diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 13564-0.txt | 2617 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/13564-8.txt | 3001 | ||||
| -rw-r--r-- | old/13564-8.zip | bin | 0 -> 50038 bytes |
6 files changed, 5634 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/13564-0.txt b/13564-0.txt new file mode 100644 index 0000000..0ae450c --- /dev/null +++ b/13564-0.txt @@ -0,0 +1,2617 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13564 *** + +ENSIMMÄISET NOVELLIT + +Kirj. + +Juhani Aho + + +WSOY, Porvoo, 1915. + + + +SISÄLLYS: + +Siihen aikaan, kun isä lampun osti +Sipolan Aapon kosioretki +Kello +Lempeni loppu +Hovin herra +Tytön kirkossa käynti +Kievarin pihalla + + + + +SIIHEN AIKAAN, KUN ISÄ LAMPUN OSTI. + + + +I. + +Siihen aikaan, kun isä lampun osti, sanoi hän äidille näinikään: + +--Äiti hoi, kuulehan,--eiköhän ostettaisi lamppua meillekin + +--Mitä lamppua! + +--No, etkö sinä tiedä, että kirkonkylän kauppamies on Pietarista tuonut +semmoisia lamppuja, joista yksi näyttää enemmän kuin kymmenen pärettä. +Jo ovat pappilaankin semmoisen ostaneet. + +--Onko se semmoinen, että, kun se keskellä huonetta palaa, näkee joka +nurkassa lukea melkein kuin selvällä päivällä? + +--Se se on--ja siinä palaa öljy, eikä tarvitse muuta kuin sytyttää +iltasella, niin se palaa sammumatta, vaikka aamuun asti polttakoon. + +--Mutta mitenkä se märkä öljy palaa? + +--No, mitenkäs viina palaa? + +--Mutta saattaisihan siitä tulla tulipalo koko taloon--kun viina syttyy +palamaan, ei se sammu vedelläkään. + +--Eihän siitä mitenkä talo palamaan pääse, kun öljy on kiintonaisen +lasin sisässä ja tuli on myöskin. + +--Lasin sisässä!--Mitenkä se tuli saattaa lasin sisässä olla--eikö se +poksahda rikki? + +--Tuliko? + +--Ei, vaan lasipa. + +--Poksahda rikki! Eikä poksahda--kyllä se saattaa poksahtaakin, jos +tulta liian korkealle vääntää, mutta onko pakko vääntää. + +--Tultako vääntää'--Elä--elä, mitenkä sinä tulta väännät! + +--No, ka--kun ruuvia vääntää oikeaan käteen, niin sydän nousee--siinä +on niinkuin kynttilässäkin sydän, ja tuli nousee myöskin, mutta kun +vasempaan käteen, niin se pienenee, ja kun sitten puhaisee, niin se +sammuu. + +--Vai sammuu--mutta en minä sitä nyt ymmärrä, vaikka kuinka +selittelisit--mitä lienee niitä uusmuotisia herrain laitoksia. + +--Kyllä sitten ymmärrät, kun saat nähdä, jahka minä sen ostan. + +--Paljonko se maksaa + +--Seitsemän ja puoli markkaa--öljy erittäin, ja sitä saa markalla +kannun! + +--Seitsemän ja puoli markkaa, ja vielä öljy erittäin! Sillähän saa jo +pärekupoja moneksi talveksi, jos ostaa tahtoo, mutta kun Pekka niitä +kiskoo, ei mene penniäkään hukkaan. + +--Ei lampussakaan hukkaan mene, ja maksavathan ne metsätkin, eikä +meidän maalla enää niin joka paikasta pärepuita otetakaan; pitää etsiä +ja vedättää korven taustalta asti tänne suohautaan, ja sieltäkin jo +kohta ovat lopussa. + +Äiti kyllä tiesi, etteivät pärepuut vielä kuitenkaan niin yht'äkk taida +loppua, koskapahan siitä tähän asti ei ole mitään kuulunut, mutta että +nyt vain piti se syyksi sanoa, kun lamppua teki mieli. Mutta ei se äiti +siitä asiasta kuitenkaan sen enempää sanonut, sillä isä olisi saattanut +suuttua. Ja koko lamppu olisi ehkä sitten saattanut jäädä näkemättä ja +ostamatta. Taikka olisivat johonkuhun muuhun taloon ennen ennättäneet +lampun ostaa, ja kohta olisi koko pitäjä puhunut, että se talo oli-- +pappilaa lukuun ottamatta--ensimmäinen, jossa alettiin lamppua polttaa. +Näin se äiti ajatteli sitä asiaa ja sanoi sitten isälle, että »osta +sitten vain, jos mieli tekee, sama kai minulle on, mikä palaa, pärekö +vai muu öljy, kunhan vain kehrätä näen. Milloinka sinä sen sitten +ostaisit?» + +--Ajattelin, että sopisi ehkä jo huomenna lähteä--olisi vähän muutakin +asiaa kauppamiehelle. + +Tämä oli keskellä viikkoa, ja äiti kyllä tiesi, että ne muut asiat +olisi ennättänyt lauantainakin ajaa, mutta ei hän nytkään virkkanut +mitään, ajatteli vain, että kuta pikemmin sitä parempi. Ja jo samana +iltana kannatti isä aitasta sen ison matkakirstun, jossa ukkovaari +ennen vanhaan Oulussa käydessään eväänsä kuletti, ja käski äidin +täyttää sen heinillä sekä panna pumpulia keskelle. Me lapset kysyimme, +minkä tähden siihen ei panna muuta kuin heiniä ja sitten pumpulia +keskelle, mutta äiti käski meitä olemaan vaiti. Isä oli paremmalla +tuulella ja selitti, että hän tuo kauppamieheltä lampun, joka on +lasista ja saattaisi särkyä, jos sattuisi kaatumaan tai reki muuten +tärskähtäisi. + + + +II. + +Sinä iltana me lapset pitkän aikaa valvoimme ja ajattelimme sitä uutta +lamppua, mutta se vanha istukas-Pekka, joka kaikki päreet kiskoi, alkoi +jo heti kohta kuorsata, kun päre oli sammutettu. Eikä hän edes +kertaakaan kysynyt, mikä se lamppu oli, vaikka meillä siitä niin paljon +puhetta riitti. + +Isä viipyi matkallaan koko päivän, ja se päivä tuntui meistä kaikista +hyvin pitkältä, ettei tahtonut syöntikään käydä, vaikka oli maitovelliä +puoliseksi. Istukas-Pekka se vain söi muidenkin edestä ja kiskoi sinä +päivänä päreitä orren täyteen. Äitikään ei sinä päivänä monta leperettä +kehrännyt, kun aina tuli menneeksi ikkunaan katsomaan, eikö isää jo +näkyisi jäältä tulevaksi. Muutaman kerran hän sanoi Pekalle, ettei +niitä päreitä enää taideta tarvitakaan, mutta Pekka ei sitä puhetta +edes senkään vertaa mieleensä pannut, että olisi kysynyt, miksi nyt ei +enää muka päreitä tarvittaisi. + +Vasta iltaista syötäessä kuului ruunan kulkunen kartanolta. + +Pala suussa me kaikki lapset kapistimme ulos, mutta isä ajoi meidät +pirttiin ja käski istukas-Pekan tulla kirstua reestä nostamaan. Pekka +jo silloin pankon nurkalla torkkui ja oli siinä käynyt niin kömpelöksi, +että kolahdutti kirstun jalan kynnykseen, kun sitä isän kanssa pirttiin +kantoi. Mutta siitä olisi hän saanut isältä korvilleen, jos olisi ollut +nuorempi mies, mutta hän oli vanha ukko, eikä isä itseään vanhempaa +miestä ole eläessään lyönyt. + +Paha hänet ehkä sittenkin olisi perinyt, jos lamppu olisi särkynyt, +mutta ei sille toki tullut mitään. + +--Mene uunille, sen tollo! ärjäisi isä Pekalle, ja Pekka nousi uunille. + +Mutta isä oli jo ottanut lampun kirstusta ja riiputti sitä kädessään. + +--Kas, tässä tämä nyt on, tämmöinen tämä nyt on--tänne lasin sisään +pannaan öljy, ja tuo suikale siellä sisällä on veeku--pysykää ulompana +päreinenne siinä! + +--Eikö sitä panna palamaan? kysyi äiti ja siirtyi päreineen vähän +ulommaksi. + +--Oletko sinä hupakko--mitenkä se palamaan pannaan, kun ei ole vielä +öljyäkään? + +--No, mutta eikö sitten saata panna öljyä? + +--Vai öljyä panna, e-hei! Niin sen äkkinäinen luulisi, mutta kauppamies +varoitti moneen kertaan, ettei saa tulen valolla öljyä panna, se +saattaisi syttyä ja polttaa koko talon. + +--Milloinkas siihen sitten saa sitä öljyä panna? + +--Päivällä, päivällä, etkö sinä jouda päivää odottamaan--ei se niin +kovin kummaa ole! + +--Oletko sinä sen sitten jo nähnyt palavan! + +--Minäkö? Jo toki montakin kertaa olen lampun palavan nähnyt--olen +nähnyt pappilassa, ja tätäkin jo kauppamiehen luona koetettiin. + +--No, paloiko se? + +--Paloihan se, ja kun pantiin puodin luukut kiinni, niin olisi nähnyt +vaikka nuppineulan lattialta--katsokaa, tässä on tämmöinen kuuppa, ja +kun tuossa tuli palaa, tämän soikulaisen lasin sisässä, niin valo ei +pääse kattoon jossa sitä ei tarvitakaan, vaan leviää alas kaikki, niin +että näkee vaikka nuppineulan lattialta. + +Kyllä meidän kaikkien olisi kovasti tehnyt mieli koettaa, näkisikö +vaikka nuppineulan lattialta, mutta isä ripusti lampun kattoon ja +rupesi syömään. + +--Tänä iltana pitää vielä pärevalkeaan tyytyä, sanoi isä syödessään, +mutta huomenna tässä talossa poltetaan lamppua. + +--Katsos, isä, Pekka on tänäpäivänä kiskonut orrellisen päreitä. + +--Ka, eikö ole kiskonut--kyllä nyt on syttyjä täksi talveksi--muuhun ei +nyt enää päreitä tarvitakaan. + +--Tarvitaan niitä siltä vielä saunassa ja navetassa, sanoi äiti. + +--Mutta tuvassa poltetaan lamppua, sanoi isä. + + + +III. + +Tänä yönä en nukkunut senkään vertaa kuin edellisenä, ja kun aamusella +heräsin, olisin melkein itkenyt, jos olisin iljennyt, kun muistin, että +lamppu vasta iltasella pannaan palamaan. Olin nähnyt unta, että isä +yöllä pani öljyä lamppuun, ja että se sitten koko päivän paloi. + +Heti päivän tultua kaivoi isä siitä matkakirstusta isomahaisen putelin +ja kaatoi siitä jotakin pienempään puteliin. Olisimme mielellämme +kysyneet, mitä siinä putelissa oli, mutta emme uskaltaneet, sillä isä +oli niin totisen näköinen, että meitä vähän pelotti. + +Mutta kun hän laski lampun alemmaksi katosta ja rupesi sitä ruuvaamaan +ja vääntelemään, niin ei äiti enää malttanut olla ääneti, vaan kysyi: + +--Mitä se isä nyt tekee? + +--Panen öljyä lamppuun. + +--No, vaan särethän sinä sen--mitenkä sinä saat tuon sijoilleen, jonka +irti väänsit?--Äiti ei tiennyt, emmekä me muutkaan tienneet, miksi +sanottaisiin sitä, jonka isä oli lasiastiasta irti vääntänyt. Isä ei +virkkanut mitään siihen, käskihän meidän vain pysyä loitommalla. Sitten +hän kaasi siitä pienemmästä putelista siihen lasiastiaan, niin että se +tuli melkein täyteen, ja nyt me arvasimme, että isommassakin putelissa +mahtoi olla öljyä. + +--No, eikö siihen nyt tulta pannakaan? kysyi äiti taas, kun kaikki ne +irti väännetyt kalut olivat paikoillaan ja kun näki, että isä nosti +lampun kattoon. + +--Nytkö päivällä? + +--Niin, no saisihan tuota nyt koetella, mitenkä se palaa. + +--Kyllä se palaa--odota vain iltaa eläkä hätäile! + +Ruokalevon jälkeen kantoi istukas-Pekka jäisen pärepölkyn sisään ja +romahutti sen olaltaan lattialle, niin että koko tupa hytkähti ja öljy +lampussa liikahti. + +--So, so! sanoi isä. Mitä sinä nyt? + +--Toin pärepölkyn sulamaan--eihän sitä jäistä ruojaa kukaan kisko. + +--Eihän sitä ole pakko kiskoakaan, sanoi isä ja iski meille silmää. + +--No, ei kai se tuommoisenaankaan pala. + +--Eihän sen ole pakko palaakaan. + +--Eikös niitä sitten päreitä enää kiskotakaan? + +--Entäs jos ei kiskottaisikaan. + +--Sama minulle on, jos isäntä itse ilman toimeen tulee. + +--Eikös se Pekka näe, mikä tuolta orresta riippuu?--Kun isä tämän +sanoi, katsahti hän ylpeästi lamppuun ja säälivästi Pekkaan. Pekka +asetti pärepölkkynsä soppeen pystyyn ja katsahti vasta sitten lamppuun. + +--Se on lamppu, ja kun se palaa, niin ei pärevalkeaa enää tarvitakaan. + +--Vai ei tarvitakaan, sanoi Pekka ja lähti muuta puhumatta +havutukilleen tallin taakse. Pekka pienenteli itsensä korkuisen +havukoon sinä päivänä niinkuin muinakin, mutta muulta väeltä ei +tahtonut tulla mitään valmista. Äiti koetti kehrätä, mutta kuontalo ei +kulunut puolilleenkaan, kun hän jo rukkinsa syrjään siirsi ja lähti +ulos. + +Isä vähän ensin kirvesvartta veisteli, mutta tottapa työ oli +vastahakoista, koska se kesken jäi. Äidin mentyä meni isäkin; lieneekö +kylään mennyt, vai minne. Mennessään hän kielsi meitä minnekään +lähtemästä ja uhkasi kurittavansa, jos kuka meistä sormellaankaan +lamppua koettelisi. Mutta ennen me olisimme papin kaulusta uskaltaneet +mennä koettelemaan kuin lamppua. Se meitä vain pelotti, että jos se +nuora, josta se orressa riippui, itsestänsä yht'äkkiä katkeaa ja sitä +sitten sanotaan meidän syyksemme. + +Ikävältä meistä kuitenkin rupesi aika pirtissä tuntumaan, ja kun ei +muuta tiedetty, päätettiin lähteä miehissä mäkeen. Koko kylällä oli +yhteinen vesitie joelle, ja samassa paikassa oli hyvä mäki, josta +keikka juoksi aina avannon toiselle puolelle pitkän matkan. + +--Tuolla tulevat Lamppulan lapset! huusivat kylän lapset, kun näkivät +meidän tulevan. + +Me kyllä ymmärsimme, mitä he sillä tarkoittivat, mutta kuitenkin +kysyimme me: »Mitkä Lamppulan lapset--eihän meidän talon nimi ole +Lamppula.» + +--Jos kohta--mutta eikös teille ole ostettu semmoista lamppua? + +--No, mutta mistä tekin sen jo tiedätte? + +--Sinun äitisi oli meidän pihan läpi kulkiessaan sanonut äidille, että +teidän isänne on kauppamieheltä ostanut semmoisen lampun, että, kun se +palaa, näkee vaikka nuppineulan lattialta, sanoi lautamiehen tyttö. + +--Se kuuluu olevan ihan samanlainen kuin se, joka on pappilankin +salissa--niin kertoi teidän isänne meillä vast'ikään, ja minä itse +kuulin sen, sanoi kievarin poika. + +--No, onhan teillä sitten semmoinen lamppu? kysyivät kaikki kylän +lapset. + +--On, mutta ei sitä nyt saata mennä katsomaan, kun se ei päivällä pala; +mutta kun ilta tulee, niin sitten mennään kaikki. + +Me laskea jyrräsimme mäkeä hämäriin asti, ja aina kun noustiin mäen +päälle, niin puhuttiin kylän lapsille lampusta. + +Sillä lailla kului aika nopeammin, kuin luultiinkaan, ja kun oli vielä +viimeisen kerran laskettu, niin lähdettiin miehissä kotia kohti +juoksemaan. + + + +IV. + +Pekka seisoi vielä havutukkinsa ääressä eikä edes päätäänkään +kääntänyt, vaikka me huusimme hänelle kaikki yhteen ääneen, että tulisi +katsomaan, kun lamppu pannaan palamaan. + +Yhdessä avauksessa syöksähdimme tupaan koko lapsilauma. + +Mutta siinäpä meille jo tulikin seisaus. Lamppu olikin jo pantu +palamaan ja loisti katosta meitä vastaan niin kirkkaasti, ettemme +osanneet muuta kuin silmät sirrallaan siihen tirkistellä. + +--Ovi kiinni, ostolämmin! huusi ääni pöydän päästä. + +--Lentävät kuin kanat tuleen, kuului äiti toruvan karsinasta päin. + +--Ei tuo kumma ole, jos sitä lapset säikähtävät, koskapa minä, vanha +ihminenkään, en osaa muuta kuin päivitellä, kuului kievarin vanha +emäntä sanovan. + +--Mutta joka paikkaan se meidänkin tyttö ennättää, sanoi lautamiehen +miniä. + +Kun silmät alkoivat vähän selvitä, huomasimme me vasta, että tupa oli +naapurin väkeä puolillaan. + +--No, tulkaa nyt lapset vähän likemmäksi, että oikein näette, puhui isä +paljoa lempeämmällä äänellä kuin äsken. + +--Kopistelkaa lumi jaloistanne ja tulkaa tänne karsinaan, täältä se +oikein korealta näyttää, sanoi taas vuorostaan äiti. + +Kuurtaen kaartaen me kiersimme äidin luo ja istuimme kaikki rinnakkain +hänen viereensä penkille. Nyt me vasta hänen turvistaan uskalsimme +oikein ruveta lamppua tarkastelemaan. Emme juuri olleet ajatelleet, +että se ihan tuolla tavalla palaisi, kuin se nyt paloi, mutta kun taas +mietimme sinne ja tänne, niin kyllä se tuossa nyt paloi, niinkuin +pitikin. Ja kun vielä vähän aikaa katselimxne, niin tuntui meistä, kuin +olisimme jo aikoja sitten ajatelleet, että sen pitäisi palaa, niinkuin +se nyt paloikin. + +Mutta sitä emme kuitenkaan osanneet ymmärtää, mitenkä tuli oli saatu +tuonne lasin sisään. Kysyimme sitä äidiltä, mutta äiti sanoi: +»Tottapahan sitten saatte nähdä». + +Kilvan kyläläiset lamppua kiittelivät, ja mikä mitäkin sanoi. Kievarin +vanha emäntä sanoi, että »sehän paistaa ihan yhtä tasaisesti kuin +taivaan tähti». Kipeäsilmäisestä lautamiehestä oli se siitäkin syystä +mainio, »ettei siitä ollenkaan savua lähtenyt, jotta sitä saattaisi +vaikka kamarissakin polttaa, eivätkä seinät mustuisi ollenkaan». Siihen +sanoi isä, että »kamaria vartenhan se alusta pitäen on tehtykin, mutta +hyvä se on näin pirtissäkin, kun ei tarvitse monen päreen kanssa +tuhrata, ja tällä yhdellä tulella näkee koko joukko, vaikka kuinka +monta olisi».--Kun äiti virkkoi, »ettei kirkon pienempi ruunukaan sen +kirkkaammin valaise», niin isä käski minun ottaa aapisen ja mennä +ovensuuhun koettamaan, tokko tuolla lukea näkisi. Minä menin ja aloin +lukea »Isämeitää». Mutta silloin kaikki sanoivat, että »se poika osaa +sen ulkomuistista». Silloin äiti sieppasi minulle virsikirjan hyllyltä, +ja minä rupesin lukemaan »Jerusalemin hävitystä». + +--No, ei häntä kummempaa ole vielä ennen nähty! ihmettelivät +kyläläiset. + +Sitten isä vielä sanoi, että »jos kellä olisi nuppineula, niin saisi +viskata sen lattialle, ja se kyllä paikalla löytyisi». + +Lautamiehen miniällä oli nuppineula rinnassa, mutta kun se heitti sen +lattialle, niin se menikin sillan rakoon, eikä sitä löydetty, vaikka +mitä olisi tehty. + + + +V. + +Vasta kun kyläläiset olivat lähteneet pois, tuli Pekka pirttiin. + +Hän ensin vähän silmiään siristi lampun outoa valoa vastaan, mutta +riisui sitten vain rauhallisesti nutun päältään ja töppöset jalastaan. + +--Mikä se tuolla katon rajassa killuu niin, että silmiä häikäisee? +kysyi hän viimein, kun oli saanut sukkansa orrelle asetetuiksi. + +--Arvaappas nyt, mikä se on, sanoi isä ja vilkutti äidille ja meille +silmää. + +--En minä häntä arvaa, sanoi Pekka ja läheni lamppua. + +--Ehkä se on kirkon ruunu, ivasi isä. + +--Jos lienee, arveli Pekka, mutta oli jo tullut uteliaaksi ja aikoi +koetella lamppua. + +--Ei sitä koetella tarvitse--pitää se uskoa koettelemattakin. + +--No, no--en minä häntä tahdokaan, sanoi Pekka vähän vapisevalla +äänellä ja vetäytyi penkilleen ovensuuseinälle. + +Äidin taisi käydä Pekka parkaa vähän sääliksi, koskapahan rupesi +selittämään hänelle, ettei se ruunu ole, mutta että sitä sanotaan +lampuksi, ja että siinä palaa öljy, eikä nyt enää tarvitse pärettä +polttaakaan. + +Pekka ei kuitenkaan siitä puheesta ymmärtänyt sen enempää, kuin että +rupesi tuota päivällä tuomaansa pärepölkkyä kiskottavakseen +pienentelemään, mutta isä sanoi hänelle, että »johan minä päivällä +sanoin, ettei nyt enää tarvitse päreitä kiskoa». + +--Enhän minä häntä enää muistanut, mutta olkoon sitten, koska ei enää +tarvitse--ja Pekka pisti pärepuukkonsa seinänrakoon. + +--Kyllä se nyt siinä ruostumaan joutaa, sanoi isä, mutta Pekka ei enää +puhunut mitään. + +Vähän ajan perästä hän rupesi kenkiään paikkaamaan. Kurotti orrelta +päreen, pisti sen pihtiin ja istui jakkaralleen pankon nurkkaukseen. Me +lapset huomasimme sen ennen kuin isä, joka, selin Pekkaan päin, +kirvesvarttaan lampun alla veisteli. Emme kuitenkaan mitään virkkaneet, +mutta nauraa kuhersimme vain keskenämme ja ajattelimme, että »annas, +kunhan isä näkee--mitähän sanoo!» Ja kun isä sen näki, niin hän astui +kädet kupeissa Pekan eteen ja kysyi hyvin pilkaten, että »mitä sinä +siinä nyt niin tarkkaa teet, kun et muiden tulella näe?» + +--Kenkiänihän minä tässä paikkaan, sanoi Pekka. + +--Vai kenkiäsi sinä paikkaat--mutta jos et näe sitä työtäsi tehdä sillä +tulella, jolla minä, niin mene sitten päreinesi vaikka saunaan tai +saunan taakse. + +Ja Pekka lähti. + +Pisti kengät kainaloonsa ja otti jakkaransa toiseen käteen, päreen +toiseen. Hiljalleen hän kyhni ovesta porstuaan ja kolisteli sieltä +kartanolle. Päretuli roihahti tuulessa tavallistaan isommaksi, ja soma +rusko valaisi vähän aikaa aittoja, tallia ja navetan päätyä. Tuota me +lapset ikkunasta katselimme, ja se oli meistä hyvin kaunista. Mutta kun +Pekka saunan ovesta sinne sisään kumartui, niin pimeni taas kaikki +kartanolla, ja sen sijaan näimme me vain lampun häikäisevän kuvaimen +mustassa ikkunassa. + +Sen perästä ei meillä enää pärettä pirtissä milloinkaan poltettu. +Lamppu se vain katossa loisti, ja usein sitä kyläläiset kävivät +sunnuntai-iltoina ihmetellen katselemassa. Koko pitäjässä kohta +tiedettiin, että meidän talo oli ensimmäinen, jossa--pappilaa lukuun +ottamatta--alettiin lamppua polttaa. Meidän jälkeen osti lautamies +samanlaisen lampun, kuin meidänkin oli, mutta kun hän ei sitä +milloinkaan sytyttämään oppinut, niin hän möi sen kievariin, ja siellä +se on vielä nytkin. Köyhemmät talot eivät ole vielä yrittäneetkään +lamppua itselleen hankkia, vaan tuhraavat vielä tänäkin päivänä pitkät +puhteensa pärevaikean ääressä. + +Mutta sitten, kun meillä oli lamppu ollut vähän aikaa, piilusi isä +tuvan seinät ihan valkoisiksi, eivätkä ne sitten enää ole milloinkaan +mustuneet, kun vanha sisään lämpiävä uunikin särettiin ja sijaan +tehtiin uusi uloslämpiävä, peltiniekka. + +Vanhan uunin kivistä Pekka teki saunaan uuden kiukaan, ja niiden kanssa +muuttivat sinne sirkatkin, koskapa niitä ei sen koommin enää ole +tuvassa kuulunut. Isä on siitä hyvillään, mutta meille lapsille tulee +välistä pitkinä talvi-iltoina entisiä aikoja ikävä, ja silloin me +juoksemme sirkkoja kuuntelemaan Pekan luo saunaan, jossa hän yhä vielä +pärettä polttaen iltojansa viettää. + + + + +SIPOLAN AAPON KOSIORETKI. + + + +I. + +On lauantai-ilta loppupuolella elokuuta. Loppuneet ovat viikon +kiireiset leikkuutyöt; vasta kylpemästä tullut väki istuksii hämärässä +tuvassa, ja somasti hohtavat kaikkien yllä puhtaat, valkoiset paidat. +Etuikkunain ääressä miehet päätänsä sukivat, mikä luukammalla, mikä +liinaharjalla, mutta karsinassa istuu naisväki ja hiuksiansa +palmikoille laittelee. Jutellaan siinä ja tarinoidaan eikä ennen +heretä, kuin höyryävä perunapata on liedeltä pöydälle siirtynyt. +Paikallensa sitten kukin pöytään ehtii, eikä kotvalle muuta kuulu kuin +piimän särpimistä ja tuoppien kolahtelemista pöydän honkaiseen pintaan. +Mutta vähitellen kuorikoko kunkin edessä suurenemistaan suurenee ja +padan mustanpaistava pohja käskee syömämiehiä herkeämään. Kohta +nouseekin väki pöydästä ravittuna, ja pian kumpuaa miesten piipuista +sinertävä savu kohden tuvan nokisia orsia. Uudistuu äskeinen puhekin, +ja hilpeästi hyppelevät ajatukset sukkelain sanojen selässä, kun mieli +on rauhainen ja tyyni ja lepopäivä vartoo. + +Muut ovat jo aikoja äänessä olleet, mutta talon isäntä, harvapuheinen +Aapo, ei suutaan avaa. Ei näytä muiden puheista huolivan eikä sekaudu +niihin; istuu vain ääneti pöydän päässä, piippunykä hampaissa, seinää +vasten nojaten. Luulisi miehen melkein nukkuvan siinä, ellei rätisevä +koppa ja pöllyävät savupilvet ilmoittaisi hänen henkensä työstä. Eipä +kuitenkaan kukaan pidä lukua hänen äänettömyydestään, sillä +tuommoinenhan on mies ollut jo melkein siitä pitäen, kun isä vainaja +isännyytensä hänelle jätti ja itse muutti tuvan turvekaton alle +asumaan. Eipä silti, että Aapo ennenkään olisi ketään puheellaan pulaan +pannut. Pienuudesta pitäen on hän ollut harvasanainen ja ajatuksiaan +muille uskomaton mies--ja siksipä hänestä pitäjän mielipide useinkin +arveli, että »jos hän ei juuri tuhmimpiakaan ole, niin eipä järin +teräväpäinenkään». + +Pahat kielet, jotka aina syitä löytävät jos mihin ja kaikkien asioista +puhuvat eivätkä jätä hiljaistakaan rauhaan, ne kuitenkin yhä +juttelivat, että Aapon alakuloisuuteen on syynä yksistään se, ettei hän +saa millään lailla emäntää taloonsa. Rukkasia niitä on vain joka +talosta satanut, vaikka Sipola on rikas talo, vaikka äidit ovat +puolella olleet ja kanttori puhemiehenä. + +Illan kuluessa alkoi Aapon piippu kuitenkin sammumistaan sammua, ja +rupesipa mies tuosta vähitellen liikahtelemaan ja korvaansa miesten +tarinoihin kallistamaan. Eivät ne häntä kuitenkaan tainneet erittäin +huvittaa, koskapahan hän kohta muistutti miehiä, »etteiköhän maatamenon +aika jo olisi käsissä, jos mieli huomenna kirkkoon nousta». + +Eivätpä miehet nyt kuitenkaan maata joutaneet, sillä mökin Tuomas +kertoeli parast'aikaa rosvotarinoita ja sanoipa erään nähneensäkin +monena iltana talonsa ympärillä vainuavan. »Eikä sitä Vahtikaan tahdo +haukkua, mikä mies se sitten lieneekään.» Tuota kaikki pojat, jotka +suummalla ovea istuivat, kovasti kummeksivat, renki Kalle kaikista +enimmän, mutta toisilleen ne siinä silmää iskivät ja ajattelivat: +»Taisipa se olla sen rosvo». + +Ja jäipä kuin jäikin Aapokin hauskaa pakinoimista kuuntelemaan, +ehdottipa vielä itsekin tuo harvapuheinen mies, että »sietäisihän siitä +vallesmannille tieto antaa, koska niitä niin läämältään liikkuu». +»Niinpähän taitaisi tehtävä olla», arveli tuohon Tuomas, mutta penkin +päästä meinaili Kalle, että »eikö liene turhaa työtä--kyllä ne +kinttunsa katsoo». + +Siinä rupatellessa alkoi yö pimitä, ja vihdoin alkoi väki levolle +hankkiutua. Nuttunsa kukin naulasta otti, heitti sen hartioilleen ja +siirtyi, mikä aittaan, mikä tallin ylisille, mikä minnekin. Maata eivät +kuitenkaan kaikki menneet, sillä olisitpahan pirtin perälasista +katsahtanut tummalle pihalle, olisit ehkä huomannut valkohousuisia +olennoita hiipimässä siellä. Nuttu korvissa kulkivat he seinämiä +pitkin, kurkistellen nurkista jälelleen, mutta maantielle päästyään +juoksivat he sen, minkä jalat kannattivat, lähimmäisen tienkäänteen +suojaan. Tämä tämmöinen varovaisuus oli välttämätön Sipolan rengeille +ja kasakoille, sillä Aapo oli kovin vihainen, ja sen hän heti kohta +pani työstään pois, jonka tiesi yöjalassa kulkeneen. + +Lopulta ei tupaan jäänyt muita kuin Aapo ja Tuomas, joka tämäkin, +kopistettuaan »kahvit» piipustaan, alkoi haukotellen hakea nuttuaan +naulasta. Mutta Aapo liikautti itseään lasin kohdalle ja kysäisi: + +--Joko sitä aiotte levolle mennä? + +--Jopahan se lie makuunkin aika--vanhaa enemmän nukuttaa kuin nuoria, +ja jopa näkyvät pojatkin täältä urjenneen.--No, enhän saa nutustani +selvää, mihinkähän sen paninkaan. + +--Olisi minulla vielä hiukan puhelemista kanssanne.--Muistattehan sitä +äskeistä puhettamme pellolla? + +--Muistan kaiketi. Kas, tuossahan on nuttu.--Ettäkö todenteolla +aikoisit niinkuin naimapuuhiin ruveta.--No, tarvitseehan kunnon talo +emännänkin. + +--Sepä se on, sepä se on--äitikin alkaa jo käydä vanhanpuoliseksi, ja +pitäisihän minunkin aikanani naida. + +--Niinpä niin--nuorra naida pitää, vaatii se siihen vielä vanhanakin, +niinkuin sananlasku sanoo--emäntäähän tässä tarvittaisiin, joka talon +kunnossa pitäisi. Vaan mahtaisiko tuosta meidän Annusta olla? + +--Annun laista minä aina olen ajatellut ja miettinyt, joka ei tyhjää +koreile eikä kopeile--ettehän pane vastaan, jos hän itse suostuu? + +--Josko itse suostuu--sitä väliä minä en tiedä, niinkuin jo päivällä +pellolla sanoin, nimittäin sitä tytön omaa mieltä tässä asiassa--mutta +mikäpähän pitäisi! Olethan poikamies ja kelpo mies, niinkuin isäsikin +ennen. Luulisipa tytön katsovan etuaan, kun pääsee taloon, mutta +käskemään en mene enkä taas kieltämäänkään, sillä en tuota ole +ennenkään tehnyt, ja ovathan nuo tyttäreni muutkin miehelle päässeet, +yhtä hyvin kuin rikkaampienkin lapset.