initial commit of ebook 13580HEADmain

6 files changed, 6392 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/13580-0.txt b/13580-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..fa963be
--- /dev/null
+++ b/13580-0.txt
@@ -0,0 +1,2996 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13580 ***
+
+HELSINKIIN
+
+Kirj.
+
+Juhani Aho
+
+
+WSOY, Porvoo, 1920.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Kuopion rannassa soivat lähtevien laivain kellot jo toiseen kertaan.
+»Elias Lönnrot» oli isoin ja komein laiva, joka vei matkustajia etelään
+päin, Helsinkiin ja muuanne, ja sen kello aloitti ensiksi. Sen soidessa
+yhtyivät soimaan pienempäin laivain kellot, ja ne helistivät yht'aikaa,
+kilvan keskenään.
+
+Oli sunnuntai-aamu, jolloin joutilas väki vartavasten tulee rantaan
+katsomaan, ketä lähtee. He tulevat kiireissään yli satamatorin, ovat
+hommassa, niinkuin olisi heillä pelko myöhästymisestä. Laivasillalle
+tultua katsellaan tuikeasti ja terävästi, niinkuin olisi asia jotain
+tavata. Mutta sitten rauhoitutaan ja asetutaan vähän taammaksi
+tarkastamaan niitä, jotka ovat lähtevän näköisiä.
+
+Antti oli ylioppilas. Hän oli suorittanut tutkintonsa mennä kevännä ja
+oli nyt lähdössä ensi lukukaudekseen Helsinkiin lukemaan. Hän seisoi
+laivasillalla lähellä kulkulautaa. Päässä oli valkoinen rutistumaton,
+sisarien puhtaaksi pesemä ylioppilaslakki ja kaulassa riippui nahkainen
+matkalaukku, hiukan takana päin vasemman lanteen käänteessä. Palttoo
+oli nähtävästi uusi, eilen räätälistä saatu, samettikauluksinen, ja
+pienestä rintataskusta piipotti punaraitainen nenäliina, joka juuri
+kotoa lähdettäessä oli siihen siististi ja varovasti hypistetty.
+
+--Kuule, Antti, eiköhän sinun jo pitäisi nousta laivaan ... se saattaa
+lähteä, ja sinä ehkä jäät ... jos ne ottavat pois laudan...
+
+Se oli hänen äitinsä, joka häntä laivaan kiirehti. Koko perhe oli
+tietysti saattamassa, nimittäin isä, äiti, kaksi sisarta ja muutamia
+sukulaisia ja tuttavia. He seisoivat ahtaassa ryhmässä Antin ympärillä
+ja odottivat vain kellon kolmatta kalahdusta, joka aina tuntui viipyvän
+niin kauhean kauan.
+
+Antti oli nähtävästi pahalla tuulella. Otsa rypyssä ja olkapäitään
+hermostuneesti kohotellen seisoi hän äitinsä vieressä syrjittäin
+häneen. Äiti oli pieni, matala ja hento eikä ylettynyt poikaansa kuin
+parahiksi kainaloon. Levottomana ja huolekkaana koetti hän kuitenkin
+saavuttaa häntä edes silmiin näkemään. Mutta ne harhailivat sinne tänne
+yli väkijoukon, eikä äiti tahtonut saada pojan huomiota puoleensa,
+jonka olisi viimeisellä eron hetkellä halunnut kokonaan omistaa.
+
+--Ketä sinä, Antti, katselet? Onko sinulla siellä joku, jota tahdot
+tavata?
+
+--Ei ole.
+
+Antti käänsi kasvonsa toisaanne päin haihduttaakseen noita, jotka
+seurasivat jokaista hänen liikettään ja kasvojensa värettä. Mutta vähän
+ajan päästä kiintyi hänen huomionsa kuitenkin taas sinne, missä oli
+väkeä kokoontunut toiselle laivasillalle »Ilman» lähtöön.
+
+--Muistitko, Antti, ottaa kalvokkaat käteesi?--Eihän sinulla niitä
+olekaan!
+
+--Kuinka minä niitä nyt käteeni?
+
+--Minkä tähden et ... järvellä tuulee niin kylmästi avonaiseen
+hihaan ... vaan ehkä sinä oletkin salongissa ... olekin vaan
+salongissa, Antti!
+
+--Kyllä, kyllä!
+
+--Miksi sinä, Antti, olet niin kärsimätön? sanoi äiti vähän
+loukkaantuneena.
+
+--Mutta minkä tähden et sinäkään anna sen olla rauhassa? murahti siihen
+isä, joka seisoi toisella puolen Anttia ja oli tyytymätön siitä, ettei
+odotus loppunut.--Tottahan tuollainen iso poika jo katsoo itsensä ...
+etkähän sinä sen perässä enää kuitenkaan saata sen pitemmälle hypätä.
+
+Äidin leuka alkoi yhä tiheämmin vavahdella, ja hän koki turhaan niellä
+itkuaan. Sisarienkin silmät rupesivat kostumaan, eikä nenäliinoja enää
+pantu taskuun. Anttia tämä hellyys hävetti, eikä hän tuntenut
+vähintäkään sääliä äitiänsä kohtaan, pikemmin harmia. Hän olisi jo
+mennyt laivaan, ellei äiti olisi tarttunut hihaan ja pidellyt sitä kuin
+pihtien välissä.
+
+Ei kukaan puhunut pitkään aikaan. Ympärillä vain kuhisi ja kihisi
+ihmisiä, jotka yhtämittaa survivat milloin selkään milloin kylkeen.
+Joutilaita kokoontui yhä enemmän, ne jäivät seisomaan siihen
+kerroksittain tukkien tien toisilta, joilla oli asiaa mennä ja tulla.
+Ajurien kärryt kolisivat, hevosten kaviot kalkkoivat kiviseen
+tantereeseen, ja yhä uusia ajoi kaupungista. Kapsäkeillä, kirstuilla,
+kohverteilla ja kaikenlaisilla kapineilla sälytetyitä kärryjä
+peruutettiin aivan laivasillan reunalle, ja siitä tavarat mätettiin
+laivaan. Kapteeni hääri edestakaisin ja huusi ja komensi heikonlaisella
+suomenkielellä. Ja laiva puhkui malttamattomuudesta. Piipuista ja
+kupeessaan olevasta reiästä puhalsi se valkoista höyryä, joka peitti
+peräpuolen sakeaan pilveen. Konekin jo hiljaa käydä jyskytteli,
+koetteli voimiaan, ja köydet olivat pingollaan kuin juoksuhaluisen
+syöttilään ohjakset, jota ajaja ei päästä menemään, mutta joka
+hirnahtelee ja kuolaimiaan pureskellen jalkojaan nostelee.
+
+Sitä katselivat siinä Antti, hänen isänsä ja sisaret, ajattelematta,
+mitä katselivat. Mutta äiti vain katseli Anttia.
+
+Isä oli pienenlainen, vähän kumarahartiainen mies, ja hänen palttoonsa
+kaulus oli pystyssä. Kädessään oli hänellä päästään koukistettu meren
+ruoko. Sisaria oli kaksi, jotenkin yhdennäköisiä. Molemmat he olivat
+puetut aivan samanlaisiin vaatteisiin. Vanhempi oli vähän vakavamman ja
+kuivemman näköinen. Nuoremmassa sitä vastoin näkyi vielä tuota
+notkeutta ja mehua, joka on ominaista kaksikymmenvuotiaalle, mutta joka
+pikkukaupungeissa tavallisesti niin pian haihtuu.
+
+Yhdessä kohden seisominen kävi hänelle ikäväksi ja hän kääntyi
+puhelemaan erään »hyvän ystävänsä» kanssa.
+
+--Sinun veljesi menee Helsinkiin? kuuli Antti ystävän sopottavan.
+
+--Niin hän menee.
+
+--Tuleeko hän jouluksi kotiin?
+
+--Kyllä hän tulee.
+
+--No, onko sinulla ikävä häntä?
+
+--Kyllä tuntuu tyhjältä, kun hän on poissa.
+
+--Eikös sinulla ole muitakin ikävä...?
+
+--Ketä muita?
+
+--Pekkahan menee kanssa tässä laivassa ... missä hän on, kun ei häntä
+vielä näy?
+
+--Voi, voi, en minä tiedä, ja laiva kohta lähtee!
+
+--Tuolla hän jo juoksee!
+
+Pekka, joka sieltä tuli, oli näet Antin nuoremman sisaren sulhanen.
+Eivät he kuitenkaan vielä julkikihloissa olleet. Ainoastaan
+sukulaisille oli sanottu asiasta, jota ei tahdottu ilmaista ennen kuin
+Pekka oli suorittanut papintutkintonsa, joka tapahtui jouluksi. Oli
+Anna kertonut siitä myöskin joillekuille parhaille ystävilleen suurena
+salaisuutena. Ja muuten tiesi sen sitä paitsi koko kaupunki.
+
+Yhtäkaikki tervehti Pekka yhtä kylmästi ja kohteliaasti morsiantaan
+kuin kaikkia muitakin, sillä hän osasi käyttäytyä ja taisi hillitä
+tunteensa. Hän tuli kapsäkkiään kantaen, rynnisti leveillä hartioillaan
+seisovia syrjään ja teki tervehdyksensä itsetietoisen tyytyväisesti.
+
+Kun hän oli kaikkia tervehtinyt ja antanut kättä kaikille, ryhtyi hän
+vilkkaasti puhelemaan ja selittämään, minkä tähden oli viipynyt. Ei
+ollut saanut ajuria j.n.e. Suurella uteliaisuudella sitä sisaret
+kuuntelivat ja kaikki sukulaisystävät, sillä Pekka oli aina ollut
+tätien lemmikki. Hän oli siivo poika, kuului raittiusseuraan, ei
+tupakoinut, joi ainoastaan kahvia, teetä ja vesiä, luki ahkeraan ja
+jutteli kovin mielellään.
+
+Vaan nyt keskeytti hänet Antin äiti. Hän pyysi Pekkaa, joka oli
+vanhempi ja kokeneempi, pitämään huolta Antista ja neuvomaan häntä kuin
+nuorempaa veljeään. Ja Antin piti kuulla ja ottaa vaaria siitä, mitä
+Pekka hänelle sanoi.
+
+Antti kohotti kärsimättömästi olkapäitään, sillä hän ei voinut sietää
+Pekkaa. Sellainen sileänaamainen esimerkki, josta hänen alinomaa
+käskettiin vaaria ottamaan. Hän ei suinkaan ollut mikään lapsi enää,
+joka ei olisi kyennyt toisten taluttamatta kävelemään. Hän oli
+täysikasvuinen mies ja kokenut enemmän kuin moni muu nuori mies hänen
+iällään. Johan hän oli ollut onnettomasti rakastunutkin, ja oli
+parhaallaan.
+
+Pekka vastasi äidin kehoitukseen ainoastaan epämääräisellä hymyilyllä,
+sillä sisaren sulhasena hän tahtoi olla hyvissä väleissä veljen kanssa,
+jota kaikki kotona ihailivat.
+
+--Minä saan sanoa terveisiä sisareltani ... minä juuri saatoin hänet
+»Ilmaan» ... hän olisi tullut hyvästille tänne, mutta pelkäsi, että jos
+laiva jättää.
+
+Molemmat sisaret tietysti voivottelemaan sitä, kun eivät saaneet sanoa
+Almalle hyvästiä. Jos ehtisi vielä mennä! Mutta ei nyt enää ehdi.
+
+Kun Antti kuuli Almasta puhuttavan, tuli hänen katseensa epävarmaksi,
+ja hän tunsi punastuvansa.
+
+Pekalla oli kapsäkkinsä koko ajan kädessään, ja sisaret kehoittivat
+häntä viemään sen laivaan ja tulemaan sitten takaisin vielä
+juttelemaan.
+
+Mutta silloin katsoi isä kelloaan ja ilmoitti miltei vihaisesti, ettei
+ole aikaa jälellä kuin puolitoista minuuttia. Joka menee, niin sen on
+parasta heittää hyvästinsä ja jäädä laivaan samalla.
+
+Äiti tarttui Anttia napinläpeen ja veti hänet muista vähän erilleen.
+
+--Pane sinä palttoosi kiinni, Antti ... nyt tuulee niin kylmästi... Jos
+laivassa nouset kannelle, niin ota turkki hartioillesi. Mutta missä on
+sinun kaulaliinasi?
+
+--Siellä se on jossain ... en minä tiedä.
+
+--Ja kirjoita sinä ainakin kerta viikossa, jos et joka postissa ennätä.
+
+--Kyllä minä kirjoitan.
+
+--Ja koeta nyt, Antti, elää niin säästäväisesti kuin mahdollista, kun
+pappa tahtoo niin tarkkaa tiliä... Sinun on ehkä vaikea panna kirjaan
+kaikkia pikkumenoja, niin tässä on sinulle vähän käsirahaa, joita minä
+olen säästänyt ... jos sattuu mielesi tekemään leivoksia tai jos
+tarvitset jonkun rusetin tai jonkun...
+
+Mutta silloin lyödä kalahti kieli kellon laitaan kolmannen kerran, ja
+kiireesti sai äiti pistetyksi paperikäärön Antin käteen.
+
+Sitten sulki hän Antin hellään syliinsä. Ripustautui hänen kaulaansa ja
+puristi, tahtomatta koskaan heittää. Hän olisi melkein tahtonut pitää
+häntä kiinni niin kauan, että laiva olisi ehtinyt jättää... Nyt hän
+menee, lähtee ulos suureen maailmaan, kuka tiesi minkälaisia kohtaloita
+kokemaan! Ja äiti tavoitti suutelemaan poikaansa, kohosi varpailleen ja
+koki kurkottautua hänen huulilleen. Mutta poika vältti. Hän piti
+itseään jo liian suurena suudellakseen äitiään näin kaikkien nähden. Ja
+pudisti sentähden vain hätäisesti sekä hänen kättään että muiden käsiä
+ja kiiruhti huojuvaa kulkulautaa myöten laivaan.
+
+Pekka heitti hellemmät jäähyväiset heille kaikille, kiitti ja kumarsi
+matkalle toivotetusta onnesta ja koki pusertaa harmaista,
+matalapohjaisista silmistään syviä silmäyksiä jokaiseen, jonka kättä
+hän puristi.
+
+--Otta landgongi pois! huusi kapteeni, ja se kiskaistiin laivasillalle
+melkein Pekan jalkain alta.
+
+Antti nousi komentosillalle ja koetti seisoa siellä niin, että hänen
+asentonsa näyttäisi siltä, kuin hän olisi aikuinen mies. Äidin
+liiallinen hellyys, isän vakavuus ja varmuus ja sisarien suojelevat
+silmäykset, ne olivat tähän saakka estäneet hänen rinnassaan asuvia
+aikamiehen tunteita oikein vaikuttamasta. Mutta nyt seisoivat holhoojat
+tuolla alhaalla pieninä ja voimattomina. Hän seisoi täällä, ylempänä
+heitä, lähtemässä, itsenäisen miehen merkki otsassa. Vasen käsi oli
+taskussa ja oikea poveen pistettynä. Nenäliinan nurkka yhä piipotti
+rintataskusta esille.
+
+Laivaa siirrettiin ulommas, ja juopa laidan ja laivasillan välillä
+suureni yhä.
+
+Alhaalta kuului vielä ääni huutavan:
+
+--Antti, muista nyt, mitä olen sanonut!--Hyvästi Antti! Hyvästi,
+Antti!--jota seurasi melkein epätoivoisen kiihkeä nenäliinan huiskutus.
+
+Pekka raivosi vastaan omalla nenäliinallaan, juoksi kantta pitkin,
+nosteli lakkiaan ja nyökytteli päätään. Antti ei tehnyt yhtään mitään.
+Hän pysyi liikkumatonna perämiehen vieressä ja koskettihan vain pari
+kertaa lakkinsa lippaa.
+
+--Huiskuta sinäkin, Antti, etkö näe, kuinka kaikki muut huiskuttavat!
+
+Silloin täytyi Antinkin vetää nenäliinansa esille. Vitkaan kohotti hän
+sitä pari kolme kertaa ja pisti sitten taas taskuunsa.
+
+»Ilma» oli lähtenyt laituristaan samaan aikaan ja mennä suhkasi jo
+täyttä vauhtia suuremman ja hitaamman laivan keulan editse.
+
+--Hyvästi Pekka ja Antti! huudahti yht'äkkiä sulava naisääni »Ilmasta».
+
+Alma, Pekan sisar, seisoi siellä solakkana »Ilman» perässä, piteli
+viiritangosta ja liehutti hänkin toisella kädellä valkoista liinaa.
+Pekka alkoi heti kohta riehua sinnepäin; mutta Antti koetti kohottaa
+lakkiaan niin kohteliaasti kuin suinkin.
+
+Alma oli se, johon hän oli ollut onnettomasti rakastunut ja oli
+vieläkin. Se oli ikävä, surullinen juttu, siksi oli hän nyt jäykkä
+kaikille, siksi hän ei voinut olla hellä omaisilleenkaan, sentähden
+halusi hän päästä vapauteen, ja sentähden »halveksi hän koko maailmaa.»
+Nyt poistui hän tuonne pohjoiseen, Antti lähti etelää kohti. Heidän
+tiensä erosivat, erosivat ikuisesti. Ja kun valkoinen höyrypilvi
+yht'äkkiä laski »Ilman» piipusta ja peitti vaippaansa koko peräpuolen
+laivaa ja Almakin sinne katosi, niin olisi Antin tehnyt mieli levittää
+kätensä ja huudahtaa katkera »haa!» Mutta kun kapteeni samassa komensi
+koneen täyteen työhön ja kun propelli perän alla särpäisi vettä
+rintansa täydeltä ja laiva nytkähtäen ojensihe menemään, niin vaihtui
+mieliala samassa niinkuin sen, jota yht'äkkiä pudistetaan hereille
+pahasta painajaisesta. Antin rinnassa hyppäsi riemun tunne päällepäin,
+riippumattomuus riipaisi mukaansa ja tuntui siltä, kuin elämä nyt vasta
+olisi oikein irtautunut luistamaan.
+
+--Nyt se meni, huokaisi äiti rannalla, josta ei lähtenyt, ennenkuin
+laiva katosi Väinölänniemen taa. Valkoista höyryä näkyi vielä hetkinen
+puiden yli, ja sitä hän astuessaan rantatoria piti vielä silmällä,
+kunnes sekin katosi.
+
+Äänetönnä poistui perhe rannasta. Isä astui edellä, kalkutellen
+rautapääkepillään katukiviin. Vähän jälempänä kulki nuorempi sisar,
+mutta vanhempi odotti äitiä ja käveli hänen kanssaan rinnan. Ei kukaan
+virkkanut sanaakaan. Isä ei tavallisesti juuri milloinkaan puhunut,
+nuoremmalla sisarella oli omat syynsä äänettömyyteen, ja vanhempi sisar
+oli vaiti siksi, että äitikin oli vaiti.
+
+Sillä tavalla palasivat he asuntoonsa. Pääovi oli kiinni, ja isä ja
+Anna jäivät odottamaan, että tultaisiin avaamaan. Odottaessaan piirteli
+Anna hajamielisesti kuvioita pihahiekkaan päivävarjonsa kärellä, ja
+isä, joka oli hyvin järjestystä rakastava, määräsi, että havut rappujen
+edessä ovat uudistettavat. Äiti meni vanhemman sisaren kanssa keittiön
+ovesta ja lähetti piian päästämään kamreeria ja neitiä.
+
+Vähän sen jälkeen he söivät aamiaisensa, jotenkin ääneti senkin. Ei
+kuulunut muuta kuin: »saanko voita?» Ja »tahtooko pappa vielä maitoa?»
+Ja sitten alkoi tavallinen jokapäiväinen elämä. Isä istui
+työhuoneessaan kirjoitellen, ja muuttautui sieltä virastoonsa
+kirjoittelemaan. Sisaret asettuivat kamariinsa, jonka ikkunat antoivat
+torille, ja kutoivat nenänvarsi suorana pitsiään kumpikin. Silloin
+tällöin katsahdettiin kadulta heihin ja he katsahtivat kadulle, rihmaa
+kerältä vetäessään.
+
+Äiti oli vähän aikaa edeltä puolenpäivän makuukamarissaan. Kun hän
+sieltä tuli puolipäiväkahvia laittamaan, olivat hänen silmänsä
+itkettyneet, ja hän huokasi silloin tällöin syvästi. Koko perheessä
+vallitsi sinä päivänä tavallista syvempi totisuus, kunnes vähitellen
+totuttiin siihen niin, ettei sitä enää niin huomattu.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Sill'aikaa oli Antti laivallaan jo aloittanut uuden elämän. Hän oli
+täydessä menossa Helsinkiin.
+
+Jo keväällä oli hän päättänyt aloittaa uuden elämänsä. Hänen toverinsa
+olivat vakuuttaneet, että niin pian kuin saavat valkolakin päähänsä,
+alkavat he oitis elää uutta elämää. Ylioppilaaksi päästessä tapahtuu
+käännekohta heidän elämässään.
+
+Koko kesän oli Antti odottanut sitä käännekohtaa. Mutta ei sitä
+kuulunut. Perheessä ei häntä kohtaan tapahtunut mitään muutosta. Äiti
+ja sisaret kohtelivat häntä niinkuin ennenkin, ja isä tahtoi ihan kuin
+tahallaan osoittaa, ettei hän pitänyt häntä sen suurempana herrana kuin
+ennenkään. Siinä suhteessa ei siis ollut mitään käännekohtaa
+huomattavana.
+
+Oli se kuitenkin toisella tavalla tulemaisillaan. Näihin aikoihin hän
+rakastui »totisesti ja vakavasti» Almaan,
+
+Jo koulussa ollessaan oli hän ollut rakastunut, mutta ei vielä
+»totisesti ja vakavasti.»
+
+Ensi kerran tapasi rakkaus hänet viidennellä luokalla ollessa. Viides
+luokka vastasi entisen kimnaasin ensimmäistä luokkaa. Kimnasisteista
+kävi koululaisten kesken kertomuksia, että heistä melkein jokainen oli
+ollut kihloissa. Siitä puhuttiin ihmetyksellä ja kummastuksella. Antti
+joutui vertailemaan itseään ja heitä, eikä tahtonut viidennelle
+luokalle tultuaan saada rauhaa siltä ajatukselta, että hän, vaikka jo
+sai käydä arpajaisissa ja iltahuveissa, ei ollut edes rakastunut. Olisi
+hän suonut olevansa kihloissakin. Mutta mitäs nykyajan naiset! Ne
+tietysti vain laskevat vuosia, milloin pääsevät rouviksi. Uskollista,
+uhraavaa, odottavaa rakkautta ei enää ole olemassa, sitten kun kimnaasi
+muuttui lyseoksi. Sen sai Antti kokeakin, kun hän rakastui kaupungin
+kauneimpaan tyttöön, joka usein kävi sisarien luona. Vaikka hän käveli
+joka päivä rakastettunsa ikkunan alaitse, vaikka pyysi häntä joka
+tanssiaisissa toiseen franseesiin eikä sitten koko iltana tanssinut
+muiden kuin sisariensa kanssa, tai jos tanssi, niin jonkun kaikkein
+rumimman kanssa ja sillä välin pihtipielen takaa tuijotti, ei hän
+kuitenkaan saavuttanut vastarakkautta.
+
+Välistä hän kyllä luuli, että ihanne oli häneen ihastunut, välistä
+hän oli siitä aivan varmakin, sillä ihanne kuunteli häntä hyvin
+ystävällisesti, kun hän kertoi kouluoloistaan. Ja niistä hän
+tavallisesti aina kertoi. Mutta sitten saattoi tyttö yht'äkkiä
+tulla hajamieliseksi, katsella aivan toisaanne päin ja kysyä
+huolettomasti, mitä se olikaan kuin herra Ljungberg oli kertonut ...
+suokoon anteeksi ... mutta hän ei kuullut. Antti uudelleen kertomaan
+kiltisti ja sydän solmulla samaa asiaa, vaikka ymmärsi, ettei se ollut
+ollenkaan mitään erinomaista ja vaikka kertoessa kyllä huomasi, että
+tyttö seurasi silmillään erästä nuorta tanssivaa maisteria. Ne
+kertoivat, että maisteri oli rakastunut tyttöön ja tyttö maisteriin,
+mutta sitä ei hän uskonut. Hän oli vihoissaan ihmisille, jotka eivät
+osanneet muuta kuin juoruta ja panetella.
+
+Käyköön, miten käykin, päätti Antti yksinäisillä kävelyillään
+kuutamoisina öinä, kun valo loisti hänen ikkunastaan. Kun minä pääsen
+kuudennelle luokalle, niin minä kosin. Minä olen silloin kuudentoista
+vanha, ja hän täyttää yhdeksäntoista. Kolmen vuoden päästä ylioppilas,
+se on 19 ja 22. Silloin julkaisemme kihlauksemme. Neljän vuoden
+kuluttua maisteri, se on 23 ja 26 vuotta. Ei hän silloin ole liian
+vanha minulle.
+
+Mutta ennenkuin Antti ennätti kosia, kosi maisteri tutkintoluvalla, sai
+tytön ja vei hänet vanhempainsa luokse maalle. Antti kulki muutaman
+päivän hattu takaraivolla ja ylenkatsoi, halveksi äärettömästi koko
+maailmaa. Silloin hän oli ensi kerran juovuksissa ja aloitti samalla
+tupakanpolton. Erään kumppaninsa kanssa he ostivat pullon punssia ja
+nousivat Kotkankallion paviljonkiin. Antti puhui eräästä suuresta
+surusta, joka hänellä oli, ja lausui ulkomuistista säkeitä Runebergin
+runosta »Svartsjukans nätter:»
+
+    Hvems är den stämma, som med ugglans låten
+    till en förvirrad harmoni sig parar,
+    beskrattande med återbrutna ljud din frid,
+    din stillhet, dina vallmodofter?
+    Det är den sorgsnes klagan, milda natt,
+    det ar den olycksaliges förtviflan.
+
+    [Kelt' ääni, huuhkajan mi huutoin kera
+    käy sopusointuun sekasortoiseen
+    sävelin särkynein sun naurain rauhaas
+    ja hiljaisuuttas, valmuntuoksujas?
+    Se valitus on kurjan, lauha yö,
+    oi, onnen-orvon on se epätoivo.]
+
+Toveri tarjosi pullon suuta ja lausui vuorostaan:
+
+    Pois huolemme kaikki jo poistukohon
+    vain riemua varten tää maailma on.
+    Niin paljon, niin paljon on riemuja maan;
+    ken hullu siis huolista huolisikaan?
+
+    Ken riemuita tahtoo, hän joutukohon
+    ja juokoon; jo pullomme puolillaan on.
+    Jo hukkukoon huomenna taivas ja maa,
+    kun siksi vain juoda ja riemuita saa.
+
+    Kyll' lienevät kuivia Tuonelan maat,
+    ja viiniä turhaan ehk' etsiä saat;
+    mut muistaa jos voinee: nyt ne muisna juo!
+    Ja muistosi sielläkin riemuja luo.
+
+Antti joi ja veti henkeensä savua, niin että rintaa kirveli. Mutta
+seuraavana päivänä hän oli sairas. Äiti oli varma siitä, että hän oli
+vilustunut. Ja siitä lähtien piti Antin ruveta käyttämään villapaitaa.
+
+Kesällä haihtui tämä rakkaus, kun Antti sai pyssyn. Ja toista vuotta
+piti väliä, ennenkuin uudelleen otti. Mutta silloin se ottikin
+»totisesti ja vakavasti.»
+
+Sillä Pekan sisar Alma oli totinen ja vakava. Hänen sinisissä
+silmissään oli jotain äidillistä kiiltoa ja hänen koko olennossaan
+pehmoista, lämmintä hellyyttä. Hänellä oli pitkä, vaalea palmikko, joka
+valui alapuolelle notkahtelevia vyötäisiä ja taipui siellä niin
+miellyttävästi. Häneen rakastui Antti eräänä iltana, kun pidettiin
+puhdetta uunin hiiltyessä ja Alma soitteli salongissa. Hän soitteli
+pianoa ja lauloi samalla: »Kultaisessa kartanossa elää Ahti syvällä
+aalloissa.» Silloin tunne jo avasi silmiään, mutta heräsi vasta vähän
+jälkeenpäin. Antti oli sisarineen Pekan luona, jolle Alma oli taloutta
+pitämässä. Siellä oli lapsineen eräs nuori rouva. Kaikki tytöt
+hellyttelivät lasta sylissään, mutta ei kukaan osannut niin kuin Alma.
+Hän kietoi voimakkaat pyöreät käsivartensa lapsen ympäri ja syleili ja
+suuteli sitä niin varmasti ja taitavasti, kuin olisi itse ollut äiti.
+Jos tuo olisi vaimoni ja tuo lapseni, ajatteli Antti, niin kuinka
+sanomattoman onnellinen voisin olla! Ja hän päätti lukea, tehdä työtä
+ja pian suorittaa tutkintonsa saadakseen sanoa häntä »vaimokseen»
+muutamain vuosien perästä. Ennen oli hän haaveksinut outoja seikkailuja
+rakastetun olennon kanssa, oli ollut haaksirikossa ja joutunut halon
+varassa autiolle saarelle, jonka rotkoissa lepäsi yönsä sen naisen
+rinnalla, jonka oli saman halon päällä pelastanut. Mutta nyt hän ihaili
+hiljaista kotielämää. Hän oli David Copperfield ja Alma oli Agnes.
+
+Hän alkoi ottaa tunteja latinan kirjoituksessa Pekan luona, joka oli
+väliaikainen opettaja lyseossa. Kun he olivat lopettaneet tuntinsa,
+tuli Alma tavallisesti aina kahvia tuoden ja istuutui toiselle puolen
+pöytää. Heistä tuli hyvät »ystävät.» Antti jutteli Almalle kaikki
+asiansa ja kertoi varsinkin mielellään edellisestä rakkaudestaan, mutta
+vakuutti aina samalla, että se oli ollutta ja mennyttä. Kun Almalta
+pääsi herkästi nauru tulemaan, oli Antin helppo olla sukkela. Usein
+saattoi tapahtua, että hän kertoi saman asian muille, mutta heihin ei
+se tehnyt mitään vaikutusta. Sentähden oli Alma Antin mielestä
+ymmärtäväisempi ja viisaampi kaikkia muita. Ja se nauru, mimmoiset
+pyöreät kuopposet se kaivoi pehmoiseen, pulleahkoon poskeen!
+
+Vaikka Antti olikin niin rakastunut, ei sitä kuitenkaan kukaan
+huomannut, ei Almakaan. Kun iällä oli väliä kuusi vuotta, ei kukaan
+tullut epäilleeksi. Mutta Antti oli jo siinä suhteessa muodostanut
+varman mielipiteen ja ajatteli itsenäisesti: »Mitä muutamien vuosien
+ero iässä tekee ... monessa romaanissa joutuu vanhempi nainen nuoren
+miehen kanssa naimisiin, ja he voivat elää onnellisesti kaiken ikänsä.»
+
+Ylioppilastutkinnon suoritettuaan, kun hän palajaa kotiin valkoinen
+lakki päässä, oli hänen aikomus ilmoittaa rakkautensa. Keväällä
+Helsinkiin lähtiessä oli jo tulla suusta tunnustuksen sana. Lähdön
+edellisenä päivänä oli hän asettunut alakuloisena istumaan
+kiikkulaudalle. Alma tuli noutamaan sisaria jonnekin ulos ja kysyi
+kohta, mikä häntä vaivasi.
+
+--En minä sano...
+
+--Mikset sano?
+
+--En voi sanoa milloinkaan.
+
+--Etkö milloinkaan?
+
+--Ehkä milloinkaan, mutta en nyt. Laivarannassa lähtiessään ensi kerran
+Helsinkiin sai hän Almalta ruusun rintaansa, ja Helsingissä oli Alma
+hänen ajatuksiensa perustus ja pohja. Se säilytti häntä pääkaupungin
+viettelyksistä, joiden avatusta sylistä hän pudistuksella vetihe pois.
+Sen pitää olla puhdas nuorukainen, jonka hän Almalle tarjoo... Mutta
+mahtaa se kaupunki käydä ihmeisiinsä, kun kuulee hänen kihlauksensa.
+Sitäkin hän mietti, olisivatko he kauan salakihloissa vai
+julkaisisivatko kohta. Kihlakortteja oli hän nähnyt mielestään erittäin
+sieviä kirjakaupan ikkunassa Helsingissä. Somimmat olivat sellaiset,
+missä kyyhkynen kuletti suussaan kahta sormusta, joista toiseen oli
+piirretty »Alma», toiseen »Antti.» Ka niin, heidän nimensähän alkavat
+samoilla kirjaimilla!
+
+Kesällä oltiin isän maatilalla, ja Almakin oli kutsuttu sinne. Eräänä
+iltana elokuussa, vähää ennen Alman lähtöä, olivat he soutelemassa
+Alman kanssa. »Nyt jos koskaan»! päätti Antti. Hän seisautti aironsa,
+tuijotti synkästi veteen, mutta sitten hän taas alkoi soutaa ja souti
+raivoisasti. Hänen täytyi se sanoa nyt! Mutta ei hän uskaltanut
+aloittaa. Eikä tiennyt, miten aloittaisi. Silloin Alma käänsi rantaa
+kohti. Antti pyysi, että soudeltaisiin vielä, kun oli niin kaunista.
+
+--Mitä varten?
+
+--Soudellaan nyt, minä pyydän.
+
+Kun Alma suostui, niin tunsi Antti, että nyt se oli ratkaistu, että nyt
+hän heittäytyi ummessa silmin kohtalonsa varaan. Samassa hän keksi,
+mistä aloittaisi.
+
+--Muistatko, Alma, sitä, kun minä keväällä puhuin asiasta, jota en
+milloinkaan ilmoittaisi?
+
+--Mutta lupasithan sinä joskus sanoa.
+
+--Taisin luvata.
+
+--Etkö nyt voi sanoa?
+
+--Tahdotkos sinä sen kuulla?
+
+--Niin no, sano nyt vain.
+
+--Se on sitä, että minä rakastan sinua enemmän kuin ketään muuta
+ihmistä koko maailmassa...
+
+Antti oli miettinyt ihan toisella lailla sanoakseen tämän asian. Ei
+näin typerästi ja värittömästi. Nyt se meni hänestä kuin littuun koko
+asia.
+
+Alma oli vaiti. Hän katsoi sivulleen, pitkin melan vartta, jonka kärki
+piirteli vettä. Vei sen sitten taaksepäin ja alkoi kääntää venettä
+rantaan.
+
+--Kuinka sinä voit Antti noin tehdä? Ole hyvä ja päästä minut maalle.
+
+Vene rasahti rantahiedalle. Kun Alma nousi maihin, tarjosi Antti
+kätensä häntä auttaakseen. Mutta Alma ei ottanut sitä vastaan.
+
+--Etkö vastaa mitään, Alma?
+
+--Sinä olet vielä liian nuori ja kokematon, Antti. Kyllä sinä vielä
+löydät sen, joka sinulle sopii. Minä en voi olla sinulle muuta kuin
+vanhempi sisar.
+
+Hän nousi edeltäpäin pihaan, ja Antti jäi jälempänä tulemaan. Kuin
+unessa veti hän veneen maihin, kalkutti tapin auki ja kuuli veden siitä
+puskevan ulos.
+
+Ei siis siitäkään tullut sitä käännekohtaa, jota hän oli toivonut.
+
+Mutta nyt se oli tullut!
+
+Kuopion valkoinen kirkko kaukeni kaukenemistaan. Laiva kääntyi niemen
+taa, ja kirkko katosi kokonaan. Puijo vain vielä köyristi selkäänsä
+muun metsän yli.
+
+Antti käveli vinhakasti edestakaisin kantta pitkin ja käännähteli
+tiukasti. Oli kuin olisi joka käänteessä joku palanen entistä elämää
+hänestä karissut pois. Mitäpä hän niistä enää muistelee! Mennyt on
+mennyttä, eikä tässä ole se poika, joka suree! Ja hän hujautti
+kädellään ja ikäänkuin nakkasi menneisyyttä menemään taaksepäin.
+
+Hänet valtasi voimakas tunne vapautta ja riippumattomuutta. Hyvästä
+mielestä oli herahtaa vesi silmään. Alma oli sanonut hänelle: »Sinä
+olet vielä nuori ja kokematon ... ja kyllä sinä vielä löydät sen, joka
+sinulle sopii.» Mutta hän tahtoo näyttää, ettei hän ole nuori eikä
+kokematon. Hän on jo mies. Hän suorittaa uhalla tutkintonsa ainoastaan
+sen vuoksi, että Alma näkisi, mikä mies hän on. Äkkiä saa hän viran
+lääninhallituksessa ja kohoaa sieltä kruununvoudiksi. Mutta vaikka
+hänestä tulee varakas mies ja hänellä on pankissakin rahoja, ei hän
+mene naimisiin. Alma saa nähdä, että hänen tunteensa olivat syvät ja
+todelliset. Ei häntä kuitenkaan kukaan saa nähdä alakuloisena ja
+kärsivänä. Kaikissa seuroissa hän esiintyy hienona Helsingin herrana,
+hansikkaissa ja litistettävässä knallissa. Mutta ei tanssi kenenkään
+kanssa; istuu ja puhuttelee ainoastaan rouvia Suomalaisessa Seurassa ja
+silloin tällöin silmäilee pince-nez'nsä läpi jotakuta tanssivaa
+neitosta.
+
+Hän oli ihan varma siitä, että näin hän tekee. Ja hänestä alkoi tuntua,
+että hän jo nyt on semmoinen hieno herra. Ja mitäs! Onhan hänellä jo
+täysi vapaus olla ja elää, niinkuin itse tahtoo. Ei ole mikään
+estämässä mistään. Saa kehittyä vapaasti ja itsenäisesti. Ei sitä
+sellaisessa kodin saarroksessa voikaan kehittyä itsenäiseksi mieheksi.
+
+Tästä hän tuli yht'äkkiä selville laskeutuessaan kannelta alas
+ruokasalonkiin. Se oli hänen mielestään uusi itsenäinen ajatus, ja sitä
+seurasi kohta paikalla toinen: kihloissa oleminen olisi ollut hänelle
+esteeksi. Nämä molemmat itsenäiset ajatukset antoivat hänelle
+sisällistä tyydytystä ja varmuutta, niinkuin aina, kun keksii jotain
+uutta ja alkuperäistä.
+
+Ruokasalin ovea avatessaan hän siis rypisti hiukkasen otsaansa, veti
+ilmaa keuhkoihinsa, niin että rinta kohosi korkealle, ja puhalsi sen
+sieltä sieraimiensa kautta takaisin kuuluvalla tohinalla.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Useimmat matkustajista olivat jo kokoontuneet aamiaista odottamaan. Ja
+Anttikin oli nyt sellainen oikea matkustaja, joka odotti aamiaista.
+
+Siellä oli kaikenlaista väkeä. Isomahaisia maakauppiaita, suurissa
+korkeissa kalosseissa, matkalla Pietariin; Antti loi heihin
+ylenkatseellisen silmäyksen, sillä isä oli aina sanonut, että ne ovat
+niitä viho viimeisiä ihmisiä jotka säälimättä nylkevät kansaa ja
+pyrkivät elämään niinkuin säätyhenkilöt. Oli siellä pari vanhaa
+neitostakin, tukevasti vaatetetuita ja puolihansikkailla varustettuja,
+niin että vain sormet näkyivät, pitkät elottomat ja verettömät sormet.
+Ne joivat kahvia laivasta, mutta evästä heillä oli itsellään.
+Juodessaan he sopottivat keskenään ja arvostelivat, silmäyksistä
+päättäen epäedullisesti, kahta nuorta neitiä, jotka istuivat toisessa
+päässä salonkia. Sillä neidit naureskelivat erään vanhemman herran
+kanssa--nähtävästi joku merikapteeni--, joka oli asettunut
+laivatuolille vastapäätä heitä ja haasteli heille kaikenlaista, vaikkei
+ollut esitettykään; minkä vanhat neitoset hyvin kyllä tiesivät. Lähellä
+vanhoja neitoja istui Pekka ja tutki ilmoituskalenterin sukkeluuksia.
+Hän rakasti tavattomasti sukkeluuksia ja naurahti niille tuon tuostakin
+hakien silmillään jotakuta, jonka saisi osalliseksi iloonsa. Toisessa
+paikassa puoleksi loikoi tyhjennetyn kahvikupin ääressä eräs hienosti
+puettu herrasmies, jolla oli kultasankaiset silmälasit päässä ja joka
+ei näkynyt olevan ketään huomaavinaan. Kun Antti astui sisään, teki
+herrasmies liikkeen niskallaan ja sihautti huulillaan bufettineidin
+luokseen, jolta tilasi sikarin. Antti tuli panneeksi erityisen huomion
+tähän, jota ei ollut ennen nähnyt.
+
+Antti kun oli ripustanut palttoonsa naulaan--naula oli messingistä,
+kahdella ruuvilla istutettu kiiltäväksi maalattuun seinään, ja
+vastapäätä oli peili--vältti hän katsoa Pekkaan ja tervehti hyvin
+kylmästi vanhoja naisia, vaikka nämä olivat hyviä tuttuja hänen
+kotonaan. Mutta nuo kaksi vanhaa neitoa hyökkäsivät heti häneltä
+kysymään, eikö hänen ollut ikävä kotoa lähteä ... lähteä kotoa pois
+suureen maailmaan.
+
+Antti antoi syrjäsittäin vastauksen, ettei hän juuri tiennyt, mitä hän
+niin erittäin ikävöisi.
+
+--Eihän Antti toki tarkoita, mitä Antti sanoo. Antti ei tahdo sanoa,
+kuinka ikävä Antin on lähteä omiensa luota vierasten ihmisten seuraan.
+Onko Antilla ollenkaan sukulaisia Helsingissä?
+
+--Ei ole sukulaisia.
+
+--Eikö? Olisi paljon hauskempi Antille, jos olisi joku perhe
+Helsingissä, jonka luo voisi mennä.--Antin äidillä näytti olevan niin
+kovin vaikea erota Antista.
+
+Siihen ei Antti katsonut tarpeelliseksi enää vastata. Hän alkoi niin
+huolettomasti kuin suinkin kävellä edestakaisin lattiaa pitkin. Otsa
+oli hänellä rypyssä ja toinen käsi housuntaskussa, toinen sivelemässä
+viiksien alkuja. Hän tunsi miellyttävän tunteen siitä, että oli hyvin
+ja huolellisesti puettu. Kengät oli teetetty teräväkärkiset ja
+matalakantaiset, niinkuin tiedettiin muodin olevan, ja hyvästi
+kiilloitetut. Housut olivat vaaleasta kankaasta ja takki musta ja pitkä
+niinkuin englantilaisella gentlemannilla. Käänteissä heilahtelivat
+helmat sääriä vasten niinkuin vanhalla herralla; Antti tunsi sen
+selvästi polvissaan. Peilissä, johon hän aina ohimennen katsahti,
+huomasi hän olevansa ajattelevan ja miettivän näköinen mies. Hänestä
+näytti, että kaikki häntä salaa tarkastelivat, myöskin neitoset. Sitä
+ei tosin voinut huomata, että he häntä suorastaan katselivat, mutta hän
+tiesi kyllä entisestään, että vaikka nuoret neitoset eivät olisikaan
+katsovinaan, he kyllä sentään huomaavat nuoria miehiä. Mutta vaikka hän
+tiesi näin olevansa kaikkien huomion esineenä--keskipisteenäkin olisi
+voinut sanoa--ei hän joutunut ollenkaan hämilleen. Noin kävellessä
+muistui hänelle vain mieleen, mitä sisaret olivat hänestä sanoneet, kun
+hän kerran katseli itseään heidän toalettipeiliinsä.--»On se kaunis
+poika tuo meidän Antti», olivat he sanoneet. Siihen oli äiti toisesta
+huoneesta lempeästi torunut:--»Sanokaahan sille semmoista, on se jo
+kylläksi itserakas ilmankin.»--No, mutta vähätpä nyt siitä. Miksi ne
+eivät jouduta aamiaista, että saisi syödä?... Nälkäinen kuin susi! Oli
+niin aikamiehen, vanhan herran tapaista sanoa: »nälkäinen kuin susi.»
+
+--Onko aamuruoka kohta valmis? kysyi hän bufettineidiltä.
+
+--Neljännestunnin kuluttua, vastasi tämä.
+
+Pekka tuli puoliääneensä kysymään, syökö Antti laivasta?
+
+--Miksen söisi! vastasi Antti tahtoen näyttää kummastuneelta.
+
+--Minä vain ajattelin, että kun meillä on omaa evästä...
+
+--Minä syön mieluummin laivasta.
+
+Antti söi siis laivasta ja otti ruvetessaan ryypynkin, jota kapteeni
+tarjosi. He kilistivätkin toistensa kanssa.
+
+Kotona oli häntä ryypystä varoitettu, ja Pekka oli kuvannut sen
+terveydelle vahingolliseksi. Oli hänellä kirjojakin, joissa sitä
+todistettiin tieteellisesti. Äiti ja sisaret olivat yhtä mieltä Pekan
+kanssa. Mutta kun isä otti ryypyn, niin otti Anttikin. Hänen täytyi
+sitä paitsi itse tulla vakuutetuksi kaikista asioista. Kokea, kokea ...
+ihmisen täytyy kokea. Olutta hän tilasi myöskin. Kun kapteeni pyysi
+puoli pulloa, niin kutsui hänkin suun sihauksella luokseen poistuvaa
+neitiä ja pyysi saada, ruotsinkielellä hänkin: »En half öl.» Joka kerta
+kun hän sitten kallisti lasin huulilleen ja joi, katseli hän sen
+kuvetta pitkin niitä kahta nuorta neitosta, jotka istuivat vastapäätä
+häntä seinän puolella. Vaikka eivät ne hänen mielestään juuri
+katsomista ansainneet. Rumanlaisia, jotenkin vähäpätöisiä. Bufettineiti
+tuossa oli monta vertaa somempi. Se ei kuitenkaan estänyt häntä
+olemasta neitosille kohtelias. Hän tarjosi heille, mitä he eivät
+ylettäneet ottamaan, ja sanoi joka kerta: »varsså go'» Siihen neitoset
+yhtä monta kertaa vastasivat: »tackar», johon Antti vielä hiukan
+huolettomasti lisäsi: »ja' ber.»
+
+Mietti Antti heille jotain muutakin sanoakseen, mutta ei voinut keksiä,
+millä aloittaisi. Sen sijaan onnistui hänen ottaa osaa kapteenien
+keskusteluun. He puhuivat ruotsia, jota maakauppiaat tietysti eivät
+pystyneet puhumaan. Kapteeni kertoi salakuljetusjuttuja entisiltä
+purjehdusretkiltään merellä. Antilla oli myöskin muuan semmoinen juttu,
+vanha ja kauan kulkemassa ollut. Hän kertoi sen, ja vaikka kapteenit
+tietysti olivat kuulleet sen monta kertaa ennen, nauroivat he kuitenkin
+hiukan. Antti tunsi siitä itsensä ylpeäksi ja samalla miltei
+heltyvänsä. Ja sitä seurasi tunne miehen ryhdistä koko ruumiissa. Oli
+niinkuin ei hänen ja kapteenien välillä olisi ollut mitään eroa arvossa
+ja iässä. He olivat yhdenvertaisia. Ei hän koskaan ennen ollut tuntenut
+itseään näin vakaaksi ja varmaksi. Mutta, sanoi hän itselleen, näinhän
+se vasta ihmisen oikea alkuperäinen luonto ja itsenäisyys tunkeekin
+esille, ja näinhän ihminen pääsee kehittymään, kun hän saa olla ja
+liikkua vapaissa oloissa.
+
+Kun noustiin pöydästä, tuli Pekka sisään ja pyysi lasin maitoa. Se oli
+Antin mielestä tavattoman moukkamaista. Syödä ensin omia eväitään
+kannella ja sitten tulla hampaitaan kaivellen juomaan maitoa
+salongista.
+
+--Tuokaa minulle hyvä sikari, sanoi se hienosti puettu, kultasankaisia
+silmälaseja kantava herrasmies. Hän ei ollut aamiaista syödessään
+ottanut osaa herrojen keskusteluun. Näytti siltä, kuin olisi hän
+halveksinut koko seuraa, siitä päättäen, että hän silloin tällöin veti
+toisen suupielensä ivalliseen kureeseen. Se hiukan häiritsi Anttia. Hän
+kyllä osasi olla hänkin niinkuin vanha tottunut matkustaja. Mutta
+milloinka voisi hän saavuttaa sen varmuuden ja vakavuuden, joka tuolla
+herralla oli? Milloinka olla noin rennosti ja vapaasti ja kaikkia
+halveksivasti?
+
+Pekka sytytti paperossin ja tarjosi Antillekin. Mutta Antti sanoi
+mieluummin polttavansa sikaria. Bufettineiti toi sen hänelle ja toi
+myöskin hopeapäisen veitsen tarjottimella. Ottaessaan katsahti Antti
+häntä suoraan silmään ja koetti saada silmäyksensä merkitseväksi. Ja
+kun hän typisti sikaria, tunsi hän kätensä hiukan vapisevan.
+
+Syötyään poistuivat kaikki matkustajat ruokasalongista, mikä minnekin.
+Antti oli asettunut tyhjän pöydän ääreen ja oli tutkivinaan
+ilmoituskalenteria. Neiti tyhjensi pöytää ja Antti seurasi hänen
+liikkeitään: kuinka hän kumartui pöydän yli, painoi vyöhystänsä sitä
+vastaan, pingoitti rintansa ja paljasti voimakkaan täyteläisen
+käsivartensa. Antti olisi tahtonut sanoa hänelle jotain leikillistä,
+mutta sai ainoastaan kysytyksi, koska tullaan Konnukseen.
+
+--Kello kymmenen, vastasi neiti. Eikä Antti saanut jatketuksi
+keskustelua sen pitemmälle.
+
+Puhdistettuaan pöydän ja levitettyään sen yli vaalean liinan poistui
+neiti keittiöön eikä tullut enää takaisin. Ymmärtämättä oikein syytä
+siihen, joutui Antti hiukan alakuloiseksi ja nousi kannella olevaan
+tupakkakammioon, jonka ikkunasta voi nähdä maiseman sekä taakse että
+kummallekin kupeelle.
+
+Hän alkoi selailla sanomalehtiä, ja ensiksi sattui »Uusi Suometar»
+käsiin.
