diff options
| author | Roger Frank <rfrank@pglaf.org> | 2025-10-15 04:39:47 -0700 |
|---|---|---|
| committer | Roger Frank <rfrank@pglaf.org> | 2025-10-15 04:39:47 -0700 |
| commit | 86557e288aab6f281f87a6b633552ac55f45dfcc (patch) | |
| tree | 356ac4a9966d68ec3d8dc1f226c3428f440a178d /12382-h | |
Diffstat (limited to '12382-h')
| -rw-r--r-- | 12382-h/12382-h.htm | 14258 |
1 files changed, 14258 insertions, 0 deletions
diff --git a/12382-h/12382-h.htm b/12382-h/12382-h.htm new file mode 100644 index 0000000..8a825e0 --- /dev/null +++ b/12382-h/12382-h.htm @@ -0,0 +1,14258 @@ +<!DOCTYPE HTML PUBLIC "-//W3C//DTD HTML 4.01 Transitional//EN"> + +<html> +<head> + <meta name="generator" content= + "HTML Tidy for Windows (vers 1st March 2004), see www.w3.org"> + <meta http-equiv="Content-Type" content= + "text/html; charset=UTF-8"> + + <title>The Project Gutenberg eBook of Kissanporras, by Hermann + Sudermann.</title> + <style type="text/css"> + /*<![CDATA[ XML blockout */ + <!-- + p { text-align: justify; } + h1,h2,h3,h4,h5,h6 { + text-align: center; } + hr { width: 33%; + margin-top: 1em; + margin-bottom: 1em; } + body{margin-left: 10%; + margin-right: 10%; } + .wide{ + letter-spacing: 0.2em;} + + // --> /* XML end ]]>*/ + </style> +</head> + +<body> +<div>*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 12382 ***</div> + + <h1>KISSANPORRAS.</h1> + <p style="text-align:center"> + (DER KATZENSTEG) + </p><br> + <h3>ROMAANI</h3> + + <p> </p> + <p> </p> + + <h4>KIRJOTTANUT</h4> + <h2>HERMANN SUDERMANN</h2> + + <p> </p> + <p> </p> + + <h4>SUOMENTANUT</h4> + <h2>JUHO AHAVA</h2> + + <p> </p> + <p> </p> + + <h3>1909</h3> + + <p> </p> + <p> </p> + <hr style="width: 65%;"> + + <h2>Sisällys</h2> + + <p style="font-size:0.8em; text-align:right;"> + Latojan huomautus: Sisällysluettelo lisätty + html-muunnoksen yhteydessä. Alkuperäisteoksessa + sitä ei ole. + </p> + + <div style="margin-left: 25%"> + <a href="#I"><b>I.</b></a><br> + <a href="#II"><b>II.</b></a><br> + <a href="#III"><b>III.</b></a><br> + <a href="#IV"><b>IV.</b></a><br> + <a href="#V"><b>V.</b></a><br> + <a href="#VI"><b>VI.</b></a><br> + <a href="#VII"><b>VII.</b></a><br> + <a href="#VIII"><b>VIII.</b></a><br> + <a href="#IX"><b>IX.</b></a><br> + <a href="#X"><b>X.</b></a><br> + <a href="#XI"><b>XI.</b></a><br> + <a href="#XII"><b>XII.</b></a><br> + <a href="#XIII"><b>XIII.</b></a><br> + <a href="#XIV"><b>XIV.</b></a><br> + <a href="#XV"><b>XV.</b></a><br> + <a href="#XVI"><b>XVI.</b></a><br> + <a href="#XVII"><b>XVII.</b></a><br> + <a href="#XVIII"><b>XVIII.</b></a><br> + <a href="#XIX"><b>XIX.</b></a><br> + <a href="#XX"><b>XX.</b></a><br> + </div> + <hr style="width: 65%;"> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="I" id="I"></a> + + <h2>I.</h2> + + <p>Rauha oli tehty. Maailma, jota korsikkalainen oli puolen + ihmisikää uskaltanut pitää leikkipallonaan, + tunsi jälleen itsensä.</p> + + <p>Runneltuna, revittynä, vuotaen verta tuhansista + haavoistaan, täytenään taistelutantereita kuin + märkiviä paiseita, puoleksi hautuumaana ja puoleksi + raunioina—sellaisena se jälleen löysi + itsensä.</p> + + <p>Mutta ihmiskunta, joka vastikään oli vapautunut, ei + aavistanut mitään omasta kurjuudestaan.—Jos + maata, josta se sai leipänsä, oli lannotettu + verelläkin—hyvä vaan! Sittepähän se + vastedes kantoi runsaamman hedelmän. Jos luodit ja pistimet + olivatkin harventaneet ihmisten rivejä, mitäs + siitä?—Olipahan jälelle jääneillä + enemmän tilaa ojennella käsivarsiaan.</p> + + <p>Pääsihän jälleen liikkumaan, kun + väentungosta hieman oli hajotettu.</p> + + <p>Katkeamaton riemuhuuto kajahti taivasta kohden Gibraltarin + kallioilta aina Nordkapiin saakka.—Jokaisessa + kellonnuorassa riippui tempova poikanen, jokaiselta alttarilta, + jokaisesta majasta kohosi kiitosrukous.— — + —Surevat piiloutuivat, heidän valituksensa tukehtuivat + kiitosvirsiin, heidän kyynelensä imi maa samalla + kylmäkiskoisuudella, jolla oli juonut kaatuneiden + veripisaratkin.</p> + + <p>Keväisen kauneuden keskellä oli Pariisissa + rauhansopimus allekirjotettu.— + —Verilätäköissä kukkivat liljat, ja + romuhuoneista tuotiin verenkostuttamat liljaliput. Bourbonit + ryömivät esiin nurkistaan, joihin heidät + Roberspierren partaveitsi oli ajanut, hieroivat unisia + silmiään ja alkoivat iloisina hallita. Unhottaneet + eivät he olleet mitään, oppineet ainoastaan + kauniin uuden sanan Talleyrandin aapisesta. Tämä sana + oli: vallanperimysoikeus.</p> + + <p>Muulla maailmalla oli niin paljo tekemistä omissa + asioissaan, oli niin paljo voitonseppeleitä sidottavana ja + tervehdysmaljoja kallisteltavana, ettei se joutanut + tästä ilveilystä + välittämään.</p> + + <p>Odotuksen kuumeen punehduttamina tuijottivat kaikki + silmät länttä kohden, josta heidän piti + saapua, sankarien, laakereilla seppelöityjen, heidän, + jotka pyhän kotiturpeen puolesta, vaimojen ja lasten, + oikeuden ja isänmaan puolesta olivat olleet valmiit + uhraamaan henkensä ja verensä korsikkalaisen + hurmahengen tulikitaan. He olivat ajaneet häntä takaa + hänen perimäiseen luolaansa saakka, kunnes hän + sidottuna oli virunut heidän jaloissaan.</p> + + <p>Saksan tammet olivat juuri pukeutuneet viheriään, + joutuakseen heti ilakoiden ryöstettäviksi, kun + voittajat alkoivat palata.</p> + + <p>Etupäässä—iloisina, hilpeän vapaina + parvina—palasi isänmaan ylpeys ja kukka, rikasten + pojat, jotka vapaaehtoisina jääkäreinä olivat + omine hevosineen ja omine aseineen lähteneet + pyhään sotaan.</p> + + <p>Heidän tiensä Saksan halki oli lakkaamatonta + juhlahumua. Mihin tulivat, kulkivat he ruusuilla ja kukkasilla; + kauneimmat neidot halasivat olla heidän rakastamiaan, + jaloimmat viinit heidän juotavinaan.</p> + + <p>Heidän jälestään tulvi kasakkavirta Saksan + lakeuksien ylitse. Vuosikausi sitten, jolloin he, + ikäänkuin kostonhenkien parvi, olivat rientäneet + suuren armeijan puolikuoliaaksi näännytettyjen + tähteiden jälestä, oli Saksa riemuiten tervehtinyt + heitä vapauttajinaan, kaupunkien hallitusmiehet olivat + juhlallisina kulkueina olleet heidän vastassaan, + hymnejä oli sepitelty heidän kunniakseen, ja + sinisilmäinen saksalainen tunteellisuus oli vuotanut + tulvanaan pesemättömään tataariturpain + hyväksi.</p> + + <p>Nytkin kiiteltiin heitä, kuten velvollisuus vaati, mutta + saksalaisten ikävöitsevät katseet + tähystelivät heidän ylitsensä loitommalle, + ikäänkuin he olisivat ainoastaan noiden vielä + tulematta olevien varjoja.</p> + + <p>Ja vihdoin saapuivat hekin—kansan miehet, nuo, joilla ei + ollut muuta kuin pelkkä elämänsä + isänmaalle alttiiksi annettavana. Heidän + edellään kulki ikäänkuin särkyneiden + vaskitorvien räminä—perästä laahautui + paksu tomupilvi.</p> + + <p>Eivät he ilmestyneet kotoisille maille ylväinä + ja upeina, kuten kotiin jääneet olivat unelmoineet, + sädekehät päiden ympärillä, aaltoilevat + viitat liehuen toogan tavoin uljasten vartalojen + ympärillä,—vaan raukeina ja tylsinä kuin + uuvuksiin ajetut työkonit, likaisina ja repaleisina, + syöpäläisistä kihisten, parrat pölyn ja + hien vanuttamina, sellaisina he palasivat. Tuossa meni muuan, + joka kalpeana ja riutuneena kuin keuhkotautinen ainoastaan + vaivoin kykeni jalkojaan siirtelemään eteenpäin, + tuolla toinen, joka eläimellistyneenä ja himokkaana + katseli ympärilleen, silmien synkässä + väikkeessä loimuavan palon kajastus, luisevat nyrkit + yhä vielä murhanhimosta kouristuneina. Vain siellä + täällä loisti ylevä, puhdas liikutus + kyyneltyneistä silmistä, vain siellä + täällä liittyi kaksi pyssyn perää + pitelevää kättä kiitolliseen rukoukseen...</p> + + <p>Mutta tervetulleita olivat he kaikki.—Eikä + ketään ollut verinen kostontyö vielä niin + raaistanut ja kivetyttänyt, etteivät kyynelet ja + suudelmat olisi häntä virvottaneet ja saaneet palaavan + valoisamman ajan aavistuksia + häämöttämään hänen sielunsa + silmiin.</p> + + <p>Tosin ei kiihtyneitä intohimoja yhtäkkiä + tuuditeta täydelliseen lepoon.—Kourat, jotka ovat + kalpaa heiluttaneet, tarvitsevat aikaa tarttuakseen aurankurkeen + ja luotirihmaan, eikä joka miehen ole helppo unhottaa + leirielämän rajua hillittömyyttä lempeän + kotilieden ääressä.— —</p> + + <p>Kuten jokaisen rauhanteon jälkeen, oli sentähden + vuosi 14 Saksassa hurja aika. Tämä vuosi, jonka nimi + meille myöhemmin syntyneille kaikuu kuin kiitosvirsien, + urkujen huminan ja kellojen helinän sulosointu, näki + väkivallan töitä ja rikoksia enemmän kuin + yksikään muu vuosi ennen tai jälkeen. + Erittäin villisti elämöi ihmisten valloilleen + päässyt petomaisuus niissä seuduissa, joissa sodan + edellä oli ranskalaisten ylimielisyys mellastellut + täydessä murhanhimoisuudessaan, ja villeimmin + siellä, missä taistelutannerten verenhaju ja + poltettujen kylien tulenloimotus oli kotiväenkin mielen + täyttänyt kauhunkuvilla ja missä + salakähmäinen kavaluus ja luihu pelkuruus yhä + edelleen sovittamatonna huusi kostoa. Näytti melkein, kuin + eivät kiihtynyttä isänmaanrakkautta vielä, + tyydyttäisi vastikään vuotaneet verivirrat, vaan + tarvittaisiin enemmän kuluneen vuosikymmenen + häpeän pesemiseen. Eihän voitu aavistaa että + korsikkalainen korppikotka, joka istui + saarihäkissään, hioi jo teräsnokkaansa + nirhatakseen rikki häkkinsä ristikot ja että + vielä täytyi monen kuohuvaa verta uhkuvan suonen aueta, + ennenkuin hän pääsi täydelliseen + lepoon.—</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="II" id="II"></a> + + <h2>II.</h2> + + <p>Tämän merkillisen vuoden elokuun lopulla istui + eräänä päivänä suurehkon + talonpoikaistalon suvihuoneessa joukko nuoria miehiä + tammipöydän ympärillä, ja pöydän + täyttivät koko leveydeltään saviset + oluthaarikat ja pyöreämahaiset viinapullot. + Tupakansavu, joka tissusi piipunkannen raoista ilmoille, kietoi + kuumat, paloviinasta ja innostuksesta hehkuvat kasvot + sinisenharmaihin pilviinsä.</p> + + <p>He olivat äsken palanneita isänmaan puolustajia ja + mässäsivät sotaisiin muistelmiinsa + kiintyneinä.</p> + + <p>Kaikissa heissä saattoi havaita + sukuyhtäläisyyden piirteen, jonka samallainen + sääty, samallaiset elin- ja ajatustavat painavat + ventovieraihinkin. Heidän karheat, rehelliset kasvonsa + olivat sodassa villiintyneet ja peittyneet naarmuilla ja arvilla. + Parin kolmen käsivarsi oli siteissä vieläkin, ja + tuskin ainoakaan oli päässyt niin pitkälle, + että olisi ripustanut mustanauhaisen + jääkärintakkinsa naulaan.</p> + + <p>He olivat Heiden kylän vapaita talonpoikia, hajallaan + asuvia ja kuitenkin naapurillisesti liittoutuneita—muutamat + heistä riippuivat vielä isänsä + määräysvallasta, toiset olivat jo + päässeet talonsa haltijoiksi. He eivät olleet + konsanaan tehneet vero- eikä päivätöitä; + niillä suurilla mullistuksilla, joita Steinin laatima laki + muutamia vuosia takaperin oli saanut aikaan + talonpoikaissäädyn keskuudessa, ei heihin ollut + mitään vaikutusta, ja kun edellisenä + keväänä oli kuninkaan sotakutsu kulkenut + ympäri maan, olivat he ylpeinä kuten herraspojatkin + astuneet vapaaehtoisten jääkärien riviin omine + hevosineen ja omine aseineen, vaikkapa sentähden olisi + täytynyt viedä markkinoille viimeisetkin + siemenjyvät.</p> + + <p>Ainoastaan yksi heistä, hän, joka istui talon + ainoalla päällystetyllä tuolilla, + likaisenharmaalla ja moneen kertaan korjatulla ja paikatulla + kuvatuksella, ja jolla yksinään oli pullo punaista + viiniä edessään, kuului + silminnähtävästi toiseen + elämänpiiriin.</p> + + <p>Hänellä oli kalpeat hieman keltaiselle vivahtavat + kasvot, hienot, pehmeähköt piirteet, ruskeat, + synkät silmät ja pitkät, mustat silmäripset, + jotka alas vaipuessaan loivat pitkän varjon kaidoille + poskille. Vaikkakin hän näköjään oli + nuorin heistä kaikista—hän tuskin saattoi olla yli + kahdenkolmatta—näytti hän mieheltä, jonka + elämänhalu on mennyt. Uhmaava tarmo hallitsi hänen + rypyttömällä otsallaan, ja sinisissä + silmissä piili jotakin vanhan surun tapaista.</p> + + <p>Hänellä oli yllään harmaa takki, joka + näytti hartioista liian ahtaalta, ja sen alla siniruutuinen + villapaita, jossa oli rikkinäiset poimut ja + helmiäisnappirivi. Sotilaallista hänen puvussaan oli + ainoastaan nostoväen ristillä varustettu + kenttälakki, jonka hän oli työntänyt + takaraivolleen, nähtävästi sentähden, + että kova nahkalippu painoi tuskin umpeenmennyttä + arpea, joka hehkuvana juovana kulki tummien kiharain alta suoraan + poikki korkean otsan.</p> + + <p>Kaikkien silmät olivat häneen + suunnatut.—Jokainen näkyi ilmeisesti panevan + enimmän painoa hänen ajatukseensa, tarkotti ennen + kaikkea sanansa hänen kuultavakseen.</p> + + <p>Hänen rinnallaan istui voimakas, häntä hieman + vanhempi nuorimies, joka lakkaamatta tarkasteli häntä + hellävaroisella + huolellisuudella—epäilemättä talon + isäntä. Oikealla ohimollaan oli hänellä + valkoinen laastarilappu. Nauravina ja rohkeina pilkistivät + punakat, pyöreät kasvot vaalean hiusmetsän alta, + joka pörröisine kiharoineen ympäröi kaulan ja + niskan kauttaaltaan.</p> + + <p>»Mutta ethän juo mitään, + luutnantti!» kehotteli hän häntä + työntäen pullon lähemmäksi hänen + eteensä. »Et ole tottunut olueemme, vielä + vähemmän viinaamme—et sentähden tarvitse + laisinkaan kainostella juodessasi tätä punaista + ainetta, joka minulta muuten voidaan varastaa.—Rikkaita + emme ole, sen tiedät, mutta niin paljo meillä + sentään on, että jos tahdot jäädä + luoksemme, on eliniäksesi sinua varten tuollainen pullo + päivässä. Eikö totta, pojat?»</p> + + <p>Riemuiten ilmaisivat toiset hyväksymisensä ja + tunkeutuivat luo, kilistääkseen haarikoineen ja + ryyppylaseineen hänen särkymäisillään + olevaan viinilasiinsa.</p> + + <p>Kiitollisen ilon loiste vilahti hänen kalpeilla, + synkillä kasvoillaan.</p> + + <p>»Tiesin kyllä», sanoi hän, + »että teidän luotanne löytäisin + kodin—muuten en olisi palannutkaan.»</p> + + <p>»Yhä parempaa!» huusi isäntä. + »Sitäkö varten vannoimme veriveljeyttä + ensimäisen taistelun edellä—silloin + kirkossa—tuossa kirotussa pesässä—jonka + nimeä en kuunaan saa säilymään + muistossani?»— —</p> + + <p>»Pesä on Dannigkow nimeltään», + vastasi nuori vieras, jota puhuteltiin luutnantiksi.</p> + + <p>»Muistatko sen vielä niin hyvin?» jatkoi + isäntä. »Ja olisitko voinut ajatellakaan + hiipiä ohitsemme?—Sitäkö varten valitsimme + sinut johtajaksemme ja umpimähkään ajaa + karauttelimme perästäsi tulisimpiin + otteluihin?—Veri ja kuolema liittää yhteen, + Baumgart. Anna sentähden palttua maailmalle ja jää + luoksemme.»</p> + + <p>»Älä lörpöttele loruja, veli + hyvä», vastasi luutnantti ja puhalsi + mietteissään viinin purppuraiseen peilipintaan.</p> + + <p>Mutta toinen ei ottanut peräytyäkseen.</p> + + <p>»Saat olla varma», jatkoi hän, »ettemme + tule sinua koskaan uteliailla kysymyksillä ahdistelemaan. + Olemmehan aina tottuneet pitämään sinua + salaperäisenä otuksena. Kun lepäsimme + leirinuotiolla kertoellen kodista ja konnuista, isästä + ja äidistä, juomingeista ja lemmenseikkailuista, + nipistit sinä suusi suppuun, aivan kuten teet nytkin. Mutta + jos joku rohkaisi mieltänsä ja kysyi sinulta, + mistä olet ja mitä muuten olet puuhaillut, silloin + sinä nousit ja menit matkoihisi. Niin totuimme olemaan + kyselemättä ja tuumailimme: Hän on mahtanut + syödä liiaksi jotakin, joka on hänet saanut + eliniakseen kärtyisälle tuulelle... Muuten, mitä + se meihin kuuluu? Hyvä toveri olit, sen todistuksen annamme + sinulle—ja enemmänkin, olit kunnollisin, urhoollisin + ja ... no, suoraan sanoen, jos olisit jotakin meistä + käskenyt: mene, katkaise oikea kätesi minun + tähteni—totisesti olisi hän sen tehnyt + mukisematta.—Enkö puhu totta, pojat?»</p> + + <p>Hyväksymisen huuto kulki ympäri + pöytäseuran.</p> + + <p>»Lakatkaa vihdoinkin», sanoi nuori luutnantti, + torjuen riemuitsevia loitommalle. »Ylistättehän + minut aivan maan alle.»—</p> + + <p>»Huonot viestit tulevat perästä!» jatkoi + isäntä. »Olemme olleet sinuun aikalailla + tyytymättömiäkin. Muistat kai vielä, + mistä se johtui. Se tapahtui aselevon aikana, kohta + yhdyttyämme hurjan Platenin johtamiin liettualaisiin ja + Bülowin joukkoon. Silloin eräänä iltana + kierroksesi tehtyäsi selitit meille: Pojat, minun + täytyy jättää + teidät—älkää kysykö, + miksi.—Mutta uskokaa minua, en voi + muuta—nostoväki kaipaa upseereja. Ei ole + mikään kunnia siirtyä vapaaehtoisten + jääkärien joukosta nostoväkeen, mutta + minä menen nostoväkeen.— Niinhän haastoit, + Baumgart?»</p> + + <p>Nuori luutnantti nyökkäsi, ja hänen huulillaan + väreili kuohahtavan katkeruuden ilme.</p> + + <p>»Näimme, kuinka sinulle samalla kihosivat vedet + silmiin, muuten olisi varmaan yksi tai toinen kysynyt: + Tämäkö on kiitos sinulle osottamastamme + luottamuksesta, että jätät meidät nyt, juuri + nyt, kun meidän olisi platenilaisille + näytettävä, kuinka ranskalaisia oikein + metsästetään?—Ja sentähden + päästimme sinut menemään vastustelematta, + vaikkakin sydämemme vuosivat verta.—Kukaan ei ole + myöhemmin kuullut sinusta hiiskahdustakaan, kuinka ahkerasti + tiedustelimmekin; mutta sen voimme vakuuttaa, että + kuukausimäärin juttelimme joka ilta sinusta ja + vaivasimme päitämme tuumiessamme, mikä se sinut + oikein veti pois meidän luotamme ja mikä oikeastaan + olit miehiäsi ja muuta sellaista, niin että + myöhemmin joukkoomme liittyneet, jotka eivät olleet + sinua tunteneet, arvelivat, että heistä oli + ikävystyttävää ikuinen puhe sinusta ja + että meidän olisi ollut paras sinun kanssasi + lyöttäytyä nostoväen likakinttujen laumaan. + Näetkös, niin olimme sinuun kiintyneet, ja + sentään tahdot sinä jo parin päivän + perästä kääntää meille + selkäsi! Marnevirralta kauas Weikselin taakse on pitkä + matka, kun sen tekee yksin ja jalkaisin, ja haavasikin yhä + vielä äkäilevät. Levähdä siis ja + kerro, haastele meille, kuinka elämäsi harmaapartojen + parissa meni mukiin ja kuinka jouduit vankeuteen—sillä + että sinä todellakin olet joutunut vangiksi, + senhän on täytynyt olla aivan eriskummallinen + sattuma!»</p> + + <p>Hän silmäili lapsellisella ylpeydellä + teräksiseen ristiin, joka välkkyi hänen takkinsa + rintapielessä. Hän oli sen saanut palkinnoksi + siitä, että oli kerran, suostumatta tarjottuun + armahdukseen, huimapäisesti tapellen murtautunut vapaaksi + ranskalaisen husaarijoukon keskeltä.</p> + + <p>Nuoren nostoväen luutnantin rinnassa ei ollut + mitään koristeita. Kun sotaretken lopussa suuri + koristevirta valui voitokkaiden soturien ylitse, oli hän + luultavasti silloin jo ollut vankina.</p> + + <p>Kiusallinen syrjäytyksen, kenties häpeänkin + tunne näytti heräävän hänen + mielessään. Hän painoi nostoväen lakin + takaisin otsalleen ja sysäten tuoliaan voimakkaalla + tempauksella taaksepäin, ikäänkuin ei olisi + kauempaa sietänyt koko kapinetta, sanoi hän:</p> + + <p>»Kiitän teitä hyvistä tarkotuksistanne, + mutta minun täytyy mennä Königsbergiin + ilmottautumaan päällystölleni.»</p> + + <p>»Silloin saat kauan etsiä», vastasi eräs + kiharatukkainen, ruskeasilmäinen veitikka, joka kantoi + oikeaa käsivarttaan mustassa siteessä. »Etkö + todellakaan tiedä, että nostoväki + päästettiin kotiin kohta palattuaan?»</p> + + <p>»Itse esikuntakin tullee hajaantumaan», + lisäsi toinen.</p> + + <p>»Silloin täytyy minun koettaa onneani + päämajassa», vastasi luutnantti Baumgart. + »Minulla on enemmän kuin muilla syytä huolehtia, + että eropaperini ovat kunnossa. Uskokaa pois! Kukaan ei saa + päästä minusta sanomaan, että olen salaa + hiipinyt armeijasta. Siis lyhyesti: onkohan mahdollista huomenna + saada kyytiä Königsbergiin?»</p> + + <p>Nousi oikea tyytymättömyyden myrsky. Käytiin + hänen kimppuunsa, tartuttiin hänen käsiinsä, + kierryttiin piiriin hänen ympärilleen, + ikäänkuin olisi kysymyksessä estää + hänet tuossa tuokiossa pakenemasta.</p> + + <p>»Jää ainakin niin kauaksi, ettei raukea + tyhjiin juhla, jonka tahdomme viettää + kunniaksesi», sanoi Karl Engelbert, nuori isäntä, + saatuaan melulta äänensä kuuluviin.</p> + + <p>Baumgart syöksähti nopealla ponnahduksella + hänen istuintaan kohden.</p> + + <p>»Minun kunniakseni?... Oletteko tulleet + hulluiksi!»</p> + + <p>»Mikään puolustus ei enään + auta!» vastasi toinen. »Asia on jo aikoja sitten + pohdittu. Kolme päivää takaperin, kohta tänne + pistäydyttyäsi, lähetin Johann Radtken + taipaleelle, mukanaan luettelo kaikista vapaaehtoisista + jääkäreistä, jotka piirissä ovat + kotosalla, sillä meillä on väkeä kuudesta tai + kahdeksasta rykmentistä—ennen kaikkea oli hänen + tietysti mentävä Schrandeniin, jossa Merckel + asuu—hänhän oli ensin Platenin joukossa, mutta + sitten meni hänkin nostoväkeen. Mutta hänen + siirtymisessään oli järkeä, sillä vasta + siellä hänelle vakuutettiin luutnantin + oikeudet.»</p> + + <p>Baumgart oli nimeä mainittaessa ilmeisesti + säpsähtänyt, mutta pian hän malttoi + mielensä, ja puoleksi eteenpäin kumartuneena ja + tarttuen kovalla kourauksella istuimensa puisevaan + selkänojaan, kuunteli hän vaieten, mitä + hyvää tarkottava ystävä tiesi kertoa + tulevista kunniapidoista... Hän ei vastustellut + enempää, kenties siksi, että avoin vastarinta + näytti hänestä hyödyttömältä, + mutta hänen levottomissa + syrjäsilmäyksissään piili jotakin + pakoaikeihin vivahtavaa.</p> + + <p>Ystävyksille, joiden kuohuva veri ei kotioloissa + vieläkään ottanut rauhottuakseen, oli tervetullut + jokainen aihe, joka heidät, vaikkapa vain muutamaksi + hetkeksi, kohotti yli arkipäiväisen yksitoikkoisuuden, + mihin he olivat menehtymäisillään. He puhuivat + hyvin tärkeän näköisinä + luottamusmiehensä palaamisesta, sillä hän oli + odotettavissa jo aamupäivällä viiden peninkulman + päässä sijaitsevasta Schrandenista.</p> + + <p>»Olenpa utelias tietämään», sanoi + Peter Negenthin, mies, jolla oli musta side, »mihin + schrandenilaiset ovat koreaan kartanonherraansa nähden + ryhtyneet.»</p> + + <p>Luutnantti Baumgart heristi korviaan.</p> + + <p>»Punaisen kukon ovat he jo aikoja sitte panneet + hänen katolleen istumaan», puuttui toinen puheeseen. + »Viitisen vuotta on hän jo huuhkajan tavoin pesinyt + paloraunioiden keskellä.»</p> + + <p>»Miksei hän sitten rakenna linnaansa + uudestaan?» kysyi kolmas.</p> + + <p>»Miksikö? Siksi, että talonpojat ja muu + kylänväki pieksävät + pahanpäiväiseksi jokaisen, joka menee hänelle + työhön. Kerran hän oli pestannut + päivätyöläisiä Masurenista asti + ajatellen, että ne kyllä pysyvät + hänellä, kun eivät ymmärrä saksaa. + Sitten syntyi kylän kapakassa aika tappelu—ja ykskaks + ajettiin puolalaiset matkoihinsa. Sen koommin ei hän + enää ole yrittänytkään ruveta maitaan + viljelemään.»</p> + + <p>»Millä hän sitten elää?»</p> + + <p>»Mitäs se meitä liikuttaa?... Kuolkoon + nälkään!»</p> + + <p>Keskelle pahansuopaa naurua, jonka tämä julmanlainen + toivomus herätti maanpoikain keskuudessa, astui, nopeasta + ratsastuksesta höyryävänä ja hikisenä, + palannut lähettiläs, lyhyt, pienenläntä + nuorukainen, jonka vaaleat, suorat hiussuortuvat valuivat + kellertävinä ja kiiltävinä kuin uusi + olkikatto lihavahkoille kasvoille, jotka päivä oli + paahtanut punaisiksi kuin keitetyt kravut.</p> + + <p>Ennenkuin hän alkoi puhua, tarttui hän suureen + kivikannuun, joka seisoi keskellä pöytää, ja + pitäen molemmin kourin sen pulleasta vatsasta, imeytyi + hän kannun reunaan kiinni, kunnes se vihdoin + naurunhohotusten kaikuessa temmattiin hänen huuliltaan.</p> + + <p>Kaikin tavoin ilvehtien ja irmastellen kertoi hän + matkastaan.</p> + + <p>Suuri juhla oli kyllä alusta alkaen varma.—Kaikkien + piiriläisten jalkapohjia kutkutti tanssinhalu, kaikki + halusivat juominkeja ja ilotulituksia ja olivat valmiit, jos niin + tarvittiin, kelpo selkäsaunaankin juhliakseen Saksan + yhtenäisyyden kunniaksi. Ainoastaan paikasta, jossa + tämän kaiken piti tapahtua, oli vielä vallinnut + erimielisyys.—Ennen kaikkea halusivat schrandenilaiset, + luutnantti Merckel etunenässä, että kekkerit + olivat vietettävät heidän luonansa.</p> + + <p>»Miksi niin? Pojat, ne vasta ovat + joukkiota—nämä samaiset schrandenilaiset. + Riemusta aivan poissa nahkoistaan—juovat ja hurjistelevat + päivät päästään. Aina tallukat + taivasta kohden!—Miksi niin? Siksi, että he ovat + vannoneet kostoa paroonilleen, isänmaan kavaltajalle, joka + heidät on häväissyt ilmoiseksi iäkseen. + Tiedättekös, mitä he ovat veisanneet kirkossaan + virrennuotilla jo seitsemisen vuotta:</p> + + <blockquote> + <p>Herramme Schrandenista, jonka tähden<br> + hävetä saamme kaiken kansan nähden<br> + ja käydä mieron pilkkana,—<br> + lyö rutolla, o Jumala!</p> + </blockquote> + + <p>Näin veisaavat ne siellä joka pyhä, ja nyt, kun + heidän rukouksensa on jo puoleksi kuultu, ovat ne vannoneet + jättävänsä hänet kirkkoaidan taakse + maatumaan.»</p> + + <p>Kiihkeitä kysymyksiä satoi hänelle kaikilta + tahoilta. »Onko se kuollut, koira?—Onko piru + hänet vihdoinkin perinyt?»</p> + + <p>Melun keskeltä kuului räsähtävä, + rauskahtava ääni. Nuoren Baumgartin käsi oli niin + kovasti kouristanut nojatuolin selustaa, että hauras puu oli + katkennut keskeltä poikki. Hän itse istui kalpeana ja + liikkumatonna ja tuijotti puhujaan silmät + selällään, huomaamatta lainkaan vahinkoa, jonka + oli tehnyt talon vanhalle perinnölle.</p> + + <p>Ja hilpeä Johann Radtke jatkoi:</p> + + <p>»Ovatpa onneksi tainneet suututtaa hänet kuoliaaksi + —ainakin oli hän saanut halvauksen, kun he tahtoivat + häneltä itse Kissanportaankin hävittää. + Luutnantti, oletko konsanaan kuullut Kissanportaasta + puhuttavan?»</p> + + <p>Tämä tuijotti yhä vielä häntä + kohden eikä virkkanut sanaakaan. Hänen hampaansa olivat + pureutuneet alahuuleen. Ikäänkuin kivettyneenä + istui hän paikoillaan.</p> + + <p>»Kissanporras näet on tie, jota myöten parooni + vuonna 7 vei ranskalaiset, jotka olivat Schrandenin linnan + miehittäneet, preussilaisten selkään. Schrandenin + päällekarkauksesta lienet ainakin + kuullut—siitähän kerrotaan joka + kalenterissa.»</p> + + <p>Luutnantti nyökäytti parisen kertaa koneellisesti + päätänsä, kuten tekee tuomittu, joka + voimattomassa nöyryydessä alistuu kohtaloonsa.</p> + + <p>»Heidän nähtensä oli hän + kaatunut», kertoi Johann Radtke edelleen. »Vaahto oli + pursunut hänen suustansa—ja hänen rakas + kullannuppusensa, kylän puusepän tytär, joka + hänen kanssaan on elellyt, oli heittäytynyt hänen + ruumiinsa päälle—kuka tietää, mihin he + muuten olisivatkaan ryhtyneet verisessä + raivossaan.»</p> + + <p>»Ja sanoitko, etteivät he nyt tahdo sallia + häntä haudata?» puuttui hyväntahtoinen Karl + Engelbert puheeseen, pudistaen arvelevaisesti + päätänsä. »Onko sellainen sitten + sallittua kristityssä maassa?»</p> + + <p>Johann nauroi viekkaasti.</p> + + <p>»Schrandenilaiset vetävät yhtä + köyttä, ja jollei kukaan tahdo ryvettää + käsiään kantamalla moista iletystä hautaan, + voiko sitä panna pahakseen?»</p> + + <p>»Mutta jos se joutuu esivallan korviin?»</p> + + <p>»Esivallan—hahaha!—Heidän esivaltansa + on vanha Merckel, ja hän oli arvellut, että hänen + puolestaan olisi haaskatarhakin vielä— — + —»</p> + + <p>Hädän ja tuskan huuto, ikäänkuin + tukehtuvasta kurkusta pusertunut, sai hänet vaikenemaan. + Ponnahtaneena pystyyn, valkeana kuin kalkkiseinä, seisoi + nuori luutnantti ojentaen nyrkkiin puristetut kätensä + puoleksi torjuen, puoleksi uhaten häntä kohden. + Hänen sinertävällä huulellaan riippui + veripisara, joka vieri leukaa myöten alaspäin, + jättäen jälkeensä punertavan juovan.</p> + + <p>Soinnuton, tuskin ymmärrettävä änkytys + kuului hänen huuliltaan, mutta ken sen ymmärsi, + kangistui kauhusta.</p> + + <p>»Herkeä!» oli hän sanonut. + »Herkeä!... Hän on isäni.»</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="III" id="III"></a> + + <h2>III.</h2><br> + + <p>Kuu kumotti korkealla taivaalla ja valoi vienon + sinertävää hohdettaan uinailevien nummien ylitse. + Suosilmäkkeiden leppäpensaat olivat valon + seppelöimät, ja solakat, valkorunkoiset koivupuut, + jotka katkeamattomina riveinä suojustivat leveää, + suoraa maantietä, välkkyivät ja loistelivat niin + että tie loitommalta näytti kulkevan hopeaisten aitojen + välitse.</p> + + <p>Hiljaista kaikkialla. Linnut olivat aikoja sitten vaienneet. + Syyskesän rauha, kylläisenä lakastuvan luomakunnan + rauha vallitsi laajoilla lakeuksilla: Kuului tuskin + heinäsirkan sirkutusta ojan reunalta, tuskin + pelästyneen, pitkäin olkien juurella + piipertävän peltohiiren vikinää.</p> + + <p>Reppuineen ja ryhmysauvoineen asteli yksinäinen vaeltaja + tietä myöten, välittämättä + kuutamoisen maiseman lumouksesta, tuijottaen suoraan + eteensä.</p> + + <p>Hän oli nuori luutnantti, joka taivalsi kotiseudulleen + kansan kiroamaa isäänsä hautaamaan.</p> + + <p>Vierasvarainen isäntä oli hänelle + tyrkyttänyt parhaita ajoneuvojaan, oli sitten, kun kaikki + houkuttelut olivat turhia, saattanut häntä jalkaisin + pitkän matkaa ja erotessa vakuuttanut lujasti ja + pyhästi, että heidän kerran vannomansa veriveljeys + pysyisi lujana, huolimatta isäin pahoista teoista, ja + että hän sai nyt ja aina luottaa häneen ja + hänen naapureihinsa...</p> + + <p>Ivalta tämä hyvää tarkottava lohdutus + kuulosti hänen korvissaan. Tuo puhe »isän + pahoista teoista» tuntui hänestä häntä + itseään kohtaan tähdätyltä + häväistykseltä, joka hänen täytyi + kärsiä vaieten, koska sitä häpeää, + jonka hänen isänsä oli jättänyt + hänen niskoilleen, oli mahdoton torjua luotaan.</p> + + <p>Ja synkkiin mietteihin vaipuneena antoi hän menneen + elämänsä kuvien kulkea sielunsa silmien + editse.—</p> + + <p>Hän ei ollut isäänsä koskaan rakastanut. + Tämä oli ollut raaka, raju mies, joka pieksi + talonpoikia, jonka nauraessa vapisi koko talo samoin kuin + toruessakin, jolle poika itse ei merkinnyt enempää kuin + jokin mäyräkoira, mikä hänen + hyvällä tuulella ollessaan sai kaluta hänen + kantapäitään, mutta jonka hän seuraavana + hetkenä potkaisi kauas luotansa. Tämä + äkäinen, pieni mies, hänen kellertävät, + leveän luisevat kasvonsa sysimustine viiksineen ja pienine, + säkenöivän harmaine silmineen olivat + häntä pelottaneet niin kauan kuin hän saattoi + muistaa. Äitiään ei hän ollut milloinkaan + tuntenut. Tämä oli muutama vuosi hänen + syntymisensä jälkeen joutunut pitkän sairauden + uhriksi. Alhaalla kylässä kerrottiin, että parooni + oli hänet kiukullaan ja rakkaudellaan kiduttanut + kuoliaaksi.</p> + + <p>Synkässä, korkeaholvisessa + käytävässä, jonka seinistä askelet + kaikuivat niin kammottavasti ja jossa kuumimpana + kesäsydännäkin kulkivat vilunväreet läpi + ruumiin, oli hänen kuvansa riippunut viimeisenä + pitkässä, aavemaisessa rivissä. Se oli kuva + hennosta, surkastuneesta naisesta, jolla oli ohuet, + verettömät huulet ja puoleksi ummistuneet silmät; + heikkous ja arkuus näytti tehneen silmäluomet + raukeiksi.</p> + + <p>Monet hetket oli hän piennä poikana yksin + jäätyään seisonut tämän kuvan + edessä ja ikävöiden odottanut, että nuo + luomet kohoaisivat, pilkahduttaakseen hänen nuoreen, + yksinäiseen elämäänsä jokusenkaan + äidinrakkauden säteen. Mutta vaikkapa hän olisi + ristissä käsin kuinkakin palavasti rukoillut, vaikka + olisi kuinkakin kyynelistä tulvillaan ja kaihosta sykkivin + sydämin odottanut heräämisen hetkeä, + yhtä raukeina ja ikäänkuin ikuiseen uneen + uupuneina tuijottivat silmäterät edelleen alas + häneen oudosti metallinloisteisina, kunnes hän vihdoin + epätoivoissaan tempautui irti ja syöksyi sieltä + pois.</p> + + <p>Äidin kuvan rinnalla riippui toinen kuva, tavallaan + yhtä huomattava kuin tämäkin—se esitti + säteilevän kaunista, mustakutrista naista, joka oli + parhaallaan hevosen selkään nousemaisillaan. + Hänellä on vasemmalla olallaan punainen, kultanauhoin + koristeltu ja kärpännahkalla reunustettu samettidolma, + oikeassa kädessään, jota peitti pitkä, + poimuinen rannehansikas, heiluttaa hän ratsupiiskaa, + ikäänkuin tahtoisi sillä sivaltaa jotakin + pahantekijää selkään.—Intohimoinen + elämänhalu hehkuu ja säkenöi noista + silmistä, jotka rohkeasti ja käskevästi katsovat + etäisyyteen, odottaen että kaikki, mitä + sieltä lähestyy, antautuu hänen armoilleen.</p> + + <p>Sellaiselta oli näyttänyt nuoruudessaan + isoäiti, joka jankutuksineen ja haukkumisineen, + kainalosauvoineen, liköörilaseineen ja + nuuskarasioineen, kummitteli kammottavana ja noitamaisena nuoren + miehen aikaisimpien muistojen joukossa. Hän oli ollut talon + onnettomuus, sillä hän, joka ennen + häitään oli ollut ylistetty kaunotar + saksilais-puolalaisessa hovissa, oli jo rintansa maidossa + juottanut nuoren luutnantin isälle rakkauden Puolaan, niin + että hän, vaikka olikin saksalainen aatelismies ja + ritarillista sukuperää ja eli keskellä saksalaista + seutua, luopui saksalaisuudesta ja kiintyi + sydämestään puolalaisten menetettyyn asiaan.</p> + + <p>—Hän oli kyllä saksalaisen neidin kera astunut + alttarin eteen, mutta hän ei voinut olla antamatta + ensimäiselle ja ainoalle pojalleen puolalaista nimeä, + jota hän nykyisenä isänmaallisen kiihkoilun aikana + sai kuten syntymävikaa laahata kaikkialle mukanaan.</p> + + <p>Mutta mitä merkitsikään viaton nimi Boleslav + verrattuna siihen suunnattomaan häpeään, jolla + isä mielettömässä puolalaisrakkaudessaan oli + verhonnut itsensä ja sukunsa.</p> + + <p>Nyt oli hän kuollut, ja »kuolleita kohtaan ei ole + kannettava kaunaa», sanoi samaisen isän poika + itsekseen; mutta samana hetkenä valtasi hänet + täydellä voimallaan tietoisuus siitä + häpeätaulusta, jota hän laahasi mukanaan, + missä liikkui tai mihin pysähtyi, ja josta + mikään mahti maailmassa ei voinut häntä + vapauttaa. Valittaen ja syyttäen ojensi hän + käsivartensa sinertävänä + välkkyvää taivasta kohden, jolla tähdet + himmeinä tuikkivat. Oli kuin hän olisi vaatinut tilille + isänsä sielua, joka oli piiloutunut johonkin + etäiseen maailmaan.</p> + + <p>Sitten yhtäkkiä heräsivät + leppeämmät tunteet hänen mielessään.</p> + + <p>Hän heittäytyi ojan reunalle kosteiselle nurmikolle + istumaan ja painoi kätensä kasvoilleen. Hetken aikaa + hänestä tuntui, kuin hän olisi itkuun + puhkeamaisillaan, mutta hänen silmäluomensa + jäivät kuumiksi ja kuiviksi. Aavistus siitä, + mitä hänellä oli edessään, painoi liian + raskaasti hänen mieltään. Hän ajatteli, + kuinka kolkkona ja tärveltynä hän muutamain + hetkien kuluttua näkisi jälleen sen, joka kerran oli + levännyt hänen edessään uiden valoisan + lapsuuden päiväpaisteessa.</p> + + <p>Sillä hänellekin, yksinäiselle, + äidittömälle pojalle, oli lapsuuden + päivä paistanut. Kiittämätöntä, + kehnoa olisi ollut sitä kieltää.</p> + + <p>Ympäri peltoja ja metsiä oli hän saanut + samoilla, vapaana, riippumatonna ruokatunneista ja + nukkumisajoista, kuten ainoastaan böhmiläiset + metsärosvot tai Arkansasin linnunpyytäjät, + sillä hänen tulemisistaan ja menemisistään ei + välittänyt kukaan.—Kevättuulen + liidellessä nurmikon ylitse ja keltaisten perhosten + liihotellessa kukasta kukkaan sai hän ruohikossa kukkien + keskellä loikoa selällään sinitaivaalle + tuijottaen niin kauan kuin tahtoi—aamusta varhain + iltamyöhään, jollei nälkä + ahdistellut,—se ei liikuttanut ketään. Ja jos + häntä halutti mennä lammaspaimenten mukana + laitumelle, syödä mustaa leipää heidän + repustaan ja sammuttaa janoaan + vesilätäköistä, ei kellään ollut + mitään väittämistä + sitäkään vastaan.</p> + + <p>Linnan ympäri, joka kunnaaltaan katseli maisemaa laajalle + ympärilleen, kiemursi melkein solmuun vetäytyneenä + välkkyvä, iloinen virta pensaiden peittämine + partaineen ja herttaisine lymypaikkoineen. Niistä saattoi + salavihkaa katsella, kuinka rengit veivät hevosia uimaan, + kuinka nahkuri huuhtoi vuotiaan tai myöskin poikasia ongella + tai tyttöjä uimassa... Illoin, kun aurinko oli + laskenut lepikkojen taakse, tulivat otukset läheisestä + metsästä, kapusivat varovasti alas + rantaäyrästä ja. latkivat kielellään + himottua märkyyttä. Silloin oli oltava hiljaa kuin + hiiri eikä liikautettava varvastakaan, sillä pieninkin + ääni pyyhkäisi kuin tuulispää + tämän satumaisen kuvan tipotiehensä. Ja kun kuu + nousi taivaalle ja levitti hopearihmaiset verkkonsa virran + pinnalle—kun leppäpensaat katselivat kuvaansa + vedessä ikäänkuin hunnutetut prinsessat, ja + iloiset piikatytöt lauloivat surullisia laulujaan + ylempänä valkaisupaikalla, silloin ei ollut + mitään suloisempaa maailmassa kuin hautautua + lehdistöön ja karkeloivain kuunsäteiden + ympäröimänä unelmoida aina aamunkoittoon.</p> + + <p>Hän päästi kätensä vaipumaan + kasvoiltaan ja tuijotti hämmentynein katsein + ympärilleen. Kuutamo uinaili vaaleilla kentillä, + ainoastaan puut, joiden alla hän istui, kurottelivat + synkkiä ja uhkaavia varjojaan tämän + hymyilevän rauhan kuvan kehykseen. Valittava huuto, kuin + lapsen itku, kuului etäältä. Jäniksen + poikanen, joka varmaankin oli eksynyt pellonvakoon, huusi + nälissään emoaan, aavistamatta, että + parunnallaan antoi merkin murhaajilleen.</p> + + <p>Elukka paran hätä värisytti häntä. + Hän nousi ja jatkoi taivallustaan synkkää + päämääräänsä kohden. + Hänen muistelmansakin jatkoivat vaellustaan.</p> + + <p>Koitti aika, jolloin vanha kirkkoherra Götz otti + hänet kouluun ja valkoinen talo pähkinäpuiden + keskellä tuli hänen toiseksi kodikseen. Kuljeskeleminen + oli nyt lopussa, sillä tämä harmaa + tuittupää piti ankarassa kurissa oppilaitaan.</p> + + <p>Heitä oli kymmenen tai kaksitoista, kauppiasten ja + hyvinvoipain käsityöläisten lapsia, sekaisin + poikia ja tyttöjä.—Talonpoikain lasten kanssa ei + hän luonnollisesti joutunut yksiin.—Nämä + kasvoivat omia aikojaan kuten vasikat, sillä paroonin heille + asettama opettaja, entinen kamreeri, joka juoppouden takia oli + tullut virkaheitoksi, vetelehti koulutuntiensa ajat + kapakoissa.</p> + + <p>Hänen toveriensa parvesta pisti ennen muita esiin Felix + Merckel, ravintolan isännän poika alhaalta + kylästä, oikein aika poika, joka jo kymmenvuotiaana + käveli pitkävartisissa saappaissa ja sai ampua + maaliin—ja joka nyrkkiensä voimalla piti koko koulun + kurissa. Boleslaviinkin, joka oli kaksi vuotta nuorempi + häntä ja jonka hiljaiseen luonteeseen toisen leveä + rehenteleminen vaikutti valtavasti, ulottui hänen mahtinsa, + sikäli kuin tämän salli kartanonherran pojan + itsetietoisuus ja se arka kunnioitus, jota he kaikki, itse + Felixkin, häntä kohtaan tunsivat.</p> + + <p>Felix tuli hänen opettajakseen kaikissa niissä + taidoissa, jotka poikamainen ritarillisuus itselleen omistaa. + Hän opetti hänet uimaan, soutamaan, + pyydystämään lintuja, laittamaan ilotulituksia, + ampumaan kaniineja, jopa ilmaisi hänelle senkin, miten + iltaisin ja kirkonaikaan köyhien talonpoikain puutarhoja + ryöstettiin. Ja vaikkakin hedelmät, joita hän + milloin tahansa sai poimia omasta puutarhasta, olivat tuhat + kertaa makeampia ja mehukkaampia kuin puulle maistuvat + omenanpahaiset, joita hän salaisilla retkillään + niskansa taittamisen uhalla sai saaliikseen, ei hän + kuitenkaan voinut näistä rosvoretkistä luopua. + Jälkeenpäin tunsi hän tosin kiduttavaa + häpeäntunnetta ja tavallisesti vei seuraavana + päivänä talonväelle satakertaisesti takaisin, + mitä heiltä illalla oli + ryöstetty.—Siitä huolimatta kohtasi hän + synkkiä kasvoja ja pahansuopia hymyjä, sillä + isän nyrkki lepäsi raskaana köyhän väen + niskoilla, jonka vielä silloin täytyi tehdä + päivätöitä kartanoon... Mikä oli + luonnollisempaa kuin että viha, jonka isä oli + kylvänyt, kasvoi pojalle vastaisuudessa runsaan + sadon?...</p> + + <p>Toisten toverien, erittäinkin tyttöjen, kuvat olivat + hänen muistossaan häipyneet sumuun.</p> + + <p>Paitsi tietysti yhtä.</p> + + <p>Hänen kuvansa kimmelsi vienolla tähdenloisteella + sydämensurun varjosta, surun, joka vähitellen oli koko + hänen olemuksensa kietonut mustiin käärinliinoihin + ja jota ei itse pyhä, sovittava sotakaan ollut voinut + haihduttaa. Hänen kuvansa oli seurannut häntä + taistelujen tuoksinaan eikä jättänyt + häntä, kun hän maatessaan vaikeasti haavotettuna + luuli verkalleen vajoavansa kuoleman varjojen maahan. + Tämän tytön ikävöimiseen sulautui + hänen voimaton onnenkaipuunsa, josta hän ei + vieläkään ollut voinut vapautua. + Ikäänkuin eivät isän pahat teot olisi + häneltä auttamattomasti tuhonneet tietä + onneen.</p> + + <p>Hän ei tiennyt itsekään, kuinka tämä + lempi oli hänen rinnassaan kasvanut niin suureksi, että + se lopulta täytti heijastuksellaan koko maailman.</p> + + <p>Vaalea, kylmä papintyttönen, joka ei uskaltanut + astua ojan ylitse, vaikka se olisi ollut kuinkakin kuiva, joka + aina näytti niin hirvittävän puhtaalta ja joka + piilosilla ollessaan ei koskaan sallinut tarttua vaatteidensa + liepeihin, »koska ne voisivat revetä», kuten + hän arveli, oli hänelle lapsena oikeastaan + jäänyt aivan vieraaksi. Monta kertaa, kun he olivat + kahden kesken ja Helena näytteli hänelle nukkekamarinsa + salaisuuksia, niissä yksin pyyhelappusetkin olivat + päärmätyt ja nimikirjaimilla varustetut, tuntui + ikäänkuin heidän sydämensä + lähestyisivät toisiaan. Mutta useimmittain + käyttäytyi hän rajussa iloisuudessaan niin + taitamattoman kömpelösti, että tytön + lempeät nuhteet pian muistuttivat hänen menneen niiden + rajojen ylitse, jotka hänen ystävyytensä + hänelle asettivat.</p> + + <p>Silloin hän tavallisesti pakeni sieltä + loukkautuneena ja häpeissään ja pysytteli + loitommalla, kunnes muutamien päivien kuluttua tytön + lempeä, anteeksi antava hymy kutsui hänet jälleen + hänen rinnalleen.—Hän ei viivytellyt, sillä + tytön olennossa oli jotakin valoisaa ylevyyttä, joka + hänet yhä uudestaan veti hänen + tenhopiiriinsä.</p> + + <p>Felixille oli tämä uskollisuus kauhistus. Hän + nimitti Helenaa Koruliisaksi ja härnäili + häntä, missä vain voi. Tytöllä + puolestaan oli verraton tapa nyrpistetyin nenin katsoa + häneen muka yli olkansa, vaikka toinen olikin + päätä pitempi, ja ainoastaan silloin, kun toinen + oli kovin ilkeä, meni hän itkusilmin isälleen + valittamaan.</p> + + <p>Kaksitoistavuotiaana jätti Boleslav kotiseutunsa, kun + hänen äitinsä sukulaiset, jotka kuuluivat vanhaan + preussilaiseen aateliin, olivat tarjoutuneet hänen + kasvatustaan valvomaan. Isä kai oli iloinen + hänestä päästessään, sillä + hänen elintapansa puolisonsa kuoltua eivät juuri olleet + omiaan lapsen viisaiden, kysyväin silmien katseltaviksi. + Matkoiltaan pääkaupunkiin toi hän aina mukanaan + vieraita naikkosia linnaansa, ja moni kotoisella + maaperällä kasvanut, puoleksi puhjennut kukannuppu + joutui hänen himojensa uhriksi. Ei niin, että hän + olisi tätä häpeämättömästi ja + julkisesti harjottanut rikoksellisena ammattina, hän vain ei + tahtonut tietää mistään rajotuksista. Ja + olihan se, mitä hän teki, suorastaan hänen + oikeutensa kartanon herrana, oikeus, jonka perintötapa oli + hänelle vahvistanut ja jonka käyttöä ei + oikeastaan kukaan kummastellut—jollei ehkä poika, joka + verrattain usein joutui lemmenkohtausten ja kyynelsilmin tehtyjen + syytösten todistajaksi.</p> + + <p>Muutenkin tapahtui linnassa monenlaista, joka ei ollut omiaan + hänen silmiensä nähtäväksi. Oli juuri + käsissä aika, jolloin suuren Napoleonin sotahuuto + havahdutti kukistetun ja revityn puolalaisen kansallisuuden + kuolinkamppailustaan.—Uudestaan eloon heränneen + ruumiin salaiset liikkeet huomattiin kaikkialla, missä + puolankielen suhuäänet kajahtelivat, ja + näyttivät leviävän Itä-Preussin + puhtaasti saksalaisille seuduillekin.</p> + + <p>Schrandenin linnaan saapui tuontuostakin + salaperäisiä vieraita, solakoita, notkeavartaloisia + miehiä, joilla oli teräväpiirteiset, kuopikkaat + kasvot. Pienissä rattaissa he kiireisesti ajoivat kylän + halki ja yön hämyssä ja sumussa jälleen + katosivat.</p> + + <p>Posti toi tuhkatiheään sinetillä ja + venäläisillä leimoilla varustettuja kirjeitä, + ja isän työhuone oli usein viikkomäärin + suljettuna, niin ettei kukaan päässyt sisään. + Hän itse oli käynyt synkäksi ja vaiteliaaksi, + kulki kuin unessakävijä, ja ruoskanjäljet + hänen renkiensä seljissä alkoivat parantua + ihonvärisiksi.</p> + + <p>Tähän aikaan siis tapahtui, että Boleslav + muutti sukulaistensa luo Königsbergiin. Seurasivat tyynet + huolellisesti valvotun kehityksen ja kypsymisen vuodet. + Kanslerivainajan leski oli hänelle äidin sijaisena, + ylhäisimmät kodit olivat hänelle avoinna.</p> + + <p>Kotiseudun muistot ja mielikuvat alkoivat vaaleta. Isän + satunnaiset käynnit hänen luonaan osottivat vain + hänelle, miten vieraat he olivat toisilleen.</p> + + <p>Tuli sitten hirmuinen talvi, jolloin sodan raivotar + hävitti vanhoja preussiläisiä maakuntia ja + Napoleonin joukkojen voittokulun humu kuului Weikselin ja Memelin + välimaille.</p> + + <p>Königsbergin kurjien vallien takana oli joukko paenneita + maakunnan asukkaita etsinyt suojaa. Jokainen talo oli + täpötäynnä ihmisiä, ja kaduilla + loimusivat taivasalle majotettujen sotilaiden nuotiot.</p> + + <p>Tämän sotatemmellyksen, rumpujen pärrytyksen ja + valitushuutojen keskellä oli Boleslavin suotu uneksia + ensimäiset lemmenunelmansa.</p> + + <p>Hän oli äsken täyttänyt kuusitoista + vuottaan, ja mitä lupaavin viiksienalku + häämötti jo kuin hiilellä maalattuna + hänen ylähuulessaan. Hän osasi ulkoa Horatiuksen + oodit Chloelle ja Lydialle, eikä hänelle ollut + enää mikään salaisuus, mitä + äskettäin kuollut Friedrich Schiller oli tuntenut + Lauraa kohtaan.</p> + + <p>Palatessaan eräänä tammikuun iltana kymnaasista + ja kulkiessaan poikki linnakentän, jossa vilisi sekaisin + venäläisiä ja preussilaisia sotilaita, näki + hän yhtäkkiä kaksi suurta sinistä + silmää, jotka kysyvinä ja + ystävällisinä tähystivät + häntä. Hän tunsi punastuvansa, ja kun hän + rohkeni katsella ympärilleen, olivat silmät kadonneet. + Seuraavana iltana tapahtui samoin—kolmannella kerralla + rohkeni hän pitää hieman paremmin varansa ja + näki silloin, että noihin silmiin kuuluivat + sievät, vaaleat kasvot, hieno nenä ja pari kalpeita, + siromuotoisia huulia, jotka hymyilivät suloisesti ja + kehottavasti häntä kohden. Nämä kasvot + muistuttivat hänelle tuomiokirkon alttarikuvaa, joka esitti + neitsyt Maariaa kauniissa puutarhassa soreain liljojen ja + lyhytvartisten punaruusujen keskellä.—Jotakin + toistakin muistuttivat hänelle nämä kasvot. + Hän ei vain tiennyt ketä.</p> + + <p>Ja hänen tätä parhaallaan + miettiessään levisi hehkuva ruusunpuna nuoren + tytön somille kasvoille ja sirot huulet kuiskuttivat: + »Boleslav—oletko se sinä?»</p> + + <p>Nyt ei ollut enää + epäilemistäkään, ja riemuiten hän + huudahti: »Helena—Helena—sinä?»</p> + + <p>Jollei tyttö olisi häntä siivosti + työntänyt luotaan, olisi hän temmannut hänet + syliinsä avoimella linnakentällä, kikattavain + tyttöjen ja räyhääväin sotamiesten + keskellä. Ja heidän poikettuaan rinnatusten + kävelemään hiljaisia syrjäkatuja kertoi + tyttö, että hänen isänsä oli vihollisen + lähestyessä lähettänyt hänet tänne, + jottei hänelle tehtäisi mitään pahaa, ja + että hän asui erään vanhan tädin luona, + joka oli ostanut itselleen paikan naimattomain + papintyttärien turvakodissa ja vietti hyviä + päiviä. Hän työskenteli ahkerasti ottaen + ranskan ja musiikin tunteja, sillä hän tahtoi + vielä kerran auttaa isäänsä tämän + opettaja-virassa, koskei hän kai kuitenkaan miestä + saisi ikänään.</p> + + <p>Tämän kaiken tyttö kertoi vienon + lempeään pikkuviisaan tapaan, joka Boleslavissa + herätti suurta kunnioitusta, ja katseli puhuessaan + rauhallisesti, tyytyväisesti hymyillen häntä + syrjästäpäin.—Hänen + isästään ei tyttö tiennyt kertoa + mitään,—viime näkemällä oli ukko + näyttänyt hyvin kiukkuiselta. Kotoaankaan ei hän + pitkiin aikoihin ollut saanut mitään tietoja, + sillä ranskalaiset olivat pesiintyneet sinne, ja tiedot + eivät päässeet tulemaan. Mutta Felix Merckel oli + täällä, ja hänet oli hän + äskettäin kohdannut; hän oli opissa + viljakauppiaalla ja esiintyi kuin suuri herra konsanaan. + Hänelle ei varmaankaan lopulta kunnian kukko laula, tuumi + tyttö, kun hän jo oppilaana ollessaan poltteli + paperosseja ja käytti turkkilaisia kaulaliinoja.</p> + + <p>Lopuksi antoi tyttö hänelle luvan ensi perjantaina + tulla tapaamaan häntä tädin luo, sillä + ainoastaan perjantaisin päästettiin vieraita + laitokseen.—</p> + + <p>Tytön poistuessa sipsuttavin askelin, hiljalleen + keinuttaen solakkaa vyötäröään, tuntui + hänestä, kuin olisi alttaritaulun neitsyt Maaria tullut + häntä ilahduttamaan ihanalla ilmestyksellään + ja palaisi nyt jälleen liljojensa ja punaruusujensa luo.</p> + + <p>Seuraavana perjantaina soitti hän neitsytkodin + kelloa.—Tosin hän ei tavannut tyttöä + liljojen ja punaruusujen keskellä, vaan verenpisarain ja + kurjenpolvien, joiden himmeät, tomuiset lehdet + kehystivät häntä varsin + viehättävästi. Talvi-illan rusotus hohti + jäätyneestä ikkunasta sisään ja levitti + ruusuharsonsa hänen kasvoilleen. Tai kenties + jälleennäkemisen ilo sai hänet + punastumaan.—Täti, hampaaton, homehtunut vanhapiika, + jolla oli kauneuspilkkuja kasvoissaan ja puuteroidut + hiussykeröt, oli kuin ilmeinen kohteliaisuus itse, tarjosi + ylhäiselle vieraalle suklaatia kauniista englantilaisesta + porsliinikupista juotavaksi ja katosi sitten, ikäänkuin + maa olisi hänet nielaissut.</p> + + <p>Oi, mikä suloisten, auringonpaisteisten + perjantai-päivien sarja silloin alkoikaan!—Sotilaat + menivät taisteluun ja palasivat jälleen—hän + ei nähnyt heitä. Eylausta vyöryi ukkosen + jyrinä yli kaupungin—hän ei kuullut sitä. + Monta kertaa taivaalle katsellessaan tuntui hänestä, + kuin olisi hän ollut syvällä, syvällä + siniaaltojen alla ja se maailma, jossa hän ennen oli + elänyt, alkaisi vasta sinisen taivaanlaen tuolla puolen.</p> + + <p>Että hän kuitenkin vielä oleskeli keskellä + samaista maailmaa, selvisi hänelle eräänä + sunnuntai-iltapäivänä. Hän istui uneksien + kirjojensa ääressä, hiljaisessa + ullakkokamarissaan, kun ovi yhtäkkiä temmattiin auki ja + sisään syöksähti pöyhkeästi meluten + nuori huimapää, jota hän ei tuntenut.</p> + + <p>»Eläköön, poikaseni!» huusi + hän, ojentaen käsivartensa häntä kohden. + »Vuosikauden olen sinua etsinyt kuin kultaseni rintaneulaa + enkä löytänyt mistään. Vasta tuo + hurskas, vaalea lapsi, Helena, opasti minut oikealla + tielle.»</p> + + <p>Hän oli todellakin huima Felix, ja turkkilainen + kaulaliina, josta lemmitty oli puhunut, liehui komeasti + hänen molemmille olkapäilleen.</p> + + <p>Boleslav puolestaan vastasi tervehdykseen sydämellisemmin + kuin olisi muutamia viikkoja takaperin itsekään + pitänyt mahdollisena. Sen jälkeen kuin Helena oli + jälleen tehnyt hänelle vanhan kotiseutunsa rakkaaksi ja + kodikkaaksi, oli entinen ystäväkin tullut hänen + sydäntänsä lähemmäksi.</p> + + <p>Kursailematta hän heittäytyi leposohvalle, ja + venyessään sohvan nahkapäällyksellä + katseli hän ihmetellen kodikasta huonetta, joka + hänestä arvatenkin näytti + äärimäisen ylellisyyden eduskuvalta.</p> + + <p>»Asuthan täällä kuten lumottu prinssi + paratiisissa», huusi hän. »Kelpaahan sitä, + kun on syntynyt aatelispoikana, jota vastoin + meikäläinen—äh, palttua—!»</p> + + <p>Ja hän sylkeä pirskautti etuhampaidensa + välitse, kuten varmaankin oli oppinut merimiehiltä + satamassa.</p> + + <p>Siitä lähtien tuli hän tuhkatiheään + Boleslavin hiljaiseen majaan, söi suuhunsa ne makupalat, + jotka täti oli lähettänyt, lainaili + häneltä rahaa ja kirjoja ja perehdytti hänet + kaikkiin satamakaupungin salaisuuksiin.—Lyhyesti, hän + esiintyi kuten kaikki 15-19 vuotiaat »kokeneet + maailmanmiehet», jotka usein saavat hiljaisemmat ja + syvemmät luonteet vaikutusvaltaansa.</p> + + <p>Monesti oli Boleslav uskomaisillaan hänelle + sydämensä salaisuuden, mutta ratkaisevana hetkenä + ei hän koskaan löytänyt sopivia sanoja, ja + niinpä asia jäi silleen, kunnes Felix muutamana + kauniina päivänä yllätti hänet + sanomalla: »Jollet luule minun näkevän, kuinka + olet korviasi myöten pihkaantunut sirkeäksi pestyyn, + siveään neitsyeemme, niin erehdyt pahasti.»</p> + + <p>Boleslav, jonka veri harmista ja kainoudesta + syöksähti kasvoihin, kielsi häntä puhumasta + ainoaakaan ylenkatseellista sanaa Helenasta.—Felix irvisti + tosin kujeellisesti, mutta jätti sentään + tästedes silleen ystävänsä lemmityn + pilkkaamisen.—Hän oli nykyisin aikeissa ruveta + midshipmanniksi englantilaisten palvelukseen »kostaakseen + tyranneille sorretun isänmaan puolesta», kuten + hän sanoi, ja Boleslav katsoi häneen nyttemmin + kaksinkertaisella kunnioituksella.</p> + + <p>Koitti sitten päivä, jona ystävä ilman + kädenlyöntiä, ilman tervehdystä kulki + hänen ohitsensa; ainoastaan halveksiva olkapäiden + kohotus ilmaisi hänelle, että hänet oli + nähty.—Ällistyneenä Boleslav tuijotti + poisrientävän jälkeen, joka ei näyttänyt + kyllin ripeästi voivan loitota hänen + läheisyydestään.</p> + + <p>Mitä oli tapahtunut?</p> + + <p>Seuraavana iltana hän kyynelsilmin kirjotti kirjeen, + jossa vaati selitystä ja tiliä.</p> + + <p>Ennenkuin vastaus ehti saapua, tuli lähetti mukanaan + paketti kirjoja, jotka ystävä oli häneltä + lainannut ynnä kirje, joka kuului + seuraavasti:</p><span style= + "margin-left: 1em;">Korkeasukuinen</span><br> + <span style="margin-left: 4.5em;">Herra Boleslav von + Schranden</span><br> + <span style= + "margin-left: 17.5em;">täällä.</span><br> + + <p>Täten saan Teille, Teidän Korkeasukuisuutenne, + alamaisimmasti ilmottaa, että Schrandenissa sattuneiden + tapausten jälkeen tuntuu minusta arvolleni sopimattomalta + jatkaa seurustelua, joka antaa isänmaallisille tunteilleni + korvapuustin. Samalla pyydän nöyrimmästi palauttaa + lainaamani kirjat. Rahat seuraavat niin pian kuin + nälkää näkemällä olen ehtinyt ne + hankkia.—Kirjeen tuoja on saapa viisi + hopeagroschenia.</p><span style= + "margin-left: 4.5em;">Alamaisimmasti</span><br> + <span style="margin-left: 1em;">Teidän + Korkeasukuisuutenne</span><br> + <span style="margin-left: 4em;">nöyrin palvelija</span><br> + <span style="margin-left: 4.5em;">Felix Merckel.</span><br> + + <p>Boleslavista tuntui aivankuin olisi saanut nyrkin-iskun + takaapäin. Hänet valtasi niin syvä + häpeän tunne, ettei hän moniin päiviin + uskaltanut katsoa ketään ihmistä kasvoihin. + Vihdoin rohkaisi hän mielensä ja päätti + ilmaista surunsa Helenalle. Tämä voisi parhaiten + hankkia tietoja, jotka hänet vapauttaisivat + epätietoisuudestaan.</p> + + <p>Huolimatta Helenan kiellosta, ettei häntä saanut + kadulla puhutella—tyttö piti sellaisen + lähentelemisen sopimatonna, koska he voivat tavata toisiaan + kotonakin—odotti hän häntä ja tavattuaan + näytti hänelle kirjeen. Tyttö lohdutti + häntä lempeällä hymyllään, mutta + oli itsekin neuvoton. Kirje, jonka hän edellisellä + viikolla oli saanut isältään, ei tiennyt kertoa + mistään muusta kuin onnettomasta taistelusta + metsässä Schrandenin takalistolla, jossa preussilaiset + sotilaat olivat joutuneet surkeasti löylytetyiksi. + Tämä oli muuten jo ollut sanomalehdissäkin.</p> + + <p>Eräällä keinoin tosin saattoi + päästä totuuden perille. Helenan tarvitsi vain + kulkea pitkin virran rantaa, missä suurten + välitysliikkeiden oppilailla oli tapana viettää + vapaa-aikojaan, kun enimmät liikkeet nyt olivat + keskeyttäneet toimintansa. Hän ei tehnyt sitä + mielellään, mutta teki kuitenkin.—</p> + + <p>Kuumeisella levottomuudella Boleslav odotti lähimmän + sillan korvalla tietoja, joita tyttö toisi tullessaan.</p> + + <p>»Hänkös sitte oli olevinaan», sanoi + Helena palattuaan verkalleen ja tulipunaisena + retkeltään. »Ja samanlaisia ovat nuo puotipojat + kaikkikin. Ikäänkuin minä etsisin heidän + liehittelyjään». Ja hän hymyili ylen + hämillään sinisilkkiseen + käsityölaukkuunsa. »Mutta voit olla aivan + levollinen, Boleslav.—Se ei merkitse mitään sen + enempää.—Aiottuaan ruveta midshipmanniksi, on + isänmaallisuus noussut hänen + päähänsä.»</p> + + <p>»Mitä minulla on tekemistä hänen + isänmaallisuutensa kanssa?» kysyi Boleslav. + »Minä vihaan mokomaa verikoiraa, Napoleonia, yhtä + paljon kuin hänkin.»</p> + + <p>Helena vaikeni ja kietoi ympärilleen pientä + vaippaansa, jota tuima talvituuli hulmutti hänen solakan + vyötärönsä ympärillä. »Minuun + saat luottaa», jatkoi hän sitten, »minä en + sinua siitä koskaan tule soimaamaan.»</p> + + <p>»Herran tähden—mistä?»</p> + + <p>Ja vihdoin se tuli ilmoille.</p> + + <p>»Sinun ei pidä sitä panna sydämellesi, + rakas, kallis, Boleslav—kylässä näet + kerrotaan, että isäsi on yön pimeydessä + vienyt Kissanporrasta myöten ranskalaiset preussilaisten + selkään—näetkös—ja ruskea Regina, + puusepän tyttö, tiedäthän, se pieni + pörröpää, joka kävi koulua samaan aikaan + kuin mekin, hän kuulemma on sen tunnustanut, sillä + hän se on oikeastaan oppaana ollutkin. Ja nyt sanoo + kylän väki, että isäsi on isänmaan + kavaltaja, eivätkä tahdo enää tehdä + hänelle työtä, vaan aikovat panna punaisen kukon + hänen katolleen.»</p> + + <p>Siinä se oli. Ja tänä hetkenä katosi + häneltä elämänhalu ja + elämänrohkeus, kuten kevätmyrskyt riuhtovat puista + hennot kukat.</p> + + <p>Ohitse—ohitse menkää moiset kuvat sanattomaan + tuskaan—kaikotkaa kolkkojen rikosten ja kaiken kalvavan + häpeän muistot!</p> + + <p>Viipyi kauan, ennenkuin huhu petoksesta tuli + Königsbergissä saakka yleisemmin tunnetuksi. Kului + kuukausia, ennenkuin ensimäiset onnettomuuden enteet tulivat + näkyviin. Mutta ne riittivätkin hänen olentonsa + perinpohjin muuttamaan. Arkana ja kömpelönä, + harhailevin katsein ja kasvot milloin äkkiä punastuen, + milloin kalveten, hiipi hän ympäri nurkkia, + säpsähtäen jokaisesta sanasta, joka odottamatta + hänelle sanottiin. Sitten tulivat päivät, jolloin + opettajat alkoivat häntä syrjäyttää ja + toverit karttaa hänen + läheisyyttään—päivät, jolloin + täti kielsi häneltä tavanmukaiset + aamutervehdykset, koskei hän muka ollut + terve—päivät, jolloin pidettiin perheneuvotteluja + suljettujen ovien takana, jolloin palvelijat eivät + enää olleet hänen toivomuksiaan kuulevinaan ja + jolloin tuontuostakin joku ohikulkija sylkäisi hänen + ovelleen.</p> + + <p>Hän näki sen matelevan luokseen, tuon kylmän, + niljakkaan käärmeen, näki sen lähenevän + kietoutuakseen hänen ympärilleen, + tyrehdyttääkseen veren hänen suonissaan. Hän + näki sen kiemurtelevat renkaat, kuuli sähinän, + joka läheni lähenemistään—ja avutonna, + puutuneena, kivettyneenä hän tuijotti siihen, + rohkenematta kysyä, huutaa tai edes huoata.</p> + + <p>Helenakin oli häneltä + mennyttä.—Tyttö tosin ei siihen ollut + syypää, eipä suinkaan. Hän salli kuten + ennenkin Boleslavin perjantaisin soittaa neitsytkodin ovikelloa, + puhutteli häntä ystävällisesti, koettipa olla + iloinenkin ja viihdyttää häntä + lempeällä leikinlaskulla. Mutta oliko sitten laita + niin, että hän itse oli niin tykkänään + muuttunut, että näki koko muun maailman, jopa + lemmittynsäkin ainoastaan häpeästä ja + tuskasta kudotun harson lävitse, tai oliko tyttö + siitä päivin alkanut soittaa ainoastaan armeliaan + säälin säveltä, lyhyesti—Boleslav tunsi + tulevansa yhä raskaammalle mielelle ja rohkeni tuskin + enää katsoa tyttöä silmiin.—</p> + + <p>Eräänä päivänä otti hänet + vastaan Helenan sijasta itse vanha neiti. Tämä niiaili + ja hymyili kuten aina, nimitti itseään hänen + nöyrimmäksi palvelijakseen. Mutta se, mitä + hän ilmotti, merkitsi heidän erottamistaan. + Kirkkoherra, neidin rakas veljenpoika, sai hän sammaltaen + ilmoille, ei enää katsonut sopivaksi + tyttärensä seurustelua korkeasyntyisen junkkarin kanssa + ja oli sentähden määrännyt, että + tytön oli lähteminen Königsbergin kaupungista niin + pian kuin suinkin.</p> + + <p>Helena sanoi jäähyväiset pienessä + sinisellä lakkasinetillä suljetussa + kirjeessä.</p><span style="margin-left: 1em;">Rakas, rakas + Boleslav!</span><br> + + <p>Isäni käskee minun välttää sinua, ja + minun täytyy olla hänelle kuuliainen. + Jääös hyvästi. Sinä olet minulle + iäti, iäti rakas. Sen vannoo sinulle + oma</p><span style="margin-left: 1em;">Helenasi.</span><br> + + <p>Kuusi hätäpikaa kirjotettua riviä on liian + laiha matkaeväs sille, jolla on kaipauksen ja + kieltäymyksen elämä edessään. Mutta + voiko hän enempää toivoakaan? Eikö siinä + ollut rakkautta ja uskollisuutta yllinkyllin, että Helena + lupasi pitää hänestä kiinni, kun kaikki, + kaikki väistyivät hänen, häväistyn, + tieltä syrjään?</p> + + <p>Tästedes ajatteli hän häntä kuin + kirkastettua, pyhää olentoa. Hänen kuvansa suli + yhteen neitsyt Maarian kuvan kanssa, jonka hän oli + nähnyt tuomiokirkossa, ja tyttöä ajatellessaan + näki hän tämän sädekehän + kaunistamana, liljojen ja punaruusujen + ympäröimänä.</p> + + <p>Jollei hän olisi ollut niin ylen nuori, olisi hänet + rahtunen itsekkyyttä ja tarmoa auttanut hervottomista + huolistaan, mutta lapsellisessa kunnioituksessaan, jonka hän + yhä vieläkin tunsi lamauttavana itseään + painavan, ei hän rohjennut vaatia isältään + edes varmuutta, saatikka sitten tiliä.</p> + + <p>Vasta tämän äkillinen näyttäytyminen + herätti hänet vastarintaan.</p> + + <p>Hän oli nyt seitsentoista vuotias ja olisi muutamien + kuukausien kuluttua voinut päästä yliopistoon, + jollei hänelle moneen kertaan olisi viittailtu, että + hänen poistumisensa oppilaitoksesta oli erittäin + suotavaa. Hyvä tätikin, joka tähän asti oli + huolellisesti välttänyt mainita tuota huhua, jonka + painon alla hän kärsi sanomattomasti itsekin, oli nyt + säälivin sanoin ottanut puheeksi, kuinka hänelle + olisi parasta loitota.</p> + + <p>Toisissa olosuhteissa olisi hänen intonsa ja + kunnianhimonsa noussut moista ehdotusta vastaan, mutta nyt tunsi + hän ainoastaan sanomatonta katkeruutta, ja halusi paeta + häpeätaakkoineen johonkin, jossa ainoakaan + ihmissilmä ei häntä näkisi.</p> + + <p>Tässä mielentilassa seisoi hän + eräänä päivänä isänsä + edessä.</p> + + <p>Tämä oli saapunut hankkiakseen apua niskottelevia + talonpoikiaan vastaan ja oli tavannut kaikki ovet suljettuina. + Hän kuohui raivosta, koko hänen olentonsa näytti + hukkuneen epätoivon uhkaan. Nähdessään + hänen lyhyen, tanakan vartalonsa, hänen + häränniskansa, hänen harmaat, + säkenöivät silmänsä ja punaiset, + pöhöttyneet kasvonsa, valtasi Boleslavin sama pelko, + jota hän oli tuntenut poikavuosinaan. Hän kokosi kaikki + voimansa; mutta kovan onnen kysymys ei sittekään + tahtonut päästä hänen huuliltaan.</p> + + <p>»Isä—onko totta, mitä ihmiset»...</p> + + <p>Harmaissa silmissä kiilui hurjan epäluulon + liekki.</p> + + <p>»Hä—mitä ihmiset + juttelevat?»—</p> + + <p>»Että sinä olet antanut opastaa ranskalaiset + Kissanportaan ylitse?»—</p> + + <p>»Ja entä jos se olisi totta, keltanokka? Entä + jos olisin jaloin tallatun Puolan kansan puolesta tahtonut kostaa + tälle raukkamaiselle preussilaiselle rosvojoukolle? Nuo + typerät, laiskat orjasielut saisivat vain ansaitun + palkkansa, jos suuri Napoleon hirtättäisi heidät + kaikki tyyni!—Älä tuijota lainkaan, nulkki! Olen + tehnyt vain, mitä inhimillinen velvollisuuteni + vaati.—Kahleihin kytketyt ovat minua rukoilleet, ruoskitut + ovat minulle huutaneet: pelasta meidät—pelasta + meidät!—Pelastaa en heitä voinut, se jäi + suuremman miehen tehtäväksi, mutta saatoin auttaa + häntä, tuota, joka kostonenkelinä syöksyy yli + turmeltuneen Europan—saatoin auttaa häntä + tuhoamaan konnia, missä ne olivat minun käsiini + joutuneet.»