitellen hänen +mielialansa ympäristön sointuun. Ja hän heräsi ajattelemaan ja +huomaamaan sitä mukaa kuin tuuli jäähdytteli silmät ja posket. Silmä +alkoi seurata venhettä, joka saaren takaa ilmestyi ja pyrki toista +saarta kohti. Se katosi sen taa, eikä muita venheitä näkynyt. Mutta +muurahaisia kiipeili ylös ja alas sen koivun valkoista pintaa pitkin, +jonka juurella Elli istui. Hän kulki silmällään muutamien mukana, jotka +kuljettivat itseään monta vertaa suurempaa kuormaa. Katseli sitä ja +ajatteli muurahaisten kohtaloa. Tuntui niin omituiselta, että +maailmassa on ihmisiä ja että siellä sitten on tuollaisia olennoita, +joilla on omat hommansa ja omat muista riippumattomat rientonsa. Mitä +vartenhan ne rientävät ja mitä varten puuhaavat? Ja mikähän on +niidenkin tarkoitus? Mitä varten ne ovat olemassa? + +Mitä varten hän itse on olemassa?--se kysymys tuli sitten. Mutta se ei +tullut kiihkoisena kysymyksenä, eikä siihen vastausta tarvittu. Ei +tullut pilkalla eikä ivallakaan. Surullisena huokauksena se tällä +kertaa tuli, laimeana arveluna pääsi mielestä. + +Mutta yht'äkkiä ja melkein säikähdyttävän pian tunki tunkemalla päälle +koko hänen olentonsa, tuon, joka vasta oli mennyt. Tulvimalla tulvi +vastaan ulkomuoto, puhetapa, pienimmätkin piirteet, hattu, tukka ja +silmät... Missä hän nytkin lienee? Mahtaa ajaa kaukana jossain tien +käänteessä, iloisesti laulellen ja huolettomasti kärryihin nojaten... + +Ja matkustaa suurta maailmaa kohti ... suurta maailmaa kohti, jättäen +taaksensa pienen. + +Huomaamatta alkoivat siinä kyyneleet vuotaa. Mutta ne eivät päässeet +kuin puoliposkeen... + +--Ei tämä kelpaa ... täytyyhän minunkin jotain... Toinen menee ja +toinen jää ... eikähän siinä ole sen enempää! + +Ellillä oli ollut risunkappale kädessään. Hän katkaisi sen kahtia, +heitti palaset maahan ja nousi räväkästi ylös. + +Nousu tuntui ikäänkuin puolelta päätökseltä. Niinkuin olisi sen tehtyä +ollut jotenkin pakko siihen, että täytyy tyytyä elämään, semmoisena +kuin se nyt kerran on ... itse jäädä ja antaa niiden nurkumatta mennä, +jotka menevät. + +Mutta pihaan käydessä oli kuin olisi ollut mielessä jonkinlainen +katumus. Tuntui siltä, kuin olisi heittäytynyt alaspäin liukumaan, +ennenkuin viimeinen pitelevä sormi oli hervonnut. + +Hän tuli pihaan. Kyytipoika oli palannut ja riisui hevosta. Isä häneltä +kyseli. + +--Veitkö monta väliä? + +--Kaksi minä häntä vein. + +--Mitäs se tuumaili? + +--Ei tuo niin mitään ... lauleli pitkin matkaa. + +--Vai niin ... kävelikö törmissä? + +--Milloin käveli, milloin retkotti selkä kenossa. + +--Vai niin ... antoiko juomarahaa? + +--Antoi markan. + +--Ähäh!-- + +Lauleli pitkin matkaa! ajatteli Elli. + +Samassa tuli siihen äiti. + +--Eikö minulle olisi jotain tekemistä? kysyi Elli. + +--Olisi karviaismarjapensaiden siivoilemista puutarhassa, mutta ne +taitaa pistellä kovin... + +--Ei se tee mitään! + + + + +XIX. + + +Ja Elli meni puutarhaan ja kuukistui karviaispensaiden kupeelle niitä +puhdistelemaan. Taitteli kuivia varsia ja antoi okaiden revellä +käsiään. Tahallaan ei varonut ja melkein nautti siitä, että pisti. Oli +osaksi suloistakin ajatella tuota, että hän näin painautuu maata +vasten, ei katsokaan taivaalle eikä huoli sen korkeudesta ... rupee +muurahaiseksi. Ja mitä ne silloin liikuttavat häntä taivaan korkeudet +ja avarat maailmat ja ne, jotka siellä rientävät? Rientäkööt! Hän on +luotu sinne, missä on, ja siellähän hänen täytyy olla... + +»Ihminen on maan myyrä ja nainen on työjuhta.»--Se oli sanottu jossain +kirjassa, jonka hän joskus oli lukenut. Totta kai se oikein oli, koska +kirjassa niin sanoi? + +Ja siis hän penkoo, tahtoo tahallaankin maata vasten painua! Sehän on +hänen--kutsumuksensa! + +Siinä oli jo ivaa tuossa, ja se kasvoi, ja sitä keräytyi yhä tiukempaan +sydämen alle. Sitä enemmän raastoi ja repi Elli marjapensaita. + +Portti narahti, ja maisteri tuli hiljaa kävellen sinnepäin, missä Elli +kitki. Hän oli tarkastelevinaan lavoja ja kukkasia. Taittoi +herneenpalon ja kuului sitä pureskelevan. Elli kuuli hänen lähenevän. +Näytti siltä, kuin hän olisi tahtonut tulla puhelemaan. Mutta Elliä ei +mikään tällä kertaa niin vähän haluttanut. Mitä heillä olisi toisilleen +puhumista? Ei mitään, ainakaan ei hänellä. + +Elli kääntyi niin poispäin kuin mahdollista eikä ollut huomaavinaan +maisterin rykimisiä. + +--Neiti on ruvennut maantyöhön ... enkö minä voisi olla missään +suhteessa avullisena? + +--Tekö? Mitäs te voisitte? + +--Ehkä olisi jotain ... minä rakastan kovasti puutarhatyötä ... +neuvokaa nyt minulle jotain. + +--En minä tiedä mitään ... kysykää äidiltä. + +--Eikö tuo käy kipeästi käsiin, kun noin revitte varomattomasti? + +--Mitäs se kävisi... + +--Pidättekö karviaismarjoista? + +--En. + +--Viinimarjat ovat minustakin parempia. + +Siihen ei Ellin mielestä tarvinnut välttämättömästi vastata. Koko +aikana ei hän päätään kääntänyt ja koetti yhä asettua niin, että tuli +selin maisteriin. + +--Enkö saa noutaa päivänvarjoa ... aurinko paahtaa teitä niin kovasti. + +--Eihän se paahda, kun on kohta laskemaisillaan. + +--Laskemaisillaanko? ... eihän se vielä ole hetikään ... katsokaa, +kuinka paljon se on ylhäällä vielä! + +Monta kertaa oli ollut pitkänlaisia äänettömyyksiä. Nyt tuli muita +pitempi, ja Elli toivoi maisterin jo lähtevän. + +--Näistäkö kukkasista te aina laitatte kukkavihkoja? + +--En minä laita mistään. + +--Vaan laitoittehan te... + +Elli nousi lähteäkseen, kun huomasi, ettei kysymyksistä loppua tullut. +Maisteri tuli vähän aikaa harhailtuaan hänkin pois. + + * * * * * + +Samanlaista tuttavuuden tekoa kesti tästä lähtien melkein joka päivä. +Maisteri tunkeutui Ellin seuraan kohteliaisuuksillaan ja kysymyksillään +ja neuvoillaan. Neuvot koskivat etupäässä niitä kirjoja, joita hän näki +Ellin lukevan. + +--Saanko luvan kysyä, mitä kirjaa neiti lukee? + +Elli ei vastannut heti, ja maisteri kumartui lukemaan kirjan selkää. + +--Walter ... Scott ... »Talis ... maani», tavaili hän. Walter Scott on +hyvä kirjailija, etenkin nuorisolle ... minä olen lukenut useita hänen +romaanejaan ... tätä en ole lukenut ... onko tämä hyvä? + +--En tiedä. + +--Mutta mikähän siihen on syynä, että kaikissa romaaneissa ja +kertomuksissa puhutaan niin paljon rakkaudesta ... ja ne päättyvät aina +naimisilla ... saa olla varma siitä, että kun kaksi nuorta esiintyy, +tyttö ja poika, niin ne kohta rakastuvat ja lopulta niistä tulee pari. +Onkohan todellisessakin elämässä sillä tavalla? + +Maisteri katsoi syrjästä Elliin ja hymyili toisella silmällään. Elli +nousi taaskin ja muutti johonkin toiseen huoneeseen. Ja kun maisteri +vähän ajan kuluttua käveli jälessä, täytyi Ellin mennä jonnekin ulos +lukemaan. Mutta maisteri ei mitään epäkohteliaisuuksia huomannut, eikä +Ellikään lopulta välittänyt mennä. Istui paikoillaan, luki ja antoi +hänen puhua aikansa. Vastasi, jos viitsi, useimmittain oli vaiti. + + + + +XX. + + +Tuli syksypuoli ja sateiset säät, eikä voinut ulkona elää. Taivas +ruuhotti melkein maata myöten, raukaisi mielen ja masensi kaiken halun +olla ketään vastaan ja sitä kenellekään näyttää. + +Isä ja äiti olivat lisäksi vielä erittäin ystävällisiä maisterille, isä +varsinkin. Kiitteli häntä Ellille melkein joka kerta, kun olivat +yhdessä istuneet ja maisteri oli jonnekin poistunut. + +--Hän on suorittanut papintutkintonsa erittäin loistavilla +arvosanoilla, sanoi isä. Olisi hänellä ollut päätä lukea filosofian +maisteriksikin ... ja lapsena oli hänen ihanteensa tulla lääkäriksi, +mutta hän valitsi maineettomamman papin uran, kun se oli hänen äitinsä +tahto. Omilla varoillaan hän koulutti itsensä, ja nyt hän lähettää +puolet palkastaan vanhalle äidilleen. + +--Kuka sitä on kertonut? kysyi Elli. + +--Kukako? Hän itse ... sinä kysyt, niinkuin olisi siinä jotain +epäiltävää, että hän itse on sitä kertonut. Ei mitään! Hän on kunnon +mies, ja minä voin rauhassa antaa kaikki toimet hänen huostaansa. + +--Niin, kyllä hän on suurena apuna isälle, sanoi äitikin. + +Elli ei tahtonut väitellä. Mutta hän ei saanut itseään siitä +innostumaan, että apulainen oli ruvennut papiksi, vaikka olisi voinut +lukea maisteriksikin. Hän vain ompeli mitään vastaamatta ja kun otti +rihmaa kerältä, katsahti hän ulos ikkunasta jonnekin tyhjään ilmaan ja +ajatteli muita asioita. + +Mutta kun isä kerran oli maininnut, että apulainen ylioppilasajallaan +usein oli nälkääkin nähnyt, silloin kohosi Ellinkin pää, ja illallista +syödessä yhdytti hän itsensä yht'äkkiä apulaista tarkastelemasta. Ehkä +on hänessä sentään jotakin omituista ja erinomaisempaa tuon tavallisen +ulkomuodon takana? Mutta jos on, miksei sitä milloinkaan sieltä tule +näkyviin? Miksei hän koskaan puhu mitään erinomaista ... miksi aina +vain sitä samaa, jota kaikki muutkin! + +Kerran huomautti hän siitä äidille, ja äitikin sen myönsi, mutta sanoi, +että hänellä saattaa olla paljon yleviäkin mielipiteitä, vaikka hän ei +niistä puhu. + +Elli jäi siihen, että saattaa olla, ja oppi vähitellen häntä sietämään, +niin että joskus aloitti lyhyen puhelunkin hänen kanssaan. + +Mutta ikävä hänen oli kovasti niinä aikoina. Ja usein hän istui pitkät +illat katsellen ulos puutarhaan, jossa kellastuneita lehtiä karisi, ja +ulos salmelle, jossa rumat säännöttömät laineet sitä pengoskelivat... + +Eikä hänkään luultavasti enää tule! Johan kesä on loppuun kulunut eikä +siis hänen matkansa sopinut enää tänne. + +Kerran kun Elli taas istui ajatuksissaan, kasvot melkein +ikkunanruudussa kiinni, kuuluivat isän askelet salista. Hän raotti +ovea, ja takana seisoi apulainen valkoisessa huivissa. + +--Täällä hän on... Maisteri tahtoisi puhella sinun kanssasi, Elli, +eräästä asiasta... Ole hyvä ja käy vain sisään. + +Isä meni ja painoi suojelevalla hymyllä oven puoleksi kiinni. + +Elli nousi ylös eikä tiennyt, mitä tehdä. Heti aavisti hän jotain +erinomaista ja aikoi mennä, mutta kumosi samassa sen sillä, että se ei +voi olla mahdollista. Ja niin hän jäi järjestämään kirjoja pöydällään. + +Apulainen rykäisi pari kertaa. + +--Teidän isänne suostumuksella, alkoi hän vihdoinkin, pyytäisin saada +puhua kanssanne eräästä asiasta, jonka asian ehkä aavistatte ... vai +ettekö? + +--En minä tiedä, mitä te tarkoitatte! + +--Isällänne ei ole mitään sitä asiaa vastaan ... eikä äidillänne +myöskään ... Minä olen miettinyt ja tullut siihen vakaumukseen, että +te ... eikä kukaan muu... se, jonka Jumala on minulle suonut ... ja jos +te itse... + +Elli oli mennyt ikkunan eteen ja seisoi siinä selin maisteriin. Nyt hän +teki liikkeen lähteäkseen pois. + +--Elkää menkö, ennenkuin olette vastannut, ettekö voi tulla +kumppanikseni elämän tiellä. + +--Elkää kysykö ... en minä ... antakaa minun olla! + +--Te ette ehkä vielä ole oppinut minua rakastamaan ... vaan ehkä +kuitenkin saan elää siinä toivossa, että joskus ... kun opimme +tuntemaan... + +Elli oli seisonut siinä niin kauhistuksissaan, että oli vähällä ollut +kirkahdus päästä tulemaan. Mutta kurkkua kuristi samalla niinkuin +kouralla. + +Puhuessaan hän tunsi apulaisen häntä takaapäin lähenevän, ja hänestä +oli, niinkuin olisi tuo tahtonut tehdä hänelle jotain sanomattoman +pahaa. + +--Sallikaa minun kuitenkin toivoa, että edes vuoden päästä ... tai +vaikka kahdenkin... + +Ääni oli aivan korvan juuressa, ja samassa tarttui lämmin, hikinen käsi +Ellin oikeaan kalvoseen, jolla kädellä hän puristi tuolin selustinta. + +Hän riipaisi sen kiivaasti irti ja kiiruhti ulos saliin ja sieltä +keittiökamariin. Aivan voivuksissa vaipui hän täällä tuolille, ja koko +hänen ruumiinsa vapisi. Mutta kun hän kuuli isän ja apulaisen äänet +isän kamarista ja kun hän oli kuulevinaan, että ne sieltä tulivat, +pakeni hän toista tietä takaisin omaan huoneeseensa. + +Ensin ei hän oikein käsittänyt, mitä oli tapahtunut. Mutta kun hän +kaiken muisti, kuinka oli käynyt ja kuinka hän oli ollut, rupesi häntä +harmittamaan hänen oma käytöksensä. Miksi hän oli ollut niin hullu ja +niin tyhmä, ja miksei hän rauhallisesti ja kylmästi sanonut, että se on +mahdotonta ... ettei siitä voi tulla mitään ja että hän suorastaan +kieltää... + +Mutta nyt hänen pitää mennä ja sanoa se ... heti kohta! Ja hän nousi +mennäkseen. + +Mutta silloin tuli äiti huoneeseen. Elli näki, että hän tuli tästä +asiasta puhumaan. + +--Onko maisteri sinulle jotakin puhunut? + +--On. + +--Mitä sinä vastasit? + +--En minä juuri mitään ... minä olin hullu, hassu, mieletön ... vaan +nyt minä menen ja sanon hänelle heti paikalla! + +--Kuule, Elli, miksi sinä olet niin kiihkoissasi ... mitä sinä aiot +hänelle sanoa? + +--Mitäkö! Minä tietysti sanon, etten voi häntä koskaan rakastaa ... en +koskaan ... ja nyt minä menen! + +--Odotahan nyt ... elä mene ... rauhoituhan ensin ja istu tähän +tuolille. + +Elli istuutui väkinäisesti ja punoi lakkaamatta nenäliinaa käsissään. + +--Mutta miksi sinä et voi häntä rakastaa? sanoi äiti vähän ajan +perästä. + +--Siksi, etten voi! + +--Mutta ehkä aikaa myöten voit ... eikähän sillä niin kiirettä olekaan. +Jos rukoilisit Jumalaa, että hän sinua opettaisi hänestä pitämään. +Onhan hän hyvä ja kunnollinen mies. Ja mitä sinä sitä paitsi muutakaan? +Jonkun kanssahan sinun täytyy sinunkin kerran mennä naimisiin ja saada +turvaa maailmassa. + +--Jos menen naimisiin, niin menen jonkun kanssa, jota oikein rakastan. + +--Sinä, tyttö parka, et tiedä, että maailmassa hyvin harvoin tyttö saa +sen, jota oikein rakastaa ... usein hänen täytyy tyytyä siihen, jota +voi sietää. + +Elli herkesi punomasta nenäliinaansa, ja kädet vaipuivat +liikkumattomina helmaan. Hänellä ei ollut niin paljon kokemusta kuin +äidillä, mutta hänestä tuntui kuitenkin, kuin äiti olisi ollut oikeassa +... siinä, näet, että tyttö harvoin saa sen, jota oikein rakastaa. + +--Ehket sinä vielä päätä sinne etkä tänne ... ehkä mietit vielä... + +--Mutta kuinka voi elää naimisissa, jos ei rakasta? + +Äiti hymyili surullisesti... + +--Saa luvan voida ... ja näkyy sitä vain voivan. + +Äiti lähti, ja Elli jäi siihen aivan sekaisin kaikesta. + +Vähän päästä raotti isä salin ovea ja tuli sisään. Hän hymyili ja +taputti Elliä päälaelle: + +--Elä ole noin onnettoman näköinen ... se ehkä tuli liian odottamatta, +mutta elä ole milläsikään, kyllä se menee ohi ... maisteri sanoi, ettet +hänelle mitään varmaa vastausta antanut, mutta eihän sillä kiirettä +olekaan. Nuorihan sinä oletkin vielä, ja kyllä hän mielellään suostuu +odottamaankin ... niin todellisesti hän sinua rakastaa, lapsukaiseni. + +Isä käveli pari kertaa tyytyväisenä lattian yli ja meni sitten saliin +takaisin ja sieltä omaan kamariinsa. Elli tunsi, että nyt hänen olisi +pitänyt sanoa se ja pyytää isää puhumaan maisterille. Mutta hän ei +saanut sanoja suustaan, ennenkuin isä jo oli salissa. Ja niin se jäi +sanomatta sinä päivänä. + +Eikä ollut rohkeutta tehdä sitä seuraavinakaan päivinä. Asian ratkaisu +siirtyi yhä kauemmaksi, ja sitä mukaa kävi sanominen yhä vaikeammaksi. + + + + +XXI. + + +Maisterin kanssa täytyi Ellin olla yhdessä niinkuin aina ennenkin, ja +kun maisteri ei enää koskaan pyrkinyt häntä aluksi puhuttelemaan ja kun +hän, jos sattuivat kahden kesken joutumaan, aina lähti pois jonnekin, +niin Elli vähitellen tähän tilaansa tottui. Illalla oli hän kyllä usein +aivan varma siitä, että hän huomenna aamulla sen sanoo, mutta aamun +tultua oli niin valoisaa, että pelkäsi punastuvan ja hämmentyvän, ja +kaikki kävisi silloin niin kankeasti ja ehkä loukkaavastikin. Ja niin +ei hän olisi tahtonut sitä sanoa ... vaan hienosti, varovaisesti ja +lempeästi, mutta samalla varmasti ja päättäväisesti pitäisi sen +tapahtua. Sillä maisteri oli tullut surullisemmaksi ja muuttunut +ikäänkuin hienommaksi. Niin että Ellin tuli häntä välistä melkein kuin +säälikin, kun tapasi hänet istumassa pää käsiin painettuna; ja katse +oli silloin arka ja pelkäävä, miltei nöyräkin, kun hän päänsä nosti. +Eikä Elli olisi mitään niin sydämestään suonut, kuin että hän olisi +tullut onnelliseksi ja tyytyväiseksi--jonkun toisen kanssa. + +Eräänä pyhänä oli Elli ehtoollisella, ja maisteri piti rippipuheen. +Elli häntä tarkasteli koko ajan. Oli siinä hänen mielestään jotain +vakavaa ja juhlallistakin, kun hän seisoi musta kauhtana päällä vasten +valkeaa alttariliinaa. + +Ja kun hän ehtoollista jakoi, kulki arvokkaasti ja sivulleen katsomatta +miehestä mieheen ja sanoi jakamissanat kullekin rippivieraalle syvällä +rintaäänellä, niin vaimot Ellin kahden puolen ääneensä itkivät, ja +hänelle itselleenkin tietämättään ilmaantui kyynel silmään. Ja sillä +kertaa näytti maisterista kadonneen tuo tavallinen jokapäiväisyys, joka +hänessä Elliä eniten kaikesta vaivasi. + +Päivällistä syödessä samana pyhänä tarjosi Elli hänelle yht'äkkiä +leipäkorin. Maisteri katsahti häneen ikäänkuin kummastuen, ja Elli +hämmästyi ja punastui siitä. + +Tähän asti hän oli aina koettanut osoittaa niin vähän ystävällisyyttä +ja kohteliaisuutta kuin suinkin. + +Isä sen sijaan kantoi melkein käsillään maisteria. Ja nimitteli heitä +toisilleen ja kohteli niinkuin puoleksi kihlatuita. Juotti heillä +sinun-maljankin. Maisteri kutsui sen jälkeen Elliä nimeltä ja Elli +koetti välttää kutsumasta maisteria miksikään. + +Talvi tuli, tuli lunta, pakkasta ja helisevä keli. Isä oli ostanut +kauniin hevosen ja mukavan reen ja toimitti maisterin ja Ellin kahden +kesken ajamaan. Elli meni ajamaan, mutta kummasteli joka kerta, kuinka +hän todellakin oli voinut mennä. Mutta niin se aina tapahtui, ettei hän +isän mieltä pahoittamatta ja ikävyyksiä aikaan saamatta olisi voinut +kieltää. He ajoivat hauskaa maantietä, jonka molemmin puolin levisi +sileät hanget ja kohosivat huurteiset koivut. He ajelivat pitkät +matkat, ja silloin oli pakko jotain puhella. Matkan varrella olevien +esineiden ympärillä se kuitenkin vain liikkui, koski taloja, hevosta ja +vastaan tulevia ihmisiä. + +Mutta pinnistys ja jäykkyys Ellin puolelta sen johdosta kuitenkin +vähitellen poistui. Ja reen liukuessa eteenpäin ja aisakellon hauskasti +helistessä tuli hetkellinen reippaus mieleen, niin että melkein halusi +jotain ratkaisevaa saadakseen heittäytyä tuohon elämään, joka +luultavasti kuitenkin kerran tulisi elettäväksi ja jota välistä +ikäänkuin odotti saadakseen nähdä, mimmoista se olisi. Tulla yht'äkkiä +rouvaksi, papin rouvaksi, ehkä ruustinnaksikin, sitä hän silloin +tällöin hassuuden vuoksi kuvitteli, ja suukin meni sitä ajatellessa +hymyyn. + +Mutta ei maisteri suoraan tästä asiasta koskaan puhunut, välistä vain +kaukaisesti viittaamalla. Eikä kukaan muukaan puhunut. Mutta kaikista +kuitenkin näkyi, että he hänen suhteensa pitivät jotain ikäänkuin +päätettynä asiana. Vastaantulijatkin tervehtiessään hymyilivät +merkitsevästi. + +Ja kun tultiin kotiin sellaisilta retkiltä, hymyili isä salaperäisesti +ja kyseli, missä _he_ olivat olleet ja oliko _heillä_ ollut hauska. + +Kun Elli tuon otti mitään virkkamatta vastaan, tuntui siltä, että +häneltä päivä päivältä katosi oikeus kieltää, jos häneltä jotain vielä +vaadittaisiin. + +Tuollaisina kirkkaina talvi-aamupäivinä, kun sitten noin oli ajelemasta +tultu ja astuttu ruokasaliin, jossa kahvipöytä odotti hauskoine +valkoisine kattimineen ja jossa isä tyytyväisenä keinutuolissaan istuen +piippuaan poltti ja äitikin miltei iloisen näköisenä sukkaa kuteli, +semmoisina hetkinä herahti mieli yht'äkkiä helläksi ja rakastavaiseksi. +Hän tarjosi iloisesti kahvia kaikille ja istuutui huolettomasti pienen +sohvan toiseen nurkkaan, jonka toisessa nurkassa istui maisteri. + +Mutta päivällisen jälkeen ja illan alkaessa riutua surulliseksi ja +ikäväksi täytti kalvava suru rinnan. Oli kuin olisi ollut ikäänkuin +kala kierrettynä suureen apajaan, joka hyvin hiljalleen supistui yhä +ahtaammaksi. Olisi pitänyt hypätä yli jostain, mutta kun alkoi etsiä +sitä kohtaa, mistä mennä, ei rajaa näkynyt, eikä tiennyt, mistä +hypätä... + + +Semmoisina iltapäivinä istui Elli pitkät hetket kamarinsa ikkunassa ja +katseli ulos kylmään ilmaan, jokin kirja lukemattomana polvellaan. +Paljon oli lunta puutarhassa, ja sieltä täältä harrotti vain muutamia +karviaismarjapensaiden ja vatun varsia hangen alta. Venheet oli pantu +kumolleen nuottakodan kupeelle, vahva nietos päällään. Salmella ajaa +kituutteli joku viluinen matkamies. Päivä pilkotteli laskemaisillaan, +ja kylmän keltainen puna jäi siitä vähäksi aikaa etelään, yhä heiketen. +Sitä vastaan kuusien latvat toisella puolen salmen näyttivät mustilta +ja jäätyneiltä. Ylempänä taivaalla harhaili yksinään joku kylmän +haalakka pilvi, jota laskeva päivä vielä valaisi. Semmoisia pilviä +Ellin silmä aina etsi, ja niitä hän katseli, kunnes pimeni. + +Eikä hän juuri mitään ajatellut eikä mitään tuntenut. Koko olennon +valtasi herpoontuminen ja välinpitämättömyys kaikesta siitä, mikä oli +ollut ja aikoi tulla. Olisi voinut ottaa vastaan mitä hyvänsä ... kun +ei kuitenkaan elämässä tainnut toinen olla toistaan parempaa. + +Hipumalla hipui mieleen kuitenkin tunne siitä, että jos _hän_ olisi +täällä, tuo, jonka matkat eivät tänne toista kertaa osuneet ja joka +jossain riensi, missä lienee rientänyt, jos hän sattumalta tulisi ja +ilmaantuisi!--niin vaikkei hän välittäisikään sen enempää ... niinkuin +tietysti ei välittänytkään ... mutta kunhan vain saisi nähdä hänet, +niin pelastuisi... + +Eräänä sellaisena iltana tuli isä ruokalevoltaan ja kertoi haukotellen +tietävänsä uutisen. + +--Minkä uutisen? kysyi Elli edelleen ulos katsellen. + +--Sanomissa seisoo, että se ylioppilas Kalm ... joka täällä kävi mennä +kesänä ... että se on matkustanut useammiksi vuosiksi ulkomaille. + +Elli ei kysynyt, minne eikä mitä varten? Vapiseva, pidätetty huokaus +pusersi vain rintaa, ja pari kertaa kierrähti kyynel silmässä ja kuivi +siihen. Tuntui, kuin olisi pitänyt äärettömästi itkeä, mutta että +kyyneliä puuttui. + +Eikö sitten häntä kukaan ajattele eikä hänestä välitä? Eikö kukaan koko +avarassa maailmassa? + +Isä oli kävellä köpästellyt takaisin muihin huoneisiin. Jonkun ajan +kuluttua kuuluivat maisterin askeleet isän huoneessa liikkuvan ja +sieltä lähenevän salin yli Ellin kamarin ovea kohti... Elli ne kuuli ja +tunsi ne eikä noussut ylös. Oli, kuin olisi hän melkein niitä +odottanut... + +Muita kun maisteri avasi oven, liikahti mielessä lyhyeksi hetkeksi +ajatus kalasta, jonka ympärille nuotta on niin kireälle kiertynyt, +ettei juuri muuta ole jälellä kuin heittäytyä pohjukkaan ja antautua. + +Se ajatus katosi kuitenkin samassa kuin tulikin. + +Mutta kun tuo asia oli tapahtunut, ilmaantui sama ajatus uudelleen +siinä muodossa, että nyt oli antautuminen tapahtunut. Eikä se ajatus +tahtonut niinkään pian kulua tuntumattomaksi. + +Vähän päästä tuli siihen äiti. Maisteri oli mennyt, ja Elli istui yhä +entisellä sijallaan. + +--Täällä oli maisteri ... oliko puhetta siitä? + +--Oli. + +--Uudistiko hän siis kysymyksensä? + +--Uudisti... + +--Ja mitäs sinä? + +--Minä suostuin. + +--Vaan rakastatko sinä häntä siis todellakin oikein? kysyi äiti arasti. + +--Tehän sanoitte, äiti, kerran, että tytön täytyy tyytyä siihen, jota +voi sietää... + +Äiti loi tyttäreensä pitkän tutkivan katseen. Olikohan noissa hänen +sanoissaan jotain ivaa? Äidistä tuntui, että niissä ainakin oli joku +salainen syytös häntä kohtaan. Hän aikoi kysyä, oliko tyttö ottanut nuo +hänen sanansa silloin todeksi, vai suottako hän ne vain nyt kertoi. Ei +hän kuitenkaan saanut mitään kysytyksi. + +Mutta ovessa mennessä häntä omatunto löi jostain hämärästä synnistä. +Vaan samassa sanoi toinen ääni, että ehkä niin kuitenkin on parasta, +kuin on. Jos vain olisi tiennyt, mikä oli oikein. Mutta siitähän hän ei +koskaan pääse selville. + +Ehkä Elli itse sen sentään parhaiten tietää, mikä hänelle on +onnellisinta. Hän onkin viime aikoina niin muuttunut ... tullut aivan +aikaihmiseksi. Tuo oli äidin viimeinen lohdutus. Vaikka se tuntui hyvin +horjuvalta. + +Äidin mentyä jäi Elli yhä edelleen istumaan entiselle sijalleen. + +Istui kauan ja katseli eteensä lattiaan... + +Mitä hän miettii?--Kuka sen tietää, mitä ihminen silloin miettii, kun +hän kädet helmaan hervonneina ilman mitään määrää eteensä yhteen kohti +tuijottaa. Vaikea on sitä toisen tietää. Ei hän sitä aina itsekään +tiedä. + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PAPIN TYTÄR *** + +***** This file should be named 13662-0.txt or 13662-0.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/3/6/6/13662/ + +Updated editions will replace the previous one--the old editions will +be renamed. + +Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright +law means that no one owns a United States copyright in these works, +so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the +United States without permission and without paying copyright +royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part +of this license, apply to copying and distributing Project +Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm +concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, +and may not be used if you charge for an eBook, except by following +the terms of the trademark license, including paying royalties for use +of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for +copies of this eBook, complying with the trademark license is very +easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation +of derivative works, reports, performances and research. Project +Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may +do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected +by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark +license, especially commercial redistribution. + +START: FULL LICENSE + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full +Project Gutenberg-tm License available with this file or online at +www.gutenberg.org/license. + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project +Gutenberg-tm electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or +destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your +possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a +Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound +by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the +person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph +1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this +agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm +electronic works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the +Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection +of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual +works in the collection are in the public domain in the United +States. If an individual work is unprotected by copyright law in the +United States and you are located in the United States, we do not +claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, +displaying or creating derivative works based on the work as long as +all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope +that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting +free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm +works in compliance with the terms of this agreement for keeping the +Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily +comply with the terms of this agreement by keeping this work in the +same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when +you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are +in a constant state of change. If you are outside the United States, +check the laws of your country in addition to the terms of this +agreement before downloading, copying, displaying, performing, +distributing or creating derivative works based on this work or any +other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no +representations concerning the copyright status of any work in any +country other than the United States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other +immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear +prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work +on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the +phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, +performed, viewed, copied or distributed: + + This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and + most other parts of the world at no cost and with almost no + restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it + under the terms of the Project Gutenberg License included with this + eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the + United States, you will have to check the laws of the country where + you are located before using this eBook. + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is +derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not +contain a notice indicating that it is posted with permission of the +copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in +the United States without paying any fees or charges. If you are +redistributing or providing access to a work with the phrase "Project +Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply +either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or +obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm +trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any +additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms +will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works +posted with the permission of the copyright holder found at the +beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including +any word processing or hypertext form. However, if you provide access +to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format +other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official +version posted on the official Project Gutenberg-tm website +(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense +to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means +of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain +Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the +full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works +provided that: + +* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed + to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has + agreed to donate royalties under this paragraph to the Project + Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid + within 60 days following each date on which you prepare (or are + legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty + payments should be clearly marked as such and sent to the Project + Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in + Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg + Literary Archive Foundation." + +* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or destroy all + copies of the works possessed in a physical medium and discontinue + all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm + works. + +* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of + any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days of + receipt of the work. + +* You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project +Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than +are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing +from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of +the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set +forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +works not protected by U.S. copyright law in creating the Project +Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm +electronic works, and the medium on which they may be stored, may +contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate +or corrupt data, transcription errors, a copyright or other +intellectual property infringement, a defective or damaged disk or +other medium, a computer virus, or computer codes that damage or +cannot be read by your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium +with your written explanation. The person or entity that provided you +with the defective work may elect to provide a replacement copy in +lieu of a refund. If you received the work electronically, the person +or entity providing it to you may choose to give you a second +opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If +the second copy is also defective, you may demand a refund in writing +without further opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO +OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT +LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of +damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement +violates the law of the state applicable to this agreement, the +agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or +limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or +unenforceability of any provision of this agreement shall not void the +remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in +accordance with this agreement, and any volunteers associated with the +production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm +electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, +including legal fees, that arise directly or indirectly from any of +the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this +or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or +additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any +Defect you cause. + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of +computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It +exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations +from people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future +generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see +Sections 3 and 4 and the Foundation information page at +www.gutenberg.org + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by +U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, +Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up +to date contact information can be found at the Foundation's website +and official page at www.gutenberg.org/contact + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without +widespread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine-readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To SEND +DONATIONS or determine the status of compliance for any particular +state visit www.gutenberg.org/donate + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. To +donate, please visit: www.gutenberg.org/donate + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project +Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be +freely shared with anyone. For forty years, he produced and +distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of +volunteer support. + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in +the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not +necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper +edition. + +Most people start at our website which has the main PG search +facility: www.gutenberg.org + +This website includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. + + diff --git a/old/13662-0.zip b/old/13662-0.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..3f61d53 --- /dev/null +++ b/old/13662-0.zip diff --git a/old/old/13662-8.txt b/old/old/13662-8.txt new file mode 100644 index 0000000..a280ad7 --- /dev/null +++ b/old/old/13662-8.txt @@ -0,0 +1,4932 @@ +The Project Gutenberg EBook of Papin tytär, by Juhani Aho + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Papin tytär + +Author: Juhani Aho + +Release Date: October 6, 2004 [EBook #13662] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PAPIN TYTÄR *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + +PAPIN TYTÄR + +Kirj. + +Juhani Aho + + +WSOY, Porvoo, 1920. + + + + +I. + + +Elli oli hänen nimensä. + +Jo pienenä teki hänen mielensä tikapuille kiivetä, ensin alimmalle +piille, sitten piitä ylemmä, yhtä piitä, kahta, ja määrä oli päästä +neljännelle piille, joka oli paksumpi kuin muut. Ja sieltä sitten +katsella alaspäin keittiön rappusille, jossa kerjäläislapsia +leikitteli, ja eteenpäin pihamaata pitkin, jonka keskellä Musti makasi +käppyrässä. Kupeille ei nähnyt, kun oli toisella puolen porstuan seinä +ja toisella kellarin pääty. Ylemmä ei uskaltanut, vaikka olisi vähän +matkan päässä ollut toinen pii, yhtä paksu kuin neljäs, ja sieltä olisi +jo kellarin katon yli nähnyt. Eikä saanut tässäkään kauan iloita. +Lapsentyttö huomasi ja sieppasi alas ja retuutti pois, eikä kimakka +itku auttanut. + +Mutta kun ikä jatkui, ja pääsi tytöstä erilleen, niin piitä +korkeammalle joka päivä. Tuo toinen paksumpi pii oli kahdeksas, ja se +oli kellarin harjan tasalla. Siitä varovasti kellarin katolle, +syrjäsittäin, sydänalassa vähäinen vavistus, että jos äiti näkee ja +huutaa pois. Mutta ei äiti nähnyt eivätkä lapset rappusilla. Ja kun +kerran kellarin katolle pääsi, niin sieltä ei kukaan nähnyt, ja siellä +saattoi olla kuinka kauan tahansa, luisulla katolla lämpimässä +paisteessa. + +Ja jopa näkyi maailmaa sinne! Vo-ooi! Ja vaikka minnepäin! Rakennuksen +päitse järvelle päin venheranta kokonaan ja venheet teloiltaan ja +nuottakota. Niityn rannassa mies vielä, joka käesteli Lahnalahdessa, +venheen kokassa pikkuinen tyttö. Tuolla edempänä sitten, toisella +puolen järven, Iinmäen korkeat kukkulat, jonne päivä paistoi ja josta +näkyi taloja ja kellertäviä peltoja. + +Pihamaan ja puutarhan yli oli maantielle päin peltoja aina kirkolle +saakka. Maantietä ei näkynyt korkean ruispellon takaa, mutta maantien +kohdan arvasi aidan seipäistä ja nousevasta pölystä ja ajavain päistä. +Olisi tehnyt mieli välistä ihan siitä ilosta hyppiä, että täällä oli +eikä kukaan tiennyt ja saattaisi olla vaikka kuinka kauan, jos vain +saisi. Mutta ei uskaltanut hyppiä ... näkisivät ja ehkä huutaisivat +pois. Parasta oli olla hiljaa, painautua pitkäkseen luisulle katolle +eikä hiiskua mitään ... »niinkuin sirkka seinän raossa»... + +Tie keittiöstä tupaan kulki kellarin päitse. Ihmisiä siinä alinomaa +liikkui, mutta ei kukaan huomannut katolla olijaa. Kävi niitä +kellarissakin, ovessa kolistelivat ja astioita kellarin sisässä +liikuttelivat, mutta ei niistä kukaan mahtanut aavistaakaan, kuka oli +katolla ... vaikka se siellä mahallaan loikoi ja katseli päädyn +kohdalta alas aivan heidän päälakeensa ja tukan jakaukseen. Äitikin +kulki monet kerrat kellariin, vaan ei hänkään huomannut ... kantoi +milloin niitäkin ja välistä meni tyhjin käsin. Sydäntä kutitti ... +tuskin sai naurunsa pidätetyksi, kun äitiä katseli... Jos olisi hiljaa +uukahtaa tai sammalta tai lastua heittää äidin päälle... Ei, ei, +parasta on olla hiljaa, hiiskumatta ... eivät ehkä milloinkaan löydä, +saa olla täällä koko viikon ... aivan likellä ... eivätkä tiedä, missä +on... + +--Elli! huudettiin yht'äkkiä alhaalta. Missä Elli on? Oletteko nähneet, +lapset, Elliä? + +Se oli äiti, joka huusi. Elli painautui lujemmin kattoon ja koetti +pidättää nauruaan, joka pyrki tulemaan.--Ei tiedä äiti, missä Elli on +... mutta ei Ellikään sano ... antaa niiden ensin etsiä ... missähän +luulevat olevan...? + +--Lapset, kuuletteko, oletteko nähneet Elliä? + +--Ei olla nähty! + +--Menkää etsimään jostain ... puutarhasta tai... + +Lapset juoksivat etsimään.--Antaa niiden etsiä ... ei Elli huuda. + +Äiti odotti kellarin edessä, ja lapset tulivat sanomaan, ettei Elliä +ole puutarhassa. Äiti käski vielä etsiä huoneiden takaa ja pellon +pientarilta tai mistä tahansa. Mutta eivät lapset mistään löytäneet... + +Siitä tuli äidin mieli levottomaksi ja hän rupesi toden teolla +huutamaan. + +--Elli hoi! huusi hän, ja lapset huusivat mukana. Silloin pääsi Elliltä +naurun tirskahdus, ja hän äänteli alas:--Uu--uu!--mutta ei äiti eivätkä +muutkaan huomanneet, vaikka hän vähän kurkisti kellarin päädyn ylitse. + +--Missä sen ääni kuului? ... kuulitteko, lapset? + +--Uu piilossa ... uu kellarin katolla ... uu! + +Nyt hänet jo huomattiin, ja häneltä pääsi itseltään hillitön nauru. Ja +hän kuvitteli, että muut nauraisivat yhtä paljon... + +Mutta äiti vihastui niin, ettei ollut saada ääneen ensiksi... + +--Tyttö!--sinä! ... heti paikalla alas! ... nouse heti istumaan! ... et +saa liikahtaakaan! + +Ja kun Elli sanoi, että kyllä hän itse osaa tulla tikapuille ja sitten +alas, niin äiti uhkasi antaa vitsaa, jos ei hän kohta jää yhteen +paikkaan ... siihen, missä on, ja pitele käsillään kiinni, niin kauan +kuin joku joutuu ottamaan. + +Ja Ellin täytyi odottaa siksi, kunnes renki tuli ja otti hänet +räystäältä syliinsä ja laski maahan. + +Vitsaa oli vähällä tulla, mutta torumisiin se kuitenkin jäi tällä +kertaa... + +Mitä hän siellä ... kellarin katolla ... ja ilman lupaa? + +Hän vain tahtoi nähdä, kun niin paljon maailmaa näkyi ... ja kun oli +niin helppo päästä... + +Vai paljon maailmaa! ... jos olisi pudonnut ja taittanut jalkansa, se +olisi ollut maailmaa!... Muistakoon sen, että jos vasta sinne kiipee, +niin...! + +--Enkö minä, äiti, enää milloinkaan saa kellarin katolle? ... en minä +putoa... + +--Et milloinkaan saa, muista se,--koetti äiti sanoa vihaisesti ja lähti +menemään keittiöön. + +--Saanpa minä kuitenkin vielä tikapuille, sanoi Elli itsekseen, mutta +kerjäläislapset kuulivat sen. + +--Rouva! huusivat he, se aikoo kiivetä vielä tikapuille... + +Mutta nyt äiti vasta oikein vihastui. + +--Vai vielä tikapuille ... ei alimmalle piillekään ... ei yhdellä +jalalla ... muista se! + +Nyt pääsi Elliltä itku, ja hän meni huoneen taa itkemään. Sieltä meni +puutarhaan ja teki sitä samaa vielä sielläkin... Ei saa enää +milloinkaan nousta kellarin katolle ... ei katsoa rantaan eikä peltoja +pitkin maantien kohtaan, missä ihmisiä ajaa ... eikä olla yksin niin, +ettei kukaan näe. + +Minkätähden on kaikki niin surkeata tässä maailmassa?--niin oli hän +kerran kuullut äitinsä huokaavan, ja hänestä sopi hänenkin nyt +huokaista niin. Ja huokaistuaan oli hän mielestään, niinkuin olisi +ollut melkein aikaihminen. Siitä tuli kuin jonkunlainen uhka rintaan. +Ja kyyneletkin kuivuivat siinä puutarhan koivua vasten seistessä ja +tuohen helpeitä irti repiessä. + +Aikansa revittyään ja repimiänsä suussaan purtuaan heittäytyi Elli +selälleen nurmikolle ja pani kädet pään alle ristiin. Ja siinä hän +loikoi kauan aikaa suu yhteen nipistettynä ja ajatteli, että nyt kai +eivät korkealta löytäisi, jos tulisivat etsimään ... ei kai tarvinnut +pelätä, että tästä putoisi ... ei kai, pyh!... + +Puut humisivat pään päällä, koivun oksat notkistuivat tuulen mukana, +mutta haavassa liikkuivat vain lehdet ja lepattivat alinomaa. Se alkoi +näyttää Ellistä niin somalta, että hän unohti ikävänsä ja uhkansa ja +jäi katselemaan, kuinka koivun oksat notkistuivat ja haavan lehdet +lepattivat ja kuinka kaikki puut hiljaa huojuivat ja humisivat... +Mikähän se oli noissa puissa, joka niin humisi, ja minkätähden lehdet +lepattivat?... Ei tullut vastausta siihen, eikä sitä tarvittukaan... +Mieli livahti muuanne... Onkohan paljon lehtiä puissa ... yksi, kaksi, +kolme, viisi ... kymmenen ... sata ... kymmenen sataa ... tuhatta... Ei +hän enää viitsinyt, paljon näkyi olevan...! Voi, jos hän olisi edes +lintu ... tai olisi hänellä edes yksi siipi, niin lentäisi ylös tästä +puiden tasalle ... ja jos olisi käki, niin kukkuisi, ja kukkuisi koko +päivän ja yön!... Se koivu oli niin korkea, paljon korkeampi kuin talo +... saisi kukkua senkin latvassa, jos olisi siipi, jolla lentäisi... +--Kun olisi aivan yksin, ettei ketään muita koko talossa, niin nousisi +jotenkuten niin korkealle kuin puiden oksat ja kiipeäisi, kiipeäisi ... +oksalta oksalle ... latvaan ... ja pistäisi sieltä päänsä ulos oksien +välitse tuolta ... tältä puolen puun ja katselisi ... olisi hiljaa +hiiskumatta ... eikäpä kukaan tietäisikään, kun tulisivat kotiin. Mutta +ei hän huutaisikaan enää ... ei, vaikka kuinka etsisivät. Ja olisi +yötäkin puussa... + +Ja kun oli päässyt se ajatus mieleen, niin ei se tahtonut siitä erota. +Puuhun, korkeaan koivuun, joka ulottui yli katonharjan ... ihan oksien +suojaan ... siellä olisi hauskempi olo kuin kellarin katolla ja millään +katolla. Voi, jos sinne pääsisi! Ja Elli hyppäsi ylös maasta ja juoksi +koivun luo... Paksu se oli ja oksat liian ylhäällä, eivätkä kädet edes +ympärikään ulottuneet... Ei pääse ... ei pääse! Elli kierteli koivua ja +katseli joka haaralta, mutta ei missään oksaa niin alhaalla, että olisi +sille päässyt. Kun olisi kerran alimmalle oksalle päässyt, niin +kyllähän sitten... Mutta sekin oli liian korkealla, eikä ollut kuka +nostaisi.--Ja niin täytyi olla sillä kertaa pääsemättä ja lähteä pois +koko koivun luota... + +Mutta yhä sinne halu kuitenkin toi puutarhaan. Joka päivä ja monesti +päivässä kesken muiden leikkien yht'äkkiä johtui koivu mieleen, ja +suoraa päätä piti juosta puutarhaan sen luo. Jos jotenkuten kuitenkin +pääsisi! Mutta eihän sitä! Jos vain alimmalle oksallekaan ... mutta +kovin oli korkealla alinkin oksa... + +Pääsemättä olisi mahtanut ainiaksi jäädä, jos ei olisi muutamana +lauantaipäivänä seisonut kirkkomiehen poika puutarhan aidan takana ja +katsellut sieltä aidan yli, kun Elli koetti kiikkulaudan pukin avulla +ulottua alimmalle oksalle. Mutta ylhäällä oli sittenkin oksa, ei +päässyt koettelemaankaan... + +--Mitä sinä siinä teet? kysyi poika. + +--En mitään. + +--Etkö pääse puuhun? + +--Pääsisitkös sinne? + +--Tuohonko puuhun?--Ja samassa oli poika kiivennyt aidan yli ja tullut +koivun luo. + +--Kenenkä sinä olet poika?--Koetapas päästä puuhun, jos pääset! + +--Mitä minä siellä? ... eihän tuo ole edes pihlajakaan ... jos olisi +edes marjojakaan... + +--Muuten vaan ... koetapas päästä ... etpä pääsekään! + +--Pääsen minä vaikka mihin puuhun, jos tahdon. + +--Tämänkö pukin päältä hyppäät? + +--Enkä hyppää ... mutta jos haet korennon tai muun seipään, niin minä +näytän. + +Elli haki korennon keittiön seinämältä. + +--Tuoss' on korento!--No? + +--Näin vain!--Ja poika asetti korennon puuta vasten alimman oksan +varaan ja kiipesi sitä myöten ylös. + +--Kyllä minäkin nyt! huusi Elli alhaalta ja hyppeli +malttamattomuudesta.--Tule alas, että minäkin pääsen! + +Ja kun poika oli tullut alas ja Elli punasta hehkuvin poskin seisoi +alimmalla oksalla, huusi hän sieltä maassa seisovalle pojalle: + +--Mene nyt pois, poika! Mene heti paikalla, etteivät näe, että minä +olen täällä! + +Mutta poika ei mennyt ... jäi avosuin ylös puuhun katsomaan, kun tyttö +oksalta oksalle kiipesi aina ylemmäs latvaan eikä pysähtynyt, ennenkuin +alkoi runko huojua. Mutta siellä se erosikin lähellä latvaa +kaksihaaraiseksi, ja siihen istuutui Elli lehvien peittoon. Melkein hän +hihkaisi sydämessään. Nyt, viimeinkin! ... ja niin hyvässä piilossa! +... ja kuitenkin hän itse näki lehvien välitse joka haaralle ... mutta +tänne ei kukaan, ellei ihan alle tulisi... Tuolla alhaalla pellot ... +ja maantiekin näkyi selvästi... Paljoa korkeammalla kuin talon katto +... voi, voi!... Huojui ja humisi ja lehvät sihisivät korvaan niin +somasti!... + +Se oli niin hurmaavan hauskaa, ettei osannut oikein sitä vielä +ajatellakaan. Ja vähän väliä viilsivät suloiset väreet pitkin +selkäpiitä ja poskissa särisi... + +Mutta sill'aikaa seisoi poika alhaalla ja katseli yhä ylös. + +--Etkö sinä, tyttö, jo tule pois ... mitä sinä siellä teet?--mutta ei +tyttö kuullut.--Minä otan korennon pois, niin et pääsekään!--Mutta ei +Elli sitäkään kuullut.--Jo osasi hän istua niin, ettei olisi tarvinnut +kiinnikään pitää. Mutta piti hän kuitenkin kiinni ja antautui taapäin, +niin pitkälle kuin kädet ulottuivat ja niin, että sinisen taivaan näki +lehtien välitse päänsä päältä ... ja eteenpäin, molemmilla +kainaloillaan kahden puolen puusta pidellen. + +Silloin sattui äiti kulkemaan pihamaan poikki ja näki vieraan pojan +puutarhassa. + +--Mitä sinä, poika, siellä puutarhassa teet? Mitä sinä katsot? + +--Kun on tyttö tuolla koivussa-- + +--Mikä tyttö...? + +--Eikö lie tämän talon tyttö ... se sinne nousi... + +Äiti aavisti, että se oli Elli. Ja Ellihän se olikin. Eikä hän kuullut +äidin ensi huutoa eikä toistakaan. Ei ennen kuin äiti tuli ihan alle ja +huusi ylös ja käski hetikohta tulemaan alas. Alas tullessaan repi Elli +hameensa ja siitä oli äiti vielä vihaisempi. Ei hän kuitenkaan ollut +niin vihainen kuin Elli ensin oli luullut. + +Mutta hän käski kuitenkin mennä heti kohta vitsaa noutamaan, sillä nyt +täytyy hänen kurittaa ... johan hän viime kerralla siitä varoitti ... +miksi ei Elli totellut? Ja mitä se merkitsee, että Elli ei maassa pysy? + +Ei Elli ensin virkkanut mitään, mutta kun äiti vaati toisen kerran ja +kysyi itse aluksi, oliko se sitä samaa, jota varten hän kellarin +katolle ... että muka maailmaa näkisi ... vai mitä se oli?--niin sanoi +hän sen sitä olevan. Ja kun Elli oli sen sanonut, innostui hän sanomaan +lisää. Siellä oli niin äärettömän hauskaa ... ei hän putoaisi eikä +repisi hamettaan ... jos saisi edes välistä ... saahan hän kiivetä ... +välistä vain ... ei kuin alimmalle oksalle... + +Äiti kielsi, mutta ei vitsaakaan antanut. Olisihan pitänyt, mutta ei +hän ainakaan tällä kertaa voinut. Jo ajoissa olisi äidin mielestä +pitänyt semmoista estää... Kuinka kummasti silmät hänen päässään +paloivat, kun hän pyysi. Ensin tikapuille ja katolle ja nyt puuhun. +Äiti muisti jotain omilta lapsuutensa ajoilta, ja häntä rupesi +todenteolla huolettamaan tuo tyttö. Eikä hän tiennyt, kieltäisikö yhä +vai--. + +Hän kielsi, mutta kun hän sen teki, ei tyttö moneen päivään puhunut +sanaakaan eikä syönytkään juuri mitään. Öillä hän sen sijaan haasteli +unissaan, ja äiti kuuli, että hän oli olevinaan puussa tai katolla ja +löi käsiään yhteen ja nauroi... Tai sitten yht'äkkiä purskahti itkuun +ja kuului pyytävän, että pääsisi ... pääsisi! Ja niin kauan itki hän, +että äidin täytyi nousta ylös ja herättää... + +--Mitä sinä itket, lapsi? + +--Anna minun olla täällä ... anna minun olla ... en minä putoa ... voi, +minkä tähden sinä...? + +Tyttö puhui vieläkin unen horroksissa, mutta herkesi, kun heräsi. Ja +useamman kerran yössä sai äiti tehdä samaa. + +Mutta aamulla ei hänellä ollut sydäntä kieltää ja pyytämättä hän lupasi +tytön mennä puuhun. + +Ja tyttö kiiruhti ulos, kiipesi ylös koivuun ja kukkui siellä ja +kuvitteli olevansa lintu, joka kohta muuttaa muille maille ... +kesämaahan kauas, jonne pilvet pohjatuulella kulkevat ja jossa on +vieläkin korkeampia puita kuin täällä ja jossa kaikki ihmiset asuvat +puissa. + +Mutta tuollaisina öinä valvoi äiti kauan eikä osannut päästä selville +siitä, mitä tytölle oikeastaan olisi tehtävä. Kyllähän hän ymmärsi tuon +halun ja eihän se semmoisenaan mitään... Ei hän oikeastaan sitä +kiipeämistä eikä sitä, että jos putoaa ... mutta joka sillä lailla +lapsena alkaa, sen luonnossa on jotain, joka ei vanhempana tyydy ... ja +Jumala varjelkoon!--Niin äiti ajatteli, mutta ei hän koskaan tahtonut +ajatella loppuun sitä ajatusta, ja hän lohdutti itseään sillä, että +ehkä hän on kuitenkin väärässä ja ehkä se on turha pelko. Jos vain ei +olisi niin hyvin tiennyt itse. + +Mutta sitten ajatteli äiti, että ehkä olisi parasta puhua isälle. +Vaikka suuresti hän epäili, olisiko siitäkään apua. Ei isä semmoisia +tavallisesti ymmärtänyt.--Ja isä käsittikin sen aivan väärältä +kannalta. + +--Niin, olen minäkin sitä jo huomannut ja kummastellut, miksi sinä et +kiellä ... niin, ei se sovi, ja tietysti repii hameensa ja muut +vaatteensa ... sinun täytyy kerrassaan kieltää hänet siitä... + +--Parempi ehkä, jos sinä... + +--Missä hän on? minä sanon heti paikalla... + +Äiti huusi Ellin sisään. Se oli hänestä melkein kuin väärin tehty, +mutta ehkä sentään oli parasta, että isä sanoi kerrassaan... + +Isä ensin torui hameen repimisestä, ja äiti miltei oli tyytyväinen, kun +näki, ettei Elli ollut juuri millänsäkään. Mutta sitten rupesi isä +tapansa mukaan tekemään pilkkaa hänen kiipeilemisestään ja siitä, kun +oli kuullut hänen käkenä kukkuvan... + +--Iso tyttö jo, ja viitsii olla niin lapsellinen ... kaikkihan sinua +vieraatkin katsovat sinne koivuun ja nauravat sinulle... + +Äiti näki, että Elli punastui silmäteräänsä myöten, ja ymmärsi, että +isä oli koskenut arkaan paikkaan. Ei hän puhunut mitään eikä puhunut +koko sinä päivänä. Ja yönsä hän makasi hiljaa, vaikka äiti oli +pelännyt, että hän taas alkaisi uneksia. Mutta aamusella hän oli +alakuloinen ja karttoi katsomasta ketään silmiin. Ja niin hän oli +pitkän aikaa, ettei äiti saanut niihin nähdä. Ja kun sitten kerran sai, +näytti hänestä, että tytön katse oli melkein kuin aikaihmisen. Eikä hän +enää kertaakaan pyytänyt päästä puuhun eikä katolle. + + + + +II. + + +Äidin olisi usein tehnyt mieli tietää, mitä tytön mielessä liikkui +tähän aikaan. Hän näytti ikäänkuin kasvavan ja vanhentuvan päivä +päivältä ja tulevan yhä totisemmaksi. Isää hän kartteli ja äitiä +melkein yhtä paljon. Ei se ollut kumma, jos isää, joka kerran alkuun +päästyään yhä ahdisteli ja pilkkasi samasta asiasta, mutta olihan äiti +koettanut olla ystävällisempi ja hellempi kuin ennen. Ruokapöytään +muiden kanssa syömään häntä ei varsinkaan tahtonut saada tulemaan. Ja +usein hän oli suorastaan itsepäinen siinä asiassa. Täytyi äidin olla +ankarakin välistä, ennenkuin sai tottelemaan. Ja joskus hän katosi +päivällisen ajaksi kokonaan niin, etteivät auttaneet huudot eivätkä +etsimiset. Vasta monissa miehin etsittyä löytyi tyttö jostain +kummallisesta paikasta metsästä tai pellon pientarelta, jonne oli +nukkunut. Silloin täytyi äidin torua, mutta siitä heidän välinsä yhä +jäykistyi. + +Isä ei sitä huomannut, että iloinen tyttö oli muuttunut sulkeutuneeksi. +Välistä vain huomasi hän sen, että tyttö ei tullut pöytään, ja kun oli +pahalla tuulella, torui, mutta hyvällä tuulella ollessaan laski +leikkiä, jonka Elli otti pilkaksi. Varsinkin silloin kiusasi isä, kun +sattui olemaan joku vieras. + +--Oletko sinä, Elli, nyt jo monta hametta repinyt tänä päivänä? alkoi +isä taas muutaman kerran. + +--En ole repinyt yhtään. + +--Etkä ole puussakaan käynyt kukkumassa? + +--En. + +--Tämä meidän Elli se on linnun sukua ... jos sillä vain olisi +siivet ... mutta ehkä ne vielä kasvavat. + +Vieraat nauroivat isän mukana, mutta äiti näki, että tytön kasvojen +piirteet ikäänkuin jähmettyivät. + +--Lintuhan se on ... käki ... kukkuu puiden latvoissa, niin että +pitäjällä kysyvät, että onko teillä elättikäki.--Kukkuisit nyt, niin +että vieraatkin kuulisivat.--Annapas leipäkori tänne, Elli! + +Mutta Elli ei liikahtanut. + +--Elli, anna isälle leipäkori, sanoi äiti. + +Mutta Elli tuijotti jäykästi eteensä tyhjälle lautaselle. + +--Elli...?~--mitä tämä merkitsee? + +--Mene ulos, Elli! käski äiti ja työnsi leipäkorin isälle. + +Elli nousi, mutta kaasi noustessaan tuolinsa, niin että se pahasti +rämähti selälleen, eikä äiti ollut varma siitä, tapahtuiko se +vahingossa vai kaasiko hän sen tahallaan. Mutta isä oli niin vihainen, +että tuskin osasi hillitä itseänsä lyömästä nyrkkiä pöytään. Ja pitkän +aikaa hän katseli vihaisin silmin äitiin toiselle puolen pöytää, +ikäänkuin koko tapaus olisi ollut tämän syy. Vieraat olivat hämillään +eivätkä tienneet, kuinka olisivat. + +Vieraiden mentyä meni äiti isän kamariin, jossa tämä kulki edestakaisin +lattialla ja poltti vihaisesti piippuaan. + +--Ei hän kärsi sitä, että sinä aina häntä pilkkaat ... sinun pitäisi +lakata siitä... + +--Hänen täytyy! ... vai semmoinen letukka? ... vai onko tuommoinen +käytös sopiva sinun mielestäsi ... ja vieraiden läsnäollessa? + +--Enhän minä sitä sanokaan... + +--Niin no! Ja äidin täytyy pitää huolta siitä, ettei hänen lapsensa +osoita röyhkeyttä isälleen! Semmoinen letukka... Ja on kumma, ettei +äiti osaa lapsiaan sen paremmin... Minun täytyy ottaa hänet +huostaani ... hänen kasvatuksensa on laiminlyöty-- + +--Mutta ei häntä saa sillä tavalla... + +--Milläs tavalla? + +Ja odottamatta toisen puolustusta meni isä tavallisesti tällaisissa +keskusteluissa jonnekin ulos. + +Ja äiti meni toimeenpanemaan isän käskyjä, vaikka hän joka kerta tunsi, +että olisi pitänyt jotenkin toisin. + +Jos vain olisi tiennyt, kuinka oli oikeammin, ja ymmärtänyt. Mutta +mistä sen tiesi? Olihan häntä itseään kasvatettu samalla tavalla kuin +hän olisi oikeastaan tahtonut kasvattaa Elliä. Mutta sitäpä hän nyt +epäili, kummin olisi ollut hänen parempi ... niinkö vai aivan toisin. +Ja jos toisin, niin pitäisi hänen mielestään tytön antaa elää ja olla +niinkuin hän halusi, iloita, juosta, kiipeillä ja haaveksia, niinkuin +halutti ja mieli teki. Mutta ehkä olisi kuitenkin parempi tukahduttaa +semmoinen jo alussa, niinkuin hänelle itselleenkin oli tehty ... ettei +se pääsisi mieleen juurtumaan koko elämän ajaksi.--Hän itse ei ollut +milloinkaan saanut luonnolleen valtaa antaa, ei missään suhteessa. +Tuskin oli saanut juostakaan, vielä vähemmin puihin kiipeillä ja olla +lentelevinään. Se oli sopimatonta ja se oli syntiä hänen lasna +ollessaan. Vaikka ei hän milloinkaan ollut saanut siitä vakuutetuksi +itseään. Vaan hänen oli _täytynyt_ silloin ja täytynyt jälkeenpäin. Ei +milloinkaan, mitä itse oli halunnut, aina sitä, mitä muut tahtoivat. Ja +olihan hän tottunut siihen ja elänyt tähän asti. Olisikohan hänen +elämänsä ollut sittenkään parempi, jos olisi saanut omaa mieltään +noudattaa, niinkuin muutamat muut tässä maailmassa?... Mutta _tämä_ oli +ainakin väärä ajatus ja synnillinen. Ei saisi moittia sitä, mikä on +sallittu, eikä kadehtia muita. Kullekin on oma kohtalonsa annettu, ja +kunkin täytyy ristinsä kärsivällisesti kantaa. Sitähän hänen olisi +pitänyt oppia koko elämänsä kaiken, mutta sitäpä hän ei juuri ollut +oppinut. Ei ollut milloinkaan _kaikki_ hänessä tukahdutettu, vaikka hän +oli välistä niin luullut. Ehkei oltu häntä kyllin ankarasti jo +lapsuudesta... Ehkä olikin siinä syy eikä missään muussa... + +Näin äiti ajatteli, kun jäi isän ulos mentyä istumaan paikoilleen, +mutta kun hän nousi lähteäkseen Ellin luo, tunsi hän, ettei hän +kuitenkaan osaisi tehdä läheskään niin kuin _oikeastaan_ olisi pitänyt. +Ja oikeastaan hänen olisi pitänyt tehdä niinkuin isä, repiä säälimättä +haaveilemisen ja rajun luonteen ituja, ja jos tyttö sitä luontoaan +näyttäisi, olla ankara ja kurittaa. Mutta hyvähän oli isän, joka ei +tiennyt, kuinka semmoinen koskee. Mutta hän sen tietää ja hän sen +tuntee nyt vielä monien vuosien päästä... Ei, ei hän osaa ... ei +ainakaan nyt vielä ... vaikka oikeastaan olisi pitänyt jo aivan ensi +kerralla olla ankara... + +--Sinä teit siinä hyvin pahasti, Elli ... kuinka sinä voit sillä +tavalla?