+
+Jahah! jahah. Vai »Uusi Suometar»! Pitääpä katsoa mitä on »Uudessa
+Suomettaressa.»
+
+Pääkirjoituksena oli »Virkamiehet ja suomenkieli.» Siis kieliriita!
+Antti koetti lukea sitä, mutta ei joutunut kuin muutaman kappaleen,
+niin asettui poikkiteloin tielle otteita asetuksista ja pykäliä ja
+numeroita. Silmä hyppäsi niiden ylitse ja jatkoi kerran liikkeelle
+päästyään matkaansa parin uutisen yli »kaikenlaisiin.» Nielaisi niistä
+muutamia ja palasi virvoitettuna takaisin pääkirjoitukseen. Keskemmällä
+oli siinä huutomerkki erään lauseen perässä. Toisen jälessä seisoi
+kysymysmerkki ja kolmanteen oli lauseen sisään pantu (sk!) noin
+sulkujen väliin. Siellä ne siis jotain kummastelevat ja ivaavat.
+Kenties se on hyvinkin hauskaa! Ja Antti luki ne lauseet ja luki
+muutamia muitakin. Mutta taaskaan ei hän voinut pitää ajatuksiaan
+koossa. Hän ei ollut koko kesänä seurannut sanomalehtiä. Ja sitäpaitsi
+hänen täytyi tunnustaa itselleen, ettei hän ole oikein selvillä
+kieliriidasta. Mutta niin pian kuin hän tulee Helsinkiin, alkaa hän
+lukea sanomalehtiä ylioppilashuoneella ja perehtyä kieliriitaan.
+
+--Pekka, sanoi hän tälle, jonka kuuli tulleen ruokasaliin, saahan
+ylioppilashuoneella lukea kaikkia Suomen sanomalehtiä?
+
+--On siellä kaikki oman maan lehdet, suomalaiset ja ruotsalaiset.
+Kuinka niin?
+
+--Minä aion ruveta käymään joka aamu ylioppilashuoneella lukemassa
+sanomalehtiä.
+
+--Se vie paljon aikaa nuorilta ylioppilailta tuo sanomalehtien
+lukeminen ylioppilashuoneella. On paljoa edullisempi pitää Suometar
+itsellään, neuvoi Pekka, otsa totisesti ja hiukan huolekkaasti
+rypistettynä. Hänellä oli näissä asioissa vakaantunut kanta ja
+kehittyneet mielipiteet.
+
+--Ei se ole niin vaarallista, jos hiukan viepikin aikaa ensi
+lukukaudella ... vaikka menisi kaikkikin katselemiseen.
+
+--Jaa, jaa, mutta katso, ettei mene toinenkin lukukausi. Monelta on
+mennytkin, ennenkuin ovat päässeet alkuunkaan.
+
+--Ei minulta mene...
+
+--Hyvä olisi, ellei niin kävisi.
+
+--Minne sinä menet?
+
+--Menen kokkasalonkiin lukemaan.
+
+--Lukemaan?
+
+--Täytyy käyttää aikaa hyväkseen. Tenttini alkavat kohta lukukauden
+alussa. Ajattelin, että voin kerrata heprean kielioppia.
+
+Heprean kielioppia! Niin kovat ajat, että täytyy lukea heprean
+kielioppia jo Helsinkiin mennessäänkin! Mitä sitten itse Helsingissä?
+
+Jos hänen, Antin, täytyisi siellä kohta paikalla istuutua kirjan
+ääreen! Voisiko se olla mahdollista? Niin ne kai siellä kotona
+kuvittelivat; siltä olivat ainakin isän puheet tuntuneet, Mutta ne
+eivät ymmärrä näitä asioita oikein.
+
+Niin no, kyllä hän tietysti lukee, totta kai lukee ja käy luennoilla.
+Hän jakaa päivänsä lukuihin, luentoihin ja joutohetkiin. Joutohetket
+hän käyttää huvituksiin. Tai miksei hän käyttäisi oikeaa sanaa: ei
+huvituksiin, vaan Helsingin elämän tutkimiseen. Se on aivan
+välttämätöntä sekin, kaikki tekevät samalla lailla. Pekkakin on tehnyt
+sillä tavalla.
+
+Voimakas aamiainen ja olut lämmittivät niin suloisesti sisuksia. Sikari
+rauhoitti ja lauhdutti mielen. Sen savuun kietoutui ja katosi se puoli
+tulevaisuudesta ja vastaisista velvollisuuksista, josta heprean
+kielioppi oli muistuttanut.
+
+Elämä alkoi tuntua niin huolettomalta ja pumpulinpehmoiselta. Se oli
+kuin tällä samettisohvalla istuminen. Kuinka mukava tässä loikoa ja
+nojata niskaansa selustimeen. Se jyskytti siksi parahiksi, että
+viihdytti, mutta ei häirinnyt.
+
+On tämä mukava laiva. Isällä on tässä monta osaketta. Tässä pitäisi
+kaikkien kulkea. Kas, kuinka tuo seinä on kiiltäväksi maalattu! Ja
+lukot ja avaimet kuinka hohtaviksi hangatut! Tuota nappulata kun
+painaa, soi sähkökello bufetissa. Ei tarvitse täältä huutaa tai mennä
+sanomaan, jos tahtoo tilata jotain. Joka hytissäkin on tuollainen
+sähkökellon nappula. Se pitää olla matkustajien mukavuudeksi sillä
+tavalla laitettu. Nykyajan matkustajat ovat vaativaisia. Ja Anttikin
+oli mielestään vaativainen matkustaja. Hän olisi ollut tyytymätön, jos
+ei laiva olisi ollut niin mukava, kuin se oli. Häneen olisi tehnyt
+vastenmielisen vaikutuksen, jos sohva ei olisi ollut näin siististä
+sametista ja joka messinkiesine noin kirkkaaksi kiilloitettu. Hänen
+teki mieli koettaa valtaansa. Sikari oli sammunut, kun oli hiukan
+tottumaton polttaja vielä. Ei ollut tikkuja. Liikkumatta paikaltaan
+painoi hän takakäteen sähkökellon nappulaa. Virkeä kilinä kuului
+bufetissa. Hän näki oven läpi, kuinka samalla putosi valkea numerolippu
+yhteen niistä rei'istä, jotka olivat kellotaulussa. Bufettineiti
+kiiruhti esiin.
+
+--Saanko luvan saada tulitikkuja?
+
+Ne saatuaan kohautti Antti itseään ylemmäksi istumaan ja nosti jalkansa
+sohvalle. Hän alkoi tarkastella maisemaa. Ilma oli käynyt harmaan
+haaleaksi. Kivikkoinen alava ranta vilisi ohitse. Hetken aikaa oli
+kohdalla järven rannalla oleva talo ja sen saviset pellot. Siellä
+näytti olevan harmaata ja ikävää. Kaivonvintti kohosi metsän yli,
+töröttäen pilvessä jumottavaa syksyistä taivaanrantaa vasten.
+Lämpiävästä riihestä tupruava savu painautui maata myöten menemään.
+Pellolla kuukki muutamia liankarvaisia olennoita perunoita noukkimassa,
+ja vaon päässä pientaren rannassa luuhotti hevonen auroineen, pää
+riipuksissa.
+
+Antille tuli ajatus, että jos yht'äkkiä täytyisi jäädä asumaan
+tuollaiseen paikkaan. Nyt juuri, kun on Helsinkiin menossa, elämään sen
+vilkasta elämää, tunkeilemaan Esplanaadissa, katselemaan loistavia
+myymälöiden ikkunoita ja kauas pilkottavia punaisia tupakkapuotien
+lyhtyjä, ja tuon tuostakin pistäymään sähköllä valaistuihin
+kahviloihin--jos nyt pitäisi pysäyttää matka ja asettua tuohon taloon
+koko syksyksi. Niinkuin moni hänen talonpoikaisista tovereistaan, jotka
+viettävät vuotensa maalla ja lukevat siellä. Kuinka heidän oli sillä
+tavalla mahdollista? Sen surkeammin tuskin voisi tapahtua ihmiselle.
+
+Talo, pellot ja ihmiset katosivat, ja laiva pyyhkäisi niemen nenitse,
+jonka päässä seisoi tanakka kivikummeli. Toiselta puolen niemen aukesi
+sen kainalosta kaunis lahdelma ja lahden perältä koivikon sisästä
+herrastalo. Tuo oli sentään toista. Keltainen päärakennus ja katolla
+riu'un nenässä liehuva viiri. Siistit pellot, koivukäytävä rantaan,
+oksitut, puhdistetut puistot ympärillä. Punainen uimahuone ja sen
+edessä ankkuroituna purjevene, jonka purjeet parhaallaan lepattivat
+kuivamassa.
+
+Mielihyvällä Antti sitä katseli, pyyhki hikeä ikkunasta ja puhalteli
+savua sikaristaan. Se talo oli kuin sukulaistalo. Asua semmoisessa
+kesäiseen aikaan, laivakulun varrella, uida, purjehtia neitosten kanssa
+ja käydä hyvästi puettuna vierailla. Loikoilla riippumatoissa ja lukea
+romaaneja. Semmoista hänen elämänsä vielä kerran tuleekin olemaan. Kun
+hän on edistynyt ja päässyt muutamien tuhansien tuloille, niin hän
+rakentaa itselleen huvilan lähelle kaupunkia, niinkuin
+varalääninsihteerikin. Hänellä on purjevene myöskin. Mutta naimisiin ei
+hän sittenkään mene. Ja sen hän tekee kostoksi Almalle.
+
+Laiva huusi tuloansa Konnuksen kanavalle ja Antti nousi kannelle.
+Kapteeni seisoi perämiehen vieressä ja auttoi häntä toisella kädellään
+kääntämään peräsimen kehää. Kapteenin vieressä seisoi tuo toinen
+kapteeni ja se hieno herra. Antti asettui hänkin samaan ryhmään.
+Kapteeni kertoi veden vähyydestä sulun suussa ja epäili, pääsisikö
+viikon päästä enää täydessä lastissa läpi.
+
+--Vai niin! Todellakin! sanoivat herrat, ja Antti oli hänkin
+hämmästyvinään.
+
+--Hiljempaa! komensi kapteeni kannen alle, ja samalla kun punakitaisen
+ilmatorven läpi kuului koneenkäyttäjän vastaus, hiljeni jyskytys
+koneessa. Kuului vain tasaista kalkutusta hitaassa tahdissa. Sekin
+lakkasi kokonaan kanavaan tultaessa, ja laiva liukui vanhaa vauhtiaan
+kapeaan sulkukamariin, niin että milteivät laidat koskeneet
+kallioreunaan.
+
+--Niinkuin veitsen terällä, sanoi Antti kapteenille, joka arvattavasti
+oli kuullut samat sanat monelta muulta matkustajalta. Puskettuaan
+takaisin, jolloin vesi sulkukamarissa kuohui vaahtona niinkuin
+pesuammeessa saippua ja matkustajain poskia tärisytti, paneutui laiva
+hetkeksi huokaamaan.
+
+Matkustajat ilmaantuivat kannen alaisista komeroistaan katselemaan,
+olisiko kanavalla mitään nähtävänä. Vanhat neitoset ottivat osaa
+kalankauppaan, jota ruuanlaittaja hieroi muutaman talonpojan kanssa.
+Talonpojalla olivat rinta ja polvet märkinä; hän oli juuri tullut
+verkkojaan nostamasta. Nuorista neitosista toinen nojasi perän
+rautakaidetta vastaan ja ihmetteli sulkuportin alta tulevan veden
+pauhua; toinen oli avannut tupakkakammion ikkunan, josta avopäin ja
+otsatukka hiukan epäjärjestyksessä seurasi silmillään liikettä kanavan
+laiteella.
+
+Hän oli arvattavasti nukahtanut, koska toinen poskipää oli punaisempi
+kuin toinen. Kun Antti häntä tuossa kehyksessä katseli alhaalta kanavan
+laiteelta, jossa hän edestakaisin käveli, niin ei hän ollut niinkään
+tuo neitonen ... olihan se sentään aika sievä. Kauniit isot silmät...
+
+Antti käveli edestakaisin kanavan laidetta, hattu tahallisesti hiukan
+kallellaan. Sivumennen katsahti hän aina ikkunassa olevaan neitoseen,
+ja ellei hän erehtynyt, katsahti neitonen samalla lailla häneen.
+Matkalla vaihtelevat mielialat pikemmin kuin missään muualla. Ja tuota
+pikaa, ennenkuin Antti ehti sitä itsekään huomata, oli hän runoillut
+romaanin kokoon itsestään ja neitosesta.
+
+Kukahan hän on ja minnekähän hän matkustaa? Arvattavasti Helsinkiin.
+Ehkä hän saa Lappeenrannassa olla apuna kantamassa hänen kapineitaan.
+Ehkä tutustuvatkin ja ajavat samassa hevosessa asemalle. Tavaroille
+hommaa hän toisen hevosen. Jollakin rautatieasemalla vie hän uuden
+tuttavansa ravintolaan ja kysyy, mitä hän saa luvan tarjota.--
+»Kiitoksia paljon, te olette kovin hyvä», sanoo neitonen ja miettii
+hetkisen. Sitten hän lisää ujosti: »Ehkä olette hyvä ja annatte minulle
+kupin teetä.»--»Kaksi kuppia teetä!» komentaa Antti.--He istuvat
+juomaan, hiukan muista erilleen. Neitonen vetää vitkalleen kädestänsä
+hansikan, joka ei tahdo lähteä. Sitten tipahduttaa hän hyppysillään
+pari kolme sokeripalaa kuppiin. He juovat, päät yhdessä, ja juttelevat.
+Ihmiset katsovat heihin syrjäsilmällä. Asemasillalla tulee Pekka, joka
+on seurannut heitä loitommalta, ja suhahtaa hirmuisen uteliaasti
+korvaan:--»Kuule, Antti, kuka on tuo neitonen?»--»En minä tiedä, se on
+vain satunnainen tuttavuus, pitäähän olla kohtelias.» Pekka rykäisee
+merkitsevästi, ja Antti tietää, että hän jo ensi postissa kirjoittaa
+kotiin. Vaan kirjoittakoon! Kotona siitä kertovat keskenään ja kertovat
+muillekin, ja kohta kertoo koko kaupunki, että Antti on matkalla
+tutustunut erääseen kauniiseen ja rikkaaseen nuoreen neitiin ja heidät
+on nähty yhdessä istumassa ja juomassa teetä ... saa nähdä eivätkö pian
+ole kihloissa! Vaan kertokoot! Hän tahtoo olla Don Juan. Hänessä on
+paljon Don Juanin luonnetta.--Tyttö se häneen ensiksi rakastuu. Junassa
+hän ei lakkaa katselemasta suurilla silmillään. Kuta likemmä Helsinkiä
+he...
+
+Laiva antoi lähtömerkin, ja Antin täytyi keskeyttää. Hänen olisi
+pitänyt nousta laivaan. Mutta hän ei ollut tietävinäänkään. Antoi sen
+lähteä liikkeelle, käveli rauhallisesti rinnalla ja hypähti sitten
+huolettomalla notkahduksella laidalle juuri kun luukkua aiottiin
+sulkea. Hän oli näkevinään kysymyksen neitosen silmissä siitä, jääkö
+hän todella tähän, ja ilon välähdyksen, kun hän ei jäänytkään. Liekö
+ollut niin, mutta ei siitä enää kannella mitään jälkeä näkynyt.
+Molemmat neitoset olivat nousseet sinne ja kulkivat edestakaisin
+rivakassa kävelyssä, tehden nopean käännöksen aina kannen päässä. Antti
+käveli toisella puolen kantta ja koetti herättää huomiota. Välistä
+käveli hän miettiväisen näköisenä ja siveli viiksiään sellaisella
+sujuttavalla liikkeellä, kuin olisivat ne olleet hyvinkin pitkät.
+Välistä hän taas seisahtui järveen tuijottamaan, toinen jalka penkillä
+ja kyynärpää polvea vasten nojaten. Nämä ovat kauniita maisemia, nämä
+Leppävirran. Mahtavatkohan ne huomata sitä, nämä neitoset? He kulkivat
+useita kertoja Antin ohitse, mutta eivät katsoneet häneen sen
+kummemmilla silmillä kuin perämieheen tai ohi vilahtavaan merimerkkiin.
+No, eipä sillä, että Anttikaan heistä ... ei niin, että olisi viitsinyt
+heitä varten päätään kääntää. Hän vain omia aikojaan ... katselee vain
+huvikseen veteen ja rannalle.
+
+Hän luuhisti lakkinsa samettia yhä huolettomamman näköiseksi ja alkoi
+vihellellen kulkea edestakaisin. Sattui paperossin pätkä tielle; hän
+potkaisi sen kenkänsä kärellä järveen.
+
+--Milloinka ollaan Savonlinnassa? kysäisi hän perämieheltä.
+
+Perämies ei kiiruhtanut vastaamaan. Käänti kehäänsä muutaman
+pulikkavälin, sylkäisi suustaan mustan sylen, pyyhki hihalla huuliaan
+ja virkkoi tultavan »noin kello seihtemän seuvussa.»
+
+Neitoset olivat juuri takana, ja hän tahtoi heidän kuultensa kysyä
+jotakin.
+
+--Mikä on tuo hovi tuolla mäellä?
+
+Mies viivytti vastaustaan niin kauan, että neitoset ehtivät jo piipun
+taakse.
+
+--Vokkolan hovi.
+
+--Saako tällä kiikarilla katsoa?
+
+--Herra tekköö hyvin ja kahtoo voan.
+
+Olisi ollut hyvä tilaisuus tarjota neitosille kiikari ja päästä heidän
+kanssaan puhelemaan. Antti toivoi, että he tulisivat ja jotenkin
+näyttäisivät sitä haluavansa. Mutta neitoset eivät tulleet koko sillä
+ajalla, kun Antti käänteli kiikaria, edes kokan puolelle piippua. Ja
+yht'äkkiä kuuli hän heidän mennä humistavan kannen alle.
+
+Leppävirroilla astui Antti halkoja otettaessa maihin ja hänellä oli
+kulkulautaa myöten laskeutuessaan se pieni hetkellinen tyydytys, että
+kaikkien rannalla olevain talonpoikain huomio kiintyi häneen. Hän ei
+ollut heitä näkevinäänkään, loi mahtavan katseen väkijoukon yli, mutta
+kuuli kuitenkin muutaman akan äänen takanaan sopottavan: »Katoppas,
+minkälainen tuolla on laukku selässä.»--Vai niin, se oli siis tämä
+hänen matkalaukkunsa, joka herätti heidän huomiotaan. Se häntä
+nauratti, mutta oli samalla vähän mieliksikin.
+
+Hän nousi rantatietä ylös ja katseli matkailijan silmällä ja otsan
+rypistyksellä maisemaa ja alhaalla rantamakasiinien kupeessa höyryävää
+laivaa, nojaten aina vähän väliä sateenvarjonsa päähän. Hänen tuolla
+tavalla seisoessaan kulkivat neitoset kaksi kertaa hänen ohitsensa,
+keräten ruohoja kukkakimpuiksi. Antilla oli mielestään hyvin
+alkuperäinen keksintö, kun hän taittoi oksan katajasta ja kiinnitti sen
+nappinsa läpeen.
+
+Erinomaisen tyytyväisenä palasi hän takaisin rantaan. Sinne tultuaan
+näki hän kaksi ylioppilasta hinaamassa suurta punaista kirstua
+rattailta alas. Yht'äkkiä tuli hän huonolle tuulelle, poikkesi
+halkopinon taakse ja kiersi toista tietä laivaan.
+
+Ylioppilaat, joita hänen ei tehnyt mieli tavata, olivat molemmat hänen
+tovereitaan, viime kevännä tutkinnon suorittaneita. He ovat arvatenkin
+menossa Helsinkiin hekin ja tulevat siis olemaan matkakumppaneja sinne
+saakka.
+
+Saatuaan kapineensa laivaan asettuivat äsken tulleet perän puolelle
+istumaan. Antti käveli edestakaisin komentokannella. Joka kerta kun hän
+teki käänteen rappujen kohdalla, ajatteli hän mennäkseen alas
+tervehtimään. Mutta sitten päätti hän kuitenkin tehdä vielä yhden
+retken kannen toiseen päähän. Ja niin jäi hän pitkäksi aikaa siihen
+edestakaisin astelemaan.
+
+Koulussa oli hänen luokallaan, joka oli ensimmäinen puhtaasti
+suomenkielinen luokka, ollut tavallaan kaksi puoluetta, »suomalaisten»
+ja »ruotsalaisten». Ne olivat jätteitä niistä ajoista, jolloin vielä
+oli kaksi erikielistä osastoa kullakin luokalla. Puolueet erosivat
+osaksi kielenkin perusteella, mutta vielä enemmän varallisuuden ja
+kotikasvatuksen. »Ruotsalaiset» olivat herrasperheistä, he kävivät
+hienosti puettuina, heillä oli rahaa enemmän, he tanssivat
+iltahuveissa, lauloivat kvartetteja, pitivät serenaadeja ja olivat
+hienompien piirteittensä, solakampien vartaloittensa ja vapaamman
+käytöksensä vuoksi kaupungin naisten suosituita. Jota vastoin
+»suomalaisista» oli suurin osa vähävaraisia, heidän pukunsa oli karkea
+ja kotitekoinen, käytös oli ujoa ja kömpelöä, ja suuremmissa seuroissa
+he istuivat juroina seinämillä, sill'aikaa kuin toiset lattialla
+isännöivät. Heidän kasvonsa olivat rosoiset, posket pyöreähköt ja
+hartiat leveät.
+
+Useimmat heistä olivat kovinkin köyhiä. Lukujensa ohella täytyi heidän
+ansaita elatuksensa ruumiillisella työllä lupa-aikoina ja koulussa
+oltaessa kotiopetuksella ja puhtaaksikirjoittamisella. Sill'aikaa kuin
+»ruotsalaiset» kesäkuukausina antautuivat lepäämään ja huvittelemaan,
+saivat toiset kulkea niityillä ja pelloilla ansaitsemassa jotain, jolla
+lukukauden aikana voisi ostaa itselleen särvintä kuivan palasen
+painikkeeksi.
+
+Salainen kateus ja pahansuopaisuus kyti sen johdosta »suomalaisissa»
+toisia tovereita kohtaan. Välit olivat aina hiukan kireät. Alemmilla
+luokilla oli ero vain saran ja veran, ja yhteentörmäykset synnyttivät
+tavallisimmasti tappelun, joka päättyi sillä, että »ruotsalaiset»,
+jotka olivat vähemmistössä, piestiin perinpohjin ja heidän vaatteensa
+voitonriemulla ryvetettiin. Ylemmillä luokilla tuli eripuraisuus
+näkyviin olantakaisessa ylenkatseessa molemmin puolin. Luokalla
+vallitsi joko jäykkä vaitiolo tai pistelevä sanasota. Suomalaiset
+olivat jo oppineet sanomalehdistä ja tutkintopuheista, että he olivat
+»kansan lapsia», että heitä varten oli koulu muutettu suomalaiseksi. Ja
+he päättivät, että _he_ sitä oikeastaan ovat ainoat oikeutetut täällä
+olemaan. Heidän joukossaan olivat sitä paitsi koulun taitavimmat
+oppilaat, ne, joita opettajat nimittivät »oppilaitoksen ylpeydeksi.»
+
+Vaikka »ruotsalaiset» melkein yleensä olivat heikommat luvuissa ja
+vaikka heitä usein kehoitettiin ottamaan esimerkkiä »suomalaisista»,
+olivat he kuitenkin opettajainsa lempipoikia. Heille osoittivat he
+suosiota, joka ei koskaan tullut toisten osaksi. Kun oli pitoja tai
+perheiltama rehtorin tai opettajain luona, pyydettiin niihin
+poikkeuksetta vain »ruotsalaisia», jotka osasivat huvitella, tanssia ja
+käyttäytyä. Aamulla kokoontuivat he sitten yhteen ryhmään, päät
+toisissaan kiinni, kertomaan edellisen illan tapahtumista. Ne voivat
+olla erittäin huvittavia. Tanssittu oli tavattomasti, pidetty iloista
+iltaa neitosten kanssa, saatettu heitä miehissä kotiin, ja jos oli
+kuutamo tai kaunis ilma, tehty kävelyretki ympäri kaupungin. Usein oli
+eroamisen jälkeen toimeenpantu serenaadeja ikkunain alla.--Erityisessä
+huoneessa oli heitä varten ollut punssia ja paperosseja, joita
+valtoineen olivat saaneet nauttia. Illemmalla joskus oli joku
+opettajakin vanhain herrain totihuoneesta haihtunut heidän kamariinsa
+kilistämään. Tavallisesti oli hän ollut hyvällä tuulella ja lasketellut
+kaikenlaista hupaista. Oli hänestä joskus pilkkaakin tehty. Jokainen
+sana oli pantu tarkasti mieleen ja kerrottiin nyt kaikkien uudeksi
+riemuksi. Kertominen ja nauraminen tapahtui tahallaan korkeammalla
+äänellä, kuin olisi ollut tarpeellista, kun nähtiin, kuinka se harmitti
+»suomalaisia.» Ne jurottivat paikoillaan ja olivat kirjoihinsa
+katselevinaan, mutta kuulivat kuitenkin joka sanan. Heille oli
+jokaiselle tapahtunut ikäänkuin mieskohtainen loukkaus sen kautta,
+etteivät koskaan saaneet olla tällaisissa iloissa osallisina. He olivat
+ikkunain läpi kuulleet iloista mellakkaa kadulta huoneisiinsa, kun
+myöhään yöhön istuivat lukemassa tumman kynttilän ääressä. Ja vettä
+myllyyn lisäsi vielä se, että opettajat tunnin kuluessa kohtelivat
+pidoissa olleita hellävaroen ja tekivät kysymyksensä niin helposti
+tajuttaviksi kuin suinkin, jopa suorastaan auttoivatkin. Tai karttoivat
+kokonaan kysyä heiltä ja kysyivät sen sijaan »suomalaisilta», joilla
+silloin aina oli kovempi päivä.
+
+Oli kuitenkin aikoja, jolloin ruotsalaisten täytyi kokonaan nöyrtyä ja
+jolloin heidän kaikilla ulkonaisilla eduillaan ei ollut mitään
+merkitystä. Tutkintojen ja koekirjoitusten aikana tarvitsivat he
+taitavampien toveriensa apua, ja silloin oli _näiden_ vuoro näkyä.
+Niinkuin pöydän alle heitetyitä paloja nakkelivat he hätääntyneille
+murusia matematiikasta ja latinasta. Ja niin tapahtui vielä
+ylioppilaskirjoituksissakin. Useimmat »ruotsalaisista» pääsivät
+ylioppilaiksi, »suomalaisten» armosta. Näinä aikoina nähtiin molempain
+puolueiden miehiä enemmän yhdessä. »Suomalaisia» saatettiin joskus
+kutsua »ruotsalaisten» perheisiinkin ja köyhemmille annettiin
+sunnuntaipäivällisiä ilmaiseksi. Voutila, toinen noista tuolla
+kannella, oli esimerkiksi koko viimeisen vuoden syönyt Antin kotona ja
+saanut ilman vuokraa asua pienessä huoneessa toisella puolen kamreerin
+pihan, seinäkkäin renkikamarin kanssa. Palkkioksi oli hän opettanut
+Antille matematiikkaa ja auttanut häntä ylioppilaskirjoituksissa.
+
+»Suomalaisilla» oli myöskin »isänmaallisia harrastuksia», joihin
+»ruotsalaisilla» ei juuri ollut taipumusta. Lupa-aikoina keräsivät he
+satuja ja muinaisesineitä, pitivät kukin paikkakunnallaan
+kansantajuisia luennoita ja panivat kesillä toimeen kansanjuhlia.
+
+»Ruotsalaiset» koettivat kyllä »harrastaa» hekin, mutta kaikki jäi
+keskentekoiseksi. Antti esimerkiksi, joka luettiin »ruotsalaisiin», oli
+kerran päättänyt kerätä sananlaskuja kansan suusta. Siitä oli ollut
+kotona suuri homma ja puhuminen, ja sisaret ompelivat hänelle erityisen
+vihkon sitä varten. Saipa hän vielä teettää varsinaisen matkapuvunkin,
+johon kuului pitkävartiset lapikkaat. Mutta kun hän oli joitakuita
+päiviä kierrellyt isänsä maatilan naapuritaloissa, alkoi uusi outo
+kenkä hangata kantapäätä. Hän kyllästyi puuhaan, palasi kotiin, ja
+saadut sananlaskut huomattiin jo ennen julaistuiksi.
+
+Huolimatta »suomalaisten» jalommista harrastuksista, huolimatta heidän
+paremmista todistuksistaan ja heille tutkinnoissa puhutuista kauniista
+sanoista, joita saivat kuulla paraatipuvussa saapuville tulleen
+kuvernöörinkin suusta, olivat »ruotsalaiset» kuitenkin joka paikassa
+päällä päin, tutkintotilaisuuksissakin. Heihin, joilla oli tuttavia
+kaikkialla kaupungissa, kiintyivät useimmat silmät todistuksia
+jaettaessa. Helsinkiin lähdettäessä keväällä oli kyllä »suomalaisille»
+arpajaisilla koottu matkarahat, mutta noiden toisten rintoihin
+kiinnitettiin rannasta lähtiessä kukkaskimput. Sisaria, äitejä,
+serkkuja ja muita naistuttavia seisoi kehänä heitä piirittämässä
+laivasillalla, _heille_ toivotettiin onnet matkalle ja _heidän_
+jälkeensä liehuivat nenäliinat. »Suomalaiset» seisoivat synkkinä
+loitommalla, kaikilla kiitollisuudenvelka mieltä painamassa. Ja monella
+syrjään jätetyn katkera tunne sydämessä. Tuolla toisten kanssa
+liehakoivat ne, joita monen vuoden kuluessa oli kaukaisella ihailulla
+seurannut, uskaltamatta koskaan lähestyä ja pääsemättä kertaakaan
+toivotun kanssa sanaa vaihtamaan.
+
+Kantta kävellessä vaikutti Anttiin yhä vielä se raskas suhde, joka oli
+koulussa toverien kesken vallinnut. Mutta lähin syy siihen, miksi hän
+äsken oli poikennut syrjään ja miksi hänessä ei pitkään aikaan ollut
+menijää toverejansa tervehtimään, oli eräs tapaus, joka viime kesänä
+oli kangistanut hänen välinsä Voutilaan. Antin isän maatila oli
+Rautalammilla, ja he viettivät siellä kesäänsä. Pitäjän »suomalaiset»,
+etupäässä Voutila, olivat toimeenpanneet kansanjuhlan. Tanssittaessa
+juhlakentällä oli eräs talonpoika tullut pyytämään Antin vanhempaa
+sisarta. Tämä oli kieltäytynyt. Kertomuksessa paikkakunnan lehteen
+kuvattiin tapaus »osoitteena siitä, millaista ylenkatsetta kansaa
+kohtaan vielä tapaa niissä, jotka haluavat nimittää itseään parempain
+ihmisten lapsiksi. Heidän naisensa ovat kyllä olevinaan
+kansallismielisiä, mutta kotikielenään he käyttävät ruotsia ja koko
+heidän kansallismielisyytensä on vain siinä, että he ompelevat
+itselleen kansallispuvut ja pukeutuvat niihin joskus huviretkiä
+tehdessään. Mutta annas olla, kun talonpoika tulee puhuttelemaan,
+silloin on nenä kureissa, ja tämä hieno neiti kääntää selkänsä kansan
+lapselle. Häpeä meidän herrasväellemme moisesta sääty-ylpeydestä!»
+
+Kirjoitus synnytti suurta suuttumusta ja jakoi pitäjän kahteen
+puolueeseen. Sen tekijäksi merkittiin Voutila. Hän oli muka käyttänyt
+tilaisuutta kostaakseen Antin sisarelle, johon hän oli turhaan
+ihastunut. Antti oli moittijain puolella ja kiivastui kerran muiden
+seurassa Voutilaa soimaamaan. Voutila suuttui, puhui paljon herrasväen
+ylpeydestä ja epäkansallisuudesta ja lopetti sillä, että olisi parempi
+olla vaiti sen, joka vielä istuisi koulun penkillä, elleivät muutamat
+olisi olleet niin jalomielisiä, että he... Hän ei päättänyt lausettaan,
+mutta Antti ymmärsi tarkoituksen, ja sen jälkeen eivät he olleet
+toisiaan tavanneet ennen kuin tuossa äsken.
+
+Kauan ajatteli Antti, laskeutuisiko vai eikö alas peräkannelle. Hän
+tunsi itsensä jotenkin turvattomaksi yksin näiden kahden kanssa.
+
+Vihdoin hän kuitenkin päätti mennä.
+
+--Ka, täälläkö tekin olette? Te tulitte Leppävirroilta? Minä en
+ollenkaan huomannut... On vähän kylmä, niin että puistattaa ... brr...
+Vai niin, te matkustatte kai myöskin Helsinkiin...
+
+He olivat jäykkiä, melkein arvokkaita ja huulilla oli tuo hiukan
+itserakas hymyily, jonka usein tapaa etevillä talonpojilla. He
+tarkastivat Anttia kiireestä kantapäähän, ja Antista oli, kuin olisi
+häntä kylmällä kädellä vetäisty kasvojen yli. Hän oli koettanut asettua
+yläpuolelle. Mutta nyt hän tuli hätiköiväksi ja meni hiukan
+hengästyksiinsä.
+
+--Sinnehän minäkin! Joko teillä on asunto Helsingissä? Minä en tiedä
+vielä ollenkaan, mihin tulen asumaan. Kai täytyy ajaa johonkin
+hotelliin ensimmäiseksi yöksi.
+
+--Ei ole meilläkään vielä tiedossa asuntoa.
+
+He jatkoivat keskusteluaan kaksikantaan ja laiminlöivät kokonaan Antin.
+Hän sai istua, ojennettuna eteenpäin, kaula kurkalla, ja kuunnella
+valmista, kun ei voinut heti tultuaan poiskaan lähteä. Heillä oli
+tulevista luvuistaan puhe. Olivat jo päättäneet, mitä luennoita
+kuuntelevat. Professorien nimetkin oli heillä tiedossaan. Kuullessaan
+luennoista ja professoreista, joita hän ei vielä ollut oikein
+ajatellutkaan, tuli Antti itsensä suhteen hiukan epävarmaksi. Nuo ne
+olivat ihan selvillä kaikesta, mitä he aikoivat tehdä. He tiesivät jo
+vuodetkin määrätä, milloin valmistuvat. Köyhäin talonpoikain pojat
+saattavat välistä kohota hyvinkin korkealle, oli hän usein kuullut
+vakuutettavan ja esimerkkeinä mainittavan meidän suuria miehiämme,
+joista melkein kaikki olivat syntyneet matalissa majoissa. Jota vastoin
+varakkaiden vanhempain lapset usein menevät hukkaan. Ei heistä ainakaan
+koskaan tule mitään suurta. Hänen ratansa oli kuitenkin jo määrätty. Se
+oli jo useat kerrat valmiiksi keskusteltu isän ja koko perheen
+läsnäollessa. Ja hän vartioi vain tilaisuutta päästäkseen selittämään
+tovereilleen tulevaisuutensa ohjelmaa.
+
+--Minä aion juristiksi, ilmoitti hän sopivaan puheen lomaan ja selitti
+yhdessä henkäyksessä kaikki aikeensa. Hän suorittaa oikeustutkinnon,
+seuraa tuomaria käräjillä siksi, että saa varatuomarin arvonimen,
+praktiseeraa lääninhallituksessa, jossa tutkinnon suorittaneilla
+nykyään on etuoikeus, ja sitten voi hän helposti saada hyviä virkoja.
+
+Hänen puheensa ei tehnyt toivottua vaikutusta. Toverit kuuntelivat
+häntä, ja kun hän oli lopettanut, kysyi Voutila, silmät pilkallisina,
+mutta muuten hyvin viattomalla äänellä:
+
+--Kun et sinä, Antti, ruvennut matematiikkaa lukemaan?
+
+Antti tunsi pistoksen kärjen. Mutta silloin sattui mukava tilaisuus
+poistua. Kapteeni kulki ohitse ja kääntyi Antin puoleen näyttäen
+hänelle muutamata kiveä, johon eräs toinen laiva oli äskettäin
+törmännyt. Puhuessaan Antille katsahti hän noihin toisiin
+arvostelevalla syrjäsilmällä, ikäänkuin olisi tahtonut Antilta kysyä,
+että »ketähän nuokin ovat?»
+
+Katse tarkoitti nähtävästi heidän pukuaan, ja seisoessaan ulompana
+kapteenin kanssa tuli Antti tämän luulonsa johdosta vertailleeksi
+toveriensa vaateasua omaansa. Molemmilla heillä oli sarkainen
+päällystakki, ja ylioppilaslakki oli päällystetty palttinalla. Takin
+kaulus oli sametista ja arvatenkin koko puku jonkun maaräätälin tekemä,
+joka oli koettanut saada aikaan muodin mukaista työtä, vaikka huonolla
+onnella. Niskasta longistui kaulus toisella alas, niin että koko
+kaulustin, aika tavalla jo käytetty, kojotti näkyä ja sen takana
+rusetin nauha ja niskanappi. Mansetit eivät nekään olleet aivan
+puhtaat. Housujen lahkeet olivat lyhyet ja ahtaat, jalat isot ja kengät
+yhtä mukaa, sekä lisäksi kiilloittamattomat.
+
+Jota vastoin hän ... hän oli kaikin puolin virheetön ja hieno. Silmäys
+sääriin näytti, että housut niiden päällä istuivat kuin valetut. Kaulus
+seurasi kaulalinjaa ja pisti pikkuisen vain valkoista raitaansa esille.
+Kaikki oli parhaassa kunnossa. Hän puheli toimessaan kapteenin kanssa
+ja istuutui tämän mentyä penkille vastapäätä ja alkoi vihellellä.
+Sattui sitten vielä pieni tapaus, joka kerrassaan nosti hänet entisten
+koulutoveriensa yläpuolelle.
+
+He nousivat ja menivät kahvia juomaan ruokasalonkiin. Mutta heidän ovea
+avatessaan aikoivat siitä samassa ulos neitoset. Molemmin puolin
+seisotuttiin ja jäätiin odottamaan, kumpiko ensiksi astuisi kynnyksen
+yli. Neitoset jo ottivat askeleen, mutta peräytyivät, kun ylioppilaat
+samassa myöskin uhkasivat tulla. Silloin jäivät ylioppilaat odottamaan.
+Mutta juuri kun neitosten taas piti astua ulos, töyttäsivät myöskin
+ylioppilaat esiin, ja ovessa tapahtui pieni yhteentörmäys olkapäillä.
+Neitoset katsahtivat ylenkatseellisesti jälkeensä, kun ovi oli
+sulkeutunut, ja tuo kauniimpi koetteli kädellään olkapäätään, johon
+nähtävästi hiukan koski.
+
+--Ush, semmoisia moukkia! sanoi hän hienosti irvistäen, ja se silmäys,
+jonka Antti samassa sai häneltä, näytti tahtovan vetää häntäkin samaan
+mielipiteeseen osalliseksi.
+
+Innolla Antti siitä tulikin osalliseksi--samalla tavoin silmäten ja
+kohottamalla hänkin olkapäitään.
+
+Hän oleskeli kannella, kunnes hopeatiuku helisti päivälliselle. Ovessa
+tulivat häntä vastaan hänen toverinsa, pois salongista. Heillä ei ollut
+varaa syödä laivan kalliita ruokia. Ohimennessään kysyi Antti heiltä
+keveästi ja hiukan teeskennellyn reippaasti:
+
+--No, poisko te tulettekin? Ettekö jääkään päivällistä syömään?
+
+He ottivat tahalliseksi loukkaukseksi Antin kysymyksen. Sointu kysyjän
+äänessä oli veriin saakka vihlaissut köyhäin miesten arkatuntoisuutta.
+Eivät he kumpikaan vastanneet, mutta se katse, joka ampui heidän
+kulmainsa alta, oli terävä, salavihainen ja kylmä kuin teräksisen
+tikarin tumma välähdys. Se oli huonompiosaisten äänetön sodanjulistus
+niitä vastaan, joiden edut ovat paremmat. Antti oli elinajakseen saanut
+heistä salaiset vihamiehet.
+
+--Syöhän sinä nyt siellä ... vielä sitä syömme mekin...
+
+He menivät kokkapuolelle laivaa, purren hammasta niin, että posket
+siitä jäykkenivät.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Päivällistä syödessä sattui Antti asettumaan niin, että bufettineiti
+muille tarjotessaan tuli yhtämittaa kumartumaan hänen ylitsensä. Hänen
+täytyi melkein tämän kainalon suojassa odottaa siksi, kunnes vastapäätä
+istuva oli täyttänyt lautasensa. Neiti oli pukeutunut harmaaseen
+villahameeseen ja punaiseen ruumiinmukaiseen trikooliiviin, joka jo
+ulommaksikin vaikutti lämpöisesti ja kiihoittavasti. Koko päivällisen
+ajan oli Antti tämän bufettineidin läheisyydestä lähtevän vaikutuksen
+alainen, ja hänen äskeiset neitosensa olivat jo unohdetut.
+
+--Herra Ljungberg kai tuntee nuo kaksi ylioppilasta, jotka tulivat
+Leppävirroilta laivaan? kysyi kapteeni Antilta.
+
+--Heidän nimensä ovat Miettinen ja Voutila.
+
+--Siis talonpoikaisylioppilaita, niinkuin minä arvasinkin.
+
+Ja otettuaan ryypyn jatkoi kapteeni, että se on merkillistä, kuinka
+nykyaikana yhä useammin alkaa kuulla suomalaisia nimiä ylioppilailla.
+Hän tahtoo olla tuomittu, jos ei viidelläkymmenellä prosentilla niistä
+ylioppilaista, joille hän on tänäkin kesänä piletin kirjoittanut, ole
+ollut suomalainen nimi.
+
+Ja siitä syntyi yleinen keskustelu liikanaisesta antaumisesta
+oppineelle uralle. Sanomalehdissä oli ollut kirjoituksia »sivistyneestä
+köyhälistöstä», joka muissa maissa uhkaa suurilla yhteiskunnallisilla
+vaaroilla ja joka meilläkin on tuleva »päivän polttavaksi
+kysymykseksi», jos vain ylioppilaiden lukumäärä saa enetä sillä
+nopeudella, jolla viime vuosina.
+
+Kapteeni se enimmästään puheli, tunnusteltuaan ensin mielipiteitä
+ympärillään, jotka tuntuivat soveltuvan hänen omiinsa. Keskusteluun
+ottivat myöskin osaa tuo Antille tuntematon herra ja eräs hovioikeuden
+asessori, joka matkusti kesälomalta takaisin virkapaikkaansa. Hän oli
+tullut Leppävirroilta ja saanut sijan kapteenin vieressä; mutta hänen
+vieressään istui Antti.
+
+--Sanotaan tosin, että neroja menisi hukkaan ja isänmaa tulisi
+kärsimään, jos ei kaikilla olisi vapaa pääsö ylöspäin, puheli
+kapteeni. Mutta jos minä saan sanoa mielipiteeni, niin nämä
+talonpoikaisylioppilaat kyllä saattavat koulussa uida pinnalla, mutta
+anna heidän tulla yliopistoon, niin he katoavat hyvin pian
+horisontista. Harvoista heistä tulee edes etevämpää virkamiestä. Vai
+onko herroista kukaan nähnyt ketään varsinaista n.k. kansanlasta
+korkeammassa ja tärkeämmässä virassa?
+
+Kapteenin huomio oli asessorin mielestä sikäli korjattava, että hänen
+tietääkseen ei ole yhtä ainoatakaan korkeampaa ja tärkeämpää asemaa,
+jossa olisi varsinaisesta kansasta lähtenyt mies. Valtiokalenteri
+tarjoaa siinä kohden ainoastaan ruotsalaisia nimiä.
+
+--Aivan niin! Ja niin tulee olemaan pitkät ajat eteenpäin. Varallisuus
+on jaettu vielä sillä lailla, että sivistyneitten lapset ovat kuin
+itseoikeutetut oppineella uralla hallitsemaan. Jota vastoin
+talonpoikain pojat jäävät joko pahaisiksi maapapeiksi tai kanslisteiksi
+ja nurkkakirjureiksi, joiden varain puutteessa tai nääntyneinä suurten
+velkakuormain alle on täytynyt lakkauttaa lukunsa.
+
+Kun asessori kuuli veloista puhuttavan, niin tuli hänen otsansa hyvin
+huolestuneeksi ja hän lausui mielipiteenään, että ylioppilasten
+kevytmielinen velkaantuminen alkaa olla yksi meidän kansallisia
+paheitamme. Se on isänmaanystävälle sitä surullisempi huomio, kun
+käsikädessä sen kanssa kulkee yhä höllentyvä moraali. Sillä taholla ei
+katsota miksikään häpeäksi tehdä velkoja ja jättää ne takausmiesten
+maksettaviksi. Minä luulen, että usealla meistä on joku vähäinen
+kokemusta siinä suhteessa.
+
+--Sellaisesta velkaantumisesta kuin täällä Suomessa ei kuule missään
+suurissa sivistysmaissa, puuttui puhumaan tuntematon herra. Hän oli
+oleskellut suuren osan ikäänsä ulkomailla ja tullut huomaamaan, että
+siellä oppineelle ja virkamiesuralle poikkeavat vain ne, joilla on
+varoja siihen. Muut antautuvat käytännön miehiksi.
+
+Siitä innostui kapteeni sanomaan, että juuri niin pitäisi meilläkin
+oleman. Jos mitään, niin tarvittaisiin meillä kasvattaa käytännön
+miehiä. Mutta meillä on päinvastoin. Meillä perustetaan vain
+klassillisia kouluja, toinen toisensa perästä, joista suomalaiselle
+kansalle ei ole mitään hyötyä.
+
+--Valitettavasti on kapteeni oikeassa. Yksi fennomaanisen agitatsionin
+varjopuolia on kiihko klassillisten lyseoiden perustamiseen ja realisen
+kasvatuksen laiminlyömiseen.
+
+Kapteeni uskalsi puhua suunsa puhtaaksi.
+
+--Saattaa kuulua paradoksilta, sanoi hän, mutta minä menen väitteessäni
+niinkin pitkälle, että klassilliset koulut, joissa etupäässä
+valmistetaan virkamiehiä, olisivat saaneet jäädä vielä pitkäksi aikaa
+ruotsinkielisiksi. Ruotsinkielisiä virkakouluja, suomenkielisiä
+ammattikouluja! Se olisi minun valtiollinen ohjelmani. Silloin ei olisi
+houkuttelemassa huonoja purjehtijoita tuo kruunun kannikan kangastus,
+joka pakenee varattoman tieltä sitä etemmä, kuta lähemmä hän sitä
+luulee tulevansa. Ja silloin välttyisi se kilpailu, joka nyt päättyy
+varakkaampien eduksi ja synnyttää toisissa katkeruutta. Sillä varakkaan
+miehen poika ajaa aina edelle köyhemmästä toveristaan ja sieppaa viran
+hänen nenänsä alta. Hänellä on tilaisuus lukea lakkaamatta, eikä hänen
+asioissaan merkitse mitään, jos hän hiukan elääkin mukana ja nauttii
+nuoruudestaan. Minä olen sielusta ja sydämestä demokraatti, ja eläköön
+vain vapaa kilpailu, silloin kun se on hyödyksi! Mutta muiden maiden
+esimerkit ovat varoittavia. Minun ehdottamani keino on ehkä huono,
+keksikööt muut parempia. Mutta minä puhun kokemuksestani. Isäni
+koulutti minua neljännelle luokalle, mutta kun hän oli viisas ja
+käytännöllinen mies, otti hän minut pois, kun olin saanut hiukan
+alkeita päähäni, ja lähetti merille. Nyt olen velaton mies, eikä
+isänmaa ole kadottanut kaupassa enempää kuin minäkään. Se on, luulenma,
+vain voittanut sen, että sillä on yhtä velkaantunutta virkamiestä
+vähemmän.
+
+Tultiin siihen yksimieliseen päätökseen, että meidän johtavien
+miestemme hallituksessa ja yliopistossa olisi jollakin tavalla
+rakennettava esteitä liikanaiselle ylioppilastulvalle ja siitä
+seuraavalle kiihkolle nousta alhaalta ylöspäin. Ehkä se voisi parhaiten
+tapahtua joko koulumaksuja korottamalla taikka vaatimuksia koventamalla
+ylioppilastutkinnoissa.
+
+Ne olivat viisaita miehiä nuo. Antti kuuli tätä puhetta kuin oman
+äänensä sointua. Juuri näin oli hänkin ajatellut, vaikkei yhtä
+selvästi. Hän oli oikea mies oikeutetulla paikallaan. Jota vastoin nuo
+toiset tunkivat alalle, joka ei heille soveltunut. Mitä auttoi heitä
+heidän etevyytensä, kun kuitenkin täytyi tehdä velkoja ja nääntyä
+niiden alle!
+
+Hänen ei tietysti tarvitsisi koskaan tehdä velkoja. Kuinkahan paljon
+mahtaa jo Voutilalla ollakaan, joka koko kouluaikansa oli lukenut
+velalla? Aina tulevat ne häntä rasittamaan. Mutta oma syynsä! Kuka
+käski ponnistaa yli voimiensa! Säälihän häntä tietysti on, mutta eihän
+voi vaatia, että häntä muutkaan aina auttavat. Ja mikä oli kiitos
+auttamisesta? Huonosti oli Voutila sanomalehtikirjoituksellaan
+palkinnut sen, että isä oli häntä koulussa ollessa tukenut.
+Kernaastihan soisi, että hänellä olisi huoleton toimeentulo. Mutta
+maailman meno on semmoinen. Jos hän saisi antaa hyvän neuvon, niin
+eiköhän vielä olisi aika Voutilankin poikkeutua jollekin
+käytännölliselle uralle. Sieltä voisi hän löytää onnensa paljon
+pikemmin. Mutta mitäs hyödyttää puhua! Meillä pyrkivät kaikki vain
+yliopistoon, virkamiehiksi...
+
+Antti ei huomannut, että hänen ajatuksensa jo kauan olivat kulkeneet
+ennen avattua uraa. Ihmeen huolettomasti ja rauhallisin mielin oli hän
+päivällisen jälkeen heittäytynyt sikari hampaissa samettiselle sohvalle
+loikomaan, nousten ainoastaan silloin tällöin maistamaan likööriä ja
+kahvia, jotka oli asetettu hänen eteensä pöydälle.
