diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 13428-0.txt | 11336 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/13428-8.txt | 11725 | ||||
| -rw-r--r-- | old/13428-8.zip | bin | 0 -> 236089 bytes |
6 files changed, 23077 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/13428-0.txt b/13428-0.txt new file mode 100644 index 0000000..e959a38 --- /dev/null +++ b/13428-0.txt @@ -0,0 +1,11336 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13428 *** + +VALITUT TEOKSET 1910-1922 + +EINO KAILA + + + +SISÄLLYS + + +1910 Maria Jotunin _Arkielämää_ + +1911 Nykyajan filosofeja / Henri Bergson* + Juhani Ahon _Juha_ + Poroporvari ja kamarifilosofi + +1912 Runoja / Menneitä vuosia + William James / Amerikan filosofi + Kansallisteatterin _Erik XIV_ + Maila Talvion _Hämähäkki_ + +1913 Kansallisteatterin _Hamlet_ + Muutamista sielutieteen peruskysymyksistä + Kulttuuri ja kehitysoppi + »Nykyinen materialismi» + +1916 Renan ja Bergson + Aaro Hellaakosken _Runoja_ + F.E. Sillanpään _Elämä ja aurinko_ + +1917 _Ernest Renan_* + Aarni Koudan _Elämä ja kuolema_ + +1919 Piirteitä nykyajan tieteen hengestä + +1920 _Sielunelämä biologisena ilmiönä_ + Filosofisia huomautuksia relativiteettiteoriaan* + +1921 Filosofian opetuksesta ja opinnoista + +1922 Fyysillisen maailmankuvan psykologisista perusteista + + +* Tähdellä merkityt kirjoitukset ovat lyhennettyjä + + + * * * * * + + + + + +MARIA JOTUNIN _ARKIELÄMÄÄ_ +(1910) + + +Maria Jotuni on uudessa novellissaan siirtynyt kuvaamaan +kansanelämää. Kesäisen arkipäivän kirjava touhu savolaisessa +sydänmaan talossa on nyt hänen terävää silmäänsä ja todellisuuden +tarkkaa kuvauskykyään kiinnittänyt. + +Aivan tavallinen ei tämä arkipäivä kuitenkaan ole. Taloon tulee +kiertävä maankulkija, »pappi» Nyman. Hän on 'herrasperua' mutta on +joutunut rappiolle ja kulkee nyt nälkää ja puutetta paeten toisesta +talosta toiseen. Kaikkialla on hän tervetullut, sillä hän on sopuisa +ja mukava mies, joka muiden hyödyksi osaa käyttää pitkän elämänsä +kirjavia kokemuksia. Hän puoskaroi niin ihmisiä kuin elukoitakin, +kirjoittaa talon tytärten puolesta rakkauskirjeitä, istuu tarinoiden +vanhan isännän kanssa ryyppysillä, kykeneepä vielä tarpeen tullen +omalla resignoituneella, mutta toisinaan oudon syvällisellä ja +runollisella elämänviisaudellaan antamaan sielunhoivaa muille, jotka +ajatukseltaan heikkoina ovat taakkansa alle sortua. + +Mahdotonta on tietysti vieraan mennä sanomaan, kuinka paljon tässä +neiti Jotunin kansankuvauksessa on hänen oman tempperamenttinsa ja +nykyaikaisen elämännäkemyksensä luomaa subjektivisuutta. Voisihan +kenties tuntua suhteellisesti liian suurelta se osa, jota +sukupuolisuhteet ja -mietteet näissä, tosin aivan alkuperäisissä ja +luonnonomaisissa ihmisissä ja oloissa näyttelevät, niillä kun on niin +ratkaisevasti keskeinen asema niissä. Mutta joka tapauksessa on tämän +kuvauksen lukijalla tunto todellisesta, herkin silmin nähdystä +elämästä. Siihen vaikuttaa suuressa määrässä sen täydellisesti ehyt, +kansanomainen tyyli, joka alkuperäisyydessään hakee vertaistaan +kirjallisuudessamme. Tuntuupa kuin olisi vuoropuhelukin--vanhastaan +neiti Jotunin vahva puoli--käynyt vielä entistäänkin kiinteämmäksi ja +käänteissään sujuvammaksi. Ja aina on välillä joku näkemys, joka +iskeytyen mieleen erehtymättömällä voimalla avaa laajoja näköaloja +kauas yli tämän alkuperäisen savolaisen maalaiselämän--uusia +todistuksia neiti Jotunin läpitunkevasta katseen terävyydestä ja +hänen viileän älynsä väistymättömästä pyrkimyksestä objektiviseen +elämän ja maailman tuntemukseen. Parhaita tällaisista on mielestäni +kymmenes katkelma: talon miehet viettäen päivällislepoaan nukkuvat +päivänpaisteessa pihamaalla; pappi Nyman katselee heitä +ohikulkiessaan ja tulee siinä ajatelleeksi kuinka kiinni maanpovessa +ihminen on ja kuinka se hälle on kaikki. Ihanan runollinen on myöskin +loppu: aamun sarastus yli äärettömän luonnon ja onnettoman Eveliinan +tulo Jahvetin aitasta. Annastiinan, talon toisen piian, nuori äitiys +esiintyy hennossa puhtaudessaan ja kauneudessaan liikuttavan herkkänä +sen yleisen primitivisyyden ja kömpelyyden rinnalla, joka näissä +seikoissa muuten on vallalla. Ihaillen katsoo nuoreen vaimoonsa +rehellinen Jussi, joka näin isänä tuntee itsetuntonsa nousevan ja +elämänsä nyt vasta oikean arvon ja sisällyksen saavan. + +Erittäin ilahduttava on se uusi kehitysaste, joka tässä Maria Jotunin +kuvauksessa hänen aikaisempaan tuotantoonsa verrattuna esiintyy. Jos +siinä useinkin tuntui pohjalla kipeä katkeruus ja uhma, niin on hänen +tarkastelunsa nyt intohimottoman rauhallinen, sovinnollinen kuin +elämä itse, johon kaikki unohtuu. Huumori, joka tuolloin tällöin +pilkahtaa esiin, on siitä pettämätön merkki: elämän pienuuden kanssa +on silloin tehty ainakin jonkunlainen sovinto. + +Epäilemättä uskallamme ainakin jossain määrin pitää pappi Nymania +tekijättären oman elämäntunnon tulkkina. Kurjan kurja oli hänen, +kodittoman maankiertäjän kohtalo, jos sitä tavallisten mittakaavain +mukaan arvosteli. Ja tuntuipa se joskus siltä hänestä itsestäänkin; +hän heltyi itkemään yksinäisyyttään, elämän autiutta ja kärsimystä. +Mutta naurahtaa täytyi sitten taas sille hetkelliselle tuskalle. +Ajatuksen heikkoutta se vaan oli. Jos oikein oman pienuutensa tunsi, +niin mitä tarvitsi surra, kun ympärillä oli ääretön, rikkaudessaan +rajaton luonto, jonka tuhannet värit ja vivahdukset mielen +huumasivat? Ja mitä katua, kun kulki sitä tietä, jota oli kulkemaan +pantu, ja kun kerran tiesi saavansa levon ja sovinnon, kun joka askel +oli askel sitä kohti? + +Näin katsoen oli kaikilla kärsimyksillä oma merkityksensä ja hyötynsä +ihmiselle. Ne riistivät hänen yltään kaiken valheellisen korskan ja +saattoivat ymmärtämään sitä positiivista arvoa, joka on elämän +intohimottoman tarkastelun rauhassa ja ilossa. Onhan suurin hulluus +luulotella olevansa enemmän kuin muut; maan kamarassa on jokainen +ryntäitään myöten kiinni, eikä »tuo niin tärkeä ja mahtava tapaus +tässä luomakunnassa ollut, jos yksi poistui, toinen sijaan tuli». Kun +lois-Lienaa vaivaa omatunto kastamattoman lapsensa kuolemasta niin, +että hän on menettämäisillään järkensä, vapauttaa Nyman hänet +syyllisyydentunnostaan vakuuttamalla, että on rikos epäillä Herran +huoneenhallituksen oikeutta ja hänen asioihinsa sekaantua: pitäkööt +ihmiset vaan huolen omistaan. Suurta kykyään eläytyä näiden +alkuperäisten ihmisten ajatuskantaan ilmaisee tekijätär siinäkin, +miten hän suhtautuu heidän primitiiviseen uskonnolliseen +käsitystapaansa. Resignoitu nöyrtymys kohtalon ylivallan edessä +ilmenee tällöin senkin päävaatimuksena. Ja omituista on nähdä, kuinka +näin ymmärretyn uskonnollisen ajatuskannan ja nykyaikaisen, älyllisen +elämännäkemyksen välillä, mikä kuultaa pappi Nymanin puheiden läpi, +on vain se, usein miltei näkymätön eroitus, mikä on eksaktisen +ymmärryskäsitteen ja ajatusmaailman syvästi juurtuneen symbolin +välillä. + +En lopuksi malta olla ilmaisematta surkutteluani siitä kohtelusta, +jonka alaiseksi tämä Maria Jotunin uusi novelli, sellaisenaan +merkkiteos suomalaisessa kirjallisuudessa, on eräillä tahoilla +joutunut. Ovat uudistuneet taas nuo vanhat syytökset +»epäsiveellisyydestä», »raakuudesta» j.n.e. Tiedettäköön, että ne +samalla sisältävät vihollisuutta kaikkia empimättömän rehellisiä ja +itsenäisiä elämänpyrkimyksiä kohtaan. Ja tiedettäköön, että nämä +pyrkimykset juuri siksi ovat tuhannen kertaa siveellisempiä kuin +syyttäjiensä, että ne eivät ota vähintäkään huomioon epäilyttävän +sovinnaisia »siveellisyys»-näkökohtia. Miksi ei koskaan ajatella sitä +läheistä analogiaa, mikä on puhtaasti tieteellisten harrastusten ja +sellaisen taiteen välillä, jota Maria Jotuni tässä novellissaan +edustaa? Tiedettä voidaan harjoittaa puhtaasti sen itsensä vuoksi, +eivätkä siitä ota loukkaantuakseen muut kuin kenties jotkut +äärimäiset hyötyintoilijat. Niin on tämä taidekin puhtainta »taidetta +taiteen vuoksi», sikäli kuin sen ydinolemus on todellisuuden +havainnollisessa näkemyksessä, sellaisena kuin se yksilöllisessä +sielunelämässä kuvastuu. + + (_Aika_ 4, 326-328) + + + * * * * * + + + + + +NYKYAJAN FILOSOFEJA +HENRI BERGSON +(1911) + + +Tämänkin aikakauskirjan sivuilla on jo näkynyt heijastuksia niistä +uusista filosofisista virtauksista, jotka suurissa +sivistyskeskuksissa ovat vuosikymmen tai pari sitten syntyneet ja nyt +ovat siellä par'aikaa innokkaan keskustelun ja kuuman kiistankin +esineinä. Jokainen, joka on tullut silmäilleeksi uusinta filosofista +kirjallisuutta, on siellä nähnyt »pragmatismin» nimen ja varmasti +joko sangen voimakkaan vastenmielisyyden tai sitten sympatian +merkeissä. Kuitenkin tuskin saattanee pitää »pragmatismia» ajan uuden +filosofisen tunnussanan ensimäisenä ilmilausujana--tämän tekijä on +ennemminkin se jo maailmankuuluisuuden saavuttanut ranskalainen +ajattelija, jonka nimi on ylempänä. + +Ajan kiistakysymys on, kuten sata vuotta sitten Kantin aikaan, +inhimillisen tiedon vaikea probleemi. Mutta tähän kysymykseen ei +tällä kertaa käydä ollenkaan samoilla edellytyksillä eikä samoilla +pyrkimyksillä kuin Kantin aikaan. Päinvastoin kohdistuu yksi liikkeen +päärynnäköitä juuri Kantia vastaan. Tämä ajattelija tahtoi itse +määrätä positiivisten tieteiden työohjelman ja asettaa niiden +peruskysymykset: nyt on yksityistieteissä itsessään laajassa määrässä +huomattavissa filosofista harrastusta; ne tahtovat itse, kukin alansa +mukaan, määrätä työnsä laadun ja edellytykset. Ja monet näistä eri +alojen filosofeista ovat arvoltaan asetettavat ensi riviin nykyajan +ajattelijain keskuudessa. Mutta samalla ovat monet näistä +filosofisista pyrinnöistä yksityistieteiden alalla myöskin tuoneet +runsaita aineksia siihen työpajaan, jossa on nykyisen liikkeen toinen +ja tärkein lähtökohta: inhimillisen ymmärryksen psykologiaan. Tällä +alalla on käsityskannoissa tapahtunut jyrkkä muutos. Jos mikään on +selvää ja kysymyksistä vapaata--ajattelee jokapäiväinen +katsantokanta--, niin tottakai sitä on logiikkamme ja ymmärryksemme +toiminta. Mutta näin ei ole ollenkaan laita. Edistyvän tutkimuksen +edessä hajaantuu inhimillinen ymmärrys yhä selvemmin joukoksi +taipumuksia ja pyrkimyksiä, jotka ovat aivan yhtä emotsionaalista +(tunneperäistä) laatua kuin muutkin sielunelämämme liikunnot. On +osoittautunut mahdottomaksi eroittaa älyä muista sieluntoiminnoista +ja halkaista sielunelämämme kahtia: teoreettiseen ja käytännölliseen +puoleen. + +Henri Bergson on iiriläistä sukuperää; hän syntyi Pariisissa 1859. +Käytyänsä läpi Ècole Normale'n oli hän pari vuosikymmentä filosofian +opettajana eri maaseutukaupungeissa. V. 1900 nimitettiin hänet +Collége de France'in professoriksi ja valittiin seuraavana vuonna +Ranskan Instituutin jäseneksi. Hänen tähänastisista teoksistaan ovat +tärkeimmät: _Essai sur les dunnées immédiates de la conscience_ +(Tutkimus tajunnan välittömistä tosiasioista; 1889, +tohtorinväitöskirja), jossa hän lyhyessä muodossa jo on esittänyt +useimmat nerokkaista perusaatteistaan. _Matière et Mémoire_ (Aine ja +muisto; tutkimus ruumiin ja sielun keskinäisestä suhteesta, 1896), +jossa Bergson osoittautuu omituisen dualismin kannattajaksi. Samalla +hän kuitenkin tavallaan voittaa tämän dualismin, määrittelemällä +sielunelämän tunnusmerkilliseksi ominaisuudeksi muiston ja aineen +tunnusmerkiksi konkreettisen ulottuvaisuuden, mitkä molemmat yhtyvät +inhimillisessä havainnossa. _Le Rire_ (Nauru, 1900), pieni nerokas +tutkimus koomillisuuden näennäisesti vähäisestä, mutta vaikeasta +kysymyksestä. Tämä teos on vasta-alkajalle sopivin johdatus Bergsonin +ajatusmaailmaan (on käännetty m.m. ruotsiksi nimellä Skrattet, 1910). +_L'Evolution créatrice_ (Luova kehitys, 1907), joka yleisen, +kriitillisesti käsitellyn kehitysopin valossa esittää muutamia puolia +inhimillisen älyn kehityksestä ja samalla sisältää laajimmassa +muodossaan Bergsonin metafyysillisen katsantokannan. + +Bergsonin merkitys kotimaassaan on tavaton. Kuten aikoinaan Hegeliä, +käyttävät hänenkin ajatuksiaan jyrkästi vastakkaiset puolueet, sekä +uskonnollismieliset että sosialistit, aseenaan. Osaksi on tämän +ajattelijan kuuluisuuteen varmasti vaikuttanut hänen verraton +tyylinsä, jonka kaltaista psykologisessa taipuisuudessa ja +nerokkaasti käytettyjen vertauskuvien häikäisevässä kirkkaudessa saa +hakea vain kaikkein suurimmilta kirjailijoilta. Välittömästi +ymmärretyn elämän raikas tuoksu henkää lukijaa vastaan hänen +abstraktisimmaltakin sivultaan. + + + + +I + + +Ymmärryksen tehtävä on ohjata meidän toimintaamme. Mutta toiminnassa +kiinnittää harrastustamme päämäärä; välikappaleet merkitsevät vähän, +kunhan vain se saavutetaan. Tästä johtuu, että olentomme +kokonaisuudessaan ojentuu kohti toteutettavaa päämäärää, mutta siitä +johtuu myös, että me selvästi käsitämme ainoastaan toiminnan +loppupään, jossa aktiivisuutemme asettuu lepoon. Sensijaan itse +toiminnan varsinaiset liikkeet joko jäävät tajunnastamme pois tahi +saapuvat siihen vain aivan hämärinä. Ottakaamme esimerkiksi aivan +yksinkertainen toiminta: käden liike. Minne joutuisimmekaan, jos +meidän ennakolta täytyisi kuvailla kaikki siihen sisältyvät +jännittämiset ja kokoonvetämiset tahi vaikka vain yksitellen havaita +ne sillä aikaa kuin toiminta tapahtuu. Ymmärryksemme asettuu heti +kohta loppupäähän; se luo kuvan, kaavamaisen ja yksinkertaistutetun, +toiminnasta, jonka se ajattelee jo suoritetuksi. Ymmärryksemme ei +siis aktiivisuudesta kuvaile muuta kuin saavutettavat päämäärät, s.o. +lepokohdat. Meidän aktiivisuutemme siirtyy hyppäyksittäin päämäärästä +toiseen, vanhasta lepokohdasta uuteen, mutta älymme kääntyy mikäli +mahdollista poispäin paraillaan tapahtuvasta liikkeestä katsellakseen +vain jo suoritetuksi ajatellun liikkeen ennakkokuvaa. + +Mutta kaikki todellisuus on liikettä, muutosta. Turhaan haetaan +muutoksen alta oliota, joka muuttuu. Ainoastaan tyydyttääksemme +mielikuvitustamme liitämme me liikkeeseen liikkuvan esineen. Tieteen +silmien edessä liikkumaton yhä enemmän hajaantuu liikkeeksi tai +pakenee yhä kauemmaksi. Mutta jos jäisimme tähän käsitykseen +todellisuudesta, jos pitäisimme ainetta vain ikuisena virtailuna, +kävisivät meidän toimintamme mahdottomiksi; yhdellekään näistä emme +saisi päämäärää. Me tuntisimme kunkin niistä haihtuvan tyhjään mikäli +se lähestyisi päämääräänsä, emmekä voisi saada ennakkotietoa +ikuisesti pakenevasta tulevaisuudesta. Jotta aktiivisuutemme pääsisi +yhdestä _toiminnosta_ toiseen _toimintoon_, täytyy aineen kulkea +yhdestä _tilasta_ toiseen _tilaan_. Loppumaton muuttuminen hajoaa +täten joukkoon muuttumattomia tiloja: keinotekoisia, mutta +välttämättömiä tuotteita, joilla me korvaamme epäkäytännöllisen +puhtaan todellisuuden. Tämän pysähtymättömästä liikkeestä otamme +liikkumattoman silmänräpäyskuvan, jota kutsumme käyttämämme ilmiön +tämänhetkiseksi olotilaksi ja jota pidämme todellisuutta vastaavana, +kunnes pysähtymättä jatkunut muutos on kasvanut kyllin voimakkaaksi +voittaakseen meidän ajatuksemme onnellisen inertian: me sanomme, että +ilmiö on muuttanut olotilaa. Tällainen kinematograafinen luonne on +ajatuksellamme ja tällaisista liikkumattomista silmänräpäyskuvista on +kokoonpantu luonnollinen käsityksemme todellisuudesta. Ja niinkuin +filminauha, kyllin nopeasti liukuessaan silmiemme ohi, antaa +illusionin liikkeestä, josta kuitenkaan ei näy jälkeäkään niissä +itsessään, samalla tavoin uskomme me, että asettaessamme peräkkäin +tilat, joihin ajatuksemme on kiteyttänyt konkreettisen tapahtumisen, +voimme uudelleen todellisuuden tarkasti rakentaa tämän. Ja me +unohdamme, että nämä »tilat» ovat vain meidän oman ajatuksemme +tuotteita, sen määrätystä pisteestä ottamia liikkumattomia +silmänräpäyskuvia. + +Jos ymmärryksemme olisi olemassa puhdasta teoriaa varten, niin se +luonnollisesti koettaisi asettautua liikkeeseen itseensä, sillä tämä +on todellisuus, ja liikkumattomuus ei koskaan ole kuin näennäinen tai +relatiivinen. Mutta ymmärryksen tarkoitus on kokonaan toinen. Se +kulkee päinvastaista tietä; sen luonnollinen taipumus on lähteä +liikkumattomasta, ikäänkuin tämä olisi viimeinen realiteetti; ja kun +se tahtoo luoda kuvan liikkeestä, konstruoi se sen asettamalla +vierekkäin liikkumattomuuksia. Tämä kuva, niin keinotekoinen kuin se +onkin, on sille kuitenkin riittävä. Käytännöllistä loppupäämääräänsä +varten tarvitsee ymmärrys ainoastaan »praktillisen ekvivalentin» +todellisuudelle. Siitä johtuukin, että _meillä ei ole selvää +mielikuvaa muusta kuin liikkumattomasta_. + +Samaten kuin liikkumattomuus on myös _diskontinuiteetti_ +ymmärryksellemme positiivisempi seikka kuin kontinuiteetti. Se mikä +meistä kulloinkin näyttää varsinaisesti todelliselta, on valitsemamme +ja luontoon sovittamamme diskontinuiteetin muoto. Se kiinnittää +meidän tarkkaavaisuuttamme, koska meidän toimintamme järjestyy sen +mukaan. Sensijaan yhtäjaksoisuuden, kontinuiteetin, mielikuva on +enemmänkin negatiivinen; omaksuessaan sen määrätyssä tapauksessa +meidän ymmärryksemme itse asiassa vain kieltäytyy pitämästä sitä tai +tätä jaottelua ainoana mahdollisena. Meidän ymmärryksellemme on +sentähden luonteenomaista kyky suorittaa jaottelua minkä lain mukaan +tahansa ja taas panna ilmiö kokoon minkälaiseksi järjestelmäksi se +haluaa. Tämä dekompositsioni- ja kompositsionikyky on meillä +mielessä, kun sanomme, että on olemassa _avaruus_ (l'espace), s.o. +homogeeninen ja tyhjä tila, rajaton ja rajattomasti jaollinen, +kelpaava yhtä hyvin mihin jaottelutapaan hyvänsä. Tämänlaatuista +tilaa ei mikään havainto sisällä; se on ainoastaan ajateltu. Se mikä +on havaittua, on värillinen, vastustuskykyinen ulottuvaisuus, joka +jakaantuu reaalisten kappalten ääriviivojen mukaan. Mutta kun +kuvailemme kykyämme vaikuttaa tähän aineeseen, s.o. kykyämme +hajoittaa ja panna kokoon se mielemme mukaan, projisioimme me yhdellä +kertaa kaikki mahdolliset hajoitukset ja kokoonpanot reaalisen +ulottuvaisuuden taakse ja käsitämme ne homogeenisen, tyhjän ja +indifferentin avaruuden muodossa. Tämä avaruus on sentähden ennen +kaikkea meidän mahdollisen, esineihin kohdistuvan toimintamme kaava, +ymmärryksen kertakaikkinen ennakkokuva. + +Avaruuden, abstraktisen paikallisuuden merkitys meidän ymmärryksemme +mekanismissa, erittäinkin sen muotojen syntyhistoriassa on +suunnattoman suuri. Se vasta antaa ymmärryksemme taipumuksille +vapaan, menestyksellisen työalan ja synnyttää senkautta meissä +erikoisen _mekanistisen vaiston_ (l'instinct mécanistique de +l'esprit), joka niillä aloilla, missä on kysymys vaan mahdollisimman +suuresta käytännöllisestä herruudesta yli aineen, on luonnollinen, +mutta toisilla aloilla taas, missä sen käyttämät karkeat, +liikkumattomat muodot eivät ole paikallaan, synnyttää vaan +loppumatonta sekaannusta ja ihmiskunnan ikäisiä ratkaisemattomia +kysymyksiä. + + +Tarkastakaamme esim. sitä muuttuvaisuutta, joka on homogeniteettia +lähinnä, paikallista liikettä. Minä voin pitkin koko tätä liikettä +kuvailla mahdollisia pysähdyspaikkoja: näitä kutsun liikkuvan +kappaleen asemiksi tai pisteiksi, joiden kautta kappale kulkee. Mutta +asemista, olkoot ne luvultaan kuinka äärettömän monet tahansa, ei +voida mitään liikettä muodostaa. Ne eivät muodosta osia liikkeestä, +kaikki ovat ne siitä otettuja silmänräpäyskuvia; ne ovat, voisi +sanoa, ainoastaan edellytettyjä pysähdyspaikkoja. Milloinkaan ei +liikkuva esine _ole_ yhdessäkään näistä pisteistä, korkeintaan voi +sanoa, että se liukuu niiden kautta. Mutta liukumisella, joka on +liikettä, ei ole mitään yhteyttä paikallaanolon kanssa, sillä sehän +tarkoittaa liikkumattomuutta. Liikkuvaisuus ei voi perustua +liikkumattomuuteen, sillä muuten se lankeisi yhteen tämän kanssa, +mikä olisi ristiriitaista. Pisteet eivät ole liikkeen _sisässä_ sen +osina, eivätkä myöskään liikkeen _alla_ liikkuvan kappaleen asemina. +Me itse olemme aivan yksinkertaisesti projisioineet ne liikkeen alle +asemiksi, joihin liikkuva esine jäisi, siinä tapauksessa että se +pysähtyisi. Mutta sitä se edellytyksen mukaan ei tee. Ne eivät siis, +tarkkaan ottaen, ole asemia, vaan alustoja tai näkökantoja, jotka +meidän ajatuksemme ottaa. Ja kuinka voitaisiin näkökannoista luoda +asia? + +Ja kuitenkin yritämme juuri tätä joka kerran kun ajattelemme +liikettä. Syvälle olentoomme juurtuneen illusionin kautta, joka +perustuu ajatuksemme mekanistisiin taipumuksiin, koetamme korvata +jakamattoman jaollisella ja sen mukaisesti liikkuvaisuuden +liikkumattomuudella, ja pidämme jälkimäistä edellisen ekvivalenttina. +Näin me pitkin koko liikkeen kulkua eroitamme joukon pysähdyspaikkoja +eli pisteitä, jotka me ilman muuta teemme tämän liikkeen osiksi. +Mutta kun emme kykene näistä pisteistä uudelleen panemaan kokoon +liikettä, lisäämme niiden väliin uusia pisteitä ja uskomme siten +päässeemme lähemmäksi liikkeen liikkuvaisuutta. Ja kun nyt +liikkuvaisuus yhä edelleen pakenee tieltämme, korvaamme me äärellisen +pisteitten luvun »äärettömästi kasvavalla» luvulla--ja koetamme +täten, vaikka turhaan, ajatuksemme liikkeellä, joka yhä edelleen +lisää pisteen pisteeseen, jäljitellä liikkuvan kappaleen todellista +ja jakamatonta liikettä. Lopuksi väitämme, että liike on kokoonpantu +pisteistä, mutta että siihen senlisäksi sisältyy tuo hämärä, +salaperäinen siirtyminen yhdestä asemasta toiseen. Ikäänkuin ei +hämäryys perustuisi yksinomaan siihen, että edellytetään +liikkumattomuus selvemmäksi kuin liikkuvaisuus ja lepo +alkuperäisemmäksi kuin liikunto! Meidän on totuttava liikkeessä +näkemään todellisuutemme selvin ja yksinkertaisin asia, koska +liikkumattomuus on vain liikkeen pysähtymisen äärimäinen raja, joka +kenties on vain ajateltu, muttei koskaan luonnossa toteutettu. + +Tosin kaikki ymmärryksemme vaistot nousevat kapinaan tätä +eittämätöntä seikkaa vastaan. Käytännöllinen toiminta, jota elämä on, +vaatii meitä asettumaan liikkumattomuuden perustalle, joka on sen +tukikohta, ja luomaan sellaisen, missä sitä ei ole. Ja +ymmärryksellämme on vastustamaton taipumus pitää selvempänä sitä +ideaa, jota se entisestä kokemuksestaan tietää voivansa menestyksellä +käyttää, ja katsoa varsinaiseksi todellisuudeksi se, mikä paraiten +vastaa sen omia taipumuksia. Tästä syystä on liikkumattomuus sen +mielestä selvempää kuin liikkuvaisuus ja lepo alkuperäisempi kuin +liike. + +N.s. »elealaisten sofismien» alkuperä on tämä illusioni... + +Mikään ei muuten olisi helpompaa kuin ulottaa Zenonin argumentatsioni +kvalitatiivisen muutoksen alalle. Täältä löydetään samat +ristiriitaisuudet. Että lapsesta tulee nuorukainen, sitten mies, +lopuksi vanhus, se on ymmärrettävissä, kun ottaa huomioon, että +vitaalinen kehitys on tässä realiteetti itse: lapsuus, nuoruus, +keski-ikäisyys eivät ole muuta kuin ymmärryksemme silmänräpäyskuvia, +meidän ulkoapäin, pitkin jatkuvaa kehitystä kuvailemiamme +_mahdollisia pysähdyspaikkoja._ Jos me sensijaan käsitämme nämä +ikäkaudet kehityksen omiksi kokonais-osiksi, niin tulevat ne +_todellisiksi pysähdyspaikoiksi_ ja kehitys käy käsittämättömäksi, +sillä yhdistetyistä pysähdyspaikoista ei koskaan saada syntymään +liikettä. Kuinka voitaisiinkaan rekonstruoida se mikä syntyy sillä, +mikä on syntynyt? Jos »lapsuus» kerran asetetaan _asiaksi_, kuinka +silloin päästään »nuoruuteen», kun kerran olettamuksen mukaan on +annettuna vain lapsuus? Kun tarkastellaan lähempää, niin huomataan, +että meidän jokapäiväinen puhetapamme, joka perustuu jokapäiväiseen +ajatustapaamme, johtaa meidät kaikkialla todellisiin loogillisiin +umpikujiin, joihin me antaudumme ilman levottomuutta, koska hämärästi +tunnemme, että aina saatamme niistä vapautua: meidän on vain oltava +antautumatta visseihin intellektualistisiin illusioneihin, joihin +ymmärryksellämme on voimakas taipumus. + +Mutta se on usein liian voimakas. Intellektualismi, elettävän elämän +käytännöllisen pakon heijastus ymmärryksen piirissä, saattaa painaa +henkistä ilmastoamme kaikkien olentomme vaistojen voimalla. Ja jos +nousemme kapinaan sitä vastaan, saattaa varmasti monen mielestä +näyttää siltä kuin olisi tuho uhkaamassa yhtä kalleimmista henkisistä +aarteistamme: johdonmukaisesti perilleviety intellektualismin +kritiikki hävittää meistä ainaiseksi uskon puhtaan järjen ja +_logiikan_ kaikkivaltaan. + +Ja mikä on vielä pahempaa: puhdas järki tulee johtopäätöksiinsä +vietynä--koomilliseksi. Puhdas järki »todistaa», että on mahdotonta +oppia uimaan: voidakseen oppia uimaan täytyy välttämättömästi kyetä +pysymään veden pinnalla, mutta se taas jo edellyttää uimataitoa. +Puhdas järki »todistaa», kuten inhimillisen ajatuksen historia +osoittaa, a priori mahdottomiksi useimmat suurista paljastuksista ja +keksinnöistä, jotka selvä ja rohkea kokemus tekee, välittämättä +meidän logiikastamme enemmän kuin hyttysen surinasta. + +Elämän ja muun todellisuuden pääominaisuus on jatkuva muutos. Mutta +meidän käsitteemme ovat sensijaan kiinteitä ja katkonaisia. Ainoa +tapa saada ne lankeamaan yhteen todellisuuden kanssa on edellyttää +mielivaltaisia lepokohtia muuttumisen pysähtymättömässä virtailussa. +Mutta nämä käsitteet eivät silloin ole _osia_ todellisuudesta, ne +eivät ole siihen sisältyviä asemia: ennemminkin ovat ne vain meidän +tekemiämme merkkejä; ja me voimme niiden avulla tyhjentää +todellisuuden substansiaalisuutta yhtä vähän kuin vesiastiaa +seulalla, olkoon se kuinka tiheä tahansa. + +Kun me muodostamme käsitteet, leikkaamme ja kiteytämme niihin +määrätyn osan, eliminoimalla kaikki, mitä emme ole kiteyttäneet. +Käsite ilmaisee aina: »Tämä asia eikä mitään muuta». Meidän +käsitteissämme liike sulkee pois levon; pelkkä läheisyys kosketuksen; +poissaolo läsnäolon; moninaisuus ykseyden; relatiivisuus +riippumattomuuden j.n.e. loppumattomiin. Konkreettisessa +todellisuudessa, elämän aistimellisessa virtailussa sensijaan kaikki +on toisensa läpitunkemaa, niin ettei varmasti tiedä, mitä siitä on +poissuljettu, mitä ei. Nyt esiintyvät käsitteet tavallisesti +parittain, esittäen kahta vastakohtaa. Sentähden on tuskin olemassa +mitään konkreettista todellisuutta, jota ei yht'aikaa voisi katsoa +kahdelta eri näkökannalta ja joka ei siis lankeisi kahden eri +käsitteen alaan. Näin syntyvät lukemattomat teesit ja antiteesit, +joita turhaan koetetaan loogillisesti sovittaa ja jotka varsinkin +filosofiassa ovat antaneet aihetta lukuisien keskenään toivottomasti +väittelevien koulujen syntymiseen. Vain yksi esimerkki: Onko +inhimillinen persoonallisuus ykseys vai moninaisuus? Siitä +kysymyksestä tulevat ratsionalistit ja empiristit epäilemättä +väittelemään niinkauan kuin heitä vaan kukaan viitsii kuunnella. Ja +kuitenkin on päivänselvä se seikka, että todellinen tieto on koettaa +katsoa todellisuutta niin monelta näkökannalta kuin suinkin, eikä +pakoittaa sitä johonkin ymmärryksemme ennakolta valmiista kaavoista: +Prokrusteen sänky, johon se kerta kaikkiaan ei sovi. + +Filosofian historia on sentähden erittäin edullinen intellektualismin +psykologian kokemuskenttä. Siinä versoneet maailmanajattelun muodot +ovat tosin tavattoman monenkirjavat, mutta joitakin yhteisiä +piirteitä saattanee sentään löytää. Onhan filosofian hallitseva +traditsioni aina ollut usko siihen, että muuttumattomuus on ylevämpi +asia kuin muutos ja että siis todellisuuden tulee perustukseltaan +olla yksi ja muuttumaton. Käsitteet ovat, kiitos olkoon niiden +kiinteyden, eniten tämän todellisuuden kiinteyden mukaisia. Ollakseen +siis ehdottomasti tosi tulee meidän tietomme sisältyä +yleiskäsitteittemme järjestelmään. Tässä on lausuttuna +intellektualismin perususko, joka kenties on saanut puhtaimman +ilmaisunsa Platonin oppijärjestelmässä. + +Kreikkalaisilla oli uskoa luontoon; he uskoivat sentähden myös +ymmärryksen luonnollisiin taipumuksiin. Mutta ymmärryksen +luonnollinen taipumus on asettua liikkumattomuuden perustukselle ja +luoda liikkumattomia käsitteitä. Kuitenkin on olemassa muutosta; se +on tosiasia. Kuinka on siis se käsitettävissä, kun annettuna on vain +liikkumattomuus. Se ei voi tapahtua jonkun seikan lisäämisen kautta, +sillä ideojen järjestelmän ulkopuolella ei ole mitään positiivista: +tämä vastaa täydellisesti todellisuutta. Se tapahtuu siis vähennyksen +kautta. Ja sentähden ilmaisee koko antiikin klassillinen filosofia, +Platonista aina Plotinokseen asti, ainakin pääpiirteissään erään +periaatteen kehityksen, joka voidaan lausua näin: »Liikkumaton +sisältää enemmän kuin liikkuva, ja liikkumattomasta johdutaan +liikkuvaan pelkän vähennyksen kautta.» Mutta totuus on juuri +päinvastainen: liike on enemmän kuin sarja asemia, s.o. mahdollisia +pysähdyspaikkoja; jatkuva muutos on enemmän kuin sarja tiloja, s.o. +mahdollisia poikkileikkauksia.... + + + + +II + + +Edellisessä on selvitelty ja kritisoitu muutamia niistä +illusioneista, joissa filosofinen intellektualismi huipistuu ja +joista tärkein on usko todellisuuden liikkumattomuuteen. Samoin on jo +viitattu homogeenisen paikallisuuden merkitykseen ymmärryksemme +intellektualististen, erittäinkin mekanististen vaistojen +varsinaisena synnyttäjänä. Tämä käsite on ikäänkuin se +ponnistuslauta, josta ne vasta pääsevät nousemaan. Ja että avaruuden +kuva juuri kuvatuissa intellektualismin pää-illusioneissa on +välttämätön osa, on helppo huomata. Mitä on liikkumattomuus, ellei +mukaan tieten tai tietämättä ajatella liikkumatonta, homogeenista +paikallisuutta? Mitä on olematon, tyhjä ellei juuri tyhjä avaruus?... + +Kiistämätöntä on, että aineellinen maailma, semmoisena kuin se +silmällemme esiintyy, muodostaa keskeytymättömästi jatkuvan +ulottuvaisuuden. Miksi pirstoamme tämän annetun kontinuiteetin eri +kappaleiksi, joista jokaisella on oma substanssinsa ja +yksilöllisyytensä? Epäilemättä tämä kontinuiteetti hetkestä toiseen +näöltään muuttuu: mutta miksi emme yksinkertaisesti tyydy +merkitsemään, että kokonaisuus on muuttunut? Mistä johtuu +vastustamaton taipumus muovailla annettu liikkuva kontinuiteetti +toiselta puolen säilyviksi esineiksi, toiselta näiden paikallisiksi +liikkeiksi? + +Taas johdumme elämisen yksinkertaiseen pakkoon ja tarpeisiin, jotka +hallitsevat olennon toimintaa. Olkoon aineen luonto mikä tahansa, +voidaan sanoa, että jo elämä itse on sen ensimäisen dualiteetin luoja +kaksinaisuudellaan tarpeen ja sen tyydyttäjän välillä. Ja +ravitsemistarpeen ympärille keskittyvät muut tarpeet, joiden +tarkoituksena on yksilön ja suvun säilyminen; mutta jokainen niistä +johtaa meidät oman ruumiimme rinnalle eroittamaan niitä +riippumattomia kappaleita, joita meidän tulee tavoitella tai karttaa. +Tai, käyttääkseni Bergsonin omaa verratonta kuvakieltä: meidän +tarpeemme ovat sädekimppuja, jotka kohdistettuina aistikvaliteettien +kontinuiteettiin, eroittavat siitä tarkkarajaisia kappaleita. +Atomiopissa, karkean dogmaattiseksi metafysiikaksi käsitettynä, on +viety tämä eroittelu äärimäisyyteensä. Miksi ajattelemme atomia +kiinteäksi, emmekä juoksevaksi tai kaasumaiseksi? Miksi käsitämme +atomien välisen toiminnan sysäyksenä, emmekä jollain aivan toisella +tavalla? Koska kiinteät kappaleet, ollen niitä, joista meillä on +kaikkein paras ote, eniten kiinnittävät huomiotamme suhteissamme +ulkomaailmaan, ja koska kosketus näyttää olevan ainoa keino +saadaksemme ruumiimme vaikuttamaan toisiin kappaleisiin. Mutta +fysikaalinen kokemus osoittaa, ettei koskaan ole reaalista kosketusta +kahden toistaan sysäävän kappaleen välillä ja ettei kiinteys +likimainkaan ole ehdottomasti itsekseen eroitettu aineen tila. +Kiinteys ja sysäys saavat näennäisen selvyytensä vain käytännöllisen +elämän tottumuksista ja välttämättömyyksistä.... + +Syvennetty luonnontutkimus osoittaa, että todellisuus on ajateltava +liikkeenä, ei lepona, jatkuvana dynaamisena muutoksien ulappana, siis +paljon _psyykillisempänä_, paljon välitöntä kokemusta läheisempänä +kuin karkeaan esineellisyyteen pyrkivä intellektualismi tahtoo. -- + +Kuten sanottu, yhtäjaksoisen ulottuvaisuuden jakaminen ehdottomasti +itsenäisiin kappaleisiin on tarpeidemme synnyttämän suggestionin ja +elämän välttämättömyyden tulos. Mutta voidaksemme siten +mielivaltaisesti jakaa todellisuuden, tulee meidän ensin tulla +vakuutetuksi siitä, että todellisuus on siten jaettavissa. Täten +johdumme levittämään aistikvaliteettien yhtäjaksoisuuden alle, joka +on konkreettinen ulottuvaisuus, ikäänkuin hienon-hienon verkon, joka +on tehty rajattomasti venyvistä ja rajattomasti vähenevistä +silmukoista: tämä puhtaasti ajateltu alusta, tämä kokonaan ideaalinen +mielivaltaisen ja rajattoman jaollisuuden kaava on homogeeninen +avaruus. Se ei siis suinkaan ole mikään kappalten ominaisuus eikä +myöskään välttämätön edellytys meidän saamiseksemme niistä tietoa; se +ilmaisee vain abstraktisessa muodossaan kiteytymisen ja jaottelun +kaksinkertaisen työn, jonka alaiseksi me saatamme todellisuuden +liikkuvan yhtäjaksoisuuden, vakuuttaaksemme siinä itsellemme +tukikohtia, kiteyttääksemme itsellemme toimintokeskustoja: kaikki +nämä ovat meidän aineeseen kohdistuvan _toimintamme_ kaavoja. Tämän +symboli on avaruus. Se ei ole tuki, johon reaalinen liike nojautuu; +päinvastoin on se elämän vitaalisen liikkeen kaukaisia psyykillisiä +tuloksia. Mutta meidän mielikuvituksemme, jota ennen kaikkea +vallitsevat aineellisen elämän vaatimukset, asettaa mieluummin +nurinpäin asioiden luonnollisen järjestyksen. Tottunut kun se on +hakemaan tukikohtansa kokonaan konstruoitujen, liikkumattomien kuvien +maailmasta, joiden näennäinen kiinteys heijastaa ennenkaikkea meidän +alempien tarpeidemme muuttumattomuutta, ei se voi pidättyä uskomasta, +että lepo on aikaisempi kuin liike, ottamasta sitä merkikseen, +asettautumasta siihen ja siten näkemästä liikkeessä vain etäisyyden +vaihtelua, avaruus kun käy liikkeen edellä. Homogeenisessa ja +rajattomasti jaollisessa avaruudessa piirtää se tällöin +liikkumattoman radan ja määrää asemat; sovittaen sitten tätä rataa +vastaan liikkeen, tahtoo se sen yhtä jaolliseksi kuin radankin. Ja +niin kulkee se sokeasti kohti määrättömiä vaikeuksia ja +ristiriitaisuuksia. + +Mutta ilman homogeenisen avaruuden kuvaa on intellektualismi +täydellisesti voimaton; sen mukana menee tältä kaikki kyky lähteä +liikkeelle. Kun siis on osoitettu tämän kuvan todellinen alkuperä ja +luonne, on samalla myös intellektualismi tuomittu filosofisena +ajatustapana täydellisesti mahdottomaksi. + + + + +III + + +Edellisessä on avaruuden tunnusmerkillisenä ominaisuutena mainittu +homogeenisuus. Mutta jos tämä on oikein, näyttää myös päinvastoin +siltä kuin pitäisi jokaisen homogeenisen »miljöön» olla avaruutta. +Sillä kun homogeenisuus merkitsee kaiken kvaliteetin puutetta, on +vaikea ymmärtää, millä tavoin kaksi eri homogeenisuuden lajia olisi +toisestaan eroitettavissa. Tästä huolimatta pidetään yleisesti +_aikaa_ eri asiana kuin avaruus, mutta määräämättömänä ja +homogeenisena kuin se: täten saa homogeenisuus kaksi eri muotoa +riippuen siitä, täyttääkö se jonkun yhtäaikaisuuden (coexistence) tai +seuraannon (succession). Mutta totta on, että kun ajasta tehdään +homogeeninen »miljöö», jossa tajunnan tilat näyttävät virtaavan, on +tämä »miljöö» samalla myös annettu kerta kaikkiaan, joka merkitsee, +että ajallisuus itse (la durée)[1] siitä on hävitetty. Tämän +yksinkertaisen refleksionin pitäisi meille selvittää, että me tällöin +itsetiedottomasti olemme langenneet takaisin avaruuden kuvaan. On +sentähden syytä kysyä, eikö aika, käsitettynä homogeeniseksi +»miljööksi», oikeastaan ole sekakäsite, avaruuden kuvan ja puhtaan +ajallisuuden sekasikiö... + +Täten ei tiede ollenkaan kykene lausumaan ilmi itseänsä ajan +realiteettia, sen perättäinseuraantoa ja kestämistä. Yhtävähän kuin +sillat, jotka aina matkan päästä ovat rakennetut yli joen, seuraavat +veden virtausta, joka soluu niiden holvien alatse--yhtävähän +seuraavat tieteen kaavat ajan virtaa. Voidaan siis sanoa, että tiede +käsittelee aikaa ja liikettä ainoastaan ensin eliminoituaan +kummastakin pois oleellisen, kvalitatiivisen aineksen,--ajasta +kestämisen ja liikkeestä liikkuvaisuuden... + +Näin ratkaisee kysymyksen ajan homogeenisuudesta analyysi tästä +käsitteestä, sellaisena kuin tiede sitä käsittelee: kaikki, mikä +tieteen aika-käsitteessä on homogeenista, osoittautuukin olevan +avaruutta. Koska tiede siis ei anna mitään vastausta kysymykseen, +mitä aika on, on meidän turvautuminen välittömään kokemukseen. + +Tällöin käy selville sangen merkillisiä asioita. Osoittautuu näet +tavattoman vaikeaksi saada kuvaa ajallisesta kestämästä sen puhtaassa +muodossa, ilman ulottuvaisuudesta saatujen vääristelevien symbolien +sekaantumatta tähän... + +Psykologia tieteenä, joka järjestelmällisesti tutkii yksityisiä +sielunelämän aloja kerrassaan, on luonnollisesti jo metodinsa kautta +enemmän tai vähemmän pakoitettu omaksumaan saman katsantotavan +inhimillisestä minuudesta, jonka jokapäiväinen »kokemus» ja kieli +istuttavat meihin, s.o. kiteyttämään meidän sisäiset, lakkaamatta +muuttuvat sieluntilamme muuttumattomiksi asioiksi, jotka tarkasti +ovat toinen toisestaan eroitettavissa ja muodostavat tarkkarajaisen +moninaisuuden. Huolimatta tämän katsantotavan virheellisyydestä käy +se laatuun niin kauan kuin on kysymys »staatillisesta» psykologiasta, +s.o. jo suhteellisesti valmiista sielullisista muodostumista. Paraat +esimerkit tällaisista ovat jo vakaantuneet assosiatsionit; ideat, +joiden välillä ne tapahtuvat, ovat jo täydellisesti +kristallisoituneet kielen ja sosiaalisen elämän vaikutuksen alla. +Sama koskee suurinta osaa jokapäiväisistä teoistamme. Kun +assosiatsionit ovat vakaantuneet, kiteytyvät myös reaktsionit +ulkoapäin tulevia vaikutuksia vastaan liikkeiksi, jotka tajuisuutensa +ja älykkäisyytensä ohella muistuttavat refleksejä. Yhdessä +muodostavat nämä kaikki jonkunlaisen aktiivisuutemme alustan, jolla +tähän nähden on sama merkitys kuin orgaanisilla toiminnoilla tajuisen +elämämme kokonaisuuteen nähden. + +Mutta kuta syvemmälle tungemme varsinaiseen personalliseen ja +tuoreeseen sielunelämään, sitä ontuvammaksi käy mainittu katsantotapa +ja senmukana psykologia, joka pyrkii nojautumaan yksinomaan siihen. +Kun tämä psykologia--assosiatsioni-psykologia, kuten sen nimi kuuluu-- +käsittelee personallista, kehittyvää ja muuttuvaa, »dynaamista» +puolta sielunelämässämme saman, jo kuolleita muodostumia edellyttävän +metodin mukaan kuin edellistä, johtuu se voittamattomiin vaikeuksiin, +jotka suuresti muistuttavat elealaisten sofismeja. Onhan tässäkin +korvattava liikkumattomalla liikkuva, muuttumattomalla muuttuva-- +menetelmä, jonka aina täytyy epäonnistua. Tunnetuin näistä +sielutieteellisistä valhe-ongelmista on _tahdonvapauden kysymys_, +johon puhtaan kokemuksen kannalta lähtien ei siis sisälly mitään +vaikeuksia. + +Minkälaiseksi kuvaa assosiatsioni-psykologia yksinkertaisen +tahdontoiminnan? Se puhuu motiivien taistelusta, heilahtelusta kahden +tai useamman eri mahdollisuuden välillä, joista yksi valitaan. Minuus +ja tunteet, jotka tätä liikuttavat, esiintyvät siis tarkasti +määriteltävinä asioina, jotka pysyvät kukin identtisinä koko +toiminnan kuluessa. Mutta jos minuus, joka toimittaa ratkaisun, pysyy +aina samana ja jos tunteet, jotka sitä liikuttavat eivät myöskään +muutu, niin kuinka ihmeessä ratkaisu voi tulla koskaan? Itse asiassa +se luonnollisesti syntyy senkautta, että minuus koettuaan ensimäisen +tunteen jo on jonkunverran muuttunut, kun toinen tulee lisäksi; täten +minuus läpi koko tahdontoiminnan muuttuu ja muuttaa silloin myöskin +niitä tunteita, jotka sitä liikuttavat. Täten muodostuu sarja +dynaamisia tiloja, jotka tunkeutuvat toisiinsa ja vahvistavat +toisiaan päättyen näin luonnollisen kehityksen kautta vapaaseen +ratkaisuun. + +Sekä tahdonvapauden puoltajat että sen vastustajat kuvailevat +tahdontoimintaa viivana, joka määrätyssä pisteessä o haaraantuu +jatkoihinsa ox ja oy. Pisteessä o heilahtelee tahtoni mekaanisesti +x:n ja y:n välillä, kunnes valitaan toinen. Jos valitsen x:n, sanovat +tahdonvapauden puoltajat: olet valinnut x:n, mutta y oli yhtä +mahdollinen. Vastustajat taas väittävät: kun valitsit x:n, saattoi +sinut siihen joku syy, ja kun y selitetään yhtä mahdolliseksi, +unohdetaan tämä syy.--Nyt on huomattava, että molempien ratkaisujen +yhteinen edellytys on väärä: kahtianne haaraantuva viiva, jonka +pitäisi kuvailla tahdontoimintaa, on symboli eikä mikään kuva +todellisuudesta. _Viiva ei voi esittää aikaa, joka paraikaa kuluu_, +vaan korkeintaan jo loppuunkulunutta aikaa. Tämän unohtavat sekä +tahdonvapauden puoltajat että vastustajat,--edelliset myöntäessään ja +jälkimäiset kieltäessään mahdollisuuden toimia toisin kuin on +toimittu. Edelliset ajattelevat näin: »Rataa ei ole vielä vedetty, +siis saattaa sillä olla mikä suunta hyvänsä.» Tähän on vastattava: +»Te unohdatte, että radasta voi puhua ainoastaan sitten kuin toiminta +on jo suoritettu, mutta silloin se jo myöskin on vedetty.» Toiset +sanovat: »Rata on vedetty näin; siis sen tuleva suunta ei saattanut +olla mikä tahansa, vaan juuri tämä.» Johon taas on sanottava: »Ennen +kuin rata vedettiin, ei ollut mahdollista tai mahdotonta suuntaa, +siitä yksinkertaisesta syystä, ettei vielä voinut olla radasta +kysymys.»--Lopuksi siis, jos vapaudutaan kaikesta karkeasta +symbolisoimisesta, huomataan, että deterministien todistelu saa tämän +lapsellisen muodon: »Toiminto, joka on tapahtunut, on tapahtunut», +johon heidän vastustajansa nerokkaasti vastaavat: »Toiminto, joka ei +ole tapahtunut, ei vielä ole tapahtunut.» Täten on koko +tahdonvapauden kysymys, sellaisena kuin sen nämä vastapuolueet +käsittävät, olematon.--Bergson kyllä puhuu vapaista +tahdontoiminnoista; mutta vapaus ei ole mikään tahdontoiminnoille +absoluuttisesti kuuluva ominaisuus, vaan voi esiintyä eriasteisena. +Jos otamme tahdontilat niine personallisine sävyineen, joka niillä +määrätyssä henkilössä on ja joka niille tulee heijastuessaan toinen +toiseensa, silloin ei ole tarvis yhdistää useampia kuolleita +tajunnantiloja koettaessaan niistä turhaan luoda elävää tahtomusta: +annettuna on kokonaistila, jonka jokaisessa osassa minuus on +kokonaisuudessaan. Tämän sisäisen tilan ulkonainen ilmestys on vapaa +tahtomus, koska minuus yksistään on sen tekijä, koska se vastaa +minuutta kokonaisuudessaan. Mutta todellisesti vapaat tahtomukset +ovat harvinaisia. Useimmat jokapäiväisistä toiminnoistamme eivät +vaadi sielunliikettä, jonka olisi mentävä syvemmälle pintakerrosta, +missä vallitsevat kuolleet tottumukset ja koneelliset +vastavaikutukset. + + (_Aika_ 5, 424-440, 501-509) + + + * * * * * + + + + + +JUHANI AHON _JUHA_ +(1911) + + +Loistoisassa esseessään Juhani Ahosta--teoksessaan »Suomalaisia +kirjailijoita»--on Eino Leino tullut eräässä suhteessa sangen +merkillepantavaan tulokseen. Hän lausuu m.m.: »Juhani Ahon teokset +seuraavat toisiaan elimellisellä, miltei elämäkerrallisella +välttämättömyydellä.--Ne merkitsevät hänelle yhtä monta oman +sielunelämän ja maailmankatsomuksen kehitysastetta.» Täten olisivat +esim. perättäin seuraavat romaanit _Papin rouva_ ja _Panu_ +kirjallishistoriallisesti aivan erilaatuisia ilmiöitä: edellinen +realistinen, jälkimäinen romantinen tuote. + +Tähän väitteeseen tuskin saattanee yhtyä. Näyttää melkein siltä, kuin +olisi Eino Leino liiaksi antautunut tuohon kirjalliselle kriitikolle +niin luonnolliseen houkutukseen: kaikessa jyrkkyydessään seurata sitä +periaatetta, että kirjailijan tuotanto on suoranainen tulos hänen +»moraalistaan» tämän sanan ranskalaisessa merkityksessä ja siis myös +välittömästi kuvastaa siinä tapahtuneita liikkeitä ja muutoksia. Näin +siis se valinta, johon kukin hänen teoksistaan viime kädessä +perustuu--se aihe, jota hän käsittelee, se tapa, jolla hän tätä +katsoo, ja se ratkaisu, jonka hän »juonelle» antaa--välittömästi kuin +kuvastin heijastaisi kirjailijan älyllistä, eetillistä ja +sentimentaalista sieluntilaa, joten seuraamalla hänen teoksiaan +niiden aikajärjestyksessä ja tutkimalla niiden keskinäisiä +eroavaisuuksia voidaan suorastaan nähdä hänen oman +persoonallisuutensa eri kehitysasteet ja niiden keskinäiset +eroavaisuudet. Toisin sanoin: tämä periaate sisältää, että puhtaasti +_taiteelliset_ motiivit kirjailijan tuotteiden sielullisessa +alkuhistoriassa tulevat vasta toisessa sijassa, jos niillä vielä +silloin on merkitystä ollenkaan. + +Tällä periaatteella on tosin valtavan laaja psykologinen perusta. +Harvassahan lienevät suurtenkin kirjailijain joukossa ne, jotka eivät +olisi uraansa alkaneet persoonallisella purkauksella, olkoon tämä +sitten sentimentaalista, yhteiskunnallista tai isänmaallista, mutta +joka tapauksessa ei taiteellista laatua. + +Mutta tulivuoretkin sammuvat, sitä helpommin, kuta ylhäisempiin +ilmoihin niiden huippu nousee. Ja voi käydä niinkin, että samaan +kraateriin, joka ennen syöksi tulta ja laavaa, syntyy syvä, kirkas ja +kylmä järvi, jonka liikkumattomaan kalvoon heijastuvat ohi +purjehtivat pilvet, niin hyvin synkät kuin valoisat, ja yön taivaan +kaukaiset tähdet. + +Ja tosiaan: jos katsomme niitä kirjallisia ilmiöitä, jotka kulumatta +ovat kestäneet ajan ruosteen, niin epäilemättä on näiden joukossa +verrattomasti suurempi prosentti kuin kirjallisuudessa yleensä niitä, +joiden liikkeelle panevat voimat ovat olleet »esteettistä» laatua. +Toisin sanoin: jota suurempi kirjailija on kysymyksessä, sitä +ontuvampi on yllämainittu taiteen »subjektiivisuuden» periaate, sitä +varmemmin vie se erehdyksiin. + +Näiden selvittelyjen jälkeen lähdemme kenties koko lailla toisilla +edellytyksillä tarkastamaan Juhani Ahonkin kirjailija-muotokuvaa. +Yrittämättä pirstoa sitä enemmän tai vähemmän keinotekoisiin, +jyrkkärajaisiin »moraalisiin» kehityskausiin koettakaamme päinvastoin +katsella häntä _taiteilijana_, jonka katse liukuu esineestä toiseen, +kulloinkin koettaen säilyttää silmäänsä sen, mikä siihen aukaisee +taiteellisia näköaloja, mikä antaa sen oman elämän parhaiten kuultaa +esiin. Ja luonnollisesti on meillä tällöin oikeus otaksua, että se, +missä hänen katseensa parhaiten viihtyy, samalla myös voimakkaammin +koskettaa jotain puhtaasti persoonallista kieltä hänessä, sisältää +jotain heijastuksia hänen omasta minuudestaan.--Kenties meille +tällöin selvenee pääpiirteissään suhteellisesti ehjä ja kirkas kuva, +luonteenlaatu, jonka psykologinen mieltäkiinnittävyys samalla on +nykyhetken suomalaiselle mitä suurin... + +Lyhyesti sanoen on siis Aho mielestäni _artistinen_, ei intuitiivinen +taiteilija: hänen suunnaton merkityksensä suomalaisen kirjallisuuden +historiassa on enemmän tyylillisten voittojen kuin niiden +sisällisesti yllättävien saavutusten alalla, joista tulevat +»kulttuuripsyyken» uusien kehityskausien tekijät. Jälkimäisessä +suhteessa on hän liian passiivinen, liian--_suomalainen!_ + +Olen näin, läpikäymällä Ahon tärkeimmän tuotannon, koettanut siitä +pusertaa esiin voimakkaasti yhtenäisen luonteenkuvan. Lukija +ratkaiskoon, missä määrin se _lyyrillinen passiivisuus_, jonka +useammalta kuin yhdeltä näkökohdalta lähtien olen koettanut osoittaa +Ahon kirjailija-muotokuvaa huomattavasti esiinpistäväksi +peruspiirteeksi, tosiaan on tulos oikeaan osatusta erittelystä. + +Mutta tässä asiassa on sananvalta myös eräällä toisella:-- +_kirjailijalla_ itsellään. Hän se lopulta ratkaisee asian; älkäämme +unohtako, että hän on mies parhaissa voimissaan. Ja hän on kerran +lausunut tämän kirjoittajalle: kirjailija on kuin metsän otus, joka +voi tuttuja seutuja ja entisiä jälkiään kiertää, mutta myös saattaa +oikasta suoraa tietä uusille maille. Hän yksin voi tulevassa +tuotannossaan näyttää, onko alussa painostamani varovaisuus vieläkin +ollut liian pieni, olenko sittenkin liian rohkeasti tehnyt +johtopäätöksiä taiteilijan teoksesta tekijäänsä, toisin sanoin: onko +Juhani Aho suurempi taiteilija kuin olen otaksunut! + + (_Nuoren Suomen Joulualbumi_ 21, 1-15) + + + + +On suuria kirjailijoita, jotka rakastavat jyrisyttää tuomion kelloa +kansansa yli, vitsoa kirpeällä ruoskalla sen vikoja ja kolkuttaa sen +uinuvaa omaatuntoa. Mikä on muisto heidän työstään? Hetken seisovat +he ajan temmellyksen polttopisteessä, keskellä vihasta tai +innostuksesta kuumenneita silmiä, tuhansien intohimoisesti +ojennettujen käsivarsien osoittamina. Mutta vaahto tummuu ja laineet +laskevat ja pian on heidän taistelemansa taistelu kaukainen +menneisyys, joka ei mieliä enää tuleen sytytä. Yksi vaan voi silloin +pelastaa heidät joutumasta iäksi kirjastojen tomuisille hyllyille: +jos se, mitä he parantamisen tai surmaamisen tarkoituksessa ovat +sanoneet, on kummunnut esille syvästä ja suuresta elämän +tuntemisesta, jos se on luonut elämän kuvan, josta jokainen aika voi +löytää pyrkimyksensä, omat hiljaiset tai meluisat taistelunsa suureen +taiteeseen olennoituina, jos se on synnyttänyt jonkunkin ihmistyypin, +joka rehellisessä ja laajassa inhimillisyydessään on jokaiselle +tuttu, silloin tulee heidän työstään tämä yleisinhimillinen puoli +säilymään--mutta vain se. Onnellisessa asemassa ovat sentähden ne +kirjailijat, jotka ovat voineet pysyttäytyä hetken intohimojen +yläpuolella, ja vapaina intoilusta ja sokeasta katkeruudesta +toteuttavat vain omaa taiteellista pyrkimystään valaa kypsään ja +kestävään muotoon elämästä se, mikä on heitä on lähinnä, mikä +kuvastaa heille arvokkaan ja rakkaan kohtaloa tässä kummallisessa +maailmassa. He tulevat jälkipolville säilyttämään työnsä enemmän tai +vähemmän ehjänä, ja nykyhetkikin jo voi heitä arvostella +puolueettomammin kuin edellisiä, joiden työ tuskin koskaan voi +kokonaisena, niinkuin he ovat sen tarkoittaneet, jatkaa elämäänsä +tulevaisuudessa. + +On jo muutamia vuosia kulunut siitä, kun Juhani Aho viimeksi +yleisölleen tarjosi uutta. Luonnollista on, että odotusajan näin +pidentyessä myös odotukset ovat kasvaneet; on aavistettu jotain +entistä merkillisempää ja suurempaa. Joka perehtyy »Juhaan», ei tule +väittämään näissä odotuksissa ja aavistuksissa pettyneensä. »Juha» +merkitsee monessa suhteessa mahtavaa nousua edeltäjistään. Ja kun +suomalaisesta kirjallisuudesta kerran valitaan ne kirjat, jotka siitä +kuuluvat maailmankirjallisuuteen, on »Juha» niitä, joiden paikka +varmimmin on taattu. + +Omituiseen pulaan joutuu, kun tahtoo »Juhan» luonteen ilmaista +yhdellä sanalla. Onko se n.s. kansankuvaus? Ei, sillä lukija tuskin +huomaakaan, että se mikä hänen silmäinsä eteen on loihdittu, on +tapahtunut kaukana hänestä, erikoisissa olosuhteissa ja jossain +etäisessä menneisyydessä; kaikki on samalla aivan läheistä ja tuttua. +Jännityksestä kuumeisin silmin elää hän kuin omana elämänään Juhan ja +Marjan kohtalokkuudessaan niin laajalle yleisinhimillisyyteen +aukeavan suhteen. Onko »Juha» siis verhotusta muodostaan huolimatta +nykyaikainen avioliittoromaani petoksineen ja kostoineen? Ei, sillä +mitään petosta ei Marjalla ole mielessään, kun hän elämänsä hädän +ahdistamana juoksee rantaan, josta Shemeikka hänet tempaa +venheeseensä vieden hänet alas koskia mukaansa Karjalaan. Ja mitään +kostoa ei ajattele Juha, kun hän--itse lempeys ja hyvyys--Shemeikan +raa'asta pilkkanaurusta sokeasti raivostuneena tekee tuhotyönsä. +Kukaan ei lopulta ole omaansa eikä toisten onnettomuuteen syypää. +Juha on vanha ja ruma, Marja nuori. Eikä syy ole Shemeikan, +viettelijänkään. Hän on oman maansa lapsi eikä voi toisin olla--ei +silloin, kun hän ottaa Marjan mukaansa, ei, kun hän tämän jättää +hänestä kyliänsä saatuaan. Eri ihmisten tahdot lyövät vastakkain kuin +laineet koskessa, jonka pauhina kuuluu ylös aholle, kaskelle, missä +Juhan kirves viikot ja vuodet heiluu ikihonkien huojuessa sen +tahtiin, samalla, kun hänen aina samat ajatuksensa tekevät toivotonta +työtään. Elämän intohimojen kuohupää virta vie ihmiset mukanaan, ja +taistelu sitä vastaan käy kaikille yli voimain--yli voimain lopulta +Juhallekin... + +Schiller jakoi aikoinaan taiteilijat naiveihin ja senttimentaalisiin. +Edelliseen ryhmään kuuluvat ne, jotka lähtivät välittömästä +elämyksestään, joille taiteellinen työ oli omien kokemuksien ja +tuntojen sovittelua ja veistämistä taiteelliseen ylhäiseen muotoon, +jälkimmäiseen taas ne, jotka ensinnä synnyttivät jonkun abstraktisen +aatteen ja vasta vähitellen, kohta kohdalta, kykenivät pukemaan sen +konkreettiseen, havainnolliseen muotoon ja antamaan sille sen lihan +ja veren, sen oman itsenäisen elämän, joka taideteoksesta vasta +taideteoksen tekee. Olkoon tämän jaottelun laita kuinka hyvänsä, joka +tapauksessa on se valaiseva ainakin Juhani Ahoon nähden. Hän on +»naivi» taiteilija koko siinä täydessä merkityksessä, minkä Schiller +tälle sanalle antoi. Juhani Aholle »aate» on aina jotakin +intohimoista mielenkiintoa herättämätöntä, jotakin kuollutta, +elämästä ja sen psykologisista valloista irti temmattua, usein +jotakin suuremmassa tai vähemmässä määrässä naurunalaista +pakoitetussa, umpisokeassa »ylevyydessään». Juhani Aho pysyy suurena +elämäntuntijana juuri siksi, että hän tosiaan on elänyt läpi sen +asteikon, että hänen tarkkanäköiseen silmäänsä lähtemättömällä +selvyydellä ovat piirtyneet lukemattomat pikkuseikat, itsessään +vähäpätöiset, mutta oikeassa ympäristössään ja taiteellisiin +kokonaisuuksiin sulautuneina sinisiksi hämärtyviä näköaloja +aukaisevat. Juhani Aho on epikurealainen, jos tämän paljon +väärinkäytetyn sanan osaa ymmärtää sen kreikkalaisessa rohkeassa ja +elämälle antautuvassa mielessä, ja Juhani Aho on valkoisten, elämän +pohja-arvojen tunnustaja, kun katsoo, millä ymmärryksellä hän seuraa +intoutuneen ja kituvan ihmismielen sisimpiä ja hartaimpia +värähdyksiä. Juhani Aholla on näin mielestäni jo alusta alkaen ollut +verrattomat henkiset edellytykset suureksi taiteilijaksi, suureksi +realistiksi tämän sanan oikeassa taiteellisessa, +ihmiskunnan-ikäisessä merkityksessä. + +»Juhassa» on minusta Juhani Aho ensi kerran saavuttanut näitä +edellytyksiä vastaavan taiteellisen tuloksen. »Juha» ei ole +»kansankuvaus», ei »avioliittoromaani»; »Juha» on pala todellista +ihmiselämää. Se elää jokaisessa nikamassaan, se on kokoonpantu +psykologisista pikkupiirteistä, jotka irralleen otettuina eivät olisi +muuta kuin tarkkanäköisen ja kauneudelle alttiin silmän hetkellisiä +havaintoja. Mutta siinä äärimmäisen taiteellisessa kokonaisuudessa, +jonka ne »Juhassa» luovat ja jonka Juhani Aho tässä nyt on +saavuttanut, muodostavat ne rautaisen ketjun. Jokainen rengas siinä +on yhtä tärkeä kuin toinenkin, kaikki ovat ne kokonaisuudelle yhtä +välttämättömiä. Ja kokonaisuus itse on kuin triumfikaan, jonka alla +kosken väkevässä pauhussa kuuluu elämän ihmeellinen meno. + +Surullisen suuri osa niistä, jotka meillä pidetään taiteilijoina, +eivät ole muuta kuin sellaisia, joita on tapana kutsua diletanteiksi. +Joku liikuttava ja intresantti kansantarina herrasväestä, jonka +lapsena on sattunut kuulemaan, joku tomuinen pergamentti jossain +kirjastossa, jota sattumalta on tullut hätimiten katsoneeksi--siinä +kaikki! Sitten pannaan vähän kullankarvaista »kaunista» siloitusta +päälle ja taideteos on valmis. Vahinko vaan, että se on kuolleena +syntynyt, että sen ihmiset ovat hauraita elottomia nukkeja ja sen +tapahtumat vain efektejä. Katsokaa, miten »Juha» elää joka sivullaan! +Hakkaako Juha kaskea siksi, että tekijällä olisi sopiva tilaisuus +hänet lukijalle esittää yksinäisine mietteineen? Eikö hän sitä tee +siksi, että me ilman tätä työtä emme voi häntä ajatella, että hän +juuri siinä elää omaa elämäänsä ja niin aina on tehnyt? Katsokaa, +kuinka elää Juhan äiti, vanha kämäleuka akka, riippumatta siitä, mitä +tarkoituksia kirjailijalla hänen suhteensa on ollut, ja siihen +kuitenkin ihmeellisesti soveltuen. Kuinka täynnä omaa luonnettaan ja +runollisuuttaan on Marjan ja Shemeikan koskenlasku ja saarella olo, +ilman että se romanttisuudellaan vähääkään rikkoo kokonaisuutta! Ja +kuinka ihmeellisen luonteva on lopuksi Juhan perikato. Kaikki päättyy +siihen, mihin sen täytyy päättyä. Juhan täytyy katketa, niinkuin hän +katkeaa. + +Lieneekö enää tarpeellistakaan kiinnittää huomiota siihen, mitenkä +kirjailija tässä teoksessa kaiken aikaa pysyy piilossa, mitenkä +kaikki siinä on katsottu milloin minkin henkilön silmillä. Juhani Aho +ei ole psykologinen kirjailija siinä mielessä, että hänen tarjoamansa +olisi jotakin psykologisia erikoisuuksia ja hienouksia, hänen +luomansa tyypit eivät ole outoja ja syviä, vaan laajoja ja +yleisinhimillisten sielullisten mahtien kannattamia. Mutta juuri +hänen katsoessaan näiden luonteitten silmillä kaikkea, kuten +»Juhassa» on laita, kohoaa kokonaisuus tavattoman ehjään +taiteellisuuteen. Katsokaamme esim. luonnonmaalausta. »Papin +rouvassa», jota tätä uutta teosta lukiessa muuten usein tulee +ajatelleeksi, on vielä luonto, niin ihanasti kuin se juonta +säestääkin, siitä kuitenkin kokolailla irrallaan, kehyksessä, jonka +kirjailija ikäänkuin erikseen meille esittää, kuvaten sitten sen +sisältämän tapahtuman. »Juhassa» on laita toinen. Vain yksi +esimerkki! Marjan lähdettyä on Juha kauan aikaa omituisessa +sielullisessa tainnostilassa. Vihdoin selvittyään ja taas tajuttuaan +lohduttoman todellisuuden hän eräänä aikaisena aamuna astuu ulos +rappusille, »ja huomasi, että aamu sarasti sihittävän sateen läpi. +Koira tuli rappujen alta ja pyörähteli jaloissa. Kuikka huusi +järvellä...» Miksi Juha sen nyt huomaa. Siksi, että niin oli kuikka +huutanut kaikkina edellisinäkin aamuina, kun kaikki vielä oli hyvin +ja elämä näytti turvalliselta. Nyt oli kaikki toisin, oma elämä +rikki, repaleina, mutta aamuisen sumun läpi kuuluu sama salaperäinen +luonnonääni. Se tuo mukanaan tunnelmallisen muiston entiseltä ajalta, +jolloin se vielä oli läheinen ja rakas, säestäessään jokapäiväisen +elämän turvallista kulkua. Mutta se ei siihen kuulunutkaan, se pysyy +samana kaiken muun muututtua. Ja niin kasvaa tuosta vähäisestä +pikkupurteestä mahtava sävel, joka yhdellä ainoalla iskulla tuo +esille edustavan kuvan koko tapahtumaa verhoavasta todellisuudesta. +Ja lopulta säestää tuollainen kaukainen kuikan huuto sumuiselta +järveltä koko inhimillistä elämää. Me uskomme, että todellisuus on +meille läheinen ja elämäämme kuuluva; se on meille rakaskin, mutta +lopulta se kuitenkin jää oudoksi ja kummalliseksi, niinkuin siihen +kuuluva oma todellinen itsemmekin, jonka määräävistä valloista meidän +on niin vaikea saada oikeata tietoa--lopulta se kuitenkin menee omaa +tietään, poikki niiden teiden, joita meidän kaipauksemme ja +tahtomisemme kulkee. + +»Juhan» varsinaisesta tyylillisestä puolesta vielä muutama sana! +Juhani Aho on niitä harvoja suomalaisista kirjailijoista, joilla on +yksilöllinen, taiteellisesti kypsynyt ja helposti tunnettava +sanontatapansa. Ja tässäkin suhteessa ilmaisee mielestäni »Juha» +samanlaista nousua edeltäjistään kuin muissakin. Kaikki viivat ovat +voimakkaasti yksinkertaistuneet, Juhani Aholle ominaisten vehmaiden +runokuvien kesken on toimitettu rohkea valinta, ja niin on saavutettu +se tavaton taiteellinen keskitys ja ehjyys, joka on tämän teoksen +suurenmoisin puoli. Ja niin on myös koko kuvauksessa kaiken kireän +jännityksen rinnalla suuri rauha ja tasapaino. Kuumeisena seuraa +lukija intohimojen vuolasta virtaa. Mutta jokin pysyy hänessä samalla +täydessä levossa, keinuen vain hiljaa ja tasaisesti tämän ihanan +runollisen kielen tahdissa. Sellaisia lauseita kuin monet »Juhan» +sisältämistä, ei ole vielä koskaan ennen suomenkielellä kirjoitettu. +Katsokaa esim. kuinka kirja alkaa, huomatkaa ensimmäisten +lausejaksojen suunnaton taiteellinen varmuus ja sopusointu! Milloinka +on suomalaisessa kirjallisuudessa ennen uusi henkilö esitetty +sellaisella mahtavalla taiteellisuudella kuin Juha ensimmäisine +itsepuheluineen: »Pitipähän taas epäsovussa erottaman» jne.? Ja +samanlaisia ehjiä jaksoja myöten jatkuu esitys loppuun asti, kohoten +toisinaan, kun kuvien runollisuus kasvaa, silmiä huikaisevaan +ihanuuteen: »Ja kun ei puhuttu, vaan äänettöminä soudettiin, ei Marja +päästänyt ajatuksiaan edemmä laineen viriä, jonka venhe teki veteen, +missä se jälelle haihtui, haihtui entinen elämä, missä se kokassa +kohahteli, siinä kohahteli uusi eikä hän tahtonut koettaakaan sitä +edempää kuunnella.» + +Ne arvostelut, joita tästä uudesta teoksesta olen nähnyt, ovat +minusta olleet eräässä suhteessa puutteellisia. On jätetty +vertaamatta tätä teosta entisiin ja niin on kokonaan jäänyt +huomaamatta kaikki se Juhani Aholle uusi ja ennen tuntematon, joka +tässä teoksessa esiintyy. Meillä on kauan totuttu puhumaan Juhani +Ahosta jo aikaa sitten kypsyvänä ja valmiina, oman Parnassonsa +saavuttaneena, jonka uusia tuotteita voi odottaa siinä turvallisessa +tiedossa, etteivät ne ole entisiään huonompia. Uudella teoksellaan on +kirjailija osoittanut, ettei hänen kehityksensä ollenkaan ole +pysähtynyt, että hänessä tapahtuu jatkuva taiteellinen nousu. Ja +suoraan voi minusta sanoa, että juuri se tie, jota hän »Juhassa» +kulkee, voi hänen luonteisensa kirjailijan viedä eittämättömään +taiteelliseen korkeuteen--kuten se on vienytkin. + +Juhani Ahon luonne ja sen mukana hänen taiteellinen näkemyksensä on +passiivinen ajatuksellisesti verrattain vaivattomaan tarkasteluun +taipuvainen. Sentähden eivät myöskään hänen luomansa tyypit herätä +erikoista mielenkiintoa uusina psykologisina ennätyksinä, niihin ei +sisälly mitään erikoista ajatuksellista voittoa. Ne liikkuvat, esim. +Yksin-kirjan sankari, Elli ja Kevään ja Takatalven Antero, +sielullisen elämän keskitasolla. Mitä yleislaatuisempaa on +taideteokseen sisältyvä sielullinen elämä, sitä suurempaa luovaa +kykyä vaaditaan kirjailijalta hänen saavuttaakseen sen taiteellisen +suppeuden ja kirkkauden, joka on välttämätön, se kun on tällöin +lukijan mielenkiinnon pääasiallisena esineenä. Tämä on »Juhassa» +saavutettu. + +Ja niin on Juhani Aho--vielä kootakseni pariin sanaan ajatukseni-- +tässä teoksessa saavuttanut meillä aniharvoin nähdyn taiteellisen +korkeuden: me olemme eläneet palan todellista ihmiselämää, iloinneet +iloitsevien kanssa ja kun laskemme kirjan kädestämme, on mielessämme +rauha ja lepo, hiljaa aaltoileva silmän ohi kulkeneiden ihanien +rytmien tahdissa. »Juha» ei ole yksi Juhani Ahon teosten joukossa: se +on niistä ensimmäinen, ja me uskomme, että se on oleva alku pitkään +sarjaan samanlaisia. + + (_Uusi Suometar_ 26.4.1911) + + + * * * * * + + + + + +POROPORVARI JA KAMARIFILOSOFI +(1911) + + +Kynään on minut saattanut tarttumaan eräs lauseparsi, joka ulkomailta +tuotuna on alkanut näkyä meikäläisessäkin kulttuurikeskustelussa: +_luonnontieteellinen maailmankatsomus_. Tosin voinee tuntua turhalta +yritys lähteä tällaista epämääräisyyksiin haihtuvaa otusta lähemmin +katsastelemaan, mutta kun uskon, että alla piilee itse asiassa sangen +tuttu fysionomia, lähden kuitenkin taipaleelle. Mikä tämä fysionomia on, +siitä antaa kenties räikeä otsikkoni jotain aavistusta--ja muu selvenee +seuraavasta.--Koetan siis piirtää muutamia kuvaavia ajatusviivoja siitä, +kuinka eri älylliset tyypit suhtautuvat olemistoon ja mikä arvo näin +syntyneitten maailmankatsomusten sarjassa on n.s. luonnontieteellisellä +maailmankatsomuksella, niinkuin tämän sanan nyt ymmärrän. + +Aine tulee tällöin epäilemättä jonkunverran arkaluontoiseksi, sitä +enemmän, kun en tule salaamaan, minne päin omat sympatiani kallistuvat. +Kukapa mielellään näkee toisen laatimaa luokittelua, jossa itse on +joutunut jollekin alemmalle portaalle, kun taas tekijän yksilölliset +ihanteet loistavat ylhäisessä korkeudessa? Kuitenkin on huomattava, että +kysymys tässä on vain tyypeistä, s.o. vissiltä näkökannalta lähtien +laadituista käsite-kaavoista eli yksinkertaisesti--kamarifilosofiasta. +Ja kamarifilosofiasta on helppo selvitä, ellei muuten niin kohauttamalla +olkapäitään! Ja sitäpaitsi: muuan kuuluisa meikäläinen taideniekka +väittää, että kauppiailla usein on enemmän mielikuvitusta kuin +taiteilijoilla; ja ketäpä kuitenkin olisi valmiimpi otaksumaan +poroporvariksi kuin »saksaa», jos kerran ruvetaan koiraa karvoihin +katsomaan. Kuinka moni taas filosofeista saattaa puhtaalla +omallatunnolla väittää, ettei häneen ollenkaan kohdistu Heinrich Heinen +pilkka: + + + »Zu fragmentarisch ist Welt und Leben-- + Ich will mich zum deutschen Professor begeben, + Der weiss das Leben zusammen zu setzen, + Und er macht ein verständlich System daraus: + Mit seinen Nachtmützen und Schlafrockfetzen + Stopft er die Lücken des Weltenbaus». + + +Lyhyesti: jätettäköön siis muut näkökohdat sikseen, ja annettakoon +ajatusten taistella kiihkotonta taisteluaan! + +Mikä on siis se fysionomia, joka piilee »luonnontieteellisen +maailmankatsomuksen» takana. Jos »maailmankatsomuksella» tässä +ymmärretään sitä, mitä sillä tavallisesti ymmärretään: niiden +käsitteiden kokonaisuutta, jotka meillä on todellisuuden +yleislaadusta, niin on räikeä väitteeni se, että »luonnontieteellinen +maailmankatsomus» on kokoumus poroporvarillisuutta ja +pintapuolistettua luonnontiedettä. + +Ymmärryksen poroporvarillehan--jos sellainen tyyppi on +todellisuudesta löydettävissä--olisi ominaista se, ettei hänen +järkensä vaaka heilu puoleen eikä toiseen, koska molemmat painot ovat +yhtä raskaat tai paremmin: yhtä kevyet. Toisella puolen ovat +persoonallisen elämän käytännölliset pyrinnöt ja tarpeet +rajoitettuine kysymyksineen, toisella taas niiden mukaiset +vastaukset, yleis-verhonaan joukko käsityksiä--koriste, jota +juhlatilaisuuksissa tarvitaan--elämästä ja muusta todellisuudesta, +jotka joko ovat saadut perinnäisiltä auktoriteeteilta tai sitten ovat +päivän kuosin käteen tyrkyttämät. + +Eikö »luonnontieteellinen maailmankatsomus» ole juuri tällainen +poroporvarillinen koriste? + +Sillä mitkä ovat tämän maailmankatsomuksen ainesosat? Epäilemättä +katsantokannat sellaiset kuin mekaaninen luonnonkäsitys, joka +työ-ohjelmasta dogmaattisesti koroitetaan ihmisajatuksen viimeisen +sanan sanojaksi, ja polveutumisteoria, jolloin tämän pääväitteeksi +lapsellisesti käsitetään se, että ihminen polveutuu »apinasta» ja +ettei ihminen siis ole sen kummempi kuin eläin. Kulttuurityön alati +hehkuvissa ahjoissa, niissä muutamissa aivoissa, joissa nero kullakin +aikakaudella kipenöitsee, ovat nämä käsitykset vähitellen syntyneet +ja voittaneet muut aatteiden »luonnollisessa valinnassa». Toisen +rivin miehiä, kaikenkaltaisia epigoneja ovat sitten olleet ne, jotka +itsekylläisinä ovat kadottaneet näkyvistään työn päättymättömyyden +ja--kuten Häckel--vanhan Wagnerin kanssa (Goethen Faustissa) +huudahtaneet: »Und wie wir es zuletzt so herrlich weit gebracht»! +Nämä ne myös ovat sekoittaneet sen keitoksen, jota he itse ylpeästi +kutsuvat luonnontieteelliseksi maailmankatsomukseksi ja jonka kautta +kaikki maailmanarvoitukset ovat ratkaistut; vanhat, homehtuneet +»aivokummitukset» ovat ajetut pois kunniallisten ihmisten seurasta ja +perustukset lasketut ihmiskunnan ijäiselle onnelle. Kirkkojen sijaan +tulevat biologiset museot, jossa ihmiset hartaudella voivat +polvistua--skvariumin meduusojen eteen ja tyydyttää nääntyneen +sielunsa janon--katsomalla alkuliman liikkeitä suurennuslasin alla! + +Kas siinä poroporvarin hengen-leipä koko loistossaan! Itse ei hänen +tarvitse ajatella; sen raskaan työn ovat jo muut hänen puolestaan +valmiiksi tehneet. Hänelle annetaan vain lyhyt yleiskatsaus »tieteen +uusimpiin tuloksiin.» Kaikki on pääpiirteissään selvää ja ratkaistua. +Kaikki mikä on, on kasa avaruudessa purjehtivia atomeja, mutta +pessimismiin ja epätoivoon, minkä niin hyvin tuntee jokainen +ajatteleva ihminen, joka kerran on tähän maailmankuvaan uskonut, ei +sen hirvittävä tyhjyys suinkaan profeettojaan näytä vievän. +Päinvastoin! Ovathan he valloittaneet päivän ajatusten muotimarkkinat +ja onhan aika heidän. + +Mutta jos nykyinen viisaus on tällainen, niin nousee vanha +kamarifilosofia huimaavasti arvossa. Astukoon siis taas tomuisten +folianttiensa keskeltä esiin tuo vanha äijä, joka silmiensä edessä on +nähnyt liian monen suuruuden kukistuvan hänen enää suuresti +uskoakseen mihinkään viimeiseen uutuuteen. + +Koko hänen ajatusmaailmansa on niin täydellisesti toinen kuin +poroporvarin, että tällä tuskin on edellytyksiä ymmärtää hänen +puheistaan sanaakaan. Eikä hänkään luultavasti ole halukas niitä +seinille tuhlaamaan. Kenties hän ainoastaan iroonisesti hymähtää +nähdessään, kuinka ihmiskunta jo tiesi kuinka monennen kerran +tunnustautuu uuteen uskoon. + +Mutta jos hän tahtoo sanaisen lippaansa aukasta, saattaa hän vetää +esille probleemeja, joiden edessä koko tuo ylpeä rakennus kaatuu kuin +korttihuone. Mitä, jos koko meidän jyrkästi esineellinen +käsitystapamme on kokonaan vailla logiikan pyhitystä; jos se on vain +viime kädessä käytännöllisistä harrastuksista johtuva psykologinen +välttämättömyys? Jos olemisto esineelliseksi ajateltuna on puhtaasti +inhimillinen ajatuskaava, joka erillään ihmisen tarpeista ja niiden +synnyttämistä tottumuksista haihtuu ilmaan kuin kangastus päivän +laskettua? Jos voidaan piste pisteeltä seurata monenkin +objektiiviseksi uskomamme käsitteen tunne- ja tahto-peräistä +syntyhistoriaa ja sen otsalla näyttää vissien elämän-intressien selvä +leima? + +Älyllinen toiminta tähtää aina lepokohtien saavuttamiseen. Ilmiöiden +loppumattoman virran koettaa se supistaa kiinteiksi pisteiksi, joista +sen on helppo hallita alaansa. Ja tämän kiinteitten pisteittensä +verkon koettaa se jännittää yli kaiken todellisuuden; ja kun se +vähänkin onnistuu siinä, tyytyy se siihen ja tottuu vähitellen +pitämään kaikkea selvänä, kysymyksistä vapaana ja tutunomaisena. +Tästä syystä on jokapäiväisellä maailmankäsitteellä aina +absoluuttisuuden leima. Näkemättä älyntoiminnassa itsessään vaikeinta +ja tärkeintä kysymystä, jolle annetun ratkaisun laadusta kokonaan +riippuu maailmankuvamme yleis-sävy, tuijottaa se vain eteensä +sysättyyn puisevaan kuvaan, ihmiskätten hetkelliseen tekeleeseen.-- +»Selittäminen» ei merkitse muuta kuin älyllisen turvallisuuden tunnon +tavoittelua ja saavuttamista ilmiöiden edessä. Sentähden »selitämme» +aina tuntemattoman tutulla ja koetamme uskoa, että edellinen »itse +asiassa» on jälkimäistä. Mutta jos hetkeksi väkevällä +tahdonponnistuksella vapautamme itsemme tuosta tottumuksesta ja sen +synnyttämästä »selityksestä», jos t. s. revimme rikki kaikki verhot, +jotka estävät meitä sellaisenaan näkemästä havaittua olevaa, aukaisee +silmämme huikaiseva valo ja edessämme on huumaavana ja upottavana +koko suunnaton maailmanarvoitus. Silmänräpäyksessä selvenee meille +ihmisajatuksen oikea luonne ja kantovoima. Se on vain voimaton, +kalpeasiipinen perho, joka hetkisen liihoittelee rannattomien +syvyyksien päällä.---- + +Kaukana siis siitä, että aineen alkeisosista, pyöriteltäköön niitä +kuinka tahansa, koskaan saataisiin syntymään yhtä ainoata havainnon +sirpaletta--sillä tuloksessa ei voi olla sellaista, mitä ei ole +tekijöissä--saatikka sitten tätä tuhansin värein, valoin ja äänin +väreilevää pohjatonta todellisuuttamme, on kenties päinvastoin +jossakin määrin mahdollista ihmisen biologisesta rakenteesta lähtien +osoittaa esineellisen käsitystavan sielullinen välttämättömyys. +Kaikki on riippuvaista havaitsijansa silmälaseista, ja mitään +kertakaikkista, absoluuttista laatua emme voi väittää »puhtaalla» +todellisuudella olevan--olemmehan, jos niin väitämme, taas langenneet +takaisin arkipäiväisiin älyllisiin tottumuksiin. Ja filosofia on +taistelua tottumusta vastaan, kuten Carlyle on lausunut.--Joskin +sentähden on liioiteltua, mitä wieniläinen fyysikko (ja +positivistinen filosofi) Ernst Mach lausuu: fyysikolle on aivan +yhdentekevää, onko pendeliä olemassa aineellisena kappaleena vai eikö: +hän tavoittelee ainoastaan niitä matemaattisia kaavoja, joihin tämä +ilmiö voidaan pukea, niin on tässä lausunnossa ainakin se totuus, +että eksaktisille tieteille on kaikki kaikessa ilmiöiden keskinäiset +suhteet. Ja mielikuvat näiden ilmiöiden laadusta ovat muodostetut +pitämällä silmällä pyrkimystä päästä näitä suhteita hallitsemaan. +Sentähden onkin esim. mekaaninen luonnonkäsitys ainoastaan +työohjelma, tieteellinen tutkimustapa, joka pyrkii kuvailemaan +ilmiöitä niin, että voimme ne mahdollisimman suurella helppoudella +hallita--eikä siis ollenkaan mikään »tieteen viimeinen tulos». +Saattaa hyvin ajatella sitä mahdollisuutta, että se kerran syrjäytyy +edullisemman käsitystavan tieltä--ja oireita sellaisesta on paljo +huomattavissa--, mutta tieteen todelliset tulokset, jotka, luopuen +väittämästä, että ilmiöt »oikeastaan» ovat jotakin muuta kuin mitä +kokemus sisältää, ainoastaan kuvailevat tosiasioita kokemuksen +piirissä ja käyttävät teoriaa uusien löytämiseen, eivät kaadu, vaan +paranevat, eivät osottaudu vääriksi, vaan puutteellisiksi--ovat vain +lepokohta ajatuksen ikuisella tiellä. + +Oikein ymmärretty tiede on siis jotain suorastaan päinvastaista kuin +meidän päiviemme poroporvarillinen »luonnontieteellinen +maailmankatsomus». Juuri tieteen koko hienouden, sen tietoisuuden +oman tehtävänsä laadusta ja rajoituksesta, sen läpitunkevan ja kylmän +kriitillisyyden, sen tunnon omasta täydellisestä suhteellisuudestaan-- +kaiken sen jättää tuo maailmankatsomus huomioonottamatta, niin +»tieteellinen» kuin se tahtoo ollakin. + +Vähitellen ovat näin tiedemies ja »kamarifilosofi» lähestyneet +toisiaan. Tosin jää heidän välilleen yhäkin selvä ja tyypillinen ero. +Edellinen on niin sanoakseni ymmärryksen käytännön, jälkimäinen sen +teorian mies. Mutta heitä yhdistää yhteinen vihollinen: se +poroporvarillisuus, jolle yksi ihmiselämän suurimmista asioista, +maailmankatsomus, on vain ulkopuolinen koriste, vaivatta valmiina +saatu kuva, jonka eloton ilme värisyttää jokaista, poroporvaria +itseään lukuunottamatta. Sillä tämä ei voi uskoa muuta kuin että +todellisuuden pohja on yhtä matalalla kuin hänen oman olentonsa, +sielläkin, missä toinen näkee loppumattoman syvyyden. + + (_Aika_ 5, 538-542) + + + * * * * * + + + + + +RUNOJA +(1912) + +Menneitä vuosia + + + + +Jätteitä vanhasta kokoelmasta + + + + + I + + + Jo kevätillan viime ruskot riutuu,-- + on pitkäin sarkain yllä hiljaisuus; + sen helmaan päivän odotukset hiutuu, + kun alkanut on kevään leikki uus. + Vain pilvisaaret kulkee taivahalla + ikuista tietään sini-ilmain alla. + + Ei ääntä ainoata. Seisoo puut + kuin kuullen sisässänsä nesteen juoksun; + on tyyntä kaikki, vedet, salmein suut, + vain keinuu laineet kevään nuoren tuoksun; + sen lumoon kohta kaikki uinahtaa, + kun pitkä ilta kentät varjoaa. + + Ma yksin seison, katson taivaanrantaa, + min reunamilta loimu tummentuu; + ja vallan mieli aatoksille antaa, + joiss' entistuttu kaipuu uneksuu-- + kuin toinen onkaan kevät nyt kuin ennen, + ja mit' on voitettu niin paljon mennen? + + Nyt syttyy toivo tuhansien rintaan, + ja odotuksen onni heräjää; + ma vuoden ostin kallehimpaan hintaan, + ma annoin kaikki--mitä enää jää? + On portit kiini onneen uuden kevään, + tie suureen syksyhyn vie lähenevään. + + Niin seison nyt ma yksin, ulkopuolia + ja katson iltaruskoon kalpeaan. + On vaalenevan taivaan tyhjyys tuolla, + tääll' ympärillä mustat mullat maan. + Ja ahdistetun rinnan hätää vastaan + soi kaameana kaiku ainoastaan. + + + + + II + + + Kaks ihmistä, joille ennen + kesä yhteinen onnen toi, + kaks ihmistä--hetken mennen + miten vieraiksi tulla he voi! + + Käy kumpikin suuntaan omaan, + ei tiedä he toisistaan; + ja elämään ilottomaan + jäi kuoleva kaipaus vaan. + + Sama kohtalo, yhdeks mi laati + tien hetkeksi haihtuvaks, + sama kohtalo jälleen vaati + iäks erille ihmistä kaks. + + + + + III + + + Lehdossa siellä koivu on valkorinta, + nimeä kallehinta + kantain merkkinä onnen mennehen, + keskellä hankien. + + Kohta on kaarna kasvanut yli senkin, + muiston viimeisenkin + silloin saattanut vierivä aika on + hiljaa unhohon... + + + + + IV + + + Kuu metsän härmään katsoo talviyössä, + ja sadoin kitein hanget kimaltaa. + Vain tuuli kaukaa hiljaa humajaa + kuin kertoin, ett' on elo vielä työssä. + + On sadun hämy puiden varjovyössä, + kuin salaa jäinen oksa rasahtaa; + yön hiljaisuuteen sydän aukeaa: + nyt unhoituksen onnen saatko myös sä? + + On niinkuin menneet tuskan hetket ois + vain unta, joka tyhjään haihtuu pois + kuin varjot, jotka kinoksilla kulkee, + + ja mikä tähteeksi jäi elämään + on kylmä lepo kuoleman ja jään, + min suureen rauhaan hiljaisuus sun sulkee. + + + + + V + + + Kuin ennen lapsena, kun kesäkaudet + ma kuuntelin kuin tuuli puissa soi + ja päivä permantoon loi ruutuin kuvan, + min loistehessa hiuteet karkeloi,-- + niin nytkin, monen pitkän vuoden jälkeen + taas tuulen huminata kuulen vaan + ja katson valkopilvein vaellusta + ja annan ajan mennä menojaan.-- + + Ah miten paljon siihen väliin mahtuu! + On ollut odotusta ihanaa, + on ollut toivoa ja pettymystä + ja tuskan yötä, syttä mustempaa; + ja kaiken aikaa, muuttumatta, hiljaa + rauhaisa tuuli puissa soinut on, + ja päivä katsonut on huoneeseeni, + ja pilvet vaeltaneet kuolohon. + + En tiedä, mitä vuodet vielä tuovat + ja mihin päättyy harhaileva tie; + en tiedä löydänkö ma Kaanaatani, + jos elämässä Kaanaanmaata lie,-- + sen yksin tiedän, siihen yhteen uskon: + on ihmiselo hauras uni vain, + min verhona on iäisesti sama + valkoinen siinto pilvein kulkevain. + + Kun kerran kuolen, haudallani silloin + taas tuuli hiljaa puissa humajaa + ja valkopilvet yllä vaeltavat + ja ikinuori päivä kimaltaa.-- + Teit', ystävät, en unhoita ma enää, + te todistajat ihmisunelman, + te valkeet verhot elon arvoituksen, + te toivontähdet pyhiin-kulkijan! + + + + + VI + + + Lämmin syyskuun ilta-- + tuikkii taivahilta + tutut tähdet taas. + Sammui pilven siipi,-- + ensi hämy hiipi, + suvi, unelmaas. + + Meren kuulas kalvo + nuku ei, ei valvo-- + keinuu hiljaa vaan. + Rannan väräjävät + valot kimmeltävät + aaltoon uinuvaan. + + Rauha kadotettu, + toivo unohdettu, + saavu sieluhun! + Pyyhi lämmölläsi, + pieni kevyt käsi, + umpeen muistot mun! + + + + + VII + + + Oi illan taivas, kattoin usvan yli + sun luokses aatos ikävöivä käy. + Kuin seesnä aukeneekaan sulia syli, + kun kadut ahtaat alla hämärtäy! + Ei kuulu luokses tyhjän touhun humu, + se hukkuu hiljaisuuteen korkeaan; + jää kauas alle luotas sankin sumu, + mi lainehtiipi ohimoilla maan. + + Mun sydämeeni nuoreen varjot vaipuu, + kun tietä käyn mä ypö-yksinään; + oi kahlehistaan päästä suuri kaipuu, + ja kuolon onni tuo'os elämään! + Sun luonas vaan, sun kirkkaan rauhas mailla + pois sammuu maisen harhan hämäryys; + sun luonas vaan on lepo tuskaa vailla, + sun luonas yksin suuri iäisyys! + + + IV. 1910. + (_Aika_ 6, 260-264) + + + + + + PULVIS ET UMBRA + + + Yössä tähtikirkas avaruus + syvän rauhan syleilyssä nukkuu-- + suuri hiiskumaton hiljaisuus, + autius, min helmaan aatos hukkuu. + + Ihminen, mi yössä yksinäs + katsot rajatonta rauhaa taivaan, + pohjaan tunne osa elämäs: + murun murtuvan sun sielus sai vaan. + + Tummuudessa yön soi tunnustus: + elää--tomu, tuulten tuoma olla; + toden tuska, kauniin kajastus-- + pilvein varjoleikki aavikolla... + + + (_Otava_ 4, 147) + + + * * * * * + + + + + +WILLIAM JAMES +AMERIKAN FILOSOFI +(1912) + + + + +I + + +Se maailmankatsomus, jolla nykyään yleisen mielipiteen korvissa on +paras kaiku, on »tieteellinen» ja kun joku toinen yhdellä sanalla +tahdotaan leimata kelvottomaksi, sanotaan siitä, että se on +»epätieteellinen». »Tieteellinen» (älyyn perustuva) katsomus antaa +omistajalleen--kuten kuvailen--suunnilleen tämänkaltaisen tunnelman: + +Hän istuu ja _katselee_ maailmaa. Kaikki mitä hän näkee, on hänen +ajattelevaa ihmistänsä _alempana_, sillä näkemänsä ilmiöt hän +erittelee ja saa tulokseksi laskun, jossa on vaan matalampia lukuja, +äärimmäisessä tapauksessa aineellisia pikkuosasia. Samoin kuin hänen +katseleva asemansa on passiivinen, toimeton, samoin on myös hänen +näkemänsä todellisuus kokonaan _passiivinen_; kaikki todellinen +toiminta, aktiivisuus, joka tavalliselle käytännön ihmiselle on +elämän tutuin ja ilmeisin asia, on hänen, tuon katselevan subjektin +terässilmän edessä vain harhanäkyä--liikettä tosin on, voipa sanoa, +että kaikki on liikettä, mutta se liike on täsmälleen yhtä +passiivista kuin lepo, kuollutta sysäystä, työntöä, vetoa. Hän, +subjekti näkee myös kaltaisiaan eikä hänkään jokapäiväisessä elämässä +voi olla käsittelemättä heitä kuin itseään, aktiivisina toiminnan +lähteinä, mutta heti kun hän istuu ajatuksensa valtaistuimelle, +muuttuu asia: hänen kaltaisensakin ovat nyt nukkeja, marionetteja +maailmanmyllyn teatterissa; mikä heistä äsken näytti aktiivisuudelta, +osoittaakin olevansa hienon hienoja lankoja: heidänkin sisällinen +liikkeensä on kuollutta sysäystä, työntöä, vetoa. + +Ja niin se ääretön mylly pyörii, kuuluu maailmanrattaiden +iankaikkinen, yksitoikkoinen, nukuttava pauhu... + +Mutta yhden seikan on meidän ylhäinen katselijamme jättänyt laskusta +pois: itsensä, oman aktiivisen ajatuksensa, joka on tämän omituisen +taulun tehnyt. Ja silloin nousee kysymys: millä tavoin suhtautuu tämä +hänen sisällinen minuutensa saamaansa tulokseen? + +Esiintyy useampia mahdollisuuksia: + +Ensinnäkin voi hän olla siihen tyytyväinen, voi tuntea tässä +ilmakehässä puikkelehtivansa kuin kala vedessä, voipa hänen +kyynillinen sydämensä miltei huokaista vapautuksesta ja päästää +pienen pilkkanaurun: arvasinhan sen, tietysti ei sitä »korkeampaa» +ollut olemassa! Ja muistaen samalla, että korkein, mitä on, on hänen +oma minuutensa, hän nousee ja palvelee itseään, joka on tyhjyys. Ja +hänet jätämme siihen, sillä hänelle ei meillä enää ole mitään +sanomista. + +Mutta on toinenkin mahdollisuus. Saattaa tapahtua, että miettivä +katselija, kyllikseen tarkasteltuaan näytelmää edessään, yht'äkkiä +huomaa jotakin kauhistuttavaa: että hän on saattanut itsensä kolkkoon +yksinäisyyteen, että hän on kuolettanut ympäriltään ja sisästään +kaiken runouden ja kauneuden, ettei ole mitään korkeampaa, jolle hän +voisi antautua, jota hän voisi rakastaa ja palvella. Silloin tuo +maailmanmyllyn pauhu häntä kaamoittaa, hän sulkee korvansa ja koettaa +kuunnella entisiä onnellisia ääniä sisästään. Mutta sieltä ei kuulu +enää mitään. Mitä ennen oli kaunista ja hyvää hänen sisässään, se oli +kunnioitusta korkeampaa kohtaan ja antautumista sille; nyt on se +korkeampi hänen maailmastaan kuollut, ja silloin on kuollut myös +hänen sydämensä. Hän herpautuu ja ääretön alakuloisuus tulee hänen +yllensä ja päinvastoin kuin edellisen pikkumiehen lausuu _hänen_ +huokauksensa: siis ei maailma ollutkaan mitään! Sen nimessä, mikä +hänessä on korkeinta, _järkensä_ nimessä, luulee hän olevansa +_velvollinen olemaan pessimisti_, sillä hänen järkensä ei voi tehdä +muuta kuin hävittää sitä unelmaa, mikä antoi hänen elämälleen arvoa +hänen omissa silmissään: unelmaa korkeammasta, jolle voi antautua. + +Tässä on meillä esillä, luulen, aikamme sairain hermo, vuosisadan +tauti; mutta ne jotka sitä sairastavat, ovat kaikista parhaat, ja +heille on meillä vielä paljon puhumista. Kysymys on siitä, mitenkä +sen, joka ei tahdo luopua järjestään eikä myöskään sen kanssa tehdä +mitään kurjia kompromisseja, mitenkä sen on meneteltävä +_uskonnollisten tarpeidensa kanssa_, halunsa kanssa löytää elämästä +jotakin korkeampaa henkistä sisällystä, jonka halun tyydyttämisestä +riippuu koko hänen elämänsä onni: siis tuo ikivanha kysymys uskosta +ja tiedosta. + +Antakaamme puheenvuoro Amerikan suurelle ajattelijalle _William +James'ille_, jonka koko filosofia ytimeltään on vastaus--ja _uusi_ +vastaus--tähän kysymykseen. (William James (1842-1910), »kaikkien +aikojen suurin Psykologi», oli sielutieteen ja filosofian professori +kuuluisassa Harvard-yliopistossa Amerikassa. Hän on aikamme +huomattavimman filosofisen liikkeen, pragmatismin, levittäjä. +Seuraava selonteko käsittelee muutamia hänen perusaatteistaan.) + + * * * * * + +William James nimittää filosofiaansa »_pragmatismiksi_». Nimi johtuu +kreikkalaisesta sanasta »pragma», joka merkitsee toimintaa. Tästä jo +näkyy mikä on hänen filosofiansa lähtökohta. + +Mikään ei ole jyrkemmin vastakkaista ylläkuvatulle passiiviselle +tavalle suhtautua elämään kuin toiminnan ihmisen, käytännön miehen +sielunasento. Eikä tämä vastakkaisuus taas missään ilmene niin +jyrkkänä kuin kysymyksessä _uskosta_. Ilman uskoa omaan +menestykseensä ei tässä maailmassa ole otettu ainoatakaan askelta, +ilman luottamusta itseensä ei ole tehty mitään, oli se pientä tai +suurta. Otaksukaamme esim., sanoo James, että vuoristossa +kiivetessämme olemme joutuneet asemaan, josta poispääsy voi tapahtua +vain peloittavan hyppäyksen kautta. Jos uskot itseesi, niin onnistut +hyppäyksessäsi, mutta jos epäilet ja viivyttelet, tahtoen ensin +täyttä varmuutta siitä, riittävätkö voimasi, joudut epätoivon valtaan +ja syöksyt kuiluun. Tässä tapauksessa siis sekä viisaus että rohkeus +kehoittaa meitä uskomaan siihen, mikä on tarpeemme mukaista ja vain +tämän uskon kautta tulee tarpeemme tyydytetyksi. + +Voimme kutsua tätä ankaran jokapäiväisen kokemuksemme opettamaa +ajatustapaa _toiminnan logiikaksi_ ja määritellä sen perusaatteen +näin: on uskallettava (»riskeerattava») erehdyksen mahdollisuus, jos +tämän uskaltamisen kautta _mahdollisesti_ voidaan saavuttaa arvokas +totuus (asia). On helppo nähdä, että me jokapäiväisessä elämässä +aina, kun on saavutettava joku arvokas, mutta epävarma asia, +seuraamme tätä ajatustapaa. Me emme katso niin vaaralliseksi, jos +olemme erehtyneet ja tulemme petetyiksi, päinvastoin olemme +tyytyväisiä siihen, ettemme päästäneet tilaisuutta käsistämme, sillä +onnistumisen mahdollisuushan myös oli olemassa. + +Kuinka poikkeaakaan tämä toiminnan logiikka sen passiivisen +katselijan logiikasta, jonka yllä kuvasin! Hänen ajatuksensa +ensimmäinen sääntö on: vältä erehdystä! Älä sentähden otaksu mitään +ilman riittäviä perusteita! Älä missään tapauksessa tule petetyksi! + +Se, mikä tässä erottaa passiivisen katselijan ja toiminnan ihmisen, +ei ole heidän järkensä, vaan heidän _asemansa erilaisuus_. Tuon +katselijan on mukava ja helppo sanoa: ennen kaikkea vältä erehdystä! +ja liehakoida itseään sillä, että hänen päässään on varmasti +ainoastaan tosia ajatuksia. Toimiva ihminen ei tosin voi suoda +itselleen tätä onnea, mutta hänellä on omalla puolellaan ääretön +valtti: koko se ajatuspääoma, jonka omistajaksi katselija nyt +rauhallisesti on asettunut ylpeine tunnuslauseineen, on saavutettu +seuraamalla _toiminnan logiikkaa_. Katsokaamme asiaa tarkemmin! + +Mitä on tieteellinen koe? Mitä on tieteellinen hypoteesi? Näihin +perustuvat kaikki tieteen voitot. + +Molemmissa tapauksissa _uskomme_, että asia, jota tutkimme, on +määrätyllä tavalla, ja toimimalla tämän uskomme mukaan, siis +pitämällä sitä totena saamme varmuuden: koe onnistuu tai epäonnistuu, +hypoteesi tulee todistetuksi tai osottautuu vääräksi. Me siis tieten +tahtoen annamme itsemme alttiiksi erehdyksen mahdollisuudelle, me +»riskeeraamme» sen, sillä me tiedämme, että ilman tätä »riskiä» emme +saavuta yhtään mitään! + +_Tässä_ on ero passiivisen katselijan ja toiminnan ihmisen välillä, +olipa hän käytännön tai tieteen mies. Toiminnan ihminen kulkee +eteenpäin, hän valloittaa uutta, sillä hän uskaltaa jotakin; tuo +passiivinen katselija sitävastoin on parasiitti, sillä senkin mitä +hänellä on, ovat muut hänelle valloittaneet. + +Ja oikeastaan: koko tuo passiivinen katselija-asema on vain +kuvittelu, fiktsioni emmekä koskaan noudata elämässä sen logiikkaa. +Jos sitä noudattaisimme, pitäisi meidän ensimmäiseksi pidättyä +hengittämästä, sillä hengittäminen perustuu epävarmaan otaksumaan: +että ilma on terveellistä! Voihan minä hetkenä tahansa kuolettava +basilli tulla keuhkoihimme. + +Koko elämä on sentähden oleellisesti uskaltamista, »riskeeraamista»-- +uhkayritys, jossa panemme alttiiksi paljon ja paljon kenties +voitamme. Mutta jos emme pane alttiiksi mitään, emme myöskään mitään +voita, _se_ ainakin on varma. + +Tämän, jokapäiväisen kokemuksen alkuviisauden on nyt William James +korottanut filosofiseksi periaatteeksi ja tehnyt siitä yhden +pragmatisen filosofiansa tukipylväitä. Jokaisen elämänkatsomuksen +keskuspiste on _kysymys elämän arvosta_. Sovittakaamme mainittu +periaate tähän kysymykseen. + +Juuri siitä alussa lähdin. Mainitsin, että voimme pitää vuosisatamme +älyntautina, intellektuaalisena sairautena sitä ristiriitaa, mikä on +tieteellisen elämänymmärryksemme ja ideaalisten, uskonnollisten +tarpeidemme välillä. Edellinen paljastaa meille maailmankaikkeuden, +universumin, joka on täydellisesti välinpitämätön meidän kalleimmista +tarpeistamme; niillä ei näytä olevan mitään merkitystä +maailmankohtaloissa. Tunnelma, jonka tällainen näky jättää ideaalisia +tunteita omaavaan sieluun, on enemmän kuin pessimistinen. Ennemmin +sittenkin suora vihollinen kuin tämä ikuinen tyhjyys, tämä +»ijänkaikkinen Ei» (the everlasting No). Sanomaton kaameus tulee +yllemme ajatellessamme, ettei olisi mitään ikuista edes lopullisissa +tarkoituksissammekaan, niissä objekteissa, joille olemme uhranneet +syvimmät voimamme, lyhyesti: että olisimme täydellisesti vieraita +tämän maailman sisäiselle olennolle. + +Minkälaiseksi on meidän sitten käsitettävä maailma, jotta korkeimmat +tarpeemme siinä voisivat tulla tyydytetyiksi? Vastaus on selvä ja +James määrittelee sen näin: Näkyvä maailma on ainoastaan osa +henkisemmästä ja ikuisemmasta universumista, ja elämämme saa +todellisen merkityksensä siitä, että olemme sen kanssa yhteydessä tai +siihen sopusointuisessa suhteessa. + +Siinä on idealismin, uskonnollisuuden jättiläishypoteesi! + +Ja tämän, elämämme verrattomasti arvokkaimman hypoteesin kanssa +täytyy meidän _järjen nimessä_ menetellä täsmälleen samalla tavalla +kuin menettelemme muiden arvokkaiden hypoteesien suhteen. S.o. me +uskomme siihen, me pidämme sen totena ja toimimme sen mukaan. +Tietysti me tällöin samalla annamme itsemme alttiiksi erehdyksen +mahdollisuudelle, sille mahdollisuudelle, että tulemme petetyiksi. +Mutta muistakaamme, että on myös toinen mahdollisuus, se että uskomme +on oikea, ja tämän mahdollisuuden me auttamattomasti päästämme +käsistä, jos passiivisen katselijan logiikkaa seuraten ensin vaadimme +riittäviä perusteita uskollemme ja sitten vasta ryhdymme sen mukaan +elämäämme järjestämään. Se että kysymys elämän arvosta on vanha kuin +ihminen, todistaa, ettei koskaan voida pakoittaa vastahakoista +ajatusta tunnustamaan niitä »riittäviä perusteita». Ja epäilys +merkitsee tässä täydellisesti samaa kuin kieltäytyminen uskomasta. +Jos epäilen, ettei joku ole luottamukseni arvoinen, en anna hänelle +luottamustani; jos epäilen, ettei elämällä ole mitään syvempää +merkitystä, elän niinkuin ei sillä sitä olisi. + +Kysymykseen elämän arvosta on siis vastattava: se riippuu eläjästä. +Jos en tahdo uskaltaa mitään, vaan, koska kukaan ei voi minulle +_todistaa_, että elämä on arvokas, antaudun epäilykseen, on +pessimismin voitto varma ja maailma on pikimusta minunkin kohdaltani. +Jos minä taas erehdyksen uhallakin rohkenen uskoa elämän +merkitykseen, niin on se valoisa ainakin tässä pisteessä, ja jos +kuolema lopettaa kaiken, en ole voinut sitä paremmin kohdata. + +Noudattakaamme siis toiminnan logiikkaa, seuratkaamme elämän suurissa +kysymyksissä samaa ajatustapaa, joka »maallisissa asioissa» niin +loistavasti on todistanut etevyytensä. Sehän juuri, kuten näimme, on +luonut tieteenkin. Tiedettä, sen totuuksia on _tarvittu_; ilman +voimakasta sisällistä tarvetta luojissaan ei se olisi koskaan +syntynyt: siis ovat meidän subjektiiviset tarpeemme ainakin tässä +suhteessa, näkyväiseen maailmaan nähden osottautuneet +_profeetallisiksi_; mikseivät ne voisi osoittautua profeetallisiksi +myös näkymättömään nähden? + +Nyt on meidän passiivinen katselijamme jo sangen ahtaalla. Mutta +yhden vastaväitteen hän vielä varmaan vetää esiin: idealistinen eli +uskonnollinen hypoteesi, hän sanoo, eroaa kaikista muista ajattelumme +hypoteeseista järjettömän huimapäisyytensä kautta. Ettäkö olisi +olemassa kokonaan toinen maailma kuin tämä ja henkinen? sitä ei hän +usko koskaan! + +Tähän sanoo James miehekkään sanansa siitä, miten tieteellisyyskin +voi muuttua lahkolaisuudeksi: tiedysti voin, jos tahdon, omaksua +ahtaan lahkolaistieteellisen kannan ja kuvailla mieleeni, että tämä +aistimien ja tieteellisten lakien ja ilmiöiden maailma on kaikki mitä +on olemassa. Mutta samalla kun niin teen, kuulen sisällisen äänen +kuiskaavan korvaani: joutavaa! Humbugi on humbugia, vaikka se +kantaisi tieteellisenkin nimeä, ja jos otan huomioon inhimillisen +kokemuksen kokonaisuudessaan, niin kuin sen objektiivisesti näen, +ajaa se minut vastustamattomasti ahtaitten »tieteellisten» rajain +ulkopuolelle. Se mitä tiedämme, on pisara ja mitä emme tiedä, +valtameri. + + + + +II + + +Perusteeltaan sellaisena, kuin edellä kuvasin, esiintyy Jamesin +pragmatismi hänen esseekokoelmassaan »_The Will to Believe_» (1896). +Sen ihmisen, jolla on ideaalisia, uskonnollisia tarpeita, täytyy +»tahtoa uskoa». Sekä hänen järkensä että hänen rohkeutensa, jonka +olemus on antaa itsensä alttiiksi mahdollisuudelle, käskevät häntä +tekemään näin. Hänen täytyy katsoa koko elämänsä kokeeksi: uskoa, +että elämällä _on_ arvoa. Kuka tietää, kenties meidän ihmisten usko +elämän ikuiseen merkitykseen juuri antaakin sille tätä merkitystä? +Missä määrin kokeemme onnistuu, missä määrin olemme oikeassa +uskossamme, siitä tosin ei saada »tieteellistä todistusta» ennenkuin +tuomiopäivänä. + +_Näin_ auki ei James kuitenkaan ole kysymystä jättänyt. + +Kuuluisassa teoksessaan »_The Varieties of Religious Experience_» +(1902) (joka teos ilmestynee ennen pitkää suomeksi) käsittelee hän +ensi käden uskonnollista elämää, persoonallista uskonnollista +kokemusta kaikessa laajuudessaan. Tämä tutkimus perustuu mitä +runsainpaan kokemus-ainehistoon, joka on koottu sekä nykyiseltä että +menneiltä ajoilta, ja valtaa lukijansa yhtäpaljon sen mahtavan +avara-mielisyyden kautta, jonka läpitunkema se on, kuin sillä +kunnioituksella ja rakkaudella, jolla tekijä käsittelee arkaa +ainettaan--arinta, mistä inhimillisen sielun historia tietää kertoa +vanhimmista ajoista aina meidän päiviimme asti. Tämän teoksen +rikkaitten teoreettisten tulosten joukossa on muutamia, jotka luovat +valoa kysymyksenalaiseen periaatteelliseen kohtaan Jamesin +filosofiassa. Kaikki korkeammat persoonalliset uskonnot ovat +tietäneet ja tietävät yhä vielä kertoa keskuudessaan esiintyneistä +»uskonnollisista neroista», kuten voimme heitä nimittää, hurskaista, +profeetoista ja pyhimyksistä, joiden sisällisen elämän perus tosiasia +on horjuttamaton vakaumus heidän elävästä yhteydestään korkeampien +voimien kanssa. Nämä personallisuudet esittävät myös ihmiskunnan +korkeimpia saavutuksia siveellisessä, eetillisessä suhteessa; +onnellisuus, siveys, rakkaus, kärsivällisyys, itsekieltäymys, kaikki +nämä korkeimmat eetilliset ominaisuudet ovat »pyhimyksessä» +toteutuneet mahdollisimman täydellisessä määrässä, ja psykologinen +keskus, josta ne virtaavat, on hänen tuntonsa jumaluudesta, jonka +kanssa hän on välittömässä yhteydessä ja jonka tahto on astunut hänen +oman tahtonsa sijalle. + +Mutta usein, ennenkuin uskonnollinen personallisuus on kehittynyt +tälle asteelle, on hän läpikäynyt toisen, jota, uskonopillista +nimitystä seuraten, hyvin voimme kutsua _kääntymykseksi_ ja joka on +uskonnonpsykologian huomiota herättävin objekti. Jameskin omistaa +sille päähuomionsa. + +Tässä kohden paljastuu eräs vallan hämmästyttävä seikka. + +Siihen tapaan nähden, miten kääntymys tapahtuu, voimme erottaa eri +tyyppejä. Mieltäkiinnittävin kaikista on se, josta James käyttää +nimeä »the type of self-surrender»: lukuisissa uskonnollisissa +personallisuuksissa on uskonnollinen ponnistus vienyt perille +(kääntymykseen) vasta sitten kun yksilön oma tahto on täydellisesti +herpaantunut, uupunut, kun yksilö on radikaalisesti tuntenut oman +voimattomuutensa koettaessaan itse vapahtaa itseään, ja hän sentähden +on kaikkinensa antautunut uskomansa korkeamman armoille, asettunut +täydellisesti vastaanottavalle kannalle sen edessä. Tämä itsestään +luopuminen ja korkeammalle antautuminen on ja tulee aina olemaan, +lausuu James, uskonnollisen elämän vitaalinen käännekohta, sikäli +kuin uskonnollinen elämä on jotakin henkistä eikä ulkonaisten sanojen +ja pyhien menojen asia. Kristinuskon kehitys yhä suurempaan +sisällisyyteen on merkinnyt juuri sitä, että yhä suurempaa painoa on +pantu tähän antautumiseen. Eikä se kehitys vieläkään ole päättynyt. +Päinvastoin esim. sellainen nykyaikainen liike kuin amerikkalainen +»mindcure», joka käyttää psyykillisiä välineitä, panteististä +Jumala-aatetta suoranaiseen parantamiseen, esittää tässä yhä etenevää +kehitystä. + +Mikä tässä on niin hämmästyttävää ja samalla niin ilahduttavaa, on, +että nykyaikainen psykologia voi todeta ei ainoastaan tämän +uskonnollisen kokemuksen _reaalisuutta_ vaan myöskin sen +_luonnollisuuden_. Uusi psykologia puhuu mielellään personallisuuden +keskuksesta, joka toisilla yksilöillä osottautuu erittäin +liikkuvaksi, se väittää sielunsisällön kokonaisuudessaan olevan +suunnattoman paljon laajemman kuin mitä tämä keskus kulloinkin +ilmaisee, ja suurimman osan tätä sisällystä se väittää olevan +kerrassaan tajunnan »kynnyksen alapuolella» (subliminaalista). +Toisilla ihmisillä (erittäinkin hysteerisillä) tämä alatajuinen +»maanalainen» sielunelämä muodostaa kokonaisia järjestelmiä, siellä +voi piillä aiheita kokonaan uusiin personallisuuksiin, ja näistä +hämäristä valtakunnista voi nousta omituisia keskeytyksiä, aiheita ja +sysäyksiä ylös itsetietoisen minuuden päivänvalo-elämään. Tällaisia +alatajuisen aktiivisuuden ilmauksia kutsutaan »sielulliseksi +automatismiksi» ja niihin kuuluu myös uskonnollinen kääntymys +sellaisena kuin se mainitulla tyypillä esiintyy. Tutkijat ovat +katsoneet epäilemättömäksi, että voimakas alatajuinen sielunelämä on +välttämätön ehto, _conditio sine qua non_, uskonnollisen kääntymyksen +esiintymiselle. + +Niinkauan kuin uskonnollista pelastusta kaipaava ponnistaa omaa +tahtoaan, elää hän vielä siinä sielunpiirissä, jossa pahimmin tuntuu +hänen epätäydellisen minuutensa avonainen haava. Mutta jos hän lakkaa +vaivaamasta itseään, saattaa tapahtua, että hänen ponnistuksensa +herättämät alatajuiset voimat rauhassa tekevät työtään, kunnes ahtaan +minuuden hauraat seinät äkkiä hajoavat ja uudet vilpoiset +voimanlähteet vapauttavina kuohuvat yli vaivatun sielun. +Persoonallisuus tuntee nojautuvansa jotakin mahtavaa tukea vastaan, +joka häntä kannattaa, kokonaan uudet energiat muodostuvat hänen +sielunkeskukseen--kauas entisestä--ja ihme on tapahtunut, suurempi +kuin mikään muu, ei vähimmin siksi, että se useimmissa tapauksissa on +ratkaiseva koko elämälle. + +Otaksun, ettei kukaan lukijoista loukkaannu tästä uskonnollisen +kääntymyksen sielutieteellisestä selityksestä. Onhan jyrkästi +erotettava toisistaan kysymykset selittämisestä, siis ilmiön +alkuperästä ja sen arvioimisesta. Ja toiseksi ei tämän psykologisen +teorian tarkoitus tietysti suinkaan ole _korvata uskonnollista_ +uskoa. Psykologia tosin on paljastanut arvaamattomia voimanlähteitä +ihmisessä itsessään, mutta se jättää kuitenkin personallisuuden +yksinäisyyteensä, joka voi olla niin kaamea ja usein juuri on +»maailmantuskan» syy. Uskonnollisia tarpeita voivat tyydyttää vain +loppumattomat syvyydet; niiden polttava tahto on juuri lentää niiden +kosmillisten kuilujen yli, jotka näyttävät erottavan sielumme +maailmankaikkeuden ytimestä. + +Mutta kuitenkin, kuten yllä sanoin: James on uskonnonpsykologisessa +tutkimuksessaan ainakin yhdellä askeleella lähestynyt suuren +kysymyksensä ratkaisua. Ideaalisia tarpeita omaavan abstraktinen usko +elämän ikuiseen henkiseen merkitykseen pyrkii välttämättä pukeutumaan +mielikuviin maailman metafyysillisestä rakenteesta. Niin petollinen, +jopa vaarallinen, kuin tämä teoreettinen puoli uskonnollisissa +sieluntuloksissa onkin--se kun persoonallisen kokemuksen väljähtyessä +heti pyrkii tulemaan _pääasiaksi_, vaikka se itse teossa on jotakin +vallan toisarvoista--emme kuitenkaan voi sitä välttää. Ja +yllämainitulla tavalla käsitetty uskonnollinen kokemus antaa selviä +viittauksia siitä, mitenkä uskonnollinen personallisuus voi käsittää +metafyysillisen yksinäisyytensä poistetuksi ja elävän yhteytensä +maailman korkeimpien voimien kanssa taatuksi. Voimme uskoa, että +sielumme alatajuisten regioniensa kautta on suoranaisessa yhteydessä +muiden universumissa löytyvien tajunnan muotojen kanssa ei ainoastaan +kaltaisiemme, vaan myös korkeampien henkisten voimien kanssa. Ja me +olemme kuulevinämme, että kuiskauksia sieltä syvyyksistä sekaantuu +ymmärryksemme arkipäiväiseen toimintaan. Me uskomme esim. +mielellämme, että iankaikkisuus on ajaton, ja että +»kuolemattomuutemme», jos me elämme ikuisuudessa, ei ole niinkään +tulevaisuudessa kuin nyt jo täällä ja meissä ja näin tehdessämme +kuulemme sisällistä ääntä, joka sanoo, että niin on. Me tajuamme, +että oikea elämän tunnelma sittenkin lopulta on panteistinen, +anti-naturalistinen ja optimistinen (»iankaikkinen Jaa», »The +everlasting Yes») että _suuret mystikot_ kaikkina aikoina ovat olleet +totuutta lähinnä. + +Nyt tietysti, sanoakseni sen vielä kerran, kaikki tämä +uskonnollisellekin on vain hypoteesia--eihän muuten olisikaan kysymys +uskosta. Ero naturalistin ja hänen välillään on vain siinä, että +edellinen ei tätä hypoteesia tarvitse eikä sentähden siitä välitä. +Uskonnollinen sensijaan tarvitsee sitä ja katsoo, että naturalisti +välinpitämättömyytensä takia menettää elämän korkeimmat arvot. +Uskonnollinen sentähden menettelee tämän hypoteesin kanssa samalla +tavoin kuin muiden hypoteesien kanssa, jotka ovat tarpeellisia; hän +tekee kokeen, hän pitää sen toistaiseksi totena, järjestää elämänsä +sen mukaan ja antaa kokemuksen ratkaista. Ja se mitä hän +uskonnollisesta kokemuksesta on oppinut, antaa hänelle syytä olla +toivehikkaalla rohkealla mielellä. Uudet mittaamattomat alueet ovat +auenneet hänen eteensä, alueet, jotka ovat häntä likempänä kuin hänen +oikea kätensä ja joissa suuret salaisuudet odottavat ratkaisuaan. + +Vielä positiivisemmalla kannalla on James viimeksi valmistuneessa +teoksessaan »_A Pluralistic Universe_» (1909). Tässä hän tulee siihen +johtopäätökseen, että eri aloilta, psykologiasta, »psyykillisestä +tutkimuksesta» ja uskonnollisesta kokemuksesta saadut todisteet +puhtaasti teoreettisesti katsoen antavat erittäin suuren +todennäköisyyden sille yleiselle maailmankatsomukselle, joka +»uskonnollisessakin hypoteesissakin» ilmenee, s.o. opille +korkeammista tajunnan muodoista, henkisestä ilmapiiristä, jossa me, +sitä käsittämättä, liikumme kuten--koiramme ja kissamme meidän +ilmapiirissämme ja johon me suhtaudumme samoin kuin nämä meihin. +Kuten nimestä (»pluralistinen maailma») näkyy, asettaa James tässä +filosofiansa lähinnä _monismin_ vastakohdaksi, joka pyrkii +käsittämään maailman yhteydeksi, kokonaiskappaleeksi (»a block +universe»). Sikäli kuin monismi on idealistinen, sekaantuu se Jamesin +mukaan voittamattomiin vaikeuksiin koettaessaan selviytyä pahan ja +universaalisen välttämättömyysopin eli determinismin ongelmasta. +James sentähden suosittelee käsittämään maailman moninaisuudeksi. +Tässäkin voimme sanoa hänen seuraavan »toiminnan logiikkaa»: +käytännön mies pitää elämää aina moninaisuutena, hän käsittää siinä +olevan eri piirejä, tasoja, jotka vaativat kukin omalaatuista +suhtautumistaan--mitä on joku Beethovenin jousikvartetti? Hevosen +jouhien hankaamista kissan suolia vastaan. Ja samalla!--asia, kuten +paha ja onnettomuus, joiden olemassaolo on kiellettävä, hävitettävä, +joiden muistokin on unohdettava niinkuin ei niitä koskaan olisi +ollut. Irti monistisesta taikauskosta! huudahtaa James. Maailmaa ei +suinkaan saa kokonaisuudessaan hyväksyä ja tunnustaa. Niinpä ei James +universumin korkeampiakaan voimia käsitä absoluuttisiksi ja +kaikkivaltiaiksi, vaan kylläkin rajoitetuiksi; niilläkin on oma +ulkonainen ympäristönsä ja omat taistelunsa.--Jamesia voi, jos +tahtoo, syyttää polyteismistä. Mutta hän huomauttaa, että näin juuri +on toiminnan ihminen aina käsittänyt maailman. Hyvä ja paha ovat +maailman akselin vastakkaiset navat, ja juuri tämä voimakas valo- ja +varjomaalaus antaa tälle filosofian Rembrandtille sellaisen elämää +syleilevän avaramielisyyden. + +Hyvin ymmärrettävästä syystä olen tässä syrjäyttänyt varsinaisen +teknillisen puolen Jamesin filosofiassa, hänen pragmatisen +tietoteoriansa sellaisena kuin hän sen on esittänyt teoksessaan +»_Pragmatism_» (1907). Hänen pragmatisen totuusteoriansa ydin ei ole +sen ihmeellisempi kuin että, koska arvostellessamme ajatuksiemme +totuutta, näiden »yhtäpitäväisyys» todellisuuden kanssa monessa +tapauksessa ei merkitse mitään eikä sentähden voi tulla täytetyksi +totuus-kriteriona, täytyy meidän tällaiseksi ottaa se, mitenkä hyvin +nämä ajatukset »toimivat», miten hyvin ne vievät meidät +tarkoittamaamme tulokseen. Tosi on ajatus, joka »toimii» hyvin. Tämä +oppi nyt on antanut aihetta huimiin väärinkäsityksiin, Jamesia on +syytetty täydellisestä »illusionismista»: saamme muka tällä +perusteella pitää totena kaikkea, mikä on miellyttävää uskoa. Niin +kernaasti kuin myönnänkin, että Jamesilla tässä kohdin ilmenee +hämäryyttä, jopa ristiriitaisuuttakin, niin on kuitenkin toivoakseni +jo edellinen esitys riittävä osottamaan mainitun syytöksen täysin +perusteettomaksi.--_Toiminnan logiikan_ kannalta merkitsee vähemmän +se, että ajatuksemme kenties eivät ole niin tarkkoja jäljennöksiä +todellisuudesta. Ja kaikkein arvokkaimmat ajatuksemme, jotka aina +menevät yli tämän hetkisen kokemuksen, eivät sitä juuri tästä syystä +koskaan voi ollakaan. Mutta ne voivat siitä huolimatta olla tosia +siinä korkeammassa mielessä, että ne tulevat vaikuttimiksi +hedelmälliselle työlle, että ne _luovat_ omat todellisuutensa, että +ne vievät meidät yli ahtaan maailmamme rajojen tuntemaan uusia +aavistamattomia kosmisia tuulia. + +Tosin, näin eivät pysty kaikki ajattelemaan, mutta kun katsoo William +Jamesin muotokuvan rautaisia piirteitä, on ikäänkuin tuntevinaan +hengähdyksen uudesta ihmissuvusta, joka siihen pystyy, suvusta, joka +_voittaa_, sillä se uskaltaa enemmän kuin me, se palvelee korkeampia +jumalia kuin me ja sen maailma on syvempi ja salaperäisempi kuin +meidän. + + (_Uusi Suometar_ 8.9. ja 12.9.1912) + + + * * * * * + + + + + +KANSALLISTEATTERIN _ERIK XIV_ +(1912) + + + + +I + + +Kuten aikanaan ja omassa maassaan Shakespeare, on August Strindberg +Ruotsin valtakunnan päämiesten historiasta löytänyt runsaasti aiheita +draamalliselle luomisinnolleen. Vuosisadan vaihteessa kirjoitti hän +useampia kuningasdraamoja, joista yksi, »_Erik XIV_», tänään tulee +Kansallisteatterissa esitettäväksi. + +Elettyään sillä jyrkkyydellä, joka Strindbergille, särkyneitten +tunteitten ihmiselle, kaikessa oli ominainen, elämänsä molemmat +ensimäiset kehityskaudet päähän asti, nähtyänsä, että hänen suuri +kuvitelmansa »intelligenssiaristokraatin» ihanne vei suoraan +hulluuden portille, joutui hän uuden elämänkauden kynnykselle, ja +siitä ovat hänen kuningasdraamansa kirjoitetut. Hänen uusi +elämänselityksensä häämöittää Göran Perssonin vastauksesta kuningas +Erikille, kun he, kohtalon lopullisesti lyöminä, keskustelevat +elämästä: »Elämä on jonninjoutavaa, mutta sillä voi olla joku salattu +tarkoitus.» Strindbergillä oli ikuinen kysymyksensä, ja jonkinlaisen +vastauksen hän aina tiesi siihen antaa. + +»Erik XIV» on nerokas sielumaalaus, jännittävä näytelmä ja +mieltäkiinnittävä ajankuvaus. Se tulee varmasti herättämään +huomattavaa vastakaikua yleisössä, varsinkin kun Kansallisteatteri ei +ole säästänyt voimiaan, saadakseen sen niinhyvin ulkoasultaan kuin +sisäiseltä pitoisuudelta tarkoitusta vastaavaksi. + +Osat on jaettu seuraavasti: + +Erik XIV--Jussi Snellman; Göran Persson--Teuvo Puro; Kaarina +Maununtytär--Päiviö Horsma; Katarina Stenbock, Kustaa Waasan leski-- +Olga Salo; Juhana herttua--Oskari Salo; Kaarlo herttua--Urho +Somersalmi; Svante Sture--Axel Ahlberg; Nils Sture--Evert Suonio; +Erik Sture--Kaarlo Astola; Nils Gyllenstjerna--Eero Kilpi; +Lejonhufvud--Aleks. Rautio; Stenbock--Hemmo Kallio; Hovimies--Arvo +Ahti; Göran Perssonin äiti--Hilda Pihlajamäki; Agda--Hanna Räihä; +Peder Welamson, Göran Perssonin sisarenpoika--Yrjö Somersalmi; Max, +vänrikki--Teppo Raikas; Siltavahti--Aapo Pihlajamäki; Huovi Maunu, +Kaarinan isä--Emil Falck; Nigels, kultaseppä--Martti Aronen; +Kamarineito--Alma Nykänen. + + + + +II + + +August Strindbergin vaikuttava näytelmä oli eilen Kansallisteatteriin +koonnut täyden huoneen, joka mielenkiinnolla seurasi sangen +huoliteltua esitystä. Suosionosoituksetkin, jotka kasvoivat näytös +näytökseltä, olivat lopulta erittäin vilkkaita. + +»Erik XIV» onkin mieltäkiinnittävä ja vaikuttava näytelmä, ei +vähimmin siksi, että Strindberg on voinut siihen mahduttaa niin +paljon omituista, aina intohimoista itseään. Hän on siinä ikäänkuin +jakanut itsensä kahtia, kahdeksi henkilöksi, joista toinen, onneton +Erik-kuningas saa sielukseen kaiken sen syvän heikkouden, epäsoinnun, +aina mielipuolisuuden rajoille menevän rikkinäisyyden, jota +Strindberg niin runsaasti löysi itsestään; kuninkaan neuvonantaja +taas, kuuluisa Göran Persson, on tosin tahto-ihminen kuin kukaan, +mutta raudankovan naamarin alla on aito-strindbergiläinen +kuolettavasti haavoittuva herkkyys, rakkauden tarve ja sisällinen +pakko nähdä elämä alastomuudessaan, paljastaa vaikuttimien +epäilyttävät sokkelot. Molempien yhteistä elämää ja toimintaa vainoaa +leppymätön kohtalo. Kaikki mitä onneton kuningas tekee on +takaperoista ja hullua; hänen neuvonantajansa koettaa uupumattomalla +tarmolla hänen jälkiään korjata, mutta kaikki on turhaa. Kuninkaan +sisällinen vihlova epäsointu ikäänkuin painaa leimansa kaikkeen mitä +hän koskettaa. Miltei pirullisella nautinnolla laskee Strindberg +mittaluotinsa tämän ihmiskurjuuden pohjaan saakka, joka on sitä +räikeämpi, kun se on niin korkealla, että se näkyy yli maiden. + +»Erik XIV» on rikkinäisen sielun tragedia. Jos tahtoo verrata tätä +kuningashahmoa Hamletiin, huomaa heissä ulkonaista yhtäläisyyttä. +Molemmilla on suuri tehtävä suoritettavana, mutta he eivät siihen +pysty, parantumattoman itse-epäilyn ja heikkouden jäytämiä kun ovat. +Hamletin epäilyllä on kuitenkin selvät ulkonaiset aiheensa, Erik +sensijaan on itse heikkous ja epäily siksi, että hänen sielunsa on +pelkkää epäsointua, että hän on tunne-ihminen, jonka tunteet ovat +sirpaleina--kuten Strindberg.-- + +Näytelmään ja sen esitykseen saan tilaisuuden vielä palata. +Mainittakoon vain, että hra _Jussi Snellman_ oli Erik-kuninkaassa +taas pitkästä ajasta saanut huomattavan osan. On iloista mainita, +että hän siitä kaikella kunnialla suoriutui. Hra _Puroon_ Göran +Perssonina olisi varmaan Strindberg itse ollut tyytyväinen: se oli +erinomainen luoma; esitys kohosi paikoin yli odotuksien. Hra +_Ahlberg_ Svante Sturena oli kaunis nähdä, hra _Yrjö Somersalmen_ +Peder Welamson ynnä jotkut muutkin esitykset ovat tunnustuksella +mainittavat. + + + + +III + + +Sangen taitavasti johdattaa Strindberg katsojan siihen kuumeiseen +ilmakehään joka hänen näytelmässään vallitsee. Erik-kuningas vakoilee +ylhäältä linnan ikkunasta Kaarinaansa, joka alhaalla parvekkeella +istuen pelokkaasti puhelee nuoruuden ystävänsä vänrikki Maxin kanssa, +samalla kun epäsuosioon joutunut kuninkaan neuvonantaja Göran Persson +pälyilee pensaikossa, odottaen sopivaa tilaisuutta päästä takaisin +kuninkaallisen ystävänsä läheisyyteen. Maxille ja Göranille, joka +lopulta myös tulee esiin, osoittaa kuningas mieltään sangen +omituisella, paljon ilmaisevalla tavalla: hän heittelee heitä +ylhäältä ikkunastaan ensin nauloilla, sitten vasaralla, ja antaa +sisällöttömän naurunsa säestää näitä ystävyyden osoituksia. Kuinka +paljon aivan omituista sielua onkaan jo tässä. Jos näytelmä sitten ei +osoittaudukaan selvästi keskitetyksi ja johdonmukaiseksi, vaan, kuten +historialliset näytelmät useimmiten, suhteellisesti irrallisten +kuvaelmien sarjaksi, niin kuinka hyvin siinä onkaan säilytetty tämä +alkuperäinen viritys. Viimeisessä kohtauksessa viettää Erik häitä +Kaarinan kanssa; linna on aivan autio, lahjottu hoviväki on jättänyt +kuninkaan, mutta tämä kutsuu rahvaan kadulta, istuttaa sen +hääpöytäänsä, ja sen siinä vähitellen humaltuessa tekee hän Göran +Perssonin kanssa sangen monisanaisen lopputilinsä elämän kanssa; +seuraavana hetkenä ovat he vangitut, Juhana on kuningas: kuumeuni on +lopussa. + +Kansallisteatterin esitys saattoi mielestäni sangen paljon tästä +omituisesta runosta oikeuksiinsa, varsinkin juuri mitä alku- ja +loppukohtauksiin tulee. Myös olivat näyttämölaitteet niissä, etenkin +ensimäisessä, varsin hyvät. Tietysti olisi runosta voitu ammentaa +vielä enemmän; enkä niidenkään rajojen sisällä, joissa +Kansallisteatterin taiteelliset saavutukset yleensä liikkuvat, +tahtoisi pitää »Erik XIV:ttä» minään ennätyksenä. Tässä näytelmässä +ikäänkuin värisevät hermot paljaina; epäsoinnut ovat syvästi +sielukkaita; Kansallisteatterin vahvoihin puoliin ei taas ole +kuulunut ylenmääräinen herkkyys tähän suuntaan ja sentähden ansaitsee +mielestäni tunnustusta se mikä esityksessä saavutettiin. + +Hra _Jussi Snellmanin_ Erik-kuningas oli mielestäni sangen huomattava +luoma. Hra Snellmanin esitys teki sen vaikutuksen, ikäänkuin olisi +hän sangen tarkkaan tutkinut kunkin yksityisen piirteen ja +vivahduksen sinänsä; ja monissa näistä hän mielestäni onnistui hyvin. +Kuninkaan omituinen keveähkö ivailu, kun hän puhuu parempaan +kääntyneen Göranin rakastumisesta, hänen sokea ja raaka +vihanpuuskauksensa sanoman saavuttua Englannin Elisabetin rukkasista, +monet tällaisista piirteistä saivat sangen sattuvan tulkinnan. Hyvä +naamioitus ja sopiva ulkomuoto tukivat esitystä suuresti. Kolmannen +ja neljännen kuvaelman suuressa raivokohtauksessa, kun Kaarina ja +hänen lapsensa ovat jättäneet Erikin ja tämä vihan sokaisemana +syöksee omin käsin tekemään lopun vangituista Stureista, kohosi hra +Snellmanin esitys voimaan ja intohimoisuuteen, joka tietääkseni on +hänellä uutta. Tuskan kourissa ikäänkuin alastomana värisevä, +vaikeroiva sielu, niinkuin Strindberg yksin sitä osaa kuvata, tässä +paljastui katsojalle huomattavalla selvyydellä. Mutta vaikka näin, +yksityiskohtia muistellessa, esityksestä löytää runsaasti erittäin +hyviä kohtia, on mielestäni kuitenkin kokonaiskuva hiukan laimea. +Esittäjä ikäänkuin ei jaksanut saavuttaa riittävän syvällistä +intuitsiota osansa ytimestä, se lähde, josta tämän sairaan sielun +monet omituiset ja toisinaan varsin hyvin esiintuodut käänteet, +mieleneleet pulppuavat, ikäänkuin tahtoi pysyä näkymättömänä.--Hra +_Puron_ Göran Persson oli Strindbergin hengen mukainen. Hra Puro oli +osaansa saanut jotain siitä suorasta yksinkertaisuudesta, joka on +Strindbergiläisen miehekkyyden ihanne. Tämä ihanne tosin on hiukan +kaavamainen; ja siinä merkityksessä tässä osassa on teatteria. Göran, +suuri valtioviisas ja toiminnan mies, viitsii tehdä hyvää vain +niinkauan kuin eräs nainen häntä rakastaa; kun hän tulee petetyksi, +sanoo hän muuttuvansa paholaiseksi ja raivoaa hirvittävästi. Mutta +vaikka Strindberg näin, pitkissä kohtauksissa, antaa kuninkaan ja +hänen valtioviisaansa puhjeta lyyrikoiksi ja panetella maailmaa ja +elämää voimasanoilla, joita kenties ei kenellekään muulle +sallittaisi, on hänen vuodatuksissaan aina hänelle ominainen +tulivuoren hehku ja ukonjylinä, joka vaientaa arvosteluhalumme. Kuten +sanoin, oli mielestäni hra Puro oikein käsittänyt osansa hengen. Hän +osasi antaa oikean illusion tietoisesta, epätoivoisesta tahdon +jännityksestä, joka lauetessaan purkautuu sokeana raivona. Mikä hänen +esityksessään oli siloittamatonta tai teatteria, kuului mielestäni +osaan.--Monet muutkin osat sietävät mainitsemista. Herra _Ahlbergin_ +Svante Sture oli komea ylimys, hra Yrjö _Somersalmen_ Peder Welamson, +hra _Pihlajamäen_ siltavahti hyviä esityksiä. Juhana-herttuaa esitti +hra _Salo_, Kaarlea hra Urho _Somersalmi_, Kaarina Maununtytärtä nti +_Horsma_ ja tämän isää hra _Falck._ + +Perjantain esityksessä oli runsas huone ja suosionosoitukset +vilkkaat. Tänään esitetään kappale kolmannen kerran. + + (_Uusi Suometar_ 27.11., 28.11. ja 1.12.1912) + + + * * * * * + + + + + +MAILA TALVION _HÄMÄHÄKKI_ +(1912) + + +Maila Talvion uusi kirja sisältää kahdeksan kertomusta. Ne liikkuvat +sangen erilaisissa elämänpiireissä, mutta kuitenkin on niistä +useimmilla aihepohja tuntuvasti sama--ja sangen mieltäkiinnittävä. + +Eikä vain se. Useimpien tekotavassa on jotain, jota en muista Maila +Talviolla ennen tavanneeni, tiukkaa draamallisuutta, joka toisinaan +kohoaa vallan mestarilliseen lujuuteen ja tarkkuuteen, vailla kaikkea +lyyrillistä tulvaa. + +Ensimmäisen kertomuksen nimi on »Rouva Vilenius ja hänen poikansa», +josta sen sisällys jo häämöittänee. Mutta köyhän leskirouvan suhde +sokeaan, intohimoisesti rakastettuun, ainoaan poikaan on tässä +kuvattu sovinnaisesta jyrkästi poikkeavalla tavalla. Rouva +Vileniuksen äidinvaisto on jos mikään puhdas vietti, ehdottomassa +omistamishalussaan yhtä pimeä turmiotatuottava, niin, yhtä +eläimellinen kuin ne sielunilmiöt, jotka tavallisesti saavat kantaa +viettien nimeä. Hän turmelee sillä poikansa onnen; elää merkitsee +hänelle omistaa poikansa kokonaan; siksi on pojan morsiankin hänen +ehdoton vihollisensa ja vihamielisyydellään saa hän kihlauksen +särkymään. Hänelle merkitsee silloin vähän, että poika häntä vihaa +sanomattomasti onnensa turmelijana; hän kärsii loppumattomalla +lempeydellä tämän tylyyden ja katkeruuden: saahan hän nyt omistaa +poikansa kokonaan! Loppu on surullinen; äiti joutuu köyhäin hoitoon, +ja poika hunningolle. + +_Äidin_rakkauden uhri--sitä aihetta ei varmaankaan ole ennen +kirjallisuudessamme käsitelty. + +Tämä niin omituinen, mutta kenties ei silti epätosi kertomus-- +Schopenhauer olisi siihen varmasti uskonut!--on esitetty +huomauttavalla keskityksellä, tiukalla draamallisuudella, mitään +turhaa siinä ei ole; hiukkasen kalpea, abstraktinen se lienee, mutta +se kenties johtuu aiheesta, joka on mieltäkiinnittävä +sielutieteellinen »tapaus» ja sellaisena katsottu. + +Neljännen kertomuksen nimi on »Veljekset». Kahden veljeksen +erinomainen ystävyys kylmenee, kun vanhempi (»Tumma») menee +naimisiin. Tämä niin intohimoinen veljesrakkaus paranee kuitenkin +entiselleen. Nuorempi veli (»Vaalea») elää myrskyisen rakkaussuhteen, +jonka loputtua hänkin on lopussa. Tumma hakee silloin veljen +kotiinsa, jossa tämä, kälynsä hellän huolenpidon alaisena, paranee +hermotaudistaan. Mutta samana päivänä kun Vaalea tuntee täysin +tervehtyneensä, tulee katastrofi: kuin tiedottomasti lankeaa hän +hoitajattarensa kaulaan, muutamaksi silmänräpäykseksi puhkeaa hänessä +valloilleen sokea intohimo veljensä vaimoa kohtaan, sitten tulee +häpeä, tuska, loppu.... + +Tämä on kerrottu jos mahdollista vielä suuremmalla draamallisuudella +kuin ensinmainittu kertomus. Sen lopussa puhaltaa vallan myrskytuuli. + +Harvoin on kirjallisuudessamme vaisto-elämää käsitelty näin +kohtalokkaana, sokeana, näin naturalistisesti. Maria Jotuni johtuu +mieleen muutamista kertomuksista (Lokakuun tarina, Metsävalkea).-- +Toisinaan on mielestäni taiteellinen pidätys mennyt hiukan liiankin +pitkälle; loppuratkaisu tulee vähän yllätyksenä, kuten »Hämähäkissä» +(Hämähäkki--mielikuva ei muuten, eksotisuudestaan huolimatta, oikein +ole mielestäni jaksanut kohota siihen vertauskuvallisuuteen, joka +sille lienee tarkoitettu): Ja joskin kenties muutamissa kertomuksissa +tuntuu pientä abstraktista kalpeutta, niin henkii sensijaan esim. +»Metsävalkeasta» mitä omituisin ja voimakkain tunnelma, kesäiseen +luontoon niin kummallisesti kietoutuneen ihmisnäytelmän takia. + +Kirjan lopussa olevasta kolmesta kertomuksesta on »Evangeline» hieno +kuvaus, mutta kenties vähän hauras inspiratsioltaan; »Liitentaalin +vanhuksissa» käydään vanhan rikoksen kaameita jälkiä; viimeinen +kertomus »Isä ja poika» palaa takaisin vanhempien ja lasten +suhteeseen; tällä kertaa on kysymys kuolinvuoteella lepäävästä +paroonista ja hänen aviottomasta pojastaan, taustana kaiketi eräs +tunnettu tapaus todellisuudesta. + +Milloinkaan ei Maila Talvio liene taitavasta ja tottuneesta kynästään +tarjonnut niin keskitettyä, niin hallittua ja älyllisesti niin +itsetietoista taidetta kuin tässä omituisessa kirjassaan. + + (_Uusi Suometar_ 10.12.1912) + + + * * * * * + + + + + +KANSALLISTEATTERIN _HAMLET_ +(1913) + + + + +I + + +Kansallisteatterissa on huomenna perjantaina, näytäntökauden kenties +huomattavin ilta. Esitetään _Shakespearen Hamlet_, joka viimeksi on +mennyt yli kymmenen vuotta sitten vanhassa Arkadiassa. Esitys on siis +täysin ensi-illan veroinen; ohjaus ja näyttämölle asetus +luonnollisesti on kokonaan uusi: pääosassa esiintyvät vuorotellen +hrat Eero Kilpi ja Jussi Snellman (edellinen ensi-iltana, +jälkimmäinen ensi kerran maanantaina). + +Hamlet-esitys tulee tietysti herättämään erikoista huomiota. +Saattaahan tämän murhenäytelmän kanssa yleiskantoisessa, vuosisatoja +uhmaavassa inhimillisyydessä kilpailla ainoastaan samanaikainen »Don +Quixotte» ja kaksi sataa vuotta myöhäisempi »Faust». Minne tahansa +europalainen sivistys on päässyt kotiutumaan, on myös hautautunut +tämän kuuluisimman, mutta otaksuttavasti olemattoman tanskalaisen +nimi. Hänen lakastumaton nuoruutensa todistaa että hän jos kukaan on +ihmiskunnan ikuisia symboleja. Vanhaan tanskalaiseen, Ranskan +välityksellä Englantiin tulleeseen ja täällä näytelmänkin muodossa jo +käsiteltyyn taruun on Shakespeare sellaisella syvällisellä nerolla +mahduttanut kuumeista yleiskantoista sielunelämää, että siitä riittää +sukupolvelle toisensa jälkeen kysymyksiä haudottavaksi ja arvoituksia +ratkaistavaksi. Lieneekö toista ihmiskuvaa, joka niin salaperäisellä +voimalla vetäisi meitä puoleensa kuin Hamlet? Kukapa ei tuntisi tätä +nuorukaista ja hänen tarinaansa, kukapa ei tietäisi jotain kertoa +mitä ihanteen ja todellisuuden, nuorekkaan uskon ja murskaavan +pettymyksen ristiriidasta, joka repi parantumattomille haavoille +hänen rakastavan ja ihailuun valmiin sydämen? Kuka ei tajuaisi +syvällistä inhimillisyyttä siinä mitenkä hän katkeralla järjen +tyydytyksellä näkee pimeiden aavistustensa olevan tosia? Hamlet on +asetettu rinnan Mefistofeleen ja pessimismin filosofien kanssa. +Yhteistä on näillä ja hänellä elämää kohtaan jyrkästi kielteinen +tunto. Mutta Hamletissa tämä ei lakkaa olemasta vihlovassa +ristiriidassa hänen syvimpien vaistojensa ja tarpeittensa kanssa; hän +on heistä todellisimmin inhimillinen, itse ihmisyyden tuskan murto +vaivan vääntämine kasvoineen. + + + + +II + + +Kansallisteatterin eilinen esitys oli koonnut katsomon täyteen +kiitollista yleisöä. Pääosan esittäjä, hra _Eero Kilpi_ sai osakseen +runsasta, lopussa varsin voimakasta suosiota. Hänen tulkintansa +jättikin mieleen sympaatisen tunnelman, ja varmaan on eilinen esitys +huomattavin hra Kilven tähänastisista ennätyksistä. + +Hamletin osa on, jos mikään, neroa varten kirjoitettu. Sen +sisältörikkaus on tavaton. Ja siitä on voitu sanoa, että niin paljon +kuin Hamlet puhuukin ja sanoilla ilmaisee itseään, niin on hänen +vaitiolonsa yhtä ilmehikäs. Mikä ulkomaailmasta tuleva vaikutelma +häntä kohtaakin, heti sytyttää se hänessä jonkin nerollisen +ilotulituksen, syvimmän kosmillisen murhemielen tai itsekiduttavan +epäilyksen purkauksen. Näiden välillä ei ole muuta sidettä kuin +niiden yhteinen merensyvyinen tausta, josta ne nousevat. Ja se tausta +on yhtä kaunopuhelias kuin nämä juhlalliset monologit ja leikkaavat +kärkevyydet itse. Se juuri tekee meille Hamletin niin +mielenkiintoiseksi ja houkuttelevaksi--tuo puolittain unissakävijän +sielunelämä, josta itsensä ja maailman epäilys on ikäänkuin syönyt +pohjan pois--ja sen tahtoisimme nähdä näyttämöllisessä esityksessä +kuultavan esille. + +Se mitä hra Kilpi tästä runsauden määrästä sai näkyviin, epäilemättä +teki huolellisesti tutkitun ja älykkäästi ymmärretyn vaikutuksen. +Joskaan hänen olennollaan yleisesti ei ole tuollaista voimakkaampaa +ihmehikkyyttä, joka itsekseen puhuisi, osui moni yksityiskohta, +oikein tavattuna ja hillittynä, paikalleen. Olisi kuitenkin toivonut +suurempaa vapautumista hänelle ominaisesta maneerista, joka toisinaan +ei ollut tuomatta mieleen hänen entisiä osiaan. Heikointa olivat +mielestäni kohtaukset Ofelian kanssa; Hamlet on nero rakkaudessaankin +ja juuri tässä hänen sydämensä ja päänsä etäisyys muodostuu kenties +laajimmaksi, kipeimmäksi. Kokonaisuutena ei hra Kilven esitys ollut +vapaa yksitoikkoisuudesta, johon paljon vaikuttaa alituinen +palaaminen samoihin eleisiin, eikä myöskään se kehitys, jota +Hamletissa on huomattavissa, tullut esille siinä määrässä kuin olisi +tilaisuutta ollut. + +Hra _Axel Ahlberg_ ja rva _Rautio_ esittivät kuningasta ja +kuningatarta, kumpikin heille ominaisella taiteellisella vaistolla ja +kypsyydellä. Hra _Raution_ Polonius oli hauska nähdä. Shakespeare +ikäänkuin huvittelee itseään tässä henkilökuvassa, asettaessaan tämän +porvarillisen vanhuksen Hamletin henkistä ylemmyyttä vastaan. Hra +Raution esityksessä oli sattuva hymyilyttävä väritys. Rva +_Lindelöfin_ Ofelia samoinkuin hra _Raikkaan_ Laertes olivat varsin +eheitä luomia. Mainittava on vielä muissa osissa hra _Salo_ +(Horatio), _Weckman_, _Yrjö Somersalmi_. + +Olen vielä tilaisuudessa palaamaan näytelmään ja sen esitykseen. + + + + +III + + +_Hamlet_ esitettiin toisen kerran sunnuntaina, jolloin hra _Jussi +Snellman_ näytteli pääosaa. Hänen tulkintansa poikkesi huomattavassa +määrässä hra Kilven esittämästä: hänen Hamletinsa oli tuntuvasti +nuorekkaampi, tuntehikkaampi, välittömämpi, esitys oli +havainnollisempaa, enemmän ulospäin heijastavaa. Tällä saavutti hra +Snellman monta etua, hänen antamansa kuva tuli vilkkaammaksi ja +vaihtelevammaksi ja kokonaisuus myös varmemmaksi siinä suhteessa, +että esittäjällä oli varaa antaa Hamletinsa muuttua loppua kohti, +joten kuvaan tuli jonkun verran kehitystä. Mutta epäilemättä hra +Snellman myös pienensi Hamletin sisäistä asteikkoa. Tästä tuli +kuohahtava, lyyrillisiin purkauksiin valmis nuorukainen, hänen +tuskansa oli koskemattoman mielen nyyhkyttävää kärsimystä yksityisten +onnettomuuksien edessä--ei mielikuvituksessamme elävän Hamletin +maailmantuskaa, viiltävän auttamatonta; pistosanainen katkeruus, +jonka hän vuodattaa yli Poloniuksen ja kuninkaan, hajosi ivalliseksi +leikinlaskuksi, miltei poikamaisiksi sukkeluuksiksi. Muutamissa +kohtauksissa hra Snellman mielestäni onnistui huomattavasti paremmin +kuin hra Kilpi; niin varsinkin kohtauksissa Ophelian kanssa, missä +hänen eloisampi ilmeleikkinsä tuli hänelle avuksi. Mutta +yksitoikkoisuudestaan huolimatta oli hra Kilven esityksessä kenties +enemmän tuota epäilyn ja mietiskelyn jäytämää sisäistä turtumista, +suureen ratkaisevaan tekoon pystymättömän uneksija-elämää, joka esim. +Goethen Hamletista antaman kuvan mukaan on tämän peruspiirteitä. Tätä +puolta tehostamalla myös luullakseni enemmän lähestytään sitä +onnettoman sielun nerollisuutta, joka on Hamletin sisäisenä olentona. + +Hra _Axel Ahlbergin_ kuningas Claudius oli paraita kaikista. Hra +Ahlbergin voima kenties ei ole sielullisessa puolessa, mutta hän on +ikäänkuin täysin mukautunut näyttämöllisen esityksen ehtoihin ja +edellytyksiin, hänellä on varma silmä oikeisiin mittoihin ja ehjiin, +ikäänkuin koristeellisiin vaikutuksiin. Niin oli hänen kuninkaansa +nytkin varsin kuninkaallinen, ei tosin vallan se luihu rikollinen, +jonka pitäisi näkyä kuoren alta, mutta ulkonaisesti sitä +sympaattisempi, hillitty ja taitehikas. Rva _Raution_ kuningattarena, +hra _Raution_ Poloniuksena, rva _Lindelöfin_ Opheliana olen jo +tunnustuksella maininnut. + +Näyttämölle asetuksessa oli noudatettu samaa menettelyä kuin +»Coriolanuksessa»: etualan laitteet pysyivät kaiken aikaa paikoillaan; +muutamissa kohtauksissa saavutettiin näin, varsin vähäisillä +muutoksilla hyvinkin onnistuneita vaikutuksia; mainita voi esim. +haamukohtauksen ja kuningattaren kammion.--Ohjaus oli hra Lahdensuon. + +Yleisöä oli sunnuntainkin esityksessä täysi huone, ja +suosionosoitukset vilkkaat. + + (_Uusi Suometar_ 13.2., 15.2. ja 18.2.1913) + + + * * * * * + + + + + +MUUTAMISTA SIELUTIETEEN PERUSKÄSITYKSISTÄ +(1913) + + +Kysymys siitä, onko sielua pidettävä ykseytenä vaiko moninaisuutena, +on, voimme sanoa, aina ollut filosofien harrastuksen polttopisteessä. +Sehän oli myös niitä kohtia, joissa vanhojen empiristien ja +ratsionalistien mielipiteet jyrkimmin menivät vastakkain. +_Descartes_'n »anima», »substantia cogitans», samoinkuin _Leibniz_'in +»monadi» ovat aina säilyttäneet viehätysvoimansa spiritualistisissa +mielissä, joille oppi ehdottomasti yksinkertaisesta ja jakamattomasta +sielu-ykseydestä, sielunelämän muuttumattomasta 'kannattajasta' on +ollut mieleinen, heidän kuolemattomuustoiveitaan ja metafyysillisen +dualismin oppiaan tukevana. Epäilemättä jonkunverran hedelmällisempi +on ollut englantilainen empirismi, jota sielutieteessä n. s. +»assosiatsio-psykologia» on kannattanut. Tämä suunta, sellaisena kuin +sitä ovat edustaneet Englannissa varsinkin _Hume, Stuart Mill_ ja +_Bain_ ja Ranskassa _Taine_ on kieltämättä päässyt huomattavan +pitkälle pyrkimyksissään kohti varsinaista tieteellistä psykologiaa. +Mutta toiselta puolen oli sen sielutieteellinen peruskäsitys--tapa +käsittää sielunelämä erillisten mielteiden kokoomukseksi ja selittää +sielulliset synteesit pelkästään näiden erillisten mielteiden +_mekaanisten_ yhtymisten, s. o. assosiatsioiden kautta--tämä käsitys +oli epäilemättä tosiasioille väkivaltaa tekevä. Tämä kävikin +ilmeiseksi m.m. sen kautta, että sekä Hume että Stuart Mill +nimenomaan tunnustivat seisovansa voimattomina tärkeimmän sielullisen +synteesin, _minuuden_, edessä ja myönsivät olevansa kykenemättömiä +sen syntyä selittämään. + +Nykyajan sielutiede, sekä filosofinen että varsinaisesti +tieteellinen, onkin sentähden--kuten pitkin rintamaa voi huomata-- +usein sangen jyrkästikin varuillaan assosiatsio-psykologian +liioitteluja vastaan. Niinpä voitanee esim. _Henri Bergson_'in +filosofiaa osittain pitää jyrkkänä vastavaikutuksena sitä vastaan. +Mitä sielukäsitteeseemme tulee, ovat hänen mielestään sekä 'ykseys' +että 'moninaisuus' sellaisia »cadres de l'intélligence», ymmärryksen +kaavoja, joihin elävä todellisuus vain väkivaltaisesti pakoittamalla +saadaan soveltumaan, »konfektsiovaatteita» eikä suinkaan mitan mukaan +tehtyjä (kts lähemmin Aika 1911 s. 433 seur.) Tällaisen »mitan mukaan +tehdyn» sielukäsitteen on _James_ koettanut tuoda esiin perustavassa +»Sielutieteen periaatteissaan.» Loistavassa luvussaan »tajunnan +virrasta» (the stream of thought) suosittelee hän tätä kuvaa +karakterisoimaan sielunelämän yleistä luonnetta. Nykyisessä +kirjallisuudessa se onkin yleisesti omaksuttu. + +Sama assosiatsio-psykologialle vastakkainen suunta huomataan, kuten +sanottu, myös ahtaammasti tieteellisessä, kokeellisessa +psykologiassa. On huvittavaa mainita muutamia yksityisiä esimerkkejä. +Tunnettu ranskalainen sielutieteilijä _Alfred Binet_ (muutamia +kuukausia sitten kuollut) on paljon huomatussa teoksessaan »L'étude +expérimentale de lintélligence» selvästi osoittanut, että +abstraktista ajattelemista on mahdoton käsittää mielikuvien +mekaaniseksi leikiksi. Ja mitä kuuluisiin n.s. assosiatsio-lakeihin +tulee, niin on niiden arvo mennyt tuntuvasti alaspäin. Monet eivät +niitä ollenkaan pidä minään elementaarisina sielunelämää hallitsevina +lakeina, vaan puolina eli momentteina vielä alkeellisemmissa +sielunilmiöissä. Niin esim. _Pierre Janet_ tunnetussa teoksessaan +»L'automatisme psychologique» esittää, mitenkä huomattavimpiin +ilmiöihin sielunelämän alalla kuuluu se että kerran muodostuneilla +sielullisilla kokonaisuuksilla--joiden syntymisessä sielunelämän +aktiivisella, tahto-puolella on voinut olla huomattava osa--, esim. +sellaisilla mielikuvakokoomuksilla joita sanomme »esineiksi», on +voimakas taipumus _uudistua_, uudelleen astua tajuntaan (sielullinen +automatismi), ja tämä entisten tilojen tajuntaantulo tapahtuu juuri +n. s. assosiatsio-lakien kautta. Samaa mieltä on _Höffding_, joka +lausuu: »Kaiken assosiatsionin olennainen ominaisuus on siten +taipumus yksityisen elementin tajuun noustua herättää uudelleen koko +se tila, josta tuo elementti tai sen kaltainen on ollut osana.»[2] +Yhtäpitävästi edellisen kanssa on Binet sitten yllämainitussa +teoksessaan osoittanut, että »assosiatsiolait» eivät suinkaan ole +samat kaikilla yksilöillä; toisten mieleenjohtuma (idéation) kulkee +'yhtäläisyyden', toisten 'kosketuksen' kautta. + +Täten nykyisessä sielutieteessä on huomattavana tuntuvaa sielunelämän +kokonaisuuden ja »sielullisen synteesin» tehostamista erillisten +sielunainesten kustannuksella. »Sielullinen synteesi» on nykyisessä +psykologiassa tavattoman tärkeä ja paljon käytetty käsite. Siten on +m.m. _Wundt_, määritellessään sen lain että sielullisten tekijäin +antamassa yhteistuloksessa (synteesissä) aina on jotakin enemmän kuin +pelkästään tekijäin summassa olisi, ja johtuen siten oppiin +sielullisen energian kasvamisesta, vastakohtana opille fyysillisen +energian säilymisestä, antanut paljon huomatun ilmaisun +puheenalaiselle käsitteelle. Kenties vielä runsaamman käytännön on se +saavuttanut ranskalaisessa sielutieteessä, joka viime vuosikymmeninä +mielihalulla on käsitellyt suurinta sielutieteen kysymystä, problemia +tärkeimmän psyykillisen synteesin, _minuuden_ eli _personallisuuden_ +luonteesta, synnystä ja kokoonpanosta. + +Sielunelämässä on synteetisen rinnalla kuitenkin huomattava toinenkin +puoli, ja edellisen yksinomainen tehostaminen johtaa +yksipuolisuuteen[3]. Sitä välttääksemme ja yrittääksemme uudelleen +löytää adekvaatisen ilmaisun sielunelämän yleiselle luonteelle, mutta +tällä kertaa tarkoin »mitan mukaan tehdyn» käsitteen eikä ainoastaan +kuvan avulla, on meidän mielestäni lausuttava, että sielunelämässä on +huomattavana kahdensuuntainen pyrkimys: toinen synteesin kautta +johtava yhä suurempaan keskitykseen, ykseyteen, toinen hajoamisen +kautta viepä yhä suurempaan erillisyyteen, moninaisuuteen. +Normaalisen ihmisen sielunelämä on alituisessa liikkeessä näiden +kahden poolin välillä. + +Voimakkaassa kestävässä tahdonponnistuksessa, jossa tajuntaa +hallitsee yksi ainoa kirkashohtoinen mielikuva, tehtävä teko, +kaikkien niiden omituisten tunnesävyjen myötäseuraamana, jotka +antavat meille tietoisuuden omasta aktiivisuudestamme ja saattavat +minä-tajunnan voimakkaimpana astumaan esiin--silloin on meillä tila, +jossa sielullinen synteesi ja keskitys on huipussaan, joka, kuten +Pierre Janet eräässä kohdassa lausuu, »pyrkii toteuttamaan filosofien +ihanteen, identisen sieluykseyden».[4] + +Mutta tämä ihanteellinen tila toteutuu vain silloin tällöin. Jännitys +laukee, ja mitä silloin tapahtuu? Äsken istui »minuus» elävästi +tietoisena mahdistaan, kaikki langat käsissän, valta-istuimellaan ja +hallitsi; nyt se lakkaa olemasta näyttämön ehdoton keskus, siirtyy +vähitellen yhä syrjempään, hallitsevasta katselevaan asentoon, ja +keskuksen valtaavat mielikuvat, jotka äsken kukistettuina, nyt +alkavat saada takaisin itsenäisyyttänsä ja pitää karkeloitaan. Kuta +vapaammiksi, irrallisemmiksi ja itsenäisemmiksi ne tulevat, kuta +enemmän voimaa ja väriä ne saavat, kuta enemmän lähestymme +_unennäköä_, sitä kalpeammaksi käy minä-tajunta, sitä enemmän +herpaantuu sen jännitys, sitä enemmän muuttuu se pelkäksi _tajunnan +kentäksi_, jolla unennäön kirjavat haamut loppumattomana sarjana +pitävät temmeltään kummallisessa kuutamoisessa valaistuksessa minkä +lähde on tietymätön. Mielikuvat ovat nyt täydelleen itsenäistyneet; +kuvista ovat ne muuttuneet olennoiksi ja esineiksi, joiden vaatimus +tulla otetuiksi täytenä totena ei kohtaa mitään vastaväitettä. + +Unennäössä on meillä toteutettuna vanhojen empiristien sielukäsitys: +sielu moninaisuutena, erillisten ainesten kokoomuksena. + +Tämä kuvaus kenties hiukan selventää yllä antamaani abstraktista +kaavaa. + +Sielunelämän luova aktiivinen synteesi saa elää alituisessa +taistelussa vastakkaista passiivista hajaantumispyrkimystä vastaan. +Jompaankumpaan suuntaan kulkee kunakin hetkenä sielun sisäinen +virtailu. Tilaa, jossa tämä jatkuvasti kulkee jälkimmäiseen suuntaan, +nimittää Pierre Janet sattuvasti »la misère psychologique». Niinpian +kuin, sielullisen energian jatkuvan heikkenemisen takia, uusien +synteesien luominen on lakannut, järkkyy sielun tasapaino mitä +syvimmin, ennen muodostuneet, mekaanisiksi käyneet mielleryhmät +pääsevät ylivaltaan, »sielullinen automatismi» hallitsee, voimaton +ajatus taivaltaa yhä auttamattomammin vanhoja polkujaan, eksyy yhä +pahemmin omiin sokkeloihinsa, samalla kun ulkoa tai sisältä tulevat +mieleenjohtumat eivät kohtaa mitään vastustusta, ne ryhmittävät +ympärilleen kaiken mitä tajunnasta löytävät ja kasvavat lumivyöryn +tavoin, tehden yksilöstä »piintyneen päähänpiston», »riivauksen», +manian tai jonkun muun mielisairauden uhrin. Mielisairaus on monasti +ikäänkuin unennäköä, joka kestää vuosia--molemmille on +tunnusmerkillistä sielunelämää hallitsevan toisen, passiivisen +hajaantumisen periaatteen _yksinvalta_. + + (_Aika_ 7, 59-63) + + + * * * * * + + + + + +KULTTUURI JA KEHITYSOPPI +(1913) + + + + +I + + +Aaterikas ja oppinut norjalainen kirjallisuushistorioitsija _Chr. +Collin_ on keskeneräisen Björnson-elämäkertansa lomaan julkaissut +laajahkon filosofisen teoksen, jonka avarasta synteesistä kantaa +merkkiä sen pitkä nimi: »Brorskabets religion og den nye +livs-videnskab. Med en historisk belysning av darwinismen», s. o. +»veljeyden uskonto ja uusi elämäntiede. Ynnä darwinismin +historiallista valaisua». + +Lukuisten mielenkiintoisten piirteitten ohessa on tämä teos siitä +huomattava, että kehitysoppi siinä on katsottu verrattain uudesta, +alkuperäisestä näkökulmasta. Se on siinä asetettu historialliseen, +kultturelliin ympäristöönsä, katsottu historiallisten edellytystensä +ja seuraustensa kannalta. Tulokset tästä ovat sangen huomattavat. +Vastoin pintapuolista käsitystapaa, että kehitysoppi syntyi maailmaan +kuin kanuunasta ammuttuna sinä Herran vuonna, jolloin Darwin julkaisi +tunnetun teoksensa »Lajien synnystä», katsoo Collin kehitysopillisen +ajattelun historiassa voitavan eroittaa kolmekin eri aikakautta. + +Ensimäinen oli kehitysopin romanttinen kausi, jolloin ajatus eliöiden +asteettaisesta muuttumisesta suunnattomien ajanjaksojen kuluessa +kypsyi sellaisten tutkijain mielessä kuin Buffon, Erasmus Darwin, +Lamarck, Goethe, Saint-Hilare. Mutta tiede otti tämän uuden ajatuksen +kylmästi vastaan ja tutkijat, kuten Cuvier, hylkäsivät sen, pitäen +sitä ilmassa liehuvana luonnonfilosofiana. + +Kehitysopin toinen »realistinen» kausi alkoi silloin, kun Charles +Darwin ja Alfred Russel Wallace julkaisivat lyhyet esityksensä +valinta-opista, selektsioteoriasta, (1858) ja edellinen seuraavana +vuonna lähetti maailmalle ensimäisen suuren pääteoksensa »Lajien +synnyn». Tässä muodossaan, »darwinismina», kehitysoppi vähitellen +valloitti puolelleen luonnontieteen ja yleisen tietoisuuden, kiitos +olkoon sen valtavan tosiasia-paljouden, joka sillä nyt oli tukenaan. +Mutta sillä oli nyt myös siinä suhteessa entisestään paljon poikkeava +luonne, että oltuansa ennen valoisaa uskoa luonnon hyvyyteen ja +ikuiseen kehitykseen, se nyt oli jokseenkin synkkä oppi julmasta +loppumattomasta »olemassaolon taistelusta». + +Kolmas kausi alkaa tavallaan jo Darwinin toisen pääteoksen »Ihmisen +polveutumisen» mukana (1871) ja on käynyt yhä ihmeisemmäksi sitä +mukaa kuin varsinainen darwinismi on alkanut vanhentua. »Olemassaolon +taistelu» tuskin voi selittää kehitystä ja ainakin antaa se +yksipuolisesti väritetyn kuvan elävän luonnon tilasta, jossa +yhteenliittymisellä ja keskinäisellä avulla on tärkeä sija taistelun +rinnalla. »Ihmisen polveutumisessa» Darwin jo johtui panemaan painoa +näihin luonnon inhimillisempiin piirteisiin. + +Näillä uuden elämän-tieteen eri kehityskausilla on Collinin mukaan +kullakin ollut läheinen yhteytensä oman aikansa henkisen ilmapiirin +ja siinä liikkuvien virtausten kanssa. Kehitysoppi eri muodoissaan, +on niihin kulloinkin valtavasti vaikuttanut, mutta se on myös ottanut +vastaan vaikutuksia. Seuratkaamme näiden vuorovaikutussuhteiden +valossa muutamia europalaisen kulttuuripsyyken uudemmista vaiheista. + +Kehitysopin romantiselle kaudelle tunnusmerkillistä oli suurin +piirtein ottaen valoisa ja toivehikas usko rajattomaan edistykseen. +Björnson on kutsunut tätä uus-renessanssin aikakautta, romantiikan +suurta virtausta, »suurien tunteiden ajaksi»: taistelussa usein +valtavia vastuksia vastaan kasvoi uusi edistyksen, vapauden ja +luonnon usko hehkuvaksi ja sielukkaaksi. Esimerkkejä antavat meille +Ranskassa Rousseau, Englannissa Shelley ja Saksassa Goethe. +»Palaaminen luontoon», joka käsitettiin puhtaaksi ja viattomaksi, +vastakohtana sivistysihmisen turmelukselle, ja valoisa usko siinä +ilmenevään jumaluuteen, jonka luomiskyky ei vielä ole ohi, vaan joka +yhä edelleen toimii ja vaikuttaa uutta luovasti, kulkien kohti yhä +korkeampia elämänmuotoja--tämä usko loi niin sanomatonta keväistä +hohdetta yli koko ajan, että esim. Condorcet, giljotiinin terä +melkein päänsä päällä, kirjoitti rajattoman toivorikkaan +»hahmoittelunsa historialliseksi kuvaksi ihmiskunnan edistyksestä». +Tänä aikana, jolloin kirjallisuus, maalaus ja musiikki syntyivät +uudestaan, luotiin näet myös ensimäiset suuret positiiviset aatteet +ihmiskunnan tulevaisuudesta. Filosofi Kant, sama mies, joka +nerokkaassa nuoruudenteoksessaan johti taivaankappalten synnyn +maailmansumusta ja nuorekkaalla innostuksella näki siinä ilmenevän +maailmantaiteilijan toimintaa, loi silmänsä myös tulevaisuuteen ja +näki ihmiskunnan historian vievän kohti ikuista rauhaa. Syntyi +rauhanaate. + +Mutta Kant ei ollut varsinaisen kehitysopin kannalla (hän piti sitä +»uhkarohkeana järjen seikkailuna») eikä hän myöskään saattanut tietää +mitä uusi elämäntiede tulisi hänen aatteestaan arvelemaan. Ilmeistä +on tietysti, että uuden elämän-tieteen lopulliset tulokset tulevat +olemaan ratkaisevia rauhanaatteen, yleisinhimillisen veljeyden uskon +lopulliselle kohtalolle. Jos elämän-tieteen tulokset vievät siihen +suuntaan, että taistelu ja sota on välttämätön inhimilliselle +edistykselle, jää tietysti rauhanaate ikuisesti utopiaksi, haaveeksi, +joka haihtuu iltaisten pilvien maahan. + +Suurin valoajatus, jonka antiikinen sivistys merkillisten +seikkailujen jälkeen synnytti ja jätti perinnökseen, ajatus rauhasta +maan päällä ja hyvän tahdon liitosta kaikkien ihmisten kesken,--tämä +suuri itselaajennuksen ajatus, jonka mukaan vähäinen yksityinen +ihminen voi sulkea kaikki ihmiset, kaiken elävän, hellyytensä ja +huolenpitonsa piiriin,--kuin tahtoisi hän sanoa: mikään inhimillinen, +mikään elävä ei ole minulle vierasta; ei ainoastaan »valtio ole +minua», maailma on minua; minä olen sulkenut sen tietoisuuteeni; +kaikki muut olennot ovat minua; mitään pahaa ei voi sattua niille +ilman, että se koskee minuun; en voi kuulla kenenkään huokaavan tämän +maan päällä ilman että tunnen tuskan pistoksen itsessäni;----jos uusi +elämän-tiede todella saattaa tämän ihmissivistyksen valoajatuksen +sammumaan, koska se sotii elämänkehityksen lakeja vastaan, silloin on +tuleva auringonlasku, henkinen jääkausi, jonka veroista vielä ei ole +nähty. + +Mutta kylmä henkäys, joka on omansa antamaan meille aavistusta tämän +jääkauden laadusta, on kerran mennyt yli europalaisen psyyken. Se +tapahtui viime vuosisadan jälkipuoliskon kuluessa, pessimistisenä +reaktsiona »suurten tunteiden ajan» suunnatonta optimismia vastaan. +Mutta tämä suuntaus sai tavatonta tukea »darwinismista», +elämän-tieteen uudesta muodosta. Sillä darwinismi on +_militaristinen_, sotainen elämänkäsitys niinkuin ei mikään muu. +Elävien olentojen erinomainen hedelmällisyys ja ravinnon sekä tilan +rajoitus, ne aiheuttavat sen loppumattoman »taistelun +olemassaolosta», jossa väkevämpien säilymisen kautta tapahtuu +»luonnollinen valinta» ja sen seurauksena kehitys. Väkevämmän oikeus, +itsekkyyden moraali näyttää olevan luonnollinen johtopäätös tästä +opista. Se kohtaakin meitä erinomaisen taajaan viime vuosisadan +jälkipuoliskolla. + +Selvemmin Nietzschessä, joka opillaan orjamoraalista antoi +häpeällisen leiman lähimmäisrakkauden ajatukselle. »Tulkaa koviksi!» +»Kuolema heikoille!» Heikot on muserrettava »hurjalla julmuudella»... +Emme voi tulla »yli-ihmisiksi» muuta kuin nutistamalla luonnon +»tusinatavaran». Ne, jotka tahtovat veljellistä yhteiskunnan +järjestystä, tuomitsee hän »yhtäläisten oikeuksien kääpiö-eläimiksi». +Ja joskaan uuden elämän-tieteen edustajat itse eivät mene yhtä +pitkälle, käy heidän ajatuksensa samaan suuntaan. Haeckel lausui v. +1877: »Darwinismi ei ole demokraatinen ja vielä vähemmän +sosialistinen. Sen tendenssi voi olla yksistään ylimysmielinen. Oppi +luonnollisesta valinnasta opettaa meille, että ihmiselämässä, aivan +samoin kuin eläinten ja kasvien elämässä, ainoastaan pieni vähemmistö +voi elää ja kukoistaa. Suurten joukkojen täytyy kuolla nälkään tai +sortua kurjuuteen... Julma ja armoton olemassaolon taistelu, joka +riehuu kautta koko elävän luonnon ja jonka luonnonlakien mukaan +täytyy riehuta, tämä lakkaamaton ja säälimätön kilpailu kaikkien +elävien olentojen välillä, on kieltämätön tosiseikka. Vain pieni +vähemmistö voi jäädä eloon... Monet ovat kutsutut, mutta harvat +valitut», lisää Haeckel, antaen päinvastaiseen käännetyn merkityksen +tälle evankeliumin sanalle. + +Kuinka pimeäksi luonnonnäkemys oli käynyt, siitä antaa edelleen +Darwinin toisen »adjutantin», englantilaisen professori Huxleyn +lausunto (1888) hyvän käsityksen. Luonnon ikuinen taistelu, sanoo +hän, jossa voimakkaimmat, nopeimmat ja viekkaimmat jäävät eloon +taistellakseen taas seuraavana päivänä ja kärsiäkseen, sillä kärsimys +on sekä voitettujen että voittajien palkka, tämä taistelu »tapahtuu +jokaisessa maailman kolkassa, tuhansia kertoja joka minuutti, ja jos +korvamme olisivat kyllin tarkkoja, kuulisimme loppumatonta huutoa, +jommoista Dante kuuli helvetin portilla...» + +Oppi väkevämmän oikeudesta darwinismin johtopäätöksenä tuntuu myös +mitä selvimmin viime vuosisadan jälkipuoliskon yhteiskuntaopissa ja +käytännöllisessä politiikassa. Darwinismin syyksi on meidän myös +pakko lukea se, että rauhanaate tällä ajalla tuskin ollenkaan on +päässyt edistymään. Se elää yhä vielä lapsen kapaloissaan ja kansojen +keskinäisissä väleissä, missä sen pitäisi vallita, on ratkaisijana +mitä alkeellisin itsekkäisyys. Eikä sitä ole syytä ihmetellä, niin +kauan kuin yhteiskuntaopin julkiset opettajat, kuten esim. eräs +saksalainen professori Hasse, lausuvat tämänsuuntaisia mielipiteitä: +»Lähimmäisrakkauden moraali on luvallinen (!) yksilöiden kesken.» +Mutta mitä kansakuntiin tulee, täytyy »itsekkyyden moraalin astua +yksilöiden kesken luvallisen lähimmäisrakkauden sijaan». Luonnollisia +ovat tältä kannalta myös lausunnot sellaiset kuin Bismarckin (1891) +»sota on luonnonlaki; se on olemassaolon taistelua yleisemmässä +muodossa», tai Moltken: »sota kuuluu osana Jumalan +maailmanjärjestykseen». Ihmeellistä kyllä, näyttää darwinismi näissä +miehissä hyvästi sopeutuvan heidän vanha-testamentillisiin +sodanjumala-käsityksiinsä, samoin kuin se Englannissa esim. +darwinistisen lord Salisburyn persoonassa yhtyi imperialismiin, +europalaiseen rosvopolitiikkaan siirtomaita ja kaukaisia kansoja, +kuten buureja, kohtaan. + +Collin ei tämän johdosta epäile lausua: »Me alamme täten saada +historiallisen yleissilmäyksen tähän mahtavaan ajatusvirtaukseen, +joka voidaan merkitä uusimman ajan merkillisimmäksi ja +turmiollisimmaksi taikauskon muodoksi.» + +Mutta jos kerran darwinismi on tosi, silloin on myös sen johtopäätös +tämä militaristinen filosofia tosi, eikä mikään taikausko--Krapotkin +sanoo »Muistelmissaan»: »Ei ole mitään rosvotyötä sivistyneen +yhteiskunnan keskuudessa tai valko-ihoisten ja n.s. alempien rotujen +välisessä suhteessa tai väkevien ja heikkojen kesken, jota ei sen +(darwinismin) kautta voida puolustaa». + +Nyt on Collinin mielestä uudemman biologisen tutkimuksen tulos +epäämättömästi se, että darwinismi, olemassaolon taistelua kehityksen +tekijänä tehostaessaan, on ehdottomasti yksipuolinen. + +Mutta ennenkuin jätämme kehitysopin toisen darwinistisen kauden, +siirtyäksemme kolmanteen, on syytä vielä kiinnittää huomiota siihen, +millä tavoin darwinistinen elämänkäsitys ja -tunnelma on vaikuttanut +kirjallisuuteen. Jos uskomme tämän sangen herkäksi ajan yleisen +henkisen ilmanpainon mittaajaksi, on darwinismin täytynyt +jälkimäiseen vaikuttaa tavattomasti. Lukemattomissa muodoissa kohtaa +meitä uudemmassa kirjallisuudessa kuvaus luonnon +»välinpitämättömyydestä», moraalittomuudesta ja julmuudesta. Kun se +kehitysopin ensi kaudella nähtiin idyllisenä, esiintyy se nyt +brutaalisena. Kun se ennen oli miltei inhimillisempi kuin ihmiset +itse, on se nyt mahdollisimman jäisesti epäinhimillinen. Suuremmassa +tai vähemmässä määrässä on koko sivistynyt ihmiskunta saanut tuta +sitä harmaata pilvisyyttä, jossa uudempi kirjallisuus niin suureksi +osaksi on elänyt. Missä määrin tämä pessimistinen suuntaus on +pidettävä äärimäisyyteen menneenä reaktsiona »suurten tunteiden ajan» +epäilemättä liiallista optimismia vastaan ja eikö sen perustuksena +oleva käsitys luonnon »välinpitämättömyydestä» itse asiassa ole yhtä +mytologinen kuin aikaisemman ajan luonnonkäsitys, siitä lähemmin +seuraavassa, kun siirrymme tarkastamaan kehitysopin kolmatta kautta, +jonka, kuten mainittu, tavallaan alkaa jo Darwin itse toisella +pääteoksellaan. + + + + +II + + +Toisessa pääteoksessaan, »Ihmisen polveutumisessa», (1871) johtui +Darwin itsestään kiinnittämään huomionsa luonnon inhimillisempiin +piirteisiin ja tuomaan niitä esiin. Olihan nyt todistettava, että +ihmisen ja eläinkunnan välillä ei ole mitään ylipääsemätöntä kuilua, +että ihmisellä eläimistön pisimmälle ehtineitten joukossa on +verrattain läheisiä sukulaisia. Ihmisellä on, kuten tunnettu, +yhteiskuntaelämää ja määrättyjä sosiaalisia hyveitä. Siis täytyy myös +korkeimmilla eläimillä olla ainakin alkeita tämänsuuntaisiin +ilmiöihin. + +Mikään ei ollut helpompaa osoittaa. Että lukuisat eläimet elävät +joukossa, pyytävät saaliinsa yhdessä, asettavat yhteisiä vartijoita +ja vaaran tullen taistelevat yhteisesti vihollista vastaan, +voimakkaitten urosten suojellessa heikompia naaraita ja poikasia, se +voidaan nähdä lukemattomissa tapauksissa. Nämä joukoissa elävät +eläimet osoittavat usein mitä suurinta uskollisuutta +»yhteiskuntaansa» kohtaan. »Lajien synnyssä» oli Darwin väittänyt, +että »olemassaolon taistelun täytyy aina olla ankarimman samaan +sukuun kuuluvien yksilöiden välillä». Nyt kiinnittää hän huomiota +siihen, kuinka usein tapahtuu, että saman suvun jäsenet auttavat +toisiaan elämäntaistelussa. Meneepä tämä auttavaisuus toisinaan +tuollepuolen suvun rajojenkin. Esimerkkejä löytyy taaskin lukuisia.