</p> + + <p>Näin, hän puhui, ja hänen lyhyt vartalonsa + näytti kasvavan.—Hänen silmänsä + salamoivat. Yltiöpäisyyden hurmahenki, joka niin paljo + muistuttaa taivaallista sisartaan, innostuksen + hengetärtä, levitti hehkuvan punaisen vaippansa + hänen ylitsensä.</p> + + <p>Kauhistuneena Boleslav vetäytyi taaksepäin. Hän + tunsi syvästi, että hänen ja tämän + miehen väliltä oli jokainen side katkennut.</p> + + <p>»Soittakoot vain suutansa», jatkoi ukko, + »nyhjikööt vain minut nähdessään + kyynärpäillänsä toisiaan kylkeen, hittojako + minä siitä huolin.—He eivät kuitenkaan tohdi + käydä kimppuuni niin kauan kuin sätkyttelevät + korsikkalaisen jalopeuran käpäläin + välissä.—Ja kuka muuten voi sen todistaa? Jollei + pöllöpäätä Reginaa olisi + isänsä pelotellut pahanpäiväiseksi ja siten + saanut hänet lörpöttelemään, otaksuisi + jokainen, että teräväpäinen eversti Latour on + yksinään löytänyt tien virran poikki ja + metsän lävitse. Mutta nyt hän on + niskoillani—tyttöriepu. Ja talonpoikia en saa + enää patukallakaan pidetyksi kurissa, niin + hellästi he rakastavat minua siitä pitäen. Jos on + totta, mitä lehdet kertovat, että kuningas piakkoin + päästää tämän koiralauman vapaaksi, + silloin repivät he minut arvelematta.—Onnittelen sinua + perintösi johdosta, poikaseni.»</p> + + <p>Nämä olivat viime sanat, jotka hän kuuli + isältään, sillä keskustelun keskeytti samassa + täti astuen hänen työhuoneeseensa, missä he + olivat.—Vanha ylhäinen nainen väisti paroonin + punaista, karkeaa kättä, joka hänelle oli + tervehdykseksi ojennettu, kuten väistetään + myrkyllistä matelijaa, ja pyysi sitten kammoaan hilliten + häneltä muutamiksi minuuteiksi kahdenkeskistä + keskustelua.</p> + + <p>Mitä tässä neuvottelussa päätettiin + hänen kohtalostaan, ei hän saanut kuunaan + tietää, sillä ennenkuin tämä lyhyt + hetkinen oli lopussa, oli hänen tähänastinen + elämänsä jäänyt kauaksi hänen + taakseen ikäänkuin sydäntä painava unelma, + mutta hän seisoi kadulla tuumien mistä portista + hän vaeltaisi avaraan maailmaan.</p> + + <p>Hänen seikkailurikas vaelluksensa päättyi + pienelle maatilalle eräässä Liettuan sopukassa, + missä hänelle suotiin lepoa ja työtä ja + missä hänellä oli tilaisuus kehittyä kelpo + maanviljelijäksi.</p> + + <p>Vuodet kuluivat. Ne olivat taukoamatonta taistelua + jokapäiväisestä leivästä, taistelua, + joka tosin oli täynnään vastuksia ja puutetta, + mutta ei kuitenkaan sisältänyt mitään + häpeää eikä hänen kunniantuntoaan + loukkaavaa. Sillä hän oli jättänyt + nimensä. Jos hän olisi samalla voinut riisua muistonsa, + kuten riisutaan tahrattu puku, olisi hänen ollut parempi + olla.</p> + + <p>Mutta alituiseen laahasi hän mukanaan tietoisuutta + siitä häpeästä, joka häneen oli + tarttunut. Isänmaanrakkaus, joka ennen oli luonnollisen + tyynenä uinaillut hänen sydämessään, oli + herännyt kirvelevään hehkuun ja kasvoi ja kyti ja + varttui hirmuhengeksi, joka ruoskaniskuin ajoi häntä + paikasta paikkaan karkottaen veren hänen kasvoiltaan ja unen + hänen silmistään. Ei paljon puuttunut, ettei + hän pitänyt itseään syypäänä + Preussin onnettomuuteen.</p> + + <p>Ainoastaan kerran oli hän koko tänä aikana + saanut tietoja kotiseudultaan. Hän luki + Königsbergiläisestä lehdestä, että + Schrandenin linna, joka talvella 1807 oli tullut niin surullisen + kuuluisaksi, oli kaikkine talousrakennuksineen palanut + poroksi.</p> + + <p>Silloin oli hän pannut kätensä ristiin, ja + hänen huuliltaan oli päässyt sammaltava + ääni, joka kuului melkein luojankiitokselta.</p> + + <p>Sovitusta—sovitusta mihin hintaan hyvänsä!</p> + + <p>Mutta vielä ei ollut mitään sovitettu, + kukistettua isänmaata tallasi vielä tyranni + jaloillaan.</p> + + <p>Mutta nyt hukkui suuri armeija idän lumihankiin—ja + Preussin kohoaminen seurasi perästä.</p> + + <p>Nyt hän oli selvillä! Kuolla, kuolla hänen + täytyi, sovittaa omalla verellään, mitä + isä oli rikkonut.</p> + + <p>Vapaaehtoista jääkäri Baumgartia, joka + maaliskuun 5 päivänä 1813 ratsasti + Königsbergiin, ei kukaan tuntenut nuoreksi vapaaherra + Schrandeniksi, joka täsmälleen viisi vuotta takaperin + oli sieltä lähtenyt omaa häpeäänsä + pakoon. Ja kuitenkin niiden joukossa, jotka nyt häntä + riemuiten tervehtivät, oli monta, jotka olivat olleet mukana + kerran häntä karkottamassa... Hän liittyi + uljasten talonpoikain parveen, joiden suusta helähti + kotiseudun murre niin tutunomaisesti häntä vastaan. + Hän tuli heidän ystäväkseen, heidän + johtajakseen—kunnes eräät tutut kasvot, jotka + taistelun tuoksinassa ilmestyivät hänen rinnalleen, + saivat hänet väistymään kuten + pahantekijän.</p> + + <p>Felix Merckel ei olisi voinut olla ilmaisematta tovereilleen, + kuka heitä johti taisteluun.</p> + + <p>Mitä sen jälkeen oli tapahtunut, suli yhteen + sekavaksi, veren ja savupilvien täyttämäksi + unelmaksi, josta laukausten ja kuolinvoihkausten keskeltä + nousi esiin ainoastaan hirveä kysymys: Elätkö + yhä vielä?</p> + + <p>Ja tällä kysymyksellä tervehti häntä + ensiksi päivänvalo, kun hän + kuukausimäärin kamppailtuaan elämän ja + kuoleman vaiheilla jälleen palasi tajuntaansa.</p> + + <p>Häntä varten ei ollut ainoatakaan ranskalaista + miekkaa terotettu, ainoatakaan ranskalaista kuulaa valettu. + Hänelle ei oltu suotu sitä ainoaa sovitusta, joka yksin + näytti hänestä riittävältä.</p> + + <p>Odottiko häntä toinen, raskaampi sovitus, kun + hän nyt aamun sarastavassa valossa astui kotiseutunsa + synkkiä metsiä kohden?</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="IV" id="IV"></a> + + <h2>IV.</h2><br> + + <p>Kello oli kahdeksan tienoilla aamulla, ja aurinko alkoi jo + hellittää polttavammin, kun Boleslav metsäseudun + lävitse päästyään näki kotiseutunsa + edessään.</p> + + <p>Kymmeneen vuoteen ei hän ollut astunut jalkaansa sen + maaperälle.</p> + + <p>Ensimäisessä tunteenpuuskassaan kohotti hän + nyrkkinsä ja heristi sitä kohden kylää, + joka—kuten ihana harhakuva—lepäsi valkoisine + lelutaloineen ja viheriäpensaisine puutarhoineen, + rauhallisina kiemurtelevine savupatsaineen ja + siintävinä välkkyvine kirkontorneineen mitä + heleimmässä aamutyyneydessä.</p> + + <p>Takalistolta—mustina, kullankeltaisine + reunuksineen—häämöttivät linnanpuiston + mahtavat puuryhmät kukkulan itäiseltä + rinteeltä, mutta itse linna, joka seisoi kukkulan harjalla + ja jonka keltaiset, pyramiidimaisesti suippenevat kaksoistornit + olivat hallinneet koko laajaa maisemaa—mihin oli se + joutunut?</p> + + <p>Oliko maa auennut ja niellyt tuon jättiläisen?</p> + + <p>Hämmästyneenä, kauhistuneena ponnahti hän + ensin takaisin. Ja sitten vasta muisti hän. + »Tosiaankin—hehän ovat sen polttaneet + poroksi!» Eikö hän itse ollut kyllin usein + katkeralla tyytyväisyydellä ajatellut hirmutekoa, joka + oli tuhonnut hänen isiensä perinnön?</p> + + <p>Mutta nyt, kun hän ilmielävästi näki + edessään palon jäljet, kuohutti kolkko, kiehuva + viha hänen mieltänsä.</p> + + <p>»Murhapolttajat!» huusi hän ja heristi + toistamiseen nyrkkiään vihollistensa koteja kohden.</p> + + <p>Vihollistensa? Niin, hän tunsi sen äkkiä + leimahtavan mielessään päivänselväksi. + Hänen isänsä viholliset olivat hänenkin + vihollisiaan.</p> + + <p>Hän oli heidät perinyt—samalla kuin + nämä rämettyneet metsät, nämä + kesannoituneet pellot, nämä savunmustaamat + raunioläjät—nyt vasta saattoi hän erottaa + ne—jotka silvotun jättiläiskäden tavoin + kohosivat syyttäen taivasta kohden.</p> + + <p>Tosin hän samalla oli perinyt myöskin tuon kirotun + rikoksen, jota hän itse inhosi syvemmin kuin kukaan muu + maailmassa ja jonka painamana hän kärsi syvemmin kuin + kukaan muu maailmassa. Vaikkakin hän oli lapsenrakkauden + sijasta aina tuntenut vain lamauttavaa pelkoa, vaikkakin hän + jo vuosia sitten oli tuntenut olevansa irrottunut kaikesta, + mitä uskonto, ihmissydän ja sivistys ehdottomasti + vaatii lapselta vanhempiaan kohtaan, ei hän voinut saada + isältä perittyä vertansa vaikenemaan. Se kihisi, + kiehui ja kuohui sitä vääryyttä vastaan, joka + oli tehty hänen suvulleen.</p> + + <p>Hänen silmissään paloi hurja hehku, hänen + vasen kätensä hapuili vavisten pientä + nahkalaukkua, joka riippui olan yli kiertävässä + hihnassa ja josta pisti esiin parin ratsupistoolin + perät.</p> + + <p>»Hautaamatta?» jupisi hän hampaitaan + kiristäen ja kouraisten toista pistooleista. + »Hautaamattako hänen vielä on + jääminen?—Sepähän + nähdään—sepähän + nähdään!»—</p> + + <p>Ja päästäen katkeran naurun astui hän + lujin askelin kylää kohden.——</p> + + <p>Ihmisistä tyhjänä, heleän + päiväpaisteen valelemana oli kylän ainoa + pitkä katu hänen edessään. Sileät + pyöränraiteet loistivat kosteassa savimaassa kuin + olisivat olleet hiottua lasia. Pullonsirpaleet, luudanvarvut ja + muut roskat täyttivät kuopat, jotka muulloin + näyttivät olevan vesirapakkoina.</p> + + <p>Oikealla ja vasemmalla, lehmuksien ja kastanjapuiden alla, + joiden vihreänkeltaiset syksyn kuihduttamat lehdet + riippuivat lerpallaan, oli olkikattoisia talonpoikain majoja, + jotka melkein järjestään olivat kuuluneet linnan + alustalaisiin ja vasta uuden lain aikana vapautuneet + velvollisuuksistaan ja päässeet vapaiden talonpoikien + joukkoon. Sinne tänne oli ilmestynyt uusi + räikeillä väreillä maalattu aita, joka + ikäänkuin uhmaten näytti erottavan äsken + saavutetun omaisuuden muusta viljellystä maasta; muuten + olivat uudet olosuhteet jättäneet kaiken vanhoilleen. + Majojen edustalla kukkivat päivänkukat ja neilikat + aivan kuin ennenkin, ja seinämillä riippui + märkiä vaatteita kuivumassa aivan kuin ennenkin. + Ainoastaan kapakkain luku oli lisääntynyt. Boleslavin + silmiin pisti niitä ainakin kolme, kun sen sijaan ennen oli + »Kotkan» isäntä yksinään + tyydyttänyt paikkakunnan koko tarpeen.</p> + + <p>Lähempänä kirkkomäkeä alkoivat + vapaiden käsityöläisten tai niinsanottujen + »porvarien» valkoiset mökkirivit, joiden + asukkaat maksoivat maaveroa linnaan ja joilla sentähden oli + oikeus viljellä puutarhatilkkujaan mielensä mukaan. + Siellä oli kaksi seppää pajoineen ja + kuonakasoineen, siellä oli pari suutaria, vaunujen + tekijä, korien punoja—ja oli myös— + —</p> + + <p>Hän pysähtyi ja hänen katseensa viivähti + rappeutuneessa, kurjassa, koko rivin kurjimmassa + hökkelissä, jonka oven yllä oli likainen, + viheriä kilpi, melkein näkymättömäksi + häipyneine kirjotuksineen: »Hans Hackelberg, + kylä- ja seurakunnan puuseppä».</p> + + <p>Viheriäksi maalattu ruumiskirstu, joka korkealta + jalustaltaan näkyi siivottomasta pihasta maantielle, valaisi + havainnollisesti asianlaidan niillekin, jotka eivät osanneet + lukea.</p> + + <p>Tähän esineeseen liittyi Boleslavin mielessä + omituinen kuva, joka nyt sitä katsellessa sukelsi esiin + menneisyyden hämärästä: Hän näki + pienen likaisen tytön, jonka suuret, mustat silmät + olivat kyyneleitä tulvillaan ja jonka pörröinen, + musta hiusmetsä liehui ympäri kasvoja ja hartioita; + hän oli vasemmalla kädellään tarrautunut + kiinni tähän puujalustaan ja oikealla painoi + suonenvedontapaisesti esiliinansa lievettä poveaan vasten, + samalla kuin joukko poikaviikareita heitteli häntä + kalikoilla ja kivillä.—Vaikkei hän silloin ollut + paljon suurempi kuin tyttökään, oli joukkio + hänen lähestyessään luikkinut arkana ja + äänetönnä tiehensä. Hänhän oli + »junkkari», niin mahtava, että tarvitsi + isälleen sanoa vain ainoan sanan, langettaakseen siunauksen + tai kirouksen heidän ylitsensä. »Mistä on + kysymys?» oli hän kysynyt, ja silloin oli ahdistettu + lapsi astunut nöyrästi hänen luoksensa, oli + kohottanut hieman esiliinansa kulmaa, juuri siksi, että + hän voi pilkistää helmaan ja oli luonut + häneen leimuavan katseen kosteista silmistään ja + sanonut vihasta värisevällä + äänellä: »Nähkääs, + tämän he tahtoivat minulta + ryöstää.»</p> + + <p>Mutta esiliinassa oli ollut pikkarainen varpusen poikanen, + joka kai oli pudonnut pesästään.</p> + + <p>»Anna se minulle», oli hän sanonut, + sillä hän piti linnunpoikasista. Silloin oli tyttö + auliisti avannut esiliinansa, jotta hänen tarvitsi vain + ottaa. Ja hän teki sen eikä edes + epäröinytkään, sillä olihan hän + tytön herra. Antajaa ei hän ollut sen jälkeen + ajatellutkaan.</p> + + <p>Se oli siis hän, tuo samainen naikkonen, jonka kerrottiin + neuvoneen ranskalaisille tien ja isän lemmittynä + eläneen hänen luonaan aina hänen + elämänsä loppuun saakka.</p> + + <p>Miksi olikaan hän silloin auttanut tyttöä? + Miksei hän mieluimmin ollut yllyttänyt poikaviikareita + hänen kimppuunsa? Kenties olisi heitetty kivi sattunut + keskelle hänen otsaansa ja hyvissä ajoin tehnyt lopun + hänen kurjasta elämästään!</p> + + <p>Hän kulki edelleen. Siellä täällä + kurkisteli pienestä, himmeästä ikkunasta likaiset + kasvot tylsällä uteliaisuudella hänen + jälkeensä, siellä täällä haukkui + häntä pihakoira, muuten ei häntä + mikään häirinnyt. Kukapa olisikaan häntä + tuntenut?</p> + + <p>Nähdessään pappilan, joka kaarekkaine + kuistikkoineen lepäsi kukkasköynnösten ja + pähkinäpensasten ympäröimänä + yhtä hiljaisena ja rauhallisena kuin sinä aamuna, + jolloin hän helpotuksesta huoahtaen pääsi vapaaksi + ankaran kirkkoherran hallituksesta ja Helena valkoisella + batistinenäliinallaan viuhtoi jäähyväisiksi + matkavaunujen jälkeen,—nähdessään + jälleen tämän talon, pysähtyi hän ja + katseli otsa synkkänä ympärilleen, + näkisikö mitään sivutietä, joka + pelastaisi hänet kulkemasta ohitse.</p> + + <p>Hänestä tuntui, kuin täytyisi Helenan yhä + vieläkin seisoa nurmitöyrämällä ja liina + tuulessa liehuen tähystellä hänen + jälkeensä.</p> + + <p>Mutta vielä ei hän saanut astua Helenan eteen.</p> + + <p>Vasemmalla kääntyi polku alas virralle, joka erotti + linnan ja kylän alueet toisistaan. Tälle polulle + poikkesi hän.</p> + + <p>Siellä näki hän ensi kerran koko laajuudessaan + sen hävityksen kamalan kuvan, jonka palo oli saanut + aikaan.</p> + + <p>Aittojen ja muiden ulkohuonerakennusten sijalla, jotka olivat + seisseet pitkänä rivinä virran toisella puolen, + kohosi nyt pitkä rivi raunioita—halkeilleita muureja, + hiiltyneitä hirsiä—kaikki keltamojen ja narskujen + peittäminä. Takalistolla—johon saattoi + nähdä muurinrepeämän lävitse—oli + pihanmaa röykköiseksi soraläjäksi + muuttuneena, ja vihdoin kukkulan huipulta, kuivettuneiden + jalavain kankeain oksaristikkojen + ympäröimänä, häämöttivät + kummallisesti pykälöityneet muurinreunat—entinen + linna.</p> + + <p>Hervottomina vaipuivat hänen käsivartensa + alas—kostonhaluinen voihkaus puhkesi hänen + rinnastaan.</p> + + <p>Vaivaloisesti hän laahusti eteenpäin virran rantaa + pitkin, kohden nostosiltaa, jota myöten yksistään + pääsi linnasaarelle, sillä saareksi oli linnanalue + muodostettu jo hänen isoisänsä aikaan + lyhyellä kaivannolla.</p> + + <p>Silta ainakin oli vielä jälellä.</p> + + <p>Harmaine, puoleksi lahonneine lankkuineen riippui se kuin + jäännös ammoisesta muinaisuudesta mustilla, + vahvoilla pylväillään, joiden tyviä vasten + virran likaisen keltaiset aallot murtuivat pursuvina + pyörteinä. Ruosteiset ketjut olivat lujalle pingotetut. + Parin kolmen jalan korkuinen rako—jonka ylitse parahiksi + saattoi hypätä—erotti maavaraan rakennetun + puuäyrään sen ylle kohotetusta + sillanpäästä.—Näytti kuin olisi joku + koettanut vetää siltaa ylös, mutta + väsähtänyt kesken.</p> + + <p>Boleslav hyppäsi sillalle ja astui pihaan kivisestä + porttiaukosta, jossa raudotettu portti puoleksi palaneena + retkotti saranoillaan.</p> + + <p>Äkkiä kuuli hän jaloissaan lyhyen vingahtavan + äänen, joka muistutti lauaistun jousenkaaren + ponnahdusta. Hän pysähtyi pelästyneenä ja + näki ketunrautojen teräksisen puoliympyrän, joka + oli haudattu soraan ja huolellisesti peitetty risuilla. + Rautaisten leukojen pitkät, terävät hampaat olivat + lujasti pureutuneet toisiinsa. Ikäänkuin ihmeen kautta + oli hän välttänyt vaaran, joka hänet olisi + viikkokausiksi vaivuttanut sairasvuoteeseen.</p> + + <p>Varovaisesti kopeloiden maata kepillään kulki + hän poikki törkyisen pihamaan, jossa sieltä + täältä raunioiden välistä pistivät + ikäänkuin ivaten esiin särkyneet työrattaat + tai viinitynnyrin hauraat laudat, joita vielä ruostunut + vanne tuskin piti koossa.</p> + + <p>Hän kulki kukkulalle linnan luo, polkua, jonka peitti + miehen korkuinen vesakko. Hän huomasi vieläkin parit + ketunraudat, joiden kuiva kita ahneesti ammotti häntä + kohden. Niitä näytti olevan viritetty yli koko + pihamaan—ainoa viljelyksen merkki, minkä hän + tähän asti oli huomannut.—</p> + + <p>Ammottavine ikkuna-aukkoineen ja murtuneine muureineen oli + linna hänen edessään kokonaan raunioiksi + muuttuneena. Korkeat, rikkaruohojen peittämät + läjät tiiliä, mukulakiviä ja maahan + varissutta muurisavea muodostivat luonnollisen vallituksen + kivijalan ympärille. Pääraput ja niiden + yläpuolella riippuva parveke oli kasvanut umpeen + lehtimajaksi, jonka rehevä lehvistö näytti + läpipääsemättömältä.</p> + + <p>Viheriäin köynnösten keskellä riippui + valkea taulu, johon oli kirjotettu isän käsialalla: + »<span class="wide">Varokaa—pääsy + kielletty</span>!»</p> + + <p>Häntä värisytti, kun hän nyt kuuden vuoden + kuluttua näki edessään ensimäisen elonmerkin + miehestä, jota hänen oli kiittäminen omasta + elämästään ja jota hän nyt oli tullut + hautaamaan.</p> + + <p>Vielä muutamia minuutteja, ja hän oli seisova + isänsä ruumiin ääressä.</p> + + <p>Mutta mistä hänet saattoi löytää? + Missä hän lienee eläissään asunut? + Kaikissa näissä raunioissa ei ollut ainoatakaan ovea, + ei ainoatakaan ikkunankehystä, ei ihmisasunnon + merkkiäkään.</p> + + <p>Hän kääntyi ja kulki verkalleen linnan + ympäri, ohi tornin, joka kohosi rakennuksen + päätyseinämältä, minkä mustille, + kiviröykkiöille alkoi uudestaan versoa sammalvaippa + painaen niihin surumielisen rauhallisuuden leiman. Puisto + jättiläispuineen ja niiden juurella rehottavine + pensastoineen lepäsi tiheänä kaarena hänen + edessään.</p> + + <p>Silloin hän näki kolmisenkymmenen askelen + päässä edessään nurmikolla, jolla ennen + oli seisonut Diana-jumalattaren patsas—rapaantunut + kivijalusta ja kivilohkareet ruohikossa olivat kai + jätteitä siitä—naisen ... solakan, rotevan + naisen, jolla oli pörröiset tummat palmikot; + yllään hänellä oli ainoastaan punainen + villahame ja paita, ja hän kaivoi maata tarmokkain + lapionpistoin.</p> + + <p>Boleslav meni lähemmäksi.—Nainen kaivoi + yhä eikä nähnyt + häntä.—Säännölliseen tahtiin nosti + hän aina jalkansa lapionterän olalle ja polkaisi sen + helposti kuin juntalla maan sisään varrenjuurta + myöten. Samalla hän lauloi laulua, jossa oli ainoastaan + kaksi säveltä, ylempi ja alempi, jotka + täyteläinä ja kumeina kuin kirkonkellojen + äänet kumpusivat hänen rinnastaan.</p> + + <p>Paita—karkea, kotikutoinen liinapaita—oli valunut + alas olkapäiltä ja jättänyt niskan + täyteläät, voimaa uhkuvat muodot paljaiksi.</p> + + <p>Boleslavin huudahduksen kuultuaan nainen äkkiä + oikaisihe ja seisoi puolialastomia hänen + edessään.</p> + + <p>Kaksi tummaa suurta silmää leimusi häntä + kohden.</p> + + <p>»Mitä täältä tahdotte?» sanoi + nainen ja tarttui lujemmin lapioonsa ikäänkuin tahtoen + käyttää sitä aseenaan. Sitten kohotti + hän levollisesti vasemmalla kädellään paidan + paljaiden rintojensa peitoksi.</p> + + <p>»Mitä tahdotte täältä?» toisti + hän.</p> + + <p>Boleslav oli vaiti. »Tuoko se siis pani petoksen + toimeen? Jalkavaimo—» Mitähän, jos hän + vastauksen sijaan ojennettu pistooli kädessään + ajaisi koko naikkosen saarelta pois, siten puhdistaen maan, jolla + seisoi?</p> + + <p>Hänen esiintymisestään näytti kuitenkin + nainen tulleen vakuutetuksi, että hänen aikeensa olivat + rauhalliset.</p> + + <p>»Tänne eivät vieraat saa tulla», jatkoi + hän. »Menkää saarelta heti pois. Saatte + muuten olla iloinen, ettette ole tarttunut kiinni sudenrautoihin. + Menkää!»</p> + + <p>Suoraksi ojentuneena seisoi nainen siinä ja viittasi + tielle; mutta sitten hänen synkkä katseensa + hämmentyi. Vilkuillen arkana syrjään siveli + hän mustia hiussuortuviaan taaksepäin päivän + paahtamilta poskiltaan ja hapuili käsin rintojaan, joiden + alastomuuden hän vasta nyt alkoi tuntea.</p> + + <p>»Näytä minulle herran ruumis», sanoi + Boleslav.</p> + + <p>Silloin säpsähti nainen äkkiä, tuijotti + häneen kotvan aikaa silmät selällään ja + syöksyi sitten itkien hänen jalkoihinsa.</p> + + <p>»Armollinen herra—armollinen herra», kuului + puoleksi tukehtunut hämmästyksen huudahdus hänen + huuliltaan.</p> + + <p>Boleslav tunsi, kuinka hänen sormensa etsivät + hänen käsiään, ja sysäsi ne + kiihkeästi luotaan.</p> + + <p>»Näytä minulle ruumis», sanoi hän, + »ja korjaa sitte luusi!»</p> + + <p>Tyttö nousi verkkaan, potkaisi lapion syrjään + ja meni edeltä—puiston tiheimpään osaan.</p> + + <p>Lähimmän pensaan luona pysähtyi hän, + kääntyi seuraajaansa ja sanoi pelokkaasti: + »Tässä ovat yhdet raudat.»</p> + + <p>Boleslav väistyi syrjään.—Jollei hän + olisi tiennyt varoa, olisi hän ehdottomasti takertunut + rautoihin.</p> + + <p>Tyttö taivutti syrjään matalalla lerpottavat + puunoksat molemmin puolin käytävää, jota he + kulkivat, ja piti niitä kiinni ojennetuin käsin, kunnes + Boleslavkin yletti tarttua niihin; muuten olisivat vitsat + huiskahtaneet vasten hänen kasvojaan.</p> + + <p>Pieni yksikerroksinen rakennus, jonka katolla oli pitkä + savutorvi ja jota ympäröivät taimilavojen + särkyneet lasikatokset ja myllätyt multakasat, pisti + eräästä puutarhan aukeamasta näkyviin. Se oli + puutarharakennus, jossa hän poikasena oli usein leikkinyt + kukkaruukuilla, siemenillä ja juurimukuloilla. Ainoastaan + tämä oli tulelta säilynyt, kai siksi, ettei + murhapolttaja löytänyt tietä sen luo.</p> + + <p>»Täällä on miina», sanoi + jälleen nainen, viitaten kumpuun, joka näytti + äsken pengotulta myyränmättäältä, + ja mutisten puoleksi itsekseen hän jatkoi: »Ken + tänne tulee, on surman oma.»</p> + + <p>Boleslav kumartui maahan, kaivoi käsillään + sytyttimen möyheästä maasta ja heitti sen kauaksi + luotaan, niin että se kovalla paukauksella räjähti + muutaman puun runkoa vasten.—</p> + + <p>Tyttö käänsi päätänsä + hieman syrjään ja tuijotti häneen aralla, + kauhistuneella katseella—kuin hän olisi tehnyt jonkin + pyhäinhäväistyksen.—</p> + + <p>Sitten hän aukaisi oven.—</p> + + <p>Pimeä eteinen oli heidän + edessään.—</p> + + <p>Rakennuksessa oli kaksi huonetta. Vasemmalla oli ennen ollut + puutarhurin asuinhuone, oikealla hänen + työhuoneensa.</p> + + <p>Vasemmanpuolisesta huoneesta, jonka ovi oli puoliavoinna, + lemahti väkevä ruumiinhaju Boleslavia vastaan.</p> + + <p>Hän astui sisään.</p> + + <p>Pienen, pimeän huoneen keskellä lepäsi + eräänlaisilla mataloilta paareilla valkoiseen lakanaan + kääritty ruumis.</p> + + <p>»Jätä minut yksin», sanoi hän + päätään kääntämättä + ja nosti senjälkeen lakanaa. Hänen isänsä + kangistunut, pörröinen pää tuijotti + häntä vastaan. Silmät olivat painuneet + syvälle kuoppiinsa—otsa oli kulmakarvojen + välistä vetääntynyt uhkaaviin ryppyihin. + Poskien kuopissa oli vielä edelleen mustia karvapensaita, + vaikka parta muuten oli jo harmaantunut. Lyhyt, paksu nenä + oli ohentunut, ja ympäri suuta, joka vielä kuolleenakin + oli lujasti kiinni puristunut, oli tuskallisen uhkan piirre, joka + tuli sitä elävämmäksi, mitä kauemmin + hän sitä katsoi, ja näytti lopulta aivan + värähtelevän.</p> + + <p>Boleslav pani kätensä ristiin ja luki + Isämeidän. Hänen kyynelensä putoilivat + suurina pisaroina kuolleen vahakasvoille.</p> + + <p>»Sinun syyllisyytesi olkoon myös minun», + jupisi hän. »Jollen minä sinua puolusta, ei + sitä totisesti tee kukaan maailmassa.»</p> + + <p>Sitten levitti hän jälleen lakanan yli ruumiin, + jonka ympärillä kärpäset jo olivat alkaneet + surista.</p> + + <p>Käännyttyään näki hän tytön + mustan pään painautuneena kuolleen jalkoja vasten, + jolloin hänen niskansa terävästi erottui + ympäröivästä varjosta.</p> + + <p>»Mitä täällä teet?» tiuskaisi + hän hänelle.</p> + + <p>Tyttö säpsähti ja kyyristyen kokoon nosti + vasenta olkapäätään ikäänkuin + tahtoisi, että uhkaava isku kohdistuisi + siihen.—Hänen silmänsä tuijottivat tulisina + hiustiheikön alta.</p> + + <p>»Minua ei ole vielä kukaan ajanut pois hänen + luotaan», sanoi hän.</p> + + <p>»Minä ajan sinut pois.»</p> + + <p>Silloin tyttö nousi äänetönnä ja + poistui.</p> + + <p>Boleslav tempasi auki ikkunan, sillä hän tunsi + muuten tukehtuvansa. Sitten hän silmäili ympäri + huonetta.—Se oli ahdas ja jokseenkin + viheliäinen—ahdettu täpötäyteen + mitä erilaisimpia kaluja, jotka nähtävästi + olivat tulipalosta pelastettuja.—Kultajalkainen + pöytä hoippuvan koppatuolin rinnalla, talonpoikainen + telttasänky muhkeain marmorikonsolien + rinnalla—puoleksi pirstautunut venetsialainen peili + punatulkun puuhakin rinnalla. Mutta ennen kaikkea pisti + hänen silmiinsä kuva—tuo + viehättävä kuva kauniista puolalaisesta naisesta, + joka oli ollut hänen isoäitinsä ja josta koko + turmelus oli johtunut.</p> + + <p>Hänen ylpeät mustat silmänsä + tähystivät yhä käskevinä + etäisyyteen, ja notkea ratsupiiska valkoisessa, kaidassa + kädessä sanoi yhä vielä: Maahan polvillesi, + orja.</p> + + <p>Ainoastaan piiskanvarren timantti, joka ennen oli + välkkynyt kuin tähti, näkyi joutuneen kadoksiin. + Sen kohdalta oli väri hankaantunut pois ja harmaa + liinakangas oli paljastunut näkyviin. Myöskin + taiteellisilla leikkauksilla koristeltu kehys, joka esitti + kullattua ruusukiehkuraa, oli murentunut ja ruhjoutunut. Kukkien + keskeltä pilkistivät esiin puunsyyt, joita oli maalata + tuhrittu oranssinkeltaisella värillä.</p> + + <p>»Nähtävästi on hän juuri tuon + ensiksi pelastanut tulipalosta», ajatteli Boleslav, ja + ellei isän ruumis olisi ollut ikäänkuin + kieltämässä, olisi hän heti kohta temmannut + kuvan seinältä ja tallannut sen rikki.</p> + + <p>Eräässä nurkassa seisoi asekaappi, jossa oli + kokoelma uusia ja kallisarvoisia ampuma-aseita. Pistooleja ja + kaikenlaatuisia käyriä miekkoja riippui niiden + välissä.</p> + + <p>Kaapin yläpuolelle oli ripustettu linnasaaren + asemakartta, johon oli merkitty ne paikat, missä + jalka-ansat, miinat ja muut räjähdyslaitteet odottivat + tungettelijaa. Ylimalkaisen arvioimisen mukaan oli niitä + kaikkia yli sadan.</p> + + <p>Boleslavia värisytti. Eikö hänelle, tuolle + onnettomalle, riittänyt rangaistukseksi tämä + elämä, jota hänen oli viimeisinä vuosinaan + täytynyt viettää? Eikö hän ollut + majaillut kehnommin kuin vainottu metsäeläin + murhakalujensa keskellä, jotka uhkasivat häntä + itseään joka askeleella? Jos hän niistä + ainoankin unhotti, oli hän surman oma.—</p> + + <p>Kun Boleslav astui ovesta ulos, oli hän + vähällä kompastua Reginaan, joka kyyrötti + kynnyksellä.</p> + + <p>Päästäen valittavan äänen, joka + kuului tallatun koiran vingahdukselta, hypähti hän + pystyyn.</p> + + <p>Boleslavin valtasi äkillinen sääli, mutta se + katosi, ennenkuin hän oli sanonut lempeää + sanaakaan.</p> + + <p>»Miksi täällä makaat?» kysyi + hän.</p> + + <p>»Minun paikkani on tässä», vastasi + tyttö nöyrästi, mutta yhä sama hurja liekki + katseessaan.</p> + + <p>»Mitä se merkitsee. Koirathan kynnyksellä + venyvät!»</p> + + <p>»Minä myös», vastasi tyttö.</p> + + <p>»Onko nimesi Regina Hackelberg?»</p> + + <p>»On, armollinen junkkari.»</p> + + <p>»Sinäkö opastit ranskalaiset Kissanportaan + yli?»</p> + + <p>»Niin, armollinen junkkari.»</p> + + <p>»Miksi teit sen?»</p> + + <p>»Koska he sanoivat, että minun oli se + tehtävä.»</p> + + <p>»Kuka sanoi?»</p> + + <p>Tyttö käänsi katseensa maahan ja vaikeni.</p> + + <p>»Miksi et vastaa?»</p> + + <p>»Koska hän on kieltänyt.»</p> + + <p>»Kuka—hän?»</p> + + <p>»Armollinen herra!»</p> + + <p>»Niinpä sano siis häntä siksi.»</p> + + <p>»Kyllä, armollinen junkkari.»</p> + + <p>»Puhuttele minua herraksi äläkä + junkkariksi.—En ole mikään junkkari.»</p> + + <p>»Kyllä, armollinen herra.»</p> + + <p>»Herra—on sinun + sanominen—ymmärrätkö?»</p> + + <p>»Kyllä, armollinen herra.»</p> + + <p>»Herra—kirkas tuli ja leimaus—ainoastaan + herra!»</p> + + <p>Boleslavin kiihkeäin voimasanojen johdosta hytkähti + tyttö tuskallisesti, mutta kun hän oli + ymmärtänyt, mitä toinen tarkotti, kirkastuivat + hänen kasvonsa.</p> + + <p>»Kyllä, herra», sanoi hän niiaten.</p> + + <p>»Minulle sinun täytyy sanoa + kaikki—ymmärrätkö?—Minua ei armollinen + herra tarkottanut käskiessään sinun + vaieta.»</p> + + <p>»Hän sanoi, etten kenellekään saa + sitä puhua.»</p> + + <p>Boleslav puraisi huultansa. Miksi häntä + enempää ahdistaa? Olihan kaikki selvä kuin + päivä. Tätä olentoa oli käytetty + välikappaleena, koska hän oli kylliksi tuhma ja kehno + antautuakseen käytettäväksi.</p> + + <p>»Kuinka vanha olit, kun ranskalaiset tulivat + maahan?»</p> + + <p>Tyttö käänsi katseensa maahan. + »Viidentoista—herra.»</p> + + <p>Lempeämpi tunne oli uudelleen + heräämäisillään Boleslavin + mielessä, mutta synkkä ja haihtumaton epäluulo + tukahutti sen kohta.</p> + + <p>»Saitko maksun vaivoistasi?» kysyi hän purren + hampaitaan.</p> + + <p>»Kyllä, herra», vastasi tyttö + levollisesti.</p> + + <p>Boleslavia puistatti inhon puuska.</p> + + <p>»Kuinka suuri oli palkkasi?»</p> + + <p>»En tiedä, herra!»</p> + + <p>»Kuinka—etkö sitten tinkinyt?»</p> + + <p>Tyttö ei näyttänyt ymmärtävän. + »Isä otti rahat minulta pois», vastasi hän; + »hän väitti, että ne olivat syntirahoja. + Mutta niitä oli kouran täysi ja kaikki kultaa—sen + verran tiedän.»</p> + + <p>Boleslav mittaili häntä kummastunein katsein. Suuri + pää pörröisine, niskaan kömpelösti + solmittuine hiussuortuvineen oli nöyrästi + kumarruksissa. Hänellä ei näyttänyt olevan + aavistustakaan siitä halveksimisesta, jota toinen tunsi + häntä kohtaan. Tai kenties hän oli siihen niin + tottunut, että piti tämän + äänensävyn itsestään + selvänä.</p> + + <p>»Mitä sinulla oli ranskalaisten aikaan linnassa + tekemistä?» tiedusteli Boleslav edelleen.</p> + + <p>Tumma puna lehahti tytön kasvojen ja kaulan ylitse aina + alas rinnoille. Jokin kaukainen muisto näytti + herättäneen uinuneen häpeäntunteen hänen + mielessään.</p> + + <p>»Minä autoin ompelemisessa», sammalsi + hän.</p> + + <p>»Kuinka olit sitten joutunut linnaan?»—</p> + + <p>»Isäni sanoi minulle—minun oli + mentävä sinne ja kysyttävä armolliselta + herralta, olisiko mitään ommeltavaa.—Minun + täytyi ansaita leipäni, sanoi + hän.»—</p> + + <p>»Niinkö?»— —Pitkä + äänettömyys, sitte Boleslav jatkoi: »Mene ja + pane jotakin yllesi, Regina.»</p> + + <p>Tyttö kopasi peitellen rintojaan käsillään + ja puristi sitten paitaa niin tiukasti kaulansa ympäri, + että kaulus painui syvälle pulleaan lihaan.</p> + + <p>»No?»</p> + + <p>»Minulla ei ole mitään.»</p> + + <p>»Mitä ihmettä? Eikö armollinen herra ole + pitänyt huolta vaatteistasi.»</p><br> + + <p>»He repivät eilen röijyn + yltäni.»</p> + + <p>»Ketkä?»</p> + + <p>Hehkuva viha leimahti tytön silmissä.</p> + + <p>»Ketkä? + He—kyläläiset—ketkäs muut?» Ja + hän sylkäisi.</p> + + <p>Boleslavin valtasi omituinen kummastuksen ja tyydytyksen + sekainen tunne. Tässä oli siis joku, joka otti osaa + hänen vihaansa, jonka kohtalo oli sekottanut samaan + taisteluun, mikä hänellä itsellään oli + kyläläisiä vastaan taisteltavana.</p> + + <p>»He ovat vihamielisiä sinua + vastaan—kyläläiset—niinkö?»</p> + + <p>Regina nauroi ivallisesti. »He—hahaa! Hehän + heittelevät minua aina kivillä, missä vain + näkevät. Tuollaisilla kivillä!» Ja hän + piti koukistettuja käsiään jonkun matkan + päässä toisistaan kuvatakseen heittoesineiden + suuruutta.</p> + + <p>»Kuinka kauan he ovat heitelleet sinua + kivillä?»</p> + + <p>Regina aprikoi. »Kuusi vuotta jo.»</p> + + <p>»Eivätkä ole saaneet sattumaan.»</p> + + <p>»Ovat toki—monta kertaa. + Kas—tätä.» Ja hän päästi + paidan puoleksi laskeutumaan näyttääkseen arpea, + joka ihon rusottavan lämpimään + värisävyyn piirtäysi punertavana juovana + olkapäältä rinnalle.</p> + + <p>»Mutta nyt minä otan aina soikon + mukaani.»</p> + + <p>»Minkä soikon?»</p> + + <p>»Pesusoikon. Pidän sen aina pääni ja + selkäni suojana, kun he minua + kivittävät.»</p> + + <p>Boleslavia kauhistutti tällainen elämä, joka + oli kurjempi kuin koiran.</p> + + <p>»Miksi olet jäänyt tänne, kun he kerran + tavottelivat henkeäsi?» sanoi hän. + »Maailmahan on niin avara.»</p> + + <p>Regina ei näyttänyt ymmärtävän + häntä.</p> + + <p>»Mutta kuulunhan kuitenkin tänne», sanoi + hän kummastuneena.</p> + + <p>»Ja miksi läksit saarelta, jossa ainakin henkesi + oli turvassa?»</p> + + <p>Regina naurahti.</p> + + <p>»Olisiko hänen sitten pitänyt kuolla + nälkään?» kysyi hän—ja sitten + hän punastui äkkiä ja lisäsi aran + hätäinen ilme silmissään: »Armollisen + herran.»</p> + + <p>Boleslav nyökäytti hyväksyen + päätään.—Näyttihän tyttö + pelkäävän, että häntä heti paikalla + kuritetaan—tuo kurja olento.</p> + + <p>»En kyllä mielelläni kylään + mennytkään—useimmiten menin yöllä + Kissanportaan ylitse Bockeldorfiin, joka on kolmen peninkulman + päässä, Bockeldorf näette—,sieltä + sain jauhoja ja lihaa ja muuta, mitä + hän—armollinen herra—tarvitsi, kaksinkertaisella + hinnalla, ja aamulla olin jälleen täällä. + Mutta monta kertaa on sinne mahdoton + päästä—lumipyryjen ja tulvaveden aikaan. + Silloin on minun siis täytynyt mennä alas + kylään—siellä on mennyt paljon enemmän + rahaa—ja monta kertaa, kun he eivät antaneet minulle + mitään, lyöntejä + vaan—silloin»—hän nauroi viekkaasti ja + hurjasti, »silloin olen mennyt ja palannut ja ottanut + sieltä, mistä sain.»</p> + + <p>»Toisin sanoen—olet varastanut.»</p> + + <p>Regina nyökkäsi innokkaasti, ikäänkuin + odottaisi tästä erityistä kiitosta.</p> + + <p>Niin villiintynyt oli siis tämä olento, että + häneltä näyttivät kaikki hyvän ja pahan + käsitteet sekaantuneen.</p> + + <p>»Ja mitä eilen hait kylästä?» kysyi + Boleslav uudelleen.</p> + + <p>»Eilen—no, täytyyhän hänet toki + haudata! Aika tulee, herra, aika tulee. Itkemällä ei + hän tule maahan, ajattelin itsekseni.»—</p> + + <p>»Oletko sitten itkenyt?» kysyi Boleslav + halveksivasti.</p> + + <p>»Olen», vastasi Regina. »Eikö minun + olisi pitänyt?»—</p> + + <p>»No, entä sitten?»</p> + + <p>»Ja sitten otin soikon ja menin + pappilaan.—Kirkkoherra sanoi, etten saanut hänen + puhdasta taloaan saastuttaa—ja sitten menin ravintolan + isäntä Merckelin luo, hänhän on + kylänvouti, kuten herra tietää, ja siellä + näkivät minut sotamiehet—»</p> + + <p>»Mitkä sotamiehet?»</p> + + <p>»Ne, jotka ovat sodasta palanneet.»</p> + + <p>»Niin—jatka vain.»</p> + + <p>»Ja he huusivat: lyökää hänet + kuoliaaksi—lyökää hänet + kuoliaaksi—no, ja paikalla oli metsästys vauhdissa, ja + isäni—hänkin huusi, mutta hän oli + jälleen humalassa, sillä äijä juo ihan + hirveästi—ja kivet lentelivät vain ympäri + noin ja noin—ja sitten tulivat akat ja lapset ja + pitelivät minua kiinni, jotta sotamiehet voivat minua + pieksää,—mutta minä kouristin soikkoa + molemmin käsin ja paukuttelin heitä päihin + —noin ja taas noin—» Hän ojensi molemmat + jäntevät käsivartensa pystyyn + päänsä ylitse ja huiskautti ne sitten alas kuin + kurikat.—Kuten antiikkinen pronssipatsas seisoi tuo ihana, + kookas naisolento, joka kaiken tämän kurjuuden + keskellä oli kehkeytynyt niin kukoistavaan + uhkeuteen.—Siinäkin ujostelemattomuudessa, jolla + hän antoi alastomuutensa alttiiksi toisen katseelle, oli + jotakin antiikkista suloutta.—Tosin tuo hänen + esiintymisensä tuskin oli muuta kuin ilotytön + julkeutta, naisen, joka jo aikoja sitten oli vieraantunut + kaikesta häveliäisyydestä.</p> + + <p>»On kai sinulla jokin huivi edes», sanoi Boleslav + kääntyen poispäin.</p> + + <p>»On, huivi minulla on, villainen.»</p> + + <p>»Kääri se sitten ympärillesi.»</p> + + <p>Tyttö kääntyi vaieten oveen, jonka edessä + seisoi, ja palasi muutamain sekuntien jälkeen takaisin + verhoutuneena punakirjaiseen saaliin, jonka hän oli + käärinyt ristiin rinnalleen ja kiinnittänyt + solmuun selkänsä taakse. Nyt, kun hän oli + huomannut herättävänsä pahennusta, + näytti hän häpeävän yksin paljaita + käsivarsiaankin, joita ei keinolla millään + käynyt peittäminen. Hän piti niitä + ristissä selkänsä takana ja ryömi eteisen + pimeimpään nurkkaan.</p> + + <p>»Onko sinua siis kielletty armollista herraa + hautaamasta?» tutkisteli Boleslav edelleen.</p> + + <p>»Ei, kukaan ei ole virkkanut mitään», + vastasi tyttö. »Mutta enhän ole + kysynytkään keltään.»</p> + + <p>»Miksi et?»</p> + + <p>»Koska kivet sinkoilivat heti ympärilleni. Ja + silloin ajattelin: Kukapa häntä tulisi noutamaan, kaiva + sinä hänet vain itse maahan.»</p> + + <p>»Sinä yksin?»</p> + + <p>»Kun kerran olen hänet yksin kantanut + Kissanportaalta kotiin, voin hänet + haudatakin»——</p> + + <p>»Mihin sitten—kirkkomaahanko?»</p> + + <p>»Kirkkomaahan! Hahaha—sepä olisi kaunista! + Kylän läpi en elävänä pääsisi + hänen kanssaan. Mutta linnan edustalle—puutarhaan. + Olin parhaillaan hautaa kaivamassa, kun herra saapui—kaunis + hauta—syvä hauta—siellä lepää + yhtä mukavasti kuin kivisessä hautaholvissakin, + herra.»</p> + + <p>Boleslavin huulilla pyöri kiittävä sana... Tuo + koiran uskollisuus, joka kysymättä, vitkastelematta oli + riemuiten astunut tuhatta kuolemaa vastaan, ansaitsi kyllä + palkinnon. Hyvä, niinpä olikin hän sen maksava + kilisevällä kullalla. Sitä hän kaiketi + mieluummin halusikin, tuo kurja olento. Boleslav päätti + kohta saatettuansa isänsä viimeiseen lepoon sanoa + hänelle jäähyväiset—niin kauaksi + hän saattoi jäädä paikoilleen.</p> + + <p>Tosiaan, isän saattaminen viimeiseen lepoon ei ollut + leikin asia. Että hänelle täytyi hankkia + kunniallinen hautaus kuten jokaiselle kristitylle ihmiselle ja + ettei hänen paikkansa Schrandenin perhehaudassa saanut + jäädä tyhjäksi, se oli Boleslavin + mielestä lapsen järkähtämätön + velvollisuus isäänsä kohtaan.—Ja vaikkapa + hän itse samalla joutuisikin perikatoon!— —Mutta + olihan Preussissa sitäpaitsi esivalta, ja herra von + Schön, joka sitäpaitsi oli hänen äitinsä + sukulainenkin, hallitsi ankarasti.</p> + + <p>Kun hän kääntyi lähteäkseen, johtui + hänen mieleensä, ettei hän voinut astua sataa + askelta omalla kotikonnullaan joutumatta sata kertaa + hengenvaaraan.</p> + + <p>Ilman tätä naista, jota hän inhosi, oli + hän avuton kuin lapsi.</p> + + <p>»Vie minut nostosillalle», sanoi hän, + »ja ennen palaamistasi raivaa satimet pois + tieltä.»</p> + + <p>»Kyllä, herra.»</p> + + <p>Mutta tyttö seisoi kuin puutuneena paikoillaan.</p> + + <p>»Mitä odotat?»</p> + + <p>»Antakaa anteeksi—mutta herra kai on ollut + taipaleella koko yön, ja siksi luulen— + —»</p> + + <p>»No, mitä sitten?»</p> + + <p>»Herra tietenkin on väsynyt ja + nälissään.—»</p> + + <p>Nainen oli oikeassa. Hän oli niin uupunut, että + saattoi tuskin pysyä jaloillaan.</p> + + <p>Mutta häntä inhotti ottaa palaakaan leipää + näistä käsistä. Mieluummin hän tahtoi + ottaa vihollisiltaan.</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="V" id="V"></a> + + <h2>V.</h2><br> + + <p>»Mustan Kotkan» vierashuoneessa istui samana + hetkenä joukko Schrandenin porvareita ja porvarinpoikia + kokoontuneina aamunaukkujensa ääreen.</p> + + <p>Schrandenilaisten täytyi alottaa varhain, jos ennen + puoltayötä tahtoivat saada + päivätyönsä suoritetuksi; sillä vaikka + he olivat iät kaiketkin kapakkaelämää + rakastaneet, niin nyt vasta he olivat joutuneet + tykkänään pois suunniltaan.</p> + + <p>Nuori Merckel oli kaikissa juomingeissa esimiehenä. + Hän oli kasvanut tanakaksi, leveäharteiseksi mieheksi, + jonka rohkeasti pystyyn kierretyt sotilasviikset oivallisesti + pukivat hänen kasvojaan ja jonka esiintyminen kaikessa + huolimattomuudessaan, joka saattoi alentua renttumaisuudeksi, ei + ollut vailla eräänlaista miellyttävyyttä. + Rauhanteon jälkeen ei hän ollut, kuten + lähinnä olisi saattanut luulla, ottanut eroaan, vaan + oli ainoastaan epämääräiseksi ajaksi palannut + lomalle kotiseudullensa, jossa hän aikoi rauhallisesti + harkita, olisiko soveliasta edelleen palvella vakinaisessa + sotaväessä.—Ainakaan ei hänen + tähänastinen ammattinsa asettanut mitään + esteitä tämän päätöksen tielle, + sillä tarkoin katsoen ei hänellä ollut + mitään ammattia.</p> + + <p>Aina neljänteenkolmatta ikävuoteensa asti oli + hän katsellut useita eri maita ja erilaisia + elämänasemia, elellen sillaikaa enimmäkseen + isänsä varoilla, ja oli ollut iloinen, kun puhjennut + sota vihdoinkin tarjosi tehtävää hänen + toimintatarmolleen, joka siihen asti oli voinut ilmetä + ainoastaan ilkeissä kepposissa.</p> + + <p>Kuten nuori Baumgart oli hänkin astunut sotaväkeen + vapaaehtoisena jääkärinä, oli samoin kuin + tämäkin siirtynyt nostoväkeen, kohonnut + siellä luutnantiksi ja kantoi tunnustetun urhoollisuuden + merkkinä teräsristiä ylpeydestä paisuvalla + rinnallaan.</p> + + <p>Toistaiseksi ei hän ajatellut jättää + kotiseutuaan, missä hän joka päivä uudelleen + ja uudelleen täysin siemauksin sai nauttia tuosta + ylevästä tunteesta, että hän oli sankari, + leijona.</p> + + <p>Hän joi, kerskui ja lietsoi vihaa kavaltajaa kohtaan, + vihaa, joka voitokkaiden sotilaiden palattua oli vielä + kerran leimahtanut kirkkaaseen liekkiin.—Hänen + yllytyksestään olivat schrandenilaiset menneet + Kissanporrasta hävittämään siten sulkeakseen + vapaaherran saarelleen.</p> + + <p>Rohkeimmissa unelmissaankaan eivät he olleet uskaltaneet + toivoa, että hän halvauksen kohtaamana vaipuisi maahan + heidän silmiensä edessä, ja riemuiten he palasivat + kylään tätä viestiä kertomaan.</p> + + <p>Että isänmaan kavaltajan hautaus oli + kiellettävä, oli pian päätetty asia. + Kunnioittaakseen tätä ihanaa ajatusta, joka kruunasi + heidän vihansa, viettivät he suuren riemujuhlan, joka + oli nyt jo kestänyt kolme päivää eikä + näyttänyt ottavan ollenkaan + päättyäkseen.</p> + + <p>Kun he kaikki seisoivat yhtenä miehenä, kun + kylänvouti oli heidän puolellaan ja kirkkoherra + näytti sulkeneen molemmat silmänsä, ei heillä + näyttänyt olevan mitään pelkoa, että + esivalta puuttuisi asiaan.</p> + + <p>Että vainajalle ilmestyisi auttaja, sitä he + eivät olleet aavistaneetkaan.</p> + + <p>Sillä junkkari—taivaan + talikynttilät!—missä oli + junkkari?—Tietämättömiin kadonnut, + varmaankin hunningolla, menehtynyt nimensä + häpeään.</p> + + <p>»Tuolta tulee joku, jolla on nostoväen lakki + päässään», sanoi Felix Merckel + katsellen ikkunaverhojen raosta kylän torille, joka + lepäsi keltaisena ja tomuisena keskipäivän + helteessä.</p> + + <p>Melu juomapöydän ääressä taukosi. + Odottavassa jännityksessä katseltiin vieraan + tuloa.—Nuori Merckel ojensi jalkansa suoraksi ja leikitteli + huolimattomasti ritarimerkillään.</p> + + <p>Ovi aukeni. Valovirta tulvahti tulijan takaa + hämärään, viileään huoneeseen ja + katosi heti jälleen.</p> + + <p>Vieraita tervehtimättä tulija astui + tarjoilupöydän luo, jonka ääressä + eräs tarjoilijaneiti istui sukankutimineen, ja kysyi, oliko + kylänvouti tavattavissa.</p> + + <p>Ei,—hän oli mennyt pellolle.</p> + + <p>Herra Merckel jätti mielellään + ravintolaliikkeensä valvomisen pojalleen, sillä + hän oli huomannut, että oluttynnyrit tyhjenivät + kahta vertaa nopeammin, kun hän ei ollut + saapuvilla.—Felixillä oli erittäin tepsivä + tapa kiihottaa vieraita juomaan, joka hänelle, + isännälle, ei olisi soveltunut. »Lurjus, ken ei + ryypi sakkojaan!» Tai »ken minut nyt + kilistettyämme jättää kitimeen, hän + olisi jättänyt minut kiipeliin vihollistenkin + edessä.»—Ja muita samanlaisia + puhetapoja.—Ja hänen kehotuksiaan piti seurata, + sillä schrandenilaiset eivät halunneet + menettää luutnanttinsa arvonantoa—ja + sentähden oli Felix Merckel isänsä kassakirstun + todellinen aarre.</p> + + <p>Ettei vieras, jolla oli nostoväen lakki + päässään, ollut häntä tervehtinyt, + vaikka hänellä oli upseerin tunnusmerkki takkinsa + rinnuksessa, suututti häntä, ja hän + päätti sentähden olla häntä + ensinkään huomaamatta.</p> + + <p>»Voinko jäädä voutia odottamaan?» + kysyi vieras.</p> + + <p>»Tämähän on ravintola», vastasi + neiti.</p> + + <p>Vieras istuutui vastapäiseen nurkkaan, selin + juopottelijoihin, laski nahkalaukkunsa pöydälle ja + nojasi päänsä käteensä.</p> + + <p>Felix herrasta, jota miellytti, että häntä + katseltiin, tuntui tämä käytös aivankuin + taisteluvaatimukselta. Sitäpaitsi suututti isän kelpo + poikaa se, ettei vieras halunnut mitään juodakseen.</p> + + <p>»Amalia, kysy herralta, eikö hän halua + mitään nautittavaa», huusi hän kovalla + äänellä tarjoilupöytää kohden.</p> + + <p>Vieras ei ollut kuulevinaan mitään. Neiti meni + hänen pöytänsä luo ja höpisi jotakin + väkevästä schrandenilaisesta oluesta.</p> + + <p>»Kiitos—en juo mitään», vastasi + hän kohottamatta katsettaan.</p> + + <p>Felix herra pureksi viiksiensä kärkiä. + Hänestä oli selvää, että tämä + käytös ansaitsi rangaistuksen. Hänellä oli + pian hyökkäyssuunnitelma valmiina.</p> + + <p>Hän nousi ja heiluttaen kansiniekkaa oluthaarikkaansa + alotti pontevalla rintaäänellä:</p> + + <p>»Rakkaat toverit ja kansalaiset ynnä kaikki + arvoisat läsnäolijat! Preussin kunniakkaat taistelut + ovat taistellut. Armas isänmaamme on noussut tomusta + jälleen uuteen, aavistamattomaan loistoon. Useimmat + meistä ovat vuodattaneet verta kunnian kentällä + tai ainakin antaneet rintansa vihollisten luodeille alttiiksi. + Ken on preussilainen isänmaan ystävä, hän + juokoon kanssani maljan Preussin kunniaksi ja Preussin + menestykseksi!»</p> + + <p>Kimakasti hurraten kohottivat kaikki haarikkansa huulilleen, + mutta heidät keskeytti luutnantin jyrkkä + »seis» huuto.</p> + + <p>»Näen täällä jonkun», huusi + hän, »joka näyttää vetäytyvän + pois tätä kunniavelvollisuutta + täyttämästä.» Kannukset kilisten + hän astui vieraan pöydän luo.</p> + + <p>»Herra», tiuskaisi hän hänelle. + »Ettekö tahdo juoda Preussin kunniaksi?»</p> + + <p>Vieras kääntyi puoleksi syrjään sanoen: + »Tahdon olla rauhassa.»</p> + + <p>»Mitä, herra? Te kannatte nostoväen + kunniamerkkiä lakissanne ja kieltäydytte— — + —»</p> + + <p>Vieraan äkillinen tarttuminen laukkuunsa sai hänet + vaikenemaan.</p> + + <p>Samassa hengenvedossa hän näki kaksipiippuisen + ratsupistoolin välähtävän vieraan + kädessä, näki hänen hypähtävän + pystyyn ja katsoi peräytyen kalpeihin, uhkaaviin kasvoihin, + jotka hän hyvin tunsi, mutta joista ei kuitenkaan ollut + konsanaan leimahdellut tällaisia salamoita häntä + kohden.</p> + + <p>Hän käsitti heti: hänen vastassaan seisoi mies, + joka oli valmis mihin tahansa.</p> + + <p>»Katso minua, Felix Merckel», sanoi entinen + ystävä, »niin käsität, ettei minulla + ole mitään tekemistä sinun kanssasi.» Jos + sinä tai joku teikäläisistä uskaltaa tulla + liian lähelle minua, niin olkaa varmat, että sinut tai + ensimäisen, joka tulee, ammun kuoliaaksi kuin + koiran.»</p><br> + + <p>Felix Merckel oli äkkiä malttanut mielensä.</p> + + <p>»Ah, herra parooni!» sanoi hän + syvään kumartaen. »Sitten tosiaankaan en + ihmettele, ettei Preussin— —»</p> + + <p>Pistoolin kaksoishanan kaksinkertainen naksahdus pani + hänet vaikenemaan.</p> + + <p>»Vielä kerran, ole varoillasi, Felix Merckel; olen + upseeri kuten sinäkin.»</p> + + <p>Tämä uudistettu varotus teki vaikutuksensa.</p> + + <p>»Ainakaan en tahdo häiritä!» sanoi Felix + herra kumartaen toistamiseen ja mennen takaisin paikalleen, + jolloin kannukset hänen saappaissaan kilisivät + hiljemmin.</p> + + <p>Schrandenilaiset istuivat nenät yhdessä, ja kohta + astui vanha Merckel huoneeseen. Hänen ylen lihavat, + sileäksi ajellut kasvonsa säteilivät hyvinvointia + ja hyväntahtoisuutta. Huolellisen arvokkaana kuten + kylän patriarkan sopi, kulki hän laseilla ja pulloilla + täytetyn tarjoilupöydän ohitse. Rasvasta + kiiltävillä atlasliiveillä riippuivat paksut, + hopeaiset kellonperät, joiden kahta vitjaa alhaalta yhdisti + kultainen maurilaispää ja joissa riippui merenkullasta + tehty sydän.</p> + + <p>»Herrako on halunnut minua puhutella?» kysyi + hän syvällä kumarruksella, joka kuitenkin + ikäänkuin katkesi keskeltä kahtia, kun pienet + kissansilmät huomasivat, ettei vieraalla ollut lasia + edessään. Sellaiselle, joka ei mitään + nauttinut, ei kannattanut tehdä kumarrusta.</p> + + <p>Schrandenilaiset istuivat korviaan heristäen.—Felix + oli hypähtänyt pystyyn ikäänkuin odottaen + suotuisaa silmänräpäystä iskeäkseen + nyrkillään entistä + ystäväänsä.</p> + + <p>»Hän on nuori herra parooni, isä», huusi + hän helakasti nauraen.</p> + + <p>Merckel ponnahti kolme pitkää askelta takaperin. + Hänen hyväntahtoinen hymynsä kivettyi, hänen + lihavat kätensä hapuilivat kellonvitjojen + maurilaispäätä ja kouristuivat siihen kiinni.</p> + + <p>»Saanko puhutella teitä kahdenkesken?»</p> + + <p>»Oi herra parooni—tietysti, herra + parooni—jos suvaitsette, herra parooni.»</p> + + <p>Ja hän avasi leveällä liikkeellä sivuoven, + joka vei pieneen arvohenkilöille varattuun huoneeseen. + Rikkinäisellä vähäkankaalla verhottu sohva + ynnä muutamat nojatuolit odottivat siellä ravintolan + ylhäisempiä vieraita. Ristikoilla varustetun + piippuhyllyn yläpuolella riippui taulu, johon oli + kirjotettu: »Täällä saa juoda ainoastaan + viiniä.»</p> + + <p>Ennenkuin isäntä sulki oven Boleslavin jälkeen, + viittasi hän salavihkaan tuvassa istuville miehille + ikäänkuin heidän levottomuuttaan + viihdyttääkseen. Sitten hän loi kotiinpalanneeseen + herranpoikaan puoleksi ummistuneiden silmäluomiensa alta + lyhyen, tutkivan katseen, joka ilmeisesti näytti + täyttävän hänet suurella + tyytyväisyydellä, sillä hänen hymynsä + sai uudelleen hyvinvoivan, kylläisen rasvankiiltonsa.</p> + + <p>»Kuinka herra junkkari onkaan kasvanut sitte viime + näkemän!» alotti hän.—»Aivan + merkillistä!»</p> + + <p>Boleslav tuijotti häneen + äännetönnä.</p> + + <p>»Ja vanhaa armollista herraa ei herra junkkariherra + parooni, täytyy kai sanoakseni—enää ole + tavannutkaan elossa. Olette tullut liian myöhään + autuaan vainajan silmiä sul— — + —»</p> + + <p>Hän pysähtyi keskelle sanaa ja puristeli + kiihkeästi kellonperien merenkultaista sydäntä, + sillä Boleslavin katse, joka tuimana ja uhkaavana oli + kiinnitetty hänen kasvoihinsa, alkoi saattaa hänet + levottomaksi.—Olikohan hänellä ehkä + edessään jokin maankiertäjä, joka tahtoi + käydä hänen kimppuunsa?</p> + + <p>»Mutta minä en tule liian + myöhään», puhkesi Boleslav puhumaan, + »tehdäkseni tyhjäksi ne konnankujeet, joilla + isältäni tahdotaan riistää hänen + viimeinenkin kunniansa.»</p> + + <p>»Mitä ihmeen konnankujeita herra parooni + tarkottaa?»</p> + + <p>»Neuvon teitä, arvoisa herra, + jättämään tekopyhän naamanne. Näen + teidän lävitsenne. Minun korviini on saapunut eräs + teidän lausuntonne, jonka johdosta sietäisi kurittaa + teitä tuossa paikassa.»</p> + + <p>»Herra parooni!»—ja hän näytti + aikovan lähetä ovea.</p> + + <p>»Jääkää», käski Boleslav + asettuen hänen tielleen. Onneksi hän oli kaikki nuo + roistonnaamat nähdessään jälleen saavuttanut + perinnäisen tietoisuutensa käskijän arvostaan. + »Näinkö suoritatte kiitollisuudenvelkaanne + suvulleni, jonka armo teidät on tehnyt siksi, mitä + olette?»</p> + + <p>Rihkamakauppias, joka kerran oli saapunut linnaan paikkaa + etsivänä palvelijana ja sittemmin linnan + toimitusmiehenä vähitellen koonnut omaisuutensa, painoi + loukatun viattomuuden ilme kasvoillaan oikean nyrkkinsä + vasenta kämmentänsä vasten, samalla + surkuttelevasti maiskuttaen kieltään.</p> + + <p>»Rakas herra parooni», sanoi hän, ja + leveät, kiiltävät kasvot säteilivät + sulaa isällistä lempeyttä. »Annan teille + anteeksi loukkauksen, jonka päästitte suustanne, ja + annan teille luotettavimmat tiedot, ikäänkuin ei + mitään olisi tapahtunut,—siitä toivottavasti + näette parhaiten, miten ystävälliset minun + tarkotukseni ovat».</p> + + <p>»Pyydän päästä + ystävyydestänne!» jyräytti Boleslav + väliin. »Olette velvollinen Schrandenin + kylänvoutina minulle puhumaan ja vastaamaan—eikä + muuta.»</p> + + <p>»Schrandenilaiset, rakas herra parooni, ovat + nimittäin hirveitä ihmisiä. Sanoin sen aina jo + rakkaalle vaimovainajalleni—tunsittehan hänet, herra + parooni! Niin, niin—kuinka usein hän ottikaan pienen + junkkarin käsivarrelleen eikä ajatellut, että + kerran tuollaisen kiitoksen— —»</p> + + <p>»Asiaan!»</p> + + <p>»Marianne, sanoin usein, nämä schrandenilaiset + ovat vielä minun surmani, sillä mitä he saavat + päähänsä— —kerran he saivat + päähänsä, etteivät juo minun + katajanmarjaviinaani. Hyvää, kirkasta, puhdasta + katajaistani, herra parooni! Nyt ovat he saaneet + päähänsä, etteivät salli armollista + herraa haudata, ja—kunniani kautta!—ei Jumala + eikä perkele voi heitä siihen + pakottaa.—Ettekä tekään, herra parooni. + Miksi niin?—Ruumisvaunut ovat ammattikunnan omat—ja + se ei anna niitä;—hevosiakaan ei teille anna kukaan + ... ruumiinkantajia, o hyvä Jumala ... + kiertäkääpäs kerran ympäri + kylää ... kiertäkää ja kuulustelkaa, + kuka tahtoo ottaa herra paroonin hartioilleen ... jos jonkun + satutte löytämään, niin neljännestunnin + kuluttua ovat he hänet pieksäneet + raajarikoksi—sillä nämä schrandenilaiset...! + No, ja kirkkoherra.—hänellähän on + suurin sananvalta—mutta menkäähän + kirkkoherran luo—sielläpähän saatte kuulla, + mitä hän arvelee. Kellonsoitosta ja siunauksesta ei + puhettakaan ... niin, edes ruumiskirstuakaan ette saa + teetetyksi.»</p> + + <p>»Tahtoisinpa sen nähdä», sanoi Boleslav + hampaitaan kiristäen, sillä hän tunsi uhmansa + paisuvan sitä suuremmaksi, mitä selvemmin hän + näki tämän pahuuden ja ilkeyden verkon.</p> + + <p>»Niinkö, <span class="wide">tahdotteko</span> sen + nähdä?» huusi vanha Merckel huonosti salatulla + voitonriemulla; »Teidän tahtonne on tapahtuva, herra + parooni.»</p> + + <p>Hän avasi oven tarjoiluhuoneeseen, josta kuului monien + ihmisäänten sekava möly. Sinne näytti + tällä välin puolet kylää + kokoontuneen.</p> + + <p>»Hackelberg tulkoon tänne!» huusi hän + sinne ovenraosta ja tempasi kiireisesti oven kiinni, sillä + sen reunaan oli tarttunut useita sormia ilmeisesti aikoen temmata + sen seposelälleen.</p> + + <p>»Jollei hän enää ole + eiliseltään humalassa, sanoo hän pian teille + alamaisen ajatuksensa vasten kasvojanne.»</p> + + <p>Hänen silmistään säkenöi + peittelemätön vahingonilo, sitten + vetääntyivät hänen kasvonsa jälleen + surumielisen hyvinvoipaan, patriarkalliseen hymyyn.</p> + + <p>»Olette torjuneet ystävyyteni luotanne, nuori + mies», alotti hän meren kultasydäntä + nypelöiden. »Olette solvannut ja loukannut harmaita + hapsiani—hyvä—en teille siitä vihottele. + Ette olisi sitä tehnyt, jos olisitte tiennyt, kuka se oman + henkensä uhalla, schrandenilaisten selän + takana—sillä jos he olisivat sen nähneet, + olisivat he minut kuristaneet kuoliaaksi—pelasti autuaan + paroonivainajan nälkään + nääntymästä—kysykää vain + neidiltä!— —»</p> + + <p>»Keltä neidiltä?»</p> + + <p>»No, rakkaalta, uskolliselta neiti + Reginalta—autuaan isävainajanne + sydänkäpyseltä. Hän on oikea helmi, herra + parooni. Teidän on pidettävä häntä + kunniassa ja otettava hänet mukaanne matkoille. Hänelle + pistin usein pimeässä palan leipää ja + savustettua makkaraa, herra parooni, ja pussin kahvia, herra + parooni, aikana, jolloin itse söin ainoastaan ruispuuroa + eineekseni, koska satamat olivat suljetut, herra + parooni.»</p> + + <p>»Ettekö saanut niistä maksua?»</p> + + <p>»No, sainpa niinkin, vaikkapa oikeastaan vain + taivaallisen palkinnon vuoksi panin henkeni alttiiksi.—Ja + onhan sitä tosin vielä pieni jäännöskin + viime jäidenlähdön ajalta, jos herra parooni + tahtoisi olla niin suosiollinen— —»</p> + + <p>»Kirjottakaa lasku saatavistanne; rahat tullaan teille + lähettämään.»</p> + + <p>»Sillä ei ole kiirettä, herra parooni. Luotan + kyllä teihin, herra parooni. Jos annatte jotakin arvoa + vanhan, kokeneen miehen neuvolle, niin menkää nyt + kauniisti kotiin,—kaivakaa linnan taakse hauta, laskekaa + autuas isävainajanne siihen—öiseen + aikaan—aivan hissukseen, aivan hissukseen... Rakas neiti + Regina, hänhän voi tarttua ruumiin toiseen + päähän—sitten ladotte turpeet paikoilleen, + jotta nurmikko tulee sileäksi ennalleen, eikä kukaan + tiedä, mihin hänet on kuopattu, ja ennen aamun + valkenemista tarttukaa Reginaa käsivarteen ja + menkää jälleen kauniisti sinne missä— + — —»</p> + + <p>Hän vaikeni, sillä Boleslavin sormet kopeloivat + jälleen pistoolinperää. Tämän + kunnonmiehen mahtipontisesta neuvosta irvisteli esiin niin + pirullinen iva, että se kiihotti hänen vastustushalunsa + äärimmilleen.</p> + + <p>Näiden myrkyllisten sanojen tunkeutuessa hänen + korviinsa oli hänen aivojensa lävitse salamana + leimahtanut epätoivoinen ajatus.</p> + + <p>Tosiaankin, tämä hautaus oli vain ensimäinen, + vähäisin osa tehtävästä, joka + hänellä oli suoritettavanaan! Pitikö hänen + lähteä täältä yön hämyssä + ja sumussa—hiipiä ikäänkuin pahantekijä + isiensä perinnöltä jättääkseen + kaiken, mitä he olivat luoneet, häviölle + alttiiksi? Ei, vaan tänne hänen oli + jääminen—kestäminen kaikki uhmaten + näitä hyenoita, joista kurjin seisoi virnistellen, + kissansilmät ahneesti vilkkuvina hänen + edessään ja vaani vain tilaisuutta karatakseen + isännättömän saaliin kimppuun.</p> + + <p>Kestävyyttä! Kestävyyttä!</p> + + <p>Tämä oli se sovitus, jota isien synnit + häneltä vaativat!</p> + + <p>Ja eikö tuo jumalaton teko, joka oli hänen + perintönsä hävittänyt maan + päältä, yhä huutanut kostoa taivaaseen + saakka.</p> + + <p>Oliko hänen vetäytyminen tiehensä + ikäänkuin karkuri, ikäänkuin + lipunpettäjä, ja jättäminen niille hyvilleen + ei ainoastaan kotikontunsa, vaan lemmittynsäkin, jonka + hän oli kadottanut ajaksi ja iäksi, mutta joka + kuitenkin odotti häntä ikävällä ja + pelolla?</p> + + <p>Ei, vaan täällä, tällä Schrandenin + linnan raunioilla liehui hänen + lippunsa—tulikirjaimilla oli siihen piirretty sana + »kosto».</p> + + <p>Ja kurja se, joka lippunsa jättää + vihollisille!</p> + + <p>Hän astui aivan kylänvoudin eteen, ja + seivästäen uhkaavan katseensa hänen kasvoihinsa + huusi hän: »Kuka on Schrandenin linnan sytyttänyt + tuleen?»</p> + + <p>Herra Merckelin rasvaiset kasvot vavahtivat. Sanat olivat + sattuneet hänen omantuntonsa kipeimpään + kohtaan.</p> + + <p>Samoin säpsähti jokainen schrandenilainen, kun + kysymys tämän ilkityön tekijästä sattui + hänen korviinsa. Yksi ainoa vain ei + säpsähtänyt—ja se oli pahantekijä + itse— — —</p> + + <p>Herra Merckel koetti toipua vastaamaan, mutta samassa yltyi + hälinä tarjoiluhuoneessa kovaksi meluksi. Hän teki + ehdottomasti liikkeen ovea kohden, ikäänkuin tahtoisi + työntää salvan tulevain tapausten eteen, mutta + samassa temmattiin ovi auki, ja sisään tunkeutui + villin, uhkaavan joukon seuraamana pieni, renttumainen ja + repaleinen mies. Hänen karkea musta tukkansa valui + rasvaisina suortuvina hartioille, parransänki oli + harmahtava, ja punaisten, ripsettömäin + silmäluomien alta tirrottivat lasimaiset + juoponsilmät.</p> + + <p>Hän huitoi nyrkillään ympärilleen ja + kiljui: »Missä se mies on? Missä on se + sikiö?—Minä tahdon hänet kuristaa, sen + sikiön!»</p> + + <p>Mutta nähtyään Boleslavin kookkaan vartalon + vastassaan jäntevästi pystyyn ojentuneena, vaikeni + hän yhtäkkiä keskellä + rähinäänsä ja murisi ja öhki + itsekseen.</p> + + <p>Hänen takanaan kohosi kokonainen seinä + kiihtyneitä, häjynilkisiä, uteliaita kasvoja, + jotka kaikki tuijottivat Boleslaviin kuten vangittuun + ihmeotukseen.</p> + + <p>»Minä yksin kaikkia noita vastaan!» ajatteli + hän, ja hänen rintansa kohosi.</p> + + <p>»Oletteko puuseppä Hackelberg?» kysyi + hän pitäen katseillaan juoppoa loitolla. + Tämän miehen kuva palasi lapsuuden ajoilta + himmeänä hänen muistoonsa. Kerran, kun hänet + oli linnan pihalla piesty pahanpäiväiseksi + salametsästyksen tähden, oli hän surkealla + parunnallaan säikyttänyt Boleslavin hiljaisista + unelmistaan. Nyt samainen mies puristi kätensä + nyrkkiin, pöyhistelihe ja mörisi ja röhki jotakin + itsekseen.—</p> + + <p>»Tekö valmistatte ruumiskirstuja tässä + kylässä?»</p> + + <p>Puuseppä pudisti vitkalleen päätänsä + tuijottaen tylsänä eteensä. Sitten hän puhui + ikäänkuin haudasta:</p> + + <p>»Teen enää vain kaksi ruumiskirstua— + —toisen itselleni ja—toisen vietellylle + lapsiraukalleni.»</p> + + <p>Schrandenilaiset nauroivat salavihkaan. He tunsivat + tämän ilveilyn sangen hyvin. Kun kylässä joku + oli kuollut, noutivat he puusepän ja sulkivat hänet + viinapullon ja tarpeellisten lautojen kera johonkin huoneeseen + eivätkä päästäneet häntä + sieltä, ennenkuin kirstu oli valmis.</p> + + <p>Hän oli kerta kaikkiaan vaarallinen mies, tämä + Hackelberg, sen tiesivät schrandenilaiset sangen hyvin + eivätkä päästäneet häntä + sekunniksikaan näkyvistään. Missä hän + liikkuikin, pitivät he häntä silmällä; + monet korvat kuulostelivat ahmien hänen sanojaan, ja + yhtä monet käsivarret olivat alati valmiina tarpeen + tullen nitistämään hänet hengiltä.</p> + + <p>He sallivat hänen istua kapakassa rinnallaan, he + juottivat hänet humalaan ja syöttivät hänen + vatsansa täyteen, he kuuntelivat häntä tai + tukkivat hänen suunsa, he panivat hänet lukkojen ja + salpojen taakse tai antoivat hänen kiduttaa heitä + itseään—oli ikäänkuin he olisivat + pukeneet lihaan ja vereen pahan omantuntonsa ja + päästäneet sen juoksentelemaan ympärinsä + tämän hunningolle joutuneen juomarin hahmossa.</p> + + <p>»Ketkä muut paitsi te valmistavat kylässä + ruumiskirstuja?»</p> + + <p>Schrandenilaiset purskahtivat hirnuvaan nauruun. Hän + kyllä saisi ponnistella päästäkseen totuuden + perille.</p> + + <p>Hackelberg pöyhistihe.</p> + + <p>»Kurja lapsiparkani», murisi hän tuijottaen + lasimaisilla silmillään herra Merckelin + merenkultasydämeen, joka hänen + päässänsä näytti pyörivän, + mutta sitten hän yhtäkkiä kavahtui puoliunestaan, + hänen silmiinsä ilmestyi synkkä kiilto, hän + ojensi nyrkkinsä Boleslavia kohden ja huusi:</p> + + <p>»Mitä tahdotte minulta, herra?—Tahdotte + minulta ruumiskirstun! Kenelle tahdotte minulta ruumiskirstun? + Miehelle, koiralle, joka on kavaltanut isänmaansa—joka + on vietellyt lapseni—hänellekö olisi minun + tehtävä ruumiskirstu?—Katsokaas minua herra! + Enkö minä näytä hirviöltä, + herra?» Hän repäisi paidan auki, niin että + karvainen rinta tuli näkyviin.—»Raato minä + olen—en edes sen arvoinen, että koirat kintuilleni + ........... ja katsokaas vain, rakas, kallis herra, sellaiseksi + on autuas herra parooni minut tehnyt—onnettoman, + hyljätyn, lapsettoman ukko rähjän on hän + minusta tehnyt.»—Hän alkoi pyyhkiä + silmiään englanninnahkaisen takkinsa + repaleilla—schrandenilaiset hänen selkänsä + takana rääkyivät hyväksymistään. + —»Lapseni on hän minulta ottanut—lapseni + on hän minulta ryövännyt—»</p> + + <p>»Luullakseni olette itse lähettänyt lapsenne + linnaan», puuttui Boleslav hänen puheeseensa. Mutta + mies jatkoi valitusvirttänsä:</p> + + <p>»Portoksi on hän tehnyt lapseni. Ja vielä + enemmän, nuori herra—mikä juuri verisimmin + särkeekin sydäntäni—sillä minä + saatan olla renttu, mutta isänmaan ystävä olen + sentään—sillä Preussissa rakastaa jokainen + renttukin isänmaataan—sillä me preussilaiset emme + ylipäätään ole mitään + renttuja—mutta lapseni—hoo, tiedättekös, + mitä hän on tehnyt lapsestani?