+
+Poskia lämmitti, ja jäsenet kävivät suloisen raukeiksi. Oli mahdottoman
+mukavaa tällä tavalla puhallella hienoa sikarinsavua ylös kattoon ja
+katsella, kuinka sen sitten avonainen ikkuna yhdellä henkäyksellä
+riipaisi pyöreään kitaansa...
+
+... Hän on merenkulkija maailman aavalla valtamerellä. Hän on ja elää,
+nauttii nuoruudestaan eikä mistään huoli. Ei sillä väliä, mihin laiva
+laskee. Aina niitä on keulan edessä päinvänpaisteisia rantoja. Ja vähät
+siitä, vaikka karillekin kurahtaisi ja laiva hajoaisi pieniksi
+pirstaleiksi. Tottahan löytyisi joku tyhjä tynnyri hänellekin, jonka
+päällä kulkea kelluttelisi, mihin myötäinen tuuli puhaltelisi. Ihmisten
+pitäisi jo nuorina antautua onnensa ohjattaviksi! Mennä vain! Huilata
+huolimatta mistään!--
+
+Laiva kulki tasaista kulkuaan, jyskyttäen hieman. Suuri selkä oli
+taivallettavana, ja kaikki matkustajat olivat vetäytyneet hytteihinsä
+ja alasalonkeihin. Antti yksin viipyi ruokasalongissa...
+
+Kas vettä tuolla peilin alla karahvissa, kuinka se välkähtelee sen
+mukaan, miten kone jyskyttää. Ja samassa tahdissa alkoi kahvikupin
+reuna kilistää liköörilasia vasten...
+
+Mitähän ne nyt siellä kotona, johtui hänen mieleensä. Isä ... niin, hän
+on luultavasti lukinnut oven jälkeensä ja pannut ruokalevolle. Tunnin
+kuluttua vie piika hänelle kahvia. Miksei ne juo siellä kotona kahvia
+heti ruuan päälle? Kun minä tulen kotiin, niin järjestän minä sen sillä
+tavalla... Sisaret kai kävelevät päivällisen syötyä salin lattiata
+edestakaisin, kädet toistensa selän takana. Äiti hän vielä ruokasalissa
+laittelee...
+
+Bufettineiti tuli sisään ja vei ajatukset toisaanne. Hän otti pois
+kahvikupit, levitti liinat pöydille ja asetti tuhka-astiat paikoilleen.
+Yhden hän siirsi Antin eteen.
+
+--Olkaa hyvä! sanoi hän.
+
+Antti huomasi taas sikarinsa sammuneeksi.
+
+--Saisinko luvan pyytää tulta?
+
+Neiti toi tikkuja, raapaisi tulta tottuneella kädellä ja tarjosi sitä
+Antille.
+
+--Olkaa hyvä! sanoi hän taaskin ja katsoi Anttia silmiin.
+
+Miksi hän sanoi: »olkaa hyvä» ja katsoi noin omituisesti? Olisiko hän
+tahtonut puhutella? Aikoiko hän tehdä tuttavuutta?
+
+--Kiitoksia, vastasi Antti, mutta ei voinut keksiä, mitä muuta hän
+virkkaisi. Hänen sitä miettiessään meni neiti keikutellen ulos.
+
+Antti laskihe entiseen asemaansa. Hän koetti muistella, mitä äsken oli
+ajatellut, ennenkuin neiti tuli sisään, mutta ei päässyt säikeen
+päähän. Sikari tuntui kovin väkevältä, ja päätä huimenti. Hän heitti
+pois sen, haki tukea päänsä alle ja pani pitkäkseen.
+
+Hän nukahti ja näki unta. Äiti oli kävelevinään tuossa lattialla, mutta
+kun se istuutui suruisen näköisenä toiselle puolelle huonetta, olikin
+se Alma. Sieltä se nousi ylös, tuli aivan Antin jalkapohjiin, kosketti
+niitä ja tarjosi kahvia ja olikin heidän palvelijansa. Mutta kun
+Antti rupesi tavoittamaan häntä kädellään, niin muuttui tyttö
+bufettineidiksi. Hän tuli likelle, istuutui sängyn laidalle ja raapaisi
+tulta aivan silmäin alla.
+
+Antti heräsi ja huomasi, että lamppuja sytytettiin salongissa.
+Bufettineiti seisoi pöydällä polvillaan ja sovitti lasia liekin päälle.
+
+Anttiin syöksähti vastustamaton halu mennä ottamaan neitiä molemmista
+käsistä kiinni, puristamaan kalvosista ja suutelemaan väkisin, niinkuin
+oli kotona tehnyt palvelustytölle. Mutta hän pelkäsi neidin suuttuvan.
+Hän odotti, että neiti laskeutuisi pöydältä pois. Mutta neiti laskeutui
+niin siististi, ettei Antti rohjennut häneen ryhtyä. Vielä oli kaksi
+lamppua sytytettävänä, yksi aivan Antin pään päällä, siinä missä hän
+istui. Silloin hän ehkä...
+
+Mutta ennenkuin neiti joutui sinne, alkoivat matkustajat taas kokoontua
+salonkiin. Useimmat olivat he nukkuneet ja näyttivät unisilta.
+Merikapteeni pyysi saada juodakseen ja Anttikin teki samalla lailla.
+
+Molemmat kapteenit rupesivat puuhaamaan whistiä.
+
+Kolmanneksi mieheksi saatiin muuan maakauppias. Mutta neljäs puuttui
+vielä.
+
+--Pelaako herra Ljungberg whistiä?
+
+Antin täytyi tunnustaa, ettei hän, ikävä kyllä, taida whistiä.
+Ainoastaan knorria hän...
+
+--Knorria! purskahtivat kapteenit nauramaan. Teidän kasvatuksenne on
+vielä alussa, nuori herra!
+
+Anttia suututti sanomattomasti tämä hänen taitamattomuutensa. Hänestä
+tuntui todellakin siltä, kuin hän olisi vielä ollut koulupoika.
+
+Kapteenit tuumivat sinne tänne. Whisti oli saatava välttämättömästi
+toimeen. Silloin tuli Pekka sisään, tukka epäjärjestyksessä, sillä hän
+oli taaskin nukkunut kielioppinsa ääreen. Pekka taisi pelata whistiä ja
+kapteenit olivat pelastetut. Hän tosin oli teologi, mutta ei vielä
+vihitty papiksi. Sentähden ei hänen vielä tarvinnut tuntea
+omantunnonvaivoja korttipelistä.
+
+Antti jäi pahalle tuulelle. Miksei hän taitanut pelata whistiä? Miksei
+hän ollut sitä kotona opetellut? Kun hän tulee Helsinkiin, täytyy hänen
+ryhtyä siihenkin. Olisi ollut niin mahtavaa istua tuossa kapteenin
+kanssa, sikari suupielessä savuamassa, niin että täytyi silmää siristää
+pieneksi, nakata kortti huolettomasti pöydälle tai sanoa:
+»grandissimo.»
+
+Vähän aikaa hän katseli pelin kulkua. Hän koetti ymmärtää sitä, teki
+johtopäätöksiään ja luuli jo arvaavansa aatteen ja olevansa hiukan
+selvillä. Mutta sitten haihtui hän kerrassaan kaikilta jäliltä ja lähti
+ulos kannelle. Sinne jäi hän vähäksi aikaa seisomaan kaidetta vasten,
+kädet housuntaskuissa.
+
+Ilta jo pimeni, ja sää oli kirkas ja kylmä. Se tarttui ahnaasti
+hartioihin ja pudisti kovakätisesti. Antti lähti alas hyttiinsä. Se oli
+kokanpuolella, ja etukannella istui talonpoikaisia matkustajia,
+turkeissa ja rukkasissa. Etäämpänä olevia ei tiennyt oleviksi muusta
+kuin heidän palavista piipuistaan tai hehkuvista sikarin tulista.
+Muutamista, joiden ohitse Antti kulki, tuoksahti märkä sarka ja
+kastuneen sinisen vaatteen haju. Joitakuita loikoi penkeillä ja toisia
+oli kyyristynyt lämmittelemään kuuman savutorven juureen. Niiden
+joukossa oli Antti näkevinään koulu-toveriensa valkoiset lakit.
+
+Hän oli kompastua muutaman jalkoihin, joka oli pannut pitkäkseen
+kannelle. Vihaisesti hän tiuskaisi, miksei hänelle annettu tietä, ja
+sanoi »moukaksi» miestä, joka makasi. Talonpojat väistyivät eivätkä
+vastanneet mitään. Mutta astuessaan alas salonkiin kuuli hän heidän
+tekevän hänestä pilkkaa.
+
+Hytissään hän koetti houkutella unta silmiinsä, mutta kun se ei
+onnistunut, nousi hän polvilleen sohvalle, väänsi auki pyöreän ikkunan
+ja pisti päänsä ulos.
+
+Tähdet jo tuikkivat, ja kuun sakara kiuvotti alakuloisena tummalla
+taivaalla luoden laihan, kaitaisen juovan veteen. Vesi kohisi
+yksitoikkoisesti laivan kokassa, ja kipunat lentivät piipusta pitkänä
+palavana häntänä, pudoten veteen.
+
+Antti kävi kovin surulliseksi, ja hänen mielensä masentui. Hän muisti
+mennyttä ja ajatteli tulevaisuutta, eikä hänen asemansa molempain
+vaiheilla enää tuntunutkaan niin varmalta kuin taanoin. Työtähän
+tietysti pitäisi hänenkin tehdä, kurssit olivat pitkät ja ikävät, ja
+elämä yleensä yksitoikkoista. Ja mitenkä hän siellä Helsingissäkään
+oikein ymmärtäisi kaikki asettaa?
+
+Oli niin turvatonta täällä laivassa, melkein yksin. Ei kukaan hänestä
+oikeastaan välittänyt. Olisi ollut suloista olla vielä kotona. Kun ei
+kukaan kotoisista tullut edes mukaan...
+
+Juuret, jotka Antti jo oli luullut kokonaan irti revityiksi, rupesivat
+tuntumaan taas ja kangertelemaan sydämessä... Miksi oli Alma hänen
+rakkautensa hyljännyt, hänen suuren rakkautensa?' Kuinka hän oli voinut
+työntää luotaan niin syvän tunteen? Hän olisi saanut, tuo
+valkotukkainen, sinisilmäinen olento koko hänen sydämensä, koko hänen
+sielunsa.
+
+Ilta yhä pimeni. Kipunat tulivat suuremmiksi, kuun tie kirkastui
+kirkastumistaan, ja vesi näytti mustemmalta. Antti katseli sitä,
+kuunteli laivan laineiden yhtämittaista kohinaa, ja hänen mielialansa
+aleni alenemistaan.
+
+Kun alkoi tulla kovin kylmä, veti hän päänsä ikkunasta, sulki sen ja
+panihe pitkäkseen. Saadakseen mukavampaa potkaisi hän kengät jalastaan
+ja päästi pois kauluksensa. Siinä hän sitten loikoi selällään kauan
+aikaa.
+
+Yht'äkkiä kuului käytävässä liikettä ja sopottavia ääniä:
+
+--Ai, antakaa olla ... ei saa...
+
+--Tule nyt ... ei täällä ole ketään...
+
+--Ei... E-ei ... joku voi tulla ... odottakaa! Antin hytin ovi revähti
+auki ja joku nainen pisti siitä päänsä sisään. Antista se näytti olevan
+bufettineiti. Samassa temmattiin pää takaisin, ovi paiskattiin kiinni,
+ja kuului kiirettä juoksua läpi korridoorin ja lyhyissä askelissa
+rappuja myöten ylös kannelle.
+
+Veri oli kuohahtanut Antin suonissa. Hän oli kimmonnut istualleen ja
+kivettynyt eteenpäin ojennettuun kuuntelevaan asentoon. Mutta hän ei
+kuullut sen enempää. Hänen korvissaan vain soi ja suhisi, ja sydän
+jyskytti kuuluvammin kuin laivan kone. Hän aavisti ja tunsi jotain,
+joka oli lamauttaa hänet siihen paikkaan. Se veti viehättaen kuin
+syväyksen reuna, ja samassa hirvitti, niin että joka jäsentä pudisti ja
+hengitys oli kesken katketa.
+
+Kun hän oli vähän rauhoittunut, veti hän kengät jalkaansa ja kiinnitti
+kauluksen nappiin. Sitten hän lähti kannelle. Hän tahtoi saada selkoa
+siitä, oliko se ollut bufettineiti.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Herrat olivat jo lopettaneet whistinsä, kun Antti tuli salonkiin. Oli
+seisauspaikka tulossa, ja kapteenin täytyi mennä ulos. Kun Antti näki
+muidenkin juovan totia, tilasi hänkin sitä.
+
+Hän tarkasti bufettineitiä ja katsoi häntä suoraan silmään. Neiti kesti
+katseen ja oli kylmä ja rauhallinen. Ei näkynyt mitään merkkiä
+kasvoissa tai käytöksessä, joka olisi vahvistanut Anttia hänen
+epäilyksessään. Se oli varmaankin ollut joku muu laivan naisista. Ja
+kun hän tuli tästä vakuutetuksi, oli hän siitä melkein iloinen.
+
+Neiti asetti hänen eteensä nuo ystävälliset totineuvot, tuon valkean
+vesikannun, soman sokerirasian valkoisine, neliskulmaisiksi leikattuine
+sokeripalasineen ja sitten vielä tuon pienoisen, melkein neitseellisen
+konjakkikarahvin. Kun Antti näki nämä edessään ja katseli näitä, tuntui
+hänen sydämessään iloinen hypähdys. Syytä tietämättä oli hän niin
+onnellinen, että kihosi vettä silmään, samalla kuin olisi tehnyt mieli
+seisoalleen kimmahtaa, kätensä ojentaa ja kirkaista kimakka
+hurraahuuto.
+
+Oli tämä elämä kuitenkin toista kuin koulussa ennen! Jos tahtoi jotain
+maistaa, täytyi se tehdä salaa, lukon takana, jossain ahtaassa,
+mustassa kamarissa. Usein ei ollut muuta kuin jokin rikkinäinen pikari
+tai kahvikuppi, välistä ei sitäkään, jolloin piti ottaa pullon suulta.
+Jota vastoin nyt!
+
+Kuinka nyt oli toista! Kaikki oli valoisaa, puhdasta, somaa ja
+luvallista. Saa tehdä julkisuudessa, jokaisen nähden, vaikka entisten
+opettajainsa!
+
+Antin oli käsi kalvosesta kevelänä ja pikkusormi pikkuisen ulkona
+muista, kun hän nakkeli sokeripalaset lasiinsa. Harvoin oli hän
+oikeastaan vielä totia laittanut, mutta hän huomasi mielihyväkseen,
+että kaikki tämä kävi kuin oppineelta. Olisi voinut melkein sanoa, että
+hänellä oli taipumusta tähän.
+
+Laiva teki juuri tuloaan Savonlinnaan. Se huhkaisi myötävirtaan, ohitse
+linnan, joka seisoi synkkänä ja totisena hämärtäen taivasta vasten.
+Kaupunki näkyi epäselvästi kuutamossa, sieltä täältä tuikki tulia
+ikkunoista, jotka punaisina tiploina kuvastuivat veteen.
+
+Kesti vähän aikaa, ennenkuin laiva ehti kääntää kupeensa laivasiltaa
+pitkin. Antti, joka katseli pienestä pyöreästä ikkunasta, huomasi
+rannalla hämärän joukon naisia ja herroja, etenkin naisia, jotka
+kaulaansa ojentaen koettivat nähdä läpi pimeän, ketä laivassa olisi.
+
+Antti oli aikeissa mennä kannelle. Mutta silloin tuli sisään tuo hieno
+tuntematon herra, joka ei ollut näyttäytynyt kannella sitten
+päivällisen. Hän tuli haukotellen ja kysyi hyvin veltosti, missä
+oltiin. Saatuaan kuulla, että oltiin Savonlinnassa, pyysi hän seltteriä
+bufettineidiltä, joka oli hänkin seisonut ikkunassa ja katsellut
+rannalle. Antista oli tuo välinpitämättömyys savonlinnalaisista niin
+sopivaa todelliselle gentlemannille, että hän jäi hänkin salonkiin ja
+istuutui totinsa ääreen, noudettuaan vain sanomalehden luettavakseen
+tupakkahytistä. Ja hän oli nyt mielestään jo yhtä taitava ja varma
+matkustaja kuin tuo tuntematon herrakin.
+
+Hän muisti entisestään, että kaupungin herrat tulevat tässä laivaan
+ottamaan niin monta konjakkiryyppyä kuin he suinkin kiireessä
+kerkiävät. Kun he tulevat, niin katselevat he tietysti tarkkaan
+jokaista matkustajaa ja nähdessään hänet ajattelevat he varmaankin:
+»Kukahan on tuo komea herrasmies, joka istuu tuossa?» Ja kun neitoset
+kysyvät heiltä, ketä oli laivassa, niin he selittävät: »Oli siellä
+muuankin solakkavartaloinen nuori ylioppilas, puettuna pitkään mustaan
+takkiin ja vaaleihin housuihin. Hän istui itsekseen totilasin ääressä,
+hyvin huolettomasti ja luki sanomalehteä.»--»Kuka se oli?»--»Ei me
+hänen nimeään tiedetty.»
+
+Vähän päästä työntäysikin herroja salonki täyteen ja _jok'ikinen_
+heistä katsahti Anttiin. Ja hän huomasi heidän toisiltaan jotain vielä
+kysyvänkin, tietysti sitä, kuka hän oli. Antti oli, niinkuin ei heitä
+olisi ollutkaan. Ainoastaan silloin, kun hän terästi totiaan, sekoitti
+lusikallaan ja vei lasin huulilleen, katsahti hän sivumennen
+Savonlinnan herroihin.--Mistä ihmeestä hän sai tämän arvokkuuden?
+ajatteli hän.
+
+Herrat asettuivat rehevästi pöydän ympärille, huusivat sisään konjakkia
+ja seltteriä, kutsuivat bufettineitiä Klaaraksi, nauroivat usein ja
+käheästi asioille, joita syrjäisen oli vaikea käsittää huvittaviksi.
+Kun kapteeni kulki salongin läpi, pakottivat he häntäkin kilistämään.
+
+Vieraat melusivat kuin kotonaan, niin kauan kuin laiva seisoi rannassa.
+Se näytti olevan kuin heidän oma laivansa tai ainakin aivan heitä
+varten tähän tullut.
+
+--Kippis vain! Terve! Enemmän konjakkia, Klaara! Konjak, mykky meera
+konjak!
+
+Vanhoja, entisiä ylioppilaita he olivat useimmat. Monta kertaa olivat
+he aikoinaan olleet menemässä ja monta kertaa tulemassa. Mutta kerran
+oli heidän täytynyt jäädä laivasta pois, ja sitten oli laiva aina
+mennyt ilman heitä. He olivat jääneet pyörimään tähän pieneen
+poukamaan, jonka sivuitse valui ainainen ihmistulva alas suureen
+maailmaan, mutta jossa itsessään kävi hiljainen akanvirta. Riennettyään
+aikansa olivat he seisahtuneet Savonlinnaan, takertuneet johonkin
+pieneen pikkukaupungin virkaan. Mutta joka kerta, kun laiva saapui
+satamaan, ja etenkin näin syksyllä, jolloin paljon ylioppilaita
+matkusti alas, tultiin vanhoja muistoja uudistamaan. Oltiin niinkuin
+puoleksi matkalla ulos maailmaan, tuohon huimaavaan, hupaisaan
+Helsinkiin, joka vuosi vuodelta kuului tulevan yhä suurenmoisemmaksi,
+yhä iloisemmaksi.
+
+--Mutta eiköhän hurjauta ja lähdetä mukaan!
+
+--Lähtään! Me lähtään! Hoida sinä minun virkaani pari viikkoa!
+
+Toinen lupasi hoitaa, sillä hän tiesi, ettei matkasta tule mitään. Oli
+sitä siksi usein aiottu. Enintään voi tulla yöllinen juomamatka
+lähimpään pysähdyspaikkaan Puumalaan, josta toisella laivalla
+seuraavana aamuna varhain palataan takaisin, kovin kohmeloisessa
+tilassa.
+
+Yht'äkkiä revähti salongin ovi auki suurella melulla, ja oveen jäi
+seisomaan nuori, kaunis mies, ylioppilaslakki takaraivolla ja koko
+vartalo siinä hiukan taapäin nojaten. Hän jäi tahallaan kynnykselle ja
+oli suotta ihmettelevinään.
+
+--Mikä loistava seura! hän huudahti ja osoitti isolla näyttelijän
+liikkeellä pullotettua pöytää.
+
+--Skool Kalle! huudettiin Savonlinnan herrain pöydästä.--Entree,
+monsieur! Missä mies viivytteli?
+
+--Heitin hyvästit kaikille vanhoille flammoilleni, joita on tuolla
+laivasilta huleisillaan, selitti hän ja astui sisään. Hänen perässään
+tuli vanhempi ylioppilas, punanenäinen ja lihava.
+
+Herrat olivat heti räjähtäneet nauramaan ja yltyivät yhä enemmän, kun
+joku joukosta kysäisi:
+
+--Itkivätkö nuo edes?
+
+--Eivät itkeneet ... vaan lupasivat liehuttaa nenäliinojaan.
+
+Kalle oli nähtävästi kaikkien suosikki, sillä monelta haaralta häntä
+pöytään vedettiin, työnnettiin tuolia alle ja ojennettiin täytettyjä
+laseja.
+
+--Se olen minä, joka tarjoon! Konjakkia ja seltteriä kaikille näille
+herroille!
+
+--Et, sinä et tarjoo! huudettiin toisaalta.--Nyt on meidän vuoro! Ei
+tarvitse! Sinä maksoit samppanjan eilen!
+
+Ja hänen suuhunsa melkein kaatamalla kaadettiin konjakkia ja seltteriä.
+Samassa huomasi hän Antin, joka oli astunut esiin sanomalehtensä takaa.
+
+--No, ka Antti! No, terve! Ka, no minnekä sinä?
+
+--Helsinkiin!
+
+--Sinnehän minäkin! No sepä nyt vasta! Käy istumaan tänne yhteen
+pöytään!
+
+Antti huomautti, ettei hän ollut tuttu näiden herrain kanssa.
+
+--Etkö ole tuttu!... Hyvät herrat, saanko luvan esittää...
+
+Syntyi täydellinen epäjärjestys ja rumina pöydässä, kun kaikki nousivat
+ylös ja kaikki tahtoivat kätellä. Ja tuskin oli taas istuuduttu, kun
+kello jo soi kolmannen kerran ja laiva alkoi tehdä lähtöä. Juomia jäi
+joku määrä tähteeksi, vaikka niitä kilvan kaadettiin kurkuista alas.
+Ahneimmat hyppelivät laivasta maalle, kun se jo oli liikkeessä.
+
+Eikä ollut taas salongissa muita jälellä kuin Antti ja Kalle ja tämän
+toveri.
+
+--Ka, sinulla on totia, Antti! Eikö mekin, Nieminen, oteta totia?
+
+--Minä en kiellä, en käske.
+
+Bufettineiti tuli sisään, ja Kalle kohteli häntä kuin vanhaa tuttua.
+Hän kutsui hänet lähemmä, painoi kätensä hänen olkapäilleen, katseli
+häntä ujostelematta silmiin ja väitti, että neiti oli lihonnut.
+
+--Herra katsoo väärin ... kaikki muut sanovat, että minä olen
+laihtunut...
+
+--Kuka sanoo?
+
+--Hyvin moni sanoo ... mitä herra tahtoo?--Ja neiti koetti irtautua.
+
+--Moni sanoo, matki Kalle ja löi häntä keveästi poskelle.--Tuo kaksi
+lasia totia!
+
+--Se on mainio pitämään karvansa tuo Lotten.
+
+--Kuinka niin? kysyi Antti, jonka kasvoille oli noussut hienoinen puna.
+
+--Minä olen tuntenut hänet jo monta vuotta ja yhtä verevä hän on aina.
+
+--Missä sinä olet häneen tutustunut?
+
+--No, tuossa hän jo tuopi! Kas, niin...
+
+Kalle veti hänet polvelleen niinkuin omaisuutensa ainakin eikä ollut
+tietävinäänkään hänen vähäisestä vastarinnastaan. Tyttö oli
+suuttuvinaan ja uhkasi huutaa. Ja samassa pujahti hän pois Kallen
+kainalon alaitse niin taitavasti, ettei hän sitä suinkaan ensi kertaa
+tehnyt. Kalle antoi hänen mennä.
+
+--Kyllä minä sen vielä saavutan, kehui hän alkaessaan totia valmistaa.
+
+Anttia tämä kohtaus vähän vavahdutti ja pudisti sisästä, niinkuin olisi
+ollut hiukan vilu.
+
+--Missäkö tutustunut, Antti? Sinä kysyt kovin kokemattomasti. Ainahan
+se komea poika, jolla on hattu näin takaraivolla... Ka, etkö prykää,
+Nieminen?
+
+Nieminen, joka koko ajan oli ollut hiukan hämillään, suhahti jotain
+Kallen korvaan.
+
+--Etkö ole esitetty ... no, jos ei muuta puutu, niin tuossa
+tuokiossa...
+
+Hän nousi seisoalleen, teki taas ison liikkeen, hymyili ja kumarsi
+juhlallisesti ja totisesti sekä Antille että Niemiselle:
+
+--Minulla on kunnia esittää tässä toinen toiselleen kaksi minun parasta
+ystävääni: herra Anders Ljungberg, ylioppilas, ja civis academicus
+Abraham Nieminen ... herrat on hyvät!--No, prykää nyt Nieminen!
+
+Antti huomasi sen nyt ja huomasi vastakin, että Kalle kohteli toveriaan
+olantakaisesti ja aina pienellä pilkalla. Mutta toinen ei näkynyt
+koskaan suuttuvan. Löi leikiksi, taputti ystäväänsä olkapäälle ja sanoi
+häntä »siksi ainaiseksi pilkkakirveeksi.»
+
+Kalle oli rikkaan tehtaanhoitajan ainoa poika. Isä antoi pojan elää
+mielensä mukaan. Koulussa ollessaan ei häneltä koskaan rahaa puuttunut.
+Mutta lukukauden lopussa oli hänellä kuitenkin velkoja kaikkialla.
+Alaluokilla tarvitsi hän rahaa makeisiin, joita koko luokka oli
+tottunut syömään hänen kustannuksellaan. Ylemmillä luokilla meni raha
+tupakkaan ja punssiin. Kuudennella luokalla hän erosi koulusta ja sanoi
+syyksi peittelemättä sen, että hän tahtoi syksyllä metsästää uudella
+jäniskoirallaan. Talvet hän luki kuitenkin kaupungissa yksityisesti
+eikä myöhästynyt alkuperäisistä tovereistaan kuin vuoden.
+
+Antilla oli aina ollut suuri kunnioitus häntä kohtaan. Sillä jo
+koulussa ollessaan osasi hän käyttäytyä niinkuin herra. Suosikkeja oli
+hänellä aina joku. Viimeksi oli Antti ollut. Kaikki hänen toverinsa
+siihen asemaan pyrkivätkin. Ja nyt hän oli Helsingistä haalinut
+käsiinsä tuon vanhan ylioppilaan, punanaamaisen, käheä-äänisen ja
+pyöreämahaisen.
+
+--Lotten! kutsui Kalle sivumennen bufettineitiä, joka taas kulki
+salongin läpi, mutta ei tullut luo, ei ollut kuulevinaankaan. Kalle ei
+pannut sitä sen enemmän sydämelleen.
+
+He olivat saaneet lasinsa laitetuiksi ja kilistivät kaikki kolme.
+Nieminen otti suunsa täyteen totia, pullisti poskensa ja antoi silmänsä
+mennä pyöreiksi kuin huuhkaimen silmät.
+
+--Eilen illalla me oltiin ja elettiin Savonlinnassa, tänä iltana
+tehdään tässä totia, mutta huomenna istutaan jo Helsingissä.
+
+--Eikö ajeta suoraan asemalta kappeliin, Antti?
+
+--Ajetaan vain!
+
+--Me ajetaan kappeliin syömään ja juomaan...
+
+--Ja mässäämään, liitti Nieminen nauraen itse sanoilleen.
+
+--No jo sitä eilen ja vielä tänäänkin mässättiin siinä siunatussa
+Savonlinnassa, päivitteli Kalle, ja he alkoivat Niemisen kanssa
+muistella viimeisen vuorokauden viettoa.
+
+He olivat ajaneet helvetinmoista karkua neljä peninkulmaa isän
+maatilalta hänen parihevosillaan. Ne olivat Savonlinnaan tullessa
+selältäänkin vaahdossa, ja olisi saanut sammiollisen valkeata saippuan
+kuohua, jos olisi joka paikan puhtaaksi kaapinut. Olisi ollut ehtiminen
+edellisen päivän laivaan, mutta laivarannassa olivat äskeiset
+Savonlinnan herrat ja matka jäi seuraavaan iltaan.
+
+Ensin ryypättiin rantaravintolassa ja sitten seurahuoneella, josta
+lähdettyä hurjauttiin piiritanssia tanssimaan keskellä toria ja
+asetettiin palovartia keskeen. Siitä olisi saattanut tulla helvettiä,
+jos ei viskaali itse olisi ollut parassa miessä. Nälkälinnaan oli kurin
+vuoksi menty aamiaiselle. Pormestarilla oli istunto ja lääkärillä
+vastaanottotunti. Suoraan kapakasta kumpikin meni virkapaikkaansa ja
+tuli taas takaisin jatkamaan. Silloin syönnyttiin tilaamaan samppanjaa.
+
+--Etkö sinä, Kalle, maksanut itseksesi toista puolta?
+
+--Minähän ne maksoin.
+
+--Eikö sellaiset juomingit tule kalliiksi? kysyi Antti, joka ihmetellen
+kuunteli näitä sankaritöitä, jollaisissa ei itse ollut milloinkaan
+vielä ollut osallisena.
+
+--Tuleehan ne vähän. Mutt' enpä ole ollut niin perinpohjaisella ja
+hupaisella retkellä sitten kuin kesällä Helsingissä.
+
+Se oli ollut silloin, kun Kalle oli tavannut »tämän Niemis-rähjän,
+tämän rähjä-Niemisen.» Samalla oli Kallen ylioppilasvifti. Kalle oli
+saanut pidennystä historiassa ja jäänyt muista kesemmäksi. Ei tahtonut
+kuitenkaan luku sujua kesäkuumalla Helsingissä. Vasta heinäkuun alussa
+hän suoritti tutkintonsa lukematta muuta kuin ensimmäisen sivun vanhan
+ajan historiaa. Nieminen harhaili samaan aikaan hajanaisissa
+vaatteissa, kello ja valkoinen lakki pantissa, pitkin polttelevia
+katuja eikä päässyt irtautumaan asunnostaan, johon oli velkaa koko
+lukukauden. Ylioppilashuoneen lukusalissa he tapasivat toisensa, ja
+Nieminen iski kohta Kalleen esitellen itsensä hänelle. Hän oli saanut
+oivan kalan onkeensa. Samana iltana sai Kalle valkoisen lakin. Koko yön
+he sitten hurrasivat. Kalle maksoi kestit ja Nieminen neuvoi kaikki
+käytävät paikat. Kolme päivää vietettiin yhtä juhlaa. Välipä näillä
+isän rahoilla, johonkinhan ne oli pantava! Sitten lunasti Kalle uuden
+ystävänsä irti sekä asunnosta että panttilaitoksesta ja vei hänet
+kotiinsa maalle.
+
+--No, oli se vifti sekin, jos oli eilinenkin!--Kun me aamulla ajettiin
+kotiin kaupungin laitapuolista, niin piti tämän lakin olla niin viinin
+ja portterin vallassa, että olisi vääntäen ruskeata vettä lähtenyt.
+
+--Se hurja kun pyyhki puhtaalla lakillaan pöytää...
+
+--Me ajettiin suoraa päätä Grapen mammaan ja tahdottiin uutta
+lakkia. Grapen mamma pui sormellaan ja torui: »Ai-jai noita nuoria
+studentteja ... eilen ostettu uusi lakki ja nyt noin tahrittu!» Mutta
+minä kysyin, etteikö rahallaan saa uutta ja viskasin satamarkkasen
+pöytään. Lakki tuli ja tuossa se on!
+
+--Muistatkos, mitä se vielä muut sanoi?
+
+--No mitä?
+
+--Noin kauniille nuorelle studentille minä annan paras lakki, mikä
+minulla on.
+
+--Lakki kuin lakki.
+
+Ja samalla heittäytyi Kalle kyljelleen sohvalle, nakaten lakkinsa
+juoksemaan pitkin pöytää. Se liukui sileää pintaa myöten yhtä kyytiä
+lattialle. Nieminen yritti nostamaan sitä.
+
+--Anna olla, Nieminen... Kuuletko ... minä kiellän sinua koskemasta
+minun lakkiini. Helsingistä ostetaan uusi!--Arvaapas, Antti, paljonko
+meni jo sinä yönä?--Kappaleen toista sataa meni!
+
+--Mitäs isäsi sanoi?
+
+--Ei se ukko sano mitään milloinkaan. Kysyy vain, kuinka paljon minä
+tarvitsen, eikä ole tiliä tahtonut vielä milloinkaan.
+
+Antti katseli toveriaan, joka puoleksi loikoi sohvalla. Otsa oli
+valkoinen, hieno ja soikea. Nenä oli heikosti koukistunut, huulet
+punaiset ja paksunlaiset. Silmät olivat siniset, mutta kiilsivät nyt
+väsymystä ja alkoholia. Tukasta oli kähärä liimautunut otsaan kiinni.
+Mustien viiksien alkua orasti ylähuulessa. Puku oli hieman
+epäjärjestyksessä.
+
+Kallella oli aina ollut suuri vaikutusvoima Anttiin, joka joutui
+helposti sellaisten johdettavaksi, jotka olivat kokeneet ja tiesivät
+enemmän kuin hän. Nyt ihaili hän Kallea etenkin hänen huolettoman ja
+varman käytöksensä vuoksi. Hänen ei tarvinnut tehdä tiliä isälleen
+mistään. Hän ei välittänyt vähääkään valkeasta lakistaan, jota hän,
+Antti, oli koko kesän suojellut kuin silmäteräänsä ja jonka
+varjelemisesta äidillä ja sisarilla oli ollut ainainen huoli.
+Satamarkkasia oli hänellä rutistettuna kukkaro täyteen, ja liivien
+taskuissa helisi hopea- ja kuparirahoja irtaallaan. Antilla olivat
+rahat lompakossa, joka oli ommeltuna povitaskun vuoriin kiinni. Ja
+vähitellen kasvoi Kalle hänen silmissään vapaan miehen perikuvaksi,
+semmoisen, joksi hänenkin määränsä oli pyrkiä.
+
+Kaikki kolme terästivät he lasejaan, joivat ja jatkoivat samaan
+suuntaan. Lasit tyhjenivät nopeasti, varsinkin Niemiseltä, jonka
+lihava, pehmyt ja kesakkoinen käsi vähän väliä ahnaasti kouristi
+omaansa ja keikisti sen, niinkuin näytti sekä suuhun että silmiin.
+Kalle kertoi nyt tarkemmin, missä he tuona suurena Helsingin viftiyönä
+olivat olleet. Hän nimitteli katuja ja niiden numeroita, mainitsi
+paikkoja, joilla oli omituiset salaperäiset nimensä. Ja merkitsevästi
+silmää iskien Antille lupasivat he Niemisen kanssa hänellekin niitä
+näyttää, jahka perille jouduttaisiin. He tuumivat, että jos Augusta
+vielä on entisessä paikassaan, he ajavat sinne.
+
+--Se oli ihan hurjistunut tähän Kalleen, kertoi Nieminen.
+
+--Minä en tahtonut millään lailla päästä hänestä erilleni, lisäsi Kalle
+nähtävästi mielissään.
+
+Antti oli kyllä osiksi kuullut tällaisista puhuttavan. Hän oli usein
+pitkät hetket vuoteellaan maaten ja metsässä selällään loikoen niistä
+haaveksinut, niitä mielessään kuvitellut ja loihtinut eteensä oudon
+hekkumallisen maailman. Mutta sellaisesta, mitä Kalle hänelle nyt
+kaikesta siitä kertoi ja maalaili elävin ja rajuin piirtein, ei hän
+ollut osannut uneksiakaan. Hän kuunteli vavistus rinnassa ja hengitti
+epävarmasti ja lyhyesti, kauan huokumistaan pidätellen, samalla kuin
+kasvot olivat kuin jäykistyneet. Silloin tällöin hän teki jonkun
+kysymyksen, joka tuli arasti esille, vaikka hän koetti asettaa sen
+siihen muotoon kuin hän kyllä olisi kaikki pääasiassa tiennyt, vaikkei
+ollut muutamista sivuseikoista selvillä. Helsinki rupesi kangastamaan
+hänen edessään tummanpunaisena, samettisohvaisena huoneena, josta lähti
+hurmaava parfyymi, jossa oli salainen puolihämärä, jossa liikkui
+väljävaatteisia olennoita, mitkä ihan lähelle tunkivat, istuutuivat
+polvelle, kietoivat käden kaulaan ja toisella soittivat pianoa, johon
+lauloivat kevyttä, hehkuvaa säveltä, tuota samaa, jota Kallekin
+hyrähteli: »frallallalla, natten ä bra!» Nuo olivat olleet siellä, ne
+olivat nähneet sen kaikki ja monta kertaa kokeneet. Ja hänkin saa sen
+kokea ... he vievät hänet sinne ... ehkä he jo huomenna...
+
+Hän oli käynyt kasvoiltaan kalpeaksi, ja lasia ottaessa vapisi käsi
+tuntuvasti.
+
+Kallen lakki loikoi yhä lattialla. Bufettineiti huomasi sen
+ohikulkiessaan ja nosti pöydälle. Silloin käytti Kalle taas tilaisuutta
+ja veti hänet Antin editse luokseen. Vastustaessaan tuli tyttö
+kädellään varanneeksi Antin polveen ja puristaneeksi sitä. Kalle asetti
+lakkinsa neidin päähän.
+
+--Se sopii mainiosti, kaikki minun lakkini ovat sopineet sinulle
+erinomaisesti!
+
+--Koettakaa minunkin lakkiani! sanoi Antti epävakaisella äänellä, otti
+lakin Lottenin päästä ja koetti panna omansa sijaan.
+
+--En minä herran lakista huoli! Ja Lotten esti sen kädellään.
+
+Kalle tuli Antille avuksi:
+
+--Mikset huoli?
+
+--En huoli!
+
+--Sinun pitää huolia! On hän yhtä komea poika kuin minäkin ... kas
+noin, ja maista nyt hänen lasistaan!
+
+Vaan tyttö maistoi tahallaan Kallen lasista.
+
+--Koska sinä olet noin uppiniskainen, niin kiedot sinä rangaistukseksi
+kätesi hänen kaulaansa ja suutelet häntä sovinnoksi poskelle. Hän on
+sinuun ihastunut.
+
+--Kapteeni tulee! Ja minun pitää mennä pöytää kattamaan.
+
+--Ei tule! Pian nyt!--Ja Kalle sysäsi hänet omasta sylistään Antin
+syliin. Mutta kun Antti tunsi hänet polvellaan, olivat häneltä voimat
+kuin poissa, eikä suutelemisesta tullut mitään, vaikka tyttö nähtävästi
+jo olisi ollut suostuvainen. Antti oli vain hämillään ja veti ja
+puhalsi paperossia, niin että pihisi. Lotten sai siitä savua henkeensä,
+alkoi rykiä ja nousi pois.
+
+--Ka, no mikset sinä suudellut?
+
+--Mikset sinä suudellut, sanoi Antti, naama tyhmän nolona.
+
+--Ei, kuule Antti, ei sitä sillä tavalla ... sinä et osaa vielä
+ollenkaan naisten kanssa, rupesi Kalle häntä neuvomaan. Ole sinä,
+niinkuin minä olen...
+
+Ja Kalle oli naisten kanssa niin, että hän aluksi »impponeerasi».
+Käyttäytyi huolettomasti, tuskin oli huomaavinaankaan, puheli seuroissa
+herrojen kanssa, ja katsahti vain silloin tällöin naisten puoleen. Jos
+sitten puheli, ei antanut missään myöten, väitti vastaan sitä, jota
+tahtoi miellyttää, ja oli muille kohtelias. Mutta kun sitten sattui
+ovessa vastaan tulemaan, niin lähetti yht'äkkiä syvän katseen silmästä
+silmään. Ja jos joutui kahden kesken puhelemaan, muutti kokonaan
+käytöksensä, ja oli ystävällinen ja suopea. Franseesiin ei häntä
+ensiksi pidä itse pyytää, vaan pitää toimittaa niin, että tulee
+vis-à-vis'ksi. Figureessa voi taas pelata silmillään, ja kun tulee
+naisten vaihdos, niin silloin on lujasti puristettava. Naiset pitävät
+siitä, että heitä lujasti puristaa. Jos heitä ottaa hellävaroen kiinni,
+niin heistä tuntuu pahalle ruumiissa.
+
+Kaikki hän tiesi tuo Kalle. Oli häntä koko mestari. Antti muistutti
+häntä siitä, että koulussa ollessahan olivat kaikki tytöt häneen
+rakastuneet.
+
+--Enemmän konjakkia! huusi Kalle innostuen.--Ja lämmintä vettä!
+
+Anttia alkoi jo kuumentaa, mutta urhoollisesti hän ryyppäsi pohjaan ja
+pudotti uudet sokerit sulamaan. Kun Lotten toi pyydettyjä tavaroita,
+tempasi Antti häntä vyötäisistä.
+
+--Herra Jumala! kirkaisi tämä, vesi on tulisen kuumaa ... antakaa minun
+olla!
+
+Vettä räiskähti hiukan hänen hameelleen, ja suutuksissaan sitä pyyhkien
+hän poistui. Kalle sai taas aihetta neuvokkeihin.
+
+--Sinä näytät liian kiihkeältä. Se laimentaa tuommoisia tyttöjä. Niiden
+kanssa pitää olla kylmä. Etkö nähnyt, kuinka minä olin äsken? Otin
+hänet aivan välinpitämättömästi polvelleni. Niinkuin koiran. Seh, tule
+tänne, pane pääsi tähän! Katselin rauhallisesti ja juttelin tavallisia
+asioita. Sitten työnsin hänet sinun syliisi. Kun niille niin tekee,
+niin ne eivät lähde, vaikka pudistaisi. Tarttuvat vaikka jalkaan ja jos
+eivät muuten pysy, niin pureutuvat kantapäähän kiinni.
+
+Antti ei puhunut siihen mitään. Mutta nyt hänen poskensa hehkuivat, ja
+yht'äkkiä hän villiintyi.
+
+--Terve, miehet! Nyt me ryypätään! Ja huomenna ajetaan junalta suoraan!
+Ajetaanko, Kalle? Hei!
+
+--Hei, hei! Kas, Anttia vain! Se on päätetty asia, että ajetaan. Terve,
+Antti! Sinä et ole hukassa, kun olet miesten seurassa! Sinunkin pitää
+oppia maailmaa tuntemaan, ja meidän kanssamme sinä opit.
+
+--Minä aionkin oppia maailmaa tuntemaan.
+
+Antti jo vähän sammalsi. Tuutingit rupesivat nousemaan huimaavalla
+vauhdilla häntä päähän. Korvissa soi ja humisi, ja hänen oma äänensä
+kumahteli luonnottomalta. Lotten, joka katti illallispöytää toisella
+puolen salonkia, häämötti kuin jostain toiselta rannalta.
+
+He söivät illallista. Pöydässä oli ainoastaan herroja. Puheltiin paljon
+ja juotiin olutta. Antti ei nähnyt kaikkea oikein tarkkaan. Siinä oli
+pöydällä kaikenlaista punaista ja viheriäistä. Hän söi enimmäkseen vain
+yhtä lajia, mitä lienee ollut lihalaitosta. Hän ei puhunut mitään,
+mutta hymähti välistä itsekseen. Sitten alkoi naama tulla onnettoman
+näköiseksi. Ja yht'äkkiä loppupuolella illallista hän nousi mennäkseen.
+
+--Minne sinä menet, Antti?
+
+--En minnekään.
+
+--Voitko pahoin? Sinä olet ihan vaalea.
+
+--En minä voi pahoin ... minä voin aivan hy-yvin. Kyllä minä tulen
+kohta.
+
+Mutta mennessään horjahti hän oven pieltä kohti. Kapteeni kuiskasi
+Kallelle, joka oli saanut kunniapaikan hänen vieressään:
+
+--Merenkäyntiä tyynessä vedessä.
+
+Ja Kalle ja Nieminen nauroivat yhdessä kapteenin kanssa nuoren miehen
+vahingolle. Kalle kysyi, saisiko hän tarjota kapteenille konjakkarin.
+Kapteeni suostui, ja pian hän oli takertunut kaskuihinsa kiinni.
+Niemisellä oli koko ajan kasvot valmiina nauruun laukeamaan.
+
+Se voimakas tunne, mikä Anttia äsken oli kohottanut kuin rinnassa
+pullistuva ilmapallo, oli nyt kokonaan poissa, ja sen sijan täytti
+surkea pahoinvointi. Hän tapasihe seisomasta ulkona viileässä tuulessa
+ja painoi jyskävää ohimoaan kantta kannattavaa rautaa vasten. Vaan
+ohimon kohta ei tahtonut pysyä pyöreän raudan nojassa. Se luiskahti
+yhtämittaa pois, ja hattu vetäytyi vähitellen kallelleen, ihan
+silmille. Antti tunsi sen ja tajusi hämärästi putoamisen vaaran.
+Ihmeteltävällä varovaisuudella hän vei toisen kätensä lakkiin, samalla
+kuin toisella piti lujasti kiinni raudasta, ja asetti sen viereensä
+penkille. Koetti painaa yhäkin ohimoa ja poskea kylmää rautaa vasten,
+joka teki hyvää. Siinä hän pysyttelihe vähän aikaa, ilkeä, yhä paheneva
+tunne sydänalassa. Hän kuuli epäselvästi laivan jyskytystä ja erotti
+vain hämärästi kuun valojuovan alhaalla laineiden harjalla. Joku ajatus
+oli hänelle muodostumaisillaan jostain asiasta, mutta ei siitä pitkään
+aikaan mitään valmista tullut. Vihdoin selvisi se siksi, että kunhan ei
+vain hänen hattunsa putoaisi penkiltä järveen, kun tuulee. Mutta
+silloin pusersi yht'äkkiä hänen sisuksiaan kuin synnytystuskissa,
+alhaalta tunki ylöspäin hiukaiseva kipu ja pani pari kertaa surkeasti
+voihkaisemaan. Kun se oli ohitse, oli hiukan helpompi olla, mutta
+otsalle oli noussut kylmä hiki. Pekka sattui tulemaan alhaalta
+salongista ja kuuli sen vaikeroimisen, jonka tuska pusersi Antista.
+
+--Mikä sinua vaivaa, Antti?
+
+--Ei minua mikään vaivaa. Usko pois, että ei minua mikään vaivaa.
+
+Hän ei olisi millään lailla tahtonut tunnustaa, että hän oli
+juovuksissa, ja hän koetti puhua niin vakavasti kuin suinkin. Mutta
+kielen kompastelemisesta tunsi Pekka kuitenkin heti kohta taudin
+laadun.
+
+--Mutta olethan sinä ihan juovuksissa! Ja missä siivossa sinä...?
+Milloinka olet ehtinyt juoda itsesi noin juovuksiin?
+
+Vaan Antti väitti, ettei hän ole ... hänellä on vain paha elämä ... ei
+kuin hiukan kuuma salongissa ... ja oli tullut jäähdyttelemään. Menee
+vain Pekka takaisin sinne, mistä on tullut ... ei tarvitse ollenkaan
+seista siinä. Hän menee itsekin takaisin salonkiin. Kalle odottaa
+häntä, ja hän lupasi tulla.
+
+Mutta kun hän liikahti mennäkseen, horjahti hän ja kolautti jalallaan
+pahasti jotain kapsäkkiä penkin alla. Hän suuttui siitä ja tiuskaisi
+vihaisesti Pekalle, että mitä hän siinä tiellä seisoo ... antaa hänen
+mennä!
+
+--Minne sinä aiot mennä?
+
+--Minä menen syömään illallista.
+
+--Johan sinä olet syönyt illallista? Sinun täytyy oitis panna maata.
+Tule, minä vien sinut hyttiisi.
+
+--Minä tahdon suudella Lottenia!
+
+--Mitä tahdot?
+
+--Minä tahdon suudella Lottenia, ja anna minun mennä.
+
+Pekka koetti ensin houkutella häntä ja vetää rintapielestä pois. Mutta
+silloin Antti puutui yhteen kohtaan ja alkoi riidellä. Hän tahtoi
+välttämättä suudella Lottenia ja syödä illallista. Ja hän ojensihe
+menemään salongin ovea kohti.
+
+Mutta silloin täytyi Pekan ottaa ankara luonto päällensä, niinkuin hän
+jälestäpäin kertoi, ja sanoa tuimasti:
+
+--Sinä et mene nyt minnekään, vaan tulet koreasti alas hyttiisi ja
+panet paikalla maata!
+
+Ja käsipuolesta vei hän Anttia kokkasalonkia kohti. Ovessa koetti Antti
+vastustaa, mutta Pekka irroitti kädet ja työnsi hänet sisään. Mennä
+kolutessaan päätti Antti juopuneen viekkaudella, ettei hän siltä anna
+myöten, vaikka nyt on vain näin antavinaan. Kunhan tulee alas, niin hän
+kääntyy takaisin... Se luulee tuo, että hän näin vain, mutta ei hän
+näin vain ... hän on se poika, joka...
+
+Mutta kun salongin lampun valossa huomattiin, että rinta oli märkä ja
+likainen, masentui mieli täydellisesti. Hänen uudet hienot vaatteensa
+semmoisessa siivossa. Ja itku oli vain vähän matkan päässä kurkusta.
