diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 12182-0.txt | 12704 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/12182-8.txt | 13124 | ||||
| -rw-r--r-- | old/12182-8.zip | bin | 0 -> 246788 bytes | |||
| -rw-r--r-- | old/12182.txt | 13124 | ||||
| -rw-r--r-- | old/12182.zip | bin | 0 -> 249045 bytes |
8 files changed, 38968 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/12182-0.txt b/12182-0.txt new file mode 100644 index 0000000..a6449b8 --- /dev/null +++ b/12182-0.txt @@ -0,0 +1,12704 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 12182 *** + +VENEH'OJALAISET + +Kirj. + +Arvid Järnefelt + + +1909 + + + + +ENSIMÄINEN OSA + + + + +1. + + +Läntisen Hämeen sydänmailla, vesien takana, asuskelee hajallansa +veneh'ojalaisia. Ne tunnetaan kaikki pitkistä käsivarsistaan, kieroista +sääristä, ulkonevista poskiluista ja isosta pään takaraivosta, joka aina +töröttää päähinettä ulompana, minkään tavallisen lippalakin tai edes +huopalakinkaan voimatta sitä suojaansa käsittää. + +Monet sanoivat heitä nähdessään: kuinka he ovat muodottomia! Ovatko +ihmisen poskiluut rakennetut vaan virnistystä varten, jotta hän niiden +avulla saisi silmänsä suojaan hankien häikäisyltä? Onko ihminen luotu +pelkäksi maan tonkijaksi? Onko tarkotus, että hänen käsivartensa +pikemmin maahan ulottuakseen kasvaisivat polviin asti, kämmenet +tuommoisiksi lapioiksi laajenisivat, ja jalat menisivät koukkuisiksi? +Onko myös tarkotus, että hänen pääkallonsa takaraivo noin mahdottomasti +paisuisi? Mikä muodoton moukka! Mikä kollo! + +Mutta tämä on väärä tuomio. Sillä mainitut ruumiinviat ja muodottomuudet +ovat järjestänsä veneh'ojalaisten suurista ansioista peräisin. Mitä +erityisesti tuohon heidän merkillisimpään ominaisuuteensa eli pään +suureen takaraivoon tulee, josta heitä tyhmiksi tuomitaan, niin ovathan +peräaivot muistokyvyn ja perinnöllisen viisauden säilytyspaikkana. +Senvuoksi, jos takaraivo rupeaa ylenmäärin paisumaan, ei se tarvitse +todistaa muuta kuin että tämä viisaus ei ole voinut löytää luonnollista +laskua ympäristöänsä hedelmöittääkseen, koska ihminen on ihmeellisten +olojen ja vaiheiden pakotuksesta asettunut korpeen elämään, erilleen +muiden ihmisten kyliltä ja hänen lapsensa ja lapsenlapsensa, +täysi-ikäisiksi kerittyänsä, eivät jää isäinsä asunnoille, vaan yhä +syvempiin korpiin painuvat. + +Oliko heissä siis joku erikoinen roturakkaus korpeen? Tai kammo +ihmisyhteyteen? + +Silloinpa olisikin voinut sanoa heitä tyhmiksi, sillä totisesti on se +ihminen tyhmä, joka erakoksi eriytyy, kun hänen päänsä kaikki +Väinämöisen viisaudet sisältäisi. + +Mutta seuraavasta näkee, että veneh'ojalaisten koko elämäntaistelu onkin +päinvastoin ollut pelkkää kovaa ja turhaa taistelua juuri korpeen +ajautumista vastaan. + +Paholaisen elkeet kuuluvat olleen perimmäisenä syynä siihen, että +veneh'ojalaisten hurskas suku joutui kylästä hajallensa. Sillä ei alusta +niin ollut, vaan tämä suku oli muinoin kauneudestaan, viisaudestaan ja +taidostaan maan kuulu. Paholainen vihasi heitä sammumattomasti heidän +hurskautensa ja lujan kyläyhteytensä vuoksi. Kaikkialla muualla aina +joku tarttui hänen pauloihinsa, mutta kun hän nuottansa Veneh'ojan yli +heitti, luvaten suuria rikkauksia sille, joka hänen palvelukseensa +erkanisi, ja veti nuotan maalle, ei siinä koskaan yhtäkään Veneh'ojan +miestä ollut. + +Silloin pukeutui paholainen hienoksi neuvosherraksi, meni kuninkaan +puheille ja sanoi: Teidän Majesteettinne, minä olin valtakunnassanne +matkoilla tarkastellakseni onko kaikki niinkuin olla pitää, ja tultuani +Veneh'ojan kylään huomasin, että sen miehet olivat suuria ja naiset ylen +kauniita, mutta Teidän Majesteetistanne ei siellä kukaan tiennyt yhtään +mitään. + +Koska neuvosherra nämä sanonut oli, muuttui kuninkaan hahmo ja hän +kysyi: Ketä he siis tottelevat ja ketä he kunnioittavat? + +Paholainen sanoi: Yksi heillä on viisauden ja laulun kuningas, jota +sanovat Veneh'ojan Heikiksi, sitä he kaikki kuuntelevat. + +Ja valtakunnan herra sanoi: Käske kaikki, joilla viisauden lahjaa ja +laulun ääntä on tänne minun kaupunkiini; täällä he laulelkoot ja minä +olen heitä palkitseva itsekutakin ansionsa mukaan. Mutta että se +Veneh'ojan Heikki on itsensä kuninkaaksi tehnyt, hakkautan minä häneltä +pään. + +Neuvosherra sanoi: Sata Heikkiä nousisi sijalle ja viimeinen villitys +tulisi ensimäistä pahemmaksi. + +Ja tämän kuultuansa kuningas tuli surulliseksi ja sanoi: Siksi sinä olet +neuvosherra että sinä neuvon tietäisit, mutta et sinä mitään keksi. + +Ja neuvosherra sanoi: anna minulle kolme valtaa, jotka ovat jakajan +valta, sovittajan valta ja kieltäjän valta, ja minä sinulle sen kylän +hajotan niin ettei veneh'ojalaisista koskaan enää kahta tai kolmea +yhteen tule. + +Ja nämä kolme valtaa kuninkaalta saatuansa paholainen pukeutui +maamittariksi, ja meni Veneh'ojaan. Mutta Veneh'ojan nuoriso oli kylän +keinulla. Koska he siis keinun pysäyttivät, sanoi maamittari: olen +kuninkaalta lähetetty teille maita jakamaan, että jokaisella olisi +omansa. Ja suuri riemu nousi nuorten joukossa, jotka eivät uskoneet +pirua olevan. Mutta vanhat, jotka uskoivat pirun olevan, katsoivat +karsaasti maamittariin ja sanoivat: emme tahdo jakaa, vaan elämme koko +kylä yhtenä pesänä niinkuin tähän asti. Tämän kuultuansa nuoret +huusivat: kuningas lupaa meille maat omiksemme! Ja suuri riita nousi +vanhojen ja nuorten välille. Mutta kun riita oli ylimmillään, pukeutui +paholainen tuomarin pukuun ja tuli Veneh'ojaan ja sanoi: minun +kuninkaani on rauhaa rakastava mies eikä hän salli riideltävän, vaan on +minun lähettänyt sovittajaksi teidän välillenne.--Ja avasi lakikirjan ja +luki: Olkoon valta sen, joka jakaa tahtoo. Ja vahvisti maamittarin jaon +antaen kiinnekirjat itsekullekin ja tuomiten jokaisen muuttamaan +riitaisesta kylästä hajalleen, kunkin omille maillensa. Mutta ettei +heille tulisi erakkoina ikävä opetti paholainen heille viinankeiton. + +Näin hajosi Veneh'ojan kylä ja näin joutui Veneh'ojan Heikki +rintaperillisineen takamaille, vaikka hän oli tähän asti kylän +johtomiehenä ollut, vaikka oli viisaudestaan ja hurskaudestaan kuulu ja +oli kaikkea ihmisyhteyttä rakastaen aina ollut emäkylän yhdistävänä +siteenä. + +Tämän isonjaon suoritettuansa paholainen muutti sihteeriksi kauppalaan. +Sillä ei hän vielä uskonut sitoneensa Veneh'ojan Heikkiä. + +Kului muutamia vuosikymmeniä ja Heikin maat olivatkin kuokittuina, +kannot juurinensa pengottuina, ojat kaivettuina. + +Jakamattomille takamaille oli Veneh'ojan Heikin ympärille uusi kylä +syntynyt, pojat kasvaneet ja menneet naimisiin, tyttäret tuoneet kylään +kotivävyjä. Ja Heikin peräaivot, jotka korpielämässä, luonnollisen +laskun puutteessa, olivat ruvenneet arveluttavasti pään takaraivoa +paisuttamaan, pysähtyivät vähitellen kasvussaan, kun hänen perinnöllinen +viisautensa ja mahdoton muistinsa alkoi jälleen löytää hedelmöittävää +vaikutusalaa ihmisyhteydessä. + +Eleli siis yhteisessä kyläkunnassa taas Veneh'ojan Heikin rintasuku. Ja +he tekivät keskenänsä perinnönjakoja vaan lain sakkoja välttääksensä. +Mutta toista haaraa heistä sanottiin nyt Tyrvännäisiksi, joiden isä oli +naapurikylästä ensimäisenä kotivävynä tähän uuteen Veneh'ojan kylään +tullut. Ja kun Tyrväntäinen rupesi miniänsä perintöosaa erilleen +vaatimaan, eivät he antaneet asian mennä lakiin, vaan sopivat hänen +kanssaan niin että ositus- ja lohkokustannusten välttämiseksi vävy otti +emätilan omiin nimiinsä, mutta Heikki poikinensa asettui lain edessä +niinkuin hänen perinnölliseksi vuokramieheksensä. + +Näin elettiin lähemmäs puoli vuosisataa, kunnes tapahtui kummallinen +selkkaus. Vanhin Tyrväntäis-vainajan pojista, toivoen suuria rikkauksia, +möi itsensä paholaisen palvelukseen. Sanottiin hänen tehneen haavan +käteensä, vuodattaneen omaa vertaan korpin sulkaan ja kirjottaneen tällä +nimensä paperille, jonka oli vienyt sen suuren Hiidenkiven alle, missä +vanhan Veneh'ojan kylän jaettujen talojen rajat käyvät yhteen. + +Paholainen ei ollut kuitenkaan näyttäytynyt, vaan oli antanut +Tyrväntäiselle käskyjänsä viattomien ihmisten suulla. + +Niinpä kerran kauppalan torilla Tyrväntäinen hevosta myydessään oli +kuullut takaansa jonkun sanovan: »haasta se käräjille»; mutta kun hän +taaksensa katsahti ei siellä ketään ollut ja hän sillä hetkellä ymmärsi +noiden sanojen tulleen paholaisen suusta. Tyrväntäinen mietti päänsä +puhki mitä olisi paholaisen käskyn johdosta tekeminen, ketä haastettava +käräjille ja minkä syyn varjolla. Kolme päivää hän maleksi kauppalan +katuja, vaikka markkinat olivat jo toisena päättyneet ja kadut +tyhjenneet. Neljäntenä päivänä juoksi muutamasta portista kaksi ämmää +hänen ohitsensa, joista toinen sanoi toiselle: »kolkuta sihteerin +ovelle». Ja koska Tyrväntäinen taaksensa katsahti olivat he kulman taa +menneet eikä ketään näkynyt. Piru voi olla yhtä lailla hameessakin, +ajatteli hän ja kääntyi oikopäätä siitä portista pihalle; eikä sydän +ehtinyt pampatuksellaan häntä herpaista ennenkuin hän oli jo +koputtamassa sihteerin kyökinovelle. Sieltä neuvottiin valkosen salin +läpitse kilisevän kynttiläkruunun alitse peräkamariin, missä istui +keinuskellen pieni mies, pitkä piippu hampaissa, punanen nokka +savuisissa parroissa, mutta muu pää kumotti kaljuna ja kelmeänä; sarven +alkuja näkyi siellä täällä pääkallossa. Tyrväntäinen tiesi nyt visusti, +että hänen edessään oli pirujen pääpappa itse. + +Sihteeri alkoi kysellä ja tiuskia ja, kun ei päässyt muka millään +puheilla Tyrväntäisen asiasta perille, oli vihdoin suutuksissaan +ajavinaan ulos. Vasta ovessa kysyi nimeä. Tyrväntäinen antoi nyt +neuvotun merkin, koskettaen toisella kädellä niskaansa ja toisella +kantapäätänsä. Silloin sihteeri rykäsi, meni pöydän ääreen ja paiskasi +auki suuren kirjan. Ja koska hän oli aikansa kirjan lehtiä käännellyt, +nosti hän katseensa Tyrväntäiseen.--Ketä sinä aijot käräjille +haastaa?--Olkoon vaikka sen vanhan Veneh'ojan Heikin, sanoi Tyrväntäinen +peläten sihteerin muutoin hänen niskaansa lentävän.--Mutta sihteeri ei +ollut Veneh'ojan Heikistä tietävinään ja kysyi viattomasti: Kuka on +Veneh'ojan Heikki?--Naapuri.--Mikä talon nimi?--Tyrväntäinen selitti +Veneh'ojan Heikin omistavan kahdeksan yhdeksännestä samaa Veneh'ojan +emätaloa, josta Tyrväntäisellä oli yksi yhdeksännes. Taas katsoi +sihteeri kirjaansa ja taas nosti silmänsä Tyrväntäiseen, sanoen: Sinulla +näkyy kuitenkin olevan kiinnekirja koko taloon.--Taitaa se olla muorin +kirstussa.--Millä paperilla Veneh'oja viljelee?--Liekö sillä +papereita.--Nyt istui sihteeri pöytänsä ääreen ja kirjotti, ja koska hän +siitä jälleen nousi, käski hän todistajiksi kaksi vierasta miestä ja +Tyrväntäinen piirsi nimensä paperiin. Välikirja oli tehty sellainen, +että Tyrväntäinen lupasi sihteerille puolet kaikesta siitä mitä +käräjillä hänen hyväkseen mahdollisesti voitetaan. Näin Tyrväntäinen oli +toisen kerran piirtänyt nimensä pirun papereihin. + +Mutta ei kaksi kolmetta mene. + +Veneh'ojan Heikki sai haasteen talvikäräjille ja tuomittiin +muuttamaan maaltansa, koska ei ollut niiden omistaja eikä osannut +viljelysoikeuttansa millään paperilla tukea. Asian oikeudessa päätyttyä +kutsui sihteeri Tyrväntäisen sivukamariin ja sanoi:--Sinä olet +voittanut.--Veti esiin valmiin velkakirjan ja sanoi: Kirjotas nyt +tuohon. Ja niin kirjotti Tyrväntäinen kolmannen kerran nimensä pirun +paperiin. + +Veneh'ojan Heikki ei paljonkaan näistä tällaisista tuomioista +ymmärtänyt, ajatteli, että ne on vaan niitä lain välttämättömiä +temppuja, joilla tahtovat ehkä pakottaa häntä tilusten +lohkomiskustannuksiin. Eikä liioin Tyrväntäinen uskaltanut kylässä +mitään muutoksia esitellä tuomion johdosta, jonka merkitystä ei hänkään +ymmärtänyt. Ja ajatteli jo peruuttaa koko liittonsa paholaisen kanssa. + +Mutta jonkun kuukauden kuluttua siitä kuin tuomio oli saanut lainvoiman +ilmestyi vallesmanni ajaen Tyrväntäisen taloon ja rupesi maksettavaksi +joutuneen velkakirjan nojalla vaatimaan sihteerin palkkaa, joka teki +monta sataa riikin talaria. + +Silloin asiasta vasta tosi tuli. Tyrväntäinen ei päässyt paholaiselta +puuhun eikä kantoon. Sihteerille rahoja hankkiakseen hän nyt kiristi +veneh'ojalaisia joko maksamaan vuotuisia verorahoja, niinkuin olisivat +hänen torppareitaan olleet, tai sitten jättämään maansa hänen +myytäväkseen. Ja ne riitaisuudet, jotka ennen isojako oli synnyttänyt, +olivat pelkkää pienten pilpatusta niiden temmellysten rinnalla, jotka +nyt alkoivat tyrvännäisten ja veneh'ojalaisten välillä. + +Vähältäpä oli mennä veneh'ojalaisten omassakin keskuudessa kaikki välit +rikki, sillä toiset tahtoivat panna kovan kovaa vastaan, nostaa tappelun +tyrvännäisiä vastaan ja lyödä kuoliaaksi, toiset taas panna alulle uudet +käräjät ja sitten suostuttaa Tyrväntäisen maksamalla puolet sihteerin +palkasta. + +Ainoastaan vanha Veneh'ojan Heikki itse ei malttiansa menettänyt, vaan +pysyi hurskaudessaan yhtä jäykkänä.--Ei tehdä kumpaakaan, puhui hän +nuorille,--ei tapeta Tyrväntäistä eikä liioin hänelle veroa makseta. +Nurkumatta ottakaamme vastaan Herran vitsaus.--Ja niin suuri oli Heikin +vaikutusvoima, että hän tyynnytti enimmän osan laumaansa, käräjöimiset +keskeytettiin ja siirryttiin uusiin korpiin. Ainoastaan harva perhekunta +nöyrtyi Tyrväntäisen torppareiksi, ja jokunen tappelupukari vallesmannin +rautoihin. + +Ne maat, joille vanhaa Heikkiä seuranneet veneh'ojalaiset nyt karjoineen +ja irtaimistoinensa muuttivat, olivat suureen sukutilaan kuuluvia +autioiksi jääneitä torppia muiden hajallaan olevien asuttujen köyhäin ja +ränsistyneiden torppain seassa. Kartanon herra päästi veneh'ojalaiset +sinne valtoinansa myllertämään. Lupasi autiotorppien maita viljellä ja +metsiä rakennuksiin ja kotitarpeiksi vapaasti käyttää, eikä verojakaan +sanonut toistaiseksi vaativansa. Kymmeneen vuoteen ei käynyt +katsomassakaan. Ja jo alkoi vanha Veneh'oja jälleen tuntea iloa +sydämmessään. Taas oli Veneh'ojan miesten sitkeä tarmo ja heidän +naistensa voimakas hedelmällisyys tehnyt tehtävänsä. Kyläinen yhteisyys +alkoi jälleen syntyä. Vieraatkin torpat elpyivät tästä eloisasta +naapuruudesta, yhtyen samaan kyläkuntaan. Hajoavat seinät pönkitettiin, +uudet hirret alkoivat paistaa lahojen paikalta, ja missä vallan uudet +pirtit laitettiin, siellä ne laitettiin pitkät ja iloiset, että koolle +mahtui muutakin kuin vaan oman talon väkeä. + +Yhdentenätoista vuotena eksyi kartanon herra metsästysretkeltänsä +veneh'ojalaisten uuteen kylään eikä voinut uskoa silmiänsä. Hänen +mielensä ilahtui niinkuin sen, joka äkkiä huomaa olevansa rikkaampi kuin +luulikaan. Sillä missä hän muisti ennen olleen vaivaisia töllejä ja +hajanaisia peltotilkkuja korpirämeikköjen erottamina, siellä nyt pitkät +yhtenäiset sarat työnsivät tieltään metsänrintaa ja iloiset kyläkujat +luikertelivat taloista taloihin. Kaikki oli kuin jättiläiskäden luomaa. +Missä nurmi oli käännettynä, siellä oli aura viiltänyt nurin kyynärän +paksulta pohjasoraa ja juuria. Missä suota oli perattuna, siellä ojat +olivat sylen syvyisiksi luotu, siellä yksi ainoa kuokan irrottama +kokkare olisi kokonaisen talvikuorman täyttänyt, siellä kannot ja juuret +kohosivat talon korkuisiin läjiin. Ja ihmeellinen, muusta maailmasta +tietämätön, sisäänpäin kääntynyt vapaa suunnitelma tuntui kaikkialla, +ikäänkuin kaikki olisi ollut yhden ainoan, järkevän miehen luomaa. + +Kartanon herra oli tullut ratsain. Mutta hänen vieressänsä ratsasti +voudiksi pukeutunut paholainen. + +--Merkillistä! Merkillistä! sanoi kartanon herra ihastellen peltoja ja +ymmärtämättä mikä se tämän ihastuksen ohella pyrki hänen mieltänsä +samalla niin painostamaan. + +Tämä metsäkulma täällä kuunteli ikäänkuin jotakin omaa keskustansa, +viisasta, vapaata, sille rakasta, ja kopeassa itsenäisyydessään ei +näyttänyt tietävän mistään suuremmasta maailmasta. Se ärsytti ja +kuitenkin tahtoi mieli siihen kaihoten rakastua. + +Kaksi nuorta, ylen muodokasta naista, toisella raskaasti heilahteleva +punainen alushame, tuli pellon piennarta. Kiipesivät kuja-aidan yli, +katsahtivat ohimennen ratsastajiin, sitten kiipesivät toispuolisen aidan +yli ja painuivat kylään päin, omiaan keskenänsä jutellen. Tuonnempana +tuli mies kirves olalla kujaa myöten. Hän talutti nuorta hevosta ja +lauloi raikuvasti. Hetkeksi sentään hillitsi laulunsa, nyykäytti päätään +tervehdykseksi, mutta ohi päästyään kajahutti kahta äänekkäämmin. Eivät +tunteneet kartanon herraksi tai jos tunsivat eivät välittäneet sen +enempää. + +Kartanon herra sanoi voudillensa: + +--Sellaiset miehet ja sellaiset tytöt voisivat minua kartanossakin +palvella, mutta minä en ole nähnyt yhtäkään heistä kartanossa. Minä +kaipaan lähempää yhteyttä alustalaisteni kanssa, minä olen kansaa +rakastava mies. Johda asiat siis niin, että tämä kunnon väki muuttaa +lähemmäksi kartanoa ja tarjoo nuorisonsa minun palvelukseeni. Tämä +metsäkulma kelpaa huonommallekin väelle. + +Tähän vouti vastasi: + +--Teidän armonne, jos me veneh'ojalaisille parempaa maata antaisimme +vaikka kohta kartanon tarhan takaa, niin ei heistä yksikään kartanon +rengiksi rupeisi. Sitä vastoin jos me heidät lähettäisimme tästä heidän +kylästänsä korpeen, niin voisi heidän nuorisonsa siellä ikävystyä ja +ehkä joku pitäisi parempana muuttaa kartanoon. + +Kartanon herra sanoi: + +--Neuvosi on niin viisas, että onpa aivankuin olisin sen itse keksinyt. +Me verotamme tämän kylän maat niin lujasti, etteivät he näitä voi +viljellä, vaan ennen muuttavat korpeen. Nuorisolle lupaan kartanossa +lämpimät huoneet ja hyvät palkat. Lähetä siis korpeen. + +--Ymmärrän, teidän armonne; lähetän korpeen hajallensa, annan kullekin +eri töllin ja eri maat, hajalle toisistaan. Ja iloliemen keitto olkoon +heiltä kielletty. + +Kun he tulivat kylään ja päätös tuli kylän tietoon, niin eivät miehet +enää laulelleet eivätkä naiset omiansa joutaneet haastelemaan. Vaan +lapsetkin nostivat äläkän. Eikä koskaan tuuli paiskonut ovia niin +tuimasti kuin nyt akat paiskoivat hakiessaan huivejansa. Miehet jättivät +työnsä kesken. Pikemmin kuin tulipalon sattuessa koko kylä juoksi +kokoon. + +Kartanon herra ilmotti nyt tahtonsa. Mutta ihmeellistä! Vaikka hän oli +luetellut mielestään kaikkein ankarimmat verovaatimukset, suostuivat +veneh'ojalaiset niihin kuin yhdestä suusta. + +Mikä ihmeellinen vastenmielisyys uutismaihin! ajatteli herra ja hän piti +vanhoille puheen kieltäen korpimaita vihaamasta. Sanoi usein itsekin +ratsastavansa ihan huvikseen synkkään korpeen. Ihmisen pitää, sanoi, +rakastaa jylhääkin luontoa. + +Suu auki veneh'ojalaiset kuuntelivat kartanonherran puhetta. Eikö hän +ymmärtänyt tätä asiaa vai oliko niin paha, ettei välittänyt heidän +kyläisestä yhteydestään, vaan ainoastaan heidän raa'asta +ruumiinvoimastaan, jota tahtoi käyttää korpiensa raivaamiseen? + +Puheensa pidettyään kartanonherra nousi jälleen ratsun selkään. Mutta +kun hän vielä kerran katsahti kokoontuneen kylän väkijoukkoon, kävi +hänen sääliksi vanhojen veneh'ojalaisten huolestuneet kasvot, nuorten +poispäin käännetyt päät ja lasten liikkumaton ällistys. Ja hän päätti +antaa armon käydä laista, ja jatkaen puhettansa ratsun selästä sanoi: + +--Katsoen kuitenkin Veneh'ojan Heikin korkeaan ikään saatte olla +muuttamatta niin kauan kuin hän elää. + +Sillä hän luuli Heikin huomenna kuolevan. + +Ja tyytyväisenä osottamaansa hyvyyteen hän, lihava lyllerö, pompahteli +poispäin juoksevan ratsunsa selässä, ajatellen mielessään kuinka hänen +takanaan kylän miehet ja naiset nyt toruivat toisiaan etteivät olleet +kohta tunteneet ja lakinnostoilla tervehtineet mahtavata ja samalla niin +hyvää herraansa. + +Mutta vanhan Heikin edessä ei nyt ollut muuta tehtävää kuin olla +kuolematta. + +Ja niinkuin hän kaikki elämänsä asiat oli viisaasti ja sitkeästi päähän +asti vienyt, niin hän tämänkin tehtävänsä suoritti, eläen sadan ja +kahdeksan ajastajan ikäiseksi. + +Seitsemän poikaansa ja kolme pojanpoikaansa ehti jo sillä välin +ikämiehinä hautaan mennä, mutta ukko itse elämistään eli, ja kylä +kasvamistaan kasvoi. + +Jo kuoli kartanonherrakin ja hänen riitainen poikansa otti sukutilan +haltuunsa. Koviin rettelöihin tosin joutuivat veneh'ojalaiset tämän +uuden isännän kanssa, sillä hän tahtoi häätää heidät kaikki, koska aikoi +tehdä heidän kylästänsä itsenäisen ulkokartanon. Mutta kun +veneh'ojalaisten nuorempi sukupolvi teki kiivasta vastusta, todistaen +vanhan herran ilmeiset lupaukset, jäi häätö nuorenkin herran puolelta +aina tuonnemmaksi siinä toivossa, että se vanha Veneh'oja viimeinkin +kuolee ja silloin heidän kaikki oikeutensa lakkaavat. + +Mutta vanha Veneh'oja ei kuollut. + +Ei päässyt edes kangistumaan, sillä vihreillä koivuvihtasilla häntä +miniät vuoden umpeensa saunoittivat, ja hän eli elämistään. + +Ei ollut hänellä lopulta kuin yksi ainoa etuhammas, sekin pahoin +liikkuvainen, mutta nuorikot syöttivät ohrarieskalla niin pehmeällä, +että se hampaan koskematta siihen kielelle suli; ja kun sekin hammas +meni, laittoivat makosia maitovellejä, joita aivan hampaatonkin alas +suljutti, ja hän elämistään eli. + +Meni häneltä jo näkökin ja silmäin kohdalla vaan tihrurakoset enää +hymyilivät, mutta tyttöset häntä kädestä taluttivat ja hänelle +elämäniloa pilpattivat. + +Ja kun ei tahtonut enää päästä käymään, ja tuli elonkorjuu, niin +vuoleskelivat poikaset tukisauvan, ja katso, hän nojasi sauvaan ja +tutisten käveli elopellolle, ja vaikkei nähnyt mitään, kuuli sirpin +kalskeen ja elämistään eli. + +Rakastui lopulta ehkä vähän liiemmäksi saunaan, liekö sieltä lämmintä +hakenut vai muuten lepoa elämän iloiselta humulta. + +Jäi kerran yksiksensä lauteille, sanoi nukahtavansa siihen lämpimään. +Kun ei kuulunut kotvaan ja yö jo oli, mentiin lyhty kädessä katsomaan, +niin olikin ainaiseksi silmänsä ummistanut. Ja vainajan kasvot tuntuivat +huolestuneina pyytävän anteeksi: »Enhän minä, mutta kun nukutti niin +kovasti. Kaivakaahan kuoppa ja siirtäkää minut hiljaisuudessa sinne +maata, etteivät soita kelloja ja herätä kartanonherraa.» + +Mutta sitä käskyä eivät veneh'ojalaiset täyttäneet, vaan soitattivat +kirkonkelloja ja rämisyttivät yli koko seudun vanhan vaarinsa +kuolinsanoman, ja kartanonherra heräsi. + +Rettelöt alkoivat kohta, sillä kovasti oli kartanonherra iskenyt +silmänsä Veneh'ojan kylään, joka oli sekä asemansa että maittensa suuren +tuottavuuden vuoksi sangen sopiva muodostamaan itsenäisen ulkokartanon. +Herra ei siis suostunut mihinkään uusiin veroihin, joita veneh'ojalaiset +olisivat hänelle luvanneet, vaan olisi ottanut heitä muonamiehiksi, +tarjosi heille renki- ja piikapaikkoja uudessa kartanossa, tai kyllä +myös samoja korpimaita, joita vanhakin herra. + +Ja veneh'ojalaisten kesken nousi riita siitä, mitä vanha Heikki vainaja +olisi tässä tilassa tehnyt. Toiset väittivät, ettei nyt ollut asema sama +kuin Tyrväntäisen riidassa ja ettei nyt Heikki olisi lähtenyt kylästä +ennenkuin olisi viimeisen paitansa kuittiin käräjöinyt. Johon nuoremmat +sanoivat vielä, että häätäjille olisi käräjäin asemesta annettava +kirkasta rintaan ja kartanonherran henkeä uhattava. Toiset taas +arvelivat välttämättömäksi taipua kartanonherran tahtoon ja ruveta +vanhempien hänen muonamiehikseen ja nuorempien hänen rengeikseen ja +piioikseen. + +Ja niin tapahtui, että niiden välillä, jotka olisivat muonamiehiksi +suostuneet, ja niiden, jotka olisivat käräjiin tai tappeluun +turvautuneet, syntyi hajaannus, ennenkuin kylä oli hajonnutkaan ja +katkerampi kuin aikoinansa Tyrväntäisen synnyttämä. + +Silloin vanhin Heikki vainajan vielä elossaolevista pojista, hänkin jo +harmaa hapsinen ja Heikki nimeltänsä, nousi ja läksi poikineen, +karjoineen ja irtaimistoinensa korpeen. Ja katso, suurin osa +veneh'ojalaisia, toinen toisensa jälkeen, seurasi häntä. Ainoastaan +jokunen taaskin nöyrtyi kartanon muonarengiksi, ja yksi ainoa teki +väkivaltaa, lyöden kirveenpäällä kartanonvoudin otsaluun sisälle. Hän +olisi siitä teostaan joutunut Siperiaan, mutta pelastui pakenemalla. + + + + +2. + + +Tämä ainoa väkivallantekijä oli myös Heikki vainajan pojan poika, mutta +ei sen pojan, joka korpeen ensimäisenä läksi. Kuitenkin oli tämänkin +nimi Heikki. Hän oli hakenut itselleen vaimon vanhasta Tyrvännäisten +kylästä--sillä vaikka suvut olivatkin ikiriidassa, tapahtui aina vaan +vieläkin, että tyrvännäisten tyttöjä haettiin Veneh'ojaan emänniksi. +Tämä vaimo oli synnyttänyt hänelle tyttären, mutta itse kuollut +synnytykseensä, jota Heikki suuresti suri. + +Väkivallantyön tehtyänsä hän otti evässäkin selkäänsä ja kirveen +olalleen ja samosi metsään niin kauas ettei miltään suunnalta hallin +haukunta enää kuulunut eikä savupatsasta näkynyt. Ja hänen tuli nälkä ja +hän istui mättäälle syömään eväitänsä, mutta syötyänsä heittäysi +selällensä lepäämään ja sininen taivas paistoi petäjän latvain välistä +hänen silmiinsä. Ja koska hän voudin vajonneen otsan muisti, tuli hänen +mieleensä katumus ja hän ajatteli mennä jälleen ihmisten ilmoille ja +antaa itsensä rautoihin panna. Mutta taas hän ajatteli: ihminen taitaa +myös toisella tavalla rikoksensa sovittaa. Ja se paikka, kussa hän näitä +ajatteli, oli kauniilla kunnaalla, jossa käki kukahteli yhtä rakkaasti +kuin Veneh'ojan pihkaisessa hongikossa, mutta maa oli perältään vielä +mullakkaampaa kuin Veneh'ojan parhaissa pelloissa. Ja hän nousi ja +sanoi: tähän rakennan minä majani ja vastaisen elämäni jumalan pelkoon +perustan. Ja iski kohta kirveensä petäjän juureen. Mutta koska hän +päivän työstä leväten tähtiä lueskeli, kulkivat hänen aatoksensa toivon +kultaisilla kunnahilla. Kun maja valmistuu, hakee hän tähän emännäksi +toisen Tyrväntäisen tyttäristä ja suuri heimo on heistä alkunsa saava; +sillä joka jumalanpelvolle rakentaa, hänen siemenensä pitää sukukunnasta +sukukuntaan siunatuksi tuleman. Ja taas on kirjoitettu: autuaat ovat +siviät, sillä he saavat maan periä. Ja kun hänen kylänsä kasvaa niin +suureksi, että sen maine tulee veneh'ojalaistenkin korviin, silloin hän +aukaisee suunsa ja sanoo heille: »Muistatteko sen eksyneen veljen, joka +muinen erehtyi väkivallan töihin? Herra vei hänet korpeen ja siellä hän +katui tekoansa, ja joka teiltä hyljätty oli, sen on nyt Herra +kulmakiveksi rakennukseensa asettanut!» Ja sen sanottuaan hän antaisi +veneh'ojalaisten yhtyä hänen kyläänsä, unohduksen hymy huulilla ja +sovituksen kirkas kyynel silmässä ilmottaen heille: »Tulkaat minun +ilooni!» + +Tällaisia hurskaita ajatuksia ei hänellä ennen ihmisten ilmoilla +ollutkaan. Mutta ah mitä voikaan katumus ja parannus korven +yksinäisyydessä aikaansaada, ihmetteli hän, ja haltioissaan jo viritteli +virsiäkin, paljastaen päänsä, ja polvensa sammaleiselle mättäälle +notkistaen. + +Mutta kun hän seuraavana päivänä iski kirveensä petäjän juureen kuului +kaatuvien puiden ryske metsävahtien korviin ja he tulivat kysymään: mikä +mies sinä olet? ja sanoivat: ei tähän saa rakentaa, tämä on kruunun +maata. + +Sillä niinä vuosina kun veneh'ojalaiset kartanon maita viljelivät, oli +maamittari jakanut muutkin kylät ja tuomari hänen jakonsa vahvistanut. +Ja oli jakanut metsää taloille niin paljon kuin kukin tahtoi ottaa, +mutta liikamaan pannut kruunun nimiin. Kun Heikki sentähden vaelsi +kauemmas, ei hän mistään enää sellaista maata löytänyt jota olisi voinut +viljelykseen ottaa tulematta kruunun tai talollisten torppariksi. Mutta +torppareilta oli esivalta viinanpolton kieltänyt, niin ettei rikastua +voineet muut kuin talolliset, jotka viinaa rengeilleen ja +alustalaisilleen kauppasivat. Kuinka olisi siis Heikki torpparina sen +suuren kyläaatteensa toteuttanut? Ei ollut hän turhaan perinyt suurta +pään takaraivoa, vaan muisti hyvin veneh'ojalaisten pitkän historian. +Juuri kun hänen vastainen heimonsa olisi suurimmillaan ja kylänsä +kukoistuksissaan, tulisi maanomistaja sanomaan: muuta korpeen tai rupee +rengikseni.--Ja hän vaelsi aina vaan edemmäs ja edemmäs, syvemmäs ja +syvemmäs metsään. Sillä jossain, jossainhan piti sentään olla maata, +joka ei ollut kenenkään. Eihän ilman sitä jumalaakaan voinut olla +olemassa. + +Eväät alkoivat ehtyä ja ruumista rupesi kangistamaan. Ei mistään hän +pystynyt löytämään niin pitkiä metsiä, joita ei maamittari ja tuomari jo +olisi ehtinyt kruunulle ja talollisille jakaa. Miksei Jumala katumuksen +ja parannuksen tehneelle näyttänyt missä sellaista maata oli? Jos olisi +näyttänyt, niin hän olisi vanhan Israelin tavoin kymmenykset kaikista +mintuistansa ja vaikkapa puoletkin tuloistaan koko elinaikanansa ja +lastensa ja lastensa lasten aikana kaikkien ihmisten nähden Jumalalle +uhrauttanut. + +Mies alkoi hakuihinsa väsyä. + +Ja niin tapahtui, että hänen eteensä nousi mahdottoman suuri vuori, +jonka yli ei hän enää jaksanut kavuta, vaan yöpyi korpeen tähtien alle, +päänsä kallistaen karhunsammaleiselle turpeelle. + +Ja näki ihmeellisen näyn. + +Kirves, jolla hän oli kartanonvoudin otsan puhki lyönyt ja jonka hän +nukkumaan pannessaan oli viereensä asettanut, alkoi kasvaa suuremmaksi. +»Vai sinä minulla pikkuherroja kolistelet, puhui kirves,--nytpä et jaksa +nostaakaan!»--Katsotaan, sanoi Heikki, nousi pystyyn ja alkoi myös +kasvaa, pysyäkseen rinnalla. Kirves kasvoi niin suureksi, että kun sen +terä kumotti laakson pohjalla, niin varsi vuoren ylimpään huippuun +nojasi. Mutta Heikin pää yletti jo yli vuoren, ja korkeuden vinhat +tuulet hulmuttivat hänen tukkaansa. Kirves huusi: »Etpä jaksa +heilutella!»--Katsotaan, sanoi Heikki, ja vuoren huippu oli jo hänen +jalkainsa astinlautana. »Et uskalla lyödä, mihin lyötävä on!» kiljui +kirveen säkenöivä terä.