--Mene nyt pyytämään isältä anteeksi. + +Elli seisoi selin huoneeseen ja katseli ulos ikkunasta eikä kääntynyt, +kun äiti puhui. + +--Ei sinun sovi, Elli, tuolla tavalla olla ja kantaa vihaa mielessäsi +... sinun olisi pitänyt antaa leipäkori isälle, kun isä pyysi ... Ja on +suuri synti olla tottelematon vanhemmilleen... Etkö muista mitä +neljännessä käskyssä sanotaan?... + +Äidistä tuntui aivan kuin olisi hän kuullut oman äitinsä puhuvan +silloin, kun hän itse oli Ellin sijassa. Se vain oli eroa, että hänen +äitinsä ääni oli ollut ihan toisenlainen. Mutta hän kuuli kyllä oman +äänensä heikkouden ja ymmärsi sen, ettei ollut kumma, jos ei se +vaikuttanut. Eikä hän itsekään ollut varma siitä, tarkoittiko hän +todella sitä, että Ellin olisi pitänyt mennä anteeksi pyytämään. + +--Ja minkä tähden sinä oikeastaan et antanut isälle leipäkoria ja +kaasit tuolin kumoon?... + +--Minkä tähden--isä aina--pilkkaa minua? sanoi Elli jyrkkätaitteisella +äänellä. + +--Eihän isä pilkkaa ... ja jos pilkkaisikin, niin et sinä kuitenkaan +saa ... ja ehkä se vain olikin leikkiä ... ei lapsi saa olla +tottelematon ... Jumala rankaisee, ja se on suuri synti... + +Äiti huomasi, että rupesi tulemaan sitä, mitä jo oli ennen sanonut. Ja +mitä siinä hyvin puhuminen auttoi ... olihan tytöllä ollut syytä +tavallaan, ja äiti muisti taas itsestään, kuinka vähän puheet olivat +silloin vaikuttaneet. Muu oli häneen pantu vaikuttamaan, vitsa, mutta +ei äiti sitä osannut käyttää. Eikä hän tahtonutkaan, ei, vaikkei olisi +mitenkään muuten... Ei, ennen kaikkea muuta kuin sitä, että tyttö ehkä +vielä, kun äiti muistuu mieleen, tuntisi vitsan kivut... + +--Sinä saat nyt, Elli, vielä tämän kerran anteeksi, mutta toisen +kerran, jos semmoista sattuu... + +Äidin täytyi häpeäkseen tunnustaa, että hän sen sanoi enemmän itse +päästäkseen kunnialla pulasta kuin tyttöä peloittaakseen. + +Isä oli tästä lähin vähän aikaa kasvattavinaan, vaati esimerkiksi joka +päivä leipäkorin, mutta unohti sitten koko tytön. Mutta tyttö muuttui +totisemmaksi ja sulkeutuneemmaksi. Ei ollut juuri koskaan iloinen, ei +hänen nähty leikkivän eikä ollut hänellä halua mihinkään ryhtyä. Jos +joskus oli luonto kevenemäisillään ja ilo tulemaisillaan, niin hän +kohta melkein kuin säikähti sitä ja herkesi. Pihasalla ei hän tahtonut +millään viihtyä, ja joka kerta, kun hän jonnekin loittoni, näytti +siltä, kuin hän olisi tahtonut päästä kenenkään näkemättä. Äiti sen +huomasi ja alkoi pitää häntä silmällä. Tyttö meni ensin takapihalle, +poikkesi sieltä huoneiden taitse pellon pientarelle ja hiipi melkein +kumarassa aitovartta myöten rantaan. Siellä pujahti hän nuottakodan +taa ... ja kerran lähti äiti häntä sinne salaa seuraamaan. Nuottakodan +suojasta näki hän, että tyttö oli työntänyt pyöriviltä teloilta venheen +puoleksi veteen ja istuutunut perään. Mela oli hänellä kädessä, ja hän +oli aivan innostunut sillä vettä melomaan. Välistä hän viskasi vettä +korkealle ilmaan ja katseli, kuinka se roiskahti alas järveen. Silloin +hän hymyilikin itsekseen ja odotettuaan, että veden pinta silisi, +heitti hän uudelleen vettä melalla ja hymyili uudelleen. Ja silmässä +oli silloin sama lapsellinen katse, joka siinä ennenkin oli ollut ja +jota äiti oli ruvennut siinä yhä enemmän kaipaamaan... + +Äiti hiipi pois, ja pihaan noustessa tuli hänelle vesi silmiin. Hän +olisi voinut suudella lastaan nyt ja puristaa rintaansa vasten +niinkuin ennen hyvin pienenä... Mutta ehkä se on sitä turhaa heikkoutta +taas? ... ja ehkä hän on semmoinen kummallinen ihminen? Ja onkohan +oikein, että hän tuota lastaan niin liiaksi rakastaa?... + + + + +III. + + +Vaikka äiti ei sitä ollenkaan hyväksynyt, että hän aina meni isän +kanssa puhumaan Ellistä, niin ei hän sille kuitenkaan mitään voinut, +että meni. Joka kerta kun hän alkoi ja lopetti puhumisensa, oli hän +sitä mieltä, että olisi parempi olla puhumatta, mutta kuitenkin hän +puhui. Sillä hän ei ollenkaan tiennyt, kuinka tytön kanssa menetellä. +Ei hän osannut saada häntä mitään viitsimään eikä mihinkään ryhtymään, +ja se se häntä huoletti, ja sitä huoltaan piti hänen vasten tahtoaankin +isälle kertoa. Eikähän asia siitä parantunut. Isä heti sanoa tokaisi +jotain tytölle, usein niin, ettei se ollut ollenkaan paikallaan; tyttö +sillä kertaa totteli, jäykästi ja sanaakaan vastaamatta. Mutta äidin +oli aina sen jälkeen hänen kanssaan yhä vaikeampi olla. Tytön +käytöksessä oli aina jotain, joka välistä näytti siltä, että hän +halveksi jotain, ja toisin ajoin taas, niinkuin hänelle joku olisi +tehnyt vääryyttä. Silloin tuli muutamana iltana maata pantua, mutta +vuoteella vielä valvoessa ja miettiessä, äidin mieleen ajatus, että +ehkä olisi tyttö pantava kouluun, ja heti rupesi tuntumaan, että niin +on tehtävä. Selväksi ei syy päässyt mielessä vielä sinä iltana, mutta +siltä vain näytti, että kyllä niin olisi paras. Mutta aamulla herättyä +oli asia niin mahdoton, että hän kummasteli, kuinka se oli tullut +hänelle päähänkään. Päivällä miettiessä sinne tänne oli miten +milloinkin. Mutta toisena iltana hän kuitenkin päätti, että hän +seuraavana aamuna puhuu asiasta isän kanssa... + +Kyllä se olisi Ellille kaikista parasta, jos hän pääsisi kotoa pois ... +jotain oppimaan ... ja onhan monin paikoin jo hyvin tavallista, että +tytötkin saavat oppia vähän sitä, mitä pojatkin... Ja kun sitä +ajatteli, niin kyllähän se tyttö, jolla on päätä, saattaa yhtä hyvin +kuin poikakin ... jotka usein ovat huonopäisempiä kuin tytöt... Eikä +äiti luullut Ellillä olevan niinkään huonon pään, vaikka häntä eivät +huvittaneet talouden askareet ... eikähän mitään haittaisi, jos +koetettaisiin... + +Äiti kyllä tiesi jo edeltäpäinkin, mitä isä näihin vastaisi, ja tiesi +hän senkin, ettei hän osaisi hänen syitään kumota... + +Ellikö kouluun? Mitä varten ei hän saattaisi kotona olla?... Oppii kai +hän lukemaan ja kirjoittamaan sen, minkä naiset tarvitsevat, joiden ei +tarvitse osata oikeinkirjoitustakaan aivan ... kyllä isä sen verran +osaisi opettaa. + +--Mutta näethän sinä itse, mimmoinen hän on ... ei hänellä ole halua +mihinkään ryhtyä ... ja minä vain luulen, että jos hän saisi lukea... + +--Niin se ei siitä muuttuisi sen kummemmaksi ... minä olen siitä aivan +varma ... minä tunnen naiset paremmin kuin te itse... + +Ja sen sanottuaan meni isä taas jonnekin ulos, ja asia jäi. + +Mutta muutamana päivänä tuli pappilaan vieraita. + +Tietysti se herätti suurta huomiota, kun tuli pappilaan vieraita ... ja +vielä suurempaa, kun ne ajoivat vaunuilla ja kahdella hevosella. + +Herra ja rouva istuivat vaunujen perässä ja vastapäätä heitä pieni +tyttö, jolla oli hattu päässä ja hatussa ja käsissä kukkia. Elli sen +näki keittiön rappusten edestä, jossa seisoi ja katseli heidän tuloaan, +kun ajoivat isosta portista pihaan ja seisahtuivat salin rappusten +eteen. + +Isä juoksi juoksemalla vastaan, eikä Elli ollut vielä milloinkaan ennen +nähnyt isää niin vikkelänä. Ennätti vaunun porttia jo avaamaan, auttoi +maahan vierasta rouvaa ja suuteli hänen kättään. Sitten halasi herraa, +ja ne nauroivat ja melusivat niin, että Ellin piti vetää esiliinansa +helma suun eteen. Mutta se Elliä eniten kummastutti, että isä kumartui +pienen tytön puoleen ja kysyi niinkuin aikaihmiseltä, kuinka hän voi ja +onko hän matkasta väsynyt, johon tyttö taas vastasi niinkuin +aikaihminen, ettei hän erittäin ole. Samassa tuli äitikin ulos vähän +hämillään olevan näköisenä, ja kun antoi kättä vieraalle rouvalle, +niiasi äiti, vaikka vieras rouva vain päätään taivutti. Mutta sitten +repäisi isä auki porstuan toisenkin oven, levitti kumartaen kumpaakin +kättään ja pyysi vieraita astumaan sisään. Ne menivät, rouva ensin, +sitten tyttö ja sen jälestä herra ja isä yhtaikaa, mutta äiti meni +vasta viimeksi ja tuli kohta takaisin melkein juoksujalassa kiirehtien +kyökkiin. + +--Ketä ne oli nuo? + +--Se herra on papan vanha tuttu.--Muuta ei äiti joutanut vastaamaan. +Mutta kyytimies oli kuullut kysymyksen ja selitti, että herra kuului +olevan rovastina suuremmassa pitäjässä kuin tämä ja että ne kuuluivat +olevan muutenkin ylhäisiä. Ylhäisiä ne kai ovatkin, koska kannattaa +kulettaa omaa kuskia, vaikka kyydillä ajavat... + +Elli katseli hevosten riisumista ja kummallisia valjaita ja vaunuja, +joissa oli pehmeät istuimet kuin sohvat. + +Kierteli ne joka puolelta ja kävi seisomassa kummallakin astuimella, +jolloin vaunut vähän hytkähtivät. Elli koetteli enemmänkin hytkytellä, +mutta silloin kuuli hän jonkun kulkevan salin ovessa ja hyppäsi melkein +säikähtäen pois. + +Isä taas melkein juoksemalla juoksi ulos ja aivan punaisena hohti, kun +huusi kuskille jotain, että kantaisi herrasväen kapineet huoneeseen. +Sitten keksi hän Ellin ja käski tulla sisään... + +--Sukkelaan, Elli, sisään ... mitä sinä täällä seisot ... siellä on +pieni tyttö, sinun täytyy tulla hänen kanssaan olemaan! + +ja isä odotti, kunnes Elli tuli saliin. + +Vieraat istuivat jo, herra keinutuolissa, rouva sohvassa ja pikku tyttö +sen vieressä eri tuolilla. Äiti tuli myöskin sisään ja istuutui +syrjemmälle salia. + +--Tässä on meidän tyttäremme ... Elli, kuinka sinä seisotut ovensuuhun? + +Elli meni antamaan kättä vieraille. + +--Hyvää päivää, pikku Elli, kuinka sinä voit?... No? etkö sinä +tahdokaan suudella?--Elli oli vetänyt päänsä pois, kun vieras rouva +tahtoi suudella. + +--Hän on niin ujo, kun niin harvoin näkee vieraita, selitti äiti +hämillään ja vilkaisi isään, joka jo katsoi häneen tyytymättömän +näköisenä. + +--Kuinka vanha sinä olet? kysyi vieras rouva Elliltä. + +--En minä tiedä. + +--Et sinä niin saa vastata, Elli, neuvoi isä.--Sinun pitää sanoa: +kiitoksia kysymästä, hyvä tantti, minä olen yhdentoista vuoden vanha. + +Mutta kun ei Elli ollut sillä lailla ennenkään sanonut, ei hän nytkään. + +--Kuinka vanha on herrasväen tyttö? kiiruhti äiti kysymään, hämärästi +peläten jotain. + +--Sano nyt, kuinka vanha sinä olet, kultuseni. + +--Yhdentoista vuoden vanha, äiti. + +--Siis ne ovat yhtä vanhat ... teidän tyttärennehän on myöskin +yhdentoista...? + +Äiti kiiruhti taas sanomaan, että kyllä ne siis ovat yhtä vanhat. + +--Elli sinä, elä mene sinne syrjään, komensi taas isä ... sinä annat +vieraasi istua aivan yksin etkä mene hänelle näyttämään nukkejasi ja +leikkujasi, vaikka hän on tullut sinua näin pitkän matkan päähän +katsomaan... + +--Ei minulla ole nukkeja eikä leikkuja. + +--Eikö sinulla ole? Onhan sinulla ennen ollut? + +Äiti vastasi Ellin sijasta: + +--Eihän Ellillä ole ollut kuin hyvin pienenä ... ei hän ole milloinkaan +pitänyt nukeista. + +--Tyyra pitää niistä niin erinomaisen paljon, sanoi vieras rouva ... +hän ei voi tulla toimeen ilman että hänellä on aina joku mukana ... +menepäs, kultaseni, noutamaan se, joka sinulla on vaunuissa ... missä +se on siellä jossain? + +--Se on vis à vis-istuimen alla omassa huoneessaan ... se nukkuu nyt, +kun on matkasta väsynyt. + +Sekä herra että rouva hymyilivät tyytyväisinä... + +--Hänellä on niin erittäin vilkas mielikuvitus siihen katsoen, että hän +on vielä niin nuori ... hän on koko matkan puhunut nukkensa kanssa... +Mene nyt häntä herättämään, kyllä hän nyt jo voi nousta... + +Ja rouva hymyili yhä vielä, ja kun tyttö oli mennyt ulos ja isä +käskenyt Ellin mennä mukana, niin ei rouva voinut pidättäytyä, vaan +kertoi vielä uudelleen saman asian, että oli oikein omituista katsoa, +kuinka Tyyra ei hetkeksikään unohtanut nukkeansa ja kuinka hän hoiti +sitä ja puki päälle ja riisui ja käski olla hiljaa, ettei hänen +hoidettavansa heräisi... + +--Sinulla on erittäin miellyttävä pieni tyttö, sanoi isä vanhalle +koulutoverilleen. + +Tyyra olikin heidän ainoa lapsensa, sanoivat herra ja rouva ... he +eivät voineet olla erillään hänestä hetkeäkään ... ottivat aina hänet +mukaan, jos mihin matkustivat ... mutta heti kohta kotiin tultuaan +täytyi heidän erota hänestä, kun Tyyran taas täytyi lähteä kouluun ... +heillä oli ikävämpi kuin lapsella itsellään. + +--Vai niin ... herrasväki on antanut tyttönsä käydä koulua? kysyi äiti. + +--Niin, kyllä se on tarpeellista ... me olemme päättäneet antaa +lapsellemme niin täydellisen kasvatuksen kuin vain voimme, eikä hän +kotona enää voi oppia sitä, mitä sivistyneeltä ihmiseltä vaaditaan... + +--Kyllä se voi niin olla, sanoi äiti. + +--Eikö sinun Ellisi ole vielä koulussa? kysyi vieras herra isältä. + +--Ei, ei hän ... ei hän ainakaan vielä ... se on kyllä totta, että olen +minä sitä vähän ajatellut... + +--Tyyra on ollut jo kaksi vuotta koulussa, ja kyllä me olemme tulleet +siihen huomioon, että sekä hänen tietonsa erittäinkin että koko hänen +muu kasvatuksensa, niin hyvin henkinen kuin ruumiillinenkin, +esimerkiksi mitä ulkokäytökseenkin tulee, ovat suuresti edistyneet. + +--Niin, kyllä kaikesta näkyy, että hän on hyvin kasvatettu, sanoi +isä ... missä koulussa hän on? + +--On kyllä totta, että koulukin on paras laatuaan meidän maassamme, +saksalainen tyttökoulu pääkaupungissa... + +--Tuleeko siellä kuinka kalliiksi pitää...? + +--Kalliiksihan se tulee, sanoi herra, mutta meidän mielestämme on +vanhemman velvollisuus antaa lapselleen kasvatus semmoinen, joka, +niinkuin sanottu, vastaa sen ajan vaatimuksia, jossa eletään, ehkäpä +vielä parempikin. Ja ainakin on se välttämätöntä tytölle, jonka +vaikutusala ja elämän toimi on avioliitto, johon hän kaikki rakentaa. +Siksi on se välttämätöntä, että hän, kun hän joutuu naimisiin-- + +--No, August, torui hänen rouvansa, nyt sinä taas menet siihen ... on +liian aikaista vielä puhua siitä... + +--Elä sano, mamma, ei mikään ole liian aikaista, kun on pidettävä +huolta lapsensa onnesta. + +--Niin, niin, kyllä se on totta... + +--Niin, mitä aioitte sanoa siitä, kun joutuu naimisiin? kysyi äiti. + +--Sitä juuri, että vaimo, joka on saanut hyvän sivistyksen, paljoa +paremmin voi tehdä miehensä ja perheensä onnelliseksi kuin muutoin, sen +olen minä pitkällisenä papintoimeni aikani kyllin usein tullut +huomaamaan ja siksi minä... + +--Se on aivan totta, se on aivan totta, sanoi isä melkein hartaasti, +mutta äiti istui vähän aikaa totisena eteensä katsoen ja nousi sitten +ja meni katsomaan, eikö kahvi jo olisi valmista. + +Kuppeja toisessa huoneessa tarjottimelle järjestäessään näki hän Ellin +ja vieraan tytön vaunuissa. Vieras tyttö näytteli nukkeaan Ellille, +mutta Elli ei siitä näyttänyt olevan juuri milläänkään ... katseli +melkein kuin oudoksuen vuoroin tyttöön, vuoroin nukkeen. + +--Onko sinun nimesi Tyyra? kysyi hän yhtäkkiä. + +--Minun nimeni on Tyyra Hedvig. + +--Äitisihän kutsui sinua joksikuksi muuksikin ... miksikä se +kutsuikaan? + +--Kultuseksiko? niinkö?--Äiti sanoo aina minua niin, kun minä olen hyvä +tyttö. + +--Miksikäs se sanoo, jos olet paha? + +--En minä ole milloinkaan paha... Tantti sanoo aina koulussa, että minä +olen paras tyttö koko luokalla ... minä olen primus... + +--Mikä se on se? + +--Etkö sinä tiedä, mikä on primus? ... etkö sinä ole ollut koulussa? + +--Enkä ole ollut... + +--Voi, voi, sepä on ikävä se ... mennään puutarhaan noutamaan kukkia +Ainille ... onko teillä ruusuja, Aini rakastaa ruusuja... + +--Ei meillä ole mitään ruusuja ... saat herneen kukkia, jos tahdot. + +--Ei Aini huoli semmoisista... + +--Tahdotko sinä istua venheen perässä, niin mennään rantaan...? + +--Minä menen kysymään äidiltä ... en minä ennen tule ... pitää aina +kysyä äidiltä ensin... + +--En minä sitten lähdekään, jos menet kysymään. + +--Miksikä et? + +--Siksi vain! En minä virka kenellekään mitään, kun menen vain... + +--Hyvä tyttö aina kysyy äidiltään ensin, ennen kuin menee minnekään. + +Elli katsoi vähän aikaa ääneti toveriinsa, sitten hän sanoi: + +--Sinä olet olevinasi! + +--Minäpä menen äidin luo ja otan Ainin mukaan, sanoi toinen +loukkautuneena ja lähti pois. + +Sen parempia ystäviä ei tytöistä tullut, vaikka isä niinä päivinä, +jotka vieraat viipyivät talossa, koetti kaikella tavalla saada heitä +olemaan yhdessä. Isän mielestä oli vieras tyttö esikuva hyvin +kasvatetusta lapsesta ja hänen oma tyttönsä huonosti kasvatetusta. Se +tuli joka hetki yhä selvemmin näkyviin. Käytöksessään oli toinen siro +ja miellyttävä, toisesta ei saattanut sanoa, että hän edes +käyttäytyikään ... oli vain, jurrotti, ja tuskin vastasi siihen, mitä +kysyttiin, jota vastoin vierasten lapsi otti osaa puheihin ja oli +valmis aina vastaamaan. Ruokapöydässä se varsinkin tuli näkyviin. +Tuskin tarvitsi muuta tarjoilijaa pöydässä. Tyyra huomasi, jos keneltä, +varsinkin jos isältä tai äidiltä, loppui leipä, ja lennätti sitä +heille, samoin kuin kaikkea muutakin niinkuin voita, juustoa tai lohta. +Isä sitä ihmetteli julkisesti kaikkien kuullen ja käski Ellin ottaa +esimerkkiä. + +--Heitä kasvatetaan siellä pensionissa kaikkeen tämmöiseen niin +erittäin hyvin, sanoivat vanhemmat. Ja heidän tyttärensä tuli siitä yhä +kohteliaammaksi, niin että hänen äitinsä viimein täytyi sanoa hänelle, +että hän muistaisi itseäänkin eikä aina vain pitäisi huolta muista. + +Muutaman päivän perästä menivät vieraat, ja Ellistä tuntui kappaleen +helpommalta, kun he olivat hyvästinsä heittäneet ja istuutuneet +vaunuihin eikä vieras rouva ollut tahtonutkaan suudella. + +Isä hääräsi vaunujen ympärillä, sulki itse vaunujen ovet ja lähti +kulkemaan vaunujen kupeella portille saakka. Ja Elli kuuli hänen +sanovan vieraalle tytölle, että hän toivoi, ettei sillä lie kovin ikävä +ollut, vaikka häneltä puuttuikin sopivata toveria. + +Eivät olleet vieraat vielä maantielle ehtineet, kun Elli luikaisi +rantaan, istui venheen perään ja heitti melalla vettä niin korkealle, +että sitä räiskähti melkein korkeammalle kuin nuottakodan katto. Ja +silloin vasta hänestä tuntui oikein siltä, että vieraat olivat menneet. + +Portin kiinni pantuaan meni isä kamariinsa, pisti piippuunsa ja käveli +poltellen edestakaisin lattialla. Sitten istuutui hän keinutuoliinsa ja +huusi äidin toisesta huoneesta luokseen. + +--Elli täytyy minun mielestäni jo tänä syksynä lähettää kouluun ... +minun mielestäni on se nyt ihan välttämätöntä ... jos hän saa täällä +kotona kaiken ikänsä olla, niin ei hän kuuna päivänä opi ihmisten +tapoja. Näitkö sinä, kuinka hän käyttäytyi vierasten läsnäollessa ... +täytyi miltei hävetä hänen tähtensä, ja saa nähdä, saako häntä enää +muuttumaan. Mutta täytyy koettaa parastaan! + +--Mihin kouluun sinä... + +--Jos olisi varoja, lähettäisin minä hänet samaan pensioniin, jossa +Tyyra on, mutta nyt se tulisi liian kalliiksi. Mutta minä olen +ajatellut--ja sitä mieltä oli Augustkin--että sopisi panna Elli oman +kaupungin ruotsalaiseen kouluun, jossa opetetaan melkein saman metodin +mukaan kuin pääkaupungissakin. Ja minä olen sitä mieltä, että se on +hyvä metodi. + +--Mutta onkohan se niin hyvä? + +--Minkä tähden ei olisi? + +--Niin, en minä tiedä muuta kuin miltä minusta näyttää. Ei minua oikein +miellyttänyt, en tiedä, onko se koulun syy vai vanhempain, mutta ei +minua oikein miellyttänyt sen Tyyran kasvatus... + +--Ei miellyttänyt?--Sepä kumma! Ja minun mielestäni on hän parhaiten +kasvatettuja tyttöjä mitä milloinkaan olen nähnyt! Jos voisin antaa +Ellille samanlaisen kasvatuksen, olisin onnellinen... Sepä ... sepä +minua todellakin kummastuttaa! + +Elli ei tahtonut ensin oikein uskoa, että hänet pannaan kouluun, että +saa ajaa pitkän matkan, kulkea höyrylaivalla ja tulla kaupunkiin. Mutta +kun äiti sen varmaksi vakuutti, että niin oli isä päättänyt, niin tyttö +hypähti ilosta lattialla. + +--Onko se sinusta niin hauskaa? + +--On, on!... Enkös minä saa ajaa pitkää matkaa, paljoa edemmä kuin +sinne, missä maantie menee piiloon ... ja höyrylaivallako kanssa? + +--Niin, ja saat nähdä kaupungin. + +--Ja saan nähdä kaupungin!--Se kyllä tuntui hauskalta sekin, vaikka hän +ei vielä oikein osannut kuvitella, minkälainen kaupunki olisi. Mutta ei +hän sitä nyt joutanut ajattelemaan. + +Hän pyörähti kantapäillään, kiiruhti ulos ja juoksi rantaan venheen +perään. Ja siellä hän taas heitti vettä melalla ilmaan ... korkeammalle +kuin milloinkaan ennen. Ei malttanut kauan olla rannassa. Näki niityllä +metsän reunassa vasikat ja riensi niitä kohti. Likelle tultuaan +hihkaisi niille riemuissaan, leimahutti helmojaan ja löi käsiään +yhteen, niin että elukat säikähtivät pahanpäiväisiksi ja pötkivät +mölisten kymmenelle haaralle. + +Yöllä ei tahtonut saada unta silmiin millään lailla. Kaikenlaista tuli +ja meni mielessä yhtä perää. Mutta ei mistään jäänyt vakavata kuvaa. +Kaupunki ei varsinkaan ottanut asettuakseen. Viimein kuitenkin rupesi +tuntumaan, että se oli korkealla mäellä ... niinkuin Iinmäellä ... +jossa oli paljon taloja, jotka päiväpaisteessa pitkän matkan päähän +hohtavat ja ikkunat kimmeltävät... Ja se kuva jäi mieleen niin +varmaksi, ettei aamusella tullut sitä äidiltä tarkemmin kysellyksi. + + + + +IV. + + +Äiti oli kuullut sinä yönä, kun Ellin seuraavana aamuna piti lähteä +kouluun, mitä hän näki unia ja miten hän elämäänsä kaupungissa +kuvitteli. Eikä hän taaskaan tiennyt, olisiko hyvillään vai pahoillaan +siitä, mitä oli kuullut. Tyttö oli haastellut unissaan vähän väliä sinä +yönä ja koko ajan vain kaupungista ja kaupunkiin lähdöstä. Ja +samanlaista haaveilemista se oli kuin ennenkin. Korkeat mäet taas, +paljon maailmaa ja korkeita puita! Ja iloa ja riemua puiden latvoissa +liikkuessa ja kukkuessa! + +Nyt hän oli lähtenyt kouluun, oli menossa kaupunkiin ja kohta kai sai +nähdä, minkälainen se oli ... ja oliko se samanlainen kuin se, miksi +hän oli sitä kuvitellut. Äidille tuli yht'äkkiä sääli tyttöään, kun +ajatteli, kuinka hän ehkä kuvittelemisissaan pettyisi. Ja siellä se nyt +kukistuminen alkaa, ajatteli hän. Mutta sitten taas hän ei tiennyt, +kumminko kuitenkin olisi parempi, aikaisinko vai myöhään. Ja sehän se +olikin se hänen ainainen epäilynsä, joka aina tuli. + +Mutta lopuksi hän ajatteli, että olkoon, eläköön ja kasvakoon, tottahan +käy niinkuin käy! Minkä maailmanranta kuolettaa, sen kai se kuolettaa +... ja totta kai on kunkin otettava, mikä annetaan. + +Ja minkäpä hän nyt taisikaan? Vähät kai hänen kasvatuksensa enää +vaikuttaisi siihen, joka oli muiden käsissä. Ja jospa muut sen +ymmärtävät paremmin, jotka uskaltavat ottaa toisenkin lapset +haltuunsa ... tottapa he ovat silloin varmat. + +Ja äiti tunsi yht'äkkiä omituisen uupumuksen koko olennossaan sekä +ruumiissaan että sielussaan... Oli sitä aina välistä ennenkin tuntunut, +mutta nyt se tuntui enemmän kuin milloinkaan ennen. Ilta oli, hämärti, +ja hän istui huoneessaan kädet helmassa ja ajatteli kaikkea tätä ja +katseli ikkunastaan ulos, josta näkyi rauhallisen kolkko syksyn taivas +kuumottavan kellastuvien koivunlehtien välitse... + +Silmä seisahtui yhteen kohti katsomaan, sill'aikaa kun ajatukset +vierivät omia teitään. + +Omituistahan on se elämäkin, kun sitä ajattelee. Ensin se lapsuus, +jota vain hämärästi muistaa, mutta joka kuitenkin oli välistä niin +kirkasta ja valoisaa. Vaikka olihan ollut katkeruuksia siinäkin ... ja +monessa suhteessapa se oli samanlaista kuin Ellin. Ankaroita olivat sen +ajan vanhemmat, täytyi totella, mitä sanottiin, ja jos ei totellut, +niin kipeästi koski. Harvoin sai mielensä mukaan leikkiäkään, +sunnuntai-iltoina ei ollenkaan, jolloin aina eniten olisi mieli tehnyt, +kun kylän lapset tulivat sitä varten pappilaan. Käsipuolesta tupaan +vietiin, kuumaan tupaan, jossa istui iso joukko ihmisiä veisaamassa ja +isä luki eikä tahtonut milloinkaan heretä. Ikävä oli istua, unetti, +eivätkä silmät tahtoneet mitenkään auki pysyä ... mutta äidin ankara +silmäys pöydän takaa ne pönkitti.--Ja sehän on synti, suuri synti, +sanoi äiti, ja Jumala sen kyllä korkeudestaan näkee, joka ei saarnan +lukua mieleensä paina, vaan antaa aatoksensa maallisissa asioissa +lennellä. Ja siltä se sitten rupesi itsestäkin näyttämään, ja hartaasti +hän koetti kuunnella, vaikka toisin ajoin taas ryöstäytyi mieli muuanne +menemään: hakaan vasikoiden luo, rantaan ja mättäisille niityille, +joilla kuperkeikka sydäntä suloisesti vihloi. + +Mutta sitten tulivat ne ajat, jolloin piti pukea päälleen synkeästä +sinisestä hame ja panna tumma huivi kaulaan, kun muilla nuorilla oli +valkoiset karttuunileningit ja kaulassa valkoinen kiilloitettu +kaulustin. Se oli vaikeata aikaa, ja mieli oli kuohua yli reunojensa. +Kun juhannusiltoina alkoivat naapureissa kokot hulmuta, kun soittoa +kuului ja muiden nuorten iloisesti meluavia ääniä ... eikä saanut sinne +mennä! Ei ajattelemistakaan! Äiti huusi huoneeseen, sulki ikkunat ja +käski panna maata.--»Vai tahtoisitteko te olla siellä, missä +pakanajumalain kunniaksi poltetaan ensimmäisten kristittyjen luita(» + +Väärin oli tehdä se salaa, ja kuitenkin muisti äiti, kuinka hän monet +kesäyöt vinnillä vuoteellaan loikoi ja luki kirjoja, joita veljet +olivat toimittaneet, mutta »joiden tekijät vielä kuolemansakin jälkeen +syntiä tekivät».--Romaaneja! Olisi ollut kauheata, jos isä ja äiti +olisivat saaneet sen tietää!--Mutta eihän rangaistus luvattomasta +työstä ollut sittenkään tulematta jäänyt. Nehän ne sen kaipauksen +idättivät mieleen, joka aina jotain ikävöi eikä milloinkaan saanut. Ne +kai ne olivat herättäneet vaatimuksia ja toiveita, jotka eivät koskaan +toteutuneet ja joita ei ikinä tahtonut saada kuulumattomiin +karkoitetuksi. + +Kyllähän hän oli ollut kaunis mies, kohtelias nuorena ja hyvästä +perheestä, ja siksihän hänestä isä ja äiti pitivät, vaikka hän oli +papiksi vähän liian maailmallisesti mieltynyt. Se oikea, se kumman +kaunis ja kumman jalo, joka oli valoisina kesäöinä vinnillä loikoessa +ja lukiessa mieleen painunut, sen oli pitänyt vähäksi aikaa kadota ja +väistyä pois. Mutta talvellahan kaikki oli tapahtunutkin, ja niin oli +se uutta ja niin oli hommaa siitä paljon, että kesäiset haaveet jäivät. +Jospa eivät olisi milloinkaan enää tulleetkaan! + +Ellistä sanoivat kaikki, että hän oli äitinsä ilmeinen kuva. Ei +kuitenkaan kukaan tiennyt, kuinka perin pohjin hänen luontoisensa tyttö +oli. Ja kuinka samanlaiset tuumat ja tunteet, kuta enemmän hän kasvoi! +Yhä selvemmin ne muistuttivat omia entisiä aikoja, ja senpä johdosta +niitä lienee näin nyt tullutkin ajatelleeksi ja näin tarkkaan +muistaneeksi. + +Mutta sepä se huoletti ja siitä hän aina oli epätietoinen, +minkälaiseksi tytön elämä maailmassa tulisi ... ja olisiko hyvä, jos +tulisi semmoiseksi yhäkin kuin oli omakin ollut. Jos olisi tiennyt, +oliko sitä toisenlaistakin ja olisiko itsellä saattanut toisin olla, +jos olisi oikein ollut... Ja taas, kuka uskaltaa sanoa, ettei ole +oikein, niinkuin on?... + +Yht'äkkiä rupesi omatunto vaivaamaan. Väärinhän on nurkua ja olla +tyytymätön, vaikka vain vähänkin olisi. Ja eikö Hän tiedä kullekin +parhaiten asettaa, joka on kaikki asettanut? Itsessähän saattaa suurin +vika ollakin!... Mitä sitä onkaan välistä ajatuksissaan syntiä +tehnyt!... Ja yhtä suuriahan ne ovat ajatellut kuin tehdytkin +synnit!... Ei, ei ikinä! Väärin se on, väärin on, jos vaikka +mielessäänkin rikkoo sen, jonka on valalla vakuuttanut ja myötä- ja +vastoinkäymisessä pitää luvannut... + +Ja äiti unohti kaiken muun paitsi oman huonon tilansa. Tyttärensä +unohti ja huolensa hänestä ja ajatteli vain sitä, mitä hän vastaisi, +jos hänet yht'äkkiä kutsuttaisiin tuomarin eteen ja tilille +vaadittaisiin. Ja sen hän tunsi, ettei hän olisi valmis vastaamaan, ei +ollenkaan vielä. jos ei armon aikaa annettaisi, niin huonosti kävisi. + +Äiti etsi hämärässä kiiruusti hyllyltä äitivainajansa postillan ja +alkoi tulen tehtyään sitä selailla. + +--*Lue Jumalan sanaa lakkaamatta!» + +Niin oli hänelle kotona sanottu, mutta sen neuvon oli hän, paha kyllä, +usein unohtanut ja laiminlyönyt. + + + + +V. + + +Koko ajan, kun kaupunkia kohti kulettiin, pysyi Ellin mielessä se sama +kuva, joka oli sinne unessa painunut. Kuta likemmä laiva kaupunkia +läheni, sitä enemmän rupesi mäkiä näkymään järvien rannoilla ja toiset +kauempana siintivät ja talot ja ahojen reunat iltapäivän paisteessa +hohtivat. + +Elli oli monta kertaa aikonut kysyä, mikä niistä oli kaupunki, kun oli +kuullut, että kohta kaupunkiin tullaan, mutta ei hän tullut sitä +tehneeksi. + +Isä oli ollut koko matkan hyvällä tuulella ja syöttänyt Ellille +makeisia ja näytellyt kaikkia. + +--Nyt näkyy, Elli, kaupunki, sanopas missä kohti se on? + +--Tuolla, sanoi Elli ja osoitti edessä kohoavaa komeata mäkeä, jonka +rinteiltä ja harjalta näkyi taloja ja viljapeltoja. + +--Ei, ei, sanoi isä, ei sinnepäinkään! ... katsopas, täällähän se on, +mäen juuressa ... näetkös nyt, siinähän se on! + +--Hy-yi!