+
+Pekka toimitti Antin hyttiin maata, veti kengät jalasta, auttoi
+vaatteita hänen päältään, nouti pullon seltteriä ja juotti sitä
+sairaalle. Sitten kasteli hän käsiliinan kylmässä vedessä ja hautoi
+sillä Antin ohimoita. Sillä lailla tahtoi hän istuttaa Anttiin
+sellaisen muiston, että juovuksissaolo on oikeastaan sairautta; mikä
+oli näyttäytynyt tehokkaaksi keinoksi ensikertalaisia vastaan. Antti
+antoi hoitaa itseään kuin siivo lapsi. Sanaakaan sanomatta tuijotti hän
+kattoon, silmät kankeasti yhteen kohtaan ojennettuina. Pekka ajatteli
+tilaisuuden soveliaaksi varoitus- ja nuhdepuheen pitämiseen. Mutta
+ennenkuin hän ennätti päästä alkuunkaan, oli Antti jo nukkunut. Pekka
+jätti hänet siihen nukkumaan ja painoi oven varovasti kiinni.
+
+Hänellä itsellään oli kokkasalongissa makuusijansa. Sinne oli hän
+hilannut eväsvakkansakin. Se oli hänen ja Antin yhteinen, ja sitä
+olivat olleet laittamassa Antin sisaret. Kuinka kaikki oli asetettu
+sopivasti ja maukkaasti! Oli muistettu panna pienet servietitkin
+mukaan. Ja makeisia lomaan. Nuo sydämenmuotoiset piparikakut oli
+varmaankin pantu tarkoituksella. Pekka söi hitaasti, sillä se oli
+terveellistä. Syödessään hän ryyppäsi vettä ja ajatteli ryypätessään:
+kyllä tämä kirkas vesi on sentään terveellistä. Sitä kun juo joka aamu
+ja ilta, niin pysyy ruuansulatus kunnossa ja mies elää vanhaksi. Monet
+suuret miehet eivät ole juoneet muuta kuin vettä ja saavuttaneet
+korkean iän. Olut, jonka voi lukea alkoholijuomiin, kuluttaa voimia.--
+Tuossa Antissa näkyy olevan taipumusta antautumaan viekoitusten
+vietäväksi. Sen olen tänään huomannut. Mutta muuten minä en ymmärrä,
+mitä varten ne häntä siellä kotonaan niin ihailevat, Annakin. Hän on
+perheen ainoa poika ja liiaksi hemmoteltu. Semmoiset usein joutuvat
+turmiolle. Aina on häntä sanottu hyväpäiseksi, mutta en minä sitä ole
+niin erittäin huomannut. Se näkyy vasta siitä, miten luvut ja tutkinnot
+Helsingissä alkavat sujua. Minä pahoin pelkään niiden menevän hitaasti.
+Mutta mikäs niillä semmoisilla hätänä, joilla on varoja. Hän voi viipyä
+vaikka kymmenkunnan vuotta Helsingissä. Vasta sitten, kun on elänyt
+mielestään tarpeeksi ja tyhjentänyt nautintojen maljan pohjaan saakka,
+alkaa hän todenteolla harrastaa toimeentuloaan. Kaikki käy yhtä
+helposti kuin sitäkin ennen. Kohoaa vähitellen puoltolauseiden avulla,
+kun on isällä tuttavuuksia, saa helppotöisen viran ja elelee vain.
+
+Pekka oli lopettanut syöntinsä ja alkoi riisuutua.
+
+Tiloja oli useampia. Hän valitsi parhaimman lähellä pesukaappia. Sen
+päälle hän asetti vaatteensa hyvään järjestykseen. Tarkasti
+kaulustintaan, jota ei vielä huomenna tarvinnut muuttaa ... vältti se
+näin matkalla, ja pesu on kallista Helsingissä. Veti varovasti kellonsa
+ja sijoitti sen niin, ettei se suinkaan putoaisi. Housut, joiden
+taskussa oli rahakukkaro, pantiin pään pohjiin.
+
+Kynttilän sammutettuaan hän laski velkansa. Hän oli köyhä ja hänen oli
+täytynyt tehdä velkoja. Oli niitä kolmatta tuhatta. Mutta hän suorittaa
+tutkinnon syksyllä. Kolmen neljän vuoden päästä on ehkä oma palkka.
+Täytynee Annankin tuoda sen verran pesään, että pääsee veloista. Ukko
+kuuluu panevan pankkiin joka vuosi kolme tuhatta palkastaan. Helposti
+hän oli saanutkin Annan, vaikka sen ympärillä liehakoi muitakin. Siinä
+seuranäytelmässä oli hän jo huomannut varmat merkit. Rekiretkellä se
+sitten ratkaistiin. On se pulska tyttö.--Hohhoi! Kunpa saisi nyt hyvän
+ja halvan asunnon Helsingissä. Parasta taitaisi olla asettua
+maaseudulle rautatien varteen. Ja niin hän tekeekin.
+
+Vähän päästä alkoi hänen nurkastaan kuulua pientä pihinätä, ja hetken
+kuluttua kuorsasi Pekka.
+
+Ruokasalissa istuivat myöhään yöhön Kalle ja Nieminen. Siellä oli saatu
+toimeen uusi whisti kahvin ja liköörin ääressä. He olivat aikoja sitten
+unohtaneet Antin, joka hervotonna makasi selällään hytissään.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Aamulla heräsi Antti siitä, että laiva yht'äkkiä hiljensi kulkuansa ja
+kone alkoi käydä hitaammin. Hän kohotti päätään, ja ensimmäinen tunne
+herätessä oli ankara kipu aivoissa, joita särki samassa tahdissa, kuin
+laivan kone liikahteli. Ja kun laiva äkkipikaa alkoi tutista vimmatusti
+takaisin, pisteli päätä kuin tuhannen tulineulan kärjellä, ja silmä
+syyti säkeniä.
+
+Tuntien polttavaa janoa ahmaisi hän vettä kuivaan kurkkuunsa ja koetti
+nukkua uudelleen. Mutta uni oli jo paennut, ja kannella kolistiin ja
+käveltiin. Vaivoin hän sai mielessään esille edellisen illan
+tapahtumat, sillä joka kerta kun hän koetti ajatella jotain, vihlaisi
+otsaluuta kuin veitsellä. Ensin hän ei muistanut mitään, mitä oli
+tapahtunut ja kuinka oli tullut tänne hyttiinsä maata. Mutta kun sitten
+sattui silmään pesukaapilla oleva tyhjä seltteripullo, puoleksi
+kuivunut pyyhinliina ja surkeassa kunnossa olevat vaatteet, selvisi
+kaikki: miten Pekka oli häntä hoitanut kuin sairasta, ja kuinka hän oli
+ollut niin vetelä, ettei itse saanut kenkiä jalastaan. Se kaikki
+suututti häntä niin, että hän heti kohta laittautui nousemaan ja
+pukeutumaan. Sitä tehdessä täytyi hänen kuitenkin tuon tuostakin
+hammasta purren kirota päänsärkyä, joka oli selälleen kaataa joka
+kerta, kun, hänen mielestään aivan tahallaan, sylen täysi halkoja aina
+romahutettiin kannelle juuri hänen hyttinsä kohdalla.
+
+Kun hän kohosi kannelle, häikäisi silmiä kirkas päivänpaiste. Ilma oli
+läpikuultavan puhdas. Raitis aamutuuli puhalteli suurelta Saimaalta.
+Taivas oli sininen ja järvi oli sininen ja maat läheltä ja kaukaa
+kangastivat korkealle, kirjavina kellastuvista lehdistä. Laineen liike
+oli virkeätä kuin hyvästi maanneen ja vasta nousseen. Rivakasti ajoi
+aalto aaltoa, laiva keinui vähän niiden varassa, ja tuon tuostakin
+räiskähti vaahtoa ja vettä kimmahtaen laivan kupeesta ylös ilmaan,
+josta tuuli kantoi sakean sateen hienontuneita pisaroita aina ylös
+komentokannelle, Anttikin sai siitä pärskäyksen poskelleen astuessaan
+ulos salongin ovesta, jonka tuuli repäisi hänen kädestään ja paiskasi
+selälleen auki.
+
+Koko luonto oli terve ja raitis, ja sen rinnalla tunsi Antti itsensä
+sairaaksi, voimattomaksi ja miltei kurjaksikin. Ympäristön raittius
+ihan kuin ivasi häntä. Oli niin paha olla kuin rikoksen tehtyä, josta
+ei ole pelastusta eikä anteeksiantoa toivottavanakaan. Hän koetti istua
+hiljaa kannella ja haihduttaa myrkyllisiä usvia päästään antamalla
+tuulen sitä valtoineen huuhdella. Mutta särky ei lakannut, pikemmin
+vain kiihtyi, ja silmissä tanssi taivaanranta kahtena päällekkäin.
+Turvattomana kyyrötti hän käppyrässä, väristen vähän ja kädet hihoihin
+pistettyinä. Hän oli epätoivossa itsestään ja tulevaisuudestaan.
+Hänestä on jo ehkä tullut renttu, juoppo ja epäsiveellinen eläjä, joka
+tuottaa surua suvulleen ja josta ei ole itselleenkään iloa. Tämä oli
+kosto hänen epäsiveellisistä ajatuksistaan eilen. Sillä ne olivat
+epäsiveellisiä, ne bufettineidistä, ja kaikki, mitä Kalle oli puhunut.
+Jos hän kirjoittaisi äidille kaikesta ja saisi anteeksi ja tekisi
+lupauksen, ettei enää koskaan mitään maista.--Pthyi, kuinka suu oli
+pahanmakuinen.--Helsinki oli kadottanut kaiken viehätyksensä. Se
+peloitti ja kammotti. Kun laiva kääntyisi takaisin tai särkyisi, niin
+että voisi palata kotiin. Hän kuuli Kallen ja Niemisen äänet salongin
+katossa olevan aukinaisen ikkunan läpi, josta kohosi konjakin haju. Se
+käänti mieltä niin, että oli tulla ylen. Bufettineiti, joka kulki
+peräkannella, inhoitti häntä.
+
+Pekka tuli kannelle, posket vielä kankeina nukunnan jäleltä. Antti
+kääntyi poispäin, mutta Pekka kiersi eteen ja istuutui hänen viereensä.
+
+--Huomenta! sanoi hän äänellä, joka osoitti Antille, että Pekka
+ajatteli eilistä tapahtumaa. Muuta hän ei kuitenkaan virkkanut, katseli
+vain. Mutta se kävi Antille niin sietämättömäksi, että hän lähti alas
+salonkiin.
+
+Kalle ja Nieminen olivat jo täydessä käynnissään aamuryyppyjä
+nakkelemassa. Avosylin ottivat he hänet vastaan, ja Kalle kaatoi kohta
+konjakkia hänellekin. Antti esteli ottamasta ja valitti kohmeloaan.
+Mutta Kalle osasi vallata hänet pian, selitellen, että ne kohmelot ne
+on niitä miesten tauteja ja että tämä on parasta lääkettä, mitä olla
+taitaa.
+
+--Usko pois, Antti! Saat nähdä, jos vain tottelet minua! No, elä
+puistattele! Pohjaan vain yht'äkkiä irvistelemättä ... koko pikari!
+
+--Recognandi causa! lisäsi Nieminen, ja he kumosivat ryypyn kaikki
+kolme. Pekka tuli juuri sisään, ja Antti korotti vielä uhalla
+äänensäkin.
+
+--No, terve mieheen sitten! Tämä on kuin voita leivän päälle!--Ääh!
+
+Merkillisen makealle se nyt maistuikin. Ei ollut ollenkaan karvaalle.
+Niitä olisi jo saattanut ottaa vaikka kuinka monta. Jos se tuo Pekka
+luulee, että tässä hänen happamista naamoistaan välitetään, niin
+erehtyy hän suuresti. Ja ensimmäistä rohtoryyppyä seurasi toinen ja
+kolmas. Joka kerta ottaessaan katsahti hän ilkkuvalla syrjäsilmällä
+Pekkaan, joka oli istuutunut toiseen päähän pöytää ja oli selailevinaan
+ilmoituskalenteria.
+
+He joivat itsensä hienoiseen, silmiä hiukan hämärtävään aamuhumalaan,
+ja Antilla punoittivat posket kuin keuhkotautisen.
+
+--Kyllä sinusta mies tehdään, vakuutti Kalle.--Eikös ne ala sepät
+päässäsi takomasta tauota?
+
+Ne takoivat vielä, mutta takoivat kuin puuvasaroilla pehmoiseen
+pumpuliin.
+
+--Ei pakota enää!
+
+--Ihmetteletkö sitä? Sanoinhan ma sen! Ja kun nyt syöt hiukan ja panet
+pitkäksesi vähäksi aikaa, niin olet terve kuin pukki nousemaan junaan
+Lappeenrannassa.
+
+Oli yhtä huminaa Lappeenrantaan tulo, tavarain kärryihin kanto ja
+kiivas ajo kaupungin läpi ylös seurahuoneelle. Antti oli Kallen ja
+Niemisen vietävänä, ja Pekka sai tulla perästä, jos tahtoi. Miettinen
+ja Voutila olivat jo aikoja sitten unohtuneet, kun Antti, rantatietä
+ajaessaan, yht'äkkiä näki heidän suurta kirstua kantaen väistyvän
+tiepuoleen, minne pyörä heitti kuraa heidän vaatteilleen ohi
+kiitäessään.
+
+
+Kävellessään vähän ennen junan lähtöä Lappeenrannan asemasillalla oli
+Antti jo kokonaan toinen mies kuin Kuopiosta lähtiessään. Nämä pari
+matkapäivää olivat kypsyttäneet häntä silmääntuntuvasti. Liikkeet
+olivat jo paljoa huolettomammat ja käynti rennompaa. Hattu oli solunut
+alas takaraivolle, palttoo oli auki, eikä nenäliinan kulma enää
+piipottanut niin arasti ja viattomasti rintataskusta esille. Edellisen
+illan juonnista oli jo kaikki katumus haihtunut. Antti muisteli sitä
+nyt ilmeisellä mielihyvällä. Sillä nukuttua useita tunteja
+seurahuoneella oli jälellä ainoastaan miellyttävän suloinen hermojen
+väsymystila. Ääni oli karkea ja miehekäs ja tuli rinnasta. Silmäys
+odotussalin suureen peiliin näytti vähän velton ja välinpitämättömän
+katseen, ja silmän pohja oli tumma ja syvä. Asemasillalla parveili
+ihmisiä, ja he kulkivat Kallen kanssa milloin minkin ryhmän mukana
+tehden havainnoitaan. Naisia he varsinkin tarkastivat. Erillään muista
+käveli siinä hitaasti ja joutilaan näköisenä muuan tummaverinen ja
+komeavartaloinen nainen. Häntä he seurasivat, kulkivat ohitse ja
+kiersivät vastaan. Kalle kuiskasi Antille jotain korvaan, jota Antti ei
+ottanut uskoakseen.
+
+--Sinä panet omiasi! Tuoko hieno nainen, joka astuu kuin ylimys?
+
+--No saat olla varma, etten minä erehdy. Etkö luule minun häntä
+tuntevan! Hän oli Helsingissä keväällä ja on nyt täällä luultavasti
+vain läpimatkalla Pietariin. Tiedä sinä, että täällä suuressa
+maailmassa on niin, että kuta hienompi, sitä--
+
+Sen jälkeen, mitä hän nyt kuuli ja mitä Kalle vast'ikään seurahuoneella
+oli kertonut seikkailuistaan bufettineidin kanssa viime yönä,--oli
+Antti valmis uskomaan mitä hyvänsä ja kenestä hyvänsä. Ja sillä
+silmällä alkoi hän katsella kaikkia ohikulkevia. Sillä yksi ainoa
+ajatus hallitsi häntä yhä voimakkaammin. Ajatus tuosta salaperäisestä,
+omituisesta, tähän saakka saavuttamattomasta, mutta kukaties tuossa
+tuokiossa luo tulevasta. Jonka hän ei ollut perillä vielä eikä tiennyt,
+missä se oli, mitä se oli ja kuka se oli, mutta jota lähenevänsä hän
+tunsi. Hän tunsi lähenevänsä uutta, entisestä ihan eroavaa ilmapiiriä,
+johon jostain leviää outo, hurmaava tuoksu, mutta sellainen, jota voi
+hyvin hengittää ja jossa tuntee tulevansa hyvin viihtymään. Ja melkein
+huumaukseen saattoi hänet se, kun hän ajatteli, ettei ole estämässä
+enää mikään, että kohta on ulottuva ottamaan ja saava syliinsä sulkea--
+niin pian kuin vain kätensä ojentaa ja tarttuu kiinni.
+
+Ja lupaus siitä oli jo jokaisessa veturin kiihkeässä vihellyksessä ja
+junan kiivaassa kulussa ja nopeasti jälelle jäävissä asemissa, mikä
+kaikki tiesi sitä, että matka lyhenee joka hetki ja sen määrä,
+Helsinki, lähenemistään lähenee. Helsinki! johon kiidetään yhä
+kiihtyvän virran vauhdilla ja joka odottaa kuin kuplia kiehuva suvanto
+ja aina vain ahnaammin itseänsä kohti nielee.
+
+Joka paikassa, pitkin koko matkaa, oli outouden ja uusien
+tuntemattomain ihmisten viehätys. Kaipiaisissa syötiin päivällinen ja
+juotiin mahtavasti viiniä päälle. Vastapäätä istui hienoja
+urheilupukuisia ulkomaalaisia, joista muutamalla oli punainen
+turkkilainen tupsuniekka fetsi päässä. Toisilta asemilta tuli
+rikkaannäköisiä naisia ja herroja, jotka ajoivat kiiltävillä
+ajopeleillä ja korskuvilla hevosilla, kuskit ja lakeijat mukana. Ne
+nousivat kaikki toisen luokan vaunuihin, eikä Antti saanut nähdä heitä
+muulloin kuin junan seistessä asemilla. Silloin hän meni ulos
+kävelemään, kulki ikkunasta ikkunaan ja tarkasteli uteliaalla
+ihmetyksellä noita, jotka nojasivat välinpitämättömästi sohvain
+selustimiin ja katselivat huolettomasti ulos. Mitähän ne mahtoivat
+hänestä ajatella? Olikohan hän heidän mielestään hyvin maaseutulaisen
+näköinen? Voisiko hän koskaan tulla oikein hienoksi herraksi ja istua
+noin kauniin naisen vieressä ja puhella hänen kanssaan noin hauskasti,
+kuin tuo näytti tekevän.
+
+Joka asemalla tuli lisäväkeä junaan. Riihimäellä oli niitä jo
+odottamassa silta mustanaan. Juna seisoi siinä jonkun aikaa, ja
+ihmisjoukko käveli eloisasti edestakaisin valaistussa katoksessa, jonka
+seinät hohtivat kirjavina jos johonkin väriin välkkävistä
+ilmoitustauluista. Odotettiin toista junaa vastaan tulevaksi. Se läheni
+kohisten kuin ukkospilvi, loistavat lyhdyt otsassa, ja puhalsi
+vastustamattomalla voimalla eteenpäin, kiidättäen pitkän jonon uusia
+vaunuja sillan sivuun ja pelmahuttaen huoneet täyteen uusia
+matkustajia.
+
+Vetureja, joissa vaski ja teräs kilvan kiiltelivät, vaihdettiin, ja ne
+kiitivät kuin vallattomat pääskyset sivuraiteita myöten toistensa
+ohitse ja toisiansa vastaan päästäen mennessään kimakan, virkeän
+sävelen.
+
+Se oli uutta Antista kaikki tämä ja pakotti veren hänen suonissaan
+virkeämpään liikkeeseen. Joka asemalla, missä oli ravintola, hän nautti
+jotain, milloin hedelmän, milloin lasin viiniä, milloin Kallen
+ehdotuksesta konjakkarin tai olutta. Junassa hän ei kauan voinut pysyä
+paikoillaan. Hän kulki vaunusta vaunuun, niin että ovet rämähtelivät,
+istui vain vähän aikaa kussakin ja seisoskeli ulkopuolella vaunujen
+välissä. Juna kiiti joskus niin päätä huimaavaa vauhtia, että täytyi
+pitää kaiteesta kiinni. Se ryntäsi rasahtaen pienten rautasiltojen
+poikki, syöksyi hihkaisten kallion keskeen, ja seinät kalahtivat kuin
+kahleiden kaikua. Kone huohotti ja tuhutti kuin jättiläinen suurista
+keuhkoistaan. Kirpoellen lennähtivät kipunat mustaan metsään kuin
+ukkosen salamat, ja oli kuin olisi koko tässä menossa ollut jotain
+intohimoista hehkua ja silmäin tulista säihkettä. Ja ilma oli lämmin ja
+kesäinen ja vihreys vielä vallalla puissa, joiden lähimpiä lehtiä
+lyhdyt veturista ja valo vaunujen ikkunoista valaisivat, jättäen
+tummiksi taampana olevat.
+
+Matka läheni loppuaan. Lähdettiin Malmin asemalta, ja konduktööri
+ilmoitti seuraavaksi asemaksi Helsingin.
+
+Nukkuneet hypähtivät ylös ja alkoivat suoriutua jättämään junan.
+Samanseuralaiset, jotka olivat matkan varrella hajaantuneet eri
+vaunuihin, hakivat toisensa ja järjestivät tavaransa. Väsymys, joka
+loppumatkalla oli laskeutunut kuin pöly päälle, tylsentänyt kasvojen
+piirteet ja laimentanut liikkeet, oli kadonnut.
+
+Loppumatkalla oli Anttikin alkanut uupua ja mieli ruveta raukeamaan.
+Hän oli painautunut istumaan yksinäiselle kapealle penkille vaunun
+nurkkaan. Kun hän äkkiarvaamatta kuuli Helsingin nimen mainittavan
+äänellä, joka oli hänestä melkein uhkaava, niin häntä yht'äkkiä rupesi
+epäilyttämään. Kaikki se, mitä hän äsken oli halunnut saavuttaa, rupesi
+häntä peloittamaan. Häntä peloitti se, mitä hänelle oli matkalla
+kerrottu ja mitä hän oli kokenut. Eniten kaikesta hänen omat
+aikomuksensa ja toiveensa tuosta uudesta elämästä, jota hän niin
+kiihkeästi oli haaveksinut elääksensä ja joka oli tuossa tuokiossa
+alkava. Eikä sitä voinut enää lykätä toistaiseksi tuonnemmaksi. Sillä
+juna karkasi eteenpäin kuin ohjaton, hurjistunut hevonen alamäkeä, niin
+että joka hetki luuli pyöräin radalta hyppäävän ja suistuvan suinpäin
+tiepuoleen. Se kammotti vasten tahtoakin, ja veturillakin tuntui olevan
+tieto jostain vaarasta, koska se yhtämittaa vihelsi ja välistä niin
+valittavasti ja surkealla soinnulla, kuin olisi ollut hätä ihan jalkain
+alla. Miksi oli Pekkakin poissa? Hän oli jäänyt jollekin pienelle
+asemalle eikä aikonut tulla Helsinkiin ennen kuin tenttimään. Olisi hän
+voinut tulla perille saakka. Minne hän osaisi yöksi yksin? Kallen ja
+Niemisen kanssa ei hän enää milloinkaan ... ne olivat tulleet hänelle
+jotenkuten vastenmielisiksi.
+
+Kalle tuli toisesta vaunusta ja näytti olevan virkeimmillään. Hän oli
+junassa tavannut tuttavia ylioppilaita ja saanut heidän kauttaan
+joitakuita uusiakin. Riihimäeltä saakka oli heitä istunut seurue
+korttia lyömässä, sitten kun oli konduktööri saatu hommaamaan mukava
+pelilauta polvien päälle. Antti ilmoitti, että hän aikoo ajaa yöksi
+Villensaunalle.
+
+--Ajetaan ensin Kappeliin, niinkuin on ollut puhe pitkin matkaa.
+
+--Kyllä minä mieluummin hakisin yösijan nyt kohta.
+
+--Joko sinä alat jänistää? Elä sinä ollenkaan, tule vain mukaan ...
+meitä tulee täältä hauska seura iloisia poikia.
+
+--Minnekä me Kappelista?
+
+--Luota sinä vain minuun! Me pidämme hiiden hauskaa tänä yönä!
+
+--Entäs tavarat?
+
+--Ne noudamme huomenna asemalta.
+
+Antti koetti kyllä rohkaista mieltänsä ja kohentautua entiselleen.
+Mutta ei hän enää oikein tahtonut päästä jaloilleen. Hän kallistui
+ikkunaa kohti ja koetti tunkeutua pimeän läpi. Ei hän sieltä kuitenkaan
+nähnyt muuta kuin omat kalpeat kasvonsa ja vaunun sisuksen. Mutta
+samassa välähti ihan ikkunan alla jonkun vartiatuvan lyhty niin
+vihaisella vauhdilla, että oli silmän reväistä mennessään. Ylempänä
+kallioiden huipuilla ja etäämpänä metsän sisässä tuikki huvilain tulia.
+Alppilan huvimajassa lähellä rataa oli valaistua, ja sieltä näkyi
+soittokunnan keltaiset torvet ja tanssivia päitä. Luultavasti oli
+siellä jotkut huvit. Siinä, missä rata katkaisee ajotien, oli portti
+suljettu ja portin nojassa ihmisiä. Ajureja odotti taampana, ja heidän
+lyhdyillä varustetuilla rattaillaan istui herroja, jotka huiskuttivat
+junalle lakkejaan. Mutta kohta paikalla rynnättiin taas pilkkoisen
+pimeän kallion sisään. Ja yht'äkkiä tunkee korvaan veturin pitkä,
+soikulainen tulovihellys. Siis ollaan tuossa tuokiossa perillä! Antti
+kiiruhti ulos vaunusta. Juna juoksi hiukan hiljennettyä vauhtia tyynen
+Töölönlahden poikki. Kahden puolen kuvasti siinä tulia monesta
+kerroksesta. Ne ovat siis Helsingin tulia! Edessäpäin loimotti taivas
+punaisena kuin tulipalossa. Se on Helsingin valaistus! Nyt näkyi
+Kaisaniemen ravintola ja ihmisiä sen parvekkeilla. Keilihuoneen
+avatuissa ikkunoissa oli herroja paitahihasillaan. Vaunu nytkähteli
+vaihteissa. Ihan kohta seisahtuu se Helsingin asemahuoneelle! Anttia
+vapisutti hermostuttavasti kylmyydestä, joka lähti rinnan pohjasta,
+värisytti olkapäitä ja löi hampaita yhteen.
+
+Kun juna seisahtui lasisen katoksen alle ja piti astua ulos vaunusta,
+ei hän ollut päästä paikaltaan. Polvinivelet olivat niin vetreät,
+etteivät tahtoneet kantaa. Hän oli taas kadottanut Kallen näkyvistään
+ja häntä haikaellessaan vei hänet väkivirta mukanaan huoneesta
+huoneeseen, joissa oli kahden puolen seisovana pylvästönä odottavia ja
+katselevia. Niiden joukosta--Antti tunsi ja huomasi sen--iskettiin
+häneen tummia, tavoittelevia silmiä, jotka otsatukan alta lähettivät
+häneen houkuttelevat katseensa ja etsivät liittolaista hänen
+silmäyksistään. Vaan hän vältti niihin vastata, ne häntä arkiuttivat ja
+peloittivat, ja hän kiiruhti pois. Ja kun Kalle tapasi häntä palttoon
+helmasta, niin hän hätäisesti pyysi uudelleen, että mentäisiin pian ...
+mentäisiin pian pois johonkin hotelliin ja etsittäisiin yösija.
+
+Vaan Kalle ei ollut sillä korvalla kuulevinaankaan. Hän tarttui lujasti
+Antin käsipuoleen ja veti hänet jälessään joukon läpi, joka tunki
+päälle joka taholta. Antti antautui puoleksi väkisin tämän anastuksen
+alaiseksi, samalla kuin se kuitenkin oli mieleen ja teki turvallisen
+vaikutuksen.
+
+Odotussalissa oli vastaanottamassa koko joukko vanhoja tuttavia. Ne
+olivat ylioppilaita, Kuopion lyseon läpikäyneitä. Ne tulivat nyt kuin
+toverit ja ottivat heti haltuunsa, vaikka olivat olleet
+yläluokkalaisia. Ennen oli heihin suurella kunnioituksella katseltu ja
+vastaan tultaessa lakkiakin nostettu. Mutta nyt asettuivat he
+vertaisiksi ja tarjosivat apuansa. Heidän ehdotuksensa oli sama kuin
+Kallen, ja yksimielisesti päätettiin ajaa Kappeliin.
+
+Antilla ei nyt enää ollut juuri mitään sitä vastaan. Äskeinen arkuus ja
+vavistus vähenivät vähenemistään, kun yksi vastaantulijoista otti hänet
+huolekseen, tarttui lujasti käsipuoleen ja kuljetti ulos
+asemahuoneesta. Tungeskellessaan he joutuivat pakkautumaan kahden
+naisen editse, joille Antti huomasi toverin salaa hymyilevän ja iskevän
+silmää.
+
+Astuttaessa ulos asemahuoneen avarasta ovesta, näytti Helsinki ottavan
+tulijoita vastaan kuin kunniavieraita. Oli kuin olisi ollut juhla
+tulossa. Rautatietori oli ympäriinsä tulitettu. Korkeissa,
+moninkertaisissa rakennuksissa oli ikkuna ikkunan vieressä valaistuna.
+Ylinnä muita loisti Ateneum sähkötulien valossa, ja toisella puolen
+toria jonkun hotellin portin päällä liekehti suuri pyöreä sähkölamppu,
+himmentäen ympärillään kaikki muut valot. Asemahuoneen edustalla oli
+pitkässä mustassa jonossa odottavia ajurien rattaita ja suurten
+ravintolain komeita vaunuja, joiden edessä ja takana istui
+merkkipukuihin puettuja palvelijoita. Huudettiin ristiin rastiin
+numeroita, ja ajurit vastasivat korkealla äänellä: »Täällä on!»
+Kannettiin tavaroita, nostettiin rattaille ja lähdettiin ajamaan yli
+Rautatietorin, josta toisia riensi vastaan. Melulta ja huminalta ei
+tahtonut omaa ääntään kuulla. Ja tämä ei kuitenkaan ollut juhla mikään.
+Antti tiesi, että se oli tavallinen Helsingin arkipäivä, päivä niinkuin
+joku toinenkin. Mutta hänestä oli sillä kuitenkin juhlan luonto, ja se
+tulisi aina kestämään tämä tämmöinen juhla!
+
+--Kappeliin!
+
+Vaunujen pyörät, joiden päälle he selkäkenoon heittäytyivät, olivat
+kumilla päällystetyt eikä ajaessa kuulunut muuta kuin hevosen
+rautakenkäisten kavioiden kalke kiviseen katuun. Eikä tuntunut istuessa
+täristystä mitään, ainoastaan pehmoinen pudistus ruumiissa.
+
+He ajoivat viistoon torin yli, poikkesivat Mikonkadulle ja siitä
+taitavalla, ruumista ulospäin painavalla vierrähdyksellä leveälle,
+pitkälle Esplanaadille, jonka toisessa päässä lyhtyrivi puristautui
+kaitaiseksi kiinnimeneväksi kärjeksi. Kasvoja vastaan tuoksahti lämmin
+ilma, niin lämmin kuin kesällä. Puodit olivat jo suljetut ja koko
+alakerta suurissa korkeissa kivirakennuksissa pimeä, synkkä ja hiukan
+kammottava, niinkuin järveen putoavan vuorenjyrkänteen vesiraja.
+Ainoastaan ravintolan ikkunoista loisti salaperäinen valo laskettujen
+uutimien takaa, joissa näkyi suuria, muodottomia varjoja sisässä
+liikkuvista päistä. Tupakkapuotien ovet, joiden otsassa paloi punaisia
+lyhtyjä, olivat vielä auki, ja muutamasta pullahti kadulle joukko
+meluavia ja nauravia valkolakkeja.
+
+--Tuossa on Runebergin patsas, huomautti toveri. Siinä se seisoi,
+pääpuoli pimeässä. Patsaan jalkojen juuressa parveili joutilasta
+iltayleisöä, naiset ja miehet käsikkäin.
+
+--Lemmen iltahetki! Näetkö tuolla ylioppilaita kaartilaisten kanssa
+yhdessä mylläkässä?
+
+Siellä näkyi todellakin valkeita lakkeja vilkkaassa liikkeessä,
+suikkelehdellen kuin salakat virtaisessa vedessä.
+
+Soittoa kuului sieltä päin, minne ajettiin. Joku kovempi sävel tunki
+läpi kavionkalkkeen ja Kappeli-esplanaadin tuuheitten lehvien.
+
+Seisahduttiin Kappelin edustalle, laskeuttiin alas vaunuista ja
+jatkettiin käsi kädessä matkaa. Oli vaikea päästä lävitse taajaan
+sulloutuneen väkijoukon. Miehiä ja naisia oli sekaisin. Toiset naiset
+olivat jo saaneet saattajansa ja kulkivat niiden kanssa. Toisilla ei
+niitä vielä ollut. Ne sivuuttivat aivan läheltä, ulontivat
+kyynäspäitään, ja Antti kuuli ohi mentäessä sanottavan: »Iltaa!» Kun
+hän kääntyi katsoakseen taakseen, kohtasi hän hymyileviä kasvoja ja
+viekoittelevia silmiä.
+
+Suihkulähde puhalsi sähkötulien valossa kimmeltävää vettä korkeuteen ja
+sen edessä oli kupukattoinen, lasinen soittolava, josta rämisi torvet
+ja rummut. Ja sitä vastapäätä oli itse Kappeli, Se oli täynnä istuvia
+ja käveleviä. Edestakaisin hääri, juoksi ja kiiti siellä mustiin
+frakkeihin puettuja kyyppareja, valkeat liinat kainalossa ja
+tarjottimia kädessä tai pään päällä ylhäällä ilmassa. Antti ei
+ymmärtänyt, kuinka voisi päästä esille ja sisään. Mutta toveri toi
+häntä varmalla kädellä ja vei pöytien ja penkkien lomitse, joiden
+ääressä istui herroja ja naisia ja jotka olivat katetut mitkä soikeilla
+olutseideleillä, mitkä totitarjottimilla, mitkä punaisilla viini- ja
+kellahtavilla punssipulloilla. Juuri kun he astuivat ensimmäiselle
+rapulle, livahti sivuitse suuri tarjotin, johon oli sälytetty
+kokonainen illallinen ja jota kyyppari viedä keikutti kuin tyhjää
+lautasta.
+
+Huumauksissaan kuin kosken kuohusta alas tullut istui Antti hetken
+päästä pehmoisella sohvalla, vihreässä huoneessa, jonka katossa paloi
+monivaloinen kristallikruunu ja jonka seinällä oli maalauksia ja suuri
+peili. Se oli kuin sihisevä suvanto, johon hän oli seisahtunut. Mutta
+ei levon suvanto, vaan vaahtoisen pyörteen, joka hetken päästä heittää
+uuteen koskeen, yhä alemma, eikä tietoakaan pysähtymisestä. Se tuntui
+pyörittävän ja se tuntui pyörryttävän, se nosti veren päähän ja
+haihdutti silmistä oikean suunnan. Eikä Antti muutamaan hetkeen oikein
+käsittänyt, mistä oli tullut ja minne oli menevä.
+
+Ovesta hän vain näki tuolla toisessa huoneessa, siinä, minkä läpi oli
+tultu, bufettitiskin ja sen takana pitkässä rivissä aina puolikattoon
+saakka pulloja pullojen vieressä, pikareja ja monivärisiä laseja
+epälukuisin. Kyyppareja tuiskahteli hengästyneen näköisinä ovesta
+sisään ja ovesta ulos. Tiskin takana liikkui pieni mies, nopea kuin
+kärppä ja äkäinen kuin kissa. Häneltä sateli määräyksiä kaikille
+tahoille, hän komensi kyyppareja, soitti heitä kellollaan luokseen,
+lähetti menemään milloin oikeaan, milloin vasempaan ja huusi luukun
+läpi kiivaita käskyjä keittiöön. Ja yhtämittaa helähtelivät rahat hänen
+sormiensa lomitse laatikkoon, jonka lukko meni kilisten kiinni.
+
+Mutta pian istui heitä yksi pöytä täynnä, kohta oli toinenkin otettu ja
+he valtasivat vähitellen sen puolen ravintolaa kokonaan itselleen.
+Antti esitettiin uusille, tuntemattomille ylioppilaille, jotka
+tervehtivät häntä erittäin ystävällisesti ja pudistivat kättä.
+Keskusteltiin siitä, mikä olisi illan juoma- ja ruokaohjelma, ja
+Antinkin puoleen käännyttiin suurella huomaavaisuudella. Kolkutettiin
+kepillä marmoripöydän laitaan ja annettiin koukussa kuuntelevalle
+kyypparille määräyksiä, joita hän juoksujalassa riensi täyttämään.
+Kutsuttiin tuutingit ja tilattiin portsionit päälle.
+
+Toverien vapaa, ystävällinen käytös ja heidän tottunut, varma tapansa
+asettua olemaan tempasi heti kohta Antinkin samanlaiseen mielentilaan.
+Hän oli vielä vähän arka istuessaan näiden vanhojen helsinkiläisten
+keskessä, hän pelkäsi puhua ja punnitsi tarkkaan sanansa, ennenkuin
+mitään virkkoi. Mutta he pitivät huolen siitä, että hän kodistuisi. He
+kilistivät hänen kanssaan sivulta ja yli pöydän ja nostivat toisestakin
+pöydästä lasiaan, sanoen: »Terve tulemaan Helsinkiin, herra Ljungberg!»
+Eikä aikaakaan, niin esitteli lähinnä istuva, se, jonka kanssa hän oli
+asemalta ajanut, veljenmaljan ja muut seurasivat esimerkkiä. Kun Antti
+oli muutamia kertoja lasistaan maistanut, hurmasi häntä niin, ettei
+milloinkaan ennen sillä tavalla. Hän tunsi itseään kuin siivillä
+kannettavan. Oli ihan autuaallista olla. Nyt vasta hän ymmärsi, mitä on
+ylioppilaan elämä, mitä on Helsinki ja mitä vapaus ja itsenäisyys! Hän
+tuli vapaammaksi ja iloisemmaksi. Hänen rohkeutensa kasvoi, hän puheli
+jo pelkäämättä ja kertoi kaikenlaista, jolle naurettiinkin. Ympäristön
+ystävyys näytti enenevän. Hän oli nähtävästi pöytäläistensä
+yksimielisen huomion esineenä, samoin kuin Kalle oli tuolla toisten. Ne
+ottivat hänet kuin siipiensä suojaan, täyttivät hänen lasinsa ja
+pakottivat häntä kilistämään ja maistamaan. Hän näki erään kuiskaavan
+toiselleen jotakin korvaan ja molempain katsovan häneen. Hän ei ollut
+huomaavinaan heitä, mutta kuuli sanottavan:
+
+--Eikö se ole saakelin siro poika ... katso nyt tuota hienoa
+profiilia...
+
+Ja häntä itseään he lasilla tervehtivät ja sanoivat kaikkien kuullen:
+
+--Antti! Terve mieheen! Me sanottiin täällä sinusta, että siin' on
+mies, josta tehdään ensi vuosijuhlaan marsalkka.
+
+Kuinka herttaisia miehiä ne olivat! Hänen olisi tehnyt mieli syleillä
+heitä. Ei, ei ikinä ole hänellä ollut näin jumalattoman iloista iltaa!
+
+Alkoi tulla meluamisen aika, ei kukaan malttanut kuulla toistaan, vaan
+kaikki puhuivat ja nauroivat sekaisin. Paikkoja vaihdettiin, ja
+puhekumppanina oli milloin mikin. Istuttiin kaulakkainkin ja tultiin
+erinomaisen hyviksi ystäviksi.
+
+Antti joutui otsatusten sen kanssa, jonka seurassa hän oli asemalta
+ajanut. Tämä lupasi auttaa Anttia luvuissa. Tulla vain kysymään neuvoa
+häneltä, kyllä hän tietää paremmin kuin professorit. Mutta ei nyt
+luvuista vielä mitään! Ei niihin ensi lukukaudella ennätä paljon
+puuttua eikä ole liioin tarviskaan. Siinä on kylliksi, kun oppii
+olemaan Helsingissä. Aivan hyvällä omallatunnnolla voi uhrata ensi
+lukukautensa siihen. Niitä on kyllä niitä, jotka paikalla kaivautuvat
+kirjoihinsa. Mutta lähtiessään täältä eivät he ole sen viisaampia kuin
+tänne tullessaankaan. Eivät tunne muuta kuin luentosaliensa seinät. Ja
+niissä ei jumalaut' ole paljon tutkimista. He pysyvät koulupoikina
+ikänsä. Kirjatietoja on, mutta ei elämän kokemusta rahtuakaan. Ei,
+Antti! Nuoruudessaan nauttia pitää ja elää maailmassa mukana. Täällä
+voi olla helvetin hauskaa, kun vain sattuu hyvään seuraan. Ei tarvitse
+viftata ja juoda itseään joka ilta päihinsä. Mutta mukana on aina
+oltava. Tutkittava elämää ja ihmisiä! Varsinkin juristille se on aivan
+välttämätöntä. Ennättää sitä tutkintonsakin suorittaa, vaikka elääkin
+mukana. Tuo tuossa, joka nyt sytyttää sikariaan, hän ei avannut
+kirjaansa kolmeen vuoteen. Lauloi vain ja eli hurskaasti. Mutta sitten
+suuttui, kun alkoivat ahdistaa ja tempasi pois kandidaattitutkintonsa
+vuodessa. Ja nyt se lukee lääkäriksi. Minä tiedän, että ne minua jo
+moittivat siellä kotona Kuopiossa, kun en muka joudu valmiiksi. Sinä
+olet kuullut Antti niistä ... elä kielläkään, minä näen naamastasi,
+että olet kuullut. Vaan minä en välitä vähääkään! Sano sinä vain niille
+siellä ... ja saat nähdä, että minä vuoden päästä hämmästytän maailmaa
+kahdella _laudaturilla_ ja kolmella _cumlaudella_! Maljasi, Antti!
+Terve!
+
+Antti oli aivan samaa mieltä. Häntä vaivasi vain, ettei tahtonut saada
+suun vuoroa sitä sanoakseen ja että tuo ehkä luulee, että hän kenties
+hyväksyy kuopiolaisten typerät mielipiteet. Hän käsitti kaikki
+erinomaisen hyvin ... toveri oli aivan oikeassa ... hän oli
+äärettömästi yhtä mieltä hänen kanssaan.
+
+Pöytää katettaessa pistäytyi hän ulos. Ja joutuessaan hetkeksi
+itsekseen yksinäiseen koridooriin, jonne kuului vain laimentunut melu
+sisältä ravintolasta, hän tunsi vasta oikein onnensa pohjattomuuden.
+Voi tätä Helsingin elämää! Tämmöistäkö tämä on! On tämä omituista!
+Mutta hauskaa tämä on! Voi peeveli sentään!
+
+Kesken kaiken innostuksen alkoi tungeskella mielessä jotakin, joka koko
+illan oli siellä ollut liikkeessä, mutta ei päässyt esille. Nyt se
+ponnistautui päällepäin, ja Antti näki koko matkansa kotoa, sieltä
+ylhäältä Kuopiosta tänne alas, tänne alas Helsinkiin, ihan siihen,
+missä hän nyt seisoi laulavan kaasuliekin alla. Se oli kuin leveä tie,
+leveämpi täältä, mutta kapeni kapenemistaan jälelle päin, kaukaisen
+etäisyyden perille, niinkuin pitkän kaitaisen lahdelman pohjukkaan,
+niinkuin jonnekin, mistä oli lähdetty aikoja sitten, milloin lie.
+Ainoastaan lyhyen hetken oli se auki edessä ja meni umpeen samassa.
+Sinne häipyivät pikkuiseksi, mustaksi, näkymättömäksi pisteeksi koti ja
+kaikki, mitä sielläpäin oli. Hetken vielä huppuroivat mielessä äiti ja
+Alma, mutta nekin hukkuivat siihen valoon ja äänten hälinään, joka ovea
+avatessa kohahti sen täydeltä vastaan.
+
+Sisään tullessaan hän löi näppiä päänsä päällä ja hypähti askeleen
+hyvästä mielestä ja sanoin selittämättömästä sydämen kyllyydestä. Ja
+kun Kalle tuli lattialla vastaan, niin hän kävi kaulaan häntä, pyörähti
+ympäri kerran ja hihkaisi. Kaikki sille nauroivat, ja kun hän tuli
+pöytien luo, niin häneltä kysyttiin:
+
+--Sinulla on hauska, Antti?
+
+--Voi peeveli, kun minulla on hauska!
+
+--No, istu sitten tähän syömään! Ja ota ryyppy myös!
+
+--Minä otan ryypyn!
+
+Aika oli kulunut huomaamatta ja hetket valahtaneet kuin hieno hieta
+sormien lomitse. Soitto oli lakannut, ihmiset poistuneet ulkoa ja
+ainoastaan osa heistä jäänyt sisäravintolaan toiselle puolelle
+bufettihuonetta. Se näytti olevan samanlainen seurue kuin toisellakin
+puolen: muutamia nuoria vastatulleita ylioppilaita ja joukko vanhempia.
+Heidänkin pöydissään oli yhdenlainen elämä ja ilonpito.
+
+Kun oli syöty, tuli kahvin ja liköörin vuoro, jota tarjosi Kalle. Rivit
+olivat harventuneet ja jälelle jäänyt ainoastaan innokkaimmat. He
+istuivat kaikki Kallen ympärillä. Hän esitti rivosanaisia lauluja, mikä
+oli hänen erikoistaitojansa, ja muut niihin säestivät kuorona
+loppusäveltä. Nieminen oli saanut koko illan pysytellä Kallesta
+takapajulla, jolla nyt oli vereksempiä ihailijoita. Ei hän siitä
+kuitenkaan ollut millänsäkään, tilasi mitä muutkin, puheli kenen kanssa
+sattui ja kääntyi toisen puoleen, jos toinen käänsi selkänsä. Hän ei
+muuta tehnyt kuin nauroi vähimmällekin asialle, nauroi silmänsä
+pieniksi ja vetisiksi. Mutta sitä tehdessään hän piti tarkasti silmällä
+likööripullon liikkeitä ja osasi asettaa tyhjän lasinsa niin, että se
+aina tuli täytetyksi.
+
+Antti oli väsynyt pitkällisestä pinnistyksestä. Hän loikoi sohvalla ja
+hengitti raskaasti. Pää oli raukea ja tahtoi painua olkapäätä vasten.
+Silmiä häikäisi kruunun valo, ja ne pyrkivät vähän väliä sulkeutumaan.
+Mutta loppusäestykseen hän kuitenkin yhtyi ja teki kädellään liikkeitä
+tahdin mukaan.
+
+Kyyppari tuli ilmoittamaan, että oli aika sulkea. Loilottaminen lakkasi
+ja tuli keskustelu siitä, minne ajettaisiin. Siitä sovittiin pian.
+
+Mutta silloin kysyi joukosta muuan, otettaisiinko mukaan Antti, jonka
+luultiin nukkuneen. Toiset vastustivat ja ehdottivat, että hänet
+vietäisiin Villensaunalle yöksi. Mutta toiset puolustivat, että Antti
+on otettava mukaan. Innokkaimmin puolusti häntä se, joka äsken oli
+ollut hänelle niin ystävällinen.
+
+--Mitä te tyhjää! Antaa pojan tulla! Menee se sinne kerran vielä
+kuitenkin. Kyllä minä hänestä huolen pidän!--Mutta kuulkaas, keskeytti
+hän samassa, minulla ei ole lanttiakaan kukkarossa... Voiko kukaan
+vipata minulle--?
+
+Antti oli noussut ja lähti hoipertelemaan ovea kohti.
+
+--Antti, kuule! Voitko sinä vipata minulle huomiseen asti parikymmentä
+markkaa?
+
+Antti kaivoi kukkaronsa esille ja otti sieltä ensimmäisen setelikäärön,
+mikä käteen sattui.
+
+--Ota tuosta!
+
+Vasta annettuaan hän huomasi, että se oli sama käärö, jonka äiti oli
+erotessa pistänyt hänen kouraansa.
+
+--Hyvä on! sanoi toveri ja rahat katosivat kaikki hänen liivinsä
+lakkariin.--Sinä tulet tietysti mukaan, Antti! Ulos kaupungille?'
+
+--Tietysti Antti mukaan! huusivat nyt kaikki yhteen ääneen.
+
+Antti ei virkkanut mitään, työnsi vain äänetönnä palttoota hihaan.
+
+Kappelin edustalla olivat kaikki tulet sammutetut. Muuan surkea
+kaasuliekki vain valaisi tien rappusista alas. Suihkulähde oli lakannut
+puhaltamasta. Istumapaikat, joista ainoastaan lähimmät voi pimeässä
+erottaa, olivat tyhjät. Tuolit tuuskottivat pöytiä vasten turvallaan
+kuin juovuksissa siihen nukkuneet.
+
+--Isvoshik! kuuli Antti huudettavan ja näki epäselvästi, kuinka niitä
+ajoi useampia katukäytävän reunaan.
+
+Joku talutti häntä käsipuolesta. Hän nosti jalkansa rattaiden
+astimelle, mutta se lipesi siitä. Samassa hän kadotti tasapainonsa ja
+kaatui takaperin istualleen kadulle.
+
+--Tätä pitää auttaa alkutaipaleesta! huusi toveri toisille ja tarttui
+molemmin käsin häntä kainaloihin, aikoen nostaa ylös.
+
+Mutta silloin riuhtaisihe autettava irti, ponnistihe omin voimin
+seisoalleen, hihkaisi, löi kahta kämmentä yhteen, nakkasihe kohona
+rattaille, niin että vieteri rämähti pahasti, ja huusi:
+
+--Kyllä minä jo auttamattakin pääsen!
+
+--Katsos peijakkaan poikaa!
+
+--Tarkk'ampujakatu 15.
+
+Kuului ruoskan läiskähdys, ja tulista vauhtia karattiin menemään, niin
+että kaikui hiljaisen Esplanaadin kiviseinissä. Ja ennenkuin muut
+ehtivät valmistua lähtemään, oli Antin valkoinen lakki jo kadonnut
+Helsingin hämärään.