-- +Yhteiskunnallisen viettinsä ovat ihmiset epäilemättä perineet apinan +kaltaisilta esi-isiltään, sillä se löytyy alhaisimmillakin heimoilla. +»Kolme vangittua patagonialaista meni mieluummin kuolemaan, kuin +ilmaisi toveriensa sotasuunnitelman; he antoivat ennemmin ampua +itsensä, toinen toisensa jälkeen.» + +Omantunnon soimaus perustuu Darwinin mukaan yhteiskunnallisten +viettien kestävyyteen ja voimaan. Kun muut viettimme enemmänkin ovat +ohimeneviä, on yhteiskunnallinen vietti alituinen, koska me aina +elämme joukossa. Jos noudatamme yhteiskunnallisvastaista viettiä, +joka hetkeksi saa ylivallan, kadumme jälestäpäin, koska +yhteiskunnallinen vietti ajanpitkään on kestävin. + +Mutta samoin on myös joukoissa elävien eläinten laita. Nekin ovat +aina varuillaan yhteistä vaaraa vastaan, valmiita puolustamaan +joukkoa, auttamaan tovereitaan. Ne tuntevat aina vissiä suopeutta ja +myötätuntoa näitä kohtaan. Ne ovat onnettomia, kun ne kauan ovat +tovereistaan erillään, ja aina onnellisia kohdatessaan ne jälleen. +»Ja niin on meidänkin laitamme», lisää Darwin. + +Collin on sitä mieltä, että tämä Darwinin toisen pääteoksen antama +kuva eläinten tilasta tuntuvasti poikkeaa »Lajien synnyn» antamasta. +Edellisen mukaan luonnossa valoisilla, inhimillisillä piirteillä on +huomattavasti suurempi sija. Epäilemättä Darwin itse ei koskaan +tullut tajuamaan tätä pääteostensa välillä olevaa eroavaisuutta. +»Lajien synnyn» yksipuolinen kuvaus olemassaolon taistelusta, joka +miltei oli kaikkien sota kaikkia vastaan, ei ole koskaan tullut +oikaistuksi. Ja tämä teos kuitenkin tuli jäämään darwinismin +raamatuksi. + +Monet myöhemmät tutkijat ovat vieläkin enemmän vähentäneet +olemassaolon taistelun merkitystä luonnossa. Niin esim. tunnettu +ruhtinas Krapotkin eräässä teoksessa, jossa hän osoittaa, miten +lukuisain eläinten pääpyrkimyksenä näyttää olevan _välttää +kilpailua_. Luonnollinen valinta, sanoo hän, ei suinkaan vaikuta +siten, että se synnyttäisi tungosta saman lajin yksilöiden kesken +(kuten sen Darwinin mukaan täytyisi tehdä). Luonnollinen valinta +suosii niitä eläin- ja ihmisryhmiä, jotka parhaiten osaavat välttää +kilpailua. Esimerkkejä tarjoavat muuttolinnut, talvella nukkuvat +imettäväiset, suunnattomia matkoja vaeltavat puhvelilaumat--kaikki +koettavat, mikä milläkin tavoin, välttää ruuan vähyyttä ja siitä +johtuvaa kilpailua; ja toiset ryhtyvät valtaviin ponnistuksiin +saadakseen _koko laumalle_ riittävän ravinnon. Krapotkinin mukaan +luonnon antama opetus onkin: Välttäkää kilpailua, käykää liittoon +keskenäiseksi avuksi! Sen on primitiivinen ihminen tehnyt. Ja se on +syynä siihen, että ihminen on niin pitkällä kuin hän on. + +Myös uusimman biologisen tutkimuksen kesken ovat ne yksinkertaiset +periaatteet, joiden kautta Darwin uskoi voivansa selittää kehityksen, +siis ennen muuta »olemassaolon taistelu» paljon menettäneet +tenhovoimastaan. Etevä englantilainen biologi prof. Bateson lausui +Darwinin satavuotisjuhlan johdosta, että siitä huolimatta että olemme +varmasti vakuutettuja kehitysopin totuudesta, täytyy lajien synnyn ja +kehityksen syyt katsoa toistaiseksi tuntemattomiksi. Samaa mieltä +ovat monet muut ensi luokan tutkijat, erityisesti tanskalainen prof. +Johannsen, yksi uuden perinnöllisyystutkimuksen ensimäisistä +auktoriteeteista. + +Tietysti ei »olemassaolon taistelun» tosiasiallisuutta voida kieltää. +Mutta kehitykseen nähden rajoittunee sen merkitys pelkästään siihen, +että se karsii pois elämänkyvyttömät oliot. Sen sijaan on siinä +vaikea nähdä mitään suoranaisesti edistystä aikaansaavaa momenttia. +Onhan sota hirvittävää voiman haaskausta, eihän tungos +riittämättömästi varustetun elämän pöydän ympärillä voi aikaansaada +muuta kuin tavatonta sen saman energian, sen positiivisen työn +tuhlausta, joka toisessa tapauksessa, runsaan ravinnon ja ulkonaisen +rauhan vallitessa, voitaisiin käyttää suvun edistymiseksi. +Yllämainittu prof. Johannsen lausuukin: »Me löydämme suurimman määrän +uusia elämäntyyppejä siellä, missä on parhaat mahdollisuudet +levenemiseen ja runsaaseen ravintoon», toisin sanoin siellä, missä on +_pienin kilpailu_. + +On siis kieltämätön tosiseikka, että uuden elämän-tieteen käsitys +elävän luonnon tilasta ja varsinkin edistyksen edellytyksistä on +tullut huomattavasti valoisammaksi. Niin epäselvää kuin kaikki vielä +onkin, on Collin sitä mieltä, että saman sijan, minkä Darwin +kehitysopillisessa teoriassaan antoi »olemassaolon taistelulle», +tulee uudessa teoriassamme saamaan energian kasaaminen runsaan +ravinnon vallitessa, jolloin jollakin meille toistaiseksi +tuntemattomalla tavalla uudet edistyksensuuntaiset elimet syntyvät. + +Erittäin mielenkiintoisesti osoittaa Collin, mitkä historialliset +olosuhteet ja vaikutukset ovat saattaneet Darwinin niin +suhteettomasti panemaan painoa »olemassaolon taistelulle» luonnossa. +Hän tuo esiin tunnetun vähän ennen Darwinia esiintyneen +kansantaloustieteilijä Malthusin ja hänen (paikkaansapitämättömän) +väestönlisäyslakinsa, jonka mukaan väestö lisääntyy paljoa nopeammin +kuin ravinto; Malthusilta on »olemassaolon taistelukin» lainattu. +Edelleen on huomattava ne kokemukset, joita Darwin suurella +kiertomatkallaan teki alempien rotujen surkeasta häviöstä +valkoihoisten tunkeutuessa siirtomaihin. Huomattava vaikutus on myös +varmaan ollut sillä hurjalla taloudellisella taistelulla, joka niihin +aikoihin, suurteollisuuden syntyessä ja rajattoman kilpailun +vallitessa, riehui Englannissa. Ja lopuksi on tärkeänä tekijänä +huomattava Darwinin filosofisuskonnollinen katsantokanta, tuo +varsinaiselta alkuperältään stoalainen teismi, joka rakastaa nähdä +maailman jonkunmoisena kellokoneistona, minkä sen jumalallinen seppä +kerran on virittänyt käyntiin, sitten enää sen toimintaan +sekaantumatta ja antaen sen yksinkertaisten mekaanisten periaatteiden +mukaan käydä suurissa piirteissä ennalta päätettyä päämäärää kohti. + +Lyhyesti, darwinismia ei voida lukea noihin ikuisiin totuuksiin, +jotka, kuten esim. joku Newtonin gravitatsio-laki, voitaisiin lausua +miltä muulta taivaankappaleelta tahansa samalla jumalallisella +pätevyydellä; se kuuluu ennemminkin Ibsenin »suhteellisiin» +totuuksiin, jotka »elävät korkeintaan kahdenkymmenenviiden vuoden +vanhoiksi». + +Mutta tarkastamatta on vielä, mitä johtopäätöksiä ja opetuksia uuden +elämän-tieteen kolmas, vasta alkanut kausi antaa ihmiskunnan +olemiseen ja kehitykseen nähden ja mitä vaikutuksia sillä +mahdollisesti jo on ollut ajan yleiseen henkiseen ilmapiiriin. + +Selville on ensinnäkin käynyt, että sekä »suurten tunteiden ajan» +optimistinen että darwinistisen kauden pessimistinen luonnonnäkemys +kumpikin ovat yksipuolisia, tai paremmin: epätieteellisiä, sillä ne +ovat kumpikin jokseenkin karkeasti antropomorfistisia. Molemmat +tekevät »luonnosta» jonkunmoisen olennon, joka edellisen mukaan on +lapsilleen lempeä äiti, jälkimäisen mukaan niistä täydellisen +välinpitämätön. Itse asiassa on elävä luonto tietysti kokoonpantu +yksityisolennoista, jotka eivät suinkaan ole ehdottomasti +välinpitämättömiä toisistaan. Vaikka tämä huolenpito ei ulottuisi sen +pitemmälle kuin emon ja poikasten suhteeseen, olisi sittenkin +tietysti väärin sanoa, että luonto on ehdottomasti välinpitämätön ja +moraaliton. Ja mitä korkeammalle nousemme elävien olentojen +kehityssarjassa, sitä suuremmaksi tulee huolenpito kasvavasta +polvesta, sitä enemmän kasvaa yksilöitten itselaajennuksen kyky. +Voimmepa sanoa, että selvin merkki elämänmuotojen edistymisestä +maapallollamme on siinä, että yksityisten olentojen +itsesäilytysvietti tulee yhä laajemmaksi, kunnes se yksityisissä +suurissa ihmisissä sulkee sisäänsä koko ihmisyyden ja kaiken elävän. + +Sekä luonnon pahuus että hyvyys ovat näinollen molemmat samanlaisia +mytologisia kuvitelmia; se elämänkäsitys, johon uusi elämäntiede +selvästi viittaa, ei ole pessimistinen eikä optimistinen, vaan +»melioristinen» (melior = parempi)--niinkuin jo Voltaire tuo sangen +viisas mies lausui kuuluisissa sanoissaan: »Jos maailma on hyvä tai +huono, on meidän tehtävä voitavamme, että siitä tulisi parempi». + +Collinin mielestä olemme siis nykyään monessa suhteessa uuden +ajanjakson kynnyksellä ja uskaltaapa hän lausua ennustuksia siitä, +kuinka ennen pitkää kirjallisuudessakin on rupeava tuntumaan +kepeämmäksi käynyt henkinen ilmanpaino. Mutta suhteellisesti pimeä +ohimennyt periodi ei ole tehnyt työtä turhaan. Että elämän +historiassa, ainakin siitä alkaen, jolloin korkeammat elinmuodot +astuivat näyttämölle, on valtava _traagillinen aines_, se on totuus, +joka kaikiksi ajoiksi on poltettu kulttuuri-ihmisen tajuntaan. Se +ihmeellinen hedelmällisyys ja elämänvoiman runsaus, joka alempien +elämänmuotojen keskuudessa johtaa alituiseen kilpaleikkiin +lukemattomien aiheiden ja mahdollisuuksien välillä--joka kilpailu +kuitenkin on varsin viatonta--se johtaa korkeampien eläinten ja vielä +enemmän ihmisten elämässä taisteluun, joka ei enää ole leikkiä, vaan +useinkin hirvittävää totta. + +Seuraavassa muodossa uhkaa Collinin mielestä tämä elämäntaistelun +totisuus nykyistä ihmiskuntaa. + +»Ihmisen polveutumisessa» oli Darwin itse, joka ohimennen mainiten +persoonallisesti oli mitä lämminsydämisin ihminen, joka ei +närkästymättä voinut nähdä hevostakaan lyötävän ja Pernambucossa +kitui suunnattomasti, kun hänen oli pakko kuunnella ruoskitun orjan +tuskanhuutoja, voimatta panna edes vastalausettaan, teoreettisestikin +mahdollisimman kaukana Nietzschen yli-ihmis-moraalista. Jälkimäisen +oppi että suuria yksilöitä ovat ne, jotka parhaiten osaavat asettua +joukon yläpuolelle, sen valtijoiksi, on totuuden suora vastakohta. +Jos yhä lisääntyvä altruismi, yhä laajempien yhteisöjen syntyminen on +yksi inhimillisen edistyksen peruslaeista, ovat siveellisesti +suurimpia ihmisiä kaikkina aikoina olleet ne jotka enemmän kuin muut +ovat olleet »kaikkien palvelijoita», jotka ovat astuneet askeleen +pitemmälle kuin muut kohti veljeyden ihannetta. Darwin ajatteli, että +altruismi on saanut alkunsa vanhempien tunteesta lapsiaan kohtaan, +laajentunut sitten yhteistunteeksi ja keskinäiseksi +hyväntahtoisuudeksi saman heimon ja valtion jäsenten kesken, +kohotakseen sivistyneimmissä ihmisissä yleiseksi ihmis-, jopa +eläinrakkaudeksi. + +Mutta tämän altruistiseen suuntaan menevän kehityksen täytyy vielä +suunnattomasti mennä eteenpäin, jos mieli sivistyneen ihmiskunnan +säilyä olemassaolon taistelussa. Elämän-taiston traagillinen piirre +ilmenee, mitä sivistyskansoihin tulee, siinä laissa, että +korkeimmalle kohonneita ihmisluokkia ja vallitsevia kansoja, jotka +ovat itselleen kasanneet varallisuuden ja elämännautintojen aarteet, +säännöllisesti uhkaa sangen pikainen sukupuuttoon kuoleminen. +Yhteiskunnassa, missä on suuria sosiaalisia eroavaisuuksia, vaikuttaa +sentähden luonnollinen valinta _päinvastaiseen suuntaan_ kuin se mikä +veisi suvun edistymiseen. On sangen todennäköistä, että +kreikkalaisroomalaisen sivistyksen perikato johtui suureksi osaksi +tällaisesta nurinpäisestä valinnasta: sivistyspääoma joutui +sukupuuttoon kuolevalta hallitsevalta luokalta yhä enemmän alempien +kerrosten käsiin, jotka tietysti eivät kyenneet sitä hoitamaan. Sama +kohtalo odottaa maapallomme hallitsevaa valkoista rotua alempien +rotujen suhteen. Mutta tällä uhkaavalla perikadolla on se valoisa +puoli, että se näyttää altruistisen kehityksen luonnontieteellisesti +välttämättömäksi. Ajanpitkään tulevat aina sortajat sorretuita +heikommiksi. Yhteiskunnallisten kerrosten ja eri rotujen välisten +kuilujen pikainen poistaminen on siis välttämätön; ainoastaan +veljellinen yhteiskuntajärjestys, joka on sopusoinnussa korkeimpien +siveellisten ja uskonnollisten ihanteittemme kanssa, voi pelastaa +ihmiskunnan suunnattomasta taka-askeleesta. + +Edistyksen ja veljeyden ajatukset, molemmat kirkkaimmat tähdet, jotka +ovat ihmisten kulkua johtaneet, kuuluvat siis yhteen luonnon +välttämättömyydellä. + +Päästyäni selostuksessani tähän kohtaan, joka näyttää, kuinka Collin +teoksessaan aikaansaa sen aatesynteesin, jonka kirjan nimi ilmaisee, +voin lopettaa seuraavilla hänen omilla sanoillaan: + +»Biologia ja kulttuuritiede yhdessä opettavat meille, että jonkun +eläinlajin tai ihmisryhmän on mahdollista jatkuvasti kohota yhä +korkeammille elämäntasoille. Kysyessämme, kuinka nykyajan ihmiset +saattavat tuntea olevansa liitossa jumaluuden kanssa eli +sopusoinnussa korkeimman elämänvietin kanssa, joka on olentoomme +asetettu, täytyy vastauksen kuulua: kaikin voimin tekemällä työtä +ihmisen kohottamiseksi. Kun ihmisen esihistoria on seikkailurikasta +ylenemistä yksisoluisesta limaotuksesta satumaisen pitkän astesarjan +kautta sille tasolle, jolla me nyt olemme, silloin aukenee huimaava +näköala ihmiskunnan tulevaisuuteen. Ja voi tuskin olla epäilemistä +siitä, että uskonnollinen tunne--uskollisuuden tunne sitä kohtaan, +mikä on jumalallista maailman kaikkeudessa ja omassa olennossamme--on +yhä enemmän ja enemmän yhdistyvä tähän näköalaan.» + + (_Uusi Suometar_ 7.9. ja 12.9.1913) + + + * * * * * + + + + + +»NYKYINEN MATERIALISMI» + + +Parisissa on eräs aikakauslehti viime vuosina järjestänyt paljon +harrastettuja esitelmätilaisuuksia, joissa joukko eteviä ranskalaisia +tiedemiehiä ja ajattelijoita on esittänyt mielipiteitään +periaatteellisista elämän ja tieteen kysymyksistä. Näin on syntynyt +esitelmäsarjoja, jotka myöhemmin on julkaistu erikoisina teoksina; +viimeinen näistä on äskettäin ilmestynyt nimellä »Le matérialisme +actuel» (Nykyinen materialismi). Joukko Ranskan ensimäisiä nimiä +luetaan tämän kirjan kansilehdellä sen tekijöinä: tunnettu filosofi +Henri Bergson, mainio matemaatikko, muutamia kuukausia sitten kuollut +Henri Poincaré (kirjassa oleva esitelmä on eräs hänen viimeisistä +lausunnoistaan), etevä ja miellyttävä, meilläkin tunnettu +kansantaloustieteilijä Ch. Gide y.m.-- + +Tuntuu epäilemättä vähän oudolta kuulla puhuttavan »nykyisestä +materialismista». Onhan meillä juuri näinä vuosina syytä viettää +varsinaisen materialismin kaksikymmenvuotista kuolinpäivää. Vuonna +1895 julisti Wilhelm Ostwald tieteellisen materialismin voitetuksi +kannaksi. Ja johan jo kolmekymmentä vuotta sitäkin ennen filosofi +F.A. Lange suurisuuntaisen historiallisen ja arvostelevan esityksensä +kautta osoitti materialismin löyhyyden maailmankatsomuksena. Ei siis +tosiaan näytä olevan syytä enää ottaa esille kysymystä +materialismista ja sen »kumoamisesta». + +Mutta sitä eivät kirjamme tekijät tarkoitakaan tehdä. Meillä on +päinvastoin edullinen tilaisuus heidän esityksiensä perustuksella +tarkastella, kuinka pitkälle olemme edenneet pois varsinaisesta +materialismista. Kuten toivon käyvän selville, antaa tällainen +tarkastelu sangen mielenkiintoisia tuloksia. + +Materialismin kulmakivenä on alusta alkaen ollut atomismi eli oppi +siitä, että aine on kokoonpantu jakamattomista hiukkasista. Mutta kun +nämä hiukkaset ovat niin suunnattoman pieniä, ettei niitä millään +tieteen nykyisellä keinolla voida havaita, on niiden olemassaolo +ainakin jossain määrin jäänyt »uskon asiaksi». Merkillistä on nyt, +että atomien olemassaolo nykyään, viisikymmentä vuotta materialismin +kukoistuskauden jälkeen, itse asiassa lienee varmempi kuin mitä se +oli silloin. + +Loistavassa esitelmässään esittää näet Poincaré joukon uudempia +ilmiöitä, jotka vallan odottamattomalla tavalla tulevat +atomi-olettamuksen tueksi, ilmiöitä, joiden kautta tiedemiehellä on +tilaisuus tavallaan _nähdä atomit tai molekyylit itse_, joten niiden +olemassaolo on varma. + +Miksei siis nyt materialismi esiinny riemukulussa ottamaan takaisin +menetettyjä alueita? + +Se johtuu siitä, että atomit, nuo havainnolliset, yksinkertaiset +perusainekset, joista oli niin helppo kuvailla kaikki todellisuus +kokoonpannuksi ja joiden ulkopuolelle, tyhjää avaruutta +lukuunottamatta, ei pitänyt jäädä mitään, ovat tykkänään menettäneet +filosofisen tenhovoimansa. Mitä hyödyttää puhua atomeista jonain +lopullisina, kun jokainen niistä on itsessään oma maailmansa, joka +voi hajota vielä suunnattoman paljon pienempiin tekijöihin? Ja +mitenkä on sitten näiden laita? Ovatko sitten ne jotain johon voidaan +turvata pelkäämättä, että taas luiskahdetaan joihinkin uusiin pikku +äärettömyyksiin? On paras olla niihin luottamatta. Eräät jotka ovat +ryhtyneet tutkimaan niiden massaa, ovat tulleet siihen +johtopäätökseen, ettei sitä olekaan olemassa. »Ei ole enää ainetta, +on pelkästään reikiä eetterissä; mutta kun nämä reiät eivät voi +muuttaa paikkaa järkähyttämättä niitä ympäröivää eetteriä, tarvitaan +voimaa niitä liikuttamaan, ja ne näyttävät olevan inertialla +varustettuja, kun tämä inertia itse asiassa kuuluu eetterille.» + +Nämä luonnontieteen uudemmat--toistaiseksi kai jonkunverran +hypoteetiset--äärimäiset tulokset ovat väkevästi mielenkiintoisia +muussakin kuin puhtaasti tieteellisessä suhteessa. + +Jos näet kysymme, mikä on n.s. materialismin psykologinen ydin, se +salattu lähde, josta se ammentaa voimansa, niin on luullakseni +vastattava: materialismi tyydyttää erästä ymmärryksemme alkuperäistä, +juurtunutta mielihalua, mielikuvituksemme taipumusta pitää +»esineellistä» todellisuuden käsitystä jollakin tavoin itsestään +selvänä. Koetan ilmaista tämän havainnollisemmin.--Jos +mielikuvituksessamme käymme läpi kaikki käsitykset todellisuuden +rakenteesta, mitä mahdollisesti tunnemme, on helppo huomata, että +eräällä niistä on aivan erikoinen viehätysvoima ymmärryksellemme, +johtuen sen erinomaisesta ainakin näennäisestä selvyydestä. Se on se +käsitys, että mikä on olemassa on tyhjä tila ja siinä olevat ja +liikkuvat kappaleet. Uudemmista ajattelijoista on varsinkin Henri +Bergson koettanut ottaa selvää siitä, mihinkä tämän »esineellisen» +käsitystavan viehätysvoima perustuu. Hän on sitä mieltä, että sen +perusta itse asiassa on käytännöllinen, biologinen. Niiden syitten +joukossa, jotka ovat vaikuttaneet, että juuri ihminen on kohonnut +maapallon herraksi, on epäilemättä yhtenä kaikkein tärkeimmistä se, +että ihminen, älynsä avulla, on oppinut käyttämään kiinteitä +kappaleita työkaluina ja aseina. Ihmisen nimi ei pitäisi olla homo +sapiens vaan homo faber, s.o. seppä (sanan laajimmassa mielessä). +Mutta tästäpä syystä onkin ymmärryksemme niin syvästi ja +pääsemättömästi rakastunut kiinteisiin kappaleisiin, esineellisyyden +aatteeseen. Syvä vaisto, syvempi kuin logiikka ja tosiseikat, ajaa +meitä kaikkialla viemään läpi tämän aatteen, ja jos tälle +taipumukselle annetaan täysin vapaat kädet, on tulos ennakolta +määrätty, nim. materialismi. Kun kreikkalainen Demokritos paljon yli +kaksituhatta vuotta sitten loi ensimäisen atomiopin suunnitelman, +toimi hänen ajatuksensa tämän »esineellisyyden» vaiston ajamana: +miten luonnolliselta tuntui kuvailla, että kaikki oleva on +pienen-pienistä kiinteistä kappaleista kokoonpantu, samanlaisista +kuin ne joita me joka päivä kivien ja puupalojen muodossa pitelemme +käsissämme ja jotka ovat meille niin tuttuja ja selviä. Ja sama +vaisto elää meissä vielä tänä päivänä. + +Mutta harvoin on tämä vaisto saanut sen pahempaa kolausta kuin +yllämainittujen luonnontieteen uudempien tulosten kautta. Siinä +suhteessa on noilla tuloksilla kerrassaan vallankumouksellinen +luonne. Jos ne vakiintuvat ja jähmettyvät totuuksiksi, on +materialismin aika ikipäiviksi mennyt. Eihän meillä ole minkäänlaista +mahdollisuutta saada mielikuvitustamme tyydyttävää, havainnollista, +»esineellistä» käsitystä sellaisista suureista kuin eetteri eli +painoton aine, elektronit, joilla ei ole massaa j.n.e. Ne ovat +puhtaita käsitteitä, merkkejä, symboleja. Jos yritämme tehdä niistä +jotain havainnollisia todellisuudenkuvia, syntyy ristiriitasia +sekasikiöitä, jotka todistavat pelkästään »esineellisen» +älyntaipumuksemme kömpelyyttä. + +Mutta samalla todistaa tämä kuinka suunnattoman pitkälle +luonnonilmiöiden tieteellinen analyysi itse asiassa on mennyt. Se +todellisuus, jota luonnontiede näissä uudemmissa tuloksissaan +käsittelee, ei enää ole varsinaisesti aineellinen; se on kaukana +meidän esineellisten käsitystapojemme saavuttamattomissa, +todellisuutta, jota ei silmä näe eikä käsi kosketa, mutta jonka +matemaatiset suhteet on noihin merkeillä ja symboleilla ilmaistu. +Muinaiset pythagoralaiset sanoivat, kuten Aristoteles kertoo, että +lukujen aineksista on koko maailmankaikkeus kokoonpantu. Mielestäni +voi uusi luonnontiede nähdä edelläkävijänsä, ei materialistisessa +Demokritoksessa, vaan Pythagoraassa. Samanlaiseen epähavainnolliseen, +puhtaasti käsitteelliseen todellisuuden käsitykseen kuin +Pythagoraalla näyttää olleen, tuntuu myös uusi luonnontiede johtavan. +Ajatus on kaikki, niin lopettaa Henri Poincaré, meidän aikamme +luonnontutkijoista kaiketi edustavimpia, erään aikaisemman teoksensa. + + * * * * * + +Valaisevan vertauskohdan edellisen kanssa tarjoaa eräs toinen paikka +filosofisella taistelukentällä, jossa materialistit ovat taittaneet +monta peistä, nim. kysymys sielun ja ruumiin suhteesta. Reaaliset +tiedot aivotoiminnan ja sielunelämän suhteesta olivat materialismin +kukoistuskaudella vallan mitättömät. Mutta tämä tietämättömyys +peitettiin innokkailla väitteillä siitä, että »sielu» totisesti ei +ole muuta kuin atomien liikettä, että aivot erittävät ajatuksia +samoin kuin maksa sappea, että sielunelämä on jonkunmoista +»fosforesenssia», tai mitä kaikkia lausetapoja silloin keksittiinkin. +Nykyään tiedämme ainakin jotain aivotoiminnan ja sielunelämän +suhteesta, tiedämme, että aivojen harmaa kuori on »tajunnan elin» +siinä merkityksessä että sielunelämä on siitä välittömästi +riippuvainen, vieläpä siten että ainakin alkeelliset sieluntoiminnat +(aistimukset ja ruumiilliset tunteet) ovat »lokaliseeratut» tarkasti +määrättyihin aivokuoren alueisiin; ja on erittäin luultavaa, että +myös n.s. korkeammat sieluntoiminnat ovat sidotut määrättyihin +aineellisiin tapahtumiin aivokuoressa. Tieteellinen psykologia +julkilausuu tämän riippuvaisuussuhteen »psykofyysillisen +parallelismin» periaatteellansa, joka on osoittautunut erinomaisen +hedelmälliseksi »työ olettamukseksi» ja joka sisältää, että +sielullista ilmiösarjaa vastaa joka kohdassa aineellinen +tapahtumasarja aivokuoressa. Mutta kun edellinen vähän väliä kätkee, +kun sitä vastoin jälkimäinen on katkeamaton, on luonnollista, että +aineellinen tapahtumasarja selityksissämme pannaan sielullisen +perustaksi. Tämän takia onkin fysiologisen psykologian lopullisena +päämääränä, lyhyesti sanoen, koettaa selittää sielulliset ilmiöt +määrätyistä aineellisista edellytyksistä. + +Onko tämä materialismia? Ei suinkaan, sillä metafyysillinen juopa +sielullisen ja aineellisen välillä jää olemaan kuten ennenkin. Sen +ylipääsemättömyyttä ei vähääkään muuta se, että vähitellen yhä +tarkemmin opimme tietämään, mitä aivokuoren kohdan kiihoitusta ja +minkä asteista, minkä luontaista kiihoitusta kukin sielullinen ilmiö +vastaa. On eräitten periaatteellisten filosofisten syiden takia +mahdoton ajatellakin, että tämä kuilu jollakin tieteellisellä tavalla +voitaisiin täyttää. + +Olemme tässä omituisen ristiriidan edessä. Toisella puolen on pieni, +mutta vähitellen varmasti kasvava tietomme siitä lainalaisuudesta, +joka vallitsee sielullisen ja aivo-toiminnan kesken, toisella puolen +on suuri valtava tietämättömyytemme tämän lainalaisuuden syvemmistä +perusteista ja syistä, aineen ja hengen suhteen todellisesta +luonteesta. Filosofit ovat aina ponnistelleet ajatustaan tämän +kysymyksen ratkaisemiseksi ja saaneet tulokseksi joukon arveluita... + +Lopputulokseksi voimme siis, tarkastellessamme eräiden tieteellisten +ja filosofisten käsitysten vaiheita materialismista lähtien, merkitä +suurpiirteistä edistystä tapahtuneeksi. Tosin se, mikä eniten on +edistynyt, on tietomme omasta suuresta tietämättömyydestämme, mutta +se merkitsee itse asiassa pelkkää hyvää: todellisuuden +tyhjentymätöntä runsautta ja työalan loppumattomuutta. Ja toiseksi +syttyy, reaalisten tietojemme kasvaessa, yhä useampia tuikkivia +valoja maailmanhämärään, joiden turvallinen loiste on sitä +viehättävämpi, kuta syvempi on salaperäisyys niiden ympärillä. + + (_Uusi Suometar_ 3.10.1913) + + + * * * * * + + + + + +RENAN JA BERGSON +(1916) + + +Omituisuus Ranskan henkisessä elämässä ovat sen _muotifilosofit_. +Sellainen oli aikoinaan erikoisessa määrässä _Voltaire_. Sellainen +oli toisen keisarikunnan kukistumisen jälkeen _Ernest Renan_, ja +sellainen on meidän päivinämme _Henri Bergson_. + +Saksassa ei mitään vastaavaa ole. Tosin sekä _Kantilla_ että +_Hegelillä_ aikoinaan oli tavaton auktoriteetti, ja varsinkin +edellinen, »der Weltzermalmer» _(Heine)_, nautti pääteostensa +ilmestymisen jälkeen jakamatonta kunnioitusta. Mutta tuohonpa +platooniseen kunnioitukseen Kantin ja suuren saksalaisen yleisön +lähestyminen pysähtyikin; Kant, niinkuin myös Hegel, on +luoksepääsemätön muille kuin niille, jotka erikoisesti opettelevat +kaikki tarvittavat taikasanat. Ainoa saksalaisista filosofeista, joka +on koko kansansa nimessä puhunut, on _Fichte_, mutta hänenkin +filosofiansa on luonteeltaan esoteerinen. + +_Friedrich Paulsen_ -vainaja kertoo, mitenkä hänelle eräs +virkakumppani kerskasi saksalaisen filosofian vaikeatajuisuudella, +lukien tämän sille ansioksi! Tämä saksalainen »ansio» on Ranskassa +vioista pahin. Mitä ranskalainen tieteellinen kirjailija ennen muuta +koettaa välttää, on »le pédantisme», sillä tämä tekisi hänet +ainoastaan naurettavaksi. Ranskalaiset tieteilijät ovat suuremmassa +määrässä kuin saksalaiset »kirjailijoita»; he kääntyvät paljon +suuremmassa määrässä laajan sivistyneen yleisön puoleen, he koettavat +paljon enemmän peittää käyttelemäänsä tieteellistä koneistoa +näkymättömiin, panevat enemmän painoa ajatustensa muodolliseen +ilmaisuun. Sivistynyt ranskalainen on vakuutettu siitä, että »kaiken +voi sanoa hyvin kirjailijain yksinkertaisella ja täsmällisellä +tyylillä, että uudet ilmaisutavat, räikeät kuvat johtuvat aina +sopimattomasta vaateliaisuudesta tai todellisten rikkauksiemme +tuntemattomuudesta» (E. Renan & Henriette Renan, Lettres intimes, s. +33).[5] + +Lukiessamme Bergsonin samaan ryhmään kuin Voltairen ja Renanin on +tosin huomattava, että edellinen merkitykseltään ei suinkaan kohoa +jälkimäisten tasalle. Jos voi sanoa että 18. vuosisata ruumiillistui +Voltairessa, on taas Renanissa edustettuina muutamia niistä +piirteistä, joita pidetään viime vuosisadalle olennaisina. Näiden +tyypillisten, ikäänkuin historiallisesti välttämättömien +mentaliteettien rinnalla jää Bergson paljon satunnaisemmaksi +ilmiöksi. Senlisäksi on hän enemmän ammattifilosofi kuin edelliset. + +»Ajassa» on kerran ennen (vuosikerrassa 1911) tarkastettu muutamia +Bergsonin filosofialle ominaisia, alkuperäisiä piirteitä. Tällä +kertaa on tarkoitus kiinnittää huomiota niihin huomattaviin +yhtäläisyyksiin, joita kaikesta huolimatta on olemassa Bergsonin ja +hänen edeltäjänsä Renanin ajatustavan välillä. + +On pidetty Bergsonin filosofian huomattavimpana piirteenä sitä +merkitystä, minkä hän antaa _ajan_ realiteetille. On sanottu, että +kun filosofia yleensä pyrkii katsomaan todellisuutta »iäisyyden +näkökannalta», on sensijaan bergsonilaisuudelle ominaista +»ajallisuuden näkökanta». »Aika» on tämän filosofian mukaan luova +tekijä todellisuudessa, ei pelkkä subjektiivinen havainnonmuoto. Aika +luo, todellisesti synnyttää uutta, samoinkuin sen hammas jäytää +esineitä. »L'univers dure». Maailmankaikkeus on historiallinen ilmiö. + +Aivan yhtä syvästi on _Renan_ vakuutettu ajan merkityksestä. »Aika +näyttää minusta yhä enemmän olevan le facteur universel, la grand +coefficient de l'eternal devenir» (Dialogues philosophiques, s. 155). +19. vuosisadan luonteenomainen piirre on Renanin mukaan, että +dogmaatisen metodin sijaan on asetettu historiallinen metodi, +kaikissa ihmishenkeä käsittelevissä tieteissä. »La catégorie du +devenir» on asetettu »la catégorie de l'être'n» sijaan. Ennen +puhuttiin uskonnosta, oikeudesta, jne. jonakin kerta kaikkiaan +olemassaolevana, nykyään kaikki tuo käsitetään joksikin, joka +paraikaa kehittyy. Kullakin tieteellä on tarkastettavanaan katkelma +tätä ikuisen syntymisen vyyhteä. »Historia» sanan ahtaammassa +merkityksessä on tässä suhteessa nuorin tieteistä; se käsittelee +viimeistä myöhäisintä kautta tässä kehitysjaksossa. Filologia ja +vertaileva mytologia valaisevat jo varhaisempaa kautta. Ihminen puhui +ja loi myyttejä ennenkuin hän jätti jälkeensä kirjallisia +muistomerkkejä. Ja näiden tieteiden takana alkavat paleontologian ja +luonnonhistorian äärettömät taivaanrannat sarastaa. »Minä puolestani +olen aina ajatellut, että lajien synnyn salaisuus piilee +morfologiassa (kasvien ja eläinten muoto-opissa), että eläinmuodot +ovat hieroglyyfikieli, jonka avain puuttuu meiltä, ja että koko +menneisyyden selitys piilee niissä tosiseikoissa, jotka ovat meidän +silmäimme edessä, mutta joita emme osaa lukea.» Mutta historiallisia +dokumentteja eivät ole ainoastaan elolliset muodot; tähtisumuilla, +linnunradalla on sama arvo. On tuleva aika, jolloin luonnontieteetkin +muuttuvat historiallisiksi. »Muistelmissaan» valittaa Renan eräässä +kohden sitä, että hän joutui harrastamaan historiallisia tieteitä, +»noita vähäisiä arveluun perustuvia tieteitä, joista sadan vuoden +perästä ei välitetä». Renan uskoo että jos hän olisi antautunut +luonnontieteisiin, olisi hän johtunut useampiin Darwinin tuloksista, +jotka hän väittää 1845:n tienoissa edeltäpäin aavistaneensa. Tätä +valitusta ei tarvitse ottaa kovin vakavasti, sillä monista muista +lausunnoista käy ilmi, että Renanin mielestä historiallisilla +tieteillä on aivan erikoisen suuri filosofinen arvo.-- + +Toinen yhtymäkohta Renanin ja Bergsonin välillä on heidän +»vitalistinen» käsityksensä kehityksen syistä. + +Bergson hylkää ajatuksen, että ulkonaiset, »mekaaniset» syyt +aiheuttaisivat kehityksen. Elolliset muodot ovat hänen käsityksensä +mukaan erään sisäisen sielullisen voiman tuote. Bergson on dualisti. +Elottoman aineen rinnalla on maailmassamme vaikuttamassa edelliselle +jyrkästi vastakkainen Ȏlan vital», joka yhtenäisenä elämän virtana +kuohuu kautta sukupolvien ja yksilöiden. Elottomassakin maailmassa +vallitsee määräperäinen liike, mutta se on »putoamista», +laskeutumista yhä alemmalle tasolle (entropia); Ȏlan vital» +sensijaan on vaivaloista ylöspäin ponnistamista. Elottomassa +maailmassa energia hajaantuu ja haihtuu, mutta Ȏlan vital» pyrkii +sitä kasaamaan (lehtivihreä ja sen merkitys, orgaaniset yhdistykset). + +»L'élan vital» on se elämän meri, jossa me olemme, liikumme ja +elämme. Kaunopuheisen, mystillisen tunteen koko hehkulla kuvatessaan +tämän elämän prinsiipin alkuperää, sen taistelua Materiaa vastaan ja +ihmisen kykyä »intuitionsa» voimalla sukeltautua siihen takaisin, +osoittautuu Bergson ikivanhojen mystikkojen täysveriseksi +seuraajaksi. + +Renan ei ole missään antanut yhtenäistä esitystä kehitysopillisista +teorioistaan. Mutta monista yksityisistä lausunnoista käy riittävästi +ilmi hänen »vitalistinen» kantansa. + +»Kaksi seikkaa, _aika_ ja _pyrkimys edistykseen_, selittävät +maailman. Ilman tätä hedelmällistä edistyksen siementä jäisi aika +ikuisesti martaaksi. Jonkunlainen sisäinen jousi, joka työntää kaiken +elämään, ja yhä enemmän kehittyneeseen elämään, kas siinä välttämätön +olettamus (Dialogues philosophiques, s. 177). + +Koko maailma on työssä ja pyrkii toteuttamaan jotain salattua +tarkoitusta, se oli eräs Renanin rakkaimmista ajatuksista, jota hän +skeptillisimmälläkin tuulellaan helli. Viimeisessä filosofisessa +kirjoituksessaan, »Examen de consciance philosophique» (Feuilles +détachées -kokoelmassa) sanoo hän pitävänsä pintapuolisina niitä +vastaväitteitä »finalismia» vastaan, joita eräät tiedemiehet tekevät, +huomauttaessaan luonnon epätäydellisyyksistä. Nämä vastaväitteet +eivät estä olettamasta, että maailmassamme vaikuttaa salainen +pyrkimys, syvällinen _nisus_, joka sokeana toimii olemiston +kuiluissa, työntäen kaiken elämään, kaikissa avaruuden kohdissa. Tämä +_nisus_ ei ole tietoinen eikä kaikkivoipa; se tekee parhaansa +aineesta, joka sillä on käytettävänään. Mutta ehkä se _nisus_, joka +vaikuttaa maailmankaikkeuteen kokonaisuudessaan, eräänä päivänä tulee +tajuiseksi, kaikkitietäväksi, kaikkivoipaiseksi. Jumala syntyy... +Toteutuu niin korkea tietoisuuden aste, ettei meillä siitä voi olla +mitään käsitystä. Ikuisuus tarjoaa loppumattomat mahdollisuudet. +Absoluuttinen olento, päästyään kehityksensä päähän ja opittuaan +täydellisesti tuntemaan itsensä, toteuttaa kenties kaikki voimansa +avulla uskonnon: hurskasten ylösnousemuksen ja ijankaikkisen +elämän... + +Kaikki tämä kuitenkin lisäyksellä _kenties_. Päinvastainen tulos on +yhtä mahdollinen; ehkäpä kaiken tuon pyrkimyksen tuloksena on tyhjyys; +ehkäpä totuus on masentava... + +On puhuttu niin paljon Renanin »skeptillisyydestä». Jotka tahtovat +olla oikein moderneja, hekkumoivat niillä »Dyb af Skepsis» (Brandes), +joita he näkevät Renanin harmittomimpienkin ajatusten alla. Muistuu +mieleen »keisarin uudet vaatteet» ... Vastakkainen leiri näkee tässä +epäilyssä, tässä hiljaisessa hymyssä, törkeää rienausta. Mutta +oikeastaan Renan on »skeptikko» vain siksi, että hän niin mielellään +tutkistelee asioita, joihin ei ajatuksemme anna mitään lopullista +vastausta, joihin nähden vapaasti liikkuva _pro et contra_ on ylin +viisaus. Taasen syy siihen, että Renan alituisesti palaa uudelleen +tutkistelemaan elämän ja maailman mahdollisuuksia ja tulevaisuuden +perspektiivejä, vaikkei hän koskaan pääse pitemmälle kuin noihin +»ehkä» ja »kenties», on luullakseni haettava hänen uskonnollisesta +»dilettantismistaan». Lapsuutensa ja nuoruutensa hartaasta ja +ylevästä katoolisuudesta vieraantui Renan vain järkensä, ei koskaan +tunteensa puolesta. Syvä kaipaus, jolla hän jätti Saint Sulpicen +seminaarin, ei hänessä koskaan sammunut. Mikään mahdollisuus ei +hänelle myöhäiseen vanhuuteensa saakka ollut rakkaampi ajatella kuin +se, että uskonto sittenkin olisi tosi. Viimeiseen saakka koettaa hän +tieteellisesti ymmärrettyyn maailmankuvaan sovittaa uskonnollisia +käsitteitä, Jumala, ylösnousemus, kuolemattomuus. + +Tämä alituinen ja yhä uudistuva askarteleminen perspektiivien kanssa, +joista hän kuitenkin kerran on luopunut, on yhteydessä Renanin +luonteen päättämättömyyden kanssa. Tämä päättämättömyys oli hänessä +niin silmiinpistävä, että hänen vanha ystävänsä Berthelot saattaa +epäillä olisiko Renan koskaan lopullisesti rikkonut väliänsä kirkon +kanssa, ellei hänellä olisi ollut tukenaan sisarensa Henriette, +voimakas, päättäväinen, syvä luonne, joka kaukaa lähettämillään +kirjeillä auttoi Renanin seuraamaan vakaumustaan. + +Palatakseni takaisin käsitteisiin »nisus» ja Ȏlan vital», on +sanottava että ne eivät toisistaan eroa vain siinä, että edellinen on +latinaa, jälkimäinen ranskaa! Renanin »nisus» laahaa alituisesti +liepeissään tuote »ehkä» ja »kenties ei kuitenkaan». Renan on +alituisesti tietoinen siitä, että metafyysillinen filosofia on +pelkkää runoilua, mielikuvituksen leikkiä, jolla on tosin +lakastumaton viehätyksensä, mutta joka on otettava _cum grano salis_. +»Renanismin» rinnalla on »bergsonismi» karkeasti dogmaatinen. +Empimättä uskoo Bergson metafyysillisiin kangastuksiinsa, jotka +runollisen mielikuvituksen näkyinä kieltämättä ovat mukaansatempaavan +kauniit.-- + +Kolmas yhtymäkohta Renanin ja Bergsonin välillä on kenties kaikista +mieltäkiinnittävin. Se koskee spekulatiivisen järjen kantavuutta +tiedonlähteenä ja spekulatiivisen tiedon arvoa. + +Renanin käsitys filosofian olennosta ja tehtävästä on kenties hieman +huojuva. Mutta siinä suhteessa on se selvä, että hänen mielestään +spekulatiivinen filosofia, jolla muka on oma tiedelähteensä ja omat +metodinsa, on vähänarvoinen. Kaikki suuret filosofit ovat olleet +suuria tiedemiehiä; Aristoteles, Descartes, Leibniz, Kant tiesivät +kaiken, mitä heidän vuosisatansakin. Ne ajat taas, jolloin filosofia +on muuttunut »spesialiteetiksi», ovat olleet sen alennuksen kausia. +Sellainen oli myöhempi kartesiolaisuus (Malebranche), sellainen +Renanin nuoruudessa Saksan spekulatiivinen idealismi. Meidän +aikanamme näyttävät pitkin koko rintamaa tieteet, joko historialliset +tai luonnontieteet, olevan määrätyt ottamaan vastaan filosofian +perinnön. Filosofian täytyy tulla tieteelliseksi, ellei se tahdo +tulla Penelopen kankaaksi, jota lakkaamatta ja aina turhaan aletaan +uudelleen. Ja Renan uskoo, että sensijaan kuin edellisinä +vuosisatoina luonnontieteet tuottivat parhaan aineiston filosofisille +aateskeluille, »historia on meidän aikamme todellinen filosofia» +(Essais de morale et de critique, s. 83). + +Renan huomauttaa että spekulatiivisessa filosofiassa aina on jotain, +mikä muistuttaa keskiaikaisen Raimundus Lulluksen fantastista +konetta, jonka avulla pelkästään käsitteitä kombinoimalla piti +löydettämän totuus ja vältettämän erehdys. Puhdas spekulatiivinen +logiikka, jonka avulla on luultu voitavan vapautua kärsivällisestä +tutkimuksesta ja työstä, on oikealle tieteelle yhtä vahingollinen +kuin Lulluksen kone. Filosofoida on oppia tuntemaan universumi. Tämä +on kokoonpantu fyysillisestä ja psyykillisestä maailmasta, luonnosta +ja ihmiskunnasta. Siis on luonnon ja ihmiskunnan tutkimus koko +filosofia[6]. + +Missään ei spekulatiivinen logiikka niin paljasta heikkouttaan kuin +niissä tieteissä, jotka käsittelevät eläviä objekteja. Geometriassa, +algebrassa jne., joissa ei välitetä todellisuudesta, on aateskelu +paikallaan. Mutta sensijaan esim. ihmiskuntaa käsittelevissä +tieteissä, joissa kaikki yleiset aatteet perustuvat vain puolittain +totuuteen, puolittain erehdykseen, täytyy aateskelun tulokset askel +askeleelta tarkistaa kokemuksen avulla. »_Logiikka ei tavoita +vivahduksia; mutta hengentieteiden alalla totuudet läpeensä piilevät +vivahduksessa._ Ne pujahtavat skolastiikan verkonsilmukoiden läpi; +niitä ei katsella kasvoista kasvoihin, vaan ne löydetään osittain, +salaisesti, milloin enemmän, milloin vähemmän» (Essais de morale +etc., s. 189 ja seur.). + +Yllä harventamassani rivissä on Renan lausunut julki yhden +bergsonilaisuuden ydinajatuksista. Mutta saman ajatuksen +käsitteellisen ajattelun voimattomuudesta tapaa nykyään hyvin +yleisesti muuallakin. On syytä sentähden vähän tarkastaa tuota +merkillistä lausetta. + +Spekulatiolle, vastakohtana kokemustieteelle, on omituista, että se +lähtee liikkeelle määrätyistä käsitteistä ja arvostelmista, jotka se +muodostaa apriorisesti, ennen kokemusta, kun sensijaan kokemustiede +kokonaan elää ja hengittää tutkimusesineessään, joka luo sen +käyttämät käsitteet ja arvostelmat ja on valmis aina synnyttämään +uusia, kun entiset osoittautuvat riittämättömiksi. Puhdas aateskelu +kombinoi apriorisia arvostelmiaan ja tekee niistä täten +johtopäätöksiä. Tämä ajatustyö noudattaa muodollisen logiikan lakeja, +joista ensimäinen on se, että kukin käsite on muuttumaton, pysyy +merkitykseltään identisenä. + +Kun tällaisen aateskelun tuloksia ruvetaan sovittamaan +todellisuuteen, syntyy omituisia vaikeuksia. Tyydyn vain yhteen +esimerkkiin, jota Bergson mielellään käyttää osoitteena abstraktisen +logiikan heikkoudesta. Puhdas aateskelu, joka työskentelee +sellaisilla määreillä kuin »ykseys» ja »moninaisuus», olettaen että +ne voidaan sovelluttaa kaikkiin ajatuksen esineisiin poikkeuksetta, +johtuu m. m. seuraavaan vaikeuteen: onko elävä organismi, onko +sielunelämä »ykseys» vai »moninaisuus»? On selvää ettei kumpikaan +näistä määreistä sovellu näihin objekteihin. Organismi, sielunelämä +eivät ole sellaisia yksinkertaisia esineitä, jotka olisi leimattava +joko »ykseyksiksi» tai »moninaisuuksiksi». Mitä voidaan päättää +tästä? Tietenkin, että spekulatiivinen metodi on väärä, että jos +lähdetään liikkeelle rajoitetusta määrästä käsitteitä, tullaan +ennemmin tai myöhemmin kohtaan, jolloin yksikään näistä käsitteistä +ei sovellu ilmaisemaan tarkoitettua ilmiötä. Kokemustiedolle +sensijaan tätä vaikeutta ei esiinny; todellisuus, jossa se liikkuu ja +elää, luo sille tarpeen tullen aina uusia käsitteitä. Katsokaamme +spektriä, jossa auringon valkea valo yhdenjaksoisissa ylimenoissa +taittuu lukemattomiin vivahduksiin, niin että jokainen spektrin +poikkiviiva on hitusen verran toisenvärinen kuin edellinen! +Jokapäiväinen kielenkäyttö tulee toimeen muutamalla, viidellä, +kuudella värinimityksellä. Se yksinkertaisesti laiminlyö ylimenot +yhdestä »väristä» toiseen. Mutta maalari, jolle värivivahdukset ovat +arvokkaita, tarvitsee jo paljon suuremman määrän värejä ilmaisevia +käsitteitä: ultramariini, karmiini jne. Mikään ei estäisi +muodostamasta uusia värien käsitteitä tuhansiin saakka, aina +värienerottamiskykymme rajaan asti. Syy siihen, että juuri käsitteet +»vihreä», »punainen» jne. on muodostettu, eikä aivan toisia, piilee +tietysti näiden vivahdusten käytännöllisessä merkityksessä. + +Lauselma: »logiikka ei tavoita vivahduksia» tarkoittaa siis: +_spekulatiivinen, aprioristinen logiikka_ ei tavoita vivahduksia. +Kaikkia värivivahduksia ei voida ilmaista viidellä tai kuudella +värinimityksellä. Mutta kokemustiede, kokemuksellinen logiikka +tavoittaa kyllä mitä vivahduksia tahansa. Minulla on tällä hetkellä +mielikuva ihan määrätystä punaisen vivahduksesta, joka imupaperillani +on; jos tahtoisin, voisin nimittää tätä vivahdusta esim. klm: siten +olisi uusi käsite muodostettu, käsite, joka tavoittaisi ihan määrätyn +vivahduksen. Tällaisen käsitteen muodostaminen olisi kuitenkin kovin +epätarkoituksenmukaista. Paljon tärkeämpiä kuin äärimäisen +yksilölliset vivahdukset, kuin ne ominaisuudet, jotka kussakin +esineessä ovat erilaisia, ovat yleensä esineiden _yhteiset_ +ominaisuudet. Käsite klm ilmaisisi vain yhdellä tai aivan harvoilla +esineillä olevaa ominaisuutta, käsite »punainen» sellaista +ominaisuutta, joka on lukemattomilla ja jonka jokainen omasta +kokemuksestaan tuntee. + +Sanoin, että Renan yllämainitulla lauseellaan on lausunut julki +Bergsonin filosofian ydinajatuksen. Mutta siinä tapauksessa Bergson +on käsittänyt tuon lauseen _ihan sananmukaisesti._ Bergsonin +mukaanhan _kaikki_ logiikka, _kaikki_ ajattelu on voimaton +tavoittamaan todellisuutta, joka ei ole muuta kuin vivahduksia. +Hänhän esittää, mitenkä inhimillinen äly on kuin valmiiden vaatteiden +varasto, johon yritetään pukea todellisuus, katsomatta kuinka se +niihin soveltuu. Hän vertaa älyämme kinematograafikoneeseen, joka +ottaa muutamia liikkumattomia silmänräpäyskuvia elämän alituisesta +virtailusta, ja yrittää näistä kuolleista kuvista uudelleen panna +kokoon elävän todellisuuden. Hän puhuu ymmärryksemme »mekanistisesta +vaistosta», joka viettää voittokulkuaan geometriassa, mutta on +kykenemätön ratkaisemaan elämän arvoitusta. + +Tällä tavoin Bergson syyttää tiedettä virheestä, johon ei ollenkaan +se, vaan juuri _filosofia_ on tehnyt itsensä syypääksi-- +spekulatiivisesta logiikasta, jota monet filosofit ovat rakastaneet, +mutta joka tiedemiesten parhaille on ollut kauhistus. Näin yrittää +hän riistää tieteeltä sananvallan sen mieltäkiinnittävimmissä +kysymyksissä, ja panna sijalle runollisen »intuitionsa», jota ei +millään keinoin voi kontrolloida, joka ei sisällä mitään +mahdollisuutta eroittaa totuutta erehdyksestä. + +Jos koskaan, on filosofia Bergsonissa muuttunut »spesialiteetiksi». + + (_Aika_ 10, 10-18) + + + * * * * * + + + + + +AARO HELLAAKOSKI _RUNOJA_ +(1916) + + +Se erikoinen, karu, mutta samalla joskus aito lyyrillisyyteen +puhkeava nuorekas uhkamielisyys, jota olemme tottuneet pitämään +pohjalaisten puukkosankarien tunnuspiirteenä, antaa Aaro Hellaakosken +esikoiskokoelmalle hyvin yhtenäisen luonteen. Sentimentaalisuudesta-- +sen sanan niin hyvässä kuin huonossakin merkityksessä--on hän +kemiallisesti puhdas. Kun hän näyttää vetävän hempeätunteisen viivan, +hän Heinen tavoin heti jälkeen kirjailee ne ivallaan: + + + Sa muistatko kun me kahden + hämyhetkinä soudeltiin + yöhiljaista pintaa lahden + ja kuuta katseltiin + + Oli suuri persokesti + tuo turpeaposki kuu. + Se pilviä hirmuisesti + söi... + + +Luontoa samoinkuin ihmiselämääkin hän mielellään katselee vähän +pahanilkisen huumorin valossa. Kaikista ihanteellisista +harhaluuloista on hän kadehdittavan vapaa (»Maan toivot»); se pieni +paholainen, joka hänellä on sielussaan, saisi hänen mielestään olla +enemmänkin näkösällä: + + + Voi kun oisi sarvet mulla + pienet käyräpäiset, + tukan alta piilostansa + tuskin näkyväiset. + + Pökkääjäksi oisi mulla + lahjat synnynnäiset... + + +Mutta eräänlaisia koleahkoja kuvia--harmaan, lehdettömän syksyn ja +kevään ajalta--tapaa hänen silmänsä hyvin (»Takatalvi», +»Kevätmyrsky»). + +Kokoelman paras runo on minusta kuitenkin seuraava. + + + KUU + + Kuu mykkä kumottaa, + tutkii, uinuuko hurja maa. + + Kuin silmä äityen + poikaansa sairasta katsellen: + + Laskeeko lepohon yölläkään + raskaan kuumehoureisen pään? + + Herääkö äkkiä parkaisuun, + painajaiseen ja sadatteluun? + + +Siinä on ammennettu poikamaisen uhkamielisyyden pintaa syvemmältä. +Parilla viivalla vedetty kuva kaksinkertaisessa +vertauskuvallisuudessaan syöpyy mieleen. Muutamat tällaiset sattuvat +säkeet voivat herättää luottamusta tekijän itsetietoiseen +vakuutukseen, jonka hän esittää suhteestaan taiteelliseen +ihanteeseensa: + + + Kerran vielä rautavöihin + joudut näihin kapaloihin... + + + (_Uusi Suometar_ 29.4.1916) + + + * * * * * + + + + + +F. E. SILLANPÄÄN _ELÄMÄ JA AURINKO_ (1916) + + + + »Elämän sulot ovat kaikkien runojen + ikuinen ja saavuttamaton päämäärä.» + + +Tällä kertaa aion rikkoa arvostelijavelvollisuuksiani vastaan. +Arvostelijana olisi velvollisuuteni kertoa, mitä kirjassa tapahtuu, +sanoa, onko se hauska vai ikävä, onko se jännittävä vaiko +pitkäveteinen, onko se »lupaava esikoinen» vaiko jo »enemmän kuin +lupaus». + +Kaikesta tästä en sano mitään. Kirjasta voi sanoa niin paljon +mieltäkiinnittävämpääkin. + +Luulen, että useammallekin Sillanpään esikoisen lukijalle on käynyt +samoin kuin minulle: harvoin on tuntenut suurempaa tarvetta selvittää +itselleen vaikutelmaa, jonka on saanut. Tämä kirja on todistuskappale +lahjakkaasta, moninaisia ajatelleesta ja kaikesta päättäen sangen +voimakkaasti omaa elämäänsä viettävästä ihmisestä. Meillä on kaikki +syy koettaa ymmärtää tätä ihmistä, hänen ajatusmaailmaansa ja hänen +tarkoitusperiään, sillä jos hän vaan saa elää, on paljon mahdollista, +että hän tulee askarruttamaan ajatustamme ja mielikuvitustamme monina +tulevina vuosina. + +Minkälaisista henkisistä piirteistä todistaa tämä kirja, sen tyyli, +sen rakenne, sen sisältö? Voimme tällaista erittelyä yrittäessämme +käyttää eräänlaista kokeellista menettelytapaa. Voimme, +hajoitettuamme tämän ilmiön sielullisiin alkutekijöihinsä, uudelleen +mielessämme panna kokoon nämä tekijät, ja jos nyt tämä analyysi ja +tämä synteesi ovat oikeat, täytyy tuloksen vastata sitä vaikutelmaa, +jonka saamme, jos uudelleen avaamme kirjan mielivaltaisesta paikasta +ja alamme lukea. Ei tosin silloinkaan ole varma, että +erittelytuloksellamme on paljoakaan ulkokohtaista pätevyyttä, ja +sentähden käyköön kaikki mitä seuraavassa sanotaan, pelkästään +olettamuksesta. + +Käykäämme ulkoa sisäänpäin, kuoresta kohti ydintä. + +Kuvauksen ulkonainen sommittelu on jonkunverran huomiotaherättävä. +Kirja on romaani, ja kuitenkin on siinä nimilehden jälkeisellä +sivulla, kuten näytelmissä tavallisesti, henkilöluettelo. Kuvaus +jakaantuu pro- ja epilogiin, alku-, keski- ja loppuosaan. + +»Tästä lähtee kertomus liikkeelle», huomauttaa tekijä, kun saamme +juonesta kiini. »Kuinka nyt käy kertomuksen», hän kysyy, kun tulemme +uuteen vaiheeseen. Ja ikäänkuin lukijan puolesta hän itse tekee +itselleen kysymyksiä henkilöistään ja heidän tilastaan. + +Kun esim. Selma Lagerlöf menettelee hiukan samalla tavalla, kun hän +kesken kuvaustaan tuo esiin oman tarinoivan minänsä, palvelee tämä +keino aivan toisia tarkoituksia. Hän tahtoo sillä päästä +tuttavalliseen suhteeseen lukijansa kanssa, hän tahtoo jutella tälle, +niin kuin jutellaan talvi-iltana lieden ääressä. »Näin satu alkaa». +»Satu ei kerro sitä». + +Jos ymmärrän oikein, ilmaisee sensijaan Sillanpää tässä läpikotaisin +»_reflekteerattua_» mieltänsä. Ei hän minkään itsensä unohtavan +naivin tarinoimisinnon vallassa vuodata mielikuvain tulvaansa +johonkin perinnäiseen romaanikaavaan. Hän on varsin tietoinen siitä, +mitä hän tekee, ja hän antaa mielellään lukijan havaita, että hän +tätä on. Hän näyttää mielivaltaansa kirjoittamalla kertomuksen alkuun +henkilöluettelon niinkuin näytelmiin. Hän on _sillä_ lailla naivi. + +Mutta tässä menettelyssään on hän muutakin kuin »reflekteerattu». Kun +hän sanoo, että nyt kertomus alkaa, tekee hän sen näin: + +»Tulevien tapausten näyttämö on jo hahmoutunut. Lehtevät rannat, +harjut ja vetten pinnat ja niiden vaiheilla ihmisvaiston muovailemat +ihmiskodot. Ja niissä ja niiden kesken jälleen ihmisvaistoa +kuvastellen, alati jatkuvaiset ihmisliikunnot, olot ja aivoitukset. +Alati jatkuvaiset taivaan alla--niinkuin päivästä alati tulee ehtoo +ja talvesta suvi. Nyt on taas muuan suvi ja suviehtoo.» + +Näin sanoo se, joka on »filosofi». Jonka silmissä ilmiöiden +mielenkiintoisuus kohoo tavattomasti niinpian kuin hän käsittää ne +_edustaviksi_, kuuluviksi laajempiin kokonaisuuksiin, yhdeksi +pisteeksi silmänkantamattomissa perspektiiveissä. »Nyt kertomus +alkaa»--nyt saatte kuulla, minkälainen on yksi sykähdys elämän alati +toistuvassa suonenlyönnissä, sykähdys, joka on samanlainen kuin +kaikki muutkin ja kuitenkin toinen! + +Muita piirteitä tästä »filosofisesta» mielensävystä! + +Ajattelijamme on monisti, hänellä on voimakas tunne kaiken olevaisen +yhteenkuuluvaisuudesta ja sisäisestä sukulaisuudesta. »Siinä kedolla +hän on, kauniskasvoinen ihmis-tyttö, ja hänen näkyväinen olemuksensa +sisältää samoja aineita, joita on kaikkialla hänen ympärillään, mutta +hänessä tapahtuu tuommoisia näkymättömiä liikkeitä. On herkkä +keskikesän ilta. Mutta kuka tietää, mitä näkymätöntä tapahtuu niissä +samoissa aineissa kaikkialla hänen ympärillään...» Tämä tyttö ja +metsä hänen ympärillään ovat vain »kaksi erilaistunutta +luonnonkohtaa»: »ikuinen, ajaton metsä, jonka äärettömissä +solumäärissä virtaili näkymättömänä kevään paisuttama alkuelämä, ja +ihmislapsi, jonka veri niinikään sykähdellen tiedottomasti toisti +tuhansien sukupolvien takaisia sykähtelyjä. Ihmisen noin seisahtaessa +metsä ja ihminen katsoivat toistaan silmäterään, taitse kaikkien +kuluneitten aikakausien, joina ovat kauvas, kauvas toisistaan ja +alkuperäisestä yhteydestään edenneet.» + +Kirjailijamme on myös luonnontutkija. Hän puhuu luonnosta niinkuin +se, joka tuntee sen ajatuksellaan eikä vain silmillään ja +sydämellään. Hänen syventymisensä jonkun Veronican siniseen +pienoismaailmaan on runsaan yksityiskohtaista. Mitenkä kaikkialla on +olevaista, tulvivassa rikkaudessaan, paaliamme äärettömän suuri, +allamme äärettömän pieni, sen vaikutelman hän kokee herättää esim. +hetkiseksi asettumalla nuppineulanpään kokoisen pikkuhyönteisen +kannalla, joka päivänkakkaran kehästä putoaa sinikellon kupuun, ja +tämän sinisen avaruuden reunalta katselee ulos suureen maailmaan, +missä monen perhossiiven lyöntien pituudelta siintävät huimaavat +korsimetsät. + +Mutta mitään ulkokohtaista maailmankuvaa ei filosofimme ja +luonnontutkijamme ole tahtonut tällä kertaa lähinnä antaa. Vaan hän +on tahtonut välittää sieluumme vaikutelman niistä »_elämän +suloista_», jotka hänen nuori verensä on näissä loppumattomissa +»elämän aarnioissa» tavannut. Keväällä herännyt elämä, luonnon ja +ihmisten elämä, lähtee korkean auringon alla kulkemaan kohti »kesän +ulappaa», ohi kevään viimeisten runollisten saarten; se heilimöi ja +sykähtelee helteisten poutapäivien aavalla merellä, josta ei rantaa +näy, ja kulkee, kohtalonsa koettuaan, niinkuin aina ennenkin, +rajuilmain kautta syksyyn. Kolmea matkamiestä tämän ulapan yli +lähinnä saatetaan: Eliasta, Lyyliä ja Olgaa, mutta heidän oikeat +nimensä kuuluisivat: »nuori mies», »nuori nainen», »kypsä nainen». +(Sivumennen sanoen muistuttaa tämä kolmikko Henrikiä, vienoa Annaa ja +upeata Judithia Gottfried Kellerin pääteoksessa). Heistä emme saa +tietää paljonkaan enemmän kuin mitä nämä laatusanat ilmaisevat. + +Yrittäessään siirtää sieluumme tämän joskus huumaavan voimakkaasti +kokemansa vaikutelman »elämän suloista», on tekijällä oma +menettelytapansa. Hän kirjoittaa juuri niin kuin hän itse tahtoo eikä +niinkuin kynä häntä veisi. Jos yrittäisi karakterisoida tätä tyyliä +jollain kirjallisella iskusanalla, olisi sitä kai nimitettävä +impressionistiseksi. Se on jotakin varsin modernia eikä tietenkään +vailla esikuvia. + +Niillä alituisesti vaihtuvilla näyillä ja mielialoilla, jotka tämän +kirjan muodostavat, on muutamia silmäänpistäviä omituisuuksia. Tässä +kirjassa on kuvattu kesäistä luontoamme ja sen herättämiä tunnelmia +yksityiskohtaisemmin kuin kenties koskaan ennen. Mutta miten tämä +kuvaus tavattomasti eroaakaan esim. vastaavasta Kiven ja Ahon +kuvauksesta! Kivellehän elämä luonnon helmassa merkitsee etupäässä +hyvin voimakkaita, yksinkertaisia, tarttuvia _mielihyvän tai murheen +tunteita_. Luonnonilmiöt herättävät riemua, heleätä kuin »onnenlapsen +aatos», tai murhetta, »riuduttavaa ikävää». Myös Aholle luonto +etupäässä on selvästi tuntuvan mielihyvän lähde, vaikkakin hänen +mielialansa ovat käyneet paljon monisävyisemmiksi. Mutta katsokoonpa +huvitettu lukija, miten monta kertaa me Sillanpään kirjassa, jossa +kuitenkin koko ajan liikutaan keskellä kesäistä luontoa ja sen +herättämiä vaikutelmia, olemme tekemisissä selväpiirteisen joko ilon +tai surun kanssa! Sillanpää on aivan liian paljon sen hurman +lumoissa, jota pelkkä olemassaolo hänessä herättää, jotta hän +erikoisemmin huomaisi, tuntuuko tämä olemassaolo iloiselta vai +surulliselta. »Tragiikka on aina hienointa nautittavaa», sanoo hänen +sankarinsa, kun luulee tuottaneensa onnettomuuden torpantytölle. + +Sentähden kirjan mielialojen tyyppi on tämä: »Eliaksen mieleen +asettui ihmeellisen yksinkertainen ja täyteläinen tunnelma, jonka +lähinnä saattaisi tulkita sanoilla: »minä elän maailmassa».» + +Tämän tyylin toinen omituisuus on seuraava. + +Kun ne »elämän sulot», joita tahdotaan kuvata, lähinnä ovat vain +eräänlaista lumoutumista pelkkään olemassaoloon, tulee luonnollisesti +»elämän suloksi» jokseenkin kaikki, mikä menee läpi kuvattavien +sielujen. Jos avaa kirjan mielivaltaisesta kohdasta, pistää heti +silmään se tavaton joukko mielen »ailahduksia» ja »etomisia», joka +sen täyttää. On ikäänkuin olisi jonkunmoinen ristiriita sen +selväpiirteisen maailmankuvan, joka on teoksen pohjana, ja sen +sanomattoman kirjavan ja tuhatäänisen elämysparven välillä, joka +tämän pohjakuvion täyttää. Luettuaan kirjan loppuun huomaa melkein +hämmästyksellä, että tämä elämysten tuisku onkin muodostunut +luonnollisiksi ihmiskohtaloitten katkelmiksi, jotka ovat niinkuin +monet muutkin. + +Kolmas omituisuus: + +Ainoastaan muutamilla suhteellisesti yksinkertaisilla mielialoilla on +omat nimityksensä. Mutta taitava kirjailija ei edes näitäkään yritä +siirtää lukijaan pelkästään niiden nimityksiä käyttämällä, vaan +kuvaamalla niiden aiheuttajat ja niiden ilmaisut. Sillanpäätä estää +tässä jossakin määrin hänen impressionistinen ohjelmansa. Hänen +maailmankuvastaan päättäen, joka kantaa merkkiä voimakkaista +älyllisistä harrastuksista, luulisi hänen tahtovan olla »realisti» +kaunokirjallisessa kuvauksessaan, mutta sitäpä hän ei tahdokaan. Hän +ikäänkuin ei tahdo astua kuvaamiensa sielujen taikapiirin +ulkopuolelle, ja katsella heitä ulkokohtaisesti, erittelevästi, vaan +leijuu ja liitelee kaiken aikaa näissä sisäisissä maailmoissa. +Luulen, että se ainakin osaksi on tämä seikka, joka tekee, että useat +kirjan mielialamaalaukset ovat niin vähän suggeroivia. Verrattakoon +häntä esim. Juhani Ahoon! Sillanpään kirjan pääosa käsittelee Ahon +mieliaihetta: helteisen, poutaisen kesän tuttuja tunnelmia. Kuinka +osaakaan Aho, aivan muutamilla sivuilla (ajateltakoon esim. hänen +viimeistä lastukokoelmaansa) tehdä nämä mielialat niin pakoittavan +päälletunkeviksi. Mutta hänpä myös etsii ja etsii, kunnes hän löytää +näiden mielialojen ominaisimmat aiheuttajat, vertauskuvat ja +ilmaisut. Siten hän tarvitsee vain muutaman sivun siihen, mihin +Sillanpää käyttää kymmenen--sittenkään onnistumatta. + +Tietenkään tämä ei merkitse, ettei Sillanpään kirjassa olisi paljon +onnistuneitakin mieliala-maalauksia. Hänen ikäänkuin aineeton, +subjektiivisesti liihoitteleva tyylinsä saattaa erinomaisen +luontevasti tulkita esim. kesäyön kuulakkaa epätodellista ilmavuutta. +Tällaisilta sivuilta henkii joskus korkea runollisuus. + +On tuskin olemassa toista romaania, jossa olisi niin vähän +vuoropuheluja kuin tässä kirjassa. Ne eivät yhteensä täytä enemmän +kuin pari sivua. Sittenkin niistä kannattaa erikseen puhua. +Esimerkiksi: + +Ollaan keskellä »ensimäisen kesäyön» hämyistä salaperäisyyttä, +»vaaleakatseinen yö» valvoo, rastaan laulu tulvii. Silloin kuuluu +eräältä seinustalta: + +--Ek-sinä tiedä, että sin'et isottele pikkupojille silloin kun on +isoja miehiä. + +Toinen ähki selkä seinää vasten sanomatta sanaa. Isku läjähti. +Sähisevää sanattomuutta. + +--No! + +Pihamaalta rupesi kuulumaan joukkopuhelua... + + * * * * * + +Kuinka mainion sattuvaa, mutta kuinka se putoaa pois kirjan tyylistä, +minun mielestäni--parempaan tyyliin. Ja tällä tavoin jokainen +vuoropuhelun pala. Jostain syystä kirjailija silloin, kun hän +suorastaan esittää henkilöittensä puhelua, katsoo velvollisuudekseen +olla realisti sanan ankarimmassa merkityksessä. Silloin hän +hetkiseksi repäisee halki sen päilyilevän usvaisen ajattomuuden +verhon, joka peittää hänen kuvaamaansa maailmaa, ja paljastaa +naulanpäähän sattuvassa väläyksessä sen, mitä se oikeastaan on: omaa +meikäläistä talonpoikaismaatamme. Ja sama kirjailija puhuu, mitenkä +»pahaenteinen onni vilahti juuri siitä ohi ja katsahti kavalasti +tyttöön» tai kuinka »tie eteni hänen hehkuvan katseensa alaisena +niinkuin jokin matala ja mielistelevä olento»! + +Pyydän anteeksi, mutta en usko, että kirjailija, jolla on niin +»reflekteerattu» mieli ja joka osaa nähdä maailman hiuskarvalleen +niinkuin se on itse teossa koskaan tajuaa tai näkee jotain tällaista. +Luulen toisin sanoen, että Sillanpään nykyisessä tyylissä on aika +annos sellaista, mikä hänen omalta kannaltaan on sovinnaisuutta, +jotain turhanpäiten konstikasta, jotain »litteratuuria». Hänen vähän +keikaileva »impressionisminsa» on ristiriidassa hänen väkevästi +eletyn, selkeän ja komean maailmankuvansa kanssa. Hänen filosofiansa +ja kertomatapansa riitelevät keskenään: edellinen pyrkii +yleispätevään, tyypilliseen, jälkimäinen äärimäiseen oikulliseen +yksilöistymiseen. + +Kun hänen elämänhurmansa kirkastuu ja syvenee, on vaahdon alta +varmaan tuleva jalo viini näkyviin. + + +J.K. + +Esitelty kirjailija on tämän lehden lukijoille ennestään tuttu. Hän +julkaisi U.S:ssa toissa keväänä muutamia kuvauksia, käyttäen +salanimeä E. Syväri. Yksi näistä, »Aikamme uros», vaikutti +allekirjoittaneeseen melkein yhtä voimakkaasti kuin selostettu paksu +nidos. + + (_Uusi Suometar_ 5.11.1916) + + + * * * * * + + + + + +ERNEST RENAN +(1917) + + +Ernest Renan--ajattelija, kirjailija, uskonnonhistorioitsija; +»Ranskan hienoin henki» 19. vuosisadalla--on seuraavien sivujen +esineenä. On ainoastaan yksi tapa esittää tätä elämää: mitkään +poikkileikkaukset eivät anna sen runsauden tulla oikeuksiinsa; se +täytyy kuvata pitkittäisleikkauksessa, täytyy seurata sen heräämistä, +sen kehkeämistä, sen kukkimista. + +Se oli rikas ja kaunis elämä. + +Se oli rikas elämä: »gallialainen» ja spiritualistinen Ranska, joiden +väliseksi vuorosanojen vaihdoksi suuri osa ranskalaista +kirjallisuudenhistoriaa voidaan käsittää, ovat hänessä ikäänkuin +yhtyneet. Hänen äänellään on toisinaan jonkun Pascal'in +syväsointuinen vakavuus, toisinaan taas karehtii siinä voltairelainen +ivahymy, mutta näiden äärimäisyyksien välillä on hänen oma +laaja-alainen asteikkonsa, hänen oma omituinen äänenpainonsa, jota ei +ole kellään toisella ollut--se mielensävy, jota hänen mukaansa +nimitetään »renanismiksi». Tämä mielensävy on ainesosiltaan ja +edellytyksiltään monimutkaisimpia mitä on ollut; sen voi oppia oikein +ymmärtämään ainoastaan ymmärtämällä, miten se on syntynyt. Sitä voi +tuskin sanoa miksikään »maailmankatsomukseksi» saksalaiseen tyyliin, +sillä sen olemuksena on juuri välttää lopullisia »kannanottoja»: se +on saanut osakseen paljon moitetta ja ylenkatsetta, sitä on nimitetty +yksinkertaisesti skeptillisyydeksi ja dilettantismiksi, mutta me +tulemme näkemään, ettei se ansaitse näitä halventavia nimityksiä. + +Tämä mielensävy on joka tapauksessa omituisimpia sielunilmiöitä, mitä +19. vuosisata on tuottanut. Se on yksi ranskalaisen »esprit'n» +viimeisistä ihastuttavista puhkeennoista. Kentiespä myöhäisempi aika +vielä on huomaava, että siihen sisältyi jotakin 19. vuosisadalle yhtä +tyypillistä kuin voltairelaisuus oli ominainen 18. vuosisadalle. + +Ja Renanin elämä oli kaunis elämä. + +Hänen luonteensa pohjalla oli kestävää ainesta, joka teki hänen +elämästään yhtenäisen ja johdonmukaisen. Me tapaamme siitä joukon 19. +vuosisadan sivistyneelle ihmiselle tyypillisiä elämyksiä, mutta +ikäänkuin esikuvallisessa muodossaan elettyinä. Hänen ajattelunsa +erikoinen kontemplatiivinen luonne esti hänen omia mielihalujaan ja +pelkojaan vaikuttamasta hänen ajatuksensa kulkuun ja tulokseen. Hän, +joka kuitenkin rakasti niin syvästi, osasi, kun se oli tarpeen, +antautua syitten ja vastasyitten vietäväksi ja mennä minne ajatus ja +kokemus hänet johti, eikä minne omat taipumukset viittasivat. + +Hän oli niitä ylevämielisiä ihmisiä, jotka tuntevat itsensä +solidaarisiksi koko tällä kiertotähdellä kamppailevan elämän kanssa. +Mikä on oleva tämän taistelun tulos? Tuleeko ihanne, »hengen +valtakunta», koskaan toteutetuksi? Kuinka käyneekin, joka tapauksessa +tunsi hän elävästi olevansa mukana tätä vuosituhansien rakennusta +pystyttämässä, ja se tietoisuus yksin pystyi hänelle tuottamaan +tyydytystä. + + + + +I + + +... Tällöin jo, noin 20:nnen ikävuoden korvissa, muutamat Renanin +filosofisen katsomuksen ääripiirteistä alkoivat kiteytyä. Nuori +ajatus alkoi tunnustella maaperää allansa ja kääntyä yleisiltä +väyliltä pois omaan suuntaansa. Jo aikaisin kertoo Renan hänessä +heränneen vastenmielisyyden abstraktista metafysiikkaa vastaan, joka +omin neuvoin, puhtaan aateskelun tietä, yrittää ratkaista korkeimmat +kysymykset. Kokemustiede esiintyi hänelle alusta alkaen ainoana +tiedonlähteenä. Descartesin dualismi, käsitys, että sielu ja ruumis +ovat kaksi toisilleen vastakkaista ja erillistä perusoliota, näytti +hänestä perustelemattomalta. Hänestä näytti olevainen yhtenäiseltä +kokonaisuudelta, jossa tapahtuu alituinen luominen, alituinen +muuttuminen, syntyminen. Että tämä käsitys ei soveltunut yhteen +kirkonopin kanssa, ei tullut vielä hänelle tietoiseksi. Olivathan +monet kristilliset filosofit, Malebranche ja Leibniz esim., +esittäneet varsin samansuuntaisia käsityksiä. + +Oli kuitenkin Renanin opettajien joukossa Issyssä yksi, jonka +uskonkiihkoiselta tarkkanäköisyydeltä ei jäänyt huomaamatta, että +Renan itse asiassa oli lakannut olemasta kristitty. Se oli filosofian +opettaja Gottofrey, joka eräänä iltana, kun Renan oli antanut +tavallista suuremman vapauden heräävälle järjelleen, lausui hänelle +nuo painavat sanat: »Te ette ole kristitty!» Renanissa ne herättivät +tavattoman järkytyksen, mutta johtajan rauhoittelu, kun hän tälle +kertoi tapauksen, esti sen saamasta aikaan sen suurempaa +vaikutusta... + +Renan on »Muistelmissaan» tehostanut sitä seikkaa, etteivät mitkään +yleiset filosofiset mietiskelyt häntä saattaneet astumaan kirkon +helmasta ulos, vaan sen teki perehtyminen katooliseen jumaluusoppiin, +jonka taivaita tavoitteleva, mutta hauras rakennus hänen nuorekkaan +kritiikkinsä edessä hajosi raunioiksi... + +Katoolisen kirkon oppi on yhtenäinen aaterakennus, jonka kenties +omituisin piirre on sen ratsionalismi, sen luottamus siihen, että tuo +aaterakennus voidaan järjen avulla todistaa oikeaksi. Sen eri osat +liittyvät toisiinsa hyvin lujasti, mutta perustus on uskomattoman +heikko. Tämä perustus on oppi yliluonnollisesta ilmoituksesta, pyhien +kirjojen kirjaimellisesta innoituksesta. + +Siihen kiveen kompastui Renanin usko, siitä enää koskaan nousematta. + +Raamatun kirjoissa ei kirkon opin mukaan saanut olla mitään +erehdyksiä eikä ristiriitaisuuksia, koskapa jumalallinen innoitus ne +oli luonut. Mutta Renanin oli mahdoton olla huomaamatta, että +neljännen evankeliumin ja synoptikkojen (kolmen edellisen) välillä +oli tärkeitä eroavaisuuksia, että jälkiosa Jesajaa ei voi olla +Jesajan kirjoittama, että Uusi Testamentti ei ole suinkaan +erehtymätön, kun se siteeraa Vanhaa, jne. jne. + +Renanin sielunelämässä tähän aikaan on mitä mielenkiintoisin +sielullinen näytelmä katseltavanamme. + +Hän oli itse tietoinen ajattelunsa erikoisesta luonteesta: hän sanoo +eräässä senaikaisessa kirjeessä, että voima, joka on järkyttänyt +hänen uskonsa, joka on ollut hänen elämänsä ja onnensa perustus, on +hänen omasta persoonallisuudestaan riippumaton. Hän käsitti jo +silloin, että ihmisen tulee totuuden edessä riisua kaikki +persoonalliset harrastukset, valmiina kuletettaviksi, minne painavin +syy viittaa. Hän seurasi aatteitten kamppailua omassa rinnassaan +pyyteettömänä katselijana, antamatta pelkojensa tai toiveittensa +vaikuttaa taistelun tulokseen. Ja tulos oli se, että hän näki +kirkonopin paikkansapitämättömyyden niin ehdottomalla varmuudella, +että hän olisi saattanut antaa sen pantiksi elämänsä. + +Mutta tämän tuloksen käytännölliset johtopäätökset panivat hänen +luonteensa kovalle koetukselle. + +Kasvatus, jonka Renan oli saanut, tähtäsi kokonaan kirkolliselle +uralle. Sen ulkopuolella hänellä oli hyvin vähän mahdollisuuksia; +Saint-Sulpicen portin toisella puolen häntä ei odottanut muu kuin +puute ja katu; hänellä ei ollut suhteita eikä tuttavuuksia. + +Kirjeet Henriettelle antavat elävän käsityksen hänen vaikeuksistaan. +»Ah Jumala», hän huokaa, »kuinka kovaa on, kun täytyy näin nuorena +ratkaista kysymys, jolla on mitä välittömin vaikutus koko +olemassaoloon.» Se mikä vieroittaa hänet katoolisesta kirkosta on +yksinomaan hänen puutteellinen uskonsa. Hänen tunteensa, hänen +luonteenlaatunsa, hänen tottumuksensa--kaikki tämä houkuttaa häntä +jäämään kirkon helmaan. Evankeliumin moraali on aina oleva hänen; +Jesus tulee jäämään hänen Mestarikseen; kirkon ulkopuolellakin tulisi +hän viettämään samanlaista elämää kuin hän on viettänyt sen +sisäpuolella. Hän ajattelee kauhulla sitä tuskaa, mitä hänen täytyy +rakastetulle äidille tuottaa jättämällä kirkko; hän pelkää +raastavansa rikki hänen sydämensä... + +Tällä välin on aika tehnyt ratkaisun lopultakin välttämättömäksi. +Kaksivuotinen kurssi Saint-Sulpicessa on lopussa. Renan on kaiken +aikaa kieltäytynyt ottamasta vastaan niitä alkuasteen kirkollisia +arvoja, joihin häntä on kehoitettu. Tuli kesä 1845. Hän luki silloin +paljon saksalaista kirjallisuutta. Herder ja Goethe, Fichte ja Hegel +tulivat hänelle hyvin tuttaviksi. Tämän kirjallisuuden ihanteellisuus +ja uskonnollisuus ilman dogmeja täytti hänet ihastuksella. Hän uskoi +astuneensa temppeliin, kun hän siihen tutustui. Kahden kuukauden ajan +hän tunnusti itsensä protestantiksi; hän ei voinut yhdellä iskulla +kokonaan irtaantua siitä kristillisestä traditiosta, johon hän +hengeltään kuului. Mutta kirkostaan hänen täytyi erota... + + + + +II + + +Renan jätti katoolisen kirkon helman samanlaisella kaipauksella kuin +rakastaja rakastettunsa sylin. + +Hänen sielunsa oli täynnä suitsutuksen tuoksua ja gootilaisten +holvien puolihämyä, jossa hurskaat rukoukset hymisevät; kirkko oli +vanginnut hänen sielunsa maagilliseen kehäänsä. Kun hän nyt astui +ulos maailmaan, josta hän ei mitään tiennyt, näytti se hänestä +alastomalta ja tyhjältä. Hänen ensimäinen kosketuksensa sen kanssa +herätti hänessä vastenmielisyyttä. Hän, joka oli kaiken nuoruutensa +viettänyt puhtaitten henkisten harrastusten ilmapiirissä, huomasi +inholla, kuinka niiden ihmisten ainoana pyyteenä, joiden kanssa hän +tuli tekemisiin, oli käyttää häntä hyväkseen, lyödä hänestä rahaa. +Hänestä näytti ihmismaailma olevan lukematon joukko ahtaita +itsekkyyden pyörteitä, joista kukin koetti omaan sieluunsa imeä +mahdollisimman runsaan osan maallista hyvää. + +Tällaiset masentavat kokemukset eivät kuitenkaan saattaneet häntä +peruuttamaan otettua askelta. Joskin hän joskus, alakuloisuutensa +hetkinä, oli tuntenut sielunsa pohjalla edelleenkin asuvan uskon +uudelleen kohoavan ja kietovan hänet pehmoisiin harsoihinsa, ei hän +ratkaisevan askeleen jälkeen enää kertaakaan todenteolla ajatellut +palaamista. Päinvastoin ei hän voinut olla tuntematta syvää +tyydytystä siitä, että hän oli voinut tuon askeleen ottaa; usein hän +tunsi itsensä juuri senkautta erikoisesti Mestarinsa seuraajaksi, +että oli uhrannut omat etunsa kunnioituksesta totuutta kohtaan. + +Mutta Renan ei voinut olla tunnustamatta, että se elämäntaso, johonka +hän opettajissaan oli tutustunut, oli suunnattoman paljon korkeampi +kuin hänen nykyisen ympäristönsä. Elävästi tunsi hän, ettei hänestä +koskaan tulisi »maallikkoa», että hän pysyisi hengen miehenä +edelleenkin. Hän noudatti edelleenkin vanhoja elämäntapojaan, hän +keskusteli mielessään entisten opettajiensa kanssa, kun todellinen +keskustelu ennen pitkää näyttäysi mahdottomaksi, mielipiteiden +eroavaisuuden takia. Hän eli hyvin erillään, hautautuneena +opintoihinsa ja tutkimuksiinsa, joita hän jatkoi samalla kiihkolla +kuin ennenkin... + +Tässä intensiivisessä henkisessä työskentelyssä yllätti Renanin +vallankumousvuosi 1848. Pariisin kumoushaluinen levoton aines otti +taas Ranskan ohjat käsiinsä ja alku näytti suurenmoiselta. Renan oli +silloin vielä töissään kiinni eikä hän antanut häiritä itseään: tiede +oli uskonto, jota oli palveltava kaikissa olosuhteissa. Mutta +vaikutelmat kasaantuivat hänessä; hänen aivonsa olivat pakahtuakseen +täynnä henkistä energiaa, ja kun hän syksyllä vapautui töistään, +käytti hän seuraavat talvikuukaudet pannakseen paperille kuohuvat +aatteensa. Siitä syntyi valtavan paksu käsikirjoitus, jonka nimeksi +tuli »Tieteen tulevaisuus» (L'Avenir de la Science)... + +Tällaiseen kirjaan kannattaa lähemmin tutustua pelkästään +sielullisena todistuskappaleena. Meille se on erikoisen +mielenkiintoinen siksi, että siinä Renanin elämänkatsomus kaikissa +pääpiirteissään valmiina tulee vastaamme. Se on se vuorenhuippu, +jolta hän on katsonut Luvattuun maahansa. Kaikki Renanin hengen +myöhemmät muuntelut ja käänteet ovat ymmärrettävissä vain tätä +taustaa vastaan. + +Koettaessamme tavoittaa tätä elämänkatsomusta, on vähemmän tärkeätä +seurata sen kaikkia haarautumia ja vivahduksia kuin tavoittaa sen +ydinhermo. Se on mielestäni seuraava. + +Korkein elämänarvo on uskonto.[7] Mutta uskonto ei, tarkkaan ottaen, +ole tosi. + +Näistä kahdesta premissistä voidaan tehdä kaksi äärimäistä +vastakkaista johtopäätöstä: + +1) _siis täytyy uskonnon tulla todeksi;_ + +2) _siis on elämä vailla syvempää arvoa_, se on vain »huono farssi». + +Nuoruudessaan Renan teki edellisen johtopäätöksen, vanhuudessaan hän +pettymyksien opettamana kallistui jälkimäiseen. + +Käsittääkseni on meillä tässä edessämme Renanin henkisen olemuksen +sisin jousi; nyt se on vielä täynnä kireätä jännitystä, täynnä +pingoitettua voimaa, mutta tuo jännitys laukee aste asteelta +sankarimme iän mukana. + +Renan ei suinkaan ollut tietoinen tästä salatusta syllogismista, joka +oli hänen elämänfilosofiansa pohjalla. Uskonnollisuuteen, sanan +ihanteellisessa merkityksessä, taipui ja tähtäsi hänen koko +olentonsa, puhdas henkisyys oli hänen ilmapiirinsä, hengen valtakunta +ainoa olotila, mitä hän saattoi käsittää. Ja kun hän +nuorekkaisuudessaan käsitti oman olentonsa esikuvaksi koko +ihmisyydelle, omat ihanteensa senkin kehityksen päämääräksi, esiintyi +hänelle tuo johtopäätös itsestään selvänä. Häntä tietysti tuki siinä +mitä voimakkaimmin idealistinen filosofia, Hegelin aaterakennus +varsinkin, joka vaikutti häneen koko elämänsä ajan. + +Palaamalla seuraavassa aina uudelleen tähän salattuun älylliseen +koneistoon, joka piili Renanin elämänkatsomuksen ja sen käänteitten +pohjalla, on minun toivoakseni onnistuva tehdä täysin ymmärrettäväksi +monta omituisuutta, monta näennäistä mahdottomuutta ja +ristiriitaisuutta hänen ajatusmaailmassaan. + +Tällä kertaa on meidän sen valossa tarkastettava »Tieteen +tulevaisuuden» perusaatteita. + +Kun Renan tarkastelee maailmaa ja sen kehitysprosessia kokonaan sen +uskonnollisen loppumäärän valossa, minkä uskoo tällä olevan, tuntee +hän itsensä voimakkaasti solidaariseksi kaikkien niiden voimain +kanssa, jotka tähän loppumäärään ovat myönteisessä suhteessa. +Uskonnolliset käsitteet säilyttävät hänelle täyden elävän +sisällyksensä. Vaikka hän juuri on rikkonut välinsä positiivisen +uskonnon kanssa, vaikka hän joskus saattaa mennä niin pitkälle, että +hän leimaa yliluonnollisuususkon »kummalliseksi sairaudeksi», +»sivistyksen häpeäksi» (s. 48), on hänelle kuitenkin uskonnollisuuden +ja uskonnottomuuden vastakohta yhtä ratkaisevaa laatua kuin konsanaan +jollekin kirkon miehelle. Renanilla tämä vastakohta vain ei liiku +älyn, vaan kokonaan tahdon, siveellisyyden alalla. Uskonnollinen +ihminen on jokainen joka vaikuttaa tuon ihanteellisen loppumäärän +hyväksi, jokainen hengen valtakunnan palvelija, jokainen epäitsekkään +työn tekijä. »Yksi ainoa on tarpeellinen», niillä sanoilla alkaa +hänen kirjansa, nimittäin elää hengen elämää, palvella ihannetta. +Ahdasmielisinkin fanaatisuus, inkvisitio, julmat kultit, ovat hänelle +mieluisempia kuin kaikki »légèreté» ja »frivolité», kaikki vakavuuden +puute, haluttomuus elää korkeamman hyväksi. Ateisti ei ole se joka ei +usko yliluonnollisen olennon olemassaoloon, vaan se, jonka +elämänpäämääränä ovat »plaisirs» ja »intérêts», nautinnot ja pyyteet. +Yhtä paljon kuin hän näitä halveksii, yhtä väkevään hymniin puhkee +hänen mielensä ajatellessaan kaikkia epäitsekkään elämän sankareita, +kaikkia pyhimyksiä, apostoleita, munkkeja, erakkoja, askeetteja. +Heidän subliimeissä intoiluissaan ovat ihmiskunnan yliaistilliset +vaistot tulleet näkyviin. He ovat sen voiman elävä ilmaus, joka +pakoittaa elämää joka askeleella kohoamaan ylemmäs, ojentumaan kohti +säteilevää loppumäärää. + +Renan ei siis itselleen hyväksy nimitystä ateisti. Päinvastoin hän +säilyttää Jumala-käsitteen, vaikka kieltää kaiken yliluonnollisen. +»Jumala» on vanha hyvä sana, jolla sopivasti ilmaistaan kaikkea sitä +ihanteellisuuden, epäitsekkyyden voimaa, joka maailmassa vaikuttaa. +»Jumala» on »la catégorie de l'idéal» (s. 476), se muoto, jossa me +käsitämme ihanteen. Mutta onko tämä »Jumala» olemassa? Ainakin se on +kerran oleva, kun koko maailma on organisoitu ja lopullinen korkeampi +yhteys on saavutettu. + +Tällä kehitysprosessilla, sellaisena kuin se ihmiskunnassa tapahtuu, +on kaksi astetta, vaiston ja harkinnan asteet. Alkuasteillaan +tapahtuu tuo prosessi tiedottomasti, vaistomaisesti, ilman että +ihmiskunta itse omin käsin ohjaa kulkuaan. Määräsuuntaan vaikuttavat +voimat, joitten läpitunkema maailma on, ohjaavat elämää sokeasti. +Mutta tässä tapahtuu muutos. Päämäärä tulee tietoiseksi, ihmiskunta +tulee tajuiseksi siitä mitä se tahtoo: alkaa harkinnan aika. Renan +uskoo, että Ranskan suurella vallankumouksella oli suuri merkitys +tuollaisena käännekohtana, jolloin ihmiskunnalle kävi selväksi, että +sen ei enää tule jättäytyä sokeasti, vaistomaisesti vaikuttavien +voimien varaan, vaan ryhdyttävä itse järjestämään olemisensa muodot. +_Tiede_ on se välikappale, joka on astuva sokean vaiston sijaan. +»Ihmiskunnan tieteellinen organisoiminen, se on nykyisen tieteen +viimeinen sana, se on sen rohkea, mutta oikeutettu vaatimus.» + +Mutta sen jälkeen kuin tiede on organisoinut ihmiskunnan, tulee se +organisoimaan maailman! Järki, tiede, on tästä lähtien oleva +päätekijä siinä universaalisessa työssä, jonka loppumääränä on »tehdä +Jumala täydelliseksi» (s. 37), s.o. toteuttaa uskonto. + +Tieteelle, joka ilman epäilystä uskaltaa ryhtyä tällaisiin +kosmillisiin tehtäviin, ei tietysti ole tuottava suuriakaan +vaikeuksia yhteiskunnallisen pulman ratkaisu. Renan ei ole suorastaan +sosialisti, mutta varsin suuret vaatimukset hän yhteiskunnalle +asettaa. Sen tulee hoivata tieteet ja taiteet, sen tulee pitää huolta +siitä, että kaikki tulevat osallisiksi korkeimmista henkisistä +harrastuksista (s.o. Renanin kannalta: seemiläisestä filologiasta, on +joku ironisesti huomauttanut), ei sentähden, että nämä harrastukset +tuottavat nautintoa, sillä nautinto ei ole elämän tarkoitus, vaan +siksi, ettei ihminen voi olla täydellinen ilman täydellistä tietoa. +»Tieteen tulevaisuudessa» on Renan ensimäisen ja viimeisen kerran +elämässään demokraatti. Olemme hävittäneet haudantakaisen taivaan, +siis on meidän tehtävä taivas maan päälle, sanoo Renan yhtyen aikansa +sosialistisiin haaveilijoihin. + +Tietäminen on kaikista elämän toiminnoista vähimmin profaani, sillä +se on kaikkein pyyteettömin, kaikkein riippumattomin nautinnosta. +Sille hän tahtoo elämänsä uhrata ja siten palvella Jumalaansa. Tiede +on nyt hänen uskontonsa. Ja suurin ääriviivoin hahmoiteltuansa +maailmanprosessin ja ihmiskunnan historian suunnan ja päämäärän, hän +myös esittää oman elämäntyönsä ohjelman. »19. vuosisadan tärkein teos +on oleva: _Kristinuskon alkuperän kriitillinen historia_. +Suurenmoinen teos, jonka tekijää minä kadehdin ja joka on oleva minun +kypsän ikäkauteni työ, ellei kuolema ja ulkonaiset onnettomuudet +minua siitä estä» (s. 279). Historia on näet tämän vuosisadan +todellinen filosofia. On opittava ymmärtämään ihmiskunnan +kehitysprosessi. Sitä varten on mitä tunnollisimman +yksityistutkimuksen yhdistyttävä mitä laajimpiin näköaloihin. Ennen +kaikkea on opittava ymmärtämään »primitiivinen psykologia», josta +valistusfilosofia ei mitään käsittänyt, tuo hämärätajuinen +sielunelämä, jossa ihmismaailman salattujen voimain vaikutukset +kaikkein selvimmin astuvat näkyviin... + + + + +V + + +Brandes on sattuvasti sanonut, että kun kirjallisuudenhistorian +käänteentekevät merkkimiehet, kuten Ranskassa edellisellä +vuosisadalla Voltaire, Rousseau, Diderot, luovat kokonaan uusia, +ennen tuntemattomia tunteita, jotka sitten heidän kirjallisen +toimensa kautta siirtyvät yhteiseksi omaisuudeksi, on sensijaan Renan +luonut vain uusia _vivahduksia_, uusia tunnesävyjä ja ylimenoja. +Mutta se on paljon sekin! + +Aivan sama huomautus voidaan tehdä Renanin filosofisen tuotannon +suhteen. Jos tätä tarkastellaan sen ainesosiin nähden, täytyy se +suurimmalta osalta tunnustaa lainatavaraksi. »Tieteen +tulevaisuudessa» ei tarkasti ottaen liene montakaan todella +alkuperäistä aatetta. Hegeliltä on hän saanut aaterakennuksensa +rungon: idealistisen, ihanteen kannalta orienteeratun +maailmankatsomuksen, jonka mukaan olevaisen kehitysprosessia johtavat +»aatteet». Hän noudattaa Hegeliä niin uskollisesti, että hän tämän +tapaan uskoo tuon prosessin tapahtuvan kolmijaksoisena: kahden +toiselleen vastakkaisen tilan kautta korkeampaan yhteyteen. +Saint-Simonilta, Pierre Leroux'lta y.m. senaikaisilta +sosiaalipoliitisilta haaveilijoilta on Renan saanut tuon omituisen +samalla kertaa ratsionalistisen ja haaveellisen yhteiskuntaohjelmansa; +romantiikan suuri historioitsija Michelet on vaikuttanut hänen +käsitykseensä niistä tehtävistä, joita historiantutkimuksen oli +lähinnä suoritettava. Ja mitä taas tulee käsitykseen, että tieteen on +ryhdyttävä ohjaamaan ihmiskunnan vaiheita, niin on se niitä aatteita, +joihin sitten Francis Baconin päivien miltei jokainen vuosisata on +kerran innostunut. Meidän aikamme »monismi» voisi +ohjelmakirjoituksiinsa huoleti painattaa moniaita sivuja »Tieteen +tulevaisuudesta» ja olla varma siitä, että niitä pidettäisiin +viimeisten päivien viisautena. + +Mutta tämän rinnalla on Renanin filosofiassa eräs vivahdus, eräs +ajatuskäänne, joka yksinään on niin erikoinen, että hänen +filosofiansa senkautta tulee paljon mieltäkiinnittävämmäksi kuin moni +ainesosiltaan oikeastaan paljon alkuperäisempi filosofia. +Ymmärtääksemme tämän vivahduksen merkityksen, on meidän ensinnä +asetettava se oikeaan taustaansa. + +Idealistinen aaterakennus, sellainen kuin Hegelin, on nykyajan +ihmiselle oikeastaan varsin vaikea käsittää. Ääretön, välinpitämätön, +meille vieras luonto, jäisten avaruuksien kuolemanuhka on meille +tullut niin elävästi tietoiseksi, että on kuin kuuntelisimme +hourailijaa kuullessamme, mitenkä »aatteet» ja »ihanteet» muka ovat +maailman napa, jonka ympäri kaikki pyörii. Ihmismaailmahan on vain +haihtuva tomuhiukkanen maailman myllyssä, jonne se on joutunut +ikäänkuin sattumalta, tiesi minkä oikun kautta syntyneenä, ja jonka +rattaisiin se kerran on armottomasti musertuva. Ja jokin sellainen +tunne syntyi myös Renanissa, kun hän pari vuotta ennen kuolemaansa +taas ryhtyi silmäilemään nuoruudenkirjoitustaan, vihdoinkin +julkaistakseen sen. Esipuheessaan--Renanin esipuheet ovat yleensä +herkullisinta, mitä hän on kirjoittanut--hän nyt (1890) myöntää, että +hän oli tehnyt saman virheen kuin Hegel: antanut ihmiskunnalle liian +keskeisen aseman maailmankaikkeudessa; onhan olemassa se +mahdollisuus, että ihmiskunnan merkitys on yhtä suuri kuin sammaleen +tai jäkälän, joka kasvaa kiven pinnalla! + +Kuitenkin on idealistisessa maailmankatsomuksessa sentään vähän +enemmän »järkeä» kuin mitä moderni katsantokanta on taipuvainen +myöntämään. + +Ero entisen idealistisen ja nykyaikaisen naturalistisen katsomuksen +välillä voidaan kenties kaikkein paraiten ilmaista siten, että +edellinen tulkitsee maailmaa niiden _tulosten_ ja _ihanteiden_ +valossa, joita maailmankehitys on toteuttanut, kun sensijaan +jälkimäinen tulkitsee maailmaa niiden _syiden_ valossa, jotka +kosmillista tapahtumista määräävät. Nyt on kiistämätön tosiseikka, +että ainakin meidän kiertotähdellämme tämä »kehitys» on merkinnyt +huimaavaa nousua kohti henkisyyttä, kohti yhä korkeampaa sielunelämää +ja on ilmeistä, että tämä »kehitys» yhä jatkuu, vaikka--se kernaasti +myönnettäköön--paljon hitaammin kuin yleensä ollaan taipuvaiset +myöntämään. Ennakkoluulottoman on mahdoton sulkea silmiään siltä, +että tämä kiertotähti on menossa kohti »hengen valtakuntaa». + +Toiselta puolen tiedämme--tai uskomme tietävämme--että kaikki mikä +tapahtuu, tapahtuu välttämättömyydellä. Jos määrätty prosessi tuottaa +määrätyn tuloksen, tapahtuu se siksi, että sen, määrättyjen lakien +nojalla, _täytyi_ tuottaa tämä tulos; mistään oikusta tai +epäsäännöllisyydestä ei tässä voi olla kysymys. Jos kehitys +planeetallamme toteuttaa »ihanteen», on niissä syissä, jotka ovat +tätä kehitystä johtaneet, täytynyt piillä jotain, joitten kautta +»ihanne», kuin siemenessä, jo oli niissä olemassa. + +On nyt olemassa eräs kokemuspiiri, jolla teleologinen katsantokanta, +se katsantokanta, joka tulkitsee ilmiöitä niiden tuottamien tulosten +mukaan, on luonnollinen ja oikeutettu. Se on elimellisen, orgaanisen +elämän piiri. Kaikki täällä on niin rakennettu, että se näyttää +olevan olemassa määrättyä tulosta: suvun jatkamista ja lisäämistä +varten. Tuota pientä hiekkajyvän tapaista murusta emme nimitä, kuten +hiekkajyvää, vain muruseksi: me sanomme sitä »siemeneksi»: me näemme +siinä suuren prosessin alun, me tiedämme että siinä on itiössään sitä +paljon suurempi olio. Meidän ei »vitalistien» tavoin tarvitse +otaksua, että tuossa murusessa pulisi joitakin erikoisia voimia; +vaikka uskomme, että se on aivan hiekkajyvän kaltainen siinä +suhteessa, että sekin on vain kokoumus muualla luonnossa olevia +aineita, katsomme sitä kuitenkin toisilla silmillä kuin hiekkajyvää: +emme voi unohtaa että se sittenkin on »siemen», se on, määrätyn +tuloksen ensi aihe. + +Idealistinen filosofia merkitsee nyt tämän teleologisen +katsantokannan yleistämistä ja sovittamista maailmanprosessiin +kokonaisuudessaan. + +Ajatuskulku on tämä: meidän kiertotähdellämme on kehitys toteuttava +»ihanteen»: siis on jo siinä »siemenessä», josta tämä kehitys on +alkunsa saanut, täytynyt piillä »ihanteellisia» voimia. Muu +maailmankaikkeus on kaiken todennäköisyyden mukaan rakennettu saman +peruskaavan pohjalle kuin meidän kolkkamme ja tulee tuottamaan saman +tuloksen: siis voi koko maailmanprosessin tulkita sen tuloksen mukaan +ja sanoa, että »ihanteelliset voimat», »aatteet» jne. johtavat sitä. + +Renanin filosofian erikoinen piirre piilee nyt siinä tavassa, mitenkä +hän tähän idealistiseen maailmantulkintaan yhdistää kokemusperäisen, +empiristisen, katsomuksen ja menettelytavan. + +Hän sanoo esim.: »Ääretön ei ole olemassa muuten kuin mikäli se +pukeutuu äärelliseen muotoon. Jumala ei ilmene muuten kuin +ruumiillistumissaan.» Se on: »aate», »ihanne» ovat olemassa vain +ilmiömaailmassa, käsin kosketeltavassa, silmin nähtävässä, +tunnettavassa olevaisuudessa. Hegelille ja muille spekulatiivisille +filosofeille »aate» sensijaan on »das Ding an sich», olio itsessään, +se mitä jää jälelle ilmiöiden »taakse», kun nämä ajatellaan +poistetuiksi. Kuten yllä on huomautettu, tuli Renan varsin aikaiseen +hylkäävälle kannalle kaikkeen tällaiseen abstraktiseen metafysiikkaan +nähden. Hän ei esim. koskaan ollut spiritualisti, niin idealisti kuin +olikin, se on, todellisuus ei hänen käsityksensä mukaan saanut +arvoansa senkautta, että sen ydin olisi ollut henkistä, sielullista +laatua, siis jotenkin »jalompaa» ainesta kuin aineellisuus. Vaan sen +arvon, mikä todellisuudella on, saa se siitä, minkä verran siinä, +juuri tässä aineellisessa olevaisessa, toteutuvat ihanteelliset +päämäärät. »Sielu» ja »Jumala» eivät ole mitään aineellisuudelle +vastakkaisia henkisiä perusolioita, vaan aineellisten voimain +_tuotteita_, kehitysprosessin _tuloksia_. (Tämä renanilainen +materialismi täytyy kyllä tunnustaa yhdeksi hämärimmistä kohdista +hänen filosofiassaan.) + +Kokemus saa tämän kautta Renanin silmissä ihan toisen arvon kuin +sillä on spekulatiivisen idealismin aaterakennuksessa. Kokemus on +ainoa tiedonlähde; ainoastaan kokemuksen kautta voidaan ratkaista +myös se, onko yleinen idealistinen maailmankatsomus tosi. Jos tosiaan +aatteet hallitsevat maailmaa, jos tosiaan maailma pyrkii toteuttamaan +ihanteen, täytyy tämän olla olevaisuudessa silmin nähtävänä ja korvin +kuultavana. _Kokemus voi myös osoittaa idealistisen +maailmankatsomuksen vääräksi_. + +Sitä se esim. Hegelille ei koskaan voinut tehdä. Jos kokemus näytti +menevän toiseen suuntaan kuin mitä aatteiden kehityskulku olisi +vaatinut, niin »sen pahempi tosiseikoille». Aatteen valtaa, sen +ajattomassa korkeudessa, ei tuo voinut järkyttää. + +Kun näin ollen Renan alkoi selvitä nuoruutensa huumauksesta, jolloin +hän taivasta tavoittavassa optimismissaan ei pitänyt edes +keskustelemisen arvoisena sitä mahdollisuutta, että »ihanne» ei +toteutuisi, tuli hän seisomaan varsin vakavan vaikeuden edessä. +Olihan mahdoton sulkea silmiään siltä, että luonto näyttää olevan +tähän ihanteen toteutumiseen nähden aivan välinpitämätön. Ensinnäkin +ihmiskunnan vaikutus, jonka kautta »Jumala on organisoitava», näyttää +olevan sidottu tähän vaivaiseen maapalloon. Ja »kaukana siitä että +Jumala ilmenisi luonnossa, on tämä päinvastoin epämoraalinen, hyvä ja +paha ovat sille yhdentekeviä. Milloinkaan ei vuorenvieremä ole +pysähtynyt jättääkseen musertamatta kunnon miestä; aurinko ei ole +kalvennut yhdenkään rikoksen edessä; maa juo yhtä hyvin viattoman +kuin viallisen verta. Historiakin on siveelliseltä kannalta katsoen +jatkuva skandaali» (Fragm. philos. s. 319). + +»Onko siis epätoivo oikeassa; olisiko totuus surullinen?» + +Askel »Tieteen tulevaisuudesta» tähän kysymykseen ei ole aivan lyhyt! + +Toistaiseksi Renan kuitenkin vastaa tähän kysymykseen selvällä +kiellolla. Jos järkemme onkin ateistinen, ilmenee »Jumala» meille +meidän siveellisessä tunteessamme. Velvollisuuden täyttämys, +epäitsekäs uhrautuminen, jotka historiassa--sen skandaalisuudesta +huolimatta!--ilmenevät häikäisevässä loistossaan, ovat +käsittämättömiä ilman »Jumalaa». Tarvitsee vain ajatella Jesusta ja +muita ihmiskunnassa vaikuttavan ihanteellisen voiman eläviä +ilmauksia. + +Tämä Renanin filosofian toinen kehityskausi ilmenee hänen 50- ja +60-luvulla kirjoittamissaan esseissä: »Etudes d'histoire religieuse», +»Essais de morale et de critique», »Fragments philosophiques», jotka +julkaistiin vasta 1876 yhdessä myöhempään periodiin kuuluvien +»Filosofisten dialogien» kanssa, »Questions contemporaines». + +Jonkunlaisen yhteenvedon hänen nykyisestä kannastaan antaa kirjoitus: +»Luonnontieteet ja historialliset tieteet», joka on laadittu ystävä +Berthelot'lle osoitetun kirjeen muotoon. Se on vuodelta 1863. + +Renan sovittaa siinä historiallisen katsantokannan koko +maailmankaikkeuteen. Historia sanan ahtaimmassa merkityksessä kuvaa +vain viimeistä myöhäisintä vaihetta tässä universaalisen syntymisen +tapahtumasarjassa. Filologia ja vertaileva mytologia valaisevat jo +varhaisempaa kautta: ihminen puhui ja loi myyttejä, ennenkuin hän +jätti jälkeensä kirjallisia muistomerkkejä. Näiden tieteiden takana +alkavat paleontologian ja luonnonhistorian äärettömät taivaanrannat +sarastaa. Nykyisissä eläinmuodoissa piilee niiden menneisyyden +selitys. Tähtitaivaankin muodostukset ovat ikivanhan historian +asiakirjoja. On tuleva aika, jolloin luonnontieteetkin muuttuvat +historiallisiksi. + +Ja Renan tulkitsee tämän kosmillisen kehitysprosessin sen tulosten +valossa. Silloin ehdottomasti näyttää siltä kuin olisi vaikuttamassa +jokin pyrkimys luoda yhä täyteläisempää olemassaoloa. Aika yksinään +ei riitä tätä seikkaa selittämään. Ilman salaista »_hedelmällistä +edistyksen siementä_» (Fragm. philos. 177) olisi aika jäänyt +ikuisesti tuottamattomaksi. Salainen jousi, joka työntää kaiken +elämään, on välttämätön olettamus. + +Korkeinta, mitä tämä pyrkimys edistykseen tähän saakka on tuottanut, +on ihmiskunta. Miksi tämä jäisi olemaan korkein muoto tietoisuutta, +mitä maailmankaikkeus pystyy tuottamaan? Ihmiskunta on kerran +syntynyt; siis tulee sen olemassaolo todennäköisesti kerran +loppumaankin. Mutta vaikka se sitä ennen ei ehtisikään saavuttaa +muuta kuin keskinkertaisia tuloksia, niin mitä senvertainen menetys +merkitsee maailman kokonaisuudessa! Sitäpaitsi on mahdoton aavistaa, +mitä ihmeitä tulevaisuus tuo helmassaan. Tieto on valtaa. Tulee +kerran aika, jolloin esim. kemiaa on harrastettu miljoonia vuosia. +Mihinkä pystyykään tämän kaukaisen tulevaisuuden kemisti! Hän kenties +hallitsee atomin lain ja tuntee elämän salaisuuden. Hän muovailee +olioita, sekä eläviä että kuolleita, mielensä mukaan. Hän tulee +riippumattomaksi kiertotähtemme rajoista. Hänestä tulee maailman +herra: tiede organisoi universumin. + +Ja ellei tätä toteuta ihmiskunta, toteuttaa sen kenties elämä +jollakin toisella taivaankappaleella. Aika on ääretön, ja +mahdollisuudet rajattomat. Lukemattomista elämän siemenistä on yksi +kerran putoava suotuisaan maaperään ja kantava täyden hedelmän, joka +on »Jumala» täydellisyydessään. + + + + +V + + +Renanin elämä oli filosofinen romaani jännittävintä lajia. Olemme +vähitellen alkaneet lähestyä sen loppupuolta, niitä lukuja, joissa +juoni saa ratkaisunsa. Edessämme on hänen filosofiansa kolmas ja +viimeinen kehitysvaihe, »la troisième manière de Renan». + +Tällöin vasta hänen olentonsa puhkesi täyteen kukkaansa, tällöin +vasta saavutti hän täyden alkuperäisyytensä, löysi sen verrattoman +äänensävyn, joka kantaa »renanismin» nimeä. + +Tällöin vasta esittäjänkin vaikeudet todenteolla alkavat. + +Kun tahtoo antaa lukijalle kuvaa tästä omituisesta +elämänfilosofiasta, johtuu aina ensinnä mieleen se henkinen hekkuma, +jota on tuntenut, antaessaan tämän ajatusmaailman siirtyä sieluunsa, +lukiessaan Renanin viimeiseen kehityskauteen kuuluvia teoksia: +»Dialogues philosophiques», »Souvenirs d'enfance et de jeunesse», +»Drames philosophiques», »Feuilles détachées». Monet, jotka ovat +Renania esittäneet, eivät mielestäni olekaan voineet vastustaa tätä +kiusausta ottaa »renanismi» etupäässä henkisen nautinnon kannalta, +Pariisin salonkien jälkiruoka-filosofiana, liihoitteluna ja +leikittelynä taivaan ja maan välillä, rakastettavana +skeptillisyytenä, ihastuttavana »diletanttismina». Mutta sillä +uhallakin, että lukija olisi tyytymätön tietäessään, ettei häntä +viedä tälle hunaja-astialle, johon on koottu heleimmän henkisen +hienostuksen mesi, mitä ihmiskunta vielä on pystynyt tuottamaan, +kaarran vielä toistaiseksi tätä houkuttelevaa aarretta, ja jatkan +sielutieteellisen erittelyn karuja maita. + +On nimittäin niin, ettei »renanismille» voida ollenkaan tehdä +oikeutta, ellei sitä katsota sen oman syntyhistorian valossa. Kaukana +siitä, että se olisi ollut jokin satunnainen henkinen sivutuote, +jokin mielen oikku, on se päinvastoin välttämätön tulos niistä +sielullisista tekijöistä, jotka piilivät Renanin elämänkatsomuksen +pohjalla ja joiden toimintaa tähän saakka olemme seuranneet. + +Näkee joskus sellaisen käsityksen, ikäänkuin olisi se +»vastakääntymys», joka pakoitti Renanin poistumaan Saint-Sulpicestä +ja kirkon helmasta, erillinen tapaus hänen elämässään, ilman sen +yleisempää kantavuutta. Tämä on väärin. Renanin elämällä, hänen +elämänkatsomuksensa vaiheilla, on päinvastoin aivan erikoinen +yhtenäisyys ja johdonmukaisuus. + +Sama ulkokohtainen, pyyteetön ajatustapa, joka oli saattanut Renanin +kykeneväksi riittävällä selvyydellä huomaamaan kirkonopin haurauden, +sama ajatustapa saattoi hänet elämänsä viime vaiheessa huomaamaan +idealisminsa, ihannemielisten uskomuksiensa, perustelemattomuuden. +Renanin »vastakääntymys» jatkui läpi koko hänen elämänsä; hän ei +koskaan tullut valmiiksi, hänen aivonsa eivät koskaan kangistuneet +määrättyyn kaavaan, johon hän olisi jäänyt tuijottamaan, menipä +sitten maailma tuolla ulkona sen mukaisesti tai sitä vastaan. + +On tunnettua, mitenkä viime vuosisadan keskivaiheilla filosofisissa +virtauksissa tapahtui jyrkkä taite idealismista naturalismiin, niin +että sensijaan kuin vuosisadan alkupuolella hallitsi taivaita +tavoittava, puhtaasti spekulatiivinen, ihannemielinen +maailmantulkinta, jälkipuolisko taas pyrki tekemään filosofiasta +kokemusperäisen maailmankatsomuksen, joka katseli todellisuutta aivan +samalla tavoin kuin yksityistieteet, _syiden_ eikä tulosten ja +ihanteiden valossa. Ottaen huomioon inhimillisen hengenjoustavuuden +kouraantuntuvat rajoitukset, ei ole ihmeteltävää, että vain harvat +niistä ajattelijoista, joiden elämänkatsomus oli ehtinyt kiteytyä +vuosisadan edellisellä puoliskolla vallinneen idealistisen virtauksen +aikana, jaksoivat seurata tuon käänteen mukana. Aika vieraantui +nopeasti idealistisesta spekulatiosta, josta pian tuli melkein +muinaisjäännös, meille sisäisesti vieras järjenrakennus, jonka elävä +henki oli jättänyt tyhjäksi ja autioksi. On kuitenkin muutamia +esimerkkejä siitä, että ajattelija, jonka elämänpiiriin ovat +kuuluneet vuosisadan molemmat puoliskot, on jaksanut seurata +vuosisatansa nopean henkisen liikunnon mukana. Kaikkein kauneimman +esimerkin tällaisesta henkisestä vireydestä tarjoaa juuri Renan. +Hänen elämänkatsomuksensa kehityksessä kuvastuu mitä selvimmin +siirtymys ihanteellisesta maailmantulkinnasta kokemusperäiseen +todellisuuden tarkasteluun. Renanin universaalinen henki on +mahduttanut itseensä koko vuosisatansa. + +Jos Renanin filosofia olisi jäänyt »Tieteen tulevaisuuden» kannalle, +mikä merkillinen muumio se olisikaan meidän silmissämme! Samanlainen +tomuttunut jäännös entisiltä ajoilta kuin meille nyt ovat jonkun +Hegelin tai Schellingin aaterakennukset. Nyt sensijaan hänen +filosofiansa meidän silmissämme on täynnä elämää ja sisäistä +jännitystä; ja sen kautta, että se viime vaiheessaan on oleellisesti +sama kuin nykypäiväinen, voimme päästä elävään suhteeseen myös sen +aikaisempien kerrostumain kanssa. + +On näin ollen mielestäni lyhytnäköistä lukea Renanille viaksi hänen +henkinen muuntelevaisuutensa, hänen elämänkatsomuksensa alituinen +liikkuvaisuus (kuten Séailles tekee: + +Ernest Renan, esim. ss. 256 seur, 275 seur.). Moititaan hänen +kokemuskantaansa, hänen empirismiään, joka ei myöntänyt »aatteelle» +todellisuutta tosiseikkain, ilmiöiden ulkopuolella ja joka näin aina +antoi itsensä alttiiksi sille vaaralle, että tosiseikat kumoavat +»aatteen». Idealismi, rohkeus, usko, toivo on muka ammennettava +omasta rinnasta eikä todellisuuden tarkastelusta; täten ei myöskään +todellisuus koskaan voi sitä näyttää vääräksi: kun todellisuus antaa +aihetta pettymyksiin, saattaa muka idealisti aina vetäytyä takaisin +puhtaan »ihanteen», ajattoman »aatteen» kontemplatioon, niinkuin +etana kuoreensa, ja näin virkistettynä uudelleen työntää +ihanteellisuuden tuntosarvet ulos karuun maailmaan. + +Täytyy kysyä: mitä arvoa voi tuontapaisella elämänkatsomuksella olla? +Filosofianhan juuri tulee olla se värähdys, minkä todellisuuden +kosketus hengessämme synnyttää, olipa tämä kosketus sitten miten +karkea tahansa. Renan ei koskaan vetäytynyt tätä todellisuuden +kosketusta pakoon, vaan jatkuvasti antoi henkensä mukautua siihen. +Jos se oli hänelle yllätys, jos kokemus näytti menevän päinvastaiseen +suuntaan kuin se missä päin hänen ihanteensa asui, ei hänen mieleensä +juolahtanut sen johdosta purkautua pateetiseen pessimismiin ja +katkeruuteen, vaan jos tuo suunta oli kovin järjetön, hän purskahti +nauramaan tälle »huonolle farssille». Katkeruudellahan ei mitään +voiteta; todellisuushan on meille ylivoimainen ja pakoittaa meidät +lopulta kuitenkin mukautumaan suuntaansa, tahdoimme tai emme. + +Sanoessamme, että Renanin elämänkatsomuksen kehityksestä kuvastuu +vuosisadan käänne idealismista naturalismiin, on kuitenkin kohta +lisättävä eräs huomautus. + +Samoin kuin Renan »vastakääntymyksensä» ensi vaiheessa, siirtyessään +positiivisesta kristinuskosta erikoisenlaatuiseen idealismiin, ei +oikeastaan vieraantunut hylkäämästään elämänkannasta, ei katkaissut +sitä napasuonta, jonka kautta kristillisyyden sisäelämä edelleenkin +saattoi vapaasti virrata häneen, vaan päinvastoin--kuten ennen muuta +»Jesuksen elämä» todistaa-- saattoi koko sieluineen eläytyä tuohon +sielunpiiriin--samoin vanheneva Renan, huolimatta siitä, että hän yhä +selvemmin näki idealisminsa haurauden, ei sittenkään tälle sisäisesti +kylmennyt, ei varsinaisten naturalistien ja agnostikkojen tavoin +kadottanut ihanteellisuuden näkökulmaa, idealistisen +maailmantulkinnan mahdollisuutta. Jäähän kuitenkin idealistinen +olettamus--että elämällä on syvempi merkitys, että ihanne, »Jumala», +uskonto joskus toteutuu--yhdeksi mahdollisista, onhan sittenkin +mahdollista, että elämän ponnistukset joskus vievät perille, kun +sillä kerran on käytettävänään ääretön aika ja koekenttänä itse +maailmankaikkeus. Ei missään tule niin selvästi ilmi se, mitenkä +lähtemättömästi ihanteen näkökulma Renanin sieluun oli syöpynyt, kuin +siinä, kuinka hän oli valmis myöntämään ihanteelle minkälaisia +etuoikeuksia hyvänsä, kuinka hän alistui siihen, että hänen omansa ja +ihmiskunnan työ kenties on kokonaan vailla merkitystä sen +toteuttamiseen nähden, kuinka hän oli valmis odottamaan ihanteensa +lähestymistä, kuten runon Sulamith Salomoansa, vaikka se lähtisi +liikkeelle avaruuden toisesta päästä ja lähenisi meidän kolkkaamme +vain äärettömien ajanjaksojen kuluessa. + +Tätä itsepintaista ihanteellisuutta tarkastaessa herää itsestään +kysymys: Eikö se seikka, että tuolla tavoin täytyy alituisesti tinkiä +ihanteen toteutumisesta, että täytyy asettaa tähystimensä askel +askeleelta yhä suuremmalle etäisyydelle, voidakseen sitä ollenkaan +nähdä, eikö se todista, että todellisuuden ja tämän +ihanteellisuuden-näkökulman välillä ei ole mitään yhdenmukaisuutta, +että todellisuus oikeastaan on tälle näkökulmalle vieras, ainakin jos +se asetetaan niin maailmaavallitsevaksi kuin Renan sentään tekee? +Eikö toisin sanoen idealismi ole itsepetosta ja harhaa? + +Tämän kysymyksen asetti itsellensä myös Renan, ja vastaus, jonka hän +siihen antoi, oli juuri »renanismi». + + * * * * * + +Pahin kolaus, mitä todellisuus antoi Renanille ja hänen +elämänfilosofialleen, oli ranskalaissaksalainen sota vuosina 1870-71 +ja sitä seuraavat sisäiset levottomuudet Ranskassa. Renanilla oli +sodan aattoon saakka Saksasta se ihanteellinen käsitys, minkä hän oli +ammentanut Herderin, Goethen ja Hegelin hengentuotteista. Hän piti +Saksaa idealismin ja henkisyyden kotimaana, ihaili hartaasti +germaanilaista vakavuutta ranskalaisen kevytmielisyyden vastakohtana; +hän uskoi että vain Saksa olisi mahdollinen synnyttämään meidän +aikamme Kristuksen. Vielä sodan aikana hänen ihailunsa puhkesi esille: +saksalaiset ovat korkeampi rotu, kaikilla aloilla, missä saksalainen +äly ja työ ovat suorittaneet jotain, ovat ne osoittaneet ylemmyytensä +(Goncourt: Journal, 6. IX. 1870). + +Renanille sentähden oli musertava pettymys, kun Saksa--kuten hänestä +tuntui--kieltäen entiset ihanteensa asetti niiden sijalle Bismarckin +reaalipolitiikan ja Moltken strategian. Yleisinhimillisen sivistyksen +asia näytti sille tulleen yhdentekeväksi, kun se sensijaan, että se +osoittamalla jalomielisyyttä voitettua kohtaan olisi parantanut +särkyneen sivistysliiton entiselleen, käyttäytyi brutaalisena +valloittajana. + +Tähän avonaiseen haavaan vuodattivat kirpeätä myrkkyä heti seuraavat +Pariisin kommuunin kauhunpäivät, joissa suuren joukon järjettömyys +ennen aavistamattomalla tavalla tuli ilmi. Renanin oli pakko lähteä +Pariisista ja siirtyä Versaillesin, missä hän puistossa +käyskennellen, ilman kirjojaan, pakollisessa työttömyydessä, kulutti +aikaansa »antamalla aivojensa eri lohkojen keskustella keskenään». +Sillä tavoin syntyivät »Filosofiset dialogit»--kirja, joka on yhtä +synkkä kuin »Tieteen tulevaisuus» oli valoisa. Renan epäröikin sen +julkaisemisen suhteen ja teki tämän vasta viisi vuotta myöhemmin. + +On huomautettu, että Renan näihin aikoihin todennäköisesti on lukenut +Platonin dialogeja (Darmesteter), koska niistä tavataan niin selviä +jälkiä hänen tältä ajalta polveutuvissa kirjoitelmissaan. Ainakin +näyttää siltä, kuin Platonin »Valtion» yhteiskuntaihanne--tuo +ihmiskunnan haihtumaton haave, että viisaat, »filosofit», joskus +tulisivat ohjaamaan ihmiskunnan kohtaloa!--olisi hänen mielessään +kangastanut, kun hän »Filosofisissa dialogeissa» hahmoittelee sen +yhteiskuntamuodon, joka paraiten turvaisi ihanteen. + +Peruuttaen melkein sananmukaisesti, mitä hän »Tieteen +tulevaisuudessa» oli lausunut, pitää hän nyt järjettömänä yritystä +ruveta yksilö yksilöltä istuttamaan ymmärrystä maapallon kahteen +miljardiin ihmiseen. Totuuden ja henkisen edistyksen vuoksi ei ole +ollenkaan välttämätöntä, että kaikki ihmiset ovat korkeammasta +hengenviljelyksestä osallisia. Korkeimpia matemaatisia asioita +ymmärtää vain joku satakunta ihmistä, mutta se riittää. Ihmiskunnan +eliitti, sen parhaisto, sen suuret miehet ovat tämän kiertotähden +tarkoitus, sanoo Renan, kuten myöhemmin Nietzsche. Niissä löytää +universumin tajunta ilmaisunsa. Tämän parhaiston on hallittava suurta +joukkoa. Jos se napisee, on parhaiston käytettävä hyväkseen niitä +aseita, joita tiede sille tarjoo. Pahimmassa tapauksessa--sanoo Renan +syrjäsilmäyksellä kommuunin järjettömyyteen ja kauhuihin--on maan +päällä synnytettävä tieteen hirmuvalta, joka pitää alituisessa +vavistuksessa tyytymättömän massan. Niillä mielikuvilla, joita Renan +tästä hirmuvallasta loihtii esiin, on melkein painajaisunen kaameus-- +näkyy selvästi, kuinka hänen mielensä tasapaino oli järkkynyt. + +Renanin mieli oli kuitenkin liian harmooninen, jotta tämä +väkivaltainen pingoitus olisi jäänyt sille pysyväksi. Saamme +tuonnempana nähdä, mitenkä hän vielä teki puolittaisen, iroonisen +sovinnon demokratian kanssa. Mutta eräs toinen piirre, joka +»Filosofisissa dialogeissa» pistää silmään, ei enää häviä hänen +elämänfilosofiastaan. + +Se oli syvä tietoisuus siitä, että hänen idealisminsa oli vienyt +hänet harhaan, että häntä oli petkutettu, vedetty nenästä. Hän alkoi +olla perusteellisesti varuillaan kaikkia sielunsa ihanteellisia +taipumuksia kohtaan. »Comme j'avais l'esprit juste», sanoo hän, koska +hänen mielensä teki oikeutta kokemukselle, huomasi hän, että +ihanteella ja todellisuudella ei ole mitään tekemistä keskenään, että +maailma selvästi menee kohti mataluutta ja keskinkertaisuutta, että +ihanteellinen asia aina on heikompi kuin se raaka koneellinen voima, +joka näyttää hallitsevan maailmaa. + +Tapa, jolla Renan suhtautui tähän omaan petolliseen idealismiinsa, +ilmaisee koko sen monisäikeisyyden, jonka hänen olentonsa nyttemmin +on saavuttanut. + +Aikaisemmin oli hän kaikissa sellaisissa mielenliikkeissä, kuten +uskonnollisuus, omantunnon ääni, runous, rakkaus, joissa tulee ilmi +se mitä ihmissielussa on ihanteellisuutta ja epäitsekkyyttä, nähnyt +niiden salaperäisten voimain ilmauksia, jotka vähitellen +ihmiskunnassa toteuttavat korkeampia elämänmuotoja ja lopuksi kenties +»Jumalan». Mutta jos nyt nämä voimat itse asiassa ovatkin +voimattomia, jos ihanne on vain väikkyvä juureton kangastus, mitenkä +on silloin noita mielenliikkeitä arvosteltava? Toiselta puolen nekin +silloin täytyy leimata vain harhaksi, illusioiksi ilman suurempaa +kantavuutta, ääniksi, jotka pettävät meidät, jos antaudumme +kuuntelemaan, mitä ne kertovat korkeammasta todellisuudesta. Ja +toiselta puolen samalla kaikki se, mitä ihmisessä kenties on +ylhäistä, tulee juuri siitä, mikäli annamme näille äänille valtaa +sielussamme. On siis mahdotonta sulkea niiltä korviansa, on mahdoton +luopua siitä, mikä meissä on arvokkainta: sen uskonnollisuuden +jätteistä, mikä meihin nuoruudessa istutettiin ja jonka tuoksu on +läpitunkenut elämämme, on mahdoton kieltää kaikki tämä ja sutena +ruveta ulvomaan susien kanssa. Jää siis jälelle vain yksi +mahdollisuus: edelleenkin pysyä idealistina, antautua edelleenkin +petkutettavaksi ja nenästä vedettäväksi. _Mutta olkaamme tietoisia +siitä, että meitä petkutetaan!_ + +Tämä on »renanismin» ydin. Se ei merkitse luopumista entisistä +ihanteista eikä uskottomuutta niitä kohtaan. Jäähän, kuten sanottu, +idealistinen hypoteesi kuitenkin yhdeksi mahdollisista. Ja vaikka +kävisi ilmiselväksi, että se on tuulesta temmattu, täytyy meidän +sittenkin toimia sen mukaisesti kuin se olisi tosi. Mutta meidän ei +silti ole pakko antautua mihinkään kuvitteluihin, meidän ei ole +tarvis vielä lisäksi kärsiä sitä nöyryytystä, että olemme olleet +sokeita marionetteja kaitselmuksen kädessä. Joskin se tanssittaa +meitä mielensä mukaan, voimme ainakin hiljaisessa mielessämme liittää +alistuvaisuuteemme pienen ironian, voimme sisässämme kieltäytyä +ottamasta leikkiä liian vakavasti. + +»Renanismi» on omituinen kaksiteräinen viisaus, sen ironia on +omituisesti kaksikerroksista. + +Sen ironia kohdistuu ensinnäkin todellisuuteen. Ihanteen näkökanta on +syöpynyt Renaniin niin syvälle, ettei hän oikeastaan voi päästä +mihinkään positiiviseen suhteeseen sellaisen todellisuuden kanssa, +johon tätä näkökantaa ei näytä voitavan sovittaa: ihanteeton +todellisuus on ja pysyy Renanille todellisuuden irvikuvana. Hän ei +voi koskaan alistua ottamaan sitä vakavalta kannalta, se herättää +hänen ivaansa, hänen nauruansa. + +Toiseksi kohdistuu »renanismin» ironia ihanteeseen. Jos todellisuus +ilman ihannetta on irvikuva, niin on myös ihanne, jolla ei ole mitään +juurta todellisuudessa, vähän naurettava. Kummallekaan ei voi +täydellisesti antautua: täytyy osata vapaasti liihoitella niiden +välillä. + +Jos Renan kenties oli puoleksi keltti, niin on ainakin »renanismi» +puhtainta ranskalaisuutta. Sitä ei voi ajatella muualla kuin siinä +maaperässä, joka on kasvattanut Montaignen, La Rochefoucauldin, +Voltairen--koko tuon sarjan älyllisiä viisaita, joiden ylin halu oli +päästä varmuuteen siitä, etteivät elämän illusiot enää pidä heitä +lumoissaan, etteivät he ole niiden »dupe», kuten termi kuuluu. Mitä +muuta tahansa, mutta narri ei millään ehdolla! + +Mutta paitsi tässä älyllisyydessä, tuntuu eräässä toisessakin +»renanismin» piirteessä piilevän jotain, jota tuskin voi olla +leimaamatta muuksi kuin »gallialaisuudeksi» tai »latinalaisuudeksi». +Se ei vielä ole tullut riittävällä selvyydellä esiin. + +Joku kirkkoisä on sanonut, että ellei hyveen palkkana seuraa taivaan +autuus, on se suurin hulluus maan päällä. Kaukana tietysti siitä, +että Renanin mielipide olisi ollut tämä, on hänen +moraalifilosofiassaan kuitenkin jotain, joka muistuttaa tällaisia +teologisia käsityksiä. + +Siveellinen elämä ei näet hänen mielestään voi pysyä pystyssä ilman +määrättyjä uskonnollisia käsityksiä. »Me emme pyydä palkitsijaa, +mutta me tahdomme todistajan» (Feuilles détachées s. 433). »Jumala» +on hyveelle välttämätön. Kun idealisti uhraa henkensä epäitsekkään +asian hyväksi, täytyy hänellä olla senverran korvausta, että hän saa +uskoa ikuisen oikeudenmukaisuuden panevan merkille hänen uhrauksensa. + +Tuo ei ole sitä mitä sanotaan »humaaniseksi» siveysopiksi sanan +jyrkimmässä mielessä. Tämän opin mukaan siveellinen teko riittää itse +itsellensä; se ei tarvitse mitään korvauksia, ei mitään todistajaa. +Se on yksinkertaisesti ihmisluontoon pannun lain toteuttamista, +»kunnioituksesta tätä lakia kohtaan», kuten Kant sanoo. Elämän oikea +sankarisatu on sen mukaan + + + »strida hopplös strid, + och namnlös dö»,[8] + + +katsomatta siihen onko taistelulla tulosta vai ei. + +Myönnettäköön kernaasti, että tällaisessa rigoristisessa +siveyskäsityksessä voi olla annos itsepetosta, ja että kun joku +ranskalainen moraalifilosofi ei omasta rinnastansa löydä +»kategoorista imperatiivia» sen koko jylhyydessä, niin se johtuu +kenties etupäässä siitä, että hän on liian tarkkanäköinen antaakseen +omantunnon paatoksen petkuttaa itseään. »L'intérêt joue toutes sortes +de personnages, même celui de désintéressé», itsekkyys osaa näytellä +epäitsekkäänkin osaa, sanoo La Rochefaucauld sattuvalla tavallaan. + +Renanin käsityksen mukaan antaa kunnon ihminen itsensä alttiiksi +kaksinkertaiselle petkutukselle, kun hän elämän tarjoamista +pettymyksistä huolimatta edelleenkin noudattaa ihanteellisia ääniä +rinnassaan. Paitsi sitä että nämä äänet voivat olla petollisia, +mikäli ne kuiskaavat meille korkeammasta todellisuudesta, on vielä +itse »hyve» persoonallisen edun kannalta »duperie», petkutusta, koska +yksilöllä ei ole mitään ajallista etua siitä (Dial. philos. s. 31). +Luonto käyttää meitä säälimättömästi hyväkseen, ei ainoastaan +rakkaudessa, jossa se, turvatakseen suvun jatkumisen, lupaa +taivaallista onnea, kuitenkaan lupaustaan täyttämättä, vaan kaikkien +inhimillisten pyyteitten alalla. Ei ole mitään halua, joka ei +tyydytettynä näyttäisi onttouttaan. Samoin on moraali luonnon +»intressissä»; se panee ihmisen toimimaan vastoin etujaan antamatta +hänelle mitään korvausta. + +Olisi synti sanoa, että nämä kohdat Renanin elämänfilosofiaa olisivat +erikoisen selviä. Välistä näyttää hän ymmärtävän asian niin, kuin +olisivat ne idealistiset uskomukset, se uskonnollisuus, joka hänen +mielestään erottamattomasti liittyy inhimillisiin siveellisiin +käsitteisiin, siveellisen toiminnan suoranainen _vaikutin_, +liikkeelle paneva motiivi. Hän esim. pelkää, että jos positiivisten +uskontojen häviötä vielä seuraa noiden idealististenkin uskomusten +raunioituminen, on tavaton siveellinen alennus oleva siitä tuloksena. +Sen mukaan täytyisi näitä uskomuksia pitää siveellisen toiminnan +vaikuttimena, joita ilman se ei voi pysyä pystyssä. Mutta toiselta +puolen Renan tehostaa sitä seikkaa, että meidän on pakko noudattaa +sisäistä innoitustamme silloinkin kun sen petollisuus on ilmiselvä. +Sen mukaan siveellisellä toiminnalla olisi vaikuttimensa itsessään, +riippumatta uskomuksista, joita siihen mahdollisesti liittyy tai on +liittymättä. Pulma täytynee ratkaista niin, että Renan kyllä omasta +puolestaan katsoi voivansa tulla toimeen tällaisella puhtaasti +»humaanisella» siveysopilla, mutta epäili vahvasti, jaksaako ihmisten +suuri enemmistö sellaiseen tyytyä. + +Sama huomautus on tehtävä, mitä tulee siihen käsitykseen, että »hyve» +on petkutusta, koska siitä ei seuraa mitään ajallista etua. Renan +teki siinäkin suhteessa jyrkän eron ihmisten enemmistön ja oman +tyyppinsä välillä, s.o. sen tyypin, jolla on suuri henkinen kutsumus. +Tästä enemmän tuonnempana.-- + +»Petos» näyttää siis olevan luonnon perustus. Luonnon +»machiavellismia» vastaan on ihminen voimaton taistelemaan. +Päämääränsä saavuttamiseksi on sillä käytettävänään tuhannet temput. +Silloinkin kun me luulemme sitä vastustavamme, me kuuntelemme juuri +sen ääntä. Yritys jonkun Schopenhauerin tavoin nousta kapinaan Iäistä +vastaan on rikos »par excellence». Ainoa viisaus on alistuminen, +mutta meidän ei tarvitse sulkea silmiämme siltä, että meitä +petkutetaan. + +Ja, Jumalan kiitos, tämä alistuminen ei olekaan mitään vaikeata! Maa, +ihmisen asuinsija, on kuitenkin ihana, luonto on kaikesta huolimatta +sittenkin hyväntahtoinen, ja se minkä verran elämässä on »huonoa +farssia», sen me iloisuudella käännämme jälleen hyväksi. Älkäämme +ottako näytelmää liian vakavasti; me mukaudumme parhaiten Iäisen +tarkoituksiin, käyttämällä pientä ironiaa elämän maustimena. + +Renanin nuoruuden sankarillinen idealismi kääntyi hänen vanhoilla +päivillään yhä enemmän lyyrilliseksi. Nuoruudessaan hän oli ihaillut +kaikenlaista fanatismia, jossa sokea uhrautuminen ihanteen hyväksi +tuli näkyviin; vanhempana kaikki se kävi hänelle vastenmieliseksi. +Hän kadotti esim. sympatiansa juutalaista henkeä kohtaan, joka ei +osaa hymyillä, joka ottaa kaiken niin traagillisen juhlallisesti. +Oikea euroopalainen henki on se, joka uskaltaa sanoa itselleen, että +työ, jolle on uhrannut elämänsä, kenties on turhuus. Aristokraatiseen +hengenkulttuuriin sisältyy pisara skeptillisyyttä, joka saattaa +omasta oivallisuudestaan sanoa: »Hyve, sinä et ole muuta kuin sana!» + +Nuoruudessaan Renan perusti idealistisen hypoteesin etupäässä +siveellisen tietoisuuden tosiseikkaan. Vanhetessaan hän alkoi nähdä +varsinkin _rakkaudessa_ ihanteellisuuden ilmauksen. Matalimmassakin +sielussa herää hellyyden ja jalomielisyyden väre, kun rakkaus sitä +koskettaa; kaikkein ahtainkin mieli tuntee silloin koskettavansa +äärettömyyttä. »Rakkaus on paras todistus Jumalan olemassaolosta.» +Renan kallistui yhä enemmän naisellisen elämänymmärryksen puoleen. +Hänen idealisminsa tuli subjektiiviseksi tunneliikutukseksi, jonka +valtaan hän saattoi vapaasti antautua, sallimatta sen silti vangita +itseään. Hän näki yhtaikaa ihanteen ja todellisuuden, ne ovat kuin +kaksi yhdensuuntaista viivaa, jotka koskettavat toisiaan +äärettömyydessä. Yli karun maan antoi hän ihanteen Arielin soittaa +ilmaharppuaan. + +Tietoisuus siitä, että järjen kritiikki on voimaton luontoa vastaan, +antoi hänelle turvallisuutta, kun hän oli pakoitettu jatkamaan +»alasrepijän» työtä. Sanoimmepa mitä tahansa, veimmepä kieltämyksen +sen äärimäisille rajoille saakka, sisäiset äänet, jotka nousevat +tajuttomista syvyyksistä, ja jotka kuiskaavat korkeammasta +todellisuudesta, jatkavat siitä huolimatta lumoavaa soittoaan. +Sanoimmepa mitä tahansa, meitä uskotaan lopulta kuitenkin vain jos se +käy yhteen noiden äänien kanssa, ja itse asiassa me olemme siitä +ihastuneita!... + + + + +VII + + +Renan kuoli tieteellisten töittensä ääreen 2 päivänä lokakuuta 1892. +Hautakiveensä hän tahtoi kirjoitettavaksi: Veritatem dilexi--olen +rakastanut totuutta. + +Meidän on tämän tunnuslauseen valossa luotava jälkisilmäys +aineeseemme, ja varsinkin tarkastettava niitä kahta mainesanaa, jotka +tavallisesti liitetään Renanin nimeen: »skeptikko» ja »diletantti». + +Epäilyä on monenlaista, ja sillä voi olla monenlaiset edellytykset. +Toisinaan se ei ole muuta kuin henkistä mukavuutta, totuuden +harrastuksen laimeutta, lopullisen varmuuden pitämistä siksi +vähäarvoisena, ettei kannata sen tähden nähdä liikaa vaivaa. Renanin +epäilyn edellytykset olivat päinvastaista lajia. Hän oli jo +varhaisessa nuoruudessaan tuntenut totuuden tavoituksen koko hekkuman; +hänestä tuli yksi Euroopan ensimäisiä tiedemiehiä, jonka tietopiiri +oli suunnattoman laaja ja totuudennälkä sammumaton. + +Mutta hänen olennossaan oli toinen puoli yhtä mahtavasti kehittyneenä +kuin tämä. Se oli hänen tarpeensa sovittaa maailmaan ihanteen +näkökulma, tulkita se aatteellisen uskonsa valossa. Koska hänen +mielensä oli selkosen selällään todellisuutta kohtaan, sai tämä hänen +ihanteellinen pyrkimyksensä yhden kolauksen toisensa jälkeen. Mutta +Renan pysyi uskollisena sisimmälle olemukselleen: kun ihanne häntä +lähinnä ympäröivässä todellisuudessa näytti näivettyvän, kohotti hän +katseensa kauemmaksi, missä hän vielä saattoi nähdä sen väikkyvän +edessään. Voisi kenties johtua sanomaan, että tässä alinomaa +uudistuvassa palaamisessa ihanteen näkökulmaan, jonka todellisuus +aina uudelleen osoitti pätemättömäksi, ilmenee jonkunlainen +päättämättömyys, jonkunlainen kykenemättömyys kertakaikkiseen +ratkaisuun. Mutta se nyt kerran oli Renanin sisäisen elämän laki. Ja +tämä elämä oli jotain siksi mahtavaa, että pian kadottaa halunsa +ruveta sitä mestaroimaan, kun lähemmin tutustuu siihen. + +Jos siis skeptikolla tarkoitetaan velttoa henkeä, joka viihtyy +epävarmuudessa silloinkin kun varmuus olisi saavutettavissa, niin oli +Renan skeptikon vastakohta: epäily tuli hänen mielensävynsä +hallitsevaksi piirteeksi, kun hän rupesi olemaan varuillaan olentonsa +parantumatonta taipumusta kohtaan uskoa todellisuudesta _liian_ +paljon, _liian_ hyvää. + +»Diletantti»--sanan syvemmässä merkityksessä--on sellainen +elämänleikittelijä, jonka sielulta puuttuu oma vakava pysyvä +sointisävy, oma lahjomattomasti pyrkivä minuus, jolle eri +elämänkannat ja mielensävyt tulevat vain henkisen herkuttelun +esineiksi, hänen olentonsa syvemmin ankkuroitumatta yhteenkään +niistä. Tässäkin taas Renanin olennon erikoinen monisäikeisyys ja +runsaus tulee ilmi siinä, että häneen vissillä oikeutuksella voidaan +sovittaa tuollainen mainesana, mutta se tulee silloin saamaan uuden +ihanteellisen merkityksen. Jos Renan saattoi antaa henkensä +vaivattomasti solua läpi kokonaisen sarjan elämänkantoja ja +mielensävyjä, niin se ei johtunut siitä, että häneltä syvemmässä +merkityksessä olisi puuttunut oma minuus, vaan päinvastoin siitä, +että tämä minuus oli niin rikas, siitä että se oli käynyt läpi niin +monivaiheisen uran, että sen oma ulottuvaisuus oli niin suuri. + +»Jumala varjelkoon minua ystävistäni», on useampi kuin yksi suuri +henki saanut huudahtaa. Renanin seuraajina pidetään moderneja +hengenherkuttelijoita Anatole Francen tyyliin, »diletantteja», jotka +luulevat voivansa imeä mehun eri elämänkannoista, vaikka eivät ole +niihin koskaan sen syvemmin suhtautuneet. Renan sensijaan oli +»diletantti» etupäässä jonkunlaisesta uskollisuudesta niitä edellisiä +elämän asemia kohtaan, jotka hän aikaisemmin oli sivuuttanut. Hän +säilytti niihin senkin jälkeen elävän suhteen. + +Joku tällainen suuri piirre on myöskin renanilaisessa ironiassa. +Kaikki katkeruus on siitä poissa--jo senkin tähden, että se suurelta +osalta on itse-ironiaa, eikä ihminen juuri ole ilkeä itselleen. Sen +alla sykkii elämän kaikki mystiikka. + +Monisokkeloisuutensa ohella oli Renanissa eräs selkeän yksinkertainen +juonne. Se oli hänen »hyvä omatuntonsa». Hänen vanhuutensa optimismi +oli tulos siitä siveellisestä terveydestä, joka oli seurannut häntä +läpi elämänsä. Hän sanoi mielellään, ettei hän muuttaisi elämässään +mitään, jos hän saisi alkaa sen alusta. Se oli kulkenut oman sisäisen +lakinsa mukaan eikä siinä ollut mitään korjattavaa. + + + * * * * * + + + + + +AARNI KOUDAN _ELÄMÄ JA KUOLEMA_ +(1917) + + +Pari novellettia (»Isä», »Elämä ja kuolema»), sarja päiväkirjan +lehtiä (»Talvi»), pari hymniä elämälle ja auringolle (»Lusifer», +»Auringosta olet sinä tullut ja auringoksi pitää sinun jälleen +tuleman»). Yhteistä näillä on pyrkimys suurpiirteiseen tyyliin ja +monumentaaliseen elämännäkemykseen. Sama »kosmillisten» mielikuvien +runsaus, minkä tunnemme jo tekijän viimeisestä runokokoelmasta, +esiintyy täälläkin. + +Tämä kirja on kuvaava Nuoren Suomen viimeiselle vaiheelle. +'Luonnontieteellinen maailmankatsomus' on alkanut menettää tenhoansa; +pyritään myönteisempään elämänkantaan. Suunnan johtaja, Eino Leino, +hipuaa »Sunnuntai» lehtineen jo teosofiaa; toiset eivät ole ainakaan +vielä yhtä pitkällä, mutta johtajan vaikutusvalta näyttää olevan +suuri. Se menee niin pitkälle, että se tuntuu kaikkein +ulkonaisimmissa tyyliseikoissakin. Leinon nykyiselle proosalle on +tunnusmerkillistä, että teonsana mikäli mahdollista sijoitetaan +lauseen loppuun; ja valitettavasti Aarni Kouta katsoo olevansa +velvollinen menettelemään samoin. Tarkoitus on kai täten saada +sanonta raamatullisesti korkeatyyliseksi, mutta keino on liian +helppohintainen: syntyy vain köyhää mahtipontisuutta. + +Kaukana ovat nyt Zarathustra ja Antikristus. Uskotaan taas elämän +lempeyteen ja hyvyyteen. Jumala-sana alkaa taas kaikua korvissa +siedettävältä, melkein kauniilta, vaaditaan nöyrää ja myöntävää, +valoa janoavaa ja suurestinäkevää mieltä. + +Kaikkien näiden vaiheiden, kääntymysten ja vastakääntymysten +mielenkiintoisuutta vähentää se seikka, että ne tuntuvat tapahtuvan +niin helposti, ei oikein herää usko asian vakavuuteen. Miten paljon +siinä on uusien vaikutelmien tavoittelua, miten paljon alastomaksi +raastetun sielun koristeellista verhoamista ja miten paljon +todellakin vilpitöntä etsintää? + +Tulevaisuus on sen näyttävä: hedelmistään puu tunnetaan. + + (_Uusi Suometar_ 10.5.1917) + + + * * * * * + + + + + +PIIRTEITÄ NYKYAJAN TIETEEN HENGESTÄ. +PROF. TIGERSTEDTIN +»VETENSKAPLIG KRITIK» TEOKSEN JOHDOSTA. +(1919) + + +»Muoti» vaihtelevine päiväntuulahduksineen ei yksinvaltiaana määrää +vain ihmisten suuren enemmistön pukeutumista, vaan myöskin heidän +ajatus- ja tunnetapaansa. Muotileijonia on filosofiassa ja osittain +tieteessäkin yhtähyvin kuin taiteessa ja pukeutumistavassa. N.s. +»ajanvirtaukset» ja »aatesuunnat» ovat usein silkkaa muotia ja varsin +vieraat sille syvemmälle henkiselle elämälle, joka sykkii siellä, +missä nerokkaat aivot tekevät luovaa työtään. Jos ryhtyisimme +tutkimaan kunkin aikakauden syvimpien tutkijoiden yleisiä +filosofisluonteisia käsityksiä ja uskomuksia ja vertaisimme niitä +päivän »aatesuuntaan», tulisimme monissa tapauksissa varmasti +verrattain yllättävään tulokseen. Saisimme nähdä, että monet +tällaisista hengistä eivät ole ensinkään »moderneja», eivät ole +ensinkään taipuvaisia vannomaan siihen, mikä kaduilla ja turuilla +julistetaan viimeiseksi totuudeksi. Päinvastoin, syvemmillä +tutkijahengillä on usein ikäänkuin vaistomainen vastaanväittämisen +halu. Heissä herää helposti epäluulo sellaisia »totuuksia» kohtaan, +jotka äkkiä ovat päässeet suureen huutoon, ja tutkijavaistonsa +opastamina he ovat erikoisen herkkiä huomaamaan sellaista, mikä +näyttää tekevän niiden pätevyyden kiistanalaiseksi. + +Tästä ynnä muista seikoista johtuu, että ne yleisissä käsityksissä +huomattavat siirrähdykset, joita on tunnettavissa siinä ilmapiirissä, +mikä luovien tutkijoiden työpajoissa on vallalla, ovat usein koko +lailla toiset kuin päivän »aatesuunnat». Tällaisia siirrähdyksiä on +kuitenkin kieltämättömästi olemassa. Tietenkään ne eivät edes +rajoitetunkaan tutkimusalan piirissä, esim. varsinaisten eksaktisten +tieteitten työpajoissa, ole kaikki yhdensuuntaisia. Mutta kullekin +ajalle ovat kuitenkin toiset niistä tyypillisempiä kuin toiset. + +Korkeimpien kysymysten harrastajalle ei mikään saata olla +mielenkiintoisempaa kuin puheenalaiset tieteellisessä hengessä +havaittavat siirrähdykset. Tieteitten, nimenomaan luonnontieteitten +filosofia on kaikista filosofioista mielenkiintoisin--ellei se ole +suorastaan ainoa huomionarvoinen filosofia. Tällä emme tarkoita vain +niitä väitteitä, joita luonnontutkijat filosofisista kysymyksistä +esittävät--se on vähimmin mielenkiintoinen puoli luonnontieteen +filosofiaa ja ammattifilosofien on useinkin helppo sellaisissa +seikoissa lyödä luonnontutkijoita sormille--vaan ennen kaikkea sitä +henkeä, joka tutkimustyötä itseään elähyttää, sitä ilmapiiriä, joka +tutkimuksen työpajoissa on vallalla. Tämän hengittäminen kaikkine +tomuineen ja tuhkineen on tosifilosofeille hurmaa. + +Kantista lähtien onkin ammattifilosofien työ pääasiassa kohdistunut +sen omalaatuisen ajatuselämän selvittämiseen, joka on saanut +ilmauksensa nykyaikaisen eksaktisen tieteen, fysiikan, kemian, +osittain biologian valtavissa rakennuksissa. Mutta se mikä näihin +eksaktisen tieteen rakennuksiin lopulta jää pysyvänä aineksena +jäljelle, se on vain murto-osa kaikesta siitä, mikä tutkimuksen +työpajoissa on synnytetty. Todennettujen, lopullisilta näyttävien +totuuksien yläpuolella leijuu ja elää miltei päivästä toiseen +muuttuva hypoteesien ja teorioiden monivärinen maailma. Niissä elää +se mikä tieteessä on katoavaista ja katoavaisinta--mutta usein +myöskin se, mikä siinä on nerokkainta. Niissä elävät tieteelliset +»ajanvirtaukset». + +Se viehättävä kirjanen, jonka prof. Tigerstedt poistuessaan +oppituolistaan viime keväänä jätti oppilailleen muistoksi, on +sisällöltään ja yleiseltä suunnaltaan nykyajan luonnontutkimuksen +hengelle tyypillinen. + +Ei tosin ehkä kaikissa piirteissään. Filosofisesti on näet prof. +Tigerstedt lähinnä Dubois-Reymondin 'ignoramus et ignorabimus' +kannalla. Hänen kantansa tärkeimmässä kaikista filosofisista +kysymyksistä--kysymyksessä sielunelämän asemasta olevaisuuden +kokonaisuudessa--pohjaa siihen, että »me emme yhtään tiedä, mitä +tajunta ja tahto luonnontieteellisesti katsoen ovat». Tällainen +probleeminasetteluhan on nykyajan valistuneimpien luonnontutkijoiden +keskuudessa hylätty. Ajateltakoon esim. prof. Tigerstedtin kolleegaa +Max Verwornia y.m. tutkijoita, jotka oivaltavat, että on järjetöntä +kysyä, miksi aivomolekyylit eivät voi selittää sielunelämää--koskapa +kaikki tiedonobjektit ovat tajunnansisältöjä, siis »sielua». Tämä +prof. Tigerstedtin kanta on yhteydessä sen seikan kanssa, että hän +Helmholtzin tavoin uskoo aistimuksemme tajunnasta riippumattoman +ulkoisen todellisuuden »merkeiksi» ja sen mukaisesti myöntää +tietämyksellemme tähän todellisuuteen nähden symboolisen arvon. +Tällainen käsitys nähdäkseni kaatuu jo siihen, että luonnontiede +faktillisesti käsittelee esineitään realiteetteina eikä symbooleina. + +Mutta jääkööt sikseen nämä yksityiskohtaiset huomautukset. Suurinta +mielenkiintoa on siinä yleisössä, jolle prof. Tigerstedt on +kirjasensa tarkoittanut, herättävä se avaramielinen kanta, jolle hän +teoksensa hauskimmassa, 7:nnessä luvussa, on asettunut ihmiselämän +ylimpiin kysymyksiin nähden. Hän siinä taitavan tutkijan koko +tunnollisuudella ikäänkuin punnitsee vastakkain luonnontieteellisen +tietämyksemme pisaroita ja tietämättömyytemme valtamerta. +Uskallammeko näiden pisaroiden perusteella lausua jotakin tuon +valtameren syvyyksistä? N.s. »luonnontieteellinen maailmankatsomus», +joka vastaa tähän myöntävästi, sisältää hänen mielestään yhtä paljon +metafysiikkaa kuin mikä muu maailmankatsomus tahansa. Inhimillisen +kulttuurityön suuret aikaansaannokset tuntuvat viittaavan +päinvastaiseen suuntaan kuin luonnontapahtumien tieteellinen +tarkastelu, joka avaa meille perspektiivin maailman kaikkeuden +ikuiseen kuolemaan. Mikään lopullinen ratkaisu ei näytä +mahdolliselta. Syvä skepsis, epäily, joka samalla on kaiken +inhimillisen tietämyksen hedelmöittämä, on tulos, ja se onkin todella +omaksuttuna, pidettävä yhtenä korkeimmista hengen asenteista. + +Tämä syvällisen epäilyn piirre, nimenomaan myöskin kehitysopillisissa +kysymyksissä, onkin prof. Tigerstedtin kirjasessa nykyaikaisesti +tyypillisintä. + +Meillä on nyt Ernst Haeckelin kuolinvuosi. Hänen mukanaan meni ehkä +lopullisesti mailleen _darwinistinen kausi_ biologisessa ajattelussa. +Nykyajan kokeellisbiologinen tutkimus on sivuuttanut Darwinin ja +Haeckelin opin »luonnollisesta valinnasta» kehityksen aiheuttajana +niin täydellisesti kuin mahdollista. Eräässä lausunnossa vuodelta +1914 toteaa tunnettu perinnöllisyystutkija, prof. _Johannsen_, että +kokeellinen perinnöllisyystutkimus on riistänyt pohjan koko +darwinistiselta oppirakennukselta. Jos mahdollista vielä pidemmälle +menee hänen mainio kolleegansa _Bateson_ eräässä »British +Associationissa» esitetyssä lausunnossa samalta vuodelta. Batesonin +mielestä ei perinnöllisyystutkimuksen kannalta ole mitenkään +ymmärrettävissä, että »ituplasmaan» olisi »kehityksen» kuluessa +tullut lisää uusia tekijöitä, mutta kylläkin, että näitä varisee +pois. Fysiologisessa mielessä ei siis koskaan olisikaan mitään +»kehitystä» tapahtunut, vaan eliöiden sarjassa olisi ituplasmasta +vähitellen pudonnut pois joukko ehkäisyfaktoreita, ts. ne alkueliöt, +joista kehityssarja on lähtöisin, olivat rakenteeltaan +_monimutkaisempia_ kuin niiden »korkealle kehittyneet» myöhäiset +jälkeläiset. Tämä ei ole mitään mahdotonta--Shakespearekin sisältyi +kerran silmin tuskin näkyvään limajyväseen. + +Mainittu Batesonin paradoksi--enempää se ei tahdo olla--on nykyajan +biologiselle, ja muullekin luonnontieteelliselle, ajattelulle +kuvaava. Nykyajan tieteen silmissä on elämänilmiöiden +arvoituksellisuus mittaamaton. + +Bateson on samassa esitelmässään maininnut, mitenkä nykyajan biologin +täytyy suhtautua niihin teorioihin, joiden avulla viisikymmentä +vuotta sitten luultiin voitavan selittää elämänilmiöt ja kehitys: +häntä »niiden yksinkertaisuus ja rohkeus huvittaa». Se ken jossain +määrin tuntee nykyajan biologisia suuntia ja niissä voimakkaina +esiintyviä filosofisia virtauksia, ei voi muuta kuin hämmästyä sitä +jyrkkää käännettä pois yksinkertaisista mekanistisista käsityksistä, +mikä niissä ilmenee, ja sitä radikaalisuutta, millä nykyajan +biologiassa aikaisemman tieteen uskonkappaleita asetetaan +kysymyksenalaisiksi. Tähän voi verrata ei ainoastaan sitä +häikäilemättömyyttä, millä nykyajan fyysikot muovailevat uudelleen +tieteensä perimmäisiä käsityksiä, säälimättä edes vanhimpiakaan +ajatustottumuksiamme. Sellainen mullistava hypoteettinen +maailmankuva, jonka nykyaikainen fysikaalinen relativiteettiteoria +tarjoo, on päätä huimaavassa rohkeudessaan, johon samalla sisältyy +mitä syvintä epäilyä vanhoja ajatustottumuksia kohtaan, nykyajan +tieteelliselle hengelle kuvaava. + +Ei ole mielestäni mitään epäilystä siitä, että tähän nykyajan +tieteelliseen henkeen, nimenomaan sen ylenpalttiseen skeptillisyyteen +biologisissa kysymyksissä sisältyy tuntuva joukko ohimeneviä, +hetkellisiä piirteitä. Niinkuin olen eräässä toisessa yhteydessä +esittänyt, piilee mielestäni darwinismissa filosofisesti arvokas +ydin, joka vain tarvitsee pukea onnelliseen muotoon. Samantapaista +yli maalin ampuvaa skeptillisyyttä sisältyy nähdäkseni myöskin siihen +filosofiseen katsomukseen, jota prof. Tigerstedt kirjasessaan +edustaa. Prof. T. lausuu m.m., ettei meillä ole mitään perusteita +väitteeseen, että energian säilymisen prinsiippi olisi psyykillisiin +prosesseihin nähden pätevä. Todellisuudessa meillä tällaisia +perusteita kuitenkin lienee. _Rubnerin, Atwaterin_ y.m. kuuluisat +teokset, joiden kautta on osoitettu mainitun prinsiipin pätevyys +kaikessa fysiologisessa tapahtumisessa, ovat samalla epäsuorasti +tehneet sen pätevyyden psyykillisunkin prosesseihin nähden +erinomaisen todennäköiseksi; noista kokeistahan seuraa välittömästi, +että ajatus ja tahto eivät mitattavissa olevalla tavalla lisää +ruumiin fysiologista energiaa. Tämän mukaisesti eivät edes nykyajan +_spiritualistiset_ psykologit--esim. prof. E. _Becher_ Münchenissä-- +hyväksy mitään sellaista oppia ruumiin ja »sielun» suhteesta, joka on +ristiriidassa mainitun prinsiipin kanssa. + +Ylimalkaan olisin taipuvainen luonnontieteelle myöntämään +maailmankatsomus-kysymyksissä enemmän sananvaltaa kuin kuuluisa +luonnontutkijamme. + +Jottei minun luultaisi kaikessa vannovan opettajan sanoihin, olen +rohjennut tehdä nämä huomautukseni, jotka samalla sopivat +reunamuistutuksiksi prof. Tigerstedtin kirjan suomalaiseen +painokseen, mikä minun toimittamanani ja Otavan kustannuksella +piakkoin ilmestynee. + + (_Iltalehti_ 30.9.1919) + + + * * * * * + + + + + +SIELUNELÄMÄ BIOLOGISENA ILMIÖNÄ +(1920) + + + + »_Luonnontutkijan ylimpänä filosofiana + on epätäydellisen + maailmankäsityksen sietäminen._» + + Ernst Mach, _Die Mechanik in ihrer Entwicklung_ (1883). + + + +SISÄLLYS. + + +I Missä merkityksessä sielunelämä on biologinen ilmiö ja mitä siitä + seuraa mekanismin ja vitalismin kysymykseen nähden + + 1. Mitä »neovitalismi» on. + 2. Kausaaliprinsiippi nykyajan luonnontutkimuksessa. + 3. Psyykillinen kausaliteetti. + 4. Psyykillinen kausaliteetti fysiologisen kausaliteetin + erikoistapauksena. + 5. Mekanismin ja vitalismin kysymys sielutieteen alalla. + + +II Mekanistisen prinsiipin lähempi määrittely + + 1. Elämänilmiöiden fysikaaliskemiallinen selittäminen näyttää + toivottomalta yritykseltä. + 2. Mekanistista prinsiippiä ei saa määritellä »mekaanisen + luonnonkäsityksen» kannalta. + 3. _Oscar Hertivig_in käsityksen arvostelua. + 4. _Driesch_in biologisen filosofian esitys ja arvostelu. + + +III Vitalismin psykologinen kumoaminen + + 1. Tapaus, jossa tyypillinen tarkoituksenmukainen reaktio jää + pois, vaikka kaikki 'energeettiset' edellytykset siihen ovat + olemassa, koska eräs mekanistinen edellytys on poistettu. + 2. Psykolamarckismin esitys ja arvostelu. + 3. _Becker_in psykovitalismi. 4. Loppusanat. + + + * * * * * + + + +I MISSÄ MERKITYKSESSÄ SIELUNELÄMÄ ON BIOLOGINEN ILMIÖ JA MITÄ SIITÄ + SEURAA MEKANISMIN JA VITALISMIN KYSYMYKSEEN NÄHDEN + + +1. Vuonna 1894 teki psykiatrian professori Baselin yliopistossa +_Gustav Wolff_, jonka elämäntyön huomattavin osa kuuluu teoreettisen +biologian alaan, merkillisen eläintieteellisen kokeen. Ollen monien +muiden kriitillisten tutkijain tavoin vakuutettu siitä, että Darwinin +periaatteet eivät riitä selittämään eliöiden tarkoituksenmukaisuutta-- +yksinkertaisinkin alkueläin on verrattomasti paljon monimutkaisemmin +ja tarkoituksenmukaisemmin rakennettu kuin mikään ihmisten keksimä +kone, sillä edellinen pystyy »itseregulationsa» avulla +vaihtelevissakin ulkonaisissa oloissa saavuttamaan »tarkoitetun» +tuloksen, mihinkä jälkimäinen ei pysty--, koetti _Wolff_ keksiä +sellaisen konkreettisen yksityistapauksen, joka poikkeaisi kaikista +niistä »tilanteista», mihinkä yksilö oman taikka suvun kehityksen +kuluessa on voinut joutua. Jos yksilö tässäkin tilanteessa ulkoisen +vaikutuksen tuottamaan häiriöön, jonkalaatuista se olettamuksen +mukaan ei koskaan ennen ollut kokenut, vastaisi +tarkoituksenmukaisella tavalla, oli _Wolff_in mielestä senkautta +kokeellisesti todistettu, että _Darwin_in periaatteet ovat +riittämättömät: koska puheenalaista häiriötä ei koskaan ollut yksilön +eikä suvun historiassa esiintynyt, ei myöskään se _aivan +erikoislaatuinen_ »mekanismi», joka oli häiriön poistamiseksi +tarpeen, ollut voinut »sattuman» kautta »olemassaolon taistelussa» +kehittyä. + +_Wolff_in koe sisältyi siihen, että hän poisti vesiliskon (Triton +Taeniatus) silmästä _linssin_--ainoastaan linssin. _Linssi kasvoi +uudelleen._ Tämän merkillisen regeneratioilmiön[9] oikeaksi +arvostamiseksi on tarpeen huomauttaa, että luurankoisten silmä on +kehitykseensä nähden kokoonpantu aiheista, jotka ovat kotoisin eri +tahoilta. Silmän sisemmät osat (m.m. iris) ovat peräisin +silmärakosta, joka aivoaiheesta kasvaa kohti ihoa. Linssi sensijaan +on alkuisin ihosta: siinä missä silmärakko koskettaa ihoa, painuu sen +pää sisään, iho seuraa mukana tätä syvennystä ja muodostuu linssiksi. +Kun siis linssi oli keinotekoisesti poistettu, täytyi uuden linssin +kasvaa aivan toisesta aineistosta, jolla koko luurankoissarjassa ei +ole linssin kanssa mitään tekemistä: uusi linssi kasvoi +todellisuudessa iriksen yläreunasta. _Spemann_ huomauttaa, että +regeneratio on niin täydellinen, että on mahdoton eroittaa uutta +linssiä entisestä.[10] + +_Wolff_ katsoi tuloksensa todistavan, että eliöissä ei esiinny +ainoastaan »kiinteätä» (»fixiert») tarkoituksenmukaisuutta, joka +johtuu perityistä reaktiotavoista, vaan myöskin »_primääristä +tarkoituksenmukaisuutta_». Tällainen on _Wolff_in mielestä +»mekanistisesti» selittämätön: yhtä vähän kuin on todennäköistä, että +minä miljoona-arpajaisissa voitan päävoiton, yhtä vähän on »sattuma» +voinut tuottaa tällaisen käsittämättömän monimutkaisen +tarkoituksenmukaisen tuloksen, ja muu kuin »sattuma» ei +»mekanistiselta» kannalta voi tulla kysymykseen, koska _Wolff_in +mielestä ei tässä tapauksessa voida olettaa erikoista darwinistisesti +kehittynyttä regeneratiomekanismia. Senvuoksi »_tällaiset tapaukset +suoranaisesti todistavat vitalistisen tapahtumisen +olemassaolon_».[11] Vitalistinen tapahtuminen merkitsee siis +tapahtumista, joka pakoittaa olettamaan, että määrätty »efekti» on +kausaalisesti vaikuttavana tekijänä niiden edellytysten joukossa, +jotka sen tuottavat. Tällaiseen oletukseen pakoittaa--puheenalaisissa +tapauksissa--yksinkertainen todennäköisyyslaskelma, siis loogillinen +välttämättömyys.[12] + +_Millä tavoin_ »efekti», tulos, päämäärä vaikuttaa--siitä ei tämä +ylen kriitillinen tutkija koskaan ole lausunut mitään arveluita. Hän +on tyytynyt vain toteamaan mainitun loogillisen välttämättömyyden. +Nimenomaan on hän jyrkästi vastustanut sitä käsitystä, että +»teleologinen käsitystapa merkitsee samaa kuin psyykkisellä syyllä +korvaaminen».[13] Se teleologisen tapahtumisen muoto, jolloin +»efekti» vaikuttaa senkautta että se tajuavan olennon +_päämääränmielteenä_ ohjaa hänen toimintaansa, on _Wolff_in mielestä +vain _erikoistapaus_. + +Tällainen »vitalismi» sisältää siis väitteen, että orgaanisissa +ilmiöissä esiintyy tapahtumista, joka määrätyllä tavalla +periaatteellisesti poikkeaa epäorgaanisen luonnon tapahtumisesta. +Mutta tämä poikkeavaisuus ei suinkaan sisällä, että »vitalistinen» +tapahtuminen ei olisi kausaaliprinsiipin alainen. Päinvastoin esim. +_Wolff juuri kausaaliprinsiipin nimessä_ vaatii oletettavaksi +»vitalistista» tapahtumista: täytyy olettaa, että »efekti» on +_kausaalisesti vaikuttavana tekijänä_. Myöskään ei tällainen +»vitalismi» sodi energian säilymisprinsiippiä vastaan; nykyajan +vitalistit olettavat kaikki, että, mikäli vitalistinen tapahtuminen +määrätyssä »tilanteessa» on mahdollinen, täytyy sen energeettisesti +_mahdollisuutena_ sisältyä tähän tilanteeseen; vitalistinen +tapahtuminen ei lisää eikä vähennä kysymyksessäolevan aineellisen +Systemin fysikaaliskemiallisia energioja, se vain _ohjaa_ niitä;-- +kuten _E. Becker, Driesch_ y.m. ovat osoittaneet, voidaan tällaista +ohjaamista ajatella muodoissa, jotka täydellisesti noudattavat +energian säilymisprinsiippiä.[14] + +Vitalistinen tapahtuminen on siis sekä kausaalilain että +energiansäilymisprinsiipin alainen, ainoa mistä se poikkeaa, sen +vastakohta siis, on »_mekanistinen_» kausaliteetti. + +Käsitteet »mekanismi» ja »mekanistinen» ovat kiinteästi juurtuneet +nykyajan biologiaan ja niitä käytetään likipitäen siinä filosofisessa +merkityksessä, minkä _Kant_ niille antoi teoksessaan »Kritik der +Urteilskraft». Seuraavassa ymmärrän »_mekanistisella prinsiipillä_» +sitä yleisen kausaaliprinsiipin _erikoismuotoa_, jonka mukaan kunkin +aineellisen systemin tila ajankohtana _b_ on lainmukainen seuraus +_yksinomaan_ sen ynnä sen ympäristön _aineellisesta_ tilasta +_edellisenä_ aikadifferentiaalina _a_.[15] Kaikki myöntävät, että +»mekanistinen prinsiippi» joka tapauksessa elottomassa luonnossa on +yksinvaltias. Kysymyksenalaista saattaa olla vain, onko se +yksinvaltias myös elollisessa luonnossa ja varsinkin korkeampien +eläinten toiminnassa, joiden keskushermostoon liittyy sielunelämää. +Ilmeistä on, että vanhanaikainen »vuorovaikutusteoria», jonka mukaan +»sielu» vapaasti vaikutti ruumiiseen, välttämättä samalla oli +biologisessa suhteessa vitalismia, se ei ainakaan korkeampain +eläinten toimintaan nähden myöntänyt »mekanistista prinsiippiä» +yksinään määrääväksi. Ensi hetkessä saattaa näyttää siltä, kuin +»parallelismi», joka opettaa, että sielunelämä on keskushermoston +prosessien rinnakkaisilmiö, joka ei millään tavoin vaikuta näihin +prosesseihin, välttämättä samalla olisi »mekanistinen», jopa +tunnustaisi, sikäli kuin sielunelämä sen mukaan on +_funktionaalisessa_ suhteessa fysiologinen ilmiö, »mekanistisen +prinsiipin» sielunelämäänkin nähden--välillisesti--päteväksi. +Ajateltavissa on kuitenkin sellainen »parallelismi», joka +biologisessa suhteessa olisi vitalismia, joka siis opettaisi, että +sielunelämä on keskushermoston prosessien tehoton rinnakkaisilmiö, +mutta _kieltäisi_ »mekanistisen prinsiipin» yksinvaltiuden näihin +prosesseihin nähden;--todellisuudessa tällaista tapausta kuitenkin +tuskin esiintyy, siksi »parallelismi» on maailmankatsomuksena ilmaus +»mekanistisista» ajatustottumuksista. Toisaalta on selvää, että _jos_ +»mekanistinen prinsiippi» voidaan osoittaa yksinvaltiaaksi myöskin +orgaanisen, siis m.m. keskushermoston tapahtumisen alalla ja _jos_ +»parallelismi»--taikka kriitillinen »vuorovaikutusteoria», joka, +kuten tulee osoitettavaksi, ei empiiriseltä sisällöltään poikkea +»parallelismista»--on oikeassa, niin _»mekanistinen prinsiippi» on +kaikessa olevaisessa, niin hyvin fyysillisten kuin välillisesti myös +psyykillisten ilmiöitten alalla yksinvaltias._ + +Mekanismin ja vitalismin taistelulla on siis verraton filosofinen +merkitys, sikäli kuin siinä on esillä maailmankatsomukseemme nähden +ratkaiseva kysymys, voidaanko maailma »selittää» yhden vaiko vasta +useamman periaatteen avulla? + + * * * * * + +Kun siis, palataksemme takaisin lähtökohtana olleeseen +erikoistapaukseen, _Gustaf Wolff_ opettaa, että vesilisko +vitalistisella tavalla regeneroi linssinsä, sisältää tämä väite, että +regeneratio-ilmiö ei ole _yksinomaan_ seuraus niistä fysikaalisista, +kemiallisista ynnä mahdollisista muista aineellisista eli +»mekanistisista» syistä, jotka operatiokohdassa vaikuttavat. Tämän +erikoisproblemin myöhemmistä vaiheista on tässä mainittava seuraavaa. +_Spemann_ osoitti, että linssin regeneratio on seuraus silmärakon ja +ihon kosketuksesta. Jos silmärakko hävitetään, ei mitään linssiä +muodostu; mutta niinpiankuin silmärakko regeneroituu ja koskettaa +ihoa, muodostuu linssi. _Lewis_ täydensi tärkeällä tavalla edellisiä +tutkimuksia. Transplantatiokokeiden avulla hän osoitti, että mikä +_ihon osa tahansa voi muodostaa linssin_, niin piankuin silmärakko +vain tulee ihon kanssa kosketukseen. _Lewis_ olettaa, että linssin +muodostuminen on välttämätön »mekanistinen» seuraus toisaalta +kaikkialla ihossa, toisaalta silmärakossa löytyvien aineiden +keskinäisistä kemiallisista reaktioista.[16] Tämä lopputulos on yhtä +yllättävä kuin alku: nythän, siltä näyttää, yhtäkkiä käy +darwinistisesti ymmärrettäväksi, mitenkä linssi fylogeneettisesti on +syntynyt: iho on sattumalta saanut sellaisen omituisuuden, että +silmärakon sisältämäin aineiden kemiallinen kosketus ihoon aiheuttaa +linssin syntymisen. + +Mutta merkillistä: yhtä vähän _Wolff_ kuin muut nykyajan vitalistit +arvelevat, että tämä tulos kumoaa heidän vitalismiansa. _Spemann_ +itse, joka on erinomaisen ansiokas ja kriitillinen tutkija, päästää +iroonisten lauseittensa lomista näkyviin syvän epäuskonsa Darwinin +prinsiippeihin eikä haikaile vallan bergsonistiseen sävyyn ilmaista +epäluottamustansa koko »mekanistista» järkeä kohtaan, koska muka +»muuttuvaista ei ylipäätään voi jäännöksettömästi ilmaista kiintein +käsittein».[17] + +Vitalistit huomauttavat näet, etteivät he väitäkään, että +vitalistinen tapahtuminen olisi kaikkivaltias ja ettei se olisi +sidottu määrättyihin mekanistisiin mahdollisuuksiin. Vitalistinen +tapahtuminen on heidän mukaansa rajoitettu niihin puitteisiin, joita +sen kykenemättömyys luoda uutta energiaa, siis +energiansäilymisprinsiippi, sille asettaa. Tätä kohtaa on, kuten +tulee esitettäväksi, varsinkin _Driesch_ kehitellyt. Senvuoksi ei +nykyaikaista vitalismia voidakaan kumota osoittamalla, että +regeneratio- ynnä restitutio-ilmiöillä samoinkuin muilla orgaanisilla +regulatioilla on rajansa. + +Herää senvuoksi seuraava ajatus. + +Sielunelämä on funktionaalisessa suhteessa fysiologinen ilmiö. +Niinkuin biologiassa yleensä täytyy tälläkin sen erikoisalalla +mekanismin ja vitalismin vastakohdan esiintyä. Voidaanko ehkä +sielunelämän alalla tämä kiista ratkaista puoleen taikka toiseen? +Mekanistinen prinsiippi olisi sielunelämän alalla osoitettu +päteväksi, jos voitaisiin näyttää, että _jossakin tapauksessa on +annettuna kaikki energeettiset edellytykset määrättyyn tyypilliseen +tarkoituksenmukaiseen reaktioon, mutta tämä kuitenkin jää pois, koska +jokin puhtaasti mekanistinen edellytys ei ole täytetty._ Luulen, että +tällaisia tapauksia voidaan osoittaa oleviksi ja erästä sellaista +tulee seuraavassa yksityiskohtaisesti tarkasteltavaksi. + +Seuraava tutkielma on näinollen vain pitkä todistusketju. Ensin on +osoitettava oikeaksi sen pääpremissi: että sielunelämä määrätyssä +merkityksessä on fysiologinen ilmiö. Kun on syytä ryhtyä asiaan +mahdollisimman perinpohjaisesti, tuntuu sopivalta alkaa muutamilla +huomautuksilla fyysillisestä ja psyykillisestä kausaliteetista. + +Toisessa luvussa tulee sitten tärkeällä tavalla syvennettäväksi +»mekanistisen prinsiipin» määritelmää. Senkautta, että tämä +prinsiippi, loogilliselta kannalta tykkänään epäoikeutetulla tavalla, +vielä nykyäänkin enimmäkseen määritellään erään _luonnonfilosofisen +teorian_, nim. »mekaanisen luonnonkäsityksen» kannalta, lankeaa tämän +teorian heikkous toisaalta vitalismin hyväksi. Senvuoksi on etsittävä +tämän prinsiipin loogillisesti virheetön määritelmä, jolloin samalla +saadaan syviä silmäyksiä biologian todelliseen tehtävään ja eräisiin +sen peruskäsitteisiin. + +Vasta kolmannessa luvussa yritetään »vitalismin psykologista +kumoamista». + +»Vitalismiksi» (paremmin »neovitalismiksi») olen tässä nimittänyt +sitä biologista filosofiaa, jota _Wolff_ ja _Driesch_ edustavat. +Näitä kahta kriitillistä ja ansiokasta tutkijaa, joiden oppi perustuu +kokeelliseen tieteeseen ja terävään loogilliseen harkintaan--mutta +jotka sivumennen sanoen eivät ole läheskään yksimielisiä, vaan varsin +tuimasti ovat toisiaan arvostelleet--, mainitsevat kaikki +asianymmärtävät biologit erinomaisella kunnioituksella.[18] Mutta +tämän kriitillisen vitalismin rinnalla vaikuttaa nykyajan biologiassa +toinen, jolta tuo mainesana täytyy kieltää: _Pauly_n, _A. Wagner_in, +_Francé_n ym. edustama »psykolamarckismi», joka koettaa selittää +tarkoituksenmukaisuusilmiöt _Lamarck_in tapaan, mutta vetoaa +puhtaasti psykologisiin selitysperusteihin. Näitä virtauksia ynnä +eräitä niiden kriitillisempiä sukulaisia--jotka kaikki kuitenkin +tekevät sen virheen, että ne, _Mill_in termejä käyttääkseni, +koettavat derivatiivisten eli johdannaisilmiöiden avulla selittää +perusilmiöitä, siis saman virheen, minkä ilmatieteilijä tekisi, jos +hän meteorologisten ilmiöiden nojalla koettaisi selittää fysiikan +perusilmiöitä--näitä virtauksia tuntuu olevan aihetta lopuksi +lyhyesti käsitellä. + + * * * * * + +2. _David Hume_n syvälliset, kirkkaat huomautukset kausaliteetin +luonteesta tarjoutuvat itsestään lähtökohdaksi. + +»Me kuvittelemme, että jos äkkiä olisimme tulleet maailmaan, olisimme +heti voineet päätellä, että biljardipallo, törmätessään toista +samanlaista vastaan, saattaa tämän liikkeeseen, ja me uskomme, että +meidän ei olisi tarvinnut odottaa tulosta, voidaksemme tämän +varmuudella väittää. Niin suuri on tottumuksen mahti.» + +Mutta yhtä vähän kuin »monimutkaisemmissa» luonnonilmiöissä havaitaan +mitään loogillista perustetta--»kukaan ei väitä että räjähdysaineen +tai magneetin voima koskaan olisi voitu keksiä järkipäätelmien +kautta»--yhtä vähän tässä yksinkertaisimmassa tapauksessa syyn ja +seurauksen välillä ilmenee mitään välttämätöntä sidettä. + +»Kun näen esim. biljardipallon suoraa rataa etenevän toista kohti, +niin toisen pallon liike tosin esiintyy kosketuksen eli työnnön +tuloksena, mutta voinhan yhtä hyvin kuvitella tämän syyn aiheuttavan +satoja muunlaisia seurauksia! Eivätkö molemmat pallot voisi tykkänään +pysähtyä paikalleen? Eikö ensimäinen pallo voisi lähteä +suoraviivaisesti taaksepäin tai kääntyä alkusuunnastaan johonkin +muuhun? Kaikkia näitä mahdollisuuksia saattaa ajatella. Miksi siis +asettaisimme toisen niistä toisen edelle, joka yhtä hyvin on +ajateltavissa? Mikään järkiperuste ei koskaan voi antaa mitään +selitystä tähän.» + +»Lyhyesti, jokainen vaikutus on syystänsä poikkeava tulos. Senvuoksi +sitä ei voida tästä syystä löytää, ja jokaisen yrityksen keksiä se +apriorista tietä täytyy jäädä täysin mielivaltaiseksi. Ja senkin +jälkeen kuin se on tullut tutuksi, täytyy sen liittymisen juuri tähän +syyhyn näyttää yhtä mielivaltaiselta, koska järjen kannalta monien +muiden vaikutusten täytyy näyttää vallan yhtä luonnollisilta. Turhaan +me siis ilman vaarinoton ja kokemuksen apua kuvittelemme voivamme +määrätä tuloksen taikka voivamme päätellä syyn taikka +vaikutuksen.»[19] + +Yksityiskohtaisesti osoittaa _Hume_, että me emme missään, ei +fyysillisessä eikä psyykillisessä havainnossa, vaarinota sellaista +»voimaa taikka energiaa», että »voisimme ilman mitään kokemusta +ennakolta nähdä tuloksen ja jo ensi kerralla pelkän ajatus- ja +päättelytoiminnan avulla varmuudella ilmaista sen». »_Kaikki +tapahtumat näyttävät täysin irrallisilta ja erillisiltä_»[20]; ne +ovat »_disjecta membra_», kuten _Wundt_ sattuvasti sanoo.[21] + +»Enin, mihin ihmisjärki pystyy, on senvuoksi saattaa +luonnontapahtumien prinsiipit yksinkertaisempaan muotoon ja johtaa +moninaiset erikoiset vaikutukset muutamista yleisistä syistä +analogiamenettelyn, kokemuksen ja vaarinoton avulla.» »Täydellisin +luonnontutkimus vähentää tietämättömyyttämme vain hitusen verran ja +ehkäpä täydellisimmästä filosofiasta on vain se hyöty, että se +osoittaa, mitenkä tietämättömyytemme edelleen jää voimaan.» + +Yleisesti on tunnettua, mitenkä _Hume tottumuksen_ avulla selittää +sen näennäisen välttämättömyyden siteen, mikä tutuissa ilmiöissä-- +esim. biljardipallojen työnnöissä--näyttää yhdistävän seurauksen +syyhyn. Syy ja seuraus ovat tällaisissa tapauksissa kiinteästi +assosioituneet toisiinsa meidän tajunnassamme; tämän perusteella me +syyn esiintyessä suurella varmuudella _odotamme_ määrätyn seurauksen +esiintyvän; ja tämän subjektiivisen varmuuden eksymme luulemaan +loogilliseksi välttämättömyydeksi.[22] Tällainen odotus on +luonnollinen ja käytännöllisesti oikeutettu senvuoksi, että samat +syyt tähän saakka aina ovat tuottaneet samoja seurauksia. Uskomme +luonnontapahtumisen yhdenmukaisuuteen, kausaliteettikäsityksemme, +perustuu siis »luonnon tavallisen viisauden mukaisesti vaistoon eli +sokeaan viettiin, jonka vaikutus on taattu»--nim. tottumukseen--eikä +»petollisiin järkipäätelmiin», jotka ovat kaikenmoisten hairahdusten +alaisia.[23] Tämä hengentoiminta on välttämätön sekä käytännöllisessä +että tietopuolisessa suhteessa; jälkimäisessä katsannossa on +huomattava, että »kaikkien kokemuspäätelmien edellytyksenä on, että +tulevaisuus vastaa menneisyyttä. Yritys koettaa osoittaa tämä oletus +todennäköisyystodistuksen kautta oikeaksi johtaisi ilmeiseen kehään, +silloin pidettäisiin myönnettynä se, mikä juuri on +kysymyksenalaista.»[24] + +Ei saata olla parempaa todistusta _Hume_n suorittaman kriitillisen +työn merkityksellisyydestä kuin se, että ne sitkeät ratsionalistiset +ajatustottumukset, joita vastaan hänen kritiikkinsä oli kohdistettu, +yhä vielä tänä päivänä, lähes kahden vuosisadan kuluttua, monissa +luonnontutkijoissa vaikuttavat yhtä voimakkaina hämmentävinä +tekijöinä kuin hänen aikanaan. Esimerkkinä saattaa mainita erään +nykyajan syvällisimmistä biologisista ajattelijoista, +»kehitysmekaniikan» perustajan _Wilhelm Roux_'n, jonka +merkitykselliset lisät »mekanismi ja vitalismi» kysymykseen tulevat +seuraavassa antamaan aihetta käsittelyyn. + +Tämä etevä ajattelija ja kokeellinen tutkija ei luultavasti koskaan +ole perehtynyt _Hume_en; hänen kausaliteetti-käsityksensä on +räikeästi ante-humelainen. Hän lausuu esim. + +»Syy, _causa_ on se mikä vaikuttaa, latinaksi siis faktori. +Syyperäisyydeksi eli kausaliteetiksi nimitetään kiinteänä, +muuttumattomana pysyvää suhdetta syyn ja vaikutuksen välillä... +Faktorien _vaikuttaminen_ aiheuttaa _välttämättömyydellä_ niiden +tuloksen eli vaikutuksen.» + +»Mutta jos, kuten monet filosofit tekevät, vaikuttamista ei oteta +lukuun, niin syyn ja seurauksen konstantti suhde tietysti on jotakin +käsittämätöntä, mystillistä, kun sensijaan _vaikuttaminen tekee sen +itsestään selväksi_.»[25] + +Kuin ei _Hume_ koskaan olisi julistanut syviä ajatuksiansa, esittää +_Roux_, että syyn yhdistää seuraukseen sellainen »voima eli energia», +jonka perusteella voimme edellisestä välttämättömyydellä johtaa +jälkimäisen. Senvuoksi määrittelee hän tieteensä päämäärän +seuraavasti: + +»Tämän _välttämättömän_ aikaisemman tapahtumisen, joka on seuraavan +(tapahtumisen) kvantitatiivisesti ja kvalitatiivisesti _riittävä +syy_, tahdomme me tämän välttämättömyyden eli kausaliteetin +perusteella eliöiden kehitystapahtumiin nähden mahdollisimman +tarkasti kvalitatiivisesti ja kvantitatiivisesta selvitellä.»[26] + +Yleensä voidaan sanoa, että kun luonnontutkijat puhuvat +kausaliteetista, niin se yhä vieläkin tavallisimmin esitetään +_loogillisena_ välttämättömyytenä.[27] Esimerkkinä siitä voisi monien +muiden muassa mainita erään toisen biologisen ajattelijan, _H.S. +Jennings_in, jonka mietteet niinikään tulevat seuraavassa antamaan +runsaasti puheenaihetta. Kun erästä alkueläintä häiritsevästi +ärsytetään, vastaa se, regulatoorisen luonteensa mukaisesti, +jokaiseen uuteen ärsytykseen uudella, edellistä jos mahdollista +tehokkaammalla reaktiotavalla. Täytyy siis otaksua, että jokainen +ärsytys muuttaa sen sisäistä fysiologista tilaa. »Tämä olettamus saa, +_lukuunottamatta sitä että se on loogillinen välttämättömyys_, tukea +monista kokemusseikoista.»[28] + +Voisiko--katsoen siihen sitkeyteen, millä ajattelijat yhä vielä aivan +samoin kuin ennen _Hume_a käsittävät kausaliteetin loogilliseksi +prosessiksi, joka on analoginen loogillisen perusteen ja seurauksen +kanssa--otaksua, että _Hume_lta olisi jäänyt joku tärkeä näkökohta +huomaamatta, että hänen esityksensä kaipaisi, joskaan ei oikaisua +niin kuitenkin täydennystä? + +Näin lieneekin laita. + +Kun nykyajan loogikot esittävät oppinsa kausaliteetista, niin nekin, +jotka asiallisesti ovat _Hume_n kannalla, kuitenkin tavallisesti +laveasti esittävät, mitenkä kausaliteetti ainakin on +»erkenntnisnotwendig», joskaan ei »denknotwendig»:[29] emme voi +tieteellisessä työssä astua askeltakaan eteenpäin, ellemme edellytä +luonnonkulun säännönmukaisuutta, vaikkakin tämä edellytys perustuu +vain »uskoon», jonka aikaisempi kokemus on synnyttänyt. Jos +todellisuudessa olisi vallalla täydellinen säännöttömyys, ei +»kokemus» sanan ankarassa merkityksessä olisi mahdollinen; täten +voidaan kantilaisella käänteellä sanoa, että kausaliteetti »sisältyy +kokemuksen käsitteeseen».