</p> + + <p>Ruoskan iskuin on hän pakottanut hänet yön + hämyssä ja sumussa menemään ja— + —mutta luuletteko, että minulla sen jälkeen + vielä on lasta?—Ei, herra, kironnut olen koko + naikkosen—hän ei ole enää lihaani ja + vertani—olen hänelle sanonut—»</p> + + <p>»Mutta syntirahat olet sentään ottanut!» + oli Boleslav sekaantumaisillaan hänen sanoihinsa, mutta + malttoi mielensä, sillä olisihan hän siten + heittänyt isänsä syyllisyyden näiden susien + saaliiksi.</p> + + <p>»Ja nyt olet vapaa kuin taivaan lintu, olen hänelle + sanonut, ja ken sinut kohtaa, lyököön sinut + kuoliaaksi, olen hänelle sanonut, ja mene nyt armollisen + herrasi luo—olen hänelle sanonut—ja hän + ottakoon sinut hoiviinsa—olen + hänelle—»</p> + + <p>Tässä tuokiossa tuli schrandenilaisten melu niin + äänekkääksi, että se nieli puusepän + sanat.—Vieraat olennot tunkeutuivat hänen eteensä + ja ottivat hänet keskeensä. Ainoastaan hänen + kimeä, häijynilkinen naurunsa kuului joukosta, johon + hän oli kadonnut.</p> + + <p>»No, mitä ennustinkaan herra paroonille?» + kysyi herra Merckel hymyillen hyväntahtoista + hymyään.</p> + + <p>Boleslav oli nojautunut sohvan selkänojaa vasten ja + katseli hammasta purren schrandenilaisten joukkoa, joka tunkeutui + yhä lähemmäksi ja lähemmäksi.</p> + + <p>»Jos yhden päähän + pälkähtää kohottaa kätensä, + lyövät toiset minut kuoliaaksi», ajatteli + hän itsekseen. Tässä kysyttiin + kylmäverisyyttä.</p> + + <p>»Päästäkää minut lävitse, + ihmiset», sanoi hän koettaen käsillään + raivata tietä itselleen.</p> + + <p>Joko hänen silmiensä kylmä katse tai + nostoväenristin kimmellys hänen lakissaan hillitsi + mölyävän väkijoukon—tie aukeni + hänelle—hän astui joukon keskeen.</p> + + <p>Joka askeleella hän odotti tuhoisan iskun kumahtavan + takaapäin; sillä hän oli varma ainoastaan + sikäli kuin silmillään saattoi väkijoukkoa + hallita. Mutta ei—koskematonna hän pääsi + ulkoilmaan. Felix Merckel ei enää sattunut hänen + tielleen.</p> + + <p>Koko joukkio—johon nyt oli sekottunut vaimoja ja + lapsiakin—vyöryi hänen + perästään.</p> + + <p>Lähetessään pappilan puutarhaa, jonka muuri + loisteli valkoisena puolipäivän säteilyssä, + tunsi hän, kuinka hänen sydämestään + nousi ikäänkuin raskas paino hänen kurkkuunsa ja + oli hänet tukehuttamaisillaan.</p> + + <p>Vanhan kirkkoherran käsissä oli hänen viimeinen + toivonsa. Ajaakohan tämäkin hänet oveltaan? + Tämä ajatus ei kuitenkaan ollut se, joka + tällä hetkellä pani hänen rintansa tuskasta + aaltoilemaan.</p> + + <p>Tuskaa hän tunsi vain ajatellessaan sitä ainoaa, + joka saattoi hänet joko hyljätä tai kohottaa, + kohottaa hänet, epäpuhtaan, häpeätekojen + tahraaman, luoksensa rauhan ja viattomuuden maailmaan.</p> + + <p>Millaisena hän jälleen kohdanneekaan Helenan?</p> + + <p>Eikö hänen täytynyt kauhistuneena kimmahtaa + takaperin nähdessään hänen ilmestyvän + eteensä tässä asussa, tomuisena ja + villiintyneenä, tämän raivoavan lauman ulvoen + häntä saattaessa?—</p> + + <p>Ja niin tapahtuikin!</p> + + <p>Säikähdyksestä vapiseva käsi tempasi auki + verannan lasioven...</p> + + <p>Hän se oli. Sen täytyi olla hän.—Vaalea, + solakka olento, joka vavisten ja torjuen ojensi käsivartensa + häntä ja väkijoukkoa + kohden—päästäen hiljaisen pelästyksen + huudahduksen—ja oli kadonnut, ennenkuin Boleslav oli + ennättänyt kohottaa ainoatakaan kysyvää, + rukoilevaa katsetta armaihin kasvoihin.</p> + + <p>Hänen silmiensä edessä leijaili valkoinen sumu. + Puoleksi ajattelematta hän astui portaita verannalle ja + sulki oven jälkeensä odottaen mitä oli tuleva.</p> + + <p>Schrandenilaiset piirittivät kuistikon ja painoivat + nenänsä litteäksi lasiseinään, jotta + paremmin näkisivät.</p> + + <p>Kuului ruudun kilinää. Eräs takana seisova oli + sysännyt edessänsä olijan ikkunasta + sisään.</p> + + <p>Silloin kuului sisältä vanhan kirkkoherran mahtava + ääni.—Raskas ryhmysauva kädessään + hän näyttäytyi verannalla. Hänen valkoinen + tukkansa liehui korkeakaarteisilla ohimoilla. Kotkannenän + sieraimet laajenivat kuin vainuten taistelua ja + surmaniskuja.—Lumivalkoisten, töyhtömäisesti + eteenpäin ojentuvain kulmakarvojen alla paloivat silmät + kuin tulikekäleet.</p> + + <p>Tämä oli sama kirkkoherra Götz, joka 1813 + vuoden maaliskuulla oli kulkenut talosta taloon, alttariristi + kädessään ja rummunlyöjä + jälessään kehottaen schrandenilaisia + pyhään taisteluun. Ja jollei hän olisi + Königsbergiin marssittaessa tiedotonna vaipunut tien oheen, + kuka tietää, eikö hän olisi seurannut + pitäjänsä asemiehiä + taistelutanterellekin.</p> + + <p>Schrandenilaiset pelkäsivät aikalailla hänen + kuritustaan, ja tuskin he olivat saaneet näkyviinsä + kohotetun ryhmysauvan, kun jo nopeasti + vetääntyivät loitommaksi ikkunoista ja + pötkivät puutarhan porttia kohden.</p> + + <p>»Te polttoviholaiset, murhapolttajat!—Sinä + Korahin lahko!» puuskui hän heidän + jälkeensä temmaten lasioven + auki.—»Tulkaapas sunnuntaina + herranhuoneeseen—kyllä minä teille + näytän!»</p> + + <p>Sitte kääntyi hän Boleslavia kohden ja mittaili + häntä synkällä katseella kiireestä + kantapäähän. Lopulta seivästi hän + silmänsä nostoväen lakkiin, jota tämä + piti sormiensa välissä.</p> + + <p>»Oletteko ollut mukana sotaretkeltä?» kysyi + hän.</p> + + <p>»Olen».</p> + + <p>»Jollen näkisi ristiä lakissanne, niin + kysyisinpä, taistelitteko Preussin puolesta vai Preussia + vastaan.»</p> + + <p>Boleslav, jonka ajatuksissa vielä pyöri paenneen + valoisan olennon kuva, ei ymmärtänyt ensi tuokiossa, + mutta sitten hän äkillisessä vihan puuskassa + syöksähti pappia kohden.</p> + + <p>Mutta vanha kirkkoherra ei ollut niitä miehiä, jotka + antavat itseään pelotella—ja heidän + molempien uhkaavasti silmäillessä toisiaan, huusi + hän:</p> + + <p>»Boleslav von Schranden, onko minulla oikeus + tähän epäluuloon vai eikö ole?»</p> + + <p>Silloin Boleslav painoi katseensa maahan. Hän ei voinut + kestää entisen opettajansa tuomarinkatsetta.</p> + + <p>Tämä avasi oven työhuoneeseensa, jossa + kirjakaappien ja piippuhyllyjen välissä riippui + seinillä ratsastusmiekkoja ja tuliluikkuja, ja sanoi:</p> + + <p>»Lakin tähden, jota kannatte, en voi + kieltää teitä astumasta kotiini. Mutta suoriutukaa + lyhimmittäin. Kenellekään von Schrandenille ei ole + sijaa tässä talossa.»</p> + + <p>Hän pani ryhmysauvan nurkkaan, kietoi kukitetun aamutakin + kuivahkon vyötärönsä ympäri ja + käveli huoneessa edestakaisin.</p> + + <p>Boleslav hapuili sanoja. Hän seisoi kuin pahantekijä + tämän miehen edessä, jonka suusta jokainen sana + valui hänen ylitsensä kuin pisara sulatettua metallia. + Tosiaan—ei ollut helppoa sälyttää isän + syyllisyyttä omille kunniallisille hartioilleen.</p> + + <p>»Arvoisa kirkkoherra», alotti hän sammaltaen, + »unhottakaa hetkiseksi, että kannan Schrandenien + nimeä.»</p> + + <p>Vanhus naurahti katkerasti itsekseen. »Paljon + pyydetty», mutisi hän, »paljon + pyydetty.»</p> + + <p>»Älkää nähkö minussa + mitään muuta kuin poika, joka tahtoo haudata + isänsä ja jonka kirottu roistoväki tahtoo + estää täyttämästä tätä + korkeinta ja pyhintä velvollisuuttaan.»</p> + + <p>Vanhus kohotteli ja rypisteli kulmakarvojaan, mutta ei + vastannut mitään.</p> + + <p>»Käännyn nyt teidän, kristillisen kirkon + papin puoleen ja kysyn teiltä, tahdotteko sallia sellaista + ilkitekoa seurakunnassanne?»</p> + + <p>»Minun seurakunnassani ei voi sellaista tapahtua!» + pauhasi vanhus. »Mihin minut on asetettu viemään + sieluja Jumalan luo, siellä saa jokainen kunniallisen + hautauksen.»</p> + + <p>»Ja kuitenkin uskalletaan—»</p> + + <p>»Seis—kenestä on kysymys?»</p> + + <p>»Isästäni».</p> + + <p>»Vapaaherra Eberhard von Schrandenista?»</p> + + <p>»Niin.»</p> + + <p>»Se mies oh kuollut seitsemän vuotta + sitten.»</p> + + <p>»Mutta kirkkoherra!»</p> + + <p>»Seitsemän vuotta sitten on hänet erotettu + eläväin yhteydestä.—Seitsemän vuotta on + hän jo lahonnut maassa.—Antakaa minun olla häneen + nähden rauhassa.»</p> + + <p>»Mutta kirkkoherra, olen ollut teidän oppilaanne... + Te olette minulle ensiksi opettanut Jumalan nimen... Olen + teitä aina pitänyt urhoollisena, kunniallisena + miehenä... Kadun nyt uskoani, arvoisa kirkkoherra... + Sillä nämä ovat arkoja, valheellisia + verukkeita.»</p> + + <p>Vanhus ojensihe täyteen pituuteensa. Hänen + leukapielensä tutisivat. Hänen sieraimensa laajenivat. + Kasvot kalpeina ja hehkuvin silmin hän astui Boleslavin + eteen.</p> + + <p>»Poikani», sanoi hän, + »näytänkö siltä, että tapani on + turvautua valheihin?»</p> + + <p>Boleslav näytti uhmaavalta, mutta kaikista + ponnistuksistaan huolimatta tunsi hän mielessään + heräävän jotakin vanhasta, kauan unhotetusta + oppilaan kunnioituksesta kirkkoherraa kohtaan.</p> + + <p>»Poikani» jatkoi vanhus, »minun tarvitsisi + sanoa vain sana jättääkseni sinut tuolla puutarhan + aidan takana väijyvän roskajoukon + käsiin—mutta vielä kerran—lakin + tähden, jota kannat, tahdon antaa sinulle anteeksi. Ja + mitä sinulle sanoin, sen tahdon näyttää + myös todeksi.»</p> + + <p>Hän meni eräälle kaapille, jossa olivat + pitkässä rivissä seurakunnan + kirkonkirjat—suuret, kuluneet nidokset toinen toisensa + vieressä—otti niistä erään esiin ja + avasi sivun, jonka yläreunaan oli kirjotettu vuosiluku + 1807.</p> + + <p>»Lue tuosta, poikani!»</p> + + <p>Ja Boleslav luki:</p> + + <p>»Maaliskuun 5 päivänä kuoli vapaaherra + Hans Eberhard von Schranden, <i>ex memoria hominum + exstinguatur!</i>»</p> + + <p>Tämän jälkeen oli kolme ristiä.</p> + + <p>»Tämähän on väärennys!» + huusi Boleslav.</p> + + <p>»Niin, poikani», vastasi vanhus juhlallisesti. + »Se on ilmeinen ja tahallinen väärennys, + törkeä virkavirhe, ja jos tahdot minut saattaa + syytteeseen, erotetaan minut ja heitetään vankeuteen, + jossa sitte saan päättää päiväni. + Tee nyt, mitä mielesi haluaa. Kohtaloni on sinun + käsissäsi.»</p> + + <p>Kauhun ja kunnioituksen sekainen väristys kulki + Boleslavin ruumiin lävitse. Hän tunsi + riittävän hyvin omasta kokemuksestaan hurjan halun + uhrata isänmaanrakkaudelleen vapautensa, onnensa ja + elämänsä, ymmärtääkseen, mikä + vanhuksen oli pakottanut tähän + mielettömään tunnustukseen.</p> + + <p>»Näillä risteillä», jatkoi + kirkkoherra, »olen seitsemän vuotta sitten haudannut + miehen, joka julmuudestaan ja hurjista himoistaan huolimatta oli + siihen asti ollut ystäväni. Ja ken minulle vielä + mainitsi hänen nimensä, hänet ajoin suoraa + päätä talostani.—Tuli sitten yö, + jolloin palavan linnan liekit valaisivat nämä + seinät päivän kirkkaiksi. Silloin hyppäsin + vuoteestani, heittäysin polvilleni ja rukoilin Jumalalta + anteeksi hänelle, joka sen oli + sytyttänyt—sillä sytytetty se oli, se paloi + yhtaikaa jokaisesta neljästä + nurkastaan—Tästä lähtien, ajattelin, on + ihmisten muistosta ilkityön tekijän mukana + hävitetty paikkakin, jossa ilkityö tapahtui.—Sen + aaveen kanssa, joka siitä pitäen on kummitellut + Schrandenin linnan raunioiden keskellä, ei minulla ollut + enää mitään tekemistä.—Ja nyt + tulet sinä, poikani, yhtäkkiä minulle kertomaan, + ettei kummitus ollutkaan kummitus, vaan elävä olento, + joka vasta muutama päivä sitten on jättänyt + ajallisen elämän ja odottaa nyt kristillistä + hautaustaan. Mutta minä kieltäydyn siitä... Ja + juuri tämän luettelon perusteella.—En hautaa + ketään kahteen kertaan.—Jos annat minut ilmi, + tuomitaan minut—se lankeaa luonnostaan.—Mutta + sinä tiedät, että olen siihen kaikin puolin + valmis. Tee nyt, mitä tahdot—hautaa ruumis—osota + vainajalle kaikki kunnioitus, minkä katsot hänen + ansaitsevan, kerää kokoon saattojoukko, loistavampi + kuin kenenkään keisarin—mutta minua älä + sekota leikkiin.»</p> + + <p>Hän istuutui viheriällä + päällystettyyn nojatuoliinsa, nojasi + päänsä ryppyisiin, karvaisiin käsiinsä + ja tuijotti avoimeen kirkonkirjaan.</p> + + <p>Tältä visapäältä ei ollut + mitään toivottavaa. Olisi ollut mieletöntä + antautua siihen harhaluuloon—ja myöskin siihen toiseen + harhaluuloon, että hän sinä ilmoisna + ikänä voisi taistelulla tai sovinnolla saada + rakastettunsa omakseen.</p> + + <p>Muserrettuna ja maahan tallattuna oli kaikki, mitä + hän murjotun sielunsa kainoissa unelmissa oli jälleen + rohjennut rakentaa.</p> + + <p>Hän purskahti tuskalliseen nauruun.</p> + + <p>»Tämä on siis se armo, se anteeksiantamus, + josta te saarnaatte», huusi hän vihan kyynelet + silmissään.</p> + + <p>Vanhus nousi verkkaan ja pudotti raskaasti kätensä + Boleslavin olalle.—</p> + + <p>»Lakkisi tähden, poikani, tahdon tehdä sinulle + tilin tästäkin, vaikkakin sinun näkemisesi on + minulle vastenmielinen. Puolitoista vuotta takaperin palasi + Venäjältä ryysyisiä, kerjääviä + ranskalaislaumoja—kurjina, nälkäisinä, + vilunvihoja täytenään. Schrandenilaiset tarttuivat + viikatteihin ja riihivarstoihin lyödäkseen heidät + kuoliaiksi, ja se kentiesi olisi ollut heille oikein, noille + Napoleonin verikoirille. Mutta silloin minä avasin kirkon + ovet seposelälleen, niin että he + pääsivät pakoon Jumalan alttarille, sytytin heille + nuotion kivipaateroiden päälle, keitätin heille + ruokaa ja annoin olkia vuoteeksi—sillä vaikkakin he + ovat vihollisia, sanoin schrandenilaisille, on heillä + ihmisten kasvot kuten teilläkin ja kantavat he hartioillaan + suurta inhimillisen kurjuuden ristiä, jota vapahtajammekin + on kerran kantanut. Menkää kotiinne ja rukoilkaa + Jumalaa, että hän teitä armahtaisi.—Niin + sanoin.—Kuten näet, poikani, voin olla + lempeäkin.— —Ja palataksemme + hautaukseen—en kiellä keneltäkään + rauhallista leposijaansa. Mikäli minulla on sananvaltaa, ei + ketään kuopata mihin nurkkaan hyvänsä, ei + itsemurhaajaakaan. Jos kellä on ollut pahat päivät + eläessään, täytyy hänen voida olla + tyytyväinen edes kuoltuaan, sanon aina. Ja jos joku, joka on + tappanut oman äitinsä, vietäisiin mestauslavalle, + menisin minä hänen haudalleen täydessä + virkapuvussani, panisin käteni ristiin hänen ruumiinsa + ylitse ja rukoilisin sotajoukkojen herraa: Anna hänelle + anteeksi, sillä hän ei tietänyt, mitä + teki.—Kaikille muille tahdon osottaa lempeyttä, mutta + isällesi en! Sillä ken on rikkonut isänmaatansa + vastaan, hän on häväissyt kaikki taivaalliset ja + maalliset lait, on häväissyt äitinsä, joka + hänet on synnyttänyt, on saattanut iankaikkisen + kirouksen alaiseksi lapset, jotka on siittänyt. Sellainen on + ajettava koko inhimillisen yhteiskunnan ulkopuolelle, sillä + hän on kuin spitalitautinen—kuolemaa ja perikatoa tuo + hän tullessaan, mihin ikinä astuneekin. Hän on + kuin hullu koira, joka kuolassaan pirskottaa vesikauhua kaikkiin + eläviin olentoihin, mitkä se kohtaa.—Kuinka + suuren, poikani, luulet isäsi rikoksen olevan, ja mitä + kaikkea pahaa luulet hänen tehneen? Niiden sadan tai parin + nuorukaisen tähden, jotka lepäävät tuonne + niitylle haudattuina, niiden tähden en kanna kaunaa + häntä kohtaan. He kuitenkin kaikitenkin saattoivat + kuolemaa odottaa. Heidän haudoillaan kasvaa korkea nurmikko + ja heidän isänsä ovat jo aikoja sitten surreet + surtavansa—mutta tulepas tänne, + poikani—»</p> + + <p>Hän tarttui Boleslavin käteen ja vei hänet + ikkunaan. »Katso tuonne,—mitä näet + puutarhan aidan takana? Lauman villipetoja näet, näet + niiden vetelehtivän ympäri ja vaanivan verenhimoisesti + kirkuen, eikö jo pian tule saalis, joka heidän + nälkänsä sammuttaisi, ja kuitenkin ovat he liian + arkoja käydäkseen kimppuusi ja sinut repiäkseen, + jos astut heidän joukkoonsa. Ja katso <span class= + "wide">minua</span>, poikani! Jumala on minut tänne + asettanut julistamaan hänen rakkauttansa, ja minä + saarnaan vihaa.—Lempeyden sanojen, suloisten kuin hunaja, + tulisi vuotaa huuliltani, mutta niiltä hyppivät + ilmoille skorpioonit niin pian kuin suuni avaan, sillä + minustakin on tullut villipeto.—Ja sellaisia on isäsi + tihutyön tähden meistä + tullut!—Täältä Schrandenista et + löydä mitään hyvää, sillä + isäsi istuttama myrkky kihisee ja imeytyy polvesta polveen + lapsiin ja lastenlapsiin, kunnes Herra häpeäpaikan ja + teidän kirotun nimenne on tyyten hävittänyt + pyhästä maailmastaan—Amen.»</p> + + <p>Hän seisoi siinä kohotetuin käsin, kuten + kiroava vanhan liiton profeetta, ja vaahto kuohui hänen + suupielissään.</p> + + <p>Kauhun ja kammon lamauttamana kääntyi Boleslav + ovelle.</p> + + <p>Vanhus ei kutsunut häntä takaisin.</p> + + <p>Kulkiessaan eteisen lävitse säpsähti hän + kovasti, sillä hän oli kuulevinaan erään + raollaan olevan oven takaa naispuvun kahinan.</p> + + <p>Lemmittyänsä hän ei tahtonut tavata—ei + mistään hinnasta maailmassa! Ei tänään, + ei tällä hetkellä, jolloin hänestä + tuntui, ikäänkuin kaikki se hyvä ja jalo, jonka + hän hiljaisuudessa oli kasvattanut sieluunsa, olisi maannut + maassa murskana ja tahrattuna.</p> + + <p>»Jos kaikki ovat tulleet villipedoiksi, miksi en + minäkin voisi tulla villipedoksi», ajatteli hän + astuessaan käsi pistoolilaukulla schrandenilaisten joukkoa + kohden.</p> + + <p>Vanha kirkkoherra oli oikeassa: he ulvoivat ja haukkuivat + hänen takanaan—murhanhimo salamoi heidän + silmistään—mutta satuttaa kättänsä + häneen he eivät uskaltaneet.— —</p> + <hr style="width: 45%;"> + + <p>Kun hän saapui nostosillalle, jonka paalujen takana + odotti häntä kokoonkyyristynyt naisolento, oli + hänen mielessään kypsynyt hurja, epätoivoinen + päätös: hän tahtoi asevoimalla saattaa + isänsä viimeiseen lepoon.</p> + + <p>»Tahdotko vielä kerran ansaita kauniin summan + rahaa?» kysyi hän nuorelta naiselta, joka hänen + lähetessään hypähti hehkuvan punaisena + seisoalleen.</p> + + <p>Tyttö katseli häneen hetkisen tuumien ja + kummastellen, sitten, ikäänkuin vasta nyt olisi + tajunnut, pudisti hän kiihkeästi + päätänsä.</p> + + <p>»Miksi et?» tutkaisi Boleslav + häneltä.</p> + + <p>Tyttö alkoi vavista. »Mitä minä teen + rahalla, herra?» kysyi hän hiljaa ja anovasti. + »He ottavat sen kuitenkin minulta pois.»</p> + + <p>»Ketkä?»</p> + + <p>»Ihmiset—kaikki ihmiset—hyvä, hyvä + herra, ei mitään rahoja.»</p> + + <p>»Ilmeisesti on hänen järkensä + sekaisin», ajatteli Boleslav.</p> + + <p>»Ja sitä paitsi on siellä rahaa + yllinkyllin», jatkoi tyttö kuiskaten ja vilkuillen + arasti ympärilleen. »Kellarissa on + rahaa—kokonaisen arkun täysi—siellä + missä viinitynnyritkin ovat—sieltä otin aina niin + paljon kuin hänelle—armolliselle + herralle—tarvitsin. Itselleni en tarvitse mitään, + herra, korkeintaan uuden röijyn.»</p> + + <p>»Tahdotko siis ansaita uuden röijyn?»</p> + + <p>»Enhän tarvitse sitä ansaita, herra. Kun ensi + kerran menen Bockeldorfiin—sillä tarvitseehan herra + toki jotakin syödäkseen—, tuon sieltä + röijyn mukanani.»</p> + + <p>Tällainen lienee tunne vetojuhdallakin, joka tekee + työnsä mitään ajattelematta, niinkuin nielee + ravintonsakin.</p> + + <p>»Tahdotko siis <span class="wide">ilman</span> + mitään ansiota tänä yönä tehdä + pitkän matkan minun puolestani?»</p> + + <p>»Tahdonko minä, herra? Jos <span class= + "wide">te</span> vain tahdotte, herra!»</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="VI" id="VI"></a> + + <h2>VI.</h2><br> + + <p>Seuraavana päivänä hämmästytti + Schrandenin kylää odottamaton vierailu, joka sai + juhlatuulella olevat kyläläiset aivan kuin puusta + putoamaan.</p> + + <p>Kello oli viiden korvilla iltapäivällä, kun + kylänraittia ajoivat kahdet häkkirattaat, joilla + kummallakin oli viisi kuusi istujaa, nuoria miehiä + jääkärin takit yllä, kenttälakit + päässä, pyssyt olalla leveistä hihnoista + riippumassa.</p> + + <p>Etumaisilla rattailla istui sen lisäksi naishenkilö, + joka, samassa kuin hevoset kääntyivät + kirkkomäelle, hyppäsi huimalla loikkauksella häkin + ylitse ja loittoni linnaa kohden.—</p> + + <p>Jokainen schrandenilainen tunsi hänet jo ensi + silmäyksellä paroonivainajan lemmityksi, mutta yleinen + hämmästys oli niin suuri, ettei kenenkään + päähän pistänyt ajaa häntä + takaa.</p> + + <p>»Mustan Kotkan» ravintolan edessä + pysähtyivät rattaat. Ikkunat temmattiin auki, ja + ennenkuin vieraat olivat vielä ehtineet nousta jalkeille, + remahti sekava tervehdysmelu heitä vastaan.</p> + + <p>»Heiden pojat—eläköön—Heiden + pojat», kirkui Felix Merckel, joka oli yhdessä + Sellenthinin eskadroonaan kuuluvain toverien kera ollut monissa + otteluissa, ja heilutti ikkunasta heitä vastaan vaahtoavaa + oluthaarikkaansa.</p> + + <p>Hänen isänsä avasi ripeästi oven + herrashuoneeseen, jossa sai juoda ainoastaan viiniä, + sillä olihan toivoa, että hyvinvoivain talollisten + pojat tosiaankin pistäisivät viiniksi.</p> + + <p>Mutta näillä ei ollut innokkaaseen tulotervehdykseen + muuta vastausta kuin synkkä, miltei vihamielinen + äänettömyys. Katsomattakaan meluajiin vetivät + he häkeistä esiin kaikenlaisia + työkaluja—sahoja, kirveitä ja lapioita—ja + alkoivat riisua hevosiaan.</p> + + <p>Schrandenilaiset ällistyivät.</p> + + <p>»Lempo soikoon—mikä on tukkinut + kurkkunne?» huusi Felix Merckel ikkunasta. »Ja mihin + olette jättäneet ihmeotuksenne, luutnantti + Baumgartin?»</p> + + <p>Ei vieläkään mitään vastausta.</p> + + <p>Schrandenilaiset alkoivat luulla, että vieraat aikoivat + tehdä heistä pilaa, ja purskahtivat remajavaan + nauruun.</p> + + <p>Silloin astui Karl Engelbert, joka esiintyi joukon johtajana, + ikkunan alle, mistä leveähartiainen Felix Merckel + nojasi ulos, tervehti häntä puolisotilaallisesti ja + sanoi: »Luvalla sanoen, herra luutnantti, emme ole tulleet + juhlimaan emmekä muuten huvittelemaan—olemme + hautajaisväkeä.»</p> + + <p>»Täällä Schrandenissa ei haudata + ketään», huusi Felix Merckel yhä nauraen, + mutta hänen kasvonsa venähtivät huomattavasti + pitemmiksi.</p> + + <p>»Luvalla sanoen, herra luutnantti—meidät on + kutsuttu hautajaisiin.»</p> + + <p>»Kuka on kutsunut?»</p> + + <p>»Entinen luutnanttimme Baumgart.»</p> + + <p>»Pöllö—luutnantti Baumgart ei ole + täällä—teidänhän juuri oli tuotava + hänet mukananne.»</p> + + <p>»Luvalla sanoen, herra luutnantti, hän on jo + täällä.»</p> + + <p>»Missä se mies sitte piilee?»</p> + + <p>»Taidatte tuntea hänet ainoastaan + synnyinnimeltään. Herra von Schranden oli hän + ennen— —»</p> + + <p>Savinen haarikka putosi Felix Merckelin kädestä + murskaksi nuoren Engelbertin eteen. Olut pirskui korkealle + hänen jaloilleen.— —</p> + + <p>Sisällä vierashuoneessa nousi kova meteli, + ikäänkuin hankittaisiin tappelua, sitten paiskattiin + ikkuna jyrähtäen kiinni, ja kun Johann Radtke janonsa + ahdistamana aikoi astua portailta ravintolan eteiseen, + lennähti ovi kiinni aivan hänen nenänsä + edessä.</p> + + <p>»Niinhän meidät täällä ajetaan + ovelta takaisin kuin mitkäkin retkaleet»—murisi + Peter Negenthin synkkänä puristaen siteissä olevan + kätensä nyrkkiin.</p> + + <p>»Haluatko tulla valapatoksi?» kysyi Engelbert + hiljaa astuen hänen eteensä. »Jos haluat, niin + käänny takaisin. Mitä meiltä vaadittaneekin, + lurjus se, joka unhottaa Dannigkowin kirkon.»</p> + + <p>»Ja kenen kurkkua kuivaa, särpiköön + siikojen uimavettä,» lisäsi Johann Radtke + huoaten.</p> + + <p>Engelbert heitti pyssyn olalleen. »Rattaat + menkööt edellä!» komensi + hän.—»Eteenpäin, mars!»—Kulkue + järjestyi ja marssi linnaa kohden. Jälestä + tallusteli joukko kyläläisiä, jotka kunnioitus + pyssyjä kohtaan piti loitolla.</p> + + <p>Sillalla seisoi Boleslav heitä vastassa.</p> + + <p>Riemastuneena hän syöksähti + ystäviänsä vastaan—saaden tuskin + kiitollisuuden huudahdusta huuliltaan.</p> + + <p>Engelbert ojensi äänetönnä hänelle + kätensä. Mutta kun Boleslav tahtoi häntä + syleillä, vältti hän sen.</p> + + <p>Mielenliikutuksessaan ei Boleslav sitä huomannut. + »Tiesin kyllä, että tulisitte», sammalsi + hän. »Tiesinhän että minulla on vielä + ystäviäkin—ettei minua ole aivan turvattomaksi + jätetty näiden susien kitaan.»</p> + + <p>Kukaan ei hänelle vastannut.</p> + + <p>Jäykkinä ja äänettöminä kuin + muuri seisoivat he rivissään, katseet vain arastellen + harhailivat hänen ohitsensa.</p> + + <p>Engelbert katkaisi ensiksi äänettömyyden.</p> + + <p>»Olet kutsunut—olemme + täällä—mutta aikamme on + vähissä—sano, mitä meidän on + tekeminen.»</p> + + <p>Silmänräpäyksen Boleslav mahtoi kummastella, + kun häntä näin jyrkän lyhyesti puhutteli se, + joka hänelle aina oli ollut rakkain kaikista tovereista, + mutta kuinka hän heitä olisi voinut + epäillä?</p> + + <p>Olivathan he saapuneet!</p> + + <p>Ja sekaisin, sikin sokin syöksähtelevin sanoin + kertoi hän heille, kuinka häväistys, jonka + schrandenilaiset olivat aikoneet tehdä hänen + isälleen, oli nyt purkaantunut hänen ylitsensä, ja + mitä hän nyt oli päättänyt tehdä + ystävien avulla.</p> + + <p>Sillävälin tuijotti muutaman soraläjän + takaa häntä kohden leimuava silmäpari, + sillävälin värisi ja vavahteli naisolento, joka + siellä istui keräksi kyyristyneenä.</p> + + <p>»He ovat täällä — he ovat jo + kylässä!» oli hän huutanut + hätäisellä riemulla häntä kohden + syösten kuin mikäkin harhahenki linnanpihan poikki.</p> + + <p>Ensi näkemällä oli Boleslav pitänyt + häntä vieraana. Hänellä oli, + heleänvärinen karttuunihame, yönuttu + höllästi kiedottuna aaltoilevan poven ympäri ja + kirjava huivi solmittuna leuan alitse talonpoikaistyttöjen + tapaan.</p> + + <p>»Nämä ovat he antaneet ylleni», + lisäsi hän ikäänkuin anteeksi pyytäen + huomattuaan toisen kummastuneen katseen.</p> + + <p>Boleslav ei ajatellut häntä enempää. + Sitten odottaessaan sillalla ystäviään hän + näki tytön hiiviskelevän raunioiden + välissä. Huivi oli solunut niskaan—aivan + valtoinaan valui musta tukka päivänpaahtamille + kasvoille.—Ikäänkuin mieletön nauroi + tyttö yksikseen.</p> + + <p>Silloin hävetti Boleslavia, että hänen oli + täytynyt näyttää tämä nainen + ystävilleen, ja hän aikoi heti antaa tytölle + lähtöpassit, jottei hän enää joutuisi + heidän näkyvilleen.</p> + + <p>»Mitä täällä teet?» tiuskaisi + hän.</p> + + <p>Tyttö hätkähti. »En mitään, + herra», vastasi hän kääntäen katuvana + silmänsä maahan.</p> + + <p>»Miksi nauroit?»</p> + + <p>»Minäkö, herra?» sammalsi hän. + »Olen vain iloinen.»</p> + + <p>»Miksi?»</p> + + <p>»Koska olen jälleen + täällä.»</p> + + <p>Oh—tuo kurja olento!</p> + + <p>Mikä hänet kiinnittikään tähän + maalipaikkaan, joka tarjosi hänelle vain + häpeää ja puutetta ja jossa hän tästedes + oli alttiina kaksinkertaiselle kurjuudelle?</p> + + <p>Boleslav oli kuullut kerrottavan kotikissoista, jotka, kun + asukkaat jättivät autioksi talon, johon ne olivat + kotiutuneet, mieluummin kuolivat siellä + nälkään kuin läksivät + isäntäväkensä mukana muille maille.</p> + + <p>Mitähän, jos tätäkään kissalajia + ei voinut ajaa tiehensä!</p> + + <p>Tällä hetkellä olisi ollut julmaa antaa + hänelle karkotuskäskyä. Sai jäädä + siis huomiseen, kunhan vain oli poissa näkyvistä.</p> + + <p>»Korjaa luusi», käski hän, »ja + älä tule minun äläkä vieraitten + nähtäviin.»</p> + + <p>Silloin oli tyttö nöyrästi painanut + päänsä alas ja kadonnut soraläjän + taakse. Siellä kyyrötti hän nyt vavisten pelosta, + että hänet huomataan.— —</p> + + <p>Boleslav oli lopettanut.</p> + + <p>Engelbert vaihtoi neuvottelevan silmäyksen toveriensa + kanssa; sitten hän sanoi: »Olemme tuoneet tarpeelliset + työkalut mukanamme—jos annat meille lautoja, teemme + tuotapikaa kirstun.»</p> + + <p>»Tosin siitä ei tule mitään ritarillista + ruumiskirstua,» lisäsi Peter Negenthin karkeasti + hymyillen.</p> + + <p>Engelbert heitti häneen nuhtelevan katseen. Pieni joukko + kuiskutteli ja nurisi.</p> + + <p>Iloisessa luottamuksessaan ei Boleslav nähnyt eikä + kuullut siitä mitään. »Muistattehan + vielä», huudahti hän, »kirstun, jonka + pimeässä teimme nuorelle Dohnan kreiville? Kaksi tuntia + meiltä siihen meni, emmekä nähneet kättä + silmiemme edessä.»</p> + + <p>Mutta hänen muistelmansa eivät herättäneet + mitään vastakaikua.</p> + + <p>»Joku jääköön hevosten luo», + sanoi Engelbert, »me muut etsimme lautoja. Iltaan + mennessä täytyy kaiken olla valmiina.»</p> + + <p>Boleslav, huolissaan siitä, mitä voisi tehdä + ystävilleen mieliksi, ajatteli viinivarastoa, jonka oli + löytänyt kellarista tulelta + säilyneenä.—Siellä oli myös talon + ruokavarasto, hieman leipää ja savustettua lihaa, + valitettavasti aivan liian vähän, jotta niillä + olisi voinut ystäviä kestitä.</p> + + <p>»Syötävää ei meillä ole juuri + mitään», sanoi hän, »mutta ettekö + tahdo ainakin ottaa siemausta viiniä, ennenkuin ryhdytte + työhön?»</p> + + <p>Vieraat vaikenivat synkän näköisinä.</p> + + <p>»Älä huoli», tuumi Engelbert + keveähköllä äänensävyllä. + »Viini raukaisee ruumista ... työllä on + kiire.»</p> + + <p>Ja hän kumartui tarkastellen kopeloimaan muuatta + hiiltynyttä lautaa, jollaisia virui hajallaan raunioiden + välissä.</p> + + <p>»Tämä menee mukiin», sanoi hän, + »mutta älkää sahatko hiiltynyttä pois, + se saa käydä maalista.»</p> + + <p>Ja hän meni Boleslavin seuraamana edelleen valitakseen + vielä pari kolme lautaa.</p> + + <p>Silloin vilahti heidän edestään maasta pystyyn + jotakin heleänväristä, joka oli samassa kadonnut + lähimmän muurin taakse.</p> + + <p>Boleslav puristi kätensä nyrkkiin. Hän oli + tuntenut Reginan.</p> + + <p>»Anteeksi», sanoi hän, »etten voinut + teille lähettää parempaa sanantuojaa, mutta + minulla ei ole ketään muuta saatavissa.»</p> + + <p>Engelbert tahtoi puhua, mutta hänen kielensä oli + aivan kuin sidottu.</p> + + <p>»Ja sinun on hänet täytynyt ensin + pukeakin?»</p> + + <p>»Niin», sanoi Engelbert, jonka puheliaisuus + pääsi valloilleen. »Tapasin hänet + puolikuolleena ja revityin vaattein makaamassa oven edessä, + kun yöllä nousin ja menin katsomaan, mitä koirat + haukkuivat.»</p><br> + + <p>»Kuinka? Oliko se jo yöllä?»</p> + + <p>»Kahden aikaan aamulla.—Tämä lauta + tässä on hyvä—sen voitte + ottaa.—Hän oli kulkenut viisi peninkulmaa + seitsemässä tunnissa.—En ikinäni olisi + sitä pitänyt mahdollisena.—Hän makasi kuin + mikäkin ammuttu saukko—niin jäykkänä ja + kiiltävänä —ja haukkoen + henkeään—ja paperipalaasi puristi hän + käsissään. Hän tahtoi nousta, mutta painui + paikoilleen—ja silloin noudin viinaa ja hieroin sillä + hänen ohimoitaan ja annoin hänelle— — + —»</p> + + <p>Joku tovereista, joka oli häntä seurannut, katsoi + häneen kummissaan. Hän pelästyi ja pysähtyi + keskelle lausetta.— — —</p> + + <p>Seuraavina tunteina kuulivat schrandenilaiset, jotka + raivoissaan ja hämmästyneinä juoksentelivat pitkin + virran rantaa, linnansaarelta ahkeraa vasaroimista ja sahaamista + ja kalkutusta, joka ei näyttänyt merkitsevän + mitään hyvää.—</p> + + <p>Näinkö siis heidän kauneimmat suunnitelmansa + raukesivat tyhjiin?</p> + + <p>Ei kestänyt kauan, ennenkuin näyttäytyi vanha + Hackelberg olallaan pyssy, jota hän tavallisesti piti + lantatunkioon haudattuna. Hän näet pelkäsi, + että se häneltä jälleen viedään, + kuten kerran oli tapahtunut, kun hän torilla huvittelihe + ampumalla yölepakoita, jotka hänen vakuutuksensa mukaan + selvällä päivälläkin lensivät + parvittain hänen perästään. Tällä + samaisella kelpo pyssyllä oli hän aikaisemmin joka + yö harjottanut salametsästystä, mutta sitten kun + pettämättömän käden oli juopottelu + muuttanut heikoksi ja vapisevaksi, oli tämä hupainen + ammatti täytynyt jättää sikseen. Vain silloin + tällöin, kun hän oli juonut oikein rennosti, + valtasi yhtäkkiä ihanien metsästysretkien muisto + hänen mielensä. Silloin hän hoiperteli + piilopaikkaansa, kaivoi pyssyn kätköstään ja + ampui ilmasta ensimäisen pääskysen, joka + livertäen vilahti ohitse.</p> + + <p>Lavertelevalla puheliaisuudella, joka hänelle oli + ominainen, alkoi hänkin pauhata.</p> + + <p>»Schrandenilaiset, kunnia kutsuu—aseihin + pettureita vastaan!—Olen onneton isä—lapseni on + hän minulta ryöstänyt—ammun hänet + kuoliaaksi—mokoman koiran.»</p> + + <p>»Mutta hänhän on jo kuollut», tuumi + joku.</p> + + <p>»Onko hän jo kuollut?—Ei haittaa + mitään—sikiö on hänkin ammuttava + kuoliaaksi—kaikki ovat he ammuttavat kuoliaiksi.»</p> + + <p>Sillävälin juoksenteli Felix Merckel vierashuoneessa + edestakaisin kuin haavotettu karju.—Hän tunsi kylliksi + Heiden pojat tietääkseen, että jos heidät + ärsytettiin tai heidän kimppuunsa hyökättiin, + eivät he tunteneet mitään rajoja. + Välttämätönnä seurauksena täytyi + olla verenvuodatus, jollaista ei aavistanut kukaan niistä, + jotka ulkona räyhäsivät.—Ja + silloin—mitä silloin? Eikö loukatun lain koura + silloin tarttuisi ensiksi häneen, luonnolliseen + johtajaan?</p> + + <p>Mutta toiselta puolen—pitikö tälle + luikkarille, joka oli uskaltanut väärällä + nimellä hiipiä toverien luottamukseen, + vieläpä puijata luutnantin valtakirjan—miehelle, + joka nyt kaksin kerroin ansaitsi jokaisen urhoollisen, + kunniakkaan sotilaan vihan ja inhon, pitikö hänelle + suoda tämä voitonriemu?</p> + + <p>Herra Merckel vanhemmalla oli sillävälin muita + huolia.</p> + + <p>Hänestä oli erittäin moitittavaa, että + niin suuri määrä jaloa suuttumusta laukaistiin + turhan tähden tyhjään ilmaan, ja hän + päätti tehdä lopun tästä + vallattomuudesta.</p> + + <p>Hän astui talon portaille ja huusi hänelle + ominaisella isällisellä hyväntahtoisuudellaan + alhaalle joukkoon: »Piirinne esimiehenä, rakkaat + lapset, en saata sallia, että julkisella paikalla + pidätte tuollaista meteliä.—Etsikää + kauniisti suljettu huone, lapset—siellä saatte + elämöidä kuinka paljon tahdotte.»</p> + + <p>Että »suljetulla huoneella» tarkotettiin vain + »Mustan Kotkan» kapakkaa, oli jokaiselle + selvänä, ja viittä minuuttia myöhemmin oli + väkijuomien nauttiminen jo saanut vauhdin semmoisen, ettei + paremmasta apua.</p> + + <p>Felix oli nojannut pörröisen päänsä + käsiinsä ja tuijotti synkän raivoisasti + eteensä.</p> + + <p>Ei kukaan preussilainen isänmaan ystävä, + vielä vähemmän mies, joka kantoi miekkaa, saanut + sallia sellaisen tekosen tapahtuvan, ennen + kuolla—ennen—</p> + + <p>Ja hän alkoi puhua joukolle innokkain sanoin.—</p> + + <p>Vaikutus tuli pian näkyviin. Yksi toisensa jälkeen + pujahti pellolle, palatakseen pian takaisin jokin ase + mukanaan—millä tuliluikku, millä + käyräsapeli, millä viikate.</p> + + <p>»Olkaa aina kauniisti, rauhallisia ja + isänmaallisia, lapset!» huusi myhäillen vanha + Merckel tähystellen vilkkuvilla silmillään + tyhjiä haarikoita.— —</p> + + <p>Oli tullut yö. Kaksi ruskeankeltaista + talikynttilää savusi tarjoilupöydällä + tukehuttavan kuumassa, täpötäydessä + huoneessa, jonka puolipimeässä kirkasten viikatteiden + heijastukset välähtelivät kuten salamat. Silloin + syöksyi huoneeseen pari poikasta, jotka olivat olleet + vartioimassa nostosillan luona, huutaen: »He tulevat, he + tulevat!»</p> + + <p>Nousi raivoisa ulvonta.</p> + + <p>Kaikki tunkeutuivat ovelle. Felix Merckel riensi + makuuhuoneeseensa ottaakseen miekkansa vyölleen, mutta ei + palannut takaisin.—Luultavasti hän oli malttanut + mielensä nähdessään aseen, jota oli niin + kauan kunnialla kantanut.</p> + + <p>Hänen isänsä kehotteli sillävälin + raivoajia levollisuuteen ja malttiin, erittäinkin + niitä, jotka eivät vielä olleet maksaneet + juomalaskujaan.</p> + + <p>»Eteenpäin!» lallatti vanha Hackelberg. + »Kostakaa lapsi parkani puolesta—hakatkaa heidät + maahan!»</p> + + <p>Kauppatorille, jolle kuu pilvien verhosta valeli + himmeää loistettaan, oli koko kylän väki + kokoontunut. Yksin rintalapsetkin olivat temmatut kehdoistaan. + Heidän paruntansa sekaantui tuhatääniseen + meluun.</p> + + <p>Synkkänä ja äänetönnä katseli + kirkko tummine varjoineen tätä hurjaa + näytelmää. Synkkänä ja + äänetönnä lepäsi pappilakin + paikoillaan.</p> + + <p>Vanha visapää oli pitänyt sanansa. Hän ei + nähnyt eikä kuullut mitään, mitä + tapahtui.—</p> + + <p>Linnalle vievää tietä reunustavain majojen + takaa kajasteli tummanpunainen tulenloiste. Matalain kattojen + ylitse kiemurteli mustanharmaa savu korkeutta kohden. + Purppuranpunainen huuru levisi kuin tulipalon loimo suviyön + kalpeaan hämärään.—</p> + + <p>Yhteisen vaikuttimen voimasta alkoi joukko paltoutua + kirkkotietä myöten hautuumaalle, joka sijaitsi + muutamain askelten päässä reunimmaisista taloista, + aivan tien varressa.</p> + + <p>Siellä portilla voitaisiin tulijoilta parhaiten sulkea + tie.</p> + + <p>Ne, jotka olivat olleet mukana sotaretkellä, + järjestyivät riveihin. Olihan sotilasten taisteltava + sotilaita vastaan.</p> + + <p>»Missä on Merckel?» huusi kummissaan joku, + joka tällä hetkellä odotti kuulevansa luutnantin + komentavan äänen.</p> + + <p>»Missä on Merckel?» kajahti ällistynyt + kaiku joka suunnalta.</p> + + <p>Rauhotuttiin sentään jälleen. Hänhän + oli vain mennyt noutamaan aseitaan.</p> + + <p>Tulenloimo läheni lähenemistään.</p> + + <p>Erotettiin jotakin mustaa, nelisnurkkaista, joka heilui + ilmassa liekkiseppeleen ympäröimänä.</p> + + <p>»Ruumiskirstu—ruumiskirstu!» murisi joukko + ehdottoman väristyksen valtaamana.</p> + + <p>Silloin äkkiä—kukaan ei tiennyt, ken + alotti—oli kuin samassa hengenvedossa olisi sama ajatus + välähtänyt kaikkien mielissä—silloin + äkkiä viritti joukko kohisevana kuorona hirveän + virrenvärssyn:</p> + + <blockquote> + <p>»Herramme Schrandenissa, jonka tähden<br> + hävetä saamme kaiken kansan nähden<br> + ja käydä mieron pilkkana,<br> + lyö rutolla, o Jumala!»</p> + </blockquote> + + <p>Ja ruumissaatto läheni lähenemistään. Jo + levittivät soihdut loimotuksensa veisaavan joukon ylitse, jo + tunkeutuivat vaimot ja lapset, jotka olivat etumaisina joukossa, + kirkuen taaksepäin— —</p> + + <p>Joukkoon aukeni kuja—juuri siksi leveä, että + ruumissaatto sopi siitä kulkemaan, ja sulkeutui heti + saattueen viimeisten miesten jälestä.</p> + + <p>Kuusi miestä kantoi ruumiskirstua olallaan ja vapaissa + käsissään he heiluttivat päresoihtuja ajellen + niillä joukkoa syrjään.—Toiset kuusi + seurasivat perästä ladatut pyssyt kainalossa.</p> + + <p>Mutta edellä, kenttälakki takaraivolla, + käsissään kaksi pistoolia hanat vireissä, + leimuavin katsein tähystellen vastustajiaan, kulki Boleslav, + raivaten tietä isänsä ruumiille.</p> + + <p>Yhä syvemmäksi repeytyi rako + väkiryhmään, yhä ohuemmaksi kävi aita, + joka erotti saattueen asestetuista schrandenilaisista.</p> + + <p>Nämä katselivat levottomasti kaikille suunnille, + sillä he tunsivat itsensä johdottomiksi.</p> + + <p>Jo seisoi Boleslav rinta rintaa vasten heidän + edessään.—He tahtoivat tunkeutua eteenpäin. + Silloin—äkkiä hätkähtivät + heidän rivinsä, sillä heidän korviinsa + kajahti lyhyt, sotilaallinen »seis!» jonka he olivat + usein kuulleet sotaretkellä.</p> + + <p>Ja vanhan tavan mukaan tottelivat heidän + jäsenensä, vaikkakin tahto ponnisteli vastaan.</p> + + <p>Boleslav, joka tämän komennon oli huutanut + kantajille, huomasi hätkähdyksen miesseinässä + edessään—äkillinen pelastava ajatus leimahti + hänen aivoissaan.</p> + + <p>»Hiljaa!» komensi hän edelleen.</p> + + <p>Kukaan ei liikahtanut.—Hänen katseensa, hänen + äänensä hallitsi heidät.</p> + + <p>»Kuka teistä on ollut sotilaana? Kuka on auttanut + kuningasta vapauttamaan maan?»</p> + + <p>Synkkä, puoleksi vastahakoinen murina kulki rivien + lävitse, mutta vastasivathan he sentään.</p> + + <p>»Kuningas on lähettänyt teidät + kotiin», jatkoi hän, »koska on tehty + rauha;—luuletteko sen olevan hänelle mieleen, kun + hän kuulee, että olette jälleen rikkoneet maan + rauhan?—Hyi, sanoo hän, niin + käyttäytyvät puolalaiset, mutta eivät + preussilaiset.— —Sentähden tie + auki—pojat—tie auki!»</p> + + <p>Miesmuuri aaltoili ja huojui, se alkoi jakaantua, ja hetkisen + häämötti hautuumaan portti vapaana Boleslavin + silmiin—mutta takaapäin tunkeutui keskustaan uusia + olentoja, jotka sulkivat aukeaman.</p> + + <p>Meteli nousi uudelleen—siihen sekaantui ivanauru, + remuava ja rähisevä—ja seuraavana hetkenä + hän näki etumaisten hartioiden välistä + jotakin pyöreää, mustaa ja + välkkyväreunaista, jonka takaa näkyi häijysti + salamoiva silmä, suuntautuvan hänen otsaansa + kohden.</p> + + <p>Hän näki sen vain vilaukselta, tuskin siksi, + että ehti tajuta, mikä häntä + lähinnä odotti. Silloin kuului hänen takaansa + kimakka kirkaisu—olento, valkoinen ja notkea kuin + pantterikissa, syöksyi hänen ohitsensa ja + heittäytyi schrandenilaisten joukkoon, joka jakaantui + uudelleen. Siten syntyneellä avoimella paikalla Boleslav + näki kaksi olentoa, jotka kierivät maassa, naisen, joka + oli käynyt miehen kimppuun ja ponnisteli + vääntääkseen kiiltävän pyssynpiipun + hänen käsistään.</p> + + <p>Ne olivat puuseppä Hackelberg ja hänen + tyttärensä. Tämän oli täytynyt + salavihkaa ja huomaamatta seurata ruumissaattoa; sillä + Boleslav ei ollut nähnyt tyttöä sen jälkeen + kuin tämä oli kadonnut linnanraunioiden taakse.</p> + + <p>Uteliaina tunkeutuivat ihmiset luo, tahtoen tietää, + mitä maassa kierivä kerä + merkitsi.—Käyttäen hyväkseen tätä + hämmennyksen hetkeä, kulki Boleslav, ruumiskirstu + perässään, painiskelijain ohitse hautausmaan + portille.</p> + + <p>Hänen takanaan pamahti pyssy, joka + vääntelevissä käsissä oli lauennut.</p> + + <p>»Vartioikaa porttia!» huusi hän kuudelle, + jotka seurasivat kirstua, kantajain jatkaessa matkaansa + hautakumpujen välitse Schrandenin vapaaherralliseen + sukuhautaan.</p> + + <p>Karl Engelbert, joka komensi jälkijoukkoa ja oli + ensimäisenä asettunut paikoilleen uhatulle portille + valmiina hengellään ja verellään sitä + puolustamaan, näki pimeänhämärässä, + joka syntyi soihtujen loitottua, kuinka joukko syöksi + painiskelijain kimppuun.</p> + + <p>Nainen päästi pari kolme vihlaisevaa kirkausta. + Ilmeisesti väkijoukko alkoi heti purkaa raivoaan + häntä kohtaan. Epäilemättä he tappavat + hänet, jollei hän saa pikaista apua.</p> + + <p>»Päästäkää hänet!» + huusi Engelbert, jykevin nyrkiniskuin sivallellen + väkijoukkoon. Seuraavassa tuokiossa hiipi olento, joka juuri + oli pelastunut varmasta kuolemasta, uudelleen hänen + ohitsensa—, kyyristyi kirkkomaan kuivaan vallihautaan ja + vilahti kuin varjo aidan vartta pitkin yöhön.</p> + + <p>Schrandenilaiset alkoivat rähisten juosta hänen + jälestään.</p> + + <p>»Mutta hautaus?» huusi joku.</p> + + <p>»Piru vieköön hautauksen», huusi toinen + vastaukseksi heittäen aran katseen vartioiviin miehiin, + joiden kanssa ei näyttänyt olevan + leikittelemistä.</p> + + <p>Tämän turvattoman otuksen metsästys oli paljon + parempi huvitus kuin täällä panna oma nahka + parkkiin.</p> + + <p>Ja kuten parvi verikoiria syöksyivät + schrandenilaiset tiehensä.—Puuseppä Hackelberg + yritti tehdä samoin ja nousi vitkaan, mutta kellahti ojaan, + jäi siihen makaamaan ja nukkui.</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="VII" id="VII"></a> + + <h2>VII.</h2><br> + + <p>Viimeiset niistä paasista, jotka peittivät + hautaholvia, painuivat kiristen ja kolisten + liitoksilleen.—</p> + + <p>Ernst Eberhard von Schranden lepäsi isiensä + luona.—</p> + + <p>Miehet, jotka hautakappelissa olivat toimittaneet + haudankaivajan tehtävää, paljastivat + päänsä ja lukivat hiljaisen rukouksen.—</p> + + <p>Viimeinen soihtu putosi loppuunpalaneena renkaasta, johon oli + ollut kiinnitettynä, ja kiilui vielä sammuessaan + sileällä paasilattialla, heijastellen veripunaista + hohdettaan rukoilevain miesten synkille kasvoille.</p> + + <p>Sitten he sulkivat kappelin huolimatta edes + tähystellä, oliko Boleslav saapuvilla.</p> + + <p>Hän seisoi eräässä nurkassa, kädet + silmillä, ja ajatteli rajulla uhmalla sitä, mikä + häntä odotti.</p> + + <p>Poistuvat askelet herättivät hänet. + Äänetönnä seurasi hän + ystäviään heittäen jälkeensä kiinni + kappelin ristikko-oven, joka äsken oli täytynyt murtaa + auki.</p> + + <p>Kuu oli pilkahtanut näkyviin pilvien alta ja heitteli + helakkaa hohdettaan kummuille ja risteille, jotka seisoivat + riveissä kuten sotajoukko valmiina taisteluun.</p> + + <p>»Tahdotteko te jatkaa ajometsästystä?» + sanoi Boleslav hiljaa katsellessaan hautoja katkerasti, + vihamielisesti hymyillen.</p> + + <p>Portilla saavutti hän ystävänsä. + Siellä yhtyivät he vartioihin, joilla ei enää + ollut mitään vartioitavaa, sillä paitsi muutamia + akkoja ja ukkoja, jotka seisoskelivat aidan vierustalla + lörpötellen ja naureskellen, ei tiellä ollut + näkyvissä yhtään elävää + olentoa.</p> + + <p>Kauempaa pellolta kuului suuren joukkion melua; se ei + näyttänyt vieläkään ajoaan + päättäneen.</p> + + <p>»Herra armahtakoon häntä, jos he saavat + hänet kiinni!» sanoi Karl Engelbert ja pani + hyväntahtoisesti kätensä ristiin.</p> + + <p>Sitten astui parisen ystävää, Peter Negenthin + etumaisena, hänen luoksensa ja he puhelivat hiljaa ja + innokkaasti hänen kanssansa.</p> + + <p>Boleslav, ajatuksiinsa vaipuneena, ei vieläkään + huomannut mitään siitä painostavasta, + onnettomuutta ennustavasta mielialasta, joka yhä tiukemmalle + kutoutui hänen ympärilleen; hän tuskin pani + merkille, kuinka hän kylän läpi kulkiessaan + yhä uudelleen jäi yksin, vaikkakin hän oli astunut + milloin yhden, milloin toisen rinnalle.</p> + + <p>Hänen tehtävänsä ensi osa oli nyt + suoritettu. Hänen isänsä oli lepopaikassa, joka + hänelle oikeudella oli tuleva, mutta varsinainen + tehtävä oli vasta nyt alkava. Vuoren korkuisena kohosi + se hänen edessään. Hänen täytyi + herättää hävitetyt rauniot uuteen eloon, + muuttaa ahottuneet pellot, joilla ainoastaan maahumala ja + kanervikko rehotti, kultaiseksi tähkäpäiden + mereksi, hankkia rappeutuneelle maatilalle uutta loistoa, voittaa + tahratulle nimelle uutta kunniaa.—Sitten + määränsä saavutettuaan saattoi hän astua + armaansa kasvojen eteen, joihin hän ei nyt + häpeänsä tunnossa rohjennut katsettaan luoda, + astua näiden valoisain, siveäin, neitseellisten + kasvojen eteen ja huutaa hänelle: »Olenko sovittanut + häpeän? Olenko jälleen + arvoisesi?»—Tämä kaikki odotti + häntä, tämän kaiken voittaakseen tahtoi + hän taistella, kynsin hampain ponnistella.</p> + + <p>Näytti melkein mielettömältä niin + tavattomia tavotella—mutta eivätkö + hänellä olleet ystävänsä + mukanaan?—Eivätkö he olleet jo + tänään auttaneet häntä miltei + mahdottomia suorittamaan? Eivätkö he tulisi + edelleenkin, valalleen uskollisina, auttamaan häntä + neuvoin ja toimin—eivätkö he tulisi + esimerkillään vähitellen + päästämään hänet niistä + kiroista, jotka hänet nyt vielä erottivat kaikista + ihmisistä, ja auttamaan painaessa unhoon sitä, + mitä isä oli heitä vastaan rikkonut?—</p> + + <p>Yhä korkeammalle kohosi hänen luottamuksensa, + yhä syvemmälle vaipui hän unelmiinsa.—</p> + + <p>Kylän halki vievä tie oli kuljettu, oli saavuttu + nostosillalle, jonka suojassa häkkirattaat seisoivat. + Hevoset olivat kytketyt häkkeihin kuten seimen + ääreen ja kurkottelivat huulillaan heiniä + puolapuiden välitse.</p> + + <p>Hetkeäkään vitkastelematta ystävät + astuivat niiden luo ja ryhtyivät valjastamaan.</p> + + <p>Silloin Boleslav heräsi säpsähtäen + unelmistaan.</p> + + <p>»Mitä tämä merkitsee?» huudahti + hän. »Aiotteko kenties lähteä?—Onhan + minun teitä kiitettävä, pyydettävä + teidän neuvoanne.»</p> + + <p>Äänettömyys.</p> + + <p>»Ettekö ainakin suo minulle sitä iloa, + että saan teitä kestitä viinilasilla, nyt kun + kaikki on onnellisesti suoritettu.»</p> + + <p>Silloin asettui Peter Negenthin rehevänä hänen + eteensä, vetäisi nyrkkinsä pois + siteestään ja sanoi hampaidensa raosta:</p> + + <p>»Ennen tahdomme kuolla janoon, ennenkuin otamme sinulta + vesipisarankaan.»</p> + + <p>Boleslav hoippui taaksepäin, ikäänkuin nyrkki + olisi iskenyt häntä vasten kasvoja.</p> + + <p>Hänestä oli ikäänkuin maailma alkaisi + horjua.</p> + + <p>Silloin astui Karl Engelbert murisevasta joukosta esiin ja + sanoi:</p> + + <p>»On hyvin ikävää, Baumgart—sanon + sinua Baumgartiksi, jolla nimellä olemme sinut aina + tähän hetkeen asti tunteneet—tarkotan, on hyvin + ikävää että olet tällä + kömpelöllä tavalla saanut tietää, + millainen oikeastaan on mielialamme. Olisit aivan huoletta voinut + pitää kitasi kiinni, Negenthin... Mutta kun se kerran + on sanottu, saat tietää kaiken.— — + —Olet lähettänyt meille kutsun, ja me olemme + saapuneet.—Tosin kyllä arveli yksi ja toinen, ettei se + olisi välttämätöntä, koska olet meille + esiintynyt valenimellä, mutta me toiset sanoimme, että + olipa nimesi Baumgart tai—no, saman tekevä + mikä—se vala, jonka vannoimme keskenämme + ensimäisen taistelun edellä—Dannigkowin + kirkossa—sitoo meidät—eikä meillä ole + halua tulla valapatoiksi. Siksi olemme + täällä—voit hyvin käsittää, + ettemme tulleet mielellämme, sillä olemme + sentään kunniallisia poikia eikä meitä + laisinkaan haluta—askarrella jollekin ... no, lyhyesti + paras, jos palatessamme ihmiset sylkevät vasten kasvojamme, + täytyy meidän se tyynesti pitää + hyvänämme, sillä heillä on siihen täysi + oikeus.»</p> + + <p>»Miksette ole tätä minulle ennen + sanoneet?» sammalsi Boleslav. »Miksi olette saaneet + aikaan, että nyt seison edessänne—kuin + mikäkin—mikäkin—hahahaa—jos tahdotte + sylkeä vasten kasvojani ... totisesti täytyy minun se + pitää hyvänäni.»</p> + + <p>»Et tarvitse ollenkaan pahotella meidän + tähtemme,» vastasi Engelbert. »Sinulla on omassa + onnettomuudessasi kylliksi kantamista, mutta nyt, kun olemme + täyttäneet velvollisuutemme—tyynesti ja + murisematta, se täytyy sinun + myöntää—mitä sen ohella olemme + ajatelleet, on meidän asiamme—nyt tahdon sinua + toverieni puolesta—ja jossakin määrin + myös—no, saman tekevä—lyhyesti, tahdon + sinua pyytää vapauttamaan meidät valasta, jonka + sinulle olemme vannoneet, kuten sinutkin kernaasti vapautamme + valastasi. Voit tietysti tehdä kuten haluat—mutta + jollet tahdo—täytyy meidän ennemmin tai + myöhemmin—poistua mailta halmeilta, jottei + kansa——»</p> + + <p>»Herkeä!» huusi Boleslav peläten kuin + kuolemaa jokaista sanaa, joka vielä saattoi tulla + näiltä huulilta. »Toivonne on täytetty, + ennenkuin olette sen lausuneetkaan, sillä olisinpa + todellakin häväistykseni ansainnut, jos vielä + kuunaan pyytäisin apuanne.—En sano teille + »suurta kiitostakaan».—Jumala palkitkoon teille + kaiken hyvän—ja älköön kostako teille + sitä, että minun täytyy nyt + näin—näin seisoa edessänne—mieluummin + olisin heittänyt ruumiin virtaan ja itse hypännyt + perästä—mutta oli miten oli ... + älkäämme puhuko siitä enää. Saanko + auttaa teitä valjastamisessa, kun en muuten voi tehdä + mitään hyväksenne?»</p> + + <p>»Äläkä huoli», sanoi Engelbert ja + hänen äänensä heltyi. »Koskeehan se + meidänkin syvimpään sydämeemme ... olet + meille yhtä rakas kuin olet aina ollut—mutta + käsitäthän— —»</p> + + <p>»Käsitän kaiken, hyvä Engelbert—ei + tarvita mitään anteeksipyyntöjä.»</p> + + <p>»Voi siis hyvin.»</p> + + <p>»Samoin te.»</p> + + <p>Hevoset olivat valjastetut. Kaikki oli valmiina + lähtöä varten.</p> + + <p>Nojaten muuria vasten tuijotti Boleslav miehiin heidän + noustessaan rattaille.</p> + + <p>Istuimellaan kääntyi Engelbert vielä kerran + häneen päin: »Ja älä + unhota—Reginaa», sanoi hän, »jos hän + nimittäin pääsee hengissä. Hänelle olet + kiitollisuuden velassa, et meille.»</p> + + <p>»Hyvä on», vastasi Boleslav, + ymmärtämättä sanojen tarkotusta.</p> + + <p>»Hyvästi siis!»</p> + + <p>»Niin, hyvästi, ja onnellista matkaa!»</p> + + <p>Piiskat läjähtivät—jyristen vierivät + pyörät nostosillan jykeväin palkkien + ylitse.—Kuten hopeakehän ympäröimät + haamut katosivat rattaat kuutamoon.</p> + + <p>Hän oli yksin.— —Hän oli + yksinäisempi kuin ikinä kukaan ihmislapsi Jumalan + avarassa maailmassa.</p> + + <p>Mihin nyt?</p> + + <p>Väsynein askelin laahusti hän rinnettä + ylöspäin. Maata peittävä vesakko kiertyi + kahisten hänen jalkoihinsa.—Kastepisarat + välkkyivät vesoissa hänen edellään. + Ikäänkuin musta hirviö, valmiina + syöksymään hänen päällensä ja + musertamaan hänet + jättiläisröykkiöihinsä, odottivat + häntä kukkulalla linnanrauniot, ja ikkunanreikien + lävitse kajasti kuunhohde, jotta ne näyttivät + häneen katselevilta aavemaisilta silmiltä.</p> + + <p>Ajattelematta mitään hiipi hän tornin + ohitse.</p> + + <p>Äkillinen uupumus painoi lyijynraskaana hänen + jäseniään. Kunpa voisi nukkua—eikä + herätä milloinkaan!</p> + + <p>Mitä ystävä olikaan erotessa huutanut + hänelle rattailta?—</p> + + <p>Hän mietti miettimistään, mutta muisti + petti.</p> + + <p>Nurmikko, jolla hän oli löytänyt vieraan + naisen, lepäsi hänen edessään kirkkaasti + valaistuna kuin päivällä. Paikka, jossa nainen oli + alkanut kaivaa hautaa, näytti kammottavan mustalta kasteessa + kimaltelevan nurmikon keskellä.</p> + + <p>Olisipa hän kuopannut ruumiin tänne maahan ja sitten + lähtenyt tiehensä—kenties olisi vielä + hänen onnensa puhjennut kukkaan jossakin toisessa maailman + ääressä.</p> + + <p>Mutta nyt oli se myöhäistä.—Nyt + täytyi kestää,—täytyi + päättää uhman työ, joka + tänään oli niin synkästi alkanut.—</p> + + <p>Yksin—ja ypö yksin loppuun saakka.</p> + + <p>Ikinä ei hän enää saisi yhtään + ystävää, ikinä ei hän enää + voisi levollisesti katsoa kenenkään ihmisen silmiin, + kun toveritkin olivat kauhuissaan kääntyneet + hänestä pois.</p> + + <p>Kauhuissaan, kuten lemmittykin oli tehnyt, sillä nyt + hän ymmärsi, miksi Helena oli hänen + edessään piilottunut ja häntä paennut.</p> + + <p>Häneltä oli mennyttä kaikki, mikä + ihmissydämiä yhdistää ilossa ja surussa, + mennyttä rakkaus, toivo ja armeliaisuuskin. Ypö yksin + hän oli, seuralaisina vain häpeä ja viha.</p> + + <p>Kasvot peitettyinä käsiin hoippui hän + nurmikkokentän poikki puutarhurin majaa kohden. + Yhtäkkiä—pensaikon reunassa—sysäsi + hän jalallaan jotakin pehmeää, + pyöreähköä, joka sulki häneltä + tien.</p> + + <p>Siinä oli naisruumis, joka, pää + peittyneenä pensaaseen, makasi maassa pitkin pituuttaan.</p> + + <p>Regina—tosiaankin—Regina.</p> + + <p>»Mitä täällä teet? Nouse + pois!»</p> + + <p>Ei ääntä—ei liikahdustakaan.</p> + + <p>Missä olikaan hän nähnyt tytön viimeksi? + Aivan oikein—alhaalla hautuumaan portilla, kun + pyssynsuu— ——ja tuokiossa oli hirveän + hetken kuva ilmielävänä hänen sielunsa + silmien edessä.</p> + + <p>Hänen tähtensä oli tyttö syössyt + murhaajan kimppuun, hänen tähtensä uhmannut + kuolemaa, joka schrandenilaisten taholta uhkasi.</p> + + <p>Ja kuinka hän oli pelastajansa palkinnut?</p> + + <p>Huoletonna hän oli mennyt hänen ohitsensa, + jättänyt hänet alttiiksi verenhimoiselle joukolle + ajattelematta hiventäkään hänen + pelastustaan.</p> + + <p>Ja vaikka kohta hän olikin halveksittavin olento + maailmassa, <span class="wide">tätä</span> hän ei + ansainnut, totisesti ei tätä.</p> + + <p>»Regina—herää!»</p> + + <p>Boleslav kumartui ja nosti häntä pystyyn, mutta + hervotonna ja elotonna vaipui pää takaisin + pensaaseen.—Hän huomasi verta sormissaan. Tytön + tukka oli kostea ja vanukkeissa.</p> + + <p>Mitä, oliko hän kuollut? Ei, ei suinkaan, hän + ei voinut, ei saanut!— — —Uhrautunut + hänen, Boleslavin tähden—hänen + uhraamansa—sehän merkitsi omaa syyllisyyttä + perityn lisäksi.—Ja olla velassa tälle + olennolle—mikä häpeällinen ajatus!</p> + + <p>»Tytön täytyy jäädä eloon, + jotta saan maksaa hänen palkkansa», ajatteli + Boleslav.</p> + + <p>Äkkiä hän repäisi paidan kahtia tytön + rinnalta ja painoi korvansa hänen viileää, + täytelästä poveaan vasten.</p> + + <p>Luojan kiitos—sydän sykki vielä!</p> + + <p>Ja noustuaan jälleen pystyyn näki hän + tytön avointen silmien suurina ja ilmeettöminä + tuijottavan häntä kohden.</p> + + <p>Pelästyneenä, ikäänkuin pahanteosta + keksittynä, pudotti hän pään + käsivarsiltaan.</p> + + <p>Tyttö retkahti paikalleen ja voihkasi hiljaa. Oksien + kosketus teki hänelle kipeää, mutta samalla + hän tuli täysin tuntoihinsa. Hän nousi + kyynäskolkkasilleen ja katsoi äänetönnä, + kysyen Boleslaviin.</p> + + <p>»Nouse ylös, Regina», sanoi Boleslav.</p> + + <p>Hänen äänensä sai Reginan vavahtamaan. + Tyttö koetti vääntäytyä + pystyyn—mutta vaipui voimatonna takaisin ... »Anna + minun levätä», anoi hänen arasti rukoileva + katseensa.</p> + + <p>»Nouse ylös, minä autan sinua.»</p> + + <p>»<span class="wide">Täytyykö</span> minun + mennä?» kysyi tyttö, torjuen pois Boleslavin + käsiä. Pelko ja tuska vääristivät noita + veren tahraamia, villinkauniita kasvoja.</p> + + <p>»Tahtoisit siis jäädä + luokseni?»</p> + + <p>»Oi, herra—mitä kysytte?»</p> + + <p>»Mutta sinun olisi paha olla + täällä.»</p> + + <p>»Oi ei, herra. Armollinen herra löi minua joka + päivä. Olen tottunut siihen—»</p> + + <p>»Mutta muualla maailmassa kohdellaan sinua + paremmin.»</p> + + <p>»Missä muualla?»—Uudelleen + herännyt pelko kuvastui tytön kasvoilla.</p> + + <p>»Missä vaan—hyvä + isä!—Sellainen tyttö kuin sinä, joka on + ahkera ja nöyrä ja jolla on vahvat + jäsenet—»</p> + + <p>Regina puisti kiihkeästi päätään. + »En menisi kauas, herra. Jos ajatte minut pois, + heittäydyn ojaan ja kuolen + nälkään.»</p> + + <p>Boleslavin katse sai lempeämmän ilmeen.</p> + + <p>»Kuinka kehno ja typerä ja halveksittava tyttö + onkin, on hän kuitenkin koko Luojan luomassa maailmassa + ainoa, joka tahtoo jäädä minun luokseni,» + ajatteli Boleslav. »Hän on halveksittu, hyljitty, + ihmisten ilmoilta karkotettu kuten minäkin; hän kantaa + samaa kirousta kuin minäkin.—Miksi siis ajaisin + hänet kynnykseltäni?»</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="VIII" id="VIII"></a> + + <h2>VIII.</h2><br> + + <p>Jo lähinnä seuraavina päivinä Boleslav + huomasi, kuinka mahdoton hänen olisi ilman tätä + naista elää kotoisella konnullaan, kuinka paljon + enemmän hän oli riippuvainen tytön huolenpidosta + kuin tämä hänen.</p> + + <p>Avutonna kuin haaksirikkoinen, jonka aallot ovat viskanneet + asumattomalle saarelle, hiiviskeli hän isiensä + perintötilalla. Vaikkapa miinat ja ketunraudat eivät + enää uhanneetkaan hänen askeleitaan, hapuilivat + hänen jalkansa kuitenkin epävarmoina, ja hänen + mielensä joutui hämmennyksiin näiden + savunmustaamain muurien keskellä, jotka häviö oli + niin muuttanut, etteivät ne enää tarjonneet pohjaa + ja kiinnekohtaa edes hänen lapsuutensa muistoillekaan. Itse + puistokin, jossa hän kerran oli tuntenut jokaisen puun ja + jokaisen pensaan, oli pitkien vuosien kuluessa metsistynyt niin + oudonnäköiseksi, että hän tarvitsi + siellä aivan uudet merkkikohdat osatakseen mihin tahtoi + mennä.</p> + + <p>Ensi uhman hälvettyä heräsi yhä + katkerampana hänen mielessään kysymys: + »Mitä nyt on tuleva?»</p> + + <p>Ja tämä kysymys kävi pakottavaksi, sillä + niukat varastot leipää ja savustettua lihaa, joita + säilytettiin kellarissa, lähenivät loppuaan.</p> + + <p>Ylpeys esti häntä Reginalta kysymästä + neuvoa, eikä hän ollut tyttöä taasen + puhutellutkaan. Hiljaa ja näkymätönnä + emännöi tämä talossa, + nähtävästi aavistaen parhaaksi + herättää niin vähän huomiota kuin + suinkin. Mutta kun Boleslav aamuisin palasi virralta, jossa + hän otti kylpynsä, tapasi hän punakukitetun + uudinvuoteen siististi järjestettynä ja + peitettynä, tapasi lattian narskuvalla hiekalla ja + tuoksuvilla kuusenhavuilla siroteltuna ja löysi kullalla + silatulta pöydältä, jonka neljättä + jalkaa täytyi pönkittää tiilikivellä, + höyryävän, ruskean kahvikannun ja sen + vierellä sirosti leikattuja mustia leipäviipaleita.</p> + + <p>Häneltä hälveni pian kammo ottaa ruokansa + tämän naisen käsistä,—aluksi + häntä tosin arvelutti murtaa leipää, jonka + tyttö oli tuonut, mutta se näytti niin perin + maukkaalta, ja syksyinen kylmä kylpy oli kiihottanut + hänen ruokahaluaan.</p> + + <p>Päivälliseksi oli leipälientä ja parisen + viipaletta paistettua lihaa häntä odottamassa, + eikä viinipulloakaan ollut unhotettu—ja illalliseksi + oli aina jollakin keinoin hankittu uutta ruuan vaihtelua.</p> + + <p>Niin osasi Regina emännöidä niillä + vähillä tähteillä, joita vielä oli + kellarissa.</p> + + <p>Monta kertaa näki Boleslav hänen vilahtavan ikkunan + ohitse patoineen ja muine astioineen, jotka hän varmaankin + kävi virrassa pesemässä. Palatessaan taivutteli + hän varovasti syrjään pensasten oksia ja + tähysteli liekehtivin silmin, oliko tie avoin. Jos Boleslav + seisoi oven edessä tai nojasi ikkunasta ulos, oli hän + heti kohta kadonnut jälleen tiheikköön.</p> + + <p>Entisen puutarhurin työhuoneen oli hän valinnut + asunnokseen. Sinne pistäysi Boleslav eräänä + aamuna, kun oli nähnyt tytön menevän virralle.</p> + + <p>Hän löysi viistopäätyisen huoneen, jossa + oli lasinen katto kuten kasvihuoneessa ainakin. Viheriät, + nokiset, lyijykehyksiin kiinnitetyt lasiruudut olivat monesta + kohdin särkyneet, ja aukoista pääsi + sisään, mitä vain taivaasta tuli.—Permantoa + ei ollut laudotettu eikä kivitetty, vaan peitti sitä + musta ruokamulta, joka näytti kuin miltäkin + turvepehkulta. Seinillä oli porrasmaisia + lautatelineitä, joilla puutarhuri oli muinen pitänyt + kukkaruukkujaan, ja niille oli nyt sijotettu talon niukat + talousastiat. Mitä paraimmassa järjestyksessä + olivat siellä keittoastiat, vadit ja lautaset, jotka + välkkyivät puhtauttaan. Oven vieressä oli parilla + matalalla puupukilla—muutaman jalan korkeudella + permannosta—vanha ovi, joka oli vahvasti hiiltynyt + molemmista päistään, epäilemättä + jäännös tulipalosta. Sen päälle oli + levitetty ohut olkikerros ja olkien päälle pari + karvapeitettä, jollaisia muuten käytetään + hevosten loimina. Tämä oli tytön vuode. + »Koirallakin on parempi», ajatteli Boleslav. + Vastapäisessä nurkassa oli häthätää + tiilistä kyhätty tulisija. Sen yläpuolelle oli + laudoista laitettu jonkinlainen hattu, + näköjään omatekoinen, neuvomaan tietä + tulisijasta kohoavalle savulle, mutta savu oli siitä + vähät välittänyt ja etsinyt tiensä + mistä hyväksi näki.</p> + + <p>Tällä mustalla, kylmällä permannolla, + yllänsä savunmustaama katto, asusti tyttö + eikä kaivannut parempaa. Siihen oli hänen + sydämensä kasvanut kiinni, sitä piti hän + paratiisina, josta karkotus merkitsi hänelle kuolemaa ja + kadotusta.</p> + + <p>Kurja naisraukka!—</p> + + <p>Ja eräänä iltana oli hän kadonnut. + Boleslav tahtoi vihdoinkin puhua hänen kanssaan + ruokavaroista ja huusi häntä. Ei mitään + vastausta. Keittiö oli tyhjä. Puistossa, rannoilla, + sillan luona, koko saarella—ei + jälkeäkään. Ehdottomasti olisi tytön + täytynyt kuulla, sillä hänen + äänensä kaikui kyllin kovasti yöhön.</p> + + <p>Boleslavin mielessä heräsi epäilys, että + tyttö yksinäisen päivätyönsä + palkaksi öisin hekumoi jonkun ystävänsä + sylissä. Olihan hän perehtynyt paheen kaikkiin lajeihin + ja hyvin omiaan siihen, että kuka tahansa irstas veitikka + halusi hurjissa himoissaan sulkea hänet syliinsä. Moni + kyläläinen arvatenkin vain siksi heitteli kivillä + tätä ruumista, ettei saanut sanoa sitä + omakseen.</p> + + <p>Ja mikäpä muuten olisikaan isän kuoleman + jälkeen kiinnittänyt häntä tähän + kurjuuteen, jollei uusi synti, joka kenties oli jo kauan + käynyt tuon vanhan kanssa käsi kädessä?</p> + + <p>Inho valtasi Boleslavin. »Jollei hän voi puhdistaa + itseään, ajan hänet raipoilla huomisaamuna + matkoihinsa.» Näissä aikeissa meni hän + levolle. Mutta suurin ei hän voinut nukkua, sillä + häntä huolestutti tulevaisuus ilman tyttöä. + Tämän ajaminen tiehensä merkitsi samaa kuin + muuttaa itsekin samana päivänä + täältä pois.</p> + + <p>Kuuden tienoilla herätti hänet unenhorroksistaan + ulko-oven hiljainen narina.