--Minkä tähden ne ovat tehneet kaupungin sinne? + +--Minnekäs niiden olisi pitänyt se sitten tehdä? + +--Tuonne ylös mäelle ... minä olisin tehnyt mäelle... + +--Sinä olisit tehnyt mäelle, matki isä ja veti kädellään pitkin Ellin +kasvoja. + +Mutta kaupunkiin tulo ei nyt Ellistä tuntunut millekään. Semmoistako se +nyt olikin ... yhtä matalaa kuin kotonakin... + + * * * * * + +Ei isä ollut saanut tyttöään niin hyvin sijoitetuksi kuin olisi +tahtonut. Johtajattaren luo olisi hänen Ellinsä pitänyt päästä asumaan, +mutta siellä olivat kaikki paikat jo täytetyt. Mutta johtajatar, +kohtelias, säännöllinen kaikin puolin ja tavattoman valkohampainen +nainen, oli vakuuttanut, että on aivan yhtä hyvä, jos Elli tulee +asumaan sinne, minne hän pyytää saada ehdottaa. Ja johtajatar ehdotti +erään oppilaitoksen naisopettajista. Se oli sekin yhtä kohtelias, yhtä +säännöllinen ja yhtä valkohampainen kuin johtajatarkin. + +Isä oli heihin molempiin erinomaisesti mieltynyt, hän kun rakasti +sulavaa ja kohteliasta puhelua, josta ei maalla saanut koskaan nauttia. +Hän virkisti vanhoja muistoja ylioppilasajoilta ja vakuutti Ellillekin, +että harvoin saa tavata niin perinpohjin sivistyneitä ja eteviä +naishenkilöitä. Elli ei siihen puhunut mitään. Johtajatar ja tuo toinen +nainen olivat taputtaneet häntä poskelle, mutta heidän kätensä olivat +tuntuneet Eilistä niin kylmiltä, että häntä melkein puistatti. + +Päivää ennen isän kotiin lähtöä muutti Elli uuden »tätinsä» luo, ja isä +oli kutsuttu päivällisille. Puheltiin taitavasti ja kohteliaasti ja +oltiin yhtä mieltä kaikissa asioissa. + +Siitä saatte olla varma, herra pastori, vakuutti neiti ja kohotti +lasinsa, että me koetamme tehdä parastamme ... ja kun hän on +oppijaksonsa päättänyt ja kotiinsa palajaa, toivomme me ... maljanne, +herra pastori! ... että hän täyttää kaikki ne toiveet... + +Isä kumarsi ja kilisti. + +--Minä olen vakuutettu siitä ja jätän täydellä luottamuksella tyttäreni +teidän huostaanne. + +Elli istui pöydässä hänkin, mutta ei hänen käynyt syönti eikä +juonti ... puhua ei onneksi tarvinnut. Kädet kankeina hän istui, +melkein tyhjälle lautaselleen tuijottaen ja itkuaan pidätellen. Tämä +kaikki oli niin ... niin ... tuntui niinkuin ei olisi tahtonut käydä +hengittäminenkään. + +Isän kanssa oli Elli käynyt johtajattaren luona ja sill'aikaa kun isä +oli puhellut johtajattaren kansa kahden kesken, oli Elli seisonut +käytävässä yksin. Käytävä oli pitkä ja soikea ja kaikui kuin kellari, +jos vähänkin liikahti tai rykäisi. Ovia siellä täällä kumahtaen aukeili +ja sitten ne vielä kovemmin kumahtivat kiinni. Askeleita kuului +lähenevän ja etenevän, välistä aivan pään päällä, ja kun ne olivat +toisessa päässä käytävää, tuntui Ellistä, että niitä oli koko +kirkkojoukko, jotka sieltä tulivat. Kolme neljä tyttöä niitä vain +olikin, hänen kokoisiaan, jotka hänen ohitsensa juoksivat. Kun he hänet +huomasivat, seisahtuivat ne katsomaan, supisivat jotain toistensa +korviin ja juoksivat sitten nauruaan pidätellen eteenpäin. Elliltä oli +itku päästä, kun tuntui niin surkean turvattomalta tässä yksin +seistessä. + +Sama tuntui nyt taas pöydässä istuessa, vaikka kyllä oli isäkin läsnä. +Tuon vieraan neidon koko olento, säännölliset ja vaaleat kasvot, +huolellisesti kammattu tukka ja taitaviin sanoihin sovitettu puhe-- +aivan niinkuin olisi kirjaa lukenut--sitten vielä laihat ja pitkät +sormet, se kaikki oli niin ikävää ja kylmää ja kolkkoa, että hirvitti +ajatellessa, kuinka tänne yksin jäisi. Kiiltävän valkoinen pöytäliina, +hopeapäiset veitset ja tarkasti leikatut leipäpalaset, niissäkin oli +jotain, joka kokonaan otti pois rohkeuden ja itseluottamuksen. + +Ja illalla maata pannessa, kun isäkin jo oli mennyt, tuli Ellille, +kylmien vieraiden lakanain väliin laskeutuessa, niin surkean ikävä +äitiä, että hän pullahti täyteen itkuun ja veti peitteen korvilleen +saadakseen oikein rauhassa itkeä, ettei kukaan kuulisi. Ennenkuin hän +nukkui, tuntui hänestä itsestäänkin, että hän on semmoinen riepu, jonka +saattaisi repiä kuka tahansa eikä hän taitaisi mitään. + +Aamulla noustua oli vähän turvallisempaa, mutta kouluun mentyä uudistui +entinen turvattomuuden tunne. Ei tahtonut osata mitenkään olla, ei +tiennyt, mitä tehdä, ja muut sen näkyivät tietävän kaikki. Ja kun hän +ei osannut, niin toiset tytöt katselivat häntä pitkään ja muutamat +osoittelivat sormillaan. Kaikki oli sitten ihan toisenlaista kuin +kotona, isoa, kylmää ja kulmikasta ja joka paikka niin sileäksi +maalattua. Hajukin pulpeteissa oli omituinen ja vieras. + +Kotona asunnossa taas ei tahtonut lähteä ainainen arkuus. Oli yhä pelko +siitä, että liikkuessaan romahuttaa jotain tuolia tai kompastuu +mattoon. Tai pääsee puhuessa joku ääni, joka on liian kova täällä +kuulumaan, ja säännöllinen täti siitä heti häneen katsahtaa. + +Maata pannessa ratkesi taas kaikki ikävä, mikä päivän kuluessa oli +sydänalaan kokoontunut, katkeraan itkuun, vielä katkerampaan kuin eilen +illalla. Eikä se nyt helpottanut vähääkään, yhä eneni vain. Ja kun näki +yksinäisen, pienen sängyn, tuli semmoinen työnnähdys sydämestä, että +piti paiskautua pöytää vasten ja painaa nyrkki suun eteen, ett'ei +pääsisi kirkahdus tulemaan. Ja kun se siinä olisi kuitenkin päässyt +ryöstäytymään, piti rientää sänkyyn ja tukehuttaa se tyynyyn. + +Siinä suullaan ollessa rupesi tuntumaan siltä, että tähän paikkaan +kuolee, jos ei pääse kotiin, eikä voi elää tätä elämää yli huomisen +päivän. Pitää taas mennä kouluun, kaikki katsovat ... ei osaa olla eikä +tiedä, mihin istua ... asettelevat ja neuvovat, eikä ymmärrä, ja toiset +tytöt katsovat ja nauravat keskenään... + +Ja taas tuli työnnähdys sydämestä ja tuntui, että se halkeaa... + +Hän lähtee, lähtee nyt heti kohta kotiin takaisin! Hän karkaa täältä ja +kävelee jalan, ja kysyy, missä päin on koti... Mutta ulkona satoi ja +tuuli ja se rupesi peloittamaan. Ja kun silloin rupesi näyttämään, +ettei ehkä uskallakaan lähteä, niin taas työnnähti sydämessä, että koko +ruumiiseen koski... + +Mutta hän kirjoittaa äidille kotiin, että äiti tulee tänne ja ottaa +pois ... eikä hän, ennenkuin äiti joutuu, lähde kouluun eikä liiku +minnekään tästä huoneesta eikä syö mitään. Hän on tässä näin ... vaate +päällä ... siihen asti... + +Elli itki itsensä nukuksiin ja nukkui vaate päällä aamuun saakka. Ja +yöllä hän näki unta, että oli kotona äidin sängyssä ... sen selän +takana seinän puolella ... pienessä kyttyrässä koko tyttö, pää äidin +tyynyn nurkalla. Ja niin hän näki pitkään sitä unta, että aamulla +herätessä ensin oli kotona olevinaan. Eikä selvittyä tahtonut pitkään +aikaan muistaa, missä oli. Mutta kun silmä sattui ikkunaan, niin näki +tädin kävelevän ulkona aamupuvussa kukkiaan katsellen. Ja siitä muisti +taas kaiken muunkin. Itku oli pulpahtamaisillaan, mutta samassa tuli +pelko, että jos täti tulee ja näkee, että on vaate päällä maannut ja +ehkä on siitä vihainen. Sillä Ellistä tuntui siltä, että se semmoisesta +on vihainen, eikä hän tiennyt, kuinka olisi ollut, jos olisi hänelle +joku vieras ihminen ollut vihainen. + +Koulussa oli sinä päivänä vähän parempi, osasi jo neuvomatta istua +paikalleen ja tiesi, milloin pitää nousta ja vastata. Ei tullut +itkukaan, eivätkä ne niin enää katsoneetkaan. Sitten kävivät vielä +kaikki ne tytöt, jotka istuivat samassa huoneessa kuin Elli, +voimistelutunnilla kävelemässä ja Elli sai nähdä kaupunkia. + +Niin että, vaikka illalla vieläkin rupesi itku pullahtelemaan, ei se +kuitenkaan pitkälle päässyt. Ja kun väsytti, niin nukkuikin ennen. + +Päiviä myöten sitä vähitellen alkoi tottua siihen elämään. Ja kun tuli +työtä ja läksyjä pantiin kotona luettaviksi, niin ei niin joutanut +ikävätäänkään enää ajattelemaan. Ei itku kuitenkaan kaukana ollut, ei +kurkkua alempana. Siellä se vielä monet viikot asusti ja pulpahti aina +vähän väliä esille koulussa ja muualla, välisti yht'äkkiä ja tietämättä +aivan. + +Muutamia viikkoja oltuaan rupesi Elli jo kuitenkin vähän ympärilleen +katselemaan ja silloin tällöin tulla hypähti naurukin muutamista +somista asioista, ja itku oli laskeutunut ihan kuiviin. Koulussa oli +muutamia hauskoja tyttöjä, ja niille piti väkisinkin nauraa, kun ne +ilveitään tekivät, silloin kun opettajat eivät olleet näkemänsä. +Niillehän ne ilvehtivätkin juuri ja niitä matkivat. Piti nousta oikein +paikoiltaan välitunneille välistä ja mennä niitä katsomaan. Ihan +osasivat ne sillä äänellä panna kuin opettajat ja olla aivan kuin ne. +Ja kun Elli heitä vähän aikaa katseli, tuntui hänestä, että hänkin +osaisi tehdä samalla lailla. Ja kotona hän matkikin, itsekseen +kamarissaan, mutta koululla ei uskaltanut. Peloitti se, että kaikki +kokoontuisivat ympärille ... ja se se juuri peloitti. + +Ja kun mieli sitä mukaa keveni, rupesi Elli ajattelemaan olojaan ja +katselemaan enemmän ympärilleen. Somaahan oli tämä elämä täällä +koulussa ja aivan toisenlaista kuin kotona. Ei sitä olisi semmoiseksi +osannut luulla, ennenkuin näki. Huoneetkaan eivät olleet semmoisia kuin +siellä pappilassa, saleja ja kamareja vain, eikä yhtään pirttiä. +Ruuatkin aivan erilaisia, voita ei saanut joka ateriaksi ja maitoa vain +yhden lasin kerrallaan. Mistähän ne senkään saivat, kun ei näkynyt +lehmiä missään? + +Siitä kirjoitti Elli äidilleen ja muista asioista myöskin... + +Se lukeminen se oli täällä kaikilla työnä, ja kun ne eivät sitä +tehneet, niin olivat jouten. Kaikki lukivat, aikaihmisetkin, eikä +tätikään paljon muuta tehnyt... + +Se hänen oma lukemisensa oli semmoista, että piti joka päivä kotona +oppia määrätty määränsä ulkoa, ja joka ei osannut, sen piti lukea +erikseen uudelleen, ettei mitään unohtuisi. Ennenkuin kaikki osasi +ulkoa, niinkuin katkismuksen, ei saanut liikahtaakaan pöytänsä nurkalta +minnekään. Täti tuli aina vähän päästä luettamaan, ja jos ei osannut, +niin hän sanoi, että täytyy pitää ajatuksensa koossa eikä antaa niiden +muualla kulkea, mutta ei sitä tahtonut kuitenkaan sen paremmin oppia. +Sitten vasta sai mennä ulos pihalle, vaikka se oli hyvin pieni ja +ahdas, ja keskellä oli pyöreä penkki, jossa oli keltaisia ja punaisia +kukkia. Kadulle ei saanut mennä, joka oli leveämpi kuin maantie, mutta +ei ollut ojia, ei portistakaan katsomaan, vaikka olisi sinne vähän +näkynyt huoneiden yli sitä suurta mäkeäkin, jota oli ensin luullut +kaupungiksi. Mutta kaupunki oli hyvin alhaalla... + +Joka keskiviikko ja lauantai oli lupa jälkeen puolenpäivän ja täti +lähti kävelemään kadulle ja puistoon ja otti mukaansa. Puistossa oli +nurmikkoa vähäisen, mutta ei saanut kulkea kuin tietä myöten. Täti +käveli aina hyvin hiljaa, että tahtoi väsyttää rinnalla kulkiessa. Ei +saanut juosta eikä hyppiä, vaikka olisi välistä mieli tehnyt, ja piti +astua lyhempiä askelia kuin siellä kotona ja pitää tätiä kainalosta +kiinni... Se oli niin hassua, kun sitä ajatteli. + +Lauantaina jälkeen puolenpäivän, kun hyvästi jouti, kirjoitti Elli +näistä äidilleen ja ajatteli viimeistä kirjoittaessaan, että kun äiti +sen lukee, niin eiköhän naura vähäisen, ja mitähän ajatellee. + +Mutta äidiltä rupesi tulemaan niin kummallisia kirjeitä. Ei ollenkaan +näkynyt, että se äidistä olisi ollut hassua, minkä Elli oli luullut +olevan. Ja sitten hän käski Ellin olemaan opettajilleen kuuliainen eikä +suinkaan hänen matkia, joskin muut matkivat. Ja jos oli ikävä, niin sen +sai parhaiten karkoitetuksi sillä lailla, että luki Jumalan sanaa, ja +hyvä oli siihen tottua jo pienuudesta pitäen. Piti rukoilla Jumalalta +apua myöskin läksyjen oppimiseen, niin kyllä ne sitten osasi... Sitten +äiti kirjoitti muista asioista väliin ja lopussa taas samaa, mitä +ensin. + +Mutta ei Elli sitä kirjettä ymmärtänyt, eikä hän tullut enää +kouluasioista äidilleen kirjoittaneeksi. + +Sitä mukaa kuin oli ja asettui elämään, sitä mukaa siihen yhä enemmän +tavastui, ja kun rupesi koulussakin paremmin käymään, niin tottui +niihin suuriin kaikuviin huoneisiinkin ja kulmikkaihin pulpetteihin ja +omituiseen hajuun, mikä joka aamu sisään astuessa lemahti vastaan. +Ikävin oli aamusella herätessä. Mutta ajoittain oli halukin kouluun, ja +se oli silloin, kun tiesi, että opettaja tuo maanpallon luokalle ja +sitä siellä näyttelee. Se oli suuri pyöreä pallo ja siinä koko tämä +maailma, kaikki maat ja vuoret, ja opettaja pyöräytti sitä kädellään ja +sanoi, että niinkuin hän sitä pyörittää, niin pyörii koko maailmakin... +Ja se kävi yhtenä vilinänä ja viilsi niin kummasti rinnassa, kun sitä +katsoi. Hirvitti melkein, kun ajatteli, että koko maailma ... hui! ... +mutta kuitenkin teki mieli katsoa. Ja kun pallo oli luokalla, seisoi +Elli välitunnit sen ääressä, katseli joka taholta ylhäältä ja alhaalta, +pyöritteli sitä lakkaamatta, hiljemmin ja kovemmin, ja unohti kaiken +muun. Kerran vilahti mielessä omituinen ajatus, että pyörittääköhän +Jumalakin oikeata maailmaa näin ja mistähän kohti aina antaa kädellään +vauhtia, kun rupeaa seisahtumaan. Mutta vaikka se oli niin hullu +ajatus, että piti sille itsensäkin naurahtaa, niin tuli ajatus aina +kuitenkin eikä tahtonut lähteä. Mutta kun pallo vietiin muille +luokille, niin oli Ellillä sitä ikävä monta päivää. + + + + +VI. + + +Mikkelin päivänä oli koululla lupa ja oli päätetty tehdä yhteinen +kävelyretki sille suurelle mäelle, joka oli vähän matkaa kaupungista ja +jonka keskelle oli iso torni rakennettu. + +Monta päivää ennen puhuttiin koulussa siitä, mitä kukin päällensä +panisi... + +--Minä panen mustan hameen ja sinisen merimiehenpuseron... + +--Minä sinisen hameen ja vihreän puseron ja kiiltovyön... + +--Minä myös ja pienen puukon vyölle... + +--Minä otan nahkalaukun vielä, jossa kannan makeisia... + +--Mitä makeisia sinä otat? ... minä otan teeleipiä... + +Elli ei osannut puuhata mitään, ei erilaisia vaatteita eikä evästä +matkalle. Koko ajan pyöri vain hänen mielessään mäki, jonne oli määrä +mennä ja joka kuului olevan hyvin korkea. Hän ajatteli Iinmäkeä, joka +näkyi kotiin kellarin katolle ja joka oli korkea sekin. Itse ei hän +ollut siellä käynyt, mutta oli kuullut kirkkomiehiltä, jotka sieltä +olivat, että sinne näkyi paljon maailmaa ja monta kirkkoakin kirkkaalla +säällä... + +Yöllä hän näki unta, että rupesi kuin kotona kellarin katolta ylös +ilmaan viemään ja vei Iinmäkeä kohti halki ilman. Ja semmoista vauhtia +vei, että vihleksi sydämessä ja ojensi tukan taapäin hulmuamaan, niin +että juuresta oli tiukalla. Ja sivukin vei Iinmäestä. Ja koko Iinmäki +ei näyttänyt korkeammalta kuin kellarin katto koivun latvasta katsoen. +Sinne vei paljoa ylemmitse, pilvien sisään ja yläpuolelle niitä, niin +että tuli pelko mieleen ... ja kun siitä heräsi, oli jo aamu tullut. + +Aamulla koulun pihalle tullessa olivat muut tytöt jo siellä ja +lähtemässä. Kaikilla oli niillä kauniit, sievät puvut ja he hyppelivät +toistensa kanssa ja näyttelivät itseään toisilleen. Ellillä oli +tavalliset vaatteensa, kotona tehty harmaa palttoo ja puolisaappaat, +jotka olivat vähän isot. Ei hän ennen ollut sitä niin huomannut, mutta +nyt se vähän vaivasi ja alkoi tehdä alakuloiseksi. Hänestä tuntui taas +turvattomalta ja yksinäiseltä ... eikä hänellä ollut ketään, jonka +kanssa olisi oikein ollut. Ja hänestä näytti, että tytöt silloin +tällöin häneen katsahtivat, vaikka ei kukaan mitään sanonut. + +Niin kauan kuin kaupungin läpi kulettiin, vaivasi tämä yhä, mutta +tullin ulkopuolelle tultua haihtui vähitellen ikävä. Alkoi näkyä +peltoja ja niittyjäkin, ja käveltiinkin ihan oikeata maantietä myöten, +jonka oli ojat kahden puolen ja niiden takana aivan tavallista +pisteaitaa niinkuin kotona. Talojenkin ohi kulettiin, ja ne olivat +melkein samanlaisia kuin kirkonkylässä. Erääseen vei aivan semmoinen +kuja kuin lukkariin ja näkyi ihan yhdennäköinen punainen portti. Vähän +matkan päässä oli metsääkin ja metsän rinteessä aho. + +Kulkiessa ja katsellessa kasvoi ilo entiselleen ja eneni yhä. Palttoo +painoi päällä, ja Elli riisui sen käsivarrelleen. Muut tytöt juoksivat +edestakaisin sinne tänne, hyppelivät ja tavoittelivat toisiaan kiinni. +Ellin valtasi sama riemu, ja hänestä tuntui, että ne nyt kaikki ovat +hänelle vanhoja tuttuja, vaikka ei hänellä koulussa vielä ollut +yhtäkään, jonka kanssa olisi ollut oikein tuttu... + +Tultiin lähelle metsän rantaa, ja joku ehdotti sitä, että kuka ennen +ennättäisi sinne. Kaikki lähtivät juoksemaan, ja Elli oli kaikista +eillimmäisin. Ja hän tuli siitä niin iloiseksi, että tempasi muutamata +tyttöä kädestä ja nauroi ja pyöritti häntä ympäri. + +Mutta tyttö suuttui... + +--Kummako sen on juosta, jolla on niin pitkät sääret kuin vasikalla? + +--Näittekö, kuinka hän harppasi kuin kurki ja palttoo hulmusi +käsivarrella kuin siipi... + +--Suoraan hän kyllä osaa, mutta jos ollaan hippasilla ... ota kiinni! + +Ja samassa tempasi muuan toinen tyttö palttoon hänen käsivarreltaan ja +alkoi juosta sen kanssa. Elli ei saanut häntä kiinni, eikä hänellä +ollut enää halua juostakaan, kun kaikki seisoivat ja katselivat ja +olivat tytön puolella. Vähän matkaa hän juoksi tytön jälestä, mutta se +teki niin sukkelia mutkia, että oli mahdoton häntä saavuttaa. Aikansa +Ellin edessä hypeltyään heitti tyttö palttoon aidanseipään nenään ja +juoksi itse muiden joukkoon. + +Mutta Elliltä oli ilo mennyt. Hän herkesi viimeiseksi ja käveli ääneti. + +Oli kuitenkin joukossa tyttö, joka häntä vähitellen läheni, kun +alettiin nousta tietä myöten ylös mäelle. Ensin se kulki hiukan edellä +ja katsahti silloin tällöin jälkeensä vähäisen, mutta ei mitään +virkkanut. Siitä vähitellen sujui rinnalle ja rupesi puhelemaan. Se oli +saman luokan tyttöjä kuin Elli ja kysyi, mitä heillä olikaan huomenna +läksynä ... hän ei itse oikein muistanut... Saksan sanoja oli ja +maantiedettä... Tyttö tarjosi Ellille makeisia laukustaan ja käski +ottaa vielä enemmän ... niin monta kuin vain tahtoi. Tytön nimi oli +Sigrid, ja Elli rupesi pitämään hänestä yhä enemmän, kuta korkeammalle +mäkeä kohottiin... + +Vaikka tie kulki korkeata metsää, niin ettei voinut kupeelleen nähdä, +kuinka paljon mäki kohosi, alkoi Ellin sydänalassa yhä enemmän tuntua +tuommoinen kummallinen tunne ... välistä ahdisti sydäntä kokoon ja +toisin vuoroin avarti sitä, niin että piti uudelleen ja aina uudelleen +henkeänsä vetää. Ja silloin olisi tahtonut olla pitkä, niin että olisi +puiden latvojen yli kurkottamaan ylettänyt. + +Yht'äkkiä oli siinä torni edessä, keskellä pientä aukkoa, ja se kohosi +paljoa korkeammalle kuin puiden latvat. Ne, jotka olivat edeltä +kulkeneet, ne jo juoksivat parhaillaan ylös torniin, niin että pitkissä +portaissa kumisi. Ja se ylöspäin kiertävä kumina se riipaisi sydämen +pohjasta niin mukaansa, että piti palttoo käsivarrelta maahan nakata ja +kiiruhtaa ylös muiden jälkeen... Ja niin tuntui, että jos ei juokse, ei +saa nähdäkään enää ja että muut sen ennen ottavat ja vievät kaikki... + +--Odota, Elli! Elä jätä! huusi toveri jälkeen. + +Mutta Ellillä ei ollut aikaa odottaa. Hän jo rappusia harppasi, +ikkunain ohitse riensi, vilkaisi kiireesti niihin ja näki niistä +jotain, joka melkein kuin lennättämällä yhä ylemmä lennätti ja +paisuttamalla paisutti sitä tunnetta, joka oli mäkeä noustessa siellä +syntynyt ja alkanut tuntua. + +Ja semmoisella vauhdilla tuli hän ylös torniin, että kaikki, jotka +siellä olivat, hänet huomasivat ja väistyivät hänen tieltään. + +Ja heidän välitsensä hän näki semmoista, jota ei ennen ollut vielä +unissaankaan aavistanut ... ja se löi vastaan semmoisella kirkkaudella +ja suuruudella, että hän ihan säikähti sitä ja jäi siihen paikkaan sitä +katsomaan, voimatta hengittääkään. Ja se tuli niin yht'äkkiä ja aukeni +eteen niin suurena ja mahtavana, että sydän vei veret poskilta ja koko +ruumiissa vavahti. Ääretön joukko kimmeltäviä vesiä edessä, ja saaria, +ja salmia, ja kauempana siintäviä vaaroja! + +Mutta sitten syöksi sydän ilon tulemaan ja riemun huudahdus pääsi +huulilta ja pääsi monta kertaa. Ja hän hyppi ja löi käsiään yhteen... + +--Voi, voi, katsokaa, katsokaa! + +Ja hän kuvitteli, että muut tytöt ovat siitä yhtä riemuissaan... + +--Tytöt, tytöt!... Vo-oi! Näettekö! Katsokaa ... katsokaa!... Tuonne, +tuonne!... + +--Niin, niin, no mitä sitten! sanoi ensimmäinen tyttö, jonka puoleen +hän kääntyi ja tarttui käsivarteen kiinni ja pudisti sitä... + +--Eikö se ole, eikö se ole...? + +--Mitä se nyt on niin erinomaista ... olen minä sen nähnyt monta kertaa +ennen. Elähän nyt sentään... + +Ja tyttö irroitti olkapäitään nykäisten käsivartensa Ellin käden +puristuksesta... + +Samassa tuli johtajatar Ellin luo... + +--Koetahan vähän hillitä itseäsi ... sinä olet liian raju... + +Johtajatar hymyili ja näytti Ellistä vähän pilkalliselta. Tytöt myöskin +hymyilivät ja katsoivat häneen samalla lailla kuin johtajatar. + +Ellistä tuntui kuin olisi kylmää vettä hänen niskaansa kaadettu ... ja +hän vetäytyi syrjään. + +--Voit sinä katsella, sanoi johtajatar vielä, mutta ei oikein sovi +hyppiä noin... + +Ei Ellin tehnyt mieli enää katsella. Häntä hävetti niin, että oli +itkuun purskahtaa heti kohta. Niin kauan pidätti hän sitä kuitenkin, +että ehti laskeutua alas tornin katolta. Katon alla se pääsi tulemaan, +ja alimpaan kerrokseen päästyään heittäytyi hän penkille nurkkaa +vasten, ja siinä tuntui taas se surkea turvattomuuden tunne enemmän +kuin milloinkaan ennen. Hän oli innostunut ja hyppinyt ja käsiään +yhteen lyönyt ... ja muista se oli naurettavaa ... ja luultavasti ne +vieläkin siellä puhuvat siitä ja ehkä joku häntä parhaillaan matkii. Ja +se hävetti häntä niin, että hän olisi heti tahtonut vajota sillan alle +piiloon tai jonnekin pois koko paikasta... Hän hyppäsi ylös ja aikoi +juosta metsään, mutta silloin hän säikähti sitä, että ne kaikki hänet +tornista näkevät ja huutavat hänelle. Sen sijaan hän jäi taas istumaan +tornin sisään entiseen nurkkaansa. Seinään päin hän istui ja siinä oli +rako seinässä, josta näki metsään ja josta tuuli silmiin. Siinä +katsellessa jäähtyi hänen mielensä vähäisen. + +Itkun välistä vilahti yht'äkkiä mieleen, mitä hän oli tornista nähnyt, +nyyhkiminen taukosi, ja henkeään pidätellen hän sitä muisteli. Mutta +sitten taas ne pilkalliset katseet ja tyttöjen pidätetty nauru ... ja +itku voitti uudelleen vallan. Väliin taas kuohahti mielessä niinkuin +kotona silloin, kun isä oli pilkannut, ja hän oli ylös hyppäämäisillään +ja torniin rientämäisillään... Ja siellä hän vaatii ne herkeämään, +käskee olemaan vaiti ja kieltää heidät häntä katselemasta ja hänestä +puhumasta...! + +Mutta hetkellinen kiukku suli uuteen itkuun, ja sen sijaan alkoi +peloittaa, että jos ne kohta sieltä tulevat ja kuinka hän ... minne hän +sitten...? + +Ja yht'äkkiä rupesivatkin ne sieltä tulla romistamaan alas. Säikähtäen +hyppäsi Elli ylös, aikoi juosta jonnekin, mutta ei tiennyt minne, ja +painautui lopuksi yhä tiukemmin nurkkaansa vasten, silmät kiinni ja +nenäliina suun edessä. Kuului, kuinka jalkojen kopina läheni yhä ja +kierti yhä alemmaksi. Ja kun ne olivat pään päällä toisessa +kerroksessa, tuntui aivan, että koko lattia putoo päälle ja rutistaa +alleen. Eikä tahtonut saada huutoa estetyksi tulemasta. + +Alasillalle tultuaan juoksivat tytöt ensin ohitse, mutta sitten +luultavasti hänet huomasivat, koska tuntuivat seisahtuvan selän taa. + +--Tuossa hän on tuo tyttö ... mitä varten hän siinä on? kuuli Elli +takanaan kuiskattavan. Hän tunsi, että hänen olisi pitänyt nousta pois +tästä, mutta kuitenkin hän jäi siihen liikkumatta paikoilleen. Hän +kuuli, että tytöt alkoivat yhä kovemmin puhella toisilleen hänestä, ja +muuan sanoi: »Katsokaa, katsokaa!--näin!» Ja luultavasti matki hän +häntä, koska tytöt purskahtivat nauramaan... + +Mutta silloin kuuli Elli, että joku alkoi heitä torua ja käski heidän +mennä pois. Se oli Sigrid, ja Elli uskalsi kohottaa päätään. Samassa +kuului opettajain askeleita ylhäältä, ja tytöt alkoivat mennä ulos... + +--Tule pois, Elli ... elä huoli heistä mitään ... lähde nyt, ennenkuin +opettajat tulevat ... tässä on palttoosi... + +Elli nyyhki vielä kauan aikaa alas mennessään, mutta rauhoittui +kuitenkin vähitellen. Koko matkan kotiin saakka he kulkivat yhdessä ja +puhelivat keskenään ... kouluoloista ja minkä lukeminen mistäkin tuntui +vaikeimmalta. Ja söivät Sigridin makeisia... Sigrid osaa soittaa +pianoa, mutta Elli sanoo, ettei hän ole milloinkaan ... eipä paljon +kuullutkaan soitettavan.--Hänen pitää tulla Sigridin luona käymään, +niin saa kuulla... Onko Ellillä veljiä?... Sigridiltä on aivan hänen +ikäisensä veli, ja hän pitää hänestä äärettömän paljon ... eikö Elli +ole häntä nähnyt ... hänellä on ruskea palttoo ja kähärä musta tukka... +Sillä lailla kului matka hauskasti ja nopeasti, ja erotessa käski +Sigrid Ellin käymään hänen luonaan. Ellistä tuntui niin kummallisen +keveältä, että hän Sigridistä erottuaan teki hyppyaskeleita ja +hyrähteli lauluun. Mutta siitä hän säpsähti, että jos joku sen oli +nähnyt, ja muisti taas, miten hänelle oli käynyt tornissa. Maata +pannessa ja sängyn nurkkaan kyyristyessä tuntui aivan, että hän oli +samalla paikalla tornin nurkassa ja että ne sieltä tulla romistivat +alas ... ja rupesi siitä sydän ja koko ruumis vapisemaan ja vapisi, +kunnes hän nukkui. + + + + +VII. + + +Mutta seuraavana päivänä oli koulussa paljoa hauskempi ja helpompi olla +kuin milloinkaan ennen. + +Sigrid tuli heti luo ja vei hänet erikseen, ja he istuivat molemmat +yhdessä kaupunkeja kartalta etsimään. Välitunnit he olivat myöskin +yhdessä, eikä Sigrid ollut ollenkaan muiden tyttöjen kanssa. Sitten +saattoi hän Elliä kotiin ja Elli häntä. Päivä päivältä rupesi heistä +tulemaan yhä paremmat ystävät. Ellistä ainakin siltä tuntui, ja hän +kysyi sitä Sigridiltä, ja Sigrid sen nauraen myönsi. Elli sanoi, että +nyt hänellä on paljon hauskempi olla koulussa kuin ennen. Mutta jos +Sigrid yht'äkkiä ei olisikaan enää hänen ystävänsä, niin ei hän sitten +yhtä päivää jaksaisi koulussa olla. + +--No, elä sinä semmoisia ... me ollaan aina hyviä ystäviä! sanoi Sigrid +iloisesti ja pyörähytti Elliä vyötäisistä ympäri. + +Ja yksissä he olivat paitsi koulussa melkein joka ilta toistensa +kotona, vuorotellen jommankumman, useimmiten kuitenkin Sigridin. Siellä +he lukivat yhdessä läksynsä, kuulustelivat toisiltaan ja toisiaan +neuvoivat. Elli se oikeastaan oli, joka neuvomista tarvitsi, Sigrid +osasi ja ymmärsi kaikki melkein kuin itsestään. Sigrid sai neuvoa eikä +kyllästynyt, vaikkei välistä millään lailla tahtonut saada tajuamaan +muutamia asioita. Ellistä tuntuikin välistä, että hän on niin hirmuisen +yksinkertainen ja melkein typerä esimerkiksi luvunlaskussa, että häntä +oikein hävetti. Ja hän valitti sitä Sigridille ja kysyi, eikö hän +hänenkin mielestään ole hyvin yksinkertainen ja typerä. + +--Minun pappa sanoo, ettei kaikilla voi olla taipumusta samaan ja että +toisilla on toiseen ... ja kyllä sitä tottuu. Niin pappa sanoo... Mutta +heitetään nyt ne luvut ja haastellaan... + +Siitä Elli aina rauhoittui. Ja kun Sigrid pyysi »haastelemaan» ja kun +kirjat oli pantu kiinni ja vedetty tuolit vähän kauemmaksi pöydästä, +niin silloin oli Ellin vuoro olla etevä, jos Sigrid oli ollut siihen +asti. Kun haasteltiin, niin Elli, kerran alkuun päästyään, kertoi ja +Sigrid häntä kuunteli. + +--Kerro nyt taas! Kuinka se olikaan, kun sinä siellä kotona kiipesit +puuhun ja kun sinä katselit alas ... ja kun sitten ajattelit, että jos +olisit lintu... + +--Niinhän se oli, mutta johan minä olen siitä kertonut. + +--Entäs se, kun tulit kaupunkiin ja kun luulit ... kuinka sinä +luulitkaan, että kaupunki oli? + +--Minä luulin, että se oli siellä mäellä, ja niin minä luulen aina +vielä nytkin, kun muistan sitä enkä ensin ajattele... + +--Miksi sinä niin mäkiä rakastat? + +--En minä tiedä... + +--Onko sinun kotisi mäellä? + +--Ei se ole mäellä ... se on järven rannalla, ja meillä on nuottakota +ja kaksi venhettä... + +--Minkälainen on nuottakota? + +--Se on semmoinen ... etkö sinä ole milloinkaan nähnyt? + +--En minä ole, mutta kerro nyt... + +Elli kertoi mielellään kaikesta, mitä maalla oli ja jota ei Sigrid +ollut nähnyt, ja Sigrid kuunteli yhtä hartaasti kuin Elli kertoi.