--Katsotaan, sanoi Heikki, ja hänen silmänsä +tulta iskivät ja Veneh'ojan satavuotiset kärsimykset nostivat hänessä +huimaavan vihan voiman, ja hän tarttui kirveeseen ja heilahutti kerran +päänsä ympäri. Ei ollut vielä vauhti hyvä. Heilautti toisen kerran. Ei +ollut vauhti vielä hyvä. Heilautti kolmannen kerran, ja kirveen terä +upposi päinensä taivaankannen sydämmeen. Kilisten ja kalisten tippuivat +tähdet maahan. Ja taivas meni kahtia. Paljastui Jumala itse +valtaistuimellaan. Ja kun Heikki näki, ettei kirves ollutkaan satuttanut +pääsyylliseen, heitti hän sen kädestään, tarttui jumalata partaan, +kiertäen kämmenensä ympäri niinkuin ohjakset, tempasi itse ylisen luojan +valtaistuimelta ja alkoi retuuttaa alas maahan, suu vaahtoisessa +vimmassa huutaen: + +»Ellei saa häätäjätä tappaa, niin näytä missä täällä on maata muualla!» + +Uni oli kestänyt koko yön, sillä hänen herätessään peipponen jo +piiperteli viserrystään ja tähdet olivat sammuneet aamuruskon tieltä. + +Ja kun hän näki pienen, vaivaisen kirveen vieressänsä, tuli häneen +tuskainen ihmismitättömyyden tunto, ja hän selvään ymmärsi, ettei +yliluonnollisitta voimitta voi taivasta halkoa eikä veneh'ojalaisille +maita vapaiksi ostaa. + +Kaksi oli hänen tietääkseen yliluonnollista voimaa: toinen jumalan, +toinen perkeleen. Ja kun hän nyt oli Jumalan kanssa mielestään +riitaantunut, nousi hän nopeasti makuultaan ja samosi Tyrvännäisten +kylään ottamaan selkoa siitä miten on menetteleminen, kun itsensä +pirulle myydä tahtoo. + +Ja niin tapahtui, että hurskaan ja varmasti autuaitten mailla lepäävän +Veneh'ojan pojanpoika, leveäkämmeneisin ja voimakkain, lujin ja +pelottomin heistä kaikista avasi kätensä hurmeen vuotaa ja töhri verisen +puumerkin paholaisen paperiin lupautuen hänen orjaksensa _siellä_, jos +se vaan tekee hänet rikkaaksi _täällä_. Olisiko kukaan toinen hänen +sijassansa tämän teon tehtyänsä saanut yön rauhaa, tarvitsematta +kauhistuksen tuskissa itseänsä väännellä, on epätietoista. Mutta Heikin +rinta hengitti rauhallisesti kuin myrskyn jälkeen tyyntyneen meren +maininki, tai niinkuin sen rinta, joka kauan eksyksissä harhailtuaan +vihdoin näkee valontuikkeen ja ennen lähtöänsä viimeiselle toivon +taipaleelle autuas hymy huulilla nukahtaa lepoon. + +Kohta seuraavana päivänä valmistui hän tappamaan postia, jonka oli määrä +viedä kruunun maarahoja. Mutta koska postin aisakello jo maantieltä +kuului ja Heikki näreikössä odotteli, näki hän että tapettava olisi +ollut kyytipoikakin, joka oli hänelle tutun Tyrväntäisen poikia. Ja +kirves vaipui hänen kädestänsä ja posti ajoi ohitse. Ja samassa kuuli +hän paholaisen sanovan: + +»Mene siihen kaikista isoimpaan herraskylään, sinä kollo!» + +Ja hänen sydämmensä säpsähti riemusta. Mene siihen kaikista isoimpaan +herraskylään, sanoi! Ei sanonutkaan: tapa posti! + +Tietämättä vielä mikä ja missä se kaikista isoin kylä oli, mutta tuntien +varmasti, että käsky oli pettämättömän oikeaan osattu, Heikki +valmistautui nopeasti matkaan. Hän poikkesi ensin hätimmiten +veneh'ojalaisten uusille korpeen rakennetuille vuokra-asumuksille, möi +siellä vähäisen perintöosuutensa karjaan ja irtaimistoon, ompeli sitten +säkin sarkaisesta vaatteesta, pani siihen pienen tyttärensä, nosti +selkäänsä ja läksi maailmalle. + +Hurskaat veneh'ojalaiset tulivat ihmetellen köyhistä tölleistänsä kummaa +matkamiestä näkemään, kun se, sarkasäkki selässä ja pienen lapsen pää +säkinsuussa, reippain askelin oikasi veräjältä suoraan metsätielle. + +--Ostatko meille kylän omaksemme, jos rikastut? huusi muuan akka hänen +jälkeensä. + +Heikki pysähtyi, kääntyi taaksensa ja näki ihmeekseen, että koko +jumalinen Veneh'oja pirun palvelijalta vastausta janoo. + +--Katsotaan! hän huusi ja hänen rintaansa paisutti jälleen väkevän uhman +lieska niinkuin koska hän vuorella päänsä ylitse kirvestä heilutteli ja +sen taivaankanteen sinkautti. + +Sitten ei enää kertaakaan taaksensa katsahtanut. Ja niin +veneh'ojalaisten näkyvistä iäksi häipyi heidän tähtensä helvetin +hirmukitaan viskautunut ihmislapsi. + +Heikki pani matkansa määräksi saman kauppalan, jossa se vanha +Tyrväntäinenkin kuului ennen muinoin paholaisen sanoja tietää saaneen. +Se oli suuren kosken partaalla ja sitä kauppalaa sanottiin isoksi +kyläksi; mutta isoonpa kylään oli paholainen Heikin käskenytkin. + +Ensi kerran eläessään hän tuli tähän liikepaikkaan, ja kohta näki, ettei +se ollut mikään oikea kylä, sellainen kuin vanhat veneh'ojalaisten kylät +olivat olleet, vaan tavallinen vaivaiskylä. Rikkaat olivat lyöttäytyneet +yhteen asumaan ja palveluttivat itseänsä niillä nöyrtyneillä ihmisillä, +jotka eivät korpeen menneet eivätkä myös voutien kalloja murtaneet. +Sellaisia kyliä Heikki sanoi mielessään renkikyliksi, ja oli hän niitä +paljon ennenkin maanhaku-vaelluksillansa tavannut, tämä oli ennen +nähtyjä vaan suurempi. + +Ja hän nyt ajatteli olevansa paholaiselta lähetetty sytyttämään tämä +kauppala tuleen ja ryöstämään sen rikkaudet. + +Mutta koska hän jo turulla seisoi sytytysaineista kauppaa tehden, niin +katso, lapset tulivat hänen selkänsä taa puhelemaan sen kanssa, joka +sarkasäkissä istui, ja ojensivat sille rinkeliä. Ja hän kääntyi +taaksensa, katsoi lapsia ja ajatteli: palaisivatko nämäkin? Ja meni pois +ja istui murheissansa rannan kivelle. Mutta siinä paikassa oli laituri +ja haaksi täynnänsä viinaa ja viljaa, ja miehet irrottelivat köysiä +rantalepistä haahden lähteä. + +Suuri oli sillä hetkellä työ hänen aivoissansa ja hyvä oli myös että oli +aivoilla tilaa liikkua, sillä ties kuinka muutoin olisi käynyt. + +Mitään pirun sanoja ei hän ihmisten suun kautta kuullut, mutta +sittenkuin oli turulta lähtenyt, oli pirun peli hänen aivoissansakin +pysähtynyt. Jumalako vai perkele se oli pannut hänet ottamaan tämän +kakaran selkään ja nyt sille vielä loisten kakarain kautta rinkeliä +syöttänyt? Polttamaan käskee saatana, sillä kuinka tässä kaupungissa +muutoin rikkaaksi pääsee? Ei hänellä ollut maata, josta olisi veroa +ottanut ja rengeillä itsellensä rikkautta teettänyt. Kaiketi olisi itsen +pitänyt ruveta rikkaiden rengiksi. Mutta mitä rahoja siitä lähtee! Ei +koko Veneh'ojalle kylänmaita pienillä rikkauksilla osteta. Rannan veteen +on tämä tyttö säkkineen upotettava, koska hän viattomat silmänsä uneen +ummistaa, ja sitten kaupunki poltettava. Mutta voi ettei saatana, joka +hänelle tehtävän antoi, siihen myös voimaa antanut! + +Ja hänen pääkoppansa oli haljeta aivojen puristuksesta. + +Aikansa siinä tuskailtuaan hän löi kätensä otsaan sanoen: Tyhmä olet +sinä Heikki, sillä jos paholainen on tämän kaupungin rakentanut, ja hän +on totisesti sinun mestarisi, niin meneekö kukaan mestarinsa rakennusta +tulee sytyttämään? Ja kenen töitä sinä teet, jos sinä perkeleeltä hänen +kaupunkinsa hävität? Perkeleenkö vai jumalan? Jumalan töitä sinä silloin +teet. Anna siis kaupungin kunniansa palmuissa kukoistaa. Niin käskee +saatana.--Ja tyhmä sinä olet vielä sittenkin, sillä + +--Onkos tämä se kaikista isoin kylä? kysyi hän haaksimiehiltä. + +--On niitä isompiakin, sanoivat he, ja isompi sekin on, johon me nämä +viinat ja nämä viljat viemme. + +Näes nyt, ajatteli Heikki,--ja sinä olisit tänne pysähtynyt paholaiselta +hänen omaa tervapyttyänsä polttamaan! Ja eikö hän sanonut sinulle: mene +siihen kaikista isoimpaan kylään, sinä kollo! + +Hän hyppäsi säkki selässä haahteen, kun se jo liikkeellä oli, ja rupesi +miesten kanssa välipuhetta tekemään, että he hänet mukaansa ottaisivat. +Ja koska ankkuriköysi oli selvitetty ja haahteen saatu, panivat he hänet +kokeeksi ensin pienempää venettä soutamaan. Mutta sillaikaa kuin Heikki +kilvoitteli, kokoontuivat he ihmetellen sarkasäkin ympärille pientä +tyttöä katsomaan ja kyykkysillänsä istuen kukin paraansa mukaan +koettivat puhutella lasta. Mutta se katseli ympärilleen ja naposteli +rinkeliä eikä sanonut mitään. Ja miehet mielistyivät, että heidän +haahteensa sellainen asukas tullut oli. Kun Heikki oli soutanut, ja +vaikka hän väkeväkin oli, puuttui kilpakokeesta viisi aironmittaa. Mutta +tytön tähden he hänet mukaansa ottivat. Silloin Heikki ajatteli: + +»Turhaan sinä häntä veteen upottaa tahdoit, sillä totisesti on tämä +tyttö pääosakas saatanan suuriin tarkotuksiin.» + +Ja niin läksi haaksi veden selville selille ja maat taivaanrantaan +loittonivat. Ja koska tuulet kävivät ja aallot loiskuivat haahden +laitoja vasten, laittoivat miehet vesiruovoista ja kaislankorsista +tytölle vuoteen, jonka he purjeen alle vipuun ripustivat ja visusti +tuulilta suojasivat. Ja tyttö nukkui kohta siihen. Ja he istuivat +vuoronsa mukaan kaislavasua heiluttamaan. + +Mutta kun he saaren suojaan saapuneet olivat ja päivän töistä nuotion +ääressä lepäsivät, alkoivat he Heikiltä kysellä hänen kotiperäänsä, ja +hän kertoi heille entisen elämänsä vaiheet ja kautta rantain mainitsi +myös nykyisistä rikastumisen aikeistansa sekä pirun palvelukseen +rupeamisesta. Mutta he sanoivat: ei sellaisia yksin tehdä, vaan täytyy +olla sakki, niinkuin Riikilläkin on. Ja he kertoivat hänelle moninaisia +maankuulusta Riikistä ja sen pelottavasta joukosta, jotka parihevosilla +ajelevat maita mantereita, viinanpoltosta rikastuneita talollisia +ryöstäen. Kun Riikki joukkoinensa taloon tulee, sanoivat, hän käskee +aitat avata ja hopeat esille kantaa, ja jos isäntä on aarteensa +piilottanut eikä kätköpaikkaa ilmaise, sidottaa Riikki hänen kätensä +yhteen, ja pitelee palavaa pärettä kämmenien alla, kunnes tunnustavat. +Eivät he ketään tapa. Rikkailta ottavat, köyhille antavat. + +Mutta ei Heikki sillä kertaa sen enempää Riikin joukosta kysellyt, vaan +pani heidän eteensä pulmallisen kysymyksen: mistä herrat rahoja ottavat, +vaikkei kaikilla maitakaan ole, että viinanpoltolla rikastuisivat, +eivätkä myös talollisia ryöstä? + +Silloin alensivat haaksimiehet äänensä, ja Heikki sai kuulla kumman +salaisuuden. + +Olipa yksi heistä etelän puolelta, ja oli sielläpäin ollut kartanon +renkinä. Niin sen herran luo sanoi joka vuosi juhanin aikaan pirun +ajaneen suurella huminalla ja mustilla parihevosilla, joiden suusta tuli +soitti niinkuin lohikäärmeen suusta. Ei ketään syrjäisiä silloin +päästetty kartanon huoneihin. Ja koska piru jälleen lähti, niin kun +riihen kohdalle ennätti, rusahtivat hevoset mustana lepakkona kujaan ja +kaikki hävisi näkyvistä. Mutta toisena vuotena se tuli taas ja taas +lähti samalla tavalla. Ja viljalti oli aina pirun käytyä ollut +kartanossa rahaa, niin ettei sitä keltään puuttunut. + +Ja näin he kertoivat kukin kotipitäjästään paljon juttuja niistä, jotka +olivat itsensä pirulle myöneet. Niillä sanoivat kaikilla olevan suuren +liiton keskenänsä aina vieraista valtakunnista asti. Ja kerran vuodessa +sanoivat niillä olevan kokouksen Linnanmäellä. Siellä oli silloin suuret +tanssit, ja jotka eivät olleet liiton käskyjä pitäneet, ne piru parkitsi +niin että tulivat sieltä paidat verisinä. Toiset sanoivat, ettei piru +parkinnut, vaan toverit parkitsivat. + +Nämät kaikki pani Heikki visusti mieleensä. + +Ja matka kesti kolme viikkoa myötätuulessa ja tyvenessä. Ja taas kun +vastatuuli puhalsi, saattoivat he lautan suojaan, hakivat kyläin +huitukoita ja viettivät hurjia ilonpäiviä. + +Ja suuresti Heikki mielistyi heihin, sillä nämä täällä, jospa olivatkin +kauppiaan palkkarenkiä, olivat kuitenkin osanneet varastaa vapauden +mukaansa vesille. Eivätpä he vaivaisrenkien tavalla palkkojansa +säästelleet, että vasta isänniltä torpan kerjättyänsä olisivat naimisiin +menneet, vaan naivat milloin luonto nousi ja muutoin tuulilta soveltui, +mutta palkallansa tuottivat tisleerattua osto-iloa, joka heidän +haahtensa teki laveaksi kisakentäksi, huimaavaksi kirkkotantereeksi +muutti, ja vedet ja maat yhteen ainoaan maailmaa syleilevään +riemunremakkaan yhdisti, ikäänkuin eivät he koskaan olisikaan +kotikyliänsä jättäneet ja rengeiksi ruvenneet. + +Ja Heikki ajatteli: ostankin niillä pirun rahoilla huikean lautan ja +tuon koko Veneh'ojan pontulle ja niin lähdetään laulaen ja riemuiten +kunne vapaa virta viepi. + +Tapahtui myös niin, että he pitkien vastatuulten sattuessa menivät +maihin jättäen haahden Heikin vahdittavaksi. Ja viikonpäivät +juopoteltuansa ja mellastettuaan, rikottuansa kyläin veneitä ja +tuuliajolle hajotettuansa airoja, tanssittuaan ja tapeltuaan raukeina +palasivat yksitellen takasin, vaatteet revittyinä, sinelmät silmäin +alla, kallot vanteissa. Ja myötätuulen jälleen lehahdellessa taas +alkoivat hiljaiset työpäivät haahdella. Eikä heillä enää levähtäessäkään +muita mielihaluja ollut kuin puhella viattomia lapsen kanssa, laittaa +sille salkkionkia, syöttää sitä, pestä sen vaatteita, harjata sen päätä, +lepoon tuudittaa, niinkuin muistivat muinoin äitinsä tehneen heille +itselleen tai heidän pilpattaville sisarilleen. + +Ja kun lapsi jo nukkui ja yön kuudan kimalteli haahden edessä lipovan +veden virissä, lauloi valvova haahtelainen kaihoisasti ikäänkuin olisi +ikimennyttä muiston untuville vielä elvytellä tahtonut. + +Ja Heikki valvoi ja kuunteli laulua ja vannoi uuden valan pirulle, ettei +hän suinkaan ole pelkäävä sitä kaikista isointa kylää tuleen sytyttää, +kunhan piru hänelle apulaisia antaa, niinkuin Riikille. + +Ja kolmantenakolmatta päivänä sen jälkeen kuin he matkalle lähteneet +olivat, kun ilta jo hämärsi, saapuivat he Hämeenlinnan lahteen. Ja koska +Heikki oli jälleen sarkasäkin selkäänsä ottanut ja he astuivat maihin, +teki yksi haaksimiehistä hänelle merkin ja he läksivät muista erinänsä. + +Mutta kaupungissa oli suuret hevosmarkkinat. Ja sen torit ja kadut +olivat täynnänsä huutoja ja villiä ajoa ja humaltuneita väkijoukkoja +eikä yövartijat saaneet soitoillaan ja puhalluksillansa ihmisiä +hajoamaan, vaikka jo pimennyt oli. Ja kaupungin porvarien kesken oli +suuri pelko rosvon tähden, jonka sanottiin joukkoinensa markkinoille +tulleen. + +Ja se haaksimies johdatti Heikin väkijoukkojen läpi kaupungin toiseen +laitaan, ja he pysähtyivät suljetun portin eteen, joka lautaiseen +aituukseen tehty oli. Ja koska hän koputti, aukeni portti ja he astuivat +pimeälle pihalle, jonka perällä oli matala maja, eikä sen luukuissa +mitään valoa näkynyt. Mutta se, joka portin oli avaissut, käski heidän +odottaa ja meni majaan, ja kun hän mennessänsä majan oven avasi, +leimahti sieltä päreitten loimu ja näkyi savupatsas ja paljon +miestenääniä kuului. Kun he olivat hetken odottaneet tuli majasta kookas +mies pihalle, palava tuohus kädessä. Ja hän kiroili pitkään.--Ettekö te +saatanat, sanoi, tiedä että kolmesataa kasakkaa on kaikille maanteille +hajotettu minua kiinniottamaan, ja te portille koputatte! Mutta +haaksimies teki hänelle merkin ja he menivät erinänsä. Ja hetken +kuluttua se pitkä mies tuli Heikin luo ja sanoi: Vai olet myynyt itsesi, +ja paljostako hinnasta? Heikki sanoi: Sen isoimman kylän +rikkauksista.--Hyvä, hyvä, sanoi pitkä mies, ja kuka sinä olet, en minä +tahdo tietää, en nimeäsikään, mutta minä olen Riikki. + +Ja näin sanoen hän kiersi loimuavan tuohuksen niskansa taakse ja avasi +ammottavan kitansa, nähdäkseen pelkääkö Heikki. Mutta Heikin silmä ei +värähtänyt. + +--Hyvä olet, sanoi Riikki, sinuapa tässä juuri tarvitsenkin, sillä tänä +yönä me sytytämme kokot kaupungin ympärille. Ja kunhan käskyni täytät, +saat jo tänä yönä paholaisen rikkauksista maistaa. Mitäs seljässäsi +kannat? + +Ja Riikki valaisi tuohuksella sarkasäkin suuta, pisti sormensa lapsen +leuan alle ja kohotti sen päätä. Mutta lapsi nukkui suu auki, että +maitohampaat näkyivät, ja sen pää retvahti kallelleen isän niskaa +vasten. Silloin Riikki naurahti. + +--Oletkos jo kauan emännättä ollut? kysyi hän. Ja sanoi hetken +mietittyänsä: onhan meillä vielä aikaa. + +Eikä vienytkään majaan miestensä sakkiin, vaan vaihetti Heikin kanssa +lakkia, avasi portin ja johdatti kujaa pitkin lähes kymmenen +kivenheittämän väliä toiseen majaan. + +Heidän mennessänsä sanoi Riikki: + +--Viedään lapsi talteen. + +Ja kotvan vaiti oltuansa sanoi taas: + +--Mennään Sandran luo. En minä ole häntä vielä tuntenut. Sinä saat +hänet. + +Heidän sisälle tullessaan paloi pesässä hiiltyneet rangot ja tyttö +odotteli Riikkiä, yksinänsä vuoteella maaten, mutta huomattuaan että +heitä kaksi oli hyppäsi jaloillensa. Ja Heikki näki, että Sandra Riikkiä +kovin pelkäsi. + +Riikki nosti lapsen Heikin selästä ja antaen Sandran syliin sanoi: + +--Ota sinä tämä niinkauan kuin me asioissa ollaan. Eikä lapsi herännyt. +Ja koska Sandra sen hellästi vuoteelle asetti, oli hän Heikin mielestä +kauniimpi kuin kaunein Tyrvännäisten tyttäristä. + +Mutta Riikki sanoi Heikille: + +--Jos kasakat sinut tavottavat, annan minä tytölle viisikymmentä +hopearuplaa ja hän katsoo lapsen. + +Ja koska hän näki, että he toisiansa lempeästi puhuttelivat, sanoi hän +viekastellen Sandralle: + +--Taitaisi olla hänen morsiamenansa parempi? No, jos hän elävänä +leikistä pääsee, tuo hän sinulle kultaa ja hopeata ja ottaa +emännäksensä. + +--Sen vannon valehtelematta, sanoi Heikki. + +Ja Riikki sanoi: + +--Jokos mennään. Ja oli menevinään hänen kanssaan ovelle. + +Silloin Sandra ojensi salaa kätensä Riikin selän takaa ja tavotti +Heikkiä hihasta, ettei hän vielä menisi. Mutta Riikki näki sen ja rupesi +nauramaan. + +--Taidat olla nälissäsikin? sanoi hän Heikille, ja Sandralle +sanoi:--Syötä ja juota häntä kunnes minä palaan. + +Ja meni pois eikä tullut ennenkuin aamupuoleen yötä. + +Ja kun he tytön kanssa jo kaikesta keskenänsä sopineet olivat ja +rakkaudessa sikeästi nukkuivat, koputti Riikki ovelle ja huusi: Joudu! + +Ja heidän tultuansa kujalle oli siinä toinen mies Riikkiä puolta +lyhyempi. Ja Riikki sanoi: + +--Nyt on kaikki valmiina. Minun muut mieheni sytyttävät kaupungin +pohjosen, lännen ja etelän puolelta, sytytä sinä idän puolelta. Mutta +joutuin, ennenkuin päivä valkenee. + +Ja annettuaan Heikille omat tuluksensa hän hävisi nopeasti. + +Mutta Heikki meni sen lyhyen miehen kanssa itäpuolelle kaupunkia ja mies +opasti häntä ja näytti kuhunka tervakset olivat koottu ja mihin +olkikasat kannetut. Ja oli viisi paikkaa, jotka sytytettämän piti, lähes +kolmen kivenkantaman päässä toisistansa. + +Ja Heikki iski kohta tulen pakuriin ja sytytti ensimäisen tervaskasan, +joka hajotetun oljen kanssa oli pihavajaan kätketty. Ja suuri valkea +roiskahti kohta ilmaan. Mutta tuulenhenki kävi idästä. Sen tehtyään hän +juoksi toista tervaskasaa sytyttämään, joka oli kotaan koottu. Kolmas +oli rakennettu rikkaan talon ympärille, jossa oli lasi-ikkunat. Ja hän +sytytti senkin. Mutta koska hän neljättä sytytteli, kuuli hän +ensimäisestä paikasta heräävien ihmisten huutoja. Ja juostessansa +viimeisen kasan luo alkoi kaupungilla rumpu päristä sotaväkeä kokoon +kutsuen. Kun hän sen viidennen oli syttymään saanut meni hän katsomaan +paloivatko muut. Ja valkean kohina oli kaikkialla suuri ja korkealle +loimut kohosivat valaisten itäpuolen kaupunkia ja taivaan pilvet. Ja +Heikki näki ihmisten juoksevan edestakaisin ja kuuli heidän +hätähuutonsa. Ja hän meni läheiselle kummulle nähdäksensä olivatko +Riikin miehet työnsä tehneet niinkuin hän. Mutta pohjoinen, etelä ja +länsi olivat pilkko pimeinä, ja rumpu pärisi jo kujalla hänen allansa. +Villinä vihurina ensimäinen kasakkaparvi nelisti hänen ohitsensa, ja +koska hän sivuillensa katsahti, näki hän ratsujoukkojen rientävän +pohjoisen, etelän ja lännen puolelta, palopaikkaa joka kulmalta +piirittääksensä. Silloin Heikki ajatteli: nyt on paras paeta, kunnes +Riikin kokot syttyy. Mutta mennessään palavan talon ohitse hän näki +ihmisten hyppivän akkunoista ulos, ja he olivat jättäneet partasuu äijän +sinne yksinänsä hosumaan, joka ei omin voimin ulos päässyt. Niin Heikki +kapusi akkunasta sisälle häntä auttaaksensa. Mutta äijä rupesi kynsimään +vastaan ja huutamaan: Riikki tappaa! Ja ihmiset huusivat: Riikki! +Riikki! Ja osottivat kasakoille, mistä Heikki sisälle oli kavunnut. Ja +kasakat huusivat: kolii, ja heittivät häntä kujalta keihäillänsä. Ja +koska hän oli savun ja tulen läpi kantanut äijän ulos, ja sammuttanut +hänen partansa, vangitsivat kasakat Heikin, sitoivat hänen kätensä +satuloihin ja veivät hevosten välissä pois. Ja ihmiset riemuiten +huusivat: nyt on Riikki kiinni! Ja Heikki käänsi päätänsä ja katsoi +hevosten yli pohjoiseen, länteen ja etelään, mutta siellä oli pimeys. +Silloin hän ymmärsi, että Riikki oli hänet pettämällä itsellensä +pakotien avannut. + +Ja Heikkiä tutkittiin raastuvassa ja käytettiin monilla käräjillä, sillä +he kantoivat hänen päällensä kaikkinaisista Riikin pahoista töistä. Ja +kun hän yhden ajastajan linnassa istunut oli, tuomitsivat he hänet +kuolemaan. + +Ja Heikki ajatteli: Miksikäs menin minä sitä äijää tulesta ja savusta +tuomaan! Oikein he minut kuolemaan tuomitsivat, sillä tähän asti en ole +ymmärtänyt, ettei piru ihmisestä ulkona ole, vaan ihmisen on itse +itsessänsä piru oleminen. + +Mutta kun Heikki jo kuolemaan valmistunut oli ja linnan holvissa +pyöveliänsä odotti, joka hänen oikean kätensä olisi miekalla katkaissut +ja hänen päänsä poikki lyönyt, avasivat he holvin oven ja toivat hänelle +paperin. Ja kun Heikki oli siihen puumerkkinsä piirtänyt, veivät he +paperin jälleen pois ja hän istui linnassa taas kolmen kuukauden päivät. +Niin neljännen kuukauden ensimäisellä neljänneksellä he sanoivat +hänelle: Sinä olet armon saanut, eikä sinun pidä kuolemalla kuoleman, +vaan olet ikipäiviksi Siperiaan tuomittu. + +Mutta kun aika tuli, että Heikki piti muiden pahantekijäin kanssa +Siperiaan vietämän, oli linnan portille yksi mies lähetetty, joka heidän +ulosastuissansa sanoi Heikille: Sandra on sinulle pojan synnyttänyt. +Eikä muuta sanonut vartijain ja sotaväen tähden, jotka siinä olivat. + +Ja niin läksi Heikki pitkälle taipaleelle. Ja oli kevät ja maamiehet +jäivät peltojansa äestämään ja varikset istuivat aidan seipäihin +lennoistansa lepäillen ja jäivät Suomeen. Mutta Venäjän metsänrinnasta +kukahti käki: Sandra on sinulle pojan synnyttänyt! Ja Heikki ajatteli: +Vielä ei ole minun asiani maan päällä loppunut, vaan piru on minut +jälleen palvelukseensa ottanut, että kerran näen valani täyttyvän, jonka +Veneh'ojan miehille vannoin. + + + + +3. + + +Sandra oli torpan tyttö Hauhon suuresta kylästä, jonka myös maamittari +oli jakanut ja hajottanut ja tuomari jaetuksi vahvistanut. Kun +torppareilta viinankeitto kiellettiin kurkisti köyhyys Sandran +kotitupaan ja hän pantiin piiaksi sille talolliselle, joka oli kiellon +antanut ja siten itse rikastunut. Mutta Sandra ikävöitsi kotiansa, ja +kun Riikki tuli joukkoinensa taloon, antoi Sandra hänelle salaa aittain +avaimet ja Riikki ryösti talon puhtaaksi. Mutta kauniin Sandran vei +mukanansa Hämeenlinnaan. + +Sittenkuin Sandra oli Heikille pojan synnyttänyt lähetti Riikki hänelle +kolmekymmentä hopearuplaa eikä sen enempää hänestä tietänyt. Sen jälkeen +Sandra elätti itseään ja molempia lapsia myymällä tisleerattua viinaa +Hämeenlinnan kasakoille. + +Mutta Riikin joukko kasvamistaan kasvoi. Sillä oli paljon miehiä, jotka +ennemmin ryöstivät talollisia kuin olivat heidän renkeinänsä. Ja kun +heidän vallattomuutensa kävi niin suureksi, ettei kukaan voinut enää +olla kullastaan ja hopeastaan varmana, tuli keisarilta ja senaatilta +käsky, että rautatie oli rakennettava Hämeenlinnan ja Helsingin välille. +Ja paljon Riikin miehiä tuli kruunun töihin ja vallattomuus lakkasi. + +Mutta Sandra, joka oli huonon elämän tähden kaupungista ajettu, rupesi +ruuan ja viinan myyjäksi rautatien rakentajille, lautakojuansa siirtäen +sen mukaan kuin rautatie valmistui.--Silloin oli hänen poikansa, jonka +hän Franssiksi nimittänyt oli, kymmenen vuotias. Mutta Kustaava, jonka +Heikki oli hänelle sarkasäkissä tuonut, oli viisitoista täyttänyt ja +jäänyt Hämeenlinnaan saunoittajan toimeen. + +Rautatie rakennettiin alkaen yhtaikaa kummastakin päästä, Hämeenlinnasta +ja Helsingistä. Kun päät tulivat yhteen, loppui työ ja miehet saivat +vapaan kyydin toiset pohjoiseen päin toiset etelään. Mutta Sandra jäi +kojuinensa keskelle kaupunkien väliä. + +Ja hän alkoi maanteillä viinaa kaupiten ja poikaansa kerjuulle +lähettämällä itseänsä elättää, painuen eteläänpäin ja kuoli Helsingissä +väsymyksen ja tautien runtelemana. + +Parinkymmenen vuoden kuluttua Sandran kuolemasta oli hänen poikansa jo +rikas mies. + +Eräällä pääkaupungin syrjäkadulla, jossa nykyään on vieri vieressä +suuria kivimuuria täynnänsä ylhäistä hyyryväkeä, oli viime vuosisadan +70-luvulla mataloita, harmaan ruskeiksi siveltyjä puutaloja, joihin +mentiin pihan puolelta, sillä niissä ei asunut niin ylhäistä väkeä, että +olisivat erityistä katuovea kaivanneet. Yhdessä tämmöisessä talossa asui +hyyryllä pihan perällä myös issikka n:o 16, Frans Henrikson, jotenkin +pienipäinen, valkotukkainen pitkä ja lihava leskimies, jonka +etuhampaista oli ainoastaan joka toinen tallella, vaikka ikää oli vaille +kolmekymmentä. Se oli saman Sandra vainajan poika. + +Hänellä oli kaksi pulskaa hevosta tallissa, vajassa hyvänlaiset +ajurinrattaat, roskat, kahdet reet. Sanomalehti oli tilattuna vuodeksi, +ja hän paraikaa hieroskeli kauppaa ostaaksensa omakseen sen talon +tonttineen, jossa asui, sillä tonttien hinnat nousivat vuosi vuodelta, +joten säästörahoille ei olisi parempaa sijotuspaikkaa voinut löytyä. + +Tyhjästä hän oli alkanut. + +Rikastumisen suuri salaisuus oli hänelle selvinnyt jo hänen pikku +poikana ollessaan, kun hän kerjäilevän äitinsä kanssa maantieltä saapui +tähän suureen kaupunkiin. Äiti oli aina opettanut kerjäilemällä ja +varastelemalla kokoomaan. Mutta semmoisesta ei milloinkaan rikkautta +syntynyt, vaikka olisi kuinkakin monta hopealusikkaa hänelle tuonut. +Varastettua tavaraa ei voi panna talteen, vaan se muuttuu viinaksi ja +laiskuudeksi, kuten äidillä. Mutta rikkauden salaisuus on siinä, että +tavaraa voi panna talteen ja se siellä itsestänsä kasvaa, sillä aikaa +kuin toista tavaraa hankitaan. Vielä on varastelemisen suuri vika siinä, +että tahtoo joutua rikkaiden kanssa riitaan ja polisien ajettavaksi, +mutta rikastuminen riippuukin vaan siitä, osaako tekeytyä rikkaiden +ystäväksi ja polisien lellipoikana pysyä. + +Salaisuus oli hänelle selvinnyt oikeastaan jo ensi päivänä, kun hän +äitinsä kanssa maantien tomusta pääsi kaupungin puhtaille kaduille. + +Silloin oli ollut kauhean kuuma päivä. + +Äiti oli istunut lepäämään kirkon rappusille. Mutta Frans oli niin +janoinen, että olisi lätäköstäkin juonut, jos vaan olisi sellaisen mistä +löytänyt. Vettä hakiessaan hän näki kuinka muuan suuri roimahousu ryssä +kantoi keskellä katua pönttöä päänsä laella ja pysähtyen aina rikkaitten +talojen kohdalle huusi kukon tapaan kiekahtaen: »Maroosina karoosi!» +Pieni valkonen impi avasi nyt akkunan ja kohta juoksi ryssä ketterästi +akkunan alle, täyttäen immeltä saamansa astian helakan punaisella +puurolla, jota hänellä oli pöntössänsä. Ja impi antoi ryssälle +rahasetelin. Nyt tuli Frans viereen katsomaan kuinka ryssä antaa immelle +pikkurahoja. Rahat olivat sillä pyöreään, kovaan lakkiin piilotetut. +Sillä jos ne olisivat sillä taskussa olleet, arveli Frans, ei ryssä +olisi voinut päälaella pideltävän pöntön tähden niitä varkailta +varjella. Ei Frans ollut eläessään niin paljon rahoja nähnyt kuin nyt +näki ryssän lakissa, hopeita, kuparia, seteleitä. Kun se oli pyyhkinyt +hikisen otsansa, rahat jälleen piilottanut ja lakin päähänsä pannut, +huomasi se kerjäläispojan, otti pöntöstä pienen luisen lusikan kärkeen +sitä samaa puuroa, irvisti ja pisti Fransin suuhun. Ensin Frans aikoi +sylkäistä pois, kun se oli jääkylmää. Mutta se alkoikin sulaa janoiselle +kielelle, levisi suupieliin, herahti kuivaan kitaan ja yhtäkkiä, kun oli +jo nielty, alkoi maistua--maistua äärettömän hyvälle, niin sanomattoman, +niin ihanan autuaalle--eikä tullut enään takasin imemälläkään, ei sitä +ollut enää missään--ei missään. Frans oli varmaan ollut taivaan +avattujen porttien edessä eikä mennyt sisälle ennenkuin ne jo +sulkeutuivat! Hän hyökkäsi ryssän jälkeen, mutta tällä oli pönttö jo +kiinni ja päälaella. + +Imelä unohtui kyllä pian. Mutta rikastumisen salaisuus oli hänelle tästä +hetkestä selvinnyt iki päiviksi: täytyi palvella rikkaita _kaikkein +makoisimmalla_. + +Ei tosin hänestä milloinkaan marosinaryssää tullut. Mutta on maailmassa +muutakin makeata, josta rikas rahansa antaa. + +Hän meni naimisiin lesken kanssa, joka oli toistakymmentä vuotta häntä +vanhempi ja neljän poikalapsen äiti. Joku oli sanonut: tuosta miehestä +ei tule ikinä rikasta. Mutta malttakaa! Leskellä oli kaupungin laidassa +velkainen talorähjä, jossa hän harjotteli luvatonta viina- ja +olutkauppaa, juottaen kuorma-ajureja ja satamalastaajia ja vuokrasi +huoneita katutytöille. Kun Frans pääsi lesken ja liikkeen herraksi, +muutti hän asiat kokonaan toisin päin. Mitään luvatonta ja poliseille +salattua ei hänen periaatteensa mukaan saanut harjottaa, sillä kaikki +sellainen teki polisin ja rikkaitten vihamieheksi. Sitäpaitsi eivät +ajurit eivätkä lastaajat olleet niitä, joita palveleman piti, vaan +rikkaat rahoilla eläjät. Frans toimitti lesken alaikäiset lapset +oppipojiksi verstaihin, kaksi vaunumestarin pajaan, yhden suutarinoppiin +ja yhden räätälinverstaaseen. Sitten löi kivijalkaan katuoven ja +laudotti kellariin huoneen, josta tuli laillinen viini- ja +portterimyymälä. Mutta ylähuoneiden korjaamiseen hän pani kaikki omat +roposensa ja viimeisetkin lesken varat. Huoneet tapitseerattiin +punasilla seinäpapereilla, sisustettiin punasilla mööpeleillä, komeilla +sängyillä, ikkunoihin ripustettiin kaksinkertaiset verhot, seinille +hankittiin peilejä ja koristuksia, saliin saatiin vanha pianokin. Kun +kaikki oli valmista, rupesi leski emännäksi siihen komeuteen ottaen +huoneihin asukkaiksi hienoja ruotsinmaalaisia ammattinaisia. Mutta Frans +itse rupesi rengiksi lähimmäisen talon ajuri-isännälle. Eikä hän tähän +vaatimattomaan ammattiin ryhtynyt sen vuoksi, että oli kaikki varansa +pannut talon sisustukseen, vaan siksi että saattoi ajaa taloonsa +yövieraita ravintoloista ja siten tehdä liikettänsä tunnetuksi. Ja tytöt +maksoivat huikeita hintoja lesken huoneista ja kestityksestä, ja herrat +yhtä huikeita Fransin viinistä ja portterista. Pian oli hänellä oma +hevonen, pian kaksi, pian neljä, omat tallit, omat liiterit, reet, +rattaat ja ajurirengit. + +Ja ties kuinka rikkaaksi hän olisikaan päässyt, ellei leski olisi äkkiä +kuollut. Frans ei voinut löytää sopivaa emäntää liikkeeseensä. + +Oli hänellä sisarpuoli Hämeenlinnassa, se Kustaava. Tästä Kustaavasta +hän oli kuullut, että se oli joku vuosi sitten saanut siellä lapsen, ja +oli Franssilla senvuoksi hyvä toivo, että Kustaava ottaa toimen +mielellään vastaan. Mutta kun Kustaava kuusivuotiaan lapsensa kanssa +Helsinkiin tultuansa huomasi, mitä elkeitä Fransilla oli ja Frans +suoraan suositteli hänelle emännän paikkaa liikkeessänsä, oli Frans +saada häneltä korvillensa. + +Kustaava ei kuitenkaan enää palannut Hämeenlinnaan, vaan jäi Helsinkiin +ja rupesi elättämään itseänsä pyykin pesulla. + +Toisen kerran otti Frans saman asian puheeksi vasta parin vuoden perästä +ja katsoi silloinkin varovaisuuden vaativan pitää ensin esipuhe +rikastumisen salaisuuksista ylimalkaan. Kustaava kuunteli toisella +korvalla, mutta vähitellen alkoi käsitellä esineitä yhä vihasemmin. Ja +kun Frans pääsi siihen asti, että sanoi pyykkiä voivan kyllä +tyhmempienkin ihmisten pestä, ymmärsi