initial commit of ebook 13328HEADmain

6 files changed, 10030 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/13328-0.txt b/13328-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..8628b00
--- /dev/null
+++ b/13328-0.txt
@@ -0,0 +1,4812 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13328 ***
+
+TORQUATO TASSO
+
+Näytelmä
+
+
+Kirj.
+
+J.W. v. Goethe
+
+Suomentanut J. Siljo
+
+
+1913.
+
+
+
+
+SUOMENTAJAN ESISANA.
+
+
+Niistä arv. henkilöistä, jotka ovat edistäneet työtäni, pyydän
+suurimmalla kiitollisuudella mainita _leht. O. Mannisen_, jonka
+positiivinen apu on ollut erikoisen tuntuva; sekä _prof. O.E. Tudeerin_,
+joka lukuisilla huomautuksilla on selventänyt minulle tekstiä.
+
+Helsingissä, 9 p. huhtik. 1913.
+
+_J.S._
+
+
+
+
+HENKILÖT:
+
+ALFONSO TOINEN, Ferraran herttua.
+LEONORA ESTELÄINEN, herttuan sisar.
+LEONORA SANVITALE, Scandianon kreivitär.
+TORQUATO TASSO.
+ANTONIO MONTECATINO, valtiosihteeri.
+
+Tapahtumapaikka Belriguardon huvilinna.
+
+
+
+
+ENSIMÄINEN NÄYTÖS.
+
+_Puutarha koristettuna eepillisten runoilijain rintakuvilla.
+Näyttämön etualalla oikealla Vergilius, vasemmalla Ariosto._
+
+
+
+ENSIMÄINEN KOHTAUS.
+
+
+    PRINSESSA. LEONORA.
+
+PRINSESSA.
+Mua katsot hymyten, Eleonora,
+ja katsot itseäs ja hymyät.
+Suo tietää ystävättäres, mi sua
+noin arveluttaa sekä viehättää.
+
+LEONORA.
+Niin, ruhtinatar, mielihyvin nään mä,
+kuin meitä maalaiskorut kaunistaa.
+On elomme kuin paimentyttöjen
+ja puuhamme kuin noiden onnellisten.
+Me seppeleitä teemme. Käsissäni
+tää yhä paisuu kirjokukkasista;
+sun mieles, ylevämpi aatoksissaan,
+on valikoinut sorjan laakerin.
+
+PRINSESSA.
+Nää lehvät, aatoksissain sitomani,
+pään arvokkaan jo saavat kaunistaa:
+Vergiliusta kiittää tahdon näin.
+    (_Hän seppelöi Vergiliuksen rintakuvan_.)
+
+LEONORA.
+Mun täyden, vehmaan seppeleni kantaa
+siis Ludovicon jalo otsa saa.
+    (_Hän seppelöi Arioston rintakuvan_.)
+Ja leikin kuolottoman mestarille
+veronsa kohta tuokoon nuori kevät.
+
+PRINSESSA.
+Mä veljeäni kiitän, kun näin varhain
+hän meidät maalle toi. Tääll' omin valloin
+nyt unelmoida voimme hetket pitkät
+me elävämme runon kulta-aikaa.
+Tää rakas Belriguardo! Iloisena
+tääll' elin monta nuoruuteni päivää,
+ja nuori vihannuus ja päivänpaiste
+sen tunteen uutena taas mulle tuo.
+
+LEONORA.
+Niin, uusi maailma meit' ympäröi!
+Puut iki-vihertävät varjossansa
+jo virkistystä suovat. Suihkulähteet
+taas raikkahasti soivat. Aamutuuli
+saa nuoret, norjat oksat keinumaan.
+Kuin lapsensilmät, kasvinlavoistaan
+meit' armahina katsoo kukkaset.
+Jo peitteen estämättä päivä silmää
+oranssien ja sitroonien majaan.
+On päämme päällä tyyni sinitaivas,
+ja etäisinten vuorten harjoilta
+kuin utuverho ilmaan haihtuu lumi.
+
+PRINSESSA.
+Mä kevään tuloa vain siunaisin,
+jos ystävätärtä ei multa veis se.
+
+LEONORA.
+Ah, unhoittaa mun suo, kuin pian taas
+nää onnenhetket multa ero riistää!
+
+PRINSESSA.
+Min ero sulta vie, sen monin verroin
+tuo suuri kaupunki taas sulle suo.
+
+LEONORA.
+Mua kutsuu velvoitus ja rakkaus
+luo puolisoni, kauan kaivanneen.
+Vien hälle pojan, jok' on tänä vuonna
+kehittynyt ja kasvanut niin paljon,
+ja yhdyn hänen isäniloonsa.
+Suur', ihana Firenze on, mut aarteet
+sen runsaimmatkaan eivät arvollaan
+Ferraran jalokiviä voi voittaa.
+Firenzen kaupungiksi kansa sai,
+Ferraran suuruuden loi ruhtinaat.
+
+PRINSESSA.
+Viel' enemmän ne kunnon ihmiset,
+joit' onnensattuma toi yhteistyöhön.
+
+LEONORA.
+Mi sattumalta yhtyi, hajoo pian.
+Mut itsehensä jalo ihminen
+voi jalot kiinnittää, kuin teette te.
+Te, veljesi ja sinä, yhdistätte
+mont' arvoistanne kättä keskenään,
+ja suurten isäin arvoiset te ootte.
+Tääll' loisti kirkkahaksi syttyneenä
+jo valo tieteen, vapaan ajatuksen,
+kun raakalaisuus muuta maailmaa
+viel' yöhön kolkkoon kietoi. Lapsena
+jo maineen, nimen Esten Herkuleen
+ja Esten Hippolytuksen ma tunsin.
+Kuin Rooma ja Firenze, isältäni
+suurt' ylistystä sai Ferrara. Tänne
+jo kauan kaipasin; nyt täällä olen.
+Petrarca hoidon, suojan täältä sai,
+ja täältä esikuvans' Ariosto.
+Ei maassa suurta miestä yhtäkään,
+ken täällä vieraana ei ollut ois.
+Ja etu neron suosinnasta on:
+jos hänelle sä vieraslahjan suot,
+saat häitä kauniimman sa vastalahjan.
+On pyhä paikka, jolla jaloin käynyt
+on hyvä ihminen; vuossatain taa
+sen sanat, teot säilyy lasten kuulla,
+
+PRINSESSA.
+jos heillä herkkä tunto on, kuin sun;
+kadehdin usein tuota onneas.
+
+LEONORA.
+Jot' itse hiljaa, puhtahasti nautit
+kuin harvat. Kas mun täysi sydämeni
+koht' ilmaisee, mit' elävästi tunnen;
+syvemmin tunnet sa--ja vaikenet.
+Ei sua hetken lume häikäise,
+ei lahjo sukkeluus, ja imarrus
+sun korviis teeskennellen turhaan hiipii.
+On aina vakaa mieles, aistis varma
+ja sanas suora; aina suuruuteen
+sä kiinnyt,--niinkuin itses, tunnet sen.
+
+PRINSESSA.
+Tät' älä imarrusta suurinta
+jalohon pue vaippaan ystävyyden!
+
+LEONORA.
+Vain ystävyys voi oikein ymmärtää
+ja tuntea sun arvos kokonaan.
+Ja vaikka paljon auttoi myöskin onni
+ja sallimus sua siihen, mikä olet,
+niin arvos suuri sulle silti jää,
+ja yli muiden naisten kunnioittaa
+tää aika sinua ja sisartas.
+
+PRINSESSA.
+Ei vaikuta tuo minuun, Leonora,
+kun muistan vähäisyyttä ihmisen,
+ja että senkin muille velkaa on.
+Mä äidiltäni opin vanhat kielet
+ja menneen ajan teot tuntemaan;
+mut tiedoiltaan ja mieleltänsä oli
+tytärtään kumpaakin hän suurempi,
+ja verrata jos häneen tahdot heitä,
+niin etusijan saa Lucretia.
+Ja usko: mitä luonto, onni salli
+mun saada, koskaan sitä katsonut
+en omaksen', en kunniakseni.
+Ma iloitsen, kun viisaan miehen puheen
+voin ajatuksen mukaan ymmärtää.
+Jos menneen ajan miestä arvostellaan
+ja hänen tekojansa punnitaan;
+tai johtuu keskustelu tieteeseen,
+mi kokemuksen kautta laajentuen
+ei yksin hyödytä, vaan jalostaa:
+kuin puhe arvollisten vaihteleekin,
+ma seuraan mielelläni, vaivatta.
+Viisasten väittelyä iloin kuulen,
+kun voimista, jotk' ihmisrinnan tuskaan
+ja autuutehen voivat liikuttaa,
+käy puhe sointuva ja innokas;
+tai ajattelijan kun puhumaan
+saa ruhtinasten maineen-, vallanhimo,
+ja silloin äly hieno, joustava,
+kuin ainoastaan viisaan miehen on,
+meit' opettaa, ei harhaan meitä vie.
+
+LEONORA.
+Ja tämän vakaan keskustelun jälkeen
+suo tyynen virkistyksen korvalle
+ja sydämelle säkeet runoilijan,
+jok' armaat, nuoret tunteet elämään
+virittää sielussamme lempein soinnuin.
+Maat laajat vallitsee sun ylhä henkes,
+mun aina mieluisinta viipyä
+on runouden saaren lehdikoissa.
+
+PRINSESSA.
+Se kaunis maa, on mulle kerrottu
+ja uskoteltu, parhaiten vain myrtin
+saa kasvamaan. Ja vaikka runottaret
+on lukuisat, niin harvoin etsitään
+heist' ystävää ja leikki toveria,
+vaan mieluumpi ois nähdä runoilijaa,
+jok' karttain pakenevan näyttää meitä
+ja jotain etsivän, jot' emme me,
+ja ehkei hänkään itse täysin tunne.
+Ois silloin hupaisaa, jos meidät kohtais
+hän hetkell' oikealla, meissä huomais
+ihastuin aartehensa, jota etsi
+hän kauan turhaan maat ja mantereet.
+
+LEONORA.
+En pilastasi pahastua voi;
+sen kärki sattuu tosin, mutt' ei syvään.
+Mä miehen ansioille arvon suon,
+ja teen myös Tassolle vain oikeutta.
+Pois näiltä mailta kaipaa katseensa;
+ja korvans' yhteissoinnut luonnon kuulee,
+mit' tärjoo aikakirjat, elämä,
+hän kohta siihen kiintyy sydämellään:
+hän hajallisen kokoo mielessään,
+tunteellaan elottoman elävöittää.
+Hän usein halveksitun koroittaa,
+mi ennen arvon sai, sen tyhjäks näyttää.
+Tään taikapiirin haltijana käy
+tuo kumma mies, ja kanssaan kulkemaan
+meit' innostaa ja aatoksemme kietoo:
+hän lähestyinkin meistä kauas jää,
+hän näyttää meitä katsovan ja näkee
+vain henki-ilmestyksen sijallamme.
+
+PRINSESSA.
+Sä hellävaroin kuvaat runoilijan,
+unelmain hentoin mailla kulkevan.
+Vaan myöskin todellisuus hänen mieltään,
+ma luulen, voimakkaasti kiinnittää.
+Ne kauniit laulut, jotka siellä täällä
+näemme puihin kiinnitettyinä,
+--kuin kulta-omenat Hesperian uuden
+ne tuoksuu,--mielestäs ne eikö ole
+hedelmät jalot tosi-rakkauden?
+
+LEONORA.
+Myös mua viehättää nuo kauniit lehdet.
+Vain yhtä kuvaa mielin rikkahin
+hän aina ihannoipi lauluissansa.
+Hän tähtein kirkkahasen kunniaan
+sen ylentää, sen eessä kumartuu
+kuin taivaan pilvein päällä enkelit;
+hän niittyin hiljaisuudessa sit' etsii
+ja seppeleiksi sitoo kukkaset.
+Kun rakastettu poistuu, pyhän hohteen
+saa polku, jalan kauniin koskettama.
+Kuin satakieli lehväin peitossa
+hän lemmensairaan rinnan valitusta
+saa lehdot, ilmat soimaan sulontäyttä:
+tuo tuska, kaiho sointuva, ei käy
+se ohi korvan,--sydämeen se koskee.
+
+PRINSESSA.
+Ja ihannoimansa jos tuo hän ilmi,
+hän sille antaa nimen Leonora.
+
+LEONORA.
+Se nimi sinun on, kuin minunkin.
+Ma pahastuisin, jos se toinen ois.
+Sen kaksoismerkityksest' iloitsen:
+niin voi hän tunteensa sua kohtaan peittää.
+Oon tyytyväinen, että minustakin
+tään nimen sointu häntä muistuttaa.
+Ei siitä lemmestä nyt puhe ole,
+mi kokis yksinomaan vallita
+ja omanansa pitää ystävätä
+ja kademielin muilta vartioida.
+Kun ajattelee mielin autuain
+sun ylevyyttäs hän, myös iloitkoon
+mun keveemmästä olennostani.
+Meit' ei hän rakasta--suo anteeks sana!--
+hän ilmain äärilt' etsii lempimänsä
+ja meidän nimeemme sen yhdistää.
+Hän meihin tuntehensa tartuttaa.
+Me muka rakastamme miestä, vaikka
+vain korkeinta kanssaan rakastamme.
+
+PRINSESSA.
+Oot syventynyt tähän tieteeseen
+ja lausut asioita, Leonora,
+jotk' korvihini vain jää kaikumaan,
+ja vaivoin aatoksiini mukautuvat.
+
+LEONORA.
+Kuin? Platon oppilasko ymmärtää
+ei voisi lörpötystä maallikon!
+Kai lienen liian paljon erehtynyt,
+mut tiedän: myöskin totta joukoss' on.
+Se jalo koulu lempeä ei kuvaa,
+kuin toiset, lasna hemmoteltuna;
+hän nuorukainen on, ja morsiona
+on hällä Psyyke; jumal-neuvostossa
+hän jäsen on. Hän rauhaa sydänten
+ei häilähdellen, petollisna riistä;
+ei heti kiinny muotoon kauniiseen
+sen sulon hurmaamana hän, eik' inho
+myös mieltään täytä, kun on hurma poissa.
+
+PRINSESSA.
+Jo saapuu veljeni! Ei tietää saa
+hän, mihin taaskin kääntyi puhelumme;
+hän meihin kohdistaisi pilansa,
+kuin ennen ivasi hän pukujamme.
+
+
+
+TOINEN KOHTAUS.
+
+
+    EDELLISET. ALFONSO.
+
+ALFONSO.
+En Tassoa, jot' etsin, mistään löydä,
+en edes täältä--teidän luotannekaan.
+Te hänest' ehkä jotain tiedätte?
+
+PRINSESSA.
+Näin eilen häntä vähän, tänään en.
+
+ALFONSO.
+On vika vanha hänessä, ett' yksin
+hän mieluimmin on, seuraa paeten.
+Jos suonkin hälle, että ihmistouhun
+hän hylkää rauhan, vapauden vuoksi
+ja tarkkaa oman henkens' ääntä vain,
+niin tyytyä en enää voi, kun hän
+jo ystäväinkin seuraa välttelee.
+
+LEONORA.
+Jos erehdy en, moittees, herra, kohta
+sa ilomielin vaihdat kiitokseen.
+Näin kaukaa tänään hänet kirjoinensa,
+hän tauluun kirjoitteli käydessään.
+Hält' eilen jonkun vihjauksen sain
+ja valmiiks siitä arvaan teoksensa.
+Vain pikkupiirteitä hän huolittelee,
+sun suosios, niin kalliin hänelle,
+nyt vihdoin arvokkaasti palkitakseen.
+
+ALFONSO.
+Hän tervetullut olkoon, jos sen tuo,
+ja vapautta saakoon pitkäks aikaa.
+Niin hartahasti seuraan hänen työtään,
+niin paljon iloitsen--ja täytyykin
+mun iloita--suurteoksestaan, että
+vain kasvaa kärsimättömyyteni.
+Ei lopetetuks saa hän, valmiiks ei,
+hän yhä korjaa, vitkaan etenee,
+taas pysähtyy ja toiveet turhiks tekee:
+nään mielipahoin loittonevan ilon,
+min luulin lähellä jo olevan.
+
+PRINSESSA.
+Mä kiitän huolellista kainoutta,
+joll' eespäin verkalleen hän tietään käy.
+Vain runotarten suosio ne auttaa,
+niin monet säkeet, lujaan sointuliittoon.
+Ja pyrkimys vain yks on mielessään:
+ett' eheäksi runo pyöristyisi.
+Ei kasata hän tahdo taruja,
+jotk' kiehtoin huvittavat, lopulta
+vain tyhjäin sanain sointuun rauetakseen.
+Suo hänen olla, veli! Ajasta
+ei riipu arvo hyvän teoksen;
+ja jott' ois jälkipolvill' ilo siitä,
+saa nykyaika itsens' unhoittaa.
+
+ALFONSO.
+Me kahden, rakas sisar, toimikaamme,
+kuin yhteis-eduks usein teimme jo.
+Jos minä intoilen, sä hillitse;
+ja jos sa laimenet, ma kiihoitan.
+Niin ehkä hänet pian määrässään
+näemme, hartaan toivehemme mukaan.
+On silloin isänmaa ja maailma
+suurtyötä miehen luomaa hämmästyvä.
+Saan mainehesta osan ininäkin
+ja hälle elämä taas avautuu.
+Ei jalo henki piiriss' ahtaassa
+voi täysin kehittyä. Vaikutelmat
+niin isänmaan kuin maailmankin hälle
+on tarpeelliset. Kiitos sekä moite
+on hänen koettava. Tutkimaan hän
+niin joutuu itseään ja toisia.
+Ei enää erakkuus hänt' uneen kiehdo.
+Ei viha tahdo säästää, ystävyys
+ei saa; niin taistoin kasvaa nuorukainen
+ja pian tuntee mieheks itsensä.
+
+LEONORA.
+Siis hyväkseen teet vielä kaikki, herra,
+niinkuin jo paljon hälle tehnyt olet.
+On kyvyn kasvinehto hiljaisuus,
+mut elon myrskysäissä luonne varttuu.
+Oi jospa oppis mukaan kehittäisi
+hän mielensä ja taiteensa, ett' enää
+ei vierois ihmistä, ei luulevaisuus
+hänessä pelkoon, vihaan saakka yltyis.
+
+ALFONSO.
+Ken ihmistä ei tunne, pelkää häntä,
+ja vieroin oppii väärin tuntemaan.
+Niin hänen käynyt on, ja vapaa mieli
+käy kieroon, kahliutuu nyt vähitellen.
+Niin suosiostain usein huolehtii
+hän enemmän kuin sopis hälle; monta
+epäilee, joista tiedän varmasti,
+ettei he vihaa häntä. Sattumalta
+voi kirje eksyä, voi palvelija
+pois muuttaa hänen luotaan muiden luo,
+tai hukkaan joutuu joku paperi:
+jo juonta pälyy hän ja petosta
+ja mielivaltaa, jossa tuho väijyy.
+
+PRINSESSA.
+Me emme, veljeni, saa unhoittaa,
+ett' itseens' sidottu on ihminen.
+Ja meidän kera käyden ystävämme
+jos loukkais jalkansa, niin lempein käsin
+tukien häntä, kohta kulkua
+me hiljentäisimme.
+
+ALFONSO.
+                   Ois parempi,
+jos hänet terveeks saisimme, ja kohta
+hän tehokeinot kelpo lääkärein
+sais tuta, virkeänä käydäkseen
+taas iloll' uuden, terveen elon teitä.
+Mut sentään toivon, rakkaat, etten koskaan
+sais kantaa syytä tylyn lääkärin.
+Teen voitavani, hälle varmuutta
+ja luottamusta poveen nostaakseni.
+Hän muiden läsnäollen usein selvään
+saa nähdä suosioni. Milloin hän
+valittaa jotain, sitä tutkitan,
+niin äskenkin, kun huoneeseensa luuli
+hän murron tehdyn. Jos ei selveydy se,
+niin tyynnä esitän, min ymmärrän.
+Ja jotta kärsivällisyyskään unhoon
+ei jäisi, hälle suon sit' ansiostaan:
+mua autatte, sen tiedän, innoin siinä.
+Toin maalle teidät nyt ja illalla
+palajan kaupunkiin. Antonionkin
+pian saatte nähdä. Roomasta hän palaa
+ja minut täältä vie. On tehtävää
+ja puhuttavaa paljon. Moni päätös
+on harkittava, kirje vastattava:
+tää kaikki kaupunkiin taas minut vaatii.
+
+PRINSESSA.
+Sun kanssas emmekö saa mekin tulla?
+
+ALFONSO.
+Te Belriguardoon jääkää vaan ja käykää
+Consandolia katsomassa! Vapaat
+ja kauniit päivät täysin nauttikaa!
+
+PRINSESSA.
+Et siis voi jäädä luoksemme ja täältä
+noit' asioita yhtä hyvin huoltaa?
+
+LEONORA.
+Pois heti viet Antonion, jonka meille
+ois paljon kerrottava Roomasta.
+
+ALFONSO.
+Ei käy se päinsä, lapseni, mut kanssaan
+niin pian palaan ma, kuin suinkin voin;
+hän silloin kertokoon,--te auttakaa
+mua palkitsemaan häntä, työssäni
+jok' on niin toimellinen taaskin ollut.
+Ja kun on kaikki selvitetty taas,
+iloa silloin tuokoot nuorten parvet
+puutarhoihimme, eikä liikaa lie
+jos minuakin joku kaunotar
+polulla vilpoisalla silloin kohtaa.
+
+LEONORA.
+Lupaamme kyllä silmän ummistaa.
+
+ALFONSO.
+Ja minä sääliä, sen tiedättehän.
+
+PRINSESSA (_taustaan päin kääntyneenä_).
+Oon kauan nähnyt Tasson lähestyvän.
+Hän astuu hitaasti ja pysähtelee
+tuon tuostakin, kuin epäröiden, sitten
+käy nopeammin taas, ja vitkailee
+jo kohta.
+
+ALFONSO.
+          Älkää häntä häiritkö,
+kun unelmoiden, mietteissään hän kulkee!
+
+LEONORA.
+Ei, meidät huomas hän ja tänne käy.
+
+
+
+KOLMAS KOHTAUS.
+
+
+    EDELLISET. TASSO.
+
+TASSO (_kädessään pergamenttikansinen kirja_).
+Käyn hitaasti, tään kirjan sulle tuoden,
+ja vielä epäröin, sen antaisinko.
+Se, tiedän, puutteellinen vielä on,
+vaikk' ehkä näyttääkin jo valmiilta.
+Mut keskeneräisnä jos arkailin
+sit' antaa sulle, murhe uusi siihen
+mua pakoittaa: en turhamaiselta,
+en kiittämättömältä näyttää tahtois!
+Ja niinkuin sanoa voit vain: täss' olen!
+jott' ystäväs sua säästäin iloitsis,
+niin sanon minäkin vain: ota tämä!
+                 (_Hän ojentaa kirjan_.)
+
+ALFONSO.
+Ilolla lahjas minut yllättää,
+teet mulle juhlaksi tään kauniin päivän.
+Siis vihdoin käsissä se mulla on,
+ja minun omanikin tavallaan!
+Jo kauan toivoin sinun päättää voivan
+ja vihdoin sanovan: nyt on se valmis!
+
+TASSO.
+Jos teitä tyydyttää se, on se valmis;
+se näet kokonansa teidän on.
+Jos vaivaa siihen käyttämääni katson
+tai piirroksia oman kynäni,
+niin sanoa voin: teos minun on.
+Vaan lähemmin jos katson, mikä sille
+sisäisen arvon suo ja merkityksen,
+niin näen kohta, ett' on teiltä vain se.
+Jos kyllyydestään lahjan armahan
+minulle soikin luonto, runonlahjan,
+niin sentään onni oikkupää mun työnsi
+tylyllä ankaruudell' aina luotaan;
+ja milloin pojan katseen hurmasi
+maailman kukkurainen ihanuus,
+taas kohta nuoren mielen sumensi
+ansaitsematon hätä armaan kodin.
+Jos sydän laulamahan laikahti,
+niin surullisna sieltä laulu nousi,
+ja äidin tuskat, isän murehet
+mun helkkyi soinnuissani hiljaisissa.
+Eloni ahtaudesta sinä yksin
+mun nostit vapautehen kauniiseen;
+pois huolten pilvet otsaltani pyyhit,
+teit vapaaks mun, niin että sieluni
+voi lauluun rohkeahan ylentyä;
+jos kiitosta siis saanee teokseni,
+on teidän ansio ja teos teidän.
+
+ALFONSO.
+Sa kaksinkertaisesti kiitoksen
+ansaitset kaiken! Kainoudessas meille
+tuot kunniata niinkuin itselles.
+
+TASSO.
+Kuin selvästi mä tunnenkaan, ett' olen
+vain teiltä saanut, mitä tuon nyt teille!
+Kuink' itsestään mies nuori, kokematon
+pusersi runon? Hänkö keksinyt
+on tuiman sodan viisaan ohjauksen?
+Se asetaito, jonka voimassaan
+tuo kukin urho taiston hetkell' ilmi,
+päämiehen äly, uljuus ritarein
+ja taisto viekkauden ja valppauden,
+--tuo kaikki, viisas, uljas ruhtinas,
+opettamaasi onhan, niinkuin oisit
+sa johtohenkeni, jok' ilokseen
+sois jalon, verrattoman olentonsa
+teossa kuolevaisen ilmi tulla?
+
+PRINSESSA.
+Nyt nauti työstäs, mi on ilomme!
+
+ALFONSO.
+Ja kaikkein parahitten kiitoksesta!
+
+LEONORA.
+Iloitse julkisesta maineestasi!
+
+TASSO.
+Tää hetki kylliksi on minulle.
+Vain teitä muistin tätä luodessani,
+ja teitä yksin toivoin miellyttää,
+teit' ilahduttaa määrän' oli korkein.
+Ken ystävissään maailmaa ei näe,
+maailman huomiot' ei ansaitse.
+Tääll' isänmaani on ja täällä piiri,
+mi viihdytystä suopi sielulleni.
+Mä täällä herään, joka vihjeen kuulen,
+näen tieteen, hyvän aistin, kokemuksen
+ja ajan nykyisen ja tulevan.
+On taiteilija arka joukon kesken;
+vain teidänlainen tuntee, ymmärtää,
+vain hän saa tuomita ja palkita.
+
+ALFONSO.
+Ja oma aikas, jälkimaailmas
+jos oomme me, ei sovi meidän olla
+vain lahjan veltot vastaanottajat.
+Tuon runoilijan kauniin voitonmerkin,
+min sankarikin, häntä tarvitseva,
+suo kateudetta häntä kaunistavan,
+näen täällä esi-isäs otsalla.
+
+(_Osoittaa Vergiliuksen rintakuvaa_.)
+
+Tuon onko toimittanut sattuma
+vai henki joku? Turhaan täällä ei
+se ole nyt. Vergiliusta kuule:
+Miks juhlitte te kuolleita? Heill' ilo
+ja palkka olihan jo eläissään;
+ja meitä ihaillen kun juhlitte,
+osansa myöskin eläville suokaa;
+jo kuvani on kyllin seppelöity--
+viherjä oksa elon osa olkoon.
+
+(_Alfonso viittaa sisarelleen; tämä ottaa seppeleen Vergiliuksen
+päästä ja lähenee Tassoa. Tasso peräytyy_.)
+
+LEONORA.
+Sä kieltäydytkö? Katsohan, mi käsi
+sinulle ikikauniin lehvän tarjoo!
+
+TASSO.
+Oi, empiä mun suokaa! Enhän tiedä,
+kuin tämän hetken jälkeen eläisin.
+
+ALFONSO.
+Tuot' omaisuutta nauttein ihanaa,
+mi ensi hetkellä sua pelästyttää.
+
+PRINSESSA (_pitäen seppelettä ylhäällä_).
+Suot mulle ilon harvinaisen, Tasso:
+sanatta aatokseni ymmärrät.
+
+TASSO.
+Käsistäs kallehista taakan kauniin
+ma halpaan päähän' otan polvistuin.
+
+(_Hän polvistuu, prinsessa laskee seppeleen hänen päähänsä_.)
+
+LEONORA (_käsiään taputtaen_).
+Enskerran-seppelöity eläköön!
+Kuin seppel kaunistaakaan kainon miehen!
+
+(_Tasso nousee_.)
+
+ALFONSO.
+Se esikuva vain on kruunun, sua
+mi Kapitolioll' on kaunistava.
+
+PRINSESSA.
+Sua kuuluvammin siellä tervehditään;
+tääll' ystäväin on kiitos hiljainen.
+
+TASSO.
+Oi, päästäni pois seppel ottakaa,
+pois ottakaa! Se polttaa kulmillani!
+Ja niinkuin päivänsäde, liian kuuma,
+tapaisi päätäin, tajunvoimani
+se tuhoo otsastani. Kuume riehuu
+mun veressäni. Anteeks! Tää on liikaa!
+
+LEONORA.
+Tää lehvä ennemminkin suojaa päätäs,
+sun, jonka kuumat seudut mainehen
+on kuljettava, ja sun otsaas varjoo.
+
+TASSO.
+En ansaitse mä viillytystä sitä,
+mi sankar-otsaa vain on ympäröivä.
+Oi, pilviin nostakaa se, jumalat,
+ja kirkastakaa, pääni pääll' ett' aina
+yleten väikkyis se, ett' eloni
+ois iki-vaellusta sitä kohti!
+
+ALFONSO.
+Ken varhain hankkii elon hyvyyttä
+hän varhain osaa sille arvon suoda;
+ken varhain nauttii, luovuttaa ei mieli
+se koskaan pois, mit' omisti hän kerran;
+ja omistava varuillansa olkoon.
+
+TASSO.
+Ja ken niin tahtoo olla, povessaan
+alati valppaan voiman tuntekoon.
+Ah, poiss' on multa nyt se! Hetkell' onnen
+mun jättää voima synnynnäinen tuo,
+mi tyynnä turmaa, vääryytt' ylpeänä
+muu neuvoi kohtaamaan! Tään hetken ilo,
+tään hetken ihastusko ytimen
+lamautti minun jäsenistäni?
+Mun vaipuu polveni! Taas kerran näet,
+oi ruhtinatar, minut nöyrtyin eessäs!
+Mun kuule pyyntöni: se ota pois,
+ett' uuden, tuoreen elon tuta saisin,
+kuin kauniist' unelmasta havahtuin!
+
+PRINSESSA.
+Kun kainon rauhallisna leiviskää,
+min jumalilta sait sa, kantaa voit,
+myös lehviä näit' opi kantamaan,
+--ne ovat kauneinta, mit' antaa meill' on.
+Ken kerran otsallaan ne ansiosta
+saa tuta, siinä ne häll' aina leyhyy.
+
+TASSO.
+Siis suokaa hämilläin mun täältä mennä,
+ett' onnessani lehdon suojaan piillä
+nyt saan, kuin ennen murheessani tein!
+Siell' yksin käyskelen, ei kenkään mieleen
+tuo ansaitsematonta onneani.
+Ja kirkkaan lähteen kuvastavan miestä
+jos sattumalta näen, jok' oudosti
+on seppelöity, sekä kahden puolen
+puut, vuoret alla taivaan kuultavan
+lepäävät mietteissään--, niin minust' on,
+kuin Elysiumin mä loihdittuna
+näkisin siihen. Kysyn arvellen:
+Ken vainaja tuo liekään, nuorukainen
+tuo ajan menneen, soma seppel päässään?
+Mi ansionsa lie ja nimensä?
+Ma varron kauan, mietin: toinen vielä
+tulispa, kolmaskin, ja haastellen
+kuin ystävykset seuraans' yhtyisivät.
+Oi, vanhan ajan urhot, runoilijat
+jos koossa näkisin tuon lähteen luona!
+Oi, jospa täällä ois he yhdess' aina,
+kuin eläissäänkin lujaan liittyneinä!
+Niin raudan rautaan sitoo lujasti
+magneetin voima, niinkuin sankarin
+ja runoilijan sama pyrkimys.
+Homeros itsens' unhoitti ja vihki
+elonsa muistolle vain kahden miehen,
+ja Aleksander Elysiumissa
+Akillest' etsii ja Homerosta.
+Oi, jospa saisin minä nähdä heidät,
+nuo sielut suurimmat, nyt yhtyneinä!
+
+LEONORA.
+Jo havahdu! Äl' anna meidän tuta,
+ett' aivan halveksut sä nykyaikaa!
+
+TASSO.
+Mua juuri nykyaika ylentää;
+vain näytän vieraalt',--olen hurmaantunut.
+
+PRINSESSA.
+Ma kuulen ilolla, ett' ihmistapaan
+sa puhut, haastain kanssa henkien.
+
+(_Eräs hovipoika tulee ruhtinaan luo ja puhuu hänelle hiljaa
+jotakin_.)
+
+ALFONSO.
+Hän tullut on--juur' aikaan parhaaseen!
+Antonio!--Hänet tuo--Tuoll' onkin hän jo!
+
+
+
+NELJÄS KOHTAUS.
+
+
+    EDELLISET. ANTONIO.
+
+ALFONSO.
+Sua tervehdin, kun itses meille tuot
+ja onnen uutisia!
+
+PRINSESSA.
+Tervetullut!
+
+ANTONIO.
+Voin tuskin lausua, mi mielihyvä
+mua virkistää taas teidän luonanne.
+Taas edessänne löydän kaiken, mitä
+jo kauan kaipasin ma. Teitä näyttää
+tekoni, toimintani tyydyttävän,
+ja näin saan täyden palkan murheistani,
+joit' antoi monet levottomat päivät
+tai vartavasten tuhlatut. Meill' on
+nyt, mitä tahdomme, ei kiistaa enää.
+
+LEONORA.
+Mä myös sua tervehdin, mut vihaisna.
+Sa tulet juuri, kun on lähtö mulla.
+
+ANTONIO.
+Ett' onneni ei tulis täydeks aivan,
+pois sinä päältä otat kauniin osan.
+
+TASSO.
+Myös minä tervehdin ja ilokseni
+ma seuraa toivon miehen paljonnähneen!
+
+ANTONIO.
+Mun huomaat vilpittömäksi, jos joskus
+mun maailmaani tahdot katsoa.
+
+ALFONSO.
+Vaikk' ootkin kirjein kertonut jo mulle,
+kuin toiminut ja menestynyt oot,
+niin paljon mull' on vielä kysyttävää,
+mitk' oli keinot meille onnelliset.
+On tarkoin mitattava askel tuolla
+maaperäll' ihmeellisellä, jos omaan
+päämäärääsi sen vihdoin toivot vievän.
+Ken herrans' edusta vain huolehtii,
+sen asema on raskas Roomassa:
+kaikk' ottais Rooma, mitään antamatta;
+ja jotain saadakses jos sinne menet,
+et mitään saa, jos et sä mitään vie,
+ja onnes on, jos jotain sentään saat.
+
+ANTONIO.
+Ei viisas käytökseni, taitoni
+sun toteuttanut tahtoasi, herra.
+Mi älypää näet Vatikaanissa
+ei tapais mestariaan? Sattumalta
+voin monta seikkaa käyttää hyväksemme.
+Gregorius sua siunaa tervehtäin.
+Tuo vanhus, kruunupäistä arvokkain,
+viel' ilomielin muistaa aikaa, jolloin
+sun sulki syliinsä. Hän sinut tuntee,
+tuo mies, jok' osaa miehet arvioida;
+hän sua kunnioittaa suuresti
+ja edukses hän paljon tehnyt on.
+
+ALFONSO.
+Jos hyvä mielipiteensä on tosi,
+ma iloitsen. Mut hyvin tiedäthän,
+ett' alla Vatikaanin, jalkains' eessä,
+jo vallat näyttää sangen vähäisiltä
+ja turhilt' ihmiset ja ruhtinaat.
+Sanohan, mikä parhaiten sua auttoi!
+
+ANTONIO.
+Kuin tahdot: paavin jalomielisyys!
+On vähyys eessään vähä, suuruus suuri.
+Maailmaa vallitakseen, mielellään
+sovintoon käy hän naapurien kanssa.
+Maapalaa sulle jättämäänsä hyvin
+hän pitää arvossa ja ystävyyttäs.
+Italia levoss' olkoon, lähellään
+hän tahtoo nähdä ystäviä, rauhaa
+rajoille saada, jotta johtaa vois
+hän kristikunnan voimat tuhoomaan
+niin harhaoppiset kuin turkkilaiset.
+
+PRINSESSA.
+Ne miehet tutaanko, joit' ennen muita
+hän suosii uskottuina lähellään?
+
+ANTONIO.
+Saa huomionsa vain mies kokenut
+ja luottons', suosionsa toimelias.
+Jo nuorna palveltuaan valtiota
+nyt sitä ohjaa hän ja vaikuttaa
+hoveihin, joit' on usein ennen jo
+lähettiläänä nähnyt, ohjannutkin.
+Niin selvä maailma on katseelleen
+kuin oman valtionsa etukin.
+Hänt' toiminnassa nähden kiitetään
+ja iloitaan, kun aika ilmi tuopi,
+min hiljalleen hän kypsyttänyt on.
+Ei elo kauniimpaa suo näkyä,
+kuin ruhtinaan, mi taiten hallitsee,
+kuin maan, miss' ylpeät on alamaiset,
+--kuin itseänsä kukin palvelis,
+kosk' oikeat on kaikki käskyt siellä.
+
+LEONORA.
+Oi milloin nähdä saanenkaan sen maan
+mä läheltä!
+
+ALFONSO.
+            Kai toimiakses siellä:
+vain katsomaan ei tyydy Leonora!
+Se eikö hupaista ois, ystävätär,
+jos joskus suureen peliin puuttumaan
+myös hennot kätösenne saisimme?
+
+LEONORA (_Alfonsotle_).
+Mua tahdot ärsyttää, mut etpä osaa.
+
+ALFONSO.
+Oon sulle paljon velkaa entisestään.
+
+LEONORA.
+No niin, mä velkaan jään nyt sinulle.
+Suo anteeks, kysellä mun rauhass' anna!
+(_Antoniolle_:) Lie suosinut hän paljon omaisiaan?
+
+ANTONIO.
+Ei enemmän, ei vähemmän kuin kohtuus.
+Jos mahtimies ei huolta omaisistaan
+voi pitää, kansakin jo häntä moittii.
+Gregorius heille hiljaa hyödyks on
+ja kohtuullisna, palvelukseen maan
+nuo kunnon miehet asettain, ja täyttää
+yht'aikaa kaksi lähi-velvoitusta.
+
+TASSO.
+Myös tieteen, taiteen suojaans' ottaako
+hän mielellään? Ja esikuvinaan
+häll' onko suurten aikain ruhtinaat?
+
+ANTONIO.
+Suo tieteelle hän arvon, hallintoa
+mi edistää ja kansain tuntemista;
+ja Roomaa kaunistaakseen taidetta
+hän suosii, palatseista, temppeleistä
+maanpiirin ihmeluomat tehdäkseen.
+Ei lähellään saa jouten kukaan olla!
+Ken arvoon pyrkii, hyödyks olkohon!
+
+ALFONSO.
+Ja luuletko, ett' asiamme kohta
+voi tulla päätökseen, ett' enää ei
+he tuonne tänne kylvä esteitä?
+
+ANTONIO.
+Ois suuri erhetykseni, jos ei
+jo nimikirjoitukses, joku kirje
+vois ainiaaksi päättää riitaa tätä.
+
+ALFONSO.
+Niin kiittää näitä elinpäiviäni
+saan onnen sekä voiton ajaksi.
+Näen laajentuneen alueeni, varmaks
+sen tiedän vastaisuuden. Sä sen aikaan
+sait miekaniskutta; työnkruunun hyvin
+oot ansainnut. Sen naiset sitokoot
+ens tammilehdosta ja painakoot
+armaana aamuna sen ohimoilles.
+Mut Tassokin mun rikkaaks tehnyt on:
+Jerusalemin vallannut on meille,
+niin hämmästyttäin uuden kristikunnan,
+ja määrän ylhän, kaukaa loistavan,
+on rohkein, lujin mielin saavuttanut.
+
+ANTONIO.
+Nyt arvoituksen ymmärrän. Näin ihmein
+kaks seppelpäätä äsken tullessani.--
+
+TASSO.
+Kun omin silmines näät onneni,
+niin toivon: hämillinen mielenikin
+samoilla katsein koe huomata.
+
+ANTONIO.
+Jo kauan tiesin, ett' on palkitessaan
+Alfonso määrätön. Nyt tuta saat sa,
+mit' ennen kukin läheisistään sai.
+
+PRINSESSA.
+Kun ensin näät, mit' on hän suorittanut,
+kohtuullisiksi meidät huomaat vain.
+Tääll' oomme vain ens todistajat tyynet
+sen suosion, min tulevainen aika
+on hälle suova kymmenkertaisna.
+
+ANTONIO.
+Jo teiss' on varma tuki maineelleen.
+Ken epäillä sais, kun te kiittää voitte?
+Mut sanokaa, ken Arioston päähän
+tuon painoi seppeleen.
+
+LEONORA.
+                       Sen minä tein.
+
+ANTONIO.
+Sen hyvin teit! Tuo häntä kaunistaa,
+kuin seppel laakerinenkaan ei voisi.
+Kuin luonto kirjovaippaan vihantaan
+povensa peittää pohjattoman rikkaan,
+niin hänkin kaiken sen, mi ihmiselle
+suo ylevyyttä, rakastettavuutta,
+tarinan vaippaan verhoo kukkeaan.
+Kokemus, ymmärrys ja tyytyväisyys
+ja hengenvoima, aisti, tosihyvän
+tajunta puhdas, henkimäisinä
+ja ilmi-olentoina sentään elää
+ne hänen lauluissaan, kuin näkisimme
+ne levoss' alla kukkalehdikoiden,
+keveät kukkalumet peittonaan,
+päät ruusupauloissa, ja amoriinit
+somasti ympärillä ilakoivat.
+Ohella runsauden lähde läikkyy,
+siin' ihmekalat välkkyy kirjavat.
+Täynn' ilma kummaa siivellistä, niityt
+ja viidat kaunokarjaa outoa;
+vihanta-piilostansa kuje vilkkuu,
+ja kultapilven päältä viisaus
+aik' ajoin ääntää lauseen ylhäisen,
+vaan hulluus harppuansa sointuvaa
+lyö vimmaisena riehuin näköjänsä,
+vaikk' kaunein tahti säveleitä sääntää.
+Ken uskaltaa tään miehen rinnalle,
+sen rohkeus jo lehvän ansaitsee.
+Mä pyydän anteeks, että innostuen,
+kuin huumattuna, kyllin harkita
+en osaa aikaa, paikkaa, sanojani;
+nää runoilijathan, nää seppeleet,
+tää naisten harvinainen juhla-asu
+mun siirtää itsestäni outoon maahan.
+
+PRINSESSA.
+Ken yhden ansion niin hyvin huomaa,
+myös toisen käsittää. Saat kerran meille
+runoista Tasson tulkita, min yksin
+sä ymmärrät, min me vain aavistimme.
+
+ALFONSO.
+Antonio, tule! Paljon haluan
+sult' udella mä vielä. Sitten saat
+sä jäädä aina päivänlaskuun asti
+seuraksi naisten. Tule! Hyvästi!
+
+(_Antonio seuraa ruhtinasta, Tasso naisia_.)
+
+
+
+
+TOINEN NÄYTÖS.
+
+_Sali_.
+
+
+
+ENSIMÄINEN KOHTAUS.
+
+
+    PRINSESSA. TASSO.
+
+TASSO.
+Sua arastellen askeleni seuraa,
+oi ruhtinatar, tuhat aatosta
+mun sielussani myllertää. Mun on,
+kuin kutsuis yksinäisyys, suloisesti
+mua viekoitellen: tule! rinnastasi
+ma valppaat epäilykses haihdutan.
+Mut kun ma puolehesi katson, kun
+sanankin kuulen sinun huuliltasi,
+uus päivä minua jo ympäröi
+ja kaikki sielun siteet aukeavat.
+Ma tahdon tunnustaa: mies joka tänne
+niin arvaamatta tuli, lempeästi
+unesta kauniist' ei mua herättänyt;
+ol' olennollaan, sanoillansa minuun
+niin kumma teho, että enemmän
+kuin koskaan kaksinaiselta ma tunnun
+ja itseäni vastaan sodin taas.
+
+PRINSESSA.
+On mahdotonta, että ystävä,
+niin kauan vierahissa elänyt,
+vois heti, meidät jälleen nähtyänsä,
+oloihin entisiin taas kotiutua.
+Ei sisäisesti muuttunut hän ole;
+vain joku päivä kanssaan eläkäämme,
+niin kielet verkallensa virittyvät,
+siks kunnes kaunis sopusointu taas
+ne yhdistää. Kun tietää lähemmin
+hän saa, mit' olet tehnyt tällä aikaa,
+sun varmaan rinnalle sen runoilijan
+hän asettaa, jonk' äsken jättiläiseks
+sinuhun verraten hän kuvaili.
+
+TASSO.
+Ah, ruhtinatar, hänen suussansa
+mua Arioston maine enemmän
+on ilahduttanut kuin loukannut.
+On lohdullista tietää kiitettävän,
+mit' itse esikuvanansa pitää.
+Voi hiljaa sydämessään sanoa:
+jos osan arvostansa saavutat,
+myös maineestansa osa sulle tulee.
+Ei, minun sydäntäni sykähdytti
+ja vielä täyttää koko sieluni
+olennot maailman tuon elävän,
+mi kiertää levotta ja suunnatonna
+vain ympär' yhden suuren, perin viisaan,
+ja täyttää kuuliaisna ratansa,
+min puolijumalansa sille sääti.
+Ma innoin seurasin, ma riemuin kuulin
+puhetta selvää miehen kokeneen;
+mut sikäli kuin kuuntelin ma, ah,
+omissa silmissäni alenin;
+kuin kaiku, vuoriin raukeava, kohta
+jo tyhjiin katoovani pelkäsin.
+
+
+PRINSESSA.
+Ja selvään äsken näytit tuntevasi,
+kuin toisillensa elää sankari
+ja runoilija, toistaan etsien
+ja ilman kademieltä. Ihana
+on teko laulunarvoinen, vaan suurta
+myös jälkimaailmalle säilyttää
+työn suuren tenho runoss' arvokkaassa.
+Suojasta vähän yhteiskuntamme
+sä tyydy myrskysäitä elämän
+kuin rantamalta tyynnä seuraamaan.
+
+TASSO.
+Tääll' enkö vasta ihmetellen nähnyt,
+kuin jalo urhouden palkka on?
+Mä tänne nuorna poikasena tulin,
+juur' aikaan, jolloin juhla juhlalta
+Ferrara maineen keskipisteeksi
+kohoovan näytti. Ah, se oli näky!
+Sen laajan kentän, jolla loistossaan
+ol' urhoin taito esiintyvä, piiri
+niin ylväs ympäröi, ett' toistamiseen
+ei päivä moista nähne piankaan.
+Siin' istui kaunotarta joukottain
+ja nykyajan miestä ylhäisintä.
+Sai katseen hämmästyksiin loisto tuo;
+näin huudettiin: nuo kaikki isänmaa,
+yks, soukka, meren ympäröimä, tänne
+on lähettänyt. Liiton jaloimman
+he muodostaa, mi koskaan arvioinut
+lie kunniaa tai hyvett', ansiota.
+Sä yksitellen heitä tarkkaa: kellään
+häpeämistä siell' ei naapuristaan!--
+Ja sitten portit avattiin. Sä siinä
+näit orhit korskuvat ja aseloiston,
+soturit tungeskeli, torvet pauhas,
+ja räiskyin keihäät murtui, helähtäin
+soi iskut kilpihin ja kypäriin,
+ja pöly taistelijain kunnian
+ja häpeän loi hetkeks pilven peittoon.
+Oi, salli minun vetää verho eteen
+tään mulle liian kirkkaan näytelmän,
+ettei tää kaunis hetki ankarasti
+mua muistuttaisi vähäisyydestäni!
+
+PRINSESSA.
+Kun jalo piiri tuo ja maineteot
+sua kiihti vaivaan, pyrintöön, mä silloin
+voin tyytymisen oppiin hiljaiseen
+sua, nuori ystäväni, ohjata.
+En nähnyt juhlia, joit' ylistit
+ja joita silloin tuhat kieltä kiitti,
+ja kiittää vielä jälkeen vuottenkin.
+Mun hiljaisuudessa, joss' iloista
+vain heikon, harhailevan kaiun kuulin,
+oi' ajatusta monta, suruisaa,
+ja monta kärsimystä kestettävä.
+Jo väikkyi silmissäni kuolon kuva,
+pimitti leveällä siivellään
+maailman vaihtelevat näköalat.
+Vain hiljalleen se kaikkos, salli nähdä
+mun suloisina, vaikka kalvenneina
+kuin verhon läpi elon kirjovärit.
+Olentoin elävien liikunnot näin jälleen.
+Ma ensi kerran astuin, hoitajaini
+viel' auttamana, sairashuoneesta:
+Lucretian niin elon-uhkuvana
+näin silloin sua tuoden saapuvan.
+Sä ensimäisnä, uunna, outona
+eloni uuden tielle ilmestyit.
+Ma paljon toivoin osaks sun ja mun;
+ei olekaan se toivo tyhjiin mennyt.
+
+TASSO.
+Ja mulle, joka melun huumaamana,
+tuon kaiken loiston soentamana
+ja ajamana monen intohimon
+sun siskos kanssa kuljin palatsissa
+kautt' tyhjäin käytävien, vaieten,
+ja sitten huonehesen astuin, jonne
+sa pian naistes tukemana saavuit
+--mi hetki mulle se! Oi anteeks suo!
+Kuin ottaa jumaluuden läheisyys
+pois lumotulta kuumeen, hulluuden,
+niin haihtui multa kaikki hourekuvat
+ja kaikki pyyteet, halut petolliset,
+kun _kerran_ katsehesi kohtasin.