</p> + + <p>Hän pukeutui nopeasti, sillä hän tahtoi heti + kohta vaatia tytön tilille.</p> + + <p>Astuessaan keittiöön tapasi hän tytön + lieden ääressä kumartuneena kirkkaasti kiiluvain + tervaslastujen ylitse, joihin hän puhalsi posket + pullollaan.</p> + + <p>Tyttö kääntyi vitkaan ja sanoi katsoen + häneen suurin silmin: »Hyvää huomenta, + herra!»</p> + + <p>Boleslav vapisi vihasta.</p> + + <p>»Missä olit yöllä?» tiuskaisi + hän.</p> + + <p>Tyttö alkoi hätääntyä, + päästi kätensä kupeilleen riipuksiin ja + vetääntyi takaperin perimäiseen + uunin-nurkkaan.</p> + + <p>»No, vastaatko pian?»</p> + + <p>»Voi, herra», änkytti tyttö painaen + päänsä olkapäidensä väliin, + »ajattelin, ettette sitä huomaisi, ja että + ennättäisin takaisin, ennenkuin herra on + herännyt—»</p> + + <p>»Luuletko siis saavasi öisin harhailla ympäri, + kun en vain sitä huomaa?»</p> + + <p>Pelkästä pelosta oli tyttö kyyristynyt + myttyrään.</p> + + <p>»Mutta—mutta—enhän voinut muuta», + änkytti hän. »Meillähän ei ole + enää mitään—ja herra on koko ajan + syönyt melkein vain savustettua lihaa!»</p> + + <p>Silloin putosivat suomukset Boleslavin silmistä.</p> + + <p>»Olit siis ruokatavaroita noutamassa?»</p> + + <p>»Missäs muualla, herra! Toin vasikanlihaa ja + vereksiä munia ja voitakin—ja makkaraa ja kaikenlaista + muuta. Ne kaikki ovat jo kellarissa.»</p> + + <p>»Kuka niitä antoi sinulle?»</p> + + <p>»Mutta tiedättehän sen, + herra.—Bockeldorfissa olin, tunnen siellä + kaupustelijan—hän hankkii minulle jo + edeltäkäsin mitä tarvitsemme, ja kun + yöllä koputan, avaa hän takaoven—siitä + tietää vain hänen vaimonsa, ei kukaan muu niin + hiirenhiiskausta—eikä hänellä ole + kallistakaan. Herra Merckel täällä + kylässä ottaa taalerin jokaisesta lihanaulasta ja + kaupanpäällisiksi haukkuu pataluhaksi.»</p> + + <p>»Ja oletko tänä yönä kulkenut + jalkaisin kuusi peninkulmaa edestakaisin koko kantamus + selässäsi?»</p> + + <p>Kummastellen ja yhä peloissaan katsoi tyttö + häneen.</p> + + <p>»Luulen, että sen tiedätte, herra, olenhan sen + jo kerran ennen teille sanonut.»</p> + + <p>»Mutta sitä ei voi kukaan + ihminen—älä valehtele minulle enempää, + nainen. Tiedän kyllä sotaretkeltä, mitä + saattaa kestää—mitä miehetkin voivat + kestää.»</p> + + <p>Älyttyään, ettei herra nyt enää ollut + vihainen, uskalsi tyttö nousta suoraksi ja ojensi vankat + käsivartensa.</p> + + <p>»Minäpä kestän enemmän kuin miehet, + herra», sanoi hän onnellisesti + hymyillen—»muuten ei minusta olisikaan + täällä mitään + hyötyä—»</p> + + <p>»Kuinka kauan olet jo tätä tietä + taivallellut, Regina?»</p> + + <p>»Vuosia viitisen, herra, joka viikko—väliin + useamminkin—kesällä se on leikintekoa—mutta + talvisin ja syksyisin—kun metsä on lumen peitossa tai + niityt tulvillaan—silloin se on + työläämpää—onneksi silloin ovat + taasen yötkin pitemmät, niin ettei kukaan näe + minua—ja paljon mieluummin kuljen kuusi peninkulmaa, + ennenkuin pyydän mitään mokomalta + koiralta—herra Merckeliltä, aioin sanoa—se ottaa + taalerin lihanaulalta—eikö moinen ole + hävytöntä? Ja sitten mennä lainkaan + kylään—»</p> + + <p>Säikähtyneenä vaikeni hän, + ikäänkuin pelkäisi saavansa toria + lörpöttelystään.</p> + + <p>»Mitä aioit sanoa, Regina?» kysyi Boleslav + lempeämmin.</p> + + <p>»Aioin oikeastaan vain pyytää anteeksi, + että menin luvatta—mutta ajattelin, että herraa + ilahuttaisi saada kerran vereksiä munia aamiaiseksi— + — —»</p> + + <p>»Hyvä on, Regina», sanoi Boleslav + kääntyen poispäin. »Olet kelpo + tyttö.»</p> + + <p>Hetikohta poistui hän ja meni virralle + kylpemään. Palattuaan tapasi hän kyllä + huoneen järjestettynä kuten muulloinkin, mutta kahvia + ei tänään näkynyt.</p> + + <p>»Hän on kai uuvuksissaan nukahtanut», + ajatteli Boleslav ja päätti hetkisen odottaa, + sillä tänään ei hän tahtonut Reginaa + kiirehtiä. Mutta kun häntä kylvyn jälkeen + kovasti vilutti, ei hän halunnut kauemmin olla ilman + lämmittävää juomaansa. Hän meni + varpaisillaan keittiöön, katsoakseen itse valkeaa, jos + mahdollista tyttöä herättämättä. + Mutta tämä ei nukkunut. Ensi näkemältä + näytti tosin siltä. Hän istui vuoteensa reunalla, + oli painanut kätensä kasvoilleen eikä liikahtanut. + Tuontuostakin kulki väristys hänen ruumiinsa + lävitse, kuten sillä, joka on nukkunut ylen + uuvuksissa.</p> + + <p>Mutta lähemmin katsottuaan huomasi Boleslav kirkkaiden + kyynelien valuvan hänen punaisia lihavia sormiaan + myöten. Samalla pääsi ähkyviä + nyyhkytyksiä hänen rinnastaan.</p> + + <p>»Mikä sinun on, Regina? Miksi itket?»</p> + + <p>Tyttö ei vastannut, vaan nyyhkytteli yhä + äänekkäämmin.</p> + + <p>»Olenko pahottanut mieltäsi, Regina? En olisi sinua + nuhdellut, jos olisin tiennyt, missä olit.»</p> + + <p>Silloin päästi Regina kätensä vaipumaan + kasvoiltaan ja katsoi herraansa itkettyneillä + silmillään.</p> + + <p>»Voi, herra», sammalsi hän kyyneliin + tukehtumaisillaan. »Minua ei ole—vielä + kukaan—niin nimittänyt, eikä se + ole—totta—»</p> + + <p>Boleslavin mieliala kylmeni. Hän ei tiennyt + käyttäneensä yhtään soimaavaa sanaa. + Puuttuipa vain, että tämä nainen, jota muuten + koirilla ajatettiin, alkoi näytellä + herkkätuntoisuutta hänen edessään.</p> + + <p>»Mikä ei ole totta?» tiuskaisi hän.</p> + + <p>»Se mitä sanoitte.»</p> + + <p>»Tuhat tulimaista—mitä olen + sanonut?»</p> + + <p>»Että minä olen—kelpo ...» Uusi + nyyhkytysten puuska tukehdutti hänen + äänensä.</p> + + <p>Boleslav katsoi tyttöön päätään + pudistellen. Hän ei ollut kuunaan katsonut ihmissieluun + sisälle eikä tiennyt siellä piilevän + arvotuksia, ei tiennyt, että kunniattomuudellakin on + kunniantuntonsa.—Hymyillen laski hän kätensä + Reginan olalle ja sanoi: »Ole vaan levollinen, Regina. En + tarkottanut mitään pahaa—ja laita nyt vihdoinkin + aamiainen valmiiksi.»</p> + + <p>»Saanko—minä—tuoda sen + sisäänkin?» kysyi hän yhä + nyyhkyttäen.</p> + + <p>»Olisiko minun tultava sitä hakemaan?»</p> + + <p>»Luulin—etten saisi.» Näin sanoen meni + hän lieden luo ja puhalsi kyyneltynein poskin + sammumaisillaan olevaan tuleen.</p> + + <p>Siitä lähtien ei hän enää + pelännyt astua Boleslavin läsnäollessa huoneeseen. + Huolellisesti tähysteli hän silloin herransa kasvoja + arvatakseen tämän toivomuksia, mutta sanaakaan ei + hän uskaltanut päästää huuliltaan.</p> + + <p>Kellariholvista, missä rahoja ja viinipulloja + säilytettiin, oli Boleslav löytänyt suuret kasat + papereita, jotka viruivat sikin sokin useammissa arkuisssa + täyttäen ne kukkuroilleen. Siinä oli isän + kirjeenvaihto, kaikenlaatuisia todistuksia ja asiapapereita.</p> + + <p>Kohta ensi päivänä papereita penkoessaan ei + hänen käsiinsä sattunut enempää + eikä vähempää kuin testamentti, jonka mukaan + hänen autuaasti nukkunut tätinsä luovutti kaiken + omaisuutensa hänelle, Boleslav von Schrandenille, rakkaan + veljenpoikansa ainoalle pojalle, »hyvittääkseen + hänelle sen vääryyden»,—niin kuului + lisäys—»jota hän on saava kärsiä + elinikänsä».</p> + + <p>Boleslavin ilo oli vain vähäinen; vasta + lähemmin ajateltuaan, että hän täten oli + saanut käsiinsä hyvän aseen tulevaa taistelua + varten, alkoi hän pitää lahjaa arvossa.— + —Antajaa itseään, joka aina oli ollut + hänelle suopea, hän tuskin ajattelikaan, niin + kovettunut oli hänen mielensä, niin yksinomaan olivat + hänen ajatuksensa suuntautuneet synkkään + tehtävään, joka oli hänen + suoritettavanaan.</p> + + <p>Hän oli halunnut vain saada näkyviinsä tien, + jota myöten olisi rajusti, kuten hänen luonteensa + halusi, voinut syöstä eteenpäin. Mutta pitkiin + kuukausiin ei hän nähnyt edessään + mitään muuta kuin masentavaa toivottomuutta.</p> + + <p>Taistelua schrandenilaisia vastaan, johon hän oli + päättänyt ryhtyä, oli käytävä + suurisuuntaisesti; muuten se päättyisi samanlaisella + tappiolla kuin taistelu, johon isä oli elinvoimansa + viimeiset jäännökset kuluttanut.—Oli + hankittava suuri joukko työmiehiä, jotta voi + pitää roskaväen aisoissa. Mutta mistä + niitä otti, jollei tienoolla kukaan alentunut hänen + palvelukseensa? Tosin rahalla saa mitä hyvänsä, ja + kolminkertaisen palkan toivo olisi monen, joka nyt + pöyhistellen luulotellulla isänmaallisuudellaan + ylpeänä sylki hänen kynnykselleen, tehnyt + nöyräselkäiseksi orjaksi.</p> + + <p>Mutta niin pitkälle eivät hänen varansa + riittäneet. Käteiset rahat, jotka hän oli + löytänyt ja jotka ensi silmäyksellä olivat + näyttäneet kuulumattomalta rikkaudelta, olivat aivan + riittämättömät, jotta niillä olisi + voinut ryhtyä mihinkään yritykseen. Niitä oli + 4,500 taaleria, jäännöksenä saatavista, jotka + isä palon jälkeen, kun hänestä näytti + koko maailma leimahtaneen liekkiin, oli kiireimmittäin + perinyt velallisiltaan. Tosin olisi summa kestänyt + vuosikausia siihen kurjaan elämään, jota hän + Reginan kanssa oli alkanut viettää isänsä + tapaan; mutta tehtävään, joka väikkyi + hänen mielessään, oli se kuin pisara kuumille + kiville.</p> + + <p>Ennen testamentin löytämistä oli hän + raskain mielin tuuminut tarjota myytäväksi metsät, + jotka olivat olleet hänen isänsä ylpeytenä, + haaskata ne perin pohjin, jollei muu auttaisi. Nyt jätti + hän kiireimmiten tämän ajatuksen + mielestään. Olettaen, että kaupan saisi tehdyksi + niin hyvin kuin hän toivoi, olisi kuitenkin kulunut + kuukausia, ennenkuin hän olisi saanut ensimäiset rahat + käsiinsä. Lisäksi oli talvi oven edessä, + tuima itäpreussilainen talvi, joka aina huhtikuuhun asti + teki ulkoilmassa työskentelyn + mahdottomaksi.—Tänä vuonna ei siis ollut + rakentamista eikä peltotyötä enää + ajatteleminenkaan.—Miksi siis tehdä uhrausta, joka + lyhytaikaisella kärsivällisyydellä—olihan + kysymys vain viikoista—oli kokonaan + vältettävissä?</p> + + <p>Kun hän huhtikuun 1 päivänä nostaisi + perinnön ja lähtisi sitten heti työväkeä + hankkimaan, saattoi toukokuussa olla rakennustyö jo + täydessä vauhdissa, kenties oli mahdollista saada + vielä hieman maatakin siemennetyksi.</p> + + <p>Mutta siihen asti—siihen asti!</p> + + <p>Kuinka voisi hän sietää harmaiden + talvipäivien autiota yksitoikkoisuutta tylsässä + toimettomuudessa, kun työnhalu kuitenkin poltti hänen + sormiaan?—Kuinka kestäisi hän elää + päivästä päivään lemmittynsä + läheisyydessä—ilman toivoakaan + päästä tälle tekemään kysymyksen, + suuren, kohtalokkaan kysymyksen, josta hänen + elämänsä ja onnensa riippui?—Pysyykö + Helena lujana? Antaako hän anteeksi? Sulkeeko hän + sydämensä, niin ettei vihan myrkkyhenki, jota + hänen ympäristönsä huokui, myrkytä + hänen rakkauttaan?</p> + + <p>Tuomiokirkon pyhän neitsyen kuva muistui Boleslavin + mieleen, Muistuttikohan Helena vielä sitä?</p> + + <p>Saisipa hän silmänräpäyksenkään + ajan katsoa lemmittynsä kasvoja! Hänen + silmissään häämötti ruusujen puna ja + liljojen valkeus, hän näki valoisan pyhimysolennon + hymyillen kumartuvan häntä kohden, mutta minkä + näköinen hänen lemmittynsä oli, sen hän + oli unhottanut.</p> + + <p>No, yhtä kaikki—suojelkoon armas pilviin + kietoutuneena hänen työtänsä ja kruunatkoon + kerran rakkaudellaan sen, minkä hän on suorittanut + valmiiksi.—Tähän ajatukseen uinahti + vähitellen kaipaus saada jälleen nähdä + Helenaa; jos hän olisi saanut immeltä sanasenkaan, joka + hänelle olisi vakuuttanut tämän uskollisuutta, + olisi hänen toiveensa ollut täydelleen tyydytetty.</p> + + <p>Yhä syvemmälle kaivautui hän paperien + sekasokaan, joka näytti paisuvan sitä suuremmaksi, + mitä hartaammin hän toivoi + pääsevänsä pohjaan saakka. Papereita oli jo + pinottu asuinhuoneen seinille niin korkealle, että ne + peittivät kauniin isoäidin kuvan, mutta vielä + olivat arkut ja laatikot täyteen ahdettuina kellarissa. Koko + perhearkisto näytti jonakin hädän hetkenä + haalitun kokoon ja ilman valintaa ja järjestystä + joudutetun turvaan. Nyt oli tästä sekasotkusta + löydettävä esille mitä oli + tärkeää ja osaksi + välttämätöntäkin tilan hallintoon. + Niinpä puuttuivat muiden muassa kaikki vapautettujen + talonpoikien kanssa tehdyt sopimuskirjat ja kaikki + rajamääräykset. Varmaankin olivat kylän + hyenat kaapanneet isännättömiksi + jääneistä tiluksista, mitä hyväksi + näkivät. Loputtomia riitajuttuja oli hänen + edessään, ja jollei hän tahtonut + käräjöidä jokaisesta jalanleveydestä + maata tai omin käsin hankkia oikeutta, ei hänelle + epäilemättä jäisi kerrassaan + mitään.</p> + + <p>Mutta voittamaton kammo pidätti häntä + kääntymästä viranomaisten puoleen. Hänen + mielessään säilyi vielä isänsä kuva + siltä päivältä, jona hän oli nähnyt + tämän viimeisen kerran. Silloin hän näki, + miten ovet ilman muuta suljettiin tältä henkipatolta + mieheltä, joka oli kyllin julkea tullakseen + etsimään oikeuttaan... Tosin oli siihen aikaan + Preussissa ollut kaikki ylösalaisin. Valtion perustukset + horjuivat—sentähden saivat rotat vapaasti + elämöidä.—Mutta kukapa saattoi + tietää, puhuiko samaisen isän poika kuulevammille + korville?—Laissa oli takaportteja yllin kyllin, jotta + jonkun vastenmielisen henkilön saattoi tehdä + oikeudettomaksi, ja sitä hän ei + epäillytkään, ettei siihen olisi ollut + hyvää tahtoa.—Niin syvälle oli hän + syöpynyt turvattomuuden tunnelmaansa, että laillinen + järjestyskin näytti hänestä + metsänpedolta, joka väijyi häntä nostosillan + korvalla.—Sotilaallisia velvollisuuksiaankaan ei hän + enää ajatellut. Luutnantti Baumgart oli kaatuneiden + luettelossa. Miksi siis henkiin + heräämisellään tuottaa herroille + virkamiehille tarpeetonta työtä? Vähät he + välittäisivät siitä häntä + kiittää.—</p> + + <p>Hänen mielestään eivät lähteneet + raamatun sanat: »Hänen kätensä olkoon + jokaista vastaan ja jokaisen käsi olkoon häntä + vastaan.» Tämän kirouksen, jonka Hagarin poika + oli kerran vienyt mukanaan elämään, täytyi + hänelle muuttua siunaukseksi, niin hän uhotteli.</p> + + <p>Viikot kuluivat, hän tuskin sitä huomasi. + Päivät pääksytysten istui hän + papereihinsa hautautuneena, ja iltaisin hän kuljeksi puiston + raivaamattomia polkuja pitkin tai kapuili linnanraunioilla.</p> + + <p>Ainoastaan yhtä paikkaa hän huolellisesti + vältti. Tämä paikka oli Kissanporras. Hänen + sydämensä alkoi jyskyttää, kun hän vain + joutui sen läheisyyteen, ja hän riensi + kiireimmittäin ohi pensaikon, joka sen peitti taakseen.</p> + + <p>Mutta hänessä heräsi palava, kiduttava himo + nähdä omin silmin tuo turmion paikka, eikä + tämä himo jättänyt häntä + enää rauhaan.</p> + + <p>Niin oli sitten eräs ilta syyskuun lopulla, ja ensi + kertaa hänen kotiuduttuaan loisti täysikuu jälleen + hopeanhohtoisena taivaalla. Levotonna hän harppaili pitkin + puiston käytäviä. Kuivat lehdet kahisivat + hänen jalkojensa alla, ja syystuuli kohisi kolkosti + pensaissa. Kuten valkoisten elukkain parvet vilisivät + kuunsäteet maata pitkin; mustana, pykäläisenä + muurina nousi pensasto hänen edessään korkeutta + kohden.</p> + + <p>Silloin—synkän uhmansa puuskassa—hän + voitti taikauskoisen kammon, joka häntä siihen asti oli + pidättänyt, ja tunkeutui läpi viidakon, joka + suojaten verhosi polun.</p> + + <p>Jyrkkä rinne laskeutui miltei pystysuoraan alas virtaan, + jonka peilipinnan leppäpensaat peittivät melkein + kokonaan. Hiljainen lirinä ja loiske kuului alhaalta.</p> + + <p>Rinteen yläreunalta ojentausi jykevä, + käsipuulla varustettu hirsi pitkälle ilmaan. Teline, + joka oli kaivettu syvälle maahan, piteli sitä kiinni + rautatangoilla. Samanlainen hirsi ojentautui toiselta rannalta + sitä vastaan, mutta siellä oli se kiinnitetty mahtavaan + tammenkantoon, joka sitä kannatti ja piti tasapainossa. + Keskivälillä ammotti kymmenen tai kahdentoista jalan + levyinen kuilu. Niin ojentuivat hirret molemmilta puolin yli + syvyyden kuten kaksi kättä, jotka ikävöiden + kurottuvat toisiansa kohden koskaan ylettymättä + toisiinsa.</p> + + <p>Jolleivät ne tosiaankaan olisi konsanaan toisiinsa + ylettyneet, olisi tuho jäänyt tapahtumatta.—Mutta + parittajalla ei ole kuunaan ollut helpompaa + tehtävää. Tämänpuolisella hirrellä + oli pari lautaa, jotka niihin kiinnitetyn vaajan avulla + vaivattomasti saattoi työntää sillaksi aukon yli. + Olipa saapuvilla käsipuukin, joka nyt nojasi hirttä + vasten, mutta jonka saranoillaan voi kääntää + vastapäiseen suuntaan. Näin oli ollut kaikki + oivallisesti varustettu petoksen helppoa toimeenpanoa varten.</p> + + <p>Ikäänkuin ikuisen häpeän + muistomerkkinä törrötti tämä laitos + mustana ja hoippuvana sumuisessa kuutamoyössä.</p> + + <p>Loiske alhaalla näkymättömässä + virrassa koveni. Näytti siltä, kuin aaltoja vielä + tänään kuohuttaisi se pöyristyttävä + teko, joka nyt peittyi tuonen helmaan.</p> + + <p>Verkalleen kuin unissaan astui hän portaalle, + syvällä allaan hopeapinta, jonka ylitse näytti + säkeniä parvittain vilahtelevan. Silloin näki + hän vaalakan naisolennon, joka oli puristanut hameensa + reisiensä väliin ja seisoi vedessä polviaan + myöten. Hän oli Regina, ja hän huuhtoi + pesuvaatteitaan hietasärkän reunalla.</p> + + <p>Boleslav rypisti kulmiaan. Että hänen pitikin juuri + täällä kohdata tämä nainen! Mutta + toisekseen—kohtuuton ei saanut olla, väistyihän + tyttö hänen tieltään, missä suinkin voi, + toden totta ei hänen tarvinnut paljo kärsiä + tämän läsnäolosta.</p> + + <p>Puoleksi ajattelematta nojautui hän käsipuuhun ja + katseli pesutyttöä. Tämä ei aavistanut + mitään hänen läheisyydestään, vaan + seisoi syvään kumartuneena vettä kohden. + Hänen niskansa pingottui, jäntevät kädet + ravistelivat märkiä vaatteita, niin että + kimmeltävät pisarat pirskuivat yltympäri. + Tuontuostakin alotti hän saman kaksiäänisen + laulun, jota oli hyräillyt taannoin hautaa luodessaan, ja + heitti sen jälleen kesken saatuaan roiskauksen vettä + suuhunsa tai sieraimiinsa.</p> + + <p>Kuinka uutterasti hän teki työtään + vielä näin iltamyöhällä, jolloin + Boleslav oli luullut hänen aikoja sitten menneen + levolle!</p> + + <p>Mutta äkkiä ponnahti hän pelästyneenä + pystyyn. Boleslavin jalka oli raapaissut alas pari + kivenliuskaretta, jotka olivat pudonneet aivan tytön + eteen.</p> + + <p>Epäluuloisena tähysteli tyttö + vastapäiselle rannalle. Hänen ensi ajatuksensa oli + ilmeisesti, että joku väijyi häntä + ylhäällä pensastossa.—Vasta sitten johtui + hänen mieleensä katsoa ylöspäin portaalle. + Hän päästi hiljaisen huudahduksen.</p> + + <p>»Ei sinun tarvitse pelätä, Regina», + huusi Boleslav hänelle. »En tee sinulle + mitään.»</p> + + <p>Regina ryhtyi jälleen levollisesti + työhönsä.</p> + + <p>»Kuinka pääset sinne alas?» kysyi + Boleslav edelleen.</p> + + <p>Regina pyyhkäisi märällä + käsivarrellaan kasvojaan »Olen hyvä + kapuamaan», sanoi hän ja vilkui tuokion aikaa + ylös Boleslaviin.</p> + + <p>»Eikö sinua palele vedessä? Vuodenaika on jo + myöhäinen.»</p> + + <p>Regina vastasi jotakin, mitä Boleslav ei kuullut. Sitten + ei hän häirinnyt tyttöä enää. Mutta + hän oli utelias näkemään, miten + tämä aikoi kiivetä jyrkkää + rantatöyrästä myöten.</p> + + <p>Niin hän jäi paikalleen ja katseli + tyttöä.—Muutaman minuutin kuluttua kokoili + tämä pesuvaatteensa ja nousi virran partaalle. Kuun + säteet taittuivat kehäksi ympäri hänen + päätänsä, joka tänään oli + miltei sileäksi kammattu. Näytti kuin hän kantaisi + kruunua.</p> + + <p>Aralla katseella vilkaisi hän ensin, oliko hänen + herransa vielä ylhäällä, sitten sukelsi + hän pensastoon, missä hän kohta näkyi vesa + vesalta, oksa oksalta kapuavan ylöspäin kuin + villikissa.</p> + + <p>Töyräälle päästyään laski + hän hameensa suoraksi ja aikoi vasuineen mennä + tiehensä, mutta Boleslav huusi hänen + jälkeensä.</p> + + <p>»Miksi teet työtäsi öiseen aikaan?» + kysyi hän koettaen näyttää + ystävälliseltä.</p> + + <p>»Koskeivät he anna minulle päivällä + pahaakaan rauhaa», vastasi tyttö.</p> + + <p>»Kyläläisetkö?»</p> + + <p>»Niin, herra.»</p> + + <p>»Mitä he tekevät sinulle?»</p> + + <p>»No, mitä he aina + tekevät—heittelevät ja paiskiloivat.»</p> + + <p>»Virran ylitse?»</p> + + <p>»Niin juuri, herra.»</p> + + <p>»Kun sinulle vasta tehdään pahaa, niin tule + minua hakemaan.»</p> + + <p>Regina ei vastannut.</p> + + <p>»Ymmärrätkö?»</p> + + <p>Regina risti kätensä ja katsoi häneen + rukoillen.</p> + + <p>»Mitä nyt?»</p> + + <p>»Voi, hyvä herra, älkää + ampuko!» sammalsi tyttö.—»Tiedän, + että aiotte ampua. Hän on—tarkotan armollista + herraa—hänkin kerran koettanut. Silloin alkoivat ne + joen takana tehdä samoin. Paukkui yhä siellä ja + täällä, kaikkialla—mihin vain + päänsä pistikään. Oli aivan ihme, ettei + kehenkään sattunut. Ja jos he vielä lopulta + tottuvat aina ottamaan pyssyt mukaansa, ampuvat he minut muitta + mutkitta, missä vain tapaavat, sillä enhän voi + olla saarelta poistumatta.»</p> + + <p>Boleslav ei ollut ennen kuullut tytön puhuvan niin kauan + ja järkevästi. Hänestä näytti uudelta ja + omituiselta, että tämän matalan, villien kiharain + ympäröimän otsan takana saattoi asua tyynesti + harkitsevia ajatuksia.</p> + + <p>»Olet oikeassa, Regina», vastasi hän. + »Jo sinunkaan tähtesi en saa heitä + ärsyttää.»</p> + + <p>Hän näki kuun valossa, kuinka tytön kasvoille + lehahti tumma punastus.</p><br> + + <p>»Minun tähteni, herra?» sammalsi Regina. + »En tiedä, mitä tarkotatte?»</p> + + <p>»Hyvä, hyvä», vastasi Boleslav torjuen. + »Mutta mitä aioinkaan kysyä, Regina,—oletko + tyytyväinen palveluspaikkaasi? Puuttuuko sinulta + mitään?»</p> + + <p>Tyttö tuijotti häneen vaieten.</p> + + <p>»Sinun ei pidä panna pahaksesi, Regina, vaikka + olisinkin ynseä sinua kohtaan. Minulla on huolia + pääni täynnä ja elän mieluimmin + yksikseni. Älä siis luule, että olen sinulle + vihainen, vaikken sinua puhuttelisikaan.»— + —</p> + + <p>Reginan silmät sumentuivat. Hänen kätensä + hapuilivat portaan käsipuuta kohden ikäänkuin + tukea etsien. Seuraavana hetkenä hän pyörähti + ympäri—ja jättäen vasunsa niille hyvilleen + livisti hän tiehensä kuin minkäkin + hirmuhengetärten hosumana.</p> + + <p>»Omituinen olento», mutisi Boleslav katsoen + hänen jälkeensä. »Minun täytyy olla + lempeämpi häntä kohtaan. Hän ansaitsee + sen.»</p> + + <p>Sitten nojautui hän käsipuuhun ja katseli alas + veteen, jonka hopeaiseen pohjaan ilmestyi kokonainen puutarha, + täytenään liljoja ja punaruusuja.</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="IX" id="IX"></a> + + <h2>IX.</h2><br> + + <p>Herra luutnantti Merckel oli kaikkea muuta kuin + tyytyväinen hautajaispäivän tuloksiin. Hän + nimitteli schrandenilaisia pelkureiksi ja vanhoiksi akoiksi ja + sanoi, että he olivat arvottomia kuninkaan takkia + kantamaan.</p> + + <p>Kun häneltä kysyttiin, miksi hän oli juuri + lähdön edellä hävinnyt näkyvistä ja + ratkaisevalla hetkellä jättänyt joukon + johdottomaksi—vastasi hän, että hänen + laitansa oli aivan toinen; hän oli upseeri ja sellaisena + velvollinen käyttämään miekkaansa ainoastaan + kuninkaan palvelukseen.</p> + + <p>Schrandenilaisista, jotka eivät olleet tottuneet + erittäin terävästi ajattelemaan, näytti + tämä selitys päivän selvältä. He + lupasivat ensi tilaisuudessa korjata vikansa.</p> + + <p>Mutta Felix Merckelin oli mahdoton tähän + tyytyä.</p> + + <p>»Isä», sanoi hän eräänä + myöhäisenä iltana, ravintolan isännän + tyytyväisesti myhäillen laskiessa päivän + tuloja. »Minä en voi sietää ajatusta, + että mokoma lurjus, mokoma konna on preussilainen upseeri + kuten minäkin. Täytyyhän hävetä aivan + silmät päästänsä, kun on moisen kanssa + ollut palveluksessa. Sellaisia veitikoita ei saa olla + armeijassamme. He tahraavat kokardimme, yksinpä + miekanhihnammekin. Minä vaadin hänet kaksintaisteluun + ja ammun kuulan hänen kalloonsa.»</p> + + <p>Hän ojensi jalkansa puupenkille ja väänteli + kylmäverisesti hymyillen ratsumiesviiksiään. + Vanhus päästi säikähdyksissään + kouran täyden hopeakolikoita putoamaan + pöydältä lattialle, jotta ne vierivät lattian + rakoihin.</p> + + <p>»Felix», sanoi hän, »sinun ei pidä + juoda niin paljon katajanmarjaviinaa. Vieraille se on kyllin + hyvää. Huomenna tuon sinulle pullon mietoa viiniä, + Felix. Kenties yksi tai toinen seuraa esimerkkiäsi, ja niin + pääsemme jälleen omillemme.»</p> + + <p>»Erehdyt, isä», vastasi Felix. + »Kunniantuntoni ei minua enää jätä + rauhaan. Olen saksalainen nuorukainen, isä, ja urhoollinen + upseeri—en voi enää kauemmin nähdä + säätyäni + häväistävän.»—</p> + + <p>»Felix», sanoi vanhus, »mene maata, poikani, + sitten et näe etkä kuule enää + mitään.»—</p> + + <p>»Isä,» vastasi poika, »sääli + sanoa—mutta sinulla ei ole hituistakaan + kunniantuntoa.»—</p> + + <p>»Felix», jatkoi vanhus, »sinulla on liian + vähän tehtävää. Katsoisit edes + pulloja—herran nimessä, en suinkaan sitä vaadi, + sillä onhan tässä neitonen sitä + varten—mutta se tekisi sinulle sangen hyvää. + Joutuisit toisiin tuumiin—metsälläkin voisit + käydä— —»</p> + + <p>»Missä sitten?»</p> + + <p>»No, hyvä isä—Schrandenin + metsäthän ovat melkein oven + edessä—syövätkö jänikset toisiaan + vai otatko sinä niistä osasen—sehän on aivan + samantekevää.»</p> + + <p>»Ei sovi minulle, isä—olen + upseeri—minua ei saa tavata + salametsästyksestä.»</p> + + <p>»Hyvä Jumala, Felix, kuinka puhutkaan! Olenhan toki + kylänvouti täällä—en vedä sinua + hirsipuuhun.—Mutta niinkuin tahdot, poikani.—Tai + voithan mennä iltaisin pappilaan. Kirkkoherra pelaa + mielellään hieman shakkia—tosin ei siitä + mitään hyödy, mutta sanotaanhan sen olevan + huvittavaa, ja sitten on siellä Helenakin— — + —»</p> + + <p>»Ai, hän!» sanoi Felix ja siveli + mielissään hymyillen leukaansa.</p> + + <p>Vanhus katseli tarkkaavaisesti alkuajan + kärpästä, joka oli suljettu kellonperien + merenkultasydämeen.</p> + + <p>»Olen näet sitä mieltä, että + siinä tekisit sangen hyvät naimakaupat, jos vain + kirkkoherra suostuu ja tyttö tulee sinulle.»</p> + + <p>»Mikseikäs hän tulisi minulle?» + kysäisi Felix.</p> + + <p>»Onhan mahdollista, että hänellä + toisaalla päin—»</p> + + <p>Felix hymyili epäillen.</p> + + <p>»Vai tarkotatko hänen jo iskeneen + silmänsä sinuun—?»</p> + + <p>Felix kohautti olkapäitään.</p> + + <p>»Näetkös, Felix, se olisi suuri onni meille, + sillä kylässä huhutaan niitä ja + näitä, miten muka olen koonnut vähäiset + pennini. Vääryydellä, + ymmärrätkös—vääryydellä.—Mutta + jos kirkkoherra Götz antaa ainoan tyttärensä + meille rouvaksi—näetkös, sellainen mies kuin + kirkkoherra Götz—se seikka jo sellaisenaan tukkii + panettelijain suut. Sentähden, kuten sanottu, oleskele + hieman hänen lähettyvillään, hivele hunajaa + hänen huulilleen—ja ylipäätään + sellainen mies kuin sinä—»</p> + + <p>»Isä hyvä, ole kiltti ja säästä + neuvosi», keskeytti poika hänet.—»Tuleeko + Helena vaimokseni vai ei, riippuu yksistään + minusta.—Juuri minä en olekaan vielä tehnyt + päätöstäni. Onhan hän soma heilakka, + sitä ei voi kieltää; hieman hoikka hän tosin + on, mutta voihan hänet ruokkia. Ja sitte, + tiedätkös, on hänessä jotakin vanhan piian + tapaista—jotakin särmäkästä, + kulmikasta. Jos kietaisee kätensä hänen + vyötärölleen, niin hänkös surkeilemaan: + »ai, herra luutnantti, älkää tehkö + niin, rypistelette pukuni»—hän näetkös + teitittelee minua jälleen; tai jos häntä hieman + nipistää tai muuten tuikkaa—leikillään, + tietysti—silloinkos hän kirkumaan: »ai, herra + luutnantti, älkää toki tehkö niin, minulla on + niin hieno iho.»—Tietysti tämä kaikki on + sulaa sievistelyä ja teeskentelyä—ja jos + häneen päättävästi kävisi + käsiksi, suostuisi hän sormisuukkosin, mutta kuten + sanottu—en ole vielä tehnyt + päätöstäni... Eihän hän juokse + tiehensä, kuten näet.»</p> + + <p>Vanhus, joka sillävälin oli tottunein sormin + laitellut rahoja paperikääröihin, katsoi iloisella + ylpeydellä mallipoikaa, jonka hän oli kasvattanut. + Sitten valtasi hänet pelko uudelleen:</p> + + <p>»Ja eikö totta, Felix, tuota kaksintaistelua, + ethän ajattele sitä enää ... sehän on + mieletöntä ... siinähän on henki + pelissä.»</p> + + <p>Felix pöyhistihe: »Kunnianasioissa, isä, voit + pysyä leikistä erilläsi. Niistä et + ymmärrä mitään. Heti kun olen + löytänyt soveliaan kartellinkantajan—»</p> + + <p>»Mikä se on—kartellin kantaja, + Felix?»</p> + + <p>»Se on mies, joka vie vaatimuksen.»</p> + + <p>»Vie—Boleslavilleko?»</p> + + <p>»Kellekäs muulle!»</p> + + <p>»Saarelleko?</p> + + <p>»Saarelle, niin.»</p> + + <p>»Mutta, Felix, mitä ajattelet? Kuka kristitty + ihminen uskaltaisi saarelle mennä? Tiedäthän toki + että sinne on asetettu sudenrautoja, miinoja ja herra tiesi + mitä kaikkia muita murha-aseita joka + askeleelle.—Katsos vain Hackelbergia, sehän liikkaa ja + lynkkää vielä tänä + päivänäkin, kerran sudenraudoissa + kökötettyään—mutta elä puhu + siitä, ymmärräthän. Sillä ei saa tulla + ilmi, että Hackelberg on kuunaan käynyt saarella. Kuten + sanottu, ketään et saa kehottaa sinne + menemään, ja kuka muuten lähteekään niin + vaarallisen ihmisen kanssa tekemisiin? Siitä ei hyödy + mitään, poikaseni.»</p> + + <p>»Oh, kyllä hän saa vielä + nähdä», sanoi Felix itsekseen hampaitaan + kiristäen.</p> + + <p>Vanhus katseli häntä huolissaan; sitten täytti + hän suippolasin piparmynttiviinalla ja tarjosi sen + pojalleen.</p> + + <p>»Juo tuo, Felix», sanoi hän, »se + kyllä sinut asettaa.» Felix joi.</p> + + <p>»Ja anna muusta huolehtia vanhan kelpo isäsi; + ehkäpä tässä yön varrella + keksitään keino, joka sinut parantaa niin sanotusta + kunniantunnostasi.—Hyvää yötä, + Felix.»</p> + + <p>Hän ei ollut luvannut liikoja, tämä vanha, + kelpo isä.</p> + + <p>Seuraavana aamuna istuessaan poikansa kera vastatusten + aamiaisella kysäisi hän hyväntahtoisen + valittavalla äänellään: »No, Felix, + oletko nukkunut tuhmat tuumat päästäsi + pois?»</p> + + <p>Felix suuttui ... »Sanoin sinulle jo, + isä,—siitä—»</p> + + <p>»En ymmärrä mitään! Aivan oikein, + poikaseni. Mutta juuri siksi tahtoisin tietää + erään seikan: kenen kanssa oikeastaan tahdot taistella, + herra von Schrandenin vaiko herra Baumgartin?»</p> + + <p>Felix säpsähti. Himmeä aavistus sanoi + hänelle, mihin isä tähtäsi. »Nuo ovat + pelkkiä viisasteluja, isä», vastasi hän. + »Olen suorasukainen sotilas. Minulle ei tarvitse + syöttää sellaisia.»</p> + + <p>»Mutta, Felix, älä toki ole niin kiihkeä. + Tarkotanhan vain parastasi. Herra von Schranden ei ole + ikinään ollut upseerina, hänen kanssaan ei sinun + siis sovi puuttua tekemisiin, ja luutnantti Baumgart taasen on + veijari, sillä hän on esiintynyt + väärällä nimellä, hänen kanssaan + sinun siis kaikista vähimmän sopisi puuttua + tekemisiin.»</p> + + <p>»Se on totta», sanoi Felix, sivellen hunajaa + voileivälleen. »Oikeastaan en saisi tehdä + hänelle sitä kunniaa, että vaatisin hänet + kaksintaisteluun.»</p> + + <p>Uusi epäilys heräsi hänen mielessään. + »Jollei hän vain saisi kantaa luutnantin + arvonimeä», lisäsi hän kiukkuisesti. + »Sitä ei kunniantuntoni voi suoda moiselle + lurjukselle.»</p> + + <p>Vanhus näytti odottaneen tätä + vastaväitettä.</p> + + <p>»Miksi hän sitten kantaa luutnantin + nimeä?» kysyi hän, nipistäen lihavat + huulensa yhteen. »Siksi, etteivät hänen + esimiehensä tiedä petoksesta mitään. He + kyllä antaisivat hänelle kauniin kyydin, jos siitä + vain aavistaisivatkaan.»</p> + + <p>Felix alkoi ymmärtää.</p> + + <p>»Tarkotat, että pitäisi—»</p> + + <p>»Tietysti pitäsi.»</p> + + <p>Mutta Felixin helposti loukkaantuva kunniantunto ei tahtonut + tietää tästäkään. »Tahdon + muistuttaa sinulle, että olen upseeri, isä», + huusi hän tuohtuneena. »Neuvosi on suorastaan minua + loukkaava.»</p> + + <p>Vanhus kohautti olkapäitään. »No, jollet + tahdo—» tuumi hän.</p> + + <p>Kunniastaan arka poika näytti nyt keksineen pelastavan + keinon.</p> + + <p>»Pitäisi ennemmin lähettää ilman + allekirjotusta—» tuumaili hän aprikoiden.</p> + + <p>»Siitä he viisi välittävät», + vastasi vanhus. »Mutta tiedänpä jotakin parempaa. + Panen asian itse vauhtiin. Kirjotat vain muiden mukana nimesi + alle. Silloin katoaa se joukkoon.»</p> + + <p>Saman päivän iltapuolella kulki kunnanlähetti + Hoffmann kutsumassa »Mustaan Kotkaan» kaikki + nostoväen miehet, joka menettely tosin ainoastaan + lisäsi lähestyvän toimituksen juhlallisuutta, + sillä he olisivat kyllä tulleet kutsumattakin.</p> + + <p>Kun kaikki pöydät olivat + täytetyt—Schrandenin kylä oli + lähettänyt kolmisenkymmentä taistelijaa + pyhään sotaan—ja herra Merckelin valpas + silmä näki joka suunnalla täysiä laseja + edessään, astui hän tarjoilupöydän takaa + esiin, hiveli mielissään + pyöreähköä mahaansa, ja vaihtaen salavihkaa + silmäyksen poikansa kanssa alotti hän seuraavan + puheen:</p> + + <p>»Niin, nähkääs, rakkaat kansalaiset, asia + on nimittäin seuraava: Te kaikki olette + täällä urhoollisia sotilaita ja olette taistelleet + monta tulista taistelua sorretun isänmaamme puolesta. Monta + kertaa olette siellä saaneet olla janoissanne eikä + teillä ole ollut edes likaisen lätäkön + pisaraakaan saatavissanne. Kukapa ei sentähden teille soisi, + että nyt sodan kuorman ja helteen jälkeen aika ajoin + saavutte »Mustaan Kotkaan» ja täällä + juotte siemauksen hyvää, rusottavaa olutta. Olette sen + rehellisesti ja vaivaloisesti ansainneet. Maljanne, + sotilaat!»—</p> + + <p>Hän vei haarikkansa, joka hänellä oli + tällaisia tapauksia varten valmiina, uljaalla heilahduksella + huulilleen ja juodessaan vilkuili ympärilleen + nähdäkseen, ketkä olivat tyhjentäneet lasinsa + pohjaan.—Sitten hän salavihkaan viittasi + tarjoilijaneitoselle ja pyyhittyään huuliaan + jatkoi:</p> + + <p>»Kylänvoutina en tosin ollut sodassa mukana, + sillä minun täytyi sen aikaa pitää huolta + kotiin jääneistä»—hyväksyvän + liikutuksen murina kävi kautta huoneen—»mutta + olen isänmaan ystävä kuten tekin, ja sydämeni + sykkii uskollisena isänmaalle ja kunnialle, kuten konsanaan + teidän, kelpo sotilaat.— —Kiirehdi nyt hieman, + kuhnustelija, sillä kuoleehan herra Weichert pian + janoon»—herra Weichert piti puoliaan, mutta se ei + auttanut, lasi temmattiin hänen + käsistään—»ja poveni paisuu + ylpeydestä, kun katson poikaani, joka on suorasukainen, + uljas sotilas ja josta toverien luottamus ja kuninkaan armo on + tehnyt upseerin. Puhun varmaan teidän kaikkien + sydämestä, kun huudan: Eläköön + kylän ilo, kelpo poika, kunnon toveri, urhea sotilas ja + kunniastaan herkkä upseeri, luutnantti Merckel, + eläköön, vielä kerran eläköön + ja kolmannen kerran eläköön!»</p> + + <p>Innostuksesta uhkuen säestivät schrandenilaiset, ja + herra Merckel vanhempi huomasi tyytyväisyydekseen, että + tässä tilaisuudessa oli toistamiseen muutamia laseja + tyhjentynyt. Antaakseen Amalialle aikaa niiden + täyttämiseen piti hän vaikutusta + lisäävän pienen väliajan, jolloin + syvästi liikutettuna lankesi poikansa kaulaan; sitten + hän jatkoi:</p> + + <p>»Sitä suuremmalla surulla täytyy mielemme + täyttyä, kun näemme, että rakastettua ja + siunattua seutuamme, jonka häpeän urotekonne ovat + hälventäneet, uudelleen solvaa samaisen miehen poika, + tuon miehen, joka on onnettomuuteemme + syypää.—Paloraunioissa asustaa hän nyt + isänsä rakastajattaren kera—en tahdo sanoa + enempää, mutta kaunista, lapset, ei ole se, mitä + siellä tapahtuu.» Ruokoton nauru rähähti + ilmoille ja muuttui vähitellen siveelliseksi suuttumukseksi. + »Niin, ja kauniinta kaikesta on se, että + tämä irstas veitikka kuuluu hänkin urhoolliseen ja + kunniakkaaseen armeijaamme, väärällä + nimellä on hän hiipinyt riveihin, vieläpä + enemmänkin, aina upseeriksi saakka on hän keinotellut + ja vehkeillyt... Mikä teille kaikille, teille kunnon + miehille, ei ole onnistunut—paitsi tietysti + poikaani—sen on tuollainen miekkonen valheella ja + vilpillä saavuttanut. Voitteko sitä sietää, + hyvät schrandenilaiset, tahdotteko pitää + hyvänänne, että moinen veijari, maankavaltajan + poika, lopuksi katsoo teitä ikäänkuin + alamaisikseen?—Sitäkö varten rakkaan kuninkaamme + armosta on teistä tullut vapaita miehiä?»</p> + + <p>Hetki näytti suotuisalta huutaa eläköön + hänen majesteetilleen kuninkaalle, sillä Amalia oli + tällä välin ehtinyt täyttää kaikki + lasit. Menestys oli täydellinen, ja herra Merckel alkoi olla + tyytyväinen puheensa niin henkiseen kuin taloudelliseenkin + vaikutukseen.</p> + + <p>»Ei, kunnon schrandenilaiset», jatkoi hän, + »tätä ette saa pitää + hyvänänne, armeija on vapautettava tästä + häpeätahrasta—muuten täytyy teidän + hävetä sitä, että olette preussilaisia + sotilaita.»</p> + + <p>»Lyökää hänet kuoliaaksi! + Kuoliaaksi! Kuoliaaksi!» kajahti pöytien + äärestä.</p> + + <p>»Ei, rakkaat ystävät», vastasi hän + myhäillen hyväntahtoiseen tapaansa. »Teidän + ei ole aina kohta puhuttava kuoliaaksi lyömisestä, + minä en teidän esivaltananne saa sitä + ensinkään kuulla—muuten»—hän + kohotti hyväntahtoisesti uhaten etusormensa pystyyn. + »Mutta tahdon teille neuvoa jotakin parempaa. Korkeilla + herroilla ei tietysti ole aavistustakaan, kuka tämän + luutnantti Baumgartin takana oikeastaan piilee, sillä viime + keväänä ei suurin kysytty kastetodistuksia + eikä muita sellaisia; mutta nyt on asia toisin—nyt + sentään jo katsotaan, kenen annetaan haihatella + entisenä kuninkaallisena preussilaisena luutnanttina. + Ja tämän »entisenkin» laita taitaa olla + vähän niin ja näin.—Muistattekos, mitä + Johann Radtke Heiden kylästä kertoi näiden samojen + seinien sisällä, kun ei vielä kellään + meistä ollut aavistustakaan, mikä siisti + eläväinen hänen kuuluisa luutnantti Baumgartinsa + oikeastaan on.»</p> + + <p>Katkera, vihainen nauru keskeytti hänet. Sen oli + päästänyt hänen poikansa Felix.</p> + + <p>»Ranskasta hän muka on tänne vaeltanut, + jalkapatikassa ja ypö yksin kuin mikäkin sälli. Ja + hän on maannut haavotettuna, ollut vangittuna ja tiesi + mitä.—Mutta ajatelkaas, mitä se merkitsee! Se + merkitsee, ettei hän ole ottanut eroaan, vaan että + hän on pujahtanut armeijasta kuten varas yöllä, + aivan samoin kuin hän sinne ensin luikerteli. Ja + tiedättekö, miksi semmoista sanotaan rehtien miesten + kielellä? Karkaamiseksi sitä + sanotaan.»—</p> + + <p>Räjähti riemunhuuto, jota herra Merckel tervehti + suurella tyytyväisyydellä, sillä hän oli + havainnut kurkkujen kuivuvan huutamisesta.— —</p> + + <p>Hän siis antoi heidän elämöidä + voimiensa takaa, sitten jatkoi hän:</p> + + <p>»Kelpo isänmaan ystävinä ja uljaina + sotilaina on meillä siis nyt pyhä velvollisuus antaa + vihiä korkeille herroille päämajaan, kuinka + tämän siistin herran laita on. Siihen olemme + velkapäät kuninkaamme, isänmaamme ja ennen kaikkea + itsemme tähden. Ajettakoon hänet + häpeällä ja pilkalla + armeijastamme—heitettäköön hänet + vankeuteen—ammuttakoon hänet kuoliaaksi—meille + on se yhtä kaikki—meillä ei ole syytä + hänen hyväksensä panna rikkaa ristiin.»</p> + + <p>Schrandenilaiset päästivät raivon- ja + tuskanhuudon jo ajatellessaankin, että jotakin sellaista + heiltä vaadittaisiin.</p> + + <p>Herra Merckel veti paperiarkin povitaskustaan.</p> + + <p>»Olen laatinut tähän pienen + kirjelmän», sanoi hän »jossa hyvin + viisaalle ja jalolle pääesikunnalle alamaisesti + esitän valituksemme. Jos suvaitsette, rakkaat + ystävät—»</p> + + <p>Hän oli avaamaisillaan paperin laskoksiltaan, kun + hänen päähänsä pälkähti + onnellinen, paljon lupaava ajatus.</p> + + <p>»Voisinhan nyt hetikin jättää paperin + allekirjotettavaksenne», jatkoi hän säteilevin + kasvoin, »mutta silloin ilmaisisi se vain minun eikä + teidän mieltänne. Tahdon sentähden, että + tarkimmasti pohditte joka sanan ja korjailette mikäli + tarpeelliseksi näkyy... Ehdotan sentähden, että + valitsette keskuudestanne viisi toveria toimikuntaan, jonka + kanssa me, poikani ja minä, vetäydymme juhlahuoneeseen + neuvottelemaan rauhassa kirjotuksesta, jonka aikaa te muut olette + täällä koolla.» Sitten hän mainitsi + nimeltä ne, jotka hän soveliaimpina ehdotti + tähän kunniatehtävään—viisi + nuorukaista, joiden hän tunsi kitsastelematta liikuttelevan + rahojaan ja joilla saattoi odottaa olevan jonkun verran + kunniantuntoa.—</p> + + <p>Puoleksi kateissaan, puoleksi vahingoniloisena kannatti kokous + hänen ehdotustaan.</p> + + <p>Valittujen naamat venähtivät pitkiksi, sillä he + aavistivat, mitä heillä oli edessään, mutta + kun he samalla olivat imartelusta mielissäänkin, + eivät he yrittäneetkään tehdä + tenää.</p> + + <p>Kunnioituksella, jota herra Merckel tunsi heti, kun joku oli + herrashuoneeseen astumaisillaan, tempasi hän auki oven, + jonka yläpuolelle oli samalla kertaa sekä varotukseksi + että houkutukseksi kirjotettu nuo merkitsevät sanat: + »Täällä saa juoda ainoastaan + viiniä.»</p> + + <p>Pelokkaan ylpeinä astuivat valitut tähän + ylhäiseen huoneeseen ja kierittelivät arastellen + lakkejaan käsissään.</p> + + <p>Viimeisenä seurasi talon poika.</p> + + <p>Silloin kääntyi herra Merckel vielä kerran + ympäri ja huusi juhlallisella äänellä + tarjoilupöytää kohden: »Amalia, kaksi pulloa + muskottia minulle ja herra luutnantille.»</p> + + <p>Muskotti oli viiniä, jota hänellä oli tapana + itse laittaa rommista, sokerista, kanelista ja + karviaismarjamehusta sekotettuna tarpeelliseen + määrään vettä ja jota hän myi + taalerista pullon schrandenilaisille. Hän mainitsi kaksi + pulloa sentähden, ettei vieraitten mieleen juolahtaisi jakaa + kaksittain pulloa keskenään.</p> + + <p>Tarjoiluhuoneessa syntyi syvä hiljaisuus.</p> + + <p>Vakavin, jännittynein kasvoin katselivat jälelle + jääneet toisiaan ja tuijottivat sitten taasen + suljettuun oveen</p> + + <p>Herrashuoneestakaan ei kuulunut niin hiiren hiiskahdusta. + Siellä käytiin isännän ja hänen + vieraidensa välillä mykkää, mutta silti + ankaraa taistelua. Epätietoista oli, kuka voittaisi.</p> + + <p>Muutamien minuuttien jälkeen + sentään—neiti oli juuri palannut kellarista + kahden nopeasti täyttämänsä pullon + kera—tempasi herra Merckel oven seposen selälleen ja + huusi voitonriemuisena tarjoiluhuoneeseen: »Amalia, + vielä viisi pulloa muskottia!»</p> + + <p>Huoneessa kuului moniääninen huokaus. Jännitys + laukesi. Kuten tavallisesti oli vieraiden puolue joutunut + tappiolle.</p> + + <p>Kohta tämän jälkeen tunkeutui yksitoikkoinen, + kumea lukemisen ääni kuuntelijain korviin.</p> + <hr style="width: 45%;"> + + <p>Mennessään tänä iltana levolle tunsi herra + Merckel vanhempi, ettei hänen päivänsä ollut + mennyt hukkaan.—</p> + + <p>Poika oli päässyt vaarallisista ajatuksistaan, + Schrandenin suvun viimeisen vesan kohtalo oli + määrätty, ja kassassa oli + ylimääräistä tuloa kahdeksan taaleria ja + viisikolmatta hopeagroschenia.—</p> + + <p>»Niin sitä lyödään kolme + kärpästä yhdellä iskulla», sanoi + hän tyytyväisesti myhäillen, pani + kätensä ristiin ja nukkui makeasti.</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="X" id="X"></a> + + <h2>X.</h2><br> + + <p>Tuli talvi.</p> + + <p>Sanomattoman surullinen, tuskallinen kuihtuminen oli kulkenut + sen edellä. Boleslav, joka oli kasvanut luonnon + keskellä ja katsoi olevansa vapaa liiallisesta + herkkätuntoisuudesta, ei ollut ikinä pitänyt + mahdollisena, että syksy raukealla vertauskuvallisuudellaan + värisyttäisi häntä luita ja ytimiä + myöten.</p> + + <p>Hän pelkäsi aikaa, joka oli tulossa.</p> + + <p>Illat alkoivat käydä kamalan pitkiksi. Korppikotkan + tavoin liiteli yksinäisyys hänen päänsä + yllä, yhä ahtaammiksi kävivät sen kierrokset, + hän tunsi jo sen siipien leyhyttelevän lamauttavaa + kylmyyttä hänen kasvoilleen.</p> + + <p>Kummallista! Olihan hän ollut yksin ikänsä + kaiken eikä toivonut mitään + parempaa!—Mistä äkkiä tämä palava + halu liittyä johonkin ihmiseen, nyt, kun kaikki ihmiset + olivat hänen vihollisiaan?——</p> + + <p>Hän syventyi syventymistään paperien + sekamelskaan. Se oli tympäisevää, + hyödytöntä työtä, mutta kylläkin + hyvää kiduttavain hetkien kuolettamiseen. Hänen ei + ollut helppo saada itseään uskomaan, että hän + voi hyödyttää tulevaisuutta kaivamalla + menneisyyden soraläjästään. Hän + löysi pian mitä tarvitsi; muihin papereihin nähden + oli vahinko, että ne olivat tulleet tulipalosta + pelastetuiksi.</p> + + <p>Regina hoiti äänetönnä ja hiljaa + hiiviskellen hänen pientä talouttaan. Katsettaan + kohottamatta astui hän herransa huoneeseen; milloin + tämä hänelle sanasen virkkoi, säpsähti + hän. Hänen vastauksensa olivat arat ja katkonaiset, + mutta silti sentään selvät ja varmat ja sattuivat + aina kysymyksen ytimeen.</p> + + <p>Usein kulkivat he kuitenkin päiväkausia toistensa + ohitse vaihtamatta sanaakaan keskenään.</p> + + <p>Sitä useammin tarkasteli Boleslav tyttöä + salavihkaa, katsoi häntä hänen + pöytää kattaessaan ja silmäili hänen + jälkeensä, kun hän kulki ikkunan editse ja katosi + pensaikkoon.</p> + + <p>Sangen usein hän silloin itsekseen mietti: + »Mitähän tuonkin ihmisen päässä + liikkunee? Mitä ajatelleekaan hän + päivästä päivään? Olisiko + mahdollista, että hänen koko elämänsä + kiertäisi minun persoonani ympärillä, ihmisen, + joka ei häntä lainkaan liikuta, joka ei + mitenkään huoli häntä pidättää + eikä edes ole vielä antanut hänelle palkaksi + penniäkään?»</p> + + <p>Sitten valtasi hänet monta kertaa häpeän tunne + sen johdosta, että hän niin kylmäkiskoisesti piti + hyvänään niin uhrautuvat palvelukset. Ja hän + lupasi itsekseen olla Reginaa kohtaan ystävällisempi ja + puheliaampi, jotta tytöstä tuntuisi asemansa kurjuus + vähemmän raskaalta.</p> + + <p>Mutta eräänlainen arkuus, jota Boleslav + itsekään ei voinut selittää, teki + hänelle mahdottomaksi toteuttaa aikomustaan. Hän ei + vihannut tyttöä enään. Hänen inhonsa oli + haihtunut, kun hän näki Reginan niin omaa etuaan + etsimättä ahertavan hänen hyväkseen. Ja + kuitenkaan ei hän voinut vapaasti tyttöä + puhutella. Heidän välillään oli jotakin, joka + ympäröi tytön kuin salahämyisellä + utukehällä ja joka teki tämän tavallaan + lähentymättömäksi. Tyttö tuntui + Boleslavista kammottavalta.</p> + + <p>Näytti melkein kuin isän henki leijailisi hänen + ympärillään ja kammottavalla + läsnäolollaan lamauttaisi pojan kielen. Oliko + häpeä, jota hän kantoi, antanut hänelle tuon + tehoavan lumousvoiman, jolla pahe vaikuttaa kokemattomaan + nuorisoon? Vai oliko tämän voiman lähde hänen + suuressa onnettomuudessaan?</p> + + <p>Usein, kun tyttö toi illallista tai laittoi hänen + vuodettaan, oikaisihe Boleslav työnsä + äärestä ja koetti alottaa hänen kanssansa + keskustelua. Mutta hänen kielensä takertui suulakeen + kiinni, hän ei tiennyt mistä puhua, sillä hän + ei tahtonut panna alttiiksi arvoaan, eikä hänen + huuliltaan tullut muuta kuin lyhyitä, kuivia + käskyjä.</p> + + <p>Hänen silmiinsä oli jo kauan pistänyt, kuinka + suuresti tyttö oli muuttunut ulkoasultaan. Edukseen, + tietysti.—Hän ei enää käynyt repaleissa + ja villin näköisenä eikä näyttänyt + ruumistaan alastonna. Hänen nuttunsa oli napitettu kiinni + kurkkuun asti ja hänellä oli villainen huivi kaulassa. + Hänen vaatteensa olivat huolellisesti paikatut, ja nutun + liepeet eivät enää ryömineet + vyöhystän alta ilmoille.—Hänen tukkansa ei + roikkunut kuten ennen vanukkeisina suortuvina ympäri + ohimoita ja niskaa, hän kampasi ja palmikoi sen + huolellisesti, ja monena aamuna välkkyi hänen + päälakensa vesikylvystä, jota hän oli + käyttänyt villien kiharain kesyttämiseen.</p> + + <p>Päivät alkoivat kylmetä, mutta yhä + liikuskeli hän vain pumpulisillaan, ja ainoastaan ulkosalla + liikkuessaan kääri hän ruudukkaan villasaalinsa + ristikkäin hartiainsa ja vyötärönsä + ympärille.</p> + + <p>Eräänä iltana, kun hän varustautui + jokaviikkoiselle matkalleen ja puhui Boleslavin kanssa + ostoksista, kysyi tämä: »Mikset ole tuonut + vielä itsellesi talvipukimia, Regina?»</p> + + <p>Regina loi katseensa maahan ja tuumi: + »Kyllähän niinä mielelläni + ...»</p> + + <p>»No, mutta—?»</p> + + <p>»Enhän tiennyt, saanko!»</p> + + <p>»Tietysti saat. Enhän toki aio sinua + palelluttaa.»</p> + + <p>»Niin, mutta—»</p> + + <p>Hän vaikeni ja punastui.</p> + + <p>»Mitä mutta?»</p> + + <p>»Siellä on muuan—nuttu—sinisestä + kankaasta—se on turkiksilla reunustettu. Kauppias + arvelee—»</p> + + <p>Boleslav hymyili. »Luojan kiitos—hän alkaa + ihmistyä», ajatteli hän. »Koreilun halu on + herännyt. — —No—ja mitä kauppias + arvelee?»</p> + + <p>»Se sopisi minulle, arvelee hän, ja kun teen niin + pitkiä kävelyjä, pitäisi minulla olla jotakin + lämmintä ja mukavaa. Mutta nuttu on oikeastaan + neitejä varten ja—»</p> + + <p>»Ja juuri siksi on sinun se saatava», huusi + Boleslav nauraen. »Muistakin, ettet vain palaa ilman + samaista nuttua!—Hyvää yötä ja onnea + matkalle!»</p> + + <p>Tyttö huudahti ilosta ja kumartausi suudellakseen + hänen kättänsä, mutta Boleslav torjui + hänet luotansa lyöden häntä kevyesti + olkapäähän.</p> + + <p>Reginan askelten häivyttyä ulkona pimeään + otti Boleslav lampun käteensä ja meni lasimajaan, jossa + tyttö asusti.</p> + + <p>Tuli kiilui vielä liedellä, mutta siitä + huolimatta oli purevan kylmä tässä kolkossa + huoneessa. Katon aukoista pölähteli sisään + lumihiutaleita, sillä keveä syyslumi tuprusi + ilmassa.</p> + + <p>»Miksei hän tuki aukkoja?» ajatteli Boleslav + ja päätti huomenna panna lautoja vahingoittuneille + paikoille. Hän kiipesi seinähyllylle ja kopeloi + lasikattoa. Silloin hän kyllä käsitti, miksi + Regina ennemmin nukkui puolittain paljaan taivaan alla. + Lyijyliitokset olivat käyneet hauraiksi ja rapisivat. + Hänen pelkästä kosketuksestaan kitisi ja natisi + katto saumoistaan. Ainoakin korjausyritys olisi saanut sen + tykkänään putoamaan.</p> + + <p>»Olisi rikos tyttöä kohtaan, jos antaisi + hänen kauemmin näin majailla», tuumi Boleslav + itsekseen.</p> + + <p>Hän palasi huoneeseensa ja penkoi vuoteestaan kaikki + höyhenpatjat ja tyynyt, joita ilman hän katsoi voivansa + tulla toimeen. Nämä hän otti syliinsä ja + kantoi Reginan vuoteeseen, laitteli ne kuntoon ja levitti + karvaloimen huolellisesti niiden peitteeksi, niin että + patjojen joka nipukka peittyi sen verhoon.</p> + + <p>»Kuinka hänen silmänsä suurenevatkaan, + kun hän huomenna lopen uupuneena tahtoo heittäytyä + oljilleen.» Näin ajatellen palasi hän + erittäin tyytyväisenä paperiensa + ääreen.</p> + + <p>Hänen herätessään seuraavana aamuna + kajasteli jo huoneen seinistä valkean lumen heijastus + hänen silmiinsä.</p> + + <p>Maailma oli yöllä asettunut talvilevolleen.</p> + + <p>Hän pukeutui ja huusi Reginaa. Ei vastausta. Tyttö + ei ollut vielä palannut.</p> + + <p>Hän odotti kaksi tuntia ja meni sitten itse laittamaan + aamiaistaan. Lasikaton aukkojen alla oli kolme laakeaa + lumikinosta, ja neljäs kinostui paraikaa liedelle. + Vihertävä hämy valo täytti huoneen, joka nyt + oli ikäänkuin lumeen hautaantunut.</p> + + <p>Puolikoneellisesti tarttui hän lapioon ja luutaan luoden + ja lakaisten valkoiset kinokset ovesta ulos, sitten hän + nouti muutamia arkkeja paksua paperia, jota oli käytetty + asiakirjapinkkojen kääreenä, leikkasi niistä + sopivia kappaleita ja työnsi ne varovasti aukkojen + lävitse, niin että ne, tarttuen höllään + lumikerrokseen, kattoivat vahingoittuneet paikat.</p> + + <p>»Enempää en voi tehdä parhaalla + tahdollanikaan», sanoi hän ja katseli viluissaan + väristen huonetta, johon nyt oli tullut miltei yön + pimeys. Sitten meni hän huoaten lieden ääreen + tulta sytyttämään.</p> + + <p>Päivä kului, mutta Reginaa ei kuulunut. + Nähtävästi oli lumipyry pidättänyt + häntä aamuun asti Bockeldorfissa.</p> + + <p>Alakuloisena ja ikävissään ryhtyi Boleslav + jälleen työhönsä, käväisi kerran ja + toisenkin Kissanportaalla, jonka kautta Reginan piti tulla, + haukkasi kylmän päivällisensä ja vilkaisi + vähäväliä seinäkelloon, jonka + vaskiviisarit eivät näyttäneet paikaltaan + liikahtavan.</p> + + <p>Reginaa kaipasi hän kaikissa sopissa ja nurkissa, ja + vaikka tyttö olikin aina pysytellyt poissa + näkyviltä, oli Boleslav sentään tiennyt, + että hän aina oli saapuvilla ja että tarvitsi vain + viheltää nähdäkseen hänet + edessään.</p> + + <p>Päästäkseen toisiin ajatuksiin pani hän + tavallisen työnsä syrjään ja alkoi piirustaa. + Viidenkymmenen vuoden vanhan vaunusepänlaskun takapuolelle + hän maalasi pitkän, pitkän puutarha-aidan, jonka + takaa pilkistivät jäykissä riveissä esiin + liljat ja ruusut—ensin kerros ruusuja, sitten + liljoja—sitten jälleen ruusuja ja niin edelleen, + kunnes piirustus näytti outokuosiselta + seinäverholta.</p> + + <p>Sitten hän heittäytyi horjuvalle sohvalle ja unelmoi + pyhästä neitsyestä, joka istui tämän + kukkasaidan takana, valmiina siunaten kumartumaan sen syntisen + puoleen, jolla oli rohkeutta murtautua aidan lävitse.</p> + + <p>Alkoi jo olla pilkkosen pimeä, kun ulkoa kuului + askeleita.</p> + + <p>Hän hypähti pystyyn ja riensi ulos.</p> + + <p>Mytyillä ja kääröillä kuormitettuna, + lumisena päästä jalkoihin, astui Regina + läähättäen kynnyksen ylitse. Valkoiseksi + puuteroituna valui hänen kiharainen otsatukkansa hehkuville + kasvoille, ja silmät kiiluivat hätäisen + pelokkaina.</p> + + <p>»Juoksin, herra, minkä kerkesin», + änkytti hän, painellen oikealla + kädellään sydänalaansa. »Kauppias ei + päästänyt minua ennen päivää + lähtemään, sillä hän arveli, + että—uuden nuttuni—»</p> + + <p>Hän vaikeni ja syyllisyytensä tunnossa loi + silmänsä maahan.</p> + + <p>Boleslav nyökäytti hänelle hymyillen + päätänsä; hän oli liian iloinen, + tietäessään tytön olevan jälleen + täällä, sanoakseen hänelle ainoaakaan + vihaista sanaa. »Keitä nyt joutuin minulle jotakin + lämmintä», sanoi hän, »ja tarvitsethan + itsekin.»</p> + + <p>Pelokkaan kummissaan tuijotti tyttö Boleslaviin.</p> + + <p>»Mitä vielä odotat?»</p> + + <p>»Niin—mutta—» Ja sitten + ikäänkuin säikähtyneenä siitä, + mitä oli aikonut sanoa, juoksi hän Boleslavin ohitse + keittiöön.</p> + + <p>»Näyttää kuin hän vaatisi + kuriaan», jupisi Boleslav katsoen hymyillen hänen + jälkeensä.</p> + + <p>Hänen tuodessaan iltaruokaa istui Boleslav pulpetin + ääressä, missä hän tavallisesti + työskenteli. Viheriävarjostiminen öljylamppu + levitti himmeää valoaan huoneeseen.</p> + + <p>Salavihkaan kääntyi Boleslav Reginaa katselemaan, + sillä häntä miellytti lampunvarjostimen pimennosta + tarkastella tytön puuhailua. Tänään hän + säpsähti hänet nähdessään; niin + vieraan, ylvään, ihanan näköinen oli + tyttö. Hän ei ollut enää turmeltunut, + kurjuuteen ja tylsämielisyyteen vajonnut palvelijatar. + Häntä olisi saattanut pitää hienona naisena, + niin arvokas, niin miellyttävä oli jokainen hänen + liikkeensä, niin säännöllisinä ja + viehättävinä esiintyivät hänen + päänsä ääriviivat.—Tumma villapuku + ja ennen kaikkea uusi röijy hopeanharmaine + turkisreunustoineen—»kazabeikaksi» semmoista + nimitettiin Puolan puolella—oli tämän muutoksen + saanut aikaan.</p> + + <p>Pöytää kattaessaan hymyili hän kainon + onnellisena itsekseen ja heitti tuontuostakin salavihkaa nopean + katseen Boleslaviin.</p> + + <p>Ilmeisesti hän halusi, että häntä + ihailtaisiin, mutta ei uskaltanut herättää + Boleslavin huomiota.</p> + + <p>Kun Regina astui lampun valokehään, nostaakseen sen + ruokapöydälle, loi Boleslav pikimmittäin + silmänsä alaspäin, näyttääkseen + ikäänkuin ei olisi tyttöä huomannut.</p> + + <p>Mutta täytyi hänelle toki suoda sananen.</p> + + <p>»Olet kai hyvin ylpeä uusista vaatteistasi?» + kysyi hän.</p> + + <p>Regina punastui aivan kaulaansa myöten.</p> + + <p>»Oi—nehän ovat aivan liian kauniit + minulle», kuiskasi hän yhä hymyillen, yhä + ujosti keimaillen ja vilkuen syrjäsilmin + Boleslaviin.—Hän vain ei ollut vielä kylliksi + Eevan tytär kurkistellakseen peiliin.</p> + + <p>Laittaessaan Boleslavin vuodetta huomasi hän kummakseen + vuodevaatteiden vähennyksen. Hän tahtoi sanoa jotakin, + mutta nieli sanansa, kai siksi, ettei rohjennut enää + herraansa puhutella.</p> + + <p>Sitten toivotti hän »hyvää + yötä» ja meni tiehensä.</p> + + <p>Boleslav myhäili tyytyväisenä. + »Siitä mahtaa tulla koko yllätys», ajatteli + hän.</p> + + <p>Sitten hän uudelleen syventyi asiakirjoihinsa.</p> + + <p>Mutta noin tunnin kuluttua sai takaapäin kuuluva + hiljainen rasahdus hänet + säpsähtämään.</p> + + <p>Kalpeana kuin ruumis, vapisevin huulin ja silmät + kyyneliä tulvillaan seisoi siellä Regina ja veti + henkeä kuuluvasti sieraimiensa lävitse. Turkisnuttu oli + leuan alta avattu ja jätti näkyviin karhean paidan, + jonka laskokset aaltoileva povi sai vuoronperään + kiristymään ja höltymään. Hän kai + oli hämmästyksissään unhottanut + järjestää pukunsa.</p> + + <p>»Kuinka kaunis hän on», ajatteli Boleslav + ihaillen ja koetti katsoa hänen ohitsensa.</p> + + <p>»No, mitä vielä haluat?» kysyi hän + sitten vienoimmalla äänellään.</p> + + <p>Regina koetti puhua, mutta kesti kotvan, ennenkuin hän + sai änkytetyksi sanaakaan.</p> + + <p>»Herra—oletteko te—tehnyt + sen—vuoteelle?»</p> + + <p>»Tietysti, kukas muu?»</p> + + <p>»Niin, mutta—miksi teette—teette + niin?» Pelokkaina ja kummastuneina leimusivat hänen + silmänsä. Ilmeisesti oli Boleslavin hyvyys alkanut + häntä huolestuttaa.</p> + + <p>Boleslavin täytyi alkaa puhua ankarammin + hillitäkseen omaa liikutustaan. Hän ei ollut ikinä + luullut, että tyttö tulisi niin syvästi + järkytetyksi. »Hupakko», tiuskaisi hän, + »onko minun sitten jätettävä sinut + taivasalle paleltumaan?»</p> + + <p>Jäykkänä ja äänetönnä + seisoi tyttö paikoillaan kuten kuvapatsas suurten, kirkasten + kyynelten vieriessä hänen poskilleen.</p> + + <p>Ja äkkiä lankesi hän polvilleen Boleslavin + eteen, tarttui hänen käsiinsä ja peitti ne + kyynelin ja suudelmin.</p> + + <p>Tahdotonna, katselemiseen vajonneena tuijotti Boleslav tuokion + tyttöön, mutta kohta hän torjui hänet luotaan + ja käski hänen nousta jaloilleen.</p> + + <p>»Ei mitään ilveilyjä, Regina», + sanoi hän. »Mene nyt levolle, olet sen + tarpeessa.»</p> + + <p>Regina aikoi hihansa suulla pyyhkiä silmiään, + kuten oli tottunut, mutta huomasi hienon turkisreunustan ja + sitä säästääkseen antoi kyyneltensä + virrata edelleen.</p> + + <p>»Oi, herra», nyyhkytti hän, »en + tiedä miksi tämä kaikki.—Tätä ette + voi todella tarkottaa—tätä en ansaitse.— + —Ensin niin kaunis nuttu—ja sitten kun luulin, + että minua lyötäisiin—koska jäin + taipaleelle koko päiväksi—vielä + tämäkin.»</p> + + <p>»Herkeä jo vihdoinkin», käski Boleslav. + »Täytyyhän sinulla toki olla + vuode.—Missä sitten olet ennen maannut?»</p> + + <p>Regina säpsähti ja loi silmänsä + maahan.—</p> + + <p>»Oh, ennen!» sammalsi hän.</p> + + <p>»No?»</p> + + <p>»Ennen—nukuin joko ulkona oven edessä + ...» sanat takertuivat kurkkuun—-</p> + + <p>»Tai?»</p> + + <p>Hän oli vaiti ja vapisi.—</p> + + <p>»Tai missä muualla?»</p> + + <p>Regina heitti ujon silmäyksen telttavuoteeseen. + »Tiedättehän, herra», änkytti + hän. Sitten painoi hän häpeän masentamana + kätensä kasvoilleen.—</p> + + <p>Tosiaan, hän tiesi!—Kuinka hän olikaan sen + unhottanut edes hengenvedoksi!</p> + + <p>»Ulos!» huusi hän vihasta ja kauhusta + väristen ja ojentaen käsivartensa ovea kohden.</p> + + <p>Äänetönnä, allapäin hiipi Regina + tiehensä.</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="XI" id="XI"></a> + + <h2>XI.</h2><br> + + <p>Onni suosi Boleslavia. Hän oli löytänyt uuden, + suuren tehtävän, joka oli iloisella valolla kirkastava + hänen päiviensä masentavan + hämäryyden.</p> + + <p>Oli pelastettava isän muisto!</p> + + <p>Kuinka hän oli saanut tämän ajatuksen + päähänsä, tiesi hän tuskin + itsekään. Ensi sysäyksen oli antanut pari + kirjettä, jotka puolalaiselta aatelistolta olivat saapuneet + hänen isälleen. Jos oli mahdollista + näyttää toteen, että vainaja oli, vastoin + parempaa käsitystään sydämensä jalompain + tunteiden uhalla, ainoastaan totellut tunnotonta pakotusta, + pitääkseen hätäisesti tehdyn valan tai + täyttääkseen pakosta annetun lupauksen, silloin + oli esitetty niin traagillinen olosuhteiden ristiriita, että + se, jolleikaan vapauttaisi tätä parjattua miestä + itse syyllisyydestä, kuitenkin antaisi hänelle + eräänlaisen marttyyrin leiman.</p> + + <p>Kun hän sitten, asiakirjat tarkimmasti tutkittuaan, + astuisi julkisuuteen esittäen alkuperäisiin + lähteihin perustuvan kertomuksen petoksesta ja sen + todellisista syistä, kertomuksen, joka näyttäisi + toteen, ettei Eberhard von Schranden suinkaan ollut + näytellyt pirullista osaa, kuten huhu mainitsi, vaan oli + yksinkertaisesti joutunut tapausten uhriksi—kenpä + vielä silloin uskaltaisi kohottaa kätensä + tämän paljon kärsineen miehen haamua vastaan.</p> + + <p>Ja mitä enemmän hän syventyi tähän + tehtävään, sitä hartaammin hän alkoi + tuntea olevansa yhtä vainajan kanssa, sitä enemmän + tottui hän siirtämään tunnon omasta + syyttömyydestään isäänsä.</p> + + <p>Hänen mielensä oli niin täynnä + suunnitelmia, ettei hän voinut öisin nukkua, ja + päivin hän harppaili kuin vimmattu ympäri lumen + peittämää puistoa. Ja mitä vähemmän + hän sielunsa sisimmässä uskalsi toivoa aikeissaan + onnistuvansa, sitä palavammaksi tuli hänen halunsa + avata jollekin sydämensä, vierittää + epäilyksen taakka poveltaan.</p> + + <p>Mutta täällä ei ollut ketään muita + kuin tuo äänetön syyllisyytensä painama + nainen, joka hiipi hänen ohitsensa, arka palo + silmissään.</p> + + <p>Ja eräänä iltana, kun yksinäisyys oli + Boleslavin tukahuttamaisillaan, sanoi hän tälle: + »Regina, sinua varmaankin palelee ulkona + keittiössäsi?»</p> + + <p>»Minä poltan tulta kaiken päivää, + herra?»</p> + + <p>»Mutta mitä teet iltaisin + pimeässä?»</p> + + <p>»Istun lieden ääressä ommellen, kunnes + sormeni kohmettuvat.»</p> + + <p>»Onko sinulla sitten valoa?»</p> + + <p>»Poltan päreitä, herra.»</p> + + <p>Boleslav vaikeni epäröiden ja puri alahuultaan. + Vihdoin rohkaisi hän mielensä.</p> + + <p>»Illallisen jälkeen voit aina tulla ompeluksinesi + tänne tupaan istumaan.»</p> + + <p>Regina kalpeni. »Kyllä, herra», sanoi + hän.</p> + + <p>Boleslavista näytti tämä varmaankin kiitokseksi + liian vähältä. »Mutta jollet tahdo, + niin—,» tuumaili hän kohauttaen + olkapäitään.</p> + + <p>»Oi, herra—tahdonhan minä.»</p> + + <p>»Mutta pue itsesi säällisesti ensin. Miksi + muuten et käytä vaatteitasi?» Taannoisesta + illasta lähtien oli hän jälleen liikuskellut vain + pumpulisillaan.</p> + + <p>»Oi, herra—näinhän, että ne ovat + minulle vahingoksi», vastasi hän.</p> + + <p>»Vahingoksi? Miten niin?»</p> + + <p>»Koska te olette tullut vihaiseksi, herra, että + sellainen kuin minä—»</p> + + <p>»Tuhmuuksia», keskeytti Boleslav hänet + äkkiä. Oli lähellä, ettei tyttö alkanut + jälleen häntä tympäistä, Illallisen + jälkeen näyttäytyi hän arastellen ovella. + Hänen kädessään loisti valkoista palttinaa. + Hän jäi seisomaan oven suuhun, kunnes Boleslav + kärsimättömästi käski hänen + istua.</p> + + <p>»Sinun kanssasihan täytyy tässä + kursastella, aivan kuin olisit mikäkin naissuuruus», + murisi hän.</p> + + <p>Regina hymyili hämillään.</p> + + <p>»Minua vain ujostuttaa, herra», sanoi hän + pysähdellen, »kun en tiedä, miten minun on + käyttäydyttävä.» Sitten ryhtyi hän + työhönsä.</p> + + <p>Sinä iltana eivät he puhelleet keskenään + sen enempää, ja vierähtipä viikko, ennenkuin + sukeutui keskustelua.</p> + + <p>Boleslav istui mietteissään kellastuneiden + paperiensa ääressä, ja Regina lennätteli + neulaa kahajavalla palttinalla. Kellon lyötyä + yksitoista kääri hän ompeluksensa kokoon, kuiskasi + »hyvää yötä» ja hiipi + varpaisillaan matkoihinsa Boleslavin vastausta odottamatta.</p> + + <p>»Mitä ompelet noin ahkerasti?» kysyi Boleslav + eräänä iltana, ensin häntä kotvan + tarkasteltuaan.