--Parasta on, että itse käyt +puheillaan. + +Näin tarinoi tyytyväisenä Tuomas ukko, pisti piippunsa taskuun ja astua +kyhnysteli verkalleen pirtistä porstuaan. Portaita myöten kohosi hän +sitten porstuan yläsillalle, jonne hänellä oli vakituinen makuusija +laitettu, kun hän Sipolassa päivätöitään teki. Ja nahkaset korvilleen +vedettyään vaipui vanhus pian uneen. + +Mutta kauan vielä ukon mentyä istui Aapo äänetönnä katsellen ikkunasta +tummaan ulkoilmaan--eikä tuvassa kuulunut muuta kuin sirkan vapiseva +sävel seinänraossa lähellä uunia. Hiljaa oli kaikki, hiljaa tuvassa, +hiljaa ulkona--ja näyttipä yksinäinen mies jo käyvän hiukan +levottomaksi. Syvän huokauksen hän rinnassansa huokasi, kohosi +seisoalleen, otti nuttunsa naulasta ja istuutui taas. Mietti sitten +taas, tempasi viimein kenkänsä orrelta ja alkoi niitä jalkaansa vetää. + +Oikeaan jalkaansa jo kengän veti, vieläpä varrenkin alaspäin kiersi, +mutta vasempi kenkä jäi jo puolitiehen jalkaan. Päivän koittoon olisi +hän siinä ehkä saattanut istua, ellei karsinapuolelta tupaa olisi +alkanut kuulua hiljaista vikinää ja ripinää ja kaksi hiirtä juosta +piipertänyt yht'äkkiä hänen eteensä. + +Päivällä ei Aapo suinkaan olisi mokomia pahaisia säikähtänyt ja olisi +hän silloin antanut hiirten niinkuin muidenkin pienten elukkain +elämäänsä rauhassa elää, mutta nyt häntä vähän vavahdutti niiden +pimeässä kiiltävät silmät, ja niinpä hän ihan kuin tietämättään +potkaisi vasemmalla jalallaan niin, että kenkä kolisten lennähti aina +sopelle saakka ja hiiret sitä tietään pakenivat sinne, mistä tulleetkin +olivat. Tuosta pikku pölähdyksestä tointui nyt Aapo, ja kenkänsä +noudettuaan ovensuunurkasta veti hän sen kiireesti jalkaansa. Kaikista +miehen tempuista näkyi, että hänellä nyt mahtoi olla mielessä jotain +tavallista arveluttavampaa ja entistään oudompaa, koskei hän +mielinytkään maata mennä, vaikka oli sitä muille tyrkyttänyt. + +Muulloin uneliasta isäntää ei nyt näyttänytkään nukuttavan, +mietityttihän vain kovasti. Lopulta hän nyt kuitenkin kiireesti veti +harmaasarkaisen pyhätakin ylleen, pisti piipun kukkaroineen +lasinpenkiltä taskuunsa ja hiipi hiljaa ulos porstuaan. Täälläkään hän +ei kuullut hiiskaustakaan, ainoastaan yläsillalla kuorsasi Tuomas ukko. +Porstuan lotisevia siltapalkkeja pitkin astui hän sitten varovasti +ulkoilmaan. Yön hiljaisuus oli käärinyt talon ja pihan ja kuhilaspellon +hämäräiseen peittoonsa. Hiipielihän tuolla kuitenkin talon kissa +kiiltävin silmin märässä heinikossa ja silloin tällöin kalahtelivat +maantien takana yösyötässä kulkevan lehmikarjan rautakellot. Mutta +muuta vaarallisempaa ei Aapon kuunteleva korva tavannut, kun hän +varovasti hiipi aittojen ja tuvan välisestä solasta veräjälle. Tässä +seisahtui hän vielä kerran kuuntelemaan, tähysti tarkasti taakseen, +mutta kun ei mitään kuullut eikä tietäkään liikkeessä nähnyt, pistäytyi +hän sulkupuiden välitse maantielle. + +Puolen virstan paikoille kulettuaan juhlallisen tummassa yössä, jossa +ainoastaan joku iltaruskon häikäisemä tähtönen siellä täällä himmeästi +tuikki, tuli hän paikkaan, jossa maantie tekee äkkipolvekkeen ja +jyrkkänä sadeveden uurtelemana törmänä kohoaa kulkijan eteen. Tämän +mäen alle ehdittyään, seisahtui hän yht'äkkiä ja säpsähti. Mäen päältä +alkoi kuulua kummallinen töminä. Ensimmältä se kuului hiljempää, +ikäänkuin kaukana kulkeva ukonilma, mutta läheni lähenemistään yhä +kasvavalla vauhdilla ja kuminaila--ja ennenkuin Aapon hitaat tuumat +ennättivät päästä selville siitä, mitä tuo mahtoi olla, töytäsi mäen +päältä kiviin tulta iskevin kavioin korskuva hevoslauma. Ellei Aapo +olisi nopeasti hypännyt ojaan, josta lika hänen ympärilleen roiskahti, +olisi hänestä siinä paikassa tullut multaisen maantien miehiä. Mutta +kun hän noin kiireesti sivulle siirtyi, niin pelästyivät vauhkot +hevosetkin hänen valkeita housujaan, kaarsivat nekin vähän syrjään ja +kiitivät sitten maha matalana näkymättömiin. + +Noustuaan tielle ja toinnuttuaan hiukan, tempasi Aapo ison kiven +kouraansa ja karjaisten kiukkuisella äänellä: »ääh!», johon hiljaiset +metsät vastasivat: »ääh!», lähetti hän sen vonkuen menemään jo kaukana +kumisevan hevoslauman jälkeen. + +--Likasin puhtaat housuni tuossa mokoman likarapakossa, mutisi Aapo +kämpiessään törmää ylös ja puhdistellessaan savettuneita vaatteitaan.-- +Perkeleen kylänkonit! oli hän vähällä sanoa, mutta ei kuitenkaan +sanonut, sillä kiroaminen on jumalansanassa kielletty. + +Äkämielin hän ensimmältä asteli, että kengät lotisivat ja sora +kantapäissä kohosi. Pian talttui hän kuitenkin ennalleen, kun kääntyi +valtatieltä syrjäpolulle, joka vei Tuomaalaan.--Sillä Tuomaan tyttären +luo oli nyt Aapo matkalla, oli Annun luo menossa asiastaan puhumaan. +Yöjalkaretkellä oli nyt se Sipolan isäntä, joka aina ennen oli muita +siitä kovasti kieltänyt. Syrjäistä metsäpolkua hän öiseen aikaan +asteli; kulki kaitaista kinttutietä, joka alamäen rinteestä metsien +poikki luikerteli tuuhean viidakkolehdon halki, jonne ruskokaan ei +kuontunut valaisemaan. Arkana asteli mies, ja kokoon oli kuristunut +sydän hänen rinnassaan, sillä oudolta tuntui tämä salainen kulku, ja +usein kompastui jalka pimeässä milloin kiveen, milloin kantoon. +Viettelipä mielensä silloin häntä takaisin kääntymään ja jättämään +sillensä koko tuuman, mutta tukehdutti hän kuitenkin tämän halunsa ja +kulki eteenpäin. + + + +II. + +Tuomaalan mökki on sievoinen mökki, rakennettuna pienoisen +luhtarantaisen lampipyörylän rannalle. Häämöttää siinä nyt hämärän +sisästä vähäinen vasta tehty tervanurkkainen pirttirakennus, sen kanssa +nurkakkain ovat pihanpäähuoneet, ja taampana seisoo aittapari, joista +toinen on vaatehuone, toinen eloaitta. + +Hiljaistahan täällä on, hiljaista ja äänetöntä elokuun yön viileässä +helmassa. Narahtaa kuitenkin tuolloin tällöin tuolta lammelta poikiaan +kuletteleva sorsa, ja väliin kalahtaa kujasta pikkuhärän kaulassa +rautainen kello, kun lähelle työntäytynyt lehmävasikka siihen +hännällänsä huiskauttaa. Mutta eipä sitten kaukaan aikaan taas kuulu ei +sorsan narahdusta eikä kellon kalahdusta. + +Yht'äkkiä tuosta kuitenkin mörähtää yhteen ääneen koko pikkukarja, +kello kalisee, ja tutusti ynisten rientävät vasikat porstuan ovesta +tulevaa naista vastaan. Ystävällisesti tämä heille huhuaa, lähestyy +sanko kädessä ja panee sen piha-aidan toiselle puolelle. Kilvan vasikat +astiansa tyhjentävät, keikauttavat sen sitten kumolleen ja vieläpä +pohjankin puhtaaksi nuoleksivat. Mutta pian poistuu solakkavartaloinen +tyttö, astuu helkytellen solasta aitallensa ja sinne katoaa. Hetken hän +siellä vaateortensa ääressä viipyy, pukee yllensä puhtaan hameen ja +punareunuksisilla hihansuilla koristetun ostopalttinasta ompelemansa +pyhäpaidan. Kaulaansa kiertää hän Kallelta saamansa pihkahelmet ja +sormeensa sovittaa kultasormuksen, sillä hän on Kallen salainen +kihlattu, on ollut jo helluntaipyhistä saakka. Istuu sitten aitan +kynnykselle, leuka käteen nojaten, ja katselee, katselee metsän laitaan +kesantopellon poikki, ja sitten ahotietä pitkin. + +Mutta sitä, jota hän odottaa, ei vielä näy--ei näy muuta kuin mustaa, +pimeätä metsää ja ylempänä himmeästi rusottelevaa iltataivasta. +Rapsahtaapa tuosta yht'äkkiä sitten kuitenkin hänen takanansa aita. +Mutta se onkin vain Vahti, joka nyt päivällisiltä juoksuiltaan +kotiutuu. Hiljaa vikisten ja tuuheata häntäänsä tuttavallisesti +heilutellen se tytön luo juoksee ja laskee päänsä hänen polvilleen. + +--Vahtimiestä, voipa sitä Vahtimiestä--mistäs nyt tulet ja mikset +miesten matkassa kule?--Mutta nyt kohoavat koiran korvat pystyyn, pää +luikahtaa tytön käsien alta, ja muristen alkaa se juosta metsäpolulle +päin. Sitten ärähtää se äkkiä äkäiseen haukuntaan, mutta vaikenee vähän +ajan päästä ja tuntuu vikisevän, niinkuin koira tutulle miehelle +vikisee. + +Vaan poispäin kääntää tyttö päänsä, nojaa poskensa vasten vasempaa +kättänsä ja katselee kohden hämärää iltatähteä, joka tuvanharjan takaa +jo alkaa pilkutella. Ei hän ole mitään näkevinään eikä kuulevinaankaan, +vaikka Kalle lähenee ja koiran kanssa tullessaan telmii. Eikä hän +päätänsä käännä sittenkään, vaikka Kalle aivan vieressä yhä Vahdin +kanssa mellastelee. Vähän hän kuitenkin sitä kääntää, niin vähän, että +vain parahiksi saattaa sanoa hyvin kuivalla ja välinpitämättömällä +äänellä:--Ka, hyvää päivää--sinäkö se oletkin, minä luulin, että kuka +se on.--Sitten hän kääntää päänsä pois ja alkaa taas hyräillä +itsekseen.--Päivää, päivää! vastaa Kalle, mutta pelailee vain sillä +välin vielä koiran kanssa.--Vahti seh! anna vieraan olla rauhassa!-- +Vahti hyppää Annun luo, nuolaisee häntä poskelle ja laukata kaapaisee +siitä häntä suorana pihaan, jossa vasikat ensin hyppäävät mörähtäen +askeleen syrjään, mutta seisahtuvat siihen ja märehtivät sitten taas +yhtä rauhallisesti kuin ennenkin. + +--Minkä tähden sinä niin kauan viivyit? + +--Mikä lie isäntään tänä iltana mennyt, kun se ei maata lähtenytkään. +Sinne se vain jäi istumaan ja isäsi jäi kanssa. Porstuasta kuulin, että +ne siellä jotakin juttelivat. Meitä oli monta miestä, jotka olisimme +odottaneet isännän maata menoa, mutta kun ei siitä valmista tullut, +niin ajattelin minä, että kun näkee, niin nähköön, ja sitten päästiin +kuin päästiinkin hiipimällä pois. Maantiellä oli kaikki kylän hevoset, +me hyppäsimme selkään ja ann' mennä vain! Teidän tienhaarassa +käännytettiin hevoset takaisin, lyötiin kämmeniä yhteen ja monen miehen +parkaistiin--mutta sitähän minun piti, että meidän isäntä kuuluu +lähtevän emäntäperiin. Se poika se kuuluu taas alkavan kosia, kuulemma. + +--Joko taas?--Ja kirkonmäelläkö niinkuin aina ennenkin, lukkari +puhemiehenä? + +--Senpähän sitten näkee, mutta tosi sillä vain mielessä kuuluu olevan. +Meidän Tiina sanoi kuhilaan takana kuulleensa, että hän oli isäsi +kanssa sinusta puheita pitänyt. + +--No, mitäs isä oli sanonut? + +--Luvanneen kuului, jos itse tahdot. + +--Mitäs, jos tahtoisin? + +--Onhan meidän isäntä vielä poikamies-- + +--Ja vielä tuoreimmassa iässään-- + +--Vaikka jo viideskymmen alulla-- + +--Mutta se on siivoluontoinen ja hyvälukuinen-- + +--Ja veisatakin osaa. + +--Eikä käy yöjalassakaan, niinkuin sinä. + +--Mutta huomenna se tulee sinun luoksesi ja kihlat tarjoo--mitäs sanot? + +--Senpähän saat sitten kuulla. + +Kotvan aikaa siinä vielä puhelivat tämmöistä ja muuta myöskin kesäyön +tyvenessä hämärässä, ja kiireesti kulkivat hauskat hetket. Mutta ei +Kalle kauan tahtonut viipyä, sillä pitihän hänen olla kotona, ennenkuin +päivä valkenisi. + + + +III. + +Tummaa tietänsä käveli Kalle takaisin. Hiljainen yöllinen tuuli oli +alkanut hengitellä ja työntänyt pilvilöitä kirkkaan taivaankannen +eteen, eikä nyt enää yhtään tähtöstä näkynyt. Melkeinpä pilkkopimeässä +kulki nyt Kalle, kulki ensin polkua myöten kesantopellon halki, sitten +kolean kivikkoahon poikki ja viiletteli viimein tuota mukavampaa +metsätietä myöten, joka maantielle saattoi. + +Vähän aikaa kulettuaan seisahtui hän ja kuulosti. + +--Mikä peijakas siellä veisaa, vai korvaniko tilliä soivat + +Eivätpä hänen korvansa kuitenkaan tilliä soineet, sillä yhä selkeni +lähenevä ääni, ja pian erotti kuunteleva mies tutun virren nuotin, +tunsi hetken päästä äänenkin, tunsi sen virsikkään isäntänsä, Sipolan +Aapon, omaksi ääneksi. + +Ensin hän hetkahti kuin pelästynyt varsa, mutta sitten muisti, että +onhan nyt pimeä.--Mutta minnehän nyt isäntä yöllä kulkee--eihän vain?-- +ja nyt oli kaikki selvillä. + +Ja kun valkeat housut puiden välistä vilahtivat, hyppäsi Kalle koppina +polulta metsään ja parkaisi julmalla äänellä. + +Tulijasta oli matka metsätien hiljaisessa synkeydessä alkanut tuntua +vähän oudolta, semminkin kun hän nyt tiesi tekevänsä sitä, mistä aina +ennen oli väkeänsä kovasti kieltänyt. Senpä vuoksi ja ehkäpä vähän +rosvojenkin pelosta oli hän alottanut virren. Mutta kurkkuunpa katkesi +juuri lähtemäisillään oleva sävel ja yhtä katkonaisesti siihen metsän +seurakunta tuolta kaukaa vaaran kylestä vastasi. Kauhistuksen kamalalla +äänellä kirkaisi hirmuisesti säikähtynyt mies ja oli siihen paikkaansa +istuilleen typertyä. Mutta sai hän kuitenkin siksi luontoaan lyödyksi, +että osasi hänkin tien viereen hypätä. Kova läähätys kuului sieltä +nauruaan pidättelevän Kallen korvaan, ja itse tunsi isäntä, että +housunsa melkoisesti lepattivat vapisevia sääriä vasten. Vastakkain +seisoivat siinä nyt toinen toisella puolen tietä isäntä ja hänen +renkinsä.--Kovasti pelotti Aapoa, sillä muisti hän tämäniltaiset +rosvotarinat ja arveli tuolla mustien puitten takana metsäläisten +väijyvän. Ajatteli hän ensin jo pakoonkin lähteä, mutta uskallus petti, +sydänala kovin pelosta temmelsi ja jalka ei ottanut totellaksensa. Ja +sitten hän jäi paikalleen seisomaan ja tuumi, että ehkä olisikin +parasta, jos ei liikkuisi. Puukkonsa hän kuitenkin tupestansa sujutti +ja painoi sen petäjän kaarnaan, jotta se paremmin käsillä olisi, jos +niiksi tulisi. + +Mutta Kallesta alkoi tämä piilosilla olo jo tuntua ikävältä. Hän kohosi +suoraksi ja kysyi kovin rosvon äänellä: »Onko siellä jänis vai mies +siellä kuusen juurella?»--»Jäniskö siellä on vai mies» mörisi Kalle +uudelleen, kun ei vastausta kuulunut. Mutta ei Aapo nytkään saanut +ääneen. Silloin Kalle kaivoi tulukset taskustaan ja iski. »Tottapa se +on jänis--ja jänis on ammuttava», tuumasi hän ja iski uudelleen, että +säkenet kauaksi säihkyivät pimeässä.--Nyt Aapo jo lähti. Hän luuli, +että häntä piilukolla aiotaan ampua tuohon vain noin niinkuin jänistä +makuuseen. + +--Mies minä olen--ei pidä ampua, mieshän minä olen, rukoili hän +surkealla äänellä, mutta kun Kalle vain yhä iski eikä helpottanut, niin +sai kuoleman kauhistus hänen säärensä viimeinkin liikkeelle. »Ehkä se +ei laukeakaan», ennätti hän ajatella ja kursaisi viidakosta polkua +kohti. Sille kerran päästyään kirmaisi hän eteenpäin kuin hullautunut +hevonen. Kalle jäi paikoilleen polviaan pidellen nauramaan, sytytti +sitten piippunsa ja kuuli vielä kaukaa, kuinka maa jymisi ja oksat +katkeilivat pakenevan miehen jalkojen alla. + +Kerran vauhtiinsa päästyään kiiti tuo vakainen mies vihurina eteenpäin +ja tuntui hänestä kuin pyssy joka hetki hänen peräänsä laukeaisi.-- +Vihdoin seisautti hän kuitenkin menonsa, kun metsätie loppui ja hän +joutui sille aukealle aholle, jonka toisesta laidasta pellon takaa +kuumotti hänen matkansa määrä, Tuomaalan mökki. + +Ankarasti läähättäen pysähtyi hän nyt ja katsoi taakseen. Mutta ei +sieltä ketään näkynyt, ei muuta kuin tuo musta tiensuu, josta hän vasta +oli itse hyökännyt. Eikä hiiskaustakaan, ei muuta kuin hänen omain +keuhkojensa valtava lietsonta--ja vähitellen siinä kivelle istuutuen +rauhoittui mies. + +Mutta panipa hän nyt paitansa napin kiinni, joka juoksun temmellyksessä +oli auennut, asetti hattunsa oikealle kantilleen ja lähti mökkiä +lähenemään. Pellolla hyökkäsi häntä vastaan Vahti ärhentelevällä +haukunnalla ja pauhasi sitten hänen kintereillään aitoille asti. Mutta +Aapon rinnassa sykähti nyt rohkeus ja päättäväisyys, eikä hän koiria +pelännyt. Annu oli arvannut Vahdin haukunnasta vieraan tulon ja +istuutunut eloaitan kynnykselle. Aapo oli tullessaan miettinyt hyvinkin +koreita pyrkiäispuheita, mutta kun hän nyt Annun ulkona näki eikä niitä +puheita tarvittukaan, joutui hän kokonaan hämmennyksiin ja osasi tuskin +tervehdystään toivottaa. + +--Hyvää iltaa, isäntä--minnekäs se on isännällä matka näin öiseen +aikaan? sanoi Annu. + +--Eipähän juuri--eipähän tuota--tännehän minä--tuota--vain läksin +vähän-- + +--Taloon ei sattunut nyt ketään muita kotiin kuin minä ja Vahti-- +lähtivät tästä muut väet kirkkoon, ja eikö tuo isä liene teillä--vaan +isäntä on hyvä ja käypi huoneeseen. + +--Kyllä minä saatan tässäkin--eikä minulla olekaan mitään erinäisiä +isällesi eikä muille--läksin vain huvikseni vähän jaloittelemaan--se on +tuo poikamiehen elämä niin yksinäistä ja ikävää. + +Kun Annu huomasi, minne päin Aapo tahtoi puhetta kääntää, käänsi hän +sen tahallaan toisaalle.--Onkos teillä vielä paljon leikkuuta tähdennä? + +--Leikkuutako--eihän sitä hyvin, vaan onhan sitä vielä--mutta tänä +päivänä minä isäsi kanssa leikkuupellolla puhuin, että-- + +--Mutta eihän se isäntä nyt tässä pimeässä saata seista--eikö isäntä +nyt lähtisi pihanpäähän? + +--Kyllä minä tässäkin saatan--eikä tuo täällä olekaan niin pimeä kuin +tuolla tullessa metsässä--minä istun tähän kynnykselle--ei, istuu vain +Annukin paikoillaan, eihän minua pidä pelätä-- + +--Kukas sitä nyt isäntää pelkääkään, joka aina on niin hyväluontoinen, +mutta enhän minä nyt toki viitsi isännän vieressä istua. + +Annu aukaisi sen aitan oven, jonka kynnyksellä Aapo istui, ja meni +sisään. Aapo meni jälestä. Hän oli kummallisesti hurmaantunut ja tunsi, +kuinka poskensa paloivat. + +--Miksi Annu ei viitsi minun vieressäni istua--voi, kyllähän se +viitsii, vaikka se vain--viitsiihän se sylissäkin--ja Aapo oli niin +kuumentunut, että tavoitti tyttöä syliinsä. Mutta silloin Annu sysäsi +hänet luotaan aitan perälle.--»Pysy poissa minusta, senkin vanha +kontti!»--ja samalla paukahti ovi kiinni ja rasahti kahdesti lukkoon. + +Aapo kuuli ulkoa helakan naurun ja tunsi nenässään uudiselon tuoreen +tuoksun. Katkerasti kiroten ryntäsi hän ovea vastaan, mutta se ei +liikahtanutkaan. Kumahtihan vain kuin tynnyrin pohja ja ponnisti miehen +takaisin. »Ei siitä pääse--se on meidän vanhan eloaitan ovi--ei se +säry, kun sen isä vainaja kerran on raudoittanut--mutta päästä minun +pitää, pitää vaikka perkele valaisi rautapadan pääni päälle--minä menen +katosta kuin ukkonen, minä sären seinät--missä minun puukkoni?--sehän +jäi sinne puun kylkeen--mutta pääsen minä silti--pääsen minä silti!»-- +Ja hän kiipesi hinkalon laidalle ja tavoitti kattoa. Mutta katto olikin +siksi korkealla, että hän sinne kättä ojentaessaan menetti tasapainonsa +ja horjahti, horjahti ensin toisaanne päin, mutta kampesi sitten +ruumiillaan niin, että horjahti vielä pahemmin toisaanne päin ja putosi +pitkäkseen jauhohinkaloon. + +Tähän loppui nyt tuo Sipolan Aapon kosissa-käynti, josta hän oli +viimeistä hyvää itselleen toivonut. Kun Tuomas ukko huomisaamuna +verkalleen aamiaisen syötyä lähti isäntätalostaan kotiaan katsomaan, +niin hämmästyipä hän kovin, kun kuuli eloaitastaan rykimistä, vaikka +ovi oli kiinni ja avain suulta poissa. Kummia arvellen nouti hän +pihanpääkamarin naulasta avaimen ja meni aittaansa. Mutta kovinpa hänen +silmänsä repesivät, kun näki siellä isäntänsä, jonka kaikki olivat +luulleet kirkkoon menneen, aivan silmäripsiä myöten jauhoisena +nojautuen hinkaloa vasten ja tuijottaen eteensä maahan. Eikä hän +näyttänyt näkevän eikä kuulevan, että kukaan oli aittaan tullutkaan. +Tuijotti vain ja rykäisi silloin tällöin kuivan yskän. Ja sitten hän +lähti ulos aitasta kotiinsa päin astumaan eikä totellut, vaikka Tuomas +kielsi häntä tupakalle jäämään. Pois hän vain urkeni mökistä ja otti +mennessään puukkonsa petäjän kylestä. Siinä muisti hän, että kun olisi +sitä ensimmäistä varoitusta totellut, joka hänelle sillä paikalla oli +annettu, ja kiertänyt kotiinsa, niin ei olisi tätäkään tapahtunut. +Mutta sitten hän myöskin muisti, että olihan hän monta kertaa +kironnutkin, pari kertaa varmaankin, ja sitä syntiä ei hän ennen vielä +milloinkaan ollut tehnyt. + +Sen törmän alla, missä hän oli hevosten tieltä raviin hypännyt, yhtyi +häneen Sipolan pikkukarja. Ne siinä ensin suurin silmin katselivat +valkeaa, jauhoista miestä, mutta kun tunsivat hänet isännäkseen, +alkoivat kävellä lekerrellä jälestä ja hänen nuttunsa liepeistä +maittavaa suurusta nuoleksia. Eikä Aapo heitä pois häsinytkään, eikö +lie huomannut, vai muutenko lie ajatellut, että »nuoleksikoot, +siitäpähän saavat». Aina kotiveräjille seurasivat häntä vasikat ja +surullisesti siihen ynisemään jäivät, kun Aapo sulkupuiden välitse +pihaan pistihe. Siitä astui hän pirttiin, riisui nuttunsa naulaan ja +meni sitten lähteelle peseytymään. Sen tehtyään pukihe hän puhtaihin ja +veisasi ja luki sitten koko päivän, aivan niinkuin ennenkin. + +Siitä päivästä pitäen tuli Aapo entistään yhä jurommaksi ja +vähäpuheisemmaksi ja samalla jumalisemmaksikin. + +Yhtenä ainoana päivänä oli hänet kuitenkin nähty erittäin iloisena ja +hupaisena. Se päivä oli silloin, kun Annu ja Kalle häitään pitivät. +Annua oli isänsä ankarasti torunut, ja Annun oli täytynyt pyytää +Aapolta anteeksi. Aapo oli siitä »sydämen nöyryydestä» niin hyvästynyt, +että oli vietättänyt nuorelle pariskunnalle häät Sipolan isossa +pirtissä ja vihkimätilaisuudessa oli hän itse toimittanut lukkarin +ammattia. Olipa sitten huomentuoppia juotaessa kymmeniä pöytään +heittänyt ja sitä mukaa makeita maistellut, ja siitäkö lie niin +puheliaaksi tullut, että oli kertonut alusta loppuun koko +kosimaretkensä ja puhunut kaikesta, mitä hänelle sillä tiellä oli +tapahtunut, niinkuin hiiristä, hevosista ja muista seikoista. (Sieltä +kautta ne olen minäkin kuullut ja tähän paperille pannut.) Sitä hän +vain kaikista enimmän kuului ihmetelleen, että mikähän se mahtoi olla +se mies, joka häntä oli ampua aikonut, mutta että hän kuitenkin oli +pelastunut, »kun ei Jumala ollut antanut ruudin syttyä, vaikka pyssy +oli jo ihan kohti ojennettuna ollut ja jo säkenetkin piistä +säihkyneet». + +1881. + + + + +KELLO. + + +Martti kulki Esplanaadissa ja ajatteli kelloaan ... ei muuta mitään +kuin kelloaan. Grönqvistin monikertaista kivirakennusta katseli ... +silmä juoksi pitkin heijastavia ikkunoita ja rusottavaa kattoa ja +komeita koristuksia ... sitä hän katseli, mutta ajatteli kelloaan. + +Martti kulki siivosti Esplanaadissakin, sillä hän oli aina ollut siivo +poika, vähäpuheinen ja miettiväinen. Hän oli oppipoika, kuuliainen +mestarilleen ja hyvämaineinen. + +Enimmäkseen katseli Martti eteensä ... kenkäinsä kärkiä ... ja +liivejänsä, joiden päällä välkähteli vaskiset kellon vitjat. + +Martti oli maalta tullut, puolen vuotta opissa ollut ... suutarin +opissa. + +Alusta alkaen oli hän tarkka ollut, ei tuhlannut penniäkään, mutta nyt +vasta niitä oli sen verran varoja kertynyt, että niillä oli kellon +saanut. Eilen illalla, kun viikkopalkka maksettiin, oli määräsumma +täyteen tullut... + +Ja eilen illalla, heti verstaasta päästyä, oli kello käyty kellosepältä +ostamassa. Katsottuna oli se jo siellä ollut monta viikkoa ennen ... +viidestä kolmatta markasta luvassa, ilman vitjoja. Silinterikello se +oli, neljällä kivellä käypä ... joka oli yhtä hyvä, kuin jos olisi +ollut kahdeksalla. Semmoisen oli sanonut itsellään olevan kelloseppäkin +... eikä sitä tavallinen mies sen parempaa tarvitsekaan... + +Eikä se viittäkolmatta sitten maksanutkaan. Neljäänkolmatta markkaan ja +viiteenkymmeneen penniin oli kelloseppä tosioston tullessa helpottanut +ja antanut vielä vitjat yhteen hintaan. + +Hyvinpä ne nyt välkkyivätkin samettiliivien päällä. + +Samettiliivit oli näet Martilla, juutalaiselta ostetut, ja saketti, +edestä aukinainen ... jotta liivit näkyivät ja liivien päältä vaskiset +kellonvitjat. + +Martti astuskeli Esplanaadia pitkin ... katseli eteensä ... sitten +kenkäinsä kärkiä ja aina ohimennen vaskisia vitjoja, jotka kiilsivät +kuin kullalle. + +Esplanaadissa käveli paljon ihmisiä, ja Kappelin edustalla, jossa +musiikki soitti, oli niitä tungokseen asti. Mutta ei Martti halunnut +tungoksessa kävellä. Marttia miellytti paremmin kävellä väljemmässä +väessä. Siellä on mukavampi kävellä semmoisen miehen, jolla on kello +... on kello ja välkkyvät kellon vitjat. Eihän niitä tungoksessa kukaan +näe ... ei itsekään, vielä vähemmän muut. + +Martista näytti välistä, että muutamat hänen kellonvitjoihinsa +sivumennen katsahtivat. Ja niillä ei ollut kelloa niillä, jotka niin +katsahtivat ... mahtoivat ajatella, että kunpa heilläkin olisi. Paljoa +enemmän niitä näytti olevankin niitä, joilla ei ollut kelloa, kuin +niitä, joilla oli... Niillä ei varmaankaan kelloa ollut, joilla oli +takki kiinni ... olisivat kai ne sen auki pitäneet, jos olisi ollut +kello. + +Martti ei oikein tahtonut osata, missä kätensä pitäisi ... koetti pitää +selän takana ristissä. Olisi ollut mukavampi pitää nutun taskussa +molemmat, mutta Martin saketissa olivat taskut takana. Ei se ollut +mukavaa ... eikä kupeellakaan suoraan riippumassa ... remppasivat niin +pahasti silloin edestakaisin. Parasta oli pitää niitä kellonvitjoissa, +toisen vuoron toista... + +Siitä oli sitten sievä katsoa kelloaan. Ja sitten Martti katsoikin +kelloaan... Onko yhdessä tornikellon kanssa?--Yhdessäpä on ... +minuutilleen.--Paljonko se onkaan?--Viittä vailla puoli kuusi. + +Martti pani kellon takaisin taskuun ja tunsi koko vasemmalla puolen +ruumistaan, että siellä se on kello ... vasemmassa liivintaskussa. +Tuntui se vähän oudolta ... tuntui liivivaatteen läpi ihoon asti, mutta +hyvältä se kuitenkin tuntui.