diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 13328-0.txt | 4812 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/13328-8.txt | 5202 | ||||
| -rw-r--r-- | old/13328-8.zip | bin | 0 -> 64931 bytes |
6 files changed, 10030 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/13328-0.txt b/13328-0.txt new file mode 100644 index 0000000..8628b00 --- /dev/null +++ b/13328-0.txt @@ -0,0 +1,4812 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13328 *** + +TORQUATO TASSO + +Näytelmä + + +Kirj. + +J.W. v. Goethe + +Suomentanut J. Siljo + + +1913. + + + + +SUOMENTAJAN ESISANA. + + +Niistä arv. henkilöistä, jotka ovat edistäneet työtäni, pyydän +suurimmalla kiitollisuudella mainita _leht. O. Mannisen_, jonka +positiivinen apu on ollut erikoisen tuntuva; sekä _prof. O.E. Tudeerin_, +joka lukuisilla huomautuksilla on selventänyt minulle tekstiä. + +Helsingissä, 9 p. huhtik. 1913. + +_J.S._ + + + + +HENKILÖT: + +ALFONSO TOINEN, Ferraran herttua. +LEONORA ESTELÄINEN, herttuan sisar. +LEONORA SANVITALE, Scandianon kreivitär. +TORQUATO TASSO. +ANTONIO MONTECATINO, valtiosihteeri. + +Tapahtumapaikka Belriguardon huvilinna. + + + + +ENSIMÄINEN NÄYTÖS. + +_Puutarha koristettuna eepillisten runoilijain rintakuvilla. +Näyttämön etualalla oikealla Vergilius, vasemmalla Ariosto._ + + + +ENSIMÄINEN KOHTAUS. + + + PRINSESSA. LEONORA. + +PRINSESSA. +Mua katsot hymyten, Eleonora, +ja katsot itseäs ja hymyät. +Suo tietää ystävättäres, mi sua +noin arveluttaa sekä viehättää. + +LEONORA. +Niin, ruhtinatar, mielihyvin nään mä, +kuin meitä maalaiskorut kaunistaa. +On elomme kuin paimentyttöjen +ja puuhamme kuin noiden onnellisten. +Me seppeleitä teemme. Käsissäni +tää yhä paisuu kirjokukkasista; +sun mieles, ylevämpi aatoksissaan, +on valikoinut sorjan laakerin. + +PRINSESSA. +Nää lehvät, aatoksissain sitomani, +pään arvokkaan jo saavat kaunistaa: +Vergiliusta kiittää tahdon näin. + (_Hän seppelöi Vergiliuksen rintakuvan_.) + +LEONORA. +Mun täyden, vehmaan seppeleni kantaa +siis Ludovicon jalo otsa saa. + (_Hän seppelöi Arioston rintakuvan_.) +Ja leikin kuolottoman mestarille +veronsa kohta tuokoon nuori kevät. + +PRINSESSA. +Mä veljeäni kiitän, kun näin varhain +hän meidät maalle toi. Tääll' omin valloin +nyt unelmoida voimme hetket pitkät +me elävämme runon kulta-aikaa. +Tää rakas Belriguardo! Iloisena +tääll' elin monta nuoruuteni päivää, +ja nuori vihannuus ja päivänpaiste +sen tunteen uutena taas mulle tuo. + +LEONORA. +Niin, uusi maailma meit' ympäröi! +Puut iki-vihertävät varjossansa +jo virkistystä suovat. Suihkulähteet +taas raikkahasti soivat. Aamutuuli +saa nuoret, norjat oksat keinumaan. +Kuin lapsensilmät, kasvinlavoistaan +meit' armahina katsoo kukkaset. +Jo peitteen estämättä päivä silmää +oranssien ja sitroonien majaan. +On päämme päällä tyyni sinitaivas, +ja etäisinten vuorten harjoilta +kuin utuverho ilmaan haihtuu lumi. + +PRINSESSA. +Mä kevään tuloa vain siunaisin, +jos ystävätärtä ei multa veis se. + +LEONORA. +Ah, unhoittaa mun suo, kuin pian taas +nää onnenhetket multa ero riistää! + +PRINSESSA. +Min ero sulta vie, sen monin verroin +tuo suuri kaupunki taas sulle suo. + +LEONORA. +Mua kutsuu velvoitus ja rakkaus +luo puolisoni, kauan kaivanneen. +Vien hälle pojan, jok' on tänä vuonna +kehittynyt ja kasvanut niin paljon, +ja yhdyn hänen isäniloonsa. +Suur', ihana Firenze on, mut aarteet +sen runsaimmatkaan eivät arvollaan +Ferraran jalokiviä voi voittaa. +Firenzen kaupungiksi kansa sai, +Ferraran suuruuden loi ruhtinaat. + +PRINSESSA. +Viel' enemmän ne kunnon ihmiset, +joit' onnensattuma toi yhteistyöhön. + +LEONORA. +Mi sattumalta yhtyi, hajoo pian. +Mut itsehensä jalo ihminen +voi jalot kiinnittää, kuin teette te. +Te, veljesi ja sinä, yhdistätte +mont' arvoistanne kättä keskenään, +ja suurten isäin arvoiset te ootte. +Tääll' loisti kirkkahaksi syttyneenä +jo valo tieteen, vapaan ajatuksen, +kun raakalaisuus muuta maailmaa +viel' yöhön kolkkoon kietoi. Lapsena +jo maineen, nimen Esten Herkuleen +ja Esten Hippolytuksen ma tunsin. +Kuin Rooma ja Firenze, isältäni +suurt' ylistystä sai Ferrara. Tänne +jo kauan kaipasin; nyt täällä olen. +Petrarca hoidon, suojan täältä sai, +ja täältä esikuvans' Ariosto. +Ei maassa suurta miestä yhtäkään, +ken täällä vieraana ei ollut ois. +Ja etu neron suosinnasta on: +jos hänelle sä vieraslahjan suot, +saat häitä kauniimman sa vastalahjan. +On pyhä paikka, jolla jaloin käynyt +on hyvä ihminen; vuossatain taa +sen sanat, teot säilyy lasten kuulla, + +PRINSESSA. +jos heillä herkkä tunto on, kuin sun; +kadehdin usein tuota onneas. + +LEONORA. +Jot' itse hiljaa, puhtahasti nautit +kuin harvat. Kas mun täysi sydämeni +koht' ilmaisee, mit' elävästi tunnen; +syvemmin tunnet sa--ja vaikenet. +Ei sua hetken lume häikäise, +ei lahjo sukkeluus, ja imarrus +sun korviis teeskennellen turhaan hiipii. +On aina vakaa mieles, aistis varma +ja sanas suora; aina suuruuteen +sä kiinnyt,--niinkuin itses, tunnet sen. + +PRINSESSA. +Tät' älä imarrusta suurinta +jalohon pue vaippaan ystävyyden! + +LEONORA. +Vain ystävyys voi oikein ymmärtää +ja tuntea sun arvos kokonaan. +Ja vaikka paljon auttoi myöskin onni +ja sallimus sua siihen, mikä olet, +niin arvos suuri sulle silti jää, +ja yli muiden naisten kunnioittaa +tää aika sinua ja sisartas. + +PRINSESSA. +Ei vaikuta tuo minuun, Leonora, +kun muistan vähäisyyttä ihmisen, +ja että senkin muille velkaa on. +Mä äidiltäni opin vanhat kielet +ja menneen ajan teot tuntemaan; +mut tiedoiltaan ja mieleltänsä oli +tytärtään kumpaakin hän suurempi, +ja verrata jos häneen tahdot heitä, +niin etusijan saa Lucretia. +Ja usko: mitä luonto, onni salli +mun saada, koskaan sitä katsonut +en omaksen', en kunniakseni. +Ma iloitsen, kun viisaan miehen puheen +voin ajatuksen mukaan ymmärtää. +Jos menneen ajan miestä arvostellaan +ja hänen tekojansa punnitaan; +tai johtuu keskustelu tieteeseen, +mi kokemuksen kautta laajentuen +ei yksin hyödytä, vaan jalostaa: +kuin puhe arvollisten vaihteleekin, +ma seuraan mielelläni, vaivatta. +Viisasten väittelyä iloin kuulen, +kun voimista, jotk' ihmisrinnan tuskaan +ja autuutehen voivat liikuttaa, +käy puhe sointuva ja innokas; +tai ajattelijan kun puhumaan +saa ruhtinasten maineen-, vallanhimo, +ja silloin äly hieno, joustava, +kuin ainoastaan viisaan miehen on, +meit' opettaa, ei harhaan meitä vie. + +LEONORA. +Ja tämän vakaan keskustelun jälkeen +suo tyynen virkistyksen korvalle +ja sydämelle säkeet runoilijan, +jok' armaat, nuoret tunteet elämään +virittää sielussamme lempein soinnuin. +Maat laajat vallitsee sun ylhä henkes, +mun aina mieluisinta viipyä +on runouden saaren lehdikoissa. + +PRINSESSA. +Se kaunis maa, on mulle kerrottu +ja uskoteltu, parhaiten vain myrtin +saa kasvamaan. Ja vaikka runottaret +on lukuisat, niin harvoin etsitään +heist' ystävää ja leikki toveria, +vaan mieluumpi ois nähdä runoilijaa, +jok' karttain pakenevan näyttää meitä +ja jotain etsivän, jot' emme me, +ja ehkei hänkään itse täysin tunne. +Ois silloin hupaisaa, jos meidät kohtais +hän hetkell' oikealla, meissä huomais +ihastuin aartehensa, jota etsi +hän kauan turhaan maat ja mantereet. + +LEONORA. +En pilastasi pahastua voi; +sen kärki sattuu tosin, mutt' ei syvään. +Mä miehen ansioille arvon suon, +ja teen myös Tassolle vain oikeutta. +Pois näiltä mailta kaipaa katseensa; +ja korvans' yhteissoinnut luonnon kuulee, +mit' tärjoo aikakirjat, elämä, +hän kohta siihen kiintyy sydämellään: +hän hajallisen kokoo mielessään, +tunteellaan elottoman elävöittää. +Hän usein halveksitun koroittaa, +mi ennen arvon sai, sen tyhjäks näyttää. +Tään taikapiirin haltijana käy +tuo kumma mies, ja kanssaan kulkemaan +meit' innostaa ja aatoksemme kietoo: +hän lähestyinkin meistä kauas jää, +hän näyttää meitä katsovan ja näkee +vain henki-ilmestyksen sijallamme. + +PRINSESSA. +Sä hellävaroin kuvaat runoilijan, +unelmain hentoin mailla kulkevan. +Vaan myöskin todellisuus hänen mieltään, +ma luulen, voimakkaasti kiinnittää. +Ne kauniit laulut, jotka siellä täällä +näemme puihin kiinnitettyinä, +--kuin kulta-omenat Hesperian uuden +ne tuoksuu,--mielestäs ne eikö ole +hedelmät jalot tosi-rakkauden? + +LEONORA. +Myös mua viehättää nuo kauniit lehdet. +Vain yhtä kuvaa mielin rikkahin +hän aina ihannoipi lauluissansa. +Hän tähtein kirkkahasen kunniaan +sen ylentää, sen eessä kumartuu +kuin taivaan pilvein päällä enkelit; +hän niittyin hiljaisuudessa sit' etsii +ja seppeleiksi sitoo kukkaset. +Kun rakastettu poistuu, pyhän hohteen +saa polku, jalan kauniin koskettama. +Kuin satakieli lehväin peitossa +hän lemmensairaan rinnan valitusta +saa lehdot, ilmat soimaan sulontäyttä: +tuo tuska, kaiho sointuva, ei käy +se ohi korvan,--sydämeen se koskee. + +PRINSESSA. +Ja ihannoimansa jos tuo hän ilmi, +hän sille antaa nimen Leonora. + +LEONORA. +Se nimi sinun on, kuin minunkin. +Ma pahastuisin, jos se toinen ois. +Sen kaksoismerkityksest' iloitsen: +niin voi hän tunteensa sua kohtaan peittää. +Oon tyytyväinen, että minustakin +tään nimen sointu häntä muistuttaa. +Ei siitä lemmestä nyt puhe ole, +mi kokis yksinomaan vallita +ja omanansa pitää ystävätä +ja kademielin muilta vartioida. +Kun ajattelee mielin autuain +sun ylevyyttäs hän, myös iloitkoon +mun keveemmästä olennostani. +Meit' ei hän rakasta--suo anteeks sana!-- +hän ilmain äärilt' etsii lempimänsä +ja meidän nimeemme sen yhdistää. +Hän meihin tuntehensa tartuttaa. +Me muka rakastamme miestä, vaikka +vain korkeinta kanssaan rakastamme. + +PRINSESSA. +Oot syventynyt tähän tieteeseen +ja lausut asioita, Leonora, +jotk' korvihini vain jää kaikumaan, +ja vaivoin aatoksiini mukautuvat. + +LEONORA. +Kuin? Platon oppilasko ymmärtää +ei voisi lörpötystä maallikon! +Kai lienen liian paljon erehtynyt, +mut tiedän: myöskin totta joukoss' on. +Se jalo koulu lempeä ei kuvaa, +kuin toiset, lasna hemmoteltuna; +hän nuorukainen on, ja morsiona +on hällä Psyyke; jumal-neuvostossa +hän jäsen on. Hän rauhaa sydänten +ei häilähdellen, petollisna riistä; +ei heti kiinny muotoon kauniiseen +sen sulon hurmaamana hän, eik' inho +myös mieltään täytä, kun on hurma poissa. + +PRINSESSA. +Jo saapuu veljeni! Ei tietää saa +hän, mihin taaskin kääntyi puhelumme; +hän meihin kohdistaisi pilansa, +kuin ennen ivasi hän pukujamme. + + + +TOINEN KOHTAUS. + + + EDELLISET. ALFONSO. + +ALFONSO. +En Tassoa, jot' etsin, mistään löydä, +en edes täältä--teidän luotannekaan. +Te hänest' ehkä jotain tiedätte? + +PRINSESSA. +Näin eilen häntä vähän, tänään en. + +ALFONSO. +On vika vanha hänessä, ett' yksin +hän mieluimmin on, seuraa paeten. +Jos suonkin hälle, että ihmistouhun +hän hylkää rauhan, vapauden vuoksi +ja tarkkaa oman henkens' ääntä vain, +niin tyytyä en enää voi, kun hän +jo ystäväinkin seuraa välttelee. + +LEONORA. +Jos erehdy en, moittees, herra, kohta +sa ilomielin vaihdat kiitokseen. +Näin kaukaa tänään hänet kirjoinensa, +hän tauluun kirjoitteli käydessään. +Hält' eilen jonkun vihjauksen sain +ja valmiiks siitä arvaan teoksensa. +Vain pikkupiirteitä hän huolittelee, +sun suosios, niin kalliin hänelle, +nyt vihdoin arvokkaasti palkitakseen. + +ALFONSO. +Hän tervetullut olkoon, jos sen tuo, +ja vapautta saakoon pitkäks aikaa. +Niin hartahasti seuraan hänen työtään, +niin paljon iloitsen--ja täytyykin +mun iloita--suurteoksestaan, että +vain kasvaa kärsimättömyyteni. +Ei lopetetuks saa hän, valmiiks ei, +hän yhä korjaa, vitkaan etenee, +taas pysähtyy ja toiveet turhiks tekee: +nään mielipahoin loittonevan ilon, +min luulin lähellä jo olevan. + +PRINSESSA. +Mä kiitän huolellista kainoutta, +joll' eespäin verkalleen hän tietään käy. +Vain runotarten suosio ne auttaa, +niin monet säkeet, lujaan sointuliittoon. +Ja pyrkimys vain yks on mielessään: +ett' eheäksi runo pyöristyisi. +Ei kasata hän tahdo taruja, +jotk' kiehtoin huvittavat, lopulta +vain tyhjäin sanain sointuun rauetakseen. +Suo hänen olla, veli! Ajasta +ei riipu arvo hyvän teoksen; +ja jott' ois jälkipolvill' ilo siitä, +saa nykyaika itsens' unhoittaa. + +ALFONSO. +Me kahden, rakas sisar, toimikaamme, +kuin yhteis-eduks usein teimme jo. +Jos minä intoilen, sä hillitse; +ja jos sa laimenet, ma kiihoitan. +Niin ehkä hänet pian määrässään +näemme, hartaan toivehemme mukaan. +On silloin isänmaa ja maailma +suurtyötä miehen luomaa hämmästyvä. +Saan mainehesta osan ininäkin +ja hälle elämä taas avautuu. +Ei jalo henki piiriss' ahtaassa +voi täysin kehittyä. Vaikutelmat +niin isänmaan kuin maailmankin hälle +on tarpeelliset. Kiitos sekä moite +on hänen koettava. Tutkimaan hän +niin joutuu itseään ja toisia. +Ei enää erakkuus hänt' uneen kiehdo. +Ei viha tahdo säästää, ystävyys +ei saa; niin taistoin kasvaa nuorukainen +ja pian tuntee mieheks itsensä. + +LEONORA. +Siis hyväkseen teet vielä kaikki, herra, +niinkuin jo paljon hälle tehnyt olet. +On kyvyn kasvinehto hiljaisuus, +mut elon myrskysäissä luonne varttuu. +Oi jospa oppis mukaan kehittäisi +hän mielensä ja taiteensa, ett' enää +ei vierois ihmistä, ei luulevaisuus +hänessä pelkoon, vihaan saakka yltyis. + +ALFONSO. +Ken ihmistä ei tunne, pelkää häntä, +ja vieroin oppii väärin tuntemaan. +Niin hänen käynyt on, ja vapaa mieli +käy kieroon, kahliutuu nyt vähitellen. +Niin suosiostain usein huolehtii +hän enemmän kuin sopis hälle; monta +epäilee, joista tiedän varmasti, +ettei he vihaa häntä. Sattumalta +voi kirje eksyä, voi palvelija +pois muuttaa hänen luotaan muiden luo, +tai hukkaan joutuu joku paperi: +jo juonta pälyy hän ja petosta +ja mielivaltaa, jossa tuho väijyy. + +PRINSESSA. +Me emme, veljeni, saa unhoittaa, +ett' itseens' sidottu on ihminen. +Ja meidän kera käyden ystävämme +jos loukkais jalkansa, niin lempein käsin +tukien häntä, kohta kulkua +me hiljentäisimme. + +ALFONSO. + Ois parempi, +jos hänet terveeks saisimme, ja kohta +hän tehokeinot kelpo lääkärein +sais tuta, virkeänä käydäkseen +taas iloll' uuden, terveen elon teitä. +Mut sentään toivon, rakkaat, etten koskaan +sais kantaa syytä tylyn lääkärin. +Teen voitavani, hälle varmuutta +ja luottamusta poveen nostaakseni. +Hän muiden läsnäollen usein selvään +saa nähdä suosioni. Milloin hän +valittaa jotain, sitä tutkitan, +niin äskenkin, kun huoneeseensa luuli +hän murron tehdyn. Jos ei selveydy se, +niin tyynnä esitän, min ymmärrän. +Ja jotta kärsivällisyyskään unhoon +ei jäisi, hälle suon sit' ansiostaan: +mua autatte, sen tiedän, innoin siinä. +Toin maalle teidät nyt ja illalla +palajan kaupunkiin. Antonionkin +pian saatte nähdä. Roomasta hän palaa +ja minut täältä vie. On tehtävää +ja puhuttavaa paljon. Moni päätös +on harkittava, kirje vastattava: +tää kaikki kaupunkiin taas minut vaatii. + +PRINSESSA. +Sun kanssas emmekö saa mekin tulla? + +ALFONSO. +Te Belriguardoon jääkää vaan ja käykää +Consandolia katsomassa! Vapaat +ja kauniit päivät täysin nauttikaa! + +PRINSESSA. +Et siis voi jäädä luoksemme ja täältä +noit' asioita yhtä hyvin huoltaa? + +LEONORA. +Pois heti viet Antonion, jonka meille +ois paljon kerrottava Roomasta. + +ALFONSO. +Ei käy se päinsä, lapseni, mut kanssaan +niin pian palaan ma, kuin suinkin voin; +hän silloin kertokoon,--te auttakaa +mua palkitsemaan häntä, työssäni +jok' on niin toimellinen taaskin ollut. +Ja kun on kaikki selvitetty taas, +iloa silloin tuokoot nuorten parvet +puutarhoihimme, eikä liikaa lie +jos minuakin joku kaunotar +polulla vilpoisalla silloin kohtaa. + +LEONORA. +Lupaamme kyllä silmän ummistaa. + +ALFONSO. +Ja minä sääliä, sen tiedättehän. + +PRINSESSA (_taustaan päin kääntyneenä_). +Oon kauan nähnyt Tasson lähestyvän. +Hän astuu hitaasti ja pysähtelee +tuon tuostakin, kuin epäröiden, sitten +käy nopeammin taas, ja vitkailee +jo kohta. + +ALFONSO. + Älkää häntä häiritkö, +kun unelmoiden, mietteissään hän kulkee! + +LEONORA. +Ei, meidät huomas hän ja tänne käy. + + + +KOLMAS KOHTAUS. + + + EDELLISET. TASSO. + +TASSO (_kädessään pergamenttikansinen kirja_). +Käyn hitaasti, tään kirjan sulle tuoden, +ja vielä epäröin, sen antaisinko. +Se, tiedän, puutteellinen vielä on, +vaikk' ehkä näyttääkin jo valmiilta. +Mut keskeneräisnä jos arkailin +sit' antaa sulle, murhe uusi siihen +mua pakoittaa: en turhamaiselta, +en kiittämättömältä näyttää tahtois! +Ja niinkuin sanoa voit vain: täss' olen! +jott' ystäväs sua säästäin iloitsis, +niin sanon minäkin vain: ota tämä! + (_Hän ojentaa kirjan_.) + +ALFONSO. +Ilolla lahjas minut yllättää, +teet mulle juhlaksi tään kauniin päivän. +Siis vihdoin käsissä se mulla on, +ja minun omanikin tavallaan! +Jo kauan toivoin sinun päättää voivan +ja vihdoin sanovan: nyt on se valmis! + +TASSO. +Jos teitä tyydyttää se, on se valmis; +se näet kokonansa teidän on. +Jos vaivaa siihen käyttämääni katson +tai piirroksia oman kynäni, +niin sanoa voin: teos minun on. +Vaan lähemmin jos katson, mikä sille +sisäisen arvon suo ja merkityksen, +niin näen kohta, ett' on teiltä vain se. +Jos kyllyydestään lahjan armahan +minulle soikin luonto, runonlahjan, +niin sentään onni oikkupää mun työnsi +tylyllä ankaruudell' aina luotaan; +ja milloin pojan katseen hurmasi +maailman kukkurainen ihanuus, +taas kohta nuoren mielen sumensi +ansaitsematon hätä armaan kodin. +Jos sydän laulamahan laikahti, +niin surullisna sieltä laulu nousi, +ja äidin tuskat, isän murehet +mun helkkyi soinnuissani hiljaisissa. +Eloni ahtaudesta sinä yksin +mun nostit vapautehen kauniiseen; +pois huolten pilvet otsaltani pyyhit, +teit vapaaks mun, niin että sieluni +voi lauluun rohkeahan ylentyä; +jos kiitosta siis saanee teokseni, +on teidän ansio ja teos teidän. + +ALFONSO. +Sa kaksinkertaisesti kiitoksen +ansaitset kaiken! Kainoudessas meille +tuot kunniata niinkuin itselles. + +TASSO. +Kuin selvästi mä tunnenkaan, ett' olen +vain teiltä saanut, mitä tuon nyt teille! +Kuink' itsestään mies nuori, kokematon +pusersi runon? Hänkö keksinyt +on tuiman sodan viisaan ohjauksen? +Se asetaito, jonka voimassaan +tuo kukin urho taiston hetkell' ilmi, +päämiehen äly, uljuus ritarein +ja taisto viekkauden ja valppauden, +--tuo kaikki, viisas, uljas ruhtinas, +opettamaasi onhan, niinkuin oisit +sa johtohenkeni, jok' ilokseen +sois jalon, verrattoman olentonsa +teossa kuolevaisen ilmi tulla? + +PRINSESSA. +Nyt nauti työstäs, mi on ilomme! + +ALFONSO. +Ja kaikkein parahitten kiitoksesta! + +LEONORA. +Iloitse julkisesta maineestasi! + +TASSO. +Tää hetki kylliksi on minulle. +Vain teitä muistin tätä luodessani, +ja teitä yksin toivoin miellyttää, +teit' ilahduttaa määrän' oli korkein. +Ken ystävissään maailmaa ei näe, +maailman huomiot' ei ansaitse. +Tääll' isänmaani on ja täällä piiri, +mi viihdytystä suopi sielulleni. +Mä täällä herään, joka vihjeen kuulen, +näen tieteen, hyvän aistin, kokemuksen +ja ajan nykyisen ja tulevan. +On taiteilija arka joukon kesken; +vain teidänlainen tuntee, ymmärtää, +vain hän saa tuomita ja palkita. + +ALFONSO. +Ja oma aikas, jälkimaailmas +jos oomme me, ei sovi meidän olla +vain lahjan veltot vastaanottajat. +Tuon runoilijan kauniin voitonmerkin, +min sankarikin, häntä tarvitseva, +suo kateudetta häntä kaunistavan, +näen täällä esi-isäs otsalla. + +(_Osoittaa Vergiliuksen rintakuvaa_.) + +Tuon onko toimittanut sattuma +vai henki joku? Turhaan täällä ei +se ole nyt. Vergiliusta kuule: +Miks juhlitte te kuolleita? Heill' ilo +ja palkka olihan jo eläissään; +ja meitä ihaillen kun juhlitte, +osansa myöskin eläville suokaa; +jo kuvani on kyllin seppelöity-- +viherjä oksa elon osa olkoon. + +(_Alfonso viittaa sisarelleen; tämä ottaa seppeleen Vergiliuksen +päästä ja lähenee Tassoa. Tasso peräytyy_.) + +LEONORA. +Sä kieltäydytkö? Katsohan, mi käsi +sinulle ikikauniin lehvän tarjoo! + +TASSO. +Oi, empiä mun suokaa! Enhän tiedä, +kuin tämän hetken jälkeen eläisin. + +ALFONSO. +Tuot' omaisuutta nauttein ihanaa, +mi ensi hetkellä sua pelästyttää. + +PRINSESSA (_pitäen seppelettä ylhäällä_). +Suot mulle ilon harvinaisen, Tasso: +sanatta aatokseni ymmärrät. + +TASSO. +Käsistäs kallehista taakan kauniin +ma halpaan päähän' otan polvistuin. + +(_Hän polvistuu, prinsessa laskee seppeleen hänen päähänsä_.) + +LEONORA (_käsiään taputtaen_). +Enskerran-seppelöity eläköön! +Kuin seppel kaunistaakaan kainon miehen! + +(_Tasso nousee_.) + +ALFONSO. +Se esikuva vain on kruunun, sua +mi Kapitolioll' on kaunistava. + +PRINSESSA. +Sua kuuluvammin siellä tervehditään; +tääll' ystäväin on kiitos hiljainen. + +TASSO. +Oi, päästäni pois seppel ottakaa, +pois ottakaa! Se polttaa kulmillani! +Ja niinkuin päivänsäde, liian kuuma, +tapaisi päätäin, tajunvoimani +se tuhoo otsastani. Kuume riehuu +mun veressäni. Anteeks! Tää on liikaa! + +LEONORA. +Tää lehvä ennemminkin suojaa päätäs, +sun, jonka kuumat seudut mainehen +on kuljettava, ja sun otsaas varjoo. + +TASSO. +En ansaitse mä viillytystä sitä, +mi sankar-otsaa vain on ympäröivä. +Oi, pilviin nostakaa se, jumalat, +ja kirkastakaa, pääni pääll' ett' aina +yleten väikkyis se, ett' eloni +ois iki-vaellusta sitä kohti! + +ALFONSO. +Ken varhain hankkii elon hyvyyttä +hän varhain osaa sille arvon suoda; +ken varhain nauttii, luovuttaa ei mieli +se koskaan pois, mit' omisti hän kerran; +ja omistava varuillansa olkoon. + +TASSO. +Ja ken niin tahtoo olla, povessaan +alati valppaan voiman tuntekoon. +Ah, poiss' on multa nyt se! Hetkell' onnen +mun jättää voima synnynnäinen tuo, +mi tyynnä turmaa, vääryytt' ylpeänä +muu neuvoi kohtaamaan! Tään hetken ilo, +tään hetken ihastusko ytimen +lamautti minun jäsenistäni? +Mun vaipuu polveni! Taas kerran näet, +oi ruhtinatar, minut nöyrtyin eessäs! +Mun kuule pyyntöni: se ota pois, +ett' uuden, tuoreen elon tuta saisin, +kuin kauniist' unelmasta havahtuin! + +PRINSESSA. +Kun kainon rauhallisna leiviskää, +min jumalilta sait sa, kantaa voit, +myös lehviä näit' opi kantamaan, +--ne ovat kauneinta, mit' antaa meill' on. +Ken kerran otsallaan ne ansiosta +saa tuta, siinä ne häll' aina leyhyy. + +TASSO. +Siis suokaa hämilläin mun täältä mennä, +ett' onnessani lehdon suojaan piillä +nyt saan, kuin ennen murheessani tein! +Siell' yksin käyskelen, ei kenkään mieleen +tuo ansaitsematonta onneani. +Ja kirkkaan lähteen kuvastavan miestä +jos sattumalta näen, jok' oudosti +on seppelöity, sekä kahden puolen +puut, vuoret alla taivaan kuultavan +lepäävät mietteissään--, niin minust' on, +kuin Elysiumin mä loihdittuna +näkisin siihen. Kysyn arvellen: +Ken vainaja tuo liekään, nuorukainen +tuo ajan menneen, soma seppel päässään? +Mi ansionsa lie ja nimensä? +Ma varron kauan, mietin: toinen vielä +tulispa, kolmaskin, ja haastellen +kuin ystävykset seuraans' yhtyisivät. +Oi, vanhan ajan urhot, runoilijat +jos koossa näkisin tuon lähteen luona! +Oi, jospa täällä ois he yhdess' aina, +kuin eläissäänkin lujaan liittyneinä! +Niin raudan rautaan sitoo lujasti +magneetin voima, niinkuin sankarin +ja runoilijan sama pyrkimys. +Homeros itsens' unhoitti ja vihki +elonsa muistolle vain kahden miehen, +ja Aleksander Elysiumissa +Akillest' etsii ja Homerosta. +Oi, jospa saisin minä nähdä heidät, +nuo sielut suurimmat, nyt yhtyneinä! + +LEONORA. +Jo havahdu! Äl' anna meidän tuta, +ett' aivan halveksut sä nykyaikaa! + +TASSO. +Mua juuri nykyaika ylentää; +vain näytän vieraalt',--olen hurmaantunut. + +PRINSESSA. +Ma kuulen ilolla, ett' ihmistapaan +sa puhut, haastain kanssa henkien. + +(_Eräs hovipoika tulee ruhtinaan luo ja puhuu hänelle hiljaa +jotakin_.) + +ALFONSO. +Hän tullut on--juur' aikaan parhaaseen! +Antonio!--Hänet tuo--Tuoll' onkin hän jo! + + + +NELJÄS KOHTAUS. + + + EDELLISET. ANTONIO. + +ALFONSO. +Sua tervehdin, kun itses meille tuot +ja onnen uutisia! + +PRINSESSA. +Tervetullut! + +ANTONIO. +Voin tuskin lausua, mi mielihyvä +mua virkistää taas teidän luonanne. +Taas edessänne löydän kaiken, mitä +jo kauan kaipasin ma. Teitä näyttää +tekoni, toimintani tyydyttävän, +ja näin saan täyden palkan murheistani, +joit' antoi monet levottomat päivät +tai vartavasten tuhlatut. Meill' on +nyt, mitä tahdomme, ei kiistaa enää. + +LEONORA. +Mä myös sua tervehdin, mut vihaisna. +Sa tulet juuri, kun on lähtö mulla. + +ANTONIO. +Ett' onneni ei tulis täydeks aivan, +pois sinä päältä otat kauniin osan. + +TASSO. +Myös minä tervehdin ja ilokseni +ma seuraa toivon miehen paljonnähneen! + +ANTONIO. +Mun huomaat vilpittömäksi, jos joskus +mun maailmaani tahdot katsoa. + +ALFONSO. +Vaikk' ootkin kirjein kertonut jo mulle, +kuin toiminut ja menestynyt oot, +niin paljon mull' on vielä kysyttävää, +mitk' oli keinot meille onnelliset. +On tarkoin mitattava askel tuolla +maaperäll' ihmeellisellä, jos omaan +päämäärääsi sen vihdoin toivot vievän. +Ken herrans' edusta vain huolehtii, +sen asema on raskas Roomassa: +kaikk' ottais Rooma, mitään antamatta; +ja jotain saadakses jos sinne menet, +et mitään saa, jos et sä mitään vie, +ja onnes on, jos jotain sentään saat. + +ANTONIO. +Ei viisas käytökseni, taitoni +sun toteuttanut tahtoasi, herra. +Mi älypää näet Vatikaanissa +ei tapais mestariaan? Sattumalta +voin monta seikkaa käyttää hyväksemme. +Gregorius sua siunaa tervehtäin. +Tuo vanhus, kruunupäistä arvokkain, +viel' ilomielin muistaa aikaa, jolloin +sun sulki syliinsä. Hän sinut tuntee, +tuo mies, jok' osaa miehet arvioida; +hän sua kunnioittaa suuresti +ja edukses hän paljon tehnyt on. + +ALFONSO. +Jos hyvä mielipiteensä on tosi, +ma iloitsen. Mut hyvin tiedäthän, +ett' alla Vatikaanin, jalkains' eessä, +jo vallat näyttää sangen vähäisiltä +ja turhilt' ihmiset ja ruhtinaat. +Sanohan, mikä parhaiten sua auttoi! + +ANTONIO. +Kuin tahdot: paavin jalomielisyys! +On vähyys eessään vähä, suuruus suuri. +Maailmaa vallitakseen, mielellään +sovintoon käy hän naapurien kanssa. +Maapalaa sulle jättämäänsä hyvin +hän pitää arvossa ja ystävyyttäs. +Italia levoss' olkoon, lähellään +hän tahtoo nähdä ystäviä, rauhaa +rajoille saada, jotta johtaa vois +hän kristikunnan voimat tuhoomaan +niin harhaoppiset kuin turkkilaiset. + +PRINSESSA. +Ne miehet tutaanko, joit' ennen muita +hän suosii uskottuina lähellään? + +ANTONIO. +Saa huomionsa vain mies kokenut +ja luottons', suosionsa toimelias. +Jo nuorna palveltuaan valtiota +nyt sitä ohjaa hän ja vaikuttaa +hoveihin, joit' on usein ennen jo +lähettiläänä nähnyt, ohjannutkin. +Niin selvä maailma on katseelleen +kuin oman valtionsa etukin. +Hänt' toiminnassa nähden kiitetään +ja iloitaan, kun aika ilmi tuopi, +min hiljalleen hän kypsyttänyt on. +Ei elo kauniimpaa suo näkyä, +kuin ruhtinaan, mi taiten hallitsee, +kuin maan, miss' ylpeät on alamaiset, +--kuin itseänsä kukin palvelis, +kosk' oikeat on kaikki käskyt siellä. + +LEONORA. +Oi milloin nähdä saanenkaan sen maan +mä läheltä! + +ALFONSO. + Kai toimiakses siellä: +vain katsomaan ei tyydy Leonora! +Se eikö hupaista ois, ystävätär, +jos joskus suureen peliin puuttumaan +myös hennot kätösenne saisimme? + +LEONORA (_Alfonsotle_). +Mua tahdot ärsyttää, mut etpä osaa. + +ALFONSO. +Oon sulle paljon velkaa entisestään. + +LEONORA. +No niin, mä velkaan jään nyt sinulle. +Suo anteeks, kysellä mun rauhass' anna! +(_Antoniolle_:) Lie suosinut hän paljon omaisiaan? + +ANTONIO. +Ei enemmän, ei vähemmän kuin kohtuus. +Jos mahtimies ei huolta omaisistaan +voi pitää, kansakin jo häntä moittii. +Gregorius heille hiljaa hyödyks on +ja kohtuullisna, palvelukseen maan +nuo kunnon miehet asettain, ja täyttää +yht'aikaa kaksi lähi-velvoitusta. + +TASSO. +Myös tieteen, taiteen suojaans' ottaako +hän mielellään? Ja esikuvinaan +häll' onko suurten aikain ruhtinaat? + +ANTONIO. +Suo tieteelle hän arvon, hallintoa +mi edistää ja kansain tuntemista; +ja Roomaa kaunistaakseen taidetta +hän suosii, palatseista, temppeleistä +maanpiirin ihmeluomat tehdäkseen. +Ei lähellään saa jouten kukaan olla! +Ken arvoon pyrkii, hyödyks olkohon! + +ALFONSO. +Ja luuletko, ett' asiamme kohta +voi tulla päätökseen, ett' enää ei +he tuonne tänne kylvä esteitä? + +ANTONIO. +Ois suuri erhetykseni, jos ei +jo nimikirjoitukses, joku kirje +vois ainiaaksi päättää riitaa tätä. + +ALFONSO. +Niin kiittää näitä elinpäiviäni +saan onnen sekä voiton ajaksi. +Näen laajentuneen alueeni, varmaks +sen tiedän vastaisuuden. Sä sen aikaan +sait miekaniskutta; työnkruunun hyvin +oot ansainnut. Sen naiset sitokoot +ens tammilehdosta ja painakoot +armaana aamuna sen ohimoilles. +Mut Tassokin mun rikkaaks tehnyt on: +Jerusalemin vallannut on meille, +niin hämmästyttäin uuden kristikunnan, +ja määrän ylhän, kaukaa loistavan, +on rohkein, lujin mielin saavuttanut. + +ANTONIO. +Nyt arvoituksen ymmärrän. Näin ihmein +kaks seppelpäätä äsken tullessani.-- + +TASSO. +Kun omin silmines näät onneni, +niin toivon: hämillinen mielenikin +samoilla katsein koe huomata. + +ANTONIO. +Jo kauan tiesin, ett' on palkitessaan +Alfonso määrätön. Nyt tuta saat sa, +mit' ennen kukin läheisistään sai. + +PRINSESSA. +Kun ensin näät, mit' on hän suorittanut, +kohtuullisiksi meidät huomaat vain. +Tääll' oomme vain ens todistajat tyynet +sen suosion, min tulevainen aika +on hälle suova kymmenkertaisna. + +ANTONIO. +Jo teiss' on varma tuki maineelleen. +Ken epäillä sais, kun te kiittää voitte? +Mut sanokaa, ken Arioston päähän +tuon painoi seppeleen. + +LEONORA. + Sen minä tein. + +ANTONIO. +Sen hyvin teit! Tuo häntä kaunistaa, +kuin seppel laakerinenkaan ei voisi. +Kuin luonto kirjovaippaan vihantaan +povensa peittää pohjattoman rikkaan, +niin hänkin kaiken sen, mi ihmiselle +suo ylevyyttä, rakastettavuutta, +tarinan vaippaan verhoo kukkeaan. +Kokemus, ymmärrys ja tyytyväisyys +ja hengenvoima, aisti, tosihyvän +tajunta puhdas, henkimäisinä +ja ilmi-olentoina sentään elää +ne hänen lauluissaan, kuin näkisimme +ne levoss' alla kukkalehdikoiden, +keveät kukkalumet peittonaan, +päät ruusupauloissa, ja amoriinit +somasti ympärillä ilakoivat. +Ohella runsauden lähde läikkyy, +siin' ihmekalat välkkyy kirjavat. +Täynn' ilma kummaa siivellistä, niityt +ja viidat kaunokarjaa outoa; +vihanta-piilostansa kuje vilkkuu, +ja kultapilven päältä viisaus +aik' ajoin ääntää lauseen ylhäisen, +vaan hulluus harppuansa sointuvaa +lyö vimmaisena riehuin näköjänsä, +vaikk' kaunein tahti säveleitä sääntää. +Ken uskaltaa tään miehen rinnalle, +sen rohkeus jo lehvän ansaitsee. +Mä pyydän anteeks, että innostuen, +kuin huumattuna, kyllin harkita +en osaa aikaa, paikkaa, sanojani; +nää runoilijathan, nää seppeleet, +tää naisten harvinainen juhla-asu +mun siirtää itsestäni outoon maahan. + +PRINSESSA. +Ken yhden ansion niin hyvin huomaa, +myös toisen käsittää. Saat kerran meille +runoista Tasson tulkita, min yksin +sä ymmärrät, min me vain aavistimme. + +ALFONSO. +Antonio, tule! Paljon haluan +sult' udella mä vielä. Sitten saat +sä jäädä aina päivänlaskuun asti +seuraksi naisten. Tule! Hyvästi! + +(_Antonio seuraa ruhtinasta, Tasso naisia_.) + + + + +TOINEN NÄYTÖS. + +_Sali_. + + + +ENSIMÄINEN KOHTAUS. + + + PRINSESSA. TASSO. + +TASSO. +Sua arastellen askeleni seuraa, +oi ruhtinatar, tuhat aatosta +mun sielussani myllertää. Mun on, +kuin kutsuis yksinäisyys, suloisesti +mua viekoitellen: tule! rinnastasi +ma valppaat epäilykses haihdutan. +Mut kun ma puolehesi katson, kun +sanankin kuulen sinun huuliltasi, +uus päivä minua jo ympäröi +ja kaikki sielun siteet aukeavat. +Ma tahdon tunnustaa: mies joka tänne +niin arvaamatta tuli, lempeästi +unesta kauniist' ei mua herättänyt; +ol' olennollaan, sanoillansa minuun +niin kumma teho, että enemmän +kuin koskaan kaksinaiselta ma tunnun +ja itseäni vastaan sodin taas. + +PRINSESSA. +On mahdotonta, että ystävä, +niin kauan vierahissa elänyt, +vois heti, meidät jälleen nähtyänsä, +oloihin entisiin taas kotiutua. +Ei sisäisesti muuttunut hän ole; +vain joku päivä kanssaan eläkäämme, +niin kielet verkallensa virittyvät, +siks kunnes kaunis sopusointu taas +ne yhdistää. Kun tietää lähemmin +hän saa, mit' olet tehnyt tällä aikaa, +sun varmaan rinnalle sen runoilijan +hän asettaa, jonk' äsken jättiläiseks +sinuhun verraten hän kuvaili. + +TASSO. +Ah, ruhtinatar, hänen suussansa +mua Arioston maine enemmän +on ilahduttanut kuin loukannut. +On lohdullista tietää kiitettävän, +mit' itse esikuvanansa pitää. +Voi hiljaa sydämessään sanoa: +jos osan arvostansa saavutat, +myös maineestansa osa sulle tulee. +Ei, minun sydäntäni sykähdytti +ja vielä täyttää koko sieluni +olennot maailman tuon elävän, +mi kiertää levotta ja suunnatonna +vain ympär' yhden suuren, perin viisaan, +ja täyttää kuuliaisna ratansa, +min puolijumalansa sille sääti. +Ma innoin seurasin, ma riemuin kuulin +puhetta selvää miehen kokeneen; +mut sikäli kuin kuuntelin ma, ah, +omissa silmissäni alenin; +kuin kaiku, vuoriin raukeava, kohta +jo tyhjiin katoovani pelkäsin. + + +PRINSESSA. +Ja selvään äsken näytit tuntevasi, +kuin toisillensa elää sankari +ja runoilija, toistaan etsien +ja ilman kademieltä. Ihana +on teko laulunarvoinen, vaan suurta +myös jälkimaailmalle säilyttää +työn suuren tenho runoss' arvokkaassa. +Suojasta vähän yhteiskuntamme +sä tyydy myrskysäitä elämän +kuin rantamalta tyynnä seuraamaan. + +TASSO. +Tääll' enkö vasta ihmetellen nähnyt, +kuin jalo urhouden palkka on? +Mä tänne nuorna poikasena tulin, +juur' aikaan, jolloin juhla juhlalta +Ferrara maineen keskipisteeksi +kohoovan näytti. Ah, se oli näky! +Sen laajan kentän, jolla loistossaan +ol' urhoin taito esiintyvä, piiri +niin ylväs ympäröi, ett' toistamiseen +ei päivä moista nähne piankaan. +Siin' istui kaunotarta joukottain +ja nykyajan miestä ylhäisintä. +Sai katseen hämmästyksiin loisto tuo; +näin huudettiin: nuo kaikki isänmaa, +yks, soukka, meren ympäröimä, tänne +on lähettänyt. Liiton jaloimman +he muodostaa, mi koskaan arvioinut +lie kunniaa tai hyvett', ansiota. +Sä yksitellen heitä tarkkaa: kellään +häpeämistä siell' ei naapuristaan!