</p> + + <p>»Paitoja teille, herra!» kuului vastaus.</p> + + <p>»Sinä siis huolehdit niistäkin?»</p> + + <p>»Kukas muu, herra?»</p> + + <p>Lyhyen äänettömyyden jälkeen kysyi + Boleslav edelleen: »Kuka sinulle on tätä kaikkea + opettanut. Regina? Äitisikö?»</p> + + <p>Regina pudisti päätänsä. + »Äitini, herra, kuoli pienenä ollessani. Tuskin + muistan häntä enää. Sanotaan, että + isä on hänet pieksänyt kuoliaaksi.»</p> + + <p>Boleslav muisteli muotokuvakokoelmaa ja kalpeita, kaitoja + kasvoja raukeine silmäluomineen. Suuressa palossa oli + tämä kuva kadonnut jäljettömiin + liekkeihin.</p> + + <p>»Millainen oli hän + ulkonäöltään—äitisi?» kyseli + hän edelleen.</p> + + <p>»Hänellä oli pitkä musta tukka ja silmien + sanotaan olleen kuten minulla, mutta tukan muistan vieläkin, + sillä hän kietoi minut monta kertaa siihen, iltaisin, + kun minut oli riisuttu—ja sitten minä istuin + siinä kuin mihinkin viittaan käärittynä ja + nauroin katketakseni.</p> + + <p>—Ja kun isä—» hän vaikeni + äkkiä pelästyen. »Mutta miksi tahdotte + sitä tietää, herra?» kysyi hän.</p> + + <p>»Kerro vain edelleen», huudahti Boleslav nopeasti...</p> + + <p>»Ja kun isä tuli kotiin ja tahtoi käydä + kimppuuni, hän näet oli juovuksissa, asettui äiti + minun eteeni ja sanoi minulle, että minun oli piilouduttava + hänen hameeseensa, ja sen minä teinkin. Ja hameen + peitossa oli kuin vuorenluolassa—aivan pimeää oli + ja aivan hiljaista—ja isän pauhaaminen kuului korviini + kuin jostakin kaukaa. Ja sitten kuoli äiti. Hän kuoli + sunnuntaina—niin, hän kuoli sunnuntaina. Sillä + kun seisoin aidan vieressä ajatellen, mahtoiko hän + saada niin kauniin kirstun—ja mahtoiko se olla + viheriä, kuten ylhäällä telineelläkin, + kuljitte te, herra, juuri ohitse. Te olitte silloin yhtä + pieni kuin minäkin—ja teillä oli sininen, + hopeanauhainen takki ja pieni miekka kupeellanne— —ja + jäitte seisomaan ja kysyitte minulta, miksi itkin, ja kun + sulasta pelosta en voinut sitä sanoa, lahjotitte minulle + omenan.»</p> + + <p>Tätä ei Boleslav tosin enää voinut + muistaa, mutta hänelle johtui mieleen, miten hän oli + ottanut Reginalta varpusenpoikasen, ja hän kertoi sen + hänelle.</p> + + <p>Regina muisti vielä kaiken, ja hänen + silmänsä loistivat, ikäänkuin hän olisi + vaipunut suloisten kuvien katselemiseen.</p> + + <p>»Oikeastaan minua kummastuttaa, että annoit sen + niin mielelläsi», sanoi Boleslav.</p> + + <p>»Mitäs minun olisi ollut + tehtävä?»</p> + + <p>»Olisit evännyt sen minulta.»</p> + + <p>Reginan silmät himmentyivät. »Olinhan niin + iloinen, että tahdoitte sen», sanoi hän hiljaa, + »sillä kuinka harvoin kohtaakaan köyhää + tyttöä onni, että rikas, ylhäinen herra ottaa + häneltä jotakin lahjaksi?»</p> + + <p>Boleslav puraisi huultaan.—Todella hän otti + tytöltä lahjaksi enemmän kuin oikeus ja ihmisyys + olisivat myöntäneet.</p> + + <p>»Ja sitten», jatkoi tyttö, »vaikken + olisi tahtonutkaan—olittehan junkkari—teille kuului + kuitenkin kaikkemme.»——</p> + + <p>Kuinka itsestään selvänä asiana se tuli + hänen huuliltaan!</p> + + <p>»Kuules, Regina», jatkoi Boleslav, »olet kai + unhottanut tykkänään ajan, jolloin olit vapaana + alhaalla kylässä?»</p> + + <p>»Oi, en toki, herra», vastasi hän huulillaan + hymy, joka näytti miltei veitikkamaiselta. + »Esimerkiksi armollisen junkkarin muistan vielä aivan + tarkoin.»</p> + + <p>Boleslav nojautui tuolineen taaksepäin pitkälle + lampunvarjostimen pimentoon. »Mikä oivallinen aines + onkaan tässä tärvelty», ajatteli hän + ahmien tyttöä katseillaan.</p> + + <p>Ja sitten täytyi Reginan kertoa, mitä hän + vielä muisti niiltä ajoilta Boleslavista. Silloin ei + tosin tullut kovinkaan hauskoja juttuja ilmoille. Kerran oli + hän tuupannut tytön vetiseen ojaan, toisen kerran + pannut hänet purjehtimaan jauholaarissa virtaa + alaspäin, kunnes vihdoin oli väkeä + hätähuudot kuultuaan rientänyt apuun ja hänet + oli vedetty rannalle. Kerran taas, kun tytöllä oli + ollut valkoinen puku, jonka hän oli saanut linnan + emännöitsijältä, oli Boleslav sivellyt + kalkilla hänen kasvonsa ja kätensä ja + käskenyt seisomaan liikahtamatta, jotta hän olisi + olevinaan puistossa seisova kivikuva. Regina oli + kärsivällisesti tehnytkin työtä + käskettyä, kunnes kalkki oli saanut hänen huulensa + ja silmänsä hirveästi kirvelemään ja + hän juossut itkien tiehensä.</p> + + <p>Tämän kaiken kertoi Regina säteilevin silmin, + ikäänkuin hänelle olisi täten tapahtunut + jotakin ihmeen hyvää.</p> + + <p>Boleslav puolestaan muisti jokusen näistä + tapauksista sangen hyvin, mutta häneltä oli unhottunut, + että juuri Regina oli niissä ollut hänen + oikkujensa uhrina. Häpeän tunne alkoi herätä + hänessä. Unelmoivan, jalomielisen hovinpojan sijaan, + jollainen hän aina oli kuvitellut olleensa, näki + hän nyt pienen, julman kylätyrannin, joka käytti + haikailematta valtaansa ikätovereitansa kohtaan aina + ilkeyden rajoille saakka.</p> + + <p>»Ja enkö koskaan sovittanut tekosiani sinua + kohtaan?» kysyi hän kuullakseen itsestään + jotakin hyvääkin.</p> + + <p>»Paljon te meille lahjotittekin, herra!» vastasi + Regina. »Jakakaa keskenänne ... oli tapanne sanoa, kun + heititte kaikenlaista eteemme maahan—milloin omenia ja + pähkinöitä—milloin rikkinäisiä + tinasotamiehiä tai kouran täyden välkkyviä + nappeja.—Mutta luonnollisesti suurimmat ja + väkevimmät saivat enimmän, erittäinkin Felix + Merckel osasi kaapata itselleen—-me tytöt saimme + katsoa syrjästä.»</p> + + <p>»Ja sinä itse, Regina, sinä et ole koskaan + saanut minulta mitään?»</p> + + <p>Regina karahti tulipunaiseksi ja kumartui syvälle + ompeluksensa ylitse. »Kyllä, herra, kerran», + sanoi hän hiljaa.</p> + + <p>»Mitä sitten?»</p> + + <p>Regina vaikeni eikä rohjennut kohottaa + silmiään.</p> + + <p>»Hyvä isä, mikä sinua niin + hävettää?»</p> + + <p>»Minulla—on se— + —vielä.»</p> + + <p>»Oh—hassutusta!» Boleslav hymyili. Suloinen + mielihyvän tunne värisytti häntä.</p> + + <p>Vastauksen asemesta Regina pisti kätensä taskuunsa + ja pani pöydälle pienen värjätyistä + oljista tehdyn rasian, tuskin lapsennyrkkiä isomman.</p> + + <p>Boleslav otti sen käteensä ja tarkasteli sitä + kaikilta puolilta. Sisällä rapisi jotakin.</p> + + <p>»Saako tämän avata?»</p> + + <p>»Miksi kysyttekään, herra?»</p> + + <p>Rasiassa oli pieni sormus, sinisistä, valkoisista ja + keltaisista lasihelmistä tehty, jollaisia pienet tytöt, + ensimäistä turhamaisuuden vaistoaan seuraten, + tavallisesti laittavat sormiinsa.</p> + + <p>Boleslav otti sen käsiinsä ja koetti + työntää sen pikku sormeensa, mutta sormus oli + aivan liian ahdas, tuskin mahtui kynnen pituudeltakaan.</p> + + <p>»Onko sormuskin minulta?»</p> + + <p>»Ei, herra—se on peräisin rakkaalta + äidiltäni. Se kasvoi kiinni lihaani, jonka tähden + kannoin sitä yötä päivää + sormessani, kunnes lanka katkesi. Silloin oli äiti jo aikoja + sitten kuollut, ja koska tämä oli minun ainoa muistoni + häneltä, pujottelin helmet jälleen lankaan ja + kannan sitä aina mukanani.»</p> + + <p>»Minun rasiassani?»</p> + + <p>Regina nyykäytti päätänsä ja loi + silmänsä maahan.</p> + + <p>»Miksi en tekisi niin, herra?» sanoi hän + kuiskaten. »Se antaa minulle onnea.»</p> + + <p>Boleslav tähysteli häntä + sääliväisesti hymyillen. »Onnea? + Sinulle?—»</p> + + <p>»Niin, herra», vastasi Regina riemuiten. + »Ajatelkaas vain noita monia kiviä— + —»</p> + + <p>Samassa luiskahti sormus, jonka Boleslav juuri aikoi panna + paikoilleen, hänen hyppysistään ja putosi + lattialle.</p> + + <p>Regina hypähti pystyyn ja riensi pöydän + ympäri ottamaan sitä maasta; mutta hän ei + löytänyt sitä.</p> + + <p>»Se on aivan kuin mennyt maan alle», sanoi + hän huolissaan ja kumartui lattialle aivan Boleslavin + viereen.</p> + + <p>Boleslav näki täytelään, ihanan niskan + paistavan vastaansa, hän näki mustat, kiharaiset + hiuskiemurat, jotka sitä häilyvinä + ympäröivät.</p> + + <p>Hänen sydämensä alkoi sykkiä + kiihkeämmin,—Kylmä virta valahti hänen + jäsentensä lävitse. Tuijottaen katsoi hän + tyttöön.—</p> + + <p>»Tuolla se on!» huudahti Regina ja kohosi + polvilleen tarjoten Boleslaville mieluista leikkikaluansa. + Boleslav kohotti kätensä. Oli kuin sitä kohottaisi + outo voima, ja kuitenkin tuntui se vuoren painoiselta.</p> + + <p>Sitte laski hän sen arasti hyväillen Reginan + poskelle.—</p> + + <p>Tyttö hytkähti pelästyneenä. Hänen + silmiinsä ilmeni omituisen väikkyvä loiste, ja + unelmoivina ja kysyvinä ne katsoivat Boleslaviin.—</p> + + <p>Boleslavin käsi vaipui hervotonna alas.</p> + + <p>»Kiitän sinua», sanoi hän + käheästi.—</p> + + <p>Regina palasi paikoilleen.—Seurasi syvä + äänettömyys.</p> + + <p>Boleslavista tuntui, kuin olisi hän tehnyt rikoksen, jota + äänettömyys yhä vain pahensi. Hänen + täytyi puhua, maksoi mitä maksoi.</p> + + <p>»Mitä kysyinkään sinulta?» + Niin—kuka siis on sinut opettanut ompelemaan?»</p> + + <p>Lanka oli luiskahtanut Reginan neulansilmästä. + Hän koetti sitä pistää siihen uudelleen. + Kirkas, pieni neula huojui hänen sormissaan kuin ruoko + tuulessa.</p> + + <p>»Pappilassa, herra», vastasi Regina + hätiköiden. »Helena tahtoi—» hän + pysähtyi, sillä Boleslav oli kuullessaan + lemmittynsä nimen ensi kertaa hänen huuliltaan, + moisilta huulilta, hätkähtänyt kuin ruoskaniskun + satuttamana.</p> + + <p>Regina ymmärsi hänen kiihtymyksensä + suuttumukseksi ja lisäsi pelokkaasti: »Pappilan neiti, + tarkotan!»</p> + + <p>»Hyvä on», sanoi Boleslav, vaivoin + pidättäen itseään. »Mene + maata!»</p> + <hr style="width: 45%;"> + + <p>Tänä yönä taisteli Boleslav kovan + taistelun.</p> + + <p>Hänestä näytti, kuin olisi Helenan jalo ja + puhdas kuva tahraantunut, kun hänen katseensa oli + mielihyvällä viivähtänyt tässä + naishylyssä.</p> + + <p>Ja tahraantunut oli hän itsekin + hyväilevästä kosketuksestaan.</p> + + <p>Nyt oli saavutettava uudelleen puhtaus ja rauha.</p> + + <p>Ennen kaikkea oli hänen päästävä + selvyyteen Helenan suhteen, jotta tuntisi itsensä + vahvemmaksi taistelussaan aistillisia hairahduksia ja masentavaa + epätoivoa vastaan.</p> + + <p>Ja niin hän kiirehti uutta + päätöstään, että hän nousi + keskellä yötä pannakseen sen toimeen.</p> + + <p>Yölampun valossa kirjotti hän Helenalle kirjeen, + jossa vakuutti ikuista rakkauttaan ja uskollisuuttaan ja rukoili, + että Helena antaisi tiedon, tahtoiko hän seisoa + hänen rinnallaan hädän kuten kerran onnen + aikanakin ja saisiko hän taistella hänet + voittaakseen—taivaan ja helvetin uhmallakin.</p> + + <p>Rivi riviltä tunsi hän sieluntuskiensa + lieventyvän, ja kun hän jälleen asettui levolle, + tuntui hänestä, ikäänkuin hän olisi + yhdellä tahdonvoimansa ponnistuksella kerta kaikkiaan + vapautunut velvollisuudesta, joka oli pitkät ajat raskaasti + painanut hänen mieltään.</p> + + <p>»Tahdotko, Regina», kysyi hän seuraavan + päivän iltana, »ottaa kenenkään + näkemättä viedäksesi tämän kirjeen + pappilan neidille?»</p> + + <p>Regina vilkaisi häneen suurin silmin, sitten loi hän + silmänsä maahan ja kuiskasi: »Kyllä, + herra.»</p> + + <p>»Mutta jos he saavat sinut käsiinsä alhaalla + kylässä?»</p> + + <p>»Hyh—mokomat!» sanoi Regina ja + nytkäytti halveksien olkapäitään kuten + muulloinkin, milloin puhui kylän väestä.</p> + + <p>Kohta tämän jälkeen näki Boleslav + hänen kuin varjon vilahtavan hämärässä + ikkunan alitse.</p> + + <p>Tunnit kuluivat. Regina ei palannut. Boleslav oli huolissaan + ja alkoi katua, että oli sydämensä asiain + tähden pannut tytön hengen vaaraan.</p> + + <p>Sydänyön seuduissa vihdoin narahti ovi.</p> + + <p>Kalisevin hampain, sinertävin kasvoin ilmestyi Regina + ovelle, yhä pitäen kirjettä sormiensa väliin + puristettuna.</p> + + <p>Boleslav käski hänen kyyristyä uunin eteen ja + antoi hänelle espanjalaista viiniä + juotavaksi—vasta sitten kykeni hän puhumaan.</p> + + <p>»Makasin lumessa pappilan aidan takana aina + tähän saakka, mutta ei ollut mahdollista + häntä tavata. Juuri äsken sammutti hän tulen + makuuhuoneessaan. Silloin palasin kotiin. Älkää + olko vihainen, herra. Kentiesi onnistuu huomenna + paremmin.»</p> + + <p>Boleslav ei tahtonut kuulla puhuttavankaan, että hän + vielä kerran antautuisi samaan seikkailuun; mutta kun Regina + seuraavana iltana astui hänen eteensä valmiina + lähtemään, ei hän kieltänyt.</p> + + <p>Tällä kertaa palasi hän hehkuvin poskin ja + hengästymäisillään kotiin. Pari talonpoikaa + oli »Mustasta Kotkasta» palatessaan tavannut + hänet ja he olivat ajaneet häntä takaa.</p> + + <p>»Mutta huomenna, huomenna se varmaan + onnistuu.»</p> + + <p>Ja hän oli oikeassa.</p> + + <p>Yhtä hengästyneenä kuin edellisenäkin + iltana, mutta ilosta loistavin silmin astui hän kymmenen + korvilla huoneeseen ja ojensi voitonriemuisena jo ovelta + Boleslavia kohden tyhjät kätensä.</p> + + <p>»Luojan kiitos», ajatteli Boleslav, + »neljättä kertaa en olisi hennonut + häntä enää + lähettääkään.»</p> + + <p>Ja iloisen innokkaasti alkoi Regina kertoa. Sulttaani, + kahlekoira, se tunsi hänet ennaltaan, ja lisäksi oli + hän ottanut mukaansa palasen siannahkaa. Sitten oli hän + asettunut takaoven eteen ja kurkistellut + avaimenreiästä. »Porstuassa on suuri + kyökkikaappi, ja jos Helena—neiti, + tarkotan—huomisaamuksi tahtoo antaa kaapista ulos jauhoja + ja kahviksia, täytyy hänen tulla näkyviin. Ja + oikein, herra, yhtäkkiä pilkahtaa valon kajastus + silmiini ja siellä seisoo hän, tuskin kolmen askeleen + päässä.»</p> + + <p>Boleslav huokasi. »Tuo onnellinen, joka on nähnyt + hänet omin silmin.»</p> + + <p>»Avaan nyt oven aivan hiljaa ja huudan; Helena! Neiti + Helena! Kun hän minut huomaa, huudahtaa hän ja pudottaa + kynttiläjalan kädestään... Helena, sanon + minä, en tahdo tehdä sinulle mitään + pahaa.—Tässä on kirje junkkari Boleslavilta... + Silloin valtaa hänet väristys, ja tuskin ottaa hän + kirjeen kädestäni. Ja samalla huutaa hän aivan + pöyristyneenä: Mene—mene pian luotani! Parhaiksi + sain hänelle sanotuksi jotakin + kirjelaatikosta—kirjelaaatikosta nostosillan luona, kun + hän jo oli oven sulkenut ja lukinnut.—Ah, hyvä + isä», lisäsi hän surumielisesti hymyillen, + »olenhan tottunut siihen, että minua siten kohdellaan, + mutta tällä kertaa minulla toki oli sanomia + teiltä.»</p> + + <p>Boleslav nojasi päätänsä + käteensä. Helenan käytös antoi hänelle + ajateltavaa.—</p> + + <p>Epäilemättä olisi hänen ollut + säästettävä Helenaa kohtaamasta + tätä turmeltunutta lapsuutensa leikkitoveria. Oliko + ihme, jos hänen siveä, puhdas sydämensä + kouristui kokoon, kun hän näki tämän + naisen?</p> + + <p>Tästä lähtien juoksi Regina jok'ikisenä + päivänä nostosillalle katsomaan, oliko Helenalta + tullut vastausta kirjelaatikkoon, joka oli kiinnitetty sillan + kaidepylvääseen.</p> + + <p>Mutta kirjelaatikko pysyi tyhjänä.</p> + + <p>Vaikkakin Boleslavin mieliala oli alkanut kirkastua, tuli + hän jälleen katkeraksi ja uhkamieliseksi ja kiduttavia + ajatuksia syöpyi hänen sieluunsa.</p> + + <p>Hänen ylpeytensä ei voinut sallia, että + hänet hylkäsi nainen, jota hän rakasti, ja + kuitenkin oli hänestä + epäilemätöntä, että Helena oli + sanoutunut hänestä irti eikä tahtonut olla + hänen kunniattoman elämänsä kanssa + missään tekemisissä.—Kun Boleslav näki, + että toivo saada nuoruutensa lemmitty omakseen petti, tuntui + hänestä kuin samalla menisi pirstoiksi koko hänen + tulevaisuutensa tehtävä.</p> + + <p>Kului päiviä, ennenkuin hän kykeni tempautumaan + irti tästä tunteesta; vasta kun odotuksen kuumeinen + levottomuus alkoi tyyntyä, palasi rauha ja voima verkalleen + takaisin.</p> + + <p>Hän ryhtyi uudelleen työhönsä ja etsiskeli + todistuksia isänsä syyllisyyttä vastaan.</p> + + <p>Todistukset sekaantuivat. Kirjeet, joissa isää + kohdeltiin lujana preussilaisena isänmaan + ystävänä, olivat ristiriidassa toisiin kirjeihin, + joissa häntä pidettiin puolalaisen vapaustaistelun + etuvartiana. Ne saattoivat tosin olla kauniita puheenparsia + horjuvan täydelliseksi voittamiseksi, mutta niiden + julkaiseminen olisi merkinnyt vainajan kytkemistä vielä + kerran kaakinpuuhun.</p> + + <p>Ainoana virkistyksenä tässä toivottomassa + taistelussa totuutta vastaan olivat iltahetket, jolloin Reginan + läsnäolo sai hänet toisiin ajatuksiin. Hänet + valtasi omituinen levottomuuden ja viehätyksen sekainen + tunne heti kun tyttö istuutui häntä + vastapäätä. Monta kertaa, kun Boleslav korviaan + heristäen kuulosteli hiljaista liikuntaa kyökissä, + valtasi hänet äkillinen pelko, niin että hän + oli vähällä hypähtää pystyyn ja + huutaa tytölle: »Jää + sinne—älä tule!» Ja sentään + huoahti hän tyydytettynä tämän astuttua + huoneeseen.</p> + + <p>»Yksinäisyys se vetää minua + häneen», sanoi hän usein yksikseen. + »Hänellä on sentään ihmiskasvot, ja + ihmisääni helähtelee hänen + huuliltaan.»</p> + + <p>Usein, kun Regina ompeluksensa ääreen kumartuneena + vaieten teki työtään, saattoi Boleslav olla + nukkuvinaan ja silmät ummessa kuunnella hänen + hengitystään. Sen synnyttämä + täyteläs, verkalleen huoahteleva ääni kuului + Boleslavin korvissa hillityn vienolta soitolta. Se oli kuin + luoteen ja vuoksen vaihtelu elinvoiman valtameressä. + Istuttuaan kauan aikaa kumarassa asennossaan oikaisihe tyttö + äkkiä suoraksi ja ojensi molemmat käsivartensa + nyrkkiin puristettuine käsineen tuolin selkänojan + sivuille, niin että rinnan pyöreä kupu pisti esiin + valtavana kaarroksena ja miltei näytti uhkaavan + reväistä pukuverhonsa. Oli kuin hänen + täytyisi tuontuostakin tunnustella sitä uhkuvaa + elinvoimaa, joka poreillen kuohui hänessä.</p> + + <p>Sitte vaipui hän jälleen kumaraan ja ompeli + rauhallisesti edelleen.</p> + + <p>Ei kestänyt kauan, ennenkuin nämä yhteiset + illanistujaiset tulivat Boleslaville mieluisaksi tavaksi, josta + hän tuskin saattoi luopua. Lamppu valaisi puolta + kirkkaammin, kun sen säteet heijastelivat takaisin + valkoisesta palttinasta, kellon vaskiviisarit kulkivat puolta + nopeammin, kun kärsimättömät silmäykset + eivät enää olleet niitä + kiirehtimässä. Tuuli, joka ennen oli aivan uhkaavana + vinkunut ja suhissut puiden oksissa, humisi nyt hiljaa ja + vienosti kuin kehtolaulua hyräillen, ja itse hauraan katon + orretkaan eivät nyt natisseet ja narisseet niin kovasti.</p> + + <p>Kammolla hän odotti niitä iltoja, joina Regina + hämärän tullen laittautui taipaleelle + Bockeldorfiin, ja monet kerrat oli hän ajatellut + lyöttäytyä tytön matkaan. Mutta tuo + yhdessäolo, joka näytti muodostuvan niin + ystävälliseksi, kantoi myrkkypistintä + muassaan.</p> + + <p>Monta kertaa, kun hän oli kauan tuijottanut + tyttöön, ahdisti häntä kiduttava halu + kaivautua Reginan menneisyyden haavoihin ja saada selville + hänen suhteensa vainajaan. Pitkän aikaa hän jaksoi + pitää omana tietonaan kysymykset, jotka polttivat + hänen kieltään, sillä hän tunsi, ettei + niistä koituisi paljoakaan hyvää; mutta + sivupolkuja hiipi halu uudelleen hänen mieleensä.</p> + + <p>»Hän on ainoa, joka oli tihutyön + todistajana», tuumi hän itsekseen, + »vieläpä enemmänkin—ainoa + rikostoveri—hän yksin voi minulle vastata.»</p> + + <p>Ja eräänä iltana katkaisi hän jyrkän + vaativasti äänettömyyden, joka niin kauan oli + osottautunut hyväätekeväksi.—-Regina kalpeni + ja päästi kätensä hervottomina vaipumaan + helmaansa.</p> + + <p>»Te vaan tulette taas minulle vihaiseksi, herra», + sammalsi hän.</p> + + <p>»Tee mitä käsken.»</p> + + <p>Regina tapaili sanoja. »Siitä on jo niin pitkä + aika», rukoili hän, »enkä minä osaa + kertoakaan.»</p> + + <p>»Ainakin voit vastata kysymyksiini!»</p> + + <p>Silloin Regina alistui kohtaloonsa.</p> + + <p>»Kuka sinua ensiksi kehotti yölliselle + retkelle?»</p> + + <p>»Armollinen herra.»</p> + + <p>Boleslav puristi huulensa yhteen. »Kuinka se + tapahtui?»</p> + + <p>»Armollinen herra oli käskenyt minun palvella + pöydässä. Ja hän antoi sytyttää + suuren kynttiläkruunun, joka ei muulloin milloinkaan + palanut, ja ranskalaisten upseerien kultaiset univormut + säkenöivät tässä valossa, niin että + silmiäni aivan huikaisi, kun vein liemiruokaa + saliin.—Silloin nauroivat he kaikki ja osottelivat minua ja + puhuivat ranskaksi jotakin, jota en + ymmärtänyt.»</p> + + <p>»Kuinka monta heitä oli?»</p> + + <p>»Viisi, ja muuan harmaahapsinen oli eversti. Ja kun + tulin liemilautasen kanssa everstin luo, joka kulisi kullassa + ennen muita, kietaisi hän kätensä + vyötärölleni. Mutta minä laskin lautasen + käsistäni ja näpsäytin häntä + sormille. Silloin nauroivat he jälleen, ja armollinen herra + sanoi: »Älä ole tuhma, Regina!» Silloin + hävetti minua, että juuri armollinen herra oli minulle + niin sanonut, ja sanoin aivan ääneen, että saa + olla ruoka tarjoilematta, jos minun täytyy pitää + moisia häväistyksiä + hyvänäni.—Silloin nauroivat he vielä + kovemmin, ja eversti alkoi puhua saksaa, hänen puheensa + kuului aivan lapsen lepertelyltä, ja hän sanoi: + »Sinä on kaune, urho tyttö.» Ja armollinen + herra sanoi sitten: »Tyttö, josta voi teille olla + suurta hyötyä—» tai jotakin sellaista. Ja + kun lopuksi toin likööriä, veti hän minut + luokseen ja kuiskasi korvaani, että minun oli tultava + yöllä hänen luokseen.»</p> + + <p>Boleslav hypähti pystyyn. »Ja mitä sinä + teit?»</p> + + <p>Regina loi silmänsä maahan. »Ah, herra», + pyysi hän, »miksi kysytte vielä? Olinhan tehnyt + sen jo usein ennenkin enkä lainkaan ajatellut siinä + olevan mitää pahaa.»</p> + + <p>Boleslav tunsi kuumasti kuohuvan sisällään.</p> + + <p>»Kuinka vanha olit silloin?»</p> + + <p>»Viidentoista.»</p> + + <p>»Ja niin turmeltunut, niin ...» Hänen + äänensä tukahutti suuttumus.</p> + + <p>Regina katsoi häneen sanomattoman surullisesti. + »Tiesinhän, että tulette vihaiseksi,» + vastasi hän, »mutta enhän voi tehdä + itseäni paremmaksi kuin olen.»</p> + + <p>»Jatka!»</p> + + <p>»Ja kun puoliyön aikaan menin hänen luoksensa, + oli hän vielä valveella ja jalkeilla ja käveli + pitkin askelin pöydän ympäri ja kysyi minulta, + tahdoinko ansaita paljon rahaa. Kyllä, armollinen herra, + sanoin siihen, sen teen mielelläni, sillä silloin olin + vielä köyhä. Ja sitten kysyi hän minulta, + pelkäsinkö pimeää. Silloin nauroin ja + arvelin, että sen tiesi hän itse parhaiten. Ja sitten + teki hän vielä parisen kysymystä minua + koetellakseen, ja vihdoin hän kysyi, luulinko voivani + viedä ranskalaiset yhden tunnin kuluessa Kissanportaan + ylitse ja metsän lävitse. Silloin aloin itkeä, + sillä ranskalaiset elämöivät hirveästi + linnassa ja juoksentelivat tyttöjen jälestä + kaikissa nurkissa, ja minä pelkäsin, että minulle + voitaisiin tehdä väkivaltaa.»</p> + + <p>»Pelkäsit siis kuitenkin sitä?» pisti + Boleslav ivallisesti hymyillen väliin.</p> + + <p>»Niin—ja sanoin armolliselle herralle, etten tee + sitä ikipäivinä. Silloin tuli hän + hirveän vihaiseksi ja kouristi minua molemmista + olkapäistä, niin että lysähdin polvilleni, ja + huusi minulle, että olin kiittämätön + lunttu—-ja että hän ajaisi minut pilkalla ja + häpeällä takaisin kylään—ja + että hän sanoisi kirkkoherralle, mikä oikeastaan + olin, niin että joutuisin kirkkokurin + kärsimään—ja samalla hän kuristi minua + kurkusta—ja silloin, herra, kun aloin olla aivan + tukehtumaisillani—»</p> + + <p>»Lopeta», sanoi Boleslav, tarttui kirjeihin, + joiden piti näyttää toteen isän viattomuus, + ja repäisi ne keskeltä kahtia.— — + —</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="XII" id="XII"></a> + + <h2>XII.</h2><br> + + <p>Seuraavana aamuna otti hän pyssyn asekaapista ja meni + lumiseen metsään. Koko päivän hän + harhaili ympäri metsiä ja rämeitä kohtaamatta + ainoaakaan ihmisolentoa. Metsäkauriit ja jänikset + saivat häneltä hyvän rauhan, hän tuijotti + niiden ohitse tyhjään ilmaan.</p> + + <p>Illan hämärtyessä palasi hän + väsyneenä ja kurjana kotia kohden. Kissanportaan luona + seisoi Regina liikkumatonna kuin kivikuva häntä + odottamassa. Kun hän näki herransa tulevan, yritti + hän ensin syöksyä tätä vastaan, mutta + malttoi mielensä, kääntyi äkkiä ja kulki + hiljaa nauraen ja jupisten hänen edellään + kotiin.</p> + + <p>Äänetönnä kuten ainakin toi Regina + hänelle ruoan. Hän söi ja tuijotti eteensä + maahan. Silloin hän yhtäkkiä kuuli Reginan + puhkeavan lyhyeen, suonenvedon tapaiseen nyyhkytykseen.</p> + + <p>»Mikä sinun on?» huusi hän, heräten + mielihauteistaan.</p> + + <p>Mutta Regina juoksi tiehensä vastaamatta hänelle + mitään.</p> + + <p>Hän oli lähtemäisillään jälkeen, + mutta puri sitten hampaansa yhteen ja istuutui paikoilleen. + Synkkä vihankauna kihelmöi hänen + mielessään. Hän ei voinut antaa Reginalle anteeksi + sitä, että tämä oli vienyt häneltä + harhaluulon, jossa hän jo viikkoja oli niin hyvin + viihtynyt.</p> + + <p>Mutta nyt oli juotava kalkki pohjaan, kuinka katkeralta sakka + maistuikaan.</p> + + <p>Kotvan kuluttua astui Regina huoneeseen valmiina + lähtemään kylille.</p> + + <p>»Aiotko johonkin?» kysyi Boleslav tuikeasti.</p> + + <p>Regina piti päätänsä puoleksi + poispäin käännettynä, jottei toinen + näkisi hänen itkettyneitä silmiään. + »Huomenna on jouluaatto, herra. Ja kauppias sanoi + tahtovansa olla pyhäyönä rauhassa.»</p> + + <p>Jouluaatto, pyhä yö! Kuinka kummalliselta, kuinka + satumaiselta se kuului! Maailmassa oli siis vielä iloa ja + ilojuhlia olemassa? Yhä vielä pyörittiin riemuiten + säteileväin joulukuusten ympärillä?</p> + + <p>»Tahtoisit kai sinäkin saada lahjasi?» kysyi + Boleslav katkerasti hymyillen.</p> + + <p>»Oh, herra», vastasi Regina, »sellainen ei + ole ollut täällä tapana. Luulen, etten siitä + lainkaan iloitsisi.»</p> + + <p>»Miksi et?»</p> + + <p>Regina ei vastannut. »Päästäkää + minut menemään, herra», pyysi hän + tuskaantuneena.</p> + + <p>»Minulla olisi vielä paljon sinulta + kysyttävää, Regina.»</p> + + <p>»Sen täytyy jäädä, herra, + muuten—»</p> + + <p>»Mene sitten!».</p> + + <p>»Hyvää yötä, herra!»</p> + + <p>»Hyvää yötä!» Mutta vielä + kerran huusi Boleslav hänet takaisin.</p> + + <p>»Sano minulle ensin, miksi äsken niin + nyyhkytit.»</p> + + <p>Reginan itkun punottamat silmät loistivat kainosta + onnesta.</p> + + <p>»Voittehan sen arvatakin, herra», sammalsi + hän.</p> + + <p>»En ollenkaan.»</p> + + <p>»Minä kun pelkäsin, ettette enää + laisinkaan palaisi.»—Sitten kääntyi + hän oveen. Hänen askelensa hälvenivät + yöhön.—</p> + + <p>Seuraavana aamuna heräsi Boleslav kohinaan ja ulvontaan, + joka jo kotvan aikaa oli värisyttävänä + tunkeutunut hänen unenhorroksiinsa.</p> + + <p>Myrsky riehui ylimmillään. Poppelipuiden latvat + pieksivät toisiaan—maata lakaisivat valkoiset + pilvet—mutta ilma oli kirkas—lumipyryn tuloa ei + tarvinnut pelätä.</p> + + <p>Hän ei voinut viihtyä autiossa, kylmässä + talossa. Hänen täytyi ulkoilmaan, myrskyn + tuoksinaan.</p> + + <p>»Tytöllä on kova päivätyö + tänään», tuumi hän itsekseen, + pohjatuulen syytäessä jäähileitä + hänen kasvoilleen, niin että hän oli + tukehtumaisillaan.</p> + + <p>Metsässä oli hieman parempaa. Siellä riehui + tuuli itsensä väsyksiin puiden latvuksia vasten, jotka + natisten ja parahdellen pieksivät toisiaan. Hän kulki + eteenpäin tietämättä mihin, ja lopulta + huomasi hän kulkevansa Bockeldorfiin vievää + tietä.</p> + + <p>»Näyttäähän melkein kuin juoksisin + häntä vastaan» tuumi hän harmistuneena ja + poikkesi raivaamattomaan viidakkoon.</p> + + <p>On sentään merkillistä, ajatteli hän, + kuinka tuollainen alhainen olento kykenee, kun + päivästä päivään elää + hänen kanssaan yhdessä, kotiutumaan vakavan ja kaikkea + muuta kuin kevytmielisen miehen ajatuksiin. Miltei tuskissaan sai + hän tänään selville, kuinka hän tunsi + päivä päivältä tyttöä + lähenevänsä, kuinka moni ominaisuus, jota hän + ennen oli inhonnut, katsoen sen todistavan tytön + turmeltunutta luontoa, alkoi näyttää + ymmärrettävältä ja anteeksi annettavalta, + jopa suurenmoiseltakin.</p> + + <p>Oli epäilemätöntä, ettei tytön + alituinen läheisyys tehnyt hänelle hyvää. + Tyttö veti häntä alaspäin kurjan + elämänsä mutaan.</p> + + <p>Siitä oli tehtävä loppu. Ennen kaikkea oli + välttämätöntä, että hän + loitonsi tytön läheisyydestään ja palautti + hänet halvan palvelustytön asemaan. Joulujuhla tarjosi + hänelle tilaisuuden maksaa Reginalle palkka, niin runsas ja + ylenmääräinen, että hän kerta kaikkiaan + oli ainaiseksi vapautunut kiitollisuuden velastaan tuota naista + kohtaan. Muutamalla kynänvedolla tahtoi hän turvata + hänen tulevaisuutensa ja samalla ostaa itselleen oikeuden + pitää häntä sinä mikä hän + todella oli—maaorjanansa.</p> + + <p>Tänään sai Regina viimeisen kerran tehdä + hänelle seuraa. Vielä tarvitsi Boleslav häntä + ja hänen todistustaan, sillä nyt, kun sulku oli + murrettu, tahtoi hän tietää kaiken. + Erittäinkin tapahtumat noina kahtena hirveänä + yönä, jotka seisoivat vastatusten kuten syy ja sovitus, + veri ja tuli.</p> + + <p>»Ja kun hän on minulle kaiken tunnustanut», + ajatteli Boleslav, »lähetän hänet + lasimajaansa, johon hän kuuluu. Polttakoon + liedellään koko puiston, jos hänen on + kylmä.»</p> + + <p>Mutta eihän tämäkään käynyt + laatuun, että täällä + yksinäisyydessä tyttö yhä pyöri + hänen päässään. Tästä + sopimattomuudesta oli tehtävä loppu.</p> + + <p>Jänis, joka omia aikojaan loikkien osui hänen + tiellensä, sai hänet toisiin ajatuksiin. Hän ampui + ja osui. Jänönen teki kolme kuperkeikkaa ja jäi + silmälleen makaamaan.</p> + + <p>»Tämäkös häntä + ilahuttaa», tuumi hän ripustaen saaliin hartioilleen. + Niin, hän ajatteli jälleen Reginaa.</p> + + <p>Taivas oli sillävälin vetäytynyt pilveen. + Valkoisia, pisteleviä lumikuuroja pelmahteli puiden + välitse metsän sisään. Puiden latvojen + kohinaan ja suhinaan sekaantui rajuja, sihiseviä + ääniä, jotka värisyttivät + häntä luita ja ytimiä myöten.</p> + + <p>Kompassi näytti hänelle kotitien. Hänen + jouduttuaan avoimille kedoille oli lumimyrsky yltynyt + täyteen ankaruuteensa. Hän saattoi sen + käsissä tuskin pysyä pönkillään... + Lumipyörteet pimittivät ilman. Puiston pensaikosta, + joka tuskin saattoi olla kolmensadan askelen + päässä, ei hän erottanut vilahdustakaan.</p> + + <p>»Toivottavasti hän on jo kotona», ajatteli + Boleslav ja ponnisteli eteenpäin.</p> + + <p>Kissanportaalla oli nuorta lunta. Mutta jälkiä ei + siinä näkynyt. Tosin oli tuisku voinut ne jo lakaista + umpeen.</p> + + <p>Hänen sydämensä alkoi sykkiä kovemmin. + Hän juoksi kotiin, huusi tytön nimeä—mutta + ääntäkään ei kuulunut vastaukseksi. + Liesi oli kylmä, vuoteet koskemattomat.</p> + + <p>Regina oli siis keskellä lumipyryä, jota hän + pelkäsi enemmän kuin schrandenilaisia.</p> + + <p>Boleslavia kidutti sietämätön levottomuus. + Hän juoksi huoneesta toiseen, teki tulen, sammutti sen + jälleen, koetti syödä ja heitti miltei inholla + veitsen kädestään.</p> + + <p>Sitten tuntui hänestä hätäilynsä + naurettavalta. Olihan tyttö taivallellut kuuden talven + myrskyt ja tuiskut eikä ollut koskaan joutunut + onnettomuuteen. Miksi hänen pitäisi juuri + tänään— —</p> + + <p>Aikaa tappaakseen istuutui hän kirjotuspöydän + ääreen ja kirjotti vapisevin käsin lahjotuskirjan. + Numeroluvussa, jota se koski, oli kolme nollaa—Regina + saattoi olla tyytyväinen.</p> + + <p>Ilma pimeni yhä. Kellonviisari osotti vasta kolmea, ja + sentään näytti jo yö olevan tulossa.</p> + + <p>Silloin ei hän enää voinut olla kauemmin + kotona. Ainakin Kissanportaalle tahtoi hän mennä + tyttöä tähystelemään.</p> + + <p>Portaalla täytyi hänen pitää lujasti + käsipuusta kiinni, jottei myrsky tempaisi häntä + alas. Puulaitos natisi kaikissa saumoissaan. + Jäällä syvällä hänen allaan + karkeloivat lumipyörteet. Liljanvarsia kohosi hänen + eteensä ja ne vaipuivat kokoon muodostaen lumikinoksia, + jotka seuraavassa tuokiossa myrskyn ajamina kiitivät pois + jättääkseen sijaa toisille. Pyhän + neitsytkuvan kukkastarha sukelsi hänen sielunsa silmien + eteen, mutta katosi kohta, ja muita kuvia tuli sijaan.</p> + + <p>Ja äkkiä näkyi harmaasta + hämärästä varjo, joka tuli raskaasti ja + hoippuen lähemmäksi.</p> + + <p>»Regina! Luojan kiitos!»</p> + + <p>Boleslav oli vähällä rientää + tyttöä vastaan, mutta silloin värisytti + häntä polttava häpeän tunne, joka lamautti + hänen jäsenensä ja ajoi veren sydämeen.</p> + + <p>Tällä samalla paikalla, jolla hän odotti + Reginaa, oli tämä eilen seisonut tähystellen + hämärään, huolissaan hänen + tähtensä, kuten hän nyt Reginan tähden.</p> + + <p>Hetken ajan tuntui hänestä kuin täytyisi + hänen pujahtaa pensaikkoon, jottei Regina häntä + näkisi, mutta samassa alkoi häntä + hävettää tämä + häveliäisyytensä ja hän astui portaalle + tyttöä vastaan.</p> + + <p>»Sinulla on ollut vaikea matka», huusi hän + tytölle ja tahtoi ottaa säkin, jota tämä + kantoi selässään.—</p> + + <p>Mutta Regina väisti häntä nopeasti ja kohotti + kyynärpäänsä torjuen häntä kohden. + Puhua ei tyttö voinut, sillä hänen suunsa ja + nenänsä olivat paksun villahuivin peitossa.</p> + + <p>Äänettöminä kulkivat he perätysten. + Eteisen kynnyksellä kääntyi Regina häneen ja + päästi huivin kasvoiltaan.</p> + + <p>»Minulla olisi teille pyyntö, herra», sanoi + hän läähättäen.</p> + + <p>»No?»</p> + + <p>»Olkaa puolen tuntia ulkona tai keittiössä, + jotta ehdin lämmittää ja siistiä + hieman.»</p> + + <p>»Mutta täytyyhän sinun toki ensin + levätä?»</p> + + <p>»Myöhemmin, herra, jos sallitte.»—</p> + + <p>Ja Regina meni huoneeseen, missä laski pimeässä + kantamuksensa maahan.</p> + + <p>»Askaroikoon hän rauhassa sisällä», + ajatteli Boleslav ja kääntyi raunioita kohden, + etsiäkseen sieltä suojapaikkaa.</p> + + <p>Kellariholvista huokui lämmintä. Hän sytytti + kynttilän ja meni niljakoita portaita alas. + Hänestä tuntui niin hyvältä, niin + keveältä, ikäänkuin juhla olisi tuonut + hänelle mitäkin ihmeellisiä riemuja.</p> + + <p>Hän näki viinipullojen viheriöine ja punaisine + päähineineen kurkistelevan hyllyiltään.</p> + + <p>»Hänelle täytyy näyttää, + että nyt on joulu!» sanoi hän hymyillen ja veti + takimaisesta nurkasta, mihin aarteiden aarteet olivat talletetut, + pari hämähäkinverkkojen peittämää + pulloa. Niiden sisällä helmeili neste, jonka jo + kahdeksannentoista vuosisadan aurinko oli kypsyttänyt.</p> + + <p>Hänelle muistui mieleen äskeinen + päätös, mutta senhän piti vasta huomenna + astua voimaansa. Jouluyönä liittyivät yhteen + nekin, jotka eivät yhteen kuuluneet, jouluyönä ei + saa kellään olla yksinäistä eikä + ikävää.</p> + + <p>Reginan toivomusta totellen käveli hän puolisen + tuntia edestakaisin holvissa, jonka muurista kiiluva + jääkerros säihkytti säteitään + häneen. Sitten otti hän pullot kainaloonsa ja nousi + jälleen myrskyiseen yöhön.</p> + + <p>Rakennusta lähetessään huomasi hän + kummakseen, että sen ikkunaluukut olivat suljetut, jota ei + ollut milloinkaan ennen tapahtunut.</p> + + <p>»Olisikohan myrsky puuskahdellut raoista + sisään?» ajatteli hän itsekseen, mutta + raothan olivat olleet aivan tiiviit.—Vasta eteiseen + astuttuaan hän näki arvotuksen iloisen ratkaisun. + Siellä seisoi Regina onnesta säteillen ja + hämillään ja tempasi oven seposelälleen + hänen edessään. Kummastuneena jäi hän + paikoilleen seisomaan.</p> + + <p>Kynttilän loiste ja kuusen tuoksu virtasi juhlallisena + häntä vastaan. Valkoisella liinalla katetulla + keskipöydältä seisoi joulukuusi, jonka oksilla + paloi kynttilöitä ja riippui kultaisia omenia. Koko + huone helotti rauhallisen juhlallisessa loisteessa.</p> + + <p>Kertaakaan ei ollut vielä joulukuusta häntä + varten sytytetty. Vierailla kynnyksillä oli hän kostein + silmin tuijotellut vieraan onnen loistoon.—</p> + + <p>Missä oli Regina? Hän seisoi hänen takanaan + eteisen perimäiseen nurkkaan painautuneena ja katseli + kainolla ylpeydellä herraansa.</p> + + <p>Boleslav tarttui hänen käteensä ja veti + hänet huoneeseen.</p> + + <p>»Kuinka tämän ajatuksen olet saanut + päähäsi, lapsi?»</p> + + <p>»Kauppiaan rouva koristeli parhaillaan joulukuustaan, + kun saavuin sinne aamulla kolmen aikaan. Ja koska se näytti + minusta niin kauniilta, ajattelin: Hänelläkin + täytyy olla joulukuusensa, jotta hän tietäisi, + että joku hänestäkin huolehtii.—Ja sitten + pyysin nähdä, miten omenia kullataan, ostin niitä + koko joukon ja kynttilöitä myös, ja otin + säkin mukaani, ettette huomaisi heti kuustani.»</p> + + <p>»Ja kuka antoi sinulle sen? »</p> + + <p>»Sen taitoin metsän reunasta kotia + lähetessäni.»</p> + + <p>»Keskellä myrskyä?»</p> + + <p>Regina naurahti ylenkatseellisesti. »Tuollaiset pienet + tuulen puhallukset, herra, eivät tee minulle + mitään.» Ja äkkiä puhkesi hän + raikkaaseen riemuhuutoon: »Oi, katsokaas vain, herra, + kuinka kauniisti se palaa ja kuinka pyhältä se + näyttää! Eikö se todellakin ole aivan + pyhän näköinen? Sen olisi voinut jokin enkeli + tuoda tänne.»</p> + + <p>Boleslav myönsi hymyillen ja sanoi hänelle parisen + kiitossanaa väkinäisesti teeskennellen alentuvaisuutta, + sillä hän pelkäsi tulevansa liian + sydämelliseksi.</p> + + <p>Mutta jo tämäkin tuntui Reginasta liian paljolta. + »Miksi puhutte niin, herra?» sanoi hän + rukoilevasti nuhdellen. »Kaikkihan on laitettu teidän + rahoillanne. Minullahan ei ole mitään. Olen vain + köyhä + tyttö—muuten—oh—muuten!» Ja hän + pani kätensä päälaelleen ristiin.</p> + + <p>Boleslav tuli ajatelleeksi lahjakirjaansa. »Jotta + näkisit, että minäkin olen ajatellut sinun + jouluasi», sanoi hän ja ojensi hänelle + paperin.</p> + + <p>Kummastuneena katsoi Regina herraansa. »Onko minun se + luettava?» sanoi hän ja tarttui kunnioittavasti + paperiin kahdella sormella.</p> + + <p>Tavailtuaan kirjotusta tarpeeksi asti katseli hän + neuvotonna ympärilleen kaikille tahoille.</p> + + <p>»Etkö ymmärrä sitä?».</p> + + <p>»Oi—ymmärtäisin ... kyllä, + herra.—Mutta—ensiksikin ... ette voi sitä + tosissanne tarkottaa... Ja sitten ... jos olisitte + tosissannekin, mitä minä niillä + tekisin?»</p> + + <p>»Turvaat tulevaisuutesi!»</p> + + <p>»Tulevaisuutenihan on turvattu... Minulla on hyvä + ruoka ja puettuna käyn kuin mikäkin herrasneiti. + Mitä minulta sitten vielä puuttuu!»</p> + + <p>»Mutta emmehän toki voi ainaiseksi + jäädä yhteen!»</p> + + <p>Regina päästi hätähuudon. + »Tahdotteko ajaa minut pois, herra?» huudahti + hän puristaen kätensä ristiin.</p> + + <p>»En toki! Mutta ajatteles, että + kuolisin—»</p> + + <p>Regina pudisti tuumaillen päätänsä. + »Silloin kuolen minäkin», sanoi hän.</p> + + <p>»Tai että minun täytyisi lähteä + sotaan—»</p> + + <p>»Silloin tulen mukaan + kenttäkaupittelijana.»</p> + + <p>Reginan itsepintaisuus alkoi Boleslavista tuntua + sietämättömältä. »Tee, kuten + tahdot», sanoi hän, »mutta ota, mitä + sinulle annan.»</p> + + <p>Regina näytti keksineen pelastavan ajatuksen. + »Hyvä, herra», huudahti hän, otan sen, + mutta ensi jouluksi lahjotan teille sen edestä, mitä + hyväksi näen.» Ja onnellisena tässä + toivossaan juoksi hän ulos.——</p> + + <p>Joulukuusi oli sammunut. Uuninnurkassa seisoi se + synkkänä ja häveliäänä, ja vain + tuontuostakin pilkahti sen kultaisista koristeista kimmellys + pöydän luo, jossa herra ja palvelijatar istuivat + vastatusten.</p> + + <p>Regina oli tänään saanut syödä + illallista yhdessä Boleslavin kanssa, oli + käyttäytynyt pöydässä sangen + kömpelösti ja tuskin hennonut pistää + palaakaan suuhunsa. Suuri, odottamaton onni pani hänen + päänsä pyörälle. Nyt olivat jo lautaset + korjatut pois. Vain laseja ja pulloja oli vielä heidän + välillään. Regina joi vanhaa, tulista viiniä + pitkin, ymmärtämättömin siemauksin.—Nyt + hehkuivat hänen kasvonsa. Hänen silmissään, + jotka kimmelsivät puoleksi ummistuneiden luomien alta, oli + kostea kiilto. Hän ojentelihe ja venyttelihe + tuolillaan. Villi velttous herpaisi hänen + jäseniään.</p> + + <p>»Oletko väsynyt, Regina?»</p> + + <p>Tyttö pudisti kiihkeästi + päätään. Hänen pelkonsa herraansa + kohtaan näytti kadonneen. Miltei ylimielinen oli se loiste, + joka tuontuostakin leimahti hänen riemunhurmaamista + silmistään.</p> + + <p>Viini valoi liekkejä Boleslavinkin suoniin. Hänen + katseensa oli kuin lumottuna kiintynyt Reginan vartaloon, joka + vääntelihe ja venyttelihe hurmaavana kuin menadi.</p> + + <p>Sillävälin raivosi ulkona myrsky, vinkui nurkissa ja + viskoi rapisevia lumikuuroja ikkunaluukkuja vasten. Katto-orret + kitisivät ja natisivat, ikäänkuin hauras puu olisi + nurjahtamaisillaan irti saumoistaan.</p> + + <p>»Pelkään, että tapahtuu jokin + onnettomuus», sanoi Boleslav kuunnellen.</p> + + <p>»Tapahtukoon vain», vastasi Regina haaveellisesti + hymyillen ja kyyristyi kokoon. Ja sitten alkoi hän aivan + itsestään lörpötellä. »En luule, + että minulle on hyväksi, herra, kun te olette minulle + niin hyvä. Koko ikäni olen saanut vain + lyöntejä—ensin isältäni, sitten + häneltä—puhumattakaan vieraasta väestä. + Ja en kai ole parempaa ansainnutkaan. Mutta kun te minua + hemmottelette, voin tulla ylpeäksi—ja ylpeys on vika + sangen suuri, sanoi kirkkoherra ... voin luulla, että olen + muuttunut prinsessaksi ja ettei minun enää tarvitse + palvella.»</p> + + <p>Hän purskahti vallattomaan nauruun ja päästi + käsivartensa rentoina vaipumaan kupeilleen. Hiljaa, + ikäänkuin itsekseen puhuen, jatkoi hän:» + Muuten onkin jo epäiltävää, olenko + palvelustyttö. Monta kertaa tuntuu minusta kuin olisin + lumottu prinsessa—ja te, herra, minut + vapauttaisitte.—Teettekö sen, + hä?»—</p> + + <p>Ja hän vilkuili viinilasinsa vieritse Boleslaviin.</p> + + <p>Boleslav nyökäytti hänelle + ystävällisesti päätänsä. Nauttikoon + vain tyttö unelmistaan. Olihan jouluaatto.</p> + + <p>»Onhan ollut tapauksia», jatkoi Regina, + »jolloin prinsessa on muuttunut ihan tavalliseksi + sammakoksi. Sitäkin ovat ihmiset heitelleet kivillä ja + sylkäisseet sen nähdessään ja huutaneet: + Lyökää kuoliaaksi mokoma inhottava sammakko. Ja + sentään on sen sisällä piillyt + prinsessa.»</p> + + <p>»Uskotko sinä sitten lastensatuja?» kysyi + Boleslav kummissaan.</p> + + <p>Regina naurahti itsekseen. »En, herra. Mutta kun on niin + monet kerrat vuodessa yksikseen ja taipaleella, täytyy olla + jotakin ajateltavaa. Ja kun sade kohisee ja tuuli + ulvoo—kuulkaahan vain, mitä ilvettä se + pitää—ajatelkaapas, että nyt olisin + tiellä. Ja usein olen niin ollut taipaleella. Mutta en + siitä välittänyt mitään. + Metsään päästyäni olen kysynyt + itseltäni: Tahdotko olla kuningatar ja istua kultaisella + istuimella tai tahdotko olla katolilainen pyhä neitsyt ja + saada rakkaan herramme ja vapahtajamme pojaksesi, tai tahdotko + olla paholaisen isoäiti ja korventaa schrandenilaiset + piellä ja tulikivellä, tai tahdotko mieluummin olla + armollinen rouva ja»——Hän vaikeni + äkkiä.</p> + + <p>»Ja?»</p> + + <p>Regina ojensihe ja naurahti hämillään. + »Sitä en sano—se on liian tuhmaa.—Lyhyesti + sanoen, minun tarvitsee silloin ainoastaan valita. Ja + tallustaessani yön hämyssä ja sumussa, kuvittelen + tätä kaikkea mielessäni ja joudun huomaamattani + Bockeldorfiin, ikäänkuin olisin lentänyt ilman + halki. Monta kertaa ajattelenkin lentäväni. Ja silloin + todellakin lennän. Elämässä on laita aivan + kuin saduissakin. Eikös olekin, herra?»</p> + + <p>Boleslav katseli tyttöä uteliaana ja + ihmeissään, ikäänkuin ei olisi + häntä vielä koskaan nähnyt. Ja tosiaankin + vilkaisi hän ensi kerran tytön sieluun, kun viini oli + päästänyt tämän kielen + siteistään. Nyt selvisi hänelle moni seikka, joka + ennen oli hänestä tuntunut tytössä + käsittämättömältä.</p> + + <p>»Onnellinen olento», jupisi hän.</p> + + <p>»Niin olenkin», vastasi Regina uhmaten ja nojaten + kyynäspäällään pöytään + katseli Boleslaviin ikäänkuin hilpeästi taisteluun + vaatien, »Kun saan näin istua täällä + kanssanne ja juoda viiniä ja minua kohdellaan kuin + ihmistä ainakin, tuntuu aivan kuin olisin taivaassa... + Luuletteko muuten, että kerran pääsen sinne?... + Minä en sitä usko! Olen liian huono tyttö... Ja + oikeastaan pelkäänkin sinne joutua... Helvetissä + on minusta paljon hauskempaa... Sinne minä kuulunkin... + Kirkkoherrallakin oli tapana sanoa, että minä olen + pirunsikiö, enkä minä sitä ollenkaan pannut + pahakseni. Miksi pahottelisinkaan? Minä olin paholainen ja + Helena enkeli. Niin oli kaikki oivallisesti laitettu + laadulleen!... Eikö tosiaankin Helena näyttänyt + aivan ilmeiseltä pikku enkeliltä? Niin valkoinen ja + ruusunpunainen ja silmät niin siniset ja kädet aina + ristissä. Ja kaunis ... nauharuusuke ... oli + hänellä aina ... kaulassaan, ja aina tuoksui hän + ... ruususaippualle ...»</p> + + <p>Boleslavia väristytti kylmästi. Hän tunsi + hämärästi alentavansa itsensä ja + lemmittynsä, jos salli tämän puolijuopuneen + naikkosen puhua Helenasta kuin vertaisestaan.</p> + + <p>»Lakkaa!» huudahti hän + käheästi.</p> + + <p>Regina vastasi vain unisella naurulla. Viini ja väsymys + olivat hänet äkkiä saaneet valtaansa. Hän + lepäsi tuolille ojentuneena, pää selkänojan + varaan retkahtaneena, ja taisteli unta vastaan.—Kuin + mikäkin Bakkuksen papitar lepäsi hän autuaassa + hurmauksessaan.—</p> + + <p>Boleslavin povessa riehui suuttumus nousten ja laskien kuten + myrskyn puuskatkin ulkona.</p> + + <p>»Tuollaista saa viini aikaan», ajatteli hän + ja joi. Hän tahtoi herättää Reginan, + lähettää hänet keittiöönsä, + mutta ei kyennyt irrottamaan hänestä katsettaan. Ja + vähitellen hän tuli leppeämmälle + tuulelle.</p> + + <p>»Hän ei tarkottanut sillä + pahaa»,—ajatteli hän ja puristi + käsiään yhteen astuen aivan Reginan luo. + »Tämähän on viime kerta, kun hän istuu + täällä sisällä luonani, ja huomenna on + kaikki unhotettu. Huomenesta lähtien saa hän minussa + nähdä ainoastaan herransa.</p> + + <p>Hänelle johtui mieleen, mitä kaikkea hän oli + aikonut tytöltä kysyä.—»Hyvä + näinkin», ajatteli hän edelleen. »Miksi + tärvellä jouluyötänsä. Toisella + kertaa.»</p> + + <p>Myrsky näytti yhä yltyvän. Salvat ruskivat, + luukut tärisivät.—Oikeastaan oli julmaa ajaa + tyttöä jääkylmään lasihuoneeseen, + mutta mitäpä auttoi sääli?</p> + + <p>»Regina!» huusi Boleslav tarttuen hänen + olkapäihinsä.—</p> + + <p>Samassa kuului romahdus, jyry, paukkina niin + hirvittävä, että muurit tuntuivat horjuvan ja maa + aivan aukeavan.</p> + + <p>Regina kirkaisi kimakasti, koetti kouristautua Boleslavin + käteen, mutta vaipui sitten paikoilleen. Boleslav meni ulos + ottaakseen melun syystä selvää. Eteisessä ei + ollut mitään huomattavaa; mutta kun hän avasi + lasihuoneen oven, pelmahti tuiskunpuuska häntä vastaan + aivan kuin ulkoilmaan astuessa. Ylt'ympäri pilkkopimeä + yö. Hän palasi takaisin ja sytytti lyhdyn. + Hävityksen kuva, joka nyt kirkkaasti valaistuna avautui + hänen eteensä, voitti hänen pahimmatkin + aavistuksensa.</p> + + <p>Reginan asunto, josta käsin hän oli hiljaisesti + hoitanut koko taloutta, näytti luhistuneen kasaan.</p> + + <p>Katto oli puoleksi pudonnut sisään ja temmannut osan + seinääkin mukanaan. Oven ja lieden välillä + oli miehenkorkuinen luminietos, johon oli sekottunut hirsiä, + tiiliä ja lasisirpaleita.</p> + + <p>Mitä nyt? Mihin Regina? Antaisiko hänkin tytön + maata kynnyksellään kuten koiran? Mieluummin muuttaisi + hän itse raunioihin ja etsisi makuusijansa + kellariholvista.</p> + + <p>Hän oli pian tehnyt päätöksensä. Oli + vain yksi keino. Siihen oli hänen ryhdyttävä.</p> + + <p>Hän veti Reginan vuoteen lumesta esiin, pudisteli sen + huolellisesti eteisessä, jottei siihen jäänyt + hiudettakaan, ja kantoi sen sitten huoneeseen. Uuninnurkkaan, + puoleksi joulukuusen alle, laittoi hän vuoteen + lattialle.</p> + + <p>Regina nukkui öljylampun rauhallisen valon kajossa.</p> + + <p>Boleslav meni hänen luoksensa ja huusi ja pudisteli + häntä. Mutta häntä oli mahdoton saada + hereille.</p> + + <p>Silloin nosti Boleslav hänet pystyyn kantaakseen + hänet vuoteeseen.—Regina huokasi syvään, + kietoi kätensä Boleslavin kaulaan ja laski + päänsä hänen olalleen.</p> + + <p>Boleslavin sydän alkoi sykkiä kovemmin. Kukoistava + naisruumis, joka häneen nojasi, teki hänet + levottomaksi.—Puoleksi kantaen, puoleksi laahaten vei + hän Reginan lattian poikki.—Tytön hengitys hiveli + hänen kasvojaan viehkeän lämpimänä ... + hiussuortuvat hipoivat hänen kaulaansa.</p> + + <p>Kun Boleslav laski tytön vuoteeseen, hapuili + tämä käsillään ilmaa ikäänkuin + ikävöiden jotakin ja veti siten joulukuusen + mukanaan.</p> + + <p>Boleslav veti sen hänen altansa pois ja asetti + ikäänkuin varjostimeksi itsensä ja tytön + välille. »Huomenna täytyy tehdä laudoista + jonkinlainen väliseinä», ajatteli hän.</p> + + <p>Sitten riisuutui hän ja meni vuoteeseensa.</p> + + <p>Tuli sammui, mutta nukkumista ei ollut ajatteleminenkaan. + Ulkona riehui myrsky ja ryskytti voimattomalla raivolla lukkoja + ja salpoja.</p> + + <p>Boleslav ei tiennyt siitä mitään. Hän + kuunteli nukkuvan naisen hengitystä, ja hänen rintansa + kohoili raskaasti ja tuskallisesti yön pimeydessä.</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="XIII" id="XIII"></a> + + <h2>XIII.</h2><span style="margin-left: 1em;">Hänen + vapaasukuisuudellensa, vapaaherra</span><br> + <span style="margin-left: 4em;">Boleslav von + Schrandenille</span><br> + <span style="margin-left: 5.5em;">Schrandenin + linnassa.</span><br> + + <p>Teidän vapaasukuisuutenne.</p> + + <p>Täten kutsutaan Teidät tammikuun 3 + päivänä <i>anni futuri</i> kello 2 aikaan + jälkeen puolen päivän persoonallisesti saapumaan + herra Merckelin ravintolahuoneustoon Schrandenissa ja tuomaan + mukananne tarpeelliset paperit, jotka todistavat Teidän + kuulumisenne tai kuulumattomuutenne preussilaiseen + nostoväkeen.</p><span style= + "margin-left: 2em;">Sotilasasiain piiritoimikunnan</span><br> + <span style= + "margin-left: 6em;">määräyksestä:</span><br> + <br> + <span style="margin-left: 1em;">Kuninkaallinen maaneuvos v. + Krotkeim.</span><br> + + <p>Tämän kirjelmän löysi Boleslav + uudenvuodenpäivän aamuna kirjelaatikosta nostosillan + luota.</p> + + <p>Hän ei heti käsittänyt kirjelmässä + piilevää uhkausta, häntä + hämmästytti vain, että viranomaiset olivat voineet + kiinnittää huomiotaan hänen sotilaallisiin + suhteihinsa. Otettuaan jälleen isänsä nimen oli + hän päättänyt, että luutnantti Baumgart + sai ainaiseksi kadota tietymättömiin. Hän oli + täyttänyt velvollisuutensa; rohkeammin ja uhrautuvammin + kuin tuhannet muut oli hän antautunut kuolemalle alttiiksi. + Nyt, kun rauha oli tehty ja hän uudelleen ottanut + hartioilleen perityn häpeän painavan taakan, toivoi + hän saavansa olla joutavilta kynäkiistoilta + rauhassa.</p> + + <p>Vasta vähitellen hän käsitti, mitkä uudet + vaarat häntä väijyivät. Ainoa, mikä tuki + ja kohotti hänen tärveltyä + elämäänsä, sotilaallisen menneisyyden kunnia, + tahdottiin riistää pois hänen jalkojensa alta.</p> + + <p>Turvatonna seisoi hän uhkaavan onnettomuuden + edessä.</p> + + <p>Viranomaisille oli tarpeen vain hiukkanen pahaa tahtoa + selittääkseen, että hän oli karannut lippunsa + luota, ja hänet sen mukaan tuomitakseen. Jopa itse + väärän nimen käyttäminenkin voitiin + näissä olosuhteissa lukea hänelle rikokseksi.</p> + + <p>Vapaaherra von Schrandenin pojan ei tarvinnut ajatellakaan, + että annettaisiin armon käydä oikeuden + edellä. Ja vaikkapa hänet heti paikalla vangittaisiin + ja vietäisiin sinne, missä hänen rykmenttinsä + jäännökset majailivat, sotaoikeuden eteen, ei + hänellä olisi oikeutta edes valittaa liikaa + ankaruutta.</p> + + <p>Hetkiseksi heräsi hänen mielessään + pakoajatus, mutta uhkamielisesti naurahtaen karkotti hän sen + luotaan.</p> + + <p>Hän oli kyllin usein ollut henkeään kaupalla, + niin ettei maksanut vaivaa niitä kurjia + jäännöksiä, jotka hänen + elämästään vielä olivat + jälellä, ruveta salaa kulettamaan yön + hämyssä rajan poikki Puolaan.—</p> + + <p>Mutta kuinka Reginan kävisi? Hänen + sydämensä sykki kuuluvammin, kun hän + tätä ajatteli. Tytöllä ei ollut + aavistustakaan siitä, mikä häntä uhkasi. + Jouluyöstä alkaen oli hän puhunut Reginalle tuskin + välttämättömimmistäkään + asioista ja niistäkin ainoastaan tuimasti ja + käskevään tapaan. Hänen kurkkuaan kuristi, + kun hän katsoi tyttöön, ja hän tunsi + sydämellään vuoren painoisen uhkaavan + onnettomuuden aavistuksen, kun hän vain tätä + ajattelikin.</p> + + <p>Yöt läpeensä kierittelihe hän rauhatonna + vuoteellaan. Regina ei liikahtanut nurkassaan.—Hän + näytti sikeästi nukkuneen samassa kuin heittäytyi + vuoteelleen.</p> + + <p>Mutta hän hengitti hiljaa ja lyhyeen, ja tuontuostakin + katkaisi hänen hengityksensä syvä, + ähkäisevä huokaus.</p> + + <p>Valvoiko kenties hänkin? Kuunteliko + hänkin——</p> + + <p>Niin koitti vihdoin päivä, jona Boleslavin kohtalo + oli ratkaistava. Aamun sarastaessa oli hän vihdoinkin + päässyt uneen. Nyt herätti hänet savu, joka + henkeä ahdistavana tunkeutui eteisestä huoneeseen. + Hän oli sinne laittanut hätävaraksi tulisijan, + joka sai olla toimessaan niin kauan, kunnes leudompien + säiden tultua lasikatto saataisiin korjatuksi.</p> + + <p>Oli kuulakan kirkas pakkaspäivä. Puiden oksilla + kiilui välkkyvä kuura, ja valkoisen lumivaipan ylitse + levisi riutuva punarusotus.</p> + + <p>Aamupäivän käytti Boleslav paperiensa + järjestämiseen. Kaikki, mikä saattoi isän + muiston huonoon valoon, oli hävitettävä, + sillä oli otaksuttavaa, että jos hänet vangittiin, + tulisivat jo huomenna vieraat kädet pöyhimään + näitä läjiä.</p> + + <p>Hän piti jo kirjeitä kädessään + heittääkseen ne uunissa palavan valkean haltuun, mutta katsoi + kuitenkin paremmaksi jättää sen + tekemättä. Jos hän todellakin tahtoi ottaa + isän syyn hartioilleen, ei hän saanut mitään + peittää, ei mitään salata eikä + kuormaansa kevennellä. Totuuden väärentäminen + ei sopinut hänen arvolleen. Mieluummin hukkua + häpeään kuin rakentaa elämä ja kunnia + valheen perustalle.</p> + + <p>Reginan tuodessa hänelle päivällistä oli + hän kahden vaiheella, sanoisiko tytölle kaiken. Mutta + miksi manata esiin liikuttavia kohtauksia? Kirje ajoi saman + asian. »Jollen ennen iltahämärää ole + palannut», kirjotti hän, »on epätietoista, + näetkö minua enää. Kysy Wartensteinissä + maaneuvoksen virastolta. Sieltä saat tietää, mihin + minut on viety. Neuvon sinua lähtemään + Schrandenista pikimmittäin. Lahjotus turvaa tulevaisuutesi. + Mitä minulle kaiken jälkeen vielä jää, + sen saat lisäksi. Hyvästi ja kiitos + kaikesta.»</p> + + <p>Hän pani paperin huomaamattomaan paikkaan, jottei Regina + sitä löytäisi ennenkuin huonetta + siistiessään. Sitten laittautui hän taipaleelle. + Hänen mielensä oli tyly ja katkeroitunut. Hänen ei + pistänyt päähänsäkään sanoa + jäähyväisiä.</p> + + <p>Kun hän kulki Reginan ohitse eteisessä, jossa + tämä puuhaili tulisijansa ääressä, + häivähti hänen mielessään halu puristaa + hänen kättänsä. Mutta hän karkotti + tämän halun tytön tähden, ei suonut + hänelle sanaa eikä katsettakaan. Nostosillan luona + näki hän parven töllisteleviä poikasia, jotka + näyttivät häntä väijyneen ja hänen + lähetessään juoksivat kovasti meluten + ravintolaan.</p> + + <p>»Airueeni!» tuumi hän nauraen...</p> + + <p>Samaan aikaan eivät »Mustan Kotkan» + tarjoiluhuoneeseen enää läheskään + mahtuneet sinne paltoutuvat vieraat. He olivat ahtaantuneet + kasaan aina kauas kirkkomäelle asti ja tappelivat + keskenään paremmista paikoista. Jokainen tahtoi omin + silmin nähdä Schrandenin viimeisen vapaaherran + kukistumisen.</p> + + <p>Oli jo kulunut lähes kolme kuukautta siitä, kun + anomuskirja oli lähetetty maakunnan ylimmille + viranomaisille, ja isänmaan ystävistä alkoivat + innokkaimmat epäillä hyvän työnsä + menestystä. Vihdoinkin saapui maaneuvoksen virastosta + ilosanoma, että oli määrätty päivä + v. Schrandenin alias Baumgartin asian kuulustelua varten, ja + anomuskirjelmän allekirjottajat kutsuttiin olemaan + tilaisuudessa läsnä.</p> + + <p>Schrandenilaiset olivat juhlallisesti varustautuneet. Kolmeen + päivään eivät he olleet selvää + hetkeä nähneet. Ne kotiinpalanneet nostoväen + sotilaat, joilla vielä oli litewkansa, olivat pukeneet sen + ylleen, näkyipä joukosta pistimiä ja miekkojakin. + Olihan mahdollista, että tuomio pannaan heti paikalla + täytäntöön.</p> + + <p>Yhden ajoissa oli maaneuvoksen reki saapunut ja kuten + tavallista pysähtynyt pappilaan, jossa herra Merckel ja + hänen poikansa seisoivat valmiina toivottaakseen hänet + tervetulleeksi. Kuskipukilla ei ollut istunut mitään + santarmia, ja se oli schrandenilaisia suuresti oudostuttanut. + Mutta olivathan he täällä valmiit + hengellään ja omaisuudellaan pahantekijän + kuletusta auttamaan.</p> + + <p>Vähän vaille kahden aikaan oli maaneuvos + yhdessä vanhan kirkkoherran kera lähtenyt pappilasta ja + mennyt takaovesta ravintolaan, jonka kynnyksellä herra + Merckel vanhempi toistamiseen otti hänet mitä + palvelevimmalla kohteliaisuudella vastaan; sillaikaa Felix seisoi + alakuloisena syrjässä, sillä hän oli + huomannut, etteivät siviiliviranomaiset osottaneet + hänelle tarpeellista kunnioitusta.</p> + + <p>Maaneuvos von Krotkeim oli pitkänhuiskea, laiha mies, + jonka kapeilla hartioilla harmaa leijonanpää + vaivaloisesti pysyttelihe kunnioitusta vaativassa asennossa. + Vastoin ajan muotia oli hän kasvattanut poskipartansa niin + pitkäksi, että harmaa partapörhö sulautui + korvien takana aaltoilevaan leijonanharjaan.</p> + + <p>Herra von Krotkeimilla oli suuret ansionsa isänmaan + asestamisessa.—Kaksi vuotta sitten oli hän ollut + maataomistavan aateliston edustajana kuuluisilla + maapäivillä, joita isänmaan oli kiittäminen + nostoväen perustamisesta. Hän oli ylistänyt vanhaa + Yorkia ja ollut mukana hommaamassa adressia kuninkaalle. Sen + jälkeen oli hän rientänyt takaisin kotiseudulleen + omin käsin asioita järjestämään, ja oli + onnistunut niin hyvin, että hänen piirinsä + mainittiin yli koko maan loistavana esimerkkinä. Sitte + saapuivat turhamaisuuden, itserakkauden ja omanhyödyn + sotarosvot hänen luoksensa. Mikä hänen toimintansa + alussa oli ollut sulaa iloista uhraavaisuutta, muuttui + vähitellen hänen oman persoonallisuutensa jalustaksi, + muistopatsaaksi, joka julisti maailmalle hänen omaa + kuuluisuuttaan.—Muuten oli hän, jo kauan ennenkuin + sanoma Kissanportaan tihutyöstä oli levinnyt maailmaan, + ollut Schrandenin suvun katkera vihollinen. Hyvää ei + siis ollut häneltä odotettavissa.</p> + + <p>Saapuessaan kirkkomäelle oli Boleslav sanonut + jäähyväiset kaikille toiveilleen. Tyynenä, + miltei välinpitämättömänä, asteli + hän kohden joukkoa, joka muurina ympäröi + ravintolan ovea. Vain yhden ainoan aran katseen heitti hän + pappilaa kohden. Hän oli näkevinään + siellä ikkunassa vaaleat kasvot, jotka kiireimmittäin + katosivat, kun hän väsyneesti hymyillen tervehti + niitä kohden.</p> + + <p>Joukko otti hänet vastaan vahingonilon murinalla, muuri + jakautui vapaasta tahdostaan kahtia, sillä siksi paljon oli + heillä kaikilla ymmärrystä, että hänen + oli oltava paikalla, jos mieli häväistyksestä + tulla mitään.</p> + + <p>Herrashuoneen ovella seisoi hän leijonapäisen miehen + vastassa, ja tämän molemmille puolille olivat + asettuneet kirkkoherra ja vanha Merckel, Felixin nojautuessa + ikkunalautaan ja koettaessa asettua ylhäisen huolimattomaan + asentoon. Entinen nuoruuden leikkitoveri oli nyt niin + syvällä hänen alapuolellaan, ettei enää + maksanut vaivaa edes vihoissaankaan kiinnittää + häneen huomiotaan. Sitä ystävällisemmin + hymyili vanhus Boleslavia kohden. Ja tämä hymyily ei + olisi voinut olla sydämellisempi eikä alamaisempi, + vaikka Boleslav olisi saapunut kaikkia läsnäolijoita + kestittämään hänen + muskottiviinillään.</p> + + <p>Kirkkoherran kulmien alta välähti salama, ja + maaneuvos katseli käsiään, jotka olivat valkoiset + ja solmuiset kuin luurangolla.</p> + + <p>Boleslav tunsi rintansa paisuvan ylpeydestä.</p> + + <p>Hänen kätensä kaikkia vastaan ja kaikkien + kädet häntä vastaan! Siinä oltiin ja + siinä pysyttäisiinkin.</p> + + <p>Joukosta huusi lallattava ääni jonkun ruokottoman + sanan hänen jälkeensä. Ja schrandenilaiset + nauroivat.</p> + + <p>»Hän on tytön isä—onneton + isä», kuiskasi herra Merckel surkutellen maaneuvoksen + korvaan.</p> + + <p>»Jos te olette minut tänne kutsunut», huusi + Boleslav, »niin vaadin teiltä turvaa tämän + joukkion loukkauksia vastaan.»</p> + + <p>Maaneuvos siristi silmiään ja kumarsi.</p> + + <p>»Hiljaa, hyvät ihmiset», pyysi hän + sivellen sileäksi ajeltua leukaansa, ja mielistellen + lisäsi hän: »Rauhanhäiritsijät annan + ajaa ulos.»</p> + + <p>Sitten tarttui hän vihertävään salkkuun, + joka oli pöydällä. Hänen takaansa tuli + näkyviin pieni, harmaa miekkonen, joka innokkaasti terotti + pitkäsulkaista hanhenkynäänsä. + Pöytäkirjuri nähtävästi.</p> + + <p>Kuulustelu alkoi. Jäätävällä + kohteliaisuudella teki maaneuvos pääkysymyksensä. + »Missä kaikkialla olette oleskellut—onko lupa + kysyä?»</p> + + <p>Boleslav mainitsi paikat.</p> + + <p>»Sanoillenne kaikki kunnia, herra parooni, mutta + voitteko ne todistaa?»</p> + + <p>»En.»</p> + + <p>»Mihin aikaan ulottuvat tiedonantonne?»</p> + + <p>»Vuoden 1813 kevääseen.»</p> + + <p>»Ja silloin?»</p> + + <p>»Menin sotaväkeen.»</p> + + <p>»Voitteko sen todistaa?»</p> + + <p>»En».</p> + + <p>»Valitan syvimmästi—mutta von Schrandenin + nimeä ei ole luetteloissa.»</p> + + <p>»Minulla oli toinen.».</p> + + <p>»Baumgart?»</p> + + <p>»Niin.»</p> + + <p>»Miksi niin?»</p> + + <p>Boleslav puri huulensa yhteen. Syntyi + äänettömyys.</p> + + <p>»Ahaa!» kajahti voitonriemuinen ääni + ikkunan luota. Tämä huuto auttoi Boleslavin vaikeasta + asemastaan.</p> + + <p>»Oikea nimeni olisi tuottanut minulle + vaikeuksia.»</p> + + <p>»Miksi niin?»</p> + + <p>»Koska sen oli tahrannut huhu, jota vastaan en voinut + taistella.»</p> + + <p>»Mikä huhu?»</p> + + <p>Oli selvää, että tämä mies tahtoi + häntä ensin kaikin voimin nöyryyttää + ennenkuin hänet kokonaan musersi.</p> + + <p>»Tiedätte kyllä mikä», mutisi + Boleslav hampaidensa välitse.</p> + + <p>Maaneuvos kumarsi syvään. »Pyydän + siitä huolimatta vastaamaan kysymykseeni.»</p> + + <p>»Ja minä kieltäydyn.»</p> + + <p>Joukosta kuului ivanaurua. »Lopettakaa leikki + lyhyeen—pistäkää hänet + rautoihin», päästi kuuluviin sama lallattava + ääni, joka äsken oli huutanut haukkumasanan.</p> + + <p>Maaneuvos huiskutti lepyttävästi pitkällä, + valkean hohtavalla kädellään.</p> + + <p>»Onko hänen kieltäytymisensä merkitty + pöytäkirjaan?» kysyi hän + kääntymättä.</p> + + <p>Hänen takaansa vastasi ynisevä ääni: + »On kyllä», mikä schrandenilaisia suuresti + huvitti.</p> + + <p>Hämmentymättömällä kohteliaisuudella + jatkoi maaneuvos: »Mutta saan kai tietää joukon, + johon teidän vapaasukuisuutenne kuului?»</p> + + <p>Boleslav antoi tarpeelliset tiedot. Hän mainitsi + myös toverinsa Heiden kylästä.</p> + + <p>Maaneuvos selaili ikävystyneenä salkkuaan. + Joukkokunta, jolla oli nimenään »vapaaehtoiset + jääkärit», ei kiinnittänyt hänen + mieltään.</p> + + <p>»Siellä valittiin teidät ... + upseeriksi?»</p> + + <p>»Niin.»</p> + + <p>»Sanoillenne kaikki kunnia, mutta voitteko <span class= + "wide">sen</span> todistaa?»</p> + + <p>»En.»</p> + + <p>»Tämä pantakoon pöytäkirjaan. Ja + sitten siirryitte nostoväkeen?»</p> + + <p>»Niin.»</p> + + <p>»Mistä syystä?»</p> + + <p>Boleslav viittasi nuoruutensa leikkitoveriin. »Koska en + tahtonut kohdata tuota miestä.»