[30] Kun _Bessel_ »havaitsi» Uranuksen +radassa »säännöttömyyksiä», sisältyi jo itse tähän vaarinottoon +vakaumus kausaliteetin pätevyydestä; eihän muuten olisi ollut mitään +aihetta puhua »säännöttömyyksistä» eikä otaksua niiden aiheuttajaksi +uutta kauempana olevaa planeettaa (jonka _Galle_ sitten keksikin +ennakolta lasketusta taivaankohdasta). + +Kuitenkaan ei mielestäni voida _Hume_lle lukea viaksi suurempaa +laiminlyöntiä nyt puheenalaisessa kohdassa. Onhan hän--kuten +ylläesitetyistä sitaateista selviää--nimenomaan huomauttanut, että +vakaumus luonnonkulun yhdenmukaisuudesta on jokaisen kokemuspäätelmän +edellytys. + +Sensijaan on olemassa eräs toinen kohta, jossa _Hume_n +ajatuskehittelyt todellakin lienevät riittämättömiksi katsottavat. +Asian tärkeyteen katsoen en malta olla esittämättä sitä hieman +laajemmin. Lainaan sitä varten eräitä esimerkkejä tieteestä, jota +_Hume_n aikana tuskin voi sanoa olleen olemassakaan, joka _Kant_in +mielestä vielä oli pelkästään »Experimentallehre»--se kun ei +sisältänyt matematiikkaa--, mutta joka senjälkeen nopein askelin on +kehittynyt kohti eksaktisen tieteen ankarinta ihannetta--nykyisestä +kemiasta, lähemmin _orgaanisesta kemiasta_. + +Kuten tunnettua on kemian perustuksena »kerrannaisten painosuhteiden +laki», joka lausuu, että alkuaineet yhtyvät toisiinsa määrätyissä +painosuhteissa ja näiden kokonaisissa kerrannaisissa (minkä lain +katsotaan saaneen selityksensä atomihypoteesin kautta). Orgaanisessa +kemiassa nimitetään _homologisiksi sarjoiksi_[31] sellaisia +yhdistyssarjoja, joiden jäsenet eroittaa toisistaan _samansuuruinen_ +hiili- ja vetymäärän _ero_. Täten yhtyvät esim. hiili ja vety +painosuhteissa 1 ja 4 (CH4 = metaani), 2 ja 6 (C2H6 = etaani) 3 ja 8 +(C3H8 = propaani) j.n.e., jolloin sarjan jokaisen jäsenen eroittaa +edellisestä yhden hiili- ja kahden vetyatomin lisäys (CH2). +Merkityksellinen on tällaisten sarjojen omituisuus, että molekyylin +suurentuessa mainitulla tavalla eräät yhdistysten fysikaaliset +ominaisuudet, tiiviys, sulamispiste, taittokyky y.m. _lainmukaisesti_ +muuttuvat. Esim. aineen kiehumispiste saattaa kohota määrätyn +astemäärän jokaista CH2-lisäystä kohti. + +Jos nyt jossakin tällaisessa sarjassa on aukko, s.o. jos, +järjestettäessä siihen kuuluvat tunnetut yhdistykset tasaisesti +ylenevään sarjaan, kahden sarjan jäsenen välillä on kaksi kertaa +suurempi hiili- ja vetypitoisuuden ero kuin muualla, voidaan tällä +perusteella _ennustaa_ toistaiseksi tuntemattoman yhdistyksen +olemassaolo. Tämän tuntemattoman yhdistyksen kemialliset ja +fysikaaliset ominaisuudet voidaan tällöin _ennakolta varmuudella +sanoa_; ne saadaan »interpolation» kautta lähinnä seuraavista ja +lähinnä edellisestä yhdistyksestä.[32] + +Kun loogilliselta kannalta ja _Hume_n kausaliteettiteorian valossa +tarkastellaan tällaista tietoprosessia, käy heti ilmi, ettei siinä +ole edessämme yksi noita yksinkertaisia tapauksia, joita _Hume_ +käyttää esimerkkeinä oppiansa esittäessään. Kun kemisti +valmistettuansa uuden yhdistyksen ennakolta sanoo esim., että sen +kiehumispiste on 19° korkeampi kuin sarjan edellisen jäsenen, ei tämä +arvostelma enää perustu kokemukseen sanan kaikkein primitiivisimmässä +merkityksessä; tutkijahan ei ole koskaan ennen tehnyt mitään +kokemuksia juuri tästä yhdistyksestä. Se kokemus, johonka +puheenalainen väite pohjaa, ei kohdistu yksityisiin ilmiöihin, vaan +erääseen sääntöön, jonka oletetaan pitävän paikkansa esilläolevassa +tapauksessa niinkuin se pitää paikkansa muissa samankaltaisissa. +Mutta ilmeistähän on samalla, että säännön paikkansa pitäväisyys +myöskin tässä tapauksessa ei suinkaan ole mikään järjen vaatimus. +Kemistimme ennakkoarvostelma ei siis suinkaan nojaa mihinkään +loogilliseen perustaan, vaan sittenkin aivan samanlaiseen +»tottumuksen» aiheuttamaan uskoon, että luonto kaikkialla on +säännönmukainen, kuin kaikkein primitiivisimmät kausaaliarvostelmat. + +Herää kuitenkin seuraava ajatus. + +Sentapainen ilmiö kuin puheenalaisten homologisten sarjojen +omituisuus, että niiden jäsenten fysikaaliset ominaisuudet tasaisesti +muuttuvat samassa suhteessa kuin molekyylit suurenevat, epäilemättä +perustuu määrättyyn, muuntelevien tekijäin kesken vallitsevaan +kausaalisuhteeseen; puheenaolleessa tapauksessa epäilemättä +molekyylien ko'on kasvaminen jollakin tavoin on syynä sarjojen +jäsenten fysikaalisten ominaisuuksien tasaiseen muuttumiseen. Jos nyt +tuntisimme tämän kausaalisuhteen laadun, niin silloinhan ei +arvostelmamme, että esim. määrätyn yhdistyksen kiehumapiste on 19° +korkeampi kuin sarjan edellisen jäsenen, perustuisi pelkkään raakaan +analogiaan, vaan--siltä näyttää--meillä olisi tosiaan loogillista +perustetta väitteeseemme. Näyttää toisin sanoin siltä kuin ei +kemisti, korotettuansa uuden yhdistyksen lämpömäärän 19 astetta +edellisen yhdistyksen kiehumispistettä ylemmäs ja väittäessänsä, että +uusi yhdistys nyt alkaa kiehua, esittäisi tässä kausaaliarvostelmaa, +jonka ainoa peruste on, että luonnontapahtumisen säännönmukaisuus +vaatii tällaiseen syyhyn tällaisen seurauksen, vaan kuin voisi hän +myöskin sanoa _miksi_ tämä syy tuottaa tämän seurauksen. Näyttää +siltä, kuin silloin tuntisimme syytä ja seurausta toisiinsa liittävän +sisäisen siteen. + +Tätä loogillisessa katsannossa mielenkiintoista tapausta sietää +lähemmin tarkastaa. + +Tosin on niin onnettomasti laita, ettei nykyajan kemialla liene +aavistustakaan niiden kausaalisten tekijäin laadusta, joiden +vaikutuksesta homologisissa sarjoissa fysikaaliset ominaisuudet +kuvatulla tavalla esiintyvät molekyyliko'on funktioina--yhtävähän +kuin epäorgaanisen kemian alalla voidaan ilmoittaa, mistä aineen +äärimäisen rakenteen omituisuuksista johtuu, että alkuaineiden +ominaisuudet ovat niiden atomipainojen säännönmukaisia »periodisia +funktioita». Mutta suurenmoisen korvauksen tarjoaa tästä se +orgaanisen kemian kaunis saavutus, joka on saanut ilmauksensa n.s. +isometristen yhdistysten »struktuurikaavoissa» ja jossa kohtaamme +juuri sentapaisen loogillisen tilanteen, jommoista tässä +tavoittelemme. + +Alkuaineiden »valensseilla» kuten tunnettua tarkoitetaan niiden +atomien kykyä sitoa määrätty luku vetyatomeja taikka vastaava määrä +muita atomeja, myöskin vertaisiansa: niinpä on happiatomilla 2 +valenssia--kuten muistetaan, yhtyy veden syntyessä 2 tilavuusosaa +vetyä yhteen tilavuusosaan happea--, hiiliatomilla 4 valenssia +(yksinkertaisin hiilivety on CH4) j.n.e. Yhtyessään pyrkivät +alkuaineet »kyllästämään» kaikki valenssinsa. Mutta tämä saattaa +toisinaan tapahtua useammalla kuin yhdellä tavalla. N.s. isomerisilla +yhdistyksillä on sama kemiallinen kokoomus, mutta siitä huolimatta +erilaisia ominaisuuksia, minkä katsotaan johtuvan siitä, että atomit +niiden molekyyleissä ovat eri tavalla ryhmittyneet. Yksinkertaisena +esimerkkinä saattaa mainita sen tapauksen, jolloin yhdenarvoinen vety +(H), kahdenarvoinen happi (O), kolmenarvoinen typpi (N) ja +neljänarvoinen hiili (C) yhtyvät. Huomaa helposti, että ne saattavat +useammalla tavalla yhtyä niin, että kaikki valenssit tulevat +kyllästetyiksi, esim. N=-C-O-H tai H-N=C=O (vaakasuorat viivat +ilmaisevat kyllästettyjen valenssien lukumäärää). Tällä tavoin +_Kekulé_n perustama »struktuurikemia» tuo kemialliseen ajatteluun +stereometrisen näkökohdan, jolla on ollut verrattoman tärkeä +käytännöllinenkin merkitys, sen avulla kun voidaan edeltäpäin sanoa, +kuinka monta erilaista yhdistystä määrätty kokoomus tekee +mahdolliseksi. Niin esim. hiilivetyä, jolla on kokoomus CH4, ei voi +olla olemassa muuta kuin yksi ainoa, kokoomus C2H6 sallii myöskin +yhden ainoan yhtymistavan, C4H_{10} sensijaan kaksi j.n.e., jolloin +molekyylien suuretessa isomeriamahdollisuudet nopeasti lisääntyvät +tavalla, joka voidaan edeltäpäin laskea. + +Tämäntapaisissa luonnontieteen saavutuksissa epäilemättä on +toteutettuna jotakin eksaktisen tutkimuksen ihanteesta. Raa'an +empirian, tosiseikkojen vilisevän monimuotoisuuden sijalle astuu +ratsionaalinen systemi, joka tekee deduktiivisen menetelmän laajassa +mitassa mahdolliseksi. On ikäänkuin tutkijalle olisi selvinnyt +todellisuuden salattu struktuuri, sen oma intimi logiikka. Tutkijan +ei enää tarvitse pitää mielessänsä sisäistä yhteyttä vailla olevain +tosiseikkain kirjavaa massaa, riittää kuin hän tuntee eräitä +konstantteja--tässä tapauksessa sen, että eri yhtymistavat ovat +mahdolliset, kunhan vain valenssit tulevat kyllästetyiksi; näiden +avulla hän vallitsee laajoja ilmiöpiirejä sekä teoriassa että +käytännössä. + +Myöhemmin tulee vielä olemaan aihetta palata tähän luonnontutkimuksen +piirteeseen ja m.m. osoittaa, mitenkä kovin rajoitetussa mitassa +nykyaikainen tiede vasta on voinut kehittää mainitunlaisia +ratsionaalisia systemejä, mitenkä suuri vielä on toisistaan kokonaan +erillisten maailmantekijäin lukumäärä ja mitenkä saavuttamattoman +etäällä on se yhtenäinen »maailmankaava», josta luonnontapahtumisen +kaikki eri muodot voitaisiin dedusoida. Tässä kohden tarkastamme vain +sitä kysymystä, onko _tällaisilla deduktiivista tietä kehitetyillä +kausaaliarvostelmilla toisenlainen luonne kuin puhtaasti +empiirisillä._ + +Useimmat nykyajan luonnontutkijat epäilemättä ovat taipuvaisia +vastaamaan tähän kysymykseen myöntävästi. Onhan esim. sillä +stereometrisellä argumentilla, jonka perusteella kemisti väittää, +että ei voi olla enemmän kuin 2 sellaista isomeristä yhdistystä, +joilla on kokoomus C4H_{10}, aivan samanlainen evidenssi kuin +geometrisellä todistuksella! Pystyyhän kemisti sitovasti osoittamaan, +että vain kahdessa tapauksessa kaikista niistä atomien ryhmityksistä, +joita mainitut 4 hiili- ja 10 vetyatomia voivat muodostaa, kaikki +valenssit tulevat kyllästetyiksi, että siis vain kaksi ryhmitystä +todellisuudessa on mahdollista! Tässä siis--siltä näyttää--väitetään +todellisuudesta jotakin _loogillisen välttämättömyyden perusteella_. +Ei pohjauduta enää pelkkään kokemukseen, ei pelkästään uskota +luonnontapahtumisen yhdenmukaisuuteen--niin totta kuin 2 × 2 = 4 +_täytyy_ todellisuudesta ajatella määrätyllä tavalla. + +Kuten näkyy, on ylläesitetty struktuurikemian tarjoama tapaus +tarkastelunalaiselta puoleltaan samanlainen kuin kaikki ne tapaukset, +jolloin _matematiikkaa_ yleensä sovitetaan todellisuudenajatteluumme. +Ja täytynee todellakin myöntää, että ne eivät _Hume_n puolelta ole +saaneet osakseen ansaitsemaansa huomiota. Vasta _Kant_in +tietokritiikissä kohtaamme tietoisesti asetettuna tuon laajakantoisen +kysymyksen: kohoaako todellisuudenajattelumme korkeammalle varmuuden +asteelle silloin kuin siihen sovelletaan matematiikkaa? Sisältävätkö +tällaiset ajattelutulokset sitä loogillista välttämättömyyttä, mikä +on matemaattiselle ajattelulle ominaista (johtuen sen analyyttisestä +luonteesta)? + +Ennenkuin ryhdyn antamaan vastausta tähän kysymykseen--yhä +edelleenkin silmällä pitäen ylläkäsiteltyä erikoistapausta--, on +syytä parilla sanalla kosketella kysymystä: mitä järjellistä sisältöä +on arvostelmassa, että todellisuudessa jotakin on tai tapahtuu +»_välttämättömyydellä_» eikä vain _tosiasiallisesti_? + +Tähän kysymykseen antaa mielestäni oikean vastauksen esim. _E. +Becher_, kun hän sanoo: + +»Kysymme, onko todellisuudentuntemukseemme nähden mitään merkitystä +sillä, jos nimitämme a:n ja b:n säännöllistä seurantoa paitsi +poikkeuksettomaksi, vielä välttämättömäksikin, jos sanomme: b:n +täytyy seurata a:ta, se ei voi muuta kuin seurata a:ta! Ilmeisesti +emme tämän kautta saa todellisuudesta tietää sen enempää kuin milloin +meille sanotaan, b seuraa aina ja kaikkialla a:ta. Mutta näin ollen +on yksinkertaisempaa ja selvempää puhua poikkeuksettomasta eikä +ehdottomasta taikka välttämättömästä säännöstä. + +Minuun nähden toimivana henkilönä on tietenkin olemassa eroa, jos +sanon: minä tulen aina toimimaan näin, taikka: minun täytyy +välttämättömästi toimia näin, sillä _minä_ saatan _kokea_ tämän +täytymyksen pakon, välttämättömyyden. Mutta sanoessamme, että +luonnossa b välttämättömyydellä seuraa a:ta, siirrämme tämän +välttämättömyyden vieraaseen yhteyteen, tietämättä soveltuuko se +sinne... + +Paremmalla syyllä voidaan luonnonlakia eräässä toisessa mielessä +nimittää välttämättömäksi. Kun todetusta laista johdetaan erikoisempi +laki, täytyy minun tunnustaa jälkimäinen; se näyttää välttämättömältä +sikäli kuin se on yleisemmän lain ja johtopäätöksen vaatima... Mutta +tällöin me koemme tämän vaatimuksen eli välttämättömyyden. Samassa +mielessä voidaan myöskin sanoa: b seuraa välttämättömyydellä a:ta, +kun tämä johdetaan laista, poikkeuksettomasta säännöstä: koska a:ta +aina seuraa b, täytyy niin välttämättömästi olla laita myöskin +esilläolevassa määrätyssä tapauksessa. Tässäkin _minä_ päätellessäni +koen tämän täytymyksen. Eikä käsitykseni luonnosta ole sen syvempi, +jos sanon: b:n _täytyy_ seurata, kuin milloin sanon: b seuraa tässä +tapauksessa, koska se seuraa aina.»[33] + +Näin ollen näyttää siltä, että _todellisuudessa_ ei esiinny mitään +eroa sen tapauksen välillä, jolloin sanomme, että jotakin tapahtuu +välttämättömyydellä, ja sen jolloin vaan toteamme jotakin +tosiasiallista. Mutta _subjektiivisestihan_ nämä tapaukset ainakin +ovat erilaiset. Joskin siis kaikki tapahtuminen luonnossa olisi +samanlaatuista, näyttää jäävän kiistämättömäksi, että me toisinaan +_käsitämme_ sen välttämättömäksi, että me toisinaan tajuamme +seurausta syyhyn liittävän loogillisen siteen. + +Epäilemättä on tämä kuitenkin harhaluulo, joka on selitettävissä +siten, että ajatuskehittelymme pohjaperustan loogillinen luonne on +jäänyt tarkastelematta. Myönnetään tietysti, että johtopäätöksellä ei +voi olla sen suurempaa varmuusastetta kuin premisseillä. Väite, että +saattaa olla olemassa vain yksi vety-yhdistys, jolla on kokoomus CH4, +ei voi olla loogillisessa mielessä välttämätön eli apodiktinen, koska +sen premissit--hiilen valenssit ja isomerian säännöt--ovat pelkästään +tosiasiallisia eikä mitenkään välttämättömiä. Jos nämä premissit +ehdottomasti pitävät paikkansa, niin johtopäätös on välttämättömästi +pätevä. Mutta koska premissien pätevyys on ehdonalainen sillä tavoin +kuin kaikki kokemustieto on ehdonalaista--se kun edellyttää +luonnontapahtumisen säännönmukaisuuden--niin johtopäätös on samalla +tavoin ehdonalainen. + +Ehkä siis myönnetään, että ylläoleva väite yhtävähän kuin mikään +muukaan kokemusarvostelma on apodiktinen. Mutta--sanotaan--siitä +huolimatta mainitunlainen arvostelma poikkeaa tavallisista +kokemusarvostelmista. Siinähän ei ainoastaan todeta määrätty +oloseikka--että voi olla olemassa vain yksi vety-yhdistys, jonka +kokoomus on CH4--vaan samalla ilmaistaan se »riittävä peruste», se +sisäinen syy, joka tekee meille tämän oloseikan niin luonnolliseksi, +itsestään selväksi. Me emme sitä ainoastaan totea, vaan _käsitämme_ +sen. + +Tähän on sanottava seuraavaa. Me »käsitämme» puheenalaisen oloseikan, +koska se--edellyttämällä eräät premissit--johtuu välttämättömyydellä +eräistä avaruudenmielikuvamme sisäisistä suhteista. Mutta on otettava +huomioon, mihinkä tämä välttämättömyys, tämä »riittävä peruste» +kohdistuu. Me ryhmitämme--ajatuksissamme--viisi atomiamme kaikilla +mahdollisilla eri tavoilla: me huomaamme ja voimme sitovasti +osoittaa, että vain yksi tapaus tyydyttää eräitä vaatimuksia--että +vain yhdessä tapauksessa »kaikki valenssit tulevat kyllästetyiksi»--, +tämä pitää välttämättömästi paikkansa. Mutta millä perusteella voimme +väittää, että tällä _ajatustuloksella_ on jotakin merkitystä +reaalisiin hiilivety-yhdistyksiin nähden? Ainoastaan sillä +perusteella, että tähänastisen kokemuksen mukaan hiilellä on määrätyt +valenssinsa ja että se yhtyessään vetyyn näyttää noudattavan eräitä +sääntöjä. Koska me uskomme luonnon säännönmukaisuuteen, luotamme +siihen, että se vastakin niitä noudattaa. Mutta mitään _loogillista_ +syytä, mitään »riittävää perustetta» siihen emme voi löytää. Ei +suinkaan voida ehdottomalla varmuudella esim. väittää, että hiilen ja +vedyn yhdistymisen mekanismi olisi jo nykyään kaikkia tekijöitänsä +myöten tunnettu, se mahdollisuus ei suinkaan ole poissuljettu, että +esim. jokin tällainen vähäpätöisyytensä vuoksi tähän saakka +huomaamatta jäänyt tekijä jossakin yksityistapauksessa vaikuttaa +sillä tavoin, että struktuurikemisti ennustuksissaan iskee harhaan. +Tällainen mahdollisuus selvästi osoittaa, kuinka vähän aihetta meillä +on puhua siitä, että loogillisessa suhteessa olisimme täydellisesti +selvillä niistä edellytyksistä, joihin määrätty oloseikka +todellisuudessa perustuu. + +Yllä tarkasteltu stereokemian alalta lainattu esimerkki on siinä +suhteessa erikoinen, että erittelyn alaisina olleiden +kokemusarvostelmain näennäinen evidenssi perustui eräisiin +geometrisiin välttämättömyyksiin. Kun luonnontutkimuksessa esiintyy +tämäntapaisia arvostelmia, on tavallisempi tapaus se, että evidenssin +perustana ovat _luku-_ eikä geometriset suhteet. Kun esim. jonkun +taivaankappaleen rata osoittaa säännöttömyyksiä, laskee +tähtientutkija tunnettujen lakien nojalla, missä häiritsijän täytyy +olla. Hänen arvostelmansa: »Sillä ja sillä kohdalla avaruudessa +täytyy sen ja sen kokoisen taivaankappaleen olla», perustana ovat +eräät lukusuhteet. Mutta mitään ehdotonta varmuutta siitä, että +taivaankappaleet todellakin matemaattisen tarkasti noudattavat +laskelman pohjana olevia lakeja, ei asian luonnosta johtuen voida +saada. (On todellakin voitu kysyä, onko gravitatiolaki ehdottomasti +pätevä.) + +Kaikissa tällaisissa tapauksissa, jolloin kokemustieto, käyttäen +hyväkseen matemaattista harkintaa, näennäisesti kohoaa korkeammalle +varmuusasteelle, kohdistuu arvostelmain evidenssi itse asiassa +_yksinomaan_ matemaattiseen päättelyyn itsensä ja sen tuloksiin. +Sensijaan se, että näillä tuloksilla on jotakin merkitystä +todellisuudessa, on pelkkä »tosiasiallisuus», jonka ainoa »riittävä +perusta» on se, että--»niin on tähänkin saakka ollut». Ja siinä +tapauksessa, että kaikki maailmantapahtuminen olisi »selitetty», s.o. +että olisi saavutettu yhtenäinen »maailmankaava», josta kaikki +tapahtumisen muodot voitaisiin johtaa, olisi tämä ylimmäinen kaava +itse pelkkä »tosiasiallisuus» emmekä voisi ilmaista mitään +loogillista perustetta siihen, että juuri tämä kaava on ylin +maailmanlaki. Sikäli kuin siis tieteellisen »selittämisen» päämääränä +on keksiä se salattu »voima eli energia» taikka se »riittävä +peruste», joka tekee välttämättömiksi juuri ne todellisuuden muodot, +jotka me havaitsemme, ei tällaista päämäärää voida koskaan saavuttaa. +Tässä merkityksessä on, kuten _Schopenhauer_ huomauttaa, +yksinkertaisin mekaaninen ilmiö, kiven putoaminen yhtä »selittämätön» +kuin esim. eläimen liike.[34] Mutta tieteellisellä selittämisellä ei +voikaan olla mitään tällaista imaginääristä päämäärää, vaan sen +ainoana pyrintönä on suurimmassa mahdollisessa määrässä +yksinkertaistuttaa maailmankuvamme, mikä tapahtuu johtamalla +ilmiöistä yhä yleisempiä lakeja ja koettamalla vähentää todellisuuden +perustekijäin lukumäärää. Ja niin piankuin kaikkein +yksinkertaisimpiin ilmiöihin tullaan, ei mikään »selittäminen» enää +voi tulla kysymykseen; tutkimuksen ainoana tehtävänä voi silloin olla +vain »kuvailu». Tätä tarkoitti fyysikko _Kirchoff_, kun hän aloitti +Mekaniikkansa kuuluisalla määritelmällään, että mekaniikan tulee +»_täydellisesti ja mahdollisimman yksinkertaisella tavalla kuvata +luonnossa esiintyvät liikkeet»_, s.o. »ainoastaan esittää, mitä +ilmiöitä esiintyy», kokonaan syrjäyttämällä voima-käsitteen.[35] + +Senkin jälkeen kuin näin olemme tarkastelleet monimutkaisempiakin +kokemusarvostelmia, joissa empiirinen aines peittyy matemaattisen +deduktion verhoon, täytyy meidän tunnustaa _Hume_n käsitys näiden +arvostelmain luonteesta oikeaksi. Enin mihinkä ihmisjärki pystyy on +suuremman yksinkertaisuuden aikaansaaminen maailmankuvassamme ja +yksityisilmiöiden johtaminen yleisistä laeista ja syistä. Täydellinen +luonnontutkimus jättää todellisuuden sanan metafyysillisessä +merkityksessä yhtä »käsittämättömäksi» kuin ennenkin. + +Samalla on kuitenkin huomautettava, että on psykologiselta kannalta +erinomaisen käsitettävää, kun tiedemiehet pitävät tieteittensä +äärimäisiä perusteita välttämättöminä. Sillä vaikka onkin +virheellistä väittää niillä olevan _loogillista_ välttämättömyyttä, +on niillä tiedemiehen kannalta kuitenkin niinsanoaksemme +käytännöllinen välttämättömyys. Samoinkuin tutkijalla hänen +astuessaan uuteen ilmiöpiiriin kausaliteettiprinsiippi on +välttämättömänä opastajana, jota ilman hän ei pääsisi askeltakaan +eteenpäin, samoin työn edistyessä saavutetut yleiset lait itse +puolestaan muuttuvat välttämättömiksi johtotähdiksi, kun käydään +käsiksi yhä uusiin ilmiöryhmiin. _Ehkä_ voidaan näin ollen +loogilliseltakin kannalta hyväksyä sellainen käsitys, joka nimittää +»ajatusvälttämättömyydeksi» esim. sentapaista arvostelmaa, että +kaikki todellisuudessa esiintyvät aineelliset yhdistykset voidaan +muodostaa suhteellisen harvoista hajaantumattomista alkuaineista, +kunhan vain pysytään tietoisena siitä, että tämä »loogillinen +vaatimus» sata vuotta sitten ei vielä ollut edes kokemusseikka, että +siis sanoja »ajatusvälttämättömyys» ja »logiikka» tässä on käytetty +erikoisessa laajemmassa merkityksessä[36]--joka edellyttää +tähänastisen kokemuksen ehdottoman pätevyyden. Mutta juuri tällainen +»ajatusvälttämättömyys» tutkijan jokapäiväisessä työssä juuri +tuleekin kysymykseen. + + * * * * * + +3. Fyysillisen kokemuksen alalla siis syy ja seuraus ovat »erillisiä +ja irrallisia», »disjecta membra», joista tiedämme vain että ne +poikkeuksetta seuraavat toisiaan--välittömästikö vaiko yhden tai +useamman välijäsenen kautta, siitä emme voi mitään ehdottomasti +varmaa sanoa, koska seuraus saattaa olla syyn funktio siinäkin +tapauksessa, että yksi tai useampia välijäseniä eroittaa ne +toisistaan. + + + +Onko »psyykillisellä kausaliteetilla», sielunelämässä esiintyvällä +syyn ja vaikutuksen seuraannolla tämä sama omituinen luonne? + +_Hume_ koetti yksityiskohtaisesti osoittaa, että me sielunelämässä +yhtä vähän kuin ulkoisessa havainnossa vaarinotamme mitään sisäistä +sidettä syyn ja seurauksen välillä. Sanotaan, että me tahdossamme +koemme sellaisen »voiman», josta vaikutus seuraa välttämättömyydellä. +Mutta kuinka on siinä tapauksessa ymmärrettävissä, että meillä ei ole +mitään käsitystä niistä välineistä, joiden kautta tahto aikaansaa +tämän erinomaisen tuloksen? Miksi voimme liikuttaa toisia ruumiimme +elimiä, esim. kieltä ja sormea, mutta ei toisia, esim. sydäntä ja +maksaa? Ihminen, jonka käsi tai jalka äkkiä on lamaantunut, oppii +vasta kokemuksesta, että hänen »tahtonsa» ja sen »voima» tässä +tapauksessa ovatkin voimattomat. On ilmeistä, että tietoisuus tämän +»voiman» vaikutuskyvystä aina perustuu kokemukseen.[37] + +Mutta huolimatta _Hume_n selkeistä todisteluista, että me +sielullisellakin alalla vasta _seurausten_ perusteella voimme +päätellä vaikuttamista esiintyneen--mitä ulkoisiin tahdontoimintoihin +tulee, on nykyinen psykologia silmäänpistävällä tavalla osoittanut +_Hume_n olleen oikeassa, opettaessaan, että ponnistuksen tunteen +välittävät tajuntamme tunto- eikä liikehermot, että me siis olemme +tietoisia ponnistuksesta _vasta senjälkeen kuin vaikutus jo on +tapahtunut_--, tästä huolimatta on _Hume_n jälkeenkin yhä uudelleen +esiintynyt sellainen väite, että tahdontoiminnassa ilmenee meille +erikoinen laji kausaliteettia, että me siinä tajuamme vaikuttamista +jollakin tavoin välittömästi, »intuitiivisesti», eikä vasta +seurausten eli vaikutusten perusteella, kuten ulkoisessa havainnossa. +Riippumatta siitä seuraako tahdontoiminnasta mitään vaikutuksia vai +ei, koemme muka tässä itsessään vaikuttamista. Senvuoksi, niin +väitetään, on tahto enemmän kuin pelkkä poikkeukseton »antecedenssi», +se on vaikuttava syy, juuri siinä merkityksessä, jonka _Hume_ tahtoi +kieltää. Tahdontoiminnassa olisi siis tarjolla tapaus, »jolloin emme +ainoastaan tiedä, että tämä tai tuo päätös säännöllisesti seuraa tätä +tai tuota määrättyä miellesarjaa; vaan aivan välittömästi havaitsemme +että se, mitä tajunnassa olemme kokeneet, tekee juuri tämän päätöksen +synnyn oikeutetuksi. Kausaalisuhde on tässä _itsessään selvä_, eikä +ainoastaan, kuten kaikkialla muualla, vain _tosiasiallinen_ +seuraamussuhde.»[38] + +Puheenalainen käsitys tahdontoiminnasta on itse asiassa +spekulatiiviselle psykologialle tunnusmerkillinen, ja loogikkojen +kritiikistä huolimatta[39] se on tässä leirissä pysynyt voimassa +meidän päiviimme saakka. Viimeksi sitä on pontevimmin edustanut _Th. +Lipps_ ja hänen oppilaansa (_Pfänder_ y.m.). Näiden edustamassa +muodossa tuo oppi sisältää, että tahdontoiminnassa havaitaan +erikoinen »tajunnanelementti», jota ei enää voida yksinkertaisempiin +tekijöihin eritellä, puhdas »pyrkimyksen» (»Streben») elämys, jossa +»minä» kokee itsensä vaikuttavana voimana. + +Ei nyt olisi syytä puuttua tähän oppiin, joka empiirisen sielutieteen +valossa esiintyy metafyysillisten ennakkoluulojen tuotteena ja johon +näin ollen ei voida kokemussyillä vaikuttaa, ellei toisaalta voitaisi +esittää vallan musertavilta näyttäviä dialektisiä perusteita +tällaista käsitystä vastaan ja ellei toisaalta tämä spekulatiivisen +psykologian pääkäsite olisi eräs _vitalistisen_ ajattelun +tärkeimmistä perusteista. + +Täytyy näet kysyä: Onko tuo puhdas »pyrkimys», tuo ehdottoman +»itsetoiminnan» eli »aktiivisuuden» elämys _tunteen_omainen tila? +Sitä se ei voi olla, sillä mikään _tunne_ ei voi sisältää _tietoa_; +»pyrkimyksen» eli »aktiivisuuden» elämys taas sisältää määritelmän +mukaisesti apriorista tietoa siitä, että tahdollamme on kyky +aikaansaada vaikutuksia; mehän tässä elämyksessä, niin väitetään, +koemme vaikuttamista, havaitsemme siis määrätyn oloseikan. Joko siis +»pyrkimys» on vain määrätynlainen tunnetila, jolloin se ei sisällä +mitään tietoa vaikuttamisesta, taikka se sisältää tällaista tietoa-- +ja silloin täytyy kysyä: mihinkä tämä tieto perustuu? Se ei voi +perustua mihinkään muuhun kuin kokemukseen, sillä »_vaikuttaminen_», +joka on olemassa ja joka koetaan ennenkuin se on aiheuttanut mitään +muutoksia, on tarkalleen sama kuin »vaikuttamattomuus». Ennenkuin +»minä» ryhtyy vaikuttamaan, saattaa se ainoastaan tietää, että se +siihen kohta ryhtyy, mutta onko se todellakin vaikuttanut, sen se +saattaa havaita vain niistä muutoksista, joita sen »vaikuttaminen» on +aiheuttanut. + +Ei nähdäkseni ole ensinkään vaikeata ymmärtää, millä tavoin +puheenalainen käsite on kehittynyt. On kiistämätöntä, että me +toimiessamme _jossakin_ merkityksessä tajuamme olevamme »aktiivisia». +Jos nyt lähdetään spekulatiivisen psykologian tavoin puhtaasti +käsitteellistä tietä selvittelemään, missä tämä »aktiivisuus» piilee, +johdutaan kulkemaan seuraavantapaisia ajatusteitä: Kuollut +luontokappale, esim. toimiva kone, ei ole »aktiivinen», siinä +tapahtuu vain passiivisia liikuntoja. Mitä täytyy tällaisiin +»passiivisiin» liikuntoihin tulla lisäksi, jotta esiintyisi +»aktiivisuutta». Ei näytä riittävän, että elottoman koneen sijalle +astuu »psyykillinen mekanismi», jossa mielikuvat herättävät toisia +mielikuvia tai tunteita tai lihasliikkeitä: onhan kaikki tämä +pohjaltaan samaa laatua kuin ulkoinen tapahtuminen eli »passiivista» +liikuntoa. Ei, »aktiiviseksi» saattaa toiminnan tehdä vasta erikoinen +»aktiivisuuden» elämys! + +Parempaa todistusta puheenalaisen spekulatiivisen käsitteen +epäilyttävästä luonteesta kuin viittaus sen ilmaiseman ominaisuuden +_absoluuttisuuteen_ ei tarvita. »Pyrkimyksen» eli »aktiivisuuden» +elämys on _ehdotonta_ toimintaa, on toiminnan käsite »puhtaaksi +viljeltynä». Mutta todellisuudessa ei esiinny mitään absoluuttisia, +vaan ainoastaan relatiivisia ominaisuuksia.[40] + +Tahdonkausaliteetin todellisen analyysin täytyy luonnollisesti +tapahtua konkreettisen itsehavainnon perusteella. Ei saa +spekulatiivisten ajattelijain yleisen tavan mukaisesti ensin sovittaa +todellisuuteen määrättyä käsitettä ja sitten tätä käsitettä +erittelemällä lausua todellisuudesta arvostelmia. Puheenalaisessa +tapauksessa tosin tuottaa empiiriselle analyysille tavattomia +vaikeuksia se, että, kuten uusin sielutiede on osoittanut, +tahdontoiminnat samoinkuin monet muut mutkikkaammat elämyskompleksit +usein ovat erinomaisen vaikeasti eriteltävissä, ilmenevät n.s:na +»Bewusstseinslagen» ja »Bewusstheiten». Tästä huolimatta saattaa +kuitenkin pohjaan saakka tunkeutuva tutkimus todeta, että +puheenalainen tajunnantoiminta on kausaalisesti vaikuttavien tekijäin +kutoutuma, jossa ei ilmene mitään yleisestä psykofysiologisesta +tapahtumisesta periaatteessa poikkeavaa. Se seikka, että tämä +kutoutuma usein on mahdoton fenomenologisesti analysoida, ei anna +mitään aihetta julistaa sitä erikoiseksi »tahdonelementiksi»-- +saisimme uusia »tajunnanelementtejä» lukemattomia, jos niin +menettelisimme.[41] Tahdon toiminnan kokeellisen erittelyn tuloksista +ansaitsee mainitsemista varsinkin toteamus, että ainakin toisinaan +tahdonratkaisuun sisältyy tietoisuus yksilön itsemääräämiskyvystä, +mutta tämä tietoisuus itse ei vaikuta mitään muuta kuin että se +reprodusoi sen huomion keskityksen, joka tunnettujen +psykofysiologisten lakien (ehkäisyjen ja ratautumisten) perusteella +vahvistaa toisia ja heikentää toisia tajunnassa vaikuttavia +tendenssejä.[42] + +Myöskään se sielunelämän piirre, että--kuten jo yksinkertaisimmassa +tahallisessa liikkeessä on laita--syyn ja seurauksen välillä on +ajatuksellinen yhtäpitäväisyys, ei anna aihetta asettaa psyykillistä +kausaliteettia mihinkään erikoisasemaan. Sillä--pysyäksemme +mainitussa yksinkertaisimmassa tapauksessa--eihän päämäärän mielikuva +_spesifisen sisältönsä_ kautta vaikuta mitään; johan _Lotze_ +terävästi osoitti, ettei ajatuksilla itsessään ole »vähäisintäkään +massoja liikuttavaa tai ylipäänsä mitenkään vaikuttavaa voimaa»[43]; +sellaista ne saavat yksinomaan senkautta että ne ovat punoutuneina +määrättyyn mekanismiin--psykofyysillisen parallelismin kannalta +sanoisimme, että niitä »vastaa» määrätty hermokiihoitus. Ajatuksilla +ei toisin sanoen ole mitään vaikutuskykyä sisältönsä, vaan _sen +aseman perusteella, mikä niillä on psykofysiologisessa mekanismissa._ +Ylevin ja voimakkain ajatus saattaa reprodusoida vähäpätöisimmän, jos +nämä kaksi ovat keskushermostossa ketjuuntuneet. Se seikka, että +terveellä sielunelämällä ylipäätänsä on »järjellinen» juoksu, että +ajattelussa ja tahdontoiminnassa tulos _loogillisesti_ eikä vain +kausaalisesti vastaa edellytyksiään, ei itsessään tee tätä +tapahtumismuotoa erikoiseksi, sillä puheenalainen »järjellisyys» ei +ole mikään vaikuttava tekijä, vaan päämäärä, joka erikoisten ja +mutkikkaiden mekanismien kautta terveessä sielunelämässä tavallisesti +saavutetaan. (Tämä tärkeä kohta, jossa ensi kerran tutkielmamme +kuluessa tapaamme vaikean _tarkoituksenmukaisuus_-problemin, tulee +aivan pian yksityiskohtaisemman käsittelyn alaiseksi.) + +Tähänastisen erittelymme tulokseksi on siis merkittävä, että +fyysillinen ja psyykillinen kausaliteetti ovat vallan homogeenisia; +pysyväinen aikaseuraanto on kummassakin tapauksessa ainoa, mitä +syysuhteesta voimme sanoa; että juuri tämä syy tuottaa tämän +seurauksen, että psyykilliselläkin alalla »mielivaltaista» _(Hume)_ +eli paremmin »tilapäistä». Syy ja seuraus ovat disjecta membra, +niiden välistä »vaikuttamisen» sidettä emme voi havaita. + +Verrattoman merkityksellinen on nyt se seikka, että meidän ei +tarvitse tyytyä pelkästään tähän ylimalkaiseen homogeenisuuteen +fyysillisen ja psyykillisen kausaliteetin välillä. + + * * * * * + +4. Kaikkein alkeellisimmassakin psyykillisessä tapahtumisessa +havaitaan, että mitään autonomisia psykologisia »lakeja» ei ole +olemassa. Psykologiset säännöllisyydet ovat tuntemattomien +yleisempien lakien erikoistapauksia; nämä tuntemattomat »peruslait» +meidän täytyy olettaa fysiologisiksi. + +Niinpä havaitaan muistikokeissa se jokapäiväisestä kokemuksesta tuttu +elementaarinen säännönmukaisuus, että assosiatiot heikkenevät ajan +mukana määrätyllä nopeudella (»unohtaminen»). Tästä psykologisesta +»laista» esiintyy kuitenkin poikkeuksia; saattaa esim. tapahtua, että +koehenkilö ei muista oppimaansa tavua 5 minuuttia senjälkeen kuin +lukeminen on tapahtunut, mutta kyllä 24 tunnin kuluttua.[44] +_Psykologiselta_ kannalta _voi_ »tilanne» näissä kahdessa tapauksessa +olla täydelleen sama, olosuhteet, syy, on sama, siitä huolimatta on +seuraus erilainen. _Ei siis voi olla olemassa autonomista +psyykillistä kausaliteettia, koska samat psykologiset syyt voivat +tuottaa erilaisia seurauksia._ + +Kausaaliprinsiippi vaatii, että ainakin toisessa näistä tapauksista +psykologisen prosessin kulkuun vaikuttaa jokin tajunnan ulkopuolella +oleva tekijä. Fysiologia tulee tässä heti psykologian avuksi. Ei ole +ainoastaan mahdollista, vaan suorastaan todennäköistä, että se +aivojen tasapainotila (yhtä hyvä ravitsemustila kaikissa aivokuoren +eri osissa y.m.), joka on reproduktiomekanismin säännönmukaisen +toiminnan edellytyksenä, terveessäkin yksilössä huojuu määrättyjen +rajain sisällä. Puheenalainen psykologinen »laki» pitää siis +paikkansa ainoastaan _määrätyssä fysiologisessa tapauksessa_, se on +siis erikoistapaus yleistä fysiologista lainmukaisuutta. + +Sille, joka on vähänkin tottunut psykopatologiseen katsomustapaan, on +muuttunut--löysästi sanoen--suorastaan »loogilliseksi vaatimukseksi», +että kaikki sielunilmiöt ovat aivofysiologisten tilain funktioita. +Ääretön muotojen moninaisuus johtaa psykopatologisissa tapauksissa +karkeimmista makroskooppisista aivokuorenloukkauksista +mikroskooppisten degeneratio- y.m. ilmiöiden kautta niihin +hienoimpiin aivohäiriöihin, joita ei mikään mikroskooppi enää +tavoita, mutta jotka täytyy edellyttää, kun nähdään mitenkä +sieluntoiminnan tavalliset säännöt esim. schizofreniassa kokonaan +mullistuvat. Näitä näkyvän tai näkymättömän aivokoneiston särkymisen +tai lamaantumisen eri muotoja vastaa psyykillisellä alalla mitä +kirjavin sielunhäiriöiden sarja, alkaen sielunelämän karkeimmasta +hävityksestä mitä erikoisimpien tajuntoimintojen tai sielunpiirteiden +tuhoutumiseen tai lamaantumiseen. Luonto toimii aivopatologisissa +kokeiluissaan toisinaan kuin raaka pyöveli, joka moukarilla iskee +mitä hienoimman koneiston säpäleiksi, toisinaan kuin taitavin +mekaanikko, joka monimutkaisesta koneesta irroittaa jonkun sen +hienoimmista rattaista ja aikaansaa eriskummaisen häiriön. +Psykologiselta kannalta vallan yhtenäiseltä näyttävä toiminta +esiintyy psykopatologian valossa usein mitä monimutkaisimpien +mekanismien punoutumalta. Ennätyksen saavuttaa tässä suhteessa +näköhavaintojen ala. Puhtaasti psykologiselta kannalta ei mitenkään +voisi aavistaa, että näköhavaintojen syntymisessä on osallisena suuri +joukko suhteellisesti erillisiä aivomekanismeja. Näiden olemassaolon +todistavat merkilliset patologiset tapaukset, joissa jokin +puheenalaisista mekanismeista on pudonnut pois, samalla kun toiset +ainakin osaksi vielä toimivat. Kuka voisi normaalipsykologiselta +kannalta ennustaa, että esim. _värien_ havainto voi hävitä, +näköhavaintojen muuten säilyessä,[45] että syvyydenulottuvaisuuden +havainto yksinään saattaa häiriintyä,[46] että potilaalle voi jäädä +kyky appersipoida näkökentässään vain yksi ainoa esine +kerrallaan,[47] että kyky yhdistää näköaistimukset »hahmoiksi» +(Gestalten) erikseen voi häiriytyä[48] j.n.e.--puhumattakaan +sellaisista »triviaalisista» ilmiöistä kuin »visuaalinen agnosia» +(eli »sielunsokeus»), jolloin potilas häiriintymättömästä +näkökyvystään huolimatta ei »_käsitä_» mitään siitä mitä hän +havaitsee, ei siis tunne eikä osaa käyttää esineitä, taikka +»aleksia», jolloin potilas näkee ja käsittää kaiken muun paitsi ei +symboolisia merkkejä, jolloin hän siis ei osaa lukea j.n.e. + +Vastaavanlaatuisia, erikoisten fysiologisten mekanismien +lamaantumisesta tai tuhoutumisesta aiheutuvia ilmiöitä havaitaan +»korkeamman» sielunelämän alalla. Mainitakseni tässä vain yhden +esimerkin, _on unennäölle_--joka on niin sanoakseni terveen sielun +anomalia--luonteenomaista (lukuunottamatta mielikuvien +hallusinatoorista luonnetta) erään psykofysiologisen mekanismin +tilapäinen lamaantuminen. Terveelle ajatuksenjuoksulle on tyypillinen +n.s. »Berichti-gungstendenz», oikaisutendenssi:[49] kun jokin +satunnainen assosiatiovaikutus saattaa meidät muodostamaan +arvostelman, joka on ristiriidassa muistivarastoomme kuuluvan tiedon +kanssa, reprodusoituu säännöllisesti oikea tietomme, joten hairahdus +korjaantuu. Tällaista tarkoituksenmukaista ja säännöllisesti +esiintyvää ilmiötä ei ole lupa pitää satunnaisena »diffuusina» +reproduktiona, vaan täytyy olettaa erikoinen mekanismi, tajuttomasti +vaikuttava kriitillinen tendenssi, joka kontrolloi ajatustuloksiamme. +Mutta tämä mekanismi ei toimi unissamme. Me näemme esim. tutun elävän +henkilön kuolleena--samalla kun ehkä keskustelemme hänen kanssaan. +Meitä ei silloin vaivaa mikään ristiriitaisuus, mikään poikkeavaisuus +olevaisen perussäännöistä, jommoinen valvovissa aivoissa saattaisi +»oikaisutendenssin» mitä intensiivisimmällä tavalla toimimaan.-- + +Noustessamme »aivorefleksikaarta» ylöspäin, seuratessamme +aistiärsytyksiä niiden matkalla kohti yhä korkeampia keskuksia +tapaamme siis arkitektoonisesti toistensa päälle rakentuvia +keskushermoston mekanismeja, jotka käsittämättömän hienolla tavalla +toisiinsa punoutuen aste asteelta kehittävät aistivaikutteista +näkö- y.m. havaintoja, joissa yksilön varhaisempi kokemus mitä +moninaisimmalla tavalla tulee näkyviin. Vastaavalla tavalla me taas +toisaalta, ryhtyessämme refleksikaarta laskeutumaan, lähestyessämme +liikuntoärsytysten, motooristen innervatioiden viriämisalueita +kohtaamme erikoisia struktuureja, joiden välityksellä järjellinen +tahallinen toiminta tapahtuu. Näiden olemassaolon osoittavat +varsinkin apraktiset häiriöt. »Motoorisen apraksian» (sanan +nykyisessä merkityksessä) määritteli erään merkillisen tapauksen +perusteella _H. Liepmann_ v. 1900.[50] Sillä tarkoitetaan +»kykenemättömyyttä jäsenten tarkoituksenmukaiseen liikuttamiseen muun +liikuntokyvyn säilyessä». Potilas ei pysty suorittamaan tahdollisia +liikkeitä, vaikka hänen liikuntoapparaattinsa sekä perifeerisissä +että sentraalisissa osissaan on koskematon ja vaikka hän toisaalta +moitteettomalla tavalla kehittää päämääränmielteensä. Voidaan sanoa, +että apraksialla on aivopatologisten ilmiöiden joukossa tämän +vuosisadan kuluessa ollut, joskaan ei ehkä yhtä huomattava, niin +ainakin samantapainen asema kuin afasialla viime vuosisadan +viimeisinä vuosikymmeninä. Nämä ilmiöt ovatkin suuresti analogisia +eikä motoorinen afasia olekaan muuta kuin puhe-elinten apraksia. +(Äänten synnyttämiskyky on potilaalla itsessään häiriintymätön, mutta +»sisäinen puhe», joka on ääneenpuhumisen välttämätön edellytys, on +sillä tavoin vahingoittunut, että jälkimäinen käy mahdottomaksi.) +_Liepmann_in potilas, eräs hallitusneuvos, joka tulee olemaan +historiallinen kuuluisuus merkillisen aivohäiriönsä takia, ei +pystynyt oikeanpuolisilla jäsenillään suorittamaan +yksinkertaisimpiakaan tahdollisia liikkeitä, ei pyynnöstä edes +työntämään kieltä suustaan taikka puristamaan kättänsä nyrkkiin. +Samalla oli hän kuitenkin kaikin puolin täysissä järjissään (mikä +hänen afasiastaan huolimatta voitiin osoittaa, koska hän vasemmalla +kädellä kirjoittamalla pystyi ilmaisemaan ajatuksiansa); täten hänen +tapauksensa todistaa, että »niinsanottujen korkeampien psyykillisten +prosessien ja motoorisen innervation välillä saattaa esiintyä häiriö, +joka tuhoaa toiminnan-suunnitelman siirron määrättyjen jäsenten +motoriumiin».[51] + +Sivuseikka on tässä se, että _Liepmann_in tapauksestansa antama +tulkinta lienee katsottava liika karkeaksi[52]--_Liepmann_, eräs +vaikutusvaltaisen _Wernicke_n monista oppilaista, edustaa kaavamaista +psykologis-anatomista lokalisatioteoriaa--; toteennäytettynä voidaan +joka tapauksessa pitää, että jos lukemattomien hermosäikeiden +välittämät yhteydet liikuntohermojen--aivokuoren etumaisessa +keskipoimussa sijaitsevien--lähtökohtien ynnä muiden aivoalueiden +välillä fysiologisesti tai anatomisesti katkeavat, on siitä +seurauksena yksilön kykenemättömyys käyttämään asianomaisia +ruumiinjäseniä tahtonsa palvelukseen. Apraksiatapauksia on +_Liepmann_in jälkeen havaittu ja kuvailtu runsaasti. _A. Pick_in +tekemien havaintojen perusteella[53] täytyi motoorisen apraksian +lisäksi määritellä _ideatorinen apraksia_, jossa häiriö sijaitsee +korkeammalla psyykillisellä asteella, itse »liikekaavan» +(»Bewegungsformel», _Liepmann_) muodostumisessa, jonka avulla tajunta +kontrolloi liikuntojen tarkoituksenmukaista järjestystä; _v. Monakow_ +eroittaa kokonaista kuusi eri apraksia-muotoa.[54] + +Niin alkuasteillaan kuin puheenalaisten aivopatologisten ilmiöiden +yksityiskohtainen psykologinen ja fysiologinen erittely onkin, niin +rajoitetussa määrässä kuin nykyään voidaankin havaittujen _oireiden_ +perustalla tehdä päätelmiä häiriintyneisiin _funktioihin_ ja niiden +aivolokalisatioon nähden, tulee ehkä aivopatologia lopuksi antamaan +ratkaisevat vastaukset niihinkin kysymyksiin, jotka _psykologille_ +ovat tärkeimmät. Ennen kaikkea tulee aivopatologia nähdäkseni +empiirisesti ratkaisemaan vanhan metafyysillisen kiistakysymyksen +»ruumiin ja sielun» suhteesta. + +Empiirinen vastaus kysymykseen: Minkälainen on tajunnan suhde +keskushermostoon? voi merkitä vain seuraavaa: on koetettava muodostaa +tästä suhteesta sellainen mielikuva, joka vähimmässä mahdollisessa +määrässä sisältää hypoteettisia aineksia, joka tarkasti ottaa varteen +ne viittaukset, mitä tähän saakka tunnettuihin tosiseikkoihin +sisältyy, mutta kaikin tavoin pidättyy väittämästä mitään siitä, +josta emme mitään tiedä. + +Ja seuraavat ovat nähdäkseni tosiseikkain viittaukset: Ärsytykset +saapuvat aivokuoreen eri teitä, muokkautuvat ja hajaantuvat +lainmukaisella tavalla. Aivosolujen mikroskooppisessa maailmassa +tapahtuu valtava määrä tuntemattomia prosesseja, mutta kaikkiin +nähden pitää energian säilymisen laki paikkansa: liike-energiaa ei +missään häviä, vaan se joko siirtyy eteenpäin taikka kasaantuu +(kemialliseksi?) potentiaaliseksi energiaksi. Mitään sentapaista +yhtenäistä päätekohtaa, jonne kaikki »tulevat» kiihoitukset +keskittyisivät ja jossa »sielu» ottaisi ne vastaan, ei ole--yhtä +vähän kuin sellaista, mistä »sielu» virittäisi »menevät» kiihoitukset; +mikroskooppinen preparaatti näyttää äärettömän monikuteisen +säijeverkon, joka katkeamattomana yhdistää molemmat toisiinsa. Ja +niinkuin aivopatologia osoittaa, sisältyy tähän solujen ja säikeitten +labyrinttiin suuri määrä mitä hienoimpia fysiologisia apparaatteja, +joiden luku on vielä paljon suurempi kuin psykologiselta kannalta +voitaisiin edes aavistaa. Jos nyt tyydymme pelkästään toteamaan sen +empiirisen suhteen, minkä havaitsemme mainittujen apparaattien ja +tajunnan ilmiöiden kesken, täytyy meidän sanoa, että tajunnan ilmiöt +esiintyvät näiden apparaattien häiriintymättömän toiminnan +funktioina. Jokainen sielunilmiö on määrättyjen fysiologisten +mekanismien toiminnan vastine. Ja sensooriset ynnä ideatooriset +apparaatit liittyvät katkeamattomasti motoorisiin; joka kohdassaan, +aistiärsytyksestä lihasliikkeeseen saakka, on tajunprosessin +häiriintymätön kulku riippuvainen refleksikaareen kuuluvien eri +renkaiden, eri mekanismien, fysiologisesta ja anatomisesta eheydestä. + +_Aivomekanismit tekevät kaiken_--se on tosiseikkojen viittaus. + +Sanoista emme kiistele--jos joku tahtoo väittää, että +aistiärsytykset, sittenkuin ne ovat kulkeneet eriasteisten +fysiologisten mekanismien kautta ja saapuneet korkeimpiin +sensoorisiin keskuksiin, »vaikuttavat» »sieluun», joka reageeraa +näkö- j.n.e. havainnolla, niin on se hänelle sallittu, samoinkuin +hänen on lupa sanoa, että »sielu» »vaikuttaa» motoorisiin keskuksiin +lihasliikkeitä aiheuttaen. Mutta koska--kuten fysiologinen kokemus +osoittaa--»sielu» ei voi enentää eikä vähentää aivoissa piilevien +energiojen kokonaismäärää, ei tämä »vaikuttaminen» voi olla +samanlaista kuin fyysillisten ilmiöiden kesken, jolloin energiaa +siirtyy toisesta toiseen. Näin ollen täytyy kysyä, onko mitään +asiallista eroa, jos »vuorovaikutusteoriain» tavoin sanotaan, että +keskushermoston prosessit »vaikuttavat» »sieluun» ja päinvastoin +taikka jos parallelistisen teorian tavoin tyydytään vain toteamaan +niiden rinnakkaisuus.[55] + +Aivan pintapuolista olisi väittää, että »vuorovaikutusteoria» +paremmin kuin »parallelismi» tulkitsisi tosiasiallista +tietoisuuttamme siitä, että ruumis on tahtomme hallittavana. Tässä +kohden ovat »vuorovaikutusteoria», jommoista esim. _Lotze_ edustaa, +ja »parallelismi» aivan samassa asemassa--sillä erolla vain, että +parallelistinen kaava on niin verrattomasti yksinkertaisempi. Koska, +kuten _Lotze_ sanoo, »tahdon luonne on vain elävässä tahtomisessa, ei +sinänsä sen samanaikaisessa toteuttamisessa»,[56] ei pelkästään se +seikka, _että me tahdomme_, millään tavoin selitä sitä, että meidän +onnistuu liikuttaa jäseniämme. »Oman valtansa täydellisyydellä tai +omasta virikkeestään ei mielenmuutos saa aikaan vastaavaa ruumiin +muutosta»,[57] vaan ainoastaan sikäli kuin »sielu» on »muiden +elementtien ohella kiedottu mekaanisten vuorovaikutusten +yhteyteen.»[58] Ja terävästi ivaa _Lotze_ sentapaisia triviaalisia +käsityksiä, kuin että aivoissa ovat motooristen hermojen lähtökohdat +levällään kuin sarja soittimia, joita sielu voisi mielinmäärin +kosketella: »vaikka tällainen klaviatuuri aina olisikin käsillä, +sielu ei pystyisi sillä soittamaan.»[59] Voidaanko se »mekaanisten +vuorovaikutusten yhteys», jossa tajunnan täytyy fysiologisten +prosessien kanssa olla voidakseen näihin vaikuttaa, mitenkään +käsittää sen yksinkertaisemmin kuin otaksumalla, että esim. +päätöstäni liikuttaa oikeaa kättä vastaa keskushermostossa prosessi, +joka vallitsevien fysiologisten yhteyksien perusteella itsestään +johtaa tarkoitettuun lihasliikkeeseen? + +Mielestäni on sanottava, että jos sentapaista kriitillistä +»vuorovaikutusteoriaa» jommoista _Lotze_ myöhemmissä teoksissaan +edustaa, kehitellään ja oikaistaan aivofysiologian nyttemmin +paljastamain tosiseikkojen valossa, niin johdutaan käsitykseen, joka +asiallisesti tuskin poikkeaa kriitillisestä empiirisestä +»parallelismista». Nykyään tiedetään, ettei ole mitään puhtaasti +psyykillisiä, vaan ainoastaan psykofysiologisia tiloja, aivoissa ei +ole mitään sellaisia alueita, joita voitaisiin pitää »sielun» +erikoisena asemapaikkana, vaan sensooriset, ideatooriset ja +motooriset apparaatit liittyvät katkeamattomasti toisiinsa. »Sielu» +ei voi »vaikuttaa» keskushermostoon edes sillä »mekaanisella» tavalla +kuin _Lotze_ otaksui sikäli kuin tällainen vaikuttaminen sisältää +aivojen energian lisäämistä tai vähentämistä. Korkeintaan on lupa +otaksua, että kun jokin keskihakuinen kiihoitus keskushermostossa +aiheuttaa sarjan psykofyysillisiä prosesseja, niin tämän sarjan +fyysillinen osa on toisenlaatuinen kuin se olisi ilman psyykillistä +saattajaansa, että siis tajunnalla siinä merkityksessä on jokin +»vaikutus» keskushermostoon, että esim. tämän motooriset vastaukset +ovat toisenlaatuisia kuin kuin ne olisivat ilman tajuntaa. Energian +säilymisprinsiippi tässä tosin tuottaa vaikeuksia, koska nämä +tajunnan aiheuttamat muutokset eivät saa aiheuttaa mitään lisäyksiä +eikä vähennyksiä aivojen energiamäärässä. Kuten tunnettua, voidaan +tästä vaikeudesta kuitenkin selvitä useammallakin tavalla. Voidaan +tunnettujen tutkijain tavoin puhua »psyykillisestä energiasta», joka +on säilymisprinsiipin alainen, voidaan myöskin ajatella sentapaisia +fysikaalisia ilmiöitä, jolloin tapahtumisessa esiintyy muutoksia, +ilman että energiamäärä muuttuu, esim. kun liike-energia vaihtuu +potentiaaliseksi. Jos esim. ilmaan heitetty kivi pysähtyisi +korkeimpaan kohtaansa, ei sen sisältämä energia vähenisi, vaikka +esiintyisikin luonnon tavallisesta tapahtumisesta poikkeava ilmiö. +Jos tajunta »vaikuttaa» jotakin samantapaista, ei aivojen +energiamäärässä esiintyisi mitään muutoksia.[60] Tällainen +»vuorovaikutusteoria» saattaisi vedota myös siihen, että koska sen +edustaman käsityksen mukaan tajunta aiheuttaa keskushermostossa +muutoksia, niin käy kehitysopillisesti ymmärrettäväksi, mitä varten +tajuntaa yleensä on olemassa. Väitetään, että jos »parallelismi» on +oikeassa, niin ei voida ymmärtää, kuinka »olemassaolon taistelu» on +keskushermostossa kehittänyt tajuntaa, jolla kuitenkaan ei ole tässä +taistelussa mitään merkitystä, keskushermoston prosessit kun ilman +sitä tapahtuisivat täsmälleen samalla tavalla, organismin motooriset +reaktiot olisivat siis tarkalleen samanlaatuisia ilman tajuntaa kuin +sen kanssa. Ja hyvään tapaan kuuluu mainita historian suuria +tapahtumia ja henkilöitä, taiteentuotteita jne., jotka +»parallelismin» mukaan ovat puhtaasti fysiologisen mekanismin +tuotteita, ne kun olisivat olemassa vallan samanlaisina, jos tajuntaa +ei ollenkaan olisi. + +Tällaiseen argumentoimiseen sisältyy kuitenkin samantapainen +loogillinen virhe kuin materialismin ihmettelyyn, miksi aistimuksia +ei voida selittää fysiologisista edellytyksistään: »sielu» ei voi +olla erikoinen kausaalinen tekijä ilmiömaailmassa, koska kaikki on +»sielua», s.o. tajunnantiloja. + +Toiseksi, jos lähemmin tarkastellaan asiaa, ei myöskään kriitillisen +»vuorovaikutusteorian» kannalta, sikäli kuin se tahtoo olla +tosiseikkojen tulkkina, päästä mihinkään siitä, että kaikki eliöiden +motooriset reaktiot tavallaan ovat puhtaasti fysiologisen +kausaliteetin tuotteita. Esiintyköön vaan fysiologisissa prosesseissa +muutoksia senkautta, että niihin liittyy tajuntaa, jos mieli +kausaliteettiprinsiipin olla pätevä, täytyy näiden muutosten olla +lainmukaisia, s.o. fysiologinen prosessi muuttuu määrätyllä tavalla +riippuen siitä, minkälainen tajunilmiö sitä myötäseuraa, näiden +muutosten täytyy olla poikkeuksettomain lakien alaisia. Mutta +toisaalta taas on tajunilmiöiden itsensä esiintyminen tietenkin myös +lainmukainen, s.o. mikäli »sielu» ei ole muuttunut, herättää sama +keskihakuinen kiihoitus aina saman sieluntilan. Jos taas »sielussa» +on tapahtunut muutoksia, niin on keskushermostossa tapahtunut +vastaavia lainmukaisia muutoksia, koska kaikki sieluntapahtumat ovat +psykofyysillisiä. Ja »sielussa» tapahtuu yhtä vähän kuin +keskushermostossakaan mitään muutoksia ilman syytä, s.o. ei esiinny +mitään tajunnanilmiöitä ilman että edelläkäyvät tajunnanilmiöt +sisältävät niihin lainmukaisen aiheen; täten lopulta kaikki +tajunnanilmiöt lainmukaisesti johtavat takaisin keskihakuisiin taikka +keskushermostossa itsessään, tämän perityn laadun perusteella +virinneisiin kiihoituksiin. + +Metafyysillisten kuvitelmain perusteella saattaa tietysti väittää, +että »sielutkin» ovat aiheiltaan erilaisia, niin että eri +keskushermostoissa samat kiihoitukset jo alunperin herättävät +erilaisia sieluntiloja ja senkautta myös erilaisia fysiologisia +prosesseja, taikka että »sielu» yksin voi muuttua, niin että samassa +keskushermostossa sama kiihoitus ei enää aiheutakaan samaa +sieluntilaa ja senkautta samaa fysiologista prosessia kuin ennen +»sielun» muutosta, mutta tällaisia kuvitelmia ei tarvitse ottaa +lukuun tässä, kun kiinnitämme huomiota vain sellaisiin +psykofyysillisiin teorioihin, jotka pohjaavat tosiseikkoihin ja +tahtovat olla niiden tulkkina. Tavalla, jonka ilmeisyys on +empiristille selvä, viittaavat tosiseikat siihen, että mikäli eri +yksilöiden erilaiset motooriset reaktiot eivät saa selitystään heidän +keskushermostonsa ja senkautta heidän »sielunsa» erilaisesta +menneisyydestä, aiheuttaa erilaisuuden viime kädessä »sielun» +erilainen peritty ruumiillinen alusta. Toisin sanoen, määrätyn +yksilön määrätyllä hetkellä tapahtuvat motooriset reaktiot ovat hänen +keskushermostonsa alkuperäisen aiheen ynnä sen kokeman menneisyyden +yhteistulos, s.o. viime kädessä puhtaasti fysiologisen kausaliteetin +ilmauksia.[61] + +Myöskin tämäntapaisen kriitillisen »vuorovaikutusteorian» kannalta +voidaan siis konstruoida puhtaasti fysiologinen kausaalisarja, +jolloin tosin on huomattava, että eräät fysiologiset ilmiöt +tapahtuvat muusta luonnonkulusta poikkeavalla, mutta itsessään täysin +lain mukaisella tavalla. Fysiologin kannalta tällainen poikkeavaisuus +olisi täydellinen arvoitus, mutta ratkaisemattomia arvoituksiahan on +niin paljon; kuka voi selittää, miksi esim. määrättyjen aineiden +molekyylit sopivissa nesteissä saavat sellaisia uusia ja +arvoituksellisia ominaisuuksia, että nesteissä syntyy kiteitä? +Samalla tavoin täytyisi fysiologin tyytyä toteamaan, että +keskushermostossa eräät aineelliset hiukkaset saavat uusia, +arvoituksellisia, mutta itsessään täysin lainmukaisesti ilmeneviä +ominaisuuksia. + +Näin ollen katson toteennäytetyksi, että nykyaikaisesti kriitillisen +»vuorovaikutusteorian» ja kriitillisen »parallelismin» välillä ei ole +mainittavaa asiallista eroa. Tällaista eroa ei voikaan olla, sikäli +kuin molemmat teoriat pyrkivät olemaan tosiasiain tulkkina; eiväthän +tosiasiat voi olla keskenään ristiriitaisia. + +Merkillistä kyllä, on aivan viime vuosikymmeninä vielä esiintynyt +»vuorovaikutusteorioja», jotka sisältävät vahvoja metafyysillisiä +aineksia. Tässä kohden on ehkä syytä mainita vain, kuinka esim. +sellainen »vuorovaikutusteoria», jota _William James_ henkevään +tapaansa edustaa, kokonaan sivuuttaa kokemuksen rajapyykit niinhyvin +ulkoisen kuin sisäisen havainnon alalla. _James_in mukaan[62] +kehittyneempien eläinten keskushermosto on rakennettu suunnattoman +monimutkaisella tavalla, jotta siihen voisi mahdollisuuksina sisältyä +lukematon määrä motoorisia vastauksia mitä vähäpätöisimpiin tilanteen +piirteisiin. Mutta _James_ uskoo, että tällaisen laitteen +epäluotettavuus lisääntyy samassa määrässä kuin sen monimutkaisuus. +Tämän vuoksi tarvitaan tajuntaa »ohjaamaan keskushermostoa, joka on +tullut liian monimutkaiseksi voidakseen itse reguloida itsensä». +_James_in ajatus sisältää todellisuudessa hämmästyttävän +virheellisyyden. Juuri tällaista käsitystähän _Lotze_ pilkkaa kun hän +puhuu »klaviatuurista», jota sielu mielensä mukaan soittelee. Kuinka +ihmeessä voisi »tajuntamme» ohjata keskushermostoa? Valita sen +lukemattomista reaktiomahdollisuuksista sen, joka johtaa +tarkoitettuun tulokseen? Jos keskushermostomme on »epäluotettava», +niin sehän saattaa merkitä vain, että siinä on taipumus esiintyä +sisäisiä häiriöitä, jotka tekevät sen toiminnan säännöttömäksi. +Kuinka voisi »tajuntamme» tätä estää? Ei ainakaan tahdontoimintojen +avulla! Tahtohan saattaa vaikuttaa vain kaikkein terveimmässä, siis +kaikkein lainmukaisimmin toimivassa keskushermostossa. +Schizofreniset, apraktiset y.m. häiriöt osoittavat, minkälaisen +kaoottisen piirteen tahdontoiminnat saavat, kun keskushermosto +todellakin muuttuu »epäluotettavaksi». Jos keskushermoston toimintaa +jokin »reguleeraa», niin tajunta se ei ole, se on varma; tajunta (= +keskushermosto) kyllä reguleeraa jotakin, nimittäin yksilön +_toimintaa_, mutta ei suinkaan itseänsä. Tällaisen käsityksen pohjana +näyttää olevan ajatuksen »lapsus». + + * * * * * + +Siis, kuten on osoitettu, mitään autonomista psyykillistä +kausaliteettia ei ole, vaan psyykilliset ilmiöt esiintyvät +fysiologisten prosessien erikoistapauksina--jolloin tosin olemme +jättäneet avoimeksi sen mahdollisuuden, että silloin kun psyykillisiä +ilmiöitä fysiologisessa kausaaliketjussa esiintyy (määrättyjen +muuttumattomasti vaikuttavien fysiologisten lakien nojalla), ei +niiden esiintyminen ole prosessin fyysillisen puolen muodostumiseen +nähden merkityksetön.[63] Näin ollen herää kysymys, jota tässä sopii +lyhyesti kosketella: Jos ei ole mitään autonomista psyykillistä +kausaliteettia, niin voiko myöskään olla olemassa mitään autonomista +psykologista tiedettä? Eikö psykologian lopullinen päämäärä ole +sulautua fysiologiaan? (kuten _Wundt_ kysyy.[64]) + +Tähän on vastattava seuraavaa. + +Siinäkin tapauksessa että ne fysiologiset mekanismit, joiden +funktioina tajunnanilmiöt esiintyvät, olisivat yksityiskohtiaan +myöten tunnetut, pysyisi erikoisena empiirisenä tehtäväryhmänä kuvata +näiden mekanismien toiminta sikäli kuin se tajunnan verhossa +kuvastuu, varsinkin sikäli kuin se saa ilmauksensa normaalissa +tajunnassa. Aivan samassa asemassa on, kuten _O. Hertwig_ huomauttaa, +biologia fysikokemiaan nähden. Jos otaksutaan, että elämänilmiöiden +fysikaaliskemiallinen analyysi olisi viety perille saakka, jäisi +kuitenkin niiden fysikaalis-kemiallisten tapahtumain punoutuma, jotka +kokonaisuudessaan muodostavat elävän olennon, erikoisen empiirisen +kuvailun aiheeksi. Ja, jatkaa _Hertwig_ sattuvasti,[65] kemia +puolestaan, tuttuine analyyttisine ja synteettisine metodeineen, on +epäilemättä jäävä erikoiseksi atomien tieteeksi vielä senkin jälkeen, +kuin tulevaisuuden tiede käsittää, millä tavoin eripainoiset atomit +ja niiden yhtymislait johtuvat elektronien omituisuuksista. Tämä +aiheutuu siitä, että historiallisesti muodostuneet tieteet eivät +pohjaa vain teoreettisiin näkökohtiin, vaan ovat yhteydessä +määrättyjen käytöllisten tarpeiden kanssa. + +Todellisuudessahan ei nyt ole mitään puhettakaan siitä, että +empiiriset erityistieteet voitaisiin deduktiivisesti kehitellä +perustieteistään, kemia elektroniteoriasta, biologia fysikokemiasta, +psykologia biologiasta (fysiologiasta). Päinvastoinhan asia on niin, +että mitä erikoisesti psykologiaan tulee, sen fysiologiset perusteet +ovat miltei terra incognita. Etupäässä puhtaasti _psykologisten_ +häiriöiden perusteella täytyy meidän kausaaliprinsiipin vaatimuksesta +olettaa verrattoman hienosti toisiinsa punoutuvia, mutta +rakenteeltaan tuntemattomia fysiologisia aivokuoren mekanismeja. +Vasta _psykologisten_ säännönmukaisuuksien kautta saamme jotain +aavistusta keskushermoston fysiologisista laeista. Ne lukemattomat +fysiologiset teoriat, joita on laadittu sieluntoimintojen +aineellisesta alustasta, eivät--kuten varsinkin spiritualistiset +psykologit kernaasti huomauttavat--ole muuta kuin puhtaasti +psykologisten säännönmukaisuuksien projisioimista tälle fysiologisen +kartan valkealle täplälle. Eikä nykyään--kuten _Müller_ ja +_Pilzecker_ huomauttavat[66]--näytä olevan mitään mahdollisuuksia +anatoomisfysiologista tietä lähestyä tätä tuntematonta aluetta. + +Tämä psykologian ja aivofysiologian omituinen suhde aiheuttaa +psykologisessa tutkimuksessa muutamia erikoisia piirteitä. + +Jokaisen tieteen ylin pyrintö on koettaa »_selittää_» ilmiöpiirinsä. +Täydellinen selittäminen sisältäisi määrättyyn erikoistieteeseen +nähden, että sen ilmiöt ja lait voitaisiin käsittää lähinnä +yleisemmän tieteen lakien erikoistapauksiksi; silloin olisi +puheenalaisessa tieteessä saavutettu mahdollisimman suuri +yksinkertaisuus; kaikki sen ilmiöpiiriin sisältyvät erikoiset +faktorit olisi redusoitu toisten fundamentaalisten faktorien +kombinatioiksi. + +Meillä tosin ei ole vähintäkään suoranaista tuntemusta +keskushermoston fysiologisista laeista. Mutta eräät psykologiset +ilmiöt--nimittäin assosiatio- ja reproduktio-ilmiöt--näyttävät +_fysiologisessa_ suhteessa olevan suhteellisesti yksinkertaisia, s.o. +niitä vastaavien keskushermoston prosessien anatoomiset ja +fysiologiset edellytykset ovat suhteellisesti harvalukuiset. Tästä +syystä saavat alkeelliset assosiatio- ja reproduktio-ilmiöt niin +erikoisen aseman psykologiassa. _Selittävä psykologia saa niistä +johtavat näkökohdat._ Jos kaikki sielunelämä voitaisiin käsittää +näiden ilmiöiden kutoutumiksi, olisi--siltä näyttää--päästy hyvin +pitkälle sielunelämän kausaalisessa, fysiologisessa selittämisessä. + +Mutta koska fysiologiset tietomme keskushermostosta todellisuudessa +ovat niin minimaaliset, ei suinkaan ole varmaa, että assosiatio- ja +reproduktio-ilmiöiden tavanomainen fysiologinen tulkinta on oikea. +Näyttää kysymyksenalaiselta, ovatko nämä ilmiöt läheskään niin +helposti fysiologisesti selitettävissä kuin on luultu. + +Tämä viimeksi esitetty näkökohta, että psykologia saattaa +fysiologialle ja senkautta yleiselle biologialle olla tärkeä +tiedonlähde, lisää sen tehtävän biologista merkitystä, johon nyt +ryhdymme: _koska sielunelämä on fysiologinen ilmiö_--kausaalisesti, +joskaan ei fenomenologisesti--_täytyy tälläkin alalla esiintyä +mekanismin ja vitalismin vastakohta._ Missä muodossa tämä vastakohta +psykologiassa esiintyy? _Voidaanko psykologiassa_--siis ainakin +yhdellä biologian alalla--_tämä kiistakysymys definitiivisellä +tavalla ratkaista?_ + + * * * * * + +5. Nykyaikainen objektiivinen eläinpsykologia[67] kiinnittää +erinomaisen vähän huomiota vanhaan kiistakysymykseen, kuinka laajalta +luonnossa sielunelämää esiintynee, missä kohden eliöiden ylenevässä +sarjassa sen ensi merkit näyttäytynevät. Darwinismin vaikutuksesta, +joka mielellään näkee kuilun ihmisen ja muun luomakunnan välillä +kapenevan, olivat viime vuosisadan loppupuolella luonnontutkijat +taipuvaisia ulottamaan sielunelämän mahdollisimman laajalle, ja +tiedettiin kertoa paljon kauniita ja huvittavia asioita varsinkin +korkeampien eläinten ihmisenkaltaisesta älystä. Tämän vuosisadan +kuluessa eläinpsykologia on kulkenut tykkänään toisten tähtien alla. +Uuden suunnan äärimäisyysmiehet _Beer, Bethe_ ja _Uexküll_ julistivat +1899 eräässä kuuluisaksi tulleessa kirjoituksessa,[68] että »biologin +kannalta ei mitään eläinpsykologiaa ole olemassa». Tämä kanta johtui +osaksi mekanistisen periaatteen valtaanpääsystä biologiassa: myöskin +keskushermoston toiminta ynnä sen motooriset ilmaukset ovat +selitettävät puhtaasti aineellisen kausaliteetin avulla, osaksi +tietokriitillisestä harkinnasta: ei tahdottu väittää, ettei eläimillä +olisi »sielua», vaan ainoastaan, että »tästä kysymyksestä ei mikään +kokemus ole mahdollinen». »Koska toisenlainen psyyke kuin meidän +omamme on meille ehdottomasti suljettu kirja, emme voi eläinsielusta +mitään sanoa--emme voi mieleemme kuvailla sellaisia aistimuksia, +jotka vain kaukaisesti muistuttavat omiamme.»[69] Mutta näiden +äärimäisyysmiesten vaatimuksesta huolimatta, että eläimiä niiden +toiminnassakin tuli käsitellä »kemiallisina koneina»,[70] ei +eläinpsykologia nimenä ja tieteenä lakannut olemasta, vaan on rinnan +muun kokeellisen biologian ja psykologian kanssa herännyt +aavistamattoman virkeään eloon. Mutta tämä uusi eläinpsykologia on +kokonaan _objektiivinen_ tiede: sen esineenä on eläinten »käytös» +(»behaviour», mikä englantilainen nimitys sopivien vastineitten +puutteessa on kotiutunut muihinkin sivistyskieliin). Toisaalta +varsinaiset biologit, etunenässä syvällinen tutkija _H.S. Jennings_ +ryhtyivät yksityiskohtaisesti, kokeellisia menettelytapoja hyväkseen +käyttäen, analysoimaan kaikkein alhaisimpienkin eläinyksilöiden +(ameebojenkin) jokapäiväistä elämää.[71] Toisaalta varsinaiset +psykologit, etunenässä _Thorndike_ älykkäästi keksittyjen laitteiden +(»eksytyslaatikkojen», »labyrinttien» y.m.) avulla ryhtyivät +kokeellisesti tutkimaan korkeampien luurankoisten (apinoiden, +kissojen, kananpoikasten) Ȋlyä». Suuri joukko tutkijoita ja suuri +joukko eri menettelytapoja[72] on ollut tätä uutta tieteenhaaraa +rakentamassa. + +Keskushermoston toimintoina, sen motooristen ilmauksien perusteella, +on »muisti» ja Ȋly» objektiivisesti todettavissa yhtä hyvin kuin +selkäydinrefleksit taikka kasvin »tropismit». Se seikka, että näitä +eläinten korkeampia toimintoja todennäköisesti myötäseuraa +psyykillisiä tiloja, tekee ne meille erikoisen mieltäkiinnittäviksi-- +siksihän eroitammekin ne tavallisista reflekseistä erikoiseksi +ryhmäksi--, mutta mikään havaintotulosten subjektiivinen tulkinta +oman sielunelämämme valossa ei tietenkään saa tulla kysymykseen. + +Muisti, s.o. kokemuksesta oppiminen näyttäytyy ensi kerran _selvästi_ +äyriäisissä. Esimerkkejä saattaa mainita _Spaulding_in (1904) ja _A. +Drzewina_n (1908) kokeet.[73] Kumpikin kokeili erakkokravuilla. +Edellinen asetti akvariumiin määrättyyn kohtaan kuolleen kalan verhon +alle. Hajuaistinsa opastamina lähtivät äyriäiset etsimään kalaa ja +vähitellen _oppivat_ ne yhä nopeammin menemään suoraan verhon luo +niinpiankuin se pantiin paikoilleen. Kolmantenatoista päivänä voitiin +kala jättää kokonaan pois. _Verhon näkökuvan ja ruuan_ »mielikuvan» +_välillä syntyneen assosiation_ vaikutuksesta äyriäiset nytkin viiden +minuutin kuluessa kerääntyivät verhon alle, jolloin vasta niille +annettiin kala. _A. Drzewina_ taas käytti seuraavaa menettelytapaa. +Erakkokravut kuten tunnettu asustavat kotilonkuorissa. Äyriäisiltä +riistettiin niiden kuoret ja akvariumiin pantiin toisia kuoria, jotka +oli kiinteästi tukittu korkilla. Eläimet kävivät innokkaasti näiden +kimppuun ja koettivat riistää korkkia niiden suusta. Mutta vähitellen +ne »oppivat» että yritys oli turha: viikon kuluttua ei vedenpinnalla +enää ollut korkinsiruja. Kotiloiden näkökuva siis nyt heti viritti +ehkäisymekanismin, joka sai eläimet luopumaan turhaksi +näyttäytyneestä ponnistuksesta. + +Tämän »assosiatiivisen oppimisen» biologinen merkitys on ilmeinen-- +eläinhän senkautta tarkoituksenmukaisella tavalla reagoi +»representatiivisiin ärsykkeisiin», joilla vasta seuraustensa kautta +on sille vitaalista arvoa--, eikä kaipaa enempää todistelua. + +Mutta eläinmaailmassakaan eivät korkeamman sielunelämän merkit +rajoitu ensi asteen assosiatio- ynnä reproduktiotoimintaan, Ȋlyä» +huomataan jo ainakin aiheissaan. + +Jokainen älyntoiminta on psykofysiologinen _prosessi_, ja sellaisena +sen syy on haettava edelläkäyvistä psykofysiologisista +_prosesseista_--sitä näyttää kausaaliprinsiippi vaativan. Sen +mukaisesti täytyisi meidän olettaa, että kun ihminen tai eläin +ajattelee jonkun määrätyssä tilanteessa tarkoituksenmukaisen +ajatuksen, tällä tilanteella on jokin tajuttu piirre, joka +keskushermoston fysiologisten lakien perusteella herättää eloon tämän +ajatuksen. S.o. assosiatio- ja reproduktiomekaniikan täytyisi +_jossain_ muodossa olla kaikkein korkeimmankin mielikuvitus- ja +älyntoiminnan selitysperuste. + +Yksinkertaisin muoto älyntoimintaa on sellainen, jolloin määrätty +tarkoituksenmukainen menettelytapa, joka kerran on sattuman kautta +keksitty ja painunut muistiin, reprodusoituu tilanteessa, joka on +ainoastaan _jossakin määrin samanlainen_ kuin alkuperäinen. Saattaa +hyvin kuvailla, että apina, jolta kerran on pudonnut hedelmäsaalis +puusta maahan, mistä se taas on löytynyt, toisella kerralla tahallaan +pudottaa epämukavan taakan edellään maahan. Vähemmän välitöntä +yhtäläisyyttä ja senmukaisesti korkeampi älyntoiminta on kysymyksessä +silloin, kun apina, jonka päähän kerran putoava pähkinä on kipeästi +iskenyt, puusta heittää maassa olevaa vihollistaan pähkinällä. + +Tällä tavoin siis Ȋly» näyttää olevan keräymä määrätyissä +tilanteissa tarkoituksenmukaisia menettelytapoja. Jokainen spesifinen +tilanne vaatii oman spesifisen menettelytapansa, joka oman +_erikoisen_ kokemuksen kautta on kerran opittu, ja jota senjälkeen +voidaan milloin ahtaammalla, milloin laveammalla alalla, harvemmin +tai useammin käyttää. Joka tapauksessa nämä eri menettelytavat eli +älyntoiminnat perustuvat _toisistaan erillisiin reproduktioihin_: +mitään _yhtenäistä_ kykyä, Ȋlyä», ei ole olemassa, Ȋly» on vain +eräiden prosessien _summa_. + +Muilla biologian aloilla tavataan valtava määrä täydellisesti +analogisia ilmiöitä. Jos jokin eläin tai kasvi kestävään kylmyyteen +reagoi paksummalla karvapeitteellä, tarvitaan siihen erikoinen +prosessi, joka tykkänään poikkeaa siitä, millä tavoin eliö suojelee +itseänsä esim. kuivuutta vastaan. Mekanisti sanoo, että kummassakin +tapauksessa tulee kysymykseen spesifinen, olemassaolon taistelussa +_erikseen_ kehittynyt (perinnöllinen) mekanismi. Kun jokin eliö on +immuuni eli vastaanottamaton myrkytystä kohtaan, johonka muut sen +kaltaiset sortuvat, johtuu se esim. siitä, että se pystyy, +aikaisemmin läpikäymänsä taudin johdosta, tuottamaan ne erikoiset +»antitoksiinit», jotka tekevät tämän myrkyn tehottomaksi. Mutta sama +eliö saattaa sortua toiseen myrkkyyn: mitään _yleistä_ immuniteettia +ei ole. Mithridateen täytyi _erikseen_ totuttautua kaikkiin +myrkkyihin, jotta hän voisi olla varma siitä, ettei mikään niistä +häneen pystyisi. + +Tähän katsoen saattoi tunnettu fysiologi _Pflüger_ eräässä +kuuluisaksi tulleessa tutkielmassa[74] verrata eliöitä +»soittorasioihin, jotka pystyvät soittamaan tuhansia taikka +miljooneja säveliä, mitkä ovat suunnitellut ja viritetyt miljooneja +elämän kuluessa mahdollisesti esiintyviä tarpeita silmälläpitäen». Ja +hän lisää: »Millä tavoin tämä teleologinen mekaniikka on syntynyt, se +jää yhdeksi korkeimmista ja hämärimmistä kysymyksistä.» + +Nykyaikainen biologia nimittää eliöiden »_itseregulatioiksi_» +»sellaisia eliöiden reaktioita muutoksia aiheuttavia, säilymiskykyä +vähentäviä vaikutteita kohtaan, jotka vähentävät taikka poistavat +muutoksen ja siten taas korottavat taikka entisestään vielä lisäävät +säilymiskykyä tai jotka heikentävät muuttavan vaikutuksen. Lyhyemmin +sanoen ovat ne sellaisia eliöiden reaktioita, jotka uudelleen +korottavat säilymiskykyä taikka estävät sen vähenemisen.»[75] + +On selvää, että mekanismi ja vitalismi käsittävät »itseregulatiot» +päinvastaisella tavalla. Mekanistisen käsityksen mukaan jokainen +spesifinen itseregulatio edellyttää spesifisen mekanismin ja kun +jokin eliö ei pysty »mukautumaan» johonkin määrättyyn uuteen +tilanteeseen, vaan menee perikatoon, johtuu se siitä, että se ei +omista--joko perittyä taikka yksilökehityksen kuluessa hankittua-- +erikoista mekanismia, joka poistaisi uuden tilanteen aiheuttaman +häiriön. Sentähden on mekanistisen käsityksen mukaan myöskin jokaisen +spesifisen regulatioilmiön erikoinen synty ja kehitys luonnollisesti +myös erikseen tutkittava. + +(Saanen tässä huomauttaa, että jo ennenkuin tieteellisen psykologian +biologinen perusta oli minulle selvinnyt, asetin korkeampien +sielunilmiöiden erittelyyn nähden aivan samanlaisen työohjelman kuin +yllämainittu, nykyisessä biologiassa vallitseva on. Huomautin, ettei +ole pyrittävä analysoimaan »ymmärrystä», »tahtoa» j.n.e. yleensä, +vaan koetettava päästä perille niistä lukemattomista +tarkoituksenmukaisista sisäisistä menettelytavoista _kustakin +erikseen_, joista nämä kompleksit toiminnat on kokoonpantu. Myöhemmin +nimitin näitä puhtaasti psyykillisellä alalla ilmeneviä +itseregulatioita »ideatoorisiksi koordinatioiksi».[76]) + +Vitalistisen käsityksen mukaan luonnollisesti eliöiden itseregulatio +ei ole mikään toisistaan erillisten ja toisistaan riippumatta +kehittyneiden mekanismien summa, vaan orgaanisessa maailmassa +vaikuttavan yhtenäisen »primäärisen tarkoituksenmukaisuuden» eli +»tarkoitushakuisuuden» (»Zielstrebigkeit») ilmaus. Eri tapauksissa, +kulloinkin vallitsevan tarpeen mukaisesti, tämä itsessään yhtenäinen +tarkoitushakuisuus luonnollisesti on pakoitettu käyttämään eri teitä +eli keinoja, saavuttaakseen tuloksen, eliön säilymisen. Sikäli kuin +tutkimus rajoittuu pelkästään näiden luonnon eri tapauksissa +käyttämien erilaisten menettelytapojen selvittelemiseen, voivat +mekanismi ja vitalismi käydä käsi kädessä--eihän nykyajalla mikään +suunta voine langeta siihen virheeseen, josta _Lotze_ soimasi oman +aikansa vitalismia, tämä kun näytti uskovan, »että tarkoituksen +esitys voi olla mahdollinen osoittamatta samalla sitä kausaalista +instrumentaatiota, jolla tämä tarkoitus on toteutettu».[77] + +Kuitenkin herättää huomiota, että sellainenkin jyrkkä mekanisti kuin +_W. Roux_ ei puhu itseregulatiosta pelkästään kiinteiden mekanismien +_summana, vaan_ kykynä (»ein charakteristisches... _Vermögen_ aller +Lebewesen»). Todellisuudessa _Roux_ ei hyväksykään _Pflüger_in +yllämainittua vertauskuvaa, jonka mukaan eliöt ovat äärettömän +monimutkaisia »soittorasioita». »Eliöt oppivat joka päivä uusia +säveliä.»[78] Tämä johtuu siitä, että kaikissa nykyisin tavattavissa +eliöissä esiintyy eräitä luonteeltaan aivan yleisiä itseregulatioita, +jotka tulevat käytäntöön melkein jokaisessa elämän tilanteessa ja +joiden pohjalla pääsee kehittymään uusia spesifisiä mekanismeja. _W. +Roux_ on itse etevällä tavalla analysoinut erästä kaikkein +yleisimmistä tällaisista itseregulatioista, osoittamalla, mitenkä +kaikella elävällä kudoksella on se ominaisuus, että se oman +toimintansa kautta uudelleen synnyttää itsensä ja toimettomuuden +kautta pyrkii häviämään. On esim. tunnettua, että lihas käytännön +kautta vahvistuu. Aikaisempi käsitys, että tämä yksinkertaisesti +johtuu lisääntyneestä verentulvasta, ei pidä paikkaansa. Niin +yksinkertainen ei asia ole. Jokaisella kudoksella on se ominaisuus, +että se kiihoittuneella assimilatiolla vastaa oman toimintansa +sisältämään funktionaaliseen ärsykkeeseen. Täten eivät vain lihakset +käytännön kautta tarkoituksenmukaisesti vahvistu, vaan esim. +verisuonien haarautumat kasvavat saman kudosominaisuuden +vaikutuksesta tarkalleen niiden läpi syöksyvän verisuihkun +muotoisiksi ja kiinikasvava murtunut luu, jonka painosuhteet ovat +entisestään poikkeavat, mukautuu näihin uusiin olosuhteisiin, niin +että sen vahvimmat osat pian taas tavataan juuri siellä, missä paine +on suurin. Täten tämä »funktionaalisten ärsykkeiden troofillinen +vaikutus» _välittömästi tuottaa mitä korkeimmassa määrässä +tarkoituksenmukaisia ilmiöitä_, senkautta kun eliö tulee rakennetuksi +niin kuin olisi täydellinen insinööritaito sen suunnitellut: +vähimmällä mahdollisella aineksen kulutuksella suurin mahdollinen +efekti.[79] + +Mutta yleisestä luonteestaan huolimatta on tietenkin tämä +itseregulatio niinkuin muutkin kerran syntynyt ja kehittynyt: eliön +säilymiskykyä verrattomasti lisäävien ominaisuuksiensa perusteella on +lukemattomien muiden kudoslajien joukosta juuri tämä funktionaaliseen +ärsykkeeseensä troofillisesti reageeraava kudoslaji vähitellen +päässyt yksinvaltiaaksi--niin ajattelee _Roux_ sen darwinistisen +synnyn. + +Asianmukaista on mainita tässä eräs toinenkin luonteeltaan yleinen, +kaikkialla orgaanisessa maailmassa tavattava itseregulatio. + +Tunnettu amerikalainen eläinpsykologi _Lloyd Morgan_ lienee ensinnä +kehitellyt »trial and error»-menetelmän käsitteen: varsinkin +korkeampien eläinten käytöksessä on selvästi havaittavissa, että ne +pyrkivät vapautumaan häiritsevästä ärsykkeestä, levottomuutta +herättävästä tilanteesta jne. senkautta, että ne _koettelevat_ +kaikkia mahdollisia eri menettelytapoja, kunnes löytyy sellainen joka +vie perille tai kunnes niiden voima ehtyy. _H.S. Jennings_ on nyt +huomiota herättäneissä tutkimuksissaan selvästi osoittanut, mitenkä +kaikkein alhaisimmatkin yksisoluiset eläimet noudattavat aivan samaa +menettelytapaa. Kun esim. uiva yksisoluinen infusoori Paramaecium +joutuu jollakin hapolla myrkytettyyn vyöhykkeeseen altaassaan, tulee +se »levottomaksi» vallan kuin jokin korkeampi eläin ja »koettelee» +kaikkia mahdollisia liikkumasuuntia; niinkauan kuin häiritsevä ärsyke +kestää, jatkuu tämä koetteleminen. _Jennings_ uskoo, että tämä +häiritsevien ärsykkeiden aiheuttama behaviourin muutos kaikkein +alhaisimmilla asteillaan _ei_ perustu mihinkään erikoiseen +regulatiomekanismiin. »Me tiedämme, että eliö on mitä +erilaatuisimpien tapahtumien näyttämönä, joihin sisältyy määrätty +energia. Jos jokin häiritsee näitä tapahtumia, virtaa energia toisiin +kanaviin ja käytös muuttuu.»[80] »Niinkauan kuin vahingollinen +vaikutus jatkuu, tapahtuu myös jatkuvia muutoksia eliön +käytöksessä.»[81] Jos maallikon on sallittu tällaisessa asiassa +lausua mitään mielipidettä, niin tuntuu minusta uskomattomalta, että +asia todellakin olisi näin yksinkertainen, että kolloidien +fysikokemiasta välittömästi johtuisi ilmiö, joka on mitä korkeimmassa +määrässä tarkoituksenmukainen niistä kokoonpannun eliön säilymiselle. +Eiköhän siinä panna »sattuman» tiliin liikoja? Oli tämän asian laita +kuinka tahansa, joka tapauksessa on selvä, että »trial and error» +korkeammissa eliöissä perustuu erikoiseen itseregulatioon. Tunnettu +fysiologi _Fr. Goltz_ tutki jo v. 1869 aivottomaksi tehdyn sammakon +motoorisissa ilmauksissa havaittavia itseregulatioita (hän käytti jo +nimitystäkin »Selbstregulation»). Hän huomauttaa esim., millä +tarkoituksenmukaisella tavalla tällainen sammakko menettelee, kun +neulalla yhä uudelleen ärsytetään sen silmän sarveiskalvoa. +Ensimäinen vastausreaktio on silmäluomen sulkeminen. Jatkettuun +silmän ärsytykseen vastaa eläin lyömällä neulan pois samanpuolisella +etujalalla. Yhä jatkettu ja intensiivisempi pahoinpitely saa sammakon +kääntämään päänsä ja yläruumiinsa päinvastaiselle puolelle ja ellei +tämäkään auta, niin eläin vihdoin siirtyy pois paikaltaan. +Reaktiojärjestys on tavallisesti juuri tämä.[82] Ilmeisesti on +tällaisessa tapauksessa asianlaita sama kuin _Jennings_in +analysoimassa kuuluisassa Stentor-tapauksessa--tästä Ȋlykkäästä» +alkueläimestä tulee vielä puhe--: jokainen uusi reaktio edellyttää +paitsi ärsykettä itseään edelläkäyneen tuloksettoman reaktion; eliön +sisäinen energia ei siis suinkaan umpimähkään »virtaa» mihinkä +»kanaviin» tahansa, vaan tämä »virtailu» tapahtuu täysin +tarkoituksenmukaisella, s.o. yhä tehokkaammalla tavalla. + +Verrattoman mielenkiintoisella tavalla sovelluttaa _Jennings_ »trial +and error» näkökohdan m.m. myöskin ruuansulatushäiriöihin. _Pawlow_in +tutkimuksista[83] tiedetään, kuinka esim. koiran mahasylkirauhanen +vähitellen mukautuu tärkkelyksen sulattamiseen, kun koiraa jatkuvasti +syötetään leivällä. Voidaan otaksua, että ruuansulatusrauhaset +uudenlaisen ravinnon aiheuttaman häiriön esiintyessä »koettelevat» +kaikkia mahdollisuuksiaan, jolloin rauhanen rupeaa pysyvästi +työskentelemään sillä tavalla, joka sulattaa ruuan ja senkautta +poistaa häiriön. + +Tämän kautta, että kaikki elävät solut vahingollisiin ärsykkeisiin +vastaavat niiden käytettävissä olevilla aste asteelta yhä +radikaalisemmilla reaktiotavoilla, saa koko eliön toiminta +»_älykkään_» leiman. Tunnettu on _Otto Liebmann_in paradoksi[84] että +jos psykofyysillinen parallelismi on oikeassa, täytyy aivojen olla +»automaton materiale logicum», s.o. aivo-molekyylien täytyy +tanssissaan noudattaa logiikan lakeja, koska niitä vastaava +ajatusprosessi näitä noudattaa--mitä paradoksia spiritualistiset +psykologit mielihyvällä ovat käyttäneet aseena parallelismia vastaan-- +; viimeksi puheenaolleet organismin yleiset itseregulatiot +osoittavat, että elävän aineen toiminta erikoisten mekanismien kautta +todellakin on muodostunut erinomaisen Ȋlykkääksi» ja siinä +merkityksessä »loogilliseksi». + +Tietoinen psyykillinen Ȋly» ei olekaan mitään muuta kuin +erikoistapaus tätä eliön yleistä ominaisuutta. _Ihmisen tietoinen +»järki» on vain erikoistunut ala hänen ruumiinsa yleistä »järkeä»_-- +se on mekanistisen ajatustavan lopputulos. + +Mutta samoinkuin somaattisten itseregulatioiden alalla +erikoistuneiden regulatiomekanismien lisäksi tavataan eräitä yleisiä +regulatioita--jotka oikeuttavat puhumaan suhteellisesta yleisestä +regulatio»kyvystä»--samoin on laita psyykillisten regulatioiden +alalla. Meidän täytyy siis vastaavalla tavalla oikaista aikaisempaa +väitettä, että Ȋly» on erillisten reproduktioiden summa. +Älyntoiminnankin alalla havaitaan eräitä yleisiä tarkoituksenmukaisia +menettelytapoja, jotka soveltuvat lukemattomiin mitä erilaisimpiin +tilanteisiin. + +Mainittakoon tässä vain yksi sellainen: oikean menettelytavan +tahallinen »hakeminen». Alkuperäinen aste on tietenkin se, että eläin +tai ihminen tilanteessa, jossa jokin määrätty ulkoinen tai sisäinen +»tehtävä» on ratkaistavana, koettelee niitä menettelytapoja, joita +sen tahdoton reproduktiomekanismi sen mieleen sattumalta johdattaa. +Ainakin ihmisen toiminnassa huomaamme kuitenkin joka askeleella, että +milloin vähänkin vakavampi vaikeus esiintyy, ryhtyy hän _hakemaan_ +oikeata menettelytapaa. Mainittu »hakeminen» ei tietenkään ole muuta +kuin korostettua reproduktiotoimintaa, senkautta luodaan erikoisen +edullisia viriämismahdollisuuksia tarkoituksenmukaisille +reproduktioille. + +Mutta tämänkin yleisen regulation pohjana on määrätty kokemus: se +että yksilö yleensä sattumalta löytää tarkoituksenmukaisia +menettelytapoja; »hakemisen» edellytyksenä on tämän »löytämisen» +nimenomainen huomaaminen.[85] + +Valaistaksemme edelläesitettyjä abstraktisia näkökohtia konkreettisen +tapauksen avulla ajatelkaamme esim. koululaista, joka ahertaa +matemaattisen tehtävän kimpussa. Hänen reproduktiokoneistonsa tuo +hänen mieleensä suuren joukon sääntöjä ja kaavoja, joita häntä on +opetettu tämänkaltaisissa tapauksissa käyttämään. Niitä koetellaan ja +hyljätään. Seuraa uudistettua »huomion keskitystä», uutta +»hakemista»--yleisiä tarkoituksenmukaisia menettelytapoja, jotka +koululainen vaivaloisen kasvatuksen ja kokemuksen kautta on oppinut. +Ja jokaiseen yksityiseen »koetteluun» sisältyy samanlaisia, mutta +erikoisempia tarkoituksenmukaisia menettelytapoja: esim. erikoisia +vähitellen kehittyneitä, erinomaisen merkityksellisiä +mieleenpainamismenettelyjä, niitä ketjumaisesti toisiinsa liittyviä +»ideatoorisia koordinatioita», joista loogillinen päättely on +kokoonpantu, j.n.e., kunnes ratkaisu löydetään. + +Joka tapauksessa: älyntoiminnat, nämä yleisemmät tai erikoisemmat +psyykilliset itseregulatiot, jotka viime kädessä kaikki juontavat +juurensa määrätyistä yksityisistä kokemuksista, ovat +psykofysiologisina _prosesseina_ kukin sen edelläkäyneen _prosessin_ +kausaalinen seuraus. Se että määrätty älyntoiminta viriää juuri +määrätyssä tilanteessa saa selityksensä siitä, että se +psykofysiologisessa mekanismissa on ketjuuntunut juuri tähän +tilanteeseen (tai johonkin sen tajuttuun piirteeseen). + +Ilmeistä on samalla, että tämä psykofysiologinen mekanismi osittain +toimii _tajuttomasti_. Tuonnempana tulee aihetta esittää näytteitä +tästä tunnetusta seikasta. + + * * * * * + +Tällainen olisi siis mekanistinen käsitys sielunelämästä. Se on joka +kohdassaan analoginen mekanistisen biologian kanssa. Niinpä lieneekin +tarkkaava lukija myöskin jo huomannut, minkänäköisen täytyy +_vitalismin_ olla _psykologian alalla_. + +»_Kykypsykologia_» on vitalismi psykologiassa. Ymmärtääksemme mitä se +sisältää, tarvitsee meidän vain kehitellä vitalismin psykologisia +analogioja.[86] + +Samoin kuin biologisen vitalismin mukaan eliöiden itseregulatio on +niissä vaikuttavan yhtenäisen tarkoitushakuisuuden ilmaus, samoin +psykologinen vitalismi käsittää psyykilliset regulatiot yhtenäisten +_kykyjen_ »mielikuvituksen», Ȋlyn» jne. ilmauksiksi. Samoin kuin +biologinen vitalismi kieltää, että eliöissä mekanistinen +kausaliteetti olisi yksinvaltias, s.o. että niissä esiintyvät +aineelliset tapahtumat _kokonaan_ määräisivät kulloinkin seuraavan +hetken tapahtumat, samoin psykologinen vitalismi kieltää, että +sielunelämässä kukin prosessi olisi yksinomaan seuraus +edelläkäyneistä psykofysiologisista prosesseista. + +Jo johdannossa osoitettiin, ettei vitalismi suinkaan sodi +kausaaliprinsiippiä vastaan--se vaan väittää, että eliöissä vaikuttaa +_muitakin kuin vain mekanistisia syitä_, s.o. sellaisia, jotka +poikkeavat epäorgaanisessa luonnossa esiintyvistä, mutta eivät +välttämättä myöskään ole psyykillisiä. Vastaavalla tavalla ei +myöskään psykologinen vitalismi ole ristiriidassa kausaaliprinsiipin +kanssa, kun se kieltäen assosiatio- ja reproduktiomekanismin +yksinvaltiuden sielunelämässä arvelee, että sieluntoimintojen ei +tarvitse olla pelkästään niiden edellä käyneiden psykofysiologisten +prosessien seuraus. Jokainen prosessi on tietenkin määrättyjen syiden +seuraus, mutta näiden syiden joukossa voi olla muitakin kuin +psyykillisiä ja fysiologisia _prosesseja_, nim. konstantisti +vaikuttavia »_kykyjä_». + +Kun siis aikaisemmin sanottiin: »Jokainen älyntoiminto on +psykofysiologinen prosessi, ja sellaisena sen syy on haettava +edelläkäyvistä psykofysiologisista _prosesseista_--sitä näyttää +kausaaliprinsiippi vaativan», niin tässä tosiaankin on kysymys +pelkästään »näyttämisestä», todellisuudessa ei kausaaliprinsiippi +sitä vaadi. + +Psykologisen vitalismin täytyy samoinkuin biologisenkin noudattaa +eräitä tieteellisen metodiikan vaatimuksia. Ennenkaikkea täytyy sen +noudattaa _säästäväisyysprinsiippiä_ olettamuksia tehdessään, s.o. +toisaalta tehdä näitä ainoastaan tosiseikkojen vaatimassa määrässä, +toisaalta formuloida ne mahdollisimman yksinkertaisesti. Näin +menettelee kriitillinen vitalisti, kun hän toisaalta vetoaa +vitalistiseen faktoriinsa ainoastaan silloin, kun hänen nähdäkseen +mekanistinen kausaliteetti todistettavasti osoittautuu +riittämättömäksi (»Entelekhian tiliin viedään vain minimimäärä +suorituksia»[87]), toisaalta käsittää tämän faktorin vaikutustavan +mahdollisimman yksinkertaiseksi: _se on täydellinen ja muuttumaton_. +S.o. kun mainittu tekijä saa rajoituksitta vaikuttaa, tuottaa se +_täydellistä_ tarkoituksenmukaisuutta ja jokaisessa energeettisessä-- +siis aineellisesti määrätyllä tavalla rajoitetussa--tilanteessa +toimii se tavalla, joka _eniten_ lähestyy tätä täydellistä +vaikutusmuotoa. Se siis toimii _samassa_ tilanteessa aina _samalla_ +tavalla. Tästä seuraa m.m., että kun esim. eläinten toiminta käy +vähemmän tarkoituksenmukaiseksi kun niiltä on poistettu korkeimmat +aivo-osat, niin ei siihen ole syynä, että alempiin aivo-osiin olisi +esim. liittynyt »alempi» vitalistinen faktori, sillä »jossakin +yksilössä vaikuttava motorinen entelekhia voi aina olla vain _yksi ja +sama_, ja näin ollen tulee riippumaan ainoastaan _organisaation +alkeellisesta tilasta_, että tämä entelekhia voidaan aloittaa +huonommin alemmilla kuin korkeammilla aivojen osilla.»[88] Siis, +vitalistinen faktori itse vaikuttaa aina »täydellisesti», ja kun sen +ilmaukset ovat puutteellisia, johtuu tämä aineen vastustuksesta. Sen +vaikutustavan muuttumattomuudesta taas johtuu, että kun esim. +määrätyn eliön havaitaan jossakin tapauksessa vuorotellen käyttävän +kolmea eri regulatiotapaa, meidän täytyy olettaa että energeettinen +konstellatio _ei_ näissä kolmessa tapauksessa ole vallan samanlainen, +s.o. että samat aineelliset edellytykset aina aiheuttavat täsmälleen +saman vitalistisen tapahtumisen.[89] + +Ainoastaan sellainen psykologinen vitalismi, joka noudattaa näitä +samoja tieteellisen metodiikan sääntöjä, ansaitsee tieteellisessä +katsannossa jotain huomiota. Sellaisen vitalismin täytyy »kyvyistä» +olettaa, että ne toimivat täydellisellä ja muuttumattomalla tavalla, +että nämä _»kyvyt» itse_ eivät koskaan ole toisessa yksilössä sen +heikompia kuin toisessa, koska aina kun »kyvyissä» esiintyy jotain +näennäistä eroa, tämä voidaan lukea asianomaisen aivofysiologisen +mekanismin tiliin. Tästä johtuu että myöskin kriitillisen +psykologisen vitalismin kannalta sielunilmiöt ovat fysiologisen +mekanismin »funktioita»; kun toisessa sielunelämässä ilmenee vähemmän +Ȋlyä», »mielikuvitusta» j.n.e. kuin toisessa, on se +yksinkertaisimman ja senvuoksi tieteellisesti välttämättömän +olettamuksen mukaan seuraus siitä, että toisessa sielunelämässä +»kyvyn» itsessään täydellisen vaikuttamisen tiellä on suurempia +esteitä kuin toisessa. + +Mutta vielä toisessakin merkityksessä täytyy psykologisen vitalismin +kannalta psyykillisen, _s.o. tajunprosesseissa ilmenevän_ +kausaliteetin olla aivofysiologisen kausaliteetin johdannaisilmiö. +Yksinkertaisimman ja senvuoksi taaskin tieteellisesti välttämättömän +olettamuksen mukaan se vitalistinen faktori, joka assosiatio- ja +reproduktiomekanismin yläpuolella valliten synnyttää sielunelämän +tarkoituksenmukaiset ilmiöt, on _sama_ joka kontrolloi ruumiin, +eritoten aivojen mekanistista tapahtumista, ohjaten tätä +tarkoituksenmukaisella tavalla. Vitalistisen psykologian mukaan siis +sielunelämä on aivojen fysiologisen kausaliteetin ilmaus, mutta +silloinpa tämä fysiologinen kausaliteetti ei enää olekaan puhtaasti +mekanistista, vaan sisältää vitalistisen faktorin. + +Jyrkästi täytyy sensijaan asettua sellaista käsitystä vastaan, että +meidän psyykemme sanan empiirisessä merkityksessä, s.o. meidän +tajunsisältömme, olisi se vitalistinen faktori, joka kontrolloi +aivojen mekanistista kausaliteettia. Tällainen käsitys sisältää juuri +sen »vuorovaikutusteorian» naivin muodon, jota _Lotze_ aikanaan +ivasi. Kuten tulee esitettäväksi, on _Driesch_ siihen taipuvainen, +ilman että hän kuitenkaan on tässäkään kohdassa kehitellyt +ajatuksensa täyteen selvyyteen. + +(Edellä käyttämääni menettelytapaa vastaan huomautetaan kenties, että +menettelen väärin, kun jo edeltäpäin mielivaltaisella tavalla +mestaroin tosiasiallisesti esiintyneitä vaihtopuolia siinä +kiistakysymyksessä, joka tässä on asetettu ratkaistavaksi. Tämä moite +olisi oikeutettu, jos tarkoitukseni olisi tämän kautta _helpottaa_ +tehtävää. Tarkoitus on kuitenkin aivan päinvastainen. Vitalismi +voidaan mielestäni esittää tieteellisessä ja loogillisessa suhteessa +hyvin kunnioitusta herättävässä muodossa, ja ennenkaikkea juuri tässä +muodossa on sitä tarkoitus seuraavassa arvostella.) + + * * * * * + +Ne konkreettiset psykologiset tilanteet, joissa sielutieteellinen +mekanismi ja vitalismi joutuvat vastakkain, ovat täysin analogisia +vastaavien biologisten kanssa. + +Niinkuin kemiallinen analyysi osoittaa, ovat eliöt kokoonpannut +samoista alkuaineista kuin epäorgaaninen luonto. Täällä tapahtuvat +reaktiot ovat täydellisesti indifferentejä sen kokonaisilmiön +säilymiseen nähden, josta ne muodostavat osan; höyrykoneessa palava +tuli ei millään tavalla ole koneen säilymiseen ja menestymiseen +nähden tarkoituksenmukainen; päinvastoin tuli tuhoisi koneen heti, +jos se olisi polttoaineesta rakennettu; mutta »meidän kudoksissamme +ainaisesti kytevä tuli ei polta niiden rakennetta; senvuoksi on eläin +ja kasvi verrattavissa polttoaineesta rakennettuun ja siitä +huolimatta pysähtymättä työskentelevään höyrykoneeseen.»[90] Ja tällä +tavoin kokonaisilmiön säilymiseen nähden tarkoituksenmukaisia eivät +ole vain elämän perustapahtumat, assimilatio, dissimilatio, +kasvaminen, lisääntyminen jne., vaan tarkoituksenmukaisuus ulottuu +normaalisessa elämäntapahtumisessa mitä vähäpätöisimpiin +yksityiskohtiin saakka. Jo itsessään tarkoituksenmukaiset elämän +perustoiminnot ovat näet vielä lisäksi mitä moninaisimmalla tavalla +reguloidut, niin että ne voivat tarkoituksenmukaisesti sopeutua alati +vaihteleviin ulkoisiin olosuhteisiin. + +Mitä kertookaan esim. _Darwin_ kasvinjuuren tarkoituksenmukaisista +reaktioista: + +»Jos juuren kärkeä mitättömästi painetaan, taivutetaan tai leikataan, +johtaa se vaikutuksen lähinnä ylempänä olevaan osaan ja aiheuttaa, +että tämä taipuu kosketuskohdasta poispäin; ja mikä on vielä +hämmästyttävämpää, kärki osaa toisistaan eroittaa mitättömässä +määrässä kovemman ja pehmeämmän esineen, jotka sitä samanaikaisesti +ja päinvastaisilta tahoilta puristavat... Kun kärki havaitsee, että +ilma on toisella puolella kosteampaa kuin toisella, niin se niinikään +johtaa vaikutuksen lähinnä ylempään osaan, joka nyt taipuu +kosteuslähteeseen päin. Kun juurenkärkeä ärsytetään valolla, niin +lähiosa taipuu valosta poispäin; jos painovoima siihen vaikuttaa, +niin sama osa kääntyy kohti painovoiman keskipistettä. _Melkein joka +tapauksessa saatamme havaita eri liikuntojen tarkoituksen taikka +niiden tuottaman edun._»[91] + +Ja eliöt eivät tarkoituksenmukaisesti reguloi elintoimintojansa +ainoastaan niinkauan kuin ulkoisten olosuhteitten vaihtelu tapahtuu +määrätyissä normaalisissa rajoissa; vielä näidenkin ulkopuolella, +esim. sellaisissa abnormisissa olosuhteissa, joita vain biologisessa +laboratoriossa voidaan synnyttää ja jommoisia eliö ei koskaan ole +kokenut, eliöiden monasti onnistuu tarkoituksenmukaisten +regulatioiden kautta ylläpitää elintoimintansa. Niinpä esim. _Wilhelm +Pfeffer_in kasvitieteellisessä laboratoriossa tehdyillä kokeilla on +osoitettu, että alhaiset sienet saattavat elää nesteissä, esim. +kyllästetyissä suolaliuoksissa, joissa osmoottinen paine on hyvin +suuri. Tämä käy mahdolliseksi senkautta että kasvit aktiivisesti +tuottavat eräitä aineita, jotka lisäävät niiden omaa vastapainetta. + +Lyhyesti, miltei kaikki, mitä elävässä luonnossa tapahtuu, on yksilön +tai lajin säilymiseen nähden usein ihmeteltävällä tavalla +tarkoituksenmukaista. Tämä luultavasti ei näyttäisi meistä niin +arvoitukselliselta, jos maailmassa olisi olemassa vain orgaanista, +kuvatulla tavalla tarkoituksenmukaista tapahtumista. Silloin ehkä +voisimme tyytyä toteamaan, että tämä tarkoituksenmukaisuus olisi +eräänlainen äärimmäinen, »redusoimaton» ja sikäli käsittämätön +luonnonlaki. Mutta nytpä on olemassa myöskin epäorgaanista +tapahtumista, joka on vallan »tarkoituksetonta». Ja vielä lisäksi: +eliöt ovat kokoonpannut epäorgaanisen luonnon alkuaineista. +_Orgaanisen tapahtumisen pitäisi siis olla vain komplisoidumpaa, +mutta ei hituistakaan tarkoituksenmukaisempaa kuin epäorgaaninen on_. +Tämä on yksinkertaisen todennäköisyysharkinnan tulos. + +Biologinen mekanisti, joka, kuten on esitetty, uskoo voivansa +ratkaista tämän pulman olettamatta mitään epäorgaaniseen luontoon +verraten periaatteellisesti uusia tekijöitä, on pakoitettu +otaksumaan, että jokainen tarkoituksenmukainen reaktio perustuu +erityiseen, luonteeltaan joko yleisempään taikka spesialisoidumpaan +regulatiomekanismiin, jonka »olemassaolon taistelu» on valinnut +lukemattomien muiden epätarkoituksenmukaisten tapahtumamuotojen +joukosta. Puheenalainen kohta tulee tuonnempana lähemmän selvittelyn +esineeksi; tässä on paikallaan lisätä vain, että kun eliö reagoi +tarkoituksenmukaisesti jossakin aivan uudenlaisessa tilanteessa, +tämän täytyy perustua joko siihen, että joku toisenlaisessa +tilanteessa kehittynyt mekanismi sattumalta soveltuu tässäkin, taikka +siihen, että eliö häiritsevän ärsykkeen vaikutuksesta »koettelee» +kaikkia niitä erilaisia reaktiotapoja, joita sillä ärsykkeen +vaikutuspiirissä on käytettävissään, kunnes joku niistä ehkä +sattumalta poistaa ärsykkeen. + +Tällä tavoin siis eliö tarkoituksenmukaisen rakenteensa perustuksella +pystyy _tuottamaan välittömästi tarkoituksenmukaisia ilmiöitä_. + +Orgaaninen tapahtuminen olisi siis »mekanistisesti» selitetty, kun +voitaisiin osoittaa kuinka jokainen näennäisesti tarkoitushakuinen +ilmiö »mekaanisella välttämättömyydellä» johtuu +fysikaaliskemiallisista edellytyksistään, niiden lakien nojalla, +jotka epäorgaanista tapahtumista hallitsevat. Häviävän vähäisessä +määrässä on nykyajan biologia toistaiseksi saanut tätä ohjelmaansa +toteutetuksi. _Wilhelm Roux_, joka on nykyajan biologian toiselta +puolen rohkeimpia, toiselta puolen kriitillisimpiä mekanisteja, sanoo +suoraan: »Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö aina tule jäämään +jäljelle suurta, mekanistisesti ratkeamatonta jäännöstä.»[92] +Senvuoksi _Roux_'n mielestä myöskään kumpikaan puolue, ei mekanismi +eikä vitalismi, voi jyrkästi »väittää», että sen käsitystapa on +oikea.[93] Sen voi vasta tulevaisuus ratkaista. Tällä hetkellä voi +olla kysymys vaan suuremmasta tai pienemmästä todennäköisyydestä. + + * * * * * + +Tarkalleen samanlaiseen tulokseen täytyy mekanistisen psykologin +tulla niihin monilukuisiin tapauksiin nähden, joissa vitalistinen +»kykypsykologia» saattaa väittää assosiatio- ja reproduktiomekaniikan +osoittautuvan riittämättömäksi. + +Samoinkuin fysikaaliskemiallinen on myöskin tämä psyykillinen +mekaniikka teleologisessa katsannossa indifferentti, s.o. +assosiatio- ja reproduktiotoiminnan määräävät tekijät tuottavat +etupäässä epätarkoituksenmukaisia tajunprosesseja. Kun esim. joku +vaarallinen tilanne yllättää yksilön--sanokaamme että vihainen sonni +ahdistaa miestä niityllä--, viriää hänen aivoissaan mahtava +reproduktioiden tulva; kaikenmoiset muistot samantapaisista luetuista +tai kuulluista tapauksista saattavat syöksyä esiin, ja on puhdas +sattuma, jos niiden joukossa on jokin, joka saattaa aiheuttaa +tarkoituksenmukaisen menettelytavan--esim. että heittäytymällä ojaan +pitkäkseen voi vaaran välttää. + +Nyt huomaamme kuitenkin että lukemattomissa tapauksissa +reproduktiomekaniikka tuottaa _välittömästi tarkoituksenmukaisia +tajunprosesseja_. Mekanistisen psykologin täytyy silloin olettaa +tarkoituksenmukaisia, tämäntapaisissa tilanteissa vähitellen +kehittyneitä »ideatoorisia koordinatioita» eli psyykillisiä +regulatiomekanismeja, jotka voivat vaikuttaa myöskin tajuttomasti. + +Mutta vallan yksinkertaisissakin jokapäiväisen elämän psykologisissa +tilanteissa saattaa mekanistinen psykologi todeta, kuinka kaukana hän +todellisuudessa on tämän ohjelmansa toteutumisesta, kuinka valtavan +suuri on »mekanistisesti ratkeamaton jäännös». + +Hänen tarvitsee esim. vain seurata todella sukkelan henkilön +sananvaihtoa hilpeässä ja henkevässä seurassa. Tämän henkilön +ehtymättömästä iskuvalmiudesta hän saattaa nähdä, mitenkä hänen +aivonsa tuottavat ainoastaan »tarkoituksenmukaisia» tajunprosesseja, +s.o. tässä tilanteessa sellaisia, jotka tyydyttävät määrättyjä +esteettisiä ja älyllisiä »esprit'n» vaatimuksia. Taikka saattaa hän +huomata, kuinka väittelytaitoinen ihminen kärjistyneessä +mielipiteiden vaihdossa osaa välittömästi käyttää hyväkseen jokaista +keskustelun käännettä, niin että se muodostuu voitoksi hänelle +itselleen. Luonnollisesti on vain aste-ero tällaisten jokapäiväisten, +mutta psykologisesti jo verrattoman vaikeaselkoisten tapausten ynnä +niiden taiteellisen ja tieteellisen luomistyön huippujen välillä, +joita on tapana kunnioittaa intuition nimellä. Kaikissa tällaisissa +tapauksissa tuottaa aivojen protenseerattu toiminta miltei yksinomaan +»tarkoituksenmukaisia» ilmiöitä. Luotettavien todistusten mukaan-- +jommoisia viime vuosikymmeninä psykologit ovat ryhtyneet kokoamaan-- +on tosin tällaisissa tapauksissa asianlaita sellainen, että tämän +aivojen välittömästi tarkoituksenmukaisen toiminnan edellä +säännöllisesti näyttää käyvän hyvin tukala ja hedelmätön +kypsymiskausi; eräät draamakirjailijat esim. ovat kuvanneet, mitenkä +aiheen käsittely sen alkuvaiheissa on vain ulkonaista, vaivaloista +»koettelua» ja mitenkä vasta sitten, kun tämä tahallisen kehittelyn +kausi on rauennut turhiin ponnistuksiin, henkilöt ja heidän +draamalliset suhteensa alkavat elää omaa elämäänsä tekijän aivoissa. +Samantapaista näyttää korkeampi tieteellinen luomistyö olevan. +Huomion esineenä on tässä suhteessa viime vuosina ollut matemaatikko +_Poincaré_n kuvaus »matemaattisesta keksimisestä».[94] Todellisen +matemaattisen keksijäkyvyn tajunnassa ei hänen mukaansa ensinkään +viriä mitään muuta kuin todellakin hyödyllisiä--siis +»tarkoituksenmukaisia»--kombinatioita. »Kaikki tapahtuu sillä tavoin +kuin olisi keksijä toisen asteen tutkija (examinoteur), jonka +tarvitsee kuulustella vain sellaisia ehdokkaita, jotka ovat +alkukokeessa läpäisseet.» Tästä huolimatta tärkeimmät ratkaisut +iskevät tajuntaan odottamattomina ja äkillisinä, tavallisesti tuoden +mukanaan välittömän varmuuden. Keskellä tavallista puhelua, kadun +poikki käytäessä, raitiovaunuun noustaessa, saattaa nerokas +yhtäläisyysassosiatio kaksi kaukaista ajatussarjaa toistensa kanssa +kosketuksiin ja ratkaisee pulman. + +Kokonaan neuvoton ei tosin mekanistinen psykologi ole tällaisten +tapausten edessä. Päinvastoin saattaa sanoa, että juuri assosiatio- +ja reproduktiomekaniikan kannalta on odotettavissa, että mikäli +korkeammassa määrässä nerollista taiteellista ja tieteellistä +luomistyötä on olemassa, sen täytyy olla kuvatunlaatuista. Korkeamman +asteen älyllisten synteesien pohjana on, kuten m.m. _Poincaré_ +mainitsee, mittaamaton kombinatioiden moninaisuus. Jos taiteellinen +taikka tieteellinen keksijä umpimähkäisesti toimivan +reproduktiomekanismin varassa »diskursiivisesti» etenisi näiden +kombinatioiden sarjaa myöten, joiden verraton enemmistö on hänelle +täydellisesti arvoton, ei hän yksinkertaisesti koko elämänsä kuluessa +ehtisi oikeisiin kombinatioihin. Methusalemin ikä ei olisi riittänyt +kirjoittamaan »Faustia», jos sen syvälliset piirteet olisi +järjestelmällisen ja tahallisen valinnan kautta kerätty kokoon +ihmiselämän kirjavuuden keskeltä, eikä tekemään korkeampia +matemaattisia keksintöjä, joissa oikean kombination suhde arvottomiin +on samantapainen. Tämänkaltaiset synteesit näyttävät senvuoksi olevan +aivan erikoisenlaatuisen ehkäpä moninkertaisesti potenseeratun +aivotoiminnan tuote, jossa--kuten _Poincaré_ vihjaisee--alemman +asteen tajuttomat aivomekanismit toimittavat ensi asteen valinnan ja +siten verrattomasti yksinkertaistuttavat tietoista psyykillistä +luomista. + +Suorastaan naurettavaa olisi kuitenkin väittää, että tällaisten +viittausten kautta »intuitiivinen» hengentoiminta olisi +mekanistisesti selitetty--sen kautta on korkeintain saatu aavistusta +siitä, että tämäntapainen toiminta ei ole periaatteessa mahdoton +mekanistisesti käsittää. Missään tapauksessa eivät tällaiset +viittaukset tehoa psykologiseen vitalistiin, joka väittää, että +puheenalainen toiminta periaatteellisella tavalla poikkeaa +assosiatio- ja reproduktiomekaniikasta, että siinä kaikessa +kirkkaudessaan ilmenee aineen kahleista vapautunut mielikuvituksen +taikka järjen »kyky», »välitön intuitio», »intelligiblinen +näkeminen». + + * * * * * + +Nähdäkseen, mitä tällaiselle psykologiselle vitalistille on +vastattava, sopii psykologisen mekanistin silmätä biologisen +mekanistin vastaaviin taisteluaseisiin. + +Tällöin käy nähdäkseni ensinnäkin ilmi, että _säästäväisyyden +periaatetta_ ei voida tässä kohden aseena käyttää, kuten toisinaan +näkee tehtävän (esim. biologi _zur Strassen_ taistelussaan vitalismia +vastaan). Vitalisti kyllä tuo maailmantapahtumiseen uuden tekijän, +mutta säästäväisyysperiaatteen kannalta häntä ei voida siitä soimata, +koska tässä juuri säästäväisyysperiaate on kiistanalainen. +Materialisti, joka sanoo, että »sielu» on »ainetta», soimaa +vastustajiaan säästäväisyysperiaatteen rikkomisesta; nämä vastaavat, +että mainittu periaate ei tule kysymykseen tässä, kun ei mitään +valinnan varaa ole. Samoin vitalisti. + +Paljon suurempaa huomiota on kiinnitettävä toiseen biologisen +mekanistin argumenttiin, joka ensi luvussa tulee lähemmän käsittelyn +alaiseksi. Jos mekanisti todellakin on selvillä määrätyn +tarkoituksenmukaisen itseregulation mekanistisesta syystä, täytyy +hänen tämän syyn-tuntemuksensa perusteella voida aiheuttaa mainittu +regulatio sellaisissakin olosuhteissa, joissa se ei ole +tarkoituksenmukainen. Tämä mekanistilta osaksi onnistuukin. Niinpä +regeneratio-ilmiöitä determinoi eräs määrätty syy, joka voidaan +aikaansaada sellaisissakin olosuhteissa, joissa regeneratioilmiö on +aivan epätarkoituksenmukainen (_Barfurth_in »superregeneratio» y.m. +ilmiöitä). + +Esiintyykö vastaavia ilmiöitä psyykillisellä alalla? Saattaa ehkä +sanoa, että eräissä mielisairauksissa esiintyy eräänlaista itsessään +tarkoituksenmukaista, mutta kokonaan harhateille eksynyttä +psyykillistä toimintaa (vainohullun ajatusrakennukset j.n.e.), mutta +yhtä valaisevia ja todistavia kuin tällaiset tapaukset psykologiselle +mekanistille ovatkin, yhtä vähän ne venyväisyydessään tehoavat hänen +vastustajaansa. + +Täten palataan takaisin siihen yksinkertaiseen tapaukseen, joka sen +mukaan kuin jo johdannossa esitettiin, on oleva niinhyvin +psykologisen kuin biologisen mekanismin ja vitalismin experimentum +crucis: on etsittävä jokin tyypillinen tarkoituksenmukainen +biologinen tai psykologinen reaktio, joka jää pois, vaikka kaikki +energeettiset edellytykset siihen ovat olemassa, koska jokin +puhtaasti mekanistinen edellytys ei ole täytetty. + + + + +II MEKANISTISEN PRINSIIPIN LÄHEMPI MÄÄRITTELY + + +1. Se vitalismi (»neovitalismi»), joka tässä tutkimuksessa on +arvostelun alaisena, on monestikin vain välillisessä yhteydessä +samannimisen vanhemman virtauksen kanssa, joka 1700-luvulta periytyen +vallitsi fysiologista tutkimusta viime vuosisadan ensi vuosikymmeninä +ja jonka viimeinen monumentaalinen muistomerkki on _Johannes +Müller_in »Handbuch der Physiologie des Menschen» (1833-1840). Kun on +tarkoitus tässä luvussa oleellisesti syventää edellä annettuja +viittauksia käsittelynalaisen kiistakysymyksen todellisesta +biologis-filosofisesta merkityksestä ja kantavuudesta--jolloin +nähdäkseni pääsemme loogillisessa suhteessa varsin huomionarvoisiin +tuloksiin--, tuntuu sopivalta luoda yleissilmäys kysymyksemme +viimeaikaiseen kehitykseen ja sitä varten myös valaista sen +historiallista taustaa. + +Oikeudenmukaisuuden nimessä on tunnustettava, että »elinvoima», +vanhemman vitalismin keskuskäsite, ei suinkaan aina esiinny +sellaisena tieteellisen ajatustuotteen irvikuvana, jona se myöhemmän +arvostelun mustaamana on aikakirjoihin jäänyt. Kun esim. _Blumenbach_ +ensimäisessä saksankielisessä teoksessa, joka käsittelee vitalismin +kysymyksiä, (»Uber den Bildungstrieb» 1789) neljän »elinvoimansa» +joukossa mainitsee myöskin »kehitysvietin» (»Bildungstrieb», »nisus +formativus»), joka ohjaa elävien muotojen syntymistä, huomauttaa hän +nimenomaan, että sanalla »kehitysvietti» on ainoastaan tarkoitus +ilmaista voimaa, jonka pysyvä vaikutustapa on kokemuksesta tunnettu, +mutta jonka olemus on meille _qualitas occulta_ samoin kuin +painovoiman, attraktion j.n.e.[95] Mutta vaikkakaan tällainen +pidättyväinen lausunto ei sisältänyt sitä virhettä, mihinkä monet +muut vitalistit tekivät itsensä syypäiksi--että he näet pitivät +»elinvoimaa» kvantitatiivisena energiana, joka saattoi lisääntyä ja +taasen hävitä tyhjään--, kuvastuu siitä kuitenkin ajatustavan +peruserhe: »voima» sanan väärinkäyttö. + +Mikään ei tässä kohden saata olla opettavampaa kuin luoda silmäys +siihen tapaan, jolla _Newton_ aikanansa toi tieteeseen uuden voimansa +»gravitation».[96] + +_Newton_ varoittaa jo aivan »Principia»-teoksensa alussa pitämästä +kappalten keskinäistä vetovoimaa aineen oleellisena ominaisuutena, +»viimeisenä» fysikaalisena tosiseikkana. Tämä voima on _puhtaasti +matemaattinen käsite_, joka ei edellytä mitään sen pohjana olevista +fysikaalisista syistä;[97] teoksensa lopussa hän huomauttaa +uudelleen, että hänen ei ole onnistunut selittää gravitatiota, +lisäten tuon kuuluisan lauseen: »et hypotheses non fingo». + +Tästä _Newtonin_ nimenomaisesta varoituksesta huolimatta hänen +aikalaisistaan monet käsittivät gravitatiolla tarkoitettavan uutta +erikoista »luonnonvoimaa». Ja _Newton_in päälle suorastaan satoi +syytöksiä siitä, että hän koetti uudelleen luoda tieteeseen +»Aristoteleen opin vanhoja hämäryyksiä» jne. + +Kuitenkin on ilmeistä, että _Newton_in gravitatio-prinsiippi on +fysikaalisena käsitteenä loogillisessa suhteessa suorastaan +mallikelpoinen. Pääpaino sen sisällyksessä on tietenkin pantava sen +sisältämään kvantitatiiviseen määreeseen (»vetovoima on kääntäen +verrannollinen etäisyyden neliöön») eikä voima-sanaan. + +Jos vitalistitkin olivat pystyneet kvantitatiivisesti määräämään +elinvoimansa vaikutustavan, ei tätä käsitettä vastaan kaiketi olisi +ollut mitään muistuttamista; mutta kun siihen ei sisältynyt mitään +kvantitatiivisia määreitä, ei se myöskään sisältänyt mitään +todellista tietoa, vaan ainoastaan lausui tunnettuja kokemusseikkoja +eksyttävän antropomorfistisen nimityksen verhossa. + +Lähinnä juuri puheenalaiseen »voima» sanan väärinkäyttöön kohdistivat +ensimäiset vitalismin arvostelijat _H. Lotze_[98] ja _E. Du +Bois-Reymond_[99] murhaavan kritiikkinsä. + +_Lotze_n terävällä kirjoituksella on ollut tavaton merkitys +mekanistisen fysiologian kehittymiselle. Kärjistetyin iskulausein käy +hän vitalistien löysän »voima»-käsitteen kimppuun (»Voimia ei mikään +kokemus osoita; ne ovat ajatuksen mukanaan tuoma täydennys.» »Oliot +eivät vaikuta siksi, että niillä on voimia, vaan niillä on näköjään +voimia silloin, kun niillä on jotakin vaikutusta.») osoittaen, +mitenkä fysikaalinen voima-käsite edellyttää ainakin _kaksi_ +vuorovaikutukseen joutunutta kappaletta, joiden keskinäisiä suhteita +se tulkitsee, mutta mitenkä fysiologinen »elinvoima» itse saa hoitaa +sekä vaikutuslakinsa että vaikutuskohtansa. + +_Du Bois-Reymond_in kirjoituksessa on tietääkseni ensi kerran täysin +nykyaikaisessa mielessä kehitetty mekanistisen biologian ohjelma. + +»Aine ei ole ajoneuvon kaltainen, jonka eteen voidaan voimia kuin +hevosia mielinmäärin valjastaa ja sitten taas valjaista riisua. +Rautahiukkanen pysyy samana muuttumattomana oliona riippumatta siitä, +kiitääkö se lentotähdessä maailman avaruuden halki, syöksyykö se +rautatievaunun pyörässä kiskoja pitkin tai virtaako se verisolussa +runoilijan ohimon lävitse. Yhtävähän kuin ihmiskäden tekemässä +koneessa on jälkimäisessäkään tapauksessa hiukkasen ominaisuuksiin +tullut mitään lisää taikka niistä mitään vähentynyt. Nämä +ominaisuudet ovat ikuisia ja muuttumattomia.»[100] + +Senvuoksi ei ole mitään periaatteellista eroa elävän ja elottoman +luonnon välillä. Sillä mikäli eliöissä esiintyy ilmiöitä, joita ei +elottomassa luonnossa tavata, saattaa aina kysyä, eikö tämä johdu +siitä, että vaikkakin ainehiukkasilla on elollisissa kappaleissa +samat ominaisuudet kuin niiden ulkopuolellakin, ne edellisissä ovat +asettuneet uusiin vuorovaikutussuhteisiin ja yhdistyksiin. +Tarvitseeko oletettuihin uusiin ilmiöihin nähden muuta kuin viitata +näiden suhteiden äärettömään monimutkaisuuteen ja +vaikeaselkoisuuteen? Johan me epäorgaanisten ilmiöitten alalla +verhoamme tietämättömyyttämme sähkön, kemiallisen affiniteetin y.m. +nimiin. + +Mekanistista suuntaa biologiassa vahvisti tavattomasti +energiansäilymisprinsiippi, joka, kuten tunnettu, keksittiin samalla +vuosikymmenellä kuin _Lotze_ ja _du Bois-Reymond_ esittivät +kritiikkinsä. Kriitillisille tutkijoille oli heti selvää, että +»elinvoiman» käsite soti mainittua prinsiippiä vastaan.[101] +Myöhemmin ovat _Rubner, Laulanie, Atwater_ kokeiden kautta, jotka +osittain kuuluvat fysiologian vaivaloisimpiin, suoranaisesti +todistaneet tämän periaatteen korkeimmankin orgaanisen tapahtumisen +alalla paikkansapitäväksi.[102] + + * * * * * + +Luonnollinen seuraus siitä, että biologit rupesivat uskomaan +elämänilmiöiden fysikaaliskemiallisen selittämisen mahdollisuuteen, +oli tietenkin, että biologian, tässä lähinnä fysiologian ja +fysiologisen kemian alalle, ruvettiin sovelluttamaan eksaktisen +luonnontutkimuksen hedelmällisiä kokeellisia menettelytapoja. +Fysiikka ja kemia antoivat biologiselle tutkimukselle sen johtavat +näkökohdat--aivan samoin kuin fysiologia nykyajan tieteelliselle +psykologialle. Toisaalta ruvettiin synteettisesti valmistamaan +orgaanisia yhdistyksiä, ja kuten _Marcus Hartog_ mainitsee »oli +fysiologian opiskelijain yleisenä uskona seitsenkymmenluvulla, että +vuosikymmenen kuluttua pystyttäisiin syntetisoimaan albumiineja ynnä +muita munanvalkuaisaineita ja että vuosisadan lopussa jo osattaisiin +valmistaa alkuainetta, todennäköisesti elävässä tilassa».[103] +Toisaalta taas uskottiin, että yksinkertaiset fysiikan käsitteet +sellaiset kuin kapillariteetti, osmoosi jne. riittäisivät +fysiologisten ilmiöiden selitysperusteiksi. + +Saattaa sanoa, että todellisuus säälimättömästi pirstosi nämä +toiveet. Yksinkertaisten fysikaaliskemiallisten selitysperusteiden +riittämättömyys kuuluu nykyään biologian alkeisiin. Seuraavassa +muutamia sanoja vain tässä kohden kaikkein tunnetuimmasta +tapauksesta, jolla samalla kertaa on ollut tärkeä osa nykyaikaisen +vitalismin syntymisessä.[104] + +Vuosisadan keskivaiheilla uskottiin yleisesti, että--eräitä +erikoistapauksia lukuunottamatta--ravintonesteiden imeytyminen +suolistoon, kasvien hiusjuuriin jne. oli yksinkertainen fysikaalinen +tapahtuma. Uskottiin, että näihin tapahtumiin ilman muuta voitiin +sovelluttaa fysikaalisia kokemuksia suodatuksesta ja osmoosista: +nesteet imeytyvät kalvojen läpi, kun näiden molemmilla puolilla on +erilainen hydrostaattinen paine taikka kemiallinen kokoonpano. + +Vähitellen fysiologit kuitenkin keksivät yhä enemmän ilmiöitä, jotka +olivat ristiriidassa tämän yksinkertaisen fysikaalisen selityksen +kanssa. _C. Ludwig_ osoitti kuuluisaksi tulleissa tutkimuksissaan, +että sylkyrauhaset erittävät nestettään paljoa suuremmalla voimalla +kuin hiussuoniveren paine on, rauhassolut ovat tässä aktiivisessa +toiminnassa; monien tutkijain työn saattoi päätökseen _Heidenhain_ +osoittaessaan, että ravintonesteen imeytyminen suolien +epiteelikerrokseen tapahtuu aivan toisien, monimutkaisempien lakien +mukaan kuin yksinkertainen fysikaalinen suodatus ja osmoosi; elävät +solut, joiden läpi nesteet kulkevat, reguloivat tämän imeytymisen +niin, että eliö saa niitä aineita mitä se tarvitsee. Ja niin oli +syvällisempien tutkijain mielissä pian tapahtunut huomattava käänne, +jota sattuvasti kuvaa englantilaisen fysiologin, _Michael Froster_in +vastaus oppilaalleen _Harlog_ille, kun tämä viittasi osmoosin +merkitykseen eräissä munuaisten eritystoiminnoissa: »Hyvä ystävä, tuo +ei riitä, olkaa varma siitä, että munuaissolu tietää mitä siltä +tahdotaan.»[105] + +Silti eivät nämä kriitilliset tutkijat menettäneet uskoansa +mekanistiseen periaatteeseen. Kuvaava on tässä kohden _Heidenhain_in +kanta. Häntä oli syytetty vitalistiksi, kun hän oli puhunut »elävän +solun toiminnasta». Siihen hän huomauttaa, että hän tällä solun +»aktiivisella osuudella» ei tarkoita mitään muuta kuin että solussa +ja sen ympäristössä tapahtuvat fysikaaliset ja kemialliset ilmiöt +aiheuttavat siinä itsessään todettavia muutoksia, joiden kautta se +puolestaan muuttaa nesteitten läpikulkua.[106] Näin siis entisen +yksinkertaisen fysikaaliskemiallisen tehtävän sijalle astuu elävän +solun äärettömän monimutkainen fysiokemia--tehtävä, jonka ratkaisu +siirtyy tuntemattomaan tulevaisuuteen. + +Henkiseltä rakenteeltaan toisenlaisiin tutkijoihin nämä mekanistisen +biologian tavallaan kielteiset, mutta silti tietenkin erinomaisen +arvokkaat saavutukset kuitenkin vaikuttivat toisella tavalla. Itse +teossa juuri ne 80-luvulla herättivät eloon sen antimekanistisen +virtauksen, joka kahtena seuraavana vuosikymmenenä mahtavasti +voimistuneena käy »uusvitalismin» nimellä. + +Tavatonta huomiota herätti silloin Baselin fysiologisen kemian +professorin _C. von Bunge_n esitelmä »Mechanismus und +Vitalismus».[107] _Bunge_ siinä kielsi, että elämänilmiöiden +fysikaaliskemiallinen selitys olisi vähimmässäkään määrässä +onnistunut. »Jota yksityiskohtaisemmin, monipuolisemmin, +perusteellisemmin me pyrimme elämänilmiöitä tutkimaan, sitä paremmin +huomaamme, että tapahtumat, jotka me jo uskoimme voivamme +fysikaaliskemiallisesti selittää, ovatkin luonteeltaan paljon +monimutkaisempia ja toistaiseksi pilkkaavat kaikkea mekaanista +selittelyämme.» + +Eikä vain »toistaiseksi». Sillä käänteellä, joka on biologiassa uusi, +väittää _Bunge_, että ne eliöiden tapahtumat, jotka voidaan +mekanistisesti selittää, ovat elämänilmiöitä yhtä vähän kuin tuulen +huojuttaman puun liikunto taikka siitepölyn kiitäminen ilmassa. +»Aktiivisuudessa--siinä piilee elämän arvoitus. Mutta aktiivisuuden +käsitettä emme ole ammentaneet aistihavainnosta, vaan itsehuomiosta. +Tämän omassa tajunnassamme kehittyneen käsitteen me sovellutamme +aistihavaintomme esineisiin, elimiin, kudosaineksiin, jokaiseen +pienimpäänkin soluun. Tämä on ensimäinen koe _psykologisesti_ +selittää kaikki elämänilmiöt.» + +_Bunge_ ei ole lähemmin määritellyt, mitä hän »aktiivisuudella» +tarkoittaa. Mutta ilmeisesti käyttää hän tätä sanaa siinä +spekulatiivisten psykologien kehittämässä absoluuttisessa +merkityksessä, jota tässä teoksessa on aikaisemmin arvosteltu. Jos +siis eliöissä havaitaan tämänlaatuista »aktiivisuutta», sisältyy +siihen, että elollisessa luonnossa tavataan tapahtumista, joka +mahdollisimman jyrkällä tavalla eroaa elottoman luonnon +»humelaisesta» kausaliteetista. _Bunge_ ei näin ollen ole vain +vitalisti, vaan vielä lisäksi äärimäisyysvitalisti, nykyisten +»psykolamarckistien» edelläkävijä. + +On sopivaa tässä vielä toisenkin, psykologisessa katsannossa +mielenkiintoisen esimerkin kautta osoittaa, mitenkä elämänilmiöiden +mekanistinen selittäminen kaikkein oleellisimmissa kohdissa näytti +lykkäytyvän epämääräiseen kaukaisuuteen. + +Vuonna 1904 koetti kuuluisa solututkija _Z. Rhumbler_ eräässä +esitelmässä[108] osoittaa, mitenkä solujen elävä nestemäinen sisältö +noudattaa kaikkia nesteiden fysiikan lakeja. Kuten ensimäinen +kapillariteetinlaki vaatii, pyrkii elävä alkulima nestemäisessä +ympäristössä tekemään ulkopintansa mahdollisimman vähäiseksi +(pintajännityksen vaikutuksesta), toisen kapillariteetinlain +mukaisesti se muodostaa yhdenmukaista kiinteää seinää vastaan aina +saman kulman ja veden pinnalla se useimpien muiden nesteiden tavoin +leviää äärettömän ohueksi kalvoksi ja, niinkuin kolmas +kapillariteetinlaki lausuu, se hienoissa lasiputkissa todellakin +kohoaa ylös. Tähän katsoen herää ajatus, että elävän alkuliman, esim. +ameban liikunnot ehkä voidaan selittää yksinkertaisella +fysikaalisella tavalla pintajännityksen muutoksien kautta: jos +pintajännitys jossain kohdassa esim. vähenee, virtaa alkulima sinne +ja ameba alkaa liikkua määrättyyn suuntaan (tällaista elottomien +nestepisaroiden liikuntoa on _Bütschli_ kokeellisesti todennut). +_Rhumbler_ uskoo, kuten suuri joukko muita nykyajan biologeja, että +kasvien ja alhaisempien eläinten »tropismeissa», s.o. liikkeissä, +joiden kautta eliö asettuu määrättyyn suuntaan jonkun ulkoisen voiman +(valon, lämmön, kemiallisen voiman j.n.e.) vaikutusta kohti, ilmenee +tällainen fysikaaliskemiallisten tekijäin suhteellisesti +yksinkertainen toiminta. Samoin, kun esim. ameba käy saaliinsa +kimppuun ja »syö» sen, on tässä kysymyksessä vain kahden substanssin +yksinkertainen fysikaaliskemiallinen vuorovaikutus, joka voidaan +ymmärtää liukenemistapahtumain lakien pohjalla. + +Mikään ei ole opettavaisempaa kuin tarkastella tämäntapaisia rohkeita +väitteitä amebojen jokapäiväisen elämän syvällisen tuntijan _H.S. +Jennings_in tulosten valossa. Hän ei ryhdy ratkaisemaan +ratkaisematonta kysymystä, onko näillä alhaisimmilla eläimillä +tajuntaa, mutta hän toteaa, että näissä alhaisimmissa eliöissä +esiintyy ilmiöitä, jotka eivät kvalitatiivisessa suhteessa mitenkään +eroa niistä, joiden perusteella katsomme korkeammissa eläimissä +olevan sielunelämää. »Jos ameba olisi suuri eläin, niin että se +kuuluisi ihmisen jokapäiväiseen havaintopiiriin, aiheuttaisi sen +käytös heti, että me uskoisimme sen kokevan nautintoa ja tuskaa, +nälkää ja haluamista y.m. aivan samoilla perusteilla kuin uskomme +koiran sellaista kokevan.»[109] Sen vuoksi on myöskin, kuten +_Jennings_ yksityiskohtaisesti osoittaa, näiden eläinten käytös, +esim. ameban saaliinajo »vaikea taikka yleensä tuskin mahdollinen +selittää yksinkertaisiksi reaktioiksi yksinkertaisia ärsykkeitä +kohtaan».[110] Kaavamainen tropismi-oppi hajoaa _Jennings_in käsissä +kokonaan. Asia sietää hieman laajempaakin selostusta. + +Jokainen tietää, että kasvit kääntyvät valoon päin, että perhoset +lentävät palavaan kynttilään j.n.e. Kasvifysiologi _Sachs_in jälkeen +on tapana yhdistää tällaiset orienteerausliikkeet yhdeksi ryhmäksi +»tropismien» nimellä. (Eräät uudemmat tutkijat puhuvat ainoastaan +kasveihin nähden »tropismeista» ja käyttävät vastaavista ilmiöistä +eläinmaailmassa nimitystä »taxis».) Fysikaaliskemiallisesti on nämä +liikunnot koetettu selittää niin, että ulkoinen ärsyke (valo, lämpö, +kemiallinen kosketus j.n.e.) aiheuttaa erilaisuutta eliössä +tapahtuvissa kemiallisissa reaktioissa, niin että toiset näistä +tapahtuvat nopeammin kuin toiset. Tämä näyttää olevan erikoisen +helposti ymmärrettävissä silloin kun eliö on symmetrisesti +rakennettu. Jos esim. valo lankeaa vain hyönteisen toiseen silmään, +niin jotkut kemialliset reaktiot alkavat tapahtua nopeammin kuin +toiset; tämän vaikutuksesta hyönteinen kääntyy, lähteäkseen +jatkuvasti etenemään sellaisessa asennossa, jolloin ärsyke kohdistuu +molempiin ruumiinpuoliskoihin yhtä voimakkaana.[111] + +Tämä näennäisesti niin yksinkertainen tropismiteoria, joka salli +soveltaa eliöiden liikuntoilmiöihin alkeellisia fysikaalisia +käsitteitä (_Faraday_n »voimaviivat» j.n.e.) on ollut +yltiömekanisteilla suorastaan keppihevosena. Tropismeista muka +selvästi nähtiin, kuinka puhtaasti fysikaaliskemiallisia eliöiden +liikunnot ovat ja miten vähän tekemistä niillä on minkään +tarkoituksenmukaisuuden kanssa: ovathan toiset tropismit eliölle +suorastaan tuhoisia, toiset, laboratoriossa synnytetyt taas eivät +ollenkaan voi esiintyä eliöitten luonnollisessa elämässä +(»galvanotropismi»). Äärimmilleen kehitettynä sovellutettiin +tropismi-periaatetta kaikkiin eliöiden liikuntoihin ja vietiin ad +absurdum, kun sanottiin esim. että äidinrakkaus on kemiallinen +reaktio![112] + +Etupäässä _H.S. Jennings_in vaikutusta lienee, että tämä teoria viime +vuosina on tavattomasti menettänyt merkitystään. + +Tutkiessaan alhaisimpien eläinten käytöstä _Jennings_ ei tyytynyt +siihen, että hän antoi ärsykkeen jonkun aikaa vaikuttaa koeyksilöihin +ja sitten totesi sen yleisvaikutuksen, katsoi, olivatko eliöt ryhmänä +liikkuneet teorian vaatimalla tavalla. Hän ryhtyi seuraamaan +yksilöitä kutakin erikseen ja huomasi silloin, että niiden liikunnot +olivat paljon monimutkaisemmat kuin teoria vaati. Pari yksinkertaista +esimerkkiä: 1/2-prosenttinen suolaliuos aiheuttaa uivissa +infusooreissa »negatiivisen kemotropismin», niin että jos jossakin +altaan kohdassa on heikompi liuos (esim. 1/10-prosenttinen) +infusoorit ennen pitkää ovat kerääntyneinä siihen. Reaktion +yksityiskohdat ovat seuraavat: Liika vahvassa liuoksessa infusoorit +kiireisesti uivat kaikkiin suuntiin, niin että monet niistä +sattumalta joutuvat heikompaan liuospisaraan. Ne uivat suuntaansa +muuttamatta suoraan tämän sisään ja jatkavat matkaansa, kunnes +kohtaavat pisaran vastakkaisen rajan. Silloin aiheuttaa liika vahvan +liuoksen kemiallinen kosketus »pelästysreaktion»: eläimet kääntyvät +ympäri ja jatkavat liikettään uuteen suuntaan, kunnes taas saavat +aihetta »pelästysreaktioon» j.n.e. Koska tällä tavoin kaikki, jotka +pisaraan tulevat, myöskin jäävät siihen, kerääntyy pisaraan yhä +useampia yksilöitä. + +Periaatteessa vallan samalla tavalla reageeraavat monet alhaiset +eläimet esim. valoon. Määrätty valaistusalue on niille optimaalinen-- +positiivisesti fototroopillisille valomaksimi, negatiivisesti +fototroopillisille valominimi--; tässä alueessa ne pysyttelevät +senkautta, että seuraa »pelästysreaktio», niinpian kuin ne joutuvat +vähemmän edulliselle alueelle. + +Näistä reaktioista tarjoo _Jennings_in teos lukemattomia esimerkkejä. +Hänen käsityksensä mukaan nämä alhaisimmat eläimet pysähtymättä ja +innokkaasti »koettelevat» tietänsä eteenpäin, välttäen kaikkea, mikä +vaikuttaa niihin vahingollisesti. Ne liikkuvat kuin ihminen pimeässä. +Kuten eläinpsykologi _Holmes_ on sanonut: »Koko eläinkunta noudattaa +Paavalin ohjetta: 'Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä hyvää +on!'»[113] + +_Jennings_in kielteinen kanta tropismiteoriaan nähden lienee nykyään +päässyt yhä enemmän valtaan.[114] + + * * * * * + +2. Katsoen niihin laajassa mitassa kielteisiin tuloksiin, joihin +biologisten ilmiöiden fysikaaliskemiallinen tutkimus on johtanut, +herää kysymys, onko se biologian ohjelman ja mekanistisen prinsiipin +määrittely, jonka _du Bois-Reymond_ antoi edellä puheena olleessa +kirjoituksessaan, loogillisesti virheetön ja asiallisesti +tarkoituksenmukainen. Viriää epäilys, eikö näin määriteltynä +biologian tehtävä tule toivottoman vaikeaksi ja eikö olisi +asianmukaisempaa tyytyä puhtaasti biologiseen kysymysten asetteluun. + +Kysymyksen yksityiskohtaiselle käsittelylle voidaan sopivasti panna +pohjaksi erään nykyaikaisen jyrkän mekanistin käsitys biologian +tehtävästä. + +_W. Roux_ määrittelee »kehitysmekaniikkansa» ohjelman seuraavasti: + +»_Orgaanisessa_ tapahtumisessa ilmenee osittain samoja vaikutustapoja +(Wirkungsweisen) kuin epäorgaanisessa; mutta monasti kohtaamme +edellisessä _oleellisesti jälkimäisestä poikkeavia vaikutustapoja_. +Kokemus opettaa kuitenkin, että _useampien vaikutustapojen +kombination kautta saattaa syntyä uusia vaikutustapoja_, täten esim. +kombinoimalla rikin, raudan, hapen ja vedyn vaikutukset +rautavihtrilliksi synnytetään aivan toisia vaikutustapoja kuin +kombinoimalla vain kahden tällaisen alkuaineen vaikutukset. Mitenkä +fysikaalisten vaikutusten kombination kautta saattaa syntyä uusia +vaikutustapoja, sen on viime aikoina röntgen- ja Becquerel-säteiden +synnyttäminen selvästi osoittanut. + +_Me oletamme senvuoksi, kunnes vastakohta on todistettu, että +eliöissä ilmenevien erikoisten vaikutustapojen syyt sisältyvät +ainoastaan niiden erikoisen monimutkaiseen fysikokemialliseen +kokoonpanoon._ Vain tällä pohjalla ja tässä määrässä me tunnustamme +elämän tapahtumain _autonomian_. + +Pyrkiessämme pääsemään perille siitä vaikuttamisesta, johonka +kehitystapahtuminen perustuu, on tehtävämme senvuoksi mahdollisimman +suuressa määrässä redusoida tämä tapahtuminen fysiikan ja kemian nyt +jo selvittämiksi epäorgaanisiksi vaikutustavoiksi (taikka, jos +tahdotaan, näiden pohjalla oleviksi _voimiksi_), siis eritellä eli +analysoida se tällaisiksi vaikutustavoiksi. Sikäli kuin tämä ei vielä +ole mahdollista, täytyy meidän hajoittaa äärettömän monimuotoinen +orgaaninen kehitystapahtuminen _mahdollisimman harvoiksi_, niinikään +_muuttumattomiksi_ vaikutustavoiksi, joilla tosin vielä on orgaanisen +tapahtumisen erikoisleima... Näistä täytyy vähitellen voida eristää +epäorgaanisia vaikutustapoja, joten yhä vähenevä redusoimaton +jäännöskin lopulta hajaantuu epäorgaaniseksi tapahtumiseksi.»[115] + + * * * * * + +Kemian alkeisiin kuuluu, että kun kaksi alkuainetta yhtyy, niin +yhdistyksen fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet usein ovat +kokonaan toiset kuin elementtien. Happi ja vety yhtyvät +painosuhteessa 8 ja 1 muodostaen vettä (H2O), joka on kokonaan +toisenlaista kuin mainitut kaasut; mutta ne voivat myöskin yhtyä +painosuhteessa 16 ja 1, muodostaen vetysuperoksidia (H2O2), joka +taaskin on kokonaan toisenlaista kuin vesi (kestämätöntä, öljymäistä +ja syövyttävää). + +Voidaanko veden ja vetysuperoksidin »vaikutustavat», s.o. +fysikaaliskemialliset ominaisuudet redusoida vedyn ja hapen +ominaisuuksiksi, tai näiden ominaisuuksien summaksi taikka +interferenssiksi? Siitä ei nykyajan kemiassa ole puhettakaan. + +Kemiallisen struktuuriteorian mukaan kunkin yhdistyksen ominaisuudet +määrää sen kemiallinen kokoomus, sen »konstitutio», s.o. atomien +ketjuuntumistapa ja sen »konfiguratio», s.o. atomien paikallinen +järjestys. Struktuurikaavan perusteella voitaisiin siis joka +suhteessa määrätä jonkun yhdistyksen ominaisuudet ja ennakolta sanoa +tuntemattomienkin yhdistysten olemismahdollisuudet ja luonne. + +Tätä ihannetta on kemiallinen tutkimus toteuttamassa, kun se esim. +orgaanisen kemian homoloogisiin sarjoihin nähden ennakolta sanoo +jonkun vielä tuntemattoman yhdistyksen kiehumispisteen taikka +osoittaa, että saattaa olla olemassa vain kaksi erilaista yhdistystä, +joilla on kokoomus C4H_{10} Mutta siitä huolimatta, että kombination +muuttuessa esiintyvät uudet »vaikutustavat» tällä tavoin noudattavat +määrättyä yksinkertaista sääntöä, jonka perusteella ne voidaan +edeltäpäin sanoa, ei mitenkään voida selittää niitä elementtiensä +»vaikutustapojen» perusteella. + +Vastaavia ilmiöitä havaitaan tietenkin fysiikan alalla. Villatilkulla +hangattu lakkatanko tulee sähköiseksi; ei voida mitenkään ymmärtää, +mitenkä toisaalta villan ja lakan fysikaaliset ominaisuudet, +toisaalta niiden kitka »kombinoituvat» tällaiseksi uudeksi +»vaikutustavaksi». Itse asiassa oletetaankin aineen tässä saavan +erään _uuden_ ominaisuuden: sähköisyyden. + +Jos siis kemiallisten ja fysikaalisten »kombinatioiden» uusia +»vaikutustapoja» ei voida redusoida, eritellä eli hajoittaa +tekijöidensä »vaikutustapojen» yhtymäksi, niin millä oikeudella +väitetään, että biologisten »kombinatioiden» »vaikutustavat» +välttämättä pitää redusoida fysikaaliskemiallisiksi +»vaikutustavoiksi», joiden »kombinatioita» ne olettamuksen mukaan +ovat? Miksei biologisissa »kombinatioissa» saattaisi tulla ilmi +kokonaan uusia aineen vaikutustapoja? + +Puheenalainen vaatimus näyttää mielivaltaiselta. Ajatuksessa taikka +sen perusteluissa täytyy jonkun virheen piillä. + +Tämä virhe nähdäkseni voidaan sekä osoittaa että psykologisesti +selittää. + +_du Bois-Reymond_ selitti, että rautahiukkasen ikuiset ja +muuttumattomat ominaisuudet pysyivät samoina riippumatta siitä, +esiintyikö hiukkanen junanpyörässä taikka runoilijan verisolussa. +Mistä me tunnemme rauta-atomin ominaisuudet? Sitä ei ole kukaan +nähnyt, kukaan ei ole voinut välittömästi tutustua sen rakenteeseen +(joka erään kuuluisan lauselman mukaan on monimutkaisempi kuin +Steinway-flyygelin). Ihmeellistä kyllä, eivät atomit sittenkään ole +pelkkiä kuvitelmia, kuten monet valistuneimmat luonnontutkijat +vuosisadan vaihteessa uskoivat; fysiikan uusin kehitys +(radioaktiiviset ilmiöt y.m.) näyttää osoittavan, että nämä +filosofien halveksimat oliot sittenkin kaikesta päättäen »ovat +olemassa». Mutta on itsestään selvää, että _meillä on niiden +ominaisuuksista ja rakenteesta jotakin tietoa vain niiden +aiheuttamien ilmiöiden perusteella._ Niinpian kuin keksitään joku +periaatteellisesti uusi fysikaalinen tai kemiallinen ilmiö, saavat +atomit »uusia» ominaisuuksia. Puheella näiden »ikuisuudesta» ja +»muuttumattomuudesta»[116] olisi jotain merkitystä vain siinä +tapauksessa, että _atomien ominaisuudet olisivat meille jo tutut._ + +Erinomaisen tärkeä seikka on nyt seuraava: _Mekaaninen luonnon +käsitys edellyttää, että äärimäisten ainehiukkasten ominaisuudet ovat +meille pääasiassa tutut;_ sehän sisältää, että _kaikki +luonnontapahtuminen pohjaltaan on mekaanista liikuntoa_, siis +selitettävissä kiinteiden kappalten fysiikan avulla. »Luonnon +tunteminen»--niin sanoo _du Bois-Reymond_ eräässä tunnetussa +esitelmässään[117]--»on kappaleitten maailmassa tapahtuvien muutosten +palauttamista atomien liikkeiksi eli luonnontapahtumain hajottamista +atomien mekaniikassa.» + +Kun siis _du Bois-Reymond_ sanoo, että rauta-atomilla on samat +muuttumattomat ominaisuudet junanpyörässä ja runoilijan verisolussa, +hän nähtävästi ajattelee niitä tunnettuja ominaisuuksia, joita sillä +on mekaanisten liikuntalakien alaisena pikkukappaleena. Siitä lankeaa +selvittävä valo hänen biologiseen ohjelmaansa: _biologinen tutkimus +on asetettava mekaanisen luonnonkäsityksen palvelukseen._ Samoin +ajattelee _W. Roux_, joka niinikään on tämän luonnonkäsityksen +kannattaja, yllälainatussa ohjelmanmääräyksessään. + +Mekaanisen luonnonkäsityksen kannalta on myöskin täysin järjellistä +puhua »kombinoitujen vaikutustapojen» redusoimisesta tekijöihinsä. On +luonnollista käsittää esim. taivaankappalten kiertoliike +suoraviivaisen etenemisliikkeen ja putoamisliikkeen kombinatioksi. Ja +kun mekaaninen luonnonkäsitys viime vuosisadalla saavutti suuret +voittonsa kineettisen kaasuteorian ja mekaanisen lämpöteorian kautta, +saatiin tällöin kouraantuntuvia näytteitä siitä, mitenkä näennäisesti +aivan spesifiset »vaikutustavat» »olemukseltaan» ovat toisaalta +tuttujen, tässä tapauksessa mekaanisen liikunnan »vaikutustapojen» +yhtymiä. + +Mainituista voitoistaan huolimatta ei mekaaninen luonnonkäsitys +koskaan ole ollut sen enempää kuin _luonnonfilosofinen teoria_. Ei +edes entisinä vuosisatoina, jolloin koko fysiikasta vain mekaniikka +oli huomattavammin kehittynyt, jolloin sähkö ja magnetismi vielä +olivat melkein tuntemattomia, mekaaninen luonnonkäsitys pystynyt +selittämään kaikkia tunnettuja luonnonilmiöitä. Ja fysikaalisen +tutkimuksen uusin suunta (elektroni- ja relativiteettiteoria) +osoittaa, että varsinainen mekaaninen ilmiöpiiri on vain +erikoistapaus toista yleisempää lainmukaisuutta, jotenka mekaaninen +luonnonkäsitys ei enää tule olemaan pohjana yrityksille luoda +yhtenäistä tieteellistä maailmankuvaa. + +Tällaisista _filosofisista_ pyrinnöistä huolimatta eksaktisen +_luonnontutkimuksen_ nähdäkseni yhä tänäkin päivänä täytyy +allekirjoittaa _Schopenhauerin_ arvostelu, kun hän sanoo: + +»Me emme voi siirtää toisella luonnonilmiöiden alalla kehiteltyjä +selitysperusteita toiselle, vaan niinpiankuin astumme uudelle alalle, +esiintyy uusia peruslakeja, joiden selittäminen aikaisemmin +tunnettujen perusteella on toivoton yritys. Täten vallitsevat +varsinaisesti mekaanisella alalla painovoiman, kohesian, jähmeyden, +nestemäisyyden, kimmoisuuden lait... Kun tältä alalta siirrymme +kemian, sähköisyyden, magnetismin, kristallisation ilmiöihin, ei +mainittuja periaatteita enää voida käyttää, mainitut lait eivät enää +ole pätevät, uudet voimat kumoavat entiset, ja ilmiöt tapahtuvat +suoranaisessa ristiriidassa edellisten kanssa, uusien peruslakien +mukaisesti, jotka, kuten edellisetkin, ovat alkuperäisiä ja +selittämättömiä.»[118] + +Tähän katsoen täytyy asettua sellaista käsitystä vastaan, että +jotakin luonnonilmiöiden erikoista ryhmää käsittelevän tieteen +päämääränä välttämättä täytyisi olla sen tutkimusalalla havaittujen +»vaikutustapojen» redusoiminen eli eritteleminen ennestään tutuiksi, +yleisiksi fysikaaliskemiallisiksi ilmiöiksi. Tietysti jokainen +tieteenhaara pyrkii alallaan saavuttamaan mahdollisimman suurta +yksinkertaisuutta ja, kuten aikaisemmin on mainittu, on jokin +ilmiöiden ryhmä täydellisesti selitetty vasta sitten kun kaikki sen +sisältämät ilmiöt ja lait on onnistuttu redusoimaan yleisempien ja +yksinkertaisempien ilmiöiden ja lakien erikoistapauksiksi eli +kombinatioiksi. Mutta tosiasiallisesti on olemassa useampia +autonomisia tieteitä. Niinpä esim. kristallografia on korkealle +kehittynyt tiede, siitä huolimatta, että se tehtävä, jonka +ratkaisemisen mekaanisen luonnonkäsityksen mukaan pitäisi olla sen +päämääränä, on ja pysyy ratkaisemattomana.[119] + +Kaikkein selvin on tämä seikka _kemiaan_ nähden. + +Kemiallisen affiniteettiopin ylin päämäärä on tietenkin redusoida +aineenvaihdoksissa vaikuttavat syyt tunnetuiksi fysikaalisiksi +faktoreiksi. Asiantuntijain mukaan ei ole olemassa ainoatakaan +fysiikan keksimää kappalten vuorovaikutuksen muotoa, jonka avulla ei +olisi koetettu selittää kemiallisia voimia. Kaikki tällaiset +ponnistukset ovat kuitenkin rauenneet tyhjiin. + +Nykyinen kemia ei siis suinkaan palvele mekaanisen luonnonkäsityksen +tarkoitusperiä ja siitä huolimatta se on täyttä vauhtia kehittymässä +kohti eksaktisen luonnontieteen ihannemuotoa, jossa deduktiivinen +menetelmä laajassa mitassa tulee käytäntöön. + +Ei siis mitenkään ole oikeutettua ennakolta julistaa, että määrätyn +tieteen--tässä tapauksessa biologian--päämääränä on redusoida +havaitut komplisoidut »vaikutustavat» yksinkertaisemmiksi +fysikaaliskemiallisiksi laeiksi ja ilmiöiksi. Tällainen kaiken +luonnontieteellisen tutkimuksen ylin platooninen tarkoitusperä on +aivan merkityksetön konkreettisessa yksityistieteellisessä +tutkimuksessa, jonka pyrkimyksenä tietenkin lähinnä on keksiä ja +mahdollisimman yksinkertaisella tavalla lausua ne lait, jotka +tutkittua ilmiöryhmää vallitsevat. Vasta näiden lähimpien saavutusten +perusteella voidaan ryhtyä tarkastelemaan, ovatko löydetyt +lainmukaisuudet luonteeltaan autonomisia, »viimeisiä», +redusoimattomia vai voidaanko ne mahdollisesti tulkita +yksinkertaisempien lainmukaisuuksien erikoistapauksiksi. + +Jos nyt ne muutamat viittaukset nykyisen biologian tärkeimmistä +tuloksista, joita tässä tutkimuksessa aikaisemmin on esitetty, +pannaan pohjaksi tällaiselle tarkastelulle, on nähdäkseni +ennakkoluulottoman arvostelijan silmissä ilmeistä, että _biologia on +autonominen tiede samalla tavoin kuin fysiikka ja kemia._ Nykyinen +biologia, varsinkin sen kokeellinen haara, formuloi eksaktisia +matemaattisia lakeja (esim. Mendelin perinnöllisyyssäännöt). +Huomautus, että viimemainitut ovat vain tilastollisia sääntöjä, jotka +pitävät paikkansa ainoastaan suurten lukujen lain pohjalla, ei riistä +niiltä niiden luonnontieteellistä arvoa--ovathan m.m. kaikki +kineettiseen kaasuteoriaan pohjaavat fysiikan lait samalla tavoin +pelkästään tilastollisia lakeja. Toisaalta taas ei nykyisen +tutkimuksen pohjalla ole minkäänlaista mahdollisuutta selittää nämä +lainmukaisuudet yksinkertaisempien fysikaaliskemiallisten lakien +erikoistapauksiksi eli kombinatioiksi. _Alhaisimmatkin biologiset +ilmiöt_--ajateltakoon esim. aikaisemmin kuvattua ameeban +»behaviouria»--_eroavat ennakkoluulottoman tarkastelun valossa +fysikaalisista ja kemiallisista ilmiöistä enemmän kuin nämä +toisistaan._ + +Se luonnontutkimusta vallitsevan _mekanistisen prinsiipin_ ja siihen +nojaavan biologian ohjelman määritelmä, jonka _du Bois-Reymond_ antoi +ja jota meidän päivinämme ovat kannattaneet W. Roux ynnä muut +luonnontutkijat, on senvuoksi hyljättävä. Tämä mekanistisen +prinsiipin _luonnonfilosofinen määritelmä_ tahtoo asettaa biologisen +tutkimuksen määrätyn filosofisen teorian, nim. mekaanisen +luonnonkäsityksen palvelukseen, mikä tietenkään ei ole oikeutettua. + +Biologian pohjaksi on pantava mekanistisen prinsiipin »positiivinen» +määritelmä: orgaanistakin tapahtumista vallitsee puhtaasti +aineellinen kausaliteetti, mutta on epätietoista, voidaanko tämä +kausaliteetti koskaan tulkita puhtaasti fysikaaliskemialliseksi. + +Ylläkehitelty ajatustulos tavataan monilla vanhemmilla ja uudemmilla, +varsinkin juuri etevimmillä biologeilla. Heillä tavataan +ajatuskäänteitä, jotka voidaan tulkita tietoisuudeksi siitä, että +mekanistisen prinsiipin ja biologisen ohjelman fysikaaliskemiallinen +määrittely ei ole loogillisesti oikeutettu. + +Tähän tapaan lienee käsitettävä esim. sentapainen kanta, jota +vuosisadan keskivaiheilla mainehikkaat tutkijat _Virchow_ ja _Claude +Bernard_ edustivat.[120] Orgaanisen tapahtumisen pohjana on erikoinen +»Stoffkombination», »arrangement vital», joka tosin noudattaa +»mekaanisia lakeja», mutta ei ole fysikaaliskemiallisesti +selitettävissä. + +Nykypäivinä taas, kun »energian» käsitteestä on tullut se »tyttö +kaikkien mieleen», joka _du Bois-Reymond_in mukaan »elinvoima» oli +aikoinaan, alleviivaavat monet tutkijat sitä mahdollisuutta, että +»organismeissa saattaa piillä energiamuotoja, joita niiden +ulkopuolella ei ollenkaan tavata».[121] + +Kaikkein selvimmin on kuitenkin _Oscar Hertwig_ kehitellyt käsitystä, +että biologia on autonominen tiede samoin kuin fysiikka ja +kemia.[122] + +_Hertwig_in käsityksen ydin voidaan esittää seuraavaan tapaan. + +Ne luonnontieteet, jotka tutkivat (elottomien ja elollisten) +kappalten aineellista kokoonpanoa, ovat johtaneet siihen tulokseen, +että kokoonpanon pohjana aina on joukko yksinkertaisempia osasia. +Mutta nämä eivät suinkaan kaikki ole samanlaatuisia, vaan päinvastoin +muodostavat monimutkaisen, arkitektoonisesti ylenevän sarjan, kun +näet alemman asteen osaset tavalla, joka on nykyiselle tutkimukselle +pääasiassa tuntematon, muodostavat korkeampia organisatiomuotoja. +Uusimpien fysikaalisten olettamusten mukaan ovat atomit merkillisellä +tavalla kokoonpannut radioaktiivisista hiukkasista--samalla nämä +»elektronit» ovat kappalten aineellisen erittelyn provisoorisena +päätepisteenä äärettömän pienen taholla--; atomit puolestaan yhtyvät +molekyyleiksi, jotka taas saattavat muodostaa molekyylikomplekseja. +Mutta ei voida esittää mitään tosiseikkoja sellaista olettamusta +vastaan, että viimemainitut puolestaan saattavat tuntemattomalla +tavalla muodostaa erityisten lakien alaisia, lähinnä korkeamman +asteen organisatiomuotoja, »_biologisia yhdistyksiä_», jotka ehkä +eroavat orgaanisen kemian jo suunnattoman monimutkaisista atomien +ketjuuntumisista yhtä paljon kuin nämä puolestaan yksinkertaisemmista +yhdistyksistä. Nämä »biologiset yhdistykset» kuuluvat osaksi jo +mikroskooppisesti näkyvään maailmaan; sellaisia lienevät elävän solun +vähäisimmät morfologiset rakennusosaset, tuma, kromosomit j.n.e. +Niitä mainitaan nykyajan biologiassa monilla eri nimillä (micellit, +bioforit, bioblastit, genit j.n.e.), mutta yhteisinä on niillä +ainakin kaksi elävän aineen perusominaisuutta, kyky kasvaa, +assimiloimalla aineita ja muuttamalla ne omaksi substanssikseen ja +kyky itsejakaantumisen kautta lisääntyä. Ja samalla tavalla kuin +molekyyli on syntynyt atomien yhtymisen kautta, samalla tavalla +lienevät myös »biologiset yhdistykset» vähitellen, todennäköisesti +meille tuntemattomien välijäsenien kautta, syntyneet +munanvalkuaismolekyylien yhtymisen kautta. + +Kemia ja biologinen morfologia ovat näin ollen koordinoituja +tieteitä. Edellinen käsittelee yksinkertaisempia (myöskin orgaanisia) +aineellisia yhdistyksiä, jälkimäinen korkeampia aineen +organisatiomuotoja; nämä muodostavat erikoisen tutkimusalan +erikoisine redusoimattomine lainmukaisuuksineen. Yhtä vähän kuin +elektroniteoria voi korvata kemiaa, yhtä vähän voi kemia korvata +morfologiaa ja päinvastoin. + +Samassa suhteessa kuin kemia morfologiaan on fysiikka fysiologiaan. + +Yhtä vähän kuin molekyylien ominaisuuksia voidaan yksinkertaisen +yhteenlaskun kautta johtaa osastensa, atomien, ominaisuuksista, yhtä +vähän voidaan elävän aineen toimintamuotoja, »vaikutustapoja», sen +aineellisten osasten vaikutustavoista selittää, koska eri osista +muodostuneiden kokonaisuuksien vaikutukset ja ominaisuudet +oleellisesti määrää osasten konfiguratio eli ryhmittyminen.[123] + +On jo aikaisemmin mainittu, mitenkä fysikaaliskemiallinen +tapahtuminen on epäteleologista, s.o. mitenkä vain +poikkeustapauksissa jokin fysikaaliskemiallinen tapahtuma vaikuttaa +sen ilmiön säilymisen hyväksi, johonka se osana kuuluu. _On +loogillinen välttämättömyys, että jos luonto umpimähkään kerää yhteen +joukon tällaisia epäteleologisia fysikaaliskemiallisia tapahtumia, ei +niiden yhteisvaikutus voi olla teleologinen sen enemmän kuin nämä +tapahtumat itse._ + +Esiintyy siis--mihinkä jo on aikaisemmin viitattu--vaikea biologinen +antinomia: biologisen tapahtumisen oletetaan viime kädessä nojaavan +fysikaaliskemialliseen tapahtumiseen; siitä huolimatta edellinen on +läpiläpeensä teleologista, jälkimäinen teleologisesti indifferenttiä. +Tämä on biologian suuri perusproblemi. + +Ja tässä kohden täytyy myös esittää vakavia loogillisia muistutuksia +_Hertwig_in muuten niin selkeää biologisfilosofista kantaa vastaan. + +On loogillinen vaatimus, että jos »biologiset yhdistykset» ovat +muodostuneet fysikaaliskemiallisten tapahtumain pohjalla, ei +edellisten reaktioilta saa edellyttää sen enemmän +tarkoituksenmukaisuutta kuin mitä jälkimäisten pohjalla voidaan +odottaa. Jos nyt esim.--mainitakseni erään biologian kuuluisimmista +kiistatapauksista--korkeampien eläinten silmä on eräiden tunnettujen +väliasteiden kautta (todennäköisesti useampia toisistaan +riippumattomia kehitysratoja myöten) kehittynyt yksisoluisillakin +tavattavasta pigmenttipilkusta, niin täytyy sen aineellisen +tapahtumisen, jonka äärimäisenä tuotteena on luurankoisten ja +pääjalkaisten yhdenmukaisesti rakennettu, monimutkainen ja +verrattoman tarkoituksenmukainen, joskaan ei fysikaalisessa suhteessa +läheskään virheetön optillinen apparaatti, tästä huolimatta olla +pohjaltaan yhtä epäteleologista kuin fysikaaliskemiallinen +tapahtuminen on. Tämä ensi silmäyksellä ehkä melkein järjettömältä +näyttävä väite on käsitettävä seuraavasti. + +Silmän kehityksen edellytyksenä on olettamuksen mukaan, että sen +alkeisaihe, yksisoluisten pigmenttipilkku, on ainakin eräissä +tapauksissa ollut _kehityskykyinen_, s.o. että siinä on tapahtunut +_muutoksia_. Näiden muutosten joukossa on ehkä ollut runsaastikin +sellaisia, jotka silmän myöhemmän kehitystuloksen kannalta voidaan +merkitä tarkoituksenmukaisiksi. Mutta ennenmainittu loogillinen +välttämättömyys vaatii, että _näiden tarkoituksenmukaisten, ynnä +muiden epätarkoituksenmukaisten pigmenttipilkun muutosten lukusuhteen +täytyy olla periaatteessa sellaisen, kuin fysikaaliskemiallisen +tapahtumisen kannalta voidaan odottaa._ Missään tapauksessa ei ole +lupa edellyttää, että pilkussa on tapahtunut pelkästään +tarkoituksenmukaisia muutoksia, koska senkautta edellytettäisiin, +että kaikki satunnaiset, eräässä monimutkaisessa aineellisessa +systemissä tapahtuneet fysikaaliset, kemialliset ynnä muut +aineelliset muutokset itsestään ovat kasaantuneet sillä tavoin, että +lopputuloksena on kokonaissystemien säilymisen kannalta erinomaisen +tarkoituksenmukainen ilmiö. Tällaisen väitteen loogillinen +mahdottomuus on ilmeinen, jos omaksutaan puheenalainen käsitys +»biologisten yhdistysten» syntymisestä. Edellytetty tapahtuma on yhtä +epätodennäköinen kuin se, että vapaassa luonnossa satunnaisten +fysikaaliskemiallisten muutosten kasaantumisen kautta syntyy +valokuvauskone. + +Ristiriidassa oman peruskäsityksensä kanssa, että »biologiset +yhdistykset» ovat syntyneet fysikaaliskemiallisista olettaa +_Hertwig_, että edelliset välittömästi reagoivat +tarkoituksenmukaisesti. Mitä erittäinkin silmään tulee, uskoo hän, +että se on syntynyt »monimutkaisten, meille täydellisesti +tuntemattomien luonnonlainmukaisuuksien» perusteella »saman +konstanttisen syyn, nimittäin valon, vaikuttaessa valonarkaan elävään +substanssiin».[124] Mekanistisen prinsiipin kannalta on _täsmälleen_ +yhtä todennäköistä, että silmä voisi syntyä valon pysyvästi +vaikuttaessa valonarkaan levyyn. + + * * * * * + +Puheenalaisen biologisen antinomian nykyaikainen ratkaisu on, kuten +tunnettua, seuraava. + +Valokuvauskone ei tosin voi syntyä ulkona luonnossa satunnaisten +fysikaalisten ja kemiallisten muutosten kasaantumisen kautta, mutta +kyllä siten, että ihminen _valitsee_ luonnossa eri tahoilla +esiintyviä, itsessään teleologisesti indifferenttejä ilmiöitä-- +läpikuultavia aineita, valonarkoja kemiallisia yhdistyksiä j.n.e.--ja +kombinoimalla nämä saa aikaan tarkoituksenmukaisen yhteisvaikutuksen. +Samalla tavoin luonto Darwinin kuuluisan olettamuksen mukaan +»olemassaolon taistelun» kautta »valitsee» ja säilyttää +lukemattomista muutoksista vain tarkoituksenmukaiset. + +_W. Roux_ on seuraavaan keskitettyyn lauselmaan kerännyt darwinismin +essenssin: + +»Vanhastaan on moni vielä taipuvainen pitämään jonakin ihmeellisenä +prosessia, joka tapahtuu »osassa», mutta vaikuttaa enemmän tai +vähemmän monimutkaisen »kokonaisuuden» _hyödyksi_, s.o. säilymiseksi. +Tämä kokonaisuuden säilyminen ei kuitenkaan suinkaan ole osien +»tarkoituksena». Osat elävät vain omaksi hyväkseen, ja se, että tämän +kautta tapahtuu jotakin kokonaisuuden säilymiseen nähden hyödyllistä, +saattaa johtua pelkästään siitä, että vain tällaiset ominaisuudet +ovat voineet »säilyä» ja senvuoksi ovat jääneet jälelle; kun +sensijaan ne miljooneja kertoja lukuisammin esiintyneet osien +ominaisuudet, jotka eivät kokonaisuutta hyödyttäneet, ovat +kokonaisuudelta ja tämän kautta itseltäänkin estäneet säilymisen +mahdollisuuden... Täytyy aina muistaa, että _ne tyypilliset +elämänmuodot, jotka me nyt näemme, sisältävät maapallon koko kuluneen +orgaanisen tapahtumisen kasaantuneet säilymiskykyiset ainekset._ +Kaikki prosessit, jotka _eivät itsessään olleet säilymiskykyisiä_, +taikka jotka tästä sisäisestä kyvystään huolimatta eivät samalla +olleet _ulkoisissa olosuhteissa säilymiskykyisiä_, ovat lakanneet; ja +näistä me kohtaamme vain niiden entisen toiminnan jälkiä taikka ei +edes niitäkään. Sensijaan kaikki, mitä miljoonien vuosien kuluessa ja +tapahtumisen ikuisessa vaihtelussa sattumalta on säilymiskykyistä +syntynyt, on kasaantunut, aivan samoin kuin pysyvästi arvokkaat +kulttuurisaavutukset kerääntyvät merkityksettömien tyhjiinraukeavien +suoritusten mittaamattomasta määrästä.»[125] + + * * * * * + +Tämän tutkimuksen johdannossa on huomautettu, mitenkä mekanismin ja +vitalismin kiistan filosofinen merkitys on siinä, että senkautta +biologian, mahdollisesti kaiken olevaisen alalla ratkaistaan kysymys, +voidaanko maailma selittää yhden vaiko vasta useamman prinsiipin +kautta. Tutkimuksemme nykyisessä kohdassa huomaamme, että jos mieli +_mekanistisen prinsiipin_ kelvata tällaiseksi maailman +universaaliseksi selitysperusteeksi, täytyy siihen välttämättömästi +yhdistää _darwinismin prinsiippi_[126] (semmoisena kuin esim. _Roux_ +on sen ylläolevassa lauselmassaan esittänyt). Tämän prinsiipin mukaan +meidän täytyy olettaa orgaaninen tapahtuminen pohjaltaan yhtä +epäteologiseksi kuin epäorgaaninen on; päinvastaisessa tapauksessa ei +jälkimäisessä yksinvaltiaan mekanistisen kausaliteetin kautta voida +selittää edellisen syntyä, s.o. _maailmaan täytyy mekanistisen +prinsiipin lisäksi tuoda jokin periaatteellisesti uusi tekijä._ + +On sanottu, että alhaisin eliö on monimutkaisempi kuin mikään ihmisen +tekemä kone. Mikään kone ei voi luonnossa itsestään, sattumalta, +syntyä. Kuinka ovat siis eliöt voineet tällä tavoin syntyä? +Selityksen tähän antaa se seikka, että eliöt eroavat kaikista muista +»koneista» senkautta, että niiden ainoana »tarkoituksena» on niiden +oma säilyminen ja lisääntyminen. Saattaa siis sanoa, että jokaisen +»koneen» »tarkoitus» on sen itsensä ulkopuolella, mutta jokaisen +»eliön» »tarkoitus» piilee siinä itsessään. Kone ei siis voi syntyä +itsestään, koska se edellyttää itsensä ulkopuolella vaikuttavan +»tarkoituksen», mutta eliö voi syntyä itsestään, koska vaikuttava +»tarkoitus» sisältyy siihen itseensä. + +Tämä ei merkitse, että alhaisinkaan nykyään tavattava eliö syntyisi +»itsestään». Yksisoluinen eläin sisältää jo, kuten on huomautettu, +suuren määrän verrattoman tarkoituksenmukaisia regulatiomekanismeja; +ei ole, kuten _Jennings_ on osoittanut, mitään periaatteellista +_kvalitatiivista_ eroa sen ja korkeampien eläinten behaviour'in +välillä. Yksisoluinen on siis jo suunnattoman pitkällä orgaanisen +kehityksen sarjassa; se _on ennemmin sen loppu- kuin sen alkupäässä._ +Tämän kehityksen lähtökohta täytyy etsiä verrattoman paljon +yksinkertaisempien ilmiöiden piiristä; _W. Roux_ on henkevissä +spekulatioissaan[127] osoittanut, kuinka yksinkertainen _liekki_ jo +omistaa kaksi elämän perusominaisuutta, assimilatio- ja +dissimilatio-kyvyt; myöskin liekki jo osaksi reguloi itsensä, sikäli +kuin se lisää dissimilatiota assimilation lisääntyessä, jälkimäistä +se sensijaan ei reguloi, jonka vuoksi jokainen liekki ennenpitkää +tuhoaa itsensä. Liekki tarjoutuu kuitenkin yhdeksi elämän +mahdollisista lähtökohdista. Jos elämää joskus saadaan +keinotekoisesti syntymään, voi se tapahtua vain aste asteelta +lisäämällä lähtökohdan tarkoituksenmukaisia ominaisuuksia, kunnes-- +epäilemättä äärettömän pitkällisen työn tuloksena--voitetaan elävän +aineen perusominaisuudet. + + * * * * * + +Kuitenkin suuri osa nykyajan luonnontutkijoita--näiden joukossa monet +niistä, jotka ovat tehneet tuloksellisinta empiiristä tutkimustyötä +kehitysopin eksaktisten perusteiden alalla--on sitä mieltä, ettei +darwinistinen prinsiippi todenteolla ratkaise puheenalaista +biologista antinomiaa. + +Nykyaikaisen perinnöllisyystutkimuksen Darwinin oppia vastaan +kohdistaman kritiikin pääajatukset ovat yleisesti tunnetut. Kuuluisa +tanskalainen _W. Johannsen_ on keskittänyt tämän kritiikin tuloksen +ponsilauseeseensa, jonka mukaan kokeellinen perinnöllisyystutkimus on +riistänyt pohjan Darwinin koko oppirakennukselta.[128] Darwin, kuten +tunnettua, tahtoi selittää _lajien synnyn_. Hän turvautui tässä +huojuvan muuntelun tosiseikkaan, siihen elollisessa luonnossa +kaikkialla havaittavaan ilmiöön, että saman rodun eri yksilöt eivät +koskaan ole vallan samanlaisia, vaan kaikkien ominaisuuksiensa +puolesta huojuvat keskimitan kummallekin puolelle. Useimmat näistä +muunteluista ovat teleologisesti arvottomia, mutta joukossa on joku +arvokaskin ja tällainen tulee luonnossa vallitsevan tilanahtauden +aiheuttamassa »olemassaolon taistelussa» suosituksi. Tällä tavoin +umpimähkään syntyneistä, vähäpätöisistä parannuksista kasaantuvat +eliöiden ihmeteltävät tarkoituksenmukaisuudet. + +Tätä vastaan on kokeellinen perinnöllisyystutkimus[129] osoittanut, +että valinta--yhtä vähän »luonnollinen» kuin keinotekoinen--ei pysty +muuttamaan rotua hiuskarvankaan vertaa, jos nim. todellinen rotu, +»puhdas linja», on kysymyksessä eikä useampien rotujen sekoitus. Tämä +tulos lienee katsottava täysin todetuksi. Uusia rotuja, lajeja, +syntyy ainoastaan joko ristisiitoksen kautta--jos risteytetyt yksilöt +eroavat toisistaan useamman kuin yhden ominaisuuden puolesta, saattaa +syntyä uusi »puhdas linja» sen kautta, että ensimäisessä +risteytyspolvessa tapahtuvan perinnöllisyysaineksen +uudestiryhmityksen perusteella muutamilla toisen polven yksilöillä, +joiden lukumäärä voidaan _Mendel_in säännöistä laskea, kaikki +ominaisuudet tosin ovat »puhtaita», mutta toiset ovat peräisin +toiselta, toiset toiselta vanhemmista--taikka sitten +perinnöllisyysaineksessa tapahtuvan muutoksen (»mutation», _de +Vries_) kautta. Huojuva muuntelu sensijaan on vain seuraus siitä, +että pysyvä perinnöllisyysaines reagoi vaihtelevalla tavalla +vaihteleviin ulkoisiin olosuhteisiin. + +Darwinin oma oppi lajien synnystä ei näin ollen ole pelastettavissa. + +Mutta samalla tavalla kuin darwinismi on jyrkästi eroitettava +kehitysopista, samalla tavalla on nähdäkseni itse _darwinistinen +prinsiippi_ erotettava siitä historiallisesta oppirakennuksesta, +jossa se ensi kerran sai puutteellisen ilmaisunsa. + +Ja juuri tämä pysyvästi arvokas _biologis-filosofinen_ darwinistinen +prinsiippi varsinkin Saksassa tuotti Darwinin opille sen äkillisen ja +suuren kuuluisuuden. Tässä opissa nähtiin lähinnä vain se »luova +ajatus», että tarkoituksenmukaisia ilmiöitä saattaa kehittyä +puhtaasti mekanistista tietä, olettamatta tarkoitushakuisesti +vaikuttavia voimia.