-- + +--Voi, kuinka olisi hauska olla siellä maalla ... minä en ole +milloinkaan oikein maalla ollut... + +--Tule meille ensi kesänä! + +--Kyllä minä tulen ... minä tulen koko kesäksi... + +Ja niin se oli päätetty varmaksi asiaksi ja siitä puhuttiin monena +iltana, ja Elli sen aina mielellään puheeksi otti. Eikä hän ollut +milloinkaan niin hyvillään kuin silloin, kun sai Sigridin siitä +innostumaan ja kyselemään ja häntä hartaasti kuuntelemaan. Silloin hän +Sigridistä eniten piti ja häneen oikein luotti. + +Mutta toisin ajoin oli Sigrid vallattomalla päällä, ja silloin ei Elli +hänestä hetikään niin paljon pitänyt. Kerrankin he taas juttelivat, ja +Sigrid kuunteli hartaasti... + +--Muistatko sinä, kun sinä ensi kerran tulit tänne meille.. ~ + +--Niin, ja pelkäsin niin, etten millään lailla tahtonut tulla sisään +illalliselle... + +--Mikset? + +--Siksi, että minä en millään lailla olisi rohjennut ... siellä olisi +ollut sinun isäsikin, ja se on minun mielestäni niin korkea ... enkä +minä vieläkään... + +--Etkö vieläkään uskaltaisi tulla sisään? + +--En, en vaikka mikä olisi... + +Silloin Sigrid hyppäsi ylös ja juoksi oven luo... + +--Elli, minä menen sanomaan papalle, että hän tulisi tänne sinua +tervehtimään ... menenkö? + +--Mitä sinä ... kuule! ... minä menen heti paikalla pois, jos sinä... + +Sigrid kiikkui lukossa ja nauroi... + +--Ja minä sanon hänelle sitten, että hän on sinun mielestäsi niin +korkea... + +--Sigrid! ... jos sinä vain...! + +--Minä olen jo sanonut, minä olen jo sanonut hänelle sen... + +Elli purskahti itkemään, ja Sigridin täytyi tarttua häntä käteen ja +heittää ympäri huonetta ja pyörittää siksi, kunnes hänen vielä +itkiessään täytyi ruveta väkisinkin nauramaan. + +--Suotta, suotta, suotta! + +Mutta silloin ei Sigrid Ellin mielestä ollut ollenkaan se sama Sigrid +kuin muuten. Ei _hän_ ainakaan olisi saattanut sillä lailla Sigridiä +peloitella, vaikka olisi osannutkin. + +Ja kun Sigrid tuli semmoiselle päälle, oli hänellä useampana päivänä +peräkkäin halu tehdä samanlaista kiusaa. + +Kun oli luettu ja haasteltu, vei Sigrid tavallisesti Ellin saliin, +silloin kun ei ollut kotona ketään muita. Siellä oli piano, ja Sigrid +soitti sitä, ja Elli kuunteli. Elli nojasi pianoon ja katseli Sigridiä +ja välistä hymyili. Hän ihmetteli eikä voinut käsittää, kuinka Sigrid +noin taisi ... sai kaikenlaisia ääniä ... ei katsellut sormiinsa eikä +näyttänyt sitä ajattelevankaan... Itsestään se tuli, kovemmin ja +hiljemmin, välistä poukahtaen ja sitten heti kohta hiljalleen +liritellen. Elli oli oppinut tuntemaan muutamia lauluja, joita Sigrid +useimmin soitti, ja niitä hän aina pyysi soittamaan... + +--Soita nyt sitä... + +Sigrid soitti ja aloitti sitten toista... + +--Mikä se on tuo? + +Mutta useinkaan ei Sigrid silloin vastannut, soitti vain ja katseli +Ellin ohitse jonnekin salia pitkin. Elli kysyi jotain muutakin, mutta +toinen ei näyttänyt kuulevankaan. Ja vasta herettyään kysyi hän: + +--Mitä sinä sanoit ... eikö se ollut kaunista? + +Ei Elli tiennyt, oliko se ollut kaunista, ei hän ollut sitä kuunnellut +... saattoi kyllä olla ... mutta silloin hänelle aina tahtoi tulla paha +mieli, ja hän oli Sigridin rinnalla mielestään niin kovin vähäpätöinen. + +Toisin ajoin tuli iloisia lauluja. Sigrid nyökäytteli päätään pianon +takaa, hymyili Ellille ja soitti niin kummasti, että hypähti Ellin +sydänalassa. + +--Se on polkkaa, se on polkkaa ... tanssi nyt, Elli, minä soitan... + +--Niin, mitä varten sinä niin sanot, kun tiedät, etten minä kuitenkaan +osaa... + +--No, minä opetan... + +Ja Sigrid koetti opettaa Elliä asettamaan jalkojansa sen mukaan kuin +hän itse asetti omiaan ja rallatti. Ja Elli koetti myöskin rallattaa ja +asettaa jalkojaan. Mutta ei se häneltä onnistunut, ei hän tahtonut +oppia, eikä Sigridkään viitsinyt sitä kauan. Sen sijaan Sigrid +itsekseen hyppeli ja rallatti ja väikkyi pitkin huonetta. + +--No, Elli, mikset sinä tanssi ... tanssi nyt niinkuin minä ... anna +minä vien ... ole sinä daami, minä olen kavaljeeri. + +Elli koetti, mutta hän tunsi itsekin, kuinka kömpelösti hän hyppi. + +Yht'äkkiä joku soitti eteisessä. + +--Soitettiin, soitettiin ... joku tulee, Sigrid...! + +Mutta Sigrid ei päästänyt Elliä irti. Pyöritteli ja heitteli ympäri +salia... + +--Päästä, Sigrid, päästä irti ... se on sinun isäsi...! + +--Ei se tee mitään. Eikä se ole isä ... se on minun veljeni... Niin, +Elli, sinä et ole nähnytkään vielä Arthuria... + +Sigrid herkesi pyörittämästä. + +--Ei, ei, en minä nyt ... mennään sinun kamariisi... + +--Oletko sinä hullu?... Arthur, tule tänne tanssimaan! + +--Voi, voi, minkätähden sinä ... en minä... Mutta Arthur tuli sisään, +ja Sigrid veti Elliä kädestä häntä vastaan. + +--Tässä on minun veljeni ... ja minun paras ystäväni. Se on Elli... Ei +sinun tarvitse, Elli, niiata ... ei näin isot tytöt enää niiaa... +Yhdenikäisille pojille saa kumartaa päätään niinkuin vanhat ihmiset ... +näin! + +Elli oli aivan hämillään. Mutta sittenkin täytyi hänen nauraa väkisin, +kun Sigrid tarttui hänen vyötäisiinsä ja pyöräytti ympäri. Sigridin +velikin hymyili. + +Sigrid kiersi kätensä Ellin selän taa ja kääntyi Arthurin puoleen. + +--Jahah, Arthur, teepäs tili, mistä sinä tulet? + +--Koulustahan minä tulen ... etkö sinä näe, että minulla on kirjat... + +--Osasitko läksysi? + +--Kas, kas, kuinka sinä olet huolenpitäväinen... + +--Tietysti et osannut... + +--Minä osaan aina, mutta sinä et milloinkaan... + +--Sanopa, Elli, enkö minä osaa ... todista hänelle... + +--Osaako hän? + +--Osaa.--Ja siitä tuli Elli vähän rohkeammaksi, kun sen sanoi. Mutta ei +hän vielä olisi uskaltanut katsoa Arthuria silmiin. + +--Niin, no, nyt sen kuulit... + +--Te tietysti olette yhdestä puolin. + +Arthur meni salin yli toiseen huoneeseen, ja Elli katsahti hänen +jälkeensä. Hänellä oli kähärä tukka ja semmoinen nuttu kuin suurilla +herroilla. Sen oli Elli jo äsken nähnyt, että hänellä oli kaulustin ja +rusetti ja kellonvitjat. Ja niin hän käveli kuin aikamiehet herrat. + +--Eikös se ollut nätti poika, Elli ... mitä? + +--En minä tiedä ... minun pitää nyt mennä kotiin... + +--Etkö tiedä? Kuinka sinä et sitä tiedä ... etkö sinä nähnyt? + +--Kyllä kai hän on... + +Mutta silloin purskahti Sigrid hillittömään nauruun... + +--Kyllä kai hän, kyllä kai hän on! Ja sen sinä sanot niin kauhean +totisena, että ihan... Kyllä kai hän on! Ei, en minä osaa, mutta sano +nyt vielä ... kuinka sinä sanoitkaan? + +--Ei, no, Sigrid, hyvästi nyt, minun pitää nyt mennä. + +--Minnekä sinulla on semmoinen hätä ... jäisit vielä tänne. + +--Ei minnekään ... mutta kyllä minun täytyy mennä kotiin... + +--Miksi sinä olet niin nolo? kysyi Sigrid Elliltä etehisessä. + +--Enhän minä ... hyvästi nyt! + +Sigridiä jokin hämärästi vaivasi, kun Elli oli mennyt, mutta hän +pudisti sen pois ja meni Arthurille kertomaan, kuinka koomillisesti +Elli oli sanonut: »Kyllä kai hän on». + +Ennen maatapanoaan Elli sinä iltana vähän itkeä nyyhkytti. Ei hän +tiennyt itsekään oikein, mistä syystä, mutta hänestä tuntui, että se +oli sentähden, että hänelle tuli yht'äkkiä ikävä kotiin. Mutta sitten +ei hän nyyhkiessään enää vähän ajan päästä sitä asiaa ollenkaan +ajatellutkaan. + +Hän muisti, että Sigrid taas oli ollut tuommoinen kummallinen, eikä +hänestä oikein välittänyt... Ja sitten oli hän niiannut ... eikä hän +ymmärtänyt, mitä niin naurettavaa siinä oli ollut, jota hän oli sanonut +Sigridin veljestä ... se ehkä oli ollut tyhmää... Mutta ei hän +kuitenkaan luullut, että hän siitä syystä itki. + + + + +VIII. + + +Elli oli seuraavana aamuna vähän alakuloinen koulussa ja tuli siksi yhä +enemmän, kun kaikki muut olivat melkein kuin hurjia ilosta. Yöllä oli +ollut kylmä, rannat olivat jo jäässä, ja muutamain päiväin perästä +aavistettiin luistinlupaa. Kaikki puhuivat luistelusta ja kaikki +osasivat luistella. Elli oli tuskin nähnytkään luisteltavan. Hän kulki +äänetönnä toisten tyttöjen välissä, kuunteli heidän riemuaan ja +koetteli lukea välitunneilla läksyjään. Sigrid oli eniten kaikista +innostunut ... hyppeli ja löi käsiään yhteen. Ja koetti saada Elliäkin +innostumaan... + +--Etkö sinä osaa luistella, Elli ... etkö todellakaan osaa? Mitä? + +--En. + +--Voi sinua, kaikki muut osaavat! + +Ja Sigrid ei pysynyt yhdessä kohti, riensi Ellin luota muuanne, muiden +tyttöjen luo siitä puhumaan. + +Ei Ellistä ollut se millekään, kun toisen päivän aamuna sitten +julistettiin koko koululle luistinlupa. Hän vielä kirjojaan +pulpetissaan järjesteli kotiin vietäväksi, kun muut tytöt jo olivat +kaikki rientäneet tiehensä. Ellin ulos tullessa juoksivat jo toiset +kadulla, Sigrid eillimmäisenä. + +Joukko koulupoikia, käsissä kullakin luistimet, tulla heilasi häntä +vastaan, ja heidän joukostaan hän tunsi yht'äkkiä Arthurin. Pojat +täyttivät koko katukäytävän, ja Elli koetti painautua huoneen seinää +vasten niin likelle kuin suinkin. Häntä vähän hävetti ja peloitti, eikä +hän tiennyt oikein, mitä se oli. Mutta kun pojat tulivat kohdalle, niin +Sigridin veli tervehti häntä kohteliaasti ja nosti hattuaan. Elli oli +ensin vähällä vastata niiaamalla, mutta samalla muisti, että täytyy +yhdenikäisille kumartaa. Ja siitä hän niin hämmentyi, että puoleksi +niiasi, puoleksi kumarsi. Tästä hän taas säikähti niin, että jalat +hervahtivat, ja tuntui niinkuin ei olisi paikaltaan päässyt. + +Hän päätti, ettei hän mene jäälle... Mitä hän siellä, kun ei osaa +luistellakaan? + +Mutta sinne hän kuitenkin meni, kun ikkunasta näki, että portin sivu +kulki jäälle päin niitäkin, joilla ei ollut luistimia. + +Jäällä jo luisteltiin, mustanaan heilui pikku joukkioita sinne tänne. +Kierä jää kiilsi päivän paisteessa ja ulvahteli salaperäisesti siellä +täällä. Se hirvitti ja veti puoleensa samalla. Ja ennenkuin tiesikään, +juoksi Elli juoksemalla alas rantaan. + +Toiset luistelivat, toiset panivat luistimia jalkoihinsa, ja kaikilla +oli kiire, ja kaikki olivat innoissaan, eikä kukaan joutanut Elliä +huomaamaan. + +Elli seisahtui rannalle katselemaan. Hän seurasi milloin mitäkin +silmillään ja koetti katsella, kunnes katsottava katosi muiden +joukkoon. + +Sigrid luisteli siinä melkein hänen ohitsensa eikä huomannut häntä. +Elli ihastui ja aikoi huutaa hänelle, mutta sitten ei kuitenkaan +huutanut. Ja kun Sigrid vähän ajan päistä taas tuli ja vielä +likemmitse, niin ajatteli Elli, että hän ei huuda ... ei, vaikka mikä +tulisi, koska ei Sigridkään häntä huomaa. + +Hän rupesi laskemaan luisua, mutta silmillään hän yhä seurasi Sigridiä. +Siellä se leijaili, koetti kiertää ympyrään, mutta sitten kääntyi +taapäin ja oli kaatua. Silloin luisteli hänen veljensä ohitse, Sigrid +ojensi molemmat kätensä, veli otti kiinni ja auttoi häntä takaperin +luistelemaan. Sitten alkoivat he luistella rinnakkain ja kiersivät +monta ympyrää. Elli tarkasteli heitä koko ajan. Kauniisti ne +luistelivat, veli varsinkin. Hän vaikka heilui ja äkkiä kääntyi, +luisteli milloin taapäin, milloin eteen, milloin pitkän matkaa toisella +jalalla vain, niin näytti Eilistä kuitenkin, että hän ei saattaisi +milloinkaan kaatua. + +Tuolla he seisovat nyt ja puhuvat jotain toisilleen. + +Sitten yht'äkkiä luistelevat aivan suoraan Elliä kohti ja seisahtuvat +hänen eteensä. + +--No, täälllähän sinäkin olet, sanoi Sigrid ja pyörähti luistimillaan +Ellin ympäri. Koetti olla ystävällinen, mutta hänen käytöksensä oli +kuitenkin vähän hätäisen kankeata. + +--Voi, voi, kuinka on hauskaa! Minä en sinua ensin huomannutkaan, +ennenkuin Arthur sanoi... + +Eilistä näytti kuitenkin, että hän oli huomannut, mutta ei ollut +huomaavinaan. + +--Ettekö luistelekaan? kysyi Arthur. + +--En minä osaa. + +--Kyllä me opettaisimme... + +--Niin, Arthur osaa niin mainiosti opettaa ... hän on minuakin +opettanut. + +Elli sammalsi jotain semmoista kuin ettei hän nyt tällä kertaa... + +Arthur meni noutamaan työntötuolia. + +--Minä en sinua ensin huomannutkaan ... missä sinä olet seisonut? + +--Tässä minä olen seisonut koko ajan, sanoi Elli vähäinen katkeruuden +värähdys äänessään. + +--Arthur sinut huomasi ... hän oli tullut sinua vastaankin äsken. + +--Eikö hän sanonut mitään? + +--Ei, taikka kyllä hän sanoi ... vaan en minä taida sitä sanoa... + +--Kuule, Sigrid, mitä hän sanoi? ... sano nyt, hyvä Sigrid ... sanoiko +hän, että... + +--Mitä? + +--Ei, ei ... en minä tiedä ... mutta mitä hän sanoi? + +Arthur tuli jo vähän matkan päässä tuoleineen. Sigrid teki kierroksen +Ellin ympäri ja sanoi ohi mennessään hänen korvaansa: + +--Ei hän muuta mitään sanonut, kuin että sinulla on kauniit silmät... + +Elli punastui eikä osannut mitään. Samassa tuli Arthur ja pyysi häntä +istumaan tuoliin. + +Elli istui ja häntä alettiin takaa päin työntää. Edessä ja kupeella +luisteli, milloin missäkin, Sigrid ja hymyili hänelle, mutta poistui +vähitellen. Elli vapisi vähän, kun kädellään puristi tuolin kaidetta. +Mutta samalla oli niin sanomattoman suloista. Peloitti hiukan, mutta +samalla oli kuitenkin hauska. Hän kuuli Arthurin takaapäin kysyvän, +pelkääkö hän, johon vastasi, ettei hän pelkää.--Onkos hauska?--On.-- +Eikö hän ennen ole ollut työntötuolissa?--Ei ole ennen...--Nyt sen +sijaan sitä kovemmin!--Ja Arthur lykkäsi kovemmin. Mutta Elli ajatteli +sitä, mitä hän oli kuullut Sigridin sanovan, että hänellä on kauniit +silmät ja että Arthur oli sen sanonut. Tuota ajatellessa tuli hän +vapaammaksi ja sai rohkeutta puhella. + +Melkein koko päivän Sigrid ja Arthur häntä työntelivät. Ja kun +luistelivat, laski Elli lähitienoilla luisua. + + + + +IX. + + +Illalla oltiin Sigridin luona, ja nyt oli Sigrid taas Ellin mielestä +hyvä ja semmoinen kuin hän olisi toivonut hänen aina olevan. Huomenna +oli sunnuntai, eikä läksyjen luku häirinnyt. Tytöt istuivat Sigridin +kamarissa ja söivät makeisia, joita Sigrid oli ostanut. Ei ketään ollut +kotona. Arthurkin oli käsketty pois, että he saisivat rauhassa puhella. + +--Meillä on salaisuuksia! sanoi Sigrid. + +Ja niistä piti heidän nyt puhua. Sigrid oli jo jäältä tullessa sanonut, +että hän aikoo puhua hyvin salaisista asioista ... hyvin salaisista. + +Mutta ensin asetteli hän Ellin kaulaan omia, kauniita huivejaan ja +kaulustimiaan, käski Ellin istua peilin eteen, purki hänen tukkansa ja +palmikoi sen aivan uudella tavalla... + +--Jos sinä, Elli, vain pukisit itsesi oikein, olisit sinä hyvin soma. + +--Ole vaiti!--ja Elli teki jotenkin kädellään, niinkuin olisi ollut +siitä vihoissaan, mutta vähän ajan päästä sanoi hän: + +--Kuinkas minä pukisin, kun äitini ei anna! + +--Niin, mutta olet sinä noinkin, kun tukka on tuolla lailla ... ja saat +sinä vaikka milloin vain tahdot pitää minun huivejani ja kaulustimiani +... minulla on niitä jos kuinka paljon... + +Sigrid penkoi ne kaikki laatikosta, jossa olivat hujan hajan... + +--Saat ottaa, ota vain, mitä vain tahdot. + +Elli oli niin onnellinen, ettei tiennyt, kuinka olla. Koko tämä päivä, +jäällä ensin ja nyt täällä! + +Tytöt elivät kaikissa huoneissa niinkuin tahtoivat. Soittivat, +tanssivat, ja Elli ei mielestään enää tanssinut läheskään yhtä +kömpelösti kuin ennen. Hän näki kauniin huivin heiluvan rinnoillaan, +tunsi tukkansa leiskavan takana, ja niin oli kuin se siellä olisi juuri +sillä lailla leiskanut kuin hänelle parhaiten sopi. Eikä hän nyt ehkä +olisi pakoonkaan juossut, jos olisi kuullut soitettavan. + +Mutta salaisuuksista tuli puhe vasta myöhemmällä: + +--Tiedätkö sinä, Elli, mitä rakkaus on? + +--En, mitä se on? + +--Etkö todellakaan tiedä? + +--Niin, no kyllä minä ehkä hiukan... + +--No, sanopas, mitä se on! + +--Eikö se ole sama kuin se, jos alkaa jostakin tykätä... + +--Niin, niin, mutta onko se tytöstä vai pojasta? + +--Eikö se ole kummastakin ... vaan en minä sitä niin tiedä... + +--Etkö ole milloinkaan tykännyt kenestäkään pojasta? + +--En minä ... oletkos sinä?... + +Nyt tuli se suuri salaisuus... + +--Olen minä, vaan sinä et saa sanoa kellekään, et kellekään, et +milloinkaan ... lupaatko? + +--Lupaan, lupaan... + +--Vaan en minä ehkä sano... + +--Tunnenko minä sen? + +--Et taida tuntea ... et sinä sitä ensimmäistä varmaankaan tunne ... +mutta toisen sinä ehkä tunnet... + +--Toisen? Tykkäätkö sinä toisestakin? + +--Voi, minä olen tykännyt jo monestakin ... ja niin ovat kaikki muutkin +tytöt ... mutta en minä oikein muista niin kuin siitä yhdestä.--Vaan +minäpä tiedän, kuka sinusta tykkää... + +--Minusta ei toki tykkää kukaan eikä tulekaan tykkäämään ... ei +milloinkaan... + +--Tykkääpähän ... minä tiedän sen, kun se on sen minulle itselleni +sanonut... + +--Sinulle sanonut? + +--Taikka ei oikeastaan sanonut ... en minä sano, kuinka olen saanut +tietää, mutta minä vain kuitenkin tiedän... + +--Sinä vain minua narraat... + +--En narraa ... tuossa on käteni, etten narraa... + +--No, kuka se on? + +--En, sitä en sano, vaikka kuinka kysyisit ... sinä et saa suuttua, +etten sano ... mutta minä en saa sanoa. + +Huomaamatta siirtyi siitä puhe kuitenkin Sigridin veljeen. Sigrid +hänestä ensin mainitsi, kummasteli, missä hän viipyy, kun ei jo tule +kotiin. Ja sitten hän sanoi, että hän niin erinomaisen paljon pitää +veljestään. + +Elli sanoi, että mahtaa olla hauska, kun on yhdenikäinen veli. Hänellä +ei ole... + +Ikäänkuin vähän leikillään rupesi Sigrid kertomaan, että Arthur oli +vasta ollut rakastunut erääseen tyttöön, mutta ei hän nyt enää ole +ollenkaan. Se tyttö oli ollut tuhma ja hyvin koketti ... kesällä oli +Arthur hänet kokonaan unohtanut... + +--Kuka se oli se tyttö? kysyi Elli vähän varovaisesti. + +Ei Sigrid tahtonut sitäkään sanoa ... taikka kyllä sentään, kunhan ei +Elli vain kellekään sano... + +Ei, ei hän sano... + +--Niin, no se oli Iida ... mutta ei Arthur hänestä enää pidä ... ei +vähääkään... + +Vähän aikaa he olivat vaiti. Sitten sanoi Elli: + +--Minkähän tähden minä niin sitä sinun veljeäsi lienen pelännyt, kun +ensi kerran hänet näin ... hän oli minusta niinkuin joku aikamies +herra... + +--Hän onkin jo melkein aikamies ... hänellä on jo partaakin vähän... + +Hetken he olivat taas vaiti, ja Sigrid katseli Elliä silmästä silmään +ja vähän hymyili. + +--Mitä sinä naurat?... + +--Enhän minä naura... + +--Vaan katsot minuun noin... + +--Minä vain ajattelen erästä asiaa... + +--Mitä asiaa? + +--Ohoh, en minä sano... + +--Sano nyt ... ethän sinä olekaan minun ystävä ... kun sinulla on +salaisuuksia... + +--Niin, no, ei tämä olekaan mitään ... minä vain sitä ajattelin, että +me olemme puhuneet sinusta hyvin paljon erään ihmisen kanssa... + +--Milloinka olette puhuneet ... kenenkä kanssa? + +--Erään ihmisen kanssa. + +--Kenen, sano nyt, hyvä Sigrid, kenen... + +--No, Arthurin kanssa. + +--Vai niin, vai minusta te olette puhuneet ... sitten ei teillä +mahtanut olla paljon puhumista. + +--Oli, hyvin paljon. + +--Ei ollut ... ei ollenkaan ... ei vähääkään. + +Elli koetti olla välinpitämätön, mutta pelkäsi kuitenkin, että hänen +äänensä vapisisi ja että Sigrid sen huomaisi. + +--Anna, minä vähän laitan sinun tukkaasi ... Arthur sanoi, että sinulla +on kauniit silmät ja kaunis tukka ... kauniimmat kuin kellään koko +koulussa. + +--Voi sinua, elä nyt lörpöttele... + +Mutta Sigrid otti ja pyöräytti Elliä, ja Elli tunsi itsensä niin +onnelliseksi, että vesi herahti silmään. + + +Ei niin kummalta ollut tuntunut vielä milloinkaan ennen kuin sinä +iltana maata pannessa. Unesta ei puhettakaan!... Mutta sitten lisäksi +ne omat ajatukset olivat niin oudot ... ja välistä sihisi poskissa ja +oli paha olla. Mutta toisin vuoroin taas tuli hyvä mieli, niin +äärettömän hyvä... + +Niinkö todellakin oli, mitä Sigrid oli sanonut? Kauniit silmät, +kauniimmat kuin kellään muulla tytöllä koko koulussa ... kuin +Sigridilläkään. Niin oli Arthur sanonut ... Arthur! + +Miten lie ollutkin, mutta näitä miettiessä syttyi kynttilä, joka jo oli +sammuksissa ... ja siirtyi sängystään muuan peilin eteen ... ja tuli +kaunis huivi kaulaan, pää kääntyili, ja tukka koetti asettua niin kuin +se oli ollut silloin, kun se parhaiten sopi. + + + + +X. + + +Laskettiin mäkeä, ja sitä vauhtia meni, että vihlaisi sydäntä ja piirsi +pitkin koko ruumista, tyttöjen varsinkin. Ne kirkaisivat kimakasti ja +peittivät silmänsä. Pojat ohjasivat keikkoja, olivat polvillaan takana, +huulet yhteen nipistettyinä ja toinen jalka vihaisesti lunta ilmaan +pyryttämässä. Ne olivat panneet toimeen mäkiretken, kutsuneet tyttöjä +ja tulleet kelkkoineen heitä noutamaan k:lo 3 iltapäivällä. + +Arthur oli pannut mäkiretken toimeen ja kutsunut Ellin. He olivat jo +hyviä tuttuja, melkein sinuttelivat toisiaan ... se sattui kuitenkin +vielä vain välistä kuin vahingossa, mutta muuten kutsuivat he toisiaan +nimeltä. Eikä Elli enää ollenkaan Arthuria ujostellut. Kyllä häntä oli +hupakko ollut, kun oli silloin ensin aikonut pakoon juosta!... + +Reippaasti he kulkivat, vuorotellen kelkkaa vetäen; sillä Ellikin +tahtoi välttämättömästi vetää, vaikkei Arthur olisi antanut. + +Kirjavana oli mäki jo laskijoita. Pitkänä mustana jonona nousi niitä +sitä mukaa ylös kuin toiset kiitivät alas. Siitä he molemmat +huomauttivat toisiaan, ja siitä myöskin, ettei yksikään tyttö ollut +tiukimmassa mutkassa kirkaisematta. Poikia siihen oli tiepuoleen +asettunut ja ne kirkuivat mukana matkien. Elli päätti, ettei hän +kirkaise ... ei vaikka kuinka vihlaisisi. + +Ei hän kirkaissutkaan, ja pojat huusivat jälkeen: »Sepä tyttö ei +olekaan niinkuin muut tytöt!» + +--Eikö ollenkaan peloittanut? kysyi Arthur, kun kelkka jo suilui +tasaisemmalla tiellä. + +--Ei, mitäs minä pelkäisin! + +Ellin koko olennossa oli semmoinen notkeus ja reippaus, kun hän +kelkasta hyppäsi, että muut tytöt Arthurin mielestä hänen rinnallaan +olivat posliinivauvoja. + +--Ei, mitäs minun pitäisi pelätä?--ja Elli katsoi rohkeasti Arthuria +silmiin vastausta odottaen... + +--Jos sattuisi kaatumaan... + +--Mitäs sitten, nousisi ylös!--Minä vedän nyt vuorostani kelkkaa mäen +päälle! + +Elli ja Arthur laskivat mäen toisensa perästä, ja Arthur vakuutti +Sigridille, että kaikki muut tytöt, paitsi Elli, olivat hänestä niin +neitimäisiä, ettei hän suorastaan voinut heitä sietää. + +Ja kun he molemmat laskivat, niin kaikki katsoivat ja huusivat: »Noin +sitä pitää!»--ja matkivat vielä pahemmin niitä, jotka kirkuivat. + +Kerran he kaatuivat, kelkka meni nurin ja monta kertaa ympäri, mutta +yhtä pian olivat he jaloillaan taas ja nauroivat koko tapahtumalle... + +--Mitähän, jos olisi joku muu niin sattunut ... eiköhän olisi... + +--Vaan me ei huolita mistään! + +--No me ei huolita ... tässä on kaksi semmoista, jotka eivät mistään +huoli! + +Tuntui niin omituiselta, että he ovat kaksi semmoista, jotka eivät +mistään huoli. + +--No, sinä olet niin iloinen, Elli, että minä en sinua tunnekaan, sanoi +Sigrid hänelle. + +--Iloinenko? Iloinenko! Mitäs varten suruinenkaan? Missä sinä lasket? + +--Minulla on niin huono kavaljeeri, että aina pelkään kaatumista. + +--Minullapa on hyvä! + +--Niin, Arthur... Voi, Arthur, tule tänne ja ohjaa minua, ennenkuin tuo +ennättää tuolta tulla. + +--Sigrid! anna kun minä ohjaan sinua! + +--Sinä kaadat? + +--En kaada, saat nähdä, etten kaada ... olen minä kummemmistakin +hyppyreistä... Pois alta! + +Ja Elli heittihe polvilleen kelkkaan Sigridin taa ja potkaisi kelkan +mäestä alas liukumaan. Onnellisesti se kävi, ja riemu oli yleinen. +Elliä kaikki ihmettelivät ja kiittelivät. Ja Arthurin mielestä hänen +silmänsä suorastaan säkenöivät. Mitäpä sitten, jos ei ole muuten niin +sievä, jos palttoo istuu vähän liian ylhäällä selässä ja jos on vähän +vapaampi käytöksessään kuin muut ... ja se vapauspa se juuri onkin +hänen suurin etunsa. + +--Nyt minä ohjaan sinua, sanoi Elli yhtäkkiä Arthurille. Hän aivan +hehkui innostuksesta ja kuumuudesta. + +--Minuako? + +--Niin, niin, miksikä ei?... Istu nyt vain ... näytetään noille muille, +että me... + +Ja he laskivat, Elli perää pitäen, Arthur istuen kelkassa. + +Mutta kun oli tultu takaisin mäen päälle ja Elli ehdotti uudelleen +samaa, ei Arthur suostunut. + +Mäkeä noustessa olivat pojat takaapäin alkaneet hokea: + +--Sinua tytöt tyyrää! + +--Ne ovat kihloissa... + +--Se tyttö on siihen aivan hurjasti rakastunut... + +--Näittekö, kuinka hänen ruma harmaa sukkansa näkyi, kun hän piti perää +jalallaan? + +Arthuria harmittivat kaikki nämä puheet ja varsinkin viimeinen. Hän +tiesi, etteivät pojat häntä jättäisi rauhaan moneen päivään. Mutta +minkä hän sille taisi, kun häntä pyydettiin kelkkaan istumaan! + +Ja vähitellen rupesi häntä harmittamaan koko tyttö. Kaikki asiat +rupesivat näyttämään aivan toisilta. Elli oli kömpelö, kehnosti puettu +ja miltei moukkamainen. Tuossa se nyt taas laskee Sigridin kanssa alas +mäkeä, jalka pitkällä, niin että koko sukka näkyy. Kuinka tuo +tuommoinen sopii! Ja läähättäen juoksee mäkeä ylös ... niin ei muista +tytöistä kukaan tehnyt... + +Ja uhallakaan ei Arthur enää pyytänyt Elliä kelkkaansa, vaan sen sijaan +muita tyttöjä. Ensiksi käänsi hän kohteliaasti kelkkansa Iidan eteen ja +pyysi häntä kumartaen ja hattuaan nostaen siihen istumaan. Iidalla oli +niin ihmeen sievä valkeareunuksinen talvipuku ja samoin valkea hattu ja +muhvi. + + +Illalla oli kutsu tulla tanssimaan Sigridin luo kaikkien niiden, jotka +olivat olleet mäkeä laskemassa. Elli valmisteli pukuaan sinne +mennäkseen. Eihän hän ennen ollut tanssiaisissa ollut eikähän hänen +pukunsakaan tainnut aivan tanssiaispuku olla. Mutta Sigrid ja Arthur +olivat niin tuttuja, ja olihan hän heidän kanssaan tanssinut ja mäkeä +laskenut, niin ettei siitä siis niin suurta väliä, jos ei aivan hyvin +osaakaan tanssia ja jos on tavallisessa hameessa. Laulellen laittoi hän +peilin edessä Sigridin antamaa rusettia ja katseli silmiään ja +mäenlaskusta vielä hehkuvia poskiaan. + +Katua kulkiessaankin vielä lauloi ja hyppäsi silloin tällöin pienen +hyppyaskeleen. + +Jo pitkän matkan päistä hän näki kokonaan valaistut ikkunat. Hän +hiljensi ehdottomasti kulkuaan, sillä tuo kirkas valaistus teki häneen +niin omituisen vaikutuksen. + +Se oli hänen mielestään liian juhlallisen näköistä. + +Ja rupesi ikäänkuin jokin outo asia peloittamaan. + +Kuta likemmä tuli, sitä enemmän katosi varmuus ja halu mennä. Samassa +rupesi tuntumaan, ettei mäkeä laskettaessa ollut kaikki loppupuolella +aivan hyvin. Muistui mieleen, ettei Arthur ollut lopulla tullut +kelkkaansa pyytämään eikä kotiin saattamaan, vaikka oli tullut +noutamaan. Ja kun Elli tuli talon luo ja näki ulkona kadulla ihmisiä, +jotka sinne sisään katselivat--sieltä näkyi kimmeltävä kruunu ja +edestakaisin liikkuvien ihmisten päitä--teki jo mieli kääntyä takaisin. +Mutta kun kuului takana muiden tuttujen tyttöjen ääniä, kiiruhti Elli +sitä nopeammin sisään. + +Eteisessä vetivät muut vasta tulleet hansikkaita käsiinsä. Vaan +niitähän ei Ellillä ollutkaan. Eikä hänellä ollut hetikään yhtä komeata +leninkiäkään. Hänellä oli tukka palmikolla, mutta muilla se oli +hajallaan, ja niillä oli tukassa kukkiakin. + +Sigrid juoksi eteiseen tervehtimään, ja Elli veti hänet syrjään ja +kysyi, kuinka hän, kun hänellä ei ollut hansikkaita... + +--Eikö sinulla ole? + +--Ei ... ja kuinkas minä nyt? + +--Ei se mitään ... et sinä niitä tarvitse... + +--Eikös kaikilla muillakin ole? + +--Jaa, en tiedä ... taitaa olla ... vaan ei se mitään... + +Mutta ei Sigrid sitä kuitenkaan sanonut niin vakuuttavasti kuin Ellin +mielestä olisi pitänyt sanoa, jos hänen mielestään ei hansikkaita +tarvittu. Ja tiesihän sen siitäkin, mitä Sigrid ajatteli, kun hänellä +itsellään oli hansikkaat ja aivan uudet vielä. + +Arthur tuli myöskin tervehtimään, ja Elli huomasi heti kohta, kuinka +toisella lailla hän tervehti kuin aina ennen. Ennen hän hymyili niin +tuttavan tapaisesti, mutta nyt hän kumarti kohteliaasti ja kylmästi +niinkuin joku aikamies herra ja oli aivan vieraan näköinen. + +Sigrid vei sekä Ellin että muut tytöt sisään, ja jo ovessa näki Elli, +että muutamilla tytöillä oli valkoinen puku. Hänellä itsellään vain oli +harmaja ja kotona kudottu Sali, jossa ennen oli Sigridin kanssa niin +monta kertaa hämärässä tanssittu, oli nyt kokonaan valaistu ja aivan +toisen näköinen kuin silloin. Lisäksi istuivat siellä vielä eversti ja +everstinna, ja niitä piti mennä lattian yli tervehtimään. Tuntui sinne +mennessä kuin polvinivelet olisivat sulaneet, ja niiaus oli itsestäkin +kauhean tyhmä ja talonpoikamainen. + +Näytti sitten vielä siltä kuin olisi eversti syrjäkatseella vilkaissut +hänen hameeseensa. Tytöt sen ainakin tekivät; sen Elli hyvin huomasi. +Ja päästyään tuolien luo seinän viereen koetti hän vetäytyä niin +näkymättömään paikkaan kuin suinkin muiden taa kukkien alle ... +nurkkaan. Ja hänen täytyi ponnistaa kaikki voimansa, ettei itku pääsisi +kurkkua ylemmäksi. + +Sieltä piilopaikastaan hän sitten tarkasteli muita. Sigrid oli hyvin +iloinen, kulki paikasta paikkaan jokaisen luo ja kysyi Elliltäkin, +miksi hän niin piilossa istuu ... mutta ei pyytänyt kuitenkaan sieltä +pois tulemaan. Sigrid oli erittäin sievästi puettu, ja Elli huomasi, +kuinka hyvin rannerengas sopi hänen kalvoseensa ja kuinka viuhka, jota +ei ollut kenelläkään muulla, heilahti kupeella. Ja hän oli Ellistä +aivan vieraan näköinen, ihan kuin joku toinen ihminen. + +--Katsokaa, kuinka hän keikailee, kuuli Elli takanaan muutaman tytön +sanovan toverilleen. Elliä ensin harmitti se, mitä kuuli, sillä ne +tytöt olivat semmoisia, jotka kaikkea kadehtivat. Mutta sana jäi +kuitenkin mieleen ja iti siellä tietämättä. Kunnes illan kuluessa +vähitellen muodostui omaksi mielipiteeksi. + +Varsinkin se näytti Ellin mielestä keikailemiselta, että Sigrid jutteli +iloisesti ja kulki käsi kädessä semmoisten tyttöjen kanssa, joista Elli +oli kuullut hänen sanovan, ettei hän voinut heitä sietää ... +esimerkiksi Iidan. Elliä tuo ensin kummastutti, ja sitten hän tuli +siitä surulliseksi. + +Ehkä hän tuli vielä surullisemmaksi eräästä toisesta seikasta. Arthur +ei huomannut häntä vähääkään eikä tullut häntä puhuttelemaankaan. Hän +käveli edestakaisin lattialla Iidan ja Sigridin ja muiden tyttöjen +kanssa, jotka olivat kaikki hienosti puetut. Ja kun hän läheni sitä +puolta salia, missä Elli istui, tunsi Elli hänen häneen katsahtaneen +... ja ehkä hän katsoikin, mutta sitten liukui