+Kun halu muulloin haihatellen eksyi
+tuhanteen suuntaan, hämilläni nyt
+mä itseheni palasin ja opin
+parasta kohtaan kaipuun tuntemaan.
+Niin etsii aavan rannan hietikosta
+mies turhaan helmeä, mi salattuna
+on äänetönten kuorten kätköhön.
+
+PRINSESSA.
+Aik' alkoi kaunis silloin, ja jos ei
+Urbinon herttua ois meiltä vienyt
+pois sisartamme, lempeästi vuodet
+ois meiltä vierreet onness' ainaisessa.
+Vaan kaivata nyt saamme kipeästi
+tuon armaan naisen raikast' eloisuutta
+ja uljuutta ja älyn rikkautta.
+
+TASSO.
+Jo liian hyvin tiedän, ettei sulle
+sen päivän jälkeen, mi vei hänet, kukaan
+sun puhdast' iloasi korvannut.
+Kuink' usein rintaani se viilsi, usein
+sai lehdon rauha kuulla tuskani!
+Ah, huusin, siskolleko yksinään
+lie suotu kallis olla kalliilleni!
+Muu kukaan eikö luottamustansa
+siis ansainne, muu sydän eikö niin
+kuin hänen syki? Sammuiko jo äly
+ja henkevyys? Jos oivakin, tuo nainen,
+oliko yksin kaikki? Anteeks, ah!
+Ma usein itseäni ajattelin
+ja toivoin jotain sulle olevani,
+vain vähän, jotain sentään, teossa,
+ei sanoissa; ma tahdoin elollani
+omakses sydämeni todistaa.
+Mutt' onnistunut en, ja liian usein
+toin erhetyksilläni tuskaa sulle,
+sun suojelemaas miestä loukkasin,
+sen hämmensin, min tahdoit selventää;
+niin tunsin joka hetki sinusta
+etääntyväni--, lähetä kun tahdoin.
+
+PRINSESSA.
+En koskaan, Tasso, ole pahaa luullut
+sun tahdostas, ja tiedän, kuinka teet
+itselles vahinkoa. Sisareni
+voi mukautua kunkin luonteeseen,
+vaan sinä tuskin yhteen ystävään
+voit vuosikausiin tottua.
+
+TASSO.
+                          Mua moiti!
+Mut sano mulle myös: miss' on se mies
+tai nainen, jonka kanssa, kuten sun,
+ma vapain mielin tohdin puhua?
+
+PRINSESSA.
+Sun veljeheni luottaa tulisi.
+
+TASSO.
+Hän herrani on!--Mut äl' usko, että
+mua vapauden kiihko pöyhistää!
+Vapauteen ihminen ei ole luotu,
+ja suurta ruhtinasta palvella
+on jalon miehen onni kaunehin.
+Niin on hän herrani, ja minä tunnen
+tään jalon sanan koko laajuuden.
+Siis vaiettava mun on, kun hän puhuu,
+ja tehtävä, kun käskee, vaikka järki
+ja sydän vastustaiskin innokkaasti.
+
+PRINSESSA.
+Niin tahto veljeni ei ole koskaan.
+Ja kun Antonion oomme saaneet taas,
+uus, viisas ystävä on tiedossasi.
+
+TASSO.
+Niin toivoin kerran, tuskin enää tohdin.
+Kuin paljon oppia ja ymmärrystä
+mä hältä saisinkaan! Voin tunnustaa:
+on hällä kaikki, mikä multa puuttuu.
+Mut--kaikki jumalat jos lahjojansa
+on hänen kehdollensa tuoneetkin,
+pois sulki kova onni sulottaret;
+ja keltä niiden armaat lahjat puuttuu,
+voi kyllä paljon omistaa ja antaa,
+mut viihdytyst' et löydä rinnaltaan.
+
+PRINSESSA.
+Vaan luottaa häneen voi, ja se on paljon.
+Et yhdeltä saa pyytää kaikkea.
+Jos jotain lupaa hän, sen tekee myös.
+Jos on hän ystäväkses antaunut,
+niin puutteissas hän sua hoivaa myös.
+Te liitto tehkää! Olen ylpeä,
+jos pian saan tään kauniin teon aikaan.
+Mut älä vastustele tapas mukaan!
+Leonorakin on meillä kauan ollut;
+hän hieno, soma on, ja hänen kanssaan
+on helppo seurustella; häntäkään
+et ole lähennyt, kuin toivois hän.
+
+TASSO.
+Oon sua totellut, hänt' oisin muutoin
+ma kaihtanut, vaan lähestynyt en.
+Kuin näyttääkin hän rakastettavalta,
+--vain harvoin eessään avoin olla voin,
+en tiedä miksi. Ja jos hyvää vain
+hän ystävänä sulle tarkoittaakin,
+niin tuntuu tarkoitus ja tympäisee.
+
+PRINSESSA.
+Se tie ei meitä varmaan konsanaan
+vie ihmisseuraan, Tasso! Eksyksiin
+tuo polku vie, kautt' yksinäisten viitain
+ja äänetönten laaksoin johtaa meidät.
+Ain oikukkaammaks mieli käy ja pyrkii
+vain kulta-aikaa, jot' ei ulkopuollaan
+hän näe, uudistamaan sisässään,
+kuin vähän onnistuukin koe tuo.
+
+TASSO.
+Oi ruhtinatar, kuinka puhutkaan!
+Se kulta-aika, jota turhaan kaipaa
+jokainen sydän, minne karkkosi?
+Se aika, jolloin yli vapaan maan
+kuin nuoret laumat kansat karkeloivat
+ja paimenen ja paimentytön peitti
+puuvanhus varjoon kukkaisniityllä,
+ja nuoret vesat oksiin hentoisiin
+hyväillen kietoi lemmen kaihontäyden;
+ja luonnotarta viehti heljin hiekoin
+syliinsä virta vieno; ruohikkoon
+katosi vaaratonna käärme arka;
+peloton nuorukainen kohta pakoon
+kuritti huiman faunin; joka lintu
+vapaitten ilmain teillä, joka eläin,
+maan laajan liikkuja, näin inehmolle
+viel' lausui: siihen valta, mihin mieli.
+
+PRINSESSA.
+Ohitse, ystävä, lie kulta-aika;
+mut uudelleen sen luopi jalous.
+Jos aatokseni sulle tunnustan:
+tuo kulta-aika, min niin kultaiseksi
+kuvailee meille runoilija, koskaan
+ei lie se ollut paremmin kuin nytkään.
+Ja jos se joskus oli, varmaankin
+se yhä palata voi samanlaisna.
+Sydämet läheiset viel' yhteen liittyy
+ja nauttii yhdess' elon onnea;
+mut tunnuslauseess', ystäväni, muuttuu
+yks sana: siihen valta vain, mi sopii.
+
+TASSO.
+Oi, piiri jaloin, hyväin ihmisten
+jos saiskin yksin päättää, mikä sopii,
+sensijaan, että kukin sopivaksi
+sen luulee, mikä häntä hyödyttää.
+Me näemmehän, kuinka viisaalle
+ja voimakkaalle kaikki sopii, kuinka
+hän kaikkeen oikeuttaa itsensä.
+
+PRINSESSA.
+Jos tahdot tarkkaan tietää, mikä sopii,
+niin kysy mieltä jaloin naisten vain!
+On näet heille tärkeintä, ett' on
+se kaikki sopivaa, mi tapahtuu.
+Kuin muuri, säädyllisyys ympäröi
+tuon hentoisen ja herkän sukupuolen.
+Miss' säädyllisyys vallitsee, he siellä,
+mut tieltä röyhkeyden he pakenee.
+Näin eri suuntiin pyrkii sukupuolet:
+mies vapauteen, nainen hyvään tapaan.
+
+TASSO.
+Me rajut, raa'at, tylyt oommeko?
+
+PRINSESSA.
+En sano niin! Vaan kauko-voittoihin
+te pyritte, siks ihannoitte voimaa,
+ja ikuisuuteen työnne tähdätä
+te uskallatte--meitä tyydyttäisi
+yks ainoo, rajoitettu saavutus,
+mi aina omanamme pysyisi.
+Me emme miehen sydämeen voi luottaa,
+kuin hellästi se antautuukin meille.
+Pois katoo kauneus, jot' yksin sentään
+te näytte kunnioittavan. Ja mikään
+ei enää kiihoita, se kuollutt' on.
+Jos miehet naisen sydämelle arvon
+sois täyden sekä tahtois tuntea,
+min armaan aarteen kätkeä voi nainen
+poveensa uskollista rakkautta;
+jos muistot hetkein ihanimpien
+jäis aina sielussanne elämään;
+jos katsehenne, muulloin selkeä,
+myös läpi hunnun, jolla meitä vanhuus
+tai taudit verhoaa, vois tunkea;
+jos omistus, min tulis rauhoittaa,
+halua toisen omaan teiss' ei syttäis:
+kas silloin varmaan päivä kauniimpi
+ja meidän, naisten, kulta-aika koittais.
+
+TASSO.
+Nuo sanat voimakkaasti rinnassani
+jo huolen nostaa puoliks uinuneen.
+
+PRINSESSA.
+Sa mulle vapahasti mieles avaa!
+
+TASSO.
+Oon usein kuullut, näinä päivinäkin,
+ja jos en kuullut ois, mun arvata
+ois pitänyt se: jalot ruhtinaat
+sun kättäs pyytää! Mikä meitä vartoo,
+sit' epätoivoon saakka pelkäämme.
+On luonnollista, että jätät meidät;
+mut kuin me kestää voimme sen, en tiedä.
+
+PRINSESSA.
+Sen hetken vuoksi älkää huolehtiko,
+sanoa voinpa melkein: älkää koskaan!
+Tääll' olla mielin, tänne jäädäkin.
+Mua viel' ei mikään suhde houkuta;
+ja koska minut pitää tahdotte,
+todistakaa se sovullanne, luoden
+eloonne onnen ja niin mulle myös!
+
+TASSO.
+Oi, opeta mua parhain tekemään!
+Mun eloni on sulle pyhitetty.
+Kun sua kiittäin, sua ylistäin
+mun paisuu sydämeni, silloin vasta
+ma tunnen ihmisonnen puhtaimman;
+sinussa yksin tunsin jumalaista.
+Niin maiset jumalat muist' eroaa
+maan lapsista, kuin itse sallimus
+käy yli viisaimmankin älyn, tahdon.
+Kun aaltoin pauhua me pelkäämme,
+he tyynnä katsoo yli ärjy-veen,
+mi heidän jalkains' alla kuohuu, kuin se
+ois kevyt aalto vain; ei myrskyä
+he huomaa, meitä lyövää, hämmentävää;
+he tuskin avunhuutoamme kuulee,
+vaan meidän, lasten heikkoin, vähäisten,
+suo taivaat huokauksin, huudoin täyttää.
+Mua kohtaan, jumalainen, usein ollut
+oot kärsivällinen; kuin päivä kasteen,
+niin katsees kuivasi mun kyyneleeni.
+
+PRINSESSA.
+On aivan oikein, että naiset ovat
+sua kohtaan ystävälliset: sun laulus
+myös heitä monin tavoin ihannoi.
+Lie hentoja tai rohkeita, he siinä
+ain' ovat jalot, rakastettavat;
+ja vihaa jos Armida ansaitseekin,
+sulonsa, lempensä sen sovittaa.
+
+TASSO.
+Mitk' elävätkin soinnut laulussani,
+vain yhden, yhden niistä kiitos on!
+Ei henkinäky häilyvä se ole,
+mi loistollansa häikäisee ja milloin
+käy liki, milloin kauas pakenee.
+Oon itse omin silmin nähnyt sen,
+tuon kaiken hyvän, kauniin perikuvan;
+sen mukaan mitä loin, jää elämään:
+Tancredin sankar-rakkaus Chlorindaan
+Erminian uskollisuus tyyni, kaino,
+Sophronian jalous, Olindan hätä,
+--ei varjoja ne ole pettäviä,
+ne todelliset on, siks ikuisetkin.
+Ja millä enemmän on oikeus
+vuossadat elää hiljaa vaikuttain,
+kuin jalon lemmen salaisuudella,
+min hento, kaino laulu säilyttääpi?
+
+PRINSESSA.
+Viel' yhden ansion voin mainita,
+mi salaa vaikuttaapi laulussasi:
+se hiljaa meitä tenhoo kuulemaan;
+me kuuntelemme, tahtoin ymmärtää;
+mit' ymmärtää, ei moittia voi sitä;
+niin vihdoin valtaakin sun laulus meidät.
+
+TASSO.
+Oi ruhtinatar, taivaan mulle avaat!
+Ja ellei loisto tää mua sokaise,
+pian iki-onnen astuvan sielt' alas
+säteitä kultaisia myöten näen.
+
+PRINSESSA.
+Jo lakkaa, Tasso! Moneen asiaan
+on meidän intomielin ryhdyttävä;
+mut toisia voi kohtuudella vain
+tai kieltäymyksen' omaksensa voittaa.
+Niin hyveen, sanotaan, ja rakkauden,
+jok' on sen sukulainen. Tätä mieti!
+
+
+
+TOINEN KOHTAUS.
+
+
+TASSO (_yksinään_).
+Sa saatko katseen pelottoman, vapaan
+jo ympärilles luoda? Yksin olet!
+Nää patsaat kuuliko, kuin puhui hän?
+Ja onnes näkijöitä mykkiä
+sun peljätäkö täytyy? Aurinko
+jo nousee elämäni uuden päivän,
+mi suurna kohoo yli mennehien.
+Alentuu jumalatar luokseni,
+mun, kuolevaisen, kohottain. Mi seutu,
+mi uusi valtakunta mulle aukee!
+Niin ihanasti toivo harras täyttyy.
+Unelmoin luokse onnen korkeimman,
+mut tämä onni unelmatkin voittaa.
+Kuin kuvaileekin mielessänsä valon
+ja värit sokea: jos uuden päivän
+hän näkee, aisti uus se hälle on.
+
+--Täynn' uljuutt', aavistusta, ilon huumaa
+mä tälle tielle astun. Paljon suot
+sa mulle, niinkuin lahjojansa maa
+ja taivas yltäkyllin tuhlaa meille,
+ja vaadit multa, mitä vaatimaan
+vain lahja sellainen sun oikeuttaa.
+Mun itseäni kieltäin, hilliten
+on ansaittava sinun luottamukses.
+Mi teko minut eessään ansioitti?
+Kuin tulla hänen arvoisekseen voin?
+
+--Hän sinuun luottain arvos sulle soi.
+
+--Niin, ruhtinatar, katsees, sanasi
+ain olkoot ainut autuus sielulleni!
+Niin vaadi, mitä tahdot: omas olen!
+
+--Hän minut vaivaan, vaaraan, kunniaan
+taa taivaanrantain käskeköön tai suokoon
+all' lehtoin tyynten mulle kultalyyryn
+ja rauhan laulajaks mun vihkiköön:
+oon hänen, muovaillakseen saa hän mun;
+kaikk' aarteet sydämeni hänen ovat.
+Ah, kyvyn tuhatkertaisenkin mulle
+jos Luoja soisi, tuskin sittenkään
+tunteeni syvän voisin ilmi tuoda.
+Mä sivellintä, runohenkeä,
+mi jumal-juoman parhaan suloudesta
+sai nuoren voiman, toivoisin.--Ei vasta
+keskellä puiden, ihmisten saa Tasso
+ain' yksin, nääntyin, surren harhaella.
+Sun kanssas ei hän enää yksin ole.
+
+--Oi, teko jaloin täällä eteeni
+jos ilmestyis, ja ympärillä sen
+ois turma kauhein! Kohti rynnistäin
+panisin alttiiks eloni, min äsken
+mä hältä sain,--kaikk' ystävikseni
+parahat pyytäisin mä ihmisistä,
+ja hältä viittaus, ja mahdottoman
+ma kanssa jalon parven mahtaisin.
+
+--Sa malttamaton, miksi salannut
+et tunnettasi, kunnes polvistunut
+eteensä oisit kyllin arvokkaana?
+Se oli aikees, viisas toivehes.
+Mut olkoon niin! On kaunihimpi ottaa
+vain lahjana ja ansiotta lahja,
+kuin väittää puolittain, ett' oikeus ois
+sit' ollut vaatiakin! Riemuin katso!
+Niin suuret, avarat on näyt eessäs,
+ja mielesi vie toivorikas nuoruus
+valoisaan, outoon aikaan vastaiseen!
+
+--Nouse, rinta!--Onnen ilmanala
+oi vihdoin helli tätä kasvia!
+Päin taivasta se pyrkii, tuhat oksaa
+se ilmi luo ja kukkiin puhkeaa.
+Sen hedelmä, sen ilo kantaa suo!
+Sen tuorehilta oksilt' armaan käden
+koristus kultainen suo korjata!
+
+
+
+KOLMAS KOHTAUS.
+
+
+    TASSO. ANTONIO.
+
+TASSO.
+Sua tervehdin, jonk' ensi kerran vasta
+nyt oikein oivallan! Ei kauniimpi
+kenenkään eellä maine käynyt. Terve!
+Nyt tunnen sinut ja sun arvosi,
+sinulle luottain tarjoon ystävyyttä
+ja toivon, ettet myöskään hylkää sitä.
+
+ANTONIO.
+Sa anteliaasti tarjoot kauniin lahjan;
+sen arvon tunnen sekä tunnustan.
+Siis ennenkuin sen otan, miettiä
+mun suo,--mull' onko vastalahjaa sulle
+sen arvoist', enhän tiedä. Mielelläni
+en hätiköis, en näyttäis ylpeältä:
+mun harkita suo sunkin puolestasi!
+
+TASSO.
+Ken moittis harkintaa? Sen selvään näyttää
+tarpeelliseksi joka elon askel;
+vaan kauniimp' on, jos sanoo tunto, milloin
+ei ole tarvis varovainen olla.
+
+ANTONIO.
+Sen kukin mielessänsä miettiköön,
+kun itse virheestänsä vastaakin.
+
+TASSO.
+Niin olkoon! Voitavani tehnyt olen:
+oon noudattanut sanaa prinsessan,
+jok' ystäviksi tahtoo liittää meidät.
+Pois vetäytyä saanut en, mut myöskään
+en tahdo tungetella. Näin siis jääköön!
+Kun tutustuttaa aika, toivotumpi
+ehk' On se lahja, jonka kylmästi
+nyt syrjään työnnät, melkein halveksien.
+
+ANTONIO.
+Ne usein maltillista kylmäks sanoo,
+jotk' ovat lämpimämmät mielestään
+kuin muut, siks että heitä kiihko huumaa.
+
+TASSO.
+Sa moitit, mitä moitin, vältän minä.
+Vaikk' olen nuori, osaan minäkin
+edelle kiihkon panna kestävyyden.
+
+ANTONIO.
+Se viisast' on! Ain' ajattele noin!
+
+TASSO.
+Mua ohjaamaan sa olet oikeutettu,
+sull' onhan vierelläsi ystävätär,
+jo kauan koeteltu: kokemus.
+Mut usko: sydän kuulee hiljainen
+yön, päivän, joka hetken varoituksen
+salassa oppii avut, joihin ohjaat,
+kuin ois ne uppo-uudet, ankarasti.
+
+ANTONIO.
+On kyllä mieluista noin askartaa
+vain itsessään, mut liekö hyödyllistä.
+Ei itsestänsä tuta ihminen
+voi sisintään: hän liiaks suuruutensa
+tai pienuutensa mittaa omin mitoin.
+Vain muista itseään hän oppii, kukin
+vain elämästään tietää, mitä on hän.
+
+TASSO.
+Ma kunnioittain yhdyn sanoihis.
+
+ANTONIO.
+Kai sentään sulle jotain aivan toista,
+kuin minulle, ne sanat merkitsee.
+
+TASSO.
+Näin emme toisiamme lähene.
+Et viisaasti, et oikein tee, jos väärin
+tahallas jotakin sä käsität,
+ken liekin hän. Ei tarpeen sana ollut
+ois prinsessan, sun tunsin helposti:
+sä, tiedän, hyvää tahdot ja saat aikaan.
+Ei sulle oma kohtalos tuo huolta;
+sa muita ajattelet, muita autat;
+ei elon oikullinen aaltoilu
+vie rintas rauhaa. Näin sun käsitän.
+Mik' oon ma, etten etsis seuraasi?
+Mull' eikö syytä palavasti pyytää
+murua edes sala-aarteistasi?
+Et kadu, tiedän sen, jos avaat mieles,
+ja tiedän: ystäväin oot, jos mun tunnet,
+--sit' oonkin ystävää mä kaivannut.
+En häpeile, ett' olen kokematon
+ja nuori. Pääni ympärillä tyynnä
+viel' lepää vastaisuuden kultapilvi.
+Mies jalo, minut povellesi paina
+ja elon kohtuulliseen nautintoon
+mun ohjaa malttamaton mieleni!
+
+ANTONIO.
+Yhdessä hetkessä jo vaadit, minkä
+vain kypsäll' antaa harkinnalla aika.
+
+TASSO.
+Saa aikaan hetkessäkin rakkaus,
+mit' tuskin koskaan ponnistus ja vaiva.
+En sitä pyydä vain, mut vaadinkin.
+Vetoan sinuun hyveen nimessä,
+mi liittoon vaatii kunnon ihmisiä.
+Yks nimi mun viel' oisko mainittava?
+Niin toivoo, tahtoo ruhtinatar--, hän,
+Eleonora, ystäviks sois meidät.
+Oi, täyttäkäämme hänen toivonsa!
+Luo jumalaisen yhdess' astukaamme
+omistain hälle kaiken pyrintömme,
+hänelle teon arvokkaimman tehden.
+
+--Siis vielä: täss' on käteni! Se ota!
+Äl' enää hylkää, älä kieltäydy,
+oi jalo mies, suo mulle nautinto,
+tuo kunnon miehen kaunein: paremmalleen
+ehdotta, luottavaisna antautua.
+
+ANTONIO.
+Jo kiidät täysin purjein! Tottuneen
+sa näytät voittamaan, tiet avaroina,
+leveinä portit eessäs näkemään.
+Suon kaiken arvon, kaiken onnen sulle
+mä mielisti; mut liian selvään näen:
+on vielä suuri juopa välillämme.
+
+TASSO.
+On ero vuotten, arvon koetellun,
+ei tahdon alttiin, siinä kilpaan astuu.
+
+ANTONIO.
+Ei tahto loihdi töitä syntymään,
+tien liian lyhyeksi rohkeus arvaa.
+Päämäärän saavuttanut seppelöidään,
+ja ansio jää usein seppeleettä.
+Vaikk' onhan seppeleitä köykäisiä,
+on monenlaisia: niit' ilman vaivaa
+voi usein saada huvikävelyllä.
+
+TASSO.
+Mit' auliisti suo tälle jumaluus,
+ja tuolta tyyten epää, moista lahjaa
+ei tapaa jokainen, kuin tahtokoonkin.
+
+ANTONIO.
+Jumalten muitten yli Onnetarta
+sä kiitä silloin: sokea se onhan!
+
+TASSO.
+Myös Oikeuden-jumalatar sitoo
+lumeelta jokaiselta silmänsä.
+
+ANTONIO.
+Laps onnen Onnetarta ihannoikoon,
+sen sadoin silmin kunnon näkevän
+hän kuvailkoon, ja viisaaks, huolekkaaksi,
+Minervaksi tai muuksi nimetköön,
+ja palkaks sanokohon armon-annin,
+satunnais-helyn merkiks ansion!
+
+TASSO.
+Ei tarvis kieltä selvempää. Jo riittää!
+Näen sydämeesi syvälle ja sinut
+jo tunnen iäksi! Oi, niin jos tuntis
+myös ruhtinatar sinut! Turhaan tuhlaat
+sa sanais, katseittesi nuolia.
+Ei seppelettä, jota pääni kantaa,
+voi langettaa ne lakastumatonta.
+Sa kasva ensin ylle kateutesi,
+siit' ehkä sitten kanssani voit kiistää!
+On seppel mulle pyhin, korkein onni.
+Vaan näytä mulle mies, sen saavuttanut,
+mä mihin pyrin vasta, sankari,
+jost' on vain tarut mulle kertoneet,
+tuo esiin runoniekka, vertainen
+Homeroksen, Vergiliuksen, tai
+viel' enemmän; mies näytä, joka palkan
+tään kolmin kerroin ansaitsis, mut jonka
+se kolmin kerroin enemmän kuin minut
+sais hämilleen: mun polvistuvan silloin
+näet eteen jumal-lahjan antajan;
+ja siihen jään mä, kunnes seppeleen
+mun päästäni hän siirtää arvokkaampaan.
+
+ANTONIO.
+Sen arvoiseks jäät kyllä siihen saakka.
+
+TASSO.
+Mua punnittakoon, sit' en välttele;
+mut halveksintaa ansainnut en ole.
+Ei seppeltä, min mulle ruhtinas
+ja ruhtinatar tunnustukseks soivat,
+epäillen, ilkkuin halventaa saa kukaan!
+
+ANTONIO.
+Tuo korskeus, tuo kuuma kiihko sulle
+ei sovi mua kohtaan, tääll' ei lainkaan.
+
+TASSO.
+Min sallit itselles, myös mulle sopii.
+Pois tuomittuko täältä totuus ois?
+Ja palatsiko tyrmä vapaan hengen?
+Tääll' onko sorto kunnon miehen osa?
+Tääll' ylevyys on vasta oikein paikallaan,
+ma, uskon, hengen ylevyys! Se eikö
+sais viihtyä maan mahtavien luona?
+Saa varmaan! Ruhtinaasen lähentää
+meit' aateluus vain, isiltämme saatu;
+miksei myös sielun suuruus, jota suonut
+ei luonto kaikille, kuin antaa voinut
+ei kaikille se suurta sukujuurta?
+Vain pikkumaisuus täällä peljätköön,
+kateus, häpeäkseen näyttäytyvä:
+kuin saastaverkkojaan ei mikään lukki
+saa luoda näitten seinäin marmoriin.
+
+ANTONIO.
+Mun itse oikeutat sua halveksimaan!
+Miest' ystävyyteen, luottamukseen vaatis
+uhittelulla poika kiihkomieli!
+Kurittomuutes kunnoksiko luulet?
+
+TASSO.
+Kuriton ennen teistä nähden, kuin
+omissa silmissäni kunniaton.
+
+ANTONIO.
+Oot kyllin nuori, jotta hyvä kuri
+tien paremman voi sulle neuvoa.
+
+TASSO.
+Ja kyllin nuori, kyllin vanhakin
+oon uhmataksein epäjumalia.
+
+ANTONIO.
+Jos sanasilla, runosilla ollaan,
+sä voitonsankariksi pääset varmaan.
+
+TASSO.
+Tekoja kerskattavia ei tehnyt
+mun ole nyrkkini, mut siihen luotan.
+
+ANTONIO.
+Sa luotat sääliin, joka liian kieroon
+on vienyt onnes riihattoman riennon.
+
+TASSO.
+Oon täysikasvuinen, nyt tunnen sen.
+Aseiden uhkapeliin kanssasi
+ois mulla pienin halu ollut käydä;
+mut yhä paloa sa kiihdät, veri
+jo kiehuu, tuskallinen kostonhimo
+kuin koski rinnassani kohisee.
+Jos olet mies, kuin kehut, tartu miekkaan!
+
+ANTONIO.
+Et tiedä kuka, etkä missä olet.
+
+TASSO.
+Pyhäkkö pyhinkään ei solvausta
+pakoita sietämään. Sa häväiset,
+sa tahraat tämän paikan, enkä minä,
+jok' uhrin kaunehimman, luottamuksen,
+ihailun, rakkauden sulle kannoin.
+Sun henkes saastuttaa tään paratiisin,
+sun sanasi tään puhtaan salin, eikä
+mun sydämeni tunne, joka kuohuu,
+pois tahran pienimmänkin torjuakseen.
+
+ANTONIO.
+Mi ylhä henki povess' ahtaassa!
+
+TASSO.
+On vielä tilaa rintaa avarruttaa.
+
+ANTONIO.
+Avartuu sanoistakin monen rinta.
+
+TASSO.
+Jos ritar' oot, kuin minä, näytä se!
+
+ANTONIO.
+Oon kyllä, mutta tiedän, missä olen.
+
+TASSO.
+Siis kera käy, ett' asein saamme kiistää!
+
+ANTONIO.
+Sun vaatia ei sovi, siks en seuraa.
+
+TASSO.
+Vain raukka turvaa syyhyn tuollaiseen.
+
+ANTONIO.
+Ja raukka uhkaa vain, miss' on hän varma.
+
+TASSO.
+Ilolla luovun tästä turvasta.
+
+ANTONIO.
+Niin, luovu laista, paikka tää ei luovu.
+
+TASSO.
+Se anteeks suokoon, että tämän kärsin!
+(_Paljastaa miekkansa_.)
+Käy miekkaas, tahi seuraa, jott' en syystä
+sua ikuisesti halveksis, kuin vihaan!
+
+
+
+NELJÄS KOHTAUS.
+
+
+    ALFONSO. EDELLISET.
+
+ALFONSO.
+Mik' outo riita tääll' on riehahtanut?
+
+ANTONIO.
+Oi ruhtinas, mun tyynnä seisovan
+näet tämän raivon-villitsemän eessä.
+
+TASSO.
+Sua rukoilen kuin jumaluutta: katsees
+minua varoittaen hillitköön!
+
+ALFONSO.
+Antonio, kerro, Tasso, sano mulle:
+kuin tunkeunut on riita talooni!
+Kuin villitsi se teidät, viisaat miehet,
+kun hurjuuteen sen lain ja tapain tieltä
+näen teidät riistävän? Mä hämmästyn!
+
+TASSO.
+Et tunne meitä molempia, luulen.
+Tuo mies, niin muka jalo, viisas, mua
+on raa'asti ja ilkkuin kohdellut,
+kuin tuhma, raukkamainen ihminen.
+Ma luottain lähestyn, hän pois mun työntää;
+ma hartaan rakkauteni hälle tarjoon,
+--hän aina katkerammin kiihoittaa
+ja suonissani veren puhtaimman
+sapeksi muuttaa. Anteeks suo! Mun täällä
+näit vihan raivossa. Hän alkusyy
+on kaikkeen, jos ma syylliseksi jouduin.
+Hän loimuun kiihti liekin, mi mun huumas
+ja vahingoitti meitä molempia.
+
+ANTONIO.
+Hän yltyi ylhään runohurmioonsa!
+Mua ensiks, ruhtinas, oot puhutellut,
+ja multa kysynyt; nyt minäkin
+kai vuoron saan tään kerkeämmän jälkeen.
+
+TASSO.
+Niin kerro, kerro, sana sanalta!
+Ja selväks ilme, tavu jokainen
+tee tälle tuomarille, jos vaan tohdit!
+Sa toistamiseen solvaa itseäsi,
+todista omaa syytäs! Sit' en kiellä
+henkäisyn, suonen sykähtämän vertaa.
+
+ANTONIO.
+Jos viel' on puhuttavaa sulla, puhu!
+jos ei, niin vaiti, älä keskeytä!
+Siis, herrani, ken riidan alkoi, minä
+Vai tuoko kiihkopää? Ken vääräss' on?
+Se etäinen on kysymys ja vielä
+kai toistaiseksi paras heittää sikseen.
+
+TASSO.
+Kuin niin? Kai ensi kysymys on se,
+ken oikeassa on, ken väärässä.
+
+ANTONIO.
+Ei varsin, vaikka mieli suhdaton
+niin luuleekin.
+
+ALFONSO.
+                Antonio!
+
+ANTONIO.
+                         Armollinen,
+sua tottelen, mut olkoon vaiti hän!
+Mun puhuttuani hän jatkakoon.
+Saat sinä ratkaista. Mä siis vain sanon:
+en haastaa oikeuteen, en syyttää häntä
+ma voi, en itseäni puolustaa,
+en antaa vaatimaansa hyvitystä:
+ei edessäsi vapaana hän seiso.
+Hän alaisena lain on ankaran,
+jot' armos korkeintaan voi lieventää.
+Mua uhkas täällä hän ja taistoon vaati;
+ja tuskin sulta salas paljaan miekan.
+Jos väliimme et sinä ehtinyt,
+myös minä syylliseksi tullut oisin
+ja häpeillen nyt seisoisin sun eessäs.
+
+ALFONSO (_Tassolle_).
+
+Et hyvin tehnyt.
+
+TASSO.
+                 Oma sydämeni
+vapauttaa minut, sinun varmaan myös.
+Niin on: ma uhkasin ja vaadin, miekan
+myös vedin. Mut et tiedä, kuinka loukkas
+hän mua sanoin salakähmäisin
+ja harkituin, kuin vuoti hieno myrkky
+vereeni nopeasti kieleltään,
+kuin liehtoi vain hän mielenkuohuani!
+Hän kylmän tyyneytensä säilytti,
+mua kiihtäin, ärsyttäin. Oi, hänt' et tunne,
+et tunne, etkä tule tuntemaan!
+Eteensä ystävyyteni toin kauniin,
+mut lahjani hän heitti jalkoihini.
+Jos syttynyt ei sieluni ois silloin,
+se aina arvoton sua palvelemaan,
+sun armoos oisi. Anteeks suo, jos lain
+ja tämän paikan unhoittanut olen!
+En millään pohjalla saa raukka olla,
+sijalla millään alennusta sietää.
+Jos milloin rinnastani haihtunee
+se tunto, silloin rankaise, pois työnnä
+ja iäks silmäis eestä minut hylkää!
+
+ANTONIO.
+Helposti taakat kantaa nuorukainen,
+syyt pyyhkii pois kuin tomun vaatteistaan!
+Se kummaa ois, niin ellei tunnettu
+ois runouden lumovoima, joka
+lyö mahdottoman kanssa leikkiänsä
+niin mielellään. Mä tuskin uskon, että
+myös sinä, herrani, ja palvelijas
+niin turhaksi tään teon arvaatte.
+Jokaista majesteetti suojelee,
+ken häntä lähestyy kuin jumaluutta
+ja hänen vihittyä asuntoaan.
+Kuin luona alttarin sen kynnyksellä
+myös talttuu intohimo jokainen.
+Ei miekka välky siellä, sana uhkaa,
+ei solvauskaan vaadi kostoa.
+Sen ulkopuolla katkeruudelle
+ja vihalle jää kyllin kiistatilaa.
+Ei uhkaa raukka siell', ei mies käy pakoon.
+Takeeksi turvan taattos perustivat
+nää muurit, pyhäköksi arvolleen
+ne asettivat, viisaasti tään rauhan
+lain kurill' ankaralla säilyttivät;
+maanpakoon, vankilaan tai kuoloon kävi,
+ken rikkoi; arvoa ei katsottu,
+ei sääli oikeutta sitonut;
+pelästys ilkiönkin valtasi.
+Nyt näämme pitkän, kauniin rauhan jälkeen
+taas hyväin tapain paikkaan raa'an raivon
+ja kiihkon palaavan. Jo päätä, herra,
+ja rankaise! Ken voikaan kaitaa tietä
+velvollisuuden vaeltaa, jos laki
+ja käsi ruhtinaan ei turvaa häntä?
+
+ALFONSO.
+Mun puolueeton mielen' ymmärtää
+viel' enemmän kuin sanoakaan voitte.
+Ois kaunihimpi ollut päivänne,
+jos syytä tähän sanaan ei ois mulla.
+Näet liki oikeutta täss' on vääryys.
+Sua jos Antonio on loukannut,
+hän velvollinen hyvittämään sua
+on jollain tavoin, niinkuin vaadit sa.
+Välittäjänne mielelläni oisin.
+Mut, Tasso, vankeudella sovitat
+sä syysi. Niinkuin annan anteeks sulle,
+niin lievennän myös lakia sun tähtes.
+Nyt meidät jätä! Huoneessasi pysy
+ja itseäsi yksin vartioi!
+
+TASSO.
+Tää tuomar-sanas onko, ruhtinas?
+
+ANTONIO.
+Sä etkö huomaa isän lempeyttä?
+
+TASSO (_Antoniolle_).
+Sun kanssas mull' ei enää puhuttavaa.
+(_Alfonsolle_.)
+Oi herra, minut, vapaan, vankeuteen
+sun vakaa sanas heittää. Olkoon niin!
+On mielestäs se oikein. Sanaas pidän
+mä pyhänä, siks sydän vaiti olkoon.
+Se uutta mulle on, niin uutta, että
+sua, itseäni, paikkaa tuskin tunnen.
+Tään miehen sentään tunnen--. Totella
+ma tahdon, vaikka paljon vielä voisin
+puhua, kuten tulis. Vait on suuni.
+Se rikos oliko? Mua ainakin
+rikollisena näytään pitävän.
+Ja vanki oon, mit' arvelleekin sydän.
+
+ALFONSO.
+Sen otat syvemmästi kuin mä itse.
+
+TASSO.
+Se menee yli ymmärrykseni;
+tai oikeastaan ei,--laps enhän ole;
+mun pitäis ymmärtää se, luulisinpa.
+Äkisti valo mulle vilkuttaa,
+vaan kohta hämärään se peittyy taas,
+vain tuomioni kuulen, kumarran.
+On turhaan sanoja jo tuhlattu.
+
+--Täst' alkain tottelemaan, avuton,
+sa totu! Unohdit, miss' olit sa:
+jumalten majoiss', et maan tanterilla;
+nyt äkki-lankeemus sun lamauttaa.
+Niin, tottele, äl' emmi! Vaikeaakin
+On miehen tekeminen alttiisti.
+
+--Pois ensin ota miekka, minkä annoit,
+kun Ranskaan lähdin kardinaalin kanssa;
+ei kunniata tuonut ole se,
+vaan häpeääkään ei, ei tänään edes.
+Syvästi liikutetuin sydämin
+pois luovutan tään lahjan toivontäyden.
+
+ALFONSO.
+Et tunne mieli-alaani sua kohtaan.
+
+TASSO.
+On työni totella, ei ajatella.
+Ja lahjan kauniimmankin surukseni
+mua vaatii säädyllisyys luovuttamaan.
+Ei sovi vangin päähän seppele:
+pois siitä itse siirrän kaunistuksen,
+min ikiaikaiseksi suodun luulin.
+Sain liian varhain onnen kauneimman,
+ja kuin sill' ylvästellyt oisin, multa
+se liian pian riistetään.
+
+--Sa otat itseltäs, mit' ottaa kukaan
+ei voinut, mit' ei jumalat suo toiste.
+Niin kummat ihmisell' on koetukset:
+kevyttä joustavuutta jos ei luonto
+ois meille antanut, niit' emme kestäis.
+Opettaa hätä meitä leikkien
+pois jumalien lahjat tuhlaamaan:
+me kädet aukaisemme mielellämme,
+ett' iäks aartehemme häviää.
+
+--Myös kyynel seuraa tätä suudelmaa
+ja sinut katoon vihkii! Sallittu
+tää onhan heikkoutemme hento merkki.
+Ken itkis ei, kun kuolematon edes
+ei turvaa hävitystä vastaan saa?
+Tään miekan ympärille kiertyen
+mi surukseni ei sua ansainnut,
+kuin urhon kirstulla, nyt haudalla
+mun onneni, mun toivoni sä lepää!
+
+--Nää vapaaehtoisesti etees lasken;
+ken kantaa asetta sun vihas alla?
+ken seppeltä sun hylkäämänäs, herra?
+Käyn vankilaani, vartoin päätöstä.
+
+(_Ruhtinaan annettua merkin ottaa hovipoika miekan seppeleineen
+sekä vie sen pois_.)
+
+
+
+VIIDES KOHTAUS.
+
+
+    ALFONSO. ANTONIO.
+
+ANTONIO.
+Tuon pojan minne houre vetää? Kuinka
+arvonsa, kohtalonsa värittääkään!
+Mielestään nuoriso, tuo rajoitettu
+ja kokematon, valio on varsin
+ja itsensä se kaikkeen valtuuttaa.
+Hän rangaistusta nuorna kärsiköön,
+omaksi hyväkseen sen miesnä näkee.
+
+ALFONSO.
+Hän rangaistu on--pelkään, liioinkin.
+
+ANTONIO.
+Jos lempeyttä osoittaa sa tahdot,
+taas vapauteensa, herra, laske hänet,
+ja kiistamme siis miekka ratkaiskoon.
+
+ALFONSO.
+Jos on se tarpeellista, käyköön niin.
+Vaan kuinka ärsytit sä vihaan häntä?
+
+ANTONIO.
+
+Mä sitä tuskin osaan sanoa.
+Hänt' ihmisenä ehkä loukkasin,
+mut aatelista arvoansa en.
+Ja hälle sanaa säädytöntä suuhun
+ei tuonut suurin vihastus.
+
+ALFONSO.
+Niin näytti
+myös minusta tuo kiistanne, ja puhees
+mun arveluani vain vahvistaa.
+Kun miehet riitaantuu, syy viisainta
+on vikapäänä pitää. Häneen et
+sais suuttua, sun häntä ohjata
+ois parempi. On vielä aikaa siihen:
+tää tapaus teit' aseihin ei vaadi.
+Niinkauan kuin on rauha maassa, sitä
+ma tahdon talossani nauttia.
+Taas rauha palauta, sen kyllä voit!
+Lenora Sanvitale ensiksi
+saa lempeästi häntä lauhdutella,
+sä sitten luokseen käy, mun nimessäni
+taas anna hälle vapaus ja itsees
+hän jaloin, vakain sanoin kiinnitä.
+Niin pian kuin vaan voit, tee tämä! Kanssaan
+sa puhut ystävänä, isänä.
+Viel' ennen eroamme sopu tulkoon,
+--jos tahdot vaan, sa kaiken aikaan saat.
+Mieluummin vielä jäämme hetkeksi
+ja suomme naisten jatkaa lempeästi,
+mit' aloit sa; ja kun me palaamme,
+tään tapauksen viime jäljen ovat
+he umpeen luoneet. Vaikeuksia
+et näytä välttää tahtovan, Antonio!
+Työn yhden päättänyt oot tuskin, kun
+jo palaat, uutta puuhaa hankkiakses.
+Tään myöskin onnistuvan toivon sulle.
+
+ANTONIO.
+Oon häpeissäni; sanas heijastavat,
+kuin kirkas kuvastin, mun vikojani.
+Miest' ylevää on helppo totella:
+hän käskiessään meitä vakuuttaa.
+
+
+
+
+KOLMAS NÄYTÖS.
+
+
+
+ENSIMÄINEN KOHTAUS.
+
+
+PRINSESSA (_yksin_).
+Eleonora missä viipyy? Yhä
+vain kiihtyy tuska, suru sydämeni.
+Ma tuskin tiedän, mitä tapahtui,
+ma tuskin tiedän, kumpi syypää on.
+Kun tulis hän! En kanssa veljeni
+puhua mielis, en Antonionkaan
+mä ennenkuin oon tyyntynyt ja tiedän,
+kuin ovat asiat, kuin käydä voi.
+
+
+
+TOINEN KOHTAUS.
+
+
+    PRINSESSA. LEONORA.
+
+PRINSESSA.
+Min tiedon tuot sä ystävistämme,
+Eleonora? Tapaus tuo kerro!
+
+LEONORA.
+En enää lisää tietoihimme saanut.
+He kiistaan yltyi, Tasso miekan veti,
+sai veljes eroon heidät. Tasso näyttää
+tään riidan alkaneen, Antonio
+vapaana käy ja ruhtinaansa kanssa
+saa keskustella; Tasso sitävastoin
+on yksin, huoneeseensa tuomittuna.
+
+PRINSESSA.
+Antonio häntä varmaan ärsytti,
+tylysti loukkas mieltä ylvästä.
+
+LEONORA.
+Niin luulen minäkin: näin otsallaan
+jo pilven, kun hän kävi Tasson luokse.
+
+PRINSESSA.
+Miks sydämemme ääntä hiljaista
+ja puhdasta niin harvoin noudatamme!
+Niin hiljaa puhuu henki povessamme,
+niin hiljaa, selvään sentään, osoittaen,
+mit' omaksua tulee, mitä välttää.
+Antonio mielestäin tän' aamuna
+viel' oli entistäänkin jyrkempi.
+Mieleeni nous jo paha aavistus,
+kun heidät rinnan näin. Vain ulkomuoto
+sa huomaa, kasvot, ääni molempain
+ja katse, käynti! Kaikk' on vastakkaista,
+ei koskaan liittoon rakkaus vie heitä.
+Vaan toivo viekoitellen yhä mua
+näin uskotti: on viisas kumpikin
+ja jalo, valistunut, ystäväs;
+mi liitto lujemp' on kuin kunnon miesten?
+
+--Ma valtaani sain nuorukaisen mielen,
+niin kauniin luottavaisna, lämminnä!
+Antoniolle jospa heti puhuin!
+Mä viivyttelin; vähän vain ol' aikaa;
+ja arkaelin ensi sanakseni
+hänelle nuorukaista suositella.
+Mä hyvän tavan voimaan liioin luotin
+ja tahdikkuuteen, joka sopeutuu
+myös vihollisten väliin; peljännyt
+en tätä kiihkoa ma vanhalta
+ja kokeneelta mieheltä. Niin kävi!
+Näin pahaa tulevan en luullut ois.
+Oi, mua neuvo! Mit' on tehtävä?
+
+LEONORA.
+Kuin vaikea on neuvoa, sen itse
+sanoistas päättäin tunnet! Erehdyst' ei
+tää ole kesken saman-luontoisten;
+voi sanat, taikka tarpeen tullen aseet,
+sen saattaa onnelliseen päätökseen.
+Oon tuntenut jo kauan: viholliset
+nää kaksi miestä on, siks että luonto
+ei heitä muovaellut yhdeksi;
+ja edukseen jos viisaat oisi he,
+he ystävyyden-liiton solmisivat;
+mies yksi ois he silloin, elämässään
+heill' oisi voima, onni, tyydytys.
+Niin toivoin minäkin; nyt näen: turhaan.
+Kuin kiista kävikään täänpäiväinen,
+sen sovittaa voi; mutta taattu silti
+ei ole vastaisuus, ei huominen.
+Ois mielestäni Tasson parhain täältä
+pois toistaiseksi matkustaa; hän Roomaan
+tai myös Firenzeen voishan muuttaa; siellä
+mä hänet voisin pian tavata
+ja ystävänä mieltään tyynnyttää.
+Antonion, jok' on vieraantunut meistä,
+sä täällä sillävälin itseesi
+ja ystäviisi voisit lähentää.
+Niin sen, mi mahdottomalta nyt näyttää,
+ehk' aika, paljon antava, vois tehdä.
+
+PRINSESSA.
+Sä, ystävätär, tahdot nauttia,
+mä sit' en sais; se onko kohtuullista?
+
+LEONORA.
+Sä kieltäyvä vain siitä olet, mitä
+nyt kuitenkaan et voisi nauttia.
+
+PRINSESSA.
+Pois ystävän niin tyynnä ajaisinko?
+
+LEONORA.
+Vain näön vuoksi;--hänet suojaat niin.
+
+PRINSESSA.
+Ei veljeni suo siihen suostumustaan.
+
+LEONORA.
+Hän myöntyy kyllä syymme kuultuaan.
+
+PRINSESSA.
+Niin raskast' ystävässään karkoittaa
+on itsensä.
+
+LEONORA.
+            Hän pelastuuhan kauttas.
+
+PRINSESSA.
+Sit' aietta en puolla sanallani.
+
+LEONORA.
+Siis vielä pahempaa sa varro pahaa.
+
+PRINSESSA.
+Mua vaivaat, vaikk' et tiedä, hyödytätkö.
+
+LEONORA.
+Käy ilmi pian, kumpi erehtyy.
+
+PRINSESSA.
+Äl' enää kysele, jos täytyy kerran!
+
+LEONORA.
+Ken päätöksen voi tehdä, voittaa tuskan.
+
+PRINSESSA.
+En pysty päättämään, vaan käyköön niin,
+jos ei hän pitkäks aikaa lähde pois--
+ja huolta pitäkäämme, Leonora,
+ett' ei hän koskaan kärsi puutetta,
+ett' yhä, hänen poissaollessaankin,
+suo hälle runsaan avun herttua.
+Antonion kanssa puhu, veljeenihän
+hän paljon vaikuttaa, eik' ystäväämme
+tai meitä kiistan tähden vihanne.
+
+LEONORA.
+Sun sanas tehoaisi enemmän.
+
+PRINSESSA.
+Sen tiedät, ystävä, en mitään pyytää,
+urbinolaisen sisareni lailla,
+voi itselleni enkä rakkailleni.
+Mä mielelläni elän hiljaa vain
+ja kiitollisna otan vastaan, mitä
+voi sekä tahtoo antaa veljeni.
+Siit' ennen itseäni soimasin
+ma paljonkin; nyt olen päässyt siitä.
+Mua usein moitti eräs ystävätär:
+oot epäitsekäs, niin sanoi hän,
+se kaunist' on; mut olet siihen määrään,
+ett' ystävänkään tarpeet sydäntäs
+ei kyllin liikuta. Sen tyynnä kuulen
+ja kaiketi saan kärsiä tään moitteen.
+Sit' enemmän mä iloitsen, kun voin
+nyt auttaa ystävääni teossa;
+saan äidin-perintöni haltuuni
+ja tukea hänt' osaltani tahdon.
+
+LEONORA.
+Oi ruhtinatar, tilaisuus myös mulla
+on ystävyyttäni nyt osoittaa.
+Hän varojaan ei hyvin valvo, niinpä
+hänt' auttelen ma taiten puuttehissaan.
+
+PRINSESSA.
+Vie pois siis hänet, ja vaikk' yksin jäänkin,
+sun omasi hän olkoon ennemmin:
+niin, nähdäkseni, varmaan parhain on.
+Terveelliseksi taas mun tätä tuskaa
+siis täytyy ylistää! 0l' osani
+se nuoruudesta asti. Tuttu on se.