[130] Ja uusdarwinismi, joka suureksi osaksi on +puhtaasti loogillista todennäköisyysspekulatiota[131] ja jonka +empiiriset näkökohdat ovat osaksi vallan toiset kuin Darwinin omat-- +se kun jyrkästi kieltää hankittujen ominaisuuksien suoranaisen +periytymisen--keskittyy yhä selvemmin juuri »darwinistiseen +prinsiippiin». Niinpä sanoo _Weismann_: »Selektioprinsiipin kautta +oli se arvoitus ratkaistu, kuinka oli ajateltavissa, että saattoi +syntyä tarkoituksenmukaisia ilmiöitä ilman tarkoitushakuista +voimaa.»[132] + +Kuten jokainen »Lajien synnyn» lukija huomaa, ei _Darwin_ itse pannut +pääpainoa tähän oppinsa filosofiseen puoleen. Hän oli empiristi, joka +havaintoja tekemällä koetti muodostaa itselleen käsitystä siitä, +kuinka lajit muuttuvat ja kehittyvät, filosofisilta periaatteiltaan +eklektikko ja nuoruudessaan ilmetty teleologi: hän piti »olemassaolon +taistelua» kaitselmuksen välikappaleena, jonka kautta luodaan yhä +korkeampaa tarkoituksenmukaisuutta alunperin jo annetun vähäisemmän +tarkoituksenmukaisuuden pohjalla. On senvuoksi historiallisestikin +täysin oikeutettua eroittaa biologisfilosofinen »darwinistinen +prinsiippi» itse Darwinin opista. + +Samalla saattaa täydellä syyllä jättää avoimeksi kysymyksen, ovatko +ne nykyaikaiset oppirakennukset, jotka ovat ottaneet haltuunsa +Darwinin perinnön, mutta valitettavasti jääneet jossakin määrin +syrjään luovasta kokeellis-biologisesta tutkimuksesta, onnellisella +tavalla kehittäneet puheenalaista prinsiippiä. Toisaalta saattaa _E. +Becker_in tavoin olla sitä mieltä, että nykyaikaisen mutatio-opin ja +alkuperäisen Darwinin opin eroa on tuntuvasti liioiteltu,[133] +toisaalta on kuitenkin, lukiessa esim. sitä valtavaa +todistusaineistoa, jonka nyt viimeksi _O. Hertwig_ on koonnut +teokseensa »Das Werden der Organismen. Zur Widerlegung von _Darwins_ +Zufallstheorie durch das Gesetz in der Entwicklung», vaikea estää +sitä vaikutelmaa syntymästä, että elollisen luonnon kehitys +todellakin lienee tapahtunut vallan toisin kuin Darwin kuvitteli. +Aivan musertavilta näyttävät argumentit sellaista käsitystä vastaan, +että eliöt sellaisina kuin ne nykyään ovat tutkijan tarkasteltavina +vähä vähältä umpimähkään tapahtuvan muuntelun kautta kehittyisivät. +Nykyisessä eliömaailmassa eivät useinkaan ole edes ne matemaattiset +edellytykset täytetyt, joiden perusteella luonto +jättiläisarpajaisissaan ostamalla kaikki arvat lopulta voittaisi +suurimmatkin voitot. Eräät imettäväiset, kuten esim. elefantti, +synnyttää koko elämässään vain muutamia poikasia; näissä esiintyvien +muuntelujen luku on siis pakostakin niin rajoitettu, että +satunnaisesti ilmenevät tarkoituksenmukaisuudet ovat erinomaisen +epätodennäköisiä, ja kuitenkin on elefantti kehittynyt vähemmän +tarkoituksenmukaisista esi-isistä.[134] Entä kuinka voidaan +vähittäisten umpimähkäisten muutosten kautta selittää sellaiset +konvergenssi-ilmiöt kuin pääjalkaisten ja luurankoisten silmät, jotka +toisistaan riippumatta ja aivan eri ainesosista ovat kehittyneet +hämmästyttävään yhdenmuotoisuuteen, kuinka selittää ilma- taikka +vesielämään mukautuneiden eliöiden sisäinen harmonia, j.n.e. + +Jos maallikon on sallittu tällaisista seikoista esittää mitään +mielipidettä, niin tahtoisin lausua sellaisen olettamuksen, että _se +luonnollinen valinta_, jonka on _välttämättömästi täytynyt kerran +tapahtua_, jos mieli elollista luontoa selittää samojen äärimäisten +perusteiden nojalla kuin mitkä elotonta vallitsevat, on pääasiassa +suoritettu elämän jo ammoin sitten sivuuttamilla alkuasteilla. Kuten +aikaisemmin on esitetty, olettavat nykyajan biologit, että eliöissä +vaikuttaa joukko mekanistisesti syntyneitä yleisiä itseregulatioita, +joiden välityksellä yksilökehityksen kuluessa syntyy välittömästi +uusia tarkoituksenmukaisia mekanismeja. Tätä aatetta ehkä voisi +kehittää. On huomattava, että darwinistinen prinsiippi vaatii +ainoastaan, että orgaaniselta tapahtumiselta ei saa edellyttää sen +enemmän primääristä tarkoituksenmukaisuutta, kuin mitä +fysikaaliskemiallinen tapahtuminen antaa aihetta odottaa. Mutta on +mahdollista ajatella, että kun elämänkehityksen alkuasteilla +tapahtunut valinta on ensinnä kiteyttänyt eräitä sopusointuisesti +vaikuttavia perusregulatioita, niin elämän myöhempi kehitys +»pääasiassa on välttämätön seuraus substanssissa piilevistä voimista +ja näin ollen riippumaton ulkoisista satunnaisuuksista».[135] + + * * * * * + +3. Ylläkehitelty mekanistisen prinsiipin määritelmä ja esitetty +käsitys mekanismin ja vitalismin kiistan merkityksestä lankeaa +osittain yhteen _v. Kries_in edustaman kannan kanssa, jonka hän +lyhyesti ja keskitetysti on esittänyt uudessa suuressa +logiikassaan.[136] Kuten _v. Kries_ huomauttaa ei kukaan varovainen +tutkija voi kieltää sitä mahdollisuutta, että elollista luontoa +vallitsevia lakeja ei koskaan voida yhdistää samaan matemaattiseen +kaavaan elottoman luonnon lakien kanssa. On sen vuoksi +epätarkoituksenmukaista nimittää vitalistiseksi sellaista käsitystä, +joka väittää elollisessa luonnossa vallitsevan erikoisia autonomisia +lakeja,--vitalismin käsite tulisi senkautta luonnottoman venyväksi. +Asianmukaista on nimittää mekanistiseksi sellaista +todellisuudenkäsitystä; jonka käsitepiiri sisältää vain avaruuden, +ajan ja avaruudessa liikkuvan aineen. Vitalistiseksi on senmukaisesti +nimitettävä sentapaista käsitystä, joka katsoo tämän käsitepiirin +riittämättömäksi ja arvelee aineellistenkin elämänilmiöiden +selittämiseksi olevansa pakoitettu turvautumaan vallan +toisenlaatuisiin, nimittäin perusluonteeltaan puhtaasti psykologisiin +käsitteisiin, _v. Kries_in mielestä tällaisen käsitystavan virhe on +siinä, että sen lähtökohtana ovat aivan liika ahtaat edellytykset +mekanististen lakien muodosta, mikäli arvellaan, että tällaisten +lakien aina ja välttämättä täytyisi olla analogisia klassillisen +mekaniikan lakien kanssa. On esim. mahdollista ajatella sellaista +mekanistista lainmukaisuutta, että joitakin liikuntoja jossakin +suhteessa määräävät voimat, joita ei voida esittää kahden +ainehiukkasen vuorovaikutuksena, vaan jotka ovat useamman hiukkasen +ryhmityksestä riippuvaisia. Näin tulee _v. Kries_ sellaiseen +käsitykseen, että ylipäätänsä ei voida _ollenkaan ajatellakaan +sellaista aineellista tapahtumista, jota ei voitaisi mekanististen +lakien muodossa lausua._ + +Ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista nykyaikaisen kriitillisen +vitalismin nimeen yhdistää »psykomorfisia» käsityksiä, koska +»psykovitalismi» on vain osa nykyistä vitalistista virtausta ja +vieläpä sen vähimmin huomattava osa. _G. Wolff, Cossmann, Driesch_ +eivät ollenkaan suvaitse mitään psykologisoimista biologiassa. Ja +niin asian ytimeen kuin _v. Kries_ osuukin muistutuksellaan, että +vitalismi saa ilmaa siipiensä alle etupäässä senkautta että se +kuvittelee mekanistisia lakeja vain ahtaimmissa mekaanisen +luonnonkäsityksen puitteissa mahdollisiksi--mikä kohta tulee eritoten +_Driesch_iin nähden yksityiskohtaisesti esitettäväksi--, ei toisaalta +kuitenkaan voida puolustaa hänen väitettään, ettei sellaista +aineellista tapahtumista voida ajatellakaan, jota ei voitaisi +mekanististen lakien muodossa ilmilausua--jos, kuten tässä on tehty, +_Hertwig_in y.m. tavoin, asetutaan sille kannalle, että elollinen +tapahtuminen on elottomasta kotoisin. + +Mikään ei tätä valaise paremmin kuin juuri _Hertwig_in kanta. +Periaatteessa hän tahtoo biologiassa tunnustettavaksi vain +samanlaista aineellista kausaliteettia kuin fysikokemiassakin. Hän +kernaasti alleviivaa, että ei ole mitään loogillista aihetta piirtää +jyrkkää jakoviivaa johonkin kohtaan aineellisten organisatioilmiöiden +ylenevään sarjaan.[137] »Samaten kuin eloton maailma ovat myöskin +eliöt, niiden kehitys ja säilyminen, yleisen kausaalilain alaisia. Ja +koskei kukaan tätä periaatetta kiellä, ei biologinkaan tehtävä voi +olla mikään muu kuin kaikkien niiden lukemattomien erilaisten syiden +tutkiminen, jotka aiheuttavat eliöiden kehityksessä ja syntymisessä +esiintyvät muutokset, kaikesta valinnasta riippumatta. Tässä +yleisimmässä suhteessa on biologin tehtävä sama kuin kemistin ja +fyysikon, sen esine vain on toinen.»[138] + +Mutta kuinka ollakaan: _Hertwig_ ei voi sulkea silmiään siltä +tosiseikalta, että nämä hänen biologiset »kausaaliset syynsä» +vaikuttavat tykkänään toisella tavalla kuin fysikaaliskemialliset +syyt. Ne vaikuttavat ihmeteltävää teleologina. Ja niin pääsee häneltä +tunnustus: »(Darwinin tarkoitus ei ollut ratkaista) +_tarkoituksenmukaisuuden problemia, joka samoinkuin kausaliteetin +problemi on metafyysillinen._»[139] On hämärää, mitä _Hertwig_ +tarkoittaa sanomalla, että kausaliteetti on metafyysillinen problemi. +Empiiriseltä kannalta, joka luonnontutkimuksessa yksin tulee +kysymykseen, se ei ole mikään problemi ensinkään, vaan eräs +äärimäinen tosiseikka, joka kaikkein vähimmin problemaattisena on +todellisten problemien ratkaisupohja. Sensijaan on sitä selvempää, +mihinkä _Hertwig_ tähtää kun hän sanoo, että tarkoituksenmukaisuus on +metafyysillinen problemi. Sen rinnastaminen (aineellisen) +kausaliteetin kanssa sisältää tunnustuksen, että biologian alalla +ilmenee eräs periaatteellisesti uusi maailmantekijä; kun sitä +sanotaan »metafyysilliseksi» problemiksi, sisältää tämä, että se ei +ole »empiirinen» problemi, t.s. se on luonnontutkimuksen kannalta +ratkaisematon. + +Näin ollen on _Hertwigin_ kanta »kryptovitalismia». Biologisessa +tapahtumisessa, joka muka sujuu puhtaasti aineellisen kausaliteetin +pohjalla, ilmeneekin tuloksena jotain, jota ei koskaan voida toivoa +samaisen aineellisen kausaliteetin pohjalla selitetyksi. Tarvitsee +vain lausua tähän käsitykseen sisältyvät johtopäätökset julki, niin +tullaan _G. Wolffin_ kannalle: orgaanisessa tapahtumisessa esiintyy +primääristä tarkoituksenmukaisuutta, jota ei voida aineellisen +kausaliteetin pohjalla selittää, mutta jonka ei myöskään tarvitse +perustua psyykillisiin voimiin. + + * * * * * + +Tässä on sopiva kohta luoda kriitillinen silmäys eräisiin +vitalistisiin oppeihin, jotka ovat koettaneet sovittaa keskenään +mekanistista kausaliteettia ja teleologista arvostelutapaa. + +_Driesch_in y.m. tutkimuksista on tunnettua, mitenkä esim. merisiilin +munan kehitys eri tavoilla häirittynäkin monesti johtaa onnelliseen +tulokseen, tyypillisen yksilön syntymiseen. Otaksutaan, että muna +kuhunkin häiriöön vastaa sopivalla itseregulatiolla, joka tekee +häiriön vaikutuksen tyhjäksi. _Hartog_[140] koettaa valaista tätä +tapahtumaa seuraavan vertauksen avulla. Tapahtuu rautatieonnettomuus, +niin että muuan rata täydellisesti tukkeutuu. Rautatiepäällikkö +silloin tilapäisesti yhdistää tämän radan, sulun molemmin puolin, +toisiin vapaisiin linjoihin, lähettää junia kokonaan toisia ratoja +myöten j.n.e., pääasia on hänelle, että kaikki junat mahdollisimman +vähäisellä viivytyksellä tulevat määräpaikkaansa. _Tulevaisuus_ on +tällöin määräävänä tekijänä päällikön mielessä. Kaikki hänen +toimintansa epäilemättä on kausaalilain alaista, mutta sitä ei +kuitenkaan voitaisi ymmärtää tulevaisuutta, tämän toiminnan efektiä, +lukuunottamatta. + +Samoin on _Hartog_in mielestä laita esim. munan kehityksessä. Samalla +kun myönnämme, että sen kehitys on kausaalilain alainen, että +jokaisen vaiheen määrää sen edelläkäyvä vaihe, emme kuitenkaan voi +sulkea silmiämme huomaamasta että munan »tulevaisuus on eräs sen +määräävistä tekijöistä muuttuneissa ja todennäköisesti myös +normaalisissa olosuhteissa». + +Yksityiskohtaisesti on samanlaista käsitystä jo parikymmentä vuotta +sitten kehitellyt _P.N. Cossmann_, eräässä nykyisten vitalistien +kesken varsin arvossa pidetyssä loogillis-biologisessa +tutkimuksessa.[141] + +_Cossmann_ tunnustaa kausaaliprinsiipin yleispätevyyden (hän ilmaisee +sen kaavalla W = f(S), s.o. vaikutus on syyn funktio), mutta hän lisää, +että on sula ennakkoluulo, että kausaaliprinsiippi olisi _yksinpätevä_. +Sen rinnalle on biologisen tapahtumisen alalla asetettava teleologinen +luonnonlaki, jossa kaksijäsenisen kausaalisuhteen sijasta vallitsee +kolmijäseninen riippuvaisuussuhde, kun näet tarkoituksenmukainen +välikappale eli keino (teleologinen medium) ei ole riippuvainen vain +kausaalisesta antesedenssista, vaan myöskin suksedenssistä, +»tarkoituksesta». Tämän teleologisen tapahtumisen kaava on senvuoksi +M=f(A,S), s.o. teleologinen medium on sekä antesedenssin että +suksedenssin funktio. Tämän kaavan perusteella _Cossmann_ katsoo +voitavan ymmärtää, miksi luonnon teleologialla on tuntuvat rajansa: +koska näet teleologinen ilmiö ei ole riippuvainen pelkästään sarjan +kolmannesta jäsenestä, »tarkoituksesta»--tässä oli vanhan +»tarkoitussyy»-opin erehdys--vaan myös sen ensimäisestä.[142] _Wolff_in +tavoin ei _Cossmann_ myöskään hyväksy sellaista käsitystä, että +teleologia välttämättä olisi psyykillisten tekijäin ilmaus; hänen +kaavastaan ei seuraa »kolmannen jäsenen psyykillinen +preeksistenssi».[143] + +Periaatteessa on Cossmann sitä mieltä, että teleologiaa ei voida +kausaliteetin avulla selittää eikä päinvastoin. Toisaalta hän +kuitenkin myöntää, että koska kausaliteetti on yleispätevä, voidaan +kukin yksityinen teleologinen ilmiö kausaalisesti selittää, mikäli +vain voidaan osoittaa se jonkun syyn säännölliseksi välttämättömäksi +seuraukseksi. Mutta, lisää hän, biologisen tietämyksen +puutteellisesta asteesta johtuu, että tätä riittävää syytä vain +harvoissa tapauksissa voidaan osoittaa, kun sensijaan teleologinen +lainmukaisuus tavallisesti on ilmeinen.[144] + +Puheenalaista käsitystä vastaan on mielestäni huomautettava +seuraavaa. + +Ei tosin ole mikään loogillinen mahdottomuus sanoa, että jokin +nykyhetkellä esiintyvä ilmiö on riippuvainen jostakin +_tulevaisuudessa_ esiintyvästä ilmiöstä. Kuitenkin tällainen käsitys +mullistaisi tykkänään kaikki meidän todellisuuskuvamme perustukset. +Kun lähemmin ajattelee sellaisen katsomuksen varsinaista sisällystä, +että jokin todellinen olisi reaalisessa riippuvaisuussuhteessa +jostakin, _jota ei ole olemassa_, huomaa pian tulevansa sellaisiin +mahdottomuuksiin, että melkein mikä muu tie tahansa silloin on +parempi. Toiseksi,[145] jos kausaaliprinsiippi todellakin on oleva +yleispätevä, silloin tuottaa sama antesedenssi aina saman +suksedenssin--ja sarjan kolmas jäsen osoittautuu vallan +merkityksettömäksi! Se seikka, että antesedenssit biologiassa usein +ovat meille tuntemattomat, ei tietenkään poista tätä +välttämättömyyttä. + +Ei siis ole mahdollista pysähtyä sellaiselle välityskannalle, että +biologisessa tapahtumisessa menneisyyden rinnalla myöskin tulevaisuus +vaikuttaa. Kun ihminen tulevaisuutta ajatellen toimii, ei tietenkään +tulevaisuus sanan varsinaisessa merkityksessä ole vaikuttamassa, vaan +eräs nykyhetken psyykillinen realiteetti, nim. hänen +päämääränmielikuvansa. Kun senvuoksi _Wolff_ väittää, että on +olemassa tarkoitushakuisia, mutta epäpsyykillisiä voimia, saa hän +taistella todellakin vahvaa psykologista pakkoa vastaan: kuinka +ihmeessä voidaan ajatella tarkoitushakuisia voimia, s.o. voimia, +_joiden vaikuttamistavassa tulevaisuus on otettu lukuun_, +olettamatta, että niihin sisältyy tulevaisuuden antisipatio, s.o. +jonkunlainen päämäärän-mielikuva. _Wolff_ kuitenkin pysyy jyrkästi +pidättyväisellä kannallaan. Hänen oppinsa kausaalisesti vaikuttavista +tarkoitushakuisista voimista on tietenkin filosofisen +luonnonselityksen kannalta niin epätyydyttävä kuin saattaa, mutta se +on nykyajan vitalistisista opeista paraiten varustettu loogillista +kritiikkiä vastaan. + +Nykyajan kuuluisimman vitalistin _Hans Driesch_in lähtökohta on +eräässä suhteessa samanlainen kuin _Wolff_in: hänkään ei tahdo +biologiassa tunnustaa psyykillistä teleologiaa, mutta on +mieltäkiinnittävää nähdä, mitenkä hän ei jaksa pidättää itseään +askeleesta, jonka _Wolff_ välttää, hän ei malta olla mietiskelemättä +tarkoitushakuisten tekijöittensä olemusta--ja katso: niiden +psyykillinen luonne on heti ilmeinen. + + * * * * * + +4. Ryhtyessäni seuraavassa esittämään _Driesch_in biologisen +filosofian pääpiirteitä, sellaisina kuin hän on ne lopullisessa +muodossaan tulkinnut suurpiirteisessä Gifford-luentosarjassaan,[146] +koetan mahdollisimman vähän puuttua tämän tutkimuksen tarkoituksen ja +oman pätevyyteni ulkopuolelle lankeaviin erikoiskysymyksiin. + +1880-luvun lopulla olivat _Weismann_ ja _Roux_ spekulatioiden ja +kokeellisen tutkimuksen kautta tulleet sellaiseen käsitykseen, että +munassa piilee monimutkainen struktuuri, joka jakaantumisen kautta +määrää sen kehityksen, jotenka jokaisen munanosan tuleva kohtalo on +täysin kiinteä. _Driesch_in oli senvuoksi suotu tehdä varsin +huomattava kokeellisbiologinen keksintö, kun hänen vastoin +odotuksiaan onnistui osoittaa, että merisiilin jakautumassa olevasta +munasta voidaan poistaa osia, esim. puolet ja että munasta kuitenkin +kehittyy tyypillinen kokonainen yksilö, vaikka pienennetyssä koossa. +Vasta senjälkeen kun muna on jakaantunut 16 soluun, ei siitä enää +voida poistaa osia epämuodostuksia aiheuttamatta. + +_Driesch_ nimittää jonkun ituaineksen _todellista_ kohtaloa sen +»prospektiiviseksi merkitykseksi», ja sen _mahdollista_ kohtaloa sen +»prospektiiviseksi potenssiksi»--kaksi käsitettä, jotka sittemmin +ovat kehitysmekaniikassa tulleet yleiseen käytäntöön. Ja hän toteaa: +jokaisen sikiönosan prospektiivinen potenssi sisältää paljon enemmän +kuin vain sen prospektiivisen merkityksen. Tämä merkitsee, että jos +annetaan jakautumassa olevan munan rauhassa normaalisesti kehittyä, +huomataan, että kustakin »blastomeristä»--munan jakautumissolusta-- +kehittyy vallan määrätyitä elimiä valmiiseen yksilöön. Mutta jos tätä +normaalista jakautumista ja kehitystä häiritään saa kukin +jälelläolevista blastomereistä, häiriön laadusta riippuen, vallan +uudenlaisia tehtäviä, jolloin huomataan, että munan _jokainen +elementti pystyy suorittamaan jokaisen tehtävän._ Jokaisella munan +elementillä on siis sama prospektiivinen potenssi, mutta eri +tapauksissa erilainen prospektiivinen merkitys, joka on sen »aseman +funktio». Tämän oloseikan ilmaisee _Driesch_ sanomalla, että kaikki +sikiönosat ovat »ekvipotentiaalisia». Ja koska kokonaisuuden +sopusointu määrää, mikä kunkin sikiönosan prospektiivisista +potensseista aktualisoituu, nimittää _Driesch_ puheenalaisia +orgaanisia kokonaisuuksia »harmoonis-ekvipotentiaalisiksi +systemeiksi». + +Tällaisia systemejä esiintyy _Driesch_in mukaan luonnossa paljon +muitakin kuin vain kehittyvä muna. Erikoisen valaiseva on eräs +hydroidipolyyppi Tubularia. Kun siltä leikataan pää pois, kasvattaa +se tämän uudelleen sillä tavoin, että kulloinkin jälelle jätetyn +vartalontyngän yläosa muodostuu pääksi (ei siis tavallisen +regeneration kautta). Koska leikkauskohta on vapaasti valittavissa, +on selvää, että kukin vartalontyngän osa pystyy valmistamaan minkä +osan päästä tahansa; se tehtävä, jonka se todellisuudessa suorittaa, +on riippuvainen sen asemasta kokonaisuudessa, on sen »aseman +funktio». + +_Driesch_in mukaan »koneella» on ymmärrettävä sellaista fysikaalisten +ja kemiallisten tekijäin tyypillistä järjestelyä kolmiulottuvaiseen +avaruuteen, jolla on tässä tyypillinen vaikutus. Hän koettaa +todistaa, ettei mikään ajateltavissa oleva kone voi selittää +»harmonis-ekvipotentiaalisen systemin» ihmettä. + +Jos näet otaksutaan, että munan taikka päätään kasvattavan Tubularian +kehityksen aiheuttaa sen sisässä piilevä »kone», niin täytyy tämän +koneen _kokonaisuudessaan_ sisältyä jokaiseen tilavuusosaan, jonka me +kehittyvää oliota mielinmäärin leikkelemällä voimme jättää jälelle, +sillä jokaisesta tällaisesta tilavuusosasta kasvaa kokonainen olio +(joskin sitä pienemmässä koossa, kuta pienempi tämä osa on). Jos siis +puheenalainen kone sisältyy esim. tilavuusosaan V, niin sisältyy se +kokonaisuudessaan myös lähinnä pienempiin tilavuusosiin V1 V2 j.n.e. +Harmonis-ekvipotentiaalisessa systemissä ei siis kehityksen +aiheuttajana voi olla _yksi_ kone, vaan _äärettömän monta_ konetta; +jokainen systemin osa sisältää paitsi koneen kokonaisuudessaan +_erikseen_ kaikki osat joihin kone voidaan jakaa. + +Täten katsoo _Driesch_ johtaneensa mekanistisen teorian, elämän +»koneteorian», ad absurdum. »Ei minkäänlaatuinen kone eikä mikään +kausaliteetti, jonka pohjana on avaruuskonstellatio, saata olla +harmonis-ekvipotentiaalisen systemin differentioitumisen +perusteena.»[147] Tämä on »elämän autonomian ensimäinen todistus». +(Kahteen toiseen »todistukseen»--niitä on kaikkiaan kolme--tuskin +kannattaa erikseen syventyä. Edellinen niistä, joka saadaan suvun +jatkumisen ja lisääntymisen alalta, oikeastaan vain toistaa +ensimäisen todistuksen; jälkimäinen niistä taas, jonka tarjoo +korkeampien olentojen toiminta, on vaivaloinen esittää ja siksi +heikko, ettei esim. sellainen spiritualistinen filosofi kuin _E. +Becher_ tahdo tunnustaa sitä sitovaksi.[148]) + +Mikä siis on se tekijä, joka vallitsee harmonis-ekvipotentiaalisia +systemejä? Aluksi siitä ei sanota mitään positiivista; siitä +tiedetään ainoastaan, että se ei ole minkään avaruus-konstellation +efekti, vaan todellinen uusi luonnontekijä; kunnioituksesta +Aristotelesta kohtaan nimittää _Driesch_ tätä tekijää hänen mukaansa +»entelekhiaksi», s.o. »siksi joka kantaa tarkoituksensa itsessään». + +Todellisuudessa saamme kuitenkin kuulla »entelekhiasta» enemmänkin. + +Tietoteoreettisessa suhteessa tahtoo _Driesch_ asettua kriitillisen +idealismin kannalle. Tietomme kohdistuu ilmiöihin, ja ilmiöt ovat +_minun_, subjektin, ilmiöitä. Tästä johtuu _Driesch_ periaatteessa +jyrkästi hylkäävälle kannalle jokaiseen yritykseen nähden tuoda +biologiseen tutkimukseen psykologiaa; sielunelämä ei voi esiintyä +»luonnontekijänä», koska sielunelämä (lukuunottamatta omaani) ei voi +olla minun ilmiötäni. Kaikki toimivat olennot, ihminen myös, ovat +luonnontutkimuksen kannalta vain liikkuvia luonnollisia kappaleita. + +Tästä seuraa, että vaikka _Driesch_ kysymyksessä ruumiin ja »sielun» +suhteesta on tavallisen, jopa lisäksi vanhentuneen +vuorovaikutusteorian kannalla,[149] vaikka hän siis katsoo, että yhtä +vähän kuin eliön kehitystä voidaan ymmärtää puhtaasti »koneellisella» +tavalla, yhtä vähän voidaan korkeampien eläinten ja ihmisen +järjellistä toimintaa mekanistisesti selittää, hän ei kuitenkaan +katso voivansa selitysperusteena jälkimäisessä tapauksessa käyttää +eläinten ja ihmisten psyykeä. + +Tämä olisi »pseudopsykologiaa». Ja vaihtamalla nimeä hän uskoo +välttävänsä vaaran: hän ei puhu psyykestä, vaan _psykoidista_. Tämä +on, tosin ei mikään havaittu, mutta välttämättömästi oletettava +objektiivinen luonnontekijä, toiminnan reguleeraaja. Sen olemus +voidaan »in psychologischen Analogien erörtert werden»[150]--kuten +_Driesch_ nähtävästi tahallisen epämääräisesti sanoo--; sen olemusta +voidaan ymmärtää, mikäli psykologisia käsitteitä, »ajattelu», +»abstraktio» j.n.e. voidaan tulkita objektiivisesti, aineellisina +ilmiöihin vaikuttavina tekijöinä. + +Herää tietysti kysymys: missä suhteessa sitten »psykoidi» on +aikaisemmin oletettuun »entelekhiaan»? Miksi edellinen on +tarpeellinen; miksei eliön kaikkea vitalistista tapahtumista voida +panna jälkimäisen tiliin? + +Kun _Driesch_ näissä äärimäisissäkin kysymyksissä tahtoo säilyttää +kritiikkiänsä, lausuu hän niistä vain epämääräisiä arveluita. +Eliöiden toiminnassakin voisi nähdä entelekhian vaikutuksen, mutta +»lienee parempi», sanoo hän, »eri nimityksen kautta eroittaa siitä +elementaarisesta tekijästä, joka ruumiin _muodostaa_, se, joka sitä +_ohjaa_», s.o. entelekhia ja psykoidi. + +Lukijan on kuitenkin vaikea estää mielessään heräämästä epäilystä, +että tähän nimi-eroon on muitakin seikkoja vaikuttanut. +Todellisuudessa _Driesch_ on vuorovaikutusteorian kannalla, +todellisuudessa hän uskoo, että eläinten ja ihmisen »sielu» on +vaikuttavana tekijänä näiden toiminnassa. Mutta jos hän olisi +identifioinut tämän »sielun» ynnä entelekhian, olisi tulos ollut +eräässä suhteessa aivan mahdoton, olisi johduttu käsitykseen että +yksilöllinen tietoinen sielu on ruumiin kehitystä vallitseva tekijä;-- +sentapaista kantaa tosin nykyajan fantastiset psykolamarckistit +edustavat, mutta empiirinen tutkija, joka _Driesch_ sentään tahtoo +olla, ei voi sitä omaksua. + +Joka tapauksessa on siis tietomme eräästä entelekhiasta, nim. +psykoidista, varsin runsas. Välillisesti tiedämme senkautta jotain +muistakin. Koska entelekhia valvoo ruumiin kehitystä sen tyypilliseen +muotoon, koska se pystyy aikaansaamaan tämän tyypillisen muodon sekä +normaalisissa että epänormaalisissa oloissa, saatamme _Driesch_in +mielestä kuvaannollisesti sanoa, että entelekhia »tahtoo» toteuttaa +todellisuuksia, joita se ei ole koskaan kokenut, sekä »tietää», millä +tavoin tämä päämäärä saavutetaan. Voidaan siis puhua entelekhian, +kokemuksesta riippumattomasta, »primäärisestä tietämisestä ja +tahtomisesta», jommoista tosin »emme vähimmässäkään määrässä pysty +ymmärtämään».[151] + +Tällä tavalla olemme siis kaikesta huolimatta kuitenkin päätyneet +ainakin jossakin määrin psykologisiin käsitteisiin. + +Mutta paras on kiiruhtaa lopettamaan näiden monen mielestä jo varmaan +vastenmielisten, skolastiikalle maistuvien mietiskelyjen seuraaminen. + +Täytyy siis vain tyytyä huomauttamaan, että koska entelekhia ei voi +luoda uutta energiaa, saattaa se vaikuttaa vain pysähdyttämällä +aktuaalista tapahtumista ja päästämällä sen taas jatkumaan, siis +muuttamalla liike-energiaa potentiaaliseksi ja päinvastoin, sen +määrää muuttamatta. Koska entelekhia kaikissa näissä puuhissaan +tähtää määrättyyn, toisinaan kaukaiseenkin päämäärään, jonkun +tyypillisen eliömuodon toteuttamiseen ja ylläpitämiseen aineen +fysikaaliskemiallisia ominaisuuksia hyväkseen käyttäen, täytyy sen +luonnollisesti mitä täydellisimmin _tuntea nämä keinonsa_--uusi +todistus siitä, että entelekhia ei mitenkään voi olla meidän +»sielumme». + + * * * * * + +Lukuunottamatta viimeksimainitun laatuisia mahdottomilta tuntuvia +johtopäätöksiä, joita _Driesch_in opista voidaan kehitellä, sisältää +se joukon yksityisiä heikkouksia, joihin puuttumalla arvostelija +voisi tehdä työnsä helpoksi ja saattaa varjoon tämän osittain niin +kunnioitettavan ajatusrakennuksen ansiopuolet. + +Eräs tällainen heikko kohta on hänen oppinsa »psykoidista» ja sen +pohjana oleva vanhentunut vuorovaikutusteoria. Sattuu niin +onnettomasti, että _Driesch_ valaistakseen psykoidin suhdetta +aivoihin käyttää juuri sitä kuvaa, jonka avulla _Lotze_, kuten +muistetaan, pilkkasi väärää vuorovaikutusteoriaa: psykoidi suhtautuu +aivoihin kuin pianonsoittaja koneeseensa, sanoo _Driesch._[152] +Kerran aikaisemmin on myös viitattu siihen, että _Driesch_ kahden +vastakkaisen arvelun kautta vastaa kysymykseen, onko alempiin +aivokeskuksiin liittyvä jossakin määrin epätarkoituksenmukainen +toiminta katsottava johtuvaksi niissä vaikuttavasta alemman +luontoisesta psykoidista, vai onko tämä luettava yksistään näiden +keskuksien alemman organisation tiliin. Kaikissa tällaisissa kohdissa +tahdomme kiinnittää huomiota vain sellaisiin vitalistisiin +käsityksiin, jotka täyttävät korkeimman kriitillisyyden vaatimukset, +jotka tekevät mahdollisimman vähän ja mahdollisimman yksinkertaisia +oletuksia. Senvuoksi sivuutamme kokonaan _Driesch_in onnettoman +psykoidi-opin ja edellytämme sellaisen vitalistisen käsityksen, että +mikäli eliöiden toimintaa ei voida selittää mekanistisesti, vaikuttaa +niiden keskushermostossa sama vitalistinen faktori, joka ohjaa niiden +ruumiin muitakin teleologisia reaktioita. + + * * * * * + +Ryhtyessämme seuraavassa arvostelevasti käsittelemään _Driesch_in +todistelua, on taaskin syytä kompastuksien välttämiseksi +mahdollisimman vähän puuttua puhtaasti biologisiin erikoiskysymyksiin; +kokonaan tämä tosin ei ole estettävissä. + +_Jotakin Driesch_ epäilemättä on todistanut taitavasti rakennetun +pitkän päätelmäketjunsa kautta--sen vaikutelman sitä lukiessa saa. +Mutta onko hän todistanut sen, mitä hän itse luulee todistaneensa? + +Huomiota on kiinnitettävä siihen, mitä _Driesch_ on _tahtonut_ +todistaa. Hän ei ole vitalismin todistuksillaan lähinnä tahtonut _G. +Wolff_in tavoin osoittaa, että on olemassa »primääristä» eli, kuten +hän itse sanoo »dynamista» tarkoituksenmukaisuutta. Myöskään ei hän +tunnusta _Wolff_in tähän kohdistuvaa todistelua sitovaksi.[153] Hän +on tahtonut todistaa vain »_epäkoneellisen_» biologisen tapahtumisen +olemassaolon. Tästä tapahtumisesta hän tosin myöhemmin ilman muuta +edellyttää, että se aina myöskin on tarkoituksenmukaista[154], mutta +tämä tarkoituksenmukaisuus ei ole hänen todistelunsa esineenä. + +Tässä tutkimuksessa on aikaisemmin osoitettu, että mekanistisen +prinsiipin kannalta on loogillisesti mahdotonta olettaa primääristä +tarkoituksenmukaisuutta, niin että jos jälkimäinen olisi +toteennäytetty, olisi senkautta samalla edellinen kumottu. Mutta +_Driesch_ tahtoo osoittaa, että mekanistinen prinsiippi voidaan ja +täytyy kumota toista tietä, että biologisessa tapahtumisessa ilmenee +paitsi teleologiaa muitakin sellaisia kvalitatiivisia omituisuuksia, +joita ei voida aineellisen kausaliteetin pohjalla ymmärtää. + +Hänen lähtökohdistaan yksi on »koneen» käsite. Hän väittää, että +mitään tyypillistä »konetta» ei voida mielinmäärin jakaa sillä +tavoin, että osat taas muodostaisivat kukin saman koneen, että niillä +olisi ainakin kvalitatiivisesti sama vaikutus kuin kokonaisuudella. + +Tämä väite ei ehdottomasti pidä paikkaansa. Voidaan ajatella ainakin +eräitä yksinkertaisempia »koneita», joilla on tyypillinen +vaikutustapa kolmen ulottuvaisuuden suuntaan ja joita ainakin yhteen +suuntaan voidaan mielinmäärin jakaa, ilman että tämä vaikutustapa +kvalitatiivisesti muuttuu. Niinpä on m.m. _G. Wolff_ +huomauttanut,[155] että spiraaliksi kiertynyt teräshihna esim. +voidaan pituussuuntaansa mielinmäärin jakaa ilman että sen +tyypillinen efekti kvalitatiivisesti häviää. Tämmöistä tapausta +vastaan _Driesch_ ehkä väittää, että esim. kehittymässä oleva muna +voidaan jakaa _mihin suuntaan tahansa._ Nyt sattuu kuitenkin niin +omituisesti--minkä tahtoisin omasta puolestani lisätä--, että eräs +solutuman jakautumisen päävaiheista aivan silmäänpistävästi +muistuttaa _Wolff_in esittämää teräslankatapausta. On yleisesti +tunnettua, että munan y.m. solujen jakautumisessa tuman +jakautumisella ja tällöin esiintyvillä ihmeellisillä +jakautumiskuvioilla on ratkaiseva merkitys. Niinikään on tunnettu se +yleinen oletus, että tumaan sisältyvissä n.s. kromosomeissa piilee +solun taikka eliön vastaista kehitystä määräävä perinnöllisyysaines +eli »ituplasma». Jokaisessa tumassa on määrätty luku kromosomeja; +tuman jakautuessa täytyy siis myös kromosomien jakaantua jotta niiden +luku pysyisi ennallaan. + +_Hertwig_in[156] ynnä muiden biologien mukaan on koko +solunjakautumisen huippukohta saavutettu silloin, kun _kierteinen +»emokromosomi» pituussuuntaansa jakaantuu kahdeksi +»tytärkromosomiksi»._ + +Täten on mekanistiselta kannalta periaatteessa täydellisesti +käsitettävissä, että tytärsolut kromosomeissaan omistavat kumpikin +saman »koneen» kuin mikä emosolun tumassa piili, s.o. koska +kummassakin tytärsolussa on »ituplasma» kokonaisuudessaan, pystyvät +ne kumpikin erikseen tuottamaan saman efektin kuin emosolu. + +Tämä aate, että emosolusta polveutuvissa tytärsoluissa, siis eliön +ruumiin kussakin solussa, periaatteessa piilee »ituplasma» +kokonaisuudessaan; on ytimenä siinä _Driesch_iä vastaan kohdistetussa +todistelussa, jonka _W. Roux_ esittää edellä usein mainitussa, +syvällisessä tutkielmassaan »Die Selbstregulation» (1914). + +Tätä aatetta on äskettäin hedelmällisesti kehittänyt eräs nuorempi +solututkija, _J. Schaxel_, niinikään _Driesch_iä vastaan +kohdistetussa yksityiskohtaisessa todistelussaan.[157] Kussakin +tytärsolussa vaikuttavat tekijät hän jakaa primäärisiin ja +sekundäärisiin; edelliset perustuvat ituplasmaan, jälkimäiset +vierussolujen »naapuruusvaikutuksiin». Kun kokeilija poistaa +tytärsolujen kompleksista muutamia taikka eroittaa ne toisistaan, +hävittää hän samalla sekundääriset tekijät joko osittain tai +kokonaan. Niinkauan kuin naapuruusvaikutukset eivät vielä ole +muuttaneet ituplasmaa, on siis itsestään selvä, että jokainen +tytärsoluista pystyy muodostamaan tyypillisen eliön. Itsestään selvää +on _Schaxel_in mukaan myöskin, että jos tytärsolujen kompleksista sen +ensi asteilla poistetaan muutamia, niin jälellä olevat erään tunnetun +fysikaalisen lain mukaisesti koettavat supistaa pinta-alansa +mahdollisimman vähäiseksi, s.o. muodostavat uudelleen pallonmuotoisen +»blastulan», jolloin primääriset ja sekundääriset tekijät ovat taas +samassa suhteessa toisiinsa kuin normaalisessa blastulassa; tuloksena +täytyy siis myöskin olla normaalin yksilön. Jos taas blastulan +uudestimuodostuminen estyy, ei mikään entelekhia voi estää +epämuodostuksia syntymästä. Tällä tavoin ei _Schaxel_in mukaan +tarvitse edes olettaa erikoisia munassa vaikuttavia +regulatiomekanismeja, kuten _Roux_ tekee, koko regulatio on itse +asiassa yksinkertainen fysikaalinen ilmiö. + +Eräs kokeellisen biologian kaikkein merkillisimmistä keksinnöistä, +_Barfurth_in »superregeneratio»[158] osoittaa sitovasti, että +vierussolujen »naapuruusvaikutukset» todellakin määräävät, mitkä +kunkin solun »potensseista» pääsevät kehittymään. _Barfurth_ sai +koe-eläimissään syntymään ylimääräisiä sormia, häntiä, päitä, kun hän +leikkasi niiden raajoihin j.n.e. haavoja pituussuuntaan ja piti niitä +auki, kun hän siis _esti normaaliset naapuruusvaikutukset._ +Hämmästyttävän yksinkertaisella tavalla saa normaalisten +naapuruusvaikutusten puutteesta ainakin määrättyyn rajaan saakka +tyydyttävän selityksen myöskin tavallinen regeneratio. + +Räikeässä epätarkoituksenmukaisuudessaan osoittaa superregeneratio +selvästi, että sen samoin kuin normaalisen kehittymisen ja +regeneration pohjana oleva ituplasman ja naapuruussolujen +vuorovaikutuksen täytyy olla puhtaasti mekanistista.[159] + +Tämä ei tietenkään merkitse, että nämä molemmat tekijät ynnä niiden +vuorovaikutus koskaan voitaisiin selittää fysikaaliskemiallisesti. Ja +jos mekaanisen luonnonkäsityksen mahdottomuus biologiassa vielä on +todistelun tarpeessa, niin _sen voi_ kernaasti myöntää _Driesch_in +»harmonis-ekvipotentiaalisen systeminsä» avulla havainnollisesti +osoittaneen. + +Mutta ei myöskään sen enempää. Joskaan munan kehittymisen, solun +jakautumisen y.m.s. tapahtumia ei koskaan voitaisi +fysikaaliskemiallisesti käsittää, ei näihin tapahtumiin toisaalta +kuitenkaan voi myöntää sisältyvän mitään sellaisia teleologisia y.m. +kvalitatiivisia omituisuuksia, jotka _periaatteellisesti_ +poikkeaisivat fysikaaliskemiallisista vaikutustavoista, s.o. joita +olisi _loogillisesti_ mahdoton kuvailla näiden vaikutustapojen +pohjalla olevien tekijäin kombinatioiksi. Mekanistinen prinsiippi jää +siis näihin tapahtumiin nähden päteväksi. + +_Driesch_ on nähdäkseni langennut erääseen tieteellisessä +todistelussa useinkin tavattavaan virheellisyyteen. Sellaisella +epämääräisellä alalla kuin biologian peruskysymykset ei täsmällisiin, +keskitettyihin muotoihin puettu syllogismi ole paikallaan. Kun pohja +vähänkin pettää, sortuu päätelmän todellisuudessa hauras rakennus +heti. Parempi kuin yksityisiin »todistuksiin» on vitalismin turvautua +siihen »vitalististen indisioiden» valtavaan määrään, joka toisten +nykyisten vitalistien mukaan on elävässä luonnossa havaittavissa. + +_Driesch_in opin käsittelystä jää siis positiiviseksi tulokseksi vain +huomio, että niinpiankuin vitalistit muodostavat itselleen edes +jonkinmoisia mielikuvia teleologisten faktoriensa olemuksesta, käy +näiden psykologinen luonne heti ilmeiseksi. Se ehkä voi lisätä +mielenkiintoa seuraavaa esitystä kohtaan, kun nyt vihdoin käymme +yrittämään vitalismin psykologista kumoamista. + + + + +III VITALISMIN PSYKOLOGINEN KUMOAMINEN + + +1. Niinkuin ensimäisen luvun lopussa osoitettiin, on psykologinen +vitalismi samaa kuin kykypsykologia. Vitalismin psykologinen +kumoaminen merkitsee siis samaa kuin kykypsykologian kumoaminen. +Kuten on osoitettu, ovat kuitenkin olosuhteet korkeamman sielunelämän +alalla niin äärettömän monimutkaiset, ettei voi toivoa olevan mitään +menestystä yrityksellä ratkaista mekanistisen ja vitalistisen +psykologian kiista _tällä_ taistelukentällä. + +Täytyy hakea yksinkertaisempia tapauksia. Ja mitä mielenkiintoisin +yksinkertainen tapaus löydetäänkin sammakon korkeamman refleksielämän +alalta; mahdollisimman räikeällä tavalla ovat siinä mekanistisen ja +vitalistisen psykologian kanssa täydellisesti analogiset +katsantotavat törmänneet vastakkain, ja jos yleensä tällaisissa +omalla tavallaan äärimäisissä kysymyksissä jotakin voidaan »kumota» +ja »todistaa», niin juuri tässä. + + * * * * * + +Se naivi psykologinen käsitteenmuodostus, joka on kykypsykologian +pohjana, perustuu tietysti sekin viime kädessä havaintoihin. On +havaittu, että sielulliset olennot keksivät tarkoituksenmukaisia +menettelytapoja ja naivin yleistyksen perusteella katsotaan tästä +johtuva sielullisen olennon erikoisessa määrässä tarkoituksenmukainen +toiminta vastaavan »kyvyn», harkinnan, ymmärryksen, ilmaukseksi. +Yksilöllisen kehityksen kuluessa tämä kyky »herää toimintaan»; ja +yksinkertaisimman oletuksen mukaan--ainoastaan se on tässä huomion +esineenä--tämä kyky on itsessään täydellinen, vaikka se useinkin vain +puutteellisesti näyttäiksen, koska hermoston energeettiset +rajoitukset kahlehtivat sitä. + +Edellisestä seuraa, että missä sielunelämää on, siellä on tämäkin +kyky periaatteellisesti täydessä toiminnassa. Se täytyy olettaa aina, +kun näemme eliön tavoittelevan jotakin päämäärää, käyttämällä kaikkia +tarjolla olevia keinoja. + +Tällä tavoin kykypsykologian kannalta täysin johdonmukaisesti +ajatellen tuli _Pflüger_ siihen tulokseen, että päättömäksi tehdyllä +sammakolla on järkevästi harkitseva »selkäydinsielu». + +Hänen kuuluisa kokeensa, joka yhä vielä tehdään kaikissa +fysiologisissa laboratorioissa, oli seuraava.[160] + +Kun päättömän sammakon toiseen reiteen pannaan pisara polttavaa +etikkahappoa, pyyhkii sammakko sen samalla taivutetulla jalallaan +pois. + +Mutta jos toiselta samalla tavalla prepareeratulta sammakolta +leikataan sääri pois ja ärsytetään tynkää hapolla, niin mitä seuraa? +Tynkä liikkuu tavalla, josta huomataan, että sammakko yrittää +suorittaa saman liikkeen kuin äsken. Mutta kohta muuttuu sen käytös, +eläimen liikkeet tulevat hyvin levottomiksi, näyttää kuin se etsisi +jotain toista keinoa kivustaan päästäkseen. Erilaisia liikkeitä +tuloksetta yritettyään, se verrattain usein keksii oikean keinon. +Tynkä ojennetaan suoraksi ja _toista_ jalkaa taivutetaan, niin että +se ylettyy pyyhkimään pois hapon. Toisinaan keksii sammakko toisia +keinoja, se saattaa esim. hangata tynkää vatsaa vastaan, niin että +happo poistuu. + +_Pflüger_ on tietysti oikeassa, kun hän huomauttaa, että +puheenalaista ilmiötä ei voida selittää pelkästään ärsytyksen +»irradiation» avulla. Sanotaan ehkä, huomauttaa hän, että +poikkileikatussa jalassa pääsee ärsytys kauemmin vaikuttamaan, se on +senvuoksi intensiivisempi, jonka takia kiihoitus leviää muihinkin +lihasryhmiin kuin niihin, jotka lähinnä tulevat kysymykseen +ärsytyksen virittämässä refleksissä. Mutta niinkauan kuin jalka vaan +on ehjä, ei kaikkein voimakkainkaan ärsytys aiheuta muuta kuin tämän +yksinkertaisimman refleksin. + +_Pflüger_in koe on senvuoksi todellakin merkillinen siinä, että se +osoittaa, kuinka verrattoman monimutkainen tavallinen +refleksitoiminta itse asiassa on. Nykyaikainen refleksifysiologia on +tästä täysin selvillä. _Sherrington_, eräs alan suurimpia +auktoriteetteja, huomauttaa nimenomaan, että mitään isoleerattuja +refleksejä ei oikeastaan ole olemassa, että hermosto itse asiassa +aina toimii kokonaisuutena.[161] + +Mutta kaikessa merkillisyydessään tämä koe on vähemmän ihmeellinen +kuin se tosiseikka, että yksisoluinen ameba reagoi +tarkoituksenmukaisesti vaihteleviin olosuhteisiin, »koettelee» +käytettävissä olevia mahdollisuuksia kun häiritsevä ärsyke esiintyy. +Kun kerran amebasolu pystyy tällaiseen »koettelemiseen», niin miksei +sitten verrattomasti enemmän differentioitunut sammakon selkäydin? + +Mutta huomiomme esineenä onkin tässä vähemmän _Pflüger_in koe +sellaisenaan kuin se vitalistinen psykologia, joka on hänen siitä +antamansa tulkinnan pohjana. + +_Pflüger_iä vastaan huomautti myöhemmin _Goltz_ tutkiessaan samaa +ilmiöpiiriä: Olkoon, että sammakon selkäytimessä asustaa sielu. Ei +kuitenkaan riitä, että tämä sielu tahtoo suorittaa puheenalaisen +tarkoituksenmukaisen liikkeen; voidakseen myöskin todella suorittaa +sen, täytyy sillä olla erikseen käytettävänään juuri sitä varten +tarpeelliset hermomekanismit. »Mutta kun mekanismit kerran ovat +olemassa, _voimme antaa niiden koko moninaisuuden toimia ilman mitään +sielun myötävaikutusta_.»[162] + +Tämä lauselma on laajakantoisimpia, mitä hermofysiologian ja +psykologian alalla koskaan on esitetty. + +Sen valaisemiseksi mainitsemme erään toisen kokeen, jolle _Pflüger_ +pani suurta arvoa »selkäydinsielu»-kysymyksessä.[163] + +Kun salamanterin katkaistua, mutta vielä reagoivaa häntää lähennetään +liekkiin, nähdään sen tulen välttämiseksi suorittavan +tarkoituksenmukaisen liikkeen, joka on päinvastainen kuin ne hännän +liikkeet, joilla se reageeraa kosketusärsytyksiin. Häntä näyttää +ymmärtävän, minkälaisen liikkeen kautta se välttää tulen, vaikka +salamanteri ei koskaan ole voinut elämässään tällaista kokemusta +tehdä. + +Siinä on kykypsykologia viety ad absurdum. Tällainen »ymmärtäminen» +olisi--kuten _Lotze_ huomauttaa arvostelussaan--[164]todellisuudessa +samaa kuin »eine unmittelbare Offenbarung». Se on mahdotonta. Siis +täytyy tuon tarkoituksenmukaisen liikkeen perustua joissakin +samantapaisissa tilanteissa kehittyneeseen, joko synnynnäiseen taikka +yksilöllisen kehityksen kuluessa kiteytyneeseen refleksimekanismiin. +Poikkeuksetta tulemme aina takaisin siihen, ettei mikään harkinnan +eikä ymmärryksen kyky voi keksiä periaatteessa uutta, sellaista, joka +ei olisi kokemusvaikutelmien reproduktiota tai kombinatiota, jonka +pohjana siis ei olisi määrättyjä fysiologisia mekanismeja. +Yksinkertaisin, siis tieteellisesti välttämätön olettamus on +senvuoksi aina »antaa näiden mekanismien toimia ilman sielun +myötävaikutusta». + +Mutta kykypsykologia on paljon kiinteämmin kuin aavistetaankaan +juurtuneena yleiseen tietoisuuteen ja senkautta myös tieteelliseen +ajatteluun. Esimerkin, jota mielenkiintoisempaa ei voi ajatella, +tarjoaa tästä _Pflüger_in vastustajan _Goltz_in omat ajatuskehittelyt +sammakon korkeamman refleksitoiminnan alalta. _Goltz_ käy näissä +kehittelyissään epätoivoista taistelua kykypsykologian viettelyksiä +vastaan--niihin puolittain lopuksi kuitenkin sortuakseen. + +_Goltz_ kokeili sammakoilla, joilta hän taitavien leikkauksien kautta +oli poistanut ainoastaan isotaivot. Syöttämällä piti hän niitä elossa +kuukausimääriä. Tällaiset sammakot eroavat Goltzin mukaan +normaalisista etupäässä siinä, että ne ovat menettäneet kaikki +»spontaaniset» liikkeet.[165] + +On tarpeen verrattain laajalti referoida _Goltz_in ajatuksia. + +Sellaista käsitystä vastaan, huomauttaa _Goltz_, että kaikki näiden +isoaivottomien eläinten verrattoman tarkoituksenmukaiset liikkeet +voitaisiin johtaa »konemaisista laitteista» (»maschinenartige +Vorrichtungen»), on väitetty, että silloin niiden mekanismien luku, +joita täytyisi niiden aivoihin ja selkäytimeen konstruoida, olisi +todellakin ääretön. Tästä olisi muka niin monimutkainen koneisto +tuloksena, että olisi paljon yksinkertaisempaa olettaa, että »sielu» +aiheuttaa nämä liikkeet. Mutta harkinta osoittaa, sanoo _Goltz, ettei +missään tapauksessa voida välttää olettamasta suunnattoman +monimutkaista koneistoa._ Olkoon, että tahto aiheuttaa nämä liikkeet! +Mitenkä saa tahto aikaan, että happoärsytykseen vastaa +pyyhkimisliike, pistoon torjumisliike j.n.e.? Määrääkö tahto +jokaisessa yksityisessä tapauksessa tarvittavan hermojen lihastyön? +Miten se voi sen tehdä? »_Tahtohan ei voi mitään muuta kuin tahtoa._» +Jotta tahdosta tulisi teko, tarvitsee se jo olevia äärettömän +monimutkaisia »konelaitteita», jotka se päästää toimimaan. Ja +uudelleen tulee _Goltz_ samaan tulokseen: »Niinpiankuin meillä kerran +on tämä välttämätön koneisto, voimme antaa sen toimia riippumatta +siitä arvoituksellisesta 'jostakin', jota nimitämme tahdoksi.»[166] + +Mutta jos nyt joku liike monimutkaisuudessaan ja +tarkoituksenmukaisuudessaan on niin ihmeellinen, ettemme voi +kuvitella semmoista koneistoa, joka olisi sen pohjana--kuinka sitten? + +_Goltz_ neuloi isoaivottoman sammakon toisen takajalan niin lujasti +sen vartaloon kiinni, ettei se voinut sitä käyttää, kun se +ärsytettynä lähti ryömimään eteenpäin. Isoaivoton sammakko »näkee», +se osaa liikkuessaan välttää tiellä olevat esteet. Nytpä huomattiin, +että tämäkin isoaivoton sammakko, jonka toinen takaraaja oli tehty +käyttökelvottomaksi, osasi samalla tavoin välttää tiellä olevan +esteen. Tällöin täytyi sen käyttää jälelläolevaa lihaskoneistoaan +tykkänään uudella tavalla. + +»Jos tämä sammakko olisi pelkkä kone, täytyisi meidän +viimeksimainitussa kokeessa nähdä samojen lihasten työskentelevän +samalla voimalla kuin eläimellä, jolla vielä on neljä raajaansa +vapaina. Tässä tapauksessa ei eläin, jonka jalka oli neulottu kiinni, +koskaan olisi voinut ratkaista tehtäväänsä. Jos asetan esteen esim. +niin, että kaikkia raajojansa vallitseva eläin etupäässä olisi +käyttänyt oikeanpuolista takajalkaansa, niin sammakon, jolta tämä +jalka on neulottu kiinni, täytyisi, jos se olisi kone, törmätä +suoraan estettä vastaan. Mutta sitä se ei tee, vaan ponnistaa +oikeanpuolisella etujalallaan, mitä keinoa pontevammin käyttämällä se +saa ehkäistyn takajalan, vaikka huonosti, korvatuksi. + +Minä saatan mielessäni kuvitella satumaisen monimutkaista koneistoa. +Saatan ajatella, että mitä vähäisimpään tilaan on kasattu ääretön +luku mitä hienoimpia apparaatteja, että esim. aivan pieni, mutta ylen +monimutkainen kellolaite soittaa suuren joukon mitä erilaisimpia +säveliä, jotka vaihtelevat riippuen siitä mitä kohtaa minä painan. +Mutta käsityskykyni ei riitä kuvittelemaan konetta, joka esittää +sävelen kaikkine harmonioineen vielä silloinkin, kun olen estänyt +oleellisen osan tähän tavallisesti käytetyistä rattaista +liikkumasta.»[167] + +Senvuoksi täytyy _Goltz_in mielestä sanoa, että isoaivottomalla +sammakolla vielä on »sielunkykyä» (Seelenvermögen). + +Lankeaako _Goltz_ tässä takaisin vitalismin ja kykypsykologian +kannalle? Onhan hän juuri itse ennen tarmokkaasti alleviivannut, että +sielun olettaminen ei selitä mitään, ellei oleteta vastaavia +fysiologisia mekanismeja. Epäilys, että _Goltz_ tässä tosiaankin +jossain määrin lankeaa kykypsykologian ansoihin, vahvistuu, kun +luemme, että koska sammakko ei puheenalaisessa tapauksessa voi +käyttää hyväkseen mitään entistä kokemusta, on se saattanut ratkaista +tehtävän vain »oman kykynsä perusteella, s.o. isoaivottomalla +sammakolla on vielä sielunkykyä». + +Mutta kun _Goltz_ sitten taas ryhtyy lähemmin kehittelemään +ajatuksiaan tämän sielunkyvyn olemuksesta, ei hän kuitenkaan voi +välttää mekanistista käsitystapaa. Syystä, joka kohta tulee puheeksi, +ei isoaivottomalla sammakolla voida myöntää olevan harkitsevaa +tajuntaa, vaan sen ihmeellisen mukautumiskyvyn pohjana täytyy +ajatella olevan »eine Summe von Selbstregulierungen». Tästä +»puhtaasti mekaanisesta käsitystavastaan» huolimatta sanoo _Goltz_ +olevansa oikeutettu puhumaan »sielunkyvystä», koska koneeksi ei voida +nimittää jotakin, joka itse reguloi itsensä, koska emme voi sellaista +konetta kuvitella, saatikka sitten konstruoida. + +_Goltz_in käsitys on siis merkillistä horjumista mekanistisen ja +vitalistisen psykologian välillä. + +Ihmeisiin tottunut nykyajan fysiologia epäilemättä ei pidä _Goltz_in +koetta mitenkään erikoisessa määrässä merkillisenä. Koska kerran +isoaivoton sammakko »näkee», koska kerran sen verkkokalvonkuva +säännöstelee sen liikkeitä, niin se säännöstelee niitä tietenkin myös +siinä tapauksessa, että toinen takajalka on käyttökelvoton; joka +kerran kun siis sammakko tekee »väärän» liikkeen, virittää +verkkokalvon kuva ehkäisymekanismin: tällä tavoin asianomaiset +hermokeskukset joutuvat »koettelemaan», kunnes löytyy sellainen +innervatiokompleksi, joka vie tulokseen;--kysymyksessä on siis +samanlainen tapaus kuin _Pflüger_in, hieman mutkikkaammassa muodossa. + +Isoaivoton sammakko käyttäytyy muutamissa suhteissa erinomaisen +järkevällä tavalla. Sitä enemmän huomiota herättää sen vuoksi, että +tällainen eläin ei pakene hitaasti lähenevää ihmistä, ei tavoittele +hyönteisiä, eikä yleensäkään suorita mitään vapaaehtoisia liikkeitä. +Ei voida olettaa, että isojen aivojen poistamisen kautta sen +»sielunkyvyt» olisivat osittain heikontuneet, sillä muutamissa +suhteissa tällainen eläin toimii moitteettoman +tarkoituksenmukaisesti, kiertää näkemänsä esteen ympäri, säilyttää +vaikeassakin asennossa tasapainonsa j.n.e. Totta kai lähestyvän +ihmisen tieltä väistyminen vaatii vähemmän »sielunkykyä» kuin esteen +kiertäminen kiinnineulotuin jaloin? Ainoa mahdollinen selitys on, +että _reaktiot, jotka isoaivottomalta sammakolta ovat jääneet pois, +tapahtuvat ainoastaan poistettujen aivonosien välityksellä._ + +Ja tässä on nyt nähdäkseni sellainen yksinkertainen tapaus, jossa +vitalistinen psykologia suoraan voidaan osoittaa vääräksi. Ei edes +sellainen--tieteellisesti luvaton--oletus, kuin että alempiin +keskuksiin liittyy »alempi» »sielu» eli »psykoidi», voi tässä auttaa, +sillä muutamat isoaivottoman sammakon säilyneistä reaktioista +epäilemättä ovat »korkeampia» kuin muutamat hävinneet. Senkautta että +määrätty toiminta on sidottu määrätyssä keskushermoston kohdassa +sijaitsevaan mekanismiin, se tämän mekanismin mukana häviää +riippumatta siitä, onko se korkeamman vaiko alemman »kyvyn» ilmaus. +Kaikki »energeettiset» edellytykset ovat annetut--isoaivoton sammakko +näkee, käyttelee vapaasti raajojansa j.n.e.--, mutta eräs +»mekanistinen» edellytys puuttuu--ja vastaava toiminta jää pois. + + * * * * * + +Kun vertaa toisiinsa _Driesch_in entelekhiaa ja _Pflüger_in +selkäydinsielua, pistää niiden kyvyn yhtäläisyys silmään. Kumpikin +pystyy riippumatta kokemusvaikutelmista »primäärisen tiedon» taikka +riippumattoman harkinnan kautta virittämään uusia +tarkoituksenmukaisia reaktioita. Merkitsevällä tavalla tämä +nähdäkseni osoittaa, kuinka jokainen vitalismi, joka, niinkuin +_Driesch_in, ei pidäty selvittelemästä välttämättömiä edellytyksiään +ja tekemästä luonnollisia johtopäätöksiään, _samalla heti osoittautuu +psykologiseksi vitalismiksi_, osoittautuu metafyysilliseksi +kykypsykologiaksi. + + * * * * * + +2. Mutta »harkinta», »ymmärrys», »tieto» ei ole ainoa spekulatiivisen +psykologian »kyvyistä», joka on päässyt vitalististen +ajatusrakennelmien perustaksi. _Wolff_in ja _Driesch_in +kriitillisemmän vitalismin rinnalla vaikuttaa nykyajan biologiassa +_Pauly_n, _A. Wagner_in, _Francé_n y.m. innokkaasti ajama +_psykolamarckismi_, joka on omaksunut hieman toisia kykypsykologian +käsitteitä ja niille rakentaa järjestelmänsä. + +»Itsesäilytysvietistä» puhuu jokapäiväinen käsitys erikoisena +kaikissa eliöissä vaikuttavana voimana, jonka perusteella yksilö +pyrkii välttämään sitä, mikä sen olemista vähentää ja tavoittelee +sitä, mikä tätä lisää. Mutta tätä »viettiä» ei otaksuta johtavan +selvän _tiedon_ siitä, mikä eliölle on hyödyksi, mikä vahingoksi, +vaan sitä ohjaa tässä hyvän- ja pahantunne, joiden biologinen +merkitys pidetään taattuna. Tämä eliön subjektiivisesti kokemien +»tarpeitten» (Bedürfnisse) pohjalla tapahtuva aktiivinen »pyrkiminen» +(Streben), jonka päämääränä on välttää sitä, mikä aiheuttaa +pahantunnetta, ja tavoitella sitä, mikä aiheuttaa hyväntunnetta, on +psykolamarckistien mielestä eräs elävän substanssin »prinzipiell +nicht weiter zurückführbare Urqualität».[168] + + + +On huomattava, että tällainen vitalismi _yhdessä_ suhteessa on +tieteellisessä katsannossa edullisemmassa asemassa kuin edellä +arvostelun alaisena ollut. Sen ei tarvitse vitalistisessa +faktorissaan otaksua mitään yliluonnollisia älyllisiä kykyjä; +valitessaan eri keinojen kesken ei tämä faktori seuraa älykästä +harkintaa, vaan sitä määrää »sokea vietti». _Pauly_ esim. panee +suuren painon siihen, mitä hän nimittää »tarpeen ja keinon +satunnaiseksi yhteensattumiseksi»: jotta eliö voisi jossakin +määrätyssä tilanteessa toimia tarkoituksenmukaisesti, voi tämä +tapahtua vain sen perusteella, että jokin sattumalta esiintyvä +reaktiotapa tyydyttää sen »tarpeen», s.o. poistaa pahantunteen; elävä +substanssi silloin _kokee_ tämän tarpeentyydytyksen ja käyttää +edelleenkin tuota mieluisaksi osoittautunutta keinoa. + +Mutta ulottaessaan tällaisen käsitystavan paitsi eliön ulkoiseen +toimintaan, missä se epäilemättä jossakin määrin on paikallaan, +myöskin kaikkiin kasvuilmiöihin ja sisäisiin fysiologisiin +tapahtumiin, siis ei ainoastaan hermotoimintaan, vaan kaikkiin +ruumiillisiin muutoksiin, joutuu psykolamarckismi tekemään suuren +määrän mitä fantastisimpia oletuksia. Kaikkein vähimmin fantastinen +on näistä se, että kaikki elävän aineen tapahtuminen eikä vain +keskushermoston toiminta on sieluntilojen saattamaa, jotka +määräävästi vaikuttavat sen kulkuun. Se seikka, että ruumiin eri +elimet eivät elä vain itseänsä varten, eivät siis »tyydytä» vain +»omia tarpeitaan», vaan että ruumiissa vallitsee sisäinen harmonia, +missä jokainen osa on toisia ja kokonaisuutta varten, pakoittaa +psykolamarckismia otaksumaan, että ruumiin elimet kokevat paitsi +omia, myöskin toistensa tarpeita ja niitä tyydyttävät. Tämän kautta +psykolamarckismi takertuu toistensa päälle kasaantuvien mahdottomien +oletusten verkkoon. + +On esim. tunnettua--mainitaksemme erään _Pauly_n tyypillisistä +tapauksista--että jos verentulva johonkin jäseneen estyy senkautta, +että sinne johtava valtasuoni tavalla taikka toisella tukkeutuu, niin +alkaa tukkeaman yläpuolelta kasvaa uusia suonia kohti kärsivää +jäsentä. Psykolamarckismin täytyy tällöin olettaa, 1) että +verenpuutteesta kärsivä jäsen kokee pahantunnetta, 2) että tämä +pahantunne leviää muualle ruumiiseen, 3) että tämän johdosta muutkin +ruumiinosat, niiden joukossa tukkeaman yläpuolella olevat valtasuonen +seinämän solut tulevat »levottomiksi» ja pyrkivät poistamaan pahan, +4) että nämä solut sattumalta keksivät juuri oikean keinon. + +Oppirakennus, joka tällä tavalla kasaa tuntemattomia aputekijöitä, +nähdäkseni lankeaa tieteellisen arvostelun ulkopuolelle.[169] + +Mutta harrastuksemme esineenä onkin tässä taas vähemmän tämä +oppirakennus itse kuin sen pohjana oleva kykypsykologia. + +Lapsi, joka joutuu makaamaan pistävän esineen päällä, tulee +levottomaksi, alkaa itkeä, heittelehtiä, huutaa apua ja kiihtyy yhä +enemmän kunnes kivun aiheuttaja poistetaan. »Itsesäilytysvietti» +näyttää olevan silmäänpistävällä tavalla toiminnassa. + +Mutta kun lähemmin tarkastellaan, niin tämän näennäisesti yhtenäisen +voiman purkauksen alta alkaa häämöittää monimutkainen ratasto, jossa +monta eri osaa on ketjuuntuneena toisiinsa, tuottaen yhdessä +tarkoituksenmukaisen tuloksen. + +Ensinnäkin, miksi eliötä vahingoittava ärsyke herättää tuskaa ja +päinvastainen nautintoa? Naivi katsantotapa ajattelee näin: elämän +säilyminen on arvokas päämäärä, sen vahingoittuminen päinvastainen-- +on siis itsestään selvää että edellinen herättää hyväntunnetta, +jälkimäinen pahantunnetta. Tällöin edellytetään naivisti, että luonto +arvostelee tässä asiassa samalla tavalla kuin me ihmiset luonnolta +saamiemme tuntemistapojen perusteella. Todellisuudessa tietysti +emotsionaalisia tiloja on olemassa vain siksi, että niihin liittyvät +keskushermoston prosessit aiheuttavat tarkoituksenmukaisia +lihasliikkeitä, hyväntunne yleensä päinvastaisia kuin pahantunne. +_Elleivät emotsionaaliset tilat olisi tällä tavoin ketjuuntuneet +motoorisiin purkauksiin, olisivat ne merkityksettömiä_, toisin sanoen: +ne eivät aiheuttaisi mitään »pyrkimystä». Saattaa kuvitella eliötä, +joka kokee hirvittävimpiä tuskia, mutta siitä huolimatta on +täydellisesti levollinen, ei koe vähintäkään pyrkimystä vapautua +tuskasta, koska sen motoorinen apparaatti on keskushermostosta +kokonaan eristetty. Kukaan ei voi taata, etteikö ihmisellekin +jossakin apraksiatapauksessa ole tällaista sattunut. + +Mutta jos emotsionaalisilla tiloilla näin ollen on merkitystä vain +senkautta, että niiden pohjana olevat hermoston tilat ovat +ketjuuntuneet tarkoituksenmukaisiin motoorisiin purkauksiin, niin +_saatamme aivan samoin kuin Pflügerin ja Goltzin tapauksissa antaa +näiden fysiologisten mekanismien toimia itsekseen, »sielusta» +kokonaan riippumatta_. + +Ja sama koskee vielä niitä aputekijöitä, joita psykolamarckismi on +pakoitettu olettamaan. Jos todellakin jonkun ruumiin elimen kokema +tila tuntuu ja herättää vaikutuksia toisissakin ruumiinosissa, niin +onhan yksinkertaisinta käsittää nämä tilat, niiden irradiatio ja +niiden aiheuttamat reaktiot lähinnä puhtaasti aineellisiksi. Joka +tapauksessa: »sielu» ei selitä mitään siellä, missä fysiologiset +mekanismit eivät selitykseksi riitä. + +Selvästi käy näin ollen ilmi, kuinka psykolamarckismin pohjana on +määrätynlainen kykypsykologia, se, joka keskittyy +»itsesäilytysvietin» käsitteen ympärille. Mutta »itsesäilytysvietti» +ei ole mikään yhtenäinen voima taikka kyky, vaan tämä käsite on +syntynyt naivin yleistyksen kautta sen havainnon pohjalla, että eliöt +lukemattomissa erilaisissa tapauksissa reagoivat säilymiseensä nähden +tarkoituksenmukaisella tavalla. Olemme kuitenkin osoittaneet, että +tämä on mahdollista vain lukemattomien, toisistaan riippumattomien ja +riippumatta syntyneiden, elävässä aineessa piilevien, yleisempien ja +erikoisempien regulatiomekanismien perusteella--ja kun nämä kerran +ovat olemassa, voimme antaa niiden toimia »itsesäilytysvietistä» +kokonaan riippumatta. Tällä »vietillä» ei silloin enää ole mitään +virkaa. + + * * * * * + +3. Saattaa kuitenkin ajatella sellaistakin psykovitalismia, joka +tunnustaa puheenalaisten fysiologisten mekanismien välttämättömyyden, +mutta samalla olettaa, että niitä myötäseuraa sielullisia virikkeitä, +jotenka elämäntoiminta kokonaisuudessaan käy psykologisesti +käsitettäväksi. Tällaista ajatusta ovat kehitelleet _S._ ja _E. +Becher_.[170] + +Korkeampien eliöitten toiminnassa näemme selvästi, mitenkä ainakin +eräs laji tarkoituksenmukaisia reaktioita syntyy. Eläin »koettelee» +sen käytettävissä olevia mahdollisuuksia, kunnes sattumalta jokin +reaktio tyydyttää sen tarpeen. Samalla eläimen muisti säilyttää tämän +edullisen reaktion, niin että se seuraavassa samantapaisessa +tilanteessa sitä käyttää heti. + +_Jennings_in kuuluisista tutkimuksista tiedetään että »trial and +error» -metodia käyttävät kaikkein alhaisimmatkin eliöt. Erittäin +suurta huomiota ovat herättäneet varsinkin hänen kuvauksensa +_Stentor_-nimisestä yksisoluisesta, joka, kun sitä yhä uudelleen +määrätyllä tavalla ärsytetään, vastaa siihen yhä uudella, yhä +tehokkaammalla välttämisreaktiolla. _Jennings_in mielestä _Stentor_ +jossakin määrin »oppii kokemuksesta», vaikkakin sen »muisti» +säilyttää tämän opin vain kovin lyhyen ajan. + +Jos siis yksisoluiset näyttävät »toimivan» ja tämän kautta keksivän +tarkoituksenmukaisia menettelytapoja, niin miksei voi ajatella +korkeampienkin eliöitten solujen »toimivan» ja »oppivan» reagoimaan +tarkoituksenmukaisesti. Mikseivät esim. rauhassolut--jotka, kuten +_Pawlow_in kokeista tiedetään, niin ihmeellisellä tavalla mukautuvat +vaihteleviin tehtäviinsä--voisi »koetella» ja »oppia» yhtä hyvin kuin +yksisoluiset ja säilyttää kerran oppimaansa »muistissaan»? + +Tämän opin ydinkohta on juuri, että kaikella elävällä aineella on +»muistia». Tätä oppia kannattaa myös _Jennings_; hän uskoo, että +yksisoluisten »muisti» ei kvalitatiivisesti eroa korkeampien +eliöitten muistista, mutta tämän opin kuuluisin edustaja on ollut +_Hering_[171] ja nykyaikana _R. Semon_[172] paljon luetuissa +_Mneme_-teoksissaan. + +Jokainen elävään substanssiin kohdistunut ärsyke jättää siihen +enemmän taikka vähemmän pysyvän »jäljen», näyttää muuttavan sen +fysiologista tilaa, mikä näkyy siitä, että ärsyke riittävän lyhyen +väliajan jälkeen uudelleen esiintyessään aiheuttaa jonkun verran +muuttuneen reaktion. + +Jokainen lihas vahvistuu käytännön kautta--se on hermoston toimintoja +lukuunottamatta esimerkki tästä oloseikasta. »Jokaisen toistumisen +kautta käy se taipuvaisemmaksi reprodusoimaan saman orgaanisen +prosessin.»[173] + +On kuitenkin helppo osoittaa, että meillä ei ole oikeutta pitää +_tätä_ »reproduktiota» samana kuin se joka on muistin pohjana. + +Muistin omituisuus on se, että ulkoisen ärsykkeen virittämä prosessi +toistuu eli reprodusoituu _mielikuvana._ Uudistuneen toistumisen eli +reproduktion kautta tämä mielikuva viriää yhä helpommin. Muisti +_harjaantuu_ samalla tavalla kuin lihas. _Tässä_ on siis analogia +keskushermoston ynnä muun fysiologisen toiminnan välillä: myöskin +keskushermoston toiminnassa ilmenee harjaantumista eli tottumista. +Mutta harjaantuminen eli tottuminen tietenkään ei perustu muistiin-- +miksikä voisikaan lihas suorittaa määrätyn työn toisella kerralla +helpommin kuin ensimäisellä sen perusteella että se »muistaisi» sen? +Lyhyesti, muistilla ei ole mitään muuta tekemistä harjaantumisen +kanssa kuin että tämä, joka on elävän aineen yleinen ominaisuus, +ilmenee myöskin muistin alalla. Meillä ei ole mitään aihetta olettaa, +että muistia esiintyisi muissa kuin assosiatio- ja +reproduktiomekanismilla, s.o. keskushermostolla varustetuissa +eläimissä. Varsinainen assosiatiivinen oppiminen esiintyy, kuten on +mainittu, ensi kerran äyriäisissä. »Muistin» olettaminen esim. +_Stentorissa_ ei vähääkään selitä sen »toiminnan» omituisuutta: että +se uudistuviin ärsytyksiin reageeraa jatkuvasti muuttuvalla tavalla; +muistin perusteellahan päinvastoin on ymmärrettävissä vain _entisen_ +reaktion _uudistuminen_ toisissa samankaltaisissa tilanteissa. + +Mutta jos »kokeilu»-metodi, semmoisena kuin se esiintyy +yksisoluisissa ja mahdollisesti korkeammissakin eliöissä +hermotoiminnan ulkopuolella, ei ole missään tekemisissä muistin +kanssa, silloin tältä toiminnalta kokonaan häviää sen psykologinen +tai vitalistinen luonne, silloin se on vain erikoisenlaatuista +puhtaasti mekanistista, fysiologista tapahtumista. Kuten tämän +tutkimuksen kuluessa useampaan kertaan on käynyt ilmi, esiintyy +»koettelemista» laajassa mitassa alemman sieluttomankin +hermotoiminnan alalla, mahdollisesti esiintyy samantapaisia ilmiöitä +muussakin fysiologisessa tapahtumisessa. Se on eräs kaikkein +komplisoiduimpia eliön itseregulation muotoja; joukko +tarkoituksenmukaisia fysiologisia mekanismeja on sillä tavoin +kytketty toisiinsa, että häiritsevän ärsykkeen esiintyessä ne toinen +toisensa jälkeen, yhä tehokkaampia reaktioita aiheuttaen, ryhtyvät +toimintaan. Ei siis suinkaan pidä antaa yksinkertaisen +»kokeilu»-sanan houkutella itseään uskomaan, että kysymyksessä olisi +yksinkertainen regulation muoto, joka itse ei kaipaisi selitystä, +vaan kelpaisi muiden ilmiöiden selitysperusteeksi. + +Viimeksi puheena ollut psykovitalismin muoto on senvuoksi kestämätön +välittelykanta. Se johtaa toisaalta joko puhtaasti mekanistiseen +käsitykseen (jommoista _Hering_ ja _Semon_ edustavat), toisaalta, jos +elämäntapahtumisen psykologinen luonne joka tapauksessa tahdotaan +säilyttää, takaisin fantastiseen psykolamarckismiin (jommoista _E. +Becher_ taas edustaakin viimeisessä asiaakoskevassa julkaisussaan +»Die fremddienliche Zweckmässigkeit der Pflanzengallen und die +Hypothese eines überindividuellen Seelischen», 1917). + + * * * * * + +4. »Mekanistinen prinsiippi» on kaiken tapahtumisen alalla pätevä--se +on tuloksemme. Tämä prinsiippi on psyykillisenkin tapahtumisen alalla +välillisesti pätevä senkautta, että tämä tapahtuminen on +yksipuolisessa riippuvaisuussuhteessa keskushermoston aineellisesta +kausaliteetista. + +Olisi kuitenkin turha koettaa sulkea silmiään siltä tosiseikalta, +että tuloksemme asiallinen sisältö pohjaltaan on kielteinen. + +Toisaalta olemme vastustaneet sellaista katsantotapaa, että +puheenalainen prinsiippi olisi tulkittava mekaanisen +luonnonkäsityksen vaatimalla tavalla, että se nimenomaan biologian +alalla sisältäisi vaatimuksen elämänilmiöiden +fysikaalis-kemiallisesta selittämisestä; toisaalta olemme esittäneet, +että puheenalainen prinsiippi voidaan loogillisesti yhdistää +»darwinistiseen prinsiippiin» ainoastaan sillä hypoteettisella +edellytyksellä, että elollinen tapahtuminen viime kädessä perustuu +elottomaan ja on tästä saanut alkunsa. Toisin sanoin: »mekanistisesta +prinsiipistä» seuraa välttämättömyydellä, että kaikki, myöskin +elollinen tapahtuminen, on teleologisesti indifferenttiä--_jos_ +voidaan uskoa, että elollinen tapahtuminen sattumalta on syntynyt +elottomasta. Tällöinhän »mekanistinen prinsiippi» on saanut jotain +erikoista sisältöä. + +Mutta pitääkö puheenalainen edellytys paikkansa? + +Voimakas skeptillinen henkäys tuntuu meidän aikamme tieteessä. +Yhdeksännentoista vuosisadan maailmankuva, jonka pylväinä olivat +toisaalta mekaaninen luonnonkäsitys, toisaalta darwinismi, sortuu +päivä päivältä yhä selvemmin. Uusimman fysiikan ihmeteltävät +keksinnöt (relativiteettiteoria y.m.) ovat ehkä lopullisesti +kumonneet edellisen,[174] perinnöllisyystutkimus jälkimäisen, +makrokosmos ja mikrokosmos eivät kenties koskaan ennen ole +mykistyneelle ihmisjärjelle paljastaneet salaisuuksiensa kuilua niin +huimaavana kuin nyt. + +Erikoisessa muodossa ilmenee tämä skeptillinen henki nykyajan +nuoremmassa tutkijapolvessa biologian, fysiologian, psykologian +alalla. Nämä tutkijat saavat joka päivä omin silmin nähdä, mitenkä +murheellisen riittämättömiä monet aikaisemmin omaksutut +yksinkertaiset, »mekaaniset» selitystavat elollisen tapahtumisen +selvittämättömän sokkeloisuuden rinnalla ovat. Avuttomana haparoi +ihmisajatus muutamine pettävine lankoinensa elämänilmiöitten +labyrintissä. + +Nykyajan edistyneimmän biologian pohjalla on ikäänkuin tunne +tällaisten täydellisten yllätysten mahdollisuudesta. Samalla kun se +verrattomasti kohottaa tieteellisen työn mielenkiintoisuutta, saattaa +se tutkijan jyrkästi vieromaan spekulatiivista ajattelua ja +ennenkaikkea perinnäisiä dogmaattisia käsityksiä. + +Jos siis tahdomme omaksua nykyajan tieteen skeptillisen hengen--ja +siihen on täysi syy!--, olisi heitettävä mereen myöskin se +dogmaattinen edellytys, johonka kehittelemämme »darwinistinen +prinsiippi» nojaa--elämän synty elottomasta--ja sijalle pantava +kysymysmerkki. + +Mutta silloin jää tuloksemme, »mekanistisen prinsiipin» määrittely, +puhtaasti kielteiseksi. + +Riippumatta tästä pysyy tosin voimassa yrityksemme psykologista tietä +kumota vitalismi. Huomattava on kuitenkin, että tässäkin tulos jää +lopulta pelkästään kielteiseksi. Edellä on koetettu osoittaa, mitenkä +psykofysiologinen tapahtuminen kumoaa oletuksen »primäärisen +tarkoituksenmukaisuuden» eli »entelekhian» olemassaolosta, joka +muuttumattomasti toimii tarkoituksenmukaisella tavalla niinpiankuin +tällainen toiminta on energeettisesti mahdollinen. Mutta jos olemme +heittäneet mereen »darwinistisen prinsiipin», ei meille enää jää +aavistustakaan siitä, millä tavalla sitten elämänilmiöiden +näennäinen tarkoitushakuisuus voidaan kausaalisesti käsittää. + +Tuloksemme kielteisyys ei kuitenkaan tee sitä arvottomaksi. Vaikka +emme voikaan antaa mitään positiivista _yleismäärettä_ sille +aineelliselle kausaliteetille, joka ohjaa atomien tanssia +taivaankappaleissa ja elävien solujen hiukkasissa, olemme kuitenkin +edelläkäyneiden selvittelyjen kautta saaneet syntymään ehjän rintaman +kaikkia dogmaattisia virtauksia vastaan. Niinhyvin vitalismi kuin +mekanismi ovat historiallisina oppimuodostuksina spekulatiivisen +hengen ilmauksia, ja niiden välistä ohjaa skeptillinen tutkimus +purtensa empirian vapaalle, rannattomalle ulapalle. + + + * * * * * + + + + + +FILOSOFISIA HUOMAUTUKSIA RELATIVITEETTITEORIAAN +(1920) + + +1. Missä tapauksessa on oikeutettua yksityistieteissä vedota +filosofisiin aatteisiin ja näkökohtiin? + +Ainakin näyttää _logiikka_ olevan sellainen filosofisen tutkimuksen +haara, jonka tuloksilla on positiivisillekin tieteille merkitystä ja +arvovaltaa, kumminkin sikäli kuin nämä tulokset tosiaan ovat pysyviä. +Valitettavasti ne eivät sitä suinkaan aina ole. Niinpä saattaa +vahvasti epäillä, olisiko luonnontutkimuksella mitään hyötyä siitä, +jos se koettaisi puristaa sisällyksensä esim. Millin logiikan neljän +induktsionimetodin kaavoihin. + +Jos jo logiikkaan nähden on puheenalaisessa suhteessa epäilyksiä, +niin sitä enemmän varsinaisiin materiaalisiin filosofisiin aatteisiin +nähden. Valaisevan esimerkin tarjoaa vastakohta Descartes-Newton. +Edellinen lähti eräistä apriorisista käsitteistä, joista fysikaalinen +maailmankuva oli dedusoitava. Nämä käsitteet sallivat luonnossa +olettaa vain kosketusvoimia, mutta ei kaukovoimia: Newton lähti +kokemuksesta, ja luonnontieteellisen tietämyksen silloinen kanta +pakoitti häntä olettamaan gravitatsioniteoriansa pohjaksi +kaukovoimia--huolimatta filosofisen maailman äänekkäästä +vakuutuksesta, että kaukovoimien käsite oli järjetön. Puoleksitoista +vuosisadaksi saatiin tästä käsitteestä hedelmällinen pohja eräille +matemaattisen luonnontutkimuksen tärkeimmistä aloista. + +Mutta on vielä kolmas ryhmä filosofisia näkökohtia, joihin +yksityistieteissä voidaan vedota. Juuri nykypäivinä ei tarvitse lukea +pitkältäkään luonnontutkijain omia esityksiä jostain vähänkin +periaatteellisemmasta kysymyksestä, ennenkuin kohtaa sanan +_tietoteoria_, ennenkuin huomaa vedottavan »_tietoteoreettisiin +motiiveihin_». Monien nykyajan luonnontutkija-filosofien taholta +tietoteoriaa nähtävästi toivotaan liittolaiseksi ja esitetään +auktoriteetiksi, joka puolestaan tukisi eräitä uudenaikaisen +fysikaalisen tutkimuksen pyrintöjä. Tällainen tarjous on filosofeille +suuri kunnia; mitenkä on siihen suhtauduttava? + +Uudenajan tietoteoreettisen ajattelun lopputuloshan näyttää olevan, +että kaikki tietomme kohdistuu n.s. ilmiöihin ja ettemme me n.s. +tosiolevaisesta tiedä mitään. Sittenkuin uudenajan alun suurissa +luonnontutkijoissa ensin oli vakaantunut käsitys aistikvaliteettien +subjektiivisuudesta[175], johti filosofinen kritiikki lopulta siihen, +että myöskin havaintoesineittemme kvantitatiiviset määreet, jotka +pohjautuvat avaruuden ja ajan käsitteisiin, ovat katsottavat tietyssä +merkityksessä subjektiivisiksi. On olemassa lukemattomia toisistaan +eristettyjä tajuntoja; näissä esiintyy ulkomaailman havaintokuvia, +joiden välillä vallitsee erinomaisen pitkälle menevä vastaavaisuus ja +yhdenmukaisuus; jollemme siis tahdo uskoa fantastiseen »harmonia +praestabilita'an», ennaltasäädettyyn sopusointuun, täytyy meidän +olettaa, että näissä eri tajunnoissa »ilmenee» yksi ja sama niistä +riippumaton olevaisuus. Täten johdutaan puhumaan »ilmiöistä» ja +»tosiolevaisesta»; näitä nimityksiä vastaan ei ymmärtääkseni ole +mitään muistuttamista, jos vain vältetään näihin perinnäisiin +käsitteisiin sisältyvä kokonaan epäoikeutettu arvostus, jonka +perustuksella tajuntojen piiriin lankeavaa osaa olevaisuudesta +pidetään ikäänkuin heikommin olemassaolevana, ikäänkuin kuvamaisena, +verrattuna substansiaalisempaan n.s. tosiolevaiseen. Koska emme +jälkimäisestä tiedä mitään, ei ole mitään perustetta myöskään tähän +arvostukseen. + +Kant, kuten tunnettu, väitti, että avaruuden käsitteellä ei ole +»transcendentaalista realiteettiä». Olkoon Kantin laita muuten kuinka +hyvänsä, se täytynee myöntää, ettei ole eikä voikaan olla olemassa +mitään todisteita siitä, että eri tajuntojen ulkopuolelle lankeava +yhteinen n.s. tosiolevaisuus osaksi tai kokonaan esiintyisi avaruuden +muodossa. Sen verran näyttää varmalta, että havaintomaailmamme +kvantitatiivisia suhteita täytyy »tosiolevaisessa» vastata niinikään +kvantitatiivisten eikä kvalitatiivisten suhteitten--tämän väitteen +todistaminen veisi tässä liika pitkälle--, mutta olioiden +kvantitatiiviset suhteet voivat ilmeisesti esiintyä lukemattomissa +muissakin kuin vain euklidisen tai epäeuklidisen avaruuden suhteissa. + +Tämän tietoteoreettisen kritiikin päätuloksen täytyy luonnollisesti +tulla luonnontutkimuksellekin jossain määrin aktuelliksi. +Tietoteorialle täytynee myöntää oikeutus eräissä yksityistieteitten +alalla esiintyvissä kriitillisissä tapauksissa harjoittaa loogillista +kontrollia. Kun esim. fysiologi väittää--kuten meillä äskettäin on +auktoritatiiviselta taholta tapahtunut--, että fysiologialla ei ole +kaukaisintakaan aavistusta siitä, millä tavoin keskushermoston +aineelliset prosessit voivat antaa aihetta tietoisiin aistimuksiin, +täytyy tietoteorian siihen huomauttaa, että kysymys on väärin +asetettu ja ettei fysiologia tule tätä aavistusta koskaan +saamaankaan, koska me keskushermoston aineellisista prosesseista +tiedämme vain senkautta että meillä on aistimuksia. + +Mutta voiko tietoteoreettisilla näkökohdilla luonnontutkimuksessa +olla muuta tehtävää kuin tämä kielteinen, tämä muistuttelu tietomme +rajoituksesta ja varoittelu valhekysymyksistä? Huomattava osa +nykyajan luonnontutkijafilosofeja vastaa tähän kysymykseen +myöntävästi; he katsovat tietoteoreettisten näkökohtien tarjoavan +heille positiivista ohjelmaa. Tällöin he ajattelevat seuraavasti. + +Koska me emme tajuntamme ulkopuolelle lankeavasta olevaisesta tiedä +mitään, ei luonnontutkimuksen esineenä saata olla muu kuin »ilmiöt» +eli, psykologista nimitystä käyttäen, meidän aistimuksemme. Näiden +aistimusten perusteella tutkimus tosin olettaa koko joukon kaiken +mahdollisen havainnon ulkopuolelle lankeavia olioita, atomit, +valoeetterin, jne, mutta koska ei ole mitään perusteita oletukseen, +että näitä käsitteitä tajunnan ulkopuolella olevassa +»tosiolevaisessa» vastaisi mikään niidenkaltainen realiteetti, ja +koska ne toisaalta eivät ilmaise mitään havaittavaa, ei niitä vastaa +mikään realiteetti ensinkään; ne ovat apukäsitteitä, fiktsioneja, +kuvia, jotka ennemmin tai myöhemmin paljastavat ontuvaisuutensa; +niiden asemasta »järkevä fysikaalinen tutkimus johtaa aistimusten +erittelyyn»; tätä ohjelmaa ajoi varsinkin filosofi ja fyysikko _Ernst +Mach_ loistavissa kirjoissaan viime vuosisadan viime vuosikymmeninä +ja tämän vuosisadan alussa. Ehdottomasti on myönnettävä, että tämä +hänen edustamansa _fenomenologinen fysiikka_, kuten seuraavassa +tahdon hänen ajatussuuntaansa nimittää, vuosisadan vaihteessa +vallitsi luonnontieteellistä ajattelua; tarvitsee vain palauttaa +mieliin _Wilhelm Ostwald_in nimi samoinkuin toisaalta _Ludvig +Bolzmann_in, joka itsemurhansa kautta osoitti taistelun vallitsevaa +ajansuuntaa vastaan toivottomaksi. + +Nykyisin ovat, kuten tunnettu, olosuhteet kokonaan muuttuneet. +Loistavasti on osoittautunut oikeaksi _Max Planck_in sana, että +fysikaaliskemiallinen tutkimus ei ilman atomiteoriaa pääse +askeltakaan eteenpäin. Viime vuosikymmenien suuret voitot näillä +aloilla--joukossa huimaavimpia huippuja, mitä tuo uhkarohkea +vuorikiipeejä, ihmisjärki, koskaan on saavuttanut--ovat jo johtaneet +tutkimuksen atomien sisäiseen monimutkaiseen rakenteeseen, ja +toisaalta taas fysikaalisen kokeilutekniikan satumainen kehitys on +tuonut atomit melkein silmiemme näköpiiriin; muistutan mieliin esim. +_Wilson_in kokeita, joissa kaasuionit, jotka vesihöyryssä toimivat +tiivistyskeskuksina, muodostivat höyryyn valokuvauslevyllä näkyvän +radan. + +Jo tämä tieteen oma kehitys osoittaa, että siinä näennäisesti niin +loogillisessa päättelyssä, johon fenomenologinen fysiikka perustaa +väitteensä, täytyy olla jokin virhe. Tämän virheen esilletuominen on +myöskin luonnontutkimuksen kannalta yhäkin aktuellia, sillä joskin +fenomenologinen fysiikka atomiteoriaan nähden on saanut luopua +väitteistään, vallitsee se silti toisia fysikaalisen tutkimuksen +aloja; nähdäkseni siihen perustuu, kuten seuraavassa tulee +osoitettavaksi, myöskin _Einsteinin relativiteettiteoria._ + +Sanotaan, että fysikaalisen tutkimuksen tulee rajoittua aistimustemme +erittelyyn. Mutta ensinnäkin, moni seikka, mikä täyskasvuisen +tajunnassa esiintyy aistimuksena, ei lapsen tai opereeratun, +näkeväksi tulleen sokeana syntyneen tajunnassa sitä ole. Tällainen +ihminen ei esim. osaa eroittaa suurta pesuvatia, jonka geometrinen +muoto on sama kuin pienen teevadin, jälkimäisestä silloin kuin nämä +asetetaan sellaiseen erilaiseen etäisyyteen hänen silmistään, että +niiden verkkokalvonkuvat ovat yhtä suuret. On osoitettu, että lapset +joskus vielä kouluiässäkin luulevat, että opettajan mustalle taululle +piirtämät jättiläiskirjaimet ovat yhtä pieniä kuin ne mitä he +piirtävät omiin vihkoihinsa, koska molempien verkkokalvonkuvat on +suunnilleen yhtä suuret. Kummassakaan tapauksessa ei vielä ole +kehittynyt se kokemuksen synnyttämä, koneellisesti toimiva +psykofysiologinen mekanismi, jonka vaikutuksesta me _näemme_ esineet +toisin kuin meidän verkkokalvonkuvan perusteella pitäisi ne nähdä, +emme siis näe esim. ihmistä kahta kertaa pienempänä, kun hän kahden +metrin päästä astuu neljän metrin päähän, vaan näemme kaikki esineet, +niinkauan kuin pienemmät etäisyydet ovat kysymyksessä, suunnilleen +siinä koossa mikä niiden kuvilla on kun ne ovat likellä meitä. Ja +vielä senkin jälkeen kuin puheenalainen psykofysiologinen mekanismi +ei enää jaksa taistella etääntyvän esineen yhä pienenevää +verkkokalvonkuvaa vastaan, se pakoittaa meidät _ajattelemaan_ esineet +pysyvästi siinä koossa mikä niillä on likellä ollessaan. Olisi +valtava erehdys luulla, että me joidenkin filosofisten motiivien +perusteella uskomme esineiden konstanttiin kokoon, niin että silmämme +lopulta rupeavat ne sellaisina näkemäänkin. _V. Köhler_in +maailmansodan aikana tekemät kokeet osoittavat sitovasti, että +simpanssit, jopa linnutkin näkevät esineet tällä tavalla, ja niillä +ei toki sentään ole filosofiaa. Ilmeisesti on asia niin, että ne +näkövaikutelmat, mitä me saamme esineistä niiden _likellä_ ollessa, +ovat biologisesti niin paljon arvokkaammat, että ne ehdottomasti +vallitsevat keskushermostoamme, sekä havaintojamme että ajatteluamme, +ja että me aina niiden välityksellä appersipeeraamme esineitä näiden +ollessa kauempana. Se arvostus siis, jonka perusteella me pidämme +esineiden »todellisena» pysyvänä kokona sitä, missä me näemme ne +likellä ollessaan, on puhtaasti biologinen perusteiltaan. +Puheenalaisen psykofysiologisen mekanismin kautta näet maailman +havaintokuvasta, sellaisena kuin tämä alkuperäisesti, lapsilla ja +opereeratuilla sokeana syntyneillä esiintyy, eliminoituu pois valtava +määrä biologisesti merkityksettömiä muutoksia, nimittäin suuri osa +niistä muutoksista, jotka aiheutuvat esineiden vaihtelevasta +etäisyydestä ja näkösuunnasta meihin nähden. + +Me emme siis käsitä maailmaa läheskään alkuperäisten aistimustemme +mukaisesti, vaan tajunnassamme toimivat mekanismit muokkaavat näitä +väkevällä kädellä. Kuinka pitäisi siis aistimustemme sellaisinaan +olla pyhiä luonnontutkijalle, fyysikolle, kun oma tajuntamme ei niitä +pyhinä pidä, vaan kohtelee niitä niin kuin korkeammat tarkoitusperät +vaativat? + +Toinen esimerkki. Aina kun näköaistimme toimii, on tajunnassamme +havaintona annettuna osa avaruutta. Mutta meillä on suorastaan +fysiologinen pakko näkemämme avaruuden lisäksi ajatella olevaksi joka +suuntaan ulottuvaa euklidista avaruutta siinä sijaitsevine +esineineen. Takanani olevien esineiden olemassaolosta, joita en näe, +olen yhtä intensiivisesti vakuutettu kuin niiden, jotka tällä +hetkellä havaitsen. Tällä tavoin, taaskin koneellisen ajatuspakon +vaikutuksesta, _olemassaolon fysikaalinen käsite_ tulee kokonaan +riippumattomaksi havainnossa, tajunnassa esiintymisestä. Että tässä +tosiaan on kysymys koneellisesta ajatuspakosta eikä mistään +loogillisesti perustelluista arvostelmista, käy ilmi siitä, että tämä +sama maailmankäsitys esiintyy kaikkein alhaisimmallakin tasolla +olevilla ihmisillä, jopa ilmeisesti eläimilläkin. Tässäkin +biologisesti syntyneet psykofysiologiset mekanismit vaikuttavat +samaan suuntaan, kuin aikaisemmassa tapauksessa: jos me pysähtyisimme +olemassaolon _psykologisen_ käsitteen kannalle, jolloin olemassaolo +merkitsee samaa kuin tajunnassa esiintyminen, sisältyisi +havainnolliseen maailmankuvaamme ääretön määrä biologisesti +merkityksettömiä muutoksia: niinpiankuin esim. sulkisimme silmämme, +häviäisi suurin osa maailmaa, syntyäkseen heti taas samanlaisena +uudelleen, kun ne avaamme. Kun sensijaan olemassaolon käsite saa +fysikaalisen merkityksen, kun se tarkoittaa kuulumista +tajuamisestamme riippumattomaan kausaaliyhteyteen, jäävät +havainnolliseen maailmankuvaamme vain ne muutokset, jotka tässä +riippumattomassa kausaaliyhteydessä itsessään tapahtuvat. + +Tämä aistitoiminnastamme niin suuresti riippumaton, sitä niin +vahvasti muokkaava havainnollinen maailmankuva on, niin sanoimme, +puhtaasti biologisella tavalla syntynyt, sen pohjalla ei suinkaan ole +mitään loogillista harkintaa siitä, minkälainen maailma +todellisuudessa on. Kuinka on siis käsitettävä, että tämä biologinen +muodostuma kelpaa myöskin tieteellisen, objektiiviseen pätevyyteen +pyrkivän ajattelun pohjaksi? Sillä tosiasia on, että tämä +luonnollinen maailmankuva säilyy myös tieteellisessä ajattelussa. +Tähän on vastattava seuraavasti: + +»Tosiolevaisen» kausaaliyhteydestä, joka on havaintojemme pohjana ja +»ilmenee» näissä, tavoittaa aistitoimintamme pienen sirpaleen, jonka +se pukee ominaiseen muotoonsa--samalla tavoin kuin silmiemme +verkkokalvo fysiikan postuleeraamien valo- ja lämpöaaltojen kaikkiaan +yli 11 oktaavista tavoittaa yhden, joka esiintyy värien sarjana +punaisesta violettiin. Mutta tämän tajuntaamme lankeavan sirpaleen +kummallakin puolella jatkuu »tosiolevaisen» kausaaliyhteyttä, jota me +luonnollisesti voimme ajatella vain käyttämällä aistimustemme meille +tarjoamaa materiaalia. Se virhe, jonka me tämän kautta teemme, kun +näet tajunnansisältöjemme välityksellä ajattelemme sellaista mikä ei +tajuntaamme lankea, esim. atomeja, valoeetteriä j.n.e. on +biologisesti kokonaan merkityksetön, koska meidän tämän, vaikkakin +tietyllä tavalla virheellisen ajattelun kautta onnistuu vallita +kausaaliyhteyksiä sikäli kuin nämä esiintyvät tajunnassamme; ja +filosofisesti taas on tämä ajattelu puolustettavissa senkautta, että +meidän luonnontieteelliset käsitteemme ovat, vaikkakin vain +symboolisia, kuitenkin »tosiolevaisen» objektiivisen kausaaliyhteyden +_merkkejä._ Ja tätä ne ovat tietysti verrattomasti enemmän silloin, +kun ne mahdollisimman suuressa määrässä vapautetaan sanan ahtaimmassa +merkityksessä subjektiivisista aineksistaan. Näihin kuuluvat ennen +kaikkea ne alkuperäisessä havaintokuvassa esiintyvät muutokset, joita +aikaisemmin puheenaolleet psykofysiologiset mekanismit tarmokkaasti +pyrkivät eliminoimaan pois: niihin kuuluvat edelleen kaikki +aistikvaliteetit, värit, maut jne, jotka fysikaalinen tutkimus pitää +subjektiivisina, tässä ainoastaan jatkaen samaa uraa, jonka luonto jo +itse on aloittanut. Siitä huolimatta fysikaalinen maailmankuva +luonnollisesti yhä edelleen on tietyssä merkityksessä subjektiivinen, +sikäli kuin meillä ei ole mitään todisteita siitä, että +»tosiolevainen» esiintyy avaruuden, euklidisen tai epäeuklidisen, +muodossa. + +Edellisen kautta ehkä on tullut selvitetyksi se sekä psykologinen +että filosofinen virheellisyys, joka on fenomenologisen fysiikan +pohjalla. Tämän jälkeen voimme siirtyä varsinaiseen tehtäväämme... + +2. ... Että relativiteettiteorian perustaja ja tärkein kehittäjä +_Einstein_ on peruskatsomukseltaan fenomenologisen fysiikan kannalla, +käy ymmärrettäväksi, kun ottaa huomioon että hän aatteissaan on Ernst +Machin oppilas. Hänen gravitatsioniteoriansa lähtökohtana on painon +ja jatkuvaisuuden, inertian, identtisyyden suuri aate, jonka Mach on +kaiketi ensimäisenä esittänyt niissä huomautuksissa, joita hän +historiallisessa mekaniikassaan teki Newtonin gravitatsioniteorian +johdosta. Mutta Einstein on suoranaisestikin ilmaissut +fenomenologisen käsitystapansa. Alussa kuuluisaa teostaan »Die +Grundlage der allgemeinen Relativitätstheorie» (§ 2) hän esittää, +mitenkä hänen aikaisempi »erikoinen» relativiteettiteoriansa (»die +spezielle Relativitätstheorie») tietoteoreettisista syistä on +epätyydyttävä, ja huomauttaa, että meidän kausaliteettivaatimuksemme +tulee tyydytetyksi vain silloin, kun fysikaalisesti vaikuttavina +syinä esitetään _havaittavissa olevia kokemuksen tosiseikkoja_ +(»beobachtbare Erfahrungstatsachen»). Kaikkein selvimmin Einsteinin +fenomenologinen kanta käy ilmi hänen esitystavastaan, siitä, millä +tavalla hän kehittelee relativiteettiprinsiippiänsä... + +3. ... _Einstein_in oppien oikeaksi arvostamiseksi on tarpeen +huomauttaa, että koska relativiteettiteoria myöskin +elektromagneettisiin ilmiöihin nähden on ainakin näennäisesti pätevä, +on _Lorentz_in opin matemaattinen ilmaisu vallan sama kuin +_Einstein_in. Vallan samat kaavat ovat kummassakin pätevät. Ja m.m. +juuri _Lorentz_in tunnustuksen mukaan on _Einstein_illä suuria +ansioita relativiteettiprinsiipin matemaattiseen kehittelyyn nähden. +Huomataan siis se merkittävä seikka, että vaikka _Einstein_in +relativiteettiopin tietoteoreettiset edellytykset ja materiaalinen +sisällys osoittautuisivatkin kestämättömiksi, ei senkautta ole tehty +tyhjäksi sen matemaattista merkitystä. + +_Newton_, kuten tunnettu, oletti absoluuttisen avaruuden ja ajan, +absoluuttisen paikan ja liikkeen. Kuten m.m. _Mach_ ja _Poincaré_ +ovat sitovasti osoittaneet, ovat nämä käsitteet mahdottomia; +todellisuudessa ne ovat tyypillisiä »idola tribus», kuten _Bacon_ +lausui, luonnollisella tavalla syntyneitä ennakkoluuloja. Jokainen +paikka ja jokainen liike edellyttää koordinaattijärjestelmää, jonka +suhteen ne määrätään; ilman sellaista ne ovat tyhjiä sanoja. Jos +avaruus olisi sanan ankarassa merkityksessä tyhjä, ja siinä olisi +vain yksi kappale, voitaisiin aivan yhtä hyvällä oikeudella väittää, +että tämä kappale pysyy hiljaa paikallaan tai että se kiitää +hirvittävällä nopeudella eteenpäin--näiden väitteiden välillä ei +olisi mitään reaalista eroa. _Newton_ uskoi, että absoluuttisen +avaruuden ja liikkeen olemassaolo voitiin näyttää toteen keskipakois- +eli sentrifugaalivoimien kautta. Jos tyhjässä avaruudessa olisi vain +yksi kappale, niin uskoi _Newton_, että voitaisiin osoittaa sen +kiertävän akselinsa ympäri, jos huomattaisiin sen litistyneen +navoiltaan, kuten esim. maapallo keskipakoisvoimien vaikutuksesta on +tehnyt. Todellisuudessa on asianlaita niin, että kuten kaiketi _Mach_ +ensimäisenä on huomauttanut, puheenalaisessa tapauksessa--jos +avaruudessa olisi vain yksi kappale--todennäköisesti ei esiintyisi +keskipakoisvoimia, koska jatkuvaisuus eli inertia, jonka ilmauksia +nämä voimat ovat, epäilemättä johtuu toisten taivaankappalten +vaikutuksesta. + +Mutta siitä avaruuden ja ajan, paikan ja liikkeen suhteellisuudesta, +mikä jo niiden käsitteeseen sisältyy, ei tietenkään seuraa, että +voitaisiin puhua vain painollisten kappalten keskinäisestä +liikkeestä. Koska avaruuden täyttää elektromagneettisten kenttien +substraatti, joka on fysikaalinen realiteetti, nimitettäköön sitä +sitten »eetteriksi» tai miksi tahansa muuksi, niin täytyy voida +järjellisesti puhua myöskin painollisten kappalten liikkeestä tämän +substraatin suhteen. Niinpiankuin tämä myönnetään, ei myöskään +_Einstein_in radikaalista relativismia ajan ja avaruuden suhteen enää +voitane pitää pystyssä; ei voitane silloin enää _Einstein_in tavoin +esim. väittää, että jokaisella taivaankappaleella on oma yksityinen +aikansa, jonka ei tarvitse olla sama kuin muiden. Niin pitkälle kuin +»eetteriä» ulottuu on myöskin aika yksi ja sama. + +Näyttäytyy siis, että relativiteettiteoria oppositsionissaan Newtonin +kestämätöntä metafyysillistä avaruuden-käsitystä vastaan on mennyt +toiseen äärimäisyyteen. Se esiintyy siinä suhteessa uudenaikaisten +fenomenalististen tendenssien tyypillisenä ilmauksena, ja sellaisena +se aina tulee olemaan filosofisesti erinomaisen mielenkiintoinen. + + (_Aika_ 14, 269-285) + + + * * * * * + + + + + +FILOSOFIAN OPETUKSESTA JA OPINNOISTA +(1921) + + +Filosofia, useimpien tieteiden yhteinen emo, josta nämä +historiallisen kehityksen kuluessa ovat irtaantuneet, läpikäy taas +juuri meidän aikamme yhtä tyypillisistä murroskausistaan: sen rakkain +helmalapsi ja kuopus, psykologia, sielunelämän tiede, yrittää nyt +lopullisesti katkaista elimellisen siteen emoonsa ja tarmokkaasti +vaatii itselleen tieteiden tasavallassa omaa riippumatonta alaa. +Ulkoisessa suhteessa, psykologian akateemisessa asemassa, tämä +ilmenee siten, että mainittu tiede yhä useammissa yliopistoissa on +saanut oman edustajan. Asian välttämätön kehitys on johtava siihen, +että niin tulee vähitellen olemaan laita kaikkialla. Sikäli kuin +psykologia yhä suuremmassa määrässä muuttuu puhtaasti kokeelliseksi +tutkimukseksi--samoinkuin muiden biologisten tieteitten on käynyt-- +tulee jo tutkimustyön teknillisen puolen täydellinen vallitseminen, +muusta puhumattakaan, olemaan niin voimia vaativa tehtävä, että tämä +ala vaatii miehensä kokonaan. + +Mutta asian kehitys ei vielä läheskään ole saavuttanut +loppumääräänsä. Saksassa esim. ei, mikäli tiedän, vielä ole +ainoatakaan psykologian professoria, mutta sensijaan suuri osa, ehkä +jo lähimain puolet filosofian oppituoleista on täytetty +kokeellispsykologisen tutkimuksen miehillä. Kymmenisen vuotta sitten, +jolloin m.m. entinen Kantin oppituoli Königsbergissä täytettiin +tällaisella henkilöllä, virisi tästä asiasta Saksan filosofien +leirissä ankara kiista, mutta se ei vielä johtanut luonnolliseen +ratkaisuun, itsenäisen psykologian oppituolin perustamiseen; sietää +mainita, että täydellistä pesäeroa vastustettiin myöskin +eksperimentaalipsykologien (m.m. Wundtin) taholta. + +Saksassa ja niin myös meillä sisältää näin ollen filosofian opetus ja +opiskelu myöskin psykologian. Luonnollisesti on viimemainittuun +aineeseen nähden pyrittävä täysin uudenaikaiselle kannalle ja siis +opetettava ja opiskeltava _kokeellista_ psykologiaa. Tämä vaatii +hankkimaan tarpeelliset kojeet ja muut välineet, mutta jos +toistaiseksi tyydytään vain kaikkein välttämättömimpään, tulevat +kustannukset olemaan vähäpätöisiä niihin verraten, mitä useimmat +fyysis-matemaattiset aineet aiheuttavat. + +Sovelletun psykologian merkitys eräiden toisten hengentieteiden, +varsinkin kasvatusopin, perustana on tunnettu. Paraikaa suorittaa +tämä tutkimus puhtaasti käytännöllisenkin elämän alalla uraauurtavaa +valloitusta psykotekniikan nimellä. Omasta mielestäni paljon +mieltäkiinnittävämpi on kuitenkin tämän tutkimuksen puhtaasti +teoreettinen puoli. Ei ole mitään epäilystä, että +luonnontieteellisesti orienteeratun psykologian tietä vähitellen, +askel askeleelta tapahtuvan etenemisen kautta, saadaan +yksityiskohtainen, täsmällinen, täysin objektiivinen _tieto_ siitä, +mitenkä ainakin yksinkertaisemmat sielunelämän toiminnot tapahtuvat. +Todellisuudessa tämä merkitsee tunkeutumista tuntemattomaan +maailmaan, jossa perinnäiset teoriat osoittautuvat vallan avuttomiksi +oppaiksi. Keskushermoston toiminnot ja niistä riippuvainen +sielunelämä osoittautuvat pohjaan saakka pyrkivän erittelyn valossa +ihmeteltäväksi ilmiökudokseksi, jonka monimutkaisuus on +silmänkantamaton. Onko mikään ala omansa paremmin kasvattamaan +tositieteellistä kriitillistä mieltä kuin tällainen, jossa tutkija ja +opiskelija ikäänkuin järjestelmällisesti totutetaan pois +ennenaikaisesta, tosiseikoille väkivaltaa tekevästä, kypsymättömälle +älynlaadulle luonteenomaisesta teoretisoimisesta, ja jossa pelkästään +kyky osata nähdä asiat niinkuin ne ovat on vuosien työllä vaivoin +saavutettu taito? + +Psykologia on epäilemättä se filosofisen tutkimuksen haara, jolla +tutkija voi tehdä menestyksellisintä työtä, varmimmin saavuttaa +tuloksia, joilla on yleisinhimillisen tieteen kannalta pysyvä +merkitys. Mutta silti ei ole yhtään sanottu, että psykologian pitää +akateemisessa opetuksessa päästä etuoikeutettuun asemaan muiden +filosofisten harrastusten rinnalla. Päinvastoin saattaa olla niin, +että akateemisen opetuksen ja opiskelun _kokonaisuuteen_ katsoen +toiset filosofian alat ovat merkitsevämpiä. Saattaa väittää esim. +että se filosofinen tutkimus, jonka esineenä on itse tieteellinen +ajattelu, tieteellisen maailmankäsityksen edellytykset ja olemus, +siis tieto-oppi ja logiikka, käsittelevät paljon laajakantoisempia +kysymyksiä kuin mihinkä psykologia koskaan pääsee. Joka tapauksessa +tällainen tutkimus ja opiskelu paremmin ilmaisee sen oikeutetun +pyrkimyksen kokonaisuuteen, synteesiin, joka perinnäisesti liittyy +filosofian nimeen. Samalla voidaan viitata siihen, että nykyaikainen +luonnontutkimus valtavissa saavutuksissaan--huomautan varsinkin +relativiteettiteoriasta--suorastaan sisältää mitä +mieltäkiinnittävimpiä tieto-opillisia kysymyksiä, joihin +syventyminen, edellyttäen että se tapahtuu tarpeellisella +kriitillisyydellä ja _asiantuntemuksella_, tarjoaa tilaisuuden mitä +parhaaseen loogilliseen koulutukseen ja saattaa johtaa yhtä +suuremmoisiin kuin innostuttaviin kokonaisnäköaloihin yli +inhimillisen ajatustyön äärettömien vainioiden. + +Ja vihdoin on mainittava filosofisen ajattelun historiallinen +kehitys. Filosofisten järjestelmien aika on ollut ja mennyt, se on +vakaumukseni, jota ei muuta se tosiseikka, että niitä joka vuosi +syntyy uusia. Ainoa »filosofinen järjestelmä», jonka vakavuus ja +kestävyys on ehdoton, on itse tieteiden kokonaisuus, tuo valtava +rakennus, jonka lukemattomat sukupolvet ovat, kuin jonkun henkisen +Kölnin tuomiokirkon pystyttäneet. Mutta psykologisina ja +historiallisina ilmiöinä ovat filosofiset järjestelmät mitä +mielenkiintoisinta tutkittavaa; ne täytyy vaan nähdä oikeassa +historiallisessa ja psykologisessa ympäristössään. Heikommat ja +hetkellisemmät tällaisista järjestelmistä eivät tosin liene paljon +muuta kuin eräänlaista ajatuksen lapsentautia, mutta huomattavimmissa +niistä tulee merkitsevällä tavalla ilmi kokonaisten aikakausien +henkinen ilmapiiri ja niiden ominaiset uudet aatteet tieteen ja muun +hengenelämän aloilla. Henkisen elämän kehitys tapahtuu heilahduksissa +ja filosofisilla järjestelmillä on asemansa näiden heilurien +ulommaisessa päässä; senvuoksi ovat heilahdukset filosofiassa +suurimmat. Jos eristetään nämä järjestelmät ja tarkastellaan niitä +vain niiden perättäisessä seuraannossa, ottamatta huomioon niiden +luontaista kasvupohjaa, syntyy eriskummainen irvikuva ihmishengen +älyllisestä kehityksestä, kuva joka näyttää vain jatkuvia, toinen +toistaan kaatavia erehdyksiä. Todellisuudessahan on, kuten tieteen +historia osoittaa, tämä kehitys täysin jatkuva, orgaaninen kasvu. +Mutta filosofisia järjestelmiä arvostelemme vallan toisin, niinpian +kuin näemme ne luontaisissa yhteyksissään, kun näemme esim. mitenkä +eräissä Leibnizin filosofian oleellisissa puolissa tulee eräänlaiseen +äärimmäisyyteen kehitettynä ilmi hänen keksimänsä +differentiaalilaskun aate--suurimpia ihmisjärjen saavutuksia ja +paljon yläpuolella kaikkea hänen metafysiikkaansa--mitenkä Kant +olellisesti on Newtonin luonnontutkimuksen filosofi tai Bergson +nykyajan antidarwinistisen biologian. Juuri viimemainittu nimi +tarjoaa erikoisen valaisevan tapauksen: se positiivisen tieteen, +tosiseikkojen ja niitä tulkitsevien teoriojen alalla tapahtunut +siirrähdys, mitä filosofiassa vastaa heilahdus naturalistisesta +darwinismin filosofista Spenceristä mystikko Bergsoniin, on itse +asiassa, korkeammalta näkökannalta katsoen, toisarvoinen, se oli +tieteen luonnollista orgaanista kehitystä. Mutta sillä välin oli ajan +tuuli kääntynyt ja puhalsi aivan uusilta ilmanrannoilta--ja sen +mukana filosofia. + +Ylläolevassa on esitetty vain muutamia niistä seikoista, joiden takia +filosofian akateemisen opetuksen ja opiskelun täytyy muodostua aivan +omalaatuiseksi, monipuolisemmaksi kuin ehkä minkään muun aineen. Ne +riittänevät osoittamaan, että tällä alalla täytyy vallita suuren +vapauden--opiskelijan, jonka pyrkimysten vakavuus on taattu, täytyy +saada tilaisuutta laajassa mitassa seurata erikoistaipumuksiaan ja +tarpeitaan--opettajalle täytyy myöntää oikeus rajoituksitta nauttia +akateemisen elämän kalleinta arvoa: tutkija- ja opettajavapautta. + + (_Iltalehti_ 23.5.1921) + + + * * * * * + + + + + +FYYSILLISEN MAAILMANKUVAN PSYKOLOGISISTA PERUSTEISTA +(1922) + + +Siitä laajasta problemipiiristä, jonka ylläoleva otsikko käsittää, +saattaa tässä vain muutamia erikoiskohtia tulla käsiteltäväksi. + +Alan seuraavasta. + +_Galilei_ arveli, että jos kaikki subjektiiviset ainekset, joita +sisältyy havaintokuvaamme maailmasta, ajatellaan poistetuiksi, jäävät +jälellä vain muoto, koko luku, liikunto ja lepo. Tämän kautta oli +fyysillisestä maailmankuvasta poistettu se, mitä sittemmin +nimitettiin »sekundaariksi kvaliteeteiksi», valot, äänet, hajut y.m. +aistikvaliteetit. Jälelle jääneiden »primääristen kvaliteettien» +katsottiin konstituoivan objektiivisen fyysillisen maailman. + +Puuttumatta tässä siihen kohtaloon, jonka alaiseksi tämä +»primääristen» ja »sekundääristen kvaliteettien» vastakkainasetus +tietoteoreettisen ajattelun kehittyessä joutui, tahdon nyt ensinnä +kiinnittää huomiota eräisiin uudemman psykologisen tutkimuksen +tuloksiin, jotka ovat merkitseviä tarkasteltaessa ylläesitettyä +_Galilein_ lausumaa ja senkautta annettua määritelmää fysiikan +objektista. Nämä tulokset sisältävät lyhyesti, että se mitä sanomme +esineiden muodoksi, ko'oksi ja liikunnoksi, tarkoittaa tykkänään eri +asioita riippuen siitä, onko mainittuja termejä käytetty +fysikaalisessa vai psykologisessa merkityksessä. Havainnossa, +erikoisesti optillisessa havainnossa annettujen esineiden, n. s. +näköesineiden (Sehdinge) välittömästi tajuttu muoto, koko ja liikunto +on yhtä _absoluuttista_ kuin fysikaalisten esineiden mitattu muoto, +koko ja liikunto on _relatiivista._ Mitä ensinnä havaittuun, nähtyyn +liikkeeseen tulee, näyttää nyttemmin vallan epäilemättömältä, että +tähän ilmiöön sisältyy omituinen irredusibeli kvaliteetti, joka on +jotain yhtä absoluuttista, sinänsä yhtä täydellisesti määrättyä kuin +esim. punaisen aistimus. Jokainen tietää, mikä ero koetaan, jos esim. +tarkastellaan kellotaulun sekunti- ja minuuttiosoittajaa: edellisen +nähdään »liikkuvan», »siirtyvän» kohdasta toiseen; jälkimäisen +nähdään perättäinseuraavina ajankohtina vain olevan kellotaulun eri +kohdissa. Jälkimäisen kokemuksen lisäksi tulee edellisessä +tapauksessa spesifinen »ylimenon» elämys. + +Tämä spesifinen elämys näyttää voivan myös olla annettuna puhtaana, +sellaisenaan, s.o. me näemme puhdasta _liikettä_, ilman mitään _joka_ +liikkuu. Yksinkertaisimmin voidaan tämä ilmiö havaita seuraavan, +_Piklerin_ keksimän menettelytavan avulla: Tähystetään jotain +pistettä etäisyydessä, jolloin lähellä olevat esineet, esim. silmien +välissä pystyssä pidetty kynä, nähdään kaksoiskuvina. Jos vuorotellen +suljetaan ja avataan toista silmää, niin tietysti kynän tähän silmään +kuuluva puolikuva vuorottelevasti häviää ja syntyy uudelleen. Mutta +merkillistä kyllä tämä puolikuva ei näytä hävitessään ja syntyessään +pysyvän paikallaan, vaan hävitessään se näyttää syöksähtävän toista +puolikuvaa kohti ja hukkuvan siihen, tullakseen silmän avautuessa +siitä taas uudelleen esiin; täten puolikuva, silmän jatkuvasti +sulkeutuessa ja avautuessa, jatkuvasti paiskautuu edestakaisin. +Lähempi tarkastelu osoittaa kuitenkin että tämä kuvaus ei sittenkään +eksaktisesti vastaa ilmiön todellista laatua. Sillä itse asiassa +kynän kuvaa, s.o. sen toista puolikuvaa, ei nähdä väliasemilla +molempien puolikuvien välissä; jos johonkin väliasemaan kohdistetaan +huomio ilmiön tapahtuessa, havaitaan vain, että esiintyy selvää +liikettä eli »ylimenoa» toisesta puolikuvasta toiseen ja takaisin, +mutta mitään näköesinettä, _joka_ liikkuisi, ei nähdä. + +Näyttää epäilemättömältä, että aina kun me puhumme todellisesti +_nähdystä_ liikkeestä, on kysymyksessä tämä spesifinen optillinen +liike-ilmiö, joka on yhtä omalaatuinen, sinänsä täysin määrätty kuin +esim. punaisen aistimus. + +Tietenkään se ei ole mikään fysikaalinen objekti; voidaan helposti +osoittaa, että se samoin kuin varsinaiset aistikvaliteetit on +riippuvainen sitä synnyttävän elimen, nim. sentraalisen +näköapparaatin tilasta; jälkimäisen vaihdellessa sekin vaihtelee, +saattaa samassa ärsyketilanteessa toisinaan esiintyä, toisinaan jäädä +esiintymättä. + +Sensijaan liikunto fysikaalisena objektina ei voi tarkoittaa mitään +muuta kuin että jokin esine eri ajankohtina on johonkin +suhteutussystemiin nähden eri paikassa; fysikaaliselta kannalta ei +kellon minuuttiosoittajan ja sekuntiosoittajan liikkeen välillä ole +muuta eroa kuin että edellinen on niin paljon hitaampi. +Abstrahoimalla absoluuttisesta »ylimenon» elämyksestä, jonka kautta +liikunto meidän havainnossamme joutuu sellaiseen fenomenaaliseen +erikoisasemaan, saa fysiikka relatiivisen liikuntokäsitteensä. + +Vallan vastaavalla tavalla on laita esineiden _muodon_ käsitteeseen +nähden. + +[Kuva] + +Tarkastellaan viereistä kuviota. Se voidaan käsittää joko +samanlaisten kaarien rajoittamaksi nelikulmioksi, jolloin huomiomme +yhdistää toisiinsa _vastakkaiset_ sivut. Mutta se voidaan myös +käsittää toisin: yhdistämällä vasemmanpuolinen ja ylempi ynnä +toisaalta oikeanpuolinen ja alempi, siis _viereiset_ sivut, saadaan +ikäänkuin pyrstöpäisen leijan kuva--ja kuvio on nyt tykkänään +toisennäköinen. Sen fenomenaalinen »näkömuoto» (Sehform) on vaihtunut +toiseksi. Ja taaskin tämä »näkömuoto» on jotakin kvalitatiivisesti +omalaatuista, nähtävästi erittelemätöntä; nykyinen psykologia puhuu +tällaisissa tapauksissa »hahmokvaliteeteista». + +Tietenkään ei fysiikka tarkoita tätä kvalitatiivista ja absoluuttista +_näkömuotoa_, kun se puhuu kappalten muodosta, vaan ainoastaan eräitä +relatiivisia _mittalukuja_, joita saadaan jotakin mittauskojetta +näyttämällä ja jotka ovat riippuvaisia siitä, mikä suure valitaan +mittausyksiköksi. Sensijaan ei tämä mitattu eli siis fysikaalinen +muoto ole riippuvainen näkömuodon vaihteluista, koska mitattavan +kappaleen ja mittauskojeen koinsidenssit, jotka määräävät +fysikaalisen muodon, ovat jälkimäisestä riippumattomia. + +Samanlaisiin huomautuksiin antaa aihetta esineiden ko'on käsite. + +M.m. _Poincaré'lla_ (Science et méthode, s. 97) tapaamme seuraavan +lausuman. + +»Ajatelkaamme, että jonakin yönä kaikki maailman etäisyydet olisivat +tulleet tuhannen kertaa suuremmiksi: maailma olisi pysynyt +samanlaisena, antamalla tälle sanalle sen merkityksen, mikä sillä on +geometrian kolmannessa kirjassa. Mutta mikä oli ollut yhden metrin +pituinen, olisi nyt kilometrin pituinen, mikä oli ollut millimetrin +pituinen, olisi nyt metrin pituinen. Vuode jossa nukun ja oma +ruumiini olisivat kasvaneet samassa suhteessa. Herätessäni seuraavana +aamuna, minkä vaikutelman saisin tästä hämmästyttävästä muutoksesta? +Minä en havaitsisi sitä ensinkään. Kaikkein täsmällisimmätkään +mittaukset eivät voisi paljastaa minulle jälkeäkään tästä +suunnattomasta mullistuksesta, koska käyttämäni metrimitat olisivat +muuttuneet täsmälleen samassa suhteessa kuin esineet joita koettaisin +mitata.» Ja tästä _Poincaré_ päättelee--toisaalta, että fysikaalinen +avaruus on relatiivinen, toisaalta, ettei ole mitään sisällystä +väitteessä, että fysikaalisessa maailmassa tapahtuisi tällaisia +muutoksia, joita periaatteessa ei voida mitata. + +Taaskin on psykologisen eli havaintoavaruuden laita päinvastainen. Me +voimme helposti aikaansaada, että näköavaruuden kaikki etäisyydet, +kaikki näköesineet supistuvat puoleen, jolloin me _näemme_ tämän +supistumisen, vaikka ne näköesineet, joita mahdollisesti käytämme +mittapuina, luonnollisesti ovat saman fenomenaalisen supistumisen +alaisia, joten siis mittaustuloksissamme ei esiinny mitään muutosta. + +Tarvitsee vain esim. kaataa silmään pisara homatropriiniä, joka +lamauttaa silmän linssin. Tällöin tulevat verkkokalvonkuvat +epäselviksi, ja sisäinen silmä, sentraalinen näköapparaatti, tekee +epätoivoisia ponnistuksia saadaksensa ne tarkoiksi. Näköapparaatin +kannalta on ärsyketilanne silloin samanlaatuinen kuin milloin esineet +ovat luonnottoman lähellä, jolloin myös niihin akkommodoiminen vaatii +vahvoja innervatioita. Mutta koska jälkimäisessä tapauksessa +annettuja verkkokalvonkuvia vastaa pienempi »todellinen» eli mitattu +koko kuin milloin tähystetään kauempana olevia esineitä, niin +näköapparaatti myös edellisessä tapauksessa reagoi analogisesti tähän: +kuta vahvempia innervatioita akkommodoiminen vaatii, sitä pienempi +näkökoko (Sehgrösse). + +Siis on myös esineen havaittu koko eräs kvalitatiivinen ja +absoluuttinen _vaikutelma_, jonka muuttuminen tai muuttumatta +jääminen on täydellisesti riippumaton kaikista mittauksista, mutta +sitävastoin taas--aistikvaliteettien lailla-- täydellisesti +riippuvainen sitä synnyttävän elimen, sentraalisen näköapparaatin, +sisäisestä tilasta. + +Jos näinollen yhä edelleen säilytämme _Galilein_ antaman määritelmän +fysiikan objektista--joten fyysilliseen maailmankuvaan sisältyy vain +muoto, koko liikunto ja lepo ynnä luku--ja edelleen eliminoimme +kolmeen ensinmainittuun määreeseen sisältyvät kvaliteetit, niin +huomaamme, että fyysilliseen maailmankuvaan jää jälelle ainoastaan +sellaista mitä --ainakin periaatteessa--voidaan mitata; ainoastaan +sellaisella olisi fysikaalista realiteettia. Tätähän näytti +oikeastaan _Galilei_kin tarkoittaneen, kun hän sanoi että luonnon +kirja on kirjoitettu matemaattisilla kirjaimilla. + +Tästä väittämästä voidaan tehdä huomattava johtopäätös erikoisesti +mitä _ajan_ fysikaaliseen realiteettiin tulee. + +Me koemme ajan eräänä »kestävyytenä» (Dauer), jota ilmaisevat +sellaiset kielen sanat kuin »kauan» ja »vähän aikaa», ja eräänä tässä +kestävyydessä ilmenevänä järjestyksenä, jota kieli tarkoittaa +sanoilla »ensin», »sitten», »samalla», »aikaisemmin», »myöhemmin» +j.n.e. Tämä eletty aika sulkee sisäänsä kaiken mitä ikinä tajunnassa +on, eikä vain osan siitä kuten havaintoavaruus. Samoin kuin avaruus +on annettuna samalla kertaa ja havaitaan samalla tavalla kuin +näköesineet, samoin aika havaitaan tajunnassa samalla tavalla ja +samalla kertaa kuin tajunsisällöt, joita se ikäänkuin hetkellisinä +kuplina kiidättää pinnallaan. Nimenomaan on tajunsisältöjen ajallinen +järjestys jotakin _annettua_ samassa merkityksessä kuin itse +elämykset. + +Mutta tässäpä juuri ajan suuri pulma viriää. Meidän ajan käsitteemme +on niin rakennettu, että me ehdottomasti kuvailemme ajan +äärettömäksi, yksidimensionaaliseksi suureeksi, jossa eletty +nykyisyys on ainoastaan ylimeno tämän äärettömyyden molempien +puoliskojen, äärettömän tulevaisuuden ja äärettömän menneisyyden +välillä. Me emme voi ajatella nykyisyyttä ilman menneisyyttä ja +tulevaisuutta; niinpiankuin pidämme nykyisyyttä jonakin todellisena, +täytyy meidän, siltä tuntuu, kuvailla myös tulevaisuus ja menneisyys +todellisiksi jossain mielessä. Mutta missä mielessä? + +Aika on, kuten huomattiin, olemassa m.m. eräänlaisena tapahtumain +järjestyksenä. Jotta tämä järjestys voisi olla olemassa, täytyy +tietysti niiden tapahtumain olla olemassa, _joiden_ järjestys se on. +Mutta tulevaiset tapahtumat eivät, sikäli kuin ne ovat tulevaisia +eikä nykyisiä, ole olemassa, siis ei myöskään niiden ajallinen +järjestys ole olemassa, siis ei mitään tulevaisuutta »ole olemassa». + +Samoin on tietysti menneisyyteen nähden laita. Se että tapahtumat, +jotka kerran ovat olleet todellisia, s.o. kuuluneet aktuaaliseen +nykyisyyteen, meidän _muistoissamme_ saavat ja säilyttävät +eräänlaisen kvasitodellisuuden, ei tietysti muuta asiaa, sillä eihän +muisti ole samaa kuin menneisyys. + +Mutta ilmeisesti ajan käsitteen ja muistin välillä on syvempi yhteys. +Näyttää olevan niin, että ajan käsitteen yksidimensionaalinen +äärettömyys syntyy senkautta, että me muistiin, s.o. reproduktioon +perustuvan mielletoimintamme kautta ajatuksissa jatkamme nykyisyyden +elävää kestävyyttä, joka yksin on todellinen, sen molemmista päistä +äärettömiin. + +Joka tapauksessa ajan koko problemi näyttää sisältyvän kestävään +nykyisyyteen. Sellaisena kuin tämä konkreettisesti koetaan, se ei +suinkaan ole mikään matemaattinen piste, joka itse ulottuvaisuutta +vailla vain puolittaisi ajan yksidimensionaalisen äärettömyyden +menneisyydeksi ja tulevaisuudeksi. Ei näytä vallan mahdottomalta +psykologisen analyysin kautta tunkeutua tähän ilmiöön pintaa hiukan +syvemmälle. + +Jos lausumme jonkun lyhyen sanan, esim. »ort», esiintyy tämä sana +tajunnassamme yhtenäisenä kokonaisuutena, siitä huolimatta, että sen +elementit ovat suksessiivisia eikä simultaanisia. Sitä ajallista +kestävyyttä, jonka tällaiset tajunnassa esiintyvät suksessiiviset +yhteydet täyttävät, on psykologiassa nimitetty »psyykilliseksi +presenssiajaksi»; se on todellinen nykyisyys, joka meistä tuntuu +_kokonaisuudessaan_ reaaliselta: lausuessamme _t_-äänteen sanassa +»ort», tuntuvat meistä äänteet _o_ ja _r_, jotka »todellisuudessa» jo +ovat olleet ja menneet, vielä miltei yhtä aistimusvoimaisilta kuin +_t._ Tämä on psykologisesti mahdollista senkautta, että on olemassa +se mitä nimitetään »primääriseksi muistiksi» ja tähän sisältyviksi +»muistijälkikuviksi» eli »psyykillisiksi jälkikuviksi»: Olkoon +ulkoinen ärsytys kuinka momentaaninen tahansa, niin sen +keskushermostossa ja psyykessä virittämä kiihoitusaalto ei vaimene +heti kun ärsytys lakkaa, vaan taantuu suhteellisen hitaasti +maksimista minimiin, s.o. aistimusvoimaisuudesta muistijälkikuvan +kautta tavalliseksi valjuksi muistikuvaksi, tavalliseksi mielteeksi. +Saattaisi tällöin johtua olettamaan, että ehkä tuo psyykillinen +presenssiaika kokonaisuudessaan sisältyykin aina esiintyvien +muistijälkikuvien olemassaoloon, että suksessio todellisuudessa ehkä +aina onkin simultaanisuutta, senkautta näet, että aktuaalisen +ärsytyksen aiheuttaman prosessin _rinnalla_ tajunnassa aina on sen +edellä käyneitten prosessien enemmän tai vähemmän vaimentuneet +muistijälkikuvat; täten esim. se että lausuessani, _t_-äänteen +sanassa »ort» samalla olen tietoinen sen edellä käyneistä _o-_ ja +_r-_äänteistä, merkitsi vain, että lausuessani _t_-äänteen _samalla_ +olen tietoinen vielä melkein aistimusvoimaisista, mutta jo kuitenkin +vaimentumassa olevista _o-_ ja _r-_äänteiden jälkeensä jättämistä +muistijälkikuvista. Tällainen yritys johtaa ajan elämys primäärisen +muistin tosiseikasta ei kuitenkaan näytä vievän tulokseen; +tarkastellaan vaan seuraavaa seikkaa. Tajunnassani sana »rot» eroaa +jyrkästi sanasta »ort»; jos näiden sanain elementtien erilainen +suksessio sisältyisi vain siihen, että lausuessani _t_-äänteen +»rot»-sanassa _r_-äänteen muistijälkikuva olisi vaimentunut enemmän +kuin _o_-äänteen, jotavastoin jälkimäisessä sanassa suhde olisi +päinvastainen, niin pitäisi tietoisuuden näiden eri muistijälkikuvien +vaimentumisasteista olla tajunnassani ainakin yhtä selvänä kuin ero +»rot» ja »ort» sanain välillä--koskapa tämä fenomenaalinen ero +sisältyisi juuri vain äskenmainittuun tietoisuuteen. Ilmeisesti niin +ei ole laita. Tämä seikka--muuta mainitsematta--johtaa siihen +käsitykseen, että eletty aika on samanlainen »Urphänomen» kuin +havaintoavaruuskin näyttää olevan, että se ei ole geneettisesti +muusta johdettavissa. + +Millä tavalla edellä puheena olleesta psykologisesta ajasta päästään +ajan fysikaaliseen käsitteeseen, jota ehdottomasti tarvitsemme? +Vastaus epäilemättä kuuluu: mikäli aika on mitattavissa, on se +fysikaalinen objekti. Sitä varten on välttämätöntä ensinnä sopia +jostain ajan mittayksiköstä. Semmoisena voi tulla kysymykseen vain +joku periodinen tapahtuma, olkoon tämä sitten planeetan kiertoliike, +valonsäteen jaksottainen värähtely tai joku muu luontainen tai +keinotekoinen ilmiö. Ajallinen »kestävyys» merkitsee silloin +fysikaalisessa suhteessa mittalukua, joka ilmaisee, kuinka monta +ajanyksikköä sisältyy jonkun toisen tapahtuman alun ja lopun väliin; +ajallinen »järjestys» taas sitä vastaavaisuutta (Zuordnung) joka +vallitsee tutkitun tapahtuman eri vaiheitten ja ajanmittaajana +käytetyn tapahtuman eri vaiheitten kesken. Yhtä selvää kuin +fysikaaliseen avaruuteen nähden on fysikaaliseen aikaan nähden, että +sen täytyy olla täydellisesti relatiivinen, suhteellinen käytettyyn +mittayksikköön. Erikoisesti on huomattava, että koska ajallinen +kestävyys fysikaalisessa suhteessa vasta tulee _määritellyksi_ +senkautta, että tapahtuma mitataan jotakin aikayksikköä käyttämällä, +ei fysikaalisessa suhteessa olisi mitään sisällystä kysymyksessä, +minkälainen sitten itse aikayksikön ajallinen kestävyys on, onko se +suuri vai pieni. Tässä suhteessa voidaan toistaa _Poincaré_'n +avaruuteen nähden tekemä ajatuseksperimentti. Voidaan ajatella, että +aika äkkiä rupeaisi virtaamaan tuhannen kertaa hitaammin, että yksi +vuorokausi venyisi yhtä pitkäksi kuin kolme vuotta, yksi vuosi yhtä +pitkäksi kuin tuhannen. On selvää, että jos tämä ajan hidastuminen +koskisi yhtälailla kaikkia luonnontapahtumia, ei se olisi +fysikaalisesti millään tavalla todettavissa; fysikaalisen ajan +yksikön venyessä tarkalleen samassa suhteessa kuin mitattavat +tapahtumat, pysyisivät relatiiviset mittasuhteet tarkalleen samoina; +ainoassakaan fysikaalisessa yhtälössä ei muuttuisi mitään. Siis +voidaan päätellä, että kysymyksellä, voiko fysikaalinen aika joutua +moisten muutoksien alaiseksi, ei ole mitään sisällystä ensinkään. +Mutta _psykologiseen_ aikaan nähden tällainen kysymys on täysin +järjellinen, sillä psykologinen aika on jotain absoluuttista eikä +relatiivista. Saattaapa sanoa, että psykologisessa ajassa alituisesti +esiintyy ainakin vähäisiä aiheita mainitunlaisiin muutoksiin, +toisinaan tuntuu meistä aika kiitävän eteenpäin peloittavalla +nopeudella, toisinaan matavan sietämättömän hitaasti. Ei tunnu +mahdottomalta, että jos olisi olemassa järjellisiä olentoja, joiden +elämällä olisi sellainen intensiteetti, että se kuluisi loppuun yhden +meikäläisen vuorokauden kuluessa, he pitäisivät tätä suunnattomasti +paljon pitempänä ajanjaksona kuin me, että he esim. eivät missään +tapauksessa käyttäisi sitä ajan yksikkönä. + +Tämä osoittaa, että yhtävähän kuin havaintoavaruudesta säilyy +fysikaaliseen avaruuteen mitään muuta kuin mitattavan +kolmiulottuvaisen kontinuumin käsite, mutta sensijaan ei niitä +absoluuttisia kvaliteetteja, kuten esim. näkökoko ja näkömuoto, joita +edelliseen sisältyy, yhtävähän sisältää fysikaalinen aika +psykologisen ajan kvalitatiivisia absoluuttisia aineksia. Jokaisella +kokemallamme ajan katkelmalla on absoluuttisen määrätynlaisen +kestävyyden vaikutelma; minuutti, joka juuri on kulunut umpeen, +tuntuu määrätynpituiselta riippumatta siitä, mittaammeko sen +sekunneissa tai muulla tavoin. Fysikaalinen aika ei toisin sanoen ole +mitään muuta kuin eräs yksidimensionaalinen kontinuum johonka kaikki +mitä ikinä luonnontapahtumia on voidaan sijoittaa määrättyihin +kohtiin. Jos siis otetaan yksi fysikaalisen avaruuden +ulottuvaisuuksista ja fysikaalisen ajan ulottuvaisuus, niin +huomataan, että nämä käsitteet periaatteessa voidaan rinnastaa +keskenään--seikka, joka hämmästyttävällä tavalla on tullut ilmi +_Minkowskin_ neliulottuvaisen maailman käsitteessä, jossa--tosin +imaginäärisellä luvulla julkilausuttu--aikasuure on täysin +koordinoitu avaruuden kolmen ulottuvaisuuden kanssa. + + * * * * * + +Niin ylipääsemätön juopa kuin näyttääkin aukeavan kvaliteetittoman +fysikaalisen maailman ja lukemattomissa kvaliteeteissa loistavan ja +soivan välittömän kokemuksen maailman välillä, on kuitenkin +merkillistä todeta, että puhtaasti psykologisten lainalaisuuksien +nojalla syntynyt luontainen, havainnollinen maailmankuva kantaa +runsaasti merkkejä periaatteessa samanlaisista eliminatioprosesseista +kuin ne ovat, jotka ovat päätekijöinä fysikaalisen maailmankäsityksen +syntymisessä. Tämä ilmenee m.m. siinä, mitenkä luontainen +maailmankäsitys puhuu esineiden konstanttisesta ko'osta ja muodosta. +Näköaistin predominanssista johtuu, että esineiden koko ja muoto +meille näkeville merkitsee etupäässä _optillista_ kokoa ja muotoa. +Helposti jää tällöin huomaamatta, että havainnossa itse asiassa ei +ole mitään konstanttista kokoa ja muotoa annettuna: jokaisen esineen +näkökoko ja näkömuoto vaihtelee etäisyyden ja näkösuunnan myötä. +Mutta me pidämme nämä vaihtelut pelkästään näennäisinä, ja määräämme +esineen »todelliseksi» ko'oksi sen, jossa se nähdään sopivasta +_vähäisestä_ etäisyydestä ja »todelliseksi» muodoksi sen, jossa se +esiintyy _kohtisuorassa_ näkösuunnassa. Miksi juuri tämä etäisyys ja +tämä perspektiivi on valittu siksi, joka muka paljastaa esineen +sellaisena, kuin se »todellisuudessa» on? Yksityiskohtainen tutkimus, +johon tässä ei voida puuttua, osoittaa, että tämän vaikuttavat +elementaaripsykologiset prosessit, joissa _kosketusaistin_ osuus +esiintyy ratkaisevana tekijänä. Kun ottaa huomioon, että kaikki +avaruuden mittaaminen viime kädessä merkitsee esineen _manuellia_ +käsittelyä, tulee tässä ilmi huomattava analogia siinä, miten sekä +luontainen että fysikaalinen maailmankäsitys ajattelevat esineiden +ko'on ja muodon. + +Tämä analogia menee itse asiassa huomattavasti pitemmälle kuin ensi +hetkessä tulee huomanneeksikaan. Meidän havaintomme ovat tosiaan +monasti ikäänkuin karkeita mittauksia, kuten eräs fyysikko +_(Eddington)_ on äskettäin väittänyt. Erityiset kokeet ovat +osoittaneet, että me tavallisissa oloissa olemme vallan +kykenemättömät ilmaisemaan esim. mikä kymmenen metrin päässä oleva +distanssi täyttää yhtä suuren osan näkökentästä, kuvastuu siis yhtä +suurena verkkokalvonkuvana kuin oma eteenojennettu kätemme. Sensijaan +on meidän varsin helppo tällaisessa tapauksessa ilmaista sellaista, +jota ei ollenkaan havaita: suunnilleen kuinka monta kertaa pitempi +omaa kättämme on kymmenen metrin päässä oleva esine. Meidän huomiomme +sitoo siis kokonaan ja ehdottomasti se, mitä pidämme esineen +_mitattavana_ »todellisena» kokona, riippumatta itse +aistivaikutelmasta. + +Mutta vielä merkillisempää on, että itse aistivaikutelma on joutunut +muovauksen alaiseksi niiden samojen psykologisten prosessien taholta, +jotka määräävät m.m. sen, mitä pidämme esineiden todellisena kokona +ja muotona. On helppo huomata, ettemme näe esineitä läheskään niin +kuin meidän itse verkkokalvonkuvan perusteella pitäisi ne nähdä. +Luotamme poispäin astuvan ihmisen kuva pienenee verkkokalvollamme +puoleen, kun hän kahden metrin päästä on tullut neljän metrin päähän, +mutta itse näkökoko vähenee tuskin huomattavasti; tämä tulee selvästi +näkyviin vasta paljon suuremmilla etäisyyksillä. Samoin mitä +näkömuotoon tulee. Tämä voidaan erikoisen havainnollisesti osoittaa +suorittamalla vastaavia kokeita leikkauksen kautta näkeviksi +tulleilla sokeanasyntyneillä, heidän tehdessään ensimäisiä +näköhavaintojaan. Tällaiset potilaat näkevät likellä pidetyn +pikkulautasen samankokoisena kuin suuren vadin, joka pidetään +vastaavassa määrässä kauempana. Jos heidän edessään käännetään +visiittikorttia, eivät he ollenkaan tajua, että kysymyksessä on +ko'oltaan ja muodoltaan konstanttinen kappale, vaan verkkokalvonkuvan +muutosten mukaisesti he havaitsevat jotain, jonka muoto lakkaamatta +vaihtuu toiseksi. Vasta vähitellen syntyvät ne psykologiset (resp. +sentraalifysiologiset) mekanismit, joiden vaikutuksesta suunnaton +määrä muutoksia eliminoituu maailman havaintokuvasta pois. Kaikkein +valtavin näistä eliminatioprosesseista on se, jonka kautta me näemme +liikettä ainoastaan silloin kuin esineiden keskinäiset paikalliset +suhteet muuttuvat, mutta ei sensijaan niissä lakkaamatta toistuvissa +tapauksissa, jolloin silmäinliikkeiden johdosta niiden kuvat kiitävät +ohi. Mitenkä tavattomasti maailma tällöin itse asiassa huojuu meidän +silmissämme, se havaitaan kouraantuntuvasti vasta silloin, kun-- +niinkuin _Stratton_ kokeissaan teki--linssilaitteen avulla käännetään +verkkokalvonkuvat päinvastaisiksi: silloin verkkokalvonkuvat katseen +liikkuessa kiitävät odottamattomiin suuntiin ja esineiden _nähdään_ +liikkuvan. + +Näiden eliminatioprosessien lisäksi tulevat yhtä tärkeät assimilatio- +eli täydennysprosessit, joiden kautta me joka hetki ja mitä +suurimmassa määrässä täydennämme aistivaikutelmat esineiden +havainnoiksi ja mielteiksi. Ajatellaan ihmistä, joka astuu +puolipimeään huoneeseen. Jos kysymme häneltä, mitä hän siinä näkee, +koettaa hän ilmoittaa, mitä _esineitä_ hän luulee saamiensa +epämääräisten aistivaikutelmien tarkoittavan; sensijaan hän +luontaisesti ei suinkaan koeta kuvata itse näitä aistivaikutelmia. +Itse asiassa havaintoamme ja tämän sisältämää ajattelua läpikotaisin +vallitsee esineellinen asennoitus; s.o. me käytämme aistimuksia ja +mielteitä etupäässä vain niiden funktionaalisten yhteyksien +_merkkeinä_, joiden kautta simultaanisista ja suksessiivisista +vaikutelmista rakentuvat esineiden ja niidenvälisten +kausaalisuhteiden käsitteet. Saattaa sanoa, että fysikaalinen +maailmankäsitys sisältää tämän, jo alkeellisessa aistihavainnossa +vaikuttavan esineellisen asennoituksen puhtaaksiviljeltynä: toisaalta +on eliminatioprosessit viety niiden äärimäiseen päähän, kunnes kaikki +kvalitatiiviset ainekset on poistettu; toisaalta tämä maailmankäsitys +valtavasti ylittää ne rajat, mitä inhimilliselle aistitoiminnalle on +asetettu, tässäkin siis vapauttaen meidät subjektiivisista +rajoituksista. + +Viimeksi esitetty näkökohta ei luullakseni ole vailla merkitystä +arvosteltaessa fysikaalisen maailmankäsityksen luonnetta. + +Äärimäiseltä positivistiselta kannalta, jota fyysikkojen kesken +varsinkin _Ernst Mach_ on tarmokkaasti edustanut, on näet esitetty, +että koska me olevaisesta tiedämme vain sikäli kuin se esiintyy +inhimillisinä aistivaikutelmina ja muina tajusisältöisinä, ei +myöskään fysikaalinen maailmankäsitys saa sisältää mitään sellaista, +joka periaatteessa lankeaa aistimustemme piirin ulkopuolelle: +fysiikka ei muka lopultakaan voi olla muuta kuin aistimustemme +kuvailua. Tätä vastaan on minusta sanottava ennen muuta, että jos +tämä vaatimus olisikin tietoteoreettisesti perusteltavissa--jota se +nähdäkseni ei ole--, niin olisi sen toteuttaminen kuitenkin +psykologisesti mahdoton. Tavalla, jota mikään tietoteoreettinen +argumentatio ei voi muuksi muuttaa, on meidän psyykemme +primitiivisimpiä havainnoltaan myöten asennoitunut siihen, että se +käsittää ja käyttelee aistimuksiamme ainoastaan välttämättä +oletettujen tajuamisestamme riippumattomain, todellisuuden +funktionaalisten yhteyksien _merkkeinä_, eikä yleensä kiinnitä niihin +mitään huomiota, ellei niitä voida täten käytellä ja käsittää. Toisin +sanoin voidaan tämä ilmaista sanomalla, että jokainen vähäisinkin +fyysillinen olio ja tapahtuma on niihin aistivaikutelmiin nähden, +joiden kautta se on meille annettu, transcendenttinen siinä +_loogillisessa_ merkityksessä, että kun me lausumme jotain sen +ominaisuuksista, niin ehdottomasti tarkoitamme jotakin, joka ylittää +pelkän annetun vaikutelmakompleksin. Jokainen fyysillinen kappale +esim. josta meillä on näkö- ynnä kosketusaistimuksia, sisältää aina, +sellaisena kuin sen _ajattelemme_, enemmän kuin nämä: esim. me +kosketamme ja näemme vain kappaleen pintaa, mutta pidämme sen +sisuksen, jota emme aktuaalisesti havaitse, yhtä todellisena kuin +pinnan. Kun siis fysiikka olettaa semmoista, jota periaatteessa ei +voida havaita--esim. elektronit--, niin se itse asiassa menettelee +periaatteessa samalla tavalla kuin luontainen maailmankäsitys, joka +ehdottomasti kuvailee transcendenttisia esineitä oleviksi. + +Koetin alussa osoittaa, kuinka millään kvaliteeteilla--ei myöskään +niillä mitä epäilemättä sisältyy havaintoavaruuteen ja elettyyn +aikaan--ei voi katsoa olevan fysikaalista realiteettia, koskapa ne +ovat jotakin, joka periaatteessa ei ole mitattavissa. +Johdonmukaisesti loppuun ajatellen sisältää tämä, että fysikaalinen +maailmankuva oikeastaan on puhtaasti käsitteellinen--ei siis +oikeastaan ollenkaan mikään »kuva», vaan eräs käsitekompleksi. Tämän +koetan lopuksi osoittaa. + +Monet fyysikot ovat kuvailleet, että meidän korkealle kehittynyt +luonnonkäsityksemme pitäisi paikkansa myöskin sellaisten olentojen +maailmassa, jotka olisivat rakennetut kokonaan toisin kuin me ja +joiden aistikvaliteetit siis olisivat kokonaan toiset kuin meidän. +Mutta tämä on mahdollista vain sikäli kuin kaikki kvaliteetit on +eliminoitu fyysillisestä maailmankäsityksestä pois. Sillä kaikki +kvaliteetit, joiden keräymänä todellisuus meille kuvastuu, ovat +meidän psyykillisestä organisatiostamme riippuvaisia ja sellaisina +tykkänään subjektiivisia--myöskin ajan ja avaruuden kvaliteetit, ja +ainoastaan se että näiden annettujen kvaliteettien kesken vallitsevat +juuri nämä suhteet, on jotakin, joka ei mitenkään voi saada selitystä +meidän organisatiostamme. Esim. elektromagneettisten värähdysten +käsite, jonka kautta me ilmaisemme valo-, lämpö- ynnä sähköilmiöitten +lainalaisia funktionaalisia suhteita, saattaisi toisella tavalla +rakennetulle olennolle merkitä vallan toisia kvaliteetteja, mutta +mikäli heidän maailmansa olisi samojen peruslakien alaisina kuin +meidän johtuisivat he tästä huolimatta välttämättä samoihin +elektromagneettisiin lakeihin kuin me. + +Uskon, että ne tietoteoreetikot ovat oikeassa, jotka väittävät, että +kaikki mikä on olemassa on kvalitatiivista, että mitään puhtaasti +kvantitatiivista maailmaa ei voida ajatella. Sillä, kuten minusta +näyttää, jokainen kvantiteetti on lopulta eräs todellinen tai +oletettu _mittaluku_ (tai sellaisten systemi), ja luvut ovat +abstraktisia käsitteitä eikä konkreettista todellisuutta. Mutta juuri +tällaisena käsitteellisenä systeeminä, ja ainoastaan sellaisena, +saattaa eksaktisella maailmankäsityksellä olla kantavuus, joka +valtavasti ylittää inhimillisen kokemusmahdollisuuden satunnaiset +rajat. Se ei saattane olla mikään transsubjektiivisen todellisuuden +adekvaattinen _kuva_, koska kaikki todellinen täytynee olettaa +kvalitatiiviseksi ja konkreettiseksi ja tämä maailmankäsitys on +käsitteellinen ja abstraktinen. _Meille_ tämä maailmankäsitys saa +definitiivisen sisällyksen senkautta, että se ilmaisee määrättyjä +funktionaalisia suhteita siinä konkreettisten kvaliteettien +materiaalissa, joka meidän maailmamme on. Mutta tämä materiaali +saattaisi olla vallan toinen ja maailmankäsitys kuitenkin olla +oleellisesti sama, ainoastaan sen konkreettinen tulkinta olisi +toisenlainen. Tämä näyttää olevan m.m. _Helmholtzin_ ajatuksen +ytimenä, kun hän ajatteli, että meidän eksaktinen tietomme ei sisällä +mitään transsubjektiivisen todellisuuden _kuvia_, vaan ainoastaan sen +käsitteellisiä symboolisia _merkkejä_, joiden muodostaman systemin +avulla me voimme teoreettisesti ja käytännöllisesti vallita +olevaista--ainakin jossain määrin. + + (_Aika_ 16, 231-243) + + + * * * * * + + + + +ALAVIITTEET + + +[1] Tämä vaikeasti suomennettava sana kuuluu ruotsalaisissa +Bergson-käännöksissä »nuflöde». + +[2] Sielutieteen pääpiirteet, s. 189. + +[3] josta esimerkin tarjoaa Harald Höffding. Hän likipitäin asettaa +yhtäläisyysmerkin »sielullisen synteesin» ja sielunelämän välille +yleensä. Kts. lähemmin Aika 1912, s. 37. + +[4] L'automatisme psychologique s. 476. + +[5] Sivumennen huomautettakoon tässä siitä omituisuudesta että +ranskalaiset mielellään nimittelevät filosofisia suuntia niiden +alkuunpanijan mukaan; nimitykset »voltairianismi», »renanismi», +»bergsonismi», ovat käytännössä. Kantilaisuutta nimittävät +ranskalaiset mielellään »kantismiksi», kun sensijaan saksalaiset +puhuvat »transcendentaalisesta idealismista». Tässäkin ranskalaiset +valitsevat helppotajuisimman ilmaisutavan. + +[6] Tosin on Renanilla tämän rinnalla laajempikin ja epämääräisempi +filosofian määritelmä: filosofia on vain »une facon de prendre la vie +et les choses» (L'Avenir de la science, s. 55), »une manière de +poésie comme une autre» (Essais de morale etc. s. 455). + +[7] Merkityksessä: evankeelisen kristillisyyden maailmankäsitys ja +elämänjärjestys. + +[8] »Taistella toivotonta taistelua ja kuolla maineetonna». + +[9] _G. Wolff_, Entwicklungsphysiologische Studien. I. Die +Regeneration der Urodelenlinse, Archiv f. Entwicklungsmechanik, I, +1895. Myöskin: Beiträge zur Kritik der Darwinschen Lehre (1898). Itse +ilmiön todenperäisyyden on sen jälkeen todennut m. m. ruotsalainen +_E. Müller Oscar Hertwig_in laboratoriossa Berlinissä (kts. _O. +Hertwig_ Zeit- und Streitfragen der Biologie, Heft 2, Mechanik und +Biologie, 1897, s. 80). + +[10] _Spemann_, Zur Geschichte und Kritik des Begriffs der Homologie, +Kultur der Gegenwart -sarjan Allgemeine Biologie (1914) s. 79. + +[11] _G. Wolff_, Mechanismus und Vitalismus (2 p. 1905) s. 40. + +[12] M.t. s. 20 j.n.e. + +[13] M.t. s. 14. + +[14] Tämän vuoksi ei myöskään »neovitalismia» voida kuitata +käyttämällä aseina kausaali- ja energiansäilymisprinsiippiä. + +[15] Seuraavassa luvussa tulee esitettäväksi, kuinka »mekanistinen +prinsiippi» orgaanisen tapahtumisen alalla tulee lähemmin määrätyksi +»darwinistisen prinsiipin» kautta. Jälkimäisen omaksuminen on +loogillisesti välttämätöntä, niinpian kuin yritetään yhtenäistä +maailmanselitystä ottamalla lähtökohdaksi _epäorgaaninen_ +tapahtuminen. Tosin juuri tämän lähtökohdan valinta ei ole +loogillisesti välttämätön. + +[16] _Spemann_in ja _Lewis_in kokeet kuvaan _J. Loeb_in mukaan, +Vorlesungen über die Dynamik der Lebenserscheinungen. 1906. s. 302. + +[17] _Spemann_, Kult. d. Geg., Allg. Biol. s. 83. + +[18] Vrt. esim. »kehitysmekaniikan» perustajan Hallen professorin +_Wilhelm Roux_'n lausuntoa _Driesch_istä: »Mitä tulee Drieschiin, +meidän on, vastustaessamme häntä teleologina, tunnustettava, että +tämä tutkija on käyttänyt teleologisia hypoteesejaan usein +terävänäköisellä tavalla hyväkseen ja on kokeittensa tuloksilla +suuresti edistänyt kehityksen mekaniikkaa koskevaa tutkimusta.» _W. +Roux_, Die Entwicklungsmechanik (Vortr. und Aufsätze, Heft I) 1905, +s. 269. + +[19] _Hume_, Enquiry Concerning Human Understanding, neljäs luku, +edell. osa. + +[20] m. t. seitsemäs luku, edell. osa. + +[21] _Wundt_, Ãœber psychische Causalität, Phil. Studien 10 (1894) s. +109. + +[22] M.t. neljäs luku, edell. osa. + +[23] M.t. viides luku, jälk. osa. + +[24] M.t. neljäs luku, jälk. osa. + +[25] _W. Roux_, Ãœber kausale und konditionale Weltanschauung (1913) +s. 11. (Osaksi minun harventamani.) + +[26] _W. Roux_, Die Entwicklungsmechanik (Vorträge und Aufsätze über +Entwicklungsmechanik, Heft I) 1905, s. 135. Roux'n kanta on eräiden +muiden biologien taholta saanut osakseen ankaraa vastustusta-- +kysymyksenalainen väittely on loogillisessa suhteessa hyvin +opettavainen. Kts. m.m. _O. Hertwig_, Zeit- und Streitfragen der +Biologie, Heft 2, Mechanik und Biologie, 1897, _M. Verworn_, Kausale +und konditionale Weltanschauung, 2 painos 1918. Sama Hertwig +osoittautuu kuitenkin itse »ante-humelaisen» kausaalikäsityksen +kannattajaksi, kun hän m.m. lausuu: »Prosessi, jota sanalla 'kehitys' +tässä ymmärretään, rakentuu milloin enemmän, milloin vähemmän +pitkästä sarjasta muodonmuutoksia tai metamorfooseja, joista +aikaisemmin esiintyvä on sitä seuraavan ennakkoehto, ts. on siihen +_syyn ja seurauksen_ loogisessa suhteessa.» (Das Werden der +Organismen, 2 pain. 1918 s. 174). + +[27] Lukuunottamatta sitä kylläkin huomattavaa nykyisten +luonnontutkijain ryhmää (_Mach, Ostwald, Poincaré, Ziehen_ y.m.), +jotka--osaksi nimenomaan _Hume_en liittyen--tietoisesti harrastavat +tieteittensä loogillisten perusteiden selvittelyä. + +[28] _H.S. Jennings_, The Behaviour of the lower Organisms. +Käytettävänäni on vain saksalainen käännös: Das Verhalten der +niederen Organismen (2 painos 1914), s. 392. + +[29] Esim. _Becher_, Naturphilosophie (Kultur der Gegenwart +-sarjassa) 1914 s. 104. + +[30] _v. Kries_, Logik (1916) s. 93. Kuuluisan fysiologin ja +ajattelijan tietoteoreettinen kanta, jonka hän esittää mainitussa +laajassa teoksessaan, on kyllä muuten muistutuksille alttiina. + +[31] Kts. seuraavaan esim. _Wallach_in kirjoitusta Organische Chemie. +Kultur der Gegenwart -sarjan _Chemie_-osassa ss. 197-257. + +[32] Loogillisessa katsannossa aivan samantapainen ilmiö havaitaan +»alkuaineiden periodisessa järjestelmässä». Senkautta että +alkuaineitten ominaisuudet ovat niiden atomipainojen »periodisia +funktioita», saattoi _Mendelejeff_ ennakolta sanoa kolmen +tuntemattoman ja myöhemmin keksityn alkuaineen ominaisuudet, joiden +kohdalla järjestelmässä oli aukkoja. + +[33] _Becher_, Naturphilosophie s. 115. + +[34] _Schopenhauer_, Die Welt als Wille und Vorst. (ed. 1881) II. s. +145. + +[35] _Kirchoff_, Vorlesungen über mathematische Physik und Mechanik, +1877. + +[36] Vrt. _E. Albrecht_, Die Ȇberwindung des Mechanismus» in der +Biologie. Biol. Centralbl. XXI (1901) s. 101 ja seur. + +[37] _Hume_, m. t. 7 luku, edell. osa. + +[38] _M. Wentscher_, Ãœber physische und psychiche Kausalität (1896), +s. 74. + +[39] Kts. esim. _Mill_, Logiikka, III kirja, 5 luku, 9 §. + +[40] Aivan samanlaisten spekulatiivisten ajatuskehittelyiden kautta +kuin yllä on kuvattu saadaan absoluuttisen, kaikkea sisältöä +puuttuvan »minän» käsite syntymään. Kun tämä absoluuttinen »minä» +sitten »pyrkii», on toimivan psykofyysillisen yksilön sijaan astunut +metafyysillinen kompleksi, joka vapauttaa kaikista kysymyksistä. On +mieltäkiinnittävä psykologinen kysymys, kuinka teräviltä +ajattelijoilta, kuten _Th. Lipps_iltä, on voinut jäädä huomaamatta, +että tällaisen spekulatiivisen keinottelun kautta sielutieteen +tärkeimmät problemit vain on saatettu ratkaisumahdollisuuksien tuolle +puolen, mutta ei suinkaan ratkaistu; onhan »minän» »pyrkiminen» +edelleenkin kompleksi oloseikka, joka antaa aihetta kysymyksiin. + +[41] Koko kysymys »tajunnanelementeistä» ja pyrkimys redusoida kaikki +tai ainakin kaikki intellektuaaliset tajunnansisällöt +aistimuskomplekseiksi, on katsottava vanhentuneeksi senjälkeen kuin +kokeellinen itsehavainto on osoittanut, että korkeamman asteen +ajatus- y.m. elämyksiä ei läheskään aina voida fenomenologisesti +eritellä. + +[42] Kts. tutkimustani Ãœber die Motivation und die Entscheidung +(väitöskirja 1916). + +[43] _Lotze_, Kleine Schriften I (1885) s. 172. + +[44] _Müller & Pilzecker_, Experimentelle Beiträge zur Lehre von +Gedächtnis (1900) s. 35. + +[45] _Lewandowsky_, Ãœber Abspaltung des Farbensinnes durch +Herderkrankung, Berl. kl. Wochenschr. (1907) s. 1444. Monatsch. f. +Psychiatrie XXIII. _Poppelreuter_, Die psychischen Schädigungen durch +Kopfschuss im Kriege I, 1917. + +[46] _Valkenburg_, Zur Kenntnis der gestörten Tiefenwahrnehmung. D. +Zschr. f. Nervenheilkunde 34 (1908). + +[47] _Balint_, Seelenlähmung des »Schauens», Monatschr. f. +Psychiatrie und Neurol. (1909) XXV. + +[48] _Goldstein_ und _Gelb_, Zeitschrift für die ges. Neurol. und +Psychiatrie 41, 1918. + +[49] _O. Selz_, Die Gesetze des geordneten Denkverlaufs (1912) s. +261. + +[50] _H. Liepmann_, Das Krankheitsbild der Apraxie, Monatschr. f. +Psychiatrie VIII, 1900, s. 1. Vrt. myös: Ãœber Störungen des Handelns +bei Gehirnkranken, 1905. + +[51] _Liepmann_, Ãœber Störungen des Handelns, s. 40. Itse +liikuntokyvyn täydellinen säilyminen kävi ilmi m.m. siitä, että +potilas pystyi suorittamaan yksityisiä--kuten _Liepmann_ otaksuu, +sensomotoorisen »lyhytsulun» kautta tapahtuvia--liikkeitä, esim. +napittamisen, kunhan hän vaan sai reijän ja napin sormiinsa. + +[52] Vrt. _v. Monakow_, Die Lokalisation im Grosshirn und der Abbau +der Funktion durch kortikale Herde, 1914, s. 562. + +[53] Studien über motorische Apraxie, 1905. + +[54] _v. Monakow_, m. t. s. 494. + +[55] Vrt. _Wundt_, Ãœber psychische Causalität und das Princip des +psychophysischen Parallelismus, Phil. Studien, 10 (1894) s. 38. + +[56] _Lotze_, Mikrokosmus, I (neljäs painos, 1884) s. 321. + +[57] _Lotze_, Kleine Schriften I, s. 193. + +[58] _Lotze_, Mikrokosmus I, s. 322. + +[59] m. t. s. 339. + +[60] Kts. m.m. _E. Becher_, Zeitschrift f. Psychol. 45 (1907). + +[61] Kuten myöhemmin tulee esitettäväksi, ei myöskään psykologinen +vitalismi voi välttää tätä johtopäätöstä, mikäli se on tosiseikkain +kanssa sopusoinnussa ja tekee vain välttämättömät olettamukset. +Perustelu on silloin kuitenkin toinen kuin yllä. + +[62] Principles of Psychology I s. 138 ja seur. + +[63] Mikä tosin myös, kuten on osoitettu, voidaan lausua puhtaasti +fysiologisin termein: samat syyt, jotka aiheuttavat psyykillisten +ilmiöiden esiintymistä, vaikuttavat, että näiden fysiologiset +rinnakkaisprosessit tapahtuvat erikoisella, mutta mainittuihin syihin +nähden täysin lainmukaisella tavalla. + +[64] Phil. Stud. 10, s. 46. + +[65] _O. Hertwig_, Das Werden der Organismen (2 p. 1918), s. 37. + +[66] M.t. s. 80. + +[67] Kts. siitä m.m. _O. zur Strassen_, Die neuere Tierpsychologie, +Leipzig 1908. _Georges Bohn_, La nouvelle Psychologie animale, Paris +1911. + +[68] Versuch einer neuen Nomenclatur etc. Biol. Zentralbl. 19, s. +517. + +[69] _J.v. Uexküll_, Biologie und Psychologie in ihrer Stellung zur +Tierseele, Ergebnisse der Physiol. I, 1902, s. 227 j.n.e. (Sietää +mainita, että _Uexküllin_ tietoteoreettinen kanta ei ole naivia +materialismia, vaan raffinoitua kantilaisuutta.) + +[70] _J. Loeb_ alkaa teoksensa Vorlesungen über die Dynamik der +Lebenserscheinungen näin: »Seuraavissa luennoissa tarkastelemme +eläviä olentoja kemiallisina koneina, jotka olennaisesti rakentuvat +hyytelömäisestä materiaalista ja joilla on se omalaatuisuus, että ne +automaattisesti kehittyvät, pitävät itsensä hengissä ja jatkavat +sukuaan.» + +[71] _Jennings_, The Behaviour of the lower Organims 1906. Das +Verhalten der niederen Organismen 2 pain. 1914. + +[72] Claparèdren esitelmä teoksessa Ȇber Tierpsychologie» (1909) +tarjoaa niistä yleiskatsauksen. + +[73] _Jennings_, m. t. s. 402 jne. _Bohn_, m. t. s. 68 jne. + +[74] »Die teleologische Mechanik der lebendigen Natur», Archiv. f. d. +ges. Physiol. 15 (1875). + +[75] _W. Roux_, Die Selbstregulation, ein charakteristisches und +nicht notwendig vitalistisches Vermögen aller Lebewesen. (Nova Acta, +Abhandlungen d. K. Leop.-Carol. Deutschen Akademie der Naturforscher +Bd. 100, Nr. 2. Halle 1914) s. 53. + +[76] Kts. väitöskirjaani Ȇber die Motivation und die Entscheidung» +(1916) s. 77 ja tutkimustani Ȇber ideatorische Koordinationen» Suom. +Tiedeakatemian A-Sarja (1917). + +[77] _H. Lotze_, Leben u. Lebenskraft, _Wagner_in Handwörterbuch der +Physiologie I (1842) Kleine Schriften I (1885) s. 153. + +[78] _W. Roux_, Die Selbstregulation, s. 29. + +[79] Kts. _W. Roux_n yleiskatsausta esitelmässä »Die +Entwicklungsmechanik» (1905) s. 80 j.n.e. + +[80] _Jennings_, Die niederen Organismen s. 542 j.n.e. + +[81] M.t. 538. + +[82] _Fr. Goltz_, Beiträge zur Lehre von den Functionen der +Nervenzentren des Frosches, 1869, s. 59. + +[83] Die Arbeit der Verdauungsdrüsen, Wiesbaden 1898. + +[84] Zur Analysis der Wirklichkeit (1875), s. 454 j.n.e. + +[85] Korkeammassa sieluntoiminnassa niin runsaasti tavattaviin +moninaisiin yleisempiin ja erikoisempiin regulatioihin eli +»ideatoorisiin koordinatioihin» nähden viittaan aikaisempiin +tutkimuksiini, eritt. Ȇber ideat. Koord.» + +[86] On sitäkin vähemmän tarpeen tämän käsitteen valaisemiseksi käydä +antamaan näytteitä vanhoista spekulatiivisista psykologeista, joita +vastaan _Herbart_ ja _Wundt_ ovat taistelleet, kun »kykypsykologia» +yhä vieläkin yksinvaltiaana--mutta luonnollisesti käsitteellisesti +selvittämättömässä muodossa--hallitsee jokapäiväistä käsitystä +psykologisista seikoista. + +[87] _Driesch_, Philosophie des Organischen (1909) II, s. 186. + +[88] _Driesch_, m. t. II, s. 102. Mutta viisikymmentä sivua myöhemmin +luemme samassa teoksessa: »Voidaan myös sanoa, että aivojen eri +osilla, esim. selkärankaisten isoilla ja pienillä aivoilla, on +erilaiset entelekhiat. Näin voimme itse asiassa puhua entelekhioiden +arvon tai arvojärjestyksen mukaisesta järjestyksestä.» Ristiriita on +mahdollisimman räikeä. Tämä ei ole ainoa kohta, missä _Driesch_ +ajatusrakennelmissaan osoittaa silmäänpistävää horjuvaisuutta. _G. +Wolff_ on huomauttanut toisesta samantapaisesta kohdasta (Mechanismus +und Vital. s. 45 j.n.e.). Ainoastaan spekulatiivisella pohjalla voi +tällaisia ilmiöitä päästä kehittymään. + +[89] _Driesch_, m. t. I, s. 162. + +[90] _J. Schultz_, Die Maschinentheorie des Lebens, 1907. s. 26. + +[91] Kohta on _Darwin_in kasvien liikuntoja käsittelevästä teoksesta, +jota siteeraan _Pauly_n mukaan, Darwinismus und Lamarckismus (1905), +s. 189. Harvennus minun. + +[92] Ãœber Psychomorphologie, Archiv f. Entwicklungsmechanik (1907) +24, s. 688. + +[93] _Roux_, Die Selbstregulation (1914), s. 71. + +[94] Science et Méthode (1909), s. 43 j.n.e. + +[95] Kts. _Driesch_, Der Vitalismus als Geschichte und als Lehre, +1905. + +[96] Nojaudun seuraavassa _J.B. Stallo_n teokseen: Die Begriffe und +Theorien der modernen Physik (2 p. 1911), s. 40 jne. + +[97] On huomattava, että _Newton_, samoinkuin useimmat muut uudenajan +suuret luonnontutkijat, oli mekaanisen luonnonkäsityksen kannattaja; +hän piti vain painetta ja työntöä käsitettävinä aineen +vaikutustapoina, »kaukovaikutusta» sensijaan käsittämättömänä. Ja +_Newton_ koetti senvuoksi selittää jälkimäisen edellisten avulla. + +[98] _H. Lotze_, Leben. Lebenskraft, _Wagner_in Handwörterbuch der +Physiologie I 1842 (Kleine Schriften I, 1885). + +[99] _E. du Bois-Reymond_, esipuhe teokseen »Untersuchungen über +thierische Elektrizität», 1848 (Reden, zweite Folge 1886). + +[100] Reden II, s. 17. + +[101] Kts. esim. _Helmholtz_, Vorträge und Reden I (1884), s. 351. + +[102] Kts. esim. _E. Becker_, Das Gesetz der Erhaltung der Energie, +Zeitschrift für Psychologie 46 A, 1907. + +[103] _M. Hartog_, Problems of Life and Reproduction. Lontoo 1913, s. +218. Kuvaavana esimerkkinä siitä, kuinka vähän ihmisten yleisiin +käsityksiin vaikuttavat yksityiset tosiseikat ja kuinka paljon ajan +virtaukset, saattaa mainita että _Wöhler_, joka valmisti ensimäisen +orgaanisen synteesin (virtsa-aine, 1828) oli vitalisti. + +[104] Kts. seuraavaan _R. Heidenhain_, Beiträge zur Histologie und +Physiologie der Dünndarmschleimhaut, _Pflüger_in Archiv. 43 (1888). +Suppl. _Heidenhain_ Neue Versuche über die Aufsaugung im Dünndarm +_Pflüger_in Archiv. 56 (1894). + +[105] _Hartog_ m. t. s. 220. + +[106] _Heidenhain_, _Pflüger_in Archiv. 56 (1894), s. 581. + +[107] Se on julkaistuna hänen oppikirjassaan Lehrbuch der +physiologischen und pathologischen Chemie. Tämä ei ole ollut +käytettävissäni, vaan olen ollut pakoitettu turvautumaan +referaatteihin, joista laajin _A. Wagner_in kirjassa Geschichte des +Lamarckismus, ss. 173-176. + +[108] Zellenmechanik und Zellenleben. Verhandlungen deutscher +Naturforscher und Ärzte 1908. + +[109] _Jennings_ m. t. s. 533. + +[110] M.t. s. 24. + +[111] Tropismiteoriasta kts. m.m. _J. Loeb_, Vorlesungen über die +Dynamik der Lebenserscheinungen, s. 205 j.n.e. Sama, Die Bedeutung +der Tropismen für die Psychologie 1909. _G. Bohn_, La Nouvelle +Psychol. animale (1911), s. 19 j.n.e. + +[112] _J. Loeb_ Hampurin monistikongressissa 1911. + +[113] _Jennings_ m. t. s. 389. Ainoastaan »galvanotropismiin» nähden +näyttää vanha teoria olevan oikeassa. + +[114] Kts. esim. _Fr. Doflein_, Der Ameisenlöwe 1916, vars. s. 71. + +[115] _W. Roux_, Die Entwicklungsmechanik 1905, s. 17-18. Edelliseen +vrt. _Roux_'n aikaisemmin siteerattua lausuntoa eräässä toisessa +(myöhemmässä) kirjoituksessa: »Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö +aina tule jäämään jäljelle suurta, mekanistisesti ratkeamatonta +jäännöstä.» + +[116] Kokonaan lukuunottamatta sitä, että radioaktiivisten aineiden +atomit todettavasti muuttuvat. + +[117] Ãœber die Grenzen des Naturerkennens, Reden I 1886, s. 105-6. + +[118] _Schopenhauer_, Die Welt als Wille und Vorstellung I, Anhang. + +[119] »Se, mitkä voimat määräävät kiteisten kappaleitten +mikrokosmoksen ja jotka siis estävät sen, että pienimmät osaset +liikkuvat sekasortoisesti toistensa läpi, ja jotka pikemminkin +pakottavat ne liikkumaan määrättyjen säännöllisten keskusten +ympärillä, tämä suuri arvoitus odottaa yhä edelleen vastaustaan.» +(_Fr. Rinne_, Allgemeine Kristallographie und Mineralogie Kultur der +Gegenwart, Chemie, 1913, s. 543.) + +[120] _Virchow_, Der alte und der neue Vitalismus. _Virchows_ Archiv +für pathol. Anatomie 9, 1856. + +_Claude, Bernard_, Leçons sur les phénomènes de la vie, 1878-9. +(Jälkimäistä siteeraan _Drieschin_ mukaan, Der Vitalismus 1905, s. +102 j.n.e.) + +[121] Esim.: + +_Th. W. Engelmann_, Ãœber des Einfluss der Reizstärke auf die +Fortpflanzungsgeschwindigkeit der Erregung im quergestreiften +Froschmuskel, _Pflüger_ in Archiv 66 (1897) s. 589. + +»Positiivinen olettamus siitä, mihin muunlaisiin prosesseihin +johtaminen sitten voisi perustua, näyttää tuskin ajankohtaiselta. +Riidanalaista saattaa olla jopa se, eikö fysiologisessa ärsytyksessä +ja ärsytystilan edelleen johtumisessa ainakin osittain ole kysymys +energiamuodoista, jotka eivät ylipäänsä lainkaan voi ilmetä elävän, +ärsytyksiä vastaanottavan substanssin ulkopuolella.» + +_L. Rhumbler_, Zellenmechanik und Zellenleben, Verhandlungen +deutscher Naturforschen und Ärzte, 1904, s. 89. + +»... tällä ei ole tietenkään vielä sanottu, etteikö organismissa +voisi esiintyä energiatapoja, joita ei sen ulkopuolella esiinny.» + +»Fenomenologista dualismia» elollisen ja elottoman välillä kannattaa +myös _A. von Tschermak_ uudessa huomatussa teoksessaan Allgemeine +Physiologie I, 1 s. 43 (1916). Sen mukaan fysiologia ei ole vain +sovellettua fysiikkaa ja kemiaa, vaan elämä on erikoinen +ilmiökompleksi, joka on itsenäisen tutkimuksen esine. _Tschermak_ +huomauttaa myös, että biologian »hienoimmat henget» ovat tällaista +käsitystä edustaneet. + +[122] _O. Hertwig_, Zeit- und Streitfragen der Biologie, Heft 2. +Mechanik und Biologie 1897. Sama, Die Entwicklung der Biologie im 19. +Jahrhundert, Verhandlungen deutscher Naturforscher und Ärzte, 1900. +Sama, toinen luku teoksessa Das Werden der Organismen (2 p. 1918). + +[123] Ohimennen saattaa mainita, että _Marcus Hartog_ (Problems of +Life and Reproduction, s. 122 j.n.e.) koettaa tunnettujen +ihmeellisten tumanjakautumiskuvioitten perusteella osoittaa, että +elävän solun jakautumisessa vaikuttaa tekijä, joka eniten muistuttaa +elektrostaattisia voimia, mutta itse asiassa ei ole tällainen eikä +mikään muukaan tunnettu voima. _Hartog_ nimittää sitä +»mitokinetismiksi». + +[124] _O. Hertwig_, Das Werden der Organismen, s. 636. Vrt. myös s. +661, 669. + +[125] _W. Roux_, Die Selbstregulation, s. 18-19. + +[126] Jos _Hertwigin_ y.m. nykyajan biologien tavoin otaksutaan, että +elollinen luonto on syntynyt elottomasta. Nykyajan luonnontutkijain +yleisenä käsityksenä on tämä seuraavassa ilman muuta omaksuttu. +Nimenomaan on kuitenkin huomautettava, että mikään loogillinen +välttämättömyys tämä käsitys ei ole. Ajatusmahdollisuutena on jopa +päinvastainenkin oletus otettava huomioon! Myöskään ei myöhemmin +yrittämämme vitalismin psykologinen kumoaminen ole riippuvainen +siitä, miten »darwinistista prinsiippiä» arvostellaan. + +[127] Kts. esim. Das Wesen des Lebens, Kultur der Gegenwart, Allg. +Biol. + +[128] Allg. Biologie (Kult. d. Geg.). + +[129] Siitä kts. _Johannsen_in, _Baur_in y.m. tunnettuja oppikirjoja. +_Mendel_in tutkimukset ovat ilmestyneet myös _Ostwald_in Klassikkojen +sarjassa ja ruotsiksi _R. Larsson_in kääntäminä (Försök med +växtbastarder, 1917). + +[130] Kts. m.m. _Hetmholtz_in lausuntoa vuodelta 1869, Vorträge und +Reden. + +[131] Kts. esim. _zur Strasser_in syvällistä tutkielmaa Die +Zweckmässigkeit, Allg. Biol. (Kult. d. Geg.). + +[132] _Weismann_, Die Selektionstheorie, 1909, s. 4-5. + +[133] _E. Becher_, Naturphilosophie, s. 402. + +[134] Kts. _A. Pauly_, Darwinismus und Lamarckismus, s. 29. + +[135] _Hertwig_, m. t. s. 661. + +[136] Logik (1916) ss. 132-134. + +[137] Das Werden der Organismen, s. 46. + +[138] M.t. s. 660. + +[139] M.t. 650. + +[140] M.t. s. 238 j.n.e. + +[141] Die Elemente der empirischen Teleologie. 1899. + +[142] M.t. s. 57. + +[143] M.t. s. 62. + +[144] M.t. s. 81. + +[145] Vrt. _J. Schultz_, Die Maschinentheorie des Lebens, s. 29. + +[146] Philosophie des Organischen, 2 osaa, 1909. + +[147] _Driesch_, m.t. I, s. 142. + +[148] Kts. Zeitschrift f. Psychologie 45 (1907). + +[149] Tämä käy vielä selvemmin ilmi hänen myöhemmästä julkaisustaan +»Leib und Seele, Eine prüfung des psychophysischen Hauptproblems», +1916, jossa _Driesch_ tarjoaa erään merkillisen »todistuksen» +parallelismia vastaan. + +[150] Phil. d. Org. II, s. 78. + +[151] M.t. II, s. 142. + +[152] M.t. s. 93. + +[153] M.t. I, s. 147. + +[154] M.t. II, s. 135 j.n.e. + +[155] Mechanismus und Vitalismus s. 39 j.n.e. + +[156] _O. Hertwig_, Das Werden der Organismen, s. 62. + +[157] _J. Schaxel_, Die Leistungen der Zellen bei der Entwicklung der +Metazoen, 1915, ss. 127-196. + +[158] Selostan _Roux_'n mukaan Die Selbstregulation, s. 58 j.n.e. + +[159] Mainitessaan yhdessä kohdin superregeneration (I, s. 115) +_Driesch_ huomauttaa siinäkin omituisella tavalla ilmenevän +»kokonaisuuden» vaikutuksen, mutta mitenkä tämä on sovitettava yhteen +ilmiön epätarkoituksenmukaisuuden kanssa, siitä hän ei puhu mitään. +Tämä on kai selitettävissä niin, että _Driesch_illä teleologinen +näkökohta yleensäkin on vähemmän arvoinen kuin kysymys: koneellista +vaiko epäkoneellista tapahtumista? + +[160] _Pflüger_, Die sensorischen Functionen des Rückenmarcks 1853, +s. 124 j.n.e. + +[161] _Sherrington_, The integrative action of the nervous System, +1906, s. 114 j.n.e. + +[162] _Goltz_, Beiträge zur Lehre von den Functionen der +Nervenzentren des Frosches, 1869, s. 109. + +[163] _Pflüger_, m.t.s. 25. + +[164] Götting, gel. Anzeigen, 175-176 Stück (1853), s. 1771. + +[165] Seuraavaan todisteluun ei vaikuta se seikka, että nykyaikaisen +fysiologian käsitys isoaivottoman sammakon kyvyistä on toinen kuin +_Goltz_in (_Goltz_in kuvaamat ilmiöt esiintyvät vasta kun myöskin +väliaivot ovat vahingoittuneet). Kts. _Tigerstedt_, Lehrbuch der +Physiologie II, s. 379 (3 pain.) + +[166] M.t.s. 63. + +[167] M.t.s. 66 j.n.e. + +[168] A. Wagner, Neovitalismus II, Zeitschr. f. Phil. und phil. +Kritik Bd. 136-137 (1909-1910), s. 147. + +[169] Asialliselta kannalta on _Pauly_n oppia aivan murhaavasti +arvostellut hänen kriitillinen vitalistinen asekumppaninsa _G. Wolff_ +(Die Abstammungslehre 1907), _Wolff_ huomauttaa m.m. mitenkä +sentapainen erinomaisen tarkoituksenmukainen veren ominaisuus kuin +että se tullessaan ilman kanssa kosketuksiin _hyytyy_, on +psykolamarckismin kannalta, kaikista sen apuhypoteeseista huolimatta, +täydellisesti selittämätön, koska tämä veren ominaisuus tulee +käytäntöön vasta senjälkeen kuin se jo on poistunut ruumiista, joten +ruumiin »tarpeet» eivät voi siihen enää vaikuttaa. Kts. myös _E. v. +Aster_, Ãœber die erkenntnistheoretischen Grundlagen der biologishen +Wissenschaften, Vierteljahrschrift wiss. Philos. N. F. 5. 