-- + +Ennen kellotonna ollessaan oli Martti aina väistynyt kaikkien tieltä, +kun katua tai Esplanaadia kulki ... varsinkin niiden tieltä, joilla oli +kello. Hän melkein oli kunnioittanut niitä, joilla oli ja hänellä ei! + +Ainahan on Martti ollut ujonlainen ja aina nöyrä ... ja epävarma +olennossaan, sen hän itsekin huomasi. Mutta ehkä se vain on siksi niin +ollut, ettei hänellä ollut kelloa ennen. Nyt on hänellä kello... Ei hän +tahdo olla liian rohkea nytkään eikä ylpeä millään lailla ... mutta hän +tuntuu itse mielestään kuitenkin entistään varmemmalta. Eikä hän nyt +ainakaan _joka_ miehen tieltä aio ruveta väistymään. On kai sitä tilaa +toisellakin väistyä yhtä paljon ... tarvitseeko hänen väistyä enemmän +kuin toisenkaan, joka katua kulkee? Hän päätti, että ei suinkaan... + +Niin hän päätti, sillä ei kai Esplanaadi ole enemmän toisen kuin +toisenkaan. Ja henkirahanhan hänkin maksaa... + +Taitavat kaikki luulla, kun hänet näkevät, että hänen sitä mukaa aina +vain pitää väistyä ja muiden ei ollenkaan. Mutta siinä ne erehtyvät, +jotka niin luulevat... + +Joka kerran sattuu mistä kulkemaan ... totta kai se siitä kulkeekin, +kulkekoon toinen toisesta kohti... + +Ja kyllä Martti nyt kulkikin, mistä tahtoi... Mutta hän tuli kuitenkin +aina väistyneeksi ... ja hän vakuutti itselleen, että sen verran vain, +mikä on ihan välttämättömän tarpeellista. Jos ei ollenkaan väistyisi, +niin ei tulisi kenenkään kulusta mitään. Eikä hän nyt enää väisty +enemmän kellollisten tieltä kuin kellottomainkaan ... minkä väistyy, +väistyy kenen tieltä tahansa ... ilman vain vaikka huvikseen... Ja +tarvitseeko sitä aina suoraan kulkea? Paljoa hauskempi on välistä +mutkitellenkin kävellä milloin mitäkin puolta... + +Olisi Martin mieli kuitenkin välistä tehnyt puulautua noiden +kaartilaisten keskitse, työntäytyä heidän välitsensä eikä antaa tietä, +kun siinä niin ylpeästi rivittäin kulkivat. Mutta ei Martti sitä +kuitenkaan tehnyt ... olisivat saattaneet survaista jotenkin ja vitjat +saattaneet jotenkuten tarttua nappiin kiinni ja katketa, tai kello +lentää maahan ja särkyä... + +Ehyt kai se vielä on? + +Ehyt on ... ja nakuttaa myöskin ... eikä niillä, noilla kaartilaisilla, +kuitenkaan ole monellakaan kelloa. Tyhjää ne siinä kävelevät keskitietä +ja ylpeilevät tyttöjensä kanssa... Ei Martti ole tytöistä milloinkaan +... eikä hän niistä nytkään, vaikka on kello lakkarissa. Hullu se on, +joka rahansa tyttöihin tärvää ... säästää ennen ja ostaa jonkun kalun, +esimerkiksi kellon... + +Ei se mitään kuitenkaan, jos itseensä vähän menettäisi ... vaikka joisi +vaikka lasillisen limunaatia ... kymmenen pennin edestä ... ja vaikka +kahdenkymmenenkin pennin edestä ... eihän se paljon olisi... + +Sentähden meni Martti juomaan lasillisen liinunaatia. Juo häntä kerran +kellonsa kunniaksi! + +Martti joi siitä vesipuodista, jonka ovenpielet olivat peililasista; +niissä näkyi koko mies ja miehen vitjat... + +Martti valutteli vähissä erin alas limunaatia ja katseli juomalasia +pitkin ovenpieliin. Sitten Martti maksoi, antoi markan ja sai +yhdeksänkymmentä penniä takaisin. Muut juomamiehet näkyivät maksavan +mikä viidestäkymmenestä, mikä viidestäkolmatta pennistä ... markasta ei +kukaan. Ei mahtanut olla ... eikä niillä näkynyt monella olevan +kelloakaan. + +Ei Martti tahdo olla millään lailla ylpeä. Ja erehtyisi se, joka +luulisi, että hän muka sentähden olisi ylpeäksi tullut, että on tullut +kellon ostaneeksi. Hullu tyhjästä ylpeilee... Ei... Mutta taisivat muut +oppipojat ja kisällit hänestä sitä eilen kuitenkin luulla. Siltä +hänestä näytti, kun hän sitä nyt ajatteli, vaikka ei hän sitä eilen +niin... Eihän hän ollut muuta kuin leikillä vain kysynyt, paljonko +_heidän_ kellonsa oli... + +Ja siitä ne olivat alkaneet pilkata ja kysellä koko eilisen iltaa ja +tämän aamua. + +»Paljonko kellosi on, Martti?... Sano nyt meillekin, paljonko on +kellosi'» + +Taisi käydä kateeksi niiden, kun ei itsellään ollut ... olisivat kai ne +saaneet, jos olisivat tahtoneet ... saahan niitä kelloja vaikka kuka +kellosepän puodista... + +Tuolla niitä nyt tuleekin! + +Martti meni heitä vastaan ja rupesi seisahtumaan heidän kohdallansa. + +»Paljonko on kellosi, Martti'» kysyivät ne taas ja mennä reuhkasivat +nauraen ohitse... + +Niinpähän on! ... kateeksipahan käy! Mutta käyköön, mitäpä Martti siitä +... oma syynsähän se on ... olisivat säästäneet!... Ja pakkoko oli +panna ansionsa olueen menemään' saavat nyt olla ilman kelloa!... Kun +elää siististi ja säästää, niin äkkiähän sen kellon saa, ja siinä ei +menekään raha hukkaan... + +Eipä Martti ollut pitkään aikaan muistanut katsoa kelloaan... Paljonko +nyt olikaan jo aika kulunut?... + +»Pois, poika, tieltä!» + +Ka, mitä se tuo kaartilainen, mokoma? ... luuleekohan se olevansa mikä +herra ja saavansa survia?... Olisikohan ollut maksajata, jos olisi +kello maahan pudonnut? + +Ja Martti katseli vihaisesti kaartilaisen jälkeen. Mutta kaartilainen +vain meni, ja helmat heilui. + +»Siinähän sinä olet ... ja minä kun olen etsinyt!» + +Se oli oppipoika sekin, Antti, saman suutarin luona opissa kuin +Marttikin ja yht'aikaa maalta tullut. + +He olivat hyviä ystäviä. Olivat yhdessä ruvenneet kumpainenkin +kellorahaa säästämään, vaikka Martti oli ennen saanut summan täyteen. +Antista puuttui vielä paljon ... hän ei tahtonut saada millään lailla +kertymään ja hän kunnioitti Marttia, joka sai... Martti piti vuorostaan +Antista, sillä tämä oli toisenlainen kuin ne muut. Ja kun Martti oli +kellon ostanut, piti hän Antista vieläkin enemmän ... sillä nyt Antti +häntä melkein ihmetellen katseli, kun katseli hänen kelloaan... + +Yhdessä olivat käyneet kellon ostamassa. Martti oli tahtonut Antin +matkaansa, mutta muille he eivät olleet sanoneet mitään. + +Ei Antti ollut tahtonut Martin kelloa paljon kädessään käyttää, vaikka +Martti oli kehoitellen hokenut, että saat tätä lakkariisikin koetella +... koettele vain!... + +»Jos minä sen pudotan'» oli Antti sanonut. + +Etkä pudota, minä pidän peräimestä kiinni... + +Sitten vasta oli Antti uskaltanut, käännellyt, ihmetellen katsellut ja +viimein pitkään huokaisten takaisin antanut ... ja Martin mielestä ei +koko maailmassa ollut parempaa poikaa kuin Antti. + +Muut oppipojat ja kisällit sitä vastoin ... ne olivat Antin suhteen +kuin hurttia. Heti kellon nähtyään olivat sen väkisin käsistä vieneet, +töytänneet kaikki sen ympärille yhteen kehään, ettei Martti saanut itse +sitä nähdäkään, ja aukaisseet kuoren ... vaikka olisihan niiden pitänyt +se tietää, ettei kello kestä verstaan pölyä... Mutta siitäkös ne huoli +... vaikka herkeäisi käymästä, kun oli toisen kello. + +»Onko kellosi paljon'» kysyi Antti. + +»Istutaanhan tähän ensin ja katsotaan sitten...» Martti ja Antti +istuutuivat tyhjälle penkille, ja Martti katsoi kelloaan... + +Viittä vailla kuuden oli kello... + +Vitjat riippuivat samettiliivien päällä, ja Martti katseli niitä. Antti +katseli myöskin syrjästä silmäillen... Sitten kohotti hän kätensä ja +otti sivelläkseen Martin vitjoja. Martti tarjosi hänelle käteen koko +kellonkin... + +»Koetappas, saatko auki...» + +»Vaan jos tämä särkyy...?» + +»Eikä säry...» + +»Enhän tuota saa auki...» + +»Ethän sinä osaa ... anna, kun minä näytän ... näin ... paina vain +peukalosi päällä tätä nappia ... koetappas nyt!...» + +»Ka, jo kimposi auki!... Mitä siinä sanoo tuossa sisässä?» + +»4 _rupis_ 17,534 ... se on niin mones kello maailmassa ... niin +monella miehellä on samanlainen kello kuin minulla ... osta sinäkin +tämmöinen...» + +»Eihän minulla ole rahaa--» + +»Tekisikö sinun hyvin mielesi? ... taitaisi tehdä--» + +»Ei tuo niin hyvinkään»--Vaikka näkihän Martti, että tekihän sen niin +mieli, että suupielissä revähteli. + +Martti antoi Antin vielä katsella kelloa kauan aikaa, piti sitä hänen +edessään ja antoi hänen sitä omasta kädestäänkin katsella, eikä +pelännyt ollenkaan, että Antti sen särkisi tai pudottaisi. Ja Antti +näytti siinä hänen mielestään paljoa vähäpätöisemmältä kuin ennen. Ja +mikä siinä lie ollut, että hän myös itse mielestään oli Antin suhteen +suurempi kuin ennen. Ei hän ennen ollut sitä niin huomannut ... välistä +vain, kun olivat lukeneet säästöjään ja Martilla oli monta markkaa +enemmän. + +»Joko pannaan kello taskuun?» + +Martti pani kellon taskuunsa. Mutta häntä rupesi heti kohta +säälittämään, että ehkä Antti vielä olisi tahtonut katsoa ... ja näytti +sitä vielä uudelleen Antille... Ei sillä raukalla ole kelloa, ja tuossa +se istuu niin täpärästi penkin laidalla ... nenän pää hienona kuin +veitsen kärki ... ja sivelee toisen kellon kuorta ja vitjoja... + +Jos Martti olisi ollut rikas mies, olisi hän saattanut antaa tämän +kellon Antille ja itse ostaa ankkurin ... niin häntä säälitti Antti... + +»Kelpaisiko sinulle silinterikello?» + +»Kelpaisi toki ... vaikka minkälainen, kunhan olisi vain kello...» + +»Minä meinaan ostaa ankkurin ... tässä joskus...» + +»Minnekkäs sinä sitten tämän...?» + +»En tiedä, vaikka möisin jollekulle...» + +»Myö minulle...» + +»En minä nyt vielä osta uutta ... vasta sitten, kun pääsen +kisälliksi... Enkös minä jo nyt näytä vähän kisälliltä ... kun on +kellokin...?--Sen oli Martti leikillä sanovinaan. + +»Kyllä näytät...» + +»Mutta sinä olet vielä aivan oppipojan näköinen...» + +»Kun ei ole kelloa...» + +»Sentähdenköhän se on...--Etkö tahtoisi, Antti, limunaatia? ... minä +itse jo join...» + +Martille tuli tuossa yht'äkkiä semmoinen hyvän tahdon puuskaus ... +hänestä tuntui ihan, kuin olisi hän ollut Antille velkaa yhden lasin +limunaatia ... sillä raukalla kun ei ole kelloakaan ja milloin +saaneekaan... Mutta heti kohta katui hän sitä tarjoustaan ... menee +rahaa ihan omasta edestään ... vaikka eihän tuo paljon olisi ... +kymmenen penniä... Pitäähän sitä siksi toki toisen tähden ... jolla ei +edes ole kelloa... + +Ja Martti joi itsekin ja kilisti lasia Antin kanssa. + +»Sano nyt, Antti, minulle, että olkoon onnea uudelle kellollesi», sanoi +Martti,--leikillä olevinaan... + +»No olkoon ... olkoon...» + +Molemmat he naurahtivat, ja Martti tuli yhä paremmalle tuulelle. Ei hän +ollut koskaan rinnassaan tuntenut semmoista paisuvaa tunnetta kuin nyt. + +»Tuolta ne nyt taas tulee ... ei olla näkevinämmekään... Ei, ei +käännytä syrjään ... luulevat, että me heitä väistytään ... kuletaan +suoraan ja katsotaan suoraan eteenpäin ... ollaan mekin ylpeitä +puolestamme...» + +Sitä ei Antti nyt ymmärtänyt, miksi niin pitäisi olla, mutta hän koetti +kuitenkin niin olla. »Katsooko ne jälkeensä, katsoppas!» sanoi Martti +Antille, kun olivat päässeet ohitse. + +»Eihän nuo katso ... menevät vain.» + +Ja se vähän harmitti Marttia. + +Se kaartilainen, joka äsken oli Marttia survannut, tuli vastaan muuan +tyttö käsipuolessa. Ne kulkivat keskitietä ja Martti kulki myöskin. +Antti väistyi syrjään, mutta Martti ei väistynyt ... tiukotti tahallaan +kulkuaan ja survasi olkapäällään tyttöä, niin että tämän piti +seisahtua. + +»Hyi!» sanoi tyttö, ja kaartilainen kirosi. Mutta Martti vain nauraa +hihitteli Antille, eikä ollut tietävinäänkään. + +Minkä tähden se nyt noin? kummasteli Antti eikä ymmärtänyt nyt +ollenkaan Marttia. + +Mutta Martti tunsi tunteen yhä paisuvan... + +»Eikö mennä juomaan pullo olutta?» + +Marttiko ehdottaa olutta juomaan?... Eikä Antti nyt enää vähääkään +ymmärtänyt Marttia, joka ei milloinkaan ennen ... ja joka aina oli +siitä Anttia moittinut, että tämän teki välistä mieli muiden kanssa +pistäytyä kapakkaan... + +»Mitä katsot ... eikö lähdetä...? Istutaan tähän!»--He olivat tulleet +Kappelin edustalle. + +»Eihän me tähän...» + +»Minkä tähden ei?...» + +»Herrain penkkiin...» + +»Kun raha maksetaan, niin ollaan me yhtä suuria herroja kuin +muutkin...» + +»Täällä on kalliimpaa...» + +»Minnekäs me sitten?» + +»Mennään olutpuotiin...» + +Olisi Martin tehnyt mieli istuutua tuohon mukavalle puusohvalle pyöreän +pöydän ääreen ... selkäkenoon ... jalka toisen päälle nostettuna ja +käsi kellon vitjoissa ... niinkuin tuo herra tuossa toisella sohvalla, +jolla ei kuitenkaan ole edes niinkään kiiltäviä vitjoja kuin Martilla +... tummat teräksiset mitkä lie ... ja eikö lie sitä mukaa kellokin...? + +»Eikähän sieltä kuule soittoakaan», väitti Martti... + +Mutta suostui hän kuitenkin tulemaan olutpuotiin, joka oli kauppatorin +laidassa ja jonne Antti osasi viedä------ + + * * * * * + +»Näin minä kelloani vain heittelen ... ja otan ilmasta kiinni! ... sinä +et uskaltaisi milloinkaan...!--Noin! ... hih!» + +»Elä ... elä! ... se putoo ... ja särkyy...» + +»Ja nyt se pannaan suuhun ... ja nielaistaan vaikka mahaan ... ja +lähtään taas juomaan olutta päälle...!» + +»Martti! ei se ole hyvä kellolle ... ota nyt se pois suustasi ja pane +lakkariisi...» + +»Se on minun kelloni ... enkö minä ole sitä omalla rahallani maksanut?» + +»Olet ... olet...» + +»Enkö minä maksanut sinunkin oluttasi ... enkö maksanut...?» + +»Maksoit, maksoit ... vaikka kyllä minä olisin osastani itsekin...» + +»Niin ... mutta minäpähän maksoin ... eihän sinulla ole, millä +maksaa... Paljonko on kellosi, poika?» + +»Eihän minulla ole kelloa ... ennenkuin ostan...» + +»Ostat? millä sinä sen ostat?» + +»Omalla rahallani ... sitten kun säästän...» + +»Sinä et saa ikänäsi niin paljon rahaa säästetyksi...» + +»Mistä sinä sen tiedät?» + +»Kas, kas, kun on äkäinen ... mistä sinä olet äkäinen? Minähän sinun +oluesikin maksoin...» + +»Itsehän sinä veit kellon ostajaisia juomaan...» + +»Olisit sinä saattanut sen toisen pullon...» + +»Sinähän sen kutsuit...» + +»Olisit sinä kutsunut ... joitpahan kuitenkin ... kun minä jo kutsuin +ensimmäisen ... sinä olet itara mies ... et milloinkaan saa kellorahaa +... minulla on kello, mutta sinä et saa milloinkaan ... ja sinä olet +itara mies...» + +»Mene sitten ... en minä lähde sinun matkaasi ... sinä olet humalassa +ja haukut ... minä lähden kotiin...» + +»Mene vain ... joudat mennä ... kelloa sinä et saa milloinkaan, mutta +minulla on kello... Suus kiinni!--sinä olet semmoinen kaitanenä ... +huippunenä ... kuin veitsenkärki ... hieno...» + +Se oli suurin loukkaus, minkä Antille saattoi sanoa, se, että hänellä +oli hieno nenä kuin veitsenkärki. Muulla millään eivät kisällit ja +oppipoiat häntä saaneet suuttumaan, mutta niin kohta kuin häntä +huippunenäksi sanoivat, suuttui hän ja suuttui silmittömäksi ... huusi, +viskeli lestejä ympäri verstaan, kaatoi tuolit ja pöydät ja kiroili. Ja +kun joku vanhempi häntä silloin kädestä hillitsi, tavoitteli hän sitä +purrakseen, kun ei muuta tainnut. + +Mutta nyt pillahti hän itkemään ja lähti käymään pois... + +Martti yksin oli ollut hänelle hyvä, kun muut olivat pahoja. Hän yksin +oli ollut häntä haukkumatta hänen huipusta nenästään ja puolustanut +häntä muita vastaan. Ja nyt hänkin haukkui ... samalla lailla kuin muut +... ja ihan ilman syyttä... Se kävi Anttiin niin pahasti, että häneltä +pääsi itku. Ja hänestä tuntui, ettei heistä enää milloinkaan oikeita +ystäviä tule ja ettei ole yhtään oikeata ihmistä maailmassa, kun +Marttikin on semmoinen. Se häntä itketti vielä enemmän... Ei hän mitään +pahaa olisi tahtonut Martille suoda, mutta ei hän sille mitään tainnut, +kun tuli ajatus mieleen, että kyllä Martti vielä kellonsa pudottaa ja +sen kivikatuun rikkoo... + +Mutta Martti kulki kivistä rantatoria pitkin Esplanaadiin päin ja +horjahteli välistä kulkiessaan... Semmoinen Antti ... huipponokka ... +mokoma... + +Taisi mennä päähän olut ... ei, eikä ole mennyt ... mitäs tyhjää se sen +vertainen ... aikamiehen ... yks, kaks, kolme ... paljonko se löi ... +seitsemän ... yhdessä on kellot... Olen sitä minäkin yhtä suuri herra +kuin... + +Siellä on tuolla musiikkia... + +Ja Martti lähti juoksujalassa Kappelin edustalle. + +»Onko sinulla, mies, kelloa?...» + +»Minullako' Ei! ... onko sinulla?» + +»Minulla on kello, vaikka en ole muuta kuin oppipoika ... mikäs sinä +olet?» + +»Ei ole sinulla kelloa ... valehtelet...» + +»Etkö sinä näe, että vitjat välkkää ... liivien päällä.»--Martti +pullisti mahaansa ja rintaansa--... »minulla on samettiliivit ... ja +kello ... ja vitjat...» + +»Vitjat lie, mutta ei kelloa...» + +»Eikö ole? ... katsoppas, eikö ole... Ähäh! eikö ole?...» + +»Näkyy olevan ... hyvä, kun on...» + +»Elä mene ... katso kuoren sisään, jos et usko, että tämä on +silinteri...» + +»Pudotahan...» + +Mutta siitä Martti säpsähti niin, että pisti vikkelästi kellon +taskuunsa... + +Oliko hän todellakin ollut pudottaa kellonsa?... Eihän hän taida +ollakaan oikein ... mitenkä se on? ... pää?... Minnekä se Antti +meni?... Jos hyvinkin olisi kello pudonnut?... Ei, ei ... taskussahan +se on ... ja käykö se? ... käy se vielä ... pannaan pois, pidetään +kiinni, ettei putoa... + +Mutta silloin rupesi taas musiikki soimaan, ja väkeä kokoontui yhteen +kohti soittolavan ympärille kuuntelemaan. Martti jäi väkijoukon +keskeen. Hänkin rupesi kuuntelemaan ... ja päällään ja jalallaan +innostui hän tahtia polkemaan ja vähitellen koko ruumiillaan ... niin +ettei muistanut kelloaankaan, ei ollenkaan, että sitä oli hänellä +ollutkaan olemassa. + +Mutta vähän ajan perästä unohti hän taas soitonkin ja tahdin lyönnin +... niinkuin ei sitä milloinkaan olisi ollut olemassa. Hän huomasi, +että oli joku vähän edempänä lavan juuressa, joka ei muuta kuin häntä +katseli... Mitä se hänestä katselee? ... mitähän se katselee ja +hymyilee? ... ja iskee silmää, niinkuin tutulleen ... eikä herkeä +katselemasta, vaikka Martti on katselevinaan muuannekin... Sitten se +sipattaa jotain jonkun toisen korvaan, mutta ei kuitenkaan silmiään +käännä ... ja ne molemmat katselevat häntä ja hymyilevät ... mutta +sitten taas ei kuin se toinen, jolla on hansikkaat ja punainen hame ... +ja kalvosimet ... ja kaulus ... ja hyvin punaiset posket ... ja silmät +... ne ei muuta kuin katselevat... + +Ja Martista tuntui, niinkuin olisi häntä jotenkuten kohotettu ylös +maasta ja yht'aikaa vedetty ja työnnetty, niin että piti koettaa vaikka +miten tahansa sinne päin päästä... Mutta väkeä oli edessä, niin ettei +päässyt... + +Martti koetti sitten tunkeutua väkijoukon keskitse, mutta tuli vain yhä +enemmän taapäin työnnetyksi... Hän kadotti vähäksi aikaa sen +silmistään, joka häntä katseli, mutta silloin hän kohosi varpailleen ja +koetti nähdä ylitse... + +Ja hän näkikin sen ja näki, että sekin oli noussut varpailleen +katsomaan ... ja katsoi yhä vielä. Hänessä vavahti, niinkuin ei +milloinkaan ennen ollut vavahtanut. Mutta ei hän sitä joutanut +ajattelemaan, vaan työntäytyi kaikin voimin eteenpäin ja tahtoi +päästä...------ + +Mutta silloin taukosi soitto yht'äkkiä ja hajotessaan vei väki +Marttiakin vähän matkaa mukanaan... + +Silloin muisti hän yhtäkkiä kellonsa... + +Se välähti kuin salama hänen mieleensä... + +Hän haparoi vitjojaan... + +Vitjat riippuivat irrallaan koukussaan... + +Hän kiidätti kätensä vasempaan liivintaskuunsa... + +Se oli tyhjä ... ja toinen tasku oli myöskin tyhjä... + +Ei, ei hän sitä vielä uskonut... Mutta sen hän tunsi, että epätoivon +parahdus jo kohosi sydämestä ... ja kurkkua myöten ... ja tinki +pääsemään ulos... + +Kello oli poissa ... poissa se oli ... ei ollut povitaskussa ... eikä +housun ... eikä liivienkään... + +Ja silloin se pääsikin ulos, mikä oli pyrkinyt... + +»Varastettu! ... varastettu! ... minun kelloni! ... rosvo!...» + +Ja hän tarttui ensimmäiseen nutun helmaan, jonka tapasi käsillään ... +ja sitten toiseen ... ja kolmanteen ja viimein poliisiin, joka tuli +häntä asettamaan, ja huusi häntäkin rosvoksi ... ja huutonsa välissä +itki. + +Mutta poliisi otti hänet niskasta kiinni ja vei syrjään joukon +keskestä. + +»Ottakaa kiinni ... varas! ... ottakaa kiinni!» huusi Martti, mutta +poliisi käski hänen mennä kotiinsa ja tulla huomenna poliisikamariin.-- + +Martti lähti kotiinsa ja mennessään itki hän koko matkan ja höpisi +itsekseen... + +Ja koko sen viikon höpisi hän työtä tehdessään, niin että muut luulivat +hänen tulevan hulluksi... + +... Eikä hän moneen pyhään mennyt Esplanaadiin kävelemään. Mutta kun +viimeinkin meni, kulki hän aivan laitaa myöten ja väistyi kaikkien +tieltä ... ei juonut limunaatia, eikä mennyt koskaan sinne asti, missä +musiikki soitti... + +Tyhmän näköisenä kulki hän eikä näyttänyt miettivän mitään... Mutta +yhtä hän kuitenkin mietti ja mietti sitä joka askeleella ... sitä, +mitenkä paljon tarvittaisiin aikaa vielä, ennenkuin olisi kertynyt +rahaa uuteen kelloon... + +1884. + + + + +LEMPENI LOPPU. + + +Niinpä kävi lemmelleni, +Ihanille innoilleni, +Tulisille tuntehille +Kuin on suopakuplaselle, +Jonka olkipillin päästä +Ilmaan laittaa lapsukainen. +Keveänä keijukaisna, +Kaunihina, kirjavana +Loisteli se lentäissänsä, +Värit viiet välkytellen, +Kuvat kymmenet kuvaten +Itseni minun iloksi, +Ajan vietoks' armahaksi; +Vaan juur' ollen ihaninna, +Kuvastellen kaunihinna, +Jopa haljeten hajosi, +Palasiksi pullistihe, +Vesi pirskahti väkevä, +Satoi siitä kaste karvas +Poloisen mun poskilleni, +Rakastavan rintasille. +Siihen sammui lemmen liekki, +Tuli tuntehen tukehtui. + +1881. + + + + +HOVIN HERRA. + + +Astuu ruokalevoltansa +Hovin herra huoneestaan, +Pitkä piippu hampaissansa, +Vasen käsi puuskassaan. + +Suur' on herra hovilainen, +Rikkain puolen Savonmaan, +Pitkin maita käypi maine +Uhkeasta talostaan. + +Pulska talo, laajat pellot, +Aluskunta avara, +Sadan lehmän soipi kellot +Tarhatiellä illalla. + +Siks'pä hymy huulillansa +Viiksen alta vilahtaa, +Kun hän leikkuupellollansa +Joukkoaan käy katsomaan. + +Kuhilaita tuhatmäärin +Sängen päälle kohoaa, +Kirjavana joukko häärii +Työssä siinä uutteraan. + +Tuota herra astuissansa +Ihastellen imehtii, +Tyytyväisyys savun kanssa +Rinnastansa lainehtii: + +»Onhan tuossa tavarata, +Onhan aluks' ensinkin-- +Lähtee siitä hopeata, +Lähtee vähän varsinkin. + +»Ensi-yönä panee halla +Viljat viiden pitäjän, +Elon hint' on korkealla +Kuluess' ens' kevähän.» + +Ja hän hymyy hyvillänsä, +Tyven rauha rinnassaan, +Hyväileepi viiksiänsä, +Työväkensä luoksi saa. + +Niinkuin kukko karjassansa, +Kotkottaa ja kaartelee, +Niin hän johtaa joukkoansa, +Komentaa ja katselee. + +Sirpit keikkuu sukkelasti, +Seljät taipuu, oikiaa, +Herran mielest' hitahasti +Kumminkin työ sujuaa. + +»Sarka puolillaan on vasta, +Hallan tuopi ensi yö.-- +Lakata ei leikkaamasta, +Ennenkuin on kaikki työ.»-- + +Olki taittuu nopeasti, +Yhä sänki suurenee-- +Pohjoistuuli koleasti +Hallaa ilmaan huokailee.-- + +Levotonna mieli sillä +Syön-alassa asustaa, +Jonka viljaa tuuli vielä +Näillä ajoin heiluttaa. + +Herran työssä leikkaa tuossa +Aapo, mökin ainoa, +Rukihinsa viel' on suossa +Koskematta kokonaan. + +Kalvakkana, päänsä hiessä +Päivätöitään maksaa hän, +Toisen ruis sirpin tiessä, +Oma ruis mielessään. + +Usein miehen silmä siirtyy +Pilvettömään pohjoiseen, +Usein kuuma kyynel kiertyy +Karkeoille kasvoilleen. + +Äkkiä hän työstä lakkaa, +Kesken jättää lyhtehen, +Kuhilaasen sirpin nakkaa, +Astuu herran etehen. + +»Eikö laskis' ehkä herra +Mua täksi illaks' pois?-- +Viel' ehk' ehtisi sen verran, +Että siemeniksi ois. + +»Lapsi pien' on vaimollani, +Isä vanha sairastaa, +Halla tuolla takanani +Nälkää talveks ennustaa. + +»Ei se huomiseksi heitä, +Mitä tänään ottaa saa-- +Kaikk' on kohta koossa teillä, +Mull' ei vielä ollenkaan.» + +Herra katsoo kulmistansa +Pitkin pitkää piippuaan, +Kotkottaapi vihoissansa +Seisovalle huolissaan: + +»Mitä kärtät joutavata-- +Tuskin hallaa tuleekaan-- +Ja jos tulee, panemata +Ei jää pelto minunkaan.» + +Aapo ryhtyy lyhteesensä, +Tuuli kuivaa kyyneleen, +Herra imee piippuansa, +Asteleepi edelleen. + +Olki taittuu nopeasti, +Yhä sänki suurenee, +Pohjoistuuli koleasti +Hallaa ilmaan huokailee. + +1882. + + + + +TYTÖN KIRKOSSA KÄYNTI. + +Legenda. + + +Kirkkoon mua käskettihin, +Oma miel' ol' marjamaille; +Näin emo sanoi minulle, +Kallis kantaja puheli: + +»Kuules, tytti kultaseni, +Äitis ilo ainokainen, +Mene aittahan mäelle, +Ota orrelta omasi, +Pane päällesi parahat, +Valkoisimpasi valitse, +Katso kaunehin pukusi-- +Kuule, kuinka kellot soivat, +Heläjävät Herran luota! +Sua kutsuvi kumunsa, +Äänet taivon toivottavat +Käyväks' kerran kirkkohonkin, +Kerran tänäkin kesänä, +Eikä mennä marjamaille, +Vaaran taaksi vaapukkahan, +Mäen taaksi mansikkahan, +Joka sunnuntai salolle». + +Niinhän käski äiti armas, +Vaka vanhempi varoitti, +Kirkkohon mun äiti käski, +Oma miel' ol' marjamaille.-- +Menin aittahan mäelle, +Otin orrelta omani, +Panin päälleni parahat, +Valkoisimpani valitsin, +Katsoin kauneimman pukuni; +Vaan en kirkkoon käynytkänä, +Kohen soittoa samonnut; +Otin tuohisen tuvasta, +Kopsan uunilta kopaisin, +Kupehelle kopsan kätkin, +Päälle vyölinän vetäisin. + +Äiti vastahan tulevi +Lapsen kanssa kynnyksellä. +Osasi sanan ovessa, +Virkki mulle mennessänsä: + +»Mitä piilossa pitelet, +Liinan alla liikuttelet? +Virsikirjako kupehellas, +Herran sana suojassasi?» + +Äiti hellästi hymyili, +Nyökki päätä piiallensa.-- +Minä pistiime pihalle, +Kaarroin kartanon perälle, +Hiivin hiljaa aitan taaksi +Seinävieriä varoen, +Siitä painuin pientarelle +Taaksi runsahan rukihin, +Kuulostelin kuulevata, +Ojo-kauloin katsojata-- +Ei mua kukana kuullut, +Eikä äitini äkännyt; +Tuuinta tuvasta kuului, +Hyrähtely hellän äidin. + +Päivä paistoi, taivas hohti, +Kukka tuoksui, nurmi nuokkui, +Ruis suhkaen sihisi +Ilman hengen heiluttaissa, +Huokuessa hellän tuulen-- +Koillisista kirkko kuulti, +Kellot kuuluen kumisi, +Etelässä ahot auken', +Salot siinteli siniset, +Lehot lehväiset levisi. + +Kirkkoon kutsui kellon kieli, +Oma miel' ol' marjamaille. + +Lemu lenteli lehosta, +Hyvä haju heinikosta, +Minä lemua lensin kohti, +Kiisin kohti kukkuloita, +Vasten armaita ahoja; +Huivi aukes' hyppiessä, +Letti lentäissä levisi, +Karis' rimsut rinnoiltani, +Helyt helmoilta sirosi, +Korut päältäni putosi-- +Tuntui kuin ois ken ajanut, +Joku juossut jälkiäni, +Pelko kiiätti pakohon, +Vapistus takoa työnsi. + +Ennätin aholle nousta, +Kerkesin kummulle kohota-- +Kaukaa kuuluvi hyminä, +Vieri virsi tuulen tietä, +Herran huoneesta humisi-- +Tuolloin tuntui tunnossani, +Ääni äitini varoitti: + +»Elä mene marjamaille, +Joka sunnuntai salolle, +Käyhän kerran kirkkohonkin, +Kerran tänäkin kesänä--» + +Käki kukkui toisahalla, +Takanani lintu lauloi, +Lehon liepeestä helisi: + +»Katso tänne, kulta tytti, +Tule tänne, armas impi, +Täällä, tääll' on marjamaita, +Metsä täynnä mansikoita, +Vaapukoita vaaran rinne!» + +Minä kurja kuulin tuota, +Koito taakseni katahin-- +Poika seisoi puun nojassa, +Mies sorea, muoto kaunis; +Puhui poika puun nojasta, +Hymyhuulin haastatteli: + +»Terve, tyttini korea, +Terve sä, ihana impi, +Minne matkas, kunne kulkus, +Kauaksiko käyntis nopsa'» + +Minä en vastata osannut, +Hä'ässäni sanoiksi saa'a, +Puna poistui poskiltani, +Syän sykkyrään vetihe, +Kieli kangistui kokohon, +Puhe katkes' kielen alle. + +»Miksikä minua pelkäät, +Miksi säikähit kovasti?» + +»Enhän mä sinua tunne-- +Mikä lienet mies metsästä, +Joku rosvo, ryöveäjä--» + +»Enhän ookaan mies metsästä, +Enkä rosvo, ryöveäjä, +Hovin oon suuren herraspoika, +Tuttu suuresta talosta, +Lähin marjan maistantahan, +Tulin mansikan hakuhun». + +»Eihän teill' oo tuohistana, +Marja-astiaa mukana?» + +»Ei oo mulla, mutt' on sulla, +Yhtehen me yhtykäämme, +Yhen tuohen tienohille, +Yhen astian alalle!» + +En mä esteä ilennyt, +Enkä kielteä kehannut-- +Suorin sotkut suortuvani, +Panin hapset palmikolle, +Huivin solmuhun sitaisin, +Kaulan alle kiinnittelin, +Hamehen hyvästi laitoin, +Puhistin pyhäpukuni-- +Kiiltosilmin herra katsoi, +Hymykatsehin saneli: + +»Ootpa kaunis, impi kaino, +Sinisilmäinen sorea, +Suus on mansikka makea, +Poskes puolukka punainen-- +Eläkä pelkeä enämmin, +Vieno turhasta vapise». + +Aloin astella ahoa, +Metsän viertä vieretellä; +Herra kulki kupehella, +Sivulla siputti sorja-- +Minä en katsoa rohennut, +Ylös luo'a luomiani, +Huivin otsalle hivutin, +Ve'in liinan leuan päälle, +Päätä palmikon pureksin, +Lettinauhoja nutustin, +Katselin ahon kiviä, +Tietä pitkin tuijottelin; +Keksin marjan mättähältä, +Maasta mansikan havahin, +Oisin marjan maistanunna, +Punaposken poimiellut-- +Herra ei ottaa antanunna, +Poika poimia luvannut, +Houkutteli loitommalle, +Ahon viertä alemmaksi, +Siell' ois suurempi marikko, +Siellä mansikat makeimmat! +Otti mun käestä kiinni, +Rantehesta riuhallutti, +Enkä voinut vastustella, +Enkä huutoa hupakko-- +Voi, jos oisin vastustellut, +Voi, jos huutanut hupakko!-- + +Kiiruusti kuletti herra, +Ahneesti ahoa riensi, +Toi mun tuoksu-tuomikkohon, +Lemulehtoon lennähytti-- +Riutumus mun rinnan täytti, +Sy'än-alani ahas tunne, +Kun ei päiveä näkynyt +Eikä tuulta tuntununna +Läpi lehväisen lepikon, +Puhki tumman tuomimetsän.-- + +Heitti mun herra heinikkohon, +Alas painoi pensahasen, +Pimis' päivä, mustui metsä, +Suli sieluni sumuhun--- + +Vihels' viiasta orihin, +Lepikosta liinaharjan, +Pois katosi puien taaksi, +Ajoi kohta kuuluvista, +Maa jyrisi mennessänsä, +Tanner allani tutisi-- +Heitti minut herjatuksi, +Pilatuksi piika raukan, +Viattoman voitetuksi, +Ikipäivin itkettäväks'. + +Nousin jällehen jaloille, +Suorin siitä seisoalle, +Tuska tykki tunnossani, +Ahistus povessa painoi, +Peikolta petäjä näytti, +Aavehelta armas koivu-- +Enkä itkeä osannut, +Kyynelin kovasta päästä, +Huolistani huojennaita.