</p> + + <p>Felix purskahti rämäkkään nauruun. + »Hänen vehkeensä olisivat + silloin»—sanoi hän, mutta maaneuvoksen viittaus + sai hänet vaikenemaan.</p> + + <p>»Mihin rykmenttiin, jos saan kysyä?»</p> + + <p>Boleslav mainitsi komentajan nimen.</p> + + <p>Maaneuvos kumartui salkkunsa ylitse, niin että harmaa + harja peitti kuivat, kaidat kasvot miltei kokonaan.</p> + + <p>»Tämä ainakin käy yhteen tietojeni + kanssa», sanoi hän + lukiessaan.—»Siellä oli luutnantti Baumgart, + joka aselevon aikaan astui rykmenttiin. Sitäpaitsi oli + armeijassa vielä neljä samannimistä upseeria. + Mutta kysymyksessä oleva, joksi väitätte + itseänne, on maaliskuun 1 ja 3 päivän + välillä kuollut Marnen taistelussa.</p> + + <p>»Mistä sen tiedätte, herra + maaneuvos.»</p> + + <p>»Se on merkitty luetteloon, herra parooni! + Eräällä lähettiläsratsastuksella ovat + hänet ampuneet Marmontin osaston + krenatöörit.»</p> + + <p>Boleslav tunsi, kuinka kuuma verivirta tulvahti hänen + päähänsä. Hänen elämänsä + vaikeimmat ja uljaimmat hetket tulivat ilmielävänä + hänen sielunsa silmien eteen. »Se on erehdys», + huudahti hän, »luutnantti Baumgart joutui pahoin + haavotettuna vihollisten käsiin, mutta pääsi + sieltä hengissä.»</p> + + <p>»Ja toivotte siis, että teidät tunnustetaan + tuoksi kuolleeksi lähettilääksi?»</p> + + <p>»Luulen sen toiveen kyllin selvästi + ilmaisseeni.»</p> + + <p>»No hyvä—sittenpä myöskin + tiedätte, millä asialla mainittu lähettiläs + liikkui.»</p> + + <p>»Tietysti.»</p> + + <p>»Pyydän sen ilmottamaan.»</p> + + <p>»Oli julistettu kehotus, että ne ilmottautuisivat, + ketkä vapaaehtoisesti tahtoivat viedä kenraali von + Kleistille erään määräyksen. + Päivää ennen oli eräällä virralla, + nimeltään Therouanne, tapahtunut ottelu, jossa kenraali + oli osastoineen eristetty pääjoukosta. Marsalkkojen + Marmontin ja Mortierin joukot olivat tunkeutuneet väliin, + niin että oli mahdotonta toistaiseksi jälleen + yhdistyä; sen lisäksi sanottiin itse Napoleonin olevan + tulossa.—Nyt päätti sotamarsalkka Blücher + yhtäkkiä vetäytyä takaisin, luullakseni + siksi, että ehtisi saapua lisäväkeä. + Tästä oli kenraalille vietävä tieto tavalla + millä tahansa, jottei hän jäisi enää + erilleen. Sana oli vietävä öiseen aikaan + vihollisten etuvartioiden ohitse. Vapaaehtoisesti tarjoutuneista + annettiin minulle etusija.—Majuri von Schack vei minut + sotamarsalkan eteen.—Hän antoi minulle + kirjeen.»</p> + + <p>»Pyydän, odottakaa hetkinen», keskeytti + hänet maaneuvos ja luki innokkaasti papereitaan, sitten + sanoi hän huolettomasti: »Ja tämä kirje + sisälsi luonnollisesti määräyksen, josta oli + kysymys?»</p> + + <p>»Ei.»</p> + + <p>»Mitäs sitten?»</p> + + <p>»Tämän kirjeen tarkotus oli eksyttää + vihollisia siinä tapauksessa, että minut ammuttaisiin. + Määräyksen ilmotti sotamarsalkka minulle + suullisesti. Minun täytyi oppia se ulkoa.»</p> + + <p>»Kuinka se kuului?»</p> + + <p>»Palausmarssia salatakseni hyökkään + huomenna vihollisen vasempaan kylkeen. Kenraali von Kleist ei ota + osaa taisteluun, vaan koettaa sillaikaa saapua + eteläänpäin Marnevirralle, + päästäkseen minun kanssani yhteyteen. Kaikki + sillat on ylimentyä + räjähytettävä.»</p> + + <p>Maaneuvos nyökkäsi. »Ja sitten, + herra—luutnantti?»</p> + + <p>»Sitten vein käskyn perille.»</p> + + <p>»Teidän siis onnistui päästä + päämääräänne?»</p> + + <p>»Toivon, herra maaneuvos, että sodan historia on + siitä antanut teille todistuksen.»</p> + + <p>»Hm!... Missä tilaisuudessa teidät + haavotettiin?»</p> + + <p>»Palatessani.»</p> + + <p>»Miksi ette jäänyt sinne, missä + olitte?»</p> + + <p>»Siksi, että olin sotamarsalkalta ottanut + tuodakseni erään vastailmotuksen.»</p> + + <p>»Tämän toisen uhkayrityksen olisitte voinut + säästää itseltänne.»</p> + + <p>»Olisin voinut säästää + ensimäisenkin.»</p> + + <p>»Tahdoitte saavuttaa mainetta.»</p> + + <p>»Tahtoisin muun ohella päästä + tämän kuulustelun hauskuudesta.»</p> + + <p>Maaneuvos ojensihe ja heitti leijonanharjansa taaksepäin: + »Sallikaa minun huomauttaa, että seisotte kuninkaanne + edustajan edessä, herra parooni von Schranden.»</p> + + <p>»On sillä hävyttömyyttä», + kuului murina ikkunan luota.</p> + + <p>»Seison tuhoojani edessä», vastasi Boleslav + katsoen lujasti maaneuvoksen silmiin.</p> + + <p>Tämä silmäili nyrpeästi hymyillen + papereitaan. »Tästä johdun tutkinnon viimeiseen + osaan», jatkoi hän. »Ei ole + epäilemistä, että ilmotuksenne perustuvat tarkkaan + asiain tuntemiseen ja että todennäköisesti olette, + kuten väitätte, samainen schlesialaisessa majuri von + Wolzogenin komentamassa nostoväessä palvellut Baumgart. + Mutta tämän kanssa on ristiriidassa eräs seikka. + Tuntuu näet mahdottomalta, että mainittu Baumgart, joka + näyttää olleen kaikin puolin urhoollinen ja + kunnianherkkä upseeri, olisi katsonut hyväksi lippunsa + pettäjän tavoin kääntää salaa + selkänsä armeijalle, jossa hän oli niittänyt + kunniaa ja haavoja. Täytyihän hänen + tietää, ettei sotajoukko saa niin vain hajota kuin + mikäkin varpusparvi. Ja erittäinkin + nostoväki»—hänen rintansa paisui, + hänen leijonanharjansa näytti + pöyhistyvän,—»kunniakas nostoväki, + joka kaiken aikaa oli osottanut pitkin linjaa seisovansa ensi + rivissä niin urhoollisuuteen kuin + järjestyksenrakkauteen ja kuriinkin nähden. Vapaaherra + von Schranden, toivon, ettei luutnantti Baumgart ole + itseään tehnyt syypääksi tähän + hairahdukseen ja soisin sentähden hänen saaneen + surmansa.»</p> + + <p>Boleslav tunsi ratkaisun lähestyvän. Hänen + katseensa liiteli ympärinsä. Kaikkialla näki + hän silmiä, jotka hehkuivat vihasta ja kostonhimosta. + Felix Merckel oli laskenut kätensä miekan kahvaan, + ikäänkuin olisi kysymyksessä heti kohta + hyökätä hänen kimppuunsa. Hänen takanaan + olevasta joukosta kuului esille vedettyjen aseiden kalinaa. + Isännän lihavat kasvot hymyilivät hänelle + vahingoniloisina.—Ainoastaan vanha kirkkoherra oli nojannut + pörröisen päänsä molempiin + käsiinsä ja tuijotti eteensä lattiaan.</p> + + <p>»Ei ole minun syyni, herra maaneuvos, että kuollut + jälleen herätetään henkiin. Hän on + luullakseni täyttänyt velvollisuutensa. Hänen + olisi saanut antaa levätä rauhassa.»</p> + + <p>Maaneuvos kohautti olkapäitään. »Mutta + kun häntä vastaan nyt kerran on tehty + ilmianto—»</p> + + <p>»Ilmianto?» huusi Boleslav vihasta leimahtaen. + Hänen katseensa suuntautui nuoren Merckelin silmiin. + Niistä hän luki tuhonsa esihistorian, minkä + häpeä ja raivo olivat niihin kirjottaneet. Hän + nyökäytti hymyillen päätänsä.</p> + + <p>»Tahdon kyllä sotaoikeuden edessä vastata + puolestani. Olin siihen valmis ja pyydän, että minut + vangitaan.»</p> + + <p>Joukko tunkeutui eteenpäin täyttääkseen + hänen pyyntönsä heti paikalla.—Boleslav, + joka tähän asti oli seissyt kynnyksellä, + työnnettiin pöytää kohden ja joutui seisomaan + aivan maaneuvoksen vastassa, takanaan nyrkit, jotka jo + tavottelivat hänen niskaansa.</p> + + <p>»Kärsivällisyyttä, rakkaat + ystävät», sanoi maaneuvos sävyisän + ystävällisesti. »Ken häneen satuttaa + kätensä, se itse joutuu vangituksi.—Vielä + kysymys, herra parooni.—Kun teidät oli otettu + vangiksi, kuten väitätte, kuinka ette sitten + myöhemmin vankeja vaihdettaessa tullut + säännöllisesti rekisteröidyksi ja takaisin + palauteuksi?»</p> + + <p>»Ranskalaiset jättivät minut, koska olin + pahoin haavotettu, äkkiä lähtiessään + jälelle. Talonpoikaisväestö korjasi minut + kentältä. Makasin kuukausia siellä vuoteen omana. + Kun vihdoin kykenin jättämään pelastajani, + oli rauha tehty, eikä ketään liittoutuneista ollut + läheisyydessä.»</p> + + <p>»Sanoillenne kaikki kunnia, vapaaherra, mutta voitteko + kentiesi tämän millään todistaa?»</p> + + <p>»En muulla kuin arvillani, herra maaneuvos.»</p> + + <p>»Hm!—Pantakoon tämäkin + pöytäkirjaan.»—Hän kakisteli kurkkuaan + ja pyyhkäisi harjansa taaksepäin, sitten alotti + hän ikäänkuin ottaen vauhtia pitkään + juhlapuheeseen:</p> + + <p>»Hyvät herrat! Urhoolliset nostoväen miehet ja + Schrandenin asukkaat! Nostoväen perustaminen on uuden + auringon nousu, auringon, joka tästedes on iät kaiket + loistava Preussinmaan kunnian taivaalla. Riemuitkaamme onnesta, + kun olemme saaneet elää ajassa, joka on vaatinut + meiltä niin paljon suurta, ja riemuitkaamme kaksin kerroin + siitä, että olemme osottautuneet vastaavamme + tätä ajan vaatimusta. Erittäinkin tämä + piiri. Ja tässä piirissä ei suinkaan vähimmin + Schrandenin seurakunta. Katselkaamme vain ympärillemme. + Monet synkät kuvat vierivät muualta silmiemme eteen. + Kuningas kutsui, mutta kaikkialla ei hänen kutsumuksensa + herättänyt iloista vastakaikua.</p> + + <p>Oi, ystäväni, sydämemme vuotavat verta, kun + kuulemme, että esimerkiksi Konitzin ja Stargardin + piireissä asekelpoiset miehet pakenivat metsiin ja + viljapeltoihin ja että täytyi panna toimeen oikea + ajometsästys, jotta heidät olisi saatu kiinni, + että toisaalla tuhannet karkasivat rajan taakse + asevelvollisuuttaan pakoon, ja että jo muodostuneet + komppaniat harvenivat jälleen öisten joukkokarkaamisten + johdosta. Kuinka toisin olikaan laita piirissä, jota minulla + on ilo johtaa!—Ystävät ja toverit! Wartensteinin + piirissä joutui nostoväki kahdessa viikossa valmiiksi + asestettuna ja varustettuna paikoilleen. Rivit olivat puolta + vahvemmat kuin hallitus oli meille määrännyt, ja + kahdeksankymmentä prosenttia oli vapaaehtoisia. Niin, ja + Schrandenin seurakunnasta oli pelkkiä + vapaaehtoisia.»—</p> + + <p>Väkijoukko kohotti eläköönhuudon, ja + kirkkoherra nyökäytti julman tyytyväisesti + hymyillen päätänsä. Hän tiesi hyvin, + kenen työtä tämä oli.</p> + + <p>»Myönnän kyllä» jatkoi maaneuvos + heittäen Boleslaviin jäätävän + syrjäsilmäyksen, että »Schrandenin + seurakunnalla oli ruma häpeätahra + pestävänä»,—muutamia kirouksia + pääsi kuuluviin—»tahra, joka kaikista + mainetöistä huolimatta on ainaiseksi tarttunut kiinni + nimeenne», kiroukset tulivat + äänekkäämmiksi—»mutta jos + kuninkaan armo kääntää siitä katseensa + pois ja suvaitsee ottaa huomioonsa ainoastaan Schrandenin nimen + valoisammat puolet, ei tämä suinkaan ole + vähimmässä määrin luettava + tämän asestamisen ansioksi, asestamisen, jonka + johtajaksi minä ylpeydellä ja ilolla saan itseni + mainita. Kuninkaan armo—»</p> + + <p>»Mitä hän jutteleekaan kuninkaan + armosta?» ajatteli Boleslav. »Tekisi asiasta pikaisen + lopun!»</p> + + <p>»Kuninkaan armo on runsaasti vuotanut ylitsemme, on + meidät melkein hukuttanut siunauksellaan. Ja ken kaikkein + ensiksi hedelmiä korjaa, hän muistakoon, että + urhoolliset nostoväen miehet—eikä suinkaan + vähimmässä määrin heidän + järjestäjänsä—ovat kylväneet sen + kylvön, jonka satoa hän nyt korjaa.» Hän + selaili papereitaan ja jatkoi sitte: »Lakit pois, + urhoolliset schrandenilaiset,—hiljaa, nostoväen + miehet,—pyydän, olkaa hyvät ja nouskaa, + herrat,—ken siellä takana ei ota lakkia + päästään, hänet heitetään + pellolle—minulla on kaikkein korkein, armollinen + käskykirje teille luettavana. Se kuuluu:</p> + + <p>'Mikäli näyttäytyy todeksi, että + vapaaherra Boleslav von Schranden, Schrandenin linnassa, on sama + henkilö kuin luutnantti Baumgart 15. schlesialaisessa + nostoväkirykmentissä, ja mikäli varmistuu, kuten + niin urhoolliseen upseeriin nähden täytyy + edellyttää, ettei ole tapahtunut mitään + kurjaa karkausta, niin nimitän hänet nostoväkeni + kapteeniksi, luovutan hänelle piiriinsä kuuluvan + komppanian komennon ja annan hänelle palkinnoksi + erinomaisesta urhoollisuudestaan ensi luokan + teräsristin.—Nämä ylennykset ilmottakoon + hänelle piirin maaneuvos niiden läsnäollessa, + jotka ilmiantokirjelmän ovat + allekirjottaneet.</p><span style="margin-left: 1em;">Friedrich + Wilhelm, <i>Rex</i>.'»</span><br> + + <p>Seurasi pitkä äänettömyys. + Schrandenilaiset isänmaan ystävät seisoivat + töllistellen toisiaan. Luutnantti Merckel oli lyyhistynyt + ikkunalaudalle. Hänen sormensa tempoivat kiihkeästi + ristiä, joka välkkyi hänen takkinsa mustien + kiinnikenauhojen välissä.</p> + + <p>Boleslav tunsi kuinka hänen päässänsä + humisi ja soi. Hänen täytyi tarttua ovenpieleen, + sillä hän pelkäsi pyörtyvänsä. + Ilosta hän ei tuntenut jälkeäkään, + ainoastaan katkeruuden tunne, jota hän kauan oli + väkivoimin hillinnyt, kuohahti hänessä + valloilleen. Hän puri hampaansa yhteen. Hän + pelkäsi puhkeavansa kyyneliin.</p> + + <p>Maaneuvos veti levättinsä takataskusta esiin mustan + rasian, jonka hän ojensi Boleslaville ylen kohteliaasti + kumartaen.</p> + + <p>Kansi ponnahti auki, ja sinisestä samettipohjasta loisti + Boleslavia vastaan valkoinen hohde, joka sädekehän + tavoin ympäröi yksinkertaisen, mustan + teräsesineen. Liikutuksensa puuskassa tarttui hän + siihen ja ojensi oikean kätensä maaneuvosta kohden.</p> + + <p>Silloin astui tämä askelen takaperin, katseli + pitkää, valkeaa solmukättään + tarkkaavaisesti kaikilta puolin, ikäänkuin peläten + sen vahingoittuneen kunniamerkkiä antaessa, ja kätki + sen sitten selkänsä taakse.</p> + + <p>»Herra maaneuvos, tarjosin teille käteni», + huusi uhkaavasti Boleslav, jonka kasvoille uusi + häväistys oli ajanut vihan punan.</p> + + <p>»Hänen majesteettinsa antoi tehtäväkseni + ilmottaa teille hänen kaikkein korkeimman tahtonsa; + kädenlyöntiin asti ei tehtäväni + ulottunut.»</p> + + <p>Samassa lennähti Boleslavin jalkoihin aivan samanlainen + risti kuin se, minkä hän oli saanut.—Felix + Merckel oli sen reväissyt rinnaltaan. + Vilpittömästä vihasta hehkuen astui hän + virkamiehen eteen, jolta hänellä, kuten hän nyt + tiesi, ei ollut mitään pelättävää, + ja huusi: »Siinä on! En huoli siitä + enää! Jokaisen urhoollisen sotilaan täytyy + hävetä sitä kantaessaan sen jälkeen kuin + <span class="wide">tuo</span> on sen saanut.»</p> + + <p>Boleslav päästi raivon ja tuskan huudon ja + syöksähti nyrkki ojossa häntä kohden.</p> + + <p>Felix Merckel tempasi miekkansa ja oli sillä + iskemäisillään aseetonta.</p> + + <p>Ravintolan isäntä heittäytyi molempain + väliin. Maaneuvos huvittelihe huiskuttamalla + tyynnyttävästi käsiään, ja vanha + kirkkoherra seisoi katsellen ympärilleen hehkuvin + silmin.</p> + + <p>Hän tunsi schrandenilaisensa. Hän näki + murhanhimon heidän silmissään.</p> + + <p>»Takaisin!» jyrisi hänen raudalta kalskahtava + äänensä yleisen melun keskeltä. + Käsivarret levällään hypähti hän + ovelle, jossa etumaiset jo olivat kohottaneet pistimensä ja + sauvansa iskeäkseen niillä takaapäin vihattuun + päähän.</p> + + <p>Boleslav kääntyi ja näki kauhukseen, kuinka + lähellä kuolemaa hän seisoi.</p> + + <p>Kirkkoherra oli tarttunut ovenpieleen ja asettui sisälle + tunkeutuvain painoa vastaan.</p> + + <p>Voiko tämä vanhuuden heikontama ukko hillitä + valloilleen päässeen susilauman + rynnäkköä? Eikö tuo murhanhimoisen + uteliaisuuden hyöky ole purkautuva häntä + vastaan?</p> + + <p>Tosiaankin heikko turva! Ja tämä oli ainoa, + sillä maaneuvoksesta, jonka kädet notkeina kuin + liehuvat liinat hohtivat päiden yläpuolella ja joka + kerta toisensa jälkeen vienoimmalla + huiluäänellä vakuutteli ajavansa pellolle ja + pistävänsä putkaan jokaisen + rauhanhäiritsijän, ei kukaan enää + välittänyt.—Mies poloinen, joka oli pitänyt + pöytäkirjaa, ryömi sillävälin vikisten + ja voivottaen pöydän alle piiloon.— —</p> + + <p>Boleslavin povessa huusi ääni: »Kuinka? + Tämän ukonko sallit itseäsi suojella. Eikö + sinussa ole miestä itseäsi puolustamaan?»</p> + + <p>Hänen mielessään leimahti huima + päätös. Kohtalo oli määrännyt + tämän ratkaisevaksi hetkeksi—ja olisi + raukkamaista päästää se + käsistään.</p> + + <p>Äkkiä tempasi hän ukon syrjään.</p> + + <p>»Tämä on <span class="wide">minun</span> + paikkani, kunnian herra», sanoi hän asettuen + hänen paikalleen.</p> + + <p>Hän tarttui oven pieliin, kuten vanhuskin oli tehnyt, ja + tarjosi avoimen rintansa alttiiksi väijyskelijäin + aseille.</p> + + <p>Hänen katseensa suuntautui lujana ja + käskevänä raivoavaan joukkoon. Heidän + suustaan pärskyi vaahtoa häntä vastaan ja + heidän hengityksensä lehahteli kuumana ja + pahanhajuisena hänen kasvoilleen.</p> + + <p>»Tässä seison», huusi hän. + »Pistoolini olen jättänyt kotiin. Voitte huoletta + lyödä minut maahan. Eteenpäin + vaan—kellä rohkeutta on!»</p> + + <p>Mutta rohkeutta ei ollut kellään. Hänhän + ei seissyt enää heihin selin.</p> + + <p>Miekat vaipuivat ja pistimet sukelsivat piiloon.</p> + + <p>»Hyvä—ette siis tahdo murhata», jatkoi + hän halliten heitä katseellaan. »Tahdotte + käyttäytyä kuten ihmiset ettekä kuten + villipedot. Niinpä tahdon teitä puhutella kuten + ihmisiä. Astukaa takaperin ja + käyttäytykää tyynesti.»</p> + + <p>Joukko alkoi huojua, kynnys jäi vapaaksi.</p> + + <p>»Ja nyt puhukaa! Mitä tahdotte minulta?»</p> + + <p>Ainoatakaan ääntä ei kuulunut vastaukseksi. + Huoneessa kuului ainoastaan hengittäväin keuhkojen + huohotus.</p> + + <p>»Vihaatte minua—tavottelette + henkeäni—hyvä—sanokaa minulle— + -miksi? Täällä seisoo kuninkaan edustaja, + kuninkaan, jota me kaikki palvelemme ja jolla on kaikki + tuomiovalta kädessään. Täällä + seisoo Jumalan edustaja, Jumalan, johon minä uskon kuten + tekin. Alistun molempain tuomioon. Nyt voitte valittaa... + Mitä olen teille tehnyt?»</p> + + <p>Äänettömyys jatkui. Vain entinen lallattava + ääni kohosi joukosta, mutta sammui kohta hiljaiseen + korahdukseen.—Oli ikäänkuin se olisi + väkivoimin tukahutettu.</p> + + <p>»Olette vaiti. Ette tiedä mitään. Ja te, + hyvät herrat, auttakaahan toki kansa parkaa vauhtiin. Tuossa + on risti, kansakunnan korkein kunniamerkki, jonka joku on + heittänyt maahan, koska se muka on tahrautunut siitä, + että minulla on samanlainen. Tuolla on joku toinen, joka + kieltää minulta kädenlyönnin, minkä + jokainen tavallisesti antaa jokaiselle, ken ei ole lurjus. Ei tee + mitään, herra maaneuvos, vaikka kantaja ja tuomari + tällä kertaa yhtyvät samaan persoonaan. Kantakaa + vain, tuomitkaa vain, suostun siihen.»</p> + + <p>Syntyi uusi äänettömyys. Maaneuvos siveli + hämillään poskipartaansa.</p> + + <p>»Ja te, arvoisa kirkkoherra,—minun ei sovi vaatia + nuoruuteni kasvattajaa tilille—mutta te olette muutama + kuukausi takaperin osottaneet minulle ovenne. Ettekö te + tahtoisi ruveta seurakuntanne puhemieheksi?»</p> + + <p>Vanhuksen leukapielet värisivät, hänen huulensa + liikahtelivat, mutta + äännähdystäkään ei lähtenyt. + Hänen voimansa näyttivät tyhjentyneen, mutta raju, + ankara katse, joka hänen pensasmaisten kulmakarvojensa alta + kaivautui Boleslavin kasvoihin, ei näyttänyt ennustavan + hyvää.</p> + + <p>Boleslav naurahti. »Minun on siis itseni oltava omana + syyttäjänäni», huusi hän. Hän oli + kuin päihtynyt omasta rohkeudestaan. »Sinun + kätesi on oleva jokaista vastaan ja jokaisen käsi sinua + vastaan», riemuitsi ääni hänen povessaan. + »Mielestänne on teidän kostettava isäni + synnit minulle, purettava vihanne minua kohtaan, koskei se + enää ylety vainajaan. Hyvä—olen hänen + perijänsä. Otan hänen syynsä hartioilleni + enkä kieltäydy sovittamasta, mikäli oikeus minulta + sovitusta vaatii. Mutta miksi ei ole puututtu vainajaan? Miksi ei + käyty oikeutta häntä vastaan? Miksei + häntä laahattu mestauslavalle, jos hän sen + ansaitsi? Herra maaneuvos, kysyn teiltä, joka edustatte + valtiomahtia, miksi valtio vaikeni ja salli sen, että + nämä urhoolliset miehet, joille ei ole mitään + pahaa tapahtunut, ryhtyivät kostoon, niin lapselliseen, niin + julmaan, että ainoastaan verenhimoisten raakalaisten aivot + voivat sellaista keksiä? Kostoon teosta, jota en + myönnä enkä kiellä, mutta joka aina + tähän päivään on ollut peittyneenä + pimeään? Kuinka se tapahtui, jos se tapahtui—kuka + teistä sen tietää? Ja siitä huolimatta olette + häntä ja hänen sukuaan halveksineet, vainonneet, + tehneet heidät kunniattomiksi ja + oikeudettomiksi.—Niinpä vetäkää + meidät oikeuteen, minut ja vainaja ja— — + —», hän vaikeni hämillään, + hän ei voinut päästää Reginan nimeä + huuliltaan... Kirkkoherran silmistä leimahti salama + häntä kohden... Päästen jälleen + tasapainoonsa, jatkoi hän: »Kysykää, + puhukaa, valaiskaa pimeys ja sitten tuomitkaa... Mutta tuomitkaa + silloin myöskin tihutyö, joka on tuhonnut kartanoni ja + omaisuuteni, jonka johdosta minun on pakko asua raunioissa kuin + metsänpedon, ja joka vielä rankaisematonna huutaa + taivaan kostoa — — —Muista rikoksista en tahdo + puhua, en siitä, että minua ja— —— + —väkeäni uhkaatte murhalla ja kuoliaaksi + lyömisellä, en siitä, että tahdoitte + estää isäni ruumiin viemisen + kirkkomaahan,—sen annan teille anteeksi... Mutta linnani + polton, sen vannon teille kostavani. Tähän + päivään asti olen uskonut, että oikeuden valo + olisi minulta sammunut, mutta jos niin on, sytytän sen + jälleen. En tahdo levätä, ennenkuin olen + sytyttäjän vetänyt päivän valoon, ja + silloin Jumala armahtakoon kaikkia niitä, jotka + häntä ovat auttaneet ja hänen tekoaan + salanneet!»</p> + + <p>Joukossa syntyi uudestaan levottomuutta. Etumaiset + tunkeutuivat vielä kauemmaksi takaperin ikäänkun + varoen suuttuneen miehen kostoa. Ikkunan tienoolta kuului pari + kolme käheää naurunhykähdystä, jotka + sentään tukehtuivat alkuunsa.—</p> + + <p>Herrashuoneessa koetti jokainen kaikin voimin + näyttää siltä, kuin ei olisi kuullut + Boleslavin sanoja. Maaneuvos, joka erittäinkin näytti + kiusallisesti liikutetulta, selaili kiihkeästi + asiakirjojaan. Vanha Merckel tyrkytti tavattomalla innolla + vastahakoiselle pojalleen takaisin ristiä, jonka oli + kaapannut lattialta. Harmaa miespahainen, joka oli jälleen + ryöminyt pöydän alta esiin, hankaili ahkerasti + pölyä polvistaan.</p> + + <p>Ainoastaan vanha kirkkoherra seisoi varuillaan. Hän + nojasi rystösensä pöytään ja valkoinen, + ohut tukka, joka ympäröi kaljua päälakea, + vapisi hiljaa. Kuten petolintu, joka on + iskemäisillään saaliinsa kimppuun, seisoi hän + siinä korppikotkan kasvoineen ja hehkuvine silmineen, joiden + yllä törröttivät valkoiset + kulmakarvat.—</p> + + <p>Jos Boleslavin katse olisi tällä hetkellä + kiintynyt häneen, olisi hän jättänyt uudet + kysymykset ja vaatimukset sikseen. Mutta hän tahtoi juoda + voitonmaljansa viimeiseen pisaraan. »Jotta + pääsisimme täyteen selvyyteen», huusi + hän, »te ja minä,—jotta kaikki + tietäisivät, kenen puolella meistä on oikeus ja + kenen vääryys, kysyn täten: kellä teistä + on minulta mitään vaadittavaa? Kenelle olen tehnyt + jotakin pahaa? Kellä on minua vastaan + valittamista?»</p> + + <p>Silloin kajahti hänen takanaan kirkkoherran + ääni: »Onko puuseppä Hackelberg + saapuvilla?»</p> + + <p>Boleslav hätkähti. Kuten tuomarin ääni oli + tämä kumeankäheä jyrähdys tunkeutunut + hänen korvaansa. Hän ei tiennyt, mitä hänen + ylitsensä oli purkautumaisillaan, mutta hän tunsi, + ettei se ollut hyvää.</p> + + <p>Joukko liikehti toisiaan lykellen ja sysien. Puoleksi + työnnettynä, puoleksi vedettynä ilmaantui + rappeutunut juopporenttu eturiviin. Hän koetti puolustautua, + hän mukiloi nyrkeillään ympärilleen, ja + vielä kynnyksellä seistessään koetti hän + kyyristyä ja piilottua takanaan seisojan käsivarren tai + olkapään suojaan.</p> + + <p>»Älä pelkää, Hackelberg», + sanoi kirkkoherra. »Ei sinulle tehdä + mitään.»</p> + + <p>Silloin uskalsi hän ojentautua ja lasimaisista + silmistään suunnata aran, kysyvän katseen + korkeihin herroihin, joiden edessä hän seisoi.</p> + + <p>»Mitä tämä on?» kysyi maaneuvos + närkästyneenä. »Miksi tuollaisen sallitaan + juoksennella vapaana?»</p> + + <p>»Koska ei uskalleta koskea hänen + onnettomuuteensa», vastasi kirkkoherra.</p> + + <p>Herra Merckel vanhempi tunkeutui esimiehensä luo ja + kuiskutti surumielisesti hymyillen hänen korvaansa. + »Surkuteltava isä raukka, josta teidän + ylhäisyydellenne kerroin.»—Mutta vakavasti + huolissaan silmäili hän etumaisia schrandenilaisia, + joiden kourat olivat valmiina tarpeen vaatiessa tarttumaan + juopporenttuun ja toimittamaan hänet pois + näkyvistä.</p> + + <p>»Eikö sinulla ole mitään + sanottavaa?» kysyi kirkkoherra.</p> + + <p>»Mitä minulla pitäisi olla sanottavaa, herra + kirkkoherra?» lallatti hän, uudelleen kyyristyen, ja + veti takkinsa riekaleita peitoksi paljaalle rinnalleen.</p> + + <p>»Eikö sinulla ole mitään + valittamista?»</p> + + <p>»Antakaa minun mennä», marisi hän. + »Ei minulla ole mitään valittamista.»</p> + + <p>»Eikö <span class= + "wide">häntäkään</span> vastaan?» + Hän viittasi Boleslaviin.</p> + + <p>Sammuneissa silmissä leimahti synkkä liekki. Nyt + hän käsitti. Vanha Merckel nyökkäsi + hänelle kehottavasti, ja käsittäen + tehtävän, joka hänellä täällä + oli suoritettavanaan, alkoi hän, kyynelherkkänä + kuten juoppo ainakin, katkerasti itkeä. Mustilla + käsillään tuhri hän kasvojaan, niin että + ne pian näyttivät pöyristyttävältä + naamiolta.</p> + + <p>»Isä parka, isä parka!» surkutteli herra + Merckel vanhempi, samalla pyyhkien silmiään.</p> + + <p>»Miksi näytellään tätä + ilveilyä?» kysyi Boleslav halveksivasti nauraen. Mutta + hän oli tullut sangen kalpeaksi.</p> + + <p>»Täällä ei näytellä, vaan + käydään oikeutta», vastasi hänelle + vanha pappi.</p> + + <p>Boleslav kohautti olkapäitänsä. »Olen + tyytyväinen», sanoi hän, ja hänen + äänensä vapisi. »Sitähän olen + tahtonutkin.»</p> + + <p>Schrandenilaiset kurkottelivat kaulojaan tulevaa + näytelmää odottaen. Hiljaisuudessa, joka + hetkiseksi syntyi, kuultiin väkijoukon, joka ei mahtunut + ravintolaan, vaan täytti kirkkomäkeä, + viettävän siellä aikaansa porpattaen ja meluten. + Hälinän keskeltä kuului naisäänen + hätäinen kirkaisu.</p> + + <p>Olisikohan Regina— — —? Mutta kuinka se oli + mahdollista?—Ja tämä ajatus katosi salaman + nopeudella, kuten oli tullutkin.—</p> + + <p>»Lapseni, kurja lapsi raukkani!» ulvoi + puuseppä, joka nyt oli päässyt totutulle + tolalleen.</p> + + <p>»Mitä lapsellesi sitten on tehty, mies?» + kysyi maaneuvos, joka ei tahtonut kärsiä, että + asiain johto luisui hänen + käsistään.—</p> + + <p>»Vietelty on tyttäreni,— —— + —portto hänestä on tehty— + —isänsydämeni on— —muserrettu— + —särkynyt— —kurja olen— —yksi + kirstu vain vielä—»</p> + + <p>»Luulenpa, että olet minulle jo kerran lukenut + tämän litanian», puuttui maaneuvos puheeseen. + »Silloin nimittäin, kun tulin kuulustelemaan tuota + naista, tytärtäsi, Kissanportaan jutussa. Jollet + näinä viitenä vuonna ole oppinut mitään + uutta, niin... Ja kirkkoherraan kääntyen lisäsi + hän hymyillen: »Minusta näyttää, kuin + tälle lurjukselle olisi annettu Virgiliuksen osa + näyteltäväksi.»</p> + + <p>Pieni harmaa miekkonen nurkassa päästi + mäkättävän naurun, mutta mykistyi heti + jälleen ikäänkuin pelästyen omaa + rohkeuttaan.</p> + + <p>Vanha kirkkoherra ei ollut ensinkään taipuvainen + siivosti kärsimään maaneuvoksen armollisia + sukkeluuksia. »Niinpä puhun puolestasi, + Hackelberg», sanoi hän. »Minun puheeni + sentään otettanee vakavalta kannalta—sinun, + teidän kaikkien ja Herran Jumalamme edessä, Hänen, + jonka pyhät lait eivät saa olla korkeain herrojen + pilkkana. Vapaaherra von Schranden, olette minua kehottanut. + Oletteko vielä halukas minulle vastaamaan?»</p> + + <p>»Olen», vastasi Boleslav levottoman + kärsimättömästi. Hänestä tuntui, + kuin olisi hän toistamiseen kuullut ulkoa + naisäänen kirkunan joukon melun keskeltä.</p> + + <p>»Olette ottanut vastaan isänne + perinnön?»</p> + + <p>»Epäilettekö sitä?»</p> + + <p>»Herra paratkoon! En!»</p> + + <p>»Mitä se merkitsee?»</p> + + <p>»Te olette omistanut senkin, mikä + vääryydellä oli hänen omansa.»</p> + + <p>»Mutta kirkkoherra ...» Boleslav tunsi + ikäänkuin jähmettyvänsä. Hän tahtoi + puhua, mutta hänen kurkkunsa oli kuin kiinni kureutunut. + »Mihin uhmasi on joutunut?» huusi ääni + hänen povessaan.</p> + + <p>»Löysitte naisen, herra parooni, joka oli ollut + isänne jalkavaimona. Löysitte hänet alennettuna, + tahrattuna, lian ja rikosten peittämänä. + Monivuotinen orjuus oli häneltä riistänyt kaiken + ihmisarvon. Hän eli siellä kuten eläin + eläimen kerällä. Tämä kurja olento + kuului tänne ja kuului minulle. Minä olen hänet + kasvattanut, minun käteni on valanut kastevettä + hänen otsalleen, minun käteni ojentanut hänelle + pyhän ehtoollisen kalkin. Olen seurakunnan edessä + Jumalalle vannonut valvovani tätä nuorta sielua, joka + oli kaksin kerroin orpo sentähden, ettei se, joka hänet + oli siittänyt, voinut valvoa omankaan sielunsa + parasta.»</p> + + <p>»Ah, orpo lapsi raukkani!» lallatteli + puuseppä. »Vielä vain kaksi—vielä vain + yksi kirstu— —»</p> + + <p>»Olen vastuunalainen hänen puolestaan Jumalan ja + seurakunnan edessä. Isältäsi en voi + häntä vaatia, sillä hän seisoo Jumalan + istuimen edessä; sentähden vaadin häntä + sinulta ja kehotustasi noudattaen kysyn sinulta: Mitä olet + tehnyt tälle sielulle?»</p> + + <p>Boleslavin silmien edessä leijaili punertava sumu. Ja + tässä sumussa kasvoi vanhan papin olento, niin + että hän näytti miltei yliluonnolliselta. Boleslav + kykeni vain änkyttämään: »Mitä oli + minun—mitä voin minä ...?»</p> + + <p>Ja vanhus jatkoi: »Kuninkaamme on sinulle + tänään kaikkien ihmisten edessä suonut suuren + kunnioituksen; katso nyt vain, Boleslav von Schranden, voitko + kunnialla kestää Jumalammekin edessä. Kysyt + mitä sinun oli tehtävä? Tämä olento, + niin likaisena, niin hylkynä kuin se edessäsi makasi, + oli sinulle oleva korkeampi ja pyhempi kuin mikään muu + luotu olento. Mitä olet tehnyt sovittaaksesi sen + syyllisyyden, jonka isäsi on kasannut tämän naisen + niskoille? Oletko vapauttanut hänen henkensä siitä + orjuudesta, johon hän oli vajonnut? Oletko opastanut + hänen sieluaan Jumalan, laupiaan, kaikkein armollisimman + luo? Oletko koettanut häntä jälleen kohottaa + ihmisyyteen? Vai oletko vetänyt häntä yhä + syvemmälle ja syvemmälle siihen synnin kiroukseen, + johon huoneesi ja veresi on hänet kietonut? Ja ennen kaikkea + yksi seikka: Kuinka olet asustanut hänen kanssansa? + Kerrotaan, että autiolla saarellanne on vain yksi ainoa + huone, jossa saattaa asua!—Oletko aina muistanut, että + isäsi oma on jumalallisten ja inhimillisten lakien mukaan + oleva sinulle koskematon? Oletko opettanut häntä + rukoilemaan ja katumaan, vai oletko hänen eksytettyä + mieltään yhä edelleen myrkyttänyt?... Ja oman + veresi, oletko sen pitänyt puhtaana syntisistä + himoista?—Vai ovatko ajatuksesi kuten villipedot + kierrelleet hänen ympärillään ja hiipineet + hänen jäljessään ja väijyneet + häntä hänen heikkoudessaan ... kunnes uusi + häpeäteko tuli—»</p> + + <p>»Lakatkaa!» huusi Boleslav. Niin, tosiaan hyppi, + skorpiooneja tämän kristillisen rakkauden miehen + suusta. Salaisimmat ajatussynnitkin osasi hän rangaista, + yksin sellaisetkin, jotka eivät vielä olleet + vilahtaneetkaan hänen ajatuksiinsa ja joihin hänen + sentään tällä hetkellä täytyi + tunnustaa itsensä syylliseksi.</p> + + <p>Nyt tuli kaikki, kaikki selväksi! Mikä hänen ei + antanut nukkua pitkinä, yksinäisinä + öinä, mikä myrskynpuuskien tavoin ajeli verta + hänen suonissaan, mikä hänet pakotti + henkeään pidättäen kuulostelemaan, + hengittikö toinen milloin nopeammin, milloin verkkaisemmin, + saadakseen hengityksen epätasaisuudesta selville, että + tyttö valvoi kuten hänkin, levottomasti kuulosteli + kuten hänkin,—hän himosi tämän naisen + ruumista, häväistyä, pahoin pideltyä, + uljasta, ihanaa ruumista... Mutta rikos oli, Luojan kiitos, + vasta hiiviskellyt hänen omassa povessaan. Vielä ehti + työntää salvan eteen, ennenkuin se hiipi yli + vaarallisten rajojen. Tähän asti oli hän + tilivelvollinen ainoastaan itselleen ja hänen oli oman + tuomioistuimensa edessä tehtävä selko siitä, + mikä painoi hänen omaatuntoaan!— —</p> + + <p>Kalpeana ja hämmentyneenä katseli hän + ympärilleen ja näki kaikkien kasvojen jo loistavan + voitonriemusta. Silloin palasi hän suunnilleen.</p> + + <p>»Kuka antaa teille oikeuden syyttää minua + sellaisesta ilkityöstä?» huusi hän + kirkkoherralle.</p> + + <p>»En syytä teitä—kysyn vain», + keskeytti hänet vanhus. »Olette tullut aivan liian + kalpeaksi, herra parooni, niin ettemme saata olla + epäilemättä suuttumustanne.»</p> + + <p>»Hän on tuominnut itsensä, onneton», + lisäsi herra Merckel vanhempi surkutellen.</p> + + <p>Schrandenilaiset, uudelleen toivoen saavansa tarttua + hänen kaulukseensa, nostivat aika melun, ja joukko tunkeili + kynnystä kohden.</p><br> + + <p>Silloin—kaiken ääntenkohinan + ylitse—kuului pihalta Boleslavin korviin sydäntä + vihlaiseva hätähuuto. Nyt ei ollut enää + epäilemistäkään. Siellä oli Regina.</p> + + <p>»Regina!» huudahti hän ja syöksähti + pihanpuoleisen ikkunan luo. Siellä oli hurja metsästys + ylimmillään. Aitojen rattaiden, tynnyrien ja + jäätyneiden lantakasojen ylitse kapusi, hyppi ja juoksi + joukko raivostuneita naisia. Jälestä pyyhälti + poikia kalikat käsissä. Kiviä sinkoili kaikilta + suunnilta.</p> + + <p>»Auttakaa, auttakaa!» kuului Reginan kirkuna. + Häntä itseään ei kuitenkaan näkynyt.</p> + + <p>Mutta kun Boleslav tempasi auki takaoven, lennähti + tyttö pimeään käytävään. Ja + lauma ulvoen perästä!</p> + + <p>Voimakkaalla tempauksella vetäisi hän tytön + huoneeseen ja sulki kiireesti oven, jota vastaan naisten raivo + nyt purkautui.</p> + + <p>Regina vaipui herransa jalkoihin ja painoi nyyhkyttäen + kasvonsa hänen takkinsa liepeeseen. Tytön + käsistä putosi kaksi puoleksi pirstoutunutta + astialautaa, joita hän oli tuskallisesti pidellyt + kiinni—ne olivat jäännökset kilvestä, + jolla hän tavallisesti suojeli itseään + lenteleviltä kiviltä.</p> + + <p>Hänen tukkansa oli hajallaan, hänen vaatteensa + repaleina; kaunis turkisreunus, josta hän oli ollut niin + ylpeä, riippui repaleina hänen vartaloaan + pitkiin.——</p> + + <p>»Kuinka sievä rakastava pari!» sanoi herra + Merckel hyvillään hieroen käsiään.</p> + + <p>Kun schrandenilaiset näkivät nuo molemmat näin + koreasti yhdessä, näytti heillä olevan hyvä + halu jatkaa vaimojensa urotyötä täällä + sisällä. Reginan näkeminen vietteli heitä + aina vastustamattomalla voimalla heittelemiseen. He + päästivät riemun ulvonnan ja katselivat sopivia + heittoesineitä. Herrashuoneeseen lennähti jo kaksi + savihaarikkaa, joista toinen hipaisi puusepän + olkapäätä. Kenenkään henkeä ei + enää tavoteltu, tahdottiin vain + »läimähytellä.»</p> + + <p>Maaneuvos huiskutti epätoivoissaan + solmukäsiään. Koko hänen lempeä + ylhäisyytensä petti näiden hittolaisten + vastassa.</p> + + <p>»Herra maaneuvos», sanoi Boleslav, viitaten + polvistuvaan naiseen, joka puoleksi tajutonna painautui + häntä vasten. »Pyydän teitä painamaan + tämän kohtauksen mieleenne. Jollette itse katso + tarpeelliseksi puuttua asiaan, voi sentään + käydä, että minun täytyy teitä + oikeudessa vaatia todistajaksi tätä urhoollista + väkeä vastaan.»</p> + + <p>Ylhäinen herra maaneuvos aavisti tuskin + itsekään, mitä surkeaa osaa hän + näytteli. Itse hänen komea leijonanharjansakin oli + joutunut pois suunniltaan ja riippui jäykkinä + töyhtöinä pään ympärillä.</p> + + <p>»Merckel,» tirskui hän, »olette + kylänvouti. Panen teidät viralta, jollette heti saa + hiljaisuutta aikaan. Hiljaa—väki—hiljaa! + Tämä on maanrauhan rikkomista.—Siitä tulee + vankeutta— —lähetän teidät kaikki + vankilaan.— —Vieläpä ase + kädessä— —maksaa kolme vuotta, kokonaista + kolme, hyvät ihmiset.— — —Huomenna + lähetän tänne santarmeja, kolme santarmia + yhdellä kertaa—»</p> + + <p>Tämän uhkauksen oli hänen hyvä + enkelinsä johduttanut hänen mieleensä, sillä + mikään muu ei olisi näihin mielettömiin + enää vaikuttanut. Onnettoman sodan jälkeen ei + Schrandeniin ollut enää ainoatakaan santarmia + sijotettu. Tämä oli suuri onni, jota ei niin + pilanpäiten saanut menettää, sillä santarmia + pelkäsivät he enemmän kuin kuningasta.</p> + + <p>Herra Merckel, joka alkoi vavista virkansa tähden, teki + voitavansa rauhaa palauttaakseen. Hänen poikansa nojasi + käsivarret ristissä ikkunanpieleen ja koetti + näyttää siltä, kuin tämä + näytelmä huvittaisi häntä erinomaisesti.</p> + + <p>Vanha kirkkoherra tuijotti edessään olevaan pariin, + ikäänkuin tahtoisi katsoa heidän + sydäntensä sisimpään.</p> + + <p>»Nouse pois», sanoi Boleslav polvillaan olevalle + Reginalle. »Sinulle ei tehdä + mitään—minä olen luonasi.»</p> + + <p>Mutta tyttö painautui vielä pelokkaampana + häntä vasten. »Eihän teitä viedä + pois, herra, eihän?» nyyhkytti hän. + »Minä vaikka palellutan itseni kuoliaaksi—jos se + on totta.»</p> + + <p>»Ei viedä—mutta nouse nyt.»</p> + + <p>»Oi, herra, hyvä, rakas herra!» Ja hän + painoi otsansa herransa polvea vasten.</p> + + <p>»Boleslav von Schranden—kiellätkö + vielä?»</p> + + <p>»Mitä minun pitäisi kieltää? + Sekö, että tämä naisparka, jota te olette + vainonneet ja sysineet, näkee minussa ainoan turvansa ja + pelastajansa, koska olin pitkien vuosien jälkeen + ensimäinen, joka hänelle sanoin lempeän sanasen? + Tai onko minun kiellettävä, että tämä + sama turvaton nainen, koko Luojan avarassa maailmassa ainoa + olento, joka tahtoi jäädä luokseni, kun kaikki + muut minut hylkäsivät, on tullut minulle rakkaaksi ja + kalliiksi? Enkö olisi raaka, tunnoton pölkky, jos + toisin ajattelisin kaiken sen jälkeen, mitä hän on + tehnyt hyväkseni? En ole häntä pyytänyt + jakamaan yksinäisyyttäni linnan raunioissa. Siellä + ei ole elämä niinkään hauskaa, ja kaikki + hyvyyteni häntä kohtaan oli siinä, että + sallin hänen uhrautua hyväkseni.—Mitään + iloa en ole voinut hänelle valmistaa,—mitään + luvatonta ei ole tapahtunut välillämme. Jos hän + mieluummin tahtoo olla maaorjana, ei se koske hituistakaan + maailmaa, kaikkein vähimmän teitä schrandenilaisia + ja itse tuota juopporenttuakin, joka kerran paritti oman lihansa + ja verensä.»</p> + + <p>Puuseppä, jota vanha Merckel oli hiljaa rohkaissut, alkoi + näytellä hellän isän osaa.</p> + + <p>»Voi, tyttäreni, onneton tytär + raukkani!» porasi hän.</p> + + <p>»Eteenpäin», sopotti isäntä, + »vaadi hänet takaisin».</p> + + <p>»Tule, lapseni, tule onnettoman, hyljätyn + isäsi luo. Murheissaan on hän langennut juoppouden + syntiin. Vain kaksi kirstua tekee hän + vielä,—yhden itselleen ja yhden—»</p> + + <p>Hän ojensi likaisen kätensä + tytärtään tavottaen, mutta tämä + kauhuissaan sysäsi sen kiihkeästi takaisin.</p> + + <p>»Älkää suotta vaivautuko», sanoi + Boleslav. »Hän kuuluu minulle, kuten minäkin + kuulun hänelle.»</p> + + <p>»Ja kuitenkin vaadin häntä + tänään sinulta, Boleslav von Schranden», + sanoi kirkkoherra, samalla laskien kätensä Reginan + päälaelle.—Tyttö kyyristyi arasti, mutta + antoi sen tapahtua.</p> + + <p>»Siksikö, että voisitte hänet mukavammin + kivittää?»</p> + + <p>»Lupaan sinulle, ettei hänelle tästedes + tehdä mitään pahaa. Vien hänet itse + erään virkaveljeni luo, joka hänet on saattava + uudelleen ajalliseen ja iankaikkiseen elämään. + Älä asetu hänen pelastuksensa tielle + kytkemällä hänet vielä lujemmin synnin + kahleilla itseesi.»</p> + + <p>Boleslav vaikeni. Tuhansia ajatuksia risteili hänen + mielessään. Vanhus ei ollut mikään petturi. + Hänen sanansa oli luja kuin kallio. Mitä oikeutta + hänellä itsellään oli tähän + naiseen, joka tahdottomana lepäsi hänen jaloissaan? + Mitä saattoikaan hän Reginalle tarjota, kun uskalsi + itselleen vaatia hänen elämäänsä?</p> + + <p>Silloin puuttui puheeseen maaneuvos, joka jo oli osittain + toipunut pelästyksestään. »Onko + tämä henkilö jo laillisessa + iässä?» kysyi hän.</p> + + <p>Kirkkoherra laski ja vastasi myöntäen.</p> + + <p>»<i>Vis paterna</i> ei siis ole enää + voimassaan, eikä myöskään ole voitu todistaa + hänen haureellisesti eläneen—muuten voisi + hänet lähettää johonkin ojennuslait + ...»</p> + + <p>Boleslavin ivanauru sai hänet vaikenemaan.</p> + + <p>»No hyvä, niinpä ratkaiskoon hän itse. + Oletteko siihen tyytyväinen, herra parooni?»</p> + + <p>»En minä häntä pidätä», + murahti Boleslav ja tunsi samassa, kuinka naisruumis vapisi + hänen jaloissaan. Hän kumartui tytön puoleen. + »Regina—kuuletko, mitä kirkkoherra sinulle + lupaa?... Tiedät, että tulevaisuutesi on turvattu. + Tahdotko seurata häntä?»</p> + + <p>Silloin kohotti tyttö hehkuvat, kyynelten valelemat + kasvonsa häntä kohden ja nyyhkytti: »Pyydän, + herra—älkää tehkö—minusta + pilkkaa—»</p> + + <p>»Tahdot siis jäädä luokseni?»</p> + + <p>»Tiedättehän sen, herra!—Miksi kiusaatte + minua?»—</p> + + <p>»Nouse sitten, niin lähdemme».</p> + + <p>Kirkkoherra asettui hänen tielleen. Hän oli tullut + kalman kalpeaksi, ja hänen kotkankatseensa kaivautui + Boleslavin kasvoihin. Hän laski juhlallisesti + kätensä hänen olalleen kuten taanoin isän + syyllisyyttä hänelle selittäessään.</p> + + <p>»Poikani», sanoi hän, »sinutkin olen + ottanut pyhän kasteen liittoon. Sinutkin olen opettanut + sopertamaan Jumalan nimen ja osottanut sinulle hänen + luomakuntansa ihmeellisyyden. Olet minulle ollut aivan kuin oma + lapseni ja vielä enemmänkin, sillä olithan herrani + poika. Sinunkin puolestasi on minun vastattava Jumalan istuimen + edessä. Et ole voinut puhdistautua siitä + epäluulosta, joka sinuun on liittynyt. Ja kun luen + sielustasi,—älä luo silmiäsi maahan, + minä tiedän kyllä. Ja siksi vaadin vielä + kerran sinulta tätä naista. Vaadin häntä + hänen isänsä nimessä, seurakunan + nimessä, taivaallisen Jumalamme nimessä, hänen, + joka on kaikkien orpojen ja turvattomain isä, sillä he + eivät tiedä, mitä he tekevät. + Päästä hänet vapaaksi—niin olet + syytön ja saat mennä rauhassa tietäsi.»</p> + + <p>Regina oli noussut pystyyn ja tarrautui väristen + Boleslavin käsivarteen.</p> + + <p>»Tule!» sanoi hän. »Toivottavasti + pääsemme joukon lävitse.» Ja hän oli + menemäisillään vanhuksen ohitse.</p> + + <p>Mutta tämä astui uudestaan hänen tielleen ja + levitti käsivartensa hänen eteensä.</p> + + <p>»Olet siis isäsi arvoinen! Ja niinkuin isäsi + olen kerran kironnut, niin kiroon nyt sinut tällä + hetkellä ja tämän naisen sinun kanssasi. Sinä + olet oleva niinkuin Kain, jonka Herra vihassaan karkotti + kasvojensa, edestä... Missään ei ole sinulle + oleva sijaa valmistettuna. Raunioissa olet sinä asustava + koko pitkän ikäsi! Ja tämä nainen sinun + kanssasi! Menkää nyt... Tehkää tietä, + te siellä—ja ken kätensä häneen + satuttaa hyvässä taikka pahassa tarkotuksessa, se on + oleva kirottu hänen kanssansa.»</p> + + <p>Boleslav purskahti nauruun, joka epäsointuisena kajahti + hiljaisuudessa.</p> + + <p>»Tule», sanoi hän tarttuen Reginan + käteen. »Tule, anna vanhan miehen sadatella, + sehän hänen on ammattinsakin.»—Ja kuitenkin + valahti väristys hänen ruumistaan pitkin.</p> + + <p>Edessään näki hän joukon tungokseen + aukenevan kujan, joka kaartui tarjoiluhuoneen lävitse + ulommaiselle ovelle.</p> + + <p>Hän astui Reginan kera kujaan.</p> + + <p>Kukaan ei naurannut, ei herjannut eikä koskenut + heihin.</p> + + <p>Taikauskoinen pelko jähmetytti kaikki nämä + raa'at kasvot.— —</p> + + <p>Talvisen illan viima hengähteli jäisenä + hänen kasvoilleen.</p> + + <p>Ja kas! Lieneekö joku rientänyt ulkona + odottavillekin viemään viestiä—lieneekö + heidän keskuuteensa levinnyt aavistus + tapahtumasta—täälläkin kohtasi heitä + syvä äänettömyys, täälläkin + aukeni kuja, jota myöten molemmat vitkalleen, allapäin + astelivat alas virralle.</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="XIV" id="XIV"></a> + + <h2>XIV.</h2><br> + + <p>Iltarusko sammui. Siintävän heleä utu leijaili + alastomain pensaiden ympärillä, kiviltä tihkui + maahan säkenöiväin kristallien vihmasade.</p> + + <p>Lumi narskui Boleslavin jalkojen alla. Hänen + hengityksensä kiemurteli vaaleina pilvinä hänen + edellään. Pakkanen viillytti miellyttävästi + hänen hehkuvia kasvojaan. Hän oli lähettänyt + Reginan edeltäpäin ja koetti yksin + kävellessään tyyntyä ja selvitä, + sillä hänen aivoissaan kiehui kuin mikäkin + noitakattila.</p> + + <p>Kirous oli luonnollisesti pelkkää ilveilyä, + vain peikko pimeässä, jolla lapsia pelotellaan. + Hänen isänsä viholliset olivat vain vaanineet + tilaisuutta tehdäkseen pojalle noitatemppujaan, jotka olivat + varatut isää varten; ja sentään—miten + hirvittävää olikaan ajatella moisen kirouksen + ansaitsevansa!—No, siitähän ei voinut olla + puhettakaan. Mitä tuo vanha jyrisijä oli + edellyttänyt tapahtuneeksi kaikessa + törkeydessään, se oli tuskin höyhenen + keveydelläkään hipaissut hänen sieluaan. Kun + hän nyt tiesi, mistä oli kysymys, oli vaarakin ohitse. + Itse asiassa täytyi hänen olla vanhukselle kiitollinen + siitä, että tämä oli hänelle kaukaa + osottanut kuilun, jota kohden hän oli huoletonna + kulkenut.</p> + + <p>»Mutta kylliksi tästä asiasta», tuumi + hän itsekseen. »Minä olen herra, hän on + palvelustyttö—ja tahdon olla kirottu, + jos—»</p> + + <p>Säikähtyneenä pysähtyi hän + mietteissään. Hänhän jo oli kirottu. Sitten + hymyili hän säikähdykselleen Sellainen lasten + pöpö!—Hyi sentään!—</p> + + <p>Joka tapauksessa oli hänen suhteessaan ulkomaailmaan + tästä päivästä alkava uusi ajanjakso. + Tämä risti hänen kädessään oli + takeena siitä, ettei hän seissyt oikeudetonna ja + kunniatonna maailman vastassa, vaan että niin oikeus kuin + kunniakin olivat saavutettavissa, jos hänellä vain oli + rohkeutta kääntyä persoonallisten + vihamiestensä päiden ylitse korkeimpain viranomaisten + puoleen.—Piirin tuomarit olivat katsoneet hyväksi + jättää murhapolton rankaisematta. No hyvä, + siispä hänen oli sytytettävä palo, jonka + hehku pelottaisi pahantekijän piilopaikastaan esiin. Mutta + silloinhan hänen täytyi vetää myös + isän tekonen pimeydestään, täytyi + haudanhäväisijän käsin rikkoa vainajan rauha + ja toitottaa oman sukunsa häpeä + maailmalle.—Hän murti suutansa. Hän tunsi + mielessään kuohuvan uhman, niin valtavan, että + itsensä tuhoamisen vaarakin näytti hänestä + pelkältä pilkalta. Mitä hänen tarvitsi + säikähtää?</p> + + <p>»Olenhan kuitenkin kirottu!» jupisi hän ja + nauru purskahti hänen kurkustaan.</p> + + <p>Sitten meni hän kotiin. Regina laittoi + pöytään illallisen. Hän oli korjannut + nuttunsa ja kammannut tukkansa veden avulla sileäksi. + Hänen kasvonsa olivat tyynet, ikäänkuin ei + mitään olisi tapahtunut, ainoastaan kynsien naarmut + hänen kaulassaan osottivat, mitkä hetket + hänellä oli takanaan.</p> + + <p>Boleslav kysyi teennäisellä ankaruudella: + »Kuinka pälkähtikään + päähäsi, Regina, lähteä + ravintolaan?»</p> + + <p>Regina vilkaisi arasti ylöspäin + herraansa.—»Antakaa anteeksi, herra», sanoi + hän allapäin. »Löysin kirjeenne, ja silloin + muuttui maailma silmissäni vihreäksi ja keltaiseksi ja + minä en enää tiennyt mitä + tein—ajattelin vain, että voisin teidät + lopultakin pelastaa— —»</p> + + <p>»Tuhmuuksia», sanoi Boleslav nauraen—mutta + hänen rinnassaan kumpusi jotakin, jota hänen + väkivoimin täytyi tukahuttaa.</p> + + <p>»Nouda minulle viiniä», käski Boleslav + istuutuen pöytään,</p> + + <p>»Mitä viiniä, herra?»</p> + + <p>»Parasta. Tänään on suuri + juhlapäivä.»</p> + + <p>Regina katsoi häneen kummissaan ja meni.</p> + + <p>»Nouda lasi itsellesikin», sanoi Boleslav + tytön avattua harmaan, hämähäkin verkkojen + kietoman pullon.</p> + + <p>»Herra hyvä, minä en kestä + sitä.»</p> + + <p>»No, pian nyt.»</p> + + <p>»Heti, herra.»</p> + + <p>Boleslav kaasi lasiin. Tummahkon kullankarvainen neste valui + kimmeltäen smaragdinvihreään lasiin. + Nämä roomalaiskuosiset viinilasit ainakin olivat + häviöstä pelastuneet.</p> + + <p>»Maljasi!»</p> + + <p>Lasit kalahtivat kuin kumeasointuinen kello.</p> + + <p>»Tähän naiseen on siis pappi minut + tänään parittanut kirouksellaan», ajatteli + Boleslav ja antoi katseensa vaipua hänen silmiinsä. + Kuinka omituista, kuinka kummallista! Tämä nainen oli + tuleva osaksi hänen elämästään, oli + vanhus sanonut. Tämä nainen,—miksi juuri + tämä? »Onhan kirouskin jonkinlainen + vahvistus», ajatteli hän edelleen. »Jokin jota + ei ole olemassa eikä milloinkaan tule olemaan, on ja pysyy + sen varmistamana ja vahvistamana, kuin mikäkin pyhä + oikeus taivaan ja maailman edessä.»</p> + + <p>Ja niin risteilivät hänen ajatuksensa ahneesti sen + kielletyn alueen ympärillä, jonka + ylipääsemättömiin aitoihin itse papin sanat + olivat lyöneet aukkoja. Sitten hävettivät + häntä omat ajatuksensa. »Sinä olet + herra», toisti hän yksikseen, »hän on + palvelustyttö, vieläpä vain orjatar, ja silleen + täytyy sen jäädä.»</p> + + <p>Muuten oli selvää, että koston työhön + oli vielä tänään + ryhdyttävä.—</p> + + <p>Hän käski Reginan korjata ruuat pois ja tuoda toisen + pullon pöytään. Sitten nouti hän pulpetiltaan + kynän ja paperia ja osotti tytölle paikan, jossa + tämä oli istunut jouluaattoon saakka.</p> + + <p>Aran iloissaan painautui Regina istumaan, sillä hän + oli siitä pitäen saanut aina maatapanoonsa asti istua + eteisessä tulisijan ääressä.</p> + + <p>»Sinun on tehtävä minulle hieman selkoa, + Regina», alotti Boleslav. »Vastaa lyhyeen ja tarkasti + jokaiseen kysymykseeni.»</p> + + <p>Regina hätkähti silminnähtävästi. + »Kyllä, herra», kuiskasi hän.</p> + + <p>»Juo, se päästää kielesi + siteistään.» Regina totteli, mutta viini + näytti tällä kertaa vaikuttavan hänessä + pelkoa ja vastenmielisyyttä.</p> + + <p>»On kysymys sen yön seurauksista, jolloin veit + ranskalaiset Kissanportaan yli.—Oliko linnassa + ketään, joka tiesi tästä + retkestä?»</p> + + <p>»Ei, herra.»</p> + + <p>»Kenen kautta se sitten on tullut tunnetuksi?»</p> + + <p>»Minun kauttani luulen, herra», sammalsi + Regina.</p> + + <p>»Kenelle olet sen ilmaissut?»</p> + + <p>»Isälleni.»</p> + + <p>»Kuinka sen teit?»</p> + + <p>»Hän tuli tuontuostakin linnaan saadakseen minulta + rahaa; ja jollei minulla ollut mitään, nipisteli ja + löi hän minua.»</p> + + <p>»Miksi et huutanut apua?»</p> + + <p>»Olihan öinen aika, herra, ja armollinen herra + olisi häntä pieksättänyt, jos hänet + olisi tavattu.»</p> + + <p>»Hyvä, jatka.»</p> + + <p>»Ja niin tuli hän myös vähän + jälkeenpäin—retken jälkeen, + tarkotan—ja vaati kaikenlaista—minun piti + häneltä—armolliselta + herralta—kiristää rahaa tai salaa kopeloida + hänen taskujaan ja muuta sellaista.—Ja + päästäkseni kerta kaikkiaan hänestä + rauhaan, kävin hänelle hakemassa kukkaron, jonka + ranskalainen eversti oli minulle antanut. Kun hän näki + punertavan kullan välkkyvän kuutamossa, tuli hän + aivan kuin hulluksi—»</p> + + <p>Hän vaikeni.</p> + + <p>»No, eteenpäin!»</p> + + <p>»Täytyykö minun se sanoa, herra?»</p> + + <p>»Tietysti!»</p> + + <p>»Mutta onhan hän sentään isäni, + herra.»</p> + + <p>»Sinun on tehtävä, mitä + käsken.»</p> + + <p>Regina huokasi syvään ja jatkoi: »Ja silloin + kävi hän kurkkuuni kiinni ja huusi korvaani: Olet + surman oma, jollet heti paikalla tunnusta, mistä olet saanut + näin paljo kultaa... Ja kun olin jo aivan + tukehtumaisillani— —»</p> + + <p>Boleslav naurahti katkerasti itsekseen. Hänen oma + isänsä ja tytön isä—he + käyttivät molemmat samoja kunnioitettavia keinoja.</p> + + <p>Regina luuli herransa nauravan hänelle. »Hyvä + herra», jatkoi hän rukoilevasti herraansa katsahtaen, + »minähän olin silloin vielä niin + hirveän tuhma. Paria viikkoa myöhemmin, kun he minua + kuulustelivat, olisivat he saaneet minut huoletta kuristaa + eivätkä sittenkään olisi saaneet + mitään tietoonsa... Mutta, silloin, ja olihan hän + sentään isäni ...»</p> + + <p>»Hyvä, silloin siis kannoit kieliä koulusta. + Ja entäs sitten?»</p> + + <p>»Vielä samana yönä alkoi omaatuntoani + painaa, ja aamulla viedessäni armolliselle herralle + kahvia—sillä minun oli aina oltava hänen + lähettyvillään—tunnustin hänelle + kaiken.</p> + + <p>»Ja hän?»</p> + + <p>»Hän tuli liidunvalkoiseksi eikä sanonut + sanaakaan—mutta hän sieppasi pyssyn seinältä + ja tähtäsi sillä minua. Minä panin + käteni ristiin ja suljin silmäni; silloin kuulin kuinka + hän päästi kirouksen—ja sitten heitti pyssyn + olalleen ja syöksyi ulos. Ajattelin heti: nyt hän + tahtoo raivata isän pois tieltä!—Ja kun näin + hänen rientävän nostosillalle kaksi verikoiraansa + mukanaan, juoksin sukkelaan puiston läpi ja Kissanportaan + yli kylään, viedäkseni isälle sanan, + että hänen henkensä oli vaarassa. Jos hän + olisi ollut kotonaan, en häntä olisi voinut + enää pelastaa, mutta hän istuikin Merckelin luona + Mustassa Kotkassa. Siellä oli hän kaikki + hälyyttänyt jalkeille keskellä yötä ja + makasi sitten päissään kuin mikäkin elukka. + Mustasta Kotkasta ei hän mene häntä hakemaan, + aattelin itsekseni,—ja se olisi ollut liian + myöhäistäkin, sillä herra Merckel ja kaikki + tiesivät jo koko asian ja nostivat aika + häläkän minut nähtyään ja + kävivät minua ahdistelemaan ja aikoivat väkisin + panna minut puhumaan, mutta minä puraisin kieleeni, jotta + veri tuli, ja olin vaiti. Sitten päästivät he + minut valloilleni, mutta minä juoksin armollista herraa + vastaan ja heittäysin hänen jalkoihinsa ja sanoin: + Säästäkää hänet, se ei + hyödytä mitään, sillä maailma + tietää sen jo kuitenkin.—Silloin potkaisi + hän minua, niin että pyörtyneenä + lysähdin maahan, mutta isälle ei hän tehnyt + mitään... Ja sitten kahden viikon perästä + tuli santarmi minua noutamaan ja vei minut Mustaan Kotkaan. + Siellä istui viinihuoneessa viisi tai kuusi + ylhäistä vierasta herraa, tämä herra + maaneuvos heidän mukanaan, ja ovi sulettiin + jälestäni ja minua alettiin kuulustella... Mieluimmin + olisin ainoastaan itkenyt enkä tehnyt muuta + mitään, mutta sitten rohkaisin mieleni ja arvelin, + että isälläni oli tapana juoda enemmän kuin + janottikaan, ja hän kai oli nähnyt pahaa unta... Mutta + silloin näyttivät he minulle kukkaroa, jonka he olivat + ottaneet häneltä pois.—Ja silloin, herra, ... + silloin sanoin, että rahat olivat ... palkka, jonka sain, + kun annoin—» Hän vaikeni ja painoi + kätensä kasvoilleen, joille häpeä levitti + tumman punan...</p> + + <p>»Jatka», käski Boleslav, purren hampaansa + yhteen.</p> + + <p>»Eiväthän he minua uskoneet, herra, mutta he + kai huomasivat, etteivät saisi minulta totuutta selville, + sillä he eivät kyselleet enempää. Ja sitten + alkoivat he hiljaa neuvotella keskenään, mutta minulla + on hyvät korvat, minä kuulin kaiken... Oliko minut + pistettävä vankeuteen, jotta oppisin puhumaan, oliko + armollinen herrakin vangittava? Sellaisia he juttelivat. Ja sitte + tulivat toiset ja arvelivat, että piirille olisi + häpeäksi, jos kielikellot pääsisivät + sellaista soittamaan, ja koko Itä-Preussinkin kunnia + siitä kärsisi, ja kun sitä paitsi ei ollut sitovia + todistuksiakaan, oli täysi syy painaa asia hiljaisuudessa + unohtumaan—he mainitsivat sen jotenkin toisin, mutta sanat + olen unhottanut.»</p> + + <p>»Ja sitten päästivät he sinut + menemään?»</p> + + <p>»Niin. Herra Merckel sanoi, että minun oli + korjattava luuni, sillä minä saastutin + talon.»</p> + + <p>Syntyi äänettömyys. Sitten kulautti Boleslav + yhdellä siemauksella pari kolme lasia väkevää + viiniä ja sanoi: »Nyt paloyö!»</p> + + <p>Regina hypähti silloin tuoliltaan pystyyn ja tuijotti + häneen kauhistunein katsein.</p> + + <p>»Minun pitäisi ... tulipalosta?»</p> + + <p>»Niin paljo kuin siitä muistat.»</p> + + <p>»Ja minun pitäisi ... kaikki ... herra?»</p> + + <p>»Kaikki.»</p> + + <p>»Herra ... sitä en voi!» Kuten + hengenhädissään päästi hän + tämän huudahduksen suustaan.</p> + + <p>»Mitä se merkitsee?» Boleslav oli hänkin + ponnahtanut pystyyn ja mittaili häntä silmät + selällään.</p> + + <p>Regina pani kätensä ristiin rinnalleen: »Olen + teille aina—ollut kuuliainen, herra... En ole koskaan + mukissut eikä mikään ole ollut minusta liian + vaikeaa... Tahdon tehdä kaiken, mitä käskette, ja + jos sanotte: mene, anna itsesi kivittää, teen sen heti + paikalla... Mutta tätä yhtä älkää + vaatiko minulta, pyydän sitä sydämeni + pohjasta.»</p> + + <p>Vihastuneena ja kummissaan katsoi Boleslav tyttöön. + Hän oli niin tottunut tämän ehdottomaan + kuuliaisuuteen, ettei voinut käsittää + tätä yhtäkkiä leimahtanutta + vastustuskykyä... Hänen valtansa oli siis lopussa ... + se ei ollut rajaton, kuten hän oli luullut!—Eikö + tämä nainen ollut itse ruvennut hänen orjakseen? + Eikö hän ollut myynyt itseänsä ruumiineen ja + sieluineen hänelle ja hänen suvulleen, ja nyt hän + yhtäkkiä tahtoi pitää oman + päänsä?</p> + + <p>Veri syöksähti hänen + päähänsä. Hänen silmänsä + pullistuivat.</p> + + <p>»Sinun täytyy— — —sinun + täytyy heti paikalla!»</p> + + <p>Regina painautui seinää vasten. Hänen + silmänsä kiiluivat pimeästä Boleslavia kohden + kuin ahdistetun villikissan silmät.—»En tee + sitä», tenäsi hän.</p> + + <p>Boleslavissa heräsi perinnöllinen, raaka herruutensa + tunto. Viinikin vaikutti osaltaan. Hän hyökkäsi + tytön kimppuun ja tarttui hänen rintaansa.—</p> + + <p>Tytön nutun napit eivät kestäneet kovaa + tempausta, vaan lensivät irti. Hänen valkea povensa + aaltoili, ja Boleslavin katse ikäänkuin kietoutui + huntuun...</p> + + <p>»Onko minun hänet kuristettava vai häntä + suudeltava?» ajatteli Boleslav ja tavotti hänen + kaulaansa.</p> + + <p>Hengenhädissään tarrasi Regina vastaan. Kuten + rautapihdit puristuivat hänen kätensä Boleslavin + hartioihin... Täytyi koota kaikki voimansa + pitääkseen puoliaan näitä + jäntereitä vastaan.</p> + + <p>Ja nyt alkoi äänetön painiskelu. Se kesti monia + minuutteja eikä ottanut lainkaan loppuakseen... Se + näytti katkeralta, suorastaan epätoivoiselta, se + näytti ottelulta elämästä ja kuolemasta ja + muuttui sentään jälleen leikkisodaksi... + Kumpikaan taistelijoista ei enää tiennyt, mistä + taisteltiin. Boleslavin veristyneet silmät etsivät + Reginan silmiä. Reginan hiestynyt rinta puristui hänen + rintaansa vasten. Molempain hengitys suli yhteen. Lujasti + sylikkäin kietoutuneina hoippuivat he sinne tänne, + kunnes Boleslav vihdoin painoi tytön polvilleen... Mutta + tämä ei väsynyt, vaan koetti vetää + hänet luokseen maahan.</p> + + <p>Paikoillaan painiskellen katsoivat he ikäänkuin + unelmissaan tuokion toisiaan silmiin. Silloin kulki väristys + Reginan ruumiin lävitse, ja keskellä taistelua painoi + hän antautuvasti poskensa samaan käsivarteen, jota + vastaan hän taisteli.</p> + + <p>Boleslav näki sen—hän näki, kuinka toisen + silmät tuskaisesti hehkuen riippuivat hänen + silmissään, hän näki tytön kauniit, + villit kasvot kukoistavina edessään.</p> + + <p>»Olemmehan kirotut kuitenkin», välähti + hänen mielessään.</p> + + <p>Silloin kumartui hän huoahtaen alas tytön puoleen + ja—suuteli häntä suulle.</p> + + <p>Regina voihkasi ääneen, puristui Boleslaviin kiinni + ja puri hampaansa hänen huuliinsa. Sitten retkahti hän + hervotonna takaperin ja kaatui selälleen, niin että + takaraivo kolahti kovasti lattiaan.</p> + + <p>Aivan huumautuneena tuijotti Boleslav häneen maahan. + Tyttö makasi kuin kuollut. Ainoastaan kohoileva rinta ahmi + ilmaa. Boleslavin omista huulista kihosivat veripisarat. + Ajattelematta pyyhki hän niitä pois + kielellään,</p> + + <p>»Mitä nyt?»</p> + + <p>Ja mitä kauemmin hän tuijotti maassa makaavaan + naiseen, sitä korkeammalle kuohui tuskaisa pelko hänen + mielessään, nousten aivan mielettömyyden + rajoille. Hän pelkäsi, mitä oli tuleva.</p> + + <p>»Pois tästä talosta—pois, pois, + ennenkuin hän nousee», huusi ääni hänen + povessaan. Hän tempasi vaippansa seinältä, + käänsi karvalakkinsa reunukset alas ja + syöksähti talviyöhön, ikäänkuin + hurja ajo olisi hänen kintereillään.</p> + + <p>Hän ei voinut sitä paeta, hän laahasi sitä + mukanaan mihin menikin. Se riehui hänen rinnassaan, se + kuohui hänen veressään ja kohisi hänen + hermoissaan—tämä nuorten aistien hurja ajo.</p> + + <p>Hän kirmasi ympäri metsää. Pakkanen ei + häntä jäähdyttänyt, pimeys ei + häntä tyynnyttänyt.</p> + + <p>Oliko mitään pelastusta—mitään?</p> + + <p>Pappila johtui hänen mieleensä. Ivanauru purskahti + hänen huuliltaan.—Olihan Helena kauhusta väristen + väistynyt hänen tieltään, kun hän + vielä puhtain sydämin, puhtain mielin ja aistein oli + sinne astunut. Mitä Helena tekisikään + tänään, jos hän kirottuna ja syyllisyyden + painamana rohkenisi mennä hänen + läheisyyteensä?</p> + + <p>Ja kuitenkin—eikö pappilan tanhuvilla ollut + lähes vuosikymmenen ajan ollut kotipaikkansa kaikella, + mitä hänessä vielä oli hyvää, + valoisaa ja rauhallista? Oliko hänen luvatonta etsiä + näiltä valon tyyssijoilta pelastustaan, vaikkapa + sieltä olisi tuhat kertaa lähtöisin se kirous, + joka hänet oli peittänyt pimeyteen?</p> + + <p>Melkein vasten tahtoaan poikkesi hän kylään + vievälle tielle.</p> + + <p>Torninkello löi yksi. Viisi tuntia oli hän + harhaillut ympärinsä, ja aika oli tuntunut + hänestä yhtä monelta minuutilta.</p> + + <p>Kylä oli uupunut uneen, vain »Mustasta + Kotkasta» lankesi tummanpunertava kajastus valkealle + lumelle, jota himmeä kuu valaisi raukealla valollaan. + Reenraiteet välkkyivät kuin valkoiset nauhat, jotka + maata myöten venyivät etäisyyteen, ja + jääpuikot kirkonräystäästä + kuvastuivat hopeisena varjopiirustuksena tummalle + seinälle.</p> + + <p>Hän kulki kirkon ohitse pappilan puutarhaa kohden. + Hänen sydämensä hyppi niin, että se tuntui + aivan nousevan kurkkuun... Helenan päätyikkunasta + häämötti vielä valkea. Hän kapusi aidan + ylitse ja tarpoi syvässä lumessa puutarhamajan luo, + joka oli parinkymmenen askelen päässä talon + päätyseinästä. Hän asettui sen varjoon...</p> + + <p>Valkoinen uudin verhosi kokonaan valaistun neliön. + Palttinapintaan kuvastuivat luonnottomiksi vääristyneet + kukanlehtien ja varsien ja paperiviuhkioilla koristeltujen + kukkaruukkujen varjot.—Niiden valtakunnassa hallitsi + hän nyt siveänä ja hiljaisena kuin pyhä + neitsyt ruusutarhassaan.</p> + + <p>Ja jälleen ilmestyi hänen sielunsa silmien eteen + tuomiokirkon pyhimyskuva, jonka hän näki aina, milloin + kuvitteli mielessään lemmittyään. Saadapa + vain ainoaksikaan sekunniksi vajottaa katseensa hänen + katseeseensa, siten herättääkseen uuteen eloon + sen, minkä aika ja syyllisyys oli kuolettanut!</p> + + <p>Tytönvartalon kuvajainen pimitti tuokioksi valaistun + pinnan... Uutimen lievettä kohotettiin.</p> + + <p>Puoleksi poissa tajultaan ojensi Boleslav käsivartensa + häntä kohden.</p> + + <p>Nopeasti putosi uudin jälleen alas, ja kohta sammui + valo...</p> + + <p>Hengittämättä odotti Boleslav, eikö Helena + nyt vaarattomasta pimeydestä antaisi hänelle + mitään merkkiä. Mutta ei näkynyt + enää liikahdustakaan.</p> + + <p>»Mutta toivonhan aivan mielettömiä», + puhui hän itsekseen. »Nähtävästi ei + hän tuntenut minua lainkaan, huomasi vain miesolennon ja + ponnahti pelästyneenä takaisin. Parasta on laittautua + heti tieheni, muuten lähettää hän pian koko + talon luullun varkaan kintereille.»</p> + + <p>Ja niin läksi hän palausmatkalle. + Päästyään tielle ja taivaltaessaan + eteenpäin tunsi hän verensä melkoisesti + tyyntyneen. Jo pelkkä tietoisuus Helenan + läheisyydestä oli siis vaikuttanut rauhottavasti.</p> + + <p>»Mihin nyt?» Ulos maailmaan, mutta kotiin ei. Kun + hän vain ajattelikin maassa makaavaa naisolentoa, alkoi veri + uudelleen kiehua hänen suonissaan</p> + + <p>Hän oli hurmahenki, ja Boleslav vihasi + häntä.</p> + + <p>Tietämättä mihin aikoi poikkesi hän + sivupolulle, joka vei vajojen ja mökkien välitse + linnasaarelta poispäin ja päättyi aukeihin + peltoihin.—-Niiden takareunalta + häämöttivät metsät, + siintävänä juovana reunustaen valkeaa tasankoa. + Sinne veti jälleen hänen mielensä. Sinne + missä unelmattoman unen rauha vallitsi talvisessa + hiljaisuudessa.