Kustaava mihin hän tähtäsi ja +lennätti kauhan hänen silmillensä. + +Nyt katsoi Frans tarpeelliseksi pitää vieläkin pitemmän väliajan. Mutta +ei tuumasta sentään luopunut. Hän vuokrasi tyttöhuoneuston vieraalle +emännöitsijälle ja piti toistaiseksi ainoastaan ajurinliikettä ja +viinikauppaa, kunnes toivoi Kustaavan taipuvan. Kustaava oli hänelle +suurimpana kummana mikä milloinkaan oli hänen eteensä tullut. Elää +saunoittajana vallattomassa kaupungissa upseerien ja sotamiesten +keskellä, joutua häpeään, saada lapsi ja sittenkin halveksia tällaista +rikastumisen ja hyvityksen tilaisuutta, ja muuttua jo kolmenkymmenen +viiden ikäisenä äreäksi, miehiä luotaan lykkiväksi pyykkiakaksi, se oli +Franssille selittämätön arvotus. Mutta mitä vihasempi ja tuittupäisempi +Kustaava oli, sitä enemmän hän Franssia miellytti ja sitä enemmän Frans +taivuttamisyrityksissään kiihottui. + +Kustaavan poika, Hannes, oli jo kahdentoista ikäinen silloin kuin Frans, +tarkoin asianhaaroja harkittuansa ja punnittuansa, teki vihdoin +kolmannen taivuttamisyrityksen. Ja tämäpä poika se nyt juuri olikin +pääpykälänä hänen suunnitelmassaan. Kustaava rakasti poikaansa ylitse +kaiken ja Frans oli päättänyt todistaa hänelle, että Kustaavan +rikastuminen oli pojan kasvatuksen vuoksi välttämätön. + +Asia oli tällainen: + +Vaikka Frans oli rikas mies, vaikka hän pyhäisin kävi ponsuuriin +puettuna ja paksu kultainen kellonvitja roikkui taskusta taskuun hänen +möhöisen mahansa ylitse ja kantasormukset kiristivät hänen punaisia, +pulleita sormiansa, eikä olisi luullut häneltä ikinä mitään puuttuvan, +oli hänelläkin sentään pahat harminsa. Sen tuottivat hänen kolme +poikaansa, jotka leski oli hänelle synnyttänyt. Ne eivät vaan voineet +seurata isäänsä parempien ihmisten kirjoihin, siksikö että Frans oli +liian nopeasti itsekin kohonnut vai ehkä siksi, että olivat jo +luonnostaan hulttioimia. Frans eli heidän tähtensä alituisessa vaarassa +tulla polisien kanssa rettelöihin--seikka, joka oli Franssille perin +vastenmielinen. Kaksi kertaa hän oli jo ollut käskettynä polisikamariin +heidän vehkeittensä vuoksi. Tämä kaikki syntyi siitä, ettei heille +voinut keksiä mitään työtä. He kasvoivat ensi luokan katupojiksi, joiden +tähden saattoi minä hetkenä tahansa odottaa ikävyyksiä. Selkäsaunasta ja +arestikurista ei ollut mitään apua. + +Mutta tulipas vihdoinkin apu asiaan. + +Eräänä lauhkeana keväisenä iltapäivänä Frans istui paitahihasillaan +pihakamarissaan, avatun akkunan ääressä lueskellen Suometarta. Hän kyllä +kuuli kadulta sitä tavallista kirkunaa ja tiesi ketkä siellä taas +harjottavat vallattomuuksiaan. Myös tunsi, että olisi pitänyt mennä +niitä kurittamaan ennenkuin polisi tuo ne niskasta pidellen hänen +eteensä. Mutta tässä sattui olemaan niin merkillinen kirjotus, että jos +pojat olisivat nyt vaikka virsikirjat kainalossa kotia ilmestyneet, hän +olisi ne piiskalla takasin kadulle ajanut. + +Aluksi hän ei osannut muuta kuin suu auki töllistää Suomettareensa. Hän +luki kirjotuksen uudelleen ja taas uudelleen. Vuoroin naurahteli vuoroin +meni totiseksi, katseli lehteen milloin kaukaa milloin aivan läheltä. +Niin siinä seisoi ja niin se oli, ei siitä päässyt puuhun ei kantoon. + +Siinä seisoi, että koulu avataan suomalaisille kansan lapsille, josta he +kahdeksan vuoden kuluttua pääsevät yliopistoon. + +Tästä kummasta hän kyllä oli kuullut epäillen puhuttavan, mutta nyt +nähtyään asian Suomettaressa täytyi asian uskoa todeksi. + +Siinä samassa hetkessä oli hänelle selvänä, että hän panee kaikki +poikansa tähän kouluun. Tämä eriskummallinen koulupuuha oli aivan kuin +häntä vaan odottanut,--että hänen asiansa olisivat kypsyneet: hän +rikastunut ja hänen poikansa kouluikään tulleet. Hyväpä oli, ettei hän +niitä vielä verstaisiin ollut ehtinyt antaa, joka olisikin ollut +taka-askel hänen nopeassa edistyksessään. + +Mutta niinkuin tämä omain poikain kouluun paneminen häntä innostikin, +oli hän vielä enemmän innoissaan siitä vaikutuksesta, minkä ehdotus oli +tekevä Kustaavaan. Kaikki seikat nyt kiertyivät siihen, että Kustaava +tulee lopultakin taivutetuksi. Asia oli nimittäin sellainen, että +vaikkei Frans varmasti tiennytkään Kustaavan pojan isästä, oli hänellä +aina ollut epäilys, että se oli muuan hieno sotakapteeni. Tämän vuoksi +Franssin pojat olivat antaneet Kustaavan pojalle kapteenin +haukkumanimen. Mutta Kustaava oli sen kuultuansa kerran raivoissansa +huutanut: kyllä minä teille piruille hänestä kapteenin teenkin! Josta +Frans päätti, ettei Kustaava tiedä mitään suurempaa kostoa maailmalle +kuin jos saisi poikansa herraksi. Sentähden hän nousi ja meni Kustaavaa +hakemaan. + +Hän löysi sen Kaivopuiston rannasta pyykinpesusillalta, jossa Kustaava +suuren paukutuksen keskellä muiden pyykkiakkain mukana virutteli ja +kierteli hienoja liinavaatteita jääsohjun seassa. Kun Frans +malttamattomuudessaan kutsui hänet erikseen ja lyhyesti mainitsi +Hanneksen panemisesta herraskouluun, lensivät Kustaavan kasvot +tulipunaisiksi ja hänen täytyi hämmästyksestä istua vaatekorin päälle. +Frans oli osunut keskelle hänen sisintä sydäntänsä. + +Frans ei sillä kertaa sen enempää puhunut, vaan meni myhäillen kotiinsa +odottamaan. Ja aivan oikein: jo kolmantena päivänä Kustaava tuli hänen +luoksensa, vaikkei muutoin koskaan käynyt. Tultuansa Kustaava tietysti +ei sanonut uskovansa sanaakaan kaikesta siitä mitä Frans oli hänelle +koulusta puhunut. + +Silloin Frans haki Suomettaren ja luki siitä. + +Ei Kustaava vaan uskonut, nousi ja rupesi kiukkuisesti Franssin huonetta +luutuamaan. + +Silloin Frans todisti hänelle asian toisella tavalla. Hän kertoi viime +talvena kerran yön aikaan odotelleensa Kaisaniemen ravintolan luona +muiden ajurien mukana milloin siellä kestit loppuisivat. Mutta kun +herrat tulivat ulos, olivat muutamat liikutetut ja heidän välillänsä +nousi suuri riita. Silloin hyppäsi yksi verannan pöydälle seisomaan ja +alkoi selittää tätä samaa koulu-asiaa, ja he vetivät hänet alas, ja yksi +rupesi hosumaan kepillä ja sanomaan: issikkainko lapsia te siihen +kouluun panette? Toiset sanoivat: eikö issikka ole ihminen? Ja, jotka +enemmän juopuneita olivat, rupesivat tappelemaan. Mutta toiset istuivat +rekiin, ja ne, jotka hänen rekeensä tulleet olivat, puhuivat samasta +asiasta vielä sittenkin kun hän heitä tyttöjen luo ajoi, ja hän kuuli +selvästi heidän moneen kertaan sanovan: toiset ajat tästä syntyy! +Perille tultua, kun Frans kumartui taakseen vällyä kiinnittämään, yksi +herroista löi häntä olalle ja sanoi: onkos sinulla lapsia? Frans +vastasi: on.--Pane ne kouluun, niin saat ne herroiksi. Tästälähin +suomalaisetkin saavat sivistystä. + +Kustaava oli tullut hyvin levottomaksi ja kiihottuneeksi. Kun Frans +lopetti, sanoi hän: sinulle ne koulun laittavat, joka rikas olet. + +Silloin Frans sanoi: Miksi ei Kustaavakin voisi rikkaaksi tulla? + +Mutta Kustaavan rupesi molemmat leuat vapisemaan, eikä hän saanut +sanaakaan suustansa, ja meni niin kotiansa. + +Sinne tultuaan hän rupesi kohta vitsa kädessä kiivaasti hakemaan +poikaansa pihalta, mutta poika pakeni nurkasta nurkkaan. Kustaava juoksi +perässä ja torui: + +--Vai olet taas noin rypenyt! Sisso, poika, kyllä minä sinut opetan! + +Ja asettui edeltäpäin kaikkiin aukkoihin ja soliin mistä poika olisi +voinut hänen käsistään livahtaa vapaalle kadulle. + +Mutta poika pakenikin äitiä ainoastaan nimeksi, sillä hän oli tullut +sangen uteliaaksi. Tämmöiset ilman vähintäkään syytä toimeenpannut +selkäsaunat ennustivat aina jotakin suurta tapahtumaa eli käännettä +hänen elämässään. Hän senvuoksi, vaikka näki, että tällä kertaa uhkasi +mitä perusteellisin selkäsauna, antautui melkein omin ehdoin. +Mankelihuoneen ylisparven alta äiti koppasi hänet kiinni, paukahutti +tillin kummallekin korvalle, tukisti ja sitten niskasta pidellen vei +sisälle saamaan oikeata pehmitystä. Siellä kukisti pojan, riisui häneltä +pöksyt ja alkoi hutkia vitsalla: + +--Vai meinaat aina vaan porsaana elää, vai meinaat, vai meinaat! hän +saneli lyöntinsä tahtiin. + +Poika kiljui sentään vaan niinkuin viran puolesta. Silmät pyöreinä ja +odottavina kysyivät äidiltä: Mikä siis on asiana? Onko se hyvää vai +pahaa? + +Mutta äiti ei ruvennut kohta antamaan selityksiä näihin ilmeisiin +kysymyksiin. Selkäsaunan piti olla asian tärkeyttä vastaava. + +Kun toimitus oli vihdoin suoritettu, nousi hän äärimmilleen +kiihottuneena seisaalleen ja rupesi puhumaan vienon hiljaisella äänellä, +niinkuin se, jonka valta toisen ihmisen yli on ylimmilleen kohonnut ja +joka senvuoksi ei tarvitse kovalla äänellä käskyjänsä antaa. + +--Kädet ristiin, poika, pane kädet ristiin! + +Poika vaikeni ja pani sormet ristiin, niinkuin kirkossa tehtiin, ja +odotti nöyränä ja uteliaana. + +--Osaatko isämeitää? Lue isämeitää. Jaa, jaa, lue isämeitää! + +Poika rupesi höpisemään isämeitää, mutta ei osannut kuin puoliväliin. + +--Vai et osaa isämeitää? Jaha, täytyy panna kouluun, että opit +isämeitää. Mene kouluun. Vaatteet ovat hyllyllä ja saappaat ovat +hyllyllä. Ota jalkaas ja mene kouluun... + +Kustaava aikoi vielä sanoa jotain, mutta sen sijaan istui tuolille ja +voimatta hillitä itseään purskahti äänekkääseen itkuun: + +--Että minun pitikin synnyttää sinut tämän auringon alle! + +Ja taas hyppäsi pystyyn, polkasi jalkaansa ja komensi: + +--Sisso! Pese itsesi ja kampaa tukkasi! + +Ja hän otti pojan vaatteet ja saappaat hyllyltä ja nakkeli yksitellen +permannolle ja meni itkien pois. + +Tasan kuukauden kuluttua tästä merkillisestä päivästä he kulkivat +molemmat jälekkäin ajuri Henriksonille päin, äiti edellä, silmät +mielenliikutuksesta turpeina, juhlaliina päässä ja juhlallinen päätös +kasvoilla. Pojalla oli jalassa kömpelösti kolisevat saappaat, vähän +liian pitkät housut ja täys'ikäisen lainalakki päässä. Paljaskinttuiset +katutoverit osottelivat ihmetellen häntä sormellaan. Mutta hän ei +kääntänyt päätänsä oikealle eikä vasemmalle, ja ainoastaan silmillään +seurasi heidän kadehtivaa ihmettelyään. + +Henrikson oli myös valmistanut poikansa kouluun vietäviksi, kaikki +kolme. He seisoivat saappaat jalassa portilla ja odotellen katsoivat +kadunkulmaan päin. Ja kun näkivät Kustaavan tulevan kaukaa poikansa +kanssa, sanoivat toisillensa: tuolla tulee kapteeni. Ja juoksivat +sanomaan isällensä, joka oli huoneessansa, piha-ikkunassa istuen. + +Silloin Frans työnsi jalallansa oven auki sisempään huoneeseen ja huusi +sinne: + +--Vaari hoi, Kustaava tulee pojan kanssa! + +Sillä siellä sisemmässä huoneessa asui vanha äijä, jota lapset sanoivat +vaariksi ja Franssin olisi pitänyt sanoa isäksi, mutta sanoi vaariksi, +ja piti ikäänkuin piilossa ihmisiltä, koska äijä oli aikoinaan ollut +murhapoltosta vankina Siperiassa ja sieltä karannut. Merkillinen äijä +senkin puolesta, ettei se osannut puhua muusta kuin menneistä ajoista ja +taitamattomuudessaan rupesi aina kertomaan karkuretkistänsä, olipa +sitten kuulijana ollut vaikka polisimestari itse. Senkin tähden eikä +ainoastaan häpeän vuoksi hän oli ihmisiltä salattava. + +Franssin huutoon vaari käänsi makuultaan päätänsä, katsoi hetken eteensä +ja alkoi sitten: + +--Siihen aikaan koska minä Siperiasta Suomeen palasin... + +Frans huusi keskeyttäen: + +--Kustaava tuo poikansa kouluun! + +--Jaa mihin tuo? + +--Kouluun. + +--Turhaan minä sen sarkasäkissä maailmalle kannoin, sanoi vaari ja +katsoi hetken eteensä. + +--Meitä oli kymmenen, alkoi hän, jotka Siperiasta läksimme ja lautalla +virran ylitse tultiin, mutta Aunuksen rajalle päästyä ei ollut kuin minä +ja Matti. Sitä on näes huikeasti matkaa. Kolme vuotta kesti käydä ja +kahdesti tauti tapasi kaverin. Mutta koska minä Suomeen takasin tullut +olin... + +Kustaavan tulo keskeytti hänen kertomuksensa, kuten sen aina jokin +keskeytti. Hän kääntyi toiselle kyljelleen eikä tullut etuhuoneeseen, +sillä hän ei pitänyt Kustaavasta eikä välittänyt hänen pojastaan. Hän +välitti vaan Franssin lapsista. Niiden vehkeitä hän aina tarkkaan +seurasi, ja kun ne varastelivat tai murtivat lukkoja tai joutuivat +polisin kynsiin, kasvoivat vaarin toiveet yhä suuremmiksi. Paljon, +paljon hän niistä pojista odotti. Ja milloin Frans voivotteli lapsiansa, +silloin vaari niistä enin iloitsi. + +Mutta eipä vaari ollut oikein tyytyväinen itse siihen poikaan, jonka +Sandra oli hänelle synnyttänyt, sillä heidän välillensä oli noussut +jyrkkä erimielisyys jo kohta siitä päivästä pitäen, jolloin hän +Siperiasta palattuaan Franssinsa löysi. + +Ilokseen hän tosin ensin näki, että myöskin Frans ennen kaikkea muuta, +ajatteli rikastumista. Mutta Franssin »rikastumisen salaisuus» ei +miellyttänyt vaaria, sillä vaarilla oli mielessä toinen salaisuus. + +Siperiassa hän oli, seurustellessaan maankuulujen pahantekijäin kanssa, +oppinut venäläiseltä ammattirosvolta väärän rahan valmistamistaidon. +Vehkeet olisivat vaarilla olleet kaikki kunnossa vaikkapa uusia Suomen +kultarahoja valmistaa, ja sattui vielä niin onnellisesti, että Frans oli +hopeasepän opissa käynyt, joten hän olisi tuntenut koko joukon tärkeitä +seikkoja, jotka väärän rahan valmistamiseen kuuluu. Mutta Frans ei +tahtonut ottaa kuuleviin korviinsakaan vaarin suunnitelmia. Ei tahtonut +muka tehdä mitään laissa kiellettyä eikä joutua polisin kanssa +rettelöihin. Rahoistakin, jotka vaari oli hänelle tuonut, ensin kysyi, +mitä rahoja ne olivat. Ja vasta sittenkuin vaari oli kertonut, että ne +olivat hänen ammutun kaverinsa ryöstämiä ja hänelle talteen jättämiä, +oli Frans suostunut ottamaan ne vastaan. Mutta saatuaan rahat ei +ruvennutkaan niillä rahaverstasta kuntoon laittamaan, vaan kaikki pani +talonsa sisustuksiin. Ei uskaltanut. Ei ollut hänessä miestä. Tahtoi +rikastua vaan omiksi huvikseen, ilman tarkotusta, että olisi vaan +punaseen naamaansa aina saanut kaapista viiniä kaataa ja huitukoita +silitellä. Maitten vapaaksi ostamisesta ei ymmärtänyt mitään. + +Mutta jos oli Frans vaarin mielestä huono, niin sitä enemmän hän odotti +pojista. Odotti niistä kerran tulevan semmoisia miehiä, jotka tietävät, +että piru on ihmisessä itsessään, eivätkä sentähden mitään tekoa tunne, +mihin ei heidän kätensä uskaltaisi kohota. + +Paniko Frans heidät kouluun taikka ei, se oli vaarin mielestä +vähäpätöinen kysymys. + +Ja sentähden vaari vaan käänsi kylkeänsä eikä välittänyt kuunnella +poikansa ja tyttärensä puheita koulusta. + +Mutta Frans sanoi Kustaavalle, kun he olivat istuneet: + +--Ottaisit aluksi vaikka tämän viinipuodin hoitoosi. + +Kustaavan värähtivät taas leuvat. Mutta hän sanoi hillitysti: + +--Jos koettaisin sentään ensin pyykinpesulla. + +Fransin naama venyi pitkäksi, mutta hän ajatteli kärsivällisesti: ehkä +koulutat pari vuotta, mutta poika kasvaa ja kerran sinä sittenkin +taivut! + +He nousivat ja menivät viemään poikiansa koulun rehtorille. + + + + +4. + + +Seitsemänkymmenen luvulla ei ollut Tähtitornivuorella vielä mitään +ihmiskäden laitoksia, ei istutuksia, ei harvinaisia puulajeja, ei +runkoruusuja, ei nurmikkoja, ei käytäviä, ei haaksirikkoisten länteen +kääntyvää hätähuutoa eikä sopivaa paikkaa Suomen oikeuksia vartioivalle +eduskuntatalolle. + +Vuoren huipulta näkyi etelän puolelle esteettömästi avomeri ja pohjosen +puolelta satama, tori, valkonen Nikolainkirkko ympäröivine +kivimuurineen, yhtä komeana kuin nytkin, ja loitompana joka suunnalle +matalien puurakennusten epätasainen taistelu yhä taajemmin nousevia +tiilitaloja vastaan. Länteenpäin näkyi etenevä saaristo. Mutta itäänpäin +yhtä esteettömästi Viaporin linnoitus vallinensa ja kasarmineen. + +Vuoren itäisen osan ylitse luikerteli kivittämätön tie jalankulkijoita +ja niitä kuorma-ajureita varten, jotka kuljettivat kaupunkiin kalliosta +louhittuja kiviä. Myös koko läntinen puoli oli louhoksien vallassa ja +oli käynti siellä kiviröykkiöiden tähden vaikeata. Epätasaisuutta +lisäsivät vielä suuret soraläjät, sillä tätä osaa vuoresta käytettiin +kaupungin yleisenä kaatopaikkana. + +Jospa hienommat kävelijät siis välttivätkin Tähtitornivuoren särmäkkäitä +kivirotkoja, pullojen sirpaleita ja tiilisoraa, niin kuitenkin suuri +joukko kultaisen pääkaupungin asukkaista jo silloin rakasti vuorta +lempipaikkanansa. Niihin kuului ennen muita satamalastaajat, jotka +laivoja ulapalta tähystellessään, mielellään siellä pulloansa +kallistelivat, kaartilaiset ja heidän huitukkansa, ja muut joutolaiset, +joilla oli aika vetäytyä kaupungista louhikkojen vapauteen +juopottelemaan. + +Mutta niihin kuului myös erään koulun oppilaskunta, sillä hekin olivat +vuoren valinneet olinpaikaksensa. + +Tämä koulu oli ensimäinen ja ainoa suomalainen alkeiskoulu pääkaupungin +monien muunkielisten sivistyskoulujen keskellä, ja sen pojilla oli siis +suuria vastuksia voitettavana. Sillä heidän oli käyminen alituista, +sitkeätä taistelua arvonsa ja kunniansa ylläpitämiseksi muiden koulujen +monilukuisia joukkoja vastaan, jotka heitä joka suunnalta piirittivät ja +luonnollisina vihollisinaan pitivät. Tappeleminen oli ensiksikin +»norsseja» vastaan, joiden koulu oli keskikaupungilla, sitten »rottia» +vastaan Kasarmintorin kulmassa, ja vihdoin »ryssiä» vastaan, jotka +sijaitsivat Välitorin kulmassa. Näistä kaikista olivat »rotat» +rohkeimmat, purevimmat ja lähimpänä heitä. Ne olivat myös kaikkein +vahvimmat. »Norssit» taas pahat siitä että olivat usein pampuilla +varustetut tai iskuraudoilla, joka teki heidät vielä vaarallisemmiksi. +Mutta ryssät olivat lukuisimmat. + +Alituisen sotatilan vuoksi tuli koulun oppilaiden kesken ainoaksi +arvonmitaksi tappelukelpoisuus. Muut arvonmitat, kuten käytös, ahkeruus, +tarkkuus, taito, sääty--ne olivat merkitystä vailla. Ahkerat, osaavaiset +ja ylempisäätyiset pidettiin pikemmin ala-arvoisina, koska olivat +tavallisesti voima-asioissa takapajulla ja suoriutuivat rotista +ainoastaan toisten vahvempien turvissa. Tappelukokemus ja siitä lähtevä +kunnia saavutettiin yksityisissä ja yhteisissä otteluissa kohtaavan +vihollisen kanssa, mutta yhtäpaljon myöskin varsinaisissa +taisteluharjotuksissa, joiden leiripaikkana oli Tähtitornivuori. + +Eräänä kevätiltana pari päivää ennen odotettua yhteentörmäystä norssien +kanssa kokoontuivat koulun tappelukykyiset sinne sotaharjotuksiin. +Hinkin, heidän kuninkaansa, oli määrä käytännössä näyttää heille uutta +suunnitelmaansa, miten vihollisen voima petetään hajalle teeskennellyn +pakenemisen avulla. Odottaessaan tätä Hinkkiä he harjottelivat +tavallisia sotaharjotuksia, jommoisia olivat nähneet ryssän sotamiesten +tekevän Kampin kentällä. He olivat tällä kertaa ottaneet mukaansa +myöskin sen ainoan aatelispojan, joka koulussa oli. Poika oli tosin +tappeluihin liian heikko, mutta kun sen isä oli Venäjän palveluksessa +oleva suomalainen eversti, saivat he siten käsiinsä pitkän laahustavan +miekan, joka räminällään suuresti lisäsi sotamieltä. Tekivät hänestä +tilapäisen päällikön ja keppikivärit olalla, rivittäin kulkivat, +juoksivat, hajosivat ketjuksi, paneutuivat pitkäkseen ampuma-asentoon, +taas hyökkäsivät pystyyn, kertasivat rivejä ja tekivät rynnäkköjä +suljetussa joukossa. Liput liehuivat kivärien päissä, ja ne, joilla oli +leikkipyssyjä, paukuttivat nalleja. + +Kuitenkin oli tavalliseen verraten suuri alakuloisuus nyt vallalla. Eikä +kauan kestänyt ennenkuin he jättivät harjotuksensa ja istuivat sinne +tänne hajallensa odottelemaan eikö kuningas lopultakin sentään saavu. + +Alakuloisuuteen oli syynä suuri, harvinainen, mieliä tärisyttävä tapaus +heidän koulu-elämässään. + +Se poika, joka heidän keskuudessaan kantoi kuninkaan nimeä ja todella +oli kaikkivaltias, ei ollut voimakkain heistä. Hän oli sukkelin, hän oli +viekkain, taitavin tappelussa, nerokkain suunnitteluissa, hän petti +opettajat paraiten, hän poltteli tupakkia melkein heidän nenänsä alla, +meni kuiskauksien avulla läpitse vaikkei lukenut mitään ja sai toimeen +lupapäiviä melkein milloin vaan hänelle paraiten soveltui, sillä kun hän +käski, ulisi koko koulu, kunnes rehtorin täytyi suostua. Mutta +voimakkain hän ei ollut. Voimakkain oli toinen poika, jota sanottiin +»kapteeniksi». + +Ja nämä kaksi olivat tänäpäivänä tapelleet keskenään koulun pihalla. + +Mitä leikkisotia saattoi tulla kysymykseen, kun tappelun valtava näky +oli syöpynyt mieliin ja jokaisen ajatuksiinsa vaivutti ja pani eteensä +tuijottamaan! + +Jotakin oli Hinkki ensin »kapteenille» sanonut, ei kukaan ollut kuullut +mitä. Se vaan tiedettiin, ettei kapteeni kärsinyt tätä haukkumanimeä. +Kapteeni oli heti rajusti käynyt päälle ja paiskannut kuninkaan maahan. +Hinkki hyppäsi pystyyn ja löi korvalle, mutta kapteeni paiskasi hänet +jälleen maahan ja piteli siinä kunnes Hinkki tunnusti olevansa voitettu. +Pystyyn päästyänsä Hinkki kuitenkin heti raapasi kapteenia kasvoihin, +mutta joutui uudestaan alle. Kolmasti hän näin petti voittajansa. Silmät +pyörivät vertyneinä Hinkin päässä ja vaahtoa tuli suusta hänen +raivokkaan huohottaessaan maassa. Monet ajattelivat, että hänen olisi +ollut parempi kuolla kuin nousta siitä häpeästä. Neljännellä kerralla +hänen täytyi kaikkien kuullen vannoa olevansa voitettu. Ylös noustuaan +hän koetti nauraa, mutta ei voinut kuin irvistää, ja sanoi hiljaa +hengästyksen katkaisemat sanat: me--koetamme--iltapäivällä--uudestaan. + +Heti iltapäivätuntien päätyttyä hän oli käskenyt kaikki harjotuksiin +vuorelle, mutta kapteenin kanssa he olivat kadonneet muuanne. + +Senvuoksi eivät sotaleikit sujuneet. Hirveältä tuntui ajatella, että ne +nyt jossain kenenkään näkemättä temmelsivät elämän ja kuoleman +kamppausta. Ehkä olivat ottaneet veitsiä mukaansa, ainakin kuningas, +eikä vaahtoisessa raivossansa osannut olla sitä käyttämättä. + +Mutta sitä suurempi oli hämmästys ja ilo, kun joku äkkiä huusi: mikäs +tuolta tulee! ja kaikki kääntyivät sinnepäin ja näkivät molempien +ilmestyvän ihkasen elävinä kasarmin kulmasta, vieläpä käyden rinnakkain +välinsä jo sopineina. + +Kuningas oli kapteenia lyhyempi ja solakampi. Myöskin hänen kasvonsa +olivat melkein naisellisen hienopiirteiset. Viehättävän sinisistä +silmistä ei olisi hänen kuninkuuttansa voinut päättää. Mutta käynti oli +todellisen kuninkaan. Se hetkahteli miesmäisesti joka askeleella +niinkuin satamalastaajilla ja ruumis heilahteli puolelta toiselle +ylpeästi. Takki oli auki, helyvyö kannatti housuja tuuman verran liiviä +alempana, että siniraitainen paita näkyi väliltä. Peukalot hän piti vyön +alla antaen muun kämmenen valtoinansa retkottaa. Sekin painoi vyötä +alas. + +Kapteeni oli pitempi ja rotevampi Hinkkiä. Kulki tämän kanssa samassa +tahdissa, mutta käynti ei hetkahdellut eikä ruumis heilahdellut +kummallekaan puolelle. Hänen päänsä oli pyöreä ja sen takaraivo +isonlainen. Ruskean ja vihertävän sekaiset silmät katsoivat totisina ja +rehellisinä suoraan eteenpäin, niinkuin olisivat joka hetki tahtoneet +pudistautua vapaaksi kaikkinaisesta valheesta, mikä ihmisten ympärille +tahtoo väkisin tarttua. Leuvassa oli juova, joka antoi hänen totisille +kasvoilleen loukkaantumisen liikuttavan ilmeen, niinkuin joskus +lapsella, jolle vääryyttä tehdään. Mutta silmät ikäänkuin tästäkin +pyrkivät irti ja värähtelivät vaan rehellisesti totuuteen päin. + +Kun nämä molemmat sankarit tulivat muiden luo, sanoi Hinkki aivan kuin +sopimuksesta: + +--Joka häntä tästä edes vielä uskaltaa kapteeniksi sanoa, sen minä lyön +nuuskaksi. + +Tämän sanottuaan Hinkki meni syrjään ja antoi kapteenille tilaa. + +Kapteeni astui nyt vuorostaan esille ja silmät maahan luotuina, niinkuin +valehtelijan, sanoi ikäänkuin tunnustaen: + +--Kyllä Hinkki voittaa minut. + +Hinkki katsahti vihasesti ja ankarasti ympärilleen, nähdäkseen uskoiko +jokainen erikseen mitä kapteeni oli sanonut. + +Mutta kapteeni ei katsonut kehenkään, vaan meni ja istui syrjään. Hänen +silmänsä olivat turpeina eikä voinut olla epäilystäkään siitä, että hän +oli katkerasti itkenyt. Hänen surunsa sen johdosta, mitä aamupäivällä +oli tapahtunut, näytti niin syvältä, että häntä katsoessa tahtoi +muidenkin mieli masentua. + +Kun Hinkki näki, että kaikki uskoivat, tuli hän laupeaammaksi ja kertoi +heidän sopineen jutun niin, että Hannes tästälähin (se oli kapteenin +oikea, mutta melkein tuntematon nimi) tuo hänelle kouluun joka päivä +viisi penniä veroa. Ja uudelleen kielsi sanomasta häntä enää +kapteeniksi. + +Sitten Hinkki rupesi katsomaan heidän patterejansa, jotka he olivat +laatineet kivensirpaleista kiintonaisten kivien väliin, ja nauroi, että +he aikoivat antaa nallipaukutusten käydä tykkitulesta. Hän nauroi myös +heidän sapeliansa, veti miekan huotrasta ja löi linkkuveitsen terällä +miekan terään lovia osottaakseen ettei sen miekan teräs mihinkään +kelpaa. Vielä hän nauroi lippujakin. Ei hän oikeastaan välittänyt +mistään leikkisodista, eikä yleensä pitänyt taisteluja ryssiä, norsseja +ja rottia vastaan minään leikkinä ollenkaan, vaan hänen +sotakavaluutensa, vihollisvihansa, pampuniskunsa olivat aina täyttä +totta, oikeata, intohimoista tappelua. Eipä hän muutoin kuningas olisi +ollutkaan. + +Hän veti nyt esiin parin korttelin pituisen sytytyslangan ja sanoi että +täytyy mennä ruutia hakemaan. + +Kun he kysyivät, mistä hän ruutia saapi, nauroi hän vaan, että kyllä +_hän_ aina saa, ja sanoi huomenna näyttävänsä miltä oikea pamaus kuuluu. +Osotti kivenkolon, jonka sanoi lataavansa täyteen, reunoja myöten, ja +määräsi valmiiksi mihin eri suuntaan kunkin piti paeta, kun polisit +alkaisivat juosta vuorelle. + +Että Hinkki oli tuon mustan sytytyslangan saanut käsiinsä, se oli jo +kylläkin suuri ihme, mutta mistä hän aikoi niin paljon ruutia saada, se +meni yli jokaisen ymmärryksen. Hinkille oli kaikki mahdollista. Hänen +kuninkuutensa ei perustunut voimaan, vaan siihen että hän joka alalla +tunsi maailmata paremmin kuin muut, tunsi ja tiesi sellaista, mitä muut +osasivat vaan suu auki ja posket hehkuvina kuunnella, milloin +hämmästyen, milloin kauhistuen, milloin surren, milloin tuleen syttyen. + +--Menkää te muut kotiin, mutta Hannes tulee minun kanssani, sanoi hän. + +Sykkivin sydämmin, täynnä ihmeellistä odotusta hajosivat kaikki +vuorelta. + +Mutta Hinkki ja kapteeni menivät vuoren itäiselle harjalle. + +Siellä he paneutuivat pitkäkseen kalliolle illan hämärtymistä +odottamaan. + +Kun kapteenin rinnasta kohosi silloin tällöin itkun jäljiltä vieläkin +hytkähdyksiä, katsoi Hinkki säälien häntä, niinkuin olisi tahtonut +sanoa: älä enää viitsi valittaa. Ja kun he vähän aikaa siinä vielä +olivat, kuului kasarmilta iltasoitto. Sitten kuului soitto päävahdista +ja rummunpärinää Viaporista, ja Hinkki nousi pystyyn. + +--Nyt täytyy saada kaksi punttia tolanderia, sanoi hän.--Onko sinulla 5 +penniä? + +Kapteeni sanoi: + +--Kaksi tolanderipunttia maksaa markan. Mitä sinä viidellä pennillä +teet? + +Hinkki sanoi: + +--Se on sinun päivärahas. Anna tänne. + +Ja kapteeni antoi hänelle viisi penniä. + +--Nyt mennään tästä alas, sanoi Hinkki, ja johdatti kapteenin +jyrkimmästä paikasta kadulle vuoren taakse. Siinä oli vähän matkan +päässä katolin-uskoisten pieni kirkko, jonka luota alkoi puisto ja +kylpylaitokseen meren rannalla johtava vanha lehmuskäytävä. + +Puistossa soitteli musiikki. + +Hinkki osotti sormellaan kirkon luona seisovaan pieneen äijään, joka +olan yli heitetyllä hihnalla kannatti edessään laatikkoa ja möi siitä +appelsiinejä ja paperossia puistoon kulkeville. + +--Mene sinä, sanoi, toista kautta ja kun minä tulen täältä päin ostamaan +siltä paperossia, niin tule vastaan äläkä ole tuntevanas minua. Kun minä +rupeen juoksemaan, niin kiroo sinä ja juokse minun perässäni ja ole +ottavanas minua kiinni. Ymmärrätkö? + +Kapteeni sanoi: + +--Pitääkö minun ottaa sinut kiinni? + +Hinkki katsoi häneen, naurahti ja sanoi: + +--Ota, jos saat. Mutta mene nyt, ja muista, älä ole tuntevanas. + +Kapteeni kiersi kokonaisen asuinkorttelin, ja kun hän lähestyi äijää +seisoi Hinkki jo siinä ja otti tulta paperossiinsa. Mutta kohta kun +kapteeni ehti kohdalle, heitti Hinkki paperossin äkkiä suustansa ja +alkoi juosta puistokäytävää alas. + +Äijä huusi: ottakaa kiinni! ja alkoi laatikkoineen ontuen linkuttaa +perässä. Kapteeni kirosi nyt käskynmukaisesti ja rupesi juoksemaan +Hinkin jälkeen. + +Kun lehmuskäytävällä oli paljon kävelijöitä käänsi Hinkki oikealle ja +kierteli syrjäteitä syvälle varjoisaan puistoon. Hän antoi kapteenin +päästä aivan kintereillensä, mutta kiinni ei antautunut, sillä vaikka +kapteeni tosin olisikin suorassa juoksussa saanut kiinni, ei hän voinut +tehdä niin nopeita luikerruksia ja käänteitä. + +Vasta rantavallin takana meren rannalla Hinkki pysähtyi ja silloin +kapteeni näki hänen kädessään kaksi punasta Tollanderin +paperossipunttia. Hinkki ei avannut niitä, vaan pisti yhden kumpaankin +takintaskuunsa, ja istui kivelle odottamaan että juoksun kiihkeä +hengästys talttuisi.