-- + +Astelin ylös aholle, +Kohottausin kunnahalle, +Tyhjä tuohinen käessä, +Ontto muisto mielessäni; +Raukeat jalat minulla, +Rinta vielä raukeampi. +Ennätin aholle nousta, +Kerkesin kummulle kohota, +Katsahin kohen kotia, +Vasten huonetta hupaista, +Sijallaan se siinä seisoi, +Pellon keskestä punoitti-- +En ois luullut seisovaksi, +Enkä pystyssä pysyväks'. + +Siirtyi silmäni ulomma, +Sattui kirkon salvoksihin-- +Korkeena se kohos' siellä, +Ylös ilmoihin yleni, +Kirkkahasti ristit kiilsi, +Pyhäisesti pallot paistoi, +Kello kolmesti kumahti, +Mahtavasti vaski vonkui +Pyhäpäivän päättäjäisiks', +Suuren sunnuntain lopuksi.-- + +Minä lähin liikkehelle, +Kaarroin tuosta kirkkotielle, +Kansa kirkosta kohisi, +Väki tulvi temppelistä, +Hevot juoksi, joukko huusi, +Kärryt ryskyen rytisi; +Toivoin kuolla kärryn alle, +Kavioihin kaatuvani-- +Ei ollut sitä imeistä, +Ohillista armeijasta, +Jok' ois allensa ajanut, +Kavioihin kuolettanut. +Kotia mä kurja kuljin, +Onneton omille teille. + +Äiti istuvi ovessa, +Kantajani kynnyksellä, +Rakas lapsi rinnoillansa, +Poika pienoinen povella-- +Sanoi mua muistaneensa, +Saarn'-aikana aatelleensa-- +Kyseli papin puheita, +Sanasia saarnamiehen-- +Mitäs tiesin mä poloinen, +Kuta kurja kertoella +Papin pyhistä puheista, +Saarnan suurista sanoista, +Jonk' oli rippini rikosta, +Synnintyötä saarna-aika-- + +1884. + + + + +KIEVARIN PIHALLA. + + +Kestikievaritalon pihalle paahtoi päivä niin polttavasti, että +auringonpuoleisissa nurkissa ja seinänraoissa ihan kuumuudesta ritisi. +Pihakivetkin polttivat jalkaan kuin kivet uunin arinassa, ja +hipristellen niitä myöten täytyi Vahdinkin astua, kun se unisena +leukojaan levitellen veteli itseään toisesta varjopaikasta toiseen, +aina vain viileämpää leposijaa hakien; joskus se kujaankin poikkesi, +että ehkei siellä nyt niin hiottaisi, mutta siat ne on jo sinne +ennättäneet, eikä Vahti tahdo sikain kanssa saman katoksen alla asua. + +Ja sitten ei edes tuulekaan, ei senkään vertaa, että pöly ajavan tiessä +jälelle jäisi, vaan kohoaa se vain kohtisuorana kärryihin ja joka +paikkaan tunkee, tietä kulkevan suuhun ja sieraimiin. Mutta sehän se +onkin kärpäsille mieleen, se tuulematon ilma, niille suuremmille +erittäinkin, jotka aina päivänpuoleisilla seinillä paahtautuvat ja +tuimalla surinalla silloin tällöin toistensa niskaan lennähtävät--kun +on näin tulisen kuuma, niin silloin ne elämästään nauttivat, mutta +sateisella säällä on niillä ikävä olla, ja alakuloisina ne silloin mikä +missäkin jöröttävät. + +--Surr!--niin ne panevat.--Surr-rurr-rurr! + +--Nöh-nöh--nönönöh!--sanovat siat kujassa toisilleen, ja se merkitsee, +että kylläpä nyt on vähän liian vari. + +Mutta Vahti ei sano mitään, vaikka kärpäset kovin hänen korviansa +ahdistelevat, lentävät niihin suurissa parvissa ja ihan verille +purevat. Välistä se kuitenkin suuttuu, kun ei puistelemisesta mitään +apua lähde ja kärpäset vain käyvät yhä äkäisemmiksi--silloin se +kapsahtaa etujaloilleen, sivaltaa käpälällään ne heittiöt korvistaan +irti ja suuhunsa niitä tavoittaa; mutta kärpäset ovat näppärätä väkeä, +jotka päänsä katsovat, ja tyhjänä loksahtavat Vahdin leuat toisiansa +vasten. + +Eikä sitten kaukaan aikaan mitään tapahdu, ei näy eikä paljon +kuulukaan. Hollimieskin on tuohon tuvan varjoon nurmelle nukahtanut, ja +siinä hän mahallaan vieläkin makaa, vaikka päivä jo aikoja sitten on +varjonsa toiseen paikkaan kiertänyt ja nyt sen tuuheata tukkaa +kauheasti kuumentaa; tuolla maantiellä jossain kyllä ratasten ritinätä +kuuluu, mutta sitäkään ei sitten taas kotville kuulu, kun hevonen +kaiketi on kuumasta hidas eikä jaksa pikemmin kiiruhtaa, vaikka herra +kyytimiestä käskee--jos se nimittäin kyydillä ajava lie, joka siellä on +tulemassa. Pääskykin tuolla toisen talon päällä leijaa--mutta missähän +on talonväki kaikki, koska ei ketään näy?--Arvatenkin ne ovat niityllä, +uutterina luokoja kouhottelemassa, sillä eihän kukaan tiedä, milloinka +tuonne taivaalle pilven kasvattaa ja sateen sieltä alas maahan paiskaa. + +Ei ne kaikki kuitenkaan luo'olla liene--isäntä, kestikievari, kotonansa +köllöttää, ja sehän ei ole tavallisesti hyvä merkki, ettei isäntä +työväen mukana kule, vaan jää kotiin. Mutta saattaahan taas olla +niinkin, että toista ahneus niitylle ajaa, toisen se sieltä käskee +kotona olla--ja niin se on nytkin. Isäntä on asian semmoiseksi nähnyt, +että »kun häntä kuitenkin jonkun talonmiehen pitää kotosalla olla--jos +näet herroja kulkisi ja ne jolloinkin jotain tarvitsemaan sattuisivat-- +niin on häntä silloin itse, ja käyköön aikamiespoika työväen mukana-- +tottahan se siellä omalla työlläänkin jotakin toimittaa, kun itse en +kuitenkaan muuta jaksaisi kuin ladon kynnyksellä istua ja sinukkata +janoon särpiä--» + +Sillä lailla se isäntä ajattelee, heitäkse selälleen tuvan lattialle, +kuivavien heinien päälle, sitoo sormensa mahan yli solmuun ja siinä +sitten tyynenä köllöttää. Hän on ja ajattelee sitä, mitä äskenkin +ajatteli, mutta sitten ei pitkään aikaan ajattele mitään--on vain. +Johtuu sitten taas mieleen jotain muutakin, mutta se on semmoista, jota +jos pitemmältä ajattelisi, sen tähden ehkä pitäisi ylöskin nousta, ja +se olisi kovin vaikeata, kun on iso maha tiellä, ja siksi ei sitä +isäntä tahdokaan ajatella, vaan koettaa miettiä jotain muuta. Mutta kun +yhä vain sittenkin aatos sinnepäin kiertää, että »on sitä talossa +kylmää puteliolutta, vasta vieraiden varalle ostettua», niin vaikea on +taas olla nousemattakin.-- + +ja siitäpä se nouseekin, ritisevien heinien päälle seisoalleen kämpii +ja lähtee kellariin, kun tietää, että siellä kaksi koria olutta +päällekkäin lepää, ja »jos noista nyt muutaman putelin kuumaansa +juopikin, niin ei siitä talon siltä köyhtyä tarvitse». + +--Siinä se tuokin rotjottaa--tekisipä mieleni vähän kengän kärellä +paikkojansa koettaa, murajaa hän, kun näkee hollimiehen pihamaalla +mahallaan makaavan, mutta ei hän sitä kuitenkaan koeta, menee vain ja +mutisee vielä mennessään:--ei sitä missään nuo ihmiset niin paljon +laiskuuteen perehdy kuin näin kievaripaikoissa--erittäinkin nuo +hollimiehet ne täällä siihen oppii--ei ne muuta kuin päiväkaudet loikoo +ja lojuu. + +Isäntä meni kellariinsa, joka oli tehty pihanpääkamarin alle vastapäätä +tupaa ja jonka ovi oli punamaalilla maalattu. Sinne hän vajosi-- +kellarin mustaan kurkkuun ja viipyi siellä kappaleen.--Sill'aikaa +hollimies syystä, kuka sen tiesi mistä, kääntyi mahaltaan selälleen, +Vahti muutti makuusijaa, pudisti korvistaan kärpäset, jotka yhä +äkäisemmin häntä, uneliasta miestä, ahdistelivat, kujan asukkaat +myöskin sieltä yksikantaan sanottavansa sanoivat--mutta sitten ei enää +tapahtunut mitään, niin kauan kuin isäntä kellarissa viipyi. + +Eikä sittenkään mitään tapahtunut, kun isäntä tuli kellarista pois, +puteli kummassakin kainalossa, ja pihanpääkamariinsa pujahti... + +--Huhhuh!--kylläpä se oli kylmää--mutta hyvän se teki, puheli isäntä, +kun pihan yli taas tupaan palasi.--Ei se tuo yksi olutputeli paljon +janoisen juodessa tunnu, mutta hyvän se teki, hyvän teki--niin, kiuvota +sinäkin nyt siinä kuin kissa pahan sään edellä turpa taivasta kohti +(hän tarkoitti hollimiestä)--mielelläsi mahtaisit sinäkin olutta +maistaa, mutta juo vain sinukkata, kyllä se sinukkakin hollirengille +välttää.--Kylläpä nyt päivä heloittaa,--kyllä nyt--soh!--(tämä oli +sanottu kärpäselle, joka oli sieramesta suoraan sisään lentää) luoko +hyvästi kuivaa--pitäisihän sitä niityllekin-- + +Sen sijaan laskeutui isäntä kuitenkin äskeiselle sijalleen pirtin +lattialle, kahisevien heinien päälle--tällä kertaa mahalleen. + +--Puhhuh!--kyllä nyt on vari, mutta hätäköpä tässä, hätäköpä tässä--ei +hätää mitään eikä puutetta mitään.--Etuisaa se on tämä kestikievarin +pito (isäntä kääntyy kylelleen ja nojautuu kyynärpäänsä varaan, sillä +niin ollen on helpompi tämmöisistä totisista asioista puhella kuin +mahallaan ollen)--etuisampaa kuin mikä muu talonpojan syrjäammatti +tahansa.--Kyllä siihen moni talo pyrkikin, mutta ei ne muut päässeet-- +se meidän vallesmanni on hyvä mies, ja kuvernööri määrää, mitä se +esittää--se oli kiittänyt minua ja sanonut, että siinä se oikea +kievarin isäntä onkin--mutta kyllä se onkin välistä voiteessa, kun +meiltä virkamatkoilla käydessään lähtee.--On ne kulkevaiset aina +hollimiesten mukana terveisiä laittaneet, että huonot on hevoset, ja +äkäisimmät ovat panneet päiväkirjaankin, mutta vallesmanni on hyvä +mies, kun kulkiessaan saa talvella kylmäänsä ryypyn ryypätä ja kesällä +kuumaansa--Yksi puteli päivässä näin kuumalla omaan suuhunkin, ei se +taloa hävitä--eikä kaksikaan putelia, kun muuten tarkasti elää---- + +Tätä tietä ne isännän ajatukset hiljalleen kävelevät, välistä noin +seisahtuen, välistä matkaansa jatkaen, ja niin ne joutuvat sinne, mistä +ensiksi lähtivätkin, että nimittäin kuuma on, ja sitten siihen, että +hyvä on olla, eikä puutetta mitään ja viimeksi siihenkin, ettei yksi +puteli olutta pahaa tee, eikä tee pahaa kaksikaan... + +Ja taas isäntä nousee, vähän vaikeammin kuin äsken, menee ovesta ulos, +pihan yli, ja siitä pihanpääkamarin ovesta sisään. Mutta hänen pihan +yli mennessään muuan pääskyveitikka hänen päänsä päällitse hipaisee. + +--Jo viep'! se huutaa ja lentää tallin ylisille--jo viep'!--ja silloin +se jo lentää takaisin. + +Vaan sill'aikaa, kun isäntä viipyy kamarissa, ei taaskaan mitäkään +tapahdu, ei sitäkään, jota silloin, kun hän siellä äsken oli--se pääsky +veitikkakin tuolla kaukana kylän päällä jo suikkelehtaa, toisia näkee +ja toisia narraa. + +Mutta kun isäntä taas kamaristaan tulee ja pihan yli kulkuansa suuntaa, +silloin hänen korviinsa käypi tuolla kaukana ritiseväin kärrynpyöräin +ääni... + +Kyytiköhän siellä ajanee--saattaapa olla kyytikin--kaukana se vielä on, +missä lie tuolla järven toisella puolen metsän takana.-- + +Kyyti se onkin, joka siellä hiljalleen ajaa, ja kuka sen tietää, mitä +sen tulosta vielä tapahtuu, vaikka isäntä ei sitä ajattelekaan, että +sen tulosta saattaisi mitään tapahtua.--Eikä hän nyt enää sitä +muistakaan, että kuuli sieltä kärrynpyörien ritinän--hän painakse +makuusijoilleen, pöyhöttää päänaluisen, laskee kätensä päänsä alle ja +puhelee itseksensä: + +--Ei se tule maksamaan, jos korittain ostaa, kuin enintään +viisikolmatta penniä puteli, ja se ei ole paljon päivässä--maksaahan se +sinukkakin sen--ja jos kaksikin kuumimpana päivänä juo, niin ei sitten +sadepäivänä juo yhtään--maksaahan se sinukkakin sen, jos kaikki lukuun +ottaa, lehmän ruuat ja hoidon ja piikain palkat ja kaikki.--Ja mikäpä +sitten, jos olisikin vähän kalliimpaa--olutkauppa kuitenkin itsensä +kannattaa eikä moni kyydillä ajava sitä kysymättä talosta lähde.-- +Viisikymmentä penniä putelilta, johan siitä kannattaa itsekin juoda.-- +Kunpa nyt taas kyytejä kulkisi--joutaisinhan minä tässä herroja +rahteerailemaan--mikähän lienee se ajava, jonka kärryt siellä ritisi-- +mutta kovemminhan se kyyti ajaisi.--Oikein hyvä olisi, jos kyytejä +tulisi, ei olisi pakko hevosta antaa, ja tottapahan odottaessaan jotain +ikäviinsä joisivat--ja ehkä isännällekin tarjoisivat--tarjoo ne +muutamat isännällekin.--Se Kuopion posti on toistakymmentä markkaa +vielä velkaa--milloinhan maksanee?--Kylläpä nyt raukaisee ... taitaa +olla ukkonen ilmassa ... kovinpa se nyt haukotuttaa... Onpa ne tuonne +orsille heiniä ahtaneet--vaan sielläpä he ... hyvästi ... kuivavat... + +Ja siihen isäntä sitten nukkuu eikä edes untakaan näe--ei +minkäänlaista. Hän nukkuu koko mies sieluineen, ruumiineen ja hengittää +raskaasti. Ja jok'ikinen ajatuksen kipinäkin sammuu. + +Mutta sill'aikaa, kun hän painuu yhä sikeämpään uneen, kun pää ja kädet +yhä rennommiksi heinien päälle vaipuvat ja makea vetonen suusta valuu, +silloin tuolla ulkona alkavat Vahdin korvat nousta... Hän on nyt +viimeinkin pirtin portaiden kupeella, kaksinkertaisessa varjossa +siellä, itselleen mieluisen leposijan löytänyt, painanut päänsä +käpäliensä varaan ja silmänsä raukeasti ummistanut... + +Ja silloin tuolta naapurin törmästä alkaa kuulua semmoinen rätinä, että +se on liian paljon, jotta sen Vahti saattaisi tyynellä mielellä suvaita +tapahtuvaksi... + +Sieltä ajaa kyyti semmoisella huimalla vauhdilla, kuin kyyti +tavallisesti alamäessä ajaa ja viimeisellä virstalla. Pyöräin rätinä +kiviseen maantiehen, se se aina muulloinkin Vahdin korviin pahasti +käypi, mutta jos siihen vielä ruoskan läiskettä kuuluu ja hollimiehen +huutoa, niin kauheasti hänen sydämensä siitä julmistuu. Ensin se +murahtaa makuullaan, sitten se hyppää ylös--ja ylös hyppää nukkuva +hollimieskin, sillä hänen korvansa juuressa rämähtää koira niin +rähäjävään haukuntaan, että kuuronkin korvat saattaisivat siitä +lumpeuksiin mennä. + +Kovin on hollimies töperryksissä eikä tahdo maailmasta selville päästä, +sillä aamiaisista asti on hän nukkunut sikeästi ja päivän painamana. +Polvilleen hän nyt ensiksi hypähtää, katselee haraten ympärilleen, +mutta kaikki hän näkee kuin kallellaan. Hänestä tuntuu, kuin aurinko +joka puolelta häntä suoraan silmiin paistaisi, mutta kun hän sen +kuitenkin saa selkänsä taa, niin maailmakin jo sitä mukaa alkaa käydä +selvemmäksi. Hän jo tuntee ruumiissaan, että hän on talon pihalla +huoneiden välissä ja sitten jo näkeekin, mikä talo se on, jonka pihalla +hän on, ja viimein hän keksii kievaripylväänkin, joka tuolla aitan +vieressä valkeapäisenä seisoo. Mutta sieltä aitan takaa näkyy vielä +muutakin, vilkahtelee vähän väliä tuota Vahdin valkeata hännänpäätä ja +kuuluu samaa melakkata, joka niin armottomasti nukkuvan korvaa särki. +Vahti se sillä lailla vieraita vastaanottaa, eteenpäin hyökkää ja +taapäin peräytyy, haukkuu koko sydämensä kyllyydestä, koska häntä, +parhaallaan juuri rauhaan päässyttä, tuolla tavalla turhanpäiten +häiritään. + +Mutta koska se ei sen pahempaa ollutkaan, niin aikoo hollimies +haukotellakin, ennenkuin ihan kokonaan seisoalleen nousee. Vaan +silloinpa aitan takana jyrähtää, niin että pihamaakin jyrähtää, Vahdin +haukuntakin vähäksi aikaa häviää kärryjen rätinään, ja pihaan pelmahtaa +kyyti, laukalla laskien ja tomusta tupruten. + +--Pois eestä, joka elää tahtoo!--se on iloisen kyytipojan tervehdys +uniselle hollimiehelle, joka parahiksi ennättää hevosen jaloista +syrjään hypätä.--Oletko sinä sydänmaakalainen vai mikä, kun et tiedä +kyydin tieltä paeta--elä siinä leukojani levittele, vaan toimita +hevosta!--Eikö hevosia saa vai mitä? + +--Missä lie isäntä--en minä tiedä, saaneeko--ja hollimies nyt +haukottelee äskeisenkin edestä ja ruopii korvallistaan, ruopii ensin +yhtä, sitten toista... + +--Olkaa hyvä ja etsikää isäntä ja käskekää hänen toimittaa hevonen-- +meillä olisi kiire,--sanovat herrat, joita on kaksi, toinen vanttera ja +vahvan näköinen, toinen hennompi, ja sillä on matkalaukku kaulassaan ja +silmälasit päässä. + +--Kuuletko sinä, herroilla on kiire--jouduttakaa te hevonen yhtä pian +valjaisiin, kuin minä oman riisun.--Vikkelä poika onkin jo päästänyt +valjaista kovasti tuhuttavan hevosensa. + +Hollimiehellä ei itse asiassa ole mitään herrain kiirettä vastaankaan, +mutta sanoohan kuitenkin totuttuun tapaansa, että »kylläpähän tässä +ennätetään, jahka joudutaan», ja menee pirttiin. + +--Kyyti tuli, sanoo hän ja kopaisee isäntää jalkaan, mutta isäntä ei +liikahdakaan.--Kyyti tuli--kuulkaa isäntä--tahtovat hevosta.--Ei se +nouse. + +--Ei se nouse, sanoo hän pihalla olevillekin ja ruopii korvallistaai!' + +--Survaise kylkeen--tottapahan nousee. + +--En minä--survaise itse. + +Kyytipoika on urhoollisempi, vaikka on pienempi... + +--Ylös isäntä--hoi!--Ja hän lyödä sätkäyttää ohjasperillään ihan +isännän korvan juureen, niin että heiniä hänen silmilleen tuprahtaa, +mutta isäntä ei herää vieläkään. + +--Ylös isäntä--hoi!--mutta nyt se jo herää, sillä poikahylky on +romahuttanut tupakkihakkurin kumoon aivan hänen päänsä pohjissa. + +--Ku-ku? mi-mitä meteliä?--Typ--hyi!--mistä niitä heiniä--on suuhun--? + +--Hevosta herroille ja parittain!--Poika tietää jo ennestään, että jos +tässä talossa ei kahta hevosta heti aluksi tahdo, niin ei lopuksi saa +yhtään. + +--So--so--soh!--vähemmällä pitää olla--!--Mikä sinä olet, joka +semmoista meteliä pidät--on tässä ennenkin vähemmällä ennätetty.-- +Isäntä onkin jo noussut istumaan. + +--Kyyti on kartanolla--herrat odottavat--hevosta aisoihin!--tuleeko +vai ei? + +--Kyllä täältä tulee, jos et sinä kinttujasi korjaa--ja isäntä +julmistuu yht'äkkiä niin, että hyppää ylös ja kaappaa halon sopelta ... +Mutta poika veitikka ei muuta tahtonutkaan, kunhan sai isännän +jaloilleen... Hän jo tuolla kartanolla sitä nauraa, että »heräähän se +herrakin, kun suuta syyhyttää». + +Se hennompi niistä herroista, jolla on matkalaukku kaulassaan, se on +sillä välin jo käynyt huoneessa ja kirjoittanut päiväkirjaan, että +ylioppilaat ne ja ne ovat matkalla Helsingistä sinne ja sinne. +Ylioppilaille ollaan joka paikassa kohteliaampia kuin muille, ja ne ne +hevosiakin saavat paremmin kuin mitkään muut matkamiehet. Vaan isäntä +ei heitä tunne ylioppilaiksi--heidän valkeat lakkinsa ovat kapsäkissä-- +hän luulee, että »mitä lienevät koululaisia eli muita seminaristeja». + +Hän tulee tuvastaan niin tyytymättömänä kuin suinkin saattaa tulla +laiskan luontoinen mies, joka on kesken uniensa herätetty. + +--Saammeko me hevosta? kysyvät vastatulleet kohteliaasti. + +--Ei ole hevosta, vastaa isäntä äreästi ja haukotellen.--Täysi määrä +kyytejä on jo mennyt tänä päivänä--kello kahdeltatoista saatte vaikka +viisi? + +--Ovatko kaikki hevosenne kyydissä? + +--Kaikki ne on kyydissä.--Isäntä nähtävästi valehtelee, sillä hän sanoo +sanottavansa kiiruummin kuin tavallisesti ja aikoo mennä. + +--Eikö ole yhtään hevosta kotona? kysyy kyytipoika hevosensa kaulan +ylitse päätään kurkottaen.--Mikäs rouske se tuolta tallista kuuluu?-- +Ihan minusta kuuluu kuin ori-- + +--Suus' kiinni, poika--sinä ainainen räveltäjä--se on minun asiani eikä +kenenkään muun, mitä minun tallissani--eikä oritta ole annettu +ennenkään-- + +--Eikö vallesmannillekaan--? + +Kyytipoika sanoo sen silmää viekkaasti iskien, mutta isäntä ei ole +kuulevinaankaan. + +--En anna, kun ei ole pakko antaa. + +--No, koskei tämän talon hevoset jaksa, niin jaksaa minun ... minä vien +nämä herrat vielä yhden välin--ei se ole ensi kerta, kun tämän talon +hevoset seisoessaan uupuvat enemmän kuin meidän juostessaan.-- + +Ja poika pyöräyttää hevosensa kärryjen eteen. + +--Kovin se on uupuneen näköinen tuo hevosparka--se on se hennompi +herra, joka sen sanoo.--Vaan mikä se on tämä toinen mies tässä--jos te +olette hollimies, niin ettekö lähtisi meitä kyytiin? + +--Hollimieshän minä olen. + +--Se on sekin jo osastaan vasta postia vienyt--eikä sen ole pakko +toista kertaa lähteä, ehätti isäntä jo sanomaan. + +--Vastako postia vienyt--No, sitten se hyvin saattaa nämäkin viedä-- +meidän postintuoja palasi täältä jo iltayöstä eikä se tuo mitenkään ole +saattanut sitä vast'ikään täältä viedä, kun jo on päivä puolisissa-- +vaan se posti taitaakin tässä aina viroitella-- + +Kyytipojan pistos tuntui, sillä vaikka isäntä ei ole häntä kuulevinaan, +niin hänen muotonsa kuitenkin käypi kovin happameksi, ja hän huomaa, +että on paras olla pitemmältä kiistelemättä.--Kuka takaa tuon +kyytipojan, jos se vielä valehtelee, että posti täällä juomassa viipyy. + +--En minä kiellä--vie vain, mutta ei sinun ole pakko. + +--Eihän se pakostakaan lie-- + +--Ehkä te nyt sitten kuitenkin lähdette meitä kyytiin?-- + +--Mene pois, niin ei tarvitse minun hevostani kiusata! + +--Enpä häntä nyt oikein--on nyt niin helteisenlainen ilma. + +--Ja nuo herrat ei näy hevosta säästävän--pojankin lama ihan vaahdossa +kuohuu.--Se on isäntä, joka ei malta olla sekaantumatta.--Katsoppas +tänne harjan alle-- + +--Kunhan ei omanne ennen lamoja olisi--koska ette niitä uskalla +näyttääkään-- + +--Lähdettekö vai ette? sanoo se vantterampi herra hollimiehelle ja +näyttää jo alkavan kiivastua. + +Mutta heidän kyytipoikansa vetää hollimiehen syrjään ja sanoo hänelle +jotakin korvaan. Ja se, mitä hän siinä sanoo, se on semmoista, jota +kyytipoika, joka on saanut hyvät juomarahat, sanoo toiselle, silloin +kun hän sillekin samaa toivoo, ja kun tahtoo herroilleen edeskinpäin +hyvän kyydin toimittaa. + +--No, jospa tuota sitten lähden--johan se ruuna on appeenkin syönyt.-- +Vaan minulla on vähän huononlaiset kärryt eikä niissä ole +vieterejäkään. + +--Eiköhän isäntä lainaisi kiessejään--nämä on yhtä hyviä herroja kuin +vallesmannikin.--Se on se kyytipoika, joka vieläkin tahtoo herrojaan +auttaa, mutta isäntä ei ole taas häntä kuulevinaankaan. + +--Kyllä näissä on pahanlainen istua, puhuu hennompi herra, jolla on +matkalaukku kaulassa ja silmälasit päässä, katsellessaan hollimiehen +kärryjä--eikö teillä ole parempia? + +--Eihän niitä minulla ole, vaan eiköpähän isäntä lainaisi omiaan! + +--Mitä? + +--Me kysymme, ettekö tahdo meille lainata parempia ajopelejä, sanoo +vantterampi herroista. + +--Mikäs näillä on hätänä--on ne suuremmatkin herrat tämmöisiin +tyytyneet--eikä meiltä ole ennenkään kiessejä annettu-- + + +--Eikö vallesmannillekaam? + +--... ja joka tahtoo paremmilla ajaa, pitäköön omat kiessinsä--ei sitä +neljästä pennistä peninkulmalta kannata panna kiessejään kulumaan. + +--Me kyllä maksamme enemmänkin, kun vain annatte meille mukavammat +ajopelit--olemme matkustaneet pitkän matkan ja tärisseet kovin-- + +--Niinpä täriskää vieläkin--minä en anna kiessejäni. Kyllä ne on herrat +ennenkin luvanneet lisämaksuja, mutta sitten ovat tuskin senkään +maksaneet, mikä on asetuksissa määrätty. + +Mutta nyt kuohahti isomman herran luonto, sillä hän oli varmaankin +pohjalainen, jonka mieli tämmöisissä tiloissa pian läikähtää. Hän astui +kiivaasti isännän eteen, laski raskaasti kätensä hänen olkapäälleen ia +katsoi häntä lujasti silmiin. + +--Syytättekö minua siitä, etten ole teille aina kulkiessani maksanut, +mitä asetuksissa on määrätty? + +--Enhän minä teitä---- + +--Entä tätä minun toveriani, onko hän teille koskaan mitään velaksi +jäänyt? + +--Elkää, hyvä herra--enhän minä teitä toki--enkä ketään--heittäkää +irti---- + +--Niinpä elkää tulko sitten semmoisia meille puhumaan, jos tahdotte +korvianne säästää--ja jotenkin säälittä pudisti hän isäntä parkaa +olkapäästä ja survaisi hänet luotaan... + +--Savolaisia lurjuksia! mutisi kovin kiivastunut nuori mies toverilleen +ja kääntyi sitten isännän puoleen, joka jo oli laittautunut peremmälle +pihaa: + +--Teidän ajopelejänne emme tällä kertaa tahdo, mutta vielä te meistä +kuulette--lurjus!--ja se sana tuntui kimpoavan aivan hänen sydämensä +peräseinästä. + +--On niitä tuommoisia herroja ennenkin nähty, rehenteli jo isäntä +vastaan ja loittoni vieläkin, sillä hän tunsi rohkeutensa sitä mukaa +kasvavan, kuta kauemmaksi tuli. + +--Mitä? sanoi kiivas herra ja otti askeleen sinnepäin, mutta sitten hän +kuitenkin kääntyi hollimiehen puoleen, joka toi tallista hevosensa: + +--Valjasta vain omien kärryjesi eteen, mies! + +--Eikö isäntä annakaan kiessejään? kysyi tämä. + +--Me emme niitä tahdo, vastasi herra vihaisesti ja alkoi nostella +kapineitaan hollimiehen kärryihin. + +Sillä välin hiipi isäntä heidän selkänsä taitse pihanpääkamariin... Hän +alkoi näet arvella, että tokkohan ne koulupoikia ovatkaan eli muita +seminaristeja, ja tahtoi katsoa, mitenkä olivat päiväkirjaan +kirjoittaneet. Kun näki, että ne olivatkin »ylioppilaita Helsingistä», +niin katui jo käytöstään, sillä »ne ylioppilaat, aina ne hyvästi +maksaa».--Hän kiirehti ulos, mutta herrat nousivat jo rattaille. + +--Tuota--ne onkin nämä herrat ylioppilaita--minä luulin teitä vain +koulupojiksi tai enintään semmoisiksi seminaristeiksi-- + +--Miksi te meitä luulitte? kysyi vantterampi herra häntä tuimasti +tarkastellen. + +--Niin, minä ajattelin, että te ette olekaan mitään oikeita herroja, ja +sentähden minä tässä vähän, mutta--elähän aja, hollimies--pannaan +ylioppilaille kiessit eteen--isäntä oli ottanut lakin päästään. + +--Hävetkää toki!--Se oli ainoa kiitos, jonka isäntä sai +hyväsydämisyydestään. + +--Anna mennä! sanoivat herrat sitten uudelle kyytimiehelleen. +Mennessään viskasi toinen heistä--se, joka oli isäntää olkapäästä +puristanut--heidän äskeiselle kyytipojalleen vielä juomarahaa. + +--Tuoss' on sinulle vielä, poika, markka omiin tarpeihisi--teidän +kestikievarissa ollaan kohteliaita kaikille matkustajille. + +--Suur' kiitos--ja onnea matkalle!--Mutta antakaa tuolle isäntä +parallekin edes kipurahoiksi muutama penni! + +--Ne hän saa kantaa jälestäpäin--perästä kuuluu, sanoi torventekijä! + +Hollimiehen ruoska läiskähti, ja kärryt herroineen katosivat aitan +nurkan taakse tomupilveen, Vahdin seuraamina. + +--Kyllä teidät nyt, isäntä, hukka perii, puhui kievarin pihalle jäänyt +kyytipoika. Hän oli valjastanut jälleen hevosensa ja istui nyt +rattaillaan rauhallisesti ohjasperiään selvitellen.--Mitenkä te sillä +lailla semmoisia herroja kohtelitte? + +--Olipa nuo tuommoiset herrat missä tahansa--eihän ne näkyneet olevan +sen suurempia herroja kuin ylioppilaita-- + +--Eipä ne sitten oikeaa arvoaan päiväkirjaan panneetkaan-- + +--Tiedätkö sinä sitten, mitä ne oli? + +--Minkätähden minä en tiedä--vaikka kyllä ne höyliä miehiä siltä oli, +vaikka ovat ylhäisiä--koko matkan kyselivät kaikenlaisia tämän puolen +asioita. + +--No, mitä herroja ne sitten olivat--sanoivatko nimensä? + +--Minkä tähden ne ei sanoneet, vaikka minä en sitä pannut mieleeni-- +mutta sen minä tiedän, että kyllä niistä isäntä ehkä vielä kuulla saa-- +eikös se sanonut se, joka isäntää survasi, että perästä kuuluu? + +--Kyllä se oli hyvä, että pian täältä tiehensä lähtivät ja pahasti +sille kävisi, jos minä perään kysyisin--puristi ruoja kuin +rautakouralla olkapäätäni--kävi sen harmiksi, kun ei oltu mieliksi. + +--Eihän sitä kaikille mieliksikään--puhui kyytipojan veitikka, yhä vain +rauhallisesti ohjasperiään selvitellen...--kylläpä nämä nyt on +sotkeuksissa--Mutta niin se kuitenkin minun mielestäni olisi käypä, +että jos antaa kiessinsä vallesmannille, niin pitäisi antaa kuvernöörin +pojillekin-- + +--Kellekä kuvernöörin pojille--? + +--Vaikkapa niillekin, jotka tästä äsken lähti. + +--Elä!--oliko ne?