+Jää puolinaiseks kallein tappio,
+kun varmat emme omistuksest' olleet.
+
+LEONORA.
+Sun onnes, hyvin ansaitsemas, toivon
+mä nähdä.
+
+PRINSESSA.
+          Leonora! Onneni?
+Ken onnellinen on?--Mä veljeäni
+niin kyllä kutsuisin: suursydän, hän
+näet aina tyynnä kestää kohtalonsa;
+mut ansiotaan palkita ei koskaan.
+Mun sisareni onko onnellinen,
+tuo kaunis nainen, sydän ylevä?
+Hän last' ei miehelleen saa nuoremmalle;
+mies häntä kunnioittaa hartaasti,
+mut ilo talossa ei silti asu.
+Mit' auttoi äitiämme viisaus
+ja laajat tiedot, jalomielisyys?
+Hän vieraan erheen silti välttää voiko?
+Meist' eroitettiin hän; nyt on hän kuollut,
+ei varmuutta meill' ole, että kuoli
+hän sovinnossa Jumalansa kanssa.
+
+LEONORA.
+Oi, puutost' älä katso jokaisen,
+vaan mitä vielä jokaiselle jää!
+Mit' ei jää sulle vielä?
+
+PRINSESSA.
+                         Minulle?
+Jää kärsivällisyys! Mä siihen totuin
+jo nuoruudesta. Siskot, ystävät
+kun riensi juhlain iloon yhteiseen,
+mun, sairaan, täytyi huoneeseeni jäädä,
+ja tuskain parissa sain oppia
+jo varhain kieltäymään. Vain yhdestä
+sain yksin ollessani huvitusta;
+se oli laulu. Itse viihdyttelin
+mä itseäni, tuskan, kaipauksen
+ja toivot kaikki hiljaa uneen lauloin:
+niin usein tuska nautinnoksi muuttui
+ja sopusointuun vaihtui surukin.
+Tät' onnea en kauan pitää saanut,
+pois lääkäri vei senkin, vaikenemaan
+mun tuomitsi; sain elää, kärsiä
+vaill' ainokaista pientä lohdutusta.
+
+LEONORA.
+Niin monta ystävää sull' oli luonas,
+ja terve olet nyt ja virkeä.
+
+PRINSESSA.
+Niin, terve, toisin sanoen: en sairas;
+ja monta uskollista ystävää
+on onnenani. Oli yksi myös--
+
+LEONORA.
+Hän vielä on.
+
+PRINSESSA.
+              Vaan kauan ei. Kun hänet
+näin ensi kerran, paljon merkitsi
+se hetki. Tuskin toipunut ma olin,
+pois tuskin oli kipu väistynyt
+ja sairaus; ma hiljaa kainon katseen
+loin elämään, taas päivä ilahutti
+ja veljen, siskon seura, imin luottain
+taas toivon puhtahinta hunajata.
+Sain uskallusta eespäin katsoa
+viel' elämään, ja kaukaa lähestyi
+mua hahmot ystävälliset, niin, silloin,
+Eleonora, mulle nuorukaisen
+esitti siskoni, toi seurassaan.
+Ja tunnustaa voin sulle: sijan sai
+hän silloin mielessäni ainiaaksi.
+
+LEONORA.
+Oi ruhtinatar, siin' ei katumista!
+On voitto jalouden tunteminen,
+ja sit' ei meiltä koskaan voida riistää.
+
+PRINSESSA.
+On peljättävä oivaa, kaunista,
+kuin liekkiä, jost' ihana on hyöty
+niin kauan kuin se palaa liedessäsi,
+kuin tielläs on se soihtu lempeä,
+--ken vois, ken tahtois silloin pois sen antaa?
+Vaan jos se riehua saa valloillansa,
+kuin tuhoaakaan se! Nyt päästä minut!
+Ma lavertelen, vaikka sultakin
+salata pitäis, kuink' oon heikko, sairas.
+
+LEONORA.
+On mielen sairaan helpoin valituksiin
+ja luottamuksen helmaan vaimentua.
+
+PRINSESSA.
+Jos tehoo luottamus, niin pian elvyn;
+sua kohtaan on se puhdas, ehyt mulla.
+Ah ystävätär! Päätin kyllä jo:
+hän lähteköhön vain! Mut päiväin pitkäin
+jo tunnen tuskaa loputonta nyt,
+kun luopua mun täytyy ilostani.
+Ei tapaa enää silmäluomill' aamu
+keralla unten yhtä, kirkkahinta,
+heräämishetkell' enää rintaa täytä
+iloisin kaipuin näkemisen toivo;
+mun ensi katseheni puistosta
+hänt' etsii turhaan aamunkasteen aikaan.
+Kuin kaunihisti toive täyttyikään,
+kun kanssaan armain illoin käydä sain!
+Kuin suurenikaan kaipuu, toinen toistaan
+paremmin aina tuta, ymmärtää!
+Ja joka päivä mieli kauniimmat
+ja puhtahammat tapas sopusoinnut.
+Mi hämy silmäni nyt peittääkään!
+Nyt päivän loiste, valon ylhäisen
+suur' autuus, värit rikkaat maailman
+ja muodot tuhannet on vaipuneet
+mua saartavahan sumuun raskaaseen.
+Yks oli päivä ennen elämä;
+vait oli suru, aavistuskin mykkä,
+ja alustamme ilman ohjausta
+vei eespäin virran aallot kepeät;
+nyt salaa tunto ange poveen astuu
+ja kauhuun peittää päivän tulevan.
+
+LEONORA.
+Taas uusi päivä sulle ystäväs
+ja uudet ilot, uuden onnen tuo.
+
+PRINSESSA.
+Ois mulla mieli pitää omani:
+tuo huvitusta vaihtelu, mut tuskin
+myös hyötyä. En kaihoin nuorekkain
+ja kiihkeästi koskaan arpamaljaan
+maailman vieraan ole tarttunut,
+jott' osallensa sydän kokematon
+sais jotain sattumalta siepatuksi.
+Mun kunnioittaa täytyi häntä, siksi
+myös rakastaa; ja hänhän elämän
+mun elämääni vasta oikein toi.
+Sun hänt' on vältettävä! mietin ensin.
+Ma kartoin, kartoin, lähemmäs vain tulin.
+--Niin armas ansa, rangaistus niin kova!
+Pois katoo multa puhdas, tosi onni,
+ja kaiholtani paha valta joku
+kaikk' ilot vaihtaa tuskiin tuttaviin.
+
+LEONORA.
+Jos sana ystävän ei lohduta,
+niin huomaamatta aika lempeä
+ja elon ihanuus sua virkistää.
+
+PRINSESSA.
+Niin kaunishan on maailma! Niin paljon
+sen ääriin mahtuu hyvää elämään.
+Ah, aina sentään askelehen päähän
+se meistä näyttää karkaavan ja vetää
+kautt' elämämme askel askeleelta
+ain' asti hautaan aran kaipuumme!
+Niin harvoin, harvoin löytää ihminen
+sen, mikä näytti hälle määrätyltä,
+niin harvoin sen hän pitää saa, min kerran
+jo tavoittamaan käsi onnistui!
+Pois riistäytyy se, mikä ensin meille
+ol' antaunut, ja itse laskemme
+sen pois, mit' innokkaasti tapailimme.
+Kyll' onni on, mut emme tunne sitä;
+tai tunnemme ja kaltoin kohtelemme.
+
+
+
+KOLMAS KOHTAUS.
+
+
+LEONORA (_yksin_).
+Kuin säälittää tuo jalo sydän mua!
+Kuin murheellinen onkaan osansa!
+Ah, tappion hän kärsii,--voittaako
+sa aiot? Tarpeellista liekö Tasson
+pois siirtyä? Sä siksikö teet tämän,
+jott' yksin saisit haltuus sydämen
+ja kyvyt, jotka tähän saakka jakaa
+sait toisen, etevämmän, kanssa? Onko
+se rehellistä? Mitä puuttuu sulta?
+On puoliso ja poika, omaisuutta
+ja arvoa ja kauneutta sulla,
+hänetkin tahtoisitko lisäksi?
+Sa rakastatko häntä? Miksi muuten
+et enää ilman häntä olla vois?
+Sen saat sa itsellesi tunnustaa.--
+Mi riemu saada kuvastimekseen
+tuo kaunis sielu! Eikö onni ole
+kaht' ihanampi, kun hän laulullaan
+kuin päällä pilvein kaaren meitä kantaa?
+Kas silloin olet miekkonen! Ei kyllin,
+ett' olet, omistat, mit' toivoo moni;
+sen myöskin kukin tietää omakses!
+Sua maasi mainitsee ja sinuun katsoo,
+se onhan kaiken onnen ylin huippu.
+Vain Lauran mainettako laulaa saisi
+kaikk' armaat huuloset? Ja yksinkö
+Petrarca outoa oi' ihanaistaan
+siis oikeutettu julki jumaloimaan?
+Ken miehistä mun ystävälleni
+vois vetää vertoja? Kuin nyky-aika,
+niin tulevakin häntä kunnioittaa.
+Kuink' ihanaa, kun elon loistoa
+saa vierellänsä nauttia ja käydä
+päin vastaisuutta kevein askelin!
+Ei enää aika, vanhuus, inha maine,
+min oikku menestyksen aallot nousuun
+ja laskuun saa, sua vahingoittaa voi:
+mi katoovaist' on, laulussa se säilyy.
+Viel' olet kaunis, vielä onnellinen,
+vaikk' onkin aikaa sitten pyörteeseensä
+sun riistänyt jo kaiken kiertokulku.
+Sun on hän oleva, sa prinsessaa
+et silti köyhdytä: on samanlaista
+tää kiintymys kuin kaikki muutkin hällä.
+Kuin hento valo kuun, ne niukasti
+valaisee öisen vaeltajan tietä;
+ei lämpöä, ei elon hurmaa hehku
+ne ympärilleen. Tasson onnesta
+hän erossakin samoin iloitsee
+kuin milloin joka päivä hänet näki.
+Ja enhän ystäväni kanssa sentään
+maanpakoon täältä aio kaikota:
+mä vielä palaan, tuonpa hänetkin.
+Niin käyköön!--Tuoll' on jäykkä ystävä;
+saa nähdä, voinko hänet taltuttaa.
+
+
+
+NELJÄS KOHTAUS.
+
+
+    LEONORA. ANTONIO.
+
+LEONORA.
+Et rauhaa kanssas tuo, vaan sotaa; kuin
+leiristä tulisit tai taistelusta,
+miss' auttaa nyrkki vain ja väkivalta,
+et Roomasta, min pyhä viisaus
+kätensä nostaa siunaavan ja näkee
+maailman kuuliaisen jalkains' eessä.
+
+ANTONIO.
+Saan kestää moittees, kaunis ystävätär,
+mut anteeks-antokin lie likellä.
+On vaarallista, liian kauan jos
+kohtuuden viisaan miesnä käydä täytyy.
+Sivulla väijyy paha haltia
+ja väkisin aik' ajoin uhrin vaatii.
+Sen sille valitettavasti kannoin
+täll' erää ystäväini vahingoksi.
+
+LEONORA.
+Niin kauan vierahista ihmisistä
+näit vaivaa, katsoit heidän mieliään:
+nyt, ystäväsi taas kun näet, heitä
+et tunne, kohtelet kuin vieraita.
+
+ANTONIO.
+Siin' onkin vaara, armas ystävätär!
+Varoen käyt sä vierahien kesken
+ja tarkkaat, heidän suosiostaan etsit
+päämäärääs, siten heistä hyötyen.
+Mut ystävien luona vapaudesta
+ja heidän rakkaudestaan nautit, sallit
+myös oikun itselles, ja intohimo
+taas rajumpana ottaa valtansa.
+Niin ensiksi me niitä loukkaamme,
+joit' armahimmin rakastamme.
+
+LEONORA.
+                             Sinut
+näen ilokseni, kallis ystäväni,
+taas tyynten sanais takaa kokonaan.
+
+ANTONIO.
+Niin, surukseni tunnustan, ett' tänään
+mä ylenmäärin maltin unhoitin.
+Mut työstä kiusallisesta kun palaa
+mies rehellinen kuumin ohimoin
+ja kaipaa iltamyöhän viileyteen
+taas uutta vaivaa varten levätäkseen,
+mut huomaa, ett' on varjoon joutilas
+leveän sijan ottanut,--kai hyvin
+voit ymmärtää, hän mitä silloin tuntee?
+
+LEONORA.
+Jos oikein ymmärtää hän, mielellään
+tuon varjon jakaakin hän miehen kanssa,
+mi haasteluin ja lempein soinnuin hälle
+työn huojentaa ja levon sulostuttaa.
+Puu leveän luo varjon, ystäväni,
+ja sopu molemmille tilaa suo.
+
+ANTONIO.
+On turhaa horjuvaisin vertauksin,
+Eleonora, meidän leikitellä.
+Maailman hyvyydestä paljonkin
+osaksi toisen mielellään voi suoda.
+Yks aarre sentään on, min sois vain sille,
+jok' erityisesti sen ansaitsee;
+ja toinen, jot' ei konsaan vapain tahdoin
+jakaisi ansiollisimman kanssa--;
+ne aarteet mainitakin sulle voin:
+yks seppele, naissuosio on toinen.
+
+LEONORA.
+Nuo lehvät, nuorukaista seppelöivät,
+vakaata miestä onko loukanneet?
+Mut ethän hänen runotyöllensä
+ees itse palkkaa vaatimattomampaa
+ois voinut keksiä. Sill' ansio,
+mi yli aikain käy, mi ilmana
+vain kuultaa, sielussamme säveleinä,
+kuvina herkkinä vain keijuilee,
+se myöskin palkita vain kaunein kuvin,
+vain merkein hennoin voidaan; ja kun maata
+hän tuskin koskettaa, niin palkka korkein
+vain vaivoin hänen päänsä ylettää.
+Vain hedelmätön oksa on se lahja,
+min uhraa hedelmätön ihailija,
+niin helpoimmasti päältään velvoituksen
+pois siirtääkseen. Sä tuskin kadehdit
+pään kaljun ympäriltä kultakehää
+kuvassa marttyyrin; ja milloin vaan
+näet laaker-seppeleen, se enemmän
+on varmaan merkki tuskien kuin onnen.
+
+ANTONIO.
+Mua armas suusko tahtois opettaa
+maailmaa turhamaista halveksimaan?
+
+LEONORA.
+Sua minun ei lie tarvis opettaa
+jok' ansiolle suomaan arvonsa.
+Vaan sentään viisaallekin, niinkuin muille,
+on joskus tarpeen, että avunsa
+valossa oikeassa nähdä saa hän.
+Sun pyytees, jalo mies, ei kohdistua
+voi suosion ja maineen harhakuvaan.
+Se palvelus, joll' itses ruhtinaasees,
+joll' itsees ystäväsi yhdistät,
+se vaikuttaa, se elää--palkkakin
+siis olkoon todellinen, elävä.
+Työs seppel on sun herras luottamus,
+se hartioilles mieluinen on taakka
+ja helposti sen kannat; maineesi
+on, että sinuun kaikki luottavat.
+
+ANTONIO.
+Vaan naisten suosiost' et mitään virka,
+--et sitä sentään multa evänne?
+
+LEONORA.
+Kuin katsoo asiaa. Sull' onhan sitä,
+ja ilman sitäkin sun helpompi
+ois toimeen tulla, kuin miespolon tuon.
+Vai, onnistuisko nainen, joka tahtois
+sinusta huolta pitää naisen tavoin,
+sinusta tointa tekis itselleen.
+Olentos varmuutta on, järjestystä,
+sä pidät huolen itsestäs ja muista.
+Sull' on, mit' antaa sulle tahtois. Tasso
+meit' askarruttaa omall' alallamme.
+Hält' tuhat pikkuseikkaa puuttuu, joita
+halulla nainen hankkii. Liinavaatteet
+parasta liinaa tahtoo, silkkipuvun
+myös hiukan kirjaellun; kuosikkaana
+käy mielellään, ei halpaa kangast' yllään
+voi sietää, jok' on palvelijan merkki.
+Kaikk' olla pitää hälle hienoa
+ja hyvää, kaunista ja ylhäistä.
+Ja sentään hältä puuttuu kaikki taito
+tuot' itsellensä hankkia, tai pitää,
+kun saanut on: ei ole koskaan rahaa,
+ei huolekkuutta hällä. Milloin tuonne
+hän jotain jättää, milloin tänne taas.
+Ei koskaan matkalta hän palaja,
+ettei ois kolmasosa tavaroistaan
+pois huvennut. Myös palvelijat usein
+varastaa hältä. Niin, Antonio, onkin
+täys huoli vuodet umpeen hänestä.
+
+ANTONIO.
+Ja yhä rakkaammaks se huolenpito
+saa hänet. Onnen poika, jolle vain
+avuiksi puutoksetkin lasketaan,
+ja joka poikasta voi näytellä
+mies-iässäkin vielä, kuunianaan
+saa pitää heikkoutensa hempeän.
+Saat anteeks suoda, armas ystävätär,
+jos taaskin olen hiukan katkera.
+Et sano kaikkea: mit' uskaltaa hän,
+ett' on hän viisaampi kuin luullaankaan.
+Hän kahden sulo-suosiosta kerskuu,
+hän sitoo ja hän päästää mielinmäärin,
+ja tempuin sellaisin hän sellaiset
+sydämet voittaa! Kuka uskois sitä!
+
+LEONORA.
+Niin aivan! Tämähän jo todistaa,
+ett' ystävyys vain innostuttaa meitä.
+Ja vaikka lempi lempeen vaihdettaiskin,
+tuo kaunis sydän palkittaisko liioin,
+jok' itsens' unohtaen ystävilleen
+vain elää unelmissa lempeissä?
+
+ANTONIO.
+Hänt' yhä hemmoitelkaa enemmän
+ja itsekkyyttään rakkaudeksi luulkaa,
+pois loukaten ne ajakaa, jotk' olleet
+on teille uskolliset ystävät;
+veroa ylpeälle omin ehdoin
+vain tuokaa, keskinäisen luottamuksen
+te kaunis piiri tyyten rikkokaa!
+
+LEONORA.
+Meit' uskot liian puolueellisiksi;
+me usein varoitamme ystäväämme,
+me häntä muovaella tahdomme,
+ett' itsestään hän nauttis enemmän
+ja muille suuremman sois nautinnon.
+Me kyllä huomaamme myös puutoksensa.
+
+ANTONIO.
+Ja sentään moni moitittava seikka
+saa kiitoksenne. Hänet kauan sitten
+jo tunsin--hän on helppo tuntea:
+on ylpeä, ei salaa itseään.
+Hän milloin vaipuu itseensä, kuin olis
+maailma täysi hällä povessaan,
+hän tarpeeks itsellensä maailmassaan,
+ja kaikki ympäröivä hukkuu pois.
+Hän antaa mennä sen ja kadota,
+pois työntää sen ja lepää itsessään--
+mut äkisti, kuin ruuti, jonka säen
+saa pieni syttymään, hän ystävyyteen
+tai tuskaan, vihaan, oikkuun viriää:
+hän silloin kaikki vaatii käsiinsä,
+mi johtuu mieleensä, se tapahtukoon;
+vilauksessa silloin syntyköön,
+mi vuodet pitkät valmistusta vaatis,
+vilauksessa nouskoon aarre, jonka
+sais irti tuskin vuosikautten vaiva:
+hän mahdotonta vaatii itseltään,
+sit' toisiltakin sitten vaatiakseen.
+Ain' ilmiöitten viime syihin saakka
+hän tahtoo päästä hengenvoimallaan;
+yhdelle miljoonista onnistua
+se tuskin voi, eik' ole hän se mies:
+itseensä aina lopulta hän vaipuu,
+eik' entisestään koskaan parane.
+
+LEONORA.
+Hän vahingoittaa itseään, ei muita.
+
+ANTONIO.
+Ja silti liiaksikin loukkaa muita.
+Vai voitko kieltää, ettei kiihkossaan
+hän äkkipuuskaisessa herttuaa
+tai prinsessaakin, ketä tahansa,
+haikaile häväistä ja soimata.
+Vain tosin hetken kiihkossa; mut sentään
+se hetki palaa taas: ei hallitse
+hän suutaan enemmän kuin sisuaan.
+
+LEONORA.
+Jos lyhyeksi ajaksi hän täältä
+pois lähtis, hyötyä niin hänelle
+kuin muillekin ois siitä luullakseni.
+
+ANTONIO.
+Niin ehkä, ehkä ei. Mut tällä haavaa
+sit' älköön ajateltako. En näet
+sälyttää mieli syytä päälleni;
+vois siltä näyttää, kuin ma ajaisin
+pois hänet, ja sit' en mä tee. Hän jääköön
+hoviimme rauhassa mun puolestani;
+ja sopia jos tahtoo kanssani
+ja jos hän noudattaa voi neuvoani,
+niin voimme varsin hyvin tulla toimeen.
+
+LEONORA.
+Nyt itse toivot, että vaikuttaa
+voit ihmiseen, jok' äsken juuri oli
+jo kadotettu mielestäsi.
+
+ANTONIO.
+                       Aina
+me toivomme, ja aina parempi
+on toivoa kuin toivo kadottaa.
+Ken näet arvaa mahdollisen rajat?
+Hän ruhtinaallemme on rakas. Täällä
+on hänen sijansa. Ja joskin turhaan
+me häntä muovaella koemme,
+niin siedämmehän muitakin kuin häntä.
+
+LEONORA.
+Niin tyyneks en, niin tasapuoliseksi
+sua uskonut. Sa muutuit nopeaan.
+
+ANTONIO.
+Yks avu sentään iäll' olla täytyy:
+jos ei se erehdystä vältäkään,
+se sentään kohta voikoon tyyntyä.
+Sä ensin koit mua saada sovintoon
+kanss' ystäväsi. Nyt mä pyydän, tee se!
+Tee parhaas, tasapainoon saadaksesi
+tuon miehen, jott' ois tyyntä kaikki taas.
+Käyn itse luokseen, kuu saan tietää sulta,
+ett' on hän rauhoittunut, milloin uskot,
+ett' enää läsnäoloni ei pahaa
+voi enentää. Vaan mitä teet, se tee
+myös hetkessä,--Alfonso palaa näet
+tän' iltana jo kaupunkiin, ja häntä
+ma seuraan. Siihen saakka hyvästi!
+
+
+
+VIIDES KOHTAUS.
+
+
+LEONORA (_yksin_).
+Nyt, ystävä, me emme yhtä vedä:
+mun etuni ja sun täll' erää ei
+käy käsikkäin. Tät' aikaa tahdon käyttää,
+koen voittaa puolelleni Tasson. Joutuin!
+
+
+
+
+NELJÄS NÄYTÖS.
+
+(_Huone_.)
+
+
+
+ENSIMMÄINEN KOHTAUS.
+
+
+TASSO (_yksin_).
+Oliko unta vain se, hyljännytkö
+on sinut kaunis houre äkisti?
+Sun uni vanginnutko korkeimman
+on riemus päivänä, ja painaa nyt
+ja sortaa raskain kahlein sieluasi?
+Niin, valveillas ja unelmissas oot sa.
+Miss' ovat hetket, jotka seppelein
+pääs ympärillä äsken karkeloivat?
+Ja päivät, jolloin henkes vapaa kaiho
+luo ehti taivaan äärten siintäväin?
+Viel' elät kuitenkin ja tunnustelet
+sä itseäs,--et tiedä, elätkö.
+Syy minun liekö, liekö jonkun toisen
+ett' täällä rangaistusta kärsin nyt?
+Ma rikoinko, kun kärsiä mun täytyy?
+Vikani eikö ole avu vain?
+Loin häneen silmäni, ja hyvä tahto
+ja toiveherkkyys sai mun yltymään:
+on muka ihminen, kell' ihmisen
+on ulkonäkö. Syli avoinna
+mä häntä vastaan kävin, mutta lukot
+ja salvat tunsin vain, en sydäntä.
+Oi, viisaastihan olin ajatellut,
+kuin vastaanottaisin mä miehen sen,
+jot' ennakolta epäluuloin katsoin!
+Vaan mitä sulle koskaan tapahtuukaan,
+niin tähän varmuuteen sä kiinnittäy:
+oon armaan nähnyt! Edessäin hän seisoi!
+Hän puhui mulle, häntä kuuntelin ma.
+Tuo katse, ääni, sanat lempeät,
+mun on ne iäti, ei niitä ryöstää
+voi aika, sallimus, ei onnen oikut!
+Jos saikin silloin liian nopsan lennon
+mun sieluni, jos liioin yltyä
+soin povessani liekin, mi nyt kalvaa
+mua itseän', ei kaduttaa mua voi se,
+eloni ikimennyttä jos oiskin.
+Mä hälle vihin itseni ja riemuin
+sit' tottelin ma viittausta, mi vei
+mun turmioon. Niin olkoon! Ansainneeni
+oon sentään todistanut luottamuksen
+tuon kalliin, joka mua virkistää,
+nyt vielä virkistää, kun eteeni
+jo kaameana pitkän murhe-ajan
+yösynkkä portti aukee.--Tehty on se!
+Äkisti päivä parhaan suosion
+nyt laskee eessäni, mun ruhtinaani
+pois kääntää katseensa,--mä yksinäni
+tiell' ahtahalla, tummalla nyt seison.
+Nuo linnut kaameat, kaksmieliset,
+yön vanhan seuralaiset ilkeät,
+taas viuhuu esiin, ympärillä liehuu.
+Ma minne, minne ohjaan askeleni,
+jott' inho ahdistava minut jättäis,
+jott' ei mua nielis syvyys uhkaava?
+
+
+
+TOINEN KOHTAUS.
+
+
+    LEONORA. TASSO.
+
+LEONORA.
+Mit' tapahtunut on? Sua, rakas Tasso,
+niin kiihkos, epäluulos sokaisiko?
+Kuin tapahtui se? Hämmästyneet oomme
+me kaikki. Ja sun luontos lempeä,
+sun suopeutesi, ja sun nopsa katsees,
+sun älys oikea, mi kullekin
+suo oman osansa, sun tasamieles,
+mi kestää, mitä tyynnä kestämään
+pian oppii jalo, harvoin turhamainen,
+sun viisautes, mi kieltäs hallitsi?
+sua, kallis ystävä, nyt tuskin tunnen.
+
+TASSO.
+Ja jos tuo kaikki nyt ois kadonnut?
+Jos ystävän, jonk' ennen rikkaaks luulit,
+näetkin kerjäläiseks äkkiä?
+Oot oikeassa, itseni mä enää
+en ole, ja se sentään yhtähyvin
+mä olen nyt kuin olin ennenkin.
+Ei arvoitus tää ole, niinkuin näyttää.
+Kuu hiljainen, mi yötäs virkistää
+ja valollansa tenhoten sun silmäs
+ja mieles vangitsee, se päivin häilyy
+kuin hattara vain hento, kalpea.
+Sai päivä sammumaan mun valoni,
+te minut tunnette, en itse enää.
+
+LEONORA.
+En ymmärrä sua, ystäväni, noin
+kun puhut. Itses mulle selitä!
+Tuon jyrkän miehen loukkausko sinuun
+niin koski, että itseäs ja meitä
+käsität väärin. Mulle mieles avaa.
+
+TASSO.
+Mua loukattu ei ole, näethän
+mun rangaistuna, koska loukkasin.
+Sanojen solmut vaivatta ja pian
+saa auki kalpa, vaan ma olen vanki.
+Sa tuskin tiedät--hento ystävä,
+tät' älä säikähdä--: sä ystäväsi
+nyt vankilassa tapaat. Ruhtinas
+mua niinkuin koulupoikaa kurittaa.
+En voi, en tahdo kanssaan kiistaa käydä.
+
+LEONORA.
+Sä näytät ylenmäärin kiihtyneeltä.
+
+TASSO.
+Niin heikoksi, niin lapseksiko luulet
+mun, että runnella vois tällainen
+tapaus minut? Se, mi tapahtui,
+niin syvään ei mua loukkaa, mutta se
+mua loukkaa, mitä merkitsee se mulle.
+Kadehtijani, vihamieheni
+vain vallitkoot! On selvä taistotanner!
+
+LEONORA.
+Sa aivan väärin monta epäilet,
+siit' itse olen varmuutehen päässyt.
+Ei vihaa sinua Antoniokaan,
+kuin väität. Tänäinenkin selkkaus--
+
+TASSO.
+Sen jätän täysin syrjään, muistan vain
+Antonion, millainen hän oli ja
+on edelleen. Mua tuskastutti aina
+tuo jäykkä viisaus, kun alituiseen
+hän mestaria näytteli. Sensijaan,
+ett' tutkis, eikö äly kuulijan
+käy oikeata suuntaa itsestäänkin,
+hän sulle paljon opettaa, min tunsit
+sa paremmin ja syvemmin, ja sanaa
+sun sanomaasi hän ei kuulekaan,
+hän aina sinut väärinymmärtää.
+Kuin raskas väärinymmärrys, mi puhuu
+vain hymyin ylpein, ylimielisin!
+Niin vanha viel' en ole enkä viisas,
+ett' ois mun vastaan hymyiltävä vain
+ja kärsittävä. Ei ois tälleen voineet
+välimme jäädä, meidän kerran ois
+ne ollut rikottava kuitenkin.
+Ne ajanpitkään pahenneet viel' oisi.
+Vain yhden herran tunnen, hänet, jolta
+saan ravintoni, häntä mielelläni
+ma seuraan, muit' en mestareita pyydä.
+Mies vapaa tahdon aatoksissa olla
+ja runoilussa; toiminnassa meitä
+maailma yllin kyllin rajoittaa.
+
+LEONORA.
+Hän sinust' usein kunnioittain puhuu.
+
+TASSO.
+Kai paremminkin: säästäin, älykkäästi.
+Se juuri suututtaa mua; osaahan
+niin laskein sanansa hän sovittaa,
+ett' ylistyksensä on parhain moite
+ja ettei mikään enemmän sua loukkaa,
+ei syvemmin, kuin hänen kiitoksensa.
+
+LEONORA.
+Kunp' oisit kuullut, ystävä, kuin puhui
+hän usein sinusta ja kyvystäs,
+min luonto hyvyydessään ennen muita
+soi sulle. Mitä olet, omistat,
+hän varmaan tuntee ja suo arvon sille.
+
+TASSO.
+Oi, usko mua, itsekäs ei mieli
+voi välttää kateuden ahdistusta.
+Mies sellainen suo anteeks toiselle
+kyll' omaisuuden, säätyarvon, maineen,
+näin miettien: sull' on se myös, jos tahdot,
+jos kestät vielä, jos sua onni suosii.
+Vaan mitä luonto yksin suo, mit' ei
+voi koskaan mikään tahdonponnistus
+tai vaivannäkö saavuttaa, ei kulta,
+ei miekka eikä äly, kestävyys
+voi vallata, sit' ei hän anteeks anna.
+Hän soisko mulle sen? Hän, jäykkämieli,
+jok' uskoo runotarten suosion
+uhalla saavansa, ja kootessaan
+mont' eri runoilijain ajatusta
+jo luulee runoilijaks itseään?
+Hän mulle ruhtinaankin suosion
+sois paljon ennen--vaikka halukkaasti
+sen pitäis yksinkin,--kuin lahjan, minkä
+nuo taivaiset soi orvon osaksi.
+
+LEONORA.
+Oi jospa katsees kirkas ois kuin mun!
+Sä erehdyt, ei sellainen hän ole.
+
+TASSO.
+Jos erehdyn, sen mielelläni teen!
+Hän pahin vihamies on silmissäni,
+ja oisin lohduton, jos lievemmin
+mun häntä ajatella pitäisi.
+On mieletöntä olla kohtuullinen
+jok' asiassa; oman itses sillä
+vain tuhoot. Meitä kohtaan ihmiset
+myös onko kohtuulliset? Ei, ah ei!
+On ihmiselle ahdasrajaiselle
+molemmat tarpeen: rakkaus ja viha.
+Yö eikö hälle niinkuin päiväkin
+lie tarpeen, uni niinkuin valveillaolo?
+Ei, vihata mun täytyy syvimmin
+täst' alkain tuota miestä mielessäni;
+ei mikään riistää voi mun haluani
+hänt' yhä huonommaksi ajatella.
+
+LEONORA.
+Jos miielialaas, kallis ystävä,
+et tahdo muuttaa, enpä tiedä, kuinka
+voit vielä hoviin jäädä olemaan.
+Sen tiedät: paljon pätee hän, ja syystä.
+
+TASSO.
+Oi, hyvin tiedän, armas ystävä,
+kuin tarpeeton oon kauan täällä ollut.
+
+LEONORA.
+Et ole, etkä koskaan olla voi!
+Päinvastoin tiedät, kuinka kanssas elää
+mielellään ruhtinas ja prinsessa.
+Ja jos Urbinon herttuatar saapuu,
+sun vuokses saapuu hän ehk' yhtähyvin
+kuin sisarensa. Kaikki sinusta
+he hyvää ajattelee, samaan tapaan,
+ja kaikki sinuun täysin luottavat.
+
+TASSO.
+Oi Leonora, kuinka luottavat?
+Hän onko koskaan sanaa vakavaa
+mun kanssain valtiostaan vaihtanut?
+Jos tuli esiin seikka, josta kysyi
+hän mieltä siskonsakin, niinkuin muitten,
+jos olin läsnä, sit' ei koskaan multa
+hän kysynyt. Sai silloin kuulla vain:
+Antonio saapuu! Kirjoitettakoon
+Antoniolle! Antoniolt' tiedustakaa!
+
+LEONORA.
+Vain valitat, et kiitä ensinkään.
+Kun sulle suo hän täyden vapautes,
+sua kunnioittaa hän, min parhain taitaa.
+
+TASSO.
+Hän minut rauhaan jättää, mielestään
+kun olen hyödytön.
+
+LEONORA.
+Sa juuri siksi
+oot hyödyllinen, että rauhaan jäät.
+Povellas murhetta ja mielipahaa,
+kuin lasta armasta, jo kauan kannoit.
+Näin usein mietin, mietin vieläkin:
+maaperällä sä tällä kauniilla,
+min onni näytti kasvinpaikaksesi
+jo antaneen, et menesty. Oi Tasso!
+Tään neuvon antaa voinko, puhtaaks suuni
+nyt puhua?--Sun täält' ois lähdettävä!
+
+TASSO.
+Pois sääliväisyys, armas lääkäri!
+Suo lääke sairaalles, äl' ajattele,
+se onko katkeraa.--Hän vieläkö
+voi parantua, sitä tarkoin tutki,
+oi viisas, hyvä ystävä! Sen kaiken
+mä itse nään, se mennyttä jo on!
+Voin hälle anteeks suoda, hän ei mulle;
+ja hän on tarpeen, vaan en, koito, minä.
+Ja hän on viisas, vaan en, koito, minä.
+Hän vaikuttaa mun vahingokseni,
+ma vaikuttaa en voi, en tahdo vastaan.
+Mun ystäväni ovat alallaan,
+he toisin katsoo asiaa, ei torju
+he pahaa, vaikk' ois vastaan taisteltava.
+On erottava, luulet, mun; ma samoin--
+Siis jääkää hyvästi!--Mä kestän senkin.
+Te minust' erositte, suotakoon
+myös mulle rohkeutta, voimaa eroon!
+
+LEONORA.
+Ah, kaukaa katsoin selvempää on kaikki,
+mi lähellä vain meitä hämmentää.
+Viel' ehkä huomaat, mikä rakkaus
+sua kaikkialta ympäröi, mi onni
+on tosi, uskollinen ystävyys,
+jot' aarteet maailman ei korvaa sulle.
+
+TASSO.
+Sen saamme kokea.--Jo nuoruudesta
+maailman tunnenhan--kuin helposti
+se meidät avuttomiks, yksin jättää
+ja tietään käy kuin aurinko ja kuu
+ja kaikki taivaiset.
+
+LEONORA.
+                     Jos mua kuulet,
+ei koskaan toiste varro, ystävä,
+sua tämä surullinen kokemus.
+Jos saan sua neuvoa, niin ensin lähdet
+Firenzeen, siellä eräs ystävätär
+sinusta pitää alttiin huolen. Heitä
+kaikk' epäilyt, se olen minä itse.
+Koht'ikään sinne puolisoni luo
+ma lähden, enkä iloa vois hälle
+enk' itselleni tuottaa parempaa
+kuin jos ma sinut saatan keskuuteemme.
+En virka sanaakaan, sen itse tiedät,
+mi ruhtinas sun läheisyyteensä
+siell' ottaa, mitä hoivaa miehiä
+ja naisia se kaunis kaupunki.
+Oot vaiti? Tarkoin punniten tee päätös!
+
+TASSO.
+Mua viehättää sun puhees, tarkalleen
+sen mukainen, mit' itse salaa toivoin.
+Vaan liian uutta on se; mietintään
+suo mulle aikaa! Päätöksen teen pian.
+
+LEONORA.
+Pois lähden, toivoin kaikkein kauneinta
+sun osakses ja mun ja tämän talon.
+Sä mieti vain ja oikein mietittyäs
+parempaa tuskin löydät aatosta.
+
+TASSO.
+Viel' armas ystävä, yks kysymys:
+mua kohtaan mik' on mieli prinsessan?
+Hän suuttunutko oli? Minusta
+puhuiko moittien? Se suoraan sano!
+
+LEONORA.
+Hän kohta anteeks soi, hän tuntee sinut.
+
+TASSO.
+Imartelutta sano: silmissään
+mun onko alentunut arvoni?
+
+LEONORA.
+Ei naisen suosio niin äkin katoo.
+
+TASSO.
+Pois päästääkö hän minut mielellään?
+
+LEONORA.
+Jos hyödykses se koituu, kyllä varmaan.
+
+TASSO.
+Mua yhä suosineeko ruhtinas?
+
+LEONORA.
+Voit tyynnä luottaa jaloon mieleensä.
+
+TASSO.
+Ja prinsessanko yksin jätämme?
+Sä lähdet, ja vaikk' en mä paljon ole,
+jotakin sentään, tiedän, hälle olin.
+
+LEONORA.
+Jos kaukanakin, seura armas meille
+on ystävämme, onnen saavuttanut.
+Ja hyvin käy: sun näen onnellisna,
+et täältä lähde mielin karvahin.
+Sua tapaamaan sai ruhtinas Antonion,
+jok' itse moittii omaa katkeruuttaan,
+mi loukkas sua. Tyynnä saapuu hän
+ja tyynnä hänet vastaanota, pyydän.
+
+TASSO.
+Voin joka hetki häntä vastaan käydä.
+
+LEONORA.
+Ja taivas suokoon, rakas ystävä,
+ett' avaan silmäs täällä ollessasi:
+ei kukaan koko isänmaassasi
+sua vihaa, salaa pilkkaa, vainoa!
+Sa varmaan erehdyt, ja vaikka muutoin
+loit runos muiden iloksi, nyt sentään
+luot kumman kudoksen, ja itseäs
+vain loukkaat niin. Teen puolestani kaikki
+sen hävittääkseni, jott' iloiten
+ja vapaana voit käydä elon tietä.
+Voi hyvin! Kohta hyvää sanaa varron.
+
+
+
+KOLMAS KOHTAUS.
+
+
+TASSO (_yksin_).
+Mun tunnustaako pitäis: kukaan mua
+ei vihaa, vainoa, ja kaikki vilppi
+ja kaikki salajuonten kudokset
+on omain aivojeni kuvitusta!
+Mun tunnustaako pitäis: väärin luulen
+ja vääryyttä teen miehille, jotk' ei
+sit' ansaitse. Niin tehdä hetkellä,
+mi täysin tuopi päivän valkeuteen
+mun oikeuteni sekä muiden vilpin!
+Mun täytyis syvään tuntea, kuin mielin
+avoimin mulle tarjoo suosionsa
+mun ruhtinaani, lahjat runsaat mulle
+hän antaa, vaikka liian heikkona
+mun vihaajaini silmäns' soentaa
+ja kahlehtia kätensä hän sallii!
+
+--Hän petetyks ei itseään voi nähdä,
+mä heit' en pettureiksi todistaa;
+ja jotta rauhass' itseään hän pettäis,
+he häntä mukavimmin pettää vois
+--vain siksi nöyrtyin väistyä mun täytyy!
+
+--Ja ken mua neuvookaan? Niin viisaasti
+ken ohjata mua tahtois, tarkoittaen
+vain parastani vilpittömin mielin?
+Lenora, niin, Lenora Sanvitale,
+tuo hento ystäväinen! Nyt sun tunnen!
+Oi, miksi koskaan uskoin sanaansa.
+Ei suora ollut hän, kuin paljon onkaan
+hän mulle suosiotaan tuhlannut
+ja hellyyttänsä sanoin hempein!
+Ei, petollinen sydän hällä on
+ja siksi jää se, suosiohon pyrkii
+hän viekkain, äänettömin askelin.
+
+--Kuin usein ehdoin tahdoin itseäni
+olenkaan pettänyt, myös häneen nähden!
+Ja sentään itse asiassa mua
+on pettänyt vain turhamaisuus. Hyvä!
+Mä hänet tuntein liehin itseäni:
+»Noin muita kohtelee hän», ajattelin,
+»sua kohtaan on hän vilpitön ja avoin».
+Nyt hyvin nään, mut liian myöhään vain:
+ma olin suosittu--hän painautui
+niin hellänä mua, onnenlasta, liki.
+Nyt kaadun minä--onnen mukana
+hän selin minuun kääntyy.
+
+                          Luokseni
+nyt vihaajani aseena hän saapuu,
+matavi esiin, kuiskii liukkain kielin,
+tuo käärmehyinen, lumoloitsujaan.
+Noin armas onko ollut konsaan hän!
+Kuin sujui hänen suustaan joka sana!
+Mut imartelu multa salata
+ei kauan voinut petollista mieltä:
+sanainsa vastakohdan otsahansa
+näin liian selvään kirjoitettuna.
+Mä hyvin tunnen, milloin etsitään
+mun sydämeeni tietä vilppimielin.
+Mull' onko lähtö pois? Firenzeen viekö
+mun tieni kohta ensi tilassa?
+Ja miks Firenzeen? Kyllä näen, siellä
+Medicien uus suku vallitsee,
+ei tosin sodassa Ferraran kanssa,
+mut sentään jalot mielet erilleen
+vie salakateuden tyly käsi.
+Jos noilta yleviltä ruhtinailta
+saan merkit suosion ma korkeat,
+kuin saatan odottaa, koht' epäluulon,
+ett' olen uskoton ja kiittämätön,
+herättäis helposti tuo hovimies.
+
+--Pois tahdonkin, mut en kuin teill' on mieli;
+pois, mutta kauemmas kuin luulette.
+Mä mitä täällä? Ken mua pidättää?
+Oi, liian hyvin sanat, mitkä urkin
+Lenoran suusta, kaikki ymmärrän!
+Vain tavuittain ne vaivoin esiin sain
+ja tiedän nyt, mi prinsessan on mieli--
+niin, niin, on sekin totta, älä lankee
+nyt epätoivoon! »Minut menemään
+hän laskee, kosk' on parasta se mulle.»
+Oi, jospa sydämessään tuntisi
+hän intohimon, joka syöksis minut
+ja minun onnenikin perikatoon!
+Mä ennen kättä kuolon tervehdin
+kuin hänen, joka kylmin, jäykin mielin
+voi minut päästää.--Täältä lähden mä!--
+Nyt varo, itseäs äl' anna pettää
+hyvyyden, ystävyyden varjon minkään!
+Ei kukaan sua petä, ellet itse.
+
+
+
+NELJÄS KOHTAUS.
+
+
+    ANTONIO. TASSO.
+
+ANTONIO.
+Ma sulle, Tasso, sanan sanoisin,
+jos voit ja haluat mua tyynnä kuulla.
+
+TASSO.
+Mult' onhan toimiminen kielletty,
+vain odottaa ja kuunnella mun sopii.
+
+ANTONIO.
+Sun tapaan rauhallisna, kuten toivoin,
+ja mieleni ois avoimesti haastaa
+sun kanssas. Siteen heikon ensiksi,
+mi muka kahlees oli, avajan
+nimessä ruhtinaamme.
+
+TASSO.
+                     Minut päästää
+nyt mielivalta, niinkuin sitoikin.
+Mä tyydyn, enkä vaadi oikeutta.
+
+ANTONIO.
+Ja itsestäni sanon: näyttää siltä,
+kuin oisin sanoillani loukannut
+sua syvemmin, kuin, monen intohimon
+mua kiihdyttäissä, itse huomasinkaan.
+Vaan mikään parjaus ei lähtenyt
+mun huuliltani kevytmielisesti;
+ei aatelisna sulia syytä kostoon
+ja ihmisenä anteeks antanet.
+
+TASSO.
+Mi koskee kipeämmin: loukkaus
+vai parjaus, en tahdo tutkia.
+Ain' ytimihin viiltää edellinen,
+ihoa jälkimäinen raapaisee.
+Saa häväistyksen nuolen itseensä
+mies, joka aikoi sillä haavoittaa;
+mies, hyvin sotinut, saa hyvityksen
+myös eessä julkisuuden helposti,--vaan
+sydän haavoitettu vitkaan toipuu.
+
+ANTONIO.
+Sua täytyy mun nyt pyytämällä pyytää:
+pois älä käänny, täytä toivo minun
+ja ruhtinaan, mun lähettäjäni!
+
+TASSO.
+Mä tiedän velvoitukseni ja taivun.
+Kaikk' olkoon sovittu, jos olla voi!
+On keihäs moinen, kertoo runoniekat,
+mi iskemänsä haavan parantaa
+voi kosketuksell' ystävällisellä.
+On ihmiskielelle se voima suotu;
+en vihoin tahdo sitä vastustaa.
+
+ANTONIO.
+Sua kiitän, toivoin, että ystävänä
+mua kohta koetella haluat
+ja tahtoani, sulle altista.
+Sua voinko, kuten soisin, hyödyttää?
+
+TASSO.
+Sa tarjoot, mitä toivoa vain voin.
+Toit jälleen vapauteni mulle, nyt
+sua pyydän, käyttöoikeus myös hanki!
+
+ANTONIO.
+Mit' aiot mielessäsi? Selvään sano!
+
+TASSO.
+Kuin tiedät, päättänyt oon runoni;
+vaan sangen puuttuvainen on se vielä.
+Sen tänään ruhtinaalle jätin, toivoin
+esittää saavani myös erään pyynnön.
+Ma Roomaan tiedän kokoontuneen nyt
+mont' ystävääni; yksityisesti
+he kirjeissä on mielens' ilmaisseet.
+jo moneen kohtaan nähden; paljon olen
+mä käyttää voinut, paljon vielä vaatii
+vakaata harkintaa; ja muuttamatta
+mä eräät paikat jättää tahtoisin,
+jos paremmin kuin tähän saakka mua
+ei vakuuteta. Kirjetietä ei
+käy päinsä kaikki tää; mut tapaaminen
+vois pian kaikki solmut selvitellä.
+Siks ruhtinaalle pyynnön esittää
+mä tänään tahdoin; tilaisuutt' en saanut.
+En yrittää voi enää,--toivon siis
+tään suostumuksen saavani sun kauttas.
+
+ANTONIO.
+Ei mielestäni ole edullista
+poislähtö juuri nyt, kun valmis työsi
+tien sulle valmistanut suosioon
+on ruhtinaan ja ruhtinattaren.
+On päivä suosion kuin elonaika:
+käy toimeen kohta, kun on vilja kypsä!
+Pois siirtyen et mitään voita, voittos
+ehk' entisetkin hukkaat. Läsnäolo
+on jumalatar mahtava. Sen voima
+sa opi tuntemaan ja tänne jää!
+
+TASSO.
+Ei syytä pelkoon mulla: aina on
+Alfonso jalo ollut mua kohtaan,
+ja toiveitteni täytännästä kiittää
+ma tahdon hänen sydäntänsä vain,
+en liehitellen päästä armoihin;
+en mitään tahdo hältä ottaa vastaan,
+min antamista katua hän vois.
+
+ANTONIO.
+Siis älä vaadi, että pois sun nyt
+hän päästäis; mielellään hän sit' ei tee,
+ja hyvin pelkään: ei tee ensinkään.
+
+TASSO.
+Hän tekee sen, kun oikein pyydetään,
+ja sulle onnistuu se, jos vain tahdot.
+
+ANTONIO.
+Vaan mitä perusteita esitän?
+
+TASSO.
+Suo puhua mun joka säkeeni!
+Mun pyrintöni kiitost' ansaitsee,
+jos voimat olivatkin liian heikot.
+Ei uurautta multa puuttunut.
+Niin monet vilppaat päivät vierivät,
+yöt monet kului hiljaa--kaikki ne
+tään hartaan laulun valmistukseen vihin.
+Mull' oli kaino toivo lähestyä
+esiaikain mestareita suuria,
+ja rohkeana töihin jaloihin
+pitkästä unestansa aikalaiset
+taas herättää, senjälkeen ottaakseni
+ehk' osaa pyhän sodan kunniaan
+ja vaaraan jalon ristijoukon kanssa.
+Ja parhaat miehet herättääkseen täytyy
+parhainten arvoinen myös laulun olla.
+Mit' aikaan sain, on ansio Alfonson;
+myös viimeistelyyn toivon suosionsa.
+
+ANTONIO.
+Ja juuri hän on täällä, samoin muita,
+jotk' yhtähyvin ohjata sua voivat
+kuin Rooman miehet. Täällä runoelmas
+sä täydennä, on paikka siihen täällä,
+ja Roomaan riennä sitten vaikuttamaan!
+
+TASSO.
+Alfonso innosti mua ensimäisnä,
+lie varmaan viimeinen mua opettamaan.
+Sun neuvoas, ja muiden älykästen
+tään hovin miesten, hyvin kunnioitan.
+Te saatte ratkaista, jos Roomassa
+ei ystäväni vakuuta mua täysin.