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Helsinkiin, by Juhani Aho
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13580 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..8ac3bad
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #13580 (https://www.gutenberg.org/ebooks/13580)
diff --git a/old/13580-8.txt b/old/13580-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..480513c
--- /dev/null
+++ b/old/13580-8.txt
@@ -0,0 +1,3380 @@
+The Project Gutenberg EBook of Helsinkiin, by Juhani Aho
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Helsinkiin
+
+Author: Juhani Aho
+
+Release Date: October 2, 2004 [EBook #13580]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HELSINKIIN ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+HELSINKIIN
+
+Kirj.
+
+Juhani Aho
+
+
+WSOY, Porvoo, 1920.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Kuopion rannassa soivat lähtevien laivain kellot jo toiseen kertaan.
+»Elias Lönnrot» oli isoin ja komein laiva, joka vei matkustajia etelään
+päin, Helsinkiin ja muuanne, ja sen kello aloitti ensiksi. Sen soidessa
+yhtyivät soimaan pienempäin laivain kellot, ja ne helistivät yht'aikaa,
+kilvan keskenään.
+
+Oli sunnuntai-aamu, jolloin joutilas väki vartavasten tulee rantaan
+katsomaan, ketä lähtee. He tulevat kiireissään yli satamatorin, ovat
+hommassa, niinkuin olisi heillä pelko myöhästymisestä. Laivasillalle
+tultua katsellaan tuikeasti ja terävästi, niinkuin olisi asia jotain
+tavata. Mutta sitten rauhoitutaan ja asetutaan vähän taammaksi
+tarkastamaan niitä, jotka ovat lähtevän näköisiä.
+
+Antti oli ylioppilas. Hän oli suorittanut tutkintonsa mennä kevännä ja
+oli nyt lähdössä ensi lukukaudekseen Helsinkiin lukemaan. Hän seisoi
+laivasillalla lähellä kulkulautaa. Päässä oli valkoinen rutistumaton,
+sisarien puhtaaksi pesemä ylioppilaslakki ja kaulassa riippui nahkainen
+matkalaukku, hiukan takana päin vasemman lanteen käänteessä. Palttoo
+oli nähtävästi uusi, eilen räätälistä saatu, samettikauluksinen, ja
+pienestä rintataskusta piipotti punaraitainen nenäliina, joka juuri
+kotoa lähdettäessä oli siihen siististi ja varovasti hypistetty.
+
+--Kuule, Antti, eiköhän sinun jo pitäisi nousta laivaan ... se saattaa
+lähteä, ja sinä ehkä jäät ... jos ne ottavat pois laudan...
+
+Se oli hänen äitinsä, joka häntä laivaan kiirehti. Koko perhe oli
+tietysti saattamassa, nimittäin isä, äiti, kaksi sisarta ja muutamia
+sukulaisia ja tuttavia. He seisoivat ahtaassa ryhmässä Antin ympärillä
+ja odottivat vain kellon kolmatta kalahdusta, joka aina tuntui viipyvän
+niin kauhean kauan.
+
+Antti oli nähtävästi pahalla tuulella. Otsa rypyssä ja olkapäitään
+hermostuneesti kohotellen seisoi hän äitinsä vieressä syrjittäin
+häneen. Äiti oli pieni, matala ja hento eikä ylettynyt poikaansa kuin
+parahiksi kainaloon. Levottomana ja huolekkaana koetti hän kuitenkin
+saavuttaa häntä edes silmiin näkemään. Mutta ne harhailivat sinne tänne
+yli väkijoukon, eikä äiti tahtonut saada pojan huomiota puoleensa,
+jonka olisi viimeisellä eron hetkellä halunnut kokonaan omistaa.
+
+--Ketä sinä, Antti, katselet? Onko sinulla siellä joku, jota tahdot
+tavata?
+
+--Ei ole.
+
+Antti käänsi kasvonsa toisaanne päin haihduttaakseen noita, jotka
+seurasivat jokaista hänen liikettään ja kasvojensa värettä. Mutta vähän
+ajan päästä kiintyi hänen huomionsa kuitenkin taas sinne, missä oli
+väkeä kokoontunut toiselle laivasillalle »Ilman» lähtöön.
+
+--Muistitko, Antti, ottaa kalvokkaat käteesi?--Eihän sinulla niitä
+olekaan!
+
+--Kuinka minä niitä nyt käteeni?
+
+--Minkä tähden et ... järvellä tuulee niin kylmästi avonaiseen
+hihaan ... vaan ehkä sinä oletkin salongissa ... olekin vaan
+salongissa, Antti!
+
+--Kyllä, kyllä!
+
+--Miksi sinä, Antti, olet niin kärsimätön? sanoi äiti vähän
+loukkaantuneena.
+
+--Mutta minkä tähden et sinäkään anna sen olla rauhassa? murahti siihen
+isä, joka seisoi toisella puolen Anttia ja oli tyytymätön siitä, ettei
+odotus loppunut.--Tottahan tuollainen iso poika jo katsoo itsensä ...
+etkähän sinä sen perässä enää kuitenkaan saata sen pitemmälle hypätä.
+
+Äidin leuka alkoi yhä tiheämmin vavahdella, ja hän koki turhaan niellä
+itkuaan. Sisarienkin silmät rupesivat kostumaan, eikä nenäliinoja enää
+pantu taskuun. Anttia tämä hellyys hävetti, eikä hän tuntenut
+vähintäkään sääliä äitiänsä kohtaan, pikemmin harmia. Hän olisi jo
+mennyt laivaan, ellei äiti olisi tarttunut hihaan ja pidellyt sitä kuin
+pihtien välissä.
+
+Ei kukaan puhunut pitkään aikaan. Ympärillä vain kuhisi ja kihisi
+ihmisiä, jotka yhtämittaa survivat milloin selkään milloin kylkeen.
+Joutilaita kokoontui yhä enemmän, ne jäivät seisomaan siihen
+kerroksittain tukkien tien toisilta, joilla oli asiaa mennä ja tulla.
+Ajurien kärryt kolisivat, hevosten kaviot kalkkoivat kiviseen
+tantereeseen, ja yhä uusia ajoi kaupungista. Kapsäkeillä, kirstuilla,
+kohverteilla ja kaikenlaisilla kapineilla sälytetyitä kärryjä
+peruutettiin aivan laivasillan reunalle, ja siitä tavarat mätettiin
+laivaan. Kapteeni hääri edestakaisin ja huusi ja komensi heikonlaisella
+suomenkielellä. Ja laiva puhkui malttamattomuudesta. Piipuista ja
+kupeessaan olevasta reiästä puhalsi se valkoista höyryä, joka peitti
+peräpuolen sakeaan pilveen. Konekin jo hiljaa käydä jyskytteli,
+koetteli voimiaan, ja köydet olivat pingollaan kuin juoksuhaluisen
+syöttilään ohjakset, jota ajaja ei päästä menemään, mutta joka
+hirnahtelee ja kuolaimiaan pureskellen jalkojaan nostelee.
+
+Sitä katselivat siinä Antti, hänen isänsä ja sisaret, ajattelematta,
+mitä katselivat. Mutta äiti vain katseli Anttia.
+
+Isä oli pienenlainen, vähän kumarahartiainen mies, ja hänen palttoonsa
+kaulus oli pystyssä. Kädessään oli hänellä päästään koukistettu meren
+ruoko. Sisaria oli kaksi, jotenkin yhdennäköisiä. Molemmat he olivat
+puetut aivan samanlaisiin vaatteisiin. Vanhempi oli vähän vakavamman ja
+kuivemman näköinen. Nuoremmassa sitä vastoin näkyi vielä tuota
+notkeutta ja mehua, joka on ominaista kaksikymmenvuotiaalle, mutta joka
+pikkukaupungeissa tavallisesti niin pian haihtuu.
+
+Yhdessä kohden seisominen kävi hänelle ikäväksi ja hän kääntyi
+puhelemaan erään »hyvän ystävänsä» kanssa.
+
+--Sinun veljesi menee Helsinkiin? kuuli Antti ystävän sopottavan.
+
+--Niin hän menee.
+
+--Tuleeko hän jouluksi kotiin?
+
+--Kyllä hän tulee.
+
+--No, onko sinulla ikävä häntä?
+
+--Kyllä tuntuu tyhjältä, kun hän on poissa.
+
+--Eikös sinulla ole muitakin ikävä...?
+
+--Ketä muita?
+
+--Pekkahan menee kanssa tässä laivassa ... missä hän on, kun ei häntä
+vielä näy?
+
+--Voi, voi, en minä tiedä, ja laiva kohta lähtee!
+
+--Tuolla hän jo juoksee!
+
+Pekka, joka sieltä tuli, oli näet Antin nuoremman sisaren sulhanen.
+Eivät he kuitenkaan vielä julkikihloissa olleet. Ainoastaan
+sukulaisille oli sanottu asiasta, jota ei tahdottu ilmaista ennen kuin
+Pekka oli suorittanut papintutkintonsa, joka tapahtui jouluksi. Oli
+Anna kertonut siitä myöskin joillekuille parhaille ystävilleen suurena
+salaisuutena. Ja muuten tiesi sen sitä paitsi koko kaupunki.
+
+Yhtäkaikki tervehti Pekka yhtä kylmästi ja kohteliaasti morsiantaan
+kuin kaikkia muitakin, sillä hän osasi käyttäytyä ja taisi hillitä
+tunteensa. Hän tuli kapsäkkiään kantaen, rynnisti leveillä hartioillaan
+seisovia syrjään ja teki tervehdyksensä itsetietoisen tyytyväisesti.
+
+Kun hän oli kaikkia tervehtinyt ja antanut kättä kaikille, ryhtyi hän
+vilkkaasti puhelemaan ja selittämään, minkä tähden oli viipynyt. Ei
+ollut saanut ajuria j.n.e. Suurella uteliaisuudella sitä sisaret
+kuuntelivat ja kaikki sukulaisystävät, sillä Pekka oli aina ollut
+tätien lemmikki. Hän oli siivo poika, kuului raittiusseuraan, ei
+tupakoinut, joi ainoastaan kahvia, teetä ja vesiä, luki ahkeraan ja
+jutteli kovin mielellään.
+
+Vaan nyt keskeytti hänet Antin äiti. Hän pyysi Pekkaa, joka oli
+vanhempi ja kokeneempi, pitämään huolta Antista ja neuvomaan häntä kuin
+nuorempaa veljeään. Ja Antin piti kuulla ja ottaa vaaria siitä, mitä
+Pekka hänelle sanoi.
+
+Antti kohotti kärsimättömästi olkapäitään, sillä hän ei voinut sietää
+Pekkaa. Sellainen sileänaamainen esimerkki, josta hänen alinomaa
+käskettiin vaaria ottamaan. Hän ei suinkaan ollut mikään lapsi enää,
+joka ei olisi kyennyt toisten taluttamatta kävelemään. Hän oli
+täysikasvuinen mies ja kokenut enemmän kuin moni muu nuori mies hänen
+iällään. Johan hän oli ollut onnettomasti rakastunutkin, ja oli
+parhaallaan.
+
+Pekka vastasi äidin kehoitukseen ainoastaan epämääräisellä hymyilyllä,
+sillä sisaren sulhasena hän tahtoi olla hyvissä väleissä veljen kanssa,
+jota kaikki kotona ihailivat.
+
+--Minä saan sanoa terveisiä sisareltani ... minä juuri saatoin hänet
+»Ilmaan» ... hän olisi tullut hyvästille tänne, mutta pelkäsi, että jos
+laiva jättää.
+
+Molemmat sisaret tietysti voivottelemaan sitä, kun eivät saaneet sanoa
+Almalle hyvästiä. Jos ehtisi vielä mennä! Mutta ei nyt enää ehdi.
+
+Kun Antti kuuli Almasta puhuttavan, tuli hänen katseensa epävarmaksi,
+ja hän tunsi punastuvansa.
+
+Pekalla oli kapsäkkinsä koko ajan kädessään, ja sisaret kehoittivat
+häntä viemään sen laivaan ja tulemaan sitten takaisin vielä
+juttelemaan.
+
+Mutta silloin katsoi isä kelloaan ja ilmoitti miltei vihaisesti, ettei
+ole aikaa jälellä kuin puolitoista minuuttia. Joka menee, niin sen on
+parasta heittää hyvästinsä ja jäädä laivaan samalla.
+
+Äiti tarttui Anttia napinläpeen ja veti hänet muista vähän erilleen.
+
+--Pane sinä palttoosi kiinni, Antti ... nyt tuulee niin kylmästi... Jos
+laivassa nouset kannelle, niin ota turkki hartioillesi. Mutta missä on
+sinun kaulaliinasi?
+
+--Siellä se on jossain ... en minä tiedä.
+
+--Ja kirjoita sinä ainakin kerta viikossa, jos et joka postissa ennätä.
+
+--Kyllä minä kirjoitan.
+
+--Ja koeta nyt, Antti, elää niin säästäväisesti kuin mahdollista, kun
+pappa tahtoo niin tarkkaa tiliä... Sinun on ehkä vaikea panna kirjaan
+kaikkia pikkumenoja, niin tässä on sinulle vähän käsirahaa, joita minä
+olen säästänyt ... jos sattuu mielesi tekemään leivoksia tai jos
+tarvitset jonkun rusetin tai jonkun...
+
+Mutta silloin lyödä kalahti kieli kellon laitaan kolmannen kerran, ja
+kiireesti sai äiti pistetyksi paperikäärön Antin käteen.
+
+Sitten sulki hän Antin hellään syliinsä. Ripustautui hänen kaulaansa ja
+puristi, tahtomatta koskaan heittää. Hän olisi melkein tahtonut pitää
+häntä kiinni niin kauan, että laiva olisi ehtinyt jättää... Nyt hän
+menee, lähtee ulos suureen maailmaan, kuka tiesi minkälaisia kohtaloita
+kokemaan! Ja äiti tavoitti suutelemaan poikaansa, kohosi varpailleen ja
+koki kurkottautua hänen huulilleen. Mutta poika vältti. Hän piti
+itseään jo liian suurena suudellakseen äitiään näin kaikkien nähden. Ja
+pudisti sentähden vain hätäisesti sekä hänen kättään että muiden käsiä
+ja kiiruhti huojuvaa kulkulautaa myöten laivaan.
+
+Pekka heitti hellemmät jäähyväiset heille kaikille, kiitti ja kumarsi
+matkalle toivotetusta onnesta ja koki pusertaa harmaista,
+matalapohjaisista silmistään syviä silmäyksiä jokaiseen, jonka kättä
+hän puristi.
+
+--Otta landgongi pois! huusi kapteeni, ja se kiskaistiin laivasillalle
+melkein Pekan jalkain alta.
+
+Antti nousi komentosillalle ja koetti seisoa siellä niin, että hänen
+asentonsa näyttäisi siltä, kuin hän olisi aikuinen mies. Äidin
+liiallinen hellyys, isän vakavuus ja varmuus ja sisarien suojelevat
+silmäykset, ne olivat tähän saakka estäneet hänen rinnassaan asuvia
+aikamiehen tunteita oikein vaikuttamasta. Mutta nyt seisoivat holhoojat
+tuolla alhaalla pieninä ja voimattomina. Hän seisoi täällä, ylempänä
+heitä, lähtemässä, itsenäisen miehen merkki otsassa. Vasen käsi oli
+taskussa ja oikea poveen pistettynä. Nenäliinan nurkka yhä piipotti
+rintataskusta esille.
+
+Laivaa siirrettiin ulommas, ja juopa laidan ja laivasillan välillä
+suureni yhä.
+
+Alhaalta kuului vielä ääni huutavan:
+
+--Antti, muista nyt, mitä olen sanonut!--Hyvästi Antti! Hyvästi,
+Antti!--jota seurasi melkein epätoivoisen kiihkeä nenäliinan huiskutus.
+
+Pekka raivosi vastaan omalla nenäliinallaan, juoksi kantta pitkin,
+nosteli lakkiaan ja nyökytteli päätään. Antti ei tehnyt yhtään mitään.
+Hän pysyi liikkumatonna perämiehen vieressä ja koskettihan vain pari
+kertaa lakkinsa lippaa.
+
+--Huiskuta sinäkin, Antti, etkö näe, kuinka kaikki muut huiskuttavat!
+
+Silloin täytyi Antinkin vetää nenäliinansa esille. Vitkaan kohotti hän
+sitä pari kolme kertaa ja pisti sitten taas taskuunsa.
+
+»Ilma» oli lähtenyt laituristaan samaan aikaan ja mennä suhkasi jo
+täyttä vauhtia suuremman ja hitaamman laivan keulan editse.
+
+--Hyvästi Pekka ja Antti! huudahti yht'äkkiä sulava naisääni »Ilmasta».
+
+Alma, Pekan sisar, seisoi siellä solakkana »Ilman» perässä, piteli
+viiritangosta ja liehutti hänkin toisella kädellä valkoista liinaa.
+Pekka alkoi heti kohta riehua sinnepäin; mutta Antti koetti kohottaa
+lakkiaan niin kohteliaasti kuin suinkin.
+
+Alma oli se, johon hän oli ollut onnettomasti rakastunut ja oli
+vieläkin. Se oli ikävä, surullinen juttu, siksi oli hän nyt jäykkä
+kaikille, siksi hän ei voinut olla hellä omaisilleenkaan, sentähden
+halusi hän päästä vapauteen, ja sentähden »halveksi hän koko maailmaa.»
+Nyt poistui hän tuonne pohjoiseen, Antti lähti etelää kohti. Heidän
+tiensä erosivat, erosivat ikuisesti. Ja kun valkoinen höyrypilvi
+yht'äkkiä laski »Ilman» piipusta ja peitti vaippaansa koko peräpuolen
+laivaa ja Almakin sinne katosi, niin olisi Antin tehnyt mieli levittää
+kätensä ja huudahtaa katkera »haa!» Mutta kun kapteeni samassa komensi
+koneen täyteen työhön ja kun propelli perän alla särpäisi vettä
+rintansa täydeltä ja laiva nytkähtäen ojensihe menemään, niin vaihtui
+mieliala samassa niinkuin sen, jota yht'äkkiä pudistetaan hereille
+pahasta painajaisesta. Antin rinnassa hyppäsi riemun tunne päällepäin,
+riippumattomuus riipaisi mukaansa ja tuntui siltä, kuin elämä nyt vasta
+olisi oikein irtautunut luistamaan.
+
+--Nyt se meni, huokaisi äiti rannalla, josta ei lähtenyt, ennenkuin
+laiva katosi Väinölänniemen taa. Valkoista höyryä näkyi vielä hetkinen
+puiden yli, ja sitä hän astuessaan rantatoria piti vielä silmällä,
+kunnes sekin katosi.
+
+Äänetönnä poistui perhe rannasta. Isä astui edellä, kalkutellen
+rautapääkepillään katukiviin. Vähän jälempänä kulki nuorempi sisar,
+mutta vanhempi odotti äitiä ja käveli hänen kanssaan rinnan. Ei kukaan
+virkkanut sanaakaan. Isä ei tavallisesti juuri milloinkaan puhunut,
+nuoremmalla sisarella oli omat syynsä äänettömyyteen, ja vanhempi sisar
+oli vaiti siksi, että äitikin oli vaiti.
+
+Sillä tavalla palasivat he asuntoonsa. Pääovi oli kiinni, ja isä ja
+Anna jäivät odottamaan, että tultaisiin avaamaan. Odottaessaan piirteli
+Anna hajamielisesti kuvioita pihahiekkaan päivävarjonsa kärellä, ja
+isä, joka oli hyvin järjestystä rakastava, määräsi, että havut rappujen
+edessä ovat uudistettavat. Äiti meni vanhemman sisaren kanssa keittiön
+ovesta ja lähetti piian päästämään kamreeria ja neitiä.
+
+Vähän sen jälkeen he söivät aamiaisensa, jotenkin ääneti senkin. Ei
+kuulunut muuta kuin: »saanko voita?» Ja »tahtooko pappa vielä maitoa?»
+Ja sitten alkoi tavallinen jokapäiväinen elämä. Isä istui
+työhuoneessaan kirjoitellen, ja muuttautui sieltä virastoonsa
+kirjoittelemaan. Sisaret asettuivat kamariinsa, jonka ikkunat antoivat
+torille, ja kutoivat nenänvarsi suorana pitsiään kumpikin. Silloin
+tällöin katsahdettiin kadulta heihin ja he katsahtivat kadulle, rihmaa
+kerältä vetäessään.
+
+Äiti oli vähän aikaa edeltä puolenpäivän makuukamarissaan. Kun hän
+sieltä tuli puolipäiväkahvia laittamaan, olivat hänen silmänsä
+itkettyneet, ja hän huokasi silloin tällöin syvästi. Koko perheessä
+vallitsi sinä päivänä tavallista syvempi totisuus, kunnes vähitellen
+totuttiin siihen niin, ettei sitä enää niin huomattu.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Sill'aikaa oli Antti laivallaan jo aloittanut uuden elämän. Hän oli
+täydessä menossa Helsinkiin.
+
+Jo keväällä oli hän päättänyt aloittaa uuden elämänsä. Hänen toverinsa
+olivat vakuuttaneet, että niin pian kuin saavat valkolakin päähänsä,
+alkavat he oitis elää uutta elämää. Ylioppilaaksi päästessä tapahtuu
+käännekohta heidän elämässään.
+
+Koko kesän oli Antti odottanut sitä käännekohtaa. Mutta ei sitä
+kuulunut. Perheessä ei häntä kohtaan tapahtunut mitään muutosta. Äiti
+ja sisaret kohtelivat häntä niinkuin ennenkin, ja isä tahtoi ihan kuin
+tahallaan osoittaa, ettei hän pitänyt häntä sen suurempana herrana kuin
+ennenkään. Siinä suhteessa ei siis ollut mitään käännekohtaa
+huomattavana.
+
+Oli se kuitenkin toisella tavalla tulemaisillaan. Näihin aikoihin hän
+rakastui »totisesti ja vakavasti» Almaan,
+
+Jo koulussa ollessaan oli hän ollut rakastunut, mutta ei vielä
+»totisesti ja vakavasti.»
+
+Ensi kerran tapasi rakkaus hänet viidennellä luokalla ollessa. Viides
+luokka vastasi entisen kimnaasin ensimmäistä luokkaa. Kimnasisteista
+kävi koululaisten kesken kertomuksia, että heistä melkein jokainen oli
+ollut kihloissa. Siitä puhuttiin ihmetyksellä ja kummastuksella. Antti
+joutui vertailemaan itseään ja heitä, eikä tahtonut viidennelle
+luokalle tultuaan saada rauhaa siltä ajatukselta, että hän, vaikka jo
+sai käydä arpajaisissa ja iltahuveissa, ei ollut edes rakastunut. Olisi
+hän suonut olevansa kihloissakin. Mutta mitäs nykyajan naiset! Ne
+tietysti vain laskevat vuosia, milloin pääsevät rouviksi. Uskollista,
+uhraavaa, odottavaa rakkautta ei enää ole olemassa, sitten kun kimnaasi
+muuttui lyseoksi. Sen sai Antti kokeakin, kun hän rakastui kaupungin
+kauneimpaan tyttöön, joka usein kävi sisarien luona. Vaikka hän käveli
+joka päivä rakastettunsa ikkunan alaitse, vaikka pyysi häntä joka
+tanssiaisissa toiseen franseesiin eikä sitten koko iltana tanssinut
+muiden kuin sisariensa kanssa, tai jos tanssi, niin jonkun kaikkein
+rumimman kanssa ja sillä välin pihtipielen takaa tuijotti, ei hän
+kuitenkaan saavuttanut vastarakkautta.
+
+Välistä hän kyllä luuli, että ihanne oli häneen ihastunut, välistä
+hän oli siitä aivan varmakin, sillä ihanne kuunteli häntä hyvin
+ystävällisesti, kun hän kertoi kouluoloistaan. Ja niistä hän
+tavallisesti aina kertoi. Mutta sitten saattoi tyttö yht'äkkiä
+tulla hajamieliseksi, katsella aivan toisaanne päin ja kysyä
+huolettomasti, mitä se olikaan kuin herra Ljungberg oli kertonut ...
+suokoon anteeksi ... mutta hän ei kuullut. Antti uudelleen kertomaan
+kiltisti ja sydän solmulla samaa asiaa, vaikka ymmärsi, ettei se ollut
+ollenkaan mitään erinomaista ja vaikka kertoessa kyllä huomasi, että
+tyttö seurasi silmillään erästä nuorta tanssivaa maisteria. Ne
+kertoivat, että maisteri oli rakastunut tyttöön ja tyttö maisteriin,
+mutta sitä ei hän uskonut. Hän oli vihoissaan ihmisille, jotka eivät
+osanneet muuta kuin juoruta ja panetella.
+
+Käyköön, miten käykin, päätti Antti yksinäisillä kävelyillään
+kuutamoisina öinä, kun valo loisti hänen ikkunastaan. Kun minä pääsen
+kuudennelle luokalle, niin minä kosin. Minä olen silloin kuudentoista
+vanha, ja hän täyttää yhdeksäntoista. Kolmen vuoden päästä ylioppilas,
+se on 19 ja 22. Silloin julkaisemme kihlauksemme. Neljän vuoden
+kuluttua maisteri, se on 23 ja 26 vuotta. Ei hän silloin ole liian
+vanha minulle.
+
+Mutta ennenkuin Antti ennätti kosia, kosi maisteri tutkintoluvalla, sai
+tytön ja vei hänet vanhempainsa luokse maalle. Antti kulki muutaman
+päivän hattu takaraivolla ja ylenkatsoi, halveksi äärettömästi koko
+maailmaa. Silloin hän oli ensi kerran juovuksissa ja aloitti samalla
+tupakanpolton. Erään kumppaninsa kanssa he ostivat pullon punssia ja
+nousivat Kotkankallion paviljonkiin. Antti puhui eräästä suuresta
+surusta, joka hänellä oli, ja lausui ulkomuistista säkeitä Runebergin
+runosta »Svartsjukans nätter:»
+
+    Hvems är den stämma, som med ugglans låten
+    till en förvirrad harmoni sig parar,
+    beskrattande med återbrutna ljud din frid,
+    din stillhet, dina vallmodofter?
+    Det är den sorgsnes klagan, milda natt,
+    det ar den olycksaliges förtviflan.
+
+    [Kelt' ääni, huuhkajan mi huutoin kera
+    käy sopusointuun sekasortoiseen
+    sävelin särkynein sun naurain rauhaas
+    ja hiljaisuuttas, valmuntuoksujas?
+    Se valitus on kurjan, lauha yö,
+    oi, onnen-orvon on se epätoivo.]
+
+Toveri tarjosi pullon suuta ja lausui vuorostaan:
+
+    Pois huolemme kaikki jo poistukohon
+    vain riemua varten tää maailma on.
+    Niin paljon, niin paljon on riemuja maan;
+    ken hullu siis huolista huolisikaan?
+
+    Ken riemuita tahtoo, hän joutukohon
+    ja juokoon; jo pullomme puolillaan on.
+    Jo hukkukoon huomenna taivas ja maa,
+    kun siksi vain juoda ja riemuita saa.
+
+    Kyll' lienevät kuivia Tuonelan maat,
+    ja viiniä turhaan ehk' etsiä saat;
+    mut muistaa jos voinee: nyt ne muisna juo!
+    Ja muistosi sielläkin riemuja luo.
+
+Antti joi ja veti henkeensä savua, niin että rintaa kirveli. Mutta
+seuraavana päivänä hän oli sairas. Äiti oli varma siitä, että hän oli
+vilustunut. Ja siitä lähtien piti Antin ruveta käyttämään villapaitaa.
+
+Kesällä haihtui tämä rakkaus, kun Antti sai pyssyn. Ja toista vuotta
+piti väliä, ennenkuin uudelleen otti. Mutta silloin se ottikin
+»totisesti ja vakavasti.»
+
+Sillä Pekan sisar Alma oli totinen ja vakava. Hänen sinisissä
+silmissään oli jotain äidillistä kiiltoa ja hänen koko olennossaan
+pehmoista, lämmintä hellyyttä. Hänellä oli pitkä, vaalea palmikko, joka
+valui alapuolelle notkahtelevia vyötäisiä ja taipui siellä niin
+miellyttävästi. Häneen rakastui Antti eräänä iltana, kun pidettiin
+puhdetta uunin hiiltyessä ja Alma soitteli salongissa. Hän soitteli
+pianoa ja lauloi samalla: »Kultaisessa kartanossa elää Ahti syvällä
+aalloissa.» Silloin tunne jo avasi silmiään, mutta heräsi vasta vähän
+jälkeenpäin. Antti oli sisarineen Pekan luona, jolle Alma oli taloutta
+pitämässä. Siellä oli lapsineen eräs nuori rouva. Kaikki tytöt
+hellyttelivät lasta sylissään, mutta ei kukaan osannut niin kuin Alma.
+Hän kietoi voimakkaat pyöreät käsivartensa lapsen ympäri ja syleili ja
+suuteli sitä niin varmasti ja taitavasti, kuin olisi itse ollut äiti.
+Jos tuo olisi vaimoni ja tuo lapseni, ajatteli Antti, niin kuinka
+sanomattoman onnellinen voisin olla! Ja hän päätti lukea, tehdä työtä
+ja pian suorittaa tutkintonsa saadakseen sanoa häntä »vaimokseen»
+muutamain vuosien perästä. Ennen oli hän haaveksinut outoja seikkailuja
+rakastetun olennon kanssa, oli ollut haaksirikossa ja joutunut halon
+varassa autiolle saarelle, jonka rotkoissa lepäsi yönsä sen naisen
+rinnalla, jonka oli saman halon päällä pelastanut. Mutta nyt hän ihaili
+hiljaista kotielämää. Hän oli David Copperfield ja Alma oli Agnes.
+
+Hän alkoi ottaa tunteja latinan kirjoituksessa Pekan luona, joka oli
+väliaikainen opettaja lyseossa. Kun he olivat lopettaneet tuntinsa,
+tuli Alma tavallisesti aina kahvia tuoden ja istuutui toiselle puolen
+pöytää. Heistä tuli hyvät »ystävät.» Antti jutteli Almalle kaikki
+asiansa ja kertoi varsinkin mielellään edellisestä rakkaudestaan, mutta
+vakuutti aina samalla, että se oli ollutta ja mennyttä. Kun Almalta
+pääsi herkästi nauru tulemaan, oli Antin helppo olla sukkela. Usein
+saattoi tapahtua, että hän kertoi saman asian muille, mutta heihin ei
+se tehnyt mitään vaikutusta. Sentähden oli Alma Antin mielestä
+ymmärtäväisempi ja viisaampi kaikkia muita. Ja se nauru, mimmoiset
+pyöreät kuopposet se kaivoi pehmoiseen, pulleahkoon poskeen!
+
+Vaikka Antti olikin niin rakastunut, ei sitä kuitenkaan kukaan
+huomannut, ei Almakaan. Kun iällä oli väliä kuusi vuotta, ei kukaan
+tullut epäilleeksi. Mutta Antti oli jo siinä suhteessa muodostanut
+varman mielipiteen ja ajatteli itsenäisesti: »Mitä muutamien vuosien
+ero iässä tekee ... monessa romaanissa joutuu vanhempi nainen nuoren
+miehen kanssa naimisiin, ja he voivat elää onnellisesti kaiken ikänsä.»
+
+Ylioppilastutkinnon suoritettuaan, kun hän palajaa kotiin valkoinen
+lakki päässä, oli hänen aikomus ilmoittaa rakkautensa. Keväällä
+Helsinkiin lähtiessä oli jo tulla suusta tunnustuksen sana. Lähdön
+edellisenä päivänä oli hän asettunut alakuloisena istumaan
+kiikkulaudalle. Alma tuli noutamaan sisaria jonnekin ulos ja kysyi
+kohta, mikä häntä vaivasi.
+
+--En minä sano...
+
+--Mikset sano?
+
+--En voi sanoa milloinkaan.
+
+--Etkö milloinkaan?
+
+--Ehkä milloinkaan, mutta en nyt. Laivarannassa lähtiessään ensi kerran
+Helsinkiin sai hän Almalta ruusun rintaansa, ja Helsingissä oli Alma
+hänen ajatuksiensa perustus ja pohja. Se säilytti häntä pääkaupungin
+viettelyksistä, joiden avatusta sylistä hän pudistuksella vetihe pois.
+Sen pitää olla puhdas nuorukainen, jonka hän Almalle tarjoo... Mutta
+mahtaa se kaupunki käydä ihmeisiinsä, kun kuulee hänen kihlauksensa.
+Sitäkin hän mietti, olisivatko he kauan salakihloissa vai
+julkaisisivatko kohta. Kihlakortteja oli hän nähnyt mielestään erittäin
+sieviä kirjakaupan ikkunassa Helsingissä. Somimmat olivat sellaiset,
+missä kyyhkynen kuletti suussaan kahta sormusta, joista toiseen oli
+piirretty »Alma», toiseen »Antti.» Ka niin, heidän nimensähän alkavat
+samoilla kirjaimilla!
+
+Kesällä oltiin isän maatilalla, ja Almakin oli kutsuttu sinne. Eräänä
+iltana elokuussa, vähää ennen Alman lähtöä, olivat he soutelemassa
+Alman kanssa. »Nyt jos koskaan»! päätti Antti. Hän seisautti aironsa,
+tuijotti synkästi veteen, mutta sitten hän taas alkoi soutaa ja souti
+raivoisasti. Hänen täytyi se sanoa nyt! Mutta ei hän uskaltanut
+aloittaa. Eikä tiennyt, miten aloittaisi. Silloin Alma käänsi rantaa
+kohti. Antti pyysi, että soudeltaisiin vielä, kun oli niin kaunista.
+
+--Mitä varten?
+
+--Soudellaan nyt, minä pyydän.
+
+Kun Alma suostui, niin tunsi Antti, että nyt se oli ratkaistu, että nyt
+hän heittäytyi ummessa silmin kohtalonsa varaan. Samassa hän keksi,
+mistä aloittaisi.
+
+--Muistatko, Alma, sitä, kun minä keväällä puhuin asiasta, jota en
+milloinkaan ilmoittaisi?
+
+--Mutta lupasithan sinä joskus sanoa.
+
+--Taisin luvata.
+
+--Etkö nyt voi sanoa?
+
+--Tahdotkos sinä sen kuulla?
+
+--Niin no, sano nyt vain.
+
+--Se on sitä, että minä rakastan sinua enemmän kuin ketään muuta
+ihmistä koko maailmassa...
+
+Antti oli miettinyt ihan toisella lailla sanoakseen tämän asian. Ei
+näin typerästi ja värittömästi. Nyt se meni hänestä kuin littuun koko
+asia.
+
+Alma oli vaiti. Hän katsoi sivulleen, pitkin melan vartta, jonka kärki
+piirteli vettä. Vei sen sitten taaksepäin ja alkoi kääntää venettä
+rantaan.
+
+--Kuinka sinä voit Antti noin tehdä? Ole hyvä ja päästä minut maalle.
+
+Vene rasahti rantahiedalle. Kun Alma nousi maihin, tarjosi Antti
+kätensä häntä auttaakseen. Mutta Alma ei ottanut sitä vastaan.
+
+--Etkö vastaa mitään, Alma?
+
+--Sinä olet vielä liian nuori ja kokematon, Antti. Kyllä sinä vielä
+löydät sen, joka sinulle sopii. Minä en voi olla sinulle muuta kuin
+vanhempi sisar.
+
+Hän nousi edeltäpäin pihaan, ja Antti jäi jälempänä tulemaan. Kuin
+unessa veti hän veneen maihin, kalkutti tapin auki ja kuuli veden siitä
+puskevan ulos.
+
+Ei siis siitäkään tullut sitä käännekohtaa, jota hän oli toivonut.
+
+Mutta nyt se oli tullut!
+
+Kuopion valkoinen kirkko kaukeni kaukenemistaan. Laiva kääntyi niemen
+taa, ja kirkko katosi kokonaan. Puijo vain vielä köyristi selkäänsä
+muun metsän yli.
+
+Antti käveli vinhakasti edestakaisin kantta pitkin ja käännähteli
+tiukasti. Oli kuin olisi joka käänteessä joku palanen entistä elämää
+hänestä karissut pois. Mitäpä hän niistä enää muistelee! Mennyt on
+mennyttä, eikä tässä ole se poika, joka suree! Ja hän hujautti
+kädellään ja ikäänkuin nakkasi menneisyyttä menemään taaksepäin.
+
+Hänet valtasi voimakas tunne vapautta ja riippumattomuutta. Hyvästä
+mielestä oli herahtaa vesi silmään. Alma oli sanonut hänelle: »Sinä
+olet vielä nuori ja kokematon ... ja kyllä sinä vielä löydät sen, joka
+sinulle sopii.» Mutta hän tahtoo näyttää, ettei hän ole nuori eikä
+kokematon. Hän on jo mies. Hän suorittaa uhalla tutkintonsa ainoastaan
+sen vuoksi, että Alma näkisi, mikä mies hän on. Äkkiä saa hän viran
+lääninhallituksessa ja kohoaa sieltä kruununvoudiksi. Mutta vaikka
+hänestä tulee varakas mies ja hänellä on pankissakin rahoja, ei hän
+mene naimisiin. Alma saa nähdä, että hänen tunteensa olivat syvät ja
+todelliset. Ei häntä kuitenkaan kukaan saa nähdä alakuloisena ja
+kärsivänä. Kaikissa seuroissa hän esiintyy hienona Helsingin herrana,
+hansikkaissa ja litistettävässä knallissa. Mutta ei tanssi kenenkään
+kanssa; istuu ja puhuttelee ainoastaan rouvia Suomalaisessa Seurassa ja
+silloin tällöin silmäilee pince-nez'nsä läpi jotakuta tanssivaa
+neitosta.
+
+Hän oli ihan varma siitä, että näin hän tekee. Ja hänestä alkoi tuntua,
+että hän jo nyt on semmoinen hieno herra. Ja mitäs! Onhan hänellä jo
+täysi vapaus olla ja elää, niinkuin itse tahtoo. Ei ole mikään
+estämässä mistään. Saa kehittyä vapaasti ja itsenäisesti. Ei sitä
+sellaisessa kodin saarroksessa voikaan kehittyä itsenäiseksi mieheksi.
+
+Tästä hän tuli yht'äkkiä selville laskeutuessaan kannelta alas
+ruokasalonkiin. Se oli hänen mielestään uusi itsenäinen ajatus, ja sitä
+seurasi kohta paikalla toinen: kihloissa oleminen olisi ollut hänelle
+esteeksi. Nämä molemmat itsenäiset ajatukset antoivat hänelle
+sisällistä tyydytystä ja varmuutta, niinkuin aina, kun keksii jotain
+uutta ja alkuperäistä.
+
+Ruokasalin ovea avatessaan hän siis rypisti hiukkasen otsaansa, veti
+ilmaa keuhkoihinsa, niin että rinta kohosi korkealle, ja puhalsi sen
+sieltä sieraimiensa kautta takaisin kuuluvalla tohinalla.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Useimmat matkustajista olivat jo kokoontuneet aamiaista odottamaan. Ja
+Anttikin oli nyt sellainen oikea matkustaja, joka odotti aamiaista.
+
+Siellä oli kaikenlaista väkeä. Isomahaisia maakauppiaita, suurissa
+korkeissa kalosseissa, matkalla Pietariin; Antti loi heihin
+ylenkatseellisen silmäyksen, sillä isä oli aina sanonut, että ne ovat
+niitä viho viimeisiä ihmisiä jotka säälimättä nylkevät kansaa ja
+pyrkivät elämään niinkuin säätyhenkilöt. Oli siellä pari vanhaa
+neitostakin, tukevasti vaatetetuita ja puolihansikkailla varustettuja,
+niin että vain sormet näkyivät, pitkät elottomat ja verettömät sormet.
+Ne joivat kahvia laivasta, mutta evästä heillä oli itsellään.
+Juodessaan he sopottivat keskenään ja arvostelivat, silmäyksistä
+päättäen epäedullisesti, kahta nuorta neitiä, jotka istuivat toisessa
+päässä salonkia. Sillä neidit naureskelivat erään vanhemman herran
+kanssa--nähtävästi joku merikapteeni--, joka oli asettunut
+laivatuolille vastapäätä heitä ja haasteli heille kaikenlaista, vaikkei
+ollut esitettykään; minkä vanhat neitoset hyvin kyllä tiesivät. Lähellä
+vanhoja neitoja istui Pekka ja tutki ilmoituskalenterin sukkeluuksia.
+Hän rakasti tavattomasti sukkeluuksia ja naurahti niille tuon tuostakin
+hakien silmillään jotakuta, jonka saisi osalliseksi iloonsa. Toisessa
+paikassa puoleksi loikoi tyhjennetyn kahvikupin ääressä eräs hienosti
+puettu herrasmies, jolla oli kultasankaiset silmälasit päässä ja joka
+ei näkynyt olevan ketään huomaavinaan. Kun Antti astui sisään, teki
+herrasmies liikkeen niskallaan ja sihautti huulillaan bufettineidin
+luokseen, jolta tilasi sikarin. Antti tuli panneeksi erityisen huomion
+tähän, jota ei ollut ennen nähnyt.
+
+Antti kun oli ripustanut palttoonsa naulaan--naula oli messingistä,
+kahdella ruuvilla istutettu kiiltäväksi maalattuun seinään, ja
+vastapäätä oli peili--vältti hän katsoa Pekkaan ja tervehti hyvin
+kylmästi vanhoja naisia, vaikka nämä olivat hyviä tuttuja hänen
+kotonaan. Mutta nuo kaksi vanhaa neitoa hyökkäsivät heti häneltä
+kysymään, eikö hänen ollut ikävä kotoa lähteä ... lähteä kotoa pois
+suureen maailmaan.
+
+Antti antoi syrjäsittäin vastauksen, ettei hän juuri tiennyt, mitä hän
+niin erittäin ikävöisi.
+
+--Eihän Antti toki tarkoita, mitä Antti sanoo. Antti ei tahdo sanoa,
+kuinka ikävä Antin on lähteä omiensa luota vierasten ihmisten seuraan.
+Onko Antilla ollenkaan sukulaisia Helsingissä?
+
+--Ei ole sukulaisia.
+
+--Eikö? Olisi paljon hauskempi Antille, jos olisi joku perhe
+Helsingissä, jonka luo voisi mennä.--Antin äidillä näytti olevan niin
+kovin vaikea erota Antista.
+
+Siihen ei Antti katsonut tarpeelliseksi enää vastata. Hän alkoi niin
+huolettomasti kuin suinkin kävellä edestakaisin lattiaa pitkin. Otsa
+oli hänellä rypyssä ja toinen käsi housuntaskussa, toinen sivelemässä
+viiksien alkuja. Hän tunsi miellyttävän tunteen siitä, että oli hyvin
+ja huolellisesti puettu. Kengät oli teetetty teräväkärkiset ja
+matalakantaiset, niinkuin tiedettiin muodin olevan, ja hyvästi
+kiilloitetut. Housut olivat vaaleasta kankaasta ja takki musta ja pitkä
+niinkuin englantilaisella gentlemannilla. Käänteissä heilahtelivat
+helmat sääriä vasten niinkuin vanhalla herralla; Antti tunsi sen
+selvästi polvissaan. Peilissä, johon hän aina ohimennen katsahti,
+huomasi hän olevansa ajattelevan ja miettivän näköinen mies. Hänestä
+näytti, että kaikki häntä salaa tarkastelivat, myöskin neitoset. Sitä
+ei tosin voinut huomata, että he häntä suorastaan katselivat, mutta hän
+tiesi kyllä entisestään, että vaikka nuoret neitoset eivät olisikaan
+katsovinaan, he kyllä sentään huomaavat nuoria miehiä. Mutta vaikka hän
+tiesi näin olevansa kaikkien huomion esineenä--keskipisteenäkin olisi
+voinut sanoa--ei hän joutunut ollenkaan hämilleen. Noin kävellessä
+muistui hänelle vain mieleen, mitä sisaret olivat hänestä sanoneet, kun
+hän kerran katseli itseään heidän toalettipeiliinsä.--»On se kaunis
+poika tuo meidän Antti», olivat he sanoneet. Siihen oli äiti toisesta
+huoneesta lempeästi torunut:--»Sanokaahan sille semmoista, on se jo
+kylläksi itserakas ilmankin.»--No, mutta vähätpä nyt siitä. Miksi ne
+eivät jouduta aamiaista, että saisi syödä?... Nälkäinen kuin susi! Oli
+niin aikamiehen, vanhan herran tapaista sanoa: »nälkäinen kuin susi.»
+
+--Onko aamuruoka kohta valmis? kysyi hän bufettineidiltä.
+
+--Neljännestunnin kuluttua, vastasi tämä.
+
+Pekka tuli puoliääneensä kysymään, syökö Antti laivasta?
+
+--Miksen söisi! vastasi Antti tahtoen näyttää kummastuneelta.
+
+--Minä vain ajattelin, että kun meillä on omaa evästä...
+
+--Minä syön mieluummin laivasta.
+
+Antti söi siis laivasta ja otti ruvetessaan ryypynkin, jota kapteeni
+tarjosi. He kilistivätkin toistensa kanssa.
+
+Kotona oli häntä ryypystä varoitettu, ja Pekka oli kuvannut sen
+terveydelle vahingolliseksi. Oli hänellä kirjojakin, joissa sitä
+todistettiin tieteellisesti. Äiti ja sisaret olivat yhtä mieltä Pekan
+kanssa. Mutta kun isä otti ryypyn, niin otti Anttikin. Hänen täytyi
+sitä paitsi itse tulla vakuutetuksi kaikista asioista. Kokea, kokea ...
+ihmisen täytyy kokea. Olutta hän tilasi myöskin. Kun kapteeni pyysi
+puoli pulloa, niin kutsui hänkin suun sihauksella luokseen poistuvaa
+neitiä ja pyysi saada, ruotsinkielellä hänkin: »En half öl.» Joka kerta
+kun hän sitten kallisti lasin huulilleen ja joi, katseli hän sen
+kuvetta pitkin niitä kahta nuorta neitosta, jotka istuivat vastapäätä
+häntä seinän puolella. Vaikka eivät ne hänen mielestään juuri
+katsomista ansainneet. Rumanlaisia, jotenkin vähäpätöisiä. Bufettineiti
+tuossa oli monta vertaa somempi. Se ei kuitenkaan estänyt häntä
+olemasta neitosille kohtelias. Hän tarjosi heille, mitä he eivät
+ylettäneet ottamaan, ja sanoi joka kerta: »varsså go'» Siihen neitoset
+yhtä monta kertaa vastasivat: »tackar», johon Antti vielä hiukan
+huolettomasti lisäsi: »ja' ber.»
+
+Mietti Antti heille jotain muutakin sanoakseen, mutta ei voinut keksiä,
+millä aloittaisi. Sen sijaan onnistui hänen ottaa osaa kapteenien
+keskusteluun. He puhuivat ruotsia, jota maakauppiaat tietysti eivät
+pystyneet puhumaan. Kapteeni kertoi salakuljetusjuttuja entisiltä
+purjehdusretkiltään merellä. Antilla oli myöskin muuan semmoinen juttu,
+vanha ja kauan kulkemassa ollut. Hän kertoi sen, ja vaikka kapteenit
+tietysti olivat kuulleet sen monta kertaa ennen, nauroivat he kuitenkin
+hiukan. Antti tunsi siitä itsensä ylpeäksi ja samalla miltei
+heltyvänsä. Ja sitä seurasi tunne miehen ryhdistä koko ruumiissa. Oli
+niinkuin ei hänen ja kapteenien välillä olisi ollut mitään eroa arvossa
+ja iässä. He olivat yhdenvertaisia. Ei hän koskaan ennen ollut tuntenut
+itseään näin vakaaksi ja varmaksi. Mutta, sanoi hän itselleen, näinhän
+se vasta ihmisen oikea alkuperäinen luonto ja itsenäisyys tunkeekin
+esille, ja näinhän ihminen pääsee kehittymään, kun hän saa olla ja
+liikkua vapaissa oloissa.
+
+Kun noustiin pöydästä, tuli Pekka sisään ja pyysi lasin maitoa. Se oli
+Antin mielestä tavattoman moukkamaista. Syödä ensin omia eväitään
+kannella ja sitten tulla hampaitaan kaivellen juomaan maitoa
+salongista.
+
+--Tuokaa minulle hyvä sikari, sanoi se hienosti puettu, kultasankaisia
+silmälaseja kantava herrasmies. Hän ei ollut aamiaista syödessään
+ottanut osaa herrojen keskusteluun. Näytti siltä, kuin olisi hän
+halveksinut koko seuraa, siitä päättäen, että hän silloin tällöin veti
+toisen suupielensä ivalliseen kureeseen. Se hiukan häiritsi Anttia. Hän
+kyllä osasi olla hänkin niinkuin vanha tottunut matkustaja. Mutta
+milloinka voisi hän saavuttaa sen varmuuden ja vakavuuden, joka tuolla
+herralla oli? Milloinka olla noin rennosti ja vapaasti ja kaikkia
+halveksivasti?
+
+Pekka sytytti paperossin ja tarjosi Antillekin. Mutta Antti sanoi
+mieluummin polttavansa sikaria. Bufettineiti toi sen hänelle ja toi
+myöskin hopeapäisen veitsen tarjottimella. Ottaessaan katsahti Antti
+häntä suoraan silmään ja koetti saada silmäyksensä merkitseväksi. Ja
+kun hän typisti sikaria, tunsi hän kätensä hiukan vapisevan.
+
+Syötyään poistuivat kaikki matkustajat ruokasalongista, mikä minnekin.
+Antti oli asettunut tyhjän pöydän ääreen ja oli tutkivinaan
+ilmoituskalenteria. Neiti tyhjensi pöytää ja Antti seurasi hänen
+liikkeitään: kuinka hän kumartui pöydän yli, painoi vyöhystänsä sitä
+vastaan, pingoitti rintansa ja paljasti voimakkaan täyteläisen
+käsivartensa. Antti olisi tahtonut sanoa hänelle jotain leikillistä,
+mutta sai ainoastaan kysytyksi, koska tullaan Konnukseen.
+
+--Kello kymmenen, vastasi neiti. Eikä Antti saanut jatketuksi
+keskustelua sen pitemmälle.
+
+Puhdistettuaan pöydän ja levitettyään sen yli vaalean liinan poistui
+neiti keittiöön eikä tullut enää takaisin. Ymmärtämättä oikein syytä
+siihen, joutui Antti hiukan alakuloiseksi ja nousi kannella olevaan
+tupakkakammioon, jonka ikkunasta voi nähdä maiseman sekä taakse että
+kummallekin kupeelle.