--Ei se nyt enään meitä löydä, sanoi hän +paperossiäijästä. + +Levättyään hän nousi, katsoi ympärillensä ja vei kapteenin rantaan, +jossa oli pyykinpesulautta, ja sen kaidepuuhun oli kahlittu useita +veneitä. + +Hinkki koetteli jokaisen lukkoa. Ne olivat suljetut. Mutta ulompana oli +kaljaasi ankkurissa ja sen perään oli korkealaitainen musta vene pantu +köyteen. Kaljaasi liikkui hiljaa milloin ulommas, milloin lähemmäs +rantaa ja pikku vene käänteli mukana vuoroin kiristellen ja vuoroin +löyhentäen köyttä. Hinkki haki ongenvavan rannasta, käski kapteenin +pidellä lauttaan lukittua venettä kääntyneenä merelle päin, meni itse +perään ja jonkun ajan odotuksen jälkeen tavotti kuin tavottikin vavalla +mustan venheen ja sai siitä käsin kiinni. Pian hän linkkuveitsellä +katkasi köyden ja haki kapteenin venheeseen. + +--Souda lujaa, mutta niin ettei loiskahtele, sanoi Hinkki vähän +levottomana ympärilleen katsellen. + +Kapteeni oli miltei ensi kertaa vesillä ja vene käänteli hänen käsissään +sinne tänne, josta Hinkki alkoi hermostua. + +--Mikäs näkyy minun pääni takaa, häh? tiuskasi hän. + +--Tokan savupiippu, sanoi kapteeni. + +--No, jos piippu menee tälle puolelle päätä, niin souda tällä airolla, +mutta jos tuolle, niin tuolla, ymmärrätkö? + +Kapteeni teki niin eikä vene enää käännellyt. + +Hän näki ihmeeksensä, että Hinkki oli merelläkin aina vaan sama kuningas +kuin maalla. + +He tulivat salmesta kylpylaitoksen pitkän sillan ohitse ja vene jo +keinui rasvatyyneen avomeren sileällä mainingilla. Laskenut aurinko +paistoi meren takaa pitkän pilven tuhansiksi punajoutseniksi, jotka yhä +suurenevina kohosivat taivaan laelle asti. + +Hinkin mieli lauhtui. Hän lupasi soutaa hiljaa ja rupesi itse +selkäkenoon perälle. + +--Mikäs nyt on pään takana? kysyi hän. + +--Harakan vallit, sanoi kapteeni. + +--Souda niin, käski Hinkki, mutta itse laskeutui retvanaan perätuhdolle, +ummisti silmänsä ja oli kuorsaavinaan. + +Jonkun aikaa soudettuaan kapteeni huomasi, että Hinkki oli todella +nukahtanut. Silloin kapteeni lakkasi pitämästä Harakan valleja merkkinä +ja alkoi kiertää kaupungin satamalahteen. + +Vihdoin hän lakkasi soutamasta, nosti kolistelematta airot ja rupesi +katselemaan ympärillensä. Uusi, merkillinen maailma oli kuin loihtimalla +noussut hänen eteensä. Hinkki se häntä aina vei ja opetti uusia +maailmoita näkemään. + +Vene hiljensi vauhtinsa. Sen herättämät laineet olivat ruskosta +valoisia. Nikolainkirkon kello vielä jymisi, vuoroin heleämmin, vuoroin +kumeammin. Liike satamassa oli hiljentynyt. + +Vene pysähtyi kokonaan. + +Kun sen laineetkin tyyntyivät, silisi merenpinta ja koko kaupunki näkyi +ylösalaisin kääntyneenä lahden pohjasta. + +Jonkun verran nukuttuansa Hinkki havahti istuvilleen ja ärjäsi: + +--Mitä sinä noin venettä heiluttelet? + +--Katso! sanoi kapteeni innoissaan osottaen laineita. + +Hän oli todella saanut heilutuksellaan ihmeitä aikaan. + +Hajosi liitoksistaan koko kaupunki, puistot maasta erkanivat ja tornit +kaatuivat. Horjuivat vanhat tullimakasiinit, vavahtelivat monikertaiset +kivimuurit, pankit, hotellit, itse keisaripalatsikin syttyi +punaliekkeihin ja kirkko kupuineen ja kultaristineen perustuksiltaan +sortui. + +Kapteeni oli kuin hulluna. + +--Istu hiljaa, sanoi Hinkki, ja katsahdettuaan ympärilleen sanoi: minne +helvettiin sinä olet soutanut! + +Näin sanoen hän melalla käänsi veneen poispäin kaupungista, ja kapteeni +alkoi vedellä. + +Lähes neljänneksen tuntia soudettuaan he sivuuttivat suuren sotalaivan, +joka mahtavine piippuinensa kellui meressä kuin puoleksi uponnut +jättiläistynnyri. Merimiehet iloisesti leikkivät kannella. +Kylki-aukoista näkyi kanunain mustat suut. + +Kapteeni ei sanonut laivasta mitään, vaan kysyi: + +--Mitä ne kranaatit oikein ovat? + +--Ne ovat kanunankuulia, selitti Hinkki. + +--Mutta sinä kerran sanoit, että niissä on ruutia? + +--Näes nyt, sanoi Hinkki, kranaatti on niinkuin pieni kanuna, joka +pannaan suuren kanunan sisään ja ammutaan ulos niinkuin kuula, mutta +siinä on perässä ruuvi, josta pannaan ruutia sisälle, ja päässä on +nalli, ja kun se sattuu vaikka laivaan taikka sitten tuonne kaupunkiin, +niin se räjähtää ja palaset lentävät ja sattuvat ihmisiin ja ihmiset +kuolevat. + +--Vaikkako eivät olisi mitään pahaakaan tehneet? + +Hinkki ei ruvennut sellaisiin kysymyksiin ollenkaan vastaamaan. + +--Mutta kuinka ihmiset lainkaan uskaltavat olla sivelistejä? + +Hinkki ei pitänyt tätäkään kysymystä vastauksen arvoisena. + +--Tahtoisitko sinä olla upseeri vai sivelisti? kysyi kapteeni viimein. + +--Ei sivelistit mitään merkitse, sanoi Hinkki. Sellaiset +lasisilmäherrat! Mäskiksi menisivät, jos Viaporista ammuttaisiin. + +Ja vähän ajan perästä sanoi: + +--En minä vaan. Merille minä karkaan. + +Kapteeni vaipui kadehtien mietteihinsä. + +Merille,--se on tuonne, tuonne, missä ei maata näy ja kaikki on suurta +ihmeellistä aavistusta. Meri on Hinkin. Ja maa näytti kapteenista tällä +hetkellä mitättömän harmaalta, ikävältä, pieneltä. + +Taas neljänneksen tuntia soudettuaan kapteeni kysäsi: + +--Mihinkäs me nyt mennään? + +--Katso taakses, sanoi Hinkki. + +Ja kun kapteeni kääntyi katsomaan taaksensa, osotti veneen kokka kohti +merestä nousevaa, harmaista kivistä muurattua pitkää ikkunatonta +linnanseinää, joka kaikkinensa kuvastui meren pintaan. + +Suuret illanruskossa punertavat lokit lentelivät yöpymistä tehden +ylhäällä linnanseinän edessä ja kun joku laskeutui alas ja kohottaen +siipensä sipaisi noukallansa vedenpintaa, hajosi kuvastus pitkiksi +viiruiksi, joihin jo kuukin heitti välähdyksensä. + +Hämmästyneinä ja kysyvinä kääntyivät kapteenin silmät takasin Hinkkiin. + +--Älä pelkää, souda vaan, sanoi Hinkki ja rupesi juttelemaan kapteenille +ihmeellisiä tarinoita tästä Viaporin harmaasta vesilinnasta. + +Kertoi sen seinän takana olevan sotavankeja, jotka ovat siellä istuneet +monta kymmentä vuotta. Sanoi niiden olevan teljettyinä koppeihin, joiden +ovet ovat kiinnimuuratut, ettei ole kuin yksi läpi linnanpihalle päin ja +toinen läpi ylhäällä merelle päin. + +--Katso tuonne! näetkö pieniä aukkoja linnanseinässä? siinä on toinen +läpi, josta he saavat ilmaa hengittääkseen, mutta eivät ylety näkemään. + +Kapteenin silmät suurina ja palavina tuijottivat linnaan päin. + +--Souda vaan lähemmäs, sanoi Hinkki. + +Ja kertoi, että kun seinän juurella on hiljaa, voi kuulla vankien +huokauksia ja valituksia. + +He tulivat juuri seinän viereen. Enin osa siitä oli rakennettu suoraan +veteen, joka veneen lähestyessä kumeasti lotisi kivien vihreissä +uurteissa. Muutamassa kohti pisti karin kivet esille ja siinä oli ruohon +tupsuja kasvanut karikivien ja linnankivien väliin. + +--Pitele noista, sanoi Hinkki, minä tahdon kuunnella. Kapteeni tarttui +ruohontupsuihin, Hinkki nousi pystyyn ja kallisti korvansa kiviseinää +vasten. + +--Kovasti huokailevat, sanoi hän jonkun aikaa kuunneltuansa. Sitten +rupesi itse pitelemään venettä ja käski kapteenin vuorostaan kuunnella. + +Kapteeni kallisti nyt hänkin korvansa kiviseinää vasten. + +Lieneekö hiljainen tuulenhenki yläilmoissa käynyt ja linnanseinän +aukoissa suhissut, mutta veri oli jättänyt kapteenin kasvot, kun hän +kuuntelemasta pääsi, sillä hänkin oli kuullut huokauksia, syviä, +ikionnettomuutta itkeviä. + +Hän kallistui uudestaan seinään kiinni. + +Ei epäilystäkään. Ne huokailivat--huokailivat. + +Kapteeni mittasi silmillään korkeuden maasta henkiläpeen. + +--Mutta jos auttais ne sieltä pois, sanoi hän. + +--Hm, pani Hinkki ikäänkuin olisi jo ennen itsekin sitä ajatellut ja +mahdottomaksi huomannut. + +--Varrottais yötä ja heitettäis köysi lävestä sisään, arveli kapteeni. + +--Ei siitä lävestä mahdu ihmisen pää, sanoi Hinkki. + +--Tai tultais joka yö ja kaivettais reikää muurin läpi, esitti kapteeni. + +--Täytyy läksyjä lukea, sanoi Hinkki ivallisesti, ja kapteeni heräsi +haaveistaan. + +--Saatana! huusi hän kalpeana, nousi pystyyn ottaen airon käteensä ja +ylimalkaisessa raivossa aikoi sillä ruveta huitomaan ympärilleen. + +Hinkki säikähti ja koetti kapteenia tyynnytellä, mutta kun kapteenin +silmät pyörivät päässä yhä kummallisemmin, hän huusi: + +--Vahti näki meidät, souda pois, se ottaa kiinni ja pistää linnaan, +joutuin, joutuin! + +Ja kapteeni istui ja vetäsi vettä airoilla niin lujasti että toinen +niistä siihen katkesi: + +--Mitäs nyt tehdään? + +--Ojenna tänne ehjä, sanoi Hinkki, ja saatuaan airon hän nousi pystyyn, +pani perässä olevaan loveen ja rupesi kierrellen melomaan, niinkuin +tekivät punamustain korkeiden englantilaisten kivihiililaivain +matruusit, kun he nokisessa paidassaan kiipesivät pikkuvenheeseen ja +seisten sen perällä yhdellä airolla soutivat köyden pollariin. + +Hinkki seisoi melotessaan selin veneen kokkaan eikä pitänyt mitään +kiirettä. + +--Ethän sinä kaupungin rantaan soudakaan, huomautti kapteeni. + +Mutta Hinkki ei ollut kuulevinaan, vaan vihelteli hiljakseen, ja vene +eteni joustavan nopeasti Viaporin linnoitusta kohden. + +--Annas kun minä tulen soutamaan, sanoi kapteeni toivoen samalla +saavansa veneen käännetyksi kotiin päin. + +--Et osaa tämmöistä soutua, sanoi Hinkki ja veneen kokka osotti aina +vaan Viaporia kohden. + +Linnoituksen vallit, jotka kaupungista päin näyttivät tavallisilta +ruohokummuilta, kasvoivat yhä suuremmiksi. Ne kohosivat vihdoin kuin +mahtavat vuoret kallioiden päällä ja suuret tykit ammottivat aukoista +merelle päin. Pieniksi pilkuiksi hävisivät vahtimiehet, jotka kiväärit +olalla korkealla vallien harjalla kulkivat nopeasti edestakasin. + +Jo tuli esille linnatelakan hirmuinen veden yli kallistuva nostohana, +ihmeelliset muurit, salaperäinen laituri ja linnotukseen vievä +rautaportti. Kaikki suurenemistaan suureni, nousi heidän eteensä +aivankuin nielläkseen pienen veneen. Ilma pimeni, jylhistyi, kylmeni +kosteammaksi. + +Hinkki vaan meloi suoraan surman suuhun. + +Kaukana idän taivaan takana on suuri valtakunta, jonka laumat +hallitsevat puoli maailmaa. Tämä valtakunta on rakentanut linnoituksen +mereen ja pannut sotamiehensä sen valtaa vartioimaan. Mutta Hinkki +soutaa vihellellen kohti kitaa. + +--Älä herran tähden, kuiskasi kapteeni kiihkeästi. Ryssä tappaa meidät! + +Hinkki kääntyi katsomaan. + +Kiviportaalla, alhaalla muurin juurella vahdissa oleva ryssä alkoi +todella huitoa käsillään ja puiden nyrkkiä kielsi heitä lähestymästä. + +Hinkki antoi rohkeasti veneen mennä eteenpäin. + +Silloin haki ryssä vahtikopista kivärinsä ja rupesi suurilla liikkeillä +muka sitä lataamaan. + +Hinkki ei vaan ollut tietääkseenkään. + +--Herran tähden, Hinkki! Hinkki! + +Heti kun vene oli tullut niin lähelle muuria, etteivät ylhäällä kulkevat +vahdit heitä enään voineet nähdä, veti Hinkki taskuistaan punaset +paperossipuntit, ja antoi sitten veneen kääntyä pitkittäin porrasta +vasten. + +--Anna ruutia, kuiskasi Hinkki, ja rupesi ruudin syttymistä matkimaan: +puh, puh,--että ryssä ymmärtäisi. + +Ryssä rupesi tavottamaan puntteja Hinkin kädestä. + +--Älä luule, poika, sanoi Hinkki ja työnsi veneen ulommas.--Ni ponimai +poruski. Hellitä vaan ruuti ensin. + +Ryssä pani nyt kivärinsä jälleen vahtikojuun ja katosi pienestä portista +muurin sisäpuolelle. + +Heidän odotellessaan sanoi Hinkki: + +--Täältä kaikki kivimiehetkin ruutia ostavat, ja jos olisi viinaa, +saisimme paljonkin. + +--Mistäs ryssät itse saavat ruutia? kysyi kapteeni. + +--Kranaateista raapivat. + +Tämän kuultuansa kapteeni tunsi yhtäkkiä olevansa kuin kotonaan keskellä +näitä pilviin nousevia valleja ja hirmumuureja. Hinkki oli näyttänyt +avaimen ja avannut niiden sisimmän salaisuuden. Ja yhdellä iskulla +hajosi linnotuksen jylhä taika kapteenin mielestä. + +Iloissaan hän alkoi kovalla äänellä morista Hinkin opettamaa +englantilaista merimieslaulua: + + Hel Viktooria, hel Viktooria! + Tshilivili vippan boi! + +--Ole hiljaa, sanoi Hinkki. + +Ryssä toi pussissa naulan ruutia ja otti Hinkiltä vastaan paperossit. + +Kun he paluumatkalla lähestyivät jälleen Kaivopuiston rantaa, nousi +Hinkki pystyyn ja kauan tähysteli maalle päin. Oli jo niin hämärä, ettei +hän voinut nähdä. Silloin hän käski olla soutamatta ja kuunteli kauan. + +--Kaljaasin miehet hakevat venettä, sanoi hän tyynesti. + +Rannalta päin kuului ääniä ja saappaitten rapinata kivien päällä. + +--Ne tulevat tänne päin. Päästä minut maalle, sanoi Hinkki. + +Kapteeni päästi Hinkin maalle ja alkoi itse melota venettä, saaden +vihdoinkin tilaisuuden tehdä niinkuin Hinkki ja niinkuin +kivihiililaivain nokiset merimiehet. + +Ensi innostuksessa vene läksi menemään suoraan ulapalle, sillä kapteeni +ei huomannut sen suunnasta vaaria pitää. Mutta suunnan pitäminen siinä +konstissa oli vaikeinta. Ja niin tapahtui, että kun hän Harakan salmelle +ehti, kuuli hän huutoja rannasta, jotka hänelle suuntaa neuvoivat ja +niitä totellen hän löysi pesulautan, sitoi veneen köyden pätkällä +kaidepuuhun, missä muutkin veneet olivat ja tuli rantaan. + +Kaksi saarelaista oli siinä, jotka olivat suuntaa huutaneet ja sanoivat +hänelle: kenen luvalla olet veneen ottanut ja köyden katkaissut ja vielä +aironkin taittanut? Ja rupesivat häntä polisikamariin vaatimaan. + +Silloin tuli Hinkki rantaan, keppi kädessä ja sanoi miehille: + +--Mitä hän on tehnyt? + +Miehet sanoivat mitä pahaa hän oli tehnyt, ja Hinkki sanoi: + +--Taitaa olla sama poika, joka meidänkin veneen on vienyt. Sallikaa +minun antaa hänelle selkään. + +Ja rupesi tulemaan keppi ojona kapteenin päälle. Mutta kapteeni pakeni +ja Hinkki rupesi ottamaan häntä kiinni ja he alkoivat juosta ylös +pimeätä lehmuskäytävää, niinkuin olivat äsken alaskin juosseet. Sillä se +oli Hinkin ainainen konsti. + +Pari kivenheittämän väliä juostuansa Hinkki sanoi: seisata, ei ne osaa +juosta, ne on saarelaisia. + +He pysähtyivät ja rupesivat kulkemaan rauhallisesti eteenpäin. + +--Olisiko ollut lysti polisikamarissa istua, sanoi Hinkki, kun he olivat +päässeet kadulle.--Ei siellä lystiä ole. + +--Oletko ollut? kysyi kapteeni. + +--Olen, sanoi Hinkki. Siellä on ikävä. Tule saattamaan minua. + +--Löivätkö ne? + +--Eivät lyöneet, käskivät papan lyödä. + +--Löikö se? + +--Löi. + +Tähtitornivuoren yli tultua Hinkki piilotti ruutipussin alhaalla olevan +saunan kellariluukkuun. + +Kun he tulivat hänen asunnolleen, oli portti suljettu ja kapteeni +ehdotti, että Hinkki kapuaisi hänen olkapäiltään portin ylitse. Mutta +Hinkki tiesi paremman keinon. Hän nosti toisesta päästä portin alla +olevaa lautaa ja pudotti sen lappeelleen, jonka jälkeen laskeutui maahan +pitkäkseen ja notkeana kuin orava pujahti portin alitse pihalle. + +--Huomenna pamahtaa, sanoi hän portin takaa. + +--Olrait, vastasi kapteeni Hinkin opettamalla enkelskalla. + +Ja he erosivat. + +Siinä talossa asui Hinkin isä, ajuri Frans Henrikson. Ajurin toisia +poikia ei oltu kouluun hyväksytty, sillä ne olivat liian vanhoiksi +katsotut ja olivat myös jo kotikurin saamiseen tuomittuina olleet. + + + + +5. + + +Ainoa, joka kuunteli vaarin pitkiä kertomuksia eikä heti mennyt pois kun +hän suunsa avasi, oli tämä sama Hinkki,--vaarin lempipoika. + +Peräkamarin puolipimennossa, kolkutellen ja käännellen vaarin +merkillisiä sulatuskuppeja, viiloja, pihtejä, Hinkki istui kuunnellen +permannolla, ja vaari taas makuultansa hänelle jutteli. Yhdessä kohti +heillä tuli usein riita. + +Vaari koetti aina päästä veneh'ojalaisista hänelle puhumaan; Hinkki taas +ei niistä niinkään välittänyt; olisi tahtonut kuulla enemmän vaan +Siperian seikkailuista ja yhä uudestaan vaati kertomaan siitä +merkillisestä raharyöstöstä, jossa vaarin toveri oli taistellut yksin +kymmentä kasakkaa vastaan ja vihdoin ammuttiin kuoliaaksi. Opettaakseen +rakkaalle Hinkillensä vaikka puoli väkisin sen kaikkein tärkeimmän +asian, nimittäin sen suuren vääryyden, minkä veneh'ojalaiset olivat +kärsineet jäädessään maattomiksi, vaari menetteli näin: hän lupasi +kertoa uusia seikkailuja, kunhan Hinkki ensin lupasi kuunnella +Veneh'ojan asioita. Hinkki tosin lupasi, mutta oli hajamielinen ja kovin +kolkutteli vasaroita. Ei vaari saanut häntä ymmärtämään +tavallisimpiakaan talonpojan asioita. Ei Hinkki tiennyt mitä oja on, +mitä lato, mitä virta, mitä niitty, mitä korpi, mitä kartano, vielä +vähemmän ymmärsi torpan veroja ja metsänmyynti-asioita, jotka kaikki +olisivat olleet välttämättömät ymmärtää vääryyden perille pääsemiseksi. + +Sitävastoin jo ensi kerralla kun vaari otti puheeksi nuo kupit ja viilat +ja mitä niillä oikein voisi tehdä, höristi Hinkki korvansa, tuli vaarin +viereen vuoteelle istumaan, ja ymmärsi kohta kaikki. + +Vaari sanoi vaan: + +--Jos näillä tehtäis rahoja niin paljon, että koko Veneh'oja vapaaksi +ostettaisiin! + +Ja koko Hinkki oli liekkinä. Silmät hehkuivat, posket paloivat. Ei tosin +siksi, että Veneh'oja vapautettaisiin, vaan siksi, että rahoja +tehtäisiin. Taas saattoi vaari kauan aikaa sen kustannuksella puhua +Veneh'ojasta. + +Vähän aikaa kuunneltuaan Hinkki sanoi: + +--Pitäisi ruveta polisiksi. Sitte ei kukaan arvaisi. + +Ja nämät sanat kuultuansa vaari taas hämmästyi Hinkin suurta neroa ja +näki selvään, että hänestä tulee se mies, joka ei usko mitään ihmisestä +ulkona olevaa pirua, vaan rohkenee olla piru itsessänsä. Mutta hän +rakasti Hinkkiä niin, ettei uskaltanut vielä opettaa, peläten hänelle +vaaraa. Sitäpaitsi Veneh'ojan asiain ymmärtämättömyyden takiakin hän +päätti jättää lähemmän opettamisen kunnes Hinkki paremmin miehistyy. Ja +sanoi: + +--Olet huonoissa kirjoissa, eivät ota polisiksi. + +Ja kun Hinkki rupesi miettiväiseksi, sanoi, tietäen Hinkin mielihalun: + +--Menisit ensin merille, niin sieltä tultuasi saisit uudet kirjatkin. + +Hinkki ihastui. + +Ja siitä pitäen neljännelle luokalle asti hän ei muuta ajatellut kuin +keinoja millä saisi isänsä ottamaan hänet koulusta, sillä laivan +kapteenit eivät alaikäisistä karkureista huolineet, vaan vaativat +holhoojan suostumusta. + +Nyt oli asianlaita kuitenkin sellainen, että mitä korkeammille luokille +Hinkki tuli, sitä enemmän opettajat halusivat päästä hänestä. He eivät +pitäneet Hinkkiä nerona, niinkuin vanha vaari. Eivät myöskään olleet +samaa mieltä kuin Hinkin toverit, joiden joukossa hän oli juuri +mittaamattoman neronsa vuoksi kuninkaaksi kohonnut. Opettajat kutoivat +siis verkon hänen ympärillensä ja kun Hinkki käski kapteenin naulaamaan +opettaja Örbomin kalossit eteisen lattiaan, jonka johdosta Örbom meni +nokillensa, vetivät he verkon päät yhteen ja nostivat Hinkin koreasti +maalle, eli toisin sanoen erottivat koulusta. + +Jättäessään koulun Hinkki sanoi tovereille: + +--Totelkaa Hannesta, niin ei ne teille mitään mahda. + +Ja kapteenin rinta kohosi ylpeästi. + +Opettajat olisivat kyllä hänetkin erottaneet yhdessä Hinkin kanssa, +mutta he toivoivat hänen vielä parantavan tapansa, kun Hinkin +vaikutusvalta nyt lakkasi. Senvuoksi he päättivät jättää kapteenin +toistaiseksi kouluun. + +Koulun sisäiset asiat pääsivätkin kohta Hinkin lähdettyä sille tolalle, +jota opettajat olivat tarkottaneet perustaessaan tämän opiston +pääkaupunkiin vastaisen suomalaisen kulttuurin kulmakiveksi, +kasvattaakseen oman suomalaisen sivistyssäädyn. Oppilaat alkoivat uskoa +opettajiansa. Ahkeruus, tarkkaavaisuus ja sääty tuli arvon mittapuuksi. +Kaikki muuttui. + +Kun siis kapteeni tuli Hinkin jälkeen kuninkaaksi, kasvoi hänen +ympärilleen heti, tiedon, taidon ja säädyn perustuksella pikku +kuninkaita, jotka Hinkin aikana eivät olisi uskaltaneet päätänsäkään +nostaa. Kapteeni ei ymmärtänyt missä vika oli, vaan rupesi ajattelemaan, +että hänen täytyy, valtansa vahvistamiseksi, haastaa kaksintaisteluun +norssien, rottain ja ryssäin kuninkaat ja siten osottaa voimansa +suuruus. Norssien ja rottain kuninkaat kaatuivat ensi törmäyksessä. +Ryssät taas houkuttelivat hänet kaksintaistelun varjolla koulunsa +pihalle, mutta siellä hyökkäsivätkin kaikki hänen kimppuunsa. Ja nyt +tuli kapteenin eteen tosi voimankoe. Hän taisteli kuin karhu. Sillä +aikaa kuin hän nurkkaan ajautuneena koetteli vapautua käsiensä ja +jalkojensa ympärille takertuneista harmaista pikkuryssistä, takoivat +suuret häntä nyrkeillänsä päähän. Silloin pani kapteeni silmänsä kiinni +ja ajatteli: nyt vaikka maa allani haljetkoon ja helvetti minut +nielköön! Ja samassa huikeasti ärjähtäen äkki tempauksella irrotti +kätensä. Osa pikku ryssistä kaatui, osa peräytyi hätkähtäen ja heti +vapautti hänen jalkansa. Kapteeni hyppäsi ilmaan ja sitten hurjassa +raivossa kätensä hajottaen kyykistyi kuin tiikeri lauman päälle +hypätäkseen. Silloin soi ryssäin kello ja kapteenin päästellessä villiä +huutoja he pakenivat kaikki toinen toistaan jalkoihinsa sotkien. + +Porttikäytävään juoksivat kapteenin toverit ja he todistivat sitten +kaikille kapteenin yksin voittaneen ryssät. + +Mutta merkillistä! Vaikka hän oli avonaisessa kamppailussa kaatanut +norssien ja rottain kuninkaat,--vaikka hän oli yksin ajanut koko ryssäin +koulun pakoon, ei hänen valtansa sittenkään vakiintunut, vaan +kaikellaiset pystynokat tietokuninkaat pyrkivät häntä sittenkin +viisasteluillaan nolaamaan ja päätä lyhyemmät naskalit tekivät hänen +urotöistänsä ivaa, niin että joskus melkein kolmas osa luokkaa jo +uskalsi olla tottelematta, kun hän johonkin asiaan komensi. + +Tämä kävi häneen kovin kipeästi,--ei senvuoksi että hän olisi tahtonut +itsellensä kunniaa, vaan senvuoksi, että jos hänen valtansa olisi +päässyt höllistymään, niin olisi saattanut tapahtua, että olisivat +vähitellen uskaltaneet ruveta jälleen sanomaan häntä kapteeniksi. +Varjelkoon sellaista tapahtumasta! + +Ilmeistä oli, ettei voima yksin riittänyt. Eipä Hinkkikään ollut +voimakas. Hinkki oli tosin antanut luulla olleensa kaikkein voimakkain +ja oli siinä tarkotuksessa saanut kapteeninkin valheellisesti +tunnustamaan pojille, että Hinkki oli hänet muka voittanut. Mutta +oikeastaan oli Hinkki ollut vaan kaikista viekkain. Hän oli ollut niin +paha niille, jotka häntä eivät tunnustaneet, että sellaisten elämä oli +käynyt mahdottoman happameksi ja heidän oli lopultakin aina täytynyt +taipua. Itki tai parkui, kyllä Hinkki sai vihdoin aina armoille +heittäytymään. Mutta kapteeni ei millään osannut olla kovuudessa niin +sitkeä kuin kuninkuus olisi vaatinut. Erittäin oli hänen mahdoton kauan +toisia itkettää; niskurin ei tarvinnut kuin parahtaa, niin kapteeni jo +heltyi ja päästi käsistään. Ei auttanut kapteenin teeskennellä julmuria, +kertoa hirmuisia ryövärijuttuja omasta säälimättömyydestään, äkkiä +ärjähdellä, mulkoilla silmillään, paukahutella kämmeniään yhteen ja +hyppiä villisti ilmaan ikäänkuin olisi ollut valmis tuossa tuokiossa +tuhoamaan koko koulun. Kaikki tiesivät, että hän olisi kyllä saattanut +rikkoa pulpetit ja taulut ja lennättää opettajan tuolin ikkunasta, mutta +että tarvitsi vaan ruveta itkemään niin hän heti päästi. + +Ja niinpä sitten tapahtuikin, että yhteisesti pihalla telmittäissä joku +satutettu uskalsi heittää hänelle laumasta jälleen tuon kamalan +haukkumanimen, jonka hän oli luullut kaikilta jo unohtuneen. + +Ainoastaan lähimmät silloin näkivät, että hän kävi äkkiä totiseksi. Muut +eivät huomanneet mitään. Ja vasta useiden päivien jälkeen alkoivat +kaikki ihmetellä suurta, käsittämätöntä muutosta kapteenin koko +olennossa ja käytöksessä; + +Hän alkoi lukea. + +Todella alkoi osata läksyjä, nousi ja vastasi lyhyellä käheästi +mörähtävällä äänellänsä ja vastattuaan istui tuiman näköisenä, +ympärilleen vilkuilematta. + +Hän tuli nyt kouluun karkea tukka aina vedellä kasteltuna ja harjalla +silitettynä, selaili lakkaamatta kirjoja, koska oli kaikessa jälkeen +jäänyt ja paljosta piti selville päästä. Kävellen edestakaisin luki ja +pänttäsi päähän väliajoillakin, kehenkään katsomatta ja ketään +kuuntelematta. Käytävät vaan kumisivat hänen yksitoikkoisesti +jonottavasta mörinästänsä. + +Ei kukaan ymmärtänyt mitä tämä kaikki merkitsi. Summa vaan oli, että +kapteeni ihmeellisesti alkoi tiedossa ja taidossa varttua. Opettajatkin +jo ihmetellen katsahtelivat häneen ja ensin ikäänkuin koetteeksi tekivät +hänelle sellaisia kysymyksiä, joita he muuten ainoastaan parhaille +tekivät. Kapteeni rypisti silmäkulmansa, vastasi lyhyeen ja +täsmällisesti ja istui kohta vastauksen jälkeen, silmät alas luotuina, +ikäänkuin häveten tietoansa. + +Oliko siis kapteeni luopunut kuninkuuden tavottelusta? Oliko lakannut +tuntemasta olevansa vallanperijä Hinkin jälkeen tai tahtomasta olla +valtijaana? Ei. Sillä jos kuningas näkee valtansa hajoavan, niin syyttää +hän itseänsä huonommaksi heikointa alamaisistaan, joka sikoja +paimentaessaan on valtansa sikojen yli säilyttänyt. Ei yksikään kuningas +salli sanottavan: valta meni hänen käsistään. Sentähden, jos vaikka hän +aikoisi vallasta luopua, vahvistaa hän ensin valtansa. Hän tutkii ja +ajattelee päänsä ympäri: miksi olen minä kelvoton? Ja nähtyänsä missä +kohden hänen asemansa on heikko, käyttää kaiken kykynsä ja järkensä ja +tarmonsa valtansa vahvistamiseksi siltä heikolta puolelta. + +Niin teki myös kapteeni. + +Huomattuaan että tietokuninkaat hänen valtaansa jäytävät hän päätti +voittaa heidät heidän omilla aseillaan. Päätti voittaa heidät tiedossa +ja taidossa. Ja kun Kustaava oli hänen päänsä suurenlaiseen takaraivoon +antanut hänelle Veneh'ojan viisauden perinnön, ei tarkotus ollutkaan +hänelle vaikea saavuttaa. Hän löi pystynokat tietokuninkaat perinpohjin. +Lakkasivat nenästelemästä ja muiden mukana alkoivat nöyrinä, +epätietoisen uteliaina katsoa ylöspäin hänen silmiinsä. Voimakkain ja +samalla viisain! Onko yksikään kuningas koskaan osannut lujemmin +valtaansa turvata? Sellainen on totisesti kaikkivaltias! + +Mitä olisikaan Hinkki tällaisesta asiain käänteestä sanonut! Kapteenin +ei ollut omatunto tähän aikaan hyvä, vaan muuan seikka teki nämä uudet +kuninkuuden valjaat hirmuisen hankaliksi. Hinkiltä perittyyn ja +kapteenin uskollisesti omistamaan kuningashenkeen kuului ehdottomasti +opettajiston sitkeä vastustaminen kaikilla mahdollisilla keinoilla, +uppiniskaisuudella, lunttaamisella, nenästä vetämisellä, +kiusanteolla,--sanalla sanoen, opettajien vallan vähentäminen. Asia +olikin kapteenista ollut päivän selvä ja luonnollinen niinkauan kuin hän +oli kuten Hinkki opettajiston avonainen vihollinen. Mutta nyt olivat +asiat muuttuneet ja hän joutui ilman Hinkkiä kuin yksin tuntemattomalle +ulapalle. Se seikka, että hän nyt aina osasi läksynsä ja ymmärsi kaikki +opettajain kysymykset teki opettajat väkisinkin hänen ystävikseen. He +katsoivat häneen lempeästi, välistä ikäänkuin hänen suosiotansa +tavottaen. Hinkki olisi tietysti teeskennellyt vastaystävyyttä ja +takanapäin yhä hurjemmin ilvehtinyt. Mutta kapteenilla piti aina kaikki +asiat olla joko niin taikka näin eikä koskaan molempaa yhtaikaa. +Näyttelemiseen ja teeskentelemiseen hänen suorain kasvojensa lihakset +eivät taipuneet, ja pyöreät silmänsäkin olivat semmoiseen jo luonnostaan +liian jäykästi avonaiset. Olisi jäljellä ollut ainoastaan suora +vastustus, vaikka osasikin läksynsä ja vaikka opettajat kilvan +kiittivät. Tämä oli kuitenkin mahdoton ristiriita, koska läksyjen +osaaminen oli jo itsessään täysi myönnytys ja kädentarjous opettajille. +Ja kapteeni oli kuin terävällä miekan terällä. Ristiriita tuli hänelle +sietämättömäksi, josta oli seurauksena, että hän päivä päivältä, +ehdottomastikin yhä enemmän luopui Hinkin hengestä ja antautui +opettajain henkeen. Hän lohdutti itseään sillä, että Hinkki tätä kaikkea +ei näe ja että koulun käyntiä ei kestä ikuisesti. Neljän, sanoo neljän +vuoden kuluttua hän on täysi herra, päässä valkea ylioppilaslakki, ja +silloin hän on vapaa teeskentelystä. + +Ja niin tapahtui, että kapteeni suljahtikin kokonaan Hinkin vastaiselle +tielle, avasi takaraivonsa kaikki onkalot tiedon ja taidon +hedelmöittäviksi. Veneh'ojalaisten vanha viisauden perintö, joka siellä +läntisen Suomen sydänkorvissa heidän pääkoppiinsa visusti kätkettynä +odotteli maiden vapautumista ja kansan kokoontumista vapauden kyliin, +pääsi nyt kapteenin kautta ennen aikojansa päivän valoon, ulos +pursuessaan löytämättä vapautuneita maita, auroja, multaa, uuden kylän +salvoshirsiä, vaan pelkkää sivistystä ja opettajia, jotka hiki päässä +tekivät työtä ravitakseen sitä kylläiseksi algebralla, latinalla ja +kuninkaiden historialla, ettei se taaksensa näkisi ja peruansa kysyisi +ja voimaansa tuntien nousisi koulun omaa sivistystyötä tuhoamaan. + +Ja onkin mahdollista, että jos kaikki olisi päässyt jatkumaan niinkuin +oli nyt alkanut, niin kapteenista olisi tullut samallainen +tulevaisuudessa eläjä kuin ne, jotka suuren maailman täyttävät +haaveillaan ja rajattomilla vaatimuksillaan. Johan hänkin alkoi salata +sukuperäänsä, karttoi johtamasta ketään tietämään missä asui, saamaan +vihiä hänen Siperiassa olleesta vaaristaan, eno Fransista, joka piti +porttolaa, ja äidistä, joka Kaivopuiston rannassa paukutteli parempain +ihmisten likariepuja. + +--Hän on äpärä, sanoi vaari, kuultuansa kapteenin erinomaisesta +menestyksestä koulussa. + +Mutta ennenkuin lukuvuosi loppui, tapahtui sellaista, joka antoi +asioille uuden käänteen. + +Hinkki näet astui vielä kerran näyttämölle. + +Hinkki oli erotettu syksyllä, juuri kun hän oli alottamassa V:ttä +luokkaa. Silloin olivat purjelaivat jo saapuneet kotiin tai jääneet +talvehtimaan ulkomaille, joten Hinkin ei sinä vuonna enää onnistunut +päästä merille. + +Jonkun kerran hän oli talven kuluessa tavannut kapteenia. Entisissä +suhteissa vielä pysyen Hinkki silloin oli kysellyt koulun kuulumisia ja +kapteeni koetti puolestaan myöskin teeskennellä entisiä välejä +haukkumalla opettajia. Mutta Hinkki katseli häneen huolestuneesti ja +epäluuloisesti, jonka vuoksi kapteeni ei voinut katsoa häntä silmiin, +vaan käänteli päätänsä sinne ja tänne. + +--Näytäs tuota, sanoi Hinkki tavattuaan kerran kapteenin koulusta +tulemasta. Kapteeni antoi hänelle ainevihkonsa. Ja heidän kulkiessaan +Hinkki selaili vihkoa. Siellä oli aineita »Kesän vietosta», arvosana 9, +»Kaarle Suuresta», arvosana 8, »Lapsuuden uskosta», arvosana 10, ja niin +poispäin. Hinkki ojensi vihon takasin ja kapteeni oli mennyt +tiilenkarvaiseksi häpeästä. + +Senjälkeen he eivät olleet voineet puhua mitään keskenänsä, ja he +tapasivat toisensa vasta keväällä, jäidenlähtöaikaan. Hinkki oli silloin +jo mönstrattu suureen purjelaivaan, joka otti lastia eteläsatamassa +lähteäkseen Espanjaan ja sitten Välimeren satamiin. + +Viimeisenä pääsiäispäivän aattona, pari iltaa ennen merille lähtöä hän +ilmestyi kapteenin luo, jolla nyt oli jo oma eri kamari, kirjahylly, +pesukomooti ja harmaalla viltillä peitetty rautasänky. Hinkki tuli +ikäänkuin hyvästijätölle, olipa pukeutunut uusiin, hänen yllänsä oudon +hienoihin vaatteihin. Oli tullut pyytämään kapteenia läksijäisille, +joita sanoi vietettävän morsiamensa luona. + +Kapteeni tuli kovin ihmeihinsä, että Hinkillä oli jo morsian; sitä hän +ei ollut aavistanutkaan. Itsellä hänellä tosin kyllä myös jo oli +mielitietty, viaton, vielä lyhythameinen tyttö, joka suuresti rakasti +häntä ja alituiseen oleskeli Kustaavan luona. Mutta kapteeni oli tätäkin +asiaa ruvennut ikäänkuin tukehuttamaan, sillä se tyttö oli yhtä pimeätä +sukuperää kuin hän itsekin: erään palvelijan avioton lapsi, joka +palvelija oli jostakin vaarin hämäriltä kotiseuduilta kaupunkiin tullut, +ja kapteeni tahtoi kaikki semmoiset asiat painaa maailmalta salaan. + +Hinkki kertoi morsiamestaan, että se hänen morsiamensa oli hirveän +fiini, oikein semmoinen, jolla on rannerenkaita, punaisia rusetteja, +kraji ja sinjonki--sana jota kapteeni ei ymmärtänyt, mutta sitä +hartaammin kunnioitti. Hinkki ei todella näyttänyt koulun +ulkopuolellakaan lakkaavan olemasta kuningas. Kaunis hän oli, +viehättävämpi kuin koskaan ennen, eikä olisi yhtään ollut +kummasteleminen, vaikka hienoimmat prinsessat olisivat häneen +rakastuneet. + +Kapteeni rupesi siis pukeutumaan Hinkin läksijäisjuhlaan. Hän tahtoi +pukeutua parhaimpansa mukaan, koska Hinkki itsekin näytti olevan +tavallista hienommissa tamineissa. Erittäinkin somensi Hinkkiä valkea +paidankaulus hänen tavallisen siniraitaisen asemesta. Ja sentähden +päätti kapteenikin panna kauluksen kaulaansa, mutta oikein tärkätyn. + +--Ei sitä tarvita, sanoi Hinkki. + +Mutta kapteeni oli itsepäinen ja suurten ponnistusten jälkeen sai takana +nuppineulan ja edestä napin avulla kauluksen pysymään paikoillaan, +vaikka se työntäytyikin ehkä liian korkealle pönköttämään, kun pehmeä +aluspaita ei pitänyt vastaan. Hinkki sitoi hänelle rusetin, +yksipuoliseen solmuun. + +Kellon tultua kuusi he läksivät. + +Hinkin morsian asui Hietalahden rantakadulla. Ja kun he sinnepäin +kulkivat tuli heitä vastaan jonottain telakan työmiehiä iloisesti +rupattaen ja kiiruusti käyden. Keväinen ilta-aurinko paistoi vielä +vinottain talojen räystäs-ikkunoihin ja kattojen piippuihin. Vesi lorisi +ojissa; hanget olivat katujen reunoista sulaneet ja siellä täällä oli +ainoastaan alta veden kalvamia ja päältä mustuneita jääkuoria, jotka +hauskasti kopisivat ihmisten käydessä niiden ylitse. Tähän aikaan +kapteeni tavallisesti tuli koulusta; luettavien läksyjen paljous pakotti +karkottamaan mielestä keväistä meren tuoksua ja sanomatonta halua +piilottaa kirjat johonkin kivijalan luukkuun ja lähteä epämääräisesti +eteenpäin pitkin hämärtyviä katuja rantakaduille asti, missä suuret, +teloille nostetut laivain rungot häämöttivät ja meri huokui suolaa ja +laiturien tervaa. Nytpä he kulkivat Hinkin kanssa--ei koulusta kotiin +läksyjä lukemaan, vaan hämärtyviä katuja myöten epätietoiseen, +viehättävään vapauteen. Sillä Hinkin läikkyville merille lähtevä mieli +heitti suuresta yltäkylläisyydestään leiskauksen kapteenillekin. Ja jo +veteli kapteeni syviä huimaavia savuja Hinkin paperossista, kokonaan +hänen henkeensä antautuen. + +Hinkki kulki nopeasti edellä ja ikäänkuin tuntien jälleen entistä +valtaansa kapteeniin hän hytkähteli joka askeleella, antaen +saappaittensa korkorautain rytmillisesti raapaista katukäytävän laakeita +kiviä. + +Äkkiä hän kiersi kadulta talon pihalle, niin että kapteeni vauhdista +meni hyvän matkaa edelleen pitkin katua ja sitten juosten saavutti +Hinkin, kun tämä oli jo talon pihalla nousemassa portaita ylös. + +Hinkki koputti ovelle ja he päästettiin kyökkiin, jonka johdosta +kapteeni ensin luuli, että Hinkin morsian olikin vaan palvelustyttö. +Mutta ei. Palvelustyttö meni naurahtaen sisälle ja selvästi kuului +kuinka se siellä ilmotti heidän tulonsa, sanoen: neiti Magdan vieraat +ovat tulleet. + +Oven avautuessa kapteeni ehti vilkaista sisälle suureen huoneeseen ja +näki silloin Magdan sisaret--arvatenkin ne olivat Magdan sisaria. Ne +kampasivat vasta päätänsä ja kumartuen vatien yli pesivät itseään +niinkuin suureen juhlaan; joku oli vielä alushameisillaan ja yhdellä oli +musta kalotti päälaella. + +Kapteeni korjasi kaulustansa ja silitti vaatteitaan. Suuri hetki oli +tulossa. Nähtävästi oli tässä aikomus viettää todella juhlaa Hinkin +kunniaksi, vaikka he olivat tulleet liika aikasin. Ja onko ihme, että +juhlaa vietettiin, kun Hinkki, kuninkaallinen Hinkki läksi merille! + +He käskettiin nyt kyökistä toiseen huoneeseen, joka oli hyvin hieno, +niin ettei kapteeni ollut koskaan vielä semmoisessa käynyt. Hän oli +tosin kerran ollut vieraissa everstin poikain luona, ja ovien avautuessa +hätimmiten tarkastanut vierashuonetta, nähnyt pianon, peilejä, pehmeitä +nojatuoleja ja muuta ihmeellistä, mutta täällä oli vielä hienompaa ja +punasempaa, punasta silkkiä ja samettia, ihmeellisiä varjostimia, +kirjavia linnunsulkia. Peiliin katsahtaissa he Hinkin kanssa olivat +parhaissakin vaatteissaan kuin mitäkin kadulta tulleita hampuusia, mutta +Hinkki sanoi aina vaan: ei se mitään tee, ja rohkaisi kapteenin mieltä. + +Keskellä huonetta oli pyöreä pöytä, jolle oli katettu appelsiinejä, +omenia ja pitkäkaulaisia viinipulloja. Kapteeni ei olisi uskaltanut +ajatellakaan, että tuo kaikki oli heitä varten, mutta Hinkki sanoi: se +on meitä varten. + +Ylimmilleen nousi sentään kapteenin ihastus, kun sisäovi avautui ja +morsian ilmestyi. Se lensi kohta Hinkin kaulaan, ja vasta sitten +tervehti kapteenia, sanoen: tämäkö on Hannes? + +Eipä ollut Hinkki liiotellut kehuessaan morsiantansa. Häikäisevän kaunis +ja komea oli tämä hänen ihana morsiamensa. Ihmeellisenä tornina kohosi +tukkalaitos päälaelle, ja edessä se oli kammattuna oikealle puolelle +päätä. Korvarenkaat kilisivät hänen korvissaan ja kaulaa somisti +rinnoille asti avonainen pystykaulus ulospäin pyöristyvine kulmineen. +Monia rannerenkaita hohti hänen käsivarsillaan, jotka alastomina +katosivat väljiin, avonaisiin hihoihin. Mutta kasvot olivat sentään +kaikkea kauniimmat. Ihon väri oli maidon valkea ja poskipäillä helotti +mitä ihanin ruusunpuna. Kulmakarvat olivat hienona mustana viivana, +mustat olivat myös silmäripset sekä ylä- että alaluomissa. Ja silmäin +sini ui niissä niin viehkeästi, että katsoessa sydän kuoristui ja mieli +juopui. + +Ihmeellinen oli sentään se Hinkki! Kuinka se oli osannut itselleen +hankkia näin taivaallisen morsiamen, sitä oli mahdoton käsittää. Eikä +kuitenkaan ollut itse millänsäkään koko asiasta. Vieläpä näytti +ikäänkuin häpeävän morsiamensa hellyyksiä ja hyväilyjä, sillä aivan +huomattavasti ja useampaan kertaan hän työnsi Magdan poispäin, kun tämä +tahtoi häntä suudella. + +Kapteeni koetti parhaansa mukaan korjata Hinkin epäkohteliaisuutta, +tarjoili Magdalle tuolia ja teki kaikkein hartaimpia kumarrusharppauksia +lyöden kantapäänsä yhteen ja muuta sellaista mitä suinkin oli oppinut +everstin pojilta. + +Kun Hinkki ei tullut Magdan viereen sohvalle istumaan, vaan meni +tuolille pöydän ääreen, missä kapteenikin istui, koetti Magda ruveta +juttelemaan vieraittensa kanssa. Mutta Hinkin ja kapteenin +juttelemisesta ei tullut mitään. Silloin Magda avasi pianon ja rupesi +soittelemaan polkkaa. + +Kapteeni ajatteli: + +--Kyllä totisesti on tämä Hinkin morsian sentään toista kuin se _minun_ +heitukkani, se saparoniska, jonka sitkeät kiharat eivät pysy palmikossa, +vaan kaikille suunnille töröttävät, ja joka kävelee avojaloin, vaikkei +vielä kaikki lumikaan ole sulanut. Hinkin morsiamen iho on valkea kuin +hienoin perunajauho ja sanomattoman ihana tuoksu lähtee hänen +vaatteistaan, mutta se minun tyttöni on ruskea kuin kahvipapu eikä +suinkaan aina hyvältä tuoksu. + +Kuinka monta kertaa olikaan kapteeni pyytänyt äitiä, että sille +hankittaisiin kengät ja tukka kammattaisiin, mutta sillä taisi olla +sellainen luonnonvika, että se mieluummin käveli avojaloin ja tukka +pörröisenä. Nyt kapteeni päätti uhata, että jollei se mene kansakouluun, +niin hän sen kokonaan hylkää. + +Nämä ikävälle suunnalle joutuneet ajatukset, äskeinen suuri +mielenjännitys, appelsiinien syöminen, viinin maisteleminen, illan +hämäryys ja kauan kestänyt soitanto vaikuttivat kaikki yhteisesti, että +kapteenia rupesi sanomattomasti nukuttamaan, niin että hänen täytyi +tehdä hirmuisia ponnistuksia pitääkseen silmäluomia edes raoilleen +avoinna. + +Hinkki torkkui myöskin, leuka tuolinselkää vasten nojattuna. + +Vihdoin lakkasi morsian soittamasta ja käski palvelustytön korjaamaan +pöydältä kaikki mitä siinä oli. + +Kapteeni nousi nyt lähteäkseen, sillä hän luuli juhlan loppuneen; mutta +Hinkki sanoi: istu, ei tämä ole vielä loppunut. + +Ja hän olikin oikeassa, sillä pöydälle tuotiin valkonen liina, +asetettiin neljä lautasta, veitset ja kahvelit, sitten tuotiin +leipälaitos, jossa oli rivittäin vehnä- ja hiivaleipää, ihmeellinen, +korkea voitorni, josta lähti ulospäin niinkuin kielekkeitä,--sinappia, +etikkaa, pippuria, kaikennäköisiä pikku asetteja, joissa oli sardiinia, +anjoovista ja kravunlihaa. + +Sisälle astui nyt vanhanpuoleinen hyvin lihava vaimoihminen, joka ei +ollut läheskään niin hienoissa pukimissa kuin Magda, ja oli kaiketi +tämän äiti taikka täti. Hänellä oli povessaan kaksi veden kirkkaalla +aineella täytettyä pulloa, ja tirrikkalaseja joka sormen +välissä.--Ohhoh, sanoi hän, kaksi kavaljeeria ja yksi daami, se ei käy +laatuun. Ja aikoi näin sanoen mennä huutamaan lisään daameja, mutta +Magda kielsi. Sitte avasi lihava rouva viinapullot, kaasi laseihin ja +sanoi: saako herroille luvan olla ryyppy? + +Hinkki kulautti heti koko sisällyksen kurkkuunsa ja ähkäsi päälle, jonka +jälkeen myöskin kapteeni teki samoin; mutta koska hän ei ennen ollut +eläessään viinaa suuhunsa ottanut, karvasteli hänen kurkkuansa niin että +vesi puristautui silmistä. Silloin Magda, ojentaen molemmat kätensä +häntä kohden, tuli ja sanoi: Voi, voi, eikö Hanneksen tehnytkään viina +hyvää? Minä otankin tämän Hanneksen, koska Henrik ei minusta +huoli.--Näin sanoen hän kietoi käsivartensa kapteenin kaulan ympäri ja +suuteli häntä. Kapteeni käsitti tämän leikiksi, ja äkkiä hän tunsi +olevansa täällä yhtä kotona kuin ennen muinoin Viaporin kanunavallien +alla, kun ryssä avasi linnan rautaoven ja toi heille kranaatista +kaiverrettua ruutia. Oikein hänen teki mieli hihkaista eikä hän +vierastellut enää ketään. + +Nyt laski palvelustyttö alas ikkunauutimet ja sytytti viisi kynttilää +hopeisiin jalustimiin ruokapöydälle. Ja meni pois. Lihava rouva meni +myös pois. He istuivat kolmisin katetun pöydän ääreen. + +--Oliko se teidän äitinne? kysyi kapteeni ilon huumauksessa. + +Magda alkoi äänekkäästi nauraa, mutta tuli äkkiä totiseksi ja rupesi +Hinkiltä kysymään: + +--Etkös ole Hannekselle sanonut mikä paikka... + +Totta Hinkki teki sille jotain merkkiä, koska se jätti kysymyksensä +kesken. + +Ja Magda rupesi senjälkeen kapteenille vielä hellemmäksi ja +käytöksessään entistään hienommaksi. Hänen äänensä tuli vienon +sävyisäksi, kaikki liikkeet enkelimäisen herttaisiksi ja viehättäviksi. +Ei huolinut toisesta ryypystä ja olutta ei saanut hänen lasiinsa +ollenkaan kaataa. Ei, ei, sanoi hän alakuloisesti. + +Hinkki ja kapteeni lauloivat paljon merimieslauluja. Kapteeni osasi +sanat, mutta laulun-ääntä hänellä ei ollut ja oli hänen tapanansa +sentähden möristä aina vaan samaa käheätä ääntä, luiruttelipa toinen +mitä tahansa. Tässä ilossa kului kolme tuntia. He olivat juoneet +viimeiseksi kahvia ja punssia, ja kapteenin silmissä alkoi huonekin jo +ilonhypyissä tanssahdella. Ei hän paljon enää erottanut kuka meni ja +kuka tuli; ainoastaan sen hän näki, että huoneeseen tuli ja meni paljon +Magdan sisaria, jotka joivat heidän kanssansa, ja että Hinkki istui +sohvalla jonkun toisen kanssa, jolla oli valkonen yönuttu, ja Magda taas +koko ajan tahtoi olla kapteenin kanssa ja kallistaa päätänsä hänen +rinnalleen, jotka asiat hän selitti itselleen niin, että Magda tahtoo +kostaa Hinkille ja Hinkki Magdalle. + +--Jospa Hinkki suuttuu! kuiskasi kapteeni hänelle hiljaa. + +Mutta vastaukseksi Magda yhä hellemmin painautui hänen rintaansa vasten +tai pani armaat käsivartensa hänen päänsä ympäri. + +--Kello on jo puoli kaksitoista, kuiskasi Magda,--tulkaa toisen kerran, +mutta älkää enää olko täällä. + +Mutta ei kapteeni halunnut lähteä, sillä hänen oli kauhean hauskaa ja +hän oli kuin tulessa Magdan syleilyjen vuoksi. + +Magda pyysi vielä toisen kerran, mutta ei kapteeni totellut. + +Kello neljännestä vaille kaksitoista, kun Hinkki vieruskumppaninsa +kanssa oli mennyt jonnekin muuanne, rupesi sen ison huoneen puolelta +kuulumaan humalaisten melua, ja Magdan sisaret menivät yksitellen pois. + +Kapteeni ei ensin tehnyt selkoa itselleen mitä ääniä ne olivat ja mistä +ne oikeastaan kuuluivat, sillä koko maailma tanssi aukeana ja iloisena +hänen ympärillään, ja voihan olla, että Hinkki oli käskenyt muitakin +toverejaan tähän samaan iloon ja että kohta väliovet avataan ja he +kaikki yhtyvät hirmuiseen riemun remakkaan. Eläköön, eläköön Hinkki! +Eläköön laiva, joka hänet viepi, eläköön sen laivan kapteeni ja +matruusit, eläkööt sinisen meren laineet, eläköön koko maailma huikeassa +tanssissansa. + +--Menisit, menisit vaan, pyysi Magda riippuen hänen kaulassansa.--Katso, +johan kaikki muutkin ovat menneet. + +Sen sijaan kapteeni viritti merimieslaulun. Hel Viktoria, hel +Viktoria----! + +Kun laulu ei kuitenkaan sujunut ilman Hinkkiä, nousi hän hakeakseen +Hinkin esille. Mutta hoiperrellessaan salin suljetun oven editse, +pysähtyi hän äkkiä niinkuin salaman lyömänä, silmät aukenivat, +kulmakarvat kohosivat ja veri pakeni kasvoista. Hetken hän kuunteli +liikahtamatta. + +--Mitäs miehiä ne ovat? kuiskasi hän käheällä äänellänsä. + +Magda rupesi tulemaan hänen luoksensa. + +--Katsos nyt, sanoinhan minä sinulle, että olisit mennyt! + +Mutta kapteeni ei ottanut Magdaa vastaan, vaan kallisti korvansa oven +avaimenreikään. + +Magda silloin lukitsi nopeasti oven. + +--Sano herran nimessä mitä miehiä ne ovat! kähisi kapteeni. + +--Voi, voi, valitteli Magda, sanoinhan minä--tämä on kaikki Hinkin +peliä, hän tahtoi että sinä jäisit näkemään. Voi, voi, Hannes kulta, elä +suutu... + +--Oletko sinä Hinkin morsian vai et? kysyi kapteeni. Hänen kulmakarvansa +olivat aina vaan yhtä koholla, silmät yhtä pyöreinä ja kasvot yhtä +verettöminä. Hän oli aivan selvinnyt. + +Magda rupesi muka vetistelemään,--sillä hän oli jo huomannut kapteenin +hellän luonteen,--ja itki niin runsaasti, että nokea vuoti silmäripsistä +hänen maalatuille poskilleen. Miksi ei hän mielelläänkin olisi Hinkin +morsiamena--valitteli Magda,--mutta kun Hinkki nyt hänen poloisen jättää +ja menee merille, eikä kukaan, ei kukaan huoli hänestä enää. Hinkki +olisi jättänyt hänet Hannekselle, mutta ei Hanneskaan huoli, kun sai nyt +tietää hänen olevan porton kirjoissa. Voi, voi, minua onnetonta! + +--Elä poraa, tyttö, sanoi kapteeni karkeasti, joka merkitsi, että häntä +alkoi Magdan itku säälittää.--Missä on Hinkki? kyseli hän ja alkoi vihaa +puuskuen kävellä ympäri huonetta. Että se Hinkki olikaan hänet +tällaiseen soppaan johdattanut! Hän vihasi porttoloita ja porttoja +enemmän kuin mitään muuta. Ne inhottivat häntä, hän vihasi kaikkia, +jotka porttoloissa kävivät, ja nyt itse oli täällä ja kuuli seinän takaa +oman opettajansa juopuneen äänen! Kapteenin tahtoi mennä pää sekaisin, +vaikka hän olikin humalasta selvinnyt. + +Samassa kuului salista tahtiin monen miehen yhtaikainen huuto: + +--Mag-da! + +Selvä oli, että he kaipasivat Magdaa sinne. Magda kavahtikin pystyyn ja +kuivasi pian kyyneleensä. Vähän ajan perästä kuului taas yhteen ääneen, +mutta vielä kovemmin: + +--Mag-da! + +--Tulen, tulen, vastasi Magda. + +--Et tarvitse mennä sinne, sanoi kapteeni. + +Mutta Magda oli jo peilin luona ja nopeasti otti pois rannerenkaita ja +korvarenkaita sekä korjasi poskimaalausta, silmäripsiä ja pani uutta +jauhoa ohimoille ja otsaan. + +Taas tuli oven takaa hirmuisena karjuntana: + +--Mag-da! + +--Et saa mennä! toisti kapteeni. + +--Ohoh, mitä sinä ajattelet, sanoi Magda riisuen hänen nähtensä +hamettaan,--ja mitä emäntäkin sanoisi! Täytyy minun mennä, ennenkuin +oven särkevät.--Minä tulen, huusi hän. + +--Elä mene, sanon minä. + +--Otatko sinä minut? Et ota. Ja opettajaas sinäkin tottelet.--Magda otti +ylleen yöpuvun. Hänellä ei ollut nyt mitään koristeita. Hän oli +valkosessa väljässä yönutussa yhtä kaunis, mutta ei yhtään enää +välittänyt olla hieno, sittenkuin kapteeni tiesi mikä hän oli. + +--Jospa minä ottaisin sinut, niinkauan kuin Hinkki on merillä, sanoi +kapteeni, valmiina Hinkin tähden lyömään rikki kaiken tulevaisuutensa. + +Magda rupesi äänekkäästi nauramaan, sulki käsillään hänen suunsa ja +silittäen hänen kasvojansa puhui liikutettuna: + +--No niin, niin, sinä otat minut, ja tulet sitten minua hakemaan, minun +poikaseni, rakas, rakas,--mutta nyt minun täytyy mennä vähän heidän +luoksensa, ymmärräthän, täytyyhän sinunkin totella opettajia, no minun +täytyy totella emäntää,--ja kun sinä sitten tulet, minun poikaseni, ehkä +sinulla on silloin jo pitkät viikset tässä näin, niin, ja sinä otat +minut vyötäisistä ja minä olen sinun vaimosi, hieno ja hellä--juuri +niinkuin äsken tässä, kun et vielä tiennyt ... eikö se ollut lysti? + +--Mag-da! kuului salista kuin sadan miehen suusta. + +Ja Magda nopeasti irtausi kapteenista, avasi ovenlukon ja pujahti +saliin, jossa seiniätärisyttävä tervehdyskarjunta otti hänet vastaan. + +Kun kapteeni pitkän ajan kuluttua heräsi tunteittensa sekaisesta +huumeesta, näki hän Hinkin seisovan kumarruksissa oven luona ja +tirkistävän avaimenreijästä saliin, josta kuului huikeita huutoja ja +pianon rämpytystä. + +--Meinaavat ruveta tanssimaan,--sanoi Hinkki nostamatta päätään lukolta. + +--Tule pois, sanoi kapteeni. Hän oli ottanut päällystakin yllensä ja +suuren karvalakin päähänsä. + +Hinkki sanoi: varro vähän. Ja jäi katsomaan. + +Nyt alkoi salista kuulua kauheata tanssin töminää, että lasit ja pullot +kilisivät siinä huoneessa missä Hinkki ja kapteeni olivat. Lattiakin +hytkyi ja suuri koristeruukku ylhäällä vaatekaapin päällä jyskyi seinää +vasten. + +--Maisteri on riisunut takkinsa, kertoi Hinkki,--ja menee kuin ajakka. +Näes, näes vaan! Noin pojat! Muista antaa Hannekselle 10, kun se kesän +perhosista sinulle kirjottaa! + +--Tule pois! sanoi kapteeni tuimasti. + +--Ja, ai-ai sitä meidänkin likkaa, jatkoi Hinkki,--kun nostaa hameitaan, +katos noin: + +Hinkki rupesi matkimaan kapteenille Magdan tanssia. Pidellen käsillään +muka hameita mahan päällä hän hyppi yhdellä jalalla eteenpäin ja +toisella jalalla potki hurjasti ilmaan. Sitten meni vesissä suin taas +katsomaan avaimenreijästä. + +--Nyt potkii maisterikin, puheli hän sieltä. Varro sinä maisteri kulta, +kun me vaarin kanssa mynttiä ruvetaan lyömään, vielä se likka sinun +käsistäsi ostetaan! + +--Tule pois, sanon minä, huusi kapteeni. + +--Varro, sanoi Hinkki, ja rupesi nyt keksimään omiansa. + +--Mikäs tuokin vanha kapteeni on? oli hän avaimenreijästä +näkevinään.--Tule sinä katsomaan, jospa tuntisit... + +»Kapteenin» nimen kuultuaan ei Hannes enää voinut hillitä itseään. Mitta +oli täysi. Vaikkei hän uskonutkaan Hinkin viittausta että tuolla seinän +takana olisi todella ollut se mies, joka oli antanut hänen syntyä +maailmaan äpäräksi, riitti sellaisen mahdollisuuden pelkkä +ajatteleminenkin kuohuttamaan hänen mieltänsä yli reunojen; sillä +maisterin tanssi oli loukannut ainoastaan häntä itseänsä ja hän olisi +ollut valmis lähtemään hiljaa pois, mutta kapteenin nimi pani saman +loukkauksen ulottumaan hänen äitiinsä ja koko hänen elämäänsä. Ja +niinkuin hän oli kerran koulunpihalla hyökännyt Hinkin kimppuun, kun +tämä oli uskaltanut kapteenin nimellä haavoittaa hänen äitiänsä, niin +hän nyt sydänveriin haavoittuneena sekä omasta että äitinsä puolesta +hyökkäsi ovelle, paiskasi Hinkin tieltään ja yhdellä ainoalla +tempauksella riuhtasi lukitun oven selälleen. + +Koko talo vaan kerran hirmuisesti jysähti. + +Tanssi pysähtyi. Kaikki meni äänettömäksi. Kuului vaan ovesta +puupirstaleiden mukana irtauneen lukon putoaminen maahan ja jonkun +pienen lasiastian kilahtava särkyminen. + +--Mikäs sälli se on? kysyi äänettömyyden keskeltä uhkaavasti nouseva +humalainen ääni. + +Vastaukseksi kapteeni sieppasi tuolin ja päänsä yli lennätti salissa +olijain joukkoon. + +--Ulos kaikki! hän huusi. + +Naiset juoksivat kirkuen eri suunnille poliseja huutamaan. Mutta +miehistä vaan yksi ainoa totteli kapteenin käskyä. Se oli maisteri. Hän +pujahti nopeasti pitkin seinävieriä, ällistyneiden ihmisten välitse +eteiseen ja katosi ulos. + +Kaksi vahvinta hyökkäsi kapteenin kumpaiseenkin käsivarteen heittääkseen +hänet ulos. Mutta onnellisena siitä, että ei mitään sotaherraa näkynyt, +että maisteri oli paennut ja siis murha vältetty, hän päätti ottaa loput +tavallisen voimakokeen kannalta. Selkä edellä perääntyen hän antoi +heidän työntää itseänsä ovelle, siitä eteisen läpi aina rappusille asti, +mutta siihen tultua äkkiarvaamatta riuhtasi ensin toisen heistä ja +sitten toisen käsistään, ja molemmat lensivät suinpäin alas rappusia. +Samaa tietä meni seuranneesta joukosta vielä yksi, jonka hihasta hän +ehti saada kiinni. Kaksi muuta pakeni vapaaehtoisesti ja muut +perääntyivät takasin saliin, jossa nyt suurin temmellys alkoi kapteenin +ja varajoukon välillä, joiden seassa oli vielä seuran vahvin. Mutta +kesken taistelua kaatui korkeajalkainen lamppu pianon päältä ja sammuen +meni pirstaleiksi lattialle. Silloin pakenivat useimmat. Käsirysy jatkui +nyt vaan heidän kahden kesken pimeästä huolimatta ja loppui siihen, että +kapteenin suuri vastustaja lensi kolisten rappusia alas. + +Tällä oli kapteeni nyt puhdistanut talon, jossa ei yksikään enää +uskaltanut päätänsä esille kurkottaa. + +Huohottaen tuli hän vilposelle pihalle. Sekin oli tyhjä. Kelmeä +kevätkuutamo kiilui räystäiden hienoissa jääpuikoissa. Portti oli +suljettu. Sen takaa kuului kadulta kiivasta puhelua ja selittelyä. + +Silloin Hinkki tuli varkain esille pihan pimeästä nurkasta ja sanoi +kohta iloisesti: + +--Lähdeks merille? + +Aivan kuin olisi odottanut, että kapteeni ilahtuen lyö häntä olalle ja +yhtä reippaasti vastaa: Lähdetään vaan! + +Mutta kun Hinkki oli tämän sanonut, näki kapteeni edessänsä kohtalon +sysimustan seinän, jonka hän oli tänä lyhyenä yönä eteensä kasvattanut. +Ja maahan tuijottaen hän kirosi. + +Sen kuultuansa Hinkki huokasi pettyneesti. Sillä hän oli tämän kauan +mietityn suuren suunnitelmansa toteuttanut siinä varmassa uskossa, että +kapteeni nähtyänsä maisterin tanssin heti luopuu opettajien +alamaisuudesta. Hinkin laskujen mukaan kapteenin olisi tämän perästä +pitänyt vaatia äidin ottamaan hänet koulusta ja viimein karata, johon +Hinkki olisi tarjonnut hänelle tilaisuuden. Mutta nyt näkyi, ettei +kapteeni ollutkaan vielä tämmöiseen tekoon kypsä. Ja kun ei kapteeni +vapaaehtoisesti tahtonut, katsoi Hinkki velvollisuudekseen pelastaa +hänet polisien kynsistä. + +--Anna tänne karvalakkis, sanoi hän, ja otti sen itse kapteenin päästä, +kun kapteeni ei kohta totellut, sekä pani oman lippalakkinsa kapteenin +päähän. + +Tämän tehtyänsä hän rupesi nopeasti kiskomaan päällystakkia kapteenin +hartioilta. + +--Mitä, mitä nyt? kysyi kapteeni hajamielisen kiukkuisesti. + +--Täytyy vaihtaa, sanoi Hinkki sillä käskevällä äänellä, jota kapteeni +ei tavallisesti milloinkaan vastustanut.--Etkös kuule, polisit on +porttien takana. Vai _lähdetkö_ siis merille? + +--En, sanoi kapteeni toistamiseen. + +He vaihtoivat nyt päällystakit, ja tuskin oli kapteeni ehtinyt väistyä +siihen vajan nurkkaan, jonka Hinkki hänelle osotti, kun suljettu portti +avattiin ja koko lauma ulosajettuja vieraita hyökkäsi polisien johdolla +pihalle. + +--Tuossa hän on! huusivat he heti, osottaen keskellä pihaa seisovaan +Hinkkiin, joka muka koetti paeta ja teeskenteli juopunutta. + +Kun polisit ottivat häntä kainaloista ja alkoivat viedä portille, kuului +Hinkki panevan vaan heikosti semmoista menettelyä vastaan. Hänen +monisanaiset ja tahallisen sekaiset vastalauseensa hukkuivat muiden +voitonriemuiseen ulvontaan. + +--Hän se oli! huudettiin poliseille,--hän se oli,--juuri tuollainen +lakki sillä oli... + +Polisit huusivat ajurin, Hinkki nostettiin roskaan, ja, sittenkuin hän +oli ottanut itsetietoisen mukavan asennon, mennen lyyhyksiin istuimen ja +ajuripenkin väliin, niinkuin oli nähnyt juopuneille tehtävän, ja polisit +olivat asettuneet istuimelle ja panneet jalkansa Hinkin ylitse, ajaa +huristettiin poliisikamariin. + +Vasta tänne tultua Hinkki alkoi pontevammin todistella viattomuuttansa. +Hän tuli yhä kovempiääniseksi ja vaati poliseille edesvastausta siitä, +että he olivat muka sotkeneet hänet väkivaltaisesti roskain pohjaan ja +istuneet hänen päällensä. Sen yön hän tosin sai viettää polisiputkassa, +mutta seuraavana päivänä itse paikalla toimitetussa kuulustelussa kävi +hänen viattomuutensa selville ja juttu raukesi, kun oikean syyllisen +nimeä ja asuntoa ei kukaan osannut ilmaista. + +Mutta vaikka Hinkki näin saikin kapteenin onnellisesti polisien +kynsistä, ja kapteeni olisi voinut häiriöttä jatkaa koulunkäyntiänsä, +tuli asia kuitenkin ilmi itse koulussa ja siellä se ei päättynyt +kapteenille suinkaan onnellisesti. + +Opettajaneuvostossa jotkut nuoremmat koettivat puolustaa kapteenia ja +löytää lieventäviä asianhaaroja, mutta valtava enemmistö sentään oli jo +ennen kokousta siinä varmassa vakaumuksessa, että moisten luonnonvoimain +kurissapitäminen kuuluu poliseille ja vankiloille eikä sille koululle, +joka oli perustettu luomaan Suomen kansallista sivistyssäätyä. + +Kapteeni erotettiin koulusta. + +Hinkki ei tästä kapteenille onnettomasta asiain käänteestä saanut +tietää, sillä hän purjehti silloin jo kaukana meren sinisillä ulapoilla. + + + + +6. + + +--Hän tulee vaariinsa, sanoi ajuri Frans Henrikson, kun kuuli kapteenin +surkeasta tepposesta. Erittäin tarkan tiedon tapauksesta hän sai +toiselta pojaltansa, joka sinä yönä oli ajamassa ja--veljensä Hinkin +huomaamatta--vei tämän polisikamariin. Frans olisi tahtonut kurittaa +Hinkkiä, mutta Hinkki oli lähtenyt merille ilmestymättä enää hänen +eteensä. Ainoastaan vaarille oli Hinkki hyvästi sanonut. + +Kapteenin menettely oli Franssille suuresti vastenmielinen. Hän ei +voinut kärsiä mitään väkivaltaisuuksia, ja kaikkein vähin sellaisia, +joilla ei ollut mitään käytännöllistä tarkotusta. Ryöstöä, +murhapolttoa--niitä kaikkia hän ymmärsi, vaikkei polisinvastaisina +tekoina hyväksynytkään; mutta että joku ilman mitään tarkotusta, pelkän +tunteen vuoksi rupesi mellastamaan, se oli hänelle niin vierasta ja +vastenmielistä, että hän oli vähältä mennä sisarensa Kustaavan luo +tarjoamaan apuansa kapteenin löylyttämiseen. + +Kustaavan suru sen johdosta, että hänen poikansa erotettiin ainaiseksi +koulusta ja näin katkaistiin kaikki ne suunnitelmat, joita varten hän +oli suuret uhrauksensa tehnyt pojan kouluttamiseksi, vaatettamiseksi, +kirjain, vihkojen, kynien, paperien ja muiden koulutarpeiden +ostamiseksi, ilmeni aluksi siten, että hän puristi huulensa yhteen eikä +puhunut asiasta halkaistua sanaa. Että jotain muuta oli kuitenkin +tulossa, sen tiesi kapteeni hyvästi. Mutta tämä sanaton väliaika oli +hänelle vaikein kestää. Jos äiti vaan olisi ruvennut jotain puhumaan, +olisi Hanneksellakin ehkä ollut millä lohduttaa. Sillä tällä välin hän +oli jo tehnyt tulevaisuutensa suhteen sellaisen päätöksen, joka aivan +varmaan olisi äitiäkin tyydyttänyt, jopa uutta keskinäistä ymmärrystä +heidän välillensä luonut. Hän ajatteli näet ruveta polisiksi, niinkuin +Hinkki, mutta ei tosin lainkaan samoissa tarkotuksissa. Polisiksi hän +aikoi sen vuoksi, että kohottuaan komisarjukseksi ja siitä +polisimestariksi hän saisi vallan kieltää kuoleman uhalla kaikki +sellaiset talot ja laitokset, joissa Hinkki oli äsken häntä käyttänyt. +Tämän tarkotuksensa hän aikoi pitää ihmisiltä visusti salassa, ettei +kukaan pääsisi häntä estämään saavuttamasta sitä suurta valtaa, mikä +aikeen toteuttamiseen tarvittiin. Mutta tuuma oli muuten senkin puolesta +hänen mielestään viisaasti harkittu, että vaari ja eno Frans tulisivat, +tietämättä hänen salaisesta tarkotuksestaan, antamaan aineellista apua +ja kannatusta, ja äiti taas varmaan tyytyisi, koska polisikomisarjus +kiiltonappinensa oli ehdottomasti herraksi luettava. Sentähden Hannes +malttamattomalla hartaudella odotti sitä suloista hetkeä, jolloin äiti +ei enää voi hillitä itseänsä ja vanhan, lapsuuden ajoilta yhä jatkuvan +tavan mukaisesti rupee häneen käsiksi antaen hänelle tukkapöllyä. + +Eivät kaikki sentään olleet tapauksesta kauhuissansa. Näihin kuului +vaari. Hän ei tavallisesti ottanut korviinsa mitään kaikesta siitä, mitä +Kustaavasta tai tämän pojasta sanottiin. Kustaavaa hän ei vieläkään +ajatellut muuten kuin sarkasäkkiin mahtuvana pikkutyttönä ja hänen +poikaansa ei senvuoksi voinut paljonkaan vaaksaa pitemmäksi arvostella. +Mutta nyt hän höristi korviansa. + +--Mitä, mitä mä kuulenkaan? sanoi hän, kun Hinkki tuli jättämään +hyvästiä ja kertoi hänelle kapteenin asiasta. Ja koska hän Hinkille +hyvästi sanonut oli, nousi hän kolmantena päivänä vuoteeltansa, kampasi +päänsä, löysi sauvansa, pani lakin päähänsä ja meni Kustaavan majaan. Ja +pojan nähtyänsä hän hämmästyi sen suurta kokoa, sillä tähän päivään asti +hän ei ollut kertaakaan sen puoleen silmiänsä kääntänyt. + +Mutta Kustaava oli murheissansa, että poika koulusta oli erotettu. Ja +koska vaari näki, että Kustaava jo oli vanha ja itki niin katkerasti, +tuli hänen häntä surku, ja hän meni kotiansa ja otti vuoteensa alle +kätketyn kirstun ja luki käteensä sata Suomen markkaa, jotka hän +Kustaavan pojalle vei, ja sanoi: + +--Nämät annan minä sinulle, ja sinun pitää vielä enemmän saaman, jos +minun käskyni täytät. + +Mutta Kustaavalle sanoi: + +--Pane hänet valurin oppiin. + +Eikä hän tätä sanonut, että olisi pojasta paljon apua itsellensä +odottanut, sillä pojan silmät olivat uskolliset ja lempeät, mutta että +hänen oli Kustaavaa surku. Ja meni jälleen kotiansa ja laskeusi +vuoteelleen. + +Mutta Kustaava ei totellut vaaria eikä pannut poikaa valurin oppiin, +vaan sonnusti itsensä ja meni koulun rehtorin puheille rukoillakseen, +että poika armahdettaisiin ja vielä kouluun otettaisiin. Ja lupasi +kurittaa niin että kyllä muistaa olla toisten tekemättä. Mutta rehtori +rupesi nauramaan ja sanoi: eipä sille vahvat miehet kuulu pystyvän +selkään antamaan, saatikka te. Ja vähän mietittyänsä sanoi: pankaa se +sotaväkeen, kyllä ne siellä siltä puhdin ottavat, ja voihan se sitten +päästä alaupseeriksi tai ehkä vääpeliksikin. Ja Kustaavan jo +hyvästellessä lisäsi: minä kysyn asiasta everstiltä, ja ilmotan teille. +Hyvästi. + +Oli vielä yksi, joka ei surrut tätä kapteenin onnettomuutta, ei surrut, +vaan päinvastoin iloitsi. Se oli Kerttu Fagerlund, kapteenin saparoniska +morsian. + +Kerttu oli kapteenin suuresta onnettomuudesta yhtä iloinen kuin jos +maailman suurin onni olisi hänen osaksensa tullut. Ja syy hänen iloonsa +oli se, että Hannes oli nyt kadottanut mahdollisuuden tulla joskus +herraksi ja Kerttu siis päässyt ainaisesta pelostansa, että Hannes +kerran hylkää hänet. Erittäin suureksi paisui Kertun ilo, kun Kustaavan +retki rehtorin puheille oli mennyt myttyyn. Salatakseen tämän pursuavan, +hytkyttävän, kaikella tavalla näkymään pyrkivän ilonsa syytä hän koki +tehdä parastaan oman ulkoasunsa saattamiseksi sellaiseen kuntoon, ettei +vastakohta hänen ja parempain ihmisten välillä olisi liian räikeänä +silmiin pistänyt. Ilmestyi Kustaavan luo korskeasti narahtelevissa +kengissä--mistä lieneekin ne lainannut,--ja kiharansa oli kastanut niin +märiksi ja niin kireästi palmikoinut, että ainoastaan korvain luona +jokuma oli päässyt sittenkin valloilleen. Esiliina oli pantu hameen +etupuolella olevaa nelikulmaista repeämää peittämään ja kaulassa oli +merkillinen litteä rusetti, jonka oli löytänyt ja repinyt irti Franssin +naisten vanhoista puolikengistä. + +Mutta eräänä päivänä, kun Hannes oli jo käynyt valurintöitä +tiedustamassa ja Kustaavakin, joka tosin aina vaan oli yhtä puhumaton, +näytti siihen jo pakostakin ikäänkuin suostuvan, huomasi Kerttu +ikkunasta, että heidän pihalleen tuli hienopukuinen nuorukainen, +parempain ihmisten lapsia. Ja Kertun sydän sykähti pahasta +aavistuksesta, sillä hän epäili sitä everstin pojaksi. + +Poika näytti kapteenin ikäiseltä, katseli ympärilleen mistä sisälle +mennään, aikoi tulla heidän portaistaan, mutta jostakin syystä ei +tullut, kun oli valkosella, hienolla etusormella ja peukalolla raottanut +ovea ja katsahtanut rappusille. + +--Asuuko täällä Hannes? hän kysyi ylös ikkunaan, josta Kerttu kurkotti. + +--Ei ole kotona, sanoi Kerttu, vaikka Hannes oli mennyt vaan vähän +asialle. + +--Mutta Hanneksen äiti? + +Kerttu sulki ikkunan ja sanoi Kustaavalle, että Hannesta kysytään. Mutta +oliko nyt Kustaava kuullut, että kysyttiin häntäkin,--alas pihalle se +ainakin meni. Ja siellä vaan vähän aikaa puhui everstin pojan kanssa, +joka oli jo menossa, kun Kerttu raotti ikkunaa kuullakseen mitä he +puhuvat. Ei kuullut. + +Kustaava tuli sisälle ja rupesi kohta pukeutumaan. + +Ei ollut siis epäilemistäkään: hän oli käsketty everstin puheille. + +Niinkuin se, joka on valmistunut nimipäiväänsä viettämään, mutta +kutsuvieraiden sijaan saakin luoksensa kuolinsanoman tuojan, niin Kerttu +kauhistui tätä asiaa ja ilo pakeni hänen pienestä sydämmestään. Sillä +hän aavisti, että tässä on kysymys Hanneksen tekemisestä herraksi. + +Kun Kustaava oli mennyt, tuli Hannes asialta. + +Kerttu pakotti itsensä nauramaan muka ihan kuollakseen, koska sanoi +nähneensä niin hassun unen. + +Hannes kysyi mikä uni se oli. + +Kerttu sanoi: se oli semmoinen uni, että Hannes oli tullut +polisimestariksi. + +--Älä herran nimessä! Mistä sinä sen olet keksinyt? + +--Ja kaikki kumarsivat Hannesta. + +--Mutta sittenhän Kerttukin oli fiini rouva, sanoi Hannes. + +--Eipä. Unessa oli niin, että Hannes otti toisen, joka oli paremmista +ihmisistä. Mutta ei hänen olisi pitänyt niin tehdä, sillä--en tiedä +viitsinkö kertoakaan ... unessa on niin hassua.