-- +Ja sitten portit avattiin. Sä siinä +näit orhit korskuvat ja aseloiston, +soturit tungeskeli, torvet pauhas, +ja räiskyin keihäät murtui, helähtäin +soi iskut kilpihin ja kypäriin, +ja pöly taistelijain kunnian +ja häpeän loi hetkeks pilven peittoon. +Oi, salli minun vetää verho eteen +tään mulle liian kirkkaan näytelmän, +ettei tää kaunis hetki ankarasti +mua muistuttaisi vähäisyydestäni! + +PRINSESSA. +Kun jalo piiri tuo ja maineteot +sua kiihti vaivaan, pyrintöön, mä silloin +voin tyytymisen oppiin hiljaiseen +sua, nuori ystäväni, ohjata. +En nähnyt juhlia, joit' ylistit +ja joita silloin tuhat kieltä kiitti, +ja kiittää vielä jälkeen vuottenkin. +Mun hiljaisuudessa, joss' iloista +vain heikon, harhailevan kaiun kuulin, +oi' ajatusta monta, suruisaa, +ja monta kärsimystä kestettävä. +Jo väikkyi silmissäni kuolon kuva, +pimitti leveällä siivellään +maailman vaihtelevat näköalat. +Vain hiljalleen se kaikkos, salli nähdä +mun suloisina, vaikka kalvenneina +kuin verhon läpi elon kirjovärit. +Olentoin elävien liikunnot näin jälleen. +Ma ensi kerran astuin, hoitajaini +viel' auttamana, sairashuoneesta: +Lucretian niin elon-uhkuvana +näin silloin sua tuoden saapuvan. +Sä ensimäisnä, uunna, outona +eloni uuden tielle ilmestyit. +Ma paljon toivoin osaks sun ja mun; +ei olekaan se toivo tyhjiin mennyt. + +TASSO. +Ja mulle, joka melun huumaamana, +tuon kaiken loiston soentamana +ja ajamana monen intohimon +sun siskos kanssa kuljin palatsissa +kautt' tyhjäin käytävien, vaieten, +ja sitten huonehesen astuin, jonne +sa pian naistes tukemana saavuit +--mi hetki mulle se! Oi anteeks suo! +Kuin ottaa jumaluuden läheisyys +pois lumotulta kuumeen, hulluuden, +niin haihtui multa kaikki hourekuvat +ja kaikki pyyteet, halut petolliset, +kun _kerran_ katsehesi kohtasin. +Kun halu muulloin haihatellen eksyi +tuhanteen suuntaan, hämilläni nyt +mä itseheni palasin ja opin +parasta kohtaan kaipuun tuntemaan. +Niin etsii aavan rannan hietikosta +mies turhaan helmeä, mi salattuna +on äänetönten kuorten kätköhön. + +PRINSESSA. +Aik' alkoi kaunis silloin, ja jos ei +Urbinon herttua ois meiltä vienyt +pois sisartamme, lempeästi vuodet +ois meiltä vierreet onness' ainaisessa. +Vaan kaivata nyt saamme kipeästi +tuon armaan naisen raikast' eloisuutta +ja uljuutta ja älyn rikkautta. + +TASSO. +Jo liian hyvin tiedän, ettei sulle +sen päivän jälkeen, mi vei hänet, kukaan +sun puhdast' iloasi korvannut. +Kuink' usein rintaani se viilsi, usein +sai lehdon rauha kuulla tuskani! +Ah, huusin, siskolleko yksinään +lie suotu kallis olla kalliilleni! +Muu kukaan eikö luottamustansa +siis ansainne, muu sydän eikö niin +kuin hänen syki? Sammuiko jo äly +ja henkevyys? Jos oivakin, tuo nainen, +oliko yksin kaikki? Anteeks, ah! +Ma usein itseäni ajattelin +ja toivoin jotain sulle olevani, +vain vähän, jotain sentään, teossa, +ei sanoissa; ma tahdoin elollani +omakses sydämeni todistaa. +Mutt' onnistunut en, ja liian usein +toin erhetyksilläni tuskaa sulle, +sun suojelemaas miestä loukkasin, +sen hämmensin, min tahdoit selventää; +niin tunsin joka hetki sinusta +etääntyväni--, lähetä kun tahdoin. + +PRINSESSA. +En koskaan, Tasso, ole pahaa luullut +sun tahdostas, ja tiedän, kuinka teet +itselles vahinkoa. Sisareni +voi mukautua kunkin luonteeseen, +vaan sinä tuskin yhteen ystävään +voit vuosikausiin tottua. + +TASSO. + Mua moiti! +Mut sano mulle myös: miss' on se mies +tai nainen, jonka kanssa, kuten sun, +ma vapain mielin tohdin puhua? + +PRINSESSA. +Sun veljeheni luottaa tulisi. + +TASSO. +Hän herrani on!--Mut äl' usko, että +mua vapauden kiihko pöyhistää! +Vapauteen ihminen ei ole luotu, +ja suurta ruhtinasta palvella +on jalon miehen onni kaunehin. +Niin on hän herrani, ja minä tunnen +tään jalon sanan koko laajuuden. +Siis vaiettava mun on, kun hän puhuu, +ja tehtävä, kun käskee, vaikka järki +ja sydän vastustaiskin innokkaasti. + +PRINSESSA. +Niin tahto veljeni ei ole koskaan. +Ja kun Antonion oomme saaneet taas, +uus, viisas ystävä on tiedossasi. + +TASSO. +Niin toivoin kerran, tuskin enää tohdin. +Kuin paljon oppia ja ymmärrystä +mä hältä saisinkaan! Voin tunnustaa: +on hällä kaikki, mikä multa puuttuu. +Mut--kaikki jumalat jos lahjojansa +on hänen kehdollensa tuoneetkin, +pois sulki kova onni sulottaret; +ja keltä niiden armaat lahjat puuttuu, +voi kyllä paljon omistaa ja antaa, +mut viihdytyst' et löydä rinnaltaan. + +PRINSESSA. +Vaan luottaa häneen voi, ja se on paljon. +Et yhdeltä saa pyytää kaikkea. +Jos jotain lupaa hän, sen tekee myös. +Jos on hän ystäväkses antaunut, +niin puutteissas hän sua hoivaa myös. +Te liitto tehkää! Olen ylpeä, +jos pian saan tään kauniin teon aikaan. +Mut älä vastustele tapas mukaan! +Leonorakin on meillä kauan ollut; +hän hieno, soma on, ja hänen kanssaan +on helppo seurustella; häntäkään +et ole lähennyt, kuin toivois hän. + +TASSO. +Oon sua totellut, hänt' oisin muutoin +ma kaihtanut, vaan lähestynyt en. +Kuin näyttääkin hän rakastettavalta, +--vain harvoin eessään avoin olla voin, +en tiedä miksi. Ja jos hyvää vain +hän ystävänä sulle tarkoittaakin, +niin tuntuu tarkoitus ja tympäisee. + +PRINSESSA. +Se tie ei meitä varmaan konsanaan +vie ihmisseuraan, Tasso! Eksyksiin +tuo polku vie, kautt' yksinäisten viitain +ja äänetönten laaksoin johtaa meidät. +Ain oikukkaammaks mieli käy ja pyrkii +vain kulta-aikaa, jot' ei ulkopuollaan +hän näe, uudistamaan sisässään, +kuin vähän onnistuukin koe tuo. + +TASSO. +Oi ruhtinatar, kuinka puhutkaan! +Se kulta-aika, jota turhaan kaipaa +jokainen sydän, minne karkkosi? +Se aika, jolloin yli vapaan maan +kuin nuoret laumat kansat karkeloivat +ja paimenen ja paimentytön peitti +puuvanhus varjoon kukkaisniityllä, +ja nuoret vesat oksiin hentoisiin +hyväillen kietoi lemmen kaihontäyden; +ja luonnotarta viehti heljin hiekoin +syliinsä virta vieno; ruohikkoon +katosi vaaratonna käärme arka; +peloton nuorukainen kohta pakoon +kuritti huiman faunin; joka lintu +vapaitten ilmain teillä, joka eläin, +maan laajan liikkuja, näin inehmolle +viel' lausui: siihen valta, mihin mieli. + +PRINSESSA. +Ohitse, ystävä, lie kulta-aika; +mut uudelleen sen luopi jalous. +Jos aatokseni sulle tunnustan: +tuo kulta-aika, min niin kultaiseksi +kuvailee meille runoilija, koskaan +ei lie se ollut paremmin kuin nytkään. +Ja jos se joskus oli, varmaankin +se yhä palata voi samanlaisna. +Sydämet läheiset viel' yhteen liittyy +ja nauttii yhdess' elon onnea; +mut tunnuslauseess', ystäväni, muuttuu +yks sana: siihen valta vain, mi sopii. + +TASSO. +Oi, piiri jaloin, hyväin ihmisten +jos saiskin yksin päättää, mikä sopii, +sensijaan, että kukin sopivaksi +sen luulee, mikä häntä hyödyttää. +Me näemmehän, kuinka viisaalle +ja voimakkaalle kaikki sopii, kuinka +hän kaikkeen oikeuttaa itsensä. + +PRINSESSA. +Jos tahdot tarkkaan tietää, mikä sopii, +niin kysy mieltä jaloin naisten vain! +On näet heille tärkeintä, ett' on +se kaikki sopivaa, mi tapahtuu. +Kuin muuri, säädyllisyys ympäröi +tuon hentoisen ja herkän sukupuolen. +Miss' säädyllisyys vallitsee, he siellä, +mut tieltä röyhkeyden he pakenee. +Näin eri suuntiin pyrkii sukupuolet: +mies vapauteen, nainen hyvään tapaan. + +TASSO. +Me rajut, raa'at, tylyt oommeko? + +PRINSESSA. +En sano niin! Vaan kauko-voittoihin +te pyritte, siks ihannoitte voimaa, +ja ikuisuuteen työnne tähdätä +te uskallatte--meitä tyydyttäisi +yks ainoo, rajoitettu saavutus, +mi aina omanamme pysyisi. +Me emme miehen sydämeen voi luottaa, +kuin hellästi se antautuukin meille. +Pois katoo kauneus, jot' yksin sentään +te näytte kunnioittavan. Ja mikään +ei enää kiihoita, se kuollutt' on. +Jos miehet naisen sydämelle arvon +sois täyden sekä tahtois tuntea, +min armaan aarteen kätkeä voi nainen +poveensa uskollista rakkautta; +jos muistot hetkein ihanimpien +jäis aina sielussanne elämään; +jos katsehenne, muulloin selkeä, +myös läpi hunnun, jolla meitä vanhuus +tai taudit verhoaa, vois tunkea; +jos omistus, min tulis rauhoittaa, +halua toisen omaan teiss' ei syttäis: +kas silloin varmaan päivä kauniimpi +ja meidän, naisten, kulta-aika koittais. + +TASSO. +Nuo sanat voimakkaasti rinnassani +jo huolen nostaa puoliks uinuneen. + +PRINSESSA. +Sa mulle vapahasti mieles avaa! + +TASSO. +Oon usein kuullut, näinä päivinäkin, +ja jos en kuullut ois, mun arvata +ois pitänyt se: jalot ruhtinaat +sun kättäs pyytää! Mikä meitä vartoo, +sit' epätoivoon saakka pelkäämme. +On luonnollista, että jätät meidät; +mut kuin me kestää voimme sen, en tiedä. + +PRINSESSA. +Sen hetken vuoksi älkää huolehtiko, +sanoa voinpa melkein: älkää koskaan! +Tääll' olla mielin, tänne jäädäkin. +Mua viel' ei mikään suhde houkuta; +ja koska minut pitää tahdotte, +todistakaa se sovullanne, luoden +eloonne onnen ja niin mulle myös! + +TASSO. +Oi, opeta mua parhain tekemään! +Mun eloni on sulle pyhitetty. +Kun sua kiittäin, sua ylistäin +mun paisuu sydämeni, silloin vasta +ma tunnen ihmisonnen puhtaimman; +sinussa yksin tunsin jumalaista. +Niin maiset jumalat muist' eroaa +maan lapsista, kuin itse sallimus +käy yli viisaimmankin älyn, tahdon. +Kun aaltoin pauhua me pelkäämme, +he tyynnä katsoo yli ärjy-veen, +mi heidän jalkains' alla kuohuu, kuin se +ois kevyt aalto vain; ei myrskyä +he huomaa, meitä lyövää, hämmentävää; +he tuskin avunhuutoamme kuulee, +vaan meidän, lasten heikkoin, vähäisten, +suo taivaat huokauksin, huudoin täyttää. +Mua kohtaan, jumalainen, usein ollut +oot kärsivällinen; kuin päivä kasteen, +niin katsees kuivasi mun kyyneleeni. + +PRINSESSA. +On aivan oikein, että naiset ovat +sua kohtaan ystävälliset: sun laulus +myös heitä monin tavoin ihannoi. +Lie hentoja tai rohkeita, he siinä +ain' ovat jalot, rakastettavat; +ja vihaa jos Armida ansaitseekin, +sulonsa, lempensä sen sovittaa. + +TASSO. +Mitk' elävätkin soinnut laulussani, +vain yhden, yhden niistä kiitos on! +Ei henkinäky häilyvä se ole, +mi loistollansa häikäisee ja milloin +käy liki, milloin kauas pakenee. +Oon itse omin silmin nähnyt sen, +tuon kaiken hyvän, kauniin perikuvan; +sen mukaan mitä loin, jää elämään: +Tancredin sankar-rakkaus Chlorindaan +Erminian uskollisuus tyyni, kaino, +Sophronian jalous, Olindan hätä, +--ei varjoja ne ole pettäviä, +ne todelliset on, siks ikuisetkin. +Ja millä enemmän on oikeus +vuossadat elää hiljaa vaikuttain, +kuin jalon lemmen salaisuudella, +min hento, kaino laulu säilyttääpi? + +PRINSESSA. +Viel' yhden ansion voin mainita, +mi salaa vaikuttaapi laulussasi: +se hiljaa meitä tenhoo kuulemaan; +me kuuntelemme, tahtoin ymmärtää; +mit' ymmärtää, ei moittia voi sitä; +niin vihdoin valtaakin sun laulus meidät. + +TASSO. +Oi ruhtinatar, taivaan mulle avaat! +Ja ellei loisto tää mua sokaise, +pian iki-onnen astuvan sielt' alas +säteitä kultaisia myöten näen. + +PRINSESSA. +Jo lakkaa, Tasso! Moneen asiaan +on meidän intomielin ryhdyttävä; +mut toisia voi kohtuudella vain +tai kieltäymyksen' omaksensa voittaa. +Niin hyveen, sanotaan, ja rakkauden, +jok' on sen sukulainen. Tätä mieti! + + + +TOINEN KOHTAUS. + + +TASSO (_yksinään_). +Sa saatko katseen pelottoman, vapaan +jo ympärilles luoda? Yksin olet! +Nää patsaat kuuliko, kuin puhui hän? +Ja onnes näkijöitä mykkiä +sun peljätäkö täytyy? Aurinko +jo nousee elämäni uuden päivän, +mi suurna kohoo yli mennehien. +Alentuu jumalatar luokseni, +mun, kuolevaisen, kohottain. Mi seutu, +mi uusi valtakunta mulle aukee! +Niin ihanasti toivo harras täyttyy. +Unelmoin luokse onnen korkeimman, +mut tämä onni unelmatkin voittaa. +Kuin kuvaileekin mielessänsä valon +ja värit sokea: jos uuden päivän +hän näkee, aisti uus se hälle on. + +--Täynn' uljuutt', aavistusta, ilon huumaa +mä tälle tielle astun. Paljon suot +sa mulle, niinkuin lahjojansa maa +ja taivas yltäkyllin tuhlaa meille, +ja vaadit multa, mitä vaatimaan +vain lahja sellainen sun oikeuttaa. +Mun itseäni kieltäin, hilliten +on ansaittava sinun luottamukses. +Mi teko minut eessään ansioitti? +Kuin tulla hänen arvoisekseen voin? + +--Hän sinuun luottain arvos sulle soi. + +--Niin, ruhtinatar, katsees, sanasi +ain olkoot ainut autuus sielulleni! +Niin vaadi, mitä tahdot: omas olen! + +--Hän minut vaivaan, vaaraan, kunniaan +taa taivaanrantain käskeköön tai suokoon +all' lehtoin tyynten mulle kultalyyryn +ja rauhan laulajaks mun vihkiköön: +oon hänen, muovaillakseen saa hän mun; +kaikk' aarteet sydämeni hänen ovat. +Ah, kyvyn tuhatkertaisenkin mulle +jos Luoja soisi, tuskin sittenkään +tunteeni syvän voisin ilmi tuoda. +Mä sivellintä, runohenkeä, +mi jumal-juoman parhaan suloudesta +sai nuoren voiman, toivoisin.--Ei vasta +keskellä puiden, ihmisten saa Tasso +ain' yksin, nääntyin, surren harhaella. +Sun kanssas ei hän enää yksin ole. + +--Oi, teko jaloin täällä eteeni +jos ilmestyis, ja ympärillä sen +ois turma kauhein! Kohti rynnistäin +panisin alttiiks eloni, min äsken +mä hältä sain,--kaikk' ystävikseni +parahat pyytäisin mä ihmisistä, +ja hältä viittaus, ja mahdottoman +ma kanssa jalon parven mahtaisin. + +--Sa malttamaton, miksi salannut +et tunnettasi, kunnes polvistunut +eteensä oisit kyllin arvokkaana? +Se oli aikees, viisas toivehes. +Mut olkoon niin! On kaunihimpi ottaa +vain lahjana ja ansiotta lahja, +kuin väittää puolittain, ett' oikeus ois +sit' ollut vaatiakin! Riemuin katso! +Niin suuret, avarat on näyt eessäs, +ja mielesi vie toivorikas nuoruus +valoisaan, outoon aikaan vastaiseen! + +--Nouse, rinta!--Onnen ilmanala +oi vihdoin helli tätä kasvia! +Päin taivasta se pyrkii, tuhat oksaa +se ilmi luo ja kukkiin puhkeaa. +Sen hedelmä, sen ilo kantaa suo! +Sen tuorehilta oksilt' armaan käden +koristus kultainen suo korjata! + + + +KOLMAS KOHTAUS. + + + TASSO. ANTONIO. + +TASSO. +Sua tervehdin, jonk' ensi kerran vasta +nyt oikein oivallan! Ei kauniimpi +kenenkään eellä maine käynyt. Terve! +Nyt tunnen sinut ja sun arvosi, +sinulle luottain tarjoon ystävyyttä +ja toivon, ettet myöskään hylkää sitä. + +ANTONIO. +Sa anteliaasti tarjoot kauniin lahjan; +sen arvon tunnen sekä tunnustan. +Siis ennenkuin sen otan, miettiä +mun suo,--mull' onko vastalahjaa sulle +sen arvoist', enhän tiedä. Mielelläni +en hätiköis, en näyttäis ylpeältä: +mun harkita suo sunkin puolestasi! + +TASSO. +Ken moittis harkintaa? Sen selvään näyttää +tarpeelliseksi joka elon askel; +vaan kauniimp' on, jos sanoo tunto, milloin +ei ole tarvis varovainen olla. + +ANTONIO. +Sen kukin mielessänsä miettiköön, +kun itse virheestänsä vastaakin. + +TASSO. +Niin olkoon! Voitavani tehnyt olen: +oon noudattanut sanaa prinsessan, +jok' ystäviksi tahtoo liittää meidät. +Pois vetäytyä saanut en, mut myöskään +en tahdo tungetella. Näin siis jääköön! +Kun tutustuttaa aika, toivotumpi +ehk' On se lahja, jonka kylmästi +nyt syrjään työnnät, melkein halveksien. + +ANTONIO. +Ne usein maltillista kylmäks sanoo, +jotk' ovat lämpimämmät mielestään +kuin muut, siks että heitä kiihko huumaa. + +TASSO. +Sa moitit, mitä moitin, vältän minä. +Vaikk' olen nuori, osaan minäkin +edelle kiihkon panna kestävyyden. + +ANTONIO. +Se viisast' on! Ain' ajattele noin! + +TASSO. +Mua ohjaamaan sa olet oikeutettu, +sull' onhan vierelläsi ystävätär, +jo kauan koeteltu: kokemus. +Mut usko: sydän kuulee hiljainen +yön, päivän, joka hetken varoituksen +salassa oppii avut, joihin ohjaat, +kuin ois ne uppo-uudet, ankarasti. + +ANTONIO. +On kyllä mieluista noin askartaa +vain itsessään, mut liekö hyödyllistä. +Ei itsestänsä tuta ihminen +voi sisintään: hän liiaks suuruutensa +tai pienuutensa mittaa omin mitoin. +Vain muista itseään hän oppii, kukin +vain elämästään tietää, mitä on hän. + +TASSO. +Ma kunnioittain yhdyn sanoihis. + +ANTONIO. +Kai sentään sulle jotain aivan toista, +kuin minulle, ne sanat merkitsee. + +TASSO. +Näin emme toisiamme lähene. +Et viisaasti, et oikein tee, jos väärin +tahallas jotakin sä käsität, +ken liekin hän. Ei tarpeen sana ollut +ois prinsessan, sun tunsin helposti: +sä, tiedän, hyvää tahdot ja saat aikaan. +Ei sulle oma kohtalos tuo huolta; +sa muita ajattelet, muita autat; +ei elon oikullinen aaltoilu +vie rintas rauhaa. Näin sun käsitän. +Mik' oon ma, etten etsis seuraasi? +Mull' eikö syytä palavasti pyytää +murua edes sala-aarteistasi? +Et kadu, tiedän sen, jos avaat mieles, +ja tiedän: ystäväin oot, jos mun tunnet, +--sit' oonkin ystävää mä kaivannut. +En häpeile, ett' olen kokematon +ja nuori. Pääni ympärillä tyynnä +viel' lepää vastaisuuden kultapilvi. +Mies jalo, minut povellesi paina +ja elon kohtuulliseen nautintoon +mun ohjaa malttamaton mieleni! + +ANTONIO. +Yhdessä hetkessä jo vaadit, minkä +vain kypsäll' antaa harkinnalla aika. + +TASSO. +Saa aikaan hetkessäkin rakkaus, +mit' tuskin koskaan ponnistus ja vaiva. +En sitä pyydä vain, mut vaadinkin. +Vetoan sinuun hyveen nimessä, +mi liittoon vaatii kunnon ihmisiä. +Yks nimi mun viel' oisko mainittava? +Niin toivoo, tahtoo ruhtinatar--, hän, +Eleonora, ystäviks sois meidät. +Oi, täyttäkäämme hänen toivonsa! +Luo jumalaisen yhdess' astukaamme +omistain hälle kaiken pyrintömme, +hänelle teon arvokkaimman tehden. + +--Siis vielä: täss' on käteni! Se ota! +Äl' enää hylkää, älä kieltäydy, +oi jalo mies, suo mulle nautinto, +tuo kunnon miehen kaunein: paremmalleen +ehdotta, luottavaisna antautua. + +ANTONIO. +Jo kiidät täysin purjein! Tottuneen +sa näytät voittamaan, tiet avaroina, +leveinä portit eessäs näkemään. +Suon kaiken arvon, kaiken onnen sulle +mä mielisti; mut liian selvään näen: +on vielä suuri juopa välillämme. + +TASSO. +On ero vuotten, arvon koetellun, +ei tahdon alttiin, siinä kilpaan astuu. + +ANTONIO. +Ei tahto loihdi töitä syntymään, +tien liian lyhyeksi rohkeus arvaa. +Päämäärän saavuttanut seppelöidään, +ja ansio jää usein seppeleettä. +Vaikk' onhan seppeleitä köykäisiä, +on monenlaisia: niit' ilman vaivaa +voi usein saada huvikävelyllä. + +TASSO. +Mit' auliisti suo tälle jumaluus, +ja tuolta tyyten epää, moista lahjaa +ei tapaa jokainen, kuin tahtokoonkin. + +ANTONIO. +Jumalten muitten yli Onnetarta +sä kiitä silloin: sokea se onhan! + +TASSO. +Myös Oikeuden-jumalatar sitoo +lumeelta jokaiselta silmänsä. + +ANTONIO. +Laps onnen Onnetarta ihannoikoon, +sen sadoin silmin kunnon näkevän +hän kuvailkoon, ja viisaaks, huolekkaaksi, +Minervaksi tai muuksi nimetköön, +ja palkaks sanokohon armon-annin, +satunnais-helyn merkiks ansion! + +TASSO. +Ei tarvis kieltä selvempää. Jo riittää! +Näen sydämeesi syvälle ja sinut +jo tunnen iäksi! Oi, niin jos tuntis +myös ruhtinatar sinut! Turhaan tuhlaat +sa sanais, katseittesi nuolia. +Ei seppelettä, jota pääni kantaa, +voi langettaa ne lakastumatonta. +Sa kasva ensin ylle kateutesi, +siit' ehkä sitten kanssani voit kiistää! +On seppel mulle pyhin, korkein onni. +Vaan näytä mulle mies, sen saavuttanut, +mä mihin pyrin vasta, sankari, +jost' on vain tarut mulle kertoneet, +tuo esiin runoniekka, vertainen +Homeroksen, Vergiliuksen, tai +viel' enemmän; mies näytä, joka palkan +tään kolmin kerroin ansaitsis, mut jonka +se kolmin kerroin enemmän kuin minut +sais hämilleen: mun polvistuvan silloin +näet eteen jumal-lahjan antajan; +ja siihen jään mä, kunnes seppeleen +mun päästäni hän siirtää arvokkaampaan. + +ANTONIO. +Sen arvoiseks jäät kyllä siihen saakka. + +TASSO. +Mua punnittakoon, sit' en välttele; +mut halveksintaa ansainnut en ole. +Ei seppeltä, min mulle ruhtinas +ja ruhtinatar tunnustukseks soivat, +epäillen, ilkkuin halventaa saa kukaan! + +ANTONIO. +Tuo korskeus, tuo kuuma kiihko sulle +ei sovi mua kohtaan, tääll' ei lainkaan. + +TASSO. +Min sallit itselles, myös mulle sopii. +Pois tuomittuko täältä totuus ois? +Ja palatsiko tyrmä vapaan hengen? +Tääll' onko sorto kunnon miehen osa? +Tääll' ylevyys on vasta oikein paikallaan, +ma, uskon, hengen ylevyys! Se eikö +sais viihtyä maan mahtavien luona? +Saa varmaan! Ruhtinaasen lähentää +meit' aateluus vain, isiltämme saatu; +miksei myös sielun suuruus, jota suonut +ei luonto kaikille, kuin antaa voinut +ei kaikille se suurta sukujuurta? +Vain pikkumaisuus täällä peljätköön, +kateus, häpeäkseen näyttäytyvä: +kuin saastaverkkojaan ei mikään lukki +saa luoda näitten seinäin marmoriin. + +ANTONIO. +Mun itse oikeutat sua halveksimaan! +Miest' ystävyyteen, luottamukseen vaatis +uhittelulla poika kiihkomieli! +Kurittomuutes kunnoksiko luulet? + +TASSO. +Kuriton ennen teistä nähden, kuin +omissa silmissäni kunniaton. + +ANTONIO. +Oot kyllin nuori, jotta hyvä kuri +tien paremman voi sulle neuvoa. + +TASSO. +Ja kyllin nuori, kyllin vanhakin +oon uhmataksein epäjumalia. + +ANTONIO. +Jos sanasilla, runosilla ollaan, +sä voitonsankariksi pääset varmaan. + +TASSO. +Tekoja kerskattavia ei tehnyt +mun ole nyrkkini, mut siihen luotan. + +ANTONIO. +Sa luotat sääliin, joka liian kieroon +on vienyt onnes riihattoman riennon. + +TASSO. +Oon täysikasvuinen, nyt tunnen sen. +Aseiden uhkapeliin kanssasi +ois mulla pienin halu ollut käydä; +mut yhä paloa sa kiihdät, veri +jo kiehuu, tuskallinen kostonhimo +kuin koski rinnassani kohisee. +Jos olet mies, kuin kehut, tartu miekkaan! + +ANTONIO. +Et tiedä kuka, etkä missä olet. + +TASSO. +Pyhäkkö pyhinkään ei solvausta +pakoita sietämään. Sa häväiset, +sa tahraat tämän paikan, enkä minä, +jok' uhrin kaunehimman, luottamuksen, +ihailun, rakkauden sulle kannoin. +Sun henkes saastuttaa tään paratiisin, +sun sanasi tään puhtaan salin, eikä +mun sydämeni tunne, joka kuohuu, +pois tahran pienimmänkin torjuakseen. + +ANTONIO. +Mi ylhä henki povess' ahtaassa! + +TASSO. +On vielä tilaa rintaa avarruttaa. + +ANTONIO. +Avartuu sanoistakin monen rinta. + +TASSO. +Jos ritar' oot, kuin minä, näytä se! + +ANTONIO. +Oon kyllä, mutta tiedän, missä olen. + +TASSO. +Siis kera käy, ett' asein saamme kiistää! + +ANTONIO. +Sun vaatia ei sovi, siks en seuraa. + +TASSO. +Vain raukka turvaa syyhyn tuollaiseen. + +ANTONIO. +Ja raukka uhkaa vain, miss' on hän varma. + +TASSO. +Ilolla luovun tästä turvasta. + +ANTONIO. +Niin, luovu laista, paikka tää ei luovu. + +TASSO. +Se anteeks suokoon, että tämän kärsin! +(_Paljastaa miekkansa_.) +Käy miekkaas, tahi seuraa, jott' en syystä +sua ikuisesti halveksis, kuin vihaan! + + + +NELJÄS KOHTAUS. + + + ALFONSO. EDELLISET. + +ALFONSO. +Mik' outo riita tääll' on riehahtanut? + +ANTONIO. +Oi ruhtinas, mun tyynnä seisovan +näet tämän raivon-villitsemän eessä. + +TASSO. +Sua rukoilen kuin jumaluutta: katsees +minua varoittaen hillitköön! + +ALFONSO. +Antonio, kerro, Tasso, sano mulle: +kuin tunkeunut on riita talooni! +Kuin villitsi se teidät, viisaat miehet, +kun hurjuuteen sen lain ja tapain tieltä +näen teidät riistävän? Mä hämmästyn! + +TASSO. +Et tunne meitä molempia, luulen. +Tuo mies, niin muka jalo, viisas, mua +on raa'asti ja ilkkuin kohdellut, +kuin tuhma, raukkamainen ihminen. +Ma luottain lähestyn, hän pois mun työntää; +ma hartaan rakkauteni hälle tarjoon, +--hän aina katkerammin kiihoittaa +ja suonissani veren puhtaimman +sapeksi muuttaa. Anteeks suo! Mun täällä +näit vihan raivossa. Hän alkusyy +on kaikkeen, jos ma syylliseksi jouduin. +Hän loimuun kiihti liekin, mi mun huumas +ja vahingoitti meitä molempia. + +ANTONIO. +Hän yltyi ylhään runohurmioonsa! +Mua ensiks, ruhtinas, oot puhutellut, +ja multa kysynyt; nyt minäkin +kai vuoron saan tään kerkeämmän jälkeen. + +TASSO. +Niin kerro, kerro, sana sanalta! +Ja selväks ilme, tavu jokainen +tee tälle tuomarille, jos vaan tohdit! +Sa toistamiseen solvaa itseäsi, +todista omaa syytäs! Sit' en kiellä +henkäisyn, suonen sykähtämän vertaa. + +ANTONIO. +Jos viel' on puhuttavaa sulla, puhu! +jos ei, niin vaiti, älä keskeytä! +Siis, herrani, ken riidan alkoi, minä +Vai tuoko kiihkopää? Ken vääräss' on? +Se etäinen on kysymys ja vielä +kai toistaiseksi paras heittää sikseen. + +TASSO. +Kuin niin? Kai ensi kysymys on se, +ken oikeassa on, ken väärässä. + +ANTONIO. +Ei varsin, vaikka mieli suhdaton +niin luuleekin. + +ALFONSO. + Antonio! + +ANTONIO. + Armollinen, +sua tottelen, mut olkoon vaiti hän! +Mun puhuttuani hän jatkakoon. +Saat sinä ratkaista. Mä siis vain sanon: +en haastaa oikeuteen, en syyttää häntä +ma voi, en itseäni puolustaa, +en antaa vaatimaansa hyvitystä: +ei edessäsi vapaana hän seiso. +Hän alaisena lain on ankaran, +jot' armos korkeintaan voi lieventää. +Mua uhkas täällä hän ja taistoon vaati; +ja tuskin sulta salas paljaan miekan. +Jos väliimme et sinä ehtinyt, +myös minä syylliseksi tullut oisin +ja häpeillen nyt seisoisin sun eessäs. + +ALFONSO (_Tassolle_). + +Et hyvin tehnyt. + +TASSO. + Oma sydämeni +vapauttaa minut, sinun varmaan myös. +Niin on: ma uhkasin ja vaadin, miekan +myös vedin. Mut et tiedä, kuinka loukkas +hän mua sanoin salakähmäisin +ja harkituin, kuin vuoti hieno myrkky +vereeni nopeasti kieleltään, +kuin liehtoi vain hän mielenkuohuani! +Hän kylmän tyyneytensä säilytti, +mua kiihtäin, ärsyttäin. Oi, hänt' et tunne, +et tunne, etkä tule tuntemaan! +Eteensä ystävyyteni toin kauniin, +mut lahjani hän heitti jalkoihini. +Jos syttynyt ei sieluni ois silloin, +se aina arvoton sua palvelemaan, +sun armoos oisi. Anteeks suo, jos lain +ja tämän paikan unhoittanut olen! +En millään pohjalla saa raukka olla, +sijalla millään alennusta sietää. +Jos milloin rinnastani haihtunee +se tunto, silloin rankaise, pois työnnä +ja iäks silmäis eestä minut hylkää! + +ANTONIO. +Helposti taakat kantaa nuorukainen, +syyt pyyhkii pois kuin tomun vaatteistaan! +Se kummaa ois, niin ellei tunnettu +ois runouden lumovoima, joka +lyö mahdottoman kanssa leikkiänsä +niin mielellään. Mä tuskin uskon, että +myös sinä, herrani, ja palvelijas +niin turhaksi tään teon arvaatte. +Jokaista majesteetti suojelee, +ken häntä lähestyy kuin jumaluutta +ja hänen vihittyä asuntoaan. +Kuin luona alttarin sen kynnyksellä +myös talttuu intohimo jokainen. +Ei miekka välky siellä, sana uhkaa, +ei solvauskaan vaadi kostoa. +Sen ulkopuolla katkeruudelle +ja vihalle jää kyllin kiistatilaa. +Ei uhkaa raukka siell', ei mies käy pakoon. +Takeeksi turvan taattos perustivat +nää muurit, pyhäköksi arvolleen +ne asettivat, viisaasti tään rauhan +lain kurill' ankaralla säilyttivät; +maanpakoon, vankilaan tai kuoloon kävi, +ken rikkoi; arvoa ei katsottu, +ei sääli oikeutta sitonut; +pelästys ilkiönkin valtasi. +Nyt näämme pitkän, kauniin rauhan jälkeen +taas hyväin tapain paikkaan raa'an raivon +ja kiihkon palaavan. Jo päätä, herra, +ja rankaise! Ken voikaan kaitaa tietä +velvollisuuden vaeltaa, jos laki +ja käsi ruhtinaan ei turvaa häntä? + +ALFONSO. +Mun puolueeton mielen' ymmärtää +viel' enemmän kuin sanoakaan voitte. +Ois kaunihimpi ollut päivänne, +jos syytä tähän sanaan ei ois mulla. +Näet liki oikeutta täss' on vääryys. +Sua jos Antonio on loukannut, +hän velvollinen hyvittämään sua +on jollain tavoin, niinkuin vaadit sa. +Välittäjänne mielelläni oisin. +Mut, Tasso, vankeudella sovitat +sä syysi. Niinkuin annan anteeks sulle, +niin lievennän myös lakia sun tähtes. +Nyt meidät jätä! Huoneessasi pysy +ja itseäsi yksin vartioi! + +TASSO. +Tää tuomar-sanas onko, ruhtinas? + +ANTONIO. +Sä etkö huomaa isän lempeyttä? + +TASSO (_Antoniolle_). +Sun kanssas mull' ei enää puhuttavaa. +(_Alfonsolle_.) +Oi herra, minut, vapaan, vankeuteen +sun vakaa sanas heittää. Olkoon niin! +On mielestäs se oikein. Sanaas pidän +mä pyhänä, siks sydän vaiti olkoon. +Se uutta mulle on, niin uutta, että +sua, itseäni, paikkaa tuskin tunnen. +Tään miehen sentään tunnen--. Totella +ma tahdon, vaikka paljon vielä voisin +puhua, kuten tulis. Vait on suuni. +Se rikos oliko? Mua ainakin +rikollisena näytään pitävän. +Ja vanki oon, mit' arvelleekin sydän. + +ALFONSO. +Sen otat syvemmästi kuin mä itse. + +TASSO. +Se menee yli ymmärrykseni; +tai oikeastaan ei,--laps enhän ole; +mun pitäis ymmärtää se, luulisinpa. +Äkisti valo mulle vilkuttaa, +vaan kohta hämärään se peittyy taas, +vain tuomioni kuulen, kumarran. +On turhaan sanoja jo tuhlattu. + +--Täst' alkain tottelemaan, avuton, +sa totu! Unohdit, miss' olit sa: +jumalten majoiss', et maan tanterilla; +nyt äkki-lankeemus sun lamauttaa. +Niin, tottele, äl' emmi! Vaikeaakin +On miehen tekeminen alttiisti. + +--Pois ensin ota miekka, minkä annoit, +kun Ranskaan lähdin kardinaalin kanssa; +ei kunniata tuonut ole se, +vaan häpeääkään ei, ei tänään edes. +Syvästi liikutetuin sydämin +pois luovutan tään lahjan toivontäyden. + +ALFONSO. +Et tunne mieli-alaani sua kohtaan. + +TASSO. +On työni totella, ei ajatella. +Ja lahjan kauniimmankin surukseni +mua vaatii säädyllisyys luovuttamaan. +Ei sovi vangin päähän seppele: +pois siitä itse siirrän kaunistuksen, +min ikiaikaiseksi suodun luulin. +Sain liian varhain onnen kauneimman, +ja kuin sill' ylvästellyt oisin, multa +se liian pian riistetään. + +--Sa otat itseltäs, mit' ottaa kukaan +ei voinut, mit' ei jumalat suo toiste. +Niin kummat ihmisell' on koetukset: +kevyttä joustavuutta jos ei luonto +ois meille antanut, niit' emme kestäis. +Opettaa hätä meitä leikkien +pois jumalien lahjat tuhlaamaan: +me kädet aukaisemme mielellämme, +ett' iäks aartehemme häviää. + +--Myös kyynel seuraa tätä suudelmaa +ja sinut katoon vihkii! Sallittu +tää onhan heikkoutemme hento merkki. +Ken itkis ei, kun kuolematon edes +ei turvaa hävitystä vastaan saa? +Tään miekan ympärille kiertyen +mi surukseni ei sua ansainnut, +kuin urhon kirstulla, nyt haudalla +mun onneni, mun toivoni sä lepää! + +--Nää vapaaehtoisesti etees lasken; +ken kantaa asetta sun vihas alla? +ken seppeltä sun hylkäämänäs, herra? +Käyn vankilaani, vartoin päätöstä. + +(_Ruhtinaan annettua merkin ottaa hovipoika miekan seppeleineen +sekä vie sen pois_.) + + + +VIIDES KOHTAUS. + + + ALFONSO. ANTONIO. + +ANTONIO. +Tuon pojan minne houre vetää? Kuinka +arvonsa, kohtalonsa värittääkään! +Mielestään nuoriso, tuo rajoitettu +ja kokematon, valio on varsin +ja itsensä se kaikkeen valtuuttaa. +Hän rangaistusta nuorna kärsiköön, +omaksi hyväkseen sen miesnä näkee. + +ALFONSO. +Hän rangaistu on--pelkään, liioinkin. + +ANTONIO. +Jos lempeyttä osoittaa sa tahdot, +taas vapauteensa, herra, laske hänet, +ja kiistamme siis miekka ratkaiskoon. + +ALFONSO. +Jos on se tarpeellista, käyköön niin. +Vaan kuinka ärsytit sä vihaan häntä? + +ANTONIO. + +Mä sitä tuskin osaan sanoa. +Hänt' ihmisenä ehkä loukkasin, +mut aatelista arvoansa en. +Ja hälle sanaa säädytöntä suuhun +ei tuonut suurin vihastus. + +ALFONSO. +Niin näytti +myös minusta tuo kiistanne, ja puhees +mun arveluani vain vahvistaa. +Kun miehet riitaantuu, syy viisainta +on vikapäänä pitää. Häneen et +sais suuttua, sun häntä ohjata +ois parempi. On vielä aikaa siihen: +tää tapaus teit' aseihin ei vaadi. +Niinkauan kuin on rauha maassa, sitä +ma tahdon talossani nauttia. +Taas rauha palauta, sen kyllä voit! +Lenora Sanvitale ensiksi +saa lempeästi häntä lauhdutella, +sä sitten luokseen käy, mun nimessäni +taas anna hälle vapaus ja itsees +hän jaloin, vakain sanoin kiinnitä. +Niin pian kuin vaan voit, tee tämä! Kanssaan +sa puhut ystävänä, isänä. +Viel' ennen eroamme sopu tulkoon, +--jos tahdot vaan, sa kaiken aikaan saat. +Mieluummin vielä jäämme hetkeksi +ja suomme naisten jatkaa lempeästi, +mit' aloit sa; ja kun me palaamme, +tään tapauksen viime jäljen ovat +he umpeen luoneet. Vaikeuksia +et näytä välttää tahtovan, Antonio! +Työn yhden päättänyt oot tuskin, kun +jo palaat, uutta puuhaa hankkiakses. +Tään myöskin onnistuvan toivon sulle. + +ANTONIO. +Oon häpeissäni; sanas heijastavat, +kuin kirkas kuvastin, mun vikojani. +Miest' ylevää on helppo totella: +hän käskiessään meitä vakuuttaa. + + + + +KOLMAS NÄYTÖS. + + + +ENSIMÄINEN KOHTAUS. + + +PRINSESSA (_yksin_). +Eleonora missä viipyy? Yhä +vain kiihtyy tuska, suru sydämeni. +Ma tuskin tiedän, mitä tapahtui, +ma tuskin tiedän, kumpi syypää on. +Kun tulis hän! En kanssa veljeni +puhua mielis, en Antonionkaan +mä ennenkuin oon tyyntynyt ja tiedän, +kuin ovat asiat, kuin käydä voi. + + + +TOINEN KOHTAUS. + + + PRINSESSA. LEONORA. + +PRINSESSA. +Min tiedon tuot sä ystävistämme, +Eleonora? Tapaus tuo kerro! + +LEONORA. +En enää lisää tietoihimme saanut. +He kiistaan yltyi, Tasso miekan veti, +sai veljes eroon heidät. Tasso näyttää +tään riidan alkaneen, Antonio +vapaana käy ja ruhtinaansa kanssa +saa keskustella; Tasso sitävastoin +on yksin, huoneeseensa tuomittuna. + +PRINSESSA. +Antonio häntä varmaan ärsytti, +tylysti loukkas mieltä ylvästä. + +LEONORA. +Niin luulen minäkin: näin otsallaan +jo pilven, kun hän kävi Tasson luokse. + +PRINSESSA. +Miks sydämemme ääntä hiljaista +ja puhdasta niin harvoin noudatamme! +Niin hiljaa puhuu henki povessamme, +niin hiljaa, selvään sentään, osoittaen, +mit' omaksua tulee, mitä välttää. +Antonio mielestäin tän' aamuna +viel' oli entistäänkin jyrkempi. +Mieleeni nous jo paha aavistus, +kun heidät rinnan näin. Vain ulkomuoto +sa huomaa, kasvot, ääni molempain +ja katse, käynti! Kaikk' on vastakkaista, +ei koskaan liittoon rakkaus vie heitä. +Vaan toivo viekoitellen yhä mua +näin uskotti: on viisas kumpikin +ja jalo, valistunut, ystäväs; +mi liitto lujemp' on kuin kunnon miesten? + +--Ma valtaani sain nuorukaisen mielen, +niin kauniin luottavaisna, lämminnä! +Antoniolle jospa heti puhuin! +Mä viivyttelin; vähän vain ol' aikaa; +ja arkaelin ensi sanakseni +hänelle nuorukaista suositella. +Mä hyvän tavan voimaan liioin luotin +ja tahdikkuuteen, joka sopeutuu +myös vihollisten väliin; peljännyt +en tätä kiihkoa ma vanhalta +ja kokeneelta mieheltä. Niin kävi! +Näin pahaa tulevan en luullut ois. +Oi, mua neuvo! Mit' on tehtävä? + +LEONORA. +Kuin vaikea on neuvoa, sen itse +sanoistas päättäin tunnet! Erehdyst' ei +tää ole kesken saman-luontoisten; +voi sanat, taikka tarpeen tullen aseet, +sen saattaa onnelliseen päätökseen. +Oon tuntenut jo kauan: viholliset +nää kaksi miestä on, siks että luonto +ei heitä muovaellut yhdeksi; +ja edukseen jos viisaat oisi he, +he ystävyyden-liiton solmisivat; +mies yksi ois he silloin, elämässään +heill' oisi voima, onni, tyydytys. +Niin toivoin minäkin; nyt näen: turhaan. +Kuin kiista kävikään täänpäiväinen, +sen sovittaa voi; mutta taattu silti +ei ole vastaisuus, ei huominen. +Ois mielestäni Tasson parhain täältä +pois toistaiseksi matkustaa; hän Roomaan +tai myös Firenzeen voishan muuttaa; siellä +mä hänet voisin pian tavata +ja ystävänä mieltään tyynnyttää. +Antonion, jok' on vieraantunut meistä, +sä täällä sillävälin itseesi +ja ystäviisi voisit lähentää. +Niin sen, mi mahdottomalta nyt näyttää, +ehk' aika, paljon antava, vois tehdä. + +PRINSESSA. +Sä, ystävätär, tahdot nauttia, +mä sit' en sais; se onko kohtuullista? + +LEONORA. +Sä kieltäyvä vain siitä olet, mitä +nyt kuitenkaan et voisi nauttia. + +PRINSESSA. +Pois ystävän niin tyynnä ajaisinko? + +LEONORA. +Vain näön vuoksi;--hänet suojaat niin. + +PRINSESSA. +Ei veljeni suo siihen suostumustaan. + +LEONORA. +Hän myöntyy kyllä syymme kuultuaan. + +PRINSESSA. +Niin raskast' ystävässään karkoittaa +on itsensä. + +LEONORA. + Hän pelastuuhan kauttas. + +PRINSESSA. +Sit' aietta en puolla sanallani. + +LEONORA. +Siis vielä pahempaa sa varro pahaa. + +PRINSESSA. +Mua vaivaat, vaikk' et tiedä, hyödytätkö. + +LEONORA. +Käy ilmi pian, kumpi erehtyy. + +PRINSESSA. +Äl' enää kysele, jos täytyy kerran! + +LEONORA. +Ken päätöksen voi tehdä, voittaa tuskan. + +PRINSESSA. +En pysty päättämään, vaan käyköön niin, +jos ei hän pitkäks aikaa lähde pois-- +ja huolta pitäkäämme, Leonora, +ett' ei hän koskaan kärsi puutetta, +ett' yhä, hänen poissaollessaankin, +suo hälle runsaan avun herttua. +Antonion kanssa puhu, veljeenihän +hän paljon vaikuttaa, eik' ystäväämme +tai meitä kiistan tähden vihanne. + +LEONORA. +Sun sanas tehoaisi enemmän. + +PRINSESSA. +Sen tiedät, ystävä, en mitään pyytää, +urbinolaisen sisareni lailla, +voi itselleni enkä rakkailleni. +Mä mielelläni elän hiljaa vain +ja kiitollisna otan vastaan, mitä +voi sekä tahtoo antaa veljeni. +Siit' ennen itseäni soimasin +ma paljonkin; nyt olen päässyt siitä. +Mua usein moitti eräs ystävätär: +oot epäitsekäs, niin sanoi hän, +se kaunist' on; mut olet siihen määrään, +ett' ystävänkään tarpeet sydäntäs +ei kyllin liikuta. Sen tyynnä kuulen +ja kaiketi saan kärsiä tään moitteen. +Sit' enemmän mä iloitsen, kun voin +nyt auttaa ystävääni teossa; +saan äidin-perintöni haltuuni +ja tukea hänt' osaltani tahdon. + +LEONORA. +Oi ruhtinatar, tilaisuus myös mulla +on ystävyyttäni nyt osoittaa. +Hän varojaan ei hyvin valvo, niinpä +hänt' auttelen ma taiten puuttehissaan. + +PRINSESSA. +Vie pois siis hänet, ja vaikk' yksin jäänkin, +sun omasi hän olkoon ennemmin: +niin, nähdäkseni, varmaan parhain on. +Terveelliseksi taas mun tätä tuskaa +siis täytyy ylistää! 0l' osani +se nuoruudesta asti. Tuttu on se. +Jää puolinaiseks kallein tappio, +kun varmat emme omistuksest' olleet. + +LEONORA. +Sun onnes, hyvin ansaitsemas, toivon +mä nähdä. + +PRINSESSA. + Leonora! Onneni? +Ken onnellinen on?