+Vaan heidät täytyy nähdä mun. Gonzaga
+on koonnut lautakunnan, jonka eteen
+oon ensin käyvä. Mieltäni jo polttaa.
+Flaminio de' Nobili, Augelio
+da Barga, Antoniano ja Speron Speroni!
+Kai tunnet heidät?--Mitä nimiä!
+Ne luottamusta sekä murhetta
+yht' aikaa vuodattavat sieluuni,
+mi altis alistumaan on.
+
+ANTONIO.
+Sa muistat
+vain itseäsi etkä ruhtinastas.
+Ma sulle sanon: sua ei pois hän päästä;
+ja jos sen tekee, mielellään ei tee.
+Sä ethän tahdo vaatia, mit' ei hän
+suo sulle mielellään. Ja pitäiskö
+nyt edistää mun, mit' en hyväks luule?
+
+TASSO.
+Ens avun kiellätkö, kun koetella
+ma tahdon tarjottua ystävyyttä?
+
+ANTONIO.
+Ajallaan kieltäytäkin oikeaa
+on ystävyyttä, usein rakkaus
+saa aikaan vahinkoa, palvellen
+miel'alaa vaatijansa enemmän
+kuin hänen onneaan. Mun nähdäkseni
+nyt hyväks arvioit sen, mitä toivot
+sä kiihkeästi, sekä tahdot nyt
+vain mik' on mielees. Erehtyvä korvaa
+sen intoilulla, mitä voimista
+ja totuudesta puuttuu häneltä.
+Mun velvoitus on tyyntää, minkä voin
+sun kiihkoasi, jok' ei hyvään johda.
+
+TASSO.
+Jo kauan ystävyyden orjuutuksen
+oon tuntenut, tuon orjuutuksen, jota
+voin sietää vähemmän kuin mitään muuta.
+Sa toisin ajattelet vain, ja luulet
+siks ajattelevasi myöskin oikein.
+Mä mielelläni tunnustan: sa tahdot
+mun parastani, mutta älä vaadi
+mua sitä etsimään vain sinun tieltäs.
+
+ANTONIO.
+Siis kylmin mielin, täysin tietoisena
+sua pitääkö mun vahingoittaa kohta?
+
+TASSO.
+Sen huolen tahdon säästää sinulta.
+Nuo sanasi mua eivät pidätä!
+Mun vapaaks julistit, ja tämä ovi,
+mi vie luo ruhtinaan, on avoin mulle.
+Valita sinun annan. Toinen meistä!
+Pois lähtee ruhtinas. Ei hetkeäkään
+saa hukata. Tee pian valintasi
+Kuin käyneekin, mä menen, ellet sinä.
+
+ANTONIO.
+Vain vähän aikaa suo mun pyytää sulta,
+ja paluuta vain varro ruhtinaan!
+Mut tältä päivältä se jätä!
+
+TASSO.
+                            En,
+en tältä hetkeltä, jos mahdollista!
+Tää marmorinen permanto jo polttaa
+mun jalkapohjiani; mieleni
+ei ennen rauhaa saa kuin riennostani
+tien vapaan tomu ilmaan kohoaa.
+Sua pyydän! Nääthän kuinka sopimaton
+ma valtiaani kanssa puhumaan
+olisin tällä hetkellä; sä nääthän--salata
+sit' en tahdo--: itseäni
+en tällä hetkellä voi ohjata,
+ei mikään muukaan mahti sitä voi.
+Vain kahleet mua voivat pidättää!
+Alfonso tyranni ei ole, minut
+hän vapautti. Kuin mielelläni muutoin
+ma noudatinkaan hänen sanaansa!
+En voi ma tänään totella. Vain tänään
+vapaus suokaa mulle, jotta taas
+mun selkeneisi sieluni! Ma pian
+luo velvoitusteni taas palajan.
+
+ANTONIO.
+Mun epäröimään saat. Mit' osaan tehdä?
+Mä erhetyksen huomaan tarttuvan.
+
+TASSO.
+Jos mun sua uskottava on, jos suot
+sa mulle hyvää, niinpä toimeen saa
+se mitä toivon mä, min sinä voit!
+Mun silloin päästää ruhtinas, ja mitään
+en suosiostaan silloin kadota.
+Sua siitä mielelläni kiittäisin.
+Vaan jos on vanhaa kaunaa povessasi,
+jos pois mun tahdot ajaa hovista,
+jos väärään suuntaan iäks ohjata
+mun kohtaloni tahdot, avutonna
+maailmaan avaraan mun karkoittaa,
+--jää mielipiteesees ja estä mua!
+
+ANTONIO.
+Oi Tasso, koska kuitenkin mun täytyy
+sua vahingoittaa, niinpä valitsen
+sun valitsemas tien. Ken erehtyy,
+sen lopputulos näyttäköön! Pois pyrit!
+Tään sanon edeltä: oot tuskin selin
+sä tähän taloon kääntynyt, kun vaatii
+taas tänne sydämes, mut eteenpäin
+sua itsepäisyys ajaa; tuska vartoo
+sua Roomassa, ja hätä, masennus,
+et pääse määrääs siellä etkä täällä.
+Mut täll' en enää neuvoa sua tahdo;
+vain sanon ennakolta, kuinka käy,
+ja samoin ennakolta kehoitan
+sua minuun turvaamaan, jos pahoin käy.
+Nyt ruhtinaalle puhun, niinkuin vaadit.
+
+
+
+VIIDES KOHTAUS.
+
+
+TASSO (_yksin_).
+Niin, mene vain ja mene varmana,
+ett' osaat taivuttaa mun puheellasi!
+Mä teeskentelyn opin, suuri oothan
+sa mestari, ja minä oppivainen.
+Niin elon pakko meidät noiksi pukee
+ja noiksi tekeekin, joit' ylpeästi
+me halveksia voisimme. Nyt selvä
+on mulle koko hovijuonen kudos.
+Antonio pois häätää tahtoo minut,
+vaan häätäjält' ei näyttää. Puhu säälin
+ja viisauden suull', ett' oikein nähtäis,
+kuin sairas, kuinka mahdoton ma olen!
+Hän holhoojaksi ryhtyy, alentaakseen
+niin minut lapseksi, kun pakoittaa
+ei voinut orjaks. Siten ruhtinaan
+ja prinsessan hän katseet sumentaa.
+
+--On minut säilytettävä, hän tuumii,
+minulle soihan luonto kalliin lahjan;
+vahinko vain: se jaloon lahjaansa
+myös monta pahaa heikkoutta liitti,
+--niin rajun ylpeyden ja synkän mielen
+ja liiallisen tunneherkkyyden.
+Mut olkoon niin, kun miehen sellaiseksi
+on kerran muovaellut kohtalo;
+nyt sellaisenaan hänet ottaa täytyy,
+suvaita, sietää; hyvän päivän tullen
+viel' ehkä ilon hedelmän hän antaa,
+viel' ehkä palkan, vastoin odotusta;
+ja muutoin, sellaisna kuin syntyi hän,
+on hänen sallittava elää, kuolla.
+
+--Alfonson luonteen enää tunnenko,
+mi vihamiestä uhmaa lujana,
+uskollisesti suojaa ystävää?
+Mä hänet sellaisena tunnenko,
+kuin nyt hän mulle esiintyy? Niin, nyt
+mä tunnen koko nurjan kohtaloni!
+Mun osani on, että ainoastaan
+mua kohtaan muuttuu jokainen, ken muille
+jää uskolliseks,--muuttuu helposti,
+vain hetkinen, vain henkäys sen tekee.
+
+--Tuon miehen tulo yksin eikö kumoon
+mun elämääni syössyt tuokiossa?
+Hän eikö peruksia myöten maahan
+musertanut mun onnenmajaani?
+Oi, tänäänkö mun kokea se täytyy!
+Niin, kuten kaikki tulvi luokseni,
+nyt kaikki minut jättää; niinkuin kukin
+mun riistää tahtoi itseens' sitoakseen,
+nyt pois mun työntää kaikki, vieroo mua.
+Ja miksi niin? Hän enemmänkö painaa
+kuin arvoni ja kaikki rakkaus,
+jot' ennen omistin niin runsaat aarteet?
+Niin, kaikki jättää mun. Myös sinä, sinä!
+Pois väistyt multa, armas ruhtinatar!
+Ei ole näinä murheen hetkinä
+minulle suosionsa merkkiä
+hän suonut ainoaa. Tään ansaitsinko
+mä hältä?--Sydänparka, jolle oli
+hiin luonnollista häntä jumaloida!
+Kun kuulin äänensä, kuin tunkikaan
+lävitse rinnan tunne sanomaton!
+Kun hänet näin, niin päivän kirkas valo
+jäi sumeaksi; väkevästi veti
+mua luokseen silmäns', suunsa; polvet tuskin
+mua kantoi; kaiken tahdonvoimani
+sain jännittää, jott' en jo jalkoihinsa
+ois syöksynyt; mä tuskin
+sain selkenemään huumauksen tuon.
+Nyt sydän, taltu! Älä selkeytes
+nyt anna, mieli, sumuun peittyä!
+Niin, hänkin! Sanoa sen saanko? Sitä
+voin vaivoin uskoa; tai uskon kyllä,
+mut itseltäni salata sen tahdon.
+Niin hänkin! Hänkin! Kaikki anteeks hälle,
+vaan itsellesi myönnä: hänkin, hänkin!
+
+--Oi sana tää, jot' epäillä mun pitäis,
+niin kauan kuin ees uskon värekään
+minussa elää vielä,--niin tää sana
+kuin päätös kohtalon vie? lopuksi
+se rautareunaan tuskieni taulun,
+jo täyteen kirjoitetun, uurtuvi.
+Nyt vasta vahvat vihaajani ovat,
+nyt minä iäks olen voimaton.
+Kuin voin ma taistella, kun joukossa
+on vihollisten hän! Kuin odottaa
+mun pitäis kärsivällisnä, kun hän
+ei mulle kaukaa kättään ojenna?
+Kun rukoilevaa katseensa ei kohtaa?
+Sen ajatella uskalsit, sen lausuit,
+ja totta on se, ennenkuin sit' edes
+voit peljätä! Ja ennenkuin nyt mieles
+jo epätoivo rautakynsin repii,
+niin valita vain osas katkeruutta
+ja yhäti vain toista: _hänkin! hänkin!_
+
+
+
+
+VIIDES NÄYTÖS.
+
+_Puisto_.
+
+
+
+ENSIMÄINEN KOHTAUS.
+
+
+    ALFONSO. ANTONIO.
+
+ANTONIO.
+Sun vihjees vuoksi toisen kerran menin
+luo Tasson; hänen luotaan palaan nyt.
+Oon häntä kehoittanut, vaatinutkin;
+mut hän ei muuta mieltänsä, vaan pyytää
+sua hartahasti, että Roomaan soisit
+vähäksi aikaa hänen matkustaa.
+
+ALFONSO.
+Oon harmissani, tunnustan sen sulle,
+ja mieluummin sen sulle ilmaisen
+kuin salaamalla sitä lisään vielä.
+Pois haluaa hän; hyvä! Min' en estä.
+Hän tahtoo Roomaan; sinne pääsköhön!
+Kun ei vaan multa Scipio Gonzaga,
+Medici viisas, häntä viettele!
+Se suureks on Italian tehnyt, että
+on kilpailussa kanssa naapurinsa
+jokainen, parhaat miehet omistaakseen
+ja heitä käyttääkseen. Se ruhtinas,
+jok' ympärilleen kykyjä ei liitä,
+päämies on armeijaton mielestäni;
+ja ken ei runouden ääntä kuule,
+on raakalainen, kuka olkoonkin.
+Tään miehen löysin mä ja valitsin,
+oon ylpeä, kun palvelee hän mua,
+ja koska hyväkseen jo tein niin paljon,
+en suotta mielis häntä kadottaa.
+
+ANTONIO.
+Oon hämilläni--oonhan syypää eessäs
+mä siihen, mitä tänään tapahtui;
+myös mielelläni myönnän vikani,
+sun armoosi sen anteeksanto jää.
+Mut uskoa jos saatat, etten tehnyt
+ma parastani, lepyttääksein häntä,
+ma olen vallan lohduton! Oi, mulle
+puhua katseesi suo lempeän,
+jott' itseni taas tasapainoon saisin,
+taas itseluottamuksen voittaisin.
+
+ALFONSO.
+Ei, rauhoitu, Antonio! Sinua,
+mä siitä millään tavalla en syytä;
+sen miehen mielen liian hyvin tunnen
+ja tiedän liian tarkoin tekoni,
+kuin paljon häntä säästin, kuinka tyyten
+ma unohdin, ett' oikeastaan hältä
+mull' oisi velottavaa. Ihminen
+valtansa alle alistaa voi paljon,
+vaan hänen mieltään tuskin taipumaan
+voi saada hätä tahi pitkä aika.
+
+ANTONIO.
+Kun hyväks yhden toiset paljon tekee,
+on kohtuullista, että puolestaan
+hän myöskin aina muistaa muiden edun.
+Ken henkeään niin paljon kehitti,
+ken itarasti yhteen joka tieteen
+ja joka tiedon raapi, mikä meidän
+on suotu tavoittaa, sit' ankarammin
+hän eikö velvollinen itseään
+ois hillitsemään? Muistaako hän sitä?
+
+ALFONSO.
+Vaan lepoon emme me saa jättäytyä!
+Kun nauttimahan valmistaumme, silloin
+juur' annetahan meille vihamies,
+jott' urhoutta harjoittaisimme,
+ja ystävä, jott' tilaisuutta meillä
+ois pitkämielisyyttä harjoittaa.
+
+ANTONIO.
+Hän täyttääkö ees ensi velvoituksen,
+mi ihmisell' on: ruoka valita
+ja juoma, kosk' ei luonto rajoittanut
+hänt' yhtä ahtaalle kuin eläintä?
+Hänt' eikö ennemminkin houkuta,
+kuin lasta, kaikki suuhun sulava?
+Hän milloin viiniins' sekoittikaan vettä?
+Hän hätiköiden ahmii yhteen menoon
+makeiset, höysteet, juomat väkevät,
+ja sitten valittaa hän synkkää mieltään
+ja vertaan kuumaa, tuliluonnettaan,
+ja soimaa luontoa ja sallimusta.
+Kuin katkerasti, ilman mieltä vallan,
+mä lääkärinsä kanssa kiistelevän
+oon usein hänen nähnytkään; jos jotain
+vois nauraa, mikä tuska jonkun on
+ja muiden kiusa, sit' ois melkein voinut.
+
+--Tään taudin tunnen, peloissaan hän sanoo
+ja harmissaan:--Mit' auttaa taitonne?
+Mua parantakaa!--Hyvä! sanoo toinen,
+siis siitä sekä siitä luopukaa!
+
+--En voi!--Siis tämä juoma nauttikaa!
+
+--Oh en, se kamalalta maistuu, sitä
+ei ota vastaan minun luontoni!
+
+--Siis juokaa vettä!--Vettä? Ei, en koskaan.
+Sit' inhoon niinkuin vesikauhuinen.
+
+--Niinollen teit' ei auttaa voi.--Ja miksi?
+
+--Uus paha pahaan liittyy joka hetki,
+ja joskaan ei voi tappaa, kuitenkin
+se lisää joka päivä tuskaanne.
+
+--Se oivaa! Miksi lääkäri siis ootte?
+Te tunnettehan vaivani, ois teidän
+myös lääke tunnettava, maukkaaksi
+se tehtävä, jott' ei mun oisi pakko,
+pois tuskistani päästäkseni, kestää
+vain yhä suurempia tuskia.--
+Sä myöskin hymyilet, mut totta on se;
+omasta suustaan liet sen hältä kuullut?
+
+ALFONSO.
+Useinkin kuullut sekä anteeks suonut.
+
+ANTONIO.
+On varmaa, että elo hillitön,
+niinkuin se unelmat suo raskaat, hurjat,
+saa viimein päivälläkin uneksimaan.
+Unt' eikö vain tuo luulevaisuus ole?
+Hän minne käykin, vihamiehiä
+hän pälyy ympärillään. Kukaan ei
+näet ilman kateutta huomata
+voi muka hänen lahjojaan, ei kukaan
+voi häntä kadehtia vihaamatta
+ja katkerasti vainoomatta häntä.
+Hän valituksillaanhan useinkin
+sua vaivaa: lukot murretut ja kirjeet
+pois siepatut, ja myrkyt, tikarit!
+Mit' eessään näkeekään hän kaikkea!
+Oot tutkittanut, itse tutkinut,
+ja mitä löytyi? Tuskin varjon vertaa.
+Ei tyynny turviin minkään ruhtinaan,
+ei viihdy povell' ystävän hän minkään;
+ja sellaiselle onneako luulet
+ja rauhaa voivas hankkia ja hältä
+taas iloako varrot itselles?
+
+ALFONSO.
+Sa oisit oikeassa, hänestä
+jos lähint' etuani etsisin.
+On etuni jo tosin, etten varro
+mä hyötyä koht'ikään, suoraa kättä.
+Kaikk' eri tavoin meitä hyödyttää;
+ken paljon käyttää tahtoo, käyttäköön
+jok' asiaa sen oman laadun mukaan!
+Niin parhaat palvelukset saapi hän.
+Medicit meille opettivat sen,
+sen itse paavit meille näyttivät.
+Mi huolenpito, mikä ylhäinen
+ja tyyni kärsivällisyys heill' oli,
+kun monta suurta kykyä he turvas,
+jotk' eivät tarvitsevan näyttäneet
+sit' oisi runsast' armoa ja sentään
+sen tarvitsivat!
+
+
+ANTONIO.
+                 Ruhtinaani, kenpä
+ei sitä tienne! Elon vaivat neuvoo
+meit' elon antimille arvon suomaan.
+Niin nuorena jo saavuttanut on
+hän liian paljon, jotta siitä voisi
+nyt tyytyväisenä hän nauttia.
+Josp' oisi hänen hankittava vasta,
+mit' auliin käsin tarjotaan nyt hälle,
+voimansa jännittäis hän miehekkäästi
+ja edistyissään tyydytyksen tuntis.
+On köyhän aatelisen paras toivo
+jo toteutunut, seuralaisekseen
+jos hänet ottaa jalo ruhtinas
+hoviinsa, köyhyydestä koroittaa
+kädellä lempeällä. Lisäksi
+jos luottamuksensa ja suosionsa
+hän lahjoittaa ja tahtoo rinnalleen
+hänt' ennen muita ylentää niin sodan
+kun rauhan töissä, seuraelämässä,
+niin, luulen, voispa hiljaisesti kiittäin
+mies kaino arvon antaa onnelleen.
+Ja Tassolla tään kaiken lisäks on
+viel' onni nuorukaisen ihanin:
+jo isänmaansa hänet tuntevi
+ja häneen toivonsa on kiinnittänyt.
+Mua usko, onnen patjall' oivasti
+lepäävät oikut nuo ja pahat tuulet.
+Hän tulee, päästä hänet armossasi,
+suo hälle aikaa, jotta Roomasta
+ja Napolista, mistä tahtoo, sitä
+hän etsis, mitä täällä kaipaa hän
+ja mitä täältä vain hän jälleen löytää.
+
+ALFONSO.
+Ferraraanko hän palais ensiksi?
+
+ANTONIO.
+Hän Belriguardoon jäädä tahtoisi
+ja matkatarpeet välttämättömät
+kautt' erään ystävänsä lähetyttäis.
+
+ALFONSO.
+Mä tyydyn siihen. Sisareni palaa
+pian takaisin kanss' ystävättärensä,
+mä ennen heitä ratsain kiiruhdan.
+Kun Tassosta oot huolehtinut, kohta
+sa seuraat meitä. Linnanhoitajalle
+myös anna tarpeelliset käskyt, jotta
+niin kauan viipyä hän täällä voi
+kuin tahtoo, siksi kunnes ystävänsä
+on hälle lähettäneet kapineet
+ja kunnes kirjeet, jotka Roomaan tahdon
+mä hänen mukanansa toimittaa,
+hän saanut on. Hän tulee! Hyvin voi!
+
+
+
+TOINEN KOHTAUS.
+
+
+    ALFONSO. TASSO.
+
+TASSO (_hillitysti_).
+Sun armos, jota mulle osoittanut
+oot usein, tänään loistaa kirkkainnaan.
+Soit anteeksi, mit' ajattelematta
+sun edessäs mä rikoin uhkamielin;
+sait sovintoon sa vastustajani,
+mun sallit jonkun aikaa poissa olla
+sun luotasi, ja lupaat suosiosi
+viel' ylevästi mulle säilyttää.
+Nyt täysin luottavaisna lähden täältä
+ja hiljaa toivon, että lomahetket
+mun näistä vaivoistani kirvoittavat.
+On uunna ylentyvä henkeni
+ja tiellä, jolle katsees tukemana
+ma astuin iloiten ja rohkeasti,
+taas sinun suosiosi ansaitseva.
+
+ALFONSO.
+Ma toivon matkallesi onnea,
+ett' iloiten ja täysin paranneena
+tykömme palaisit. Sa silloin meille
+hetkestä annat jokaisesta, jonka
+nyt otat, voiton kaksinkertaisen.
+Saat ystävilleni ja miehilleni
+kirjeitä viedä Roomaan. Luottavana
+sun toivon kaikkialla kääntyvän
+mun läheisteni puoleen, joihin luen
+myös sinut, vaikka poissa oletkin.
+
+TASSO.
+Oi ruhtinas, sen yli annos tulvii,
+jok' arvoton on siihen mielestään
+ja täll' ei hetkellä voi kiittää edes.
+Sijasta kiitoksen on pyyntö mulla:
+runoni lähinnä on sydäntäni.
+Oon paljon tehnyt, lainkaan uutteruutta
+tai vaivaa säästämättä; kuitenkin
+on vielä paljon tehtävää. Mun mieli
+ois sinne, missä suurten miesten henki
+viel' elää, vaikuttaen elää, kouluun
+siell' uudelleen mä käydä tahtoisin.
+Niin arvokkaammin sinun suosiosi
+ansaitsis lauluni.--Oi, takaisin
+suo mulle lehdet, joiden olevan
+sun hallussas vain häveten nyt tiedän.
+
+ALFONSO.
+Et tänään multa ottaa tahtone,
+mit' antaa tuskin ehtinyt oot tänään.
+Välittäjäksi suo mun käydä itses
+ja runoelmas väliin: varo, ettei
+sun uuras ankaruutes loukkaa luonnon
+suloa, joka soinnuissasi elää.
+Ja joka taholta äl' ohjeit' ota!
+Tuhannet mietteet eri ihmisten,
+joit' elämä ja aatteet ristiriitaan
+saa keskenään, kaikk' yhteen runoilija
+ne kokoo viisahasti, eikä pelkää
+pahoittaa monen mieltä, jotta taas
+sen enemmän vois monta miellyttää.
+En sano silti, ettei siellä täällä
+sun oisi silailtava varovasti.
+Ma lupaan sulle vielä: runostas
+saat pian jäljennöksen. Itse runo
+sun kädestäsi jää mun käsiini,
+jott' ensin sisarteni kanssa voisin
+siit' oikein iloita. Jos sitten tuot
+sen valmiimpana takaisin, me siitä
+nautimme ylevämmin, ystävinä
+vain siellä täällä sua varoittaen.
+
+TASSO.
+Vain häpeillen mä toistan pyyntöni:
+mun pian salli saada jäljennös!
+Vain teos tää nyt mielessä on mulla.
+Nyt siitä tulkoon, mikä tulla voi.
+
+ALFONSO.
+Sun intosi, sun rientos hyväksyn!
+Mut, Tasso rakas, jos vain mahdollista,
+sun ensin vähän aikaa huvikses
+vapaata maailmaa ois nautittava
+ja veres virkistettävä. Kas silloin
+vironneen mielen kaunis sopusointu
+sinulle kaikki soisi, mitä turhaan
+nyt synkeällä kiihkolla sä etsit.
+
+TASSO.
+Niin, ruhtinaani, siltä näyttää kyllä;
+mut terve olen ma, kun työhöni
+voin antautua, ja niin parantaa
+taas työni minut. Nähnyt olethan
+jo kauan: vapaa ylellisyys mulle
+ei hyvää tee. Saan juuri levossa
+lepoa vähimmän. Mä surukseni
+nyt tunnen, että luonto säätänyt
+ei tätä mieltä riemuin liukumaan
+yl' leikkiväisten päiväin aaltoilun
+ulappaa, aikain aavaa merta kohti.
+
+ALFONSO.
+Sua kaikki mieles miete, pyrkimys
+syvälle johtaa sinuun itseesi.
+On meidät ympäröinyt kohtalo
+niin monin syväntein; vaan kaikkein syvin
+on täällä rinnassamme--siihen meidän
+niin onkin houkuttavaa syöksyä.
+Mä pyydän: irti riistäy itsestäsi!
+Min runoilija menettää, sen voittaa
+taas ihminen.
+
+TASSO.
+              Tät' intoani turhaan
+ma suistan, rinnass' aina aaltoovaista.
+Jos miettiä tai runoilla en saa,
+elämä mulle elämää ei ole.
+Sä kiellä silkkimato kehräämästä:
+vaikk' omaa kuoloaan se kehrääkin,
+niin sisimmästään kalliin kudoksen
+se esiin kehittää, ei lakkaa ennen
+kuin ruumiskirstuunsa on sulkeunut.
+Oi, jospa kerran hyvä jumala
+myös meille silkkimadon kohtalon
+sois kadehdittavan, ja siipemme
+uudessa päivänlaaksoss' iloiten
+sois meidän nopeasti levittää!
+
+ALFONSO.
+Mua kuule! Kaksin verroin elämästä
+niin monen saatat nauttimaan; sua pyydän:
+elämän arvo opi tuntemaan,
+elämän, jonka rikkaus viel' omaas
+on kymmenkertaisena. Hyvin voi!
+Mit' aikaisemmin palaat luoksemme,
+sen herttaisemmin olet tervetullut.
+
+
+
+KOLMAS KOHTAUS.
+
+
+TASSO (_yksin_).
+Niin, sydän, kestä lujana! Niin, oikein!
+Käy vaikeaks se sulle. Ensi kerran
+näin saat ja saatat teeskellä. Sen kuulit:
+ei hänen oma mielensä se ollut,
+ne eivät hänen omat sanansa,
+--Antonion ääni eikö kaikunut?
+Oi, varasi vain pidä! Kuulla saat sen
+pian joka taholta. Vain lujana!
+On vielä hetkisestä kysymys.
+Ken myöhään elämässään oppinut
+on teeskentelyn, häll' on suojanaan
+rehellisyyden varjo! Hyvin käy se,
+vain heidän kanssaan siihen harjaannu.
+                (_Hetken vaitioltuaan_.)
+Riemuitset liian varhain! Tuoll' on hän,
+hän, armas ruhtinatar, saapuu tuolla!
+Oi, mikä tunne! Tuskaks epäluulo
+ja suuttumus mun rinnassani sulaa.
+
+
+
+NELJÄS KOHTAUS.
+
+
+    PRINSESSA. TASSO. (_Kohtauksen loppupuolella muutkin_.)
+
+PRINSESSA.
+Sä. aiot jättää meidät, Tasso, tai
+jäät ennemminkin Belriguardoon vielä,
+senjälkeen poistuakses luotamme?
+Vain vähäks aikaa, toivon. Lähdet Roomaan?
+
+TASSO.
+Mä ensin sinne ohjaan kulkuni,
+ja suosiollisesti ystäväni
+jos minut vastaan ottavat, kuin toivon,
+niin huolta, kärsivällisyyttä käyttäin
+siell' ehkä runoni voin viimeistellä.
+On siellä koossa miestä, taide-alan
+jokaisen mestariksi mainittavaa.
+Ja eikö joka paikka, joka kivi
+kaupungeist' ensimäisen puhu meille?
+Tuhansin eikö mykät opettajat,
+vakaiset majesteetit, meille viittaa
+siell' ystävinä? Jos en runoani
+saa siellä valmiiksi, sit' en saa koskaan.
+Ah, tuskalla jo tunnen: onnea
+ei mulla yrityksess' yhdessäkään!
+Sen muuttaa voin, en koskaan valmiiks saada.
+Ma tunnen, hyvin tunnen: suuri taide,
+mi ruokkii jokaista, mi vahvistaa
+ja nostaa hengen terveen, turmioon
+se minut vie, se minut luotaan ajaa.
+Pois kiiruhdan! Jo tahdon Napoliin!
+
+PRINSESSA.
+Sen uskaltaisitko? Ei peruutettu
+maanpako-tuomio viel' ole, mikä
+sua kerran kohtas isäs rinnalla.
+
+TASSO.
+On varoitukses oikea, sit' olen
+jo miettinyt. Ma valepuvun otan,
+ma kuljen sinne, halpa paimennuttu
+tai pyhiinvaeltajan vaippa yllä.
+Mä hiivin läpi kaupungin, miss' yksi
+tuhanten vilinään voi hyvin piillä.
+Mä riennän rantaan, löydän veneen sieltä,
+ja hyväntahtoisia miehiä,
+Sorrenton talonpoikia, jotk' ovat
+kotiinsa markkinoilta palaamassa,
+
+--Sorrentoon täytyy rientää minun myös.
+Siell' asuu siskoni, ol' ilo, tuska
+hän vanhempaini, niinkuin minäkin.
+Ma hiljaa purress' olen, vaieten
+myös astun maihin, kuljen verkalleen
+tiet' ylöspäin ja kysyn portilla:
+Cornelia miss' asuu, näyttäkää
+se minulle, Cornelia Sersale!
+Avuliaasti kutojatar joku
+sen kadun mulle näyttää, taloon neuvoo.
+Käyn edelleen. Ja lapset juoksevat
+mun vierelläni, muukalaista synkkää
+ja pörrötukkaista ne katselevat.
+Niin saavun kynnykselle. Avoinna
+jo ovi on, niin astun huoneeseen--
+
+PRINSESSA.
+Oi Tasso, katso eteesi, jos voit,
+ja huomaa vaara, missä väikyt sä!
+Sua säästän, sillä muutoin sanoisin:
+jaloa onko noin sun puhua,
+noin ajatella yksin itseäsi,
+kuin ystäväin et sydämiä loukkais?
+Sä etkö tunne mieltä veljeni,
+kuin sisar kumpikin sua kunnioittaa?
+Sit' etkö tuntenut tai tiennyt ole?
+Jo hetket muutamatko muuttaneet
+on kaiken? Tasso! Pois jos haluat,
+surua, tuskaa meille älä jätä!
+
+TASSO (_kääntyy poispäin)_.
+
+PRINSESSA.
+Kuin onkaan lohduttavaa, ystävälle,
+jok' aikoo vähäks aikaa poistua,
+pien' antaa lahja, vaikka oisi se
+vain uusi vaippa tahi ase joku!
+Ei sulle enää mitään antaa voi,
+--pois katkerana kaikki omasi
+sä heitäthän. Sä mustan kauhtanan
+ja pyhiinvaeltajan-simpukan
+ja pitkän sauvan osaksesi otat
+ja vapaaehtoisesti köyhänä
+pois kuljet, meiltä riistäin, mitä voisit
+vain meidän kerallamme nauttia.
+
+TASSO.
+Et tahdo siis mua täysin hyljätä?
+Oi sulo sana, kaunis, kallis lohtu!
+Mun etuani valvo, suojaa mua!--
+Mun anna Belriguardoon jäädä, siirrä
+Consandoliin, tai minne tahdot, minut!
+Niin monta ruhtinaall' on kaunista
+puutarhaa, linnaa, jotka vuodet umpeen
+on valmiina, ja tuskin päiväks sinne
+te pistäydytte, hetkeks ehkä vain.
+Niin, etäisin te niistä valitkaa,
+jot' ette vuosiin katsomassa käy
+ja joka nyt on hoidotonna ehkä:
+te sinne lähettäkää minut! Siellä
+mun suokaa olla teidän omanne!
+Kuin vaalisinkaan sinun puitas, syksyin
+sun sitroonasi laudoin peittäisin
+ja tiilin, ruokokimpuin suojaisin.
+Saa lavealle työntää juurensa
+maan poveen lavoissansa kauniit kukat;
+on puhdas, soma joka puistonpolku
+ja joka tilkku maata oleva.
+Myös linnasta mun suokaa huolta pitää!
+Mä ajallansa avaan ikkunat,
+jott' tauluja ei pilaa kosteus.
+Mä seinäin stukkatuuri-siloitukset
+siivoilen keveällä viuhkalla;
+on välkkeen puhtaan saava permanto,
+ei kivi ainoa saa irtaantua,
+ei halkeimissa ruoho orastaa!
+
+PRINSESSA.
+Ei tiedä sydämeni neuvoa,
+ei löydä sulle lohtua,--ei meille.
+Mun silmän' etsii, avun antaisko
+jumala mikään meille, yrtin mulle
+osoittais terveellisen, juoman jonkun,
+mi mielees rauhan toisi, rauhan meille!
+Ei sana hartain, huulilta mi lähtee,
+ei kaunein lääkekeino auta enää.
+Mun täytyy sinut jättää, eikä jättää
+sua sydämeni voi.
+
+TASSO.
+                  Oi jumalat,
+hän, hänkö todella sun kanssas puhuu,
+sua armahtaa? Ja väärin ymmärtää
+sa kuinka voit tuon jalon sydämen?
+Kuink' oli mahdollista, että eessään
+sun uskos horjui, heikkous sun valtas?
+Ei, ei, se olet sinä! ja myös minä!
+Oi, jatka, kaikki lohtu huuliltas
+mun salli kuulla! Neuvoasi multa
+äl' ota pois! Oi lausu, mitä teen,
+jott' anteeks saada veljeltäsi voisin,
+jott' itse anteeks soisit mielelläsi,
+jott' omaan piiriinne mun lukea
+ilolla tahtoisitte taas? Se sano!
+
+PRINSESSA.
+Sult' aivan vähän vaadimme; ja sentään
+kai liikaa ehkä; meihin, ystäviis,
+sa luottaudu! Sult' emme tahdo mitään,
+mik' omaa itseäs ei ole, kunhan
+vain ensin itses kanssa sovun saat.
+Iloksi meille oot, kun sull' on ilo,
+suruksi vain, jos vierot iloa.
+Ja joskin kärsimättömiks saat meidät,
+se sitä vain on, että auttaa sua
+on meillä mieli, mutta surulla
+näemme, ettei auttaa voikaan, ellet
+käy itse ystäväsi käteen, puolees
+mi kaiholl' ojentuu, eik' yllä sinuun.
+
+TASSO.
+Se olet sinä, pyhä enkeli,
+kuin ensi kerran mulle ilmestyissäs.
+Suo anteeks, ettei tuntenut sua aina
+sumea katse kuolevaisen! Jälleen
+hän sinut tuntee! Sielu ikuisesti
+sua ylistämään aukee. Heltymystä
+on sydän täys; niin, hän on edessäsi,
+hän itse! Mikä tunne! Harhaako
+se on, mi sinuun sieluani vetää?
+Vain hourintaa? Vai aisti korkeampi,
+mi vasta kauneimman ja puhtaimman
+käsittää toden? Niin, se on se tunne,
+mi yksin minut onnelliseks tehdä
+maan tämän päällä voi, mi yksin minun
+niin kurjaks salli tulla, kapinoiden
+kun sydämestäni sen häätää koin.
+Tään intohimon tukahduttaa aioin,
+ja vastaan syvint' olemustani
+ain' uudelleen ma sodin, paatuen
+ominta itseäni hävittämään,
+jonk' oma sinä oot niin kokonaan--
+
+PRINSESSA.
+Jos tahdot, että kauemmin sua kuulen,
+niin taltu, hehkus tuo mua peloittaa!
+
+TASSO.
+Estääkö maljan reuna viiniä,
+mi vaahdoten ja kuohuin tulvii yli?
+Sa joka sanall' onneani lisäät,
+saa silmäs joka sanalt' uutta tulta.
+Sisintä myöten tunnen muuttuneeni,
+vapautuneeni tunnen tuskastani,
+vapaa kuin jumalat,--sun kiitos kaikki!
+Huuliltas virtaa mahti sanomaton,
+ja minut valtaans' ottaa; niin, sä teet
+mun täysin omakses. Ei mulle jää
+nyt enää mitään omaks itsestäni.
+Sumentaa onni, valo silmäni,
+mun horjuu mieleni. En kestä enää,
+mua ylivoimaisesti puolees vedät,
+sua hillitönnä sydämeni halaa.
+Mun voittanut oot iki-omaksesi,
+niinp' ota olentoni kokonaan!
+    (_Syöksyy prinsessan luo ja syleilee häntä rajusti_.)
+
+PRINSESSA (_työntäen Tassoa luotaan ja rientäen pois_).
+Pois!
+
+LEONORA (_joka jo hetken on ollut taustalla näkyvissä, esiin rientäen_).
+      Mit' on tapahtunut? Tasso! Tasso!
+                     (_Lähtee prinsessan jälkeen_.)
+
+TASSO (_aikoen seurata heitä)_.
+Oi Luoja!
+
+ALFONSO (_joka jo hyvän aikaa on lähestynyt Antonion kera_).
+          Mieletöntä pidättäkää! (_Pois_.)
+
+
+
+VIIDES KOHTAUS.
+
+
+    TASSO. ANTONIO.
+
+ANTONIO.
+Josp' oisi luonasi nyt vihamies,
+joit' aina ympärilläs vainuat,
+kuin riemuita hän saiskaan!--Onneton!
+Ma tuskin vielä olen toipunut!
+Kun jotain aivan yllättävää sattuu,
+kun silmä näkee jotain suunnatonta,
+on aatos hetken tyrmistynyt: meillä
+ei ole mitään siihen verrattavaa.
+
+TASSO (_kauan vaitioltuaan)_.
+Vain täytä virkas, sinut tunnen ma!
+Niin, ruhtinas ei suotta sinuun luota;
+vain täytä virkas, vitkaan kuoliaaksi
+kiduta minut, tuomioon kun olen
+nyt vikapää! Vain kisko, kisko nuolta,
+jott' yhä julmemmin sen väkäset
+mua raatelis!
+Sa olet kallis ase tyrannin;
+siis ole vanginvartijani, ole
+kiduttajani! Kuinka omiasi,
+kuin sovelias ootkaan molemmiksi!
+                  (_Näyttämöön päin_.)
+Niin, mene, tyranni! Et loppuun saakka
+sä teeskennellä voinut, riemuitse!
+Sä hyvin orjas sidoit, hyvin häntä
+oot tuskiin mietittyihin säästänyt:
+sä mene vain, sua vihaan, täysin tunnen
+sen inhon, min saa aikaan väkivalta,
+mi rikollisna, väärin ruhtinoi.
+                   (_Hetken vaitioltuaan_.)
+Siis lopultakin karkoitettu olen,
+pois täältä kerjäläisnä häädetty!
+Siis seppelöitynä mä aiottiin
+vain uhriteuraaks eteen alttarin!
+Siis viime päivänä viel' omaisuus
+pois multa houkuteltiin ainoa,
+pois sanoin liukkain vietiin runoni!
+Nyt teidän käsissänne ainoa
+on omaisuuteni, mi kaikkialla
+ois ollut suositukseni, mi vielä
+jäi viime varakseni nälkää vastaan!
+Nyt huomaan, miksi levätä mun täytyy.
+Tää salaliitto on, sä olet päämies.
+Jott' ei vaan kypsyis runoelmani,
+jott' ei vaan leviäisi maineeni,
+jott' tuhat vikaa keksis kateus,
+jott' unhoon lopulta mä jäisin aivan,
+siks työttömyyteen tottua mun täytyy,
+siks säästää itseäni, aistejani.
+
+Oi kallis huoli, kelpo ystävyys!
+Ma inhoittavaks uskoin salaliiton,
+mi ympärillein näkymättömänä
+ja väsymättä kietoi verkkojaan,
+vaan vielä katalammin käy se ilmi.
+
+Ja sireeni! Sä houkuttajani
+niin hentoinen, niin taivaallinen, nyt
+yht'äkkiä sun tunnen. Miks, oi Luoja,
+niin myöhään!
+
+              Vaan niin valmiit pettämään
+olemme itseämme, kunniaa
+hylyille suomaan vasta-kunniasta.
+Ei toistaan tunne ihminen. Ei muut kuin
+kaleeriorjat, jotka läähöttää
+lähekkäin kytkettyinä samaan penkkiin;
+ne tuntee toisensa, joist' yksikään ei
+voi mitään vaatia, ei menettää;
+joist' itsekukin veijarista käy
+ja vertaisensa veijariksi arvaa.
+Sensijaan kohteliaina toisiamme
+me väärin arvioimme, jotta myös
+he puolestaan meit' arvioisi väärin.
+
+Kuin kauan pyhä kuvas estikään
+mua näkemästä naista keimailevaa,
+jok' arvottomin juonin vehkeilee!
+Putosi naamio, Armidan nään nyt,
+on poissa sulo kaikki--niin, sä oot se!
+Sinusta aavistava laulu lauloi!
+
+Ja liukas, pikku välittäjätär!
+Kuin syvälle hän alentui! Nyt kuulen
+ne hiiviskelyt hiljaiset, nyt tunnen
+sen piirin, jota kaarrellen hän hiipi.
+Mä teidät kaikki tunnen! Riittää mulle!
+Ja minulta jos kaikki riisti kurjuus,
+mä sitä kiitän: totuuden se näyttää!
+
+ANTONIO.
+Sua, Tasso, hämmästyen kuuntelen,
+jos hyvin tunnenkin, kuin herkkä henkes
+äärestä toiseen häilymään on nopsa.
+Tajuusi tule! Raivos hillitse!
+Sä herjaat, syydät sanan sanan jälkeen,
+jotk' anteeks antaa voi sun tuskillesi,
+vaan niit' et itsellesi koskaan sinä.
+
+TASSO.
+Noin lempein kielin älä mulle puhu,
+sanoiltas viisailta sä säästä minut!
+Suo mulle onni hämärä, ett' ensin
+en tulis järkiini, ja järjiltäni
+senjälkeen joutuisi. Ma ruhjotuksi
+ytimiin saakka tunnen itseni,
+ja elän vain sen tunteakseni.
+Mua epätoivon raivo kouristaa,
+ja hornantuskassa, mi minut tuhoo,
+on herjaus vain heikko tuskanääni.
+Ma tahdon pois! Jos rehellinen liet,
+se näytä, päästä minut täältä heti!
+
+ANTONIO.
+Mä täss' en hädässäsi heitä sua;
+jos mielenmaltti täysin loppuu sulta,
+ei lopu multa kärsivällisyys.
+
+TASSO.
+Mun vangikses siis täytyy antautua?
+Ma antaudun, ja niin se tehty on;
+en vastusta, niin minulle on paras--
+ja tuskassani sitten toistella
+suo minun, kuinka kaunist' olikaan,
+min itse itseltäni hävitin.
+He menevät--Oi Jumala, näen tuolla
+jo pölyn, jonka vaunut nostavat--
+On eellä ratsastajat--Pois he menee,
+tuoll' ajaa he!--Sielt' enkö myös mä tullut?
+Poiss' ovat, poissa, minuun suuttuneina.
+Oi, kättä herrani jos suudella,
+oi, hyvästellä vain jos saisin vielä!
+Vain kerran pyytää viel': oi, anteeksi!
+Vain kuulla vielä: mene, anteeks saat!
+Vaan sit' en kuule, enää koskaan kuule--
+pois aionhan! Mun hyvästellä suokaa,
+vain hyvästellä. Suokaa, sallikaa
+vain hetkinen mun heitä nähdä taas!
+Viel' ehkä paranen. Ei, hyljätty
+mä olen, karkoitettu, itseni
+oon itse karkoittanut, hänen ääntään
+en koskaan kuule enää, kohtaa koskaan,
+en koskaan katsettaan--
+
+ANTONIO.
+Suo miehen, jok' ei seiso kylmin mielin
+sun vierelläs, sua muistuttaa: et ole
+niin kurja, kuin sä luulet! Miehistäy!
+Jo liioin annat valtaa tuskallesi.
+
+TASSO.
+Ja olenko niin kurja siis, kuin näytän?
+Niin heikko, kuin mun näet edessäsi?
+Siis mennyttä kaikk' onko? Onko tuska
+maanjäristyksen lailla raivonnut,
+niin ett' on edessäni rakennus
+vain tuhkaa kasa kaamea?
+Kaikk' onko kyvyt menneet, jotk' ois saaneet
+tukea, viihdyttää mua tuhatverroin?
+Pois sammunutko voima, joka muinoin
+mun eli rinnassani? Rauennutko
+oon tyhjiin, aivan tyhjiin?
+Ei, kaikki vielä on, mut min' en mitään;
+mä itselleni vieras oon, hän mulle!
+
+ANTONIO.
+Ja häipyväs jos luulet itseltäsi,
+niin havahdu ja muista, mitä olet!
+
+TASSO.
+Niin, aikaan oikeaan mua muistutat!--
+Jo onko turhat aikain esimerkit?
+Eteeni eikö nouse yksikään
+mies jalo, syvemmältä kärsinyt
+kuin minä kärsin, jotta rohkaistuisin
+mä häneen itseäni verraten?
+Ei, poiss' on kaikki! Yksi jääpi vain:
+on luonto meille suonut kyyneleet
+ja tuskanhuudon, kun jo menehtyy
+mies lopulta.--Ja mulle yli kaiken
+se tuskaan soinnut, sanat antoi, hädän
+syvintä valtaa valittaakseni:
+ja ihmissuun kun vaiva sulkee, Luoja
+soi mulle lahjan laulaa, kuinka kärsin.
+
+ANTONIO (_astuu hänen luokseen ja ottaa häntä kädestä)_.
+
+TASSO.
+Oi jalo mies! Sä olet luja, vakaa,
+ja minä aalto vain, jot' ajaa myrsky.
+Vaan mieti kuitenkin ja voimastas
+äl' ylvästele! Luonto mahtava,
+mi laski juuret tämän kallion,
+myös aallon liikkuvaiseksi se loi.
+Se myrskyn tuo, ja aalto pakenee
+ja häilyy, paisuu, murtuu vaahtoharjoin.
+Niin ihanasti päivä kuvastui
+tään aallon helmaan, tähdet uinuivat
+sen povella, mi hiljaa nousi, laski.
+On poissa välke, rauha paennut.--
+En vaarass' enää itseäni tunne,
+enk' enää sitä häpee tunnustaa.
+On rikki peräsin, ja laiva ruskaa
+jo joka puolelta. Pois repee pohja
+mun jalkojeni alta! Sinuun tartun
+ma käsin molemmin! Niin kallioon,
+tuhoutuessa purren, puristautuu
+lujasti vielä viimein laivamies.
+
+
+
+
+SELITYKSIÄ.
+
+
+Siv. 3. _Vergiliusta_ pidettiin Tasson esikuvana.
+  "  6. _Esten Herkules_ (Ercole d'Este) oli herttua Alfonso II:n isä.
+  "  " _Esten Hippolytos_ (Ippolito d'Este), edellisen veli.
+  "  9. _Myrtti_ oli Venukselle pyhitetty.
+  " 12. _Platoa_ tutkittiin siihen aikaan paljon myös Ferraran hovissa.
+  " 13. _Alfonso II_ oli Ferraran herttuana vv. 1559--97. Torquato
+        Tasso tuli hänen palvelukseensa v. 1572.
+        Tasso valmisti "_Vapautetun Jerusaleminsa_" vv. 1565-75.
+  " 17. _Antonio Montecatino_ oli ensin filosofian professori,
+        sitten, v:sta 1575, herttuan valtiosihteeri.
+  " 20. _Torquato Tasson isä Bernardo_ ajettiin maanpakoon
+        Napolista v. 1550.
+  " 29. _Gregorius XIII_ tuli paaviksi v. 1572. Ferrara oli
+        paavillinen läänitys.
+  " 38. _V.1565_, jolloin Tasso ensi kerran tuli Ferraraan,
+        oli herttualla toiset häänsä, joiden juhlallisuuksia
+        Tasso kuvailee.
+  " 52. "_Mä sivellintä, runohenkeä_,
+        _mi jumal-juoman parhaan suloudesta_
+        _sai nuoren voiman, toivoisin_..."
+        Taru kertoo mehiläisten kantaneen nuoren, nukkuvan
+        Pindaroksen huulille hunajaa.
+  " 80. _Prinsessan äiti_ oli v:sta 1535 kalviinilainen, minkävuoksi
+        hän ei senjälkeen saanut ottaa osaa lasten
+        kasvatukseen. Alfonso II ajoi samasta syystä äitinsä
+        maanpakoon Ranskaan.
+
+Siv. 100. "_Nuo linnut kaameat, kaksmieliset_..." Vanhimman
+          jumaluuden, Yön, tyttäriä. Erinyeitä sekä raskasmielisyyden
+          ja mielipuolisuuden henkiä, verrataan
+          yölintuihin; lähinnä kai ajatellaan lepakoita.
+  "  108. "_Mi ruhtinas_..." Francesco I Medici, Toskanan
+          suurherttua v. 1574.
+  "  119. _Gonsaga, dè Nobili, da Barga, Antoniano, Speroni_,--
+          Tasson ystäviä, pappismiehiä, oppineita, kirjailijoita
+          ja kirjallisuuden tutkijoita.
+  "  141. _Sorrentossa_, Napolin lähellä, Tasson synnyinseudulla
+          asui hänen sisarensa Cornelia leskenä; hänen luokseen
+          Tasso meni ensimäisellä pakoretkellään v. 1577.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of Project Gutenberg's Torquato Tasso, by Johan Wolfgang von Goethe
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13328 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..a0b448b
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #13328 (https://www.gutenberg.org/ebooks/13328)
diff --git a/old/13328-8.txt b/old/13328-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..d5a79a8
--- /dev/null
+++ b/old/13328-8.txt
@@ -0,0 +1,5202 @@
+The Project Gutenberg EBook of Torquato Tasso, by Johan Wolfgang von Goethe
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Torquato Tasso
+
+Author: Johan Wolfgang von Goethe
+
+Release Date: August 30, 2004 [EBook #13328]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TORQUATO TASSO ***
+
+
+
+
+Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and PG Distributed
+Proofreaders
+
+
+
+
+
+
+
+TORQUATO TASSO
+
+Näytelmä
+
+
+Kirj.