-- + +--Olihan ne--ne oli meidän uuden kuvernöörin poikia... + +--Meidän uuden kuvernöörin poikia? + +--Joka sinne kuuluu aivan näinä päivinä vielä itsekin ajavan--nämä +tulivat edeltä... + +Nyt oli poika saanut ohjaksensa selville ja lähti ajamaan. + +--Kuvernöörin poikia--ja minä kun en--! ... ja isännästä näytti ihan, +kuin olisi tuo valkopäinen kievaripylväs tuosta hänen aittansa nurkasta +alkanut siirtyä naapurin portin pieleen... + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Ensimmäiset novellit, by Juhani Aho + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13564 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..ec406ba --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #13564 (https://www.gutenberg.org/ebooks/13564) diff --git a/old/13564-8.txt b/old/13564-8.txt new file mode 100644 index 0000000..1172288 --- /dev/null +++ b/old/13564-8.txt @@ -0,0 +1,3001 @@ +The Project Gutenberg EBook of Ensimmäiset novellit, by Juhani Aho + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Ensimmäiset novellit + +Author: Juhani Aho + +Release Date: October 1, 2004 [EBook #13564] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ENSIMMÄISET NOVELLIT *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + +ENSIMMÄISET NOVELLIT + +Kirj. + +Juhani Aho + + +WSOY, Porvoo, 1915. + + + +SISÄLLYS: + +Siihen aikaan, kun isä lampun osti +Sipolan Aapon kosioretki +Kello +Lempeni loppu +Hovin herra +Tytön kirkossa käynti +Kievarin pihalla + + + + +SIIHEN AIKAAN, KUN ISÄ LAMPUN OSTI. + + + +I. + +Siihen aikaan, kun isä lampun osti, sanoi hän äidille näinikään: + +--Äiti hoi, kuulehan,--eiköhän ostettaisi lamppua meillekin + +--Mitä lamppua! + +--No, etkö sinä tiedä, että kirkonkylän kauppamies on Pietarista tuonut +semmoisia lamppuja, joista yksi näyttää enemmän kuin kymmenen pärettä. +Jo ovat pappilaankin semmoisen ostaneet. + +--Onko se semmoinen, että, kun se keskellä huonetta palaa, näkee joka +nurkassa lukea melkein kuin selvällä päivällä? + +--Se se on--ja siinä palaa öljy, eikä tarvitse muuta kuin sytyttää +iltasella, niin se palaa sammumatta, vaikka aamuun asti polttakoon. + +--Mutta mitenkä se märkä öljy palaa? + +--No, mitenkäs viina palaa? + +--Mutta saattaisihan siitä tulla tulipalo koko taloon--kun viina syttyy +palamaan, ei se sammu vedelläkään. + +--Eihän siitä mitenkä talo palamaan pääse, kun öljy on kiintonaisen +lasin sisässä ja tuli on myöskin. + +--Lasin sisässä!--Mitenkä se tuli saattaa lasin sisässä olla--eikö se +poksahda rikki? + +--Tuliko? + +--Ei, vaan lasipa. + +--Poksahda rikki! Eikä poksahda--kyllä se saattaa poksahtaakin, jos +tulta liian korkealle vääntää, mutta onko pakko vääntää. + +--Tultako vääntää'--Elä--elä, mitenkä sinä tulta väännät! + +--No, ka--kun ruuvia vääntää oikeaan käteen, niin sydän nousee--siinä +on niinkuin kynttilässäkin sydän, ja tuli nousee myöskin, mutta kun +vasempaan käteen, niin se pienenee, ja kun sitten puhaisee, niin se +sammuu. + +--Vai sammuu--mutta en minä sitä nyt ymmärrä, vaikka kuinka +selittelisit--mitä lienee niitä uusmuotisia herrain laitoksia. + +--Kyllä sitten ymmärrät, kun saat nähdä, jahka minä sen ostan. + +--Paljonko se maksaa + +--Seitsemän ja puoli markkaa--öljy erittäin, ja sitä saa markalla +kannun! + +--Seitsemän ja puoli markkaa, ja vielä öljy erittäin! Sillähän saa jo +pärekupoja moneksi talveksi, jos ostaa tahtoo, mutta kun Pekka niitä +kiskoo, ei mene penniäkään hukkaan. + +--Ei lampussakaan hukkaan mene, ja maksavathan ne metsätkin, eikä +meidän maalla enää niin joka paikasta pärepuita otetakaan; pitää etsiä +ja vedättää korven taustalta asti tänne suohautaan, ja sieltäkin jo +kohta ovat lopussa. + +Äiti kyllä tiesi, etteivät pärepuut vielä kuitenkaan niin yht'äkk taida +loppua, koskapahan siitä tähän asti ei ole mitään kuulunut, mutta että +nyt vain piti se syyksi sanoa, kun lamppua teki mieli. Mutta ei se äiti +siitä asiasta kuitenkaan sen enempää sanonut, sillä isä olisi saattanut +suuttua. Ja koko lamppu olisi ehkä sitten saattanut jäädä näkemättä ja +ostamatta. Taikka olisivat johonkuhun muuhun taloon ennen ennättäneet +lampun ostaa, ja kohta olisi koko pitäjä puhunut, että se talo oli-- +pappilaa lukuun ottamatta--ensimmäinen, jossa alettiin lamppua polttaa. +Näin se äiti ajatteli sitä asiaa ja sanoi sitten isälle, että »osta +sitten vain, jos mieli tekee, sama kai minulle on, mikä palaa, pärekö +vai muu öljy, kunhan vain kehrätä näen. Milloinka sinä sen sitten +ostaisit?» + +--Ajattelin, että sopisi ehkä jo huomenna lähteä--olisi vähän muutakin +asiaa kauppamiehelle. + +Tämä oli keskellä viikkoa, ja äiti kyllä tiesi, että ne muut asiat +olisi ennättänyt lauantainakin ajaa, mutta ei hän nytkään virkkanut +mitään, ajatteli vain, että kuta pikemmin sitä parempi. Ja jo samana +iltana kannatti isä aitasta sen ison matkakirstun, jossa ukkovaari +ennen vanhaan Oulussa käydessään eväänsä kuletti, ja käski äidin +täyttää sen heinillä sekä panna pumpulia keskelle. Me lapset kysyimme, +minkä tähden siihen ei panna muuta kuin heiniä ja sitten pumpulia +keskelle, mutta äiti käski meitä olemaan vaiti. Isä oli paremmalla +tuulella ja selitti, että hän tuo kauppamieheltä lampun, joka on +lasista ja saattaisi särkyä, jos sattuisi kaatumaan tai reki muuten +tärskähtäisi. + + + +II. + +Sinä iltana me lapset pitkän aikaa valvoimme ja ajattelimme sitä uutta +lamppua, mutta se vanha istukas-Pekka, joka kaikki päreet kiskoi, alkoi +jo heti kohta kuorsata, kun päre oli sammutettu. Eikä hän edes +kertaakaan kysynyt, mikä se lamppu oli, vaikka meillä siitä niin paljon +puhetta riitti. + +Isä viipyi matkallaan koko päivän, ja se päivä tuntui meistä kaikista +hyvin pitkältä, ettei tahtonut syöntikään käydä, vaikka oli maitovelliä +puoliseksi. Istukas-Pekka se vain söi muidenkin edestä ja kiskoi sinä +päivänä päreitä orren täyteen. Äitikään ei sinä päivänä monta leperettä +kehrännyt, kun aina tuli menneeksi ikkunaan katsomaan, eikö isää jo +näkyisi jäältä tulevaksi. Muutaman kerran hän sanoi Pekalle, ettei +niitä päreitä enää taideta tarvitakaan, mutta Pekka ei sitä puhetta +edes senkään vertaa mieleensä pannut, että olisi kysynyt, miksi nyt ei +enää muka päreitä tarvittaisi. + +Vasta iltaista syötäessä kuului ruunan kulkunen kartanolta. + +Pala suussa me kaikki lapset kapistimme ulos, mutta isä ajoi meidät +pirttiin ja käski istukas-Pekan tulla kirstua reestä nostamaan. Pekka +jo silloin pankon nurkalla torkkui ja oli siinä käynyt niin kömpelöksi, +että kolahdutti kirstun jalan kynnykseen, kun sitä isän kanssa pirttiin +kantoi. Mutta siitä olisi hän saanut isältä korvilleen, jos olisi ollut +nuorempi mies, mutta hän oli vanha ukko, eikä isä itseään vanhempaa +miestä ole eläessään lyönyt. + +Paha hänet ehkä sittenkin olisi perinyt, jos lamppu olisi särkynyt, +mutta ei sille toki tullut mitään. + +--Mene uunille, sen tollo! ärjäisi isä Pekalle, ja Pekka nousi uunille. + +Mutta isä oli jo ottanut lampun kirstusta ja riiputti sitä kädessään. + +--Kas, tässä tämä nyt on, tämmöinen tämä nyt on--tänne lasin sisään +pannaan öljy, ja tuo suikale siellä sisällä on veeku--pysykää ulompana +päreinenne siinä! + +--Eikö sitä panna palamaan? kysyi äiti ja siirtyi päreineen vähän +ulommaksi. + +--Oletko sinä hupakko--mitenkä se palamaan pannaan, kun ei ole vielä +öljyäkään? + +--No, mutta eikö sitten saata panna öljyä? + +--Vai öljyä panna, e-hei! Niin sen äkkinäinen luulisi, mutta kauppamies +varoitti moneen kertaan, ettei saa tulen valolla öljyä panna, se +saattaisi syttyä ja polttaa koko talon. + +--Milloinkas siihen sitten saa sitä öljyä panna? + +--Päivällä, päivällä, etkö sinä jouda päivää odottamaan--ei se niin +kovin kummaa ole! + +--Oletko sinä sen sitten jo nähnyt palavan! + +--Minäkö? Jo toki montakin kertaa olen lampun palavan nähnyt--olen +nähnyt pappilassa, ja tätäkin jo kauppamiehen luona koetettiin. + +--No, paloiko se? + +--Paloihan se, ja kun pantiin puodin luukut kiinni, niin olisi nähnyt +vaikka nuppineulan lattialta--katsokaa, tässä on tämmöinen kuuppa, ja +kun tuossa tuli palaa, tämän soikulaisen lasin sisässä, niin valo ei +pääse kattoon jossa sitä ei tarvitakaan, vaan leviää alas kaikki, niin +että näkee vaikka nuppineulan lattialta. + +Kyllä meidän kaikkien olisi kovasti tehnyt mieli koettaa, näkisikö +vaikka nuppineulan lattialta, mutta isä ripusti lampun kattoon ja +rupesi syömään. + +--Tänä iltana pitää vielä pärevalkeaan tyytyä, sanoi isä syödessään, +mutta huomenna tässä talossa poltetaan lamppua. + +--Katsos, isä, Pekka on tänäpäivänä kiskonut orrellisen päreitä. + +--Ka, eikö ole kiskonut--kyllä nyt on syttyjä täksi talveksi--muuhun ei +nyt enää päreitä tarvitakaan. + +--Tarvitaan niitä siltä vielä saunassa ja navetassa, sanoi äiti. + +--Mutta tuvassa poltetaan lamppua, sanoi isä. + + + +III. + +Tänä yönä en nukkunut senkään vertaa kuin edellisenä, ja kun aamusella +heräsin, olisin melkein itkenyt, jos olisin iljennyt, kun muistin, että +lamppu vasta iltasella pannaan palamaan. Olin nähnyt unta, että isä +yöllä pani öljyä lamppuun, ja että se sitten koko päivän paloi. + +Heti päivän tultua kaivoi isä siitä matkakirstusta isomahaisen putelin +ja kaatoi siitä jotakin pienempään puteliin. Olisimme mielellämme +kysyneet, mitä siinä putelissa oli, mutta emme uskaltaneet, sillä isä +oli niin totisen näköinen, että meitä vähän pelotti. + +Mutta kun hän laski lampun alemmaksi katosta ja rupesi sitä ruuvaamaan +ja vääntelemään, niin ei äiti enää malttanut olla ääneti, vaan kysyi: + +--Mitä se isä nyt tekee? + +--Panen öljyä lamppuun. + +--No, vaan särethän sinä sen--mitenkä sinä saat tuon sijoilleen, jonka +irti väänsit?--Äiti ei tiennyt, emmekä me muutkaan tienneet, miksi +sanottaisiin sitä, jonka isä oli lasiastiasta irti vääntänyt. Isä ei +virkkanut mitään siihen, käskihän meidän vain pysyä loitommalla. Sitten +hän kaasi siitä pienemmästä putelista siihen lasiastiaan, niin että se +tuli melkein täyteen, ja nyt me arvasimme, että isommassakin putelissa +mahtoi olla öljyä. + +--No, eikö siihen nyt tulta pannakaan? kysyi äiti taas, kun kaikki ne +irti väännetyt kalut olivat paikoillaan ja kun näki, että isä nosti +lampun kattoon. + +--Nytkö päivällä? + +--Niin, no saisihan tuota nyt koetella, mitenkä se palaa. + +--Kyllä se palaa--odota vain iltaa eläkä hätäile! + +Ruokalevon jälkeen kantoi istukas-Pekka jäisen pärepölkyn sisään ja +romahutti sen olaltaan lattialle, niin että koko tupa hytkähti ja öljy +lampussa liikahti. + +--So, so! sanoi isä. Mitä sinä nyt? + +--Toin pärepölkyn sulamaan--eihän sitä jäistä ruojaa kukaan kisko. + +--Eihän sitä ole pakko kiskoakaan, sanoi isä ja iski meille silmää. + +--No, ei kai se tuommoisenaankaan pala. + +--Eihän sen ole pakko palaakaan. + +--Eikös niitä sitten päreitä enää kiskotakaan? + +--Entäs jos ei kiskottaisikaan. + +--Sama minulle on, jos isäntä itse ilman toimeen tulee. + +--Eikös se Pekka näe, mikä tuolta orresta riippuu?--Kun isä tämän +sanoi, katsahti hän ylpeästi lamppuun ja säälivästi Pekkaan. Pekka +asetti pärepölkkynsä soppeen pystyyn ja katsahti vasta sitten lamppuun. + +--Se on lamppu, ja kun se palaa, niin ei pärevalkeaa enää tarvitakaan. + +--Vai ei tarvitakaan, sanoi Pekka ja lähti muuta puhumatta +havutukilleen tallin taakse. Pekka pienenteli itsensä korkuisen +havukoon sinä päivänä niinkuin muinakin, mutta muulta väeltä ei +tahtonut tulla mitään valmista. Äiti koetti kehrätä, mutta kuontalo ei +kulunut puolilleenkaan, kun hän jo rukkinsa syrjään siirsi ja lähti +ulos. + +Isä vähän ensin kirvesvartta veisteli, mutta tottapa työ oli +vastahakoista, koska se kesken jäi. Äidin mentyä meni isäkin; lieneekö +kylään mennyt, vai minne. Mennessään hän kielsi meitä minnekään +lähtemästä ja uhkasi kurittavansa, jos kuka meistä sormellaankaan +lamppua koettelisi. Mutta ennen me olisimme papin kaulusta uskaltaneet +mennä koettelemaan kuin lamppua. Se meitä vain pelotti, että jos se +nuora, josta se orressa riippui, itsestänsä yht'äkkiä katkeaa ja sitä +sitten sanotaan meidän syyksemme. + +Ikävältä meistä kuitenkin rupesi aika pirtissä tuntumaan, ja kun ei +muuta tiedetty, päätettiin lähteä miehissä mäkeen. Koko kylällä oli +yhteinen vesitie joelle, ja samassa paikassa oli hyvä mäki, josta +keikka juoksi aina avannon toiselle puolelle pitkän matkan. + +--Tuolla tulevat Lamppulan lapset! huusivat kylän lapset, kun näkivät +meidän tulevan. + +Me kyllä ymmärsimme, mitä he sillä tarkoittivat, mutta kuitenkin +kysyimme me: »Mitkä Lamppulan lapset--eihän meidän talon nimi ole +Lamppula.» + +--Jos kohta--mutta eikös teille ole ostettu semmoista lamppua? + +--No, mutta mistä tekin sen jo tiedätte? + +--Sinun äitisi oli meidän pihan läpi kulkiessaan sanonut äidille, että +teidän isänne on kauppamieheltä ostanut semmoisen lampun, että, kun se +palaa, näkee vaikka nuppineulan lattialta, sanoi lautamiehen tyttö. + +--Se kuuluu olevan ihan samanlainen kuin se, joka on pappilankin +salissa--niin kertoi teidän isänne meillä vast'ikään, ja minä itse +kuulin sen, sanoi kievarin poika. + +--No, onhan teillä sitten semmoinen lamppu? kysyivät kaikki kylän +lapset. + +--On, mutta ei sitä nyt saata mennä katsomaan, kun se ei päivällä pala; +mutta kun ilta tulee, niin sitten mennään kaikki. + +Me laskea jyrräsimme mäkeä hämäriin asti, ja aina kun noustiin mäen +päälle, niin puhuttiin kylän lapsille lampusta. + +Sillä lailla kului aika nopeammin, kuin luultiinkaan, ja kun oli vielä +viimeisen kerran laskettu, niin lähdettiin miehissä kotia kohti +juoksemaan. + + + +IV. + +Pekka seisoi vielä havutukkinsa ääressä eikä edes päätäänkään +kääntänyt, vaikka me huusimme hänelle kaikki yhteen ääneen, että tulisi +katsomaan, kun lamppu pannaan palamaan. + +Yhdessä avauksessa syöksähdimme tupaan koko lapsilauma. + +Mutta siinäpä meille jo tulikin seisaus. Lamppu olikin jo pantu +palamaan ja loisti katosta meitä vastaan niin kirkkaasti, ettemme +osanneet muuta kuin silmät sirrallaan siihen tirkistellä. + +--Ovi kiinni, ostolämmin! huusi ääni pöydän päästä. + +--Lentävät kuin kanat tuleen, kuului äiti toruvan karsinasta päin. + +--Ei tuo kumma ole, jos sitä lapset säikähtävät, koskapa minä, vanha +ihminenkään, en osaa muuta kuin päivitellä, kuului kievarin vanha +emäntä sanovan. + +--Mutta joka paikkaan se meidänkin tyttö ennättää, sanoi lautamiehen +miniä. + +Kun silmät alkoivat vähän selvitä, huomasimme me vasta, että tupa oli +naapurin väkeä puolillaan. + +--No, tulkaa nyt lapset vähän likemmäksi, että oikein näette, puhui isä +paljoa lempeämmällä äänellä kuin äsken. + +--Kopistelkaa lumi jaloistanne ja tulkaa tänne karsinaan, täältä se +oikein korealta näyttää, sanoi taas vuorostaan äiti. + +Kuurtaen kaartaen me kiersimme äidin luo ja istuimme kaikki rinnakkain +hänen viereensä penkille. Nyt me vasta hänen turvistaan uskalsimme +oikein ruveta lamppua tarkastelemaan. Emme juuri olleet ajatelleet, +että se ihan tuolla tavalla palaisi, kuin se nyt paloi, mutta kun taas +mietimme sinne ja tänne, niin kyllä se tuossa nyt paloi, niinkuin +pitikin. Ja kun vielä vähän aikaa katselimxne, niin tuntui meistä, kuin +olisimme jo aikoja sitten ajatelleet, että sen pitäisi palaa, niinkuin +se nyt paloikin. + +Mutta sitä emme kuitenkaan osanneet ymmärtää, mitenkä tuli oli saatu +tuonne lasin sisään. Kysyimme sitä äidiltä, mutta äiti sanoi: +»Tottapahan sitten saatte nähdä». + +Kilvan kyläläiset lamppua kiittelivät, ja mikä mitäkin sanoi. Kievarin +vanha emäntä sanoi, että »sehän paistaa ihan yhtä tasaisesti kuin +taivaan tähti». Kipeäsilmäisestä lautamiehestä oli se siitäkin syystä +mainio, »ettei siitä ollenkaan savua lähtenyt, jotta sitä saattaisi +vaikka kamarissakin polttaa, eivätkä seinät mustuisi ollenkaan». Siihen +sanoi isä, että »kamaria vartenhan se alusta pitäen on tehtykin, mutta +hyvä se on näin pirtissäkin, kun ei tarvitse monen päreen kanssa +tuhrata, ja tällä yhdellä tulella näkee koko joukko, vaikka kuinka +monta olisi».--Kun äiti virkkoi, »ettei kirkon pienempi ruunukaan sen +kirkkaammin valaise», niin isä käski minun ottaa aapisen ja mennä +ovensuuhun koettamaan, tokko tuolla lukea näkisi. Minä menin ja aloin +lukea »Isämeitää». Mutta silloin kaikki sanoivat, että »se poika osaa +sen ulkomuistista». Silloin äiti sieppasi minulle virsikirjan hyllyltä, +ja minä rupesin lukemaan »Jerusalemin hävitystä». + +--No, ei häntä kummempaa ole vielä ennen nähty! ihmettelivät +kyläläiset. + +Sitten isä vielä sanoi, että »jos kellä olisi nuppineula, niin saisi +viskata sen lattialle, ja se kyllä paikalla löytyisi». + +Lautamiehen miniällä oli nuppineula rinnassa, mutta kun se heitti sen +lattialle, niin se menikin sillan rakoon, eikä sitä löydetty, vaikka +mitä olisi tehty. + + + +V. + +Vasta kun kyläläiset olivat lähteneet pois, tuli Pekka pirttiin. + +Hän ensin vähän silmiään siristi lampun outoa valoa vastaan, mutta +riisui sitten vain rauhallisesti nutun päältään ja töppöset jalastaan. + +--Mikä se tuolla katon rajassa killuu niin, että silmiä häikäisee? +kysyi hän viimein, kun oli saanut sukkansa orrelle asetetuiksi. + +--Arvaappas nyt, mikä se on, sanoi isä ja vilkutti äidille ja meille +silmää. + +--En minä häntä arvaa, sanoi Pekka ja läheni lamppua. + +--Ehkä se on kirkon ruunu, ivasi isä. + +--Jos lienee, arveli Pekka, mutta oli jo tullut uteliaaksi ja aikoi +koetella lamppua. + +--Ei sitä koetella tarvitse--pitää se uskoa koettelemattakin. + +--No, no--en minä häntä tahdokaan, sanoi Pekka vähän vapisevalla +äänellä ja vetäytyi penkilleen ovensuuseinälle. + +Äidin taisi käydä Pekka parkaa vähän sääliksi, koskapahan rupesi +selittämään hänelle, ettei se ruunu ole, mutta että sitä sanotaan +lampuksi, ja että siinä palaa öljy, eikä nyt enää tarvitse pärettä +polttaakaan. + +Pekka ei kuitenkaan siitä puheesta ymmärtänyt sen enempää, kuin että +rupesi tuota päivällä tuomaansa pärepölkkyä kiskottavakseen +pienentelemään, mutta isä sanoi hänelle, että »johan minä päivällä +sanoin, ettei nyt enää tarvitse päreitä kiskoa». + +--Enhän minä häntä enää muistanut, mutta olkoon sitten, koska ei enää +tarvitse--ja Pekka pisti pärepuukkonsa seinänrakoon. + +--Kyllä se nyt siinä ruostumaan joutaa, sanoi isä, mutta Pekka ei enää +puhunut mitään. + +Vähän ajan perästä hän rupesi kenkiään paikkaamaan. Kurotti orrelta +päreen, pisti sen pihtiin ja istui jakkaralleen pankon nurkkaukseen. Me +lapset huomasimme sen ennen kuin isä, joka, selin Pekkaan päin, +kirvesvarttaan lampun alla veisteli. Emme kuitenkaan mitään virkkaneet, +mutta nauraa kuhersimme vain keskenämme ja ajattelimme, että »annas, +kunhan isä näkee--mitähän sanoo!» Ja kun isä sen näki, niin hän astui +kädet kupeissa Pekan eteen ja kysyi hyvin pilkaten, että »mitä sinä +siinä nyt niin tarkkaa teet, kun et muiden tulella näe?» + +--Kenkiänihän minä tässä paikkaan, sanoi Pekka. + +--Vai kenkiäsi sinä paikkaat--mutta jos et näe sitä työtäsi tehdä sillä +tulella, jolla minä, niin mene sitten päreinesi vaikka saunaan tai +saunan taakse. + +Ja Pekka lähti. + +Pisti kengät kainaloonsa ja otti jakkaransa toiseen käteen, päreen +toiseen. Hiljalleen hän kyhni ovesta porstuaan ja kolisteli sieltä +kartanolle. Päretuli roihahti tuulessa tavallistaan isommaksi, ja soma +rusko valaisi vähän aikaa aittoja, tallia ja navetan päätyä. Tuota me +lapset ikkunasta katselimme, ja se oli meistä hyvin kaunista. Mutta kun +Pekka saunan ovesta sinne sisään kumartui, niin pimeni taas kaikki +kartanolla, ja sen sijaan näimme me vain lampun häikäisevän kuvaimen +mustassa ikkunassa. + +Sen perästä ei meillä enää pärettä pirtissä milloinkaan poltettu. +Lamppu se vain katossa loisti, ja usein sitä kyläläiset kävivät +sunnuntai-iltoina ihmetellen katselemassa. Koko pitäjässä kohta +tiedettiin, että meidän talo oli ensimmäinen, jossa--pappilaa lukuun +ottamatta--alettiin lamppua polttaa. Meidän jälkeen osti lautamies +samanlaisen lampun, kuin meidänkin oli, mutta kun hän ei sitä +milloinkaan sytyttämään oppinut, niin hän möi sen kievariin, ja siellä +se on vielä nytkin. Köyhemmät talot eivät ole vielä yrittäneetkään +lamppua itselleen hankkia, vaan tuhraavat vielä tänäkin päivänä pitkät +puhteensa pärevaikean ääressä. + +Mutta sitten, kun meillä oli lamppu ollut vähän aikaa, piilusi isä +tuvan seinät ihan valkoisiksi, eivätkä ne sitten enää ole milloinkaan +mustuneet, kun vanha sisään lämpiävä uunikin särettiin ja sijaan +tehtiin uusi uloslämpiävä, peltiniekka. + +Vanhan uunin kivistä Pekka teki saunaan uuden kiukaan, ja niiden kanssa +muuttivat sinne sirkatkin, koskapa niitä ei sen koommin enää ole +tuvassa kuulunut. Isä on siitä hyvillään, mutta meille lapsille tulee +välistä pitkinä talvi-iltoina entisiä aikoja ikävä, ja silloin me +juoksemme sirkkoja kuuntelemaan Pekan luo saunaan, jossa hän yhä vielä +pärettä polttaen iltojansa viettää. + + + + +SIPOLAN AAPON KOSIORETKI. + + + +I. + +On lauantai-ilta loppupuolella elokuuta. Loppuneet ovat viikon +kiireiset leikkuutyöt; vasta kylpemästä tullut väki istuksii hämärässä +tuvassa, ja somasti hohtavat kaikkien yllä puhtaat, valkoiset paidat. +Etuikkunain ääressä miehet päätänsä sukivat, mikä luukammalla, mikä +liinaharjalla, mutta karsinassa istuu naisväki ja hiuksiansa +palmikoille laittelee. Jutellaan siinä ja tarinoidaan eikä ennen +heretä, kuin höyryävä perunapata on liedeltä pöydälle siirtynyt. +Paikallensa sitten kukin pöytään ehtii, eikä kotvalle muuta kuulu kuin +piimän särpimistä ja tuoppien kolahtelemista pöydän honkaiseen pintaan. +Mutta vähitellen kuorikoko kunkin edessä suurenemistaan suurenee ja +padan mustanpaistava pohja käskee syömämiehiä herkeämään. Kohta +nouseekin väki pöydästä ravittuna, ja pian kumpuaa miesten piipuista +sinertävä savu kohden tuvan nokisia orsia. Uudistuu äskeinen puhekin, +ja hilpeästi hyppelevät ajatukset sukkelain sanojen selässä, kun mieli +on rauhainen ja tyyni ja lepopäivä vartoo. + +Muut ovat jo aikoja äänessä olleet, mutta talon isäntä, harvapuheinen +Aapo, ei suutaan avaa. Ei näytä muiden puheista huolivan eikä sekaudu +niihin; istuu vain ääneti pöydän päässä, piippunykä hampaissa, seinää +vasten nojaten. Luulisi miehen melkein nukkuvan siinä, ellei rätisevä +koppa ja pöllyävät savupilvet ilmoittaisi hänen henkensä työstä. Eipä +kuitenkaan kukaan pidä lukua hänen äänettömyydestään, sillä +tuommoinenhan on mies ollut jo melkein siitä pitäen, kun isä vainaja +isännyytensä hänelle jätti ja itse muutti tuvan turvekaton alle +asumaan. Eipä silti, että Aapo ennenkään olisi ketään puheellaan pulaan +pannut. Pienuudesta pitäen on hän ollut harvasanainen ja ajatuksiaan +muille uskomaton mies--ja siksipä hänestä pitäjän mielipide useinkin +arveli, että »jos hän ei juuri tuhmimpiakaan ole, niin eipä järin +teräväpäinenkään». + +Pahat kielet, jotka aina syitä löytävät jos mihin ja kaikkien asioista +puhuvat eivätkä jätä hiljaistakaan rauhaan, ne kuitenkin yhä +juttelivat, että Aapon alakuloisuuteen on syynä yksistään se, ettei hän +saa millään lailla emäntää taloonsa. Rukkasia niitä on vain joka +talosta satanut, vaikka Sipola on rikas talo, vaikka äidit ovat +puolella olleet ja kanttori puhemiehenä. + +Illan kuluessa alkoi Aapon piippu kuitenkin sammumistaan sammua, ja +rupesipa mies tuosta vähitellen liikahtelemaan ja korvaansa miesten +tarinoihin kallistamaan. Eivät ne häntä kuitenkaan tainneet erittäin +huvittaa, koskapahan hän kohta muistutti miehiä, »etteiköhän maatamenon +aika jo olisi käsissä, jos mieli huomenna kirkkoon nousta». + +Eivätpä miehet nyt kuitenkaan maata joutaneet, sillä mökin Tuomas +kertoeli parast'aikaa rosvotarinoita ja sanoipa erään nähneensäkin +monena iltana talonsa ympärillä vainuavan. »Eikä sitä Vahtikaan tahdo +haukkua, mikä mies se sitten lieneekään.» Tuota kaikki pojat, jotka +suummalla ovea istuivat, kovasti kummeksivat, renki Kalle kaikista +enimmän, mutta toisilleen ne siinä silmää iskivät ja ajattelivat: +»Taisipa se olla sen rosvo». + +Ja jäipä kuin jäikin Aapokin hauskaa pakinoimista kuuntelemaan, +ehdottipa vielä itsekin tuo harvapuheinen mies, että »sietäisihän siitä +vallesmannille tieto antaa, koska niitä niin läämältään liikkuu». +»Niinpähän taitaisi tehtävä olla», arveli tuohon Tuomas, mutta penkin +päästä meinaili Kalle, että »eikö liene turhaa työtä--kyllä ne +kinttunsa katsoo». + +Siinä rupatellessa alkoi yö pimitä, ja vihdoin alkoi väki levolle +hankkiutua. Nuttunsa kukin naulasta otti, heitti sen hartioilleen ja +siirtyi, mikä aittaan, mikä tallin ylisille, mikä minnekin. Maata eivät +kuitenkaan kaikki menneet, sillä olisitpahan pirtin perälasista +katsahtanut tummalle pihalle, olisit ehkä huomannut valkohousuisia +olennoita hiipimässä siellä. Nuttu korvissa kulkivat he seinämiä +pitkin, kurkistellen nurkista jälelleen, mutta maantielle päästyään +juoksivat he sen, minkä jalat kannattivat, lähimmäisen tienkäänteen +suojaan. Tämä tämmöinen varovaisuus oli välttämätön Sipolan rengeille +ja kasakoille, sillä Aapo oli kovin vihainen, ja sen hän heti kohta +pani työstään pois, jonka tiesi yöjalassa kulkeneen. + +Lopulta ei tupaan jäänyt muita kuin Aapo ja Tuomas, joka tämäkin, +kopistettuaan »kahvit» piipustaan, alkoi haukotellen hakea nuttuaan +naulasta. Mutta Aapo liikautti itseään lasin kohdalle ja kysäisi: + +--Joko sitä aiotte levolle mennä? + +--Jopahan se lie makuunkin aika--vanhaa enemmän nukuttaa kuin nuoria, +ja jopa näkyvät pojatkin täältä urjenneen.--No, enhän saa nutustani +selvää, mihinkähän sen paninkaan. + +--Olisi minulla vielä hiukan puhelemista kanssanne.--Muistattehan sitä +äskeistä puhettamme pellolla? + +--Muistan kaiketi. Kas, tuossahan on nuttu.--Ettäkö todenteolla +aikoisit niinkuin naimapuuhiin ruveta.--No, tarvitseehan kunnon talo +emännänkin. + +--Sepä se on, sepä se on--äitikin alkaa jo käydä vanhanpuoliseksi, ja +pitäisihän minunkin aikanani naida. + +--Niinpä niin--nuorra naida pitää, vaatii se siihen vielä vanhanakin, +niinkuin sananlasku sanoo--emäntäähän tässä tarvittaisiin, joka talon +kunnossa pitäisi. Vaan mahtaisiko tuosta meidän Annusta olla? + +--Annun laista minä aina olen ajatellut ja miettinyt, joka ei tyhjää +koreile eikä kopeile--ettehän pane vastaan, jos hän itse suostuu? + +--Josko itse suostuu--sitä väliä minä en tiedä, niinkuin jo päivällä +pellolla sanoin, nimittäin sitä tytön omaa mieltä tässä asiassa--mutta +mikäpähän pitäisi! Olethan poikamies ja kelpo mies, niinkuin isäsikin +ennen. Luulisipa tytön katsovan etuaan, kun pääsee taloon, mutta +käskemään en mene enkä taas kieltämäänkään, sillä en tuota ole +ennenkään tehnyt, ja ovathan nuo tyttäreni muutkin miehelle päässeet, +yhtä hyvin kuin rikkaampienkin lapset.