--Mä veljeäni +niin kyllä kutsuisin: suursydän, hän +näet aina tyynnä kestää kohtalonsa; +mut ansiotaan palkita ei koskaan. +Mun sisareni onko onnellinen, +tuo kaunis nainen, sydän ylevä? +Hän last' ei miehelleen saa nuoremmalle; +mies häntä kunnioittaa hartaasti, +mut ilo talossa ei silti asu. +Mit' auttoi äitiämme viisaus +ja laajat tiedot, jalomielisyys? +Hän vieraan erheen silti välttää voiko? +Meist' eroitettiin hän; nyt on hän kuollut, +ei varmuutta meill' ole, että kuoli +hän sovinnossa Jumalansa kanssa. + +LEONORA. +Oi, puutost' älä katso jokaisen, +vaan mitä vielä jokaiselle jää! +Mit' ei jää sulle vielä? + +PRINSESSA. + Minulle? +Jää kärsivällisyys! Mä siihen totuin +jo nuoruudesta. Siskot, ystävät +kun riensi juhlain iloon yhteiseen, +mun, sairaan, täytyi huoneeseeni jäädä, +ja tuskain parissa sain oppia +jo varhain kieltäymään. Vain yhdestä +sain yksin ollessani huvitusta; +se oli laulu. Itse viihdyttelin +mä itseäni, tuskan, kaipauksen +ja toivot kaikki hiljaa uneen lauloin: +niin usein tuska nautinnoksi muuttui +ja sopusointuun vaihtui surukin. +Tät' onnea en kauan pitää saanut, +pois lääkäri vei senkin, vaikenemaan +mun tuomitsi; sain elää, kärsiä +vaill' ainokaista pientä lohdutusta. + +LEONORA. +Niin monta ystävää sull' oli luonas, +ja terve olet nyt ja virkeä. + +PRINSESSA. +Niin, terve, toisin sanoen: en sairas; +ja monta uskollista ystävää +on onnenani. Oli yksi myös-- + +LEONORA. +Hän vielä on. + +PRINSESSA. + Vaan kauan ei. Kun hänet +näin ensi kerran, paljon merkitsi +se hetki. Tuskin toipunut ma olin, +pois tuskin oli kipu väistynyt +ja sairaus; ma hiljaa kainon katseen +loin elämään, taas päivä ilahutti +ja veljen, siskon seura, imin luottain +taas toivon puhtahinta hunajata. +Sain uskallusta eespäin katsoa +viel' elämään, ja kaukaa lähestyi +mua hahmot ystävälliset, niin, silloin, +Eleonora, mulle nuorukaisen +esitti siskoni, toi seurassaan. +Ja tunnustaa voin sulle: sijan sai +hän silloin mielessäni ainiaaksi. + +LEONORA. +Oi ruhtinatar, siin' ei katumista! +On voitto jalouden tunteminen, +ja sit' ei meiltä koskaan voida riistää. + +PRINSESSA. +On peljättävä oivaa, kaunista, +kuin liekkiä, jost' ihana on hyöty +niin kauan kuin se palaa liedessäsi, +kuin tielläs on se soihtu lempeä, +--ken vois, ken tahtois silloin pois sen antaa? +Vaan jos se riehua saa valloillansa, +kuin tuhoaakaan se! Nyt päästä minut! +Ma lavertelen, vaikka sultakin +salata pitäis, kuink' oon heikko, sairas. + +LEONORA. +On mielen sairaan helpoin valituksiin +ja luottamuksen helmaan vaimentua. + +PRINSESSA. +Jos tehoo luottamus, niin pian elvyn; +sua kohtaan on se puhdas, ehyt mulla. +Ah ystävätär! Päätin kyllä jo: +hän lähteköhön vain! Mut päiväin pitkäin +jo tunnen tuskaa loputonta nyt, +kun luopua mun täytyy ilostani. +Ei tapaa enää silmäluomill' aamu +keralla unten yhtä, kirkkahinta, +heräämishetkell' enää rintaa täytä +iloisin kaipuin näkemisen toivo; +mun ensi katseheni puistosta +hänt' etsii turhaan aamunkasteen aikaan. +Kuin kaunihisti toive täyttyikään, +kun kanssaan armain illoin käydä sain! +Kuin suurenikaan kaipuu, toinen toistaan +paremmin aina tuta, ymmärtää! +Ja joka päivä mieli kauniimmat +ja puhtahammat tapas sopusoinnut. +Mi hämy silmäni nyt peittääkään! +Nyt päivän loiste, valon ylhäisen +suur' autuus, värit rikkaat maailman +ja muodot tuhannet on vaipuneet +mua saartavahan sumuun raskaaseen. +Yks oli päivä ennen elämä; +vait oli suru, aavistuskin mykkä, +ja alustamme ilman ohjausta +vei eespäin virran aallot kepeät; +nyt salaa tunto ange poveen astuu +ja kauhuun peittää päivän tulevan. + +LEONORA. +Taas uusi päivä sulle ystäväs +ja uudet ilot, uuden onnen tuo. + +PRINSESSA. +Ois mulla mieli pitää omani: +tuo huvitusta vaihtelu, mut tuskin +myös hyötyä. En kaihoin nuorekkain +ja kiihkeästi koskaan arpamaljaan +maailman vieraan ole tarttunut, +jott' osallensa sydän kokematon +sais jotain sattumalta siepatuksi. +Mun kunnioittaa täytyi häntä, siksi +myös rakastaa; ja hänhän elämän +mun elämääni vasta oikein toi. +Sun hänt' on vältettävä! mietin ensin. +Ma kartoin, kartoin, lähemmäs vain tulin. +--Niin armas ansa, rangaistus niin kova! +Pois katoo multa puhdas, tosi onni, +ja kaiholtani paha valta joku +kaikk' ilot vaihtaa tuskiin tuttaviin. + +LEONORA. +Jos sana ystävän ei lohduta, +niin huomaamatta aika lempeä +ja elon ihanuus sua virkistää. + +PRINSESSA. +Niin kaunishan on maailma! Niin paljon +sen ääriin mahtuu hyvää elämään. +Ah, aina sentään askelehen päähän +se meistä näyttää karkaavan ja vetää +kautt' elämämme askel askeleelta +ain' asti hautaan aran kaipuumme! +Niin harvoin, harvoin löytää ihminen +sen, mikä näytti hälle määrätyltä, +niin harvoin sen hän pitää saa, min kerran +jo tavoittamaan käsi onnistui! +Pois riistäytyy se, mikä ensin meille +ol' antaunut, ja itse laskemme +sen pois, mit' innokkaasti tapailimme. +Kyll' onni on, mut emme tunne sitä; +tai tunnemme ja kaltoin kohtelemme. + + + +KOLMAS KOHTAUS. + + +LEONORA (_yksin_). +Kuin säälittää tuo jalo sydän mua! +Kuin murheellinen onkaan osansa! +Ah, tappion hän kärsii,--voittaako +sa aiot? Tarpeellista liekö Tasson +pois siirtyä? Sä siksikö teet tämän, +jott' yksin saisit haltuus sydämen +ja kyvyt, jotka tähän saakka jakaa +sait toisen, etevämmän, kanssa? Onko +se rehellistä? Mitä puuttuu sulta? +On puoliso ja poika, omaisuutta +ja arvoa ja kauneutta sulla, +hänetkin tahtoisitko lisäksi? +Sa rakastatko häntä? Miksi muuten +et enää ilman häntä olla vois? +Sen saat sa itsellesi tunnustaa.-- +Mi riemu saada kuvastimekseen +tuo kaunis sielu! Eikö onni ole +kaht' ihanampi, kun hän laulullaan +kuin päällä pilvein kaaren meitä kantaa? +Kas silloin olet miekkonen! Ei kyllin, +ett' olet, omistat, mit' toivoo moni; +sen myöskin kukin tietää omakses! +Sua maasi mainitsee ja sinuun katsoo, +se onhan kaiken onnen ylin huippu. +Vain Lauran mainettako laulaa saisi +kaikk' armaat huuloset? Ja yksinkö +Petrarca outoa oi' ihanaistaan +siis oikeutettu julki jumaloimaan? +Ken miehistä mun ystävälleni +vois vetää vertoja? Kuin nyky-aika, +niin tulevakin häntä kunnioittaa. +Kuink' ihanaa, kun elon loistoa +saa vierellänsä nauttia ja käydä +päin vastaisuutta kevein askelin! +Ei enää aika, vanhuus, inha maine, +min oikku menestyksen aallot nousuun +ja laskuun saa, sua vahingoittaa voi: +mi katoovaist' on, laulussa se säilyy. +Viel' olet kaunis, vielä onnellinen, +vaikk' onkin aikaa sitten pyörteeseensä +sun riistänyt jo kaiken kiertokulku. +Sun on hän oleva, sa prinsessaa +et silti köyhdytä: on samanlaista +tää kiintymys kuin kaikki muutkin hällä. +Kuin hento valo kuun, ne niukasti +valaisee öisen vaeltajan tietä; +ei lämpöä, ei elon hurmaa hehku +ne ympärilleen. Tasson onnesta +hän erossakin samoin iloitsee +kuin milloin joka päivä hänet näki. +Ja enhän ystäväni kanssa sentään +maanpakoon täältä aio kaikota: +mä vielä palaan, tuonpa hänetkin. +Niin käyköön!--Tuoll' on jäykkä ystävä; +saa nähdä, voinko hänet taltuttaa. + + + +NELJÄS KOHTAUS. + + + LEONORA. ANTONIO. + +LEONORA. +Et rauhaa kanssas tuo, vaan sotaa; kuin +leiristä tulisit tai taistelusta, +miss' auttaa nyrkki vain ja väkivalta, +et Roomasta, min pyhä viisaus +kätensä nostaa siunaavan ja näkee +maailman kuuliaisen jalkains' eessä. + +ANTONIO. +Saan kestää moittees, kaunis ystävätär, +mut anteeks-antokin lie likellä. +On vaarallista, liian kauan jos +kohtuuden viisaan miesnä käydä täytyy. +Sivulla väijyy paha haltia +ja väkisin aik' ajoin uhrin vaatii. +Sen sille valitettavasti kannoin +täll' erää ystäväini vahingoksi. + +LEONORA. +Niin kauan vierahista ihmisistä +näit vaivaa, katsoit heidän mieliään: +nyt, ystäväsi taas kun näet, heitä +et tunne, kohtelet kuin vieraita. + +ANTONIO. +Siin' onkin vaara, armas ystävätär! +Varoen käyt sä vierahien kesken +ja tarkkaat, heidän suosiostaan etsit +päämäärääs, siten heistä hyötyen. +Mut ystävien luona vapaudesta +ja heidän rakkaudestaan nautit, sallit +myös oikun itselles, ja intohimo +taas rajumpana ottaa valtansa. +Niin ensiksi me niitä loukkaamme, +joit' armahimmin rakastamme. + +LEONORA. + Sinut +näen ilokseni, kallis ystäväni, +taas tyynten sanais takaa kokonaan. + +ANTONIO. +Niin, surukseni tunnustan, ett' tänään +mä ylenmäärin maltin unhoitin. +Mut työstä kiusallisesta kun palaa +mies rehellinen kuumin ohimoin +ja kaipaa iltamyöhän viileyteen +taas uutta vaivaa varten levätäkseen, +mut huomaa, ett' on varjoon joutilas +leveän sijan ottanut,--kai hyvin +voit ymmärtää, hän mitä silloin tuntee? + +LEONORA. +Jos oikein ymmärtää hän, mielellään +tuon varjon jakaakin hän miehen kanssa, +mi haasteluin ja lempein soinnuin hälle +työn huojentaa ja levon sulostuttaa. +Puu leveän luo varjon, ystäväni, +ja sopu molemmille tilaa suo. + +ANTONIO. +On turhaa horjuvaisin vertauksin, +Eleonora, meidän leikitellä. +Maailman hyvyydestä paljonkin +osaksi toisen mielellään voi suoda. +Yks aarre sentään on, min sois vain sille, +jok' erityisesti sen ansaitsee; +ja toinen, jot' ei konsaan vapain tahdoin +jakaisi ansiollisimman kanssa--; +ne aarteet mainitakin sulle voin: +yks seppele, naissuosio on toinen. + +LEONORA. +Nuo lehvät, nuorukaista seppelöivät, +vakaata miestä onko loukanneet? +Mut ethän hänen runotyöllensä +ees itse palkkaa vaatimattomampaa +ois voinut keksiä. Sill' ansio, +mi yli aikain käy, mi ilmana +vain kuultaa, sielussamme säveleinä, +kuvina herkkinä vain keijuilee, +se myöskin palkita vain kaunein kuvin, +vain merkein hennoin voidaan; ja kun maata +hän tuskin koskettaa, niin palkka korkein +vain vaivoin hänen päänsä ylettää. +Vain hedelmätön oksa on se lahja, +min uhraa hedelmätön ihailija, +niin helpoimmasti päältään velvoituksen +pois siirtääkseen. Sä tuskin kadehdit +pään kaljun ympäriltä kultakehää +kuvassa marttyyrin; ja milloin vaan +näet laaker-seppeleen, se enemmän +on varmaan merkki tuskien kuin onnen. + +ANTONIO. +Mua armas suusko tahtois opettaa +maailmaa turhamaista halveksimaan? + +LEONORA. +Sua minun ei lie tarvis opettaa +jok' ansiolle suomaan arvonsa. +Vaan sentään viisaallekin, niinkuin muille, +on joskus tarpeen, että avunsa +valossa oikeassa nähdä saa hän. +Sun pyytees, jalo mies, ei kohdistua +voi suosion ja maineen harhakuvaan. +Se palvelus, joll' itses ruhtinaasees, +joll' itsees ystäväsi yhdistät, +se vaikuttaa, se elää--palkkakin +siis olkoon todellinen, elävä. +Työs seppel on sun herras luottamus, +se hartioilles mieluinen on taakka +ja helposti sen kannat; maineesi +on, että sinuun kaikki luottavat. + +ANTONIO. +Vaan naisten suosiost' et mitään virka, +--et sitä sentään multa evänne? + +LEONORA. +Kuin katsoo asiaa. Sull' onhan sitä, +ja ilman sitäkin sun helpompi +ois toimeen tulla, kuin miespolon tuon. +Vai, onnistuisko nainen, joka tahtois +sinusta huolta pitää naisen tavoin, +sinusta tointa tekis itselleen. +Olentos varmuutta on, järjestystä, +sä pidät huolen itsestäs ja muista. +Sull' on, mit' antaa sulle tahtois. Tasso +meit' askarruttaa omall' alallamme. +Hält' tuhat pikkuseikkaa puuttuu, joita +halulla nainen hankkii. Liinavaatteet +parasta liinaa tahtoo, silkkipuvun +myös hiukan kirjaellun; kuosikkaana +käy mielellään, ei halpaa kangast' yllään +voi sietää, jok' on palvelijan merkki. +Kaikk' olla pitää hälle hienoa +ja hyvää, kaunista ja ylhäistä. +Ja sentään hältä puuttuu kaikki taito +tuot' itsellensä hankkia, tai pitää, +kun saanut on: ei ole koskaan rahaa, +ei huolekkuutta hällä. Milloin tuonne +hän jotain jättää, milloin tänne taas. +Ei koskaan matkalta hän palaja, +ettei ois kolmasosa tavaroistaan +pois huvennut. Myös palvelijat usein +varastaa hältä. Niin, Antonio, onkin +täys huoli vuodet umpeen hänestä. + +ANTONIO. +Ja yhä rakkaammaks se huolenpito +saa hänet. Onnen poika, jolle vain +avuiksi puutoksetkin lasketaan, +ja joka poikasta voi näytellä +mies-iässäkin vielä, kuunianaan +saa pitää heikkoutensa hempeän. +Saat anteeks suoda, armas ystävätär, +jos taaskin olen hiukan katkera. +Et sano kaikkea: mit' uskaltaa hän, +ett' on hän viisaampi kuin luullaankaan. +Hän kahden sulo-suosiosta kerskuu, +hän sitoo ja hän päästää mielinmäärin, +ja tempuin sellaisin hän sellaiset +sydämet voittaa! Kuka uskois sitä! + +LEONORA. +Niin aivan! Tämähän jo todistaa, +ett' ystävyys vain innostuttaa meitä. +Ja vaikka lempi lempeen vaihdettaiskin, +tuo kaunis sydän palkittaisko liioin, +jok' itsens' unohtaen ystävilleen +vain elää unelmissa lempeissä? + +ANTONIO. +Hänt' yhä hemmoitelkaa enemmän +ja itsekkyyttään rakkaudeksi luulkaa, +pois loukaten ne ajakaa, jotk' olleet +on teille uskolliset ystävät; +veroa ylpeälle omin ehdoin +vain tuokaa, keskinäisen luottamuksen +te kaunis piiri tyyten rikkokaa! + +LEONORA. +Meit' uskot liian puolueellisiksi; +me usein varoitamme ystäväämme, +me häntä muovaella tahdomme, +ett' itsestään hän nauttis enemmän +ja muille suuremman sois nautinnon. +Me kyllä huomaamme myös puutoksensa. + +ANTONIO. +Ja sentään moni moitittava seikka +saa kiitoksenne. Hänet kauan sitten +jo tunsin--hän on helppo tuntea: +on ylpeä, ei salaa itseään. +Hän milloin vaipuu itseensä, kuin olis +maailma täysi hällä povessaan, +hän tarpeeks itsellensä maailmassaan, +ja kaikki ympäröivä hukkuu pois. +Hän antaa mennä sen ja kadota, +pois työntää sen ja lepää itsessään-- +mut äkisti, kuin ruuti, jonka säen +saa pieni syttymään, hän ystävyyteen +tai tuskaan, vihaan, oikkuun viriää: +hän silloin kaikki vaatii käsiinsä, +mi johtuu mieleensä, se tapahtukoon; +vilauksessa silloin syntyköön, +mi vuodet pitkät valmistusta vaatis, +vilauksessa nouskoon aarre, jonka +sais irti tuskin vuosikautten vaiva: +hän mahdotonta vaatii itseltään, +sit' toisiltakin sitten vaatiakseen. +Ain' ilmiöitten viime syihin saakka +hän tahtoo päästä hengenvoimallaan; +yhdelle miljoonista onnistua +se tuskin voi, eik' ole hän se mies: +itseensä aina lopulta hän vaipuu, +eik' entisestään koskaan parane. + +LEONORA. +Hän vahingoittaa itseään, ei muita. + +ANTONIO. +Ja silti liiaksikin loukkaa muita. +Vai voitko kieltää, ettei kiihkossaan +hän äkkipuuskaisessa herttuaa +tai prinsessaakin, ketä tahansa, +haikaile häväistä ja soimata. +Vain tosin hetken kiihkossa; mut sentään +se hetki palaa taas: ei hallitse +hän suutaan enemmän kuin sisuaan. + +LEONORA. +Jos lyhyeksi ajaksi hän täältä +pois lähtis, hyötyä niin hänelle +kuin muillekin ois siitä luullakseni. + +ANTONIO. +Niin ehkä, ehkä ei. Mut tällä haavaa +sit' älköön ajateltako. En näet +sälyttää mieli syytä päälleni; +vois siltä näyttää, kuin ma ajaisin +pois hänet, ja sit' en mä tee. Hän jääköön +hoviimme rauhassa mun puolestani; +ja sopia jos tahtoo kanssani +ja jos hän noudattaa voi neuvoani, +niin voimme varsin hyvin tulla toimeen. + +LEONORA. +Nyt itse toivot, että vaikuttaa +voit ihmiseen, jok' äsken juuri oli +jo kadotettu mielestäsi. + +ANTONIO. + Aina +me toivomme, ja aina parempi +on toivoa kuin toivo kadottaa. +Ken näet arvaa mahdollisen rajat? +Hän ruhtinaallemme on rakas. Täällä +on hänen sijansa. Ja joskin turhaan +me häntä muovaella koemme, +niin siedämmehän muitakin kuin häntä. + +LEONORA. +Niin tyyneks en, niin tasapuoliseksi +sua uskonut. Sa muutuit nopeaan. + +ANTONIO. +Yks avu sentään iäll' olla täytyy: +jos ei se erehdystä vältäkään, +se sentään kohta voikoon tyyntyä. +Sä ensin koit mua saada sovintoon +kanss' ystäväsi. Nyt mä pyydän, tee se! +Tee parhaas, tasapainoon saadaksesi +tuon miehen, jott' ois tyyntä kaikki taas. +Käyn itse luokseen, kuu saan tietää sulta, +ett' on hän rauhoittunut, milloin uskot, +ett' enää läsnäoloni ei pahaa +voi enentää. Vaan mitä teet, se tee +myös hetkessä,--Alfonso palaa näet +tän' iltana jo kaupunkiin, ja häntä +ma seuraan. Siihen saakka hyvästi! + + + +VIIDES KOHTAUS. + + +LEONORA (_yksin_). +Nyt, ystävä, me emme yhtä vedä: +mun etuni ja sun täll' erää ei +käy käsikkäin. Tät' aikaa tahdon käyttää, +koen voittaa puolelleni Tasson. Joutuin! + + + + +NELJÄS NÄYTÖS. + +(_Huone_.) + + + +ENSIMMÄINEN KOHTAUS. + + +TASSO (_yksin_). +Oliko unta vain se, hyljännytkö +on sinut kaunis houre äkisti? +Sun uni vanginnutko korkeimman +on riemus päivänä, ja painaa nyt +ja sortaa raskain kahlein sieluasi? +Niin, valveillas ja unelmissas oot sa. +Miss' ovat hetket, jotka seppelein +pääs ympärillä äsken karkeloivat? +Ja päivät, jolloin henkes vapaa kaiho +luo ehti taivaan äärten siintäväin? +Viel' elät kuitenkin ja tunnustelet +sä itseäs,--et tiedä, elätkö. +Syy minun liekö, liekö jonkun toisen +ett' täällä rangaistusta kärsin nyt? +Ma rikoinko, kun kärsiä mun täytyy? +Vikani eikö ole avu vain? +Loin häneen silmäni, ja hyvä tahto +ja toiveherkkyys sai mun yltymään: +on muka ihminen, kell' ihmisen +on ulkonäkö. Syli avoinna +mä häntä vastaan kävin, mutta lukot +ja salvat tunsin vain, en sydäntä. +Oi, viisaastihan olin ajatellut, +kuin vastaanottaisin mä miehen sen, +jot' ennakolta epäluuloin katsoin! +Vaan mitä sulle koskaan tapahtuukaan, +niin tähän varmuuteen sä kiinnittäy: +oon armaan nähnyt! Edessäin hän seisoi! +Hän puhui mulle, häntä kuuntelin ma. +Tuo katse, ääni, sanat lempeät, +mun on ne iäti, ei niitä ryöstää +voi aika, sallimus, ei onnen oikut! +Jos saikin silloin liian nopsan lennon +mun sieluni, jos liioin yltyä +soin povessani liekin, mi nyt kalvaa +mua itseän', ei kaduttaa mua voi se, +eloni ikimennyttä jos oiskin. +Mä hälle vihin itseni ja riemuin +sit' tottelin ma viittausta, mi vei +mun turmioon. Niin olkoon! Ansainneeni +oon sentään todistanut luottamuksen +tuon kalliin, joka mua virkistää, +nyt vielä virkistää, kun eteeni +jo kaameana pitkän murhe-ajan +yösynkkä portti aukee.--Tehty on se! +Äkisti päivä parhaan suosion +nyt laskee eessäni, mun ruhtinaani +pois kääntää katseensa,--mä yksinäni +tiell' ahtahalla, tummalla nyt seison. +Nuo linnut kaameat, kaksmieliset, +yön vanhan seuralaiset ilkeät, +taas viuhuu esiin, ympärillä liehuu. +Ma minne, minne ohjaan askeleni, +jott' inho ahdistava minut jättäis, +jott' ei mua nielis syvyys uhkaava? + + + +TOINEN KOHTAUS. + + + LEONORA. TASSO. + +LEONORA. +Mit' tapahtunut on? Sua, rakas Tasso, +niin kiihkos, epäluulos sokaisiko? +Kuin tapahtui se? Hämmästyneet oomme +me kaikki. Ja sun luontos lempeä, +sun suopeutesi, ja sun nopsa katsees, +sun älys oikea, mi kullekin +suo oman osansa, sun tasamieles, +mi kestää, mitä tyynnä kestämään +pian oppii jalo, harvoin turhamainen, +sun viisautes, mi kieltäs hallitsi? +sua, kallis ystävä, nyt tuskin tunnen. + +TASSO. +Ja jos tuo kaikki nyt ois kadonnut? +Jos ystävän, jonk' ennen rikkaaks luulit, +näetkin kerjäläiseks äkkiä? +Oot oikeassa, itseni mä enää +en ole, ja se sentään yhtähyvin +mä olen nyt kuin olin ennenkin. +Ei arvoitus tää ole, niinkuin näyttää. +Kuu hiljainen, mi yötäs virkistää +ja valollansa tenhoten sun silmäs +ja mieles vangitsee, se päivin häilyy +kuin hattara vain hento, kalpea. +Sai päivä sammumaan mun valoni, +te minut tunnette, en itse enää. + +LEONORA. +En ymmärrä sua, ystäväni, noin +kun puhut. Itses mulle selitä! +Tuon jyrkän miehen loukkausko sinuun +niin koski, että itseäs ja meitä +käsität väärin. Mulle mieles avaa. + +TASSO. +Mua loukattu ei ole, näethän +mun rangaistuna, koska loukkasin. +Sanojen solmut vaivatta ja pian +saa auki kalpa, vaan ma olen vanki. +Sa tuskin tiedät--hento ystävä, +tät' älä säikähdä--: sä ystäväsi +nyt vankilassa tapaat. Ruhtinas +mua niinkuin koulupoikaa kurittaa. +En voi, en tahdo kanssaan kiistaa käydä. + +LEONORA. +Sä näytät ylenmäärin kiihtyneeltä. + +TASSO. +Niin heikoksi, niin lapseksiko luulet +mun, että runnella vois tällainen +tapaus minut? Se, mi tapahtui, +niin syvään ei mua loukkaa, mutta se +mua loukkaa, mitä merkitsee se mulle. +Kadehtijani, vihamieheni +vain vallitkoot! On selvä taistotanner! + +LEONORA. +Sa aivan väärin monta epäilet, +siit' itse olen varmuutehen päässyt. +Ei vihaa sinua Antoniokaan, +kuin väität. Tänäinenkin selkkaus-- + +TASSO. +Sen jätän täysin syrjään, muistan vain +Antonion, millainen hän oli ja +on edelleen. Mua tuskastutti aina +tuo jäykkä viisaus, kun alituiseen +hän mestaria näytteli. Sensijaan, +ett' tutkis, eikö äly kuulijan +käy oikeata suuntaa itsestäänkin, +hän sulle paljon opettaa, min tunsit +sa paremmin ja syvemmin, ja sanaa +sun sanomaasi hän ei kuulekaan, +hän aina sinut väärinymmärtää. +Kuin raskas väärinymmärrys, mi puhuu +vain hymyin ylpein, ylimielisin! +Niin vanha viel' en ole enkä viisas, +ett' ois mun vastaan hymyiltävä vain +ja kärsittävä. Ei ois tälleen voineet +välimme jäädä, meidän kerran ois +ne ollut rikottava kuitenkin. +Ne ajanpitkään pahenneet viel' oisi. +Vain yhden herran tunnen, hänet, jolta +saan ravintoni, häntä mielelläni +ma seuraan, muit' en mestareita pyydä. +Mies vapaa tahdon aatoksissa olla +ja runoilussa; toiminnassa meitä +maailma yllin kyllin rajoittaa. + +LEONORA. +Hän sinust' usein kunnioittain puhuu. + +TASSO. +Kai paremminkin: säästäin, älykkäästi. +Se juuri suututtaa mua; osaahan +niin laskein sanansa hän sovittaa, +ett' ylistyksensä on parhain moite +ja ettei mikään enemmän sua loukkaa, +ei syvemmin, kuin hänen kiitoksensa. + +LEONORA. +Kunp' oisit kuullut, ystävä, kuin puhui +hän usein sinusta ja kyvystäs, +min luonto hyvyydessään ennen muita +soi sulle. Mitä olet, omistat, +hän varmaan tuntee ja suo arvon sille. + +TASSO. +Oi, usko mua, itsekäs ei mieli +voi välttää kateuden ahdistusta. +Mies sellainen suo anteeks toiselle +kyll' omaisuuden, säätyarvon, maineen, +näin miettien: sull' on se myös, jos tahdot, +jos kestät vielä, jos sua onni suosii. +Vaan mitä luonto yksin suo, mit' ei +voi koskaan mikään tahdonponnistus +tai vaivannäkö saavuttaa, ei kulta, +ei miekka eikä äly, kestävyys +voi vallata, sit' ei hän anteeks anna. +Hän soisko mulle sen? Hän, jäykkämieli, +jok' uskoo runotarten suosion +uhalla saavansa, ja kootessaan +mont' eri runoilijain ajatusta +jo luulee runoilijaks itseään? +Hän mulle ruhtinaankin suosion +sois paljon ennen--vaikka halukkaasti +sen pitäis yksinkin,--kuin lahjan, minkä +nuo taivaiset soi orvon osaksi. + +LEONORA. +Oi jospa katsees kirkas ois kuin mun! +Sä erehdyt, ei sellainen hän ole. + +TASSO. +Jos erehdyn, sen mielelläni teen! +Hän pahin vihamies on silmissäni, +ja oisin lohduton, jos lievemmin +mun häntä ajatella pitäisi. +On mieletöntä olla kohtuullinen +jok' asiassa; oman itses sillä +vain tuhoot. Meitä kohtaan ihmiset +myös onko kohtuulliset? Ei, ah ei! +On ihmiselle ahdasrajaiselle +molemmat tarpeen: rakkaus ja viha. +Yö eikö hälle niinkuin päiväkin +lie tarpeen, uni niinkuin valveillaolo? +Ei, vihata mun täytyy syvimmin +täst' alkain tuota miestä mielessäni; +ei mikään riistää voi mun haluani +hänt' yhä huonommaksi ajatella. + +LEONORA. +Jos miielialaas, kallis ystävä, +et tahdo muuttaa, enpä tiedä, kuinka +voit vielä hoviin jäädä olemaan. +Sen tiedät: paljon pätee hän, ja syystä. + +TASSO. +Oi, hyvin tiedän, armas ystävä, +kuin tarpeeton oon kauan täällä ollut. + +LEONORA. +Et ole, etkä koskaan olla voi! +Päinvastoin tiedät, kuinka kanssas elää +mielellään ruhtinas ja prinsessa. +Ja jos Urbinon herttuatar saapuu, +sun vuokses saapuu hän ehk' yhtähyvin +kuin sisarensa. Kaikki sinusta +he hyvää ajattelee, samaan tapaan, +ja kaikki sinuun täysin luottavat. + +TASSO. +Oi Leonora, kuinka luottavat? +Hän onko koskaan sanaa vakavaa +mun kanssain valtiostaan vaihtanut? +Jos tuli esiin seikka, josta kysyi +hän mieltä siskonsakin, niinkuin muitten, +jos olin läsnä, sit' ei koskaan multa +hän kysynyt. Sai silloin kuulla vain: +Antonio saapuu! Kirjoitettakoon +Antoniolle! Antoniolt' tiedustakaa! + +LEONORA. +Vain valitat, et kiitä ensinkään. +Kun sulle suo hän täyden vapautes, +sua kunnioittaa hän, min parhain taitaa. + +TASSO. +Hän minut rauhaan jättää, mielestään +kun olen hyödytön. + +LEONORA. +Sa juuri siksi +oot hyödyllinen, että rauhaan jäät. +Povellas murhetta ja mielipahaa, +kuin lasta armasta, jo kauan kannoit. +Näin usein mietin, mietin vieläkin: +maaperällä sä tällä kauniilla, +min onni näytti kasvinpaikaksesi +jo antaneen, et menesty. Oi Tasso! +Tään neuvon antaa voinko, puhtaaks suuni +nyt puhua?--Sun täält' ois lähdettävä! + +TASSO. +Pois sääliväisyys, armas lääkäri! +Suo lääke sairaalles, äl' ajattele, +se onko katkeraa.--Hän vieläkö +voi parantua, sitä tarkoin tutki, +oi viisas, hyvä ystävä! Sen kaiken +mä itse nään, se mennyttä jo on! +Voin hälle anteeks suoda, hän ei mulle; +ja hän on tarpeen, vaan en, koito, minä. +Ja hän on viisas, vaan en, koito, minä. +Hän vaikuttaa mun vahingokseni, +ma vaikuttaa en voi, en tahdo vastaan. +Mun ystäväni ovat alallaan, +he toisin katsoo asiaa, ei torju +he pahaa, vaikk' ois vastaan taisteltava. +On erottava, luulet, mun; ma samoin-- +Siis jääkää hyvästi!--Mä kestän senkin. +Te minust' erositte, suotakoon +myös mulle rohkeutta, voimaa eroon! + +LEONORA. +Ah, kaukaa katsoin selvempää on kaikki, +mi lähellä vain meitä hämmentää. +Viel' ehkä huomaat, mikä rakkaus +sua kaikkialta ympäröi, mi onni +on tosi, uskollinen ystävyys, +jot' aarteet maailman ei korvaa sulle. + +TASSO. +Sen saamme kokea.--Jo nuoruudesta +maailman tunnenhan--kuin helposti +se meidät avuttomiks, yksin jättää +ja tietään käy kuin aurinko ja kuu +ja kaikki taivaiset. + +LEONORA. + Jos mua kuulet, +ei koskaan toiste varro, ystävä, +sua tämä surullinen kokemus. +Jos saan sua neuvoa, niin ensin lähdet +Firenzeen, siellä eräs ystävätär +sinusta pitää alttiin huolen. Heitä +kaikk' epäilyt, se olen minä itse. +Koht'ikään sinne puolisoni luo +ma lähden, enkä iloa vois hälle +enk' itselleni tuottaa parempaa +kuin jos ma sinut saatan keskuuteemme. +En virka sanaakaan, sen itse tiedät, +mi ruhtinas sun läheisyyteensä +siell' ottaa, mitä hoivaa miehiä +ja naisia se kaunis kaupunki. +Oot vaiti? Tarkoin punniten tee päätös! + +TASSO. +Mua viehättää sun puhees, tarkalleen +sen mukainen, mit' itse salaa toivoin. +Vaan liian uutta on se; mietintään +suo mulle aikaa! Päätöksen teen pian. + +LEONORA. +Pois lähden, toivoin kaikkein kauneinta +sun osakses ja mun ja tämän talon. +Sä mieti vain ja oikein mietittyäs +parempaa tuskin löydät aatosta. + +TASSO. +Viel' armas ystävä, yks kysymys: +mua kohtaan mik' on mieli prinsessan? +Hän suuttunutko oli? Minusta +puhuiko moittien? Se suoraan sano! + +LEONORA. +Hän kohta anteeks soi, hän tuntee sinut. + +TASSO. +Imartelutta sano: silmissään +mun onko alentunut arvoni? + +LEONORA. +Ei naisen suosio niin äkin katoo. + +TASSO. +Pois päästääkö hän minut mielellään? + +LEONORA. +Jos hyödykses se koituu, kyllä varmaan. + +TASSO. +Mua yhä suosineeko ruhtinas? + +LEONORA. +Voit tyynnä luottaa jaloon mieleensä. + +TASSO. +Ja prinsessanko yksin jätämme? +Sä lähdet, ja vaikk' en mä paljon ole, +jotakin sentään, tiedän, hälle olin. + +LEONORA. +Jos kaukanakin, seura armas meille +on ystävämme, onnen saavuttanut. +Ja hyvin käy: sun näen onnellisna, +et täältä lähde mielin karvahin. +Sua tapaamaan sai ruhtinas Antonion, +jok' itse moittii omaa katkeruuttaan, +mi loukkas sua. Tyynnä saapuu hän +ja tyynnä hänet vastaanota, pyydän. + +TASSO. +Voin joka hetki häntä vastaan käydä. + +LEONORA. +Ja taivas suokoon, rakas ystävä, +ett' avaan silmäs täällä ollessasi: +ei kukaan koko isänmaassasi +sua vihaa, salaa pilkkaa, vainoa! +Sa varmaan erehdyt, ja vaikka muutoin +loit runos muiden iloksi, nyt sentään +luot kumman kudoksen, ja itseäs +vain loukkaat niin. Teen puolestani kaikki +sen hävittääkseni, jott' iloiten +ja vapaana voit käydä elon tietä. +Voi hyvin! Kohta hyvää sanaa varron. + + + +KOLMAS KOHTAUS. + + +TASSO (_yksin_). +Mun tunnustaako pitäis: kukaan mua +ei vihaa, vainoa, ja kaikki vilppi +ja kaikki salajuonten kudokset +on omain aivojeni kuvitusta! +Mun tunnustaako pitäis: väärin luulen +ja vääryyttä teen miehille, jotk' ei +sit' ansaitse. Niin tehdä hetkellä, +mi täysin tuopi päivän valkeuteen +mun oikeuteni sekä muiden vilpin! +Mun täytyis syvään tuntea, kuin mielin +avoimin mulle tarjoo suosionsa +mun ruhtinaani, lahjat runsaat mulle +hän antaa, vaikka liian heikkona +mun vihaajaini silmäns' soentaa +ja kahlehtia kätensä hän sallii! + +--Hän petetyks ei itseään voi nähdä, +mä heit' en pettureiksi todistaa; +ja jotta rauhass' itseään hän pettäis, +he häntä mukavimmin pettää vois +--vain siksi nöyrtyin väistyä mun täytyy! + +--Ja ken mua neuvookaan? Niin viisaasti +ken ohjata mua tahtois, tarkoittaen +vain parastani vilpittömin mielin? +Lenora, niin, Lenora Sanvitale, +tuo hento ystäväinen! Nyt sun tunnen! +Oi, miksi koskaan uskoin sanaansa. +Ei suora ollut hän, kuin paljon onkaan +hän mulle suosiotaan tuhlannut +ja hellyyttänsä sanoin hempein! +Ei, petollinen sydän hällä on +ja siksi jää se, suosiohon pyrkii +hän viekkain, äänettömin askelin. + +--Kuin usein ehdoin tahdoin itseäni +olenkaan pettänyt, myös häneen nähden! +Ja sentään itse asiassa mua +on pettänyt vain turhamaisuus. Hyvä! +Mä hänet tuntein liehin itseäni: +»Noin muita kohtelee hän», ajattelin, +»sua kohtaan on hän vilpitön ja avoin». +Nyt hyvin nään, mut liian myöhään vain: +ma olin suosittu--hän painautui +niin hellänä mua, onnenlasta, liki. +Nyt kaadun minä--onnen mukana +hän selin minuun kääntyy. + + Luokseni +nyt vihaajani aseena hän saapuu, +matavi esiin, kuiskii liukkain kielin, +tuo käärmehyinen, lumoloitsujaan. +Noin armas onko ollut konsaan hän! +Kuin sujui hänen suustaan joka sana! +Mut imartelu multa salata +ei kauan voinut petollista mieltä: +sanainsa vastakohdan otsahansa +näin liian selvään kirjoitettuna. +Mä hyvin tunnen, milloin etsitään +mun sydämeeni tietä vilppimielin. +Mull' onko lähtö pois? Firenzeen viekö +mun tieni kohta ensi tilassa? +Ja miks Firenzeen? Kyllä näen, siellä +Medicien uus suku vallitsee, +ei tosin sodassa Ferraran kanssa, +mut sentään jalot mielet erilleen +vie salakateuden tyly käsi. +Jos noilta yleviltä ruhtinailta +saan merkit suosion ma korkeat, +kuin saatan odottaa, koht' epäluulon, +ett' olen uskoton ja kiittämätön, +herättäis helposti tuo hovimies. + +--Pois tahdonkin, mut en kuin teill' on mieli; +pois, mutta kauemmas kuin luulette. +Mä mitä täällä? Ken mua pidättää? +Oi, liian hyvin sanat, mitkä urkin +Lenoran suusta, kaikki ymmärrän! +Vain tavuittain ne vaivoin esiin sain +ja tiedän nyt, mi prinsessan on mieli-- +niin, niin, on sekin totta, älä lankee +nyt epätoivoon! »Minut menemään +hän laskee, kosk' on parasta se mulle.» +Oi, jospa sydämessään tuntisi +hän intohimon, joka syöksis minut +ja minun onnenikin perikatoon! +Mä ennen kättä kuolon tervehdin +kuin hänen, joka kylmin, jäykin mielin +voi minut päästää.--Täältä lähden mä!-- +Nyt varo, itseäs äl' anna pettää +hyvyyden, ystävyyden varjon minkään! +Ei kukaan sua petä, ellet itse. + + + +NELJÄS KOHTAUS. + + + ANTONIO. TASSO. + +ANTONIO. +Ma sulle, Tasso, sanan sanoisin, +jos voit ja haluat mua tyynnä kuulla. + +TASSO. +Mult' onhan toimiminen kielletty, +vain odottaa ja kuunnella mun sopii. + +ANTONIO. +Sun tapaan rauhallisna, kuten toivoin, +ja mieleni ois avoimesti haastaa +sun kanssas. Siteen heikon ensiksi, +mi muka kahlees oli, avajan +nimessä ruhtinaamme. + +TASSO. + Minut päästää +nyt mielivalta, niinkuin sitoikin. +Mä tyydyn, enkä vaadi oikeutta. + +ANTONIO. +Ja itsestäni sanon: näyttää siltä, +kuin oisin sanoillani loukannut +sua syvemmin, kuin, monen intohimon +mua kiihdyttäissä, itse huomasinkaan. +Vaan mikään parjaus ei lähtenyt +mun huuliltani kevytmielisesti; +ei aatelisna sulia syytä kostoon +ja ihmisenä anteeks antanet. + +TASSO. +Mi koskee kipeämmin: loukkaus +vai parjaus, en tahdo tutkia. +Ain' ytimihin viiltää edellinen, +ihoa jälkimäinen raapaisee. +Saa häväistyksen nuolen itseensä +mies, joka aikoi sillä haavoittaa; +mies, hyvin sotinut, saa hyvityksen +myös eessä julkisuuden helposti,--vaan +sydän haavoitettu vitkaan toipuu. + +ANTONIO. +Sua täytyy mun nyt pyytämällä pyytää: +pois älä käänny, täytä toivo minun +ja ruhtinaan, mun lähettäjäni! + +TASSO. +Mä tiedän velvoitukseni ja taivun. +Kaikk' olkoon sovittu, jos olla voi! +On keihäs moinen, kertoo runoniekat, +mi iskemänsä haavan parantaa +voi kosketuksell' ystävällisellä. +On ihmiskielelle se voima suotu; +en vihoin tahdo sitä vastustaa. + +ANTONIO. +Sua kiitän, toivoin, että ystävänä +mua kohta koetella haluat +ja tahtoani, sulle altista. +Sua voinko, kuten soisin, hyödyttää? + +TASSO. +Sa tarjoot, mitä toivoa vain voin. +Toit jälleen vapauteni mulle, nyt +sua pyydän, käyttöoikeus myös hanki! + +ANTONIO. +Mit' aiot mielessäsi? Selvään sano! + +TASSO. +Kuin tiedät, päättänyt oon runoni; +vaan sangen puuttuvainen on se vielä. +Sen tänään ruhtinaalle jätin, toivoin +esittää saavani myös erään pyynnön. +Ma Roomaan tiedän kokoontuneen nyt +mont' ystävääni; yksityisesti +he kirjeissä on mielens' ilmaisseet. +jo moneen kohtaan nähden; paljon olen +mä käyttää voinut, paljon vielä vaatii +vakaata harkintaa; ja muuttamatta +mä eräät paikat jättää tahtoisin, +jos paremmin kuin tähän saakka mua +ei vakuuteta. Kirjetietä ei +käy päinsä kaikki tää; mut tapaaminen +vois pian kaikki solmut selvitellä. +Siks ruhtinaalle pyynnön esittää +mä tänään tahdoin; tilaisuutt' en saanut. +En yrittää voi enää,--toivon siis +tään suostumuksen saavani sun kauttas. + +ANTONIO. +Ei mielestäni ole edullista +poislähtö juuri nyt, kun valmis työsi +tien sulle valmistanut suosioon +on ruhtinaan ja ruhtinattaren. +On päivä suosion kuin elonaika: +käy toimeen kohta, kun on vilja kypsä! +Pois siirtyen et mitään voita, voittos +ehk' entisetkin hukkaat. Läsnäolo +on jumalatar mahtava. Sen voima +sa opi tuntemaan ja tänne jää! + +TASSO. +Ei syytä pelkoon mulla: aina on +Alfonso jalo ollut mua kohtaan, +ja toiveitteni täytännästä kiittää +ma tahdon hänen sydäntänsä vain, +en liehitellen päästä armoihin; +en mitään tahdo hältä ottaa vastaan, +min antamista katua hän vois. + +ANTONIO. +Siis älä vaadi, että pois sun nyt +hän päästäis; mielellään hän sit' ei tee, +ja hyvin pelkään: ei tee ensinkään. + +TASSO. +Hän tekee sen, kun oikein pyydetään, +ja sulle onnistuu se, jos vain tahdot. + +ANTONIO. +Vaan mitä perusteita esitän? + +TASSO. +Suo puhua mun joka säkeeni! +Mun pyrintöni kiitost' ansaitsee, +jos voimat olivatkin liian heikot. +Ei uurautta multa puuttunut. +Niin monet vilppaat päivät vierivät, +yöt monet kului hiljaa--kaikki ne +tään hartaan laulun valmistukseen vihin. +Mull' oli kaino toivo lähestyä +esiaikain mestareita suuria, +ja rohkeana töihin jaloihin +pitkästä unestansa aikalaiset +taas herättää, senjälkeen ottaakseni +ehk' osaa pyhän sodan kunniaan +ja vaaraan jalon ristijoukon kanssa. +Ja parhaat miehet herättääkseen täytyy +parhainten arvoinen myös laulun olla. +Mit' aikaan sain, on ansio Alfonson; +myös viimeistelyyn toivon suosionsa. + +ANTONIO. +Ja juuri hän on täällä, samoin muita, +jotk' yhtähyvin ohjata sua voivat +kuin Rooman miehet. Täällä runoelmas +sä täydennä, on paikka siihen täällä, +ja Roomaan riennä sitten vaikuttamaan! + +TASSO. +Alfonso innosti mua ensimäisnä, +lie varmaan viimeinen mua opettamaan. +Sun neuvoas, ja muiden älykästen +tään hovin miesten, hyvin kunnioitan. +Te saatte ratkaista, jos Roomassa +ei ystäväni vakuuta mua täysin. +Vaan heidät täytyy nähdä mun. Gonzaga +on koonnut lautakunnan, jonka eteen +oon ensin käyvä. Mieltäni jo polttaa. +Flaminio de' Nobili, Augelio +da Barga, Antoniano ja Speron Speroni! +Kai tunnet heidät?