+
+J.W. v. Goethe
+
+Suomentanut J. Siljo
+
+
+1913.
+
+
+
+
+SUOMENTAJAN ESISANA.
+
+
+Niistä arv. henkilöistä, jotka ovat edistäneet työtäni, pyydän
+suurimmalla kiitollisuudella mainita _leht. O. Mannisen_, jonka
+positiivinen apu on ollut erikoisen tuntuva; sekä _prof. O.E. Tudeerin_,
+joka lukuisilla huomautuksilla on selventänyt minulle tekstiä.
+
+Helsingissä, 9 p. huhtik. 1913.
+
+_J.S._
+
+
+
+
+HENKILÖT:
+
+ALFONSO TOINEN, Ferraran herttua.
+LEONORA ESTELÄINEN, herttuan sisar.
+LEONORA SANVITALE, Scandianon kreivitär.
+TORQUATO TASSO.
+ANTONIO MONTECATINO, valtiosihteeri.
+
+Tapahtumapaikka Belriguardon huvilinna.
+
+
+
+
+ENSIMÄINEN NÄYTÖS.
+
+_Puutarha koristettuna eepillisten runoilijain rintakuvilla.
+Näyttämön etualalla oikealla Vergilius, vasemmalla Ariosto._
+
+
+
+ENSIMÄINEN KOHTAUS.
+
+
+    PRINSESSA. LEONORA.
+
+PRINSESSA.
+Mua katsot hymyten, Eleonora,
+ja katsot itseäs ja hymyät.
+Suo tietää ystävättäres, mi sua
+noin arveluttaa sekä viehättää.
+
+LEONORA.
+Niin, ruhtinatar, mielihyvin nään mä,
+kuin meitä maalaiskorut kaunistaa.
+On elomme kuin paimentyttöjen
+ja puuhamme kuin noiden onnellisten.
+Me seppeleitä teemme. Käsissäni
+tää yhä paisuu kirjokukkasista;
+sun mieles, ylevämpi aatoksissaan,
+on valikoinut sorjan laakerin.
+
+PRINSESSA.
+Nää lehvät, aatoksissain sitomani,
+pään arvokkaan jo saavat kaunistaa:
+Vergiliusta kiittää tahdon näin.
+    (_Hän seppelöi Vergiliuksen rintakuvan_.)
+
+LEONORA.
+Mun täyden, vehmaan seppeleni kantaa
+siis Ludovicon jalo otsa saa.
+    (_Hän seppelöi Arioston rintakuvan_.)
+Ja leikin kuolottoman mestarille
+veronsa kohta tuokoon nuori kevät.
+
+PRINSESSA.
+Mä veljeäni kiitän, kun näin varhain
+hän meidät maalle toi. Tääll' omin valloin
+nyt unelmoida voimme hetket pitkät
+me elävämme runon kulta-aikaa.
+Tää rakas Belriguardo! Iloisena
+tääll' elin monta nuoruuteni päivää,
+ja nuori vihannuus ja päivänpaiste
+sen tunteen uutena taas mulle tuo.
+
+LEONORA.
+Niin, uusi maailma meit' ympäröi!
+Puut iki-vihertävät varjossansa
+jo virkistystä suovat. Suihkulähteet
+taas raikkahasti soivat. Aamutuuli
+saa nuoret, norjat oksat keinumaan.
+Kuin lapsensilmät, kasvinlavoistaan
+meit' armahina katsoo kukkaset.
+Jo peitteen estämättä päivä silmää
+oranssien ja sitroonien majaan.
+On päämme päällä tyyni sinitaivas,
+ja etäisinten vuorten harjoilta
+kuin utuverho ilmaan haihtuu lumi.
+
+PRINSESSA.
+Mä kevään tuloa vain siunaisin,
+jos ystävätärtä ei multa veis se.
+
+LEONORA.
+Ah, unhoittaa mun suo, kuin pian taas
+nää onnenhetket multa ero riistää!
+
+PRINSESSA.
+Min ero sulta vie, sen monin verroin
+tuo suuri kaupunki taas sulle suo.
+
+LEONORA.
+Mua kutsuu velvoitus ja rakkaus
+luo puolisoni, kauan kaivanneen.
+Vien hälle pojan, jok' on tänä vuonna
+kehittynyt ja kasvanut niin paljon,
+ja yhdyn hänen isäniloonsa.
+Suur', ihana Firenze on, mut aarteet
+sen runsaimmatkaan eivät arvollaan
+Ferraran jalokiviä voi voittaa.
+Firenzen kaupungiksi kansa sai,
+Ferraran suuruuden loi ruhtinaat.
+
+PRINSESSA.
+Viel' enemmän ne kunnon ihmiset,
+joit' onnensattuma toi yhteistyöhön.
+
+LEONORA.
+Mi sattumalta yhtyi, hajoo pian.
+Mut itsehensä jalo ihminen
+voi jalot kiinnittää, kuin teette te.
+Te, veljesi ja sinä, yhdistätte
+mont' arvoistanne kättä keskenään,
+ja suurten isäin arvoiset te ootte.
+Tääll' loisti kirkkahaksi syttyneenä
+jo valo tieteen, vapaan ajatuksen,
+kun raakalaisuus muuta maailmaa
+viel' yöhön kolkkoon kietoi. Lapsena
+jo maineen, nimen Esten Herkuleen
+ja Esten Hippolytuksen ma tunsin.
+Kuin Rooma ja Firenze, isältäni
+suurt' ylistystä sai Ferrara. Tänne
+jo kauan kaipasin; nyt täällä olen.
+Petrarca hoidon, suojan täältä sai,
+ja täältä esikuvans' Ariosto.
+Ei maassa suurta miestä yhtäkään,
+ken täällä vieraana ei ollut ois.
+Ja etu neron suosinnasta on:
+jos hänelle sä vieraslahjan suot,
+saat häitä kauniimman sa vastalahjan.
+On pyhä paikka, jolla jaloin käynyt
+on hyvä ihminen; vuossatain taa
+sen sanat, teot säilyy lasten kuulla,
+
+PRINSESSA.
+jos heillä herkkä tunto on, kuin sun;
+kadehdin usein tuota onneas.
+
+LEONORA.
+Jot' itse hiljaa, puhtahasti nautit
+kuin harvat. Kas mun täysi sydämeni
+koht' ilmaisee, mit' elävästi tunnen;
+syvemmin tunnet sa--ja vaikenet.
+Ei sua hetken lume häikäise,
+ei lahjo sukkeluus, ja imarrus
+sun korviis teeskennellen turhaan hiipii.
+On aina vakaa mieles, aistis varma
+ja sanas suora; aina suuruuteen
+sä kiinnyt,--niinkuin itses, tunnet sen.
+
+PRINSESSA.
+Tät' älä imarrusta suurinta
+jalohon pue vaippaan ystävyyden!
+
+LEONORA.
+Vain ystävyys voi oikein ymmärtää
+ja tuntea sun arvos kokonaan.
+Ja vaikka paljon auttoi myöskin onni
+ja sallimus sua siihen, mikä olet,
+niin arvos suuri sulle silti jää,
+ja yli muiden naisten kunnioittaa
+tää aika sinua ja sisartas.
+
+PRINSESSA.
+Ei vaikuta tuo minuun, Leonora,
+kun muistan vähäisyyttä ihmisen,
+ja että senkin muille velkaa on.
+Mä äidiltäni opin vanhat kielet
+ja menneen ajan teot tuntemaan;
+mut tiedoiltaan ja mieleltänsä oli
+tytärtään kumpaakin hän suurempi,
+ja verrata jos häneen tahdot heitä,
+niin etusijan saa Lucretia.
+Ja usko: mitä luonto, onni salli
+mun saada, koskaan sitä katsonut
+en omaksen', en kunniakseni.
+Ma iloitsen, kun viisaan miehen puheen
+voin ajatuksen mukaan ymmärtää.
+Jos menneen ajan miestä arvostellaan
+ja hänen tekojansa punnitaan;
+tai johtuu keskustelu tieteeseen,
+mi kokemuksen kautta laajentuen
+ei yksin hyödytä, vaan jalostaa:
+kuin puhe arvollisten vaihteleekin,
+ma seuraan mielelläni, vaivatta.
+Viisasten väittelyä iloin kuulen,
+kun voimista, jotk' ihmisrinnan tuskaan
+ja autuutehen voivat liikuttaa,
+käy puhe sointuva ja innokas;
+tai ajattelijan kun puhumaan
+saa ruhtinasten maineen-, vallanhimo,
+ja silloin äly hieno, joustava,
+kuin ainoastaan viisaan miehen on,
+meit' opettaa, ei harhaan meitä vie.
+
+LEONORA.
+Ja tämän vakaan keskustelun jälkeen
+suo tyynen virkistyksen korvalle
+ja sydämelle säkeet runoilijan,
+jok' armaat, nuoret tunteet elämään
+virittää sielussamme lempein soinnuin.
+Maat laajat vallitsee sun ylhä henkes,
+mun aina mieluisinta viipyä
+on runouden saaren lehdikoissa.
+
+PRINSESSA.
+Se kaunis maa, on mulle kerrottu
+ja uskoteltu, parhaiten vain myrtin
+saa kasvamaan. Ja vaikka runottaret
+on lukuisat, niin harvoin etsitään
+heist' ystävää ja leikki toveria,
+vaan mieluumpi ois nähdä runoilijaa,
+jok' karttain pakenevan näyttää meitä
+ja jotain etsivän, jot' emme me,
+ja ehkei hänkään itse täysin tunne.
+Ois silloin hupaisaa, jos meidät kohtais
+hän hetkell' oikealla, meissä huomais
+ihastuin aartehensa, jota etsi
+hän kauan turhaan maat ja mantereet.
+
+LEONORA.
+En pilastasi pahastua voi;
+sen kärki sattuu tosin, mutt' ei syvään.
+Mä miehen ansioille arvon suon,
+ja teen myös Tassolle vain oikeutta.
+Pois näiltä mailta kaipaa katseensa;
+ja korvans' yhteissoinnut luonnon kuulee,
+mit' tärjoo aikakirjat, elämä,
+hän kohta siihen kiintyy sydämellään:
+hän hajallisen kokoo mielessään,
+tunteellaan elottoman elävöittää.
+Hän usein halveksitun koroittaa,
+mi ennen arvon sai, sen tyhjäks näyttää.
+Tään taikapiirin haltijana käy
+tuo kumma mies, ja kanssaan kulkemaan
+meit' innostaa ja aatoksemme kietoo:
+hän lähestyinkin meistä kauas jää,
+hän näyttää meitä katsovan ja näkee
+vain henki-ilmestyksen sijallamme.
+
+PRINSESSA.
+Sä hellävaroin kuvaat runoilijan,
+unelmain hentoin mailla kulkevan.
+Vaan myöskin todellisuus hänen mieltään,
+ma luulen, voimakkaasti kiinnittää.
+Ne kauniit laulut, jotka siellä täällä
+näemme puihin kiinnitettyinä,
+--kuin kulta-omenat Hesperian uuden
+ne tuoksuu,--mielestäs ne eikö ole
+hedelmät jalot tosi-rakkauden?
+
+LEONORA.
+Myös mua viehättää nuo kauniit lehdet.
+Vain yhtä kuvaa mielin rikkahin
+hän aina ihannoipi lauluissansa.
+Hän tähtein kirkkahasen kunniaan
+sen ylentää, sen eessä kumartuu
+kuin taivaan pilvein päällä enkelit;
+hän niittyin hiljaisuudessa sit' etsii
+ja seppeleiksi sitoo kukkaset.
+Kun rakastettu poistuu, pyhän hohteen
+saa polku, jalan kauniin koskettama.
+Kuin satakieli lehväin peitossa
+hän lemmensairaan rinnan valitusta
+saa lehdot, ilmat soimaan sulontäyttä:
+tuo tuska, kaiho sointuva, ei käy
+se ohi korvan,--sydämeen se koskee.
+
+PRINSESSA.
+Ja ihannoimansa jos tuo hän ilmi,
+hän sille antaa nimen Leonora.
+
+LEONORA.
+Se nimi sinun on, kuin minunkin.
+Ma pahastuisin, jos se toinen ois.
+Sen kaksoismerkityksest' iloitsen:
+niin voi hän tunteensa sua kohtaan peittää.
+Oon tyytyväinen, että minustakin
+tään nimen sointu häntä muistuttaa.
+Ei siitä lemmestä nyt puhe ole,
+mi kokis yksinomaan vallita
+ja omanansa pitää ystävätä
+ja kademielin muilta vartioida.
+Kun ajattelee mielin autuain
+sun ylevyyttäs hän, myös iloitkoon
+mun keveemmästä olennostani.
+Meit' ei hän rakasta--suo anteeks sana!--
+hän ilmain äärilt' etsii lempimänsä
+ja meidän nimeemme sen yhdistää.
+Hän meihin tuntehensa tartuttaa.
+Me muka rakastamme miestä, vaikka
+vain korkeinta kanssaan rakastamme.
+
+PRINSESSA.
+Oot syventynyt tähän tieteeseen
+ja lausut asioita, Leonora,
+jotk' korvihini vain jää kaikumaan,
+ja vaivoin aatoksiini mukautuvat.
+
+LEONORA.
+Kuin? Platon oppilasko ymmärtää
+ei voisi lörpötystä maallikon!
+Kai lienen liian paljon erehtynyt,
+mut tiedän: myöskin totta joukoss' on.
+Se jalo koulu lempeä ei kuvaa,
+kuin toiset, lasna hemmoteltuna;
+hän nuorukainen on, ja morsiona
+on hällä Psyyke; jumal-neuvostossa
+hän jäsen on. Hän rauhaa sydänten
+ei häilähdellen, petollisna riistä;
+ei heti kiinny muotoon kauniiseen
+sen sulon hurmaamana hän, eik' inho
+myös mieltään täytä, kun on hurma poissa.
+
+PRINSESSA.
+Jo saapuu veljeni! Ei tietää saa
+hän, mihin taaskin kääntyi puhelumme;
+hän meihin kohdistaisi pilansa,
+kuin ennen ivasi hän pukujamme.
+
+
+
+TOINEN KOHTAUS.
+
+
+    EDELLISET. ALFONSO.
+
+ALFONSO.
+En Tassoa, jot' etsin, mistään löydä,
+en edes täältä--teidän luotannekaan.
+Te hänest' ehkä jotain tiedätte?
+
+PRINSESSA.
+Näin eilen häntä vähän, tänään en.
+
+ALFONSO.
+On vika vanha hänessä, ett' yksin
+hän mieluimmin on, seuraa paeten.
+Jos suonkin hälle, että ihmistouhun
+hän hylkää rauhan, vapauden vuoksi
+ja tarkkaa oman henkens' ääntä vain,
+niin tyytyä en enää voi, kun hän
+jo ystäväinkin seuraa välttelee.
+
+LEONORA.
+Jos erehdy en, moittees, herra, kohta
+sa ilomielin vaihdat kiitokseen.
+Näin kaukaa tänään hänet kirjoinensa,
+hän tauluun kirjoitteli käydessään.
+Hält' eilen jonkun vihjauksen sain
+ja valmiiks siitä arvaan teoksensa.
+Vain pikkupiirteitä hän huolittelee,
+sun suosios, niin kalliin hänelle,
+nyt vihdoin arvokkaasti palkitakseen.
+
+ALFONSO.
+Hän tervetullut olkoon, jos sen tuo,
+ja vapautta saakoon pitkäks aikaa.
+Niin hartahasti seuraan hänen työtään,
+niin paljon iloitsen--ja täytyykin
+mun iloita--suurteoksestaan, että
+vain kasvaa kärsimättömyyteni.
+Ei lopetetuks saa hän, valmiiks ei,
+hän yhä korjaa, vitkaan etenee,
+taas pysähtyy ja toiveet turhiks tekee:
+nään mielipahoin loittonevan ilon,
+min luulin lähellä jo olevan.
+
+PRINSESSA.
+Mä kiitän huolellista kainoutta,
+joll' eespäin verkalleen hän tietään käy.
+Vain runotarten suosio ne auttaa,
+niin monet säkeet, lujaan sointuliittoon.
+Ja pyrkimys vain yks on mielessään:
+ett' eheäksi runo pyöristyisi.
+Ei kasata hän tahdo taruja,
+jotk' kiehtoin huvittavat, lopulta
+vain tyhjäin sanain sointuun rauetakseen.
+Suo hänen olla, veli! Ajasta
+ei riipu arvo hyvän teoksen;
+ja jott' ois jälkipolvill' ilo siitä,
+saa nykyaika itsens' unhoittaa.
+
+ALFONSO.
+Me kahden, rakas sisar, toimikaamme,
+kuin yhteis-eduks usein teimme jo.
+Jos minä intoilen, sä hillitse;
+ja jos sa laimenet, ma kiihoitan.
+Niin ehkä hänet pian määrässään
+näemme, hartaan toivehemme mukaan.
+On silloin isänmaa ja maailma
+suurtyötä miehen luomaa hämmästyvä.
+Saan mainehesta osan ininäkin
+ja hälle elämä taas avautuu.
+Ei jalo henki piiriss' ahtaassa
+voi täysin kehittyä. Vaikutelmat
+niin isänmaan kuin maailmankin hälle
+on tarpeelliset. Kiitos sekä moite
+on hänen koettava. Tutkimaan hän
+niin joutuu itseään ja toisia.
+Ei enää erakkuus hänt' uneen kiehdo.
+Ei viha tahdo säästää, ystävyys
+ei saa; niin taistoin kasvaa nuorukainen
+ja pian tuntee mieheks itsensä.
+
+LEONORA.
+Siis hyväkseen teet vielä kaikki, herra,
+niinkuin jo paljon hälle tehnyt olet.
+On kyvyn kasvinehto hiljaisuus,
+mut elon myrskysäissä luonne varttuu.
+Oi jospa oppis mukaan kehittäisi
+hän mielensä ja taiteensa, ett' enää
+ei vierois ihmistä, ei luulevaisuus
+hänessä pelkoon, vihaan saakka yltyis.
+
+ALFONSO.
+Ken ihmistä ei tunne, pelkää häntä,
+ja vieroin oppii väärin tuntemaan.
+Niin hänen käynyt on, ja vapaa mieli
+käy kieroon, kahliutuu nyt vähitellen.
+Niin suosiostain usein huolehtii
+hän enemmän kuin sopis hälle; monta
+epäilee, joista tiedän varmasti,
+ettei he vihaa häntä. Sattumalta
+voi kirje eksyä, voi palvelija
+pois muuttaa hänen luotaan muiden luo,
+tai hukkaan joutuu joku paperi:
+jo juonta pälyy hän ja petosta
+ja mielivaltaa, jossa tuho väijyy.
+
+PRINSESSA.
+Me emme, veljeni, saa unhoittaa,
+ett' itseens' sidottu on ihminen.
+Ja meidän kera käyden ystävämme
+jos loukkais jalkansa, niin lempein käsin
+tukien häntä, kohta kulkua
+me hiljentäisimme.
+
+ALFONSO.
+                   Ois parempi,
+jos hänet terveeks saisimme, ja kohta
+hän tehokeinot kelpo lääkärein
+sais tuta, virkeänä käydäkseen
+taas iloll' uuden, terveen elon teitä.
+Mut sentään toivon, rakkaat, etten koskaan
+sais kantaa syytä tylyn lääkärin.
+Teen voitavani, hälle varmuutta
+ja luottamusta poveen nostaakseni.
+Hän muiden läsnäollen usein selvään
+saa nähdä suosioni. Milloin hän
+valittaa jotain, sitä tutkitan,
+niin äskenkin, kun huoneeseensa luuli
+hän murron tehdyn. Jos ei selveydy se,
+niin tyynnä esitän, min ymmärrän.
+Ja jotta kärsivällisyyskään unhoon
+ei jäisi, hälle suon sit' ansiostaan:
+mua autatte, sen tiedän, innoin siinä.
+Toin maalle teidät nyt ja illalla
+palajan kaupunkiin. Antonionkin
+pian saatte nähdä. Roomasta hän palaa
+ja minut täältä vie. On tehtävää
+ja puhuttavaa paljon. Moni päätös
+on harkittava, kirje vastattava:
+tää kaikki kaupunkiin taas minut vaatii.
+
+PRINSESSA.
+Sun kanssas emmekö saa mekin tulla?
+
+ALFONSO.
+Te Belriguardoon jääkää vaan ja käykää
+Consandolia katsomassa! Vapaat
+ja kauniit päivät täysin nauttikaa!
+
+PRINSESSA.
+Et siis voi jäädä luoksemme ja täältä
+noit' asioita yhtä hyvin huoltaa?
+
+LEONORA.
+Pois heti viet Antonion, jonka meille
+ois paljon kerrottava Roomasta.
+
+ALFONSO.
+Ei käy se päinsä, lapseni, mut kanssaan
+niin pian palaan ma, kuin suinkin voin;
+hän silloin kertokoon,--te auttakaa
+mua palkitsemaan häntä, työssäni
+jok' on niin toimellinen taaskin ollut.
+Ja kun on kaikki selvitetty taas,
+iloa silloin tuokoot nuorten parvet
+puutarhoihimme, eikä liikaa lie
+jos minuakin joku kaunotar
+polulla vilpoisalla silloin kohtaa.
+
+LEONORA.
+Lupaamme kyllä silmän ummistaa.
+
+ALFONSO.
+Ja minä sääliä, sen tiedättehän.
+
+PRINSESSA (_taustaan päin kääntyneenä_).
+Oon kauan nähnyt Tasson lähestyvän.
+Hän astuu hitaasti ja pysähtelee
+tuon tuostakin, kuin epäröiden, sitten
+käy nopeammin taas, ja vitkailee
+jo kohta.
+
+ALFONSO.
+          Älkää häntä häiritkö,
+kun unelmoiden, mietteissään hän kulkee!
+
+LEONORA.
+Ei, meidät huomas hän ja tänne käy.
+
+
+
+KOLMAS KOHTAUS.
+
+
+    EDELLISET. TASSO.
+
+TASSO (_kädessään pergamenttikansinen kirja_).
+Käyn hitaasti, tään kirjan sulle tuoden,
+ja vielä epäröin, sen antaisinko.
+Se, tiedän, puutteellinen vielä on,
+vaikk' ehkä näyttääkin jo valmiilta.
+Mut keskeneräisnä jos arkailin
+sit' antaa sulle, murhe uusi siihen
+mua pakoittaa: en turhamaiselta,
+en kiittämättömältä näyttää tahtois!
+Ja niinkuin sanoa voit vain: täss' olen!
+jott' ystäväs sua säästäin iloitsis,
+niin sanon minäkin vain: ota tämä!
+                 (_Hän ojentaa kirjan_.)
+
+ALFONSO.
+Ilolla lahjas minut yllättää,
+teet mulle juhlaksi tään kauniin päivän.
+Siis vihdoin käsissä se mulla on,
+ja minun omanikin tavallaan!
+Jo kauan toivoin sinun päättää voivan
+ja vihdoin sanovan: nyt on se valmis!
+
+TASSO.
+Jos teitä tyydyttää se, on se valmis;
+se näet kokonansa teidän on.
+Jos vaivaa siihen käyttämääni katson
+tai piirroksia oman kynäni,
+niin sanoa voin: teos minun on.
+Vaan lähemmin jos katson, mikä sille
+sisäisen arvon suo ja merkityksen,
+niin näen kohta, ett' on teiltä vain se.
+Jos kyllyydestään lahjan armahan
+minulle soikin luonto, runonlahjan,
+niin sentään onni oikkupää mun työnsi
+tylyllä ankaruudell' aina luotaan;
+ja milloin pojan katseen hurmasi
+maailman kukkurainen ihanuus,
+taas kohta nuoren mielen sumensi
+ansaitsematon hätä armaan kodin.
+Jos sydän laulamahan laikahti,
+niin surullisna sieltä laulu nousi,
+ja äidin tuskat, isän murehet
+mun helkkyi soinnuissani hiljaisissa.
+Eloni ahtaudesta sinä yksin
+mun nostit vapautehen kauniiseen;
+pois huolten pilvet otsaltani pyyhit,
+teit vapaaks mun, niin että sieluni
+voi lauluun rohkeahan ylentyä;
+jos kiitosta siis saanee teokseni,
+on teidän ansio ja teos teidän.
+
+ALFONSO.
+Sa kaksinkertaisesti kiitoksen
+ansaitset kaiken! Kainoudessas meille
+tuot kunniata niinkuin itselles.
+
+TASSO.
+Kuin selvästi mä tunnenkaan, ett' olen
+vain teiltä saanut, mitä tuon nyt teille!
+Kuink' itsestään mies nuori, kokematon
+pusersi runon? Hänkö keksinyt
+on tuiman sodan viisaan ohjauksen?
+Se asetaito, jonka voimassaan
+tuo kukin urho taiston hetkell' ilmi,
+päämiehen äly, uljuus ritarein
+ja taisto viekkauden ja valppauden,
+--tuo kaikki, viisas, uljas ruhtinas,
+opettamaasi onhan, niinkuin oisit
+sa johtohenkeni, jok' ilokseen
+sois jalon, verrattoman olentonsa
+teossa kuolevaisen ilmi tulla?
+
+PRINSESSA.
+Nyt nauti työstäs, mi on ilomme!
+
+ALFONSO.
+Ja kaikkein parahitten kiitoksesta!
+
+LEONORA.
+Iloitse julkisesta maineestasi!
+
+TASSO.
+Tää hetki kylliksi on minulle.
+Vain teitä muistin tätä luodessani,
+ja teitä yksin toivoin miellyttää,
+teit' ilahduttaa määrän' oli korkein.
+Ken ystävissään maailmaa ei näe,
+maailman huomiot' ei ansaitse.
+Tääll' isänmaani on ja täällä piiri,
+mi viihdytystä suopi sielulleni.
+Mä täällä herään, joka vihjeen kuulen,
+näen tieteen, hyvän aistin, kokemuksen
+ja ajan nykyisen ja tulevan.
+On taiteilija arka joukon kesken;
+vain teidänlainen tuntee, ymmärtää,
+vain hän saa tuomita ja palkita.
+
+ALFONSO.
+Ja oma aikas, jälkimaailmas
+jos oomme me, ei sovi meidän olla
+vain lahjan veltot vastaanottajat.
+Tuon runoilijan kauniin voitonmerkin,
+min sankarikin, häntä tarvitseva,
+suo kateudetta häntä kaunistavan,
+näen täällä esi-isäs otsalla.
+
+(_Osoittaa Vergiliuksen rintakuvaa_.)
+
+Tuon onko toimittanut sattuma
+vai henki joku? Turhaan täällä ei
+se ole nyt. Vergiliusta kuule:
+Miks juhlitte te kuolleita? Heill' ilo
+ja palkka olihan jo eläissään;
+ja meitä ihaillen kun juhlitte,
+osansa myöskin eläville suokaa;
+jo kuvani on kyllin seppelöity--
+viherjä oksa elon osa olkoon.
+
+(_Alfonso viittaa sisarelleen; tämä ottaa seppeleen Vergiliuksen
+päästä ja lähenee Tassoa. Tasso peräytyy_.)
+
+LEONORA.
+Sä kieltäydytkö? Katsohan, mi käsi
+sinulle ikikauniin lehvän tarjoo!
+
+TASSO.
+Oi, empiä mun suokaa! Enhän tiedä,
+kuin tämän hetken jälkeen eläisin.
+
+ALFONSO.
+Tuot' omaisuutta nauttein ihanaa,
+mi ensi hetkellä sua pelästyttää.
+
+PRINSESSA (_pitäen seppelettä ylhäällä_).
+Suot mulle ilon harvinaisen, Tasso:
+sanatta aatokseni ymmärrät.
+
+TASSO.
+Käsistäs kallehista taakan kauniin
+ma halpaan päähän' otan polvistuin.
+
+(_Hän polvistuu, prinsessa laskee seppeleen hänen päähänsä_.)
+
+LEONORA (_käsiään taputtaen_).
+Enskerran-seppelöity eläköön!
+Kuin seppel kaunistaakaan kainon miehen!
+
+(_Tasso nousee_.)
+
+ALFONSO.
+Se esikuva vain on kruunun, sua
+mi Kapitolioll' on kaunistava.
+
+PRINSESSA.
+Sua kuuluvammin siellä tervehditään;
+tääll' ystäväin on kiitos hiljainen.
+
+TASSO.
+Oi, päästäni pois seppel ottakaa,
+pois ottakaa! Se polttaa kulmillani!
+Ja niinkuin päivänsäde, liian kuuma,
+tapaisi päätäin, tajunvoimani
+se tuhoo otsastani. Kuume riehuu
+mun veressäni. Anteeks! Tää on liikaa!
+
+LEONORA.
+Tää lehvä ennemminkin suojaa päätäs,
+sun, jonka kuumat seudut mainehen
+on kuljettava, ja sun otsaas varjoo.
+
+TASSO.
+En ansaitse mä viillytystä sitä,
+mi sankar-otsaa vain on ympäröivä.
+Oi, pilviin nostakaa se, jumalat,
+ja kirkastakaa, pääni pääll' ett' aina
+yleten väikkyis se, ett' eloni
+ois iki-vaellusta sitä kohti!
+
+ALFONSO.
+Ken varhain hankkii elon hyvyyttä
+hän varhain osaa sille arvon suoda;
+ken varhain nauttii, luovuttaa ei mieli
+se koskaan pois, mit' omisti hän kerran;
+ja omistava varuillansa olkoon.
+
+TASSO.
+Ja ken niin tahtoo olla, povessaan
+alati valppaan voiman tuntekoon.
+Ah, poiss' on multa nyt se! Hetkell' onnen
+mun jättää voima synnynnäinen tuo,
+mi tyynnä turmaa, vääryytt' ylpeänä
+muu neuvoi kohtaamaan! Tään hetken ilo,
+tään hetken ihastusko ytimen
+lamautti minun jäsenistäni?
+Mun vaipuu polveni! Taas kerran näet,
+oi ruhtinatar, minut nöyrtyin eessäs!
+Mun kuule pyyntöni: se ota pois,
+ett' uuden, tuoreen elon tuta saisin,
+kuin kauniist' unelmasta havahtuin!
+
+PRINSESSA.
+Kun kainon rauhallisna leiviskää,
+min jumalilta sait sa, kantaa voit,
+myös lehviä näit' opi kantamaan,
+--ne ovat kauneinta, mit' antaa meill' on.
+Ken kerran otsallaan ne ansiosta
+saa tuta, siinä ne häll' aina leyhyy.
+
+TASSO.
+Siis suokaa hämilläin mun täältä mennä,
+ett' onnessani lehdon suojaan piillä
+nyt saan, kuin ennen murheessani tein!
+Siell' yksin käyskelen, ei kenkään mieleen
+tuo ansaitsematonta onneani.
+Ja kirkkaan lähteen kuvastavan miestä
+jos sattumalta näen, jok' oudosti
+on seppelöity, sekä kahden puolen
+puut, vuoret alla taivaan kuultavan
+lepäävät mietteissään--, niin minust' on,
+kuin Elysiumin mä loihdittuna
+näkisin siihen. Kysyn arvellen:
+Ken vainaja tuo liekään, nuorukainen
+tuo ajan menneen, soma seppel päässään?
+Mi ansionsa lie ja nimensä?
+Ma varron kauan, mietin: toinen vielä
+tulispa, kolmaskin, ja haastellen
+kuin ystävykset seuraans' yhtyisivät.
+Oi, vanhan ajan urhot, runoilijat
+jos koossa näkisin tuon lähteen luona!
+Oi, jospa täällä ois he yhdess' aina,
+kuin eläissäänkin lujaan liittyneinä!
+Niin raudan rautaan sitoo lujasti
+magneetin voima, niinkuin sankarin
+ja runoilijan sama pyrkimys.
+Homeros itsens' unhoitti ja vihki
+elonsa muistolle vain kahden miehen,
+ja Aleksander Elysiumissa
+Akillest' etsii ja Homerosta.
+Oi, jospa saisin minä nähdä heidät,
+nuo sielut suurimmat, nyt yhtyneinä!
+
+LEONORA.
+Jo havahdu! Äl' anna meidän tuta,
+ett' aivan halveksut sä nykyaikaa!
+
+TASSO.
+Mua juuri nykyaika ylentää;
+vain näytän vieraalt',--olen hurmaantunut.
+
+PRINSESSA.
+Ma kuulen ilolla, ett' ihmistapaan
+sa puhut, haastain kanssa henkien.
+
+(_Eräs hovipoika tulee ruhtinaan luo ja puhuu hänelle hiljaa
+jotakin_.)
+
+ALFONSO.
+Hän tullut on--juur' aikaan parhaaseen!
+Antonio!--Hänet tuo--Tuoll' onkin hän jo!
+
+
+
+NELJÄS KOHTAUS.
+
+
+    EDELLISET. ANTONIO.
+
+ALFONSO.
+Sua tervehdin, kun itses meille tuot
+ja onnen uutisia!
+
+PRINSESSA.
+Tervetullut!
+
+ANTONIO.
+Voin tuskin lausua, mi mielihyvä
+mua virkistää taas teidän luonanne.
+Taas edessänne löydän kaiken, mitä
+jo kauan kaipasin ma. Teitä näyttää
+tekoni, toimintani tyydyttävän,
+ja näin saan täyden palkan murheistani,
+joit' antoi monet levottomat päivät
+tai vartavasten tuhlatut. Meill' on
+nyt, mitä tahdomme, ei kiistaa enää.
+
+LEONORA.
+Mä myös sua tervehdin, mut vihaisna.
+Sa tulet juuri, kun on lähtö mulla.
+
+ANTONIO.
+Ett' onneni ei tulis täydeks aivan,
+pois sinä päältä otat kauniin osan.
+
+TASSO.
+Myös minä tervehdin ja ilokseni
+ma seuraa toivon miehen paljonnähneen!
+
+ANTONIO.
+Mun huomaat vilpittömäksi, jos joskus
+mun maailmaani tahdot katsoa.
+
+ALFONSO.
+Vaikk' ootkin kirjein kertonut jo mulle,
+kuin toiminut ja menestynyt oot,
+niin paljon mull' on vielä kysyttävää,
+mitk' oli keinot meille onnelliset.
+On tarkoin mitattava askel tuolla
+maaperäll' ihmeellisellä, jos omaan
+päämäärääsi sen vihdoin toivot vievän.
+Ken herrans' edusta vain huolehtii,
+sen asema on raskas Roomassa:
+kaikk' ottais Rooma, mitään antamatta;
+ja jotain saadakses jos sinne menet,
+et mitään saa, jos et sä mitään vie,
+ja onnes on, jos jotain sentään saat.
+
+ANTONIO.
+Ei viisas käytökseni, taitoni
+sun toteuttanut tahtoasi, herra.
+Mi älypää näet Vatikaanissa
+ei tapais mestariaan? Sattumalta
+voin monta seikkaa käyttää hyväksemme.
+Gregorius sua siunaa tervehtäin.
+Tuo vanhus, kruunupäistä arvokkain,
+viel' ilomielin muistaa aikaa, jolloin
+sun sulki syliinsä. Hän sinut tuntee,
+tuo mies, jok' osaa miehet arvioida;
+hän sua kunnioittaa suuresti
+ja edukses hän paljon tehnyt on.
+
+ALFONSO.
+Jos hyvä mielipiteensä on tosi,
+ma iloitsen. Mut hyvin tiedäthän,
+ett' alla Vatikaanin, jalkains' eessä,
+jo vallat näyttää sangen vähäisiltä
+ja turhilt' ihmiset ja ruhtinaat.
+Sanohan, mikä parhaiten sua auttoi!
+
+ANTONIO.
+Kuin tahdot: paavin jalomielisyys!
+On vähyys eessään vähä, suuruus suuri.
+Maailmaa vallitakseen, mielellään
+sovintoon käy hän naapurien kanssa.
+Maapalaa sulle jättämäänsä hyvin
+hän pitää arvossa ja ystävyyttäs.
+Italia levoss' olkoon, lähellään
+hän tahtoo nähdä ystäviä, rauhaa
+rajoille saada, jotta johtaa vois
+hän kristikunnan voimat tuhoomaan
+niin harhaoppiset kuin turkkilaiset.
+
+PRINSESSA.
+Ne miehet tutaanko, joit' ennen muita
+hän suosii uskottuina lähellään?
+
+ANTONIO.
+Saa huomionsa vain mies kokenut
+ja luottons', suosionsa toimelias.
+Jo nuorna palveltuaan valtiota
+nyt sitä ohjaa hän ja vaikuttaa
+hoveihin, joit' on usein ennen jo
+lähettiläänä nähnyt, ohjannutkin.
+Niin selvä maailma on katseelleen
+kuin oman valtionsa etukin.
+Hänt' toiminnassa nähden kiitetään
+ja iloitaan, kun aika ilmi tuopi,
+min hiljalleen hän kypsyttänyt on.
+Ei elo kauniimpaa suo näkyä,
+kuin ruhtinaan, mi taiten hallitsee,
+kuin maan, miss' ylpeät on alamaiset,
+--kuin itseänsä kukin palvelis,
+kosk' oikeat on kaikki käskyt siellä.
+
+LEONORA.
+Oi milloin nähdä saanenkaan sen maan
+mä läheltä!
+
+ALFONSO.
+            Kai toimiakses siellä:
+vain katsomaan ei tyydy Leonora!
+Se eikö hupaista ois, ystävätär,
+jos joskus suureen peliin puuttumaan
+myös hennot kätösenne saisimme?
+
+LEONORA (_Alfonsotle_).
+Mua tahdot ärsyttää, mut etpä osaa.
+
+ALFONSO.
+Oon sulle paljon velkaa entisestään.
+
+LEONORA.
+No niin, mä velkaan jään nyt sinulle.
+Suo anteeks, kysellä mun rauhass' anna!
+(_Antoniolle_:) Lie suosinut hän paljon omaisiaan?
+
+ANTONIO.
+Ei enemmän, ei vähemmän kuin kohtuus.
+Jos mahtimies ei huolta omaisistaan
+voi pitää, kansakin jo häntä moittii.
+Gregorius heille hiljaa hyödyks on
+ja kohtuullisna, palvelukseen maan
+nuo kunnon miehet asettain, ja täyttää
+yht'aikaa kaksi lähi-velvoitusta.
+
+TASSO.
+Myös tieteen, taiteen suojaans' ottaako
+hän mielellään? Ja esikuvinaan
+häll' onko suurten aikain ruhtinaat?
+
+ANTONIO.
+Suo tieteelle hän arvon, hallintoa
+mi edistää ja kansain tuntemista;
+ja Roomaa kaunistaakseen taidetta
+hän suosii, palatseista, temppeleistä
+maanpiirin ihmeluomat tehdäkseen.
+Ei lähellään saa jouten kukaan olla!
+Ken arvoon pyrkii, hyödyks olkohon!
+
+ALFONSO.
+Ja luuletko, ett' asiamme kohta
+voi tulla päätökseen, ett' enää ei
+he tuonne tänne kylvä esteitä?
+
+ANTONIO.
+Ois suuri erhetykseni, jos ei
+jo nimikirjoitukses, joku kirje
+vois ainiaaksi päättää riitaa tätä.
+
+ALFONSO.
+Niin kiittää näitä elinpäiviäni
+saan onnen sekä voiton ajaksi.
+Näen laajentuneen alueeni, varmaks
+sen tiedän vastaisuuden. Sä sen aikaan
+sait miekaniskutta; työnkruunun hyvin
+oot ansainnut. Sen naiset sitokoot
+ens tammilehdosta ja painakoot
+armaana aamuna sen ohimoilles.
+Mut Tassokin mun rikkaaks tehnyt on:
+Jerusalemin vallannut on meille,
+niin hämmästyttäin uuden kristikunnan,
+ja määrän ylhän, kaukaa loistavan,
+on rohkein, lujin mielin saavuttanut.
+
+ANTONIO.
+Nyt arvoituksen ymmärrän. Näin ihmein
+kaks seppelpäätä äsken tullessani.--
+
+TASSO.
+Kun omin silmines näät onneni,
+niin toivon: hämillinen mielenikin
+samoilla katsein koe huomata.
+
+ANTONIO.
+Jo kauan tiesin, ett' on palkitessaan
+Alfonso määrätön. Nyt tuta saat sa,
+mit' ennen kukin läheisistään sai.
+
+PRINSESSA.
+Kun ensin näät, mit' on hän suorittanut,
+kohtuullisiksi meidät huomaat vain.
+Tääll' oomme vain ens todistajat tyynet
+sen suosion, min tulevainen aika
+on hälle suova kymmenkertaisna.
+
+ANTONIO.
+Jo teiss' on varma tuki maineelleen.
+Ken epäillä sais, kun te kiittää voitte?
+Mut sanokaa, ken Arioston päähän
+tuon painoi seppeleen.
+
+LEONORA.
+                       Sen minä tein.
+
+ANTONIO.
+Sen hyvin teit! Tuo häntä kaunistaa,
+kuin seppel laakerinenkaan ei voisi.
+Kuin luonto kirjovaippaan vihantaan
+povensa peittää pohjattoman rikkaan,
+niin hänkin kaiken sen, mi ihmiselle
+suo ylevyyttä, rakastettavuutta,
+tarinan vaippaan verhoo kukkeaan.
+Kokemus, ymmärrys ja tyytyväisyys
+ja hengenvoima, aisti, tosihyvän
+tajunta puhdas, henkimäisinä
+ja ilmi-olentoina sentään elää
+ne hänen lauluissaan, kuin näkisimme
+ne levoss' alla kukkalehdikoiden,
+keveät kukkalumet peittonaan,
+päät ruusupauloissa, ja amoriinit
+somasti ympärillä ilakoivat.
+Ohella runsauden lähde läikkyy,
+siin' ihmekalat välkkyy kirjavat.
+Täynn' ilma kummaa siivellistä, niityt
+ja viidat kaunokarjaa outoa;
+vihanta-piilostansa kuje vilkkuu,
+ja kultapilven päältä viisaus
+aik' ajoin ääntää lauseen ylhäisen,
+vaan hulluus harppuansa sointuvaa
+lyö vimmaisena riehuin näköjänsä,
+vaikk' kaunein tahti säveleitä sääntää.
+Ken uskaltaa tään miehen rinnalle,
+sen rohkeus jo lehvän ansaitsee.
+Mä pyydän anteeks, että innostuen,
+kuin huumattuna, kyllin harkita
+en osaa aikaa, paikkaa, sanojani;
+nää runoilijathan, nää seppeleet,
+tää naisten harvinainen juhla-asu
+mun siirtää itsestäni outoon maahan.
+
+PRINSESSA.
+Ken yhden ansion niin hyvin huomaa,
+myös toisen käsittää. Saat kerran meille
+runoista Tasson tulkita, min yksin
+sä ymmärrät, min me vain aavistimme.
+
+ALFONSO.
+Antonio, tule! Paljon haluan
+sult' udella mä vielä. Sitten saat
+sä jäädä aina päivänlaskuun asti
+seuraksi naisten. Tule! Hyvästi!
+
+(_Antonio seuraa ruhtinasta, Tasso naisia_.)
+
+
+
+
+TOINEN NÄYTÖS.
+
+_Sali_.
+
+
+
+ENSIMÄINEN KOHTAUS.
+
+
+    PRINSESSA. TASSO.
+
+TASSO.
+Sua arastellen askeleni seuraa,
+oi ruhtinatar, tuhat aatosta
+mun sielussani myllertää. Mun on,
+kuin kutsuis yksinäisyys, suloisesti
+mua viekoitellen: tule! rinnastasi
+ma valppaat epäilykses haihdutan.
+Mut kun ma puolehesi katson, kun
+sanankin kuulen sinun huuliltasi,
+uus päivä minua jo ympäröi
+ja kaikki sielun siteet aukeavat.
+Ma tahdon tunnustaa: mies joka tänne
+niin arvaamatta tuli, lempeästi
+unesta kauniist' ei mua herättänyt;
+ol' olennollaan, sanoillansa minuun
+niin kumma teho, että enemmän
+kuin koskaan kaksinaiselta ma tunnun
+ja itseäni vastaan sodin taas.
+
+PRINSESSA.
+On mahdotonta, että ystävä,
+niin kauan vierahissa elänyt,
+vois heti, meidät jälleen nähtyänsä,
+oloihin entisiin taas kotiutua.
+Ei sisäisesti muuttunut hän ole;
+vain joku päivä kanssaan eläkäämme,
+niin kielet verkallensa virittyvät,
+siks kunnes kaunis sopusointu taas
+ne yhdistää. Kun tietää lähemmin
+hän saa, mit' olet tehnyt tällä aikaa,
+sun varmaan rinnalle sen runoilijan
+hän asettaa, jonk' äsken jättiläiseks
+sinuhun verraten hän kuvaili.
+
+TASSO.
+Ah, ruhtinatar, hänen suussansa
+mua Arioston maine enemmän
+on ilahduttanut kuin loukannut.
+On lohdullista tietää kiitettävän,
+mit' itse esikuvanansa pitää.
+Voi hiljaa sydämessään sanoa:
+jos osan arvostansa saavutat,
+myös maineestansa osa sulle tulee.
+Ei, minun sydäntäni sykähdytti
+ja vielä täyttää koko sieluni
+olennot maailman tuon elävän,
+mi kiertää levotta ja suunnatonna
+vain ympär' yhden suuren, perin viisaan,
+ja täyttää kuuliaisna ratansa,
+min puolijumalansa sille sääti.
+Ma innoin seurasin, ma riemuin kuulin
+puhetta selvää miehen kokeneen;
+mut sikäli kuin kuuntelin ma, ah,
+omissa silmissäni alenin;
+kuin kaiku, vuoriin raukeava, kohta
+jo tyhjiin katoovani pelkäsin.
+
+
+PRINSESSA.
+Ja selvään äsken näytit tuntevasi,
+kuin toisillensa elää sankari
+ja runoilija, toistaan etsien
+ja ilman kademieltä. Ihana
+on teko laulunarvoinen, vaan suurta
+myös jälkimaailmalle säilyttää
+työn suuren tenho runoss' arvokkaassa.
+Suojasta vähän yhteiskuntamme
+sä tyydy myrskysäitä elämän
+kuin rantamalta tyynnä seuraamaan.
+
+TASSO.
+Tääll' enkö vasta ihmetellen nähnyt,
+kuin jalo urhouden palkka on?
+Mä tänne nuorna poikasena tulin,
+juur' aikaan, jolloin juhla juhlalta
+Ferrara maineen keskipisteeksi
+kohoovan näytti. Ah, se oli näky!
+Sen laajan kentän, jolla loistossaan
+ol' urhoin taito esiintyvä, piiri
+niin ylväs ympäröi, ett' toistamiseen
+ei päivä moista nähne piankaan.
+Siin' istui kaunotarta joukottain
+ja nykyajan miestä ylhäisintä.
+Sai katseen hämmästyksiin loisto tuo;
+näin huudettiin: nuo kaikki isänmaa,
+yks, soukka, meren ympäröimä, tänne
+on lähettänyt. Liiton jaloimman
+he muodostaa, mi koskaan arvioinut
+lie kunniaa tai hyvett', ansiota.
+Sä yksitellen heitä tarkkaa: kellään
+häpeämistä siell' ei naapuristaan!--
+Ja sitten portit avattiin. Sä siinä
+näit orhit korskuvat ja aseloiston,
+soturit tungeskeli, torvet pauhas,
+ja räiskyin keihäät murtui, helähtäin
+soi iskut kilpihin ja kypäriin,
+ja pöly taistelijain kunnian
+ja häpeän loi hetkeks pilven peittoon.
+Oi, salli minun vetää verho eteen
+tään mulle liian kirkkaan näytelmän,
+ettei tää kaunis hetki ankarasti
+mua muistuttaisi vähäisyydestäni!
+
+PRINSESSA.
+Kun jalo piiri tuo ja maineteot
+sua kiihti vaivaan, pyrintöön, mä silloin
+voin tyytymisen oppiin hiljaiseen
+sua, nuori ystäväni, ohjata.
+En nähnyt juhlia, joit' ylistit
+ja joita silloin tuhat kieltä kiitti,
+ja kiittää vielä jälkeen vuottenkin.
+Mun hiljaisuudessa, joss' iloista
+vain heikon, harhailevan kaiun kuulin,
+oi' ajatusta monta, suruisaa,
+ja monta kärsimystä kestettävä.
+Jo väikkyi silmissäni kuolon kuva,
+pimitti leveällä siivellään
+maailman vaihtelevat näköalat.
+Vain hiljalleen se kaikkos, salli nähdä
+mun suloisina, vaikka kalvenneina
+kuin verhon läpi elon kirjovärit.
+Olentoin elävien liikunnot näin jälleen.
+Ma ensi kerran astuin, hoitajaini
+viel' auttamana, sairashuoneesta:
+Lucretian niin elon-uhkuvana
+näin silloin sua tuoden saapuvan.
+Sä ensimäisnä, uunna, outona
+eloni uuden tielle ilmestyit.
+Ma paljon toivoin osaks sun ja mun;
+ei olekaan se toivo tyhjiin mennyt.
+
+TASSO.
+Ja mulle, joka melun huumaamana,
+tuon kaiken loiston soentamana
+ja ajamana monen intohimon
+sun siskos kanssa kuljin palatsissa
+kautt' tyhjäin käytävien, vaieten,
+ja sitten huonehesen astuin, jonne
+sa pian naistes tukemana saavuit
+--mi hetki mulle se! Oi anteeks suo!