--Parasta on, että itse käyt +puheillaan. + +Näin tarinoi tyytyväisenä Tuomas ukko, pisti piippunsa taskuun ja astua +kyhnysteli verkalleen pirtistä porstuaan. Portaita myöten kohosi hän +sitten porstuan yläsillalle, jonne hänellä oli vakituinen makuusija +laitettu, kun hän Sipolassa päivätöitään teki. Ja nahkaset korvilleen +vedettyään vaipui vanhus pian uneen. + +Mutta kauan vielä ukon mentyä istui Aapo äänetönnä katsellen ikkunasta +tummaan ulkoilmaan--eikä tuvassa kuulunut muuta kuin sirkan vapiseva +sävel seinänraossa lähellä uunia. Hiljaa oli kaikki, hiljaa tuvassa, +hiljaa ulkona--ja näyttipä yksinäinen mies jo käyvän hiukan +levottomaksi. Syvän huokauksen hän rinnassansa huokasi, kohosi +seisoalleen, otti nuttunsa naulasta ja istuutui taas. Mietti sitten +taas, tempasi viimein kenkänsä orrelta ja alkoi niitä jalkaansa vetää. + +Oikeaan jalkaansa jo kengän veti, vieläpä varrenkin alaspäin kiersi, +mutta vasempi kenkä jäi jo puolitiehen jalkaan. Päivän koittoon olisi +hän siinä ehkä saattanut istua, ellei karsinapuolelta tupaa olisi +alkanut kuulua hiljaista vikinää ja ripinää ja kaksi hiirtä juosta +piipertänyt yht'äkkiä hänen eteensä. + +Päivällä ei Aapo suinkaan olisi mokomia pahaisia säikähtänyt ja olisi +hän silloin antanut hiirten niinkuin muidenkin pienten elukkain +elämäänsä rauhassa elää, mutta nyt häntä vähän vavahdutti niiden +pimeässä kiiltävät silmät, ja niinpä hän ihan kuin tietämättään +potkaisi vasemmalla jalallaan niin, että kenkä kolisten lennähti aina +sopelle saakka ja hiiret sitä tietään pakenivat sinne, mistä tulleetkin +olivat. Tuosta pikku pölähdyksestä tointui nyt Aapo, ja kenkänsä +noudettuaan ovensuunurkasta veti hän sen kiireesti jalkaansa. Kaikista +miehen tempuista näkyi, että hänellä nyt mahtoi olla mielessä jotain +tavallista arveluttavampaa ja entistään oudompaa, koskei hän +mielinytkään maata mennä, vaikka oli sitä muille tyrkyttänyt. + +Muulloin uneliasta isäntää ei nyt näyttänytkään nukuttavan, +mietityttihän vain kovasti. Lopulta hän nyt kuitenkin kiireesti veti +harmaasarkaisen pyhätakin ylleen, pisti piipun kukkaroineen +lasinpenkiltä taskuunsa ja hiipi hiljaa ulos porstuaan. Täälläkään hän +ei kuullut hiiskaustakaan, ainoastaan yläsillalla kuorsasi Tuomas ukko. +Porstuan lotisevia siltapalkkeja pitkin astui hän sitten varovasti +ulkoilmaan. Yön hiljaisuus oli käärinyt talon ja pihan ja kuhilaspellon +hämäräiseen peittoonsa. Hiipielihän tuolla kuitenkin talon kissa +kiiltävin silmin märässä heinikossa ja silloin tällöin kalahtelivat +maantien takana yösyötässä kulkevan lehmikarjan rautakellot. Mutta +muuta vaarallisempaa ei Aapon kuunteleva korva tavannut, kun hän +varovasti hiipi aittojen ja tuvan välisestä solasta veräjälle. Tässä +seisahtui hän vielä kerran kuuntelemaan, tähysti tarkasti taakseen, +mutta kun ei mitään kuullut eikä tietäkään liikkeessä nähnyt, pistäytyi +hän sulkupuiden välitse maantielle. + +Puolen virstan paikoille kulettuaan juhlallisen tummassa yössä, jossa +ainoastaan joku iltaruskon häikäisemä tähtönen siellä täällä himmeästi +tuikki, tuli hän paikkaan, jossa maantie tekee äkkipolvekkeen ja +jyrkkänä sadeveden uurtelemana törmänä kohoaa kulkijan eteen. Tämän +mäen alle ehdittyään, seisahtui hän yht'äkkiä ja säpsähti. Mäen päältä +alkoi kuulua kummallinen töminä. Ensimmältä se kuului hiljempää, +ikäänkuin kaukana kulkeva ukonilma, mutta läheni lähenemistään yhä +kasvavalla vauhdilla ja kuminaila--ja ennenkuin Aapon hitaat tuumat +ennättivät päästä selville siitä, mitä tuo mahtoi olla, töytäsi mäen +päältä kiviin tulta iskevin kavioin korskuva hevoslauma. Ellei Aapo +olisi nopeasti hypännyt ojaan, josta lika hänen ympärilleen roiskahti, +olisi hänestä siinä paikassa tullut multaisen maantien miehiä. Mutta +kun hän noin kiireesti sivulle siirtyi, niin pelästyivät vauhkot +hevosetkin hänen valkeita housujaan, kaarsivat nekin vähän syrjään ja +kiitivät sitten maha matalana näkymättömiin. + +Noustuaan tielle ja toinnuttuaan hiukan, tempasi Aapo ison kiven +kouraansa ja karjaisten kiukkuisella äänellä: »ääh!», johon hiljaiset +metsät vastasivat: »ääh!», lähetti hän sen vonkuen menemään jo kaukana +kumisevan hevoslauman jälkeen. + +--Likasin puhtaat housuni tuossa mokoman likarapakossa, mutisi Aapo +kämpiessään törmää ylös ja puhdistellessaan savettuneita vaatteitaan.-- +Perkeleen kylänkonit! oli hän vähällä sanoa, mutta ei kuitenkaan +sanonut, sillä kiroaminen on jumalansanassa kielletty. + +Äkämielin hän ensimmältä asteli, että kengät lotisivat ja sora +kantapäissä kohosi. Pian talttui hän kuitenkin ennalleen, kun kääntyi +valtatieltä syrjäpolulle, joka vei Tuomaalaan.--Sillä Tuomaan tyttären +luo oli nyt Aapo matkalla, oli Annun luo menossa asiastaan puhumaan. +Yöjalkaretkellä oli nyt se Sipolan isäntä, joka aina ennen oli muita +siitä kovasti kieltänyt. Syrjäistä metsäpolkua hän öiseen aikaan +asteli; kulki kaitaista kinttutietä, joka alamäen rinteestä metsien +poikki luikerteli tuuhean viidakkolehdon halki, jonne ruskokaan ei +kuontunut valaisemaan. Arkana asteli mies, ja kokoon oli kuristunut +sydän hänen rinnassaan, sillä oudolta tuntui tämä salainen kulku, ja +usein kompastui jalka pimeässä milloin kiveen, milloin kantoon. +Viettelipä mielensä silloin häntä takaisin kääntymään ja jättämään +sillensä koko tuuman, mutta tukehdutti hän kuitenkin tämän halunsa ja +kulki eteenpäin. + + + +II. + +Tuomaalan mökki on sievoinen mökki, rakennettuna pienoisen +luhtarantaisen lampipyörylän rannalle. Häämöttää siinä nyt hämärän +sisästä vähäinen vasta tehty tervanurkkainen pirttirakennus, sen kanssa +nurkakkain ovat pihanpäähuoneet, ja taampana seisoo aittapari, joista +toinen on vaatehuone, toinen eloaitta. + +Hiljaistahan täällä on, hiljaista ja äänetöntä elokuun yön viileässä +helmassa. Narahtaa kuitenkin tuolloin tällöin tuolta lammelta poikiaan +kuletteleva sorsa, ja väliin kalahtaa kujasta pikkuhärän kaulassa +rautainen kello, kun lähelle työntäytynyt lehmävasikka siihen +hännällänsä huiskauttaa. Mutta eipä sitten kaukaan aikaan taas kuulu ei +sorsan narahdusta eikä kellon kalahdusta. + +Yht'äkkiä tuosta kuitenkin mörähtää yhteen ääneen koko pikkukarja, +kello kalisee, ja tutusti ynisten rientävät vasikat porstuan ovesta +tulevaa naista vastaan. Ystävällisesti tämä heille huhuaa, lähestyy +sanko kädessä ja panee sen piha-aidan toiselle puolelle. Kilvan vasikat +astiansa tyhjentävät, keikauttavat sen sitten kumolleen ja vieläpä +pohjankin puhtaaksi nuoleksivat. Mutta pian poistuu solakkavartaloinen +tyttö, astuu helkytellen solasta aitallensa ja sinne katoaa. Hetken hän +siellä vaateortensa ääressä viipyy, pukee yllensä puhtaan hameen ja +punareunuksisilla hihansuilla koristetun ostopalttinasta ompelemansa +pyhäpaidan. Kaulaansa kiertää hän Kallelta saamansa pihkahelmet ja +sormeensa sovittaa kultasormuksen, sillä hän on Kallen salainen +kihlattu, on ollut jo helluntaipyhistä saakka. Istuu sitten aitan +kynnykselle, leuka käteen nojaten, ja katselee, katselee metsän laitaan +kesantopellon poikki, ja sitten ahotietä pitkin. + +Mutta sitä, jota hän odottaa, ei vielä näy--ei näy muuta kuin mustaa, +pimeätä metsää ja ylempänä himmeästi rusottelevaa iltataivasta. +Rapsahtaapa tuosta yht'äkkiä sitten kuitenkin hänen takanansa aita. +Mutta se onkin vain Vahti, joka nyt päivällisiltä juoksuiltaan +kotiutuu. Hiljaa vikisten ja tuuheata häntäänsä tuttavallisesti +heilutellen se tytön luo juoksee ja laskee päänsä hänen polvilleen. + +--Vahtimiestä, voipa sitä Vahtimiestä--mistäs nyt tulet ja mikset +miesten matkassa kule?--Mutta nyt kohoavat koiran korvat pystyyn, pää +luikahtaa tytön käsien alta, ja muristen alkaa se juosta metsäpolulle +päin. Sitten ärähtää se äkkiä äkäiseen haukuntaan, mutta vaikenee vähän +ajan päästä ja tuntuu vikisevän, niinkuin koira tutulle miehelle +vikisee. + +Vaan poispäin kääntää tyttö päänsä, nojaa poskensa vasten vasempaa +kättänsä ja katselee kohden hämärää iltatähteä, joka tuvanharjan takaa +jo alkaa pilkutella. Ei hän ole mitään näkevinään eikä kuulevinaankaan, +vaikka Kalle lähenee ja koiran kanssa tullessaan telmii. Eikä hän +päätänsä käännä sittenkään, vaikka Kalle aivan vieressä yhä Vahdin +kanssa mellastelee. Vähän hän kuitenkin sitä kääntää, niin vähän, että +vain parahiksi saattaa sanoa hyvin kuivalla ja välinpitämättömällä +äänellä:--Ka, hyvää päivää--sinäkö se oletkin, minä luulin, että kuka +se on.--Sitten hän kääntää päänsä pois ja alkaa taas hyräillä +itsekseen.--Päivää, päivää! vastaa Kalle, mutta pelailee vain sillä +välin vielä koiran kanssa.--Vahti seh! anna vieraan olla rauhassa!-- +Vahti hyppää Annun luo, nuolaisee häntä poskelle ja laukata kaapaisee +siitä häntä suorana pihaan, jossa vasikat ensin hyppäävät mörähtäen +askeleen syrjään, mutta seisahtuvat siihen ja märehtivät sitten taas +yhtä rauhallisesti kuin ennenkin. + +--Minkä tähden sinä niin kauan viivyit? + +--Mikä lie isäntään tänä iltana mennyt, kun se ei maata lähtenytkään. +Sinne se vain jäi istumaan ja isäsi jäi kanssa. Porstuasta kuulin, että +ne siellä jotakin juttelivat. Meitä oli monta miestä, jotka olisimme +odottaneet isännän maata menoa, mutta kun ei siitä valmista tullut, +niin ajattelin minä, että kun näkee, niin nähköön, ja sitten päästiin +kuin päästiinkin hiipimällä pois. Maantiellä oli kaikki kylän hevoset, +me hyppäsimme selkään ja ann' mennä vain! Teidän tienhaarassa +käännytettiin hevoset takaisin, lyötiin kämmeniä yhteen ja monen miehen +parkaistiin--mutta sitähän minun piti, että meidän isäntä kuuluu +lähtevän emäntäperiin. Se poika se kuuluu taas alkavan kosia, kuulemma. + +--Joko taas?--Ja kirkonmäelläkö niinkuin aina ennenkin, lukkari +puhemiehenä? + +--Senpähän sitten näkee, mutta tosi sillä vain mielessä kuuluu olevan. +Meidän Tiina sanoi kuhilaan takana kuulleensa, että hän oli isäsi +kanssa sinusta puheita pitänyt. + +--No, mitäs isä oli sanonut? + +--Luvanneen kuului, jos itse tahdot. + +--Mitäs, jos tahtoisin? + +--Onhan meidän isäntä vielä poikamies-- + +--Ja vielä tuoreimmassa iässään-- + +--Vaikka jo viideskymmen alulla-- + +--Mutta se on siivoluontoinen ja hyvälukuinen-- + +--Ja veisatakin osaa. + +--Eikä käy yöjalassakaan, niinkuin sinä. + +--Mutta huomenna se tulee sinun luoksesi ja kihlat tarjoo--mitäs sanot? + +--Senpähän saat sitten kuulla. + +Kotvan aikaa siinä vielä puhelivat tämmöistä ja muuta myöskin kesäyön +tyvenessä hämärässä, ja kiireesti kulkivat hauskat hetket. Mutta ei +Kalle kauan tahtonut viipyä, sillä pitihän hänen olla kotona, ennenkuin +päivä valkenisi. + + + +III. + +Tummaa tietänsä käveli Kalle takaisin. Hiljainen yöllinen tuuli oli +alkanut hengitellä ja työntänyt pilvilöitä kirkkaan taivaankannen +eteen, eikä nyt enää yhtään tähtöstä näkynyt. Melkeinpä pilkkopimeässä +kulki nyt Kalle, kulki ensin polkua myöten kesantopellon halki, sitten +kolean kivikkoahon poikki ja viiletteli viimein tuota mukavampaa +metsätietä myöten, joka maantielle saattoi. + +Vähän aikaa kulettuaan seisahtui hän ja kuulosti. + +--Mikä peijakas siellä veisaa, vai korvaniko tilliä soivat + +Eivätpä hänen korvansa kuitenkaan tilliä soineet, sillä yhä selkeni +lähenevä ääni, ja pian erotti kuunteleva mies tutun virren nuotin, +tunsi hetken päästä äänenkin, tunsi sen virsikkään isäntänsä, Sipolan +Aapon, omaksi ääneksi. + +Ensin hän hetkahti kuin pelästynyt varsa, mutta sitten muisti, että +onhan nyt pimeä.--Mutta minnehän nyt isäntä yöllä kulkee--eihän vain?-- +ja nyt oli kaikki selvillä. + +Ja kun valkeat housut puiden välistä vilahtivat, hyppäsi Kalle koppina +polulta metsään ja parkaisi julmalla äänellä. + +Tulijasta oli matka metsätien hiljaisessa synkeydessä alkanut tuntua +vähän oudolta, semminkin kun hän nyt tiesi tekevänsä sitä, mistä aina +ennen oli väkeänsä kovasti kieltänyt. Senpä vuoksi ja ehkäpä vähän +rosvojenkin pelosta oli hän alottanut virren. Mutta kurkkuunpa katkesi +juuri lähtemäisillään oleva sävel ja yhtä katkonaisesti siihen metsän +seurakunta tuolta kaukaa vaaran kylestä vastasi. Kauhistuksen kamalalla +äänellä kirkaisi hirmuisesti säikähtynyt mies ja oli siihen paikkaansa +istuilleen typertyä. Mutta sai hän kuitenkin siksi luontoaan lyödyksi, +että osasi hänkin tien viereen hypätä. Kova läähätys kuului sieltä +nauruaan pidättelevän Kallen korvaan, ja itse tunsi isäntä, että +housunsa melkoisesti lepattivat vapisevia sääriä vasten. Vastakkain +seisoivat siinä nyt toinen toisella puolen tietä isäntä ja hänen +renkinsä.--Kovasti pelotti Aapoa, sillä muisti hän tämäniltaiset +rosvotarinat ja arveli tuolla mustien puitten takana metsäläisten +väijyvän. Ajatteli hän ensin jo pakoonkin lähteä, mutta uskallus petti, +sydänala kovin pelosta temmelsi ja jalka ei ottanut totellaksensa. Ja +sitten hän jäi paikalleen seisomaan ja tuumi, että ehkä olisikin +parasta, jos ei liikkuisi. Puukkonsa hän kuitenkin tupestansa sujutti +ja painoi sen petäjän kaarnaan, jotta se paremmin käsillä olisi, jos +niiksi tulisi. + +Mutta Kallesta alkoi tämä piilosilla olo jo tuntua ikävältä. Hän kohosi +suoraksi ja kysyi kovin rosvon äänellä: »Onko siellä jänis vai mies +siellä kuusen juurella?»--»Jäniskö siellä on vai mies» mörisi Kalle +uudelleen, kun ei vastausta kuulunut. Mutta ei Aapo nytkään saanut +ääneen. Silloin Kalle kaivoi tulukset taskustaan ja iski. »Tottapa se +on jänis--ja jänis on ammuttava», tuumasi hän ja iski uudelleen, että +säkenet kauaksi säihkyivät pimeässä.--Nyt Aapo jo lähti. Hän luuli, +että häntä piilukolla aiotaan ampua tuohon vain noin niinkuin jänistä +makuuseen. + +--Mies minä olen--ei pidä ampua, mieshän minä olen, rukoili hän +surkealla äänellä, mutta kun Kalle vain yhä iski eikä helpottanut, niin +sai kuoleman kauhistus hänen säärensä viimeinkin liikkeelle. »Ehkä se +ei laukeakaan», ennätti hän ajatella ja kursaisi viidakosta polkua +kohti. Sille kerran päästyään kirmaisi hän eteenpäin kuin hullautunut +hevonen. Kalle jäi paikoilleen polviaan pidellen nauramaan, sytytti +sitten piippunsa ja kuuli vielä kaukaa, kuinka maa jymisi ja oksat +katkeilivat pakenevan miehen jalkojen alla. + +Kerran vauhtiinsa päästyään kiiti tuo vakainen mies vihurina eteenpäin +ja tuntui hänestä kuin pyssy joka hetki hänen peräänsä laukeaisi.-- +Vihdoin seisautti hän kuitenkin menonsa, kun metsätie loppui ja hän +joutui sille aukealle aholle, jonka toisesta laidasta pellon takaa +kuumotti hänen matkansa määrä, Tuomaalan mökki. + +Ankarasti läähättäen pysähtyi hän nyt ja katsoi taakseen. Mutta ei +sieltä ketään näkynyt, ei muuta kuin tuo musta tiensuu, josta hän vasta +oli itse hyökännyt. Eikä hiiskaustakaan, ei muuta kuin hänen omain +keuhkojensa valtava lietsonta--ja vähitellen siinä kivelle istuutuen +rauhoittui mies. + +Mutta panipa hän nyt paitansa napin kiinni, joka juoksun temmellyksessä +oli auennut, asetti hattunsa oikealle kantilleen ja lähti mökkiä +lähenemään. Pellolla hyökkäsi häntä vastaan Vahti ärhentelevällä +haukunnalla ja pauhasi sitten hänen kintereillään aitoille asti. Mutta +Aapon rinnassa sykähti nyt rohkeus ja päättäväisyys, eikä hän koiria +pelännyt. Annu oli arvannut Vahdin haukunnasta vieraan tulon ja +istuutunut eloaitan kynnykselle. Aapo oli tullessaan miettinyt hyvinkin +koreita pyrkiäispuheita, mutta kun hän nyt Annun ulkona näki eikä niitä +puheita tarvittukaan, joutui hän kokonaan hämmennyksiin ja osasi tuskin +tervehdystään toivottaa. + +--Hyvää iltaa, isäntä--minnekäs se on isännällä matka näin öiseen +aikaan? sanoi Annu. + +--Eipähän juuri--eipähän tuota--tännehän minä--tuota--vain läksin +vähän-- + +--Taloon ei sattunut nyt ketään muita kotiin kuin minä ja Vahti-- +lähtivät tästä muut väet kirkkoon, ja eikö tuo isä liene teillä--vaan +isäntä on hyvä ja käypi huoneeseen. + +--Kyllä minä saatan tässäkin--eikä minulla olekaan mitään erinäisiä +isällesi eikä muille--läksin vain huvikseni vähän jaloittelemaan--se on +tuo poikamiehen elämä niin yksinäistä ja ikävää. + +Kun Annu huomasi, minne päin Aapo tahtoi puhetta kääntää, käänsi hän +sen tahallaan toisaalle.--Onkos teillä vielä paljon leikkuuta tähdennä? + +--Leikkuutako--eihän sitä hyvin, vaan onhan sitä vielä--mutta tänä +päivänä minä isäsi kanssa leikkuupellolla puhuin, että-- + +--Mutta eihän se isäntä nyt tässä pimeässä saata seista--eikö isäntä +nyt lähtisi pihanpäähän? + +--Kyllä minä tässäkin saatan--eikä tuo täällä olekaan niin pimeä kuin +tuolla tullessa metsässä--minä istun tähän kynnykselle--ei, istuu vain +Annukin paikoillaan, eihän minua pidä pelätä-- + +--Kukas sitä nyt isäntää pelkääkään, joka aina on niin hyväluontoinen, +mutta enhän minä nyt toki viitsi isännän vieressä istua. + +Annu aukaisi sen aitan oven, jonka kynnyksellä Aapo istui, ja meni +sisään. Aapo meni jälestä. Hän oli kummallisesti hurmaantunut ja tunsi, +kuinka poskensa paloivat. + +--Miksi Annu ei viitsi minun vieressäni istua--voi, kyllähän se +viitsii, vaikka se vain--viitsiihän se sylissäkin--ja Aapo oli niin +kuumentunut, että tavoitti tyttöä syliinsä. Mutta silloin Annu sysäsi +hänet luotaan aitan perälle.--»Pysy poissa minusta, senkin vanha +kontti!»--ja samalla paukahti ovi kiinni ja rasahti kahdesti lukkoon. + +Aapo kuuli ulkoa helakan naurun ja tunsi nenässään uudiselon tuoreen +tuoksun. Katkerasti kiroten ryntäsi hän ovea vastaan, mutta se ei +liikahtanutkaan. Kumahtihan vain kuin tynnyrin pohja ja ponnisti miehen +takaisin. »Ei siitä pääse--se on meidän vanhan eloaitan ovi--ei se +säry, kun sen isä vainaja kerran on raudoittanut--mutta päästä minun +pitää, pitää vaikka perkele valaisi rautapadan pääni päälle--minä menen +katosta kuin ukkonen, minä sären seinät--missä minun puukkoni?--sehän +jäi sinne puun kylkeen--mutta pääsen minä silti--pääsen minä silti!»-- +Ja hän kiipesi hinkalon laidalle ja tavoitti kattoa. Mutta katto olikin +siksi korkealla, että hän sinne kättä ojentaessaan menetti tasapainonsa +ja horjahti, horjahti ensin toisaanne päin, mutta kampesi sitten +ruumiillaan niin, että horjahti vielä pahemmin toisaanne päin ja putosi +pitkäkseen jauhohinkaloon. + +Tähän loppui nyt tuo Sipolan Aapon kosissa-käynti, josta hän oli +viimeistä hyvää itselleen toivonut. Kun Tuomas ukko huomisaamuna +verkalleen aamiaisen syötyä lähti isäntätalostaan kotiaan katsomaan, +niin hämmästyipä hän kovin, kun kuuli eloaitastaan rykimistä, vaikka +ovi oli kiinni ja avain suulta poissa. Kummia arvellen nouti hän +pihanpääkamarin naulasta avaimen ja meni aittaansa. Mutta kovinpa hänen +silmänsä repesivät, kun näki siellä isäntänsä, jonka kaikki olivat +luulleet kirkkoon menneen, aivan silmäripsiä myöten jauhoisena +nojautuen hinkaloa vasten ja tuijottaen eteensä maahan. Eikä hän +näyttänyt näkevän eikä kuulevan, että kukaan oli aittaan tullutkaan. +Tuijotti vain ja rykäisi silloin tällöin kuivan yskän. Ja sitten hän +lähti ulos aitasta kotiinsa päin astumaan eikä totellut, vaikka Tuomas +kielsi häntä tupakalle jäämään. Pois hän vain urkeni mökistä ja otti +mennessään puukkonsa petäjän kylestä. Siinä muisti hän, että kun olisi +sitä ensimmäistä varoitusta totellut, joka hänelle sillä paikalla oli +annettu, ja kiertänyt kotiinsa, niin ei olisi tätäkään tapahtunut. +Mutta sitten hän myöskin muisti, että olihan hän monta kertaa +kironnutkin, pari kertaa varmaankin, ja sitä syntiä ei hän ennen vielä +milloinkaan ollut tehnyt. + +Sen törmän alla, missä hän oli hevosten tieltä raviin hypännyt, yhtyi +häneen Sipolan pikkukarja. Ne siinä ensin suurin silmin katselivat +valkeaa, jauhoista miestä, mutta kun tunsivat hänet isännäkseen, +alkoivat kävellä lekerrellä jälestä ja hänen nuttunsa liepeistä +maittavaa suurusta nuoleksia. Eikä Aapo heitä pois häsinytkään, eikö +lie huomannut, vai muutenko lie ajatellut, että »nuoleksikoot, +siitäpähän saavat». Aina kotiveräjille seurasivat häntä vasikat ja +surullisesti siihen ynisemään jäivät, kun Aapo sulkupuiden välitse +pihaan pistihe. Siitä astui hän pirttiin, riisui nuttunsa naulaan ja +meni sitten lähteelle peseytymään. Sen tehtyään pukihe hän puhtaihin ja +veisasi ja luki sitten koko päivän, aivan niinkuin ennenkin. + +Siitä päivästä pitäen tuli Aapo entistään yhä jurommaksi ja +vähäpuheisemmaksi ja samalla jumalisemmaksikin. + +Yhtenä ainoana päivänä oli hänet kuitenkin nähty erittäin iloisena ja +hupaisena. Se päivä oli silloin, kun Annu ja Kalle häitään pitivät. +Annua oli isänsä ankarasti torunut, ja Annun oli täytynyt pyytää +Aapolta anteeksi. Aapo oli siitä »sydämen nöyryydestä» niin hyvästynyt, +että oli vietättänyt nuorelle pariskunnalle häät Sipolan isossa +pirtissä ja vihkimätilaisuudessa oli hän itse toimittanut lukkarin +ammattia. Olipa sitten huomentuoppia juotaessa kymmeniä pöytään +heittänyt ja sitä mukaa makeita maistellut, ja siitäkö lie niin +puheliaaksi tullut, että oli kertonut alusta loppuun koko +kosimaretkensä ja puhunut kaikesta, mitä hänelle sillä tiellä oli +tapahtunut, niinkuin hiiristä, hevosista ja muista seikoista. (Sieltä +kautta ne olen minäkin kuullut ja tähän paperille pannut.) Sitä hän +vain kaikista enimmän kuului ihmetelleen, että mikähän se mahtoi olla +se mies, joka häntä oli ampua aikonut, mutta että hän kuitenkin oli +pelastunut, »kun ei Jumala ollut antanut ruudin syttyä, vaikka pyssy +oli jo ihan kohti ojennettuna ollut ja jo säkenetkin piistä +säihkyneet». + +1881. + + + + +KELLO. + + +Martti kulki Esplanaadissa ja ajatteli kelloaan ... ei muuta mitään +kuin kelloaan. Grönqvistin monikertaista kivirakennusta katseli ... +silmä juoksi pitkin heijastavia ikkunoita ja rusottavaa kattoa ja +komeita koristuksia ... sitä hän katseli, mutta ajatteli kelloaan. + +Martti kulki siivosti Esplanaadissakin, sillä hän oli aina ollut siivo +poika, vähäpuheinen ja miettiväinen. Hän oli oppipoika, kuuliainen +mestarilleen ja hyvämaineinen. + +Enimmäkseen katseli Martti eteensä ... kenkäinsä kärkiä ... ja +liivejänsä, joiden päällä välkähteli vaskiset kellon vitjat. + +Martti oli maalta tullut, puolen vuotta opissa ollut ... suutarin +opissa. + +Alusta alkaen oli hän tarkka ollut, ei tuhlannut penniäkään, mutta nyt +vasta niitä oli sen verran varoja kertynyt, että niillä oli kellon +saanut. Eilen illalla, kun viikkopalkka maksettiin, oli määräsumma +täyteen tullut... + +Ja eilen illalla, heti verstaasta päästyä, oli kello käyty kellosepältä +ostamassa. Katsottuna oli se jo siellä ollut monta viikkoa ennen ... +viidestä kolmatta markasta luvassa, ilman vitjoja. Silinterikello se +oli, neljällä kivellä käypä ... joka oli yhtä hyvä, kuin jos olisi +ollut kahdeksalla. Semmoisen oli sanonut itsellään olevan kelloseppäkin +... eikä sitä tavallinen mies sen parempaa tarvitsekaan... + +Eikä se viittäkolmatta sitten maksanutkaan. Neljäänkolmatta markkaan ja +viiteenkymmeneen penniin oli kelloseppä tosioston tullessa helpottanut +ja antanut vielä vitjat yhteen hintaan. + +Hyvinpä ne nyt välkkyivätkin samettiliivien päällä. + +Samettiliivit oli näet Martilla, juutalaiselta ostetut, ja saketti, +edestä aukinainen ... jotta liivit näkyivät ja liivien päältä vaskiset +kellonvitjat. + +Martti astuskeli Esplanaadia pitkin ... katseli eteensä ... sitten +kenkäinsä kärkiä ja aina ohimennen vaskisia vitjoja, jotka kiilsivät +kuin kullalle. + +Esplanaadissa käveli paljon ihmisiä, ja Kappelin edustalla, jossa +musiikki soitti, oli niitä tungokseen asti. Mutta ei Martti halunnut +tungoksessa kävellä. Marttia miellytti paremmin kävellä väljemmässä +väessä. Siellä on mukavampi kävellä semmoisen miehen, jolla on kello +... on kello ja välkkyvät kellon vitjat. Eihän niitä tungoksessa kukaan +näe ... ei itsekään, vielä vähemmän muut. + +Martista näytti välistä, että muutamat hänen kellonvitjoihinsa +sivumennen katsahtivat. Ja niillä ei ollut kelloa niillä, jotka niin +katsahtivat ... mahtoivat ajatella, että kunpa heilläkin olisi. Paljoa +enemmän niitä näytti olevankin niitä, joilla ei ollut kelloa, kuin +niitä, joilla oli... Niillä ei varmaankaan kelloa ollut, joilla oli +takki kiinni ... olisivat kai ne sen auki pitäneet, jos olisi ollut +kello. + +Martti ei oikein tahtonut osata, missä kätensä pitäisi ... koetti pitää +selän takana ristissä. Olisi ollut mukavampi pitää nutun taskussa +molemmat, mutta Martin saketissa olivat taskut takana. Ei se ollut +mukavaa ... eikä kupeellakaan suoraan riippumassa ... remppasivat niin +pahasti silloin edestakaisin. Parasta oli pitää niitä kellonvitjoissa, +toisen vuoron toista... + +Siitä oli sitten sievä katsoa kelloaan. Ja sitten Martti katsoikin +kelloaan... Onko yhdessä tornikellon kanssa?--Yhdessäpä on ... +minuutilleen.--Paljonko se onkaan?--Viittä vailla puoli kuusi. + +Martti pani kellon takaisin taskuun ja tunsi koko vasemmalla puolen +ruumistaan, että siellä se on kello ... vasemmassa liivintaskussa. +Tuntui se vähän oudolta ... tuntui liivivaatteen läpi ihoon asti, mutta +hyvältä se kuitenkin tuntui.