--Mitä nimiä! +Ne luottamusta sekä murhetta +yht' aikaa vuodattavat sieluuni, +mi altis alistumaan on. + +ANTONIO. +Sa muistat +vain itseäsi etkä ruhtinastas. +Ma sulle sanon: sua ei pois hän päästä; +ja jos sen tekee, mielellään ei tee. +Sä ethän tahdo vaatia, mit' ei hän +suo sulle mielellään. Ja pitäiskö +nyt edistää mun, mit' en hyväks luule? + +TASSO. +Ens avun kiellätkö, kun koetella +ma tahdon tarjottua ystävyyttä? + +ANTONIO. +Ajallaan kieltäytäkin oikeaa +on ystävyyttä, usein rakkaus +saa aikaan vahinkoa, palvellen +miel'alaa vaatijansa enemmän +kuin hänen onneaan. Mun nähdäkseni +nyt hyväks arvioit sen, mitä toivot +sä kiihkeästi, sekä tahdot nyt +vain mik' on mielees. Erehtyvä korvaa +sen intoilulla, mitä voimista +ja totuudesta puuttuu häneltä. +Mun velvoitus on tyyntää, minkä voin +sun kiihkoasi, jok' ei hyvään johda. + +TASSO. +Jo kauan ystävyyden orjuutuksen +oon tuntenut, tuon orjuutuksen, jota +voin sietää vähemmän kuin mitään muuta. +Sa toisin ajattelet vain, ja luulet +siks ajattelevasi myöskin oikein. +Mä mielelläni tunnustan: sa tahdot +mun parastani, mutta älä vaadi +mua sitä etsimään vain sinun tieltäs. + +ANTONIO. +Siis kylmin mielin, täysin tietoisena +sua pitääkö mun vahingoittaa kohta? + +TASSO. +Sen huolen tahdon säästää sinulta. +Nuo sanasi mua eivät pidätä! +Mun vapaaks julistit, ja tämä ovi, +mi vie luo ruhtinaan, on avoin mulle. +Valita sinun annan. Toinen meistä! +Pois lähtee ruhtinas. Ei hetkeäkään +saa hukata. Tee pian valintasi +Kuin käyneekin, mä menen, ellet sinä. + +ANTONIO. +Vain vähän aikaa suo mun pyytää sulta, +ja paluuta vain varro ruhtinaan! +Mut tältä päivältä se jätä! + +TASSO. + En, +en tältä hetkeltä, jos mahdollista! +Tää marmorinen permanto jo polttaa +mun jalkapohjiani; mieleni +ei ennen rauhaa saa kuin riennostani +tien vapaan tomu ilmaan kohoaa. +Sua pyydän! Nääthän kuinka sopimaton +ma valtiaani kanssa puhumaan +olisin tällä hetkellä; sä nääthän--salata +sit' en tahdo--: itseäni +en tällä hetkellä voi ohjata, +ei mikään muukaan mahti sitä voi. +Vain kahleet mua voivat pidättää! +Alfonso tyranni ei ole, minut +hän vapautti. Kuin mielelläni muutoin +ma noudatinkaan hänen sanaansa! +En voi ma tänään totella. Vain tänään +vapaus suokaa mulle, jotta taas +mun selkeneisi sieluni! Ma pian +luo velvoitusteni taas palajan. + +ANTONIO. +Mun epäröimään saat. Mit' osaan tehdä? +Mä erhetyksen huomaan tarttuvan. + +TASSO. +Jos mun sua uskottava on, jos suot +sa mulle hyvää, niinpä toimeen saa +se mitä toivon mä, min sinä voit! +Mun silloin päästää ruhtinas, ja mitään +en suosiostaan silloin kadota. +Sua siitä mielelläni kiittäisin. +Vaan jos on vanhaa kaunaa povessasi, +jos pois mun tahdot ajaa hovista, +jos väärään suuntaan iäks ohjata +mun kohtaloni tahdot, avutonna +maailmaan avaraan mun karkoittaa, +--jää mielipiteesees ja estä mua! + +ANTONIO. +Oi Tasso, koska kuitenkin mun täytyy +sua vahingoittaa, niinpä valitsen +sun valitsemas tien. Ken erehtyy, +sen lopputulos näyttäköön! Pois pyrit! +Tään sanon edeltä: oot tuskin selin +sä tähän taloon kääntynyt, kun vaatii +taas tänne sydämes, mut eteenpäin +sua itsepäisyys ajaa; tuska vartoo +sua Roomassa, ja hätä, masennus, +et pääse määrääs siellä etkä täällä. +Mut täll' en enää neuvoa sua tahdo; +vain sanon ennakolta, kuinka käy, +ja samoin ennakolta kehoitan +sua minuun turvaamaan, jos pahoin käy. +Nyt ruhtinaalle puhun, niinkuin vaadit. + + + +VIIDES KOHTAUS. + + +TASSO (_yksin_). +Niin, mene vain ja mene varmana, +ett' osaat taivuttaa mun puheellasi! +Mä teeskentelyn opin, suuri oothan +sa mestari, ja minä oppivainen. +Niin elon pakko meidät noiksi pukee +ja noiksi tekeekin, joit' ylpeästi +me halveksia voisimme. Nyt selvä +on mulle koko hovijuonen kudos. +Antonio pois häätää tahtoo minut, +vaan häätäjält' ei näyttää. Puhu säälin +ja viisauden suull', ett' oikein nähtäis, +kuin sairas, kuinka mahdoton ma olen! +Hän holhoojaksi ryhtyy, alentaakseen +niin minut lapseksi, kun pakoittaa +ei voinut orjaks. Siten ruhtinaan +ja prinsessan hän katseet sumentaa. + +--On minut säilytettävä, hän tuumii, +minulle soihan luonto kalliin lahjan; +vahinko vain: se jaloon lahjaansa +myös monta pahaa heikkoutta liitti, +--niin rajun ylpeyden ja synkän mielen +ja liiallisen tunneherkkyyden. +Mut olkoon niin, kun miehen sellaiseksi +on kerran muovaellut kohtalo; +nyt sellaisenaan hänet ottaa täytyy, +suvaita, sietää; hyvän päivän tullen +viel' ehkä ilon hedelmän hän antaa, +viel' ehkä palkan, vastoin odotusta; +ja muutoin, sellaisna kuin syntyi hän, +on hänen sallittava elää, kuolla. + +--Alfonson luonteen enää tunnenko, +mi vihamiestä uhmaa lujana, +uskollisesti suojaa ystävää? +Mä hänet sellaisena tunnenko, +kuin nyt hän mulle esiintyy? Niin, nyt +mä tunnen koko nurjan kohtaloni! +Mun osani on, että ainoastaan +mua kohtaan muuttuu jokainen, ken muille +jää uskolliseks,--muuttuu helposti, +vain hetkinen, vain henkäys sen tekee. + +--Tuon miehen tulo yksin eikö kumoon +mun elämääni syössyt tuokiossa? +Hän eikö peruksia myöten maahan +musertanut mun onnenmajaani? +Oi, tänäänkö mun kokea se täytyy! +Niin, kuten kaikki tulvi luokseni, +nyt kaikki minut jättää; niinkuin kukin +mun riistää tahtoi itseens' sitoakseen, +nyt pois mun työntää kaikki, vieroo mua. +Ja miksi niin? Hän enemmänkö painaa +kuin arvoni ja kaikki rakkaus, +jot' ennen omistin niin runsaat aarteet? +Niin, kaikki jättää mun. Myös sinä, sinä! +Pois väistyt multa, armas ruhtinatar! +Ei ole näinä murheen hetkinä +minulle suosionsa merkkiä +hän suonut ainoaa. Tään ansaitsinko +mä hältä?--Sydänparka, jolle oli +hiin luonnollista häntä jumaloida! +Kun kuulin äänensä, kuin tunkikaan +lävitse rinnan tunne sanomaton! +Kun hänet näin, niin päivän kirkas valo +jäi sumeaksi; väkevästi veti +mua luokseen silmäns', suunsa; polvet tuskin +mua kantoi; kaiken tahdonvoimani +sain jännittää, jott' en jo jalkoihinsa +ois syöksynyt; mä tuskin +sain selkenemään huumauksen tuon. +Nyt sydän, taltu! Älä selkeytes +nyt anna, mieli, sumuun peittyä! +Niin, hänkin! Sanoa sen saanko? Sitä +voin vaivoin uskoa; tai uskon kyllä, +mut itseltäni salata sen tahdon. +Niin hänkin! Hänkin! Kaikki anteeks hälle, +vaan itsellesi myönnä: hänkin, hänkin! + +--Oi sana tää, jot' epäillä mun pitäis, +niin kauan kuin ees uskon värekään +minussa elää vielä,--niin tää sana +kuin päätös kohtalon vie? lopuksi +se rautareunaan tuskieni taulun, +jo täyteen kirjoitetun, uurtuvi. +Nyt vasta vahvat vihaajani ovat, +nyt minä iäks olen voimaton. +Kuin voin ma taistella, kun joukossa +on vihollisten hän! Kuin odottaa +mun pitäis kärsivällisnä, kun hän +ei mulle kaukaa kättään ojenna? +Kun rukoilevaa katseensa ei kohtaa? +Sen ajatella uskalsit, sen lausuit, +ja totta on se, ennenkuin sit' edes +voit peljätä! Ja ennenkuin nyt mieles +jo epätoivo rautakynsin repii, +niin valita vain osas katkeruutta +ja yhäti vain toista: _hänkin! hänkin!_ + + + + +VIIDES NÄYTÖS. + +_Puisto_. + + + +ENSIMÄINEN KOHTAUS. + + + ALFONSO. ANTONIO. + +ANTONIO. +Sun vihjees vuoksi toisen kerran menin +luo Tasson; hänen luotaan palaan nyt. +Oon häntä kehoittanut, vaatinutkin; +mut hän ei muuta mieltänsä, vaan pyytää +sua hartahasti, että Roomaan soisit +vähäksi aikaa hänen matkustaa. + +ALFONSO. +Oon harmissani, tunnustan sen sulle, +ja mieluummin sen sulle ilmaisen +kuin salaamalla sitä lisään vielä. +Pois haluaa hän; hyvä! Min' en estä. +Hän tahtoo Roomaan; sinne pääsköhön! +Kun ei vaan multa Scipio Gonzaga, +Medici viisas, häntä viettele! +Se suureks on Italian tehnyt, että +on kilpailussa kanssa naapurinsa +jokainen, parhaat miehet omistaakseen +ja heitä käyttääkseen. Se ruhtinas, +jok' ympärilleen kykyjä ei liitä, +päämies on armeijaton mielestäni; +ja ken ei runouden ääntä kuule, +on raakalainen, kuka olkoonkin. +Tään miehen löysin mä ja valitsin, +oon ylpeä, kun palvelee hän mua, +ja koska hyväkseen jo tein niin paljon, +en suotta mielis häntä kadottaa. + +ANTONIO. +Oon hämilläni--oonhan syypää eessäs +mä siihen, mitä tänään tapahtui; +myös mielelläni myönnän vikani, +sun armoosi sen anteeksanto jää. +Mut uskoa jos saatat, etten tehnyt +ma parastani, lepyttääksein häntä, +ma olen vallan lohduton! Oi, mulle +puhua katseesi suo lempeän, +jott' itseni taas tasapainoon saisin, +taas itseluottamuksen voittaisin. + +ALFONSO. +Ei, rauhoitu, Antonio! Sinua, +mä siitä millään tavalla en syytä; +sen miehen mielen liian hyvin tunnen +ja tiedän liian tarkoin tekoni, +kuin paljon häntä säästin, kuinka tyyten +ma unohdin, ett' oikeastaan hältä +mull' oisi velottavaa. Ihminen +valtansa alle alistaa voi paljon, +vaan hänen mieltään tuskin taipumaan +voi saada hätä tahi pitkä aika. + +ANTONIO. +Kun hyväks yhden toiset paljon tekee, +on kohtuullista, että puolestaan +hän myöskin aina muistaa muiden edun. +Ken henkeään niin paljon kehitti, +ken itarasti yhteen joka tieteen +ja joka tiedon raapi, mikä meidän +on suotu tavoittaa, sit' ankarammin +hän eikö velvollinen itseään +ois hillitsemään? Muistaako hän sitä? + +ALFONSO. +Vaan lepoon emme me saa jättäytyä! +Kun nauttimahan valmistaumme, silloin +juur' annetahan meille vihamies, +jott' urhoutta harjoittaisimme, +ja ystävä, jott' tilaisuutta meillä +ois pitkämielisyyttä harjoittaa. + +ANTONIO. +Hän täyttääkö ees ensi velvoituksen, +mi ihmisell' on: ruoka valita +ja juoma, kosk' ei luonto rajoittanut +hänt' yhtä ahtaalle kuin eläintä? +Hänt' eikö ennemminkin houkuta, +kuin lasta, kaikki suuhun sulava? +Hän milloin viiniins' sekoittikaan vettä? +Hän hätiköiden ahmii yhteen menoon +makeiset, höysteet, juomat väkevät, +ja sitten valittaa hän synkkää mieltään +ja vertaan kuumaa, tuliluonnettaan, +ja soimaa luontoa ja sallimusta. +Kuin katkerasti, ilman mieltä vallan, +mä lääkärinsä kanssa kiistelevän +oon usein hänen nähnytkään; jos jotain +vois nauraa, mikä tuska jonkun on +ja muiden kiusa, sit' ois melkein voinut. + +--Tään taudin tunnen, peloissaan hän sanoo +ja harmissaan:--Mit' auttaa taitonne? +Mua parantakaa!--Hyvä! sanoo toinen, +siis siitä sekä siitä luopukaa! + +--En voi!--Siis tämä juoma nauttikaa! + +--Oh en, se kamalalta maistuu, sitä +ei ota vastaan minun luontoni! + +--Siis juokaa vettä!--Vettä? Ei, en koskaan. +Sit' inhoon niinkuin vesikauhuinen. + +--Niinollen teit' ei auttaa voi.--Ja miksi? + +--Uus paha pahaan liittyy joka hetki, +ja joskaan ei voi tappaa, kuitenkin +se lisää joka päivä tuskaanne. + +--Se oivaa! Miksi lääkäri siis ootte? +Te tunnettehan vaivani, ois teidän +myös lääke tunnettava, maukkaaksi +se tehtävä, jott' ei mun oisi pakko, +pois tuskistani päästäkseni, kestää +vain yhä suurempia tuskia.-- +Sä myöskin hymyilet, mut totta on se; +omasta suustaan liet sen hältä kuullut? + +ALFONSO. +Useinkin kuullut sekä anteeks suonut. + +ANTONIO. +On varmaa, että elo hillitön, +niinkuin se unelmat suo raskaat, hurjat, +saa viimein päivälläkin uneksimaan. +Unt' eikö vain tuo luulevaisuus ole? +Hän minne käykin, vihamiehiä +hän pälyy ympärillään. Kukaan ei +näet ilman kateutta huomata +voi muka hänen lahjojaan, ei kukaan +voi häntä kadehtia vihaamatta +ja katkerasti vainoomatta häntä. +Hän valituksillaanhan useinkin +sua vaivaa: lukot murretut ja kirjeet +pois siepatut, ja myrkyt, tikarit! +Mit' eessään näkeekään hän kaikkea! +Oot tutkittanut, itse tutkinut, +ja mitä löytyi? Tuskin varjon vertaa. +Ei tyynny turviin minkään ruhtinaan, +ei viihdy povell' ystävän hän minkään; +ja sellaiselle onneako luulet +ja rauhaa voivas hankkia ja hältä +taas iloako varrot itselles? + +ALFONSO. +Sa oisit oikeassa, hänestä +jos lähint' etuani etsisin. +On etuni jo tosin, etten varro +mä hyötyä koht'ikään, suoraa kättä. +Kaikk' eri tavoin meitä hyödyttää; +ken paljon käyttää tahtoo, käyttäköön +jok' asiaa sen oman laadun mukaan! +Niin parhaat palvelukset saapi hän. +Medicit meille opettivat sen, +sen itse paavit meille näyttivät. +Mi huolenpito, mikä ylhäinen +ja tyyni kärsivällisyys heill' oli, +kun monta suurta kykyä he turvas, +jotk' eivät tarvitsevan näyttäneet +sit' oisi runsast' armoa ja sentään +sen tarvitsivat! + + +ANTONIO. + Ruhtinaani, kenpä +ei sitä tienne! Elon vaivat neuvoo +meit' elon antimille arvon suomaan. +Niin nuorena jo saavuttanut on +hän liian paljon, jotta siitä voisi +nyt tyytyväisenä hän nauttia. +Josp' oisi hänen hankittava vasta, +mit' auliin käsin tarjotaan nyt hälle, +voimansa jännittäis hän miehekkäästi +ja edistyissään tyydytyksen tuntis. +On köyhän aatelisen paras toivo +jo toteutunut, seuralaisekseen +jos hänet ottaa jalo ruhtinas +hoviinsa, köyhyydestä koroittaa +kädellä lempeällä. Lisäksi +jos luottamuksensa ja suosionsa +hän lahjoittaa ja tahtoo rinnalleen +hänt' ennen muita ylentää niin sodan +kun rauhan töissä, seuraelämässä, +niin, luulen, voispa hiljaisesti kiittäin +mies kaino arvon antaa onnelleen. +Ja Tassolla tään kaiken lisäks on +viel' onni nuorukaisen ihanin: +jo isänmaansa hänet tuntevi +ja häneen toivonsa on kiinnittänyt. +Mua usko, onnen patjall' oivasti +lepäävät oikut nuo ja pahat tuulet. +Hän tulee, päästä hänet armossasi, +suo hälle aikaa, jotta Roomasta +ja Napolista, mistä tahtoo, sitä +hän etsis, mitä täällä kaipaa hän +ja mitä täältä vain hän jälleen löytää. + +ALFONSO. +Ferraraanko hän palais ensiksi? + +ANTONIO. +Hän Belriguardoon jäädä tahtoisi +ja matkatarpeet välttämättömät +kautt' erään ystävänsä lähetyttäis. + +ALFONSO. +Mä tyydyn siihen. Sisareni palaa +pian takaisin kanss' ystävättärensä, +mä ennen heitä ratsain kiiruhdan. +Kun Tassosta oot huolehtinut, kohta +sa seuraat meitä. Linnanhoitajalle +myös anna tarpeelliset käskyt, jotta +niin kauan viipyä hän täällä voi +kuin tahtoo, siksi kunnes ystävänsä +on hälle lähettäneet kapineet +ja kunnes kirjeet, jotka Roomaan tahdon +mä hänen mukanansa toimittaa, +hän saanut on. Hän tulee! Hyvin voi! + + + +TOINEN KOHTAUS. + + + ALFONSO. TASSO. + +TASSO (_hillitysti_). +Sun armos, jota mulle osoittanut +oot usein, tänään loistaa kirkkainnaan. +Soit anteeksi, mit' ajattelematta +sun edessäs mä rikoin uhkamielin; +sait sovintoon sa vastustajani, +mun sallit jonkun aikaa poissa olla +sun luotasi, ja lupaat suosiosi +viel' ylevästi mulle säilyttää. +Nyt täysin luottavaisna lähden täältä +ja hiljaa toivon, että lomahetket +mun näistä vaivoistani kirvoittavat. +On uunna ylentyvä henkeni +ja tiellä, jolle katsees tukemana +ma astuin iloiten ja rohkeasti, +taas sinun suosiosi ansaitseva. + +ALFONSO. +Ma toivon matkallesi onnea, +ett' iloiten ja täysin paranneena +tykömme palaisit. Sa silloin meille +hetkestä annat jokaisesta, jonka +nyt otat, voiton kaksinkertaisen. +Saat ystävilleni ja miehilleni +kirjeitä viedä Roomaan. Luottavana +sun toivon kaikkialla kääntyvän +mun läheisteni puoleen, joihin luen +myös sinut, vaikka poissa oletkin. + +TASSO. +Oi ruhtinas, sen yli annos tulvii, +jok' arvoton on siihen mielestään +ja täll' ei hetkellä voi kiittää edes. +Sijasta kiitoksen on pyyntö mulla: +runoni lähinnä on sydäntäni. +Oon paljon tehnyt, lainkaan uutteruutta +tai vaivaa säästämättä; kuitenkin +on vielä paljon tehtävää. Mun mieli +ois sinne, missä suurten miesten henki +viel' elää, vaikuttaen elää, kouluun +siell' uudelleen mä käydä tahtoisin. +Niin arvokkaammin sinun suosiosi +ansaitsis lauluni.--Oi, takaisin +suo mulle lehdet, joiden olevan +sun hallussas vain häveten nyt tiedän. + +ALFONSO. +Et tänään multa ottaa tahtone, +mit' antaa tuskin ehtinyt oot tänään. +Välittäjäksi suo mun käydä itses +ja runoelmas väliin: varo, ettei +sun uuras ankaruutes loukkaa luonnon +suloa, joka soinnuissasi elää. +Ja joka taholta äl' ohjeit' ota! +Tuhannet mietteet eri ihmisten, +joit' elämä ja aatteet ristiriitaan +saa keskenään, kaikk' yhteen runoilija +ne kokoo viisahasti, eikä pelkää +pahoittaa monen mieltä, jotta taas +sen enemmän vois monta miellyttää. +En sano silti, ettei siellä täällä +sun oisi silailtava varovasti. +Ma lupaan sulle vielä: runostas +saat pian jäljennöksen. Itse runo +sun kädestäsi jää mun käsiini, +jott' ensin sisarteni kanssa voisin +siit' oikein iloita. Jos sitten tuot +sen valmiimpana takaisin, me siitä +nautimme ylevämmin, ystävinä +vain siellä täällä sua varoittaen. + +TASSO. +Vain häpeillen mä toistan pyyntöni: +mun pian salli saada jäljennös! +Vain teos tää nyt mielessä on mulla. +Nyt siitä tulkoon, mikä tulla voi. + +ALFONSO. +Sun intosi, sun rientos hyväksyn! +Mut, Tasso rakas, jos vain mahdollista, +sun ensin vähän aikaa huvikses +vapaata maailmaa ois nautittava +ja veres virkistettävä. Kas silloin +vironneen mielen kaunis sopusointu +sinulle kaikki soisi, mitä turhaan +nyt synkeällä kiihkolla sä etsit. + +TASSO. +Niin, ruhtinaani, siltä näyttää kyllä; +mut terve olen ma, kun työhöni +voin antautua, ja niin parantaa +taas työni minut. Nähnyt olethan +jo kauan: vapaa ylellisyys mulle +ei hyvää tee. Saan juuri levossa +lepoa vähimmän. Mä surukseni +nyt tunnen, että luonto säätänyt +ei tätä mieltä riemuin liukumaan +yl' leikkiväisten päiväin aaltoilun +ulappaa, aikain aavaa merta kohti. + +ALFONSO. +Sua kaikki mieles miete, pyrkimys +syvälle johtaa sinuun itseesi. +On meidät ympäröinyt kohtalo +niin monin syväntein; vaan kaikkein syvin +on täällä rinnassamme--siihen meidän +niin onkin houkuttavaa syöksyä. +Mä pyydän: irti riistäy itsestäsi! +Min runoilija menettää, sen voittaa +taas ihminen. + +TASSO. + Tät' intoani turhaan +ma suistan, rinnass' aina aaltoovaista. +Jos miettiä tai runoilla en saa, +elämä mulle elämää ei ole. +Sä kiellä silkkimato kehräämästä: +vaikk' omaa kuoloaan se kehrääkin, +niin sisimmästään kalliin kudoksen +se esiin kehittää, ei lakkaa ennen +kuin ruumiskirstuunsa on sulkeunut. +Oi, jospa kerran hyvä jumala +myös meille silkkimadon kohtalon +sois kadehdittavan, ja siipemme +uudessa päivänlaaksoss' iloiten +sois meidän nopeasti levittää! + +ALFONSO. +Mua kuule! Kaksin verroin elämästä +niin monen saatat nauttimaan; sua pyydän: +elämän arvo opi tuntemaan, +elämän, jonka rikkaus viel' omaas +on kymmenkertaisena. Hyvin voi! +Mit' aikaisemmin palaat luoksemme, +sen herttaisemmin olet tervetullut. + + + +KOLMAS KOHTAUS. + + +TASSO (_yksin_). +Niin, sydän, kestä lujana! Niin, oikein! +Käy vaikeaks se sulle. Ensi kerran +näin saat ja saatat teeskellä. Sen kuulit: +ei hänen oma mielensä se ollut, +ne eivät hänen omat sanansa, +--Antonion ääni eikö kaikunut? +Oi, varasi vain pidä! Kuulla saat sen +pian joka taholta. Vain lujana! +On vielä hetkisestä kysymys. +Ken myöhään elämässään oppinut +on teeskentelyn, häll' on suojanaan +rehellisyyden varjo! Hyvin käy se, +vain heidän kanssaan siihen harjaannu. + (_Hetken vaitioltuaan_.) +Riemuitset liian varhain! Tuoll' on hän, +hän, armas ruhtinatar, saapuu tuolla! +Oi, mikä tunne! Tuskaks epäluulo +ja suuttumus mun rinnassani sulaa. + + + +NELJÄS KOHTAUS. + + + PRINSESSA. TASSO. (_Kohtauksen loppupuolella muutkin_.) + +PRINSESSA. +Sä. aiot jättää meidät, Tasso, tai +jäät ennemminkin Belriguardoon vielä, +senjälkeen poistuakses luotamme? +Vain vähäks aikaa, toivon. Lähdet Roomaan? + +TASSO. +Mä ensin sinne ohjaan kulkuni, +ja suosiollisesti ystäväni +jos minut vastaan ottavat, kuin toivon, +niin huolta, kärsivällisyyttä käyttäin +siell' ehkä runoni voin viimeistellä. +On siellä koossa miestä, taide-alan +jokaisen mestariksi mainittavaa. +Ja eikö joka paikka, joka kivi +kaupungeist' ensimäisen puhu meille? +Tuhansin eikö mykät opettajat, +vakaiset majesteetit, meille viittaa +siell' ystävinä? Jos en runoani +saa siellä valmiiksi, sit' en saa koskaan. +Ah, tuskalla jo tunnen: onnea +ei mulla yrityksess' yhdessäkään! +Sen muuttaa voin, en koskaan valmiiks saada. +Ma tunnen, hyvin tunnen: suuri taide, +mi ruokkii jokaista, mi vahvistaa +ja nostaa hengen terveen, turmioon +se minut vie, se minut luotaan ajaa. +Pois kiiruhdan! Jo tahdon Napoliin! + +PRINSESSA. +Sen uskaltaisitko? Ei peruutettu +maanpako-tuomio viel' ole, mikä +sua kerran kohtas isäs rinnalla. + +TASSO. +On varoitukses oikea, sit' olen +jo miettinyt. Ma valepuvun otan, +ma kuljen sinne, halpa paimennuttu +tai pyhiinvaeltajan vaippa yllä. +Mä hiivin läpi kaupungin, miss' yksi +tuhanten vilinään voi hyvin piillä. +Mä riennän rantaan, löydän veneen sieltä, +ja hyväntahtoisia miehiä, +Sorrenton talonpoikia, jotk' ovat +kotiinsa markkinoilta palaamassa, + +--Sorrentoon täytyy rientää minun myös. +Siell' asuu siskoni, ol' ilo, tuska +hän vanhempaini, niinkuin minäkin. +Ma hiljaa purress' olen, vaieten +myös astun maihin, kuljen verkalleen +tiet' ylöspäin ja kysyn portilla: +Cornelia miss' asuu, näyttäkää +se minulle, Cornelia Sersale! +Avuliaasti kutojatar joku +sen kadun mulle näyttää, taloon neuvoo. +Käyn edelleen. Ja lapset juoksevat +mun vierelläni, muukalaista synkkää +ja pörrötukkaista ne katselevat. +Niin saavun kynnykselle. Avoinna +jo ovi on, niin astun huoneeseen-- + +PRINSESSA. +Oi Tasso, katso eteesi, jos voit, +ja huomaa vaara, missä väikyt sä! +Sua säästän, sillä muutoin sanoisin: +jaloa onko noin sun puhua, +noin ajatella yksin itseäsi, +kuin ystäväin et sydämiä loukkais? +Sä etkö tunne mieltä veljeni, +kuin sisar kumpikin sua kunnioittaa? +Sit' etkö tuntenut tai tiennyt ole? +Jo hetket muutamatko muuttaneet +on kaiken? Tasso! Pois jos haluat, +surua, tuskaa meille älä jätä! + +TASSO (_kääntyy poispäin)_. + +PRINSESSA. +Kuin onkaan lohduttavaa, ystävälle, +jok' aikoo vähäks aikaa poistua, +pien' antaa lahja, vaikka oisi se +vain uusi vaippa tahi ase joku! +Ei sulle enää mitään antaa voi, +--pois katkerana kaikki omasi +sä heitäthän. Sä mustan kauhtanan +ja pyhiinvaeltajan-simpukan +ja pitkän sauvan osaksesi otat +ja vapaaehtoisesti köyhänä +pois kuljet, meiltä riistäin, mitä voisit +vain meidän kerallamme nauttia. + +TASSO. +Et tahdo siis mua täysin hyljätä? +Oi sulo sana, kaunis, kallis lohtu! +Mun etuani valvo, suojaa mua!-- +Mun anna Belriguardoon jäädä, siirrä +Consandoliin, tai minne tahdot, minut! +Niin monta ruhtinaall' on kaunista +puutarhaa, linnaa, jotka vuodet umpeen +on valmiina, ja tuskin päiväks sinne +te pistäydytte, hetkeks ehkä vain. +Niin, etäisin te niistä valitkaa, +jot' ette vuosiin katsomassa käy +ja joka nyt on hoidotonna ehkä: +te sinne lähettäkää minut! Siellä +mun suokaa olla teidän omanne! +Kuin vaalisinkaan sinun puitas, syksyin +sun sitroonasi laudoin peittäisin +ja tiilin, ruokokimpuin suojaisin. +Saa lavealle työntää juurensa +maan poveen lavoissansa kauniit kukat; +on puhdas, soma joka puistonpolku +ja joka tilkku maata oleva. +Myös linnasta mun suokaa huolta pitää! +Mä ajallansa avaan ikkunat, +jott' tauluja ei pilaa kosteus. +Mä seinäin stukkatuuri-siloitukset +siivoilen keveällä viuhkalla; +on välkkeen puhtaan saava permanto, +ei kivi ainoa saa irtaantua, +ei halkeimissa ruoho orastaa! + +PRINSESSA. +Ei tiedä sydämeni neuvoa, +ei löydä sulle lohtua,--ei meille. +Mun silmän' etsii, avun antaisko +jumala mikään meille, yrtin mulle +osoittais terveellisen, juoman jonkun, +mi mielees rauhan toisi, rauhan meille! +Ei sana hartain, huulilta mi lähtee, +ei kaunein lääkekeino auta enää. +Mun täytyy sinut jättää, eikä jättää +sua sydämeni voi. + +TASSO. + Oi jumalat, +hän, hänkö todella sun kanssas puhuu, +sua armahtaa? Ja väärin ymmärtää +sa kuinka voit tuon jalon sydämen? +Kuink' oli mahdollista, että eessään +sun uskos horjui, heikkous sun valtas? +Ei, ei, se olet sinä! ja myös minä! +Oi, jatka, kaikki lohtu huuliltas +mun salli kuulla! Neuvoasi multa +äl' ota pois! Oi lausu, mitä teen, +jott' anteeks saada veljeltäsi voisin, +jott' itse anteeks soisit mielelläsi, +jott' omaan piiriinne mun lukea +ilolla tahtoisitte taas? Se sano! + +PRINSESSA. +Sult' aivan vähän vaadimme; ja sentään +kai liikaa ehkä; meihin, ystäviis, +sa luottaudu! Sult' emme tahdo mitään, +mik' omaa itseäs ei ole, kunhan +vain ensin itses kanssa sovun saat. +Iloksi meille oot, kun sull' on ilo, +suruksi vain, jos vierot iloa. +Ja joskin kärsimättömiks saat meidät, +se sitä vain on, että auttaa sua +on meillä mieli, mutta surulla +näemme, ettei auttaa voikaan, ellet +käy itse ystäväsi käteen, puolees +mi kaiholl' ojentuu, eik' yllä sinuun. + +TASSO. +Se olet sinä, pyhä enkeli, +kuin ensi kerran mulle ilmestyissäs. +Suo anteeks, ettei tuntenut sua aina +sumea katse kuolevaisen! Jälleen +hän sinut tuntee! Sielu ikuisesti +sua ylistämään aukee. Heltymystä +on sydän täys; niin, hän on edessäsi, +hän itse! Mikä tunne! Harhaako +se on, mi sinuun sieluani vetää? +Vain hourintaa? Vai aisti korkeampi, +mi vasta kauneimman ja puhtaimman +käsittää toden? Niin, se on se tunne, +mi yksin minut onnelliseks tehdä +maan tämän päällä voi, mi yksin minun +niin kurjaks salli tulla, kapinoiden +kun sydämestäni sen häätää koin. +Tään intohimon tukahduttaa aioin, +ja vastaan syvint' olemustani +ain' uudelleen ma sodin, paatuen +ominta itseäni hävittämään, +jonk' oma sinä oot niin kokonaan-- + +PRINSESSA. +Jos tahdot, että kauemmin sua kuulen, +niin taltu, hehkus tuo mua peloittaa! + +TASSO. +Estääkö maljan reuna viiniä, +mi vaahdoten ja kuohuin tulvii yli? +Sa joka sanall' onneani lisäät, +saa silmäs joka sanalt' uutta tulta. +Sisintä myöten tunnen muuttuneeni, +vapautuneeni tunnen tuskastani, +vapaa kuin jumalat,--sun kiitos kaikki! +Huuliltas virtaa mahti sanomaton, +ja minut valtaans' ottaa; niin, sä teet +mun täysin omakses. Ei mulle jää +nyt enää mitään omaks itsestäni. +Sumentaa onni, valo silmäni, +mun horjuu mieleni. En kestä enää, +mua ylivoimaisesti puolees vedät, +sua hillitönnä sydämeni halaa. +Mun voittanut oot iki-omaksesi, +niinp' ota olentoni kokonaan! + (_Syöksyy prinsessan luo ja syleilee häntä rajusti_.) + +PRINSESSA (_työntäen Tassoa luotaan ja rientäen pois_). +Pois! + +LEONORA (_joka jo hetken on ollut taustalla näkyvissä, esiin rientäen_). + Mit' on tapahtunut? Tasso! Tasso! + (_Lähtee prinsessan jälkeen_.) + +TASSO (_aikoen seurata heitä)_. +Oi Luoja! + +ALFONSO (_joka jo hyvän aikaa on lähestynyt Antonion kera_). + Mieletöntä pidättäkää! (_Pois_.) + + + +VIIDES KOHTAUS. + + + TASSO. ANTONIO. + +ANTONIO. +Josp' oisi luonasi nyt vihamies, +joit' aina ympärilläs vainuat, +kuin riemuita hän saiskaan!--Onneton! +Ma tuskin vielä olen toipunut! +Kun jotain aivan yllättävää sattuu, +kun silmä näkee jotain suunnatonta, +on aatos hetken tyrmistynyt: meillä +ei ole mitään siihen verrattavaa. + +TASSO (_kauan vaitioltuaan)_. +Vain täytä virkas, sinut tunnen ma! +Niin, ruhtinas ei suotta sinuun luota; +vain täytä virkas, vitkaan kuoliaaksi +kiduta minut, tuomioon kun olen +nyt vikapää! Vain kisko, kisko nuolta, +jott' yhä julmemmin sen väkäset +mua raatelis! +Sa olet kallis ase tyrannin; +siis ole vanginvartijani, ole +kiduttajani! Kuinka omiasi, +kuin sovelias ootkaan molemmiksi! + (_Näyttämöön päin_.) +Niin, mene, tyranni! Et loppuun saakka +sä teeskennellä voinut, riemuitse! +Sä hyvin orjas sidoit, hyvin häntä +oot tuskiin mietittyihin säästänyt: +sä mene vain, sua vihaan, täysin tunnen +sen inhon, min saa aikaan väkivalta, +mi rikollisna, väärin ruhtinoi. + (_Hetken vaitioltuaan_.) +Siis lopultakin karkoitettu olen, +pois täältä kerjäläisnä häädetty! +Siis seppelöitynä mä aiottiin +vain uhriteuraaks eteen alttarin! +Siis viime päivänä viel' omaisuus +pois multa houkuteltiin ainoa, +pois sanoin liukkain vietiin runoni! +Nyt teidän käsissänne ainoa +on omaisuuteni, mi kaikkialla +ois ollut suositukseni, mi vielä +jäi viime varakseni nälkää vastaan! +Nyt huomaan, miksi levätä mun täytyy. +Tää salaliitto on, sä olet päämies. +Jott' ei vaan kypsyis runoelmani, +jott' ei vaan leviäisi maineeni, +jott' tuhat vikaa keksis kateus, +jott' unhoon lopulta mä jäisin aivan, +siks työttömyyteen tottua mun täytyy, +siks säästää itseäni, aistejani. + +Oi kallis huoli, kelpo ystävyys! +Ma inhoittavaks uskoin salaliiton, +mi ympärillein näkymättömänä +ja väsymättä kietoi verkkojaan, +vaan vielä katalammin käy se ilmi. + +Ja sireeni! Sä houkuttajani +niin hentoinen, niin taivaallinen, nyt +yht'äkkiä sun tunnen. Miks, oi Luoja, +niin myöhään! + + Vaan niin valmiit pettämään +olemme itseämme, kunniaa +hylyille suomaan vasta-kunniasta. +Ei toistaan tunne ihminen. Ei muut kuin +kaleeriorjat, jotka läähöttää +lähekkäin kytkettyinä samaan penkkiin; +ne tuntee toisensa, joist' yksikään ei +voi mitään vaatia, ei menettää; +joist' itsekukin veijarista käy +ja vertaisensa veijariksi arvaa. +Sensijaan kohteliaina toisiamme +me väärin arvioimme, jotta myös +he puolestaan meit' arvioisi väärin. + +Kuin kauan pyhä kuvas estikään +mua näkemästä naista keimailevaa, +jok' arvottomin juonin vehkeilee! +Putosi naamio, Armidan nään nyt, +on poissa sulo kaikki--niin, sä oot se! +Sinusta aavistava laulu lauloi! + +Ja liukas, pikku välittäjätär! +Kuin syvälle hän alentui! Nyt kuulen +ne hiiviskelyt hiljaiset, nyt tunnen +sen piirin, jota kaarrellen hän hiipi. +Mä teidät kaikki tunnen! Riittää mulle! +Ja minulta jos kaikki riisti kurjuus, +mä sitä kiitän: totuuden se näyttää! + +ANTONIO. +Sua, Tasso, hämmästyen kuuntelen, +jos hyvin tunnenkin, kuin herkkä henkes +äärestä toiseen häilymään on nopsa. +Tajuusi tule! Raivos hillitse! +Sä herjaat, syydät sanan sanan jälkeen, +jotk' anteeks antaa voi sun tuskillesi, +vaan niit' et itsellesi koskaan sinä. + +TASSO. +Noin lempein kielin älä mulle puhu, +sanoiltas viisailta sä säästä minut! +Suo mulle onni hämärä, ett' ensin +en tulis järkiini, ja järjiltäni +senjälkeen joutuisi. Ma ruhjotuksi +ytimiin saakka tunnen itseni, +ja elän vain sen tunteakseni. +Mua epätoivon raivo kouristaa, +ja hornantuskassa, mi minut tuhoo, +on herjaus vain heikko tuskanääni. +Ma tahdon pois! Jos rehellinen liet, +se näytä, päästä minut täältä heti! + +ANTONIO. +Mä täss' en hädässäsi heitä sua; +jos mielenmaltti täysin loppuu sulta, +ei lopu multa kärsivällisyys. + +TASSO. +Mun vangikses siis täytyy antautua? +Ma antaudun, ja niin se tehty on; +en vastusta, niin minulle on paras-- +ja tuskassani sitten toistella +suo minun, kuinka kaunist' olikaan, +min itse itseltäni hävitin. +He menevät--Oi Jumala, näen tuolla +jo pölyn, jonka vaunut nostavat-- +On eellä ratsastajat--Pois he menee, +tuoll' ajaa he!--Sielt' enkö myös mä tullut? +Poiss' ovat, poissa, minuun suuttuneina. +Oi, kättä herrani jos suudella, +oi, hyvästellä vain jos saisin vielä! +Vain kerran pyytää viel': oi, anteeksi! +Vain kuulla vielä: mene, anteeks saat! +Vaan sit' en kuule, enää koskaan kuule-- +pois aionhan! Mun hyvästellä suokaa, +vain hyvästellä. Suokaa, sallikaa +vain hetkinen mun heitä nähdä taas! +Viel' ehkä paranen. Ei, hyljätty +mä olen, karkoitettu, itseni +oon itse karkoittanut, hänen ääntään +en koskaan kuule enää, kohtaa koskaan, +en koskaan katsettaan-- + +ANTONIO. +Suo miehen, jok' ei seiso kylmin mielin +sun vierelläs, sua muistuttaa: et ole +niin kurja, kuin sä luulet! Miehistäy! +Jo liioin annat valtaa tuskallesi. + +TASSO. +Ja olenko niin kurja siis, kuin näytän? +Niin heikko, kuin mun näet edessäsi? +Siis mennyttä kaikk' onko? Onko tuska +maanjäristyksen lailla raivonnut, +niin ett' on edessäni rakennus +vain tuhkaa kasa kaamea? +Kaikk' onko kyvyt menneet, jotk' ois saaneet +tukea, viihdyttää mua tuhatverroin? +Pois sammunutko voima, joka muinoin +mun eli rinnassani? Rauennutko +oon tyhjiin, aivan tyhjiin? +Ei, kaikki vielä on, mut min' en mitään; +mä itselleni vieras oon, hän mulle! + +ANTONIO. +Ja häipyväs jos luulet itseltäsi, +niin havahdu ja muista, mitä olet! + +TASSO. +Niin, aikaan oikeaan mua muistutat!-- +Jo onko turhat aikain esimerkit? +Eteeni eikö nouse yksikään +mies jalo, syvemmältä kärsinyt +kuin minä kärsin, jotta rohkaistuisin +mä häneen itseäni verraten? +Ei, poiss' on kaikki! Yksi jääpi vain: +on luonto meille suonut kyyneleet +ja tuskanhuudon, kun jo menehtyy +mies lopulta.--Ja mulle yli kaiken +se tuskaan soinnut, sanat antoi, hädän +syvintä valtaa valittaakseni: +ja ihmissuun kun vaiva sulkee, Luoja +soi mulle lahjan laulaa, kuinka kärsin. + +ANTONIO (_astuu hänen luokseen ja ottaa häntä kädestä)_. + +TASSO. +Oi jalo mies! Sä olet luja, vakaa, +ja minä aalto vain, jot' ajaa myrsky. +Vaan mieti kuitenkin ja voimastas +äl' ylvästele! Luonto mahtava, +mi laski juuret tämän kallion, +myös aallon liikkuvaiseksi se loi. +Se myrskyn tuo, ja aalto pakenee +ja häilyy, paisuu, murtuu vaahtoharjoin. +Niin ihanasti päivä kuvastui +tään aallon helmaan, tähdet uinuivat +sen povella, mi hiljaa nousi, laski. +On poissa välke, rauha paennut.-- +En vaarass' enää itseäni tunne, +enk' enää sitä häpee tunnustaa. +On rikki peräsin, ja laiva ruskaa +jo joka puolelta. Pois repee pohja +mun jalkojeni alta! Sinuun tartun +ma käsin molemmin! Niin kallioon, +tuhoutuessa purren, puristautuu +lujasti vielä viimein laivamies. + + + + +SELITYKSIÄ. + + +Siv. 3. _Vergiliusta_ pidettiin Tasson esikuvana. + " 6. _Esten Herkules_ (Ercole d'Este) oli herttua Alfonso II:n isä. + " " _Esten Hippolytos_ (Ippolito d'Este), edellisen veli. + " 9. _Myrtti_ oli Venukselle pyhitetty. + " 12. _Platoa_ tutkittiin siihen aikaan paljon myös Ferraran hovissa. + " 13. _Alfonso II_ oli Ferraran herttuana vv. 1559--97. Torquato + Tasso tuli hänen palvelukseensa v. 1572. + Tasso valmisti "_Vapautetun Jerusaleminsa_" vv. 1565-75. + " 17. _Antonio Montecatino_ oli ensin filosofian professori, + sitten, v:sta 1575, herttuan valtiosihteeri. + " 20. _Torquato Tasson isä Bernardo_ ajettiin maanpakoon + Napolista v. 1550. + " 29. _Gregorius XIII_ tuli paaviksi v. 1572. Ferrara oli + paavillinen läänitys. + " 38. _V.1565_, jolloin Tasso ensi kerran tuli Ferraraan, + oli herttualla toiset häänsä, joiden juhlallisuuksia + Tasso kuvailee. + " 52. "_Mä sivellintä, runohenkeä_, + _mi jumal-juoman parhaan suloudesta_ + _sai nuoren voiman, toivoisin_..." + Taru kertoo mehiläisten kantaneen nuoren, nukkuvan + Pindaroksen huulille hunajaa. + " 80. _Prinsessan äiti_ oli v:sta 1535 kalviinilainen, minkävuoksi + hän ei senjälkeen saanut ottaa osaa lasten + kasvatukseen. Alfonso II ajoi samasta syystä äitinsä + maanpakoon Ranskaan. + +Siv. 100. "_Nuo linnut kaameat, kaksmieliset_..." Vanhimman + jumaluuden, Yön, tyttäriä. Erinyeitä sekä raskasmielisyyden + ja mielipuolisuuden henkiä, verrataan + yölintuihin; lähinnä kai ajatellaan lepakoita. + " 108. "_Mi ruhtinas_..." Francesco I Medici, Toskanan + suurherttua v. 1574. + " 119. _Gonsaga, dè Nobili, da Barga, Antoniano, Speroni_,-- + Tasson ystäviä, pappismiehiä, oppineita, kirjailijoita + ja kirjallisuuden tutkijoita. + " 141. _Sorrentossa_, Napolin lähellä, Tasson synnyinseudulla + asui hänen sisarensa Cornelia leskenä; hänen luokseen + Tasso meni ensimäisellä pakoretkellään v. 1577. + + + + + + + + +End of Project Gutenberg's Torquato Tasso, by Johan Wolfgang von Goethe + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13328 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..a0b448b --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #13328 (https://www.gutenberg.org/ebooks/13328) diff --git a/old/13328-8.txt b/old/13328-8.txt new file mode 100644 index 0000000..d5a79a8 --- /dev/null +++ b/old/13328-8.txt @@ -0,0 +1,5202 @@ +The Project Gutenberg EBook of Torquato Tasso, by Johan Wolfgang von Goethe + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Torquato Tasso + +Author: Johan Wolfgang von Goethe + +Release Date: August 30, 2004 [EBook #13328] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TORQUATO TASSO *** + + + + +Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and PG Distributed +Proofreaders + + + + + + + +TORQUATO TASSO + +Näytelmä + + +Kirj. + +J.W. v. Goethe + +Suomentanut J. Siljo + + +1913. + + + + +SUOMENTAJAN ESISANA. + + +Niistä arv. henkilöistä, jotka ovat edistäneet työtäni, pyydän +suurimmalla kiitollisuudella mainita _leht. O. Mannisen_, jonka +positiivinen apu on ollut erikoisen tuntuva; sekä _prof. O.E. Tudeerin_, +joka lukuisilla huomautuksilla on selventänyt minulle tekstiä. + +Helsingissä, 9 p. huhtik. 