+Kuin ottaa jumaluuden läheisyys
+pois lumotulta kuumeen, hulluuden,
+niin haihtui multa kaikki hourekuvat
+ja kaikki pyyteet, halut petolliset,
+kun _kerran_ katsehesi kohtasin.
+Kun halu muulloin haihatellen eksyi
+tuhanteen suuntaan, hämilläni nyt
+mä itseheni palasin ja opin
+parasta kohtaan kaipuun tuntemaan.
+Niin etsii aavan rannan hietikosta
+mies turhaan helmeä, mi salattuna
+on äänetönten kuorten kätköhön.
+
+PRINSESSA.
+Aik' alkoi kaunis silloin, ja jos ei
+Urbinon herttua ois meiltä vienyt
+pois sisartamme, lempeästi vuodet
+ois meiltä vierreet onness' ainaisessa.
+Vaan kaivata nyt saamme kipeästi
+tuon armaan naisen raikast' eloisuutta
+ja uljuutta ja älyn rikkautta.
+
+TASSO.
+Jo liian hyvin tiedän, ettei sulle
+sen päivän jälkeen, mi vei hänet, kukaan
+sun puhdast' iloasi korvannut.
+Kuink' usein rintaani se viilsi, usein
+sai lehdon rauha kuulla tuskani!
+Ah, huusin, siskolleko yksinään
+lie suotu kallis olla kalliilleni!
+Muu kukaan eikö luottamustansa
+siis ansainne, muu sydän eikö niin
+kuin hänen syki? Sammuiko jo äly
+ja henkevyys? Jos oivakin, tuo nainen,
+oliko yksin kaikki? Anteeks, ah!
+Ma usein itseäni ajattelin
+ja toivoin jotain sulle olevani,
+vain vähän, jotain sentään, teossa,
+ei sanoissa; ma tahdoin elollani
+omakses sydämeni todistaa.
+Mutt' onnistunut en, ja liian usein
+toin erhetyksilläni tuskaa sulle,
+sun suojelemaas miestä loukkasin,
+sen hämmensin, min tahdoit selventää;
+niin tunsin joka hetki sinusta
+etääntyväni--, lähetä kun tahdoin.
+
+PRINSESSA.
+En koskaan, Tasso, ole pahaa luullut
+sun tahdostas, ja tiedän, kuinka teet
+itselles vahinkoa. Sisareni
+voi mukautua kunkin luonteeseen,
+vaan sinä tuskin yhteen ystävään
+voit vuosikausiin tottua.
+
+TASSO.
+                          Mua moiti!
+Mut sano mulle myös: miss' on se mies
+tai nainen, jonka kanssa, kuten sun,
+ma vapain mielin tohdin puhua?
+
+PRINSESSA.
+Sun veljeheni luottaa tulisi.
+
+TASSO.
+Hän herrani on!--Mut äl' usko, että
+mua vapauden kiihko pöyhistää!
+Vapauteen ihminen ei ole luotu,
+ja suurta ruhtinasta palvella
+on jalon miehen onni kaunehin.
+Niin on hän herrani, ja minä tunnen
+tään jalon sanan koko laajuuden.
+Siis vaiettava mun on, kun hän puhuu,
+ja tehtävä, kun käskee, vaikka järki
+ja sydän vastustaiskin innokkaasti.
+
+PRINSESSA.
+Niin tahto veljeni ei ole koskaan.
+Ja kun Antonion oomme saaneet taas,
+uus, viisas ystävä on tiedossasi.
+
+TASSO.
+Niin toivoin kerran, tuskin enää tohdin.
+Kuin paljon oppia ja ymmärrystä
+mä hältä saisinkaan! Voin tunnustaa:
+on hällä kaikki, mikä multa puuttuu.
+Mut--kaikki jumalat jos lahjojansa
+on hänen kehdollensa tuoneetkin,
+pois sulki kova onni sulottaret;
+ja keltä niiden armaat lahjat puuttuu,
+voi kyllä paljon omistaa ja antaa,
+mut viihdytyst' et löydä rinnaltaan.
+
+PRINSESSA.
+Vaan luottaa häneen voi, ja se on paljon.
+Et yhdeltä saa pyytää kaikkea.
+Jos jotain lupaa hän, sen tekee myös.
+Jos on hän ystäväkses antaunut,
+niin puutteissas hän sua hoivaa myös.
+Te liitto tehkää! Olen ylpeä,
+jos pian saan tään kauniin teon aikaan.
+Mut älä vastustele tapas mukaan!
+Leonorakin on meillä kauan ollut;
+hän hieno, soma on, ja hänen kanssaan
+on helppo seurustella; häntäkään
+et ole lähennyt, kuin toivois hän.
+
+TASSO.
+Oon sua totellut, hänt' oisin muutoin
+ma kaihtanut, vaan lähestynyt en.
+Kuin näyttääkin hän rakastettavalta,
+--vain harvoin eessään avoin olla voin,
+en tiedä miksi. Ja jos hyvää vain
+hän ystävänä sulle tarkoittaakin,
+niin tuntuu tarkoitus ja tympäisee.
+
+PRINSESSA.
+Se tie ei meitä varmaan konsanaan
+vie ihmisseuraan, Tasso! Eksyksiin
+tuo polku vie, kautt' yksinäisten viitain
+ja äänetönten laaksoin johtaa meidät.
+Ain oikukkaammaks mieli käy ja pyrkii
+vain kulta-aikaa, jot' ei ulkopuollaan
+hän näe, uudistamaan sisässään,
+kuin vähän onnistuukin koe tuo.
+
+TASSO.
+Oi ruhtinatar, kuinka puhutkaan!
+Se kulta-aika, jota turhaan kaipaa
+jokainen sydän, minne karkkosi?
+Se aika, jolloin yli vapaan maan
+kuin nuoret laumat kansat karkeloivat
+ja paimenen ja paimentytön peitti
+puuvanhus varjoon kukkaisniityllä,
+ja nuoret vesat oksiin hentoisiin
+hyväillen kietoi lemmen kaihontäyden;
+ja luonnotarta viehti heljin hiekoin
+syliinsä virta vieno; ruohikkoon
+katosi vaaratonna käärme arka;
+peloton nuorukainen kohta pakoon
+kuritti huiman faunin; joka lintu
+vapaitten ilmain teillä, joka eläin,
+maan laajan liikkuja, näin inehmolle
+viel' lausui: siihen valta, mihin mieli.
+
+PRINSESSA.
+Ohitse, ystävä, lie kulta-aika;
+mut uudelleen sen luopi jalous.
+Jos aatokseni sulle tunnustan:
+tuo kulta-aika, min niin kultaiseksi
+kuvailee meille runoilija, koskaan
+ei lie se ollut paremmin kuin nytkään.
+Ja jos se joskus oli, varmaankin
+se yhä palata voi samanlaisna.
+Sydämet läheiset viel' yhteen liittyy
+ja nauttii yhdess' elon onnea;
+mut tunnuslauseess', ystäväni, muuttuu
+yks sana: siihen valta vain, mi sopii.
+
+TASSO.
+Oi, piiri jaloin, hyväin ihmisten
+jos saiskin yksin päättää, mikä sopii,
+sensijaan, että kukin sopivaksi
+sen luulee, mikä häntä hyödyttää.
+Me näemmehän, kuinka viisaalle
+ja voimakkaalle kaikki sopii, kuinka
+hän kaikkeen oikeuttaa itsensä.
+
+PRINSESSA.
+Jos tahdot tarkkaan tietää, mikä sopii,
+niin kysy mieltä jaloin naisten vain!
+On näet heille tärkeintä, ett' on
+se kaikki sopivaa, mi tapahtuu.
+Kuin muuri, säädyllisyys ympäröi
+tuon hentoisen ja herkän sukupuolen.
+Miss' säädyllisyys vallitsee, he siellä,
+mut tieltä röyhkeyden he pakenee.
+Näin eri suuntiin pyrkii sukupuolet:
+mies vapauteen, nainen hyvään tapaan.
+
+TASSO.
+Me rajut, raa'at, tylyt oommeko?
+
+PRINSESSA.
+En sano niin! Vaan kauko-voittoihin
+te pyritte, siks ihannoitte voimaa,
+ja ikuisuuteen työnne tähdätä
+te uskallatte--meitä tyydyttäisi
+yks ainoo, rajoitettu saavutus,
+mi aina omanamme pysyisi.
+Me emme miehen sydämeen voi luottaa,
+kuin hellästi se antautuukin meille.
+Pois katoo kauneus, jot' yksin sentään
+te näytte kunnioittavan. Ja mikään
+ei enää kiihoita, se kuollutt' on.
+Jos miehet naisen sydämelle arvon
+sois täyden sekä tahtois tuntea,
+min armaan aarteen kätkeä voi nainen
+poveensa uskollista rakkautta;
+jos muistot hetkein ihanimpien
+jäis aina sielussanne elämään;
+jos katsehenne, muulloin selkeä,
+myös läpi hunnun, jolla meitä vanhuus
+tai taudit verhoaa, vois tunkea;
+jos omistus, min tulis rauhoittaa,
+halua toisen omaan teiss' ei syttäis:
+kas silloin varmaan päivä kauniimpi
+ja meidän, naisten, kulta-aika koittais.
+
+TASSO.
+Nuo sanat voimakkaasti rinnassani
+jo huolen nostaa puoliks uinuneen.
+
+PRINSESSA.
+Sa mulle vapahasti mieles avaa!
+
+TASSO.
+Oon usein kuullut, näinä päivinäkin,
+ja jos en kuullut ois, mun arvata
+ois pitänyt se: jalot ruhtinaat
+sun kättäs pyytää! Mikä meitä vartoo,
+sit' epätoivoon saakka pelkäämme.
+On luonnollista, että jätät meidät;
+mut kuin me kestää voimme sen, en tiedä.
+
+PRINSESSA.
+Sen hetken vuoksi älkää huolehtiko,
+sanoa voinpa melkein: älkää koskaan!
+Tääll' olla mielin, tänne jäädäkin.
+Mua viel' ei mikään suhde houkuta;
+ja koska minut pitää tahdotte,
+todistakaa se sovullanne, luoden
+eloonne onnen ja niin mulle myös!
+
+TASSO.
+Oi, opeta mua parhain tekemään!
+Mun eloni on sulle pyhitetty.
+Kun sua kiittäin, sua ylistäin
+mun paisuu sydämeni, silloin vasta
+ma tunnen ihmisonnen puhtaimman;
+sinussa yksin tunsin jumalaista.
+Niin maiset jumalat muist' eroaa
+maan lapsista, kuin itse sallimus
+käy yli viisaimmankin älyn, tahdon.
+Kun aaltoin pauhua me pelkäämme,
+he tyynnä katsoo yli ärjy-veen,
+mi heidän jalkains' alla kuohuu, kuin se
+ois kevyt aalto vain; ei myrskyä
+he huomaa, meitä lyövää, hämmentävää;
+he tuskin avunhuutoamme kuulee,
+vaan meidän, lasten heikkoin, vähäisten,
+suo taivaat huokauksin, huudoin täyttää.
+Mua kohtaan, jumalainen, usein ollut
+oot kärsivällinen; kuin päivä kasteen,
+niin katsees kuivasi mun kyyneleeni.
+
+PRINSESSA.
+On aivan oikein, että naiset ovat
+sua kohtaan ystävälliset: sun laulus
+myös heitä monin tavoin ihannoi.
+Lie hentoja tai rohkeita, he siinä
+ain' ovat jalot, rakastettavat;
+ja vihaa jos Armida ansaitseekin,
+sulonsa, lempensä sen sovittaa.
+
+TASSO.
+Mitk' elävätkin soinnut laulussani,
+vain yhden, yhden niistä kiitos on!
+Ei henkinäky häilyvä se ole,
+mi loistollansa häikäisee ja milloin
+käy liki, milloin kauas pakenee.
+Oon itse omin silmin nähnyt sen,
+tuon kaiken hyvän, kauniin perikuvan;
+sen mukaan mitä loin, jää elämään:
+Tancredin sankar-rakkaus Chlorindaan
+Erminian uskollisuus tyyni, kaino,
+Sophronian jalous, Olindan hätä,
+--ei varjoja ne ole pettäviä,
+ne todelliset on, siks ikuisetkin.
+Ja millä enemmän on oikeus
+vuossadat elää hiljaa vaikuttain,
+kuin jalon lemmen salaisuudella,
+min hento, kaino laulu säilyttääpi?
+
+PRINSESSA.
+Viel' yhden ansion voin mainita,
+mi salaa vaikuttaapi laulussasi:
+se hiljaa meitä tenhoo kuulemaan;
+me kuuntelemme, tahtoin ymmärtää;
+mit' ymmärtää, ei moittia voi sitä;
+niin vihdoin valtaakin sun laulus meidät.
+
+TASSO.
+Oi ruhtinatar, taivaan mulle avaat!
+Ja ellei loisto tää mua sokaise,
+pian iki-onnen astuvan sielt' alas
+säteitä kultaisia myöten näen.
+
+PRINSESSA.
+Jo lakkaa, Tasso! Moneen asiaan
+on meidän intomielin ryhdyttävä;
+mut toisia voi kohtuudella vain
+tai kieltäymyksen' omaksensa voittaa.
+Niin hyveen, sanotaan, ja rakkauden,
+jok' on sen sukulainen. Tätä mieti!
+
+
+
+TOINEN KOHTAUS.
+
+
+TASSO (_yksinään_).
+Sa saatko katseen pelottoman, vapaan
+jo ympärilles luoda? Yksin olet!
+Nää patsaat kuuliko, kuin puhui hän?
+Ja onnes näkijöitä mykkiä
+sun peljätäkö täytyy? Aurinko
+jo nousee elämäni uuden päivän,
+mi suurna kohoo yli mennehien.
+Alentuu jumalatar luokseni,
+mun, kuolevaisen, kohottain. Mi seutu,
+mi uusi valtakunta mulle aukee!
+Niin ihanasti toivo harras täyttyy.
+Unelmoin luokse onnen korkeimman,
+mut tämä onni unelmatkin voittaa.
+Kuin kuvaileekin mielessänsä valon
+ja värit sokea: jos uuden päivän
+hän näkee, aisti uus se hälle on.
+
+--Täynn' uljuutt', aavistusta, ilon huumaa
+mä tälle tielle astun. Paljon suot
+sa mulle, niinkuin lahjojansa maa
+ja taivas yltäkyllin tuhlaa meille,
+ja vaadit multa, mitä vaatimaan
+vain lahja sellainen sun oikeuttaa.
+Mun itseäni kieltäin, hilliten
+on ansaittava sinun luottamukses.
+Mi teko minut eessään ansioitti?
+Kuin tulla hänen arvoisekseen voin?
+
+--Hän sinuun luottain arvos sulle soi.
+
+--Niin, ruhtinatar, katsees, sanasi
+ain olkoot ainut autuus sielulleni!
+Niin vaadi, mitä tahdot: omas olen!
+
+--Hän minut vaivaan, vaaraan, kunniaan
+taa taivaanrantain käskeköön tai suokoon
+all' lehtoin tyynten mulle kultalyyryn
+ja rauhan laulajaks mun vihkiköön:
+oon hänen, muovaillakseen saa hän mun;
+kaikk' aarteet sydämeni hänen ovat.
+Ah, kyvyn tuhatkertaisenkin mulle
+jos Luoja soisi, tuskin sittenkään
+tunteeni syvän voisin ilmi tuoda.
+Mä sivellintä, runohenkeä,
+mi jumal-juoman parhaan suloudesta
+sai nuoren voiman, toivoisin.--Ei vasta
+keskellä puiden, ihmisten saa Tasso
+ain' yksin, nääntyin, surren harhaella.
+Sun kanssas ei hän enää yksin ole.
+
+--Oi, teko jaloin täällä eteeni
+jos ilmestyis, ja ympärillä sen
+ois turma kauhein! Kohti rynnistäin
+panisin alttiiks eloni, min äsken
+mä hältä sain,--kaikk' ystävikseni
+parahat pyytäisin mä ihmisistä,
+ja hältä viittaus, ja mahdottoman
+ma kanssa jalon parven mahtaisin.
+
+--Sa malttamaton, miksi salannut
+et tunnettasi, kunnes polvistunut
+eteensä oisit kyllin arvokkaana?
+Se oli aikees, viisas toivehes.
+Mut olkoon niin! On kaunihimpi ottaa
+vain lahjana ja ansiotta lahja,
+kuin väittää puolittain, ett' oikeus ois
+sit' ollut vaatiakin! Riemuin katso!
+Niin suuret, avarat on näyt eessäs,
+ja mielesi vie toivorikas nuoruus
+valoisaan, outoon aikaan vastaiseen!
+
+--Nouse, rinta!--Onnen ilmanala
+oi vihdoin helli tätä kasvia!
+Päin taivasta se pyrkii, tuhat oksaa
+se ilmi luo ja kukkiin puhkeaa.
+Sen hedelmä, sen ilo kantaa suo!
+Sen tuorehilta oksilt' armaan käden
+koristus kultainen suo korjata!
+
+
+
+KOLMAS KOHTAUS.
+
+
+    TASSO. ANTONIO.
+
+TASSO.
+Sua tervehdin, jonk' ensi kerran vasta
+nyt oikein oivallan! Ei kauniimpi
+kenenkään eellä maine käynyt. Terve!
+Nyt tunnen sinut ja sun arvosi,
+sinulle luottain tarjoon ystävyyttä
+ja toivon, ettet myöskään hylkää sitä.
+
+ANTONIO.
+Sa anteliaasti tarjoot kauniin lahjan;
+sen arvon tunnen sekä tunnustan.
+Siis ennenkuin sen otan, miettiä
+mun suo,--mull' onko vastalahjaa sulle
+sen arvoist', enhän tiedä. Mielelläni
+en hätiköis, en näyttäis ylpeältä:
+mun harkita suo sunkin puolestasi!
+
+TASSO.
+Ken moittis harkintaa? Sen selvään näyttää
+tarpeelliseksi joka elon askel;
+vaan kauniimp' on, jos sanoo tunto, milloin
+ei ole tarvis varovainen olla.
+
+ANTONIO.
+Sen kukin mielessänsä miettiköön,
+kun itse virheestänsä vastaakin.
+
+TASSO.
+Niin olkoon! Voitavani tehnyt olen:
+oon noudattanut sanaa prinsessan,
+jok' ystäviksi tahtoo liittää meidät.
+Pois vetäytyä saanut en, mut myöskään
+en tahdo tungetella. Näin siis jääköön!
+Kun tutustuttaa aika, toivotumpi
+ehk' On se lahja, jonka kylmästi
+nyt syrjään työnnät, melkein halveksien.
+
+ANTONIO.
+Ne usein maltillista kylmäks sanoo,
+jotk' ovat lämpimämmät mielestään
+kuin muut, siks että heitä kiihko huumaa.
+
+TASSO.
+Sa moitit, mitä moitin, vältän minä.
+Vaikk' olen nuori, osaan minäkin
+edelle kiihkon panna kestävyyden.
+
+ANTONIO.
+Se viisast' on! Ain' ajattele noin!
+
+TASSO.
+Mua ohjaamaan sa olet oikeutettu,
+sull' onhan vierelläsi ystävätär,
+jo kauan koeteltu: kokemus.
+Mut usko: sydän kuulee hiljainen
+yön, päivän, joka hetken varoituksen
+salassa oppii avut, joihin ohjaat,
+kuin ois ne uppo-uudet, ankarasti.
+
+ANTONIO.
+On kyllä mieluista noin askartaa
+vain itsessään, mut liekö hyödyllistä.
+Ei itsestänsä tuta ihminen
+voi sisintään: hän liiaks suuruutensa
+tai pienuutensa mittaa omin mitoin.
+Vain muista itseään hän oppii, kukin
+vain elämästään tietää, mitä on hän.
+
+TASSO.
+Ma kunnioittain yhdyn sanoihis.
+
+ANTONIO.
+Kai sentään sulle jotain aivan toista,
+kuin minulle, ne sanat merkitsee.
+
+TASSO.
+Näin emme toisiamme lähene.
+Et viisaasti, et oikein tee, jos väärin
+tahallas jotakin sä käsität,
+ken liekin hän. Ei tarpeen sana ollut
+ois prinsessan, sun tunsin helposti:
+sä, tiedän, hyvää tahdot ja saat aikaan.
+Ei sulle oma kohtalos tuo huolta;
+sa muita ajattelet, muita autat;
+ei elon oikullinen aaltoilu
+vie rintas rauhaa. Näin sun käsitän.
+Mik' oon ma, etten etsis seuraasi?
+Mull' eikö syytä palavasti pyytää
+murua edes sala-aarteistasi?
+Et kadu, tiedän sen, jos avaat mieles,
+ja tiedän: ystäväin oot, jos mun tunnet,
+--sit' oonkin ystävää mä kaivannut.
+En häpeile, ett' olen kokematon
+ja nuori. Pääni ympärillä tyynnä
+viel' lepää vastaisuuden kultapilvi.
+Mies jalo, minut povellesi paina
+ja elon kohtuulliseen nautintoon
+mun ohjaa malttamaton mieleni!
+
+ANTONIO.
+Yhdessä hetkessä jo vaadit, minkä
+vain kypsäll' antaa harkinnalla aika.
+
+TASSO.
+Saa aikaan hetkessäkin rakkaus,
+mit' tuskin koskaan ponnistus ja vaiva.
+En sitä pyydä vain, mut vaadinkin.
+Vetoan sinuun hyveen nimessä,
+mi liittoon vaatii kunnon ihmisiä.
+Yks nimi mun viel' oisko mainittava?
+Niin toivoo, tahtoo ruhtinatar--, hän,
+Eleonora, ystäviks sois meidät.
+Oi, täyttäkäämme hänen toivonsa!
+Luo jumalaisen yhdess' astukaamme
+omistain hälle kaiken pyrintömme,
+hänelle teon arvokkaimman tehden.
+
+--Siis vielä: täss' on käteni! Se ota!
+Äl' enää hylkää, älä kieltäydy,
+oi jalo mies, suo mulle nautinto,
+tuo kunnon miehen kaunein: paremmalleen
+ehdotta, luottavaisna antautua.
+
+ANTONIO.
+Jo kiidät täysin purjein! Tottuneen
+sa näytät voittamaan, tiet avaroina,
+leveinä portit eessäs näkemään.
+Suon kaiken arvon, kaiken onnen sulle
+mä mielisti; mut liian selvään näen:
+on vielä suuri juopa välillämme.
+
+TASSO.
+On ero vuotten, arvon koetellun,
+ei tahdon alttiin, siinä kilpaan astuu.
+
+ANTONIO.
+Ei tahto loihdi töitä syntymään,
+tien liian lyhyeksi rohkeus arvaa.
+Päämäärän saavuttanut seppelöidään,
+ja ansio jää usein seppeleettä.
+Vaikk' onhan seppeleitä köykäisiä,
+on monenlaisia: niit' ilman vaivaa
+voi usein saada huvikävelyllä.
+
+TASSO.
+Mit' auliisti suo tälle jumaluus,
+ja tuolta tyyten epää, moista lahjaa
+ei tapaa jokainen, kuin tahtokoonkin.
+
+ANTONIO.
+Jumalten muitten yli Onnetarta
+sä kiitä silloin: sokea se onhan!
+
+TASSO.
+Myös Oikeuden-jumalatar sitoo
+lumeelta jokaiselta silmänsä.
+
+ANTONIO.
+Laps onnen Onnetarta ihannoikoon,
+sen sadoin silmin kunnon näkevän
+hän kuvailkoon, ja viisaaks, huolekkaaksi,
+Minervaksi tai muuksi nimetköön,
+ja palkaks sanokohon armon-annin,
+satunnais-helyn merkiks ansion!
+
+TASSO.
+Ei tarvis kieltä selvempää. Jo riittää!
+Näen sydämeesi syvälle ja sinut
+jo tunnen iäksi! Oi, niin jos tuntis
+myös ruhtinatar sinut! Turhaan tuhlaat
+sa sanais, katseittesi nuolia.
+Ei seppelettä, jota pääni kantaa,
+voi langettaa ne lakastumatonta.
+Sa kasva ensin ylle kateutesi,
+siit' ehkä sitten kanssani voit kiistää!
+On seppel mulle pyhin, korkein onni.
+Vaan näytä mulle mies, sen saavuttanut,
+mä mihin pyrin vasta, sankari,
+jost' on vain tarut mulle kertoneet,
+tuo esiin runoniekka, vertainen
+Homeroksen, Vergiliuksen, tai
+viel' enemmän; mies näytä, joka palkan
+tään kolmin kerroin ansaitsis, mut jonka
+se kolmin kerroin enemmän kuin minut
+sais hämilleen: mun polvistuvan silloin
+näet eteen jumal-lahjan antajan;
+ja siihen jään mä, kunnes seppeleen
+mun päästäni hän siirtää arvokkaampaan.
+
+ANTONIO.
+Sen arvoiseks jäät kyllä siihen saakka.
+
+TASSO.
+Mua punnittakoon, sit' en välttele;
+mut halveksintaa ansainnut en ole.
+Ei seppeltä, min mulle ruhtinas
+ja ruhtinatar tunnustukseks soivat,
+epäillen, ilkkuin halventaa saa kukaan!
+
+ANTONIO.
+Tuo korskeus, tuo kuuma kiihko sulle
+ei sovi mua kohtaan, tääll' ei lainkaan.
+
+TASSO.
+Min sallit itselles, myös mulle sopii.
+Pois tuomittuko täältä totuus ois?
+Ja palatsiko tyrmä vapaan hengen?
+Tääll' onko sorto kunnon miehen osa?
+Tääll' ylevyys on vasta oikein paikallaan,
+ma, uskon, hengen ylevyys! Se eikö
+sais viihtyä maan mahtavien luona?
+Saa varmaan! Ruhtinaasen lähentää
+meit' aateluus vain, isiltämme saatu;
+miksei myös sielun suuruus, jota suonut
+ei luonto kaikille, kuin antaa voinut
+ei kaikille se suurta sukujuurta?
+Vain pikkumaisuus täällä peljätköön,
+kateus, häpeäkseen näyttäytyvä:
+kuin saastaverkkojaan ei mikään lukki
+saa luoda näitten seinäin marmoriin.
+
+ANTONIO.
+Mun itse oikeutat sua halveksimaan!
+Miest' ystävyyteen, luottamukseen vaatis
+uhittelulla poika kiihkomieli!
+Kurittomuutes kunnoksiko luulet?
+
+TASSO.
+Kuriton ennen teistä nähden, kuin
+omissa silmissäni kunniaton.
+
+ANTONIO.
+Oot kyllin nuori, jotta hyvä kuri
+tien paremman voi sulle neuvoa.
+
+TASSO.
+Ja kyllin nuori, kyllin vanhakin
+oon uhmataksein epäjumalia.
+
+ANTONIO.
+Jos sanasilla, runosilla ollaan,
+sä voitonsankariksi pääset varmaan.
+
+TASSO.
+Tekoja kerskattavia ei tehnyt
+mun ole nyrkkini, mut siihen luotan.
+
+ANTONIO.
+Sa luotat sääliin, joka liian kieroon
+on vienyt onnes riihattoman riennon.
+
+TASSO.
+Oon täysikasvuinen, nyt tunnen sen.
+Aseiden uhkapeliin kanssasi
+ois mulla pienin halu ollut käydä;
+mut yhä paloa sa kiihdät, veri
+jo kiehuu, tuskallinen kostonhimo
+kuin koski rinnassani kohisee.
+Jos olet mies, kuin kehut, tartu miekkaan!
+
+ANTONIO.
+Et tiedä kuka, etkä missä olet.
+
+TASSO.
+Pyhäkkö pyhinkään ei solvausta
+pakoita sietämään. Sa häväiset,
+sa tahraat tämän paikan, enkä minä,
+jok' uhrin kaunehimman, luottamuksen,
+ihailun, rakkauden sulle kannoin.
+Sun henkes saastuttaa tään paratiisin,
+sun sanasi tään puhtaan salin, eikä
+mun sydämeni tunne, joka kuohuu,
+pois tahran pienimmänkin torjuakseen.
+
+ANTONIO.
+Mi ylhä henki povess' ahtaassa!
+
+TASSO.
+On vielä tilaa rintaa avarruttaa.
+
+ANTONIO.
+Avartuu sanoistakin monen rinta.
+
+TASSO.
+Jos ritar' oot, kuin minä, näytä se!
+
+ANTONIO.
+Oon kyllä, mutta tiedän, missä olen.
+
+TASSO.
+Siis kera käy, ett' asein saamme kiistää!
+
+ANTONIO.
+Sun vaatia ei sovi, siks en seuraa.
+
+TASSO.
+Vain raukka turvaa syyhyn tuollaiseen.
+
+ANTONIO.
+Ja raukka uhkaa vain, miss' on hän varma.
+
+TASSO.
+Ilolla luovun tästä turvasta.
+
+ANTONIO.
+Niin, luovu laista, paikka tää ei luovu.
+
+TASSO.
+Se anteeks suokoon, että tämän kärsin!
+(_Paljastaa miekkansa_.)
+Käy miekkaas, tahi seuraa, jott' en syystä
+sua ikuisesti halveksis, kuin vihaan!
+
+
+
+NELJÄS KOHTAUS.
+
+
+    ALFONSO. EDELLISET.
+
+ALFONSO.
+Mik' outo riita tääll' on riehahtanut?
+
+ANTONIO.
+Oi ruhtinas, mun tyynnä seisovan
+näet tämän raivon-villitsemän eessä.
+
+TASSO.
+Sua rukoilen kuin jumaluutta: katsees
+minua varoittaen hillitköön!
+
+ALFONSO.
+Antonio, kerro, Tasso, sano mulle:
+kuin tunkeunut on riita talooni!
+Kuin villitsi se teidät, viisaat miehet,
+kun hurjuuteen sen lain ja tapain tieltä
+näen teidät riistävän? Mä hämmästyn!
+
+TASSO.
+Et tunne meitä molempia, luulen.
+Tuo mies, niin muka jalo, viisas, mua
+on raa'asti ja ilkkuin kohdellut,
+kuin tuhma, raukkamainen ihminen.
+Ma luottain lähestyn, hän pois mun työntää;
+ma hartaan rakkauteni hälle tarjoon,
+--hän aina katkerammin kiihoittaa
+ja suonissani veren puhtaimman
+sapeksi muuttaa. Anteeks suo! Mun täällä
+näit vihan raivossa. Hän alkusyy
+on kaikkeen, jos ma syylliseksi jouduin.
+Hän loimuun kiihti liekin, mi mun huumas
+ja vahingoitti meitä molempia.
+
+ANTONIO.
+Hän yltyi ylhään runohurmioonsa!
+Mua ensiks, ruhtinas, oot puhutellut,
+ja multa kysynyt; nyt minäkin
+kai vuoron saan tään kerkeämmän jälkeen.
+
+TASSO.
+Niin kerro, kerro, sana sanalta!
+Ja selväks ilme, tavu jokainen
+tee tälle tuomarille, jos vaan tohdit!
+Sa toistamiseen solvaa itseäsi,
+todista omaa syytäs! Sit' en kiellä
+henkäisyn, suonen sykähtämän vertaa.
+
+ANTONIO.
+Jos viel' on puhuttavaa sulla, puhu!
+jos ei, niin vaiti, älä keskeytä!
+Siis, herrani, ken riidan alkoi, minä
+Vai tuoko kiihkopää? Ken vääräss' on?
+Se etäinen on kysymys ja vielä
+kai toistaiseksi paras heittää sikseen.
+
+TASSO.
+Kuin niin? Kai ensi kysymys on se,
+ken oikeassa on, ken väärässä.
+
+ANTONIO.
+Ei varsin, vaikka mieli suhdaton
+niin luuleekin.
+
+ALFONSO.
+                Antonio!
+
+ANTONIO.
+                         Armollinen,
+sua tottelen, mut olkoon vaiti hän!
+Mun puhuttuani hän jatkakoon.
+Saat sinä ratkaista. Mä siis vain sanon:
+en haastaa oikeuteen, en syyttää häntä
+ma voi, en itseäni puolustaa,
+en antaa vaatimaansa hyvitystä:
+ei edessäsi vapaana hän seiso.
+Hän alaisena lain on ankaran,
+jot' armos korkeintaan voi lieventää.
+Mua uhkas täällä hän ja taistoon vaati;
+ja tuskin sulta salas paljaan miekan.
+Jos väliimme et sinä ehtinyt,
+myös minä syylliseksi tullut oisin
+ja häpeillen nyt seisoisin sun eessäs.
+
+ALFONSO (_Tassolle_).
+
+Et hyvin tehnyt.
+
+TASSO.
+                 Oma sydämeni
+vapauttaa minut, sinun varmaan myös.
+Niin on: ma uhkasin ja vaadin, miekan
+myös vedin. Mut et tiedä, kuinka loukkas
+hän mua sanoin salakähmäisin
+ja harkituin, kuin vuoti hieno myrkky
+vereeni nopeasti kieleltään,
+kuin liehtoi vain hän mielenkuohuani!
+Hän kylmän tyyneytensä säilytti,
+mua kiihtäin, ärsyttäin. Oi, hänt' et tunne,
+et tunne, etkä tule tuntemaan!
+Eteensä ystävyyteni toin kauniin,
+mut lahjani hän heitti jalkoihini.
+Jos syttynyt ei sieluni ois silloin,
+se aina arvoton sua palvelemaan,
+sun armoos oisi. Anteeks suo, jos lain
+ja tämän paikan unhoittanut olen!
+En millään pohjalla saa raukka olla,
+sijalla millään alennusta sietää.
+Jos milloin rinnastani haihtunee
+se tunto, silloin rankaise, pois työnnä
+ja iäks silmäis eestä minut hylkää!
+
+ANTONIO.
+Helposti taakat kantaa nuorukainen,
+syyt pyyhkii pois kuin tomun vaatteistaan!
+Se kummaa ois, niin ellei tunnettu
+ois runouden lumovoima, joka
+lyö mahdottoman kanssa leikkiänsä
+niin mielellään. Mä tuskin uskon, että
+myös sinä, herrani, ja palvelijas
+niin turhaksi tään teon arvaatte.
+Jokaista majesteetti suojelee,
+ken häntä lähestyy kuin jumaluutta
+ja hänen vihittyä asuntoaan.
+Kuin luona alttarin sen kynnyksellä
+myös talttuu intohimo jokainen.
+Ei miekka välky siellä, sana uhkaa,
+ei solvauskaan vaadi kostoa.
+Sen ulkopuolla katkeruudelle
+ja vihalle jää kyllin kiistatilaa.
+Ei uhkaa raukka siell', ei mies käy pakoon.
+Takeeksi turvan taattos perustivat
+nää muurit, pyhäköksi arvolleen
+ne asettivat, viisaasti tään rauhan
+lain kurill' ankaralla säilyttivät;
+maanpakoon, vankilaan tai kuoloon kävi,
+ken rikkoi; arvoa ei katsottu,
+ei sääli oikeutta sitonut;
+pelästys ilkiönkin valtasi.
+Nyt näämme pitkän, kauniin rauhan jälkeen
+taas hyväin tapain paikkaan raa'an raivon
+ja kiihkon palaavan. Jo päätä, herra,
+ja rankaise! Ken voikaan kaitaa tietä
+velvollisuuden vaeltaa, jos laki
+ja käsi ruhtinaan ei turvaa häntä?
+
+ALFONSO.
+Mun puolueeton mielen' ymmärtää
+viel' enemmän kuin sanoakaan voitte.
+Ois kaunihimpi ollut päivänne,
+jos syytä tähän sanaan ei ois mulla.
+Näet liki oikeutta täss' on vääryys.
+Sua jos Antonio on loukannut,
+hän velvollinen hyvittämään sua
+on jollain tavoin, niinkuin vaadit sa.
+Välittäjänne mielelläni oisin.
+Mut, Tasso, vankeudella sovitat
+sä syysi. Niinkuin annan anteeks sulle,
+niin lievennän myös lakia sun tähtes.
+Nyt meidät jätä! Huoneessasi pysy
+ja itseäsi yksin vartioi!
+
+TASSO.
+Tää tuomar-sanas onko, ruhtinas?
+
+ANTONIO.
+Sä etkö huomaa isän lempeyttä?
+
+TASSO (_Antoniolle_).
+Sun kanssas mull' ei enää puhuttavaa.
+(_Alfonsolle_.)
+Oi herra, minut, vapaan, vankeuteen
+sun vakaa sanas heittää. Olkoon niin!
+On mielestäs se oikein. Sanaas pidän
+mä pyhänä, siks sydän vaiti olkoon.
+Se uutta mulle on, niin uutta, että
+sua, itseäni, paikkaa tuskin tunnen.
+Tään miehen sentään tunnen--. Totella
+ma tahdon, vaikka paljon vielä voisin
+puhua, kuten tulis. Vait on suuni.
+Se rikos oliko? Mua ainakin
+rikollisena näytään pitävän.
+Ja vanki oon, mit' arvelleekin sydän.
+
+ALFONSO.
+Sen otat syvemmästi kuin mä itse.
+
+TASSO.
+Se menee yli ymmärrykseni;
+tai oikeastaan ei,--laps enhän ole;
+mun pitäis ymmärtää se, luulisinpa.
+Äkisti valo mulle vilkuttaa,
+vaan kohta hämärään se peittyy taas,
+vain tuomioni kuulen, kumarran.
+On turhaan sanoja jo tuhlattu.
+
+--Täst' alkain tottelemaan, avuton,
+sa totu! Unohdit, miss' olit sa:
+jumalten majoiss', et maan tanterilla;
+nyt äkki-lankeemus sun lamauttaa.
+Niin, tottele, äl' emmi! Vaikeaakin
+On miehen tekeminen alttiisti.
+
+--Pois ensin ota miekka, minkä annoit,
+kun Ranskaan lähdin kardinaalin kanssa;
+ei kunniata tuonut ole se,
+vaan häpeääkään ei, ei tänään edes.
+Syvästi liikutetuin sydämin
+pois luovutan tään lahjan toivontäyden.
+
+ALFONSO.
+Et tunne mieli-alaani sua kohtaan.
+
+TASSO.
+On työni totella, ei ajatella.
+Ja lahjan kauniimmankin surukseni
+mua vaatii säädyllisyys luovuttamaan.
+Ei sovi vangin päähän seppele:
+pois siitä itse siirrän kaunistuksen,
+min ikiaikaiseksi suodun luulin.
+Sain liian varhain onnen kauneimman,
+ja kuin sill' ylvästellyt oisin, multa
+se liian pian riistetään.
+
+--Sa otat itseltäs, mit' ottaa kukaan
+ei voinut, mit' ei jumalat suo toiste.
+Niin kummat ihmisell' on koetukset:
+kevyttä joustavuutta jos ei luonto
+ois meille antanut, niit' emme kestäis.
+Opettaa hätä meitä leikkien
+pois jumalien lahjat tuhlaamaan:
+me kädet aukaisemme mielellämme,
+ett' iäks aartehemme häviää.
+
+--Myös kyynel seuraa tätä suudelmaa
+ja sinut katoon vihkii! Sallittu
+tää onhan heikkoutemme hento merkki.
+Ken itkis ei, kun kuolematon edes
+ei turvaa hävitystä vastaan saa?
+Tään miekan ympärille kiertyen
+mi surukseni ei sua ansainnut,
+kuin urhon kirstulla, nyt haudalla
+mun onneni, mun toivoni sä lepää!
+
+--Nää vapaaehtoisesti etees lasken;
+ken kantaa asetta sun vihas alla?
+ken seppeltä sun hylkäämänäs, herra?
+Käyn vankilaani, vartoin päätöstä.
+
+(_Ruhtinaan annettua merkin ottaa hovipoika miekan seppeleineen
+sekä vie sen pois_.)
+
+
+
+VIIDES KOHTAUS.
+
+
+    ALFONSO. ANTONIO.
+
+ANTONIO.
+Tuon pojan minne houre vetää? Kuinka
+arvonsa, kohtalonsa värittääkään!
+Mielestään nuoriso, tuo rajoitettu
+ja kokematon, valio on varsin
+ja itsensä se kaikkeen valtuuttaa.
+Hän rangaistusta nuorna kärsiköön,
+omaksi hyväkseen sen miesnä näkee.
+
+ALFONSO.
+Hän rangaistu on--pelkään, liioinkin.
+
+ANTONIO.
+Jos lempeyttä osoittaa sa tahdot,
+taas vapauteensa, herra, laske hänet,
+ja kiistamme siis miekka ratkaiskoon.
+
+ALFONSO.
+Jos on se tarpeellista, käyköön niin.
+Vaan kuinka ärsytit sä vihaan häntä?
+
+ANTONIO.
+
+Mä sitä tuskin osaan sanoa.
+Hänt' ihmisenä ehkä loukkasin,
+mut aatelista arvoansa en.
+Ja hälle sanaa säädytöntä suuhun
+ei tuonut suurin vihastus.
+
+ALFONSO.
+Niin näytti
+myös minusta tuo kiistanne, ja puhees
+mun arveluani vain vahvistaa.
+Kun miehet riitaantuu, syy viisainta
+on vikapäänä pitää. Häneen et
+sais suuttua, sun häntä ohjata
+ois parempi. On vielä aikaa siihen:
+tää tapaus teit' aseihin ei vaadi.
+Niinkauan kuin on rauha maassa, sitä
+ma tahdon talossani nauttia.
+Taas rauha palauta, sen kyllä voit!
+Lenora Sanvitale ensiksi
+saa lempeästi häntä lauhdutella,
+sä sitten luokseen käy, mun nimessäni
+taas anna hälle vapaus ja itsees
+hän jaloin, vakain sanoin kiinnitä.
+Niin pian kuin vaan voit, tee tämä! Kanssaan
+sa puhut ystävänä, isänä.
+Viel' ennen eroamme sopu tulkoon,
+--jos tahdot vaan, sa kaiken aikaan saat.
+Mieluummin vielä jäämme hetkeksi
+ja suomme naisten jatkaa lempeästi,
+mit' aloit sa; ja kun me palaamme,
+tään tapauksen viime jäljen ovat
+he umpeen luoneet. Vaikeuksia
+et näytä välttää tahtovan, Antonio!
+Työn yhden päättänyt oot tuskin, kun
+jo palaat, uutta puuhaa hankkiakses.
+Tään myöskin onnistuvan toivon sulle.
+
+ANTONIO.
+Oon häpeissäni; sanas heijastavat,
+kuin kirkas kuvastin, mun vikojani.
+Miest' ylevää on helppo totella:
+hän käskiessään meitä vakuuttaa.
+
+
+
+
+KOLMAS NÄYTÖS.
+
+
+
+ENSIMÄINEN KOHTAUS.
+
+
+PRINSESSA (_yksin_).
+Eleonora missä viipyy? Yhä
+vain kiihtyy tuska, suru sydämeni.
+Ma tuskin tiedän, mitä tapahtui,
+ma tuskin tiedän, kumpi syypää on.
+Kun tulis hän! En kanssa veljeni
+puhua mielis, en Antonionkaan
+mä ennenkuin oon tyyntynyt ja tiedän,
+kuin ovat asiat, kuin käydä voi.
+
+
+
+TOINEN KOHTAUS.
+
+
+    PRINSESSA. LEONORA.
+
+PRINSESSA.
+Min tiedon tuot sä ystävistämme,
+Eleonora? Tapaus tuo kerro!
+
+LEONORA.
+En enää lisää tietoihimme saanut.
+He kiistaan yltyi, Tasso miekan veti,
+sai veljes eroon heidät. Tasso näyttää
+tään riidan alkaneen, Antonio
+vapaana käy ja ruhtinaansa kanssa
+saa keskustella; Tasso sitävastoin
+on yksin, huoneeseensa tuomittuna.
+
+PRINSESSA.
+Antonio häntä varmaan ärsytti,
+tylysti loukkas mieltä ylvästä.
+
+LEONORA.
+Niin luulen minäkin: näin otsallaan
+jo pilven, kun hän kävi Tasson luokse.
+
+PRINSESSA.
+Miks sydämemme ääntä hiljaista
+ja puhdasta niin harvoin noudatamme!
+Niin hiljaa puhuu henki povessamme,
+niin hiljaa, selvään sentään, osoittaen,
+mit' omaksua tulee, mitä välttää.
+Antonio mielestäin tän' aamuna
+viel' oli entistäänkin jyrkempi.
+Mieleeni nous jo paha aavistus,
+kun heidät rinnan näin. Vain ulkomuoto
+sa huomaa, kasvot, ääni molempain
+ja katse, käynti! Kaikk' on vastakkaista,
+ei koskaan liittoon rakkaus vie heitä.
+Vaan toivo viekoitellen yhä mua
+näin uskotti: on viisas kumpikin
+ja jalo, valistunut, ystäväs;
+mi liitto lujemp' on kuin kunnon miesten?
+
+--Ma valtaani sain nuorukaisen mielen,
+niin kauniin luottavaisna, lämminnä!
+Antoniolle jospa heti puhuin!
+Mä viivyttelin; vähän vain ol' aikaa;
+ja arkaelin ensi sanakseni
+hänelle nuorukaista suositella.
+Mä hyvän tavan voimaan liioin luotin
+ja tahdikkuuteen, joka sopeutuu
+myös vihollisten väliin; peljännyt
+en tätä kiihkoa ma vanhalta
+ja kokeneelta mieheltä. Niin kävi!
+Näin pahaa tulevan en luullut ois.
+Oi, mua neuvo! Mit' on tehtävä?
+
+LEONORA.
+Kuin vaikea on neuvoa, sen itse
+sanoistas päättäin tunnet! Erehdyst' ei
+tää ole kesken saman-luontoisten;
+voi sanat, taikka tarpeen tullen aseet,
+sen saattaa onnelliseen päätökseen.
+Oon tuntenut jo kauan: viholliset
+nää kaksi miestä on, siks että luonto
+ei heitä muovaellut yhdeksi;
+ja edukseen jos viisaat oisi he,
+he ystävyyden-liiton solmisivat;
+mies yksi ois he silloin, elämässään
+heill' oisi voima, onni, tyydytys.
+Niin toivoin minäkin; nyt näen: turhaan.
+Kuin kiista kävikään täänpäiväinen,
+sen sovittaa voi; mutta taattu silti
+ei ole vastaisuus, ei huominen.
+Ois mielestäni Tasson parhain täältä
+pois toistaiseksi matkustaa; hän Roomaan
+tai myös Firenzeen voishan muuttaa; siellä
+mä hänet voisin pian tavata
+ja ystävänä mieltään tyynnyttää.
+Antonion, jok' on vieraantunut meistä,
+sä täällä sillävälin itseesi
+ja ystäviisi voisit lähentää.
+Niin sen, mi mahdottomalta nyt näyttää,
+ehk' aika, paljon antava, vois tehdä.
+
+PRINSESSA.
+Sä, ystävätär, tahdot nauttia,
+mä sit' en sais; se onko kohtuullista?
+
+LEONORA.
+Sä kieltäyvä vain siitä olet, mitä
+nyt kuitenkaan et voisi nauttia.
+
+PRINSESSA.
+Pois ystävän niin tyynnä ajaisinko?
+
+LEONORA.
+Vain näön vuoksi;--hänet suojaat niin.
+
+PRINSESSA.
+Ei veljeni suo siihen suostumustaan.
+
+LEONORA.
+Hän myöntyy kyllä syymme kuultuaan.
+
+PRINSESSA.
+Niin raskast' ystävässään karkoittaa
+on itsensä.
+
+LEONORA.
+            Hän pelastuuhan kauttas.
+
+PRINSESSA.
+Sit' aietta en puolla sanallani.
+
+LEONORA.
+Siis vielä pahempaa sa varro pahaa.
+
+PRINSESSA.
+Mua vaivaat, vaikk' et tiedä, hyödytätkö.
+
+LEONORA.
+Käy ilmi pian, kumpi erehtyy.
+
+PRINSESSA.
+Äl' enää kysele, jos täytyy kerran!
+
+LEONORA.
+Ken päätöksen voi tehdä, voittaa tuskan.
+
+PRINSESSA.
+En pysty päättämään, vaan käyköön niin,
+jos ei hän pitkäks aikaa lähde pois--
+ja huolta pitäkäämme, Leonora,
+ett' ei hän koskaan kärsi puutetta,
+ett' yhä, hänen poissaollessaankin,
+suo hälle runsaan avun herttua.
+Antonion kanssa puhu, veljeenihän
+hän paljon vaikuttaa, eik' ystäväämme
+tai meitä kiistan tähden vihanne.
+
+LEONORA.
+Sun sanas tehoaisi enemmän.
+
+PRINSESSA.
+Sen tiedät, ystävä, en mitään pyytää,
+urbinolaisen sisareni lailla,
+voi itselleni enkä rakkailleni.
+Mä mielelläni elän hiljaa vain
+ja kiitollisna otan vastaan, mitä
+voi sekä tahtoo antaa veljeni.
+Siit' ennen itseäni soimasin
+ma paljonkin; nyt olen päässyt siitä.
+Mua usein moitti eräs ystävätär:
+oot epäitsekäs, niin sanoi hän,
+se kaunist' on; mut olet siihen määrään,
+ett' ystävänkään tarpeet sydäntäs
+ei kyllin liikuta. Sen tyynnä kuulen
+ja kaiketi saan kärsiä tään moitteen.
+Sit' enemmän mä iloitsen, kun voin
+nyt auttaa ystävääni teossa;
+saan äidin-perintöni haltuuni
+ja tukea hänt' osaltani tahdon.
+
+LEONORA.
+Oi ruhtinatar, tilaisuus myös mulla
+on ystävyyttäni nyt osoittaa.
+Hän varojaan ei hyvin valvo, niinpä
+hänt' auttelen ma taiten puuttehissaan.
+
+PRINSESSA.
+Vie pois siis hänet, ja vaikk' yksin jäänkin,
+sun omasi hän olkoon ennemmin:
+niin, nähdäkseni, varmaan parhain on.