1906. S. +397 j.n.e. + +[170] _S. Becher_, Seele, Handlung und Zweckmässigkeit, _Ostwald_in +Annalen der Naturphilosophie 10 (1911), s. 269 j.n.e. _E. Becher_, +Naturphilosophie 1914, s. 405 j.n.e. Leben und Beseelung, +Verhandlungen d. Naturf. und Ärzte 1912. + +[171] _E. Hering_, Ãœber das Gedächtnis als eine allgemeine Funktion +der organisierten Materie, 1870; uudestaan julkaistu _Ostwald_in +klassikkojen sarjassa 1905. + + +[172] _R. Semon_, Die Mneme als erhaltendes Prinzipien Wechsel des +organischen Geschehens, 2 p. 1912. Die mnemischen Empfindungen, 1909. + +[173] _Hering_, m.t.s. 12. + +[174] Kts. _M. Planck_, Die Stellung der neueren Physik zur +mechanischen Weltanschauung, Verhandlungen deutscher Naturf. und +Ärzte, 1910. + +[175] »Kun korvat, kieli ja nenä ovat poistetut, tulevat tosin +muodot, luvut ja liikkeet säilymään, mutta ei hajut, maut ja äänet, +joista luulen, että ne elollisen olennon ulkopuolella ovat pelkkiä +nimiä», lausui Galileo Galilei. + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Valitut teokset 1910-1922, by Eino Kaila + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13428 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..54a78c7 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #13428 (https://www.gutenberg.org/ebooks/13428) diff --git a/old/13428-8.txt b/old/13428-8.txt new file mode 100644 index 0000000..a9ab294 --- /dev/null +++ b/old/13428-8.txt @@ -0,0 +1,11725 @@ +The Project Gutenberg EBook of Valitut teokset 1910-1922, by Eino Kaila + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Valitut teokset 1910-1922 + +Author: Eino Kaila + +Release Date: September 10, 2004 [EBook #13428] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VALITUT TEOKSET 1910-1922 *** + + + + +Produced by Sami Sieranoja, Tapio Riikonen and PG Distributed +Proofreaders + + + + + + +VALITUT TEOKSET 1910-1922 + +EINO KAILA + + + +SISÄLLYS + + +1910 Maria Jotunin _Arkielämää_ + +1911 Nykyajan filosofeja / Henri Bergson* + Juhani Ahon _Juha_ + Poroporvari ja kamarifilosofi + +1912 Runoja / Menneitä vuosia + William James / Amerikan filosofi + Kansallisteatterin _Erik XIV_ + Maila Talvion _Hämähäkki_ + +1913 Kansallisteatterin _Hamlet_ + Muutamista sielutieteen peruskysymyksistä + Kulttuuri ja kehitysoppi + »Nykyinen materialismi» + +1916 Renan ja Bergson + Aaro Hellaakosken _Runoja_ + F.E. Sillanpään _Elämä ja aurinko_ + +1917 _Ernest Renan_* + Aarni Koudan _Elämä ja kuolema_ + +1919 Piirteitä nykyajan tieteen hengestä + +1920 _Sielunelämä biologisena ilmiönä_ + Filosofisia huomautuksia relativiteettiteoriaan* + +1921 Filosofian opetuksesta ja opinnoista + +1922 Fyysillisen maailmankuvan psykologisista perusteista + + +* Tähdellä merkityt kirjoitukset ovat lyhennettyjä + + + * * * * * + + + + + +MARIA JOTUNIN _ARKIELÄMÄÄ_ +(1910) + + +Maria Jotuni on uudessa novellissaan siirtynyt kuvaamaan +kansanelämää. Kesäisen arkipäivän kirjava touhu savolaisessa +sydänmaan talossa on nyt hänen terävää silmäänsä ja todellisuuden +tarkkaa kuvauskykyään kiinnittänyt. + +Aivan tavallinen ei tämä arkipäivä kuitenkaan ole. Taloon tulee +kiertävä maankulkija, »pappi» Nyman. Hän on 'herrasperua' mutta on +joutunut rappiolle ja kulkee nyt nälkää ja puutetta paeten toisesta +talosta toiseen. Kaikkialla on hän tervetullut, sillä hän on sopuisa +ja mukava mies, joka muiden hyödyksi osaa käyttää pitkän elämänsä +kirjavia kokemuksia. Hän puoskaroi niin ihmisiä kuin elukoitakin, +kirjoittaa talon tytärten puolesta rakkauskirjeitä, istuu tarinoiden +vanhan isännän kanssa ryyppysillä, kykeneepä vielä tarpeen tullen +omalla resignoituneella, mutta toisinaan oudon syvällisellä ja +runollisella elämänviisaudellaan antamaan sielunhoivaa muille, jotka +ajatukseltaan heikkoina ovat taakkansa alle sortua. + +Mahdotonta on tietysti vieraan mennä sanomaan, kuinka paljon tässä +neiti Jotunin kansankuvauksessa on hänen oman tempperamenttinsa ja +nykyaikaisen elämännäkemyksensä luomaa subjektivisuutta. Voisihan +kenties tuntua suhteellisesti liian suurelta se osa, jota +sukupuolisuhteet ja -mietteet näissä, tosin aivan alkuperäisissä ja +luonnonomaisissa ihmisissä ja oloissa näyttelevät, niillä kun on niin +ratkaisevasti keskeinen asema niissä. Mutta joka tapauksessa on tämän +kuvauksen lukijalla tunto todellisesta, herkin silmin nähdystä +elämästä. Siihen vaikuttaa suuressa määrässä sen täydellisesti ehyt, +kansanomainen tyyli, joka alkuperäisyydessään hakee vertaistaan +kirjallisuudessamme. Tuntuupa kuin olisi vuoropuhelukin--vanhastaan +neiti Jotunin vahva puoli--käynyt vielä entistäänkin kiinteämmäksi ja +käänteissään sujuvammaksi. Ja aina on välillä joku näkemys, joka +iskeytyen mieleen erehtymättömällä voimalla avaa laajoja näköaloja +kauas yli tämän alkuperäisen savolaisen maalaiselämän--uusia +todistuksia neiti Jotunin läpitunkevasta katseen terävyydestä ja +hänen viileän älynsä väistymättömästä pyrkimyksestä objektiviseen +elämän ja maailman tuntemukseen. Parhaita tällaisista on mielestäni +kymmenes katkelma: talon miehet viettäen päivällislepoaan nukkuvat +päivänpaisteessa pihamaalla; pappi Nyman katselee heitä +ohikulkiessaan ja tulee siinä ajatelleeksi kuinka kiinni maanpovessa +ihminen on ja kuinka se hälle on kaikki. Ihanan runollinen on myöskin +loppu: aamun sarastus yli äärettömän luonnon ja onnettoman Eveliinan +tulo Jahvetin aitasta. Annastiinan, talon toisen piian, nuori äitiys +esiintyy hennossa puhtaudessaan ja kauneudessaan liikuttavan herkkänä +sen yleisen primitivisyyden ja kömpelyyden rinnalla, joka näissä +seikoissa muuten on vallalla. Ihaillen katsoo nuoreen vaimoonsa +rehellinen Jussi, joka näin isänä tuntee itsetuntonsa nousevan ja +elämänsä nyt vasta oikean arvon ja sisällyksen saavan. + +Erittäin ilahduttava on se uusi kehitysaste, joka tässä Maria Jotunin +kuvauksessa hänen aikaisempaan tuotantoonsa verrattuna esiintyy. Jos +siinä useinkin tuntui pohjalla kipeä katkeruus ja uhma, niin on hänen +tarkastelunsa nyt intohimottoman rauhallinen, sovinnollinen kuin +elämä itse, johon kaikki unohtuu. Huumori, joka tuolloin tällöin +pilkahtaa esiin, on siitä pettämätön merkki: elämän pienuuden kanssa +on silloin tehty ainakin jonkunlainen sovinto. + +Epäilemättä uskallamme ainakin jossain määrin pitää pappi Nymania +tekijättären oman elämäntunnon tulkkina. Kurjan kurja oli hänen, +kodittoman maankiertäjän kohtalo, jos sitä tavallisten mittakaavain +mukaan arvosteli. Ja tuntuipa se joskus siltä hänestä itsestäänkin; +hän heltyi itkemään yksinäisyyttään, elämän autiutta ja kärsimystä. +Mutta naurahtaa täytyi sitten taas sille hetkelliselle tuskalle. +Ajatuksen heikkoutta se vaan oli. Jos oikein oman pienuutensa tunsi, +niin mitä tarvitsi surra, kun ympärillä oli ääretön, rikkaudessaan +rajaton luonto, jonka tuhannet värit ja vivahdukset mielen +huumasivat? Ja mitä katua, kun kulki sitä tietä, jota oli kulkemaan +pantu, ja kun kerran tiesi saavansa levon ja sovinnon, kun joka askel +oli askel sitä kohti? + +Näin katsoen oli kaikilla kärsimyksillä oma merkityksensä ja hyötynsä +ihmiselle. Ne riistivät hänen yltään kaiken valheellisen korskan ja +saattoivat ymmärtämään sitä positiivista arvoa, joka on elämän +intohimottoman tarkastelun rauhassa ja ilossa. Onhan suurin hulluus +luulotella olevansa enemmän kuin muut; maan kamarassa on jokainen +ryntäitään myöten kiinni, eikä »tuo niin tärkeä ja mahtava tapaus +tässä luomakunnassa ollut, jos yksi poistui, toinen sijaan tuli». Kun +lois-Lienaa vaivaa omatunto kastamattoman lapsensa kuolemasta niin, +että hän on menettämäisillään järkensä, vapauttaa Nyman hänet +syyllisyydentunnostaan vakuuttamalla, että on rikos epäillä Herran +huoneenhallituksen oikeutta ja hänen asioihinsa sekaantua: pitäkööt +ihmiset vaan huolen omistaan. Suurta kykyään eläytyä näiden +alkuperäisten ihmisten ajatuskantaan ilmaisee tekijätär siinäkin, +miten hän suhtautuu heidän primitiiviseen uskonnolliseen +käsitystapaansa. Resignoitu nöyrtymys kohtalon ylivallan edessä +ilmenee tällöin senkin päävaatimuksena. Ja omituista on nähdä, kuinka +näin ymmärretyn uskonnollisen ajatuskannan ja nykyaikaisen, älyllisen +elämännäkemyksen välillä, mikä kuultaa pappi Nymanin puheiden läpi, +on vain se, usein miltei näkymätön eroitus, mikä on eksaktisen +ymmärryskäsitteen ja ajatusmaailman syvästi juurtuneen symbolin +välillä. + +En lopuksi malta olla ilmaisematta surkutteluani siitä kohtelusta, +jonka alaiseksi tämä Maria Jotunin uusi novelli, sellaisenaan +merkkiteos suomalaisessa kirjallisuudessa, on eräillä tahoilla +joutunut. Ovat uudistuneet taas nuo vanhat syytökset +»epäsiveellisyydestä», »raakuudesta» j.n.e. Tiedettäköön, että ne +samalla sisältävät vihollisuutta kaikkia empimättömän rehellisiä ja +itsenäisiä elämänpyrkimyksiä kohtaan. Ja tiedettäköön, että nämä +pyrkimykset juuri siksi ovat tuhannen kertaa siveellisempiä kuin +syyttäjiensä, että ne eivät ota vähintäkään huomioon epäilyttävän +sovinnaisia »siveellisyys»-näkökohtia. Miksi ei koskaan ajatella sitä +läheistä analogiaa, mikä on puhtaasti tieteellisten harrastusten ja +sellaisen taiteen välillä, jota Maria Jotuni tässä novellissaan +edustaa? Tiedettä voidaan harjoittaa puhtaasti sen itsensä vuoksi, +eivätkä siitä ota loukkaantuakseen muut kuin kenties jotkut +äärimäiset hyötyintoilijat. Niin on tämä taidekin puhtainta »taidetta +taiteen vuoksi», sikäli kuin sen ydinolemus on todellisuuden +havainnollisessa näkemyksessä, sellaisena kuin se yksilöllisessä +sielunelämässä kuvastuu. + + (_Aika_ 4, 326-328) + + + * * * * * + + + + + +NYKYAJAN FILOSOFEJA +HENRI BERGSON +(1911) + + +Tämänkin aikakauskirjan sivuilla on jo näkynyt heijastuksia niistä +uusista filosofisista virtauksista, jotka suurissa +sivistyskeskuksissa ovat vuosikymmen tai pari sitten syntyneet ja nyt +ovat siellä par'aikaa innokkaan keskustelun ja kuuman kiistankin +esineinä. Jokainen, joka on tullut silmäilleeksi uusinta filosofista +kirjallisuutta, on siellä nähnyt »pragmatismin» nimen ja varmasti +joko sangen voimakkaan vastenmielisyyden tai sitten sympatian +merkeissä. Kuitenkin tuskin saattanee pitää »pragmatismia» ajan uuden +filosofisen tunnussanan ensimäisenä ilmilausujana--tämän tekijä on +ennemminkin se jo maailmankuuluisuuden saavuttanut ranskalainen +ajattelija, jonka nimi on ylempänä. + +Ajan kiistakysymys on, kuten sata vuotta sitten Kantin aikaan, +inhimillisen tiedon vaikea probleemi. Mutta tähän kysymykseen ei +tällä kertaa käydä ollenkaan samoilla edellytyksillä eikä samoilla +pyrkimyksillä kuin Kantin aikaan. Päinvastoin kohdistuu yksi liikkeen +päärynnäköitä juuri Kantia vastaan. Tämä ajattelija tahtoi itse +määrätä positiivisten tieteiden työohjelman ja asettaa niiden +peruskysymykset: nyt on yksityistieteissä itsessään laajassa määrässä +huomattavissa filosofista harrastusta; ne tahtovat itse, kukin alansa +mukaan, määrätä työnsä laadun ja edellytykset. Ja monet näistä eri +alojen filosofeista ovat arvoltaan asetettavat ensi riviin nykyajan +ajattelijain keskuudessa. Mutta samalla ovat monet näistä +filosofisista pyrinnöistä yksityistieteiden alalla myöskin tuoneet +runsaita aineksia siihen työpajaan, jossa on nykyisen liikkeen toinen +ja tärkein lähtökohta: inhimillisen ymmärryksen psykologiaan. Tällä +alalla on käsityskannoissa tapahtunut jyrkkä muutos. Jos mikään on +selvää ja kysymyksistä vapaata--ajattelee jokapäiväinen +katsantokanta--, niin tottakai sitä on logiikkamme ja ymmärryksemme +toiminta. Mutta näin ei ole ollenkaan laita. Edistyvän tutkimuksen +edessä hajaantuu inhimillinen ymmärrys yhä selvemmin joukoksi +taipumuksia ja pyrkimyksiä, jotka ovat aivan yhtä emotsionaalista +(tunneperäistä) laatua kuin muutkin sielunelämämme liikunnot. On +osoittautunut mahdottomaksi eroittaa älyä muista sieluntoiminnoista +ja halkaista sielunelämämme kahtia: teoreettiseen ja käytännölliseen +puoleen. + +Henri Bergson on iiriläistä sukuperää; hän syntyi Pariisissa 1859. +Käytyänsä läpi Ècole Normale'n oli hän pari vuosikymmentä filosofian +opettajana eri maaseutukaupungeissa. V. 1900 nimitettiin hänet +Collége de France'in professoriksi ja valittiin seuraavana vuonna +Ranskan Instituutin jäseneksi. Hänen tähänastisista teoksistaan ovat +tärkeimmät: _Essai sur les dunnées immédiates de la conscience_ +(Tutkimus tajunnan välittömistä tosiasioista; 1889, +tohtorinväitöskirja), jossa hän lyhyessä muodossa jo on esittänyt +useimmat nerokkaista perusaatteistaan. _Matière et Mémoire_ (Aine ja +muisto; tutkimus ruumiin ja sielun keskinäisestä suhteesta, 1896), +jossa Bergson osoittautuu omituisen dualismin kannattajaksi. Samalla +hän kuitenkin tavallaan voittaa tämän dualismin, määrittelemällä +sielunelämän tunnusmerkilliseksi ominaisuudeksi muiston ja aineen +tunnusmerkiksi konkreettisen ulottuvaisuuden, mitkä molemmat yhtyvät +inhimillisessä havainnossa. _Le Rire_ (Nauru, 1900), pieni nerokas +tutkimus koomillisuuden näennäisesti vähäisestä, mutta vaikeasta +kysymyksestä. Tämä teos on vasta-alkajalle sopivin johdatus Bergsonin +ajatusmaailmaan (on käännetty m.m. ruotsiksi nimellä Skrattet, 1910). +_L'Evolution créatrice_ (Luova kehitys, 1907), joka yleisen, +kriitillisesti käsitellyn kehitysopin valossa esittää muutamia puolia +inhimillisen älyn kehityksestä ja samalla sisältää laajimmassa +muodossaan Bergsonin metafyysillisen katsantokannan. + +Bergsonin merkitys kotimaassaan on tavaton. Kuten aikoinaan Hegeliä, +käyttävät hänenkin ajatuksiaan jyrkästi vastakkaiset puolueet, sekä +uskonnollismieliset että sosialistit, aseenaan. Osaksi on tämän +ajattelijan kuuluisuuteen varmasti vaikuttanut hänen verraton +tyylinsä, jonka kaltaista psykologisessa taipuisuudessa ja +nerokkaasti käytettyjen vertauskuvien häikäisevässä kirkkaudessa saa +hakea vain kaikkein suurimmilta kirjailijoilta. Välittömästi +ymmärretyn elämän raikas tuoksu henkää lukijaa vastaan hänen +abstraktisimmaltakin sivultaan. + + + + +I + + +Ymmärryksen tehtävä on ohjata meidän toimintaamme. Mutta toiminnassa +kiinnittää harrastustamme päämäärä; välikappaleet merkitsevät vähän, +kunhan vain se saavutetaan. Tästä johtuu, että olentomme +kokonaisuudessaan ojentuu kohti toteutettavaa päämäärää, mutta siitä +johtuu myös, että me selvästi käsitämme ainoastaan toiminnan +loppupään, jossa aktiivisuutemme asettuu lepoon. Sensijaan itse +toiminnan varsinaiset liikkeet joko jäävät tajunnastamme pois tahi +saapuvat siihen vain aivan hämärinä. Ottakaamme esimerkiksi aivan +yksinkertainen toiminta: käden liike. Minne joutuisimmekaan, jos +meidän ennakolta täytyisi kuvailla kaikki siihen sisältyvät +jännittämiset ja kokoonvetämiset tahi vaikka vain yksitellen havaita +ne sillä aikaa kuin toiminta tapahtuu. Ymmärryksemme asettuu heti +kohta loppupäähän; se luo kuvan, kaavamaisen ja yksinkertaistutetun, +toiminnasta, jonka se ajattelee jo suoritetuksi. Ymmärryksemme ei +siis aktiivisuudesta kuvaile muuta kuin saavutettavat päämäärät, s.o. +lepokohdat. Meidän aktiivisuutemme siirtyy hyppäyksittäin päämäärästä +toiseen, vanhasta lepokohdasta uuteen, mutta älymme kääntyy mikäli +mahdollista poispäin paraillaan tapahtuvasta liikkeestä katsellakseen +vain jo suoritetuksi ajatellun liikkeen ennakkokuvaa. + +Mutta kaikki todellisuus on liikettä, muutosta. Turhaan haetaan +muutoksen alta oliota, joka muuttuu. Ainoastaan tyydyttääksemme +mielikuvitustamme liitämme me liikkeeseen liikkuvan esineen. Tieteen +silmien edessä liikkumaton yhä enemmän hajaantuu liikkeeksi tai +pakenee yhä kauemmaksi. Mutta jos jäisimme tähän käsitykseen +todellisuudesta, jos pitäisimme ainetta vain ikuisena virtailuna, +kävisivät meidän toimintamme mahdottomiksi; yhdellekään näistä emme +saisi päämäärää. Me tuntisimme kunkin niistä haihtuvan tyhjään mikäli +se lähestyisi päämääräänsä, emmekä voisi saada ennakkotietoa +ikuisesti pakenevasta tulevaisuudesta. Jotta aktiivisuutemme pääsisi +yhdestä _toiminnosta_ toiseen _toimintoon_, täytyy aineen kulkea +yhdestä _tilasta_ toiseen _tilaan_. Loppumaton muuttuminen hajoaa +täten joukkoon muuttumattomia tiloja: keinotekoisia, mutta +välttämättömiä tuotteita, joilla me korvaamme epäkäytännöllisen +puhtaan todellisuuden. Tämän pysähtymättömästä liikkeestä otamme +liikkumattoman silmänräpäyskuvan, jota kutsumme käyttämämme ilmiön +tämänhetkiseksi olotilaksi ja jota pidämme todellisuutta vastaavana, +kunnes pysähtymättä jatkunut muutos on kasvanut kyllin voimakkaaksi +voittaakseen meidän ajatuksemme onnellisen inertian: me sanomme, että +ilmiö on muuttanut olotilaa. Tällainen kinematograafinen luonne on +ajatuksellamme ja tällaisista liikkumattomista silmänräpäyskuvista on +kokoonpantu luonnollinen käsityksemme todellisuudesta. Ja niinkuin +filminauha, kyllin nopeasti liukuessaan silmiemme ohi, antaa +illusionin liikkeestä, josta kuitenkaan ei näy jälkeäkään niissä +itsessään, samalla tavoin uskomme me, että asettaessamme peräkkäin +tilat, joihin ajatuksemme on kiteyttänyt konkreettisen tapahtumisen, +voimme uudelleen todellisuuden tarkasti rakentaa tämän. Ja me +unohdamme, että nämä »tilat» ovat vain meidän oman ajatuksemme +tuotteita, sen määrätystä pisteestä ottamia liikkumattomia +silmänräpäyskuvia. + +Jos ymmärryksemme olisi olemassa puhdasta teoriaa varten, niin se +luonnollisesti koettaisi asettautua liikkeeseen itseensä, sillä tämä +on todellisuus, ja liikkumattomuus ei koskaan ole kuin näennäinen tai +relatiivinen. Mutta ymmärryksen tarkoitus on kokonaan toinen. Se +kulkee päinvastaista tietä; sen luonnollinen taipumus on lähteä +liikkumattomasta, ikäänkuin tämä olisi viimeinen realiteetti; ja kun +se tahtoo luoda kuvan liikkeestä, konstruoi se sen asettamalla +vierekkäin liikkumattomuuksia. Tämä kuva, niin keinotekoinen kuin se +onkin, on sille kuitenkin riittävä. Käytännöllistä loppupäämääräänsä +varten tarvitsee ymmärrys ainoastaan »praktillisen ekvivalentin» +todellisuudelle. Siitä johtuukin, että _meillä ei ole selvää +mielikuvaa muusta kuin liikkumattomasta_. + +Samaten kuin liikkumattomuus on myös _diskontinuiteetti_ +ymmärryksellemme positiivisempi seikka kuin kontinuiteetti. Se mikä +meistä kulloinkin näyttää varsinaisesti todelliselta, on valitsemamme +ja luontoon sovittamamme diskontinuiteetin muoto. Se kiinnittää +meidän tarkkaavaisuuttamme, koska meidän toimintamme järjestyy sen +mukaan. Sensijaan yhtäjaksoisuuden, kontinuiteetin, mielikuva on +enemmänkin negatiivinen; omaksuessaan sen määrätyssä tapauksessa +meidän ymmärryksemme itse asiassa vain kieltäytyy pitämästä sitä tai +tätä jaottelua ainoana mahdollisena. Meidän ymmärryksellemme on +sentähden luonteenomaista kyky suorittaa jaottelua minkä lain mukaan +tahansa ja taas panna ilmiö kokoon minkälaiseksi järjestelmäksi se +haluaa. Tämä dekompositsioni- ja kompositsionikyky on meillä +mielessä, kun sanomme, että on olemassa _avaruus_ (l'espace), s.o. +homogeeninen ja tyhjä tila, rajaton ja rajattomasti jaollinen, +kelpaava yhtä hyvin mihin jaottelutapaan hyvänsä. Tämänlaatuista +tilaa ei mikään havainto sisällä; se on ainoastaan ajateltu. Se mikä +on havaittua, on värillinen, vastustuskykyinen ulottuvaisuus, joka +jakaantuu reaalisten kappalten ääriviivojen mukaan. Mutta kun +kuvailemme kykyämme vaikuttaa tähän aineeseen, s.o. kykyämme +hajoittaa ja panna kokoon se mielemme mukaan, projisioimme me yhdellä +kertaa kaikki mahdolliset hajoitukset ja kokoonpanot reaalisen +ulottuvaisuuden taakse ja käsitämme ne homogeenisen, tyhjän ja +indifferentin avaruuden muodossa. Tämä avaruus on sentähden ennen +kaikkea meidän mahdollisen, esineihin kohdistuvan toimintamme kaava, +ymmärryksen kertakaikkinen ennakkokuva. + +Avaruuden, abstraktisen paikallisuuden merkitys meidän ymmärryksemme +mekanismissa, erittäinkin sen muotojen syntyhistoriassa on +suunnattoman suuri. Se vasta antaa ymmärryksemme taipumuksille +vapaan, menestyksellisen työalan ja synnyttää senkautta meissä +erikoisen _mekanistisen vaiston_ (l'instinct mécanistique de +l'esprit), joka niillä aloilla, missä on kysymys vaan mahdollisimman +suuresta käytännöllisestä herruudesta yli aineen, on luonnollinen, +mutta toisilla aloilla taas, missä sen käyttämät karkeat, +liikkumattomat muodot eivät ole paikallaan, synnyttää vaan +loppumatonta sekaannusta ja ihmiskunnan ikäisiä ratkaisemattomia +kysymyksiä. + + +Tarkastakaamme esim. sitä muuttuvaisuutta, joka on homogeniteettia +lähinnä, paikallista liikettä. Minä voin pitkin koko tätä liikettä +kuvailla mahdollisia pysähdyspaikkoja: näitä kutsun liikkuvan +kappaleen asemiksi tai pisteiksi, joiden kautta kappale kulkee. Mutta +asemista, olkoot ne luvultaan kuinka äärettömän monet tahansa, ei +voida mitään liikettä muodostaa. Ne eivät muodosta osia liikkeestä, +kaikki ovat ne siitä otettuja silmänräpäyskuvia; ne ovat, voisi +sanoa, ainoastaan edellytettyjä pysähdyspaikkoja. Milloinkaan ei +liikkuva esine _ole_ yhdessäkään näistä pisteistä, korkeintaan voi +sanoa, että se liukuu niiden kautta. Mutta liukumisella, joka on +liikettä, ei ole mitään yhteyttä paikallaanolon kanssa, sillä sehän +tarkoittaa liikkumattomuutta. Liikkuvaisuus ei voi perustua +liikkumattomuuteen, sillä muuten se lankeisi yhteen tämän kanssa, +mikä olisi ristiriitaista. Pisteet eivät ole liikkeen _sisässä_ sen +osina, eivätkä myöskään liikkeen _alla_ liikkuvan kappaleen asemina. +Me itse olemme aivan yksinkertaisesti projisioineet ne liikkeen alle +asemiksi, joihin liikkuva esine jäisi, siinä tapauksessa että se +pysähtyisi. Mutta sitä se edellytyksen mukaan ei tee. Ne eivät siis, +tarkkaan ottaen, ole asemia, vaan alustoja tai näkökantoja, jotka +meidän ajatuksemme ottaa. Ja kuinka voitaisiin näkökannoista luoda +asia? + +Ja kuitenkin yritämme juuri tätä joka kerran kun ajattelemme +liikettä. Syvälle olentoomme juurtuneen illusionin kautta, joka +perustuu ajatuksemme mekanistisiin taipumuksiin, koetamme korvata +jakamattoman jaollisella ja sen mukaisesti liikkuvaisuuden +liikkumattomuudella, ja pidämme jälkimäistä edellisen ekvivalenttina. +Näin me pitkin koko liikkeen kulkua eroitamme joukon pysähdyspaikkoja +eli pisteitä, jotka me ilman muuta teemme tämän liikkeen osiksi. +Mutta kun emme kykene näistä pisteistä uudelleen panemaan kokoon +liikettä, lisäämme niiden väliin uusia pisteitä ja uskomme siten +päässeemme lähemmäksi liikkeen liikkuvaisuutta. Ja kun nyt +liikkuvaisuus yhä edelleen pakenee tieltämme, korvaamme me äärellisen +pisteitten luvun »äärettömästi kasvavalla» luvulla--ja koetamme +täten, vaikka turhaan, ajatuksemme liikkeellä, joka yhä edelleen +lisää pisteen pisteeseen, jäljitellä liikkuvan kappaleen todellista +ja jakamatonta liikettä. Lopuksi väitämme, että liike on kokoonpantu +pisteistä, mutta että siihen senlisäksi sisältyy tuo hämärä, +salaperäinen siirtyminen yhdestä asemasta toiseen. Ikäänkuin ei +hämäryys perustuisi yksinomaan siihen, että edellytetään +liikkumattomuus selvemmäksi kuin liikkuvaisuus ja lepo +alkuperäisemmäksi kuin liikunto! Meidän on totuttava liikkeessä +näkemään todellisuutemme selvin ja yksinkertaisin asia, koska +liikkumattomuus on vain liikkeen pysähtymisen äärimäinen raja, joka +kenties on vain ajateltu, muttei koskaan luonnossa toteutettu. + +Tosin kaikki ymmärryksemme vaistot nousevat kapinaan tätä +eittämätöntä seikkaa vastaan. Käytännöllinen toiminta, jota elämä on, +vaatii meitä asettumaan liikkumattomuuden perustalle, joka on sen +tukikohta, ja luomaan sellaisen, missä sitä ei ole. Ja +ymmärryksellämme on vastustamaton taipumus pitää selvempänä sitä +ideaa, jota se entisestä kokemuksestaan tietää voivansa menestyksellä +käyttää, ja katsoa varsinaiseksi todellisuudeksi se, mikä paraiten +vastaa sen omia taipumuksia. Tästä syystä on liikkumattomuus sen +mielestä selvempää kuin liikkuvaisuus ja lepo alkuperäisempi kuin +liike. + +N.s. »elealaisten sofismien» alkuperä on tämä illusioni... + +Mikään ei muuten olisi helpompaa kuin ulottaa Zenonin argumentatsioni +kvalitatiivisen muutoksen alalle. Täältä löydetään samat +ristiriitaisuudet. Että lapsesta tulee nuorukainen, sitten mies, +lopuksi vanhus, se on ymmärrettävissä, kun ottaa huomioon, että +vitaalinen kehitys on tässä realiteetti itse: lapsuus, nuoruus, +keski-ikäisyys eivät ole muuta kuin ymmärryksemme silmänräpäyskuvia, +meidän ulkoapäin, pitkin jatkuvaa kehitystä kuvailemiamme +_mahdollisia pysähdyspaikkoja._ Jos me sensijaan käsitämme nämä +ikäkaudet kehityksen omiksi kokonais-osiksi, niin tulevat ne +_todellisiksi pysähdyspaikoiksi_ ja kehitys käy käsittämättömäksi, +sillä yhdistetyistä pysähdyspaikoista ei koskaan saada syntymään +liikettä. Kuinka voitaisiinkaan rekonstruoida se mikä syntyy sillä, +mikä on syntynyt? Jos »lapsuus» kerran asetetaan _asiaksi_, kuinka +silloin päästään »nuoruuteen», kun kerran olettamuksen mukaan on +annettuna vain lapsuus? Kun tarkastellaan lähempää, niin huomataan, +että meidän jokapäiväinen puhetapamme, joka perustuu jokapäiväiseen +ajatustapaamme, johtaa meidät kaikkialla todellisiin loogillisiin +umpikujiin, joihin me antaudumme ilman levottomuutta, koska hämärästi +tunnemme, että aina saatamme niistä vapautua: meidän on vain oltava +antautumatta visseihin intellektualistisiin illusioneihin, joihin +ymmärryksellämme on voimakas taipumus. + +Mutta se on usein liian voimakas. Intellektualismi, elettävän elämän +käytännöllisen pakon heijastus ymmärryksen piirissä, saattaa painaa +henkistä ilmastoamme kaikkien olentomme vaistojen voimalla. Ja jos +nousemme kapinaan sitä vastaan, saattaa varmasti monen mielestä +näyttää siltä kuin olisi tuho uhkaamassa yhtä kalleimmista henkisistä +aarteistamme: johdonmukaisesti perilleviety intellektualismin +kritiikki hävittää meistä ainaiseksi uskon puhtaan järjen ja +_logiikan_ kaikkivaltaan. + +Ja mikä on vielä pahempaa: puhdas järki tulee johtopäätöksiinsä +vietynä--koomilliseksi. Puhdas järki »todistaa», että on mahdotonta +oppia uimaan: voidakseen oppia uimaan täytyy välttämättömästi kyetä +pysymään veden pinnalla, mutta se taas jo edellyttää uimataitoa. +Puhdas järki »todistaa», kuten inhimillisen ajatuksen historia +osoittaa, a priori mahdottomiksi useimmat suurista paljastuksista ja +keksinnöistä, jotka selvä ja rohkea kokemus tekee, välittämättä +meidän logiikastamme enemmän kuin hyttysen surinasta. + +Elämän ja muun todellisuuden pääominaisuus on jatkuva muutos. Mutta +meidän käsitteemme ovat sensijaan kiinteitä ja katkonaisia. Ainoa +tapa saada ne lankeamaan yhteen todellisuuden kanssa on edellyttää +mielivaltaisia lepokohtia muuttumisen pysähtymättömässä virtailussa. +Mutta nämä käsitteet eivät silloin ole _osia_ todellisuudesta, ne +eivät ole siihen sisältyviä asemia: ennemminkin ovat ne vain meidän +tekemiämme merkkejä; ja me voimme niiden avulla tyhjentää +todellisuuden substansiaalisuutta yhtä vähän kuin vesiastiaa +seulalla, olkoon se kuinka tiheä tahansa. + +Kun me muodostamme käsitteet, leikkaamme ja kiteytämme niihin +määrätyn osan, eliminoimalla kaikki, mitä emme ole kiteyttäneet. +Käsite ilmaisee aina: »Tämä asia eikä mitään muuta». Meidän +käsitteissämme liike sulkee pois levon; pelkkä läheisyys kosketuksen; +poissaolo läsnäolon; moninaisuus ykseyden; relatiivisuus +riippumattomuuden j.n.e. loppumattomiin. Konkreettisessa +todellisuudessa, elämän aistimellisessa virtailussa sensijaan kaikki +on toisensa läpitunkemaa, niin ettei varmasti tiedä, mitä siitä on +poissuljettu, mitä ei. Nyt esiintyvät käsitteet tavallisesti +parittain, esittäen kahta vastakohtaa. Sentähden on tuskin olemassa +mitään konkreettista todellisuutta, jota ei yht'aikaa voisi katsoa +kahdelta eri näkökannalta ja joka ei siis lankeisi kahden eri +käsitteen alaan. Näin syntyvät lukemattomat teesit ja antiteesit, +joita turhaan koetetaan loogillisesti sovittaa ja jotka varsinkin +filosofiassa ovat antaneet aihetta lukuisien keskenään toivottomasti +väittelevien koulujen syntymiseen. Vain yksi esimerkki: Onko +inhimillinen persoonallisuus ykseys vai moninaisuus? Siitä +kysymyksestä tulevat ratsionalistit ja empiristit epäilemättä +väittelemään niinkauan kuin heitä vaan kukaan viitsii kuunnella. Ja +kuitenkin on päivänselvä se seikka, että todellinen tieto on koettaa +katsoa todellisuutta niin monelta näkökannalta kuin suinkin, eikä +pakoittaa sitä johonkin ymmärryksemme ennakolta valmiista kaavoista: +Prokrusteen sänky, johon se kerta kaikkiaan ei sovi. + +Filosofian historia on sentähden erittäin edullinen intellektualismin +psykologian kokemuskenttä. Siinä versoneet maailmanajattelun muodot +ovat tosin tavattoman monenkirjavat, mutta joitakin yhteisiä +piirteitä saattanee sentään löytää. Onhan filosofian hallitseva +traditsioni aina ollut usko siihen, että muuttumattomuus on ylevämpi +asia kuin muutos ja että siis todellisuuden tulee perustukseltaan +olla yksi ja muuttumaton. Käsitteet ovat, kiitos olkoon niiden +kiinteyden, eniten tämän todellisuuden kiinteyden mukaisia. Ollakseen +siis ehdottomasti tosi tulee meidän tietomme sisältyä +yleiskäsitteittemme järjestelmään. Tässä on lausuttuna +intellektualismin perususko, joka kenties on saanut puhtaimman +ilmaisunsa Platonin oppijärjestelmässä. + +Kreikkalaisilla oli uskoa luontoon; he uskoivat sentähden myös +ymmärryksen luonnollisiin taipumuksiin. Mutta ymmärryksen +luonnollinen taipumus on asettua liikkumattomuuden perustukselle ja +luoda liikkumattomia käsitteitä. Kuitenkin on olemassa muutosta; se +on tosiasia. Kuinka on siis se käsitettävissä, kun annettuna on vain +liikkumattomuus. Se ei voi tapahtua jonkun seikan lisäämisen kautta, +sillä ideojen järjestelmän ulkopuolella ei ole mitään positiivista: +tämä vastaa täydellisesti todellisuutta. Se tapahtuu siis vähennyksen +kautta. Ja sentähden ilmaisee koko antiikin klassillinen filosofia, +Platonista aina Plotinokseen asti, ainakin pääpiirteissään erään +periaatteen kehityksen, joka voidaan lausua näin: »Liikkumaton +sisältää enemmän kuin liikkuva, ja liikkumattomasta johdutaan +liikkuvaan pelkän vähennyksen kautta.» Mutta totuus on juuri +päinvastainen: liike on enemmän kuin sarja asemia, s.o. mahdollisia +pysähdyspaikkoja; jatkuva muutos on enemmän kuin sarja tiloja, s.o. +mahdollisia poikkileikkauksia.... + + + + +II + + +Edellisessä on selvitelty ja kritisoitu muutamia niistä +illusioneista, joissa filosofinen intellektualismi huipistuu ja +joista tärkein on usko todellisuuden liikkumattomuuteen. Samoin on jo +viitattu homogeenisen paikallisuuden merkitykseen ymmärryksemme +intellektualististen, erittäinkin mekanististen vaistojen +varsinaisena synnyttäjänä. Tämä käsite on ikäänkuin se +ponnistuslauta, josta ne vasta pääsevät nousemaan. Ja että avaruuden +kuva juuri kuvatuissa intellektualismin pää-illusioneissa on +välttämätön osa, on helppo huomata. Mitä on liikkumattomuus, ellei +mukaan tieten tai tietämättä ajatella liikkumatonta, homogeenista +paikallisuutta? Mitä on olematon, tyhjä ellei juuri tyhjä avaruus?... + +Kiistämätöntä on, että aineellinen maailma, semmoisena kuin se +silmällemme esiintyy, muodostaa keskeytymättömästi jatkuvan +ulottuvaisuuden. Miksi pirstoamme tämän annetun kontinuiteetin eri +kappaleiksi, joista jokaisella on oma substanssinsa ja +yksilöllisyytensä? Epäilemättä tämä kontinuiteetti hetkestä toiseen +näöltään muuttuu: mutta miksi emme yksinkertaisesti tyydy +merkitsemään, että kokonaisuus on muuttunut? Mistä johtuu +vastustamaton taipumus muovailla annettu liikkuva kontinuiteetti +toiselta puolen säilyviksi esineiksi, toiselta näiden paikallisiksi +liikkeiksi? + +Taas johdumme elämisen yksinkertaiseen pakkoon ja tarpeisiin, jotka +hallitsevat olennon toimintaa. Olkoon aineen luonto mikä tahansa, +voidaan sanoa, että jo elämä itse on sen ensimäisen dualiteetin luoja +kaksinaisuudellaan tarpeen ja sen tyydyttäjän välillä. Ja +ravitsemistarpeen ympärille keskittyvät muut tarpeet, joiden +tarkoituksena on yksilön ja suvun säilyminen; mutta jokainen niistä +johtaa meidät oman ruumiimme rinnalle eroittamaan niitä +riippumattomia kappaleita, joita meidän tulee tavoitella tai karttaa. +Tai, käyttääkseni Bergsonin omaa verratonta kuvakieltä: meidän +tarpeemme ovat sädekimppuja, jotka kohdistettuina aistikvaliteettien +kontinuiteettiin, eroittavat siitä tarkkarajaisia kappaleita. +Atomiopissa, karkean dogmaattiseksi metafysiikaksi käsitettynä, on +viety tämä eroittelu äärimäisyyteensä. Miksi ajattelemme atomia +kiinteäksi, emmekä juoksevaksi tai kaasumaiseksi? Miksi käsitämme +atomien välisen toiminnan sysäyksenä, emmekä jollain aivan toisella +tavalla? Koska kiinteät kappaleet, ollen niitä, joista meillä on +kaikkein paras ote, eniten kiinnittävät huomiotamme suhteissamme +ulkomaailmaan, ja koska kosketus näyttää olevan ainoa keino +saadaksemme ruumiimme vaikuttamaan toisiin kappaleisiin. Mutta +fysikaalinen kokemus osoittaa, ettei koskaan ole reaalista kosketusta +kahden toistaan sysäävän kappaleen välillä ja ettei kiinteys +likimainkaan ole ehdottomasti itsekseen eroitettu aineen tila. +Kiinteys ja sysäys saavat näennäisen selvyytensä vain käytännöllisen +elämän tottumuksista ja välttämättömyyksistä.... + +Syvennetty luonnontutkimus osoittaa, että todellisuus on ajateltava +liikkeenä, ei lepona, jatkuvana dynaamisena muutoksien ulappana, siis +paljon _psyykillisempänä_, paljon välitöntä kokemusta läheisempänä +kuin karkeaan esineellisyyteen pyrkivä intellektualismi tahtoo. -- + +Kuten sanottu, yhtäjaksoisen ulottuvaisuuden jakaminen ehdottomasti +itsenäisiin kappaleisiin on tarpeidemme synnyttämän suggestionin ja +elämän välttämättömyyden tulos. Mutta voidaksemme siten +mielivaltaisesti jakaa todellisuuden, tulee meidän ensin tulla +vakuutetuksi siitä, että todellisuus on siten jaettavissa. Täten +johdumme levittämään aistikvaliteettien yhtäjaksoisuuden alle, joka +on konkreettinen ulottuvaisuus, ikäänkuin hienon-hienon verkon, joka +on tehty rajattomasti venyvistä ja rajattomasti vähenevistä +silmukoista: tämä puhtaasti ajateltu alusta, tämä kokonaan ideaalinen +mielivaltaisen ja rajattoman jaollisuuden kaava on homogeeninen +avaruus. Se ei siis suinkaan ole mikään kappalten ominaisuus eikä +myöskään välttämätön edellytys meidän saamiseksemme niistä tietoa; se +ilmaisee vain abstraktisessa muodossaan kiteytymisen ja jaottelun +kaksinkertaisen työn, jonka alaiseksi me saatamme todellisuuden +liikkuvan yhtäjaksoisuuden, vakuuttaaksemme siinä itsellemme +tukikohtia, kiteyttääksemme itsellemme toimintokeskustoja: kaikki +nämä ovat meidän aineeseen kohdistuvan _toimintamme_ kaavoja. Tämän +symboli on avaruus. Se ei ole tuki, johon reaalinen liike nojautuu; +päinvastoin on se elämän vitaalisen liikkeen kaukaisia psyykillisiä +tuloksia. Mutta meidän mielikuvituksemme, jota ennen kaikkea +vallitsevat aineellisen elämän vaatimukset, asettaa mieluummin +nurinpäin asioiden luonnollisen järjestyksen. Tottunut kun se on +hakemaan tukikohtansa kokonaan konstruoitujen, liikkumattomien kuvien +maailmasta, joiden näennäinen kiinteys heijastaa ennenkaikkea meidän +alempien tarpeidemme muuttumattomuutta, ei se voi pidättyä uskomasta, +että lepo on aikaisempi kuin liike, ottamasta sitä merkikseen, +asettautumasta siihen ja siten näkemästä liikkeessä vain etäisyyden +vaihtelua, avaruus kun käy liikkeen edellä. Homogeenisessa ja +rajattomasti jaollisessa avaruudessa piirtää se tällöin +liikkumattoman radan ja määrää asemat; sovittaen sitten tätä rataa +vastaan liikkeen, tahtoo se sen yhtä jaolliseksi kuin radankin. Ja +niin kulkee se sokeasti kohti määrättömiä vaikeuksia ja +ristiriitaisuuksia. + +Mutta ilman homogeenisen avaruuden kuvaa on intellektualismi +täydellisesti voimaton; sen mukana menee tältä kaikki kyky lähteä +liikkeelle. Kun siis on osoitettu tämän kuvan todellinen alkuperä ja +luonne, on samalla myös intellektualismi tuomittu filosofisena +ajatustapana täydellisesti mahdottomaksi. + + + + +III + + +Edellisessä on avaruuden tunnusmerkillisenä ominaisuutena mainittu +homogeenisuus. Mutta jos tämä on oikein, näyttää myös päinvastoin +siltä kuin pitäisi jokaisen homogeenisen »miljöön» olla avaruutta. +Sillä kun homogeenisuus merkitsee kaiken kvaliteetin puutetta, on +vaikea ymmärtää, millä tavoin kaksi eri homogeenisuuden lajia olisi +toisestaan eroitettavissa. Tästä huolimatta pidetään yleisesti +_aikaa_ eri asiana kuin avaruus, mutta määräämättömänä ja +homogeenisena kuin se: täten saa homogeenisuus kaksi eri muotoa +riippuen siitä, täyttääkö se jonkun yhtäaikaisuuden (coexistence) tai +seuraannon (succession). Mutta totta on, että kun ajasta tehdään +homogeeninen »miljöö», jossa tajunnan tilat näyttävät virtaavan, on +tämä »miljöö» samalla myös annettu kerta kaikkiaan, joka merkitsee, +että ajallisuus itse (la durée)[1] siitä on hävitetty. Tämän +yksinkertaisen refleksionin pitäisi meille selvittää, että me tällöin +itsetiedottomasti olemme langenneet takaisin avaruuden kuvaan. On +sentähden syytä kysyä, eikö aika, käsitettynä homogeeniseksi +»miljööksi», oikeastaan ole sekakäsite, avaruuden kuvan ja puhtaan +ajallisuuden sekasikiö... + +Täten ei tiede ollenkaan kykene lausumaan ilmi itseänsä ajan +realiteettia, sen perättäinseuraantoa ja kestämistä. Yhtävähän kuin +sillat, jotka aina matkan päästä ovat rakennetut yli joen, seuraavat +veden virtausta, joka soluu niiden holvien alatse--yhtävähän +seuraavat tieteen kaavat ajan virtaa. Voidaan siis sanoa, että tiede +käsittelee aikaa ja liikettä ainoastaan ensin eliminoituaan +kummastakin pois oleellisen, kvalitatiivisen aineksen,--ajasta +kestämisen ja liikkeestä liikkuvaisuuden... + +Näin ratkaisee kysymyksen ajan homogeenisuudesta analyysi tästä +käsitteestä, sellaisena kuin tiede sitä käsittelee: kaikki, mikä +tieteen aika-käsitteessä on homogeenista, osoittautuukin olevan +avaruutta. Koska tiede siis ei anna mitään vastausta kysymykseen, +mitä aika on, on meidän turvautuminen välittömään kokemukseen. + +Tällöin käy selville sangen merkillisiä asioita. Osoittautuu näet +tavattoman vaikeaksi saada kuvaa ajallisesta kestämästä sen puhtaassa +muodossa, ilman ulottuvaisuudesta saatujen vääristelevien symbolien +sekaantumatta tähän... + +Psykologia tieteenä, joka järjestelmällisesti tutkii yksityisiä +sielunelämän aloja kerrassaan, on luonnollisesti jo metodinsa kautta +enemmän tai vähemmän pakoitettu omaksumaan saman katsantotavan +inhimillisestä minuudesta, jonka jokapäiväinen »kokemus» ja kieli +istuttavat meihin, s.o. kiteyttämään meidän sisäiset, lakkaamatta +muuttuvat sieluntilamme muuttumattomiksi asioiksi, jotka tarkasti +ovat toinen toisestaan eroitettavissa ja muodostavat tarkkarajaisen +moninaisuuden. Huolimatta tämän katsantotavan virheellisyydestä käy +se laatuun niin kauan kuin on kysymys »staatillisesta» psykologiasta, +s.o. jo suhteellisesti valmiista sielullisista muodostumista. Paraat +esimerkit tällaisista ovat jo vakaantuneet assosiatsionit; ideat, +joiden välillä ne tapahtuvat, ovat jo täydellisesti +kristallisoituneet kielen ja sosiaalisen elämän vaikutuksen alla. +Sama koskee suurinta osaa jokapäiväisistä teoistamme. Kun +assosiatsionit ovat vakaantuneet, kiteytyvät myös reaktsionit +ulkoapäin tulevia vaikutuksia vastaan liikkeiksi, jotka tajuisuutensa +ja älykkäisyytensä ohella muistuttavat refleksejä. Yhdessä +muodostavat nämä kaikki jonkunlaisen aktiivisuutemme alustan, jolla +tähän nähden on sama merkitys kuin orgaanisilla toiminnoilla tajuisen +elämämme kokonaisuuteen nähden. + +Mutta kuta syvemmälle tungemme varsinaiseen personalliseen ja +tuoreeseen sielunelämään, sitä ontuvammaksi käy mainittu katsantotapa +ja senmukana psykologia, joka pyrkii nojautumaan yksinomaan siihen. +Kun tämä psykologia--assosiatsioni-psykologia, kuten sen nimi kuuluu-- +käsittelee personallista, kehittyvää ja muuttuvaa, »dynaamista» +puolta sielunelämässämme saman, jo kuolleita muodostumia edellyttävän +metodin mukaan kuin edellistä, johtuu se voittamattomiin vaikeuksiin, +jotka suuresti muistuttavat elealaisten sofismeja. Onhan tässäkin +korvattava liikkumattomalla liikkuva, muuttumattomalla muuttuva-- +menetelmä, jonka aina täytyy epäonnistua. Tunnetuin näistä +sielutieteellisistä valhe-ongelmista on _tahdonvapauden kysymys_, +johon puhtaan kokemuksen kannalta lähtien ei siis sisälly mitään +vaikeuksia. + +Minkälaiseksi kuvaa assosiatsioni-psykologia yksinkertaisen +tahdontoiminnan? Se puhuu motiivien taistelusta, heilahtelusta kahden +tai useamman eri mahdollisuuden välillä, joista yksi valitaan. Minuus +ja tunteet, jotka tätä liikuttavat, esiintyvät siis tarkasti +määriteltävinä asioina, jotka pysyvät kukin identtisinä koko +toiminnan kuluessa. Mutta jos minuus, joka toimittaa ratkaisun, pysyy +aina samana ja jos tunteet, jotka sitä liikuttavat eivät myöskään +muutu, niin kuinka ihmeessä ratkaisu voi tulla koskaan? Itse asiassa +se luonnollisesti syntyy senkautta, että minuus koettuaan ensimäisen +tunteen jo on jonkunverran muuttunut, kun toinen tulee lisäksi; täten +minuus läpi koko tahdontoiminnan muuttuu ja muuttaa silloin myöskin +niitä tunteita, jotka sitä liikuttavat. Täten muodostuu sarja +dynaamisia tiloja, jotka tunkeutuvat toisiinsa ja vahvistavat +toisiaan päättyen näin luonnollisen kehityksen kautta vapaaseen +ratkaisuun. + +Sekä tahdonvapauden puoltajat että sen vastustajat kuvailevat +tahdontoimintaa viivana, joka määrätyssä pisteessä o haaraantuu +jatkoihinsa ox ja oy. Pisteessä o heilahtelee tahtoni mekaanisesti +x:n ja y:n välillä, kunnes valitaan toinen. Jos valitsen x:n, sanovat +tahdonvapauden puoltajat: olet valinnut x:n, mutta y oli yhtä +mahdollinen. Vastustajat taas väittävät: kun valitsit x:n, saattoi +sinut siihen joku syy, ja kun y selitetään yhtä mahdolliseksi, +unohdetaan tämä syy.--Nyt on huomattava, että molempien ratkaisujen +yhteinen edellytys on väärä: kahtianne haaraantuva viiva, jonka +pitäisi kuvailla tahdontoimintaa, on symboli eikä mikään kuva +todellisuudesta. _Viiva ei voi esittää aikaa, joka paraikaa kuluu_, +vaan korkeintaan jo loppuunkulunutta aikaa. Tämän unohtavat sekä +tahdonvapauden puoltajat että vastustajat,--edelliset myöntäessään ja +jälkimäiset kieltäessään mahdollisuuden toimia toisin kuin on +toimittu. Edelliset ajattelevat näin: »Rataa ei ole vielä vedetty, +siis saattaa sillä olla mikä suunta hyvänsä.» Tähän on vastattava: +»Te unohdatte, että radasta voi puhua ainoastaan sitten kuin toiminta +on jo suoritettu, mutta silloin se jo myöskin on vedetty.» Toiset +sanovat: »Rata on vedetty näin; siis sen tuleva suunta ei saattanut +olla mikä tahansa, vaan juuri tämä.» Johon taas on sanottava: »Ennen +kuin rata vedettiin, ei ollut mahdollista tai mahdotonta suuntaa, +siitä yksinkertaisesta syystä, ettei vielä voinut olla radasta +kysymys.»--Lopuksi siis, jos vapaudutaan kaikesta karkeasta +symbolisoimisesta, huomataan, että deterministien todistelu saa tämän +lapsellisen muodon: »Toiminto, joka on tapahtunut, on tapahtunut», +johon heidän vastustajansa nerokkaasti vastaavat: »Toiminto, joka ei +ole tapahtunut, ei vielä ole tapahtunut.» Täten on koko +tahdonvapauden kysymys, sellaisena kuin sen nämä vastapuolueet +käsittävät, olematon.--Bergson kyllä puhuu vapaista +tahdontoiminnoista; mutta vapaus ei ole mikään tahdontoiminnoille +absoluuttisesti kuuluva ominaisuus, vaan voi esiintyä eriasteisena. +Jos otamme tahdontilat niine personallisine sävyineen, joka niillä +määrätyssä henkilössä on ja joka niille tulee heijastuessaan toinen +toiseensa, silloin ei ole tarvis yhdistää useampia kuolleita +tajunnantiloja koettaessaan niistä turhaan luoda elävää tahtomusta: +annettuna on kokonaistila, jonka jokaisessa osassa minuus on +kokonaisuudessaan. Tämän sisäisen tilan ulkonainen ilmestys on vapaa +tahtomus, koska minuus yksistään on sen tekijä, koska se vastaa +minuutta kokonaisuudessaan. Mutta todellisesti vapaat tahtomukset +ovat harvinaisia. Useimmat jokapäiväisistä toiminnoistamme eivät +vaadi sielunliikettä, jonka olisi mentävä syvemmälle pintakerrosta, +missä vallitsevat kuolleet tottumukset ja koneelliset +vastavaikutukset. + + (_Aika_ 5, 424-440, 501-509) + + + * * * * * + + + + + +JUHANI AHON _JUHA_ +(1911) + + +Loistoisassa esseessään Juhani Ahosta--teoksessaan »Suomalaisia +kirjailijoita»--on Eino Leino tullut eräässä suhteessa sangen +merkillepantavaan tulokseen. Hän lausuu m.m.: »Juhani Ahon teokset +seuraavat toisiaan elimellisellä, miltei elämäkerrallisella +välttämättömyydellä.--Ne merkitsevät hänelle yhtä monta oman +sielunelämän ja maailmankatsomuksen kehitysastetta.» Täten olisivat +esim. perättäin seuraavat romaanit _Papin rouva_ ja _Panu_ +kirjallishistoriallisesti aivan erilaatuisia ilmiöitä: edellinen +realistinen, jälkimäinen romantinen tuote. + +Tähän väitteeseen tuskin saattanee yhtyä. Näyttää melkein siltä, kuin +olisi Eino Leino liiaksi antautunut tuohon kirjalliselle kriitikolle +niin luonnolliseen houkutukseen: kaikessa jyrkkyydessään seurata sitä +periaatetta, että kirjailijan tuotanto on suoranainen tulos hänen +»moraalistaan» tämän sanan ranskalaisessa merkityksessä ja siis myös +välittömästi kuvastaa siinä tapahtuneita liikkeitä ja muutoksia. Näin +siis se valinta, johon kukin hänen teoksistaan viime kädessä +perustuu--se aihe, jota hän käsittelee, se tapa, jolla hän tätä +katsoo, ja se ratkaisu, jonka hän »juonelle» antaa--välittömästi kuin +kuvastin heijastaisi kirjailijan älyllistä, eetillistä ja +sentimentaalista sieluntilaa, joten seuraamalla hänen teoksiaan +niiden aikajärjestyksessä ja tutkimalla niiden keskinäisiä +eroavaisuuksia voidaan suorastaan nähdä hänen oman +persoonallisuutensa eri kehitysasteet ja niiden keskinäiset +eroavaisuudet. Toisin sanoin: tämä periaate sisältää, että puhtaasti +_taiteelliset_ motiivit kirjailijan tuotteiden sielullisessa +alkuhistoriassa tulevat vasta toisessa sijassa, jos niillä vielä +silloin on merkitystä ollenkaan. + +Tällä periaatteella on tosin valtavan laaja psykologinen perusta. +Harvassahan lienevät suurtenkin kirjailijain joukossa ne, jotka eivät +olisi uraansa alkaneet persoonallisella purkauksella, olkoon tämä +sitten sentimentaalista, yhteiskunnallista tai isänmaallista, mutta +joka tapauksessa ei taiteellista laatua. + +Mutta tulivuoretkin sammuvat, sitä helpommin, kuta ylhäisempiin +ilmoihin niiden huippu nousee. Ja voi käydä niinkin, että samaan +kraateriin, joka ennen syöksi tulta ja laavaa, syntyy syvä, kirkas ja +kylmä järvi, jonka liikkumattomaan kalvoon heijastuvat ohi +purjehtivat pilvet, niin hyvin synkät kuin valoisat, ja yön taivaan +kaukaiset tähdet. + +Ja tosiaan: jos katsomme niitä kirjallisia ilmiöitä, jotka kulumatta +ovat kestäneet ajan ruosteen, niin epäilemättä on näiden joukossa +verrattomasti suurempi prosentti kuin kirjallisuudessa yleensä niitä, +joiden liikkeelle panevat voimat ovat olleet »esteettistä» laatua. +Toisin sanoin: jota suurempi kirjailija on kysymyksessä, sitä +ontuvampi on yllämainittu taiteen »subjektiivisuuden» periaate, sitä +varmemmin vie se erehdyksiin. + +Näiden selvittelyjen jälkeen lähdemme kenties koko lailla toisilla +edellytyksillä tarkastamaan Juhani Ahonkin kirjailija-muotokuvaa. +Yrittämättä pirstoa sitä enemmän tai vähemmän keinotekoisiin, +jyrkkärajaisiin »moraalisiin» kehityskausiin koettakaamme päinvastoin +katsella häntä _taiteilijana_, jonka katse liukuu esineestä toiseen, +kulloinkin koettaen säilyttää silmäänsä sen, mikä siihen aukaisee +taiteellisia näköaloja, mikä antaa sen oman elämän parhaiten kuultaa +esiin. Ja luonnollisesti on meillä tällöin oikeus otaksua, että se, +missä hänen katseensa parhaiten viihtyy, samalla myös voimakkaammin +koskettaa jotain puhtaasti persoonallista kieltä hänessä, sisältää +jotain heijastuksia hänen omasta minuudestaan.--Kenties meille +tällöin selvenee pääpiirteissään suhteellisesti ehjä ja kirkas kuva, +luonteenlaatu, jonka psykologinen mieltäkiinnittävyys samalla on +nykyhetken suomalaiselle mitä suurin... + +Lyhyesti sanoen on siis Aho mielestäni _artistinen_, ei intuitiivinen +taiteilija: hänen suunnaton merkityksensä suomalaisen kirjallisuuden +historiassa on enemmän tyylillisten voittojen kuin niiden +sisällisesti yllättävien saavutusten alalla, joista tulevat +»kulttuuripsyyken» uusien kehityskausien tekijät. Jälkimäisessä +suhteessa on hän liian passiivinen, liian--_suomalainen!_ + +Olen näin, läpikäymällä Ahon tärkeimmän tuotannon, koettanut siitä +pusertaa esiin voimakkaasti yhtenäisen luonteenkuvan. Lukija +ratkaiskoon, missä määrin se _lyyrillinen passiivisuus_, jonka +useammalta kuin yhdeltä näkökohdalta lähtien olen koettanut osoittaa +Ahon kirjailija-muotokuvaa huomattavasti esiinpistäväksi +peruspiirteeksi, tosiaan on tulos oikeaan osatusta erittelystä. + +Mutta tässä asiassa on sananvalta myös eräällä toisella:-- +_kirjailijalla_ itsellään. Hän se lopulta ratkaisee asian; älkäämme +unohtako, että hän on mies parhaissa voimissaan. Ja hän on kerran +lausunut tämän kirjoittajalle: kirjailija on kuin metsän otus, joka +voi tuttuja seutuja ja entisiä jälkiään kiertää, mutta myös saattaa +oikasta suoraa tietä uusille maille. Hän yksin voi tulevassa +tuotannossaan näyttää, onko alussa painostamani varovaisuus vieläkin +ollut liian pieni, olenko sittenkin liian rohkeasti tehnyt +johtopäätöksiä taiteilijan teoksesta tekijäänsä, toisin sanoin: onko +Juhani Aho suurempi taiteilija kuin olen otaksunut! + + (_Nuoren Suomen Joulualbumi_ 21, 1-15) + + + + +On suuria kirjailijoita, jotka rakastavat jyrisyttää tuomion kelloa +kansansa yli, vitsoa kirpeällä ruoskalla sen vikoja ja kolkuttaa sen +uinuvaa omaatuntoa. Mikä on muisto heidän työstään? Hetken seisovat +he ajan temmellyksen polttopisteessä, keskellä vihasta tai +innostuksesta kuumenneita silmiä, tuhansien intohimoisesti +ojennettujen käsivarsien osoittamina. Mutta vaahto tummuu ja laineet +laskevat ja pian on heidän taistelemansa taistelu kaukainen +menneisyys, joka ei mieliä enää tuleen sytytä. Yksi vaan voi silloin +pelastaa heidät joutumasta iäksi kirjastojen tomuisille hyllyille: +jos se, mitä he parantamisen tai surmaamisen tarkoituksessa ovat +sanoneet, on kummunnut esille syvästä ja suuresta elämän +tuntemisesta, jos se on luonut elämän kuvan, josta jokainen aika voi +löytää pyrkimyksensä, omat hiljaiset tai meluisat taistelunsa suureen +taiteeseen olennoituina, jos se on synnyttänyt jonkunkin ihmistyypin, +joka rehellisessä ja laajassa inhimillisyydessään on jokaiselle +tuttu, silloin tulee heidän työstään tämä yleisinhimillinen puoli +säilymään--mutta vain se. Onnellisessa asemassa ovat sentähden ne +kirjailijat, jotka ovat voineet pysyttäytyä hetken intohimojen +yläpuolella, ja vapaina intoilusta ja sokeasta katkeruudesta +toteuttavat vain omaa taiteellista pyrkimystään valaa kypsään ja +kestävään muotoon elämästä se, mikä on heitä on lähinnä, mikä +kuvastaa heille arvokkaan ja rakkaan kohtaloa tässä kummallisessa +maailmassa. He tulevat jälkipolville säilyttämään työnsä enemmän tai +vähemmän ehjänä, ja nykyhetkikin jo voi heitä arvostella +puolueettomammin kuin edellisiä, joiden työ tuskin koskaan voi +kokonaisena, niinkuin he ovat sen tarkoittaneet, jatkaa elämäänsä +tulevaisuudessa. + +On jo muutamia vuosia kulunut siitä, kun Juhani Aho viimeksi +yleisölleen tarjosi uutta. Luonnollista on, että odotusajan näin +pidentyessä myös odotukset ovat kasvaneet; on aavistettu jotain +entistä merkillisempää ja suurempaa. Joka perehtyy »Juhaan», ei tule +väittämään näissä odotuksissa ja aavistuksissa pettyneensä. »Juha» +merkitsee monessa suhteessa mahtavaa nousua edeltäjistään. Ja kun +suomalaisesta kirjallisuudesta kerran valitaan ne kirjat, jotka siitä +kuuluvat maailmankirjallisuuteen, on »Juha» niitä, joiden paikka +varmimmin on taattu. + +Omituiseen pulaan joutuu, kun tahtoo »Juhan» luonteen ilmaista +yhdellä sanalla. Onko se n.s. kansankuvaus? Ei, sillä lukija tuskin +huomaakaan, että se mikä hänen silmäinsä eteen on loihdittu, on +tapahtunut kaukana hänestä, erikoisissa olosuhteissa ja jossain +etäisessä menneisyydessä; kaikki on samalla aivan läheistä ja tuttua. +Jännityksestä kuumeisin silmin elää hän kuin omana elämänään Juhan ja +Marjan kohtalokkuudessaan niin laajalle yleisinhimillisyyteen +aukeavan suhteen. Onko »Juha» siis verhotusta muodostaan huolimatta +nykyaikainen avioliittoromaani petoksineen ja kostoineen? Ei, sillä +mitään petosta ei Marjalla ole mielessään, kun hän elämänsä hädän +ahdistamana juoksee rantaan, josta Shemeikka hänet tempaa +venheeseensä vieden hänet alas koskia mukaansa Karjalaan. Ja mitään +kostoa ei ajattele Juha, kun hän--itse lempeys ja hyvyys--Shemeikan +raa'asta pilkkanaurusta sokeasti raivostuneena tekee tuhotyönsä. +Kukaan ei lopulta ole omaansa eikä toisten onnettomuuteen syypää. +Juha on vanha ja ruma, Marja nuori. Eikä syy ole Shemeikan, +viettelijänkään. Hän on oman maansa lapsi eikä voi toisin olla--ei +silloin, kun hän ottaa Marjan mukaansa, ei, kun hän tämän jättää +hänestä kyliänsä saatuaan. Eri ihmisten tahdot lyövät vastakkain kuin +laineet koskessa, jonka pauhina kuuluu ylös aholle, kaskelle, missä +Juhan kirves viikot ja vuodet heiluu ikihonkien huojuessa sen +tahtiin, samalla, kun hänen aina samat ajatuksensa tekevät toivotonta +työtään. Elämän intohimojen kuohupää virta vie ihmiset mukanaan, ja +taistelu sitä vastaan käy kaikille yli voimain--yli voimain lopulta +Juhallekin... + +Schiller jakoi aikoinaan taiteilijat naiveihin ja senttimentaalisiin. +Edelliseen ryhmään kuuluvat ne, jotka lähtivät välittömästä +elämyksestään, joille taiteellinen työ oli omien kokemuksien ja +tuntojen sovittelua ja veistämistä taiteelliseen ylhäiseen muotoon, +jälkimmäiseen taas ne, jotka ensinnä synnyttivät jonkun abstraktisen +aatteen ja vasta vähitellen, kohta kohdalta, kykenivät pukemaan sen +konkreettiseen, havainnolliseen muotoon ja antamaan sille sen lihan +ja veren, sen oman itsenäisen elämän, joka taideteoksesta vasta +taideteoksen tekee. Olkoon tämän jaottelun laita kuinka hyvänsä, joka +tapauksessa on se valaiseva ainakin Juhani Ahoon nähden. Hän on +»naivi» taiteilija koko siinä täydessä merkityksessä, minkä Schiller +tälle sanalle antoi. Juhani Aholle »aate» on aina jotakin +intohimoista mielenkiintoa herättämätöntä, jotakin kuollutta, +elämästä ja sen psykologisista valloista irti temmattua, usein +jotakin suuremmassa tai vähemmässä määrässä naurunalaista +pakoitetussa, umpisokeassa »ylevyydessään». Juhani Aho pysyy suurena +elämäntuntijana juuri siksi, että hän tosiaan on elänyt läpi sen +asteikon, että hänen tarkkanäköiseen silmäänsä lähtemättömällä +selvyydellä ovat piirtyneet lukemattomat pikkuseikat, itsessään +vähäpätöiset, mutta oikeassa ympäristössään ja taiteellisiin +kokonaisuuksiin sulautuneina sinisiksi hämärtyviä näköaloja +aukaisevat. Juhani Aho on epikurealainen, jos tämän paljon +väärinkäytetyn sanan osaa ymmärtää sen kreikkalaisessa rohkeassa ja +elämälle antautuvassa mielessä, ja Juhani Aho on valkoisten, elämän +pohja-arvojen tunnustaja, kun katsoo, millä ymmärryksellä hän seuraa +intoutuneen ja kituvan ihmismielen sisimpiä ja hartaimpia +värähdyksiä. Juhani Aholla on näin mielestäni jo alusta alkaen ollut +verrattomat henkiset edellytykset suureksi taiteilijaksi, suureksi +realistiksi tämän sanan oikeassa taiteellisessa, +ihmiskunnan-ikäisessä merkityksessä. + +»Juhassa» on minusta Juhani Aho ensi kerran saavuttanut näitä +edellytyksiä vastaavan taiteellisen tuloksen. »Juha» ei ole +»kansankuvaus», ei »avioliittoromaani»; »Juha» on pala todellista +ihmiselämää. Se elää jokaisessa nikamassaan, se on kokoonpantu +psykologisista pikkupiirteistä, jotka irralleen otettuina eivät olisi +muuta kuin tarkkanäköisen ja kauneudelle alttiin silmän hetkellisiä +havaintoja. Mutta siinä äärimmäisen taiteellisessa kokonaisuudessa, +jonka ne »Juhassa» luovat ja jonka Juhani Aho tässä nyt on +saavuttanut, muodostavat ne rautaisen ketjun. Jokainen rengas siinä +on yhtä tärkeä kuin toinenkin, kaikki ovat ne kokonaisuudelle yhtä +välttämättömiä. Ja kokonaisuus itse on kuin triumfikaan, jonka alla +kosken väkevässä pauhussa kuuluu elämän ihmeellinen meno. + +Surullisen suuri osa niistä, jotka meillä pidetään taiteilijoina, +eivät ole muuta kuin sellaisia, joita on tapana kutsua diletanteiksi. +Joku liikuttava ja intresantti kansantarina herrasväestä, jonka +lapsena on sattunut kuulemaan, joku tomuinen pergamentti jossain +kirjastossa, jota sattumalta on tullut hätimiten katsoneeksi--siinä +kaikki! Sitten pannaan vähän kullankarvaista »kaunista» siloitusta +päälle ja taideteos on valmis. Vahinko vaan, että se on kuolleena +syntynyt, että sen ihmiset ovat hauraita elottomia nukkeja ja sen +tapahtumat vain efektejä. Katsokaa, miten »Juha» elää joka sivullaan! +Hakkaako Juha kaskea siksi, että tekijällä olisi sopiva tilaisuus +hänet lukijalle esittää yksinäisine mietteineen? Eikö hän sitä tee +siksi, että me ilman tätä työtä emme voi häntä ajatella, että hän +juuri siinä elää omaa elämäänsä ja niin aina on tehnyt? Katsokaa, +kuinka elää Juhan äiti, vanha kämäleuka akka, riippumatta siitä, mitä +tarkoituksia kirjailijalla hänen suhteensa on ollut, ja siihen +kuitenkin ihmeellisesti soveltuen. Kuinka täynnä omaa luonnettaan ja +runollisuuttaan on Marjan ja Shemeikan koskenlasku ja saarella olo, +ilman että se romanttisuudellaan vähääkään rikkoo kokonaisuutta! Ja +kuinka ihmeellisen luonteva on lopuksi Juhan perikato. Kaikki päättyy +siihen, mihin sen täytyy päättyä. Juhan täytyy katketa, niinkuin hän +katkeaa. + +Lieneekö enää tarpeellistakaan kiinnittää huomiota siihen, mitenkä +kirjailija tässä teoksessa kaiken aikaa pysyy piilossa, mitenkä +kaikki siinä on katsottu milloin minkin henkilön silmillä. Juhani Aho +ei ole psykologinen kirjailija siinä mielessä, että hänen tarjoamansa +olisi jotakin psykologisia erikoisuuksia ja hienouksia, hänen +luomansa tyypit eivät ole outoja ja syviä, vaan laajoja ja +yleisinhimillisten sielullisten mahtien kannattamia. Mutta juuri +hänen katsoessaan näiden luonteitten silmillä kaikkea, kuten +»Juhassa» on laita, kohoaa kokonaisuus tavattoman ehjään +taiteellisuuteen. Katsokaamme esim. luonnonmaalausta. »Papin +rouvassa», jota tätä uutta teosta lukiessa muuten usein tulee +ajatelleeksi, on vielä luonto, niin ihanasti kuin se juonta +säestääkin, siitä kuitenkin kokolailla irrallaan, kehyksessä, jonka +kirjailija ikäänkuin erikseen meille esittää, kuvaten sitten sen +sisältämän tapahtuman. »Juhassa» on laita toinen. Vain yksi +esimerkki! Marjan lähdettyä on Juha kauan aikaa omituisessa +sielullisessa tainnostilassa. Vihdoin selvittyään ja taas tajuttuaan +lohduttoman todellisuuden hän eräänä aikaisena aamuna astuu ulos +rappusille, »ja huomasi, että aamu sarasti sihittävän sateen läpi. +Koira tuli rappujen alta ja pyörähteli jaloissa. Kuikka huusi +järvellä...» Miksi Juha sen nyt huomaa. Siksi, että niin oli kuikka +huutanut kaikkina edellisinäkin aamuina, kun kaikki vielä oli hyvin +ja elämä näytti turvalliselta. Nyt oli kaikki toisin, oma elämä +rikki, repaleina, mutta aamuisen sumun läpi kuuluu sama salaperäinen +luonnonääni. Se tuo mukanaan tunnelmallisen muiston entiseltä ajalta, +jolloin se vielä oli läheinen ja rakas, säestäessään jokapäiväisen +elämän turvallista kulkua. Mutta se ei siihen kuulunutkaan, se pysyy +samana kaiken muun muututtua. Ja niin kasvaa tuosta vähäisestä +pikkupurteestä mahtava sävel, joka yhdellä ainoalla iskulla tuo +esille edustavan kuvan koko tapahtumaa verhoavasta todellisuudesta. +Ja lopulta säestää tuollainen kaukainen kuikan huuto sumuiselta +järveltä koko inhimillistä elämää. Me uskomme, että todellisuus on +meille läheinen ja elämäämme kuuluva; se on meille rakaskin, mutta +lopulta se kuitenkin jää oudoksi ja kummalliseksi, niinkuin siihen +kuuluva oma todellinen itsemmekin, jonka määräävistä valloista meidän +on niin vaikea saada oikeata tietoa--lopulta se kuitenkin menee omaa +tietään, poikki niiden teiden, joita meidän kaipauksemme ja +tahtomisemme kulkee. + +»Juhan» varsinaisesta tyylillisestä puolesta vielä muutama sana! +Juhani Aho on niitä harvoja suomalaisista kirjailijoista, joilla on +yksilöllinen, taiteellisesti kypsynyt ja helposti tunnettava +sanontatapansa. Ja tässäkin suhteessa ilmaisee mielestäni »Juha» +samanlaista nousua edeltäjistään kuin muissakin. Kaikki viivat ovat +voimakkaasti yksinkertaistuneet, Juhani Aholle ominaisten vehmaiden +runokuvien kesken on toimitettu rohkea valinta, ja niin on saavutettu +se tavaton taiteellinen keskitys ja ehjyys, joka on tämän teoksen +suurenmoisin puoli. Ja niin on myös koko kuvauksessa kaiken kireän +jännityksen rinnalla suuri rauha ja tasapaino. Kuumeisena seuraa +lukija intohimojen vuolasta virtaa. Mutta jokin pysyy hänessä samalla +täydessä levossa, keinuen vain hiljaa ja tasaisesti tämän ihanan +runollisen kielen tahdissa. Sellaisia lauseita kuin monet »Juhan» +sisältämistä, ei ole vielä koskaan ennen suomenkielellä kirjoitettu. +Katsokaa esim. kuinka kirja alkaa, huomatkaa ensimmäisten +lausejaksojen suunnaton taiteellinen varmuus ja sopusointu! Milloinka +on suomalaisessa kirjallisuudessa ennen uusi henkilö esitetty +sellaisella mahtavalla taiteellisuudella kuin Juha ensimmäisine +itsepuheluineen: »Pitipähän taas epäsovussa erottaman» jne.? Ja +samanlaisia ehjiä jaksoja myöten jatkuu esitys loppuun asti, kohoten +toisinaan, kun kuvien runollisuus kasvaa, silmiä huikaisevaan +ihanuuteen: »Ja kun ei puhuttu, vaan äänettöminä soudettiin, ei Marja +päästänyt ajatuksiaan edemmä laineen viriä, jonka venhe teki veteen, +missä se jälelle haihtui, haihtui entinen elämä, missä se kokassa +kohahteli, siinä kohahteli uusi eikä hän tahtonut koettaakaan sitä +edempää kuunnella.» + +Ne arvostelut, joita tästä uudesta teoksesta olen nähnyt, ovat +minusta olleet eräässä suhteessa puutteellisia. On jätetty +vertaamatta tätä teosta entisiin ja niin on kokonaan jäänyt +huomaamatta kaikki se Juhani Aholle uusi ja ennen tuntematon, joka +tässä teoksessa esiintyy. Meillä on kauan totuttu puhumaan Juhani +Ahosta jo aikaa sitten kypsyvänä ja valmiina, oman Parnassonsa +saavuttaneena, jonka uusia tuotteita voi odottaa siinä turvallisessa +tiedossa, etteivät ne ole entisiään huonompia. Uudella teoksellaan on +kirjailija osoittanut, ettei hänen kehityksensä ollenkaan ole +pysähtynyt, että hänessä tapahtuu jatkuva taiteellinen nousu. Ja +suoraan voi minusta sanoa, että juuri se tie, jota hän »Juhassa» +kulkee, voi hänen luonteisensa kirjailijan viedä eittämättömään +taiteelliseen korkeuteen--kuten se on vienytkin. + +Juhani Ahon luonne ja sen mukana hänen taiteellinen näkemyksensä on +passiivinen ajatuksellisesti verrattain vaivattomaan tarkasteluun +taipuvainen. Sentähden eivät myöskään hänen luomansa tyypit herätä +erikoista mielenkiintoa uusina psykologisina ennätyksinä, niihin ei +sisälly mitään erikoista ajatuksellista voittoa. Ne liikkuvat, esim. +Yksin-kirjan sankari, Elli ja Kevään ja Takatalven Antero, +sielullisen elämän keskitasolla. Mitä yleislaatuisempaa on +taideteokseen sisältyvä sielullinen elämä, sitä suurempaa luovaa +kykyä vaaditaan kirjailijalta hänen saavuttaakseen sen taiteellisen +suppeuden ja kirkkauden, joka on välttämätön, se kun on tällöin +lukijan mielenkiinnon pääasiallisena esineenä. Tämä on »Juhassa» +saavutettu. + +Ja niin on Juhani Aho--vielä kootakseni pariin sanaan ajatukseni-- +tässä teoksessa saavuttanut meillä aniharvoin nähdyn taiteellisen +korkeuden: me olemme eläneet palan todellista ihmiselämää, iloinneet +iloitsevien kanssa ja kun laskemme kirjan kädestämme, on mielessämme +rauha ja lepo, hiljaa aaltoileva silmän ohi kulkeneiden ihanien +rytmien tahdissa. »Juha» ei ole yksi Juhani Ahon teosten joukossa: se +on niistä ensimmäinen, ja me uskomme, että se on oleva alku pitkään +sarjaan samanlaisia. + + (_Uusi Suometar_ 26.4.1911) + + + * * * * * + + + + + +POROPORVARI JA KAMARIFILOSOFI +(1911) + + +Kynään on minut saattanut tarttumaan eräs lauseparsi, joka ulkomailta +tuotuna on alkanut näkyä meikäläisessäkin kulttuurikeskustelussa: +_luonnontieteellinen maailmankatsomus_. Tosin voinee tuntua turhalta +yritys lähteä tällaista epämääräisyyksiin haihtuvaa otusta lähemmin +katsastelemaan, mutta kun uskon, että alla piilee itse asiassa sangen +tuttu fysionomia, lähden kuitenkin taipaleelle. Mikä tämä fysionomia on, +siitä antaa kenties räikeä otsikkoni jotain aavistusta--ja muu selvenee +seuraavasta.--Koetan siis piirtää muutamia kuvaavia ajatusviivoja siitä, +kuinka eri älylliset tyypit suhtautuvat olemistoon ja mikä arvo näin +syntyneitten maailmankatsomusten sarjassa on n.s. luonnontieteellisellä +maailmankatsomuksella, niinkuin tämän sanan nyt ymmärrän. + +Aine tulee tällöin epäilemättä jonkunverran arkaluontoiseksi, sitä +enemmän, kun en tule salaamaan, minne päin omat sympatiani kallistuvat. +Kukapa mielellään näkee toisen laatimaa luokittelua, jossa itse on +joutunut jollekin alemmalle portaalle, kun taas tekijän yksilölliset +ihanteet loistavat ylhäisessä korkeudessa? Kuitenkin on huomattava, että +kysymys tässä on vain tyypeistä, s.o. vissiltä näkökannalta lähtien +laadituista käsite-kaavoista eli yksinkertaisesti--kamarifilosofiasta. +Ja kamarifilosofiasta on helppo selvitä, ellei muuten niin kohauttamalla +olkapäitään! Ja sitäpaitsi: muuan kuuluisa meikäläinen taideniekka +väittää, että kauppiailla usein on enemmän mielikuvitusta kuin +taiteilijoilla; ja ketäpä kuitenkin olisi valmiimpi otaksumaan +poroporvariksi kuin »saksaa», jos kerran ruvetaan koiraa karvoihin +katsomaan. Kuinka moni taas filosofeista saattaa puhtaalla +omallatunnolla väittää, ettei häneen ollenkaan kohdistu Heinrich Heinen +pilkka: + + + »Zu fragmentarisch ist Welt und Leben-- + Ich will mich zum deutschen Professor begeben, + Der weiss das Leben zusammen zu setzen, + Und er macht ein verständlich System daraus: + Mit seinen Nachtmützen und Schlafrockfetzen + Stopft er die Lücken des Weltenbaus». + + +Lyhyesti: jätettäköön siis muut näkökohdat sikseen, ja annettakoon +ajatusten taistella kiihkotonta taisteluaan! + +Mikä on siis se fysionomia, joka piilee »luonnontieteellisen +maailmankatsomuksen» takana. Jos »maailmankatsomuksella» tässä +ymmärretään sitä, mitä sillä tavallisesti ymmärretään: niiden +käsitteiden kokonaisuutta, jotka meillä on todellisuuden +yleislaadusta, niin on räikeä väitteeni se, että »luonnontieteellinen +maailmankatsomus» on kokoumus poroporvarillisuutta ja +pintapuolistettua luonnontiedettä. + +Ymmärryksen poroporvarillehan--jos sellainen tyyppi on +todellisuudesta löydettävissä--olisi ominaista se, ettei hänen +järkensä vaaka heilu puoleen eikä toiseen, koska molemmat painot ovat +yhtä raskaat tai paremmin: yhtä kevyet. Toisella puolen ovat +persoonallisen elämän käytännölliset pyrinnöt ja tarpeet +rajoitettuine kysymyksineen, toisella taas niiden mukaiset +vastaukset, yleis-verhonaan joukko käsityksiä--koriste, jota +juhlatilaisuuksissa tarvitaan--elämästä ja muusta todellisuudesta, +jotka joko ovat saadut perinnäisiltä auktoriteeteilta tai sitten ovat +päivän kuosin käteen tyrkyttämät. + +Eikö »luonnontieteellinen maailmankatsomus» ole juuri tällainen +poroporvarillinen koriste? + +Sillä mitkä ovat tämän maailmankatsomuksen ainesosat? Epäilemättä +katsantokannat sellaiset kuin mekaaninen luonnonkäsitys, joka +työ-ohjelmasta dogmaattisesti koroitetaan ihmisajatuksen viimeisen +sanan sanojaksi, ja polveutumisteoria, jolloin tämän pääväitteeksi +lapsellisesti käsitetään se, että ihminen polveutuu »apinasta» ja +ettei ihminen siis ole sen kummempi kuin eläin. Kulttuurityön alati +hehkuvissa ahjoissa, niissä muutamissa aivoissa, joissa nero kullakin +aikakaudella kipenöitsee, ovat nämä käsitykset vähitellen syntyneet +ja voittaneet muut aatteiden »luonnollisessa valinnassa». Toisen +rivin miehiä, kaikenkaltaisia epigoneja ovat sitten olleet ne, jotka +itsekylläisinä ovat kadottaneet näkyvistään työn päättymättömyyden +ja--kuten Häckel--vanhan Wagnerin kanssa (Goethen Faustissa) +huudahtaneet: »Und wie wir es zuletzt so herrlich weit gebracht»! +Nämä ne myös ovat sekoittaneet sen keitoksen, jota he itse ylpeästi +kutsuvat luonnontieteelliseksi maailmankatsomukseksi ja jonka kautta +kaikki maailmanarvoitukset ovat ratkaistut; vanhat, homehtuneet +»aivokummitukset» ovat ajetut pois kunniallisten ihmisten seurasta ja +perustukset lasketut ihmiskunnan ijäiselle onnelle. Kirkkojen sijaan +tulevat biologiset museot, jossa ihmiset hartaudella voivat +polvistua--skvariumin meduusojen eteen ja tyydyttää nääntyneen +sielunsa janon--katsomalla alkuliman liikkeitä suurennuslasin alla! + +Kas siinä poroporvarin hengen-leipä koko loistossaan! Itse ei hänen +tarvitse ajatella; sen raskaan työn ovat jo muut hänen puolestaan +valmiiksi tehneet. Hänelle annetaan vain lyhyt yleiskatsaus »tieteen +uusimpiin tuloksiin.» Kaikki on pääpiirteissään selvää ja ratkaistua. +Kaikki mikä on, on kasa avaruudessa purjehtivia atomeja, mutta +pessimismiin ja epätoivoon, minkä niin hyvin tuntee jokainen +ajatteleva ihminen, joka kerran on tähän maailmankuvaan uskonut, ei +sen hirvittävä tyhjyys suinkaan profeettojaan näytä vievän. +Päinvastoin! Ovathan he valloittaneet päivän ajatusten muotimarkkinat +ja onhan aika heidän. + +Mutta jos nykyinen viisaus on tällainen, niin nousee vanha +kamarifilosofia huimaavasti arvossa. Astukoon siis taas tomuisten +folianttiensa keskeltä esiin tuo vanha äijä, joka silmiensä edessä on +nähnyt liian monen suuruuden kukistuvan hänen enää suuresti +uskoakseen mihinkään viimeiseen uutuuteen. + +Koko hänen ajatusmaailmansa on niin täydellisesti toinen kuin +poroporvarin, että tällä tuskin on edellytyksiä ymmärtää hänen +puheistaan sanaakaan. Eikä hänkään luultavasti ole halukas niitä +seinille tuhlaamaan. Kenties hän ainoastaan iroonisesti hymähtää +nähdessään, kuinka ihmiskunta jo tiesi kuinka monennen kerran +tunnustautuu uuteen uskoon. + +Mutta jos hän tahtoo sanaisen lippaansa aukasta, saattaa hän vetää +esille probleemeja, joiden edessä koko tuo ylpeä rakennus kaatuu kuin +korttihuone. Mitä, jos koko meidän jyrkästi esineellinen +käsitystapamme on kokonaan vailla logiikan pyhitystä; jos se on vain +viime kädessä käytännöllisistä harrastuksista johtuva psykologinen +välttämättömyys? Jos olemisto esineelliseksi ajateltuna on puhtaasti +inhimillinen ajatuskaava, joka erillään ihmisen tarpeista ja niiden +synnyttämistä tottumuksista haihtuu ilmaan kuin kangastus päivän +laskettua? Jos voidaan piste pisteeltä seurata monenkin +objektiiviseksi uskomamme käsitteen tunne- ja tahto-peräistä +syntyhistoriaa ja sen otsalla näyttää vissien elämän-intressien selvä +leima? + +Älyllinen toiminta tähtää aina lepokohtien saavuttamiseen. Ilmiöiden +loppumattoman virran koettaa se supistaa kiinteiksi pisteiksi, joista +sen on helppo hallita alaansa. Ja tämän kiinteitten pisteittensä +verkon koettaa se jännittää yli kaiken todellisuuden; ja kun se +vähänkin onnistuu siinä, tyytyy se siihen ja tottuu vähitellen +pitämään kaikkea selvänä, kysymyksistä vapaana ja tutunomaisena. +Tästä syystä on jokapäiväisellä maailmankäsitteellä aina +absoluuttisuuden leima. Näkemättä älyntoiminnassa itsessään vaikeinta +ja tärkeintä kysymystä, jolle annetun ratkaisun laadusta kokonaan +riippuu maailmankuvamme yleis-sävy, tuijottaa se vain eteensä +sysättyyn puisevaan kuvaan, ihmiskätten hetkelliseen tekeleeseen.-- +»Selittäminen» ei merkitse muuta kuin älyllisen turvallisuuden tunnon +tavoittelua ja saavuttamista ilmiöiden edessä. Sentähden »selitämme» +aina tuntemattoman tutulla ja koetamme uskoa, että edellinen »itse +asiassa» on jälkimäistä. Mutta jos hetkeksi väkevällä +tahdonponnistuksella vapautamme itsemme tuosta tottumuksesta ja sen +synnyttämästä »selityksestä», jos t. s. revimme rikki kaikki verhot, +jotka estävät meitä sellaisenaan näkemästä havaittua olevaa, aukaisee +silmämme huikaiseva valo ja edessämme on huumaavana ja upottavana +koko suunnaton maailmanarvoitus. Silmänräpäyksessä selvenee meille +ihmisajatuksen oikea luonne ja kantovoima. Se on vain voimaton, +kalpeasiipinen perho, joka hetkisen liihoittelee rannattomien +syvyyksien päällä.---- + +Kaukana siis siitä, että aineen alkeisosista, pyöriteltäköön niitä +kuinka tahansa, koskaan saataisiin syntymään yhtä ainoata havainnon +sirpaletta--sillä tuloksessa ei voi olla sellaista, mitä ei ole +tekijöissä--saatikka sitten tätä tuhansin värein, valoin ja äänin +väreilevää pohjatonta todellisuuttamme, on kenties päinvastoin +jossakin määrin mahdollista ihmisen biologisesta rakenteesta lähtien +osoittaa esineellisen käsitystavan sielullinen välttämättömyys. +Kaikki on riippuvaista havaitsijansa silmälaseista, ja mitään +kertakaikkista, absoluuttista laatua emme voi väittää »puhtaalla» +todellisuudella olevan--olemmehan, jos niin väitämme, taas langenneet +takaisin arkipäiväisiin älyllisiin tottumuksiin. Ja filosofia on +taistelua tottumusta vastaan, kuten Carlyle on lausunut.--Joskin +sentähden on liioiteltua, mitä wieniläinen fyysikko (ja +positivistinen filosofi) Ernst Mach lausuu: fyysikolle on aivan +yhdentekevää, onko pendeliä olemassa aineellisena kappaleena vai eikö: +hän tavoittelee ainoastaan niitä matemaattisia kaavoja, joihin tämä +ilmiö voidaan pukea, niin on tässä lausunnossa ainakin se totuus, +että eksaktisille tieteille on kaikki kaikessa ilmiöiden keskinäiset +suhteet. Ja mielikuvat näiden ilmiöiden laadusta ovat muodostetut +pitämällä silmällä pyrkimystä päästä näitä suhteita hallitsemaan. +Sentähden onkin esim. mekaaninen luonnonkäsitys ainoastaan +työohjelma, tieteellinen tutkimustapa, joka pyrkii kuvailemaan +ilmiöitä niin, että voimme ne mahdollisimman suurella helppoudella +hallita--eikä siis ollenkaan mikään »tieteen viimeinen tulos». +Saattaa hyvin ajatella sitä mahdollisuutta, että se kerran syrjäytyy +edullisemman käsitystavan tieltä--ja oireita sellaisesta on paljo +huomattavissa--, mutta tieteen todelliset tulokset, jotka, luopuen +väittämästä, että ilmiöt »oikeastaan» ovat jotakin muuta kuin mitä +kokemus sisältää, ainoastaan kuvailevat tosiasioita kokemuksen +piirissä ja käyttävät teoriaa uusien löytämiseen, eivät kaadu, vaan +paranevat, eivät osottaudu vääriksi, vaan puutteellisiksi--ovat vain +lepokohta ajatuksen ikuisella tiellä. + +Oikein ymmärretty tiede on siis jotain suorastaan päinvastaista kuin +meidän päiviemme poroporvarillinen »luonnontieteellinen +maailmankatsomus». Juuri tieteen koko hienouden, sen tietoisuuden +oman tehtävänsä laadusta ja rajoituksesta, sen läpitunkevan ja kylmän +kriitillisyyden, sen tunnon omasta täydellisestä suhteellisuudestaan-- +kaiken sen jättää tuo maailmankatsomus huomioonottamatta, niin +»tieteellinen» kuin se tahtoo ollakin. + +Vähitellen ovat näin tiedemies ja »kamarifilosofi» lähestyneet +toisiaan. Tosin jää heidän välilleen yhäkin selvä ja tyypillinen ero. +Edellinen on niin sanoakseni ymmärryksen käytännön, jälkimäinen sen +teorian mies. Mutta heitä yhdistää yhteinen vihollinen: se +poroporvarillisuus, jolle yksi ihmiselämän suurimmista asioista, +maailmankatsomus, on vain ulkopuolinen koriste, vaivatta valmiina +saatu kuva, jonka eloton ilme värisyttää jokaista, poroporvaria +itseään lukuunottamatta. Sillä tämä ei voi uskoa muuta kuin että +todellisuuden pohja on yhtä matalalla kuin hänen oman olentonsa, +sielläkin, missä toinen näkee loppumattoman syvyyden. + + (_Aika_ 5, 538-542) + + + * * * * * + + + + + +RUNOJA +(1912) + +Menneitä vuosia + + + + +Jätteitä vanhasta kokoelmasta + + + + + I + + + Jo kevätillan viime ruskot riutuu,-- + on pitkäin sarkain yllä hiljaisuus; + sen helmaan päivän odotukset hiutuu, + kun alkanut on kevään leikki uus. + Vain pilvisaaret kulkee taivahalla + ikuista tietään sini-ilmain alla. + + Ei ääntä ainoata. Seisoo puut + kuin kuullen sisässänsä nesteen juoksun; + on tyyntä kaikki, vedet, salmein suut, + vain keinuu laineet kevään nuoren tuoksun; + sen lumoon kohta kaikki uinahtaa, + kun pitkä ilta kentät varjoaa. + + Ma yksin seison, katson taivaanrantaa, + min reunamilta loimu tummentuu; + ja vallan mieli aatoksille antaa, + joiss' entistuttu kaipuu uneksuu-- + kuin toinen onkaan kevät nyt kuin ennen, + ja mit' on voitettu niin paljon mennen? + + Nyt syttyy toivo tuhansien rintaan, + ja odotuksen onni heräjää; + ma vuoden ostin kallehimpaan hintaan, + ma annoin kaikki--mitä enää jää? + On portit kiini onneen uuden kevään, + tie suureen syksyhyn vie lähenevään. + + Niin seison nyt ma yksin, ulkopuolia + ja katson iltaruskoon kalpeaan. + On vaalenevan taivaan tyhjyys tuolla, + tääll' ympärillä mustat mullat maan. + Ja ahdistetun rinnan hätää vastaan + soi kaameana kaiku ainoastaan. + + + + + II + + + Kaks ihmistä, joille ennen + kesä yhteinen onnen toi, + kaks ihmistä--hetken mennen + miten vieraiksi tulla he voi! + + Käy kumpikin suuntaan omaan, + ei tiedä he toisistaan; + ja elämään ilottomaan + jäi kuoleva kaipaus vaan. + + Sama kohtalo, yhdeks mi laati + tien hetkeksi haihtuvaks, + sama kohtalo jälleen vaati + iäks erille ihmistä kaks. + + + + + III + + + Lehdossa siellä koivu on valkorinta, + nimeä kallehinta + kantain merkkinä onnen mennehen, + keskellä hankien. + + Kohta on kaarna kasvanut yli senkin, + muiston viimeisenkin + silloin saattanut vierivä aika on + hiljaa unhohon... + + + + + IV + + + Kuu metsän härmään katsoo talviyössä, + ja sadoin kitein hanget kimaltaa. + Vain tuuli kaukaa hiljaa humajaa + kuin kertoin, ett' on elo vielä työssä. + + On sadun hämy puiden varjovyössä, + kuin salaa jäinen oksa rasahtaa; + yön hiljaisuuteen sydän aukeaa: + nyt unhoituksen onnen saatko myös sä? + + On niinkuin menneet tuskan hetket ois + vain unta, joka tyhjään haihtuu pois + kuin varjot, jotka kinoksilla kulkee, + + ja mikä tähteeksi jäi elämään + on kylmä lepo kuoleman ja jään, + min suureen rauhaan hiljaisuus sun sulkee. + + + + + V + + + Kuin ennen lapsena, kun kesäkaudet + ma kuuntelin kuin tuuli puissa soi + ja päivä permantoon loi ruutuin kuvan, + min loistehessa hiuteet karkeloi,-- + niin nytkin, monen pitkän vuoden jälkeen + taas tuulen huminata kuulen vaan + ja katson valkopilvein vaellusta + ja annan ajan mennä menojaan.-- + + Ah miten paljon siihen väliin mahtuu! + On ollut odotusta ihanaa, + on ollut toivoa ja pettymystä + ja tuskan yötä, syttä mustempaa; + ja kaiken aikaa, muuttumatta, hiljaa + rauhaisa tuuli puissa soinut on, + ja päivä katsonut on huoneeseeni, + ja pilvet vaeltaneet kuolohon. + + En tiedä, mitä vuodet vielä tuovat + ja mihin päättyy harhaileva tie; + en tiedä löydänkö ma Kaanaatani, + jos elämässä Kaanaanmaata lie,-- + sen yksin tiedän, siihen yhteen uskon: + on ihmiselo hauras uni vain, + min verhona on iäisesti sama + valkoinen siinto pilvein kulkevain. + + Kun kerran kuolen, haudallani silloin + taas tuuli hiljaa puissa humajaa + ja valkopilvet yllä vaeltavat + ja ikinuori päivä kimaltaa.-- + Teit', ystävät, en unhoita ma enää, + te todistajat ihmisunelman, + te valkeet verhot elon arvoituksen, + te toivontähdet pyhiin-kulkijan! + + + + + VI + + + Lämmin syyskuun ilta-- + tuikkii taivahilta + tutut tähdet taas. + Sammui pilven siipi,-- + ensi hämy hiipi, + suvi, unelmaas. + + Meren kuulas kalvo + nuku ei, ei valvo-- + keinuu hiljaa vaan. + Rannan väräjävät + valot kimmeltävät + aaltoon uinuvaan. + + Rauha kadotettu, + toivo unohdettu, + saavu sieluhun! + Pyyhi lämmölläsi, + pieni kevyt käsi, + umpeen muistot mun! + + + + + VII + + + Oi illan taivas, kattoin usvan yli + sun luokses aatos ikävöivä käy. + Kuin seesnä aukeneekaan sulia syli, + kun kadut ahtaat alla hämärtäy! + Ei kuulu luokses tyhjän touhun humu, + se hukkuu hiljaisuuteen korkeaan; + jää kauas alle luotas sankin sumu, + mi lainehtiipi ohimoilla maan. + + Mun sydämeeni nuoreen varjot vaipuu, + kun tietä käyn mä ypö-yksinään; + oi kahlehistaan päästä suuri kaipuu, + ja kuolon onni tuo'os elämään! + Sun luonas vaan, sun kirkkaan rauhas mailla + pois sammuu maisen harhan hämäryys; + sun luonas vaan on lepo tuskaa vailla, + sun luonas yksin suuri iäisyys! + + + IV. 1910. + (_Aika_ 6, 260-264) + + + + + + PULVIS ET UMBRA + + + Yössä tähtikirkas avaruus + syvän rauhan syleilyssä nukkuu-- + suuri hiiskumaton hiljaisuus, + autius, min helmaan aatos hukkuu. + + Ihminen, mi yössä yksinäs + katsot rajatonta rauhaa taivaan, + pohjaan tunne osa elämäs: + murun murtuvan sun sielus sai vaan. + + Tummuudessa yön soi tunnustus: + elää--tomu, tuulten tuoma olla; + toden tuska, kauniin kajastus-- + pilvein varjoleikki aavikolla... + + + (_Otava_ 4, 147) + + + * * * * * + + + + + +WILLIAM JAMES +AMERIKAN FILOSOFI +(1912) + + + + +I + + +Se maailmankatsomus, jolla nykyään yleisen mielipiteen korvissa on +paras kaiku, on »tieteellinen» ja kun joku toinen yhdellä sanalla +tahdotaan leimata kelvottomaksi, sanotaan siitä, että se on +»epätieteellinen». »Tieteellinen» (älyyn perustuva) katsomus antaa +omistajalleen--kuten kuvailen--suunnilleen tämänkaltaisen tunnelman: + +Hän istuu ja _katselee_ maailmaa. Kaikki mitä hän näkee, on hänen +ajattelevaa ihmistänsä _alempana_, sillä näkemänsä ilmiöt hän +erittelee ja saa tulokseksi laskun, jossa on vaan matalampia lukuja, +äärimmäisessä tapauksessa aineellisia pikkuosasia. Samoin kuin hänen +katseleva asemansa on passiivinen, toimeton, samoin on myös hänen +näkemänsä todellisuus kokonaan _passiivinen_; kaikki todellinen +toiminta, aktiivisuus, joka tavalliselle käytännön ihmiselle on +elämän tutuin ja ilmeisin asia, on hänen, tuon katselevan subjektin +terässilmän edessä vain harhanäkyä--liikettä tosin on, voipa sanoa, +että kaikki on liikettä, mutta se liike on täsmälleen yhtä +passiivista kuin lepo, kuollutta sysäystä, työntöä, vetoa. Hän, +subjekti näkee myös kaltaisiaan eikä hänkään jokapäiväisessä elämässä +voi olla käsittelemättä heitä kuin itseään, aktiivisina toiminnan +lähteinä, mutta heti kun hän istuu ajatuksensa valtaistuimelle, +muuttuu asia: hänen kaltaisensakin ovat nyt nukkeja, marionetteja +maailmanmyllyn teatterissa; mikä heistä äsken näytti aktiivisuudelta, +osoittaakin olevansa hienon hienoja lankoja: heidänkin sisällinen +liikkeensä on kuollutta sysäystä, työntöä, vetoa. + +Ja niin se ääretön mylly pyörii, kuuluu maailmanrattaiden +iankaikkinen, yksitoikkoinen, nukuttava pauhu... + +Mutta yhden seikan on meidän ylhäinen katselijamme jättänyt laskusta +pois: itsensä, oman aktiivisen ajatuksensa, joka on tämän omituisen +taulun tehnyt. Ja silloin nousee kysymys: millä tavoin suhtautuu tämä +hänen sisällinen minuutensa saamaansa tulokseen? + +Esiintyy useampia mahdollisuuksia: + +Ensinnäkin voi hän olla siihen tyytyväinen, voi tuntea tässä +ilmakehässä puikkelehtivansa kuin kala vedessä, voipa hänen +kyynillinen sydämensä miltei huokaista vapautuksesta ja päästää +pienen pilkkanaurun: arvasinhan sen, tietysti ei sitä »korkeampaa» +ollut olemassa! Ja muistaen samalla, että korkein, mitä on, on hänen +oma minuutensa, hän nousee ja palvelee itseään, joka on tyhjyys. Ja +hänet jätämme siihen, sillä hänelle ei meillä enää ole mitään +sanomista. + +Mutta on toinenkin mahdollisuus. Saattaa tapahtua, että miettivä +katselija, kyllikseen tarkasteltuaan näytelmää edessään, yht'äkkiä +huomaa jotakin kauhistuttavaa: että hän on saattanut itsensä kolkkoon +yksinäisyyteen, että hän on kuolettanut ympäriltään ja sisästään +kaiken runouden ja kauneuden, ettei ole mitään korkeampaa, jolle hän +voisi antautua, jota hän voisi rakastaa ja palvella. Silloin tuo +maailmanmyllyn pauhu häntä kaamoittaa, hän sulkee korvansa ja koettaa +kuunnella entisiä onnellisia ääniä sisästään. Mutta sieltä ei kuulu +enää mitään. Mitä ennen oli kaunista ja hyvää hänen sisässään, se oli +kunnioitusta korkeampaa kohtaan ja antautumista sille; nyt on se +korkeampi hänen maailmastaan kuollut, ja silloin on kuollut myös +hänen sydämensä. Hän herpautuu ja ääretön alakuloisuus tulee hänen +yllensä ja päinvastoin kuin edellisen pikkumiehen lausuu _hänen_ +huokauksensa: siis ei maailma ollutkaan mitään! Sen nimessä, mikä +hänessä on korkeinta, _järkensä_ nimessä, luulee hän olevansa +_velvollinen olemaan pessimisti_, sillä hänen järkensä ei voi tehdä +muuta kuin hävittää sitä unelmaa, mikä antoi hänen elämälleen arvoa +hänen omissa silmissään: unelmaa korkeammasta, jolle voi antautua. + +Tässä on meillä esillä, luulen, aikamme sairain hermo, vuosisadan +tauti; mutta ne jotka sitä sairastavat, ovat kaikista parhaat, ja +heille on meillä vielä paljon puhumista. Kysymys on siitä, mitenkä +sen, joka ei tahdo luopua järjestään eikä myöskään sen kanssa tehdä +mitään kurjia kompromisseja, mitenkä sen on meneteltävä +_uskonnollisten tarpeidensa kanssa_, halunsa kanssa löytää elämästä +jotakin korkeampaa henkistä sisällystä, jonka halun tyydyttämisestä +riippuu koko hänen elämänsä onni: siis tuo ikivanha kysymys uskosta +ja tiedosta. + +Antakaamme puheenvuoro Amerikan suurelle ajattelijalle _William +James'ille_, jonka koko filosofia ytimeltään on vastaus--ja _uusi_ +vastaus--tähän kysymykseen. (William James (1842-1910), »kaikkien +aikojen suurin Psykologi», oli sielutieteen ja filosofian professori +kuuluisassa Harvard-yliopistossa Amerikassa. Hän on aikamme +huomattavimman filosofisen liikkeen, pragmatismin, levittäjä. +Seuraava selonteko käsittelee muutamia hänen perusaatteistaan.) + + * * * * * + +William James nimittää filosofiaansa »_pragmatismiksi_». Nimi johtuu +kreikkalaisesta sanasta »pragma», joka merkitsee toimintaa. Tästä jo +näkyy mikä on hänen filosofiansa lähtökohta. + +Mikään ei ole jyrkemmin vastakkaista ylläkuvatulle passiiviselle +tavalle suhtautua elämään kuin toiminnan ihmisen, käytännön miehen +sielunasento. Eikä tämä vastakkaisuus taas missään ilmene niin +jyrkkänä kuin kysymyksessä _uskosta_. Ilman uskoa omaan +menestykseensä ei tässä maailmassa ole otettu ainoatakaan askelta, +ilman luottamusta itseensä ei ole tehty mitään, oli se pientä tai +suurta. Otaksukaamme esim., sanoo James, että vuoristossa +kiivetessämme olemme joutuneet asemaan, josta poispääsy voi tapahtua +vain peloittavan hyppäyksen kautta. Jos uskot itseesi, niin onnistut +hyppäyksessäsi, mutta jos epäilet ja viivyttelet, tahtoen ensin +täyttä varmuutta siitä, riittävätkö voimasi, joudut epätoivon valtaan +ja syöksyt kuiluun. Tässä tapauksessa siis sekä viisaus että rohkeus +kehoittaa meitä uskomaan siihen, mikä on tarpeemme mukaista ja vain +tämän uskon kautta tulee tarpeemme tyydytetyksi. + +Voimme kutsua tätä ankaran jokapäiväisen kokemuksemme opettamaa +ajatustapaa _toiminnan logiikaksi_ ja määritellä sen perusaatteen +näin: on uskallettava (»riskeerattava») erehdyksen mahdollisuus, jos +tämän uskaltamisen kautta _mahdollisesti_ voidaan saavuttaa arvokas +totuus (asia). On helppo nähdä, että me jokapäiväisessä elämässä +aina, kun on saavutettava joku arvokas, mutta epävarma asia, +seuraamme tätä ajatustapaa. Me emme katso niin vaaralliseksi, jos +olemme erehtyneet ja tulemme petetyiksi, päinvastoin olemme +tyytyväisiä siihen, ettemme päästäneet tilaisuutta käsistämme, sillä +onnistumisen mahdollisuushan myös oli olemassa. + +Kuinka poikkeaakaan tämä toiminnan logiikka sen passiivisen +katselijan logiikasta, jonka yllä kuvasin! Hänen ajatuksensa +ensimmäinen sääntö on: vältä erehdystä! Älä sentähden otaksu mitään +ilman riittäviä perusteita! Älä missään tapauksessa tule petetyksi! + +Se, mikä tässä erottaa passiivisen katselijan ja toiminnan ihmisen, +ei ole heidän järkensä, vaan heidän _asemansa erilaisuus_. Tuon +katselijan on mukava ja helppo sanoa: ennen kaikkea vältä erehdystä! +ja liehakoida itseään sillä, että hänen päässään on varmasti +ainoastaan tosia ajatuksia. Toimiva ihminen ei tosin voi suoda +itselleen tätä onnea, mutta hänellä on omalla puolellaan ääretön +valtti: koko se ajatuspääoma, jonka omistajaksi katselija nyt +rauhallisesti on asettunut ylpeine tunnuslauseineen, on saavutettu +seuraamalla _toiminnan logiikkaa_. Katsokaamme asiaa tarkemmin! + +Mitä on tieteellinen koe? Mitä on tieteellinen hypoteesi? Näihin +perustuvat kaikki tieteen voitot. + +Molemmissa tapauksissa _uskomme_, että asia, jota tutkimme, on +määrätyllä tavalla, ja toimimalla tämän uskomme mukaan, siis +pitämällä sitä totena saamme varmuuden: koe onnistuu tai epäonnistuu, +hypoteesi tulee todistetuksi tai osottautuu vääräksi. Me siis tieten +tahtoen annamme itsemme alttiiksi erehdyksen mahdollisuudelle, me +»riskeeraamme» sen, sillä me tiedämme, että ilman tätä »riskiä» emme +saavuta yhtään mitään! + +_Tässä_ on ero passiivisen katselijan ja toiminnan ihmisen välillä, +olipa hän käytännön tai tieteen mies. Toiminnan ihminen kulkee +eteenpäin, hän valloittaa uutta, sillä hän uskaltaa jotakin; tuo +passiivinen katselija sitävastoin on parasiitti, sillä senkin mitä +hänellä on, ovat muut hänelle valloittaneet. + +Ja oikeastaan: koko tuo passiivinen katselija-asema on vain +kuvittelu, fiktsioni emmekä koskaan noudata elämässä sen logiikkaa. +Jos sitä noudattaisimme, pitäisi meidän ensimmäiseksi pidättyä +hengittämästä, sillä hengittäminen perustuu epävarmaan otaksumaan: +että ilma on terveellistä! Voihan minä hetkenä tahansa kuolettava +basilli tulla keuhkoihimme. + +Koko elämä on sentähden oleellisesti uskaltamista, »riskeeraamista»-- +uhkayritys, jossa panemme alttiiksi paljon ja paljon kenties +voitamme. Mutta jos emme pane alttiiksi mitään, emme myöskään mitään +voita, _se_ ainakin on varma. + +Tämän, jokapäiväisen kokemuksen alkuviisauden on nyt William James +korottanut filosofiseksi periaatteeksi ja tehnyt siitä yhden +pragmatisen filosofiansa tukipylväitä. Jokaisen elämänkatsomuksen +keskuspiste on _kysymys elämän arvosta_. Sovittakaamme mainittu +periaate tähän kysymykseen. + +Juuri siitä alussa lähdin. Mainitsin, että voimme pitää vuosisatamme +älyntautina, intellektuaalisena sairautena sitä ristiriitaa, mikä on +tieteellisen elämänymmärryksemme ja ideaalisten, uskonnollisten +tarpeidemme välillä. Edellinen paljastaa meille maailmankaikkeuden, +universumin, joka on täydellisesti välinpitämätön meidän kalleimmista +tarpeistamme; niillä ei näytä olevan mitään merkitystä +maailmankohtaloissa. Tunnelma, jonka tällainen näky jättää ideaalisia +tunteita omaavaan sieluun, on enemmän kuin pessimistinen. Ennemmin +sittenkin suora vihollinen kuin tämä ikuinen tyhjyys, tämä +»ijänkaikkinen Ei» (the everlasting No). Sanomaton kaameus tulee +yllemme ajatellessamme, ettei olisi mitään ikuista edes lopullisissa +tarkoituksissammekaan, niissä objekteissa, joille olemme uhranneet +syvimmät voimamme, lyhyesti: että olisimme täydellisesti vieraita +tämän maailman sisäiselle olennolle. + +Minkälaiseksi on meidän sitten käsitettävä maailma, jotta korkeimmat +tarpeemme siinä voisivat tulla tyydytetyiksi? Vastaus on selvä ja +James määrittelee sen näin: Näkyvä maailma on ainoastaan osa +henkisemmästä ja ikuisemmasta universumista, ja elämämme saa +todellisen merkityksensä siitä, että olemme sen kanssa yhteydessä tai +siihen sopusointuisessa suhteessa. + +Siinä on idealismin, uskonnollisuuden jättiläishypoteesi! + +Ja tämän, elämämme verrattomasti arvokkaimman hypoteesin kanssa +täytyy meidän _järjen nimessä_ menetellä täsmälleen samalla tavalla +kuin menettelemme muiden arvokkaiden hypoteesien suhteen. S.o. me +uskomme siihen, me pidämme sen totena ja toimimme sen mukaan. +Tietysti me tällöin samalla annamme itsemme alttiiksi erehdyksen +mahdollisuudelle, sille mahdollisuudelle, että tulemme petetyiksi. +Mutta muistakaamme, että on myös toinen mahdollisuus, se että uskomme +on oikea, ja tämän mahdollisuuden me auttamattomasti päästämme +käsistä, jos passiivisen katselijan logiikkaa seuraten ensin vaadimme +riittäviä perusteita uskollemme ja sitten vasta ryhdymme sen mukaan +elämäämme järjestämään. Se että kysymys elämän arvosta on vanha kuin +ihminen, todistaa, ettei koskaan voida pakoittaa vastahakoista +ajatusta tunnustamaan niitä »riittäviä perusteita». Ja epäilys +merkitsee tässä täydellisesti samaa kuin kieltäytyminen uskomasta. +Jos epäilen, ettei joku ole luottamukseni arvoinen, en anna hänelle +luottamustani; jos epäilen, ettei elämällä ole mitään syvempää +merkitystä, elän niinkuin ei sillä sitä olisi. + +Kysymykseen elämän arvosta on siis vastattava: se riippuu eläjästä. +Jos en tahdo uskaltaa mitään, vaan, koska kukaan ei voi minulle +_todistaa_, että elämä on arvokas, antaudun epäilykseen, on +pessimismin voitto varma ja maailma on pikimusta minunkin kohdaltani. +Jos minä taas erehdyksen uhallakin rohkenen uskoa elämän +merkitykseen, niin on se valoisa ainakin tässä pisteessä, ja jos +kuolema lopettaa kaiken, en ole voinut sitä paremmin kohdata. + +Noudattakaamme siis toiminnan logiikkaa, seuratkaamme elämän suurissa +kysymyksissä samaa ajatustapaa, joka »maallisissa asioissa» niin +loistavasti on todistanut etevyytensä. Sehän juuri, kuten näimme, on +luonut tieteenkin. Tiedettä, sen totuuksia on _tarvittu_; ilman +voimakasta sisällistä tarvetta luojissaan ei se olisi koskaan +syntynyt: siis ovat meidän subjektiiviset tarpeemme ainakin tässä +suhteessa, näkyväiseen maailmaan nähden osottautuneet +_profeetallisiksi_; mikseivät ne voisi osoittautua profeetallisiksi +myös näkymättömään nähden? + +Nyt on meidän passiivinen katselijamme jo sangen ahtaalla. Mutta +yhden vastaväitteen hän vielä varmaan vetää esiin: idealistinen eli +uskonnollinen hypoteesi, hän sanoo, eroaa kaikista muista ajattelumme +hypoteeseista järjettömän huimapäisyytensä kautta. Ettäkö olisi +olemassa kokonaan toinen maailma kuin tämä ja henkinen? sitä ei hän +usko koskaan! + +Tähän sanoo James miehekkään sanansa siitä, miten tieteellisyyskin +voi muuttua lahkolaisuudeksi: tiedysti voin, jos tahdon, omaksua +ahtaan lahkolaistieteellisen kannan ja kuvailla mieleeni, että tämä +aistimien ja tieteellisten lakien ja ilmiöiden maailma on kaikki mitä +on olemassa. Mutta samalla kun niin teen, kuulen sisällisen äänen +kuiskaavan korvaani: joutavaa! Humbugi on humbugia, vaikka se +kantaisi tieteellisenkin nimeä, ja jos otan huomioon inhimillisen +kokemuksen kokonaisuudessaan, niin kuin sen objektiivisesti näen, +ajaa se minut vastustamattomasti ahtaitten »tieteellisten» rajain +ulkopuolelle. Se mitä tiedämme, on pisara ja mitä emme tiedä, +valtameri. + + + + +II + + +Perusteeltaan sellaisena, kuin edellä kuvasin, esiintyy Jamesin +pragmatismi hänen esseekokoelmassaan »_The Will to Believe_» (1896). +Sen ihmisen, jolla on ideaalisia, uskonnollisia tarpeita, täytyy +»tahtoa uskoa». Sekä hänen järkensä että hänen rohkeutensa, jonka +olemus on antaa itsensä alttiiksi mahdollisuudelle, käskevät häntä +tekemään näin. Hänen täytyy katsoa koko elämänsä kokeeksi: uskoa, +että elämällä _on_ arvoa. Kuka tietää, kenties meidän ihmisten usko +elämän ikuiseen merkitykseen juuri antaakin sille tätä merkitystä? +Missä määrin kokeemme onnistuu, missä määrin olemme oikeassa +uskossamme, siitä tosin ei saada »tieteellistä todistusta» ennenkuin +tuomiopäivänä. + +_Näin_ auki ei James kuitenkaan ole kysymystä jättänyt. + +Kuuluisassa teoksessaan »_The Varieties of Religious Experience_» +(1902) (joka teos ilmestynee ennen pitkää suomeksi) käsittelee hän +ensi käden uskonnollista elämää, persoonallista uskonnollista +kokemusta kaikessa laajuudessaan. Tämä tutkimus perustuu mitä +runsainpaan kokemus-ainehistoon, joka on koottu sekä nykyiseltä että +menneiltä ajoilta, ja valtaa lukijansa yhtäpaljon sen mahtavan +avara-mielisyyden kautta, jonka läpitunkema se on, kuin sillä +kunnioituksella ja rakkaudella, jolla tekijä käsittelee arkaa +ainettaan--arinta, mistä inhimillisen sielun historia tietää kertoa +vanhimmista ajoista aina meidän päiviimme asti. Tämän teoksen +rikkaitten teoreettisten tulosten joukossa on muutamia, jotka luovat +valoa kysymyksenalaiseen periaatteelliseen kohtaan Jamesin +filosofiassa. Kaikki korkeammat persoonalliset uskonnot ovat +tietäneet ja tietävät yhä vielä kertoa keskuudessaan esiintyneistä +»uskonnollisista neroista», kuten voimme heitä nimittää, hurskaista, +profeetoista ja pyhimyksistä, joiden sisällisen elämän perus tosiasia +on horjuttamaton vakaumus heidän elävästä yhteydestään korkeampien +voimien kanssa. Nämä personallisuudet esittävät myös ihmiskunnan +korkeimpia saavutuksia siveellisessä, eetillisessä suhteessa; +onnellisuus, siveys, rakkaus, kärsivällisyys, itsekieltäymys, kaikki +nämä korkeimmat eetilliset ominaisuudet ovat »pyhimyksessä» +toteutuneet mahdollisimman täydellisessä määrässä, ja psykologinen +keskus, josta ne virtaavat, on hänen tuntonsa jumaluudesta, jonka +kanssa hän on välittömässä yhteydessä ja jonka tahto on astunut hänen +oman tahtonsa sijalle. + +Mutta usein, ennenkuin uskonnollinen personallisuus on kehittynyt +tälle asteelle, on hän läpikäynyt toisen, jota, uskonopillista +nimitystä seuraten, hyvin voimme kutsua _kääntymykseksi_ ja joka on +uskonnonpsykologian huomiota herättävin objekti. Jameskin omistaa +sille päähuomionsa. + +Tässä kohden paljastuu eräs vallan hämmästyttävä seikka. + +Siihen tapaan nähden, miten kääntymys tapahtuu, voimme erottaa eri +tyyppejä. Mieltäkiinnittävin kaikista on se, josta James käyttää +nimeä »the type of self-surrender»: lukuisissa uskonnollisissa +personallisuuksissa on uskonnollinen ponnistus vienyt perille +(kääntymykseen) vasta sitten kun yksilön oma tahto on täydellisesti +herpaantunut, uupunut, kun yksilö on radikaalisesti tuntenut oman +voimattomuutensa koettaessaan itse vapahtaa itseään, ja hän sentähden +on kaikkinensa antautunut uskomansa korkeamman armoille, asettunut +täydellisesti vastaanottavalle kannalle sen edessä. Tämä itsestään +luopuminen ja korkeammalle antautuminen on ja tulee aina olemaan, +lausuu James, uskonnollisen elämän vitaalinen käännekohta, sikäli +kuin uskonnollinen elämä on jotakin henkistä eikä ulkonaisten sanojen +ja pyhien menojen asia. Kristinuskon kehitys yhä suurempaan +sisällisyyteen on merkinnyt juuri sitä, että yhä suurempaa painoa on +pantu tähän antautumiseen. Eikä se kehitys vieläkään ole päättynyt. +Päinvastoin esim. sellainen nykyaikainen liike kuin amerikkalainen +»mindcure», joka käyttää psyykillisiä välineitä, panteististä +Jumala-aatetta suoranaiseen parantamiseen, esittää tässä yhä etenevää +kehitystä. + +Mikä tässä on niin hämmästyttävää ja samalla niin ilahduttavaa, on, +että nykyaikainen psykologia voi todeta ei ainoastaan tämän +uskonnollisen kokemuksen _reaalisuutta_ vaan myöskin sen +_luonnollisuuden_. Uusi psykologia puhuu mielellään personallisuuden +keskuksesta, joka toisilla yksilöillä osottautuu erittäin +liikkuvaksi, se väittää sielunsisällön kokonaisuudessaan olevan +suunnattoman paljon laajemman kuin mitä tämä keskus kulloinkin +ilmaisee, ja suurimman osan tätä sisällystä se väittää olevan +kerrassaan tajunnan »kynnyksen alapuolella» (subliminaalista). +Toisilla ihmisillä (erittäinkin hysteerisillä) tämä alatajuinen +»maanalainen» sielunelämä muodostaa kokonaisia järjestelmiä, siellä +voi piillä aiheita kokonaan uusiin personallisuuksiin, ja näistä +hämäristä valtakunnista voi nousta omituisia keskeytyksiä, aiheita ja +sysäyksiä ylös itsetietoisen minuuden päivänvalo-elämään. Tällaisia +alatajuisen aktiivisuuden ilmauksia kutsutaan »sielulliseksi +automatismiksi» ja niihin kuuluu myös uskonnollinen kääntymys +sellaisena kuin se mainitulla tyypillä esiintyy. Tutkijat ovat +katsoneet epäilemättömäksi, että voimakas alatajuinen sielunelämä on +välttämätön ehto, _conditio sine qua non_, uskonnollisen kääntymyksen +esiintymiselle. + +Niinkauan kuin uskonnollista pelastusta kaipaava ponnistaa omaa +tahtoaan, elää hän vielä siinä sielunpiirissä, jossa pahimmin tuntuu +hänen epätäydellisen minuutensa avonainen haava. Mutta jos hän lakkaa +vaivaamasta itseään, saattaa tapahtua, että hänen ponnistuksensa +herättämät alatajuiset voimat rauhassa tekevät työtään, kunnes ahtaan +minuuden hauraat seinät äkkiä hajoavat ja uudet vilpoiset +voimanlähteet vapauttavina kuohuvat yli vaivatun sielun. +Persoonallisuus tuntee nojautuvansa jotakin mahtavaa tukea vastaan, +joka häntä kannattaa, kokonaan uudet energiat muodostuvat hänen +sielunkeskukseen--kauas entisestä--ja ihme on tapahtunut, suurempi +kuin mikään muu, ei vähimmin siksi, että se useimmissa tapauksissa on +ratkaiseva koko elämälle. + +Otaksun, ettei kukaan lukijoista loukkaannu tästä uskonnollisen +kääntymyksen sielutieteellisestä selityksestä. Onhan jyrkästi +erotettava toisistaan kysymykset selittämisestä, siis ilmiön +alkuperästä ja sen arvioimisesta. Ja toiseksi ei tämän psykologisen +teorian tarkoitus tietysti suinkaan ole _korvata uskonnollista_ +uskoa. Psykologia tosin on paljastanut arvaamattomia voimanlähteitä +ihmisessä itsessään, mutta se jättää kuitenkin personallisuuden +yksinäisyyteensä, joka voi olla niin kaamea ja usein juuri on +»maailmantuskan» syy. Uskonnollisia tarpeita voivat tyydyttää vain +loppumattomat syvyydet; niiden polttava tahto on juuri lentää niiden +kosmillisten kuilujen yli, jotka näyttävät erottavan sielumme +maailmankaikkeuden ytimestä. + +Mutta kuitenkin, kuten yllä sanoin: James on uskonnonpsykologisessa +tutkimuksessaan ainakin yhdellä askeleella lähestynyt suuren +kysymyksensä ratkaisua. Ideaalisia tarpeita omaavan abstraktinen usko +elämän ikuiseen henkiseen merkitykseen pyrkii välttämättä pukeutumaan +mielikuviin maailman metafyysillisestä rakenteesta. Niin petollinen, +jopa vaarallinen, kuin tämä teoreettinen puoli uskonnollisissa +sieluntuloksissa onkin--se kun persoonallisen kokemuksen väljähtyessä +heti pyrkii tulemaan _pääasiaksi_, vaikka se itse teossa on jotakin +vallan toisarvoista--emme kuitenkaan voi sitä välttää. Ja +yllämainitulla tavalla käsitetty uskonnollinen kokemus antaa selviä +viittauksia siitä, mitenkä uskonnollinen personallisuus voi käsittää +metafyysillisen yksinäisyytensä poistetuksi ja elävän yhteytensä +maailman korkeimpien voimien kanssa taatuksi. Voimme uskoa, että +sielumme alatajuisten regioniensa kautta on suoranaisessa yhteydessä +muiden universumissa löytyvien tajunnan muotojen kanssa ei ainoastaan +kaltaisiemme, vaan myös korkeampien henkisten voimien kanssa. Ja me +olemme kuulevinämme, että kuiskauksia sieltä syvyyksistä sekaantuu +ymmärryksemme arkipäiväiseen toimintaan. Me uskomme esim. +mielellämme, että iankaikkisuus on ajaton, ja että +»kuolemattomuutemme», jos me elämme ikuisuudessa, ei ole niinkään +tulevaisuudessa kuin nyt jo täällä ja meissä ja näin tehdessämme +kuulemme sisällistä ääntä, joka sanoo, että niin on. Me tajuamme, +että oikea elämän tunnelma sittenkin lopulta on panteistinen, +anti-naturalistinen ja optimistinen (»iankaikkinen Jaa», »The +everlasting Yes») että _suuret mystikot_ kaikkina aikoina ovat olleet +totuutta lähinnä. + +Nyt tietysti, sanoakseni sen vielä kerran, kaikki tämä +uskonnollisellekin on vain hypoteesia--eihän muuten olisikaan kysymys +uskosta. Ero naturalistin ja hänen välillään on vain siinä, että +edellinen ei tätä hypoteesia tarvitse eikä sentähden siitä välitä. +Uskonnollinen sensijaan tarvitsee sitä ja katsoo, että naturalisti +välinpitämättömyytensä takia menettää elämän korkeimmat arvot. +Uskonnollinen sentähden menettelee tämän hypoteesin kanssa samalla +tavoin kuin muiden hypoteesien kanssa, jotka ovat tarpeellisia; hän +tekee kokeen, hän pitää sen toistaiseksi totena, järjestää elämänsä +sen mukaan ja antaa kokemuksen ratkaista. Ja se mitä hän +uskonnollisesta kokemuksesta on oppinut, antaa hänelle syytä olla +toivehikkaalla rohkealla mielellä. Uudet mittaamattomat alueet ovat +auenneet hänen eteensä, alueet, jotka ovat häntä likempänä kuin hänen +oikea kätensä ja joissa suuret salaisuudet odottavat ratkaisuaan. + +Vielä positiivisemmalla kannalla on James viimeksi valmistuneessa +teoksessaan »_A Pluralistic Universe_» (1909). Tässä hän tulee siihen +johtopäätökseen, että eri aloilta, psykologiasta, »psyykillisestä +tutkimuksesta» ja uskonnollisesta kokemuksesta saadut todisteet +puhtaasti teoreettisesti katsoen antavat erittäin suuren +todennäköisyyden sille yleiselle maailmankatsomukselle, joka +»uskonnollisessakin hypoteesissakin» ilmenee, s.o. opille +korkeammista tajunnan muodoista, henkisestä ilmapiiristä, jossa me, +sitä käsittämättä, liikumme kuten--koiramme ja kissamme meidän +ilmapiirissämme ja johon me suhtaudumme samoin kuin nämä meihin. +Kuten nimestä (»pluralistinen maailma») näkyy, asettaa James tässä +filosofiansa lähinnä _monismin_ vastakohdaksi, joka pyrkii +käsittämään maailman yhteydeksi, kokonaiskappaleeksi (»a block +universe»). Sikäli kuin monismi on idealistinen, sekaantuu se Jamesin +mukaan voittamattomiin vaikeuksiin koettaessaan selviytyä pahan ja +universaalisen välttämättömyysopin eli determinismin ongelmasta. +James sentähden suosittelee käsittämään maailman moninaisuudeksi. +Tässäkin voimme sanoa hänen seuraavan »toiminnan logiikkaa»: +käytännön mies pitää elämää aina moninaisuutena, hän käsittää siinä +olevan eri piirejä, tasoja, jotka vaativat kukin omalaatuista +suhtautumistaan--mitä on joku Beethovenin jousikvartetti? Hevosen +jouhien hankaamista kissan suolia vastaan. Ja samalla!--asia, kuten +paha ja onnettomuus, joiden olemassaolo on kiellettävä, hävitettävä, +joiden muistokin on unohdettava niinkuin ei niitä koskaan olisi +ollut. Irti monistisesta taikauskosta! huudahtaa James. Maailmaa ei +suinkaan saa kokonaisuudessaan hyväksyä ja tunnustaa. Niinpä ei James +universumin korkeampiakaan voimia käsitä absoluuttisiksi ja +kaikkivaltiaiksi, vaan kylläkin rajoitetuiksi; niilläkin on oma +ulkonainen ympäristönsä ja omat taistelunsa.--Jamesia voi, jos +tahtoo, syyttää polyteismistä. Mutta hän huomauttaa, että näin juuri +on toiminnan ihminen aina käsittänyt maailman. Hyvä ja paha ovat +maailman akselin vastakkaiset navat, ja juuri tämä voimakas valo- ja +varjomaalaus antaa tälle filosofian Rembrandtille sellaisen elämää +syleilevän avaramielisyyden. + +Hyvin ymmärrettävästä syystä olen tässä syrjäyttänyt varsinaisen +teknillisen puolen Jamesin filosofiassa, hänen pragmatisen +tietoteoriansa sellaisena kuin hän sen on esittänyt teoksessaan +»_Pragmatism_» (1907). Hänen pragmatisen totuusteoriansa ydin ei ole +sen ihmeellisempi kuin että, koska arvostellessamme ajatuksiemme +totuutta, näiden »yhtäpitäväisyys» todellisuuden kanssa monessa +tapauksessa ei merkitse mitään eikä sentähden voi tulla täytetyksi +totuus-kriteriona, täytyy meidän tällaiseksi ottaa se, mitenkä hyvin +nämä ajatukset »toimivat», miten hyvin ne vievät meidät +tarkoittamaamme tulokseen. Tosi on ajatus, joka »toimii» hyvin. Tämä +oppi nyt on antanut aihetta huimiin väärinkäsityksiin, Jamesia on +syytetty täydellisestä »illusionismista»: saamme muka tällä +perusteella pitää totena kaikkea, mikä on miellyttävää uskoa. Niin +kernaasti kuin myönnänkin, että Jamesilla tässä kohdin ilmenee +hämäryyttä, jopa ristiriitaisuuttakin, niin on kuitenkin toivoakseni +jo edellinen esitys riittävä osottamaan mainitun syytöksen täysin +perusteettomaksi.--_Toiminnan logiikan_ kannalta merkitsee vähemmän +se, että ajatuksemme kenties eivät ole niin tarkkoja jäljennöksiä +todellisuudesta. Ja kaikkein arvokkaimmat ajatuksemme, jotka aina +menevät yli tämän hetkisen kokemuksen, eivät sitä juuri tästä syystä +koskaan voi ollakaan. Mutta ne voivat siitä huolimatta olla tosia +siinä korkeammassa mielessä, että ne tulevat vaikuttimiksi +hedelmälliselle työlle, että ne _luovat_ omat todellisuutensa, että +ne vievät meidät yli ahtaan maailmamme rajojen tuntemaan uusia +aavistamattomia kosmisia tuulia. + +Tosin, näin eivät pysty kaikki ajattelemaan, mutta kun katsoo William +Jamesin muotokuvan rautaisia piirteitä, on ikäänkuin tuntevinaan +hengähdyksen uudesta ihmissuvusta, joka siihen pystyy, suvusta, joka +_voittaa_, sillä se uskaltaa enemmän kuin me, se palvelee korkeampia +jumalia kuin me ja sen maailma on syvempi ja salaperäisempi kuin +meidän. + + (_Uusi Suometar_ 8.9. ja 12.9.1912) + + + * * * * * + + + + + +KANSALLISTEATTERIN _ERIK XIV_ +(1912) + + + + +I + + +Kuten aikanaan ja omassa maassaan Shakespeare, on August Strindberg +Ruotsin valtakunnan päämiesten historiasta löytänyt runsaasti aiheita +draamalliselle luomisinnolleen. Vuosisadan vaihteessa kirjoitti hän +useampia kuningasdraamoja, joista yksi, »_Erik XIV_», tänään tulee +Kansallisteatterissa esitettäväksi. + +Elettyään sillä jyrkkyydellä, joka Strindbergille, särkyneitten +tunteitten ihmiselle, kaikessa oli ominainen, elämänsä molemmat +ensimäiset kehityskaudet päähän asti, nähtyänsä, että hänen suuri +kuvitelmansa »intelligenssiaristokraatin» ihanne vei suoraan +hulluuden portille, joutui hän uuden elämänkauden kynnykselle, ja +siitä ovat hänen kuningasdraamansa kirjoitetut. Hänen uusi +elämänselityksensä häämöittää Göran Perssonin vastauksesta kuningas +Erikille, kun he, kohtalon lopullisesti lyöminä, keskustelevat +elämästä: »Elämä on jonninjoutavaa, mutta sillä voi olla joku salattu +tarkoitus.» Strindbergillä oli ikuinen kysymyksensä, ja jonkinlaisen +vastauksen hän aina tiesi siihen antaa. + +»Erik XIV» on nerokas sielumaalaus, jännittävä näytelmä ja +mieltäkiinnittävä ajankuvaus. Se tulee varmasti herättämään +huomattavaa vastakaikua yleisössä, varsinkin kun Kansallisteatteri ei +ole säästänyt voimiaan, saadakseen sen niinhyvin ulkoasultaan kuin +sisäiseltä pitoisuudelta tarkoitusta vastaavaksi. + +Osat on jaettu seuraavasti: + +Erik XIV--Jussi Snellman; Göran Persson--Teuvo Puro; Kaarina +Maununtytär--Päiviö Horsma; Katarina Stenbock, Kustaa Waasan leski-- +Olga Salo; Juhana herttua--Oskari Salo; Kaarlo herttua--Urho +Somersalmi; Svante Sture--Axel Ahlberg; Nils Sture--Evert Suonio; +Erik Sture--Kaarlo Astola; Nils Gyllenstjerna--Eero Kilpi; +Lejonhufvud--Aleks. Rautio; Stenbock--Hemmo Kallio; Hovimies--Arvo +Ahti; Göran Perssonin äiti--Hilda Pihlajamäki; Agda--Hanna Räihä; +Peder Welamson, Göran Perssonin sisarenpoika--Yrjö Somersalmi; Max, +vänrikki--Teppo Raikas; Siltavahti--Aapo Pihlajamäki; Huovi Maunu, +Kaarinan isä--Emil Falck; Nigels, kultaseppä--Martti Aronen; +Kamarineito--Alma Nykänen. + + + + +II + + +August Strindbergin vaikuttava näytelmä oli eilen Kansallisteatteriin +koonnut täyden huoneen, joka mielenkiinnolla seurasi sangen +huoliteltua esitystä. Suosionosoituksetkin, jotka kasvoivat näytös +näytökseltä, olivat lopulta erittäin vilkkaita. + +»Erik XIV» onkin mieltäkiinnittävä ja vaikuttava näytelmä, ei +vähimmin siksi, että Strindberg on voinut siihen mahduttaa niin +paljon omituista, aina intohimoista itseään. Hän on siinä ikäänkuin +jakanut itsensä kahtia, kahdeksi henkilöksi, joista toinen, onneton +Erik-kuningas saa sielukseen kaiken sen syvän heikkouden, epäsoinnun, +aina mielipuolisuuden rajoille menevän rikkinäisyyden, jota +Strindberg niin runsaasti löysi itsestään; kuninkaan neuvonantaja +taas, kuuluisa Göran Persson, on tosin tahto-ihminen kuin kukaan, +mutta raudankovan naamarin alla on aito-strindbergiläinen +kuolettavasti haavoittuva herkkyys, rakkauden tarve ja sisällinen +pakko nähdä elämä alastomuudessaan, paljastaa vaikuttimien +epäilyttävät sokkelot. Molempien yhteistä elämää ja toimintaa vainoaa +leppymätön kohtalo. Kaikki mitä onneton kuningas tekee on +takaperoista ja hullua; hänen neuvonantajansa koettaa uupumattomalla +tarmolla hänen jälkiään korjata, mutta kaikki on turhaa. Kuninkaan +sisällinen vihlova epäsointu ikäänkuin painaa leimansa kaikkeen mitä +hän koskettaa. Miltei pirullisella nautinnolla laskee Strindberg +mittaluotinsa tämän ihmiskurjuuden pohjaan saakka, joka on sitä +räikeämpi, kun se on niin korkealla, että se näkyy yli maiden. + +»Erik XIV» on rikkinäisen sielun tragedia. Jos tahtoo verrata tätä +kuningashahmoa Hamletiin, huomaa heissä ulkonaista yhtäläisyyttä. +Molemmilla on suuri tehtävä suoritettavana, mutta he eivät siihen +pysty, parantumattoman itse-epäilyn ja heikkouden jäytämiä kun ovat. +Hamletin epäilyllä on kuitenkin selvät ulkonaiset aiheensa, Erik +sensijaan on itse heikkous ja epäily siksi, että hänen sielunsa on +pelkkää epäsointua, että hän on tunne-ihminen, jonka tunteet ovat +sirpaleina--kuten Strindberg.-- + +Näytelmään ja sen esitykseen saan tilaisuuden vielä palata. +Mainittakoon vain, että hra _Jussi Snellman_ oli Erik-kuninkaassa +taas pitkästä ajasta saanut huomattavan osan. On iloista mainita, +että hän siitä kaikella kunnialla suoriutui. Hra _Puroon_ Göran +Perssonina olisi varmaan Strindberg itse ollut tyytyväinen: se oli +erinomainen luoma; esitys kohosi paikoin yli odotuksien. Hra +_Ahlberg_ Svante Sturena oli kaunis nähdä, hra _Yrjö Somersalmen_ +Peder Welamson ynnä jotkut muutkin esitykset ovat tunnustuksella +mainittavat. + + + + +III + + +Sangen taitavasti johdattaa Strindberg katsojan siihen kuumeiseen +ilmakehään joka hänen näytelmässään vallitsee. Erik-kuningas vakoilee +ylhäältä linnan ikkunasta Kaarinaansa, joka alhaalla parvekkeella +istuen pelokkaasti puhelee nuoruuden ystävänsä vänrikki Maxin kanssa, +samalla kun epäsuosioon joutunut kuninkaan neuvonantaja Göran Persson +pälyilee pensaikossa, odottaen sopivaa tilaisuutta päästä takaisin +kuninkaallisen ystävänsä läheisyyteen. Maxille ja Göranille, joka +lopulta myös tulee esiin, osoittaa kuningas mieltään sangen +omituisella, paljon ilmaisevalla tavalla: hän heittelee heitä +ylhäältä ikkunastaan ensin nauloilla, sitten vasaralla, ja antaa +sisällöttömän naurunsa säestää näitä ystävyyden osoituksia. Kuinka +paljon aivan omituista sielua onkaan jo tässä. Jos näytelmä sitten ei +osoittaudukaan selvästi keskitetyksi ja johdonmukaiseksi, vaan, kuten +historialliset näytelmät useimmiten, suhteellisesti irrallisten +kuvaelmien sarjaksi, niin kuinka hyvin siinä onkaan säilytetty tämä +alkuperäinen viritys. Viimeisessä kohtauksessa viettää Erik häitä +Kaarinan kanssa; linna on aivan autio, lahjottu hoviväki on jättänyt +kuninkaan, mutta tämä kutsuu rahvaan kadulta, istuttaa sen +hääpöytäänsä, ja sen siinä vähitellen humaltuessa tekee hän Göran +Perssonin kanssa sangen monisanaisen lopputilinsä elämän kanssa; +seuraavana hetkenä ovat he vangitut, Juhana on kuningas: kuumeuni on +lopussa. + +Kansallisteatterin esitys saattoi mielestäni sangen paljon tästä +omituisesta runosta oikeuksiinsa, varsinkin juuri mitä alku- ja +loppukohtauksiin tulee. Myös olivat näyttämölaitteet niissä, etenkin +ensimäisessä, varsin hyvät. Tietysti olisi runosta voitu ammentaa +vielä enemmän; enkä niidenkään rajojen sisällä, joissa +Kansallisteatterin taiteelliset saavutukset yleensä liikkuvat, +tahtoisi pitää »Erik XIV:ttä» minään ennätyksenä. Tässä näytelmässä +ikäänkuin värisevät hermot paljaina; epäsoinnut ovat syvästi +sielukkaita; Kansallisteatterin vahvoihin puoliin ei taas ole +kuulunut ylenmääräinen herkkyys tähän suuntaan ja sentähden ansaitsee +mielestäni tunnustusta se mikä esityksessä saavutettiin. + +Hra _Jussi Snellmanin_ Erik-kuningas oli mielestäni sangen huomattava +luoma. Hra Snellmanin esitys teki sen vaikutuksen, ikäänkuin olisi +hän sangen tarkkaan tutkinut kunkin yksityisen piirteen ja +vivahduksen sinänsä; ja monissa näistä hän mielestäni onnistui hyvin. +Kuninkaan omituinen keveähkö ivailu, kun hän puhuu parempaan +kääntyneen Göranin rakastumisesta, hänen sokea ja raaka +vihanpuuskauksensa sanoman saavuttua Englannin Elisabetin rukkasista, +monet tällaisista piirteistä saivat sangen sattuvan tulkinnan. Hyvä +naamioitus ja sopiva ulkomuoto tukivat esitystä suuresti. Kolmannen +ja neljännen kuvaelman suuressa raivokohtauksessa, kun Kaarina ja +hänen lapsensa ovat jättäneet Erikin ja tämä vihan sokaisemana +syöksee omin käsin tekemään lopun vangituista Stureista, kohosi hra +Snellmanin esitys voimaan ja intohimoisuuteen, joka tietääkseni on +hänellä uutta. Tuskan kourissa ikäänkuin alastomana värisevä, +vaikeroiva sielu, niinkuin Strindberg yksin sitä osaa kuvata, tässä +paljastui katsojalle huomattavalla selvyydellä. Mutta vaikka näin, +yksityiskohtia muistellessa, esityksestä löytää runsaasti erittäin +hyviä kohtia, on mielestäni kuitenkin kokonaiskuva hiukan laimea. +Esittäjä ikäänkuin ei jaksanut saavuttaa riittävän syvällistä +intuitsiota osansa ytimestä, se lähde, josta tämän sairaan sielun +monet omituiset ja toisinaan varsin hyvin esiintuodut käänteet, +mieleneleet pulppuavat, ikäänkuin tahtoi pysyä näkymättömänä.--Hra +_Puron_ Göran Persson oli Strindbergin hengen mukainen. Hra Puro oli +osaansa saanut jotain siitä suorasta yksinkertaisuudesta, joka on +Strindbergiläisen miehekkyyden ihanne. Tämä ihanne tosin on hiukan +kaavamainen; ja siinä merkityksessä tässä osassa on teatteria. Göran, +suuri valtioviisas ja toiminnan mies, viitsii tehdä hyvää vain +niinkauan kuin eräs nainen häntä rakastaa; kun hän tulee petetyksi, +sanoo hän muuttuvansa paholaiseksi ja raivoaa hirvittävästi. Mutta +vaikka Strindberg näin, pitkissä kohtauksissa, antaa kuninkaan ja +hänen valtioviisaansa puhjeta lyyrikoiksi ja panetella maailmaa ja +elämää voimasanoilla, joita kenties ei kenellekään muulle +sallittaisi, on hänen vuodatuksissaan aina hänelle ominainen +tulivuoren hehku ja ukonjylinä, joka vaientaa arvosteluhalumme. Kuten +sanoin, oli mielestäni hra Puro oikein käsittänyt osansa hengen. Hän +osasi antaa oikean illusion tietoisesta, epätoivoisesta tahdon +jännityksestä, joka lauetessaan purkautuu sokeana raivona. Mikä hänen +esityksessään oli siloittamatonta tai teatteria, kuului mielestäni +osaan.--Monet muutkin osat sietävät mainitsemista. Herra _Ahlbergin_ +Svante Sture oli komea ylimys, hra Yrjö _Somersalmen_ Peder Welamson, +hra _Pihlajamäen_ siltavahti hyviä esityksiä. Juhana-herttuaa esitti +hra _Salo_, Kaarlea hra Urho _Somersalmi_, Kaarina Maununtytärtä nti +_Horsma_ ja tämän isää hra _Falck._ + +Perjantain esityksessä oli runsas huone ja suosionosoitukset +vilkkaat. Tänään esitetään kappale kolmannen kerran. + + (_Uusi Suometar_ 27.11., 28.11. ja 1.12.1912) + + + * * * * * + + + + + +MAILA TALVION _HÄMÄHÄKKI_ +(1912) + + +Maila Talvion uusi kirja sisältää kahdeksan kertomusta. Ne liikkuvat +sangen erilaisissa elämänpiireissä, mutta kuitenkin on niistä +useimmilla aihepohja tuntuvasti sama--ja sangen mieltäkiinnittävä. + +Eikä vain se. Useimpien tekotavassa on jotain, jota en muista Maila +Talviolla ennen tavanneeni, tiukkaa draamallisuutta, joka toisinaan +kohoaa vallan mestarilliseen lujuuteen ja tarkkuuteen, vailla kaikkea +lyyrillistä tulvaa. + +Ensimmäisen kertomuksen nimi on »Rouva Vilenius ja hänen poikansa», +josta sen sisällys jo häämöittänee. Mutta köyhän leskirouvan suhde +sokeaan, intohimoisesti rakastettuun, ainoaan poikaan on tässä +kuvattu sovinnaisesta jyrkästi poikkeavalla tavalla. Rouva +Vileniuksen äidinvaisto on jos mikään puhdas vietti, ehdottomassa +omistamishalussaan yhtä pimeä turmiotatuottava, niin, yhtä +eläimellinen kuin ne sielunilmiöt, jotka tavallisesti saavat kantaa +viettien nimeä. Hän turmelee sillä poikansa onnen; elää merkitsee +hänelle omistaa poikansa kokonaan; siksi on pojan morsiankin hänen +ehdoton vihollisensa ja vihamielisyydellään saa hän kihlauksen +särkymään. Hänelle merkitsee silloin vähän, että poika häntä vihaa +sanomattomasti onnensa turmelijana; hän kärsii loppumattomalla +lempeydellä tämän tylyyden ja katkeruuden: saahan hän nyt omistaa +poikansa kokonaan! Loppu on surullinen; äiti joutuu köyhäin hoitoon, +ja poika hunningolle. + +_Äidin_rakkauden uhri--sitä aihetta ei varmaankaan ole ennen +kirjallisuudessamme käsitelty. + +Tämä niin omituinen, mutta kenties ei silti epätosi kertomus-- +Schopenhauer olisi siihen varmasti uskonut!--on esitetty +huomauttavalla keskityksellä, tiukalla draamallisuudella, mitään +turhaa siinä ei ole; hiukkasen kalpea, abstraktinen se lienee, mutta +se kenties johtuu aiheesta, joka on mieltäkiinnittävä +sielutieteellinen »tapaus» ja sellaisena katsottu. + +Neljännen kertomuksen nimi on »Veljekset». Kahden veljeksen +erinomainen ystävyys kylmenee, kun vanhempi (»Tumma») menee +naimisiin. Tämä niin intohimoinen veljesrakkaus paranee kuitenkin +entiselleen. Nuorempi veli (»Vaalea») elää myrskyisen rakkaussuhteen, +jonka loputtua hänkin on lopussa. Tumma hakee silloin veljen +kotiinsa, jossa tämä, kälynsä hellän huolenpidon alaisena, paranee +hermotaudistaan. Mutta samana päivänä kun Vaalea tuntee täysin +tervehtyneensä, tulee katastrofi: kuin tiedottomasti lankeaa hän +hoitajattarensa kaulaan, muutamaksi silmänräpäykseksi puhkeaa hänessä +valloilleen sokea intohimo veljensä vaimoa kohtaan, sitten tulee +häpeä, tuska, loppu.... + +Tämä on kerrottu jos mahdollista vielä suuremmalla draamallisuudella +kuin ensinmainittu kertomus. Sen lopussa puhaltaa vallan myrskytuuli. + +Harvoin on kirjallisuudessamme vaisto-elämää käsitelty näin +kohtalokkaana, sokeana, näin naturalistisesti. Maria Jotuni johtuu +mieleen muutamista kertomuksista (Lokakuun tarina, Metsävalkea).-- +Toisinaan on mielestäni taiteellinen pidätys mennyt hiukan liiankin +pitkälle; loppuratkaisu tulee vähän yllätyksenä, kuten »Hämähäkissä» +(Hämähäkki--mielikuva ei muuten, eksotisuudestaan huolimatta, oikein +ole mielestäni jaksanut kohota siihen vertauskuvallisuuteen, joka +sille lienee tarkoitettu): Ja joskin kenties muutamissa kertomuksissa +tuntuu pientä abstraktista kalpeutta, niin henkii sensijaan esim. +»Metsävalkeasta» mitä omituisin ja voimakkain tunnelma, kesäiseen +luontoon niin kummallisesti kietoutuneen ihmisnäytelmän takia. + +Kirjan lopussa olevasta kolmesta kertomuksesta on »Evangeline» hieno +kuvaus, mutta kenties vähän hauras inspiratsioltaan; »Liitentaalin +vanhuksissa» käydään vanhan rikoksen kaameita jälkiä; viimeinen +kertomus »Isä ja poika» palaa takaisin vanhempien ja lasten +suhteeseen; tällä kertaa on kysymys kuolinvuoteella lepäävästä +paroonista ja hänen aviottomasta pojastaan, taustana kaiketi eräs +tunnettu tapaus todellisuudesta. + +Milloinkaan ei Maila Talvio liene taitavasta ja tottuneesta kynästään +tarjonnut niin keskitettyä, niin hallittua ja älyllisesti niin +itsetietoista taidetta kuin tässä omituisessa kirjassaan. + + (_Uusi Suometar_ 10.12.1912) + + + * * * * * + + + + + +KANSALLISTEATTERIN _HAMLET_ +(1913) + + + + +I + + +Kansallisteatterissa on huomenna perjantaina, näytäntökauden kenties +huomattavin ilta. Esitetään _Shakespearen Hamlet_, joka viimeksi on +mennyt yli kymmenen vuotta sitten vanhassa Arkadiassa. Esitys on siis +täysin ensi-illan veroinen; ohjaus ja näyttämölle asetus +luonnollisesti on kokonaan uusi: pääosassa esiintyvät vuorotellen +hrat Eero Kilpi ja Jussi Snellman (edellinen ensi-iltana, +jälkimmäinen ensi kerran maanantaina). + +Hamlet-esitys tulee tietysti herättämään erikoista huomiota. +Saattaahan tämän murhenäytelmän kanssa yleiskantoisessa, vuosisatoja +uhmaavassa inhimillisyydessä kilpailla ainoastaan samanaikainen »Don +Quixotte» ja kaksi sataa vuotta myöhäisempi »Faust». Minne tahansa +europalainen sivistys on päässyt kotiutumaan, on myös hautautunut +tämän kuuluisimman, mutta otaksuttavasti olemattoman tanskalaisen +nimi. Hänen lakastumaton nuoruutensa todistaa että hän jos kukaan on +ihmiskunnan ikuisia symboleja. Vanhaan tanskalaiseen, Ranskan +välityksellä Englantiin tulleeseen ja täällä näytelmänkin muodossa jo +käsiteltyyn taruun on Shakespeare sellaisella syvällisellä nerolla +mahduttanut kuumeista yleiskantoista sielunelämää, että siitä riittää +sukupolvelle toisensa jälkeen kysymyksiä haudottavaksi ja arvoituksia +ratkaistavaksi. Lieneekö toista ihmiskuvaa, joka niin salaperäisellä +voimalla vetäisi meitä puoleensa kuin Hamlet? Kukapa ei tuntisi tätä +nuorukaista ja hänen tarinaansa, kukapa ei tietäisi jotain kertoa +mitä ihanteen ja todellisuuden, nuorekkaan uskon ja murskaavan +pettymyksen ristiriidasta, joka repi parantumattomille haavoille +hänen rakastavan ja ihailuun valmiin sydämen? Kuka ei tajuaisi +syvällistä inhimillisyyttä siinä mitenkä hän katkeralla järjen +tyydytyksellä näkee pimeiden aavistustensa olevan tosia? Hamlet on +asetettu rinnan Mefistofeleen ja pessimismin filosofien kanssa. +Yhteistä on näillä ja hänellä elämää kohtaan jyrkästi kielteinen +tunto. Mutta Hamletissa tämä ei lakkaa olemasta vihlovassa +ristiriidassa hänen syvimpien vaistojensa ja tarpeittensa kanssa; hän +on heistä todellisimmin inhimillinen, itse ihmisyyden tuskan murto +vaivan vääntämine kasvoineen. + + + + +II + + +Kansallisteatterin eilinen esitys oli koonnut katsomon täyteen +kiitollista yleisöä. Pääosan esittäjä, hra _Eero Kilpi_ sai osakseen +runsasta, lopussa varsin voimakasta suosiota. Hänen tulkintansa +jättikin mieleen sympaatisen tunnelman, ja varmaan on eilinen esitys +huomattavin hra Kilven tähänastisista ennätyksistä. + +Hamletin osa on, jos mikään, neroa varten kirjoitettu. Sen +sisältörikkaus on tavaton. Ja siitä on voitu sanoa, että niin paljon +kuin Hamlet puhuukin ja sanoilla ilmaisee itseään, niin on hänen +vaitiolonsa yhtä ilmehikäs. Mikä ulkomaailmasta tuleva vaikutelma +häntä kohtaakin, heti sytyttää se hänessä jonkin nerollisen +ilotulituksen, syvimmän kosmillisen murhemielen tai itsekiduttavan +epäilyksen purkauksen. Näiden välillä ei ole muuta sidettä kuin +niiden yhteinen merensyvyinen tausta, josta ne nousevat. Ja se tausta +on yhtä kaunopuhelias kuin nämä juhlalliset monologit ja leikkaavat +kärkevyydet itse. Se juuri tekee meille Hamletin niin +mielenkiintoiseksi ja houkuttelevaksi--tuo puolittain unissakävijän +sielunelämä, josta itsensä ja maailman epäilys on ikäänkuin syönyt +pohjan pois--ja sen tahtoisimme nähdä näyttämöllisessä esityksessä +kuultavan esille. + +Se mitä hra Kilpi tästä runsauden määrästä sai näkyviin, epäilemättä +teki huolellisesti tutkitun ja älykkäästi ymmärretyn vaikutuksen. +Joskaan hänen olennollaan yleisesti ei ole tuollaista voimakkaampaa +ihmehikkyyttä, joka itsekseen puhuisi, osui moni yksityiskohta, +oikein tavattuna ja hillittynä, paikalleen. Olisi kuitenkin toivonut +suurempaa vapautumista hänelle ominaisesta maneerista, joka toisinaan +ei ollut tuomatta mieleen hänen entisiä osiaan. Heikointa olivat +mielestäni kohtaukset Ofelian kanssa; Hamlet on nero rakkaudessaankin +ja juuri tässä hänen sydämensä ja päänsä etäisyys muodostuu kenties +laajimmaksi, kipeimmäksi. Kokonaisuutena ei hra Kilven esitys ollut +vapaa yksitoikkoisuudesta, johon paljon vaikuttaa alituinen +palaaminen samoihin eleisiin, eikä myöskään se kehitys, jota +Hamletissa on huomattavissa, tullut esille siinä määrässä kuin olisi +tilaisuutta ollut. + +Hra _Axel Ahlberg_ ja rva _Rautio_ esittivät kuningasta ja +kuningatarta, kumpikin heille ominaisella taiteellisella vaistolla ja +kypsyydellä. Hra _Raution_ Polonius oli hauska nähdä. Shakespeare +ikäänkuin huvittelee itseään tässä henkilökuvassa, asettaessaan tämän +porvarillisen vanhuksen Hamletin henkistä ylemmyyttä vastaan. Hra +Raution esityksessä oli sattuva hymyilyttävä väritys. Rva +_Lindelöfin_ Ofelia samoinkuin hra _Raikkaan_ Laertes olivat varsin +eheitä luomia. Mainittava on vielä muissa osissa hra _Salo_ +(Horatio), _Weckman_, _Yrjö Somersalmi_. + +Olen vielä tilaisuudessa palaamaan näytelmään ja sen esitykseen. + + + + +III + + +_Hamlet_ esitettiin toisen kerran sunnuntaina, jolloin hra _Jussi +Snellman_ näytteli pääosaa. Hänen tulkintansa poikkesi huomattavassa +määrässä hra Kilven esittämästä: hänen Hamletinsa oli tuntuvasti +nuorekkaampi, tuntehikkaampi, välittömämpi, esitys oli +havainnollisempaa, enemmän ulospäin heijastavaa. Tällä saavutti hra +Snellman monta etua, hänen antamansa kuva tuli vilkkaammaksi ja +vaihtelevammaksi ja kokonaisuus myös varmemmaksi siinä suhteessa, +että esittäjällä oli varaa antaa Hamletinsa muuttua loppua kohti, +joten kuvaan tuli jonkun verran kehitystä. Mutta epäilemättä hra +Snellman myös pienensi Hamletin sisäistä asteikkoa. Tästä tuli +kuohahtava, lyyrillisiin purkauksiin valmis nuorukainen, hänen +tuskansa oli koskemattoman mielen nyyhkyttävää kärsimystä yksityisten +onnettomuuksien edessä--ei mielikuvituksessamme elävän Hamletin +maailmantuskaa, viiltävän auttamatonta; pistosanainen katkeruus, +jonka hän vuodattaa yli Poloniuksen ja kuninkaan, hajosi ivalliseksi +leikinlaskuksi, miltei poikamaisiksi sukkeluuksiksi. Muutamissa +kohtauksissa hra Snellman mielestäni onnistui huomattavasti paremmin +kuin hra Kilpi; niin varsinkin kohtauksissa Ophelian kanssa, missä +hänen eloisampi ilmeleikkinsä tuli hänelle avuksi. Mutta +yksitoikkoisuudestaan huolimatta oli hra Kilven esityksessä kenties +enemmän tuota epäilyn ja mietiskelyn jäytämää sisäistä turtumista, +suureen ratkaisevaan tekoon pystymättömän uneksija-elämää, joka esim. +Goethen Hamletista antaman kuvan mukaan on tämän peruspiirteitä. Tätä +puolta tehostamalla myös luullakseni enemmän lähestytään sitä +onnettoman sielun nerollisuutta, joka on Hamletin sisäisenä olentona. + +Hra _Axel Ahlbergin_ kuningas Claudius oli paraita kaikista. Hra +Ahlbergin voima kenties ei ole sielullisessa puolessa, mutta hän on +ikäänkuin täysin mukautunut näyttämöllisen esityksen ehtoihin ja +edellytyksiin, hänellä on varma silmä oikeisiin mittoihin ja ehjiin, +ikäänkuin koristeellisiin vaikutuksiin. Niin oli hänen kuninkaansa +nytkin varsin kuninkaallinen, ei tosin vallan se luihu rikollinen, +jonka pitäisi näkyä kuoren alta, mutta ulkonaisesti sitä +sympaattisempi, hillitty ja taitehikas. Rva _Raution_ kuningattarena, +hra _Raution_ Poloniuksena, rva _Lindelöfin_ Opheliana olen jo +tunnustuksella maininnut. + +Näyttämölle asetuksessa oli noudatettu samaa menettelyä kuin +»Coriolanuksessa»: etualan laitteet pysyivät kaiken aikaa paikoillaan; +muutamissa kohtauksissa saavutettiin näin, varsin vähäisillä +muutoksilla hyvinkin onnistuneita vaikutuksia; mainita voi esim. +haamukohtauksen ja kuningattaren kammion.--Ohjaus oli hra Lahdensuon. + +Yleisöä oli sunnuntainkin esityksessä täysi huone, ja +suosionosoitukset vilkkaat. + + (_Uusi Suometar_ 13.2., 15.2. ja 18.2.1913) + + + * * * * * + + + + + +MUUTAMISTA SIELUTIETEEN PERUSKÄSITYKSISTÄ +(1913) + + +Kysymys siitä, onko sielua pidettävä ykseytenä vaiko moninaisuutena, +on, voimme sanoa, aina ollut filosofien harrastuksen polttopisteessä. +Sehän oli myös niitä kohtia, joissa vanhojen empiristien ja +ratsionalistien mielipiteet jyrkimmin menivät vastakkain. +_Descartes_'n »anima», »substantia cogitans», samoinkuin _Leibniz_'in +»monadi» ovat aina säilyttäneet viehätysvoimansa spiritualistisissa +mielissä, joille oppi ehdottomasti yksinkertaisesta ja jakamattomasta +sielu-ykseydestä, sielunelämän muuttumattomasta 'kannattajasta' on +ollut mieleinen, heidän kuolemattomuustoiveitaan ja metafyysillisen +dualismin oppiaan tukevana. Epäilemättä jonkunverran hedelmällisempi +on ollut englantilainen empirismi, jota sielutieteessä n. s. +»assosiatsio-psykologia» on kannattanut. Tämä suunta, sellaisena kuin +sitä ovat edustaneet Englannissa varsinkin _Hume, Stuart Mill_ ja +_Bain_ ja Ranskassa _Taine_ on kieltämättä päässyt huomattavan +pitkälle pyrkimyksissään kohti varsinaista tieteellistä psykologiaa. +Mutta toiselta puolen oli sen sielutieteellinen peruskäsitys--tapa +käsittää sielunelämä erillisten mielteiden kokoomukseksi ja selittää +sielulliset synteesit pelkästään näiden erillisten mielteiden +_mekaanisten_ yhtymisten, s. o. assosiatsioiden kautta--tämä käsitys +oli epäilemättä tosiasioille väkivaltaa tekevä. Tämä kävikin +ilmeiseksi m.m. sen kautta, että sekä Hume että Stuart Mill +nimenomaan tunnustivat seisovansa voimattomina tärkeimmän sielullisen +synteesin, _minuuden_, edessä ja myönsivät olevansa kykenemättömiä +sen syntyä selittämään. + +Nykyajan sielutiede, sekä filosofinen että varsinaisesti +tieteellinen, onkin sentähden--kuten pitkin rintamaa voi huomata-- +usein sangen jyrkästikin varuillaan assosiatsio-psykologian +liioitteluja vastaan. Niinpä voitanee esim. _Henri Bergson_'in +filosofiaa osittain pitää jyrkkänä vastavaikutuksena sitä vastaan. +Mitä sielukäsitteeseemme tulee, ovat hänen mielestään sekä 'ykseys' +että 'moninaisuus' sellaisia »cadres de l'intélligence», ymmärryksen +kaavoja, joihin elävä todellisuus vain väkivaltaisesti pakoittamalla +saadaan soveltumaan, »konfektsiovaatteita» eikä suinkaan mitan mukaan +tehtyjä (kts lähemmin Aika 1911 s. 433 seur.) Tällaisen »mitan mukaan +tehdyn» sielukäsitteen on _James_ koettanut tuoda esiin perustavassa +»Sielutieteen periaatteissaan.» Loistavassa luvussaan »tajunnan +virrasta» (the stream of thought) suosittelee hän tätä kuvaa +karakterisoimaan sielunelämän yleistä luonnetta. Nykyisessä +kirjallisuudessa se onkin yleisesti omaksuttu. + +Sama assosiatsio-psykologialle vastakkainen suunta huomataan, kuten +sanottu, myös ahtaammasti tieteellisessä, kokeellisessa +psykologiassa. On huvittavaa mainita muutamia yksityisiä esimerkkejä. +Tunnettu ranskalainen sielutieteilijä _Alfred Binet_ (muutamia +kuukausia sitten kuollut) on paljon huomatussa teoksessaan »L'étude +expérimentale de lintélligence» selvästi osoittanut, että +abstraktista ajattelemista on mahdoton käsittää mielikuvien +mekaaniseksi leikiksi. Ja mitä kuuluisiin n.s. assosiatsio-lakeihin +tulee, niin on niiden arvo mennyt tuntuvasti alaspäin. Monet eivät +niitä ollenkaan pidä minään elementaarisina sielunelämää hallitsevina +lakeina, vaan puolina eli momentteina vielä alkeellisemmissa +sielunilmiöissä. Niin esim. _Pierre Janet_ tunnetussa teoksessaan +»L'automatisme psychologique» esittää, mitenkä huomattavimpiin +ilmiöihin sielunelämän alalla kuuluu se että kerran muodostuneilla +sielullisilla kokonaisuuksilla--joiden syntymisessä sielunelämän +aktiivisella, tahto-puolella on voinut olla huomattava osa--, esim. +sellaisilla mielikuvakokoomuksilla joita sanomme »esineiksi», on +voimakas taipumus _uudistua_, uudelleen astua tajuntaan (sielullinen +automatismi), ja tämä entisten tilojen tajuntaantulo tapahtuu juuri +n. s. assosiatsio-lakien kautta. Samaa mieltä on _Höffding_, joka +lausuu: »Kaiken assosiatsionin olennainen ominaisuus on siten +taipumus yksityisen elementin tajuun noustua herättää uudelleen koko +se tila, josta tuo elementti tai sen kaltainen on ollut osana.»[2] +Yhtäpitävästi edellisen kanssa on Binet sitten yllämainitussa +teoksessaan osoittanut, että »assosiatsiolait» eivät suinkaan ole +samat kaikilla yksilöillä; toisten mieleenjohtuma (idéation) kulkee +'yhtäläisyyden', toisten 'kosketuksen' kautta. + +Täten nykyisessä sielutieteessä on huomattavana tuntuvaa sielunelämän +kokonaisuuden ja »sielullisen synteesin» tehostamista erillisten +sielunainesten kustannuksella. »Sielullinen synteesi» on nykyisessä +psykologiassa tavattoman tärkeä ja paljon käytetty käsite. Siten on +m.m. _Wundt_, määritellessään sen lain että sielullisten tekijäin +antamassa yhteistuloksessa (synteesissä) aina on jotakin enemmän kuin +pelkästään tekijäin summassa olisi, ja johtuen siten oppiin +sielullisen energian kasvamisesta, vastakohtana opille fyysillisen +energian säilymisestä, antanut paljon huomatun ilmaisun +puheenalaiselle käsitteelle. Kenties vielä runsaamman käytännön on se +saavuttanut ranskalaisessa sielutieteessä, joka viime vuosikymmeninä +mielihalulla on käsitellyt suurinta sielutieteen kysymystä, problemia +tärkeimmän psyykillisen synteesin, _minuuden_ eli _personallisuuden_ +luonteesta, synnystä ja kokoonpanosta. + +Sielunelämässä on synteetisen rinnalla kuitenkin huomattava toinenkin +puoli, ja edellisen yksinomainen tehostaminen johtaa +yksipuolisuuteen[3]. Sitä välttääksemme ja yrittääksemme uudelleen +löytää adekvaatisen ilmaisun sielunelämän yleiselle luonteelle, mutta +tällä kertaa tarkoin »mitan mukaan tehdyn» käsitteen eikä ainoastaan +kuvan avulla, on meidän mielestäni lausuttava, että sielunelämässä on +huomattavana kahdensuuntainen pyrkimys: toinen synteesin kautta +johtava yhä suurempaan keskitykseen, ykseyteen, toinen hajoamisen +kautta viepä yhä suurempaan erillisyyteen, moninaisuuteen. +Normaalisen ihmisen sielunelämä on alituisessa liikkeessä näiden +kahden poolin välillä. + +Voimakkaassa kestävässä tahdonponnistuksessa, jossa tajuntaa +hallitsee yksi ainoa kirkashohtoinen mielikuva, tehtävä teko, +kaikkien niiden omituisten tunnesävyjen myötäseuraamana, jotka +antavat meille tietoisuuden omasta aktiivisuudestamme ja saattavat +minä-tajunnan voimakkaimpana astumaan esiin--silloin on meillä tila, +jossa sielullinen synteesi ja keskitys on huipussaan, joka, kuten +Pierre Janet eräässä kohdassa lausuu, »pyrkii toteuttamaan filosofien +ihanteen, identisen sieluykseyden».[4] + +Mutta tämä ihanteellinen tila toteutuu vain silloin tällöin. Jännitys +laukee, ja mitä silloin tapahtuu? Äsken istui »minuus» elävästi +tietoisena mahdistaan, kaikki langat käsissän, valta-istuimellaan ja +hallitsi; nyt se lakkaa olemasta näyttämön ehdoton keskus, siirtyy +vähitellen yhä syrjempään, hallitsevasta katselevaan asentoon, ja +keskuksen valtaavat mielikuvat, jotka äsken kukistettuina, nyt +alkavat saada takaisin itsenäisyyttänsä ja pitää karkeloitaan. Kuta +vapaammiksi, irrallisemmiksi ja itsenäisemmiksi ne tulevat, kuta +enemmän voimaa ja väriä ne saavat, kuta enemmän lähestymme +_unennäköä_, sitä kalpeammaksi käy minä-tajunta, sitä enemmän +herpaantuu sen jännitys, sitä enemmän muuttuu se pelkäksi _tajunnan +kentäksi_, jolla unennäön kirjavat haamut loppumattomana sarjana +pitävät temmeltään kummallisessa kuutamoisessa valaistuksessa minkä +lähde on tietymätön. Mielikuvat ovat nyt täydelleen itsenäistyneet; +kuvista ovat ne muuttuneet olennoiksi ja esineiksi, joiden vaatimus +tulla otetuiksi täytenä totena ei kohtaa mitään vastaväitettä. + +Unennäössä on meillä toteutettuna vanhojen empiristien sielukäsitys: +sielu moninaisuutena, erillisten ainesten kokoomuksena. + +Tämä kuvaus kenties hiukan selventää yllä antamaani abstraktista +kaavaa. + +Sielunelämän luova aktiivinen synteesi saa elää alituisessa +taistelussa vastakkaista passiivista hajaantumispyrkimystä vastaan. +Jompaankumpaan suuntaan kulkee kunakin hetkenä sielun sisäinen +virtailu. Tilaa, jossa tämä jatkuvasti kulkee jälkimmäiseen suuntaan, +nimittää Pierre Janet sattuvasti »la misère psychologique». Niinpian +kuin, sielullisen energian jatkuvan heikkenemisen takia, uusien +synteesien luominen on lakannut, järkkyy sielun tasapaino mitä +syvimmin, ennen muodostuneet, mekaanisiksi käyneet mielleryhmät +pääsevät ylivaltaan, »sielullinen automatismi» hallitsee, voimaton +ajatus taivaltaa yhä auttamattomammin vanhoja polkujaan, eksyy yhä +pahemmin omiin sokkeloihinsa, samalla kun ulkoa tai sisältä tulevat +mieleenjohtumat eivät kohtaa mitään vastustusta, ne ryhmittävät +ympärilleen kaiken mitä tajunnasta löytävät ja kasvavat lumivyöryn +tavoin, tehden yksilöstä »piintyneen päähänpiston», »riivauksen», +manian tai jonkun muun mielisairauden uhrin. Mielisairaus on monasti +ikäänkuin unennäköä, joka kestää vuosia--molemmille on +tunnusmerkillistä sielunelämää hallitsevan toisen, passiivisen +hajaantumisen periaatteen _yksinvalta_. + + (_Aika_ 7, 59-63) + + + * * * * * + + + + + +KULTTUURI JA KEHITYSOPPI +(1913) + + + + +I + + +Aaterikas ja oppinut norjalainen kirjallisuushistorioitsija _Chr. +Collin_ on keskeneräisen Björnson-elämäkertansa lomaan julkaissut +laajahkon filosofisen teoksen, jonka avarasta synteesistä kantaa +merkkiä sen pitkä nimi: »Brorskabets religion og den nye +livs-videnskab. Med en historisk belysning av darwinismen», s. o. +»veljeyden uskonto ja uusi elämäntiede. Ynnä darwinismin +historiallista valaisua». + +Lukuisten mielenkiintoisten piirteitten ohessa on tämä teos siitä +huomattava, että kehitysoppi siinä on katsottu verrattain uudesta, +alkuperäisestä näkökulmasta. Se on siinä asetettu historialliseen, +kultturelliin ympäristöönsä, katsottu historiallisten edellytystensä +ja seuraustensa kannalta. Tulokset tästä ovat sangen huomattavat. +Vastoin pintapuolista käsitystapaa, että kehitysoppi syntyi maailmaan +kuin kanuunasta ammuttuna sinä Herran vuonna, jolloin Darwin julkaisi +tunnetun teoksensa »Lajien synnystä», katsoo Collin kehitysopillisen +ajattelun historiassa voitavan eroittaa kolmekin eri aikakautta. + +Ensimäinen oli kehitysopin romanttinen kausi, jolloin ajatus eliöiden +asteettaisesta muuttumisesta suunnattomien ajanjaksojen kuluessa +kypsyi sellaisten tutkijain mielessä kuin Buffon, Erasmus Darwin, +Lamarck, Goethe, Saint-Hilare. Mutta tiede otti tämän uuden ajatuksen +kylmästi vastaan ja tutkijat, kuten Cuvier, hylkäsivät sen, pitäen +sitä ilmassa liehuvana luonnonfilosofiana. + +Kehitysopin toinen »realistinen» kausi alkoi silloin, kun Charles +Darwin ja Alfred Russel Wallace julkaisivat lyhyet esityksensä +valinta-opista, selektsioteoriasta, (1858) ja edellinen seuraavana +vuonna lähetti maailmalle ensimäisen suuren pääteoksensa »Lajien +synnyn». Tässä muodossaan, »darwinismina», kehitysoppi vähitellen +valloitti puolelleen luonnontieteen ja yleisen tietoisuuden, kiitos +olkoon sen valtavan tosiasia-paljouden, joka sillä nyt oli tukenaan. +Mutta sillä oli nyt myös siinä suhteessa entisestään paljon poikkeava +luonne, että oltuansa ennen valoisaa uskoa luonnon hyvyyteen ja +ikuiseen kehitykseen, se nyt oli jokseenkin synkkä oppi julmasta +loppumattomasta »olemassaolon taistelusta». + +Kolmas kausi alkaa tavallaan jo Darwinin toisen pääteoksen »Ihmisen +polveutumisen» mukana (1871) ja on käynyt yhä ihmeisemmäksi sitä +mukaa kuin varsinainen darwinismi on alkanut vanhentua. »Olemassaolon +taistelu» tuskin voi selittää kehitystä ja ainakin antaa se +yksipuolisesti väritetyn kuvan elävän luonnon tilasta, jossa +yhteenliittymisellä ja keskinäisellä avulla on tärkeä sija taistelun +rinnalla. »Ihmisen polveutumisessa» Darwin jo johtui panemaan painoa +näihin luonnon inhimillisempiin piirteisiin. + +Näillä uuden elämän-tieteen eri kehityskausilla on Collinin mukaan +kullakin ollut läheinen yhteytensä oman aikansa henkisen ilmapiirin +ja siinä liikkuvien virtausten kanssa. Kehitysoppi eri muodoissaan, +on niihin kulloinkin valtavasti vaikuttanut, mutta se on myös ottanut +vastaan vaikutuksia. Seuratkaamme näiden vuorovaikutussuhteiden +valossa muutamia europalaisen kulttuuripsyyken uudemmista vaiheista. + +Kehitysopin romantiselle kaudelle tunnusmerkillistä oli suurin +piirtein ottaen valoisa ja toivehikas usko rajattomaan edistykseen. +Björnson on kutsunut tätä uus-renessanssin aikakautta, romantiikan +suurta virtausta, »suurien tunteiden ajaksi»: taistelussa usein +valtavia vastuksia vastaan kasvoi uusi edistyksen, vapauden ja +luonnon usko hehkuvaksi ja sielukkaaksi. Esimerkkejä antavat meille +Ranskassa Rousseau, Englannissa Shelley ja Saksassa Goethe. +»Palaaminen luontoon», joka käsitettiin puhtaaksi ja viattomaksi, +vastakohtana sivistysihmisen turmelukselle, ja valoisa usko siinä +ilmenevään jumaluuteen, jonka luomiskyky ei vielä ole ohi, vaan joka +yhä edelleen toimii ja vaikuttaa uutta luovasti, kulkien kohti yhä +korkeampia elämänmuotoja--tämä usko loi niin sanomatonta keväistä +hohdetta yli koko ajan, että esim. Condorcet, giljotiinin terä +melkein päänsä päällä, kirjoitti rajattoman toivorikkaan +»hahmoittelunsa historialliseksi kuvaksi ihmiskunnan edistyksestä». +Tänä aikana, jolloin kirjallisuus, maalaus ja musiikki syntyivät +uudestaan, luotiin näet myös ensimäiset suuret positiiviset aatteet +ihmiskunnan tulevaisuudesta. Filosofi Kant, sama mies, joka +nerokkaassa nuoruudenteoksessaan johti taivaankappalten synnyn +maailmansumusta ja nuorekkaalla innostuksella näki siinä ilmenevän +maailmantaiteilijan toimintaa, loi silmänsä myös tulevaisuuteen ja +näki ihmiskunnan historian vievän kohti ikuista rauhaa. Syntyi +rauhanaate. + +Mutta Kant ei ollut varsinaisen kehitysopin kannalla (hän piti sitä +»uhkarohkeana järjen seikkailuna») eikä hän myöskään saattanut tietää +mitä uusi elämäntiede tulisi hänen aatteestaan arvelemaan. Ilmeistä +on tietysti, että uuden elämän-tieteen lopulliset tulokset tulevat +olemaan ratkaisevia rauhanaatteen, yleisinhimillisen veljeyden uskon +lopulliselle kohtalolle. Jos elämän-tieteen tulokset vievät siihen +suuntaan, että taistelu ja sota on välttämätön inhimilliselle +edistykselle, jää tietysti rauhanaate ikuisesti utopiaksi, haaveeksi, +joka haihtuu iltaisten pilvien maahan. + +Suurin valoajatus, jonka antiikinen sivistys merkillisten +seikkailujen jälkeen synnytti ja jätti perinnökseen, ajatus rauhasta +maan päällä ja hyvän tahdon liitosta kaikkien ihmisten kesken,--tämä +suuri itselaajennuksen ajatus, jonka mukaan vähäinen yksityinen +ihminen voi sulkea kaikki ihmiset, kaiken elävän, hellyytensä ja +huolenpitonsa piiriin,--kuin tahtoisi hän sanoa: mikään inhimillinen, +mikään elävä ei ole minulle vierasta; ei ainoastaan »valtio ole +minua», maailma on minua; minä olen sulkenut sen tietoisuuteeni; +kaikki muut olennot ovat minua; mitään pahaa ei voi sattua niille +ilman, että se koskee minuun; en voi kuulla kenenkään huokaavan tämän +maan päällä ilman että tunnen tuskan pistoksen itsessäni;----jos uusi +elämän-tiede todella saattaa tämän ihmissivistyksen valoajatuksen +sammumaan, koska se sotii elämänkehityksen lakeja vastaan, silloin on +tuleva auringonlasku, henkinen jääkausi, jonka veroista vielä ei ole +nähty. + +Mutta kylmä henkäys, joka on omansa antamaan meille aavistusta tämän +jääkauden laadusta, on kerran mennyt yli europalaisen psyyken. Se +tapahtui viime vuosisadan jälkipuoliskon kuluessa, pessimistisenä +reaktsiona »suurten tunteiden ajan» suunnatonta optimismia vastaan. +Mutta tämä suuntaus sai tavatonta tukea »darwinismista», +elämän-tieteen uudesta muodosta. Sillä darwinismi on +_militaristinen_, sotainen elämänkäsitys niinkuin ei mikään muu. +Elävien olentojen erinomainen hedelmällisyys ja ravinnon sekä tilan +rajoitus, ne aiheuttavat sen loppumattoman »taistelun +olemassaolosta», jossa väkevämpien säilymisen kautta tapahtuu +»luonnollinen valinta» ja sen seurauksena kehitys. Väkevämmän oikeus, +itsekkyyden moraali näyttää olevan luonnollinen johtopäätös tästä +opista. Se kohtaakin meitä erinomaisen taajaan viime vuosisadan +jälkipuoliskolla. + +Selvemmin Nietzschessä, joka opillaan orjamoraalista antoi +häpeällisen leiman lähimmäisrakkauden ajatukselle. »Tulkaa koviksi!» +»Kuolema heikoille!» Heikot on muserrettava »hurjalla julmuudella»... +Emme voi tulla »yli-ihmisiksi» muuta kuin nutistamalla luonnon +»tusinatavaran». Ne, jotka tahtovat veljellistä yhteiskunnan +järjestystä, tuomitsee hän »yhtäläisten oikeuksien kääpiö-eläimiksi». +Ja joskaan uuden elämän-tieteen edustajat itse eivät mene yhtä +pitkälle, käy heidän ajatuksensa samaan suuntaan. Haeckel lausui v. +1877: »Darwinismi ei ole demokraatinen ja vielä vähemmän +sosialistinen. Sen tendenssi voi olla yksistään ylimysmielinen. Oppi +luonnollisesta valinnasta opettaa meille, että ihmiselämässä, aivan +samoin kuin eläinten ja kasvien elämässä, ainoastaan pieni vähemmistö +voi elää ja kukoistaa. Suurten joukkojen täytyy kuolla nälkään tai +sortua kurjuuteen... Julma ja armoton olemassaolon taistelu, joka +riehuu kautta koko elävän luonnon ja jonka luonnonlakien mukaan +täytyy riehuta, tämä lakkaamaton ja säälimätön kilpailu kaikkien +elävien olentojen välillä, on kieltämätön tosiseikka. Vain pieni +vähemmistö voi jäädä eloon... Monet ovat kutsutut, mutta harvat +valitut», lisää Haeckel, antaen päinvastaiseen käännetyn merkityksen +tälle evankeliumin sanalle. + +Kuinka pimeäksi luonnonnäkemys oli käynyt, siitä antaa edelleen +Darwinin toisen »adjutantin», englantilaisen professori Huxleyn +lausunto (1888) hyvän käsityksen. Luonnon ikuinen taistelu, sanoo +hän, jossa voimakkaimmat, nopeimmat ja viekkaimmat jäävät eloon +taistellakseen taas seuraavana päivänä ja kärsiäkseen, sillä kärsimys +on sekä voitettujen että voittajien palkka, tämä taistelu »tapahtuu +jokaisessa maailman kolkassa, tuhansia kertoja joka minuutti, ja jos +korvamme olisivat kyllin tarkkoja, kuulisimme loppumatonta huutoa, +jommoista Dante kuuli helvetin portilla...» + +Oppi väkevämmän oikeudesta darwinismin johtopäätöksenä tuntuu myös +mitä selvimmin viime vuosisadan jälkipuoliskon yhteiskuntaopissa ja +käytännöllisessä politiikassa. Darwinismin syyksi on meidän myös +pakko lukea se, että rauhanaate tällä ajalla tuskin ollenkaan on +päässyt edistymään. Se elää yhä vielä lapsen kapaloissaan ja kansojen +keskinäisissä väleissä, missä sen pitäisi vallita, on ratkaisijana +mitä alkeellisin itsekkäisyys. Eikä sitä ole syytä ihmetellä, niin +kauan kuin yhteiskuntaopin julkiset opettajat, kuten esim. eräs +saksalainen professori Hasse, lausuvat tämänsuuntaisia mielipiteitä: +»Lähimmäisrakkauden moraali on luvallinen (!) yksilöiden kesken.» +Mutta mitä kansakuntiin tulee, täytyy »itsekkyyden moraalin astua +yksilöiden kesken luvallisen lähimmäisrakkauden sijaan». Luonnollisia +ovat tältä kannalta myös lausunnot sellaiset kuin Bismarckin (1891) +»sota on luonnonlaki; se on olemassaolon taistelua yleisemmässä +muodossa», tai Moltken: »sota kuuluu osana Jumalan +maailmanjärjestykseen». Ihmeellistä kyllä, näyttää darwinismi näissä +miehissä hyvästi sopeutuvan heidän vanha-testamentillisiin +sodanjumala-käsityksiinsä, samoin kuin se Englannissa esim. +darwinistisen lord Salisburyn persoonassa yhtyi imperialismiin, +europalaiseen rosvopolitiikkaan siirtomaita ja kaukaisia kansoja, +kuten buureja, kohtaan. + +Collin ei tämän johdosta epäile lausua: »Me alamme täten saada +historiallisen yleissilmäyksen tähän mahtavaan ajatusvirtaukseen, +joka voidaan merkitä uusimman ajan merkillisimmäksi ja +turmiollisimmaksi taikauskon muodoksi.» + +Mutta jos kerran darwinismi on tosi, silloin on myös sen johtopäätös +tämä militaristinen filosofia tosi, eikä mikään taikausko--Krapotkin +sanoo »Muistelmissaan»: »Ei ole mitään rosvotyötä sivistyneen +yhteiskunnan keskuudessa tai valko-ihoisten ja n.s. alempien rotujen +välisessä suhteessa tai väkevien ja heikkojen kesken, jota ei sen +(darwinismin) kautta voida puolustaa». + +Nyt on Collinin mielestä uudemman biologisen tutkimuksen tulos +epäämättömästi se, että darwinismi, olemassaolon taistelua kehityksen +tekijänä tehostaessaan, on ehdottomasti yksipuolinen. + +Mutta ennenkuin jätämme kehitysopin toisen darwinistisen kauden, +siirtyäksemme kolmanteen, on syytä vielä kiinnittää huomiota siihen, +millä tavoin darwinistinen elämänkäsitys ja -tunnelma on vaikuttanut +kirjallisuuteen. Jos uskomme tämän sangen herkäksi ajan yleisen +henkisen ilmanpainon mittaajaksi, on darwinismin täytynyt +jälkimäiseen vaikuttaa tavattomasti. Lukemattomissa muodoissa kohtaa +meitä uudemmassa kirjallisuudessa kuvaus luonnon +»välinpitämättömyydestä», moraalittomuudesta ja julmuudesta. Kun se +kehitysopin ensi kaudella nähtiin idyllisenä, esiintyy se nyt +brutaalisena. Kun se ennen oli miltei inhimillisempi kuin ihmiset +itse, on se nyt mahdollisimman jäisesti epäinhimillinen. Suuremmassa +tai vähemmässä määrässä on koko sivistynyt ihmiskunta saanut tuta +sitä harmaata pilvisyyttä, jossa uudempi kirjallisuus niin suureksi +osaksi on elänyt. Missä määrin tämä pessimistinen suuntaus on +pidettävä äärimäisyyteen menneenä reaktsiona »suurten tunteiden ajan» +epäilemättä liiallista optimismia vastaan ja eikö sen perustuksena +oleva käsitys luonnon »välinpitämättömyydestä» itse asiassa ole yhtä +mytologinen kuin aikaisemman ajan luonnonkäsitys, siitä lähemmin +seuraavassa, kun siirrymme tarkastamaan kehitysopin kolmatta kautta, +jonka, kuten mainittu, tavallaan alkaa jo Darwin itse toisella +pääteoksellaan. + + + + +II + + +Toisessa pääteoksessaan, »Ihmisen polveutumisessa», (1871) johtui +Darwin itsestään kiinnittämään huomionsa luonnon inhimillisempiin +piirteisiin ja tuomaan niitä esiin. Olihan nyt todistettava, että +ihmisen ja eläinkunnan välillä ei ole mitään ylipääsemätöntä kuilua, +että ihmisellä eläimistön pisimmälle ehtineitten joukossa on +verrattain läheisiä sukulaisia. Ihmisellä on, kuten tunnettu, +yhteiskuntaelämää ja määrättyjä sosiaalisia hyveitä. Siis täytyy myös +korkeimmilla eläimillä olla ainakin alkeita tämänsuuntaisiin +ilmiöihin. + +Mikään ei ollut helpompaa osoittaa. Että lukuisat eläimet elävät +joukossa, pyytävät saaliinsa yhdessä, asettavat yhteisiä vartijoita +ja vaaran tullen taistelevat yhteisesti vihollista vastaan, +voimakkaitten urosten suojellessa heikompia naaraita ja poikasia, se +voidaan nähdä lukemattomissa tapauksissa. Nämä joukoissa elävät +eläimet osoittavat usein mitä suurinta uskollisuutta +»yhteiskuntaansa» kohtaan. »Lajien synnyssä» oli Darwin väittänyt, +että »olemassaolon taistelun täytyy aina olla ankarimman samaan +sukuun kuuluvien yksilöiden välillä». Nyt kiinnittää hän huomiota +siihen, kuinka usein tapahtuu, että saman suvun jäsenet auttavat +toisiaan elämäntaistelussa. Meneepä tämä auttavaisuus toisinaan +tuollepuolen suvun rajojenkin. Esimerkkejä löytyy taaskin lukuisia.