1913. + +_J.S._ + + + + +HENKILÖT: + +ALFONSO TOINEN, Ferraran herttua. +LEONORA ESTELÄINEN, herttuan sisar. +LEONORA SANVITALE, Scandianon kreivitär. +TORQUATO TASSO. +ANTONIO MONTECATINO, valtiosihteeri. + +Tapahtumapaikka Belriguardon huvilinna. + + + + +ENSIMÄINEN NÄYTÖS. + +_Puutarha koristettuna eepillisten runoilijain rintakuvilla. +Näyttämön etualalla oikealla Vergilius, vasemmalla Ariosto._ + + + +ENSIMÄINEN KOHTAUS. + + + PRINSESSA. LEONORA. + +PRINSESSA. +Mua katsot hymyten, Eleonora, +ja katsot itseäs ja hymyät. +Suo tietää ystävättäres, mi sua +noin arveluttaa sekä viehättää. + +LEONORA. +Niin, ruhtinatar, mielihyvin nään mä, +kuin meitä maalaiskorut kaunistaa. +On elomme kuin paimentyttöjen +ja puuhamme kuin noiden onnellisten. +Me seppeleitä teemme. Käsissäni +tää yhä paisuu kirjokukkasista; +sun mieles, ylevämpi aatoksissaan, +on valikoinut sorjan laakerin. + +PRINSESSA. +Nää lehvät, aatoksissain sitomani, +pään arvokkaan jo saavat kaunistaa: +Vergiliusta kiittää tahdon näin. + (_Hän seppelöi Vergiliuksen rintakuvan_.) + +LEONORA. +Mun täyden, vehmaan seppeleni kantaa +siis Ludovicon jalo otsa saa. + (_Hän seppelöi Arioston rintakuvan_.) +Ja leikin kuolottoman mestarille +veronsa kohta tuokoon nuori kevät. + +PRINSESSA. +Mä veljeäni kiitän, kun näin varhain +hän meidät maalle toi. Tääll' omin valloin +nyt unelmoida voimme hetket pitkät +me elävämme runon kulta-aikaa. +Tää rakas Belriguardo! Iloisena +tääll' elin monta nuoruuteni päivää, +ja nuori vihannuus ja päivänpaiste +sen tunteen uutena taas mulle tuo. + +LEONORA. +Niin, uusi maailma meit' ympäröi! +Puut iki-vihertävät varjossansa +jo virkistystä suovat. Suihkulähteet +taas raikkahasti soivat. Aamutuuli +saa nuoret, norjat oksat keinumaan. +Kuin lapsensilmät, kasvinlavoistaan +meit' armahina katsoo kukkaset. +Jo peitteen estämättä päivä silmää +oranssien ja sitroonien majaan. +On päämme päällä tyyni sinitaivas, +ja etäisinten vuorten harjoilta +kuin utuverho ilmaan haihtuu lumi. + +PRINSESSA. +Mä kevään tuloa vain siunaisin, +jos ystävätärtä ei multa veis se. + +LEONORA. +Ah, unhoittaa mun suo, kuin pian taas +nää onnenhetket multa ero riistää! + +PRINSESSA. +Min ero sulta vie, sen monin verroin +tuo suuri kaupunki taas sulle suo. + +LEONORA. +Mua kutsuu velvoitus ja rakkaus +luo puolisoni, kauan kaivanneen. +Vien hälle pojan, jok' on tänä vuonna +kehittynyt ja kasvanut niin paljon, +ja yhdyn hänen isäniloonsa. +Suur', ihana Firenze on, mut aarteet +sen runsaimmatkaan eivät arvollaan +Ferraran jalokiviä voi voittaa. +Firenzen kaupungiksi kansa sai, +Ferraran suuruuden loi ruhtinaat. + +PRINSESSA. +Viel' enemmän ne kunnon ihmiset, +joit' onnensattuma toi yhteistyöhön. + +LEONORA. +Mi sattumalta yhtyi, hajoo pian. +Mut itsehensä jalo ihminen +voi jalot kiinnittää, kuin teette te. +Te, veljesi ja sinä, yhdistätte +mont' arvoistanne kättä keskenään, +ja suurten isäin arvoiset te ootte. +Tääll' loisti kirkkahaksi syttyneenä +jo valo tieteen, vapaan ajatuksen, +kun raakalaisuus muuta maailmaa +viel' yöhön kolkkoon kietoi. Lapsena +jo maineen, nimen Esten Herkuleen +ja Esten Hippolytuksen ma tunsin. +Kuin Rooma ja Firenze, isältäni +suurt' ylistystä sai Ferrara. Tänne +jo kauan kaipasin; nyt täällä olen. +Petrarca hoidon, suojan täältä sai, +ja täältä esikuvans' Ariosto. +Ei maassa suurta miestä yhtäkään, +ken täällä vieraana ei ollut ois. +Ja etu neron suosinnasta on: +jos hänelle sä vieraslahjan suot, +saat häitä kauniimman sa vastalahjan. +On pyhä paikka, jolla jaloin käynyt +on hyvä ihminen; vuossatain taa +sen sanat, teot säilyy lasten kuulla, + +PRINSESSA. +jos heillä herkkä tunto on, kuin sun; +kadehdin usein tuota onneas. + +LEONORA. +Jot' itse hiljaa, puhtahasti nautit +kuin harvat. Kas mun täysi sydämeni +koht' ilmaisee, mit' elävästi tunnen; +syvemmin tunnet sa--ja vaikenet. +Ei sua hetken lume häikäise, +ei lahjo sukkeluus, ja imarrus +sun korviis teeskennellen turhaan hiipii. +On aina vakaa mieles, aistis varma +ja sanas suora; aina suuruuteen +sä kiinnyt,--niinkuin itses, tunnet sen. + +PRINSESSA. +Tät' älä imarrusta suurinta +jalohon pue vaippaan ystävyyden! + +LEONORA. +Vain ystävyys voi oikein ymmärtää +ja tuntea sun arvos kokonaan. +Ja vaikka paljon auttoi myöskin onni +ja sallimus sua siihen, mikä olet, +niin arvos suuri sulle silti jää, +ja yli muiden naisten kunnioittaa +tää aika sinua ja sisartas. + +PRINSESSA. +Ei vaikuta tuo minuun, Leonora, +kun muistan vähäisyyttä ihmisen, +ja että senkin muille velkaa on. +Mä äidiltäni opin vanhat kielet +ja menneen ajan teot tuntemaan; +mut tiedoiltaan ja mieleltänsä oli +tytärtään kumpaakin hän suurempi, +ja verrata jos häneen tahdot heitä, +niin etusijan saa Lucretia. +Ja usko: mitä luonto, onni salli +mun saada, koskaan sitä katsonut +en omaksen', en kunniakseni. +Ma iloitsen, kun viisaan miehen puheen +voin ajatuksen mukaan ymmärtää. +Jos menneen ajan miestä arvostellaan +ja hänen tekojansa punnitaan; +tai johtuu keskustelu tieteeseen, +mi kokemuksen kautta laajentuen +ei yksin hyödytä, vaan jalostaa: +kuin puhe arvollisten vaihteleekin, +ma seuraan mielelläni, vaivatta. +Viisasten väittelyä iloin kuulen, +kun voimista, jotk' ihmisrinnan tuskaan +ja autuutehen voivat liikuttaa, +käy puhe sointuva ja innokas; +tai ajattelijan kun puhumaan +saa ruhtinasten maineen-, vallanhimo, +ja silloin äly hieno, joustava, +kuin ainoastaan viisaan miehen on, +meit' opettaa, ei harhaan meitä vie. + +LEONORA. +Ja tämän vakaan keskustelun jälkeen +suo tyynen virkistyksen korvalle +ja sydämelle säkeet runoilijan, +jok' armaat, nuoret tunteet elämään +virittää sielussamme lempein soinnuin. +Maat laajat vallitsee sun ylhä henkes, +mun aina mieluisinta viipyä +on runouden saaren lehdikoissa. + +PRINSESSA. +Se kaunis maa, on mulle kerrottu +ja uskoteltu, parhaiten vain myrtin +saa kasvamaan. Ja vaikka runottaret +on lukuisat, niin harvoin etsitään +heist' ystävää ja leikki toveria, +vaan mieluumpi ois nähdä runoilijaa, +jok' karttain pakenevan näyttää meitä +ja jotain etsivän, jot' emme me, +ja ehkei hänkään itse täysin tunne. +Ois silloin hupaisaa, jos meidät kohtais +hän hetkell' oikealla, meissä huomais +ihastuin aartehensa, jota etsi +hän kauan turhaan maat ja mantereet. + +LEONORA. +En pilastasi pahastua voi; +sen kärki sattuu tosin, mutt' ei syvään. +Mä miehen ansioille arvon suon, +ja teen myös Tassolle vain oikeutta. +Pois näiltä mailta kaipaa katseensa; +ja korvans' yhteissoinnut luonnon kuulee, +mit' tärjoo aikakirjat, elämä, +hän kohta siihen kiintyy sydämellään: +hän hajallisen kokoo mielessään, +tunteellaan elottoman elävöittää. +Hän usein halveksitun koroittaa, +mi ennen arvon sai, sen tyhjäks näyttää. +Tään taikapiirin haltijana käy +tuo kumma mies, ja kanssaan kulkemaan +meit' innostaa ja aatoksemme kietoo: +hän lähestyinkin meistä kauas jää, +hän näyttää meitä katsovan ja näkee +vain henki-ilmestyksen sijallamme. + +PRINSESSA. +Sä hellävaroin kuvaat runoilijan, +unelmain hentoin mailla kulkevan. +Vaan myöskin todellisuus hänen mieltään, +ma luulen, voimakkaasti kiinnittää. +Ne kauniit laulut, jotka siellä täällä +näemme puihin kiinnitettyinä, +--kuin kulta-omenat Hesperian uuden +ne tuoksuu,--mielestäs ne eikö ole +hedelmät jalot tosi-rakkauden? + +LEONORA. +Myös mua viehättää nuo kauniit lehdet. +Vain yhtä kuvaa mielin rikkahin +hän aina ihannoipi lauluissansa. +Hän tähtein kirkkahasen kunniaan +sen ylentää, sen eessä kumartuu +kuin taivaan pilvein päällä enkelit; +hän niittyin hiljaisuudessa sit' etsii +ja seppeleiksi sitoo kukkaset. +Kun rakastettu poistuu, pyhän hohteen +saa polku, jalan kauniin koskettama. +Kuin satakieli lehväin peitossa +hän lemmensairaan rinnan valitusta +saa lehdot, ilmat soimaan sulontäyttä: +tuo tuska, kaiho sointuva, ei käy +se ohi korvan,--sydämeen se koskee. + +PRINSESSA. +Ja ihannoimansa jos tuo hän ilmi, +hän sille antaa nimen Leonora. + +LEONORA. +Se nimi sinun on, kuin minunkin. +Ma pahastuisin, jos se toinen ois. +Sen kaksoismerkityksest' iloitsen: +niin voi hän tunteensa sua kohtaan peittää. +Oon tyytyväinen, että minustakin +tään nimen sointu häntä muistuttaa. +Ei siitä lemmestä nyt puhe ole, +mi kokis yksinomaan vallita +ja omanansa pitää ystävätä +ja kademielin muilta vartioida. +Kun ajattelee mielin autuain +sun ylevyyttäs hän, myös iloitkoon +mun keveemmästä olennostani. +Meit' ei hän rakasta--suo anteeks sana!-- +hän ilmain äärilt' etsii lempimänsä +ja meidän nimeemme sen yhdistää. +Hän meihin tuntehensa tartuttaa. +Me muka rakastamme miestä, vaikka +vain korkeinta kanssaan rakastamme. + +PRINSESSA. +Oot syventynyt tähän tieteeseen +ja lausut asioita, Leonora, +jotk' korvihini vain jää kaikumaan, +ja vaivoin aatoksiini mukautuvat. + +LEONORA. +Kuin? Platon oppilasko ymmärtää +ei voisi lörpötystä maallikon! +Kai lienen liian paljon erehtynyt, +mut tiedän: myöskin totta joukoss' on. +Se jalo koulu lempeä ei kuvaa, +kuin toiset, lasna hemmoteltuna; +hän nuorukainen on, ja morsiona +on hällä Psyyke; jumal-neuvostossa +hän jäsen on. Hän rauhaa sydänten +ei häilähdellen, petollisna riistä; +ei heti kiinny muotoon kauniiseen +sen sulon hurmaamana hän, eik' inho +myös mieltään täytä, kun on hurma poissa. + +PRINSESSA. +Jo saapuu veljeni! Ei tietää saa +hän, mihin taaskin kääntyi puhelumme; +hän meihin kohdistaisi pilansa, +kuin ennen ivasi hän pukujamme. + + + +TOINEN KOHTAUS. + + + EDELLISET. ALFONSO. + +ALFONSO. +En Tassoa, jot' etsin, mistään löydä, +en edes täältä--teidän luotannekaan. +Te hänest' ehkä jotain tiedätte? + +PRINSESSA. +Näin eilen häntä vähän, tänään en. + +ALFONSO. +On vika vanha hänessä, ett' yksin +hän mieluimmin on, seuraa paeten. +Jos suonkin hälle, että ihmistouhun +hän hylkää rauhan, vapauden vuoksi +ja tarkkaa oman henkens' ääntä vain, +niin tyytyä en enää voi, kun hän +jo ystäväinkin seuraa välttelee. + +LEONORA. +Jos erehdy en, moittees, herra, kohta +sa ilomielin vaihdat kiitokseen. +Näin kaukaa tänään hänet kirjoinensa, +hän tauluun kirjoitteli käydessään. +Hält' eilen jonkun vihjauksen sain +ja valmiiks siitä arvaan teoksensa. +Vain pikkupiirteitä hän huolittelee, +sun suosios, niin kalliin hänelle, +nyt vihdoin arvokkaasti palkitakseen. + +ALFONSO. +Hän tervetullut olkoon, jos sen tuo, +ja vapautta saakoon pitkäks aikaa. +Niin hartahasti seuraan hänen työtään, +niin paljon iloitsen--ja täytyykin +mun iloita--suurteoksestaan, että +vain kasvaa kärsimättömyyteni. +Ei lopetetuks saa hän, valmiiks ei, +hän yhä korjaa, vitkaan etenee, +taas pysähtyy ja toiveet turhiks tekee: +nään mielipahoin loittonevan ilon, +min luulin lähellä jo olevan. + +PRINSESSA. +Mä kiitän huolellista kainoutta, +joll' eespäin verkalleen hän tietään käy. +Vain runotarten suosio ne auttaa, +niin monet säkeet, lujaan sointuliittoon. +Ja pyrkimys vain yks on mielessään: +ett' eheäksi runo pyöristyisi. +Ei kasata hän tahdo taruja, +jotk' kiehtoin huvittavat, lopulta +vain tyhjäin sanain sointuun rauetakseen. +Suo hänen olla, veli! Ajasta +ei riipu arvo hyvän teoksen; +ja jott' ois jälkipolvill' ilo siitä, +saa nykyaika itsens' unhoittaa. + +ALFONSO. +Me kahden, rakas sisar, toimikaamme, +kuin yhteis-eduks usein teimme jo. +Jos minä intoilen, sä hillitse; +ja jos sa laimenet, ma kiihoitan. +Niin ehkä hänet pian määrässään +näemme, hartaan toivehemme mukaan. +On silloin isänmaa ja maailma +suurtyötä miehen luomaa hämmästyvä. +Saan mainehesta osan ininäkin +ja hälle elämä taas avautuu. +Ei jalo henki piiriss' ahtaassa +voi täysin kehittyä. Vaikutelmat +niin isänmaan kuin maailmankin hälle +on tarpeelliset. Kiitos sekä moite +on hänen koettava. Tutkimaan hän +niin joutuu itseään ja toisia. +Ei enää erakkuus hänt' uneen kiehdo. +Ei viha tahdo säästää, ystävyys +ei saa; niin taistoin kasvaa nuorukainen +ja pian tuntee mieheks itsensä. + +LEONORA. +Siis hyväkseen teet vielä kaikki, herra, +niinkuin jo paljon hälle tehnyt olet. +On kyvyn kasvinehto hiljaisuus, +mut elon myrskysäissä luonne varttuu. +Oi jospa oppis mukaan kehittäisi +hän mielensä ja taiteensa, ett' enää +ei vierois ihmistä, ei luulevaisuus +hänessä pelkoon, vihaan saakka yltyis. + +ALFONSO. +Ken ihmistä ei tunne, pelkää häntä, +ja vieroin oppii väärin tuntemaan. +Niin hänen käynyt on, ja vapaa mieli +käy kieroon, kahliutuu nyt vähitellen. +Niin suosiostain usein huolehtii +hän enemmän kuin sopis hälle; monta +epäilee, joista tiedän varmasti, +ettei he vihaa häntä. Sattumalta +voi kirje eksyä, voi palvelija +pois muuttaa hänen luotaan muiden luo, +tai hukkaan joutuu joku paperi: +jo juonta pälyy hän ja petosta +ja mielivaltaa, jossa tuho väijyy. + +PRINSESSA. +Me emme, veljeni, saa unhoittaa, +ett' itseens' sidottu on ihminen. +Ja meidän kera käyden ystävämme +jos loukkais jalkansa, niin lempein käsin +tukien häntä, kohta kulkua +me hiljentäisimme. + +ALFONSO. + Ois parempi, +jos hänet terveeks saisimme, ja kohta +hän tehokeinot kelpo lääkärein +sais tuta, virkeänä käydäkseen +taas iloll' uuden, terveen elon teitä. +Mut sentään toivon, rakkaat, etten koskaan +sais kantaa syytä tylyn lääkärin. +Teen voitavani, hälle varmuutta +ja luottamusta poveen nostaakseni. +Hän muiden läsnäollen usein selvään +saa nähdä suosioni. Milloin hän +valittaa jotain, sitä tutkitan, +niin äskenkin, kun huoneeseensa luuli +hän murron tehdyn. Jos ei selveydy se, +niin tyynnä esitän, min ymmärrän. +Ja jotta kärsivällisyyskään unhoon +ei jäisi, hälle suon sit' ansiostaan: +mua autatte, sen tiedän, innoin siinä. +Toin maalle teidät nyt ja illalla +palajan kaupunkiin. Antonionkin +pian saatte nähdä. Roomasta hän palaa +ja minut täältä vie. On tehtävää +ja puhuttavaa paljon. Moni päätös +on harkittava, kirje vastattava: +tää kaikki kaupunkiin taas minut vaatii. + +PRINSESSA. +Sun kanssas emmekö saa mekin tulla? + +ALFONSO. +Te Belriguardoon jääkää vaan ja käykää +Consandolia katsomassa! Vapaat +ja kauniit päivät täysin nauttikaa! + +PRINSESSA. +Et siis voi jäädä luoksemme ja täältä +noit' asioita yhtä hyvin huoltaa? + +LEONORA. +Pois heti viet Antonion, jonka meille +ois paljon kerrottava Roomasta. + +ALFONSO. +Ei käy se päinsä, lapseni, mut kanssaan +niin pian palaan ma, kuin suinkin voin; +hän silloin kertokoon,--te auttakaa +mua palkitsemaan häntä, työssäni +jok' on niin toimellinen taaskin ollut. +Ja kun on kaikki selvitetty taas, +iloa silloin tuokoot nuorten parvet +puutarhoihimme, eikä liikaa lie +jos minuakin joku kaunotar +polulla vilpoisalla silloin kohtaa. + +LEONORA. +Lupaamme kyllä silmän ummistaa. + +ALFONSO. +Ja minä sääliä, sen tiedättehän. + +PRINSESSA (_taustaan päin kääntyneenä_). +Oon kauan nähnyt Tasson lähestyvän. +Hän astuu hitaasti ja pysähtelee +tuon tuostakin, kuin epäröiden, sitten +käy nopeammin taas, ja vitkailee +jo kohta. + +ALFONSO. + Älkää häntä häiritkö, +kun unelmoiden, mietteissään hän kulkee! + +LEONORA. +Ei, meidät huomas hän ja tänne käy. + + + +KOLMAS KOHTAUS. + + + EDELLISET. TASSO. + +TASSO (_kädessään pergamenttikansinen kirja_). +Käyn hitaasti, tään kirjan sulle tuoden, +ja vielä epäröin, sen antaisinko. +Se, tiedän, puutteellinen vielä on, +vaikk' ehkä näyttääkin jo valmiilta. +Mut keskeneräisnä jos arkailin +sit' antaa sulle, murhe uusi siihen +mua pakoittaa: en turhamaiselta, +en kiittämättömältä näyttää tahtois! +Ja niinkuin sanoa voit vain: täss' olen! +jott' ystäväs sua säästäin iloitsis, +niin sanon minäkin vain: ota tämä! + (_Hän ojentaa kirjan_.) + +ALFONSO. +Ilolla lahjas minut yllättää, +teet mulle juhlaksi tään kauniin päivän. +Siis vihdoin käsissä se mulla on, +ja minun omanikin tavallaan! +Jo kauan toivoin sinun päättää voivan +ja vihdoin sanovan: nyt on se valmis! + +TASSO. +Jos teitä tyydyttää se, on se valmis; +se näet kokonansa teidän on. +Jos vaivaa siihen käyttämääni katson +tai piirroksia oman kynäni, +niin sanoa voin: teos minun on. +Vaan lähemmin jos katson, mikä sille +sisäisen arvon suo ja merkityksen, +niin näen kohta, ett' on teiltä vain se. +Jos kyllyydestään lahjan armahan +minulle soikin luonto, runonlahjan, +niin sentään onni oikkupää mun työnsi +tylyllä ankaruudell' aina luotaan; +ja milloin pojan katseen hurmasi +maailman kukkurainen ihanuus, +taas kohta nuoren mielen sumensi +ansaitsematon hätä armaan kodin. +Jos sydän laulamahan laikahti, +niin surullisna sieltä laulu nousi, +ja äidin tuskat, isän murehet +mun helkkyi soinnuissani hiljaisissa. +Eloni ahtaudesta sinä yksin +mun nostit vapautehen kauniiseen; +pois huolten pilvet otsaltani pyyhit, +teit vapaaks mun, niin että sieluni +voi lauluun rohkeahan ylentyä; +jos kiitosta siis saanee teokseni, +on teidän ansio ja teos teidän. + +ALFONSO. +Sa kaksinkertaisesti kiitoksen +ansaitset kaiken! Kainoudessas meille +tuot kunniata niinkuin itselles. + +TASSO. +Kuin selvästi mä tunnenkaan, ett' olen +vain teiltä saanut, mitä tuon nyt teille! +Kuink' itsestään mies nuori, kokematon +pusersi runon? Hänkö keksinyt +on tuiman sodan viisaan ohjauksen? +Se asetaito, jonka voimassaan +tuo kukin urho taiston hetkell' ilmi, +päämiehen äly, uljuus ritarein +ja taisto viekkauden ja valppauden, +--tuo kaikki, viisas, uljas ruhtinas, +opettamaasi onhan, niinkuin oisit +sa johtohenkeni, jok' ilokseen +sois jalon, verrattoman olentonsa +teossa kuolevaisen ilmi tulla? + +PRINSESSA. +Nyt nauti työstäs, mi on ilomme! + +ALFONSO. +Ja kaikkein parahitten kiitoksesta! + +LEONORA. +Iloitse julkisesta maineestasi! + +TASSO. +Tää hetki kylliksi on minulle. +Vain teitä muistin tätä luodessani, +ja teitä yksin toivoin miellyttää, +teit' ilahduttaa määrän' oli korkein. +Ken ystävissään maailmaa ei näe, +maailman huomiot' ei ansaitse. +Tääll' isänmaani on ja täällä piiri, +mi viihdytystä suopi sielulleni. +Mä täällä herään, joka vihjeen kuulen, +näen tieteen, hyvän aistin, kokemuksen +ja ajan nykyisen ja tulevan. +On taiteilija arka joukon kesken; +vain teidänlainen tuntee, ymmärtää, +vain hän saa tuomita ja palkita. + +ALFONSO. +Ja oma aikas, jälkimaailmas +jos oomme me, ei sovi meidän olla +vain lahjan veltot vastaanottajat. +Tuon runoilijan kauniin voitonmerkin, +min sankarikin, häntä tarvitseva, +suo kateudetta häntä kaunistavan, +näen täällä esi-isäs otsalla. + +(_Osoittaa Vergiliuksen rintakuvaa_.) + +Tuon onko toimittanut sattuma +vai henki joku? Turhaan täällä ei +se ole nyt. Vergiliusta kuule: +Miks juhlitte te kuolleita? Heill' ilo +ja palkka olihan jo eläissään; +ja meitä ihaillen kun juhlitte, +osansa myöskin eläville suokaa; +jo kuvani on kyllin seppelöity-- +viherjä oksa elon osa olkoon. + +(_Alfonso viittaa sisarelleen; tämä ottaa seppeleen Vergiliuksen +päästä ja lähenee Tassoa. Tasso peräytyy_.) + +LEONORA. +Sä kieltäydytkö? Katsohan, mi käsi +sinulle ikikauniin lehvän tarjoo! + +TASSO. +Oi, empiä mun suokaa! Enhän tiedä, +kuin tämän hetken jälkeen eläisin. + +ALFONSO. +Tuot' omaisuutta nauttein ihanaa, +mi ensi hetkellä sua pelästyttää. + +PRINSESSA (_pitäen seppelettä ylhäällä_). +Suot mulle ilon harvinaisen, Tasso: +sanatta aatokseni ymmärrät. + +TASSO. +Käsistäs kallehista taakan kauniin +ma halpaan päähän' otan polvistuin. + +(_Hän polvistuu, prinsessa laskee seppeleen hänen päähänsä_.) + +LEONORA (_käsiään taputtaen_). +Enskerran-seppelöity eläköön! +Kuin seppel kaunistaakaan kainon miehen! + +(_Tasso nousee_.) + +ALFONSO. +Se esikuva vain on kruunun, sua +mi Kapitolioll' on kaunistava. + +PRINSESSA. +Sua kuuluvammin siellä tervehditään; +tääll' ystäväin on kiitos hiljainen. + +TASSO. +Oi, päästäni pois seppel ottakaa, +pois ottakaa! Se polttaa kulmillani! +Ja niinkuin päivänsäde, liian kuuma, +tapaisi päätäin, tajunvoimani +se tuhoo otsastani. Kuume riehuu +mun veressäni. Anteeks! Tää on liikaa! + +LEONORA. +Tää lehvä ennemminkin suojaa päätäs, +sun, jonka kuumat seudut mainehen +on kuljettava, ja sun otsaas varjoo. + +TASSO. +En ansaitse mä viillytystä sitä, +mi sankar-otsaa vain on ympäröivä. +Oi, pilviin nostakaa se, jumalat, +ja kirkastakaa, pääni pääll' ett' aina +yleten väikkyis se, ett' eloni +ois iki-vaellusta sitä kohti! + +ALFONSO. +Ken varhain hankkii elon hyvyyttä +hän varhain osaa sille arvon suoda; +ken varhain nauttii, luovuttaa ei mieli +se koskaan pois, mit' omisti hän kerran; +ja omistava varuillansa olkoon. + +TASSO. +Ja ken niin tahtoo olla, povessaan +alati valppaan voiman tuntekoon. +Ah, poiss' on multa nyt se! Hetkell' onnen +mun jättää voima synnynnäinen tuo, +mi tyynnä turmaa, vääryytt' ylpeänä +muu neuvoi kohtaamaan! Tään hetken ilo, +tään hetken ihastusko ytimen +lamautti minun jäsenistäni? +Mun vaipuu polveni! Taas kerran näet, +oi ruhtinatar, minut nöyrtyin eessäs! +Mun kuule pyyntöni: se ota pois, +ett' uuden, tuoreen elon tuta saisin, +kuin kauniist' unelmasta havahtuin! + +PRINSESSA. +Kun kainon rauhallisna leiviskää, +min jumalilta sait sa, kantaa voit, +myös lehviä näit' opi kantamaan, +--ne ovat kauneinta, mit' antaa meill' on. +Ken kerran otsallaan ne ansiosta +saa tuta, siinä ne häll' aina leyhyy. + +TASSO. +Siis suokaa hämilläin mun täältä mennä, +ett' onnessani lehdon suojaan piillä +nyt saan, kuin ennen murheessani tein! +Siell' yksin käyskelen, ei kenkään mieleen +tuo ansaitsematonta onneani. +Ja kirkkaan lähteen kuvastavan miestä +jos sattumalta näen, jok' oudosti +on seppelöity, sekä kahden puolen +puut, vuoret alla taivaan kuultavan +lepäävät mietteissään--, niin minust' on, +kuin Elysiumin mä loihdittuna +näkisin siihen. Kysyn arvellen: +Ken vainaja tuo liekään, nuorukainen +tuo ajan menneen, soma seppel päässään? +Mi ansionsa lie ja nimensä? +Ma varron kauan, mietin: toinen vielä +tulispa, kolmaskin, ja haastellen +kuin ystävykset seuraans' yhtyisivät. +Oi, vanhan ajan urhot, runoilijat +jos koossa näkisin tuon lähteen luona! +Oi, jospa täällä ois he yhdess' aina, +kuin eläissäänkin lujaan liittyneinä! +Niin raudan rautaan sitoo lujasti +magneetin voima, niinkuin sankarin +ja runoilijan sama pyrkimys. +Homeros itsens' unhoitti ja vihki +elonsa muistolle vain kahden miehen, +ja Aleksander Elysiumissa +Akillest' etsii ja Homerosta. +Oi, jospa saisin minä nähdä heidät, +nuo sielut suurimmat, nyt yhtyneinä! + +LEONORA. +Jo havahdu! Äl' anna meidän tuta, +ett' aivan halveksut sä nykyaikaa! + +TASSO. +Mua juuri nykyaika ylentää; +vain näytän vieraalt',--olen hurmaantunut. + +PRINSESSA. +Ma kuulen ilolla, ett' ihmistapaan +sa puhut, haastain kanssa henkien. + +(_Eräs hovipoika tulee ruhtinaan luo ja puhuu hänelle hiljaa +jotakin_.) + +ALFONSO. +Hän tullut on--juur' aikaan parhaaseen! +Antonio!--Hänet tuo--Tuoll' onkin hän jo! + + + +NELJÄS KOHTAUS. + + + EDELLISET. ANTONIO. + +ALFONSO. +Sua tervehdin, kun itses meille tuot +ja onnen uutisia! + +PRINSESSA. +Tervetullut! + +ANTONIO. +Voin tuskin lausua, mi mielihyvä +mua virkistää taas teidän luonanne. +Taas edessänne löydän kaiken, mitä +jo kauan kaipasin ma. Teitä näyttää +tekoni, toimintani tyydyttävän, +ja näin saan täyden palkan murheistani, +joit' antoi monet levottomat päivät +tai vartavasten tuhlatut. Meill' on +nyt, mitä tahdomme, ei kiistaa enää. + +LEONORA. +Mä myös sua tervehdin, mut vihaisna. +Sa tulet juuri, kun on lähtö mulla. + +ANTONIO. +Ett' onneni ei tulis täydeks aivan, +pois sinä päältä otat kauniin osan. + +TASSO. +Myös minä tervehdin ja ilokseni +ma seuraa toivon miehen paljonnähneen! + +ANTONIO. +Mun huomaat vilpittömäksi, jos joskus +mun maailmaani tahdot katsoa. + +ALFONSO. +Vaikk' ootkin kirjein kertonut jo mulle, +kuin toiminut ja menestynyt oot, +niin paljon mull' on vielä kysyttävää, +mitk' oli keinot meille onnelliset. +On tarkoin mitattava askel tuolla +maaperäll' ihmeellisellä, jos omaan +päämäärääsi sen vihdoin toivot vievän. +Ken herrans' edusta vain huolehtii, +sen asema on raskas Roomassa: +kaikk' ottais Rooma, mitään antamatta; +ja jotain saadakses jos sinne menet, +et mitään saa, jos et sä mitään vie, +ja onnes on, jos jotain sentään saat. + +ANTONIO. +Ei viisas käytökseni, taitoni +sun toteuttanut tahtoasi, herra. +Mi älypää näet Vatikaanissa +ei tapais mestariaan? Sattumalta +voin monta seikkaa käyttää hyväksemme. +Gregorius sua siunaa tervehtäin. +Tuo vanhus, kruunupäistä arvokkain, +viel' ilomielin muistaa aikaa, jolloin +sun sulki syliinsä. Hän sinut tuntee, +tuo mies, jok' osaa miehet arvioida; +hän sua kunnioittaa suuresti +ja edukses hän paljon tehnyt on. + +ALFONSO. +Jos hyvä mielipiteensä on tosi, +ma iloitsen. Mut hyvin tiedäthän, +ett' alla Vatikaanin, jalkains' eessä, +jo vallat näyttää sangen vähäisiltä +ja turhilt' ihmiset ja ruhtinaat. +Sanohan, mikä parhaiten sua auttoi! + +ANTONIO. +Kuin tahdot: paavin jalomielisyys! +On vähyys eessään vähä, suuruus suuri. +Maailmaa vallitakseen, mielellään +sovintoon käy hän naapurien kanssa. +Maapalaa sulle jättämäänsä hyvin +hän pitää arvossa ja ystävyyttäs. +Italia levoss' olkoon, lähellään +hän tahtoo nähdä ystäviä, rauhaa +rajoille saada, jotta johtaa vois +hän kristikunnan voimat tuhoomaan +niin harhaoppiset kuin turkkilaiset. + +PRINSESSA. +Ne miehet tutaanko, joit' ennen muita +hän suosii uskottuina lähellään? + +ANTONIO. +Saa huomionsa vain mies kokenut +ja luottons', suosionsa toimelias. +Jo nuorna palveltuaan valtiota +nyt sitä ohjaa hän ja vaikuttaa +hoveihin, joit' on usein ennen jo +lähettiläänä nähnyt, ohjannutkin. +Niin selvä maailma on katseelleen +kuin oman valtionsa etukin. +Hänt' toiminnassa nähden kiitetään +ja iloitaan, kun aika ilmi tuopi, +min hiljalleen hän kypsyttänyt on. +Ei elo kauniimpaa suo näkyä, +kuin ruhtinaan, mi taiten hallitsee, +kuin maan, miss' ylpeät on alamaiset, +--kuin itseänsä kukin palvelis, +kosk' oikeat on kaikki käskyt siellä. + +LEONORA. +Oi milloin nähdä saanenkaan sen maan +mä läheltä! + +ALFONSO. + Kai toimiakses siellä: +vain katsomaan ei tyydy Leonora! +Se eikö hupaista ois, ystävätär, +jos joskus suureen peliin puuttumaan +myös hennot kätösenne saisimme? + +LEONORA (_Alfonsotle_). +Mua tahdot ärsyttää, mut etpä osaa. + +ALFONSO. +Oon sulle paljon velkaa entisestään. + +LEONORA. +No niin, mä velkaan jään nyt sinulle. +Suo anteeks, kysellä mun rauhass' anna! +(_Antoniolle_:) Lie suosinut hän paljon omaisiaan? + +ANTONIO. +Ei enemmän, ei vähemmän kuin kohtuus. +Jos mahtimies ei huolta omaisistaan +voi pitää, kansakin jo häntä moittii. +Gregorius heille hiljaa hyödyks on +ja kohtuullisna, palvelukseen maan +nuo kunnon miehet asettain, ja täyttää +yht'aikaa kaksi lähi-velvoitusta. + +TASSO. +Myös tieteen, taiteen suojaans' ottaako +hän mielellään? Ja esikuvinaan +häll' onko suurten aikain ruhtinaat? + +ANTONIO. +Suo tieteelle hän arvon, hallintoa +mi edistää ja kansain tuntemista; +ja Roomaa kaunistaakseen taidetta +hän suosii, palatseista, temppeleistä +maanpiirin ihmeluomat tehdäkseen. +Ei lähellään saa jouten kukaan olla! +Ken arvoon pyrkii, hyödyks olkohon! + +ALFONSO. +Ja luuletko, ett' asiamme kohta +voi tulla päätökseen, ett' enää ei +he tuonne tänne kylvä esteitä? + +ANTONIO. +Ois suuri erhetykseni, jos ei +jo nimikirjoitukses, joku kirje +vois ainiaaksi päättää riitaa tätä. + +ALFONSO. +Niin kiittää näitä elinpäiviäni +saan onnen sekä voiton ajaksi. +Näen laajentuneen alueeni, varmaks +sen tiedän vastaisuuden. Sä sen aikaan +sait miekaniskutta; työnkruunun hyvin +oot ansainnut. Sen naiset sitokoot +ens tammilehdosta ja painakoot +armaana aamuna sen ohimoilles. +Mut Tassokin mun rikkaaks tehnyt on: +Jerusalemin vallannut on meille, +niin hämmästyttäin uuden kristikunnan, +ja määrän ylhän, kaukaa loistavan, +on rohkein, lujin mielin saavuttanut. + +ANTONIO. +Nyt arvoituksen ymmärrän. Näin ihmein +kaks seppelpäätä äsken tullessani.-- + +TASSO. +Kun omin silmines näät onneni, +niin toivon: hämillinen mielenikin +samoilla katsein koe huomata. + +ANTONIO. +Jo kauan tiesin, ett' on palkitessaan +Alfonso määrätön. Nyt tuta saat sa, +mit' ennen kukin läheisistään sai. + +PRINSESSA. +Kun ensin näät, mit' on hän suorittanut, +kohtuullisiksi meidät huomaat vain. +Tääll' oomme vain ens todistajat tyynet +sen suosion, min tulevainen aika +on hälle suova kymmenkertaisna. + +ANTONIO. +Jo teiss' on varma tuki maineelleen. +Ken epäillä sais, kun te kiittää voitte? +Mut sanokaa, ken Arioston päähän +tuon painoi seppeleen. + +LEONORA. + Sen minä tein. + +ANTONIO. +Sen hyvin teit! Tuo häntä kaunistaa, +kuin seppel laakerinenkaan ei voisi. +Kuin luonto kirjovaippaan vihantaan +povensa peittää pohjattoman rikkaan, +niin hänkin kaiken sen, mi ihmiselle +suo ylevyyttä, rakastettavuutta, +tarinan vaippaan verhoo kukkeaan. +Kokemus, ymmärrys ja tyytyväisyys +ja hengenvoima, aisti, tosihyvän +tajunta puhdas, henkimäisinä +ja ilmi-olentoina sentään elää +ne hänen lauluissaan, kuin näkisimme +ne levoss' alla kukkalehdikoiden, +keveät kukkalumet peittonaan, +päät ruusupauloissa, ja amoriinit +somasti ympärillä ilakoivat. +Ohella runsauden lähde läikkyy, +siin' ihmekalat välkkyy kirjavat. +Täynn' ilma kummaa siivellistä, niityt +ja viidat kaunokarjaa outoa; +vihanta-piilostansa kuje vilkkuu, +ja kultapilven päältä viisaus +aik' ajoin ääntää lauseen ylhäisen, +vaan hulluus harppuansa sointuvaa +lyö vimmaisena riehuin näköjänsä, +vaikk' kaunein tahti säveleitä sääntää. +Ken uskaltaa tään miehen rinnalle, +sen rohkeus jo lehvän ansaitsee. +Mä pyydän anteeks, että innostuen, +kuin huumattuna, kyllin harkita +en osaa aikaa, paikkaa, sanojani; +nää runoilijathan, nää seppeleet, +tää naisten harvinainen juhla-asu +mun siirtää itsestäni outoon maahan. + +PRINSESSA. +Ken yhden ansion niin hyvin huomaa, +myös toisen käsittää. Saat kerran meille +runoista Tasson tulkita, min yksin +sä ymmärrät, min me vain aavistimme. + +ALFONSO. +Antonio, tule! Paljon haluan +sult' udella mä vielä. Sitten saat +sä jäädä aina päivänlaskuun asti +seuraksi naisten. Tule! Hyvästi! + +(_Antonio seuraa ruhtinasta, Tasso naisia_.) + + + + +TOINEN NÄYTÖS. + +_Sali_. + + + +ENSIMÄINEN KOHTAUS. + + + PRINSESSA. TASSO. + +TASSO. +Sua arastellen askeleni seuraa, +oi ruhtinatar, tuhat aatosta +mun sielussani myllertää. Mun on, +kuin kutsuis yksinäisyys, suloisesti +mua viekoitellen: tule! rinnastasi +ma valppaat epäilykses haihdutan. +Mut kun ma puolehesi katson, kun +sanankin kuulen sinun huuliltasi, +uus päivä minua jo ympäröi +ja kaikki sielun siteet aukeavat. +Ma tahdon tunnustaa: mies joka tänne +niin arvaamatta tuli, lempeästi +unesta kauniist' ei mua herättänyt; +ol' olennollaan, sanoillansa minuun +niin kumma teho, että enemmän +kuin koskaan kaksinaiselta ma tunnun +ja itseäni vastaan sodin taas. + +PRINSESSA. +On mahdotonta, että ystävä, +niin kauan vierahissa elänyt, +vois heti, meidät jälleen nähtyänsä, +oloihin entisiin taas kotiutua. +Ei sisäisesti muuttunut hän ole; +vain joku päivä kanssaan eläkäämme, +niin kielet verkallensa virittyvät, +siks kunnes kaunis sopusointu taas +ne yhdistää. Kun tietää lähemmin +hän saa, mit' olet tehnyt tällä aikaa, +sun varmaan rinnalle sen runoilijan +hän asettaa, jonk' äsken jättiläiseks +sinuhun verraten hän kuvaili. + +TASSO. +Ah, ruhtinatar, hänen suussansa +mua Arioston maine enemmän +on ilahduttanut kuin loukannut. +On lohdullista tietää kiitettävän, +mit' itse esikuvanansa pitää. +Voi hiljaa sydämessään sanoa: +jos osan arvostansa saavutat, +myös maineestansa osa sulle tulee. +Ei, minun sydäntäni sykähdytti +ja vielä täyttää koko sieluni +olennot maailman tuon elävän, +mi kiertää levotta ja suunnatonna +vain ympär' yhden suuren, perin viisaan, +ja täyttää kuuliaisna ratansa, +min puolijumalansa sille sääti. +Ma innoin seurasin, ma riemuin kuulin +puhetta selvää miehen kokeneen; +mut sikäli kuin kuuntelin ma, ah, +omissa silmissäni alenin; +kuin kaiku, vuoriin raukeava, kohta +jo tyhjiin katoovani pelkäsin. + + +PRINSESSA. +Ja selvään äsken näytit tuntevasi, +kuin toisillensa elää sankari +ja runoilija, toistaan etsien +ja ilman kademieltä. Ihana +on teko laulunarvoinen, vaan suurta +myös jälkimaailmalle säilyttää +työn suuren tenho runoss' arvokkaassa. +Suojasta vähän yhteiskuntamme +sä tyydy myrskysäitä elämän +kuin rantamalta tyynnä seuraamaan. + +TASSO. +Tääll' enkö vasta ihmetellen nähnyt, +kuin jalo urhouden palkka on? +Mä tänne nuorna poikasena tulin, +juur' aikaan, jolloin juhla juhlalta +Ferrara maineen keskipisteeksi +kohoovan näytti. Ah, se oli näky! +Sen laajan kentän, jolla loistossaan +ol' urhoin taito esiintyvä, piiri +niin ylväs ympäröi, ett' toistamiseen +ei päivä moista nähne piankaan. +Siin' istui kaunotarta joukottain +ja nykyajan miestä ylhäisintä. +Sai katseen hämmästyksiin loisto tuo; +näin huudettiin: nuo kaikki isänmaa, +yks, soukka, meren ympäröimä, tänne +on lähettänyt. Liiton jaloimman +he muodostaa, mi koskaan arvioinut +lie kunniaa tai hyvett', ansiota. +Sä yksitellen heitä tarkkaa: kellään +häpeämistä siell' ei naapuristaan!