silmä kohta toisaalle, +ja Ellistä näytti, ettei Arthur ollut häntä nähnytkään. + +Hienoimmin puettujen tyttöjen kanssa Arthur koko ajan käveli. Ei Elli +sitä itse huomannut sitäkään ... nuo kateelliset tytöt ne senkin +sanoivat, mutta kun Elli oli kuullut sen, pysyi se mielessä ja näyttihe +todeksi. Sigridin äiti meni pianon ääreen ja alkoi soittaa valssia. +Ensimmäiset parit pyörivät jo lattialla, ja ne olivat Arthur ja Iida ja +Sigrid erään lyseolaisen kanssa. Ja heti kohta, kun Elli näki heidän +ottavan ensi askeleensa, ymmärsi hän, ettei hän osaa tanssia. + +Mutta hän tarkasteli Arthuria ja Iidaa. Pitääköhän Arthur tuosta +Iidasta? ajatteli Elli, ja vähän aikaa sitä ajateltuaan oli hän varma +siitä. Mutta miksi oli Sigrid sanonut, ettei Arthur voi kärsiä Iidaa? +Ja miksi ei Arthur ollut pyytänyt Iidaa mäkitoverikseen, vaan hänet?... +Kauniisti ne siinä tanssivat ja hän muisti kuulleensa, että Iida oli +paras tanssija kaikista tytöistä ja Arthur pojista. Sittenhän ne +sopivat yhteen, ajatteli hän omituisella katkeruudella ja koetteli +hymyillä pilkallisesti, kyynärpää tuolin selkää vasten. + +Ja kun hän sai sen mielialan itseensä, koetti hän kiihoittaa sitä yhä +suuremmaksi ja tulla sille tuulelle, ettei hän välitä mistään. Mutta +kuitenkin piti hänen vähän väliä puristaa silmiään estääkseen vettä +niihin valahtamasta. + +Kaikkein vaikeinta oli saada itku silloin estetyksi, kun Arthur kerran +tuli pyytämään häntä tanssiin. Elli sanoi, ettei hän osaa. Arthur +kääntyi pois ja pyysi taas Iidan, jonka eräs toinen juuri heitti. Ja +kyynelten läpi hän hämärästi näki, kuinka ne pyörivät ympäri lattiaa. +Iida hymyili ja piti päätään keikallaan ja Arthur hiukan kumartui +hänelle jotain sanomaan. Arthur oli niin kokonaan toisennäköinen kuin +ennen, eikä Elli voinut käsittää, kuinka he mäkeä laskiessaan olivat +voineet olla niin hyvät tutut. Sitä muistellessaan ei Elli sitten enää +saanut itkuaan hillityksi, vaan hänen täytyi mennä Sigridin huoneeseen +sitä siellä asettamaan. Hän heittihe sängylle poikkipäin, ja siinä +tulla pullahti ulos kaikki, mikä oli sydämen alle kokoontunut: rumat +vaatteet, se, ettei osannut tanssia, Sigrid, joka oli niin kummallinen, +ja Arthur, vaikkei oikein tiennyt, miksi hän ... se kaikki ilketti... + +Salista kuului yhä tanssin tahti ja keveitä askelia. Elli pidätti +itkuaan vähän aikaa ja kuunteli sitä, mutta kohta taas syöksähtivät +kyyneleet yhä ankarammin vuotamaan. Hän koetti niitä pidättää ja puri +hammasta siitä harmista, että hän kuitenkin itki. Mutta kun hän oli +kuulevinaan jonkun tulevan, herkesi itku silmänräpäyksessä, ja hän +hyppäsi ylös pöydän eteen jotain tukeakseen. + +Sillä kertaa ei kukaan tullut. Mutta tanssi oli lakannut, ja viereinen +huone oli tyttöjä täynnä. Elli kuuli, kuinka ne juttelivat +franseesista. + +Kaikki he olivat pyydetyt ensi franseesiin, muutamat toiseenkin. + +--Kenen kanssa Arthur tanssii? + +--Iidan kanssa. + +--Kuinka hän ei tanssi Ellin kanssa ... sehän oli hänen kelkkadaaminsa? + +--Ellikö osaisi tanssia franseesia ... hauskapa olisi nähdä, kuinka hän +harppailisi. + +--Iida tanssii sitä paremmin. + +--Se vain siltä näyttää, kun hänen leninkinsä istuu niin hyvin ja +hänellä on uudet tanssikengät... + +Tuo oli erään kateellisen tytön ääni. + +--Huomasitteko, kuinka usein Arthur Iidan kanssa tanssi? Hän tanssi +kolme kertaa jo ensi valssissa. + +--Kuulkaa, tytöt, eikö se Elli todellakaan osaa tanssia? + +--Ei osaa muuta kuin ehkä harakkaa... + +Tuo oli tyttöjen mielestä sukkelaa, ja kaikki purskahtivat he sille +nauramaan. Mutta samassa soitettiin franseesiin, ja Elli kuuli, kuinka +kavaljeerit tulivat daamejaan noutamaan ja menivät niiden kanssa +saliin. + +Tyttöjen pilkka vaikutti Ellissä uhkaa. + +Päättävästi nousi hän ja meni salin ovelle seisomaan. Hän tahtoi +uhallakin näyttää, ettei häntä oltu pyydetty tanssiin, ja hän olisi +suonut, että joku olisi tullut häneltä kysymään ja hän olisi saanut +sanoa, ettei osaa tanssia eikä aio opetellakaan. + +Kuinka se oli hänestä hassulta näyttävinään tuo kaikki tanssiminen +tuossa lattialla! Hyppivät ja kulettivat toisiaan ja olivat kauheasti +olevinaan. Sigrid varsinkin siltä näytti. Ellistä näytti, että se +koetti olla niin viehättävä kuin suinkin. Ja kun hän hyppeli Ellin +ohitse ja hymyili hänelle ja nyökäytteli päätään, näytti sekin Ellistä +keikailemiselta eikä hän ollut sitä näkevinään. Ei sitten Sigridkään +häneen enää katsonut. + +Mutta vähitellen ja huomaamatta rupesi uhka sulamaan. Musiikki soi +välistä niin surumielisesti, ja parit tanssivat äänettömässä tahdissa, +melkein totisina. Silloin tuntui kuin olisi tehnyt mieli sujuttautua +siihen yhteen joukkoon ja liikkua edestakaisin ja ympäri, niinkuin ne. +Miksi ei hän oikeastaan mennyt valssiin, silloin kun Arthur häntä +pyysi? ... kyllähän hän oli valssiakin tanssinut Sigridin kanssa ja +Sigrid oli sanonut, että kyllähän se menee. Sitä miettiessä ja tanssin +yhä jatkuessa ja vaihdellessa suli mieli yhä surullisemmaksi ja uhka +valui kuiviin. Tuli sydämeen niin omituinen tyhjyyden ahdistus, ja +ennenkuin tiesikään, valutti taas veden silmään, ja yhtenä sekavana +meluna kävi liike salin lattialla. Elli oli tähän saakka seisonut +keskellä ovea ja pitänyt tuolin selustasta kiinni. Nyt hän vetäytyi +pihtipielen juureen, istuutui tuolille ja katseli sieltä yhä saliin. +Eikä hän tahtonut saada silmiään irti tuolta kiiltävältä lattialta ja +noista tanssivista pareista, jotka sitä pitkin liukuivat. + +Arthuria seuraamasta hän vähän väliä silmänsä tapasi. Hän tanssi Iidan +kanssa ja johti franseesia. Välistä hän jätti naisensa paikoilleen ja +lähti muita viemään. Elliin tuli silloin jonkinlainen hämärä toivomus, +että ehkä Arthur yht'äkkiä jättää Iidan siihen ja tulee häntä noutamaan +ja sitten he yhdessä tanssivat, mutta Iida saa istua yksin. + +Tuo oli puoleksi unelmaa, ja niin tuli tietämättä mieleen ja löytyi +sieltä yht'äkkiä tämmöinenkin kuva... Hän on kauniiksi, valkoiseksi +olennoksi puettu--hänellä on suortuvat hajallaan ja punainen rusetti, +on rannerengas ja pienet silkkikengät;--ei kukaan häntä alussa tästä +piilosta huomaa, ne luulevat kaikki, että hänellä on entinen ruma +pukunsa. Ja siksi ei kukaan tule häntä pyytämään. Mutta sitten tulee +Arthur kuitenkin, ja he lähtevät tanssimaan lattiaa pitkin. Ei ketään +muita ole lattialla, he yksin vain tanssivat. Hän osaa tanssia paremmin +kuin kukaan muu ... ja kaikki katsovat ... ja kauan aikaa he +tanssivat... + +Noissa unelmissa ollessa oli franseesi jo päättynyt ja tanssittiin +loppuvalssia. Taas pyörivät Arthur ja Iida yhdessä ja viipyivät +viimeksi lattialla. Ne tanssivat huolettomasti ja vapaasti, puhellen +keskenään. Elli katseli loppuun saakka heidän tanssimistaan, mutta +sitten kun Arthur heitti Iidan ja meni herrain kamariin, hiipi Elli +takaisin Sigridin huoneeseen. + +Hän olisi tahtonut olla siellä piilossa koko ajan, niin ettei kukaan +olisi häntä nähnyt eikä hänen tarvinnut ketään nähdä. Tanssikoot muut +siellä, hän piilee täällä. Miksi hän oli tullutkaan tänne? Mutta olihan +hän luullut, että olisi samanlaista kuin aina ennenkin Sigridin luona. +Ja Elli muisteli ja muisti, mitä kaikkea he olivat tuossa pöydän +ääressä puhelleet Arthurista ja muista asioista ja kuinka Sigrid oli +tuon peilin edessä hänen tukkaansa sitonut ja sanonut sitä kauniiksi. + +Nyt oli koko huone toisenlainen. Tuo ovi oli silloin kiinni ja sen +edessä Sigridin sänky, joka nyt oli siirretty kaappiin kiinni. Tämäkin +huone oli nyt yhtä vieraan näköinen kuin kaikki muutkin. + +Ja Ellille tuli vähitellen vastustamaton halu päästä pois koko tästä +seurasta omaan kamariinsa. Kun vain olisi jotenkuten salaa päässyt, +kenenkään näkemättä. Eihän häntä kukaan kaipaa täällä! Kullakin on +omat-- + +--Missä on Elli? kuuli hän yht'äkkiä viereisestä huoneesta Sigridin +kysyvän. Ja samassa tuli hän oman huoneensa ovelle ja huomasi Ellin. + +--Täälläkö sinä olet? Miksi sinä istut yksin? Oletko saanut teetä tai +mitään muuta? + +--En minä tahdokaan. + +--Kuule, mikä sinun on, Elli? Sinä melkein itket... + +--Ohoh! Ei, kyllä minulla on hyvin hauska. + +Elli koetti olla ivallinen, mutta ei voinut itkulta, joka työntihe +ulos. Sigridkin heltyi ja puristi Ellin rintaansa vastaan ja suuteli +häntä. + +--Kuule, Elli, sano nyt, mikä sinun on? + +--Ei mikään... + +--Onko sinun siksi ikävä, kun et voi tanssia? + +Elli ei vastannut. Mutta Sigrid juoksi yht'äkkiä pois ja palasi kohta +takaisin, vetäen Arthuria kädestä. + +--Ja nyt me tanssimme piiritanssia! Tytöt, piiritanssia! + +He ottivat molemmat Ellin keskeensä ja vetivät hänet saliin, jossa pian +muodostui pyörivä ja laulava kehä. + +Arthur pyysi Ellin ensiksi piiriin ja muut lauloivat: + + »Ole sinä vain minun armahain, + sinua minä rakastan». + +Elli oli yhtäkkiä ihan huumaantunut. Kaikki unohtui, entiset ikävyydet, +kömpelöt kengät ja huonot vaatteet ja se, ettei osannut tanssia. Tätä +hän osasi, ja Arthur oli häntä pyytänyt tanssiin! Hän pyöri, hyppeli ja +lauloikin, ja tukka heilui ja hameet hulmusi. + + + + +XI. + + +Kun Elli seuraavana aamuna meni kouluun, ei Sigrid vielä ollut siellä. +Muut tytöt seisoivat melkein kaikki ison taulun takana ja tarinoivat, +selkiään uunia vasten lämmitellen. + +Elli seisoi sattumalta taulun edessä, johon oli kartta ripustettu, ja +katseli sitä. + +Tytöt puhuivat eilisistä tanssiaisista ja arvostelivat lyseolaisia. + +--Mutta se Elli, kuinka se oli hassu! sanoi yht'äkkiä muuan tytöistä. + +--Niin, sanoi toinen heti, näittekö, mitenkä hän harppaili piirihyppyä +... muutahan hän ei osaakaan... + +--Se oli, niinkuin minä jo eilen sanoin: harakkaa. + +Elli aikoi mennä, mutta jäi kuitenkin seisomaan. Puhe taulun takana +jatkui samaan suuntaan: + +--En minä ymmärrä, kuinka se Sigrid, joka on semmoinen aristokraatti, +voi pitää tuollaisesta talonpoikaistytöstä kuin Elli. + +--En minäkään ymmärrä. + +--Ei hän enää pidäkään. + +--Mistä sinä sen tiedät? + +--Tiedänhän minä, kun se itse sen sanoi. + +--Mitä hän sanoi? + +--Sitä vain, ettei hän välitä juuri ollenkaan enää Ellistä... + +--Niin hän sanoi ... kuulin minäkin, kun hän sen Iidalle sanoi. + +--Vaan tiedättekö, tytöt, mitä Sigrid vielä sanoi? + +--No? + +--Että se hullu luulee, että Arthur muka on häneen rakastunut. + +--Ei, mutta sehän on aivan... + +Huudettiin rukouksiin ja puhe keskeytyi. + +Kun Elli kuuli puheet, varsinkin viimeisen, oli kuin olisi jotain +mennyt hänessä lukkoon. + +Sigrid, johon hän niin oli luottanut--! + +Mutta ei, ei hän sitä voinut ajatellakaan ... parempi olla +ajattelematta. + +Hän ei mennyt rukouksiin, vaan jäi luokalle ikkunasta ulos kadulle +katsomaan. Sigrid oli myöhästynyt ja tuli rukouksien alkaessa hänkin +luokalle. Hymyili tullessaan ja aikoi lähestyä Elliä. + +Mutta keskilattiassa muutti hän kulkunsa ja hiipi hämillään rukoussalin +ovea kohti. + +Elli oli kääntynyt, katsonut tylyn, kylmän katseen, joka oli vähän +välähtänytkin, ja kääntynyt taas takaisin ulos kadulle katsomaan. + + + + +XII. + + +Muutamien vuosien kuluttua lopetti Elli koulunsa ja tuli lopullisesti +kotiin, sinne jäädäkseen eikä enää lähteäkseen. Olisi kyllä halunnut +jatkaa lukujaan, kerran oikein alkuun päästyään, mutta isä sanoi, +etteivät varat kannattaneet. Eikähän »yhden _tytön_» tarvitse kaikkia +maailmoita lukea ... riittäähän sille vähempikin. + +Muuten ei isä ollut hänen kouluunsa oikein tyytyväinen... + +--Mitä sinä nyt olet siellä oppinut? kysyi hän. Elli ei käsittänyt, +mistä syystä isä niin äreästi kysyi, eikä osannut muuta vastata kuin: + +--En minä tiedä. + +--Mutta onhan hänellä hyvä todistus ... hän on melkein ensimmäisiä, +huomautti äiti. + +Isä ei vastannut siihen mitään. Jos hänellä oli jotain mielessä, +sekaantui se tällä kertaa savuntakaiseen murinaan. Tytön olennossa oli +jo jotain aikaihmistä, niin ettei käynyt oikein toruminenkaan. Joka +vuosi kotiin tultua oli sitä ollut siinä yhä enemmän. + +Illalla, kun äiti töistään päästyään laskeutui tilalleen isän viereen, +murahti isä: + +--Ei minua oikein miellytä tuo tyttö ... taikka kyllä tyttö, mutta ei +hänen koulunkäyntinsä... Mitä hän on oppinut? Ei mitään! Vaikka kyllä +lupasivat ja vakuuttivat... + +--Mitä sinä tarkoitat? + +--Sitä, että miksi hän ei tarttunut vanhaa isäänsä kaulaan ja suudellut +häntä, niinkuin hellä tyttö tekee ja pöydässä hän ei ole kohteliaampi +kuin ennenkään. Minä koetin katsoa leipäkoriin, mutta hänkö olisi sitä +huomannut? + +--Se voi olla niin näin ensi kerralla ... ei hän nyt huomannut, kun +juuri vasta tuli kotiin. + +--Silloinpa hänen juuri olisi pitänytkin ... ja niin kömpelön näköinen +kuin hän vielä on ... saa nähdä, joutuuko hän koskaan edes naimisiin... + +--No mutta, hyvä isä, vielähän sitä nyt ennättää... + +Isä ei taaskaan siihen virkkanut mitään. Oli kauan aikaa vaiti. Sitten +kääntyi seinään päin, ryki vähän ja nukkui. + +Äitikin kääntyi kyljelleen huoaten niin omituisen raskaasti kuin hän +viime aikoina maata pannessaan aina huokasi. + +--Kuinka turhia hän ajattelee! sitä äiti huokasi--ja kuinka hänen +mielensä on maallisissa kiinni, vaikka kuolema voi tulla millä hetkellä +hyvänsä ... vaikka tänä yönäkin. + +Ja pelko isän kuolemasta tuli aina yhä selvemmin äidin mieleen, kun hän +valoisana kesäyönä siinä edessään näki hänen paljastuneen takaraivonsa, +jota päivä päivältä yhä harvemmat hiushäkkyrät verhosivat. Pelko omasta +kuolemasta myöskin ja samalla koko maailman ja ihmiskunnan häviöstä ja +kadosta. Jos vain olisi valmis, jos olisi kilvoituksensa loppuun +kilvoitellut ja olisi otollinen uuteen elämään...-- + +Ellikin sen huomasi, että isä oli viime vuotenaan kovasti vanhentunut. +Ikä näytti ikäänkuin odottaneen jotain jyrkkää rajaa, josta yli +päästyään se alkoi tavattomalla vauhdilla liukua alamäkeä. Heti kohta +kun Elli ajoi pihaan ja näki isän rappusilla seisovan, huomasi hän +muutoksen harmaissa hiuksissa. Ja huoneeseen kynnyksen yli astuessaan +oli isä ollut kompastua. Sitten tuntuivat puhe ja kaikenlaiset +kysymykset niin lapsellisilta. + +Äidistä ei Elli ymmärtänyt, oliko hän vanhentunut vai ei. Sen huomion +hän kuitenkin teki, että äiti koetti pitää silmällä isän pienimpiäkin +tarpeita. Se pisti nyt siksi silmään, koska äidin puolelta oli aina +ennen ollut isää kohtaan jonkunlaista kankeutta. + +Nuo huomiot tulivat uudelleen Ellin mieleen, kun hän istui +makuuhuoneensa ikkunan ääressä ja riisuutui. + +Nyt sitä siis on lopullisesti kotona, ajatteli hän sitten. + +Ja nyt on siis koulunkäynti loppunut, ajatteli hän sen lisäksi. + +Samassa alkoivat muistot siltä ajalta muutamin hyppäyksin rientää +ohitse. Ensi lukukauden muisto antoi yhä vielä nytkin painavan tunteen +ja pudistutti häntä kauan, ennenkuin lähti. Sillä sitä aikaa ei Elli +mielellään tahtonut muistella, vaikka se usein pyrki mieleen tulemaan. +Kovasti hän oli siitä ensin kärsinyt, kun oli huomannut, minkälaista +Sigridin ystävyys oikeastaan oli ollut, jota hän oli ikuiseksi +kuvitellut. Hän oli jäykistynyt ja vaalennut muutamiksi päiviksi niin, +että sen toveritkin huomasivat. Vähitellen oli sitten sulanut, mutta +aivan entiselleen ei kuitenkaan ... sydämen pohjalle jäi routa, joka +usein kylmää huokui. Sigridin kanssa ei ollut mitään puheita eikä +mitään selvityksiä. He liukuivat toisistaan erilleen kuin salaisesta +sopimuksesta. Vähän aikaa näytti Sigridiä jokin vaivaavan ja hän koetti +lähestyä Elliä. Mutta kun se ei onnistunut, hankki hän uusia ystäviä. +Ja muuten hän sitten jo seuraavana kevännä muutti vanhempainsa kanssa +jonnekin Etelä-Suomeen. + +Sigridin poismuutto oli Ellille helpotus. Sillä joka kerta kun hän tuli +kouluun ja näki Sigridin, pisti häntä kuitenkin vanha muisto. Varsinkin +silloin, kun Ellistä jonkun ajan kuluttua silloin tällöin alkoi +näyttää, että Sigrid oli sama hyvä tyttö kuin ennenkin. + +Seuraavina vuosina innostui Elli lukemaan. Luki koulukirjoja ja oli +niissä ensimmäinen. Mutta enemmän vielä hän luki muita. Ahmi yökaudet +kaikkea, mitä sai käsiinsä, lensi pitkin maailmaa, kulki löytöretkillä +ihmeen ihanissa maissa, ihaili solakoita kullankiiltäviä kuninkaitten +poikia ja kärsi prinsessojen kanssa, jotka rakkaudesta huokailivat +peikkojen luoliin vangittuina. Vasta kun kynttilä oli jalkaansa asti +palanut, täytyi hetkeksi pysähtyä, kunnes pimeä huone taas antoi +mielikuvituksen siiville tilaa, omin päin jatkaakseen huimia +matkustuksia. Huimia ne olivatkin. Kohosi vuori korkea kuin Himalaija, +ja toisessa päässä taivaan rannan yleni toinen samanlainen. Niiden +välisen matkan hän aina osasi, sillä tien oli tähdillä valaissut joku, +joka siellä häntä odotti ja tuli puolitiehen vastaan ja puolitiehen +saattoi. Voi ihanuutta! + +Unta se ei ollut tuo eikä myöskään aivan valveillaan olevan ajatusta. +Se oli auki silmin haaveksimista, oli oman mielen runoa, joka +tietämättä tulee, on aikansa ja katoo, vaikka sitä kuinka pidättelisi. + +Mutta saivat nuo haaveet muodonkin joskus, asettuivat sanoiksi, joihin +tuli itsestään sointukin, varsinkin juuri noin iltasilla loikoessa ja +kuunnellessa kellon nappaisua seinällä. Mutta yöllä nekin purkautuivat, +eikä aamulla enää muistanut sitä, mikä iltasilla oli kerälle +kokoontunut. + +Aamulla sen sijaan oli muut asiat mielessä ja etupäässä koulukirjat ja +koululuvut. Oli tullut uhka siihen, että hän näyttää kaikille niille, +jotka ovat hänestä halveksien puhuneet, näyttää mihin hänkin kelpaa. Ja +niin oli hän ponnistautunut lukemaan ja jo toisena lukukautena hän oli +ensimmäinen luokallaan. + +Siinä hän sitten todella innostuikin lukemaan, ja olisi halunnut yhä +enemmän tietää ja oppia. Mutta silloin loppui koulu ja isä vaati +kotiin. + +Ennen lähtöään latoi hän kaikki kirjansa vasuun ja päällimmäiseksi hän +pani muutamia kaunokirjallisia teoksia, joita oli itselleen hankkinut. + +Tuossa ne nyt olivat hänen huoneessaan. Hän otti päällimmäisen ja +katseli sitä. Se oli Runebergin »Hanna». Hän selaili sitä, mutta ei nyt +tehnyt mieli lukea. Väsytti myöskin ja rupesi tuntumaan kovin +ummehtuneelta pienessä huoneessa. Hän tahtoi avata ikkunan, mutta +huomasi, etteivät talvilasit vielä olleet pois otetut. Tuli sama tunne +kuin kotiin tultua isän ja äidin kanssa istuessa tulokahvia juomassa. +Oli jotain painavaa ja ummehtunutta ilmassa. Tai paremmin jotain +vanhaa. Kaksinkertaisen ikkunan läpi näytti koko maisema matalalta ja +raskaalta ja ryppyiseltä. Kaikki olikin täällä tuota samaa +vanhentunutta. Muistui mieleen vanha ruunakin tullessa, sen silat ja +iänikuiset kääsit, joista revenneen nahan reiistä pisti karvoja ulos. + +Mutta isä oli eniten kaikista vanhentunut ... seköhän se tuolla kuorsaa +... tuolla seinän takana. + + + + +XIII. + + +Aamulla nousi Elli varhain ja kävi katsomassa kaikki tutut paikat, +kellarinkatot, nuottakodat ja monet muut... Ja hymyili itsekseen niille +muistoille, joita niihin oli kiinnittynyt. + +Päivällisellä oli jälkiruokaa Ellin tulon kunniaksi, ja ennen +ruokalepoaan kyseli isä Elliltä kaikenlaista koulusta. Elli kertoi +muutamia leikillisiä kohtia, ja isä niille nauroi. Nauroi vielä +uudelleenkin ja oli nähtävästi mielissään. Äiti hymähti myös hänkin. + +Kun isä meni ruokalevolle, taputti hän Elliä tyytyväisenä päähän. Elli +otti kirjansa ja poistui puutarhaan lukemaan. Oli jo ehtinyt valita +siellä itselleen istumapaikan pihlajan alla. Vähän päästä tuli sinne +äiti. + +--Mitä kirjaa sinä luet, Elli? + +--Se on Runebergin »Hanna». + +--Näytäs ... eikö tämä ole semmoinen romaanikirja! Ei sinun pitäisi +näitä kirjoja lukea. + +--Ei tämä ole mikään romaani. + +--Vaan eikö siinä kuitenkin ole rakkaudesta? + +--Enkö minä sitten saa tätä enää lukea? + +--En minä tahtoisi, että sinä lukisit. + +--Mitä pahaa siinä on, jos lukee? + +--Se on synti... + +Elli katsoi äitiin eikä puhunut mitään. + +--Niin, sinä et sitä nyt ymmärrä, eikä sitä ymmärrä moni ihminen ... +mutta sinun äitisi tietää, kun on sen itse kokenut... Ei se kiellolla +parane, ei muuta kuin pahenee, enkä minä tahdo sinua kieltää... Sillä +nuorena tekee siihen mieli... Vaan se on kaikkein pahinta, kun niissä +kirjoissa on maallinen elämä niin kauniiksi kuvattu ... eikä sitä +kuitenkaan ihminen saa, vaikka kaiken ikänsä turhaan halajaa... Mutta +jos sinä Jumalan sanaa tutkisit, niin huomaisit, ettei hän tämän +maailman onnea tarjoa, joka pian haihtuu, vaan iankaikkisen elämän +onnen, joka aina pysyy ... joka sinne kerran pääsisi... + +Äiti huokasi syvään, ja kyynel valui pyyhkimättä alas pitkin kalpeata +poskea. Vähän aikaa istui hän vielä, kädet helmaan laskettuina, +niinkuin hänen tapansa oli, ja katsoi eteensä ruohopenkkiin. Oli +ääneti, eikä Ellikään puhunut. Elin mielestä olisi hänen pitänyt +äidilleen jotain virkkaa; mutta ei hänellä ollut mitä sanoisi. + +Sitten äiti lähti. Raskaasti hän käveli, hartiat kumarassa ja vähän +kierossa. Niskassa riippui riutuva hieno palmikko, joka päässään +suippeni melkein yhdeksi hiukseksi... Sen oli Elli kuullut, että äiti +nuorena ollessaan oli ollut hyvin kaunis ... oikein kuuluisa siitä. Ja +Ellin tuli nyt yht'äkkiä niin äärettömän sääli äitiä, että hän olisi +juossut hänen jälkeensä ja syleillyt häntä, jos vain olisi kehdannut. +Mutta heidän välinsä oli aina ollut niin kankeaa ja ujoa. + +Koko sen päivän oli Elli kuitenkin äidin läheisyydessä ja auttoi häntä +talouden toimissa. + +Äiti oli tullut heränneeksi, sen oli Elli jo tätä ennen kotona +käydessään huomannut. Mutta vasta viime vuonna hän oli heittänyt +herraspukunsa ja pukeutunut heränneiden vaatteisiin. + +Hän oli viime talvena matkustanut yksinään rengin kanssa vanhalla +ruunalla kauas Pohjanmaalle vanhan heränneen miehen luo, ja muutaman +ajan kuluttua oli se mies itsekin pappilassa käynyt ja viipynyt siellä +yön ja seuraavan päivän. Sitä ennen oli äiti ollut suuressa +sisällisessä tuskassa, mutta kun herännyt mies oli mennyt, oli äiti sen +jälkeen ollut paljoa rauhallisempi. + +Rekeen astuessaan olivat heränneen miehen kuulleet hyvästiksi sanovan: + +--Sinun vaimollasi on tosi tuska ja tarve iankaikkisen elämän perään +... eläkä häneltä sanan harjoitusta kiellä, vaikka itse oletkin suruton +mies ... ja vaikka sinulla valta talossasi siihen olisikin. + +Ei isä sitä kieltänytkään, sillä äiti oli viime aikoina ollut +ihmeellisen nöyrä ja kärsivällinen kaikessa. Hoitanut oli häntä +niinkuin todellisen aviovaimon tulee. ja isä tuumi, että hän vanhenee +ja tarvitsee yhä enemmän hoitoa. + +Ja niin tuli sen jälkeen melkein joka sunnuntai-ilta ja välistä +viikollakin äidin luo keittiöön ja keittiökamariin vanhoja vaimoja, ja +muutama hiljainen, alakuloinen mieskin. Ne istuivat allapäin ja lukivat +postillaa ja veisasivat surullisia virsiä. + +Isä kun oli ruokalevon maannut ja piippunsa polttanut, kuuli +aukinaisten ovien läpi veisuuta toisesta päästä rakennusta toiseen, ja +hänelle tuli ikävä. Hän käveli huoneesta huoneeseen, seisoskeli +ikkunoiden edessä ja katseli milloin puutarhaan, milloin kartanolle, +milloin lehtikujalle, joka vei pappilasta kirkolle päin. Mutta ei +siellä ollut mitään erinomaista, ei mitään huvittavaa, kaikki oli sitä +yhtä tyyntä pyhäillan surullista sointua. + +Isä haukotteli ja kulki keittiökamarin ovelle, jossa äidin vieraiden +lämmittämä ilma paksuna tuoksahti häntä vastaan. Sieltä palasi hän +saliin ja katsahti joka kierroksella Ellin kamariin, jossa tämä istui +ja luki. Viimein isä tuli sisään. + +--Äiti se istuu siellä ja veisaa, sanoi isä. + +--Niin. + +--Mitä kirjaa sinä luet? + +--Tämä on Runebergiä. + +--Oletko sinä lukenut Tegnériä?... Tegnér on mainio runoniekka. Etkö +sinä ole lukenut »Frithiofs sagaa»? + +--En minä vielä ole, vaan on se minulla täällä mukana. + +--Minä osasin Tegnérin »Frithiofs sagan» ulkoa ennen nuorena ollessani, +ja muistan minä siitä vielä nytkin monet paikat: + + »Kesä tulee, linnut laulaa, maa ja metsä vihannoi, + vapahina järvet, virrat merta kohti pauhinoi, + hehkuposkin niinkuin Freja ruusupensas punertaa, + ihmispoven täyttää toivo, voima rinnan avartaa». + +--Se Runeberg, kyllä minä olen siitä kuullut, että se hyvästi +kirjoittaa, vaan en minä luule, että se Tegnérille vertoja vetää.-- +Luepas minulle siitä jotain, jota nyt luet ... mitä se on? + +--Tämä on »Hanna». + +--Jahah! Hanna, vai niin... + +--Äiti ei siitä oikein pidä, että minä tätä luen.--Se tuli melkein +ajattelematta, ja Ellistä tuntui, että kun hän sen sanoi, hän oli +tehnyt jotain epäjaloa. + +--Äiti on vähän omituinen, sanoi isä ja puhui niinkuin aikaihmiselle, +mikä tuntui Ellistä hyvin hyvältä.--Olet kai huomannut, että hän on +herännyt. Kuka olisi sitä äidistä luullut! Heti, kun sinä menit +kouluun, alkoi hän miettiä ja istua synkkämielisenä. + +--Mikähän siihen on syynä? + +--Ei sitä ymmärrä, kuinka se semmoinen tulee ... se tulee moneen +ihmiseen näinä aikoina... Se on sitä sen Paavo Ruotsalaisen oppia, joka +asui Nilsiässä. Hän oli jotenkin raaka ja sivistymätön mies... Vaan lue +nyt ... tai mennään minun kamariini ja luetaan siellä. + +Mentiin, ja Elli luki, mutta veisuu kuului sinnekin ja häiritsi. Hän +näki, että se isää vaivasi, ja hän ajatteli panna oven kiinni, mutta ei +tohtinut, kun ei isä sitä pyytänyt. + +Elli luki muutamakseen: + + Yksin valvomahan iän, vaivain painosta vanhus + uupunut on ja nyt päätään kallistain nojatuolin + pielehen pehmoiseen juur nukkunut.