-- +Yhteiskunnallisen viettinsä ovat ihmiset epäilemättä perineet apinan +kaltaisilta esi-isiltään, sillä se löytyy alhaisimmillakin heimoilla. +»Kolme vangittua patagonialaista meni mieluummin kuolemaan, kuin +ilmaisi toveriensa sotasuunnitelman; he antoivat ennemmin ampua +itsensä, toinen toisensa jälkeen.» + +Omantunnon soimaus perustuu Darwinin mukaan yhteiskunnallisten +viettien kestävyyteen ja voimaan. Kun muut viettimme enemmänkin ovat +ohimeneviä, on yhteiskunnallinen vietti alituinen, koska me aina +elämme joukossa. Jos noudatamme yhteiskunnallisvastaista viettiä, +joka hetkeksi saa ylivallan, kadumme jälestäpäin, koska +yhteiskunnallinen vietti ajanpitkään on kestävin. + +Mutta samoin on myös joukoissa elävien eläinten laita. Nekin ovat +aina varuillaan yhteistä vaaraa vastaan, valmiita puolustamaan +joukkoa, auttamaan tovereitaan. Ne tuntevat aina vissiä suopeutta ja +myötätuntoa näitä kohtaan. Ne ovat onnettomia, kun ne kauan ovat +tovereistaan erillään, ja aina onnellisia kohdatessaan ne jälleen. +»Ja niin on meidänkin laitamme», lisää Darwin. + +Collin on sitä mieltä, että tämä Darwinin toisen pääteoksen antama +kuva eläinten tilasta tuntuvasti poikkeaa »Lajien synnyn» antamasta. +Edellisen mukaan luonnossa valoisilla, inhimillisillä piirteillä on +huomattavasti suurempi sija. Epäilemättä Darwin itse ei koskaan +tullut tajuamaan tätä pääteostensa välillä olevaa eroavaisuutta. +»Lajien synnyn» yksipuolinen kuvaus olemassaolon taistelusta, joka +miltei oli kaikkien sota kaikkia vastaan, ei ole koskaan tullut +oikaistuksi. Ja tämä teos kuitenkin tuli jäämään darwinismin +raamatuksi. + +Monet myöhemmät tutkijat ovat vieläkin enemmän vähentäneet +olemassaolon taistelun merkitystä luonnossa. Niin esim. tunnettu +ruhtinas Krapotkin eräässä teoksessa, jossa hän osoittaa, miten +lukuisain eläinten pääpyrkimyksenä näyttää olevan _välttää +kilpailua_. Luonnollinen valinta, sanoo hän, ei suinkaan vaikuta +siten, että se synnyttäisi tungosta saman lajin yksilöiden kesken +(kuten sen Darwinin mukaan täytyisi tehdä). Luonnollinen valinta +suosii niitä eläin- ja ihmisryhmiä, jotka parhaiten osaavat välttää +kilpailua. Esimerkkejä tarjoavat muuttolinnut, talvella nukkuvat +imettäväiset, suunnattomia matkoja vaeltavat puhvelilaumat--kaikki +koettavat, mikä milläkin tavoin, välttää ruuan vähyyttä ja siitä +johtuvaa kilpailua; ja toiset ryhtyvät valtaviin ponnistuksiin +saadakseen _koko laumalle_ riittävän ravinnon. Krapotkinin mukaan +luonnon antama opetus onkin: Välttäkää kilpailua, käykää liittoon +keskenäiseksi avuksi! Sen on primitiivinen ihminen tehnyt. Ja se on +syynä siihen, että ihminen on niin pitkällä kuin hän on. + +Myös uusimman biologisen tutkimuksen kesken ovat ne yksinkertaiset +periaatteet, joiden kautta Darwin uskoi voivansa selittää kehityksen, +siis ennen muuta »olemassaolon taistelu» paljon menettäneet +tenhovoimastaan. Etevä englantilainen biologi prof. Bateson lausui +Darwinin satavuotisjuhlan johdosta, että siitä huolimatta että olemme +varmasti vakuutettuja kehitysopin totuudesta, täytyy lajien synnyn ja +kehityksen syyt katsoa toistaiseksi tuntemattomiksi. Samaa mieltä +ovat monet muut ensi luokan tutkijat, erityisesti tanskalainen prof. +Johannsen, yksi uuden perinnöllisyystutkimuksen ensimäisistä +auktoriteeteista. + +Tietysti ei »olemassaolon taistelun» tosiasiallisuutta voida kieltää. +Mutta kehitykseen nähden rajoittunee sen merkitys pelkästään siihen, +että se karsii pois elämänkyvyttömät oliot. Sen sijaan on siinä +vaikea nähdä mitään suoranaisesti edistystä aikaansaavaa momenttia. +Onhan sota hirvittävää voiman haaskausta, eihän tungos +riittämättömästi varustetun elämän pöydän ympärillä voi aikaansaada +muuta kuin tavatonta sen saman energian, sen positiivisen työn +tuhlausta, joka toisessa tapauksessa, runsaan ravinnon ja ulkonaisen +rauhan vallitessa, voitaisiin käyttää suvun edistymiseksi. +Yllämainittu prof. Johannsen lausuukin: »Me löydämme suurimman määrän +uusia elämäntyyppejä siellä, missä on parhaat mahdollisuudet +levenemiseen ja runsaaseen ravintoon», toisin sanoin siellä, missä on +_pienin kilpailu_. + +On siis kieltämätön tosiseikka, että uuden elämän-tieteen käsitys +elävän luonnon tilasta ja varsinkin edistyksen edellytyksistä on +tullut huomattavasti valoisammaksi. Niin epäselvää kuin kaikki vielä +onkin, on Collin sitä mieltä, että saman sijan, minkä Darwin +kehitysopillisessa teoriassaan antoi »olemassaolon taistelulle», +tulee uudessa teoriassamme saamaan energian kasaaminen runsaan +ravinnon vallitessa, jolloin jollakin meille toistaiseksi +tuntemattomalla tavalla uudet edistyksensuuntaiset elimet syntyvät. + +Erittäin mielenkiintoisesti osoittaa Collin, mitkä historialliset +olosuhteet ja vaikutukset ovat saattaneet Darwinin niin +suhteettomasti panemaan painoa »olemassaolon taistelulle» luonnossa. +Hän tuo esiin tunnetun vähän ennen Darwinia esiintyneen +kansantaloustieteilijä Malthusin ja hänen (paikkaansapitämättömän) +väestönlisäyslakinsa, jonka mukaan väestö lisääntyy paljoa nopeammin +kuin ravinto; Malthusilta on »olemassaolon taistelukin» lainattu. +Edelleen on huomattava ne kokemukset, joita Darwin suurella +kiertomatkallaan teki alempien rotujen surkeasta häviöstä +valkoihoisten tunkeutuessa siirtomaihin. Huomattava vaikutus on myös +varmaan ollut sillä hurjalla taloudellisella taistelulla, joka niihin +aikoihin, suurteollisuuden syntyessä ja rajattoman kilpailun +vallitessa, riehui Englannissa. Ja lopuksi on tärkeänä tekijänä +huomattava Darwinin filosofisuskonnollinen katsantokanta, tuo +varsinaiselta alkuperältään stoalainen teismi, joka rakastaa nähdä +maailman jonkunmoisena kellokoneistona, minkä sen jumalallinen seppä +kerran on virittänyt käyntiin, sitten enää sen toimintaan +sekaantumatta ja antaen sen yksinkertaisten mekaanisten periaatteiden +mukaan käydä suurissa piirteissä ennalta päätettyä päämäärää kohti. + +Lyhyesti, darwinismia ei voida lukea noihin ikuisiin totuuksiin, +jotka, kuten esim. joku Newtonin gravitatsio-laki, voitaisiin lausua +miltä muulta taivaankappaleelta tahansa samalla jumalallisella +pätevyydellä; se kuuluu ennemminkin Ibsenin »suhteellisiin» +totuuksiin, jotka »elävät korkeintaan kahdenkymmenenviiden vuoden +vanhoiksi». + +Mutta tarkastamatta on vielä, mitä johtopäätöksiä ja opetuksia uuden +elämän-tieteen kolmas, vasta alkanut kausi antaa ihmiskunnan +olemiseen ja kehitykseen nähden ja mitä vaikutuksia sillä +mahdollisesti jo on ollut ajan yleiseen henkiseen ilmapiiriin. + +Selville on ensinnäkin käynyt, että sekä »suurten tunteiden ajan» +optimistinen että darwinistisen kauden pessimistinen luonnonnäkemys +kumpikin ovat yksipuolisia, tai paremmin: epätieteellisiä, sillä ne +ovat kumpikin jokseenkin karkeasti antropomorfistisia. Molemmat +tekevät »luonnosta» jonkunmoisen olennon, joka edellisen mukaan on +lapsilleen lempeä äiti, jälkimäisen mukaan niistä täydellisen +välinpitämätön. Itse asiassa on elävä luonto tietysti kokoonpantu +yksityisolennoista, jotka eivät suinkaan ole ehdottomasti +välinpitämättömiä toisistaan. Vaikka tämä huolenpito ei ulottuisi sen +pitemmälle kuin emon ja poikasten suhteeseen, olisi sittenkin +tietysti väärin sanoa, että luonto on ehdottomasti välinpitämätön ja +moraaliton. Ja mitä korkeammalle nousemme elävien olentojen +kehityssarjassa, sitä suuremmaksi tulee huolenpito kasvavasta +polvesta, sitä enemmän kasvaa yksilöitten itselaajennuksen kyky. +Voimmepa sanoa, että selvin merkki elämänmuotojen edistymisestä +maapallollamme on siinä, että yksityisten olentojen +itsesäilytysvietti tulee yhä laajemmaksi, kunnes se yksityisissä +suurissa ihmisissä sulkee sisäänsä koko ihmisyyden ja kaiken elävän. + +Sekä luonnon pahuus että hyvyys ovat näinollen molemmat samanlaisia +mytologisia kuvitelmia; se elämänkäsitys, johon uusi elämäntiede +selvästi viittaa, ei ole pessimistinen eikä optimistinen, vaan +»melioristinen» (melior = parempi)--niinkuin jo Voltaire tuo sangen +viisas mies lausui kuuluisissa sanoissaan: »Jos maailma on hyvä tai +huono, on meidän tehtävä voitavamme, että siitä tulisi parempi». + +Collinin mielestä olemme siis nykyään monessa suhteessa uuden +ajanjakson kynnyksellä ja uskaltaapa hän lausua ennustuksia siitä, +kuinka ennen pitkää kirjallisuudessakin on rupeava tuntumaan +kepeämmäksi käynyt henkinen ilmanpaino. Mutta suhteellisesti pimeä +ohimennyt periodi ei ole tehnyt työtä turhaan. Että elämän +historiassa, ainakin siitä alkaen, jolloin korkeammat elinmuodot +astuivat näyttämölle, on valtava _traagillinen aines_, se on totuus, +joka kaikiksi ajoiksi on poltettu kulttuuri-ihmisen tajuntaan. Se +ihmeellinen hedelmällisyys ja elämänvoiman runsaus, joka alempien +elämänmuotojen keskuudessa johtaa alituiseen kilpaleikkiin +lukemattomien aiheiden ja mahdollisuuksien välillä--joka kilpailu +kuitenkin on varsin viatonta--se johtaa korkeampien eläinten ja vielä +enemmän ihmisten elämässä taisteluun, joka ei enää ole leikkiä, vaan +useinkin hirvittävää totta. + +Seuraavassa muodossa uhkaa Collinin mielestä tämä elämäntaistelun +totisuus nykyistä ihmiskuntaa. + +»Ihmisen polveutumisessa» oli Darwin itse, joka ohimennen mainiten +persoonallisesti oli mitä lämminsydämisin ihminen, joka ei +närkästymättä voinut nähdä hevostakaan lyötävän ja Pernambucossa +kitui suunnattomasti, kun hänen oli pakko kuunnella ruoskitun orjan +tuskanhuutoja, voimatta panna edes vastalausettaan, teoreettisestikin +mahdollisimman kaukana Nietzschen yli-ihmis-moraalista. Jälkimäisen +oppi että suuria yksilöitä ovat ne, jotka parhaiten osaavat asettua +joukon yläpuolelle, sen valtijoiksi, on totuuden suora vastakohta. +Jos yhä lisääntyvä altruismi, yhä laajempien yhteisöjen syntyminen on +yksi inhimillisen edistyksen peruslaeista, ovat siveellisesti +suurimpia ihmisiä kaikkina aikoina olleet ne jotka enemmän kuin muut +ovat olleet »kaikkien palvelijoita», jotka ovat astuneet askeleen +pitemmälle kuin muut kohti veljeyden ihannetta. Darwin ajatteli, että +altruismi on saanut alkunsa vanhempien tunteesta lapsiaan kohtaan, +laajentunut sitten yhteistunteeksi ja keskinäiseksi +hyväntahtoisuudeksi saman heimon ja valtion jäsenten kesken, +kohotakseen sivistyneimmissä ihmisissä yleiseksi ihmis-, jopa +eläinrakkaudeksi. + +Mutta tämän altruistiseen suuntaan menevän kehityksen täytyy vielä +suunnattomasti mennä eteenpäin, jos mieli sivistyneen ihmiskunnan +säilyä olemassaolon taistelussa. Elämän-taiston traagillinen piirre +ilmenee, mitä sivistyskansoihin tulee, siinä laissa, että +korkeimmalle kohonneita ihmisluokkia ja vallitsevia kansoja, jotka +ovat itselleen kasanneet varallisuuden ja elämännautintojen aarteet, +säännöllisesti uhkaa sangen pikainen sukupuuttoon kuoleminen. +Yhteiskunnassa, missä on suuria sosiaalisia eroavaisuuksia, vaikuttaa +sentähden luonnollinen valinta _päinvastaiseen suuntaan_ kuin se mikä +veisi suvun edistymiseen. On sangen todennäköistä, että +kreikkalaisroomalaisen sivistyksen perikato johtui suureksi osaksi +tällaisesta nurinpäisestä valinnasta: sivistyspääoma joutui +sukupuuttoon kuolevalta hallitsevalta luokalta yhä enemmän alempien +kerrosten käsiin, jotka tietysti eivät kyenneet sitä hoitamaan. Sama +kohtalo odottaa maapallomme hallitsevaa valkoista rotua alempien +rotujen suhteen. Mutta tällä uhkaavalla perikadolla on se valoisa +puoli, että se näyttää altruistisen kehityksen luonnontieteellisesti +välttämättömäksi. Ajanpitkään tulevat aina sortajat sorretuita +heikommiksi. Yhteiskunnallisten kerrosten ja eri rotujen välisten +kuilujen pikainen poistaminen on siis välttämätön; ainoastaan +veljellinen yhteiskuntajärjestys, joka on sopusoinnussa korkeimpien +siveellisten ja uskonnollisten ihanteittemme kanssa, voi pelastaa +ihmiskunnan suunnattomasta taka-askeleesta. + +Edistyksen ja veljeyden ajatukset, molemmat kirkkaimmat tähdet, jotka +ovat ihmisten kulkua johtaneet, kuuluvat siis yhteen luonnon +välttämättömyydellä. + +Päästyäni selostuksessani tähän kohtaan, joka näyttää, kuinka Collin +teoksessaan aikaansaa sen aatesynteesin, jonka kirjan nimi ilmaisee, +voin lopettaa seuraavilla hänen omilla sanoillaan: + +»Biologia ja kulttuuritiede yhdessä opettavat meille, että jonkun +eläinlajin tai ihmisryhmän on mahdollista jatkuvasti kohota yhä +korkeammille elämäntasoille. Kysyessämme, kuinka nykyajan ihmiset +saattavat tuntea olevansa liitossa jumaluuden kanssa eli +sopusoinnussa korkeimman elämänvietin kanssa, joka on olentoomme +asetettu, täytyy vastauksen kuulua: kaikin voimin tekemällä työtä +ihmisen kohottamiseksi. Kun ihmisen esihistoria on seikkailurikasta +ylenemistä yksisoluisesta limaotuksesta satumaisen pitkän astesarjan +kautta sille tasolle, jolla me nyt olemme, silloin aukenee huimaava +näköala ihmiskunnan tulevaisuuteen. Ja voi tuskin olla epäilemistä +siitä, että uskonnollinen tunne--uskollisuuden tunne sitä kohtaan, +mikä on jumalallista maailman kaikkeudessa ja omassa olennossamme--on +yhä enemmän ja enemmän yhdistyvä tähän näköalaan.» + + (_Uusi Suometar_ 7.9. ja 12.9.1913) + + + * * * * * + + + + + +»NYKYINEN MATERIALISMI» + + +Parisissa on eräs aikakauslehti viime vuosina järjestänyt paljon +harrastettuja esitelmätilaisuuksia, joissa joukko eteviä ranskalaisia +tiedemiehiä ja ajattelijoita on esittänyt mielipiteitään +periaatteellisista elämän ja tieteen kysymyksistä. Näin on syntynyt +esitelmäsarjoja, jotka myöhemmin on julkaistu erikoisina teoksina; +viimeinen näistä on äskettäin ilmestynyt nimellä »Le matérialisme +actuel» (Nykyinen materialismi). Joukko Ranskan ensimäisiä nimiä +luetaan tämän kirjan kansilehdellä sen tekijöinä: tunnettu filosofi +Henri Bergson, mainio matemaatikko, muutamia kuukausia sitten kuollut +Henri Poincaré (kirjassa oleva esitelmä on eräs hänen viimeisistä +lausunnoistaan), etevä ja miellyttävä, meilläkin tunnettu +kansantaloustieteilijä Ch. Gide y.m.-- + +Tuntuu epäilemättä vähän oudolta kuulla puhuttavan »nykyisestä +materialismista». Onhan meillä juuri näinä vuosina syytä viettää +varsinaisen materialismin kaksikymmenvuotista kuolinpäivää. Vuonna +1895 julisti Wilhelm Ostwald tieteellisen materialismin voitetuksi +kannaksi. Ja johan jo kolmekymmentä vuotta sitäkin ennen filosofi +F.A. Lange suurisuuntaisen historiallisen ja arvostelevan esityksensä +kautta osoitti materialismin löyhyyden maailmankatsomuksena. Ei siis +tosiaan näytä olevan syytä enää ottaa esille kysymystä +materialismista ja sen »kumoamisesta». + +Mutta sitä eivät kirjamme tekijät tarkoitakaan tehdä. Meillä on +päinvastoin edullinen tilaisuus heidän esityksiensä perustuksella +tarkastella, kuinka pitkälle olemme edenneet pois varsinaisesta +materialismista. Kuten toivon käyvän selville, antaa tällainen +tarkastelu sangen mielenkiintoisia tuloksia. + +Materialismin kulmakivenä on alusta alkaen ollut atomismi eli oppi +siitä, että aine on kokoonpantu jakamattomista hiukkasista. Mutta kun +nämä hiukkaset ovat niin suunnattoman pieniä, ettei niitä millään +tieteen nykyisellä keinolla voida havaita, on niiden olemassaolo +ainakin jossain määrin jäänyt »uskon asiaksi». Merkillistä on nyt, +että atomien olemassaolo nykyään, viisikymmentä vuotta materialismin +kukoistuskauden jälkeen, itse asiassa lienee varmempi kuin mitä se +oli silloin. + +Loistavassa esitelmässään esittää näet Poincaré joukon uudempia +ilmiöitä, jotka vallan odottamattomalla tavalla tulevat +atomi-olettamuksen tueksi, ilmiöitä, joiden kautta tiedemiehellä on +tilaisuus tavallaan _nähdä atomit tai molekyylit itse_, joten niiden +olemassaolo on varma. + +Miksei siis nyt materialismi esiinny riemukulussa ottamaan takaisin +menetettyjä alueita? + +Se johtuu siitä, että atomit, nuo havainnolliset, yksinkertaiset +perusainekset, joista oli niin helppo kuvailla kaikki todellisuus +kokoonpannuksi ja joiden ulkopuolelle, tyhjää avaruutta +lukuunottamatta, ei pitänyt jäädä mitään, ovat tykkänään menettäneet +filosofisen tenhovoimansa. Mitä hyödyttää puhua atomeista jonain +lopullisina, kun jokainen niistä on itsessään oma maailmansa, joka +voi hajota vielä suunnattoman paljon pienempiin tekijöihin? Ja +mitenkä on sitten näiden laita? Ovatko sitten ne jotain johon voidaan +turvata pelkäämättä, että taas luiskahdetaan joihinkin uusiin pikku +äärettömyyksiin? On paras olla niihin luottamatta. Eräät jotka ovat +ryhtyneet tutkimaan niiden massaa, ovat tulleet siihen +johtopäätökseen, ettei sitä olekaan olemassa. »Ei ole enää ainetta, +on pelkästään reikiä eetterissä; mutta kun nämä reiät eivät voi +muuttaa paikkaa järkähyttämättä niitä ympäröivää eetteriä, tarvitaan +voimaa niitä liikuttamaan, ja ne näyttävät olevan inertialla +varustettuja, kun tämä inertia itse asiassa kuuluu eetterille.» + +Nämä luonnontieteen uudemmat--toistaiseksi kai jonkunverran +hypoteetiset--äärimäiset tulokset ovat väkevästi mielenkiintoisia +muussakin kuin puhtaasti tieteellisessä suhteessa. + +Jos näet kysymme, mikä on n.s. materialismin psykologinen ydin, se +salattu lähde, josta se ammentaa voimansa, niin on luullakseni +vastattava: materialismi tyydyttää erästä ymmärryksemme alkuperäistä, +juurtunutta mielihalua, mielikuvituksemme taipumusta pitää +»esineellistä» todellisuuden käsitystä jollakin tavoin itsestään +selvänä. Koetan ilmaista tämän havainnollisemmin.--Jos +mielikuvituksessamme käymme läpi kaikki käsitykset todellisuuden +rakenteesta, mitä mahdollisesti tunnemme, on helppo huomata, että +eräällä niistä on aivan erikoinen viehätysvoima ymmärryksellemme, +johtuen sen erinomaisesta ainakin näennäisestä selvyydestä. Se on se +käsitys, että mikä on olemassa on tyhjä tila ja siinä olevat ja +liikkuvat kappaleet. Uudemmista ajattelijoista on varsinkin Henri +Bergson koettanut ottaa selvää siitä, mihinkä tämän »esineellisen» +käsitystavan viehätysvoima perustuu. Hän on sitä mieltä, että sen +perusta itse asiassa on käytännöllinen, biologinen. Niiden syitten +joukossa, jotka ovat vaikuttaneet, että juuri ihminen on kohonnut +maapallon herraksi, on epäilemättä yhtenä kaikkein tärkeimmistä se, +että ihminen, älynsä avulla, on oppinut käyttämään kiinteitä +kappaleita työkaluina ja aseina. Ihmisen nimi ei pitäisi olla homo +sapiens vaan homo faber, s.o. seppä (sanan laajimmassa mielessä). +Mutta tästäpä syystä onkin ymmärryksemme niin syvästi ja +pääsemättömästi rakastunut kiinteisiin kappaleisiin, esineellisyyden +aatteeseen. Syvä vaisto, syvempi kuin logiikka ja tosiseikat, ajaa +meitä kaikkialla viemään läpi tämän aatteen, ja jos tälle +taipumukselle annetaan täysin vapaat kädet, on tulos ennakolta +määrätty, nim. materialismi. Kun kreikkalainen Demokritos paljon yli +kaksituhatta vuotta sitten loi ensimäisen atomiopin suunnitelman, +toimi hänen ajatuksensa tämän »esineellisyyden» vaiston ajamana: +miten luonnolliselta tuntui kuvailla, että kaikki oleva on +pienen-pienistä kiinteistä kappaleista kokoonpantu, samanlaisista +kuin ne joita me joka päivä kivien ja puupalojen muodossa pitelemme +käsissämme ja jotka ovat meille niin tuttuja ja selviä. Ja sama +vaisto elää meissä vielä tänä päivänä. + +Mutta harvoin on tämä vaisto saanut sen pahempaa kolausta kuin +yllämainittujen luonnontieteen uudempien tulosten kautta. Siinä +suhteessa on noilla tuloksilla kerrassaan vallankumouksellinen +luonne. Jos ne vakiintuvat ja jähmettyvät totuuksiksi, on +materialismin aika ikipäiviksi mennyt. Eihän meillä ole minkäänlaista +mahdollisuutta saada mielikuvitustamme tyydyttävää, havainnollista, +»esineellistä» käsitystä sellaisista suureista kuin eetteri eli +painoton aine, elektronit, joilla ei ole massaa j.n.e. Ne ovat +puhtaita käsitteitä, merkkejä, symboleja. Jos yritämme tehdä niistä +jotain havainnollisia todellisuudenkuvia, syntyy ristiriitasia +sekasikiöitä, jotka todistavat pelkästään »esineellisen» +älyntaipumuksemme kömpelyyttä. + +Mutta samalla todistaa tämä kuinka suunnattoman pitkälle +luonnonilmiöiden tieteellinen analyysi itse asiassa on mennyt. Se +todellisuus, jota luonnontiede näissä uudemmissa tuloksissaan +käsittelee, ei enää ole varsinaisesti aineellinen; se on kaukana +meidän esineellisten käsitystapojemme saavuttamattomissa, +todellisuutta, jota ei silmä näe eikä käsi kosketa, mutta jonka +matemaatiset suhteet on noihin merkeillä ja symboleilla ilmaistu. +Muinaiset pythagoralaiset sanoivat, kuten Aristoteles kertoo, että +lukujen aineksista on koko maailmankaikkeus kokoonpantu. Mielestäni +voi uusi luonnontiede nähdä edelläkävijänsä, ei materialistisessa +Demokritoksessa, vaan Pythagoraassa. Samanlaiseen epähavainnolliseen, +puhtaasti käsitteelliseen todellisuuden käsitykseen kuin +Pythagoraalla näyttää olleen, tuntuu myös uusi luonnontiede johtavan. +Ajatus on kaikki, niin lopettaa Henri Poincaré, meidän aikamme +luonnontutkijoista kaiketi edustavimpia, erään aikaisemman teoksensa. + + * * * * * + +Valaisevan vertauskohdan edellisen kanssa tarjoaa eräs toinen paikka +filosofisella taistelukentällä, jossa materialistit ovat taittaneet +monta peistä, nim. kysymys sielun ja ruumiin suhteesta. Reaaliset +tiedot aivotoiminnan ja sielunelämän suhteesta olivat materialismin +kukoistuskaudella vallan mitättömät. Mutta tämä tietämättömyys +peitettiin innokkailla väitteillä siitä, että »sielu» totisesti ei +ole muuta kuin atomien liikettä, että aivot erittävät ajatuksia +samoin kuin maksa sappea, että sielunelämä on jonkunmoista +»fosforesenssia», tai mitä kaikkia lausetapoja silloin keksittiinkin. +Nykyään tiedämme ainakin jotain aivotoiminnan ja sielunelämän +suhteesta, tiedämme, että aivojen harmaa kuori on »tajunnan elin» +siinä merkityksessä että sielunelämä on siitä välittömästi +riippuvainen, vieläpä siten että ainakin alkeelliset sieluntoiminnat +(aistimukset ja ruumiilliset tunteet) ovat »lokaliseeratut» tarkasti +määrättyihin aivokuoren alueisiin; ja on erittäin luultavaa, että +myös n.s. korkeammat sieluntoiminnat ovat sidotut määrättyihin +aineellisiin tapahtumiin aivokuoressa. Tieteellinen psykologia +julkilausuu tämän riippuvaisuussuhteen »psykofyysillisen +parallelismin» periaatteellansa, joka on osoittautunut erinomaisen +hedelmälliseksi »työ olettamukseksi» ja joka sisältää, että +sielullista ilmiösarjaa vastaa joka kohdassa aineellinen +tapahtumasarja aivokuoressa. Mutta kun edellinen vähän väliä kätkee, +kun sitä vastoin jälkimäinen on katkeamaton, on luonnollista, että +aineellinen tapahtumasarja selityksissämme pannaan sielullisen +perustaksi. Tämän takia onkin fysiologisen psykologian lopullisena +päämääränä, lyhyesti sanoen, koettaa selittää sielulliset ilmiöt +määrätyistä aineellisista edellytyksistä. + +Onko tämä materialismia? Ei suinkaan, sillä metafyysillinen juopa +sielullisen ja aineellisen välillä jää olemaan kuten ennenkin. Sen +ylipääsemättömyyttä ei vähääkään muuta se, että vähitellen yhä +tarkemmin opimme tietämään, mitä aivokuoren kohdan kiihoitusta ja +minkä asteista, minkä luontaista kiihoitusta kukin sielullinen ilmiö +vastaa. On eräitten periaatteellisten filosofisten syiden takia +mahdoton ajatellakin, että tämä kuilu jollakin tieteellisellä tavalla +voitaisiin täyttää. + +Olemme tässä omituisen ristiriidan edessä. Toisella puolen on pieni, +mutta vähitellen varmasti kasvava tietomme siitä lainalaisuudesta, +joka vallitsee sielullisen ja aivo-toiminnan kesken, toisella puolen +on suuri valtava tietämättömyytemme tämän lainalaisuuden syvemmistä +perusteista ja syistä, aineen ja hengen suhteen todellisesta +luonteesta. Filosofit ovat aina ponnistelleet ajatustaan tämän +kysymyksen ratkaisemiseksi ja saaneet tulokseksi joukon arveluita... + +Lopputulokseksi voimme siis, tarkastellessamme eräiden tieteellisten +ja filosofisten käsitysten vaiheita materialismista lähtien, merkitä +suurpiirteistä edistystä tapahtuneeksi. Tosin se, mikä eniten on +edistynyt, on tietomme omasta suuresta tietämättömyydestämme, mutta +se merkitsee itse asiassa pelkkää hyvää: todellisuuden +tyhjentymätöntä runsautta ja työalan loppumattomuutta. Ja toiseksi +syttyy, reaalisten tietojemme kasvaessa, yhä useampia tuikkivia +valoja maailmanhämärään, joiden turvallinen loiste on sitä +viehättävämpi, kuta syvempi on salaperäisyys niiden ympärillä. + + (_Uusi Suometar_ 3.10.1913) + + + * * * * * + + + + + +RENAN JA BERGSON +(1916) + + +Omituisuus Ranskan henkisessä elämässä ovat sen _muotifilosofit_. +Sellainen oli aikoinaan erikoisessa määrässä _Voltaire_. Sellainen +oli toisen keisarikunnan kukistumisen jälkeen _Ernest Renan_, ja +sellainen on meidän päivinämme _Henri Bergson_. + +Saksassa ei mitään vastaavaa ole. Tosin sekä _Kantilla_ että +_Hegelillä_ aikoinaan oli tavaton auktoriteetti, ja varsinkin +edellinen, »der Weltzermalmer» _(Heine)_, nautti pääteostensa +ilmestymisen jälkeen jakamatonta kunnioitusta. Mutta tuohonpa +platooniseen kunnioitukseen Kantin ja suuren saksalaisen yleisön +lähestyminen pysähtyikin; Kant, niinkuin myös Hegel, on +luoksepääsemätön muille kuin niille, jotka erikoisesti opettelevat +kaikki tarvittavat taikasanat. Ainoa saksalaisista filosofeista, joka +on koko kansansa nimessä puhunut, on _Fichte_, mutta hänenkin +filosofiansa on luonteeltaan esoteerinen. + +_Friedrich Paulsen_ -vainaja kertoo, mitenkä hänelle eräs +virkakumppani kerskasi saksalaisen filosofian vaikeatajuisuudella, +lukien tämän sille ansioksi! Tämä saksalainen »ansio» on Ranskassa +vioista pahin. Mitä ranskalainen tieteellinen kirjailija ennen muuta +koettaa välttää, on »le pédantisme», sillä tämä tekisi hänet +ainoastaan naurettavaksi. Ranskalaiset tieteilijät ovat suuremmassa +määrässä kuin saksalaiset »kirjailijoita»; he kääntyvät paljon +suuremmassa määrässä laajan sivistyneen yleisön puoleen, he koettavat +paljon enemmän peittää käyttelemäänsä tieteellistä koneistoa +näkymättömiin, panevat enemmän painoa ajatustensa muodolliseen +ilmaisuun. Sivistynyt ranskalainen on vakuutettu siitä, että »kaiken +voi sanoa hyvin kirjailijain yksinkertaisella ja täsmällisellä +tyylillä, että uudet ilmaisutavat, räikeät kuvat johtuvat aina +sopimattomasta vaateliaisuudesta tai todellisten rikkauksiemme +tuntemattomuudesta» (E. Renan & Henriette Renan, Lettres intimes, s. +33).[5] + +Lukiessamme Bergsonin samaan ryhmään kuin Voltairen ja Renanin on +tosin huomattava, että edellinen merkitykseltään ei suinkaan kohoa +jälkimäisten tasalle. Jos voi sanoa että 18. vuosisata ruumiillistui +Voltairessa, on taas Renanissa edustettuina muutamia niistä +piirteistä, joita pidetään viime vuosisadalle olennaisina. Näiden +tyypillisten, ikäänkuin historiallisesti välttämättömien +mentaliteettien rinnalla jää Bergson paljon satunnaisemmaksi +ilmiöksi. Senlisäksi on hän enemmän ammattifilosofi kuin edelliset. + +»Ajassa» on kerran ennen (vuosikerrassa 1911) tarkastettu muutamia +Bergsonin filosofialle ominaisia, alkuperäisiä piirteitä. Tällä +kertaa on tarkoitus kiinnittää huomiota niihin huomattaviin +yhtäläisyyksiin, joita kaikesta huolimatta on olemassa Bergsonin ja +hänen edeltäjänsä Renanin ajatustavan välillä. + +On pidetty Bergsonin filosofian huomattavimpana piirteenä sitä +merkitystä, minkä hän antaa _ajan_ realiteetille. On sanottu, että +kun filosofia yleensä pyrkii katsomaan todellisuutta »iäisyyden +näkökannalta», on sensijaan bergsonilaisuudelle ominaista +»ajallisuuden näkökanta». »Aika» on tämän filosofian mukaan luova +tekijä todellisuudessa, ei pelkkä subjektiivinen havainnonmuoto. Aika +luo, todellisesti synnyttää uutta, samoinkuin sen hammas jäytää +esineitä. »L'univers dure». Maailmankaikkeus on historiallinen ilmiö. + +Aivan yhtä syvästi on _Renan_ vakuutettu ajan merkityksestä. »Aika +näyttää minusta yhä enemmän olevan le facteur universel, la grand +coefficient de l'eternal devenir» (Dialogues philosophiques, s. 155). +19. vuosisadan luonteenomainen piirre on Renanin mukaan, että +dogmaatisen metodin sijaan on asetettu historiallinen metodi, +kaikissa ihmishenkeä käsittelevissä tieteissä. »La catégorie du +devenir» on asetettu »la catégorie de l'être'n» sijaan. Ennen +puhuttiin uskonnosta, oikeudesta, jne. jonakin kerta kaikkiaan +olemassaolevana, nykyään kaikki tuo käsitetään joksikin, joka +paraikaa kehittyy. Kullakin tieteellä on tarkastettavanaan katkelma +tätä ikuisen syntymisen vyyhteä. »Historia» sanan ahtaammassa +merkityksessä on tässä suhteessa nuorin tieteistä; se käsittelee +viimeistä myöhäisintä kautta tässä kehitysjaksossa. Filologia ja +vertaileva mytologia valaisevat jo varhaisempaa kautta. Ihminen puhui +ja loi myyttejä ennenkuin hän jätti jälkeensä kirjallisia +muistomerkkejä. Ja näiden tieteiden takana alkavat paleontologian ja +luonnonhistorian äärettömät taivaanrannat sarastaa. »Minä puolestani +olen aina ajatellut, että lajien synnyn salaisuus piilee +morfologiassa (kasvien ja eläinten muoto-opissa), että eläinmuodot +ovat hieroglyyfikieli, jonka avain puuttuu meiltä, ja että koko +menneisyyden selitys piilee niissä tosiseikoissa, jotka ovat meidän +silmäimme edessä, mutta joita emme osaa lukea.» Mutta historiallisia +dokumentteja eivät ole ainoastaan elolliset muodot; tähtisumuilla, +linnunradalla on sama arvo. On tuleva aika, jolloin luonnontieteetkin +muuttuvat historiallisiksi. »Muistelmissaan» valittaa Renan eräässä +kohden sitä, että hän joutui harrastamaan historiallisia tieteitä, +»noita vähäisiä arveluun perustuvia tieteitä, joista sadan vuoden +perästä ei välitetä». Renan uskoo että jos hän olisi antautunut +luonnontieteisiin, olisi hän johtunut useampiin Darwinin tuloksista, +jotka hän väittää 1845:n tienoissa edeltäpäin aavistaneensa. Tätä +valitusta ei tarvitse ottaa kovin vakavasti, sillä monista muista +lausunnoista käy ilmi, että Renanin mielestä historiallisilla +tieteillä on aivan erikoisen suuri filosofinen arvo.-- + +Toinen yhtymäkohta Renanin ja Bergsonin välillä on heidän +»vitalistinen» käsityksensä kehityksen syistä. + +Bergson hylkää ajatuksen, että ulkonaiset, »mekaaniset» syyt +aiheuttaisivat kehityksen. Elolliset muodot ovat hänen käsityksensä +mukaan erään sisäisen sielullisen voiman tuote. Bergson on dualisti. +Elottoman aineen rinnalla on maailmassamme vaikuttamassa edelliselle +jyrkästi vastakkainen »élan vital», joka yhtenäisenä elämän virtana +kuohuu kautta sukupolvien ja yksilöiden. Elottomassakin maailmassa +vallitsee määräperäinen liike, mutta se on »putoamista», +laskeutumista yhä alemmalle tasolle (entropia); »élan vital» +sensijaan on vaivaloista ylöspäin ponnistamista. Elottomassa +maailmassa energia hajaantuu ja haihtuu, mutta »élan vital» pyrkii +sitä kasaamaan (lehtivihreä ja sen merkitys, orgaaniset yhdistykset). + +»L'élan vital» on se elämän meri, jossa me olemme, liikumme ja +elämme. Kaunopuheisen, mystillisen tunteen koko hehkulla kuvatessaan +tämän elämän prinsiipin alkuperää, sen taistelua Materiaa vastaan ja +ihmisen kykyä »intuitionsa» voimalla sukeltautua siihen takaisin, +osoittautuu Bergson ikivanhojen mystikkojen täysveriseksi +seuraajaksi. + +Renan ei ole missään antanut yhtenäistä esitystä kehitysopillisista +teorioistaan. Mutta monista yksityisistä lausunnoista käy riittävästi +ilmi hänen »vitalistinen» kantansa. + +»Kaksi seikkaa, _aika_ ja _pyrkimys edistykseen_, selittävät +maailman. Ilman tätä hedelmällistä edistyksen siementä jäisi aika +ikuisesti martaaksi. Jonkunlainen sisäinen jousi, joka työntää kaiken +elämään, ja yhä enemmän kehittyneeseen elämään, kas siinä välttämätön +olettamus (Dialogues philosophiques, s. 177). + +Koko maailma on työssä ja pyrkii toteuttamaan jotain salattua +tarkoitusta, se oli eräs Renanin rakkaimmista ajatuksista, jota hän +skeptillisimmälläkin tuulellaan helli. Viimeisessä filosofisessa +kirjoituksessaan, »Examen de consciance philosophique» (Feuilles +détachées -kokoelmassa) sanoo hän pitävänsä pintapuolisina niitä +vastaväitteitä »finalismia» vastaan, joita eräät tiedemiehet tekevät, +huomauttaessaan luonnon epätäydellisyyksistä. Nämä vastaväitteet +eivät estä olettamasta, että maailmassamme vaikuttaa salainen +pyrkimys, syvällinen _nisus_, joka sokeana toimii olemiston +kuiluissa, työntäen kaiken elämään, kaikissa avaruuden kohdissa. Tämä +_nisus_ ei ole tietoinen eikä kaikkivoipa; se tekee parhaansa +aineesta, joka sillä on käytettävänään. Mutta ehkä se _nisus_, joka +vaikuttaa maailmankaikkeuteen kokonaisuudessaan, eräänä päivänä tulee +tajuiseksi, kaikkitietäväksi, kaikkivoipaiseksi. Jumala syntyy... +Toteutuu niin korkea tietoisuuden aste, ettei meillä siitä voi olla +mitään käsitystä. Ikuisuus tarjoaa loppumattomat mahdollisuudet. +Absoluuttinen olento, päästyään kehityksensä päähän ja opittuaan +täydellisesti tuntemaan itsensä, toteuttaa kenties kaikki voimansa +avulla uskonnon: hurskasten ylösnousemuksen ja ijankaikkisen +elämän... + +Kaikki tämä kuitenkin lisäyksellä _kenties_. Päinvastainen tulos on +yhtä mahdollinen; ehkäpä kaiken tuon pyrkimyksen tuloksena on tyhjyys; +ehkäpä totuus on masentava... + +On puhuttu niin paljon Renanin »skeptillisyydestä». Jotka tahtovat +olla oikein moderneja, hekkumoivat niillä »Dyb af Skepsis» (Brandes), +joita he näkevät Renanin harmittomimpienkin ajatusten alla. Muistuu +mieleen »keisarin uudet vaatteet» ... Vastakkainen leiri näkee tässä +epäilyssä, tässä hiljaisessa hymyssä, törkeää rienausta. Mutta +oikeastaan Renan on »skeptikko» vain siksi, että hän niin mielellään +tutkistelee asioita, joihin ei ajatuksemme anna mitään lopullista +vastausta, joihin nähden vapaasti liikkuva _pro et contra_ on ylin +viisaus. Taasen syy siihen, että Renan alituisesti palaa uudelleen +tutkistelemaan elämän ja maailman mahdollisuuksia ja tulevaisuuden +perspektiivejä, vaikkei hän koskaan pääse pitemmälle kuin noihin +»ehkä» ja »kenties», on luullakseni haettava hänen uskonnollisesta +»dilettantismistaan». Lapsuutensa ja nuoruutensa hartaasta ja +ylevästä katoolisuudesta vieraantui Renan vain järkensä, ei koskaan +tunteensa puolesta. Syvä kaipaus, jolla hän jätti Saint Sulpicen +seminaarin, ei hänessä koskaan sammunut. Mikään mahdollisuus ei +hänelle myöhäiseen vanhuuteensa saakka ollut rakkaampi ajatella kuin +se, että uskonto sittenkin olisi tosi. Viimeiseen saakka koettaa hän +tieteellisesti ymmärrettyyn maailmankuvaan sovittaa uskonnollisia +käsitteitä, Jumala, ylösnousemus, kuolemattomuus. + +Tämä alituinen ja yhä uudistuva askarteleminen perspektiivien kanssa, +joista hän kuitenkin kerran on luopunut, on yhteydessä Renanin +luonteen päättämättömyyden kanssa. Tämä päättämättömyys oli hänessä +niin silmiinpistävä, että hänen vanha ystävänsä Berthelot saattaa +epäillä olisiko Renan koskaan lopullisesti rikkonut väliänsä kirkon +kanssa, ellei hänellä olisi ollut tukenaan sisarensa Henriette, +voimakas, päättäväinen, syvä luonne, joka kaukaa lähettämillään +kirjeillä auttoi Renanin seuraamaan vakaumustaan. + +Palatakseni takaisin käsitteisiin »nisus» ja »élan vital», on +sanottava että ne eivät toisistaan eroa vain siinä, että edellinen on +latinaa, jälkimäinen ranskaa! Renanin »nisus» laahaa alituisesti +liepeissään tuote »ehkä» ja »kenties ei kuitenkaan». Renan on +alituisesti tietoinen siitä, että metafyysillinen filosofia on +pelkkää runoilua, mielikuvituksen leikkiä, jolla on tosin +lakastumaton viehätyksensä, mutta joka on otettava _cum grano salis_. +»Renanismin» rinnalla on »bergsonismi» karkeasti dogmaatinen. +Empimättä uskoo Bergson metafyysillisiin kangastuksiinsa, jotka +runollisen mielikuvituksen näkyinä kieltämättä ovat mukaansatempaavan +kauniit.-- + +Kolmas yhtymäkohta Renanin ja Bergsonin välillä on kenties kaikista +mieltäkiinnittävin. Se koskee spekulatiivisen järjen kantavuutta +tiedonlähteenä ja spekulatiivisen tiedon arvoa. + +Renanin käsitys filosofian olennosta ja tehtävästä on kenties hieman +huojuva. Mutta siinä suhteessa on se selvä, että hänen mielestään +spekulatiivinen filosofia, jolla muka on oma tiedelähteensä ja omat +metodinsa, on vähänarvoinen. Kaikki suuret filosofit ovat olleet +suuria tiedemiehiä; Aristoteles, Descartes, Leibniz, Kant tiesivät +kaiken, mitä heidän vuosisatansakin. Ne ajat taas, jolloin filosofia +on muuttunut »spesialiteetiksi», ovat olleet sen alennuksen kausia. +Sellainen oli myöhempi kartesiolaisuus (Malebranche), sellainen +Renanin nuoruudessa Saksan spekulatiivinen idealismi. Meidän +aikanamme näyttävät pitkin koko rintamaa tieteet, joko historialliset +tai luonnontieteet, olevan määrätyt ottamaan vastaan filosofian +perinnön. Filosofian täytyy tulla tieteelliseksi, ellei se tahdo +tulla Penelopen kankaaksi, jota lakkaamatta ja aina turhaan aletaan +uudelleen. Ja Renan uskoo, että sensijaan kuin edellisinä +vuosisatoina luonnontieteet tuottivat parhaan aineiston filosofisille +aateskeluille, »historia on meidän aikamme todellinen filosofia» +(Essais de morale et de critique, s. 83). + +Renan huomauttaa että spekulatiivisessa filosofiassa aina on jotain, +mikä muistuttaa keskiaikaisen Raimundus Lulluksen fantastista +konetta, jonka avulla pelkästään käsitteitä kombinoimalla piti +löydettämän totuus ja vältettämän erehdys. Puhdas spekulatiivinen +logiikka, jonka avulla on luultu voitavan vapautua kärsivällisestä +tutkimuksesta ja työstä, on oikealle tieteelle yhtä vahingollinen +kuin Lulluksen kone. Filosofoida on oppia tuntemaan universumi. Tämä +on kokoonpantu fyysillisestä ja psyykillisestä maailmasta, luonnosta +ja ihmiskunnasta. Siis on luonnon ja ihmiskunnan tutkimus koko +filosofia[6]. + +Missään ei spekulatiivinen logiikka niin paljasta heikkouttaan kuin +niissä tieteissä, jotka käsittelevät eläviä objekteja. Geometriassa, +algebrassa jne., joissa ei välitetä todellisuudesta, on aateskelu +paikallaan. Mutta sensijaan esim. ihmiskuntaa käsittelevissä +tieteissä, joissa kaikki yleiset aatteet perustuvat vain puolittain +totuuteen, puolittain erehdykseen, täytyy aateskelun tulokset askel +askeleelta tarkistaa kokemuksen avulla. »_Logiikka ei tavoita +vivahduksia; mutta hengentieteiden alalla totuudet läpeensä piilevät +vivahduksessa._ Ne pujahtavat skolastiikan verkonsilmukoiden läpi; +niitä ei katsella kasvoista kasvoihin, vaan ne löydetään osittain, +salaisesti, milloin enemmän, milloin vähemmän» (Essais de morale +etc., s. 189 ja seur.). + +Yllä harventamassani rivissä on Renan lausunut julki yhden +bergsonilaisuuden ydinajatuksista. Mutta saman ajatuksen +käsitteellisen ajattelun voimattomuudesta tapaa nykyään hyvin +yleisesti muuallakin. On syytä sentähden vähän tarkastaa tuota +merkillistä lausetta. + +Spekulatiolle, vastakohtana kokemustieteelle, on omituista, että se +lähtee liikkeelle määrätyistä käsitteistä ja arvostelmista, jotka se +muodostaa apriorisesti, ennen kokemusta, kun sensijaan kokemustiede +kokonaan elää ja hengittää tutkimusesineessään, joka luo sen +käyttämät käsitteet ja arvostelmat ja on valmis aina synnyttämään +uusia, kun entiset osoittautuvat riittämättömiksi. Puhdas aateskelu +kombinoi apriorisia arvostelmiaan ja tekee niistä täten +johtopäätöksiä. Tämä ajatustyö noudattaa muodollisen logiikan lakeja, +joista ensimäinen on se, että kukin käsite on muuttumaton, pysyy +merkitykseltään identisenä. + +Kun tällaisen aateskelun tuloksia ruvetaan sovittamaan +todellisuuteen, syntyy omituisia vaikeuksia. Tyydyn vain yhteen +esimerkkiin, jota Bergson mielellään käyttää osoitteena abstraktisen +logiikan heikkoudesta. Puhdas aateskelu, joka työskentelee +sellaisilla määreillä kuin »ykseys» ja »moninaisuus», olettaen että +ne voidaan sovelluttaa kaikkiin ajatuksen esineisiin poikkeuksetta, +johtuu m. m. seuraavaan vaikeuteen: onko elävä organismi, onko +sielunelämä »ykseys» vai »moninaisuus»? On selvää ettei kumpikaan +näistä määreistä sovellu näihin objekteihin. Organismi, sielunelämä +eivät ole sellaisia yksinkertaisia esineitä, jotka olisi leimattava +joko »ykseyksiksi» tai »moninaisuuksiksi». Mitä voidaan päättää +tästä? Tietenkin, että spekulatiivinen metodi on väärä, että jos +lähdetään liikkeelle rajoitetusta määrästä käsitteitä, tullaan +ennemmin tai myöhemmin kohtaan, jolloin yksikään näistä käsitteistä +ei sovellu ilmaisemaan tarkoitettua ilmiötä. Kokemustiedolle +sensijaan tätä vaikeutta ei esiinny; todellisuus, jossa se liikkuu ja +elää, luo sille tarpeen tullen aina uusia käsitteitä. Katsokaamme +spektriä, jossa auringon valkea valo yhdenjaksoisissa ylimenoissa +taittuu lukemattomiin vivahduksiin, niin että jokainen spektrin +poikkiviiva on hitusen verran toisenvärinen kuin edellinen! +Jokapäiväinen kielenkäyttö tulee toimeen muutamalla, viidellä, +kuudella värinimityksellä. Se yksinkertaisesti laiminlyö ylimenot +yhdestä »väristä» toiseen. Mutta maalari, jolle värivivahdukset ovat +arvokkaita, tarvitsee jo paljon suuremman määrän värejä ilmaisevia +käsitteitä: ultramariini, karmiini jne. Mikään ei estäisi +muodostamasta uusia värien käsitteitä tuhansiin saakka, aina +värienerottamiskykymme rajaan asti. Syy siihen, että juuri käsitteet +»vihreä», »punainen» jne. on muodostettu, eikä aivan toisia, piilee +tietysti näiden vivahdusten käytännöllisessä merkityksessä. + +Lauselma: »logiikka ei tavoita vivahduksia» tarkoittaa siis: +_spekulatiivinen, aprioristinen logiikka_ ei tavoita vivahduksia. +Kaikkia värivivahduksia ei voida ilmaista viidellä tai kuudella +värinimityksellä. Mutta kokemustiede, kokemuksellinen logiikka +tavoittaa kyllä mitä vivahduksia tahansa. Minulla on tällä hetkellä +mielikuva ihan määrätystä punaisen vivahduksesta, joka imupaperillani +on; jos tahtoisin, voisin nimittää tätä vivahdusta esim. klm: siten +olisi uusi käsite muodostettu, käsite, joka tavoittaisi ihan määrätyn +vivahduksen. Tällaisen käsitteen muodostaminen olisi kuitenkin kovin +epätarkoituksenmukaista. Paljon tärkeämpiä kuin äärimäisen +yksilölliset vivahdukset, kuin ne ominaisuudet, jotka kussakin +esineessä ovat erilaisia, ovat yleensä esineiden _yhteiset_ +ominaisuudet. Käsite klm ilmaisisi vain yhdellä tai aivan harvoilla +esineillä olevaa ominaisuutta, käsite »punainen» sellaista +ominaisuutta, joka on lukemattomilla ja jonka jokainen omasta +kokemuksestaan tuntee. + +Sanoin, että Renan yllämainitulla lauseellaan on lausunut julki +Bergsonin filosofian ydinajatuksen. Mutta siinä tapauksessa Bergson +on käsittänyt tuon lauseen _ihan sananmukaisesti._ Bergsonin +mukaanhan _kaikki_ logiikka, _kaikki_ ajattelu on voimaton +tavoittamaan todellisuutta, joka ei ole muuta kuin vivahduksia. +Hänhän esittää, mitenkä inhimillinen äly on kuin valmiiden vaatteiden +varasto, johon yritetään pukea todellisuus, katsomatta kuinka se +niihin soveltuu. Hän vertaa älyämme kinematograafikoneeseen, joka +ottaa muutamia liikkumattomia silmänräpäyskuvia elämän alituisesta +virtailusta, ja yrittää näistä kuolleista kuvista uudelleen panna +kokoon elävän todellisuuden. Hän puhuu ymmärryksemme »mekanistisesta +vaistosta», joka viettää voittokulkuaan geometriassa, mutta on +kykenemätön ratkaisemaan elämän arvoitusta. + +Tällä tavoin Bergson syyttää tiedettä virheestä, johon ei ollenkaan +se, vaan juuri _filosofia_ on tehnyt itsensä syypääksi-- +spekulatiivisesta logiikasta, jota monet filosofit ovat rakastaneet, +mutta joka tiedemiesten parhaille on ollut kauhistus. Näin yrittää +hän riistää tieteeltä sananvallan sen mieltäkiinnittävimmissä +kysymyksissä, ja panna sijalle runollisen »intuitionsa», jota ei +millään keinoin voi kontrolloida, joka ei sisällä mitään +mahdollisuutta eroittaa totuutta erehdyksestä. + +Jos koskaan, on filosofia Bergsonissa muuttunut »spesialiteetiksi». + + (_Aika_ 10, 10-18) + + + * * * * * + + + + + +AARO HELLAAKOSKI _RUNOJA_ +(1916) + + +Se erikoinen, karu, mutta samalla joskus aito lyyrillisyyteen +puhkeava nuorekas uhkamielisyys, jota olemme tottuneet pitämään +pohjalaisten puukkosankarien tunnuspiirteenä, antaa Aaro Hellaakosken +esikoiskokoelmalle hyvin yhtenäisen luonteen. Sentimentaalisuudesta-- +sen sanan niin hyvässä kuin huonossakin merkityksessä--on hän +kemiallisesti puhdas. Kun hän näyttää vetävän hempeätunteisen viivan, +hän Heinen tavoin heti jälkeen kirjailee ne ivallaan: + + + Sa muistatko kun me kahden + hämyhetkinä soudeltiin + yöhiljaista pintaa lahden + ja kuuta katseltiin + + Oli suuri persokesti + tuo turpeaposki kuu. + Se pilviä hirmuisesti + söi... + + +Luontoa samoinkuin ihmiselämääkin hän mielellään katselee vähän +pahanilkisen huumorin valossa. Kaikista ihanteellisista +harhaluuloista on hän kadehdittavan vapaa (»Maan toivot»); se pieni +paholainen, joka hänellä on sielussaan, saisi hänen mielestään olla +enemmänkin näkösällä: + + + Voi kun oisi sarvet mulla + pienet käyräpäiset, + tukan alta piilostansa + tuskin näkyväiset. + + Pökkääjäksi oisi mulla + lahjat synnynnäiset... + + +Mutta eräänlaisia koleahkoja kuvia--harmaan, lehdettömän syksyn ja +kevään ajalta--tapaa hänen silmänsä hyvin (»Takatalvi», +»Kevätmyrsky»). + +Kokoelman paras runo on minusta kuitenkin seuraava. + + + KUU + + Kuu mykkä kumottaa, + tutkii, uinuuko hurja maa. + + Kuin silmä äityen + poikaansa sairasta katsellen: + + Laskeeko lepohon yölläkään + raskaan kuumehoureisen pään? + + Herääkö äkkiä parkaisuun, + painajaiseen ja sadatteluun? + + +Siinä on ammennettu poikamaisen uhkamielisyyden pintaa syvemmältä. +Parilla viivalla vedetty kuva kaksinkertaisessa +vertauskuvallisuudessaan syöpyy mieleen. Muutamat tällaiset sattuvat +säkeet voivat herättää luottamusta tekijän itsetietoiseen +vakuutukseen, jonka hän esittää suhteestaan taiteelliseen +ihanteeseensa: + + + Kerran vielä rautavöihin + joudut näihin kapaloihin... + + + (_Uusi Suometar_ 29.4.1916) + + + * * * * * + + + + + +F. E. SILLANPÄÄN _ELÄMÄ JA AURINKO_ (1916) + + + + »Elämän sulot ovat kaikkien runojen + ikuinen ja saavuttamaton päämäärä.» + + +Tällä kertaa aion rikkoa arvostelijavelvollisuuksiani vastaan. +Arvostelijana olisi velvollisuuteni kertoa, mitä kirjassa tapahtuu, +sanoa, onko se hauska vai ikävä, onko se jännittävä vaiko +pitkäveteinen, onko se »lupaava esikoinen» vaiko jo »enemmän kuin +lupaus». + +Kaikesta tästä en sano mitään. Kirjasta voi sanoa niin paljon +mieltäkiinnittävämpääkin. + +Luulen, että useammallekin Sillanpään esikoisen lukijalle on käynyt +samoin kuin minulle: harvoin on tuntenut suurempaa tarvetta selvittää +itselleen vaikutelmaa, jonka on saanut. Tämä kirja on todistuskappale +lahjakkaasta, moninaisia ajatelleesta ja kaikesta päättäen sangen +voimakkaasti omaa elämäänsä viettävästä ihmisestä. Meillä on kaikki +syy koettaa ymmärtää tätä ihmistä, hänen ajatusmaailmaansa ja hänen +tarkoitusperiään, sillä jos hän vaan saa elää, on paljon mahdollista, +että hän tulee askarruttamaan ajatustamme ja mielikuvitustamme monina +tulevina vuosina. + +Minkälaisista henkisistä piirteistä todistaa tämä kirja, sen tyyli, +sen rakenne, sen sisältö? Voimme tällaista erittelyä yrittäessämme +käyttää eräänlaista kokeellista menettelytapaa. Voimme, +hajoitettuamme tämän ilmiön sielullisiin alkutekijöihinsä, uudelleen +mielessämme panna kokoon nämä tekijät, ja jos nyt tämä analyysi ja +tämä synteesi ovat oikeat, täytyy tuloksen vastata sitä vaikutelmaa, +jonka saamme, jos uudelleen avaamme kirjan mielivaltaisesta paikasta +ja alamme lukea. Ei tosin silloinkaan ole varma, että +erittelytuloksellamme on paljoakaan ulkokohtaista pätevyyttä, ja +sentähden käyköön kaikki mitä seuraavassa sanotaan, pelkästään +olettamuksesta. + +Käykäämme ulkoa sisäänpäin, kuoresta kohti ydintä. + +Kuvauksen ulkonainen sommittelu on jonkunverran huomiotaherättävä. +Kirja on romaani, ja kuitenkin on siinä nimilehden jälkeisellä +sivulla, kuten näytelmissä tavallisesti, henkilöluettelo. Kuvaus +jakaantuu pro- ja epilogiin, alku-, keski- ja loppuosaan. + +»Tästä lähtee kertomus liikkeelle», huomauttaa tekijä, kun saamme +juonesta kiini. »Kuinka nyt käy kertomuksen», hän kysyy, kun tulemme +uuteen vaiheeseen. Ja ikäänkuin lukijan puolesta hän itse tekee +itselleen kysymyksiä henkilöistään ja heidän tilastaan. + +Kun esim. Selma Lagerlöf menettelee hiukan samalla tavalla, kun hän +kesken kuvaustaan tuo esiin oman tarinoivan minänsä, palvelee tämä +keino aivan toisia tarkoituksia. Hän tahtoo sillä päästä +tuttavalliseen suhteeseen lukijansa kanssa, hän tahtoo jutella tälle, +niin kuin jutellaan talvi-iltana lieden ääressä. »Näin satu alkaa». +»Satu ei kerro sitä». + +Jos ymmärrän oikein, ilmaisee sensijaan Sillanpää tässä läpikotaisin +»_reflekteerattua_» mieltänsä. Ei hän minkään itsensä unohtavan +naivin tarinoimisinnon vallassa vuodata mielikuvain tulvaansa +johonkin perinnäiseen romaanikaavaan. Hän on varsin tietoinen siitä, +mitä hän tekee, ja hän antaa mielellään lukijan havaita, että hän +tätä on. Hän näyttää mielivaltaansa kirjoittamalla kertomuksen alkuun +henkilöluettelon niinkuin näytelmiin. Hän on _sillä_ lailla naivi. + +Mutta tässä menettelyssään on hän muutakin kuin »reflekteerattu». Kun +hän sanoo, että nyt kertomus alkaa, tekee hän sen näin: + +»Tulevien tapausten näyttämö on jo hahmoutunut. Lehtevät rannat, +harjut ja vetten pinnat ja niiden vaiheilla ihmisvaiston muovailemat +ihmiskodot. Ja niissä ja niiden kesken jälleen ihmisvaistoa +kuvastellen, alati jatkuvaiset ihmisliikunnot, olot ja aivoitukset. +Alati jatkuvaiset taivaan alla--niinkuin päivästä alati tulee ehtoo +ja talvesta suvi. Nyt on taas muuan suvi ja suviehtoo.» + +Näin sanoo se, joka on »filosofi». Jonka silmissä ilmiöiden +mielenkiintoisuus kohoo tavattomasti niinpian kuin hän käsittää ne +_edustaviksi_, kuuluviksi laajempiin kokonaisuuksiin, yhdeksi +pisteeksi silmänkantamattomissa perspektiiveissä. »Nyt kertomus +alkaa»--nyt saatte kuulla, minkälainen on yksi sykähdys elämän alati +toistuvassa suonenlyönnissä, sykähdys, joka on samanlainen kuin +kaikki muutkin ja kuitenkin toinen! + +Muita piirteitä tästä »filosofisesta» mielensävystä! + +Ajattelijamme on monisti, hänellä on voimakas tunne kaiken olevaisen +yhteenkuuluvaisuudesta ja sisäisestä sukulaisuudesta. »Siinä kedolla +hän on, kauniskasvoinen ihmis-tyttö, ja hänen näkyväinen olemuksensa +sisältää samoja aineita, joita on kaikkialla hänen ympärillään, mutta +hänessä tapahtuu tuommoisia näkymättömiä liikkeitä. On herkkä +keskikesän ilta. Mutta kuka tietää, mitä näkymätöntä tapahtuu niissä +samoissa aineissa kaikkialla hänen ympärillään...» Tämä tyttö ja +metsä hänen ympärillään ovat vain »kaksi erilaistunutta +luonnonkohtaa»: »ikuinen, ajaton metsä, jonka äärettömissä +solumäärissä virtaili näkymättömänä kevään paisuttama alkuelämä, ja +ihmislapsi, jonka veri niinikään sykähdellen tiedottomasti toisti +tuhansien sukupolvien takaisia sykähtelyjä. Ihmisen noin seisahtaessa +metsä ja ihminen katsoivat toistaan silmäterään, taitse kaikkien +kuluneitten aikakausien, joina ovat kauvas, kauvas toisistaan ja +alkuperäisestä yhteydestään edenneet.» + +Kirjailijamme on myös luonnontutkija. Hän puhuu luonnosta niinkuin +se, joka tuntee sen ajatuksellaan eikä vain silmillään ja +sydämellään. Hänen syventymisensä jonkun Veronican siniseen +pienoismaailmaan on runsaan yksityiskohtaista. Mitenkä kaikkialla on +olevaista, tulvivassa rikkaudessaan, paaliamme äärettömän suuri, +allamme äärettömän pieni, sen vaikutelman hän kokee herättää esim. +hetkiseksi asettumalla nuppineulanpään kokoisen pikkuhyönteisen +kannalla, joka päivänkakkaran kehästä putoaa sinikellon kupuun, ja +tämän sinisen avaruuden reunalta katselee ulos suureen maailmaan, +missä monen perhossiiven lyöntien pituudelta siintävät huimaavat +korsimetsät. + +Mutta mitään ulkokohtaista maailmankuvaa ei filosofimme ja +luonnontutkijamme ole tahtonut tällä kertaa lähinnä antaa. Vaan hän +on tahtonut välittää sieluumme vaikutelman niistä »_elämän +suloista_», jotka hänen nuori verensä on näissä loppumattomissa +»elämän aarnioissa» tavannut. Keväällä herännyt elämä, luonnon ja +ihmisten elämä, lähtee korkean auringon alla kulkemaan kohti »kesän +ulappaa», ohi kevään viimeisten runollisten saarten; se heilimöi ja +sykähtelee helteisten poutapäivien aavalla merellä, josta ei rantaa +näy, ja kulkee, kohtalonsa koettuaan, niinkuin aina ennenkin, +rajuilmain kautta syksyyn. Kolmea matkamiestä tämän ulapan yli +lähinnä saatetaan: Eliasta, Lyyliä ja Olgaa, mutta heidän oikeat +nimensä kuuluisivat: »nuori mies», »nuori nainen», »kypsä nainen». +(Sivumennen sanoen muistuttaa tämä kolmikko Henrikiä, vienoa Annaa ja +upeata Judithia Gottfried Kellerin pääteoksessa). Heistä emme saa +tietää paljonkaan enemmän kuin mitä nämä laatusanat ilmaisevat. + +Yrittäessään siirtää sieluumme tämän joskus huumaavan voimakkaasti +kokemansa vaikutelman »elämän suloista», on tekijällä oma +menettelytapansa. Hän kirjoittaa juuri niin kuin hän itse tahtoo eikä +niinkuin kynä häntä veisi. Jos yrittäisi karakterisoida tätä tyyliä +jollain kirjallisella iskusanalla, olisi sitä kai nimitettävä +impressionistiseksi. Se on jotakin varsin modernia eikä tietenkään +vailla esikuvia. + +Niillä alituisesti vaihtuvilla näyillä ja mielialoilla, jotka tämän +kirjan muodostavat, on muutamia silmäänpistäviä omituisuuksia. Tässä +kirjassa on kuvattu kesäistä luontoamme ja sen herättämiä tunnelmia +yksityiskohtaisemmin kuin kenties koskaan ennen. Mutta miten tämä +kuvaus tavattomasti eroaakaan esim. vastaavasta Kiven ja Ahon +kuvauksesta! Kivellehän elämä luonnon helmassa merkitsee etupäässä +hyvin voimakkaita, yksinkertaisia, tarttuvia _mielihyvän tai murheen +tunteita_. Luonnonilmiöt herättävät riemua, heleätä kuin »onnenlapsen +aatos», tai murhetta, »riuduttavaa ikävää». Myös Aholle luonto +etupäässä on selvästi tuntuvan mielihyvän lähde, vaikkakin hänen +mielialansa ovat käyneet paljon monisävyisemmiksi. Mutta katsokoonpa +huvitettu lukija, miten monta kertaa me Sillanpään kirjassa, jossa +kuitenkin koko ajan liikutaan keskellä kesäistä luontoa ja sen +herättämiä vaikutelmia, olemme tekemisissä selväpiirteisen joko ilon +tai surun kanssa! Sillanpää on aivan liian paljon sen hurman +lumoissa, jota pelkkä olemassaolo hänessä herättää, jotta hän +erikoisemmin huomaisi, tuntuuko tämä olemassaolo iloiselta vai +surulliselta. »Tragiikka on aina hienointa nautittavaa», sanoo hänen +sankarinsa, kun luulee tuottaneensa onnettomuuden torpantytölle. + +Sentähden kirjan mielialojen tyyppi on tämä: »Eliaksen mieleen +asettui ihmeellisen yksinkertainen ja täyteläinen tunnelma, jonka +lähinnä saattaisi tulkita sanoilla: »minä elän maailmassa».» + +Tämän tyylin toinen omituisuus on seuraava. + +Kun ne »elämän sulot», joita tahdotaan kuvata, lähinnä ovat vain +eräänlaista lumoutumista pelkkään olemassaoloon, tulee luonnollisesti +»elämän suloksi» jokseenkin kaikki, mikä menee läpi kuvattavien +sielujen. Jos avaa kirjan mielivaltaisesta kohdasta, pistää heti +silmään se tavaton joukko mielen »ailahduksia» ja »etomisia», joka +sen täyttää. On ikäänkuin olisi jonkunmoinen ristiriita sen +selväpiirteisen maailmankuvan, joka on teoksen pohjana, ja sen +sanomattoman kirjavan ja tuhatäänisen elämysparven välillä, joka +tämän pohjakuvion täyttää. Luettuaan kirjan loppuun huomaa melkein +hämmästyksellä, että tämä elämysten tuisku onkin muodostunut +luonnollisiksi ihmiskohtaloitten katkelmiksi, jotka ovat niinkuin +monet muutkin. + +Kolmas omituisuus: + +Ainoastaan muutamilla suhteellisesti yksinkertaisilla mielialoilla on +omat nimityksensä. Mutta taitava kirjailija ei edes näitäkään yritä +siirtää lukijaan pelkästään niiden nimityksiä käyttämällä, vaan +kuvaamalla niiden aiheuttajat ja niiden ilmaisut. Sillanpäätä estää +tässä jossakin määrin hänen impressionistinen ohjelmansa. Hänen +maailmankuvastaan päättäen, joka kantaa merkkiä voimakkaista +älyllisistä harrastuksista, luulisi hänen tahtovan olla »realisti» +kaunokirjallisessa kuvauksessaan, mutta sitäpä hän ei tahdokaan. Hän +ikäänkuin ei tahdo astua kuvaamiensa sielujen taikapiirin +ulkopuolelle, ja katsella heitä ulkokohtaisesti, erittelevästi, vaan +leijuu ja liitelee kaiken aikaa näissä sisäisissä maailmoissa. +Luulen, että se ainakin osaksi on tämä seikka, joka tekee, että useat +kirjan mielialamaalaukset ovat niin vähän suggeroivia. Verrattakoon +häntä esim. Juhani Ahoon! Sillanpään kirjan pääosa käsittelee Ahon +mieliaihetta: helteisen, poutaisen kesän tuttuja tunnelmia. Kuinka +osaakaan Aho, aivan muutamilla sivuilla (ajateltakoon esim. hänen +viimeistä lastukokoelmaansa) tehdä nämä mielialat niin pakoittavan +päälletunkeviksi. Mutta hänpä myös etsii ja etsii, kunnes hän löytää +näiden mielialojen ominaisimmat aiheuttajat, vertauskuvat ja +ilmaisut. Siten hän tarvitsee vain muutaman sivun siihen, mihin +Sillanpää käyttää kymmenen--sittenkään onnistumatta. + +Tietenkään tämä ei merkitse, ettei Sillanpään kirjassa olisi paljon +onnistuneitakin mieliala-maalauksia. Hänen ikäänkuin aineeton, +subjektiivisesti liihoitteleva tyylinsä saattaa erinomaisen +luontevasti tulkita esim. kesäyön kuulakkaa epätodellista ilmavuutta. +Tällaisilta sivuilta henkii joskus korkea runollisuus. + +On tuskin olemassa toista romaania, jossa olisi niin vähän +vuoropuheluja kuin tässä kirjassa. Ne eivät yhteensä täytä enemmän +kuin pari sivua. Sittenkin niistä kannattaa erikseen puhua. +Esimerkiksi: + +Ollaan keskellä »ensimäisen kesäyön» hämyistä salaperäisyyttä, +»vaaleakatseinen yö» valvoo, rastaan laulu tulvii. Silloin kuuluu +eräältä seinustalta: + +--Ek-sinä tiedä, että sin'et isottele pikkupojille silloin kun on +isoja miehiä. + +Toinen ähki selkä seinää vasten sanomatta sanaa. Isku läjähti. +Sähisevää sanattomuutta. + +--No! + +Pihamaalta rupesi kuulumaan joukkopuhelua... + + * * * * * + +Kuinka mainion sattuvaa, mutta kuinka se putoaa pois kirjan tyylistä, +minun mielestäni--parempaan tyyliin. Ja tällä tavoin jokainen +vuoropuhelun pala. Jostain syystä kirjailija silloin, kun hän +suorastaan esittää henkilöittensä puhelua, katsoo velvollisuudekseen +olla realisti sanan ankarimmassa merkityksessä. Silloin hän +hetkiseksi repäisee halki sen päilyilevän usvaisen ajattomuuden +verhon, joka peittää hänen kuvaamaansa maailmaa, ja paljastaa +naulanpäähän sattuvassa väläyksessä sen, mitä se oikeastaan on: omaa +meikäläistä talonpoikaismaatamme. Ja sama kirjailija puhuu, mitenkä +»pahaenteinen onni vilahti juuri siitä ohi ja katsahti kavalasti +tyttöön» tai kuinka »tie eteni hänen hehkuvan katseensa alaisena +niinkuin jokin matala ja mielistelevä olento»! + +Pyydän anteeksi, mutta en usko, että kirjailija, jolla on niin +»reflekteerattu» mieli ja joka osaa nähdä maailman hiuskarvalleen +niinkuin se on itse teossa koskaan tajuaa tai näkee jotain tällaista. +Luulen toisin sanoen, että Sillanpään nykyisessä tyylissä on aika +annos sellaista, mikä hänen omalta kannaltaan on sovinnaisuutta, +jotain turhanpäiten konstikasta, jotain »litteratuuria». Hänen vähän +keikaileva »impressionisminsa» on ristiriidassa hänen väkevästi +eletyn, selkeän ja komean maailmankuvansa kanssa. Hänen filosofiansa +ja kertomatapansa riitelevät keskenään: edellinen pyrkii +yleispätevään, tyypilliseen, jälkimäinen äärimäiseen oikulliseen +yksilöistymiseen. + +Kun hänen elämänhurmansa kirkastuu ja syvenee, on vaahdon alta +varmaan tuleva jalo viini näkyviin. + + +J.K. + +Esitelty kirjailija on tämän lehden lukijoille ennestään tuttu. Hän +julkaisi U.S:ssa toissa keväänä muutamia kuvauksia, käyttäen +salanimeä E. Syväri. Yksi näistä, »Aikamme uros», vaikutti +allekirjoittaneeseen melkein yhtä voimakkaasti kuin selostettu paksu +nidos. + + (_Uusi Suometar_ 5.11.1916) + + + * * * * * + + + + + +ERNEST RENAN +(1917) + + +Ernest Renan--ajattelija, kirjailija, uskonnonhistorioitsija; +»Ranskan hienoin henki» 19. vuosisadalla--on seuraavien sivujen +esineenä. On ainoastaan yksi tapa esittää tätä elämää: mitkään +poikkileikkaukset eivät anna sen runsauden tulla oikeuksiinsa; se +täytyy kuvata pitkittäisleikkauksessa, täytyy seurata sen heräämistä, +sen kehkeämistä, sen kukkimista. + +Se oli rikas ja kaunis elämä. + +Se oli rikas elämä: »gallialainen» ja spiritualistinen Ranska, joiden +väliseksi vuorosanojen vaihdoksi suuri osa ranskalaista +kirjallisuudenhistoriaa voidaan käsittää, ovat hänessä ikäänkuin +yhtyneet. Hänen äänellään on toisinaan jonkun Pascal'in +syväsointuinen vakavuus, toisinaan taas karehtii siinä voltairelainen +ivahymy, mutta näiden äärimäisyyksien välillä on hänen oma +laaja-alainen asteikkonsa, hänen oma omituinen äänenpainonsa, jota ei +ole kellään toisella ollut--se mielensävy, jota hänen mukaansa +nimitetään »renanismiksi». Tämä mielensävy on ainesosiltaan ja +edellytyksiltään monimutkaisimpia mitä on ollut; sen voi oppia oikein +ymmärtämään ainoastaan ymmärtämällä, miten se on syntynyt. Sitä voi +tuskin sanoa miksikään »maailmankatsomukseksi» saksalaiseen tyyliin, +sillä sen olemuksena on juuri välttää lopullisia »kannanottoja»: se +on saanut osakseen paljon moitetta ja ylenkatsetta, sitä on nimitetty +yksinkertaisesti skeptillisyydeksi ja dilettantismiksi, mutta me +tulemme näkemään, ettei se ansaitse näitä halventavia nimityksiä. + +Tämä mielensävy on joka tapauksessa omituisimpia sielunilmiöitä, mitä +19. vuosisata on tuottanut. Se on yksi ranskalaisen »esprit'n» +viimeisistä ihastuttavista puhkeennoista. Kentiespä myöhäisempi aika +vielä on huomaava, että siihen sisältyi jotakin 19. vuosisadalle yhtä +tyypillistä kuin voltairelaisuus oli ominainen 18. vuosisadalle. + +Ja Renanin elämä oli kaunis elämä. + +Hänen luonteensa pohjalla oli kestävää ainesta, joka teki hänen +elämästään yhtenäisen ja johdonmukaisen. Me tapaamme siitä joukon 19. +vuosisadan sivistyneelle ihmiselle tyypillisiä elämyksiä, mutta +ikäänkuin esikuvallisessa muodossaan elettyinä. Hänen ajattelunsa +erikoinen kontemplatiivinen luonne esti hänen omia mielihalujaan ja +pelkojaan vaikuttamasta hänen ajatuksensa kulkuun ja tulokseen. Hän, +joka kuitenkin rakasti niin syvästi, osasi, kun se oli tarpeen, +antautua syitten ja vastasyitten vietäväksi ja mennä minne ajatus ja +kokemus hänet johti, eikä minne omat taipumukset viittasivat. + +Hän oli niitä ylevämielisiä ihmisiä, jotka tuntevat itsensä +solidaarisiksi koko tällä kiertotähdellä kamppailevan elämän kanssa. +Mikä on oleva tämän taistelun tulos? Tuleeko ihanne, »hengen +valtakunta», koskaan toteutetuksi? Kuinka käyneekin, joka tapauksessa +tunsi hän elävästi olevansa mukana tätä vuosituhansien rakennusta +pystyttämässä, ja se tietoisuus yksin pystyi hänelle tuottamaan +tyydytystä. + + + + +I + + +... Tällöin jo, noin 20:nnen ikävuoden korvissa, muutamat Renanin +filosofisen katsomuksen ääripiirteistä alkoivat kiteytyä. Nuori +ajatus alkoi tunnustella maaperää allansa ja kääntyä yleisiltä +väyliltä pois omaan suuntaansa. Jo aikaisin kertoo Renan hänessä +heränneen vastenmielisyyden abstraktista metafysiikkaa vastaan, joka +omin neuvoin, puhtaan aateskelun tietä, yrittää ratkaista korkeimmat +kysymykset. Kokemustiede esiintyi hänelle alusta alkaen ainoana +tiedonlähteenä. Descartesin dualismi, käsitys, että sielu ja ruumis +ovat kaksi toisilleen vastakkaista ja erillistä perusoliota, näytti +hänestä perustelemattomalta. Hänestä näytti olevainen yhtenäiseltä +kokonaisuudelta, jossa tapahtuu alituinen luominen, alituinen +muuttuminen, syntyminen. Että tämä käsitys ei soveltunut yhteen +kirkonopin kanssa, ei tullut vielä hänelle tietoiseksi. Olivathan +monet kristilliset filosofit, Malebranche ja Leibniz esim., +esittäneet varsin samansuuntaisia käsityksiä. + +Oli kuitenkin Renanin opettajien joukossa Issyssä yksi, jonka +uskonkiihkoiselta tarkkanäköisyydeltä ei jäänyt huomaamatta, että +Renan itse asiassa oli lakannut olemasta kristitty. Se oli filosofian +opettaja Gottofrey, joka eräänä iltana, kun Renan oli antanut +tavallista suuremman vapauden heräävälle järjelleen, lausui hänelle +nuo painavat sanat: »Te ette ole kristitty!» Renanissa ne herättivät +tavattoman järkytyksen, mutta johtajan rauhoittelu, kun hän tälle +kertoi tapauksen, esti sen saamasta aikaan sen suurempaa +vaikutusta... + +Renan on »Muistelmissaan» tehostanut sitä seikkaa, etteivät mitkään +yleiset filosofiset mietiskelyt häntä saattaneet astumaan kirkon +helmasta ulos, vaan sen teki perehtyminen katooliseen jumaluusoppiin, +jonka taivaita tavoitteleva, mutta hauras rakennus hänen nuorekkaan +kritiikkinsä edessä hajosi raunioiksi... + +Katoolisen kirkon oppi on yhtenäinen aaterakennus, jonka kenties +omituisin piirre on sen ratsionalismi, sen luottamus siihen, että tuo +aaterakennus voidaan järjen avulla todistaa oikeaksi. Sen eri osat +liittyvät toisiinsa hyvin lujasti, mutta perustus on uskomattoman +heikko. Tämä perustus on oppi yliluonnollisesta ilmoituksesta, pyhien +kirjojen kirjaimellisesta innoituksesta. + +Siihen kiveen kompastui Renanin usko, siitä enää koskaan nousematta. + +Raamatun kirjoissa ei kirkon opin mukaan saanut olla mitään +erehdyksiä eikä ristiriitaisuuksia, koskapa jumalallinen innoitus ne +oli luonut. Mutta Renanin oli mahdoton olla huomaamatta, että +neljännen evankeliumin ja synoptikkojen (kolmen edellisen) välillä +oli tärkeitä eroavaisuuksia, että jälkiosa Jesajaa ei voi olla +Jesajan kirjoittama, että Uusi Testamentti ei ole suinkaan +erehtymätön, kun se siteeraa Vanhaa, jne. jne. + +Renanin sielunelämässä tähän aikaan on mitä mielenkiintoisin +sielullinen näytelmä katseltavanamme. + +Hän oli itse tietoinen ajattelunsa erikoisesta luonteesta: hän sanoo +eräässä senaikaisessa kirjeessä, että voima, joka on järkyttänyt +hänen uskonsa, joka on ollut hänen elämänsä ja onnensa perustus, on +hänen omasta persoonallisuudestaan riippumaton. Hän käsitti jo +silloin, että ihmisen tulee totuuden edessä riisua kaikki +persoonalliset harrastukset, valmiina kuletettaviksi, minne painavin +syy viittaa. Hän seurasi aatteitten kamppailua omassa rinnassaan +pyyteettömänä katselijana, antamatta pelkojensa tai toiveittensa +vaikuttaa taistelun tulokseen. Ja tulos oli se, että hän näki +kirkonopin paikkansapitämättömyyden niin ehdottomalla varmuudella, +että hän olisi saattanut antaa sen pantiksi elämänsä. + +Mutta tämän tuloksen käytännölliset johtopäätökset panivat hänen +luonteensa kovalle koetukselle. + +Kasvatus, jonka Renan oli saanut, tähtäsi kokonaan kirkolliselle +uralle. Sen ulkopuolella hänellä oli hyvin vähän mahdollisuuksia; +Saint-Sulpicen portin toisella puolen häntä ei odottanut muu kuin +puute ja katu; hänellä ei ollut suhteita eikä tuttavuuksia. + +Kirjeet Henriettelle antavat elävän käsityksen hänen vaikeuksistaan. +»Ah Jumala», hän huokaa, »kuinka kovaa on, kun täytyy näin nuorena +ratkaista kysymys, jolla on mitä välittömin vaikutus koko +olemassaoloon.» Se mikä vieroittaa hänet katoolisesta kirkosta on +yksinomaan hänen puutteellinen uskonsa. Hänen tunteensa, hänen +luonteenlaatunsa, hänen tottumuksensa--kaikki tämä houkuttaa häntä +jäämään kirkon helmaan. Evankeliumin moraali on aina oleva hänen; +Jesus tulee jäämään hänen Mestarikseen; kirkon ulkopuolellakin tulisi +hän viettämään samanlaista elämää kuin hän on viettänyt sen +sisäpuolella. Hän ajattelee kauhulla sitä tuskaa, mitä hänen täytyy +rakastetulle äidille tuottaa jättämällä kirkko; hän pelkää +raastavansa rikki hänen sydämensä... + +Tällä välin on aika tehnyt ratkaisun lopultakin välttämättömäksi. +Kaksivuotinen kurssi Saint-Sulpicessa on lopussa. Renan on kaiken +aikaa kieltäytynyt ottamasta vastaan niitä alkuasteen kirkollisia +arvoja, joihin häntä on kehoitettu. Tuli kesä 1845. Hän luki silloin +paljon saksalaista kirjallisuutta. Herder ja Goethe, Fichte ja Hegel +tulivat hänelle hyvin tuttaviksi. Tämän kirjallisuuden ihanteellisuus +ja uskonnollisuus ilman dogmeja täytti hänet ihastuksella. Hän uskoi +astuneensa temppeliin, kun hän siihen tutustui. Kahden kuukauden ajan +hän tunnusti itsensä protestantiksi; hän ei voinut yhdellä iskulla +kokonaan irtaantua siitä kristillisestä traditiosta, johon hän +hengeltään kuului. Mutta kirkostaan hänen täytyi erota... + + + + +II + + +Renan jätti katoolisen kirkon helman samanlaisella kaipauksella kuin +rakastaja rakastettunsa sylin. + +Hänen sielunsa oli täynnä suitsutuksen tuoksua ja gootilaisten +holvien puolihämyä, jossa hurskaat rukoukset hymisevät; kirkko oli +vanginnut hänen sielunsa maagilliseen kehäänsä. Kun hän nyt astui +ulos maailmaan, josta hän ei mitään tiennyt, näytti se hänestä +alastomalta ja tyhjältä. Hänen ensimäinen kosketuksensa sen kanssa +herätti hänessä vastenmielisyyttä. Hän, joka oli kaiken nuoruutensa +viettänyt puhtaitten henkisten harrastusten ilmapiirissä, huomasi +inholla, kuinka niiden ihmisten ainoana pyyteenä, joiden kanssa hän +tuli tekemisiin, oli käyttää häntä hyväkseen, lyödä hänestä rahaa. +Hänestä näytti ihmismaailma olevan lukematon joukko ahtaita +itsekkyyden pyörteitä, joista kukin koetti omaan sieluunsa imeä +mahdollisimman runsaan osan maallista hyvää. + +Tällaiset masentavat kokemukset eivät kuitenkaan saattaneet häntä +peruuttamaan otettua askelta. Joskin hän joskus, alakuloisuutensa +hetkinä, oli tuntenut sielunsa pohjalla edelleenkin asuvan uskon +uudelleen kohoavan ja kietovan hänet pehmoisiin harsoihinsa, ei hän +ratkaisevan askeleen jälkeen enää kertaakaan todenteolla ajatellut +palaamista. Päinvastoin ei hän voinut olla tuntematta syvää +tyydytystä siitä, että hän oli voinut tuon askeleen ottaa; usein hän +tunsi itsensä juuri senkautta erikoisesti Mestarinsa seuraajaksi, +että oli uhrannut omat etunsa kunnioituksesta totuutta kohtaan. + +Mutta Renan ei voinut olla tunnustamatta, että se elämäntaso, johonka +hän opettajissaan oli tutustunut, oli suunnattoman paljon korkeampi +kuin hänen nykyisen ympäristönsä. Elävästi tunsi hän, ettei hänestä +koskaan tulisi »maallikkoa», että hän pysyisi hengen miehenä +edelleenkin. Hän noudatti edelleenkin vanhoja elämäntapojaan, hän +keskusteli mielessään entisten opettajiensa kanssa, kun todellinen +keskustelu ennen pitkää näyttäysi mahdottomaksi, mielipiteiden +eroavaisuuden takia. Hän eli hyvin erillään, hautautuneena +opintoihinsa ja tutkimuksiinsa, joita hän jatkoi samalla kiihkolla +kuin ennenkin... + +Tässä intensiivisessä henkisessä työskentelyssä yllätti Renanin +vallankumousvuosi 1848. Pariisin kumoushaluinen levoton aines otti +taas Ranskan ohjat käsiinsä ja alku näytti suurenmoiselta. Renan oli +silloin vielä töissään kiinni eikä hän antanut häiritä itseään: tiede +oli uskonto, jota oli palveltava kaikissa olosuhteissa. Mutta +vaikutelmat kasaantuivat hänessä; hänen aivonsa olivat pakahtuakseen +täynnä henkistä energiaa, ja kun hän syksyllä vapautui töistään, +käytti hän seuraavat talvikuukaudet pannakseen paperille kuohuvat +aatteensa. Siitä syntyi valtavan paksu käsikirjoitus, jonka nimeksi +tuli »Tieteen tulevaisuus» (L'Avenir de la Science)... + +Tällaiseen kirjaan kannattaa lähemmin tutustua pelkästään +sielullisena todistuskappaleena. Meille se on erikoisen +mielenkiintoinen siksi, että siinä Renanin elämänkatsomus kaikissa +pääpiirteissään valmiina tulee vastaamme. Se on se vuorenhuippu, +jolta hän on katsonut Luvattuun maahansa. Kaikki Renanin hengen +myöhemmät muuntelut ja käänteet ovat ymmärrettävissä vain tätä +taustaa vastaan. + +Koettaessamme tavoittaa tätä elämänkatsomusta, on vähemmän tärkeätä +seurata sen kaikkia haarautumia ja vivahduksia kuin tavoittaa sen +ydinhermo. Se on mielestäni seuraava. + +Korkein elämänarvo on uskonto.[7] Mutta uskonto ei, tarkkaan ottaen, +ole tosi. + +Näistä kahdesta premissistä voidaan tehdä kaksi äärimäistä +vastakkaista johtopäätöstä: + +1) _siis täytyy uskonnon tulla todeksi;_ + +2) _siis on elämä vailla syvempää arvoa_, se on vain »huono farssi». + +Nuoruudessaan Renan teki edellisen johtopäätöksen, vanhuudessaan hän +pettymyksien opettamana kallistui jälkimäiseen. + +Käsittääkseni on meillä tässä edessämme Renanin henkisen olemuksen +sisin jousi; nyt se on vielä täynnä kireätä jännitystä, täynnä +pingoitettua voimaa, mutta tuo jännitys laukee aste asteelta +sankarimme iän mukana. + +Renan ei suinkaan ollut tietoinen tästä salatusta syllogismista, joka +oli hänen elämänfilosofiansa pohjalla. Uskonnollisuuteen, sanan +ihanteellisessa merkityksessä, taipui ja tähtäsi hänen koko +olentonsa, puhdas henkisyys oli hänen ilmapiirinsä, hengen valtakunta +ainoa olotila, mitä hän saattoi käsittää. Ja kun hän +nuorekkaisuudessaan käsitti oman olentonsa esikuvaksi koko +ihmisyydelle, omat ihanteensa senkin kehityksen päämääräksi, esiintyi +hänelle tuo johtopäätös itsestään selvänä. Häntä tietysti tuki siinä +mitä voimakkaimmin idealistinen filosofia, Hegelin aaterakennus +varsinkin, joka vaikutti häneen koko elämänsä ajan. + +Palaamalla seuraavassa aina uudelleen tähän salattuun älylliseen +koneistoon, joka piili Renanin elämänkatsomuksen ja sen käänteitten +pohjalla, on minun toivoakseni onnistuva tehdä täysin ymmärrettäväksi +monta omituisuutta, monta näennäistä mahdottomuutta ja +ristiriitaisuutta hänen ajatusmaailmassaan. + +Tällä kertaa on meidän sen valossa tarkastettava »Tieteen +tulevaisuuden» perusaatteita. + +Kun Renan tarkastelee maailmaa ja sen kehitysprosessia kokonaan sen +uskonnollisen loppumäärän valossa, minkä uskoo tällä olevan, tuntee +hän itsensä voimakkaasti solidaariseksi kaikkien niiden voimain +kanssa, jotka tähän loppumäärään ovat myönteisessä suhteessa. +Uskonnolliset käsitteet säilyttävät hänelle täyden elävän +sisällyksensä. Vaikka hän juuri on rikkonut välinsä positiivisen +uskonnon kanssa, vaikka hän joskus saattaa mennä niin pitkälle, että +hän leimaa yliluonnollisuususkon »kummalliseksi sairaudeksi», +»sivistyksen häpeäksi» (s. 48), on hänelle kuitenkin uskonnollisuuden +ja uskonnottomuuden vastakohta yhtä ratkaisevaa laatua kuin konsanaan +jollekin kirkon miehelle. Renanilla tämä vastakohta vain ei liiku +älyn, vaan kokonaan tahdon, siveellisyyden alalla. Uskonnollinen +ihminen on jokainen joka vaikuttaa tuon ihanteellisen loppumäärän +hyväksi, jokainen hengen valtakunnan palvelija, jokainen epäitsekkään +työn tekijä. »Yksi ainoa on tarpeellinen», niillä sanoilla alkaa +hänen kirjansa, nimittäin elää hengen elämää, palvella ihannetta. +Ahdasmielisinkin fanaatisuus, inkvisitio, julmat kultit, ovat hänelle +mieluisempia kuin kaikki »légèreté» ja »frivolité», kaikki vakavuuden +puute, haluttomuus elää korkeamman hyväksi. Ateisti ei ole se joka ei +usko yliluonnollisen olennon olemassaoloon, vaan se, jonka +elämänpäämääränä ovat »plaisirs» ja »intérêts», nautinnot ja pyyteet. +Yhtä paljon kuin hän näitä halveksii, yhtä väkevään hymniin puhkee +hänen mielensä ajatellessaan kaikkia epäitsekkään elämän sankareita, +kaikkia pyhimyksiä, apostoleita, munkkeja, erakkoja, askeetteja. +Heidän subliimeissä intoiluissaan ovat ihmiskunnan yliaistilliset +vaistot tulleet näkyviin. He ovat sen voiman elävä ilmaus, joka +pakoittaa elämää joka askeleella kohoamaan ylemmäs, ojentumaan kohti +säteilevää loppumäärää. + +Renan ei siis itselleen hyväksy nimitystä ateisti. Päinvastoin hän +säilyttää Jumala-käsitteen, vaikka kieltää kaiken yliluonnollisen. +»Jumala» on vanha hyvä sana, jolla sopivasti ilmaistaan kaikkea sitä +ihanteellisuuden, epäitsekkyyden voimaa, joka maailmassa vaikuttaa. +»Jumala» on »la catégorie de l'idéal» (s. 476), se muoto, jossa me +käsitämme ihanteen. Mutta onko tämä »Jumala» olemassa? Ainakin se on +kerran oleva, kun koko maailma on organisoitu ja lopullinen korkeampi +yhteys on saavutettu. + +Tällä kehitysprosessilla, sellaisena kuin se ihmiskunnassa tapahtuu, +on kaksi astetta, vaiston ja harkinnan asteet. Alkuasteillaan +tapahtuu tuo prosessi tiedottomasti, vaistomaisesti, ilman että +ihmiskunta itse omin käsin ohjaa kulkuaan. Määräsuuntaan vaikuttavat +voimat, joitten läpitunkema maailma on, ohjaavat elämää sokeasti. +Mutta tässä tapahtuu muutos. Päämäärä tulee tietoiseksi, ihmiskunta +tulee tajuiseksi siitä mitä se tahtoo: alkaa harkinnan aika. Renan +uskoo, että Ranskan suurella vallankumouksella oli suuri merkitys +tuollaisena käännekohtana, jolloin ihmiskunnalle kävi selväksi, että +sen ei enää tule jättäytyä sokeasti, vaistomaisesti vaikuttavien +voimien varaan, vaan ryhdyttävä itse järjestämään olemisensa muodot. +_Tiede_ on se välikappale, joka on astuva sokean vaiston sijaan. +»Ihmiskunnan tieteellinen organisoiminen, se on nykyisen tieteen +viimeinen sana, se on sen rohkea, mutta oikeutettu vaatimus.» + +Mutta sen jälkeen kuin tiede on organisoinut ihmiskunnan, tulee se +organisoimaan maailman! Järki, tiede, on tästä lähtien oleva +päätekijä siinä universaalisessa työssä, jonka loppumääränä on »tehdä +Jumala täydelliseksi» (s. 37), s.o. toteuttaa uskonto. + +Tieteelle, joka ilman epäilystä uskaltaa ryhtyä tällaisiin +kosmillisiin tehtäviin, ei tietysti ole tuottava suuriakaan +vaikeuksia yhteiskunnallisen pulman ratkaisu. Renan ei ole suorastaan +sosialisti, mutta varsin suuret vaatimukset hän yhteiskunnalle +asettaa. Sen tulee hoivata tieteet ja taiteet, sen tulee pitää huolta +siitä, että kaikki tulevat osallisiksi korkeimmista henkisistä +harrastuksista (s.o. Renanin kannalta: seemiläisestä filologiasta, on +joku ironisesti huomauttanut), ei sentähden, että nämä harrastukset +tuottavat nautintoa, sillä nautinto ei ole elämän tarkoitus, vaan +siksi, ettei ihminen voi olla täydellinen ilman täydellistä tietoa. +»Tieteen tulevaisuudessa» on Renan ensimäisen ja viimeisen kerran +elämässään demokraatti. Olemme hävittäneet haudantakaisen taivaan, +siis on meidän tehtävä taivas maan päälle, sanoo Renan yhtyen aikansa +sosialistisiin haaveilijoihin. + +Tietäminen on kaikista elämän toiminnoista vähimmin profaani, sillä +se on kaikkein pyyteettömin, kaikkein riippumattomin nautinnosta. +Sille hän tahtoo elämänsä uhrata ja siten palvella Jumalaansa. Tiede +on nyt hänen uskontonsa. Ja suurin ääriviivoin hahmoiteltuansa +maailmanprosessin ja ihmiskunnan historian suunnan ja päämäärän, hän +myös esittää oman elämäntyönsä ohjelman. »19. vuosisadan tärkein teos +on oleva: _Kristinuskon alkuperän kriitillinen historia_. +Suurenmoinen teos, jonka tekijää minä kadehdin ja joka on oleva minun +kypsän ikäkauteni työ, ellei kuolema ja ulkonaiset onnettomuudet +minua siitä estä» (s. 279). Historia on näet tämän vuosisadan +todellinen filosofia. On opittava ymmärtämään ihmiskunnan +kehitysprosessi. Sitä varten on mitä tunnollisimman +yksityistutkimuksen yhdistyttävä mitä laajimpiin näköaloihin. Ennen +kaikkea on opittava ymmärtämään »primitiivinen psykologia», josta +valistusfilosofia ei mitään käsittänyt, tuo hämärätajuinen +sielunelämä, jossa ihmismaailman salattujen voimain vaikutukset +kaikkein selvimmin astuvat näkyviin... + + + + +V + + +Brandes on sattuvasti sanonut, että kun kirjallisuudenhistorian +käänteentekevät merkkimiehet, kuten Ranskassa edellisellä +vuosisadalla Voltaire, Rousseau, Diderot, luovat kokonaan uusia, +ennen tuntemattomia tunteita, jotka sitten heidän kirjallisen +toimensa kautta siirtyvät yhteiseksi omaisuudeksi, on sensijaan Renan +luonut vain uusia _vivahduksia_, uusia tunnesävyjä ja ylimenoja. +Mutta se on paljon sekin! + +Aivan sama huomautus voidaan tehdä Renanin filosofisen tuotannon +suhteen. Jos tätä tarkastellaan sen ainesosiin nähden, täytyy se +suurimmalta osalta tunnustaa lainatavaraksi. »Tieteen +tulevaisuudessa» ei tarkasti ottaen liene montakaan todella +alkuperäistä aatetta. Hegeliltä on hän saanut aaterakennuksensa +rungon: idealistisen, ihanteen kannalta orienteeratun +maailmankatsomuksen, jonka mukaan olevaisen kehitysprosessia johtavat +»aatteet». Hän noudattaa Hegeliä niin uskollisesti, että hän tämän +tapaan uskoo tuon prosessin tapahtuvan kolmijaksoisena: kahden +toiselleen vastakkaisen tilan kautta korkeampaan yhteyteen. +Saint-Simonilta, Pierre Leroux'lta y.m. senaikaisilta +sosiaalipoliitisilta haaveilijoilta on Renan saanut tuon omituisen +samalla kertaa ratsionalistisen ja haaveellisen yhteiskuntaohjelmansa; +romantiikan suuri historioitsija Michelet on vaikuttanut hänen +käsitykseensä niistä tehtävistä, joita historiantutkimuksen oli +lähinnä suoritettava. Ja mitä taas tulee käsitykseen, että tieteen on +ryhdyttävä ohjaamaan ihmiskunnan vaiheita, niin on se niitä aatteita, +joihin sitten Francis Baconin päivien miltei jokainen vuosisata on +kerran innostunut. Meidän aikamme »monismi» voisi +ohjelmakirjoituksiinsa huoleti painattaa moniaita sivuja »Tieteen +tulevaisuudesta» ja olla varma siitä, että niitä pidettäisiin +viimeisten päivien viisautena. + +Mutta tämän rinnalla on Renanin filosofiassa eräs vivahdus, eräs +ajatuskäänne, joka yksinään on niin erikoinen, että hänen +filosofiansa senkautta tulee paljon mieltäkiinnittävämmäksi kuin moni +ainesosiltaan oikeastaan paljon alkuperäisempi filosofia. +Ymmärtääksemme tämän vivahduksen merkityksen, on meidän ensinnä +asetettava se oikeaan taustaansa. + +Idealistinen aaterakennus, sellainen kuin Hegelin, on nykyajan +ihmiselle oikeastaan varsin vaikea käsittää. Ääretön, välinpitämätön, +meille vieras luonto, jäisten avaruuksien kuolemanuhka on meille +tullut niin elävästi tietoiseksi, että on kuin kuuntelisimme +hourailijaa kuullessamme, mitenkä »aatteet» ja »ihanteet» muka ovat +maailman napa, jonka ympäri kaikki pyörii. Ihmismaailmahan on vain +haihtuva tomuhiukkanen maailman myllyssä, jonne se on joutunut +ikäänkuin sattumalta, tiesi minkä oikun kautta syntyneenä, ja jonka +rattaisiin se kerran on armottomasti musertuva. Ja jokin sellainen +tunne syntyi myös Renanissa, kun hän pari vuotta ennen kuolemaansa +taas ryhtyi silmäilemään nuoruudenkirjoitustaan, vihdoinkin +julkaistakseen sen. Esipuheessaan--Renanin esipuheet ovat yleensä +herkullisinta, mitä hän on kirjoittanut--hän nyt (1890) myöntää, että +hän oli tehnyt saman virheen kuin Hegel: antanut ihmiskunnalle liian +keskeisen aseman maailmankaikkeudessa; onhan olemassa se +mahdollisuus, että ihmiskunnan merkitys on yhtä suuri kuin sammaleen +tai jäkälän, joka kasvaa kiven pinnalla! + +Kuitenkin on idealistisessa maailmankatsomuksessa sentään vähän +enemmän »järkeä» kuin mitä moderni katsantokanta on taipuvainen +myöntämään. + +Ero entisen idealistisen ja nykyaikaisen naturalistisen katsomuksen +välillä voidaan kenties kaikkein paraiten ilmaista siten, että +edellinen tulkitsee maailmaa niiden _tulosten_ ja _ihanteiden_ +valossa, joita maailmankehitys on toteuttanut, kun sensijaan +jälkimäinen tulkitsee maailmaa niiden _syiden_ valossa, jotka +kosmillista tapahtumista määräävät. Nyt on kiistämätön tosiseikka, +että ainakin meidän kiertotähdellämme tämä »kehitys» on merkinnyt +huimaavaa nousua kohti henkisyyttä, kohti yhä korkeampaa sielunelämää +ja on ilmeistä, että tämä »kehitys» yhä jatkuu, vaikka--se kernaasti +myönnettäköön--paljon hitaammin kuin yleensä ollaan taipuvaiset +myöntämään. Ennakkoluulottoman on mahdoton sulkea silmiään siltä, +että tämä kiertotähti on menossa kohti »hengen valtakuntaa». + +Toiselta puolen tiedämme--tai uskomme tietävämme--että kaikki mikä +tapahtuu, tapahtuu välttämättömyydellä. Jos määrätty prosessi tuottaa +määrätyn tuloksen, tapahtuu se siksi, että sen, määrättyjen lakien +nojalla, _täytyi_ tuottaa tämä tulos; mistään oikusta tai +epäsäännöllisyydestä ei tässä voi olla kysymys. Jos kehitys +planeetallamme toteuttaa »ihanteen», on niissä syissä, jotka ovat +tätä kehitystä johtaneet, täytynyt piillä jotain, joitten kautta +»ihanne», kuin siemenessä, jo oli niissä olemassa. + +On nyt olemassa eräs kokemuspiiri, jolla teleologinen katsantokanta, +se katsantokanta, joka tulkitsee ilmiöitä niiden tuottamien tulosten +mukaan, on luonnollinen ja oikeutettu. Se on elimellisen, orgaanisen +elämän piiri. Kaikki täällä on niin rakennettu, että se näyttää +olevan olemassa määrättyä tulosta: suvun jatkamista ja lisäämistä +varten. Tuota pientä hiekkajyvän tapaista murusta emme nimitä, kuten +hiekkajyvää, vain muruseksi: me sanomme sitä »siemeneksi»: me näemme +siinä suuren prosessin alun, me tiedämme että siinä on itiössään sitä +paljon suurempi olio. Meidän ei »vitalistien» tavoin tarvitse +otaksua, että tuossa murusessa pulisi joitakin erikoisia voimia; +vaikka uskomme, että se on aivan hiekkajyvän kaltainen siinä +suhteessa, että sekin on vain kokoumus muualla luonnossa olevia +aineita, katsomme sitä kuitenkin toisilla silmillä kuin hiekkajyvää: +emme voi unohtaa että se sittenkin on »siemen», se on, määrätyn +tuloksen ensi aihe. + +Idealistinen filosofia merkitsee nyt tämän teleologisen +katsantokannan yleistämistä ja sovittamista maailmanprosessiin +kokonaisuudessaan. + +Ajatuskulku on tämä: meidän kiertotähdellämme on kehitys toteuttava +»ihanteen»: siis on jo siinä »siemenessä», josta tämä kehitys on +alkunsa saanut, täytynyt piillä »ihanteellisia» voimia. Muu +maailmankaikkeus on kaiken todennäköisyyden mukaan rakennettu saman +peruskaavan pohjalle kuin meidän kolkkamme ja tulee tuottamaan saman +tuloksen: siis voi koko maailmanprosessin tulkita sen tuloksen mukaan +ja sanoa, että »ihanteelliset voimat», »aatteet» jne. johtavat sitä. + +Renanin filosofian erikoinen piirre piilee nyt siinä tavassa, mitenkä +hän tähän idealistiseen maailmantulkintaan yhdistää kokemusperäisen, +empiristisen, katsomuksen ja menettelytavan. + +Hän sanoo esim.: »Ääretön ei ole olemassa muuten kuin mikäli se +pukeutuu äärelliseen muotoon. Jumala ei ilmene muuten kuin +ruumiillistumissaan.» Se on: »aate», »ihanne» ovat olemassa vain +ilmiömaailmassa, käsin kosketeltavassa, silmin nähtävässä, +tunnettavassa olevaisuudessa. Hegelille ja muille spekulatiivisille +filosofeille »aate» sensijaan on »das Ding an sich», olio itsessään, +se mitä jää jälelle ilmiöiden »taakse», kun nämä ajatellaan +poistetuiksi. Kuten yllä on huomautettu, tuli Renan varsin aikaiseen +hylkäävälle kannalle kaikkeen tällaiseen abstraktiseen metafysiikkaan +nähden. Hän ei esim. koskaan ollut spiritualisti, niin idealisti kuin +olikin, se on, todellisuus ei hänen käsityksensä mukaan saanut +arvoansa senkautta, että sen ydin olisi ollut henkistä, sielullista +laatua, siis jotenkin »jalompaa» ainesta kuin aineellisuus. Vaan sen +arvon, mikä todellisuudella on, saa se siitä, minkä verran siinä, +juuri tässä aineellisessa olevaisessa, toteutuvat ihanteelliset +päämäärät. »Sielu» ja »Jumala» eivät ole mitään aineellisuudelle +vastakkaisia henkisiä perusolioita, vaan aineellisten voimain +_tuotteita_, kehitysprosessin _tuloksia_. (Tämä renanilainen +materialismi täytyy kyllä tunnustaa yhdeksi hämärimmistä kohdista +hänen filosofiassaan.) + +Kokemus saa tämän kautta Renanin silmissä ihan toisen arvon kuin +sillä on spekulatiivisen idealismin aaterakennuksessa. Kokemus on +ainoa tiedonlähde; ainoastaan kokemuksen kautta voidaan ratkaista +myös se, onko yleinen idealistinen maailmankatsomus tosi. Jos tosiaan +aatteet hallitsevat maailmaa, jos tosiaan maailma pyrkii toteuttamaan +ihanteen, täytyy tämän olla olevaisuudessa silmin nähtävänä ja korvin +kuultavana. _Kokemus voi myös osoittaa idealistisen +maailmankatsomuksen vääräksi_. + +Sitä se esim. Hegelille ei koskaan voinut tehdä. Jos kokemus näytti +menevän toiseen suuntaan kuin mitä aatteiden kehityskulku olisi +vaatinut, niin »sen pahempi tosiseikoille». Aatteen valtaa, sen +ajattomassa korkeudessa, ei tuo voinut järkyttää. + +Kun näin ollen Renan alkoi selvitä nuoruutensa huumauksesta, jolloin +hän taivasta tavoittavassa optimismissaan ei pitänyt edes +keskustelemisen arvoisena sitä mahdollisuutta, että »ihanne» ei +toteutuisi, tuli hän seisomaan varsin vakavan vaikeuden edessä. +Olihan mahdoton sulkea silmiään siltä, että luonto näyttää olevan +tähän ihanteen toteutumiseen nähden aivan välinpitämätön. Ensinnäkin +ihmiskunnan vaikutus, jonka kautta »Jumala on organisoitava», näyttää +olevan sidottu tähän vaivaiseen maapalloon. Ja »kaukana siitä että +Jumala ilmenisi luonnossa, on tämä päinvastoin epämoraalinen, hyvä ja +paha ovat sille yhdentekeviä. Milloinkaan ei vuorenvieremä ole +pysähtynyt jättääkseen musertamatta kunnon miestä; aurinko ei ole +kalvennut yhdenkään rikoksen edessä; maa juo yhtä hyvin viattoman +kuin viallisen verta. Historiakin on siveelliseltä kannalta katsoen +jatkuva skandaali» (Fragm. philos. s. 319). + +»Onko siis epätoivo oikeassa; olisiko totuus surullinen?» + +Askel »Tieteen tulevaisuudesta» tähän kysymykseen ei ole aivan lyhyt! + +Toistaiseksi Renan kuitenkin vastaa tähän kysymykseen selvällä +kiellolla. Jos järkemme onkin ateistinen, ilmenee »Jumala» meille +meidän siveellisessä tunteessamme. Velvollisuuden täyttämys, +epäitsekäs uhrautuminen, jotka historiassa--sen skandaalisuudesta +huolimatta!--ilmenevät häikäisevässä loistossaan, ovat +käsittämättömiä ilman »Jumalaa». Tarvitsee vain ajatella Jesusta ja +muita ihmiskunnassa vaikuttavan ihanteellisen voiman eläviä +ilmauksia. + +Tämä Renanin filosofian toinen kehityskausi ilmenee hänen 50- ja +60-luvulla kirjoittamissaan esseissä: »Etudes d'histoire religieuse», +»Essais de morale et de critique», »Fragments philosophiques», jotka +julkaistiin vasta 1876 yhdessä myöhempään periodiin kuuluvien +»Filosofisten dialogien» kanssa, »Questions contemporaines». + +Jonkunlaisen yhteenvedon hänen nykyisestä kannastaan antaa kirjoitus: +»Luonnontieteet ja historialliset tieteet», joka on laadittu ystävä +Berthelot'lle osoitetun kirjeen muotoon. Se on vuodelta 1863. + +Renan sovittaa siinä historiallisen katsantokannan koko +maailmankaikkeuteen. Historia sanan ahtaimmassa merkityksessä kuvaa +vain viimeistä myöhäisintä vaihetta tässä universaalisen syntymisen +tapahtumasarjassa. Filologia ja vertaileva mytologia valaisevat jo +varhaisempaa kautta: ihminen puhui ja loi myyttejä, ennenkuin hän +jätti jälkeensä kirjallisia muistomerkkejä. Näiden tieteiden takana +alkavat paleontologian ja luonnonhistorian äärettömät taivaanrannat +sarastaa. Nykyisissä eläinmuodoissa piilee niiden menneisyyden +selitys. Tähtitaivaankin muodostukset ovat ikivanhan historian +asiakirjoja. On tuleva aika, jolloin luonnontieteetkin muuttuvat +historiallisiksi. + +Ja Renan tulkitsee tämän kosmillisen kehitysprosessin sen tulosten +valossa. Silloin ehdottomasti näyttää siltä kuin olisi vaikuttamassa +jokin pyrkimys luoda yhä täyteläisempää olemassaoloa. Aika yksinään +ei riitä tätä seikkaa selittämään. Ilman salaista »_hedelmällistä +edistyksen siementä_» (Fragm. philos. 177) olisi aika jäänyt +ikuisesti tuottamattomaksi. Salainen jousi, joka työntää kaiken +elämään, on välttämätön olettamus. + +Korkeinta, mitä tämä pyrkimys edistykseen tähän saakka on tuottanut, +on ihmiskunta. Miksi tämä jäisi olemaan korkein muoto tietoisuutta, +mitä maailmankaikkeus pystyy tuottamaan? Ihmiskunta on kerran +syntynyt; siis tulee sen olemassaolo todennäköisesti kerran +loppumaankin. Mutta vaikka se sitä ennen ei ehtisikään saavuttaa +muuta kuin keskinkertaisia tuloksia, niin mitä senvertainen menetys +merkitsee maailman kokonaisuudessa! Sitäpaitsi on mahdoton aavistaa, +mitä ihmeitä tulevaisuus tuo helmassaan. Tieto on valtaa. Tulee +kerran aika, jolloin esim. kemiaa on harrastettu miljoonia vuosia. +Mihinkä pystyykään tämän kaukaisen tulevaisuuden kemisti! Hän kenties +hallitsee atomin lain ja tuntee elämän salaisuuden. Hän muovailee +olioita, sekä eläviä että kuolleita, mielensä mukaan. Hän tulee +riippumattomaksi kiertotähtemme rajoista. Hänestä tulee maailman +herra: tiede organisoi universumin. + +Ja ellei tätä toteuta ihmiskunta, toteuttaa sen kenties elämä +jollakin toisella taivaankappaleella. Aika on ääretön, ja +mahdollisuudet rajattomat. Lukemattomista elämän siemenistä on yksi +kerran putoava suotuisaan maaperään ja kantava täyden hedelmän, joka +on »Jumala» täydellisyydessään. + + + + +V + + +Renanin elämä oli filosofinen romaani jännittävintä lajia. Olemme +vähitellen alkaneet lähestyä sen loppupuolta, niitä lukuja, joissa +juoni saa ratkaisunsa. Edessämme on hänen filosofiansa kolmas ja +viimeinen kehitysvaihe, »la troisième manière de Renan». + +Tällöin vasta hänen olentonsa puhkesi täyteen kukkaansa, tällöin +vasta saavutti hän täyden alkuperäisyytensä, löysi sen verrattoman +äänensävyn, joka kantaa »renanismin» nimeä. + +Tällöin vasta esittäjänkin vaikeudet todenteolla alkavat. + +Kun tahtoo antaa lukijalle kuvaa tästä omituisesta +elämänfilosofiasta, johtuu aina ensinnä mieleen se henkinen hekkuma, +jota on tuntenut, antaessaan tämän ajatusmaailman siirtyä sieluunsa, +lukiessaan Renanin viimeiseen kehityskauteen kuuluvia teoksia: +»Dialogues philosophiques», »Souvenirs d'enfance et de jeunesse», +»Drames philosophiques», »Feuilles détachées». Monet, jotka ovat +Renania esittäneet, eivät mielestäni olekaan voineet vastustaa tätä +kiusausta ottaa »renanismi» etupäässä henkisen nautinnon kannalta, +Pariisin salonkien jälkiruoka-filosofiana, liihoitteluna ja +leikittelynä taivaan ja maan välillä, rakastettavana +skeptillisyytenä, ihastuttavana »diletanttismina». Mutta sillä +uhallakin, että lukija olisi tyytymätön tietäessään, ettei häntä +viedä tälle hunaja-astialle, johon on koottu heleimmän henkisen +hienostuksen mesi, mitä ihmiskunta vielä on pystynyt tuottamaan, +kaarran vielä toistaiseksi tätä houkuttelevaa aarretta, ja jatkan +sielutieteellisen erittelyn karuja maita. + +On nimittäin niin, ettei »renanismille» voida ollenkaan tehdä +oikeutta, ellei sitä katsota sen oman syntyhistorian valossa. Kaukana +siitä, että se olisi ollut jokin satunnainen henkinen sivutuote, +jokin mielen oikku, on se päinvastoin välttämätön tulos niistä +sielullisista tekijöistä, jotka piilivät Renanin elämänkatsomuksen +pohjalla ja joiden toimintaa tähän saakka olemme seuranneet. + +Näkee joskus sellaisen käsityksen, ikäänkuin olisi se +»vastakääntymys», joka pakoitti Renanin poistumaan Saint-Sulpicestä +ja kirkon helmasta, erillinen tapaus hänen elämässään, ilman sen +yleisempää kantavuutta. Tämä on väärin. Renanin elämällä, hänen +elämänkatsomuksensa vaiheilla, on päinvastoin aivan erikoinen +yhtenäisyys ja johdonmukaisuus. + +Sama ulkokohtainen, pyyteetön ajatustapa, joka oli saattanut Renanin +kykeneväksi riittävällä selvyydellä huomaamaan kirkonopin haurauden, +sama ajatustapa saattoi hänet elämänsä viime vaiheessa huomaamaan +idealisminsa, ihannemielisten uskomuksiensa, perustelemattomuuden. +Renanin »vastakääntymys» jatkui läpi koko hänen elämänsä; hän ei +koskaan tullut valmiiksi, hänen aivonsa eivät koskaan kangistuneet +määrättyyn kaavaan, johon hän olisi jäänyt tuijottamaan, menipä +sitten maailma tuolla ulkona sen mukaisesti tai sitä vastaan. + +On tunnettua, mitenkä viime vuosisadan keskivaiheilla filosofisissa +virtauksissa tapahtui jyrkkä taite idealismista naturalismiin, niin +että sensijaan kuin vuosisadan alkupuolella hallitsi taivaita +tavoittava, puhtaasti spekulatiivinen, ihannemielinen +maailmantulkinta, jälkipuolisko taas pyrki tekemään filosofiasta +kokemusperäisen maailmankatsomuksen, joka katseli todellisuutta aivan +samalla tavoin kuin yksityistieteet, _syiden_ eikä tulosten ja +ihanteiden valossa. Ottaen huomioon inhimillisen hengenjoustavuuden +kouraantuntuvat rajoitukset, ei ole ihmeteltävää, että vain harvat +niistä ajattelijoista, joiden elämänkatsomus oli ehtinyt kiteytyä +vuosisadan edellisellä puoliskolla vallinneen idealistisen virtauksen +aikana, jaksoivat seurata tuon käänteen mukana. Aika vieraantui +nopeasti idealistisesta spekulatiosta, josta pian tuli melkein +muinaisjäännös, meille sisäisesti vieras järjenrakennus, jonka elävä +henki oli jättänyt tyhjäksi ja autioksi. On kuitenkin muutamia +esimerkkejä siitä, että ajattelija, jonka elämänpiiriin ovat +kuuluneet vuosisadan molemmat puoliskot, on jaksanut seurata +vuosisatansa nopean henkisen liikunnon mukana. Kaikkein kauneimman +esimerkin tällaisesta henkisestä vireydestä tarjoaa juuri Renan. +Hänen elämänkatsomuksensa kehityksessä kuvastuu mitä selvimmin +siirtymys ihanteellisesta maailmantulkinnasta kokemusperäiseen +todellisuuden tarkasteluun. Renanin universaalinen henki on +mahduttanut itseensä koko vuosisatansa. + +Jos Renanin filosofia olisi jäänyt »Tieteen tulevaisuuden» kannalle, +mikä merkillinen muumio se olisikaan meidän silmissämme! Samanlainen +tomuttunut jäännös entisiltä ajoilta kuin meille nyt ovat jonkun +Hegelin tai Schellingin aaterakennukset. Nyt sensijaan hänen +filosofiansa meidän silmissämme on täynnä elämää ja sisäistä +jännitystä; ja sen kautta, että se viime vaiheessaan on oleellisesti +sama kuin nykypäiväinen, voimme päästä elävään suhteeseen myös sen +aikaisempien kerrostumain kanssa. + +On näin ollen mielestäni lyhytnäköistä lukea Renanille viaksi hänen +henkinen muuntelevaisuutensa, hänen elämänkatsomuksensa alituinen +liikkuvaisuus (kuten Séailles tekee: + +Ernest Renan, esim. ss. 256 seur, 275 seur.). Moititaan hänen +kokemuskantaansa, hänen empirismiään, joka ei myöntänyt »aatteelle» +todellisuutta tosiseikkain, ilmiöiden ulkopuolella ja joka näin aina +antoi itsensä alttiiksi sille vaaralle, että tosiseikat kumoavat +»aatteen». Idealismi, rohkeus, usko, toivo on muka ammennettava +omasta rinnasta eikä todellisuuden tarkastelusta; täten ei myöskään +todellisuus koskaan voi sitä näyttää vääräksi: kun todellisuus antaa +aihetta pettymyksiin, saattaa muka idealisti aina vetäytyä takaisin +puhtaan »ihanteen», ajattoman »aatteen» kontemplatioon, niinkuin +etana kuoreensa, ja näin virkistettynä uudelleen työntää +ihanteellisuuden tuntosarvet ulos karuun maailmaan. + +Täytyy kysyä: mitä arvoa voi tuontapaisella elämänkatsomuksella olla? +Filosofianhan juuri tulee olla se värähdys, minkä todellisuuden +kosketus hengessämme synnyttää, olipa tämä kosketus sitten miten +karkea tahansa. Renan ei koskaan vetäytynyt tätä todellisuuden +kosketusta pakoon, vaan jatkuvasti antoi henkensä mukautua siihen. +Jos se oli hänelle yllätys, jos kokemus näytti menevän päinvastaiseen +suuntaan kuin se missä päin hänen ihanteensa asui, ei hänen mieleensä +juolahtanut sen johdosta purkautua pateetiseen pessimismiin ja +katkeruuteen, vaan jos tuo suunta oli kovin järjetön, hän purskahti +nauramaan tälle »huonolle farssille». Katkeruudellahan ei mitään +voiteta; todellisuushan on meille ylivoimainen ja pakoittaa meidät +lopulta kuitenkin mukautumaan suuntaansa, tahdoimme tai emme. + +Sanoessamme, että Renanin elämänkatsomuksen kehityksestä kuvastuu +vuosisadan käänne idealismista naturalismiin, on kuitenkin kohta +lisättävä eräs huomautus. + +Samoin kuin Renan »vastakääntymyksensä» ensi vaiheessa, siirtyessään +positiivisesta kristinuskosta erikoisenlaatuiseen idealismiin, ei +oikeastaan vieraantunut hylkäämästään elämänkannasta, ei katkaissut +sitä napasuonta, jonka kautta kristillisyyden sisäelämä edelleenkin +saattoi vapaasti virrata häneen, vaan päinvastoin--kuten ennen muuta +»Jesuksen elämä» todistaa-- saattoi koko sieluineen eläytyä tuohon +sielunpiiriin--samoin vanheneva Renan, huolimatta siitä, että hän yhä +selvemmin näki idealisminsa haurauden, ei sittenkään tälle sisäisesti +kylmennyt, ei varsinaisten naturalistien ja agnostikkojen tavoin +kadottanut ihanteellisuuden näkökulmaa, idealistisen +maailmantulkinnan mahdollisuutta. Jäähän kuitenkin idealistinen +olettamus--että elämällä on syvempi merkitys, että ihanne, »Jumala», +uskonto joskus toteutuu--yhdeksi mahdollisista, onhan sittenkin +mahdollista, että elämän ponnistukset joskus vievät perille, kun +sillä kerran on käytettävänään ääretön aika ja koekenttänä itse +maailmankaikkeus. Ei missään tule niin selvästi ilmi se, mitenkä +lähtemättömästi ihanteen näkökulma Renanin sieluun oli syöpynyt, kuin +siinä, kuinka hän oli valmis myöntämään ihanteelle minkälaisia +etuoikeuksia hyvänsä, kuinka hän alistui siihen, että hänen omansa ja +ihmiskunnan työ kenties on kokonaan vailla merkitystä sen +toteuttamiseen nähden, kuinka hän oli valmis odottamaan ihanteensa +lähestymistä, kuten runon Sulamith Salomoansa, vaikka se lähtisi +liikkeelle avaruuden toisesta päästä ja lähenisi meidän kolkkaamme +vain äärettömien ajanjaksojen kuluessa. + +Tätä itsepintaista ihanteellisuutta tarkastaessa herää itsestään +kysymys: Eikö se seikka, että tuolla tavoin täytyy alituisesti tinkiä +ihanteen toteutumisesta, että täytyy asettaa tähystimensä askel +askeleelta yhä suuremmalle etäisyydelle, voidakseen sitä ollenkaan +nähdä, eikö se todista, että todellisuuden ja tämän +ihanteellisuuden-näkökulman välillä ei ole mitään yhdenmukaisuutta, +että todellisuus oikeastaan on tälle näkökulmalle vieras, ainakin jos +se asetetaan niin maailmaavallitsevaksi kuin Renan sentään tekee? +Eikö toisin sanoen idealismi ole itsepetosta ja harhaa? + +Tämän kysymyksen asetti itsellensä myös Renan, ja vastaus, jonka hän +siihen antoi, oli juuri »renanismi». + + * * * * * + +Pahin kolaus, mitä todellisuus antoi Renanille ja hänen +elämänfilosofialleen, oli ranskalaissaksalainen sota vuosina 1870-71 +ja sitä seuraavat sisäiset levottomuudet Ranskassa. Renanilla oli +sodan aattoon saakka Saksasta se ihanteellinen käsitys, minkä hän oli +ammentanut Herderin, Goethen ja Hegelin hengentuotteista. Hän piti +Saksaa idealismin ja henkisyyden kotimaana, ihaili hartaasti +germaanilaista vakavuutta ranskalaisen kevytmielisyyden vastakohtana; +hän uskoi että vain Saksa olisi mahdollinen synnyttämään meidän +aikamme Kristuksen. Vielä sodan aikana hänen ihailunsa puhkesi esille: +saksalaiset ovat korkeampi rotu, kaikilla aloilla, missä saksalainen +äly ja työ ovat suorittaneet jotain, ovat ne osoittaneet ylemmyytensä +(Goncourt: Journal, 6. IX. 1870). + +Renanille sentähden oli musertava pettymys, kun Saksa--kuten hänestä +tuntui--kieltäen entiset ihanteensa asetti niiden sijalle Bismarckin +reaalipolitiikan ja Moltken strategian. Yleisinhimillisen sivistyksen +asia näytti sille tulleen yhdentekeväksi, kun se sensijaan, että se +osoittamalla jalomielisyyttä voitettua kohtaan olisi parantanut +särkyneen sivistysliiton entiselleen, käyttäytyi brutaalisena +valloittajana. + +Tähän avonaiseen haavaan vuodattivat kirpeätä myrkkyä heti seuraavat +Pariisin kommuunin kauhunpäivät, joissa suuren joukon järjettömyys +ennen aavistamattomalla tavalla tuli ilmi. Renanin oli pakko lähteä +Pariisista ja siirtyä Versaillesin, missä hän puistossa +käyskennellen, ilman kirjojaan, pakollisessa työttömyydessä, kulutti +aikaansa »antamalla aivojensa eri lohkojen keskustella keskenään». +Sillä tavoin syntyivät »Filosofiset dialogit»--kirja, joka on yhtä +synkkä kuin »Tieteen tulevaisuus» oli valoisa. Renan epäröikin sen +julkaisemisen suhteen ja teki tämän vasta viisi vuotta myöhemmin. + +On huomautettu, että Renan näihin aikoihin todennäköisesti on lukenut +Platonin dialogeja (Darmesteter), koska niistä tavataan niin selviä +jälkiä hänen tältä ajalta polveutuvissa kirjoitelmissaan. Ainakin +näyttää siltä, kuin Platonin »Valtion» yhteiskuntaihanne--tuo +ihmiskunnan haihtumaton haave, että viisaat, »filosofit», joskus +tulisivat ohjaamaan ihmiskunnan kohtaloa!--olisi hänen mielessään +kangastanut, kun hän »Filosofisissa dialogeissa» hahmoittelee sen +yhteiskuntamuodon, joka paraiten turvaisi ihanteen. + +Peruuttaen melkein sananmukaisesti, mitä hän »Tieteen +tulevaisuudessa» oli lausunut, pitää hän nyt järjettömänä yritystä +ruveta yksilö yksilöltä istuttamaan ymmärrystä maapallon kahteen +miljardiin ihmiseen. Totuuden ja henkisen edistyksen vuoksi ei ole +ollenkaan välttämätöntä, että kaikki ihmiset ovat korkeammasta +hengenviljelyksestä osallisia. Korkeimpia matemaatisia asioita +ymmärtää vain joku satakunta ihmistä, mutta se riittää. Ihmiskunnan +eliitti, sen parhaisto, sen suuret miehet ovat tämän kiertotähden +tarkoitus, sanoo Renan, kuten myöhemmin Nietzsche. Niissä löytää +universumin tajunta ilmaisunsa. Tämän parhaiston on hallittava suurta +joukkoa. Jos se napisee, on parhaiston käytettävä hyväkseen niitä +aseita, joita tiede sille tarjoo. Pahimmassa tapauksessa--sanoo Renan +syrjäsilmäyksellä kommuunin järjettömyyteen ja kauhuihin--on maan +päällä synnytettävä tieteen hirmuvalta, joka pitää alituisessa +vavistuksessa tyytymättömän massan. Niillä mielikuvilla, joita Renan +tästä hirmuvallasta loihtii esiin, on melkein painajaisunen kaameus-- +näkyy selvästi, kuinka hänen mielensä tasapaino oli järkkynyt. + +Renanin mieli oli kuitenkin liian harmooninen, jotta tämä +väkivaltainen pingoitus olisi jäänyt sille pysyväksi. Saamme +tuonnempana nähdä, mitenkä hän vielä teki puolittaisen, iroonisen +sovinnon demokratian kanssa. Mutta eräs toinen piirre, joka +»Filosofisissa dialogeissa» pistää silmään, ei enää häviä hänen +elämänfilosofiastaan. + +Se oli syvä tietoisuus siitä, että hänen idealisminsa oli vienyt +hänet harhaan, että häntä oli petkutettu, vedetty nenästä. Hän alkoi +olla perusteellisesti varuillaan kaikkia sielunsa ihanteellisia +taipumuksia kohtaan. »Comme j'avais l'esprit juste», sanoo hän, koska +hänen mielensä teki oikeutta kokemukselle, huomasi hän, että +ihanteella ja todellisuudella ei ole mitään tekemistä keskenään, että +maailma selvästi menee kohti mataluutta ja keskinkertaisuutta, että +ihanteellinen asia aina on heikompi kuin se raaka koneellinen voima, +joka näyttää hallitsevan maailmaa. + +Tapa, jolla Renan suhtautui tähän omaan petolliseen idealismiinsa, +ilmaisee koko sen monisäikeisyyden, jonka hänen olentonsa nyttemmin +on saavuttanut. + +Aikaisemmin oli hän kaikissa sellaisissa mielenliikkeissä, kuten +uskonnollisuus, omantunnon ääni, runous, rakkaus, joissa tulee ilmi +se mitä ihmissielussa on ihanteellisuutta ja epäitsekkyyttä, nähnyt +niiden salaperäisten voimain ilmauksia, jotka vähitellen +ihmiskunnassa toteuttavat korkeampia elämänmuotoja ja lopuksi kenties +»Jumalan». Mutta jos nyt nämä voimat itse asiassa ovatkin +voimattomia, jos ihanne on vain väikkyvä juureton kangastus, mitenkä +on silloin noita mielenliikkeitä arvosteltava? Toiselta puolen nekin +silloin täytyy leimata vain harhaksi, illusioiksi ilman suurempaa +kantavuutta, ääniksi, jotka pettävät meidät, jos antaudumme +kuuntelemaan, mitä ne kertovat korkeammasta todellisuudesta. Ja +toiselta puolen samalla kaikki se, mitä ihmisessä kenties on +ylhäistä, tulee juuri siitä, mikäli annamme näille äänille valtaa +sielussamme. On siis mahdotonta sulkea niiltä korviansa, on mahdoton +luopua siitä, mikä meissä on arvokkainta: sen uskonnollisuuden +jätteistä, mikä meihin nuoruudessa istutettiin ja jonka tuoksu on +läpitunkenut elämämme, on mahdoton kieltää kaikki tämä ja sutena +ruveta ulvomaan susien kanssa. Jää siis jälelle vain yksi +mahdollisuus: edelleenkin pysyä idealistina, antautua edelleenkin +petkutettavaksi ja nenästä vedettäväksi. _Mutta olkaamme tietoisia +siitä, että meitä petkutetaan!_ + +Tämä on »renanismin» ydin. Se ei merkitse luopumista entisistä +ihanteista eikä uskottomuutta niitä kohtaan. Jäähän, kuten sanottu, +idealistinen hypoteesi kuitenkin yhdeksi mahdollisista. Ja vaikka +kävisi ilmiselväksi, että se on tuulesta temmattu, täytyy meidän +sittenkin toimia sen mukaisesti kuin se olisi tosi. Mutta meidän ei +silti ole pakko antautua mihinkään kuvitteluihin, meidän ei ole +tarvis vielä lisäksi kärsiä sitä nöyryytystä, että olemme olleet +sokeita marionetteja kaitselmuksen kädessä. Joskin se tanssittaa +meitä mielensä mukaan, voimme ainakin hiljaisessa mielessämme liittää +alistuvaisuuteemme pienen ironian, voimme sisässämme kieltäytyä +ottamasta leikkiä liian vakavasti. + +»Renanismi» on omituinen kaksiteräinen viisaus, sen ironia on +omituisesti kaksikerroksista. + +Sen ironia kohdistuu ensinnäkin todellisuuteen. Ihanteen näkökanta on +syöpynyt Renaniin niin syvälle, ettei hän oikeastaan voi päästä +mihinkään positiiviseen suhteeseen sellaisen todellisuuden kanssa, +johon tätä näkökantaa ei näytä voitavan sovittaa: ihanteeton +todellisuus on ja pysyy Renanille todellisuuden irvikuvana. Hän ei +voi koskaan alistua ottamaan sitä vakavalta kannalta, se herättää +hänen ivaansa, hänen nauruansa. + +Toiseksi kohdistuu »renanismin» ironia ihanteeseen. Jos todellisuus +ilman ihannetta on irvikuva, niin on myös ihanne, jolla ei ole mitään +juurta todellisuudessa, vähän naurettava. Kummallekaan ei voi +täydellisesti antautua: täytyy osata vapaasti liihoitella niiden +välillä. + +Jos Renan kenties oli puoleksi keltti, niin on ainakin »renanismi» +puhtainta ranskalaisuutta. Sitä ei voi ajatella muualla kuin siinä +maaperässä, joka on kasvattanut Montaignen, La Rochefoucauldin, +Voltairen--koko tuon sarjan älyllisiä viisaita, joiden ylin halu oli +päästä varmuuteen siitä, etteivät elämän illusiot enää pidä heitä +lumoissaan, etteivät he ole niiden »dupe», kuten termi kuuluu. Mitä +muuta tahansa, mutta narri ei millään ehdolla! + +Mutta paitsi tässä älyllisyydessä, tuntuu eräässä toisessakin +»renanismin» piirteessä piilevän jotain, jota tuskin voi olla +leimaamatta muuksi kuin »gallialaisuudeksi» tai »latinalaisuudeksi». +Se ei vielä ole tullut riittävällä selvyydellä esiin. + +Joku kirkkoisä on sanonut, että ellei hyveen palkkana seuraa taivaan +autuus, on se suurin hulluus maan päällä. Kaukana tietysti siitä, +että Renanin mielipide olisi ollut tämä, on hänen +moraalifilosofiassaan kuitenkin jotain, joka muistuttaa tällaisia +teologisia käsityksiä. + +Siveellinen elämä ei näet hänen mielestään voi pysyä pystyssä ilman +määrättyjä uskonnollisia käsityksiä. »Me emme pyydä palkitsijaa, +mutta me tahdomme todistajan» (Feuilles détachées s. 433). »Jumala» +on hyveelle välttämätön. Kun idealisti uhraa henkensä epäitsekkään +asian hyväksi, täytyy hänellä olla senverran korvausta, että hän saa +uskoa ikuisen oikeudenmukaisuuden panevan merkille hänen uhrauksensa. + +Tuo ei ole sitä mitä sanotaan »humaaniseksi» siveysopiksi sanan +jyrkimmässä mielessä. Tämän opin mukaan siveellinen teko riittää itse +itsellensä; se ei tarvitse mitään korvauksia, ei mitään todistajaa. +Se on yksinkertaisesti ihmisluontoon pannun lain toteuttamista, +»kunnioituksesta tätä lakia kohtaan», kuten Kant sanoo. Elämän oikea +sankarisatu on sen mukaan + + + »strida hopplös strid, + och namnlös dö»,[8] + + +katsomatta siihen onko taistelulla tulosta vai ei. + +Myönnettäköön kernaasti, että tällaisessa rigoristisessa +siveyskäsityksessä voi olla annos itsepetosta, ja että kun joku +ranskalainen moraalifilosofi ei omasta rinnastansa löydä +»kategoorista imperatiivia» sen koko jylhyydessä, niin se johtuu +kenties etupäässä siitä, että hän on liian tarkkanäköinen antaakseen +omantunnon paatoksen petkuttaa itseään. »L'intérêt joue toutes sortes +de personnages, même celui de désintéressé», itsekkyys osaa näytellä +epäitsekkäänkin osaa, sanoo La Rochefaucauld sattuvalla tavallaan. + +Renanin käsityksen mukaan antaa kunnon ihminen itsensä alttiiksi +kaksinkertaiselle petkutukselle, kun hän elämän tarjoamista +pettymyksistä huolimatta edelleenkin noudattaa ihanteellisia ääniä +rinnassaan. Paitsi sitä että nämä äänet voivat olla petollisia, +mikäli ne kuiskaavat meille korkeammasta todellisuudesta, on vielä +itse »hyve» persoonallisen edun kannalta »duperie», petkutusta, koska +yksilöllä ei ole mitään ajallista etua siitä (Dial. philos. s. 31). +Luonto käyttää meitä säälimättömästi hyväkseen, ei ainoastaan +rakkaudessa, jossa se, turvatakseen suvun jatkumisen, lupaa +taivaallista onnea, kuitenkaan lupaustaan täyttämättä, vaan kaikkien +inhimillisten pyyteitten alalla. Ei ole mitään halua, joka ei +tyydytettynä näyttäisi onttouttaan. Samoin on moraali luonnon +»intressissä»; se panee ihmisen toimimaan vastoin etujaan antamatta +hänelle mitään korvausta. + +Olisi synti sanoa, että nämä kohdat Renanin elämänfilosofiaa olisivat +erikoisen selviä. Välistä näyttää hän ymmärtävän asian niin, kuin +olisivat ne idealistiset uskomukset, se uskonnollisuus, joka hänen +mielestään erottamattomasti liittyy inhimillisiin siveellisiin +käsitteisiin, siveellisen toiminnan suoranainen _vaikutin_, +liikkeelle paneva motiivi. Hän esim. pelkää, että jos positiivisten +uskontojen häviötä vielä seuraa noiden idealististenkin uskomusten +raunioituminen, on tavaton siveellinen alennus oleva siitä tuloksena. +Sen mukaan täytyisi näitä uskomuksia pitää siveellisen toiminnan +vaikuttimena, joita ilman se ei voi pysyä pystyssä. Mutta toiselta +puolen Renan tehostaa sitä seikkaa, että meidän on pakko noudattaa +sisäistä innoitustamme silloinkin kun sen petollisuus on ilmiselvä. +Sen mukaan siveellisellä toiminnalla olisi vaikuttimensa itsessään, +riippumatta uskomuksista, joita siihen mahdollisesti liittyy tai on +liittymättä. Pulma täytynee ratkaista niin, että Renan kyllä omasta +puolestaan katsoi voivansa tulla toimeen tällaisella puhtaasti +»humaanisella» siveysopilla, mutta epäili vahvasti, jaksaako ihmisten +suuri enemmistö sellaiseen tyytyä. + +Sama huomautus on tehtävä, mitä tulee siihen käsitykseen, että »hyve» +on petkutusta, koska siitä ei seuraa mitään ajallista etua. Renan +teki siinäkin suhteessa jyrkän eron ihmisten enemmistön ja oman +tyyppinsä välillä, s.o. sen tyypin, jolla on suuri henkinen kutsumus. +Tästä enemmän tuonnempana.-- + +»Petos» näyttää siis olevan luonnon perustus. Luonnon +»machiavellismia» vastaan on ihminen voimaton taistelemaan. +Päämääränsä saavuttamiseksi on sillä käytettävänään tuhannet temput. +Silloinkin kun me luulemme sitä vastustavamme, me kuuntelemme juuri +sen ääntä. Yritys jonkun Schopenhauerin tavoin nousta kapinaan Iäistä +vastaan on rikos »par excellence». Ainoa viisaus on alistuminen, +mutta meidän ei tarvitse sulkea silmiämme siltä, että meitä +petkutetaan. + +Ja, Jumalan kiitos, tämä alistuminen ei olekaan mitään vaikeata! Maa, +ihmisen asuinsija, on kuitenkin ihana, luonto on kaikesta huolimatta +sittenkin hyväntahtoinen, ja se minkä verran elämässä on »huonoa +farssia», sen me iloisuudella käännämme jälleen hyväksi. Älkäämme +ottako näytelmää liian vakavasti; me mukaudumme parhaiten Iäisen +tarkoituksiin, käyttämällä pientä ironiaa elämän maustimena. + +Renanin nuoruuden sankarillinen idealismi kääntyi hänen vanhoilla +päivillään yhä enemmän lyyrilliseksi. Nuoruudessaan hän oli ihaillut +kaikenlaista fanatismia, jossa sokea uhrautuminen ihanteen hyväksi +tuli näkyviin; vanhempana kaikki se kävi hänelle vastenmieliseksi. +Hän kadotti esim. sympatiansa juutalaista henkeä kohtaan, joka ei +osaa hymyillä, joka ottaa kaiken niin traagillisen juhlallisesti. +Oikea euroopalainen henki on se, joka uskaltaa sanoa itselleen, että +työ, jolle on uhrannut elämänsä, kenties on turhuus. Aristokraatiseen +hengenkulttuuriin sisältyy pisara skeptillisyyttä, joka saattaa +omasta oivallisuudestaan sanoa: »Hyve, sinä et ole muuta kuin sana!» + +Nuoruudessaan Renan perusti idealistisen hypoteesin etupäässä +siveellisen tietoisuuden tosiseikkaan. Vanhetessaan hän alkoi nähdä +varsinkin _rakkaudessa_ ihanteellisuuden ilmauksen. Matalimmassakin +sielussa herää hellyyden ja jalomielisyyden väre, kun rakkaus sitä +koskettaa; kaikkein ahtainkin mieli tuntee silloin koskettavansa +äärettömyyttä. »Rakkaus on paras todistus Jumalan olemassaolosta.» +Renan kallistui yhä enemmän naisellisen elämänymmärryksen puoleen. +Hänen idealisminsa tuli subjektiiviseksi tunneliikutukseksi, jonka +valtaan hän saattoi vapaasti antautua, sallimatta sen silti vangita +itseään. Hän näki yhtaikaa ihanteen ja todellisuuden, ne ovat kuin +kaksi yhdensuuntaista viivaa, jotka koskettavat toisiaan +äärettömyydessä. Yli karun maan antoi hän ihanteen Arielin soittaa +ilmaharppuaan. + +Tietoisuus siitä, että järjen kritiikki on voimaton luontoa vastaan, +antoi hänelle turvallisuutta, kun hän oli pakoitettu jatkamaan +»alasrepijän» työtä. Sanoimmepa mitä tahansa, veimmepä kieltämyksen +sen äärimäisille rajoille saakka, sisäiset äänet, jotka nousevat +tajuttomista syvyyksistä, ja jotka kuiskaavat korkeammasta +todellisuudesta, jatkavat siitä huolimatta lumoavaa soittoaan. +Sanoimmepa mitä tahansa, meitä uskotaan lopulta kuitenkin vain jos se +käy yhteen noiden äänien kanssa, ja itse asiassa me olemme siitä +ihastuneita!... + + + + +VII + + +Renan kuoli tieteellisten töittensä ääreen 2 päivänä lokakuuta 1892. +Hautakiveensä hän tahtoi kirjoitettavaksi: Veritatem dilexi--olen +rakastanut totuutta. + +Meidän on tämän tunnuslauseen valossa luotava jälkisilmäys +aineeseemme, ja varsinkin tarkastettava niitä kahta mainesanaa, jotka +tavallisesti liitetään Renanin nimeen: »skeptikko» ja »diletantti». + +Epäilyä on monenlaista, ja sillä voi olla monenlaiset edellytykset. +Toisinaan se ei ole muuta kuin henkistä mukavuutta, totuuden +harrastuksen laimeutta, lopullisen varmuuden pitämistä siksi +vähäarvoisena, ettei kannata sen tähden nähdä liikaa vaivaa. Renanin +epäilyn edellytykset olivat päinvastaista lajia. Hän oli jo +varhaisessa nuoruudessaan tuntenut totuuden tavoituksen koko hekkuman; +hänestä tuli yksi Euroopan ensimäisiä tiedemiehiä, jonka tietopiiri +oli suunnattoman laaja ja totuudennälkä sammumaton. + +Mutta hänen olennossaan oli toinen puoli yhtä mahtavasti kehittyneenä +kuin tämä. Se oli hänen tarpeensa sovittaa maailmaan ihanteen +näkökulma, tulkita se aatteellisen uskonsa valossa. Koska hänen +mielensä oli selkosen selällään todellisuutta kohtaan, sai tämä hänen +ihanteellinen pyrkimyksensä yhden kolauksen toisensa jälkeen. Mutta +Renan pysyi uskollisena sisimmälle olemukselleen: kun ihanne häntä +lähinnä ympäröivässä todellisuudessa näytti näivettyvän, kohotti hän +katseensa kauemmaksi, missä hän vielä saattoi nähdä sen väikkyvän +edessään. Voisi kenties johtua sanomaan, että tässä alinomaa +uudistuvassa palaamisessa ihanteen näkökulmaan, jonka todellisuus +aina uudelleen osoitti pätemättömäksi, ilmenee jonkunlainen +päättämättömyys, jonkunlainen kykenemättömyys kertakaikkiseen +ratkaisuun. Mutta se nyt kerran oli Renanin sisäisen elämän laki. Ja +tämä elämä oli jotain siksi mahtavaa, että pian kadottaa halunsa +ruveta sitä mestaroimaan, kun lähemmin tutustuu siihen. + +Jos siis skeptikolla tarkoitetaan velttoa henkeä, joka viihtyy +epävarmuudessa silloinkin kun varmuus olisi saavutettavissa, niin oli +Renan skeptikon vastakohta: epäily tuli hänen mielensävynsä +hallitsevaksi piirteeksi, kun hän rupesi olemaan varuillaan olentonsa +parantumatonta taipumusta kohtaan uskoa todellisuudesta _liian_ +paljon, _liian_ hyvää. + +»Diletantti»--sanan syvemmässä merkityksessä--on sellainen +elämänleikittelijä, jonka sielulta puuttuu oma vakava pysyvä +sointisävy, oma lahjomattomasti pyrkivä minuus, jolle eri +elämänkannat ja mielensävyt tulevat vain henkisen herkuttelun +esineiksi, hänen olentonsa syvemmin ankkuroitumatta yhteenkään +niistä. Tässäkin taas Renanin olennon erikoinen monisäikeisyys ja +runsaus tulee ilmi siinä, että häneen vissillä oikeutuksella voidaan +sovittaa tuollainen mainesana, mutta se tulee silloin saamaan uuden +ihanteellisen merkityksen. Jos Renan saattoi antaa henkensä +vaivattomasti solua läpi kokonaisen sarjan elämänkantoja ja +mielensävyjä, niin se ei johtunut siitä, että häneltä syvemmässä +merkityksessä olisi puuttunut oma minuus, vaan päinvastoin siitä, +että tämä minuus oli niin rikas, siitä että se oli käynyt läpi niin +monivaiheisen uran, että sen oma ulottuvaisuus oli niin suuri. + +»Jumala varjelkoon minua ystävistäni», on useampi kuin yksi suuri +henki saanut huudahtaa. Renanin seuraajina pidetään moderneja +hengenherkuttelijoita Anatole Francen tyyliin, »diletantteja», jotka +luulevat voivansa imeä mehun eri elämänkannoista, vaikka eivät ole +niihin koskaan sen syvemmin suhtautuneet. Renan sensijaan oli +»diletantti» etupäässä jonkunlaisesta uskollisuudesta niitä edellisiä +elämän asemia kohtaan, jotka hän aikaisemmin oli sivuuttanut. Hän +säilytti niihin senkin jälkeen elävän suhteen. + +Joku tällainen suuri piirre on myöskin renanilaisessa ironiassa. +Kaikki katkeruus on siitä poissa--jo senkin tähden, että se suurelta +osalta on itse-ironiaa, eikä ihminen juuri ole ilkeä itselleen. Sen +alla sykkii elämän kaikki mystiikka. + +Monisokkeloisuutensa ohella oli Renanissa eräs selkeän yksinkertainen +juonne. Se oli hänen »hyvä omatuntonsa». Hänen vanhuutensa optimismi +oli tulos siitä siveellisestä terveydestä, joka oli seurannut häntä +läpi elämänsä. Hän sanoi mielellään, ettei hän muuttaisi elämässään +mitään, jos hän saisi alkaa sen alusta. Se oli kulkenut oman sisäisen +lakinsa mukaan eikä siinä ollut mitään korjattavaa. + + + * * * * * + + + + + +AARNI KOUDAN _ELÄMÄ JA KUOLEMA_ +(1917) + + +Pari novellettia (»Isä», »Elämä ja kuolema»), sarja päiväkirjan +lehtiä (»Talvi»), pari hymniä elämälle ja auringolle (»Lusifer», +»Auringosta olet sinä tullut ja auringoksi pitää sinun jälleen +tuleman»). Yhteistä näillä on pyrkimys suurpiirteiseen tyyliin ja +monumentaaliseen elämännäkemykseen. Sama »kosmillisten» mielikuvien +runsaus, minkä tunnemme jo tekijän viimeisestä runokokoelmasta, +esiintyy täälläkin. + +Tämä kirja on kuvaava Nuoren Suomen viimeiselle vaiheelle. +'Luonnontieteellinen maailmankatsomus' on alkanut menettää tenhoansa; +pyritään myönteisempään elämänkantaan. Suunnan johtaja, Eino Leino, +hipuaa »Sunnuntai» lehtineen jo teosofiaa; toiset eivät ole ainakaan +vielä yhtä pitkällä, mutta johtajan vaikutusvalta näyttää olevan +suuri. Se menee niin pitkälle, että se tuntuu kaikkein +ulkonaisimmissa tyyliseikoissakin. Leinon nykyiselle proosalle on +tunnusmerkillistä, että teonsana mikäli mahdollista sijoitetaan +lauseen loppuun; ja valitettavasti Aarni Kouta katsoo olevansa +velvollinen menettelemään samoin. Tarkoitus on kai täten saada +sanonta raamatullisesti korkeatyyliseksi, mutta keino on liian +helppohintainen: syntyy vain köyhää mahtipontisuutta. + +Kaukana ovat nyt Zarathustra ja Antikristus. Uskotaan taas elämän +lempeyteen ja hyvyyteen. Jumala-sana alkaa taas kaikua korvissa +siedettävältä, melkein kauniilta, vaaditaan nöyrää ja myöntävää, +valoa janoavaa ja suurestinäkevää mieltä. + +Kaikkien näiden vaiheiden, kääntymysten ja vastakääntymysten +mielenkiintoisuutta vähentää se seikka, että ne tuntuvat tapahtuvan +niin helposti, ei oikein herää usko asian vakavuuteen. Miten paljon +siinä on uusien vaikutelmien tavoittelua, miten paljon alastomaksi +raastetun sielun koristeellista verhoamista ja miten paljon +todellakin vilpitöntä etsintää? + +Tulevaisuus on sen näyttävä: hedelmistään puu tunnetaan. + + (_Uusi Suometar_ 10.5.1917) + + + * * * * * + + + + + +PIIRTEITÄ NYKYAJAN TIETEEN HENGESTÄ. +PROF. TIGERSTEDTIN +»VETENSKAPLIG KRITIK» TEOKSEN JOHDOSTA. +(1919) + + +»Muoti» vaihtelevine päiväntuulahduksineen ei yksinvaltiaana määrää +vain ihmisten suuren enemmistön pukeutumista, vaan myöskin heidän +ajatus- ja tunnetapaansa. Muotileijonia on filosofiassa ja osittain +tieteessäkin yhtähyvin kuin taiteessa ja pukeutumistavassa. N.s. +»ajanvirtaukset» ja »aatesuunnat» ovat usein silkkaa muotia ja varsin +vieraat sille syvemmälle henkiselle elämälle, joka sykkii siellä, +missä nerokkaat aivot tekevät luovaa työtään. Jos ryhtyisimme +tutkimaan kunkin aikakauden syvimpien tutkijoiden yleisiä +filosofisluonteisia käsityksiä ja uskomuksia ja vertaisimme niitä +päivän »aatesuuntaan», tulisimme monissa tapauksissa varmasti +verrattain yllättävään tulokseen. Saisimme nähdä, että monet +tällaisista hengistä eivät ole ensinkään »moderneja», eivät ole +ensinkään taipuvaisia vannomaan siihen, mikä kaduilla ja turuilla +julistetaan viimeiseksi totuudeksi. Päinvastoin, syvemmillä +tutkijahengillä on usein ikäänkuin vaistomainen vastaanväittämisen +halu. Heissä herää helposti epäluulo sellaisia »totuuksia» kohtaan, +jotka äkkiä ovat päässeet suureen huutoon, ja tutkijavaistonsa +opastamina he ovat erikoisen herkkiä huomaamaan sellaista, mikä +näyttää tekevän niiden pätevyyden kiistanalaiseksi. + +Tästä ynnä muista seikoista johtuu, että ne yleisissä käsityksissä +huomattavat siirrähdykset, joita on tunnettavissa siinä ilmapiirissä, +mikä luovien tutkijoiden työpajoissa on vallalla, ovat usein koko +lailla toiset kuin päivän »aatesuunnat». Tällaisia siirrähdyksiä on +kuitenkin kieltämättömästi olemassa. Tietenkään ne eivät edes +rajoitetunkaan tutkimusalan piirissä, esim. varsinaisten eksaktisten +tieteitten työpajoissa, ole kaikki yhdensuuntaisia. Mutta kullekin +ajalle ovat kuitenkin toiset niistä tyypillisempiä kuin toiset. + +Korkeimpien kysymysten harrastajalle ei mikään saata olla +mielenkiintoisempaa kuin puheenalaiset tieteellisessä hengessä +havaittavat siirrähdykset. Tieteitten, nimenomaan luonnontieteitten +filosofia on kaikista filosofioista mielenkiintoisin--ellei se ole +suorastaan ainoa huomionarvoinen filosofia. Tällä emme tarkoita vain +niitä väitteitä, joita luonnontutkijat filosofisista kysymyksistä +esittävät--se on vähimmin mielenkiintoinen puoli luonnontieteen +filosofiaa ja ammattifilosofien on useinkin helppo sellaisissa +seikoissa lyödä luonnontutkijoita sormille--vaan ennen kaikkea sitä +henkeä, joka tutkimustyötä itseään elähyttää, sitä ilmapiiriä, joka +tutkimuksen työpajoissa on vallalla. Tämän hengittäminen kaikkine +tomuineen ja tuhkineen on tosifilosofeille hurmaa. + +Kantista lähtien onkin ammattifilosofien työ pääasiassa kohdistunut +sen omalaatuisen ajatuselämän selvittämiseen, joka on saanut +ilmauksensa nykyaikaisen eksaktisen tieteen, fysiikan, kemian, +osittain biologian valtavissa rakennuksissa. Mutta se mikä näihin +eksaktisen tieteen rakennuksiin lopulta jää pysyvänä aineksena +jäljelle, se on vain murto-osa kaikesta siitä, mikä tutkimuksen +työpajoissa on synnytetty. Todennettujen, lopullisilta näyttävien +totuuksien yläpuolella leijuu ja elää miltei päivästä toiseen +muuttuva hypoteesien ja teorioiden monivärinen maailma. Niissä elää +se mikä tieteessä on katoavaista ja katoavaisinta--mutta usein +myöskin se, mikä siinä on nerokkainta. Niissä elävät tieteelliset +»ajanvirtaukset». + +Se viehättävä kirjanen, jonka prof. Tigerstedt poistuessaan +oppituolistaan viime keväänä jätti oppilailleen muistoksi, on +sisällöltään ja yleiseltä suunnaltaan nykyajan luonnontutkimuksen +hengelle tyypillinen. + +Ei tosin ehkä kaikissa piirteissään. Filosofisesti on näet prof. +Tigerstedt lähinnä Dubois-Reymondin 'ignoramus et ignorabimus' +kannalla. Hänen kantansa tärkeimmässä kaikista filosofisista +kysymyksistä--kysymyksessä sielunelämän asemasta olevaisuuden +kokonaisuudessa--pohjaa siihen, että »me emme yhtään tiedä, mitä +tajunta ja tahto luonnontieteellisesti katsoen ovat». Tällainen +probleeminasetteluhan on nykyajan valistuneimpien luonnontutkijoiden +keskuudessa hylätty. Ajateltakoon esim. prof. Tigerstedtin kolleegaa +Max Verwornia y.m. tutkijoita, jotka oivaltavat, että on järjetöntä +kysyä, miksi aivomolekyylit eivät voi selittää sielunelämää--koskapa +kaikki tiedonobjektit ovat tajunnansisältöjä, siis »sielua». Tämä +prof. Tigerstedtin kanta on yhteydessä sen seikan kanssa, että hän +Helmholtzin tavoin uskoo aistimuksemme tajunnasta riippumattoman +ulkoisen todellisuuden »merkeiksi» ja sen mukaisesti myöntää +tietämyksellemme tähän todellisuuteen nähden symboolisen arvon. +Tällainen käsitys nähdäkseni kaatuu jo siihen, että luonnontiede +faktillisesti käsittelee esineitään realiteetteina eikä symbooleina. + +Mutta jääkööt sikseen nämä yksityiskohtaiset huomautukset. Suurinta +mielenkiintoa on siinä yleisössä, jolle prof. Tigerstedt on +kirjasensa tarkoittanut, herättävä se avaramielinen kanta, jolle hän +teoksensa hauskimmassa, 7:nnessä luvussa, on asettunut ihmiselämän +ylimpiin kysymyksiin nähden. Hän siinä taitavan tutkijan koko +tunnollisuudella ikäänkuin punnitsee vastakkain luonnontieteellisen +tietämyksemme pisaroita ja tietämättömyytemme valtamerta. +Uskallammeko näiden pisaroiden perusteella lausua jotakin tuon +valtameren syvyyksistä? N.s. »luonnontieteellinen maailmankatsomus», +joka vastaa tähän myöntävästi, sisältää hänen mielestään yhtä paljon +metafysiikkaa kuin mikä muu maailmankatsomus tahansa. Inhimillisen +kulttuurityön suuret aikaansaannokset tuntuvat viittaavan +päinvastaiseen suuntaan kuin luonnontapahtumien tieteellinen +tarkastelu, joka avaa meille perspektiivin maailman kaikkeuden +ikuiseen kuolemaan. Mikään lopullinen ratkaisu ei näytä +mahdolliselta. Syvä skepsis, epäily, joka samalla on kaiken +inhimillisen tietämyksen hedelmöittämä, on tulos, ja se onkin todella +omaksuttuna, pidettävä yhtenä korkeimmista hengen asenteista. + +Tämä syvällisen epäilyn piirre, nimenomaan myöskin kehitysopillisissa +kysymyksissä, onkin prof. Tigerstedtin kirjasessa nykyaikaisesti +tyypillisintä. + +Meillä on nyt Ernst Haeckelin kuolinvuosi. Hänen mukanaan meni ehkä +lopullisesti mailleen _darwinistinen kausi_ biologisessa ajattelussa. +Nykyajan kokeellisbiologinen tutkimus on sivuuttanut Darwinin ja +Haeckelin opin »luonnollisesta valinnasta» kehityksen aiheuttajana +niin täydellisesti kuin mahdollista. Eräässä lausunnossa vuodelta +1914 toteaa tunnettu perinnöllisyystutkija, prof. _Johannsen_, että +kokeellinen perinnöllisyystutkimus on riistänyt pohjan koko +darwinistiselta oppirakennukselta. Jos mahdollista vielä pidemmälle +menee hänen mainio kolleegansa _Bateson_ eräässä »British +Associationissa» esitetyssä lausunnossa samalta vuodelta. Batesonin +mielestä ei perinnöllisyystutkimuksen kannalta ole mitenkään +ymmärrettävissä, että »ituplasmaan» olisi »kehityksen» kuluessa +tullut lisää uusia tekijöitä, mutta kylläkin, että näitä varisee +pois. Fysiologisessa mielessä ei siis koskaan olisikaan mitään +»kehitystä» tapahtunut, vaan eliöiden sarjassa olisi ituplasmasta +vähitellen pudonnut pois joukko ehkäisyfaktoreita, ts. ne alkueliöt, +joista kehityssarja on lähtöisin, olivat rakenteeltaan +_monimutkaisempia_ kuin niiden »korkealle kehittyneet» myöhäiset +jälkeläiset. Tämä ei ole mitään mahdotonta--Shakespearekin sisältyi +kerran silmin tuskin näkyvään limajyväseen. + +Mainittu Batesonin paradoksi--enempää se ei tahdo olla--on nykyajan +biologiselle, ja muullekin luonnontieteelliselle, ajattelulle +kuvaava. Nykyajan tieteen silmissä on elämänilmiöiden +arvoituksellisuus mittaamaton. + +Bateson on samassa esitelmässään maininnut, mitenkä nykyajan biologin +täytyy suhtautua niihin teorioihin, joiden avulla viisikymmentä +vuotta sitten luultiin voitavan selittää elämänilmiöt ja kehitys: +häntä »niiden yksinkertaisuus ja rohkeus huvittaa». Se ken jossain +määrin tuntee nykyajan biologisia suuntia ja niissä voimakkaina +esiintyviä filosofisia virtauksia, ei voi muuta kuin hämmästyä sitä +jyrkkää käännettä pois yksinkertaisista mekanistisista käsityksistä, +mikä niissä ilmenee, ja sitä radikaalisuutta, millä nykyajan +biologiassa aikaisemman tieteen uskonkappaleita asetetaan +kysymyksenalaisiksi. Tähän voi verrata ei ainoastaan sitä +häikäilemättömyyttä, millä nykyajan fyysikot muovailevat uudelleen +tieteensä perimmäisiä käsityksiä, säälimättä edes vanhimpiakaan +ajatustottumuksiamme. Sellainen mullistava hypoteettinen +maailmankuva, jonka nykyaikainen fysikaalinen relativiteettiteoria +tarjoo, on päätä huimaavassa rohkeudessaan, johon samalla sisältyy +mitä syvintä epäilyä vanhoja ajatustottumuksia kohtaan, nykyajan +tieteelliselle hengelle kuvaava. + +Ei ole mielestäni mitään epäilystä siitä, että tähän nykyajan +tieteelliseen henkeen, nimenomaan sen ylenpalttiseen skeptillisyyteen +biologisissa kysymyksissä sisältyy tuntuva joukko ohimeneviä, +hetkellisiä piirteitä. Niinkuin olen eräässä toisessa yhteydessä +esittänyt, piilee mielestäni darwinismissa filosofisesti arvokas +ydin, joka vain tarvitsee pukea onnelliseen muotoon. Samantapaista +yli maalin ampuvaa skeptillisyyttä sisältyy nähdäkseni myöskin siihen +filosofiseen katsomukseen, jota prof. Tigerstedt kirjasessaan +edustaa. Prof. T. lausuu m.m., ettei meillä ole mitään perusteita +väitteeseen, että energian säilymisen prinsiippi olisi psyykillisiin +prosesseihin nähden pätevä. Todellisuudessa meillä tällaisia +perusteita kuitenkin lienee. _Rubnerin, Atwaterin_ y.m. kuuluisat +teokset, joiden kautta on osoitettu mainitun prinsiipin pätevyys +kaikessa fysiologisessa tapahtumisessa, ovat samalla epäsuorasti +tehneet sen pätevyyden psyykillisunkin prosesseihin nähden +erinomaisen todennäköiseksi; noista kokeistahan seuraa välittömästi, +että ajatus ja tahto eivät mitattavissa olevalla tavalla lisää +ruumiin fysiologista energiaa. Tämän mukaisesti eivät edes nykyajan +_spiritualistiset_ psykologit--esim. prof. E. _Becher_ Münchenissä-- +hyväksy mitään sellaista oppia ruumiin ja »sielun» suhteesta, joka on +ristiriidassa mainitun prinsiipin kanssa. + +Ylimalkaan olisin taipuvainen luonnontieteelle myöntämään +maailmankatsomus-kysymyksissä enemmän sananvaltaa kuin kuuluisa +luonnontutkijamme. + +Jottei minun luultaisi kaikessa vannovan opettajan sanoihin, olen +rohjennut tehdä nämä huomautukseni, jotka samalla sopivat +reunamuistutuksiksi prof. Tigerstedtin kirjan suomalaiseen +painokseen, mikä minun toimittamanani ja Otavan kustannuksella +piakkoin ilmestynee. + + (_Iltalehti_ 30.9.1919) + + + * * * * * + + + + + +SIELUNELÄMÄ BIOLOGISENA ILMIÖNÄ +(1920) + + + + »_Luonnontutkijan ylimpänä filosofiana + on epätäydellisen + maailmankäsityksen sietäminen._» + + Ernst Mach, _Die Mechanik in ihrer Entwicklung_ (1883). + + + +SISÄLLYS. + + +I Missä merkityksessä sielunelämä on biologinen ilmiö ja mitä siitä + seuraa mekanismin ja vitalismin kysymykseen nähden + + 1. Mitä »neovitalismi» on. + 2. Kausaaliprinsiippi nykyajan luonnontutkimuksessa. + 3. Psyykillinen kausaliteetti. + 4. Psyykillinen kausaliteetti fysiologisen kausaliteetin + erikoistapauksena. + 5. Mekanismin ja vitalismin kysymys sielutieteen alalla. + + +II Mekanistisen prinsiipin lähempi määrittely + + 1. Elämänilmiöiden fysikaaliskemiallinen selittäminen näyttää + toivottomalta yritykseltä. + 2. Mekanistista prinsiippiä ei saa määritellä »mekaanisen + luonnonkäsityksen» kannalta. + 3. _Oscar Hertivig_in käsityksen arvostelua. + 4. _Driesch_in biologisen filosofian esitys ja arvostelu. + + +III Vitalismin psykologinen kumoaminen + + 1. Tapaus, jossa tyypillinen tarkoituksenmukainen reaktio jää + pois, vaikka kaikki 'energeettiset' edellytykset siihen ovat + olemassa, koska eräs mekanistinen edellytys on poistettu. + 2. Psykolamarckismin esitys ja arvostelu. + 3. _Becker_in psykovitalismi. 4. Loppusanat. + + + * * * * * + + + +I MISSÄ MERKITYKSESSÄ SIELUNELÄMÄ ON BIOLOGINEN ILMIÖ JA MITÄ SIITÄ + SEURAA MEKANISMIN JA VITALISMIN KYSYMYKSEEN NÄHDEN + + +1. Vuonna 1894 teki psykiatrian professori Baselin yliopistossa +_Gustav Wolff_, jonka elämäntyön huomattavin osa kuuluu teoreettisen +biologian alaan, merkillisen eläintieteellisen kokeen. Ollen monien +muiden kriitillisten tutkijain tavoin vakuutettu siitä, että Darwinin +periaatteet eivät riitä selittämään eliöiden tarkoituksenmukaisuutta-- +yksinkertaisinkin alkueläin on verrattomasti paljon monimutkaisemmin +ja tarkoituksenmukaisemmin rakennettu kuin mikään ihmisten keksimä +kone, sillä edellinen pystyy »itseregulationsa» avulla +vaihtelevissakin ulkonaisissa oloissa saavuttamaan »tarkoitetun» +tuloksen, mihinkä jälkimäinen ei pysty--, koetti _Wolff_ keksiä +sellaisen konkreettisen yksityistapauksen, joka poikkeaisi kaikista +niistä »tilanteista», mihinkä yksilö oman taikka suvun kehityksen +kuluessa on voinut joutua. Jos yksilö tässäkin tilanteessa ulkoisen +vaikutuksen tuottamaan häiriöön, jonkalaatuista se olettamuksen +mukaan ei koskaan ennen ollut kokenut, vastaisi +tarkoituksenmukaisella tavalla, oli _Wolff_in mielestä senkautta +kokeellisesti todistettu, että _Darwin_in periaatteet ovat +riittämättömät: koska puheenalaista häiriötä ei koskaan ollut yksilön +eikä suvun historiassa esiintynyt, ei myöskään se _aivan +erikoislaatuinen_ »mekanismi», joka oli häiriön poistamiseksi +tarpeen, ollut voinut »sattuman» kautta »olemassaolon taistelussa» +kehittyä. + +_Wolff_in koe sisältyi siihen, että hän poisti vesiliskon (Triton +Taeniatus) silmästä _linssin_--ainoastaan linssin. _Linssi kasvoi +uudelleen._ Tämän merkillisen regeneratioilmiön[9] oikeaksi +arvostamiseksi on tarpeen huomauttaa, että luurankoisten silmä on +kehitykseensä nähden kokoonpantu aiheista, jotka ovat kotoisin eri +tahoilta. Silmän sisemmät osat (m.m. iris) ovat peräisin +silmärakosta, joka aivoaiheesta kasvaa kohti ihoa. Linssi sensijaan +on alkuisin ihosta: siinä missä silmärakko koskettaa ihoa, painuu sen +pää sisään, iho seuraa mukana tätä syvennystä ja muodostuu linssiksi. +Kun siis linssi oli keinotekoisesti poistettu, täytyi uuden linssin +kasvaa aivan toisesta aineistosta, jolla koko luurankoissarjassa ei +ole linssin kanssa mitään tekemistä: uusi linssi kasvoi +todellisuudessa iriksen yläreunasta. _Spemann_ huomauttaa, että +regeneratio on niin täydellinen, että on mahdoton eroittaa uutta +linssiä entisestä.[10] + +_Wolff_ katsoi tuloksensa todistavan, että eliöissä ei esiinny +ainoastaan »kiinteätä» (»fixiert») tarkoituksenmukaisuutta, joka +johtuu perityistä reaktiotavoista, vaan myöskin »_primääristä +tarkoituksenmukaisuutta_». Tällainen on _Wolff_in mielestä +»mekanistisesti» selittämätön: yhtä vähän kuin on todennäköistä, että +minä miljoona-arpajaisissa voitan päävoiton, yhtä vähän on »sattuma» +voinut tuottaa tällaisen käsittämättömän monimutkaisen +tarkoituksenmukaisen tuloksen, ja muu kuin »sattuma» ei +»mekanistiselta» kannalta voi tulla kysymykseen, koska _Wolff_in +mielestä ei tässä tapauksessa voida olettaa erikoista darwinistisesti +kehittynyttä regeneratiomekanismia. Senvuoksi »_tällaiset tapaukset +suoranaisesti todistavat vitalistisen tapahtumisen +olemassaolon_».[11] Vitalistinen tapahtuminen merkitsee siis +tapahtumista, joka pakoittaa olettamaan, että määrätty »efekti» on +kausaalisesti vaikuttavana tekijänä niiden edellytysten joukossa, +jotka sen tuottavat. Tällaiseen oletukseen pakoittaa--puheenalaisissa +tapauksissa--yksinkertainen todennäköisyyslaskelma, siis loogillinen +välttämättömyys.[12] + +_Millä tavoin_ »efekti», tulos, päämäärä vaikuttaa--siitä ei tämä +ylen kriitillinen tutkija koskaan ole lausunut mitään arveluita. Hän +on tyytynyt vain toteamaan mainitun loogillisen välttämättömyyden. +Nimenomaan on hän jyrkästi vastustanut sitä käsitystä, että +»teleologinen käsitystapa merkitsee samaa kuin psyykkisellä syyllä +korvaaminen».[13] Se teleologisen tapahtumisen muoto, jolloin +»efekti» vaikuttaa senkautta että se tajuavan olennon +_päämääränmielteenä_ ohjaa hänen toimintaansa, on _Wolff_in mielestä +vain _erikoistapaus_. + +Tällainen »vitalismi» sisältää siis väitteen, että orgaanisissa +ilmiöissä esiintyy tapahtumista, joka määrätyllä tavalla +periaatteellisesti poikkeaa epäorgaanisen luonnon tapahtumisesta. +Mutta tämä poikkeavaisuus ei suinkaan sisällä, että »vitalistinen» +tapahtuminen ei olisi kausaaliprinsiipin alainen. Päinvastoin esim. +_Wolff juuri kausaaliprinsiipin nimessä_ vaatii oletettavaksi +»vitalistista» tapahtumista: täytyy olettaa, että »efekti» on +_kausaalisesti vaikuttavana tekijänä_. Myöskään ei tällainen +»vitalismi» sodi energian säilymisprinsiippiä vastaan; nykyajan +vitalistit olettavat kaikki, että, mikäli vitalistinen tapahtuminen +määrätyssä »tilanteessa» on mahdollinen, täytyy sen energeettisesti +_mahdollisuutena_ sisältyä tähän tilanteeseen; vitalistinen +tapahtuminen ei lisää eikä vähennä kysymyksessäolevan aineellisen +Systemin fysikaaliskemiallisia energioja, se vain _ohjaa_ niitä;-- +kuten _E. Becker, Driesch_ y.m. ovat osoittaneet, voidaan tällaista +ohjaamista ajatella muodoissa, jotka täydellisesti noudattavat +energian säilymisprinsiippiä.[14] + +Vitalistinen tapahtuminen on siis sekä kausaalilain että +energiansäilymisprinsiipin alainen, ainoa mistä se poikkeaa, sen +vastakohta siis, on »_mekanistinen_» kausaliteetti. + +Käsitteet »mekanismi» ja »mekanistinen» ovat kiinteästi juurtuneet +nykyajan biologiaan ja niitä käytetään likipitäen siinä filosofisessa +merkityksessä, minkä _Kant_ niille antoi teoksessaan »Kritik der +Urteilskraft». Seuraavassa ymmärrän »_mekanistisella prinsiipillä_» +sitä yleisen kausaaliprinsiipin _erikoismuotoa_, jonka mukaan kunkin +aineellisen systemin tila ajankohtana _b_ on lainmukainen seuraus +_yksinomaan_ sen ynnä sen ympäristön _aineellisesta_ tilasta +_edellisenä_ aikadifferentiaalina _a_.[15] Kaikki myöntävät, että +»mekanistinen prinsiippi» joka tapauksessa elottomassa luonnossa on +yksinvaltias. Kysymyksenalaista saattaa olla vain, onko se +yksinvaltias myös elollisessa luonnossa ja varsinkin korkeampien +eläinten toiminnassa, joiden keskushermostoon liittyy sielunelämää. +Ilmeistä on, että vanhanaikainen »vuorovaikutusteoria», jonka mukaan +»sielu» vapaasti vaikutti ruumiiseen, välttämättä samalla oli +biologisessa suhteessa vitalismia, se ei ainakaan korkeampain +eläinten toimintaan nähden myöntänyt »mekanistista prinsiippiä» +yksinään määrääväksi. Ensi hetkessä saattaa näyttää siltä, kuin +»parallelismi», joka opettaa, että sielunelämä on keskushermoston +prosessien rinnakkaisilmiö, joka ei millään tavoin vaikuta näihin +prosesseihin, välttämättä samalla olisi »mekanistinen», jopa +tunnustaisi, sikäli kuin sielunelämä sen mukaan on +_funktionaalisessa_ suhteessa fysiologinen ilmiö, »mekanistisen +prinsiipin» sielunelämäänkin nähden--välillisesti--päteväksi. +Ajateltavissa on kuitenkin sellainen »parallelismi», joka +biologisessa suhteessa olisi vitalismia, joka siis opettaisi, että +sielunelämä on keskushermoston prosessien tehoton rinnakkaisilmiö, +mutta _kieltäisi_ »mekanistisen prinsiipin» yksinvaltiuden näihin +prosesseihin nähden;--todellisuudessa tällaista tapausta kuitenkin +tuskin esiintyy, siksi »parallelismi» on maailmankatsomuksena ilmaus +»mekanistisista» ajatustottumuksista. Toisaalta on selvää, että _jos_ +»mekanistinen prinsiippi» voidaan osoittaa yksinvaltiaaksi myöskin +orgaanisen, siis m.m. keskushermoston tapahtumisen alalla ja _jos_ +»parallelismi»--taikka kriitillinen »vuorovaikutusteoria», joka, +kuten tulee osoitettavaksi, ei empiiriseltä sisällöltään poikkea +»parallelismista»--on oikeassa, niin _»mekanistinen prinsiippi» on +kaikessa olevaisessa, niin hyvin fyysillisten kuin välillisesti myös +psyykillisten ilmiöitten alalla yksinvaltias._ + +Mekanismin ja vitalismin taistelulla on siis verraton filosofinen +merkitys, sikäli kuin siinä on esillä maailmankatsomukseemme nähden +ratkaiseva kysymys, voidaanko maailma »selittää» yhden vaiko vasta +useamman periaatteen avulla? + + * * * * * + +Kun siis, palataksemme takaisin lähtökohtana olleeseen +erikoistapaukseen, _Gustaf Wolff_ opettaa, että vesilisko +vitalistisella tavalla regeneroi linssinsä, sisältää tämä väite, että +regeneratio-ilmiö ei ole _yksinomaan_ seuraus niistä fysikaalisista, +kemiallisista ynnä mahdollisista muista aineellisista eli +»mekanistisista» syistä, jotka operatiokohdassa vaikuttavat. Tämän +erikoisproblemin myöhemmistä vaiheista on tässä mainittava seuraavaa. +_Spemann_ osoitti, että linssin regeneratio on seuraus silmärakon ja +ihon kosketuksesta. Jos silmärakko hävitetään, ei mitään linssiä +muodostu; mutta niinpiankuin silmärakko regeneroituu ja koskettaa +ihoa, muodostuu linssi. _Lewis_ täydensi tärkeällä tavalla edellisiä +tutkimuksia. Transplantatiokokeiden avulla hän osoitti, että mikä +_ihon osa tahansa voi muodostaa linssin_, niin piankuin silmärakko +vain tulee ihon kanssa kosketukseen. _Lewis_ olettaa, että linssin +muodostuminen on välttämätön »mekanistinen» seuraus toisaalta +kaikkialla ihossa, toisaalta silmärakossa löytyvien aineiden +keskinäisistä kemiallisista reaktioista.[16] Tämä lopputulos on yhtä +yllättävä kuin alku: nythän, siltä näyttää, yhtäkkiä käy +darwinistisesti ymmärrettäväksi, mitenkä linssi fylogeneettisesti on +syntynyt: iho on sattumalta saanut sellaisen omituisuuden, että +silmärakon sisältämäin aineiden kemiallinen kosketus ihoon aiheuttaa +linssin syntymisen. + +Mutta merkillistä: yhtä vähän _Wolff_ kuin muut nykyajan vitalistit +arvelevat, että tämä tulos kumoaa heidän vitalismiansa. _Spemann_ +itse, joka on erinomaisen ansiokas ja kriitillinen tutkija, päästää +iroonisten lauseittensa lomista näkyviin syvän epäuskonsa Darwinin +prinsiippeihin eikä haikaile vallan bergsonistiseen sävyyn ilmaista +epäluottamustansa koko »mekanistista» järkeä kohtaan, koska muka +»muuttuvaista ei ylipäätään voi jäännöksettömästi ilmaista kiintein +käsittein».[17] + +Vitalistit huomauttavat näet, etteivät he väitäkään, että +vitalistinen tapahtuminen olisi kaikkivaltias ja ettei se olisi +sidottu määrättyihin mekanistisiin mahdollisuuksiin. Vitalistinen +tapahtuminen on heidän mukaansa rajoitettu niihin puitteisiin, joita +sen kykenemättömyys luoda uutta energiaa, siis +energiansäilymisprinsiippi, sille asettaa. Tätä kohtaa on, kuten +tulee esitettäväksi, varsinkin _Driesch_ kehitellyt. Senvuoksi ei +nykyaikaista vitalismia voidakaan kumota osoittamalla, että +regeneratio- ynnä restitutio-ilmiöillä samoinkuin muilla orgaanisilla +regulatioilla on rajansa. + +Herää senvuoksi seuraava ajatus. + +Sielunelämä on funktionaalisessa suhteessa fysiologinen ilmiö. +Niinkuin biologiassa yleensä täytyy tälläkin sen erikoisalalla +mekanismin ja vitalismin vastakohdan esiintyä. Voidaanko ehkä +sielunelämän alalla tämä kiista ratkaista puoleen taikka toiseen? +Mekanistinen prinsiippi olisi sielunelämän alalla osoitettu +päteväksi, jos voitaisiin näyttää, että _jossakin tapauksessa on +annettuna kaikki energeettiset edellytykset määrättyyn tyypilliseen +tarkoituksenmukaiseen reaktioon, mutta tämä kuitenkin jää pois, koska +jokin puhtaasti mekanistinen edellytys ei ole täytetty._ Luulen, että +tällaisia tapauksia voidaan osoittaa oleviksi ja erästä sellaista +tulee seuraavassa yksityiskohtaisesti tarkasteltavaksi. + +Seuraava tutkielma on näinollen vain pitkä todistusketju. Ensin on +osoitettava oikeaksi sen pääpremissi: että sielunelämä määrätyssä +merkityksessä on fysiologinen ilmiö. Kun on syytä ryhtyä asiaan +mahdollisimman perinpohjaisesti, tuntuu sopivalta alkaa muutamilla +huomautuksilla fyysillisestä ja psyykillisestä kausaliteetista. + +Toisessa luvussa tulee sitten tärkeällä tavalla syvennettäväksi +»mekanistisen prinsiipin» määritelmää. Senkautta, että tämä +prinsiippi, loogilliselta kannalta tykkänään epäoikeutetulla tavalla, +vielä nykyäänkin enimmäkseen määritellään erään _luonnonfilosofisen +teorian_, nim. »mekaanisen luonnonkäsityksen» kannalta, lankeaa tämän +teorian heikkous toisaalta vitalismin hyväksi. Senvuoksi on etsittävä +tämän prinsiipin loogillisesti virheetön määritelmä, jolloin samalla +saadaan syviä silmäyksiä biologian todelliseen tehtävään ja eräisiin +sen peruskäsitteisiin. + +Vasta kolmannessa luvussa yritetään »vitalismin psykologista +kumoamista». + +»Vitalismiksi» (paremmin »neovitalismiksi») olen tässä nimittänyt +sitä biologista filosofiaa, jota _Wolff_ ja _Driesch_ edustavat. +Näitä kahta kriitillistä ja ansiokasta tutkijaa, joiden oppi perustuu +kokeelliseen tieteeseen ja terävään loogilliseen harkintaan--mutta +jotka sivumennen sanoen eivät ole läheskään yksimielisiä, vaan varsin +tuimasti ovat toisiaan arvostelleet--, mainitsevat kaikki +asianymmärtävät biologit erinomaisella kunnioituksella.[18] Mutta +tämän kriitillisen vitalismin rinnalla vaikuttaa nykyajan biologiassa +toinen, jolta tuo mainesana täytyy kieltää: _Pauly_n, _A. Wagner_in, +_Francé_n ym. edustama »psykolamarckismi», joka koettaa selittää +tarkoituksenmukaisuusilmiöt _Lamarck_in tapaan, mutta vetoaa +puhtaasti psykologisiin selitysperusteihin. Näitä virtauksia ynnä +eräitä niiden kriitillisempiä sukulaisia--jotka kaikki kuitenkin +tekevät sen virheen, että ne, _Mill_in termejä käyttääkseni, +koettavat derivatiivisten eli johdannaisilmiöiden avulla selittää +perusilmiöitä, siis saman virheen, minkä ilmatieteilijä tekisi, jos +hän meteorologisten ilmiöiden nojalla koettaisi selittää fysiikan +perusilmiöitä--näitä virtauksia tuntuu olevan aihetta lopuksi +lyhyesti käsitellä. + + * * * * * + +2. _David Hume_n syvälliset, kirkkaat huomautukset kausaliteetin +luonteesta tarjoutuvat itsestään lähtökohdaksi. + +»Me kuvittelemme, että jos äkkiä olisimme tulleet maailmaan, olisimme +heti voineet päätellä, että biljardipallo, törmätessään toista +samanlaista vastaan, saattaa tämän liikkeeseen, ja me uskomme, että +meidän ei olisi tarvinnut odottaa tulosta, voidaksemme tämän +varmuudella väittää. Niin suuri on tottumuksen mahti.» + +Mutta yhtä vähän kuin »monimutkaisemmissa» luonnonilmiöissä havaitaan +mitään loogillista perustetta--»kukaan ei väitä että räjähdysaineen +tai magneetin voima koskaan olisi voitu keksiä järkipäätelmien +kautta»--yhtä vähän tässä yksinkertaisimmassa tapauksessa syyn ja +seurauksen välillä ilmenee mitään välttämätöntä sidettä. + +»Kun näen esim. biljardipallon suoraa rataa etenevän toista kohti, +niin toisen pallon liike tosin esiintyy kosketuksen eli työnnön +tuloksena, mutta voinhan yhtä hyvin kuvitella tämän syyn aiheuttavan +satoja muunlaisia seurauksia! Eivätkö molemmat pallot voisi tykkänään +pysähtyä paikalleen? Eikö ensimäinen pallo voisi lähteä +suoraviivaisesti taaksepäin tai kääntyä alkusuunnastaan johonkin +muuhun? Kaikkia näitä mahdollisuuksia saattaa ajatella. Miksi siis +asettaisimme toisen niistä toisen edelle, joka yhtä hyvin on +ajateltavissa? Mikään järkiperuste ei koskaan voi antaa mitään +selitystä tähän.» + +»Lyhyesti, jokainen vaikutus on syystänsä poikkeava tulos. Senvuoksi +sitä ei voida tästä syystä löytää, ja jokaisen yrityksen keksiä se +apriorista tietä täytyy jäädä täysin mielivaltaiseksi. Ja senkin +jälkeen kuin se on tullut tutuksi, täytyy sen liittymisen juuri tähän +syyhyn näyttää yhtä mielivaltaiselta, koska järjen kannalta monien +muiden vaikutusten täytyy näyttää vallan yhtä luonnollisilta. Turhaan +me siis ilman vaarinoton ja kokemuksen apua kuvittelemme voivamme +määrätä tuloksen taikka voivamme päätellä syyn taikka +vaikutuksen.»[19] + +Yksityiskohtaisesti osoittaa _Hume_, että me emme missään, ei +fyysillisessä eikä psyykillisessä havainnossa, vaarinota sellaista +»voimaa taikka energiaa», että »voisimme ilman mitään kokemusta +ennakolta nähdä tuloksen ja jo ensi kerralla pelkän ajatus- ja +päättelytoiminnan avulla varmuudella ilmaista sen». »_Kaikki +tapahtumat näyttävät täysin irrallisilta ja erillisiltä_»[20]; ne +ovat »_disjecta membra_», kuten _Wundt_ sattuvasti sanoo.[21] + +»Enin, mihin ihmisjärki pystyy, on senvuoksi saattaa +luonnontapahtumien prinsiipit yksinkertaisempaan muotoon ja johtaa +moninaiset erikoiset vaikutukset muutamista yleisistä syistä +analogiamenettelyn, kokemuksen ja vaarinoton avulla.» »Täydellisin +luonnontutkimus vähentää tietämättömyyttämme vain hitusen verran ja +ehkäpä täydellisimmästä filosofiasta on vain se hyöty, että se +osoittaa, mitenkä tietämättömyytemme edelleen jää voimaan.» + +Yleisesti on tunnettua, mitenkä _Hume tottumuksen_ avulla selittää +sen näennäisen välttämättömyyden siteen, mikä tutuissa ilmiöissä-- +esim. biljardipallojen työnnöissä--näyttää yhdistävän seurauksen +syyhyn. Syy ja seuraus ovat tällaisissa tapauksissa kiinteästi +assosioituneet toisiinsa meidän tajunnassamme; tämän perusteella me +syyn esiintyessä suurella varmuudella _odotamme_ määrätyn seurauksen +esiintyvän; ja tämän subjektiivisen varmuuden eksymme luulemaan +loogilliseksi välttämättömyydeksi.[22] Tällainen odotus on +luonnollinen ja käytännöllisesti oikeutettu senvuoksi, että samat +syyt tähän saakka aina ovat tuottaneet samoja seurauksia. Uskomme +luonnontapahtumisen yhdenmukaisuuteen, kausaliteettikäsityksemme, +perustuu siis »luonnon tavallisen viisauden mukaisesti vaistoon eli +sokeaan viettiin, jonka vaikutus on taattu»--nim. tottumukseen--eikä +»petollisiin järkipäätelmiin», jotka ovat kaikenmoisten hairahdusten +alaisia.[23] Tämä hengentoiminta on välttämätön sekä käytännöllisessä +että tietopuolisessa suhteessa; jälkimäisessä katsannossa on +huomattava, että »kaikkien kokemuspäätelmien edellytyksenä on, että +tulevaisuus vastaa menneisyyttä. Yritys koettaa osoittaa tämä oletus +todennäköisyystodistuksen kautta oikeaksi johtaisi ilmeiseen kehään, +silloin pidettäisiin myönnettynä se, mikä juuri on +kysymyksenalaista.»[24] + +Ei saata olla parempaa todistusta _Hume_n suorittaman kriitillisen +työn merkityksellisyydestä kuin se, että ne sitkeät ratsionalistiset +ajatustottumukset, joita vastaan hänen kritiikkinsä oli kohdistettu, +yhä vielä tänä päivänä, lähes kahden vuosisadan kuluttua, monissa +luonnontutkijoissa vaikuttavat yhtä voimakkaina hämmentävinä +tekijöinä kuin hänen aikanaan. Esimerkkinä saattaa mainita erään +nykyajan syvällisimmistä biologisista ajattelijoista, +»kehitysmekaniikan» perustajan _Wilhelm Roux_'n, jonka +merkitykselliset lisät »mekanismi ja vitalismi» kysymykseen tulevat +seuraavassa antamaan aihetta käsittelyyn. + +Tämä etevä ajattelija ja kokeellinen tutkija ei luultavasti koskaan +ole perehtynyt _Hume_en; hänen kausaliteetti-käsityksensä on +räikeästi ante-humelainen. Hän lausuu esim. + +»Syy, _causa_ on se mikä vaikuttaa, latinaksi siis faktori. +Syyperäisyydeksi eli kausaliteetiksi nimitetään kiinteänä, +muuttumattomana pysyvää suhdetta syyn ja vaikutuksen välillä... +Faktorien _vaikuttaminen_ aiheuttaa _välttämättömyydellä_ niiden +tuloksen eli vaikutuksen.» + +»Mutta jos, kuten monet filosofit tekevät, vaikuttamista ei oteta +lukuun, niin syyn ja seurauksen konstantti suhde tietysti on jotakin +käsittämätöntä, mystillistä, kun sensijaan _vaikuttaminen tekee sen +itsestään selväksi_.»[25] + +Kuin ei _Hume_ koskaan olisi julistanut syviä ajatuksiansa, esittää +_Roux_, että syyn yhdistää seuraukseen sellainen »voima eli energia», +jonka perusteella voimme edellisestä välttämättömyydellä johtaa +jälkimäisen. Senvuoksi määrittelee hän tieteensä päämäärän +seuraavasti: + +»Tämän _välttämättömän_ aikaisemman tapahtumisen, joka on seuraavan +(tapahtumisen) kvantitatiivisesti ja kvalitatiivisesti _riittävä +syy_, tahdomme me tämän välttämättömyyden eli kausaliteetin +perusteella eliöiden kehitystapahtumiin nähden mahdollisimman +tarkasti kvalitatiivisesti ja kvantitatiivisesta selvitellä.»[26] + +Yleensä voidaan sanoa, että kun luonnontutkijat puhuvat +kausaliteetista, niin se yhä vieläkin tavallisimmin esitetään +_loogillisena_ välttämättömyytenä.[27] Esimerkkinä siitä voisi monien +muiden muassa mainita erään toisen biologisen ajattelijan, _H.S. +Jennings_in, jonka mietteet niinikään tulevat seuraavassa antamaan +runsaasti puheenaihetta. Kun erästä alkueläintä häiritsevästi +ärsytetään, vastaa se, regulatoorisen luonteensa mukaisesti, +jokaiseen uuteen ärsytykseen uudella, edellistä jos mahdollista +tehokkaammalla reaktiotavalla. Täytyy siis otaksua, että jokainen +ärsytys muuttaa sen sisäistä fysiologista tilaa. »Tämä olettamus saa, +_lukuunottamatta sitä että se on loogillinen välttämättömyys_, tukea +monista kokemusseikoista.»[28] + +Voisiko--katsoen siihen sitkeyteen, millä ajattelijat yhä vielä aivan +samoin kuin ennen _Hume_a käsittävät kausaliteetin loogilliseksi +prosessiksi, joka on analoginen loogillisen perusteen ja seurauksen +kanssa--otaksua, että _Hume_lta olisi jäänyt joku tärkeä näkökohta +huomaamatta, että hänen esityksensä kaipaisi, joskaan ei oikaisua +niin kuitenkin täydennystä? + +Näin lieneekin laita. + +Kun nykyajan loogikot esittävät oppinsa kausaliteetista, niin nekin, +jotka asiallisesti ovat _Hume_n kannalla, kuitenkin tavallisesti +laveasti esittävät, mitenkä kausaliteetti ainakin on +»erkenntnisnotwendig», joskaan ei »denknotwendig»:[29] emme voi +tieteellisessä työssä astua askeltakaan eteenpäin, ellemme edellytä +luonnonkulun säännönmukaisuutta, vaikkakin tämä edellytys perustuu +vain »uskoon», jonka aikaisempi kokemus on synnyttänyt. Jos +todellisuudessa olisi vallalla täydellinen säännöttömyys, ei +»kokemus» sanan ankarassa merkityksessä olisi mahdollinen; täten +voidaan kantilaisella käänteellä sanoa, että kausaliteetti »sisältyy +kokemuksen käsitteeseen».