+Terveelliseksi taas mun tätä tuskaa
+siis täytyy ylistää! 0l' osani
+se nuoruudesta asti. Tuttu on se.
+Jää puolinaiseks kallein tappio,
+kun varmat emme omistuksest' olleet.
+
+LEONORA.
+Sun onnes, hyvin ansaitsemas, toivon
+mä nähdä.
+
+PRINSESSA.
+          Leonora! Onneni?
+Ken onnellinen on?--Mä veljeäni
+niin kyllä kutsuisin: suursydän, hän
+näet aina tyynnä kestää kohtalonsa;
+mut ansiotaan palkita ei koskaan.
+Mun sisareni onko onnellinen,
+tuo kaunis nainen, sydän ylevä?
+Hän last' ei miehelleen saa nuoremmalle;
+mies häntä kunnioittaa hartaasti,
+mut ilo talossa ei silti asu.
+Mit' auttoi äitiämme viisaus
+ja laajat tiedot, jalomielisyys?
+Hän vieraan erheen silti välttää voiko?
+Meist' eroitettiin hän; nyt on hän kuollut,
+ei varmuutta meill' ole, että kuoli
+hän sovinnossa Jumalansa kanssa.
+
+LEONORA.
+Oi, puutost' älä katso jokaisen,
+vaan mitä vielä jokaiselle jää!
+Mit' ei jää sulle vielä?
+
+PRINSESSA.
+                         Minulle?
+Jää kärsivällisyys! Mä siihen totuin
+jo nuoruudesta. Siskot, ystävät
+kun riensi juhlain iloon yhteiseen,
+mun, sairaan, täytyi huoneeseeni jäädä,
+ja tuskain parissa sain oppia
+jo varhain kieltäymään. Vain yhdestä
+sain yksin ollessani huvitusta;
+se oli laulu. Itse viihdyttelin
+mä itseäni, tuskan, kaipauksen
+ja toivot kaikki hiljaa uneen lauloin:
+niin usein tuska nautinnoksi muuttui
+ja sopusointuun vaihtui surukin.
+Tät' onnea en kauan pitää saanut,
+pois lääkäri vei senkin, vaikenemaan
+mun tuomitsi; sain elää, kärsiä
+vaill' ainokaista pientä lohdutusta.
+
+LEONORA.
+Niin monta ystävää sull' oli luonas,
+ja terve olet nyt ja virkeä.
+
+PRINSESSA.
+Niin, terve, toisin sanoen: en sairas;
+ja monta uskollista ystävää
+on onnenani. Oli yksi myös--
+
+LEONORA.
+Hän vielä on.
+
+PRINSESSA.
+              Vaan kauan ei. Kun hänet
+näin ensi kerran, paljon merkitsi
+se hetki. Tuskin toipunut ma olin,
+pois tuskin oli kipu väistynyt
+ja sairaus; ma hiljaa kainon katseen
+loin elämään, taas päivä ilahutti
+ja veljen, siskon seura, imin luottain
+taas toivon puhtahinta hunajata.
+Sain uskallusta eespäin katsoa
+viel' elämään, ja kaukaa lähestyi
+mua hahmot ystävälliset, niin, silloin,
+Eleonora, mulle nuorukaisen
+esitti siskoni, toi seurassaan.
+Ja tunnustaa voin sulle: sijan sai
+hän silloin mielessäni ainiaaksi.
+
+LEONORA.
+Oi ruhtinatar, siin' ei katumista!
+On voitto jalouden tunteminen,
+ja sit' ei meiltä koskaan voida riistää.
+
+PRINSESSA.
+On peljättävä oivaa, kaunista,
+kuin liekkiä, jost' ihana on hyöty
+niin kauan kuin se palaa liedessäsi,
+kuin tielläs on se soihtu lempeä,
+--ken vois, ken tahtois silloin pois sen antaa?
+Vaan jos se riehua saa valloillansa,
+kuin tuhoaakaan se! Nyt päästä minut!
+Ma lavertelen, vaikka sultakin
+salata pitäis, kuink' oon heikko, sairas.
+
+LEONORA.
+On mielen sairaan helpoin valituksiin
+ja luottamuksen helmaan vaimentua.
+
+PRINSESSA.
+Jos tehoo luottamus, niin pian elvyn;
+sua kohtaan on se puhdas, ehyt mulla.
+Ah ystävätär! Päätin kyllä jo:
+hän lähteköhön vain! Mut päiväin pitkäin
+jo tunnen tuskaa loputonta nyt,
+kun luopua mun täytyy ilostani.
+Ei tapaa enää silmäluomill' aamu
+keralla unten yhtä, kirkkahinta,
+heräämishetkell' enää rintaa täytä
+iloisin kaipuin näkemisen toivo;
+mun ensi katseheni puistosta
+hänt' etsii turhaan aamunkasteen aikaan.
+Kuin kaunihisti toive täyttyikään,
+kun kanssaan armain illoin käydä sain!
+Kuin suurenikaan kaipuu, toinen toistaan
+paremmin aina tuta, ymmärtää!
+Ja joka päivä mieli kauniimmat
+ja puhtahammat tapas sopusoinnut.
+Mi hämy silmäni nyt peittääkään!
+Nyt päivän loiste, valon ylhäisen
+suur' autuus, värit rikkaat maailman
+ja muodot tuhannet on vaipuneet
+mua saartavahan sumuun raskaaseen.
+Yks oli päivä ennen elämä;
+vait oli suru, aavistuskin mykkä,
+ja alustamme ilman ohjausta
+vei eespäin virran aallot kepeät;
+nyt salaa tunto ange poveen astuu
+ja kauhuun peittää päivän tulevan.
+
+LEONORA.
+Taas uusi päivä sulle ystäväs
+ja uudet ilot, uuden onnen tuo.
+
+PRINSESSA.
+Ois mulla mieli pitää omani:
+tuo huvitusta vaihtelu, mut tuskin
+myös hyötyä. En kaihoin nuorekkain
+ja kiihkeästi koskaan arpamaljaan
+maailman vieraan ole tarttunut,
+jott' osallensa sydän kokematon
+sais jotain sattumalta siepatuksi.
+Mun kunnioittaa täytyi häntä, siksi
+myös rakastaa; ja hänhän elämän
+mun elämääni vasta oikein toi.
+Sun hänt' on vältettävä! mietin ensin.
+Ma kartoin, kartoin, lähemmäs vain tulin.
+--Niin armas ansa, rangaistus niin kova!
+Pois katoo multa puhdas, tosi onni,
+ja kaiholtani paha valta joku
+kaikk' ilot vaihtaa tuskiin tuttaviin.
+
+LEONORA.
+Jos sana ystävän ei lohduta,
+niin huomaamatta aika lempeä
+ja elon ihanuus sua virkistää.
+
+PRINSESSA.
+Niin kaunishan on maailma! Niin paljon
+sen ääriin mahtuu hyvää elämään.
+Ah, aina sentään askelehen päähän
+se meistä näyttää karkaavan ja vetää
+kautt' elämämme askel askeleelta
+ain' asti hautaan aran kaipuumme!
+Niin harvoin, harvoin löytää ihminen
+sen, mikä näytti hälle määrätyltä,
+niin harvoin sen hän pitää saa, min kerran
+jo tavoittamaan käsi onnistui!
+Pois riistäytyy se, mikä ensin meille
+ol' antaunut, ja itse laskemme
+sen pois, mit' innokkaasti tapailimme.
+Kyll' onni on, mut emme tunne sitä;
+tai tunnemme ja kaltoin kohtelemme.
+
+
+
+KOLMAS KOHTAUS.
+
+
+LEONORA (_yksin_).
+Kuin säälittää tuo jalo sydän mua!
+Kuin murheellinen onkaan osansa!
+Ah, tappion hän kärsii,--voittaako
+sa aiot? Tarpeellista liekö Tasson
+pois siirtyä? Sä siksikö teet tämän,
+jott' yksin saisit haltuus sydämen
+ja kyvyt, jotka tähän saakka jakaa
+sait toisen, etevämmän, kanssa? Onko
+se rehellistä? Mitä puuttuu sulta?
+On puoliso ja poika, omaisuutta
+ja arvoa ja kauneutta sulla,
+hänetkin tahtoisitko lisäksi?
+Sa rakastatko häntä? Miksi muuten
+et enää ilman häntä olla vois?
+Sen saat sa itsellesi tunnustaa.--
+Mi riemu saada kuvastimekseen
+tuo kaunis sielu! Eikö onni ole
+kaht' ihanampi, kun hän laulullaan
+kuin päällä pilvein kaaren meitä kantaa?
+Kas silloin olet miekkonen! Ei kyllin,
+ett' olet, omistat, mit' toivoo moni;
+sen myöskin kukin tietää omakses!
+Sua maasi mainitsee ja sinuun katsoo,
+se onhan kaiken onnen ylin huippu.
+Vain Lauran mainettako laulaa saisi
+kaikk' armaat huuloset? Ja yksinkö
+Petrarca outoa oi' ihanaistaan
+siis oikeutettu julki jumaloimaan?
+Ken miehistä mun ystävälleni
+vois vetää vertoja? Kuin nyky-aika,
+niin tulevakin häntä kunnioittaa.
+Kuink' ihanaa, kun elon loistoa
+saa vierellänsä nauttia ja käydä
+päin vastaisuutta kevein askelin!
+Ei enää aika, vanhuus, inha maine,
+min oikku menestyksen aallot nousuun
+ja laskuun saa, sua vahingoittaa voi:
+mi katoovaist' on, laulussa se säilyy.
+Viel' olet kaunis, vielä onnellinen,
+vaikk' onkin aikaa sitten pyörteeseensä
+sun riistänyt jo kaiken kiertokulku.
+Sun on hän oleva, sa prinsessaa
+et silti köyhdytä: on samanlaista
+tää kiintymys kuin kaikki muutkin hällä.
+Kuin hento valo kuun, ne niukasti
+valaisee öisen vaeltajan tietä;
+ei lämpöä, ei elon hurmaa hehku
+ne ympärilleen. Tasson onnesta
+hän erossakin samoin iloitsee
+kuin milloin joka päivä hänet näki.
+Ja enhän ystäväni kanssa sentään
+maanpakoon täältä aio kaikota:
+mä vielä palaan, tuonpa hänetkin.
+Niin käyköön!--Tuoll' on jäykkä ystävä;
+saa nähdä, voinko hänet taltuttaa.
+
+
+
+NELJÄS KOHTAUS.
+
+
+    LEONORA. ANTONIO.
+
+LEONORA.
+Et rauhaa kanssas tuo, vaan sotaa; kuin
+leiristä tulisit tai taistelusta,
+miss' auttaa nyrkki vain ja väkivalta,
+et Roomasta, min pyhä viisaus
+kätensä nostaa siunaavan ja näkee
+maailman kuuliaisen jalkains' eessä.
+
+ANTONIO.
+Saan kestää moittees, kaunis ystävätär,
+mut anteeks-antokin lie likellä.
+On vaarallista, liian kauan jos
+kohtuuden viisaan miesnä käydä täytyy.
+Sivulla väijyy paha haltia
+ja väkisin aik' ajoin uhrin vaatii.
+Sen sille valitettavasti kannoin
+täll' erää ystäväini vahingoksi.
+
+LEONORA.
+Niin kauan vierahista ihmisistä
+näit vaivaa, katsoit heidän mieliään:
+nyt, ystäväsi taas kun näet, heitä
+et tunne, kohtelet kuin vieraita.
+
+ANTONIO.
+Siin' onkin vaara, armas ystävätär!
+Varoen käyt sä vierahien kesken
+ja tarkkaat, heidän suosiostaan etsit
+päämäärääs, siten heistä hyötyen.
+Mut ystävien luona vapaudesta
+ja heidän rakkaudestaan nautit, sallit
+myös oikun itselles, ja intohimo
+taas rajumpana ottaa valtansa.
+Niin ensiksi me niitä loukkaamme,
+joit' armahimmin rakastamme.
+
+LEONORA.
+                             Sinut
+näen ilokseni, kallis ystäväni,
+taas tyynten sanais takaa kokonaan.
+
+ANTONIO.
+Niin, surukseni tunnustan, ett' tänään
+mä ylenmäärin maltin unhoitin.
+Mut työstä kiusallisesta kun palaa
+mies rehellinen kuumin ohimoin
+ja kaipaa iltamyöhän viileyteen
+taas uutta vaivaa varten levätäkseen,
+mut huomaa, ett' on varjoon joutilas
+leveän sijan ottanut,--kai hyvin
+voit ymmärtää, hän mitä silloin tuntee?
+
+LEONORA.
+Jos oikein ymmärtää hän, mielellään
+tuon varjon jakaakin hän miehen kanssa,
+mi haasteluin ja lempein soinnuin hälle
+työn huojentaa ja levon sulostuttaa.
+Puu leveän luo varjon, ystäväni,
+ja sopu molemmille tilaa suo.
+
+ANTONIO.
+On turhaa horjuvaisin vertauksin,
+Eleonora, meidän leikitellä.
+Maailman hyvyydestä paljonkin
+osaksi toisen mielellään voi suoda.
+Yks aarre sentään on, min sois vain sille,
+jok' erityisesti sen ansaitsee;
+ja toinen, jot' ei konsaan vapain tahdoin
+jakaisi ansiollisimman kanssa--;
+ne aarteet mainitakin sulle voin:
+yks seppele, naissuosio on toinen.
+
+LEONORA.
+Nuo lehvät, nuorukaista seppelöivät,
+vakaata miestä onko loukanneet?
+Mut ethän hänen runotyöllensä
+ees itse palkkaa vaatimattomampaa
+ois voinut keksiä. Sill' ansio,
+mi yli aikain käy, mi ilmana
+vain kuultaa, sielussamme säveleinä,
+kuvina herkkinä vain keijuilee,
+se myöskin palkita vain kaunein kuvin,
+vain merkein hennoin voidaan; ja kun maata
+hän tuskin koskettaa, niin palkka korkein
+vain vaivoin hänen päänsä ylettää.
+Vain hedelmätön oksa on se lahja,
+min uhraa hedelmätön ihailija,
+niin helpoimmasti päältään velvoituksen
+pois siirtääkseen. Sä tuskin kadehdit
+pään kaljun ympäriltä kultakehää
+kuvassa marttyyrin; ja milloin vaan
+näet laaker-seppeleen, se enemmän
+on varmaan merkki tuskien kuin onnen.
+
+ANTONIO.
+Mua armas suusko tahtois opettaa
+maailmaa turhamaista halveksimaan?
+
+LEONORA.
+Sua minun ei lie tarvis opettaa
+jok' ansiolle suomaan arvonsa.
+Vaan sentään viisaallekin, niinkuin muille,
+on joskus tarpeen, että avunsa
+valossa oikeassa nähdä saa hän.
+Sun pyytees, jalo mies, ei kohdistua
+voi suosion ja maineen harhakuvaan.
+Se palvelus, joll' itses ruhtinaasees,
+joll' itsees ystäväsi yhdistät,
+se vaikuttaa, se elää--palkkakin
+siis olkoon todellinen, elävä.
+Työs seppel on sun herras luottamus,
+se hartioilles mieluinen on taakka
+ja helposti sen kannat; maineesi
+on, että sinuun kaikki luottavat.
+
+ANTONIO.
+Vaan naisten suosiost' et mitään virka,
+--et sitä sentään multa evänne?
+
+LEONORA.
+Kuin katsoo asiaa. Sull' onhan sitä,
+ja ilman sitäkin sun helpompi
+ois toimeen tulla, kuin miespolon tuon.
+Vai, onnistuisko nainen, joka tahtois
+sinusta huolta pitää naisen tavoin,
+sinusta tointa tekis itselleen.
+Olentos varmuutta on, järjestystä,
+sä pidät huolen itsestäs ja muista.
+Sull' on, mit' antaa sulle tahtois. Tasso
+meit' askarruttaa omall' alallamme.
+Hält' tuhat pikkuseikkaa puuttuu, joita
+halulla nainen hankkii. Liinavaatteet
+parasta liinaa tahtoo, silkkipuvun
+myös hiukan kirjaellun; kuosikkaana
+käy mielellään, ei halpaa kangast' yllään
+voi sietää, jok' on palvelijan merkki.
+Kaikk' olla pitää hälle hienoa
+ja hyvää, kaunista ja ylhäistä.
+Ja sentään hältä puuttuu kaikki taito
+tuot' itsellensä hankkia, tai pitää,
+kun saanut on: ei ole koskaan rahaa,
+ei huolekkuutta hällä. Milloin tuonne
+hän jotain jättää, milloin tänne taas.
+Ei koskaan matkalta hän palaja,
+ettei ois kolmasosa tavaroistaan
+pois huvennut. Myös palvelijat usein
+varastaa hältä. Niin, Antonio, onkin
+täys huoli vuodet umpeen hänestä.
+
+ANTONIO.
+Ja yhä rakkaammaks se huolenpito
+saa hänet. Onnen poika, jolle vain
+avuiksi puutoksetkin lasketaan,
+ja joka poikasta voi näytellä
+mies-iässäkin vielä, kuunianaan
+saa pitää heikkoutensa hempeän.
+Saat anteeks suoda, armas ystävätär,
+jos taaskin olen hiukan katkera.
+Et sano kaikkea: mit' uskaltaa hän,
+ett' on hän viisaampi kuin luullaankaan.
+Hän kahden sulo-suosiosta kerskuu,
+hän sitoo ja hän päästää mielinmäärin,
+ja tempuin sellaisin hän sellaiset
+sydämet voittaa! Kuka uskois sitä!
+
+LEONORA.
+Niin aivan! Tämähän jo todistaa,
+ett' ystävyys vain innostuttaa meitä.
+Ja vaikka lempi lempeen vaihdettaiskin,
+tuo kaunis sydän palkittaisko liioin,
+jok' itsens' unohtaen ystävilleen
+vain elää unelmissa lempeissä?
+
+ANTONIO.
+Hänt' yhä hemmoitelkaa enemmän
+ja itsekkyyttään rakkaudeksi luulkaa,
+pois loukaten ne ajakaa, jotk' olleet
+on teille uskolliset ystävät;
+veroa ylpeälle omin ehdoin
+vain tuokaa, keskinäisen luottamuksen
+te kaunis piiri tyyten rikkokaa!
+
+LEONORA.
+Meit' uskot liian puolueellisiksi;
+me usein varoitamme ystäväämme,
+me häntä muovaella tahdomme,
+ett' itsestään hän nauttis enemmän
+ja muille suuremman sois nautinnon.
+Me kyllä huomaamme myös puutoksensa.
+
+ANTONIO.
+Ja sentään moni moitittava seikka
+saa kiitoksenne. Hänet kauan sitten
+jo tunsin--hän on helppo tuntea:
+on ylpeä, ei salaa itseään.
+Hän milloin vaipuu itseensä, kuin olis
+maailma täysi hällä povessaan,
+hän tarpeeks itsellensä maailmassaan,
+ja kaikki ympäröivä hukkuu pois.
+Hän antaa mennä sen ja kadota,
+pois työntää sen ja lepää itsessään--
+mut äkisti, kuin ruuti, jonka säen
+saa pieni syttymään, hän ystävyyteen
+tai tuskaan, vihaan, oikkuun viriää:
+hän silloin kaikki vaatii käsiinsä,
+mi johtuu mieleensä, se tapahtukoon;
+vilauksessa silloin syntyköön,
+mi vuodet pitkät valmistusta vaatis,
+vilauksessa nouskoon aarre, jonka
+sais irti tuskin vuosikautten vaiva:
+hän mahdotonta vaatii itseltään,
+sit' toisiltakin sitten vaatiakseen.
+Ain' ilmiöitten viime syihin saakka
+hän tahtoo päästä hengenvoimallaan;
+yhdelle miljoonista onnistua
+se tuskin voi, eik' ole hän se mies:
+itseensä aina lopulta hän vaipuu,
+eik' entisestään koskaan parane.
+
+LEONORA.
+Hän vahingoittaa itseään, ei muita.
+
+ANTONIO.
+Ja silti liiaksikin loukkaa muita.
+Vai voitko kieltää, ettei kiihkossaan
+hän äkkipuuskaisessa herttuaa
+tai prinsessaakin, ketä tahansa,
+haikaile häväistä ja soimata.
+Vain tosin hetken kiihkossa; mut sentään
+se hetki palaa taas: ei hallitse
+hän suutaan enemmän kuin sisuaan.
+
+LEONORA.
+Jos lyhyeksi ajaksi hän täältä
+pois lähtis, hyötyä niin hänelle
+kuin muillekin ois siitä luullakseni.
+
+ANTONIO.
+Niin ehkä, ehkä ei. Mut tällä haavaa
+sit' älköön ajateltako. En näet
+sälyttää mieli syytä päälleni;
+vois siltä näyttää, kuin ma ajaisin
+pois hänet, ja sit' en mä tee. Hän jääköön
+hoviimme rauhassa mun puolestani;
+ja sopia jos tahtoo kanssani
+ja jos hän noudattaa voi neuvoani,
+niin voimme varsin hyvin tulla toimeen.
+
+LEONORA.
+Nyt itse toivot, että vaikuttaa
+voit ihmiseen, jok' äsken juuri oli
+jo kadotettu mielestäsi.
+
+ANTONIO.
+                       Aina
+me toivomme, ja aina parempi
+on toivoa kuin toivo kadottaa.
+Ken näet arvaa mahdollisen rajat?
+Hän ruhtinaallemme on rakas. Täällä
+on hänen sijansa. Ja joskin turhaan
+me häntä muovaella koemme,
+niin siedämmehän muitakin kuin häntä.
+
+LEONORA.
+Niin tyyneks en, niin tasapuoliseksi
+sua uskonut. Sa muutuit nopeaan.
+
+ANTONIO.
+Yks avu sentään iäll' olla täytyy:
+jos ei se erehdystä vältäkään,
+se sentään kohta voikoon tyyntyä.
+Sä ensin koit mua saada sovintoon
+kanss' ystäväsi. Nyt mä pyydän, tee se!
+Tee parhaas, tasapainoon saadaksesi
+tuon miehen, jott' ois tyyntä kaikki taas.
+Käyn itse luokseen, kuu saan tietää sulta,
+ett' on hän rauhoittunut, milloin uskot,
+ett' enää läsnäoloni ei pahaa
+voi enentää. Vaan mitä teet, se tee
+myös hetkessä,--Alfonso palaa näet
+tän' iltana jo kaupunkiin, ja häntä
+ma seuraan. Siihen saakka hyvästi!
+
+
+
+VIIDES KOHTAUS.
+
+
+LEONORA (_yksin_).
+Nyt, ystävä, me emme yhtä vedä:
+mun etuni ja sun täll' erää ei
+käy käsikkäin. Tät' aikaa tahdon käyttää,
+koen voittaa puolelleni Tasson. Joutuin!
+
+
+
+
+NELJÄS NÄYTÖS.
+
+(_Huone_.)
+
+
+
+ENSIMMÄINEN KOHTAUS.
+
+
+TASSO (_yksin_).
+Oliko unta vain se, hyljännytkö
+on sinut kaunis houre äkisti?
+Sun uni vanginnutko korkeimman
+on riemus päivänä, ja painaa nyt
+ja sortaa raskain kahlein sieluasi?
+Niin, valveillas ja unelmissas oot sa.
+Miss' ovat hetket, jotka seppelein
+pääs ympärillä äsken karkeloivat?
+Ja päivät, jolloin henkes vapaa kaiho
+luo ehti taivaan äärten siintäväin?
+Viel' elät kuitenkin ja tunnustelet
+sä itseäs,--et tiedä, elätkö.
+Syy minun liekö, liekö jonkun toisen
+ett' täällä rangaistusta kärsin nyt?
+Ma rikoinko, kun kärsiä mun täytyy?
+Vikani eikö ole avu vain?
+Loin häneen silmäni, ja hyvä tahto
+ja toiveherkkyys sai mun yltymään:
+on muka ihminen, kell' ihmisen
+on ulkonäkö. Syli avoinna
+mä häntä vastaan kävin, mutta lukot
+ja salvat tunsin vain, en sydäntä.
+Oi, viisaastihan olin ajatellut,
+kuin vastaanottaisin mä miehen sen,
+jot' ennakolta epäluuloin katsoin!
+Vaan mitä sulle koskaan tapahtuukaan,
+niin tähän varmuuteen sä kiinnittäy:
+oon armaan nähnyt! Edessäin hän seisoi!
+Hän puhui mulle, häntä kuuntelin ma.
+Tuo katse, ääni, sanat lempeät,
+mun on ne iäti, ei niitä ryöstää
+voi aika, sallimus, ei onnen oikut!
+Jos saikin silloin liian nopsan lennon
+mun sieluni, jos liioin yltyä
+soin povessani liekin, mi nyt kalvaa
+mua itseän', ei kaduttaa mua voi se,
+eloni ikimennyttä jos oiskin.
+Mä hälle vihin itseni ja riemuin
+sit' tottelin ma viittausta, mi vei
+mun turmioon. Niin olkoon! Ansainneeni
+oon sentään todistanut luottamuksen
+tuon kalliin, joka mua virkistää,
+nyt vielä virkistää, kun eteeni
+jo kaameana pitkän murhe-ajan
+yösynkkä portti aukee.--Tehty on se!
+Äkisti päivä parhaan suosion
+nyt laskee eessäni, mun ruhtinaani
+pois kääntää katseensa,--mä yksinäni
+tiell' ahtahalla, tummalla nyt seison.
+Nuo linnut kaameat, kaksmieliset,
+yön vanhan seuralaiset ilkeät,
+taas viuhuu esiin, ympärillä liehuu.
+Ma minne, minne ohjaan askeleni,
+jott' inho ahdistava minut jättäis,
+jott' ei mua nielis syvyys uhkaava?
+
+
+
+TOINEN KOHTAUS.
+
+
+    LEONORA. TASSO.
+
+LEONORA.
+Mit' tapahtunut on? Sua, rakas Tasso,
+niin kiihkos, epäluulos sokaisiko?
+Kuin tapahtui se? Hämmästyneet oomme
+me kaikki. Ja sun luontos lempeä,
+sun suopeutesi, ja sun nopsa katsees,
+sun älys oikea, mi kullekin
+suo oman osansa, sun tasamieles,
+mi kestää, mitä tyynnä kestämään
+pian oppii jalo, harvoin turhamainen,
+sun viisautes, mi kieltäs hallitsi?
+sua, kallis ystävä, nyt tuskin tunnen.
+
+TASSO.
+Ja jos tuo kaikki nyt ois kadonnut?
+Jos ystävän, jonk' ennen rikkaaks luulit,
+näetkin kerjäläiseks äkkiä?
+Oot oikeassa, itseni mä enää
+en ole, ja se sentään yhtähyvin
+mä olen nyt kuin olin ennenkin.
+Ei arvoitus tää ole, niinkuin näyttää.
+Kuu hiljainen, mi yötäs virkistää
+ja valollansa tenhoten sun silmäs
+ja mieles vangitsee, se päivin häilyy
+kuin hattara vain hento, kalpea.
+Sai päivä sammumaan mun valoni,
+te minut tunnette, en itse enää.
+
+LEONORA.
+En ymmärrä sua, ystäväni, noin
+kun puhut. Itses mulle selitä!
+Tuon jyrkän miehen loukkausko sinuun
+niin koski, että itseäs ja meitä
+käsität väärin. Mulle mieles avaa.
+
+TASSO.
+Mua loukattu ei ole, näethän
+mun rangaistuna, koska loukkasin.
+Sanojen solmut vaivatta ja pian
+saa auki kalpa, vaan ma olen vanki.
+Sa tuskin tiedät--hento ystävä,
+tät' älä säikähdä--: sä ystäväsi
+nyt vankilassa tapaat. Ruhtinas
+mua niinkuin koulupoikaa kurittaa.
+En voi, en tahdo kanssaan kiistaa käydä.
+
+LEONORA.
+Sä näytät ylenmäärin kiihtyneeltä.
+
+TASSO.
+Niin heikoksi, niin lapseksiko luulet
+mun, että runnella vois tällainen
+tapaus minut? Se, mi tapahtui,
+niin syvään ei mua loukkaa, mutta se
+mua loukkaa, mitä merkitsee se mulle.
+Kadehtijani, vihamieheni
+vain vallitkoot! On selvä taistotanner!
+
+LEONORA.
+Sa aivan väärin monta epäilet,
+siit' itse olen varmuutehen päässyt.
+Ei vihaa sinua Antoniokaan,
+kuin väität. Tänäinenkin selkkaus--
+
+TASSO.
+Sen jätän täysin syrjään, muistan vain
+Antonion, millainen hän oli ja
+on edelleen. Mua tuskastutti aina
+tuo jäykkä viisaus, kun alituiseen
+hän mestaria näytteli. Sensijaan,
+ett' tutkis, eikö äly kuulijan
+käy oikeata suuntaa itsestäänkin,
+hän sulle paljon opettaa, min tunsit
+sa paremmin ja syvemmin, ja sanaa
+sun sanomaasi hän ei kuulekaan,
+hän aina sinut väärinymmärtää.
+Kuin raskas väärinymmärrys, mi puhuu
+vain hymyin ylpein, ylimielisin!
+Niin vanha viel' en ole enkä viisas,
+ett' ois mun vastaan hymyiltävä vain
+ja kärsittävä. Ei ois tälleen voineet
+välimme jäädä, meidän kerran ois
+ne ollut rikottava kuitenkin.
+Ne ajanpitkään pahenneet viel' oisi.
+Vain yhden herran tunnen, hänet, jolta
+saan ravintoni, häntä mielelläni
+ma seuraan, muit' en mestareita pyydä.
+Mies vapaa tahdon aatoksissa olla
+ja runoilussa; toiminnassa meitä
+maailma yllin kyllin rajoittaa.
+
+LEONORA.
+Hän sinust' usein kunnioittain puhuu.
+
+TASSO.
+Kai paremminkin: säästäin, älykkäästi.
+Se juuri suututtaa mua; osaahan
+niin laskein sanansa hän sovittaa,
+ett' ylistyksensä on parhain moite
+ja ettei mikään enemmän sua loukkaa,
+ei syvemmin, kuin hänen kiitoksensa.
+
+LEONORA.
+Kunp' oisit kuullut, ystävä, kuin puhui
+hän usein sinusta ja kyvystäs,
+min luonto hyvyydessään ennen muita
+soi sulle. Mitä olet, omistat,
+hän varmaan tuntee ja suo arvon sille.
+
+TASSO.
+Oi, usko mua, itsekäs ei mieli
+voi välttää kateuden ahdistusta.
+Mies sellainen suo anteeks toiselle
+kyll' omaisuuden, säätyarvon, maineen,
+näin miettien: sull' on se myös, jos tahdot,
+jos kestät vielä, jos sua onni suosii.
+Vaan mitä luonto yksin suo, mit' ei
+voi koskaan mikään tahdonponnistus
+tai vaivannäkö saavuttaa, ei kulta,
+ei miekka eikä äly, kestävyys
+voi vallata, sit' ei hän anteeks anna.
+Hän soisko mulle sen? Hän, jäykkämieli,
+jok' uskoo runotarten suosion
+uhalla saavansa, ja kootessaan
+mont' eri runoilijain ajatusta
+jo luulee runoilijaks itseään?
+Hän mulle ruhtinaankin suosion
+sois paljon ennen--vaikka halukkaasti
+sen pitäis yksinkin,--kuin lahjan, minkä
+nuo taivaiset soi orvon osaksi.
+
+LEONORA.
+Oi jospa katsees kirkas ois kuin mun!
+Sä erehdyt, ei sellainen hän ole.
+
+TASSO.
+Jos erehdyn, sen mielelläni teen!
+Hän pahin vihamies on silmissäni,
+ja oisin lohduton, jos lievemmin
+mun häntä ajatella pitäisi.
+On mieletöntä olla kohtuullinen
+jok' asiassa; oman itses sillä
+vain tuhoot. Meitä kohtaan ihmiset
+myös onko kohtuulliset? Ei, ah ei!
+On ihmiselle ahdasrajaiselle
+molemmat tarpeen: rakkaus ja viha.
+Yö eikö hälle niinkuin päiväkin
+lie tarpeen, uni niinkuin valveillaolo?
+Ei, vihata mun täytyy syvimmin
+täst' alkain tuota miestä mielessäni;
+ei mikään riistää voi mun haluani
+hänt' yhä huonommaksi ajatella.
+
+LEONORA.
+Jos miielialaas, kallis ystävä,
+et tahdo muuttaa, enpä tiedä, kuinka
+voit vielä hoviin jäädä olemaan.
+Sen tiedät: paljon pätee hän, ja syystä.
+
+TASSO.
+Oi, hyvin tiedän, armas ystävä,
+kuin tarpeeton oon kauan täällä ollut.
+
+LEONORA.
+Et ole, etkä koskaan olla voi!
+Päinvastoin tiedät, kuinka kanssas elää
+mielellään ruhtinas ja prinsessa.
+Ja jos Urbinon herttuatar saapuu,
+sun vuokses saapuu hän ehk' yhtähyvin
+kuin sisarensa. Kaikki sinusta
+he hyvää ajattelee, samaan tapaan,
+ja kaikki sinuun täysin luottavat.
+
+TASSO.
+Oi Leonora, kuinka luottavat?
+Hän onko koskaan sanaa vakavaa
+mun kanssain valtiostaan vaihtanut?
+Jos tuli esiin seikka, josta kysyi
+hän mieltä siskonsakin, niinkuin muitten,
+jos olin läsnä, sit' ei koskaan multa
+hän kysynyt. Sai silloin kuulla vain:
+Antonio saapuu! Kirjoitettakoon
+Antoniolle! Antoniolt' tiedustakaa!
+
+LEONORA.
+Vain valitat, et kiitä ensinkään.
+Kun sulle suo hän täyden vapautes,
+sua kunnioittaa hän, min parhain taitaa.
+
+TASSO.
+Hän minut rauhaan jättää, mielestään
+kun olen hyödytön.
+
+LEONORA.
+Sa juuri siksi
+oot hyödyllinen, että rauhaan jäät.
+Povellas murhetta ja mielipahaa,
+kuin lasta armasta, jo kauan kannoit.
+Näin usein mietin, mietin vieläkin:
+maaperällä sä tällä kauniilla,
+min onni näytti kasvinpaikaksesi
+jo antaneen, et menesty. Oi Tasso!
+Tään neuvon antaa voinko, puhtaaks suuni
+nyt puhua?--Sun täält' ois lähdettävä!
+
+TASSO.
+Pois sääliväisyys, armas lääkäri!
+Suo lääke sairaalles, äl' ajattele,
+se onko katkeraa.--Hän vieläkö
+voi parantua, sitä tarkoin tutki,
+oi viisas, hyvä ystävä! Sen kaiken
+mä itse nään, se mennyttä jo on!
+Voin hälle anteeks suoda, hän ei mulle;
+ja hän on tarpeen, vaan en, koito, minä.
+Ja hän on viisas, vaan en, koito, minä.
+Hän vaikuttaa mun vahingokseni,
+ma vaikuttaa en voi, en tahdo vastaan.
+Mun ystäväni ovat alallaan,
+he toisin katsoo asiaa, ei torju
+he pahaa, vaikk' ois vastaan taisteltava.
+On erottava, luulet, mun; ma samoin--
+Siis jääkää hyvästi!--Mä kestän senkin.
+Te minust' erositte, suotakoon
+myös mulle rohkeutta, voimaa eroon!
+
+LEONORA.
+Ah, kaukaa katsoin selvempää on kaikki,
+mi lähellä vain meitä hämmentää.
+Viel' ehkä huomaat, mikä rakkaus
+sua kaikkialta ympäröi, mi onni
+on tosi, uskollinen ystävyys,
+jot' aarteet maailman ei korvaa sulle.
+
+TASSO.
+Sen saamme kokea.--Jo nuoruudesta
+maailman tunnenhan--kuin helposti
+se meidät avuttomiks, yksin jättää
+ja tietään käy kuin aurinko ja kuu
+ja kaikki taivaiset.
+
+LEONORA.
+                     Jos mua kuulet,
+ei koskaan toiste varro, ystävä,
+sua tämä surullinen kokemus.
+Jos saan sua neuvoa, niin ensin lähdet
+Firenzeen, siellä eräs ystävätär
+sinusta pitää alttiin huolen. Heitä
+kaikk' epäilyt, se olen minä itse.
+Koht'ikään sinne puolisoni luo
+ma lähden, enkä iloa vois hälle
+enk' itselleni tuottaa parempaa
+kuin jos ma sinut saatan keskuuteemme.
+En virka sanaakaan, sen itse tiedät,
+mi ruhtinas sun läheisyyteensä
+siell' ottaa, mitä hoivaa miehiä
+ja naisia se kaunis kaupunki.
+Oot vaiti? Tarkoin punniten tee päätös!
+
+TASSO.
+Mua viehättää sun puhees, tarkalleen
+sen mukainen, mit' itse salaa toivoin.
+Vaan liian uutta on se; mietintään
+suo mulle aikaa! Päätöksen teen pian.
+
+LEONORA.
+Pois lähden, toivoin kaikkein kauneinta
+sun osakses ja mun ja tämän talon.
+Sä mieti vain ja oikein mietittyäs
+parempaa tuskin löydät aatosta.
+
+TASSO.
+Viel' armas ystävä, yks kysymys:
+mua kohtaan mik' on mieli prinsessan?
+Hän suuttunutko oli? Minusta
+puhuiko moittien? Se suoraan sano!
+
+LEONORA.
+Hän kohta anteeks soi, hän tuntee sinut.
+
+TASSO.
+Imartelutta sano: silmissään
+mun onko alentunut arvoni?
+
+LEONORA.
+Ei naisen suosio niin äkin katoo.
+
+TASSO.
+Pois päästääkö hän minut mielellään?
+
+LEONORA.
+Jos hyödykses se koituu, kyllä varmaan.
+
+TASSO.
+Mua yhä suosineeko ruhtinas?
+
+LEONORA.
+Voit tyynnä luottaa jaloon mieleensä.
+
+TASSO.
+Ja prinsessanko yksin jätämme?
+Sä lähdet, ja vaikk' en mä paljon ole,
+jotakin sentään, tiedän, hälle olin.
+
+LEONORA.
+Jos kaukanakin, seura armas meille
+on ystävämme, onnen saavuttanut.
+Ja hyvin käy: sun näen onnellisna,
+et täältä lähde mielin karvahin.
+Sua tapaamaan sai ruhtinas Antonion,
+jok' itse moittii omaa katkeruuttaan,
+mi loukkas sua. Tyynnä saapuu hän
+ja tyynnä hänet vastaanota, pyydän.
+
+TASSO.
+Voin joka hetki häntä vastaan käydä.
+
+LEONORA.
+Ja taivas suokoon, rakas ystävä,
+ett' avaan silmäs täällä ollessasi:
+ei kukaan koko isänmaassasi
+sua vihaa, salaa pilkkaa, vainoa!
+Sa varmaan erehdyt, ja vaikka muutoin
+loit runos muiden iloksi, nyt sentään
+luot kumman kudoksen, ja itseäs
+vain loukkaat niin. Teen puolestani kaikki
+sen hävittääkseni, jott' iloiten
+ja vapaana voit käydä elon tietä.
+Voi hyvin! Kohta hyvää sanaa varron.
+
+
+
+KOLMAS KOHTAUS.
+
+
+TASSO (_yksin_).
+Mun tunnustaako pitäis: kukaan mua
+ei vihaa, vainoa, ja kaikki vilppi
+ja kaikki salajuonten kudokset
+on omain aivojeni kuvitusta!
+Mun tunnustaako pitäis: väärin luulen
+ja vääryyttä teen miehille, jotk' ei
+sit' ansaitse. Niin tehdä hetkellä,
+mi täysin tuopi päivän valkeuteen
+mun oikeuteni sekä muiden vilpin!
+Mun täytyis syvään tuntea, kuin mielin
+avoimin mulle tarjoo suosionsa
+mun ruhtinaani, lahjat runsaat mulle
+hän antaa, vaikka liian heikkona
+mun vihaajaini silmäns' soentaa
+ja kahlehtia kätensä hän sallii!
+
+--Hän petetyks ei itseään voi nähdä,
+mä heit' en pettureiksi todistaa;
+ja jotta rauhass' itseään hän pettäis,
+he häntä mukavimmin pettää vois
+--vain siksi nöyrtyin väistyä mun täytyy!
+
+--Ja ken mua neuvookaan? Niin viisaasti
+ken ohjata mua tahtois, tarkoittaen
+vain parastani vilpittömin mielin?
+Lenora, niin, Lenora Sanvitale,
+tuo hento ystäväinen! Nyt sun tunnen!
+Oi, miksi koskaan uskoin sanaansa.
+Ei suora ollut hän, kuin paljon onkaan
+hän mulle suosiotaan tuhlannut
+ja hellyyttänsä sanoin hempein!
+Ei, petollinen sydän hällä on
+ja siksi jää se, suosiohon pyrkii
+hän viekkain, äänettömin askelin.
+
+--Kuin usein ehdoin tahdoin itseäni
+olenkaan pettänyt, myös häneen nähden!
+Ja sentään itse asiassa mua
+on pettänyt vain turhamaisuus. Hyvä!
+Mä hänet tuntein liehin itseäni:
+»Noin muita kohtelee hän», ajattelin,
+»sua kohtaan on hän vilpitön ja avoin».
+Nyt hyvin nään, mut liian myöhään vain:
+ma olin suosittu--hän painautui
+niin hellänä mua, onnenlasta, liki.
+Nyt kaadun minä--onnen mukana
+hän selin minuun kääntyy.
+
+                          Luokseni
+nyt vihaajani aseena hän saapuu,
+matavi esiin, kuiskii liukkain kielin,
+tuo käärmehyinen, lumoloitsujaan.
+Noin armas onko ollut konsaan hän!
+Kuin sujui hänen suustaan joka sana!
+Mut imartelu multa salata
+ei kauan voinut petollista mieltä:
+sanainsa vastakohdan otsahansa
+näin liian selvään kirjoitettuna.
+Mä hyvin tunnen, milloin etsitään
+mun sydämeeni tietä vilppimielin.
+Mull' onko lähtö pois? Firenzeen viekö
+mun tieni kohta ensi tilassa?
+Ja miks Firenzeen? Kyllä näen, siellä
+Medicien uus suku vallitsee,
+ei tosin sodassa Ferraran kanssa,
+mut sentään jalot mielet erilleen
+vie salakateuden tyly käsi.
+Jos noilta yleviltä ruhtinailta
+saan merkit suosion ma korkeat,
+kuin saatan odottaa, koht' epäluulon,
+ett' olen uskoton ja kiittämätön,
+herättäis helposti tuo hovimies.
+
+--Pois tahdonkin, mut en kuin teill' on mieli;
+pois, mutta kauemmas kuin luulette.
+Mä mitä täällä? Ken mua pidättää?
+Oi, liian hyvin sanat, mitkä urkin
+Lenoran suusta, kaikki ymmärrän!
+Vain tavuittain ne vaivoin esiin sain
+ja tiedän nyt, mi prinsessan on mieli--
+niin, niin, on sekin totta, älä lankee
+nyt epätoivoon! »Minut menemään
+hän laskee, kosk' on parasta se mulle.»
+Oi, jospa sydämessään tuntisi
+hän intohimon, joka syöksis minut
+ja minun onnenikin perikatoon!
+Mä ennen kättä kuolon tervehdin
+kuin hänen, joka kylmin, jäykin mielin
+voi minut päästää.--Täältä lähden mä!--
+Nyt varo, itseäs äl' anna pettää
+hyvyyden, ystävyyden varjon minkään!
+Ei kukaan sua petä, ellet itse.
+
+
+
+NELJÄS KOHTAUS.
+
+
+    ANTONIO. TASSO.
+
+ANTONIO.
+Ma sulle, Tasso, sanan sanoisin,
+jos voit ja haluat mua tyynnä kuulla.
+
+TASSO.
+Mult' onhan toimiminen kielletty,
+vain odottaa ja kuunnella mun sopii.
+
+ANTONIO.
+Sun tapaan rauhallisna, kuten toivoin,
+ja mieleni ois avoimesti haastaa
+sun kanssas. Siteen heikon ensiksi,
+mi muka kahlees oli, avajan
+nimessä ruhtinaamme.
+
+TASSO.
+                     Minut päästää
+nyt mielivalta, niinkuin sitoikin.
+Mä tyydyn, enkä vaadi oikeutta.
+
+ANTONIO.
+Ja itsestäni sanon: näyttää siltä,
+kuin oisin sanoillani loukannut
+sua syvemmin, kuin, monen intohimon
+mua kiihdyttäissä, itse huomasinkaan.
+Vaan mikään parjaus ei lähtenyt
+mun huuliltani kevytmielisesti;
+ei aatelisna sulia syytä kostoon
+ja ihmisenä anteeks antanet.
+
+TASSO.
+Mi koskee kipeämmin: loukkaus
+vai parjaus, en tahdo tutkia.
+Ain' ytimihin viiltää edellinen,
+ihoa jälkimäinen raapaisee.
+Saa häväistyksen nuolen itseensä
+mies, joka aikoi sillä haavoittaa;
+mies, hyvin sotinut, saa hyvityksen
+myös eessä julkisuuden helposti,--vaan
+sydän haavoitettu vitkaan toipuu.
+
+ANTONIO.
+Sua täytyy mun nyt pyytämällä pyytää:
+pois älä käänny, täytä toivo minun
+ja ruhtinaan, mun lähettäjäni!
+
+TASSO.
+Mä tiedän velvoitukseni ja taivun.
+Kaikk' olkoon sovittu, jos olla voi!
+On keihäs moinen, kertoo runoniekat,
+mi iskemänsä haavan parantaa
+voi kosketuksell' ystävällisellä.
+On ihmiskielelle se voima suotu;
+en vihoin tahdo sitä vastustaa.
+
+ANTONIO.
+Sua kiitän, toivoin, että ystävänä
+mua kohta koetella haluat
+ja tahtoani, sulle altista.
+Sua voinko, kuten soisin, hyödyttää?
+
+TASSO.
+Sa tarjoot, mitä toivoa vain voin.
+Toit jälleen vapauteni mulle, nyt
+sua pyydän, käyttöoikeus myös hanki!
+
+ANTONIO.
+Mit' aiot mielessäsi? Selvään sano!
+
+TASSO.
+Kuin tiedät, päättänyt oon runoni;
+vaan sangen puuttuvainen on se vielä.
+Sen tänään ruhtinaalle jätin, toivoin
+esittää saavani myös erään pyynnön.
+Ma Roomaan tiedän kokoontuneen nyt
+mont' ystävääni; yksityisesti
+he kirjeissä on mielens' ilmaisseet.
+jo moneen kohtaan nähden; paljon olen
+mä käyttää voinut, paljon vielä vaatii
+vakaata harkintaa; ja muuttamatta
+mä eräät paikat jättää tahtoisin,
+jos paremmin kuin tähän saakka mua
+ei vakuuteta. Kirjetietä ei
+käy päinsä kaikki tää; mut tapaaminen
+vois pian kaikki solmut selvitellä.
+Siks ruhtinaalle pyynnön esittää
+mä tänään tahdoin; tilaisuutt' en saanut.
+En yrittää voi enää,--toivon siis
+tään suostumuksen saavani sun kauttas.
+
+ANTONIO.
+Ei mielestäni ole edullista
+poislähtö juuri nyt, kun valmis työsi
+tien sulle valmistanut suosioon
+on ruhtinaan ja ruhtinattaren.
+On päivä suosion kuin elonaika:
+käy toimeen kohta, kun on vilja kypsä!
+Pois siirtyen et mitään voita, voittos
+ehk' entisetkin hukkaat. Läsnäolo
+on jumalatar mahtava. Sen voima
+sa opi tuntemaan ja tänne jää!
+
+TASSO.
+Ei syytä pelkoon mulla: aina on
+Alfonso jalo ollut mua kohtaan,
+ja toiveitteni täytännästä kiittää
+ma tahdon hänen sydäntänsä vain,
+en liehitellen päästä armoihin;
+en mitään tahdo hältä ottaa vastaan,
+min antamista katua hän vois.
+
+ANTONIO.
+Siis älä vaadi, että pois sun nyt
+hän päästäis; mielellään hän sit' ei tee,
+ja hyvin pelkään: ei tee ensinkään.
+
+TASSO.
+Hän tekee sen, kun oikein pyydetään,
+ja sulle onnistuu se, jos vain tahdot.
+
+ANTONIO.
+Vaan mitä perusteita esitän?
+
+TASSO.
+Suo puhua mun joka säkeeni!
+Mun pyrintöni kiitost' ansaitsee,
+jos voimat olivatkin liian heikot.
+Ei uurautta multa puuttunut.
+Niin monet vilppaat päivät vierivät,
+yöt monet kului hiljaa--kaikki ne
+tään hartaan laulun valmistukseen vihin.
+Mull' oli kaino toivo lähestyä
+esiaikain mestareita suuria,
+ja rohkeana töihin jaloihin
+pitkästä unestansa aikalaiset
+taas herättää, senjälkeen ottaakseni
+ehk' osaa pyhän sodan kunniaan
+ja vaaraan jalon ristijoukon kanssa.
+Ja parhaat miehet herättääkseen täytyy
+parhainten arvoinen myös laulun olla.
+Mit' aikaan sain, on ansio Alfonson;
+myös viimeistelyyn toivon suosionsa.
+
+ANTONIO.
+Ja juuri hän on täällä, samoin muita,
+jotk' yhtähyvin ohjata sua voivat
+kuin Rooman miehet. Täällä runoelmas
+sä täydennä, on paikka siihen täällä,
+ja Roomaan riennä sitten vaikuttamaan!
+
+TASSO.
+Alfonso innosti mua ensimäisnä,
+lie varmaan viimeinen mua opettamaan.
+Sun neuvoas, ja muiden älykästen
+tään hovin miesten, hyvin kunnioitan.