-- + +--Sano vaan. + +--Oli semmoinen musta kuoppa ja Hannes raukka putosi siihen ja kun +nousi, kaikki viskasivat lokaa hänen päällensä ja Kerttu olisi yksin +ollut hänen ystävänsä. + +--Sanoppas sinä Kerttu, mistä se tulee, että muutamilla ihmisillä on +niin-niin hieno ja valkonen iho ja toisilla taas sellainen ruskea. + +--Parasollista se tulee, sanoi Kerttu. + +Mutta Hannes naputti sormellaan Kerttua niskaan ja sanoi: + +--Onkohan Kerttu pessyt itseänsä? + +Kerttu väisti ja sanoi: + +--Mutta sanoppas sinä Hannes, onko vääpeli herra vai ei? + +Hannes vastasi: + +--Vääpeli ei ole herra. + +--Mutta vänrikki? kysyi Kerttu. + +Hannes vastasi: + +--On. + +--Niin minäkin luulen, sanoi Kerttu. + +Hannes selitti tarkemmin: + +--Herra on se, jolla on palvelijoita ja jonka vaimo ei keitä ruokaa. + +--Mutta sekin vänrikki--mikä sen nimi taas on--sillä ei ole palvelijoita +ja se syö klupilla. (Kerttu tiesi näistä asioista, sillä hänen äitinsä +palveli kasarmilla.) + +Hannes joutui pulaan. + +--Sinä et voi näitä asioita ymmärtää, sanoi hän.--Näes nyt, vänrikki syö +klupilla, mutta sinun mammas tiskaa klupin kyökissä astiat, mutta +vääpelin astiat tiskaa vääpelin muija ja vääpelin saappaita kiillottaa +vääpeli itse taikka muija, mutta vänrikin saappaita ei vänrikki +kiillota, vaan sotamies taikka sinun mammas. + +Kerttua ei tämä määritelmä tyydyttänyt ja oli ilmeistä, että hän mietti +uusia kumoavia esimerkkejä. + +--Ja siksi toiseksi, sanoi Hannes lisäselitykseksi, vääpeli on +sotamiesten korkein virka, mutta vänrikki on herrain alhaisin. + +Tämä oli Kertusta vieläkin hämärämpää, sillä ne esimerkit, joita hän nyt +ajatteli, eivät olleet mitään virkamiehiä, vaan lapsia, ja sittenkin oli +yhtä selvä ja jyrkkä ero. Kun hän siitä Hannekselle sanoi, selitti +Hannes, että lapsi on sitä mitä hänestä »meinaa» tulla. Niinpä Hanneskin +oli yhtä hyvä kuin herra niinkauan kuin hänestä meinasi tulla +ylioppilas, mutta nyt ei hän enää ollut mikään herra. + +--Valurimestari Liimatainen on myöskin herra, sanoi Kerttu. + +--Omasta mielestään, sanoi Hannes, mutta ei herrain mielestä. + +--Mutta sillä on palvelijoita eikä muija keitä ruokaa, sanoi Kerttu. + +Nyt huomasi Hannes rusetin Kertun kaulassa. + +--Mitäs valurimestari tähän kuuluu? sanoi hän kiivastuen. + +Ja hän huomasi esiliinan ja narisevat kengät. + +--Kerttu vissiin meinaa tulla valurin rouvaksi, mutta pois semmoiset +meiningit, sanon minä. Pane pois kohta tuo kaulastas. + +Kerttu riisui pelokkaasti rusetin kaulastaan. + +--Vai semmoisia, vai semmoisia! puhui Hannes ja suutuksissaan käveli +nopeasti keittiön nurkasta toiseen. + +--Itsehän olet käskenyt mennä kansakouluunkin ja kengät panna jalkaan. + +--Hiljaa! sanoi Hannes uhkaavalla äänellä.--Kerttu ei saa viisastella, +kyllä minä opetan. Ei Kerttua kukaan kasvata eikä kurita, siis minun +täytyy se tehdä. Vai sinä tässä fröökinäksi rupeisit! + +Näin sanoen Hannes tuli Kertun luo ja tukisti häntä aimo lailla. + +Kerttu rupesi itkemään, mutta oli oikeastaan onnensa huipulla. Nyt oli +ainakin selvää, ettei Hannes miksikään herraksi enää meinannut. + +Vähän itkettyään Kerttu tuli Hanneksen eteen esiliinan kulmalla silmiään +pyyhkien, niiasi ja pyysi anteeksi. + +--No-no, sanoi Hannes.--Kerttu muistaa vaan, ettei toisten enää... +Kerttu saa nyt istua pallille, niin minä kerron Kertulle taas historiaa. + +Ja kun Kerttu oli istuutunut, alkoi Hannes pasuunamaisella, osaksi +opettajaa ja osaksi komentavaa kenraalia matkivalla äänellä kertoa +Austerlitsin tappelusta, johon he edellisiltä kerroilta olivat +joutuneet. Senjälkeen rupesi kyselemään. + +--Muistaako Kerttu kuinka monta miestä Napoleonilla oli tässä +taistelussa? + +--Kahdeksankymmentä ja yhdeksän tuhatta, sanoi Kerttu. + +--Ei. Niinpaljon oli liittoutuneilla. Napoleonilla oli kuusikymmentä +viisi tuhatta, siis lähes kaksikymmentä viisi tuhatta vähemmän.--Nyt +kerro kuinka Napoleon voitti. + +--He meinasivat kiertää oikealta puolelta... + +--Liittoutuneet aikoivat kiertää Napoleonin oikean siiven,--oikasi +Hannes.--Jatka. + +--Mutta hän meni keskeltä... + +--Ai, ai, Kerttu, kuinka Kerttu noin--! Kuuntele: Napoleon, saatuansa +tietää vihollisen aikeen, peräytyi, ja jättäen oikean sivustan +suojattomaksi vietteli vihollisen taistelemaan sitä vastaan; mutta +hyökkäsi itse joukkoinensa vihollisen heikontunutta keskustaa vastaan, +ajoi sen pakoon ja kiersi oikealla sivustalla taistelevan vihollisen +selkään, joka näin joutui kahden tulen väliin. No, kerro uudestaan. + +Mutta ennenkuin Kerttu ehti päästä alkuun, huomasi Hannes, joka istui +ikkunarahilla, että Kustaava juhlallisena ilmestyi portille, tullen +kaupungilta. + +--Missäs mamma on ollut? kysyi hän Kertulta. Kerttu näki, ettei Hannes +odota häneltä vastausta, vaan uteliaasti katselee äitiä,--ja jätti +vastaamatta, sillä sydän pampatti niin. + +--Nyt taidan minä saada kyytiä, sanoi Hannes;--aina kun sillä on +silmäluomet noin alhaalla, tulee ilmanmuutos. Mene sinä Kerttu pois.-- + +Kerttu meni, mutta ainoastaan viemään laskiämpäriä pihanperälle. Kun hän +toinen käsi ilmaa huitoen ja kieli vasemmassa suupielessä kantoi +raskasta korvoa Kustaavan ohi, kysyi tämä: onko Hannes kotona? Kerttu +sanoi: se lupasi laittaa valkean, kun on puut niin märkiä. + +Kerttu viipyi vähän aikaa pihalla, sitten varovasti rupesi nousemaan +rappuja ja raotti keittiön ovea. + +Hannes oli arvannut oikein. Heti sisälle tultuansa Kustaava, mitään +esipuheita pitämättä, oli tarttunut hänen tukkaansa ja pöllyytti nyt +sitä ankarasti. Hannes, vaikka oli joku aika sitten ajanut puolen +tusinaa täysikäisiä miehiä kadulle, otti vastaan äitinsä kurituksen +nöyrästi kuin lapsi. Ja niinkuin lapsena ollessaan hän nytkin tunsi että +jokin suuri käännekohta on hänen elämässään tapahtumassa, koska äiti +häntä näin kurittaa. Ja oli onnellinen siitä, että äidin raskas vaitiolo +nyt vihdoin purkautui sekä myöskin siitä, että on joku, joka hänen +kohtaloansa onnettomuudessakin valvoo. + +Myöskin Kerttu katseli ovenraosta Hanneksen kurittamista hartaana kuin +olisi jotakin pyhää toimitusta suoritettu, ja muisti Hanneksen sanat: +»Sinua Kerttu ei kukaan kurita, siis minun täytyy se tehdä», ja +uudestaan päätti häntä aina totella. Kerttu oli melkein aivan varma +siitä, ettei Kustaava ollut everstin luona mitään asiata saanut +toimitetuksi. Ja sen hän päätti etenkin Kustaavan tutisevista huulista, +jotka ilmaisivat mitä suurinta mielenliikutusta. + +Toimituksen päätyttyä Kustaava, punakasvoisena, luomet aivan alhaalla, +silmäinraot täynnä kyyneleitä ja suljetut huulet yhä tutisevina sanoi +hiljaisella valtijaan äänellä ja sormella osottaen: Mene kamariis. Ja +Hanneksen mentyä meni itse hänen jälkeensä sekä sulki oven. + +Kerttu nyt nopeasti riisui narisevat kenkänsä, pujahti sukkasillaan +keittiöön ja hiipi oven taakse kuuntelemaan. Hänen sydämmensä pampatti +niin hurjasti, että olisi luullut sen päässeen irroilleen puseron alle. + +Nyt he puhuvat. + +Hannes sanoo jotakin--ei kuulu mitä. + +Nyt sanoo Kustaava, hyvä jumala, mitä hän sanoo? Puhuu sotakoulusta! + +Hannes vastasi: Kyllä minä olen sen verran ryssää oppinut. + +Kustaava sanoo: Ensin, sanoo eversti, täytyy sinun vuoden olla +kaartissa-- + +Kaartissa!-- + +--Ja kun sen vuoden olet siivosti palvellut, ettei mitään muistuttamista +ole, ja kaartin herrat upseerit ja korkea päällystö kuin myös +alipäällikkökunta-- + +Hyvä jumala, niin mitä sitten? + +--Ovat sinuun tyytyväiset ja sinä opit sotakurin säännöt, niin he +komentavat sinut Ryssänmaalle junkkarikouluun. + +Junkkarikouluun! Mitä se on--junkkarikouluun? Ja Ryssänmaalle! + +Hannes sanoo: On Suomessakin sotakoulu--Haminassa on kadettikoulu. + +Kustaava sanoo:--Hannes on hyvä ja kuuntelee vaan eikä puhu mitään. +Suomessa on sotakoulu, sanoi everstikin, mutta ei sinne ketä tahansa +oteta; parempain ihmisten lapsia sinne otetaan eikä semmoisia, joita on +toisesta koulusta erotettu ja jotka tappelevat. + +Nyt olivat kauan aikaa ääneti kumpikin. + +Sitten sanoo Kustaava: + +--Hannes ei saa vihotella. + +Kaiketi Hannes kiristeli yhteen hampaitansa, ehkä itkikin, koska +Kustaava näin sanoi. Voi, hyvä jumala! + +Taas Kustaava puhuu: + +--Kolmen vuoden kuluttua, sanoo eversti, pääset vänrikiksi. + +--Ai, ai, ai, ai--rupesi Kerttu itkien huutamaan, ja sekä Kustaava että +Hannes tulivat katsomaan mikä hänen oli. + +Kerttu ulvoi ikkunarahilla. + +--Kun poltin sormeni, selitti hän heidän kysymyksiinsä. + +--Eihän täällä valkeatakaan ole, ihmetteli Hannes. + +--Näytä tänne sormes, sanoi Kustaava. + +Mutta Kerttu työnteli itsensä kyynärpäillään irti heidän käsistään ja +meni rappusille ja itki koko päivän, pimeään iltaan asti. + +Kuitenkaan ei olisi Kertun pitänyt vielä itkeä, vaan itkeä vasta vuoden +perästä. Sillä eihän Hannes vielä Suomesta lähtenyt, vaan läksi Suomesta +vasta vuoden perästä. Unohtaa lintukin surunsa, kun syksyyn on vielä +pitkälti ja aurinko joka aamu aina uudestaan nousee metsäin takaa; miksi +ei olisi Kerttu unohtanut, kun hän vuoden mittaan joka päivä näki +Hanneksen. + +Olivat kaikki hämmästyneet Hanneksen komeutta, kun hän ensi kertaa +Keisarillisen kaartin kolmannen Suomen tarkk'ampuja-pataljoonan I +komppanian ensimäisen plutonan miehenä, pitkässä harmaassa sinellissä, +pajunetti vyöllä, siniset olkalaput helottavina, napit kiiltävinä, +kokardilakki vähän kallellaan ilmestyi ihmisten eteen. Hänet nähtyään ei +kukaan olisi enää tahtonut nähdä häntä muuna kuin sotilaana. Oli kuin +luotu siksi. Sitä varten hänen kokonsa, sitä varten hänen rehellisesti +räpyttelevät silmänsä, sitä varten hänen jäykkä niskansa ja suora +ryhtinsä, sitä varten hänen voimansa. Se kaikki mikä oli hänelle +sivilinä ollut kompastukseksi, se nyt kaartissa näytti nostavan hänet +kunniaan ja arvoon. + +Hämmästyivät ja ihastuivat kaikki. + +Yksin vaarikin kallisti päätänsä toiselle puolelle Hannesta +katsellessaan. + +Kustaavankin totisissa kasvoissa käväsi hymähdys vuosimäärien takaa, +sillä ei kukaan muistanut hänen sitä ennen hymyilleen. + +Ja Franssilta pääsi hieno, kateellinen älähdys. Hän oli aikoinaan +vaivoin saanut Kustaavan myöntymään kouluuttamisasiaan. Nyt oli hänen +oma Hinkkinsä ties millä merillä, mutta Kustaavan Hannesta odotteli +junkkarikoulu, sapelit ja kilisevät kannukset. + +Minä myös! ajatteli Frans. Ainakin toinen pojistani, se rotevampi, +menköön kaartiin. Jos Kustaavan poika kelpaa junkkarikouluun, niin +miksei minunkin. Tästä Franssin aatteesta ei tullut kuitenkaan sillä +kertaa vielä mitään, sillä kun hän vei molemmat poikansa tarjolle, +vaadittiin mainetodistuksia, ja ne nähtyä luvattiin ottaa vasta poikien +täysi-ikäisiksi tultua, jos papinkirjoissa ei silloin enää mitään mustaa +ollut. Ja niin pojat jäivät toistaiseksi edelleen isänsä +ajurinrengeiksi. + +Sen vuoden piti Hannes Kertulle koulua niinkuin ennenkin, milloin kotona +kävi, erittäin Napoleonin sotahistoriaan pääpainoa pannen. Oikasi hän +sentään laskuvirheetkin ja kovisti ankarasti, kun Kerttu alkoi lauseen +pienellä kirjaimella, mutta kirjotti ja-sanan isolla J:llä. + +Vaikeinta ei Kertusta kuitenkaan olleet isot eikä pienet j:t, ei laskut +eikä Napoleonin vasemmat ja oikeat sivustat, vaan Hanneksen yhä +ankarampien käyttäytymisvaatimusten noudattaminen. + +Kerttu ei mitenkään osannut olla hänen mieleensä eikä voinut päästä +perille hänen vaatimustensa johtolangasta. + +Erään kerran sanoi Hannes: Kun me tänään tultiin ampumaharjotuksista, +näin minä tulliportin luona nelijalkaisen. Minä kysyin mikä se on. Muut +sotamiehet sanoivat: se on lehmä. Tietääkö Kerttu minkä vuoksi minä +heiltä kysyin. + +Kerttu ei tiennyt. + +Senvuoksi, että Kerttu kävelee juuri niinkuin se nelijalkainen. Saako +kävellä katsomatta eteensä ja astua minne tahansa? + +Kerttu katsoi jalkoihinsa ja--varmaan hän oli astunut johonkin +puolikuivaan lätäkköön, sillä ison ja keskivarpaan välissä oli +savipötky. Kerttu ymmärsi nyt Hanneksen tahtovan, että hän kävisi +kengissä. Mutta kun hän sitten ilmestyi niissä narisevissa +lainakengissä, suuttui Hannes. + +Yhtä paljon saattoi Hannes suuttua, kun Kerttu ilmestyi äitinsä +vanhoissa kengissä ja ne lotkahtelivat jalassa. + +Vielä vaikeampi oli arvata Hanneksen vaatimuksia päähineiden suhteen. +Hän ei kärsinyt, että Kerttu juoksi kadulle paljainpäin. Mutta pääliina +ei ollut myöskään hänen mieleensä. Nyt syntyi kysymys: mikä siis oli +Hanneksen mielestä päähän pantava? Sillä kun Kerttu sai Franssin poikain +kautta lahjaksi hienolta naiselta hatun, jossa oli oikein paperista +tehtyjä kukkia, ja ilmestyi siinä, odottaen Hanneksen ihastuvan, +raivostui Hannes niin että tahtoi ilmaan hypätä. + +Vielä esimerkki: Jos Kerttu koetti--Hanneksen vaatimuksia +arvaillen--käyttää jotakin sanaa, jota säätyläiset käyttivät, saattoi se +ensi kerralla onnistua mainiosti. Hän huomasi selvästi, että Hannes +salavihkaa katsahti häneen ja tyytyväisesti hymyili. Mutta toisen kerran +taas--vaikka Kerttu käytti juuri samaa sanaa, Hannes torui, heristi +sormea ja ilmotti, ettei oppi ja sivistys ole mitään ihmisten +matkimista, sekä otti esille sen kauhean ikävän vieraskielisen kirjan, +josta vaivaloisesti parin tunnin aikana käänsi Kertulle vanhoja +viisauden lausuntoja, kuten: + +§ 1. Älä naura kauan, ei usein eikä liian kovasti. + +§ 2. Ole useammin ääneti, tai sano ainoastaan mikä on tarpeellista, ja +vähillä sanoilla. + +§ 3. Ihmisen hienous tulee hyveistä eikä syntymästä. + +§ 4. Kun Antistheneelta kysyttiin, mikä oppi on tärkein, hän vastasi: +olla oppimatta turhia. + +§ 5. Älä puhu ihmisistä milloinkaan pahaa, älä naura heitä äläkä vertaa +heitä toisiinsa. + +Ja niin edespäin. + +Kesäkuuman tultua matkusti kaarti leiriin Venäjälle ja Hannes vietiin +mukana. Tämä oli Kertulle vastaisen pitkän eron esimakua. + +Mutta Kerttu käytti aikaa hyväkseen. + +Yksikseen jäätyäänkin hän lakkaamatta tutki käyttäytymissääntöjä, joista +nyt kerran koko hänen vastainen onnensa ja elämänsä näytti riippuvan. + +Kaikista Hanneksen opetuksista, suuttumisista ja leppymisistä oli +Kertulle jäänyt varmimmaksi tulokseksi se tieto, että Hannes ei kärsinyt +Kertun matkivan muita ihmisiä. Siitä tahtoi Kerttu nyt tehdäkin +itsellensä periaatteen, ja pienellä nyrkillänsä lyöden otsaan koetti +takoa sitä opetusta päähänsä. Mutta juuri tämäpä Hanneksen vaatimus se +tekikin kaikki niin vaikeaksi. Sillä kuinka saattoi ilman mallia tietää +millaisena pitää olla! Ja sitäpaitsi Kerttu suuresti epäili, että +Hanneksella itsellään oli jokin salainen malli, jonka mukaan hän +arvosteli ihmisten käyttäytymistä. Jo kauan aikaa oli Kerttu epäillyt, +että everstin perhe, josta Hannes ei Kertun kanssa koskaan puhunut, +koska piti häntä siihen liian ymmärtämättömänä, oli juuri se Kertulta +salattu »kaikkein pyhin», josta Hannes ammensi tietonsa ja vaatimuksensa +mitä käyttäytymiseen tulee. Nyt oli everstillä paitsi poikia myöskin +neitejä. Ja Kerttu sentähden pani ensimäiseksi tarkotusperäksensä päästä +näitä neitejä näkemään ja niistä jotain mallia itsellensä ottamaan. Ei +tietysti hän toivonut koskaan voivansa laittaa itseänsä niin hienoksi +kuin kuvaili everstin neitien olevan, mutta ehkä hän jotain sinnepäin +voisi saavuttaa--tai ainakin päästä edes ymmärtämään mikä se oikeastaan +Hannesta ihmisissä miellytti. + +Eikä kestänyt kauan ennenkuin Kerttu pääsi jo niin pitkälle tässä +tarkotuksessaan, että tutustui everstin palvelijain kanssa. Köksä lupasi +hänen istua odottamassa sattuisiko joku neideistä tulemaan kyökkiin, +että Kerttu olisi saanut niitä nähdä. Mutta odottamisesta ei ollut apua. +Köksä kyllä kertoi herrasväestä kaikellaista ja sai Kertun +uteliaisuudesta melkein pakahtumaan, mutta elävää mallia ei Kerttu vaan +saanut nähdä. Kerran kävi everstinna. Katsahti vähän oudoksuen Kerttuun +ja meni, jonka jälkeen palvelija sanoi: nousisit ylös, kun herrasväkeä +tulee. Kerttu punastui, mutta pani visusti mieleensä tämän ensimäisen +käyttäytymis-säännön. Ajatella, että Hannes tulee kerran upseerina +sisälle ja Kerttu ei edes ymmärrä nousta ylös! + +Vasta talven jälkeen, kun ensimäinen laiva oli jo vienyt Hanneksen meren +yli Rääveliin, ja Kerttu, itkettyänsä kyllältä, tuli köksänsä luo +lohdutuksille, onnistui hänen saada nähdä molemmat everstin neitoset. +Sisäpiika tuli kyökkiin ja, tietäen hänkin Kertun asian, sanoi: nyt +juuri lähtevät neidit kävelylle. Eikä hänen tarvinnut sanoa +toistamiseen, sillä Kerttu juoksi vikkelästi kadulle. Samassa neidit +tulivat katuovesta ulos. + +Kertun hämmästys oli suuri. Sata kertaa fiinimpiä hän näki joka päivä +kaduilla. Nämä olivat niin yksinkertaisia, että oikein häntä nauratti. +Hän rupesi kulkemaan heidän jälessänsä ja tarkasteli tyystin kaikki +paikat heidän puvuissansa. Päässä niillä oli vaan mustavillainen, +hienokiharainen karvalakki ja kaulassa samallainen korkea kaulus, ja +kaikki muukin oli tosin hyvin puhdasta ja istuvaa, ehkä myös kallista, +mutta semmoista, jota Kertun ei ollut suinkaan mahdoton ajatella kerran +saavuttavansa. + +Mitä kauemmin hän kuitenkin kulki heidän jälessänsä sitä uteliaammin hän +alkoi tarkastella heitä. Jotakin oli heidän liikkeissänsä, +askeleissansa, pään käänteissä, joka väkisin kiinnitti heihin,-- +kiinnittämistään kiinnitti. Ja Kerttu seurasi heitä lakkaamatta +ja tuli hyvin lähelle heidän taaksensa. Nyt hän näki että heidän ihonsa +oli hyvin hieno. Toisella heistä kurkotti nahkakauluksen alta hienon +hieno ryyshivaatteen reuna, ja vaikka niskatukan irtautuneet haivenet +sitä hieroivat oli se kuitenkin aivan puhdas, samoin myös niska. Tätä +katseli ja ajatteli Kerttu senvuoksi, että muisti Hanneksen kerran +sanoneen: mistä se tulee, että muutamilla ihmisillä on niin hieno +iho, ... ja kysyi oliko Kerttu niskaansa pessyt... Mutta vielä +viehättävämpää oli Kertusta katsella heidän poskiansa, kun he käänsivät +päänsä kohti toisiaan ja nauraen puhuivat keskenään. Kaikki oli yhtä +puhdasta ja hienoa. Ja silmäin seudut ja ohimo erittäinkin vetivät +puoleensa. + +Erään suuren puodinikkunan eteen he pysähtyivät ja rupesivat katsomaan +siihen näytteille pantuja kuvia. + +Nyt oli Kertun tahtomattaankin kulkeminen heidän ohitsensa ja silloin +hän kuuli heidän puhuvan keskenään suomea. Hänen täytyi oikein +säpsähtää, niin kummalliselta se tuntui. Sillä ei hän ollut vielä ikinä +kuullut parempain ihmisten puhuvan suomea, vaan suomea puhuivat +ainoastaan huonompi väki, semmoiset kuin Kerttu ja muut siellä +Punavuoren kaduilla, kaikellaiset paljasjalkaiset. Kerttu ei ensi +kerralla uskonutkaan korviansa, vaan meni vielä toistamiseen heidän +ohitsensa. Suomea he puhuivat,--ja millaista suomea! Niin kauniisti he +puhuivat, ettei hän uskaltanut ajatella sitä todella hänen omaksi +suomeksensa. Samaa, juuri samaa se oli sittenkin--ihan tutut +sanat--noin, noin juuri mekin sanotaan. Ja kuitenkin oli aivan kuin +eivät ihmiset olisi puhuneet, vaan enkelit soittaneet harpuilla Kertun +kieltä. + +Eipä ihme, eipä todellakaan ihme, että Hannes oli heihin niin kiintynyt, +koskapa Kerttukin oli jo suoraan rakastunut heihin--poismenneen +Hanneksen asemesta oli rakastunut heihin! Ei olisi malttanut enää jättää +heitä ollenkaan näkyvistä. Ties milloin niitä enää saa nähdä, ja niin +tulee kaikki kolkoksi ja pimeäksi: ei ole Hannesta eikä ole heitä. + +Ja Kerttu seurasi heitä koko heidän kävelynsä ajan, milloin kauempaa +milloin lähempää. Mutta kun he jo kulkivat kotikatua poispäin +keskikaupungilta, kulki Kerttu hyvin lähellä ja ajatteli pysäyttää ja +sanoa: Kunpa ottaisitte minut mukaanne kadulta! Minä tulisin teidän +palvelijaksenne, minä palvelisin teitä aamusta iltaan, kunpa ottaisitte +minut! Minä pesisin laattiat, minä pyyhkisin pölyä teidän tieltänne, +etteivät teidän valkoiset kätenne milloinkaan tahraantuisi, minä +lämmittäisin teidän huoneenne, minä laittaisin vuoteenne, minä harjaisin +päällysvaatteenne ja pesisin alusvaatteenne, minä riisuisin teidän +kenkänne ja minä jälleen ne pauloittaisin, aamusta varhain ja iltaan +myöhään minä teitä palvelisin, enkä itselleni mitään pyytäisi, kunpa +ottaisitte minut ja minä näkisin ja oppisin--ja kelpaisin hänelle. + +Mutta eihän Kertulla ollut mitään valmiita sanoja siihen mitä hän +ajatteli ja tunsi. Hän olisi voinut vaan kömpelösti pysäyttää hihasta ja +sanoa: seisahtukaa, ja kun he olisivat seisahtuneet, sanoa päivää ja +kysyä palveluspaikkaa. Johon he olisivat nauraneet ja sanoneet: kyllä +meillä on palvelijoita ennestäänkin. + +Nyt he jo työnsivät auki asuntonsa raskaan katuoven. Kolisten, ulvahtaen +kohosi toisella puolella ovipaino ja neitien mentyä sisälle ovi vetäysi +jymähtäen kiinni. + +Suuri suru vallotti Kertun sydämmen, paljon suurempi suru kuin se, joka +häntä oli polttanut silloin kuin Hannes meni laivaan ja laiva erkani +laiturista merelle. Sillä silloin hän vielä toivoi kerran kelpaavansa +Hannekselle, mutta nyt, nähtyänsä ja kuultuansa everstin neitejä, ei hän +toivonut enää mitään. + + + + +7. + + +Niinä viitenä vuonna, joina Hannes viipyi Venäjällä sotakoulussa, +Kustaava teki jättiläisponnistuksia voidakseen pyykinpesulla ylläpitää +poikaansa. Minkä hän päivin pesi, kuivasi tai mankelissa käytti, sen hän +yöllä silitteli. Lisäksi oppi vielä kiillottamisen salaisuuden, ja +Kertun toimelias äiti hankki hänelle töitä kaartin hienoimmilta +perheiltä. + +Myöskin Frans, joka edelleen vietti ilotonta elämäänsä ja yhä useammin +aukoili kaappinsa konjakkipulloa, tarjosi Kustaavalle apuansa. Frans oli +aina ollut enemmän huvitettu sisarensa kohtalosta kuin omastaan. Ja nyt +kun hänen kaartissa palvelevien poikiensa pääsemisestä junkkarikouluun +ei voinut olla kysymystäkään--sillä ne istuivat arestissa yhtä usein +kuin olivat vapaina--jätti hän heidät herran nimeen, tunnusti kerran +kaikkiaan Kustaavan menneen hänestä edelle ja antautui täydellä innolla +tämän asioihin. + +Huomattuaan miten Kustaava raataa, miten se käsien ankarassa +kolotuksessa kärsii saamatta niiltä edes unenkaan lepoa, pääsi Frans nyt +tilaisuuteen soutaa aina valmiina olleen veneensä vihdoinkin esille. +Tällä kertaa hän kuitenkin suoritti asian mitä suurimmalla +varovaisuudella, souti kautta rantain, niin ettei kokka ollut koskaan +suoraan Kustaavaan päin kääntyneenä. Eräänä päivänä hän aivankuin +satunnaisena mieleenjuolahduksena esitti, että Kustaava rupeisi myymään +eräänlaista tupakkia, jonka valmistelun ja muun käsittelyn hän kyllä +lupasi opettaa, samoin kuin myös hankkia polisin varalta valmistukseen +ja myyntiin tarpeelliset oikeudet. Tätä ehdotustaan Frans alkoi nyt +lakkaamatta uudistella luvaten vihdoin myynnistäkin pitää huolta, kunhan +Kustaava vaan ottaisi valmistaakseen. Ja niinpä, kun hän kymmenennen +kerran otti asian puheeksi, huokasi töihinsä tuskaantunut Kustaava +syvään ja huoaistessaan antoi suostumuksensa. + +Nyt Frans vilkastui. Hänen alituisesta kaappiryypyistään tihkuisesti +kimaltelevat silmänsä kirkastuivat ja kaikkiin liikkeihin tuli vanha +eloisuus. Asian käytännöllinen järjestäminen oli hänelle aivan +vähäpätöinen homma. Pian oli Kustaavalla tarpeelliset kojeet ja vehkeet. +Tupakka osottautui heti niin merkillisen halutuksi tavaraksi, että +Kustaava sai ainakin puolet entisestä pitkästä työajastaan käyttää tähän +käsiä lepuuttavaan ja samalla monin verroin tuottavampaan työhön. + +Kun asia oli nyt alulla, tunsi Frans kuitenkin ottaneensa vasta +ensimäisen askeleen voittoon päin. Mutta hän jatkoi väsymättä. + +Frans oli aivan viime vuosina rikastunut tavattomasti, vieläpä itse +siitä melkein tietämättä; ainakaan ei ollut tikkua ristiin pannut tämän +rikastumisensa vuoksi. Kaupunki oli vaan ruvennut Franssille aivan +tuntemattomista syistä huikeasti kasvamaan. Sanottiin norjalaisten +insinöörien tulleen maahan ostamaan talollisilta tukkipuita ja maksavan +niistä ennen kuulumattomia hintoja, niin että jolla metsää oli, hän +rikastui kohta. Mutta niitä asioita ei Frans ymmärtänyt. Hän näki vaan, +että rahaa alkoi tulla kuin syytämällä kaupunkiin. Ihmiset väljensivät +kukkaroitaan, toiset eivät päässeet rahoistaan heittelemälläkään, kassat +täyttyivät, pankit paisuivat, tehtaat tupruttelivat savujaan, junat +vihelsivät, laivat puhalsivat. Mutta kaikista tulliporteista tulvi +tulvimalla maattomaksi ja metsättömäksi jäänyttä kansaa raha-ansiolle. +Ja kun kerran tulivat, eivät koskaan enää lähteneet. Niinpä kasvoi +kaupungin väkiluku Franssin aikana 20 tuhannesta lähes 100 tuhanteen. +Mutta Franssin rikkaus tuli ilmi näin: Hän rupesi panttaamaan vanhaa +taloansa saadakseen lainan, jolla aikoi ostaa sen talon, missä Kustaava +asui. Kun hän rupesi rahapaikoista rahaa tiedustamaan luvattiin hänelle +lainaa kolmas osa talon arvioidusta arvosta, mutta sen johdosta +tapahtuneen arvion mukaan teki tämä kolmas osa kolme kertaa suuremman +summan kuin minkä Frans oli alkujaan talostaan vaarin rahoja maksanut. +Näin huomasi Frans olevansa tonttien huikean hinnannousun vuoksi lähes +kymmenen kertaa rikkaampi kuin oli itse luullutkaan. Ajaa huristella +öisin jonkun vuoden pitkin katuja, ryypiskellä, nautiskella, sitten +mitään tekemättä maata selällänsä ja herätä sadantuhannen omistajana! +Taikalinna, satujen ihmemaa oli hänelle tämä kultainen kaupunki +ehtymättömine rikkaudenlähteineen. + +Semmoisesta pikkuasiasta kuin Kustaavan pienen talorähjän ostamisesta ei +hänen asioissaan siis kannattanut puhuakaan. Sitä taloa ei oltu koskaan +arvioitu ja hän sai sen halvasta. Itse hän jäi vaarin ja poikien kanssa +sentään asumaan vanhaan taloon siirtäen ainoastaan viini- ja +portterikaupan uuteen. + +Tämä tuli kaikki jotensakin Kustaavan tietämättä. Frans selitti hänelle +syyksi puodin siirtoon sen, että tämä paikka oli viinikaupalle paljon +edukkaampaa kuin entinen, koska sekä vastapäätä että aivan lähellä +kummallakin puolen oli taloja, joihin meni lujasti viiniä ja portteria +kaikkina vuorokauden aikoina. Tämän hän oli näin tunnustavinaan +Kustaavalle, mutta muuten, pelosta, ettei Kustaava vaan alkaisi mitään +suunnitelmia hänen puoleltaan epäillä, oli kokonaisen vuoden ajan ihan +hiljaa, ainoastaan kaikin tavoin yritteli Kustaavan viihtymistä edistää +ja ennakolta arvata hänen vähimpiäkin toiveitaan mitä mukavuuksiin +tulee. Vasta vuoden perästä ja muuttoajan onnellisesti mentyä ohitse hän +taas souti veneensä esille: + +Kustaavan sairastellessa lähes kuukauden päivät niin kovaa +luunkolotusta, ettei päässyt makuulta eikä voinut mitään ansaita, +ehdotti Frans, että sisar nyt ottaisi haltuunsa hänen viinikauppansa, +jossa tapauksessa he vaikka tasaisivat voiton keskenään ja Kustaava +voisi silloin varmaan jättää kokonaan sikseen ei ainoastaan pyykinpesun +vaan silityksenkin ja saada käsivartensa jälleen terveiksi. Nämä syyt +eivät vielä olisi saaneet Kustaavaa suostumaan Franssin ehdotukseen. +Mutta Frans rupesi yhä suuremmalla ponnella todistelemaan, kuinka +vaikeissa oloissa Hannes oli saadessaan kärsiä toveriensa rinnalla +köyhyyden häpeää. Sellainen ei sovi upseeriksi aikovalle, sanoi Frans; +sillä upseeri on korkean esivallan palvelija; suutari pysyköön +lestissänsä, voivat Hannekselle sanoa, ja ehkä sellaisesta +kitsastelemisesta hänen majesteettinsakin saattaa suuttua. Ajattelepas +sitä, Kustaava kulta! + +Tämmöinen puhe vaikutti Kustaavaan, sillä hän myönsi veljensä olevan +oikeassa. Eikä Franssin tarvinnut kuin pari kertaa terästellä näitä +samoja sanojaan, niin Kustaava taas raskaasti huokasi ja huokaistessaan +suostui viini- ja portteripuotiin. + +Frans sai aivankuin uutta elämisen intoa. Raskas paino, jolla hänen +sisarensa mykkä tuomitseminen oli toistakymmentä vuotta alinomaa häntä +painanut, ja joka oli saattanut hänet ikäviinsä väkeviä maistelemaan, +helpponi nyt tuntuvasti. Sillä mitään muuta omaatuntoa kuin tämän +sisarensa mielipide ei Franssilla ollut. Mutta haave, että Kustaava +kerran suostuu alkamaan rikastumista samalla tavalla kuin hän itsekin +oli alkanut, oli sentähden hänen mielessään valoisimpana, +vapauttavimpana tulevaisuuden toiveena. Hei vaan! Jos kerran niin +kävisi, saisi hän sellaista tarmoa, että pääseminen kivimuurien +omistajaksi ja vaikkapa pääkaupungin kaikkein rikkaimmaksi mieheksi +olisi hänelle pelkkää leikintekoa. Maailman me sinun kanssasi +valloittaisimme, Kustaava kulta! + +Franssin laskut, mitä viini- ja portterikauppaan tuli, näyttäytyivät +täsmälleen oikeiksi. Menekki oli uudessa paikassa lähes kolminkertainen. +Ja kun hän sai aikaan vielä sen, että sisar otti talon puotineen +vuokralle, nousivat Kustaavankin tulot kohta niin suuriksi, että saattoi +lähettää Hanneksellensa toista sataa markkaa kuukausittain. + +Saatuaan näin sisarensa sidotuksi viini- ja portteriliikkeeseen Frans +ryhtyi tekojensa kauniiseen viimeistelyyn. + +Hanneksen tulevaisuuteen vetoaminen oli näin osottautunut siksi +pettämättömäksi sillaksi, jota myöten Kustaavan sai astumaan kaikkien +entisten epäilyksiensä ylitse. + +Punaseen nokkaansa nuuskaa töhertäen Frans nyt rupesi sanomaan: + +--Kuuleppas Kustaava kulta, oletko sinä nähnyt minkään upseerin keskellä +päivää kulkevan näillä meidän kaduillamme? + +Kustaava vastasi: + +--En ole kyllä nähnyt. + +Frans aivasti ja sanoi: Et ole nähnyt, sillä upseerinpuku on arka +kunniasta ja ainoastaan hienoimmat kadut ovat heille kyllin hienoja. + +Hetken vaiti oltuaan ja annettuaan Kustaavan rauhassa sulattaa näitä +viisauden sanoja Frans jatkoi: + +--Mutta Hannes--jos hän joskus tahtoisi tulla vanhaa kotiansa katsomaan, +saisi kai niellä häpeän. + +Taas antoi Frans Kustaavalle sulattamisaikaa ja nyt vielä pitemmän. +Nähtyään että Kustaava jo alkaa olla tästä uutisesta hämillään ja +liikuttelee huuliansa Frans sanoi: Noh', mitä me voimme kadullemme, se +on sen näköinen kuin on, mutta voisimme ainakin laittaa tämän oman +hökkelimme vähän parempaan kuntoon, ettei hän ainakaan tänne sisälle +astuessaan häpeää tuntisi. + +Kustaava hämmentyi kokonaan. Hän ei ollut tätä asiaa tullut koskaan +vielä ajatelleeksikaan. Nyt kun Frans sen sanoi, tuntui hänestä +itsestäänkin aivan mahdottomalta, että Hannes upseerina ollen istuisi +näille mustuneen keittiön penkeille ja söisi yhdessä heidän kanssaan +heidän ruokakupeistaan kattamattomalta pöydältä. Uusi ajatus tuli niin +äkkiä, että Kustaava peräti hätääntyi. + +--Sinunhan tämä talo nyt on, kun olet sen minulta vuokrannut, mutta +kyllähän minä sinua autan tässäkin asiassa, jos vaan tahdot, sanoi +Frans--ja jos vaan enää ehdimme, ärsytteli Frans edelleen.