[30] Kun _Bessel_ »havaitsi» Uranuksen +radassa »säännöttömyyksiä», sisältyi jo itse tähän vaarinottoon +vakaumus kausaliteetin pätevyydestä; eihän muuten olisi ollut mitään +aihetta puhua »säännöttömyyksistä» eikä otaksua niiden aiheuttajaksi +uutta kauempana olevaa planeettaa (jonka _Galle_ sitten keksikin +ennakolta lasketusta taivaankohdasta). + +Kuitenkaan ei mielestäni voida _Hume_lle lukea viaksi suurempaa +laiminlyöntiä nyt puheenalaisessa kohdassa. Onhan hän--kuten +ylläesitetyistä sitaateista selviää--nimenomaan huomauttanut, että +vakaumus luonnonkulun yhdenmukaisuudesta on jokaisen kokemuspäätelmän +edellytys. + +Sensijaan on olemassa eräs toinen kohta, jossa _Hume_n +ajatuskehittelyt todellakin lienevät riittämättömiksi katsottavat. +Asian tärkeyteen katsoen en malta olla esittämättä sitä hieman +laajemmin. Lainaan sitä varten eräitä esimerkkejä tieteestä, jota +_Hume_n aikana tuskin voi sanoa olleen olemassakaan, joka _Kant_in +mielestä vielä oli pelkästään »Experimentallehre»--se kun ei +sisältänyt matematiikkaa--, mutta joka senjälkeen nopein askelin on +kehittynyt kohti eksaktisen tieteen ankarinta ihannetta--nykyisestä +kemiasta, lähemmin _orgaanisesta kemiasta_. + +Kuten tunnettua on kemian perustuksena »kerrannaisten painosuhteiden +laki», joka lausuu, että alkuaineet yhtyvät toisiinsa määrätyissä +painosuhteissa ja näiden kokonaisissa kerrannaisissa (minkä lain +katsotaan saaneen selityksensä atomihypoteesin kautta). Orgaanisessa +kemiassa nimitetään _homologisiksi sarjoiksi_[31] sellaisia +yhdistyssarjoja, joiden jäsenet eroittaa toisistaan _samansuuruinen_ +hiili- ja vetymäärän _ero_. Täten yhtyvät esim. hiili ja vety +painosuhteissa 1 ja 4 (CH4 = metaani), 2 ja 6 (C2H6 = etaani) 3 ja 8 +(C3H8 = propaani) j.n.e., jolloin sarjan jokaisen jäsenen eroittaa +edellisestä yhden hiili- ja kahden vetyatomin lisäys (CH2). +Merkityksellinen on tällaisten sarjojen omituisuus, että molekyylin +suurentuessa mainitulla tavalla eräät yhdistysten fysikaaliset +ominaisuudet, tiiviys, sulamispiste, taittokyky y.m. _lainmukaisesti_ +muuttuvat. Esim. aineen kiehumispiste saattaa kohota määrätyn +astemäärän jokaista CH2-lisäystä kohti. + +Jos nyt jossakin tällaisessa sarjassa on aukko, s.o. jos, +järjestettäessä siihen kuuluvat tunnetut yhdistykset tasaisesti +ylenevään sarjaan, kahden sarjan jäsenen välillä on kaksi kertaa +suurempi hiili- ja vetypitoisuuden ero kuin muualla, voidaan tällä +perusteella _ennustaa_ toistaiseksi tuntemattoman yhdistyksen +olemassaolo. Tämän tuntemattoman yhdistyksen kemialliset ja +fysikaaliset ominaisuudet voidaan tällöin _ennakolta varmuudella +sanoa_; ne saadaan »interpolation» kautta lähinnä seuraavista ja +lähinnä edellisestä yhdistyksestä.[32] + +Kun loogilliselta kannalta ja _Hume_n kausaliteettiteorian valossa +tarkastellaan tällaista tietoprosessia, käy heti ilmi, ettei siinä +ole edessämme yksi noita yksinkertaisia tapauksia, joita _Hume_ +käyttää esimerkkeinä oppiansa esittäessään. Kun kemisti +valmistettuansa uuden yhdistyksen ennakolta sanoo esim., että sen +kiehumispiste on 19° korkeampi kuin sarjan edellisen jäsenen, ei tämä +arvostelma enää perustu kokemukseen sanan kaikkein primitiivisimmässä +merkityksessä; tutkijahan ei ole koskaan ennen tehnyt mitään +kokemuksia juuri tästä yhdistyksestä. Se kokemus, johonka +puheenalainen väite pohjaa, ei kohdistu yksityisiin ilmiöihin, vaan +erääseen sääntöön, jonka oletetaan pitävän paikkansa esilläolevassa +tapauksessa niinkuin se pitää paikkansa muissa samankaltaisissa. +Mutta ilmeistähän on samalla, että säännön paikkansa pitäväisyys +myöskin tässä tapauksessa ei suinkaan ole mikään järjen vaatimus. +Kemistimme ennakkoarvostelma ei siis suinkaan nojaa mihinkään +loogilliseen perustaan, vaan sittenkin aivan samanlaiseen +»tottumuksen» aiheuttamaan uskoon, että luonto kaikkialla on +säännönmukainen, kuin kaikkein primitiivisimmät kausaaliarvostelmat. + +Herää kuitenkin seuraava ajatus. + +Sentapainen ilmiö kuin puheenalaisten homologisten sarjojen +omituisuus, että niiden jäsenten fysikaaliset ominaisuudet tasaisesti +muuttuvat samassa suhteessa kuin molekyylit suurenevat, epäilemättä +perustuu määrättyyn, muuntelevien tekijäin kesken vallitsevaan +kausaalisuhteeseen; puheenaolleessa tapauksessa epäilemättä +molekyylien ko'on kasvaminen jollakin tavoin on syynä sarjojen +jäsenten fysikaalisten ominaisuuksien tasaiseen muuttumiseen. Jos nyt +tuntisimme tämän kausaalisuhteen laadun, niin silloinhan ei +arvostelmamme, että esim. määrätyn yhdistyksen kiehumapiste on 19° +korkeampi kuin sarjan edellisen jäsenen, perustuisi pelkkään raakaan +analogiaan, vaan--siltä näyttää--meillä olisi tosiaan loogillista +perustetta väitteeseemme. Näyttää toisin sanoin siltä kuin ei +kemisti, korotettuansa uuden yhdistyksen lämpömäärän 19 astetta +edellisen yhdistyksen kiehumispistettä ylemmäs ja väittäessänsä, että +uusi yhdistys nyt alkaa kiehua, esittäisi tässä kausaaliarvostelmaa, +jonka ainoa peruste on, että luonnontapahtumisen säännönmukaisuus +vaatii tällaiseen syyhyn tällaisen seurauksen, vaan kuin voisi hän +myöskin sanoa _miksi_ tämä syy tuottaa tämän seurauksen. Näyttää +siltä, kuin silloin tuntisimme syytä ja seurausta toisiinsa liittävän +sisäisen siteen. + +Tätä loogillisessa katsannossa mielenkiintoista tapausta sietää +lähemmin tarkastaa. + +Tosin on niin onnettomasti laita, ettei nykyajan kemialla liene +aavistustakaan niiden kausaalisten tekijäin laadusta, joiden +vaikutuksesta homologisissa sarjoissa fysikaaliset ominaisuudet +kuvatulla tavalla esiintyvät molekyyliko'on funktioina--yhtävähän +kuin epäorgaanisen kemian alalla voidaan ilmoittaa, mistä aineen +äärimäisen rakenteen omituisuuksista johtuu, että alkuaineiden +ominaisuudet ovat niiden atomipainojen säännönmukaisia »periodisia +funktioita». Mutta suurenmoisen korvauksen tarjoaa tästä se +orgaanisen kemian kaunis saavutus, joka on saanut ilmauksensa n.s. +isometristen yhdistysten »struktuurikaavoissa» ja jossa kohtaamme +juuri sentapaisen loogillisen tilanteen, jommoista tässä +tavoittelemme. + +Alkuaineiden »valensseilla» kuten tunnettua tarkoitetaan niiden +atomien kykyä sitoa määrätty luku vetyatomeja taikka vastaava määrä +muita atomeja, myöskin vertaisiansa: niinpä on happiatomilla 2 +valenssia--kuten muistetaan, yhtyy veden syntyessä 2 tilavuusosaa +vetyä yhteen tilavuusosaan happea--, hiiliatomilla 4 valenssia +(yksinkertaisin hiilivety on CH4) j.n.e. Yhtyessään pyrkivät +alkuaineet »kyllästämään» kaikki valenssinsa. Mutta tämä saattaa +toisinaan tapahtua useammalla kuin yhdellä tavalla. N.s. isomerisilla +yhdistyksillä on sama kemiallinen kokoomus, mutta siitä huolimatta +erilaisia ominaisuuksia, minkä katsotaan johtuvan siitä, että atomit +niiden molekyyleissä ovat eri tavalla ryhmittyneet. Yksinkertaisena +esimerkkinä saattaa mainita sen tapauksen, jolloin yhdenarvoinen vety +(H), kahdenarvoinen happi (O), kolmenarvoinen typpi (N) ja +neljänarvoinen hiili (C) yhtyvät. Huomaa helposti, että ne saattavat +useammalla tavalla yhtyä niin, että kaikki valenssit tulevat +kyllästetyiksi, esim. N=-C-O-H tai H-N=C=O (vaakasuorat viivat +ilmaisevat kyllästettyjen valenssien lukumäärää). Tällä tavoin +_Kekulé_n perustama »struktuurikemia» tuo kemialliseen ajatteluun +stereometrisen näkökohdan, jolla on ollut verrattoman tärkeä +käytännöllinenkin merkitys, sen avulla kun voidaan edeltäpäin sanoa, +kuinka monta erilaista yhdistystä määrätty kokoomus tekee +mahdolliseksi. Niin esim. hiilivetyä, jolla on kokoomus CH4, ei voi +olla olemassa muuta kuin yksi ainoa, kokoomus C2H6 sallii myöskin +yhden ainoan yhtymistavan, C4H_{10} sensijaan kaksi j.n.e., jolloin +molekyylien suuretessa isomeriamahdollisuudet nopeasti lisääntyvät +tavalla, joka voidaan edeltäpäin laskea. + +Tämäntapaisissa luonnontieteen saavutuksissa epäilemättä on +toteutettuna jotakin eksaktisen tutkimuksen ihanteesta. Raa'an +empirian, tosiseikkojen vilisevän monimuotoisuuden sijalle astuu +ratsionaalinen systemi, joka tekee deduktiivisen menetelmän laajassa +mitassa mahdolliseksi. On ikäänkuin tutkijalle olisi selvinnyt +todellisuuden salattu struktuuri, sen oma intimi logiikka. Tutkijan +ei enää tarvitse pitää mielessänsä sisäistä yhteyttä vailla olevain +tosiseikkain kirjavaa massaa, riittää kuin hän tuntee eräitä +konstantteja--tässä tapauksessa sen, että eri yhtymistavat ovat +mahdolliset, kunhan vain valenssit tulevat kyllästetyiksi; näiden +avulla hän vallitsee laajoja ilmiöpiirejä sekä teoriassa että +käytännössä. + +Myöhemmin tulee vielä olemaan aihetta palata tähän luonnontutkimuksen +piirteeseen ja m.m. osoittaa, mitenkä kovin rajoitetussa mitassa +nykyaikainen tiede vasta on voinut kehittää mainitunlaisia +ratsionaalisia systemejä, mitenkä suuri vielä on toisistaan kokonaan +erillisten maailmantekijäin lukumäärä ja mitenkä saavuttamattoman +etäällä on se yhtenäinen »maailmankaava», josta luonnontapahtumisen +kaikki eri muodot voitaisiin dedusoida. Tässä kohden tarkastamme vain +sitä kysymystä, onko _tällaisilla deduktiivista tietä kehitetyillä +kausaaliarvostelmilla toisenlainen luonne kuin puhtaasti +empiirisillä._ + +Useimmat nykyajan luonnontutkijat epäilemättä ovat taipuvaisia +vastaamaan tähän kysymykseen myöntävästi. Onhan esim. sillä +stereometrisellä argumentilla, jonka perusteella kemisti väittää, +että ei voi olla enemmän kuin 2 sellaista isomeristä yhdistystä, +joilla on kokoomus C4H_{10}, aivan samanlainen evidenssi kuin +geometrisellä todistuksella! Pystyyhän kemisti sitovasti osoittamaan, +että vain kahdessa tapauksessa kaikista niistä atomien ryhmityksistä, +joita mainitut 4 hiili- ja 10 vetyatomia voivat muodostaa, kaikki +valenssit tulevat kyllästetyiksi, että siis vain kaksi ryhmitystä +todellisuudessa on mahdollista! Tässä siis--siltä näyttää--väitetään +todellisuudesta jotakin _loogillisen välttämättömyyden perusteella_. +Ei pohjauduta enää pelkkään kokemukseen, ei pelkästään uskota +luonnontapahtumisen yhdenmukaisuuteen--niin totta kuin 2 × 2 = 4 +_täytyy_ todellisuudesta ajatella määrätyllä tavalla. + +Kuten näkyy, on ylläesitetty struktuurikemian tarjoama tapaus +tarkastelunalaiselta puoleltaan samanlainen kuin kaikki ne tapaukset, +jolloin _matematiikkaa_ yleensä sovitetaan todellisuudenajatteluumme. +Ja täytynee todellakin myöntää, että ne eivät _Hume_n puolelta ole +saaneet osakseen ansaitsemaansa huomiota. Vasta _Kant_in +tietokritiikissä kohtaamme tietoisesti asetettuna tuon laajakantoisen +kysymyksen: kohoaako todellisuudenajattelumme korkeammalle varmuuden +asteelle silloin kuin siihen sovelletaan matematiikkaa? Sisältävätkö +tällaiset ajattelutulokset sitä loogillista välttämättömyyttä, mikä +on matemaattiselle ajattelulle ominaista (johtuen sen analyyttisestä +luonteesta)? + +Ennenkuin ryhdyn antamaan vastausta tähän kysymykseen--yhä +edelleenkin silmällä pitäen ylläkäsiteltyä erikoistapausta--, on +syytä parilla sanalla kosketella kysymystä: mitä järjellistä sisältöä +on arvostelmassa, että todellisuudessa jotakin on tai tapahtuu +»_välttämättömyydellä_» eikä vain _tosiasiallisesti_? + +Tähän kysymykseen antaa mielestäni oikean vastauksen esim. _E. +Becher_, kun hän sanoo: + +»Kysymme, onko todellisuudentuntemukseemme nähden mitään merkitystä +sillä, jos nimitämme a:n ja b:n säännöllistä seurantoa paitsi +poikkeuksettomaksi, vielä välttämättömäksikin, jos sanomme: b:n +täytyy seurata a:ta, se ei voi muuta kuin seurata a:ta! Ilmeisesti +emme tämän kautta saa todellisuudesta tietää sen enempää kuin milloin +meille sanotaan, b seuraa aina ja kaikkialla a:ta. Mutta näin ollen +on yksinkertaisempaa ja selvempää puhua poikkeuksettomasta eikä +ehdottomasta taikka välttämättömästä säännöstä. + +Minuun nähden toimivana henkilönä on tietenkin olemassa eroa, jos +sanon: minä tulen aina toimimaan näin, taikka: minun täytyy +välttämättömästi toimia näin, sillä _minä_ saatan _kokea_ tämän +täytymyksen pakon, välttämättömyyden. Mutta sanoessamme, että +luonnossa b välttämättömyydellä seuraa a:ta, siirrämme tämän +välttämättömyyden vieraaseen yhteyteen, tietämättä soveltuuko se +sinne... + +Paremmalla syyllä voidaan luonnonlakia eräässä toisessa mielessä +nimittää välttämättömäksi. Kun todetusta laista johdetaan erikoisempi +laki, täytyy minun tunnustaa jälkimäinen; se näyttää välttämättömältä +sikäli kuin se on yleisemmän lain ja johtopäätöksen vaatima... Mutta +tällöin me koemme tämän vaatimuksen eli välttämättömyyden. Samassa +mielessä voidaan myöskin sanoa: b seuraa välttämättömyydellä a:ta, +kun tämä johdetaan laista, poikkeuksettomasta säännöstä: koska a:ta +aina seuraa b, täytyy niin välttämättömästi olla laita myöskin +esilläolevassa määrätyssä tapauksessa. Tässäkin _minä_ päätellessäni +koen tämän täytymyksen. Eikä käsitykseni luonnosta ole sen syvempi, +jos sanon: b:n _täytyy_ seurata, kuin milloin sanon: b seuraa tässä +tapauksessa, koska se seuraa aina.»[33] + +Näin ollen näyttää siltä, että _todellisuudessa_ ei esiinny mitään +eroa sen tapauksen välillä, jolloin sanomme, että jotakin tapahtuu +välttämättömyydellä, ja sen jolloin vaan toteamme jotakin +tosiasiallista. Mutta _subjektiivisestihan_ nämä tapaukset ainakin +ovat erilaiset. Joskin siis kaikki tapahtuminen luonnossa olisi +samanlaatuista, näyttää jäävän kiistämättömäksi, että me toisinaan +_käsitämme_ sen välttämättömäksi, että me toisinaan tajuamme +seurausta syyhyn liittävän loogillisen siteen. + +Epäilemättä on tämä kuitenkin harhaluulo, joka on selitettävissä +siten, että ajatuskehittelymme pohjaperustan loogillinen luonne on +jäänyt tarkastelematta. Myönnetään tietysti, että johtopäätöksellä ei +voi olla sen suurempaa varmuusastetta kuin premisseillä. Väite, että +saattaa olla olemassa vain yksi vety-yhdistys, jolla on kokoomus CH4, +ei voi olla loogillisessa mielessä välttämätön eli apodiktinen, koska +sen premissit--hiilen valenssit ja isomerian säännöt--ovat pelkästään +tosiasiallisia eikä mitenkään välttämättömiä. Jos nämä premissit +ehdottomasti pitävät paikkansa, niin johtopäätös on välttämättömästi +pätevä. Mutta koska premissien pätevyys on ehdonalainen sillä tavoin +kuin kaikki kokemustieto on ehdonalaista--se kun edellyttää +luonnontapahtumisen säännönmukaisuuden--niin johtopäätös on samalla +tavoin ehdonalainen. + +Ehkä siis myönnetään, että ylläoleva väite yhtävähän kuin mikään +muukaan kokemusarvostelma on apodiktinen. Mutta--sanotaan--siitä +huolimatta mainitunlainen arvostelma poikkeaa tavallisista +kokemusarvostelmista. Siinähän ei ainoastaan todeta määrätty +oloseikka--että voi olla olemassa vain yksi vety-yhdistys, jonka +kokoomus on CH4--vaan samalla ilmaistaan se »riittävä peruste», se +sisäinen syy, joka tekee meille tämän oloseikan niin luonnolliseksi, +itsestään selväksi. Me emme sitä ainoastaan totea, vaan _käsitämme_ +sen. + +Tähän on sanottava seuraavaa. Me »käsitämme» puheenalaisen oloseikan, +koska se--edellyttämällä eräät premissit--johtuu välttämättömyydellä +eräistä avaruudenmielikuvamme sisäisistä suhteista. Mutta on otettava +huomioon, mihinkä tämä välttämättömyys, tämä »riittävä peruste» +kohdistuu. Me ryhmitämme--ajatuksissamme--viisi atomiamme kaikilla +mahdollisilla eri tavoilla: me huomaamme ja voimme sitovasti +osoittaa, että vain yksi tapaus tyydyttää eräitä vaatimuksia--että +vain yhdessä tapauksessa »kaikki valenssit tulevat kyllästetyiksi»--, +tämä pitää välttämättömästi paikkansa. Mutta millä perusteella voimme +väittää, että tällä _ajatustuloksella_ on jotakin merkitystä +reaalisiin hiilivety-yhdistyksiin nähden? Ainoastaan sillä +perusteella, että tähänastisen kokemuksen mukaan hiilellä on määrätyt +valenssinsa ja että se yhtyessään vetyyn näyttää noudattavan eräitä +sääntöjä. Koska me uskomme luonnon säännönmukaisuuteen, luotamme +siihen, että se vastakin niitä noudattaa. Mutta mitään _loogillista_ +syytä, mitään »riittävää perustetta» siihen emme voi löytää. Ei +suinkaan voida ehdottomalla varmuudella esim. väittää, että hiilen ja +vedyn yhdistymisen mekanismi olisi jo nykyään kaikkia tekijöitänsä +myöten tunnettu, se mahdollisuus ei suinkaan ole poissuljettu, että +esim. jokin tällainen vähäpätöisyytensä vuoksi tähän saakka +huomaamatta jäänyt tekijä jossakin yksityistapauksessa vaikuttaa +sillä tavoin, että struktuurikemisti ennustuksissaan iskee harhaan. +Tällainen mahdollisuus selvästi osoittaa, kuinka vähän aihetta meillä +on puhua siitä, että loogillisessa suhteessa olisimme täydellisesti +selvillä niistä edellytyksistä, joihin määrätty oloseikka +todellisuudessa perustuu. + +Yllä tarkasteltu stereokemian alalta lainattu esimerkki on siinä +suhteessa erikoinen, että erittelyn alaisina olleiden +kokemusarvostelmain näennäinen evidenssi perustui eräisiin +geometrisiin välttämättömyyksiin. Kun luonnontutkimuksessa esiintyy +tämäntapaisia arvostelmia, on tavallisempi tapaus se, että evidenssin +perustana ovat _luku-_ eikä geometriset suhteet. Kun esim. jonkun +taivaankappaleen rata osoittaa säännöttömyyksiä, laskee +tähtientutkija tunnettujen lakien nojalla, missä häiritsijän täytyy +olla. Hänen arvostelmansa: »Sillä ja sillä kohdalla avaruudessa +täytyy sen ja sen kokoisen taivaankappaleen olla», perustana ovat +eräät lukusuhteet. Mutta mitään ehdotonta varmuutta siitä, että +taivaankappaleet todellakin matemaattisen tarkasti noudattavat +laskelman pohjana olevia lakeja, ei asian luonnosta johtuen voida +saada. (On todellakin voitu kysyä, onko gravitatiolaki ehdottomasti +pätevä.) + +Kaikissa tällaisissa tapauksissa, jolloin kokemustieto, käyttäen +hyväkseen matemaattista harkintaa, näennäisesti kohoaa korkeammalle +varmuusasteelle, kohdistuu arvostelmain evidenssi itse asiassa +_yksinomaan_ matemaattiseen päättelyyn itsensä ja sen tuloksiin. +Sensijaan se, että näillä tuloksilla on jotakin merkitystä +todellisuudessa, on pelkkä »tosiasiallisuus», jonka ainoa »riittävä +perusta» on se, että--»niin on tähänkin saakka ollut». Ja siinä +tapauksessa, että kaikki maailmantapahtuminen olisi »selitetty», s.o. +että olisi saavutettu yhtenäinen »maailmankaava», josta kaikki +tapahtumisen muodot voitaisiin johtaa, olisi tämä ylimmäinen kaava +itse pelkkä »tosiasiallisuus» emmekä voisi ilmaista mitään +loogillista perustetta siihen, että juuri tämä kaava on ylin +maailmanlaki. Sikäli kuin siis tieteellisen »selittämisen» päämääränä +on keksiä se salattu »voima eli energia» taikka se »riittävä +peruste», joka tekee välttämättömiksi juuri ne todellisuuden muodot, +jotka me havaitsemme, ei tällaista päämäärää voida koskaan saavuttaa. +Tässä merkityksessä on, kuten _Schopenhauer_ huomauttaa, +yksinkertaisin mekaaninen ilmiö, kiven putoaminen yhtä »selittämätön» +kuin esim. eläimen liike.[34] Mutta tieteellisellä selittämisellä ei +voikaan olla mitään tällaista imaginääristä päämäärää, vaan sen +ainoana pyrintönä on suurimmassa mahdollisessa määrässä +yksinkertaistuttaa maailmankuvamme, mikä tapahtuu johtamalla +ilmiöistä yhä yleisempiä lakeja ja koettamalla vähentää todellisuuden +perustekijäin lukumäärää. Ja niin piankuin kaikkein +yksinkertaisimpiin ilmiöihin tullaan, ei mikään »selittäminen» enää +voi tulla kysymykseen; tutkimuksen ainoana tehtävänä voi silloin olla +vain »kuvailu». Tätä tarkoitti fyysikko _Kirchoff_, kun hän aloitti +Mekaniikkansa kuuluisalla määritelmällään, että mekaniikan tulee +»_täydellisesti ja mahdollisimman yksinkertaisella tavalla kuvata +luonnossa esiintyvät liikkeet»_, s.o. »ainoastaan esittää, mitä +ilmiöitä esiintyy», kokonaan syrjäyttämällä voima-käsitteen.[35] + +Senkin jälkeen kuin näin olemme tarkastelleet monimutkaisempiakin +kokemusarvostelmia, joissa empiirinen aines peittyy matemaattisen +deduktion verhoon, täytyy meidän tunnustaa _Hume_n käsitys näiden +arvostelmain luonteesta oikeaksi. Enin mihinkä ihmisjärki pystyy on +suuremman yksinkertaisuuden aikaansaaminen maailmankuvassamme ja +yksityisilmiöiden johtaminen yleisistä laeista ja syistä. Täydellinen +luonnontutkimus jättää todellisuuden sanan metafyysillisessä +merkityksessä yhtä »käsittämättömäksi» kuin ennenkin. + +Samalla on kuitenkin huomautettava, että on psykologiselta kannalta +erinomaisen käsitettävää, kun tiedemiehet pitävät tieteittensä +äärimäisiä perusteita välttämättöminä. Sillä vaikka onkin +virheellistä väittää niillä olevan _loogillista_ välttämättömyyttä, +on niillä tiedemiehen kannalta kuitenkin niinsanoaksemme +käytännöllinen välttämättömyys. Samoinkuin tutkijalla hänen +astuessaan uuteen ilmiöpiiriin kausaliteettiprinsiippi on +välttämättömänä opastajana, jota ilman hän ei pääsisi askeltakaan +eteenpäin, samoin työn edistyessä saavutetut yleiset lait itse +puolestaan muuttuvat välttämättömiksi johtotähdiksi, kun käydään +käsiksi yhä uusiin ilmiöryhmiin. _Ehkä_ voidaan näin ollen +loogilliseltakin kannalta hyväksyä sellainen käsitys, joka nimittää +»ajatusvälttämättömyydeksi» esim. sentapaista arvostelmaa, että +kaikki todellisuudessa esiintyvät aineelliset yhdistykset voidaan +muodostaa suhteellisen harvoista hajaantumattomista alkuaineista, +kunhan vain pysytään tietoisena siitä, että tämä »loogillinen +vaatimus» sata vuotta sitten ei vielä ollut edes kokemusseikka, että +siis sanoja »ajatusvälttämättömyys» ja »logiikka» tässä on käytetty +erikoisessa laajemmassa merkityksessä[36]--joka edellyttää +tähänastisen kokemuksen ehdottoman pätevyyden. Mutta juuri tällainen +»ajatusvälttämättömyys» tutkijan jokapäiväisessä työssä juuri +tuleekin kysymykseen. + + * * * * * + +3. Fyysillisen kokemuksen alalla siis syy ja seuraus ovat »erillisiä +ja irrallisia», »disjecta membra», joista tiedämme vain että ne +poikkeuksetta seuraavat toisiaan--välittömästikö vaiko yhden tai +useamman välijäsenen kautta, siitä emme voi mitään ehdottomasti +varmaa sanoa, koska seuraus saattaa olla syyn funktio siinäkin +tapauksessa, että yksi tai useampia välijäseniä eroittaa ne +toisistaan. + + + +Onko »psyykillisellä kausaliteetilla», sielunelämässä esiintyvällä +syyn ja vaikutuksen seuraannolla tämä sama omituinen luonne? + +_Hume_ koetti yksityiskohtaisesti osoittaa, että me sielunelämässä +yhtä vähän kuin ulkoisessa havainnossa vaarinotamme mitään sisäistä +sidettä syyn ja seurauksen välillä. Sanotaan, että me tahdossamme +koemme sellaisen »voiman», josta vaikutus seuraa välttämättömyydellä. +Mutta kuinka on siinä tapauksessa ymmärrettävissä, että meillä ei ole +mitään käsitystä niistä välineistä, joiden kautta tahto aikaansaa +tämän erinomaisen tuloksen? Miksi voimme liikuttaa toisia ruumiimme +elimiä, esim. kieltä ja sormea, mutta ei toisia, esim. sydäntä ja +maksaa? Ihminen, jonka käsi tai jalka äkkiä on lamaantunut, oppii +vasta kokemuksesta, että hänen »tahtonsa» ja sen »voima» tässä +tapauksessa ovatkin voimattomat. On ilmeistä, että tietoisuus tämän +»voiman» vaikutuskyvystä aina perustuu kokemukseen.[37] + +Mutta huolimatta _Hume_n selkeistä todisteluista, että me +sielullisellakin alalla vasta _seurausten_ perusteella voimme +päätellä vaikuttamista esiintyneen--mitä ulkoisiin tahdontoimintoihin +tulee, on nykyinen psykologia silmäänpistävällä tavalla osoittanut +_Hume_n olleen oikeassa, opettaessaan, että ponnistuksen tunteen +välittävät tajuntamme tunto- eikä liikehermot, että me siis olemme +tietoisia ponnistuksesta _vasta senjälkeen kuin vaikutus jo on +tapahtunut_--, tästä huolimatta on _Hume_n jälkeenkin yhä uudelleen +esiintynyt sellainen väite, että tahdontoiminnassa ilmenee meille +erikoinen laji kausaliteettia, että me siinä tajuamme vaikuttamista +jollakin tavoin välittömästi, »intuitiivisesti», eikä vasta +seurausten eli vaikutusten perusteella, kuten ulkoisessa havainnossa. +Riippumatta siitä seuraako tahdontoiminnasta mitään vaikutuksia vai +ei, koemme muka tässä itsessään vaikuttamista. Senvuoksi, niin +väitetään, on tahto enemmän kuin pelkkä poikkeukseton »antecedenssi», +se on vaikuttava syy, juuri siinä merkityksessä, jonka _Hume_ tahtoi +kieltää. Tahdontoiminnassa olisi siis tarjolla tapaus, »jolloin emme +ainoastaan tiedä, että tämä tai tuo päätös säännöllisesti seuraa tätä +tai tuota määrättyä miellesarjaa; vaan aivan välittömästi havaitsemme +että se, mitä tajunnassa olemme kokeneet, tekee juuri tämän päätöksen +synnyn oikeutetuksi. Kausaalisuhde on tässä _itsessään selvä_, eikä +ainoastaan, kuten kaikkialla muualla, vain _tosiasiallinen_ +seuraamussuhde.»[38] + +Puheenalainen käsitys tahdontoiminnasta on itse asiassa +spekulatiiviselle psykologialle tunnusmerkillinen, ja loogikkojen +kritiikistä huolimatta[39] se on tässä leirissä pysynyt voimassa +meidän päiviimme saakka. Viimeksi sitä on pontevimmin edustanut _Th. +Lipps_ ja hänen oppilaansa (_Pfänder_ y.m.). Näiden edustamassa +muodossa tuo oppi sisältää, että tahdontoiminnassa havaitaan +erikoinen »tajunnanelementti», jota ei enää voida yksinkertaisempiin +tekijöihin eritellä, puhdas »pyrkimyksen» (»Streben») elämys, jossa +»minä» kokee itsensä vaikuttavana voimana. + +Ei nyt olisi syytä puuttua tähän oppiin, joka empiirisen sielutieteen +valossa esiintyy metafyysillisten ennakkoluulojen tuotteena ja johon +näin ollen ei voida kokemussyillä vaikuttaa, ellei toisaalta voitaisi +esittää vallan musertavilta näyttäviä dialektisiä perusteita +tällaista käsitystä vastaan ja ellei toisaalta tämä spekulatiivisen +psykologian pääkäsite olisi eräs _vitalistisen_ ajattelun +tärkeimmistä perusteista. + +Täytyy näet kysyä: Onko tuo puhdas »pyrkimys», tuo ehdottoman +»itsetoiminnan» eli »aktiivisuuden» elämys _tunteen_omainen tila? +Sitä se ei voi olla, sillä mikään _tunne_ ei voi sisältää _tietoa_; +»pyrkimyksen» eli »aktiivisuuden» elämys taas sisältää määritelmän +mukaisesti apriorista tietoa siitä, että tahdollamme on kyky +aikaansaada vaikutuksia; mehän tässä elämyksessä, niin väitetään, +koemme vaikuttamista, havaitsemme siis määrätyn oloseikan. Joko siis +»pyrkimys» on vain määrätynlainen tunnetila, jolloin se ei sisällä +mitään tietoa vaikuttamisesta, taikka se sisältää tällaista tietoa-- +ja silloin täytyy kysyä: mihinkä tämä tieto perustuu? Se ei voi +perustua mihinkään muuhun kuin kokemukseen, sillä »_vaikuttaminen_», +joka on olemassa ja joka koetaan ennenkuin se on aiheuttanut mitään +muutoksia, on tarkalleen sama kuin »vaikuttamattomuus». Ennenkuin +»minä» ryhtyy vaikuttamaan, saattaa se ainoastaan tietää, että se +siihen kohta ryhtyy, mutta onko se todellakin vaikuttanut, sen se +saattaa havaita vain niistä muutoksista, joita sen »vaikuttaminen» on +aiheuttanut. + +Ei nähdäkseni ole ensinkään vaikeata ymmärtää, millä tavoin +puheenalainen käsite on kehittynyt. On kiistämätöntä, että me +toimiessamme _jossakin_ merkityksessä tajuamme olevamme »aktiivisia». +Jos nyt lähdetään spekulatiivisen psykologian tavoin puhtaasti +käsitteellistä tietä selvittelemään, missä tämä »aktiivisuus» piilee, +johdutaan kulkemaan seuraavantapaisia ajatusteitä: Kuollut +luontokappale, esim. toimiva kone, ei ole »aktiivinen», siinä +tapahtuu vain passiivisia liikuntoja. Mitä täytyy tällaisiin +»passiivisiin» liikuntoihin tulla lisäksi, jotta esiintyisi +»aktiivisuutta». Ei näytä riittävän, että elottoman koneen sijalle +astuu »psyykillinen mekanismi», jossa mielikuvat herättävät toisia +mielikuvia tai tunteita tai lihasliikkeitä: onhan kaikki tämä +pohjaltaan samaa laatua kuin ulkoinen tapahtuminen eli »passiivista» +liikuntoa. Ei, »aktiiviseksi» saattaa toiminnan tehdä vasta erikoinen +»aktiivisuuden» elämys! + +Parempaa todistusta puheenalaisen spekulatiivisen käsitteen +epäilyttävästä luonteesta kuin viittaus sen ilmaiseman ominaisuuden +_absoluuttisuuteen_ ei tarvita. »Pyrkimyksen» eli »aktiivisuuden» +elämys on _ehdotonta_ toimintaa, on toiminnan käsite »puhtaaksi +viljeltynä». Mutta todellisuudessa ei esiinny mitään absoluuttisia, +vaan ainoastaan relatiivisia ominaisuuksia.[40] + +Tahdonkausaliteetin todellisen analyysin täytyy luonnollisesti +tapahtua konkreettisen itsehavainnon perusteella. Ei saa +spekulatiivisten ajattelijain yleisen tavan mukaisesti ensin sovittaa +todellisuuteen määrättyä käsitettä ja sitten tätä käsitettä +erittelemällä lausua todellisuudesta arvostelmia. Puheenalaisessa +tapauksessa tosin tuottaa empiiriselle analyysille tavattomia +vaikeuksia se, että, kuten uusin sielutiede on osoittanut, +tahdontoiminnat samoinkuin monet muut mutkikkaammat elämyskompleksit +usein ovat erinomaisen vaikeasti eriteltävissä, ilmenevät n.s:na +»Bewusstseinslagen» ja »Bewusstheiten». Tästä huolimatta saattaa +kuitenkin pohjaan saakka tunkeutuva tutkimus todeta, että +puheenalainen tajunnantoiminta on kausaalisesti vaikuttavien tekijäin +kutoutuma, jossa ei ilmene mitään yleisestä psykofysiologisesta +tapahtumisesta periaatteessa poikkeavaa. Se seikka, että tämä +kutoutuma usein on mahdoton fenomenologisesti analysoida, ei anna +mitään aihetta julistaa sitä erikoiseksi »tahdonelementiksi»-- +saisimme uusia »tajunnanelementtejä» lukemattomia, jos niin +menettelisimme.[41] Tahdon toiminnan kokeellisen erittelyn tuloksista +ansaitsee mainitsemista varsinkin toteamus, että ainakin toisinaan +tahdonratkaisuun sisältyy tietoisuus yksilön itsemääräämiskyvystä, +mutta tämä tietoisuus itse ei vaikuta mitään muuta kuin että se +reprodusoi sen huomion keskityksen, joka tunnettujen +psykofysiologisten lakien (ehkäisyjen ja ratautumisten) perusteella +vahvistaa toisia ja heikentää toisia tajunnassa vaikuttavia +tendenssejä.[42] + +Myöskään se sielunelämän piirre, että--kuten jo yksinkertaisimmassa +tahallisessa liikkeessä on laita--syyn ja seurauksen välillä on +ajatuksellinen yhtäpitäväisyys, ei anna aihetta asettaa psyykillistä +kausaliteettia mihinkään erikoisasemaan. Sillä--pysyäksemme +mainitussa yksinkertaisimmassa tapauksessa--eihän päämäärän mielikuva +_spesifisen sisältönsä_ kautta vaikuta mitään; johan _Lotze_ +terävästi osoitti, ettei ajatuksilla itsessään ole »vähäisintäkään +massoja liikuttavaa tai ylipäänsä mitenkään vaikuttavaa voimaa»[43]; +sellaista ne saavat yksinomaan senkautta että ne ovat punoutuneina +määrättyyn mekanismiin--psykofyysillisen parallelismin kannalta +sanoisimme, että niitä »vastaa» määrätty hermokiihoitus. Ajatuksilla +ei toisin sanoen ole mitään vaikutuskykyä sisältönsä, vaan _sen +aseman perusteella, mikä niillä on psykofysiologisessa mekanismissa._ +Ylevin ja voimakkain ajatus saattaa reprodusoida vähäpätöisimmän, jos +nämä kaksi ovat keskushermostossa ketjuuntuneet. Se seikka, että +terveellä sielunelämällä ylipäätänsä on »järjellinen» juoksu, että +ajattelussa ja tahdontoiminnassa tulos _loogillisesti_ eikä vain +kausaalisesti vastaa edellytyksiään, ei itsessään tee tätä +tapahtumismuotoa erikoiseksi, sillä puheenalainen »järjellisyys» ei +ole mikään vaikuttava tekijä, vaan päämäärä, joka erikoisten ja +mutkikkaiden mekanismien kautta terveessä sielunelämässä tavallisesti +saavutetaan. (Tämä tärkeä kohta, jossa ensi kerran tutkielmamme +kuluessa tapaamme vaikean _tarkoituksenmukaisuus_-problemin, tulee +aivan pian yksityiskohtaisemman käsittelyn alaiseksi.) + +Tähänastisen erittelymme tulokseksi on siis merkittävä, että +fyysillinen ja psyykillinen kausaliteetti ovat vallan homogeenisia; +pysyväinen aikaseuraanto on kummassakin tapauksessa ainoa, mitä +syysuhteesta voimme sanoa; että juuri tämä syy tuottaa tämän +seurauksen, että psyykilliselläkin alalla »mielivaltaista» _(Hume)_ +eli paremmin »tilapäistä». Syy ja seuraus ovat disjecta membra, +niiden välistä »vaikuttamisen» sidettä emme voi havaita. + +Verrattoman merkityksellinen on nyt se seikka, että meidän ei +tarvitse tyytyä pelkästään tähän ylimalkaiseen homogeenisuuteen +fyysillisen ja psyykillisen kausaliteetin välillä. + + * * * * * + +4. Kaikkein alkeellisimmassakin psyykillisessä tapahtumisessa +havaitaan, että mitään autonomisia psykologisia »lakeja» ei ole +olemassa. Psykologiset säännöllisyydet ovat tuntemattomien +yleisempien lakien erikoistapauksia; nämä tuntemattomat »peruslait» +meidän täytyy olettaa fysiologisiksi. + +Niinpä havaitaan muistikokeissa se jokapäiväisestä kokemuksesta tuttu +elementaarinen säännönmukaisuus, että assosiatiot heikkenevät ajan +mukana määrätyllä nopeudella (»unohtaminen»). Tästä psykologisesta +»laista» esiintyy kuitenkin poikkeuksia; saattaa esim. tapahtua, että +koehenkilö ei muista oppimaansa tavua 5 minuuttia senjälkeen kuin +lukeminen on tapahtunut, mutta kyllä 24 tunnin kuluttua.[44] +_Psykologiselta_ kannalta _voi_ »tilanne» näissä kahdessa tapauksessa +olla täydelleen sama, olosuhteet, syy, on sama, siitä huolimatta on +seuraus erilainen. _Ei siis voi olla olemassa autonomista +psyykillistä kausaliteettia, koska samat psykologiset syyt voivat +tuottaa erilaisia seurauksia._ + +Kausaaliprinsiippi vaatii, että ainakin toisessa näistä tapauksista +psykologisen prosessin kulkuun vaikuttaa jokin tajunnan ulkopuolella +oleva tekijä. Fysiologia tulee tässä heti psykologian avuksi. Ei ole +ainoastaan mahdollista, vaan suorastaan todennäköistä, että se +aivojen tasapainotila (yhtä hyvä ravitsemustila kaikissa aivokuoren +eri osissa y.m.), joka on reproduktiomekanismin säännönmukaisen +toiminnan edellytyksenä, terveessäkin yksilössä huojuu määrättyjen +rajain sisällä. Puheenalainen psykologinen »laki» pitää siis +paikkansa ainoastaan _määrätyssä fysiologisessa tapauksessa_, se on +siis erikoistapaus yleistä fysiologista lainmukaisuutta. + +Sille, joka on vähänkin tottunut psykopatologiseen katsomustapaan, on +muuttunut--löysästi sanoen--suorastaan »loogilliseksi vaatimukseksi», +että kaikki sielunilmiöt ovat aivofysiologisten tilain funktioita. +Ääretön muotojen moninaisuus johtaa psykopatologisissa tapauksissa +karkeimmista makroskooppisista aivokuorenloukkauksista +mikroskooppisten degeneratio- y.m. ilmiöiden kautta niihin +hienoimpiin aivohäiriöihin, joita ei mikään mikroskooppi enää +tavoita, mutta jotka täytyy edellyttää, kun nähdään mitenkä +sieluntoiminnan tavalliset säännöt esim. schizofreniassa kokonaan +mullistuvat. Näitä näkyvän tai näkymättömän aivokoneiston särkymisen +tai lamaantumisen eri muotoja vastaa psyykillisellä alalla mitä +kirjavin sielunhäiriöiden sarja, alkaen sielunelämän karkeimmasta +hävityksestä mitä erikoisimpien tajuntoimintojen tai sielunpiirteiden +tuhoutumiseen tai lamaantumiseen. Luonto toimii aivopatologisissa +kokeiluissaan toisinaan kuin raaka pyöveli, joka moukarilla iskee +mitä hienoimman koneiston säpäleiksi, toisinaan kuin taitavin +mekaanikko, joka monimutkaisesta koneesta irroittaa jonkun sen +hienoimmista rattaista ja aikaansaa eriskummaisen häiriön. +Psykologiselta kannalta vallan yhtenäiseltä näyttävä toiminta +esiintyy psykopatologian valossa usein mitä monimutkaisimpien +mekanismien punoutumalta. Ennätyksen saavuttaa tässä suhteessa +näköhavaintojen ala. Puhtaasti psykologiselta kannalta ei mitenkään +voisi aavistaa, että näköhavaintojen syntymisessä on osallisena suuri +joukko suhteellisesti erillisiä aivomekanismeja. Näiden olemassaolon +todistavat merkilliset patologiset tapaukset, joissa jokin +puheenalaisista mekanismeista on pudonnut pois, samalla kun toiset +ainakin osaksi vielä toimivat. Kuka voisi normaalipsykologiselta +kannalta ennustaa, että esim. _värien_ havainto voi hävitä, +näköhavaintojen muuten säilyessä,[45] että syvyydenulottuvaisuuden +havainto yksinään saattaa häiriintyä,[46] että potilaalle voi jäädä +kyky appersipoida näkökentässään vain yksi ainoa esine +kerrallaan,[47] että kyky yhdistää näköaistimukset »hahmoiksi» +(Gestalten) erikseen voi häiriytyä[48] j.n.e.--puhumattakaan +sellaisista »triviaalisista» ilmiöistä kuin »visuaalinen agnosia» +(eli »sielunsokeus»), jolloin potilas häiriintymättömästä +näkökyvystään huolimatta ei »_käsitä_» mitään siitä mitä hän +havaitsee, ei siis tunne eikä osaa käyttää esineitä, taikka +»aleksia», jolloin potilas näkee ja käsittää kaiken muun paitsi ei +symboolisia merkkejä, jolloin hän siis ei osaa lukea j.n.e. + +Vastaavanlaatuisia, erikoisten fysiologisten mekanismien +lamaantumisesta tai tuhoutumisesta aiheutuvia ilmiöitä havaitaan +»korkeamman» sielunelämän alalla. Mainitakseni tässä vain yhden +esimerkin, _on unennäölle_--joka on niin sanoakseni terveen sielun +anomalia--luonteenomaista (lukuunottamatta mielikuvien +hallusinatoorista luonnetta) erään psykofysiologisen mekanismin +tilapäinen lamaantuminen. Terveelle ajatuksenjuoksulle on tyypillinen +n.s. »Berichti-gungstendenz», oikaisutendenssi:[49] kun jokin +satunnainen assosiatiovaikutus saattaa meidät muodostamaan +arvostelman, joka on ristiriidassa muistivarastoomme kuuluvan tiedon +kanssa, reprodusoituu säännöllisesti oikea tietomme, joten hairahdus +korjaantuu. Tällaista tarkoituksenmukaista ja säännöllisesti +esiintyvää ilmiötä ei ole lupa pitää satunnaisena »diffuusina» +reproduktiona, vaan täytyy olettaa erikoinen mekanismi, tajuttomasti +vaikuttava kriitillinen tendenssi, joka kontrolloi ajatustuloksiamme. +Mutta tämä mekanismi ei toimi unissamme. Me näemme esim. tutun elävän +henkilön kuolleena--samalla kun ehkä keskustelemme hänen kanssaan. +Meitä ei silloin vaivaa mikään ristiriitaisuus, mikään poikkeavaisuus +olevaisen perussäännöistä, jommoinen valvovissa aivoissa saattaisi +»oikaisutendenssin» mitä intensiivisimmällä tavalla toimimaan.-- + +Noustessamme »aivorefleksikaarta» ylöspäin, seuratessamme +aistiärsytyksiä niiden matkalla kohti yhä korkeampia keskuksia +tapaamme siis arkitektoonisesti toistensa päälle rakentuvia +keskushermoston mekanismeja, jotka käsittämättömän hienolla tavalla +toisiinsa punoutuen aste asteelta kehittävät aistivaikutteista +näkö- y.m. havaintoja, joissa yksilön varhaisempi kokemus mitä +moninaisimmalla tavalla tulee näkyviin. Vastaavalla tavalla me taas +toisaalta, ryhtyessämme refleksikaarta laskeutumaan, lähestyessämme +liikuntoärsytysten, motooristen innervatioiden viriämisalueita +kohtaamme erikoisia struktuureja, joiden välityksellä järjellinen +tahallinen toiminta tapahtuu. Näiden olemassaolon osoittavat +varsinkin apraktiset häiriöt. »Motoorisen apraksian» (sanan +nykyisessä merkityksessä) määritteli erään merkillisen tapauksen +perusteella _H. Liepmann_ v. 1900.[50] Sillä tarkoitetaan +»kykenemättömyyttä jäsenten tarkoituksenmukaiseen liikuttamiseen muun +liikuntokyvyn säilyessä». Potilas ei pysty suorittamaan tahdollisia +liikkeitä, vaikka hänen liikuntoapparaattinsa sekä perifeerisissä +että sentraalisissa osissaan on koskematon ja vaikka hän toisaalta +moitteettomalla tavalla kehittää päämääränmielteensä. Voidaan sanoa, +että apraksialla on aivopatologisten ilmiöiden joukossa tämän +vuosisadan kuluessa ollut, joskaan ei ehkä yhtä huomattava, niin +ainakin samantapainen asema kuin afasialla viime vuosisadan +viimeisinä vuosikymmeninä. Nämä ilmiöt ovatkin suuresti analogisia +eikä motoorinen afasia olekaan muuta kuin puhe-elinten apraksia. +(Äänten synnyttämiskyky on potilaalla itsessään häiriintymätön, mutta +»sisäinen puhe», joka on ääneenpuhumisen välttämätön edellytys, on +sillä tavoin vahingoittunut, että jälkimäinen käy mahdottomaksi.) +_Liepmann_in potilas, eräs hallitusneuvos, joka tulee olemaan +historiallinen kuuluisuus merkillisen aivohäiriönsä takia, ei +pystynyt oikeanpuolisilla jäsenillään suorittamaan +yksinkertaisimpiakaan tahdollisia liikkeitä, ei pyynnöstä edes +työntämään kieltä suustaan taikka puristamaan kättänsä nyrkkiin. +Samalla oli hän kuitenkin kaikin puolin täysissä järjissään (mikä +hänen afasiastaan huolimatta voitiin osoittaa, koska hän vasemmalla +kädellä kirjoittamalla pystyi ilmaisemaan ajatuksiansa); täten hänen +tapauksensa todistaa, että »niinsanottujen korkeampien psyykillisten +prosessien ja motoorisen innervation välillä saattaa esiintyä häiriö, +joka tuhoaa toiminnan-suunnitelman siirron määrättyjen jäsenten +motoriumiin».[51] + +Sivuseikka on tässä se, että _Liepmann_in tapauksestansa antama +tulkinta lienee katsottava liika karkeaksi[52]--_Liepmann_, eräs +vaikutusvaltaisen _Wernicke_n monista oppilaista, edustaa kaavamaista +psykologis-anatomista lokalisatioteoriaa--; toteennäytettynä voidaan +joka tapauksessa pitää, että jos lukemattomien hermosäikeiden +välittämät yhteydet liikuntohermojen--aivokuoren etumaisessa +keskipoimussa sijaitsevien--lähtökohtien ynnä muiden aivoalueiden +välillä fysiologisesti tai anatomisesti katkeavat, on siitä +seurauksena yksilön kykenemättömyys käyttämään asianomaisia +ruumiinjäseniä tahtonsa palvelukseen. Apraksiatapauksia on +_Liepmann_in jälkeen havaittu ja kuvailtu runsaasti. _A. Pick_in +tekemien havaintojen perusteella[53] täytyi motoorisen apraksian +lisäksi määritellä _ideatorinen apraksia_, jossa häiriö sijaitsee +korkeammalla psyykillisellä asteella, itse »liikekaavan» +(»Bewegungsformel», _Liepmann_) muodostumisessa, jonka avulla tajunta +kontrolloi liikuntojen tarkoituksenmukaista järjestystä; _v. Monakow_ +eroittaa kokonaista kuusi eri apraksia-muotoa.[54] + +Niin alkuasteillaan kuin puheenalaisten aivopatologisten ilmiöiden +yksityiskohtainen psykologinen ja fysiologinen erittely onkin, niin +rajoitetussa määrässä kuin nykyään voidaankin havaittujen _oireiden_ +perustalla tehdä päätelmiä häiriintyneisiin _funktioihin_ ja niiden +aivolokalisatioon nähden, tulee ehkä aivopatologia lopuksi antamaan +ratkaisevat vastaukset niihinkin kysymyksiin, jotka _psykologille_ +ovat tärkeimmät. Ennen kaikkea tulee aivopatologia nähdäkseni +empiirisesti ratkaisemaan vanhan metafyysillisen kiistakysymyksen +»ruumiin ja sielun» suhteesta. + +Empiirinen vastaus kysymykseen: Minkälainen on tajunnan suhde +keskushermostoon? voi merkitä vain seuraavaa: on koetettava muodostaa +tästä suhteesta sellainen mielikuva, joka vähimmässä mahdollisessa +määrässä sisältää hypoteettisia aineksia, joka tarkasti ottaa varteen +ne viittaukset, mitä tähän saakka tunnettuihin tosiseikkoihin +sisältyy, mutta kaikin tavoin pidättyy väittämästä mitään siitä, +josta emme mitään tiedä. + +Ja seuraavat ovat nähdäkseni tosiseikkain viittaukset: Ärsytykset +saapuvat aivokuoreen eri teitä, muokkautuvat ja hajaantuvat +lainmukaisella tavalla. Aivosolujen mikroskooppisessa maailmassa +tapahtuu valtava määrä tuntemattomia prosesseja, mutta kaikkiin +nähden pitää energian säilymisen laki paikkansa: liike-energiaa ei +missään häviä, vaan se joko siirtyy eteenpäin taikka kasaantuu +(kemialliseksi?) potentiaaliseksi energiaksi. Mitään sentapaista +yhtenäistä päätekohtaa, jonne kaikki »tulevat» kiihoitukset +keskittyisivät ja jossa »sielu» ottaisi ne vastaan, ei ole--yhtä +vähän kuin sellaista, mistä »sielu» virittäisi »menevät» kiihoitukset; +mikroskooppinen preparaatti näyttää äärettömän monikuteisen +säijeverkon, joka katkeamattomana yhdistää molemmat toisiinsa. Ja +niinkuin aivopatologia osoittaa, sisältyy tähän solujen ja säikeitten +labyrinttiin suuri määrä mitä hienoimpia fysiologisia apparaatteja, +joiden luku on vielä paljon suurempi kuin psykologiselta kannalta +voitaisiin edes aavistaa. Jos nyt tyydymme pelkästään toteamaan sen +empiirisen suhteen, minkä havaitsemme mainittujen apparaattien ja +tajunnan ilmiöiden kesken, täytyy meidän sanoa, että tajunnan ilmiöt +esiintyvät näiden apparaattien häiriintymättömän toiminnan +funktioina. Jokainen sielunilmiö on määrättyjen fysiologisten +mekanismien toiminnan vastine. Ja sensooriset ynnä ideatooriset +apparaatit liittyvät katkeamattomasti motoorisiin; joka kohdassaan, +aistiärsytyksestä lihasliikkeeseen saakka, on tajunprosessin +häiriintymätön kulku riippuvainen refleksikaareen kuuluvien eri +renkaiden, eri mekanismien, fysiologisesta ja anatomisesta eheydestä. + +_Aivomekanismit tekevät kaiken_--se on tosiseikkojen viittaus. + +Sanoista emme kiistele--jos joku tahtoo väittää, että +aistiärsytykset, sittenkuin ne ovat kulkeneet eriasteisten +fysiologisten mekanismien kautta ja saapuneet korkeimpiin +sensoorisiin keskuksiin, »vaikuttavat» »sieluun», joka reageeraa +näkö- j.n.e. havainnolla, niin on se hänelle sallittu, samoinkuin +hänen on lupa sanoa, että »sielu» »vaikuttaa» motoorisiin keskuksiin +lihasliikkeitä aiheuttaen. Mutta koska--kuten fysiologinen kokemus +osoittaa--»sielu» ei voi enentää eikä vähentää aivoissa piilevien +energiojen kokonaismäärää, ei tämä »vaikuttaminen» voi olla +samanlaista kuin fyysillisten ilmiöiden kesken, jolloin energiaa +siirtyy toisesta toiseen. Näin ollen täytyy kysyä, onko mitään +asiallista eroa, jos »vuorovaikutusteoriain» tavoin sanotaan, että +keskushermoston prosessit »vaikuttavat» »sieluun» ja päinvastoin +taikka jos parallelistisen teorian tavoin tyydytään vain toteamaan +niiden rinnakkaisuus.[55] + +Aivan pintapuolista olisi väittää, että »vuorovaikutusteoria» +paremmin kuin »parallelismi» tulkitsisi tosiasiallista +tietoisuuttamme siitä, että ruumis on tahtomme hallittavana. Tässä +kohden ovat »vuorovaikutusteoria», jommoista esim. _Lotze_ edustaa, +ja »parallelismi» aivan samassa asemassa--sillä erolla vain, että +parallelistinen kaava on niin verrattomasti yksinkertaisempi. Koska, +kuten _Lotze_ sanoo, »tahdon luonne on vain elävässä tahtomisessa, ei +sinänsä sen samanaikaisessa toteuttamisessa»,[56] ei pelkästään se +seikka, _että me tahdomme_, millään tavoin selitä sitä, että meidän +onnistuu liikuttaa jäseniämme. »Oman valtansa täydellisyydellä tai +omasta virikkeestään ei mielenmuutos saa aikaan vastaavaa ruumiin +muutosta»,[57] vaan ainoastaan sikäli kuin »sielu» on »muiden +elementtien ohella kiedottu mekaanisten vuorovaikutusten +yhteyteen.»[58] Ja terävästi ivaa _Lotze_ sentapaisia triviaalisia +käsityksiä, kuin että aivoissa ovat motooristen hermojen lähtökohdat +levällään kuin sarja soittimia, joita sielu voisi mielinmäärin +kosketella: »vaikka tällainen klaviatuuri aina olisikin käsillä, +sielu ei pystyisi sillä soittamaan.»[59] Voidaanko se »mekaanisten +vuorovaikutusten yhteys», jossa tajunnan täytyy fysiologisten +prosessien kanssa olla voidakseen näihin vaikuttaa, mitenkään +käsittää sen yksinkertaisemmin kuin otaksumalla, että esim. +päätöstäni liikuttaa oikeaa kättä vastaa keskushermostossa prosessi, +joka vallitsevien fysiologisten yhteyksien perusteella itsestään +johtaa tarkoitettuun lihasliikkeeseen? + +Mielestäni on sanottava, että jos sentapaista kriitillistä +»vuorovaikutusteoriaa» jommoista _Lotze_ myöhemmissä teoksissaan +edustaa, kehitellään ja oikaistaan aivofysiologian nyttemmin +paljastamain tosiseikkojen valossa, niin johdutaan käsitykseen, joka +asiallisesti tuskin poikkeaa kriitillisestä empiirisestä +»parallelismista». Nykyään tiedetään, ettei ole mitään puhtaasti +psyykillisiä, vaan ainoastaan psykofysiologisia tiloja, aivoissa ei +ole mitään sellaisia alueita, joita voitaisiin pitää »sielun» +erikoisena asemapaikkana, vaan sensooriset, ideatooriset ja +motooriset apparaatit liittyvät katkeamattomasti toisiinsa. »Sielu» +ei voi »vaikuttaa» keskushermostoon edes sillä »mekaanisella» tavalla +kuin _Lotze_ otaksui sikäli kuin tällainen vaikuttaminen sisältää +aivojen energian lisäämistä tai vähentämistä. Korkeintaan on lupa +otaksua, että kun jokin keskihakuinen kiihoitus keskushermostossa +aiheuttaa sarjan psykofyysillisiä prosesseja, niin tämän sarjan +fyysillinen osa on toisenlaatuinen kuin se olisi ilman psyykillistä +saattajaansa, että siis tajunnalla siinä merkityksessä on jokin +»vaikutus» keskushermostoon, että esim. tämän motooriset vastaukset +ovat toisenlaatuisia kuin kuin ne olisivat ilman tajuntaa. Energian +säilymisprinsiippi tässä tosin tuottaa vaikeuksia, koska nämä +tajunnan aiheuttamat muutokset eivät saa aiheuttaa mitään lisäyksiä +eikä vähennyksiä aivojen energiamäärässä. Kuten tunnettua, voidaan +tästä vaikeudesta kuitenkin selvitä useammallakin tavalla. Voidaan +tunnettujen tutkijain tavoin puhua »psyykillisestä energiasta», joka +on säilymisprinsiipin alainen, voidaan myöskin ajatella sentapaisia +fysikaalisia ilmiöitä, jolloin tapahtumisessa esiintyy muutoksia, +ilman että energiamäärä muuttuu, esim. kun liike-energia vaihtuu +potentiaaliseksi. Jos esim. ilmaan heitetty kivi pysähtyisi +korkeimpaan kohtaansa, ei sen sisältämä energia vähenisi, vaikka +esiintyisikin luonnon tavallisesta tapahtumisesta poikkeava ilmiö. +Jos tajunta »vaikuttaa» jotakin samantapaista, ei aivojen +energiamäärässä esiintyisi mitään muutoksia.[60] Tällainen +»vuorovaikutusteoria» saattaisi vedota myös siihen, että koska sen +edustaman käsityksen mukaan tajunta aiheuttaa keskushermostossa +muutoksia, niin käy kehitysopillisesti ymmärrettäväksi, mitä varten +tajuntaa yleensä on olemassa. Väitetään, että jos »parallelismi» on +oikeassa, niin ei voida ymmärtää, kuinka »olemassaolon taistelu» on +keskushermostossa kehittänyt tajuntaa, jolla kuitenkaan ei ole tässä +taistelussa mitään merkitystä, keskushermoston prosessit kun ilman +sitä tapahtuisivat täsmälleen samalla tavalla, organismin motooriset +reaktiot olisivat siis tarkalleen samanlaatuisia ilman tajuntaa kuin +sen kanssa. Ja hyvään tapaan kuuluu mainita historian suuria +tapahtumia ja henkilöitä, taiteentuotteita jne., jotka +»parallelismin» mukaan ovat puhtaasti fysiologisen mekanismin +tuotteita, ne kun olisivat olemassa vallan samanlaisina, jos tajuntaa +ei ollenkaan olisi. + +Tällaiseen argumentoimiseen sisältyy kuitenkin samantapainen +loogillinen virhe kuin materialismin ihmettelyyn, miksi aistimuksia +ei voida selittää fysiologisista edellytyksistään: »sielu» ei voi +olla erikoinen kausaalinen tekijä ilmiömaailmassa, koska kaikki on +»sielua», s.o. tajunnantiloja. + +Toiseksi, jos lähemmin tarkastellaan asiaa, ei myöskään kriitillisen +»vuorovaikutusteorian» kannalta, sikäli kuin se tahtoo olla +tosiseikkojen tulkkina, päästä mihinkään siitä, että kaikki eliöiden +motooriset reaktiot tavallaan ovat puhtaasti fysiologisen +kausaliteetin tuotteita. Esiintyköön vaan fysiologisissa prosesseissa +muutoksia senkautta, että niihin liittyy tajuntaa, jos mieli +kausaliteettiprinsiipin olla pätevä, täytyy näiden muutosten olla +lainmukaisia, s.o. fysiologinen prosessi muuttuu määrätyllä tavalla +riippuen siitä, minkälainen tajunilmiö sitä myötäseuraa, näiden +muutosten täytyy olla poikkeuksettomain lakien alaisia. Mutta +toisaalta taas on tajunilmiöiden itsensä esiintyminen tietenkin myös +lainmukainen, s.o. mikäli »sielu» ei ole muuttunut, herättää sama +keskihakuinen kiihoitus aina saman sieluntilan. Jos taas »sielussa» +on tapahtunut muutoksia, niin on keskushermostossa tapahtunut +vastaavia lainmukaisia muutoksia, koska kaikki sieluntapahtumat ovat +psykofyysillisiä. Ja »sielussa» tapahtuu yhtä vähän kuin +keskushermostossakaan mitään muutoksia ilman syytä, s.o. ei esiinny +mitään tajunnanilmiöitä ilman että edelläkäyvät tajunnanilmiöt +sisältävät niihin lainmukaisen aiheen; täten lopulta kaikki +tajunnanilmiöt lainmukaisesti johtavat takaisin keskihakuisiin taikka +keskushermostossa itsessään, tämän perityn laadun perusteella +virinneisiin kiihoituksiin. + +Metafyysillisten kuvitelmain perusteella saattaa tietysti väittää, +että »sielutkin» ovat aiheiltaan erilaisia, niin että eri +keskushermostoissa samat kiihoitukset jo alunperin herättävät +erilaisia sieluntiloja ja senkautta myös erilaisia fysiologisia +prosesseja, taikka että »sielu» yksin voi muuttua, niin että samassa +keskushermostossa sama kiihoitus ei enää aiheutakaan samaa +sieluntilaa ja senkautta samaa fysiologista prosessia kuin ennen +»sielun» muutosta, mutta tällaisia kuvitelmia ei tarvitse ottaa +lukuun tässä, kun kiinnitämme huomiota vain sellaisiin +psykofyysillisiin teorioihin, jotka pohjaavat tosiseikkoihin ja +tahtovat olla niiden tulkkina. Tavalla, jonka ilmeisyys on +empiristille selvä, viittaavat tosiseikat siihen, että mikäli eri +yksilöiden erilaiset motooriset reaktiot eivät saa selitystään heidän +keskushermostonsa ja senkautta heidän »sielunsa» erilaisesta +menneisyydestä, aiheuttaa erilaisuuden viime kädessä »sielun» +erilainen peritty ruumiillinen alusta. Toisin sanoen, määrätyn +yksilön määrätyllä hetkellä tapahtuvat motooriset reaktiot ovat hänen +keskushermostonsa alkuperäisen aiheen ynnä sen kokeman menneisyyden +yhteistulos, s.o. viime kädessä puhtaasti fysiologisen kausaliteetin +ilmauksia.[61] + +Myöskin tämäntapaisen kriitillisen »vuorovaikutusteorian» kannalta +voidaan siis konstruoida puhtaasti fysiologinen kausaalisarja, +jolloin tosin on huomattava, että eräät fysiologiset ilmiöt +tapahtuvat muusta luonnonkulusta poikkeavalla, mutta itsessään täysin +lain mukaisella tavalla. Fysiologin kannalta tällainen poikkeavaisuus +olisi täydellinen arvoitus, mutta ratkaisemattomia arvoituksiahan on +niin paljon; kuka voi selittää, miksi esim. määrättyjen aineiden +molekyylit sopivissa nesteissä saavat sellaisia uusia ja +arvoituksellisia ominaisuuksia, että nesteissä syntyy kiteitä? +Samalla tavoin täytyisi fysiologin tyytyä toteamaan, että +keskushermostossa eräät aineelliset hiukkaset saavat uusia, +arvoituksellisia, mutta itsessään täysin lainmukaisesti ilmeneviä +ominaisuuksia. + +Näin ollen katson toteennäytetyksi, että nykyaikaisesti kriitillisen +»vuorovaikutusteorian» ja kriitillisen »parallelismin» välillä ei ole +mainittavaa asiallista eroa. Tällaista eroa ei voikaan olla, sikäli +kuin molemmat teoriat pyrkivät olemaan tosiasiain tulkkina; eiväthän +tosiasiat voi olla keskenään ristiriitaisia. + +Merkillistä kyllä, on aivan viime vuosikymmeninä vielä esiintynyt +»vuorovaikutusteorioja», jotka sisältävät vahvoja metafyysillisiä +aineksia. Tässä kohden on ehkä syytä mainita vain, kuinka esim. +sellainen »vuorovaikutusteoria», jota _William James_ henkevään +tapaansa edustaa, kokonaan sivuuttaa kokemuksen rajapyykit niinhyvin +ulkoisen kuin sisäisen havainnon alalla. _James_in mukaan[62] +kehittyneempien eläinten keskushermosto on rakennettu suunnattoman +monimutkaisella tavalla, jotta siihen voisi mahdollisuuksina sisältyä +lukematon määrä motoorisia vastauksia mitä vähäpätöisimpiin tilanteen +piirteisiin. Mutta _James_ uskoo, että tällaisen laitteen +epäluotettavuus lisääntyy samassa määrässä kuin sen monimutkaisuus. +Tämän vuoksi tarvitaan tajuntaa »ohjaamaan keskushermostoa, joka on +tullut liian monimutkaiseksi voidakseen itse reguloida itsensä». +_James_in ajatus sisältää todellisuudessa hämmästyttävän +virheellisyyden. Juuri tällaista käsitystähän _Lotze_ pilkkaa kun hän +puhuu »klaviatuurista», jota sielu mielensä mukaan soittelee. Kuinka +ihmeessä voisi »tajuntamme» ohjata keskushermostoa? Valita sen +lukemattomista reaktiomahdollisuuksista sen, joka johtaa +tarkoitettuun tulokseen? Jos keskushermostomme on »epäluotettava», +niin sehän saattaa merkitä vain, että siinä on taipumus esiintyä +sisäisiä häiriöitä, jotka tekevät sen toiminnan säännöttömäksi. +Kuinka voisi »tajuntamme» tätä estää? Ei ainakaan tahdontoimintojen +avulla! Tahtohan saattaa vaikuttaa vain kaikkein terveimmässä, siis +kaikkein lainmukaisimmin toimivassa keskushermostossa. +Schizofreniset, apraktiset y.m. häiriöt osoittavat, minkälaisen +kaoottisen piirteen tahdontoiminnat saavat, kun keskushermosto +todellakin muuttuu »epäluotettavaksi». Jos keskushermoston toimintaa +jokin »reguleeraa», niin tajunta se ei ole, se on varma; tajunta (= +keskushermosto) kyllä reguleeraa jotakin, nimittäin yksilön +_toimintaa_, mutta ei suinkaan itseänsä. Tällaisen käsityksen pohjana +näyttää olevan ajatuksen »lapsus». + + * * * * * + +Siis, kuten on osoitettu, mitään autonomista psyykillistä +kausaliteettia ei ole, vaan psyykilliset ilmiöt esiintyvät +fysiologisten prosessien erikoistapauksina--jolloin tosin olemme +jättäneet avoimeksi sen mahdollisuuden, että silloin kun psyykillisiä +ilmiöitä fysiologisessa kausaaliketjussa esiintyy (määrättyjen +muuttumattomasti vaikuttavien fysiologisten lakien nojalla), ei +niiden esiintyminen ole prosessin fyysillisen puolen muodostumiseen +nähden merkityksetön.[63] Näin ollen herää kysymys, jota tässä sopii +lyhyesti kosketella: Jos ei ole mitään autonomista psyykillistä +kausaliteettia, niin voiko myöskään olla olemassa mitään autonomista +psykologista tiedettä? Eikö psykologian lopullinen päämäärä ole +sulautua fysiologiaan? (kuten _Wundt_ kysyy.[64]) + +Tähän on vastattava seuraavaa. + +Siinäkin tapauksessa että ne fysiologiset mekanismit, joiden +funktioina tajunnanilmiöt esiintyvät, olisivat yksityiskohtiaan +myöten tunnetut, pysyisi erikoisena empiirisenä tehtäväryhmänä kuvata +näiden mekanismien toiminta sikäli kuin se tajunnan verhossa +kuvastuu, varsinkin sikäli kuin se saa ilmauksensa normaalissa +tajunnassa. Aivan samassa asemassa on, kuten _O. Hertwig_ huomauttaa, +biologia fysikokemiaan nähden. Jos otaksutaan, että elämänilmiöiden +fysikaaliskemiallinen analyysi olisi viety perille saakka, jäisi +kuitenkin niiden fysikaalis-kemiallisten tapahtumain punoutuma, jotka +kokonaisuudessaan muodostavat elävän olennon, erikoisen empiirisen +kuvailun aiheeksi. Ja, jatkaa _Hertwig_ sattuvasti,[65] kemia +puolestaan, tuttuine analyyttisine ja synteettisine metodeineen, on +epäilemättä jäävä erikoiseksi atomien tieteeksi vielä senkin jälkeen, +kuin tulevaisuuden tiede käsittää, millä tavoin eripainoiset atomit +ja niiden yhtymislait johtuvat elektronien omituisuuksista. Tämä +aiheutuu siitä, että historiallisesti muodostuneet tieteet eivät +pohjaa vain teoreettisiin näkökohtiin, vaan ovat yhteydessä +määrättyjen käytöllisten tarpeiden kanssa. + +Todellisuudessahan ei nyt ole mitään puhettakaan siitä, että +empiiriset erityistieteet voitaisiin deduktiivisesti kehitellä +perustieteistään, kemia elektroniteoriasta, biologia fysikokemiasta, +psykologia biologiasta (fysiologiasta). Päinvastoinhan asia on niin, +että mitä erikoisesti psykologiaan tulee, sen fysiologiset perusteet +ovat miltei terra incognita. Etupäässä puhtaasti _psykologisten_ +häiriöiden perusteella täytyy meidän kausaaliprinsiipin vaatimuksesta +olettaa verrattoman hienosti toisiinsa punoutuvia, mutta +rakenteeltaan tuntemattomia fysiologisia aivokuoren mekanismeja. +Vasta _psykologisten_ säännönmukaisuuksien kautta saamme jotain +aavistusta keskushermoston fysiologisista laeista. Ne lukemattomat +fysiologiset teoriat, joita on laadittu sieluntoimintojen +aineellisesta alustasta, eivät--kuten varsinkin spiritualistiset +psykologit kernaasti huomauttavat--ole muuta kuin puhtaasti +psykologisten säännönmukaisuuksien projisioimista tälle fysiologisen +kartan valkealle täplälle. Eikä nykyään--kuten _Müller_ ja +_Pilzecker_ huomauttavat[66]--näytä olevan mitään mahdollisuuksia +anatoomisfysiologista tietä lähestyä tätä tuntematonta aluetta. + +Tämä psykologian ja aivofysiologian omituinen suhde aiheuttaa +psykologisessa tutkimuksessa muutamia erikoisia piirteitä. + +Jokaisen tieteen ylin pyrintö on koettaa »_selittää_» ilmiöpiirinsä. +Täydellinen selittäminen sisältäisi määrättyyn erikoistieteeseen +nähden, että sen ilmiöt ja lait voitaisiin käsittää lähinnä +yleisemmän tieteen lakien erikoistapauksiksi; silloin olisi +puheenalaisessa tieteessä saavutettu mahdollisimman suuri +yksinkertaisuus; kaikki sen ilmiöpiiriin sisältyvät erikoiset +faktorit olisi redusoitu toisten fundamentaalisten faktorien +kombinatioiksi. + +Meillä tosin ei ole vähintäkään suoranaista tuntemusta +keskushermoston fysiologisista laeista. Mutta eräät psykologiset +ilmiöt--nimittäin assosiatio- ja reproduktio-ilmiöt--näyttävät +_fysiologisessa_ suhteessa olevan suhteellisesti yksinkertaisia, s.o. +niitä vastaavien keskushermoston prosessien anatoomiset ja +fysiologiset edellytykset ovat suhteellisesti harvalukuiset. Tästä +syystä saavat alkeelliset assosiatio- ja reproduktio-ilmiöt niin +erikoisen aseman psykologiassa. _Selittävä psykologia saa niistä +johtavat näkökohdat._ Jos kaikki sielunelämä voitaisiin käsittää +näiden ilmiöiden kutoutumiksi, olisi--siltä näyttää--päästy hyvin +pitkälle sielunelämän kausaalisessa, fysiologisessa selittämisessä. + +Mutta koska fysiologiset tietomme keskushermostosta todellisuudessa +ovat niin minimaaliset, ei suinkaan ole varmaa, että assosiatio- ja +reproduktio-ilmiöiden tavanomainen fysiologinen tulkinta on oikea. +Näyttää kysymyksenalaiselta, ovatko nämä ilmiöt läheskään niin +helposti fysiologisesti selitettävissä kuin on luultu. + +Tämä viimeksi esitetty näkökohta, että psykologia saattaa +fysiologialle ja senkautta yleiselle biologialle olla tärkeä +tiedonlähde, lisää sen tehtävän biologista merkitystä, johon nyt +ryhdymme: _koska sielunelämä on fysiologinen ilmiö_--kausaalisesti, +joskaan ei fenomenologisesti--_täytyy tälläkin alalla esiintyä +mekanismin ja vitalismin vastakohta._ Missä muodossa tämä vastakohta +psykologiassa esiintyy? _Voidaanko psykologiassa_--siis ainakin +yhdellä biologian alalla--_tämä kiistakysymys definitiivisellä +tavalla ratkaista?_ + + * * * * * + +5. Nykyaikainen objektiivinen eläinpsykologia[67] kiinnittää +erinomaisen vähän huomiota vanhaan kiistakysymykseen, kuinka laajalta +luonnossa sielunelämää esiintynee, missä kohden eliöiden ylenevässä +sarjassa sen ensi merkit näyttäytynevät. Darwinismin vaikutuksesta, +joka mielellään näkee kuilun ihmisen ja muun luomakunnan välillä +kapenevan, olivat viime vuosisadan loppupuolella luonnontutkijat +taipuvaisia ulottamaan sielunelämän mahdollisimman laajalle, ja +tiedettiin kertoa paljon kauniita ja huvittavia asioita varsinkin +korkeampien eläinten ihmisenkaltaisesta älystä. Tämän vuosisadan +kuluessa eläinpsykologia on kulkenut tykkänään toisten tähtien alla. +Uuden suunnan äärimäisyysmiehet _Beer, Bethe_ ja _Uexküll_ julistivat +1899 eräässä kuuluisaksi tulleessa kirjoituksessa,[68] että »biologin +kannalta ei mitään eläinpsykologiaa ole olemassa». Tämä kanta johtui +osaksi mekanistisen periaatteen valtaanpääsystä biologiassa: myöskin +keskushermoston toiminta ynnä sen motooriset ilmaukset ovat +selitettävät puhtaasti aineellisen kausaliteetin avulla, osaksi +tietokriitillisestä harkinnasta: ei tahdottu väittää, ettei eläimillä +olisi »sielua», vaan ainoastaan, että »tästä kysymyksestä ei mikään +kokemus ole mahdollinen». »Koska toisenlainen psyyke kuin meidän +omamme on meille ehdottomasti suljettu kirja, emme voi eläinsielusta +mitään sanoa--emme voi mieleemme kuvailla sellaisia aistimuksia, +jotka vain kaukaisesti muistuttavat omiamme.»[69] Mutta näiden +äärimäisyysmiesten vaatimuksesta huolimatta, että eläimiä niiden +toiminnassakin tuli käsitellä »kemiallisina koneina»,[70] ei +eläinpsykologia nimenä ja tieteenä lakannut olemasta, vaan on rinnan +muun kokeellisen biologian ja psykologian kanssa herännyt +aavistamattoman virkeään eloon. Mutta tämä uusi eläinpsykologia on +kokonaan _objektiivinen_ tiede: sen esineenä on eläinten »käytös» +(»behaviour», mikä englantilainen nimitys sopivien vastineitten +puutteessa on kotiutunut muihinkin sivistyskieliin). Toisaalta +varsinaiset biologit, etunenässä syvällinen tutkija _H.S. Jennings_ +ryhtyivät yksityiskohtaisesti, kokeellisia menettelytapoja hyväkseen +käyttäen, analysoimaan kaikkein alhaisimpienkin eläinyksilöiden +(ameebojenkin) jokapäiväistä elämää.[71] Toisaalta varsinaiset +psykologit, etunenässä _Thorndike_ älykkäästi keksittyjen laitteiden +(»eksytyslaatikkojen», »labyrinttien» y.m.) avulla ryhtyivät +kokeellisesti tutkimaan korkeampien luurankoisten (apinoiden, +kissojen, kananpoikasten) »älyä». Suuri joukko tutkijoita ja suuri +joukko eri menettelytapoja[72] on ollut tätä uutta tieteenhaaraa +rakentamassa. + +Keskushermoston toimintoina, sen motooristen ilmauksien perusteella, +on »muisti» ja »äly» objektiivisesti todettavissa yhtä hyvin kuin +selkäydinrefleksit taikka kasvin »tropismit». Se seikka, että näitä +eläinten korkeampia toimintoja todennäköisesti myötäseuraa +psyykillisiä tiloja, tekee ne meille erikoisen mieltäkiinnittäviksi-- +siksihän eroitammekin ne tavallisista reflekseistä erikoiseksi +ryhmäksi--, mutta mikään havaintotulosten subjektiivinen tulkinta +oman sielunelämämme valossa ei tietenkään saa tulla kysymykseen. + +Muisti, s.o. kokemuksesta oppiminen näyttäytyy ensi kerran _selvästi_ +äyriäisissä. Esimerkkejä saattaa mainita _Spaulding_in (1904) ja _A. +Drzewina_n (1908) kokeet.[73] Kumpikin kokeili erakkokravuilla. +Edellinen asetti akvariumiin määrättyyn kohtaan kuolleen kalan verhon +alle. Hajuaistinsa opastamina lähtivät äyriäiset etsimään kalaa ja +vähitellen _oppivat_ ne yhä nopeammin menemään suoraan verhon luo +niinpiankuin se pantiin paikoilleen. Kolmantenatoista päivänä voitiin +kala jättää kokonaan pois. _Verhon näkökuvan ja ruuan_ »mielikuvan» +_välillä syntyneen assosiation_ vaikutuksesta äyriäiset nytkin viiden +minuutin kuluessa kerääntyivät verhon alle, jolloin vasta niille +annettiin kala. _A. Drzewina_ taas käytti seuraavaa menettelytapaa. +Erakkokravut kuten tunnettu asustavat kotilonkuorissa. Äyriäisiltä +riistettiin niiden kuoret ja akvariumiin pantiin toisia kuoria, jotka +oli kiinteästi tukittu korkilla. Eläimet kävivät innokkaasti näiden +kimppuun ja koettivat riistää korkkia niiden suusta. Mutta vähitellen +ne »oppivat» että yritys oli turha: viikon kuluttua ei vedenpinnalla +enää ollut korkinsiruja. Kotiloiden näkökuva siis nyt heti viritti +ehkäisymekanismin, joka sai eläimet luopumaan turhaksi +näyttäytyneestä ponnistuksesta. + +Tämän »assosiatiivisen oppimisen» biologinen merkitys on ilmeinen-- +eläinhän senkautta tarkoituksenmukaisella tavalla reagoi +»representatiivisiin ärsykkeisiin», joilla vasta seuraustensa kautta +on sille vitaalista arvoa--, eikä kaipaa enempää todistelua. + +Mutta eläinmaailmassakaan eivät korkeamman sielunelämän merkit +rajoitu ensi asteen assosiatio- ynnä reproduktiotoimintaan, »älyä» +huomataan jo ainakin aiheissaan. + +Jokainen älyntoiminta on psykofysiologinen _prosessi_, ja sellaisena +sen syy on haettava edelläkäyvistä psykofysiologisista +_prosesseista_--sitä näyttää kausaaliprinsiippi vaativan. Sen +mukaisesti täytyisi meidän olettaa, että kun ihminen tai eläin +ajattelee jonkun määrätyssä tilanteessa tarkoituksenmukaisen +ajatuksen, tällä tilanteella on jokin tajuttu piirre, joka +keskushermoston fysiologisten lakien perusteella herättää eloon tämän +ajatuksen. S.o. assosiatio- ja reproduktiomekaniikan täytyisi +_jossain_ muodossa olla kaikkein korkeimmankin mielikuvitus- ja +älyntoiminnan selitysperuste. + +Yksinkertaisin muoto älyntoimintaa on sellainen, jolloin määrätty +tarkoituksenmukainen menettelytapa, joka kerran on sattuman kautta +keksitty ja painunut muistiin, reprodusoituu tilanteessa, joka on +ainoastaan _jossakin määrin samanlainen_ kuin alkuperäinen. Saattaa +hyvin kuvailla, että apina, jolta kerran on pudonnut hedelmäsaalis +puusta maahan, mistä se taas on löytynyt, toisella kerralla tahallaan +pudottaa epämukavan taakan edellään maahan. Vähemmän välitöntä +yhtäläisyyttä ja senmukaisesti korkeampi älyntoiminta on kysymyksessä +silloin, kun apina, jonka päähän kerran putoava pähkinä on kipeästi +iskenyt, puusta heittää maassa olevaa vihollistaan pähkinällä. + +Tällä tavoin siis »äly» näyttää olevan keräymä määrätyissä +tilanteissa tarkoituksenmukaisia menettelytapoja. Jokainen spesifinen +tilanne vaatii oman spesifisen menettelytapansa, joka oman +_erikoisen_ kokemuksen kautta on kerran opittu, ja jota senjälkeen +voidaan milloin ahtaammalla, milloin laveammalla alalla, harvemmin +tai useammin käyttää. Joka tapauksessa nämä eri menettelytavat eli +älyntoiminnat perustuvat _toisistaan erillisiin reproduktioihin_: +mitään _yhtenäistä_ kykyä, »älyä», ei ole olemassa, »äly» on vain +eräiden prosessien _summa_. + +Muilla biologian aloilla tavataan valtava määrä täydellisesti +analogisia ilmiöitä. Jos jokin eläin tai kasvi kestävään kylmyyteen +reagoi paksummalla karvapeitteellä, tarvitaan siihen erikoinen +prosessi, joka tykkänään poikkeaa siitä, millä tavoin eliö suojelee +itseänsä esim. kuivuutta vastaan. Mekanisti sanoo, että kummassakin +tapauksessa tulee kysymykseen spesifinen, olemassaolon taistelussa +_erikseen_ kehittynyt (perinnöllinen) mekanismi. Kun jokin eliö on +immuuni eli vastaanottamaton myrkytystä kohtaan, johonka muut sen +kaltaiset sortuvat, johtuu se esim. siitä, että se pystyy, +aikaisemmin läpikäymänsä taudin johdosta, tuottamaan ne erikoiset +»antitoksiinit», jotka tekevät tämän myrkyn tehottomaksi. Mutta sama +eliö saattaa sortua toiseen myrkkyyn: mitään _yleistä_ immuniteettia +ei ole. Mithridateen täytyi _erikseen_ totuttautua kaikkiin +myrkkyihin, jotta hän voisi olla varma siitä, ettei mikään niistä +häneen pystyisi. + +Tähän katsoen saattoi tunnettu fysiologi _Pflüger_ eräässä +kuuluisaksi tulleessa tutkielmassa[74] verrata eliöitä +»soittorasioihin, jotka pystyvät soittamaan tuhansia taikka +miljooneja säveliä, mitkä ovat suunnitellut ja viritetyt miljooneja +elämän kuluessa mahdollisesti esiintyviä tarpeita silmälläpitäen». Ja +hän lisää: »Millä tavoin tämä teleologinen mekaniikka on syntynyt, se +jää yhdeksi korkeimmista ja hämärimmistä kysymyksistä.» + +Nykyaikainen biologia nimittää eliöiden »_itseregulatioiksi_» +»sellaisia eliöiden reaktioita muutoksia aiheuttavia, säilymiskykyä +vähentäviä vaikutteita kohtaan, jotka vähentävät taikka poistavat +muutoksen ja siten taas korottavat taikka entisestään vielä lisäävät +säilymiskykyä tai jotka heikentävät muuttavan vaikutuksen. Lyhyemmin +sanoen ovat ne sellaisia eliöiden reaktioita, jotka uudelleen +korottavat säilymiskykyä taikka estävät sen vähenemisen.»[75] + +On selvää, että mekanismi ja vitalismi käsittävät »itseregulatiot» +päinvastaisella tavalla. Mekanistisen käsityksen mukaan jokainen +spesifinen itseregulatio edellyttää spesifisen mekanismin ja kun +jokin eliö ei pysty »mukautumaan» johonkin määrättyyn uuteen +tilanteeseen, vaan menee perikatoon, johtuu se siitä, että se ei +omista--joko perittyä taikka yksilökehityksen kuluessa hankittua-- +erikoista mekanismia, joka poistaisi uuden tilanteen aiheuttaman +häiriön. Sentähden on mekanistisen käsityksen mukaan myöskin jokaisen +spesifisen regulatioilmiön erikoinen synty ja kehitys luonnollisesti +myös erikseen tutkittava. + +(Saanen tässä huomauttaa, että jo ennenkuin tieteellisen psykologian +biologinen perusta oli minulle selvinnyt, asetin korkeampien +sielunilmiöiden erittelyyn nähden aivan samanlaisen työohjelman kuin +yllämainittu, nykyisessä biologiassa vallitseva on. Huomautin, ettei +ole pyrittävä analysoimaan »ymmärrystä», »tahtoa» j.n.e. yleensä, +vaan koetettava päästä perille niistä lukemattomista +tarkoituksenmukaisista sisäisistä menettelytavoista _kustakin +erikseen_, joista nämä kompleksit toiminnat on kokoonpantu. Myöhemmin +nimitin näitä puhtaasti psyykillisellä alalla ilmeneviä +itseregulatioita »ideatoorisiksi koordinatioiksi».[76]) + +Vitalistisen käsityksen mukaan luonnollisesti eliöiden itseregulatio +ei ole mikään toisistaan erillisten ja toisistaan riippumatta +kehittyneiden mekanismien summa, vaan orgaanisessa maailmassa +vaikuttavan yhtenäisen »primäärisen tarkoituksenmukaisuuden» eli +»tarkoitushakuisuuden» (»Zielstrebigkeit») ilmaus. Eri tapauksissa, +kulloinkin vallitsevan tarpeen mukaisesti, tämä itsessään yhtenäinen +tarkoitushakuisuus luonnollisesti on pakoitettu käyttämään eri teitä +eli keinoja, saavuttaakseen tuloksen, eliön säilymisen. Sikäli kuin +tutkimus rajoittuu pelkästään näiden luonnon eri tapauksissa +käyttämien erilaisten menettelytapojen selvittelemiseen, voivat +mekanismi ja vitalismi käydä käsi kädessä--eihän nykyajalla mikään +suunta voine langeta siihen virheeseen, josta _Lotze_ soimasi oman +aikansa vitalismia, tämä kun näytti uskovan, »että tarkoituksen +esitys voi olla mahdollinen osoittamatta samalla sitä kausaalista +instrumentaatiota, jolla tämä tarkoitus on toteutettu».[77] + +Kuitenkin herättää huomiota, että sellainenkin jyrkkä mekanisti kuin +_W. Roux_ ei puhu itseregulatiosta pelkästään kiinteiden mekanismien +_summana, vaan_ kykynä (»ein charakteristisches... _Vermögen_ aller +Lebewesen»). Todellisuudessa _Roux_ ei hyväksykään _Pflüger_in +yllämainittua vertauskuvaa, jonka mukaan eliöt ovat äärettömän +monimutkaisia »soittorasioita». »Eliöt oppivat joka päivä uusia +säveliä.»[78] Tämä johtuu siitä, että kaikissa nykyisin tavattavissa +eliöissä esiintyy eräitä luonteeltaan aivan yleisiä itseregulatioita, +jotka tulevat käytäntöön melkein jokaisessa elämän tilanteessa ja +joiden pohjalla pääsee kehittymään uusia spesifisiä mekanismeja. _W. +Roux_ on itse etevällä tavalla analysoinut erästä kaikkein +yleisimmistä tällaisista itseregulatioista, osoittamalla, mitenkä +kaikella elävällä kudoksella on se ominaisuus, että se oman +toimintansa kautta uudelleen synnyttää itsensä ja toimettomuuden +kautta pyrkii häviämään. On esim. tunnettua, että lihas käytännön +kautta vahvistuu. Aikaisempi käsitys, että tämä yksinkertaisesti +johtuu lisääntyneestä verentulvasta, ei pidä paikkaansa. Niin +yksinkertainen ei asia ole. Jokaisella kudoksella on se ominaisuus, +että se kiihoittuneella assimilatiolla vastaa oman toimintansa +sisältämään funktionaaliseen ärsykkeeseen. Täten eivät vain lihakset +käytännön kautta tarkoituksenmukaisesti vahvistu, vaan esim. +verisuonien haarautumat kasvavat saman kudosominaisuuden +vaikutuksesta tarkalleen niiden läpi syöksyvän verisuihkun +muotoisiksi ja kiinikasvava murtunut luu, jonka painosuhteet ovat +entisestään poikkeavat, mukautuu näihin uusiin olosuhteisiin, niin +että sen vahvimmat osat pian taas tavataan juuri siellä, missä paine +on suurin. Täten tämä »funktionaalisten ärsykkeiden troofillinen +vaikutus» _välittömästi tuottaa mitä korkeimmassa määrässä +tarkoituksenmukaisia ilmiöitä_, senkautta kun eliö tulee rakennetuksi +niin kuin olisi täydellinen insinööritaito sen suunnitellut: +vähimmällä mahdollisella aineksen kulutuksella suurin mahdollinen +efekti.[79] + +Mutta yleisestä luonteestaan huolimatta on tietenkin tämä +itseregulatio niinkuin muutkin kerran syntynyt ja kehittynyt: eliön +säilymiskykyä verrattomasti lisäävien ominaisuuksiensa perusteella on +lukemattomien muiden kudoslajien joukosta juuri tämä funktionaaliseen +ärsykkeeseensä troofillisesti reageeraava kudoslaji vähitellen +päässyt yksinvaltiaaksi--niin ajattelee _Roux_ sen darwinistisen +synnyn. + +Asianmukaista on mainita tässä eräs toinenkin luonteeltaan yleinen, +kaikkialla orgaanisessa maailmassa tavattava itseregulatio. + +Tunnettu amerikalainen eläinpsykologi _Lloyd Morgan_ lienee ensinnä +kehitellyt »trial and error»-menetelmän käsitteen: varsinkin +korkeampien eläinten käytöksessä on selvästi havaittavissa, että ne +pyrkivät vapautumaan häiritsevästä ärsykkeestä, levottomuutta +herättävästä tilanteesta jne. senkautta, että ne _koettelevat_ +kaikkia mahdollisia eri menettelytapoja, kunnes löytyy sellainen joka +vie perille tai kunnes niiden voima ehtyy. _H.S. Jennings_ on nyt +huomiota herättäneissä tutkimuksissaan selvästi osoittanut, mitenkä +kaikkein alhaisimmatkin yksisoluiset eläimet noudattavat aivan samaa +menettelytapaa. Kun esim. uiva yksisoluinen infusoori Paramaecium +joutuu jollakin hapolla myrkytettyyn vyöhykkeeseen altaassaan, tulee +se »levottomaksi» vallan kuin jokin korkeampi eläin ja »koettelee» +kaikkia mahdollisia liikkumasuuntia; niinkauan kuin häiritsevä ärsyke +kestää, jatkuu tämä koetteleminen. _Jennings_ uskoo, että tämä +häiritsevien ärsykkeiden aiheuttama behaviourin muutos kaikkein +alhaisimmilla asteillaan _ei_ perustu mihinkään erikoiseen +regulatiomekanismiin. »Me tiedämme, että eliö on mitä +erilaatuisimpien tapahtumien näyttämönä, joihin sisältyy määrätty +energia. Jos jokin häiritsee näitä tapahtumia, virtaa energia toisiin +kanaviin ja käytös muuttuu.»[80] »Niinkauan kuin vahingollinen +vaikutus jatkuu, tapahtuu myös jatkuvia muutoksia eliön +käytöksessä.»[81] Jos maallikon on sallittu tällaisessa asiassa +lausua mitään mielipidettä, niin tuntuu minusta uskomattomalta, että +asia todellakin olisi näin yksinkertainen, että kolloidien +fysikokemiasta välittömästi johtuisi ilmiö, joka on mitä korkeimmassa +määrässä tarkoituksenmukainen niistä kokoonpannun eliön säilymiselle. +Eiköhän siinä panna »sattuman» tiliin liikoja? Oli tämän asian laita +kuinka tahansa, joka tapauksessa on selvä, että »trial and error» +korkeammissa eliöissä perustuu erikoiseen itseregulatioon. Tunnettu +fysiologi _Fr. Goltz_ tutki jo v. 1869 aivottomaksi tehdyn sammakon +motoorisissa ilmauksissa havaittavia itseregulatioita (hän käytti jo +nimitystäkin »Selbstregulation»). Hän huomauttaa esim., millä +tarkoituksenmukaisella tavalla tällainen sammakko menettelee, kun +neulalla yhä uudelleen ärsytetään sen silmän sarveiskalvoa. +Ensimäinen vastausreaktio on silmäluomen sulkeminen. Jatkettuun +silmän ärsytykseen vastaa eläin lyömällä neulan pois samanpuolisella +etujalalla. Yhä jatkettu ja intensiivisempi pahoinpitely saa sammakon +kääntämään päänsä ja yläruumiinsa päinvastaiselle puolelle ja ellei +tämäkään auta, niin eläin vihdoin siirtyy pois paikaltaan. +Reaktiojärjestys on tavallisesti juuri tämä.[82] Ilmeisesti on +tällaisessa tapauksessa asianlaita sama kuin _Jennings_in +analysoimassa kuuluisassa Stentor-tapauksessa--tästä »älykkäästä» +alkueläimestä tulee vielä puhe--: jokainen uusi reaktio edellyttää +paitsi ärsykettä itseään edelläkäyneen tuloksettoman reaktion; eliön +sisäinen energia ei siis suinkaan umpimähkään »virtaa» mihinkä +»kanaviin» tahansa, vaan tämä »virtailu» tapahtuu täysin +tarkoituksenmukaisella, s.o. yhä tehokkaammalla tavalla. + +Verrattoman mielenkiintoisella tavalla sovelluttaa _Jennings_ »trial +and error» näkökohdan m.m. myöskin ruuansulatushäiriöihin. _Pawlow_in +tutkimuksista[83] tiedetään, kuinka esim. koiran mahasylkirauhanen +vähitellen mukautuu tärkkelyksen sulattamiseen, kun koiraa jatkuvasti +syötetään leivällä. Voidaan otaksua, että ruuansulatusrauhaset +uudenlaisen ravinnon aiheuttaman häiriön esiintyessä »koettelevat» +kaikkia mahdollisuuksiaan, jolloin rauhanen rupeaa pysyvästi +työskentelemään sillä tavalla, joka sulattaa ruuan ja senkautta +poistaa häiriön. + +Tämän kautta, että kaikki elävät solut vahingollisiin ärsykkeisiin +vastaavat niiden käytettävissä olevilla aste asteelta yhä +radikaalisemmilla reaktiotavoilla, saa koko eliön toiminta +»_älykkään_» leiman. Tunnettu on _Otto Liebmann_in paradoksi[84] että +jos psykofyysillinen parallelismi on oikeassa, täytyy aivojen olla +»automaton materiale logicum», s.o. aivo-molekyylien täytyy +tanssissaan noudattaa logiikan lakeja, koska niitä vastaava +ajatusprosessi näitä noudattaa--mitä paradoksia spiritualistiset +psykologit mielihyvällä ovat käyttäneet aseena parallelismia vastaan-- +; viimeksi puheenaolleet organismin yleiset itseregulatiot +osoittavat, että elävän aineen toiminta erikoisten mekanismien kautta +todellakin on muodostunut erinomaisen »älykkääksi» ja siinä +merkityksessä »loogilliseksi». + +Tietoinen psyykillinen »äly» ei olekaan mitään muuta kuin +erikoistapaus tätä eliön yleistä ominaisuutta. _Ihmisen tietoinen +»järki» on vain erikoistunut ala hänen ruumiinsa yleistä »järkeä»_-- +se on mekanistisen ajatustavan lopputulos. + +Mutta samoinkuin somaattisten itseregulatioiden alalla +erikoistuneiden regulatiomekanismien lisäksi tavataan eräitä yleisiä +regulatioita--jotka oikeuttavat puhumaan suhteellisesta yleisestä +regulatio»kyvystä»--samoin on laita psyykillisten regulatioiden +alalla. Meidän täytyy siis vastaavalla tavalla oikaista aikaisempaa +väitettä, että »äly» on erillisten reproduktioiden summa. +Älyntoiminnankin alalla havaitaan eräitä yleisiä tarkoituksenmukaisia +menettelytapoja, jotka soveltuvat lukemattomiin mitä erilaisimpiin +tilanteisiin. + +Mainittakoon tässä vain yksi sellainen: oikean menettelytavan +tahallinen »hakeminen». Alkuperäinen aste on tietenkin se, että eläin +tai ihminen tilanteessa, jossa jokin määrätty ulkoinen tai sisäinen +»tehtävä» on ratkaistavana, koettelee niitä menettelytapoja, joita +sen tahdoton reproduktiomekanismi sen mieleen sattumalta johdattaa. +Ainakin ihmisen toiminnassa huomaamme kuitenkin joka askeleella, että +milloin vähänkin vakavampi vaikeus esiintyy, ryhtyy hän _hakemaan_ +oikeata menettelytapaa. Mainittu »hakeminen» ei tietenkään ole muuta +kuin korostettua reproduktiotoimintaa, senkautta luodaan erikoisen +edullisia viriämismahdollisuuksia tarkoituksenmukaisille +reproduktioille. + +Mutta tämänkin yleisen regulation pohjana on määrätty kokemus: se +että yksilö yleensä sattumalta löytää tarkoituksenmukaisia +menettelytapoja; »hakemisen» edellytyksenä on tämän »löytämisen» +nimenomainen huomaaminen.[85] + +Valaistaksemme edelläesitettyjä abstraktisia näkökohtia konkreettisen +tapauksen avulla ajatelkaamme esim. koululaista, joka ahertaa +matemaattisen tehtävän kimpussa. Hänen reproduktiokoneistonsa tuo +hänen mieleensä suuren joukon sääntöjä ja kaavoja, joita häntä on +opetettu tämänkaltaisissa tapauksissa käyttämään. Niitä koetellaan ja +hyljätään. Seuraa uudistettua »huomion keskitystä», uutta +»hakemista»--yleisiä tarkoituksenmukaisia menettelytapoja, jotka +koululainen vaivaloisen kasvatuksen ja kokemuksen kautta on oppinut. +Ja jokaiseen yksityiseen »koetteluun» sisältyy samanlaisia, mutta +erikoisempia tarkoituksenmukaisia menettelytapoja: esim. erikoisia +vähitellen kehittyneitä, erinomaisen merkityksellisiä +mieleenpainamismenettelyjä, niitä ketjumaisesti toisiinsa liittyviä +»ideatoorisia koordinatioita», joista loogillinen päättely on +kokoonpantu, j.n.e., kunnes ratkaisu löydetään. + +Joka tapauksessa: älyntoiminnat, nämä yleisemmät tai erikoisemmat +psyykilliset itseregulatiot, jotka viime kädessä kaikki juontavat +juurensa määrätyistä yksityisistä kokemuksista, ovat +psykofysiologisina _prosesseina_ kukin sen edelläkäyneen _prosessin_ +kausaalinen seuraus. Se että määrätty älyntoiminta viriää juuri +määrätyssä tilanteessa saa selityksensä siitä, että se +psykofysiologisessa mekanismissa on ketjuuntunut juuri tähän +tilanteeseen (tai johonkin sen tajuttuun piirteeseen). + +Ilmeistä on samalla, että tämä psykofysiologinen mekanismi osittain +toimii _tajuttomasti_. Tuonnempana tulee aihetta esittää näytteitä +tästä tunnetusta seikasta. + + * * * * * + +Tällainen olisi siis mekanistinen käsitys sielunelämästä. Se on joka +kohdassaan analoginen mekanistisen biologian kanssa. Niinpä lieneekin +tarkkaava lukija myöskin jo huomannut, minkänäköisen täytyy +_vitalismin_ olla _psykologian alalla_. + +»_Kykypsykologia_» on vitalismi psykologiassa. Ymmärtääksemme mitä se +sisältää, tarvitsee meidän vain kehitellä vitalismin psykologisia +analogioja.[86] + +Samoin kuin biologisen vitalismin mukaan eliöiden itseregulatio on +niissä vaikuttavan yhtenäisen tarkoitushakuisuuden ilmaus, samoin +psykologinen vitalismi käsittää psyykilliset regulatiot yhtenäisten +_kykyjen_ »mielikuvituksen», »älyn» jne. ilmauksiksi. Samoin kuin +biologinen vitalismi kieltää, että eliöissä mekanistinen +kausaliteetti olisi yksinvaltias, s.o. että niissä esiintyvät +aineelliset tapahtumat _kokonaan_ määräisivät kulloinkin seuraavan +hetken tapahtumat, samoin psykologinen vitalismi kieltää, että +sielunelämässä kukin prosessi olisi yksinomaan seuraus +edelläkäyneistä psykofysiologisista prosesseista. + +Jo johdannossa osoitettiin, ettei vitalismi suinkaan sodi +kausaaliprinsiippiä vastaan--se vaan väittää, että eliöissä vaikuttaa +_muitakin kuin vain mekanistisia syitä_, s.o. sellaisia, jotka +poikkeavat epäorgaanisessa luonnossa esiintyvistä, mutta eivät +välttämättä myöskään ole psyykillisiä. Vastaavalla tavalla ei +myöskään psykologinen vitalismi ole ristiriidassa kausaaliprinsiipin +kanssa, kun se kieltäen assosiatio- ja reproduktiomekanismin +yksinvaltiuden sielunelämässä arvelee, että sieluntoimintojen ei +tarvitse olla pelkästään niiden edellä käyneiden psykofysiologisten +prosessien seuraus. Jokainen prosessi on tietenkin määrättyjen syiden +seuraus, mutta näiden syiden joukossa voi olla muitakin kuin +psyykillisiä ja fysiologisia _prosesseja_, nim. konstantisti +vaikuttavia »_kykyjä_». + +Kun siis aikaisemmin sanottiin: »Jokainen älyntoiminto on +psykofysiologinen prosessi, ja sellaisena sen syy on haettava +edelläkäyvistä psykofysiologisista _prosesseista_--sitä näyttää +kausaaliprinsiippi vaativan», niin tässä tosiaankin on kysymys +pelkästään »näyttämisestä», todellisuudessa ei kausaaliprinsiippi +sitä vaadi. + +Psykologisen vitalismin täytyy samoinkuin biologisenkin noudattaa +eräitä tieteellisen metodiikan vaatimuksia. Ennenkaikkea täytyy sen +noudattaa _säästäväisyysprinsiippiä_ olettamuksia tehdessään, s.o. +toisaalta tehdä näitä ainoastaan tosiseikkojen vaatimassa määrässä, +toisaalta formuloida ne mahdollisimman yksinkertaisesti. Näin +menettelee kriitillinen vitalisti, kun hän toisaalta vetoaa +vitalistiseen faktoriinsa ainoastaan silloin, kun hänen nähdäkseen +mekanistinen kausaliteetti todistettavasti osoittautuu +riittämättömäksi (»Entelekhian tiliin viedään vain minimimäärä +suorituksia»[87]), toisaalta käsittää tämän faktorin vaikutustavan +mahdollisimman yksinkertaiseksi: _se on täydellinen ja muuttumaton_. +S.o. kun mainittu tekijä saa rajoituksitta vaikuttaa, tuottaa se +_täydellistä_ tarkoituksenmukaisuutta ja jokaisessa energeettisessä-- +siis aineellisesti määrätyllä tavalla rajoitetussa--tilanteessa +toimii se tavalla, joka _eniten_ lähestyy tätä täydellistä +vaikutusmuotoa. Se siis toimii _samassa_ tilanteessa aina _samalla_ +tavalla. Tästä seuraa m.m., että kun esim. eläinten toiminta käy +vähemmän tarkoituksenmukaiseksi kun niiltä on poistettu korkeimmat +aivo-osat, niin ei siihen ole syynä, että alempiin aivo-osiin olisi +esim. liittynyt »alempi» vitalistinen faktori, sillä »jossakin +yksilössä vaikuttava motorinen entelekhia voi aina olla vain _yksi ja +sama_, ja näin ollen tulee riippumaan ainoastaan _organisaation +alkeellisesta tilasta_, että tämä entelekhia voidaan aloittaa +huonommin alemmilla kuin korkeammilla aivojen osilla.»[88] Siis, +vitalistinen faktori itse vaikuttaa aina »täydellisesti», ja kun sen +ilmaukset ovat puutteellisia, johtuu tämä aineen vastustuksesta. Sen +vaikutustavan muuttumattomuudesta taas johtuu, että kun esim. +määrätyn eliön havaitaan jossakin tapauksessa vuorotellen käyttävän +kolmea eri regulatiotapaa, meidän täytyy olettaa että energeettinen +konstellatio _ei_ näissä kolmessa tapauksessa ole vallan samanlainen, +s.o. että samat aineelliset edellytykset aina aiheuttavat täsmälleen +saman vitalistisen tapahtumisen.[89] + +Ainoastaan sellainen psykologinen vitalismi, joka noudattaa näitä +samoja tieteellisen metodiikan sääntöjä, ansaitsee tieteellisessä +katsannossa jotain huomiota. Sellaisen vitalismin täytyy »kyvyistä» +olettaa, että ne toimivat täydellisellä ja muuttumattomalla tavalla, +että nämä _»kyvyt» itse_ eivät koskaan ole toisessa yksilössä sen +heikompia kuin toisessa, koska aina kun »kyvyissä» esiintyy jotain +näennäistä eroa, tämä voidaan lukea asianomaisen aivofysiologisen +mekanismin tiliin. Tästä johtuu että myöskin kriitillisen +psykologisen vitalismin kannalta sielunilmiöt ovat fysiologisen +mekanismin »funktioita»; kun toisessa sielunelämässä ilmenee vähemmän +»älyä», »mielikuvitusta» j.n.e. kuin toisessa, on se +yksinkertaisimman ja senvuoksi tieteellisesti välttämättömän +olettamuksen mukaan seuraus siitä, että toisessa sielunelämässä +»kyvyn» itsessään täydellisen vaikuttamisen tiellä on suurempia +esteitä kuin toisessa. + +Mutta vielä toisessakin merkityksessä täytyy psykologisen vitalismin +kannalta psyykillisen, _s.o. tajunprosesseissa ilmenevän_ +kausaliteetin olla aivofysiologisen kausaliteetin johdannaisilmiö. +Yksinkertaisimman ja senvuoksi taaskin tieteellisesti välttämättömän +olettamuksen mukaan se vitalistinen faktori, joka assosiatio- ja +reproduktiomekanismin yläpuolella valliten synnyttää sielunelämän +tarkoituksenmukaiset ilmiöt, on _sama_ joka kontrolloi ruumiin, +eritoten aivojen mekanistista tapahtumista, ohjaten tätä +tarkoituksenmukaisella tavalla. Vitalistisen psykologian mukaan siis +sielunelämä on aivojen fysiologisen kausaliteetin ilmaus, mutta +silloinpa tämä fysiologinen kausaliteetti ei enää olekaan puhtaasti +mekanistista, vaan sisältää vitalistisen faktorin. + +Jyrkästi täytyy sensijaan asettua sellaista käsitystä vastaan, että +meidän psyykemme sanan empiirisessä merkityksessä, s.o. meidän +tajunsisältömme, olisi se vitalistinen faktori, joka kontrolloi +aivojen mekanistista kausaliteettia. Tällainen käsitys sisältää juuri +sen »vuorovaikutusteorian» naivin muodon, jota _Lotze_ aikanaan +ivasi. Kuten tulee esitettäväksi, on _Driesch_ siihen taipuvainen, +ilman että hän kuitenkaan on tässäkään kohdassa kehitellyt +ajatuksensa täyteen selvyyteen. + +(Edellä käyttämääni menettelytapaa vastaan huomautetaan kenties, että +menettelen väärin, kun jo edeltäpäin mielivaltaisella tavalla +mestaroin tosiasiallisesti esiintyneitä vaihtopuolia siinä +kiistakysymyksessä, joka tässä on asetettu ratkaistavaksi. Tämä moite +olisi oikeutettu, jos tarkoitukseni olisi tämän kautta _helpottaa_ +tehtävää. Tarkoitus on kuitenkin aivan päinvastainen. Vitalismi +voidaan mielestäni esittää tieteellisessä ja loogillisessa suhteessa +hyvin kunnioitusta herättävässä muodossa, ja ennenkaikkea juuri tässä +muodossa on sitä tarkoitus seuraavassa arvostella.) + + * * * * * + +Ne konkreettiset psykologiset tilanteet, joissa sielutieteellinen +mekanismi ja vitalismi joutuvat vastakkain, ovat täysin analogisia +vastaavien biologisten kanssa. + +Niinkuin kemiallinen analyysi osoittaa, ovat eliöt kokoonpannut +samoista alkuaineista kuin epäorgaaninen luonto. Täällä tapahtuvat +reaktiot ovat täydellisesti indifferentejä sen kokonaisilmiön +säilymiseen nähden, josta ne muodostavat osan; höyrykoneessa palava +tuli ei millään tavalla ole koneen säilymiseen ja menestymiseen +nähden tarkoituksenmukainen; päinvastoin tuli tuhoisi koneen heti, +jos se olisi polttoaineesta rakennettu; mutta »meidän kudoksissamme +ainaisesti kytevä tuli ei polta niiden rakennetta; senvuoksi on eläin +ja kasvi verrattavissa polttoaineesta rakennettuun ja siitä +huolimatta pysähtymättä työskentelevään höyrykoneeseen.»[90] Ja tällä +tavoin kokonaisilmiön säilymiseen nähden tarkoituksenmukaisia eivät +ole vain elämän perustapahtumat, assimilatio, dissimilatio, +kasvaminen, lisääntyminen jne., vaan tarkoituksenmukaisuus ulottuu +normaalisessa elämäntapahtumisessa mitä vähäpätöisimpiin +yksityiskohtiin saakka. Jo itsessään tarkoituksenmukaiset elämän +perustoiminnot ovat näet vielä lisäksi mitä moninaisimmalla tavalla +reguloidut, niin että ne voivat tarkoituksenmukaisesti sopeutua alati +vaihteleviin ulkoisiin olosuhteisiin. + +Mitä kertookaan esim. _Darwin_ kasvinjuuren tarkoituksenmukaisista +reaktioista: + +»Jos juuren kärkeä mitättömästi painetaan, taivutetaan tai leikataan, +johtaa se vaikutuksen lähinnä ylempänä olevaan osaan ja aiheuttaa, +että tämä taipuu kosketuskohdasta poispäin; ja mikä on vielä +hämmästyttävämpää, kärki osaa toisistaan eroittaa mitättömässä +määrässä kovemman ja pehmeämmän esineen, jotka sitä samanaikaisesti +ja päinvastaisilta tahoilta puristavat... Kun kärki havaitsee, että +ilma on toisella puolella kosteampaa kuin toisella, niin se niinikään +johtaa vaikutuksen lähinnä ylempään osaan, joka nyt taipuu +kosteuslähteeseen päin. Kun juurenkärkeä ärsytetään valolla, niin +lähiosa taipuu valosta poispäin; jos painovoima siihen vaikuttaa, +niin sama osa kääntyy kohti painovoiman keskipistettä. _Melkein joka +tapauksessa saatamme havaita eri liikuntojen tarkoituksen taikka +niiden tuottaman edun._»[91] + +Ja eliöt eivät tarkoituksenmukaisesti reguloi elintoimintojansa +ainoastaan niinkauan kuin ulkoisten olosuhteitten vaihtelu tapahtuu +määrätyissä normaalisissa rajoissa; vielä näidenkin ulkopuolella, +esim. sellaisissa abnormisissa olosuhteissa, joita vain biologisessa +laboratoriossa voidaan synnyttää ja jommoisia eliö ei koskaan ole +kokenut, eliöiden monasti onnistuu tarkoituksenmukaisten +regulatioiden kautta ylläpitää elintoimintansa. Niinpä esim. _Wilhelm +Pfeffer_in kasvitieteellisessä laboratoriossa tehdyillä kokeilla on +osoitettu, että alhaiset sienet saattavat elää nesteissä, esim. +kyllästetyissä suolaliuoksissa, joissa osmoottinen paine on hyvin +suuri. Tämä käy mahdolliseksi senkautta että kasvit aktiivisesti +tuottavat eräitä aineita, jotka lisäävät niiden omaa vastapainetta. + +Lyhyesti, miltei kaikki, mitä elävässä luonnossa tapahtuu, on yksilön +tai lajin säilymiseen nähden usein ihmeteltävällä tavalla +tarkoituksenmukaista. Tämä luultavasti ei näyttäisi meistä niin +arvoitukselliselta, jos maailmassa olisi olemassa vain orgaanista, +kuvatulla tavalla tarkoituksenmukaista tapahtumista. Silloin ehkä +voisimme tyytyä toteamaan, että tämä tarkoituksenmukaisuus olisi +eräänlainen äärimmäinen, »redusoimaton» ja sikäli käsittämätön +luonnonlaki. Mutta nytpä on olemassa myöskin epäorgaanista +tapahtumista, joka on vallan »tarkoituksetonta». Ja vielä lisäksi: +eliöt ovat kokoonpannut epäorgaanisen luonnon alkuaineista. +_Orgaanisen tapahtumisen pitäisi siis olla vain komplisoidumpaa, +mutta ei hituistakaan tarkoituksenmukaisempaa kuin epäorgaaninen on_. +Tämä on yksinkertaisen todennäköisyysharkinnan tulos. + +Biologinen mekanisti, joka, kuten on esitetty, uskoo voivansa +ratkaista tämän pulman olettamatta mitään epäorgaaniseen luontoon +verraten periaatteellisesti uusia tekijöitä, on pakoitettu +otaksumaan, että jokainen tarkoituksenmukainen reaktio perustuu +erityiseen, luonteeltaan joko yleisempään taikka spesialisoidumpaan +regulatiomekanismiin, jonka »olemassaolon taistelu» on valinnut +lukemattomien muiden epätarkoituksenmukaisten tapahtumamuotojen +joukosta. Puheenalainen kohta tulee tuonnempana lähemmän selvittelyn +esineeksi; tässä on paikallaan lisätä vain, että kun eliö reagoi +tarkoituksenmukaisesti jossakin aivan uudenlaisessa tilanteessa, +tämän täytyy perustua joko siihen, että joku toisenlaisessa +tilanteessa kehittynyt mekanismi sattumalta soveltuu tässäkin, taikka +siihen, että eliö häiritsevän ärsykkeen vaikutuksesta »koettelee» +kaikkia niitä erilaisia reaktiotapoja, joita sillä ärsykkeen +vaikutuspiirissä on käytettävissään, kunnes joku niistä ehkä +sattumalta poistaa ärsykkeen. + +Tällä tavoin siis eliö tarkoituksenmukaisen rakenteensa perustuksella +pystyy _tuottamaan välittömästi tarkoituksenmukaisia ilmiöitä_. + +Orgaaninen tapahtuminen olisi siis »mekanistisesti» selitetty, kun +voitaisiin osoittaa kuinka jokainen näennäisesti tarkoitushakuinen +ilmiö »mekaanisella välttämättömyydellä» johtuu +fysikaaliskemiallisista edellytyksistään, niiden lakien nojalla, +jotka epäorgaanista tapahtumista hallitsevat. Häviävän vähäisessä +määrässä on nykyajan biologia toistaiseksi saanut tätä ohjelmaansa +toteutetuksi. _Wilhelm Roux_, joka on nykyajan biologian toiselta +puolen rohkeimpia, toiselta puolen kriitillisimpiä mekanisteja, sanoo +suoraan: »Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö aina tule jäämään +jäljelle suurta, mekanistisesti ratkeamatonta jäännöstä.»[92] +Senvuoksi _Roux_'n mielestä myöskään kumpikaan puolue, ei mekanismi +eikä vitalismi, voi jyrkästi »väittää», että sen käsitystapa on +oikea.[93] Sen voi vasta tulevaisuus ratkaista. Tällä hetkellä voi +olla kysymys vaan suuremmasta tai pienemmästä todennäköisyydestä. + + * * * * * + +Tarkalleen samanlaiseen tulokseen täytyy mekanistisen psykologin +tulla niihin monilukuisiin tapauksiin nähden, joissa vitalistinen +»kykypsykologia» saattaa väittää assosiatio- ja reproduktiomekaniikan +osoittautuvan riittämättömäksi. + +Samoinkuin fysikaaliskemiallinen on myöskin tämä psyykillinen +mekaniikka teleologisessa katsannossa indifferentti, s.o. +assosiatio- ja reproduktiotoiminnan määräävät tekijät tuottavat +etupäässä epätarkoituksenmukaisia tajunprosesseja. Kun esim. joku +vaarallinen tilanne yllättää yksilön--sanokaamme että vihainen sonni +ahdistaa miestä niityllä--, viriää hänen aivoissaan mahtava +reproduktioiden tulva; kaikenmoiset muistot samantapaisista luetuista +tai kuulluista tapauksista saattavat syöksyä esiin, ja on puhdas +sattuma, jos niiden joukossa on jokin, joka saattaa aiheuttaa +tarkoituksenmukaisen menettelytavan--esim. että heittäytymällä ojaan +pitkäkseen voi vaaran välttää. + +Nyt huomaamme kuitenkin että lukemattomissa tapauksissa +reproduktiomekaniikka tuottaa _välittömästi tarkoituksenmukaisia +tajunprosesseja_. Mekanistisen psykologin täytyy silloin olettaa +tarkoituksenmukaisia, tämäntapaisissa tilanteissa vähitellen +kehittyneitä »ideatoorisia koordinatioita» eli psyykillisiä +regulatiomekanismeja, jotka voivat vaikuttaa myöskin tajuttomasti. + +Mutta vallan yksinkertaisissakin jokapäiväisen elämän psykologisissa +tilanteissa saattaa mekanistinen psykologi todeta, kuinka kaukana hän +todellisuudessa on tämän ohjelmansa toteutumisesta, kuinka valtavan +suuri on »mekanistisesti ratkeamaton jäännös». + +Hänen tarvitsee esim. vain seurata todella sukkelan henkilön +sananvaihtoa hilpeässä ja henkevässä seurassa. Tämän henkilön +ehtymättömästä iskuvalmiudesta hän saattaa nähdä, mitenkä hänen +aivonsa tuottavat ainoastaan »tarkoituksenmukaisia» tajunprosesseja, +s.o. tässä tilanteessa sellaisia, jotka tyydyttävät määrättyjä +esteettisiä ja älyllisiä »esprit'n» vaatimuksia. Taikka saattaa hän +huomata, kuinka väittelytaitoinen ihminen kärjistyneessä +mielipiteiden vaihdossa osaa välittömästi käyttää hyväkseen jokaista +keskustelun käännettä, niin että se muodostuu voitoksi hänelle +itselleen. Luonnollisesti on vain aste-ero tällaisten jokapäiväisten, +mutta psykologisesti jo verrattoman vaikeaselkoisten tapausten ynnä +niiden taiteellisen ja tieteellisen luomistyön huippujen välillä, +joita on tapana kunnioittaa intuition nimellä. Kaikissa tällaisissa +tapauksissa tuottaa aivojen protenseerattu toiminta miltei yksinomaan +»tarkoituksenmukaisia» ilmiöitä. Luotettavien todistusten mukaan-- +jommoisia viime vuosikymmeninä psykologit ovat ryhtyneet kokoamaan-- +on tosin tällaisissa tapauksissa asianlaita sellainen, että tämän +aivojen välittömästi tarkoituksenmukaisen toiminnan edellä +säännöllisesti näyttää käyvän hyvin tukala ja hedelmätön +kypsymiskausi; eräät draamakirjailijat esim. ovat kuvanneet, mitenkä +aiheen käsittely sen alkuvaiheissa on vain ulkonaista, vaivaloista +»koettelua» ja mitenkä vasta sitten, kun tämä tahallisen kehittelyn +kausi on rauennut turhiin ponnistuksiin, henkilöt ja heidän +draamalliset suhteensa alkavat elää omaa elämäänsä tekijän aivoissa. +Samantapaista näyttää korkeampi tieteellinen luomistyö olevan. +Huomion esineenä on tässä suhteessa viime vuosina ollut matemaatikko +_Poincaré_n kuvaus »matemaattisesta keksimisestä».[94] Todellisen +matemaattisen keksijäkyvyn tajunnassa ei hänen mukaansa ensinkään +viriä mitään muuta kuin todellakin hyödyllisiä--siis +»tarkoituksenmukaisia»--kombinatioita. »Kaikki tapahtuu sillä tavoin +kuin olisi keksijä toisen asteen tutkija (examinoteur), jonka +tarvitsee kuulustella vain sellaisia ehdokkaita, jotka ovat +alkukokeessa läpäisseet.» Tästä huolimatta tärkeimmät ratkaisut +iskevät tajuntaan odottamattomina ja äkillisinä, tavallisesti tuoden +mukanaan välittömän varmuuden. Keskellä tavallista puhelua, kadun +poikki käytäessä, raitiovaunuun noustaessa, saattaa nerokas +yhtäläisyysassosiatio kaksi kaukaista ajatussarjaa toistensa kanssa +kosketuksiin ja ratkaisee pulman. + +Kokonaan neuvoton ei tosin mekanistinen psykologi ole tällaisten +tapausten edessä. Päinvastoin saattaa sanoa, että juuri assosiatio- +ja reproduktiomekaniikan kannalta on odotettavissa, että mikäli +korkeammassa määrässä nerollista taiteellista ja tieteellistä +luomistyötä on olemassa, sen täytyy olla kuvatunlaatuista. Korkeamman +asteen älyllisten synteesien pohjana on, kuten m.m. _Poincaré_ +mainitsee, mittaamaton kombinatioiden moninaisuus. Jos taiteellinen +taikka tieteellinen keksijä umpimähkäisesti toimivan +reproduktiomekanismin varassa »diskursiivisesti» etenisi näiden +kombinatioiden sarjaa myöten, joiden verraton enemmistö on hänelle +täydellisesti arvoton, ei hän yksinkertaisesti koko elämänsä kuluessa +ehtisi oikeisiin kombinatioihin. Methusalemin ikä ei olisi riittänyt +kirjoittamaan »Faustia», jos sen syvälliset piirteet olisi +järjestelmällisen ja tahallisen valinnan kautta kerätty kokoon +ihmiselämän kirjavuuden keskeltä, eikä tekemään korkeampia +matemaattisia keksintöjä, joissa oikean kombination suhde arvottomiin +on samantapainen. Tämänkaltaiset synteesit näyttävät senvuoksi olevan +aivan erikoisenlaatuisen ehkäpä moninkertaisesti potenseeratun +aivotoiminnan tuote, jossa--kuten _Poincaré_ vihjaisee--alemman +asteen tajuttomat aivomekanismit toimittavat ensi asteen valinnan ja +siten verrattomasti yksinkertaistuttavat tietoista psyykillistä +luomista. + +Suorastaan naurettavaa olisi kuitenkin väittää, että tällaisten +viittausten kautta »intuitiivinen» hengentoiminta olisi +mekanistisesti selitetty--sen kautta on korkeintain saatu aavistusta +siitä, että tämäntapainen toiminta ei ole periaatteessa mahdoton +mekanistisesti käsittää. Missään tapauksessa eivät tällaiset +viittaukset tehoa psykologiseen vitalistiin, joka väittää, että +puheenalainen toiminta periaatteellisella tavalla poikkeaa +assosiatio- ja reproduktiomekaniikasta, että siinä kaikessa +kirkkaudessaan ilmenee aineen kahleista vapautunut mielikuvituksen +taikka järjen »kyky», »välitön intuitio», »intelligiblinen +näkeminen». + + * * * * * + +Nähdäkseen, mitä tällaiselle psykologiselle vitalistille on +vastattava, sopii psykologisen mekanistin silmätä biologisen +mekanistin vastaaviin taisteluaseisiin. + +Tällöin käy nähdäkseni ensinnäkin ilmi, että _säästäväisyyden +periaatetta_ ei voida tässä kohden aseena käyttää, kuten toisinaan +näkee tehtävän (esim. biologi _zur Strassen_ taistelussaan vitalismia +vastaan). Vitalisti kyllä tuo maailmantapahtumiseen uuden tekijän, +mutta säästäväisyysperiaatteen kannalta häntä ei voida siitä soimata, +koska tässä juuri säästäväisyysperiaate on kiistanalainen. +Materialisti, joka sanoo, että »sielu» on »ainetta», soimaa +vastustajiaan säästäväisyysperiaatteen rikkomisesta; nämä vastaavat, +että mainittu periaate ei tule kysymykseen tässä, kun ei mitään +valinnan varaa ole. Samoin vitalisti. + +Paljon suurempaa huomiota on kiinnitettävä toiseen biologisen +mekanistin argumenttiin, joka ensi luvussa tulee lähemmän käsittelyn +alaiseksi. Jos mekanisti todellakin on selvillä määrätyn +tarkoituksenmukaisen itseregulation mekanistisesta syystä, täytyy +hänen tämän syyn-tuntemuksensa perusteella voida aiheuttaa mainittu +regulatio sellaisissakin olosuhteissa, joissa se ei ole +tarkoituksenmukainen. Tämä mekanistilta osaksi onnistuukin. Niinpä +regeneratio-ilmiöitä determinoi eräs määrätty syy, joka voidaan +aikaansaada sellaisissakin olosuhteissa, joissa regeneratioilmiö on +aivan epätarkoituksenmukainen (_Barfurth_in »superregeneratio» y.m. +ilmiöitä). + +Esiintyykö vastaavia ilmiöitä psyykillisellä alalla? Saattaa ehkä +sanoa, että eräissä mielisairauksissa esiintyy eräänlaista itsessään +tarkoituksenmukaista, mutta kokonaan harhateille eksynyttä +psyykillistä toimintaa (vainohullun ajatusrakennukset j.n.e.), mutta +yhtä valaisevia ja todistavia kuin tällaiset tapaukset psykologiselle +mekanistille ovatkin, yhtä vähän ne venyväisyydessään tehoavat hänen +vastustajaansa. + +Täten palataan takaisin siihen yksinkertaiseen tapaukseen, joka sen +mukaan kuin jo johdannossa esitettiin, on oleva niinhyvin +psykologisen kuin biologisen mekanismin ja vitalismin experimentum +crucis: on etsittävä jokin tyypillinen tarkoituksenmukainen +biologinen tai psykologinen reaktio, joka jää pois, vaikka kaikki +energeettiset edellytykset siihen ovat olemassa, koska jokin +puhtaasti mekanistinen edellytys ei ole täytetty. + + + + +II MEKANISTISEN PRINSIIPIN LÄHEMPI MÄÄRITTELY + + +1. Se vitalismi (»neovitalismi»), joka tässä tutkimuksessa on +arvostelun alaisena, on monestikin vain välillisessä yhteydessä +samannimisen vanhemman virtauksen kanssa, joka 1700-luvulta periytyen +vallitsi fysiologista tutkimusta viime vuosisadan ensi vuosikymmeninä +ja jonka viimeinen monumentaalinen muistomerkki on _Johannes +Müller_in »Handbuch der Physiologie des Menschen» (1833-1840). Kun on +tarkoitus tässä luvussa oleellisesti syventää edellä annettuja +viittauksia käsittelynalaisen kiistakysymyksen todellisesta +biologis-filosofisesta merkityksestä ja kantavuudesta--jolloin +nähdäkseni pääsemme loogillisessa suhteessa varsin huomionarvoisiin +tuloksiin--, tuntuu sopivalta luoda yleissilmäys kysymyksemme +viimeaikaiseen kehitykseen ja sitä varten myös valaista sen +historiallista taustaa. + +Oikeudenmukaisuuden nimessä on tunnustettava, että »elinvoima», +vanhemman vitalismin keskuskäsite, ei suinkaan aina esiinny +sellaisena tieteellisen ajatustuotteen irvikuvana, jona se myöhemmän +arvostelun mustaamana on aikakirjoihin jäänyt. Kun esim. _Blumenbach_ +ensimäisessä saksankielisessä teoksessa, joka käsittelee vitalismin +kysymyksiä, (»Uber den Bildungstrieb» 1789) neljän »elinvoimansa» +joukossa mainitsee myöskin »kehitysvietin» (»Bildungstrieb», »nisus +formativus»), joka ohjaa elävien muotojen syntymistä, huomauttaa hän +nimenomaan, että sanalla »kehitysvietti» on ainoastaan tarkoitus +ilmaista voimaa, jonka pysyvä vaikutustapa on kokemuksesta tunnettu, +mutta jonka olemus on meille _qualitas occulta_ samoin kuin +painovoiman, attraktion j.n.e.[95] Mutta vaikkakaan tällainen +pidättyväinen lausunto ei sisältänyt sitä virhettä, mihinkä monet +muut vitalistit tekivät itsensä syypäiksi--että he näet pitivät +»elinvoimaa» kvantitatiivisena energiana, joka saattoi lisääntyä ja +taasen hävitä tyhjään--, kuvastuu siitä kuitenkin ajatustavan +peruserhe: »voima» sanan väärinkäyttö. + +Mikään ei tässä kohden saata olla opettavampaa kuin luoda silmäys +siihen tapaan, jolla _Newton_ aikanansa toi tieteeseen uuden voimansa +»gravitation».[96] + +_Newton_ varoittaa jo aivan »Principia»-teoksensa alussa pitämästä +kappalten keskinäistä vetovoimaa aineen oleellisena ominaisuutena, +»viimeisenä» fysikaalisena tosiseikkana. Tämä voima on _puhtaasti +matemaattinen käsite_, joka ei edellytä mitään sen pohjana olevista +fysikaalisista syistä;[97] teoksensa lopussa hän huomauttaa +uudelleen, että hänen ei ole onnistunut selittää gravitatiota, +lisäten tuon kuuluisan lauseen: »et hypotheses non fingo». + +Tästä _Newtonin_ nimenomaisesta varoituksesta huolimatta hänen +aikalaisistaan monet käsittivät gravitatiolla tarkoitettavan uutta +erikoista »luonnonvoimaa». Ja _Newton_in päälle suorastaan satoi +syytöksiä siitä, että hän koetti uudelleen luoda tieteeseen +»Aristoteleen opin vanhoja hämäryyksiä» jne. + +Kuitenkin on ilmeistä, että _Newton_in gravitatio-prinsiippi on +fysikaalisena käsitteenä loogillisessa suhteessa suorastaan +mallikelpoinen. Pääpaino sen sisällyksessä on tietenkin pantava sen +sisältämään kvantitatiiviseen määreeseen (»vetovoima on kääntäen +verrannollinen etäisyyden neliöön») eikä voima-sanaan. + +Jos vitalistitkin olivat pystyneet kvantitatiivisesti määräämään +elinvoimansa vaikutustavan, ei tätä käsitettä vastaan kaiketi olisi +ollut mitään muistuttamista; mutta kun siihen ei sisältynyt mitään +kvantitatiivisia määreitä, ei se myöskään sisältänyt mitään +todellista tietoa, vaan ainoastaan lausui tunnettuja kokemusseikkoja +eksyttävän antropomorfistisen nimityksen verhossa. + +Lähinnä juuri puheenalaiseen »voima» sanan väärinkäyttöön kohdistivat +ensimäiset vitalismin arvostelijat _H. Lotze_[98] ja _E. Du +Bois-Reymond_[99] murhaavan kritiikkinsä. + +_Lotze_n terävällä kirjoituksella on ollut tavaton merkitys +mekanistisen fysiologian kehittymiselle. Kärjistetyin iskulausein käy +hän vitalistien löysän »voima»-käsitteen kimppuun (»Voimia ei mikään +kokemus osoita; ne ovat ajatuksen mukanaan tuoma täydennys.» »Oliot +eivät vaikuta siksi, että niillä on voimia, vaan niillä on näköjään +voimia silloin, kun niillä on jotakin vaikutusta.») osoittaen, +mitenkä fysikaalinen voima-käsite edellyttää ainakin _kaksi_ +vuorovaikutukseen joutunutta kappaletta, joiden keskinäisiä suhteita +se tulkitsee, mutta mitenkä fysiologinen »elinvoima» itse saa hoitaa +sekä vaikutuslakinsa että vaikutuskohtansa. + +_Du Bois-Reymond_in kirjoituksessa on tietääkseni ensi kerran täysin +nykyaikaisessa mielessä kehitetty mekanistisen biologian ohjelma. + +»Aine ei ole ajoneuvon kaltainen, jonka eteen voidaan voimia kuin +hevosia mielinmäärin valjastaa ja sitten taas valjaista riisua. +Rautahiukkanen pysyy samana muuttumattomana oliona riippumatta siitä, +kiitääkö se lentotähdessä maailman avaruuden halki, syöksyykö se +rautatievaunun pyörässä kiskoja pitkin tai virtaako se verisolussa +runoilijan ohimon lävitse. Yhtävähän kuin ihmiskäden tekemässä +koneessa on jälkimäisessäkään tapauksessa hiukkasen ominaisuuksiin +tullut mitään lisää taikka niistä mitään vähentynyt. Nämä +ominaisuudet ovat ikuisia ja muuttumattomia.»[100] + +Senvuoksi ei ole mitään periaatteellista eroa elävän ja elottoman +luonnon välillä. Sillä mikäli eliöissä esiintyy ilmiöitä, joita ei +elottomassa luonnossa tavata, saattaa aina kysyä, eikö tämä johdu +siitä, että vaikkakin ainehiukkasilla on elollisissa kappaleissa +samat ominaisuudet kuin niiden ulkopuolellakin, ne edellisissä ovat +asettuneet uusiin vuorovaikutussuhteisiin ja yhdistyksiin. +Tarvitseeko oletettuihin uusiin ilmiöihin nähden muuta kuin viitata +näiden suhteiden äärettömään monimutkaisuuteen ja +vaikeaselkoisuuteen? Johan me epäorgaanisten ilmiöitten alalla +verhoamme tietämättömyyttämme sähkön, kemiallisen affiniteetin y.m. +nimiin. + +Mekanistista suuntaa biologiassa vahvisti tavattomasti +energiansäilymisprinsiippi, joka, kuten tunnettu, keksittiin samalla +vuosikymmenellä kuin _Lotze_ ja _du Bois-Reymond_ esittivät +kritiikkinsä. Kriitillisille tutkijoille oli heti selvää, että +»elinvoiman» käsite soti mainittua prinsiippiä vastaan.[101] +Myöhemmin ovat _Rubner, Laulanie, Atwater_ kokeiden kautta, jotka +osittain kuuluvat fysiologian vaivaloisimpiin, suoranaisesti +todistaneet tämän periaatteen korkeimmankin orgaanisen tapahtumisen +alalla paikkansapitäväksi.[102] + + * * * * * + +Luonnollinen seuraus siitä, että biologit rupesivat uskomaan +elämänilmiöiden fysikaaliskemiallisen selittämisen mahdollisuuteen, +oli tietenkin, että biologian, tässä lähinnä fysiologian ja +fysiologisen kemian alalle, ruvettiin sovelluttamaan eksaktisen +luonnontutkimuksen hedelmällisiä kokeellisia menettelytapoja. +Fysiikka ja kemia antoivat biologiselle tutkimukselle sen johtavat +näkökohdat--aivan samoin kuin fysiologia nykyajan tieteelliselle +psykologialle. Toisaalta ruvettiin synteettisesti valmistamaan +orgaanisia yhdistyksiä, ja kuten _Marcus Hartog_ mainitsee »oli +fysiologian opiskelijain yleisenä uskona seitsenkymmenluvulla, että +vuosikymmenen kuluttua pystyttäisiin syntetisoimaan albumiineja ynnä +muita munanvalkuaisaineita ja että vuosisadan lopussa jo osattaisiin +valmistaa alkuainetta, todennäköisesti elävässä tilassa».[103] +Toisaalta taas uskottiin, että yksinkertaiset fysiikan käsitteet +sellaiset kuin kapillariteetti, osmoosi jne. riittäisivät +fysiologisten ilmiöiden selitysperusteiksi. + +Saattaa sanoa, että todellisuus säälimättömästi pirstosi nämä +toiveet. Yksinkertaisten fysikaaliskemiallisten selitysperusteiden +riittämättömyys kuuluu nykyään biologian alkeisiin. Seuraavassa +muutamia sanoja vain tässä kohden kaikkein tunnetuimmasta +tapauksesta, jolla samalla kertaa on ollut tärkeä osa nykyaikaisen +vitalismin syntymisessä.[104] + +Vuosisadan keskivaiheilla uskottiin yleisesti, että--eräitä +erikoistapauksia lukuunottamatta--ravintonesteiden imeytyminen +suolistoon, kasvien hiusjuuriin jne. oli yksinkertainen fysikaalinen +tapahtuma. Uskottiin, että näihin tapahtumiin ilman muuta voitiin +sovelluttaa fysikaalisia kokemuksia suodatuksesta ja osmoosista: +nesteet imeytyvät kalvojen läpi, kun näiden molemmilla puolilla on +erilainen hydrostaattinen paine taikka kemiallinen kokoonpano. + +Vähitellen fysiologit kuitenkin keksivät yhä enemmän ilmiöitä, jotka +olivat ristiriidassa tämän yksinkertaisen fysikaalisen selityksen +kanssa. _C. Ludwig_ osoitti kuuluisaksi tulleissa tutkimuksissaan, +että sylkyrauhaset erittävät nestettään paljoa suuremmalla voimalla +kuin hiussuoniveren paine on, rauhassolut ovat tässä aktiivisessa +toiminnassa; monien tutkijain työn saattoi päätökseen _Heidenhain_ +osoittaessaan, että ravintonesteen imeytyminen suolien +epiteelikerrokseen tapahtuu aivan toisien, monimutkaisempien lakien +mukaan kuin yksinkertainen fysikaalinen suodatus ja osmoosi; elävät +solut, joiden läpi nesteet kulkevat, reguloivat tämän imeytymisen +niin, että eliö saa niitä aineita mitä se tarvitsee. Ja niin oli +syvällisempien tutkijain mielissä pian tapahtunut huomattava käänne, +jota sattuvasti kuvaa englantilaisen fysiologin, _Michael Froster_in +vastaus oppilaalleen _Harlog_ille, kun tämä viittasi osmoosin +merkitykseen eräissä munuaisten eritystoiminnoissa: »Hyvä ystävä, tuo +ei riitä, olkaa varma siitä, että munuaissolu tietää mitä siltä +tahdotaan.»[105] + +Silti eivät nämä kriitilliset tutkijat menettäneet uskoansa +mekanistiseen periaatteeseen. Kuvaava on tässä kohden _Heidenhain_in +kanta. Häntä oli syytetty vitalistiksi, kun hän oli puhunut »elävän +solun toiminnasta». Siihen hän huomauttaa, että hän tällä solun +»aktiivisella osuudella» ei tarkoita mitään muuta kuin että solussa +ja sen ympäristössä tapahtuvat fysikaaliset ja kemialliset ilmiöt +aiheuttavat siinä itsessään todettavia muutoksia, joiden kautta se +puolestaan muuttaa nesteitten läpikulkua.[106] Näin siis entisen +yksinkertaisen fysikaaliskemiallisen tehtävän sijalle astuu elävän +solun äärettömän monimutkainen fysiokemia--tehtävä, jonka ratkaisu +siirtyy tuntemattomaan tulevaisuuteen. + +Henkiseltä rakenteeltaan toisenlaisiin tutkijoihin nämä mekanistisen +biologian tavallaan kielteiset, mutta silti tietenkin erinomaisen +arvokkaat saavutukset kuitenkin vaikuttivat toisella tavalla. Itse +teossa juuri ne 80-luvulla herättivät eloon sen antimekanistisen +virtauksen, joka kahtena seuraavana vuosikymmenenä mahtavasti +voimistuneena käy »uusvitalismin» nimellä. + +Tavatonta huomiota herätti silloin Baselin fysiologisen kemian +professorin _C. von Bunge_n esitelmä »Mechanismus und +Vitalismus».[107] _Bunge_ siinä kielsi, että elämänilmiöiden +fysikaaliskemiallinen selitys olisi vähimmässäkään määrässä +onnistunut. »Jota yksityiskohtaisemmin, monipuolisemmin, +perusteellisemmin me pyrimme elämänilmiöitä tutkimaan, sitä paremmin +huomaamme, että tapahtumat, jotka me jo uskoimme voivamme +fysikaaliskemiallisesti selittää, ovatkin luonteeltaan paljon +monimutkaisempia ja toistaiseksi pilkkaavat kaikkea mekaanista +selittelyämme.» + +Eikä vain »toistaiseksi». Sillä käänteellä, joka on biologiassa uusi, +väittää _Bunge_, että ne eliöiden tapahtumat, jotka voidaan +mekanistisesti selittää, ovat elämänilmiöitä yhtä vähän kuin tuulen +huojuttaman puun liikunto taikka siitepölyn kiitäminen ilmassa. +»Aktiivisuudessa--siinä piilee elämän arvoitus. Mutta aktiivisuuden +käsitettä emme ole ammentaneet aistihavainnosta, vaan itsehuomiosta. +Tämän omassa tajunnassamme kehittyneen käsitteen me sovellutamme +aistihavaintomme esineisiin, elimiin, kudosaineksiin, jokaiseen +pienimpäänkin soluun. Tämä on ensimäinen koe _psykologisesti_ +selittää kaikki elämänilmiöt.» + +_Bunge_ ei ole lähemmin määritellyt, mitä hän »aktiivisuudella» +tarkoittaa. Mutta ilmeisesti käyttää hän tätä sanaa siinä +spekulatiivisten psykologien kehittämässä absoluuttisessa +merkityksessä, jota tässä teoksessa on aikaisemmin arvosteltu. Jos +siis eliöissä havaitaan tämänlaatuista »aktiivisuutta», sisältyy +siihen, että elollisessa luonnossa tavataan tapahtumista, joka +mahdollisimman jyrkällä tavalla eroaa elottoman luonnon +»humelaisesta» kausaliteetista. _Bunge_ ei näin ollen ole vain +vitalisti, vaan vielä lisäksi äärimäisyysvitalisti, nykyisten +»psykolamarckistien» edelläkävijä. + +On sopivaa tässä vielä toisenkin, psykologisessa katsannossa +mielenkiintoisen esimerkin kautta osoittaa, mitenkä elämänilmiöiden +mekanistinen selittäminen kaikkein oleellisimmissa kohdissa näytti +lykkäytyvän epämääräiseen kaukaisuuteen. + +Vuonna 1904 koetti kuuluisa solututkija _Z. Rhumbler_ eräässä +esitelmässä[108] osoittaa, mitenkä solujen elävä nestemäinen sisältö +noudattaa kaikkia nesteiden fysiikan lakeja. Kuten ensimäinen +kapillariteetinlaki vaatii, pyrkii elävä alkulima nestemäisessä +ympäristössä tekemään ulkopintansa mahdollisimman vähäiseksi +(pintajännityksen vaikutuksesta), toisen kapillariteetinlain +mukaisesti se muodostaa yhdenmukaista kiinteää seinää vastaan aina +saman kulman ja veden pinnalla se useimpien muiden nesteiden tavoin +leviää äärettömän ohueksi kalvoksi ja, niinkuin kolmas +kapillariteetinlaki lausuu, se hienoissa lasiputkissa todellakin +kohoaa ylös. Tähän katsoen herää ajatus, että elävän alkuliman, esim. +ameban liikunnot ehkä voidaan selittää yksinkertaisella +fysikaalisella tavalla pintajännityksen muutoksien kautta: jos +pintajännitys jossain kohdassa esim. vähenee, virtaa alkulima sinne +ja ameba alkaa liikkua määrättyyn suuntaan (tällaista elottomien +nestepisaroiden liikuntoa on _Bütschli_ kokeellisesti todennut). +_Rhumbler_ uskoo, kuten suuri joukko muita nykyajan biologeja, että +kasvien ja alhaisempien eläinten »tropismeissa», s.o. liikkeissä, +joiden kautta eliö asettuu määrättyyn suuntaan jonkun ulkoisen voiman +(valon, lämmön, kemiallisen voiman j.n.e.) vaikutusta kohti, ilmenee +tällainen fysikaaliskemiallisten tekijäin suhteellisesti +yksinkertainen toiminta. Samoin, kun esim. ameba käy saaliinsa +kimppuun ja »syö» sen, on tässä kysymyksessä vain kahden substanssin +yksinkertainen fysikaaliskemiallinen vuorovaikutus, joka voidaan +ymmärtää liukenemistapahtumain lakien pohjalla. + +Mikään ei ole opettavaisempaa kuin tarkastella tämäntapaisia rohkeita +väitteitä amebojen jokapäiväisen elämän syvällisen tuntijan _H.S. +Jennings_in tulosten valossa. Hän ei ryhdy ratkaisemaan +ratkaisematonta kysymystä, onko näillä alhaisimmilla eläimillä +tajuntaa, mutta hän toteaa, että näissä alhaisimmissa eliöissä +esiintyy ilmiöitä, jotka eivät kvalitatiivisessa suhteessa mitenkään +eroa niistä, joiden perusteella katsomme korkeammissa eläimissä +olevan sielunelämää. »Jos ameba olisi suuri eläin, niin että se +kuuluisi ihmisen jokapäiväiseen havaintopiiriin, aiheuttaisi sen +käytös heti, että me uskoisimme sen kokevan nautintoa ja tuskaa, +nälkää ja haluamista y.m. aivan samoilla perusteilla kuin uskomme +koiran sellaista kokevan.»[109] Sen vuoksi on myöskin, kuten +_Jennings_ yksityiskohtaisesti osoittaa, näiden eläinten käytös, +esim. ameban saaliinajo »vaikea taikka yleensä tuskin mahdollinen +selittää yksinkertaisiksi reaktioiksi yksinkertaisia ärsykkeitä +kohtaan».[110] Kaavamainen tropismi-oppi hajoaa _Jennings_in käsissä +kokonaan. Asia sietää hieman laajempaakin selostusta. + +Jokainen tietää, että kasvit kääntyvät valoon päin, että perhoset +lentävät palavaan kynttilään j.n.e. Kasvifysiologi _Sachs_in jälkeen +on tapana yhdistää tällaiset orienteerausliikkeet yhdeksi ryhmäksi +»tropismien» nimellä. (Eräät uudemmat tutkijat puhuvat ainoastaan +kasveihin nähden »tropismeista» ja käyttävät vastaavista ilmiöistä +eläinmaailmassa nimitystä »taxis».) Fysikaaliskemiallisesti on nämä +liikunnot koetettu selittää niin, että ulkoinen ärsyke (valo, lämpö, +kemiallinen kosketus j.n.e.) aiheuttaa erilaisuutta eliössä +tapahtuvissa kemiallisissa reaktioissa, niin että toiset näistä +tapahtuvat nopeammin kuin toiset. Tämä näyttää olevan erikoisen +helposti ymmärrettävissä silloin kun eliö on symmetrisesti +rakennettu. Jos esim. valo lankeaa vain hyönteisen toiseen silmään, +niin jotkut kemialliset reaktiot alkavat tapahtua nopeammin kuin +toiset; tämän vaikutuksesta hyönteinen kääntyy, lähteäkseen +jatkuvasti etenemään sellaisessa asennossa, jolloin ärsyke kohdistuu +molempiin ruumiinpuoliskoihin yhtä voimakkaana.[111] + +Tämä näennäisesti niin yksinkertainen tropismiteoria, joka salli +soveltaa eliöiden liikuntoilmiöihin alkeellisia fysikaalisia +käsitteitä (_Faraday_n »voimaviivat» j.n.e.) on ollut +yltiömekanisteilla suorastaan keppihevosena. Tropismeista muka +selvästi nähtiin, kuinka puhtaasti fysikaaliskemiallisia eliöiden +liikunnot ovat ja miten vähän tekemistä niillä on minkään +tarkoituksenmukaisuuden kanssa: ovathan toiset tropismit eliölle +suorastaan tuhoisia, toiset, laboratoriossa synnytetyt taas eivät +ollenkaan voi esiintyä eliöitten luonnollisessa elämässä +(»galvanotropismi»). Äärimmilleen kehitettynä sovellutettiin +tropismi-periaatetta kaikkiin eliöiden liikuntoihin ja vietiin ad +absurdum, kun sanottiin esim. että äidinrakkaus on kemiallinen +reaktio![112] + +Etupäässä _H.S. Jennings_in vaikutusta lienee, että tämä teoria viime +vuosina on tavattomasti menettänyt merkitystään. + +Tutkiessaan alhaisimpien eläinten käytöstä _Jennings_ ei tyytynyt +siihen, että hän antoi ärsykkeen jonkun aikaa vaikuttaa koeyksilöihin +ja sitten totesi sen yleisvaikutuksen, katsoi, olivatko eliöt ryhmänä +liikkuneet teorian vaatimalla tavalla. Hän ryhtyi seuraamaan +yksilöitä kutakin erikseen ja huomasi silloin, että niiden liikunnot +olivat paljon monimutkaisemmat kuin teoria vaati. Pari yksinkertaista +esimerkkiä: 1/2-prosenttinen suolaliuos aiheuttaa uivissa +infusooreissa »negatiivisen kemotropismin», niin että jos jossakin +altaan kohdassa on heikompi liuos (esim. 1/10-prosenttinen) +infusoorit ennen pitkää ovat kerääntyneinä siihen. Reaktion +yksityiskohdat ovat seuraavat: Liika vahvassa liuoksessa infusoorit +kiireisesti uivat kaikkiin suuntiin, niin että monet niistä +sattumalta joutuvat heikompaan liuospisaraan. Ne uivat suuntaansa +muuttamatta suoraan tämän sisään ja jatkavat matkaansa, kunnes +kohtaavat pisaran vastakkaisen rajan. Silloin aiheuttaa liika vahvan +liuoksen kemiallinen kosketus »pelästysreaktion»: eläimet kääntyvät +ympäri ja jatkavat liikettään uuteen suuntaan, kunnes taas saavat +aihetta »pelästysreaktioon» j.n.e. Koska tällä tavoin kaikki, jotka +pisaraan tulevat, myöskin jäävät siihen, kerääntyy pisaraan yhä +useampia yksilöitä. + +Periaatteessa vallan samalla tavalla reageeraavat monet alhaiset +eläimet esim. valoon. Määrätty valaistusalue on niille optimaalinen-- +positiivisesti fototroopillisille valomaksimi, negatiivisesti +fototroopillisille valominimi--; tässä alueessa ne pysyttelevät +senkautta, että seuraa »pelästysreaktio», niinpian kuin ne joutuvat +vähemmän edulliselle alueelle. + +Näistä reaktioista tarjoo _Jennings_in teos lukemattomia esimerkkejä. +Hänen käsityksensä mukaan nämä alhaisimmat eläimet pysähtymättä ja +innokkaasti »koettelevat» tietänsä eteenpäin, välttäen kaikkea, mikä +vaikuttaa niihin vahingollisesti. Ne liikkuvat kuin ihminen pimeässä. +Kuten eläinpsykologi _Holmes_ on sanonut: »Koko eläinkunta noudattaa +Paavalin ohjetta: 'Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä hyvää +on!'»[113] + +_Jennings_in kielteinen kanta tropismiteoriaan nähden lienee nykyään +päässyt yhä enemmän valtaan.[114] + + * * * * * + +2. Katsoen niihin laajassa mitassa kielteisiin tuloksiin, joihin +biologisten ilmiöiden fysikaaliskemiallinen tutkimus on johtanut, +herää kysymys, onko se biologian ohjelman ja mekanistisen prinsiipin +määrittely, jonka _du Bois-Reymond_ antoi edellä puheena olleessa +kirjoituksessaan, loogillisesti virheetön ja asiallisesti +tarkoituksenmukainen. Viriää epäilys, eikö näin määriteltynä +biologian tehtävä tule toivottoman vaikeaksi ja eikö olisi +asianmukaisempaa tyytyä puhtaasti biologiseen kysymysten asetteluun. + +Kysymyksen yksityiskohtaiselle käsittelylle voidaan sopivasti panna +pohjaksi erään nykyaikaisen jyrkän mekanistin käsitys biologian +tehtävästä. + +_W. Roux_ määrittelee »kehitysmekaniikkansa» ohjelman seuraavasti: + +»_Orgaanisessa_ tapahtumisessa ilmenee osittain samoja vaikutustapoja +(Wirkungsweisen) kuin epäorgaanisessa; mutta monasti kohtaamme +edellisessä _oleellisesti jälkimäisestä poikkeavia vaikutustapoja_. +Kokemus opettaa kuitenkin, että _useampien vaikutustapojen +kombination kautta saattaa syntyä uusia vaikutustapoja_, täten esim. +kombinoimalla rikin, raudan, hapen ja vedyn vaikutukset +rautavihtrilliksi synnytetään aivan toisia vaikutustapoja kuin +kombinoimalla vain kahden tällaisen alkuaineen vaikutukset. Mitenkä +fysikaalisten vaikutusten kombination kautta saattaa syntyä uusia +vaikutustapoja, sen on viime aikoina röntgen- ja Becquerel-säteiden +synnyttäminen selvästi osoittanut. + +_Me oletamme senvuoksi, kunnes vastakohta on todistettu, että +eliöissä ilmenevien erikoisten vaikutustapojen syyt sisältyvät +ainoastaan niiden erikoisen monimutkaiseen fysikokemialliseen +kokoonpanoon._ Vain tällä pohjalla ja tässä määrässä me tunnustamme +elämän tapahtumain _autonomian_. + +Pyrkiessämme pääsemään perille siitä vaikuttamisesta, johonka +kehitystapahtuminen perustuu, on tehtävämme senvuoksi mahdollisimman +suuressa määrässä redusoida tämä tapahtuminen fysiikan ja kemian nyt +jo selvittämiksi epäorgaanisiksi vaikutustavoiksi (taikka, jos +tahdotaan, näiden pohjalla oleviksi _voimiksi_), siis eritellä eli +analysoida se tällaisiksi vaikutustavoiksi. Sikäli kuin tämä ei vielä +ole mahdollista, täytyy meidän hajoittaa äärettömän monimuotoinen +orgaaninen kehitystapahtuminen _mahdollisimman harvoiksi_, niinikään +_muuttumattomiksi_ vaikutustavoiksi, joilla tosin vielä on orgaanisen +tapahtumisen erikoisleima... Näistä täytyy vähitellen voida eristää +epäorgaanisia vaikutustapoja, joten yhä vähenevä redusoimaton +jäännöskin lopulta hajaantuu epäorgaaniseksi tapahtumiseksi.»[115] + + * * * * * + +Kemian alkeisiin kuuluu, että kun kaksi alkuainetta yhtyy, niin +yhdistyksen fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet usein ovat +kokonaan toiset kuin elementtien. Happi ja vety yhtyvät +painosuhteessa 8 ja 1 muodostaen vettä (H2O), joka on kokonaan +toisenlaista kuin mainitut kaasut; mutta ne voivat myöskin yhtyä +painosuhteessa 16 ja 1, muodostaen vetysuperoksidia (H2O2), joka +taaskin on kokonaan toisenlaista kuin vesi (kestämätöntä, öljymäistä +ja syövyttävää). + +Voidaanko veden ja vetysuperoksidin »vaikutustavat», s.o. +fysikaaliskemialliset ominaisuudet redusoida vedyn ja hapen +ominaisuuksiksi, tai näiden ominaisuuksien summaksi taikka +interferenssiksi? Siitä ei nykyajan kemiassa ole puhettakaan. + +Kemiallisen struktuuriteorian mukaan kunkin yhdistyksen ominaisuudet +määrää sen kemiallinen kokoomus, sen »konstitutio», s.o. atomien +ketjuuntumistapa ja sen »konfiguratio», s.o. atomien paikallinen +järjestys. Struktuurikaavan perusteella voitaisiin siis joka +suhteessa määrätä jonkun yhdistyksen ominaisuudet ja ennakolta sanoa +tuntemattomienkin yhdistysten olemismahdollisuudet ja luonne. + +Tätä ihannetta on kemiallinen tutkimus toteuttamassa, kun se esim. +orgaanisen kemian homoloogisiin sarjoihin nähden ennakolta sanoo +jonkun vielä tuntemattoman yhdistyksen kiehumispisteen taikka +osoittaa, että saattaa olla olemassa vain kaksi erilaista yhdistystä, +joilla on kokoomus C4H_{10} Mutta siitä huolimatta, että kombination +muuttuessa esiintyvät uudet »vaikutustavat» tällä tavoin noudattavat +määrättyä yksinkertaista sääntöä, jonka perusteella ne voidaan +edeltäpäin sanoa, ei mitenkään voida selittää niitä elementtiensä +»vaikutustapojen» perusteella. + +Vastaavia ilmiöitä havaitaan tietenkin fysiikan alalla. Villatilkulla +hangattu lakkatanko tulee sähköiseksi; ei voida mitenkään ymmärtää, +mitenkä toisaalta villan ja lakan fysikaaliset ominaisuudet, +toisaalta niiden kitka »kombinoituvat» tällaiseksi uudeksi +»vaikutustavaksi». Itse asiassa oletetaankin aineen tässä saavan +erään _uuden_ ominaisuuden: sähköisyyden. + +Jos siis kemiallisten ja fysikaalisten »kombinatioiden» uusia +»vaikutustapoja» ei voida redusoida, eritellä eli hajoittaa +tekijöidensä »vaikutustapojen» yhtymäksi, niin millä oikeudella +väitetään, että biologisten »kombinatioiden» »vaikutustavat» +välttämättä pitää redusoida fysikaaliskemiallisiksi +»vaikutustavoiksi», joiden »kombinatioita» ne olettamuksen mukaan +ovat? Miksei biologisissa »kombinatioissa» saattaisi tulla ilmi +kokonaan uusia aineen vaikutustapoja? + +Puheenalainen vaatimus näyttää mielivaltaiselta. Ajatuksessa taikka +sen perusteluissa täytyy jonkun virheen piillä. + +Tämä virhe nähdäkseni voidaan sekä osoittaa että psykologisesti +selittää. + +_du Bois-Reymond_ selitti, että rautahiukkasen ikuiset ja +muuttumattomat ominaisuudet pysyivät samoina riippumatta siitä, +esiintyikö hiukkanen junanpyörässä taikka runoilijan verisolussa. +Mistä me tunnemme rauta-atomin ominaisuudet? Sitä ei ole kukaan +nähnyt, kukaan ei ole voinut välittömästi tutustua sen rakenteeseen +(joka erään kuuluisan lauselman mukaan on monimutkaisempi kuin +Steinway-flyygelin). Ihmeellistä kyllä, eivät atomit sittenkään ole +pelkkiä kuvitelmia, kuten monet valistuneimmat luonnontutkijat +vuosisadan vaihteessa uskoivat; fysiikan uusin kehitys +(radioaktiiviset ilmiöt y.m.) näyttää osoittavan, että nämä +filosofien halveksimat oliot sittenkin kaikesta päättäen »ovat +olemassa». Mutta on itsestään selvää, että _meillä on niiden +ominaisuuksista ja rakenteesta jotakin tietoa vain niiden +aiheuttamien ilmiöiden perusteella._ Niinpian kuin keksitään joku +periaatteellisesti uusi fysikaalinen tai kemiallinen ilmiö, saavat +atomit »uusia» ominaisuuksia. Puheella näiden »ikuisuudesta» ja +»muuttumattomuudesta»[116] olisi jotain merkitystä vain siinä +tapauksessa, että _atomien ominaisuudet olisivat meille jo tutut._ + +Erinomaisen tärkeä seikka on nyt seuraava: _Mekaaninen luonnon +käsitys edellyttää, että äärimäisten ainehiukkasten ominaisuudet ovat +meille pääasiassa tutut;_ sehän sisältää, että _kaikki +luonnontapahtuminen pohjaltaan on mekaanista liikuntoa_, siis +selitettävissä kiinteiden kappalten fysiikan avulla. »Luonnon +tunteminen»--niin sanoo _du Bois-Reymond_ eräässä tunnetussa +esitelmässään[117]--»on kappaleitten maailmassa tapahtuvien muutosten +palauttamista atomien liikkeiksi eli luonnontapahtumain hajottamista +atomien mekaniikassa.» + +Kun siis _du Bois-Reymond_ sanoo, että rauta-atomilla on samat +muuttumattomat ominaisuudet junanpyörässä ja runoilijan verisolussa, +hän nähtävästi ajattelee niitä tunnettuja ominaisuuksia, joita sillä +on mekaanisten liikuntalakien alaisena pikkukappaleena. Siitä lankeaa +selvittävä valo hänen biologiseen ohjelmaansa: _biologinen tutkimus +on asetettava mekaanisen luonnonkäsityksen palvelukseen._ Samoin +ajattelee _W. Roux_, joka niinikään on tämän luonnonkäsityksen +kannattaja, yllälainatussa ohjelmanmääräyksessään. + +Mekaanisen luonnonkäsityksen kannalta on myöskin täysin järjellistä +puhua »kombinoitujen vaikutustapojen» redusoimisesta tekijöihinsä. On +luonnollista käsittää esim. taivaankappalten kiertoliike +suoraviivaisen etenemisliikkeen ja putoamisliikkeen kombinatioksi. Ja +kun mekaaninen luonnonkäsitys viime vuosisadalla saavutti suuret +voittonsa kineettisen kaasuteorian ja mekaanisen lämpöteorian kautta, +saatiin tällöin kouraantuntuvia näytteitä siitä, mitenkä näennäisesti +aivan spesifiset »vaikutustavat» »olemukseltaan» ovat toisaalta +tuttujen, tässä tapauksessa mekaanisen liikunnan »vaikutustapojen» +yhtymiä. + +Mainituista voitoistaan huolimatta ei mekaaninen luonnonkäsitys +koskaan ole ollut sen enempää kuin _luonnonfilosofinen teoria_. Ei +edes entisinä vuosisatoina, jolloin koko fysiikasta vain mekaniikka +oli huomattavammin kehittynyt, jolloin sähkö ja magnetismi vielä +olivat melkein tuntemattomia, mekaaninen luonnonkäsitys pystynyt +selittämään kaikkia tunnettuja luonnonilmiöitä. Ja fysikaalisen +tutkimuksen uusin suunta (elektroni- ja relativiteettiteoria) +osoittaa, että varsinainen mekaaninen ilmiöpiiri on vain +erikoistapaus toista yleisempää lainmukaisuutta, jotenka mekaaninen +luonnonkäsitys ei enää tule olemaan pohjana yrityksille luoda +yhtenäistä tieteellistä maailmankuvaa. + +Tällaisista _filosofisista_ pyrinnöistä huolimatta eksaktisen +_luonnontutkimuksen_ nähdäkseni yhä tänäkin päivänä täytyy +allekirjoittaa _Schopenhauerin_ arvostelu, kun hän sanoo: + +»Me emme voi siirtää toisella luonnonilmiöiden alalla kehiteltyjä +selitysperusteita toiselle, vaan niinpiankuin astumme uudelle alalle, +esiintyy uusia peruslakeja, joiden selittäminen aikaisemmin +tunnettujen perusteella on toivoton yritys. Täten vallitsevat +varsinaisesti mekaanisella alalla painovoiman, kohesian, jähmeyden, +nestemäisyyden, kimmoisuuden lait... Kun tältä alalta siirrymme +kemian, sähköisyyden, magnetismin, kristallisation ilmiöihin, ei +mainittuja periaatteita enää voida käyttää, mainitut lait eivät enää +ole pätevät, uudet voimat kumoavat entiset, ja ilmiöt tapahtuvat +suoranaisessa ristiriidassa edellisten kanssa, uusien peruslakien +mukaisesti, jotka, kuten edellisetkin, ovat alkuperäisiä ja +selittämättömiä.»[118] + +Tähän katsoen täytyy asettua sellaista käsitystä vastaan, että +jotakin luonnonilmiöiden erikoista ryhmää käsittelevän tieteen +päämääränä välttämättä täytyisi olla sen tutkimusalalla havaittujen +»vaikutustapojen» redusoiminen eli eritteleminen ennestään tutuiksi, +yleisiksi fysikaaliskemiallisiksi ilmiöiksi. Tietysti jokainen +tieteenhaara pyrkii alallaan saavuttamaan mahdollisimman suurta +yksinkertaisuutta ja, kuten aikaisemmin on mainittu, on jokin +ilmiöiden ryhmä täydellisesti selitetty vasta sitten kun kaikki sen +sisältämät ilmiöt ja lait on onnistuttu redusoimaan yleisempien ja +yksinkertaisempien ilmiöiden ja lakien erikoistapauksiksi eli +kombinatioiksi. Mutta tosiasiallisesti on olemassa useampia +autonomisia tieteitä. Niinpä esim. kristallografia on korkealle +kehittynyt tiede, siitä huolimatta, että se tehtävä, jonka +ratkaisemisen mekaanisen luonnonkäsityksen mukaan pitäisi olla sen +päämääränä, on ja pysyy ratkaisemattomana.[119] + +Kaikkein selvin on tämä seikka _kemiaan_ nähden. + +Kemiallisen affiniteettiopin ylin päämäärä on tietenkin redusoida +aineenvaihdoksissa vaikuttavat syyt tunnetuiksi fysikaalisiksi +faktoreiksi. Asiantuntijain mukaan ei ole olemassa ainoatakaan +fysiikan keksimää kappalten vuorovaikutuksen muotoa, jonka avulla ei +olisi koetettu selittää kemiallisia voimia. Kaikki tällaiset +ponnistukset ovat kuitenkin rauenneet tyhjiin. + +Nykyinen kemia ei siis suinkaan palvele mekaanisen luonnonkäsityksen +tarkoitusperiä ja siitä huolimatta se on täyttä vauhtia kehittymässä +kohti eksaktisen luonnontieteen ihannemuotoa, jossa deduktiivinen +menetelmä laajassa mitassa tulee käytäntöön. + +Ei siis mitenkään ole oikeutettua ennakolta julistaa, että määrätyn +tieteen--tässä tapauksessa biologian--päämääränä on redusoida +havaitut komplisoidut »vaikutustavat» yksinkertaisemmiksi +fysikaaliskemiallisiksi laeiksi ja ilmiöiksi. Tällainen kaiken +luonnontieteellisen tutkimuksen ylin platooninen tarkoitusperä on +aivan merkityksetön konkreettisessa yksityistieteellisessä +tutkimuksessa, jonka pyrkimyksenä tietenkin lähinnä on keksiä ja +mahdollisimman yksinkertaisella tavalla lausua ne lait, jotka +tutkittua ilmiöryhmää vallitsevat. Vasta näiden lähimpien saavutusten +perusteella voidaan ryhtyä tarkastelemaan, ovatko löydetyt +lainmukaisuudet luonteeltaan autonomisia, »viimeisiä», +redusoimattomia vai voidaanko ne mahdollisesti tulkita +yksinkertaisempien lainmukaisuuksien erikoistapauksiksi. + +Jos nyt ne muutamat viittaukset nykyisen biologian tärkeimmistä +tuloksista, joita tässä tutkimuksessa aikaisemmin on esitetty, +pannaan pohjaksi tällaiselle tarkastelulle, on nähdäkseni +ennakkoluulottoman arvostelijan silmissä ilmeistä, että _biologia on +autonominen tiede samalla tavoin kuin fysiikka ja kemia._ Nykyinen +biologia, varsinkin sen kokeellinen haara, formuloi eksaktisia +matemaattisia lakeja (esim. Mendelin perinnöllisyyssäännöt). +Huomautus, että viimemainitut ovat vain tilastollisia sääntöjä, jotka +pitävät paikkansa ainoastaan suurten lukujen lain pohjalla, ei riistä +niiltä niiden luonnontieteellistä arvoa--ovathan m.m. kaikki +kineettiseen kaasuteoriaan pohjaavat fysiikan lait samalla tavoin +pelkästään tilastollisia lakeja. Toisaalta taas ei nykyisen +tutkimuksen pohjalla ole minkäänlaista mahdollisuutta selittää nämä +lainmukaisuudet yksinkertaisempien fysikaaliskemiallisten lakien +erikoistapauksiksi eli kombinatioiksi. _Alhaisimmatkin biologiset +ilmiöt_--ajateltakoon esim. aikaisemmin kuvattua ameeban +»behaviouria»--_eroavat ennakkoluulottoman tarkastelun valossa +fysikaalisista ja kemiallisista ilmiöistä enemmän kuin nämä +toisistaan._ + +Se luonnontutkimusta vallitsevan _mekanistisen prinsiipin_ ja siihen +nojaavan biologian ohjelman määritelmä, jonka _du Bois-Reymond_ antoi +ja jota meidän päivinämme ovat kannattaneet W. Roux ynnä muut +luonnontutkijat, on senvuoksi hyljättävä. Tämä mekanistisen +prinsiipin _luonnonfilosofinen määritelmä_ tahtoo asettaa biologisen +tutkimuksen määrätyn filosofisen teorian, nim. mekaanisen +luonnonkäsityksen palvelukseen, mikä tietenkään ei ole oikeutettua. + +Biologian pohjaksi on pantava mekanistisen prinsiipin »positiivinen» +määritelmä: orgaanistakin tapahtumista vallitsee puhtaasti +aineellinen kausaliteetti, mutta on epätietoista, voidaanko tämä +kausaliteetti koskaan tulkita puhtaasti fysikaaliskemialliseksi. + +Ylläkehitelty ajatustulos tavataan monilla vanhemmilla ja uudemmilla, +varsinkin juuri etevimmillä biologeilla. Heillä tavataan +ajatuskäänteitä, jotka voidaan tulkita tietoisuudeksi siitä, että +mekanistisen prinsiipin ja biologisen ohjelman fysikaaliskemiallinen +määrittely ei ole loogillisesti oikeutettu. + +Tähän tapaan lienee käsitettävä esim. sentapainen kanta, jota +vuosisadan keskivaiheilla mainehikkaat tutkijat _Virchow_ ja _Claude +Bernard_ edustivat.[120] Orgaanisen tapahtumisen pohjana on erikoinen +»Stoffkombination», »arrangement vital», joka tosin noudattaa +»mekaanisia lakeja», mutta ei ole fysikaaliskemiallisesti +selitettävissä. + +Nykypäivinä taas, kun »energian» käsitteestä on tullut se »tyttö +kaikkien mieleen», joka _du Bois-Reymond_in mukaan »elinvoima» oli +aikoinaan, alleviivaavat monet tutkijat sitä mahdollisuutta, että +»organismeissa saattaa piillä energiamuotoja, joita niiden +ulkopuolella ei ollenkaan tavata».[121] + +Kaikkein selvimmin on kuitenkin _Oscar Hertwig_ kehitellyt käsitystä, +että biologia on autonominen tiede samoin kuin fysiikka ja +kemia.[122] + +_Hertwig_in käsityksen ydin voidaan esittää seuraavaan tapaan. + +Ne luonnontieteet, jotka tutkivat (elottomien ja elollisten) +kappalten aineellista kokoonpanoa, ovat johtaneet siihen tulokseen, +että kokoonpanon pohjana aina on joukko yksinkertaisempia osasia. +Mutta nämä eivät suinkaan kaikki ole samanlaatuisia, vaan päinvastoin +muodostavat monimutkaisen, arkitektoonisesti ylenevän sarjan, kun +näet alemman asteen osaset tavalla, joka on nykyiselle tutkimukselle +pääasiassa tuntematon, muodostavat korkeampia organisatiomuotoja. +Uusimpien fysikaalisten olettamusten mukaan ovat atomit merkillisellä +tavalla kokoonpannut radioaktiivisista hiukkasista--samalla nämä +»elektronit» ovat kappalten aineellisen erittelyn provisoorisena +päätepisteenä äärettömän pienen taholla--; atomit puolestaan yhtyvät +molekyyleiksi, jotka taas saattavat muodostaa molekyylikomplekseja. +Mutta ei voida esittää mitään tosiseikkoja sellaista olettamusta +vastaan, että viimemainitut puolestaan saattavat tuntemattomalla +tavalla muodostaa erityisten lakien alaisia, lähinnä korkeamman +asteen organisatiomuotoja, »_biologisia yhdistyksiä_», jotka ehkä +eroavat orgaanisen kemian jo suunnattoman monimutkaisista atomien +ketjuuntumisista yhtä paljon kuin nämä puolestaan yksinkertaisemmista +yhdistyksistä. Nämä »biologiset yhdistykset» kuuluvat osaksi jo +mikroskooppisesti näkyvään maailmaan; sellaisia lienevät elävän solun +vähäisimmät morfologiset rakennusosaset, tuma, kromosomit j.n.e. +Niitä mainitaan nykyajan biologiassa monilla eri nimillä (micellit, +bioforit, bioblastit, genit j.n.e.), mutta yhteisinä on niillä +ainakin kaksi elävän aineen perusominaisuutta, kyky kasvaa, +assimiloimalla aineita ja muuttamalla ne omaksi substanssikseen ja +kyky itsejakaantumisen kautta lisääntyä. Ja samalla tavalla kuin +molekyyli on syntynyt atomien yhtymisen kautta, samalla tavalla +lienevät myös »biologiset yhdistykset» vähitellen, todennäköisesti +meille tuntemattomien välijäsenien kautta, syntyneet +munanvalkuaismolekyylien yhtymisen kautta. + +Kemia ja biologinen morfologia ovat näin ollen koordinoituja +tieteitä. Edellinen käsittelee yksinkertaisempia (myöskin orgaanisia) +aineellisia yhdistyksiä, jälkimäinen korkeampia aineen +organisatiomuotoja; nämä muodostavat erikoisen tutkimusalan +erikoisine redusoimattomine lainmukaisuuksineen. Yhtä vähän kuin +elektroniteoria voi korvata kemiaa, yhtä vähän voi kemia korvata +morfologiaa ja päinvastoin. + +Samassa suhteessa kuin kemia morfologiaan on fysiikka fysiologiaan. + +Yhtä vähän kuin molekyylien ominaisuuksia voidaan yksinkertaisen +yhteenlaskun kautta johtaa osastensa, atomien, ominaisuuksista, yhtä +vähän voidaan elävän aineen toimintamuotoja, »vaikutustapoja», sen +aineellisten osasten vaikutustavoista selittää, koska eri osista +muodostuneiden kokonaisuuksien vaikutukset ja ominaisuudet +oleellisesti määrää osasten konfiguratio eli ryhmittyminen.[123] + +On jo aikaisemmin mainittu, mitenkä fysikaaliskemiallinen +tapahtuminen on epäteleologista, s.o. mitenkä vain +poikkeustapauksissa jokin fysikaaliskemiallinen tapahtuma vaikuttaa +sen ilmiön säilymisen hyväksi, johonka se osana kuuluu. _On +loogillinen välttämättömyys, että jos luonto umpimähkään kerää yhteen +joukon tällaisia epäteleologisia fysikaaliskemiallisia tapahtumia, ei +niiden yhteisvaikutus voi olla teleologinen sen enemmän kuin nämä +tapahtumat itse._ + +Esiintyy siis--mihinkä jo on aikaisemmin viitattu--vaikea biologinen +antinomia: biologisen tapahtumisen oletetaan viime kädessä nojaavan +fysikaaliskemialliseen tapahtumiseen; siitä huolimatta edellinen on +läpiläpeensä teleologista, jälkimäinen teleologisesti indifferenttiä. +Tämä on biologian suuri perusproblemi. + +Ja tässä kohden täytyy myös esittää vakavia loogillisia muistutuksia +_Hertwig_in muuten niin selkeää biologisfilosofista kantaa vastaan. + +On loogillinen vaatimus, että jos »biologiset yhdistykset» ovat +muodostuneet fysikaaliskemiallisten tapahtumain pohjalla, ei +edellisten reaktioilta saa edellyttää sen enemmän +tarkoituksenmukaisuutta kuin mitä jälkimäisten pohjalla voidaan +odottaa. Jos nyt esim.--mainitakseni erään biologian kuuluisimmista +kiistatapauksista--korkeampien eläinten silmä on eräiden tunnettujen +väliasteiden kautta (todennäköisesti useampia toisistaan +riippumattomia kehitysratoja myöten) kehittynyt yksisoluisillakin +tavattavasta pigmenttipilkusta, niin täytyy sen aineellisen +tapahtumisen, jonka äärimäisenä tuotteena on luurankoisten ja +pääjalkaisten yhdenmukaisesti rakennettu, monimutkainen ja +verrattoman tarkoituksenmukainen, joskaan ei fysikaalisessa suhteessa +läheskään virheetön optillinen apparaatti, tästä huolimatta olla +pohjaltaan yhtä epäteleologista kuin fysikaaliskemiallinen +tapahtuminen on. Tämä ensi silmäyksellä ehkä melkein järjettömältä +näyttävä väite on käsitettävä seuraavasti. + +Silmän kehityksen edellytyksenä on olettamuksen mukaan, että sen +alkeisaihe, yksisoluisten pigmenttipilkku, on ainakin eräissä +tapauksissa ollut _kehityskykyinen_, s.o. että siinä on tapahtunut +_muutoksia_. Näiden muutosten joukossa on ehkä ollut runsaastikin +sellaisia, jotka silmän myöhemmän kehitystuloksen kannalta voidaan +merkitä tarkoituksenmukaisiksi. Mutta ennenmainittu loogillinen +välttämättömyys vaatii, että _näiden tarkoituksenmukaisten, ynnä +muiden epätarkoituksenmukaisten pigmenttipilkun muutosten lukusuhteen +täytyy olla periaatteessa sellaisen, kuin fysikaaliskemiallisen +tapahtumisen kannalta voidaan odottaa._ Missään tapauksessa ei ole +lupa edellyttää, että pilkussa on tapahtunut pelkästään +tarkoituksenmukaisia muutoksia, koska senkautta edellytettäisiin, +että kaikki satunnaiset, eräässä monimutkaisessa aineellisessa +systemissä tapahtuneet fysikaaliset, kemialliset ynnä muut +aineelliset muutokset itsestään ovat kasaantuneet sillä tavoin, että +lopputuloksena on kokonaissystemien säilymisen kannalta erinomaisen +tarkoituksenmukainen ilmiö. Tällaisen väitteen loogillinen +mahdottomuus on ilmeinen, jos omaksutaan puheenalainen käsitys +»biologisten yhdistysten» syntymisestä. Edellytetty tapahtuma on yhtä +epätodennäköinen kuin se, että vapaassa luonnossa satunnaisten +fysikaaliskemiallisten muutosten kasaantumisen kautta syntyy +valokuvauskone. + +Ristiriidassa oman peruskäsityksensä kanssa, että »biologiset +yhdistykset» ovat syntyneet fysikaaliskemiallisista olettaa +_Hertwig_, että edelliset välittömästi reagoivat +tarkoituksenmukaisesti. Mitä erittäinkin silmään tulee, uskoo hän, +että se on syntynyt »monimutkaisten, meille täydellisesti +tuntemattomien luonnonlainmukaisuuksien» perusteella »saman +konstanttisen syyn, nimittäin valon, vaikuttaessa valonarkaan elävään +substanssiin».[124] Mekanistisen prinsiipin kannalta on _täsmälleen_ +yhtä todennäköistä, että silmä voisi syntyä valon pysyvästi +vaikuttaessa valonarkaan levyyn. + + * * * * * + +Puheenalaisen biologisen antinomian nykyaikainen ratkaisu on, kuten +tunnettua, seuraava. + +Valokuvauskone ei tosin voi syntyä ulkona luonnossa satunnaisten +fysikaalisten ja kemiallisten muutosten kasaantumisen kautta, mutta +kyllä siten, että ihminen _valitsee_ luonnossa eri tahoilla +esiintyviä, itsessään teleologisesti indifferenttejä ilmiöitä-- +läpikuultavia aineita, valonarkoja kemiallisia yhdistyksiä j.n.e.--ja +kombinoimalla nämä saa aikaan tarkoituksenmukaisen yhteisvaikutuksen. +Samalla tavoin luonto Darwinin kuuluisan olettamuksen mukaan +»olemassaolon taistelun» kautta »valitsee» ja säilyttää +lukemattomista muutoksista vain tarkoituksenmukaiset. + +_W. Roux_ on seuraavaan keskitettyyn lauselmaan kerännyt darwinismin +essenssin: + +»Vanhastaan on moni vielä taipuvainen pitämään jonakin ihmeellisenä +prosessia, joka tapahtuu »osassa», mutta vaikuttaa enemmän tai +vähemmän monimutkaisen »kokonaisuuden» _hyödyksi_, s.o. säilymiseksi. +Tämä kokonaisuuden säilyminen ei kuitenkaan suinkaan ole osien +»tarkoituksena». Osat elävät vain omaksi hyväkseen, ja se, että tämän +kautta tapahtuu jotakin kokonaisuuden säilymiseen nähden hyödyllistä, +saattaa johtua pelkästään siitä, että vain tällaiset ominaisuudet +ovat voineet »säilyä» ja senvuoksi ovat jääneet jälelle; kun +sensijaan ne miljooneja kertoja lukuisammin esiintyneet osien +ominaisuudet, jotka eivät kokonaisuutta hyödyttäneet, ovat +kokonaisuudelta ja tämän kautta itseltäänkin estäneet säilymisen +mahdollisuuden... Täytyy aina muistaa, että _ne tyypilliset +elämänmuodot, jotka me nyt näemme, sisältävät maapallon koko kuluneen +orgaanisen tapahtumisen kasaantuneet säilymiskykyiset ainekset._ +Kaikki prosessit, jotka _eivät itsessään olleet säilymiskykyisiä_, +taikka jotka tästä sisäisestä kyvystään huolimatta eivät samalla +olleet _ulkoisissa olosuhteissa säilymiskykyisiä_, ovat lakanneet; ja +näistä me kohtaamme vain niiden entisen toiminnan jälkiä taikka ei +edes niitäkään. Sensijaan kaikki, mitä miljoonien vuosien kuluessa ja +tapahtumisen ikuisessa vaihtelussa sattumalta on säilymiskykyistä +syntynyt, on kasaantunut, aivan samoin kuin pysyvästi arvokkaat +kulttuurisaavutukset kerääntyvät merkityksettömien tyhjiinraukeavien +suoritusten mittaamattomasta määrästä.»[125] + + * * * * * + +Tämän tutkimuksen johdannossa on huomautettu, mitenkä mekanismin ja +vitalismin kiistan filosofinen merkitys on siinä, että senkautta +biologian, mahdollisesti kaiken olevaisen alalla ratkaistaan kysymys, +voidaanko maailma selittää yhden vaiko vasta useamman prinsiipin +kautta. Tutkimuksemme nykyisessä kohdassa huomaamme, että jos mieli +_mekanistisen prinsiipin_ kelvata tällaiseksi maailman +universaaliseksi selitysperusteeksi, täytyy siihen välttämättömästi +yhdistää _darwinismin prinsiippi_[126] (semmoisena kuin esim. _Roux_ +on sen ylläolevassa lauselmassaan esittänyt). Tämän prinsiipin mukaan +meidän täytyy olettaa orgaaninen tapahtuminen pohjaltaan yhtä +epäteologiseksi kuin epäorgaaninen on; päinvastaisessa tapauksessa ei +jälkimäisessä yksinvaltiaan mekanistisen kausaliteetin kautta voida +selittää edellisen syntyä, s.o. _maailmaan täytyy mekanistisen +prinsiipin lisäksi tuoda jokin periaatteellisesti uusi tekijä._ + +On sanottu, että alhaisin eliö on monimutkaisempi kuin mikään ihmisen +tekemä kone. Mikään kone ei voi luonnossa itsestään, sattumalta, +syntyä. Kuinka ovat siis eliöt voineet tällä tavoin syntyä? +Selityksen tähän antaa se seikka, että eliöt eroavat kaikista muista +»koneista» senkautta, että niiden ainoana »tarkoituksena» on niiden +oma säilyminen ja lisääntyminen. Saattaa siis sanoa, että jokaisen +»koneen» »tarkoitus» on sen itsensä ulkopuolella, mutta jokaisen +»eliön» »tarkoitus» piilee siinä itsessään. Kone ei siis voi syntyä +itsestään, koska se edellyttää itsensä ulkopuolella vaikuttavan +»tarkoituksen», mutta eliö voi syntyä itsestään, koska vaikuttava +»tarkoitus» sisältyy siihen itseensä. + +Tämä ei merkitse, että alhaisinkaan nykyään tavattava eliö syntyisi +»itsestään». Yksisoluinen eläin sisältää jo, kuten on huomautettu, +suuren määrän verrattoman tarkoituksenmukaisia regulatiomekanismeja; +ei ole, kuten _Jennings_ on osoittanut, mitään periaatteellista +_kvalitatiivista_ eroa sen ja korkeampien eläinten behaviour'in +välillä. Yksisoluinen on siis jo suunnattoman pitkällä orgaanisen +kehityksen sarjassa; se _on ennemmin sen loppu- kuin sen alkupäässä._ +Tämän kehityksen lähtökohta täytyy etsiä verrattoman paljon +yksinkertaisempien ilmiöiden piiristä; _W. Roux_ on henkevissä +spekulatioissaan[127] osoittanut, kuinka yksinkertainen _liekki_ jo +omistaa kaksi elämän perusominaisuutta, assimilatio- ja +dissimilatio-kyvyt; myöskin liekki jo osaksi reguloi itsensä, sikäli +kuin se lisää dissimilatiota assimilation lisääntyessä, jälkimäistä +se sensijaan ei reguloi, jonka vuoksi jokainen liekki ennenpitkää +tuhoaa itsensä. Liekki tarjoutuu kuitenkin yhdeksi elämän +mahdollisista lähtökohdista. Jos elämää joskus saadaan +keinotekoisesti syntymään, voi se tapahtua vain aste asteelta +lisäämällä lähtökohdan tarkoituksenmukaisia ominaisuuksia, kunnes-- +epäilemättä äärettömän pitkällisen työn tuloksena--voitetaan elävän +aineen perusominaisuudet. + + * * * * * + +Kuitenkin suuri osa nykyajan luonnontutkijoita--näiden joukossa monet +niistä, jotka ovat tehneet tuloksellisinta empiiristä tutkimustyötä +kehitysopin eksaktisten perusteiden alalla--on sitä mieltä, ettei +darwinistinen prinsiippi todenteolla ratkaise puheenalaista +biologista antinomiaa. + +Nykyaikaisen perinnöllisyystutkimuksen Darwinin oppia vastaan +kohdistaman kritiikin pääajatukset ovat yleisesti tunnetut. Kuuluisa +tanskalainen _W. Johannsen_ on keskittänyt tämän kritiikin tuloksen +ponsilauseeseensa, jonka mukaan kokeellinen perinnöllisyystutkimus on +riistänyt pohjan Darwinin koko oppirakennukselta.[128] Darwin, kuten +tunnettua, tahtoi selittää _lajien synnyn_. Hän turvautui tässä +huojuvan muuntelun tosiseikkaan, siihen elollisessa luonnossa +kaikkialla havaittavaan ilmiöön, että saman rodun eri yksilöt eivät +koskaan ole vallan samanlaisia, vaan kaikkien ominaisuuksiensa +puolesta huojuvat keskimitan kummallekin puolelle. Useimmat näistä +muunteluista ovat teleologisesti arvottomia, mutta joukossa on joku +arvokaskin ja tällainen tulee luonnossa vallitsevan tilanahtauden +aiheuttamassa »olemassaolon taistelussa» suosituksi. Tällä tavoin +umpimähkään syntyneistä, vähäpätöisistä parannuksista kasaantuvat +eliöiden ihmeteltävät tarkoituksenmukaisuudet. + +Tätä vastaan on kokeellinen perinnöllisyystutkimus[129] osoittanut, +että valinta--yhtä vähän »luonnollinen» kuin keinotekoinen--ei pysty +muuttamaan rotua hiuskarvankaan vertaa, jos nim. todellinen rotu, +»puhdas linja», on kysymyksessä eikä useampien rotujen sekoitus. Tämä +tulos lienee katsottava täysin todetuksi. Uusia rotuja, lajeja, +syntyy ainoastaan joko ristisiitoksen kautta--jos risteytetyt yksilöt +eroavat toisistaan useamman kuin yhden ominaisuuden puolesta, saattaa +syntyä uusi »puhdas linja» sen kautta, että ensimäisessä +risteytyspolvessa tapahtuvan perinnöllisyysaineksen +uudestiryhmityksen perusteella muutamilla toisen polven yksilöillä, +joiden lukumäärä voidaan _Mendel_in säännöistä laskea, kaikki +ominaisuudet tosin ovat »puhtaita», mutta toiset ovat peräisin +toiselta, toiset toiselta vanhemmista--taikka sitten +perinnöllisyysaineksessa tapahtuvan muutoksen (»mutation», _de +Vries_) kautta. Huojuva muuntelu sensijaan on vain seuraus siitä, +että pysyvä perinnöllisyysaines reagoi vaihtelevalla tavalla +vaihteleviin ulkoisiin olosuhteisiin. + +Darwinin oma oppi lajien synnystä ei näin ollen ole pelastettavissa. + +Mutta samalla tavalla kuin darwinismi on jyrkästi eroitettava +kehitysopista, samalla tavalla on nähdäkseni itse _darwinistinen +prinsiippi_ erotettava siitä historiallisesta oppirakennuksesta, +jossa se ensi kerran sai puutteellisen ilmaisunsa. + +Ja juuri tämä pysyvästi arvokas _biologis-filosofinen_ darwinistinen +prinsiippi varsinkin Saksassa tuotti Darwinin opille sen äkillisen ja +suuren kuuluisuuden. Tässä opissa nähtiin lähinnä vain se »luova +ajatus», että tarkoituksenmukaisia ilmiöitä saattaa kehittyä +puhtaasti mekanistista tietä, olettamatta tarkoitushakuisesti +vaikuttavia voimia.