+Te saatte ratkaista, jos Roomassa
+ei ystäväni vakuuta mua täysin.
+Vaan heidät täytyy nähdä mun. Gonzaga
+on koonnut lautakunnan, jonka eteen
+oon ensin käyvä. Mieltäni jo polttaa.
+Flaminio de' Nobili, Augelio
+da Barga, Antoniano ja Speron Speroni!
+Kai tunnet heidät?--Mitä nimiä!
+Ne luottamusta sekä murhetta
+yht' aikaa vuodattavat sieluuni,
+mi altis alistumaan on.
+
+ANTONIO.
+Sa muistat
+vain itseäsi etkä ruhtinastas.
+Ma sulle sanon: sua ei pois hän päästä;
+ja jos sen tekee, mielellään ei tee.
+Sä ethän tahdo vaatia, mit' ei hän
+suo sulle mielellään. Ja pitäiskö
+nyt edistää mun, mit' en hyväks luule?
+
+TASSO.
+Ens avun kiellätkö, kun koetella
+ma tahdon tarjottua ystävyyttä?
+
+ANTONIO.
+Ajallaan kieltäytäkin oikeaa
+on ystävyyttä, usein rakkaus
+saa aikaan vahinkoa, palvellen
+miel'alaa vaatijansa enemmän
+kuin hänen onneaan. Mun nähdäkseni
+nyt hyväks arvioit sen, mitä toivot
+sä kiihkeästi, sekä tahdot nyt
+vain mik' on mielees. Erehtyvä korvaa
+sen intoilulla, mitä voimista
+ja totuudesta puuttuu häneltä.
+Mun velvoitus on tyyntää, minkä voin
+sun kiihkoasi, jok' ei hyvään johda.
+
+TASSO.
+Jo kauan ystävyyden orjuutuksen
+oon tuntenut, tuon orjuutuksen, jota
+voin sietää vähemmän kuin mitään muuta.
+Sa toisin ajattelet vain, ja luulet
+siks ajattelevasi myöskin oikein.
+Mä mielelläni tunnustan: sa tahdot
+mun parastani, mutta älä vaadi
+mua sitä etsimään vain sinun tieltäs.
+
+ANTONIO.
+Siis kylmin mielin, täysin tietoisena
+sua pitääkö mun vahingoittaa kohta?
+
+TASSO.
+Sen huolen tahdon säästää sinulta.
+Nuo sanasi mua eivät pidätä!
+Mun vapaaks julistit, ja tämä ovi,
+mi vie luo ruhtinaan, on avoin mulle.
+Valita sinun annan. Toinen meistä!
+Pois lähtee ruhtinas. Ei hetkeäkään
+saa hukata. Tee pian valintasi
+Kuin käyneekin, mä menen, ellet sinä.
+
+ANTONIO.
+Vain vähän aikaa suo mun pyytää sulta,
+ja paluuta vain varro ruhtinaan!
+Mut tältä päivältä se jätä!
+
+TASSO.
+                            En,
+en tältä hetkeltä, jos mahdollista!
+Tää marmorinen permanto jo polttaa
+mun jalkapohjiani; mieleni
+ei ennen rauhaa saa kuin riennostani
+tien vapaan tomu ilmaan kohoaa.
+Sua pyydän! Nääthän kuinka sopimaton
+ma valtiaani kanssa puhumaan
+olisin tällä hetkellä; sä nääthän--salata
+sit' en tahdo--: itseäni
+en tällä hetkellä voi ohjata,
+ei mikään muukaan mahti sitä voi.
+Vain kahleet mua voivat pidättää!
+Alfonso tyranni ei ole, minut
+hän vapautti. Kuin mielelläni muutoin
+ma noudatinkaan hänen sanaansa!
+En voi ma tänään totella. Vain tänään
+vapaus suokaa mulle, jotta taas
+mun selkeneisi sieluni! Ma pian
+luo velvoitusteni taas palajan.
+
+ANTONIO.
+Mun epäröimään saat. Mit' osaan tehdä?
+Mä erhetyksen huomaan tarttuvan.
+
+TASSO.
+Jos mun sua uskottava on, jos suot
+sa mulle hyvää, niinpä toimeen saa
+se mitä toivon mä, min sinä voit!
+Mun silloin päästää ruhtinas, ja mitään
+en suosiostaan silloin kadota.
+Sua siitä mielelläni kiittäisin.
+Vaan jos on vanhaa kaunaa povessasi,
+jos pois mun tahdot ajaa hovista,
+jos väärään suuntaan iäks ohjata
+mun kohtaloni tahdot, avutonna
+maailmaan avaraan mun karkoittaa,
+--jää mielipiteesees ja estä mua!
+
+ANTONIO.
+Oi Tasso, koska kuitenkin mun täytyy
+sua vahingoittaa, niinpä valitsen
+sun valitsemas tien. Ken erehtyy,
+sen lopputulos näyttäköön! Pois pyrit!
+Tään sanon edeltä: oot tuskin selin
+sä tähän taloon kääntynyt, kun vaatii
+taas tänne sydämes, mut eteenpäin
+sua itsepäisyys ajaa; tuska vartoo
+sua Roomassa, ja hätä, masennus,
+et pääse määrääs siellä etkä täällä.
+Mut täll' en enää neuvoa sua tahdo;
+vain sanon ennakolta, kuinka käy,
+ja samoin ennakolta kehoitan
+sua minuun turvaamaan, jos pahoin käy.
+Nyt ruhtinaalle puhun, niinkuin vaadit.
+
+
+
+VIIDES KOHTAUS.
+
+
+TASSO (_yksin_).
+Niin, mene vain ja mene varmana,
+ett' osaat taivuttaa mun puheellasi!
+Mä teeskentelyn opin, suuri oothan
+sa mestari, ja minä oppivainen.
+Niin elon pakko meidät noiksi pukee
+ja noiksi tekeekin, joit' ylpeästi
+me halveksia voisimme. Nyt selvä
+on mulle koko hovijuonen kudos.
+Antonio pois häätää tahtoo minut,
+vaan häätäjält' ei näyttää. Puhu säälin
+ja viisauden suull', ett' oikein nähtäis,
+kuin sairas, kuinka mahdoton ma olen!
+Hän holhoojaksi ryhtyy, alentaakseen
+niin minut lapseksi, kun pakoittaa
+ei voinut orjaks. Siten ruhtinaan
+ja prinsessan hän katseet sumentaa.
+
+--On minut säilytettävä, hän tuumii,
+minulle soihan luonto kalliin lahjan;
+vahinko vain: se jaloon lahjaansa
+myös monta pahaa heikkoutta liitti,
+--niin rajun ylpeyden ja synkän mielen
+ja liiallisen tunneherkkyyden.
+Mut olkoon niin, kun miehen sellaiseksi
+on kerran muovaellut kohtalo;
+nyt sellaisenaan hänet ottaa täytyy,
+suvaita, sietää; hyvän päivän tullen
+viel' ehkä ilon hedelmän hän antaa,
+viel' ehkä palkan, vastoin odotusta;
+ja muutoin, sellaisna kuin syntyi hän,
+on hänen sallittava elää, kuolla.
+
+--Alfonson luonteen enää tunnenko,
+mi vihamiestä uhmaa lujana,
+uskollisesti suojaa ystävää?
+Mä hänet sellaisena tunnenko,
+kuin nyt hän mulle esiintyy? Niin, nyt
+mä tunnen koko nurjan kohtaloni!
+Mun osani on, että ainoastaan
+mua kohtaan muuttuu jokainen, ken muille
+jää uskolliseks,--muuttuu helposti,
+vain hetkinen, vain henkäys sen tekee.
+
+--Tuon miehen tulo yksin eikö kumoon
+mun elämääni syössyt tuokiossa?
+Hän eikö peruksia myöten maahan
+musertanut mun onnenmajaani?
+Oi, tänäänkö mun kokea se täytyy!
+Niin, kuten kaikki tulvi luokseni,
+nyt kaikki minut jättää; niinkuin kukin
+mun riistää tahtoi itseens' sitoakseen,
+nyt pois mun työntää kaikki, vieroo mua.
+Ja miksi niin? Hän enemmänkö painaa
+kuin arvoni ja kaikki rakkaus,
+jot' ennen omistin niin runsaat aarteet?
+Niin, kaikki jättää mun. Myös sinä, sinä!
+Pois väistyt multa, armas ruhtinatar!
+Ei ole näinä murheen hetkinä
+minulle suosionsa merkkiä
+hän suonut ainoaa. Tään ansaitsinko
+mä hältä?--Sydänparka, jolle oli
+hiin luonnollista häntä jumaloida!
+Kun kuulin äänensä, kuin tunkikaan
+lävitse rinnan tunne sanomaton!
+Kun hänet näin, niin päivän kirkas valo
+jäi sumeaksi; väkevästi veti
+mua luokseen silmäns', suunsa; polvet tuskin
+mua kantoi; kaiken tahdonvoimani
+sain jännittää, jott' en jo jalkoihinsa
+ois syöksynyt; mä tuskin
+sain selkenemään huumauksen tuon.
+Nyt sydän, taltu! Älä selkeytes
+nyt anna, mieli, sumuun peittyä!
+Niin, hänkin! Sanoa sen saanko? Sitä
+voin vaivoin uskoa; tai uskon kyllä,
+mut itseltäni salata sen tahdon.
+Niin hänkin! Hänkin! Kaikki anteeks hälle,
+vaan itsellesi myönnä: hänkin, hänkin!
+
+--Oi sana tää, jot' epäillä mun pitäis,
+niin kauan kuin ees uskon värekään
+minussa elää vielä,--niin tää sana
+kuin päätös kohtalon vie? lopuksi
+se rautareunaan tuskieni taulun,
+jo täyteen kirjoitetun, uurtuvi.
+Nyt vasta vahvat vihaajani ovat,
+nyt minä iäks olen voimaton.
+Kuin voin ma taistella, kun joukossa
+on vihollisten hän! Kuin odottaa
+mun pitäis kärsivällisnä, kun hän
+ei mulle kaukaa kättään ojenna?
+Kun rukoilevaa katseensa ei kohtaa?
+Sen ajatella uskalsit, sen lausuit,
+ja totta on se, ennenkuin sit' edes
+voit peljätä! Ja ennenkuin nyt mieles
+jo epätoivo rautakynsin repii,
+niin valita vain osas katkeruutta
+ja yhäti vain toista: _hänkin! hänkin!_
+
+
+
+
+VIIDES NÄYTÖS.
+
+_Puisto_.
+
+
+
+ENSIMÄINEN KOHTAUS.
+
+
+    ALFONSO. ANTONIO.
+
+ANTONIO.
+Sun vihjees vuoksi toisen kerran menin
+luo Tasson; hänen luotaan palaan nyt.
+Oon häntä kehoittanut, vaatinutkin;
+mut hän ei muuta mieltänsä, vaan pyytää
+sua hartahasti, että Roomaan soisit
+vähäksi aikaa hänen matkustaa.
+
+ALFONSO.
+Oon harmissani, tunnustan sen sulle,
+ja mieluummin sen sulle ilmaisen
+kuin salaamalla sitä lisään vielä.
+Pois haluaa hän; hyvä! Min' en estä.
+Hän tahtoo Roomaan; sinne pääsköhön!
+Kun ei vaan multa Scipio Gonzaga,
+Medici viisas, häntä viettele!
+Se suureks on Italian tehnyt, että
+on kilpailussa kanssa naapurinsa
+jokainen, parhaat miehet omistaakseen
+ja heitä käyttääkseen. Se ruhtinas,
+jok' ympärilleen kykyjä ei liitä,
+päämies on armeijaton mielestäni;
+ja ken ei runouden ääntä kuule,
+on raakalainen, kuka olkoonkin.
+Tään miehen löysin mä ja valitsin,
+oon ylpeä, kun palvelee hän mua,
+ja koska hyväkseen jo tein niin paljon,
+en suotta mielis häntä kadottaa.
+
+ANTONIO.
+Oon hämilläni--oonhan syypää eessäs
+mä siihen, mitä tänään tapahtui;
+myös mielelläni myönnän vikani,
+sun armoosi sen anteeksanto jää.
+Mut uskoa jos saatat, etten tehnyt
+ma parastani, lepyttääksein häntä,
+ma olen vallan lohduton! Oi, mulle
+puhua katseesi suo lempeän,
+jott' itseni taas tasapainoon saisin,
+taas itseluottamuksen voittaisin.
+
+ALFONSO.
+Ei, rauhoitu, Antonio! Sinua,
+mä siitä millään tavalla en syytä;
+sen miehen mielen liian hyvin tunnen
+ja tiedän liian tarkoin tekoni,
+kuin paljon häntä säästin, kuinka tyyten
+ma unohdin, ett' oikeastaan hältä
+mull' oisi velottavaa. Ihminen
+valtansa alle alistaa voi paljon,
+vaan hänen mieltään tuskin taipumaan
+voi saada hätä tahi pitkä aika.
+
+ANTONIO.
+Kun hyväks yhden toiset paljon tekee,
+on kohtuullista, että puolestaan
+hän myöskin aina muistaa muiden edun.
+Ken henkeään niin paljon kehitti,
+ken itarasti yhteen joka tieteen
+ja joka tiedon raapi, mikä meidän
+on suotu tavoittaa, sit' ankarammin
+hän eikö velvollinen itseään
+ois hillitsemään? Muistaako hän sitä?
+
+ALFONSO.
+Vaan lepoon emme me saa jättäytyä!
+Kun nauttimahan valmistaumme, silloin
+juur' annetahan meille vihamies,
+jott' urhoutta harjoittaisimme,
+ja ystävä, jott' tilaisuutta meillä
+ois pitkämielisyyttä harjoittaa.
+
+ANTONIO.
+Hän täyttääkö ees ensi velvoituksen,
+mi ihmisell' on: ruoka valita
+ja juoma, kosk' ei luonto rajoittanut
+hänt' yhtä ahtaalle kuin eläintä?
+Hänt' eikö ennemminkin houkuta,
+kuin lasta, kaikki suuhun sulava?
+Hän milloin viiniins' sekoittikaan vettä?
+Hän hätiköiden ahmii yhteen menoon
+makeiset, höysteet, juomat väkevät,
+ja sitten valittaa hän synkkää mieltään
+ja vertaan kuumaa, tuliluonnettaan,
+ja soimaa luontoa ja sallimusta.
+Kuin katkerasti, ilman mieltä vallan,
+mä lääkärinsä kanssa kiistelevän
+oon usein hänen nähnytkään; jos jotain
+vois nauraa, mikä tuska jonkun on
+ja muiden kiusa, sit' ois melkein voinut.
+
+--Tään taudin tunnen, peloissaan hän sanoo
+ja harmissaan:--Mit' auttaa taitonne?
+Mua parantakaa!--Hyvä! sanoo toinen,
+siis siitä sekä siitä luopukaa!
+
+--En voi!--Siis tämä juoma nauttikaa!
+
+--Oh en, se kamalalta maistuu, sitä
+ei ota vastaan minun luontoni!
+
+--Siis juokaa vettä!--Vettä? Ei, en koskaan.
+Sit' inhoon niinkuin vesikauhuinen.
+
+--Niinollen teit' ei auttaa voi.--Ja miksi?
+
+--Uus paha pahaan liittyy joka hetki,
+ja joskaan ei voi tappaa, kuitenkin
+se lisää joka päivä tuskaanne.
+
+--Se oivaa! Miksi lääkäri siis ootte?
+Te tunnettehan vaivani, ois teidän
+myös lääke tunnettava, maukkaaksi
+se tehtävä, jott' ei mun oisi pakko,
+pois tuskistani päästäkseni, kestää
+vain yhä suurempia tuskia.--
+Sä myöskin hymyilet, mut totta on se;
+omasta suustaan liet sen hältä kuullut?
+
+ALFONSO.
+Useinkin kuullut sekä anteeks suonut.
+
+ANTONIO.
+On varmaa, että elo hillitön,
+niinkuin se unelmat suo raskaat, hurjat,
+saa viimein päivälläkin uneksimaan.
+Unt' eikö vain tuo luulevaisuus ole?
+Hän minne käykin, vihamiehiä
+hän pälyy ympärillään. Kukaan ei
+näet ilman kateutta huomata
+voi muka hänen lahjojaan, ei kukaan
+voi häntä kadehtia vihaamatta
+ja katkerasti vainoomatta häntä.
+Hän valituksillaanhan useinkin
+sua vaivaa: lukot murretut ja kirjeet
+pois siepatut, ja myrkyt, tikarit!
+Mit' eessään näkeekään hän kaikkea!
+Oot tutkittanut, itse tutkinut,
+ja mitä löytyi? Tuskin varjon vertaa.
+Ei tyynny turviin minkään ruhtinaan,
+ei viihdy povell' ystävän hän minkään;
+ja sellaiselle onneako luulet
+ja rauhaa voivas hankkia ja hältä
+taas iloako varrot itselles?
+
+ALFONSO.
+Sa oisit oikeassa, hänestä
+jos lähint' etuani etsisin.
+On etuni jo tosin, etten varro
+mä hyötyä koht'ikään, suoraa kättä.
+Kaikk' eri tavoin meitä hyödyttää;
+ken paljon käyttää tahtoo, käyttäköön
+jok' asiaa sen oman laadun mukaan!
+Niin parhaat palvelukset saapi hän.
+Medicit meille opettivat sen,
+sen itse paavit meille näyttivät.
+Mi huolenpito, mikä ylhäinen
+ja tyyni kärsivällisyys heill' oli,
+kun monta suurta kykyä he turvas,
+jotk' eivät tarvitsevan näyttäneet
+sit' oisi runsast' armoa ja sentään
+sen tarvitsivat!
+
+
+ANTONIO.
+                 Ruhtinaani, kenpä
+ei sitä tienne! Elon vaivat neuvoo
+meit' elon antimille arvon suomaan.
+Niin nuorena jo saavuttanut on
+hän liian paljon, jotta siitä voisi
+nyt tyytyväisenä hän nauttia.
+Josp' oisi hänen hankittava vasta,
+mit' auliin käsin tarjotaan nyt hälle,
+voimansa jännittäis hän miehekkäästi
+ja edistyissään tyydytyksen tuntis.
+On köyhän aatelisen paras toivo
+jo toteutunut, seuralaisekseen
+jos hänet ottaa jalo ruhtinas
+hoviinsa, köyhyydestä koroittaa
+kädellä lempeällä. Lisäksi
+jos luottamuksensa ja suosionsa
+hän lahjoittaa ja tahtoo rinnalleen
+hänt' ennen muita ylentää niin sodan
+kun rauhan töissä, seuraelämässä,
+niin, luulen, voispa hiljaisesti kiittäin
+mies kaino arvon antaa onnelleen.
+Ja Tassolla tään kaiken lisäks on
+viel' onni nuorukaisen ihanin:
+jo isänmaansa hänet tuntevi
+ja häneen toivonsa on kiinnittänyt.
+Mua usko, onnen patjall' oivasti
+lepäävät oikut nuo ja pahat tuulet.
+Hän tulee, päästä hänet armossasi,
+suo hälle aikaa, jotta Roomasta
+ja Napolista, mistä tahtoo, sitä
+hän etsis, mitä täällä kaipaa hän
+ja mitä täältä vain hän jälleen löytää.
+
+ALFONSO.
+Ferraraanko hän palais ensiksi?
+
+ANTONIO.
+Hän Belriguardoon jäädä tahtoisi
+ja matkatarpeet välttämättömät
+kautt' erään ystävänsä lähetyttäis.
+
+ALFONSO.
+Mä tyydyn siihen. Sisareni palaa
+pian takaisin kanss' ystävättärensä,
+mä ennen heitä ratsain kiiruhdan.
+Kun Tassosta oot huolehtinut, kohta
+sa seuraat meitä. Linnanhoitajalle
+myös anna tarpeelliset käskyt, jotta
+niin kauan viipyä hän täällä voi
+kuin tahtoo, siksi kunnes ystävänsä
+on hälle lähettäneet kapineet
+ja kunnes kirjeet, jotka Roomaan tahdon
+mä hänen mukanansa toimittaa,
+hän saanut on. Hän tulee! Hyvin voi!
+
+
+
+TOINEN KOHTAUS.
+
+
+    ALFONSO. TASSO.
+
+TASSO (_hillitysti_).
+Sun armos, jota mulle osoittanut
+oot usein, tänään loistaa kirkkainnaan.
+Soit anteeksi, mit' ajattelematta
+sun edessäs mä rikoin uhkamielin;
+sait sovintoon sa vastustajani,
+mun sallit jonkun aikaa poissa olla
+sun luotasi, ja lupaat suosiosi
+viel' ylevästi mulle säilyttää.
+Nyt täysin luottavaisna lähden täältä
+ja hiljaa toivon, että lomahetket
+mun näistä vaivoistani kirvoittavat.
+On uunna ylentyvä henkeni
+ja tiellä, jolle katsees tukemana
+ma astuin iloiten ja rohkeasti,
+taas sinun suosiosi ansaitseva.
+
+ALFONSO.
+Ma toivon matkallesi onnea,
+ett' iloiten ja täysin paranneena
+tykömme palaisit. Sa silloin meille
+hetkestä annat jokaisesta, jonka
+nyt otat, voiton kaksinkertaisen.
+Saat ystävilleni ja miehilleni
+kirjeitä viedä Roomaan. Luottavana
+sun toivon kaikkialla kääntyvän
+mun läheisteni puoleen, joihin luen
+myös sinut, vaikka poissa oletkin.
+
+TASSO.
+Oi ruhtinas, sen yli annos tulvii,
+jok' arvoton on siihen mielestään
+ja täll' ei hetkellä voi kiittää edes.
+Sijasta kiitoksen on pyyntö mulla:
+runoni lähinnä on sydäntäni.
+Oon paljon tehnyt, lainkaan uutteruutta
+tai vaivaa säästämättä; kuitenkin
+on vielä paljon tehtävää. Mun mieli
+ois sinne, missä suurten miesten henki
+viel' elää, vaikuttaen elää, kouluun
+siell' uudelleen mä käydä tahtoisin.
+Niin arvokkaammin sinun suosiosi
+ansaitsis lauluni.--Oi, takaisin
+suo mulle lehdet, joiden olevan
+sun hallussas vain häveten nyt tiedän.
+
+ALFONSO.
+Et tänään multa ottaa tahtone,
+mit' antaa tuskin ehtinyt oot tänään.
+Välittäjäksi suo mun käydä itses
+ja runoelmas väliin: varo, ettei
+sun uuras ankaruutes loukkaa luonnon
+suloa, joka soinnuissasi elää.
+Ja joka taholta äl' ohjeit' ota!
+Tuhannet mietteet eri ihmisten,
+joit' elämä ja aatteet ristiriitaan
+saa keskenään, kaikk' yhteen runoilija
+ne kokoo viisahasti, eikä pelkää
+pahoittaa monen mieltä, jotta taas
+sen enemmän vois monta miellyttää.
+En sano silti, ettei siellä täällä
+sun oisi silailtava varovasti.
+Ma lupaan sulle vielä: runostas
+saat pian jäljennöksen. Itse runo
+sun kädestäsi jää mun käsiini,
+jott' ensin sisarteni kanssa voisin
+siit' oikein iloita. Jos sitten tuot
+sen valmiimpana takaisin, me siitä
+nautimme ylevämmin, ystävinä
+vain siellä täällä sua varoittaen.
+
+TASSO.
+Vain häpeillen mä toistan pyyntöni:
+mun pian salli saada jäljennös!
+Vain teos tää nyt mielessä on mulla.
+Nyt siitä tulkoon, mikä tulla voi.
+
+ALFONSO.
+Sun intosi, sun rientos hyväksyn!
+Mut, Tasso rakas, jos vain mahdollista,
+sun ensin vähän aikaa huvikses
+vapaata maailmaa ois nautittava
+ja veres virkistettävä. Kas silloin
+vironneen mielen kaunis sopusointu
+sinulle kaikki soisi, mitä turhaan
+nyt synkeällä kiihkolla sä etsit.
+
+TASSO.
+Niin, ruhtinaani, siltä näyttää kyllä;
+mut terve olen ma, kun työhöni
+voin antautua, ja niin parantaa
+taas työni minut. Nähnyt olethan
+jo kauan: vapaa ylellisyys mulle
+ei hyvää tee. Saan juuri levossa
+lepoa vähimmän. Mä surukseni
+nyt tunnen, että luonto säätänyt
+ei tätä mieltä riemuin liukumaan
+yl' leikkiväisten päiväin aaltoilun
+ulappaa, aikain aavaa merta kohti.
+
+ALFONSO.
+Sua kaikki mieles miete, pyrkimys
+syvälle johtaa sinuun itseesi.
+On meidät ympäröinyt kohtalo
+niin monin syväntein; vaan kaikkein syvin
+on täällä rinnassamme--siihen meidän
+niin onkin houkuttavaa syöksyä.
+Mä pyydän: irti riistäy itsestäsi!
+Min runoilija menettää, sen voittaa
+taas ihminen.
+
+TASSO.
+              Tät' intoani turhaan
+ma suistan, rinnass' aina aaltoovaista.
+Jos miettiä tai runoilla en saa,
+elämä mulle elämää ei ole.
+Sä kiellä silkkimato kehräämästä:
+vaikk' omaa kuoloaan se kehrääkin,
+niin sisimmästään kalliin kudoksen
+se esiin kehittää, ei lakkaa ennen
+kuin ruumiskirstuunsa on sulkeunut.
+Oi, jospa kerran hyvä jumala
+myös meille silkkimadon kohtalon
+sois kadehdittavan, ja siipemme
+uudessa päivänlaaksoss' iloiten
+sois meidän nopeasti levittää!
+
+ALFONSO.
+Mua kuule! Kaksin verroin elämästä
+niin monen saatat nauttimaan; sua pyydän:
+elämän arvo opi tuntemaan,
+elämän, jonka rikkaus viel' omaas
+on kymmenkertaisena. Hyvin voi!
+Mit' aikaisemmin palaat luoksemme,
+sen herttaisemmin olet tervetullut.
+
+
+
+KOLMAS KOHTAUS.
+
+
+TASSO (_yksin_).
+Niin, sydän, kestä lujana! Niin, oikein!
+Käy vaikeaks se sulle. Ensi kerran
+näin saat ja saatat teeskellä. Sen kuulit:
+ei hänen oma mielensä se ollut,
+ne eivät hänen omat sanansa,
+--Antonion ääni eikö kaikunut?
+Oi, varasi vain pidä! Kuulla saat sen
+pian joka taholta. Vain lujana!
+On vielä hetkisestä kysymys.
+Ken myöhään elämässään oppinut
+on teeskentelyn, häll' on suojanaan
+rehellisyyden varjo! Hyvin käy se,
+vain heidän kanssaan siihen harjaannu.
+                (_Hetken vaitioltuaan_.)
+Riemuitset liian varhain! Tuoll' on hän,
+hän, armas ruhtinatar, saapuu tuolla!
+Oi, mikä tunne! Tuskaks epäluulo
+ja suuttumus mun rinnassani sulaa.
+
+
+
+NELJÄS KOHTAUS.
+
+
+    PRINSESSA. TASSO. (_Kohtauksen loppupuolella muutkin_.)
+
+PRINSESSA.
+Sä. aiot jättää meidät, Tasso, tai
+jäät ennemminkin Belriguardoon vielä,
+senjälkeen poistuakses luotamme?
+Vain vähäks aikaa, toivon. Lähdet Roomaan?
+
+TASSO.
+Mä ensin sinne ohjaan kulkuni,
+ja suosiollisesti ystäväni
+jos minut vastaan ottavat, kuin toivon,
+niin huolta, kärsivällisyyttä käyttäin
+siell' ehkä runoni voin viimeistellä.
+On siellä koossa miestä, taide-alan
+jokaisen mestariksi mainittavaa.
+Ja eikö joka paikka, joka kivi
+kaupungeist' ensimäisen puhu meille?
+Tuhansin eikö mykät opettajat,
+vakaiset majesteetit, meille viittaa
+siell' ystävinä? Jos en runoani
+saa siellä valmiiksi, sit' en saa koskaan.
+Ah, tuskalla jo tunnen: onnea
+ei mulla yrityksess' yhdessäkään!
+Sen muuttaa voin, en koskaan valmiiks saada.
+Ma tunnen, hyvin tunnen: suuri taide,
+mi ruokkii jokaista, mi vahvistaa
+ja nostaa hengen terveen, turmioon
+se minut vie, se minut luotaan ajaa.
+Pois kiiruhdan! Jo tahdon Napoliin!
+
+PRINSESSA.
+Sen uskaltaisitko? Ei peruutettu
+maanpako-tuomio viel' ole, mikä
+sua kerran kohtas isäs rinnalla.
+
+TASSO.
+On varoitukses oikea, sit' olen
+jo miettinyt. Ma valepuvun otan,
+ma kuljen sinne, halpa paimennuttu
+tai pyhiinvaeltajan vaippa yllä.
+Mä hiivin läpi kaupungin, miss' yksi
+tuhanten vilinään voi hyvin piillä.
+Mä riennän rantaan, löydän veneen sieltä,
+ja hyväntahtoisia miehiä,
+Sorrenton talonpoikia, jotk' ovat
+kotiinsa markkinoilta palaamassa,
+
+--Sorrentoon täytyy rientää minun myös.
+Siell' asuu siskoni, ol' ilo, tuska
+hän vanhempaini, niinkuin minäkin.
+Ma hiljaa purress' olen, vaieten
+myös astun maihin, kuljen verkalleen
+tiet' ylöspäin ja kysyn portilla:
+Cornelia miss' asuu, näyttäkää
+se minulle, Cornelia Sersale!
+Avuliaasti kutojatar joku
+sen kadun mulle näyttää, taloon neuvoo.
+Käyn edelleen. Ja lapset juoksevat
+mun vierelläni, muukalaista synkkää
+ja pörrötukkaista ne katselevat.
+Niin saavun kynnykselle. Avoinna
+jo ovi on, niin astun huoneeseen--
+
+PRINSESSA.
+Oi Tasso, katso eteesi, jos voit,
+ja huomaa vaara, missä väikyt sä!
+Sua säästän, sillä muutoin sanoisin:
+jaloa onko noin sun puhua,
+noin ajatella yksin itseäsi,
+kuin ystäväin et sydämiä loukkais?
+Sä etkö tunne mieltä veljeni,
+kuin sisar kumpikin sua kunnioittaa?
+Sit' etkö tuntenut tai tiennyt ole?
+Jo hetket muutamatko muuttaneet
+on kaiken? Tasso! Pois jos haluat,
+surua, tuskaa meille älä jätä!
+
+TASSO (_kääntyy poispäin)_.
+
+PRINSESSA.
+Kuin onkaan lohduttavaa, ystävälle,
+jok' aikoo vähäks aikaa poistua,
+pien' antaa lahja, vaikka oisi se
+vain uusi vaippa tahi ase joku!
+Ei sulle enää mitään antaa voi,
+--pois katkerana kaikki omasi
+sä heitäthän. Sä mustan kauhtanan
+ja pyhiinvaeltajan-simpukan
+ja pitkän sauvan osaksesi otat
+ja vapaaehtoisesti köyhänä
+pois kuljet, meiltä riistäin, mitä voisit
+vain meidän kerallamme nauttia.
+
+TASSO.
+Et tahdo siis mua täysin hyljätä?
+Oi sulo sana, kaunis, kallis lohtu!
+Mun etuani valvo, suojaa mua!--
+Mun anna Belriguardoon jäädä, siirrä
+Consandoliin, tai minne tahdot, minut!
+Niin monta ruhtinaall' on kaunista
+puutarhaa, linnaa, jotka vuodet umpeen
+on valmiina, ja tuskin päiväks sinne
+te pistäydytte, hetkeks ehkä vain.
+Niin, etäisin te niistä valitkaa,
+jot' ette vuosiin katsomassa käy
+ja joka nyt on hoidotonna ehkä:
+te sinne lähettäkää minut! Siellä
+mun suokaa olla teidän omanne!
+Kuin vaalisinkaan sinun puitas, syksyin
+sun sitroonasi laudoin peittäisin
+ja tiilin, ruokokimpuin suojaisin.
+Saa lavealle työntää juurensa
+maan poveen lavoissansa kauniit kukat;
+on puhdas, soma joka puistonpolku
+ja joka tilkku maata oleva.
+Myös linnasta mun suokaa huolta pitää!
+Mä ajallansa avaan ikkunat,
+jott' tauluja ei pilaa kosteus.
+Mä seinäin stukkatuuri-siloitukset
+siivoilen keveällä viuhkalla;
+on välkkeen puhtaan saava permanto,
+ei kivi ainoa saa irtaantua,
+ei halkeimissa ruoho orastaa!
+
+PRINSESSA.
+Ei tiedä sydämeni neuvoa,
+ei löydä sulle lohtua,--ei meille.
+Mun silmän' etsii, avun antaisko
+jumala mikään meille, yrtin mulle
+osoittais terveellisen, juoman jonkun,
+mi mielees rauhan toisi, rauhan meille!
+Ei sana hartain, huulilta mi lähtee,
+ei kaunein lääkekeino auta enää.
+Mun täytyy sinut jättää, eikä jättää
+sua sydämeni voi.
+
+TASSO.
+                  Oi jumalat,
+hän, hänkö todella sun kanssas puhuu,
+sua armahtaa? Ja väärin ymmärtää
+sa kuinka voit tuon jalon sydämen?
+Kuink' oli mahdollista, että eessään
+sun uskos horjui, heikkous sun valtas?
+Ei, ei, se olet sinä! ja myös minä!
+Oi, jatka, kaikki lohtu huuliltas
+mun salli kuulla! Neuvoasi multa
+äl' ota pois! Oi lausu, mitä teen,
+jott' anteeks saada veljeltäsi voisin,
+jott' itse anteeks soisit mielelläsi,
+jott' omaan piiriinne mun lukea
+ilolla tahtoisitte taas? Se sano!
+
+PRINSESSA.
+Sult' aivan vähän vaadimme; ja sentään
+kai liikaa ehkä; meihin, ystäviis,
+sa luottaudu! Sult' emme tahdo mitään,
+mik' omaa itseäs ei ole, kunhan
+vain ensin itses kanssa sovun saat.
+Iloksi meille oot, kun sull' on ilo,
+suruksi vain, jos vierot iloa.
+Ja joskin kärsimättömiks saat meidät,
+se sitä vain on, että auttaa sua
+on meillä mieli, mutta surulla
+näemme, ettei auttaa voikaan, ellet
+käy itse ystäväsi käteen, puolees
+mi kaiholl' ojentuu, eik' yllä sinuun.
+
+TASSO.
+Se olet sinä, pyhä enkeli,
+kuin ensi kerran mulle ilmestyissäs.
+Suo anteeks, ettei tuntenut sua aina
+sumea katse kuolevaisen! Jälleen
+hän sinut tuntee! Sielu ikuisesti
+sua ylistämään aukee. Heltymystä
+on sydän täys; niin, hän on edessäsi,
+hän itse! Mikä tunne! Harhaako
+se on, mi sinuun sieluani vetää?
+Vain hourintaa? Vai aisti korkeampi,
+mi vasta kauneimman ja puhtaimman
+käsittää toden? Niin, se on se tunne,
+mi yksin minut onnelliseks tehdä
+maan tämän päällä voi, mi yksin minun
+niin kurjaks salli tulla, kapinoiden
+kun sydämestäni sen häätää koin.
+Tään intohimon tukahduttaa aioin,
+ja vastaan syvint' olemustani
+ain' uudelleen ma sodin, paatuen
+ominta itseäni hävittämään,
+jonk' oma sinä oot niin kokonaan--
+
+PRINSESSA.
+Jos tahdot, että kauemmin sua kuulen,
+niin taltu, hehkus tuo mua peloittaa!
+
+TASSO.
+Estääkö maljan reuna viiniä,
+mi vaahdoten ja kuohuin tulvii yli?
+Sa joka sanall' onneani lisäät,
+saa silmäs joka sanalt' uutta tulta.
+Sisintä myöten tunnen muuttuneeni,
+vapautuneeni tunnen tuskastani,
+vapaa kuin jumalat,--sun kiitos kaikki!
+Huuliltas virtaa mahti sanomaton,
+ja minut valtaans' ottaa; niin, sä teet
+mun täysin omakses. Ei mulle jää
+nyt enää mitään omaks itsestäni.
+Sumentaa onni, valo silmäni,
+mun horjuu mieleni. En kestä enää,
+mua ylivoimaisesti puolees vedät,
+sua hillitönnä sydämeni halaa.
+Mun voittanut oot iki-omaksesi,
+niinp' ota olentoni kokonaan!
+    (_Syöksyy prinsessan luo ja syleilee häntä rajusti_.)
+
+PRINSESSA (_työntäen Tassoa luotaan ja rientäen pois_).
+Pois!
+
+LEONORA (_joka jo hetken on ollut taustalla näkyvissä, esiin rientäen_).
+      Mit' on tapahtunut? Tasso! Tasso!
+                     (_Lähtee prinsessan jälkeen_.)
+
+TASSO (_aikoen seurata heitä)_.
+Oi Luoja!
+
+ALFONSO (_joka jo hyvän aikaa on lähestynyt Antonion kera_).
+          Mieletöntä pidättäkää! (_Pois_.)
+
+
+
+VIIDES KOHTAUS.
+
+
+    TASSO. ANTONIO.
+
+ANTONIO.
+Josp' oisi luonasi nyt vihamies,
+joit' aina ympärilläs vainuat,
+kuin riemuita hän saiskaan!--Onneton!
+Ma tuskin vielä olen toipunut!
+Kun jotain aivan yllättävää sattuu,
+kun silmä näkee jotain suunnatonta,
+on aatos hetken tyrmistynyt: meillä
+ei ole mitään siihen verrattavaa.
+
+TASSO (_kauan vaitioltuaan)_.
+Vain täytä virkas, sinut tunnen ma!
+Niin, ruhtinas ei suotta sinuun luota;
+vain täytä virkas, vitkaan kuoliaaksi
+kiduta minut, tuomioon kun olen
+nyt vikapää! Vain kisko, kisko nuolta,
+jott' yhä julmemmin sen väkäset
+mua raatelis!
+Sa olet kallis ase tyrannin;
+siis ole vanginvartijani, ole
+kiduttajani! Kuinka omiasi,
+kuin sovelias ootkaan molemmiksi!
+                  (_Näyttämöön päin_.)
+Niin, mene, tyranni! Et loppuun saakka
+sä teeskennellä voinut, riemuitse!
+Sä hyvin orjas sidoit, hyvin häntä
+oot tuskiin mietittyihin säästänyt:
+sä mene vain, sua vihaan, täysin tunnen
+sen inhon, min saa aikaan väkivalta,
+mi rikollisna, väärin ruhtinoi.
+                   (_Hetken vaitioltuaan_.)
+Siis lopultakin karkoitettu olen,
+pois täältä kerjäläisnä häädetty!
+Siis seppelöitynä mä aiottiin
+vain uhriteuraaks eteen alttarin!
+Siis viime päivänä viel' omaisuus
+pois multa houkuteltiin ainoa,
+pois sanoin liukkain vietiin runoni!
+Nyt teidän käsissänne ainoa
+on omaisuuteni, mi kaikkialla
+ois ollut suositukseni, mi vielä
+jäi viime varakseni nälkää vastaan!
+Nyt huomaan, miksi levätä mun täytyy.
+Tää salaliitto on, sä olet päämies.
+Jott' ei vaan kypsyis runoelmani,
+jott' ei vaan leviäisi maineeni,
+jott' tuhat vikaa keksis kateus,
+jott' unhoon lopulta mä jäisin aivan,
+siks työttömyyteen tottua mun täytyy,
+siks säästää itseäni, aistejani.
+
+Oi kallis huoli, kelpo ystävyys!
+Ma inhoittavaks uskoin salaliiton,
+mi ympärillein näkymättömänä
+ja väsymättä kietoi verkkojaan,
+vaan vielä katalammin käy se ilmi.
+
+Ja sireeni! Sä houkuttajani
+niin hentoinen, niin taivaallinen, nyt
+yht'äkkiä sun tunnen. Miks, oi Luoja,
+niin myöhään!
+
+              Vaan niin valmiit pettämään
+olemme itseämme, kunniaa
+hylyille suomaan vasta-kunniasta.
+Ei toistaan tunne ihminen. Ei muut kuin
+kaleeriorjat, jotka läähöttää
+lähekkäin kytkettyinä samaan penkkiin;
+ne tuntee toisensa, joist' yksikään ei
+voi mitään vaatia, ei menettää;
+joist' itsekukin veijarista käy
+ja vertaisensa veijariksi arvaa.
+Sensijaan kohteliaina toisiamme
+me väärin arvioimme, jotta myös
+he puolestaan meit' arvioisi väärin.
+
+Kuin kauan pyhä kuvas estikään
+mua näkemästä naista keimailevaa,
+jok' arvottomin juonin vehkeilee!
+Putosi naamio, Armidan nään nyt,
+on poissa sulo kaikki--niin, sä oot se!
+Sinusta aavistava laulu lauloi!
+
+Ja liukas, pikku välittäjätär!
+Kuin syvälle hän alentui! Nyt kuulen
+ne hiiviskelyt hiljaiset, nyt tunnen
+sen piirin, jota kaarrellen hän hiipi.
+Mä teidät kaikki tunnen! Riittää mulle!
+Ja minulta jos kaikki riisti kurjuus,
+mä sitä kiitän: totuuden se näyttää!
+
+ANTONIO.
+Sua, Tasso, hämmästyen kuuntelen,
+jos hyvin tunnenkin, kuin herkkä henkes
+äärestä toiseen häilymään on nopsa.
+Tajuusi tule! Raivos hillitse!
+Sä herjaat, syydät sanan sanan jälkeen,
+jotk' anteeks antaa voi sun tuskillesi,
+vaan niit' et itsellesi koskaan sinä.
+
+TASSO.
+Noin lempein kielin älä mulle puhu,
+sanoiltas viisailta sä säästä minut!
+Suo mulle onni hämärä, ett' ensin
+en tulis järkiini, ja järjiltäni
+senjälkeen joutuisi. Ma ruhjotuksi
+ytimiin saakka tunnen itseni,
+ja elän vain sen tunteakseni.
+Mua epätoivon raivo kouristaa,
+ja hornantuskassa, mi minut tuhoo,
+on herjaus vain heikko tuskanääni.
+Ma tahdon pois! Jos rehellinen liet,
+se näytä, päästä minut täältä heti!
+
+ANTONIO.
+Mä täss' en hädässäsi heitä sua;
+jos mielenmaltti täysin loppuu sulta,
+ei lopu multa kärsivällisyys.
+
+TASSO.
+Mun vangikses siis täytyy antautua?
+Ma antaudun, ja niin se tehty on;
+en vastusta, niin minulle on paras--
+ja tuskassani sitten toistella
+suo minun, kuinka kaunist' olikaan,
+min itse itseltäni hävitin.
+He menevät--Oi Jumala, näen tuolla
+jo pölyn, jonka vaunut nostavat--
+On eellä ratsastajat--Pois he menee,
+tuoll' ajaa he!--Sielt' enkö myös mä tullut?
+Poiss' ovat, poissa, minuun suuttuneina.
+Oi, kättä herrani jos suudella,
+oi, hyvästellä vain jos saisin vielä!
+Vain kerran pyytää viel': oi, anteeksi!
+Vain kuulla vielä: mene, anteeks saat!
+Vaan sit' en kuule, enää koskaan kuule--
+pois aionhan! Mun hyvästellä suokaa,
+vain hyvästellä. Suokaa, sallikaa
+vain hetkinen mun heitä nähdä taas!
+Viel' ehkä paranen. Ei, hyljätty
+mä olen, karkoitettu, itseni
+oon itse karkoittanut, hänen ääntään
+en koskaan kuule enää, kohtaa koskaan,
+en koskaan katsettaan--
+
+ANTONIO.
+Suo miehen, jok' ei seiso kylmin mielin
+sun vierelläs, sua muistuttaa: et ole
+niin kurja, kuin sä luulet! Miehistäy!
+Jo liioin annat valtaa tuskallesi.
+
+TASSO.
+Ja olenko niin kurja siis, kuin näytän?
+Niin heikko, kuin mun näet edessäsi?
+Siis mennyttä kaikk' onko? Onko tuska
+maanjäristyksen lailla raivonnut,
+niin ett' on edessäni rakennus
+vain tuhkaa kasa kaamea?
+Kaikk' onko kyvyt menneet, jotk' ois saaneet
+tukea, viihdyttää mua tuhatverroin?
+Pois sammunutko voima, joka muinoin
+mun eli rinnassani? Rauennutko
+oon tyhjiin, aivan tyhjiin?
+Ei, kaikki vielä on, mut min' en mitään;
+mä itselleni vieras oon, hän mulle!
+
+ANTONIO.
+Ja häipyväs jos luulet itseltäsi,
+niin havahdu ja muista, mitä olet!
+
+TASSO.
+Niin, aikaan oikeaan mua muistutat!--
+Jo onko turhat aikain esimerkit?
+Eteeni eikö nouse yksikään
+mies jalo, syvemmältä kärsinyt
+kuin minä kärsin, jotta rohkaistuisin
+mä häneen itseäni verraten?
+Ei, poiss' on kaikki! Yksi jääpi vain:
+on luonto meille suonut kyyneleet
+ja tuskanhuudon, kun jo menehtyy
+mies lopulta.--Ja mulle yli kaiken
+se tuskaan soinnut, sanat antoi, hädän
+syvintä valtaa valittaakseni:
+ja ihmissuun kun vaiva sulkee, Luoja
+soi mulle lahjan laulaa, kuinka kärsin.
+
+ANTONIO (_astuu hänen luokseen ja ottaa häntä kädestä)_.
+
+TASSO.
+Oi jalo mies! Sä olet luja, vakaa,
+ja minä aalto vain, jot' ajaa myrsky.
+Vaan mieti kuitenkin ja voimastas
+äl' ylvästele! Luonto mahtava,
+mi laski juuret tämän kallion,
+myös aallon liikkuvaiseksi se loi.
+Se myrskyn tuo, ja aalto pakenee
+ja häilyy, paisuu, murtuu vaahtoharjoin.
+Niin ihanasti päivä kuvastui
+tään aallon helmaan, tähdet uinuivat
+sen povella, mi hiljaa nousi, laski.
+On poissa välke, rauha paennut.--
+En vaarass' enää itseäni tunne,
+enk' enää sitä häpee tunnustaa.
+On rikki peräsin, ja laiva ruskaa
+jo joka puolelta. Pois repee pohja
+mun jalkojeni alta! Sinuun tartun
+ma käsin molemmin! Niin kallioon,
+tuhoutuessa purren, puristautuu
+lujasti vielä viimein laivamies.
+
+
+
+
+SELITYKSIÄ.
+
+
+Siv. 3. _Vergiliusta_ pidettiin Tasson esikuvana.
+  "  6. _Esten Herkules_ (Ercole d'Este) oli herttua Alfonso II:n isä.
+  "  " _Esten Hippolytos_ (Ippolito d'Este), edellisen veli.
+  "  9. _Myrtti_ oli Venukselle pyhitetty.
+  " 12. _Platoa_ tutkittiin siihen aikaan paljon myös Ferraran hovissa.
+  " 13. _Alfonso II_ oli Ferraran herttuana vv. 1559--97. Torquato
+        Tasso tuli hänen palvelukseensa v. 1572.
+        Tasso valmisti "_Vapautetun Jerusaleminsa_" vv. 1565-75.
+  " 17. _Antonio Montecatino_ oli ensin filosofian professori,
+        sitten, v:sta 1575, herttuan valtiosihteeri.
+  " 20. _Torquato Tasson isä Bernardo_ ajettiin maanpakoon
+        Napolista v. 1550.
+  " 29. _Gregorius XIII_ tuli paaviksi v. 1572. Ferrara oli
+        paavillinen läänitys.
+  " 38. _V.1565_, jolloin Tasso ensi kerran tuli Ferraraan,
+        oli herttualla toiset häänsä, joiden juhlallisuuksia
+        Tasso kuvailee.
+  " 52. "_Mä sivellintä, runohenkeä_,
+        _mi jumal-juoman parhaan suloudesta_
+        _sai nuoren voiman, toivoisin_..."
+        Taru kertoo mehiläisten kantaneen nuoren, nukkuvan
+        Pindaroksen huulille hunajaa.
+  " 80. _Prinsessan äiti_ oli v:sta 1535 kalviinilainen, minkävuoksi
+        hän ei senjälkeen saanut ottaa osaa lasten
+        kasvatukseen. Alfonso II ajoi samasta syystä äitinsä
+        maanpakoon Ranskaan.
+
+Siv. 100. "_Nuo linnut kaameat, kaksmieliset_..." Vanhimman
+          jumaluuden, Yön, tyttäriä. Erinyeitä sekä raskasmielisyyden
+          ja mielipuolisuuden henkiä, verrataan
+          yölintuihin; lähinnä kai ajatellaan lepakoita.
+  "  108. "_Mi ruhtinas_..." Francesco I Medici, Toskanan
+          suurherttua v. 1574.
+  "  119. _Gonsaga, dè Nobili, da Barga, Antoniano, Speroni_,--
+          Tasson ystäviä, pappismiehiä, oppineita, kirjailijoita
+          ja kirjallisuuden tutkijoita.
+  "  141. _Sorrentossa_, Napolin lähellä, Tasson synnyinseudulla
+          asui hänen sisarensa Cornelia leskenä; hänen luokseen
+          Tasso meni ensimäisellä pakoretkellään v. 1577.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of Project Gutenberg's Torquato Tasso, by Johan Wolfgang von Goethe
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TORQUATO TASSO ***
+
+***** This file should be named 13328-8.txt or 13328-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/3/3/2/13328/
+
+Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and PG Distributed
+Proofreaders
+
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/13328-8.zip b/old/13328-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..e1b5e52
--- /dev/null
+++ b/old/13328-8.zip