--Syksyllä +pitäisi hänen jo olla upseerina ja silloin hän varmaan tulee käymään. + +Kustaava tarttui kuin tarttuikin Franssin avuntarjoukseen. Mutta ei hän +sentään sellaista siitä tulevan aavistanut kuin mikä tuli. + +Eräänä aamuna varhain hän heräsi omituiseen yksitoikkoiseen kivien +kilahtelemiseen ja kun hän katsoi ulos oli siellä kolme kuorma-ajuria, +jotka laittoivat tiilikiviä neliskulmaisiin läjiin hänen pihallensa. + +Mitä tästä nyt tulee? ajatteli Kustaava. Mutta hänen ihmetyksensä kohosi +korkeimmilleen, kun pihalle rupesi tulemaan hirsiä, lankkuja, lautoja ja +niin suuriin läjiin, että koko piha täyttyi, jokainen nurkka ja sopukka. +Viimein tuli Frans ja esitti, että Kustaavan olisi paras muuttaa +joksikin aikaa hänen kortteeriinsa niiden »pienten korjausten vuoksi», +sanoi hän, joita talossa tulisi tehtäväksi. + +Kustaava ei pitänyt kiirettä. + +Mutta jo taas eräänä aamuna hän sai hypätä vuoteeltaan säikähdykseen, +kun koko talon vesikatto suurella pauhinalla romahti alas pihalle. +Sitten alkoivat vuorilaudat lentää irti seinistä, ovet irtaantuivat +saranoistaan ja kannettiin syrjään, ikkunat reväistiin säpeistään, uunit +kolisteltiin alas ja hävitys lähestyi Kustaavan huonetta niin nopeasti, +että kiireimmän kautta hän sai korjata vaatteensa ja kamsunsa ja paeta +Franssin luo. Franssin »pienet korjaukset» päättyivät siihen, että koko +vanha rakennus purettiin maan tasalle ja aivan uusi rakennus nousi kuin +loihdittuna sijalle. Alakerta oli siinä tiilestä. Siihen tuli huoneisto +viini- ja portteripuotia varten ja toiselle puolelle holvattua +pihakäytävää huoneisto Kustaavaa varten. Yläkerta taas laitettiin +jotensakin samalla tavalla kuin Franssin talossa. Huoneet verhottiin +valoisilla seinäpapereilla, kaakeli-uuneihin pantiin siroja koristuksia, +suuret, isoruutuiset ikkunat katsoivat kadulle päin. Frans selitti +Kustaavalle, että jos niin kävisi ettei Hannes saisikaan upseerin +paikkaa kaartissa, niin kyllä tämä yläkerta kelpaisi sitten muillekin +hienoille ihmisille vuokrata; ja kun Kustaava tämän johdosta katsahti +häneen vähän pitkään, lisäsi: no, no, eipä siltä, tietysti Hanneksesta +tulee kaartin luutnantti. Tällainen asunto, sanoi hän, on sittenkin +vielä kaikista huonoin, mihin kaartin upseeri voi asettua asumaan, ja +hän piti välttämättömänä että huonekaluston suhteen kaikki jätettäisiin +hänen, Franssin, huostaan. »Kyllä minä olen ennenkin osannut huoneita +sisustaa», sanoi hän. + +Mitä enemmän Frans näin hommasi, sitä paremmin Kustaava alkoi myöntää, +kuinka tuiki välttämätöntä tämä oli, kuinka kehnossa tilassa hänen +asiansa todella olisivat Hanneksen tultua olleet, ellei Frans olisi +ajoissa puuhiin ryhtynyt. + +Näin Frans tuli vihdoin täydelliseksi isännäksi kaikkiin Kustaavan +asioihin ja hän nautti elämästä täysin siemauksin, aivan suunnattomia +tulevaisuuden tuumia päässänsä pyöritellen. + +Hannes ei tullut kuitenkaan vielä syksyllä, mutta tasan viiden vuoden +kuluttua siitä kuin hän oli lähtenyt Suomesta, toukokuussa, siihen +aikaan kuin tuiman, paljolumisen talven perästä lauhkea kesäilma äkkiä +laskeutui maahan ja herätti elämän. + +Kustaava varhain aamusilla rupesi irrottamaan yläkerran sisäpuolisia +talvi-ikkunoita. Silloin hän näki postiljoonin tulevan kirje kädessä +pihalle. Tuli ylös, ojensi kirjeen hänelle ja meni. + +Kustaava otti kirjeen ja pani viereensä penkille, jolla seisoi ikkunoita +aukomassa. Hän ei osannut lukea. Veri lensi hänen kasvoihinsa ilosta ja +uteliaisuudesta, sillä että kirje oli Hannekselta, sitä ei hän +hetkeäkään epäillyt. Nyt kun vaan Kerttu tulisi iltapäivällä ja lukisi +hänelle mitä siinä seisoo. + +Kustaava rupesi muka jälleen ikkunoita irrottamaan, mutta katse lensi +tavan takaa rahille silloinkin kuin käsien olisi pitänyt olla +ojennettuina ylös ja silmäin tarkata ikkunain rakoja, joista pumpulit +tippuivat. Ei, ei hän voinut jatkaa työtänsä ennenkuin oli ainakin vähän +aikaa istunut kirje käsissä. Ja hän istui rahille ja silitteli kirjettä +sylissään. Siinä, siinä nyt oli kaikki mitä varten hänen sydämmensä +tykki, vastaukset vuosien kysymyksiin ja kaipauksiin: missä sinä olet? +mitä ne tekevät sinulle? ajatteletko äitiäsi? tuomitsetko häntä, kun hän +on sinut viskannut vieraalle maalle vieraitten ihmisten pideltäväksi? + +Kustaava varovasti avasi peukalollaan kirjekuoren kulmaa, aukasi +enemmän, kunnes kirje alkoi liikkua, vielä vähäsen repäsi kuoren paperia +ja kirje irtausi. Kun ei nyt vaan olisi tullut tehtyä mitään tyhmyyttä, +hän ajatteli,--mutta ei malttanut olla avaamatta kirjettä levälleen. Oli +siinä sivun verran rakasta töherrystä. Ja tuo on varmaan nimi; sellaisen +tapaista Kustaava oli ennen nähnyt Hanneksen kouluvihkojen päällä. + +Ettei sentään voinut tietää, vaikka piteli käsissään,--vaikka oma poika +oli tuon ja tuon siihen piirrellyt! Kustaavalta putosi kirjotukselle +märkää, jonka hän säikähtäen pyyhki siitä pois. Oliko hän jotenkin muita +mitättömämpi, huonompi, koska ei elämä ollut hänelle antanut mitä hän +olisi nyt pitänyt omaa hengitystänsäkin tärkeämpänä, kykyä saamaan +tietää mitä hänen oma poikansa, hänen synnyttämänsä, hänen imettämänsä, +hänen kätkyessä heiluttamansa tässä hänen edessään, tässä hänen +käsissään hänelle puhui? Frans ja hänen poikansa ja monet lapsetkin +lukivat, ja lukivat kuin lystiksensä, ei muun vuoksi kuin saadaksensa +tietää sotauutisia ja muuta mitätöntä--Herra Jumala ja taivaallinen isä! +jospa Hannes kirjottaakin lähtevänsä sotaan! lämähti nyt Kustaavan +mieleen. + +Hänen rupesi sydän pelosta niin sykkimään, että täytyi mennä kohta +tapaamaan Kerttua kenraalin herrasväen luo, missä Kerttu palveli, +vaikkei työaikana saanutkaan käydä palvelijain luona vieraisilla. +Ikkunat jäivät auki läpättämään. + +Onneksi olivat herrasväki vielä makuulla, kun Kustaava tuli Kertun luo. +Toinen palvelija oli mennyt torille ja Kerttu sentähden hoiti tämänkin +tehtäviä; seisten hellan luona hän paraillaan odotteli kahvin +kiehautumista. + +--Nyt en minä jouda, täti kulta, sanoi Kerttu. + +Ettei Kerttu säikähtäisi hirmuista uutista, sanoi Kustaava hänelle +kohta: + +Näin kauheata unta ... Hannes vietiin sotaan... + +Kerttu rupesi nauramaan: + +--Mihin sotaan? + +--Turkin sotaan, sanoi Kustaava. + +--Voi täti kulta, Turkin sota on jo päättynyt, luuletteko etten minä ole +sitä asiaa seurannut. + +Kustaavan vierähti kuin kivi sydämmeltä. + +--Minulla olisi tässä kirje, sanoi hän asettuen Kertun paikalle hellan +viereen, jossa kahvin höyry pannun kantta jo koholle puskutteli. + +Kerttu lensi hehkuvan punaseksi; otti nopeasti kirjeen ja +silmänräpäyksen siihen katsottuansa kävi Kustaavan kaulaan ja yhtaikaa +sekä nauraen että itkien rupesi sanomaan: voi, voi, voi, voi! Sitten +nauru voitti ja hän rupesi riemuissaan pyörittämään Kustaavaa ympäri. + +--Hannes tulee! Hannes tulee! + +Kustaavan piti istua, sillä jalat eivät kannattaneet seista näin suuren +uutisen jälkeen. Kaikki meni sekasin hänen päässään. Viiden vuoden +perästä äkkiä yhtenä päivänä kaikki on ratkaistu! + +Mutta sekasin meni kaikki kyökissäkin. Kello pirisi sisällä. Kahvi +kuohui ylitse. Kansi oli jäänyt Kustaavan käteen. Kerttu ennätti +paraiksi pelastamaan pannun tulelta. Kahvitarjottimen kanssa Kerttu +juoksi sisälle. Kun hän tuli pannua ja leipää hakemaan, oli Kustaava +saanut sen jo pyyhityksi, ja ennätti kysymään: + +--Milloin? + +Leikellessään tulisessa kiireessä ranskanleipää Kerttu selitti yhtaikaa +sekä ilosta vapisevana että kahvin kohtalosta närkästyneenä: + +--Kolmen päivän perästä--illalla--iltajunassa Pietarista--niin, +niin!--Ja nyykäyttäen päätä, säteilevänä ilosta ja punasena kiukusta +meni taas sisälle. + +»Kolmen päivän perästä--yö--päivä--yö--päivä ja Hannes seisoo hänen +edessänsä! ajatteli Kustaava itseksensä. Valtavasti löivät tällä +hetkellä hänen sydämmensä tyyntyneen myrskyn mainingit. + +Kerttu tuli silmät rypistyneinä taas kyökkiin. + +--Teillähän se on! sanoi hän temmaisten kannen Kustaavan käsistä ja taas +meni. + +Kunpa Kustaava nyt olisi saanut Kertun luoksensa tänä heidän elämänsä +ehkä onnellisimpana päivänä! Siellä ne kahvit vasta olisi keitetty! Ja +he olisivat istuneet ja puhuneet Hanneksesta kolme päivää ja kolme yötä. +Mutta Kerttu tuli ja sanoi: + +--Nyt täti kulta, menkää, en jouda--ja paha on vielä sekin, että illalla +juuri kolmen päivän perästä täällä on vieraita enkä voi silloin tulla +Hannesta näkemään, mutta mitä siitä! + +--Kuinka et sinä tulisi, johan Hannes pahastuisi! + +Kerttu nosti silmäkulmansa ja alas katsoen sanoi: + +--Vielä mitä, hän nyt siitä välittäisi!--Mutta itse oli onnensa huipulla +Kustaavan sanoista. + +Ja taas otti äkkiä Kustaavan kaulasta, retuutti, pyöritti häntä ja +nauraen työnteli ovesta ulos. + +Kolmantena päivänä alkoi Kustaavan luo alakertaan kokoontua naapureita +ja sukulaisia odottamaan Hanneksen ilmestymistä. Vaikka kirjeessä, jota +moneen kertaan luettiin, seisoi selvästi ja kahdessa eri paikassa: tulen +_ilta_junassa ja ajan kohta kotiin, älköön kukaan tulko asemalle, minä +tulen siis _illalla_, muistakaa--, niin siitä huolimatta vaari ilmestyi +jo aamulla. Frans oli hänelle sanonut: vaari menee nyt Kustaavan luo, +siellä on pidot. Ja tietämättä pitojen syytä oli vaari ajellut +parranhaivenensa ja pitkän, korvain taa kiertyvän harmaansekaisen +tukkansa vedellä kastellut ja harjalla silittänyt. + +Ylleen oli saanut Franssilta lainaksi mustan syrtuutin, joka oli hänelle +kovin väljä ja vähän lyhythihainen, sillä vaarilla oli kookkaan miehen +pitkät kädet. Tämä hihain lyhyys oli vaarille hankalaa sen puolesta kun +hänen piti tavan takaa pyyhkiä silmiänsä, jotka olivat ruvenneet +vuotamaan. Toiset sanoivat: niissä on tauti; toiset taas sanoivat: hän +itkee. Niin sanoi etenkin Kerttu, sillä hän oli pannut merkille, että +vaari rupeaa aina pyyhkimään silmiänsä, kun tulee puhe Hinkistä, joka +viiteen vuoteen ei ollut antanut sanaakaan itsestään tietoa ja jota +vaari oli alkanut pitää hukkuneena. + +Niistä kahdesta muusta Franssin pojasta, jotka kaartissa palvelivat, ei +vaari suurtakaan lohdutusta saanut, vaikka kyllä heitäkin rakasti. Hän +oli kaikki kuppinsa ja vehkeensä piilottanut, sillä näistä pojista hän +selvään näki, että niinkuin ne vääriä rahoja halusivatkin tehdä eivät he +Veneh'ojasta ilmoisena ikänä mitään olisi ymmärtäneet. + +Tänäpäivänä, vaikka Kustaavan luona ei kukaan Hinkistä mitään maininnut, +rupesi vaari pyyhkimään silmiänsä heti kun oli sisälle tullut ja +ympärilleen katsahtanut. Sentähden Kustaava puolestaan ajatteli: tauti +niissä silmissä on, sillä kukapa tämmöisenä riemupäivänä itkuun +hyrähtäisi! Ilahuttaakseen vaaria Kustaava sanoi: varmasti hän +tänäpäivänä tänne sisälle astuu. + +--Jaa kuka? sanoi vaari. + +--Hannes, Hannes. + +--Paniko ne sen taas koulusta? kysyi ukko elpyen ja selviten +kyyneleistään. + +--Vai paniko koulusta! Upseerina hän tulee, _kapteenin_ he hänestä +tekevät! + +Tämän sanan sanottuaan Kustaava ei malttanut istua, vaan nousi +seisaalleen, hengitys tahtoi ahdistaa kurkkua ja kädet vavahtelivat. Hän +oli voittamaisillaan. Pilkkanimestä oli hän tekemäisillään Hannekselle +kunnianimen. Sanokaa koreasti häntä kapteeniksi kaikki! + +Mutta vaari ei voinut näin suuria asioita heti ensikuulemalla käsittää. +Hänen piti kaikissa tapauksissa ensin saada ajatella omiansa, jonka +vuoksi hänen silmäluomensa rupesivat painautumaan ikäänkuin uneen, +kunnes aukenivat ja hän alkoi vanhan virtensä: + +--Siihen aikaan koska minä Siperiasta Suomeen kävelin-- + +Mutta Kustaavalla oli nyt paljon muuta tekemistä ja ajattelemista eikä +hän senvuoksi kuunnellut sanaakaan. + +Jo aikasin saapui myöskin Frans. + +Hän oli ottanut tapauksen täydellisen juhlan kannalta ja maistellut +pitkän päivän varoiksi kaapistansa niin vahvasti, että kasvot olivat +turpean punaisina ja silmät tahmeina. + +Oli tuonut mukanaan kaksi suurta, loistavanväristä öljypainokuvaa, jotka +esittivät Heidän Majesteettejään Keisari Aleksanteri III:tta ja Hänen +Korkeata Puolisoansa Keisarinnaa kruunauspuvuissa. Tästä keksinnöstään +itse melkein kyyneliin asti liikutettuna Frans nyt ehdotteli kuvat +ripustettaviksi seinään niin, että ne heti näkyisivät ovesta sisään +astuville ja panisivat tuntemaan, mikä suuri siunaus oli tätä matalaa +majaa kohdannut, se kun oli nyt Hanneksen kautta tullut ikäänkuin +suhteisiin valtakunnan korkeimpien huippujen kanssa. Ehkä oli tässä +majassa niitä, jotka olivat eläessään vääryyttä tehneet, ehkä niitäkin, +jotka olivat suoraan esivaltaa vastaan rikkoneet, nyt oli sentään kaikki +sovitettu ja lainkuuliainen nöyryyden ja alamaisuuden henki oli tästedes +täällä vallalla. Kuvien seinään kiinnittäminen ja naulojen naputtaminen +suoritettiin äänettömällä juhlallisuudella. Ne muut vieraat, jotka +olivat silloin jo saapuneet, vaihtoivat ajatuksia kuiskuttelemalla, ja +jotka olivat sukua Kustaavalle tunsivat olevansa vieraampien kadehtimia. +Loviisa, Kertun äiti, se hienon maailman tuntija, joka oli saanut lomaa +kasarmilta ja myöskin tullut Kustaavan luo, katseli kuvia päätänsä +kallistellen ja pitäen nyrkkiään toisen silmänsä edessä, jonka jälkeen +sanoi kuvat erittäin onnistuneiksi. Tämä Loviisan käytös kohotti myöskin +suuresti juhlatunnelmaa. + +Kustaavan huone täyttyi illemmalla vieraista. Saapuneet olivat myöskin +Franssin neljä poikapuolta, hänen vaimovainajansa lapsia ensimäisistä +naimisista, Albert, Eemil, Johan ja Oskar, jotka Frans oli jo pieninä +toimittanut pois läheisyydestänsä oppipojiksi verstaihin. He olivat nyt +lähes 30-ikäisiä, juroja, karkeakouraisia työmiehiä, seisoivat +seinävierillä ujostellen väen paljoutta. Muut kaikki istuivat suuressa +ringissä, punakasvoisina viinin ja kahvin paljosta juomisesta, +juhlallisen äänettöminä. + +Viimeiseksi saapuivat Franssin omat pojat, kaartilaiset Haagert ja +Vilhelm; he olivat molemmat kookkaita, ylpeän näköisiä miehiä, ivan hymy +huulilla. + +Frans nosti kysymyksen, oliko sopivaa, että sotamiehet esiintyivät +samassa huoneessa kuin upseeri, mutta Haagert ja Vilhelm sanoivat itse +paremmin ymmärtävänsä sen asian, eikä tarvittu muuta kuin luutnantin +sisään astuessa komentaa: »staatj!» sekä nousta seisaallensa, jonka +jälkeen luutnantti antaa merkin kädellä ja he saavat jälleen istua. +Frans arveli tähän, että samasta komennuksesta olisi paras muidenkin +nousta seisaalleen, mutta Loviisa vastusti jyrkästi tätä mielipidettä ja +neuvoi, että tervehdys oli tapahtuva näin: ensin menee Kustaava +kynnykselle vastaan ja tervehtii, sitten tervehtii Frans ja sitten muut. + +--Vaarin unehutit, sanoi Haagert Loviisan takaa bassollansa. Ja kun +kaikki katsahtivat vaariin, istui tämä muista syrjässä, +rintaperillistensä ja jälkeläistensä lauman takana, joka oli +kotimaastansa tietämättömäksi tähän kaupunkiin syntynyt, ja itki niin +katkerasti, että pää tutisi. Silloin kaikki rupesivat sanomaan: ei +silmissä vikaa ole, mutta joku suru sitä vaivaa. Ja jättivät hänet +omillensa. + +Sillä välin kun vieraat näin istuivat ringissä Hannesta odottamassa, oli +hän kuitenkin aikaa sitten Helsingissä. Hän oli tullut jo aamulla +voidakseen ensin käydä komendantin ja pataljoonan päällikön luona +tervehdyksellä ja rauhassa suorittaa muut viralliset asiansa. Asemalta +hän oli ajanut hotelliin ja ottanut siellä itsellensä huoneen niiksi +päiviksi, joina aikoi viipyä Helsingissä; mutta kotiinsa aikoi mennä +vasta hämärtäessä, kun oli kaikista muista asioista vapaa, ja +myöskin--kun ei hänen liikkumisensa niillä kaupungin huonomaineisilla +laitakaduilla olisi tarpeettoman julkista. + +Riemu sydämmessä, veikeänä, nuorena viiksiniekka upseerina hän asteli +niitä kotikaupunkinsa katuja, joilla oli koulupoikana juoksennellut, +joista joka soppi ja käänne oli hänelle tuttua ja kodikasta. Kulkiessaan +nopeasti toimehikkaan näköisenä niinkuin tärkeissäkin asioissa hän +vasemmalla kädellään piteli miekkaa, ettei se jaloissa hoippunut, ja +oikealla taas oli aina valmis sotilastervehdyksiin. Joka toinen +vastaantulevista, tai joka kolmas, jos vaan olivat pääkaupunkilaisia, +tunsi hänet näöltä, mutta melkein kaikki ällistyivät vähän liian +myöhään, niin että hän, nopeasti kulkiessaan, oli jo ehtinyt ohitse +silloin kuin toinen vasta pääsi perille siitä kummasta, että tuokin nyt +on siis upseerina. Odottakaa, odottakaa, soi hänessä riemuisa lupaus +vastaantulijoille. Odottakaa, tämä on vasta alkua! + +Ei hän sentään malttanut iltaan asti kulkea kaduilla poikkeematta sille +pienelle torille, mistä tiesi kotitalonsa kaukaa näkyvän tutussa rivissä +muiden katutalojen kanssa. Sykkivin sydämmin hän lähestyi sitä katujen +kulmaa, sillä kuka ties juoksee Kerttu paljasjalkaisena kadun yli, ihan +elävänä se Kerttu, jota hän oli monta vuotta saanut ainoastaan +ajatuksissaan kuvailla. Ehkä myös äiti, Frans tai joku muu sattuu +olemaan tulossa tai menossa. Mutta kun hän siihen paikkaan saapui, ei +hän voinutkaan kotitaloa nähdä. Joku vieras talo oli asettunut eteen. +Hän katseli puolelta ja toiselta ja yhä enemmän hämmästyi, sillä sen +vieraan, tiilisellä jalustalla seisovan, uudelta hohtavan rakennuksen +täytyi olla juuri hänen kotitalonsa paikalla, se oli uutisrakennus, +josta hän ei ollut tiennyt mitään. Ja se on kaksinkertainen, toisessa +kerroksessa suuret ikkunat, yksi, kaksi, kolme, ja vielä neljäs, ei, +vielä viideskin. Tiilijalustassa on kyltti--Hannes meni sinnepäin kunnes +erotti kyltissä sanat _Viini- ja Portteripuoti_. Silloin hän kääntyi +nopeasti takasin aivankuin joku olisi hänet nähnyt ja hän ruvennut +pakenemaan. + +Niinkuin pimeä pilvi olisi äkkiä tullut hänen iloisen mielensä eteen; +tunteet ja ajatukset viskautuivat valtoinaan joka suunnalle hänen +tietämättään vielä mikä ne oli lentoonkaan ajanut. + +Ensin hän koetti vaan käyntinsä nopeudella ja hienolla viheltämisellä +tukahuttaa nolouden tunnetta. Sitten alkoi hakea jotain ajatusta, joka +olisi samaa noloutta lieventänyt. + +Kuinka olenkaan voinut tähän asti kuvailla, että minua olisi näin kauan +elätetty pelkällä pyykinpesulla. Enkö ole saanut yli sata markkaa +kuussa? Johan äiti raukan kädet olisivat tyngille kuluneet. »Viini- ja +portteripuoti», onko siinä mitään pahaa, eikö tuossakin ole paljon +suurempi viinikauppa, ja eikö tuossa ole ravintola ja eikö koko kaupunki +elä sillä kaupalla? Mitä siis siitä että joku on sillä kaupalla tullut +upseeriksi! Mikä hölmö minä olen! + +Moisista sekaisista ajatuksista rupesi yksi yhä sitkeämmin tekemään +itsellensä tilaa, kunnes mitkään muut ajatukset eivät voineet sitä enää +karkottaa, vaan se itse syrjäytti kaikki. + +Millä rahoilla äiti on rakentanut? + +On voinut saada jonkun lainan--saahan niitä semmoisia--koetti hän +ajatella, mutta se yksi tunki semmoiset kaikki tieltään, selvästi +ilmoittaen: + +Tietysti eno Franssin rahoilla. + +Hän koetti vieläkin irrottautua: + +Entä sitten. On voinut lainata eno Franssilta. Ja onko eno Franssin +myntti kruunun mynttiä huonompi! + +Mutta se yksi toitotti vielä kuuluvammin: + +Talo on juuri samanlainen kuin eno Franssin oma eikä ole siis mitään +syytä olla varma siitä, ettei meidänkin yläkerrassa tanssita--! Näin +ollen minä en ole ainoastaan viinin ja portterin kaupalla upseeriksi +tullut, vaan--. Uskallanko ajatella loppuun asti? + +Hannes oli rohkea ja itsepäinen. Hän otti uudestaan etulauseesta vauhtia +ja ajatteli loppuun asti: + +Näin ollen minä en ainoastaan viini- ja portterikaupalla ole upseeriksi +tullut, vaan sillä kaupalla, jonka hävittämistä varten olen upseeriksi +tullut! + +Hänen kulkiessaan rupesi selkää ja päätä kuumottamaan niin, että hänen +piti nenäliinalla kuivata ohimoitaan. + +--Olkoon! mutta minä olen sittenkin upseeri ainoastaan hävittääkseni +kerran sen pahuuden, ja jos olen sellaisilla rahoilla upseeriksi tullut, +niin juuri senvuoksi minä vielä enemmän hävitän, juurinensa hävitän, +maan tasalle hävitän! + +Se oli minulle rangaistus ja terveellinen muistutus. Enkö juuri äsken +vielä ollut innoissani näistä mitättömistä kiiltonapeista ja miekastani. +Niinkuin Hinkki muinoin pisteli neuloilla rintaansa sinisen laivankuvan, +joka ei siitä ikinä voi lähteä, niin pitäisi minun kirjottaa +kulumattomilla kirjaimilla lihaani ja vereeni: porttolain ja kapakkain +hävittäjä, muista! + +Tanssikaa! mutta niillä rahoilla, jotka tanssitte kokoon, luotte te oman +hävittäjänne! + +Odottakaa! minä jo ymmärrän, ettei polisimestarilla ole valtaa teitä +hävittää. Ei myös tällaisella luutnantti pahasella. Mutta katsotaan, +eivätkö minun siipeni kannata ylemmäksi lentää! Kannattavathan muiden, +jotka vaan leikillänsä lentelevät, miksi eivät sen, jolla on tosi lento +mielessä. + +Valtaan, ylimpään valtaan! mutta niin että he kaikki luulevat minunkin +vaan huvikseni ilmoihin kohoovan, sillä muuten he minut ampuisivat alas. +Siis keveyttä, kasvot iloisiksi, kumarruksia, viiksien voitelua, siroja +lauseita! + +Ja Hannes saikin heti tilaisuuden esiintyä sellaisena suurmaailman +temppuihin tottuneena upseerina, jonka sekä ulkonaisen että sisällisen +olennon hän Venäjällä ollessaan oli mitä seikkaperäisimmin tutkinut ja +mielestään sangen hyvällä menestyksellä omaksunut, ja jonka matkiminen +sitä paitsi--miksei hän sitä olisi avonaisesti itsellensä +tunnustanut--tuotti hänelle monessa suhteessa hauskuutta. + +Näissä kiihottuneissa ajatuksissa hän oli tietämättään kulkenut +keskikaupungille asti. Ylioppilastalon luona äkkiä joku huusi hänen +nimeänsä, ja kun hän katsoi taakseen saavutti hänet entinen toverinsa, +everstin poika, hänkin jo täysikäisenä, valkonen ylioppilaslakki päässä. +Sanoi tulevansa eilispäivän juhlasta. + +--Mistä juhlasta? + +--Etkö sinä todellakaan tiedä? Koko kansa on siihen ottanut osaa, mutta +sinähän tuletkin näen minä Venäjältä. + +Ne asiat, joista tämä toveri nyt alkoi innostuneesti kertoa, olivat +Hannekselle aivan tuntemattomia. »Koko programmi toimeen!» hoki toveri, +ja niin paljon Hannekselle hänen puheistaan selvisi, että tarkotus oli +saada yliopisto, koulut, virkamiehet, hallitus, sotaväen päällystö, +polisikunta, kaikki suomalaisiksi, että olisi omat suomalaiset +sota-upseerit, omat suomalaiset polisimestarit, omat suomalaiset +senaattorit j.n.e. + +--Se sopii minulle, ajatteli Hannes,--he valmistavat minulle tietä! + +Ja hän innostui kuuntelemaan toverinsa puheita. Kaikki tuo oli +todellakin syntynyt aivan kuin häntä varten, avaamaan hänelle +mahdollisuuksia. Hänen katseensa sattui kelmeän kuun hahmoon, joka +laskevan auringon mukana näkyi keväisellä taivalla, ja sykäyttävä riemu +täytti hetkeksi hänen rintansa. Tämmöisen riemun tunnossa oli hänen +käyntinsä niin notkeata, koko hänen käytöksensä niin sulavan veisteltyä, +että sen ehdottomasti täytyi tehdä vaikutuksensa. Hänen toverinsa +pysähtyi, peräytyi pari askelta hänestä, katseli häntä kiireestä +kantapäähän ja sanoi: sinun täytyy tulla meille. + +--Kelpasin! ajatteli Hannes. + +--En paraalla tahdollakaan jouda, vaikka tunnustan, että olisi +velvollisuuteni, sanoi hän. + +--Mitä vielä, kyllä sinä joudat. Saat meillä tänä iltana nähdä Suomen +kaikki suurmiehet, tulet heille esitetyksi--. Me teemme sinustakin +suurmiehen. + +--Elä herran nimessä! + +--Sinun täytyy kerran tulla Suomen vasta perustetun sotaväen +päälliköksi. Niin juuri! + +--Tämähän jo alkaa kuulua kapinalliselta, leikki Hannes. + +Mutta hänen toverinsa rupesi nyt suurin sanoin esittämään tätä +päähänpistoa niinkuin se olisi hänellä ollut jo kauan sitten harkittu +suunnitelma. Kaikki riippuu siitä millaisissa piirteissä uskaltaa +ajatella, sanoi hän. Mitä uskaltaa, sen saa. Eikö teidän omissa +piireissänne sanota: huono on se sotamies, joka ei toivo kerran +kenraaliksi pääsevänsä?--Ajatteleppas vaan, he ovat panneet siihen +henkilön, joka ei osaa sanaakaan suomea! Suomen sotaväkeä, jonka on +antaminen verensä, komentaa mies, joka ei tunne edes sen kieltä! Se ei +saa tapahtua! Siihen täytyy ennen tai myöhemmin tulla umpi suomalainen. +Ja sinä olet oikea mies, sinä olet ainoa suomalainen heidän joukossansa. +Uskalla vaan ajatella! No! Onko tällä keväällä, onko tuolla taivaalla +rajoja? Miksi pitää siis olla ihmisen uskalluksella rajoja? + +Vaikka Hannes kyllä ymmärsi, että tämä innostus oli liian pitkälle +jatkuneen juhlan jälkikaikua, hämmästyi hän kuitenkin merkillistä +yhteensattumaa näiden puheiden ja hänen omien tulevaisuuden +suunnitelmiensa välillä. Niin korkealle ei hän tosin itse ollut +ajatellut kohota, mutta jos uskallus ja tarmo todella ovat jotain +tekijöitä ihmiskohtaloissa, niin ei hänellä ainakaan niitä tekijöitä +ollut puuttuva. + +Hannes seurasi toveriansa tämän asunnolle asti ja tahtoi siitä kääntyä, +sillä alkoi jo hämärtää, mutta toveri veti hänet puoli väkisin mukaansa +sille kadulle, jossa heidän asuntonsa oli. Ja vihdoin Hannes, kun +hänellä juuri sattui olemaan paras pukunsa yllään, paraat hansikkaansa +sormissa, paras jäykkyys viiksissä, ja parhaan parturin hajuvedet +vaatteissa, lupasi tulla hetkeksi sisälle. + +Siellä oli myös sama juhlatunnelma vallalla. Kenraalitar--sillä Turkin +sodan jälkeen oli eversti tullut kenraaliksi--otti Hanneksen hyvin +ystävällisesti vastaan. Tyttäret samaten iloista hämmästystä ilmaisevin +katsein mittasivat Hanneksen olentoa joka suunnalta ja hymyilivät +hänelle sangen armollisesti. Tämä ilmeinen menestys antoi hänen +liikkeihinsä ja puheluunsa yhä enemmän varmuutta ja aito pietarilaista +sulavuutta, jopa niin että hänen onnistui taidokkaasti kääntää +tietämättömyytensä suuren kansallisjuhlan vaiheista omaksi ilmeiseksi +eduksensa. Teeskennellen mitä hartainta mielenkiintoa hän sai neitoset +kiihkeällä, keskenään kilpailevalla vilkkaudella kertomaan viikon +suurista tapahtumista, valmistuksista, sen loistavasta onnistumisesta, +juhlan sankarin suuremmoisesta henkilöstä, miten hän oli astunut +sisälle, mitä puhunut, mitä sanonut sille tai tuolle. Vielä he kertoivat +hänelle kaikkien pääkaupungin kansallismielisten naisten aikeesta +lahjottaa voittoisalle ylioppilaskunnalle sininen lippu +kultakirjaiminensa: »sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto»; +puhuivat hänelle kukista, seppeleistä, kevään ihanuudesta ja +tulevaisuuden valoisuudesta. Ja kaiken aikaa Hannes, samalla kuin tuo +mieletön aate Suomen sotaväen päällikkyydestä tuon tuostakin +ihmeellisellä tavalla muuttui tunteissa mahdollisuudeksi, oli mitä +elävimmällä osanotolla mukana neitosten riemukkaassa juhlahumussa, +huudahteli ihastuksesta, innostui, tuli haltioihinsa, niin että kun hän +nousi lähteäksensä neitoset eivät mitenkään olisi siihen suostuneet ja +kenraalitar vaati kiven kovaan luutnantin juomaan ainakin lasillisen +teetä ennenkuin lähtee. + +Samassa astui sisälle kenraali itse. + +Hannes kavahti pystyyn, löi joustavasti kantapäänsä yhteen ja meni +sitten Pietarin ratsukaartin ylimysten malliin jäykässä +kumarrusasennossa kenraalia vastaan, joka oli ojentanut hänelle kätensä. +Tervehdys onnistui odottamattoman hyvin. Kenraali suvaitsi kysellä +Venäjän sotakouluoloista ja siirtyi sitten puhumaan oman maan vasta +perustetuista pataljoonista, erinomaisesti kiittäen sitä, että nuori +vänrikki oli pyrkinyt ja päässyt Itä-Suomen lääniin, jonka +väestö--arveli kenraali--enemmän kuin mikään muu kaipasi sotilaallisen +kurin ja järjestyksen kasvattavaa vaikutusta. + +Kenraalin puhuessa Hannes huomasi että palvelustyttö oli jo pitkän aikaa +seisonut hänen edessään teetä tarjoten. Mutta hyvin tuntien etiketin +vaatimukset hän ei ollut sitä huomaavinaan ja silmää räpäyttämättä +katsellen kenraaliin odotti milloin tämä kädellään viittaamalla pyytää +teetä ottamaan. Juoda teetä seisaaltaan ja tehdä se niin, ettei kenraali +huomaa vähintäkään kömpelyyttä tai vaivautumista eikä sentähden tule +pyytäneeksi istumaan, kas se on kaiken taitavuuden huippu. Ja hän päätti +suoriutua tästä kokeesta sitä suuremmalla loistolla, kun tunsi +jäsenissään että neitoset kaiken aikaa seuraavat uteliaisuudella hänen +esiintymistään voimatta löytää sitä heikkoa kohtaa, joka oikeuttaisi +heitä ajattelemaan: siinä se sittenkin ilmaisi plebeijisyytensä. + +Mutta kun kenraali vihdoin pyysi ottamaan teetä ja Hannes kumarrettuaan +kääntyi tarjoojan puoleen, niin kenen kasvot näki hän tarjottimen takaa? +Kertun ihastuksesta ja riemusta punehtuneet kasvot sieltä loistivat +häntä vastaan. + +Hanneksen silmät värähtivät, kulmakarvat kohosivat ja luomet alkoivat +nopeasti räpyttää. Ohimoihin nousi sankka puna, mutta suun ympärykset +kalpenivat. + +Viiden vuoden aikana