[130] Ja uusdarwinismi, joka suureksi osaksi on +puhtaasti loogillista todennäköisyysspekulatiota[131] ja jonka +empiiriset näkökohdat ovat osaksi vallan toiset kuin Darwinin omat-- +se kun jyrkästi kieltää hankittujen ominaisuuksien suoranaisen +periytymisen--keskittyy yhä selvemmin juuri »darwinistiseen +prinsiippiin». Niinpä sanoo _Weismann_: »Selektioprinsiipin kautta +oli se arvoitus ratkaistu, kuinka oli ajateltavissa, että saattoi +syntyä tarkoituksenmukaisia ilmiöitä ilman tarkoitushakuista +voimaa.»[132] + +Kuten jokainen »Lajien synnyn» lukija huomaa, ei _Darwin_ itse pannut +pääpainoa tähän oppinsa filosofiseen puoleen. Hän oli empiristi, joka +havaintoja tekemällä koetti muodostaa itselleen käsitystä siitä, +kuinka lajit muuttuvat ja kehittyvät, filosofisilta periaatteiltaan +eklektikko ja nuoruudessaan ilmetty teleologi: hän piti »olemassaolon +taistelua» kaitselmuksen välikappaleena, jonka kautta luodaan yhä +korkeampaa tarkoituksenmukaisuutta alunperin jo annetun vähäisemmän +tarkoituksenmukaisuuden pohjalla. On senvuoksi historiallisestikin +täysin oikeutettua eroittaa biologisfilosofinen »darwinistinen +prinsiippi» itse Darwinin opista. + +Samalla saattaa täydellä syyllä jättää avoimeksi kysymyksen, ovatko +ne nykyaikaiset oppirakennukset, jotka ovat ottaneet haltuunsa +Darwinin perinnön, mutta valitettavasti jääneet jossakin määrin +syrjään luovasta kokeellis-biologisesta tutkimuksesta, onnellisella +tavalla kehittäneet puheenalaista prinsiippiä. Toisaalta saattaa _E. +Becker_in tavoin olla sitä mieltä, että nykyaikaisen mutatio-opin ja +alkuperäisen Darwinin opin eroa on tuntuvasti liioiteltu,[133] +toisaalta on kuitenkin, lukiessa esim. sitä valtavaa +todistusaineistoa, jonka nyt viimeksi _O. Hertwig_ on koonnut +teokseensa »Das Werden der Organismen. Zur Widerlegung von _Darwins_ +Zufallstheorie durch das Gesetz in der Entwicklung», vaikea estää +sitä vaikutelmaa syntymästä, että elollisen luonnon kehitys +todellakin lienee tapahtunut vallan toisin kuin Darwin kuvitteli. +Aivan musertavilta näyttävät argumentit sellaista käsitystä vastaan, +että eliöt sellaisina kuin ne nykyään ovat tutkijan tarkasteltavina +vähä vähältä umpimähkään tapahtuvan muuntelun kautta kehittyisivät. +Nykyisessä eliömaailmassa eivät useinkaan ole edes ne matemaattiset +edellytykset täytetyt, joiden perusteella luonto +jättiläisarpajaisissaan ostamalla kaikki arvat lopulta voittaisi +suurimmatkin voitot. Eräät imettäväiset, kuten esim. elefantti, +synnyttää koko elämässään vain muutamia poikasia; näissä esiintyvien +muuntelujen luku on siis pakostakin niin rajoitettu, että +satunnaisesti ilmenevät tarkoituksenmukaisuudet ovat erinomaisen +epätodennäköisiä, ja kuitenkin on elefantti kehittynyt vähemmän +tarkoituksenmukaisista esi-isistä.[134] Entä kuinka voidaan +vähittäisten umpimähkäisten muutosten kautta selittää sellaiset +konvergenssi-ilmiöt kuin pääjalkaisten ja luurankoisten silmät, jotka +toisistaan riippumatta ja aivan eri ainesosista ovat kehittyneet +hämmästyttävään yhdenmuotoisuuteen, kuinka selittää ilma- taikka +vesielämään mukautuneiden eliöiden sisäinen harmonia, j.n.e. + +Jos maallikon on sallittu tällaisista seikoista esittää mitään +mielipidettä, niin tahtoisin lausua sellaisen olettamuksen, että _se +luonnollinen valinta_, jonka on _välttämättömästi täytynyt kerran +tapahtua_, jos mieli elollista luontoa selittää samojen äärimäisten +perusteiden nojalla kuin mitkä elotonta vallitsevat, on pääasiassa +suoritettu elämän jo ammoin sitten sivuuttamilla alkuasteilla. Kuten +aikaisemmin on esitetty, olettavat nykyajan biologit, että eliöissä +vaikuttaa joukko mekanistisesti syntyneitä yleisiä itseregulatioita, +joiden välityksellä yksilökehityksen kuluessa syntyy välittömästi +uusia tarkoituksenmukaisia mekanismeja. Tätä aatetta ehkä voisi +kehittää. On huomattava, että darwinistinen prinsiippi vaatii +ainoastaan, että orgaaniselta tapahtumiselta ei saa edellyttää sen +enemmän primääristä tarkoituksenmukaisuutta, kuin mitä +fysikaaliskemiallinen tapahtuminen antaa aihetta odottaa. Mutta on +mahdollista ajatella, että kun elämänkehityksen alkuasteilla +tapahtunut valinta on ensinnä kiteyttänyt eräitä sopusointuisesti +vaikuttavia perusregulatioita, niin elämän myöhempi kehitys +»pääasiassa on välttämätön seuraus substanssissa piilevistä voimista +ja näin ollen riippumaton ulkoisista satunnaisuuksista».[135] + + * * * * * + +3. Ylläkehitelty mekanistisen prinsiipin määritelmä ja esitetty +käsitys mekanismin ja vitalismin kiistan merkityksestä lankeaa +osittain yhteen _v. Kries_in edustaman kannan kanssa, jonka hän +lyhyesti ja keskitetysti on esittänyt uudessa suuressa +logiikassaan.[136] Kuten _v. Kries_ huomauttaa ei kukaan varovainen +tutkija voi kieltää sitä mahdollisuutta, että elollista luontoa +vallitsevia lakeja ei koskaan voida yhdistää samaan matemaattiseen +kaavaan elottoman luonnon lakien kanssa. On sen vuoksi +epätarkoituksenmukaista nimittää vitalistiseksi sellaista käsitystä, +joka väittää elollisessa luonnossa vallitsevan erikoisia autonomisia +lakeja,--vitalismin käsite tulisi senkautta luonnottoman venyväksi. +Asianmukaista on nimittää mekanistiseksi sellaista +todellisuudenkäsitystä; jonka käsitepiiri sisältää vain avaruuden, +ajan ja avaruudessa liikkuvan aineen. Vitalistiseksi on senmukaisesti +nimitettävä sentapaista käsitystä, joka katsoo tämän käsitepiirin +riittämättömäksi ja arvelee aineellistenkin elämänilmiöiden +selittämiseksi olevansa pakoitettu turvautumaan vallan +toisenlaatuisiin, nimittäin perusluonteeltaan puhtaasti psykologisiin +käsitteisiin, _v. Kries_in mielestä tällaisen käsitystavan virhe on +siinä, että sen lähtökohtana ovat aivan liika ahtaat edellytykset +mekanististen lakien muodosta, mikäli arvellaan, että tällaisten +lakien aina ja välttämättä täytyisi olla analogisia klassillisen +mekaniikan lakien kanssa. On esim. mahdollista ajatella sellaista +mekanistista lainmukaisuutta, että joitakin liikuntoja jossakin +suhteessa määräävät voimat, joita ei voida esittää kahden +ainehiukkasen vuorovaikutuksena, vaan jotka ovat useamman hiukkasen +ryhmityksestä riippuvaisia. Näin tulee _v. Kries_ sellaiseen +käsitykseen, että ylipäätänsä ei voida _ollenkaan ajatellakaan +sellaista aineellista tapahtumista, jota ei voitaisi mekanististen +lakien muodossa lausua._ + +Ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista nykyaikaisen kriitillisen +vitalismin nimeen yhdistää »psykomorfisia» käsityksiä, koska +»psykovitalismi» on vain osa nykyistä vitalistista virtausta ja +vieläpä sen vähimmin huomattava osa. _G. Wolff, Cossmann, Driesch_ +eivät ollenkaan suvaitse mitään psykologisoimista biologiassa. Ja +niin asian ytimeen kuin _v. Kries_ osuukin muistutuksellaan, että +vitalismi saa ilmaa siipiensä alle etupäässä senkautta että se +kuvittelee mekanistisia lakeja vain ahtaimmissa mekaanisen +luonnonkäsityksen puitteissa mahdollisiksi--mikä kohta tulee eritoten +_Driesch_iin nähden yksityiskohtaisesti esitettäväksi--, ei toisaalta +kuitenkaan voida puolustaa hänen väitettään, ettei sellaista +aineellista tapahtumista voida ajatellakaan, jota ei voitaisi +mekanististen lakien muodossa ilmilausua--jos, kuten tässä on tehty, +_Hertwig_in y.m. tavoin, asetutaan sille kannalle, että elollinen +tapahtuminen on elottomasta kotoisin. + +Mikään ei tätä valaise paremmin kuin juuri _Hertwig_in kanta. +Periaatteessa hän tahtoo biologiassa tunnustettavaksi vain +samanlaista aineellista kausaliteettia kuin fysikokemiassakin. Hän +kernaasti alleviivaa, että ei ole mitään loogillista aihetta piirtää +jyrkkää jakoviivaa johonkin kohtaan aineellisten organisatioilmiöiden +ylenevään sarjaan.[137] »Samaten kuin eloton maailma ovat myöskin +eliöt, niiden kehitys ja säilyminen, yleisen kausaalilain alaisia. Ja +koskei kukaan tätä periaatetta kiellä, ei biologinkaan tehtävä voi +olla mikään muu kuin kaikkien niiden lukemattomien erilaisten syiden +tutkiminen, jotka aiheuttavat eliöiden kehityksessä ja syntymisessä +esiintyvät muutokset, kaikesta valinnasta riippumatta. Tässä +yleisimmässä suhteessa on biologin tehtävä sama kuin kemistin ja +fyysikon, sen esine vain on toinen.»[138] + +Mutta kuinka ollakaan: _Hertwig_ ei voi sulkea silmiään siltä +tosiseikalta, että nämä hänen biologiset »kausaaliset syynsä» +vaikuttavat tykkänään toisella tavalla kuin fysikaaliskemialliset +syyt. Ne vaikuttavat ihmeteltävää teleologina. Ja niin pääsee häneltä +tunnustus: »(Darwinin tarkoitus ei ollut ratkaista) +_tarkoituksenmukaisuuden problemia, joka samoinkuin kausaliteetin +problemi on metafyysillinen._»[139] On hämärää, mitä _Hertwig_ +tarkoittaa sanomalla, että kausaliteetti on metafyysillinen problemi. +Empiiriseltä kannalta, joka luonnontutkimuksessa yksin tulee +kysymykseen, se ei ole mikään problemi ensinkään, vaan eräs +äärimäinen tosiseikka, joka kaikkein vähimmin problemaattisena on +todellisten problemien ratkaisupohja. Sensijaan on sitä selvempää, +mihinkä _Hertwig_ tähtää kun hän sanoo, että tarkoituksenmukaisuus on +metafyysillinen problemi. Sen rinnastaminen (aineellisen) +kausaliteetin kanssa sisältää tunnustuksen, että biologian alalla +ilmenee eräs periaatteellisesti uusi maailmantekijä; kun sitä +sanotaan »metafyysilliseksi» problemiksi, sisältää tämä, että se ei +ole »empiirinen» problemi, t.s. se on luonnontutkimuksen kannalta +ratkaisematon. + +Näin ollen on _Hertwigin_ kanta »kryptovitalismia». Biologisessa +tapahtumisessa, joka muka sujuu puhtaasti aineellisen kausaliteetin +pohjalla, ilmeneekin tuloksena jotain, jota ei koskaan voida toivoa +samaisen aineellisen kausaliteetin pohjalla selitetyksi. Tarvitsee +vain lausua tähän käsitykseen sisältyvät johtopäätökset julki, niin +tullaan _G. Wolffin_ kannalle: orgaanisessa tapahtumisessa esiintyy +primääristä tarkoituksenmukaisuutta, jota ei voida aineellisen +kausaliteetin pohjalla selittää, mutta jonka ei myöskään tarvitse +perustua psyykillisiin voimiin. + + * * * * * + +Tässä on sopiva kohta luoda kriitillinen silmäys eräisiin +vitalistisiin oppeihin, jotka ovat koettaneet sovittaa keskenään +mekanistista kausaliteettia ja teleologista arvostelutapaa. + +_Driesch_in y.m. tutkimuksista on tunnettua, mitenkä esim. merisiilin +munan kehitys eri tavoilla häirittynäkin monesti johtaa onnelliseen +tulokseen, tyypillisen yksilön syntymiseen. Otaksutaan, että muna +kuhunkin häiriöön vastaa sopivalla itseregulatiolla, joka tekee +häiriön vaikutuksen tyhjäksi. _Hartog_[140] koettaa valaista tätä +tapahtumaa seuraavan vertauksen avulla. Tapahtuu rautatieonnettomuus, +niin että muuan rata täydellisesti tukkeutuu. Rautatiepäällikkö +silloin tilapäisesti yhdistää tämän radan, sulun molemmin puolin, +toisiin vapaisiin linjoihin, lähettää junia kokonaan toisia ratoja +myöten j.n.e., pääasia on hänelle, että kaikki junat mahdollisimman +vähäisellä viivytyksellä tulevat määräpaikkaansa. _Tulevaisuus_ on +tällöin määräävänä tekijänä päällikön mielessä. Kaikki hänen +toimintansa epäilemättä on kausaalilain alaista, mutta sitä ei +kuitenkaan voitaisi ymmärtää tulevaisuutta, tämän toiminnan efektiä, +lukuunottamatta. + +Samoin on _Hartog_in mielestä laita esim. munan kehityksessä. Samalla +kun myönnämme, että sen kehitys on kausaalilain alainen, että +jokaisen vaiheen määrää sen edelläkäyvä vaihe, emme kuitenkaan voi +sulkea silmiämme huomaamasta että munan »tulevaisuus on eräs sen +määräävistä tekijöistä muuttuneissa ja todennäköisesti myös +normaalisissa olosuhteissa». + +Yksityiskohtaisesti on samanlaista käsitystä jo parikymmentä vuotta +sitten kehitellyt _P.N. Cossmann_, eräässä nykyisten vitalistien +kesken varsin arvossa pidetyssä loogillis-biologisessa +tutkimuksessa.[141] + +_Cossmann_ tunnustaa kausaaliprinsiipin yleispätevyyden (hän ilmaisee +sen kaavalla W = f(S), s.o. vaikutus on syyn funktio), mutta hän lisää, +että on sula ennakkoluulo, että kausaaliprinsiippi olisi _yksinpätevä_. +Sen rinnalle on biologisen tapahtumisen alalla asetettava teleologinen +luonnonlaki, jossa kaksijäsenisen kausaalisuhteen sijasta vallitsee +kolmijäseninen riippuvaisuussuhde, kun näet tarkoituksenmukainen +välikappale eli keino (teleologinen medium) ei ole riippuvainen vain +kausaalisesta antesedenssista, vaan myöskin suksedenssistä, +»tarkoituksesta». Tämän teleologisen tapahtumisen kaava on senvuoksi +M=f(A,S), s.o. teleologinen medium on sekä antesedenssin että +suksedenssin funktio. Tämän kaavan perusteella _Cossmann_ katsoo +voitavan ymmärtää, miksi luonnon teleologialla on tuntuvat rajansa: +koska näet teleologinen ilmiö ei ole riippuvainen pelkästään sarjan +kolmannesta jäsenestä, »tarkoituksesta»--tässä oli vanhan +»tarkoitussyy»-opin erehdys--vaan myös sen ensimäisestä.[142] _Wolff_in +tavoin ei _Cossmann_ myöskään hyväksy sellaista käsitystä, että +teleologia välttämättä olisi psyykillisten tekijäin ilmaus; hänen +kaavastaan ei seuraa »kolmannen jäsenen psyykillinen +preeksistenssi».[143] + +Periaatteessa on Cossmann sitä mieltä, että teleologiaa ei voida +kausaliteetin avulla selittää eikä päinvastoin. Toisaalta hän +kuitenkin myöntää, että koska kausaliteetti on yleispätevä, voidaan +kukin yksityinen teleologinen ilmiö kausaalisesti selittää, mikäli +vain voidaan osoittaa se jonkun syyn säännölliseksi välttämättömäksi +seuraukseksi. Mutta, lisää hän, biologisen tietämyksen +puutteellisesta asteesta johtuu, että tätä riittävää syytä vain +harvoissa tapauksissa voidaan osoittaa, kun sensijaan teleologinen +lainmukaisuus tavallisesti on ilmeinen.[144] + +Puheenalaista käsitystä vastaan on mielestäni huomautettava +seuraavaa. + +Ei tosin ole mikään loogillinen mahdottomuus sanoa, että jokin +nykyhetkellä esiintyvä ilmiö on riippuvainen jostakin +_tulevaisuudessa_ esiintyvästä ilmiöstä. Kuitenkin tällainen käsitys +mullistaisi tykkänään kaikki meidän todellisuuskuvamme perustukset. +Kun lähemmin ajattelee sellaisen katsomuksen varsinaista sisällystä, +että jokin todellinen olisi reaalisessa riippuvaisuussuhteessa +jostakin, _jota ei ole olemassa_, huomaa pian tulevansa sellaisiin +mahdottomuuksiin, että melkein mikä muu tie tahansa silloin on +parempi. Toiseksi,[145] jos kausaaliprinsiippi todellakin on oleva +yleispätevä, silloin tuottaa sama antesedenssi aina saman +suksedenssin--ja sarjan kolmas jäsen osoittautuu vallan +merkityksettömäksi! Se seikka, että antesedenssit biologiassa usein +ovat meille tuntemattomat, ei tietenkään poista tätä +välttämättömyyttä. + +Ei siis ole mahdollista pysähtyä sellaiselle välityskannalle, että +biologisessa tapahtumisessa menneisyyden rinnalla myöskin tulevaisuus +vaikuttaa. Kun ihminen tulevaisuutta ajatellen toimii, ei tietenkään +tulevaisuus sanan varsinaisessa merkityksessä ole vaikuttamassa, vaan +eräs nykyhetken psyykillinen realiteetti, nim. hänen +päämääränmielikuvansa. Kun senvuoksi _Wolff_ väittää, että on +olemassa tarkoitushakuisia, mutta epäpsyykillisiä voimia, saa hän +taistella todellakin vahvaa psykologista pakkoa vastaan: kuinka +ihmeessä voidaan ajatella tarkoitushakuisia voimia, s.o. voimia, +_joiden vaikuttamistavassa tulevaisuus on otettu lukuun_, +olettamatta, että niihin sisältyy tulevaisuuden antisipatio, s.o. +jonkunlainen päämäärän-mielikuva. _Wolff_ kuitenkin pysyy jyrkästi +pidättyväisellä kannallaan. Hänen oppinsa kausaalisesti vaikuttavista +tarkoitushakuisista voimista on tietenkin filosofisen +luonnonselityksen kannalta niin epätyydyttävä kuin saattaa, mutta se +on nykyajan vitalistisista opeista paraiten varustettu loogillista +kritiikkiä vastaan. + +Nykyajan kuuluisimman vitalistin _Hans Driesch_in lähtökohta on +eräässä suhteessa samanlainen kuin _Wolff_in: hänkään ei tahdo +biologiassa tunnustaa psyykillistä teleologiaa, mutta on +mieltäkiinnittävää nähdä, mitenkä hän ei jaksa pidättää itseään +askeleesta, jonka _Wolff_ välttää, hän ei malta olla mietiskelemättä +tarkoitushakuisten tekijöittensä olemusta--ja katso: niiden +psyykillinen luonne on heti ilmeinen. + + * * * * * + +4. Ryhtyessäni seuraavassa esittämään _Driesch_in biologisen +filosofian pääpiirteitä, sellaisina kuin hän on ne lopullisessa +muodossaan tulkinnut suurpiirteisessä Gifford-luentosarjassaan,[146] +koetan mahdollisimman vähän puuttua tämän tutkimuksen tarkoituksen ja +oman pätevyyteni ulkopuolelle lankeaviin erikoiskysymyksiin. + +1880-luvun lopulla olivat _Weismann_ ja _Roux_ spekulatioiden ja +kokeellisen tutkimuksen kautta tulleet sellaiseen käsitykseen, että +munassa piilee monimutkainen struktuuri, joka jakaantumisen kautta +määrää sen kehityksen, jotenka jokaisen munanosan tuleva kohtalo on +täysin kiinteä. _Driesch_in oli senvuoksi suotu tehdä varsin +huomattava kokeellisbiologinen keksintö, kun hänen vastoin +odotuksiaan onnistui osoittaa, että merisiilin jakautumassa olevasta +munasta voidaan poistaa osia, esim. puolet ja että munasta kuitenkin +kehittyy tyypillinen kokonainen yksilö, vaikka pienennetyssä koossa. +Vasta senjälkeen kun muna on jakaantunut 16 soluun, ei siitä enää +voida poistaa osia epämuodostuksia aiheuttamatta. + +_Driesch_ nimittää jonkun ituaineksen _todellista_ kohtaloa sen +»prospektiiviseksi merkitykseksi», ja sen _mahdollista_ kohtaloa sen +»prospektiiviseksi potenssiksi»--kaksi käsitettä, jotka sittemmin +ovat kehitysmekaniikassa tulleet yleiseen käytäntöön. Ja hän toteaa: +jokaisen sikiönosan prospektiivinen potenssi sisältää paljon enemmän +kuin vain sen prospektiivisen merkityksen. Tämä merkitsee, että jos +annetaan jakautumassa olevan munan rauhassa normaalisesti kehittyä, +huomataan, että kustakin »blastomeristä»--munan jakautumissolusta-- +kehittyy vallan määrätyitä elimiä valmiiseen yksilöön. Mutta jos tätä +normaalista jakautumista ja kehitystä häiritään saa kukin +jälelläolevista blastomereistä, häiriön laadusta riippuen, vallan +uudenlaisia tehtäviä, jolloin huomataan, että munan _jokainen +elementti pystyy suorittamaan jokaisen tehtävän._ Jokaisella munan +elementillä on siis sama prospektiivinen potenssi, mutta eri +tapauksissa erilainen prospektiivinen merkitys, joka on sen »aseman +funktio». Tämän oloseikan ilmaisee _Driesch_ sanomalla, että kaikki +sikiönosat ovat »ekvipotentiaalisia». Ja koska kokonaisuuden +sopusointu määrää, mikä kunkin sikiönosan prospektiivisista +potensseista aktualisoituu, nimittää _Driesch_ puheenalaisia +orgaanisia kokonaisuuksia »harmoonis-ekvipotentiaalisiksi +systemeiksi». + +Tällaisia systemejä esiintyy _Driesch_in mukaan luonnossa paljon +muitakin kuin vain kehittyvä muna. Erikoisen valaiseva on eräs +hydroidipolyyppi Tubularia. Kun siltä leikataan pää pois, kasvattaa +se tämän uudelleen sillä tavoin, että kulloinkin jälelle jätetyn +vartalontyngän yläosa muodostuu pääksi (ei siis tavallisen +regeneration kautta). Koska leikkauskohta on vapaasti valittavissa, +on selvää, että kukin vartalontyngän osa pystyy valmistamaan minkä +osan päästä tahansa; se tehtävä, jonka se todellisuudessa suorittaa, +on riippuvainen sen asemasta kokonaisuudessa, on sen »aseman +funktio». + +_Driesch_in mukaan »koneella» on ymmärrettävä sellaista fysikaalisten +ja kemiallisten tekijäin tyypillistä järjestelyä kolmiulottuvaiseen +avaruuteen, jolla on tässä tyypillinen vaikutus. Hän koettaa +todistaa, ettei mikään ajateltavissa oleva kone voi selittää +»harmonis-ekvipotentiaalisen systemin» ihmettä. + +Jos näet otaksutaan, että munan taikka päätään kasvattavan Tubularian +kehityksen aiheuttaa sen sisässä piilevä »kone», niin täytyy tämän +koneen _kokonaisuudessaan_ sisältyä jokaiseen tilavuusosaan, jonka me +kehittyvää oliota mielinmäärin leikkelemällä voimme jättää jälelle, +sillä jokaisesta tällaisesta tilavuusosasta kasvaa kokonainen olio +(joskin sitä pienemmässä koossa, kuta pienempi tämä osa on). Jos siis +puheenalainen kone sisältyy esim. tilavuusosaan V, niin sisältyy se +kokonaisuudessaan myös lähinnä pienempiin tilavuusosiin V1 V2 j.n.e. +Harmonis-ekvipotentiaalisessa systemissä ei siis kehityksen +aiheuttajana voi olla _yksi_ kone, vaan _äärettömän monta_ konetta; +jokainen systemin osa sisältää paitsi koneen kokonaisuudessaan +_erikseen_ kaikki osat joihin kone voidaan jakaa. + +Täten katsoo _Driesch_ johtaneensa mekanistisen teorian, elämän +»koneteorian», ad absurdum. »Ei minkäänlaatuinen kone eikä mikään +kausaliteetti, jonka pohjana on avaruuskonstellatio, saata olla +harmonis-ekvipotentiaalisen systemin differentioitumisen +perusteena.»[147] Tämä on »elämän autonomian ensimäinen todistus». +(Kahteen toiseen »todistukseen»--niitä on kaikkiaan kolme--tuskin +kannattaa erikseen syventyä. Edellinen niistä, joka saadaan suvun +jatkumisen ja lisääntymisen alalta, oikeastaan vain toistaa +ensimäisen todistuksen; jälkimäinen niistä taas, jonka tarjoo +korkeampien olentojen toiminta, on vaivaloinen esittää ja siksi +heikko, ettei esim. sellainen spiritualistinen filosofi kuin _E. +Becher_ tahdo tunnustaa sitä sitovaksi.[148]) + +Mikä siis on se tekijä, joka vallitsee harmonis-ekvipotentiaalisia +systemejä? Aluksi siitä ei sanota mitään positiivista; siitä +tiedetään ainoastaan, että se ei ole minkään avaruus-konstellation +efekti, vaan todellinen uusi luonnontekijä; kunnioituksesta +Aristotelesta kohtaan nimittää _Driesch_ tätä tekijää hänen mukaansa +»entelekhiaksi», s.o. »siksi joka kantaa tarkoituksensa itsessään». + +Todellisuudessa saamme kuitenkin kuulla »entelekhiasta» enemmänkin. + +Tietoteoreettisessa suhteessa tahtoo _Driesch_ asettua kriitillisen +idealismin kannalle. Tietomme kohdistuu ilmiöihin, ja ilmiöt ovat +_minun_, subjektin, ilmiöitä. Tästä johtuu _Driesch_ periaatteessa +jyrkästi hylkäävälle kannalle jokaiseen yritykseen nähden tuoda +biologiseen tutkimukseen psykologiaa; sielunelämä ei voi esiintyä +»luonnontekijänä», koska sielunelämä (lukuunottamatta omaani) ei voi +olla minun ilmiötäni. Kaikki toimivat olennot, ihminen myös, ovat +luonnontutkimuksen kannalta vain liikkuvia luonnollisia kappaleita. + +Tästä seuraa, että vaikka _Driesch_ kysymyksessä ruumiin ja »sielun» +suhteesta on tavallisen, jopa lisäksi vanhentuneen +vuorovaikutusteorian kannalla,[149] vaikka hän siis katsoo, että yhtä +vähän kuin eliön kehitystä voidaan ymmärtää puhtaasti »koneellisella» +tavalla, yhtä vähän voidaan korkeampien eläinten ja ihmisen +järjellistä toimintaa mekanistisesti selittää, hän ei kuitenkaan +katso voivansa selitysperusteena jälkimäisessä tapauksessa käyttää +eläinten ja ihmisten psyykeä. + +Tämä olisi »pseudopsykologiaa». Ja vaihtamalla nimeä hän uskoo +välttävänsä vaaran: hän ei puhu psyykestä, vaan _psykoidista_. Tämä +on, tosin ei mikään havaittu, mutta välttämättömästi oletettava +objektiivinen luonnontekijä, toiminnan reguleeraaja. Sen olemus +voidaan »in psychologischen Analogien erörtert werden»[150]--kuten +_Driesch_ nähtävästi tahallisen epämääräisesti sanoo--; sen olemusta +voidaan ymmärtää, mikäli psykologisia käsitteitä, »ajattelu», +»abstraktio» j.n.e. voidaan tulkita objektiivisesti, aineellisina +ilmiöihin vaikuttavina tekijöinä. + +Herää tietysti kysymys: missä suhteessa sitten »psykoidi» on +aikaisemmin oletettuun »entelekhiaan»? Miksi edellinen on +tarpeellinen; miksei eliön kaikkea vitalistista tapahtumista voida +panna jälkimäisen tiliin? + +Kun _Driesch_ näissä äärimäisissäkin kysymyksissä tahtoo säilyttää +kritiikkiänsä, lausuu hän niistä vain epämääräisiä arveluita. +Eliöiden toiminnassakin voisi nähdä entelekhian vaikutuksen, mutta +»lienee parempi», sanoo hän, »eri nimityksen kautta eroittaa siitä +elementaarisesta tekijästä, joka ruumiin _muodostaa_, se, joka sitä +_ohjaa_», s.o. entelekhia ja psykoidi. + +Lukijan on kuitenkin vaikea estää mielessään heräämästä epäilystä, +että tähän nimi-eroon on muitakin seikkoja vaikuttanut. +Todellisuudessa _Driesch_ on vuorovaikutusteorian kannalla, +todellisuudessa hän uskoo, että eläinten ja ihmisen »sielu» on +vaikuttavana tekijänä näiden toiminnassa. Mutta jos hän olisi +identifioinut tämän »sielun» ynnä entelekhian, olisi tulos ollut +eräässä suhteessa aivan mahdoton, olisi johduttu käsitykseen että +yksilöllinen tietoinen sielu on ruumiin kehitystä vallitseva tekijä;-- +sentapaista kantaa tosin nykyajan fantastiset psykolamarckistit +edustavat, mutta empiirinen tutkija, joka _Driesch_ sentään tahtoo +olla, ei voi sitä omaksua. + +Joka tapauksessa on siis tietomme eräästä entelekhiasta, nim. +psykoidista, varsin runsas. Välillisesti tiedämme senkautta jotain +muistakin. Koska entelekhia valvoo ruumiin kehitystä sen tyypilliseen +muotoon, koska se pystyy aikaansaamaan tämän tyypillisen muodon sekä +normaalisissa että epänormaalisissa oloissa, saatamme _Driesch_in +mielestä kuvaannollisesti sanoa, että entelekhia »tahtoo» toteuttaa +todellisuuksia, joita se ei ole koskaan kokenut, sekä »tietää», millä +tavoin tämä päämäärä saavutetaan. Voidaan siis puhua entelekhian, +kokemuksesta riippumattomasta, »primäärisestä tietämisestä ja +tahtomisesta», jommoista tosin »emme vähimmässäkään määrässä pysty +ymmärtämään».[151] + +Tällä tavalla olemme siis kaikesta huolimatta kuitenkin päätyneet +ainakin jossakin määrin psykologisiin käsitteisiin. + +Mutta paras on kiiruhtaa lopettamaan näiden monen mielestä jo varmaan +vastenmielisten, skolastiikalle maistuvien mietiskelyjen seuraaminen. + +Täytyy siis vain tyytyä huomauttamaan, että koska entelekhia ei voi +luoda uutta energiaa, saattaa se vaikuttaa vain pysähdyttämällä +aktuaalista tapahtumista ja päästämällä sen taas jatkumaan, siis +muuttamalla liike-energiaa potentiaaliseksi ja päinvastoin, sen +määrää muuttamatta. Koska entelekhia kaikissa näissä puuhissaan +tähtää määrättyyn, toisinaan kaukaiseenkin päämäärään, jonkun +tyypillisen eliömuodon toteuttamiseen ja ylläpitämiseen aineen +fysikaaliskemiallisia ominaisuuksia hyväkseen käyttäen, täytyy sen +luonnollisesti mitä täydellisimmin _tuntea nämä keinonsa_--uusi +todistus siitä, että entelekhia ei mitenkään voi olla meidän +»sielumme». + + * * * * * + +Lukuunottamatta viimeksimainitun laatuisia mahdottomilta tuntuvia +johtopäätöksiä, joita _Driesch_in opista voidaan kehitellä, sisältää +se joukon yksityisiä heikkouksia, joihin puuttumalla arvostelija +voisi tehdä työnsä helpoksi ja saattaa varjoon tämän osittain niin +kunnioitettavan ajatusrakennuksen ansiopuolet. + +Eräs tällainen heikko kohta on hänen oppinsa »psykoidista» ja sen +pohjana oleva vanhentunut vuorovaikutusteoria. Sattuu niin +onnettomasti, että _Driesch_ valaistakseen psykoidin suhdetta +aivoihin käyttää juuri sitä kuvaa, jonka avulla _Lotze_, kuten +muistetaan, pilkkasi väärää vuorovaikutusteoriaa: psykoidi suhtautuu +aivoihin kuin pianonsoittaja koneeseensa, sanoo _Driesch._[152] +Kerran aikaisemmin on myös viitattu siihen, että _Driesch_ kahden +vastakkaisen arvelun kautta vastaa kysymykseen, onko alempiin +aivokeskuksiin liittyvä jossakin määrin epätarkoituksenmukainen +toiminta katsottava johtuvaksi niissä vaikuttavasta alemman +luontoisesta psykoidista, vai onko tämä luettava yksistään näiden +keskuksien alemman organisation tiliin. Kaikissa tällaisissa kohdissa +tahdomme kiinnittää huomiota vain sellaisiin vitalistisiin +käsityksiin, jotka täyttävät korkeimman kriitillisyyden vaatimukset, +jotka tekevät mahdollisimman vähän ja mahdollisimman yksinkertaisia +oletuksia. Senvuoksi sivuutamme kokonaan _Driesch_in onnettoman +psykoidi-opin ja edellytämme sellaisen vitalistisen käsityksen, että +mikäli eliöiden toimintaa ei voida selittää mekanistisesti, vaikuttaa +niiden keskushermostossa sama vitalistinen faktori, joka ohjaa niiden +ruumiin muitakin teleologisia reaktioita. + + * * * * * + +Ryhtyessämme seuraavassa arvostelevasti käsittelemään _Driesch_in +todistelua, on taaskin syytä kompastuksien välttämiseksi +mahdollisimman vähän puuttua puhtaasti biologisiin erikoiskysymyksiin; +kokonaan tämä tosin ei ole estettävissä. + +_Jotakin Driesch_ epäilemättä on todistanut taitavasti rakennetun +pitkän päätelmäketjunsa kautta--sen vaikutelman sitä lukiessa saa. +Mutta onko hän todistanut sen, mitä hän itse luulee todistaneensa? + +Huomiota on kiinnitettävä siihen, mitä _Driesch_ on _tahtonut_ +todistaa. Hän ei ole vitalismin todistuksillaan lähinnä tahtonut _G. +Wolff_in tavoin osoittaa, että on olemassa »primääristä» eli, kuten +hän itse sanoo »dynamista» tarkoituksenmukaisuutta. Myöskään ei hän +tunnusta _Wolff_in tähän kohdistuvaa todistelua sitovaksi.[153] Hän +on tahtonut todistaa vain »_epäkoneellisen_» biologisen tapahtumisen +olemassaolon. Tästä tapahtumisesta hän tosin myöhemmin ilman muuta +edellyttää, että se aina myöskin on tarkoituksenmukaista[154], mutta +tämä tarkoituksenmukaisuus ei ole hänen todistelunsa esineenä. + +Tässä tutkimuksessa on aikaisemmin osoitettu, että mekanistisen +prinsiipin kannalta on loogillisesti mahdotonta olettaa primääristä +tarkoituksenmukaisuutta, niin että jos jälkimäinen olisi +toteennäytetty, olisi senkautta samalla edellinen kumottu. Mutta +_Driesch_ tahtoo osoittaa, että mekanistinen prinsiippi voidaan ja +täytyy kumota toista tietä, että biologisessa tapahtumisessa ilmenee +paitsi teleologiaa muitakin sellaisia kvalitatiivisia omituisuuksia, +joita ei voida aineellisen kausaliteetin pohjalla ymmärtää. + +Hänen lähtökohdistaan yksi on »koneen» käsite. Hän väittää, että +mitään tyypillistä »konetta» ei voida mielinmäärin jakaa sillä +tavoin, että osat taas muodostaisivat kukin saman koneen, että niillä +olisi ainakin kvalitatiivisesti sama vaikutus kuin kokonaisuudella. + +Tämä väite ei ehdottomasti pidä paikkaansa. Voidaan ajatella ainakin +eräitä yksinkertaisempia »koneita», joilla on tyypillinen +vaikutustapa kolmen ulottuvaisuuden suuntaan ja joita ainakin yhteen +suuntaan voidaan mielinmäärin jakaa, ilman että tämä vaikutustapa +kvalitatiivisesti muuttuu. Niinpä on m.m. _G. Wolff_ +huomauttanut,[155] että spiraaliksi kiertynyt teräshihna esim. +voidaan pituussuuntaansa mielinmäärin jakaa ilman että sen +tyypillinen efekti kvalitatiivisesti häviää. Tämmöistä tapausta +vastaan _Driesch_ ehkä väittää, että esim. kehittymässä oleva muna +voidaan jakaa _mihin suuntaan tahansa._ Nyt sattuu kuitenkin niin +omituisesti--minkä tahtoisin omasta puolestani lisätä--, että eräs +solutuman jakautumisen päävaiheista aivan silmäänpistävästi +muistuttaa _Wolff_in esittämää teräslankatapausta. On yleisesti +tunnettua, että munan y.m. solujen jakautumisessa tuman +jakautumisella ja tällöin esiintyvillä ihmeellisillä +jakautumiskuvioilla on ratkaiseva merkitys. Niinikään on tunnettu se +yleinen oletus, että tumaan sisältyvissä n.s. kromosomeissa piilee +solun taikka eliön vastaista kehitystä määräävä perinnöllisyysaines +eli »ituplasma». Jokaisessa tumassa on määrätty luku kromosomeja; +tuman jakautuessa täytyy siis myös kromosomien jakaantua jotta niiden +luku pysyisi ennallaan. + +_Hertwig_in[156] ynnä muiden biologien mukaan on koko +solunjakautumisen huippukohta saavutettu silloin, kun _kierteinen +»emokromosomi» pituussuuntaansa jakaantuu kahdeksi +»tytärkromosomiksi»._ + +Täten on mekanistiselta kannalta periaatteessa täydellisesti +käsitettävissä, että tytärsolut kromosomeissaan omistavat kumpikin +saman »koneen» kuin mikä emosolun tumassa piili, s.o. koska +kummassakin tytärsolussa on »ituplasma» kokonaisuudessaan, pystyvät +ne kumpikin erikseen tuottamaan saman efektin kuin emosolu. + +Tämä aate, että emosolusta polveutuvissa tytärsoluissa, siis eliön +ruumiin kussakin solussa, periaatteessa piilee »ituplasma» +kokonaisuudessaan; on ytimenä siinä _Driesch_iä vastaan kohdistetussa +todistelussa, jonka _W. Roux_ esittää edellä usein mainitussa, +syvällisessä tutkielmassaan »Die Selbstregulation» (1914). + +Tätä aatetta on äskettäin hedelmällisesti kehittänyt eräs nuorempi +solututkija, _J. Schaxel_, niinikään _Driesch_iä vastaan +kohdistetussa yksityiskohtaisessa todistelussaan.[157] Kussakin +tytärsolussa vaikuttavat tekijät hän jakaa primäärisiin ja +sekundäärisiin; edelliset perustuvat ituplasmaan, jälkimäiset +vierussolujen »naapuruusvaikutuksiin». Kun kokeilija poistaa +tytärsolujen kompleksista muutamia taikka eroittaa ne toisistaan, +hävittää hän samalla sekundääriset tekijät joko osittain tai +kokonaan. Niinkauan kuin naapuruusvaikutukset eivät vielä ole +muuttaneet ituplasmaa, on siis itsestään selvä, että jokainen +tytärsoluista pystyy muodostamaan tyypillisen eliön. Itsestään selvää +on _Schaxel_in mukaan myöskin, että jos tytärsolujen kompleksista sen +ensi asteilla poistetaan muutamia, niin jälellä olevat erään tunnetun +fysikaalisen lain mukaisesti koettavat supistaa pinta-alansa +mahdollisimman vähäiseksi, s.o. muodostavat uudelleen pallonmuotoisen +»blastulan», jolloin primääriset ja sekundääriset tekijät ovat taas +samassa suhteessa toisiinsa kuin normaalisessa blastulassa; tuloksena +täytyy siis myöskin olla normaalin yksilön. Jos taas blastulan +uudestimuodostuminen estyy, ei mikään entelekhia voi estää +epämuodostuksia syntymästä. Tällä tavoin ei _Schaxel_in mukaan +tarvitse edes olettaa erikoisia munassa vaikuttavia +regulatiomekanismeja, kuten _Roux_ tekee, koko regulatio on itse +asiassa yksinkertainen fysikaalinen ilmiö. + +Eräs kokeellisen biologian kaikkein merkillisimmistä keksinnöistä, +_Barfurth_in »superregeneratio»[158] osoittaa sitovasti, että +vierussolujen »naapuruusvaikutukset» todellakin määräävät, mitkä +kunkin solun »potensseista» pääsevät kehittymään. _Barfurth_ sai +koe-eläimissään syntymään ylimääräisiä sormia, häntiä, päitä, kun hän +leikkasi niiden raajoihin j.n.e. haavoja pituussuuntaan ja piti niitä +auki, kun hän siis _esti normaaliset naapuruusvaikutukset._ +Hämmästyttävän yksinkertaisella tavalla saa normaalisten +naapuruusvaikutusten puutteesta ainakin määrättyyn rajaan saakka +tyydyttävän selityksen myöskin tavallinen regeneratio. + +Räikeässä epätarkoituksenmukaisuudessaan osoittaa superregeneratio +selvästi, että sen samoin kuin normaalisen kehittymisen ja +regeneration pohjana oleva ituplasman ja naapuruussolujen +vuorovaikutuksen täytyy olla puhtaasti mekanistista.[159] + +Tämä ei tietenkään merkitse, että nämä molemmat tekijät ynnä niiden +vuorovaikutus koskaan voitaisiin selittää fysikaaliskemiallisesti. Ja +jos mekaanisen luonnonkäsityksen mahdottomuus biologiassa vielä on +todistelun tarpeessa, niin _sen voi_ kernaasti myöntää _Driesch_in +»harmonis-ekvipotentiaalisen systeminsä» avulla havainnollisesti +osoittaneen. + +Mutta ei myöskään sen enempää. Joskaan munan kehittymisen, solun +jakautumisen y.m.s. tapahtumia ei koskaan voitaisi +fysikaaliskemiallisesti käsittää, ei näihin tapahtumiin toisaalta +kuitenkaan voi myöntää sisältyvän mitään sellaisia teleologisia y.m. +kvalitatiivisia omituisuuksia, jotka _periaatteellisesti_ +poikkeaisivat fysikaaliskemiallisista vaikutustavoista, s.o. joita +olisi _loogillisesti_ mahdoton kuvailla näiden vaikutustapojen +pohjalla olevien tekijäin kombinatioiksi. Mekanistinen prinsiippi jää +siis näihin tapahtumiin nähden päteväksi. + +_Driesch_ on nähdäkseni langennut erääseen tieteellisessä +todistelussa useinkin tavattavaan virheellisyyteen. Sellaisella +epämääräisellä alalla kuin biologian peruskysymykset ei täsmällisiin, +keskitettyihin muotoihin puettu syllogismi ole paikallaan. Kun pohja +vähänkin pettää, sortuu päätelmän todellisuudessa hauras rakennus +heti. Parempi kuin yksityisiin »todistuksiin» on vitalismin turvautua +siihen »vitalististen indisioiden» valtavaan määrään, joka toisten +nykyisten vitalistien mukaan on elävässä luonnossa havaittavissa. + +_Driesch_in opin käsittelystä jää siis positiiviseksi tulokseksi vain +huomio, että niinpiankuin vitalistit muodostavat itselleen edes +jonkinmoisia mielikuvia teleologisten faktoriensa olemuksesta, käy +näiden psykologinen luonne heti ilmeiseksi. Se ehkä voi lisätä +mielenkiintoa seuraavaa esitystä kohtaan, kun nyt vihdoin käymme +yrittämään vitalismin psykologista kumoamista. + + + + +III VITALISMIN PSYKOLOGINEN KUMOAMINEN + + +1. Niinkuin ensimäisen luvun lopussa osoitettiin, on psykologinen +vitalismi samaa kuin kykypsykologia. Vitalismin psykologinen +kumoaminen merkitsee siis samaa kuin kykypsykologian kumoaminen. +Kuten on osoitettu, ovat kuitenkin olosuhteet korkeamman sielunelämän +alalla niin äärettömän monimutkaiset, ettei voi toivoa olevan mitään +menestystä yrityksellä ratkaista mekanistisen ja vitalistisen +psykologian kiista _tällä_ taistelukentällä. + +Täytyy hakea yksinkertaisempia tapauksia. Ja mitä mielenkiintoisin +yksinkertainen tapaus löydetäänkin sammakon korkeamman refleksielämän +alalta; mahdollisimman räikeällä tavalla ovat siinä mekanistisen ja +vitalistisen psykologian kanssa täydellisesti analogiset +katsantotavat törmänneet vastakkain, ja jos yleensä tällaisissa +omalla tavallaan äärimäisissä kysymyksissä jotakin voidaan »kumota» +ja »todistaa», niin juuri tässä. + + * * * * * + +Se naivi psykologinen käsitteenmuodostus, joka on kykypsykologian +pohjana, perustuu tietysti sekin viime kädessä havaintoihin. On +havaittu, että sielulliset olennot keksivät tarkoituksenmukaisia +menettelytapoja ja naivin yleistyksen perusteella katsotaan tästä +johtuva sielullisen olennon erikoisessa määrässä tarkoituksenmukainen +toiminta vastaavan »kyvyn», harkinnan, ymmärryksen, ilmaukseksi. +Yksilöllisen kehityksen kuluessa tämä kyky »herää toimintaan»; ja +yksinkertaisimman oletuksen mukaan--ainoastaan se on tässä huomion +esineenä--tämä kyky on itsessään täydellinen, vaikka se useinkin vain +puutteellisesti näyttäiksen, koska hermoston energeettiset +rajoitukset kahlehtivat sitä. + +Edellisestä seuraa, että missä sielunelämää on, siellä on tämäkin +kyky periaatteellisesti täydessä toiminnassa. Se täytyy olettaa aina, +kun näemme eliön tavoittelevan jotakin päämäärää, käyttämällä kaikkia +tarjolla olevia keinoja. + +Tällä tavoin kykypsykologian kannalta täysin johdonmukaisesti +ajatellen tuli _Pflüger_ siihen tulokseen, että päättömäksi tehdyllä +sammakolla on järkevästi harkitseva »selkäydinsielu». + +Hänen kuuluisa kokeensa, joka yhä vielä tehdään kaikissa +fysiologisissa laboratorioissa, oli seuraava.[160] + +Kun päättömän sammakon toiseen reiteen pannaan pisara polttavaa +etikkahappoa, pyyhkii sammakko sen samalla taivutetulla jalallaan +pois. + +Mutta jos toiselta samalla tavalla prepareeratulta sammakolta +leikataan sääri pois ja ärsytetään tynkää hapolla, niin mitä seuraa? +Tynkä liikkuu tavalla, josta huomataan, että sammakko yrittää +suorittaa saman liikkeen kuin äsken. Mutta kohta muuttuu sen käytös, +eläimen liikkeet tulevat hyvin levottomiksi, näyttää kuin se etsisi +jotain toista keinoa kivustaan päästäkseen. Erilaisia liikkeitä +tuloksetta yritettyään, se verrattain usein keksii oikean keinon. +Tynkä ojennetaan suoraksi ja _toista_ jalkaa taivutetaan, niin että +se ylettyy pyyhkimään pois hapon. Toisinaan keksii sammakko toisia +keinoja, se saattaa esim. hangata tynkää vatsaa vastaan, niin että +happo poistuu. + +_Pflüger_ on tietysti oikeassa, kun hän huomauttaa, että +puheenalaista ilmiötä ei voida selittää pelkästään ärsytyksen +»irradiation» avulla. Sanotaan ehkä, huomauttaa hän, että +poikkileikatussa jalassa pääsee ärsytys kauemmin vaikuttamaan, se on +senvuoksi intensiivisempi, jonka takia kiihoitus leviää muihinkin +lihasryhmiin kuin niihin, jotka lähinnä tulevat kysymykseen +ärsytyksen virittämässä refleksissä. Mutta niinkauan kuin jalka vaan +on ehjä, ei kaikkein voimakkainkaan ärsytys aiheuta muuta kuin tämän +yksinkertaisimman refleksin. + +_Pflüger_in koe on senvuoksi todellakin merkillinen siinä, että se +osoittaa, kuinka verrattoman monimutkainen tavallinen +refleksitoiminta itse asiassa on. Nykyaikainen refleksifysiologia on +tästä täysin selvillä. _Sherrington_, eräs alan suurimpia +auktoriteetteja, huomauttaa nimenomaan, että mitään isoleerattuja +refleksejä ei oikeastaan ole olemassa, että hermosto itse asiassa +aina toimii kokonaisuutena.[161] + +Mutta kaikessa merkillisyydessään tämä koe on vähemmän ihmeellinen +kuin se tosiseikka, että yksisoluinen ameba reagoi +tarkoituksenmukaisesti vaihteleviin olosuhteisiin, »koettelee» +käytettävissä olevia mahdollisuuksia kun häiritsevä ärsyke esiintyy. +Kun kerran amebasolu pystyy tällaiseen »koettelemiseen», niin miksei +sitten verrattomasti enemmän differentioitunut sammakon selkäydin? + +Mutta huomiomme esineenä onkin tässä vähemmän _Pflüger_in koe +sellaisenaan kuin se vitalistinen psykologia, joka on hänen siitä +antamansa tulkinnan pohjana. + +_Pflüger_iä vastaan huomautti myöhemmin _Goltz_ tutkiessaan samaa +ilmiöpiiriä: Olkoon, että sammakon selkäytimessä asustaa sielu. Ei +kuitenkaan riitä, että tämä sielu tahtoo suorittaa puheenalaisen +tarkoituksenmukaisen liikkeen; voidakseen myöskin todella suorittaa +sen, täytyy sillä olla erikseen käytettävänään juuri sitä varten +tarpeelliset hermomekanismit. »Mutta kun mekanismit kerran ovat +olemassa, _voimme antaa niiden koko moninaisuuden toimia ilman mitään +sielun myötävaikutusta_.»[162] + +Tämä lauselma on laajakantoisimpia, mitä hermofysiologian ja +psykologian alalla koskaan on esitetty. + +Sen valaisemiseksi mainitsemme erään toisen kokeen, jolle _Pflüger_ +pani suurta arvoa »selkäydinsielu»-kysymyksessä.[163] + +Kun salamanterin katkaistua, mutta vielä reagoivaa häntää lähennetään +liekkiin, nähdään sen tulen välttämiseksi suorittavan +tarkoituksenmukaisen liikkeen, joka on päinvastainen kuin ne hännän +liikkeet, joilla se reageeraa kosketusärsytyksiin. Häntä näyttää +ymmärtävän, minkälaisen liikkeen kautta se välttää tulen, vaikka +salamanteri ei koskaan ole voinut elämässään tällaista kokemusta +tehdä. + +Siinä on kykypsykologia viety ad absurdum. Tällainen »ymmärtäminen» +olisi--kuten _Lotze_ huomauttaa arvostelussaan--[164]todellisuudessa +samaa kuin »eine unmittelbare Offenbarung». Se on mahdotonta. Siis +täytyy tuon tarkoituksenmukaisen liikkeen perustua joissakin +samantapaisissa tilanteissa kehittyneeseen, joko synnynnäiseen taikka +yksilöllisen kehityksen kuluessa kiteytyneeseen refleksimekanismiin. +Poikkeuksetta tulemme aina takaisin siihen, ettei mikään harkinnan +eikä ymmärryksen kyky voi keksiä periaatteessa uutta, sellaista, joka +ei olisi kokemusvaikutelmien reproduktiota tai kombinatiota, jonka +pohjana siis ei olisi määrättyjä fysiologisia mekanismeja. +Yksinkertaisin, siis tieteellisesti välttämätön olettamus on +senvuoksi aina »antaa näiden mekanismien toimia ilman sielun +myötävaikutusta». + +Mutta kykypsykologia on paljon kiinteämmin kuin aavistetaankaan +juurtuneena yleiseen tietoisuuteen ja senkautta myös tieteelliseen +ajatteluun. Esimerkin, jota mielenkiintoisempaa ei voi ajatella, +tarjoaa tästä _Pflüger_in vastustajan _Goltz_in omat ajatuskehittelyt +sammakon korkeamman refleksitoiminnan alalta. _Goltz_ käy näissä +kehittelyissään epätoivoista taistelua kykypsykologian viettelyksiä +vastaan--niihin puolittain lopuksi kuitenkin sortuakseen. + +_Goltz_ kokeili sammakoilla, joilta hän taitavien leikkauksien kautta +oli poistanut ainoastaan isotaivot. Syöttämällä piti hän niitä elossa +kuukausimääriä. Tällaiset sammakot eroavat Goltzin mukaan +normaalisista etupäässä siinä, että ne ovat menettäneet kaikki +»spontaaniset» liikkeet.[165] + +On tarpeen verrattain laajalti referoida _Goltz_in ajatuksia. + +Sellaista käsitystä vastaan, huomauttaa _Goltz_, että kaikki näiden +isoaivottomien eläinten verrattoman tarkoituksenmukaiset liikkeet +voitaisiin johtaa »konemaisista laitteista» (»maschinenartige +Vorrichtungen»), on väitetty, että silloin niiden mekanismien luku, +joita täytyisi niiden aivoihin ja selkäytimeen konstruoida, olisi +todellakin ääretön. Tästä olisi muka niin monimutkainen koneisto +tuloksena, että olisi paljon yksinkertaisempaa olettaa, että »sielu» +aiheuttaa nämä liikkeet. Mutta harkinta osoittaa, sanoo _Goltz, ettei +missään tapauksessa voida välttää olettamasta suunnattoman +monimutkaista koneistoa._ Olkoon, että tahto aiheuttaa nämä liikkeet! +Mitenkä saa tahto aikaan, että happoärsytykseen vastaa +pyyhkimisliike, pistoon torjumisliike j.n.e.? Määrääkö tahto +jokaisessa yksityisessä tapauksessa tarvittavan hermojen lihastyön? +Miten se voi sen tehdä? »_Tahtohan ei voi mitään muuta kuin tahtoa._» +Jotta tahdosta tulisi teko, tarvitsee se jo olevia äärettömän +monimutkaisia »konelaitteita», jotka se päästää toimimaan. Ja +uudelleen tulee _Goltz_ samaan tulokseen: »Niinpiankuin meillä kerran +on tämä välttämätön koneisto, voimme antaa sen toimia riippumatta +siitä arvoituksellisesta 'jostakin', jota nimitämme tahdoksi.»[166] + +Mutta jos nyt joku liike monimutkaisuudessaan ja +tarkoituksenmukaisuudessaan on niin ihmeellinen, ettemme voi +kuvitella semmoista koneistoa, joka olisi sen pohjana--kuinka sitten? + +_Goltz_ neuloi isoaivottoman sammakon toisen takajalan niin lujasti +sen vartaloon kiinni, ettei se voinut sitä käyttää, kun se +ärsytettynä lähti ryömimään eteenpäin. Isoaivoton sammakko »näkee», +se osaa liikkuessaan välttää tiellä olevat esteet. Nytpä huomattiin, +että tämäkin isoaivoton sammakko, jonka toinen takaraaja oli tehty +käyttökelvottomaksi, osasi samalla tavoin välttää tiellä olevan +esteen. Tällöin täytyi sen käyttää jälelläolevaa lihaskoneistoaan +tykkänään uudella tavalla. + +»Jos tämä sammakko olisi pelkkä kone, täytyisi meidän +viimeksimainitussa kokeessa nähdä samojen lihasten työskentelevän +samalla voimalla kuin eläimellä, jolla vielä on neljä raajaansa +vapaina. Tässä tapauksessa ei eläin, jonka jalka oli neulottu kiinni, +koskaan olisi voinut ratkaista tehtäväänsä. Jos asetan esteen esim. +niin, että kaikkia raajojansa vallitseva eläin etupäässä olisi +käyttänyt oikeanpuolista takajalkaansa, niin sammakon, jolta tämä +jalka on neulottu kiinni, täytyisi, jos se olisi kone, törmätä +suoraan estettä vastaan. Mutta sitä se ei tee, vaan ponnistaa +oikeanpuolisella etujalallaan, mitä keinoa pontevammin käyttämällä se +saa ehkäistyn takajalan, vaikka huonosti, korvatuksi. + +Minä saatan mielessäni kuvitella satumaisen monimutkaista koneistoa. +Saatan ajatella, että mitä vähäisimpään tilaan on kasattu ääretön +luku mitä hienoimpia apparaatteja, että esim. aivan pieni, mutta ylen +monimutkainen kellolaite soittaa suuren joukon mitä erilaisimpia +säveliä, jotka vaihtelevat riippuen siitä mitä kohtaa minä painan. +Mutta käsityskykyni ei riitä kuvittelemaan konetta, joka esittää +sävelen kaikkine harmonioineen vielä silloinkin, kun olen estänyt +oleellisen osan tähän tavallisesti käytetyistä rattaista +liikkumasta.»[167] + +Senvuoksi täytyy _Goltz_in mielestä sanoa, että isoaivottomalla +sammakolla vielä on »sielunkykyä» (Seelenvermögen). + +Lankeaako _Goltz_ tässä takaisin vitalismin ja kykypsykologian +kannalle? Onhan hän juuri itse ennen tarmokkaasti alleviivannut, että +sielun olettaminen ei selitä mitään, ellei oleteta vastaavia +fysiologisia mekanismeja. Epäilys, että _Goltz_ tässä tosiaankin +jossain määrin lankeaa kykypsykologian ansoihin, vahvistuu, kun +luemme, että koska sammakko ei puheenalaisessa tapauksessa voi +käyttää hyväkseen mitään entistä kokemusta, on se saattanut ratkaista +tehtävän vain »oman kykynsä perusteella, s.o. isoaivottomalla +sammakolla on vielä sielunkykyä». + +Mutta kun _Goltz_ sitten taas ryhtyy lähemmin kehittelemään +ajatuksiaan tämän sielunkyvyn olemuksesta, ei hän kuitenkaan voi +välttää mekanistista käsitystapaa. Syystä, joka kohta tulee puheeksi, +ei isoaivottomalla sammakolla voida myöntää olevan harkitsevaa +tajuntaa, vaan sen ihmeellisen mukautumiskyvyn pohjana täytyy +ajatella olevan »eine Summe von Selbstregulierungen». Tästä +»puhtaasti mekaanisesta käsitystavastaan» huolimatta sanoo _Goltz_ +olevansa oikeutettu puhumaan »sielunkyvystä», koska koneeksi ei voida +nimittää jotakin, joka itse reguloi itsensä, koska emme voi sellaista +konetta kuvitella, saatikka sitten konstruoida. + +_Goltz_in käsitys on siis merkillistä horjumista mekanistisen ja +vitalistisen psykologian välillä. + +Ihmeisiin tottunut nykyajan fysiologia epäilemättä ei pidä _Goltz_in +koetta mitenkään erikoisessa määrässä merkillisenä. Koska kerran +isoaivoton sammakko »näkee», koska kerran sen verkkokalvonkuva +säännöstelee sen liikkeitä, niin se säännöstelee niitä tietenkin myös +siinä tapauksessa, että toinen takajalka on käyttökelvoton; joka +kerran kun siis sammakko tekee »väärän» liikkeen, virittää +verkkokalvon kuva ehkäisymekanismin: tällä tavoin asianomaiset +hermokeskukset joutuvat »koettelemaan», kunnes löytyy sellainen +innervatiokompleksi, joka vie tulokseen;--kysymyksessä on siis +samanlainen tapaus kuin _Pflüger_in, hieman mutkikkaammassa muodossa. + +Isoaivoton sammakko käyttäytyy muutamissa suhteissa erinomaisen +järkevällä tavalla. Sitä enemmän huomiota herättää sen vuoksi, että +tällainen eläin ei pakene hitaasti lähenevää ihmistä, ei tavoittele +hyönteisiä, eikä yleensäkään suorita mitään vapaaehtoisia liikkeitä. +Ei voida olettaa, että isojen aivojen poistamisen kautta sen +»sielunkyvyt» olisivat osittain heikontuneet, sillä muutamissa +suhteissa tällainen eläin toimii moitteettoman +tarkoituksenmukaisesti, kiertää näkemänsä esteen ympäri, säilyttää +vaikeassakin asennossa tasapainonsa j.n.e. Totta kai lähestyvän +ihmisen tieltä väistyminen vaatii vähemmän »sielunkykyä» kuin esteen +kiertäminen kiinnineulotuin jaloin? Ainoa mahdollinen selitys on, +että _reaktiot, jotka isoaivottomalta sammakolta ovat jääneet pois, +tapahtuvat ainoastaan poistettujen aivonosien välityksellä._ + +Ja tässä on nyt nähdäkseni sellainen yksinkertainen tapaus, jossa +vitalistinen psykologia suoraan voidaan osoittaa vääräksi. Ei edes +sellainen--tieteellisesti luvaton--oletus, kuin että alempiin +keskuksiin liittyy »alempi» »sielu» eli »psykoidi», voi tässä auttaa, +sillä muutamat isoaivottoman sammakon säilyneistä reaktioista +epäilemättä ovat »korkeampia» kuin muutamat hävinneet. Senkautta että +määrätty toiminta on sidottu määrätyssä keskushermoston kohdassa +sijaitsevaan mekanismiin, se tämän mekanismin mukana häviää +riippumatta siitä, onko se korkeamman vaiko alemman »kyvyn» ilmaus. +Kaikki »energeettiset» edellytykset ovat annetut--isoaivoton sammakko +näkee, käyttelee vapaasti raajojansa j.n.e.--, mutta eräs +»mekanistinen» edellytys puuttuu--ja vastaava toiminta jää pois. + + * * * * * + +Kun vertaa toisiinsa _Driesch_in entelekhiaa ja _Pflüger_in +selkäydinsielua, pistää niiden kyvyn yhtäläisyys silmään. Kumpikin +pystyy riippumatta kokemusvaikutelmista »primäärisen tiedon» taikka +riippumattoman harkinnan kautta virittämään uusia +tarkoituksenmukaisia reaktioita. Merkitsevällä tavalla tämä +nähdäkseni osoittaa, kuinka jokainen vitalismi, joka, niinkuin +_Driesch_in, ei pidäty selvittelemästä välttämättömiä edellytyksiään +ja tekemästä luonnollisia johtopäätöksiään, _samalla heti osoittautuu +psykologiseksi vitalismiksi_, osoittautuu metafyysilliseksi +kykypsykologiaksi. + + * * * * * + +2. Mutta »harkinta», »ymmärrys», »tieto» ei ole ainoa spekulatiivisen +psykologian »kyvyistä», joka on päässyt vitalististen +ajatusrakennelmien perustaksi. _Wolff_in ja _Driesch_in +kriitillisemmän vitalismin rinnalla vaikuttaa nykyajan biologiassa +_Pauly_n, _A. Wagner_in, _Francé_n y.m. innokkaasti ajama +_psykolamarckismi_, joka on omaksunut hieman toisia kykypsykologian +käsitteitä ja niille rakentaa järjestelmänsä. + +»Itsesäilytysvietistä» puhuu jokapäiväinen käsitys erikoisena +kaikissa eliöissä vaikuttavana voimana, jonka perusteella yksilö +pyrkii välttämään sitä, mikä sen olemista vähentää ja tavoittelee +sitä, mikä tätä lisää. Mutta tätä »viettiä» ei otaksuta johtavan +selvän _tiedon_ siitä, mikä eliölle on hyödyksi, mikä vahingoksi, +vaan sitä ohjaa tässä hyvän- ja pahantunne, joiden biologinen +merkitys pidetään taattuna. Tämä eliön subjektiivisesti kokemien +»tarpeitten» (Bedürfnisse) pohjalla tapahtuva aktiivinen »pyrkiminen» +(Streben), jonka päämääränä on välttää sitä, mikä aiheuttaa +pahantunnetta, ja tavoitella sitä, mikä aiheuttaa hyväntunnetta, on +psykolamarckistien mielestä eräs elävän substanssin »prinzipiell +nicht weiter zurückführbare Urqualität».[168] + + + +On huomattava, että tällainen vitalismi _yhdessä_ suhteessa on +tieteellisessä katsannossa edullisemmassa asemassa kuin edellä +arvostelun alaisena ollut. Sen ei tarvitse vitalistisessa +faktorissaan otaksua mitään yliluonnollisia älyllisiä kykyjä; +valitessaan eri keinojen kesken ei tämä faktori seuraa älykästä +harkintaa, vaan sitä määrää »sokea vietti». _Pauly_ esim. panee +suuren painon siihen, mitä hän nimittää »tarpeen ja keinon +satunnaiseksi yhteensattumiseksi»: jotta eliö voisi jossakin +määrätyssä tilanteessa toimia tarkoituksenmukaisesti, voi tämä +tapahtua vain sen perusteella, että jokin sattumalta esiintyvä +reaktiotapa tyydyttää sen »tarpeen», s.o. poistaa pahantunteen; elävä +substanssi silloin _kokee_ tämän tarpeentyydytyksen ja käyttää +edelleenkin tuota mieluisaksi osoittautunutta keinoa. + +Mutta ulottaessaan tällaisen käsitystavan paitsi eliön ulkoiseen +toimintaan, missä se epäilemättä jossakin määrin on paikallaan, +myöskin kaikkiin kasvuilmiöihin ja sisäisiin fysiologisiin +tapahtumiin, siis ei ainoastaan hermotoimintaan, vaan kaikkiin +ruumiillisiin muutoksiin, joutuu psykolamarckismi tekemään suuren +määrän mitä fantastisimpia oletuksia. Kaikkein vähimmin fantastinen +on näistä se, että kaikki elävän aineen tapahtuminen eikä vain +keskushermoston toiminta on sieluntilojen saattamaa, jotka +määräävästi vaikuttavat sen kulkuun. Se seikka, että ruumiin eri +elimet eivät elä vain itseänsä varten, eivät siis »tyydytä» vain +»omia tarpeitaan», vaan että ruumiissa vallitsee sisäinen harmonia, +missä jokainen osa on toisia ja kokonaisuutta varten, pakoittaa +psykolamarckismia otaksumaan, että ruumiin elimet kokevat paitsi +omia, myöskin toistensa tarpeita ja niitä tyydyttävät. Tämän kautta +psykolamarckismi takertuu toistensa päälle kasaantuvien mahdottomien +oletusten verkkoon. + +On esim. tunnettua--mainitaksemme erään _Pauly_n tyypillisistä +tapauksista--että jos verentulva johonkin jäseneen estyy senkautta, +että sinne johtava valtasuoni tavalla taikka toisella tukkeutuu, niin +alkaa tukkeaman yläpuolelta kasvaa uusia suonia kohti kärsivää +jäsentä. Psykolamarckismin täytyy tällöin olettaa, 1) että +verenpuutteesta kärsivä jäsen kokee pahantunnetta, 2) että tämä +pahantunne leviää muualle ruumiiseen, 3) että tämän johdosta muutkin +ruumiinosat, niiden joukossa tukkeaman yläpuolella olevat valtasuonen +seinämän solut tulevat »levottomiksi» ja pyrkivät poistamaan pahan, +4) että nämä solut sattumalta keksivät juuri oikean keinon. + +Oppirakennus, joka tällä tavalla kasaa tuntemattomia aputekijöitä, +nähdäkseni lankeaa tieteellisen arvostelun ulkopuolelle.[169] + +Mutta harrastuksemme esineenä onkin tässä taas vähemmän tämä +oppirakennus itse kuin sen pohjana oleva kykypsykologia. + +Lapsi, joka joutuu makaamaan pistävän esineen päällä, tulee +levottomaksi, alkaa itkeä, heittelehtiä, huutaa apua ja kiihtyy yhä +enemmän kunnes kivun aiheuttaja poistetaan. »Itsesäilytysvietti» +näyttää olevan silmäänpistävällä tavalla toiminnassa. + +Mutta kun lähemmin tarkastellaan, niin tämän näennäisesti yhtenäisen +voiman purkauksen alta alkaa häämöittää monimutkainen ratasto, jossa +monta eri osaa on ketjuuntuneena toisiinsa, tuottaen yhdessä +tarkoituksenmukaisen tuloksen. + +Ensinnäkin, miksi eliötä vahingoittava ärsyke herättää tuskaa ja +päinvastainen nautintoa? Naivi katsantotapa ajattelee näin: elämän +säilyminen on arvokas päämäärä, sen vahingoittuminen päinvastainen-- +on siis itsestään selvää että edellinen herättää hyväntunnetta, +jälkimäinen pahantunnetta. Tällöin edellytetään naivisti, että luonto +arvostelee tässä asiassa samalla tavalla kuin me ihmiset luonnolta +saamiemme tuntemistapojen perusteella. Todellisuudessa tietysti +emotsionaalisia tiloja on olemassa vain siksi, että niihin liittyvät +keskushermoston prosessit aiheuttavat tarkoituksenmukaisia +lihasliikkeitä, hyväntunne yleensä päinvastaisia kuin pahantunne. +_Elleivät emotsionaaliset tilat olisi tällä tavoin ketjuuntuneet +motoorisiin purkauksiin, olisivat ne merkityksettömiä_, toisin sanoen: +ne eivät aiheuttaisi mitään »pyrkimystä». Saattaa kuvitella eliötä, +joka kokee hirvittävimpiä tuskia, mutta siitä huolimatta on +täydellisesti levollinen, ei koe vähintäkään pyrkimystä vapautua +tuskasta, koska sen motoorinen apparaatti on keskushermostosta +kokonaan eristetty. Kukaan ei voi taata, etteikö ihmisellekin +jossakin apraksiatapauksessa ole tällaista sattunut. + +Mutta jos emotsionaalisilla tiloilla näin ollen on merkitystä vain +senkautta, että niiden pohjana olevat hermoston tilat ovat +ketjuuntuneet tarkoituksenmukaisiin motoorisiin purkauksiin, niin +_saatamme aivan samoin kuin Pflügerin ja Goltzin tapauksissa antaa +näiden fysiologisten mekanismien toimia itsekseen, »sielusta» +kokonaan riippumatta_. + +Ja sama koskee vielä niitä aputekijöitä, joita psykolamarckismi on +pakoitettu olettamaan. Jos todellakin jonkun ruumiin elimen kokema +tila tuntuu ja herättää vaikutuksia toisissakin ruumiinosissa, niin +onhan yksinkertaisinta käsittää nämä tilat, niiden irradiatio ja +niiden aiheuttamat reaktiot lähinnä puhtaasti aineellisiksi. Joka +tapauksessa: »sielu» ei selitä mitään siellä, missä fysiologiset +mekanismit eivät selitykseksi riitä. + +Selvästi käy näin ollen ilmi, kuinka psykolamarckismin pohjana on +määrätynlainen kykypsykologia, se, joka keskittyy +»itsesäilytysvietin» käsitteen ympärille. Mutta »itsesäilytysvietti» +ei ole mikään yhtenäinen voima taikka kyky, vaan tämä käsite on +syntynyt naivin yleistyksen kautta sen havainnon pohjalla, että eliöt +lukemattomissa erilaisissa tapauksissa reagoivat säilymiseensä nähden +tarkoituksenmukaisella tavalla. Olemme kuitenkin osoittaneet, että +tämä on mahdollista vain lukemattomien, toisistaan riippumattomien ja +riippumatta syntyneiden, elävässä aineessa piilevien, yleisempien ja +erikoisempien regulatiomekanismien perusteella--ja kun nämä kerran +ovat olemassa, voimme antaa niiden toimia »itsesäilytysvietistä» +kokonaan riippumatta. Tällä »vietillä» ei silloin enää ole mitään +virkaa. + + * * * * * + +3. Saattaa kuitenkin ajatella sellaistakin psykovitalismia, joka +tunnustaa puheenalaisten fysiologisten mekanismien välttämättömyyden, +mutta samalla olettaa, että niitä myötäseuraa sielullisia virikkeitä, +jotenka elämäntoiminta kokonaisuudessaan käy psykologisesti +käsitettäväksi. Tällaista ajatusta ovat kehitelleet _S._ ja _E. +Becher_.[170] + +Korkeampien eliöitten toiminnassa näemme selvästi, mitenkä ainakin +eräs laji tarkoituksenmukaisia reaktioita syntyy. Eläin »koettelee» +sen käytettävissä olevia mahdollisuuksia, kunnes sattumalta jokin +reaktio tyydyttää sen tarpeen. Samalla eläimen muisti säilyttää tämän +edullisen reaktion, niin että se seuraavassa samantapaisessa +tilanteessa sitä käyttää heti. + +_Jennings_in kuuluisista tutkimuksista tiedetään että »trial and +error» -metodia käyttävät kaikkein alhaisimmatkin eliöt. Erittäin +suurta huomiota ovat herättäneet varsinkin hänen kuvauksensa +_Stentor_-nimisestä yksisoluisesta, joka, kun sitä yhä uudelleen +määrätyllä tavalla ärsytetään, vastaa siihen yhä uudella, yhä +tehokkaammalla välttämisreaktiolla. _Jennings_in mielestä _Stentor_ +jossakin määrin »oppii kokemuksesta», vaikkakin sen »muisti» +säilyttää tämän opin vain kovin lyhyen ajan. + +Jos siis yksisoluiset näyttävät »toimivan» ja tämän kautta keksivän +tarkoituksenmukaisia menettelytapoja, niin miksei voi ajatella +korkeampienkin eliöitten solujen »toimivan» ja »oppivan» reagoimaan +tarkoituksenmukaisesti. Mikseivät esim. rauhassolut--jotka, kuten +_Pawlow_in kokeista tiedetään, niin ihmeellisellä tavalla mukautuvat +vaihteleviin tehtäviinsä--voisi »koetella» ja »oppia» yhtä hyvin kuin +yksisoluiset ja säilyttää kerran oppimaansa »muistissaan»? + +Tämän opin ydinkohta on juuri, että kaikella elävällä aineella on +»muistia». Tätä oppia kannattaa myös _Jennings_; hän uskoo, että +yksisoluisten »muisti» ei kvalitatiivisesti eroa korkeampien +eliöitten muistista, mutta tämän opin kuuluisin edustaja on ollut +_Hering_[171] ja nykyaikana _R. Semon_[172] paljon luetuissa +_Mneme_-teoksissaan. + +Jokainen elävään substanssiin kohdistunut ärsyke jättää siihen +enemmän taikka vähemmän pysyvän »jäljen», näyttää muuttavan sen +fysiologista tilaa, mikä näkyy siitä, että ärsyke riittävän lyhyen +väliajan jälkeen uudelleen esiintyessään aiheuttaa jonkun verran +muuttuneen reaktion. + +Jokainen lihas vahvistuu käytännön kautta--se on hermoston toimintoja +lukuunottamatta esimerkki tästä oloseikasta. »Jokaisen toistumisen +kautta käy se taipuvaisemmaksi reprodusoimaan saman orgaanisen +prosessin.»[173] + +On kuitenkin helppo osoittaa, että meillä ei ole oikeutta pitää +_tätä_ »reproduktiota» samana kuin se joka on muistin pohjana. + +Muistin omituisuus on se, että ulkoisen ärsykkeen virittämä prosessi +toistuu eli reprodusoituu _mielikuvana._ Uudistuneen toistumisen eli +reproduktion kautta tämä mielikuva viriää yhä helpommin. Muisti +_harjaantuu_ samalla tavalla kuin lihas. _Tässä_ on siis analogia +keskushermoston ynnä muun fysiologisen toiminnan välillä: myöskin +keskushermoston toiminnassa ilmenee harjaantumista eli tottumista. +Mutta harjaantuminen eli tottuminen tietenkään ei perustu muistiin-- +miksikä voisikaan lihas suorittaa määrätyn työn toisella kerralla +helpommin kuin ensimäisellä sen perusteella että se »muistaisi» sen? +Lyhyesti, muistilla ei ole mitään muuta tekemistä harjaantumisen +kanssa kuin että tämä, joka on elävän aineen yleinen ominaisuus, +ilmenee myöskin muistin alalla. Meillä ei ole mitään aihetta olettaa, +että muistia esiintyisi muissa kuin assosiatio- ja +reproduktiomekanismilla, s.o. keskushermostolla varustetuissa +eläimissä. Varsinainen assosiatiivinen oppiminen esiintyy, kuten on +mainittu, ensi kerran äyriäisissä. »Muistin» olettaminen esim. +_Stentorissa_ ei vähääkään selitä sen »toiminnan» omituisuutta: että +se uudistuviin ärsytyksiin reageeraa jatkuvasti muuttuvalla tavalla; +muistin perusteellahan päinvastoin on ymmärrettävissä vain _entisen_ +reaktion _uudistuminen_ toisissa samankaltaisissa tilanteissa. + +Mutta jos »kokeilu»-metodi, semmoisena kuin se esiintyy +yksisoluisissa ja mahdollisesti korkeammissakin eliöissä +hermotoiminnan ulkopuolella, ei ole missään tekemisissä muistin +kanssa, silloin tältä toiminnalta kokonaan häviää sen psykologinen +tai vitalistinen luonne, silloin se on vain erikoisenlaatuista +puhtaasti mekanistista, fysiologista tapahtumista. Kuten tämän +tutkimuksen kuluessa useampaan kertaan on käynyt ilmi, esiintyy +»koettelemista» laajassa mitassa alemman sieluttomankin +hermotoiminnan alalla, mahdollisesti esiintyy samantapaisia ilmiöitä +muussakin fysiologisessa tapahtumisessa. Se on eräs kaikkein +komplisoiduimpia eliön itseregulation muotoja; joukko +tarkoituksenmukaisia fysiologisia mekanismeja on sillä tavoin +kytketty toisiinsa, että häiritsevän ärsykkeen esiintyessä ne toinen +toisensa jälkeen, yhä tehokkaampia reaktioita aiheuttaen, ryhtyvät +toimintaan. Ei siis suinkaan pidä antaa yksinkertaisen +»kokeilu»-sanan houkutella itseään uskomaan, että kysymyksessä olisi +yksinkertainen regulation muoto, joka itse ei kaipaisi selitystä, +vaan kelpaisi muiden ilmiöiden selitysperusteeksi. + +Viimeksi puheena ollut psykovitalismin muoto on senvuoksi kestämätön +välittelykanta. Se johtaa toisaalta joko puhtaasti mekanistiseen +käsitykseen (jommoista _Hering_ ja _Semon_ edustavat), toisaalta, jos +elämäntapahtumisen psykologinen luonne joka tapauksessa tahdotaan +säilyttää, takaisin fantastiseen psykolamarckismiin (jommoista _E. +Becher_ taas edustaakin viimeisessä asiaakoskevassa julkaisussaan +»Die fremddienliche Zweckmässigkeit der Pflanzengallen und die +Hypothese eines überindividuellen Seelischen», 1917). + + * * * * * + +4. »Mekanistinen prinsiippi» on kaiken tapahtumisen alalla pätevä--se +on tuloksemme. Tämä prinsiippi on psyykillisenkin tapahtumisen alalla +välillisesti pätevä senkautta, että tämä tapahtuminen on +yksipuolisessa riippuvaisuussuhteessa keskushermoston aineellisesta +kausaliteetista. + +Olisi kuitenkin turha koettaa sulkea silmiään siltä tosiseikalta, +että tuloksemme asiallinen sisältö pohjaltaan on kielteinen. + +Toisaalta olemme vastustaneet sellaista katsantotapaa, että +puheenalainen prinsiippi olisi tulkittava mekaanisen +luonnonkäsityksen vaatimalla tavalla, että se nimenomaan biologian +alalla sisältäisi vaatimuksen elämänilmiöiden +fysikaalis-kemiallisesta selittämisestä; toisaalta olemme esittäneet, +että puheenalainen prinsiippi voidaan loogillisesti yhdistää +»darwinistiseen prinsiippiin» ainoastaan sillä hypoteettisella +edellytyksellä, että elollinen tapahtuminen viime kädessä perustuu +elottomaan ja on tästä saanut alkunsa. Toisin sanoin: »mekanistisesta +prinsiipistä» seuraa välttämättömyydellä, että kaikki, myöskin +elollinen tapahtuminen, on teleologisesti indifferenttiä--_jos_ +voidaan uskoa, että elollinen tapahtuminen sattumalta on syntynyt +elottomasta. Tällöinhän »mekanistinen prinsiippi» on saanut jotain +erikoista sisältöä. + +Mutta pitääkö puheenalainen edellytys paikkansa? + +Voimakas skeptillinen henkäys tuntuu meidän aikamme tieteessä. +Yhdeksännentoista vuosisadan maailmankuva, jonka pylväinä olivat +toisaalta mekaaninen luonnonkäsitys, toisaalta darwinismi, sortuu +päivä päivältä yhä selvemmin. Uusimman fysiikan ihmeteltävät +keksinnöt (relativiteettiteoria y.m.) ovat ehkä lopullisesti +kumonneet edellisen,[174] perinnöllisyystutkimus jälkimäisen, +makrokosmos ja mikrokosmos eivät kenties koskaan ennen ole +mykistyneelle ihmisjärjelle paljastaneet salaisuuksiensa kuilua niin +huimaavana kuin nyt. + +Erikoisessa muodossa ilmenee tämä skeptillinen henki nykyajan +nuoremmassa tutkijapolvessa biologian, fysiologian, psykologian +alalla. Nämä tutkijat saavat joka päivä omin silmin nähdä, mitenkä +murheellisen riittämättömiä monet aikaisemmin omaksutut +yksinkertaiset, »mekaaniset» selitystavat elollisen tapahtumisen +selvittämättömän sokkeloisuuden rinnalla ovat. Avuttomana haparoi +ihmisajatus muutamine pettävine lankoinensa elämänilmiöitten +labyrintissä. + +Nykyajan edistyneimmän biologian pohjalla on ikäänkuin tunne +tällaisten täydellisten yllätysten mahdollisuudesta. Samalla kun se +verrattomasti kohottaa tieteellisen työn mielenkiintoisuutta, saattaa +se tutkijan jyrkästi vieromaan spekulatiivista ajattelua ja +ennenkaikkea perinnäisiä dogmaattisia käsityksiä. + +Jos siis tahdomme omaksua nykyajan tieteen skeptillisen hengen--ja +siihen on täysi syy!--, olisi heitettävä mereen myöskin se +dogmaattinen edellytys, johonka kehittelemämme »darwinistinen +prinsiippi» nojaa--elämän synty elottomasta--ja sijalle pantava +kysymysmerkki. + +Mutta silloin jää tuloksemme, »mekanistisen prinsiipin» määrittely, +puhtaasti kielteiseksi. + +Riippumatta tästä pysyy tosin voimassa yrityksemme psykologista tietä +kumota vitalismi. Huomattava on kuitenkin, että tässäkin tulos jää +lopulta pelkästään kielteiseksi. Edellä on koetettu osoittaa, mitenkä +psykofysiologinen tapahtuminen kumoaa oletuksen »primäärisen +tarkoituksenmukaisuuden» eli »entelekhian» olemassaolosta, joka +muuttumattomasti toimii tarkoituksenmukaisella tavalla niinpiankuin +tällainen toiminta on energeettisesti mahdollinen. Mutta jos olemme +heittäneet mereen »darwinistisen prinsiipin», ei meille enää jää +aavistustakaan siitä, millä tavalla sitten elämänilmiöiden +näennäinen tarkoitushakuisuus voidaan kausaalisesti käsittää. + +Tuloksemme kielteisyys ei kuitenkaan tee sitä arvottomaksi. Vaikka +emme voikaan antaa mitään positiivista _yleismäärettä_ sille +aineelliselle kausaliteetille, joka ohjaa atomien tanssia +taivaankappaleissa ja elävien solujen hiukkasissa, olemme kuitenkin +edelläkäyneiden selvittelyjen kautta saaneet syntymään ehjän rintaman +kaikkia dogmaattisia virtauksia vastaan. Niinhyvin vitalismi kuin +mekanismi ovat historiallisina oppimuodostuksina spekulatiivisen +hengen ilmauksia, ja niiden välistä ohjaa skeptillinen tutkimus +purtensa empirian vapaalle, rannattomalle ulapalle. + + + * * * * * + + + + + +FILOSOFISIA HUOMAUTUKSIA RELATIVITEETTITEORIAAN +(1920) + + +1. Missä tapauksessa on oikeutettua yksityistieteissä vedota +filosofisiin aatteisiin ja näkökohtiin? + +Ainakin näyttää _logiikka_ olevan sellainen filosofisen tutkimuksen +haara, jonka tuloksilla on positiivisillekin tieteille merkitystä ja +arvovaltaa, kumminkin sikäli kuin nämä tulokset tosiaan ovat pysyviä. +Valitettavasti ne eivät sitä suinkaan aina ole. Niinpä saattaa +vahvasti epäillä, olisiko luonnontutkimuksella mitään hyötyä siitä, +jos se koettaisi puristaa sisällyksensä esim. Millin logiikan neljän +induktsionimetodin kaavoihin. + +Jos jo logiikkaan nähden on puheenalaisessa suhteessa epäilyksiä, +niin sitä enemmän varsinaisiin materiaalisiin filosofisiin aatteisiin +nähden. Valaisevan esimerkin tarjoaa vastakohta Descartes-Newton. +Edellinen lähti eräistä apriorisista käsitteistä, joista fysikaalinen +maailmankuva oli dedusoitava. Nämä käsitteet sallivat luonnossa +olettaa vain kosketusvoimia, mutta ei kaukovoimia: Newton lähti +kokemuksesta, ja luonnontieteellisen tietämyksen silloinen kanta +pakoitti häntä olettamaan gravitatsioniteoriansa pohjaksi +kaukovoimia--huolimatta filosofisen maailman äänekkäästä +vakuutuksesta, että kaukovoimien käsite oli järjetön. Puoleksitoista +vuosisadaksi saatiin tästä käsitteestä hedelmällinen pohja eräille +matemaattisen luonnontutkimuksen tärkeimmistä aloista. + +Mutta on vielä kolmas ryhmä filosofisia näkökohtia, joihin +yksityistieteissä voidaan vedota. Juuri nykypäivinä ei tarvitse lukea +pitkältäkään luonnontutkijain omia esityksiä jostain vähänkin +periaatteellisemmasta kysymyksestä, ennenkuin kohtaa sanan +_tietoteoria_, ennenkuin huomaa vedottavan »_tietoteoreettisiin +motiiveihin_». Monien nykyajan luonnontutkija-filosofien taholta +tietoteoriaa nähtävästi toivotaan liittolaiseksi ja esitetään +auktoriteetiksi, joka puolestaan tukisi eräitä uudenaikaisen +fysikaalisen tutkimuksen pyrintöjä. Tällainen tarjous on filosofeille +suuri kunnia; mitenkä on siihen suhtauduttava? + +Uudenajan tietoteoreettisen ajattelun lopputuloshan näyttää olevan, +että kaikki tietomme kohdistuu n.s. ilmiöihin ja ettemme me n.s. +tosiolevaisesta tiedä mitään. Sittenkuin uudenajan alun suurissa +luonnontutkijoissa ensin oli vakaantunut käsitys aistikvaliteettien +subjektiivisuudesta[175], johti filosofinen kritiikki lopulta siihen, +että myöskin havaintoesineittemme kvantitatiiviset määreet, jotka +pohjautuvat avaruuden ja ajan käsitteisiin, ovat katsottavat tietyssä +merkityksessä subjektiivisiksi. On olemassa lukemattomia toisistaan +eristettyjä tajuntoja; näissä esiintyy ulkomaailman havaintokuvia, +joiden välillä vallitsee erinomaisen pitkälle menevä vastaavaisuus ja +yhdenmukaisuus; jollemme siis tahdo uskoa fantastiseen »harmonia +praestabilita'an», ennaltasäädettyyn sopusointuun, täytyy meidän +olettaa, että näissä eri tajunnoissa »ilmenee» yksi ja sama niistä +riippumaton olevaisuus. Täten johdutaan puhumaan »ilmiöistä» ja +»tosiolevaisesta»; näitä nimityksiä vastaan ei ymmärtääkseni ole +mitään muistuttamista, jos vain vältetään näihin perinnäisiin +käsitteisiin sisältyvä kokonaan epäoikeutettu arvostus, jonka +perustuksella tajuntojen piiriin lankeavaa osaa olevaisuudesta +pidetään ikäänkuin heikommin olemassaolevana, ikäänkuin kuvamaisena, +verrattuna substansiaalisempaan n.s. tosiolevaiseen. Koska emme +jälkimäisestä tiedä mitään, ei ole mitään perustetta myöskään tähän +arvostukseen. + +Kant, kuten tunnettu, väitti, että avaruuden käsitteellä ei ole +»transcendentaalista realiteettiä». Olkoon Kantin laita muuten kuinka +hyvänsä, se täytynee myöntää, ettei ole eikä voikaan olla olemassa +mitään todisteita siitä, että eri tajuntojen ulkopuolelle lankeava +yhteinen n.s. tosiolevaisuus osaksi tai kokonaan esiintyisi avaruuden +muodossa. Sen verran näyttää varmalta, että havaintomaailmamme +kvantitatiivisia suhteita täytyy »tosiolevaisessa» vastata niinikään +kvantitatiivisten eikä kvalitatiivisten suhteitten--tämän väitteen +todistaminen veisi tässä liika pitkälle--, mutta olioiden +kvantitatiiviset suhteet voivat ilmeisesti esiintyä lukemattomissa +muissakin kuin vain euklidisen tai epäeuklidisen avaruuden suhteissa. + +Tämän tietoteoreettisen kritiikin päätuloksen täytyy luonnollisesti +tulla luonnontutkimuksellekin jossain määrin aktuelliksi. +Tietoteorialle täytynee myöntää oikeutus eräissä yksityistieteitten +alalla esiintyvissä kriitillisissä tapauksissa harjoittaa loogillista +kontrollia. Kun esim. fysiologi väittää--kuten meillä äskettäin on +auktoritatiiviselta taholta tapahtunut--, että fysiologialla ei ole +kaukaisintakaan aavistusta siitä, millä tavoin keskushermoston +aineelliset prosessit voivat antaa aihetta tietoisiin aistimuksiin, +täytyy tietoteorian siihen huomauttaa, että kysymys on väärin +asetettu ja ettei fysiologia tule tätä aavistusta koskaan +saamaankaan, koska me keskushermoston aineellisista prosesseista +tiedämme vain senkautta että meillä on aistimuksia. + +Mutta voiko tietoteoreettisilla näkökohdilla luonnontutkimuksessa +olla muuta tehtävää kuin tämä kielteinen, tämä muistuttelu tietomme +rajoituksesta ja varoittelu valhekysymyksistä? Huomattava osa +nykyajan luonnontutkijafilosofeja vastaa tähän kysymykseen +myöntävästi; he katsovat tietoteoreettisten näkökohtien tarjoavan +heille positiivista ohjelmaa. Tällöin he ajattelevat seuraavasti. + +Koska me emme tajuntamme ulkopuolelle lankeavasta olevaisesta tiedä +mitään, ei luonnontutkimuksen esineenä saata olla muu kuin »ilmiöt» +eli, psykologista nimitystä käyttäen, meidän aistimuksemme. Näiden +aistimusten perusteella tutkimus tosin olettaa koko joukon kaiken +mahdollisen havainnon ulkopuolelle lankeavia olioita, atomit, +valoeetterin, jne, mutta koska ei ole mitään perusteita oletukseen, +että näitä käsitteitä tajunnan ulkopuolella olevassa +»tosiolevaisessa» vastaisi mikään niidenkaltainen realiteetti, ja +koska ne toisaalta eivät ilmaise mitään havaittavaa, ei niitä vastaa +mikään realiteetti ensinkään; ne ovat apukäsitteitä, fiktsioneja, +kuvia, jotka ennemmin tai myöhemmin paljastavat ontuvaisuutensa; +niiden asemasta »järkevä fysikaalinen tutkimus johtaa aistimusten +erittelyyn»; tätä ohjelmaa ajoi varsinkin filosofi ja fyysikko _Ernst +Mach_ loistavissa kirjoissaan viime vuosisadan viime vuosikymmeninä +ja tämän vuosisadan alussa. Ehdottomasti on myönnettävä, että tämä +hänen edustamansa _fenomenologinen fysiikka_, kuten seuraavassa +tahdon hänen ajatussuuntaansa nimittää, vuosisadan vaihteessa +vallitsi luonnontieteellistä ajattelua; tarvitsee vain palauttaa +mieliin _Wilhelm Ostwald_in nimi samoinkuin toisaalta _Ludvig +Bolzmann_in, joka itsemurhansa kautta osoitti taistelun vallitsevaa +ajansuuntaa vastaan toivottomaksi. + +Nykyisin ovat, kuten tunnettu, olosuhteet kokonaan muuttuneet. +Loistavasti on osoittautunut oikeaksi _Max Planck_in sana, että +fysikaaliskemiallinen tutkimus ei ilman atomiteoriaa pääse +askeltakaan eteenpäin. Viime vuosikymmenien suuret voitot näillä +aloilla--joukossa huimaavimpia huippuja, mitä tuo uhkarohkea +vuorikiipeejä, ihmisjärki, koskaan on saavuttanut--ovat jo johtaneet +tutkimuksen atomien sisäiseen monimutkaiseen rakenteeseen, ja +toisaalta taas fysikaalisen kokeilutekniikan satumainen kehitys on +tuonut atomit melkein silmiemme näköpiiriin; muistutan mieliin esim. +_Wilson_in kokeita, joissa kaasuionit, jotka vesihöyryssä toimivat +tiivistyskeskuksina, muodostivat höyryyn valokuvauslevyllä näkyvän +radan. + +Jo tämä tieteen oma kehitys osoittaa, että siinä näennäisesti niin +loogillisessa päättelyssä, johon fenomenologinen fysiikka perustaa +väitteensä, täytyy olla jokin virhe. Tämän virheen esilletuominen on +myöskin luonnontutkimuksen kannalta yhäkin aktuellia, sillä joskin +fenomenologinen fysiikka atomiteoriaan nähden on saanut luopua +väitteistään, vallitsee se silti toisia fysikaalisen tutkimuksen +aloja; nähdäkseni siihen perustuu, kuten seuraavassa tulee +osoitettavaksi, myöskin _Einsteinin relativiteettiteoria._ + +Sanotaan, että fysikaalisen tutkimuksen tulee rajoittua aistimustemme +erittelyyn. Mutta ensinnäkin, moni seikka, mikä täyskasvuisen +tajunnassa esiintyy aistimuksena, ei lapsen tai opereeratun, +näkeväksi tulleen sokeana syntyneen tajunnassa sitä ole. Tällainen +ihminen ei esim. osaa eroittaa suurta pesuvatia, jonka geometrinen +muoto on sama kuin pienen teevadin, jälkimäisestä silloin kuin nämä +asetetaan sellaiseen erilaiseen etäisyyteen hänen silmistään, että +niiden verkkokalvonkuvat ovat yhtä suuret. On osoitettu, että lapset +joskus vielä kouluiässäkin luulevat, että opettajan mustalle taululle +piirtämät jättiläiskirjaimet ovat yhtä pieniä kuin ne mitä he +piirtävät omiin vihkoihinsa, koska molempien verkkokalvonkuvat on +suunnilleen yhtä suuret. Kummassakaan tapauksessa ei vielä ole +kehittynyt se kokemuksen synnyttämä, koneellisesti toimiva +psykofysiologinen mekanismi, jonka vaikutuksesta me _näemme_ esineet +toisin kuin meidän verkkokalvonkuvan perusteella pitäisi ne nähdä, +emme siis näe esim. ihmistä kahta kertaa pienempänä, kun hän kahden +metrin päästä astuu neljän metrin päähän, vaan näemme kaikki esineet, +niinkauan kuin pienemmät etäisyydet ovat kysymyksessä, suunnilleen +siinä koossa mikä niiden kuvilla on kun ne ovat likellä meitä. Ja +vielä senkin jälkeen kuin puheenalainen psykofysiologinen mekanismi +ei enää jaksa taistella etääntyvän esineen yhä pienenevää +verkkokalvonkuvaa vastaan, se pakoittaa meidät _ajattelemaan_ esineet +pysyvästi siinä koossa mikä niillä on likellä ollessaan. Olisi +valtava erehdys luulla, että me joidenkin filosofisten motiivien +perusteella uskomme esineiden konstanttiin kokoon, niin että silmämme +lopulta rupeavat ne sellaisina näkemäänkin. _V. Köhler_in +maailmansodan aikana tekemät kokeet osoittavat sitovasti, että +simpanssit, jopa linnutkin näkevät esineet tällä tavalla, ja niillä +ei toki sentään ole filosofiaa. Ilmeisesti on asia niin, että ne +näkövaikutelmat, mitä me saamme esineistä niiden _likellä_ ollessa, +ovat biologisesti niin paljon arvokkaammat, että ne ehdottomasti +vallitsevat keskushermostoamme, sekä havaintojamme että ajatteluamme, +ja että me aina niiden välityksellä appersipeeraamme esineitä näiden +ollessa kauempana. Se arvostus siis, jonka perusteella me pidämme +esineiden »todellisena» pysyvänä kokona sitä, missä me näemme ne +likellä ollessaan, on puhtaasti biologinen perusteiltaan. +Puheenalaisen psykofysiologisen mekanismin kautta näet maailman +havaintokuvasta, sellaisena kuin tämä alkuperäisesti, lapsilla ja +opereeratuilla sokeana syntyneillä esiintyy, eliminoituu pois valtava +määrä biologisesti merkityksettömiä muutoksia, nimittäin suuri osa +niistä muutoksista, jotka aiheutuvat esineiden vaihtelevasta +etäisyydestä ja näkösuunnasta meihin nähden. + +Me emme siis käsitä maailmaa läheskään alkuperäisten aistimustemme +mukaisesti, vaan tajunnassamme toimivat mekanismit muokkaavat näitä +väkevällä kädellä. Kuinka pitäisi siis aistimustemme sellaisinaan +olla pyhiä luonnontutkijalle, fyysikolle, kun oma tajuntamme ei niitä +pyhinä pidä, vaan kohtelee niitä niin kuin korkeammat tarkoitusperät +vaativat? + +Toinen esimerkki. Aina kun näköaistimme toimii, on tajunnassamme +havaintona annettuna osa avaruutta. Mutta meillä on suorastaan +fysiologinen pakko näkemämme avaruuden lisäksi ajatella olevaksi joka +suuntaan ulottuvaa euklidista avaruutta siinä sijaitsevine +esineineen. Takanani olevien esineiden olemassaolosta, joita en näe, +olen yhtä intensiivisesti vakuutettu kuin niiden, jotka tällä +hetkellä havaitsen. Tällä tavoin, taaskin koneellisen ajatuspakon +vaikutuksesta, _olemassaolon fysikaalinen käsite_ tulee kokonaan +riippumattomaksi havainnossa, tajunnassa esiintymisestä. Että tässä +tosiaan on kysymys koneellisesta ajatuspakosta eikä mistään +loogillisesti perustelluista arvostelmista, käy ilmi siitä, että tämä +sama maailmankäsitys esiintyy kaikkein alhaisimmallakin tasolla +olevilla ihmisillä, jopa ilmeisesti eläimilläkin. Tässäkin +biologisesti syntyneet psykofysiologiset mekanismit vaikuttavat +samaan suuntaan, kuin aikaisemmassa tapauksessa: jos me pysähtyisimme +olemassaolon _psykologisen_ käsitteen kannalle, jolloin olemassaolo +merkitsee samaa kuin tajunnassa esiintyminen, sisältyisi +havainnolliseen maailmankuvaamme ääretön määrä biologisesti +merkityksettömiä muutoksia: niinpiankuin esim. sulkisimme silmämme, +häviäisi suurin osa maailmaa, syntyäkseen heti taas samanlaisena +uudelleen, kun ne avaamme. Kun sensijaan olemassaolon käsite saa +fysikaalisen merkityksen, kun se tarkoittaa kuulumista +tajuamisestamme riippumattomaan kausaaliyhteyteen, jäävät +havainnolliseen maailmankuvaamme vain ne muutokset, jotka tässä +riippumattomassa kausaaliyhteydessä itsessään tapahtuvat. + +Tämä aistitoiminnastamme niin suuresti riippumaton, sitä niin +vahvasti muokkaava havainnollinen maailmankuva on, niin sanoimme, +puhtaasti biologisella tavalla syntynyt, sen pohjalla ei suinkaan ole +mitään loogillista harkintaa siitä, minkälainen maailma +todellisuudessa on. Kuinka on siis käsitettävä, että tämä biologinen +muodostuma kelpaa myöskin tieteellisen, objektiiviseen pätevyyteen +pyrkivän ajattelun pohjaksi? Sillä tosiasia on, että tämä +luonnollinen maailmankuva säilyy myös tieteellisessä ajattelussa. +Tähän on vastattava seuraavasti: + +»Tosiolevaisen» kausaaliyhteydestä, joka on havaintojemme pohjana ja +»ilmenee» näissä, tavoittaa aistitoimintamme pienen sirpaleen, jonka +se pukee ominaiseen muotoonsa--samalla tavoin kuin silmiemme +verkkokalvo fysiikan postuleeraamien valo- ja lämpöaaltojen kaikkiaan +yli 11 oktaavista tavoittaa yhden, joka esiintyy värien sarjana +punaisesta violettiin. Mutta tämän tajuntaamme lankeavan sirpaleen +kummallakin puolella jatkuu »tosiolevaisen» kausaaliyhteyttä, jota me +luonnollisesti voimme ajatella vain käyttämällä aistimustemme meille +tarjoamaa materiaalia. Se virhe, jonka me tämän kautta teemme, kun +näet tajunnansisältöjemme välityksellä ajattelemme sellaista mikä ei +tajuntaamme lankea, esim. atomeja, valoeetteriä j.n.e. on +biologisesti kokonaan merkityksetön, koska meidän tämän, vaikkakin +tietyllä tavalla virheellisen ajattelun kautta onnistuu vallita +kausaaliyhteyksiä sikäli kuin nämä esiintyvät tajunnassamme; ja +filosofisesti taas on tämä ajattelu puolustettavissa senkautta, että +meidän luonnontieteelliset käsitteemme ovat, vaikkakin vain +symboolisia, kuitenkin »tosiolevaisen» objektiivisen kausaaliyhteyden +_merkkejä._ Ja tätä ne ovat tietysti verrattomasti enemmän silloin, +kun ne mahdollisimman suuressa määrässä vapautetaan sanan ahtaimmassa +merkityksessä subjektiivisista aineksistaan. Näihin kuuluvat ennen +kaikkea ne alkuperäisessä havaintokuvassa esiintyvät muutokset, joita +aikaisemmin puheenaolleet psykofysiologiset mekanismit tarmokkaasti +pyrkivät eliminoimaan pois: niihin kuuluvat edelleen kaikki +aistikvaliteetit, värit, maut jne, jotka fysikaalinen tutkimus pitää +subjektiivisina, tässä ainoastaan jatkaen samaa uraa, jonka luonto jo +itse on aloittanut. Siitä huolimatta fysikaalinen maailmankuva +luonnollisesti yhä edelleen on tietyssä merkityksessä subjektiivinen, +sikäli kuin meillä ei ole mitään todisteita siitä, että +»tosiolevainen» esiintyy avaruuden, euklidisen tai epäeuklidisen, +muodossa. + +Edellisen kautta ehkä on tullut selvitetyksi se sekä psykologinen +että filosofinen virheellisyys, joka on fenomenologisen fysiikan +pohjalla. Tämän jälkeen voimme siirtyä varsinaiseen tehtäväämme... + +2. ... Että relativiteettiteorian perustaja ja tärkein kehittäjä +_Einstein_ on peruskatsomukseltaan fenomenologisen fysiikan kannalla, +käy ymmärrettäväksi, kun ottaa huomioon että hän aatteissaan on Ernst +Machin oppilas. Hänen gravitatsioniteoriansa lähtökohtana on painon +ja jatkuvaisuuden, inertian, identtisyyden suuri aate, jonka Mach on +kaiketi ensimäisenä esittänyt niissä huomautuksissa, joita hän +historiallisessa mekaniikassaan teki Newtonin gravitatsioniteorian +johdosta. Mutta Einstein on suoranaisestikin ilmaissut +fenomenologisen käsitystapansa. Alussa kuuluisaa teostaan »Die +Grundlage der allgemeinen Relativitätstheorie» (§ 2) hän esittää, +mitenkä hänen aikaisempi »erikoinen» relativiteettiteoriansa (»die +spezielle Relativitätstheorie») tietoteoreettisista syistä on +epätyydyttävä, ja huomauttaa, että meidän kausaliteettivaatimuksemme +tulee tyydytetyksi vain silloin, kun fysikaalisesti vaikuttavina +syinä esitetään _havaittavissa olevia kokemuksen tosiseikkoja_ +(»beobachtbare Erfahrungstatsachen»). Kaikkein selvimmin Einsteinin +fenomenologinen kanta käy ilmi hänen esitystavastaan, siitä, millä +tavalla hän kehittelee relativiteettiprinsiippiänsä... + +3. ... _Einstein_in oppien oikeaksi arvostamiseksi on tarpeen +huomauttaa, että koska relativiteettiteoria myöskin +elektromagneettisiin ilmiöihin nähden on ainakin näennäisesti pätevä, +on _Lorentz_in opin matemaattinen ilmaisu vallan sama kuin +_Einstein_in. Vallan samat kaavat ovat kummassakin pätevät. Ja m.m. +juuri _Lorentz_in tunnustuksen mukaan on _Einstein_illä suuria +ansioita relativiteettiprinsiipin matemaattiseen kehittelyyn nähden. +Huomataan siis se merkittävä seikka, että vaikka _Einstein_in +relativiteettiopin tietoteoreettiset edellytykset ja materiaalinen +sisällys osoittautuisivatkin kestämättömiksi, ei senkautta ole tehty +tyhjäksi sen matemaattista merkitystä. + +_Newton_, kuten tunnettu, oletti absoluuttisen avaruuden ja ajan, +absoluuttisen paikan ja liikkeen. Kuten m.m. _Mach_ ja _Poincaré_ +ovat sitovasti osoittaneet, ovat nämä käsitteet mahdottomia; +todellisuudessa ne ovat tyypillisiä »idola tribus», kuten _Bacon_ +lausui, luonnollisella tavalla syntyneitä ennakkoluuloja. Jokainen +paikka ja jokainen liike edellyttää koordinaattijärjestelmää, jonka +suhteen ne määrätään; ilman sellaista ne ovat tyhjiä sanoja. Jos +avaruus olisi sanan ankarassa merkityksessä tyhjä, ja siinä olisi +vain yksi kappale, voitaisiin aivan yhtä hyvällä oikeudella väittää, +että tämä kappale pysyy hiljaa paikallaan tai että se kiitää +hirvittävällä nopeudella eteenpäin--näiden väitteiden välillä ei +olisi mitään reaalista eroa. _Newton_ uskoi, että absoluuttisen +avaruuden ja liikkeen olemassaolo voitiin näyttää toteen keskipakois- +eli sentrifugaalivoimien kautta. Jos tyhjässä avaruudessa olisi vain +yksi kappale, niin uskoi _Newton_, että voitaisiin osoittaa sen +kiertävän akselinsa ympäri, jos huomattaisiin sen litistyneen +navoiltaan, kuten esim. maapallo keskipakoisvoimien vaikutuksesta on +tehnyt. Todellisuudessa on asianlaita niin, että kuten kaiketi _Mach_ +ensimäisenä on huomauttanut, puheenalaisessa tapauksessa--jos +avaruudessa olisi vain yksi kappale--todennäköisesti ei esiintyisi +keskipakoisvoimia, koska jatkuvaisuus eli inertia, jonka ilmauksia +nämä voimat ovat, epäilemättä johtuu toisten taivaankappalten +vaikutuksesta. + +Mutta siitä avaruuden ja ajan, paikan ja liikkeen suhteellisuudesta, +mikä jo niiden käsitteeseen sisältyy, ei tietenkään seuraa, että +voitaisiin puhua vain painollisten kappalten keskinäisestä +liikkeestä. Koska avaruuden täyttää elektromagneettisten kenttien +substraatti, joka on fysikaalinen realiteetti, nimitettäköön sitä +sitten »eetteriksi» tai miksi tahansa muuksi, niin täytyy voida +järjellisesti puhua myöskin painollisten kappalten liikkeestä tämän +substraatin suhteen. Niinpiankuin tämä myönnetään, ei myöskään +_Einstein_in radikaalista relativismia ajan ja avaruuden suhteen enää +voitane pitää pystyssä; ei voitane silloin enää _Einstein_in tavoin +esim. väittää, että jokaisella taivaankappaleella on oma yksityinen +aikansa, jonka ei tarvitse olla sama kuin muiden. Niin pitkälle kuin +»eetteriä» ulottuu on myöskin aika yksi ja sama. + +Näyttäytyy siis, että relativiteettiteoria oppositsionissaan Newtonin +kestämätöntä metafyysillistä avaruuden-käsitystä vastaan on mennyt +toiseen äärimäisyyteen. Se esiintyy siinä suhteessa uudenaikaisten +fenomenalististen tendenssien tyypillisenä ilmauksena, ja sellaisena +se aina tulee olemaan filosofisesti erinomaisen mielenkiintoinen. + + (_Aika_ 14, 269-285) + + + * * * * * + + + + + +FILOSOFIAN OPETUKSESTA JA OPINNOISTA +(1921) + + +Filosofia, useimpien tieteiden yhteinen emo, josta nämä +historiallisen kehityksen kuluessa ovat irtaantuneet, läpikäy taas +juuri meidän aikamme yhtä tyypillisistä murroskausistaan: sen rakkain +helmalapsi ja kuopus, psykologia, sielunelämän tiede, yrittää nyt +lopullisesti katkaista elimellisen siteen emoonsa ja tarmokkaasti +vaatii itselleen tieteiden tasavallassa omaa riippumatonta alaa. +Ulkoisessa suhteessa, psykologian akateemisessa asemassa, tämä +ilmenee siten, että mainittu tiede yhä useammissa yliopistoissa on +saanut oman edustajan. Asian välttämätön kehitys on johtava siihen, +että niin tulee vähitellen olemaan laita kaikkialla. Sikäli kuin +psykologia yhä suuremmassa määrässä muuttuu puhtaasti kokeelliseksi +tutkimukseksi--samoinkuin muiden biologisten tieteitten on käynyt-- +tulee jo tutkimustyön teknillisen puolen täydellinen vallitseminen, +muusta puhumattakaan, olemaan niin voimia vaativa tehtävä, että tämä +ala vaatii miehensä kokonaan. + +Mutta asian kehitys ei vielä läheskään ole saavuttanut +loppumääräänsä. Saksassa esim. ei, mikäli tiedän, vielä ole +ainoatakaan psykologian professoria, mutta sensijaan suuri osa, ehkä +jo lähimain puolet filosofian oppituoleista on täytetty +kokeellispsykologisen tutkimuksen miehillä. Kymmenisen vuotta sitten, +jolloin m.m. entinen Kantin oppituoli Königsbergissä täytettiin +tällaisella henkilöllä, virisi tästä asiasta Saksan filosofien +leirissä ankara kiista, mutta se ei vielä johtanut luonnolliseen +ratkaisuun, itsenäisen psykologian oppituolin perustamiseen; sietää +mainita, että täydellistä pesäeroa vastustettiin myöskin +eksperimentaalipsykologien (m.m. Wundtin) taholta. + +Saksassa ja niin myös meillä sisältää näin ollen filosofian opetus ja +opiskelu myöskin psykologian. Luonnollisesti on viimemainittuun +aineeseen nähden pyrittävä täysin uudenaikaiselle kannalle ja siis +opetettava ja opiskeltava _kokeellista_ psykologiaa. Tämä vaatii +hankkimaan tarpeelliset kojeet ja muut välineet, mutta jos +toistaiseksi tyydytään vain kaikkein välttämättömimpään, tulevat +kustannukset olemaan vähäpätöisiä niihin verraten, mitä useimmat +fyysis-matemaattiset aineet aiheuttavat. + +Sovelletun psykologian merkitys eräiden toisten hengentieteiden, +varsinkin kasvatusopin, perustana on tunnettu. Paraikaa suorittaa +tämä tutkimus puhtaasti käytännöllisenkin elämän alalla uraauurtavaa +valloitusta psykotekniikan nimellä. Omasta mielestäni paljon +mieltäkiinnittävämpi on kuitenkin tämän tutkimuksen puhtaasti +teoreettinen puoli. Ei ole mitään epäilystä, että +luonnontieteellisesti orienteeratun psykologian tietä vähitellen, +askel askeleelta tapahtuvan etenemisen kautta, saadaan +yksityiskohtainen, täsmällinen, täysin objektiivinen _tieto_ siitä, +mitenkä ainakin yksinkertaisemmat sielunelämän toiminnot tapahtuvat. +Todellisuudessa tämä merkitsee tunkeutumista tuntemattomaan +maailmaan, jossa perinnäiset teoriat osoittautuvat vallan avuttomiksi +oppaiksi. Keskushermoston toiminnot ja niistä riippuvainen +sielunelämä osoittautuvat pohjaan saakka pyrkivän erittelyn valossa +ihmeteltäväksi ilmiökudokseksi, jonka monimutkaisuus on +silmänkantamaton. Onko mikään ala omansa paremmin kasvattamaan +tositieteellistä kriitillistä mieltä kuin tällainen, jossa tutkija ja +opiskelija ikäänkuin järjestelmällisesti totutetaan pois +ennenaikaisesta, tosiseikoille väkivaltaa tekevästä, kypsymättömälle +älynlaadulle luonteenomaisesta teoretisoimisesta, ja jossa pelkästään +kyky osata nähdä asiat niinkuin ne ovat on vuosien työllä vaivoin +saavutettu taito? + +Psykologia on epäilemättä se filosofisen tutkimuksen haara, jolla +tutkija voi tehdä menestyksellisintä työtä, varmimmin saavuttaa +tuloksia, joilla on yleisinhimillisen tieteen kannalta pysyvä +merkitys. Mutta silti ei ole yhtään sanottu, että psykologian pitää +akateemisessa opetuksessa päästä etuoikeutettuun asemaan muiden +filosofisten harrastusten rinnalla. Päinvastoin saattaa olla niin, +että akateemisen opetuksen ja opiskelun _kokonaisuuteen_ katsoen +toiset filosofian alat ovat merkitsevämpiä. Saattaa väittää esim. +että se filosofinen tutkimus, jonka esineenä on itse tieteellinen +ajattelu, tieteellisen maailmankäsityksen edellytykset ja olemus, +siis tieto-oppi ja logiikka, käsittelevät paljon laajakantoisempia +kysymyksiä kuin mihinkä psykologia koskaan pääsee. Joka tapauksessa +tällainen tutkimus ja opiskelu paremmin ilmaisee sen oikeutetun +pyrkimyksen kokonaisuuteen, synteesiin, joka perinnäisesti liittyy +filosofian nimeen. Samalla voidaan viitata siihen, että nykyaikainen +luonnontutkimus valtavissa saavutuksissaan--huomautan varsinkin +relativiteettiteoriasta--suorastaan sisältää mitä +mieltäkiinnittävimpiä tieto-opillisia kysymyksiä, joihin +syventyminen, edellyttäen että se tapahtuu tarpeellisella +kriitillisyydellä ja _asiantuntemuksella_, tarjoaa tilaisuuden mitä +parhaaseen loogilliseen koulutukseen ja saattaa johtaa yhtä +suuremmoisiin kuin innostuttaviin kokonaisnäköaloihin yli +inhimillisen ajatustyön äärettömien vainioiden. + +Ja vihdoin on mainittava filosofisen ajattelun historiallinen +kehitys. Filosofisten järjestelmien aika on ollut ja mennyt, se on +vakaumukseni, jota ei muuta se tosiseikka, että niitä joka vuosi +syntyy uusia. Ainoa »filosofinen järjestelmä», jonka vakavuus ja +kestävyys on ehdoton, on itse tieteiden kokonaisuus, tuo valtava +rakennus, jonka lukemattomat sukupolvet ovat, kuin jonkun henkisen +Kölnin tuomiokirkon pystyttäneet. Mutta psykologisina ja +historiallisina ilmiöinä ovat filosofiset järjestelmät mitä +mielenkiintoisinta tutkittavaa; ne täytyy vaan nähdä oikeassa +historiallisessa ja psykologisessa ympäristössään. Heikommat ja +hetkellisemmät tällaisista järjestelmistä eivät tosin liene paljon +muuta kuin eräänlaista ajatuksen lapsentautia, mutta huomattavimmissa +niistä tulee merkitsevällä tavalla ilmi kokonaisten aikakausien +henkinen ilmapiiri ja niiden ominaiset uudet aatteet tieteen ja muun +hengenelämän aloilla. Henkisen elämän kehitys tapahtuu heilahduksissa +ja filosofisilla järjestelmillä on asemansa näiden heilurien +ulommaisessa päässä; senvuoksi ovat heilahdukset filosofiassa +suurimmat. Jos eristetään nämä järjestelmät ja tarkastellaan niitä +vain niiden perättäisessä seuraannossa, ottamatta huomioon niiden +luontaista kasvupohjaa, syntyy eriskummainen irvikuva ihmishengen +älyllisestä kehityksestä, kuva joka näyttää vain jatkuvia, toinen +toistaan kaatavia erehdyksiä. Todellisuudessahan on, kuten tieteen +historia osoittaa, tämä kehitys täysin jatkuva, orgaaninen kasvu. +Mutta filosofisia järjestelmiä arvostelemme vallan toisin, niinpian +kuin näemme ne luontaisissa yhteyksissään, kun näemme esim. mitenkä +eräissä Leibnizin filosofian oleellisissa puolissa tulee eräänlaiseen +äärimmäisyyteen kehitettynä ilmi hänen keksimänsä +differentiaalilaskun aate--suurimpia ihmisjärjen saavutuksia ja +paljon yläpuolella kaikkea hänen metafysiikkaansa--mitenkä Kant +olellisesti on Newtonin luonnontutkimuksen filosofi tai Bergson +nykyajan antidarwinistisen biologian. Juuri viimemainittu nimi +tarjoaa erikoisen valaisevan tapauksen: se positiivisen tieteen, +tosiseikkojen ja niitä tulkitsevien teoriojen alalla tapahtunut +siirrähdys, mitä filosofiassa vastaa heilahdus naturalistisesta +darwinismin filosofista Spenceristä mystikko Bergsoniin, on itse +asiassa, korkeammalta näkökannalta katsoen, toisarvoinen, se oli +tieteen luonnollista orgaanista kehitystä. Mutta sillä välin oli ajan +tuuli kääntynyt ja puhalsi aivan uusilta ilmanrannoilta--ja sen +mukana filosofia. + +Ylläolevassa on esitetty vain muutamia niistä seikoista, joiden takia +filosofian akateemisen opetuksen ja opiskelun täytyy muodostua aivan +omalaatuiseksi, monipuolisemmaksi kuin ehkä minkään muun aineen. Ne +riittänevät osoittamaan, että tällä alalla täytyy vallita suuren +vapauden--opiskelijan, jonka pyrkimysten vakavuus on taattu, täytyy +saada tilaisuutta laajassa mitassa seurata erikoistaipumuksiaan ja +tarpeitaan--opettajalle täytyy myöntää oikeus rajoituksitta nauttia +akateemisen elämän kalleinta arvoa: tutkija- ja opettajavapautta. + + (_Iltalehti_ 23.5.1921) + + + * * * * * + + + + + +FYYSILLISEN MAAILMANKUVAN PSYKOLOGISISTA PERUSTEISTA +(1922) + + +Siitä laajasta problemipiiristä, jonka ylläoleva otsikko käsittää, +saattaa tässä vain muutamia erikoiskohtia tulla käsiteltäväksi. + +Alan seuraavasta. + +_Galilei_ arveli, että jos kaikki subjektiiviset ainekset, joita +sisältyy havaintokuvaamme maailmasta, ajatellaan poistetuiksi, jäävät +jälellä vain muoto, koko luku, liikunto ja lepo. Tämän kautta oli +fyysillisestä maailmankuvasta poistettu se, mitä sittemmin +nimitettiin »sekundaariksi kvaliteeteiksi», valot, äänet, hajut y.m. +aistikvaliteetit. Jälelle jääneiden »primääristen kvaliteettien» +katsottiin konstituoivan objektiivisen fyysillisen maailman. + +Puuttumatta tässä siihen kohtaloon, jonka alaiseksi tämä +»primääristen» ja »sekundääristen kvaliteettien» vastakkainasetus +tietoteoreettisen ajattelun kehittyessä joutui, tahdon nyt ensinnä +kiinnittää huomiota eräisiin uudemman psykologisen tutkimuksen +tuloksiin, jotka ovat merkitseviä tarkasteltaessa ylläesitettyä +_Galilein_ lausumaa ja senkautta annettua määritelmää fysiikan +objektista. Nämä tulokset sisältävät lyhyesti, että se mitä sanomme +esineiden muodoksi, ko'oksi ja liikunnoksi, tarkoittaa tykkänään eri +asioita riippuen siitä, onko mainittuja termejä käytetty +fysikaalisessa vai psykologisessa merkityksessä. Havainnossa, +erikoisesti optillisessa havainnossa annettujen esineiden, n. s. +näköesineiden (Sehdinge) välittömästi tajuttu muoto, koko ja liikunto +on yhtä _absoluuttista_ kuin fysikaalisten esineiden mitattu muoto, +koko ja liikunto on _relatiivista._ Mitä ensinnä havaittuun, nähtyyn +liikkeeseen tulee, näyttää nyttemmin vallan epäilemättömältä, että +tähän ilmiöön sisältyy omituinen irredusibeli kvaliteetti, joka on +jotain yhtä absoluuttista, sinänsä yhtä täydellisesti määrättyä kuin +esim. punaisen aistimus. Jokainen tietää, mikä ero koetaan, jos esim. +tarkastellaan kellotaulun sekunti- ja minuuttiosoittajaa: edellisen +nähdään »liikkuvan», »siirtyvän» kohdasta toiseen; jälkimäisen +nähdään perättäinseuraavina ajankohtina vain olevan kellotaulun eri +kohdissa. Jälkimäisen kokemuksen lisäksi tulee edellisessä +tapauksessa spesifinen »ylimenon» elämys. + +Tämä spesifinen elämys näyttää voivan myös olla annettuna puhtaana, +sellaisenaan, s.o. me näemme puhdasta _liikettä_, ilman mitään _joka_ +liikkuu. Yksinkertaisimmin voidaan tämä ilmiö havaita seuraavan, +_Piklerin_ keksimän menettelytavan avulla: Tähystetään jotain +pistettä etäisyydessä, jolloin lähellä olevat esineet, esim. silmien +välissä pystyssä pidetty kynä, nähdään kaksoiskuvina. Jos vuorotellen +suljetaan ja avataan toista silmää, niin tietysti kynän tähän silmään +kuuluva puolikuva vuorottelevasti häviää ja syntyy uudelleen. Mutta +merkillistä kyllä tämä puolikuva ei näytä hävitessään ja syntyessään +pysyvän paikallaan, vaan hävitessään se näyttää syöksähtävän toista +puolikuvaa kohti ja hukkuvan siihen, tullakseen silmän avautuessa +siitä taas uudelleen esiin; täten puolikuva, silmän jatkuvasti +sulkeutuessa ja avautuessa, jatkuvasti paiskautuu edestakaisin. +Lähempi tarkastelu osoittaa kuitenkin että tämä kuvaus ei sittenkään +eksaktisesti vastaa ilmiön todellista laatua. Sillä itse asiassa +kynän kuvaa, s.o. sen toista puolikuvaa, ei nähdä väliasemilla +molempien puolikuvien välissä; jos johonkin väliasemaan kohdistetaan +huomio ilmiön tapahtuessa, havaitaan vain, että esiintyy selvää +liikettä eli »ylimenoa» toisesta puolikuvasta toiseen ja takaisin, +mutta mitään näköesinettä, _joka_ liikkuisi, ei nähdä. + +Näyttää epäilemättömältä, että aina kun me puhumme todellisesti +_nähdystä_ liikkeestä, on kysymyksessä tämä spesifinen optillinen +liike-ilmiö, joka on yhtä omalaatuinen, sinänsä täysin määrätty kuin +esim. punaisen aistimus. + +Tietenkään se ei ole mikään fysikaalinen objekti; voidaan helposti +osoittaa, että se samoin kuin varsinaiset aistikvaliteetit on +riippuvainen sitä synnyttävän elimen, nim. sentraalisen +näköapparaatin tilasta; jälkimäisen vaihdellessa sekin vaihtelee, +saattaa samassa ärsyketilanteessa toisinaan esiintyä, toisinaan jäädä +esiintymättä. + +Sensijaan liikunto fysikaalisena objektina ei voi tarkoittaa mitään +muuta kuin että jokin esine eri ajankohtina on johonkin +suhteutussystemiin nähden eri paikassa; fysikaaliselta kannalta ei +kellon minuuttiosoittajan ja sekuntiosoittajan liikkeen välillä ole +muuta eroa kuin että edellinen on niin paljon hitaampi. +Abstrahoimalla absoluuttisesta »ylimenon» elämyksestä, jonka kautta +liikunto meidän havainnossamme joutuu sellaiseen fenomenaaliseen +erikoisasemaan, saa fysiikka relatiivisen liikuntokäsitteensä. + +Vallan vastaavalla tavalla on laita esineiden _muodon_ käsitteeseen +nähden. + +[Kuva] + +Tarkastellaan viereistä kuviota. Se voidaan käsittää joko +samanlaisten kaarien rajoittamaksi nelikulmioksi, jolloin huomiomme +yhdistää toisiinsa _vastakkaiset_ sivut. Mutta se voidaan myös +käsittää toisin: yhdistämällä vasemmanpuolinen ja ylempi ynnä +toisaalta oikeanpuolinen ja alempi, siis _viereiset_ sivut, saadaan +ikäänkuin pyrstöpäisen leijan kuva--ja kuvio on nyt tykkänään +toisennäköinen. Sen fenomenaalinen »näkömuoto» (Sehform) on vaihtunut +toiseksi. Ja taaskin tämä »näkömuoto» on jotakin kvalitatiivisesti +omalaatuista, nähtävästi erittelemätöntä; nykyinen psykologia puhuu +tällaisissa tapauksissa »hahmokvaliteeteista». + +Tietenkään ei fysiikka tarkoita tätä kvalitatiivista ja absoluuttista +_näkömuotoa_, kun se puhuu kappalten muodosta, vaan ainoastaan eräitä +relatiivisia _mittalukuja_, joita saadaan jotakin mittauskojetta +näyttämällä ja jotka ovat riippuvaisia siitä, mikä suure valitaan +mittausyksiköksi. Sensijaan ei tämä mitattu eli siis fysikaalinen +muoto ole riippuvainen näkömuodon vaihteluista, koska mitattavan +kappaleen ja mittauskojeen koinsidenssit, jotka määräävät +fysikaalisen muodon, ovat jälkimäisestä riippumattomia. + +Samanlaisiin huomautuksiin antaa aihetta esineiden ko'on käsite. + +M.m. _Poincaré'lla_ (Science et méthode, s. 97) tapaamme seuraavan +lausuman. + +»Ajatelkaamme, että jonakin yönä kaikki maailman etäisyydet olisivat +tulleet tuhannen kertaa suuremmiksi: maailma olisi pysynyt +samanlaisena, antamalla tälle sanalle sen merkityksen, mikä sillä on +geometrian kolmannessa kirjassa. Mutta mikä oli ollut yhden metrin +pituinen, olisi nyt kilometrin pituinen, mikä oli ollut millimetrin +pituinen, olisi nyt metrin pituinen. Vuode jossa nukun ja oma +ruumiini olisivat kasvaneet samassa suhteessa. Herätessäni seuraavana +aamuna, minkä vaikutelman saisin tästä hämmästyttävästä muutoksesta? +Minä en havaitsisi sitä ensinkään. Kaikkein täsmällisimmätkään +mittaukset eivät voisi paljastaa minulle jälkeäkään tästä +suunnattomasta mullistuksesta, koska käyttämäni metrimitat olisivat +muuttuneet täsmälleen samassa suhteessa kuin esineet joita koettaisin +mitata.» Ja tästä _Poincaré_ päättelee--toisaalta, että fysikaalinen +avaruus on relatiivinen, toisaalta, ettei ole mitään sisällystä +väitteessä, että fysikaalisessa maailmassa tapahtuisi tällaisia +muutoksia, joita periaatteessa ei voida mitata. + +Taaskin on psykologisen eli havaintoavaruuden laita päinvastainen. Me +voimme helposti aikaansaada, että näköavaruuden kaikki etäisyydet, +kaikki näköesineet supistuvat puoleen, jolloin me _näemme_ tämän +supistumisen, vaikka ne näköesineet, joita mahdollisesti käytämme +mittapuina, luonnollisesti ovat saman fenomenaalisen supistumisen +alaisia, joten siis mittaustuloksissamme ei esiinny mitään muutosta. + +Tarvitsee vain esim. kaataa silmään pisara homatropriiniä, joka +lamauttaa silmän linssin. Tällöin tulevat verkkokalvonkuvat +epäselviksi, ja sisäinen silmä, sentraalinen näköapparaatti, tekee +epätoivoisia ponnistuksia saadaksensa ne tarkoiksi. Näköapparaatin +kannalta on ärsyketilanne silloin samanlaatuinen kuin milloin esineet +ovat luonnottoman lähellä, jolloin myös niihin akkommodoiminen vaatii +vahvoja innervatioita. Mutta koska jälkimäisessä tapauksessa +annettuja verkkokalvonkuvia vastaa pienempi »todellinen» eli mitattu +koko kuin milloin tähystetään kauempana olevia esineitä, niin +näköapparaatti myös edellisessä tapauksessa reagoi analogisesti tähän: +kuta vahvempia innervatioita akkommodoiminen vaatii, sitä pienempi +näkökoko (Sehgrösse). + +Siis on myös esineen havaittu koko eräs kvalitatiivinen ja +absoluuttinen _vaikutelma_, jonka muuttuminen tai muuttumatta +jääminen on täydellisesti riippumaton kaikista mittauksista, mutta +sitävastoin taas--aistikvaliteettien lailla-- täydellisesti +riippuvainen sitä synnyttävän elimen, sentraalisen näköapparaatin, +sisäisestä tilasta. + +Jos näinollen yhä edelleen säilytämme _Galilein_ antaman määritelmän +fysiikan objektista--joten fyysilliseen maailmankuvaan sisältyy vain +muoto, koko liikunto ja lepo ynnä luku--ja edelleen eliminoimme +kolmeen ensinmainittuun määreeseen sisältyvät kvaliteetit, niin +huomaamme, että fyysilliseen maailmankuvaan jää jälelle ainoastaan +sellaista mitä --ainakin periaatteessa--voidaan mitata; ainoastaan +sellaisella olisi fysikaalista realiteettia. Tätähän näytti +oikeastaan _Galilei_kin tarkoittaneen, kun hän sanoi että luonnon +kirja on kirjoitettu matemaattisilla kirjaimilla. + +Tästä väittämästä voidaan tehdä huomattava johtopäätös erikoisesti +mitä _ajan_ fysikaaliseen realiteettiin tulee. + +Me koemme ajan eräänä »kestävyytenä» (Dauer), jota ilmaisevat +sellaiset kielen sanat kuin »kauan» ja »vähän aikaa», ja eräänä tässä +kestävyydessä ilmenevänä järjestyksenä, jota kieli tarkoittaa +sanoilla »ensin», »sitten», »samalla», »aikaisemmin», »myöhemmin» +j.n.e. Tämä eletty aika sulkee sisäänsä kaiken mitä ikinä tajunnassa +on, eikä vain osan siitä kuten havaintoavaruus. Samoin kuin avaruus +on annettuna samalla kertaa ja havaitaan samalla tavalla kuin +näköesineet, samoin aika havaitaan tajunnassa samalla tavalla ja +samalla kertaa kuin tajunsisällöt, joita se ikäänkuin hetkellisinä +kuplina kiidättää pinnallaan. Nimenomaan on tajunsisältöjen ajallinen +järjestys jotakin _annettua_ samassa merkityksessä kuin itse +elämykset. + +Mutta tässäpä juuri ajan suuri pulma viriää. Meidän ajan käsitteemme +on niin rakennettu, että me ehdottomasti kuvailemme ajan +äärettömäksi, yksidimensionaaliseksi suureeksi, jossa eletty +nykyisyys on ainoastaan ylimeno tämän äärettömyyden molempien +puoliskojen, äärettömän tulevaisuuden ja äärettömän menneisyyden +välillä. Me emme voi ajatella nykyisyyttä ilman menneisyyttä ja +tulevaisuutta; niinpiankuin pidämme nykyisyyttä jonakin todellisena, +täytyy meidän, siltä tuntuu, kuvailla myös tulevaisuus ja menneisyys +todellisiksi jossain mielessä. Mutta missä mielessä? + +Aika on, kuten huomattiin, olemassa m.m. eräänlaisena tapahtumain +järjestyksenä. Jotta tämä järjestys voisi olla olemassa, täytyy +tietysti niiden tapahtumain olla olemassa, _joiden_ järjestys se on. +Mutta tulevaiset tapahtumat eivät, sikäli kuin ne ovat tulevaisia +eikä nykyisiä, ole olemassa, siis ei myöskään niiden ajallinen +järjestys ole olemassa, siis ei mitään tulevaisuutta »ole olemassa». + +Samoin on tietysti menneisyyteen nähden laita. Se että tapahtumat, +jotka kerran ovat olleet todellisia, s.o. kuuluneet aktuaaliseen +nykyisyyteen, meidän _muistoissamme_ saavat ja säilyttävät +eräänlaisen kvasitodellisuuden, ei tietysti muuta asiaa, sillä eihän +muisti ole samaa kuin menneisyys. + +Mutta ilmeisesti ajan käsitteen ja muistin välillä on syvempi yhteys. +Näyttää olevan niin, että ajan käsitteen yksidimensionaalinen +äärettömyys syntyy senkautta, että me muistiin, s.o. reproduktioon +perustuvan mielletoimintamme kautta ajatuksissa jatkamme nykyisyyden +elävää kestävyyttä, joka yksin on todellinen, sen molemmista päistä +äärettömiin. + +Joka tapauksessa ajan koko problemi näyttää sisältyvän kestävään +nykyisyyteen. Sellaisena kuin tämä konkreettisesti koetaan, se ei +suinkaan ole mikään matemaattinen piste, joka itse ulottuvaisuutta +vailla vain puolittaisi ajan yksidimensionaalisen äärettömyyden +menneisyydeksi ja tulevaisuudeksi. Ei näytä vallan mahdottomalta +psykologisen analyysin kautta tunkeutua tähän ilmiöön pintaa hiukan +syvemmälle. + +Jos lausumme jonkun lyhyen sanan, esim. »ort», esiintyy tämä sana +tajunnassamme yhtenäisenä kokonaisuutena, siitä huolimatta, että sen +elementit ovat suksessiivisia eikä simultaanisia. Sitä ajallista +kestävyyttä, jonka tällaiset tajunnassa esiintyvät suksessiiviset +yhteydet täyttävät, on psykologiassa nimitetty »psyykilliseksi +presenssiajaksi»; se on todellinen nykyisyys, joka meistä tuntuu +_kokonaisuudessaan_ reaaliselta: lausuessamme _t_-äänteen sanassa +»ort», tuntuvat meistä äänteet _o_ ja _r_, jotka »todellisuudessa» jo +ovat olleet ja menneet, vielä miltei yhtä aistimusvoimaisilta kuin +_t._ Tämä on psykologisesti mahdollista senkautta, että on olemassa +se mitä nimitetään »primääriseksi muistiksi» ja tähän sisältyviksi +»muistijälkikuviksi» eli »psyykillisiksi jälkikuviksi»: Olkoon +ulkoinen ärsytys kuinka momentaaninen tahansa, niin sen +keskushermostossa ja psyykessä virittämä kiihoitusaalto ei vaimene +heti kun ärsytys lakkaa, vaan taantuu suhteellisen hitaasti +maksimista minimiin, s.o. aistimusvoimaisuudesta muistijälkikuvan +kautta tavalliseksi valjuksi muistikuvaksi, tavalliseksi mielteeksi. +Saattaisi tällöin johtua olettamaan, että ehkä tuo psyykillinen +presenssiaika kokonaisuudessaan sisältyykin aina esiintyvien +muistijälkikuvien olemassaoloon, että suksessio todellisuudessa ehkä +aina onkin simultaanisuutta, senkautta näet, että aktuaalisen +ärsytyksen aiheuttaman prosessin _rinnalla_ tajunnassa aina on sen +edellä käyneitten prosessien enemmän tai vähemmän vaimentuneet +muistijälkikuvat; täten esim. se että lausuessani, _t_-äänteen +sanassa »ort» samalla olen tietoinen sen edellä käyneistä _o-_ ja +_r-_äänteistä, merkitsi vain, että lausuessani _t_-äänteen _samalla_ +olen tietoinen vielä melkein aistimusvoimaisista, mutta jo kuitenkin +vaimentumassa olevista _o-_ ja _r-_äänteiden jälkeensä jättämistä +muistijälkikuvista. Tällainen yritys johtaa ajan elämys primäärisen +muistin tosiseikasta ei kuitenkaan näytä vievän tulokseen; +tarkastellaan vaan seuraavaa seikkaa. Tajunnassani sana »rot» eroaa +jyrkästi sanasta »ort»; jos näiden sanain elementtien erilainen +suksessio sisältyisi vain siihen, että lausuessani _t_-äänteen +»rot»-sanassa _r_-äänteen muistijälkikuva olisi vaimentunut enemmän +kuin _o_-äänteen, jotavastoin jälkimäisessä sanassa suhde olisi +päinvastainen, niin pitäisi tietoisuuden näiden eri muistijälkikuvien +vaimentumisasteista olla tajunnassani ainakin yhtä selvänä kuin ero +»rot» ja »ort» sanain välillä--koskapa tämä fenomenaalinen ero +sisältyisi juuri vain äskenmainittuun tietoisuuteen. Ilmeisesti niin +ei ole laita. Tämä seikka--muuta mainitsematta--johtaa siihen +käsitykseen, että eletty aika on samanlainen »Urphänomen» kuin +havaintoavaruuskin näyttää olevan, että se ei ole geneettisesti +muusta johdettavissa. + +Millä tavalla edellä puheena olleesta psykologisesta ajasta päästään +ajan fysikaaliseen käsitteeseen, jota ehdottomasti tarvitsemme? +Vastaus epäilemättä kuuluu: mikäli aika on mitattavissa, on se +fysikaalinen objekti. Sitä varten on välttämätöntä ensinnä sopia +jostain ajan mittayksiköstä. Semmoisena voi tulla kysymykseen vain +joku periodinen tapahtuma, olkoon tämä sitten planeetan kiertoliike, +valonsäteen jaksottainen värähtely tai joku muu luontainen tai +keinotekoinen ilmiö. Ajallinen »kestävyys» merkitsee silloin +fysikaalisessa suhteessa mittalukua, joka ilmaisee, kuinka monta +ajanyksikköä sisältyy jonkun toisen tapahtuman alun ja lopun väliin; +ajallinen »järjestys» taas sitä vastaavaisuutta (Zuordnung) joka +vallitsee tutkitun tapahtuman eri vaiheitten ja ajanmittaajana +käytetyn tapahtuman eri vaiheitten kesken. Yhtä selvää kuin +fysikaaliseen avaruuteen nähden on fysikaaliseen aikaan nähden, että +sen täytyy olla täydellisesti relatiivinen, suhteellinen käytettyyn +mittayksikköön. Erikoisesti on huomattava, että koska ajallinen +kestävyys fysikaalisessa suhteessa vasta tulee _määritellyksi_ +senkautta, että tapahtuma mitataan jotakin aikayksikköä käyttämällä, +ei fysikaalisessa suhteessa olisi mitään sisällystä kysymyksessä, +minkälainen sitten itse aikayksikön ajallinen kestävyys on, onko se +suuri vai pieni. Tässä suhteessa voidaan toistaa _Poincaré_'n +avaruuteen nähden tekemä ajatuseksperimentti. Voidaan ajatella, että +aika äkkiä rupeaisi virtaamaan tuhannen kertaa hitaammin, että yksi +vuorokausi venyisi yhtä pitkäksi kuin kolme vuotta, yksi vuosi yhtä +pitkäksi kuin tuhannen. On selvää, että jos tämä ajan hidastuminen +koskisi yhtälailla kaikkia luonnontapahtumia, ei se olisi +fysikaalisesti millään tavalla todettavissa; fysikaalisen ajan +yksikön venyessä tarkalleen samassa suhteessa kuin mitattavat +tapahtumat, pysyisivät relatiiviset mittasuhteet tarkalleen samoina; +ainoassakaan fysikaalisessa yhtälössä ei muuttuisi mitään. Siis +voidaan päätellä, että kysymyksellä, voiko fysikaalinen aika joutua +moisten muutoksien alaiseksi, ei ole mitään sisällystä ensinkään. +Mutta _psykologiseen_ aikaan nähden tällainen kysymys on täysin +järjellinen, sillä psykologinen aika on jotain absoluuttista eikä +relatiivista. Saattaapa sanoa, että psykologisessa ajassa alituisesti +esiintyy ainakin vähäisiä aiheita mainitunlaisiin muutoksiin, +toisinaan tuntuu meistä aika kiitävän eteenpäin peloittavalla +nopeudella, toisinaan matavan sietämättömän hitaasti. Ei tunnu +mahdottomalta, että jos olisi olemassa järjellisiä olentoja, joiden +elämällä olisi sellainen intensiteetti, että se kuluisi loppuun yhden +meikäläisen vuorokauden kuluessa, he pitäisivät tätä suunnattomasti +paljon pitempänä ajanjaksona kuin me, että he esim. eivät missään +tapauksessa käyttäisi sitä ajan yksikkönä. + +Tämä osoittaa, että yhtävähän kuin havaintoavaruudesta säilyy +fysikaaliseen avaruuteen mitään muuta kuin mitattavan +kolmiulottuvaisen kontinuumin käsite, mutta sensijaan ei niitä +absoluuttisia kvaliteetteja, kuten esim. näkökoko ja näkömuoto, joita +edelliseen sisältyy, yhtävähän sisältää fysikaalinen aika +psykologisen ajan kvalitatiivisia absoluuttisia aineksia. Jokaisella +kokemallamme ajan katkelmalla on absoluuttisen määrätynlaisen +kestävyyden vaikutelma; minuutti, joka juuri on kulunut umpeen, +tuntuu määrätynpituiselta riippumatta siitä, mittaammeko sen +sekunneissa tai muulla tavoin. Fysikaalinen aika ei toisin sanoen ole +mitään muuta kuin eräs yksidimensionaalinen kontinuum johonka kaikki +mitä ikinä luonnontapahtumia on voidaan sijoittaa määrättyihin +kohtiin. Jos siis otetaan yksi fysikaalisen avaruuden +ulottuvaisuuksista ja fysikaalisen ajan ulottuvaisuus, niin +huomataan, että nämä käsitteet periaatteessa voidaan rinnastaa +keskenään--seikka, joka hämmästyttävällä tavalla on tullut ilmi +_Minkowskin_ neliulottuvaisen maailman käsitteessä, jossa--tosin +imaginäärisellä luvulla julkilausuttu--aikasuure on täysin +koordinoitu avaruuden kolmen ulottuvaisuuden kanssa. + + * * * * * + +Niin ylipääsemätön juopa kuin näyttääkin aukeavan kvaliteetittoman +fysikaalisen maailman ja lukemattomissa kvaliteeteissa loistavan ja +soivan välittömän kokemuksen maailman välillä, on kuitenkin +merkillistä todeta, että puhtaasti psykologisten lainalaisuuksien +nojalla syntynyt luontainen, havainnollinen maailmankuva kantaa +runsaasti merkkejä periaatteessa samanlaisista eliminatioprosesseista +kuin ne ovat, jotka ovat päätekijöinä fysikaalisen maailmankäsityksen +syntymisessä. Tämä ilmenee m.m. siinä, mitenkä luontainen +maailmankäsitys puhuu esineiden konstanttisesta ko'osta ja muodosta. +Näköaistin predominanssista johtuu, että esineiden koko ja muoto +meille näkeville merkitsee etupäässä _optillista_ kokoa ja muotoa. +Helposti jää tällöin huomaamatta, että havainnossa itse asiassa ei +ole mitään konstanttista kokoa ja muotoa annettuna: jokaisen esineen +näkökoko ja näkömuoto vaihtelee etäisyyden ja näkösuunnan myötä. +Mutta me pidämme nämä vaihtelut pelkästään näennäisinä, ja määräämme +esineen »todelliseksi» ko'oksi sen, jossa se nähdään sopivasta +_vähäisestä_ etäisyydestä ja »todelliseksi» muodoksi sen, jossa se +esiintyy _kohtisuorassa_ näkösuunnassa. Miksi juuri tämä etäisyys ja +tämä perspektiivi on valittu siksi, joka muka paljastaa esineen +sellaisena, kuin se »todellisuudessa» on? Yksityiskohtainen tutkimus, +johon tässä ei voida puuttua, osoittaa, että tämän vaikuttavat +elementaaripsykologiset prosessit, joissa _kosketusaistin_ osuus +esiintyy ratkaisevana tekijänä. Kun ottaa huomioon, että kaikki +avaruuden mittaaminen viime kädessä merkitsee esineen _manuellia_ +käsittelyä, tulee tässä ilmi huomattava analogia siinä, miten sekä +luontainen että fysikaalinen maailmankäsitys ajattelevat esineiden +ko'on ja muodon. + +Tämä analogia menee itse asiassa huomattavasti pitemmälle kuin ensi +hetkessä tulee huomanneeksikaan. Meidän havaintomme ovat tosiaan +monasti ikäänkuin karkeita mittauksia, kuten eräs fyysikko +_(Eddington)_ on äskettäin väittänyt. Erityiset kokeet ovat +osoittaneet, että me tavallisissa oloissa olemme vallan +kykenemättömät ilmaisemaan esim. mikä kymmenen metrin päässä oleva +distanssi täyttää yhtä suuren osan näkökentästä, kuvastuu siis yhtä +suurena verkkokalvonkuvana kuin oma eteenojennettu kätemme. Sensijaan +on meidän varsin helppo tällaisessa tapauksessa ilmaista sellaista, +jota ei ollenkaan havaita: suunnilleen kuinka monta kertaa pitempi +omaa kättämme on kymmenen metrin päässä oleva esine. Meidän huomiomme +sitoo siis kokonaan ja ehdottomasti se, mitä pidämme esineen +_mitattavana_ »todellisena» kokona, riippumatta itse +aistivaikutelmasta. + +Mutta vielä merkillisempää on, että itse aistivaikutelma on joutunut +muovauksen alaiseksi niiden samojen psykologisten prosessien taholta, +jotka määräävät m.m. sen, mitä pidämme esineiden todellisena kokona +ja muotona. On helppo huomata, ettemme näe esineitä läheskään niin +kuin meidän itse verkkokalvonkuvan perusteella pitäisi ne nähdä. +Luotamme poispäin astuvan ihmisen kuva pienenee verkkokalvollamme +puoleen, kun hän kahden metrin päästä on tullut neljän metrin päähän, +mutta itse näkökoko vähenee tuskin huomattavasti; tämä tulee selvästi +näkyviin vasta paljon suuremmilla etäisyyksillä. Samoin mitä +näkömuotoon tulee. Tämä voidaan erikoisen havainnollisesti osoittaa +suorittamalla vastaavia kokeita leikkauksen kautta näkeviksi +tulleilla sokeanasyntyneillä, heidän tehdessään ensimäisiä +näköhavaintojaan. Tällaiset potilaat näkevät likellä pidetyn +pikkulautasen samankokoisena kuin suuren vadin, joka pidetään +vastaavassa määrässä kauempana. Jos heidän edessään käännetään +visiittikorttia, eivät he ollenkaan tajua, että kysymyksessä on +ko'oltaan ja muodoltaan konstanttinen kappale, vaan verkkokalvonkuvan +muutosten mukaisesti he havaitsevat jotain, jonka muoto lakkaamatta +vaihtuu toiseksi. Vasta vähitellen syntyvät ne psykologiset (resp. +sentraalifysiologiset) mekanismit, joiden vaikutuksesta suunnaton +määrä muutoksia eliminoituu maailman havaintokuvasta pois. Kaikkein +valtavin näistä eliminatioprosesseista on se, jonka kautta me näemme +liikettä ainoastaan silloin kuin esineiden keskinäiset paikalliset +suhteet muuttuvat, mutta ei sensijaan niissä lakkaamatta toistuvissa +tapauksissa, jolloin silmäinliikkeiden johdosta niiden kuvat kiitävät +ohi. Mitenkä tavattomasti maailma tällöin itse asiassa huojuu meidän +silmissämme, se havaitaan kouraantuntuvasti vasta silloin, kun-- +niinkuin _Stratton_ kokeissaan teki--linssilaitteen avulla käännetään +verkkokalvonkuvat päinvastaisiksi: silloin verkkokalvonkuvat katseen +liikkuessa kiitävät odottamattomiin suuntiin ja esineiden _nähdään_ +liikkuvan. + +Näiden eliminatioprosessien lisäksi tulevat yhtä tärkeät assimilatio- +eli täydennysprosessit, joiden kautta me joka hetki ja mitä +suurimmassa määrässä täydennämme aistivaikutelmat esineiden +havainnoiksi ja mielteiksi. Ajatellaan ihmistä, joka astuu +puolipimeään huoneeseen. Jos kysymme häneltä, mitä hän siinä näkee, +koettaa hän ilmoittaa, mitä _esineitä_ hän luulee saamiensa +epämääräisten aistivaikutelmien tarkoittavan; sensijaan hän +luontaisesti ei suinkaan koeta kuvata itse näitä aistivaikutelmia. +Itse asiassa havaintoamme ja tämän sisältämää ajattelua läpikotaisin +vallitsee esineellinen asennoitus; s.o. me käytämme aistimuksia ja +mielteitä etupäässä vain niiden funktionaalisten yhteyksien +_merkkeinä_, joiden kautta simultaanisista ja suksessiivisista +vaikutelmista rakentuvat esineiden ja niidenvälisten +kausaalisuhteiden käsitteet. Saattaa sanoa, että fysikaalinen +maailmankäsitys sisältää tämän, jo alkeellisessa aistihavainnossa +vaikuttavan esineellisen asennoituksen puhtaaksiviljeltynä: toisaalta +on eliminatioprosessit viety niiden äärimäiseen päähän, kunnes kaikki +kvalitatiiviset ainekset on poistettu; toisaalta tämä maailmankäsitys +valtavasti ylittää ne rajat, mitä inhimilliselle aistitoiminnalle on +asetettu, tässäkin siis vapauttaen meidät subjektiivisista +rajoituksista. + +Viimeksi esitetty näkökohta ei luullakseni ole vailla merkitystä +arvosteltaessa fysikaalisen maailmankäsityksen luonnetta. + +Äärimäiseltä positivistiselta kannalta, jota fyysikkojen kesken +varsinkin _Ernst Mach_ on tarmokkaasti edustanut, on näet esitetty, +että koska me olevaisesta tiedämme vain sikäli kuin se esiintyy +inhimillisinä aistivaikutelmina ja muina tajusisältöisinä, ei +myöskään fysikaalinen maailmankäsitys saa sisältää mitään sellaista, +joka periaatteessa lankeaa aistimustemme piirin ulkopuolelle: +fysiikka ei muka lopultakaan voi olla muuta kuin aistimustemme +kuvailua. Tätä vastaan on minusta sanottava ennen muuta, että jos +tämä vaatimus olisikin tietoteoreettisesti perusteltavissa--jota se +nähdäkseni ei ole--, niin olisi sen toteuttaminen kuitenkin +psykologisesti mahdoton. Tavalla, jota mikään tietoteoreettinen +argumentatio ei voi muuksi muuttaa, on meidän psyykemme +primitiivisimpiä havainnoltaan myöten asennoitunut siihen, että se +käsittää ja käyttelee aistimuksiamme ainoastaan välttämättä +oletettujen tajuamisestamme riippumattomain, todellisuuden +funktionaalisten yhteyksien _merkkeinä_, eikä yleensä kiinnitä niihin +mitään huomiota, ellei niitä voida täten käytellä ja käsittää. Toisin +sanoin voidaan tämä ilmaista sanomalla, että jokainen vähäisinkin +fyysillinen olio ja tapahtuma on niihin aistivaikutelmiin nähden, +joiden kautta se on meille annettu, transcendenttinen siinä +_loogillisessa_ merkityksessä, että kun me lausumme jotain sen +ominaisuuksista, niin ehdottomasti tarkoitamme jotakin, joka ylittää +pelkän annetun vaikutelmakompleksin. Jokainen fyysillinen kappale +esim. josta meillä on näkö- ynnä kosketusaistimuksia, sisältää aina, +sellaisena kuin sen _ajattelemme_, enemmän kuin nämä: esim. me +kosketamme ja näemme vain kappaleen pintaa, mutta pidämme sen +sisuksen, jota emme aktuaalisesti havaitse, yhtä todellisena kuin +pinnan. Kun siis fysiikka olettaa semmoista, jota periaatteessa ei +voida havaita--esim. elektronit--, niin se itse asiassa menettelee +periaatteessa samalla tavalla kuin luontainen maailmankäsitys, joka +ehdottomasti kuvailee transcendenttisia esineitä oleviksi. + +Koetin alussa osoittaa, kuinka millään kvaliteeteilla--ei myöskään +niillä mitä epäilemättä sisältyy havaintoavaruuteen ja elettyyn +aikaan--ei voi katsoa olevan fysikaalista realiteettia, koskapa ne +ovat jotakin, joka periaatteessa ei ole mitattavissa. +Johdonmukaisesti loppuun ajatellen sisältää tämä, että fysikaalinen +maailmankuva oikeastaan on puhtaasti käsitteellinen--ei siis +oikeastaan ollenkaan mikään »kuva», vaan eräs käsitekompleksi. Tämän +koetan lopuksi osoittaa. + +Monet fyysikot ovat kuvailleet, että meidän korkealle kehittynyt +luonnonkäsityksemme pitäisi paikkansa myöskin sellaisten olentojen +maailmassa, jotka olisivat rakennetut kokonaan toisin kuin me ja +joiden aistikvaliteetit siis olisivat kokonaan toiset kuin meidän. +Mutta tämä on mahdollista vain sikäli kuin kaikki kvaliteetit on +eliminoitu fyysillisestä maailmankäsityksestä pois. Sillä kaikki +kvaliteetit, joiden keräymänä todellisuus meille kuvastuu, ovat +meidän psyykillisestä organisatiostamme riippuvaisia ja sellaisina +tykkänään subjektiivisia--myöskin ajan ja avaruuden kvaliteetit, ja +ainoastaan se että näiden annettujen kvaliteettien kesken vallitsevat +juuri nämä suhteet, on jotakin, joka ei mitenkään voi saada selitystä +meidän organisatiostamme. Esim. elektromagneettisten värähdysten +käsite, jonka kautta me ilmaisemme valo-, lämpö- ynnä sähköilmiöitten +lainalaisia funktionaalisia suhteita, saattaisi toisella tavalla +rakennetulle olennolle merkitä vallan toisia kvaliteetteja, mutta +mikäli heidän maailmansa olisi samojen peruslakien alaisina kuin +meidän johtuisivat he tästä huolimatta välttämättä samoihin +elektromagneettisiin lakeihin kuin me. + +Uskon, että ne tietoteoreetikot ovat oikeassa, jotka väittävät, että +kaikki mikä on olemassa on kvalitatiivista, että mitään puhtaasti +kvantitatiivista maailmaa ei voida ajatella. Sillä, kuten minusta +näyttää, jokainen kvantiteetti on lopulta eräs todellinen tai +oletettu _mittaluku_ (tai sellaisten systemi), ja luvut ovat +abstraktisia käsitteitä eikä konkreettista todellisuutta. Mutta juuri +tällaisena käsitteellisenä systeeminä, ja ainoastaan sellaisena, +saattaa eksaktisella maailmankäsityksellä olla kantavuus, joka +valtavasti ylittää inhimillisen kokemusmahdollisuuden satunnaiset +rajat. Se ei saattane olla mikään transsubjektiivisen todellisuuden +adekvaattinen _kuva_, koska kaikki todellinen täytynee olettaa +kvalitatiiviseksi ja konkreettiseksi ja tämä maailmankäsitys on +käsitteellinen ja abstraktinen. _Meille_ tämä maailmankäsitys saa +definitiivisen sisällyksen senkautta, että se ilmaisee määrättyjä +funktionaalisia suhteita siinä konkreettisten kvaliteettien +materiaalissa, joka meidän maailmamme on. Mutta tämä materiaali +saattaisi olla vallan toinen ja maailmankäsitys kuitenkin olla +oleellisesti sama, ainoastaan sen konkreettinen tulkinta olisi +toisenlainen. Tämä näyttää olevan m.m. _Helmholtzin_ ajatuksen +ytimenä, kun hän ajatteli, että meidän eksaktinen tietomme ei sisällä +mitään transsubjektiivisen todellisuuden _kuvia_, vaan ainoastaan sen +käsitteellisiä symboolisia _merkkejä_, joiden muodostaman systemin +avulla me voimme teoreettisesti ja käytännöllisesti vallita +olevaista--ainakin jossain määrin. + + (_Aika_ 16, 231-243) + + + * * * * * + + + + +ALAVIITTEET + + +[1] Tämä vaikeasti suomennettava sana kuuluu ruotsalaisissa +Bergson-käännöksissä »nuflöde». + +[2] Sielutieteen pääpiirteet, s. 189. + +[3] josta esimerkin tarjoaa Harald Höffding. Hän likipitäin asettaa +yhtäläisyysmerkin »sielullisen synteesin» ja sielunelämän välille +yleensä. Kts. lähemmin Aika 1912, s. 37. + +[4] L'automatisme psychologique s. 476. + +[5] Sivumennen huomautettakoon tässä siitä omituisuudesta että +ranskalaiset mielellään nimittelevät filosofisia suuntia niiden +alkuunpanijan mukaan; nimitykset »voltairianismi», »renanismi», +»bergsonismi», ovat käytännössä. Kantilaisuutta nimittävät +ranskalaiset mielellään »kantismiksi», kun sensijaan saksalaiset +puhuvat »transcendentaalisesta idealismista». Tässäkin ranskalaiset +valitsevat helppotajuisimman ilmaisutavan. + +[6] Tosin on Renanilla tämän rinnalla laajempikin ja epämääräisempi +filosofian määritelmä: filosofia on vain »une facon de prendre la vie +et les choses» (L'Avenir de la science, s. 55), »une manière de +poésie comme une autre» (Essais de morale etc. s. 455). + +[7] Merkityksessä: evankeelisen kristillisyyden maailmankäsitys ja +elämänjärjestys. + +[8] »Taistella toivotonta taistelua ja kuolla maineetonna». + +[9] _G. Wolff_, Entwicklungsphysiologische Studien. I. Die +Regeneration der Urodelenlinse, Archiv f. Entwicklungsmechanik, I, +1895. Myöskin: Beiträge zur Kritik der Darwinschen Lehre (1898). Itse +ilmiön todenperäisyyden on sen jälkeen todennut m. m. ruotsalainen +_E. Müller Oscar Hertwig_in laboratoriossa Berlinissä (kts. _O. +Hertwig_ Zeit- und Streitfragen der Biologie, Heft 2, Mechanik und +Biologie, 1897, s. 80). + +[10] _Spemann_, Zur Geschichte und Kritik des Begriffs der Homologie, +Kultur der Gegenwart -sarjan Allgemeine Biologie (1914) s. 79. + +[11] _G. Wolff_, Mechanismus und Vitalismus (2 p. 1905) s. 40. + +[12] M.t. s. 20 j.n.e. + +[13] M.t. s. 14. + +[14] Tämän vuoksi ei myöskään »neovitalismia» voida kuitata +käyttämällä aseina kausaali- ja energiansäilymisprinsiippiä. + +[15] Seuraavassa luvussa tulee esitettäväksi, kuinka »mekanistinen +prinsiippi» orgaanisen tapahtumisen alalla tulee lähemmin määrätyksi +»darwinistisen prinsiipin» kautta. Jälkimäisen omaksuminen on +loogillisesti välttämätöntä, niinpian kuin yritetään yhtenäistä +maailmanselitystä ottamalla lähtökohdaksi _epäorgaaninen_ +tapahtuminen. Tosin juuri tämän lähtökohdan valinta ei ole +loogillisesti välttämätön. + +[16] _Spemann_in ja _Lewis_in kokeet kuvaan _J. Loeb_in mukaan, +Vorlesungen über die Dynamik der Lebenserscheinungen. 1906. s. 302. + +[17] _Spemann_, Kult. d. Geg., Allg. Biol. s. 83. + +[18] Vrt. esim. »kehitysmekaniikan» perustajan Hallen professorin +_Wilhelm Roux_'n lausuntoa _Driesch_istä: »Mitä tulee Drieschiin, +meidän on, vastustaessamme häntä teleologina, tunnustettava, että +tämä tutkija on käyttänyt teleologisia hypoteesejaan usein +terävänäköisellä tavalla hyväkseen ja on kokeittensa tuloksilla +suuresti edistänyt kehityksen mekaniikkaa koskevaa tutkimusta.» _W. +Roux_, Die Entwicklungsmechanik (Vortr. und Aufsätze, Heft I) 1905, +s. 269. + +[19] _Hume_, Enquiry Concerning Human Understanding, neljäs luku, +edell. osa. + +[20] m. t. seitsemäs luku, edell. osa. + +[21] _Wundt_, Über psychische Causalität, Phil. Studien 10 (1894) s. +109. + +[22] M.t. neljäs luku, edell. osa. + +[23] M.t. viides luku, jälk. osa. + +[24] M.t. neljäs luku, jälk. osa. + +[25] _W. Roux_, Über kausale und konditionale Weltanschauung (1913) +s. 11. (Osaksi minun harventamani.) + +[26] _W. Roux_, Die Entwicklungsmechanik (Vorträge und Aufsätze über +Entwicklungsmechanik, Heft I) 1905, s. 135. Roux'n kanta on eräiden +muiden biologien taholta saanut osakseen ankaraa vastustusta-- +kysymyksenalainen väittely on loogillisessa suhteessa hyvin +opettavainen. Kts. m.m. _O. Hertwig_, Zeit- und Streitfragen der +Biologie, Heft 2, Mechanik und Biologie, 1897, _M. Verworn_, Kausale +und konditionale Weltanschauung, 2 painos 1918. Sama Hertwig +osoittautuu kuitenkin itse »ante-humelaisen» kausaalikäsityksen +kannattajaksi, kun hän m.m. lausuu: »Prosessi, jota sanalla 'kehitys' +tässä ymmärretään, rakentuu milloin enemmän, milloin vähemmän +pitkästä sarjasta muodonmuutoksia tai metamorfooseja, joista +aikaisemmin esiintyvä on sitä seuraavan ennakkoehto, ts. on siihen +_syyn ja seurauksen_ loogisessa suhteessa.» (Das Werden der +Organismen, 2 pain. 1918 s. 174). + +[27] Lukuunottamatta sitä kylläkin huomattavaa nykyisten +luonnontutkijain ryhmää (_Mach, Ostwald, Poincaré, Ziehen_ y.m.), +jotka--osaksi nimenomaan _Hume_en liittyen--tietoisesti harrastavat +tieteittensä loogillisten perusteiden selvittelyä. + +[28] _H.S. Jennings_, The Behaviour of the lower Organisms. +Käytettävänäni on vain saksalainen käännös: Das Verhalten der +niederen Organismen (2 painos 1914), s. 392. + +[29] Esim. _Becher_, Naturphilosophie (Kultur der Gegenwart +-sarjassa) 1914 s. 104. + +[30] _v. Kries_, Logik (1916) s. 93. Kuuluisan fysiologin ja +ajattelijan tietoteoreettinen kanta, jonka hän esittää mainitussa +laajassa teoksessaan, on kyllä muuten muistutuksille alttiina. + +[31] Kts. seuraavaan esim. _Wallach_in kirjoitusta Organische Chemie. +Kultur der Gegenwart -sarjan _Chemie_-osassa ss. 197-257. + +[32] Loogillisessa katsannossa aivan samantapainen ilmiö havaitaan +»alkuaineiden periodisessa järjestelmässä». Senkautta että +alkuaineitten ominaisuudet ovat niiden atomipainojen »periodisia +funktioita», saattoi _Mendelejeff_ ennakolta sanoa kolmen +tuntemattoman ja myöhemmin keksityn alkuaineen ominaisuudet, joiden +kohdalla järjestelmässä oli aukkoja. + +[33] _Becher_, Naturphilosophie s. 115. + +[34] _Schopenhauer_, Die Welt als Wille und Vorst. (ed. 1881) II. s. +145. + +[35] _Kirchoff_, Vorlesungen über mathematische Physik und Mechanik, +1877. + +[36] Vrt. _E. Albrecht_, Die »Überwindung des Mechanismus» in der +Biologie. Biol. Centralbl. XXI (1901) s. 101 ja seur. + +[37] _Hume_, m. t. 7 luku, edell. osa. + +[38] _M. Wentscher_, Über physische und psychiche Kausalität (1896), +s. 74. + +[39] Kts. esim. _Mill_, Logiikka, III kirja, 5 luku, 9 §. + +[40] Aivan samanlaisten spekulatiivisten ajatuskehittelyiden kautta +kuin yllä on kuvattu saadaan absoluuttisen, kaikkea sisältöä +puuttuvan »minän» käsite syntymään. Kun tämä absoluuttinen »minä» +sitten »pyrkii», on toimivan psykofyysillisen yksilön sijaan astunut +metafyysillinen kompleksi, joka vapauttaa kaikista kysymyksistä. On +mieltäkiinnittävä psykologinen kysymys, kuinka teräviltä +ajattelijoilta, kuten _Th. Lipps_iltä, on voinut jäädä huomaamatta, +että tällaisen spekulatiivisen keinottelun kautta sielutieteen +tärkeimmät problemit vain on saatettu ratkaisumahdollisuuksien tuolle +puolen, mutta ei suinkaan ratkaistu; onhan »minän» »pyrkiminen» +edelleenkin kompleksi oloseikka, joka antaa aihetta kysymyksiin. + +[41] Koko kysymys »tajunnanelementeistä» ja pyrkimys redusoida kaikki +tai ainakin kaikki intellektuaaliset tajunnansisällöt +aistimuskomplekseiksi, on katsottava vanhentuneeksi senjälkeen kuin +kokeellinen itsehavainto on osoittanut, että korkeamman asteen +ajatus- y.m. elämyksiä ei läheskään aina voida fenomenologisesti +eritellä. + +[42] Kts. tutkimustani Über die Motivation und die Entscheidung +(väitöskirja 1916). + +[43] _Lotze_, Kleine Schriften I (1885) s. 172. + +[44] _Müller & Pilzecker_, Experimentelle Beiträge zur Lehre von +Gedächtnis (1900) s. 35. + +[45] _Lewandowsky_, Über Abspaltung des Farbensinnes durch +Herderkrankung, Berl. kl. Wochenschr. (1907) s. 1444. Monatsch. f. +Psychiatrie XXIII. _Poppelreuter_, Die psychischen Schädigungen durch +Kopfschuss im Kriege I, 1917. + +[46] _Valkenburg_, Zur Kenntnis der gestörten Tiefenwahrnehmung. D. +Zschr. f. Nervenheilkunde 34 (1908). + +[47] _Balint_, Seelenlähmung des »Schauens», Monatschr. f. +Psychiatrie und Neurol. (1909) XXV. + +[48] _Goldstein_ und _Gelb_, Zeitschrift für die ges. Neurol. und +Psychiatrie 41, 1918. + +[49] _O. Selz_, Die Gesetze des geordneten Denkverlaufs (1912) s. +261. + +[50] _H. Liepmann_, Das Krankheitsbild der Apraxie, Monatschr. f. +Psychiatrie VIII, 1900, s. 1. Vrt. myös: Über Störungen des Handelns +bei Gehirnkranken, 1905. + +[51] _Liepmann_, Über Störungen des Handelns, s. 40. Itse +liikuntokyvyn täydellinen säilyminen kävi ilmi m.m. siitä, että +potilas pystyi suorittamaan yksityisiä--kuten _Liepmann_ otaksuu, +sensomotoorisen »lyhytsulun» kautta tapahtuvia--liikkeitä, esim. +napittamisen, kunhan hän vaan sai reijän ja napin sormiinsa. + +[52] Vrt. _v. Monakow_, Die Lokalisation im Grosshirn und der Abbau +der Funktion durch kortikale Herde, 1914, s. 562. + +[53] Studien über motorische Apraxie, 1905. + +[54] _v. Monakow_, m. t. s. 494. + +[55] Vrt. _Wundt_, Über psychische Causalität und das Princip des +psychophysischen Parallelismus, Phil. Studien, 10 (1894) s. 38. + +[56] _Lotze_, Mikrokosmus, I (neljäs painos, 1884) s. 321. + +[57] _Lotze_, Kleine Schriften I, s. 193. + +[58] _Lotze_, Mikrokosmus I, s. 322. + +[59] m. t. s. 339. + +[60] Kts. m.m. _E. Becher_, Zeitschrift f. Psychol. 45 (1907). + +[61] Kuten myöhemmin tulee esitettäväksi, ei myöskään psykologinen +vitalismi voi välttää tätä johtopäätöstä, mikäli se on tosiseikkain +kanssa sopusoinnussa ja tekee vain välttämättömät olettamukset. +Perustelu on silloin kuitenkin toinen kuin yllä. + +[62] Principles of Psychology I s. 138 ja seur. + +[63] Mikä tosin myös, kuten on osoitettu, voidaan lausua puhtaasti +fysiologisin termein: samat syyt, jotka aiheuttavat psyykillisten +ilmiöiden esiintymistä, vaikuttavat, että näiden fysiologiset +rinnakkaisprosessit tapahtuvat erikoisella, mutta mainittuihin syihin +nähden täysin lainmukaisella tavalla. + +[64] Phil. Stud. 10, s. 46. + +[65] _O. Hertwig_, Das Werden der Organismen (2 p. 1918), s. 37. + +[66] M.t. s. 80. + +[67] Kts. siitä m.m. _O. zur Strassen_, Die neuere Tierpsychologie, +Leipzig 1908. _Georges Bohn_, La nouvelle Psychologie animale, Paris +1911. + +[68] Versuch einer neuen Nomenclatur etc. Biol. Zentralbl. 19, s. +517. + +[69] _J.v. Uexküll_, Biologie und Psychologie in ihrer Stellung zur +Tierseele, Ergebnisse der Physiol. I, 1902, s. 227 j.n.e. (Sietää +mainita, että _Uexküllin_ tietoteoreettinen kanta ei ole naivia +materialismia, vaan raffinoitua kantilaisuutta.) + +[70] _J. Loeb_ alkaa teoksensa Vorlesungen über die Dynamik der +Lebenserscheinungen näin: »Seuraavissa luennoissa tarkastelemme +eläviä olentoja kemiallisina koneina, jotka olennaisesti rakentuvat +hyytelömäisestä materiaalista ja joilla on se omalaatuisuus, että ne +automaattisesti kehittyvät, pitävät itsensä hengissä ja jatkavat +sukuaan.» + +[71] _Jennings_, The Behaviour of the lower Organims 1906. Das +Verhalten der niederen Organismen 2 pain. 1914. + +[72] Claparèdren esitelmä teoksessa »Über Tierpsychologie» (1909) +tarjoaa niistä yleiskatsauksen. + +[73] _Jennings_, m. t. s. 402 jne. _Bohn_, m. t. s. 68 jne. + +[74] »Die teleologische Mechanik der lebendigen Natur», Archiv. f. d. +ges. Physiol. 15 (1875). + +[75] _W. Roux_, Die Selbstregulation, ein charakteristisches und +nicht notwendig vitalistisches Vermögen aller Lebewesen. (Nova Acta, +Abhandlungen d. K. Leop.-Carol. Deutschen Akademie der Naturforscher +Bd. 100, Nr. 2. Halle 1914) s. 53. + +[76] Kts. väitöskirjaani »Über die Motivation und die Entscheidung» +(1916) s. 77 ja tutkimustani »Über ideatorische Koordinationen» Suom. +Tiedeakatemian A-Sarja (1917). + +[77] _H. Lotze_, Leben u. Lebenskraft, _Wagner_in Handwörterbuch der +Physiologie I (1842) Kleine Schriften I (1885) s. 153. + +[78] _W. Roux_, Die Selbstregulation, s. 29. + +[79] Kts. _W. Roux_n yleiskatsausta esitelmässä »Die +Entwicklungsmechanik» (1905) s. 80 j.n.e. + +[80] _Jennings_, Die niederen Organismen s. 542 j.n.e. + +[81] M.t. 538. + +[82] _Fr. Goltz_, Beiträge zur Lehre von den Functionen der +Nervenzentren des Frosches, 1869, s. 59. + +[83] Die Arbeit der Verdauungsdrüsen, Wiesbaden 1898. + +[84] Zur Analysis der Wirklichkeit (1875), s. 454 j.n.e. + +[85] Korkeammassa sieluntoiminnassa niin runsaasti tavattaviin +moninaisiin yleisempiin ja erikoisempiin regulatioihin eli +»ideatoorisiin koordinatioihin» nähden viittaan aikaisempiin +tutkimuksiini, eritt. »Über ideat. Koord.» + +[86] On sitäkin vähemmän tarpeen tämän käsitteen valaisemiseksi käydä +antamaan näytteitä vanhoista spekulatiivisista psykologeista, joita +vastaan _Herbart_ ja _Wundt_ ovat taistelleet, kun »kykypsykologia» +yhä vieläkin yksinvaltiaana--mutta luonnollisesti käsitteellisesti +selvittämättömässä muodossa--hallitsee jokapäiväistä käsitystä +psykologisista seikoista. + +[87] _Driesch_, Philosophie des Organischen (1909) II, s. 186. + +[88] _Driesch_, m. t. II, s. 102. Mutta viisikymmentä sivua myöhemmin +luemme samassa teoksessa: »Voidaan myös sanoa, että aivojen eri +osilla, esim. selkärankaisten isoilla ja pienillä aivoilla, on +erilaiset entelekhiat. Näin voimme itse asiassa puhua entelekhioiden +arvon tai arvojärjestyksen mukaisesta järjestyksestä.» Ristiriita on +mahdollisimman räikeä. Tämä ei ole ainoa kohta, missä _Driesch_ +ajatusrakennelmissaan osoittaa silmäänpistävää horjuvaisuutta. _G. +Wolff_ on huomauttanut toisesta samantapaisesta kohdasta (Mechanismus +und Vital. s. 45 j.n.e.). Ainoastaan spekulatiivisella pohjalla voi +tällaisia ilmiöitä päästä kehittymään. + +[89] _Driesch_, m. t. I, s. 162. + +[90] _J. Schultz_, Die Maschinentheorie des Lebens, 1907. s. 26. + +[91] Kohta on _Darwin_in kasvien liikuntoja käsittelevästä teoksesta, +jota siteeraan _Pauly_n mukaan, Darwinismus und Lamarckismus (1905), +s. 189. Harvennus minun. + +[92] Über Psychomorphologie, Archiv f. Entwicklungsmechanik (1907) +24, s. 688. + +[93] _Roux_, Die Selbstregulation (1914), s. 71. + +[94] Science et Méthode (1909), s. 43 j.n.e. + +[95] Kts. _Driesch_, Der Vitalismus als Geschichte und als Lehre, +1905. + +[96] Nojaudun seuraavassa _J.B. Stallo_n teokseen: Die Begriffe und +Theorien der modernen Physik (2 p. 1911), s. 40 jne. + +[97] On huomattava, että _Newton_, samoinkuin useimmat muut uudenajan +suuret luonnontutkijat, oli mekaanisen luonnonkäsityksen kannattaja; +hän piti vain painetta ja työntöä käsitettävinä aineen +vaikutustapoina, »kaukovaikutusta» sensijaan käsittämättömänä. Ja +_Newton_ koetti senvuoksi selittää jälkimäisen edellisten avulla. + +[98] _H. Lotze_, Leben. Lebenskraft, _Wagner_in Handwörterbuch der +Physiologie I 1842 (Kleine Schriften I, 1885). + +[99] _E. du Bois-Reymond_, esipuhe teokseen »Untersuchungen über +thierische Elektrizität», 1848 (Reden, zweite Folge 1886). + +[100] Reden II, s. 17. + +[101] Kts. esim. _Helmholtz_, Vorträge und Reden I (1884), s. 351. + +[102] Kts. esim. _E. Becker_, Das Gesetz der Erhaltung der Energie, +Zeitschrift für Psychologie 46 A, 1907. + +[103] _M. Hartog_, Problems of Life and Reproduction. Lontoo 1913, s. +218. Kuvaavana esimerkkinä siitä, kuinka vähän ihmisten yleisiin +käsityksiin vaikuttavat yksityiset tosiseikat ja kuinka paljon ajan +virtaukset, saattaa mainita että _Wöhler_, joka valmisti ensimäisen +orgaanisen synteesin (virtsa-aine, 1828) oli vitalisti. + +[104] Kts. seuraavaan _R. Heidenhain_, Beiträge zur Histologie und +Physiologie der Dünndarmschleimhaut, _Pflüger_in Archiv. 43 (1888). +Suppl. _Heidenhain_ Neue Versuche über die Aufsaugung im Dünndarm +_Pflüger_in Archiv. 56 (1894). + +[105] _Hartog_ m. t. s. 220. + +[106] _Heidenhain_, _Pflüger_in Archiv. 56 (1894), s. 581. + +[107] Se on julkaistuna hänen oppikirjassaan Lehrbuch der +physiologischen und pathologischen Chemie. Tämä ei ole ollut +käytettävissäni, vaan olen ollut pakoitettu turvautumaan +referaatteihin, joista laajin _A. Wagner_in kirjassa Geschichte des +Lamarckismus, ss. 173-176. + +[108] Zellenmechanik und Zellenleben. Verhandlungen deutscher +Naturforscher und Ärzte 1908. + +[109] _Jennings_ m. t. s. 533. + +[110] M.t. s. 24. + +[111] Tropismiteoriasta kts. m.m. _J. Loeb_, Vorlesungen über die +Dynamik der Lebenserscheinungen, s. 205 j.n.e. Sama, Die Bedeutung +der Tropismen für die Psychologie 1909. _G. Bohn_, La Nouvelle +Psychol. animale (1911), s. 19 j.n.e. + +[112] _J. Loeb_ Hampurin monistikongressissa 1911. + +[113] _Jennings_ m. t. s. 389. Ainoastaan »galvanotropismiin» nähden +näyttää vanha teoria olevan oikeassa. + +[114] Kts. esim. _Fr. Doflein_, Der Ameisenlöwe 1916, vars. s. 71. + +[115] _W. Roux_, Die Entwicklungsmechanik 1905, s. 17-18. Edelliseen +vrt. _Roux_'n aikaisemmin siteerattua lausuntoa eräässä toisessa +(myöhemmässä) kirjoituksessa: »Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö +aina tule jäämään jäljelle suurta, mekanistisesti ratkeamatonta +jäännöstä.» + +[116] Kokonaan lukuunottamatta sitä, että radioaktiivisten aineiden +atomit todettavasti muuttuvat. + +[117] Über die Grenzen des Naturerkennens, Reden I 1886, s. 105-6. + +[118] _Schopenhauer_, Die Welt als Wille und Vorstellung I, Anhang. + +[119] »Se, mitkä voimat määräävät kiteisten kappaleitten +mikrokosmoksen ja jotka siis estävät sen, että pienimmät osaset +liikkuvat sekasortoisesti toistensa läpi, ja jotka pikemminkin +pakottavat ne liikkumaan määrättyjen säännöllisten keskusten +ympärillä, tämä suuri arvoitus odottaa yhä edelleen vastaustaan.» +(_Fr. Rinne_, Allgemeine Kristallographie und Mineralogie Kultur der +Gegenwart, Chemie, 1913, s. 543.) + +[120] _Virchow_, Der alte und der neue Vitalismus. _Virchows_ Archiv +für pathol. Anatomie 9, 1856. + +_Claude, Bernard_, Leçons sur les phénomènes de la vie, 1878-9. +(Jälkimäistä siteeraan _Drieschin_ mukaan, Der Vitalismus 1905, s. +102 j.n.e.) + +[121] Esim.: + +_Th. W. Engelmann_, Über des Einfluss der Reizstärke auf die +Fortpflanzungsgeschwindigkeit der Erregung im quergestreiften +Froschmuskel, _Pflüger_ in Archiv 66 (1897) s. 589. + +»Positiivinen olettamus siitä, mihin muunlaisiin prosesseihin +johtaminen sitten voisi perustua, näyttää tuskin ajankohtaiselta. +Riidanalaista saattaa olla jopa se, eikö fysiologisessa ärsytyksessä +ja ärsytystilan edelleen johtumisessa ainakin osittain ole kysymys +energiamuodoista, jotka eivät ylipäänsä lainkaan voi ilmetä elävän, +ärsytyksiä vastaanottavan substanssin ulkopuolella.» + +_L. Rhumbler_, Zellenmechanik und Zellenleben, Verhandlungen +deutscher Naturforschen und Ärzte, 1904, s. 89. + +»... tällä ei ole tietenkään vielä sanottu, etteikö organismissa +voisi esiintyä energiatapoja, joita ei sen ulkopuolella esiinny.» + +»Fenomenologista dualismia» elollisen ja elottoman välillä kannattaa +myös _A. von Tschermak_ uudessa huomatussa teoksessaan Allgemeine +Physiologie I, 1 s. 43 (1916). Sen mukaan fysiologia ei ole vain +sovellettua fysiikkaa ja kemiaa, vaan elämä on erikoinen +ilmiökompleksi, joka on itsenäisen tutkimuksen esine. _Tschermak_ +huomauttaa myös, että biologian »hienoimmat henget» ovat tällaista +käsitystä edustaneet. + +[122] _O. Hertwig_, Zeit- und Streitfragen der Biologie, Heft 2. +Mechanik und Biologie 1897. Sama, Die Entwicklung der Biologie im 19. +Jahrhundert, Verhandlungen deutscher Naturforscher und Ärzte, 1900. +Sama, toinen luku teoksessa Das Werden der Organismen (2 p. 1918). + +[123] Ohimennen saattaa mainita, että _Marcus Hartog_ (Problems of +Life and Reproduction, s. 122 j.n.e.) koettaa tunnettujen +ihmeellisten tumanjakautumiskuvioitten perusteella osoittaa, että +elävän solun jakautumisessa vaikuttaa tekijä, joka eniten muistuttaa +elektrostaattisia voimia, mutta itse asiassa ei ole tällainen eikä +mikään muukaan tunnettu voima. _Hartog_ nimittää sitä +»mitokinetismiksi». + +[124] _O. Hertwig_, Das Werden der Organismen, s. 636. Vrt. myös s. +661, 669. + +[125] _W. Roux_, Die Selbstregulation, s. 18-19. + +[126] Jos _Hertwigin_ y.m. nykyajan biologien tavoin otaksutaan, että +elollinen luonto on syntynyt elottomasta. Nykyajan luonnontutkijain +yleisenä käsityksenä on tämä seuraavassa ilman muuta omaksuttu. +Nimenomaan on kuitenkin huomautettava, että mikään loogillinen +välttämättömyys tämä käsitys ei ole. Ajatusmahdollisuutena on jopa +päinvastainenkin oletus otettava huomioon! Myöskään ei myöhemmin +yrittämämme vitalismin psykologinen kumoaminen ole riippuvainen +siitä, miten »darwinistista prinsiippiä» arvostellaan. + +[127] Kts. esim. Das Wesen des Lebens, Kultur der Gegenwart, Allg. +Biol. + +[128] Allg. Biologie (Kult. d. Geg.). + +[129] Siitä kts. _Johannsen_in, _Baur_in y.m. tunnettuja oppikirjoja. +_Mendel_in tutkimukset ovat ilmestyneet myös _Ostwald_in Klassikkojen +sarjassa ja ruotsiksi _R. Larsson_in kääntäminä (Försök med +växtbastarder, 1917). + +[130] Kts. m.m. _Hetmholtz_in lausuntoa vuodelta 1869, Vorträge und +Reden. + +[131] Kts. esim. _zur Strasser_in syvällistä tutkielmaa Die +Zweckmässigkeit, Allg. Biol. (Kult. d. Geg.). + +[132] _Weismann_, Die Selektionstheorie, 1909, s. 4-5. + +[133] _E. Becher_, Naturphilosophie, s. 402. + +[134] Kts. _A. Pauly_, Darwinismus und Lamarckismus, s. 29. + +[135] _Hertwig_, m. t. s. 661. + +[136] Logik (1916) ss. 132-134. + +[137] Das Werden der Organismen, s. 46. + +[138] M.t. s. 660. + +[139] M.t. 650. + +[140] M.t. s. 238 j.n.e. + +[141] Die Elemente der empirischen Teleologie. 1899. + +[142] M.t. s. 57. + +[143] M.t. s. 62. + +[144] M.t. s. 81. + +[145] Vrt. _J. Schultz_, Die Maschinentheorie des Lebens, s. 29. + +[146] Philosophie des Organischen, 2 osaa, 1909. + +[147] _Driesch_, m.t. I, s. 142. + +[148] Kts. Zeitschrift f. Psychologie 45 (1907). + +[149] Tämä käy vielä selvemmin ilmi hänen myöhemmästä julkaisustaan +»Leib und Seele, Eine prüfung des psychophysischen Hauptproblems», +1916, jossa _Driesch_ tarjoaa erään merkillisen »todistuksen» +parallelismia vastaan. + +[150] Phil. d. Org. II, s. 78. + +[151] M.t. II, s. 142. + +[152] M.t. s. 93. + +[153] M.t. I, s. 147. + +[154] M.t. II, s. 135 j.n.e. + +[155] Mechanismus und Vitalismus s. 39 j.n.e. + +[156] _O. Hertwig_, Das Werden der Organismen, s. 62. + +[157] _J. Schaxel_, Die Leistungen der Zellen bei der Entwicklung der +Metazoen, 1915, ss. 127-196. + +[158] Selostan _Roux_'n mukaan Die Selbstregulation, s. 58 j.n.e. + +[159] Mainitessaan yhdessä kohdin superregeneration (I, s. 115) +_Driesch_ huomauttaa siinäkin omituisella tavalla ilmenevän +»kokonaisuuden» vaikutuksen, mutta mitenkä tämä on sovitettava yhteen +ilmiön epätarkoituksenmukaisuuden kanssa, siitä hän ei puhu mitään. +Tämä on kai selitettävissä niin, että _Driesch_illä teleologinen +näkökohta yleensäkin on vähemmän arvoinen kuin kysymys: koneellista +vaiko epäkoneellista tapahtumista? + +[160] _Pflüger_, Die sensorischen Functionen des Rückenmarcks 1853, +s. 124 j.n.e. + +[161] _Sherrington_, The integrative action of the nervous System, +1906, s. 114 j.n.e. + +[162] _Goltz_, Beiträge zur Lehre von den Functionen der +Nervenzentren des Frosches, 1869, s. 109. + +[163] _Pflüger_, m.t.s. 25. + +[164] Götting, gel. Anzeigen, 175-176 Stück (1853), s. 1771. + +[165] Seuraavaan todisteluun ei vaikuta se seikka, että nykyaikaisen +fysiologian käsitys isoaivottoman sammakon kyvyistä on toinen kuin +_Goltz_in (_Goltz_in kuvaamat ilmiöt esiintyvät vasta kun myöskin +väliaivot ovat vahingoittuneet). Kts. _Tigerstedt_, Lehrbuch der +Physiologie II, s. 379 (3 pain.) + +[166] M.t.s. 63. + +[167] M.t.s. 66 j.n.e. + +[168] A. Wagner, Neovitalismus II, Zeitschr. f. Phil. und phil. +Kritik Bd. 136-137 (1909-1910), s. 147. + +[169] Asialliselta kannalta on _Pauly_n oppia aivan murhaavasti +arvostellut hänen kriitillinen vitalistinen asekumppaninsa _G. Wolff_ +(Die Abstammungslehre 1907), _Wolff_ huomauttaa m.m. mitenkä +sentapainen erinomaisen tarkoituksenmukainen veren ominaisuus kuin +että se tullessaan ilman kanssa kosketuksiin _hyytyy_, on +psykolamarckismin kannalta, kaikista sen apuhypoteeseista huolimatta, +täydellisesti selittämätön, koska tämä veren ominaisuus tulee +käytäntöön vasta senjälkeen kuin se jo on poistunut ruumiista, joten +ruumiin »tarpeet» eivät voi siihen enää vaikuttaa. Kts. myös _E. v. +Aster_, Über die erkenntnistheoretischen Grundlagen der biologishen +Wissenschaften, Vierteljahrschrift wiss. Philos. N. F. 5. 1906. S. +397 j.n.e. + +[170] _S. Becher_, Seele, Handlung und Zweckmässigkeit, _Ostwald_in +Annalen der Naturphilosophie 10 (1911), s. 269 j.n.e. _E. Becher_, +Naturphilosophie 1914, s. 405 j.n.e. Leben und Beseelung, +Verhandlungen d. Naturf. und Ärzte 1912. + +[171] _E. Hering_, Über das Gedächtnis als eine allgemeine Funktion +der organisierten Materie, 1870; uudestaan julkaistu _Ostwald_in +klassikkojen sarjassa 1905. + + +[172] _R. Semon_, Die Mneme als erhaltendes Prinzipien Wechsel des +organischen Geschehens, 2 p. 1912. Die mnemischen Empfindungen, 1909. + +[173] _Hering_, m.t.s. 12. + +[174] Kts. _M. Planck_, Die Stellung der neueren Physik zur +mechanischen Weltanschauung, Verhandlungen deutscher Naturf. und +Ärzte, 1910. + +[175] »Kun korvat, kieli ja nenä ovat poistetut, tulevat tosin +muodot, luvut ja liikkeet säilymään, mutta ei hajut, maut ja äänet, +joista luulen, että ne elollisen olennon ulkopuolella ovat pelkkiä +nimiä», lausui Galileo Galilei. + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Valitut teokset 1910-1922, by Eino Kaila + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VALITUT TEOKSET 1910-1922 *** + +***** This file should be named 13428-8.txt or 13428-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/3/4/2/13428/ + +Produced by Sami Sieranoja, Tapio Riikonen and PG Distributed +Proofreaders + + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/13428-8.zip b/old/13428-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..f712018 --- /dev/null +++ b/old/13428-8.zip |