-- + +Ennen kellotonna ollessaan oli Martti aina väistynyt kaikkien tieltä, +kun katua tai Esplanaadia kulki ... varsinkin niiden tieltä, joilla oli +kello. Hän melkein oli kunnioittanut niitä, joilla oli ja hänellä ei! + +Ainahan on Martti ollut ujonlainen ja aina nöyrä ... ja epävarma +olennossaan, sen hän itsekin huomasi. Mutta ehkä se vain on siksi niin +ollut, ettei hänellä ollut kelloa ennen. Nyt on hänellä kello... Ei hän +tahdo olla liian rohkea nytkään eikä ylpeä millään lailla ... mutta hän +tuntuu itse mielestään kuitenkin entistään varmemmalta. Eikä hän nyt +ainakaan _joka_ miehen tieltä aio ruveta väistymään. On kai sitä tilaa +toisellakin väistyä yhtä paljon ... tarvitseeko hänen väistyä enemmän +kuin toisenkaan, joka katua kulkee? Hän päätti, että ei suinkaan... + +Niin hän päätti, sillä ei kai Esplanaadi ole enemmän toisen kuin +toisenkaan. Ja henkirahanhan hänkin maksaa... + +Taitavat kaikki luulla, kun hänet näkevät, että hänen sitä mukaa aina +vain pitää väistyä ja muiden ei ollenkaan. Mutta siinä ne erehtyvät, +jotka niin luulevat... + +Joka kerran sattuu mistä kulkemaan ... totta kai se siitä kulkeekin, +kulkekoon toinen toisesta kohti... + +Ja kyllä Martti nyt kulkikin, mistä tahtoi... Mutta hän tuli kuitenkin +aina väistyneeksi ... ja hän vakuutti itselleen, että sen verran vain, +mikä on ihan välttämättömän tarpeellista. Jos ei ollenkaan väistyisi, +niin ei tulisi kenenkään kulusta mitään. Eikä hän nyt enää väisty +enemmän kellollisten tieltä kuin kellottomainkaan ... minkä väistyy, +väistyy kenen tieltä tahansa ... ilman vain vaikka huvikseen... Ja +tarvitseeko sitä aina suoraan kulkea? Paljoa hauskempi on välistä +mutkitellenkin kävellä milloin mitäkin puolta... + +Olisi Martin mieli kuitenkin välistä tehnyt puulautua noiden +kaartilaisten keskitse, työntäytyä heidän välitsensä eikä antaa tietä, +kun siinä niin ylpeästi rivittäin kulkivat. Mutta ei Martti sitä +kuitenkaan tehnyt ... olisivat saattaneet survaista jotenkin ja vitjat +saattaneet jotenkuten tarttua nappiin kiinni ja katketa, tai kello +lentää maahan ja särkyä... + +Ehyt kai se vielä on? + +Ehyt on ... ja nakuttaa myöskin ... eikä niillä, noilla kaartilaisilla, +kuitenkaan ole monellakaan kelloa. Tyhjää ne siinä kävelevät keskitietä +ja ylpeilevät tyttöjensä kanssa... Ei Martti ole tytöistä milloinkaan +... eikä hän niistä nytkään, vaikka on kello lakkarissa. Hullu se on, +joka rahansa tyttöihin tärvää ... säästää ennen ja ostaa jonkun kalun, +esimerkiksi kellon... + +Ei se mitään kuitenkaan, jos itseensä vähän menettäisi ... vaikka joisi +vaikka lasillisen limunaatia ... kymmenen pennin edestä ... ja vaikka +kahdenkymmenenkin pennin edestä ... eihän se paljon olisi... + +Sentähden meni Martti juomaan lasillisen liinunaatia. Juo häntä kerran +kellonsa kunniaksi! + +Martti joi siitä vesipuodista, jonka ovenpielet olivat peililasista; +niissä näkyi koko mies ja miehen vitjat... + +Martti valutteli vähissä erin alas limunaatia ja katseli juomalasia +pitkin ovenpieliin. Sitten Martti maksoi, antoi markan ja sai +yhdeksänkymmentä penniä takaisin. Muut juomamiehet näkyivät maksavan +mikä viidestäkymmenestä, mikä viidestäkolmatta pennistä ... markasta ei +kukaan. Ei mahtanut olla ... eikä niillä näkynyt monella olevan +kelloakaan. + +Ei Martti tahdo olla millään lailla ylpeä. Ja erehtyisi se, joka +luulisi, että hän muka sentähden olisi ylpeäksi tullut, että on tullut +kellon ostaneeksi. Hullu tyhjästä ylpeilee... Ei... Mutta taisivat muut +oppipojat ja kisällit hänestä sitä eilen kuitenkin luulla. Siltä +hänestä näytti, kun hän sitä nyt ajatteli, vaikka ei hän sitä eilen +niin... Eihän hän ollut muuta kuin leikillä vain kysynyt, paljonko +_heidän_ kellonsa oli... + +Ja siitä ne olivat alkaneet pilkata ja kysellä koko eilisen iltaa ja +tämän aamua. + +»Paljonko kellosi on, Martti?... Sano nyt meillekin, paljonko on +kellosi'» + +Taisi käydä kateeksi niiden, kun ei itsellään ollut ... olisivat kai ne +saaneet, jos olisivat tahtoneet ... saahan niitä kelloja vaikka kuka +kellosepän puodista... + +Tuolla niitä nyt tuleekin! + +Martti meni heitä vastaan ja rupesi seisahtumaan heidän kohdallansa. + +»Paljonko on kellosi, Martti'» kysyivät ne taas ja mennä reuhkasivat +nauraen ohitse... + +Niinpähän on! ... kateeksipahan käy! Mutta käyköön, mitäpä Martti siitä +... oma syynsähän se on ... olisivat säästäneet!... Ja pakkoko oli +panna ansionsa olueen menemään' saavat nyt olla ilman kelloa!... Kun +elää siististi ja säästää, niin äkkiähän sen kellon saa, ja siinä ei +menekään raha hukkaan... + +Eipä Martti ollut pitkään aikaan muistanut katsoa kelloaan... Paljonko +nyt olikaan jo aika kulunut?... + +»Pois, poika, tieltä!» + +Ka, mitä se tuo kaartilainen, mokoma? ... luuleekohan se olevansa mikä +herra ja saavansa survia?... Olisikohan ollut maksajata, jos olisi +kello maahan pudonnut? + +Ja Martti katseli vihaisesti kaartilaisen jälkeen. Mutta kaartilainen +vain meni, ja helmat heilui. + +»Siinähän sinä olet ... ja minä kun olen etsinyt!» + +Se oli oppipoika sekin, Antti, saman suutarin luona opissa kuin +Marttikin ja yht'aikaa maalta tullut. + +He olivat hyviä ystäviä. Olivat yhdessä ruvenneet kumpainenkin +kellorahaa säästämään, vaikka Martti oli ennen saanut summan täyteen. +Antista puuttui vielä paljon ... hän ei tahtonut saada millään lailla +kertymään ja hän kunnioitti Marttia, joka sai... Martti piti vuorostaan +Antista, sillä tämä oli toisenlainen kuin ne muut. Ja kun Martti oli +kellon ostanut, piti hän Antista vieläkin enemmän ... sillä nyt Antti +häntä melkein ihmetellen katseli, kun katseli hänen kelloaan... + +Yhdessä olivat käyneet kellon ostamassa. Martti oli tahtonut Antin +matkaansa, mutta muille he eivät olleet sanoneet mitään. + +Ei Antti ollut tahtonut Martin kelloa paljon kädessään käyttää, vaikka +Martti oli kehoitellen hokenut, että saat tätä lakkariisikin koetella +... koettele vain!... + +»Jos minä sen pudotan'» oli Antti sanonut. + +Etkä pudota, minä pidän peräimestä kiinni... + +Sitten vasta oli Antti uskaltanut, käännellyt, ihmetellen katsellut ja +viimein pitkään huokaisten takaisin antanut ... ja Martin mielestä ei +koko maailmassa ollut parempaa poikaa kuin Antti. + +Muut oppipojat ja kisällit sitä vastoin ... ne olivat Antin suhteen +kuin hurttia. Heti kellon nähtyään olivat sen väkisin käsistä vieneet, +töytänneet kaikki sen ympärille yhteen kehään, ettei Martti saanut itse +sitä nähdäkään, ja aukaisseet kuoren ... vaikka olisihan niiden pitänyt +se tietää, ettei kello kestä verstaan pölyä... Mutta siitäkös ne huoli +... vaikka herkeäisi käymästä, kun oli toisen kello. + +»Onko kellosi paljon'» kysyi Antti. + +»Istutaanhan tähän ensin ja katsotaan sitten...» Martti ja Antti +istuutuivat tyhjälle penkille, ja Martti katsoi kelloaan... + +Viittä vailla kuuden oli kello... + +Vitjat riippuivat samettiliivien päällä, ja Martti katseli niitä. Antti +katseli myöskin syrjästä silmäillen... Sitten kohotti hän kätensä ja +otti sivelläkseen Martin vitjoja. Martti tarjosi hänelle käteen koko +kellonkin... + +»Koetappas, saatko auki...» + +»Vaan jos tämä särkyy...?» + +»Eikä säry...» + +»Enhän tuota saa auki...» + +»Ethän sinä osaa ... anna, kun minä näytän ... näin ... paina vain +peukalosi päällä tätä nappia ... koetappas nyt!...» + +»Ka, jo kimposi auki!... Mitä siinä sanoo tuossa sisässä?» + +»4 _rupis_ 17,534 ... se on niin mones kello maailmassa ... niin +monella miehellä on samanlainen kello kuin minulla ... osta sinäkin +tämmöinen...» + +»Eihän minulla ole rahaa--» + +»Tekisikö sinun hyvin mielesi? ... taitaisi tehdä--» + +»Ei tuo niin hyvinkään»--Vaikka näkihän Martti, että tekihän sen niin +mieli, että suupielissä revähteli. + +Martti antoi Antin vielä katsella kelloa kauan aikaa, piti sitä hänen +edessään ja antoi hänen sitä omasta kädestäänkin katsella, eikä +pelännyt ollenkaan, että Antti sen särkisi tai pudottaisi. Ja Antti +näytti siinä hänen mielestään paljoa vähäpätöisemmältä kuin ennen. Ja +mikä siinä lie ollut, että hän myös itse mielestään oli Antin suhteen +suurempi kuin ennen. Ei hän ennen ollut sitä niin huomannut ... välistä +vain, kun olivat lukeneet säästöjään ja Martilla oli monta markkaa +enemmän. + +»Joko pannaan kello taskuun?» + +Martti pani kellon taskuunsa. Mutta häntä rupesi heti kohta +säälittämään, että ehkä Antti vielä olisi tahtonut katsoa ... ja näytti +sitä vielä uudelleen Antille... Ei sillä raukalla ole kelloa, ja tuossa +se istuu niin täpärästi penkin laidalla ... nenän pää hienona kuin +veitsen kärki ... ja sivelee toisen kellon kuorta ja vitjoja... + +Jos Martti olisi ollut rikas mies, olisi hän saattanut antaa tämän +kellon Antille ja itse ostaa ankkurin ... niin häntä säälitti Antti... + +»Kelpaisiko sinulle silinterikello?» + +»Kelpaisi toki ... vaikka minkälainen, kunhan olisi vain kello...» + +»Minä meinaan ostaa ankkurin ... tässä joskus...» + +»Minnekkäs sinä sitten tämän...?» + +»En tiedä, vaikka möisin jollekulle...» + +»Myö minulle...» + +»En minä nyt vielä osta uutta ... vasta sitten, kun pääsen +kisälliksi... Enkös minä jo nyt näytä vähän kisälliltä ... kun on +kellokin...?--Sen oli Martti leikillä sanovinaan. + +»Kyllä näytät...» + +»Mutta sinä olet vielä aivan oppipojan näköinen...» + +»Kun ei ole kelloa...» + +»Sentähdenköhän se on...--Etkö tahtoisi, Antti, limunaatia? ... minä +itse jo join...» + +Martille tuli tuossa yht'äkkiä semmoinen hyvän tahdon puuskaus ... +hänestä tuntui ihan, kuin olisi hän ollut Antille velkaa yhden lasin +limunaatia ... sillä raukalla kun ei ole kelloakaan ja milloin +saaneekaan... Mutta heti kohta katui hän sitä tarjoustaan ... menee +rahaa ihan omasta edestään ... vaikka eihän tuo paljon olisi ... +kymmenen penniä... Pitäähän sitä siksi toki toisen tähden ... jolla ei +edes ole kelloa... + +Ja Martti joi itsekin ja kilisti lasia Antin kanssa. + +»Sano nyt, Antti, minulle, että olkoon onnea uudelle kellollesi», sanoi +Martti,--leikillä olevinaan... + +»No olkoon ... olkoon...» + +Molemmat he naurahtivat, ja Martti tuli yhä paremmalle tuulelle. Ei hän +ollut koskaan rinnassaan tuntenut semmoista paisuvaa tunnetta kuin nyt. + +»Tuolta ne nyt taas tulee ... ei olla näkevinämmekään... Ei, ei +käännytä syrjään ... luulevat, että me heitä väistytään ... kuletaan +suoraan ja katsotaan suoraan eteenpäin ... ollaan mekin ylpeitä +puolestamme...» + +Sitä ei Antti nyt ymmärtänyt, miksi niin pitäisi olla, mutta hän koetti +kuitenkin niin olla. »Katsooko ne jälkeensä, katsoppas!» sanoi Martti +Antille, kun olivat päässeet ohitse. + +»Eihän nuo katso ... menevät vain.» + +Ja se vähän harmitti Marttia. + +Se kaartilainen, joka äsken oli Marttia survannut, tuli vastaan muuan +tyttö käsipuolessa. Ne kulkivat keskitietä ja Martti kulki myöskin. +Antti väistyi syrjään, mutta Martti ei väistynyt ... tiukotti tahallaan +kulkuaan ja survasi olkapäällään tyttöä, niin että tämän piti +seisahtua. + +»Hyi!» sanoi tyttö, ja kaartilainen kirosi. Mutta Martti vain nauraa +hihitteli Antille, eikä ollut tietävinäänkään. + +Minkä tähden se nyt noin? kummasteli Antti eikä ymmärtänyt nyt +ollenkaan Marttia. + +Mutta Martti tunsi tunteen yhä paisuvan... + +»Eikö mennä juomaan pullo olutta?» + +Marttiko ehdottaa olutta juomaan?... Eikä Antti nyt enää vähääkään +ymmärtänyt Marttia, joka ei milloinkaan ennen ... ja joka aina oli +siitä Anttia moittinut, että tämän teki välistä mieli muiden kanssa +pistäytyä kapakkaan... + +»Mitä katsot ... eikö lähdetä...? Istutaan tähän!»--He olivat tulleet +Kappelin edustalle. + +»Eihän me tähän...» + +»Minkä tähden ei?...» + +»Herrain penkkiin...» + +»Kun raha maksetaan, niin ollaan me yhtä suuria herroja kuin +muutkin...» + +»Täällä on kalliimpaa...» + +»Minnekäs me sitten?» + +»Mennään olutpuotiin...» + +Olisi Martin tehnyt mieli istuutua tuohon mukavalle puusohvalle pyöreän +pöydän ääreen ... selkäkenoon ... jalka toisen päälle nostettuna ja +käsi kellon vitjoissa ... niinkuin tuo herra tuossa toisella sohvalla, +jolla ei kuitenkaan ole edes niinkään kiiltäviä vitjoja kuin Martilla +... tummat teräksiset mitkä lie ... ja eikö lie sitä mukaa kellokin...? + +»Eikähän sieltä kuule soittoakaan», väitti Martti... + +Mutta suostui hän kuitenkin tulemaan olutpuotiin, joka oli kauppatorin +laidassa ja jonne Antti osasi viedä------ + + * * * * * + +»Näin minä kelloani vain heittelen ... ja otan ilmasta kiinni! ... sinä +et uskaltaisi milloinkaan...!--Noin! ... hih!» + +»Elä ... elä! ... se putoo ... ja särkyy...» + +»Ja nyt se pannaan suuhun ... ja nielaistaan vaikka mahaan ... ja +lähtään taas juomaan olutta päälle...!» + +»Martti! ei se ole hyvä kellolle ... ota nyt se pois suustasi ja pane +lakkariisi...» + +»Se on minun kelloni ... enkö minä ole sitä omalla rahallani maksanut?» + +»Olet ... olet...» + +»Enkö minä maksanut sinunkin oluttasi ... enkö maksanut...?» + +»Maksoit, maksoit ... vaikka kyllä minä olisin osastani itsekin...» + +»Niin ... mutta minäpähän maksoin ... eihän sinulla ole, millä +maksaa... Paljonko on kellosi, poika?» + +»Eihän minulla ole kelloa ... ennenkuin ostan...» + +»Ostat? millä sinä sen ostat?» + +»Omalla rahallani ... sitten kun säästän...» + +»Sinä et saa ikänäsi niin paljon rahaa säästetyksi...» + +»Mistä sinä sen tiedät?» + +»Kas, kas, kun on äkäinen ... mistä sinä olet äkäinen? Minähän sinun +oluesikin maksoin...» + +»Itsehän sinä veit kellon ostajaisia juomaan...» + +»Olisit sinä saattanut sen toisen pullon...» + +»Sinähän sen kutsuit...» + +»Olisit sinä kutsunut ... joitpahan kuitenkin ... kun minä jo kutsuin +ensimmäisen ... sinä olet itara mies ... et milloinkaan saa kellorahaa +... minulla on kello, mutta sinä et saa milloinkaan ... ja sinä olet +itara mies...» + +»Mene sitten ... en minä lähde sinun matkaasi ... sinä olet humalassa +ja haukut ... minä lähden kotiin...» + +»Mene vain ... joudat mennä ... kelloa sinä et saa milloinkaan, mutta +minulla on kello... Suus kiinni!--sinä olet semmoinen kaitanenä ... +huippunenä ... kuin veitsenkärki ... hieno...» + +Se oli suurin loukkaus, minkä Antille saattoi sanoa, se, että hänellä +oli hieno nenä kuin veitsenkärki. Muulla millään eivät kisällit ja +oppipoiat häntä saaneet suuttumaan, mutta niin kohta kuin häntä +huippunenäksi sanoivat, suuttui hän ja suuttui silmittömäksi ... huusi, +viskeli lestejä ympäri verstaan, kaatoi tuolit ja pöydät ja kiroili. Ja +kun joku vanhempi häntä silloin kädestä hillitsi, tavoitteli hän sitä +purrakseen, kun ei muuta tainnut. + +Mutta nyt pillahti hän itkemään ja lähti käymään pois... + +Martti yksin oli ollut hänelle hyvä, kun muut olivat pahoja. Hän yksin +oli ollut häntä haukkumatta hänen huipusta nenästään ja puolustanut +häntä muita vastaan. Ja nyt hänkin haukkui ... samalla lailla kuin muut +... ja ihan ilman syyttä... Se kävi Anttiin niin pahasti, että häneltä +pääsi itku. Ja hänestä tuntui, ettei heistä enää milloinkaan oikeita +ystäviä tule ja ettei ole yhtään oikeata ihmistä maailmassa, kun +Marttikin on semmoinen. Se häntä itketti vielä enemmän... Ei hän mitään +pahaa olisi tahtonut Martille suoda, mutta ei hän sille mitään tainnut, +kun tuli ajatus mieleen, että kyllä Martti vielä kellonsa pudottaa ja +sen kivikatuun rikkoo... + +Mutta Martti kulki kivistä rantatoria pitkin Esplanaadiin päin ja +horjahteli välistä kulkiessaan... Semmoinen Antti ... huipponokka ... +mokoma... + +Taisi mennä päähän olut ... ei, eikä ole mennyt ... mitäs tyhjää se sen +vertainen ... aikamiehen ... yks, kaks, kolme ... paljonko se löi ... +seitsemän ... yhdessä on kellot... Olen sitä minäkin yhtä suuri herra +kuin... + +Siellä on tuolla musiikkia... + +Ja Martti lähti juoksujalassa Kappelin edustalle. + +»Onko sinulla, mies, kelloa?...» + +»Minullako' Ei! ... onko sinulla?» + +»Minulla on kello, vaikka en ole muuta kuin oppipoika ... mikäs sinä +olet?» + +»Ei ole sinulla kelloa ... valehtelet...» + +»Etkö sinä näe, että vitjat välkkää ... liivien päällä.»--Martti +pullisti mahaansa ja rintaansa--... »minulla on samettiliivit ... ja +kello ... ja vitjat...» + +»Vitjat lie, mutta ei kelloa...» + +»Eikö ole? ... katsoppas, eikö ole... Ähäh! eikö ole?...» + +»Näkyy olevan ... hyvä, kun on...» + +»Elä mene ... katso kuoren sisään, jos et usko, että tämä on +silinteri...» + +»Pudotahan...» + +Mutta siitä Martti säpsähti niin, että pisti vikkelästi kellon +taskuunsa... + +Oliko hän todellakin ollut pudottaa kellonsa?... Eihän hän taida +ollakaan oikein ... mitenkä se on? ... pää?... Minnekä se Antti +meni?... Jos hyvinkin olisi kello pudonnut?... Ei, ei ... taskussahan +se on ... ja käykö se? ... käy se vielä ... pannaan pois, pidetään +kiinni, ettei putoa... + +Mutta silloin rupesi taas musiikki soimaan, ja väkeä kokoontui yhteen +kohti soittolavan ympärille kuuntelemaan. Martti jäi väkijoukon +keskeen. Hänkin rupesi kuuntelemaan ... ja päällään ja jalallaan +innostui hän tahtia polkemaan ja vähitellen koko ruumiillaan ... niin +ettei muistanut kelloaankaan, ei ollenkaan, että sitä oli hänellä +ollutkaan olemassa. + +Mutta vähän ajan perästä unohti hän taas soitonkin ja tahdin lyönnin +... niinkuin ei sitä milloinkaan olisi ollut olemassa. Hän huomasi, +että oli joku vähän edempänä lavan juuressa, joka ei muuta kuin häntä +katseli... Mitä se hänestä katselee? ... mitähän se katselee ja +hymyilee? ... ja iskee silmää, niinkuin tutulleen ... eikä herkeä +katselemasta, vaikka Martti on katselevinaan muuannekin... Sitten se +sipattaa jotain jonkun toisen korvaan, mutta ei kuitenkaan silmiään +käännä ... ja ne molemmat katselevat häntä ja hymyilevät ... mutta +sitten taas ei kuin se toinen, jolla on hansikkaat ja punainen hame ... +ja kalvosimet ... ja kaulus ... ja hyvin punaiset posket ... ja silmät +... ne ei muuta kuin katselevat... + +Ja Martista tuntui, niinkuin olisi häntä jotenkuten kohotettu ylös +maasta ja yht'aikaa vedetty ja työnnetty, niin että piti koettaa vaikka +miten tahansa sinne päin päästä... Mutta väkeä oli edessä, niin ettei +päässyt... + +Martti koetti sitten tunkeutua väkijoukon keskitse, mutta tuli vain yhä +enemmän taapäin työnnetyksi... Hän kadotti vähäksi aikaa sen +silmistään, joka häntä katseli, mutta silloin hän kohosi varpailleen ja +koetti nähdä ylitse... + +Ja hän näkikin sen ja näki, että sekin oli noussut varpailleen +katsomaan ... ja katsoi yhä vielä. Hänessä vavahti, niinkuin ei +milloinkaan ennen ollut vavahtanut. Mutta ei hän sitä joutanut +ajattelemaan, vaan työntäytyi kaikin voimin eteenpäin ja tahtoi +päästä...------ + +Mutta silloin taukosi soitto yht'äkkiä ja hajotessaan vei väki +Marttiakin vähän matkaa mukanaan... + +Silloin muisti hän yhtäkkiä kellonsa... + +Se välähti kuin salama hänen mieleensä... + +Hän haparoi vitjojaan... + +Vitjat riippuivat irrallaan koukussaan... + +Hän kiidätti kätensä vasempaan liivintaskuunsa... + +Se oli tyhjä ... ja toinen tasku oli myöskin tyhjä... + +Ei, ei hän sitä vielä uskonut... Mutta sen hän tunsi, että epätoivon +parahdus jo kohosi sydämestä ... ja kurkkua myöten ... ja tinki +pääsemään ulos... + +Kello oli poissa ... poissa se oli ... ei ollut povitaskussa ... eikä +housun ... eikä liivienkään... + +Ja silloin se pääsikin ulos, mikä oli pyrkinyt... + +»Varastettu! ... varastettu! ... minun kelloni! ... rosvo!...» + +Ja hän tarttui ensimmäiseen nutun helmaan, jonka tapasi käsillään ... +ja sitten toiseen ... ja kolmanteen ja viimein poliisiin, joka tuli +häntä asettamaan, ja huusi häntäkin rosvoksi ... ja huutonsa välissä +itki. + +Mutta poliisi otti hänet niskasta kiinni ja vei syrjään joukon +keskestä. + +»Ottakaa kiinni ... varas! ... ottakaa kiinni!» huusi Martti, mutta +poliisi käski hänen mennä kotiinsa ja tulla huomenna poliisikamariin.-- + +Martti lähti kotiinsa ja mennessään itki hän koko matkan ja höpisi +itsekseen... + +Ja koko sen viikon höpisi hän työtä tehdessään, niin että muut luulivat +hänen tulevan hulluksi... + +... Eikä hän moneen pyhään mennyt Esplanaadiin kävelemään. Mutta kun +viimeinkin meni, kulki hän aivan laitaa myöten ja väistyi kaikkien +tieltä ... ei juonut limunaatia, eikä mennyt koskaan sinne asti, missä +musiikki soitti... + +Tyhmän näköisenä kulki hän eikä näyttänyt miettivän mitään... Mutta +yhtä hän kuitenkin mietti ja mietti sitä joka askeleella ... sitä, +mitenkä paljon tarvittaisiin aikaa vielä, ennenkuin olisi kertynyt +rahaa uuteen kelloon... + +1884. + + + + +LEMPENI LOPPU. + + +Niinpä kävi lemmelleni, +Ihanille innoilleni, +Tulisille tuntehille +Kuin on suopakuplaselle, +Jonka olkipillin päästä +Ilmaan laittaa lapsukainen. +Keveänä keijukaisna, +Kaunihina, kirjavana +Loisteli se lentäissänsä, +Värit viiet välkytellen, +Kuvat kymmenet kuvaten +Itseni minun iloksi, +Ajan vietoks' armahaksi; +Vaan juur' ollen ihaninna, +Kuvastellen kaunihinna, +Jopa haljeten hajosi, +Palasiksi pullistihe, +Vesi pirskahti väkevä, +Satoi siitä kaste karvas +Poloisen mun poskilleni, +Rakastavan rintasille. +Siihen sammui lemmen liekki, +Tuli tuntehen tukehtui. + +1881. + + + + +HOVIN HERRA. + + +Astuu ruokalevoltansa +Hovin herra huoneestaan, +Pitkä piippu hampaissansa, +Vasen käsi puuskassaan. + +Suur' on herra hovilainen, +Rikkain puolen Savonmaan, +Pitkin maita käypi maine +Uhkeasta talostaan. + +Pulska talo, laajat pellot, +Aluskunta avara, +Sadan lehmän soipi kellot +Tarhatiellä illalla. + +Siks'pä hymy huulillansa +Viiksen alta vilahtaa, +Kun hän leikkuupellollansa +Joukkoaan käy katsomaan. + +Kuhilaita tuhatmäärin +Sängen päälle kohoaa, +Kirjavana joukko häärii +Työssä siinä uutteraan. + +Tuota herra astuissansa +Ihastellen imehtii, +Tyytyväisyys savun kanssa +Rinnastansa lainehtii: + +»Onhan tuossa tavarata, +Onhan aluks' ensinkin-- +Lähtee siitä hopeata, +Lähtee vähän varsinkin. + +»Ensi-yönä panee halla +Viljat viiden pitäjän, +Elon hint' on korkealla +Kuluess' ens' kevähän.» + +Ja hän hymyy hyvillänsä, +Tyven rauha rinnassaan, +Hyväileepi viiksiänsä, +Työväkensä luoksi saa. + +Niinkuin kukko karjassansa, +Kotkottaa ja kaartelee, +Niin hän johtaa joukkoansa, +Komentaa ja katselee. + +Sirpit keikkuu sukkelasti, +Seljät taipuu, oikiaa, +Herran mielest' hitahasti +Kumminkin työ sujuaa. + +»Sarka puolillaan on vasta, +Hallan tuopi ensi yö.-- +Lakata ei leikkaamasta, +Ennenkuin on kaikki työ.»-- + +Olki taittuu nopeasti, +Yhä sänki suurenee-- +Pohjoistuuli koleasti +Hallaa ilmaan huokailee.-- + +Levotonna mieli sillä +Syön-alassa asustaa, +Jonka viljaa tuuli vielä +Näillä ajoin heiluttaa. + +Herran työssä leikkaa tuossa +Aapo, mökin ainoa, +Rukihinsa viel' on suossa +Koskematta kokonaan. + +Kalvakkana, päänsä hiessä +Päivätöitään maksaa hän, +Toisen ruis sirpin tiessä, +Oma ruis mielessään. + +Usein miehen silmä siirtyy +Pilvettömään pohjoiseen, +Usein kuuma kyynel kiertyy +Karkeoille kasvoilleen. + +Äkkiä hän työstä lakkaa, +Kesken jättää lyhtehen, +Kuhilaasen sirpin nakkaa, +Astuu herran etehen. + +»Eikö laskis' ehkä herra +Mua täksi illaks' pois?-- +Viel' ehk' ehtisi sen verran, +Että siemeniksi ois. + +»Lapsi pien' on vaimollani, +Isä vanha sairastaa, +Halla tuolla takanani +Nälkää talveks ennustaa. + +»Ei se huomiseksi heitä, +Mitä tänään ottaa saa-- +Kaikk' on kohta koossa teillä, +Mull' ei vielä ollenkaan.» + +Herra katsoo kulmistansa +Pitkin pitkää piippuaan, +Kotkottaapi vihoissansa +Seisovalle huolissaan: + +»Mitä kärtät joutavata-- +Tuskin hallaa tuleekaan-- +Ja jos tulee, panemata +Ei jää pelto minunkaan.» + +Aapo ryhtyy lyhteesensä, +Tuuli kuivaa kyyneleen, +Herra imee piippuansa, +Asteleepi edelleen. + +Olki taittuu nopeasti, +Yhä sänki suurenee, +Pohjoistuuli koleasti +Hallaa ilmaan huokailee. + +1882. + + + + +TYTÖN KIRKOSSA KÄYNTI. + +Legenda. + + +Kirkkoon mua käskettihin, +Oma miel' ol' marjamaille; +Näin emo sanoi minulle, +Kallis kantaja puheli: + +»Kuules, tytti kultaseni, +Äitis ilo ainokainen, +Mene aittahan mäelle, +Ota orrelta omasi, +Pane päällesi parahat, +Valkoisimpasi valitse, +Katso kaunehin pukusi-- +Kuule, kuinka kellot soivat, +Heläjävät Herran luota! +Sua kutsuvi kumunsa, +Äänet taivon toivottavat +Käyväks' kerran kirkkohonkin, +Kerran tänäkin kesänä, +Eikä mennä marjamaille, +Vaaran taaksi vaapukkahan, +Mäen taaksi mansikkahan, +Joka sunnuntai salolle». + +Niinhän käski äiti armas, +Vaka vanhempi varoitti, +Kirkkohon mun äiti käski, +Oma miel' ol' marjamaille.-- +Menin aittahan mäelle, +Otin orrelta omani, +Panin päälleni parahat, +Valkoisimpani valitsin, +Katsoin kauneimman pukuni; +Vaan en kirkkoon käynytkänä, +Kohen soittoa samonnut; +Otin tuohisen tuvasta, +Kopsan uunilta kopaisin, +Kupehelle kopsan kätkin, +Päälle vyölinän vetäisin. + +Äiti vastahan tulevi +Lapsen kanssa kynnyksellä. +Osasi sanan ovessa, +Virkki mulle mennessänsä: + +»Mitä piilossa pitelet, +Liinan alla liikuttelet? +Virsikirjako kupehellas, +Herran sana suojassasi?» + +Äiti hellästi hymyili, +Nyökki päätä piiallensa.-- +Minä pistiime pihalle, +Kaarroin kartanon perälle, +Hiivin hiljaa aitan taaksi +Seinävieriä varoen, +Siitä painuin pientarelle +Taaksi runsahan rukihin, +Kuulostelin kuulevata, +Ojo-kauloin katsojata-- +Ei mua kukana kuullut, +Eikä äitini äkännyt; +Tuuinta tuvasta kuului, +Hyrähtely hellän äidin. + +Päivä paistoi, taivas hohti, +Kukka tuoksui, nurmi nuokkui, +Ruis suhkaen sihisi +Ilman hengen heiluttaissa, +Huokuessa hellän tuulen-- +Koillisista kirkko kuulti, +Kellot kuuluen kumisi, +Etelässä ahot auken', +Salot siinteli siniset, +Lehot lehväiset levisi. + +Kirkkoon kutsui kellon kieli, +Oma miel' ol' marjamaille. + +Lemu lenteli lehosta, +Hyvä haju heinikosta, +Minä lemua lensin kohti, +Kiisin kohti kukkuloita, +Vasten armaita ahoja; +Huivi aukes' hyppiessä, +Letti lentäissä levisi, +Karis' rimsut rinnoiltani, +Helyt helmoilta sirosi, +Korut päältäni putosi-- +Tuntui kuin ois ken ajanut, +Joku juossut jälkiäni, +Pelko kiiätti pakohon, +Vapistus takoa työnsi. + +Ennätin aholle nousta, +Kerkesin kummulle kohota-- +Kaukaa kuuluvi hyminä, +Vieri virsi tuulen tietä, +Herran huoneesta humisi-- +Tuolloin tuntui tunnossani, +Ääni äitini varoitti: + +»Elä mene marjamaille, +Joka sunnuntai salolle, +Käyhän kerran kirkkohonkin, +Kerran tänäkin kesänä--» + +Käki kukkui toisahalla, +Takanani lintu lauloi, +Lehon liepeestä helisi: + +»Katso tänne, kulta tytti, +Tule tänne, armas impi, +Täällä, tääll' on marjamaita, +Metsä täynnä mansikoita, +Vaapukoita vaaran rinne!» + +Minä kurja kuulin tuota, +Koito taakseni katahin-- +Poika seisoi puun nojassa, +Mies sorea, muoto kaunis; +Puhui poika puun nojasta, +Hymyhuulin haastatteli: + +»Terve, tyttini korea, +Terve sä, ihana impi, +Minne matkas, kunne kulkus, +Kauaksiko käyntis nopsa'» + +Minä en vastata osannut, +Hä'ässäni sanoiksi saa'a, +Puna poistui poskiltani, +Syän sykkyrään vetihe, +Kieli kangistui kokohon, +Puhe katkes' kielen alle. + +»Miksikä minua pelkäät, +Miksi säikähit kovasti?» + +»Enhän mä sinua tunne-- +Mikä lienet mies metsästä, +Joku rosvo, ryöveäjä--» + +»Enhän ookaan mies metsästä, +Enkä rosvo, ryöveäjä, +Hovin oon suuren herraspoika, +Tuttu suuresta talosta, +Lähin marjan maistantahan, +Tulin mansikan hakuhun». + +»Eihän teill' oo tuohistana, +Marja-astiaa mukana?» + +»Ei oo mulla, mutt' on sulla, +Yhtehen me yhtykäämme, +Yhen tuohen tienohille, +Yhen astian alalle!» + +En mä esteä ilennyt, +Enkä kielteä kehannut-- +Suorin sotkut suortuvani, +Panin hapset palmikolle, +Huivin solmuhun sitaisin, +Kaulan alle kiinnittelin, +Hamehen hyvästi laitoin, +Puhistin pyhäpukuni-- +Kiiltosilmin herra katsoi, +Hymykatsehin saneli: + +»Ootpa kaunis, impi kaino, +Sinisilmäinen sorea, +Suus on mansikka makea, +Poskes puolukka punainen-- +Eläkä pelkeä enämmin, +Vieno turhasta vapise». + +Aloin astella ahoa, +Metsän viertä vieretellä; +Herra kulki kupehella, +Sivulla siputti sorja-- +Minä en katsoa rohennut, +Ylös luo'a luomiani, +Huivin otsalle hivutin, +Ve'in liinan leuan päälle, +Päätä palmikon pureksin, +Lettinauhoja nutustin, +Katselin ahon kiviä, +Tietä pitkin tuijottelin; +Keksin marjan mättähältä, +Maasta mansikan havahin, +Oisin marjan maistanunna, +Punaposken poimiellut-- +Herra ei ottaa antanunna, +Poika poimia luvannut, +Houkutteli loitommalle, +Ahon viertä alemmaksi, +Siell' ois suurempi marikko, +Siellä mansikat makeimmat! +Otti mun käestä kiinni, +Rantehesta riuhallutti, +Enkä voinut vastustella, +Enkä huutoa hupakko-- +Voi, jos oisin vastustellut, +Voi, jos huutanut hupakko!-- + +Kiiruusti kuletti herra, +Ahneesti ahoa riensi, +Toi mun tuoksu-tuomikkohon, +Lemulehtoon lennähytti-- +Riutumus mun rinnan täytti, +Sy'än-alani ahas tunne, +Kun ei päiveä näkynyt +Eikä tuulta tuntununna +Läpi lehväisen lepikon, +Puhki tumman tuomimetsän.-- + +Heitti mun herra heinikkohon, +Alas painoi pensahasen, +Pimis' päivä, mustui metsä, +Suli sieluni sumuhun--- + +Vihels' viiasta orihin, +Lepikosta liinaharjan, +Pois katosi puien taaksi, +Ajoi kohta kuuluvista, +Maa jyrisi mennessänsä, +Tanner allani tutisi-- +Heitti minut herjatuksi, +Pilatuksi piika raukan, +Viattoman voitetuksi, +Ikipäivin itkettäväks'. + +Nousin jällehen jaloille, +Suorin siitä seisoalle, +Tuska tykki tunnossani, +Ahistus povessa painoi, +Peikolta petäjä näytti, +Aavehelta armas koivu-- +Enkä itkeä osannut, +Kyynelin kovasta päästä, +Huolistani huojennaita.-- + +Astelin ylös aholle, +Kohottausin kunnahalle, +Tyhjä tuohinen käessä, +Ontto muisto mielessäni; +Raukeat jalat minulla, +Rinta vielä raukeampi. +Ennätin aholle nousta, +Kerkesin kummulle kohota, +Katsahin kohen kotia, +Vasten huonetta hupaista, +Sijallaan se siinä seisoi, +Pellon keskestä punoitti-- +En ois luullut seisovaksi, +Enkä pystyssä pysyväks'. + +Siirtyi silmäni ulomma, +Sattui kirkon salvoksihin-- +Korkeena se kohos' siellä, +Ylös ilmoihin yleni, +Kirkkahasti ristit kiilsi, +Pyhäisesti pallot paistoi, +Kello kolmesti kumahti, +Mahtavasti vaski vonkui +Pyhäpäivän päättäjäisiks', +Suuren sunnuntain lopuksi.