-- +Ja sitten portit avattiin. Sä siinä +näit orhit korskuvat ja aseloiston, +soturit tungeskeli, torvet pauhas, +ja räiskyin keihäät murtui, helähtäin +soi iskut kilpihin ja kypäriin, +ja pöly taistelijain kunnian +ja häpeän loi hetkeks pilven peittoon. +Oi, salli minun vetää verho eteen +tään mulle liian kirkkaan näytelmän, +ettei tää kaunis hetki ankarasti +mua muistuttaisi vähäisyydestäni! + +PRINSESSA. +Kun jalo piiri tuo ja maineteot +sua kiihti vaivaan, pyrintöön, mä silloin +voin tyytymisen oppiin hiljaiseen +sua, nuori ystäväni, ohjata. +En nähnyt juhlia, joit' ylistit +ja joita silloin tuhat kieltä kiitti, +ja kiittää vielä jälkeen vuottenkin. +Mun hiljaisuudessa, joss' iloista +vain heikon, harhailevan kaiun kuulin, +oi' ajatusta monta, suruisaa, +ja monta kärsimystä kestettävä. +Jo väikkyi silmissäni kuolon kuva, +pimitti leveällä siivellään +maailman vaihtelevat näköalat. +Vain hiljalleen se kaikkos, salli nähdä +mun suloisina, vaikka kalvenneina +kuin verhon läpi elon kirjovärit. +Olentoin elävien liikunnot näin jälleen. +Ma ensi kerran astuin, hoitajaini +viel' auttamana, sairashuoneesta: +Lucretian niin elon-uhkuvana +näin silloin sua tuoden saapuvan. +Sä ensimäisnä, uunna, outona +eloni uuden tielle ilmestyit. +Ma paljon toivoin osaks sun ja mun; +ei olekaan se toivo tyhjiin mennyt. + +TASSO. +Ja mulle, joka melun huumaamana, +tuon kaiken loiston soentamana +ja ajamana monen intohimon +sun siskos kanssa kuljin palatsissa +kautt' tyhjäin käytävien, vaieten, +ja sitten huonehesen astuin, jonne +sa pian naistes tukemana saavuit +--mi hetki mulle se! Oi anteeks suo! +Kuin ottaa jumaluuden läheisyys +pois lumotulta kuumeen, hulluuden, +niin haihtui multa kaikki hourekuvat +ja kaikki pyyteet, halut petolliset, +kun _kerran_ katsehesi kohtasin. +Kun halu muulloin haihatellen eksyi +tuhanteen suuntaan, hämilläni nyt +mä itseheni palasin ja opin +parasta kohtaan kaipuun tuntemaan. +Niin etsii aavan rannan hietikosta +mies turhaan helmeä, mi salattuna +on äänetönten kuorten kätköhön. + +PRINSESSA. +Aik' alkoi kaunis silloin, ja jos ei +Urbinon herttua ois meiltä vienyt +pois sisartamme, lempeästi vuodet +ois meiltä vierreet onness' ainaisessa. +Vaan kaivata nyt saamme kipeästi +tuon armaan naisen raikast' eloisuutta +ja uljuutta ja älyn rikkautta. + +TASSO. +Jo liian hyvin tiedän, ettei sulle +sen päivän jälkeen, mi vei hänet, kukaan +sun puhdast' iloasi korvannut. +Kuink' usein rintaani se viilsi, usein +sai lehdon rauha kuulla tuskani! +Ah, huusin, siskolleko yksinään +lie suotu kallis olla kalliilleni! +Muu kukaan eikö luottamustansa +siis ansainne, muu sydän eikö niin +kuin hänen syki? Sammuiko jo äly +ja henkevyys? Jos oivakin, tuo nainen, +oliko yksin kaikki? Anteeks, ah! +Ma usein itseäni ajattelin +ja toivoin jotain sulle olevani, +vain vähän, jotain sentään, teossa, +ei sanoissa; ma tahdoin elollani +omakses sydämeni todistaa. +Mutt' onnistunut en, ja liian usein +toin erhetyksilläni tuskaa sulle, +sun suojelemaas miestä loukkasin, +sen hämmensin, min tahdoit selventää; +niin tunsin joka hetki sinusta +etääntyväni--, lähetä kun tahdoin. + +PRINSESSA. +En koskaan, Tasso, ole pahaa luullut +sun tahdostas, ja tiedän, kuinka teet +itselles vahinkoa. Sisareni +voi mukautua kunkin luonteeseen, +vaan sinä tuskin yhteen ystävään +voit vuosikausiin tottua. + +TASSO. + Mua moiti! +Mut sano mulle myös: miss' on se mies +tai nainen, jonka kanssa, kuten sun, +ma vapain mielin tohdin puhua? + +PRINSESSA. +Sun veljeheni luottaa tulisi. + +TASSO. +Hän herrani on!--Mut äl' usko, että +mua vapauden kiihko pöyhistää! +Vapauteen ihminen ei ole luotu, +ja suurta ruhtinasta palvella +on jalon miehen onni kaunehin. +Niin on hän herrani, ja minä tunnen +tään jalon sanan koko laajuuden. +Siis vaiettava mun on, kun hän puhuu, +ja tehtävä, kun käskee, vaikka järki +ja sydän vastustaiskin innokkaasti. + +PRINSESSA. +Niin tahto veljeni ei ole koskaan. +Ja kun Antonion oomme saaneet taas, +uus, viisas ystävä on tiedossasi. + +TASSO. +Niin toivoin kerran, tuskin enää tohdin. +Kuin paljon oppia ja ymmärrystä +mä hältä saisinkaan! Voin tunnustaa: +on hällä kaikki, mikä multa puuttuu. +Mut--kaikki jumalat jos lahjojansa +on hänen kehdollensa tuoneetkin, +pois sulki kova onni sulottaret; +ja keltä niiden armaat lahjat puuttuu, +voi kyllä paljon omistaa ja antaa, +mut viihdytyst' et löydä rinnaltaan. + +PRINSESSA. +Vaan luottaa häneen voi, ja se on paljon. +Et yhdeltä saa pyytää kaikkea. +Jos jotain lupaa hän, sen tekee myös. +Jos on hän ystäväkses antaunut, +niin puutteissas hän sua hoivaa myös. +Te liitto tehkää! Olen ylpeä, +jos pian saan tään kauniin teon aikaan. +Mut älä vastustele tapas mukaan! +Leonorakin on meillä kauan ollut; +hän hieno, soma on, ja hänen kanssaan +on helppo seurustella; häntäkään +et ole lähennyt, kuin toivois hän. + +TASSO. +Oon sua totellut, hänt' oisin muutoin +ma kaihtanut, vaan lähestynyt en. +Kuin näyttääkin hän rakastettavalta, +--vain harvoin eessään avoin olla voin, +en tiedä miksi. Ja jos hyvää vain +hän ystävänä sulle tarkoittaakin, +niin tuntuu tarkoitus ja tympäisee. + +PRINSESSA. +Se tie ei meitä varmaan konsanaan +vie ihmisseuraan, Tasso! Eksyksiin +tuo polku vie, kautt' yksinäisten viitain +ja äänetönten laaksoin johtaa meidät. +Ain oikukkaammaks mieli käy ja pyrkii +vain kulta-aikaa, jot' ei ulkopuollaan +hän näe, uudistamaan sisässään, +kuin vähän onnistuukin koe tuo. + +TASSO. +Oi ruhtinatar, kuinka puhutkaan! +Se kulta-aika, jota turhaan kaipaa +jokainen sydän, minne karkkosi? +Se aika, jolloin yli vapaan maan +kuin nuoret laumat kansat karkeloivat +ja paimenen ja paimentytön peitti +puuvanhus varjoon kukkaisniityllä, +ja nuoret vesat oksiin hentoisiin +hyväillen kietoi lemmen kaihontäyden; +ja luonnotarta viehti heljin hiekoin +syliinsä virta vieno; ruohikkoon +katosi vaaratonna käärme arka; +peloton nuorukainen kohta pakoon +kuritti huiman faunin; joka lintu +vapaitten ilmain teillä, joka eläin, +maan laajan liikkuja, näin inehmolle +viel' lausui: siihen valta, mihin mieli. + +PRINSESSA. +Ohitse, ystävä, lie kulta-aika; +mut uudelleen sen luopi jalous. +Jos aatokseni sulle tunnustan: +tuo kulta-aika, min niin kultaiseksi +kuvailee meille runoilija, koskaan +ei lie se ollut paremmin kuin nytkään. +Ja jos se joskus oli, varmaankin +se yhä palata voi samanlaisna. +Sydämet läheiset viel' yhteen liittyy +ja nauttii yhdess' elon onnea; +mut tunnuslauseess', ystäväni, muuttuu +yks sana: siihen valta vain, mi sopii. + +TASSO. +Oi, piiri jaloin, hyväin ihmisten +jos saiskin yksin päättää, mikä sopii, +sensijaan, että kukin sopivaksi +sen luulee, mikä häntä hyödyttää. +Me näemmehän, kuinka viisaalle +ja voimakkaalle kaikki sopii, kuinka +hän kaikkeen oikeuttaa itsensä. + +PRINSESSA. +Jos tahdot tarkkaan tietää, mikä sopii, +niin kysy mieltä jaloin naisten vain! +On näet heille tärkeintä, ett' on +se kaikki sopivaa, mi tapahtuu. +Kuin muuri, säädyllisyys ympäröi +tuon hentoisen ja herkän sukupuolen. +Miss' säädyllisyys vallitsee, he siellä, +mut tieltä röyhkeyden he pakenee. +Näin eri suuntiin pyrkii sukupuolet: +mies vapauteen, nainen hyvään tapaan. + +TASSO. +Me rajut, raa'at, tylyt oommeko? + +PRINSESSA. +En sano niin! Vaan kauko-voittoihin +te pyritte, siks ihannoitte voimaa, +ja ikuisuuteen työnne tähdätä +te uskallatte--meitä tyydyttäisi +yks ainoo, rajoitettu saavutus, +mi aina omanamme pysyisi. +Me emme miehen sydämeen voi luottaa, +kuin hellästi se antautuukin meille. +Pois katoo kauneus, jot' yksin sentään +te näytte kunnioittavan. Ja mikään +ei enää kiihoita, se kuollutt' on. +Jos miehet naisen sydämelle arvon +sois täyden sekä tahtois tuntea, +min armaan aarteen kätkeä voi nainen +poveensa uskollista rakkautta; +jos muistot hetkein ihanimpien +jäis aina sielussanne elämään; +jos katsehenne, muulloin selkeä, +myös läpi hunnun, jolla meitä vanhuus +tai taudit verhoaa, vois tunkea; +jos omistus, min tulis rauhoittaa, +halua toisen omaan teiss' ei syttäis: +kas silloin varmaan päivä kauniimpi +ja meidän, naisten, kulta-aika koittais. + +TASSO. +Nuo sanat voimakkaasti rinnassani +jo huolen nostaa puoliks uinuneen. + +PRINSESSA. +Sa mulle vapahasti mieles avaa! + +TASSO. +Oon usein kuullut, näinä päivinäkin, +ja jos en kuullut ois, mun arvata +ois pitänyt se: jalot ruhtinaat +sun kättäs pyytää! Mikä meitä vartoo, +sit' epätoivoon saakka pelkäämme. +On luonnollista, että jätät meidät; +mut kuin me kestää voimme sen, en tiedä. + +PRINSESSA. +Sen hetken vuoksi älkää huolehtiko, +sanoa voinpa melkein: älkää koskaan! +Tääll' olla mielin, tänne jäädäkin. +Mua viel' ei mikään suhde houkuta; +ja koska minut pitää tahdotte, +todistakaa se sovullanne, luoden +eloonne onnen ja niin mulle myös! + +TASSO. +Oi, opeta mua parhain tekemään! +Mun eloni on sulle pyhitetty. +Kun sua kiittäin, sua ylistäin +mun paisuu sydämeni, silloin vasta +ma tunnen ihmisonnen puhtaimman; +sinussa yksin tunsin jumalaista. +Niin maiset jumalat muist' eroaa +maan lapsista, kuin itse sallimus +käy yli viisaimmankin älyn, tahdon. +Kun aaltoin pauhua me pelkäämme, +he tyynnä katsoo yli ärjy-veen, +mi heidän jalkains' alla kuohuu, kuin se +ois kevyt aalto vain; ei myrskyä +he huomaa, meitä lyövää, hämmentävää; +he tuskin avunhuutoamme kuulee, +vaan meidän, lasten heikkoin, vähäisten, +suo taivaat huokauksin, huudoin täyttää. +Mua kohtaan, jumalainen, usein ollut +oot kärsivällinen; kuin päivä kasteen, +niin katsees kuivasi mun kyyneleeni. + +PRINSESSA. +On aivan oikein, että naiset ovat +sua kohtaan ystävälliset: sun laulus +myös heitä monin tavoin ihannoi. +Lie hentoja tai rohkeita, he siinä +ain' ovat jalot, rakastettavat; +ja vihaa jos Armida ansaitseekin, +sulonsa, lempensä sen sovittaa. + +TASSO. +Mitk' elävätkin soinnut laulussani, +vain yhden, yhden niistä kiitos on! +Ei henkinäky häilyvä se ole, +mi loistollansa häikäisee ja milloin +käy liki, milloin kauas pakenee. +Oon itse omin silmin nähnyt sen, +tuon kaiken hyvän, kauniin perikuvan; +sen mukaan mitä loin, jää elämään: +Tancredin sankar-rakkaus Chlorindaan +Erminian uskollisuus tyyni, kaino, +Sophronian jalous, Olindan hätä, +--ei varjoja ne ole pettäviä, +ne todelliset on, siks ikuisetkin. +Ja millä enemmän on oikeus +vuossadat elää hiljaa vaikuttain, +kuin jalon lemmen salaisuudella, +min hento, kaino laulu säilyttääpi? + +PRINSESSA. +Viel' yhden ansion voin mainita, +mi salaa vaikuttaapi laulussasi: +se hiljaa meitä tenhoo kuulemaan; +me kuuntelemme, tahtoin ymmärtää; +mit' ymmärtää, ei moittia voi sitä; +niin vihdoin valtaakin sun laulus meidät. + +TASSO. +Oi ruhtinatar, taivaan mulle avaat! +Ja ellei loisto tää mua sokaise, +pian iki-onnen astuvan sielt' alas +säteitä kultaisia myöten näen. + +PRINSESSA. +Jo lakkaa, Tasso! Moneen asiaan +on meidän intomielin ryhdyttävä; +mut toisia voi kohtuudella vain +tai kieltäymyksen' omaksensa voittaa. +Niin hyveen, sanotaan, ja rakkauden, +jok' on sen sukulainen. Tätä mieti! + + + +TOINEN KOHTAUS. + + +TASSO (_yksinään_). +Sa saatko katseen pelottoman, vapaan +jo ympärilles luoda? Yksin olet! +Nää patsaat kuuliko, kuin puhui hän? +Ja onnes näkijöitä mykkiä +sun peljätäkö täytyy? Aurinko +jo nousee elämäni uuden päivän, +mi suurna kohoo yli mennehien. +Alentuu jumalatar luokseni, +mun, kuolevaisen, kohottain. Mi seutu, +mi uusi valtakunta mulle aukee! +Niin ihanasti toivo harras täyttyy. +Unelmoin luokse onnen korkeimman, +mut tämä onni unelmatkin voittaa. +Kuin kuvaileekin mielessänsä valon +ja värit sokea: jos uuden päivän +hän näkee, aisti uus se hälle on. + +--Täynn' uljuutt', aavistusta, ilon huumaa +mä tälle tielle astun. Paljon suot +sa mulle, niinkuin lahjojansa maa +ja taivas yltäkyllin tuhlaa meille, +ja vaadit multa, mitä vaatimaan +vain lahja sellainen sun oikeuttaa. +Mun itseäni kieltäin, hilliten +on ansaittava sinun luottamukses. +Mi teko minut eessään ansioitti? +Kuin tulla hänen arvoisekseen voin? + +--Hän sinuun luottain arvos sulle soi. + +--Niin, ruhtinatar, katsees, sanasi +ain olkoot ainut autuus sielulleni! +Niin vaadi, mitä tahdot: omas olen! + +--Hän minut vaivaan, vaaraan, kunniaan +taa taivaanrantain käskeköön tai suokoon +all' lehtoin tyynten mulle kultalyyryn +ja rauhan laulajaks mun vihkiköön: +oon hänen, muovaillakseen saa hän mun; +kaikk' aarteet sydämeni hänen ovat. +Ah, kyvyn tuhatkertaisenkin mulle +jos Luoja soisi, tuskin sittenkään +tunteeni syvän voisin ilmi tuoda. +Mä sivellintä, runohenkeä, +mi jumal-juoman parhaan suloudesta +sai nuoren voiman, toivoisin.--Ei vasta +keskellä puiden, ihmisten saa Tasso +ain' yksin, nääntyin, surren harhaella. +Sun kanssas ei hän enää yksin ole. + +--Oi, teko jaloin täällä eteeni +jos ilmestyis, ja ympärillä sen +ois turma kauhein! Kohti rynnistäin +panisin alttiiks eloni, min äsken +mä hältä sain,--kaikk' ystävikseni +parahat pyytäisin mä ihmisistä, +ja hältä viittaus, ja mahdottoman +ma kanssa jalon parven mahtaisin. + +--Sa malttamaton, miksi salannut +et tunnettasi, kunnes polvistunut +eteensä oisit kyllin arvokkaana? +Se oli aikees, viisas toivehes. +Mut olkoon niin! On kaunihimpi ottaa +vain lahjana ja ansiotta lahja, +kuin väittää puolittain, ett' oikeus ois +sit' ollut vaatiakin! Riemuin katso! +Niin suuret, avarat on näyt eessäs, +ja mielesi vie toivorikas nuoruus +valoisaan, outoon aikaan vastaiseen! + +--Nouse, rinta!--Onnen ilmanala +oi vihdoin helli tätä kasvia! +Päin taivasta se pyrkii, tuhat oksaa +se ilmi luo ja kukkiin puhkeaa. +Sen hedelmä, sen ilo kantaa suo! +Sen tuorehilta oksilt' armaan käden +koristus kultainen suo korjata! + + + +KOLMAS KOHTAUS. + + + TASSO. ANTONIO. + +TASSO. +Sua tervehdin, jonk' ensi kerran vasta +nyt oikein oivallan! Ei kauniimpi +kenenkään eellä maine käynyt. Terve! +Nyt tunnen sinut ja sun arvosi, +sinulle luottain tarjoon ystävyyttä +ja toivon, ettet myöskään hylkää sitä. + +ANTONIO. +Sa anteliaasti tarjoot kauniin lahjan; +sen arvon tunnen sekä tunnustan. +Siis ennenkuin sen otan, miettiä +mun suo,--mull' onko vastalahjaa sulle +sen arvoist', enhän tiedä. Mielelläni +en hätiköis, en näyttäis ylpeältä: +mun harkita suo sunkin puolestasi! + +TASSO. +Ken moittis harkintaa? Sen selvään näyttää +tarpeelliseksi joka elon askel; +vaan kauniimp' on, jos sanoo tunto, milloin +ei ole tarvis varovainen olla. + +ANTONIO. +Sen kukin mielessänsä miettiköön, +kun itse virheestänsä vastaakin. + +TASSO. +Niin olkoon! Voitavani tehnyt olen: +oon noudattanut sanaa prinsessan, +jok' ystäviksi tahtoo liittää meidät. +Pois vetäytyä saanut en, mut myöskään +en tahdo tungetella. Näin siis jääköön! +Kun tutustuttaa aika, toivotumpi +ehk' On se lahja, jonka kylmästi +nyt syrjään työnnät, melkein halveksien. + +ANTONIO. +Ne usein maltillista kylmäks sanoo, +jotk' ovat lämpimämmät mielestään +kuin muut, siks että heitä kiihko huumaa. + +TASSO. +Sa moitit, mitä moitin, vältän minä. +Vaikk' olen nuori, osaan minäkin +edelle kiihkon panna kestävyyden. + +ANTONIO. +Se viisast' on! Ain' ajattele noin! + +TASSO. +Mua ohjaamaan sa olet oikeutettu, +sull' onhan vierelläsi ystävätär, +jo kauan koeteltu: kokemus. +Mut usko: sydän kuulee hiljainen +yön, päivän, joka hetken varoituksen +salassa oppii avut, joihin ohjaat, +kuin ois ne uppo-uudet, ankarasti. + +ANTONIO. +On kyllä mieluista noin askartaa +vain itsessään, mut liekö hyödyllistä. +Ei itsestänsä tuta ihminen +voi sisintään: hän liiaks suuruutensa +tai pienuutensa mittaa omin mitoin. +Vain muista itseään hän oppii, kukin +vain elämästään tietää, mitä on hän. + +TASSO. +Ma kunnioittain yhdyn sanoihis. + +ANTONIO. +Kai sentään sulle jotain aivan toista, +kuin minulle, ne sanat merkitsee. + +TASSO. +Näin emme toisiamme lähene. +Et viisaasti, et oikein tee, jos väärin +tahallas jotakin sä käsität, +ken liekin hän. Ei tarpeen sana ollut +ois prinsessan, sun tunsin helposti: +sä, tiedän, hyvää tahdot ja saat aikaan. +Ei sulle oma kohtalos tuo huolta; +sa muita ajattelet, muita autat; +ei elon oikullinen aaltoilu +vie rintas rauhaa. Näin sun käsitän. +Mik' oon ma, etten etsis seuraasi? +Mull' eikö syytä palavasti pyytää +murua edes sala-aarteistasi? +Et kadu, tiedän sen, jos avaat mieles, +ja tiedän: ystäväin oot, jos mun tunnet, +--sit' oonkin ystävää mä kaivannut. +En häpeile, ett' olen kokematon +ja nuori. Pääni ympärillä tyynnä +viel' lepää vastaisuuden kultapilvi. +Mies jalo, minut povellesi paina +ja elon kohtuulliseen nautintoon +mun ohjaa malttamaton mieleni! + +ANTONIO. +Yhdessä hetkessä jo vaadit, minkä +vain kypsäll' antaa harkinnalla aika. + +TASSO. +Saa aikaan hetkessäkin rakkaus, +mit' tuskin koskaan ponnistus ja vaiva. +En sitä pyydä vain, mut vaadinkin. +Vetoan sinuun hyveen nimessä, +mi liittoon vaatii kunnon ihmisiä. +Yks nimi mun viel' oisko mainittava? +Niin toivoo, tahtoo ruhtinatar--, hän, +Eleonora, ystäviks sois meidät. +Oi, täyttäkäämme hänen toivonsa! +Luo jumalaisen yhdess' astukaamme +omistain hälle kaiken pyrintömme, +hänelle teon arvokkaimman tehden. + +--Siis vielä: täss' on käteni! Se ota! +Äl' enää hylkää, älä kieltäydy, +oi jalo mies, suo mulle nautinto, +tuo kunnon miehen kaunein: paremmalleen +ehdotta, luottavaisna antautua. + +ANTONIO. +Jo kiidät täysin purjein! Tottuneen +sa näytät voittamaan, tiet avaroina, +leveinä portit eessäs näkemään. +Suon kaiken arvon, kaiken onnen sulle +mä mielisti; mut liian selvään näen: +on vielä suuri juopa välillämme. + +TASSO. +On ero vuotten, arvon koetellun, +ei tahdon alttiin, siinä kilpaan astuu. + +ANTONIO. +Ei tahto loihdi töitä syntymään, +tien liian lyhyeksi rohkeus arvaa. +Päämäärän saavuttanut seppelöidään, +ja ansio jää usein seppeleettä. +Vaikk' onhan seppeleitä köykäisiä, +on monenlaisia: niit' ilman vaivaa +voi usein saada huvikävelyllä. + +TASSO. +Mit' auliisti suo tälle jumaluus, +ja tuolta tyyten epää, moista lahjaa +ei tapaa jokainen, kuin tahtokoonkin. + +ANTONIO. +Jumalten muitten yli Onnetarta +sä kiitä silloin: sokea se onhan! + +TASSO. +Myös Oikeuden-jumalatar sitoo +lumeelta jokaiselta silmänsä. + +ANTONIO. +Laps onnen Onnetarta ihannoikoon, +sen sadoin silmin kunnon näkevän +hän kuvailkoon, ja viisaaks, huolekkaaksi, +Minervaksi tai muuksi nimetköön, +ja palkaks sanokohon armon-annin, +satunnais-helyn merkiks ansion! + +TASSO. +Ei tarvis kieltä selvempää. Jo riittää! +Näen sydämeesi syvälle ja sinut +jo tunnen iäksi! Oi, niin jos tuntis +myös ruhtinatar sinut! Turhaan tuhlaat +sa sanais, katseittesi nuolia. +Ei seppelettä, jota pääni kantaa, +voi langettaa ne lakastumatonta. +Sa kasva ensin ylle kateutesi, +siit' ehkä sitten kanssani voit kiistää! +On seppel mulle pyhin, korkein onni. +Vaan näytä mulle mies, sen saavuttanut, +mä mihin pyrin vasta, sankari, +jost' on vain tarut mulle kertoneet, +tuo esiin runoniekka, vertainen +Homeroksen, Vergiliuksen, tai +viel' enemmän; mies näytä, joka palkan +tään kolmin kerroin ansaitsis, mut jonka +se kolmin kerroin enemmän kuin minut +sais hämilleen: mun polvistuvan silloin +näet eteen jumal-lahjan antajan; +ja siihen jään mä, kunnes seppeleen +mun päästäni hän siirtää arvokkaampaan. + +ANTONIO. +Sen arvoiseks jäät kyllä siihen saakka. + +TASSO. +Mua punnittakoon, sit' en välttele; +mut halveksintaa ansainnut en ole. +Ei seppeltä, min mulle ruhtinas +ja ruhtinatar tunnustukseks soivat, +epäillen, ilkkuin halventaa saa kukaan! + +ANTONIO. +Tuo korskeus, tuo kuuma kiihko sulle +ei sovi mua kohtaan, tääll' ei lainkaan. + +TASSO. +Min sallit itselles, myös mulle sopii. +Pois tuomittuko täältä totuus ois? +Ja palatsiko tyrmä vapaan hengen? +Tääll' onko sorto kunnon miehen osa? +Tääll' ylevyys on vasta oikein paikallaan, +ma, uskon, hengen ylevyys! Se eikö +sais viihtyä maan mahtavien luona? +Saa varmaan! Ruhtinaasen lähentää +meit' aateluus vain, isiltämme saatu; +miksei myös sielun suuruus, jota suonut +ei luonto kaikille, kuin antaa voinut +ei kaikille se suurta sukujuurta? +Vain pikkumaisuus täällä peljätköön, +kateus, häpeäkseen näyttäytyvä: +kuin saastaverkkojaan ei mikään lukki +saa luoda näitten seinäin marmoriin. + +ANTONIO. +Mun itse oikeutat sua halveksimaan! +Miest' ystävyyteen, luottamukseen vaatis +uhittelulla poika kiihkomieli! +Kurittomuutes kunnoksiko luulet? + +TASSO. +Kuriton ennen teistä nähden, kuin +omissa silmissäni kunniaton. + +ANTONIO. +Oot kyllin nuori, jotta hyvä kuri +tien paremman voi sulle neuvoa. + +TASSO. +Ja kyllin nuori, kyllin vanhakin +oon uhmataksein epäjumalia. + +ANTONIO. +Jos sanasilla, runosilla ollaan, +sä voitonsankariksi pääset varmaan. + +TASSO. +Tekoja kerskattavia ei tehnyt +mun ole nyrkkini, mut siihen luotan. + +ANTONIO. +Sa luotat sääliin, joka liian kieroon +on vienyt onnes riihattoman riennon. + +TASSO. +Oon täysikasvuinen, nyt tunnen sen. +Aseiden uhkapeliin kanssasi +ois mulla pienin halu ollut käydä; +mut yhä paloa sa kiihdät, veri +jo kiehuu, tuskallinen kostonhimo +kuin koski rinnassani kohisee. +Jos olet mies, kuin kehut, tartu miekkaan! + +ANTONIO. +Et tiedä kuka, etkä missä olet. + +TASSO. +Pyhäkkö pyhinkään ei solvausta +pakoita sietämään. Sa häväiset, +sa tahraat tämän paikan, enkä minä, +jok' uhrin kaunehimman, luottamuksen, +ihailun, rakkauden sulle kannoin. +Sun henkes saastuttaa tään paratiisin, +sun sanasi tään puhtaan salin, eikä +mun sydämeni tunne, joka kuohuu, +pois tahran pienimmänkin torjuakseen. + +ANTONIO. +Mi ylhä henki povess' ahtaassa! + +TASSO. +On vielä tilaa rintaa avarruttaa. + +ANTONIO. +Avartuu sanoistakin monen rinta. + +TASSO. +Jos ritar' oot, kuin minä, näytä se! + +ANTONIO. +Oon kyllä, mutta tiedän, missä olen. + +TASSO. +Siis kera käy, ett' asein saamme kiistää! + +ANTONIO. +Sun vaatia ei sovi, siks en seuraa. + +TASSO. +Vain raukka turvaa syyhyn tuollaiseen. + +ANTONIO. +Ja raukka uhkaa vain, miss' on hän varma. + +TASSO. +Ilolla luovun tästä turvasta. + +ANTONIO. +Niin, luovu laista, paikka tää ei luovu. + +TASSO. +Se anteeks suokoon, että tämän kärsin! +(_Paljastaa miekkansa_.) +Käy miekkaas, tahi seuraa, jott' en syystä +sua ikuisesti halveksis, kuin vihaan! + + + +NELJÄS KOHTAUS. + + + ALFONSO. EDELLISET. + +ALFONSO. +Mik' outo riita tääll' on riehahtanut? + +ANTONIO. +Oi ruhtinas, mun tyynnä seisovan +näet tämän raivon-villitsemän eessä. + +TASSO. +Sua rukoilen kuin jumaluutta: katsees +minua varoittaen hillitköön! + +ALFONSO. +Antonio, kerro, Tasso, sano mulle: +kuin tunkeunut on riita talooni! +Kuin villitsi se teidät, viisaat miehet, +kun hurjuuteen sen lain ja tapain tieltä +näen teidät riistävän? Mä hämmästyn! + +TASSO. +Et tunne meitä molempia, luulen. +Tuo mies, niin muka jalo, viisas, mua +on raa'asti ja ilkkuin kohdellut, +kuin tuhma, raukkamainen ihminen. +Ma luottain lähestyn, hän pois mun työntää; +ma hartaan rakkauteni hälle tarjoon, +--hän aina katkerammin kiihoittaa +ja suonissani veren puhtaimman +sapeksi muuttaa. Anteeks suo! Mun täällä +näit vihan raivossa. Hän alkusyy +on kaikkeen, jos ma syylliseksi jouduin. +Hän loimuun kiihti liekin, mi mun huumas +ja vahingoitti meitä molempia. + +ANTONIO. +Hän yltyi ylhään runohurmioonsa! +Mua ensiks, ruhtinas, oot puhutellut, +ja multa kysynyt; nyt minäkin +kai vuoron saan tään kerkeämmän jälkeen. + +TASSO. +Niin kerro, kerro, sana sanalta! +Ja selväks ilme, tavu jokainen +tee tälle tuomarille, jos vaan tohdit! +Sa toistamiseen solvaa itseäsi, +todista omaa syytäs! Sit' en kiellä +henkäisyn, suonen sykähtämän vertaa. + +ANTONIO. +Jos viel' on puhuttavaa sulla, puhu! +jos ei, niin vaiti, älä keskeytä! +Siis, herrani, ken riidan alkoi, minä +Vai tuoko kiihkopää? Ken vääräss' on? +Se etäinen on kysymys ja vielä +kai toistaiseksi paras heittää sikseen. + +TASSO. +Kuin niin? Kai ensi kysymys on se, +ken oikeassa on, ken väärässä. + +ANTONIO. +Ei varsin, vaikka mieli suhdaton +niin luuleekin. + +ALFONSO. + Antonio! + +ANTONIO. + Armollinen, +sua tottelen, mut olkoon vaiti hän! +Mun puhuttuani hän jatkakoon. +Saat sinä ratkaista. Mä siis vain sanon: +en haastaa oikeuteen, en syyttää häntä +ma voi, en itseäni puolustaa, +en antaa vaatimaansa hyvitystä: +ei edessäsi vapaana hän seiso. +Hän alaisena lain on ankaran, +jot' armos korkeintaan voi lieventää. +Mua uhkas täällä hän ja taistoon vaati; +ja tuskin sulta salas paljaan miekan. +Jos väliimme et sinä ehtinyt, +myös minä syylliseksi tullut oisin +ja häpeillen nyt seisoisin sun eessäs. + +ALFONSO (_Tassolle_). + +Et hyvin tehnyt. + +TASSO. + Oma sydämeni +vapauttaa minut, sinun varmaan myös. +Niin on: ma uhkasin ja vaadin, miekan +myös vedin. Mut et tiedä, kuinka loukkas +hän mua sanoin salakähmäisin +ja harkituin, kuin vuoti hieno myrkky +vereeni nopeasti kieleltään, +kuin liehtoi vain hän mielenkuohuani! +Hän kylmän tyyneytensä säilytti, +mua kiihtäin, ärsyttäin. Oi, hänt' et tunne, +et tunne, etkä tule tuntemaan! +Eteensä ystävyyteni toin kauniin, +mut lahjani hän heitti jalkoihini. +Jos syttynyt ei sieluni ois silloin, +se aina arvoton sua palvelemaan, +sun armoos oisi. Anteeks suo, jos lain +ja tämän paikan unhoittanut olen! +En millään pohjalla saa raukka olla, +sijalla millään alennusta sietää. +Jos milloin rinnastani haihtunee +se tunto, silloin rankaise, pois työnnä +ja iäks silmäis eestä minut hylkää! + +ANTONIO. +Helposti taakat kantaa nuorukainen, +syyt pyyhkii pois kuin tomun vaatteistaan! +Se kummaa ois, niin ellei tunnettu +ois runouden lumovoima, joka +lyö mahdottoman kanssa leikkiänsä +niin mielellään. Mä tuskin uskon, että +myös sinä, herrani, ja palvelijas +niin turhaksi tään teon arvaatte. +Jokaista majesteetti suojelee, +ken häntä lähestyy kuin jumaluutta +ja hänen vihittyä asuntoaan. +Kuin luona alttarin sen kynnyksellä +myös talttuu intohimo jokainen. +Ei miekka välky siellä, sana uhkaa, +ei solvauskaan vaadi kostoa. +Sen ulkopuolla katkeruudelle +ja vihalle jää kyllin kiistatilaa. +Ei uhkaa raukka siell', ei mies käy pakoon. +Takeeksi turvan taattos perustivat +nää muurit, pyhäköksi arvolleen +ne asettivat, viisaasti tään rauhan +lain kurill' ankaralla säilyttivät; +maanpakoon, vankilaan tai kuoloon kävi, +ken rikkoi; arvoa ei katsottu, +ei sääli oikeutta sitonut; +pelästys ilkiönkin valtasi. +Nyt näämme pitkän, kauniin rauhan jälkeen +taas hyväin tapain paikkaan raa'an raivon +ja kiihkon palaavan. Jo päätä, herra, +ja rankaise! Ken voikaan kaitaa tietä +velvollisuuden vaeltaa, jos laki +ja käsi ruhtinaan ei turvaa häntä? + +ALFONSO. +Mun puolueeton mielen' ymmärtää +viel' enemmän kuin sanoakaan voitte. +Ois kaunihimpi ollut päivänne, +jos syytä tähän sanaan ei ois mulla. +Näet liki oikeutta täss' on vääryys. +Sua jos Antonio on loukannut, +hän velvollinen hyvittämään sua +on jollain tavoin, niinkuin vaadit sa. +Välittäjänne mielelläni oisin. +Mut, Tasso, vankeudella sovitat +sä syysi. Niinkuin annan anteeks sulle, +niin lievennän myös lakia sun tähtes. +Nyt meidät jätä! Huoneessasi pysy +ja itseäsi yksin vartioi! + +TASSO. +Tää tuomar-sanas onko, ruhtinas? + +ANTONIO. +Sä etkö huomaa isän lempeyttä? + +TASSO (_Antoniolle_). +Sun kanssas mull' ei enää puhuttavaa. +(_Alfonsolle_.) +Oi herra, minut, vapaan, vankeuteen +sun vakaa sanas heittää. Olkoon niin! +On mielestäs se oikein. Sanaas pidän +mä pyhänä, siks sydän vaiti olkoon. +Se uutta mulle on, niin uutta, että +sua, itseäni, paikkaa tuskin tunnen. +Tään miehen sentään tunnen--. Totella +ma tahdon, vaikka paljon vielä voisin +puhua, kuten tulis. Vait on suuni. +Se rikos oliko? Mua ainakin +rikollisena näytään pitävän. +Ja vanki oon, mit' arvelleekin sydän. + +ALFONSO. +Sen otat syvemmästi kuin mä itse. + +TASSO. +Se menee yli ymmärrykseni; +tai oikeastaan ei,--laps enhän ole; +mun pitäis ymmärtää se, luulisinpa. +Äkisti valo mulle vilkuttaa, +vaan kohta hämärään se peittyy taas, +vain tuomioni kuulen, kumarran. +On turhaan sanoja jo tuhlattu. + +--Täst' alkain tottelemaan, avuton, +sa totu! Unohdit, miss' olit sa: +jumalten majoiss', et maan tanterilla; +nyt äkki-lankeemus sun lamauttaa. +Niin, tottele, äl' emmi! Vaikeaakin +On miehen tekeminen alttiisti. + +--Pois ensin ota miekka, minkä annoit, +kun Ranskaan lähdin kardinaalin kanssa; +ei kunniata tuonut ole se, +vaan häpeääkään ei, ei tänään edes. +Syvästi liikutetuin sydämin +pois luovutan tään lahjan toivontäyden. + +ALFONSO. +Et tunne mieli-alaani sua kohtaan. + +TASSO. +On työni totella, ei ajatella. +Ja lahjan kauniimmankin surukseni +mua vaatii säädyllisyys luovuttamaan. +Ei sovi vangin päähän seppele: +pois siitä itse siirrän kaunistuksen, +min ikiaikaiseksi suodun luulin. +Sain liian varhain onnen kauneimman, +ja kuin sill' ylvästellyt oisin, multa +se liian pian riistetään. + +--Sa otat itseltäs, mit' ottaa kukaan +ei voinut, mit' ei jumalat suo toiste. +Niin kummat ihmisell' on koetukset: +kevyttä joustavuutta jos ei luonto +ois meille antanut, niit' emme kestäis. +Opettaa hätä meitä leikkien +pois jumalien lahjat tuhlaamaan: +me kädet aukaisemme mielellämme, +ett' iäks aartehemme häviää. + +--Myös kyynel seuraa tätä suudelmaa +ja sinut katoon vihkii! Sallittu +tää onhan heikkoutemme hento merkki. +Ken itkis ei, kun kuolematon edes +ei turvaa hävitystä vastaan saa? +Tään miekan ympärille kiertyen +mi surukseni ei sua ansainnut, +kuin urhon kirstulla, nyt haudalla +mun onneni, mun toivoni sä lepää! + +--Nää vapaaehtoisesti etees lasken; +ken kantaa asetta sun vihas alla? +ken seppeltä sun hylkäämänäs, herra? +Käyn vankilaani, vartoin päätöstä. + +(_Ruhtinaan annettua merkin ottaa hovipoika miekan seppeleineen +sekä vie sen pois_.) + + + +VIIDES KOHTAUS. + + + ALFONSO. ANTONIO. + +ANTONIO. +Tuon pojan minne houre vetää? Kuinka +arvonsa, kohtalonsa värittääkään! +Mielestään nuoriso, tuo rajoitettu +ja kokematon, valio on varsin +ja itsensä se kaikkeen valtuuttaa. +Hän rangaistusta nuorna kärsiköön, +omaksi hyväkseen sen miesnä näkee. + +ALFONSO. +Hän rangaistu on--pelkään, liioinkin. + +ANTONIO. +Jos lempeyttä osoittaa sa tahdot, +taas vapauteensa, herra, laske hänet, +ja kiistamme siis miekka ratkaiskoon. + +ALFONSO. +Jos on se tarpeellista, käyköön niin. +Vaan kuinka ärsytit sä vihaan häntä? + +ANTONIO. + +Mä sitä tuskin osaan sanoa. +Hänt' ihmisenä ehkä loukkasin, +mut aatelista arvoansa en. +Ja hälle sanaa säädytöntä suuhun +ei tuonut suurin vihastus. + +ALFONSO. +Niin näytti +myös minusta tuo kiistanne, ja puhees +mun arveluani vain vahvistaa. +Kun miehet riitaantuu, syy viisainta +on vikapäänä pitää. Häneen et +sais suuttua, sun häntä ohjata +ois parempi. On vielä aikaa siihen: +tää tapaus teit' aseihin ei vaadi. +Niinkauan kuin on rauha maassa, sitä +ma tahdon talossani nauttia. +Taas rauha palauta, sen kyllä voit! +Lenora Sanvitale ensiksi +saa lempeästi häntä lauhdutella, +sä sitten luokseen käy, mun nimessäni +taas anna hälle vapaus ja itsees +hän jaloin, vakain sanoin kiinnitä. +Niin pian kuin vaan voit, tee tämä! Kanssaan +sa puhut ystävänä, isänä. +Viel' ennen eroamme sopu tulkoon, +--jos tahdot vaan, sa kaiken aikaan saat. +Mieluummin vielä jäämme hetkeksi +ja suomme naisten jatkaa lempeästi, +mit' aloit sa; ja kun me palaamme, +tään tapauksen viime jäljen ovat +he umpeen luoneet. Vaikeuksia +et näytä välttää tahtovan, Antonio! +Työn yhden päättänyt oot tuskin, kun +jo palaat, uutta puuhaa hankkiakses. +Tään myöskin onnistuvan toivon sulle. + +ANTONIO. +Oon häpeissäni; sanas heijastavat, +kuin kirkas kuvastin, mun vikojani. +Miest' ylevää on helppo totella: +hän käskiessään meitä vakuuttaa. + + + + +KOLMAS NÄYTÖS. + + + +ENSIMÄINEN KOHTAUS. + + +PRINSESSA (_yksin_). +Eleonora missä viipyy? Yhä +vain kiihtyy tuska, suru sydämeni. +Ma tuskin tiedän, mitä tapahtui, +ma tuskin tiedän, kumpi syypää on. +Kun tulis hän! En kanssa veljeni +puhua mielis, en Antonionkaan +mä ennenkuin oon tyyntynyt ja tiedän, +kuin ovat asiat, kuin käydä voi. + + + +TOINEN KOHTAUS. + + + PRINSESSA. LEONORA. + +PRINSESSA. +Min tiedon tuot sä ystävistämme, +Eleonora? Tapaus tuo kerro! + +LEONORA. +En enää lisää tietoihimme saanut. +He kiistaan yltyi, Tasso miekan veti, +sai veljes eroon heidät. Tasso näyttää +tään riidan alkaneen, Antonio +vapaana käy ja ruhtinaansa kanssa +saa keskustella; Tasso sitävastoin +on yksin, huoneeseensa tuomittuna. + +PRINSESSA. +Antonio häntä varmaan ärsytti, +tylysti loukkas mieltä ylvästä. + +LEONORA. +Niin luulen minäkin: näin otsallaan +jo pilven, kun hän kävi Tasson luokse. + +PRINSESSA. +Miks sydämemme ääntä hiljaista +ja puhdasta niin harvoin noudatamme! +Niin hiljaa puhuu henki povessamme, +niin hiljaa, selvään sentään, osoittaen, +mit' omaksua tulee, mitä välttää. +Antonio mielestäin tän' aamuna +viel' oli entistäänkin jyrkempi. +Mieleeni nous jo paha aavistus, +kun heidät rinnan näin. Vain ulkomuoto +sa huomaa, kasvot, ääni molempain +ja katse, käynti! Kaikk' on vastakkaista, +ei koskaan liittoon rakkaus vie heitä. +Vaan toivo viekoitellen yhä mua +näin uskotti: on viisas kumpikin +ja jalo, valistunut, ystäväs; +mi liitto lujemp' on kuin kunnon miesten? + +--Ma valtaani sain nuorukaisen mielen, +niin kauniin luottavaisna, lämminnä! +Antoniolle jospa heti puhuin! +Mä viivyttelin; vähän vain ol' aikaa; +ja arkaelin ensi sanakseni +hänelle nuorukaista suositella. +Mä hyvän tavan voimaan liioin luotin +ja tahdikkuuteen, joka sopeutuu +myös vihollisten väliin; peljännyt +en tätä kiihkoa ma vanhalta +ja kokeneelta mieheltä. Niin kävi! +Näin pahaa tulevan en luullut ois. +Oi, mua neuvo! Mit' on tehtävä? + +LEONORA. +Kuin vaikea on neuvoa, sen itse +sanoistas päättäin tunnet! Erehdyst' ei +tää ole kesken saman-luontoisten; +voi sanat, taikka tarpeen tullen aseet, +sen saattaa onnelliseen päätökseen. +Oon tuntenut jo kauan: viholliset +nää kaksi miestä on, siks että luonto +ei heitä muovaellut yhdeksi; +ja edukseen jos viisaat oisi he, +he ystävyyden-liiton solmisivat; +mies yksi ois he silloin, elämässään +heill' oisi voima, onni, tyydytys. +Niin toivoin minäkin; nyt näen: turhaan. +Kuin kiista kävikään täänpäiväinen, +sen sovittaa voi; mutta taattu silti +ei ole vastaisuus, ei huominen. +Ois mielestäni Tasson parhain täältä +pois toistaiseksi matkustaa; hän Roomaan +tai myös Firenzeen voishan muuttaa; siellä +mä hänet voisin pian tavata +ja ystävänä mieltään tyynnyttää. +Antonion, jok' on vieraantunut meistä, +sä täällä sillävälin itseesi +ja ystäviisi voisit lähentää. +Niin sen, mi mahdottomalta nyt näyttää, +ehk' aika, paljon antava, vois tehdä. + +PRINSESSA. +Sä, ystävätär, tahdot nauttia, +mä sit' en sais; se onko kohtuullista? + +LEONORA. +Sä kieltäyvä vain siitä olet, mitä +nyt kuitenkaan et voisi nauttia. + +PRINSESSA. +Pois ystävän niin tyynnä ajaisinko? + +LEONORA. +Vain näön vuoksi;--hänet suojaat niin. + +PRINSESSA. +Ei veljeni suo siihen suostumustaan. + +LEONORA. +Hän myöntyy kyllä syymme kuultuaan. + +PRINSESSA. +Niin raskast' ystävässään karkoittaa +on itsensä. + +LEONORA. + Hän pelastuuhan kauttas. + +PRINSESSA. +Sit' aietta en puolla sanallani. + +LEONORA. +Siis vielä pahempaa sa varro pahaa. + +PRINSESSA. +Mua vaivaat, vaikk' et tiedä, hyödytätkö. + +LEONORA. +Käy ilmi pian, kumpi erehtyy. + +PRINSESSA. +Äl' enää kysele, jos täytyy kerran! + +LEONORA. +Ken päätöksen voi tehdä, voittaa tuskan. + +PRINSESSA. +En pysty päättämään, vaan käyköön niin, +jos ei hän pitkäks aikaa lähde pois-- +ja huolta pitäkäämme, Leonora, +ett' ei hän koskaan kärsi puutetta, +ett' yhä, hänen poissaollessaankin, +suo hälle runsaan avun herttua. +Antonion kanssa puhu, veljeenihän +hän paljon vaikuttaa, eik' ystäväämme +tai meitä kiistan tähden vihanne. + +LEONORA. +Sun sanas tehoaisi enemmän. + +PRINSESSA. +Sen tiedät, ystävä, en mitään pyytää, +urbinolaisen sisareni lailla, +voi itselleni enkä rakkailleni. +Mä mielelläni elän hiljaa vain +ja kiitollisna otan vastaan, mitä +voi sekä tahtoo antaa veljeni. +Siit' ennen itseäni soimasin +ma paljonkin; nyt olen päässyt siitä. +Mua usein moitti eräs ystävätär: +oot epäitsekäs, niin sanoi hän, +se kaunist' on; mut olet siihen määrään, +ett' ystävänkään tarpeet sydäntäs +ei kyllin liikuta. Sen tyynnä kuulen +ja kaiketi saan kärsiä tään moitteen. +Sit' enemmän mä iloitsen, kun voin +nyt auttaa ystävääni teossa; +saan äidin-perintöni haltuuni +ja tukea hänt' osaltani tahdon. + +LEONORA. +Oi ruhtinatar, tilaisuus myös mulla +on ystävyyttäni nyt osoittaa. +Hän varojaan ei hyvin valvo, niinpä +hänt' auttelen ma taiten puuttehissaan. + +PRINSESSA. +Vie pois siis hänet, ja vaikk' yksin jäänkin, +sun omasi hän olkoon ennemmin: +niin, nähdäkseni, varmaan parhain on. +Terveelliseksi taas mun tätä tuskaa +siis täytyy ylistää! 0l' osani +se nuoruudesta asti. Tuttu on se. +Jää puolinaiseks kallein tappio, +kun varmat emme omistuksest' olleet. + +LEONORA. +Sun onnes, hyvin ansaitsemas, toivon +mä nähdä. + +PRINSESSA. + Leonora! Onneni? +Ken onnellinen on?