+
+Hän alkoi selailla sanomalehtiä, ja ensiksi sattui »Uusi Suometar»
+käsiin.
+
+Jahah! jahah. Vai »Uusi Suometar»! Pitääpä katsoa mitä on »Uudessa
+Suomettaressa.»
+
+Pääkirjoituksena oli »Virkamiehet ja suomenkieli.» Siis kieliriita!
+Antti koetti lukea sitä, mutta ei joutunut kuin muutaman kappaleen,
+niin asettui poikkiteloin tielle otteita asetuksista ja pykäliä ja
+numeroita. Silmä hyppäsi niiden ylitse ja jatkoi kerran liikkeelle
+päästyään matkaansa parin uutisen yli »kaikenlaisiin.» Nielaisi niistä
+muutamia ja palasi virvoitettuna takaisin pääkirjoitukseen. Keskemmällä
+oli siinä huutomerkki erään lauseen perässä. Toisen jälessä seisoi
+kysymysmerkki ja kolmanteen oli lauseen sisään pantu (sk!) noin
+sulkujen väliin. Siellä ne siis jotain kummastelevat ja ivaavat.
+Kenties se on hyvinkin hauskaa! Ja Antti luki ne lauseet ja luki
+muutamia muitakin. Mutta taaskaan ei hän voinut pitää ajatuksiaan
+koossa. Hän ei ollut koko kesänä seurannut sanomalehtiä. Ja sitäpaitsi
+hänen täytyi tunnustaa itselleen, ettei hän ole oikein selvillä
+kieliriidasta. Mutta niin pian kuin hän tulee Helsinkiin, alkaa hän
+lukea sanomalehtiä ylioppilashuoneella ja perehtyä kieliriitaan.
+
+--Pekka, sanoi hän tälle, jonka kuuli tulleen ruokasaliin, saahan
+ylioppilashuoneella lukea kaikkia Suomen sanomalehtiä?
+
+--On siellä kaikki oman maan lehdet, suomalaiset ja ruotsalaiset.
+Kuinka niin?
+
+--Minä aion ruveta käymään joka aamu ylioppilashuoneella lukemassa
+sanomalehtiä.
+
+--Se vie paljon aikaa nuorilta ylioppilailta tuo sanomalehtien
+lukeminen ylioppilashuoneella. On paljoa edullisempi pitää Suometar
+itsellään, neuvoi Pekka, otsa totisesti ja hiukan huolekkaasti
+rypistettynä. Hänellä oli näissä asioissa vakaantunut kanta ja
+kehittyneet mielipiteet.
+
+--Ei se ole niin vaarallista, jos hiukan viepikin aikaa ensi
+lukukaudella ... vaikka menisi kaikkikin katselemiseen.
+
+--Jaa, jaa, mutta katso, ettei mene toinenkin lukukausi. Monelta on
+mennytkin, ennenkuin ovat päässeet alkuunkaan.
+
+--Ei minulta mene...
+
+--Hyvä olisi, ellei niin kävisi.
+
+--Minne sinä menet?
+
+--Menen kokkasalonkiin lukemaan.
+
+--Lukemaan?
+
+--Täytyy käyttää aikaa hyväkseen. Tenttini alkavat kohta lukukauden
+alussa. Ajattelin, että voin kerrata heprean kielioppia.
+
+Heprean kielioppia! Niin kovat ajat, että täytyy lukea heprean
+kielioppia jo Helsinkiin mennessäänkin! Mitä sitten itse Helsingissä?
+
+Jos hänen, Antin, täytyisi siellä kohta paikalla istuutua kirjan
+ääreen! Voisiko se olla mahdollista? Niin ne kai siellä kotona
+kuvittelivat; siltä olivat ainakin isän puheet tuntuneet, Mutta ne
+eivät ymmärrä näitä asioita oikein.
+
+Niin no, kyllä hän tietysti lukee, totta kai lukee ja käy luennoilla.
+Hän jakaa päivänsä lukuihin, luentoihin ja joutohetkiin. Joutohetket
+hän käyttää huvituksiin. Tai miksei hän käyttäisi oikeaa sanaa: ei
+huvituksiin, vaan Helsingin elämän tutkimiseen. Se on aivan
+välttämätöntä sekin, kaikki tekevät samalla lailla. Pekkakin on tehnyt
+sillä tavalla.
+
+Voimakas aamiainen ja olut lämmittivät niin suloisesti sisuksia. Sikari
+rauhoitti ja lauhdutti mielen. Sen savuun kietoutui ja katosi se puoli
+tulevaisuudesta ja vastaisista velvollisuuksista, josta heprean
+kielioppi oli muistuttanut.
+
+Elämä alkoi tuntua niin huolettomalta ja pumpulinpehmoiselta. Se oli
+kuin tällä samettisohvalla istuminen. Kuinka mukava tässä loikoa ja
+nojata niskaansa selustimeen. Se jyskytti siksi parahiksi, että
+viihdytti, mutta ei häirinnyt.
+
+On tämä mukava laiva. Isällä on tässä monta osaketta. Tässä pitäisi
+kaikkien kulkea. Kas, kuinka tuo seinä on kiiltäväksi maalattu! Ja
+lukot ja avaimet kuinka hohtaviksi hangatut! Tuota nappulata kun
+painaa, soi sähkökello bufetissa. Ei tarvitse täältä huutaa tai mennä
+sanomaan, jos tahtoo tilata jotain. Joka hytissäkin on tuollainen
+sähkökellon nappula. Se pitää olla matkustajien mukavuudeksi sillä
+tavalla laitettu. Nykyajan matkustajat ovat vaativaisia. Ja Anttikin
+oli mielestään vaativainen matkustaja. Hän olisi ollut tyytymätön, jos
+ei laiva olisi ollut niin mukava, kuin se oli. Häneen olisi tehnyt
+vastenmielisen vaikutuksen, jos sohva ei olisi ollut näin siististä
+sametista ja joka messinkiesine noin kirkkaaksi kiilloitettu. Hänen
+teki mieli koettaa valtaansa. Sikari oli sammunut, kun oli hiukan
+tottumaton polttaja vielä. Ei ollut tikkuja. Liikkumatta paikaltaan
+painoi hän takakäteen sähkökellon nappulaa. Virkeä kilinä kuului
+bufetissa. Hän näki oven läpi, kuinka samalla putosi valkea numerolippu
+yhteen niistä rei'istä, jotka olivat kellotaulussa. Bufettineiti
+kiiruhti esiin.
+
+--Saanko luvan saada tulitikkuja?
+
+Ne saatuaan kohautti Antti itseään ylemmäksi istumaan ja nosti jalkansa
+sohvalle. Hän alkoi tarkastella maisemaa. Ilma oli käynyt harmaan
+haaleaksi. Kivikkoinen alava ranta vilisi ohitse. Hetken aikaa oli
+kohdalla järven rannalla oleva talo ja sen saviset pellot. Siellä
+näytti olevan harmaata ja ikävää. Kaivonvintti kohosi metsän yli,
+töröttäen pilvessä jumottavaa syksyistä taivaanrantaa vasten.
+Lämpiävästä riihestä tupruava savu painautui maata myöten menemään.
+Pellolla kuukki muutamia liankarvaisia olennoita perunoita noukkimassa,
+ja vaon päässä pientaren rannassa luuhotti hevonen auroineen, pää
+riipuksissa.
+
+Antille tuli ajatus, että jos yht'äkkiä täytyisi jäädä asumaan
+tuollaiseen paikkaan. Nyt juuri, kun on Helsinkiin menossa, elämään sen
+vilkasta elämää, tunkeilemaan Esplanaadissa, katselemaan loistavia
+myymälöiden ikkunoita ja kauas pilkottavia punaisia tupakkapuotien
+lyhtyjä, ja tuon tuostakin pistäymään sähköllä valaistuihin
+kahviloihin--jos nyt pitäisi pysäyttää matka ja asettua tuohon taloon
+koko syksyksi. Niinkuin moni hänen talonpoikaisista tovereistaan, jotka
+viettävät vuotensa maalla ja lukevat siellä. Kuinka heidän oli sillä
+tavalla mahdollista? Sen surkeammin tuskin voisi tapahtua ihmiselle.
+
+Talo, pellot ja ihmiset katosivat, ja laiva pyyhkäisi niemen nenitse,
+jonka päässä seisoi tanakka kivikummeli. Toiselta puolen niemen aukesi
+sen kainalosta kaunis lahdelma ja lahden perältä koivikon sisästä
+herrastalo. Tuo oli sentään toista. Keltainen päärakennus ja katolla
+riu'un nenässä liehuva viiri. Siistit pellot, koivukäytävä rantaan,
+oksitut, puhdistetut puistot ympärillä. Punainen uimahuone ja sen
+edessä ankkuroituna purjevene, jonka purjeet parhaallaan lepattivat
+kuivamassa.
+
+Mielihyvällä Antti sitä katseli, pyyhki hikeä ikkunasta ja puhalteli
+savua sikaristaan. Se talo oli kuin sukulaistalo. Asua semmoisessa
+kesäiseen aikaan, laivakulun varrella, uida, purjehtia neitosten kanssa
+ja käydä hyvästi puettuna vierailla. Loikoilla riippumatoissa ja lukea
+romaaneja. Semmoista hänen elämänsä vielä kerran tuleekin olemaan. Kun
+hän on edistynyt ja päässyt muutamien tuhansien tuloille, niin hän
+rakentaa itselleen huvilan lähelle kaupunkia, niinkuin
+varalääninsihteerikin. Hänellä on purjevene myöskin. Mutta naimisiin ei
+hän sittenkään mene. Ja sen hän tekee kostoksi Almalle.
+
+Laiva huusi tuloansa Konnuksen kanavalle ja Antti nousi kannelle.
+Kapteeni seisoi perämiehen vieressä ja auttoi häntä toisella kädellään
+kääntämään peräsimen kehää. Kapteenin vieressä seisoi tuo toinen
+kapteeni ja se hieno herra. Antti asettui hänkin samaan ryhmään.
+Kapteeni kertoi veden vähyydestä sulun suussa ja epäili, pääsisikö
+viikon päästä enää täydessä lastissa läpi.
+
+--Vai niin! Todellakin! sanoivat herrat, ja Antti oli hänkin
+hämmästyvinään.
+
+--Hiljempaa! komensi kapteeni kannen alle, ja samalla kun punakitaisen
+ilmatorven läpi kuului koneenkäyttäjän vastaus, hiljeni jyskytys
+koneessa. Kuului vain tasaista kalkutusta hitaassa tahdissa. Sekin
+lakkasi kokonaan kanavaan tultaessa, ja laiva liukui vanhaa vauhtiaan
+kapeaan sulkukamariin, niin että milteivät laidat koskeneet
+kallioreunaan.
+
+--Niinkuin veitsen terällä, sanoi Antti kapteenille, joka arvattavasti
+oli kuullut samat sanat monelta muulta matkustajalta. Puskettuaan
+takaisin, jolloin vesi sulkukamarissa kuohui vaahtona niinkuin
+pesuammeessa saippua ja matkustajain poskia tärisytti, paneutui laiva
+hetkeksi huokaamaan.
+
+Matkustajat ilmaantuivat kannen alaisista komeroistaan katselemaan,
+olisiko kanavalla mitään nähtävänä. Vanhat neitoset ottivat osaa
+kalankauppaan, jota ruuanlaittaja hieroi muutaman talonpojan kanssa.
+Talonpojalla olivat rinta ja polvet märkinä; hän oli juuri tullut
+verkkojaan nostamasta. Nuorista neitosista toinen nojasi perän
+rautakaidetta vastaan ja ihmetteli sulkuportin alta tulevan veden
+pauhua; toinen oli avannut tupakkakammion ikkunan, josta avopäin ja
+otsatukka hiukan epäjärjestyksessä seurasi silmillään liikettä kanavan
+laiteella.
+
+Hän oli arvattavasti nukahtanut, koska toinen poskipää oli punaisempi
+kuin toinen. Kun Antti häntä tuossa kehyksessä katseli alhaalta kanavan
+laiteelta, jossa hän edestakaisin käveli, niin ei hän ollut niinkään
+tuo neitonen ... olihan se sentään aika sievä. Kauniit isot silmät...
+
+Antti käveli edestakaisin kanavan laidetta, hattu tahallisesti hiukan
+kallellaan. Sivumennen katsahti hän aina ikkunassa olevaan neitoseen,
+ja ellei hän erehtynyt, katsahti neitonen samalla lailla häneen.
+Matkalla vaihtelevat mielialat pikemmin kuin missään muualla. Ja tuota
+pikaa, ennenkuin Antti ehti sitä itsekään huomata, oli hän runoillut
+romaanin kokoon itsestään ja neitosesta.
+
+Kukahan hän on ja minnekähän hän matkustaa? Arvattavasti Helsinkiin.
+Ehkä hän saa Lappeenrannassa olla apuna kantamassa hänen kapineitaan.
+Ehkä tutustuvatkin ja ajavat samassa hevosessa asemalle. Tavaroille
+hommaa hän toisen hevosen. Jollakin rautatieasemalla vie hän uuden
+tuttavansa ravintolaan ja kysyy, mitä hän saa luvan tarjota.--
+»Kiitoksia paljon, te olette kovin hyvä», sanoo neitonen ja miettii
+hetkisen. Sitten hän lisää ujosti: »Ehkä olette hyvä ja annatte minulle
+kupin teetä.»--»Kaksi kuppia teetä!» komentaa Antti.--He istuvat
+juomaan, hiukan muista erilleen. Neitonen vetää vitkalleen kädestänsä
+hansikan, joka ei tahdo lähteä. Sitten tipahduttaa hän hyppysillään
+pari kolme sokeripalaa kuppiin. He juovat, päät yhdessä, ja juttelevat.
+Ihmiset katsovat heihin syrjäsilmällä. Asemasillalla tulee Pekka, joka
+on seurannut heitä loitommalta, ja suhahtaa hirmuisen uteliaasti
+korvaan:--»Kuule, Antti, kuka on tuo neitonen?»--»En minä tiedä, se on
+vain satunnainen tuttavuus, pitäähän olla kohtelias.» Pekka rykäisee
+merkitsevästi, ja Antti tietää, että hän jo ensi postissa kirjoittaa
+kotiin. Vaan kirjoittakoon! Kotona siitä kertovat keskenään ja kertovat
+muillekin, ja kohta kertoo koko kaupunki, että Antti on matkalla
+tutustunut erääseen kauniiseen ja rikkaaseen nuoreen neitiin ja heidät
+on nähty yhdessä istumassa ja juomassa teetä ... saa nähdä eivätkö pian
+ole kihloissa! Vaan kertokoot! Hän tahtoo olla Don Juan. Hänessä on
+paljon Don Juanin luonnetta.--Tyttö se häneen ensiksi rakastuu. Junassa
+hän ei lakkaa katselemasta suurilla silmillään. Kuta likemmä Helsinkiä
+he...
+
+Laiva antoi lähtömerkin, ja Antin täytyi keskeyttää. Hänen olisi
+pitänyt nousta laivaan. Mutta hän ei ollut tietävinäänkään. Antoi sen
+lähteä liikkeelle, käveli rauhallisesti rinnalla ja hypähti sitten
+huolettomalla notkahduksella laidalle juuri kun luukkua aiottiin
+sulkea. Hän oli näkevinään kysymyksen neitosen silmissä siitä, jääkö
+hän todella tähän, ja ilon välähdyksen, kun hän ei jäänytkään. Liekö
+ollut niin, mutta ei siitä enää kannella mitään jälkeä näkynyt.
+Molemmat neitoset olivat nousseet sinne ja kulkivat edestakaisin
+rivakassa kävelyssä, tehden nopean käännöksen aina kannen päässä. Antti
+käveli toisella puolen kantta ja koetti herättää huomiota. Välistä
+käveli hän miettiväisen näköisenä ja siveli viiksiään sellaisella
+sujuttavalla liikkeellä, kuin olisivat ne olleet hyvinkin pitkät.
+Välistä hän taas seisahtui järveen tuijottamaan, toinen jalka penkillä
+ja kyynärpää polvea vasten nojaten. Nämä ovat kauniita maisemia, nämä
+Leppävirran. Mahtavatkohan ne huomata sitä, nämä neitoset? He kulkivat
+useita kertoja Antin ohitse, mutta eivät katsoneet häneen sen
+kummemmilla silmillä kuin perämieheen tai ohi vilahtavaan merimerkkiin.
+No, eipä sillä, että Anttikaan heistä ... ei niin, että olisi viitsinyt
+heitä varten päätään kääntää. Hän vain omia aikojaan ... katselee vain
+huvikseen veteen ja rannalle.
+
+Hän luuhisti lakkinsa samettia yhä huolettomamman näköiseksi ja alkoi
+vihellellen kulkea edestakaisin. Sattui paperossin pätkä tielle; hän
+potkaisi sen kenkänsä kärellä järveen.
+
+--Milloinka ollaan Savonlinnassa? kysäisi hän perämieheltä.
+
+Perämies ei kiiruhtanut vastaamaan. Käänti kehäänsä muutaman
+pulikkavälin, sylkäisi suustaan mustan sylen, pyyhki hihalla huuliaan
+ja virkkoi tultavan »noin kello seihtemän seuvussa.»
+
+Neitoset olivat juuri takana, ja hän tahtoi heidän kuultensa kysyä
+jotakin.
+
+--Mikä on tuo hovi tuolla mäellä?
+
+Mies viivytti vastaustaan niin kauan, että neitoset ehtivät jo piipun
+taakse.
+
+--Vokkolan hovi.
+
+--Saako tällä kiikarilla katsoa?
+
+--Herra tekköö hyvin ja kahtoo voan.
+
+Olisi ollut hyvä tilaisuus tarjota neitosille kiikari ja päästä heidän
+kanssaan puhelemaan. Antti toivoi, että he tulisivat ja jotenkin
+näyttäisivät sitä haluavansa. Mutta neitoset eivät tulleet koko sillä
+ajalla, kun Antti käänteli kiikaria, edes kokan puolelle piippua. Ja
+yht'äkkiä kuuli hän heidän mennä humistavan kannen alle.
+
+Leppävirroilla astui Antti halkoja otettaessa maihin ja hänellä oli
+kulkulautaa myöten laskeutuessaan se pieni hetkellinen tyydytys, että
+kaikkien rannalla olevain talonpoikain huomio kiintyi häneen. Hän ei
+ollut heitä näkevinäänkään, loi mahtavan katseen väkijoukon yli, mutta
+kuuli kuitenkin muutaman akan äänen takanaan sopottavan: »Katoppas,
+minkälainen tuolla on laukku selässä.»--Vai niin, se oli siis tämä
+hänen matkalaukkunsa, joka herätti heidän huomiotaan. Se häntä
+nauratti, mutta oli samalla vähän mieliksikin.
+
+Hän nousi rantatietä ylös ja katseli matkailijan silmällä ja otsan
+rypistyksellä maisemaa ja alhaalla rantamakasiinien kupeessa höyryävää
+laivaa, nojaten aina vähän väliä sateenvarjonsa päähän. Hänen tuolla
+tavalla seisoessaan kulkivat neitoset kaksi kertaa hänen ohitsensa,
+keräten ruohoja kukkakimpuiksi. Antilla oli mielestään hyvin
+alkuperäinen keksintö, kun hän taittoi oksan katajasta ja kiinnitti sen
+nappinsa läpeen.
+
+Erinomaisen tyytyväisenä palasi hän takaisin rantaan. Sinne tultuaan
+näki hän kaksi ylioppilasta hinaamassa suurta punaista kirstua
+rattailta alas. Yht'äkkiä tuli hän huonolle tuulelle, poikkesi
+halkopinon taakse ja kiersi toista tietä laivaan.
+
+Ylioppilaat, joita hänen ei tehnyt mieli tavata, olivat molemmat hänen
+tovereitaan, viime kevännä tutkinnon suorittaneita. He ovat arvatenkin
+menossa Helsinkiin hekin ja tulevat siis olemaan matkakumppaneja sinne
+saakka.
+
+Saatuaan kapineensa laivaan asettuivat äsken tulleet perän puolelle
+istumaan. Antti käveli edestakaisin komentokannella. Joka kerta kun hän
+teki käänteen rappujen kohdalla, ajatteli hän mennäkseen alas
+tervehtimään. Mutta sitten päätti hän kuitenkin tehdä vielä yhden
+retken kannen toiseen päähän. Ja niin jäi hän pitkäksi aikaa siihen
+edestakaisin astelemaan.
+
+Koulussa oli hänen luokallaan, joka oli ensimmäinen puhtaasti
+suomenkielinen luokka, ollut tavallaan kaksi puoluetta, »suomalaisten»
+ja »ruotsalaisten». Ne olivat jätteitä niistä ajoista, jolloin vielä
+oli kaksi erikielistä osastoa kullakin luokalla. Puolueet erosivat
+osaksi kielenkin perusteella, mutta vielä enemmän varallisuuden ja
+kotikasvatuksen. »Ruotsalaiset» olivat herrasperheistä, he kävivät
+hienosti puettuina, heillä oli rahaa enemmän, he tanssivat
+iltahuveissa, lauloivat kvartetteja, pitivät serenaadeja ja olivat
+hienompien piirteittensä, solakampien vartaloittensa ja vapaamman
+käytöksensä vuoksi kaupungin naisten suosituita. Jota vastoin
+»suomalaisista» oli suurin osa vähävaraisia, heidän pukunsa oli karkea
+ja kotitekoinen, käytös oli ujoa ja kömpelöä, ja suuremmissa seuroissa
+he istuivat juroina seinämillä, sill'aikaa kuin toiset lattialla
+isännöivät. Heidän kasvonsa olivat rosoiset, posket pyöreähköt ja
+hartiat leveät.
+
+Useimmat heistä olivat kovinkin köyhiä. Lukujensa ohella täytyi heidän
+ansaita elatuksensa ruumiillisella työllä lupa-aikoina ja koulussa
+oltaessa kotiopetuksella ja puhtaaksikirjoittamisella. Sill'aikaa kuin
+»ruotsalaiset» kesäkuukausina antautuivat lepäämään ja huvittelemaan,
+saivat toiset kulkea niityillä ja pelloilla ansaitsemassa jotain, jolla
+lukukauden aikana voisi ostaa itselleen särvintä kuivan palasen
+painikkeeksi.
+
+Salainen kateus ja pahansuopaisuus kyti sen johdosta »suomalaisissa»
+toisia tovereita kohtaan. Välit olivat aina hiukan kireät. Alemmilla
+luokilla oli ero vain saran ja veran, ja yhteentörmäykset synnyttivät
+tavallisimmasti tappelun, joka päättyi sillä, että »ruotsalaiset»,
+jotka olivat vähemmistössä, piestiin perinpohjin ja heidän vaatteensa
+voitonriemulla ryvetettiin. Ylemmillä luokilla tuli eripuraisuus
+näkyviin olantakaisessa ylenkatseessa molemmin puolin. Luokalla
+vallitsi joko jäykkä vaitiolo tai pistelevä sanasota. Suomalaiset
+olivat jo oppineet sanomalehdistä ja tutkintopuheista, että he olivat
+»kansan lapsia», että heitä varten oli koulu muutettu suomalaiseksi. Ja
+he päättivät, että _he_ sitä oikeastaan ovat ainoat oikeutetut täällä
+olemaan. Heidän joukossaan olivat sitä paitsi koulun taitavimmat
+oppilaat, ne, joita opettajat nimittivät »oppilaitoksen ylpeydeksi.»
+
+Vaikka »ruotsalaiset» melkein yleensä olivat heikommat luvuissa ja
+vaikka heitä usein kehoitettiin ottamaan esimerkkiä »suomalaisista»,
+olivat he kuitenkin opettajainsa lempipoikia. Heille osoittivat he
+suosiota, joka ei koskaan tullut toisten osaksi. Kun oli pitoja tai
+perheiltama rehtorin tai opettajain luona, pyydettiin niihin
+poikkeuksetta vain »ruotsalaisia», jotka osasivat huvitella, tanssia ja
+käyttäytyä. Aamulla kokoontuivat he sitten yhteen ryhmään, päät
+toisissaan kiinni, kertomaan edellisen illan tapahtumista. Ne voivat
+olla erittäin huvittavia. Tanssittu oli tavattomasti, pidetty iloista
+iltaa neitosten kanssa, saatettu heitä miehissä kotiin, ja jos oli
+kuutamo tai kaunis ilma, tehty kävelyretki ympäri kaupungin. Usein oli
+eroamisen jälkeen toimeenpantu serenaadeja ikkunain alla.--Erityisessä
+huoneessa oli heitä varten ollut punssia ja paperosseja, joita
+valtoineen olivat saaneet nauttia. Illemmalla joskus oli joku
+opettajakin vanhain herrain totihuoneesta haihtunut heidän kamariinsa
+kilistämään. Tavallisesti oli hän ollut hyvällä tuulella ja lasketellut
+kaikenlaista hupaista. Oli hänestä joskus pilkkaakin tehty. Jokainen
+sana oli pantu tarkasti mieleen ja kerrottiin nyt kaikkien uudeksi
+riemuksi. Kertominen ja nauraminen tapahtui tahallaan korkeammalla
+äänellä, kuin olisi ollut tarpeellista, kun nähtiin, kuinka se harmitti
+»suomalaisia.» Ne jurottivat paikoillaan ja olivat kirjoihinsa
+katselevinaan, mutta kuulivat kuitenkin joka sanan. Heille oli
+jokaiselle tapahtunut ikäänkuin mieskohtainen loukkaus sen kautta,
+etteivät koskaan saaneet olla tällaisissa iloissa osallisina. He olivat
+ikkunain läpi kuulleet iloista mellakkaa kadulta huoneisiinsa, kun
+myöhään yöhön istuivat lukemassa tumman kynttilän ääressä. Ja vettä
+myllyyn lisäsi vielä se, että opettajat tunnin kuluessa kohtelivat
+pidoissa olleita hellävaroen ja tekivät kysymyksensä niin helposti
+tajuttaviksi kuin suinkin, jopa suorastaan auttoivatkin. Tai karttoivat
+kokonaan kysyä heiltä ja kysyivät sen sijaan »suomalaisilta», joilla
+silloin aina oli kovempi päivä.
+
+Oli kuitenkin aikoja, jolloin ruotsalaisten täytyi kokonaan nöyrtyä ja
+jolloin heidän kaikilla ulkonaisilla eduillaan ei ollut mitään
+merkitystä. Tutkintojen ja koekirjoitusten aikana tarvitsivat he
+taitavampien toveriensa apua, ja silloin oli _näiden_ vuoro näkyä.
+Niinkuin pöydän alle heitetyitä paloja nakkelivat he hätääntyneille
+murusia matematiikasta ja latinasta. Ja niin tapahtui vielä
+ylioppilaskirjoituksissakin. Useimmat »ruotsalaisista» pääsivät
+ylioppilaiksi, »suomalaisten» armosta. Näinä aikoina nähtiin molempain
+puolueiden miehiä enemmän yhdessä. »Suomalaisia» saatettiin joskus
+kutsua »ruotsalaisten» perheisiinkin ja köyhemmille annettiin
+sunnuntaipäivällisiä ilmaiseksi. Voutila, toinen noista tuolla
+kannella, oli esimerkiksi koko viimeisen vuoden syönyt Antin kotona ja
+saanut ilman vuokraa asua pienessä huoneessa toisella puolen kamreerin
+pihan, seinäkkäin renkikamarin kanssa. Palkkioksi oli hän opettanut
+Antille matematiikkaa ja auttanut häntä ylioppilaskirjoituksissa.
+
+»Suomalaisilla» oli myöskin »isänmaallisia harrastuksia», joihin
+»ruotsalaisilla» ei juuri ollut taipumusta. Lupa-aikoina keräsivät he
+satuja ja muinaisesineitä, pitivät kukin paikkakunnallaan
+kansantajuisia luennoita ja panivat kesillä toimeen kansanjuhlia.
+
+»Ruotsalaiset» koettivat kyllä »harrastaa» hekin, mutta kaikki jäi
+keskentekoiseksi. Antti esimerkiksi, joka luettiin »ruotsalaisiin», oli
+kerran päättänyt kerätä sananlaskuja kansan suusta. Siitä oli ollut
+kotona suuri homma ja puhuminen, ja sisaret ompelivat hänelle erityisen
+vihkon sitä varten. Saipa hän vielä teettää varsinaisen matkapuvunkin,
+johon kuului pitkävartiset lapikkaat. Mutta kun hän oli joitakuita
+päiviä kierrellyt isänsä maatilan naapuritaloissa, alkoi uusi outo
+kenkä hangata kantapäätä. Hän kyllästyi puuhaan, palasi kotiin, ja
+saadut sananlaskut huomattiin jo ennen julaistuiksi.
+
+Huolimatta »suomalaisten» jalommista harrastuksista, huolimatta heidän
+paremmista todistuksistaan ja heille tutkinnoissa puhutuista kauniista
+sanoista, joita saivat kuulla paraatipuvussa saapuville tulleen
+kuvernöörinkin suusta, olivat »ruotsalaiset» kuitenkin joka paikassa
+päällä päin, tutkintotilaisuuksissakin. Heihin, joilla oli tuttavia
+kaikkialla kaupungissa, kiintyivät useimmat silmät todistuksia
+jaettaessa. Helsinkiin lähdettäessä keväällä oli kyllä »suomalaisille»
+arpajaisilla koottu matkarahat, mutta noiden toisten rintoihin
+kiinnitettiin rannasta lähtiessä kukkaskimput. Sisaria, äitejä,
+serkkuja ja muita naistuttavia seisoi kehänä heitä piirittämässä
+laivasillalla, _heille_ toivotettiin onnet matkalle ja _heidän_
+jälkeensä liehuivat nenäliinat. »Suomalaiset» seisoivat synkkinä
+loitommalla, kaikilla kiitollisuudenvelka mieltä painamassa. Ja monella
+syrjään jätetyn katkera tunne sydämessä. Tuolla toisten kanssa
+liehakoivat ne, joita monen vuoden kuluessa oli kaukaisella ihailulla
+seurannut, uskaltamatta koskaan lähestyä ja pääsemättä kertaakaan
+toivotun kanssa sanaa vaihtamaan.
+
+Kantta kävellessä vaikutti Anttiin yhä vielä se raskas suhde, joka oli
+koulussa toverien kesken vallinnut. Mutta lähin syy siihen, miksi hän
+äsken oli poikennut syrjään ja miksi hänessä ei pitkään aikaan ollut
+menijää toverejansa tervehtimään, oli eräs tapaus, joka viime kesänä
+oli kangistanut hänen välinsä Voutilaan. Antin isän maatila oli
+Rautalammilla, ja he viettivät siellä kesäänsä. Pitäjän »suomalaiset»,
+etupäässä Voutila, olivat toimeenpanneet kansanjuhlan. Tanssittaessa
+juhlakentällä oli eräs talonpoika tullut pyytämään Antin vanhempaa
+sisarta. Tämä oli kieltäytynyt. Kertomuksessa paikkakunnan lehteen
+kuvattiin tapaus »osoitteena siitä, millaista ylenkatsetta kansaa
+kohtaan vielä tapaa niissä, jotka haluavat nimittää itseään parempain
+ihmisten lapsiksi. Heidän naisensa ovat kyllä olevinaan
+kansallismielisiä, mutta kotikielenään he käyttävät ruotsia ja koko
+heidän kansallismielisyytensä on vain siinä, että he ompelevat
+itselleen kansallispuvut ja pukeutuvat niihin joskus huviretkiä
+tehdessään. Mutta annas olla, kun talonpoika tulee puhuttelemaan,
+silloin on nenä kureissa, ja tämä hieno neiti kääntää selkänsä kansan
+lapselle. Häpeä meidän herrasväellemme moisesta sääty-ylpeydestä!»
+
+Kirjoitus synnytti suurta suuttumusta ja jakoi pitäjän kahteen
+puolueeseen. Sen tekijäksi merkittiin Voutila. Hän oli muka käyttänyt
+tilaisuutta kostaakseen Antin sisarelle, johon hän oli turhaan
+ihastunut. Antti oli moittijain puolella ja kiivastui kerran muiden
+seurassa Voutilaa soimaamaan. Voutila suuttui, puhui paljon herrasväen
+ylpeydestä ja epäkansallisuudesta ja lopetti sillä, että olisi parempi
+olla vaiti sen, joka vielä istuisi koulun penkillä, elleivät muutamat
+olisi olleet niin jalomielisiä, että he... Hän ei päättänyt lausettaan,
+mutta Antti ymmärsi tarkoituksen, ja sen jälkeen eivät he olleet
+toisiaan tavanneet ennen kuin tuossa äsken.
+
+Kauan ajatteli Antti, laskeutuisiko vai eikö alas peräkannelle. Hän
+tunsi itsensä jotenkin turvattomaksi yksin näiden kahden kanssa.
+
+Vihdoin hän kuitenkin päätti mennä.
+
+--Ka, täälläkö tekin olette? Te tulitte Leppävirroilta? Minä en
+ollenkaan huomannut... On vähän kylmä, niin että puistattaa ... brr...
+Vai niin, te matkustatte kai myöskin Helsinkiin...
+
+He olivat jäykkiä, melkein arvokkaita ja huulilla oli tuo hiukan
+itserakas hymyily, jonka usein tapaa etevillä talonpojilla. He
+tarkastivat Anttia kiireestä kantapäähän, ja Antista oli, kuin olisi
+häntä kylmällä kädellä vetäisty kasvojen yli. Hän oli koettanut asettua
+yläpuolelle. Mutta nyt hän tuli hätiköiväksi ja meni hiukan
+hengästyksiinsä.
+
+--Sinnehän minäkin! Joko teillä on asunto Helsingissä? Minä en tiedä
+vielä ollenkaan, mihin tulen asumaan. Kai täytyy ajaa johonkin
+hotelliin ensimmäiseksi yöksi.
+
+--Ei ole meilläkään vielä tiedossa asuntoa.
+
+He jatkoivat keskusteluaan kaksikantaan ja laiminlöivät kokonaan Antin.
+Hän sai istua, ojennettuna eteenpäin, kaula kurkalla, ja kuunnella
+valmista, kun ei voinut heti tultuaan poiskaan lähteä. Heillä oli
+tulevista luvuistaan puhe. Olivat jo päättäneet, mitä luennoita
+kuuntelevat. Professorien nimetkin oli heillä tiedossaan. Kuullessaan
+luennoista ja professoreista, joita hän ei vielä ollut oikein
+ajatellutkaan, tuli Antti itsensä suhteen hiukan epävarmaksi. Nuo ne
+olivat ihan selvillä kaikesta, mitä he aikoivat tehdä. He tiesivät jo
+vuodetkin määrätä, milloin valmistuvat. Köyhäin talonpoikain pojat
+saattavat välistä kohota hyvinkin korkealle, oli hän usein kuullut
+vakuutettavan ja esimerkkeinä mainittavan meidän suuria miehiämme,
+joista melkein kaikki olivat syntyneet matalissa majoissa. Jota vastoin
+varakkaiden vanhempain lapset usein menevät hukkaan. Ei heistä ainakaan
+koskaan tule mitään suurta. Hänen ratansa oli kuitenkin jo määrätty. Se
+oli jo useat kerrat valmiiksi keskusteltu isän ja koko perheen
+läsnäollessa. Ja hän vartioi vain tilaisuutta päästäkseen selittämään
+tovereilleen tulevaisuutensa ohjelmaa.
+
+--Minä aion juristiksi, ilmoitti hän sopivaan puheen lomaan ja selitti
+yhdessä henkäyksessä kaikki aikeensa. Hän suorittaa oikeustutkinnon,
+seuraa tuomaria käräjillä siksi, että saa varatuomarin arvonimen,
+praktiseeraa lääninhallituksessa, jossa tutkinnon suorittaneilla
+nykyään on etuoikeus, ja sitten voi hän helposti saada hyviä virkoja.
+
+Hänen puheensa ei tehnyt toivottua vaikutusta. Toverit kuuntelivat
+häntä, ja kun hän oli lopettanut, kysyi Voutila, silmät pilkallisina,
+mutta muuten hyvin viattomalla äänellä:
+
+--Kun et sinä, Antti, ruvennut matematiikkaa lukemaan?
+
+Antti tunsi pistoksen kärjen. Mutta silloin sattui mukava tilaisuus
+poistua. Kapteeni kulki ohitse ja kääntyi Antin puoleen näyttäen
+hänelle muutamata kiveä, johon eräs toinen laiva oli äskettäin
+törmännyt. Puhuessaan Antille katsahti hän noihin toisiin
+arvostelevalla syrjäsilmällä, ikäänkuin olisi tahtonut Antilta kysyä,
+että »ketähän nuokin ovat?»
+
+Katse tarkoitti nähtävästi heidän pukuaan, ja seisoessaan ulompana
+kapteenin kanssa tuli Antti tämän luulonsa johdosta vertailleeksi
+toveriensa vaateasua omaansa. Molemmilla heillä oli sarkainen
+päällystakki, ja ylioppilaslakki oli päällystetty palttinalla. Takin
+kaulus oli sametista ja arvatenkin koko puku jonkun maaräätälin tekemä,
+joka oli koettanut saada aikaan muodin mukaista työtä, vaikka huonolla
+onnella. Niskasta longistui kaulus toisella alas, niin että koko
+kaulustin, aika tavalla jo käytetty, kojotti näkyä ja sen takana
+rusetin nauha ja niskanappi. Mansetit eivät nekään olleet aivan
+puhtaat. Housujen lahkeet olivat lyhyet ja ahtaat, jalat isot ja kengät
+yhtä mukaa, sekä lisäksi kiilloittamattomat.
+
+Jota vastoin hän ... hän oli kaikin puolin virheetön ja hieno. Silmäys
+sääriin näytti, että housut niiden päällä istuivat kuin valetut. Kaulus
+seurasi kaulalinjaa ja pisti pikkuisen vain valkoista raitaansa esille.
+Kaikki oli parhaassa kunnossa. Hän puheli toimessaan kapteenin kanssa
+ja istuutui tämän mentyä penkille vastapäätä ja alkoi vihellellä.
+Sattui sitten vielä pieni tapaus, joka kerrassaan nosti hänet entisten
+koulutoveriensa yläpuolelle.
+
+He nousivat ja menivät kahvia juomaan ruokasalonkiin. Mutta heidän ovea
+avatessaan aikoivat siitä samassa ulos neitoset. Molemmin puolin
+seisotuttiin ja jäätiin odottamaan, kumpiko ensiksi astuisi kynnyksen
+yli. Neitoset jo ottivat askeleen, mutta peräytyivät, kun ylioppilaat
+samassa myöskin uhkasivat tulla. Silloin jäivät ylioppilaat odottamaan.
+Mutta juuri kun neitosten taas piti astua ulos, töyttäsivät myöskin
+ylioppilaat esiin, ja ovessa tapahtui pieni yhteentörmäys olkapäillä.
+Neitoset katsahtivat ylenkatseellisesti jälkeensä, kun ovi oli
+sulkeutunut, ja tuo kauniimpi koetteli kädellään olkapäätään, johon
+nähtävästi hiukan koski.
+
+--Ush, semmoisia moukkia! sanoi hän hienosti irvistäen, ja se silmäys,
+jonka Antti samassa sai häneltä, näytti tahtovan vetää häntäkin samaan
+mielipiteeseen osalliseksi.
+
+Innolla Antti siitä tulikin osalliseksi--samalla tavoin silmäten ja
+kohottamalla hänkin olkapäitään.
+
+Hän oleskeli kannella, kunnes hopeatiuku helisti päivälliselle. Ovessa
+tulivat häntä vastaan hänen toverinsa, pois salongista. Heillä ei ollut
+varaa syödä laivan kalliita ruokia. Ohimennessään kysyi Antti heiltä
+keveästi ja hiukan teeskennellyn reippaasti:
+
+--No, poisko te tulettekin? Ettekö jääkään päivällistä syömään?
+
+He ottivat tahalliseksi loukkaukseksi Antin kysymyksen. Sointu kysyjän
+äänessä oli veriin saakka vihlaissut köyhäin miesten arkatuntoisuutta.
+Eivät he kumpikaan vastanneet, mutta se katse, joka ampui heidän
+kulmainsa alta, oli terävä, salavihainen ja kylmä kuin teräksisen
+tikarin tumma välähdys. Se oli huonompiosaisten äänetön sodanjulistus
+niitä vastaan, joiden edut ovat paremmat. Antti oli elinajakseen saanut
+heistä salaiset vihamiehet.
+
+--Syöhän sinä nyt siellä ... vielä sitä syömme mekin...
+
+He menivät kokkapuolelle laivaa, purren hammasta niin, että posket
+siitä jäykkenivät.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Päivällistä syödessä sattui Antti asettumaan niin, että bufettineiti
+muille tarjotessaan tuli yhtämittaa kumartumaan hänen ylitsensä. Hänen
+täytyi melkein tämän kainalon suojassa odottaa siksi, kunnes vastapäätä
+istuva oli täyttänyt lautasensa. Neiti oli pukeutunut harmaaseen
+villahameeseen ja punaiseen ruumiinmukaiseen trikooliiviin, joka jo
+ulommaksikin vaikutti lämpöisesti ja kiihoittavasti. Koko päivällisen
+ajan oli Antti tämän bufettineidin läheisyydestä lähtevän vaikutuksen
+alainen, ja hänen äskeiset neitosensa olivat jo unohdetut.
+
+--Herra Ljungberg kai tuntee nuo kaksi ylioppilasta, jotka tulivat
+Leppävirroilta laivaan? kysyi kapteeni Antilta.
+
+--Heidän nimensä ovat Miettinen ja Voutila.
+
+--Siis talonpoikaisylioppilaita, niinkuin minä arvasinkin.
+
+Ja otettuaan ryypyn jatkoi kapteeni, että se on merkillistä, kuinka
+nykyaikana yhä useammin alkaa kuulla suomalaisia nimiä ylioppilailla.
+Hän tahtoo olla tuomittu, jos ei viidelläkymmenellä prosentilla niistä
+ylioppilaista, joille hän on tänäkin kesänä piletin kirjoittanut, ole
+ollut suomalainen nimi.
+
+Ja siitä syntyi yleinen keskustelu liikanaisesta antaumisesta
+oppineelle uralle. Sanomalehdissä oli ollut kirjoituksia »sivistyneestä
+köyhälistöstä», joka muissa maissa uhkaa suurilla yhteiskunnallisilla
+vaaroilla ja joka meilläkin on tuleva »päivän polttavaksi
+kysymykseksi», jos vain ylioppilaiden lukumäärä saa enetä sillä
+nopeudella, jolla viime vuosina.
+
+Kapteeni se enimmästään puheli, tunnusteltuaan ensin mielipiteitä
+ympärillään, jotka tuntuivat soveltuvan hänen omiinsa. Keskusteluun
+ottivat myöskin osaa tuo Antille tuntematon herra ja eräs hovioikeuden
+asessori, joka matkusti kesälomalta takaisin virkapaikkaansa. Hän oli
+tullut Leppävirroilta ja saanut sijan kapteenin vieressä; mutta hänen
+vieressään istui Antti.
+
+--Sanotaan tosin, että neroja menisi hukkaan ja isänmaa tulisi
+kärsimään, jos ei kaikilla olisi vapaa pääsö ylöspäin, puheli
+kapteeni. Mutta jos minä saan sanoa mielipiteeni, niin nämä
+talonpoikaisylioppilaat kyllä saattavat koulussa uida pinnalla, mutta
+anna heidän tulla yliopistoon, niin he katoavat hyvin pian
+horisontista. Harvoista heistä tulee edes etevämpää virkamiestä. Vai
+onko herroista kukaan nähnyt ketään varsinaista n.k. kansanlasta
+korkeammassa ja tärkeämmässä virassa?
+
+Kapteenin huomio oli asessorin mielestä sikäli korjattava, että hänen
+tietääkseen ei ole yhtä ainoatakaan korkeampaa ja tärkeämpää asemaa,
+jossa olisi varsinaisesta kansasta lähtenyt mies. Valtiokalenteri
+tarjoaa siinä kohden ainoastaan ruotsalaisia nimiä.
+
+--Aivan niin! Ja niin tulee olemaan pitkät ajat eteenpäin. Varallisuus
+on jaettu vielä sillä lailla, että sivistyneitten lapset ovat kuin
+itseoikeutetut oppineella uralla hallitsemaan. Jota vastoin
+talonpoikain pojat jäävät joko pahaisiksi maapapeiksi tai kanslisteiksi
+ja nurkkakirjureiksi, joiden varain puutteessa tai nääntyneinä suurten
+velkakuormain alle on täytynyt lakkauttaa lukunsa.
+
+Kun asessori kuuli veloista puhuttavan, niin tuli hänen otsansa hyvin
+huolestuneeksi ja hän lausui mielipiteenään, että ylioppilasten
+kevytmielinen velkaantuminen alkaa olla yksi meidän kansallisia
+paheitamme. Se on isänmaanystävälle sitä surullisempi huomio, kun
+käsikädessä sen kanssa kulkee yhä höllentyvä moraali. Sillä taholla ei
+katsota miksikään häpeäksi tehdä velkoja ja jättää ne takausmiesten
+maksettaviksi. Minä luulen, että usealla meistä on joku vähäinen
+kokemusta siinä suhteessa.
+
+--Sellaisesta velkaantumisesta kuin täällä Suomessa ei kuule missään
+suurissa sivistysmaissa, puuttui puhumaan tuntematon herra. Hän oli
+oleskellut suuren osan ikäänsä ulkomailla ja tullut huomaamaan, että
+siellä oppineelle ja virkamiesuralle poikkeavat vain ne, joilla on
+varoja siihen. Muut antautuvat käytännön miehiksi.
+
+Siitä innostui kapteeni sanomaan, että juuri niin pitäisi meilläkin
+oleman. Jos mitään, niin tarvittaisiin meillä kasvattaa käytännön
+miehiä. Mutta meillä on päinvastoin. Meillä perustetaan vain
+klassillisia kouluja, toinen toisensa perästä, joista suomalaiselle
+kansalle ei ole mitään hyötyä.
+
+--Valitettavasti on kapteeni oikeassa. Yksi fennomaanisen agitatsionin
+varjopuolia on kiihko klassillisten lyseoiden perustamiseen ja realisen
+kasvatuksen laiminlyömiseen.
+
+Kapteeni uskalsi puhua suunsa puhtaaksi.
+
+--Saattaa kuulua paradoksilta, sanoi hän, mutta minä menen väitteessäni
+niinkin pitkälle, että klassilliset koulut, joissa etupäässä
+valmistetaan virkamiehiä, olisivat saaneet jäädä vielä pitkäksi aikaa
+ruotsinkielisiksi. Ruotsinkielisiä virkakouluja, suomenkielisiä
+ammattikouluja! Se olisi minun valtiollinen ohjelmani. Silloin ei olisi
+houkuttelemassa huonoja purjehtijoita tuo kruunun kannikan kangastus,
+joka pakenee varattoman tieltä sitä etemmä, kuta lähemmä hän sitä
+luulee tulevansa. Ja silloin välttyisi se kilpailu, joka nyt päättyy
+varakkaampien eduksi ja synnyttää toisissa katkeruutta. Sillä varakkaan
+miehen poika ajaa aina edelle köyhemmästä toveristaan ja sieppaa viran
+hänen nenänsä alta. Hänellä on tilaisuus lukea lakkaamatta, eikä hänen
+asioissaan merkitse mitään, jos hän hiukan elääkin mukana ja nauttii
+nuoruudestaan. Minä olen sielusta ja sydämestä demokraatti, ja eläköön
+vain vapaa kilpailu, silloin kun se on hyödyksi! Mutta muiden maiden
+esimerkit ovat varoittavia. Minun ehdottamani keino on ehkä huono,
+keksikööt muut parempia. Mutta minä puhun kokemuksestani. Isäni
+koulutti minua neljännelle luokalle, mutta kun hän oli viisas ja
+käytännöllinen mies, otti hän minut pois, kun olin saanut hiukan
+alkeita päähäni, ja lähetti merille. Nyt olen velaton mies, eikä
+isänmaa ole kadottanut kaupassa enempää kuin minäkään. Se on, luulenma,
+vain voittanut sen, että sillä on yhtä velkaantunutta virkamiestä
+vähemmän.
+
+Tultiin siihen yksimieliseen päätökseen, että meidän johtavien
+miestemme hallituksessa ja yliopistossa olisi jollakin tavalla
+rakennettava esteitä liikanaiselle ylioppilastulvalle ja siitä
+seuraavalle kiihkolle nousta alhaalta ylöspäin. Ehkä se voisi parhaiten
+tapahtua joko koulumaksuja korottamalla taikka vaatimuksia koventamalla
+ylioppilastutkinnoissa.
+
+Ne olivat viisaita miehiä nuo. Antti kuuli tätä puhetta kuin oman
+äänensä sointua. Juuri näin oli hänkin ajatellut, vaikkei yhtä
+selvästi. Hän oli oikea mies oikeutetulla paikallaan. Jota vastoin nuo
+toiset tunkivat alalle, joka ei heille soveltunut. Mitä auttoi heitä
+heidän etevyytensä, kun kuitenkin täytyi tehdä velkoja ja nääntyä
+niiden alle!
+
+Hänen ei tietysti tarvitsisi koskaan tehdä velkoja. Kuinkahan paljon
+mahtaa jo Voutilalla ollakaan, joka koko kouluaikansa oli lukenut
+velalla? Aina tulevat ne häntä rasittamaan. Mutta oma syynsä! Kuka
+käski ponnistaa yli voimiensa! Säälihän häntä tietysti on, mutta eihän
+voi vaatia, että häntä muutkaan aina auttavat. Ja mikä oli kiitos
+auttamisesta? Huonosti oli Voutila sanomalehtikirjoituksellaan
+palkinnut sen, että isä oli häntä koulussa ollessa tukenut.
+Kernaastihan soisi, että hänellä olisi huoleton toimeentulo. Mutta
+maailman meno on semmoinen. Jos hän saisi antaa hyvän neuvon, niin
+eiköhän vielä olisi aika Voutilankin poikkeutua jollekin
+käytännölliselle uralle. Sieltä voisi hän löytää onnensa paljon
+pikemmin. Mutta mitäs hyödyttää puhua! Meillä pyrkivät kaikki vain
+yliopistoon, virkamiehiksi...