</p> + + <p>Hän alkoi taivaltaa polutonta peltoa, jolla levisi lumi + säännöllisinä harjoina ja loivanteina + rannattomiin, niin että näytti kuin virtailevan valon + meri aaltoilisi häntä vastaan. Kiristen murtui + jäätynyt kohva hänen jalkojensa alla, hän + upposi lumeen polviaan myöten, mutta hän ponnisteli + eteenpäin ikäänkuin uudelleen omia ajatuksiaan + paeten. Häntä tavallaan lohdutti tämä + ponnistus, joka oli niin tarkotukseton ja kiihdytti hänen + hengitystään.</p> + + <p>Hänen rintansa läähätti, hiki valui pitkin + hänen ruumistaan, kompastellen ja horjahdellen pyrki + hän eteenpäin. Siellä täällä oli + kohva kyllin vahva hänet kannattaakseen. Silloin tuntui kuin + hän olisi saanut siivet ja liitelisi yli maan, kunnes uusi + putous hänelle muistutti, kuinka raskaana ja matalana + hän taakkoineen ryömi maan pinnalla.</p> + + <p>Metsänreuna kohosi korkeampana ja tummempana hänen + edessään,—vielä satasen askelta ja hän + saavuttaisi määränsä. Silloin tukki + hänen tiensä jokin, joka nousi kuin pieni + töyräs hänen edessään ja ojentautui + viiden-, kuudenkymmenen askelen pituisena metsää + kohden. Mutta luontaiseksi töyrääksi oli se liian + säännöllinen ja jyrkkäreunainen. Sen + rinnalla, muutamain askelten päässä, oli toinen + samanlainen ja edelleen vasemmalla vielä kolmaskin. Ne ovat + varmaankin soraläjiä, ajatteli hän, joita + syksyllä on luotu vietäväksi pois lumen + sulettua.—Miksi kyläläiset eivät ottaisi + soraa hänen maaltaan? Eihän täällä ollut + ketään, joka heiltä olisi sen kieltänyt!</p> + + <p>Mutta mitä merkitsivät ristit tuolla—vasta nyt + huomasi hän ne, sillä ne oli peittänyt tumma + metsänreuna—ristit, jotka töyrästen + päissä kohosivat kammottavina ja uhkaavina yön + pimeyteen?</p> + + <p>Kolme luvultaan, jokaisella kummulla yksi— —</p> + + <p>Ne olivat karkeatekoisia, honkahirsistä kirveellä + veistettyjä ja näyttivät syvälle maahan + upotetuilta, sillä ne eivät liikahtaneetkaan hänen + niitä puistellessaan. Mitään kirjotusta ei + niissä näkynyt, ja jos olisi ollutkin, ei hän + olisi voinut sitä lukea.</p> + + <p>Arvotuksentapaisina, kuten unhotetun rikoksen muistomerkit, + seisoivat nämä karkeatekoiset kummitukset + tässä, ja kuunhohde hopeoi niiden harmaita + sälöpintoja.</p> + + <p>Silloin äkkiä putosivat suomukset hänen + silmistään. Ääneensä huudahtaen löi + hän kätensä kasvoilleen.—</p> + + <p>Nämä olivat heidän hautansa, heidän, jotka + kaatuivat vuonna seitsemän, tuona onnetonna + yönä.</p> + + <p>Täällä makasivat hänen isänsä + uhrit!</p> + + <p>Mikä onneton sattuma oli tuonut hänet tänne? Ja + eikö se näyttänyt enemmältä kuin + sattumalta? Olivathan häntä houkutelleet ja + vetäneet ikäänkuin tuhannet + näkymättömät käsivarret, niin että + hänen oli täytynyt, tietämättä miksi, + lähteä tälle mielettömälle taipaleelle, + niin että hän oli ponnistanut perille, + väsymyksestä vaipumaisillaan, lumen ja jään + halki.</p> + + <p>Oliko kohtalo tämän kaikista ruoskaniskuista + tuskallisimman säästänyt tähän + syvimmän nöyryytyksen hetkeen, jotta hänelle + oikein selviäisi, että hänen oli mahdoton + enää nousta, että hänen ilman pelastusta + täytyi hukkua häpeään ja epätoivoon?</p> + + <p>»Mutta hyvä on, että olen + täällä», puheli hän edelleen yksikseen. + »Siten voin ainakin tulla vakuutetuksi, ettei vanhus + kirotessaan tehnyt minulle mitään + vääryyttä. Ja mitä syntejä ei vielä + ole, saattaa tulla.»</p> + + <p>Hänen katseensa liukui pitkin lakeita kummunharjoja, + jotka hänen silmistään näyttivät + painautumistaan painautuvan hangen tasalle, niin ettei + niillä lopulta näyttänyt olevan + päätä ollenkaan... Kuinkahan monta mahtoi + levätä niiden alla? Jos heidät oli ladottu + vieretysten, on vähintäänkin sata kussakin + haudassa—kentiesi puolta enemmänkin.—Ja kaikki + kelpo sotureja, jotka ilolla olivat lähteneet sotaan + kuninkaan ja isänmaan puolesta, saadakseen + täällä kurjan kavalluksen uhreina surkean + lopun.</p> + + <p>Hän tarttui sylin ristiin ja painoi kasvonsa rosoiseen + runkoon, jonka sälöt raapivat hänen ihoaan.</p> + + <p>»Syytä häntä koko maailman + nähden», huusi ääni hänen povessaan, + »häntä ja Reginaa—ja tee sitten loppu + itsestäsi ja tytöstä.»</p> + + <p>Hänen katseensa suuntausi etäisyyteen ja etsi + taivaan rannalta linnan ääripiirteitä. + Mitään ei sieltä näkynyt, ainoastaan puiston + latvukset häämöttivät häntä vastaan + muodostaen mutkikkaan kaaren. Tuolla takalistolla, hieman sivuun + oikealle, täytyi Kissanportaan sijaita.</p> + + <p>Sieltä tyttö oli kulkenut ylitse, synkkä, + verenjanoinen joukko jälessään. Kuinka + kammottavasti olikaan kumeain, säännöllisten + marssiaskeleiden täytynyt kaikua hänen korviinsa! + Sitten yhä eteenpäin, syvälle metsän + sisään, aina raivatulle tieaukeamalle saakka, joka + suunnattomana puoliympyränä, yhdensuuntaisena + metsänreunan kanssa, vei tiheikön lävitse. Regina + ei ollut koskaan retkestään kertonut, ja + sentään Boleslav näki tarkkaan, kuinka kaikki oli + käynyt. Se oli kirkkaana ja selvänä hänen + edessään, kuin olisi hän itse ollut mukana.</p> + + <p>Hän ojensi kätensä ja piirsi taivaan rantaa + myöten vapisevalla sormellaan tien, jota hän oli + kulkenut.</p> + + <p>Ja sitten, kun hänet tarpeetonna oli päästetty + matkoihinsa, kun hän, syntirahat taskussaan, + yksinään palasi kotia kohden—kuinka laukausten + pamahdusten, rumpujen pärinän, + ruudinvälähdysten ja yllätettyjen + kuolinhuutojen—-kuinka täytyikään + tämän kaiken ajaa häntä sieltä + pois—hirveänä kostonhenkien parvena!</p> + + <p>Boleslav ei käsittänyt, kuinka tyttö oli voinut + elää edelleen, nämä äänet + korvissaan, nämä kuvat silmiensä edessä! + Ensimäinen nuoranpätkä, ensimäinen + vesisyvänne olisi hänelle täytynyt olla + tervetullut vapahdus.</p> + + <p>Mutta ei mitään tästä kaikesta. Tyttö + ei nähnyt mitään näkyjä, omatuntonsa ei + häntä ahdistanut, hän näytti tuskin tuntevan + syyllisyyttään.</p> + + <p>Sellaiset tunteet oli eläimellä tai + hurmahengellä!—Boleslav värisi. Tähän, + tähän ihmiseen oli hänen elämänsä + sidottu.—</p> + + <p>Ja tuskan valtaamana heittäytyi hän hautakummun + reunalta suinpäin lumeen, pani kätensä ristiin + rinnalleen ja sammalsi sekavia rukouksen sanoja, kyynelten + tulviessa hänen silmistään.</p> + + <p>Hänen vuoteensa kylmyys, joka viilsi hänen + kasvojaan, ajoi hänet pystyyn. Hän kiersi ympäri + hautarivin kykenemättömänä mitään + ajattelemaan. Hänestä tuntui, kuin olisi hän + takertunut vaskiseen verkkoon, jonka rihmat kietoutuivat yhä + ahtaammalle hänen ympärilleen.—</p> + + <p>»Taivaan herra», niin hän rukoili, + »älä kosta minulle isän syntejä. Anna + heidän levätä, näiden kuolleiden, + —minä en ole heitä murhannut. Anna ihmeen + tapahtua, anna minulle merkki, että tahdot minut pelastaa + kuolemansynnistä ja epätoivosta.» Hänen + silmänsä hapuilivat apua etsien + ympärinsä.</p> + + <p>Kylmänä ja tylynä hymyili hänelle kuun + valaisema taivas lyijynharmaassa hohteessaan. Mitään + merkkiä ei sieltä näkynyt, mitään + ihmettä ei tapahtunut.</p> + + <p>Boleslav nauroi. »Näyttäähän kuin + olisin mielipuoleksi tulemaisillaani», jupisi hän + itsekseen.</p> + + <p>Silloin tunsi hän äkillistä uupumusta. + Häntä huimasi. Hänen jalkansa + kieltäytyivät + tehtävästään.—Silloin kyyristyi + hän kuoppuraan, jonka oli ruumiinsa painolla tehnyt lumeen, + ja vaipui puolihorroksissa vilusta väristen + mielihauteihinsa.</p> + + <p>Kun hän vihdoin jäykistynein jäsenin kömpi + pystyyn, iloissaan, ettei ollut vaipunut uneen ja paleltunut, + hehkui jo punertava juova itäisellä taivaanrannalla. + Häntä värisytti samalla kuumasti ja kylmästi + kuten kuumeen alkaessa.</p> + + <p>Nyt oli paras palata kotiin. Mutta mistä hän sai + voimaa tehdä olemattomaksi sen, mitä tänä + yönä oli tapahtunut? Hän kosketteli + kielellään huuliaan. Haava, jonka tyttö oli + iskenyt suudelmallaan, poltti vielä.</p> + + <p>Eikä taivaasta ollut langennut mitään + merkkiä. Mitään ihmettä ei ollut tapahtunut. + Jäihän hänelle tosin aina kuolema, jonka syliin + voi paeta pahempaa.</p> + + <p>Kuolema! Kuin valonsäde pimeydessä välähti + tämä ajatus hänen mielessään, mutta + hänen aivonsa olivat liian väsyksissä, hänen + mielensä liian alakuloinen, jotta hän olisi voinut + pitää siitä kiinni. Se sammui kuten oli + syttynytkin.</p> + + <p>Omien askeltensa jälkiä myöten kulki hän + takaisin kylään.</p> + + <p>Siellä ei ollut vielä ketään + liikkeellä, mutta paikotellen nousi jo savu lakeisesta, ja + kanat kaakottivat orsillaan uutta aamua tervehtien.</p> + + <p>Laskeutuessaan polkua alas virralle, oli hän + näkevinään naisolennon varjon rientävän + nostosillalta häntä kohden. Regina kaiketikin oli + odotellut sillalla ja nyt tuli häntä vastaan. + Kelläpä kyläläisistä olisi + tähän aikaan vuorokaudesta ollut mitään + tekemistä nostosillan luona? Hänen sydämensä + alkoi sykkiä levottomammin. Nyt oli tulijakin hänet + huomannut. Kuului hiljainen, kimakka kirkaisu, ja seuraavassa + hengenvedossa oli olento kadonnut sivupolulle aitojen + suojaan.</p> + + <p>Boleslavilla ei ollut halua lähteä häntä + takaa ajamaan. Mahtoi olla jokin karjapiika, joka aamunkoitossa + oli noutanut vettä ja karttoi häntä + kohdata.—Nostosillalle astuessaan näki hän + kuitenkin äsken-sataneessa lumenhärmässä + jalanjälkiä, jotka veivät paalulle, mihin + kirjelaatikko oli kiinnitetty.</p> + + <p>Olisiko kylässä joku tuntenut tarvetta kirjottaa + hänelle öiseen aikaan? Ajatus oli naurettava mutta + kuitenkin sai se toivojen virran valahtamaan hänen sielunsa + lävitse.</p> + + <p>Hän sieppasi taskustaan pienen avaimen, joka + hänellä tavallisesti oli aina mukanaan.—Laatikko + aukeni—sieltä putosi kirje.</p> + + <p>Vapisevin käsin mursi hän sinetin. Helenan + allekirjotus!—Oliko Jumala kuullut hänen rukouksensa? + Tahtoiko hän lähettää hänelle voimaa ja + pelastusta?</p> + + <p>Ensimäinen aamunkajastus valaisi sen verran, että + hän saattoi lukea. Mutta kirjaimet vilisivät hänen + silmissään. Ainoastaan sieltä + täältä tarttui irrallinen + lause—yksinäinen sana hänen mieleensä. + »Odota— — —hetki, jolloin sinua + kutsun— — —ikävöiden— — + —nuoruuden aika— — + —onnellinen!»—</p> + + <p>Yhden asian hän sentään voi lukea + tästä kaikesta: merkki, jota hän oli rukoillut + kaatuneiden sotilasten haudoilla, oli langennut taivaasta! Ihme + oli tapahtunut!</p> + + <p>Uusi itseluottamus virtaili hänen suonissaan. Onni ei + ollut häntä vielä hyljännyt; hänen ei + tarvinnut vielä joutua epätoivoon. Helena, tuo puhdas + ja valoisa, hänen nuoruutensa hyvä hengetär, + luotti vielä hänen voimaansa ja uskollisuuteensa.</p> + + <p>Ja hän, Boleslav, hän ei totisesti ole saattava + lemmittynsä uskoa häpeään. Ennemmin tahtoi + hän kuolla kuin alentua häpeään ja + itsensä halveksimiseen.</p> + + <p>Ja kääntyen aamuruskoon päin, joka hulvasi + häntä kohden purppurahohdettaan, kohotti hän kaksi + sormea taivasta kohden ja puhui: »Jumala, joka olet ankara + ja vanhurskas tuomari ja kostat isäin pahat teot lapsille + kolmanteen ja neljänteen polveen, vannon sinulle, että + ennen päätän päiväni omin käsin, + ennenkuin annan pappisi kirouksen saada minut valtoihinsa. + Amen.»</p> + + <p>Sitten meni hän kotiinsa kuin raskaasta taakasta + vapautuneena.</p> + + <p>»Nyt on kummitus haihtunut», sanoi hän, + astuessaan eteiseen syvään henkeään + vetäen, mutta käsi vapisi vielä ovenripaan + tarttuessaan kuten kuumeessa.</p> + + <p>Nopealla, aralla katseella tähysteli hän ympäri + huonetta.</p> + + <p>Aamuruskon kajastuksessa näki hän Reginan istua + kyyröttävän vuoteessaan, kädet ristissä + polvien ympäri.—Hänen nuttunsa oli auki, + hänen tukkansa pörrötti hajallaan kasvoilla. Juuri + tuollaisena oli Boleslav hänet jättänyt eilen + illalla.</p> + + <p>Hän kohotti vitkalleen päätänsä ja + katsoi Boleslaviin haipuvalla katseella kuten unissaan.</p> + + <p>Boleslavia pelästytti tämä katse.</p> + + <p>»Etkö ole ruvennut nukkumaan?» kysyi hän + niin ankarasti kuin voi.</p> + + <p>Tyttö tuijotti häneen autuaassa lumouksessa, mutta + ei vastannut mitään.</p> + + <p>»Etkö kuule?» tiuskaisi Boleslav.</p> + + <p>Tyttö ei siitä säikähtänyt, + ainoastaan hiljainen väristys kulki kautta hänen + ruumiinsa, ikäänkuin tämän äänen + kuuleminen täyttäisi hänet + ihastuksella.—Sitten hymyili hän hieman ja kysyi: + »Mitä pitäisi minun kuulla, herra?»</p> + + <p>»Miksi et ole nukkunut»</p> + + <p>»Olen odottanut teitä, herra.»</p> + + <p>»En ole käskenyt.»</p> + + <p>»Ette ole sitä kieltänytkään, + herra.»</p> + + <p>Boleslav tarttui erään tuolin selustaan. + »Miksi pelkäät häntä vielä?» + kysyi hän itseltään. »Olethan vannonut, + sinulla ei ole enää mitään vaaraa!» + Sitten, päästäkseen tytöstä loitommalle, + käski hän tämän mennä kiehauttamaan + jotakin lämmintä.</p> + + <p>Regina nousi vitkaan ojennellen jäykistyneitä + jäseniään. Haaveellinen huolimattomuus näytti + pehmentäneen koko hänen olentonsa. Eilisestä + illasta oli hän kokonaan muuttunut. Reginan sulettua oven + jälkeensä tempasi Boleslav kirjeen taskustaan, + vakuuttaakseen itseään vielä kerran onnestaan.</p> + + <p>Hän luki:</p><span style="margin-left: 1em;">»Rakas + nuoruudenystäväni!</span><br> + + <p>Papalta kuulin, kuinka jalo ja viisas kuninkaamme on sinua + korkeasti kunnioittanut. Hän on nimittänyt sinut + kapteeniksi ja antanut sinulle ristin. Toivotan sinulle paljo + onnea ja iloitsen siitä sydämestäni. Mitä + muuta on tapahtunut, ei pappa tahtonut sanoa, mutta hän oli + hyvin kiihtynyt ja on sinusta puhunut hyvin suutuksissaan.— + —Ah, olisitpa ymmärtänyt saavuttaa hänen + suosionsa ja seurakunnan rakkauden! Minun ei silloin tarvitsisi + olla niin huolissani ja saisin sinua siellä + täällä nähdä ja puhutella.—Ah, + rakas Boleslav, rukoilen sinua hartaimmasti, älä koeta + enää milloinkaan tulla puutarhaan. Tunnethan papan... + Jos hän tietäisi! Ah, luulen, että hän + lopettaisi minut... Odota, rakas ystävä! Ken + uskollisesti odottaa loppuun saakka, hän on kunnian kruunun + saava, sanotaan pyhässä sanassa. Ole + kärsivällinen, kunnes lyö hetki, jolloin sinua + kutsun. Lähetän sinulle silloin sanan, ja varmasti + odotan sinua ikävöiden. Oi, ihana nuoruuden aika, mihin + on se joutunut. Kuinka onnellinen silloin + olinkaan!</p><span style="margin-left: 1em;">Sinun + Helenasi.</span><br> + + <p>Jälkikirjoitus: Älä tule uudestaan puutarhaan. + Neuvon sinulle toisen paikan. Ei vain puutarhaan.»</p> + + <p>Omituista. Mikä muutamia minuutteja takaperin oli + täyttänyt hänen sydämensä suurimmalla + riemulla, näytti hänestä nyt laimealta ja + värittömältä ja pudotti hänet kuin + pilvistä. Siihen oli varmaankin syypää + tämä villi nainen, jonka läheisyys hämmensi + hänen ymmärryksensä.</p> + + <p>Autuas mielipuolisuus näytti vallanneen tytön. Ja + kuinka hän hymyili! Kuinka hän tuijotti tyhjyyteen!</p> + + <p>Hän palasi. Hän liukui eteenpäin kuin + unissaan.</p> + + <p>»Regina.»</p> + + <p>Hän sulki tuokioksi silmänsä. »Mitä, + herra?»</p> + + <p>»Mikä sinun on tänään?»</p> + + <p>Hän pudisti hymyillen päätänsä. + »Ei mikään, herra.»</p> + + <p>Ja jälleen sama katse—unelmiin hukkunut, sulanut + onnen kyyneliin.</p> + + <p>Boleslavin rintaa ahdisti. Oli + ilmeistä—häntä pelotti.</p> + + <p>Silloin päätti hän olla tyttöä + enää näkemättä ja kuulematta, + elää ainoastaan työlleen.—Hän alkoi + penkoa papereita, järjesteli kaikki, mitä + tärkeimpiä asiakirjoja vielä oli + jälellä, valikoi, laittoi luetteloita ja kopioi. + Hänen mielestään tuntui kuin hänen + täytyisi olla kaikin puolin valmiina siltä varalta, + että äkkiä tapahtuisi jokin + onnettomuus.—</p> + + <p>Niin kului päivä, niin kului ilta.—Regina + kyyrötti loitolla huoneen pimeimmässä nurkassa + eikä liikahtanut paikaltaan. Boleslav ei uskaltanut + enää häneen vilaistakaan.</p> + + <p>Veri jyskytti hänen ohimoissaan, hänen + silmiensä edessä karkeloi kellertäviä + renkaita, hänen jäsenissään vavahtelivat + väsyneet hermot.</p> + + <p>Kellon lyötyä kymmenen nousi Regina, mutisi + »hyvää yötä» ja katosi + esirippunsa taakse. Boleslav ei vastannut eikä katsonut + hänen jälkeensä.</p> + + <p>Yhdentoista aikaan sammutti hän valon ja meni + vuoteeseensa hänkin.</p> + + <p>»Miksi sydämeni jyskyttää?» kysyi + hän itseltään. »Muista, mitä olet + vannonut.» Mutta aavistuksellinen onnettomuuden pelko, + jonka hän tunsi lähenevän kuin kummituksen, ei + jättänyt hänen sieluaan rauhaan. Hän nousi + vielä kerran ja hiipi paljain jaloin asekaapille, jota + nousevan kuun hohde himmeästi valaisi. Sieltä otti + hän esiin pistoolin, joka hyökkäysten varalta oli + aina ladattuna.</p> + + <p>Se oli ollut hänen turvansa monessa verisessä + ottelussa. Sen oli häntä tänään + suojeltava omaa itseään vastaan.</p> + + <p>Hän pani sen hana vireessä viereensä + yöpöydälle.</p> + + <p>»Jokohan nyt silmäsi sulkeutuvat?» kysyi + hän, painaen päänsä tyynyyn. Hänen + epäilyksensä oli aiheeton. Jo muutamain sekuntien + jälkeen tunsi hän, kuinka väsymys hiljaa herpaisi + hänen jäsenensä ja ajatuksensa.</p> + <hr style="width: 45%;"> + + <p>Kerrassaan kummallinen uni herätti hänet + syvästä unesta puolivalveille. Hän näki + pimeässä, joka häntä ympäröi, kaksi + hurjannäköistä silmää, jotka kiiluivat + häntä kohden kuten pantterikissan silmät. Ne + näyttivät olevan vain muutaman tuuman + päässä hänen kasvoistaan. Ne tuijottivat + häneen jäykän palavina, ikäänkuin + tahtoisivat hänet lumota ja hurmata.</p> + + <p>Hänen hengityksensä oli vähällä + pysähtyä, sillä toisen huounta virtaili + lämpimänä hänen ylitsensä.</p> + + <p>Ja tosiaan ei se ollut mikään uni. Hän oli + avannut silmänsä seposelälleen. Hänen + vuodepeitteensä oli kuunhohde aivan kuin liidunnut. Ja + silmät hehkuivat yhä edelleen kuluttavalla tulella + häntä kohden. Kasvojen piirteet selvisivät + näkyviin. Naisen valkopukuinen vartalo kumartui hänen + ylitsensä.</p> + + <p>Suloinen säikähdys värisytti hänen + ruumistaan.</p> + + <p>»Regina», jupisi hän.</p> + + <p>Silloin vaipui olento polvilleen hänen vuoteensa viereen + ja peitti kyynelin ja suudelmin hänen + kätensä.—Boleslavin valtasi hiljainen herpous. + Hän halusi silitellä mustaa tukkaa, joka irtoimena + valui tyynylle, mutta hänen kädellään ei + ollut voimaa vapautua Reginan käsistä.</p> + + <p>Silloin—»muista valaasi!» huusi + ääni hänen povessaan. Äkillinen kauhu + ponnahdutti hänet pystyyn.</p> + + <p>Vielä puolinukuksissaan tempoi hän irti + kätensä ja hapuili pistoolia.</p> + + <p>»Hän tai sinä!»</p> + + <p>Laukaus pamahti. Regina päästi tuskanparahduksen ja + vaipui otsalleen vuoteen reunaa vasten. Samassa kuului + vastakkaiselta seinältä sälinää ja + ryskettä. Isoäidin kuva oli pudonnut maahan.—</p> + + <p>Hämmentyneenä katseli hän ympärilleen, + vasta nyt heräten täysin tajulleen.</p> + + <p>»Oletko haavottunut?» kysyi hän, laskien + kätensä tytön päälaelle.</p> + + <p>»En—tiedä—herra!» Ja sitte + laahautui hän pitkin lattiaa omalle vuoteelleen.</p> + + <p>Boleslav pukeutui ja teki tulen. Kaikki tämä + näytti hänestä sekavalta unelta. + »Mitäs, jos hän nyt kuolee?» huusi + ääni hänen povessaan.—</p> + + <p>Vedettyään tytön vuodeverhon syrjään + näki hän tämän kyyristyneen perimäiseen + nurkkaan, pitäen vuodepeitettä hampaillaan koholla. + Peitteellä näkyi veripilkkuja.</p> + + <p>»Herran tähden—näytä + tänne—mihin sinuun on sattunut?»</p> + + <p>Regina päästi peitteen vaipumaan rinnoilleen ja + näytti hänelle paljaan olkapäänsä. Veri + vuoti siitä virtanaan.—-</p> + + <p>Mutta jo ensi silmäys riitti haavoihin perehtyneelle + Boleslaville osottamaan, ettei haava ollut kuin pieni naarmu, + joka muutamissa päivissä paranisi + itsestään.</p> + + <p>»Luojan kiitos, Luojan kiitos!»</p> + + <p>Regina tuijotti häneen suurin, sieluttomin silmin.</p> + + <p>»Se ei ole mitään», sammalsi Boleslav, + »naarmu vain—ei muuta!»</p> + + <p>Regina ei näyttänyt häntä lainkaan + kuulevan.</p> + + <p>»Malta mielesi, ihminen! Ei katse, ei sanakaan saa + ilmaista tytölle, millainen on mielentilasi.»</p> + + <p>Näin ajatellen palasi Boleslav takaisin ja laski + kynttilän pöydälle melkein hervoksiin asti + väsyneistä sormistaan.</p> + + <p>Mitä nyt? Mihin nyt? Tänne jääminen + merkitsi perikatoa.</p> + + <p>Sentähden pois, pois vielä tänä + hetkenä!</p> + + <p>Pois, kunnes voit rakentaa ihmisistä muurin, joka sinut + ja hänet erottaa iäksi!</p> + + <p>Ja tolkuttoman kiireesti alkoi hän haalia kokoon + papereita, jotka paljastivat isän syyllisyyden, + ikäänkuin ne olisivat kalleinta, mitä hän + omisti.</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="XV" id="XV"></a> + + <h2>XV.</h2><br> + + <p>Enemmän kuin kolme kuukautta oli kulunut siitä, kun + Boleslav oli lähtenyt isiensä perintötilalta.</p> + + <p>Sillaikaa oli tullut kevät. Nuoressa nurmikossa kukkivat + maahumalat ja vuokot, ojissa rehottivat matarat ja nokkoset, ja + puista satoi tuulen vähänkin + hengähtäessä lakastuvia kukkaskissoja.</p> + + <p>Pelloilla vetelivät aurat kiiltävän mustia + vakoja levähtäneeseen maaperään, ja + siemeniä kylvettiin jo multaan itämään.</p> + + <p>Tämä oli pitkiin aikoihin ensimäinen vuosi, + joka oli alkanut rauhallisesti ja jonka saattoi toivoa + rauhallisesti loppuvankin. Europan hirmuhenki oli voitettu; kuten + Prometheus oli hänet kahlittu kolkkoon, meren huuhtelemaan + kallioon.—Miekka sai nyt ruostua, sahra ja äes + pääsivät jälleen vanhoihin oikeuksiinsa.</p> + + <p>Mitä kaukana Välimeren rannoilla oli tapahtunut + maaliskuussa, siitä ei vielä aavistettu + mitään täällä hiljaisissa maaseudun + kaupungeissa ja yksinäisissä nummikylissä, ei + aavistettu mitään pahasti häiritystä + katrillista metternichiläisissä tanssiaisissa, ei + itsevaltiasten suuttumuksesta eikä ylhäisten herrojen + kauhusta, ei mitään karanneen kapinoitsijan + julistamisesta valtiokiroukseen eikä varustuksista ja + sotahuudoista.</p> + + <p>Leivoset livertelivat kutsuen iloiseen työhön + pelloille, ja maa avasi ikävöiden sylinsä + ottaaksen vastaan kauan kaivatun siemenen.</p> + <hr style="width: 45%;"> + + <p>Huhtikuun lopulla nähtiin eräänä + päivänä omituisen joukon vaeltavan maantietä, + joka idästäpäin vei Wartensteinin piirikaupunkiin. + Kummastusta tuo matkue herätti kaikilla seuduilla, joiden + läpi se kulki.—</p> + + <p>Siitä ei päästy yksimielisyyteen, olivatko + matkalaiset sotilaita vai työmiehiä. Enimmät + olivat asestettuja, mutta pyssyn vieressä oli lapio + heidän selässään, ja punaruutuisista + repuista, jotka he olivat nuorilla sitoneet poikittain + selkäänsä, pilkisteli sieroja ja viikatteen + teriä.</p> + + <p>Kymmenen tai kaksitoista miestä kulki ratsain, ja + ikäänkuin kuormastona tuli perästä jono + rattaita, jotka olivat kukkuroilleen täytetyt pullottavilla + viljasäkeillä ja kaikenlaatuisilla + työkaluilla.</p> + + <p>Joukossa mahtoi olla noin puolentoistasataa + päätä ja marssi se miltei sotilaallisessa + järjestyksessä. Jonossa oli yksistään nuoria + miehiä, enimmäkseen pellavatukkaisia ja rotevia + vartaloltaan, kasvot leveät ja jyrkän kulmikkaat, + eivät ollenkaan saksalaista mallia. Mutta eivät he + puolalaistenkaan näköisiä olleet. He puhuivat + kieltä, jota niillä tienoin ei kuunaan ollut kuultu, ja + lauloivat lauluja, joita kukaan ei voinut oppia + laulamaan.—Mutta komento, jota he tottelivat, oli + sentään saksalainen, ja saksalainen oli kurikin, joka + suoristi heidän rivinsä ja antoi heidän + liikkeilleen ryhtiä ja vakavuutta.</p> + + <p>Kulkueen etupäässä ratsasti mies, jonka + eleitä he seurasivat huolella ja rakkaudella ja jonka + lyhyet, vaikkakin siltä ystävälliset käskyt + he täyttivät iloisen lapsellisella innolla.</p> + + <p>Hän oli Boleslav, joka tämän sotajoukon kera + oli tulossa hänelle kuuluvaa valtakuntaa takaisin + vallottamaan.</p> + + <p>Kaukaa Itä-Liettuasta, maakunnan + äärimäiseltä kulmalta, missä ei + Schrandenista oltu milloinkaan kuultu hyvää eikä + pahaa, oli hän tämän joukkonsa pestannut. + Sieltä, missä hän viisivuotisen oleskelunsa aikana + oli tutustunut kansan kieleen ja luonteeseen, oli hän + valinnut raatajikseen ainoastaan sellaisia miehiä, jotka + olivat olleet sodassa ja tottuneet sotilaalliseen kuriin, mutta + siitä huolimatta oppineet saksaa liian vähän, + jotta heitä voisi schrandenilaisten pahat kielet + myrkyttää.</p> + + <p>Siten saattoi hän toivoa, ettei hänen kohtalonsa + tulisi samanlaiseksi kuin isän, jonka luona ei pysynyt + ainoakaan renki eikä päiväpalkkalainen. Jos + schrandenilaiset uskaltaisivat käydä tappeluun + näitä vastaan, kuten kerran puolalaisia, joita isä + äärimäisessä hädässään + oli kutsunut työhönsä, silloin heidät + kyllä lähetettäisiin verissä päin + kotiinsa.</p> + + <p>Ylpeällä luottamuksella katseli hän + tulevaisuuteen.</p> + + <p>Hän olisi mielellään palannut jo aikaisemmin; + mutta ryhtyäkseen teettämään työtä + suuressa kaavassa, kuten oli tarvis, täytyi hänen + odottaa aikaa, jolloin saisi isotätinsä perinnön + käsiinsä ja siten tarpeelliset varat + käytettäväkseen.</p> + + <p>Vaikeita aikoja oli hän elänyt sen tammikuun + yön jälkeen, jolloin hän verensä pakotusta + paeten oli rientänyt lumista tietä kuutamossa loistavaa + etäisyyttä kohden, onnettoman naisen huutojen kaikuessa + korviinsa. Ei ollut Regina saattanut käsittää, + mikä hänen herraansa oli mennyt.</p> + + <p>Viipyi kauan, ennenkuin hän näistä huudoista + vapautui ja ennenkuin tuskallisesti rukoileva katse, joka + häntä seurasi mihin hän liikkuikin, alkoi + häipyä hänen mielestään.</p> + + <p>Königsbergissä, johon hän oli + kääntynyt, aikoi hän rohkealla + itsesyytöksellä vaatia viranomaisilta itselleen + oikeutta, joka häneltä ja hänen suvultaan oli + tähän asti evätty.—Tosin häneltä + ei sulettu ovia, kuten kerran hänen + isältään—risti hänen rinnassaan avasi + ne hänelle—, mutta kohtelias olkapäiden kohautus, + jolla hänelle luvattiin katsoa, mitä oli + tehtävissä, ja kylmä viittaus oikeudellisiin + muodollisuuksiin, joita oli noudatettava, opetti hänelle + pian, että intohimoinen itseuhrautuminen, jota hän oli + aikonut, sai täällä varsin vähän + aikaan.—Isänsä kirjevaihdon, jonka hän oli + vapaaehtoisesti aikonut luovuttaa viranomaisille, jotta sekavaan + pimeyteen leviäisi valoa, pani hän jälleen kasaan + säästäkseen sen soveliaampiin + tilaisuuksiin.—Sitä paitsi oli paljon hävitetty, + joka olisi vaikuttanut lieventävästi. Vaaka oli + joutunut pois tasapainostaan, ja vaikka hänelle olikin + sallittua raivota omaa itseään vastaan, niin isän + muisto vaati sääliväisyyttä.</p> + + <p>Kaikesta huolimatta alkoivat nämä kosketukset + ulkomaailman kanssa, kosketukset, jotka vaikuttivat niin + omituisen jäähdyttävästi ja raitistavasti + häneen, vähitellen hälventää kuumeista + kiihkeyttä hänen mielestään. Hän + näki nyt seisovansa asiain syiden eikä enää + kirousten edessä, sanojen eikä enää + ryhmysauvojen vastassa. Tämä teki hänelle + hyvää ja rauhotti häntä. Hän laitteli + suunnitelmia ja varustautui huolellisesti siihen, mitä + tulevaisuus häneltä vaati.—</p> + + <p>Samalla häipyi lumous, jolla metsistynyt + palvelustyttö oli häntä pitänyt pauloissaan. + Jokainen ihminen, jonka hän kohtasi, jokainen ajatus, joka + heräsi hänen mielessään, tempasi hänet + yhä kauemmaksi tytöstä. Katumus, että + hän oli kohdellut tätä raa'asti ja + säälimättömästä, vaikeni + vähitellen, ja se teho, jolla Regina oli monet kuukaudet + häneen vaikuttanut, alkoi hänestä tuntua + käsittämättömältä.—</p> + + <p>Mutta toisinaan, kun hän + hämärähetkinä istui yksikseen huoneessaan + ravintolassa, näki hän jälleen tytön silmien + hehkuvan, ja häntä värisytti, ikäänkuin + tyttö olisi hänen läheisyydessään. Oli + kuin silloin alkaisi uudestaan polttaa arpea, joka uurtautui + hänen alahuulensa poikki ikäänkuin tuon suudelman + polttomerkkinä, ainoan suudelman, jonka nainen oli konsanaan + painanut hänen huulilleen, sillä hänen ujo, + synkkä ulkonäkönsä oli iät kaiket + pitänyt naiset hänestä loitolla.</p> + + <p>Silloin tuntui hänestä, kuin hetki, jolloin + heidän huulensa olivat yhtyneet, olisi sulkenut + itseensä koko hänen elämänsä onnen. + Tämä kuitenkin oli vain joutilaan mielen lumeita, ja + lampunvalo ja työ hälvensi ne hetikohta.</p> + + <p>Rauhottaakseen tyttöä poistumisensa + johdosta—pakonsa, olisi hän voinut sanoa—oli + Boleslav tälle kirjottanut muutaman kerran, pyytänyt + vastausta ja luvannut pian palata.</p> + + <p>Kerran oli Reginaltakin saapunut tietoja, tyyni, vakava kirje, + joka oli kirjotettu voimakkain kynänvedoin ja jokseenkin + virheettömällä kielellä.—Vanhan + kirkkoherran koulutus ei monivuotisen orjuudenkaan aikana ollut + mennyt hukkaan.—</p> + + <p>Kotiseutuaan lähetessään veti hän nyt + kirjelipun taskustaan ja luki vielä kerran sanat, jotka + hän—vastoin tahtoaan—osasi ulkoa + ennestään.</p><span style= + "margin-left: 1em;">»Rakas herrani!</span><br> + + <p>Älkää olko huolissanne minun tähteni. + Minulle ei tee kukaan mitään. Kylässä + eivät tiedä lainkaan, että olette poissa. He + pelkäävät sudenrautojakin, sillä eihän + heille ole kukaan sanonut, että ne ovat poissa. Varmuuden + vuoksi katson joka ilta, että pistoolit ja pyssyt ovat + kunnossa, jottei mitään puuttuisi jos he tulisivat. + Mutta he eivät tule. Haavaa en enää muistakaan. + Bockeldorfin kauppias antoi minulle englantilaista laastaria, ja + kun laastarilappu putosi pois, oli haava terve. + Jäidenlähtö ja tulva on nyt ohitse, Luojan kiitos. + Muutamia päiviä sain nähdä + nälkää, sillä vettä oli Liekowan + niityllä niin korkealta, että oli mahdoton kaalata + ylitse. Ja herra Merckelin luo en olisi mennyt, vaikka olisin + nyykistynyt siihen paikkaan. Ah, rakas herra, olen hyvin iloinen, + kun aiotte pian palata. Sillä en enää tiedä + lainkaan, miksi elän, kun en enää saa teitä + palvella. Seison Kissanportaalla niin usein kuin voin ja odotan + teitä, jotta voisin laudat työntää + paikoilleen ja pääsisitte ylitse. Pyydän, ettette + tulisi yöllä ettekä tiistaiaamuna ennen + seitsemää, sillä silloin olen taipaleella + Bockeldorfiin. Ja lumi on jo kaikki sulanut. Ja nurmi alkaa jo + vihertää. Ja eilen kuulin jo visertävän + pääskysten, joilla on pesänsä + räystäskourussa. Mutta nähnyt en niitä ole + vielä. Monta kertaa tuntuu sydämeni salpaantuvan ja + päätäni pyörryttää, ja minä + syön vain vähän. Luulen sen tulevan siitä, + etten voi sietää yksinäisyyttä. Mutta + enpä tiedä, miksi teille kerron tätä kaikkea. + Kai siksi, että olette aina ollut niin hyvä minulle. Ja + kaipaan teitä kovasti, koska aina olette ollut minulle niin + hyvä, ja piirrän</p><span style= + "margin-left: 1em;">uskollisimmalla + nöyryydellä</span><br> + <span style="margin-left: 4em;">Regina + Hackelberg».</span><br> + + <p>Tämä kirje oli Boleslavin täyttänyt ilolla + ja tyytyväisyydellä; sillä vaikka se yhdeltä + puolen todisti, että tyttö + ymmärtäväisesti mukautui olosuhteihinsa ja + että hänestä oli tarpeetonta huolehtia, osotti se + toiselta puolen, että hän pysyi puhtaimmasti + uskollisena herralleen ja kuului hänelle koko + sieluineen.—Niin iloinen kuin Boleslav olikin vapauduttuaan + myrkystä, jota tyttö oli valanut hänen + mieleensä, ilahdutti häntä kuitenkin varmuus + tästä alttiudesta.</p> + + <p>Hänen uskonsa Helenan siunaukselliseen + lähetystehtävään oli sillävälin + saanut uutta ravintoa. Helenan kirjehän hänet oli + suurimman vaaran hetkenä pelastanut, ja hän kantoi + sitä kuin mitäkin taikaesinettä povellaan, vaikkei + sitä lukenutkaan niin mielellään kuin Reginan + kirjettä.</p> + + <p>Kohta kun hän oli saapunut pääkaupunkiin, oli + ikävä ajanut hänet tuomiokirkkoon, jonka + alttariholvissa kuva seisoi. Mutta hän pettyi pahasti + toiveissaan. Pyhä neitsyt liljojen ja ruusujen keskellä + oli suorastaan naurettava. Se seisoi siellä kuin + mantelitaikinasta leivottuna, ja kukat sen ympärillä + kohottivat päänsä niin siveästi ja + nenäkkäästi kuin aikoisivat tehdä jonkin ylen + tyhmän kysymyksen.</p> + + <p>Ja tätä kuvaa oli hän vuosikausia + säilyttänyt mielessään lemmittynsä + kasvojen sijasta! Oli jo aika Helenan astua + näyttämölle omassa persoonassaan muuten oli + lähellä vaara, että hän alkoi rakastaa + pelkkää haavekuvaa.</p> + + <p>Kuinka tuoreena, uhkuvan rakastettavana seisoi nyt, kun + hän oli kotiin saapumaisillaan, hänen sielunsa silmien + edessä odottava palvelustyttö, ikäänkuin + jälleennäkemisen ilo koskisi häntä, + häntä yksistään!—</p> + + <p>Oli päivänpaisteinen aamuhetki.</p> + + <p>Eräässä kirkonkylässä + lähellä Wartensteiniä oli hän + levähtänyt viimeksi joukkoineen; sillä itse + piirikaupungin aikoi hän sivuuttaa kiireimmittäin, + välttääkseen kiusallista huomiota. Sieltä oli + vielä kolme ja neljäsosa peninkulmaa + kotikylään, jonne hän vielä toivoi + ehtivänsä illalliselle, sillä hänen reippaat + poikansa olivat tottuneet pikamarsseihin.</p> + + <p>Wartensteinin kahdesta tornista löivät kellot + kahdeksan, kun hän marssi sammaltuneesta kaupunginportista + sisään. Hän saattoi toivoa aikaisena + aamuhetkenä pääsevänsä tiehensä + ilman että häntä kysymyksillä + rasitettiin.</p> + + <p>Mutta hän ei aavistanutkaan yllätystä, joka + häntä odotti. Vartiat, sen sijaan, että olisivat + hänet pysähdyttäneet, ja vaatineet tullimaksua, + huusivat torninikkunoihin: »Soittakaa kelloja, soittakaa + kelloja! Ensimäiset ovat jo + täällä!»</p> + + <p>Sitten ojensi hän tervehtien pistimensä, + kirkonkellojen ilmottaessa Wartensteinin asukkaille Boleslavin + saapumisen.</p> + + <p>»Mitähän tämä merkinnee?» + kysyi hän itsekseen päätään pudistellen, + ja hänen kummastuksensa kasvoi, kun hän edelleen + ratsastaessaan näki kadut täytenään + kiihtyneitä ihmisiä, miehiä ja naisia, jotka + liehuttivat nenäliinojaan ja hattujaan ja kohottivat + hänelle kaikuvia hurraahuutoja.</p> + + <p>Liettualaisista, jotka voittokulussaan olivat tottuneet + sellaisiin vastaanottoihin, lankesi tällainen vastaanotto + luonnostaan ja he vastasivat täyttä kurkkua.</p> + + <p>Boleslavista oli selvää, että tässä + oli tapahtunut väärinkäsitys, joka piammiten + selviäisi itsestään.</p> + + <p>Hänen ratsastaessaan torille, joka oli ihmisiä + täynnä tungokseen asti, astui häntä vastaan + maaneuvos juhlapuvussaan, pormestarin ja kaupungin viranomaisten + saattamana. Hänen leijonanharjansa liehui aamutuulessa. + Hän painoi valkoisen solmukätensä rinnalleen ja + rykäisi valmistautuen puhumaan.</p> + + <p>Tunnettuaan Boleslavin, joka oli reippaasti + hypähtänyt maahan ratsultaan, ponnahti hän + hämmästyneenä takaperin; siitä huolimatta + alkoi hän: »Onnittelen teitä, vapaaherra von + Schranden, että olette ensimäinen + rientäessänne tänne joukkoinenne— + —»</p> + + <p>»Pysähtykää, herra maaneuvos», + keskeytti hänet Boleslav. »Tässä täytyy + olla erehdys. Nämä miehet ovat työmiehiä, + joita olen Liettuasta pestannut maatilalleni. Olen matkalla + Schrandeniin.»</p> + + <p>Kaupunginisien jono myhäili salavihkaan. Heille oli + mieliin, kun maaneuvos teki itsensä naurettavaksi, ja + tällaisessa tapauksessa pitivät oman hullunkurisen + osansakin mielellään hyvänään.</p> + + <p>»Ettekö vielä tiedä siitä?» + kysyi hän koettaen niellä harmiaan.</p> + + <p>»Tulen Preussin äärimäiseltä + nurkalta, herra maaneuvos.»</p> + + <p>»Ettekö ole kuullut, että Napoleon on paennut + Elbasta ja että kuningas on uudelleen kutsunut Preussin + kansan aseihin?»</p> + + <p>Boleslav tunsi pelästyksen ja ilon sekaisen + tunteenpuuskan sydämessään.</p> + + <p>Niin oli siis maailmanhistoria jälleen ottanut hänen + pienen kohtalonsa hartioilleen ja kantoi sitä + epätietoisuutta kohden. Hänen suunnitelmansa olivat + lennähtäneet hajalle, työ, jolle hän oli + elämänsä pyhittänyt, oli päättynyt + tuskin vielä alettuaankaan.</p> + + <p>Mutta pois kaikki huolet ja valitukset! Isänmaa kutsuu! + Isänmaa kutsuu!</p> + + <p>»Kiitän teitä, herra maaneuvos», sanoi + hän koettaen hillitä levottomasti sykkivää + sydäntään, »siitä kunnianosotuksesta, + jonka olitte aikonut minulle ja schrandenilaisille. Tahdomme + osottaa sen ansaitsevamme ja olla neljänkolmatta tunnin + kuluessa paikalla.»</p> + + <p>Maaneuvos ojensi hänellä kätensä. Hän + astui askelen takaperin, ja oli maksamaisillaan kolminkertaisesti + häväistyksen, jonka kerran oli kärsinyt + maaneuvokselta.</p> + + <p>Sitten malttoi hän mielensä. Isänmaa kutsuu! + sanoi ääni hänen povessaan. Mitä + merkitsevät sinun pienet vihasi ja + myötätunteesi!—Ja hän tarttui + solmukäteen, joka jo loukkautuneena vetäytyi takaisin, + ja pudisti sitä lujasti.</p> + + <p>Sitten sai hän lähempiä tietoja. Eilen illalla + oli kuninkaan kehotus saapunut Wartensteiniin. Koko yön + olivat viranomaiset työskennelleet valmistaen + määräyksiä paikallisille esimiehille, ja + määräykset olivat viivyttelemättä + lähetettävät ratsastavain lähettiläiden + mukana.</p> + + <p>»Myöskin Schrandeniin?» kysyi Boleslav.</p> + + <p>»Tietysti».</p> + + <p>»Saanko liittää mukaan sotilaallisen + määräyksen?»</p> + + <p>»Jos haluatte.»</p> + + <p>Hän repäisi lehden muistikirjastaan ja + pyöräytti siihen seuraavat rivit:</p> + + <p>»Viiden aikaan iltapäivällä saapukoot + asevelvolliset miehet matkakapineineen ja varustuksineen + tarkastukseen kirkkomäelle. Lähdön hetki + ilmotetaan sitten.</p> + + <p>von Schranden, nostoväen kapteeni. Paikkakunnan + esimiehelle.»</p> + + <p>»Ja kuinkahan Reginan käy?» huusi + muistuttavasti ääni hänen povessaan.</p> + + <p>Mutta hän ei tahtonut sitä kuulla. Hän oli + aivan kuin huumautunut. Toiminnan kuume oli hänet + vallannut.</p> + + <p>Ensin kutsui hän miehensä kokoon, selitti heille, + että heidän palveluksensa oli lopussa ja että + heidän oli kiireimmittäin palattava kunkin + kotiseudulleen, liittyäkseen siellä + joukkoihinsa.—Hän maksoi heille palkkansa ja + kättä puristaen toivotti onnea ja siunausta.</p> + + <p>Reippaat nuoret miehet, jotka häneen olivat jo ehtineet + kiintyä täydestä sydämestään, + suutelivat hänen vaatteidensa liepeitä ja erosivat + kyynelsilmin. Sitten hommasi hän korjuuseen rattaat, joiden + kuormat eivät suinkaan edustaneet + väheksyttäviä pääomia, teki sopimukset + siemenjyvien ja elintarpeiden kaupoista ja jätti hevoset + remonttikomissionin käytettäviksi.</p> + + <p>Ainoastaan yhden, sen, jolla hän ratsasti, jätti + hän omiksi tarpeikseen.</p> + + <p>Oli jo puoli kolmen aika iltapäivällä, kun + hän oli toimensa suorittanut ja saattoi lähteä + kotitaipaleelle. Erään räätälin + ikkunassa oli hän nähnyt riippuvan väliaikaisen + univormun, joka lukuunottamatta nostoväen upseerin pukuun + kuuluvaa loistoa, oli määräysten mukainen, ja + koska se sopi hänelle ja sen kaulus pian oli vaihdettu + uuteen punaiseen kaulukseen, oli hän sen ostanut ilman + pitempiä epäröimisiä.</p> + + <p>Niin saattoi hän välttävässä asussa + astua schrandenilaistensa eteen, jotka nyt olivat joutuneet + hänen käsiinsä toisin tavoin kuin hän oli + aavistanut.— —</p> + <hr style="width: 45%;"> + + <p>Samaan aikaan, kun Boleslav ratsasti kotiseutuaan kohden, + asteli »Mustan Kotkan» perähuoneessa luutnantti + Merckel tuimimmasti tuohtuneena edestakaisin.</p> + + <p>»Ja sitä en tee—enkä alistu moisen + lurjuksen käskettäväksi», huusi hän + isälleen, joka oli häntä viihdyttääkseen + tuonut pöytään talon parasta viiniä—se + oli vielä koko hapanta sekin— -eikä väsynyt + täyttäessään lasia lasin perästä + raivoavalle pojalleen.</p> + + <p>»Felix hyvä», pyysi hän mielistellen, + »ole nyt järkevä—kun kerran kuningas on + niin määrännyt ja esivalta niin + vaatii—»</p> + + <p>»Mutta entä jos kunnia vaatii päivastoin, + isä?» huusi poika viiksiään kierrellen. + »Olen upseeri, isä—minulla on kunniantuntoa + rinnassani—ja kunniantuntoni sanoo minulle: kuole + mieluummin, anna ennen ampua kuula rintaasi, ennenkuin sallit + isänmaan kavaltajan pojan olla + päällikkönäsi.»</p> + + <p>»Mutta kun kuningas»—toisti vanhus + epätoivoissaan.</p> + + <p>»Kuningaspahan siitä paljokin tietää! + Hänet on sokaistu, petetty, pimitetty. Mutta minä, + minä tahdon avata hänen silmänsä, tahdon + hänelle huutaa: majesteetti, täällä on + kolmekymmentä urhoollista sotilasta ja yksi + kunnianherkkä upseeri, jotka tahtovat + ennemmin—»</p> + + <p>»Juo, Felix hyvä», pyysi vanhus ja pyyhki + tuskanhikeä otsaltaan. »Tämä viini maksaa + itselleni taalarin pullo. Sellaista et löydä muualta + koko maailmasta.»</p> + + <p>»Piru vieköön liemesi!» huusi poika ja + löi pulloa miekkansa tupella. »Kunniaani en myy + mistään Juudaksen hinnasta! Kunniani ei salli tukkia + suutaan! Kunniani vaatii, että repäisen sydämen + sen kirotun koiran rinnasta! Ja sen minä + teen.—Tämä isänmaamme häväistys on + kerrankin juuritettava pois. Tämä ruttopaise on + leikattava ja tulella poltettava pois preussilaisen upseeriston + ruumiista! Minä teen sen! Niin totta kuin olen urhoollinen + sotilas! Niin totta kuin kunniani tähden tahdon + kuollakin!—Hyvästi näkemiin, isä! Minun on + vielä mentävä sanomaan jäähyväiset + lemmitylleni!»</p> + + <p>Ja suipistaen huulensa vihellykseen, marssi puolijuopunut + sankari pellolle, kolkutellen säännölliseen + tahtiin miekkansa kärjellä lattiaa.——</p> + + <p>Ratsastaessaan kohta neljän jälkeen kylään + näki Boleslav tien akkoja ja ukkoja + täytenään, jotka äänettöminä + ja arkoina kuten paha omatunto väistyivät hevosen + kavioiden tieltä ja sitten juoksivat hänen + perästään. Hän kopeloi pistoolejaan ja + vetäisi miekkansa höllemmälle huotrastaan, + sillä hän aavisti ottelua, joka hänellä oli + edessään.</p> + + <p>»Jolleivät he sotilastakin mukana ole muuttuneet + uusiksi ihmisiksi, voi heidän päähänsä + pälkähtää nujertaa minut rintaman + edessä», ajatteli hän ja hänen rintansa + kohoili täyteläämmin.</p> + + <p>Kirkkomäen läheisyydessä oli joukontungos + vielä suurempi. Hänen täytyi ratsastaa vitkalleen + antaakseen heille aikaa väistyä tieltä. + Sieltä täältä kuuli hän + puoliäänekkään naurahduksen tai hampaiden + välitse muristun kirouksen. Muuten syvä hiljaisuus.</p> + + <p>Kirkon päätyseinämälle, noin + kahdenkymmenen askelen päähän porraskivistä, + näki hän miehistön asettuneen kaksinkertaiseen + riviin, jossa ensi arviolta saattoi olla viisi- tai kuusitoista + ruotua.</p> + + <p>Luutnantti Merckel asteli rintaman edessä + kahtaannekäsin, kuiskuttaen—kuten + näytti—milloin sille, milloin tälle kehottavia + sanoja. Hänen kasvonsa hehkuivat, hänen + käyntinsä oli horjahtelevaa, pari kolme kertaa joutui + ratsumiekka, jota hän kantoi, hänen jalkojensa + väliin.</p> + + <p>Boleslav heitti nopean, tutkivan katseen pappilaa kohden. Sen + ikkunat olivat tiiviisti verhotut. Puutarhassakaan ei + näkynyt elonmerkkiä.</p> + + <p>Syvään hengittäen ratsasti Boleslav + väkikehän sisään, joka sulkeutui hänen + takanaan. Taasen hän seisoi—yksin kaikkia + vastaan—schrandenilaisten susien kanssa vastatusten, mutta + tällä kertaa herrana.</p> + + <p>Samalla tunsi hän, että rautainen tyyneys, jota + hän aina tunsi, milloin oli kysymys elämästä + ja kuolemasta, ei tälläkään kertaa ollut + pettänyt.</p> + + <p>»Odotan teidän ilmotustanne, herra + luutnantti», huusi hän uhaten.</p> + + <p>Hänelle vastasi nauru juopuneen kurkusta.</p> + + <p>He siis kapinoivat. Hänen aavistuksensa ei ollut + pettänyt.</p> + + <p>Hän tempasi miekan + huotrastaan.—»Hiljaa!» komensi hän.</p> + + <p>Riveistä kuului murinaa. Pari kolme astui taisteluun + vaativina rintamasta esiin. Luutnantti Merckel päästi + haukkumasanan ja vetäisten miekkansa syöksähti + Boleslavia kohden.</p> + + <p>Lähimmässä tuokiossa heitettiin arpa + elämästä ja kuolemasta. Voi sitä, ken + epäröi!</p> + + <p>Välähdys—suhahdus—ja kimeästi + kirkaisten vaipui luutnantti Merckel hiekkaan.</p> + + <p>Rivit tahtoivat hajota, tahtoivat syöstä hänen + kimppuunsa, mutta ällistys ja kauhistus oli ne + kivetyttänyt.</p> + + <p>»Hiljaa!» kaikui jyristen uudestaan, eikä + kukaan tohtinut liikuttaa + silmäripsiäänkään,</p> + + <p>Boleslav piti vasemmalla kädellään pistoolin + satulakotelosta ja viritti hanan, antaen ohjasten solua asetta + pitelevään oikeaan käteensä.</p> + + <p>»Nostoväen miehet!» huusi hän + äänellä, joka kaikui kauas yli kirkkomäen. + »Tiedätte, että kuusi tuntia sitten olette + tulleet sotalain alaisiksi ja että pieninkin kapinan yritys + maksaa henkenne. Mitä ennen on tapahtunut, sitä en + tahdo ottaa lukuun. Mutta ken ei tästedes hengenvedossa ja + murisematta tottele käskyjäni, hänen + päähänsä heti paikalla ammun + kuulan.»</p> + + <p>Felix Merckel, jonka päästä vuoti verta + virtanaan, oli sillävälin toipunut ja koetti nousta + pystyyn. Mutta veri, joka virtaili pitkin hänen kasvojaan, + pimitti hänen näkönsä, niin ettei hän + tiennyt, missä oli.—</p> + + <p>»Riisukaa häneltä miekka!—Sitokaa + hänet!» käski Boleslav.</p> + + <p>Nostoväen miehet katselivat toisiansa. Heillä ei + ollut mitään nuoraa. Epäröiminen saattoi + jälleen merkitä paljo.—Nopealla + päättäväisyydellä hyppäsi Boleslav + hevosen selästä, tempasi suitset sen suusta ja ojensi + hihnat vasemmalle sivustamiehelle.</p> + + <p>»Eteenpäin! Kaksi seuraavaa menee + auttamaan!»</p> + + <p>Vitkalleen, myrkyllisen aroin katsein kävivät he + toimeen. Maassa makaava huitoi käsin ja jaloin + ympärilleen ja koetti hihallaan pyyhkiä verta + silmistään. Mutta hänen ponnistuksensa olivat + turhat. Hihnat kiertyivät hänen ranteihinsa ja + vaahtoiset kuolaimet saivat tehdä kapulan virkaa.</p> + + <p>Hevonen oli sillävälin lähtenyt tiehensä + ja pelästyneen joukon lävitse murtautunut + vapauteensa.</p> + + <p>»Viekää hänet kirkkoon», käski + Boleslav.</p> + + <p>Samassa saapui vanha ravintolan isäntä ulvoen ja + väännelleen käsiään.</p> + + <p>»Felix», parkui hän, »mitä he ovat + tehneet sinulle? Älä salli sitä. Huuda toki apua! + Auttakaa häntä hyvät, ihmiset! Minä olen + esivalta. Tahdon, että autatte. Käsken niin.»</p> + + <p>»Käskijä olen täällä + minä», tiuskaisi Boleslav.</p> + + <p>Silloin muutti hän menettelytapansa ja koetti liikuttaa + tämän ankaran miehen sydäntä.</p> + + <p>»Herra kapteeni, olkaa armollinen minua onnetonta + isää kohtaan. Olenhan teitä kerran kantanut + käsivarsillani. Olitte silloin niin pieni, aivan pieni. Ja + aina olette ollut minulle rakas... Eikö niin, rakkaat + ihmiset, junkkarimme puolesta olisimme aina olleet valmiit + uhraamaan henkemme?»</p> + + <p>Hän oli siksi hyvässä lihassa, ettei voinut + langeta polvilleen Boleslavin eteen, muuten olisi hän sen + tehnyt. Sitten, kun hän näki, kuinka hänen + poikaansa laahattiin pois, juoksi hän epätoivoissaan + hänen perästään ja koetti tarttua hänen + takkinsa liepeeseen. Mutta silloin sulkeutui ovi heidän + välilleen.</p> + + <p>»Avain minulle!» käski Boleslav.</p> + + <p>Vanhus heittäytyi portaille ja vasaroi + nyrkeillään tammilautoja.</p> + + <p>Sivustamies, jota hänen apulaisensa seurasivat, toi + avaimen Boleslaville.</p> + + <p>»Mikä on nimesi?»</p> + + <p>»Michel Grossjohann», vastasi schrandenilainen + ynseästi.</p> + + <p>»Ja te toiset?»</p> + + <p>»Franz Malky.»</p> + + <p>»Emil Rosner.»</p> + + <p>Boleslav merkitsi heidän nimensä + muistikirjaansa.—»Te kolme vartioitte vankia + tämän yön ja vastaatte hänestä + hengellänne.»</p> + + <p>Vanhus kirkonovella näytti, kun kaikki hänen + raivonsa ei auttanut mitään, tulevan jälleen + suunnilleen ja hiipi, salavihkaan Boleslaviin vilkuen, pappilaa + kohden.</p> + + <p>Boleslav luuli tietävänsä mitä hän + aikoi siellä tehdä.</p> + + <p>»Te kolme seuraavaa», jatkoi hän, + »vartioitte sakariston ovea ja pidätte huolen + siitä, ettei kukaan, paitsi haavuria, joka tulee hänet + sitomaan, pääse ulos eikä + sisälle.—Ymmärrättekö?»</p> + + <p>»Kuten käskette!» murisi kolme raivosta + vapisevaa ääntä.</p> + + <p>»Ja nyt toimeen, pojat. Maaneuvoksen viraston luettelon + mukaan on Schrandenin kylässä asevelvollisia + miehiä kaikkiaan— — —»</p> + + <p>Ja tarkastus alkoi.— — —</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="XVI" id="XVI"></a> + + <h2>XVI.</h2><br> + + <p>Tunkeuduttuaan kahta tuntia myöhemmin + töllisteleväin joukkojen lävitse, jotka + taikauskoisen kammon valtaamina mulkoilivat häneen, + ikäänkuin hän olisi osannut noitua, ja + päästyään niitylle, jolla ei ollut + ainoatakaan ihmistä, tuntui hänestä kuin olisi + hän jättänyt metsänpetojen häkin, + petojen, joiden kesyttäminen hänellä oli + tehtävänään.</p> + + <p>Vaara näytti nyt lopultakin olevan ohitse. »Kun + heidät olen tänään saanut hallituksi», + tuumi hän itsekseen, »eivät he enää + huomenna uskalla mukista.» —Hän ojensihe + iloissaan saavutetusta voitosta.</p> + + <p>Vielä vain jäähyväiset Reginalle—ja + kaikki huolet olivat ohitse. Hänen edessään levisi + jälleen kukkiva maailma—hän oli kuulevinaan + kaukaa houkuttelevaa rumpujen pärinää ja + sotahuutoja.</p> + + <p>»Nyt Reginan luo!» huusi hän äkkiä + syvältä sydämestään puuskahtavalla + riemulla, niin että säikähti itseään. + Valmistuakseen vaikeaan tehtävään päätti + hän tehdä kierroksen metsän lävitse, + ennenkuin suuntaisi askeleensa Kissanportaalle.</p> + + <p>Aurinko kallistui metsän latvoja kohden. + Kevätvihreille niityille levisi utuisia varjohuntuja, ja + vetisistä ojista nousi väkevä mudan tuoksu.</p> + + <p>Honkametsä vain seisoi jykevänä ja + äänetönnä kuten talvisaikaankin. Ainoastaan + sieltä täältä pilkisti vaalean vihreä + lehtivesa näkyviin hirsijyleikön lomasta.</p> + + <p>Hän heittäytyi sammalikkoon selälleen ja + katseli päivänvaloa, joka kuin purppurainen kudos + riippui tiheikön yllä.</p> + + <p>Vielä, kerran antoi hän viime tuntien uhkayrityksen + liukua editsensä.—Pappilan tiiviisti verhotut ikkunat + muistuivat hänen mieleensä. Kuinka huolellisesti Helena + osasikaan häneltä estää jokaisen + silmäyksen alueelleen! Täytyihän tytön + sentään tietää, mitä hänen + esiintymisensä kylässä merkitsi. Täytyi toki + tietää, että hän huomenna lähtisi + täältä eikä mahdollisesti palaisi + konsanaan.</p> + + <p>Eikö Helena tuntisi lainkaan kaipausta puhutella + häntä ensin vielä kerran? Eikö hetki, johon + hän oli kirjeessään viitannut, ollut lyönyt + tänään? Mitä auttoi kirje, jota hän + kantoi povellaan, jos käsi, joka sen oli kirjottanut, + vetääntyi hänestä pois? Lemmityn kuva oli nyt + vaalennut tykkänään eikä se voisi seurata + häntä taistelussakaan, jollei Helena itse sitä + verestä.</p> + + <p>»Jos hän minua rakastaa, kutsuu hän minua. + Jollei hän kutsu, olen hänet + menettänyt.»</p> + + <p>Näin päätellen jätti hän metsän + ja astui sillalle.</p> + + <p>Heleään viheriään pukeutuneena hymyili + puisto häntä vastaan. Poppelien latvoilla lepäsi + hopeainen hohde, ja muratit tummanvihreinä + häämöttivät niiden välistä.</p> + + <p>Kuinka kaunis olikaan tämä kotipaikka, joka + hänelle ei tarjonnut muuta kuin huolta ja tuskaa! Kuinka + paloikaan hänen koko sydämensä noille kurjille + raunioille, joissa hän sai asustaa kuin mikäkin + pahantekijä! Oliko se kenties tuon naisen tähden, joka + vapaaehtoisesti oli jakanut hänen kurjuutensa ja tahtoi + tehdä oman kurjuutensa portaaksi hänen onnelleen?</p> + + <p>Mutta hän ei enää ollut huolissaan siitä, + mitä oli tuleva. Hän tiesi itsensä + terästetyksi heikkoutta ja paheita vastaan, sittenkuin + isänmaa oli hänet kutsunut. Hän olikin muuten jo + kauan tuntenut olevansa Reginasta vapautunut. Aikoja sitten oli + tyttö jälleen palvelustyttö, kuten hän itse + herra.</p> + + <p>Vielä yksi ainoa yö—ja papin kirous oli + joutunut joutavaksi loruksi.</p> + + <p>Kuinka oli Reginan käyvä?— —Sai katsoa + itse eteensä. Olihan hän turvannut tytön + tulevaisuuden. Enempää ei kukaan voinut + häneltä vaatia. Ja lahjan tahtoi hän + tänään tehdä kaksin-, jopa kolminkertaiseksi, + jotta Reginaa kosittaisiin, kuten rikasta leskeä konsanaan... + Jättiväthän tuhannet vaimonsa ja lapsensa + nälkään ja kurjuuteen, eivätkä + siltä saaneet räpäyttää + silmäripsiäänkään, kun murhaavat kuulat + lentelivät. Miksi hänen tarvitsi huolehtia siitä, + kuinka tämä vieras olento jaksoi kestää + yksinäisyytensä?</p> + + <p>Niin karaisi hän itseään, sillä hänen + sydämensä sykki sangen levottomasti...</p> + + <p>Ja kun hän saapui Kissanportaan päähän, + näki hän toiselta puolelta pensasten takaa tutun + olennon, jonka laskeutuva aurinko kirkasti kultaisella + hehkullaan.</p> + + <p>»Regina!» huusi hän.</p> + + <p>Mutta olento ei liikahtanut.</p> + + <p>»Tulehan toki vastaan.»</p> + + <p>Silloin hiipi tyttö kumaraisillaan vitkaan + lähemmäksi painaen vasemman käden + levällään harrottavilla sormilla vasenta + rintaansa.</p> + + <p>Boleslav vilkaisi häneen + ja—pelästyi—</p> + + <p>»Hyvä isä—miltä sinä + näytät!» sammalsi hän.</p> + + <p>Tyttö näytti aivan metsistyneeltä. Hänen + vaatteensa olivat repaleina, tukka, joka ahkeraan kammatessa oli + alkanut niin kauniisti kiharoitua, riippui jälleen + pörröisinä suortuvina otsalla ja poskilla. + Syvistä sinertävistä silmäkuopista pilkkuivat + silmät taikamaisen kiiluvina, jäykkinä ja palavina + eivätkä rohjenneet kohota häneen + katsomaan.—</p> + + <p>»Hänhän aivan menehtyy», huusi + ääni hänen povessaan. »Hän kuolee sinun + tähtesi!» Hän tarttui tytön käteen, + joka hervotonna jäi lepäämään hänen + käteensä.</p> + + <p>»Regina—puhu toki—etkö lainkaan iloitse + siitä, että olen täällä + jälleen?»</p> + + <p>Regina kyyristihe kuten silloin, jolloin hän vielä + pelkäsi lyöntejä.</p> + + <p>Boleslav silitti hänen kalseaa, kuivaa tukkaansa. + »Tyttö raukka!» sanoi hän. »Sinun on + ollut vaikea olla niin ypö yksin.»</p> + + <p>Regina hytkähti herransa koskettaessa ja vaikeni.</p> + + <p>»Miksi et minulle kirjottanut, että tunnet itsesi + täällä liian yksinäiseksi?»</p> + + <p>Regina pudisti päätään, sitten sanoi + hän arastellen: »Mitäs minä + yksinäisyydestä, herra?»</p> + + <p>»Mikä sinua sitten on vaivannut?»</p> + + <p>Regina katsoi häneen tuskallisesti ja vaikeni.</p> + + <p>»Mutta?»</p> + + <p>»Minä—luulin—ettette + palaisikaan.»</p> + + <p>»Mutta kirjotinhan sinulle, hupakko.»</p> + + <p>»Niin, kirjotitte kyllä—tulevanne viikon + kuluessa, ja silloin istuin Kissanportaalla yöt ja + päivät—yöt ja päivät—mutta + te ette tullut. Ja kolmen viikon perästä kirjotitte + uudestaan: tulen kenties viikon kuluessa, ja sittenkään + ette tullut. Ja silloin ajattelin, että tahdotte vaan minua + syöttää sanoilla, jotta paremmin—viihtyisin. + Ja että te kaduitte, että olitte ollut minulle + ystävällinen, koska en sitä ansainnut ja koska + ...» hän vaikeni ja peitti tuokioksi kasvonsa + käsiinsä.</p> + + <p>»Mutta kirjeesihän oli vallan + järkevä.»</p> + + <p>»Niin, herra», sammalsi Regina. »Olisiko + minun —sopinut teille—muuten kirjottaa?»</p> + + <p>Boleslav puraisi huultaan ja katsoi suoraan eteensä + vihertäväin lehtien vilskeeseen.— + —Mahtoikohan tyttö aavistaa jotakin siitä, + mitä muutamain tuntien jälkeen oli tapahtuva?</p> + + <p>»Mutta nyt on kaikki hyvin—eikö niin?» + kysyi hän epävarmasti.</p> + + <p>Silloin vaipui Regina huudahtaen hänen eteensä ja + huusi hänen polviinsa kiertyen: »Kaikki on hyvin, jos + jäätte tänne, herra. Minua niin pelottaa, + että voisitte jälleen mennä pois, + herra.»</p> + + <p>Ei, hän ei aavistanut mitään.—Vaikein + kaikista oli vielä hänen edessään. + Boleslavista tuntui, kuin hänellä olisi + kädessään salama, joka tytön musertaisi ensi + kosketuksella.</p> + + <p>Mutta vielä oli aikaa. Ensin täytyi tälle + tuskastuneelle olento raukalle lahjottaa pari + elvyttävän ilon hetkeä, ennenkuin häneen + sattui viimeinen, raskain isku. Niin voi hän koota voimia + sitä kestääkseen.</p> + + <p>»Nouse, Regina», sanoi hän lempeästi. + »Olkaamme iloiset, ja älä ajattele + tulevaisuutta.»</p> + + <p>Sitten kulkivat he rinnatusten hämärän puiston + lävitse, jonka sirosti hiekotetut polut kiemurtelivat kuin + kimaltavat purot viheriän nurmen keskitse. + Epämääräinen versomisen ja + mätänemisen höyryistä sekotettu keväinen + tuoksu tulvahteli pensaista, ja puiden latvoista kuului + kaihomielistä, kainoa suhinaa ja lintujen + viserrystä.</p> + + <p>»Kuinka kauniiksi täällä on kaikki + muuttunut poissa ollessani!» huudahti Boleslav.</p> + + <p>»Niin, herra», vastasi Regina. »On + kauniimpaa kuin on ollut milloinkaan ennen.»</p> + + <p>»Nytkö yhtäkkiä?» kysyi Boleslav + hymyillen ja katsoi tyttöä syrjästäpäin. + Silloin näki hän syvät varjot hänen + poskillaan, niille oli levinnyt viehättävä + puna.</p> + + <p>»Hän elpyy jo», mietti hän itsekseen, ja + hänestä tuntui kuin hänellä olisi + häipyvän onnen viimeiset hetket + elettävinään.</p> + + <p>»Olethan kaikesta huolimatta tehnyt ahkerasti + työtä», sanoi hän, koettaen yhä + säilyttää hyväntahtoisen herran + äänensävyä ja viitaten pariin hyvin + hoidettuun kukkasarkaan, joita peittivät punertavat esikot + ja satakaunot.</p> + + <p>Regina päästi lyhyen, ylpeän naurahduksen. + »Täytyihän kaiken olla kunnossa, kun saavutte, + herra.»</p> + + <p>»Mutta itsesi, Regina, olet lyönyt + laimin.»</p> + + <p>Tyttö käänsi polttavan punan + peittämät kasvonsa häpeissään + syrjään.</p> + + <p>»Onko minun sanottava totuus, herra?» sammalsi + hän.</p> + + <p>»Tietysti.»</p> + + <p>»Ajattelin—että jo + ennen—kuolisin—ja silloinhan olisi se ollut + samantekevää.»</p> + + <p>Boleslav vaikeni. Reginasta virtasi kokonainen rakkauden meri + ja aaltoili jokaisen sanan mukana hänen ylitsensä.</p> + + <p>Hänen silmiensä eteen aukeni nurmikenttä, joka + linnan takana loivasti kallistui alas puistoon. Siellä + seisoi rapaantuneella kantakivellä Diana jumalattaren + jalusta, jonka Regina oli hilannut nurmikolta paikoilleen. Itse + kuvapatsas, jota hän varmaankaan ei ollut jaksanut nostaa, + makasi jalustan ääreen vieritettynä, ja kasvot + tyhjine, valkeine silmineen olivat ylöspäin. Muutamien + askelten päässä siitä oli musta, + nelisnurkkainen pengos heleänvihreän nurmikon + keskellä. Tämä oli paikka, jossa Boleslav oli ensi + kerran tavannut tytön touhuissaan kaivamassa hautaa + turmelijalleen, jota ei kukaan muu tahtonut haudata.</p> + + <p>»Olen jättänyt tämän + silleen—muistoksi itselleni», sanoi hän kuin + anteeksi pyytäen ja viittasi maasta viillettyihin turpeihin, + jotka alkoivat kasvaa kiinni nurmipenkiksi.</p> + + <p>Sitten kulkivat he edelleen pensaikon luo, joka + ympäröi puutarhamajaa kuin korkea häkkiaita.</p> + + <p>»Ja lasikaton olen jälleen korjannut», sanoi + Regina.</p> + + <p>»Oo-ho?»</p> + + <p>Heidän katseensa yhtyivät, mutta + kääntyivät nopeasti jälleen + etäisyyteen.</p> + + <p>Rauhallisena odotti pieni maja heitä, ja ikkunan-ruudussa + kimmelsi vielä iloisen houkuttelevana myöhästynyt + päivänsäde, vaikka kaikki muu oli + ympärillä varjojen verhossa.</p> + + <p>Suloinen kodikkuuden tunne valtasi Boleslavin ja viihdytti + tuokioksi levottomuuden, joka jäyti hänen + mieltään.</p> + + <p>»Mene», sanoi hän, »keitä minulle + jotakin illaksi; olen nälkäinen ja uupunut kovasta + ratsastuksesta.»</p> + + <p>Hänelle johtui mieleen hevosensa—missähän + se mahtoi harhailla? Sitten unhotti hän sen + jälleen.</p> + + <p>»Ja laita itsesi kuntoon», jatkoi hän, + »jottet pöydässä näytä + siivottomalta.»</p> + + <p>»Kyllä, herra,—niin hyvin kuin + voin.»</p> + + <p>Eteisessä he erosivat. Boleslav meni asuinhuoneeseen, + Regina keittiöön.—Syvästi huoahtaen + heittäysi Boleslav sohvalle, joka rutisi ja natisi + hänen painostaan. —Kaikki näytti samalta kuin + hän sen taanoisena yönä oli jättänyt, ei + sentään—esirippu ja sentakainen vuode oli + uuninnurkasta hävinnyt. Isoäidin kuva myös + puuttui.—Laukaus, joka oli hipaissut Reginan + olkapäätä, oli sen särkenyt aivan + pirstaleiksi.</p> + + <p>Ikkuna oli auki. Väkivän maan tuoksu, joka + häntä ei tänään jättänyt + missään, uhkui virtanaan huoneeseen. Se mahtoi tulla + multakasoista, joita oli luotu + päätyseinämälle.—Minuutti minuutilta + kasvoi hänen levottomuutensa.</p> + + <p>Hän ei voinut viihtyä kauemmin yksin. »Miksi + tahdot lyhentää ennestäänkin niukkoja + hetkiä?» sanoi hän itsekseen ja aikoi mennä + keittiöön; silloin näki hän Reginan paljain + hartioin kyyröttävän lieden tulen edessä ja + ompelevan nuttuaan.</p> + + <p>Pelästyneenä vetäytyi hän takaisin.</p> + + <p>Mutta muutamien sekuntien jälkeen tuli Regina itse + pukeutuneena avaamaan hänelle ovea.</p> + + <p>»Mitä käskette, herra?»</p> + + <p>»Näytä, miten olet katon korjannut», + vastasi Boleslav, kun hänelle ei mitään muuta + johtunut mieleen. Hän kiitteli työtä, mutta ei + katsonut sitä lainkaan. Sitten pysähtyi hän lieden + eteen ja tuijotti kielehtiviin liekkeihin. Oli jo tullut melkein + pimeä, tuli heitti lepattelevan loimonsa nokisille + seinille.—</p> + + <p>»Minä autan sinua keittämisessä», + sanoi Boleslav.</p> + + <p>»Oh, herra, te teette minusta pilkkaa», vastasi + Regina, mutta onnen loiste levisi hänen kasvoilleen.</p> + + <p>»Mitä saan sitten?»</p> + + <p>»Paljoa täällä ei ole kotona, + herra—munia ja palvattua silavaa—vähän + tuoreita vihanneksia—muuta ei ole + mitään.»</p> + + <p>»Kiittäisin Jumalaa, jos saisin—» + Äkkiä vaikeni hän. Vähällä oli + hän ilmaista kaiken. Eihän tyttö aavistanut + mitään. Eikä hänen tarvinnut + aavistaakaan.—Aamuun asti kestäköön + hänen onnensa.</p> + + <p>»Eteenpäin siis», sanoi hän nauraen, + vaikka hänen kurkkuaan kuristivat aavistukset ja huolet, + »muuten näännyn + nälkään.»</p> + + <p>»Ensin täytyy veden kiehua, herra.»</p> + + <p>»Hyvä—odotetaan.» Hän kyykistihe + puulaatikolle istumaan. »Ja sitten, Regina, tulehan + vähän lähemmäksi. Et miellytä minua + vieläkään—tukkasi—»</p> + + <p>»En ole sitä vielä ehtinyt kammata, + herra.»</p> + + <p>»Tee se siis.—»</p> + + <p>Reginan silmät leimahtivat jälleen aran rukoilevasti + häneen. »Teidänkö täällä + ollessanne, herra?» sammalsi hän.</p> + + <p>»Kas, kuinka tekokaino aivan + yhtäkkiä!»</p> + + <p>»En minä siksi, herra— —»</p> + + <p>»Älä sitten kursastele.»</p> + + <p>Regina meni huoneen etäisimpään nurkkaan, + missä hänen vuoteensa oli, ja päästi + rivakalla liikkeellä valloilleen aaltoilevan hiustulvansa, + joka ulottui aina lanteille saakka. Kammatessaan huomattuaan, + kuinka hänen herransa silmät mieltyneinä + tähystelivät häntä, levitti hän + äkkiä, kuin hävyn ja onnen valtaamana, + käsivartensa ja heittäytyi vuoteensa eteen lattialle, + painaen kasvonsa tyynyyn.</p> + + <p>Boleslav odotti äänetönnä, kunnes + tyttö nousi.—Hiuksensa järjestettyään + tuli Regina hänen luoksensa lieden ääreen ja + puuhaili pannujen ja kattilain kera, häneen + vilkaisemattakaan.</p> + + <p>»Kerros nyt, Regina—mitä kaikkea + tällä aikaa on tapahtunut?» kysyi Boleslav.</p> + + <p>Regina pudisti + päätänsä.—»Bockeldorfissa oli + kaikki ennallaan—paitsi kauppiasta ja hänen rouvaansa + en ole nähnyt + ketään.—Kyläänkään en mennyt + tulvan aikaan—mutta olen kai sen jo teille kirjottanut, ja + sain aika tavalla nähdä + nälkää—mutta mitäs + siitä.—Niin, tosiaan, sitten on tänne tullut + kirjeitä viime viikkoina, viranomaisilta + Wartensteinistä, Königsbergistä + ja—tänään vielä yksi—se on— + —»</p> + + <p>»Hyvä, hyvä, myöhemmin, kun teemme + tulen.» Mitä maailma häntä + liikutti—tänään, kun hänen oli + poltettava takanaan sillat menneisyyteen, kun hänelle ei + jäänyt mitään siitä, mitä oli + elänyt ja kärsinyt!