--Maass? edessänsä + piipusta viel' yhä nous savu puoleks sammunehesta. + Kaunis on siinä hän nukkuessaan, surutonna ja tyynnä, + kaunis niin kuin vanha on, kun lumi peittävi hapset, + huulilt' on puna pois sekä kuihtunut kuivunut poski, + mut elo pitkän pitkä ja turvaisa, lämmin ja kirkas + otsaan uurtehiseen kuin ehtoo luo kajastuksen. + +Niin Elli luki, ja isä myönsi, nähtävästi liikutettuna, että se oli +kaunista... + +--On niinkuin se tapahtuisi tuossa aivan, ihan niinkuin sen näkisi +edessään. + +Mutta samaan aikaan vaimot veisasivat, ja aivan selvään kuului +keittiökamarista sanat: + + Mielen', miks' suret maailman pääll'; Kuin on kuitenk' katoova + tääll'. Jumalaan sinuas turvaa, Hän tietää ja tahtoo sinua auttaa + kaikess' hädäss' Poikans' kautta. + ------ + Maailman meno, rikkaus, hekuma Autuuteen ei aut', vaan on katoova; + Mutta Kristus yksinäns' Autuuden ijäisen meill' ansaits', Hänelle + kiitos olkoon kaikess' kansass'. + +Sillä kertaa sai ovi olla auki. Mutta kun toisen kerran sattui samalla +tavalla, oli ovi itsestään kiinni. Vast'edes käski sitten isä aina +sulkemaan oven, jos se sattui olemaan auki. + +Äiti ei puhunut sen enempää Ellille noiden kirjain lukemisesta, mutta +Eilistä tuntui, että hän päivä päivältä joutui äidistä yhä kauemmaksi. +Se vaivasi myös, että hän sen sijaan läheni isää ja että se tapahtui +ikäänkuin äidin kustannuksella. + +Usein hän ei olisi tahtonut isälle lukea, varsinkaan ei silloin, kun +äiti veisasi. Mutta isälle, joka oli aivan kokonaan innostunut tähän +lukemiseen, sopi aina kaikkein parhaiten juuri sunnuntai-iltoina. + +Kerran sanoi Elli sen isälle. Isän kiivas luonto kuohahti, silmistä +lieskahti tuo omituinen paha ja melkein ilkeä katse, joka häneltä +välistä tuli näkyviin: + +--Mene sitten, sanoi hän ja koetti pidättää, mutta se tuli kuitenkin:-- +mene sitten sinne akkain kanssa ynisemään! + +Isä oli sillä kertaa väsynyt, hänen ruokaleponsa oli tullut häirityksi, +ja kaksi iltaa peräkkäin oli juhannuspyhinä veisuu häntä +hermostuttanut. + +Vaikka Elli sen tiesi ja ymmärsi, vaikutti se kuitenkin niin, että hän +väkisinkin väistyi isän seurasta. + + + + +XIV. + + +Siitä pitäen alkoi Ellille tulla ikävät ajat. Yhä ikävämmät kuin ennen. + +Kaikista ikävimpiä olivat kesällä pyhäillat. Ei oikeastaan tiennyt, +mitä oli ikävä, mutta ikävä oli kuitenkin. Kirkkoväki oli kaikki +kotiinsa mennyt, kylän nuoret rientäneet leikkipaikoilleen ja +palvelustytöt ja rengit menneet yhteen mukaan. Päivä paistoi +surullisesti koivikkoon lehtien välitse koko illan. Ei osannut tehdä +mieli minnekään, kun ei ollut, mihin mennä, mutta ikävä painoi ja +raukaisi mieltä. Elli istui useimmiten päivällisen jälkeen porstuan +rappusilla ja katseli kirkolle päin tietä pitkin, jonka kahden puolen +kasvoi koivuja, joiden väliin länteen laskeva päivä loi varjoja ja +toisiin kohtiin valopaikkoja. Välistä lepattivat haavan lehdet +puutarhassa, mutta koivujen lehdet eivät liikahtaneetkaan. Isä nukkui +ruokalepoaan, ja äiti istui keittiökamarissa ja luki postillaa. + +Elli oli noussut ylös kävelemään ja kulki puutarhaan. Uusi +karttuunihame kahisi kävellessä, ja Elli koetti kävellä niin, ettei se +kahisisi ... miksi, ei hän tiennyt... Puutarhasta pisti hän verkalleen +muutaman marjan suuhunsa ja taittoi kukan, jonka kiinnitti rintaansa. +Sitten hän laskeutui alas rantaan ja jäi katselemaan vasikoita, jotka +seisoivat polviaan myöten vedessä ja huiskuttelivat vuoroin kukin +häntäänsä... + +Ihan tyyni järvellä! Toisella puolen salmen karehteli vain +kaislikonrinnassa raukea tuulahdus. Soma olisi soudella tuossa, antaa +venheen kellua itsekseen ja sitä välistä melalla auttaa! Elli meni +nuottakodan luo, jonka kupeella venheet lepäsivät teloillaan ja jonka +saumoissa liikkuva vesi silloin tällöin lokkasi. Nuotta riippui kuivana +nauloillaan, ja västäräkki lennähti jostain nuottakodan sisästä +kuivalle rantasavelle ... keikutteli siinä ruumistaan ja lähti +sirpattaen pitkin rantaa lentämään, seisahtuen vasikkain kohdalle... + +Elli työnsi venheen herkästi pyöriviltä teloilta ja antoi sen työnnin +vauhdista valtoineen liukua niin pitkälle kuin sitä halutti. Limakon +reunaan se meni, kääntyi siinä poikkiteloin ja seisahtui. Elli jäi +kokkakaarelle istumaan, airo sylissä, ja katseli alas veteen... + +Rannan puolelta venhettä näkyi vielä pohja monen kyynärän päästä, mutta +selän puolella oli jo musta jyrkkäys. Syvenemistään syveni sinne ranta, +ja kun kurkotti venheen alle, huimenti päätä ja tuntui, ikäänkuin olisi +jokin kouristanut sydämen kohdalta ja tahtonut vetää alas veteen ja +luisuttaa pohjaa myöten sitten yhä alemma tummaan syvyyteen... +Toisaalla vähän matkan päässä venheestä kuumotti pohjasta entisen +nuottakodan puitos, jonka jäät olivat särkeneet ja siirtäneet +jyrkkäyksen rintaan. Elli liikautti sinnepäin venhettään. Vettyneet +hirret ammottivat veden läpi päiväpaisteessa, ja nurkka riippui +syväyksen päällä mustaa vettä vasten... Hauki, oli asettunut +jurrottamaan hirttä pitkin, vähän väliä pujakehteli pikkukaloja +pinnemmalla, ja niiden varjot luikahtelivat hirren poikki ja välistä +hauenkin ihan selän päällitse .. . mutta hauki ei liikahtanutkaan... +Ellin silmä kulki pohjaa pitkin, näki limoja, hakoja ja kiviä ja +seurasi puitoksen hirsiä, jotka tarkemmin katsellessa vaipuivat yhä +syvemmälle ja syvemmälle veden alle jyrkkäyksen sisään. Sitten taas +nousi silmä takaisin hirttä myöten, jonka päällä hauki liikkumatonna +yhä viipyi, ja kohosi pinnalle, jossa pikkukalat karkelivat ... mutta +siitä jälleen hirttä myöten jyrkkäyksen rajaan ja mustaan veteen. Päätä +tinki taas huimentamaan ja sydänalaa kouristamaan ... mutta ei se nyt +enää pahalta tuntunut ... hyvältä tuntui ja herkältä koko ruumiissa ... +niinkuin olisi tahtonut kaikki sydänalassa toisistaan irtautua. Kun +olisi vain syvemmälle nähnyt, jyrkkäyksenkin takana pohjaan, ja kuinka +pitkälle sinne oli nuottakodan puitos uppoontunut. Elli liikautti +venhettä airollaan syvemmälle ja koetti tarkasti katsoa ... mutta muuta +ei näkynyt kuin mustaa vettä... + +Yht'äkkiä hän säpsähti, ja piti panna käsi silmien eteen. Ei kuin +hetkeksi kuitenkaan! Kuinka ei ollut sitä ennen huomannutkaan! +Sieltähän näkyi koko hirveän korkea taivas, yhtä korkea kuin ylhäällä +tuolla! Se sama tunne huimasi päätä, joka silloin kaupungissa siellä +sillä korkealla mäellä ... mutta ei se nyt päässyt puhkeamaan! Elli +puristautui airoon kiinni ja unohtui katselemaan. Noinko syvää siellä +on? ... noinko korkeaa? Ja venhehän kelluu ihan kuin ilmassa ... +mitenkä se pysyy?... Ja minkähänlaista olisi, jos tuonne putoaisi? Jos +heittäytyisi, hukkuisikohan?... Siellähän on kuin taivas, kuin toinen +taivas! ... jos olisikin siellä oikea taivas?... + +Hui! mikä se oli?... Jotain rapsahti venheen laitaan ja läiskähti siitä +veteen. Taivas vavahti koko korkeudessaan ja hämmentyi samassa. + +Rannalla nauroi joku. Säikähtäen kääntyi Elli sinne katsomaan ja näki +isän seisovan rannalla ja hänen vieressään kaksi muuta herraa. Ne +olivat aivan tuntemattomia, ja Elli hämmentyi siinä niin, ettei saanut +venhettä maihin. Se kääntyi aina toiselle puolen, kun Elli toiselta +puolen koetti meloa. Isä rupesi puoleksi huutaen neuvomaan, mille +puolelle pitäisi mela panna. + +--Ei sille ... no, nyt toiselle ... ei ... pane sitten mela pohjaan ja +työnnä ... no! + +--Ehkä minä saan auttaa neitiä, sanoi toinen herroista, otti airon +isommasta venheestä ja kurkotti sillä venheen kokkaa. + +--Ei, kyllä minä pääsen ... antakaa olla! Sillä oli valkoinen lakki, ja +se veti vain. Ellin olisi tehnyt mieli häntä airolla kastella. + +--Vetäkää vain! kehoitti vielä isä. + +Valkolakkinen vetikin, kokasti sitten venheen ja tarjosi Ellille +kätensä. Vaan Elli hyppäsi omin neuvoin maalle ja lähti tervehtimättä +pihaan menemään. Hän ei muusta tiennyt kuin mitä pikimmin päästä pois +jonnekin. + +Mutta isä kysyi, tahtoiko hän mennä vieraita tervehtimättä, ja +seisautti ja esitteli hänet herroille. Toinen oli ylioppilas ... joku, +jonka nimeä Elli ei kuullut, toinen oli se apulainen, jota oli koko +viikon jo odotettu. + +Ylioppilas tervehti kohteliaasti ja vapaasti, ja Ellistä tuntui, +vaikkei hän silmiään maasta nostanut, että hän hymyili ja katsoi häntä +silmiin. Sen Elli kuitenkin näki, että ylioppilaalla oli ruskeat +vaatteet. Apulaisesta, jolla oli mustat vaatteet ja isot jalat, jäi +Ellin huomioon, että hän tervehti hyvin omituisesti kättään ylöspäin +kivertäen ... ja silmälasit oli sillä myös. + +Ylioppilas ei virkkanut mitään. + +--Hauska tutustua talon neitiin, sanoi apulainen, ja Elliä ennätti +puistattaa joku hämärä vastenmielisyys, ennenkuin oli saanut kätensä +irti. Käsi oli sitä paitsi pehmeä ja lämmin luhnake kuin kinnas. + +Elli lähti hämillään ja sanaakaan puhumatta nousemaan pihaan. Veräjätä +avatessaan huomasi hän kätensä vapisevan ja sydämen tykyttävän niin, +että se korvaan kuului. Ja hän hengitti niin kiivaasti, että pelkäsi +äänen pettävän, jos vastaisi, kun isä huusi hänelle, että hän +valmistaisi teetä, sill'aikaa kun he kävelevät peltoja katselemassa. + +--Ja tule sitten meitä kutsumaan ... me menemme kirkolle päin... + +Pihaan noustessa risteili harmi mielessä siitä, että isä oli tuonut +vieraat sinne niin yht'äkkiä, ja oma tyhmyys ja saamattomuus harmitti +toisin vuoroin. Tuommoinen oli niin isän näköistä!... Olkoot, ajatteli +hän sitten, minä en välitä heistä enkä mene illalliselle enkä kutsumaan +heitä... Mitähän se ajatteli se ylioppilas, kun minä juoksin ohitse...? +Vaan ajatelkoon mitä tahansa, minulle se on ihan sama! + +--Ketä ne on nuo vieraat? kysyi kuitenkin Elli äidiltä keittiössä ... +koetti kysyä huolettomasti, melkein halveksivalla äänellä. + +--Se on maisteri, joka tulee apulaiseksi. + +--Entäs se toinen? + +--En minä tiedä. + +Äiti vastasi pitkien väliaikain perästä ja oli tavallista totisempi. +Niin hän oli aina, kun tuli vieraita, mutta puuhasi kuitenkin +lakkaamatta ja teki kaikki tehtävät. + +Elli pyysi saada auttaa, mutta äiti vastasi päätään kääntämättä ja +sanoi voivansa itsekin tehdä. + +Elli meni kamariinsa ja alkoi siistiä pukuaan. Siinä hän unohti peilin +edessä laittautuessaan sen päätöksensä, ettei mene sisään vieraiden +luo. Tuli uteliaaksi saada nähdä, millaiset kasvot oli ylioppilaalla, +sillä niitä hän ei ollut katsonut. Hän hyräili siinä, palmikoi +tukkaansa ja näki Runebergin »Hannan» pöydällään... Paiskasi sen +puoleksi leikillä kiinni... + +Kun hän oli valmis, ajatteli hän, menisikö itse kutsumaan isää ja +vieraita vai lähettäisikö jonkun muun. Ei hän sitä kuitenkaan päättänyt +sinne eikä tänne, vaan lähti itse kävelemään kirkkokujalle päin. + +Tulivat jo sieltä kävellen vastaan, ja Elli seisahtui puolitiehen, +nojaten aitaa vasten ruispellon yli katsomaan. Ruis tuoksui hauskasti +ja heilimöi parhaillaan, ja sen sisässä sinerti aina vähän matkan +päässä jokin ruiskukka. Kun tuulahdus tuli, huojahti ruis ja sihisi +hiljaa. + +Elli sitä katseli ja taittoi aidan yli muutaman tähkän. Sivusilmään +näkyi yhä likemmäksi lähenevä valkoinen lakki. Ne olivat jo melkein +kohdalla, mutta Elli ei ollut huomaavinaan. + +--No, Elli? sanoi isä. + +--Niin, ruoka on jo valmis ... herrat ovat hyvät ja käyvät pihaan. + +Elli tunsi saavansa itseluottamusta suuret määrät, kun sai sanotuksi +sen aivan huolettomalla äänellä. + +Herrat jatkoivat matkaansa. Isä ei jättänyt ylioppilasta. Selitti +kesäkylvöistä ja syyskylvöistä. Mutta maisteri kääntyi heti kohta Ellin +puoleen ja alkoi puhella. + +--Onko neiti huvitettu taloudesta? kysyi hän hyvin suurella painolla. + +--Niin, kyllä minä olen, sanoi Elli ja katsoi maisteriin syrjästä päin. +Hänessä oli jotain, joka epäilytti ... ikäänkuin olisi ollut vähän +tyhmä. + +--Tämä on erittäin kaunis paikka, sanoi maisteri kohta perään.--Eikö +tämä ole kaunis teidänkin mielestänne? + +--Kyllä tämä on... + +--Niin kaunista kirkon paikkaa en ole usein nähnyt ... kun kirkko on +kauniilla paikalla, jylhien kuusien ympäröimänä ja järven rannalla, +kohoaa sanankuulijankin mieli, ja saarnamies tuntee itsensä ylennetyksi +... eikö totta, neiti? + +Maisteri oli jostain syystä Ellin mielestä niin koomillisen näköinen, +että hänen oli vaikea pidättää nauruaan. + +--Eikö totta, neiti?... + +Maisteri teki pyöreät silmänsä vieläkin pyöreämmiksi. Ja se oli liiaksi +Ellille. Hän tunsi, ettei voisi kauemmin olla nauruun purskahtamatta ja +kiiruhti edeltä pihaan. Maisteri jäi kummastellen odottamaan toisia. +Mutta omaan kamariinsa päästyään ratkesi Elli niin hillittömään +nauruun, että oli siihen menehtyä. + +Ruokapöydässä sai Elli vasta oikein tilaisuuden tarkastella vieraiden +ulkomuotoa. Ylioppilasta hän eniten katseli. Maisteria olisi myöskin +katsellut ja vertaillut, mutta maisteri seurasi häntä aina silmillään. +Ei hänessä Ellin mielestä ollutkaan paljon katselemista. Pyöreät +kasvot, punakat ja pulleat posket, tukka pystyssä. + +Ylioppilasta sai rauhassa tarkastella. Hän söi ja puheli isän kanssa +eikä katsellut Elliin kuin joskus. Mutta silloin hän loi häneen pitkän +ja tarkan silmäyksen... Mitähän varten lienee niin tehnyt... Sillä oli +vähän kähärä tukka, ruskeat, päivettyneet posket ja valkea hieno otsa. +Silmät olivat siniset. Ja kaulahuivi oli hänellä hyvin luontevasti +solmittu. + +Elli tarjosi hänelle mielellään. Kerran hän selitti isälle jotain niin +innokkaasti, että unohti ottaa, vaikka Elli seisoi ja piti vatia. + +Ja kun hän sen sitten huomasi, hämmästyi hän ja pyysi anteeksi. Silloin +hän katsoi Elliä silmiin niin avonaisesti ja hymyili niin herttaisesti, +että Ellin tuli yht'äkkiä hyvä olla. Kun Elli sitten taas toisen kerran +tarjosi, sanoi hän kyllä nyt muistavansa. Ja otti vadin laidasta kiinni +ja kannatti itse sitä, niin kauan kuin pani eteensä ruokaa. Elli ei +olisi sitä sallinut, ja heille tuli pieni riita vadista. Mutta Ellistä +tuntui, että he sen kautta tulivat ikäänkuin tutummiksi. + +Syötyä menivät herrat isän kamariin, ja kun Elli oli korjannut pöydän, +meni hän saliin istumaan. Jotain tehdäkseen otti hän Runebergin +»Hannan» polvelleen ja oli sitä lukevinaan. + +Vähän ajan perästä tuli sinne ylioppilas. Elli oli ajatellut jo +valmiiksi, millä hän puheensa aloittaa, sillä hänen mielestään oli +hänen velvollisuutensa alkaa puhelu. + +--Kuinka teitä miellyttää tämä paikka? kysyi hän. + +Ylioppilas istuutui ystävällisesti tuolille Ellin viereen. + +--Kuinkako miellyttää? Hyvin paljon. Tämä on kauneimpia paikkakuntia +mitä matkoillani olen tavannut. Tekisi mieleni melkein asettua tänne +joksikin aikaa. + +--Miksette voisi jäädä tänne?--olikohan se tyhmästi sanottu... Elli +pelkäsi koko ajan, että hän sanoisi jotain typerää. Sopiko todellakaan +pyytää häntä tänne jäämään? + +Mutta ylioppilas ainoastaan vähän hymyili. + +--Kiitoksia paljon, sanoi hän, mutta sitten en ehtisi matkustaa ympäri +Suomen, niinkuin on matkasuunnitelmani. + +--Taitaa olla hyvin hauskaa matkustaa? + +--Kyllä se on hauskaa.--Ylioppilas taas hiukan hymyili. Elli tuli siitä +aivan hämilleen... Hän oli arvellut nuo kysymykset hyvin sopiviksi, ja +nyt ne näyttivät hänestä niin kovin tavallisilta, ja hänestä tuntui, +että ne tulivat ikäänkuin pusertamalla ulos. Ja samassa välähti hänelle +päähän, että kuka ties kuinka monennen kerran ylioppilas jo sai vastata +semmoisiin kysymyksiin. + +Siitä syntyi vähän aikaa kestävä äänettömyys. + +--Mitä kirjaa te luette? Vai »Hannaa»!--Mitä pidätte tästä runoelmasta? + +--Minä pidän siitä hyvin paljon. + +--Runeberg on minun mielestäni pohjoismaiden etevin runoilija. + +--Isä ihailee enemmän Tegnériä. + +--Kaikki vanhat tekevät samoin. He eivät ymmärrä sitä tuoresta ja +luonnonraitista, jota Runebergin runoilu uhkuu ... eivät ymmärrä hänen +yksinkertaisia vertauksiaan, hänen isänmaallisia aiheitaan ... sanalla +sanoen... + +--Saanko luvan kysyä, mistä herrasväki niin innokkaasti keskustelee? +kysyi maisteri, joka juuri silloin tuli saliin ja istuutui seuraan. + +Hänen toverinsa ei häneen katsonutkaan, eikä Ellikään hänelle mitään +virkkanut. + +--Sanalla sanoen ... niin, ja vielä eräs kohta, joka todistaa, ettei +häntä ymmärretä. Tuossa on Hanna, jonka Runeberg antaa rakastua yhtenä +ainoana iltana. Sitä sanotaan epäluonnolliseksi, mutta minun mielestäni +se on yksi Runebergin hienoimpia kohtia. + +--En minäkään usko, että voi rakastua ja mennä kihloihin samana iltana +kuin tapaa jonkun nuoren miehen. + +--Ehkette te... + +--Niin, en minä... + +--Ehkette te ja ehkei moni muukaan ... mutta siinä on runoilija +kuitenkin osannut oikeaan paikkaan, kun hän on rakkauden antanut +leimahtaa ensi katseen yhteen sattuessa ... hitaammin tai nopeammin ... +yksi päivä tai yksi kuukausi, se on vähäinen asia, kun kerran ensi +silmäyksestä on tuli syttynyt ja alkanut kyteä ... ja että se syttyy +niin, sen on Runeberg ymmärtänyt, ja sille on hänen runottarensa +antanut muodon. + +--Luuletko sinä, että Runeberg itse on ollut sillä lailla kihloissa? +kysyi maisteri. + +--Millä lailla kihloissa? + +--No, että noin samana iltana... + +--Mistä minä sen tiedän ... eikä se suinkaan ole tässä pääasia.--Vaan +tämä ei ole ainoa hieno kohta Runebergin teoksissa. Niitä vilisee joka +rivillä. + +Hän innostui puhumaan, ylioppilas, Runebergista ja runoudesta +ylipäänsä. Hän nousi seisaalleen ja istuutui jälleen ja puheli Ellille +koko ajan. Maisteri istui ääneti vähän aikaa, teki muutamia kysymyksiä, +jotka Elli piti aivan sopimattomana, ja lähti sitten pois. Ylioppilas +oli Ellin mielestä paljon, paljon etevämpi. + +Aivan uutta oli Ellille se, mitä ylioppilas puhui hänelle. Monta +paikkaa oli Ellin mielestä epäselvää. Mutta hän luuli, että hänessä oli +syy, ettei ymmärtänyt. Hän enemmän katseli häntä kuin kuunteli. Hän oli +kaunis. Ei Elli ollut ennen niin kaunista miestä nähnyt. Ja hän antoi +hänen puhua eikä kysynyt, mitä ei ymmärtänyt, ettei häiritsisi. Mutta +tuli hänelle siinä ajatus, että minkähän tähden hän minulle yht'äkkiä +noin puhuu. + +Kun ylioppilas oli heittänyt hyvästinsä ja mennyt yliskamariin maata, +kuuli Elli maisterin sanovan isälle: + +--Minun ystäväni deklamoi niin mielellään ... ja tyttärenne on harras +kuulija. + +Se oli ilkeästi sanottu Ellin mielestä, pahasti, alhaisesti, +panettelevaisesti. + +--Minne hän matkustaa? kysyi isä. + +--Ei hänen matkallaan taida olla sen enemmän määrää kuin hänen +luvuillaankaan. + +--Eikö hän ole vielä mitään tutkintoa suorittanut? + +--Ei mitään... + +--Ohhoh! Mitä hän aikoo? + +--En tiedä ... jotain harrastuksia kai hänellä lienee. Ainakin hän +rakastaa hyvin puhua runouden tiedoistaan varsinkin neitosille. Minä +luulen, että ne ovatkin hänen ainoansa. + +Elli nauroi pilkallisesti yksikseen. Hän oli puolestaan ihan varma, +että ylioppilas oli monta vertaa viisaampi kuin kaiken maailman +apulaispapit ja isät. Voi, kuinka hän halveksii tuota maisteria! Noin +puhua toveristaan takanapäin. + +Ylioppilas oli hänen mielestään sorrettu olento, ja hän kuvitteli, että +kaikki häntä tuomitsevat ja että hänellä ei ole ketään ystävää. Siksi +hän ehkä puhuikin niin innokkaasti Ellille. Ja Elli ei häntä jätä ... +hän pysyy aina hänen ystävänään. + +Tätä Elli ajatteli, kun muiden maata mentyä oli hiipinyt ulos +koivukäytävälle päin kävelemään. + +Kesäinen yö nukkui puolihorroksissa hänen ympärillään. Ruis lepäsi +liikkumattomana, tähkät nuokallaan. Naapurin pellolla tuikahti muutamia +kertoja lehmisavun valkea ja sammui. Kirkon kohdalla tuli muuan +yksinäinen matkamies vastaan ja tervehti häntä. + +Elli oli ensin ollut vihoissaan niistä puheista, joita oli kuullut. Nyt +se vähitellen suli pois, unohtui, ja surumieli tuli sijaan. Ei hän +juuri mitään ajatellut, katseli sitä kaikkea tuttua edessään, jota niin +monesti ennen oli katsellut ... kirkkoa, kirkonkylän taloja, peltoja ja +maantietä. Oli siinä nyt jotain toisenlaista kuin ennen oli ollut, +mutta ei hän siitä päässyt selville, mikä tuon muutoksen teki. + +Kun Elli taas läheni kotia, kuului vielä yliskamarista kävelyä ja +hiljaista hyräilyä. Ikkuna oli auki, ja Elli ikäänkuin vähän vavahti. +Portin narahtaessa taukosi hyräily ja askeleet. Elli ei uskaltanut +katsoa ylös ikkunaan, mutta hänestä tuntui siltä, että sieltä joku +katseli. + +Vielä riisuutuessakin läpätti sydän. Hän koetti sitä asettaa ja +vakuuttaa itselleen, ettei hän ollenkaan tiedä syytä siihen. + +Käytyään levolle muistui hänelle »Hanna» mieleen. Hän oli sanonut, +ettei ensi iltana voi rakastua... Ei hän sitä vieläkään usko. Mutta +sitä asiaa hän kuitenkin ajatteli siksi, kunnes nukkui. + + + + +XV. + + +Seuraavan aamun ensi ajatus herätessä oli vieraat siellä ylhäällä. + +--Ovatko ne jo nousseet? kysyi hän palvelustytöltä. + +--Ei ne vielä aivan. + +--Joko veit kahvia? + +--Jo minä vein yhden kupin ... tässä menee toinen. + +Elli toimitti jotain ruokasalissa. Palvelija tuli vähän ajan päästä +takaisin ylhäältä tuoden toisen kupin koskematonna. + +--Kuka ei juonut? + +--Se, jolla on valkea lakki, se ei ottanut ... vaan maisteri joi +molemmat kupit leivän kanssa. + +Ellistä oli ylioppilas hieno jo siitäkin syystä, ettei juonut kahta +kuppia. Maisteri sitä vastoin--kaksi kuppia leivän kanssa! + +--Ai, ai, mamseli! tuli tyttö ovelle sanomaan. + +--No, mitä nyt? + +--Niin, niin ... nyt on sulhasia. + +--Ole sinä...! + +--Vai ei ... nuori maisteri on tullut, ja mamselille siitä tulee +sulhanen ... sulhanen... + +--Maisteristako?... Elähän ole liian varma. + +--No, minä olen varma. + +Ohoh! ajatteli Elli itsekseen. Niin ne kaikki luulee, mutta siinä ne +suuresti erehtyvät. + +Ja laulellen kävi hän järjestelemään huoneita. + +Mutta aamu alkoi tuntua pitkältä. Ei ollut enää juuri mitään tekemistä +... ilma oli kaunis, ja herrat yhä viipyivät ylhäällä. + +Jotain tehdäkseen lähti Elli puutarhasta kukkia noutamaan, kulki +yliskamarin ikkunan ohitse ja puheli juuri sen kohdalla muutaman +palvelijan kanssa, joka sattumalta tuli ylös rannasta. Katsahti myöskin +sattumalta ylös ikkunaan, mutta kääntyi pian pois, kun huomasi, että +siellä liikuttiin. Meni puutarhaan. Oli jo paremmalla tuulella. +Harmitteli kuitenkin sitä, että herrat aina niin kauan nukkuvat ... +herrat ylipäänsä, ja erittäin nämä. + +Elli laitteli jo verannalla vihkoa kukista ja ruohoista, joita oli +pöydälle levittänyt, kun ylhäältä alettiin tulla. Ne olivat ylioppilaan +askelia ... kohta kuului maisterikin tulevan ... ja nyt ne laskeutuivat +rappusia alas. Mutta ylioppilas tuli yksin verantaan. Hän oli maattuaan +niin hauskan ja miellyttävän näköinen, kun juuri oli unen kasvoiltaan +pudistanut. + +--Hyvää huomenta!--kuinka olette maannut? + +--Kiitos, hyvin!--Kylläpä nyt on kirkas paiste.--Ylioppilas meni +verannan ovelle ja tarkasteli siitä ulkoilmaa. Aurinko häikäisi hänen +silmiään, niin että piti varjostaa kädellä. Siinä oli jotain +miellyttävää siinäkin. + +--Eilinen ilta oli niin erinomaisen suloinen, sanoi Elli. + +--Niin, minä näin, että olitte vielä ulkona kävelemässä, kun me muut jo +olimme panneet maata. + +Ylioppilas tuli ja istuutui melkein Ellin viereen ja lisäsi +leikillisesti: + +--Te olitte kai haaveksimassa ... kaikki nuoret tytöt haaveksivat +illalla muiden maata mentyä... + +--Se ei ole totta... + +--Kyllä se on totta ... tunnustakaa, että tekin olitte ajattelemassa +jotain, jota tahdoitte oikein häiritsemättä ajatella. + +--Te aivan erehdytte ... aivan erehdytte... + +--En erehdy ... minä en erehdy ollenkaan ... haaveksiminen on teidän +ikäisillenne elinehto. + +--Hyi, kuinka te olette paha! + +--Se on, että oikeastaan olen erittäin hyvä. + +--Ette ole hyvä, vaan te olette itserakas, kun luulette itseänne +hyväksi... + +Ja keskustelu kääntyi näin keveäksi, ja ennenkuin kutsuttiin +aamiaiselle, olivat he Ellin mielestä jo vanhat tutut. + +Yhtä hauskaa mielialaa kesti vielä aamiaisen jälkeen. Ylimmilleen se +nousi silloin, kun tuotiin lapsi kastettavaksi ja maisteri toimitti +kasteen. Elli ja ylioppilas katselivat oven raosta ja palasivat aina +toiseen huoneeseen nauramaan. Elli oli iloonsa menehtyä, kun ylioppilas +nosti silmiään niinkuin maisteri ylös kattoon, pani kätensä ristiin ja +asetti suutaan samalla lailla. Tuo yhteinen ivailu teki heidät niin +tutuiksi, että Ellistä tuntui oudolta teititellä ylioppilasta. + +Toimituksensa tehtyään tuli maisterikin verannalle. Hän oli vähän vielä +taannoista tointaan juhlallisen näköinen. + +--Sinä olet vielä arvokas äskeistä kyytiä, sanoi ylioppilas. + +--Kuinka niin? + +--Niin, niin, minusta vain näyttää, että sinä tunnet yhä vielä +ruumiissasi kastaneesi lapsen. + +--Kenellekä te, neiti, valmistatte tuota kukkasvihkoa? kysyi maisteri +Elliltä eikä ollut kuulevinaankaan toveriaan. + +--En juuri kenellekään. + +--Vai niin, sanoi ylioppilas ja iski silmää, ettekö muista, että +lupasitte antaa sen minulle? + +--Niin, se on totta se ... suokaa anteeksi ... ottakaa vain, tuoss' on! + +--Saisinko luvan pyytää teitä valmistamaan minullekin sellaisen? + +--Ei näistä enää taida tulla. + +--Ja sitä paitsi, eihän sovi papille kantaa kukkasvihkoa. + +--Neiti saa itse ratkaista... Sopiiko teidän mielestänne? + +--En minä tiedä ... vaan jos luulette sopivan, niin tehkää itse, tässä +on kukkia.--Mutta eikö mennä katselemaan puutarhaa ja rantoja? + +Ylioppilas ja Elli menivät. Maisteri jäi seisomaan verannalle. + +--Te pujahditte läpi oikein naisen vaistolla, sanoi ylioppilas +puutarhan portilla. + +--Niin, vaan emme saa olla hänelle niin pahoja. + +--Ei se haittaa mitään ... tuskin tuollaiset teologit edes ymmärtävät, +että heistä tehdään pilaa. + +--Vaan hänhän on teidän toverinne. + +--Ei hän oikeastaan ole minun toverini... Helsingissä olimme kyllä +usein yhdessä, ja nyt minä tapasin hänet viime majatalossa ... hän +pyysi minua tulemaan tänne, ja minä tulin. Mutta emme me ole koskaan +olleet mitään hengenheimolaisia. + +--Ettekö olisi muuten tullut? + +--En tiedä ... vaan kyllä kai kuitenkin olisin.--Se on hyvä, että +tulitte... Mennään nyt soutelemaan! + +Ja hehkuvin silmin hyppeli Elli taapäin ylioppilaan edellä. Sitten hän +juoksi ottamaan aitovarrelta heinikosta airoja. + +--Tulkaa te ottamaan mela! + +--Tekö siis soudatte ja minä pidän perää! + +--Niin, minä soudan, ja pitäkää te perää! + +Vaikka puhuttiin näin aivan tavallisia asioita, oli niissä kuitenkin +jotain salaperäistä ja kummallista. Ikäänkuin olisi jotain tarkoitettu, +vaikka ei sanottu. He alkoivat soutaa. + +--Tuolla kävelee maisteri puutarhassa ja katselee tänne. + +--Mitähän hän ajattelee, kun emme ottaneet häntä mukaan? + +Siinäkin oli jotain salaperäistä. Varsinkin siinä: »kun emme ottaneet +häntä mukaan». + +Tekivät pienen kierroksen ja palasivat takaisin rantaan. + +--Muistatteko, kun eilen kurkotitte minua melalla maalle ... minun +olisi tehnyt mieleni heittää airolla vettä päällenne. + +--Miksette heittänyt? + +--Nyt minä kyllä heittäisin. + +--Miksi te nyt? + +--Sillä te ette enää ole niin juhlallinen... + +--Enkö ole enää juhlallinen? + +--Ette ole ... ette ollenkaan. + + + + +XVI. + + +Iltapäivällä tahtoi isä välttämättömästi näyttää kirkkoa vieraille, ja +niin mentiin sitä katsomaan. + +Tapulista on avara näköala, tuli Elli sanoneeksi, kun kirkko oli nähty. + +--Sinne minun täytyy mennä! huudahti ylioppilas... Minä en rakasta +mitään niin kuin avaria näköaloja ... tulkaa te minun kanssani! + +Elli ei puhunut mitään siitä, rakastiko hän vai ei näköaloja, mutta oli +itsekseen siitä niin innostunut, että vapisi levottomuudesta. + +Ylioppilas oli jo ennen häntä ehtinyt sinne ja avannut yhden luukun. Ja +siinä hän seisoi, pitäen luukusta kädellään, ettei tuuli saisi paiskata +sitä kiinni. Ellin täytyi kumartua hänen kainalonsa alitse, ja +seisoessaan siinä hän melkein oli ylioppilaassa kiinni. + +Valoa tuntui pimeitä portaita ylös tultua tulvivan nyt sitä enemmän. +Häikäisi silmiä niin, että oli horjahuttaa ylioppilaan syliin. Ja tuli +kummallinen voimattomuus, semmoinen, ettei olisi tehnyt mieli sitä +estää. + +Mutta tuuli puhalsi virkeästi, ylioppilas puhui ja innostui puhuessaan: + +--Minä rakastan niin äärettömästi suuria, avaroita näköaloja!--Elli +kuuli kaikki, mitä hän sanoi, näki siintävät kukkulat toisen toisensa +takana, tuulessa väräjävät vedet lähellä ja kaukana ... tuossa aivan +alhaalla viheriän kirkkomaan ja sen suuret kuuset. Mutta enemmän hän +tunsi koko ajan, että ylioppilaan toinen käsi oli yhä hänen takanaan, +ja näki hänen toisen kätensä osoittelevan ja sen etusormessa kultaisen +kantasormuksen kimaltelevan ... ja hänen itsensä yhä puhuvan... + +--Nuo suuret, laajat näköalat ne laventavat rinnan, ne povea +ponnistaa... Ja mieli kaipaa kauas, isompiin ilmamaailmoihin ... +rohkeisiin otteluihin ... pois pikkuelämän jokapäiväisistä puuhista... +Ja tuo tunne saa muodon siitä halusta, joka pyrkii yli horisontin +kukkuloiden ja yhä kukkuloiden taa... Eikö niin? Eikö teidänkin +mielestänne ole niin? + +Niin, niin jotain semmoistahan hänkin tunsi. Vaan ei hän voinut siihen +vastata ... pelkäsi äänensä vapisevan. Mutta hän tunsi, että ylioppilas +lausui hänen sisimmät tunteensa. Vaan vaikka hän sen tunsi ja vaikka +sitä ajatteli ja sen ymmärsi, kulki vieressä ja sekaantui yhteen +toinenkin tunne, se, että hän oli ikäänkuin hänen syliinsä suljettu, +joka hänen takanaan seisoi. Ja kun ylioppilas päätään käänti ja antoi +kätensä liukua pitkin sinistä kaukaisuutta, seurasi silmä sitä, mutta +näki samalla valkoisen lakinkin, hulmuavan sametin ja mustan tukan, +joka oli korvan juuressa kähertynyt ja jota tuuli värisytti. + +--Eikö niin ... eikö teilläkin ole samaa tunnetta? + +--On ... kyllä minulla on. + +--Siis ymmärrätte tuon, kuinka mieli suurissa lennähdyksissä haluaa +kukkulain yli ... aina pitemmälle ... kauas kohti kapenevaa +kaukaisuutta? + +--Niin, tai kohota kuin lintu ylös pilviä kohti ja niiden läpikin ja +sieltä alas... + +--Se on sama tunne ... te siis ymmärrätte sen ... harva nainen sen +ymmärtää. + +Elli uskalsi katsoa häneen ja hakea silmillään kiinni hänen +silmäyksensä. Mutta ne yhä vain ahmivat suurta avaruutta, häneen +kääntymättä. Ja Elli antoi hänen katsella maisemaa edessään. Itse +tarkasteli hän salaa häntä. + +Ja kun hän tarkasteli, kasvoi ylioppilas tuossa hänen silmissään, +kasvoi, jalostui ja muuttui miltei ylevämmäksi olennoksi. Oli kuin +olisi tuo raitis pohjatuuli häntä hienonnellut, sorvaillut ja +somistellut. + +Molemmat vaipuivat he katselemiseen ja olivat kauan aikaa vaiti. Tuuli +vain yhtämittaa humahteli tapulin rakennuksissa. + +--Oletteko huomannut, sanoi sitten Elli, kuinka yht'äkkiä, kun avaroita +näköaloja katselee, ei tee mieli puhua, vaan ikäänkuin väsyy ja vaipuu +äänettömyyteen? Eikä henno lähteä pois ... on vain ja katsoo. + +Ylioppilas ei näyttänyt kuuntelevan, mitä Elli sanoi. Mutta Elli tunsi, +että hän olisi voinut sanoa paljon ja selvästi siitä samasta tunteesta +... ja sanoilla, jotka sattuivat ja tarkalleen kuvasivat sitä, mitä hän +tunsi. + +Ylioppilas veti pitkän henkäyksen, ojensihe ja vei kätensä ulospäin +avaruutta kohti. + +--On se sentään hauskaa ... äärettömän hauskaa! + +--Mikä? + +--Olla vapaa ylioppilas, vapaa kuin taivahan lintu ... tulla milloin +tahtoo ja taas lähteä, kun haluttaa, eikä mikään sido. Rientää ulos +avaraan maailmaan ... ulos avaraan maailmaan! Eikö niin? Ettekö +ymmärrä, kuinka hauskaa se on? + +Elli ei siihen vastannut. Mutta hänestä tuntui, että hän ikäänkuin +heräsi hyvästä unesta. Ja hänen ilonsa ja innostuksensa oli samassa +mennyt. Tapuli luhistui maan tasalle. Kaikki ympärillä pieneni ja +litistyi. Hänestä itsestään tuntui kuin olisi ollut kahle jalassa. + +--Eikö jo mennä, sanoi hän raukeasti. + +--Niin, mennään vain ... johan olemme tämän nähneetkin... Ja laulellen +alkoi ylioppilas panna luukkuja kiinni. + +--Milloin te jo lähdette? kysyi Elli pois kulkiessa. Ei voinut +pidättäytyä sitä kysymästä. + +--En tiedä, ehkä jo huomenna ... täytyy käyttää kesää hyväkseen ... se +on lyhyt, kovin lyhyt ... täytyy siis siitä oikein nauttia. + +Elli ei puhunut siihen sanaakaan, mutta ylioppilas yhä jatkoi samaan +suuntaan. + +--Te ette voi käsittää, kuinka hurmaavaa on matkustaa ja nähdä maailmaa +yhä uusissa muodoissa edessään... Ettekö ole koskaan matkustanut? + +--En muuta kuin täältä kaupunkiin. + +--Ei se ole mitään sen rinnalla kuin minä ... minä en muuta haluaisi +maailmassa kuin yhä olla rientämässä ... minusta ei voisi olla +onnettomampaa kuin täytyä kaiken ikänsä yksissä paikoin asua. + +--Vaan kun täytyy... + +--Jokaisen ihmisen pitäisi kuitenkin koettaa edes jonkun kerran +elämässään päästä irtautumaan. Muutoin kaikki mielikuvitus, kaikki +tunteet kuihtuvat ja kutistuvat ja kuolevat. + +Kun Elli oli ääneti, vaikeni ylioppilaskin. Ja niin he tulivat mitään +puhumatta pihaan. + +Herrat istuivat verannalle totia juomaan. + +Elli nouti ompeluksensa, ja hänkin tuli siihen vähän loitommalle +istumaan. Hän kuuli isän ja herrain puhelua, mutta ei itse ottanut +siihen osaa. Ylioppilas ei lähdöstään puhunut, vaan kertoi siihen +sijaan entisistä matkoistaan. Nauroi vähän väliä ja innostui. Elliä ei +mikään naurattanut. Yht'äkkiä hän oli tullut välinpitämättömäksi ja +melkein veltoksi kaikesta. Kaikki oli nyt jotenkuten ikäänkuin värinsä +muuttanut. Tai oikeammin oli entinen harmaa väri tullut takaisin joka +esineeseen. Niissä oli ollutkin semmoinen omituinen loisto näinä +päivinä. Ei hän jaksanut kuulla herrojen puheita. Jätti työnsä +istuimelleen ja meni hitain, raskain askelin kamariinsa ja katseli, +ohimo käden varassa, kauan ulos puutarhaan ja rantaan. Istui siinä +liikkumatta, kuinka kauan lienee istunut. + + + + +XVII. + + +Kun Elli seuraavana aamuna nousi ylös, kohtasi hän ylioppilaan +eteisessä. Hänellä oli jalassaan pitkävartiset saappaat, ja hän +laitteli matkalaukkuaan. Elliä hän tervehti hauskasti ja +tuttavantapaisesti, niinkuin eilenkin aamupäivällä. + +Samassa tuli isäkin siihen. + +--No, mitäs hommia teillä on ... matkalle lähtevän näköinen? + +--Niin, johan on aika lähteä. + +--Minne on semmoinen kiire? + +--Suureen avaraan maailmaan ... ei ole mitään varmaa määrää ... sinne +menen, minne tie parhaiten vie. + +--No, mutta eihän aamiaista syömättä. + +--Kiitoksia vain! + +Elli ei saanut ruokapöydässä mitään kulutetuksi. + +Ylioppilas puheli kaikkien kanssa iloisesti ja huolettomasti. Ja koko +ajan etupäässä siitä, kuinka hauskaa on olla vapaa ja kulkea sinne, +minne halu vetää. + +Ellin täytyi kesken syöntinsä nousta ja mennä kamariinsa. + +Siellä hän oli niin kauan, kun kuuli isän häntä kyselevän. + +--Herra Kalm lähtee ... tule heittämään jäähyväisiä... + +Ellin kasvot olivat itkettyneet, ja hän näki, että muut sen huomasivat. +Lieneekö ylioppilaskin sen nähnyt, sillä hän ei uskaltanut katsoa häntä +silmiin. + +Lähtevä heitti hyvästinsä, ja Ellistä tuntui, että hän puristi hänen +kättään. Mutta ehkä hän vain niin kuvitteli. + +Sitten menivät kaikki ulos. Elli taisteli kauan siitä, menisikö hänkin, +mutta ei kuitenkaan voinut olla menemättä verannalle. Ylioppilas istui +jo rattailla. + +--Eikö matka sovi täältä kautta vielä tänä kesänä? kysyi isä. + +--Ehkä sopii ... en tiedä varmaan ... vaan on se hyvin mahdollista. + +--Jos sopii, niin terve tulemaan meille! + +--Kiitos vain! + +Hän kohotti lakkiaan, ja hevonen lähti liikkeelle. Jo oli pannut +lakkinsa melkein päähän, kun huomasi Ellin verannan ikkunassa. Kohotti +sitten vielä hänellekin. Hevonen kiskaisi juoksuun. Ylioppilas vähän +horjahti taapäin ja tarttui ohjaksiin. Ja kohta ei erottanut pölystä +muuta kuin valkoisen lakin ja hevosen vilkkuvat kaviot pyörien välitse. +Sitten katosivat nekin tien käänteeseen. + +Ja yhteen hämärään lauttaan suli Ellin silmissä ikkuna, vihreä pihamaa, +käytävän koivut ja punainen portti. + + + + +XVIII. + + +Niinä päivinä, kun ylioppilas Kalm oli pappilassa, oli ikäänkuin uusi +tuores nuoruuden puuska olisi puhaltanut koko tuon vanhan talon läpi. +Ja niin oli, kuin olisi taivaskin siltä kohdalta kohonnut tavallistaan +korkeammaksi, ilma raitistunut ja maailman rajat laajenneet. + +Mutta kun ylioppilas oli pihasta ajanut ja viimeinen pöly maantiellä +asettunut entisille aloilleen, laskeutui kaikki taas vanhoilleen, +painautui kokoon entistään alemmaksi ja ummehtui tavalliseen ahtaaseen +piiriinsä... + +Illalla samana päivänä pakeni Elli koivikkolehtoon, joka kasvoi vähän +matkaa pihasta järven rannalla niemessä. + +Pohjatuuli puhalteli hiljalleen tummansinistä selkää pitkin ja huokaili +viileästi ja puhtaasti ruohoissa ja lehvissä. Oli kuin olisi yhä +valkeammaksi huuhdellut koivujen valkeita runkoja, joihin päivä +levollisesti laskevalta taivaalta paistoi. Kaikki oli kiihkotonta ja +välinpitämätöntä, eniten kaikista tuo verkalleen tulevien laineiden +ontonkolea loiskina rantakivillä. + +Elli istui kaatuneen puun rungolla lähellä rantaa. Ei jaksanut pitkään +aikaan ajatella mitään eikä jännittää mieltään mihinkään. Oli itkenyt +silmänsä tulehduksiin ja poskensa polttaviksi. Täällä sai tuuli niitä +valtoineen viihdytellä. Tietämättä tahtomatta näki hän vain sinisen +pinnan ja mustanvihreät saaret. + +Mutta pohjoistuuli teki tehtävätään ja huuhteli vähitellen hänen +mielialansa ympäristön sointuun. Ja hän heräsi ajattelemaan ja +huomaamaan sitä mukaa kuin tuuli jäähdytteli silmät ja posket. Silmä +alkoi seurata venhettä, joka saaren takaa ilmestyi ja pyrki toista +saarta kohti. Se katosi sen taa, eikä muita venheitä näkynyt. Mutta +muurahaisia kiipeili ylös ja alas sen koivun valkoista pintaa pitkin, +jonka juurella Elli istui. Hän kulki silmällään muutamien mukana, jotka +kuljettivat itseään monta vertaa suurempaa kuormaa. Katseli sitä ja +ajatteli muurahaisten kohtaloa. Tuntui niin omituiselta, että +maailmassa on ihmisiä ja että siellä sitten on tuollaisia olennoita, +joilla on omat hommansa ja omat muista riippumattomat rientonsa. Mitä +vartenhan ne rientävät ja mitä varten puuhaavat? Ja mikähän on +niidenkin tarkoitus? Mitä varten ne ovat olemassa? + +Mitä varten hän itse on olemassa?--se kysymys tuli sitten. Mutta se ei +tullut kiihkoisena kysymyksenä, eikä siihen vastausta tarvittu. Ei +tullut pilkalla eikä ivallakaan. Surullisena huokauksena se tällä +kertaa tuli, laimeana arveluna pääsi mielestä. + +Mutta yht'äkkiä ja melkein säikähdyttävän pian tunki tunkemalla päälle +koko hänen olentonsa, tuon, joka vasta oli mennyt. Tulvimalla tulvi +vastaan ulkomuoto, puhetapa, pienimmätkin piirteet, hattu, tukka ja +silmät... Missä hän nytkin lienee? Mahtaa ajaa kaukana jossain tien +käänteessä, iloisesti laulellen ja huolettomasti kärryihin nojaten... + +Ja matkustaa suurta maailmaa kohti ... suurta maailmaa kohti, jättäen +taaksensa pienen. + +Huomaamatta alkoivat siinä kyyneleet vuotaa. Mutta ne eivät päässeet +kuin puoliposkeen... + +--Ei tämä kelpaa ... täytyyhän minunkin jotain... Toinen menee ja +toinen jää ... eikähän siinä ole sen enempää! + +Ellillä oli ollut risunkappale kädessään. Hän katkaisi sen kahtia, +heitti palaset maahan ja nousi räväkästi ylös. + +Nousu tuntui ikäänkuin puolelta päätökseltä. Niinkuin olisi sen tehtyä +ollut jotenkin pakko siihen, että täytyy tyytyä elämään, semmoisena +kuin se nyt kerran on ... itse jäädä ja antaa niiden nurkumatta mennä, +jotka menevät. + +Mutta pihaan käydessä oli kuin olisi ollut mielessä jonkinlainen +katumus. Tuntui siltä, kuin olisi heittäytynyt alaspäin liukumaan, +ennenkuin viimeinen pitelevä sormi oli hervonnut. + +Hän tuli pihaan. Kyytipoika oli palannut ja riisui hevosta. Isä häneltä +kyseli. + +--Veitkö monta väliä? + +--Kaksi minä häntä vein. + +--Mitäs se tuumaili? + +--Ei tuo niin mitään ... lauleli pitkin matkaa. + +--Vai niin ... kävelikö törmissä? + +--Milloin käveli, milloin retkotti selkä kenossa. + +--Vai niin ... antoiko juomarahaa? + +--Antoi markan. + +--Ähäh!-- + +Lauleli pitkin matkaa! ajatteli Elli. + +Samassa tuli siihen äiti. + +--Eikö minulle olisi jotain tekemistä? kysyi Elli. + +--Olisi karviaismarjapensaiden siivoilemista puutarhassa, mutta ne +taitaa pistellä kovin... + +--Ei se tee mitään! + + + + +XIX. + + +Ja Elli meni puutarhaan ja kuukistui karviaispensaiden kupeelle niitä +puhdistelemaan. Taitteli kuivia varsia ja antoi okaiden revellä +käsiään. Tahallaan ei varonut ja melkein nautti siitä, että pisti. Oli +osaksi suloistakin ajatella tuota, että hän näin painautuu maata +vasten, ei katsokaan taivaalle eikä huoli sen korkeudesta ... rupee +muurahaiseksi. Ja mitä ne silloin liikuttavat häntä taivaan korkeudet +ja avarat maailmat ja ne, jotka siellä rientävät? Rientäkööt! Hän on +luotu sinne, missä on, ja siellähän hänen täytyy olla... + +»Ihminen on maan myyrä ja nainen on työjuhta.»--Se oli sanottu jossain +kirjassa, jonka hän joskus oli lukenut. Totta kai se oikein oli, koska +kirjassa niin sanoi? + +Ja siis hän penkoo, tahtoo tahallaankin maata vasten painua! Sehän on +hänen--kutsumuksensa! + +Siinä oli jo ivaa tuossa, ja se kasvoi, ja sitä keräytyi yhä tiukempaan +sydämen alle. Sitä enemmän raastoi ja repi Elli marjapensaita. + +Portti narahti, ja maisteri tuli hiljaa kävellen sinnepäin, missä Elli +kitki. Hän oli tarkastelevinaan lavoja ja kukkasia. Taittoi +herneenpalon ja kuului sitä pureskelevan. Elli kuuli hänen lähenevän. +Näytti siltä, kuin hän olisi tahtonut tulla puhelemaan. Mutta Elliä ei +mikään tällä kertaa niin vähän haluttanut. Mitä heillä olisi toisilleen +puhumista? Ei mitään, ainakaan ei hänellä. + +Elli kääntyi niin poispäin kuin mahdollista eikä ollut huomaavinaan +maisterin rykimisiä. + +--Neiti on ruvennut maantyöhön ... enkö minä voisi olla missään +suhteessa avullisena? + +--Tekö? Mitäs te voisitte? + +--Ehkä olisi jotain ... minä rakastan kovasti puutarhatyötä ... +neuvokaa nyt minulle jotain. + +--En minä tiedä mitään ... kysykää äidiltä. + +--Eikö tuo käy kipeästi käsiin, kun noin revitte varomattomasti? + +--Mitäs se kävisi... + +--Pidättekö karviaismarjoista? + +--En. + +--Viinimarjat ovat minustakin parempia. + +Siihen ei Ellin mielestä tarvinnut välttämättömästi vastata. Koko +aikana ei hän päätään kääntänyt ja koetti yhä asettua niin, että tuli +selin maisteriin. + +--Enkö saa noutaa päivänvarjoa ... aurinko paahtaa teitä niin kovasti. + +--Eihän se paahda, kun on kohta laskemaisillaan. + +--Laskemaisillaanko? ... eihän se vielä ole hetikään ... katsokaa, +kuinka paljon se on ylhäällä vielä! + +Monta kertaa oli ollut pitkänlaisia äänettömyyksiä. Nyt tuli muita +pitempi, ja Elli toivoi maisterin jo lähtevän. + +--Näistäkö kukkasista te aina laitatte kukkavihkoja? + +--En minä laita mistään. + +--Vaan laitoittehan te... + +Elli nousi lähteäkseen, kun huomasi, ettei kysymyksistä loppua tullut. +Maisteri tuli vähän aikaa harhailtuaan hänkin pois. + + * * * * * + +Samanlaista tuttavuuden tekoa kesti tästä lähtien melkein joka päivä. +Maisteri tunkeutui Ellin seuraan kohteliaisuuksillaan ja kysymyksillään +ja neuvoillaan. Neuvot koskivat etupäässä niitä kirjoja, joita hän näki +Ellin lukevan. + +--Saanko luvan kysyä, mitä kirjaa neiti lukee? + +Elli ei vastannut heti, ja maisteri kumartui lukemaan kirjan selkää. + +--Walter ... Scott ... »Talis ... maani», _tavaili hän. Walter Scott on +hyvä kirjailija, etenkin nuorisolle ... minä olen lukenut useita hänen +romaanejaan ... tätä en ole lukenut ... onko tämä hyvä? + +--En tiedä. + +--Mutta mikähän siihen on syynä, että kaikissa romaaneissa ja +kertomuksissa puhutaan niin paljon rakkaudesta ... ja ne päättyvät aina +naimisilla ... saa olla varma siitä, että kun kaksi nuorta esiintyy, +tyttö ja poika, niin ne kohta rakastuvat ja lopulta niistä tulee pari. +Onkohan todellisessakin elämässä sillä tavalla? + +Maisteri katsoi syrjästä Elliin ja hymyili toisella silmällään. Elli +nousi taaskin ja muutti johonkin toiseen huoneeseen. Ja kun maisteri +vähän ajan kuluttua käveli jälessä, täytyi Ellin mennä jonnekin ulos +lukemaan. Mutta maisteri ei mitään epäkohteliaisuuksia huomannut, eikä +Ellikään lopulta välittänyt mennä. Istui paikoillaan, luki ja antoi +hänen puhua aikansa. Vastasi, jos viitsi, useimmittain oli vaiti. + + + + +XX. + + +Tuli syksypuoli ja sateiset säät, eikä voinut ulkona elää. Taivas +ruuhotti melkein maata myöten, raukaisi mielen ja masensi kaiken halun +olla ketään vastaan ja sitä kenellekään näyttää. + +Isä ja äiti olivat lisäksi vielä erittäin ystävällisiä maisterille, isä +varsinkin. Kiitteli häntä Ellille melkein joka kerta, kun olivat +yhdessä istuneet ja maisteri oli jonnekin poistunut. + +--Hän on suorittanut papintutkintonsa erittäin loistavilla +arvosanoilla, sanoi isä. Olisi hänellä ollut päätä lukea filosofian +maisteriksikin ... ja lapsena oli hänen ihanteensa tulla lääkäriksi, +mutta hän valitsi maineettomamman papin uran, kun se oli hänen äitinsä +tahto. Omilla varoillaan hän koulutti itsensä, ja nyt hän lähettää +puolet palkastaan vanhalle äidilleen. + +--Kuka sitä on kertonut? kysyi Elli. + +--Kukako? Hän itse ... sinä kysyt, niinkuin olisi siinä jotain +epäiltävää, että hän itse on sitä kertonut. Ei mitään! Hän on kunnon +mies, ja minä voin rauhassa antaa kaikki toimet hänen huostaansa. + +--Niin, kyllä hän on suurena apuna isälle, sanoi äitikin. + +Elli ei tahtonut väitellä. Mutta hän ei saanut itseään siitä +innostumaan, että apulainen oli ruvennut papiksi, vaikka olisi voinut +lukea maisteriksikin. Hän vain ompeli mitään vastaamatta ja kun otti +rihmaa kerältä, katsahti hän ulos ikkunasta jonnekin tyhjään ilmaan ja +ajatteli muita asioita. + +Mutta kun isä kerran oli maininnut, että apulainen ylioppilasajallaan +usein oli nälkääkin nähnyt, silloin kohosi Ellinkin pää, ja illallista +syödessä yhdytti hän itsensä yht'äkkiä apulaista tarkastelemasta. Ehkä +on hänessä sentään jotakin omituista ja erinomaisempaa tuon tavallisen +ulkomuodon takana? Mutta jos on, miksei sitä milloinkaan sieltä tule +näkyviin? Miksei hän koskaan puhu mitään erinomaista ... miksi aina +vain sitä samaa, jota kaikki muutkin! + +Kerran huomautti hän siitä äidille, ja äitikin sen myönsi, mutta sanoi, +että hänellä saattaa olla paljon yleviäkin mielipiteitä, vaikka hän ei +niistä puhu. + +Elli jäi siihen, että saattaa olla, ja oppi vähitellen häntä sietämään, +niin että joskus aloitti lyhyen puhelunkin hänen kanssaan. + +Mutta ikävä hänen oli kovasti niinä aikoina. Ja usein hän istui pitkät +illat katsellen ulos puutarhaan, jossa kellastuneita lehtiä karisi, ja +ulos salmelle, jossa rumat säännöttömät laineet sitä pengoskelivat... + +Eikä hänkään luultavasti enää tule! Johan kesä on loppuun kulunut eikä +siis hänen matkansa sopinut enää tänne. + +Kerran kun Elli taas istui ajatuksissaan, kasvot melkein +ikkunanruudussa kiinni, kuuluivat isän askelet salista. Hän raotti +ovea, ja takana seisoi apulainen valkoisessa huivissa. + +--Täällä hän on... Maisteri tahtoisi puhella sinun kanssasi, Elli, +eräästä asiasta... Ole hyvä ja käy vain sisään. + +Isä meni ja painoi suojelevalla hymyllä oven puoleksi kiinni. + +Elli nousi ylös eikä tiennyt, mitä tehdä. Heti aavisti hän jotain +erinomaista ja aikoi mennä, mutta kumosi samassa sen sillä, että se ei +voi olla mahdollista. Ja niin hän jäi järjestämään kirjoja pöydällään. + +Apulainen rykäisi pari kertaa. + +--Teidän isänne suostumuksella, alkoi hän vihdoinkin, pyytäisin saada +puhua kanssanne eräästä asiasta, jonka asian ehkä aavistatte ... vai +ettekö? + +--En minä tiedä, mitä te tarkoitatte! + +--Isällänne ei ole mitään sitä asiaa vastaan ... eikä äidillänne +myöskään ... Minä olen miettinyt ja tullut siihen vakaumukseen, että +te ... eikä kukaan muu... se, jonka Jumala on minulle suonut ... ja jos +te itse... + +Elli oli mennyt ikkunan eteen ja seisoi siinä selin maisteriin. Nyt hän +teki liikkeen lähteäkseen pois. + +--Elkää menkö, ennenkuin olette vastannut, ettekö voi tulla +kumppanikseni elämän tiellä. + +--Elkää kysykö ... en minä ... antakaa minun olla! + +--Te ette ehkä vielä ole oppinut minua rakastamaan ... vaan ehkä +kuitenkin saan elää siinä toivossa, että joskus ... kun opimme +tuntemaan... + +Elli oli seisonut siinä niin kauhistuksissaan, että oli vähällä ollut +kirkahdus päästä tulemaan. Mutta kurkkua kuristi samalla niinkuin +kouralla. + +Puhuessaan hän tunsi apulaisen häntä takaapäin lähenevän, ja hänestä +oli, niinkuin olisi tuo tahtonut tehdä hänelle jotain sanomattoman +pahaa. + +--Sallikaa minun kuitenkin toivoa, että edes vuoden päästä ... tai +vaikka kahdenkin... + +Ääni oli aivan korvan juuressa, ja samassa tarttui lämmin, hikinen käsi +Ellin oikeaan kalvoseen, jolla kädellä hän puristi tuolin selustinta. + +Hän riipaisi sen kiivaasti irti ja kiiruhti ulos saliin ja sieltä +keittiökamariin. Aivan voivuksissa vaipui hän täällä tuolille, ja koko +hänen ruumiinsa vapisi. Mutta kun hän kuuli isän ja apulaisen äänet +isän kamarista ja kun hän oli kuulevinaan, että ne sieltä tulivat, +pakeni hän toista tietä takaisin omaan huoneeseensa. + +Ensin ei hän oikein käsittänyt, mitä oli tapahtunut. Mutta kun hän +kaiken muisti, kuinka oli käynyt ja kuinka hän oli ollut, rupesi häntä +harmittamaan hänen oma käytöksensä. Miksi hän oli ollut niin hullu ja +niin tyhmä, ja miksei hän rauhallisesti ja kylmästi sanonut, että se on +mahdotonta ... ettei siitä voi tulla mitään ja että hän suorastaan +kieltää... + +Mutta nyt hänen pitää mennä ja sanoa se ... heti kohta! Ja hän nousi +mennäkseen. + +Mutta silloin tuli äiti huoneeseen. Elli näki, että hän tuli tästä +asiasta puhumaan. + +--Onko maisteri sinulle jotakin puhunut? + +--On. + +--Mitä sinä vastasit? + +--En minä juuri mitään ... minä olin hullu, hassu, mieletön ... vaan +nyt minä menen ja sanon hänelle heti paikalla! + +--Kuule, Elli, miksi sinä olet niin kiihkoissasi ... mitä sinä aiot +hänelle sanoa? + +--Mitäkö! Minä tietysti sanon, etten voi häntä koskaan rakastaa ... en +koskaan ... ja nyt minä menen! + +--Odotahan nyt ... elä mene ... rauhoituhan ensin ja istu tähän +tuolille. + +Elli istuutui väkinäisesti ja punoi lakkaamatta nenäliinaa käsissään. + +--Mutta miksi sinä et voi häntä rakastaa? sanoi äiti vähän ajan +perästä. + +--Siksi, etten voi! + +--Mutta ehkä aikaa myöten voit ... eikähän sillä niin kiirettä olekaan. +Jos rukoilisit Jumalaa, että hän sinua opettaisi hänestä pitämään. +Onhan hän hyvä ja kunnollinen mies. Ja mitä sinä sitä paitsi muutakaan? +Jonkun kanssahan sinun täytyy sinunkin kerran mennä naimisiin ja saada +turvaa maailmassa. + +--Jos menen naimisiin, niin menen jonkun kanssa, jota oikein rakastan. + +--Sinä, tyttö parka, et tiedä, että maailmassa hyvin harvoin tyttö saa +sen, jota oikein rakastaa ... usein hänen täytyy tyytyä siihen, jota +voi sietää. + +Elli herkesi punomasta nenäliinaansa, ja kädet vaipuivat +liikkumattomina helmaan. Hänellä ei ollut niin paljon kokemusta kuin +äidillä, mutta hänestä tuntui kuitenkin, kuin äiti olisi ollut oikeassa +... siinä, näet, että tyttö harvoin saa sen, jota oikein rakastaa. + +--Ehket sinä vielä päätä sinne etkä tänne ... ehkä mietit vielä... + +--Mutta kuinka voi elää naimisissa, jos ei rakasta? + +Äiti hymyili surullisesti... + +--Saa luvan voida ... ja näkyy sitä vain voivan. + +Äiti lähti, ja Elli jäi siihen aivan sekaisin kaikesta. + +Vähän päästä raotti isä salin ovea ja tuli sisään. Hän hymyili ja +taputti Elliä päälaelle: + +--Elä ole noin onnettoman näköinen ... se ehkä tuli liian odottamatta, +mutta elä ole milläsikään, kyllä se menee ohi ... maisteri sanoi, ettet +hänelle mitään varmaa vastausta antanut, mutta eihän sillä kiirettä +olekaan. Nuorihan sinä oletkin vielä, ja kyllä hän mielellään suostuu +odottamaankin ... niin todellisesti hän sinua rakastaa, lapsukaiseni. + +Isä käveli pari kertaa tyytyväisenä lattian yli ja meni sitten saliin +takaisin ja sieltä omaan kamariinsa. Elli tunsi, että nyt hänen olisi +pitänyt sanoa se ja pyytää isää puhumaan maisterille. Mutta hän ei +saanut sanoja suustaan, ennenkuin isä jo oli salissa. Ja niin se jäi +sanomatta sinä päivänä. + +Eikä ollut rohkeutta tehdä sitä seuraavinakaan päivinä. Asian ratkaisu +siirtyi yhä kauemmaksi, ja sitä mukaa kävi sanominen yhä vaikeammaksi. + + + + +XXI. + + +Maisterin kanssa täytyi Ellin olla yhdessä niinkuin aina ennenkin, ja +kun maisteri ei enää koskaan pyrkinyt häntä aluksi puhuttelemaan ja kun +hän, jos sattuivat kahden kesken joutumaan, aina lähti pois jonnekin, +niin Elli vähitellen tähän tilaansa tottui. Illalla oli hän kyllä usein +aivan varma siitä, että hän huomenna aamulla sen sanoo, mutta aamun +tultua oli niin valoisaa, että pelkäsi punastuvan ja hämmentyvän, ja +kaikki kävisi silloin niin kankeasti ja ehkä loukkaavastikin. Ja niin +ei hän olisi tahtonut sitä sanoa ... vaan hienosti, varovaisesti ja +lempeästi, mutta samalla varmasti ja päättäväisesti pitäisi sen +tapahtua. Sillä maisteri oli tullut surullisemmaksi ja muuttunut +ikäänkuin hienommaksi. Niin että Ellin tuli häntä välistä melkein kuin +säälikin, kun tapasi hänet istumassa pää käsiin painettuna; ja katse +oli silloin arka ja pelkäävä, miltei nöyräkin, kun hän päänsä nosti. +Eikä Elli olisi mitään niin sydämestään suonut, kuin että hän olisi +tullut onnelliseksi ja tyytyväiseksi--jonkun toisen kanssa. + +Eräänä pyhänä oli Elli ehtoollisella, ja maisteri piti rippipuheen. +Elli häntä tarkasteli koko ajan. Oli siinä hänen mielestään jotain +vakavaa ja juhlallistakin, kun hän seisoi musta kauhtana päällä vasten +valkeaa alttariliinaa. + +Ja kun hän ehtoollista jakoi, kulki arvokkaasti ja sivulleen katsomatta +miehestä mieheen ja sanoi jakamissanat kullekin rippivieraalle syvällä +rintaäänellä, niin vaimot Ellin kahden puolen ääneensä itkivät, ja +hänelle itselleenkin tietämättään ilmaantui kyynel silmään. Ja sillä +kertaa näytti maisterista kadonneen tuo tavallinen jokapäiväisyys, joka +hänessä Elliä eniten kaikesta vaivasi. + +Päivällistä syödessä samana pyhänä tarjosi Elli hänelle yht'äkkiä +leipäkorin. Maisteri katsahti häneen ikäänkuin kummastuen, ja Elli +hämmästyi ja punastui siitä. + +Tähän asti hän oli aina koettanut osoittaa niin vähän ystävällisyyttä +ja kohteliaisuutta kuin suinkin. + +Isä sen sijaan kantoi melkein käsillään maisteria. Ja nimitteli heitä +toisilleen ja kohteli niinkuin puoleksi kihlatuita. Juotti heillä +sinun-maljankin. Maisteri kutsui sen jälkeen Elliä nimeltä ja Elli +koetti välttää kutsumasta maisteria miksikään. + +Talvi tuli, tuli lunta, pakkasta ja helisevä keli. Isä oli ostanut +kauniin hevosen ja mukavan reen ja toimitti maisterin ja Ellin kahden +kesken ajamaan. Elli meni ajamaan, mutta kummasteli joka kerta, kuinka +hän todellakin oli voinut mennä. Mutta niin se aina tapahtui, ettei hän +isän mieltä pahoittamatta ja ikävyyksiä aikaan saamatta olisi voinut +kieltää. He ajoivat hauskaa maantietä, jonka molemmin puolin levisi +sileät hanget ja kohosivat huurteiset koivut. He ajelivat pitkät +matkat, ja silloin oli pakko jotain puhella. Matkan varrella olevien +esineiden ympärillä se kuitenkin vain liikkui, koski taloja, hevosta ja +vastaan tulevia ihmisiä. + +Mutta pinnistys ja jäykkyys Ellin puolelta sen johdosta kuitenkin +vähitellen poistui. Ja reen liukuessa eteenpäin ja aisakellon hauskasti +helistessä tuli hetkellinen reippaus mieleen, niin että melkein halusi +jotain ratkaisevaa saadakseen heittäytyä tuohon elämään, joka +luultavasti kuitenkin kerran tulisi elettäväksi ja jota välistä +ikäänkuin odotti saadakseen nähdä, mimmoista se olisi. Tulla yht'äkkiä +rouvaksi, papin rouvaksi, ehkä ruustinnaksikin, sitä hän silloin +tällöin hassuuden vuoksi kuvitteli, ja suukin meni sitä ajatellessa +hymyyn. + +Mutta ei maisteri suoraan tästä asiasta koskaan puhunut, välistä vain +kaukaisesti viittaamalla. Eikä kukaan muukaan puhunut. Mutta kaikista +kuitenkin näkyi, että he hänen suhteensa pitivät jotain ikäänkuin +päätettynä asiana. Vastaantulijatkin tervehtiessään hymyilivät +merkitsevästi. + +Ja kun tultiin kotiin sellaisilta retkiltä, hymyili isä salaperäisesti +ja kyseli, missä _he_ olivat olleet ja oliko _heillä_ ollut hauska. + +Kun Elli tuon otti mitään virkkamatta vastaan, tuntui siltä, että +häneltä päivä päivältä katosi oikeus kieltää, jos häneltä jotain vielä +vaadittaisiin. + +Tuollaisina kirkkaina talvi-aamupäivinä, kun sitten noin oli ajelemasta +tultu ja astuttu ruokasaliin, jossa kahvipöytä odotti hauskoine +valkoisine kattimineen ja jossa isä tyytyväisenä keinutuolissaan istuen +piippuaan poltti ja äitikin miltei iloisen näköisenä sukkaa kuteli, +semmoisina hetkinä herahti mieli yht'äkkiä helläksi ja rakastavaiseksi. +Hän tarjosi iloisesti kahvia kaikille ja istuutui huolettomasti pienen +sohvan toiseen nurkkaan, jonka toisessa nurkassa istui maisteri. + +Mutta päivällisen jälkeen ja illan alkaessa riutua surulliseksi ja +ikäväksi täytti kalvava suru rinnan. Oli kuin olisi ollut ikäänkuin +kala kierrettynä suureen apajaan, joka hyvin hiljalleen supistui yhä +ahtaammaksi. Olisi pitänyt hypätä yli jostain, mutta kun alkoi etsiä +sitä kohtaa, mistä mennä, ei rajaa näkynyt, eikä tiennyt, mistä +hypätä... + + +Semmoisina iltapäivinä istui Elli pitkät hetket kamarinsa ikkunassa ja +katseli ulos kylmään ilmaan, jokin kirja lukemattomana polvellaan. +Paljon oli lunta puutarhassa, ja sieltä täältä harrotti vain muutamia +karviaismarjapensaiden ja vatun varsia hangen alta. Venheet oli pantu +kumolleen nuottakodan kupeelle, vahva nietos päällään. Salmella ajaa +kituutteli joku viluinen matkamies. Päivä pilkotteli laskemaisillaan, +ja kylmän keltainen puna jäi siitä vähäksi aikaa etelään, yhä heiketen. +Sitä vastaan kuusien latvat toisella puolen salmen näyttivät mustilta +ja jäätyneiltä. Ylempänä taivaalla harhaili yksinään joku kylmän +haalakka pilvi, jota laskeva päivä vielä valaisi. Semmoisia pilviä +Ellin silmä aina etsi, ja niitä hän katseli, kunnes pimeni. + +Eikä hän juuri mitään ajatellut eikä mitään tuntenut. Koko olennon +valtasi herpoontuminen ja välinpitämättömyys kaikesta siitä, mikä oli +ollut ja aikoi tulla. Olisi voinut ottaa vastaan mitä hyvänsä ... kun +ei kuitenkaan elämässä tainnut toinen olla toistaan. parempaa. + +Hipumalla hipui mieleen kuitenkin tunne siitä, että jos _hän_ olisi +täällä, tuo, jonka matkat eivät tänne toista kertaa osuneet ja joka +jossain riensi, missä lienee rientänyt, jos hän sattumalta tulisi ja +ilmaantuisi!--niin vaikkei hän välittäisikään sen enempää ... niinkuin +tietysti ei välittänytkään ... mutta kunhan vain saisi nähdä hänet, +niin pelastuisi... + +Eräänä sellaisena iltana tuli isä ruokalevoltaan ja kertoi haukotellen +tietävänsä uutisen. + +--Minkä uutisen? kysyi Elli edelleen ulos katsellen. + +--Sanomissa seisoo, että se ylioppilas Kalm ... joka täällä kävi mennä +kesänä ... että se on matkustanut useammiksi vuosiksi ulkomaille. + +Elli ei kysynyt, minne eikä mitä varten? Vapiseva, pidätetty huokaus +pusersi vain rintaa, ja pari kertaa kierrähti kyynel silmässä ja kuivi +siihen. Tuntui, kuin olisi pitänyt äärettömästi itkeä, mutta että +kyyneliä puuttui. + +Eikö sitten häntä kukaan ajattele eikä hänestä välitä? Eikö kukaan koko +avarassa maailmassa? + +Isä oli kävellä köpästellyt takaisin muihin huoneisiin. Jonkun ajan +kuluttua kuuluivat maisterin askeleet isän huoneessa liikkuvan ja +sieltä lähenevän salin yli Ellin kamarin ovea kohti... Elli ne kuuli ja +tunsi ne eikä noussut ylös. Oli, kuin olisi hän melkein niitä +odottanut... + +Muita kun maisteri avasi oven, liikahti mielessä lyhyeksi hetkeksi +ajatus kalasta, jonka ympärille nuotta on niin kireälle kiertynyt, +ettei juuri muuta ole jälellä kuin heittäytyä pohjukkaan ja antautua. + +Se ajatus katosi kuitenkin samassa kuin tulikin. + +Mutta kun tuo asia oli tapahtunut, ilmaantui sama ajatus uudelleen +siinä muodossa, että nyt oli antautuminen tapahtunut. Eikä se ajatus +tahtonut niinkään pian kulua tuntumattomaksi. + +Vähän päästä tuli siihen äiti. Maisteri oli mennyt, ja Elli istui yhä +entisellä sijallaan. + +--Täällä oli maisteri ... oliko puhetta siitä? + +--Oli. + +--Uudistiko hän siis kysymyksensä? + +--Uudisti... + +--Ja mitäs sinä? + +--Minä suostuin. + +--Vaan rakastatko sinä häntä siis todellakin oikein? kysyi äiti arasti. + +--Tehän sanoitte, äiti, kerran, että tytön täytyy tyytyä siihen, jota +voi sietää... + +Äiti loi tyttäreensä pitkän tutkivan katseen. Olikohan noissa hänen +sanoissaan jotain ivaa? Äidistä tuntui, että niissä ainakin oli joku +salainen syytös häntä kohtaan. Hän aikoi kysyä, oliko tyttö ottanut nuo +hänen sanansa silloin todeksi, vai suottako hän ne vain nyt kertoi. Ei +hän kuitenkaan saanut mitään kysytyksi. + +Mutta ovessa mennessä häntä omatunto löi jostain hämärästä synnistä. +Vaan samassa sanoi toinen ääni, että ehkä niin kuitenkin on parasta, +kuin on. Jos vain olisi tiennyt, mikä oli oikein. Mutta siitähän hän ei +koskaan pääse selville. + +Ehkä Elli itse sen sentään parhaiten tietää, mikä hänelle on +onnellisinta. Hän onkin viime aikoina niin muuttunut ... tullut aivan +aikaihmiseksi. Tuo oli äidin viimeinen lohdutus. Vaikka se tuntui hyvin +horjuvalta. + +Äidin mentyä jäi Elli yhä edelleen istumaan entiselle sijalleen. + +Istui kauan ja katseli eteensä lattiaan... + +Mitä hän miettii?--Kuka sen tietää, mitä ihminen silloin miettii, kun +hän kädet helmaan hervonneina ilman mitään määrää eteensä yhteen kohti +tuijottaa. Vaikea on sitä toisen tietää. Ei hän sitä aina itsekään +tiedä. + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Papin tytär, by Juhani Aho + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PAPIN TYTÄR *** + +***** This file should be named 13662-8.txt or 13662-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/3/6/6/13662/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/old/13662-8.zip b/old/old/13662-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..807b401 --- /dev/null +++ b/old/old/13662-8.zip |