--Mä veljeäni +niin kyllä kutsuisin: suursydän, hän +näet aina tyynnä kestää kohtalonsa; +mut ansiotaan palkita ei koskaan. +Mun sisareni onko onnellinen, +tuo kaunis nainen, sydän ylevä? +Hän last' ei miehelleen saa nuoremmalle; +mies häntä kunnioittaa hartaasti, +mut ilo talossa ei silti asu. +Mit' auttoi äitiämme viisaus +ja laajat tiedot, jalomielisyys? +Hän vieraan erheen silti välttää voiko? +Meist' eroitettiin hän; nyt on hän kuollut, +ei varmuutta meill' ole, että kuoli +hän sovinnossa Jumalansa kanssa. + +LEONORA. +Oi, puutost' älä katso jokaisen, +vaan mitä vielä jokaiselle jää! +Mit' ei jää sulle vielä? + +PRINSESSA. + Minulle? +Jää kärsivällisyys! Mä siihen totuin +jo nuoruudesta. Siskot, ystävät +kun riensi juhlain iloon yhteiseen, +mun, sairaan, täytyi huoneeseeni jäädä, +ja tuskain parissa sain oppia +jo varhain kieltäymään. Vain yhdestä +sain yksin ollessani huvitusta; +se oli laulu. Itse viihdyttelin +mä itseäni, tuskan, kaipauksen +ja toivot kaikki hiljaa uneen lauloin: +niin usein tuska nautinnoksi muuttui +ja sopusointuun vaihtui surukin. +Tät' onnea en kauan pitää saanut, +pois lääkäri vei senkin, vaikenemaan +mun tuomitsi; sain elää, kärsiä +vaill' ainokaista pientä lohdutusta. + +LEONORA. +Niin monta ystävää sull' oli luonas, +ja terve olet nyt ja virkeä. + +PRINSESSA. +Niin, terve, toisin sanoen: en sairas; +ja monta uskollista ystävää +on onnenani. Oli yksi myös-- + +LEONORA. +Hän vielä on. + +PRINSESSA. + Vaan kauan ei. Kun hänet +näin ensi kerran, paljon merkitsi +se hetki. Tuskin toipunut ma olin, +pois tuskin oli kipu väistynyt +ja sairaus; ma hiljaa kainon katseen +loin elämään, taas päivä ilahutti +ja veljen, siskon seura, imin luottain +taas toivon puhtahinta hunajata. +Sain uskallusta eespäin katsoa +viel' elämään, ja kaukaa lähestyi +mua hahmot ystävälliset, niin, silloin, +Eleonora, mulle nuorukaisen +esitti siskoni, toi seurassaan. +Ja tunnustaa voin sulle: sijan sai +hän silloin mielessäni ainiaaksi. + +LEONORA. +Oi ruhtinatar, siin' ei katumista! +On voitto jalouden tunteminen, +ja sit' ei meiltä koskaan voida riistää. + +PRINSESSA. +On peljättävä oivaa, kaunista, +kuin liekkiä, jost' ihana on hyöty +niin kauan kuin se palaa liedessäsi, +kuin tielläs on se soihtu lempeä, +--ken vois, ken tahtois silloin pois sen antaa? +Vaan jos se riehua saa valloillansa, +kuin tuhoaakaan se! Nyt päästä minut! +Ma lavertelen, vaikka sultakin +salata pitäis, kuink' oon heikko, sairas. + +LEONORA. +On mielen sairaan helpoin valituksiin +ja luottamuksen helmaan vaimentua. + +PRINSESSA. +Jos tehoo luottamus, niin pian elvyn; +sua kohtaan on se puhdas, ehyt mulla. +Ah ystävätär! Päätin kyllä jo: +hän lähteköhön vain! Mut päiväin pitkäin +jo tunnen tuskaa loputonta nyt, +kun luopua mun täytyy ilostani. +Ei tapaa enää silmäluomill' aamu +keralla unten yhtä, kirkkahinta, +heräämishetkell' enää rintaa täytä +iloisin kaipuin näkemisen toivo; +mun ensi katseheni puistosta +hänt' etsii turhaan aamunkasteen aikaan. +Kuin kaunihisti toive täyttyikään, +kun kanssaan armain illoin käydä sain! +Kuin suurenikaan kaipuu, toinen toistaan +paremmin aina tuta, ymmärtää! +Ja joka päivä mieli kauniimmat +ja puhtahammat tapas sopusoinnut. +Mi hämy silmäni nyt peittääkään! +Nyt päivän loiste, valon ylhäisen +suur' autuus, värit rikkaat maailman +ja muodot tuhannet on vaipuneet +mua saartavahan sumuun raskaaseen. +Yks oli päivä ennen elämä; +vait oli suru, aavistuskin mykkä, +ja alustamme ilman ohjausta +vei eespäin virran aallot kepeät; +nyt salaa tunto ange poveen astuu +ja kauhuun peittää päivän tulevan. + +LEONORA. +Taas uusi päivä sulle ystäväs +ja uudet ilot, uuden onnen tuo. + +PRINSESSA. +Ois mulla mieli pitää omani: +tuo huvitusta vaihtelu, mut tuskin +myös hyötyä. En kaihoin nuorekkain +ja kiihkeästi koskaan arpamaljaan +maailman vieraan ole tarttunut, +jott' osallensa sydän kokematon +sais jotain sattumalta siepatuksi. +Mun kunnioittaa täytyi häntä, siksi +myös rakastaa; ja hänhän elämän +mun elämääni vasta oikein toi. +Sun hänt' on vältettävä! mietin ensin. +Ma kartoin, kartoin, lähemmäs vain tulin. +--Niin armas ansa, rangaistus niin kova! +Pois katoo multa puhdas, tosi onni, +ja kaiholtani paha valta joku +kaikk' ilot vaihtaa tuskiin tuttaviin. + +LEONORA. +Jos sana ystävän ei lohduta, +niin huomaamatta aika lempeä +ja elon ihanuus sua virkistää. + +PRINSESSA. +Niin kaunishan on maailma! Niin paljon +sen ääriin mahtuu hyvää elämään. +Ah, aina sentään askelehen päähän +se meistä näyttää karkaavan ja vetää +kautt' elämämme askel askeleelta +ain' asti hautaan aran kaipuumme! +Niin harvoin, harvoin löytää ihminen +sen, mikä näytti hälle määrätyltä, +niin harvoin sen hän pitää saa, min kerran +jo tavoittamaan käsi onnistui! +Pois riistäytyy se, mikä ensin meille +ol' antaunut, ja itse laskemme +sen pois, mit' innokkaasti tapailimme. +Kyll' onni on, mut emme tunne sitä; +tai tunnemme ja kaltoin kohtelemme. + + + +KOLMAS KOHTAUS. + + +LEONORA (_yksin_). +Kuin säälittää tuo jalo sydän mua! +Kuin murheellinen onkaan osansa! +Ah, tappion hän kärsii,--voittaako +sa aiot? Tarpeellista liekö Tasson +pois siirtyä? Sä siksikö teet tämän, +jott' yksin saisit haltuus sydämen +ja kyvyt, jotka tähän saakka jakaa +sait toisen, etevämmän, kanssa? Onko +se rehellistä? Mitä puuttuu sulta? +On puoliso ja poika, omaisuutta +ja arvoa ja kauneutta sulla, +hänetkin tahtoisitko lisäksi? +Sa rakastatko häntä? Miksi muuten +et enää ilman häntä olla vois? +Sen saat sa itsellesi tunnustaa.-- +Mi riemu saada kuvastimekseen +tuo kaunis sielu! Eikö onni ole +kaht' ihanampi, kun hän laulullaan +kuin päällä pilvein kaaren meitä kantaa? +Kas silloin olet miekkonen! Ei kyllin, +ett' olet, omistat, mit' toivoo moni; +sen myöskin kukin tietää omakses! +Sua maasi mainitsee ja sinuun katsoo, +se onhan kaiken onnen ylin huippu. +Vain Lauran mainettako laulaa saisi +kaikk' armaat huuloset? Ja yksinkö +Petrarca outoa oi' ihanaistaan +siis oikeutettu julki jumaloimaan? +Ken miehistä mun ystävälleni +vois vetää vertoja? Kuin nyky-aika, +niin tulevakin häntä kunnioittaa. +Kuink' ihanaa, kun elon loistoa +saa vierellänsä nauttia ja käydä +päin vastaisuutta kevein askelin! +Ei enää aika, vanhuus, inha maine, +min oikku menestyksen aallot nousuun +ja laskuun saa, sua vahingoittaa voi: +mi katoovaist' on, laulussa se säilyy. +Viel' olet kaunis, vielä onnellinen, +vaikk' onkin aikaa sitten pyörteeseensä +sun riistänyt jo kaiken kiertokulku. +Sun on hän oleva, sa prinsessaa +et silti köyhdytä: on samanlaista +tää kiintymys kuin kaikki muutkin hällä. +Kuin hento valo kuun, ne niukasti +valaisee öisen vaeltajan tietä; +ei lämpöä, ei elon hurmaa hehku +ne ympärilleen. Tasson onnesta +hän erossakin samoin iloitsee +kuin milloin joka päivä hänet näki. +Ja enhän ystäväni kanssa sentään +maanpakoon täältä aio kaikota: +mä vielä palaan, tuonpa hänetkin. +Niin käyköön!--Tuoll' on jäykkä ystävä; +saa nähdä, voinko hänet taltuttaa. + + + +NELJÄS KOHTAUS. + + + LEONORA. ANTONIO. + +LEONORA. +Et rauhaa kanssas tuo, vaan sotaa; kuin +leiristä tulisit tai taistelusta, +miss' auttaa nyrkki vain ja väkivalta, +et Roomasta, min pyhä viisaus +kätensä nostaa siunaavan ja näkee +maailman kuuliaisen jalkains' eessä. + +ANTONIO. +Saan kestää moittees, kaunis ystävätär, +mut anteeks-antokin lie likellä. +On vaarallista, liian kauan jos +kohtuuden viisaan miesnä käydä täytyy. +Sivulla väijyy paha haltia +ja väkisin aik' ajoin uhrin vaatii. +Sen sille valitettavasti kannoin +täll' erää ystäväini vahingoksi. + +LEONORA. +Niin kauan vierahista ihmisistä +näit vaivaa, katsoit heidän mieliään: +nyt, ystäväsi taas kun näet, heitä +et tunne, kohtelet kuin vieraita. + +ANTONIO. +Siin' onkin vaara, armas ystävätär! +Varoen käyt sä vierahien kesken +ja tarkkaat, heidän suosiostaan etsit +päämäärääs, siten heistä hyötyen. +Mut ystävien luona vapaudesta +ja heidän rakkaudestaan nautit, sallit +myös oikun itselles, ja intohimo +taas rajumpana ottaa valtansa. +Niin ensiksi me niitä loukkaamme, +joit' armahimmin rakastamme. + +LEONORA. + Sinut +näen ilokseni, kallis ystäväni, +taas tyynten sanais takaa kokonaan. + +ANTONIO. +Niin, surukseni tunnustan, ett' tänään +mä ylenmäärin maltin unhoitin. +Mut työstä kiusallisesta kun palaa +mies rehellinen kuumin ohimoin +ja kaipaa iltamyöhän viileyteen +taas uutta vaivaa varten levätäkseen, +mut huomaa, ett' on varjoon joutilas +leveän sijan ottanut,--kai hyvin +voit ymmärtää, hän mitä silloin tuntee? + +LEONORA. +Jos oikein ymmärtää hän, mielellään +tuon varjon jakaakin hän miehen kanssa, +mi haasteluin ja lempein soinnuin hälle +työn huojentaa ja levon sulostuttaa. +Puu leveän luo varjon, ystäväni, +ja sopu molemmille tilaa suo. + +ANTONIO. +On turhaa horjuvaisin vertauksin, +Eleonora, meidän leikitellä. +Maailman hyvyydestä paljonkin +osaksi toisen mielellään voi suoda. +Yks aarre sentään on, min sois vain sille, +jok' erityisesti sen ansaitsee; +ja toinen, jot' ei konsaan vapain tahdoin +jakaisi ansiollisimman kanssa--; +ne aarteet mainitakin sulle voin: +yks seppele, naissuosio on toinen. + +LEONORA. +Nuo lehvät, nuorukaista seppelöivät, +vakaata miestä onko loukanneet? +Mut ethän hänen runotyöllensä +ees itse palkkaa vaatimattomampaa +ois voinut keksiä. Sill' ansio, +mi yli aikain käy, mi ilmana +vain kuultaa, sielussamme säveleinä, +kuvina herkkinä vain keijuilee, +se myöskin palkita vain kaunein kuvin, +vain merkein hennoin voidaan; ja kun maata +hän tuskin koskettaa, niin palkka korkein +vain vaivoin hänen päänsä ylettää. +Vain hedelmätön oksa on se lahja, +min uhraa hedelmätön ihailija, +niin helpoimmasti päältään velvoituksen +pois siirtääkseen. Sä tuskin kadehdit +pään kaljun ympäriltä kultakehää +kuvassa marttyyrin; ja milloin vaan +näet laaker-seppeleen, se enemmän +on varmaan merkki tuskien kuin onnen. + +ANTONIO. +Mua armas suusko tahtois opettaa +maailmaa turhamaista halveksimaan? + +LEONORA. +Sua minun ei lie tarvis opettaa +jok' ansiolle suomaan arvonsa. +Vaan sentään viisaallekin, niinkuin muille, +on joskus tarpeen, että avunsa +valossa oikeassa nähdä saa hän. +Sun pyytees, jalo mies, ei kohdistua +voi suosion ja maineen harhakuvaan. +Se palvelus, joll' itses ruhtinaasees, +joll' itsees ystäväsi yhdistät, +se vaikuttaa, se elää--palkkakin +siis olkoon todellinen, elävä. +Työs seppel on sun herras luottamus, +se hartioilles mieluinen on taakka +ja helposti sen kannat; maineesi +on, että sinuun kaikki luottavat. + +ANTONIO. +Vaan naisten suosiost' et mitään virka, +--et sitä sentään multa evänne? + +LEONORA. +Kuin katsoo asiaa. Sull' onhan sitä, +ja ilman sitäkin sun helpompi +ois toimeen tulla, kuin miespolon tuon. +Vai, onnistuisko nainen, joka tahtois +sinusta huolta pitää naisen tavoin, +sinusta tointa tekis itselleen. +Olentos varmuutta on, järjestystä, +sä pidät huolen itsestäs ja muista. +Sull' on, mit' antaa sulle tahtois. Tasso +meit' askarruttaa omall' alallamme. +Hält' tuhat pikkuseikkaa puuttuu, joita +halulla nainen hankkii. Liinavaatteet +parasta liinaa tahtoo, silkkipuvun +myös hiukan kirjaellun; kuosikkaana +käy mielellään, ei halpaa kangast' yllään +voi sietää, jok' on palvelijan merkki. +Kaikk' olla pitää hälle hienoa +ja hyvää, kaunista ja ylhäistä. +Ja sentään hältä puuttuu kaikki taito +tuot' itsellensä hankkia, tai pitää, +kun saanut on: ei ole koskaan rahaa, +ei huolekkuutta hällä. Milloin tuonne +hän jotain jättää, milloin tänne taas. +Ei koskaan matkalta hän palaja, +ettei ois kolmasosa tavaroistaan +pois huvennut. Myös palvelijat usein +varastaa hältä. Niin, Antonio, onkin +täys huoli vuodet umpeen hänestä. + +ANTONIO. +Ja yhä rakkaammaks se huolenpito +saa hänet. Onnen poika, jolle vain +avuiksi puutoksetkin lasketaan, +ja joka poikasta voi näytellä +mies-iässäkin vielä, kuunianaan +saa pitää heikkoutensa hempeän. +Saat anteeks suoda, armas ystävätär, +jos taaskin olen hiukan katkera. +Et sano kaikkea: mit' uskaltaa hän, +ett' on hän viisaampi kuin luullaankaan. +Hän kahden sulo-suosiosta kerskuu, +hän sitoo ja hän päästää mielinmäärin, +ja tempuin sellaisin hän sellaiset +sydämet voittaa! Kuka uskois sitä! + +LEONORA. +Niin aivan! Tämähän jo todistaa, +ett' ystävyys vain innostuttaa meitä. +Ja vaikka lempi lempeen vaihdettaiskin, +tuo kaunis sydän palkittaisko liioin, +jok' itsens' unohtaen ystävilleen +vain elää unelmissa lempeissä? + +ANTONIO. +Hänt' yhä hemmoitelkaa enemmän +ja itsekkyyttään rakkaudeksi luulkaa, +pois loukaten ne ajakaa, jotk' olleet +on teille uskolliset ystävät; +veroa ylpeälle omin ehdoin +vain tuokaa, keskinäisen luottamuksen +te kaunis piiri tyyten rikkokaa! + +LEONORA. +Meit' uskot liian puolueellisiksi; +me usein varoitamme ystäväämme, +me häntä muovaella tahdomme, +ett' itsestään hän nauttis enemmän +ja muille suuremman sois nautinnon. +Me kyllä huomaamme myös puutoksensa. + +ANTONIO. +Ja sentään moni moitittava seikka +saa kiitoksenne. Hänet kauan sitten +jo tunsin--hän on helppo tuntea: +on ylpeä, ei salaa itseään. +Hän milloin vaipuu itseensä, kuin olis +maailma täysi hällä povessaan, +hän tarpeeks itsellensä maailmassaan, +ja kaikki ympäröivä hukkuu pois. +Hän antaa mennä sen ja kadota, +pois työntää sen ja lepää itsessään-- +mut äkisti, kuin ruuti, jonka säen +saa pieni syttymään, hän ystävyyteen +tai tuskaan, vihaan, oikkuun viriää: +hän silloin kaikki vaatii käsiinsä, +mi johtuu mieleensä, se tapahtukoon; +vilauksessa silloin syntyköön, +mi vuodet pitkät valmistusta vaatis, +vilauksessa nouskoon aarre, jonka +sais irti tuskin vuosikautten vaiva: +hän mahdotonta vaatii itseltään, +sit' toisiltakin sitten vaatiakseen. +Ain' ilmiöitten viime syihin saakka +hän tahtoo päästä hengenvoimallaan; +yhdelle miljoonista onnistua +se tuskin voi, eik' ole hän se mies: +itseensä aina lopulta hän vaipuu, +eik' entisestään koskaan parane. + +LEONORA. +Hän vahingoittaa itseään, ei muita. + +ANTONIO. +Ja silti liiaksikin loukkaa muita. +Vai voitko kieltää, ettei kiihkossaan +hän äkkipuuskaisessa herttuaa +tai prinsessaakin, ketä tahansa, +haikaile häväistä ja soimata. +Vain tosin hetken kiihkossa; mut sentään +se hetki palaa taas: ei hallitse +hän suutaan enemmän kuin sisuaan. + +LEONORA. +Jos lyhyeksi ajaksi hän täältä +pois lähtis, hyötyä niin hänelle +kuin muillekin ois siitä luullakseni. + +ANTONIO. +Niin ehkä, ehkä ei. Mut tällä haavaa +sit' älköön ajateltako. En näet +sälyttää mieli syytä päälleni; +vois siltä näyttää, kuin ma ajaisin +pois hänet, ja sit' en mä tee. Hän jääköön +hoviimme rauhassa mun puolestani; +ja sopia jos tahtoo kanssani +ja jos hän noudattaa voi neuvoani, +niin voimme varsin hyvin tulla toimeen. + +LEONORA. +Nyt itse toivot, että vaikuttaa +voit ihmiseen, jok' äsken juuri oli +jo kadotettu mielestäsi. + +ANTONIO. + Aina +me toivomme, ja aina parempi +on toivoa kuin toivo kadottaa. +Ken näet arvaa mahdollisen rajat? +Hän ruhtinaallemme on rakas. Täällä +on hänen sijansa. Ja joskin turhaan +me häntä muovaella koemme, +niin siedämmehän muitakin kuin häntä. + +LEONORA. +Niin tyyneks en, niin tasapuoliseksi +sua uskonut. Sa muutuit nopeaan. + +ANTONIO. +Yks avu sentään iäll' olla täytyy: +jos ei se erehdystä vältäkään, +se sentään kohta voikoon tyyntyä. +Sä ensin koit mua saada sovintoon +kanss' ystäväsi. Nyt mä pyydän, tee se! +Tee parhaas, tasapainoon saadaksesi +tuon miehen, jott' ois tyyntä kaikki taas. +Käyn itse luokseen, kuu saan tietää sulta, +ett' on hän rauhoittunut, milloin uskot, +ett' enää läsnäoloni ei pahaa +voi enentää. Vaan mitä teet, se tee +myös hetkessä,--Alfonso palaa näet +tän' iltana jo kaupunkiin, ja häntä +ma seuraan. Siihen saakka hyvästi! + + + +VIIDES KOHTAUS. + + +LEONORA (_yksin_). +Nyt, ystävä, me emme yhtä vedä: +mun etuni ja sun täll' erää ei +käy käsikkäin. Tät' aikaa tahdon käyttää, +koen voittaa puolelleni Tasson. Joutuin! + + + + +NELJÄS NÄYTÖS. + +(_Huone_.) + + + +ENSIMMÄINEN KOHTAUS. + + +TASSO (_yksin_). +Oliko unta vain se, hyljännytkö +on sinut kaunis houre äkisti? +Sun uni vanginnutko korkeimman +on riemus päivänä, ja painaa nyt +ja sortaa raskain kahlein sieluasi? +Niin, valveillas ja unelmissas oot sa. +Miss' ovat hetket, jotka seppelein +pääs ympärillä äsken karkeloivat? +Ja päivät, jolloin henkes vapaa kaiho +luo ehti taivaan äärten siintäväin? +Viel' elät kuitenkin ja tunnustelet +sä itseäs,--et tiedä, elätkö. +Syy minun liekö, liekö jonkun toisen +ett' täällä rangaistusta kärsin nyt? +Ma rikoinko, kun kärsiä mun täytyy? +Vikani eikö ole avu vain? +Loin häneen silmäni, ja hyvä tahto +ja toiveherkkyys sai mun yltymään: +on muka ihminen, kell' ihmisen +on ulkonäkö. Syli avoinna +mä häntä vastaan kävin, mutta lukot +ja salvat tunsin vain, en sydäntä. +Oi, viisaastihan olin ajatellut, +kuin vastaanottaisin mä miehen sen, +jot' ennakolta epäluuloin katsoin! +Vaan mitä sulle koskaan tapahtuukaan, +niin tähän varmuuteen sä kiinnittäy: +oon armaan nähnyt! Edessäin hän seisoi! +Hän puhui mulle, häntä kuuntelin ma. +Tuo katse, ääni, sanat lempeät, +mun on ne iäti, ei niitä ryöstää +voi aika, sallimus, ei onnen oikut! +Jos saikin silloin liian nopsan lennon +mun sieluni, jos liioin yltyä +soin povessani liekin, mi nyt kalvaa +mua itseän', ei kaduttaa mua voi se, +eloni ikimennyttä jos oiskin. +Mä hälle vihin itseni ja riemuin +sit' tottelin ma viittausta, mi vei +mun turmioon. Niin olkoon! Ansainneeni +oon sentään todistanut luottamuksen +tuon kalliin, joka mua virkistää, +nyt vielä virkistää, kun eteeni +jo kaameana pitkän murhe-ajan +yösynkkä portti aukee.--Tehty on se! +Äkisti päivä parhaan suosion +nyt laskee eessäni, mun ruhtinaani +pois kääntää katseensa,--mä yksinäni +tiell' ahtahalla, tummalla nyt seison. +Nuo linnut kaameat, kaksmieliset, +yön vanhan seuralaiset ilkeät, +taas viuhuu esiin, ympärillä liehuu. +Ma minne, minne ohjaan askeleni, +jott' inho ahdistava minut jättäis, +jott' ei mua nielis syvyys uhkaava? + + + +TOINEN KOHTAUS. + + + LEONORA. TASSO. + +LEONORA. +Mit' tapahtunut on? Sua, rakas Tasso, +niin kiihkos, epäluulos sokaisiko? +Kuin tapahtui se? Hämmästyneet oomme +me kaikki. Ja sun luontos lempeä, +sun suopeutesi, ja sun nopsa katsees, +sun älys oikea, mi kullekin +suo oman osansa, sun tasamieles, +mi kestää, mitä tyynnä kestämään +pian oppii jalo, harvoin turhamainen, +sun viisautes, mi kieltäs hallitsi? +sua, kallis ystävä, nyt tuskin tunnen. + +TASSO. +Ja jos tuo kaikki nyt ois kadonnut? +Jos ystävän, jonk' ennen rikkaaks luulit, +näetkin kerjäläiseks äkkiä? +Oot oikeassa, itseni mä enää +en ole, ja se sentään yhtähyvin +mä olen nyt kuin olin ennenkin. +Ei arvoitus tää ole, niinkuin näyttää. +Kuu hiljainen, mi yötäs virkistää +ja valollansa tenhoten sun silmäs +ja mieles vangitsee, se päivin häilyy +kuin hattara vain hento, kalpea. +Sai päivä sammumaan mun valoni, +te minut tunnette, en itse enää. + +LEONORA. +En ymmärrä sua, ystäväni, noin +kun puhut. Itses mulle selitä! +Tuon jyrkän miehen loukkausko sinuun +niin koski, että itseäs ja meitä +käsität väärin. Mulle mieles avaa. + +TASSO. +Mua loukattu ei ole, näethän +mun rangaistuna, koska loukkasin. +Sanojen solmut vaivatta ja pian +saa auki kalpa, vaan ma olen vanki. +Sa tuskin tiedät--hento ystävä, +tät' älä säikähdä--: sä ystäväsi +nyt vankilassa tapaat. Ruhtinas +mua niinkuin koulupoikaa kurittaa. +En voi, en tahdo kanssaan kiistaa käydä. + +LEONORA. +Sä näytät ylenmäärin kiihtyneeltä. + +TASSO. +Niin heikoksi, niin lapseksiko luulet +mun, että runnella vois tällainen +tapaus minut? Se, mi tapahtui, +niin syvään ei mua loukkaa, mutta se +mua loukkaa, mitä merkitsee se mulle. +Kadehtijani, vihamieheni +vain vallitkoot! On selvä taistotanner! + +LEONORA. +Sa aivan väärin monta epäilet, +siit' itse olen varmuutehen päässyt. +Ei vihaa sinua Antoniokaan, +kuin väität. Tänäinenkin selkkaus-- + +TASSO. +Sen jätän täysin syrjään, muistan vain +Antonion, millainen hän oli ja +on edelleen. Mua tuskastutti aina +tuo jäykkä viisaus, kun alituiseen +hän mestaria näytteli. Sensijaan, +ett' tutkis, eikö äly kuulijan +käy oikeata suuntaa itsestäänkin, +hän sulle paljon opettaa, min tunsit +sa paremmin ja syvemmin, ja sanaa +sun sanomaasi hän ei kuulekaan, +hän aina sinut väärinymmärtää. +Kuin raskas väärinymmärrys, mi puhuu +vain hymyin ylpein, ylimielisin! +Niin vanha viel' en ole enkä viisas, +ett' ois mun vastaan hymyiltävä vain +ja kärsittävä. Ei ois tälleen voineet +välimme jäädä, meidän kerran ois +ne ollut rikottava kuitenkin. +Ne ajanpitkään pahenneet viel' oisi. +Vain yhden herran tunnen, hänet, jolta +saan ravintoni, häntä mielelläni +ma seuraan, muit' en mestareita pyydä. +Mies vapaa tahdon aatoksissa olla +ja runoilussa; toiminnassa meitä +maailma yllin kyllin rajoittaa. + +LEONORA. +Hän sinust' usein kunnioittain puhuu. + +TASSO. +Kai paremminkin: säästäin, älykkäästi. +Se juuri suututtaa mua; osaahan +niin laskein sanansa hän sovittaa, +ett' ylistyksensä on parhain moite +ja ettei mikään enemmän sua loukkaa, +ei syvemmin, kuin hänen kiitoksensa. + +LEONORA. +Kunp' oisit kuullut, ystävä, kuin puhui +hän usein sinusta ja kyvystäs, +min luonto hyvyydessään ennen muita +soi sulle. Mitä olet, omistat, +hän varmaan tuntee ja suo arvon sille. + +TASSO. +Oi, usko mua, itsekäs ei mieli +voi välttää kateuden ahdistusta. +Mies sellainen suo anteeks toiselle +kyll' omaisuuden, säätyarvon, maineen, +näin miettien: sull' on se myös, jos tahdot, +jos kestät vielä, jos sua onni suosii. +Vaan mitä luonto yksin suo, mit' ei +voi koskaan mikään tahdonponnistus +tai vaivannäkö saavuttaa, ei kulta, +ei miekka eikä äly, kestävyys +voi vallata, sit' ei hän anteeks anna. +Hän soisko mulle sen? Hän, jäykkämieli, +jok' uskoo runotarten suosion +uhalla saavansa, ja kootessaan +mont' eri runoilijain ajatusta +jo luulee runoilijaks itseään? +Hän mulle ruhtinaankin suosion +sois paljon ennen--vaikka halukkaasti +sen pitäis yksinkin,--kuin lahjan, minkä +nuo taivaiset soi orvon osaksi. + +LEONORA. +Oi jospa katsees kirkas ois kuin mun! +Sä erehdyt, ei sellainen hän ole. + +TASSO. +Jos erehdyn, sen mielelläni teen! +Hän pahin vihamies on silmissäni, +ja oisin lohduton, jos lievemmin +mun häntä ajatella pitäisi. +On mieletöntä olla kohtuullinen +jok' asiassa; oman itses sillä +vain tuhoot. Meitä kohtaan ihmiset +myös onko kohtuulliset? Ei, ah ei! +On ihmiselle ahdasrajaiselle +molemmat tarpeen: rakkaus ja viha. +Yö eikö hälle niinkuin päiväkin +lie tarpeen, uni niinkuin valveillaolo? +Ei, vihata mun täytyy syvimmin +täst' alkain tuota miestä mielessäni; +ei mikään riistää voi mun haluani +hänt' yhä huonommaksi ajatella. + +LEONORA. +Jos miielialaas, kallis ystävä, +et tahdo muuttaa, enpä tiedä, kuinka +voit vielä hoviin jäädä olemaan. +Sen tiedät: paljon pätee hän, ja syystä. + +TASSO. +Oi, hyvin tiedän, armas ystävä, +kuin tarpeeton oon kauan täällä ollut. + +LEONORA. +Et ole, etkä koskaan olla voi! +Päinvastoin tiedät, kuinka kanssas elää +mielellään ruhtinas ja prinsessa. +Ja jos Urbinon herttuatar saapuu, +sun vuokses saapuu hän ehk' yhtähyvin +kuin sisarensa. Kaikki sinusta +he hyvää ajattelee, samaan tapaan, +ja kaikki sinuun täysin luottavat. + +TASSO. +Oi Leonora, kuinka luottavat? +Hän onko koskaan sanaa vakavaa +mun kanssain valtiostaan vaihtanut? +Jos tuli esiin seikka, josta kysyi +hän mieltä siskonsakin, niinkuin muitten, +jos olin läsnä, sit' ei koskaan multa +hän kysynyt. Sai silloin kuulla vain: +Antonio saapuu! Kirjoitettakoon +Antoniolle! Antoniolt' tiedustakaa! + +LEONORA. +Vain valitat, et kiitä ensinkään. +Kun sulle suo hän täyden vapautes, +sua kunnioittaa hän, min parhain taitaa. + +TASSO. +Hän minut rauhaan jättää, mielestään +kun olen hyödytön. + +LEONORA. +Sa juuri siksi +oot hyödyllinen, että rauhaan jäät. +Povellas murhetta ja mielipahaa, +kuin lasta armasta, jo kauan kannoit. +Näin usein mietin, mietin vieläkin: +maaperällä sä tällä kauniilla, +min onni näytti kasvinpaikaksesi +jo antaneen, et menesty. Oi Tasso! +Tään neuvon antaa voinko, puhtaaks suuni +nyt puhua?--Sun täält' ois lähdettävä! + +TASSO. +Pois sääliväisyys, armas lääkäri! +Suo lääke sairaalles, äl' ajattele, +se onko katkeraa.--Hän vieläkö +voi parantua, sitä tarkoin tutki, +oi viisas, hyvä ystävä! Sen kaiken +mä itse nään, se mennyttä jo on! +Voin hälle anteeks suoda, hän ei mulle; +ja hän on tarpeen, vaan en, koito, minä. +Ja hän on viisas, vaan en, koito, minä. +Hän vaikuttaa mun vahingokseni, +ma vaikuttaa en voi, en tahdo vastaan. +Mun ystäväni ovat alallaan, +he toisin katsoo asiaa, ei torju +he pahaa, vaikk' ois vastaan taisteltava. +On erottava, luulet, mun; ma samoin-- +Siis jääkää hyvästi!--Mä kestän senkin. +Te minust' erositte, suotakoon +myös mulle rohkeutta, voimaa eroon! + +LEONORA. +Ah, kaukaa katsoin selvempää on kaikki, +mi lähellä vain meitä hämmentää. +Viel' ehkä huomaat, mikä rakkaus +sua kaikkialta ympäröi, mi onni +on tosi, uskollinen ystävyys, +jot' aarteet maailman ei korvaa sulle. + +TASSO. +Sen saamme kokea.--Jo nuoruudesta +maailman tunnenhan--kuin helposti +se meidät avuttomiks, yksin jättää +ja tietään käy kuin aurinko ja kuu +ja kaikki taivaiset. + +LEONORA. + Jos mua kuulet, +ei koskaan toiste varro, ystävä, +sua tämä surullinen kokemus. +Jos saan sua neuvoa, niin ensin lähdet +Firenzeen, siellä eräs ystävätär +sinusta pitää alttiin huolen. Heitä +kaikk' epäilyt, se olen minä itse. +Koht'ikään sinne puolisoni luo +ma lähden, enkä iloa vois hälle +enk' itselleni tuottaa parempaa +kuin jos ma sinut saatan keskuuteemme. +En virka sanaakaan, sen itse tiedät, +mi ruhtinas sun läheisyyteensä +siell' ottaa, mitä hoivaa miehiä +ja naisia se kaunis kaupunki. +Oot vaiti? Tarkoin punniten tee päätös! + +TASSO. +Mua viehättää sun puhees, tarkalleen +sen mukainen, mit' itse salaa toivoin. +Vaan liian uutta on se; mietintään +suo mulle aikaa! Päätöksen teen pian. + +LEONORA. +Pois lähden, toivoin kaikkein kauneinta +sun osakses ja mun ja tämän talon. +Sä mieti vain ja oikein mietittyäs +parempaa tuskin löydät aatosta. + +TASSO. +Viel' armas ystävä, yks kysymys: +mua kohtaan mik' on mieli prinsessan? +Hän suuttunutko oli? Minusta +puhuiko moittien? Se suoraan sano! + +LEONORA. +Hän kohta anteeks soi, hän tuntee sinut. + +TASSO. +Imartelutta sano: silmissään +mun onko alentunut arvoni? + +LEONORA. +Ei naisen suosio niin äkin katoo. + +TASSO. +Pois päästääkö hän minut mielellään? + +LEONORA. +Jos hyödykses se koituu, kyllä varmaan. + +TASSO. +Mua yhä suosineeko ruhtinas? + +LEONORA. +Voit tyynnä luottaa jaloon mieleensä. + +TASSO. +Ja prinsessanko yksin jätämme? +Sä lähdet, ja vaikk' en mä paljon ole, +jotakin sentään, tiedän, hälle olin. + +LEONORA. +Jos kaukanakin, seura armas meille +on ystävämme, onnen saavuttanut. +Ja hyvin käy: sun näen onnellisna, +et täältä lähde mielin karvahin. +Sua tapaamaan sai ruhtinas Antonion, +jok' itse moittii omaa katkeruuttaan, +mi loukkas sua. Tyynnä saapuu hän +ja tyynnä hänet vastaanota, pyydän. + +TASSO. +Voin joka hetki häntä vastaan käydä. + +LEONORA. +Ja taivas suokoon, rakas ystävä, +ett' avaan silmäs täällä ollessasi: +ei kukaan koko isänmaassasi +sua vihaa, salaa pilkkaa, vainoa! +Sa varmaan erehdyt, ja vaikka muutoin +loit runos muiden iloksi, nyt sentään +luot kumman kudoksen, ja itseäs +vain loukkaat niin. Teen puolestani kaikki +sen hävittääkseni, jott' iloiten +ja vapaana voit käydä elon tietä. +Voi hyvin! Kohta hyvää sanaa varron. + + + +KOLMAS KOHTAUS. + + +TASSO (_yksin_). +Mun tunnustaako pitäis: kukaan mua +ei vihaa, vainoa, ja kaikki vilppi +ja kaikki salajuonten kudokset +on omain aivojeni kuvitusta! +Mun tunnustaako pitäis: väärin luulen +ja vääryyttä teen miehille, jotk' ei +sit' ansaitse. Niin tehdä hetkellä, +mi täysin tuopi päivän valkeuteen +mun oikeuteni sekä muiden vilpin! +Mun täytyis syvään tuntea, kuin mielin +avoimin mulle tarjoo suosionsa +mun ruhtinaani, lahjat runsaat mulle +hän antaa, vaikka liian heikkona +mun vihaajaini silmäns' soentaa +ja kahlehtia kätensä hän sallii! + +--Hän petetyks ei itseään voi nähdä, +mä heit' en pettureiksi todistaa; +ja jotta rauhass' itseään hän pettäis, +he häntä mukavimmin pettää vois +--vain siksi nöyrtyin väistyä mun täytyy! + +--Ja ken mua neuvookaan? Niin viisaasti +ken ohjata mua tahtois, tarkoittaen +vain parastani vilpittömin mielin? +Lenora, niin, Lenora Sanvitale, +tuo hento ystäväinen! Nyt sun tunnen! +Oi, miksi koskaan uskoin sanaansa. +Ei suora ollut hän, kuin paljon onkaan +hän mulle suosiotaan tuhlannut +ja hellyyttänsä sanoin hempein! +Ei, petollinen sydän hällä on +ja siksi jää se, suosiohon pyrkii +hän viekkain, äänettömin askelin. + +--Kuin usein ehdoin tahdoin itseäni +olenkaan pettänyt, myös häneen nähden! +Ja sentään itse asiassa mua +on pettänyt vain turhamaisuus. Hyvä! +Mä hänet tuntein liehin itseäni: +»Noin muita kohtelee hän», ajattelin, +»sua kohtaan on hän vilpitön ja avoin». +Nyt hyvin nään, mut liian myöhään vain: +ma olin suosittu--hän painautui +niin hellänä mua, onnenlasta, liki. +Nyt kaadun minä--onnen mukana +hän selin minuun kääntyy. + + Luokseni +nyt vihaajani aseena hän saapuu, +matavi esiin, kuiskii liukkain kielin, +tuo käärmehyinen, lumoloitsujaan. +Noin armas onko ollut konsaan hän! +Kuin sujui hänen suustaan joka sana! +Mut imartelu multa salata +ei kauan voinut petollista mieltä: +sanainsa vastakohdan otsahansa +näin liian selvään kirjoitettuna. +Mä hyvin tunnen, milloin etsitään +mun sydämeeni tietä vilppimielin. +Mull' onko lähtö pois? Firenzeen viekö +mun tieni kohta ensi tilassa? +Ja miks Firenzeen? Kyllä näen, siellä +Medicien uus suku vallitsee, +ei tosin sodassa Ferraran kanssa, +mut sentään jalot mielet erilleen +vie salakateuden tyly käsi. +Jos noilta yleviltä ruhtinailta +saan merkit suosion ma korkeat, +kuin saatan odottaa, koht' epäluulon, +ett' olen uskoton ja kiittämätön, +herättäis helposti tuo hovimies. + +--Pois tahdonkin, mut en kuin teill' on mieli; +pois, mutta kauemmas kuin luulette. +Mä mitä täällä? Ken mua pidättää? +Oi, liian hyvin sanat, mitkä urkin +Lenoran suusta, kaikki ymmärrän! +Vain tavuittain ne vaivoin esiin sain +ja tiedän nyt, mi prinsessan on mieli-- +niin, niin, on sekin totta, älä lankee +nyt epätoivoon! »Minut menemään +hän laskee, kosk' on parasta se mulle.» +Oi, jospa sydämessään tuntisi +hän intohimon, joka syöksis minut +ja minun onnenikin perikatoon! +Mä ennen kättä kuolon tervehdin +kuin hänen, joka kylmin, jäykin mielin +voi minut päästää.--Täältä lähden mä!-- +Nyt varo, itseäs äl' anna pettää +hyvyyden, ystävyyden varjon minkään! +Ei kukaan sua petä, ellet itse. + + + +NELJÄS KOHTAUS. + + + ANTONIO. TASSO. + +ANTONIO. +Ma sulle, Tasso, sanan sanoisin, +jos voit ja haluat mua tyynnä kuulla. + +TASSO. +Mult' onhan toimiminen kielletty, +vain odottaa ja kuunnella mun sopii. + +ANTONIO. +Sun tapaan rauhallisna, kuten toivoin, +ja mieleni ois avoimesti haastaa +sun kanssas. Siteen heikon ensiksi, +mi muka kahlees oli, avajan +nimessä ruhtinaamme. + +TASSO. + Minut päästää +nyt mielivalta, niinkuin sitoikin. +Mä tyydyn, enkä vaadi oikeutta. + +ANTONIO. +Ja itsestäni sanon: näyttää siltä, +kuin oisin sanoillani loukannut +sua syvemmin, kuin, monen intohimon +mua kiihdyttäissä, itse huomasinkaan. +Vaan mikään parjaus ei lähtenyt +mun huuliltani kevytmielisesti; +ei aatelisna sulia syytä kostoon +ja ihmisenä anteeks antanet. + +TASSO. +Mi koskee kipeämmin: loukkaus +vai parjaus, en tahdo tutkia. +Ain' ytimihin viiltää edellinen, +ihoa jälkimäinen raapaisee. +Saa häväistyksen nuolen itseensä +mies, joka aikoi sillä haavoittaa; +mies, hyvin sotinut, saa hyvityksen +myös eessä julkisuuden helposti,--vaan +sydän haavoitettu vitkaan toipuu. + +ANTONIO. +Sua täytyy mun nyt pyytämällä pyytää: +pois älä käänny, täytä toivo minun +ja ruhtinaan, mun lähettäjäni! + +TASSO. +Mä tiedän velvoitukseni ja taivun. +Kaikk' olkoon sovittu, jos olla voi! +On keihäs moinen, kertoo runoniekat, +mi iskemänsä haavan parantaa +voi kosketuksell' ystävällisellä. +On ihmiskielelle se voima suotu; +en vihoin tahdo sitä vastustaa. + +ANTONIO. +Sua kiitän, toivoin, että ystävänä +mua kohta koetella haluat +ja tahtoani, sulle altista. +Sua voinko, kuten soisin, hyödyttää? + +TASSO. +Sa tarjoot, mitä toivoa vain voin. +Toit jälleen vapauteni mulle, nyt +sua pyydän, käyttöoikeus myös hanki! + +ANTONIO. +Mit' aiot mielessäsi? Selvään sano! + +TASSO. +Kuin tiedät, päättänyt oon runoni; +vaan sangen puuttuvainen on se vielä. +Sen tänään ruhtinaalle jätin, toivoin +esittää saavani myös erään pyynnön. +Ma Roomaan tiedän kokoontuneen nyt +mont' ystävääni; yksityisesti +he kirjeissä on mielens' ilmaisseet. +jo moneen kohtaan nähden; paljon olen +mä käyttää voinut, paljon vielä vaatii +vakaata harkintaa; ja muuttamatta +mä eräät paikat jättää tahtoisin, +jos paremmin kuin tähän saakka mua +ei vakuuteta. Kirjetietä ei +käy päinsä kaikki tää; mut tapaaminen +vois pian kaikki solmut selvitellä. +Siks ruhtinaalle pyynnön esittää +mä tänään tahdoin; tilaisuutt' en saanut. +En yrittää voi enää,--toivon siis +tään suostumuksen saavani sun kauttas. + +ANTONIO. +Ei mielestäni ole edullista +poislähtö juuri nyt, kun valmis työsi +tien sulle valmistanut suosioon +on ruhtinaan ja ruhtinattaren. +On päivä suosion kuin elonaika: +käy toimeen kohta, kun on vilja kypsä! +Pois siirtyen et mitään voita, voittos +ehk' entisetkin hukkaat. Läsnäolo +on jumalatar mahtava. Sen voima +sa opi tuntemaan ja tänne jää! + +TASSO. +Ei syytä pelkoon mulla: aina on +Alfonso jalo ollut mua kohtaan, +ja toiveitteni täytännästä kiittää +ma tahdon hänen sydäntänsä vain, +en liehitellen päästä armoihin; +en mitään tahdo hältä ottaa vastaan, +min antamista katua hän vois. + +ANTONIO. +Siis älä vaadi, että pois sun nyt +hän päästäis; mielellään hän sit' ei tee, +ja hyvin pelkään: ei tee ensinkään. + +TASSO. +Hän tekee sen, kun oikein pyydetään, +ja sulle onnistuu se, jos vain tahdot. + +ANTONIO. +Vaan mitä perusteita esitän? + +TASSO. +Suo puhua mun joka säkeeni! +Mun pyrintöni kiitost' ansaitsee, +jos voimat olivatkin liian heikot. +Ei uurautta multa puuttunut. +Niin monet vilppaat päivät vierivät, +yöt monet kului hiljaa--kaikki ne +tään hartaan laulun valmistukseen vihin. +Mull' oli kaino toivo lähestyä +esiaikain mestareita suuria, +ja rohkeana töihin jaloihin +pitkästä unestansa aikalaiset +taas herättää, senjälkeen ottaakseni +ehk' osaa pyhän sodan kunniaan +ja vaaraan jalon ristijoukon kanssa. +Ja parhaat miehet herättääkseen täytyy +parhainten arvoinen myös laulun olla. +Mit' aikaan sain, on ansio Alfonson; +myös viimeistelyyn toivon suosionsa. + +ANTONIO. +Ja juuri hän on täällä, samoin muita, +jotk' yhtähyvin ohjata sua voivat +kuin Rooman miehet. Täällä runoelmas +sä täydennä, on paikka siihen täällä, +ja Roomaan riennä sitten vaikuttamaan! + +TASSO. +Alfonso innosti mua ensimäisnä, +lie varmaan viimeinen mua opettamaan. +Sun neuvoas, ja muiden älykästen +tään hovin miesten, hyvin kunnioitan. +Te saatte ratkaista, jos Roomassa +ei ystäväni vakuuta mua täysin. +Vaan heidät täytyy nähdä mun. Gonzaga +on koonnut lautakunnan, jonka eteen +oon ensin käyvä. Mieltäni jo polttaa. +Flaminio de' Nobili, Augelio +da Barga, Antoniano ja Speron Speroni! +Kai tunnet heidät?