—</p> + + <p>Sitten, kun illallispöytä oli katettu ja lamppu + loisti häntä vastaan Reginan kädestä, meni + hän tytön kera asuinhuoneeseen.</p> + + <p>»Ethän ole kattanut itsellesi», huomautti + hän.</p> + + <p>»Saanko minä, herra?»</p> + + <p>»Tietysti saat!»</p> + + <p>»Ja teille—mitä viiniä, + herra?»</p> + + <p>Boleslav hengitti syvään. »Ei + mitään.»</p> + + <p>Jälleen istuivat he vastatusten rauhallisessa + lampunvalossa, kuten niin usein talvipuhteina, lumen + pyrytessä ikkunaruutuja vasten ja myrskyn orsia + ravistellessa. Nyt lentelivät sieltä hentosiipiset + hyttyset ja leudot, tuoksahtelevat henkäykset hiipivät + niiden kera huoneeseen. Hentojen lehtiritvojen välistä + pilkkui nouseva kuu, joka pääsiäisen jälkeen + oli ensi kerran täyttynyt.</p> + + <p>Boleslav työnsi lautasensa syrjään. Ruoka ei + maittanut. Siitä ei ollut mitään hyötyä, + että viini oli jäänyt kellariin. Päihtymys, + jota hän oli tahtonut välttää, huumasi jo + hänen jäseniään.</p> + + <p>Ja kun hän salavihkaa vilkaisi Reginaan, pelästyi + hän, sillä tytön silmät lepäsivät + hänessä niin autuudesta juopuneina kuin tämä + olisi taivaan ja maan unhottanut hänen tähtensä. + Surut ja huolet olivat kadonneet hänen kasvoiltaan. Ne + olivat jälleen pyöristyneet, ja uusi kukoistava tuoreus + loisti hänen poskillaan. Mutta Boleslav ei ollut konsanaan + havainnut hänessä sitä haaveellista vienoutta, + joka tänään virtaili hänen koko olennostaan + ja jossa hän sieluineen ja ruumiineen näytti liukenevan + sulaan alttiuteen.</p> + + <p>»Regina», kuiskasi Boleslav. + Sydämenlyönnit, jotka tuntuivat puuskahtelevan aivan + kurkkuun saakka, varottivat häntä: »Ole + varuillasi— —ole varuillasi—tämä on + viimeinen kerta, kun hän johdattaa sinua + kiusaukseen».</p> + + <p>»Viimeinen kerta!» kuului vastakaiku hänen + povestaan. »Hän kuolee! Hän menehtyy + ikävään ja tuskaan.»</p> + + <p>Hänestä oli kuin arpea alkaisi polttaa hänen + alahuulessaan.</p> + + <p>»Vielä hänen kerallaan suloinen hetki ja sitte + tapa hänet—niin on hän kaikista tuskista + vapaa», kuiskasi ääni hänelle.</p> + + <p>»Tämähän on sulaa + mielettömyyttä!» ajatteli hän + väristen.</p> + + <p>Ja taasen vajosivat heidän silmänsä toisiinsa. + Sielut eivät tienneet mistään vastarinnasta, + vaikkakin ruumiit pitivät epätoivoisesti puoliaan.</p> + + <p>»Pelasta itsesi», kuului ääni. + »Ajattele kirousta! Säilytä itsesi puhtaana + isänmaalle!»</p> + + <p>Hän mietti sanaa, jolla voisi haihduttaa tämän + hurmaavan lumouksen. Mutta hän ei löytänyt.</p> + + <p>Sitten nousi hän ja meni avoimen ikkunan ääreen + viillyttääkseen otsaansa yöilmassa. + »Puhu—toimi—lopeta + äänettömyys!» kehotti hän + itseään. Silloin muisti hän kirjeet, joista Regina + oli puhunut.</p> + + <p>»Anna minulle kirjeet!» sanoi hän. Hänen + äänensä kuului tuimalta.</p> + + <p>Regina nouti pinkan valkokuorisia kirjeitä, jotka + hän asetti herransa paikalle pöytään. + Tämä avasi päällimäisen ja tuijotti + paperiarkin ylitse tyhjään ilmaan.—</p> + + <p>Eikö olisi parasta jo nyt mainita, mikä oli + välttämätöntä? Miksi viivyttää + eron hetkeä, jonka kuitenkin täytyy tulla?—Mutta + kammoksuen karkotti hän tämän ajatuksen + mielestään. »Saakoon hän iloita + puoliyöhön asti.—Suloinen hetki ja + sitten—»</p> + + <p>»Hänen vapaasukuisuudelleen, parooni Boleslav von + Schrandenille ilmotetaan täten, että Teidän + pyynnöstänne pidetään uusi tutkimus + murhapolton mahdollisuuteen nähden Schrandenin linnan + palossa, joka tapahtui maaliskuun 6 päivänä 1809, + ja tämä tutkimus on määrätty + pidettäväksi— —»</p> + + <p>Nauruun remahtaen heitti hän paperiarkin + syrjään. Hänen sormensa hapuilivat seuraavaa + kirjettä.</p> + + <p>Silloin pisti hänen silmiinsä Helenan + käsiala.</p> + + <p>Hän hytkähti vastenmielisyydestä. Mitä + hän vielä tahtoi. Miksi häiritsi hän + häntä tänä + hetkenä?—</p><span style= + "margin-left: 2em;">»Kallis Boleslav!</span><br> + <br> + <span style="margin-left: 1em;">En voi antaa sinun mennä + sotaan vielä kerran</span><br> + <span style="margin-left: 1em;">sinua puhuttelematta. Pyydän + ja rukoilen sinua</span><br> + <span style="margin-left: 1em;">tulemaan tänään + yhdeksän aikaan kirkkomaan takaportille,</span><br> + <span style="margin-left: 1em;">jossa sinua odottaa</span><br> + <br> + <span style="margin-left: 6.5em;">Sinun + Helenasi.»</span><br> + + <p>»Miksei silloin», jupisi hän, »kun + vielä oli aika?» —Mutta sitten juolahti + hänen mieleensä polttavana ajatus, että täten + hänen suojelushenkensä vielä kerran tarjosi + hänelle pelastavan kätensä ja että sen + poistyöntäminen olisi ollut rikos Jumalaa ja kaikkea + hyvää vastaan.</p> + + <p>»Sinun täytyy—sinun täytyy!» huusi + ääni. »Muuten et ole niiden kuulien arvoinen, + joita Ranskassa parhaillaan sinua varten valetaan.»</p> + + <p>»Eikö se ollut sallimus, jonka ainoastaan taivaan + armo oli saattanut säätää, että + tytär suurimmassa hädässä astui väliin + muuttamaan isän kirousta siunaukseksi?»</p> + + <p>Hän katsoi kelloa. Puuttui vain muutamia minuutteja + mainitusta kellonlyömästä.</p> + + <p>Vaivaloisesti nousi hän.</p> + + <p>»Minun täytyy mennä kylään», + sanoi hän. »Minun on puhuteltava erästä + henkilöä.» Ja kuinka hän välttikin + katsoa Reginan silmiin, tunsi hän hänen hellän, + rukoilevan katseensa sattuvan sielunsa sisimpään.</p> + + <p>»Palaan pian jälleen», sammalsi hän.</p> + + <p>Regina pani kätensä ristiin ja asettui + äänetönnä hänen eteensä.</p> + + <p>»Mitä tahdot?»</p> + + <p>Sanat takertelivat Reginan kurkussa. »Herra, minua niin + ahdistaa—minusta on—kuin olisi tulossa jokin + onnettomuus.»</p> + + <p>»Milloin olet alkanut pelätä + kummituksia?» koetti Boleslav laskea leikkiä.</p> + + <p>»Herra—en tiedä—mutta kurkkuani aivan + kuristaa.—Se on kai hyvin tuhmaa—mutta pyydän + teitä—älkää + menkö—älkää + tänään.»</p> + + <p>Boleslav työnsi hänet lempeästi + syrjään. Reginan käsi, joka ojentui + häntä pidättämään, vaipui + voimatonna alas hänen + kupeelleen.—»Herra—pyydän + teitä— pyydän— —»</p> + + <p>Boleslav puri hampaansa yhteen ja meni.—Meni + suojelushenkensä luo.— — —</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="XVII" id="XVII"></a> + + <h2>XVII.</h2><br> + + <p>Samana hetkenä istuivat schrandenilaiset, niin monet kuin + olivat voineet päästä kotikonnuiltaan, + »Mustassa Kotkassa» + jäähyväisjuominkeihin keräytyneenä.</p> + + <p>Vanha Merckel maksoi kaiken.</p> + + <p>Hän seisoi tarjoilupöydän takana hymyillen + surumielistä hymyään, jonka vilpittömyyteen + täytyi tänään jokaisen uskoa, ja kaasi + lakkaamatta tyhjät lasit täyteen.</p> + + <p>»Juokaa, rakkaat ihmiset», kehotteli hän. + »Taloni onnettomuuden ei tarvitse teitä + estää. Mitäs siitä, jos hänet ammutaan. + Hän kuolee urhoollisen kuoleman kunniansa ja isänmaan + puolesta.»</p> + + <p>Hän pyyhki hikeä kiiltävältä + otsaltaan, ja samalla hänen pienet silmänsä + kääntyivät levottomasti ja odottavasti vieraasta + toiseen.</p> + + <p>»Vie, Amalia, lasinen heillekin, jotka häntä + vartioivat», sanoi hän tarjoilijaneitiin + kääntyen. »En tahdo heille kostaa sitä, + että he auttavat syöksemään häntä + perikatoon.»</p> + + <p>Schrandenilaiset, joita liikutti näin ylevä + jalomielisyys, katselivat kiukkuaan hilliten haarikkoihinsa. + Heitä hieman hävetti himoaan tyydyttäen vierailla + tässä onnettomuuden talossa, mutta olisivat + pitäneet rikoksena, jolleivät olisi vanhuksen + anteliasta liikutusta käyttäneet hyväkseen. + Sentähden kulauttelilivat he olutta ja ryyppyjä + virtanaan, ja jokainen piti tarkoin varansa, ettei vain naapuri + ehtinyt juomisessa edelle.</p> + + <p>Neiti, yhtä lihava ja viisas kuin herransakin, läksi + taipaleelle mukanaan puoli tusinaa kuohuvia haarikoita, saatuaan + ensin pari hiljaista käskyä, jotka herra antoi + merkitsevästi silmiään vilkuttaen.</p> + + <p>»Ja jos näet vanhan Hackelbergin», huusi + hän neitosen jälkeen, »kutsu hänet + tänne—kutsu tänne. Hänetkin on samainen + lurjus saattanut onnettomuuteen. Hän ei saa olla poissa + näistä surullista pidoista.»</p> + + <p>»Oi, urhoolliset sotilaat!» jatkoi hän + pyyhkien silmiään. »Juokaa, juokaa! + Tähtyyhän teidän koettaa unhottaa, että + tänään viette kunnianne hautaan. Niin, asemanne on + säälittävä—säälittävämpi + kuin poikani, sillä hänen on ainakin suotu kuolla + kunniansa puolesta. Mutta te—hyi—hyi—miltä + mahtaneekaan tuntua mielestänne, kun maankavaltajan poika, + tuo lurjus, jonka kunnioitettava kirkkoherramme on kironnut, + marssittaa teidät huomisaamuna taipaleelle. + —Sinä, Born, harjaa saappaani, käskee hän, + sinä, Bichler, pitele jalustinta—ja muuta + sellaista.»</p> + + <p>Molemmat nimitetyt hypähtivät kiroten pystyyn.</p> + + <p>»Ja te kaikki muut—kun hän teille tiuskii ja + räyhää —hänhän on + käskijä—ken silloin uskaltaa mukista, hänet + ammutaan muitta mutkitta. Tämä, rakkaat + ystävä parkani, on tuleva osaksenne. Sentähden + juokaa ja sanokaa jäähyväiset sotilaskunniallenne. + Huomenna ei enää koirakaan huoli leipäpalaa + kädestänne.»—</p> + + <p>Puoleksi tukahdutettu murina kulki joukon lävitse, + hirvittävämpi kuin muuten heidän + raivonhuutonsa.</p> + + <p>Silloin hoippuroi puuseppä Hackelberg, joka + nähtävästi oli vetelehtinyt jossakin + läheisyydessä, huoneeseen puolijuopuneena kuten + tavallisesti.</p> + + <p>Häntä tervehti syvä äänettömyys. + Mutta vanha Merckel meni juhlallisesti häntä vastaan, + tarttui hänen käteensä ja vei hänet + kunniasijalle.</p> + + <p>»Sinäkin olet onneton isä», puhui + hän hänelle liikutuksesta + väräjävällä äänellä. + »Sinunkin sydämesi on särkynyt lapsesi + perikadosta. Sinun, kuten minun ja kuten meidän kaikkien + onnettomuutemme on linnan hirmuvaltiaan omallatunnolla. Istu, + mies rukka, ja ota siemaus kanssamme.»—</p> + + <p>Juopporenttu, joka oli tottunut siihen, että kaikki + häntä tuuppivat ja ilveilivät hänen kanssaan, + silloinkin, kun tarkottivat hänelle parasta, ei tiennyt + mitä ajatella, kun häntä näin ylenpalttisesti + kunnioitettiin. Hän vilkui sameilla silmillään + epäluuloisesti ympärilleen ja näytti neuvottelevan + itsekseen, oliko hänen alettava pöyhistellä vai + itkeä. Samalla hän joi niin paljo kuin sai.</p> + + <p>»Katsokaa häntä, tätä + vapaaherrallisten himojen uhria», jatkoi herra Merckel. + »Näin avuton ja turmiolle joutunut on ihminen, jolta + on viety koston mahdollisuus, jonka täytyy niellä + vihansa päivästä päivään, + hetkestä hetkeen. Mutta matokin kiemurteleksen, kun + sitä tallataan jaloin, ja kuka voi panna pahakseen, vaikka + toivoisimme, ettei pahantekijä enää huomisaamuun + asti eläisi?»</p> + + <p>»Lyökää hänet kuoliaaksi!» + sopersi puuseppä, joka vähitellen joutui raivoihinsa. + Mutta ainoastaan muuan arka kaiku vastasi; sillä nyt, kun + oltiin sotamiehiä ja lähimpäin + päällikköjen kera tekemisissä, ei kuoliaaksi + lyöminen enää ollut leikin asia.</p> + + <p>Herra Merckelin valtasi siveellinen suuttumus.</p> + + <p>»Oo, hyi sentään, rakkaat ihmiset, kuinka + voitte puhua niin jumalattomasti! Minä olen esivalta + enkä saa mitään sellaista kuulla. Rintaman + edessä, päivän valossa on vaarallista + käydä hänen kimppuunsa enkä soisi teidän + puhuvan edes siitä mahdollisuudestakaan. —Sillä + tulee rakastaa vihollisiaan, kuten sanassa sanotaan. Mutta ken + voi hillitä vihaansa, kun se paisuu ylitse ja purkautuu + kostonhuutoihin? Niinpä toivon, että kaikkien + meidän vihollisemme ja tuhoojamme kuolisi tänä + yönä vuoteeseensa—tai hän ainaiseksi + katoaisi tietymättömiin—tai + löydettäisiin hänet huomisaamuna Maraune-virrasta. + Silloin ainakin nähtäisiin, että vanha Jumala on + vielä elossa ja valvoo ylitsemme ja tuomitsee syntisiä + ja kadotettuja. Amen.»</p> + + <p>»Amen», jyrisi joukosta, ja känsäiset + kädet menivät ristiin.</p> + + <p>»Mutta eihän niin ole laita—pahantekijät + menestyvät ja saavuttavat pitkän iän + tässä surunlaaksossa! Huomenna saapuu hän + ratsullaan ja Felixini laahataan teurastuspenkkiin, ja ne, jotka + murisivat rivissä, antaa hän myös + ilmi.—Minua tosiaan kummastuttaisi, jos + pääsisitte hengissä + pälkähästänne; sillä hänhän on + ottanut tehtäväkseen juurittaa koko Schrandenin + eläviltä ilmoilta. Hän vie teidät huomenna + mukanaan kuten oinaslauman, jonka teurastaja on ostanut, ja + leskien ja orpojen itku ja valitus on kuuluva + jälkeenne.»</p> + + <p>Ilmoille pääsi raivonulvonta, niin raju, että + yllyttäjä itse hätkähti.</p> + + <p>»Hiljaa, rakkaat ystävät, hiljaa! Ei + mitään vastoin lakia. Tosin ei joukossamme ole + ainoatakaan ilmiantajaa, ja ennen puremme kielemme poikki, + ennenkuin petämme ketään + omistamme—Hackelberg voi siitä laulaa kokonaisen + laulun—vai mitä, vanha ystävä?—Mutta + kuka tietää, eikö herra kapteeni itse hiiviskele + ikkunain alla urkkimassa— —»</p> + + <p>Viisi kuusi päätä riensi ruutuja vasten.</p> + + <p>»Luuletteko, ettei hänestä voisi sellaista + uskoa?—Oh, hän ei arastele mitään + konnankoukkuja.—Mutta tiedän, mitä tahdoitte + sanoa, enkä saata teitä siitä moittia: Jos + hänet tavataan täällä yön + pimeydessä hiiviskelemässä, käy hänelle + huonosti.»</p> + + <p>»Kuoliaaksi—kuoliaaksi!»</p> + + <p>»Älkäähän vain huutako yhä + »kuoliaaksi», lapset. Tekee aivan korviini + kipeää. Sellaisesta selvitään + hissukseen.—Pah, laukaus + pamahtaa—pah—vielä kerran—se oli vain + salametsästäjä viidakossa—metsäkauriita + juoksentelee yllinkyllin ympärinsä—vai mitä, + Hackelberg?»</p> + + <p>Tämä nauroi ja maiskautti + kieltään.—»Pah!»</p> + + <p>»Älä istu siellä niin torroksissasi, + mies; onko sinulla tosiaankin kalan verta + suonissasi?—Etkö enää muista, kuinka vanha + parooni pieksätti sinut pataluhaksi, jotta olisi saattanut + hihnoja leikellä nahkastasi? —Peijakas, kuinka silloin + juoksit ulvoen ympäri! Sitäpä oli koko hauska + katsella.»</p> + + <p>Hackelberg röyhtäsi ja katsoa murjotti lasiinsa.</p> + + <p>»Mutta silloin olit vielä + metsästäjä, joka oli mies paikallaan, ja kuulasi + eivät koskaan osuneet harhaan.—Juo, mies!—On + aivan uskomatonta, kuinka kerran osasit ampua.»</p> + + <p>»Osaan minä vieläkin», sopersi + puuseppä.</p> + + <p>»Hahaha—anteeksi, että minua naurattaa, + vanhus. Ensiksikään ei tiedetä lainkaan, mihin + olet jättänyt tuliluikkusi—»</p> + + <p>»Mutta—minä ti-iedän + sen!»</p> + + <p>»Ja sitäpaitsi on kätesi liian veltto + voidakseen tähdätä, ja kunniantuntosi on huilannut + tiehensä ja miehenryhtisi lisäksi.»</p> + + <p>Puuseppä nauroi. Hänen silmänurkissaan pilkahti + myrkyllinen välähdys.</p> + + <p>»Mitä? Tahdotko väittää, että + sinulla on vielä kunniantuntoa rinnassasi, vaikka pidät + hyvänäsi sen, että tyttäresi on vietelty? + Siedät, että viettelijä juoksentelee vapaasti + hänen kanssaan ympärinsä ja että oma lihasi + ja veresi sinua halveksii ja sysää kätesi pois + luotaan—kiittämätön, velvollisuutensa + unhottanut olento!»</p> + + <p>Puuseppä hypähti hoiperrellen + pystyyn—»Älkää tulko + perästäni kukaan!» huusi hän + nyrkkiään heristäen.</p> + + <p>»Mihin aiot?»</p> + + <p>»Ei kuulu kellekään!»</p> + + <p>Vaikka schrandenilaiset olivat raivoissaan, pyrkivät + heitä naurattamaan juopon metkut, mutta Merckel vilkutti + heitä pysymään hiljaa. »Antakaa hänen + mennä», kuiskasi hän lähimmilleen, + »hän menee penkomaan pyssyään + tunkiosta.»</p> + + <p>»Mutta mitäpä kaikki + hyödyttää!» jatkoi hän huoaten, ja + hänen silmänsä tähystelivät + salakähmäisen levottomasti oveen. »Hän + kyllä pitää varansa, ettei öiseen aikaan + antaudu käsiimme. Ja huomisaamuna päivän valossa, + jollei kukaan teistä voi itseään puolustaa, tulee + hän ja luovuttaa teidät pyöveleillenne, kuten + poikani Felixin, eikä kukaan teistä näe + enää kotikyläänsä,—Sentähden + juokaa, lapset, ottakaa jäähyväiset vanhalta + isä Merckeliltä.—Seis, eikös sieltä + tule Amalia?» keskeytti hän kuunnellen iloisessa + jännityksessä.</p> + + <p>Ovi temmattiin auki ja sisään syöksähti + tarjoilijaneiti, joka hätiköiden kuiskutti jotakin + isäntänsä korvaan.</p> + + <p>Tämän kasvot kirkastuivat. Hän pani + pyöreät kätensä ristiin kiitolliseen + rukoukseen.</p> + + <p>»Lapset», huusi hän, »vielä + elää tuomari taivaassa! Vapaaherra on + käsissämme.»</p> + + <p>Schrandenilaiset päästivät riemuhuudon ja + hypähtivät istuimiltaan.</p> + + <p>»Kuinka? Missä? Milloin? Kuka on hänet + nähnyt?»</p> + + <p>»Kerro, Amalia!» ähkäisi hän ja + vaipui uupuneena istumaan kuten päivätyönsä + tehnyt.</p> + + <p>Ja Amalia kertoi. Hän oli tahtonut odottaa, kunnes + vartiat olivat juoneet oluensa, ja oli vielä kävellyt + hieman kauniissa kuutamossa, saadakseen raitista + ilmaa,—silloin oli hän nähnyt miehen tulevan + peltojen ylitse Kissanportaalta päin. Se oli kulkenut + kirkkomaata kohden ja oli sillä ollut upseerintakki + yllään punaisine kauluksineen ja kiiltävine + nappeineen.</p> + + <p>»Oliko hänellä aseita?» kysäisi + eräs varova Schrandenin poika.</p> + + <p>Oli, miekka oli vain välähdellyt kuutamossa.</p> + + <p>Tämä seikka tuntui arveluttavalta.</p> + + <p>»Hän kai tahtoo tarkastaa vahteja», arveli + toinen ja raapi päätänsä.</p> + + <p>Herra Merckel päästi levottoman naurun. + »Milloin kirkkomaalle on asetettu vahteja?» huudahti + hän. »Sanon teille, mitä hän siellä + tekee. Korean herra pappansa luona hän käy, tahtoo + haudalla vannoa että hän kostaa teille heti kun + sotilaina joudutte hänen käsiinsä. Onnitelkaa + toisianne tämän käynnin johdosta.»</p> + + <p>Samassa sai hän liittolaisen, jota ei enää + tainnut muistaa laisinkaan ottaa lukuun.</p> + + <p>Ovesta syöksi huoneeseen vanha puuseppä, heiluttaen + oikeassa kädessään pyssyä, jossa vielä + riippui likaa ja oljenpärtöä. Hän näytti + olevan aivan vimmoissaan. Hän löi rintoihinsa ja + hyppeli hoiperrellen ympäri kuin riivattu.</p> + + <p>»Minullako ei ole kunniantuntoa?» hihkui hän. + »Minäkö antaisin vietellä tyttäreni? + Missä on se naikkonen, joka on häväissyt harmaan + pääni? En tee hänelle mitään kirstua! + Ammun hänet vain kösäksi— —ammun + heidät molemmat kösäksi.»</p> + + <p>»Tulkaa kirkkomaalle!» kajahti joukosta, joka + alkoi rohkaistua.</p> + + <p>Vanha ravintolanisäntä pelästyi. »Ei + kirkkomaalle, lapset?» varotti hän innokkaasti. + »Ensiksikin on paikka pyhä, ja toiseksi voisi hän + siellä teiltä paeta. Mutta jos teillä kaikessa + sovussa on jotakin tekemistä hänen kanssaan—en + tosin tiedä mitä enkä tahdo + tietääkään—niin neuvon teitä + menemään Kissanportaalle. Siellä on rannalla + kylliksi pensaita—tosin ne ovat harvanlaisia—mutta + peittävät ne teidät sentään.»</p> + + <p>»Mutta jos hän palaa kylän + lävitse—nostosillan ylitse?» arveli joku + varovainen.</p> + + <p>Herra Merckel oli asioista selvillä. »Eikä + palaa!» nauroi hän. »Kissanporras on + hänelle paljo mukavampi.»</p> + + <p>»Taipaleelle, Kissanportaalle!» huusi + puuseppä ja sysi pyssynsä perällä + penkkejä ja tuoleja. Joukko lähti liikkeelle. Herra + Merckel tuppasi heille viinapulloja mukaan niin paljo kuin + kiireessä sai käsiinsä.</p> + + <p>»Ottakaa, lapset, ottakaa!» huusi hän. + »Kaikki kunnianne puolesta!»</p> + + <p>Sitten kun viimeiset olivat ulkona, kuivasi hän hien + otsaltaan, pani kätensä ristiin ja sanoi tuskallisesti + huokaisten: »Ah, Amalia, kunpa he vain eivät tekisi + hänelle väkivaltaa.»</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="XVIII" id="XVIII"></a> + + <h2>XVIII.</h2><br> + + <p>Saavuttuaan maantielle näki Boleslav kirkkomaan aidan + varjossa naisolennon, joka epäröiden kääntyi + häntä kohden.</p> + + <p>Hetki, jota hän kahdeksan vuotta oli + ikävällä odottanut, oli nyt tullut. Hän ei + tuntenut vähintäkään liikutusta + sydämessään.—»Ole toki iloinen! + Riemuitse onnestasi!» huusi ääni hänen + povessaan.—»Hän rakastaa sinua!—Hän + pelastaa sinut.—Hän vapauttaa sinut Reginasta.» + Ja valittaen kaikui uudestaan: »Reginasta.»</p> + + <p>Terävästi kuvastuivat solakan tytönvartalon + mustat ääripiirteet kuutamon valaisemaa taustaa vasten. + Olkapäät näyttivät kulmikkailta, ja korkealle + vyötetyltä vyötäröltä valuivat + puvun ääriviivat kahtena suorana linjana kaidoille + lanteille.</p> + + <p>Boleslav hyppäsi ojan ylitse ja ojensi tytölle + kätensä.</p> + + <p>Sievistelevän kainolla liikkeellä peitti + tämä kätensä selkänsä taakse.</p> + + <p>»Älä nyt heti ole niin myrskyinen!» + sipatti hän.</p> + + <p>Boleslav hämmästyi. Hänet valtasi kylmä, + melkein ivallinen tunne, jota hän kohta häpesi ja jonka + hän tukehdutti.</p> + + <p>»Olet antanut minun kauan odottaa, + Regina!»—Ja kun tyttö kääntyi puoleksi + kuuta kohden, näki Boleslav kaidat, arkipäiväiset + kasvot ja nenänipukan, joka halveksivasti rypistyi.</p> + + <p>»Nimeni on Helena, jos olet sen unhottanut», sanoi + hän ja kääntyi nyreissään + selin.—</p> + + <p>Boleslav säpsähti.—»Anteeksi», + sammalsi hän. »En sitä tarkottanut.»</p> + + <p>Tosiaan ei tämä ollut hyvä alku.</p> + + <p>Helena pani suunsa suppuun, mutta näytti taipuvaiselta + jälleen leppymään.—»Oi, tule pois + täältä!» pyysi hän. »Minä + niin pelkään.»</p> + + <p>»Mitä?»</p> + + <p>»No—kirkkomaata.»</p> + + <p>Jälleen värähdytti Boleslavia ivallinen tunne. + Olematta itsekään siitä selvillä vertasi + hän kaikkea, mitä toinen teki ja sanoi, Reginaan. Ja + vertailu ei ollut Helenalle edullinen.</p> + + <p>»Olen näet niin arka, kuten kai muistat», + jatkoi Helena heidän palatessaan maantielle. + »Hätiköin liiaksi, kun kutsuinkaan sinut juuri + tänne. Yleensäkin oli se liiaksi + hätiköityä. Ja jollen—», hän + katsoi Boleslavia syrjästäpäin hienostelevalla + katseella, jonka oli ilmaistava loppu hänen + ajatusjuoksustaan. Sitten, kun Boleslav tahtoi auttaa + häntä ojan ylitse hypätessä, päästi + hän pienen huudahduksen ja sanoi: »Ei, ei.»</p> + + <p>Epäselvä pettymyksen tunne, jota Boleslav siihen + asti oli tuntenut, muuttui nyt sulaksi kummastukseksi.</p> + + <p>Helena vilkui ympärilleen kaikille suunnille. »Emme + voi jäädä tännekään», + kuiskutti hän. »Jos tulisi ihmisiä ja he + näkisivät minut täällä herrasmiehen + keralla, häpeäisin silmät + päästäni.»</p> + + <p>»Mihin sitten tahdot?»</p> + + <p>»Niin, sen saat sinä + määrätä.»</p> + + <p>»Tule siis metsään!»</p> + + <p>Helena löi vanhanpiian eleellä kätensä + yhteen. »Mitä ajattelet?» huudahti hän. + »Öiseen aikaan! Jonkun herran + seurassa!»—</p> + + <p>Boleslav hieroi otsaansa. Oliko mahdollista, mitä + hän näki ja kuuli?—Tämäkö oli + Helena? Tämäkö se hengetär, johon hän + oli katsonut ylöspäin kuten toisen maailman + olentoon?</p> + + <p>Tai oliko kentiesi syy hänessä itsessään? + Oliko hän niin turmeltunut, ettei enää + ymmärtänyt siveyden ja puhtauden + kieltä?—Oliko metsistynyt palvelustyttö + hämmentänyt hänen arvostelukykynsä, + täyttänyt hänen mielikuvituksensa liian irstailla + kuvilla?</p> + + <p>»Kulkekaamme siis pitkin maantietä», sanoi + Boleslav.</p> + + <p>»Kun vain ei kukaan tulisi!»</p> + + <p>»Näethän, ettei tule + ketään.»</p> + + <p>»Mutta onhan se sentään + mahdollista!»</p> + + <p>Tähän ei voinut mitään vastata. Syntyi + hiljaisuus. Sitten sanoi Boleslav: »Etkö tahdo antaa + minulle käsivarttasi?»</p> + + <p>»No, voinhan tehdä sen», vastasi hänen + nuoruutensa lemmitty.</p> + + <p>Kotvan aikaa kävelivät he taasen ääneti + rinnatusten. Näytti melkein, kuin ei heillä olisi + mitään sanottavaa toisilleen.</p> + + <p>»Regina odottaa!» huusi ääni Boleslavin + povessa.</p> + + <p>»Olethan aivan mykkä», tuumi Helena, samalla + hullunkurisesti näykäten Boleslavin käsivartta + niillä parilla sormella, jotka hän oli pistänyt + saattajansa kainaloon. »Sinä paha mies, et kai ole + minuun enää lainkaan mieltynyt?»</p> + + <p>Boleslav ei katsonut olevansa oikeutettu sanomaan + »ei». Helena oli hänelle pysynyt uskollisena, + oli kokonaista kahdeksan vuotta luottanut hänen sanoihinsa. + Hän ei saanut jättää niitä + häpeään. Ja kun hän oli epävarmasti + sammaltanut: »Kyllä toki!» päästi + Helena kuuluviin merkitsevän huokauksen ja tuumi: + »Sinusta on kerrottu minulle niin paljo pahaa, etten + enää lainkaan tiedä, mitä minun on + uskominen—Mutta eihän se toki ole + totta—eihän?»</p> + + <p>»Mikä sitten?» kysyi Boleslav + väsyneesti.</p> + + <p>»Oh, eihän sellaisesta voi tytöt + puhuakaan.—Aivan epäsiveellisiä + juttuja.—Olithan toki ennen aina jalo ihminen. En voi + kuvitellakaan, että olisit niin muuttunut.»</p> + + <p>Hän koetti hiljaa hiipiä Boleslavia + lähemmäksi. Sinisilkkinen käsityölaukku, jota + hän kantoi kädessään, putosi silloin maahan. + Kun Boleslav—samaan aikaan kuin Helenakin—kumartui + ottamaan sitä ylös, sattui hänen lakkinsa + syrjä hipaisemaan tytön poskea.</p> + + <p>»Oi, ei niin», sipatti Helena ja notkistautui + hänestä pois.</p> + + <p>»Pyydän anteeksi», vastasi Boleslav sangen + kohteliaasti—ja nipisti huulensa yhteen.</p> + + <p>»Et ole vieläkään vastannut + kysymyksiini», jatkoi Helena. »Lopultakin taitaa + kyllä olla totta, mitä ihmiset sinusta + kertovat.—Se olisi hyvin rumaa, ja minä tyttö + rukka olisin pahasti pettynyt sinun suhteesi. Pappa onkin aina + tuuminnut, että sinä saat vielä huonon + lopun.»</p> + + <p>Tämän sanoi hän niin + nenäkkääseen, rikkiviisaaseen tapaan, ettei + Boleslav voinut pidättää nauruaan.</p> + + <p>Helena näytti käsittävän, ettei ollut + osunut löytämään oikein tepsivää + äänensävyä, ja katkerasti loukkautuneena + jatkoi hän: »Niin, naura vain minulle tyttö + rukalle. Ja sentään tarkotan sinulle niin + hyvää.—En millään ehdolla soisi sinun + joutuvan perikatoon.»</p> + + <p>»Pyydän, ettet suotta vaivaudu!» vastasi + Boleslav.</p> + + <p>»Ei, älä tekeydy huonommaksi kuin olet», + ojensi Helena. »Tiedän, että olet jalo ihminen. + Ja vaikka kohtalo meidät iäksi erottaisikin, olet + minulle aina, aina rakas.—Oi, kuinka katkeria kyyneliä + olenkaan itkenyt sinun tähtesi!—Ja joka ilta olen + rukoillut puolestasi: Rakas isä, suojele kallista nuoruuteni + ystävää, anna hänelle puhdas omatunto ja + varjele häntä synnistä ja + kostonhimosta.»</p> + + <p>»Schrandenilaiset ovatkin juuri omiaan vierottamaan + uhriaan kostonhimosta», vastasi Boleslav.</p> + + <p>Helena rypisti + nenänipukkaansa.—»Schrandenilaiset ovat raakaa + roskajoukkoa, joiden kanssa ei pidä antautua + tekemisiin», tuumi hän.—»Minäkin olen + paljo mieluummin tädin luona Wartensteinissä. + Siellä ainakin tietää elävänsä + hyvinkasvatetun, kelpo porvariston parissa, ja siellä + osataan nostaa paremman naishenkilön edessä hattua. + Sitä ei ymmärrä kukaan schrandenilainen + tehdä, lukuunottamatta herra Merckeliä. Ja Felixiä + luonnollisesti. Hän huokasi syvään. »Mutta + hänkin enimmäkseen kantaa univormua», lisäsi + hän aprikoiden.—Ja ikäänkuin olisi vasta + täten muistanut eilisen iltapäivän tapahtumat, + huudahti hän äkkiä kimakasti, löi + käsiään yhteen ja huusi »Oi, Boleslav, + Boleslav!»</p> + + <p>»Mitä haluat, Helena?»</p> + + <p>»Boleslav, kuinka voitkaan olla niin paha!—Felix, + Felix parka! Enhän kyllä ollut saapuvilla, olin + puutarhassa retiisien luona. Mutta myöhemmin on minulle + siitä kerrottu: Välkkyvällä miekalla olit + lyönyt hänen päähänsä, jotta veri + vain pirskui.» Hän värisi ja nurisi itkuaan + pidätellen.—Sitten tempasi hän kätensä + Boleslavin kainalosta ja juoksi toiselle reunalle tietä. + »Mene, en tahdo sinusta enää tietää + mitään», huusi hän. »Olet menetellyt + kehnosti ja julmasti.»</p> + + <p>»Sitä et sinä ymmärrä, rakas + Helena», vastasi Boleslav.</p> + + <p>»Ja lisäksi oli hän lapsuudentoverisi ja + leikki kerallamme puutarhassa. Kuinka usein hän kapusikaan + edestäsi aidan ylitse, kun pallosi vieri tiehensä! Ja + marsunpoikasenkin hän antoi sinulle. Oletko kaiken + unhottanut?»</p> + + <p>»Ja marsunpoikasenko tähden pitäisi + minun—?»</p> + + <p>»Oi—ja nyt olet hänet sulkenut + pimeään kirkkoon—pappa sanoo, ettei sinulla ole + siihen lainkaan oikeutta ja hän aikoi antaa sinut ilmi + esikunnalle, silloin kävisi sinulle + huonosti—»</p> + + <p>Niin vähän oli hän Boleslavin mielestä + isäänsä, että vanhan papin jyrisevät + sanat muuttuivat hänen suussaan laimeaksi + lörpötykseksi.—Ja tästä kaakattavasta + kanasta riippuvaksi oli hän, Boleslav, tahtonut tehdä + koko olemassaolonsa!</p> + + <p>Helena oli palannut hänen luoksensa ja oli + kursastelevalla eleellä pistänyt uudelleen + kätensä hänen kainaloonsa.</p> + + <p>»Mutta eihän sentään ole totta, että + aamulla viet hänet pois vangittuna ja asetat hänet + sotaoikeuden eteen, niin että hänet + ammutaan—onhan se valetta? Sitä en usko sinusta. Niin + huono et toki ole.»</p> + + <p>Boleslav koetti hillitä + kärsimättömyyttään.</p> + + <p>»Siis kuitenkin?» kysyi Helena ja pyyhki + silmiään. »Mutta, eikös niin, jos sinua + oikein pyydän, rakas Boleslav—minulle teet + sentään mieliksi ja päästät hänet + vapaaksi?»</p> + + <p>Tyynesti, ikäänkuin ohimennen, tuli tämä + pyyntö hänen suustaan. Mutta silmistä, jotka + epäluuloisesti karsastelivat Boleslavin silmiin, vilkkui + salainen levottomuus.</p> + + <p>»Rakas, rakas Boleslav», jatkoi hän + hartaammin, ja hänen kätensä alkoi vavista + Boleslavin kainalossa. »Jos minua vielä + vähänkin rakastat, et näin lähetä minua + luotasi.—Ja minä kannan iäti kuvaasi + sydämessäni, ja vaikkapa kohtalo meidät julmasti + erottaisikin, niin ainakin rukoilen yhä edelleen puolestasi + ja siunaan sinua.»</p> + + <p>»Anteeksi, Helena», sanoi Boleslav liikutettuna + Helenan näennäisestä sydämellisyydestä. + »Anteeksi, vaikka minun täytyykin + näyttää sinusta tylyltä. Mutta se ei auta + mitään. Pyyntöäsi on mahdoton + täyttää.»</p> + + <p>Helena, joka ei ikinään näyttänyt + odottavan tällaista vastausta, katsoi häntä + muutaman sekunnin vihaisen jäykin katsein. Sitten vaipui + hän, äkkiä itkuun purskahtaen, lähintä + puunrunkoa vasten ja peitti kasvonsa laihoilla + käsillään.</p> + + <p>Samassa pamahti etäisyydessä laukaus, jonka kaiku + vieri verkalleen yli metsien.</p> + + <p>Helena päästi hätähuudon ja nyyhkytti + käsiään väännellen: »Varmaan ovat + he hänet ampuneet, ja sinä, julmuri, olet sen + käskenyt!—Oi, Jesus, Jesus, eikö sinulla sitten + ole vähääkään + sääliä?»</p> + + <p>Kuulostellen, mistä päin laukaus kuului, koetti + Boleslav häntä rauhottaa. Ei voinut olla puhettakaan + siitä, että laukaus olisi koskenut Felix + Merckeliä. Varmasti oli se laukaistu metsässä + linnan toisella puolen. Todennäköisesti oli joku + salametsästäjä kaatanut hirven.—</p> + + <p>Mutta Helena nyyhkytti yhä kankeammin. »Sinulle voi + se olla mieliin—oi, sinä—sinä raastat + hänet kuitenkin kuolemaan.»—</p> + + <p>Boleslav, jota hänen kasvava epätoivonsa alkoi + oudostuttaa, lupasi tehdä voitavansa tuomareita + lepyttääkseen. Hän tahtoi itse vakuuttaa, + että Felix oli ollut tolkuttoman juovuksissa. Syytetyn + vanhan vihan, tämän loukatun kunniantunnon—kaiken + tahtoi hän tuoda ilmi tuomiota lieventääkseen.</p> + + <p>Mutta Helena ei tyytynyt tähän.—Ja + äkkiä vaipui hän Boleslavin eteen polvilleen + saviseen maahan ja syleili hänen polviaan: »Ole + armelias! Ole jalo! Pelasta hänet!»</p> + + <p>»Nouse, herran tähden!»</p> + + <p>»En, sitä en tee.—Rukoilen sinua tomussa ja + tuhkassa.»— —</p> + + <p>»Mutta etkö sitten käsitä, että + syytän itseäni murhayrityksestä, jos + päästän hänet viatonna vapaaksi?»</p> + + <p>»Ei se mitään!» nyyhkytti Helena. Jos + minua todella rakastat, teet kyllä minun tähteni + tämän pienen uhrauksen.—</p> + + <p>Silloin alkoi Boleslav käsittää, ettei Helena + ollut häntä kutsunut tänne hänen itsensä + tähden, vaan toimi hyvin harkitun suunnitelman mukaan, + käyttääkseen hänen rakkauttaan toisen + hyväksi.—</p> + + <p>Tällainen oli siis nainen, jonka arvoinen ei hän + pitkiin vuosiin ollut katsonut olevansa, jonka siunausta hän + oli tähystellyt kuin saavuttamatonta + päämäärää. Tämä oli se + valoisa olento, jossa hänestä näytti kaikki hyvyys + ja puhtaus yhtyneen ja jota hän oli katsonut + saastuttaneensa, jos mainitsi hänen nimensä samassa + hengenvedossa kuin Reginan.</p> + + <p>Ja Regina! Hän, häväisty, hylky, kuinka + taivaankorkeudessa hän seisoikaan—tähän + viekkaaseen siveyteen verraten!</p> + + <p>Hurja nauru purskahti hänen rinnastaan.</p> + + <p>»Mikset sanonut kohta, että hän on sinun + rakastajasi?»</p> + + <p>Helena hypähti koholle.</p> + + <p>»Tämä on panettelua», huudahti hän. + »Olen kunniallinen tyttö.»</p> + + <p>»No—kihlattusi sitten!»</p> + + <p>Helena alkoi uudelleen itkeä, vaikkei unhottanutkaan + samalla pudistella savipaakkuja hameestaan. »Oi, + Boleslav!» nyyhkytti hän. »Olet itse siihen + syypää. Miksi olet antanut minun niin kauan odottaa? Ja + miksi olet antanut kyläläisille aihetta niin paljoon + pahaan huutoon?—Ja sitten papan vastustus, eihän + sitä olisi konsanaan voinut voittaa.—Mitä + minä tyttö parka olisin— —»</p> + + <p>»No, no, ei se tee mitään», vastasi + Boleslav hilpeästi.</p> + + <p>»Ja sinä et ole minulle vihainen?»</p> + + <p>»Oh, en lainkaan.»</p> + + <p>Äänetönnä saattoi Boleslav Helenaa + kylän läheisyyteen, sanoi ystävällisesti + jäähyväiset ja vielä kerran lupasi tehdä + kaikkensa pelastaakseen hänen kihlattunsa.</p> + + <p>Helena kiitti, kumarsi kohteliaasti ja loittoni.</p> + + <p>Niin päättyi Boleslavin suuri rakkaus.— + —</p> + + <p>Ja kun hän näki tytön hinterän vartalon + katoavan kylän reunimmaisten talojen taakse, kuohahti nimi + »Regina» hurjalla riemulla hänen sielustaan.</p> + + <p>Nyt oli tie auki—auki hurmaavaan syntiin.</p> + + <p>Mutta mitä oikeastaan merkitsi synti, kun se, mikä + kantoi hyveen nimeä, oli niin surkeasti luhistunut kasaan. + Missä oli paha, kun hyvä muuttui pilkaksi?</p> + + <p>»Suloinen hetki—puserra hänet + rintaasi—älä välitä siitä, + mitä huomenna tulee. Seuratkoon hän sinua taistelusta + toiseen—kantakoon hän miehenpukua, kuten Leonore + Prohaska, jota koko Saksanmaa sankarittarena + ylistää.»</p> + + <p>»Regina—Regina!» riemuitsi hän + jälleen ja levitti sylinsä juostessaan. Hän juoksi + yli kuutamoisten niittyjen.—Korkeampina ja tummempina + kohosivat rannan pensaat hänen edessään.</p> + + <p>Regina tietenkin seisoi Kissanportaalla ja odotti + häntä, kuten aina oli tehnyt.</p> + + <p>»Regina!» huusi hän virran ylitse.</p> + + <p>Mitään vastausta ei kuulunut. Syvä hiljaisuus + ylt'ympärillä—ainoastaan leppien lehdet + värisivät hiljaa, synnyttäen äänen, joka + kuului kuin nukkuva olisi hengittänyt puoleksi + sulkeutuneiden huuliensa välitse. Vesi oli alhaalla ja + suikerteli teräväkulmaisten piikivien välitse.</p> + + <p>Hän saapui portaalle.</p> + + <p>»Regina!» huusi hän vielä + kerran.—Hiljaisuus, kuten ennenkin.</p> + + <p>Silloin huomasi hän, että hoippuva käsipuu oli + katkennut melkein portaan keskeltä. Hauraat kappaleet + roikkuivat vielä molemmilta puolin.</p> + + <p>Pelästyneenä kumartui hän katsomaan alas + virtaan— — —Virran hopeaisella pinnalla ui + naisen ruumis.— — —</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="XIX" id="XIX"></a> + + <h2>XIX.</h2><br> + + <p>Lähdettyään »Mustasta Kotkasta», + hajaantuivat schrandenilaiset kiireimmittäin asuntoihinsa, + varustautuaksen aseilla niin hyvin kuin voivat.</p> + + <p>Puolet heistä eivät tulleet enää + näkyviin.</p> + + <p>Toinen puoli—luvultaan + parisenkymmentä—taivalsi linnansaaren ympäri + vievää tietä Kissanporrasta kohden. Kun he + yhtyivät jälleen pensastossa virran rannalla, ei + heitä ollut kukaan huomannut eikä seurannut.— + — —</p> + + <p>Ääneti, varpaisillaan hiipivät he kosteaa + nurmikkoa, ainoastaan vanha juoppo ei voinut + jättää loruamistaan ja murinaansa. Hän + jutteli innokkaasti pyssylleen, ikäänkuin + elävälle olennolle, pudisteli sitä ja kehotteli, + että se tekisi hyvin tehtävänsä. + Tuontuostakin asetti hän perän + tähtäysasentoon poskelleen, ja huomattuaan, että + tähtäimen ja hänen silmiensä + välillä vilahteli yölepakoita ja + tulikielekkeitä, otti hän kiireimmiten uuden, + pitkän kulauksen pullostaan.— —</p> + + <p>Saavuttuaan Kissanportaalle jakaantuivat he portaan + pään molemmin puolin ja hiipivät niin hiljaa kuin + juopuneessa tilassaan voivat jyrkännettä alaspäin + käyttääkseen lepikkoa väijymispaikkanaan. Ne, + joilla oli ampuma-aseita, etupäässä vanha + puuseppä, asettuivat kapean hietapenkereen reunalle, + pudottaakseen hänet luodilla porraspuilta, jos hänen + onnistuisi paeta niiden käsistä, jotka aikoivat + viikatteineen, kirveineen ja seipäineen käydä + hänen kimppuunsa portaan päässä.</p> + + <p>Hyvinkin viiteen minuuttiin ei kuullut + äännähdystäkään. Vain silloin, kun + joku ei paikoillaan pysyen voinut käsin ylettää + kiertävää viinapulloa, kuului vesakosta hiljaista + kahinaa ja ritinää.</p> + + <p>Saarellakin oli haudanhiljaista.</p> + + <p>Silloin huomasi puuseppä, jonka silmät viina oli + vielä kerran terottanut ja joka väijyen istui valmiina + ampumaan, että virran takana tuli tumma olento esiin + pensaikosta, jossa hänen oli täytynyt + kyyröttää, ja verkalleen ja + äänettömästi läheni porrasta.</p> + + <p>Tulijan astuttua varjosta kuutamoon tunsi puuseppä + hänet tyttärekseen.—Ilmeisesti oli hän + huomannut murhamiehet ja meni nyt vapaaherraa varottamaan. + —Metsästäjän sekavat aivot sumensi raivo + tykkänään, kun hän näki varman saaliin + livahtavan käsistään.</p> + + <p>»Mene takaisin, haaska!» huusi hän.</p> + + <p>Regina kyyristäysi ja hiipi edelleen, tarttuen + porraskaiteeseen.</p> + + <p>»Takaisin—taikka ammun.»</p> + + <p>Regina aikoi nopealla hyppäyksellä rientää + eteenpäin—silloin kuului + laukaus—ääntä + päästämättä vaipui hän + käsipuuta vasten—se murtui kahtia. Ja portaan + korkeudelta putosi ruumis kuin tumma, eloton möhkäle + alas virtaan.—Välkkyen loiskahti vesi, kivet matalassa + pohjassa vierivät kolisten.</p> + + <p>Sitten sysäsivät aallot ruumiin verkalleen pinnalle + ja huojuttivat ja kääntelivät sitä, kunnes + kasvot sukelsivat ylöspäin ja kuu valaisi niitä + kirkkaasti.</p> + + <p>Rannalla vallitsi syvä hiljaisuus. Liikahtamatta, + henkeään pidätellen tuijotti jokainen alas + kuolleen kasvoihin, joka jäykin avoimin silmin näytti + uhkaavan ja varottavan.—Veteen pistävä puunjuuri + oli tarttunut nutun liepeeseen ja piteli ruumista kiinni, jottei + virta voinut viedä sitä alaspäin. Vain hiljaa ja + varovasti, ikäänkuin leikitellen, sysäili virta + ruumista sinne tänne, niin ettei kukaan voinut + välttää ylöspäin kääntyneiden + kasvojen näkemistä.</p> + + <p>Hyvinkin kymmenen minuuttia vallitsi syvä + äänettömyys, sitten kuului uudestaan kahinaa ja + ritinää vesakosta, ja arkana, hartiat kumarassa, kuten + ruumistunut paha omatunto, hiipi muuan schrandenilaisista + tiehensä.</p> + + <p>Seurasi toinen, kolmas, neljäs,—ja pian jäi + onnettomuuden paikka autioksi.</p> + + <p>Vanha puuseppä, joka horisten ja muristen oli raukein + silmin tuijottanut tyttäreensä, vilkaisi + ympärilleen ja älysi olevansa yksin.</p> + + <p>Silloin päästi hän käheän huudon: + »Tulipalo, tulipalo!» heitti pyssynsä ruumista + kohden, niin että ase pulskahtaen upposi virtaan, ja juoksi + hoiperrellen toisten jälkeen.</p> + + <p>Kissanportaan tienoilla ei enää liikahtanut + mikään.— —Boleslav oli pelastunut.</p> + <hr style="width: 45%;"> + + <p>Kesti kauan, ennenkuin hän kykeni + käsittämään mitä näki. Aivan + huumautuneena tuijotti hän milloin ruumiiseen, milloin + katkenneeseen käsipuuhun.</p> + + <p>»Sinun olisi jo aikoja sitten pitänyt laittaa uusi + sijaan», ajatteli hän tylsämielisesti leikkien + kappaleilla.</p> + + <p>Sitten, ikäänkuin unesta heräten, meni hän + takaisin rannalle ja jyrkännettä alas.—Silloin + huomasi hän taitettuja oksia ja aivan äskettäin + poleksitun maan, ja häälyvä epäluulo + heräsi hänen mielessään. Mutta sen karkotti + heti toivo, että hän vielä ehtisi virottamaan + tytön eloon.</p> + + <p>Juurta myöten ryömi hän kahdareisin ruumiin + lähelle ja veti sen miekankahvalla rannalle...</p> + + <p>Siinä lepäsi nyt Regina välkkyvällä + sannalla ja vesi valui hänestä satoina pieninä + puroina. Miekallaan ratkoi Boleslav märän nutun + hänen ruumiiltaan; silloin huomasi hän verta, joka oli + punannut paidan—ja kun hän repäisi senkin pois, + näki hän kuinka vasemman rinnan alta pulppusi pieni, + heleänpunainen lähde.</p> + + <p>Silloin tiesi hän, mitä taannoinen laukaus oli + merkinnyt.— —Ja kun ensimäinen hurja kostonhimo, + joka hänelle huusi: »mene ja sytytä heidän + talonsa tuleen ja hakkaa heitä maahan, kunnes he sinut + itsesi lyövät kuoliaaksi!»—kun + tämä ensimäinen raivoisa kostonhimo alkoi + tasaantua, vaipui hän ruumiin viereen maahan ja purskahti + tuskaloiseen itkuun. Kauan makasi hän niin, sitten nousi + hän hitaasti, nosti ruumiin hartioilleen ja kantoi sen + murhaajain jälkiä myöten rinnettä ylös, + porrassillan ylitse saarelle. Se ei ollut mikään + keveä taakka, ja kaksi kertaa nyykistyi hän + läähättäen sen alla polvilleen.</p> + + <p>Puutarhamajaa ympäröivän pensaston laitaan + täytyi hänen se laskea maahan, sillä hän + pelkäsi aivan nyykistyvänsä. Siinä + lepäsi nyt Regina, samassa paikassa, mistä Boleslav oli + hänet löytänyt verta vuotavana ja elotonna + isän hautajaisten jälkeen. Kuunsäteet + leikkivät kuten silloinkin hänen kalpeilla kasvoillaan, + mutta tällä kertaa ei hän enää kuunaan + palaisi eläville ilmoille.</p> + + <p>»He ovat siis sinut sittenkin yhyttäneet!» + huudahti Boleslav purskahtaen kimakkaan + nauruun.—Pistävä kipu vavahti hänen + takaraivossaan.—Hänestä tuntui, että + hänen täytyi tulla mielipuoleksi, jos nämä + suuret, jäykät, kiillottomat silmät kauemmin + katsoisivat ylös häneen.</p> + + <p>Huoli siitä, että tietäisi ruumiin olevan + hyvässä korjuussa, ennenkuin poistui mailta, sai + hänet jälleen suunnilleen.—Saattaisivathan + schrandenilaiset kuopata murhatun johonkin metsään, + jottei oikeudella olisi tihutyöstä mitään + todistuksia käsissään.</p> + + <p>Ainoa, johon ainakin saattoi luottaa, oli vanha kirkkoherra, + sillä vaikkakin hän oli heidät kironnut ja + julistanut pannaan, ei hän antautunut osalliseksi + tällaisiin konnantöihin.</p> + + <p>Boleslav päätti hänet herättää + heti unestaan ja tuoda paikalle, jotta myöhemmin olisi + todistaja, hänen itsensä harhaillessa + sotatanterilla—herra tiesi missä.</p> + + <p>Torninkello löi yksi, kun hän saapui + kyläntielle. Kirkonovella näki hän vartiain + äänettömästi astelevan edestakaisin, muuten + näytti kaikki vaipuneen syvimpään uneen.</p> + + <p>Silloin kuuli hän muutamasta majasta, jonka ohitse kulki, + äänekästä elämöimistä, huutoa + ja rähinää.</p> + + <p>Hän katsoi lähemmin ja huomasi viheriän + kirstun, puuseppä Hackelbergin ammattikilven, joka + synkkänä katseli alas telineiltään.</p> + + <p>Puusepän sopertelemat sanat johtuivat hänen + mieleensä. »Nyt saa hän täyttää + lupauksensa ja tehdä tyttärelleen ruumisarkun», + ajatteli hän. Ja katkerin mielin päätti hän, + jos vanhus olisi tajullaan, heti paikalla ilmottaa hänelle + hänen tyttärensä häpeällisen kuoleman ja + vaatia häntä täyttämään + lupauksensa.</p> + + <p>Hän astui pimeään eteiseen. Oikealla + kädellä sijaitsevasta huoneesta tunkeutui juopuneen + kurkun ilettävä huuto ja parku hänen korviinsa. + Väliin sekaantui lyhyitä, puuskahtelevia sihahduksia ja + sähähdyksiä, joita hän ei voinut + käsittää.</p> + + <p>Hän avasi oven. Silloin näki hän kuvan, niin + hirveän, että hän, vaikka olikin + tänään saanut tottua kauhuihin, vavahti kalveten + takaisin.</p> + + <p>Vanha puuseppä hyppeli repaleiksi revityissä + vaatteissaan ja vuotaen verta kaulastaan ja käsivarrestaan + ympäri huonetta, jonka likaisen kurjuuden kuu valaisi + räikeällä valollaan. Hänet näytti + tanssitauti saaneen valtoihinsa. Kaikki hänen + jäsenensä tärisivät ja suun ympärys oli + vaahdossa. Hänen silmänsä pyörivät + hurjasti ja tempovat vävähdykset + vääristivät hänen kasvojensa + lihakset.—Oikeassa kädessään riippui + hänellä suuri höylä, jonka rengasmaiseen + kädensijaan hän oli pistänyt koukistuneen + kätensä ja jota hän turhaan koetti pidellä + lujemmin kiinni tanssivilla sormillaan. Missä hän vain + näki puupinnan, pöydässä, seinissä tai + lattiata täyttävissä lautakasoissa, koetti + hän sitä vedellä höylällään. + Tästä lähti sihisevä ääni, joka + jossakin mutkassa tai oksassa aina jyrkästi katkesi.</p> + + <p>»Se on pian valmis!» huui + hän.—»Vielä + vetäys»—sss—sss—»ja laudat + ovat yhdessä»—sss—sss— + —»kirotut yölepakot, eivät jätä + ihmistä rauhaan»—sss + —sss—»eteenpäin—hei—tulipalo—tulipalo—linna + palaa—tulipalo!—Luiki tiehesi, naikkonen—jos + sanot minut nähneesi—tauloineni ja + pellavakuontaloineni»——sss—sss—»en + tee sinulle kirstua»—sss—sss—»pois + tieltäni, käärme»— —</p> + + <p>Hän oli törmännyt Boleslaviin, joka kamalan + aavistuksen vetämänä oli asettunut hänen + tielleen ja jota hän nyt näytti pitävän + tyttärenään.</p> + + <p>»Mene takaisin—pois Kissanportaalta ... + täällä saa parooni tänään + osansa—takaisin—taikka»— —hän + asetti höylän tähdäten + poskelleen—sitten hän, uuden näyn ahdistamana, + huusi hengenhädissään: + »Tulipalo—tulipalo—tulipalo», koetti + ryömiä pöydän taakse piiloon ja + höyläsi samalla vaatteidensa riekaleita.</p> + + <p>»Tulipalo—tulipalo! Menkää + tiehenne—en minä ole sitä + tehnyt—tyttäreni on valehdellut—liekit + leiskuvat—tulipalo, tulipalo—kuinka liekit + leiskuvat!»—</p> + + <p>Liekeistä, jotka näyttivät olevan hänen + juoppohulluutensa huippukohta, joutui hän jälleen + yölepakoihin, joita hän koetti pelotella pois + käsin ja jaloin, kunnes taas kykeni jatkamaan + työtään, tällä kertaa höyläten + pöydänreunaa.</p> + + <p>»Pian se on + valmis»—sss—sss—»parisen lautaa + vain + vielä»—sss—sss—»tyttäreni + on nyt raatona—nyyskähti + nenälleen»—sss—»hienosti + kiillotetaan kirstu»—sss— —»nyt + makaa hän siellä eikä enää hauko + henkeään»— + —sss—»näestä—miksetkäs + mennyt tiehesi!— —Isä ampuu kuin + peijakas»— —sss— + —sss—»kyllä paroonikin saa + tänään kylkeensä»— + —sss—»olemme vartavasten + saapuneet—eläkööt kaikki + miehet—eläköön Merckel!»— + —sss—»Alas portaalta, lutka—ovatko + ranskalaiset taasen kintereilläsi?— —Ja jollet + luiki tiehesi»—hän tähtäsi + Boleslaviin.</p> + + <p>Hohtavassa kuutamossa näytti hän + sätkyttävine säärineen, tutisevine + päineen ja tanssivine käsivarsineen kammottavalta + kummitukselta, jonka jäsenet ovat kokoonpannut tuhansista + liikkuvista renkaista.</p> + + <p>Keskellä tähtäämistään + päästi hän yhtäkkiä kimakan huudon, ja + paetakseen liekkejä, jotka uudestaan häntä + tavottelivat, ryömi hän tällä kertaa puukasan + taakse, jossa hän lakkaamatta lykkäsi + höyläänsä, kunnes yölepakoista alotti + uudelleen hullujen houreidensa pöyristyttävän + kiertokulun.</p> + + <p>Boleslav, joka kauhusta väristen oli raivoavan vanhuksen + houreista lukenut hirveän totuuden, ei jaksanut kauemmin + katsoa tätä näkyä. Hän pakeni + ulkoilmaan, ikäänkuin liekit, jotka mielipuolta + ajelivat, olisivat olleet hänenkin kintereillään, + eikä hän rauhottunut, ennenkuin oli kylän + jättänyt kauas taakseen ja raunioiden varjot kietoivat + hänet syliinsä.</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="XX" id="XX"></a> + + <h2>XX.</h2><br> + + <p>Kirkonkello löi puoli yksi, ennenkuin Boleslav saapui + paikalle, jossa hengetön naisen ruumis häntä + odotti.</p> + + <p>Kuu oli edelleen tehnyt vaellustaan, suojeleva pimeys kietoi + kalpeat kasvot, ja pimeästä tuijottivat yhä + silmät suurina ja kiillottomina häntä kohden, + ikäänkuin tahtoen tehdä rukoilevan kysymyksen, + johon ei ollut vastausta haudan tällä eikä tuolla + puolen.</p> + + <p>Hän heittäytyi polvilleen ruumiin viereen, sanoi + jäähyväiset noille sammuneille tähdille ja + painoi hiljaa silmäluomet umpeen.</p> + + <p>»Sinä kuulut minulle, minulle yksin», sanoi + hän. »Kellään muulla ei ole sinuun osaa, ei + elämässä eikä kuolemassa.»</p> + + <p>Ja mitä hänen tunteensa oli häneltä + vaatimalla vaatinut aina siitä pitäen, kun hän oli + jättänyt murhamiehen majan, sen päätti + hän nyt tyynin mielin täyttää.</p> + + <p>Mitä oli tapahtunut, oli ikäänkuin syyllisyyden + ketju, johon pitkinä vuosina oli liittynyt rengas renkaaseen + kiinni. Tähän ketjuun oli liittynyt ja siihen kiinni + taottu sukurutsainen rakkaus. Ja tämän rakkauden + tähden, joka oli syntinen kuin helvetti ja puhdas kuin + taivas, täytyi kaiken, minkä yö ja hiljaisuus oli + siittänyt, tulla myös yöhön ja hiljaisuuteen + haudatuksi. Haudatuksi tämän ruumiin + kerällä.</p> + + <p>Mitä saattoikaan viheliäinen inhimillinen oikeus + sovittaa siellä, missä ikuinen sallimus näytti + oikeutta istuneen? Eikö olisi ollut tämän + hengettömän ruumiin häpäisemistä, jos + hän olisi sen laahannut ristikkoaidan eteen uteliaiden + vainukoirien nuuskittavaksi?</p> + + <p>Tai olisiko hänen sallittava, että pappi, joka + elämässä oli vainajan kironnut, nyt kuoltua lukisi + hänen ylitsensä ammattisiunauksensa? Kuinka paljo + silloin enää puuttuisikaan siitä, että + hänet laskettaisiin kirstuun, jonka isän + murhaajankäsi olisi hänelle tehnyt tai että + tämän rikostoverit ulvoen ja kiviä heitellen + kulkivat ruumissaattona hänen jälestään?</p> + + <p>Ei, totisesti! Hän ei saanut joutua schrandenilaisten + susien saaliiksi.</p> + + <p>Hän, jonka hyväksi tyttö oli elänyt ja + jonka puolesta mennyt kuolemaan, on hänelle valmistava + viimeisen leposijan. Hän on kätkevä hänet + äidillisen maan syliin ja tasottava nurmikon hänen + yllänsä, jotteivät kenenkään + ruumiinhäväisijän kädet konsanaan + häiritse pyhän paikan rauhaa.—</p> + + <p>Hän otti ruumiin käsivarsilleen ja kantoi sen + nurmikentälle, jolle kuu korkealta taivaalta levitteli + valkoisia harsojaan.</p> + + <p>Dianan kuvapatsaan pirstaleet loistivat välkkyvän + kirkkaina kasteessa kimaltavasta nurmikosta.</p> + + <p>Hän kantoi ruumiin sinne, laski sen nurmelle ja asetti + sen niskan rapaantunutta kantakiveä vasten, niin että + näytti, kuin hän olisi siinä istuessaan + nukahtanut.</p> + + <p>Sitte tähysteli hän ympärilleen etsien sopivaa + hautauspaikkaa.—</p> + + <p>Hänen silmänsä sattuivat mustaan + nelisnurkkaiseen paikkaan, jonka Regina oli + määrännyt isän hautauspaikaksi. + Elävästi näki hän tytön silmiensä + edessä päivänpaahtamassa, villinuhmaavassa + voimassaan, kuinka hän oli lapion polkaissut maahan + paljaalla jalallaan ikäänkuin juntalla.</p> + + <p>Jollei hän silloin olisi tyttöä häirinnyt + tämän hommassa, olisi hän nyt päässyt + kaikista vaivoista. Se rakkaudenpalvelus, jonka tyttö + silloin oli aikonut osottaa isälle, oli nyt tuleva + hänelle itselleen.</p> + + <p>Mikä olikaan mukavampaa kuin syventää samaa + hautaa, jonka tyttö oli alottanut aavistamatta, että + kaivoi omaa hautaansa.</p> + + <p>Hän nouti lapion keittiöstä, jossa valkea, + minkä tyttö oli kohentanut, ei vielä ollut + sammunut, ja alkoi kaivaa maata kaikin voimin.</p> + + <p>Tuon tuostakin levähti hän ja katsoi ruumiiseen.</p> + + <p>Se istui siellä kuun kirkkaasti valaisemana ja + näytti hyvässä rauhassa katselevan hänen + työtään.—Kerran, kun pilvenvarjot kulkea + vilahtivat sen ylitse, näytti kuin se liikahtaisi ja + tahtoisi nousta.</p> + + <p>Hänet valtasi tuskallinen halu olla uskomatta, jota + jokainen tuntee katsoessaan rakastettua vainajaa kasvoista + kasvoihin. Hän huusi Reginaa nimeltään ja + syöksi ruumiin luo.</p> + + <p>Tämän käsi oli vaipunut Dianan pään + päälle, joka makasi vieressä nurmikolla. Boleslav + ei tohtinut vainajaa koskettaa, vaan hiipi, peittäen + kasvonsa käsillään, työhönsä + takaisin.</p> + + <p>Kun hauta alkoi tulla niin syväksi, että + häntä alkoi pelottaa, ettei enää voisi + kiivetä reunalle, nouti hän lasihuoneesta kukkashyllyn, + jolle Regina oli asettanut lautasia ja vateja hyvään + järjestykseen.</p> + + <p>»Näistä ei kukaan saa enää + syödä», sanoi hän ja heitti saviastiat + maahan, niin että ne kilisten särkyivät.</p> + + <p>Kukkashyllyn laski hän tikapuiden sijasta hautaan ja + jatkoi kaivamistaan.</p> + + <p>Kellojen kylässä ilmottaessa toista aamuhetkeä + oli hänen surullinen työnsä lopussa.</p> + + <p>Kirstua ei hän voinut vainajalle antaa, mutta jottei + tämä joutuisi mustalla, märällä maalla + lepäämään, nouti hän vuoteestaan, jonka + Regina oli pitänyt hienon puhtaana häntä varten, + lakanan ja pari höyhentyynyä, laittaakseen tälle + vuoteen syvälle maahan.</p> + + <p>Eron hetki oli käsissä.</p> + + <p>Hän kantoi ruumiin käsivarsillaan haudan reunalle, + sitten istuutui hän levähtääkseen + nurmipenkille ja nosti vainajan pään syliinsä.</p> + + <p>Koskaan ennen ei hän vielä ollut voinut Reginaa + katsoa niin vapaasti kuin nyt, sillä hän ei ollut + uskaltanut antaa katseensa jäädä hänessä + lepäämään. Nyt tarkasteli hän kuolleiden + kasvojen jokaista piirrettä, siveli kangistunutta poskea ja + puristeli vettä tuuheasta tukasta.</p> + + <p>Häntä värisytti vilu. Hän oli pitänyt + märkää ruumista valuvine vaatteineen niin kauan + käsivarsillaan, että hänen oma pukunsa oli + kostunut läpimäräksi.</p> + + <p>»Jääös hyvästi!» sanoi + hän ja suuteli ruumista otsalle—mutta kun hän + aikoi suudella huulillekin, vavahti hän + pelästyneenä.</p> + + <p>»Kun hän ei ole elämässä kuulunut + sinulle», puhui hän itsekseen, »ei hän + kuulu kuolemassakaan.»</p> + + <p>Ja sitten kantoi hän ruumiin haudan reunalle ja astui + kukkashyllyn ylimmälle portaalle.—Verkkaan ja + varovasti otti hän ruumiin, kantoi sen alas, oikaisi + hänet lakanalle ja laski pään pehmeälle + tyynylle.</p> + + <p>Vielä kerran yritti hän ruumista suudella, mutta + tyytyi sitten vain sivelemään käsiä. Sitten + kiipesi hän haudan reunalle ja veti lapionterän + olkapäällä hyllyn haudasta pois.</p> + + <p>Silloin älysi hän, että oli unhottanut + kääntää lakanan nurkan vainajan kasvoille, + jottei multa niitä tahraisi.</p> + + <p>»Kukat ajavat saman asian», ajatteli hän ja + lähti etsimään.</p> + + <p>Puiston puiden juurella kukki koko joukko valko- ja + sinivuokkoja, orvokkeja ja esikkoja, joita Regina itse oli + kasvattanut.</p> + + <p>Hän haali kokoon mitä + pimeänhämärässä vain huomasi. Vuokot + olivat ummistaneet teränsä uneen, ainoastaan + sinisilmäiset orvokit katselivat uskollisesti + häntä silmiin.</p> + + <p>Kukkia syli täynnä palasi hän haudalle, mutta + alas hautaan katsottuaan ponnahti hän takaisin kuin + lumottuna.</p> + + <p>Ja lumoava olikin kuva, jonka hän näki.—Kuu, + joka oli kulussaan ehtinyt suoraan haudan jalkapään + puolelle, heitti säteensä hautaan ja kirkasti + lempeällä valollaan pään, verentahraaman + vartalon jäädessä pimeän peittoon.</p> + + <p>Ikäänkuin unissaan hymyillen katsoivat vaaleat + kasvot ylös häneen.</p> + + <p>Silloin heitti hän kukat sylistään, painautui + multakasalle istumaan ja tuijotti ruumiin + kasvoihin—viettäen hiljaista + hautajaisjuhlallisuutta.</p> + + <p>Hänen aivoissaan ajalehtivat ajatukset ristiin rastiin, + ja vasta vähitellen alkoi sekamelska selvitä ja + asettua.</p> + + <p>Kunniatonna ja syyllisyyden painamana oli tyttö + elänyt elämäänsä eikä + sentään ollut milloinkaan katunut, näyttipä + suorastaan olevan tyytyväinenkin siihen, mitä oli + tapahtunut.</p> + + <p>Kerran raskaan ahdistuksen hetkenä oli hän yksikseen + kysynyt, vallitsiko tyttöä eläimen tylsyys vai + hurmahengen ilkeys, kun hänen tahtonsa oli niin voimakas ja + omatuntonsa niin heikko—mutta ei ollut tiennyt + mitään vastausta.</p> + + <p>Tänään, liian myöhään, oli + tytön olento hänelle selvinnyt.</p> + + <p>Ei, hän ei ollut eläin eikä hurmahenki, vaan + ainoastaan eheä ja suuri ihminen.—</p> + + <p>Muuan niitä täysiverisiä olentoja, joita + luotiin, kun sivistys veltostavine sääntöineen ei + vielä turmellut luontoäidin käsitöitä, + kun jokainen nuori olento sai estämättä + kehittyä kukoistavaan voimaan ja suli + luonnonelämän kera yhteen niin hyvässä kuin + pahassakin.</p> + + <p>Ja niin ajatellessaan tuntui hänestä kuin + hälvenisi usva, joka erotti inhimillisen todellisuuden + inhimillisestä tietoisuudesta, ja hän näkisi + syvemmälle kuin ihmiset tavallisesti tuntemattomiin + syvyyksiin. Se, mitä nimitetään hyväksi ja + pahaksi, leijaili sisällyksetönnä sumuna pinnalla, + ja alla lepäsi unelmoivana voimana—luonnollisuus.</p> + + <p>»Kenen luonto on ottanut armoihinsa», puhui + hän itsekseen, »sen sallii se lujasti juurtua synkkiin + syvyyksiin ja rohkeasti ponnistella valoa kohden, viisauden ja + harhaluulojen usvan häntä estämättä ja + hämmentämättä.»</p> + + <p>Tällainen armotettu, eheä ihminen oli tämä + vainottu, kunniaton olento.</p> + + <p>»Ja minä, jonka puolesta hän eli ja kuoli, + olinko minä tämän uhrin ansainnut?» kysyi + hän edelleen. »Olinko sen arvoinen, että + hänellä oli syytä katsoa minuun uskollisella + luottamuksella?»</p> + + <p>Ankarasti tutkistellen kävi hän + käräjiä itsensä kanssa, ja tuomio ei + langennut hänen edukseen.</p> + + <p>»Minä tosiaan—minä kuulun niihin + toisiin, jotka koko pitkän ikänsä + heittelehtävät sinne tänne hyvän ja pahan + välillä eivätkä usvassa voi + löytää tietä.—Mitä luonto + meiltä vaatii, on meistä saastaista ja + synnillistä, ja mitä ihmissäännöt + opettavat, näyttää meistä + äitelältä ja typerältä.—Uhman ja + pelon välillä häilymme sinne + tänne.—Halajamme vieraita siunauksia, joihin emme + usko, ja vapisemme vieraita kirouksia, joille nauramme. Taanoin + pidin häpeänä haudata isääni + tähän paikkaan, nyt olisin onnellinen jos olisin sen + tehnyt. Taanoin takerruin uhmassani kiinni ajatukseen, että + minun oli pidettävä kiinni isieni perinnöstä, + nyt olen iloinen voidessani pudistaa sen tomun + jaloistani.—Taanoin haukuin schrandenilaisia villipedoiksi, + nyt käsitän, että oma sukuni heidän + ihmisyytensä on tukehuttanut. Taanoin oli tämä + nainen minusta liian tahrainen voidakseni hänen + kädestään ottaa palan leipää, nyt seison + itkien hänen haudallaan. Nuoruuteni ujossa houreessa, + sammuneessa liekissä riipuin kiinni sydämineni; + tekopyhän vanhanpiian alun, joka minulle ei maksanut niin + mitään, asetin tekojeni tuomariksi ja vavisten pakenin + täysiveristä, kaikkivaltiasta + ihmisyyttä».</p> + + <p>»Tosin tämä ihmisyys oli kuolemansynti, ja + vereni himoitsi häväistä itseäni».</p> + + <p>»Mutta enkö voinut kuolemalla sovittaa, jos + elämä, joka virtasi suonissani, vei minut inhimillisten + ja jumalallisten lakien rajojen ylitse.»</p> + + <p>Ja sitten tuli hän jälleen ajatelleeksi, kuuluikohan + ruumis, jonka kanssa hän menetteli niin mielensä + mukaan, tosiaankin yksinomaan hänelle. Saikohan hän + sitä niin mielin määrin vallita? + Mitähän, jos isänmaa vaati sen itselleen?</p> + + <p>»On hyvä, että tässä kaaoksessa, + missä hyvä ja paha, oikeus ja vääryys, kunnia + ja häpeä hoippuvat sekaisin kirjavana + vilinänä ja johon itse vanha Jumala ja taivas + voimatonna katoavat, on sentään vielä olemassa + luja napa, jonka ympärille meidän täytyy uudelleen + järjestyä, kallio, johon me hukkuvat voimme tarttua, ja + jonka tähden mielihyvällä joutuu + perikatoonkin—isänmaa!»</p> + + <p>Niin puhui isänmaankavaltajan poika, ja pani hartaasti + kätensä ristiin.</p> + + <p>Kuun säteet olivat sillaikaa kääntyneet + paistamaan haudan sivuseinään. Vainajan kasvot, jotka + ne olivat kirkastaneet, peittyivät nyt + pimeänhämärään. Hän tuskin saattoi + niitä erottaa ympäröivästä maasta.</p> + + <p>»On jo aika», sanoi hän ja katseli + ympärilleen.</p> + + <p>Idässä hehkui jo aamurusko kaitana juovana, + siintävä päivänkajo valaisi puutarhan + aukeamat, ja puiden oksilta alkoi kuulua unelmoiva viserrys.</p> + + <p>Hän aikoi sirotella kukat kuolleen ylitse, mutta + pysähtyi otsaansa rypistäen ja heitti ne + syrjään.</p> + + <p>»Miksi tämä hempeys?» tuumi hän. + »Tomun ei tarvitse tomua pelätä.»</p> + + <p>Sitten tarttui hän lapioon ja sulkien silmänsä + lapioi mustaa multaa rakkaan vainajan peitteeksi.</p> + + <p>Neljännestunnin kuluttua oli hauta + täytetty.—Sitten asetteli hän nurmiturpeet + vanhoille paikoilleen, poisti huolellisesti liian mullan ja + ympärinsä sirottuneet kukat, ja kun aurinko nousi, + olisi se turhaan saanut etsiä paikkaa, jossa Reginan ruumis + lepäsi, ilmottaakseen hänelle päivän + tuloa.</p> + + <p>Boleslav tähysteli jotakin merkkikiveä, jolla paikan + voisi merkitä pyhitetyksi. Hänen silmiinsä sattui + murskaantuneen patsaan pää, joka ontoin silmin hymyili + häntä kohden.</p> + + <p>Hän kantoi sen paikalle ja pystytti nurmikkoon.</p> + + <p>»Diana, siveä neito», sanoi hän, + »olkoon hänen muistomerkkinään. Hän ei + ole arvoton siskolleen, jota vartioi.»</p> + + <p>Sitten heittäytyi hän nurmikolle vaipuen + unelmiinsa.</p> + + <p>Kuudetta käydessä varustautui hän + lähtemään.</p> + + <p>»He olisivat narreja», tuumi hän, + »jolleivät tekisi minusta loppua.»</p> + + <p>Hän pani pistooliinsa uuden nallihatun ja höllensi + miekkansa huotrastaan, sillä hän aikoi myydä + kalliista henkensä.</p> + + <p>Mutta astuessaan nostosillan ylitse näki hän jo + kaukaa ystävällisiä kasvoja vastassaan.</p> + + <p>Heiden pojat ne matkalla kokoontumispaikkaan olivat asettuneet + Schrandeniin levähtämään.</p> + + <p>He kasaantuivat hänen ympärilleen ja ojensivat + hänelle kätensä.</p> + + <p>»Olemme saapuneet tänne asettuaksemme + käskettäviksesi», puhui Karl Engelbert + hänelle. »Sillä me tahdomme hyvittää, + mitä olemme sinua vastaan rikkoneet.»</p> + + <p>»Kiitän teitä», vastasi hän. + »Se on anteeksi annettu ja unhotettu.»</p> + + <p>Sitten meni hän schrandenilaisten nostoväen miesten + luo, jotka kalpeina ja noloina kuin vaivaiset syntiset viimeisen + retkensä johdosta, seisoivat kirkonoven + lähellä.</p> + + <p>Ystävät osottelivat pelästyksissään + hänen verentahraamaa pukuaan, mutta eivät rohjenneet + pyytää selitystä.</p> + + <p>»Noutakaa vanki kirkosta ja hankkikaa rattaat + häntä varten!» käski hän.</p> + + <p>Felix Merckel tuotiin esiin. Hän ei kunnioittanut + Boleslavia ainoallakaan katseella.</p> + + <p>Kun kansa oli jätellyt hyvästi omaisensa ja joukko + oli valmiina lähtemään, tunkeutui + töllistelevästä joukosta vanha kirkkoherra + esiin.</p> + + <p>Hänen kasvonsa näyttivät riutuneilta, ja + hänen kätensä vapisivat.</p> + + <p>Hän tunkeutui Boleslavin luo ja kuiskasi hänelle: + »Olen kuullut, että Regina on tänä + yönä saanut surmansa... Tahdon kernaasti hänet + kristillisesti haudata.»</p> + + <p>»Kiitän, teidän kunnianarvoisuutenne», + vastasi Boleslav. »Olen hänet jo haudannut + pakanallisesti.»</p> + + <p>Ja hän käänsi hänelle + selkänsä.</p> + + <p>Muuan schrandenilainen, joka suosioon + päästäkseen oli yöllä ottanut kiinni + Boleslavin hevosen, toi sen alamaisesti irvistellen + saapuville.</p> + + <p>Boleslav hyppäsi satulaan. Hänen miekkansa + lennähti huotrastaan.</p> + + <p>»Hiljaisuus!»—Kovana ja jyrisevänä + kaikui hänen äänensä joukon päiden + ylitse.</p> + + <p>»Käännös oikeaan, mars!»</p> + + <p>Ulos kylästä kävi kulku.—Metsät + lähenivät.</p> + + <p>Hän ei katsonut enää taaksensa.</p> + <hr style="width: 45%;"> + + <p>Boleslavin myöhemmistä vaiheista ei paljoa + tiedetä.</p> + + <p>Ilmenneen salakapinoimisen johdosta katsoivat asianomaiset + sopivimmaksi siirtää hänet entiseen + rykmenttiinsä.</p> + + <p>Itäpreussilaisen nostoväen jäädessä + vanhoihin maakuntiin sai hän kaikkien kateeksi luvan + viivyttelemättä lähteä + sotanäyttämölle.</p> + + <p>Lignyssä hänen sanotaan kaatuneen.</p> + +<div>*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 12382 ***</div> +</body> +</html> |