-- + +Minä lähin liikkehelle, +Kaarroin tuosta kirkkotielle, +Kansa kirkosta kohisi, +Väki tulvi temppelistä, +Hevot juoksi, joukko huusi, +Kärryt ryskyen rytisi; +Toivoin kuolla kärryn alle, +Kavioihin kaatuvani-- +Ei ollut sitä imeistä, +Ohillista armeijasta, +Jok' ois allensa ajanut, +Kavioihin kuolettanut. +Kotia mä kurja kuljin, +Onneton omille teille. + +Äiti istuvi ovessa, +Kantajani kynnyksellä, +Rakas lapsi rinnoillansa, +Poika pienoinen povella-- +Sanoi mua muistaneensa, +Saarn'-aikana aatelleensa-- +Kyseli papin puheita, +Sanasia saarnamiehen-- +Mitäs tiesin mä poloinen, +Kuta kurja kertoella +Papin pyhistä puheista, +Saarnan suurista sanoista, +Jonk' oli rippini rikosta, +Synnintyötä saarna-aika-- + +1884. + + + + +KIEVARIN PIHALLA. + + +Kestikievaritalon pihalle paahtoi päivä niin polttavasti, että +auringonpuoleisissa nurkissa ja seinänraoissa ihan kuumuudesta ritisi. +Pihakivetkin polttivat jalkaan kuin kivet uunin arinassa, ja +hipristellen niitä myöten täytyi Vahdinkin astua, kun se unisena +leukojaan levitellen veteli itseään toisesta varjopaikasta toiseen, +aina vain viileämpää leposijaa hakien; joskus se kujaankin poikkesi, +että ehkei siellä nyt niin hiottaisi, mutta siat ne on jo sinne +ennättäneet, eikä Vahti tahdo sikain kanssa saman katoksen alla asua. + +Ja sitten ei edes tuulekaan, ei senkään vertaa, että pöly ajavan tiessä +jälelle jäisi, vaan kohoaa se vain kohtisuorana kärryihin ja joka +paikkaan tunkee, tietä kulkevan suuhun ja sieraimiin. Mutta sehän se +onkin kärpäsille mieleen, se tuulematon ilma, niille suuremmille +erittäinkin, jotka aina päivänpuoleisilla seinillä paahtautuvat ja +tuimalla surinalla silloin tällöin toistensa niskaan lennähtävät--kun +on näin tulisen kuuma, niin silloin ne elämästään nauttivat, mutta +sateisella säällä on niillä ikävä olla, ja alakuloisina ne silloin mikä +missäkin jöröttävät. + +--Surr!--niin ne panevat.--Surr-rurr-rurr! + +--Nöh-nöh--nönönöh!--sanovat siat kujassa toisilleen, ja se merkitsee, +että kylläpä nyt on vähän liian vari. + +Mutta Vahti ei sano mitään, vaikka kärpäset kovin hänen korviansa +ahdistelevat, lentävät niihin suurissa parvissa ja ihan verille +purevat. Välistä se kuitenkin suuttuu, kun ei puistelemisesta mitään +apua lähde ja kärpäset vain käyvät yhä äkäisemmiksi--silloin se +kapsahtaa etujaloilleen, sivaltaa käpälällään ne heittiöt korvistaan +irti ja suuhunsa niitä tavoittaa; mutta kärpäset ovat näppärätä väkeä, +jotka päänsä katsovat, ja tyhjänä loksahtavat Vahdin leuat toisiansa +vasten. + +Eikä sitten kaukaan aikaan mitään tapahdu, ei näy eikä paljon +kuulukaan. Hollimieskin on tuohon tuvan varjoon nurmelle nukahtanut, ja +siinä hän mahallaan vieläkin makaa, vaikka päivä jo aikoja sitten on +varjonsa toiseen paikkaan kiertänyt ja nyt sen tuuheata tukkaa +kauheasti kuumentaa; tuolla maantiellä jossain kyllä ratasten ritinätä +kuuluu, mutta sitäkään ei sitten taas kotville kuulu, kun hevonen +kaiketi on kuumasta hidas eikä jaksa pikemmin kiiruhtaa, vaikka herra +kyytimiestä käskee--jos se nimittäin kyydillä ajava lie, joka siellä on +tulemassa. Pääskykin tuolla toisen talon päällä leijaa--mutta missähän +on talonväki kaikki, koska ei ketään näy?--Arvatenkin ne ovat niityllä, +uutterina luokoja kouhottelemassa, sillä eihän kukaan tiedä, milloinka +tuonne taivaalle pilven kasvattaa ja sateen sieltä alas maahan paiskaa. + +Ei ne kaikki kuitenkaan luo'olla liene--isäntä, kestikievari, kotonansa +köllöttää, ja sehän ei ole tavallisesti hyvä merkki, ettei isäntä +työväen mukana kule, vaan jää kotiin. Mutta saattaahan taas olla +niinkin, että toista ahneus niitylle ajaa, toisen se sieltä käskee +kotona olla--ja niin se on nytkin. Isäntä on asian semmoiseksi nähnyt, +että »kun häntä kuitenkin jonkun talonmiehen pitää kotosalla olla--jos +näet herroja kulkisi ja ne jolloinkin jotain tarvitsemaan sattuisivat-- +niin on häntä silloin itse, ja käyköön aikamiespoika työväen mukana-- +tottahan se siellä omalla työlläänkin jotakin toimittaa, kun itse en +kuitenkaan muuta jaksaisi kuin ladon kynnyksellä istua ja sinukkata +janoon särpiä--» + +Sillä lailla se isäntä ajattelee, heitäkse selälleen tuvan lattialle, +kuivavien heinien päälle, sitoo sormensa mahan yli solmuun ja siinä +sitten tyynenä köllöttää. Hän on ja ajattelee sitä, mitä äskenkin +ajatteli, mutta sitten ei pitkään aikaan ajattele mitään--on vain. +Johtuu sitten taas mieleen jotain muutakin, mutta se on semmoista, jota +jos pitemmältä ajattelisi, sen tähden ehkä pitäisi ylöskin nousta, ja +se olisi kovin vaikeata, kun on iso maha tiellä, ja siksi ei sitä +isäntä tahdokaan ajatella, vaan koettaa miettiä jotain muuta. Mutta kun +yhä vain sittenkin aatos sinnepäin kiertää, että »on sitä talossa +kylmää puteliolutta, vasta vieraiden varalle ostettua», niin vaikea on +taas olla nousemattakin.-- + +ja siitäpä se nouseekin, ritisevien heinien päälle seisoalleen kämpii +ja lähtee kellariin, kun tietää, että siellä kaksi koria olutta +päällekkäin lepää, ja »jos noista nyt muutaman putelin kuumaansa +juopikin, niin ei siitä talon siltä köyhtyä tarvitse». + +--Siinä se tuokin rotjottaa--tekisipä mieleni vähän kengän kärellä +paikkojansa koettaa, murajaa hän, kun näkee hollimiehen pihamaalla +mahallaan makaavan, mutta ei hän sitä kuitenkaan koeta, menee vain ja +mutisee vielä mennessään:--ei sitä missään nuo ihmiset niin paljon +laiskuuteen perehdy kuin näin kievaripaikoissa--erittäinkin nuo +hollimiehet ne täällä siihen oppii--ei ne muuta kuin päiväkaudet loikoo +ja lojuu. + +Isäntä meni kellariinsa, joka oli tehty pihanpääkamarin alle vastapäätä +tupaa ja jonka ovi oli punamaalilla maalattu. Sinne hän vajosi-- +kellarin mustaan kurkkuun ja viipyi siellä kappaleen.--Sill'aikaa +hollimies syystä, kuka sen tiesi mistä, kääntyi mahaltaan selälleen, +Vahti muutti makuusijaa, pudisti korvistaan kärpäset, jotka yhä +äkäisemmin häntä, uneliasta miestä, ahdistelivat, kujan asukkaat +myöskin sieltä yksikantaan sanottavansa sanoivat--mutta sitten ei enää +tapahtunut mitään, niin kauan kuin isäntä kellarissa viipyi. + +Eikä sittenkään mitään tapahtunut, kun isäntä tuli kellarista pois, +puteli kummassakin kainalossa, ja pihanpääkamariinsa pujahti... + +--Huhhuh!--kylläpä se oli kylmää--mutta hyvän se teki, puheli isäntä, +kun pihan yli taas tupaan palasi.--Ei se tuo yksi olutputeli paljon +janoisen juodessa tunnu, mutta hyvän se teki, hyvän teki--niin, kiuvota +sinäkin nyt siinä kuin kissa pahan sään edellä turpa taivasta kohti +(hän tarkoitti hollimiestä)--mielelläsi mahtaisit sinäkin olutta +maistaa, mutta juo vain sinukkata, kyllä se sinukkakin hollirengille +välttää.--Kylläpä nyt päivä heloittaa,--kyllä nyt--soh!--(tämä oli +sanottu kärpäselle, joka oli sieramesta suoraan sisään lentää) luoko +hyvästi kuivaa--pitäisihän sitä niityllekin-- + +Sen sijaan laskeutui isäntä kuitenkin äskeiselle sijalleen pirtin +lattialle, kahisevien heinien päälle--tällä kertaa mahalleen. + +--Puhhuh!--kyllä nyt on vari, mutta hätäköpä tässä, hätäköpä tässä--ei +hätää mitään eikä puutetta mitään.--Etuisaa se on tämä kestikievarin +pito (isäntä kääntyy kylelleen ja nojautuu kyynärpäänsä varaan, sillä +niin ollen on helpompi tämmöisistä totisista asioista puhella kuin +mahallaan ollen)--etuisampaa kuin mikä muu talonpojan syrjäammatti +tahansa.--Kyllä siihen moni talo pyrkikin, mutta ei ne muut päässeet-- +se meidän vallesmanni on hyvä mies, ja kuvernööri määrää, mitä se +esittää--se oli kiittänyt minua ja sanonut, että siinä se oikea +kievarin isäntä onkin--mutta kyllä se onkin välistä voiteessa, kun +meiltä virkamatkoilla käydessään lähtee.--On ne kulkevaiset aina +hollimiesten mukana terveisiä laittaneet, että huonot on hevoset, ja +äkäisimmät ovat panneet päiväkirjaankin, mutta vallesmanni on hyvä +mies, kun kulkiessaan saa talvella kylmäänsä ryypyn ryypätä ja kesällä +kuumaansa--Yksi puteli päivässä näin kuumalla omaan suuhunkin, ei se +taloa hävitä--eikä kaksikaan putelia, kun muuten tarkasti elää---- + +Tätä tietä ne isännän ajatukset hiljalleen kävelevät, välistä noin +seisahtuen, välistä matkaansa jatkaen, ja niin ne joutuvat sinne, mistä +ensiksi lähtivätkin, että nimittäin kuuma on, ja sitten siihen, että +hyvä on olla, eikä puutetta mitään ja viimeksi siihenkin, ettei yksi +puteli olutta pahaa tee, eikä tee pahaa kaksikaan... + +Ja taas isäntä nousee, vähän vaikeammin kuin äsken, menee ovesta ulos, +pihan yli, ja siitä pihanpääkamarin ovesta sisään. Mutta hänen pihan +yli mennessään muuan pääskyveitikka hänen päänsä päällitse hipaisee. + +--Jo viep'! se huutaa ja lentää tallin ylisille--jo viep'!--ja silloin +se jo lentää takaisin. + +Vaan sill'aikaa, kun isäntä viipyy kamarissa, ei taaskaan mitäkään +tapahdu, ei sitäkään, jota silloin, kun hän siellä äsken oli--se pääsky +veitikkakin tuolla kaukana kylän päällä jo suikkelehtaa, toisia näkee +ja toisia narraa. + +Mutta kun isäntä taas kamaristaan tulee ja pihan yli kulkuansa suuntaa, +silloin hänen korviinsa käypi tuolla kaukana ritiseväin kärrynpyöräin +ääni... + +Kyytiköhän siellä ajanee--saattaapa olla kyytikin--kaukana se vielä on, +missä lie tuolla järven toisella puolen metsän takana.-- + +Kyyti se onkin, joka siellä hiljalleen ajaa, ja kuka sen tietää, mitä +sen tulosta vielä tapahtuu, vaikka isäntä ei sitä ajattelekaan, että +sen tulosta saattaisi mitään tapahtua.--Eikä hän nyt enää sitä +muistakaan, että kuuli sieltä kärrynpyörien ritinän--hän painakse +makuusijoilleen, pöyhöttää päänaluisen, laskee kätensä päänsä alle ja +puhelee itseksensä: + +--Ei se tule maksamaan, jos korittain ostaa, kuin enintään +viisikolmatta penniä puteli, ja se ei ole paljon päivässä--maksaahan se +sinukkakin sen--ja jos kaksikin kuumimpana päivänä juo, niin ei sitten +sadepäivänä juo yhtään--maksaahan se sinukkakin sen, jos kaikki lukuun +ottaa, lehmän ruuat ja hoidon ja piikain palkat ja kaikki.--Ja mikäpä +sitten, jos olisikin vähän kalliimpaa--olutkauppa kuitenkin itsensä +kannattaa eikä moni kyydillä ajava sitä kysymättä talosta lähde.-- +Viisikymmentä penniä putelilta, johan siitä kannattaa itsekin juoda.-- +Kunpa nyt taas kyytejä kulkisi--joutaisinhan minä tässä herroja +rahteerailemaan--mikähän lienee se ajava, jonka kärryt siellä ritisi-- +mutta kovemminhan se kyyti ajaisi.--Oikein hyvä olisi, jos kyytejä +tulisi, ei olisi pakko hevosta antaa, ja tottapahan odottaessaan jotain +ikäviinsä joisivat--ja ehkä isännällekin tarjoisivat--tarjoo ne +muutamat isännällekin.--Se Kuopion posti on toistakymmentä markkaa +vielä velkaa--milloinhan maksanee?--Kylläpä nyt raukaisee ... taitaa +olla ukkonen ilmassa ... kovinpa se nyt haukotuttaa... Onpa ne tuonne +orsille heiniä ahtaneet--vaan sielläpä he ... hyvästi ... kuivavat... + +Ja siihen isäntä sitten nukkuu eikä edes untakaan näe--ei +minkäänlaista. Hän nukkuu koko mies sieluineen, ruumiineen ja hengittää +raskaasti. Ja jok'ikinen ajatuksen kipinäkin sammuu. + +Mutta sill'aikaa, kun hän painuu yhä sikeämpään uneen, kun pää ja kädet +yhä rennommiksi heinien päälle vaipuvat ja makea vetonen suusta valuu, +silloin tuolla ulkona alkavat Vahdin korvat nousta... Hän on nyt +viimeinkin pirtin portaiden kupeella, kaksinkertaisessa varjossa +siellä, itselleen mieluisen leposijan löytänyt, painanut päänsä +käpäliensä varaan ja silmänsä raukeasti ummistanut... + +Ja silloin tuolta naapurin törmästä alkaa kuulua semmoinen rätinä, että +se on liian paljon, jotta sen Vahti saattaisi tyynellä mielellä suvaita +tapahtuvaksi... + +Sieltä ajaa kyyti semmoisella huimalla vauhdilla, kuin kyyti +tavallisesti alamäessä ajaa ja viimeisellä virstalla. Pyöräin rätinä +kiviseen maantiehen, se se aina muulloinkin Vahdin korviin pahasti +käypi, mutta jos siihen vielä ruoskan läiskettä kuuluu ja hollimiehen +huutoa, niin kauheasti hänen sydämensä siitä julmistuu. Ensin se +murahtaa makuullaan, sitten se hyppää ylös--ja ylös hyppää nukkuva +hollimieskin, sillä hänen korvansa juuressa rämähtää koira niin +rähäjävään haukuntaan, että kuuronkin korvat saattaisivat siitä +lumpeuksiin mennä. + +Kovin on hollimies töperryksissä eikä tahdo maailmasta selville päästä, +sillä aamiaisista asti on hän nukkunut sikeästi ja päivän painamana. +Polvilleen hän nyt ensiksi hypähtää, katselee haraten ympärilleen, +mutta kaikki hän näkee kuin kallellaan. Hänestä tuntuu, kuin aurinko +joka puolelta häntä suoraan silmiin paistaisi, mutta kun hän sen +kuitenkin saa selkänsä taa, niin maailmakin jo sitä mukaa alkaa käydä +selvemmäksi. Hän jo tuntee ruumiissaan, että hän on talon pihalla +huoneiden välissä ja sitten jo näkeekin, mikä talo se on, jonka pihalla +hän on, ja viimein hän keksii kievaripylväänkin, joka tuolla aitan +vieressä valkeapäisenä seisoo. Mutta sieltä aitan takaa näkyy vielä +muutakin, vilkahtelee vähän väliä tuota Vahdin valkeata hännänpäätä ja +kuuluu samaa melakkata, joka niin armottomasti nukkuvan korvaa särki. +Vahti se sillä lailla vieraita vastaanottaa, eteenpäin hyökkää ja +taapäin peräytyy, haukkuu koko sydämensä kyllyydestä, koska häntä, +parhaallaan juuri rauhaan päässyttä, tuolla tavalla turhanpäiten +häiritään. + +Mutta koska se ei sen pahempaa ollutkaan, niin aikoo hollimies +haukotellakin, ennenkuin ihan kokonaan seisoalleen nousee. Vaan +silloinpa aitan takana jyrähtää, niin että pihamaakin jyrähtää, Vahdin +haukuntakin vähäksi aikaa häviää kärryjen rätinään, ja pihaan pelmahtaa +kyyti, laukalla laskien ja tomusta tupruten. + +--Pois eestä, joka elää tahtoo!--se on iloisen kyytipojan tervehdys +uniselle hollimiehelle, joka parahiksi ennättää hevosen jaloista +syrjään hypätä.--Oletko sinä sydänmaakalainen vai mikä, kun et tiedä +kyydin tieltä paeta--elä siinä leukojani levittele, vaan toimita +hevosta!--Eikö hevosia saa vai mitä? + +--Missä lie isäntä--en minä tiedä, saaneeko--ja hollimies nyt +haukottelee äskeisenkin edestä ja ruopii korvallistaan, ruopii ensin +yhtä, sitten toista... + +--Olkaa hyvä ja etsikää isäntä ja käskekää hänen toimittaa hevonen-- +meillä olisi kiire,--sanovat herrat, joita on kaksi, toinen vanttera ja +vahvan näköinen, toinen hennompi, ja sillä on matkalaukku kaulassaan ja +silmälasit päässä. + +--Kuuletko sinä, herroilla on kiire--jouduttakaa te hevonen yhtä pian +valjaisiin, kuin minä oman riisun.--Vikkelä poika onkin jo päästänyt +valjaista kovasti tuhuttavan hevosensa. + +Hollimiehellä ei itse asiassa ole mitään herrain kiirettä vastaankaan, +mutta sanoohan kuitenkin totuttuun tapaansa, että »kylläpähän tässä +ennätetään, jahka joudutaan», ja menee pirttiin. + +--Kyyti tuli, sanoo hän ja kopaisee isäntää jalkaan, mutta isäntä ei +liikahdakaan.--Kyyti tuli--kuulkaa isäntä--tahtovat hevosta.--Ei se +nouse. + +--Ei se nouse, sanoo hän pihalla olevillekin ja ruopii korvallistaai!' + +--Survaise kylkeen--tottapahan nousee. + +--En minä--survaise itse. + +Kyytipoika on urhoollisempi, vaikka on pienempi... + +--Ylös isäntä--hoi!--Ja hän lyödä sätkäyttää ohjasperillään ihan +isännän korvan juureen, niin että heiniä hänen silmilleen tuprahtaa, +mutta isäntä ei herää vieläkään. + +--Ylös isäntä--hoi!--mutta nyt se jo herää, sillä poikahylky on +romahuttanut tupakkihakkurin kumoon aivan hänen päänsä pohjissa. + +--Ku-ku? mi-mitä meteliä?--Typ--hyi!--mistä niitä heiniä--on suuhun--? + +--Hevosta herroille ja parittain!--Poika tietää jo ennestään, että jos +tässä talossa ei kahta hevosta heti aluksi tahdo, niin ei lopuksi saa +yhtään. + +--So--so--soh!--vähemmällä pitää olla--!--Mikä sinä olet, joka +semmoista meteliä pidät--on tässä ennenkin vähemmällä ennätetty.-- +Isäntä onkin jo noussut istumaan. + +--Kyyti on kartanolla--herrat odottavat--hevosta aisoihin!--tuleeko +vai ei? + +--Kyllä täältä tulee, jos et sinä kinttujasi korjaa--ja isäntä +julmistuu yht'äkkiä niin, että hyppää ylös ja kaappaa halon sopelta ... +Mutta poika veitikka ei muuta tahtonutkaan, kunhan sai isännän +jaloilleen... Hän jo tuolla kartanolla sitä nauraa, että »heräähän se +herrakin, kun suuta syyhyttää». + +Se hennompi niistä herroista, jolla on matkalaukku kaulassaan, se on +sillä välin jo käynyt huoneessa ja kirjoittanut päiväkirjaan, että +ylioppilaat ne ja ne ovat matkalla Helsingistä sinne ja sinne. +Ylioppilaille ollaan joka paikassa kohteliaampia kuin muille, ja ne ne +hevosiakin saavat paremmin kuin mitkään muut matkamiehet. Vaan isäntä +ei heitä tunne ylioppilaiksi--heidän valkeat lakkinsa ovat kapsäkissä-- +hän luulee, että »mitä lienevät koululaisia eli muita seminaristeja». + +Hän tulee tuvastaan niin tyytymättömänä kuin suinkin saattaa tulla +laiskan luontoinen mies, joka on kesken uniensa herätetty. + +--Saammeko me hevosta? kysyvät vastatulleet kohteliaasti. + +--Ei ole hevosta, vastaa isäntä äreästi ja haukotellen.--Täysi määrä +kyytejä on jo mennyt tänä päivänä--kello kahdeltatoista saatte vaikka +viisi? + +--Ovatko kaikki hevosenne kyydissä? + +--Kaikki ne on kyydissä.--Isäntä nähtävästi valehtelee, sillä hän sanoo +sanottavansa kiiruummin kuin tavallisesti ja aikoo mennä. + +--Eikö ole yhtään hevosta kotona? kysyy kyytipoika hevosensa kaulan +ylitse päätään kurkottaen.--Mikäs rouske se tuolta tallista kuuluu?-- +Ihan minusta kuuluu kuin ori-- + +--Suus' kiinni, poika--sinä ainainen räveltäjä--se on minun asiani eikä +kenenkään muun, mitä minun tallissani--eikä oritta ole annettu +ennenkään-- + +--Eikö vallesmannillekaan--? + +Kyytipoika sanoo sen silmää viekkaasti iskien, mutta isäntä ei ole +kuulevinaankaan. + +--En anna, kun ei ole pakko antaa. + +--No, koskei tämän talon hevoset jaksa, niin jaksaa minun ... minä vien +nämä herrat vielä yhden välin--ei se ole ensi kerta, kun tämän talon +hevoset seisoessaan uupuvat enemmän kuin meidän juostessaan.-- + +Ja poika pyöräyttää hevosensa kärryjen eteen. + +--Kovin se on uupuneen näköinen tuo hevosparka--se on se hennompi +herra, joka sen sanoo.--Vaan mikä se on tämä toinen mies tässä--jos te +olette hollimies, niin ettekö lähtisi meitä kyytiin? + +--Hollimieshän minä olen. + +--Se on sekin jo osastaan vasta postia vienyt--eikä sen ole pakko +toista kertaa lähteä, ehätti isäntä jo sanomaan. + +--Vastako postia vienyt--No, sitten se hyvin saattaa nämäkin viedä-- +meidän postintuoja palasi täältä jo iltayöstä eikä se tuo mitenkään ole +saattanut sitä vast'ikään täältä viedä, kun jo on päivä puolisissa-- +vaan se posti taitaakin tässä aina viroitella-- + +Kyytipojan pistos tuntui, sillä vaikka isäntä ei ole häntä kuulevinaan, +niin hänen muotonsa kuitenkin käypi kovin happameksi, ja hän huomaa, +että on paras olla pitemmältä kiistelemättä.--Kuka takaa tuon +kyytipojan, jos se vielä valehtelee, että posti täällä juomassa viipyy. + +--En minä kiellä--vie vain, mutta ei sinun ole pakko. + +--Eihän se pakostakaan lie-- + +--Ehkä te nyt sitten kuitenkin lähdette meitä kyytiin?-- + +--Mene pois, niin ei tarvitse minun hevostani kiusata! + +--Enpä häntä nyt oikein--on nyt niin helteisenlainen ilma. + +--Ja nuo herrat ei näy hevosta säästävän--pojankin lama ihan vaahdossa +kuohuu.--Se on isäntä, joka ei malta olla sekaantumatta.--Katsoppas +tänne harjan alle-- + +--Kunhan ei omanne ennen lamoja olisi--koska ette niitä uskalla +näyttääkään-- + +--Lähdettekö vai ette? sanoo se vantterampi herra hollimiehelle ja +näyttää jo alkavan kiivastua. + +Mutta heidän kyytipoikansa vetää hollimiehen syrjään ja sanoo hänelle +jotakin korvaan. Ja se, mitä hän siinä sanoo, se on semmoista, jota +kyytipoika, joka on saanut hyvät juomarahat, sanoo toiselle, silloin +kun hän sillekin samaa toivoo, ja kun tahtoo herroilleen edeskinpäin +hyvän kyydin toimittaa. + +--No, jospa tuota sitten lähden--johan se ruuna on appeenkin syönyt.-- +Vaan minulla on vähän huononlaiset kärryt eikä niissä ole +vieterejäkään. + +--Eiköhän isäntä lainaisi kiessejään--nämä on yhtä hyviä herroja kuin +vallesmannikin.--Se on se kyytipoika, joka vieläkin tahtoo herrojaan +auttaa, mutta isäntä ei ole taas häntä kuulevinaankaan. + +--Kyllä näissä on pahanlainen istua, puhuu hennompi herra, jolla on +matkalaukku kaulassa ja silmälasit päässä, katsellessaan hollimiehen +kärryjä--eikö teillä ole parempia? + +--Eihän niitä minulla ole, vaan eiköpähän isäntä lainaisi omiaan! + +--Mitä? + +--Me kysymme, ettekö tahdo meille lainata parempia ajopelejä, sanoo +vantterampi herroista. + +--Mikäs näillä on hätänä--on ne suuremmatkin herrat tämmöisiin +tyytyneet--eikä meiltä ole ennenkään kiessejä annettu-- + + +--Eikö vallesmannillekaam? + +--... ja joka tahtoo paremmilla ajaa, pitäköön omat kiessinsä--ei sitä +neljästä pennistä peninkulmalta kannata panna kiessejään kulumaan. + +--Me kyllä maksamme enemmänkin, kun vain annatte meille mukavammat +ajopelit--olemme matkustaneet pitkän matkan ja tärisseet kovin-- + +--Niinpä täriskää vieläkin--minä en anna kiessejäni. Kyllä ne on herrat +ennenkin luvanneet lisämaksuja, mutta sitten ovat tuskin senkään +maksaneet, mikä on asetuksissa määrätty. + +Mutta nyt kuohahti isomman herran luonto, sillä hän oli varmaankin +pohjalainen, jonka mieli tämmöisissä tiloissa pian läikähtää. Hän astui +kiivaasti isännän eteen, laski raskaasti kätensä hänen olkapäälleen ia +katsoi häntä lujasti silmiin. + +--Syytättekö minua siitä, etten ole teille aina kulkiessani maksanut, +mitä asetuksissa on määrätty? + +--Enhän minä teitä---- + +--Entä tätä minun toveriani, onko hän teille koskaan mitään velaksi +jäänyt? + +--Elkää, hyvä herra--enhän minä teitä toki--enkä ketään--heittäkää +irti---- + +--Niinpä elkää tulko sitten semmoisia meille puhumaan, jos tahdotte +korvianne säästää--ja jotenkin säälittä pudisti hän isäntä parkaa +olkapäästä ja survaisi hänet luotaan... + +--Savolaisia lurjuksia! mutisi kovin kiivastunut nuori mies toverilleen +ja kääntyi sitten isännän puoleen, joka jo oli laittautunut peremmälle +pihaa: + +--Teidän ajopelejänne emme tällä kertaa tahdo, mutta vielä te meistä +kuulette--lurjus!--ja se sana tuntui kimpoavan aivan hänen sydämensä +peräseinästä. + +--On niitä tuommoisia herroja ennenkin nähty, rehenteli jo isäntä +vastaan ja loittoni vieläkin, sillä hän tunsi rohkeutensa sitä mukaa +kasvavan, kuta kauemmaksi tuli. + +--Mitä? sanoi kiivas herra ja otti askeleen sinnepäin, mutta sitten hän +kuitenkin kääntyi hollimiehen puoleen, joka toi tallista hevosensa: + +--Valjasta vain omien kärryjesi eteen, mies! + +--Eikö isäntä annakaan kiessejään? kysyi tämä. + +--Me emme niitä tahdo, vastasi herra vihaisesti ja alkoi nostella +kapineitaan hollimiehen kärryihin. + +Sillä välin hiipi isäntä heidän selkänsä taitse pihanpääkamariin... Hän +alkoi näet arvella, että tokkohan ne koulupoikia ovatkaan eli muita +seminaristeja, ja tahtoi katsoa, mitenkä olivat päiväkirjaan +kirjoittaneet. Kun näki, että ne olivatkin »ylioppilaita Helsingistä», +niin katui jo käytöstään, sillä »ne ylioppilaat, aina ne hyvästi +maksaa».--Hän kiirehti ulos, mutta herrat nousivat jo rattaille. + +--Tuota--ne onkin nämä herrat ylioppilaita--minä luulin teitä vain +koulupojiksi tai enintään semmoisiksi seminaristeiksi-- + +--Miksi te meitä luulitte? kysyi vantterampi herra häntä tuimasti +tarkastellen. + +--Niin, minä ajattelin, että te ette olekaan mitään oikeita herroja, ja +sentähden minä tässä vähän, mutta--elähän aja, hollimies--pannaan +ylioppilaille kiessit eteen--isäntä oli ottanut lakin päästään. + +--Hävetkää toki!--Se oli ainoa kiitos, jonka isäntä sai +hyväsydämisyydestään. + +--Anna mennä! sanoivat herrat sitten uudelle kyytimiehelleen. +Mennessään viskasi toinen heistä--se, joka oli isäntää olkapäästä +puristanut--heidän äskeiselle kyytipojalleen vielä juomarahaa. + +--Tuoss' on sinulle vielä, poika, markka omiin tarpeihisi--teidän +kestikievarissa ollaan kohteliaita kaikille matkustajille. + +--Suur' kiitos--ja onnea matkalle!--Mutta antakaa tuolle isäntä +parallekin edes kipurahoiksi muutama penni! + +--Ne hän saa kantaa jälestäpäin--perästä kuuluu, sanoi torventekijä! + +Hollimiehen ruoska läiskähti, ja kärryt herroineen katosivat aitan +nurkan taakse tomupilveen, Vahdin seuraamina. + +--Kyllä teidät nyt, isäntä, hukka perii, puhui kievarin pihalle jäänyt +kyytipoika. Hän oli valjastanut jälleen hevosensa ja istui nyt +rattaillaan rauhallisesti ohjasperiään selvitellen.--Mitenkä te sillä +lailla semmoisia herroja kohtelitte? + +--Olipa nuo tuommoiset herrat missä tahansa--eihän ne näkyneet olevan +sen suurempia herroja kuin ylioppilaita-- + +--Eipä ne sitten oikeaa arvoaan päiväkirjaan panneetkaan-- + +--Tiedätkö sinä sitten, mitä ne oli? + +--Minkätähden minä en tiedä--vaikka kyllä ne höyliä miehiä siltä oli, +vaikka ovat ylhäisiä--koko matkan kyselivät kaikenlaisia tämän puolen +asioita. + +--No, mitä herroja ne sitten olivat--sanoivatko nimensä? + +--Minkä tähden ne ei sanoneet, vaikka minä en sitä pannut mieleeni-- +mutta sen minä tiedän, että kyllä niistä isäntä ehkä vielä kuulla saa-- +eikös se sanonut se, joka isäntää survasi, että perästä kuuluu? + +--Kyllä se oli hyvä, että pian täältä tiehensä lähtivät ja pahasti +sille kävisi, jos minä perään kysyisin--puristi ruoja kuin +rautakouralla olkapäätäni--kävi sen harmiksi, kun ei oltu mieliksi. + +--Eihän sitä kaikille mieliksikään--puhui kyytipojan veitikka, yhä vain +rauhallisesti ohjasperiään selvitellen...--kylläpä nämä nyt on +sotkeuksissa--Mutta niin se kuitenkin minun mielestäni olisi käypä, +että jos antaa kiessinsä vallesmannille, niin pitäisi antaa kuvernöörin +pojillekin-- + +--Kellekä kuvernöörin pojille--? + +--Vaikkapa niillekin, jotka tästä äsken lähti. + +--Elä!--oliko ne?-- + +--Olihan ne--ne oli meidän uuden kuvernöörin poikia... + +--Meidän uuden kuvernöörin poikia? + +--Joka sinne kuuluu aivan näinä päivinä vielä itsekin ajavan--nämä +tulivat edeltä... + +Nyt oli poika saanut ohjaksensa selville ja lähti ajamaan. + +--Kuvernöörin poikia--ja minä kun en--! ... ja isännästä näytti ihan, +kuin olisi tuo valkopäinen kievaripylväs tuosta hänen aittansa nurkasta +alkanut siirtyä naapurin portin pieleen... + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Ensimmäiset novellit, by Juhani Aho + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ENSIMMÄISET NOVELLIT *** + +***** This file should be named 13564-8.txt or 13564-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/3/5/6/13564/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/13564-8.zip b/old/13564-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..4938943 --- /dev/null +++ b/old/13564-8.zip |