+
+Antti ei huomannut, että hänen ajatuksensa jo kauan olivat kulkeneet
+ennen avattua uraa. Ihmeen huolettomasti ja rauhallisin mielin oli hän
+päivällisen jälkeen heittäytynyt sikari hampaissa samettiselle sohvalle
+loikomaan, nousten ainoastaan silloin tällöin maistamaan likööriä ja
+kahvia, jotka oli asetettu hänen eteensä pöydälle.
+
+Poskia lämmitti, ja jäsenet kävivät suloisen raukeiksi. Oli mahdottoman
+mukavaa tällä tavalla puhallella hienoa sikarinsavua ylös kattoon ja
+katsella, kuinka sen sitten avonainen ikkuna yhdellä henkäyksellä
+riipaisi pyöreään kitaansa...
+
+... Hän on merenkulkija maailman aavalla valtamerellä. Hän on ja elää,
+nauttii nuoruudestaan eikä mistään huoli. Ei sillä väliä, mihin laiva
+laskee. Aina niitä on keulan edessä päinvänpaisteisia rantoja. Ja vähät
+siitä, vaikka karillekin kurahtaisi ja laiva hajoaisi pieniksi
+pirstaleiksi. Tottahan löytyisi joku tyhjä tynnyri hänellekin, jonka
+päällä kulkea kelluttelisi, mihin myötäinen tuuli puhaltelisi. Ihmisten
+pitäisi jo nuorina antautua onnensa ohjattaviksi! Mennä vain! Huilata
+huolimatta mistään!--
+
+Laiva kulki tasaista kulkuaan, jyskyttäen hieman. Suuri selkä oli
+taivallettavana, ja kaikki matkustajat olivat vetäytyneet hytteihinsä
+ja alasalonkeihin. Antti yksin viipyi ruokasalongissa...
+
+Kas vettä tuolla peilin alla karahvissa, kuinka se välkähtelee sen
+mukaan, miten kone jyskyttää. Ja samassa tahdissa alkoi kahvikupin
+reuna kilistää liköörilasia vasten...
+
+Mitähän ne nyt siellä kotona, johtui hänen mieleensä. Isä ... niin, hän
+on luultavasti lukinnut oven jälkeensä ja pannut ruokalevolle. Tunnin
+kuluttua vie piika hänelle kahvia. Miksei ne juo siellä kotona kahvia
+heti ruuan päälle? Kun minä tulen kotiin, niin järjestän minä sen sillä
+tavalla... Sisaret kai kävelevät päivällisen syötyä salin lattiata
+edestakaisin, kädet toistensa selän takana. Äiti hän vielä ruokasalissa
+laittelee...
+
+Bufettineiti tuli sisään ja vei ajatukset toisaanne. Hän otti pois
+kahvikupit, levitti liinat pöydille ja asetti tuhka-astiat paikoilleen.
+Yhden hän siirsi Antin eteen.
+
+--Olkaa hyvä! sanoi hän.
+
+Antti huomasi taas sikarinsa sammuneeksi.
+
+--Saisinko luvan pyytää tulta?
+
+Neiti toi tikkuja, raapaisi tulta tottuneella kädellä ja tarjosi sitä
+Antille.
+
+--Olkaa hyvä! sanoi hän taaskin ja katsoi Anttia silmiin.
+
+Miksi hän sanoi: »olkaa hyvä» ja katsoi noin omituisesti? Olisiko hän
+tahtonut puhutella? Aikoiko hän tehdä tuttavuutta?
+
+--Kiitoksia, vastasi Antti, mutta ei voinut keksiä, mitä muuta hän
+virkkaisi. Hänen sitä miettiessään meni neiti keikutellen ulos.
+
+Antti laskihe entiseen asemaansa. Hän koetti muistella, mitä äsken oli
+ajatellut, ennenkuin neiti tuli sisään, mutta ei päässyt säikeen
+päähän. Sikari tuntui kovin väkevältä, ja päätä huimenti. Hän heitti
+pois sen, haki tukea päänsä alle ja pani pitkäkseen.
+
+Hän nukahti ja näki unta. Äiti oli kävelevinään tuossa lattialla, mutta
+kun se istuutui suruisen näköisenä toiselle puolelle huonetta, olikin
+se Alma. Sieltä se nousi ylös, tuli aivan Antin jalkapohjiin, kosketti
+niitä ja tarjosi kahvia ja olikin heidän palvelijansa. Mutta kun
+Antti rupesi tavoittamaan häntä kädellään, niin muuttui tyttö
+bufettineidiksi. Hän tuli likelle, istuutui sängyn laidalle ja raapaisi
+tulta aivan silmäin alla.
+
+Antti heräsi ja huomasi, että lamppuja sytytettiin salongissa.
+Bufettineiti seisoi pöydällä polvillaan ja sovitti lasia liekin päälle.
+
+Anttiin syöksähti vastustamaton halu mennä ottamaan neitiä molemmista
+käsistä kiinni, puristamaan kalvosista ja suutelemaan väkisin, niinkuin
+oli kotona tehnyt palvelustytölle. Mutta hän pelkäsi neidin suuttuvan.
+Hän odotti, että neiti laskeutuisi pöydältä pois. Mutta neiti laskeutui
+niin siististi, ettei Antti rohjennut häneen ryhtyä. Vielä oli kaksi
+lamppua sytytettävänä, yksi aivan Antin pään päällä, siinä missä hän
+istui. Silloin hän ehkä...
+
+Mutta ennenkuin neiti joutui sinne, alkoivat matkustajat taas kokoontua
+salonkiin. Useimmat olivat he nukkuneet ja näyttivät unisilta.
+Merikapteeni pyysi saada juodakseen ja Anttikin teki samalla lailla.
+
+Molemmat kapteenit rupesivat puuhaamaan whistiä.
+
+Kolmanneksi mieheksi saatiin muuan maakauppias. Mutta neljäs puuttui
+vielä.
+
+--Pelaako herra Ljungberg whistiä?
+
+Antin täytyi tunnustaa, ettei hän, ikävä kyllä, taida whistiä.
+Ainoastaan knorria hän...
+
+--Knorria! purskahtivat kapteenit nauramaan. Teidän kasvatuksenne on
+vielä alussa, nuori herra!
+
+Anttia suututti sanomattomasti tämä hänen taitamattomuutensa. Hänestä
+tuntui todellakin siltä, kuin hän olisi vielä ollut koulupoika.
+
+Kapteenit tuumivat sinne tänne. Whisti oli saatava välttämättömästi
+toimeen. Silloin tuli Pekka sisään, tukka epäjärjestyksessä, sillä hän
+oli taaskin nukkunut kielioppinsa ääreen. Pekka taisi pelata whistiä ja
+kapteenit olivat pelastetut. Hän tosin oli teologi, mutta ei vielä
+vihitty papiksi. Sentähden ei hänen vielä tarvinnut tuntea
+omantunnonvaivoja korttipelistä.
+
+Antti jäi pahalle tuulelle. Miksei hän taitanut pelata whistiä? Miksei
+hän ollut sitä kotona opetellut? Kun hän tulee Helsinkiin, täytyy hänen
+ryhtyä siihenkin. Olisi ollut niin mahtavaa istua tuossa kapteenin
+kanssa, sikari suupielessä savuamassa, niin että täytyi silmää siristää
+pieneksi, nakata kortti huolettomasti pöydälle tai sanoa:
+»grandissimo.»
+
+Vähän aikaa hän katseli pelin kulkua. Hän koetti ymmärtää sitä, teki
+johtopäätöksiään ja luuli jo arvaavansa aatteen ja olevansa hiukan
+selvillä. Mutta sitten haihtui hän kerrassaan kaikilta jäliltä ja lähti
+ulos kannelle. Sinne jäi hän vähäksi aikaa seisomaan kaidetta vasten,
+kädet housuntaskuissa.
+
+Ilta jo pimeni, ja sää oli kirkas ja kylmä. Se tarttui ahnaasti
+hartioihin ja pudisti kovakätisesti. Antti lähti alas hyttiinsä. Se oli
+kokanpuolella, ja etukannella istui talonpoikaisia matkustajia,
+turkeissa ja rukkasissa. Etäämpänä olevia ei tiennyt oleviksi muusta
+kuin heidän palavista piipuistaan tai hehkuvista sikarin tulista.
+Muutamista, joiden ohitse Antti kulki, tuoksahti märkä sarka ja
+kastuneen sinisen vaatteen haju. Joitakuita loikoi penkeillä ja toisia
+oli kyyristynyt lämmittelemään kuuman savutorven juureen. Niiden
+joukossa oli Antti näkevinään koulu-toveriensa valkoiset lakit.
+
+Hän oli kompastua muutaman jalkoihin, joka oli pannut pitkäkseen
+kannelle. Vihaisesti hän tiuskaisi, miksei hänelle annettu tietä, ja
+sanoi »moukaksi» miestä, joka makasi. Talonpojat väistyivät eivätkä
+vastanneet mitään. Mutta astuessaan alas salonkiin kuuli hän heidän
+tekevän hänestä pilkkaa.
+
+Hytissään hän koetti houkutella unta silmiinsä, mutta kun se ei
+onnistunut, nousi hän polvilleen sohvalle, väänsi auki pyöreän ikkunan
+ja pisti päänsä ulos.
+
+Tähdet jo tuikkivat, ja kuun sakara kiuvotti alakuloisena tummalla
+taivaalla luoden laihan, kaitaisen juovan veteen. Vesi kohisi
+yksitoikkoisesti laivan kokassa, ja kipunat lentivät piipusta pitkänä
+palavana häntänä, pudoten veteen.
+
+Antti kävi kovin surulliseksi, ja hänen mielensä masentui. Hän muisti
+mennyttä ja ajatteli tulevaisuutta, eikä hänen asemansa molempain
+vaiheilla enää tuntunutkaan niin varmalta kuin taanoin. Työtähän
+tietysti pitäisi hänenkin tehdä, kurssit olivat pitkät ja ikävät, ja
+elämä yleensä yksitoikkoista. Ja mitenkä hän siellä Helsingissäkään
+oikein ymmärtäisi kaikki asettaa?
+
+Oli niin turvatonta täällä laivassa, melkein yksin. Ei kukaan hänestä
+oikeastaan välittänyt. Olisi ollut suloista olla vielä kotona. Kun ei
+kukaan kotoisista tullut edes mukaan...
+
+Juuret, jotka Antti jo oli luullut kokonaan irti revityiksi, rupesivat
+tuntumaan taas ja kangertelemaan sydämessä... Miksi oli Alma hänen
+rakkautensa hyljännyt, hänen suuren rakkautensa?' Kuinka hän oli voinut
+työntää luotaan niin syvän tunteen? Hän olisi saanut, tuo
+valkotukkainen, sinisilmäinen olento koko hänen sydämensä, koko hänen
+sielunsa.
+
+Ilta yhä pimeni. Kipunat tulivat suuremmiksi, kuun tie kirkastui
+kirkastumistaan, ja vesi näytti mustemmalta. Antti katseli sitä,
+kuunteli laivan laineiden yhtämittaista kohinaa, ja hänen mielialansa
+aleni alenemistaan.
+
+Kun alkoi tulla kovin kylmä, veti hän päänsä ikkunasta, sulki sen ja
+panihe pitkäkseen. Saadakseen mukavampaa potkaisi hän kengät jalastaan
+ja päästi pois kauluksensa. Siinä hän sitten loikoi selällään kauan
+aikaa.
+
+Yht'äkkiä kuului käytävässä liikettä ja sopottavia ääniä:
+
+--Ai, antakaa olla ... ei saa...
+
+--Tule nyt ... ei täällä ole ketään...
+
+--Ei... E-ei ... joku voi tulla ... odottakaa! Antin hytin ovi revähti
+auki ja joku nainen pisti siitä päänsä sisään. Antista se näytti olevan
+bufettineiti. Samassa temmattiin pää takaisin, ovi paiskattiin kiinni,
+ja kuului kiirettä juoksua läpi korridoorin ja lyhyissä askelissa
+rappuja myöten ylös kannelle.
+
+Veri oli kuohahtanut Antin suonissa. Hän oli kimmonnut istualleen ja
+kivettynyt eteenpäin ojennettuun kuuntelevaan asentoon. Mutta hän ei
+kuullut sen enempää. Hänen korvissaan vain soi ja suhisi, ja sydän
+jyskytti kuuluvammin kuin laivan kone. Hän aavisti ja tunsi jotain,
+joka oli lamauttaa hänet siihen paikkaan. Se veti viehättaen kuin
+syväyksen reuna, ja samassa hirvitti, niin että joka jäsentä pudisti ja
+hengitys oli kesken katketa.
+
+Kun hän oli vähän rauhoittunut, veti hän kengät jalkaansa ja kiinnitti
+kauluksen nappiin. Sitten hän lähti kannelle. Hän tahtoi saada selkoa
+siitä, oliko se ollut bufettineiti.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Herrat olivat jo lopettaneet whistinsä, kun Antti tuli salonkiin. Oli
+seisauspaikka tulossa, ja kapteenin täytyi mennä ulos. Kun Antti näki
+muidenkin juovan totia, tilasi hänkin sitä.
+
+Hän tarkasti bufettineitiä ja katsoi häntä suoraan silmään. Neiti kesti
+katseen ja oli kylmä ja rauhallinen. Ei näkynyt mitään merkkiä
+kasvoissa tai käytöksessä, joka olisi vahvistanut Anttia hänen
+epäilyksessään. Se oli varmaankin ollut joku muu laivan naisista. Ja
+kun hän tuli tästä vakuutetuksi, oli hän siitä melkein iloinen.
+
+Neiti asetti hänen eteensä nuo ystävälliset totineuvot, tuon valkean
+vesikannun, soman sokerirasian valkoisine, neliskulmaisiksi leikattuine
+sokeripalasineen ja sitten vielä tuon pienoisen, melkein neitseellisen
+konjakkikarahvin. Kun Antti näki nämä edessään ja katseli näitä, tuntui
+hänen sydämessään iloinen hypähdys. Syytä tietämättä oli hän niin
+onnellinen, että kihosi vettä silmään, samalla kuin olisi tehnyt mieli
+seisoalleen kimmahtaa, kätensä ojentaa ja kirkaista kimakka
+hurraahuuto.
+
+Oli tämä elämä kuitenkin toista kuin koulussa ennen! Jos tahtoi jotain
+maistaa, täytyi se tehdä salaa, lukon takana, jossain ahtaassa,
+mustassa kamarissa. Usein ei ollut muuta kuin jokin rikkinäinen pikari
+tai kahvikuppi, välistä ei sitäkään, jolloin piti ottaa pullon suulta.
+Jota vastoin nyt!
+
+Kuinka nyt oli toista! Kaikki oli valoisaa, puhdasta, somaa ja
+luvallista. Saa tehdä julkisuudessa, jokaisen nähden, vaikka entisten
+opettajainsa!
+
+Antin oli käsi kalvosesta kevelänä ja pikkusormi pikkuisen ulkona
+muista, kun hän nakkeli sokeripalaset lasiinsa. Harvoin oli hän
+oikeastaan vielä totia laittanut, mutta hän huomasi mielihyväkseen,
+että kaikki tämä kävi kuin oppineelta. Olisi voinut melkein sanoa, että
+hänellä oli taipumusta tähän.
+
+Laiva teki juuri tuloaan Savonlinnaan. Se huhkaisi myötävirtaan, ohitse
+linnan, joka seisoi synkkänä ja totisena hämärtäen taivasta vasten.
+Kaupunki näkyi epäselvästi kuutamossa, sieltä täältä tuikki tulia
+ikkunoista, jotka punaisina tiploina kuvastuivat veteen.
+
+Kesti vähän aikaa, ennenkuin laiva ehti kääntää kupeensa laivasiltaa
+pitkin. Antti, joka katseli pienestä pyöreästä ikkunasta, huomasi
+rannalla hämärän joukon naisia ja herroja, etenkin naisia, jotka
+kaulaansa ojentaen koettivat nähdä läpi pimeän, ketä laivassa olisi.
+
+Antti oli aikeissa mennä kannelle. Mutta silloin tuli sisään tuo hieno
+tuntematon herra, joka ei ollut näyttäytynyt kannella sitten
+päivällisen. Hän tuli haukotellen ja kysyi hyvin veltosti, missä
+oltiin. Saatuaan kuulla, että oltiin Savonlinnassa, pyysi hän seltteriä
+bufettineidiltä, joka oli hänkin seisonut ikkunassa ja katsellut
+rannalle. Antista oli tuo välinpitämättömyys savonlinnalaisista niin
+sopivaa todelliselle gentlemannille, että hän jäi hänkin salonkiin ja
+istuutui totinsa ääreen, noudettuaan vain sanomalehden luettavakseen
+tupakkahytistä. Ja hän oli nyt mielestään jo yhtä taitava ja varma
+matkustaja kuin tuo tuntematon herrakin.
+
+Hän muisti entisestään, että kaupungin herrat tulevat tässä laivaan
+ottamaan niin monta konjakkiryyppyä kuin he suinkin kiireessä
+kerkiävät. Kun he tulevat, niin katselevat he tietysti tarkkaan
+jokaista matkustajaa ja nähdessään hänet ajattelevat he varmaankin:
+»Kukahan on tuo komea herrasmies, joka istuu tuossa?» Ja kun neitoset
+kysyvät heiltä, ketä oli laivassa, niin he selittävät: »Oli siellä
+muuankin solakkavartaloinen nuori ylioppilas, puettuna pitkään mustaan
+takkiin ja vaaleihin housuihin. Hän istui itsekseen totilasin ääressä,
+hyvin huolettomasti ja luki sanomalehteä.»--»Kuka se oli?»--»Ei me
+hänen nimeään tiedetty.»
+
+Vähän päästä työntäysikin herroja salonki täyteen ja _jok'ikinen_
+heistä katsahti Anttiin. Ja hän huomasi heidän toisiltaan jotain vielä
+kysyvänkin, tietysti sitä, kuka hän oli. Antti oli, niinkuin ei heitä
+olisi ollutkaan. Ainoastaan silloin, kun hän terästi totiaan, sekoitti
+lusikallaan ja vei lasin huulilleen, katsahti hän sivumennen
+Savonlinnan herroihin.--Mistä ihmeestä hän sai tämän arvokkuuden?
+ajatteli hän.
+
+Herrat asettuivat rehevästi pöydän ympärille, huusivat sisään konjakkia
+ja seltteriä, kutsuivat bufettineitiä Klaaraksi, nauroivat usein ja
+käheästi asioille, joita syrjäisen oli vaikea käsittää huvittaviksi.
+Kun kapteeni kulki salongin läpi, pakottivat he häntäkin kilistämään.
+
+Vieraat melusivat kuin kotonaan, niin kauan kuin laiva seisoi rannassa.
+Se näytti olevan kuin heidän oma laivansa tai ainakin aivan heitä
+varten tähän tullut.
+
+--Kippis vain! Terve! Enemmän konjakkia, Klaara! Konjak, mykky meera
+konjak!
+
+Vanhoja, entisiä ylioppilaita he olivat useimmat. Monta kertaa olivat
+he aikoinaan olleet menemässä ja monta kertaa tulemassa. Mutta kerran
+oli heidän täytynyt jäädä laivasta pois, ja sitten oli laiva aina
+mennyt ilman heitä. He olivat jääneet pyörimään tähän pieneen
+poukamaan, jonka sivuitse valui ainainen ihmistulva alas suureen
+maailmaan, mutta jossa itsessään kävi hiljainen akanvirta. Riennettyään
+aikansa olivat he seisahtuneet Savonlinnaan, takertuneet johonkin
+pieneen pikkukaupungin virkaan. Mutta joka kerta, kun laiva saapui
+satamaan, ja etenkin näin syksyllä, jolloin paljon ylioppilaita
+matkusti alas, tultiin vanhoja muistoja uudistamaan. Oltiin niinkuin
+puoleksi matkalla ulos maailmaan, tuohon huimaavaan, hupaisaan
+Helsinkiin, joka vuosi vuodelta kuului tulevan yhä suurenmoisemmaksi,
+yhä iloisemmaksi.
+
+--Mutta eiköhän hurjauta ja lähdetä mukaan!
+
+--Lähtään! Me lähtään! Hoida sinä minun virkaani pari viikkoa!
+
+Toinen lupasi hoitaa, sillä hän tiesi, ettei matkasta tule mitään. Oli
+sitä siksi usein aiottu. Enintään voi tulla yöllinen juomamatka
+lähimpään pysähdyspaikkaan Puumalaan, josta toisella laivalla
+seuraavana aamuna varhain palataan takaisin, kovin kohmeloisessa
+tilassa.
+
+Yht'äkkiä revähti salongin ovi auki suurella melulla, ja oveen jäi
+seisomaan nuori, kaunis mies, ylioppilaslakki takaraivolla ja koko
+vartalo siinä hiukan taapäin nojaten. Hän jäi tahallaan kynnykselle ja
+oli suotta ihmettelevinään.
+
+--Mikä loistava seura! hän huudahti ja osoitti isolla näyttelijän
+liikkeellä pullotettua pöytää.
+
+--Skool Kalle! huudettiin Savonlinnan herrain pöydästä.--Entree,
+monsieur! Missä mies viivytteli?
+
+--Heitin hyvästit kaikille vanhoille flammoilleni, joita on tuolla
+laivasilta huleisillaan, selitti hän ja astui sisään. Hänen perässään
+tuli vanhempi ylioppilas, punanenäinen ja lihava.
+
+Herrat olivat heti räjähtäneet nauramaan ja yltyivät yhä enemmän, kun
+joku joukosta kysäisi:
+
+--Itkivätkö nuo edes?
+
+--Eivät itkeneet ... vaan lupasivat liehuttaa nenäliinojaan.
+
+Kalle oli nähtävästi kaikkien suosikki, sillä monelta haaralta häntä
+pöytään vedettiin, työnnettiin tuolia alle ja ojennettiin täytettyjä
+laseja.
+
+--Se olen minä, joka tarjoon! Konjakkia ja seltteriä kaikille näille
+herroille!
+
+--Et, sinä et tarjoo! huudettiin toisaalta.--Nyt on meidän vuoro! Ei
+tarvitse! Sinä maksoit samppanjan eilen!
+
+Ja hänen suuhunsa melkein kaatamalla kaadettiin konjakkia ja seltteriä.
+Samassa huomasi hän Antin, joka oli astunut esiin sanomalehtensä takaa.
+
+--No, ka Antti! No, terve! Ka, no minnekä sinä?
+
+--Helsinkiin!
+
+--Sinnehän minäkin! No sepä nyt vasta! Käy istumaan tänne yhteen
+pöytään!
+
+Antti huomautti, ettei hän ollut tuttu näiden herrain kanssa.
+
+--Etkö ole tuttu!... Hyvät herrat, saanko luvan esittää...
+
+Syntyi täydellinen epäjärjestys ja rumina pöydässä, kun kaikki nousivat
+ylös ja kaikki tahtoivat kätellä. Ja tuskin oli taas istuuduttu, kun
+kello jo soi kolmannen kerran ja laiva alkoi tehdä lähtöä. Juomia jäi
+joku määrä tähteeksi, vaikka niitä kilvan kaadettiin kurkuista alas.
+Ahneimmat hyppelivät laivasta maalle, kun se jo oli liikkeessä.
+
+Eikä ollut taas salongissa muita jälellä kuin Antti ja Kalle ja tämän
+toveri.
+
+--Ka, sinulla on totia, Antti! Eikö mekin, Nieminen, oteta totia?
+
+--Minä en kiellä, en käske.
+
+Bufettineiti tuli sisään, ja Kalle kohteli häntä kuin vanhaa tuttua.
+Hän kutsui hänet lähemmä, painoi kätensä hänen olkapäilleen, katseli
+häntä ujostelematta silmiin ja väitti, että neiti oli lihonnut.
+
+--Herra katsoo väärin ... kaikki muut sanovat, että minä olen
+laihtunut...
+
+--Kuka sanoo?
+
+--Hyvin moni sanoo ... mitä herra tahtoo?--Ja neiti koetti irtautua.
+
+--Moni sanoo, matki Kalle ja löi häntä keveästi poskelle.--Tuo kaksi
+lasia totia!
+
+--Se on mainio pitämään karvansa tuo Lotten.
+
+--Kuinka niin? kysyi Antti, jonka kasvoille oli noussut hienoinen puna.
+
+--Minä olen tuntenut hänet jo monta vuotta ja yhtä verevä hän on aina.
+
+--Missä sinä olet häneen tutustunut?
+
+--No, tuossa hän jo tuopi! Kas, niin...
+
+Kalle veti hänet polvelleen niinkuin omaisuutensa ainakin eikä ollut
+tietävinäänkään hänen vähäisestä vastarinnastaan. Tyttö oli
+suuttuvinaan ja uhkasi huutaa. Ja samassa pujahti hän pois Kallen
+kainalon alaitse niin taitavasti, ettei hän sitä suinkaan ensi kertaa
+tehnyt. Kalle antoi hänen mennä.
+
+--Kyllä minä sen vielä saavutan, kehui hän alkaessaan totia valmistaa.
+
+Anttia tämä kohtaus vähän vavahdutti ja pudisti sisästä, niinkuin olisi
+ollut hiukan vilu.
+
+--Missäkö tutustunut, Antti? Sinä kysyt kovin kokemattomasti. Ainahan
+se komea poika, jolla on hattu näin takaraivolla... Ka, etkö prykää,
+Nieminen?
+
+Nieminen, joka koko ajan oli ollut hiukan hämillään, suhahti jotain
+Kallen korvaan.
+
+--Etkö ole esitetty ... no, jos ei muuta puutu, niin tuossa
+tuokiossa...
+
+Hän nousi seisoalleen, teki taas ison liikkeen, hymyili ja kumarsi
+juhlallisesti ja totisesti sekä Antille että Niemiselle:
+
+--Minulla on kunnia esittää tässä toinen toiselleen kaksi minun parasta
+ystävääni: herra Anders Ljungberg, ylioppilas, ja civis academicus
+Abraham Nieminen ... herrat on hyvät!--No, prykää nyt Nieminen!
+
+Antti huomasi sen nyt ja huomasi vastakin, että Kalle kohteli toveriaan
+olantakaisesti ja aina pienellä pilkalla. Mutta toinen ei näkynyt
+koskaan suuttuvan. Löi leikiksi, taputti ystäväänsä olkapäälle ja sanoi
+häntä »siksi ainaiseksi pilkkakirveeksi.»
+
+Kalle oli rikkaan tehtaanhoitajan ainoa poika. Isä antoi pojan elää
+mielensä mukaan. Koulussa ollessaan ei häneltä koskaan rahaa puuttunut.
+Mutta lukukauden lopussa oli hänellä kuitenkin velkoja kaikkialla.
+Alaluokilla tarvitsi hän rahaa makeisiin, joita koko luokka oli
+tottunut syömään hänen kustannuksellaan. Ylemmillä luokilla meni raha
+tupakkaan ja punssiin. Kuudennella luokalla hän erosi koulusta ja sanoi
+syyksi peittelemättä sen, että hän tahtoi syksyllä metsästää uudella
+jäniskoirallaan. Talvet hän luki kuitenkin kaupungissa yksityisesti
+eikä myöhästynyt alkuperäisistä tovereistaan kuin vuoden.
+
+Antilla oli aina ollut suuri kunnioitus häntä kohtaan. Sillä jo
+koulussa ollessaan osasi hän käyttäytyä niinkuin herra. Suosikkeja oli
+hänellä aina joku. Viimeksi oli Antti ollut. Kaikki hänen toverinsa
+siihen asemaan pyrkivätkin. Ja nyt hän oli Helsingistä haalinut
+käsiinsä tuon vanhan ylioppilaan, punanaamaisen, käheä-äänisen ja
+pyöreämahaisen.
+
+--Lotten! kutsui Kalle sivumennen bufettineitiä, joka taas kulki
+salongin läpi, mutta ei tullut luo, ei ollut kuulevinaankaan. Kalle ei
+pannut sitä sen enemmän sydämelleen.
+
+He olivat saaneet lasinsa laitetuiksi ja kilistivät kaikki kolme.
+Nieminen otti suunsa täyteen totia, pullisti poskensa ja antoi silmänsä
+mennä pyöreiksi kuin huuhkaimen silmät.
+
+--Eilen illalla me oltiin ja elettiin Savonlinnassa, tänä iltana
+tehdään tässä totia, mutta huomenna istutaan jo Helsingissä.
+
+--Eikö ajeta suoraan asemalta kappeliin, Antti?
+
+--Ajetaan vain!
+
+--Me ajetaan kappeliin syömään ja juomaan...
+
+--Ja mässäämään, liitti Nieminen nauraen itse sanoilleen.
+
+--No jo sitä eilen ja vielä tänäänkin mässättiin siinä siunatussa
+Savonlinnassa, päivitteli Kalle, ja he alkoivat Niemisen kanssa
+muistella viimeisen vuorokauden viettoa.
+
+He olivat ajaneet helvetinmoista karkua neljä peninkulmaa isän
+maatilalta hänen parihevosillaan. Ne olivat Savonlinnaan tullessa
+selältäänkin vaahdossa, ja olisi saanut sammiollisen valkeata saippuan
+kuohua, jos olisi joka paikan puhtaaksi kaapinut. Olisi ollut ehtiminen
+edellisen päivän laivaan, mutta laivarannassa olivat äskeiset
+Savonlinnan herrat ja matka jäi seuraavaan iltaan.
+
+Ensin ryypättiin rantaravintolassa ja sitten seurahuoneella, josta
+lähdettyä hurjauttiin piiritanssia tanssimaan keskellä toria ja
+asetettiin palovartia keskeen. Siitä olisi saattanut tulla helvettiä,
+jos ei viskaali itse olisi ollut parassa miessä. Nälkälinnaan oli kurin
+vuoksi menty aamiaiselle. Pormestarilla oli istunto ja lääkärillä
+vastaanottotunti. Suoraan kapakasta kumpikin meni virkapaikkaansa ja
+tuli taas takaisin jatkamaan. Silloin syönnyttiin tilaamaan samppanjaa.
+
+--Etkö sinä, Kalle, maksanut itseksesi toista puolta?
+
+--Minähän ne maksoin.
+
+--Eikö sellaiset juomingit tule kalliiksi? kysyi Antti, joka ihmetellen
+kuunteli näitä sankaritöitä, jollaisissa ei itse ollut milloinkaan
+vielä ollut osallisena.
+
+--Tuleehan ne vähän. Mutt' enpä ole ollut niin perinpohjaisella ja
+hupaisella retkellä sitten kuin kesällä Helsingissä.
+
+Se oli ollut silloin, kun Kalle oli tavannut »tämän Niemis-rähjän,
+tämän rähjä-Niemisen.» Samalla oli Kallen ylioppilasvifti. Kalle oli
+saanut pidennystä historiassa ja jäänyt muista kesemmäksi. Ei tahtonut
+kuitenkaan luku sujua kesäkuumalla Helsingissä. Vasta heinäkuun alussa
+hän suoritti tutkintonsa lukematta muuta kuin ensimmäisen sivun vanhan
+ajan historiaa. Nieminen harhaili samaan aikaan hajanaisissa
+vaatteissa, kello ja valkoinen lakki pantissa, pitkin polttelevia
+katuja eikä päässyt irtautumaan asunnostaan, johon oli velkaa koko
+lukukauden. Ylioppilashuoneen lukusalissa he tapasivat toisensa, ja
+Nieminen iski kohta Kalleen esitellen itsensä hänelle. Hän oli saanut
+oivan kalan onkeensa. Samana iltana sai Kalle valkoisen lakin. Koko yön
+he sitten hurrasivat. Kalle maksoi kestit ja Nieminen neuvoi kaikki
+käytävät paikat. Kolme päivää vietettiin yhtä juhlaa. Välipä näillä
+isän rahoilla, johonkinhan ne oli pantava! Sitten lunasti Kalle uuden
+ystävänsä irti sekä asunnosta että panttilaitoksesta ja vei hänet
+kotiinsa maalle.
+
+--No, oli se vifti sekin, jos oli eilinenkin!--Kun me aamulla ajettiin
+kotiin kaupungin laitapuolista, niin piti tämän lakin olla niin viinin
+ja portterin vallassa, että olisi vääntäen ruskeata vettä lähtenyt.
+
+--Se hurja kun pyyhki puhtaalla lakillaan pöytää...
+
+--Me ajettiin suoraa päätä Grapen mammaan ja tahdottiin uutta
+lakkia. Grapen mamma pui sormellaan ja torui: »Ai-jai noita nuoria
+studentteja ... eilen ostettu uusi lakki ja nyt noin tahrittu!» Mutta
+minä kysyin, etteikö rahallaan saa uutta ja viskasin satamarkkasen
+pöytään. Lakki tuli ja tuossa se on!
+
+--Muistatkos, mitä se vielä muut sanoi?
+
+--No mitä?
+
+--Noin kauniille nuorelle studentille minä annan paras lakki, mikä
+minulla on.
+
+--Lakki kuin lakki.
+
+Ja samalla heittäytyi Kalle kyljelleen sohvalle, nakaten lakkinsa
+juoksemaan pitkin pöytää. Se liukui sileää pintaa myöten yhtä kyytiä
+lattialle. Nieminen yritti nostamaan sitä.
+
+--Anna olla, Nieminen... Kuuletko ... minä kiellän sinua koskemasta
+minun lakkiini. Helsingistä ostetaan uusi!--Arvaapas, Antti, paljonko
+meni jo sinä yönä?--Kappaleen toista sataa meni!
+
+--Mitäs isäsi sanoi?
+
+--Ei se ukko sano mitään milloinkaan. Kysyy vain, kuinka paljon minä
+tarvitsen, eikä ole tiliä tahtonut vielä milloinkaan.
+
+Antti katseli toveriaan, joka puoleksi loikoi sohvalla. Otsa oli
+valkoinen, hieno ja soikea. Nenä oli heikosti koukistunut, huulet
+punaiset ja paksunlaiset. Silmät olivat siniset, mutta kiilsivät nyt
+väsymystä ja alkoholia. Tukasta oli kähärä liimautunut otsaan kiinni.
+Mustien viiksien alkua orasti ylähuulessa. Puku oli hieman
+epäjärjestyksessä.
+
+Kallella oli aina ollut suuri vaikutusvoima Anttiin, joka joutui
+helposti sellaisten johdettavaksi, jotka olivat kokeneet ja tiesivät
+enemmän kuin hän. Nyt ihaili hän Kallea etenkin hänen huolettoman ja
+varman käytöksensä vuoksi. Hänen ei tarvinnut tehdä tiliä isälleen
+mistään. Hän ei välittänyt vähääkään valkeasta lakistaan, jota hän,
+Antti, oli koko kesän suojellut kuin silmäteräänsä ja jonka
+varjelemisesta äidillä ja sisarilla oli ollut ainainen huoli.
+Satamarkkasia oli hänellä rutistettuna kukkaro täyteen, ja liivien
+taskuissa helisi hopea- ja kuparirahoja irtaallaan. Antilla olivat
+rahat lompakossa, joka oli ommeltuna povitaskun vuoriin kiinni. Ja
+vähitellen kasvoi Kalle hänen silmissään vapaan miehen perikuvaksi,
+semmoisen, joksi hänenkin määränsä oli pyrkiä.
+
+Kaikki kolme terästivät he lasejaan, joivat ja jatkoivat samaan
+suuntaan. Lasit tyhjenivät nopeasti, varsinkin Niemiseltä, jonka
+lihava, pehmyt ja kesakkoinen käsi vähän väliä ahnaasti kouristi
+omaansa ja keikisti sen, niinkuin näytti sekä suuhun että silmiin.
+Kalle kertoi nyt tarkemmin, missä he tuona suurena Helsingin viftiyönä
+olivat olleet. Hän nimitteli katuja ja niiden numeroita, mainitsi
+paikkoja, joilla oli omituiset salaperäiset nimensä. Ja merkitsevästi
+silmää iskien Antille lupasivat he Niemisen kanssa hänellekin niitä
+näyttää, jahka perille jouduttaisiin. He tuumivat, että jos Augusta
+vielä on entisessä paikassaan, he ajavat sinne.
+
+--Se oli ihan hurjistunut tähän Kalleen, kertoi Nieminen.
+
+--Minä en tahtonut millään lailla päästä hänestä erilleni, lisäsi Kalle
+nähtävästi mielissään.
+
+Antti oli kyllä osiksi kuullut tällaisista puhuttavan. Hän oli usein
+pitkät hetket vuoteellaan maaten ja metsässä selällään loikoen niistä
+haaveksinut, niitä mielessään kuvitellut ja loihtinut eteensä oudon
+hekkumallisen maailman. Mutta sellaisesta, mitä Kalle hänelle nyt
+kaikesta siitä kertoi ja maalaili elävin ja rajuin piirtein, ei hän
+ollut osannut uneksiakaan. Hän kuunteli vavistus rinnassa ja hengitti
+epävarmasti ja lyhyesti, kauan huokumistaan pidätellen, samalla kuin
+kasvot olivat kuin jäykistyneet. Silloin tällöin hän teki jonkun
+kysymyksen, joka tuli arasti esille, vaikka hän koetti asettaa sen
+siihen muotoon kuin hän kyllä olisi kaikki pääasiassa tiennyt, vaikkei
+ollut muutamista sivuseikoista selvillä. Helsinki rupesi kangastamaan
+hänen edessään tummanpunaisena, samettisohvaisena huoneena, josta lähti
+hurmaava parfyymi, jossa oli salainen puolihämärä, jossa liikkui
+väljävaatteisia olennoita, mitkä ihan lähelle tunkivat, istuutuivat
+polvelle, kietoivat käden kaulaan ja toisella soittivat pianoa, johon
+lauloivat kevyttä, hehkuvaa säveltä, tuota samaa, jota Kallekin
+hyrähteli: »frallallalla, natten ä bra!» Nuo olivat olleet siellä, ne
+olivat nähneet sen kaikki ja monta kertaa kokeneet. Ja hänkin saa sen
+kokea ... he vievät hänet sinne ... ehkä he jo huomenna...
+
+Hän oli käynyt kasvoiltaan kalpeaksi, ja lasia ottaessa vapisi käsi
+tuntuvasti.
+
+Kallen lakki loikoi yhä lattialla. Bufettineiti huomasi sen
+ohikulkiessaan ja nosti pöydälle. Silloin käytti Kalle taas tilaisuutta
+ja veti hänet Antin editse luokseen. Vastustaessaan tuli tyttö
+kädellään varanneeksi Antin polveen ja puristaneeksi sitä. Kalle asetti
+lakkinsa neidin päähän.
+
+--Se sopii mainiosti, kaikki minun lakkini ovat sopineet sinulle
+erinomaisesti!
+
+--Koettakaa minunkin lakkiani! sanoi Antti epävakaisella äänellä, otti
+lakin Lottenin päästä ja koetti panna omansa sijaan.
+
+--En minä herran lakista huoli! Ja Lotten esti sen kädellään.
+
+Kalle tuli Antille avuksi:
+
+--Mikset huoli?
+
+--En huoli!
+
+--Sinun pitää huolia! On hän yhtä komea poika kuin minäkin ... kas
+noin, ja maista nyt hänen lasistaan!
+
+Vaan tyttö maistoi tahallaan Kallen lasista.
+
+--Koska sinä olet noin uppiniskainen, niin kiedot sinä rangaistukseksi
+kätesi hänen kaulaansa ja suutelet häntä sovinnoksi poskelle. Hän on
+sinuun ihastunut.
+
+--Kapteeni tulee! Ja minun pitää mennä pöytää kattamaan.
+
+--Ei tule! Pian nyt!--Ja Kalle sysäsi hänet omasta sylistään Antin
+syliin. Mutta kun Antti tunsi hänet polvellaan, olivat häneltä voimat
+kuin poissa, eikä suutelemisesta tullut mitään, vaikka tyttö nähtävästi
+jo olisi ollut suostuvainen. Antti oli vain hämillään ja veti ja
+puhalsi paperossia, niin että pihisi. Lotten sai siitä savua henkeensä,
+alkoi rykiä ja nousi pois.
+
+--Ka, no mikset sinä suudellut?
+
+--Mikset sinä suudellut, sanoi Antti, naama tyhmän nolona.
+
+--Ei, kuule Antti, ei sitä sillä tavalla ... sinä et osaa vielä
+ollenkaan naisten kanssa, rupesi Kalle häntä neuvomaan. Ole sinä,
+niinkuin minä olen...
+
+Ja Kalle oli naisten kanssa niin, että hän aluksi »impponeerasi».
+Käyttäytyi huolettomasti, tuskin oli huomaavinaankaan, puheli seuroissa
+herrojen kanssa, ja katsahti vain silloin tällöin naisten puoleen. Jos
+sitten puheli, ei antanut missään myöten, väitti vastaan sitä, jota
+tahtoi miellyttää, ja oli muille kohtelias. Mutta kun sitten sattui
+ovessa vastaan tulemaan, niin lähetti yht'äkkiä syvän katseen silmästä
+silmään. Ja jos joutui kahden kesken puhelemaan, muutti kokonaan
+käytöksensä, ja oli ystävällinen ja suopea. Franseesiin ei häntä
+ensiksi pidä itse pyytää, vaan pitää toimittaa niin, että tulee
+vis-à-vis'ksi. Figureessa voi taas pelata silmillään, ja kun tulee
+naisten vaihdos, niin silloin on lujasti puristettava. Naiset pitävät
+siitä, että heitä lujasti puristaa. Jos heitä ottaa hellävaroen kiinni,
+niin heistä tuntuu pahalle ruumiissa.
+
+Kaikki hän tiesi tuo Kalle. Oli häntä koko mestari. Antti muistutti
+häntä siitä, että koulussa ollessahan olivat kaikki tytöt häneen
+rakastuneet.
+
+--Enemmän konjakkia! huusi Kalle innostuen.--Ja lämmintä vettä!
+
+Anttia alkoi jo kuumentaa, mutta urhoollisesti hän ryyppäsi pohjaan ja
+pudotti uudet sokerit sulamaan. Kun Lotten toi pyydettyjä tavaroita,
+tempasi Antti häntä vyötäisistä.
+
+--Herra Jumala! kirkaisi tämä, vesi on tulisen kuumaa ... antakaa minun
+olla!
+
+Vettä räiskähti hiukan hänen hameelleen, ja suutuksissaan sitä pyyhkien
+hän poistui. Kalle sai taas aihetta neuvokkeihin.
+
+--Sinä näytät liian kiihkeältä. Se laimentaa tuommoisia tyttöjä. Niiden
+kanssa pitää olla kylmä. Etkö nähnyt, kuinka minä olin äsken? Otin
+hänet aivan välinpitämättömästi polvelleni. Niinkuin koiran. Seh, tule
+tänne, pane pääsi tähän! Katselin rauhallisesti ja juttelin tavallisia
+asioita. Sitten työnsin hänet sinun syliisi. Kun niille niin tekee,
+niin ne eivät lähde, vaikka pudistaisi. Tarttuvat vaikka jalkaan ja jos
+eivät muuten pysy, niin pureutuvat kantapäähän kiinni.
+
+Antti ei puhunut siihen mitään. Mutta nyt hänen poskensa hehkuivat, ja
+yht'äkkiä hän villiintyi.
+
+--Terve, miehet! Nyt me ryypätään! Ja huomenna ajetaan junalta suoraan!
+Ajetaanko, Kalle? Hei!
+
+--Hei, hei! Kas, Anttia vain! Se on päätetty asia, että ajetaan. Terve,
+Antti! Sinä et ole hukassa, kun olet miesten seurassa! Sinunkin pitää
+oppia maailmaa tuntemaan, ja meidän kanssamme sinä opit.
+
+--Minä aionkin oppia maailmaa tuntemaan.
+
+Antti jo vähän sammalsi. Tuutingit rupesivat nousemaan huimaavalla
+vauhdilla häntä päähän. Korvissa soi ja humisi, ja hänen oma äänensä
+kumahteli luonnottomalta. Lotten, joka katti illallispöytää toisella
+puolen salonkia, häämötti kuin jostain toiselta rannalta.
+
+He söivät illallista. Pöydässä oli ainoastaan herroja. Puheltiin paljon
+ja juotiin olutta. Antti ei nähnyt kaikkea oikein tarkkaan. Siinä oli
+pöydällä kaikenlaista punaista ja viheriäistä. Hän söi enimmäkseen vain
+yhtä lajia, mitä lienee ollut lihalaitosta. Hän ei puhunut mitään,
+mutta hymähti välistä itsekseen. Sitten alkoi naama tulla onnettoman
+näköiseksi. Ja yht'äkkiä loppupuolella illallista hän nousi mennäkseen.
+
+--Minne sinä menet, Antti?
+
+--En minnekään.
+
+--Voitko pahoin? Sinä olet ihan vaalea.
+
+--En minä voi pahoin ... minä voin aivan hy-yvin. Kyllä minä tulen
+kohta.
+
+Mutta mennessään horjahti hän oven pieltä kohti. Kapteeni kuiskasi
+Kallelle, joka oli saanut kunniapaikan hänen vieressään:
+
+--Merenkäyntiä tyynessä vedessä.
+
+Ja Kalle ja Nieminen nauroivat yhdessä kapteenin kanssa nuoren miehen
+vahingolle. Kalle kysyi, saisiko hän tarjota kapteenille konjakkarin.
+Kapteeni suostui, ja pian hän oli takertunut kaskuihinsa kiinni.
+Niemisellä oli koko ajan kasvot valmiina nauruun laukeamaan.
+
+Se voimakas tunne, mikä Anttia äsken oli kohottanut kuin rinnassa
+pullistuva ilmapallo, oli nyt kokonaan poissa, ja sen sijan täytti
+surkea pahoinvointi. Hän tapasihe seisomasta ulkona viileässä tuulessa
+ja painoi jyskävää ohimoaan kantta kannattavaa rautaa vasten. Vaan
+ohimon kohta ei tahtonut pysyä pyöreän raudan nojassa. Se luiskahti
+yhtämittaa pois, ja hattu vetäytyi vähitellen kallelleen, ihan
+silmille. Antti tunsi sen ja tajusi hämärästi putoamisen vaaran.
+Ihmeteltävällä varovaisuudella hän vei toisen kätensä lakkiin, samalla
+kuin toisella piti lujasti kiinni raudasta, ja asetti sen viereensä
+penkille. Koetti painaa yhäkin ohimoa ja poskea kylmää rautaa vasten,
+joka teki hyvää. Siinä hän pysyttelihe vähän aikaa, ilkeä, yhä paheneva
+tunne sydänalassa. Hän kuuli epäselvästi laivan jyskytystä ja erotti
+vain hämärästi kuun valojuovan alhaalla laineiden harjalla. Joku ajatus
+oli hänelle muodostumaisillaan jostain asiasta, mutta ei siitä pitkään
+aikaan mitään valmista tullut. Vihdoin selvisi se siksi, että kunhan ei
+vain hänen hattunsa putoaisi penkiltä järveen, kun tuulee. Mutta
+silloin pusersi yht'äkkiä hänen sisuksiaan kuin synnytystuskissa,
+alhaalta tunki ylöspäin hiukaiseva kipu ja pani pari kertaa surkeasti
+voihkaisemaan. Kun se oli ohitse, oli hiukan helpompi olla, mutta
+otsalle oli noussut kylmä hiki. Pekka sattui tulemaan alhaalta
+salongista ja kuuli sen vaikeroimisen, jonka tuska pusersi Antista.
+
+--Mikä sinua vaivaa, Antti?
+
+--Ei minua mikään vaivaa. Usko pois, että ei minua mikään vaivaa.
+
+Hän ei olisi millään lailla tahtonut tunnustaa, että hän oli
+juovuksissa, ja hän koetti puhua niin vakavasti kuin suinkin. Mutta
+kielen kompastelemisesta tunsi Pekka kuitenkin heti kohta taudin
+laadun.
+
+--Mutta olethan sinä ihan juovuksissa! Ja missä siivossa sinä...?
+Milloinka olet ehtinyt juoda itsesi noin juovuksiin?
+
+Vaan Antti väitti, ettei hän ole ... hänellä on vain paha elämä ... ei
+kuin hiukan kuuma salongissa ... ja oli tullut jäähdyttelemään. Menee
+vain Pekka takaisin sinne, mistä on tullut ... ei tarvitse ollenkaan
+seista siinä. Hän menee itsekin takaisin salonkiin. Kalle odottaa
+häntä, ja hän lupasi tulla.
+
+Mutta kun hän liikahti mennäkseen, horjahti hän ja kolautti jalallaan
+pahasti jotain kapsäkkiä penkin alla. Hän suuttui siitä ja tiuskaisi
+vihaisesti Pekalle, että mitä hän siinä tiellä seisoo ... antaa hänen
+mennä!
+
+--Minne sinä aiot mennä?
+
+--Minä menen syömään illallista.
+
+--Johan sinä olet syönyt illallista? Sinun täytyy oitis panna maata.
+Tule, minä vien sinut hyttiisi.
+
+--Minä tahdon suudella Lottenia!
+
+--Mitä tahdot?
+
+--Minä tahdon suudella Lottenia, ja anna minun mennä.
+
+Pekka koetti ensin houkutella häntä ja vetää rintapielestä pois. Mutta
+silloin Antti puutui yhteen kohtaan ja alkoi riidellä. Hän tahtoi
+välttämättä suudella Lottenia ja syödä illallista. Ja hän ojensihe
+menemään salongin ovea kohti.
+
+Mutta silloin täytyi Pekan ottaa ankara luonto päällensä, niinkuin hän
+jälestäpäin kertoi, ja sanoa tuimasti:
+
+--Sinä et mene nyt minnekään, vaan tulet koreasti alas hyttiisi ja
+panet paikalla maata!
+
+Ja käsipuolesta vei hän Anttia kokkasalonkia kohti. Ovessa koetti Antti
+vastustaa, mutta Pekka irroitti kädet ja työnsi hänet sisään. Mennä
+kolutessaan päätti Antti juopuneen viekkaudella, ettei hän siltä anna
+myöten, vaikka nyt on vain näin antavinaan. Kunhan tulee alas, niin hän
+kääntyy takaisin... Se luulee tuo, että hän näin vain, mutta ei hän
+näin vain ... hän on se poika, joka...
+
+Mutta kun salongin lampun valossa huomattiin, että rinta oli märkä ja
+likainen, masentui mieli täydellisesti. Hänen uudet hienot vaatteensa
+semmoisessa siivossa. Ja itku oli vain vähän matkan päässä kurkusta.