--Mitä nimiä! +Ne luottamusta sekä murhetta +yht' aikaa vuodattavat sieluuni, +mi altis alistumaan on. + +ANTONIO. +Sa muistat +vain itseäsi etkä ruhtinastas. +Ma sulle sanon: sua ei pois hän päästä; +ja jos sen tekee, mielellään ei tee. +Sä ethän tahdo vaatia, mit' ei hän +suo sulle mielellään. Ja pitäiskö +nyt edistää mun, mit' en hyväks luule? + +TASSO. +Ens avun kiellätkö, kun koetella +ma tahdon tarjottua ystävyyttä? + +ANTONIO. +Ajallaan kieltäytäkin oikeaa +on ystävyyttä, usein rakkaus +saa aikaan vahinkoa, palvellen +miel'alaa vaatijansa enemmän +kuin hänen onneaan. Mun nähdäkseni +nyt hyväks arvioit sen, mitä toivot +sä kiihkeästi, sekä tahdot nyt +vain mik' on mielees. Erehtyvä korvaa +sen intoilulla, mitä voimista +ja totuudesta puuttuu häneltä. +Mun velvoitus on tyyntää, minkä voin +sun kiihkoasi, jok' ei hyvään johda. + +TASSO. +Jo kauan ystävyyden orjuutuksen +oon tuntenut, tuon orjuutuksen, jota +voin sietää vähemmän kuin mitään muuta. +Sa toisin ajattelet vain, ja luulet +siks ajattelevasi myöskin oikein. +Mä mielelläni tunnustan: sa tahdot +mun parastani, mutta älä vaadi +mua sitä etsimään vain sinun tieltäs. + +ANTONIO. +Siis kylmin mielin, täysin tietoisena +sua pitääkö mun vahingoittaa kohta? + +TASSO. +Sen huolen tahdon säästää sinulta. +Nuo sanasi mua eivät pidätä! +Mun vapaaks julistit, ja tämä ovi, +mi vie luo ruhtinaan, on avoin mulle. +Valita sinun annan. Toinen meistä! +Pois lähtee ruhtinas. Ei hetkeäkään +saa hukata. Tee pian valintasi +Kuin käyneekin, mä menen, ellet sinä. + +ANTONIO. +Vain vähän aikaa suo mun pyytää sulta, +ja paluuta vain varro ruhtinaan! +Mut tältä päivältä se jätä! + +TASSO. + En, +en tältä hetkeltä, jos mahdollista! +Tää marmorinen permanto jo polttaa +mun jalkapohjiani; mieleni +ei ennen rauhaa saa kuin riennostani +tien vapaan tomu ilmaan kohoaa. +Sua pyydän! Nääthän kuinka sopimaton +ma valtiaani kanssa puhumaan +olisin tällä hetkellä; sä nääthän--salata +sit' en tahdo--: itseäni +en tällä hetkellä voi ohjata, +ei mikään muukaan mahti sitä voi. +Vain kahleet mua voivat pidättää! +Alfonso tyranni ei ole, minut +hän vapautti. Kuin mielelläni muutoin +ma noudatinkaan hänen sanaansa! +En voi ma tänään totella. Vain tänään +vapaus suokaa mulle, jotta taas +mun selkeneisi sieluni! Ma pian +luo velvoitusteni taas palajan. + +ANTONIO. +Mun epäröimään saat. Mit' osaan tehdä? +Mä erhetyksen huomaan tarttuvan. + +TASSO. +Jos mun sua uskottava on, jos suot +sa mulle hyvää, niinpä toimeen saa +se mitä toivon mä, min sinä voit! +Mun silloin päästää ruhtinas, ja mitään +en suosiostaan silloin kadota. +Sua siitä mielelläni kiittäisin. +Vaan jos on vanhaa kaunaa povessasi, +jos pois mun tahdot ajaa hovista, +jos väärään suuntaan iäks ohjata +mun kohtaloni tahdot, avutonna +maailmaan avaraan mun karkoittaa, +--jää mielipiteesees ja estä mua! + +ANTONIO. +Oi Tasso, koska kuitenkin mun täytyy +sua vahingoittaa, niinpä valitsen +sun valitsemas tien. Ken erehtyy, +sen lopputulos näyttäköön! Pois pyrit! +Tään sanon edeltä: oot tuskin selin +sä tähän taloon kääntynyt, kun vaatii +taas tänne sydämes, mut eteenpäin +sua itsepäisyys ajaa; tuska vartoo +sua Roomassa, ja hätä, masennus, +et pääse määrääs siellä etkä täällä. +Mut täll' en enää neuvoa sua tahdo; +vain sanon ennakolta, kuinka käy, +ja samoin ennakolta kehoitan +sua minuun turvaamaan, jos pahoin käy. +Nyt ruhtinaalle puhun, niinkuin vaadit. + + + +VIIDES KOHTAUS. + + +TASSO (_yksin_). +Niin, mene vain ja mene varmana, +ett' osaat taivuttaa mun puheellasi! +Mä teeskentelyn opin, suuri oothan +sa mestari, ja minä oppivainen. +Niin elon pakko meidät noiksi pukee +ja noiksi tekeekin, joit' ylpeästi +me halveksia voisimme. Nyt selvä +on mulle koko hovijuonen kudos. +Antonio pois häätää tahtoo minut, +vaan häätäjält' ei näyttää. Puhu säälin +ja viisauden suull', ett' oikein nähtäis, +kuin sairas, kuinka mahdoton ma olen! +Hän holhoojaksi ryhtyy, alentaakseen +niin minut lapseksi, kun pakoittaa +ei voinut orjaks. Siten ruhtinaan +ja prinsessan hän katseet sumentaa. + +--On minut säilytettävä, hän tuumii, +minulle soihan luonto kalliin lahjan; +vahinko vain: se jaloon lahjaansa +myös monta pahaa heikkoutta liitti, +--niin rajun ylpeyden ja synkän mielen +ja liiallisen tunneherkkyyden. +Mut olkoon niin, kun miehen sellaiseksi +on kerran muovaellut kohtalo; +nyt sellaisenaan hänet ottaa täytyy, +suvaita, sietää; hyvän päivän tullen +viel' ehkä ilon hedelmän hän antaa, +viel' ehkä palkan, vastoin odotusta; +ja muutoin, sellaisna kuin syntyi hän, +on hänen sallittava elää, kuolla. + +--Alfonson luonteen enää tunnenko, +mi vihamiestä uhmaa lujana, +uskollisesti suojaa ystävää? +Mä hänet sellaisena tunnenko, +kuin nyt hän mulle esiintyy? Niin, nyt +mä tunnen koko nurjan kohtaloni! +Mun osani on, että ainoastaan +mua kohtaan muuttuu jokainen, ken muille +jää uskolliseks,--muuttuu helposti, +vain hetkinen, vain henkäys sen tekee. + +--Tuon miehen tulo yksin eikö kumoon +mun elämääni syössyt tuokiossa? +Hän eikö peruksia myöten maahan +musertanut mun onnenmajaani? +Oi, tänäänkö mun kokea se täytyy! +Niin, kuten kaikki tulvi luokseni, +nyt kaikki minut jättää; niinkuin kukin +mun riistää tahtoi itseens' sitoakseen, +nyt pois mun työntää kaikki, vieroo mua. +Ja miksi niin? Hän enemmänkö painaa +kuin arvoni ja kaikki rakkaus, +jot' ennen omistin niin runsaat aarteet? +Niin, kaikki jättää mun. Myös sinä, sinä! +Pois väistyt multa, armas ruhtinatar! +Ei ole näinä murheen hetkinä +minulle suosionsa merkkiä +hän suonut ainoaa. Tään ansaitsinko +mä hältä?--Sydänparka, jolle oli +hiin luonnollista häntä jumaloida! +Kun kuulin äänensä, kuin tunkikaan +lävitse rinnan tunne sanomaton! +Kun hänet näin, niin päivän kirkas valo +jäi sumeaksi; väkevästi veti +mua luokseen silmäns', suunsa; polvet tuskin +mua kantoi; kaiken tahdonvoimani +sain jännittää, jott' en jo jalkoihinsa +ois syöksynyt; mä tuskin +sain selkenemään huumauksen tuon. +Nyt sydän, taltu! Älä selkeytes +nyt anna, mieli, sumuun peittyä! +Niin, hänkin! Sanoa sen saanko? Sitä +voin vaivoin uskoa; tai uskon kyllä, +mut itseltäni salata sen tahdon. +Niin hänkin! Hänkin! Kaikki anteeks hälle, +vaan itsellesi myönnä: hänkin, hänkin! + +--Oi sana tää, jot' epäillä mun pitäis, +niin kauan kuin ees uskon värekään +minussa elää vielä,--niin tää sana +kuin päätös kohtalon vie? lopuksi +se rautareunaan tuskieni taulun, +jo täyteen kirjoitetun, uurtuvi. +Nyt vasta vahvat vihaajani ovat, +nyt minä iäks olen voimaton. +Kuin voin ma taistella, kun joukossa +on vihollisten hän! Kuin odottaa +mun pitäis kärsivällisnä, kun hän +ei mulle kaukaa kättään ojenna? +Kun rukoilevaa katseensa ei kohtaa? +Sen ajatella uskalsit, sen lausuit, +ja totta on se, ennenkuin sit' edes +voit peljätä! Ja ennenkuin nyt mieles +jo epätoivo rautakynsin repii, +niin valita vain osas katkeruutta +ja yhäti vain toista: _hänkin! hänkin!_ + + + + +VIIDES NÄYTÖS. + +_Puisto_. + + + +ENSIMÄINEN KOHTAUS. + + + ALFONSO. ANTONIO. + +ANTONIO. +Sun vihjees vuoksi toisen kerran menin +luo Tasson; hänen luotaan palaan nyt. +Oon häntä kehoittanut, vaatinutkin; +mut hän ei muuta mieltänsä, vaan pyytää +sua hartahasti, että Roomaan soisit +vähäksi aikaa hänen matkustaa. + +ALFONSO. +Oon harmissani, tunnustan sen sulle, +ja mieluummin sen sulle ilmaisen +kuin salaamalla sitä lisään vielä. +Pois haluaa hän; hyvä! Min' en estä. +Hän tahtoo Roomaan; sinne pääsköhön! +Kun ei vaan multa Scipio Gonzaga, +Medici viisas, häntä viettele! +Se suureks on Italian tehnyt, että +on kilpailussa kanssa naapurinsa +jokainen, parhaat miehet omistaakseen +ja heitä käyttääkseen. Se ruhtinas, +jok' ympärilleen kykyjä ei liitä, +päämies on armeijaton mielestäni; +ja ken ei runouden ääntä kuule, +on raakalainen, kuka olkoonkin. +Tään miehen löysin mä ja valitsin, +oon ylpeä, kun palvelee hän mua, +ja koska hyväkseen jo tein niin paljon, +en suotta mielis häntä kadottaa. + +ANTONIO. +Oon hämilläni--oonhan syypää eessäs +mä siihen, mitä tänään tapahtui; +myös mielelläni myönnän vikani, +sun armoosi sen anteeksanto jää. +Mut uskoa jos saatat, etten tehnyt +ma parastani, lepyttääksein häntä, +ma olen vallan lohduton! Oi, mulle +puhua katseesi suo lempeän, +jott' itseni taas tasapainoon saisin, +taas itseluottamuksen voittaisin. + +ALFONSO. +Ei, rauhoitu, Antonio! Sinua, +mä siitä millään tavalla en syytä; +sen miehen mielen liian hyvin tunnen +ja tiedän liian tarkoin tekoni, +kuin paljon häntä säästin, kuinka tyyten +ma unohdin, ett' oikeastaan hältä +mull' oisi velottavaa. Ihminen +valtansa alle alistaa voi paljon, +vaan hänen mieltään tuskin taipumaan +voi saada hätä tahi pitkä aika. + +ANTONIO. +Kun hyväks yhden toiset paljon tekee, +on kohtuullista, että puolestaan +hän myöskin aina muistaa muiden edun. +Ken henkeään niin paljon kehitti, +ken itarasti yhteen joka tieteen +ja joka tiedon raapi, mikä meidän +on suotu tavoittaa, sit' ankarammin +hän eikö velvollinen itseään +ois hillitsemään? Muistaako hän sitä? + +ALFONSO. +Vaan lepoon emme me saa jättäytyä! +Kun nauttimahan valmistaumme, silloin +juur' annetahan meille vihamies, +jott' urhoutta harjoittaisimme, +ja ystävä, jott' tilaisuutta meillä +ois pitkämielisyyttä harjoittaa. + +ANTONIO. +Hän täyttääkö ees ensi velvoituksen, +mi ihmisell' on: ruoka valita +ja juoma, kosk' ei luonto rajoittanut +hänt' yhtä ahtaalle kuin eläintä? +Hänt' eikö ennemminkin houkuta, +kuin lasta, kaikki suuhun sulava? +Hän milloin viiniins' sekoittikaan vettä? +Hän hätiköiden ahmii yhteen menoon +makeiset, höysteet, juomat väkevät, +ja sitten valittaa hän synkkää mieltään +ja vertaan kuumaa, tuliluonnettaan, +ja soimaa luontoa ja sallimusta. +Kuin katkerasti, ilman mieltä vallan, +mä lääkärinsä kanssa kiistelevän +oon usein hänen nähnytkään; jos jotain +vois nauraa, mikä tuska jonkun on +ja muiden kiusa, sit' ois melkein voinut. + +--Tään taudin tunnen, peloissaan hän sanoo +ja harmissaan:--Mit' auttaa taitonne? +Mua parantakaa!--Hyvä! sanoo toinen, +siis siitä sekä siitä luopukaa! + +--En voi!--Siis tämä juoma nauttikaa! + +--Oh en, se kamalalta maistuu, sitä +ei ota vastaan minun luontoni! + +--Siis juokaa vettä!--Vettä? Ei, en koskaan. +Sit' inhoon niinkuin vesikauhuinen. + +--Niinollen teit' ei auttaa voi.--Ja miksi? + +--Uus paha pahaan liittyy joka hetki, +ja joskaan ei voi tappaa, kuitenkin +se lisää joka päivä tuskaanne. + +--Se oivaa! Miksi lääkäri siis ootte? +Te tunnettehan vaivani, ois teidän +myös lääke tunnettava, maukkaaksi +se tehtävä, jott' ei mun oisi pakko, +pois tuskistani päästäkseni, kestää +vain yhä suurempia tuskia.-- +Sä myöskin hymyilet, mut totta on se; +omasta suustaan liet sen hältä kuullut? + +ALFONSO. +Useinkin kuullut sekä anteeks suonut. + +ANTONIO. +On varmaa, että elo hillitön, +niinkuin se unelmat suo raskaat, hurjat, +saa viimein päivälläkin uneksimaan. +Unt' eikö vain tuo luulevaisuus ole? +Hän minne käykin, vihamiehiä +hän pälyy ympärillään. Kukaan ei +näet ilman kateutta huomata +voi muka hänen lahjojaan, ei kukaan +voi häntä kadehtia vihaamatta +ja katkerasti vainoomatta häntä. +Hän valituksillaanhan useinkin +sua vaivaa: lukot murretut ja kirjeet +pois siepatut, ja myrkyt, tikarit! +Mit' eessään näkeekään hän kaikkea! +Oot tutkittanut, itse tutkinut, +ja mitä löytyi? Tuskin varjon vertaa. +Ei tyynny turviin minkään ruhtinaan, +ei viihdy povell' ystävän hän minkään; +ja sellaiselle onneako luulet +ja rauhaa voivas hankkia ja hältä +taas iloako varrot itselles? + +ALFONSO. +Sa oisit oikeassa, hänestä +jos lähint' etuani etsisin. +On etuni jo tosin, etten varro +mä hyötyä koht'ikään, suoraa kättä. +Kaikk' eri tavoin meitä hyödyttää; +ken paljon käyttää tahtoo, käyttäköön +jok' asiaa sen oman laadun mukaan! +Niin parhaat palvelukset saapi hän. +Medicit meille opettivat sen, +sen itse paavit meille näyttivät. +Mi huolenpito, mikä ylhäinen +ja tyyni kärsivällisyys heill' oli, +kun monta suurta kykyä he turvas, +jotk' eivät tarvitsevan näyttäneet +sit' oisi runsast' armoa ja sentään +sen tarvitsivat! + + +ANTONIO. + Ruhtinaani, kenpä +ei sitä tienne! Elon vaivat neuvoo +meit' elon antimille arvon suomaan. +Niin nuorena jo saavuttanut on +hän liian paljon, jotta siitä voisi +nyt tyytyväisenä hän nauttia. +Josp' oisi hänen hankittava vasta, +mit' auliin käsin tarjotaan nyt hälle, +voimansa jännittäis hän miehekkäästi +ja edistyissään tyydytyksen tuntis. +On köyhän aatelisen paras toivo +jo toteutunut, seuralaisekseen +jos hänet ottaa jalo ruhtinas +hoviinsa, köyhyydestä koroittaa +kädellä lempeällä. Lisäksi +jos luottamuksensa ja suosionsa +hän lahjoittaa ja tahtoo rinnalleen +hänt' ennen muita ylentää niin sodan +kun rauhan töissä, seuraelämässä, +niin, luulen, voispa hiljaisesti kiittäin +mies kaino arvon antaa onnelleen. +Ja Tassolla tään kaiken lisäks on +viel' onni nuorukaisen ihanin: +jo isänmaansa hänet tuntevi +ja häneen toivonsa on kiinnittänyt. +Mua usko, onnen patjall' oivasti +lepäävät oikut nuo ja pahat tuulet. +Hän tulee, päästä hänet armossasi, +suo hälle aikaa, jotta Roomasta +ja Napolista, mistä tahtoo, sitä +hän etsis, mitä täällä kaipaa hän +ja mitä täältä vain hän jälleen löytää. + +ALFONSO. +Ferraraanko hän palais ensiksi? + +ANTONIO. +Hän Belriguardoon jäädä tahtoisi +ja matkatarpeet välttämättömät +kautt' erään ystävänsä lähetyttäis. + +ALFONSO. +Mä tyydyn siihen. Sisareni palaa +pian takaisin kanss' ystävättärensä, +mä ennen heitä ratsain kiiruhdan. +Kun Tassosta oot huolehtinut, kohta +sa seuraat meitä. Linnanhoitajalle +myös anna tarpeelliset käskyt, jotta +niin kauan viipyä hän täällä voi +kuin tahtoo, siksi kunnes ystävänsä +on hälle lähettäneet kapineet +ja kunnes kirjeet, jotka Roomaan tahdon +mä hänen mukanansa toimittaa, +hän saanut on. Hän tulee! Hyvin voi! + + + +TOINEN KOHTAUS. + + + ALFONSO. TASSO. + +TASSO (_hillitysti_). +Sun armos, jota mulle osoittanut +oot usein, tänään loistaa kirkkainnaan. +Soit anteeksi, mit' ajattelematta +sun edessäs mä rikoin uhkamielin; +sait sovintoon sa vastustajani, +mun sallit jonkun aikaa poissa olla +sun luotasi, ja lupaat suosiosi +viel' ylevästi mulle säilyttää. +Nyt täysin luottavaisna lähden täältä +ja hiljaa toivon, että lomahetket +mun näistä vaivoistani kirvoittavat. +On uunna ylentyvä henkeni +ja tiellä, jolle katsees tukemana +ma astuin iloiten ja rohkeasti, +taas sinun suosiosi ansaitseva. + +ALFONSO. +Ma toivon matkallesi onnea, +ett' iloiten ja täysin paranneena +tykömme palaisit. Sa silloin meille +hetkestä annat jokaisesta, jonka +nyt otat, voiton kaksinkertaisen. +Saat ystävilleni ja miehilleni +kirjeitä viedä Roomaan. Luottavana +sun toivon kaikkialla kääntyvän +mun läheisteni puoleen, joihin luen +myös sinut, vaikka poissa oletkin. + +TASSO. +Oi ruhtinas, sen yli annos tulvii, +jok' arvoton on siihen mielestään +ja täll' ei hetkellä voi kiittää edes. +Sijasta kiitoksen on pyyntö mulla: +runoni lähinnä on sydäntäni. +Oon paljon tehnyt, lainkaan uutteruutta +tai vaivaa säästämättä; kuitenkin +on vielä paljon tehtävää. Mun mieli +ois sinne, missä suurten miesten henki +viel' elää, vaikuttaen elää, kouluun +siell' uudelleen mä käydä tahtoisin. +Niin arvokkaammin sinun suosiosi +ansaitsis lauluni.--Oi, takaisin +suo mulle lehdet, joiden olevan +sun hallussas vain häveten nyt tiedän. + +ALFONSO. +Et tänään multa ottaa tahtone, +mit' antaa tuskin ehtinyt oot tänään. +Välittäjäksi suo mun käydä itses +ja runoelmas väliin: varo, ettei +sun uuras ankaruutes loukkaa luonnon +suloa, joka soinnuissasi elää. +Ja joka taholta äl' ohjeit' ota! +Tuhannet mietteet eri ihmisten, +joit' elämä ja aatteet ristiriitaan +saa keskenään, kaikk' yhteen runoilija +ne kokoo viisahasti, eikä pelkää +pahoittaa monen mieltä, jotta taas +sen enemmän vois monta miellyttää. +En sano silti, ettei siellä täällä +sun oisi silailtava varovasti. +Ma lupaan sulle vielä: runostas +saat pian jäljennöksen. Itse runo +sun kädestäsi jää mun käsiini, +jott' ensin sisarteni kanssa voisin +siit' oikein iloita. Jos sitten tuot +sen valmiimpana takaisin, me siitä +nautimme ylevämmin, ystävinä +vain siellä täällä sua varoittaen. + +TASSO. +Vain häpeillen mä toistan pyyntöni: +mun pian salli saada jäljennös! +Vain teos tää nyt mielessä on mulla. +Nyt siitä tulkoon, mikä tulla voi. + +ALFONSO. +Sun intosi, sun rientos hyväksyn! +Mut, Tasso rakas, jos vain mahdollista, +sun ensin vähän aikaa huvikses +vapaata maailmaa ois nautittava +ja veres virkistettävä. Kas silloin +vironneen mielen kaunis sopusointu +sinulle kaikki soisi, mitä turhaan +nyt synkeällä kiihkolla sä etsit. + +TASSO. +Niin, ruhtinaani, siltä näyttää kyllä; +mut terve olen ma, kun työhöni +voin antautua, ja niin parantaa +taas työni minut. Nähnyt olethan +jo kauan: vapaa ylellisyys mulle +ei hyvää tee. Saan juuri levossa +lepoa vähimmän. Mä surukseni +nyt tunnen, että luonto säätänyt +ei tätä mieltä riemuin liukumaan +yl' leikkiväisten päiväin aaltoilun +ulappaa, aikain aavaa merta kohti. + +ALFONSO. +Sua kaikki mieles miete, pyrkimys +syvälle johtaa sinuun itseesi. +On meidät ympäröinyt kohtalo +niin monin syväntein; vaan kaikkein syvin +on täällä rinnassamme--siihen meidän +niin onkin houkuttavaa syöksyä. +Mä pyydän: irti riistäy itsestäsi! +Min runoilija menettää, sen voittaa +taas ihminen. + +TASSO. + Tät' intoani turhaan +ma suistan, rinnass' aina aaltoovaista. +Jos miettiä tai runoilla en saa, +elämä mulle elämää ei ole. +Sä kiellä silkkimato kehräämästä: +vaikk' omaa kuoloaan se kehrääkin, +niin sisimmästään kalliin kudoksen +se esiin kehittää, ei lakkaa ennen +kuin ruumiskirstuunsa on sulkeunut. +Oi, jospa kerran hyvä jumala +myös meille silkkimadon kohtalon +sois kadehdittavan, ja siipemme +uudessa päivänlaaksoss' iloiten +sois meidän nopeasti levittää! + +ALFONSO. +Mua kuule! Kaksin verroin elämästä +niin monen saatat nauttimaan; sua pyydän: +elämän arvo opi tuntemaan, +elämän, jonka rikkaus viel' omaas +on kymmenkertaisena. Hyvin voi! +Mit' aikaisemmin palaat luoksemme, +sen herttaisemmin olet tervetullut. + + + +KOLMAS KOHTAUS. + + +TASSO (_yksin_). +Niin, sydän, kestä lujana! Niin, oikein! +Käy vaikeaks se sulle. Ensi kerran +näin saat ja saatat teeskellä. Sen kuulit: +ei hänen oma mielensä se ollut, +ne eivät hänen omat sanansa, +--Antonion ääni eikö kaikunut? +Oi, varasi vain pidä! Kuulla saat sen +pian joka taholta. Vain lujana! +On vielä hetkisestä kysymys. +Ken myöhään elämässään oppinut +on teeskentelyn, häll' on suojanaan +rehellisyyden varjo! Hyvin käy se, +vain heidän kanssaan siihen harjaannu. + (_Hetken vaitioltuaan_.) +Riemuitset liian varhain! Tuoll' on hän, +hän, armas ruhtinatar, saapuu tuolla! +Oi, mikä tunne! Tuskaks epäluulo +ja suuttumus mun rinnassani sulaa. + + + +NELJÄS KOHTAUS. + + + PRINSESSA. TASSO. (_Kohtauksen loppupuolella muutkin_.) + +PRINSESSA. +Sä. aiot jättää meidät, Tasso, tai +jäät ennemminkin Belriguardoon vielä, +senjälkeen poistuakses luotamme? +Vain vähäks aikaa, toivon. Lähdet Roomaan? + +TASSO. +Mä ensin sinne ohjaan kulkuni, +ja suosiollisesti ystäväni +jos minut vastaan ottavat, kuin toivon, +niin huolta, kärsivällisyyttä käyttäin +siell' ehkä runoni voin viimeistellä. +On siellä koossa miestä, taide-alan +jokaisen mestariksi mainittavaa. +Ja eikö joka paikka, joka kivi +kaupungeist' ensimäisen puhu meille? +Tuhansin eikö mykät opettajat, +vakaiset majesteetit, meille viittaa +siell' ystävinä? Jos en runoani +saa siellä valmiiksi, sit' en saa koskaan. +Ah, tuskalla jo tunnen: onnea +ei mulla yrityksess' yhdessäkään! +Sen muuttaa voin, en koskaan valmiiks saada. +Ma tunnen, hyvin tunnen: suuri taide, +mi ruokkii jokaista, mi vahvistaa +ja nostaa hengen terveen, turmioon +se minut vie, se minut luotaan ajaa. +Pois kiiruhdan! Jo tahdon Napoliin! + +PRINSESSA. +Sen uskaltaisitko? Ei peruutettu +maanpako-tuomio viel' ole, mikä +sua kerran kohtas isäs rinnalla. + +TASSO. +On varoitukses oikea, sit' olen +jo miettinyt. Ma valepuvun otan, +ma kuljen sinne, halpa paimennuttu +tai pyhiinvaeltajan vaippa yllä. +Mä hiivin läpi kaupungin, miss' yksi +tuhanten vilinään voi hyvin piillä. +Mä riennän rantaan, löydän veneen sieltä, +ja hyväntahtoisia miehiä, +Sorrenton talonpoikia, jotk' ovat +kotiinsa markkinoilta palaamassa, + +--Sorrentoon täytyy rientää minun myös. +Siell' asuu siskoni, ol' ilo, tuska +hän vanhempaini, niinkuin minäkin. +Ma hiljaa purress' olen, vaieten +myös astun maihin, kuljen verkalleen +tiet' ylöspäin ja kysyn portilla: +Cornelia miss' asuu, näyttäkää +se minulle, Cornelia Sersale! +Avuliaasti kutojatar joku +sen kadun mulle näyttää, taloon neuvoo. +Käyn edelleen. Ja lapset juoksevat +mun vierelläni, muukalaista synkkää +ja pörrötukkaista ne katselevat. +Niin saavun kynnykselle. Avoinna +jo ovi on, niin astun huoneeseen-- + +PRINSESSA. +Oi Tasso, katso eteesi, jos voit, +ja huomaa vaara, missä väikyt sä! +Sua säästän, sillä muutoin sanoisin: +jaloa onko noin sun puhua, +noin ajatella yksin itseäsi, +kuin ystäväin et sydämiä loukkais? +Sä etkö tunne mieltä veljeni, +kuin sisar kumpikin sua kunnioittaa? +Sit' etkö tuntenut tai tiennyt ole? +Jo hetket muutamatko muuttaneet +on kaiken? Tasso! Pois jos haluat, +surua, tuskaa meille älä jätä! + +TASSO (_kääntyy poispäin)_. + +PRINSESSA. +Kuin onkaan lohduttavaa, ystävälle, +jok' aikoo vähäks aikaa poistua, +pien' antaa lahja, vaikka oisi se +vain uusi vaippa tahi ase joku! +Ei sulle enää mitään antaa voi, +--pois katkerana kaikki omasi +sä heitäthän. Sä mustan kauhtanan +ja pyhiinvaeltajan-simpukan +ja pitkän sauvan osaksesi otat +ja vapaaehtoisesti köyhänä +pois kuljet, meiltä riistäin, mitä voisit +vain meidän kerallamme nauttia. + +TASSO. +Et tahdo siis mua täysin hyljätä? +Oi sulo sana, kaunis, kallis lohtu! +Mun etuani valvo, suojaa mua!-- +Mun anna Belriguardoon jäädä, siirrä +Consandoliin, tai minne tahdot, minut! +Niin monta ruhtinaall' on kaunista +puutarhaa, linnaa, jotka vuodet umpeen +on valmiina, ja tuskin päiväks sinne +te pistäydytte, hetkeks ehkä vain. +Niin, etäisin te niistä valitkaa, +jot' ette vuosiin katsomassa käy +ja joka nyt on hoidotonna ehkä: +te sinne lähettäkää minut! Siellä +mun suokaa olla teidän omanne! +Kuin vaalisinkaan sinun puitas, syksyin +sun sitroonasi laudoin peittäisin +ja tiilin, ruokokimpuin suojaisin. +Saa lavealle työntää juurensa +maan poveen lavoissansa kauniit kukat; +on puhdas, soma joka puistonpolku +ja joka tilkku maata oleva. +Myös linnasta mun suokaa huolta pitää! +Mä ajallansa avaan ikkunat, +jott' tauluja ei pilaa kosteus. +Mä seinäin stukkatuuri-siloitukset +siivoilen keveällä viuhkalla; +on välkkeen puhtaan saava permanto, +ei kivi ainoa saa irtaantua, +ei halkeimissa ruoho orastaa! + +PRINSESSA. +Ei tiedä sydämeni neuvoa, +ei löydä sulle lohtua,--ei meille. +Mun silmän' etsii, avun antaisko +jumala mikään meille, yrtin mulle +osoittais terveellisen, juoman jonkun, +mi mielees rauhan toisi, rauhan meille! +Ei sana hartain, huulilta mi lähtee, +ei kaunein lääkekeino auta enää. +Mun täytyy sinut jättää, eikä jättää +sua sydämeni voi. + +TASSO. + Oi jumalat, +hän, hänkö todella sun kanssas puhuu, +sua armahtaa? Ja väärin ymmärtää +sa kuinka voit tuon jalon sydämen? +Kuink' oli mahdollista, että eessään +sun uskos horjui, heikkous sun valtas? +Ei, ei, se olet sinä! ja myös minä! +Oi, jatka, kaikki lohtu huuliltas +mun salli kuulla! Neuvoasi multa +äl' ota pois! Oi lausu, mitä teen, +jott' anteeks saada veljeltäsi voisin, +jott' itse anteeks soisit mielelläsi, +jott' omaan piiriinne mun lukea +ilolla tahtoisitte taas? Se sano! + +PRINSESSA. +Sult' aivan vähän vaadimme; ja sentään +kai liikaa ehkä; meihin, ystäviis, +sa luottaudu! Sult' emme tahdo mitään, +mik' omaa itseäs ei ole, kunhan +vain ensin itses kanssa sovun saat. +Iloksi meille oot, kun sull' on ilo, +suruksi vain, jos vierot iloa. +Ja joskin kärsimättömiks saat meidät, +se sitä vain on, että auttaa sua +on meillä mieli, mutta surulla +näemme, ettei auttaa voikaan, ellet +käy itse ystäväsi käteen, puolees +mi kaiholl' ojentuu, eik' yllä sinuun. + +TASSO. +Se olet sinä, pyhä enkeli, +kuin ensi kerran mulle ilmestyissäs. +Suo anteeks, ettei tuntenut sua aina +sumea katse kuolevaisen! Jälleen +hän sinut tuntee! Sielu ikuisesti +sua ylistämään aukee. Heltymystä +on sydän täys; niin, hän on edessäsi, +hän itse! Mikä tunne! Harhaako +se on, mi sinuun sieluani vetää? +Vain hourintaa? Vai aisti korkeampi, +mi vasta kauneimman ja puhtaimman +käsittää toden? Niin, se on se tunne, +mi yksin minut onnelliseks tehdä +maan tämän päällä voi, mi yksin minun +niin kurjaks salli tulla, kapinoiden +kun sydämestäni sen häätää koin. +Tään intohimon tukahduttaa aioin, +ja vastaan syvint' olemustani +ain' uudelleen ma sodin, paatuen +ominta itseäni hävittämään, +jonk' oma sinä oot niin kokonaan-- + +PRINSESSA. +Jos tahdot, että kauemmin sua kuulen, +niin taltu, hehkus tuo mua peloittaa! + +TASSO. +Estääkö maljan reuna viiniä, +mi vaahdoten ja kuohuin tulvii yli? +Sa joka sanall' onneani lisäät, +saa silmäs joka sanalt' uutta tulta. +Sisintä myöten tunnen muuttuneeni, +vapautuneeni tunnen tuskastani, +vapaa kuin jumalat,--sun kiitos kaikki! +Huuliltas virtaa mahti sanomaton, +ja minut valtaans' ottaa; niin, sä teet +mun täysin omakses. Ei mulle jää +nyt enää mitään omaks itsestäni. +Sumentaa onni, valo silmäni, +mun horjuu mieleni. En kestä enää, +mua ylivoimaisesti puolees vedät, +sua hillitönnä sydämeni halaa. +Mun voittanut oot iki-omaksesi, +niinp' ota olentoni kokonaan! + (_Syöksyy prinsessan luo ja syleilee häntä rajusti_.) + +PRINSESSA (_työntäen Tassoa luotaan ja rientäen pois_). +Pois! + +LEONORA (_joka jo hetken on ollut taustalla näkyvissä, esiin rientäen_). + Mit' on tapahtunut? Tasso! Tasso! + (_Lähtee prinsessan jälkeen_.) + +TASSO (_aikoen seurata heitä)_. +Oi Luoja! + +ALFONSO (_joka jo hyvän aikaa on lähestynyt Antonion kera_). + Mieletöntä pidättäkää! (_Pois_.) + + + +VIIDES KOHTAUS. + + + TASSO. ANTONIO. + +ANTONIO. +Josp' oisi luonasi nyt vihamies, +joit' aina ympärilläs vainuat, +kuin riemuita hän saiskaan!--Onneton! +Ma tuskin vielä olen toipunut! +Kun jotain aivan yllättävää sattuu, +kun silmä näkee jotain suunnatonta, +on aatos hetken tyrmistynyt: meillä +ei ole mitään siihen verrattavaa. + +TASSO (_kauan vaitioltuaan)_. +Vain täytä virkas, sinut tunnen ma! +Niin, ruhtinas ei suotta sinuun luota; +vain täytä virkas, vitkaan kuoliaaksi +kiduta minut, tuomioon kun olen +nyt vikapää! Vain kisko, kisko nuolta, +jott' yhä julmemmin sen väkäset +mua raatelis! +Sa olet kallis ase tyrannin; +siis ole vanginvartijani, ole +kiduttajani! Kuinka omiasi, +kuin sovelias ootkaan molemmiksi! + (_Näyttämöön päin_.) +Niin, mene, tyranni! Et loppuun saakka +sä teeskennellä voinut, riemuitse! +Sä hyvin orjas sidoit, hyvin häntä +oot tuskiin mietittyihin säästänyt: +sä mene vain, sua vihaan, täysin tunnen +sen inhon, min saa aikaan väkivalta, +mi rikollisna, väärin ruhtinoi. + (_Hetken vaitioltuaan_.) +Siis lopultakin karkoitettu olen, +pois täältä kerjäläisnä häädetty! +Siis seppelöitynä mä aiottiin +vain uhriteuraaks eteen alttarin! +Siis viime päivänä viel' omaisuus +pois multa houkuteltiin ainoa, +pois sanoin liukkain vietiin runoni! +Nyt teidän käsissänne ainoa +on omaisuuteni, mi kaikkialla +ois ollut suositukseni, mi vielä +jäi viime varakseni nälkää vastaan! +Nyt huomaan, miksi levätä mun täytyy. +Tää salaliitto on, sä olet päämies. +Jott' ei vaan kypsyis runoelmani, +jott' ei vaan leviäisi maineeni, +jott' tuhat vikaa keksis kateus, +jott' unhoon lopulta mä jäisin aivan, +siks työttömyyteen tottua mun täytyy, +siks säästää itseäni, aistejani. + +Oi kallis huoli, kelpo ystävyys! +Ma inhoittavaks uskoin salaliiton, +mi ympärillein näkymättömänä +ja väsymättä kietoi verkkojaan, +vaan vielä katalammin käy se ilmi. + +Ja sireeni! Sä houkuttajani +niin hentoinen, niin taivaallinen, nyt +yht'äkkiä sun tunnen. Miks, oi Luoja, +niin myöhään! + + Vaan niin valmiit pettämään +olemme itseämme, kunniaa +hylyille suomaan vasta-kunniasta. +Ei toistaan tunne ihminen. Ei muut kuin +kaleeriorjat, jotka läähöttää +lähekkäin kytkettyinä samaan penkkiin; +ne tuntee toisensa, joist' yksikään ei +voi mitään vaatia, ei menettää; +joist' itsekukin veijarista käy +ja vertaisensa veijariksi arvaa. +Sensijaan kohteliaina toisiamme +me väärin arvioimme, jotta myös +he puolestaan meit' arvioisi väärin. + +Kuin kauan pyhä kuvas estikään +mua näkemästä naista keimailevaa, +jok' arvottomin juonin vehkeilee! +Putosi naamio, Armidan nään nyt, +on poissa sulo kaikki--niin, sä oot se! +Sinusta aavistava laulu lauloi! + +Ja liukas, pikku välittäjätär! +Kuin syvälle hän alentui! Nyt kuulen +ne hiiviskelyt hiljaiset, nyt tunnen +sen piirin, jota kaarrellen hän hiipi. +Mä teidät kaikki tunnen! Riittää mulle! +Ja minulta jos kaikki riisti kurjuus, +mä sitä kiitän: totuuden se näyttää! + +ANTONIO. +Sua, Tasso, hämmästyen kuuntelen, +jos hyvin tunnenkin, kuin herkkä henkes +äärestä toiseen häilymään on nopsa. +Tajuusi tule! Raivos hillitse! +Sä herjaat, syydät sanan sanan jälkeen, +jotk' anteeks antaa voi sun tuskillesi, +vaan niit' et itsellesi koskaan sinä. + +TASSO. +Noin lempein kielin älä mulle puhu, +sanoiltas viisailta sä säästä minut! +Suo mulle onni hämärä, ett' ensin +en tulis järkiini, ja järjiltäni +senjälkeen joutuisi. Ma ruhjotuksi +ytimiin saakka tunnen itseni, +ja elän vain sen tunteakseni. +Mua epätoivon raivo kouristaa, +ja hornantuskassa, mi minut tuhoo, +on herjaus vain heikko tuskanääni. +Ma tahdon pois! Jos rehellinen liet, +se näytä, päästä minut täältä heti! + +ANTONIO. +Mä täss' en hädässäsi heitä sua; +jos mielenmaltti täysin loppuu sulta, +ei lopu multa kärsivällisyys. + +TASSO. +Mun vangikses siis täytyy antautua? +Ma antaudun, ja niin se tehty on; +en vastusta, niin minulle on paras-- +ja tuskassani sitten toistella +suo minun, kuinka kaunist' olikaan, +min itse itseltäni hävitin. +He menevät--Oi Jumala, näen tuolla +jo pölyn, jonka vaunut nostavat-- +On eellä ratsastajat--Pois he menee, +tuoll' ajaa he!--Sielt' enkö myös mä tullut? +Poiss' ovat, poissa, minuun suuttuneina. +Oi, kättä herrani jos suudella, +oi, hyvästellä vain jos saisin vielä! +Vain kerran pyytää viel': oi, anteeksi! +Vain kuulla vielä: mene, anteeks saat! +Vaan sit' en kuule, enää koskaan kuule-- +pois aionhan! Mun hyvästellä suokaa, +vain hyvästellä. Suokaa, sallikaa +vain hetkinen mun heitä nähdä taas! +Viel' ehkä paranen. Ei, hyljätty +mä olen, karkoitettu, itseni +oon itse karkoittanut, hänen ääntään +en koskaan kuule enää, kohtaa koskaan, +en koskaan katsettaan-- + +ANTONIO. +Suo miehen, jok' ei seiso kylmin mielin +sun vierelläs, sua muistuttaa: et ole +niin kurja, kuin sä luulet! Miehistäy! +Jo liioin annat valtaa tuskallesi. + +TASSO. +Ja olenko niin kurja siis, kuin näytän? +Niin heikko, kuin mun näet edessäsi? +Siis mennyttä kaikk' onko? Onko tuska +maanjäristyksen lailla raivonnut, +niin ett' on edessäni rakennus +vain tuhkaa kasa kaamea? +Kaikk' onko kyvyt menneet, jotk' ois saaneet +tukea, viihdyttää mua tuhatverroin? +Pois sammunutko voima, joka muinoin +mun eli rinnassani? Rauennutko +oon tyhjiin, aivan tyhjiin? +Ei, kaikki vielä on, mut min' en mitään; +mä itselleni vieras oon, hän mulle! + +ANTONIO. +Ja häipyväs jos luulet itseltäsi, +niin havahdu ja muista, mitä olet! + +TASSO. +Niin, aikaan oikeaan mua muistutat!-- +Jo onko turhat aikain esimerkit? +Eteeni eikö nouse yksikään +mies jalo, syvemmältä kärsinyt +kuin minä kärsin, jotta rohkaistuisin +mä häneen itseäni verraten? +Ei, poiss' on kaikki! Yksi jääpi vain: +on luonto meille suonut kyyneleet +ja tuskanhuudon, kun jo menehtyy +mies lopulta.--Ja mulle yli kaiken +se tuskaan soinnut, sanat antoi, hädän +syvintä valtaa valittaakseni: +ja ihmissuun kun vaiva sulkee, Luoja +soi mulle lahjan laulaa, kuinka kärsin. + +ANTONIO (_astuu hänen luokseen ja ottaa häntä kädestä)_. + +TASSO. +Oi jalo mies! Sä olet luja, vakaa, +ja minä aalto vain, jot' ajaa myrsky. +Vaan mieti kuitenkin ja voimastas +äl' ylvästele! Luonto mahtava, +mi laski juuret tämän kallion, +myös aallon liikkuvaiseksi se loi. +Se myrskyn tuo, ja aalto pakenee +ja häilyy, paisuu, murtuu vaahtoharjoin. +Niin ihanasti päivä kuvastui +tään aallon helmaan, tähdet uinuivat +sen povella, mi hiljaa nousi, laski. +On poissa välke, rauha paennut.-- +En vaarass' enää itseäni tunne, +enk' enää sitä häpee tunnustaa. +On rikki peräsin, ja laiva ruskaa +jo joka puolelta. Pois repee pohja +mun jalkojeni alta! Sinuun tartun +ma käsin molemmin! Niin kallioon, +tuhoutuessa purren, puristautuu +lujasti vielä viimein laivamies. + + + + +SELITYKSIÄ. + + +Siv. 3. _Vergiliusta_ pidettiin Tasson esikuvana. + " 6. _Esten Herkules_ (Ercole d'Este) oli herttua Alfonso II:n isä. + " " _Esten Hippolytos_ (Ippolito d'Este), edellisen veli. + " 9. _Myrtti_ oli Venukselle pyhitetty. + " 12. _Platoa_ tutkittiin siihen aikaan paljon myös Ferraran hovissa. + " 13. _Alfonso II_ oli Ferraran herttuana vv. 1559--97. Torquato + Tasso tuli hänen palvelukseensa v. 1572. + Tasso valmisti "_Vapautetun Jerusaleminsa_" vv. 1565-75. + " 17. _Antonio Montecatino_ oli ensin filosofian professori, + sitten, v:sta 1575, herttuan valtiosihteeri. + " 20. _Torquato Tasson isä Bernardo_ ajettiin maanpakoon + Napolista v. 1550. + " 29. _Gregorius XIII_ tuli paaviksi v. 1572. Ferrara oli + paavillinen läänitys. + " 38. _V.1565_, jolloin Tasso ensi kerran tuli Ferraraan, + oli herttualla toiset häänsä, joiden juhlallisuuksia + Tasso kuvailee. + " 52. "_Mä sivellintä, runohenkeä_, + _mi jumal-juoman parhaan suloudesta_ + _sai nuoren voiman, toivoisin_..." + Taru kertoo mehiläisten kantaneen nuoren, nukkuvan + Pindaroksen huulille hunajaa. + " 80. _Prinsessan äiti_ oli v:sta 1535 kalviinilainen, minkävuoksi + hän ei senjälkeen saanut ottaa osaa lasten + kasvatukseen. Alfonso II ajoi samasta syystä äitinsä + maanpakoon Ranskaan. + +Siv. 100. "_Nuo linnut kaameat, kaksmieliset_..." Vanhimman + jumaluuden, Yön, tyttäriä. Erinyeitä sekä raskasmielisyyden + ja mielipuolisuuden henkiä, verrataan + yölintuihin; lähinnä kai ajatellaan lepakoita. + " 108. "_Mi ruhtinas_..." Francesco I Medici, Toskanan + suurherttua v. 1574. + " 119. _Gonsaga, dè Nobili, da Barga, Antoniano, Speroni_,-- + Tasson ystäviä, pappismiehiä, oppineita, kirjailijoita + ja kirjallisuuden tutkijoita. + " 141. _Sorrentossa_, Napolin lähellä, Tasson synnyinseudulla + asui hänen sisarensa Cornelia leskenä; hänen luokseen + Tasso meni ensimäisellä pakoretkellään v. 1577. + + + + + + + + +End of Project Gutenberg's Torquato Tasso, by Johan Wolfgang von Goethe + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TORQUATO TASSO *** + +***** This file should be named 13328-8.txt or 13328-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/3/3/2/13328/ + +Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and PG Distributed +Proofreaders + + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/13328-8.zip b/old/13328-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..e1b5e52 --- /dev/null +++ b/old/13328-8.zip |