+
+Pekka toimitti Antin hyttiin maata, veti kengät jalasta, auttoi
+vaatteita hänen päältään, nouti pullon seltteriä ja juotti sitä
+sairaalle. Sitten kasteli hän käsiliinan kylmässä vedessä ja hautoi
+sillä Antin ohimoita. Sillä lailla tahtoi hän istuttaa Anttiin
+sellaisen muiston, että juovuksissaolo on oikeastaan sairautta; mikä
+oli näyttäytynyt tehokkaaksi keinoksi ensikertalaisia vastaan. Antti
+antoi hoitaa itseään kuin siivo lapsi. Sanaakaan sanomatta tuijotti hän
+kattoon, silmät kankeasti yhteen kohtaan ojennettuina. Pekka ajatteli
+tilaisuuden soveliaaksi varoitus- ja nuhdepuheen pitämiseen. Mutta
+ennenkuin hän ennätti päästä alkuunkaan, oli Antti jo nukkunut. Pekka
+jätti hänet siihen nukkumaan ja painoi oven varovasti kiinni.
+
+Hänellä itsellään oli kokkasalongissa makuusijansa. Sinne oli hän
+hilannut eväsvakkansakin. Se oli hänen ja Antin yhteinen, ja sitä
+olivat olleet laittamassa Antin sisaret. Kuinka kaikki oli asetettu
+sopivasti ja maukkaasti! Oli muistettu panna pienet servietitkin
+mukaan. Ja makeisia lomaan. Nuo sydämenmuotoiset piparikakut oli
+varmaankin pantu tarkoituksella. Pekka söi hitaasti, sillä se oli
+terveellistä. Syödessään hän ryyppäsi vettä ja ajatteli ryypätessään:
+kyllä tämä kirkas vesi on sentään terveellistä. Sitä kun juo joka aamu
+ja ilta, niin pysyy ruuansulatus kunnossa ja mies elää vanhaksi. Monet
+suuret miehet eivät ole juoneet muuta kuin vettä ja saavuttaneet
+korkean iän. Olut, jonka voi lukea alkoholijuomiin, kuluttaa voimia.--
+Tuossa Antissa näkyy olevan taipumusta antautumaan viekoitusten
+vietäväksi. Sen olen tänään huomannut. Mutta muuten minä en ymmärrä,
+mitä varten ne häntä siellä kotonaan niin ihailevat, Annakin. Hän on
+perheen ainoa poika ja liiaksi hemmoteltu. Semmoiset usein joutuvat
+turmiolle. Aina on häntä sanottu hyväpäiseksi, mutta en minä sitä ole
+niin erittäin huomannut. Se näkyy vasta siitä, miten luvut ja tutkinnot
+Helsingissä alkavat sujua. Minä pahoin pelkään niiden menevän hitaasti.
+Mutta mikäs niillä semmoisilla hätänä, joilla on varoja. Hän voi viipyä
+vaikka kymmenkunnan vuotta Helsingissä. Vasta sitten, kun on elänyt
+mielestään tarpeeksi ja tyhjentänyt nautintojen maljan pohjaan saakka,
+alkaa hän todenteolla harrastaa toimeentuloaan. Kaikki käy yhtä
+helposti kuin sitäkin ennen. Kohoaa vähitellen puoltolauseiden avulla,
+kun on isällä tuttavuuksia, saa helppotöisen viran ja elelee vain.
+
+Pekka oli lopettanut syöntinsä ja alkoi riisuutua.
+
+Tiloja oli useampia. Hän valitsi parhaimman lähellä pesukaappia. Sen
+päälle hän asetti vaatteensa hyvään järjestykseen. Tarkasti
+kaulustintaan, jota ei vielä huomenna tarvinnut muuttaa ... vältti se
+näin matkalla, ja pesu on kallista Helsingissä. Veti varovasti kellonsa
+ja sijoitti sen niin, ettei se suinkaan putoaisi. Housut, joiden
+taskussa oli rahakukkaro, pantiin pään pohjiin.
+
+Kynttilän sammutettuaan hän laski velkansa. Hän oli köyhä ja hänen oli
+täytynyt tehdä velkoja. Oli niitä kolmatta tuhatta. Mutta hän suorittaa
+tutkinnon syksyllä. Kolmen neljän vuoden päästä on ehkä oma palkka.
+Täytynee Annankin tuoda sen verran pesään, että pääsee veloista. Ukko
+kuuluu panevan pankkiin joka vuosi kolme tuhatta palkastaan. Helposti
+hän oli saanutkin Annan, vaikka sen ympärillä liehakoi muitakin. Siinä
+seuranäytelmässä oli hän jo huomannut varmat merkit. Rekiretkellä se
+sitten ratkaistiin. On se pulska tyttö.--Hohhoi! Kunpa saisi nyt hyvän
+ja halvan asunnon Helsingissä. Parasta taitaisi olla asettua
+maaseudulle rautatien varteen. Ja niin hän tekeekin.
+
+Vähän päästä alkoi hänen nurkastaan kuulua pientä pihinätä, ja hetken
+kuluttua kuorsasi Pekka.
+
+Ruokasalissa istuivat myöhään yöhön Kalle ja Nieminen. Siellä oli saatu
+toimeen uusi whisti kahvin ja liköörin ääressä. He olivat aikoja sitten
+unohtaneet Antin, joka hervotonna makasi selällään hytissään.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Aamulla heräsi Antti siitä, että laiva yht'äkkiä hiljensi kulkuansa ja
+kone alkoi käydä hitaammin. Hän kohotti päätään, ja ensimmäinen tunne
+herätessä oli ankara kipu aivoissa, joita särki samassa tahdissa, kuin
+laivan kone liikahteli. Ja kun laiva äkkipikaa alkoi tutista vimmatusti
+takaisin, pisteli päätä kuin tuhannen tulineulan kärjellä, ja silmä
+syyti säkeniä.
+
+Tuntien polttavaa janoa ahmaisi hän vettä kuivaan kurkkuunsa ja koetti
+nukkua uudelleen. Mutta uni oli jo paennut, ja kannella kolistiin ja
+käveltiin. Vaivoin hän sai mielessään esille edellisen illan
+tapahtumat, sillä joka kerta kun hän koetti ajatella jotain, vihlaisi
+otsaluuta kuin veitsellä. Ensin hän ei muistanut mitään, mitä oli
+tapahtunut ja kuinka oli tullut tänne hyttiinsä maata. Mutta kun sitten
+sattui silmään pesukaapilla oleva tyhjä seltteripullo, puoleksi
+kuivunut pyyhinliina ja surkeassa kunnossa olevat vaatteet, selvisi
+kaikki: miten Pekka oli häntä hoitanut kuin sairasta, ja kuinka hän oli
+ollut niin vetelä, ettei itse saanut kenkiä jalastaan. Se kaikki
+suututti häntä niin, että hän heti kohta laittautui nousemaan ja
+pukeutumaan. Sitä tehdessä täytyi hänen kuitenkin tuon tuostakin
+hammasta purren kirota päänsärkyä, joka oli selälleen kaataa joka
+kerta, kun, hänen mielestään aivan tahallaan, sylen täysi halkoja aina
+romahutettiin kannelle juuri hänen hyttinsä kohdalla.
+
+Kun hän kohosi kannelle, häikäisi silmiä kirkas päivänpaiste. Ilma oli
+läpikuultavan puhdas. Raitis aamutuuli puhalteli suurelta Saimaalta.
+Taivas oli sininen ja järvi oli sininen ja maat läheltä ja kaukaa
+kangastivat korkealle, kirjavina kellastuvista lehdistä. Laineen liike
+oli virkeätä kuin hyvästi maanneen ja vasta nousseen. Rivakasti ajoi
+aalto aaltoa, laiva keinui vähän niiden varassa, ja tuon tuostakin
+räiskähti vaahtoa ja vettä kimmahtaen laivan kupeesta ylös ilmaan,
+josta tuuli kantoi sakean sateen hienontuneita pisaroita aina ylös
+komentokannelle, Anttikin sai siitä pärskäyksen poskelleen astuessaan
+ulos salongin ovesta, jonka tuuli repäisi hänen kädestään ja paiskasi
+selälleen auki.
+
+Koko luonto oli terve ja raitis, ja sen rinnalla tunsi Antti itsensä
+sairaaksi, voimattomaksi ja miltei kurjaksikin. Ympäristön raittius
+ihan kuin ivasi häntä. Oli niin paha olla kuin rikoksen tehtyä, josta
+ei ole pelastusta eikä anteeksiantoa toivottavanakaan. Hän koetti istua
+hiljaa kannella ja haihduttaa myrkyllisiä usvia päästään antamalla
+tuulen sitä valtoineen huuhdella. Mutta särky ei lakannut, pikemmin
+vain kiihtyi, ja silmissä tanssi taivaanranta kahtena päällekkäin.
+Turvattomana kyyrötti hän käppyrässä, väristen vähän ja kädet hihoihin
+pistettyinä. Hän oli epätoivossa itsestään ja tulevaisuudestaan.
+Hänestä on jo ehkä tullut renttu, juoppo ja epäsiveellinen eläjä, joka
+tuottaa surua suvulleen ja josta ei ole itselleenkään iloa. Tämä oli
+kosto hänen epäsiveellisistä ajatuksistaan eilen. Sillä ne olivat
+epäsiveellisiä, ne bufettineidistä, ja kaikki, mitä Kalle oli puhunut.
+Jos hän kirjoittaisi äidille kaikesta ja saisi anteeksi ja tekisi
+lupauksen, ettei enää koskaan mitään maista.--Pthyi, kuinka suu oli
+pahanmakuinen.--Helsinki oli kadottanut kaiken viehätyksensä. Se
+peloitti ja kammotti. Kun laiva kääntyisi takaisin tai särkyisi, niin
+että voisi palata kotiin. Hän kuuli Kallen ja Niemisen äänet salongin
+katossa olevan aukinaisen ikkunan läpi, josta kohosi konjakin haju. Se
+käänti mieltä niin, että oli tulla ylen. Bufettineiti, joka kulki
+peräkannella, inhoitti häntä.
+
+Pekka tuli kannelle, posket vielä kankeina nukunnan jäleltä. Antti
+kääntyi poispäin, mutta Pekka kiersi eteen ja istuutui hänen viereensä.
+
+--Huomenta! sanoi hän äänellä, joka osoitti Antille, että Pekka
+ajatteli eilistä tapahtumaa. Muuta hän ei kuitenkaan virkkanut, katseli
+vain. Mutta se kävi Antille niin sietämättömäksi, että hän lähti alas
+salonkiin.
+
+Kalle ja Nieminen olivat jo täydessä käynnissään aamuryyppyjä
+nakkelemassa. Avosylin ottivat he hänet vastaan, ja Kalle kaatoi kohta
+konjakkia hänellekin. Antti esteli ottamasta ja valitti kohmeloaan.
+Mutta Kalle osasi vallata hänet pian, selitellen, että ne kohmelot ne
+on niitä miesten tauteja ja että tämä on parasta lääkettä, mitä olla
+taitaa.
+
+--Usko pois, Antti! Saat nähdä, jos vain tottelet minua! No, elä
+puistattele! Pohjaan vain yht'äkkiä irvistelemättä ... koko pikari!
+
+--Recognandi causa! lisäsi Nieminen, ja he kumosivat ryypyn kaikki
+kolme. Pekka tuli juuri sisään, ja Antti korotti vielä uhalla
+äänensäkin.
+
+--No, terve mieheen sitten! Tämä on kuin voita leivän päälle!--Ääh!
+
+Merkillisen makealle se nyt maistuikin. Ei ollut ollenkaan karvaalle.
+Niitä olisi jo saattanut ottaa vaikka kuinka monta. Jos se tuo Pekka
+luulee, että tässä hänen happamista naamoistaan välitetään, niin
+erehtyy hän suuresti. Ja ensimmäistä rohtoryyppyä seurasi toinen ja
+kolmas. Joka kerta ottaessaan katsahti hän ilkkuvalla syrjäsilmällä
+Pekkaan, joka oli istuutunut toiseen päähän pöytää ja oli selailevinaan
+ilmoituskalenteria.
+
+He joivat itsensä hienoiseen, silmiä hiukan hämärtävään aamuhumalaan,
+ja Antilla punoittivat posket kuin keuhkotautisen.
+
+--Kyllä sinusta mies tehdään, vakuutti Kalle.--Eikös ne ala sepät
+päässäsi takomasta tauota?
+
+Ne takoivat vielä, mutta takoivat kuin puuvasaroilla pehmoiseen
+pumpuliin.
+
+--Ei pakota enää!
+
+--Ihmetteletkö sitä? Sanoinhan ma sen! Ja kun nyt syöt hiukan ja panet
+pitkäksesi vähäksi aikaa, niin olet terve kuin pukki nousemaan junaan
+Lappeenrannassa.
+
+Oli yhtä huminaa Lappeenrantaan tulo, tavarain kärryihin kanto ja
+kiivas ajo kaupungin läpi ylös seurahuoneelle. Antti oli Kallen ja
+Niemisen vietävänä, ja Pekka sai tulla perästä, jos tahtoi. Miettinen
+ja Voutila olivat jo aikoja sitten unohtuneet, kun Antti, rantatietä
+ajaessaan, yht'äkkiä näki heidän suurta kirstua kantaen väistyvän
+tiepuoleen, minne pyörä heitti kuraa heidän vaatteilleen ohi
+kiitäessään.
+
+
+Kävellessään vähän ennen junan lähtöä Lappeenrannan asemasillalla oli
+Antti jo kokonaan toinen mies kuin Kuopiosta lähtiessään. Nämä pari
+matkapäivää olivat kypsyttäneet häntä silmääntuntuvasti. Liikkeet
+olivat jo paljoa huolettomammat ja käynti rennompaa. Hattu oli solunut
+alas takaraivolle, palttoo oli auki, eikä nenäliinan kulma enää
+piipottanut niin arasti ja viattomasti rintataskusta esille. Edellisen
+illan juonnista oli jo kaikki katumus haihtunut. Antti muisteli sitä
+nyt ilmeisellä mielihyvällä. Sillä nukuttua useita tunteja
+seurahuoneella oli jälellä ainoastaan miellyttävän suloinen hermojen
+väsymystila. Ääni oli karkea ja miehekäs ja tuli rinnasta. Silmäys
+odotussalin suureen peiliin näytti vähän velton ja välinpitämättömän
+katseen, ja silmän pohja oli tumma ja syvä. Asemasillalla parveili
+ihmisiä, ja he kulkivat Kallen kanssa milloin minkin ryhmän mukana
+tehden havainnoitaan. Naisia he varsinkin tarkastivat. Erillään muista
+käveli siinä hitaasti ja joutilaan näköisenä muuan tummaverinen ja
+komeavartaloinen nainen. Häntä he seurasivat, kulkivat ohitse ja
+kiersivät vastaan. Kalle kuiskasi Antille jotain korvaan, jota Antti ei
+ottanut uskoakseen.
+
+--Sinä panet omiasi! Tuoko hieno nainen, joka astuu kuin ylimys?
+
+--No saat olla varma, etten minä erehdy. Etkö luule minun häntä
+tuntevan! Hän oli Helsingissä keväällä ja on nyt täällä luultavasti
+vain läpimatkalla Pietariin. Tiedä sinä, että täällä suuressa
+maailmassa on niin, että kuta hienompi, sitä--
+
+Sen jälkeen, mitä hän nyt kuuli ja mitä Kalle vast'ikään seurahuoneella
+oli kertonut seikkailuistaan bufettineidin kanssa viime yönä,--oli
+Antti valmis uskomaan mitä hyvänsä ja kenestä hyvänsä. Ja sillä
+silmällä alkoi hän katsella kaikkia ohikulkevia. Sillä yksi ainoa
+ajatus hallitsi häntä yhä voimakkaammin. Ajatus tuosta salaperäisestä,
+omituisesta, tähän saakka saavuttamattomasta, mutta kukaties tuossa
+tuokiossa luo tulevasta. Jonka hän ei ollut perillä vielä eikä tiennyt,
+missä se oli, mitä se oli ja kuka se oli, mutta jota lähenevänsä hän
+tunsi. Hän tunsi lähenevänsä uutta, entisestä ihan eroavaa ilmapiiriä,
+johon jostain leviää outo, hurmaava tuoksu, mutta sellainen, jota voi
+hyvin hengittää ja jossa tuntee tulevansa hyvin viihtymään. Ja melkein
+huumaukseen saattoi hänet se, kun hän ajatteli, ettei ole estämässä
+enää mikään, että kohta on ulottuva ottamaan ja saava syliinsä sulkea--
+niin pian kuin vain kätensä ojentaa ja tarttuu kiinni.
+
+Ja lupaus siitä oli jo jokaisessa veturin kiihkeässä vihellyksessä ja
+junan kiivaassa kulussa ja nopeasti jälelle jäävissä asemissa, mikä
+kaikki tiesi sitä, että matka lyhenee joka hetki ja sen määrä,
+Helsinki, lähenemistään lähenee. Helsinki! johon kiidetään yhä
+kiihtyvän virran vauhdilla ja joka odottaa kuin kuplia kiehuva suvanto
+ja aina vain ahnaammin itseänsä kohti nielee.
+
+Joka paikassa, pitkin koko matkaa, oli outouden ja uusien
+tuntemattomain ihmisten viehätys. Kaipiaisissa syötiin päivällinen ja
+juotiin mahtavasti viiniä päälle. Vastapäätä istui hienoja
+urheilupukuisia ulkomaalaisia, joista muutamalla oli punainen
+turkkilainen tupsuniekka fetsi päässä. Toisilta asemilta tuli
+rikkaannäköisiä naisia ja herroja, jotka ajoivat kiiltävillä
+ajopeleillä ja korskuvilla hevosilla, kuskit ja lakeijat mukana. Ne
+nousivat kaikki toisen luokan vaunuihin, eikä Antti saanut nähdä heitä
+muulloin kuin junan seistessä asemilla. Silloin hän meni ulos
+kävelemään, kulki ikkunasta ikkunaan ja tarkasteli uteliaalla
+ihmetyksellä noita, jotka nojasivat välinpitämättömästi sohvain
+selustimiin ja katselivat huolettomasti ulos. Mitähän ne mahtoivat
+hänestä ajatella? Olikohan hän heidän mielestään hyvin maaseutulaisen
+näköinen? Voisiko hän koskaan tulla oikein hienoksi herraksi ja istua
+noin kauniin naisen vieressä ja puhella hänen kanssaan noin hauskasti,
+kuin tuo näytti tekevän.
+
+Joka asemalla tuli lisäväkeä junaan. Riihimäellä oli niitä jo
+odottamassa silta mustanaan. Juna seisoi siinä jonkun aikaa, ja
+ihmisjoukko käveli eloisasti edestakaisin valaistussa katoksessa, jonka
+seinät hohtivat kirjavina jos johonkin väriin välkkävistä
+ilmoitustauluista. Odotettiin toista junaa vastaan tulevaksi. Se läheni
+kohisten kuin ukkospilvi, loistavat lyhdyt otsassa, ja puhalsi
+vastustamattomalla voimalla eteenpäin, kiidättäen pitkän jonon uusia
+vaunuja sillan sivuun ja pelmahuttaen huoneet täyteen uusia
+matkustajia.
+
+Vetureja, joissa vaski ja teräs kilvan kiiltelivät, vaihdettiin, ja ne
+kiitivät kuin vallattomat pääskyset sivuraiteita myöten toistensa
+ohitse ja toisiansa vastaan päästäen mennessään kimakan, virkeän
+sävelen.
+
+Se oli uutta Antista kaikki tämä ja pakotti veren hänen suonissaan
+virkeämpään liikkeeseen. Joka asemalla, missä oli ravintola, hän nautti
+jotain, milloin hedelmän, milloin lasin viiniä, milloin Kallen
+ehdotuksesta konjakkarin tai olutta. Junassa hän ei kauan voinut pysyä
+paikoillaan. Hän kulki vaunusta vaunuun, niin että ovet rämähtelivät,
+istui vain vähän aikaa kussakin ja seisoskeli ulkopuolella vaunujen
+välissä. Juna kiiti joskus niin päätä huimaavaa vauhtia, että täytyi
+pitää kaiteesta kiinni. Se ryntäsi rasahtaen pienten rautasiltojen
+poikki, syöksyi hihkaisten kallion keskeen, ja seinät kalahtivat kuin
+kahleiden kaikua. Kone huohotti ja tuhutti kuin jättiläinen suurista
+keuhkoistaan. Kirpoellen lennähtivät kipunat mustaan metsään kuin
+ukkosen salamat, ja oli kuin olisi koko tässä menossa ollut jotain
+intohimoista hehkua ja silmäin tulista säihkettä. Ja ilma oli lämmin ja
+kesäinen ja vihreys vielä vallalla puissa, joiden lähimpiä lehtiä
+lyhdyt veturista ja valo vaunujen ikkunoista valaisivat, jättäen
+tummiksi taampana olevat.
+
+Matka läheni loppuaan. Lähdettiin Malmin asemalta, ja konduktööri
+ilmoitti seuraavaksi asemaksi Helsingin.
+
+Nukkuneet hypähtivät ylös ja alkoivat suoriutua jättämään junan.
+Samanseuralaiset, jotka olivat matkan varrella hajaantuneet eri
+vaunuihin, hakivat toisensa ja järjestivät tavaransa. Väsymys, joka
+loppumatkalla oli laskeutunut kuin pöly päälle, tylsentänyt kasvojen
+piirteet ja laimentanut liikkeet, oli kadonnut.
+
+Loppumatkalla oli Anttikin alkanut uupua ja mieli ruveta raukeamaan.
+Hän oli painautunut istumaan yksinäiselle kapealle penkille vaunun
+nurkkaan. Kun hän äkkiarvaamatta kuuli Helsingin nimen mainittavan
+äänellä, joka oli hänestä melkein uhkaava, niin häntä yht'äkkiä rupesi
+epäilyttämään. Kaikki se, mitä hän äsken oli halunnut saavuttaa, rupesi
+häntä peloittamaan. Häntä peloitti se, mitä hänelle oli matkalla
+kerrottu ja mitä hän oli kokenut. Eniten kaikesta hänen omat
+aikomuksensa ja toiveensa tuosta uudesta elämästä, jota hän niin
+kiihkeästi oli haaveksinut elääksensä ja joka oli tuossa tuokiossa
+alkava. Eikä sitä voinut enää lykätä toistaiseksi tuonnemmaksi. Sillä
+juna karkasi eteenpäin kuin ohjaton, hurjistunut hevonen alamäkeä, niin
+että joka hetki luuli pyöräin radalta hyppäävän ja suistuvan suinpäin
+tiepuoleen. Se kammotti vasten tahtoakin, ja veturillakin tuntui olevan
+tieto jostain vaarasta, koska se yhtämittaa vihelsi ja välistä niin
+valittavasti ja surkealla soinnulla, kuin olisi ollut hätä ihan jalkain
+alla. Miksi oli Pekkakin poissa? Hän oli jäänyt jollekin pienelle
+asemalle eikä aikonut tulla Helsinkiin ennen kuin tenttimään. Olisi hän
+voinut tulla perille saakka. Minne hän osaisi yöksi yksin? Kallen ja
+Niemisen kanssa ei hän enää milloinkaan ... ne olivat tulleet hänelle
+jotenkuten vastenmielisiksi.
+
+Kalle tuli toisesta vaunusta ja näytti olevan virkeimmillään. Hän oli
+junassa tavannut tuttavia ylioppilaita ja saanut heidän kauttaan
+joitakuita uusiakin. Riihimäeltä saakka oli heitä istunut seurue
+korttia lyömässä, sitten kun oli konduktööri saatu hommaamaan mukava
+pelilauta polvien päälle. Antti ilmoitti, että hän aikoo ajaa yöksi
+Villensaunalle.
+
+--Ajetaan ensin Kappeliin, niinkuin on ollut puhe pitkin matkaa.
+
+--Kyllä minä mieluummin hakisin yösijan nyt kohta.
+
+--Joko sinä alat jänistää? Elä sinä ollenkaan, tule vain mukaan ...
+meitä tulee täältä hauska seura iloisia poikia.
+
+--Minnekä me Kappelista?
+
+--Luota sinä vain minuun! Me pidämme hiiden hauskaa tänä yönä!
+
+--Entäs tavarat?
+
+--Ne noudamme huomenna asemalta.
+
+Antti koetti kyllä rohkaista mieltänsä ja kohentautua entiselleen.
+Mutta ei hän enää oikein tahtonut päästä jaloilleen. Hän kallistui
+ikkunaa kohti ja koetti tunkeutua pimeän läpi. Ei hän sieltä kuitenkaan
+nähnyt muuta kuin omat kalpeat kasvonsa ja vaunun sisuksen. Mutta
+samassa välähti ihan ikkunan alla jonkun vartiatuvan lyhty niin
+vihaisella vauhdilla, että oli silmän reväistä mennessään. Ylempänä
+kallioiden huipuilla ja etäämpänä metsän sisässä tuikki huvilain tulia.
+Alppilan huvimajassa lähellä rataa oli valaistua, ja sieltä näkyi
+soittokunnan keltaiset torvet ja tanssivia päitä. Luultavasti oli
+siellä jotkut huvit. Siinä, missä rata katkaisee ajotien, oli portti
+suljettu ja portin nojassa ihmisiä. Ajureja odotti taampana, ja heidän
+lyhdyillä varustetuilla rattaillaan istui herroja, jotka huiskuttivat
+junalle lakkejaan. Mutta kohta paikalla rynnättiin taas pilkkoisen
+pimeän kallion sisään. Ja yht'äkkiä tunkee korvaan veturin pitkä,
+soikulainen tulovihellys. Siis ollaan tuossa tuokiossa perillä! Antti
+kiiruhti ulos vaunusta. Juna juoksi hiukan hiljennettyä vauhtia tyynen
+Töölönlahden poikki. Kahden puolen kuvasti siinä tulia monesta
+kerroksesta. Ne ovat siis Helsingin tulia! Edessäpäin loimotti taivas
+punaisena kuin tulipalossa. Se on Helsingin valaistus! Nyt näkyi
+Kaisaniemen ravintola ja ihmisiä sen parvekkeilla. Keilihuoneen
+avatuissa ikkunoissa oli herroja paitahihasillaan. Vaunu nytkähteli
+vaihteissa. Ihan kohta seisahtuu se Helsingin asemahuoneelle! Anttia
+vapisutti hermostuttavasti kylmyydestä, joka lähti rinnan pohjasta,
+värisytti olkapäitä ja löi hampaita yhteen.
+
+Kun juna seisahtui lasisen katoksen alle ja piti astua ulos vaunusta,
+ei hän ollut päästä paikaltaan. Polvinivelet olivat niin vetreät,
+etteivät tahtoneet kantaa. Hän oli taas kadottanut Kallen näkyvistään
+ja häntä haikaellessaan vei hänet väkivirta mukanaan huoneesta
+huoneeseen, joissa oli kahden puolen seisovana pylvästönä odottavia ja
+katselevia. Niiden joukosta--Antti tunsi ja huomasi sen--iskettiin
+häneen tummia, tavoittelevia silmiä, jotka otsatukan alta lähettivät
+häneen houkuttelevat katseensa ja etsivät liittolaista hänen
+silmäyksistään. Vaan hän vältti niihin vastata, ne häntä arkiuttivat ja
+peloittivat, ja hän kiiruhti pois. Ja kun Kalle tapasi häntä palttoon
+helmasta, niin hän hätäisesti pyysi uudelleen, että mentäisiin pian ...
+mentäisiin pian pois johonkin hotelliin ja etsittäisiin yösija.
+
+Vaan Kalle ei ollut sillä korvalla kuulevinaankaan. Hän tarttui lujasti
+Antin käsipuoleen ja veti hänet jälessään joukon läpi, joka tunki
+päälle joka taholta. Antti antautui puoleksi väkisin tämän anastuksen
+alaiseksi, samalla kuin se kuitenkin oli mieleen ja teki turvallisen
+vaikutuksen.
+
+Odotussalissa oli vastaanottamassa koko joukko vanhoja tuttavia. Ne
+olivat ylioppilaita, Kuopion lyseon läpikäyneitä. Ne tulivat nyt kuin
+toverit ja ottivat heti haltuunsa, vaikka olivat olleet
+yläluokkalaisia. Ennen oli heihin suurella kunnioituksella katseltu ja
+vastaan tultaessa lakkiakin nostettu. Mutta nyt asettuivat he
+vertaisiksi ja tarjosivat apuansa. Heidän ehdotuksensa oli sama kuin
+Kallen, ja yksimielisesti päätettiin ajaa Kappeliin.
+
+Antilla ei nyt enää ollut juuri mitään sitä vastaan. Äskeinen arkuus ja
+vavistus vähenivät vähenemistään, kun yksi vastaantulijoista otti hänet
+huolekseen, tarttui lujasti käsipuoleen ja kuljetti ulos
+asemahuoneesta. Tungeskellessaan he joutuivat pakkautumaan kahden
+naisen editse, joille Antti huomasi toverin salaa hymyilevän ja iskevän
+silmää.
+
+Astuttaessa ulos asemahuoneen avarasta ovesta, näytti Helsinki ottavan
+tulijoita vastaan kuin kunniavieraita. Oli kuin olisi ollut juhla
+tulossa. Rautatietori oli ympäriinsä tulitettu. Korkeissa,
+moninkertaisissa rakennuksissa oli ikkuna ikkunan vieressä valaistuna.
+Ylinnä muita loisti Ateneum sähkötulien valossa, ja toisella puolen
+toria jonkun hotellin portin päällä liekehti suuri pyöreä sähkölamppu,
+himmentäen ympärillään kaikki muut valot. Asemahuoneen edustalla oli
+pitkässä mustassa jonossa odottavia ajurien rattaita ja suurten
+ravintolain komeita vaunuja, joiden edessä ja takana istui
+merkkipukuihin puettuja palvelijoita. Huudettiin ristiin rastiin
+numeroita, ja ajurit vastasivat korkealla äänellä: »Täällä on!»
+Kannettiin tavaroita, nostettiin rattaille ja lähdettiin ajamaan yli
+Rautatietorin, josta toisia riensi vastaan. Melulta ja huminalta ei
+tahtonut omaa ääntään kuulla. Ja tämä ei kuitenkaan ollut juhla mikään.
+Antti tiesi, että se oli tavallinen Helsingin arkipäivä, päivä niinkuin
+joku toinenkin. Mutta hänestä oli sillä kuitenkin juhlan luonto, ja se
+tulisi aina kestämään tämä tämmöinen juhla!
+
+--Kappeliin!
+
+Vaunujen pyörät, joiden päälle he selkäkenoon heittäytyivät, olivat
+kumilla päällystetyt eikä ajaessa kuulunut muuta kuin hevosen
+rautakenkäisten kavioiden kalke kiviseen katuun. Eikä tuntunut istuessa
+täristystä mitään, ainoastaan pehmoinen pudistus ruumiissa.
+
+He ajoivat viistoon torin yli, poikkesivat Mikonkadulle ja siitä
+taitavalla, ruumista ulospäin painavalla vierrähdyksellä leveälle,
+pitkälle Esplanaadille, jonka toisessa päässä lyhtyrivi puristautui
+kaitaiseksi kiinnimeneväksi kärjeksi. Kasvoja vastaan tuoksahti lämmin
+ilma, niin lämmin kuin kesällä. Puodit olivat jo suljetut ja koko
+alakerta suurissa korkeissa kivirakennuksissa pimeä, synkkä ja hiukan
+kammottava, niinkuin järveen putoavan vuorenjyrkänteen vesiraja.
+Ainoastaan ravintolan ikkunoista loisti salaperäinen valo laskettujen
+uutimien takaa, joissa näkyi suuria, muodottomia varjoja sisässä
+liikkuvista päistä. Tupakkapuotien ovet, joiden otsassa paloi punaisia
+lyhtyjä, olivat vielä auki, ja muutamasta pullahti kadulle joukko
+meluavia ja nauravia valkolakkeja.
+
+--Tuossa on Runebergin patsas, huomautti toveri. Siinä se seisoi,
+pääpuoli pimeässä. Patsaan jalkojen juuressa parveili joutilasta
+iltayleisöä, naiset ja miehet käsikkäin.
+
+--Lemmen iltahetki! Näetkö tuolla ylioppilaita kaartilaisten kanssa
+yhdessä mylläkässä?
+
+Siellä näkyi todellakin valkeita lakkeja vilkkaassa liikkeessä,
+suikkelehdellen kuin salakat virtaisessa vedessä.
+
+Soittoa kuului sieltä päin, minne ajettiin. Joku kovempi sävel tunki
+läpi kavionkalkkeen ja Kappeli-esplanaadin tuuheitten lehvien.
+
+Seisahduttiin Kappelin edustalle, laskeuttiin alas vaunuista ja
+jatkettiin käsi kädessä matkaa. Oli vaikea päästä lävitse taajaan
+sulloutuneen väkijoukon. Miehiä ja naisia oli sekaisin. Toiset naiset
+olivat jo saaneet saattajansa ja kulkivat niiden kanssa. Toisilla ei
+niitä vielä ollut. Ne sivuuttivat aivan läheltä, ulontivat
+kyynäspäitään, ja Antti kuuli ohi mentäessä sanottavan: »Iltaa!» Kun
+hän kääntyi katsoakseen taakseen, kohtasi hän hymyileviä kasvoja ja
+viekoittelevia silmiä.
+
+Suihkulähde puhalsi sähkötulien valossa kimmeltävää vettä korkeuteen ja
+sen edessä oli kupukattoinen, lasinen soittolava, josta rämisi torvet
+ja rummut. Ja sitä vastapäätä oli itse Kappeli, Se oli täynnä istuvia
+ja käveleviä. Edestakaisin hääri, juoksi ja kiiti siellä mustiin
+frakkeihin puettuja kyyppareja, valkeat liinat kainalossa ja
+tarjottimia kädessä tai pään päällä ylhäällä ilmassa. Antti ei
+ymmärtänyt, kuinka voisi päästä esille ja sisään. Mutta toveri toi
+häntä varmalla kädellä ja vei pöytien ja penkkien lomitse, joiden
+ääressä istui herroja ja naisia ja jotka olivat katetut mitkä soikeilla
+olutseideleillä, mitkä totitarjottimilla, mitkä punaisilla viini- ja
+kellahtavilla punssipulloilla. Juuri kun he astuivat ensimmäiselle
+rapulle, livahti sivuitse suuri tarjotin, johon oli sälytetty
+kokonainen illallinen ja jota kyyppari viedä keikutti kuin tyhjää
+lautasta.
+
+Huumauksissaan kuin kosken kuohusta alas tullut istui Antti hetken
+päästä pehmoisella sohvalla, vihreässä huoneessa, jonka katossa paloi
+monivaloinen kristallikruunu ja jonka seinällä oli maalauksia ja suuri
+peili. Se oli kuin sihisevä suvanto, johon hän oli seisahtunut. Mutta
+ei levon suvanto, vaan vaahtoisen pyörteen, joka hetken päästä heittää
+uuteen koskeen, yhä alemma, eikä tietoakaan pysähtymisestä. Se tuntui
+pyörittävän ja se tuntui pyörryttävän, se nosti veren päähän ja
+haihdutti silmistä oikean suunnan. Eikä Antti muutamaan hetkeen oikein
+käsittänyt, mistä oli tullut ja minne oli menevä.
+
+Ovesta hän vain näki tuolla toisessa huoneessa, siinä, minkä läpi oli
+tultu, bufettitiskin ja sen takana pitkässä rivissä aina puolikattoon
+saakka pulloja pullojen vieressä, pikareja ja monivärisiä laseja
+epälukuisin. Kyyppareja tuiskahteli hengästyneen näköisinä ovesta
+sisään ja ovesta ulos. Tiskin takana liikkui pieni mies, nopea kuin
+kärppä ja äkäinen kuin kissa. Häneltä sateli määräyksiä kaikille
+tahoille, hän komensi kyyppareja, soitti heitä kellollaan luokseen,
+lähetti menemään milloin oikeaan, milloin vasempaan ja huusi luukun
+läpi kiivaita käskyjä keittiöön. Ja yhtämittaa helähtelivät rahat hänen
+sormiensa lomitse laatikkoon, jonka lukko meni kilisten kiinni.
+
+Mutta pian istui heitä yksi pöytä täynnä, kohta oli toinenkin otettu ja
+he valtasivat vähitellen sen puolen ravintolaa kokonaan itselleen.
+Antti esitettiin uusille, tuntemattomille ylioppilaille, jotka
+tervehtivät häntä erittäin ystävällisesti ja pudistivat kättä.
+Keskusteltiin siitä, mikä olisi illan juoma- ja ruokaohjelma, ja
+Antinkin puoleen käännyttiin suurella huomaavaisuudella. Kolkutettiin
+kepillä marmoripöydän laitaan ja annettiin koukussa kuuntelevalle
+kyypparille määräyksiä, joita hän juoksujalassa riensi täyttämään.
+Kutsuttiin tuutingit ja tilattiin portsionit päälle.
+
+Toverien vapaa, ystävällinen käytös ja heidän tottunut, varma tapansa
+asettua olemaan tempasi heti kohta Antinkin samanlaiseen mielentilaan.
+Hän oli vielä vähän arka istuessaan näiden vanhojen helsinkiläisten
+keskessä, hän pelkäsi puhua ja punnitsi tarkkaan sanansa, ennenkuin
+mitään virkkoi. Mutta he pitivät huolen siitä, että hän kodistuisi. He
+kilistivät hänen kanssaan sivulta ja yli pöydän ja nostivat toisestakin
+pöydästä lasiaan, sanoen: »Terve tulemaan Helsinkiin, herra Ljungberg!»
+Eikä aikaakaan, niin esitteli lähinnä istuva, se, jonka kanssa hän oli
+asemalta ajanut, veljenmaljan ja muut seurasivat esimerkkiä. Kun Antti
+oli muutamia kertoja lasistaan maistanut, hurmasi häntä niin, ettei
+milloinkaan ennen sillä tavalla. Hän tunsi itseään kuin siivillä
+kannettavan. Oli ihan autuaallista olla. Nyt vasta hän ymmärsi, mitä on
+ylioppilaan elämä, mitä on Helsinki ja mitä vapaus ja itsenäisyys! Hän
+tuli vapaammaksi ja iloisemmaksi. Hänen rohkeutensa kasvoi, hän puheli
+jo pelkäämättä ja kertoi kaikenlaista, jolle naurettiinkin. Ympäristön
+ystävyys näytti enenevän. Hän oli nähtävästi pöytäläistensä
+yksimielisen huomion esineenä, samoin kuin Kalle oli tuolla toisten. Ne
+ottivat hänet kuin siipiensä suojaan, täyttivät hänen lasinsa ja
+pakottivat häntä kilistämään ja maistamaan. Hän näki erään kuiskaavan
+toiselleen jotakin korvaan ja molempain katsovan häneen. Hän ei ollut
+huomaavinaan heitä, mutta kuuli sanottavan:
+
+--Eikö se ole saakelin siro poika ... katso nyt tuota hienoa
+profiilia...
+
+Ja häntä itseään he lasilla tervehtivät ja sanoivat kaikkien kuullen:
+
+--Antti! Terve mieheen! Me sanottiin täällä sinusta, että siin' on
+mies, josta tehdään ensi vuosijuhlaan marsalkka.
+
+Kuinka herttaisia miehiä ne olivat! Hänen olisi tehnyt mieli syleillä
+heitä. Ei, ei ikinä ole hänellä ollut näin jumalattoman iloista iltaa!
+
+Alkoi tulla meluamisen aika, ei kukaan malttanut kuulla toistaan, vaan
+kaikki puhuivat ja nauroivat sekaisin. Paikkoja vaihdettiin, ja
+puhekumppanina oli milloin mikin. Istuttiin kaulakkainkin ja tultiin
+erinomaisen hyviksi ystäviksi.
+
+Antti joutui otsatusten sen kanssa, jonka seurassa hän oli asemalta
+ajanut. Tämä lupasi auttaa Anttia luvuissa. Tulla vain kysymään neuvoa
+häneltä, kyllä hän tietää paremmin kuin professorit. Mutta ei nyt
+luvuista vielä mitään! Ei niihin ensi lukukaudella ennätä paljon
+puuttua eikä ole liioin tarviskaan. Siinä on kylliksi, kun oppii
+olemaan Helsingissä. Aivan hyvällä omallatunnnolla voi uhrata ensi
+lukukautensa siihen. Niitä on kyllä niitä, jotka paikalla kaivautuvat
+kirjoihinsa. Mutta lähtiessään täältä eivät he ole sen viisaampia kuin
+tänne tullessaankaan. Eivät tunne muuta kuin luentosaliensa seinät. Ja
+niissä ei jumalaut' ole paljon tutkimista. He pysyvät koulupoikina
+ikänsä. Kirjatietoja on, mutta ei elämän kokemusta rahtuakaan. Ei,
+Antti! Nuoruudessaan nauttia pitää ja elää maailmassa mukana. Täällä
+voi olla helvetin hauskaa, kun vain sattuu hyvään seuraan. Ei tarvitse
+viftata ja juoda itseään joka ilta päihinsä. Mutta mukana on aina
+oltava. Tutkittava elämää ja ihmisiä! Varsinkin juristille se on aivan
+välttämätöntä. Ennättää sitä tutkintonsakin suorittaa, vaikka elääkin
+mukana. Tuo tuossa, joka nyt sytyttää sikariaan, hän ei avannut
+kirjaansa kolmeen vuoteen. Lauloi vain ja eli hurskaasti. Mutta sitten
+suuttui, kun alkoivat ahdistaa ja tempasi pois kandidaattitutkintonsa
+vuodessa. Ja nyt se lukee lääkäriksi. Minä tiedän, että ne minua jo
+moittivat siellä kotona Kuopiossa, kun en muka joudu valmiiksi. Sinä
+olet kuullut Antti niistä ... elä kielläkään, minä näen naamastasi,
+että olet kuullut. Vaan minä en välitä vähääkään! Sano sinä vain niille
+siellä ... ja saat nähdä, että minä vuoden päästä hämmästytän maailmaa
+kahdella _laudaturilla_ ja kolmella _cumlaudella_! Maljasi, Antti!
+Terve!
+
+Antti oli aivan samaa mieltä. Häntä vaivasi vain, ettei tahtonut saada
+suun vuoroa sitä sanoakseen ja että tuo ehkä luulee, että hän kenties
+hyväksyy kuopiolaisten typerät mielipiteet. Hän käsitti kaikki
+erinomaisen hyvin ... toveri oli aivan oikeassa ... hän oli
+äärettömästi yhtä mieltä hänen kanssaan.
+
+Pöytää katettaessa pistäytyi hän ulos. Ja joutuessaan hetkeksi
+itsekseen yksinäiseen koridooriin, jonne kuului vain laimentunut melu
+sisältä ravintolasta, hän tunsi vasta oikein onnensa pohjattomuuden.
+Voi tätä Helsingin elämää! Tämmöistäkö tämä on! On tämä omituista!
+Mutta hauskaa tämä on! Voi peeveli sentään!
+
+Kesken kaiken innostuksen alkoi tungeskella mielessä jotakin, joka koko
+illan oli siellä ollut liikkeessä, mutta ei päässyt esille. Nyt se
+ponnistautui päällepäin, ja Antti näki koko matkansa kotoa, sieltä
+ylhäältä Kuopiosta tänne alas, tänne alas Helsinkiin, ihan siihen,
+missä hän nyt seisoi laulavan kaasuliekin alla. Se oli kuin leveä tie,
+leveämpi täältä, mutta kapeni kapenemistaan jälelle päin, kaukaisen
+etäisyyden perille, niinkuin pitkän kaitaisen lahdelman pohjukkaan,
+niinkuin jonnekin, mistä oli lähdetty aikoja sitten, milloin lie.
+Ainoastaan lyhyen hetken oli se auki edessä ja meni umpeen samassa.
+Sinne häipyivät pikkuiseksi, mustaksi, näkymättömäksi pisteeksi koti ja
+kaikki, mitä sielläpäin oli. Hetken vielä huppuroivat mielessä äiti ja
+Alma, mutta nekin hukkuivat siihen valoon ja äänten hälinään, joka ovea
+avatessa kohahti sen täydeltä vastaan.
+
+Sisään tullessaan hän löi näppiä päänsä päällä ja hypähti askeleen
+hyvästä mielestä ja sanoin selittämättömästä sydämen kyllyydestä. Ja
+kun Kalle tuli lattialla vastaan, niin hän kävi kaulaan häntä, pyörähti
+ympäri kerran ja hihkaisi. Kaikki sille nauroivat, ja kun hän tuli
+pöytien luo, niin häneltä kysyttiin:
+
+--Sinulla on hauska, Antti?
+
+--Voi peeveli, kun minulla on hauska!
+
+--No, istu sitten tähän syömään! Ja ota ryyppy myös!
+
+--Minä otan ryypyn!
+
+Aika oli kulunut huomaamatta ja hetket valahtaneet kuin hieno hieta
+sormien lomitse. Soitto oli lakannut, ihmiset poistuneet ulkoa ja
+ainoastaan osa heistä jäänyt sisäravintolaan toiselle puolelle
+bufettihuonetta. Se näytti olevan samanlainen seurue kuin toisellakin
+puolen: muutamia nuoria vastatulleita ylioppilaita ja joukko vanhempia.
+Heidänkin pöydissään oli yhdenlainen elämä ja ilonpito.
+
+Kun oli syöty, tuli kahvin ja liköörin vuoro, jota tarjosi Kalle. Rivit
+olivat harventuneet ja jälelle jäänyt ainoastaan innokkaimmat. He
+istuivat kaikki Kallen ympärillä. Hän esitti rivosanaisia lauluja, mikä
+oli hänen erikoistaitojansa, ja muut niihin säestivät kuorona
+loppusäveltä. Nieminen oli saanut koko illan pysytellä Kallesta
+takapajulla, jolla nyt oli vereksempiä ihailijoita. Ei hän siitä
+kuitenkaan ollut millänsäkään, tilasi mitä muutkin, puheli kenen kanssa
+sattui ja kääntyi toisen puoleen, jos toinen käänsi selkänsä. Hän ei
+muuta tehnyt kuin nauroi vähimmällekin asialle, nauroi silmänsä
+pieniksi ja vetisiksi. Mutta sitä tehdessään hän piti tarkasti silmällä
+likööripullon liikkeitä ja osasi asettaa tyhjän lasinsa niin, että se
+aina tuli täytetyksi.
+
+Antti oli väsynyt pitkällisestä pinnistyksestä. Hän loikoi sohvalla ja
+hengitti raskaasti. Pää oli raukea ja tahtoi painua olkapäätä vasten.
+Silmiä häikäisi kruunun valo, ja ne pyrkivät vähän väliä sulkeutumaan.
+Mutta loppusäestykseen hän kuitenkin yhtyi ja teki kädellään liikkeitä
+tahdin mukaan.
+
+Kyyppari tuli ilmoittamaan, että oli aika sulkea. Loilottaminen lakkasi
+ja tuli keskustelu siitä, minne ajettaisiin. Siitä sovittiin pian.
+
+Mutta silloin kysyi joukosta muuan, otettaisiinko mukaan Antti, jonka
+luultiin nukkuneen. Toiset vastustivat ja ehdottivat, että hänet
+vietäisiin Villensaunalle yöksi. Mutta toiset puolustivat, että Antti
+on otettava mukaan. Innokkaimmin puolusti häntä se, joka äsken oli
+ollut hänelle niin ystävällinen.
+
+--Mitä te tyhjää! Antaa pojan tulla! Menee se sinne kerran vielä
+kuitenkin. Kyllä minä hänestä huolen pidän!--Mutta kuulkaas, keskeytti
+hän samassa, minulla ei ole lanttiakaan kukkarossa... Voiko kukaan
+vipata minulle--?
+
+Antti oli noussut ja lähti hoipertelemaan ovea kohti.
+
+--Antti, kuule! Voitko sinä vipata minulle huomiseen asti parikymmentä
+markkaa?
+
+Antti kaivoi kukkaronsa esille ja otti sieltä ensimmäisen setelikäärön,
+mikä käteen sattui.
+
+--Ota tuosta!
+
+Vasta annettuaan hän huomasi, että se oli sama käärö, jonka äiti oli
+erotessa pistänyt hänen kouraansa.
+
+--Hyvä on! sanoi toveri ja rahat katosivat kaikki hänen liivinsä
+lakkariin.--Sinä tulet tietysti mukaan, Antti! Ulos kaupungille?'
+
+--Tietysti Antti mukaan! huusivat nyt kaikki yhteen ääneen.
+
+Antti ei virkkanut mitään, työnsi vain äänetönnä palttoota hihaan.
+
+Kappelin edustalla olivat kaikki tulet sammutetut. Muuan surkea
+kaasuliekki vain valaisi tien rappusista alas. Suihkulähde oli lakannut
+puhaltamasta. Istumapaikat, joista ainoastaan lähimmät voi pimeässä
+erottaa, olivat tyhjät. Tuolit tuuskottivat pöytiä vasten turvallaan
+kuin juovuksissa siihen nukkuneet.
+
+--Isvoshik! kuuli Antti huudettavan ja näki epäselvästi, kuinka niitä
+ajoi useampia katukäytävän reunaan.
+
+Joku talutti häntä käsipuolesta. Hän nosti jalkansa rattaiden
+astimelle, mutta se lipesi siitä. Samassa hän kadotti tasapainonsa ja
+kaatui takaperin istualleen kadulle.
+
+--Tätä pitää auttaa alkutaipaleesta! huusi toveri toisille ja tarttui
+molemmin käsin häntä kainaloihin, aikoen nostaa ylös.
+
+Mutta silloin riuhtaisihe autettava irti, ponnistihe omin voimin
+seisoalleen, hihkaisi, löi kahta kämmentä yhteen, nakkasihe kohona
+rattaille, niin että vieteri rämähti pahasti, ja huusi:
+
+--Kyllä minä jo auttamattakin pääsen!
+
+--Katsos peijakkaan poikaa!
+
+--Tarkk'ampujakatu 15.
+
+Kuului ruoskan läiskähdys, ja tulista vauhtia karattiin menemään, niin
+että kaikui hiljaisen Esplanaadin kiviseinissä. Ja ennenkuin muut
+ehtivät valmistua lähtemään, oli Antin valkoinen lakki jo kadonnut
+Helsingin hämärään.
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Helsinkiin, by Juhani Aho
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HELSINKIIN ***
+
+***** This file should be named 13580-8.txt or 13580-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/3/5/8/13580/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/13580-8.zip b/old/13580-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..378b40b
--- /dev/null
+++ b/old/13580-8.zip