Venäjällä ollessaan hän oli hartaasti tutkinut +pientä elämänviisautta sisältävää kirjasta nimeltä »Les maximes +d'Epictète philosophe stoïcien» saavuttaakseen sotilaalle tarpeellista +mielenmalttia ja tahdonlujuutta elämän äkkiarvaamattomissa kohtauksissa; +oli sekä sinisellä että punasella kynällä ja paikotellen kummallakin +viivannut paraat, mieleen pantavimmat kohdat siitä, mutta nyt, kun hän +olisi juuri tarvinnut niistä viisauksista tyyneyden voimaa ammentaa, hän +ei muistanut ainoatakaan. Lasi alkoi tutista hänen käsissään, katse +harhaili pitkin seiniä ja kenraali sanoi heti: mutta istukaahan herra +luutnantti! sekä jätettyään hänet naisten seuraan poistui omalle +puolelleen. + +Kuinka oli Kerttu joutunut palvelijaksi, kuinka Kerttu oli juuri tänne +keksinyt hakeutua, oliko Kerttu ilmaissut täällä suhteensa häneen, ne +olivat kysymyksiä, joihin Hannes turhaan koetti tavottaa vastausta. + +Naiset olivat pian jälleen virittäneet samat vilkkaat puheet, jotka +kenraalin tulo oli äsken keskeyttänyt. Mutta sen mukaan kuin Hannes +pääsi heistä perille, ettei Kerttu ollut mitään ilmaissut, lakkasi hän +ponnistamasta voimiaan näiden puheiden kuuntelemiseen. Nauramatta missä +olisi pitänyt nauraa ja nauraen missä ei sopinut nauraa hän +koneellisesti myönteli kaikkeen ja sanoi vai-niin sopiviin ja +sopimattomiin paikkoihin. Asema tuli yhä tukalammaksi, sillä hän lopulta +ei nähnyt, ei kuullut, ei ymmärtänyt mitään. Ei nähnyt edessään muuta +kuin Kertun olennon, sen ihmeellisesti solakistuneen vartalon mustissa +hienosti istuvissa vaatteissa, sen ihanat, irtautuneiden suortuvain +ympäröimät kasvot ja sirot liikkeet. Ja niinä hetkinä, jolloin Kerttu +tuli sisälle, Hanneksen huomiokyky lakkasi kokonaan tottelemasta häntä +kääntyen väkipakolla Kerttuun, jopa väkipakolla kääntäen hänen +päätänsäkin sitä kohden missä Kerttu liikkui. Joten hän oli itse minä +hetkenä hyvänsä ilmaisemaisillaan sen minkä Kerttu oli nähtävästi +osannut salata. + +Ja kansalliset suurmiehet tulivat, ja hänet esitettiin suurmiehille, +mutta hän ei nähnyt mitään, ja suurmiehet söivät ja joivat ja puhuivat +sekä yksitellen että yhteisesti keskustellen maan tulevaisuudesta ja hän +ei kuullut mitään, sillä hän ajatteli ja ihmetteli vaan sitä yhtä, sitä, +että se nainen, joka oli tarjottimen takaa katsonut häneen riemusta +loistavin, rakastunein silmin, oli Kerttu. + +--Mutta mikä teitä oikein vaivaa, herra luutnantti? kuuli hän vihdoin +nuoremman neideistä nauraen kysyvän. + +Silloin hän huomasi, että hetkenkin viipyminen täällä voi neideissä +herättää perusteellisia epäluuloja hänen ja Kertun keskinäisestä +tuttavuudesta ja tulla siten hänen tulevaisuudelleen mitä tuhoisimmaksi. + +Senvuoksi hän hyvästeli ja katosi. + +Vähän ajan perästä tuli Kerttu saliin ja katseli ympärillensä, teki +asiaa herrain kamariin ja katseli ympärillensä, meni vierashuoneeseen ja +katseli ympärillensä. Ja meni kyökkiin ja sanoi köksälle: Enkö minä ole +teitä aina auttanut? Köksä sanoi: Olet. Kerttu sanoi: Nyt auttakaa te +minua; he ovat syöneet, ja ennenkuin lähtevät ehdin minä juosta +Kustaavan luo. Köksä sanoi: Ole rauhassa; näin minäkin hänet oven +raosta, ai, ai, kuinka komea luutnantti hänestä on tullut, mutta kyllä +hän ei sinusta enää huoli, juokse nyt vaan sentään itse kysymään +häneltä. + +Kerttu oli jo juossut ulos. Liina päässä hän huristi sen matkan +muutamassa minutissa. + +Kustaavan luona ei ollut enää ketään vierasta. Kun Kerttu juoksusta +hengästyneenä tempasi oven auki ja kynnykseltä katsahti Kustaavan +huoneeseen paloi siellä yksi ainoa kynttilä, mutta Hannes istui kuin +istuikin Kustaavan vieressä. + +--Täällä hän istuu ja tuliaisiksi toruu minua, sanoi Kustaava Kertulle +puoleksi leikillä ja puoleksi todella valittaen. + +Tervehtimättä Kerttua Hannes nousi ylös ja rupesi kävelemään nopeasti +edestakasin niinkuin hän ennen muinoin teki, kun Kerttu ei osannut +läksyjänsä. Silmäkulmat olivat hänellä nytkin samalla tavalla koholla, +huulet hörössä ja ankara katse harhaili pitkin permantoa, sopivia +torumasanoja hakien. + +--Hän toruu minua, kun olen muka pannut sinut palvelukseen, mutta minäkö +sen olen tehnyt? sanoi Kustaava Kertun puolustusta pyytäen. + +--Tästä pitää tulla paikalla loppu, sanoi Hannes kiivaasti, melkeinpä +ettei jalkaa polkaissut. + +Kerttu luuli hänen tarkottavan, että heidän suhteestansa piti tulla +paikalla loppu. Ja senvuoksi niinkuin Kerttu oli vielä ovella, jota ei +ollut vielä jälkeensä kiinnikään vetänyt, alkoi Kerttu maahan katsellen +sormillaan nopeasti hieroa oven kahvaa, josta piteli, ja suu aukeni +noloon, kärsivään ilmeeseen. + +--Voiko olla mitään sen tyhmempää! puhui Hannes,--voiko olla sellainen +kananpää! + +--Niin, niin, noin se on minuakin koko ajan torunut, lohdutteli Kustaava +Kerttua, joka painoi päätänsä yhä alemmas. + +Hannes vaan käveli kiivaasti toruen: + +--Ja jos Kerttu olisi saanut palveluspaikan esimerkiksi jossain +Porvoossa tai Loviisassa, en minä puhuisi mitään, mutta nyt on hän juuri +siellä, missä hän vähin saisi olla. Ei hän ikinä pääse piian nimestä. +Ajatelkaamme, että minusta tulisi kerran--hän aikoi ensin sanoa +sotaväenpäällikkö, mutta sanoi sentään:--vaikkapa kapteeni. Eikö Kerttu +siis ymmärrä, että kun me menemme naimisiin, ei Kerttu saa olla piika? + +Nämä sanat kuultuansa Kerttu juoksi Kustaavan luo ja langeten hänen +eteensä nyyhkyttäen kätki päänsä hänen syliinsä. Mutta tämä oli sitä +Kertun onnen ja ilon itkua, sillä hän oli kuullut Hanneksen sanat: »kun +me menemme naimisiin», ja siis aikoi Hannes mennä hänen kanssaan +naimisiin ja mistään muusta ei Kerttu välittänyt, sen rinnalla oli +kysymys siitä miten hän peseytyy vapaaksi piiannimen häpeästä aivan +vähäpätöinen ja helppo asia. + +Mutta Hannes luuli Kertun itkevän hänen kovuuttansa. + +--No, no, Kerttu, älä huoli itkeä, kyllä me tästä selvitään. Näistä +sanoista Kerttu sai vielä enemmän varmuutta siihen, että Hannes aikoo +ottaa hänet, ja kun Kustaava vielä silitteli hänen päätänsä, kasvoi +hänen onnensa niin suureksi, että hän itki ihan valtoinansa. + +Sellaista surua ei Hannes enää voinut kestää, vaan meni ja otti Kerttua +kädestä. + +--So, so, so, tyttö, saako noin itkeä! puhui hän lievästi toruvalla +äänellä ja veti Kertun polvellensa istumaan sekä rupesi puhumaan +toisista asioista, että Kerttu unohtaisi surunsa. + +--Mikäs se Kertun oikea nimi taas onkaan, eihän Kertun nimi oikeastaan +ole Fagerlund. + +Vaikka Kerttu jo oli herennyt itkemästä, hytkytti häntä vielä niin että +hän sai vaivoin äännetyksi: + +--Tyr------ + +--Tyr--kuinka se olikaan, sanoi Hannes. + +--Tyr--vän---- + +--Niin oikein Tyrväntäinen on Kertun oikea nimi. Mutta Fagerlund on +sentään toistaiseksi parempi. _Neiti_ Fagerlund. + +Nyt rupesi Kerttua yhtä paljon naurattamaan kuin häntä oli itkettänyt. +Ja he nauroivat kaikki kolme. Aina kun he taas katsahtivat toisiinsa, +täytyi heidän purskahtaa uuteen nauruun, niin että lopulta Hanneskin +pyyhki naurun tähden kyyneleitä silmistään ja hieroi niskaansa. + +Kunnes Kerttu äkkiä hyppäsi ylös hänen polveltaan, katsoi säikähtäneenä +kelloon ja ehtimättä edes hyvästellä juoksi liinaa päähänsä sitoen ulos. + +Hänen mentyänsä Hannes tuli jälleen totiseksi, nousi kävelemään, pyyhki +otsaansa ikäänkuin tuskitellen, sitten pysähtyi Kustaavan eteen ja sanoi +nöyrän hiljaisella äänellä: + +--Kenen on tämä talo? + +Kustaava vähän säpsähti Hanneksen hiljaista ääntä. + +--Puolet on eno Franssin, mutta puolet hän sanoo lankeavan minulle +perintönä vaarin jälkeen. + +--Rahalla on aina joku pimeä alkuperä, sanoi Hannes raskaasti +huokaisten.--Entä viinikauppa? + +--Se on nyt minun. + +Hannes tuli vielä lähemmäksi äitiä ja osottaen sormella ylöspäin kysyi +melkein kuiskaten: + +Ja kuka asuu tuolla? + +--Ei vielä ketään asu. + +--Miksi se siis on rakennettu? + +--Mitä me ymmärsimme! Luulimme sinun ottavan Kertun kohta. + +Hanneksen vierähti suuri paino sydämmeltä ja koko maailma valkeni. Siis +ainoastaan viini-, portteri- ja tupakkikaupalla! + +--Ei-ei-ei, sanoi hän ankarasti, kuten aina kun oli hyvillään--siitä +naimisesta ei voi tulla mitään. Minä matkustan pois hyvin kauaksi aikaa +ja Kerttu muuttakoon heti siitä paikasta. Heti, sanon minä! Ruvetkoon +aluksi vaikka ompelijaksi tänne teidän luoksenne. + +Sitten hän taas tuli hiljaiseksi ja sanoi: + +--He eivät ottaneet minua kaartiin. He sanoivat: kaartiin pääsee vaan +kadettikoulusta. Mutta kadettikouluun he eivät päästä muita kuin +parempisäätyisiä. Se olkoon heidän asiansa. Minä tahdon nyt siis mennä +Pietarin sota-akatemiaan. + +--Mikä se on? + +--Se on valtakunnan korkein sotaopisto, joka avaa tien kaikkiin +kaarteihin. Mutta minä tarvitsisin paljon, paljon rahaa. + +Ylpeänä kohotti Kustaava päätänsä. + +--Luuletteko että voisin saada eno Franssilta lainaa? + +Kustaava sanoi: Kyllä hän lainaa, mutta jospa hän rupeaa sitten tähän +isännäksi ja vuokraa yläkerran kenelle tahtoo? + +Hannes oli kahden vaiheella sanoako: vuokratkoon, sillä ilman rahoja ei +hän koskaan voi valtaan päästä, mutta ilman valtaa ei hän koskaan voi +porttoloita hävittää. Silloin Kustaava näki hänen ajatuksensa ja pelasti +hänet sitä sanaa sanomasta: + +--Lähde, Hannes, sinä saat rahaa _minun_ kädestäni. + +Ja Hannes tyytyi olemaan kysymättä mistä äiti ottaa rahat. + +Hän rupesi taas nopeasti kävelemään edestakasin Kustaavan huoneessa, +vaipuen niin syviin mietteihin ettei lainkaan muistanut huonetta missä +oli eikä äitiä, joka hiljaa hänen ympärillänsä häärien laitteli hänelle +vuodetta. + +Ymmärränhän minä, että ajatus Suomen sotaväen päällikkyydestä on +mielettömyyttä. Tietysti! Tietysti ymmärrän! Mutta se on kuitenkin +mielettömyyttä ainoastaan _nyt_. Jos sitävastoin nuo suurmiehet kerran +todellakin saavuttavat sen vallan, johon pyrkivät, niin tulee kysymys +myös sotaväenpäällikkyydestä. Silloin pitää olla mies käsillä. Ja +silloin se ei ole enää mielettömyyttä! + +Valmistua! Valmistua! + +Ja hänen mieleensä ehdottomasti muistuivat Hinkin sanat: »Ei sivelistit +mitään merkitse,--sellaiset lasisilmäherrat! Maskiksi menisivät, jos +Viaporista ammuttaisiin.» + +Siinä oli Hinkki peräti oikeassa. Ehdottakoonpa joku »sivelisti», +vaikkapa kuinkakin oppinut, että porttolat olisivat kiellettävät, kohta +asetetaan komiteoja, jotka esittävät asian kaikki puolet, historialliset +kehitykset, tuhannet seikat ja asianhaarat, ja loppusumma on se, että +porttoloita ei voida kieltää. Mutta sanokoonpa se, jolla on valta +kääntää tykin suu kaupunkia kohden, vaikka vaan kuiskatkoonkin: +korjatkaapa porttolanne. Heti ovat porttolat jäljettömiin kadonneet. + +Äiti kävi hiljaa häntä hihaan osottaen että vuode oli valmis. + +Ja hän muisti taas missä oli. Muisti äidin lupauksen hankkia rahat ja +oman päätöksensä olla kysymättä mistä äiti ne rahat ottaa. + +Tuli niin kova halu pian, pian toteuttaa tulevaisuus ja siten päästä +lyömään pirstaleiksi myös nämä nykyisyyden mitättömät, ilkeästi kalvavat +ristiriidat. Pois täältä! Pois suuriin voiman ja tarmon ponnistuksiin! + + + + +8. + + +Vasta monta vuotta palveltuansa upseerina Suomen sotaväessä, milloin +reservijoukkojen milloin vakinaisen väen opettajana, sai Hannes +voitetuksi ne suuret vaikeudet, jotka olivat sota-akatemiaan pääsemisen +tiellä, ja siirryttyään Pietariin täydellä tarmolla antautui +sotatieteisiin. + +Mutta hänen loistavasti jo suoritettuansa muutamia tutkintoja, tapahtui +uusi suuri selkkaus hänen elämässään. + +Luonto, joka jokaisena keväänä määräaikaan sulattaa hanget, määräaikaan +kasvattaa uutta mäihää mäntyjen runkoihin, määräaikaan puhkaisee koivut +lehteen, määräaikaan lennättää leppäin siitepölyn, määräaikaan yhdistää +kukkain heteet paisuneihin emiin ja määräaikaan siemenet kaikille +tuulensuunnille hajottaa, ei voi ihmiseenkään nähden lykätä kevättänsä +tuonnemmaksi, jättää häntä vaikutustaan vaille ja kevätkuohuista häntä +vapauttaa. Ihmisellä olkoon esteitä, joiden vuoksi hän katsoisi +tarpeelliseksi jopa välttämättömäksikin lykätä kevään tulon +tuonnemmaksi, se tulee määräaikanansa. Ihminen ajattelee: vasta +kahden--kolmen vuoden perästä; sitten tulkoon minun kevääni, sillä jos +se _nyt_ tulisi jäisi minun työni vaille tuloksia, ja tulevaisuuden +suunnitelmani menisivät mullin mallin. Mutta kevät lähestyy kysymättä +hänen lupiansa. Vielä vähän aikaa ja sota-esikuntain portit olisivat +hänelle jo selko selällänsä auki, mutta kevät on jo tullut. Jäät jo +irtautuvat rannoista, mahlaja nousee koivuihin, urvut puhkeaa, ja Hannes +kirjottaa Kertulle monen talven perästä: + +»En tiedä mikä minuun on tullut, mutta minun täytyy nähdä sinua. Jospa +hetkenkin saisin nähdä sinun kasvosi! Kerttu, minä tulen.» + +Ja jos ne kevään kohtaamat eivät olisi olleet Hannes ja Kerttu, vaan +olisivat olleet vanhan sivistyksen hienostuneita lapsia, niin he +olisivat tienneet kuinka ihmisjärki voi sentään keväänkin voiman pettää +ja sen häiritsevät tarkotukset rikki lyödä. Mutta sellaiset ihmiset, +jotka sivistyksessänsä olivat vasta ensi polvea toinen Veneh'ojasta +toinen Tyrvännästä, jossa sukukunnan luja lisääntyminen luetaan miesten +iloksi ja hedelmällisyys naisten ylpeydeksi, sellaiset ihmiset eivät voi +sota-akatemiankaan tähden kevään tarkotuksia harhaan johtaa. + +Ja hän tuli. Ja kohta kun he näkivät toisensa, jo kymmenen askeleen +päästä, he avasivat sylinsä ja juoksivat toisiansa vastaan. + +Tämän vastustamattoman luonnonvoiman vuoksi Kerttu sitten kirjotti +Hannekselle Pietariin olevansa mahdollisesti tulemassa äidiksi. + +Niinkuin muinaisina vuosina uutta kyläänsä rakentava Veneh'ojan Heikki, +koska hänen tyttönsä häntä salvoksille lähestyi ja kävi hihaan ja +kuiskaten sanoi: minä olen sinusta äidiksi tulemassa, riemastui että +hänen valittunsa oli itsensä hedelmälliseksi osottanut ja hän nyt sai +sen vaimoksensa, niin tunsi tätä vanhaa Veneh'ojan sukuriemua ensi +kuulemalta myöskin Hannes. Mutta kun hän ehti ympärilleen katsahtaa eikä +mitään kylän salvoksia eikä uutispeltoa hänen ympärillään ollut, ja kun +hän muisti sota-akatemian, joka hänet esikunta-upseeriksi oli tekevä, +ymmärsi hän ettei suurempaa häiriötä hänen suunnitelmiinsa mikään muu +asia maailmassa olisi voinut aikaansaada kuin tämä riemua herättänyt +toivo lapsen syntymisestä. + +Jonka vuoksi hän heti kirjotti Kustaavalle ja Kertulle: + +»Toivon viimeiseen asti että Kerttu on erehtynyt. Koettakaa salata sitä +asiaa niin tyystin kuin voitte. Kerttu matkustakoon siksi aikaa johonkin +toiseen kaupunkiin, jossa häntä ei tunneta. Se ei saa tapahtua nyt. +Ellei mitään muita syitä olisikaan niin ymmärrättehän että minun +upseerina on yleisen tavan mukaan kysyminen päällystöltä lupaa +avioliittoon. Kuinka voin sitä tehdä jos minulla jo on perillinen!!! +Sentähden salatkaa herran nimessä tätä asiaa.» + +Kun tämän perästä ei moneen kuukauteen ruvennut mitään kuulumaan, alkoi +Hannes toivoa Kertun otaksumisen olleen erehdystä. Jo meni puoli +vuottakin, eikä vaan sanaakaan tullut tietoa siitä asiasta. Kertulta +tuli tosin kirje, mutta siinä ei Hannes ensi katsaukselta huomannut +mitään ihmeellistä. Hän oli silloin niin kiireessä työssä tutkintojensa +kanssa, ettei ehtinyt tarkkaan lukeakaan. Mutta illalla kun hän, +pietarilaisen kivimuurin neljännessä kerroksessa olevan huoneensa oli +yöksi lukinnut, riisuutunut ja poltettuaan yhden noita pitkän pitkiä +mielipaperossiansa sammuttanut kynttilän, muisti hän Kertun kirjeen ja +että siinä oli jäänyt hänelle jotain epäselväksi. Hän sytytti uudestaan +kynttilän, tavotti takkinsa taskusta kirjeen ja luki sen toistamiseen. +Epäselvä kohta oli näin kuuluva: + +»Sinun äitisi on kovasti vanhentunut tänä viimeisenä vuotena. Hänen +tukkansakin on aivan harmaaksi käynyt ja niska köyristynyt. Hän +ikävöitsee sinua, sillä varmaan hän kovasti rakastaa sinua. Mutta miksi +eivät muut äidit saa rakastaa lapsiansa.» + +Mitä merkitsee tämä: miksi eivät muut äidit saa rakastaa lapsiansa? + +Onko Kertulla lapsi? + +Mutta jos on, niin miksi ei hän saa sitä rakastaa? Miksi samassa +yhteydessä sanotaan, että äiti on vanhentunut ja harmaantunut? + +Ja niinkuin salama yhdessä silmänräpäyksessä lyö puuhun ikuisen jäljen, +löi Hannekseen ajatus: he ovat erottaneet lapsen Kertulta! + +Ja niinkuin salaman lyötyä ikihonkaan, lehtipuut, jotka vieressä +kasvavat, eivät aluksi huomaa mitä ympärillä on muuttunut, vaan auringon +pilkistäessä esille jatkavat kasvamistaan niinkuin ei mitään olisi +tapahtunut ja vasta ajan mentyä alkavat tuntea autioitumista +ympärillään, niin Hanneskin ensin, vaikka tuo ajatus oli häneen lyönyt, +ajatteli samalla: + +Huomenna on tutkinto taktiikassa ja tutkijana on se pelätty hampaaton +harvaparta kenraali. Toisin sanoen: minun täytyy nyt nukkua, sillä +siksihän olen niin varhain maatakin pannut, että huomenna olisin +voimissani. + +Ja sammuttamatta kynttilää asettui selälleen, kädet taivutettuna ristiin +päänsä alle, ummisti silmänsä ja oli nukkuvinaan. + +Pöydällä seisoi vartioimassa Boguslawskin »Taktiikan kehityksen +historia» neljässä paksussa nidoksessa, vaatien sekin nukkumista. + +Mutta kynttilä paloi ja viattomasti liekkiänsä kallistellen ehdotteli: +kynä on pöydällä ja postipaperia on pöydällä, kirjota, vie yöjunan +postiin, tule takasin, sammuta minut ja nuku. + +Sen todella teen kaikki tyyni puolessa tunnissa enkä tarvitse häiriytyä +huomisesta tutkinnosta. + +Hän pukeutui nopeasti, nosti Boguslawskin vasemmalle puolelle pöytää, +Jominen kaksi nidoksisen »Précis de l'art de guerre» oikealle puolelle +ja työnsi taaemmaksi lempikirjansa, Welitshkon teokset linnoitussodasta, +joita hän ei milloinkaan voinut olla selailematta eikä edes nytkään +voinut olla katsahtamatta muutamaan siinä olevaan piirrokseen +Strassburgin piirityksestä. (Sillä linnoitustiede oli hänen +erikoisalansa). + +Saatuaan kirjojen tähden ahtaalla pöydällänsä tilaa hän otti esille +paperin ja kynän aikoen parilla sanalla kysyä Kertulta miten asianlaita +oikeastaan oli. + +»Rakas Kerttu» oli kyllä helppo kirjottaa, mutta itse kysymykseen hän ei +voinut löytää mitään sopivia sanoja. Vaan kun piti käyttää tuota sanaa +_lapsi_, tuli koko hänen suhteensa Kerttuun niin moninaisena elämän +äärettömyytenä hänen eteensä, ettei miljoonat sanat olisi riittäneet +tämän tärkeän asian puheeksi ottamiseen. Hän veti jälleen Kertun kirjeen +povestansa ja koetti lukea sitä niin ettei siitä tuo ajatus esiintyisi, +mutta se esiintyi päinvastoin vaan entistä varmempana. + +Mitä olen minä tehnyt Kertulle? Minä olen antanut hänen-- + +Mielenjohde oli niin kauhea, ettei hän voinut sitä selviin sanoihin +puettuna eteensä ajatella. Koetti nousemalla seisaalleen ja tarttumalla +Boguslawskiin sekä avaamalla auki sen vaikeimmat sivut ja niitä +lukemalla karkottaa sitä mielenjohdetta ajatuksistaan. Mutta kirjan +rivien välistä nousi tukahutettu ajatus selvin sanoin: + +Minä olen antanut hänen kärsiä häpeää aviottoman lapsen synnyttämisestä! + +Hannes paiskasi kirjan voimakkaasti pöytään. + +Miksi tahdoinkaan porttoloita hävittää? Nehän ovat juuri minun +kaltaisiani varten olemassa! Minun olisi pitänyt mennä porttolaan +silloin keväällä. Niin tekevät kaikki, joiden täytyy asioiden vuoksi +lykätä naiminen tuonnemmaksi. Mutta minä menin Kertun luo ja olen nyt +tehnyt hänelle sen minkä joku joskus teki minun äidilleni. He sanovat +sen olleen jonkun kapteenin. Miksi ei se kapteeni ottanut lapsen äitiä +vaimokseen? Vai pyrkikö hänkin sota-akatemiaan! + +Tämä kamala vertaus tuotti Hannekselle suurta kipua ja hänen ruumiinsa +tunsi milloin kuumaa tuskaa, milloin värisi vilusta. + +Vähän ajan perästä hän alkoi nopeasti koota jotain tavaroita. + +Näyttää siltä kuin aikoisin minä matkustaa, ajatteli hän huomatessaan +tahtomattaan ottaneensa esille matkalaukun. Se ei voi kuitenkaan tulla +kysymykseen, sillä minulla on huomenna tutkinto taktiikassa. + +Ja siitä huolimatta hän rupesi järjestämään kampoja, saippuoita ja +partaveitsiä laukkuunsa, panipa sinne jo tavallisen hajuvesipullonsakin. + +Jos minä nyt lähden, voi tutkintotilaisuus tarjoutua vasta vuoden +perästä. Seis, mies! + +Ja siitä huolimatta hän vähän ajan perästä astui jo ulos kadulle, huusi +ajurin ja ajoi rautatieasemalle. + +Ehti viimeiseen yöjunaan kun tämä oli jo liikkeellä. + +Helsinkiin tultuansa aamulla hän ajoi kohta asemalta suoraan kotiin +muistellen matkalla jonkun vanhan filosoofin lausuneen: Jos menet +velvollisuutesi ohitse sen tullessa vastaasi pukkina, kohtaa se sinua +ensi kerralla varmasti härkänä. Tätä hän ajatteli koska muisti kerran +odottaneensa illan hämärää ennenkuin meni kotiinsa, ja nyt hän kuitenkin +ajoi niille samoille kaduille kirkkaan aamun valossa, jolloin siellä +tavallisesti hoiperteli viimeisiä myöhästyneitä yökävijöitä, ja aika +siis oli kaikkein sopimattomin vastaisen esikuntaupseerin siellä +liikkua. + +Kun hän astui sisälle, oli Kerttu yksin ompelukoneen ääressä. Kertun +kalpeista kasvoista ja siitä, että hän, Hanneksen nähtyään, +hämmästyksestä huudahtaen juoksi häntä vastaan, mutta ei ollenkaan +hymyillyt, vaan painoi heti päänsä hänen rintaansa vasten, hän päätti +kohta, että asianlaita oli niinkuin hän oli otaksunut. Kaikkein pahinta +aavistaen hän sanoi niin hellästi kuin vaan taisi: + +--Missä on meidän lapsemme, Kerttu? Ja samalla silitti Kertun päätä. + +Kertun suupielet vähän värähtivät ja pitäen päätänsä yhä niin lähellä, +ettei Hannes voinut nähdä häntä silmiin, sanoi: + +--Kaikki on salattu niin, ettei kukaan aavista mitään, Hannes. + +Jos Hannes olisi nyt langennut polvilleen Kertun eteen ja sanonut: minä +kadun tekoani, ja jos lapsen olisi jo ehtinyt käydä huonosti, olisi +Kerttu syyttänyt itseänsä eikä olisi eläessään saanut rauhaa. Sentähden +Hannes sanoi vaan: + +--Se on hyvä. Ja oli ennen valmis kärsimään senkin, että Kerttu noiden +sanojen johdosta näytti ilmeisesti kylmentyvän häntä kohtaan. + +--Se on hyvä, toisti hän vielä melkein tahallisen koleasti. Mutta itse +oli raueta suruun ja sanoi Kertulle: + +--Minä näen, Kerttu, että sinä olet rakastanut minua enemmän kuin olen +ansainnutkaan. + +Mutta Kerttu ei ymmärtänyt näiden sanojen tulleen Hanneksen itkevästä +sydämmestä, vaan meni vähän kauemmas hänestä sekä pyysi istumaan. + +Kustaavalle, joka todella oli kovasti vanhentunut, ei Hannes myöskään +sanonut muuta kuin: Se on hyvä. + +Äidiltä hän sai kuulla että he olivat Kertun omalla suostumuksella +ottaneet lapsen häneltä heti sen synnyttyä, niin ettei Kerttu ollut +ollenkaan lastansa nähnyt. + +--Miksi te niin teitte? kysyi Hannes. + +Äiti sanoi: Voihan Hannes ymmärtää että jos Kerttu olisi saanut lastansa +imettää ei hän enää olisi jaksanut erota. + +Nämä sanat tahtoivat repiä Hanneksen kahtia, mutta hän sanoi vaan taas +jäykästi: Se on hyvä. + +Ja »se on hyvä» sanoi hän myöskin silloin kuin hän kuultuaan ylhäältä +pianon rämpytystä kysyi mitä soittoa se on? ja Kustaava siihen vastasi: +Frans on nyt täällä isäntänä. Sillä Hannes ajatteli: he voivat olla +suruun pakahtumatta ainoastaan niin kauan kuin luulevat minun tätä +kaikkea vaativan. Ja sanoi äidillensä niinkuin ohimennen: Mihin te +olette lapsen vieneet? Mutta äiti sanoi: Se on parempi ettemme sitä +kukaan tiedä. + +Mutta Hannes ei jättänyt asiaa tähän. Saatuaan tietää kätilöimen nimen +Hannes jätti Kertun ja äidin hyvästi ja matkusti junalla takasin, +pysähtyen siihen kaupunkiin, jossa lapsi oli synnytetty. Kätilöin +ilmaisi hänelle antaneensa lapsen sellaiselle naisihmiselle, joka piti +hylkylapsia hoidossaan. Hannes antoi kätilöimelle rahaa kieltäen +ikipäivinä ilmottamasta hänen käyneen lasta kysymässä. + +Nyt meni Hannes sen neuvotun naisihmisen luo, sillä hän ajatteli: + +Minä tuon heille lapsen takaisin, vasussa kantaen, keskellä Jumalan +kirkasta päivää minä sen heille tuon! + +Mutta kun hän löysi sen naisihmisen ei sillä ollutkaan enää +lastenhoitolaa siinä kaupungissa, vaan se sanoi kaikki sellaiset lapset +nyt vievänsä Pietarin suureen hoitolaan. Hannes maksoi taas rahaa ja +vannotti olla ikinä kertomatta hänen käyneen lasta kysymässä. + +Minä en lakkaa hakemasta ennenkuin löydän. Minä tuon sen heille +sittenkin! Tuon, tuon, tuon! + +Pietariin palattuaan hän ajoi kortteeriinsa ainoastaan pestäkseen +itsensä, muuttaakseen vaatteet ja juodakseen teetä, jonka jälkeen aikoi +heti mennä neuvottuun kasvatuslaitokseen ottamaan selkoa Kertun +lapsesta. Mutta juuri kun hän oli itsensä täyteen pietarilaiseen kuntoon +saanut ja haki vaan laatikosta puhtaampia hansikkaita, kuuli hän +rappusissa kolmen venäläisen upseeritoverinsa iloiset äänet. He tulivat +meluten sisälle ja rupesivat kysymään mikä Hannesta vaivasi, kun ei +ollut tutkintoon tullut? Hannes selitti olleen laillisia esteitä. Mutta +he ihmettelivät mitä salaisuuksia ihmisellä voi olla, joita ei +tovereille sanota, ja rupesivat arvailemaan: hänellä on joku +rakkausjuttu. + +Yhdellä heistä oli hyvin vähän menestystä sota-akatemiassa, koska ei +voinut oppia kieliä. Mutta myöskin nyt taktiikan tutkinnossa hän oli +tullut hylätyksi. Hän aikoi senvuoksi antautua jälleen santarmilaitoksen +palvelukseen osaksi siitä syystä, että tämä laitos oli nyt terroristien +viimeisten tekojen jälkeen muuttunut kaikkein suosituimmaksi ja myös +kannattavimmaksi toimialaksi, mutta osaksi myös puhtaasti aatteellisista +syistä. + +Tämän toverin kanssa oli Hannes mitä parhaimmissa ystävyyden suhteissa +senvuoksi, että he kerran yleisessä keskustelussa olivat huomanneet +olevansa täsmälleen samaa mieltä ja juuri siinä asiassa, mikä näytti +Hanneksesta kaikkein tärkeimmältä. Asia koski porttoloita ja kapakoita. +Toveri, Boris Mihailovitsh, oli sanonut: hallituksen täytyy paisua niin +mahtavaksi voimaksi, sen täytyy laajentaa valtaansa niin joka soppeen, +että se kerran voi pelkällä mahtisanalla yksinkertaisesti kieltää sekä +viinan että siveettömyyden. + +Näiden sanojen jälkeen oli Hannes puristanut toverin kättä niin lujasti +että tämä vastedes aina otti nimettömästä sormestaan kihlasormuksensa +pois, kun joutui Hanneksen kanssa samoista asioista puheisiin. + +Toisella tovereista, Gregor Gregorovitshillä, vaikka hän oli +ruhtinaallista sukua, oli myöskin sangen vähän toiveita suoriutua +koskaan sota-akatemiasta--ja monesta syystä, mutta ei vähin siitä, että +hänellä oli suuri taipumus juopumukseen. Hänen olemassaolonsa riippui +kokonaan suosituksista. + +Heti sisälle tultuaan ja huomattuaan että Hanneksella oli jotain +sydämmellä Gregor Gregorovitsh, luvaten silmänräpäyksen kuluttua palata, +pujahti takaisin ulos. + +Hänen kanssaan oli Hannes ystävyyden suhteissa senvuoksi vaan, että +häntä miellytti Gregorin rajaton avomielisyys kaikkein arimmistakin +sukupuoli-asioista keskusteltaessa. + +Kolmannella toverilla Aleksei Dmitrievitshilla sitä vastoin oli aivan +varmat toiveet päästä sota-akatemiasta ja hänestä oli ilman vähintäkään +epäilystä kerran tuleva mitä loistavin sotapäällikkö, jos vaan joku sota +onnistui hänen aikanaan syttymään. Hanneksen suuri ystävyys tämän +toverin kanssa perustui siihen, että heillä oli sama lempi-ala +sotatieteissä, nimittäin linnoitus- ja aseoppi. Ollen aivan vastakkaisia +mielipiteiltään ja elämäntavoiltakin he saattoivat, päästyään +mieliaineeseensa, tuntikausia istua päät yhdessä tutkimassa piirustuksia +linnoitusjärjestelmistä. Oli silloin muilla mitä hauskaa hyvänsä, kyllä +heillä kahdella hauskempaa oli. Tavallisesti rupesi kuitenkin muita +kohta alussa nukuttamaan, kun he pääsivät siihen lempiaineeseensa +käsiksi. Toinen puolusti niinsanottua linnoitustieteen »uutta koulua», +mutta Hannes oli Velitshkon miehiä. Näitä asioita koskeva väittely ei +kuitenkaan ollut vielä mitään erinomaista ja nukkujat saivat makeasti +kuorsata sohvannurkissa. Mutta annas kun puhe siirtyi shrapnelleihin! +--Trah! huutaa Hannes silmät säkenöivinä. Trah! vastaa toinen. Se +merkitsi heillä shrapnellien sattumista maaliin. Mutta joka huudolla +pompahtelevat nukkuneet säikähtyneinä sohvannurkista. Toivottomina he +lähtevät vihdoin pois. Mutta Hannes ja Aleksei Dmitrievitsh jatkavat +puoliyöhön, milloin kumartuneina piirrosten yli, milloin kiihkeinä ja +innostuneina kävellen vastakkain pitkin huonetta hirmuaseiden tuhoavaa +vaikutusta eri ääntein ja liikkein kuvaten. + +Gregor Gregorovitsh ilmestyi ulkoa juuri oikeaan aikaan, sillä vastoin +tavallisuutta alkoi puhe toveruksilta kokonaan loppua Hanneksen +merkillisen hajamielisyyden takia. + +--Oletteko hänelle jo sanoneet? kysyi ruhtinas tullen neliskulmaiseksi +laaditun kannoksensa kanssa, jossa kuitenkin oli pelkkiä viinipulloja. + +--Emme ole hänelle mitään vielä sanoneet, mutta anna tänne pullot, niin +ehkä tässä kielen kanta heltii. + +--Kyllä se vaan on päivänselvää, että tässä pelaa joku nainen ensi +viulua,--arveli Gregor Gregorovitsh asetellessaan kauniita pullojaan +pöydälle. + +Aleksein avattua korkit--sillä hänellä oli aina se merkillinen +korkkiruuvilaitoksensa taskussa--ja Boris Mihailovitshin haettua lasit +Hanneksen kaapista sekä Gregorin ne täytettyä ja käskettyä juomaan, +joivat kaikki, mutta Hannes esteli. + +--No sanoinhan minä, että tässä on ollut nainen mukana, äh! sanoi Gregor +sylkäisten. + +Ja toisetkin nyt uskoivat sairauden olevan syynä Hanneksen +alakuloisuuteen. + +--Varovasti, varovasti veljeni, murahti Aleksei, ei nyt ole ajat +sellaiset, että sopii vapaasti tyttöjen kanssa elellä. Tuonaan +raportteerasi urkkija, että Didrichs oli nähty Shtsherbagofskin kadulla +ja se mies älköön enää avatko akatemian portteja. + +Hannes tuli uteliaaksi ja kyseli häneltä tarkkaan tuota tapausta, mikä +vielä enemmän vahvisti toverien epäluuloa. + +--Ai, ai, puheli ruhtinas, katsotaanpa mitä Epikteetillä on tähän +sanomista!-- + +Näin sanoen hän rupesi tarkastelemaan kirjoja kaapin hyllyltä, sillä +Hannes oli heidän keskuudessaan tunnettu hartaana moraalifilosofian +tutkijana. + +--Entä Bacon, luki Gregor kirjahyllyltä.--Ja mistä hitosta se on ne +kaikki kaivellutkin, puhui Gregor syleskellen. + +Lopuksi he ilmaisivat Hannekselle sen ilosanoman, jonka vuoksi olivat +tulleet, nimittäin että Hannekselle oli osotettu erityinen armo ja +myönnetty oikeus suorittaa taktiikan tutkinto ylihuomenna. + +Äkkiä kohdanneen ilonpuuskauksen johdosta Hannes löi Gregoria olalle +semmoisella voimalla, että tämä lyyhistyi veteläksi mytyksi sohvalle. + +--Nyt veljet minun täytyy lähteä tärkeälle asialle, mutta jos hyvin käy, +niin vielä me sinun kanssasi, Boris, rautaisella kädellä--rautaisella +kädellä--! + +Näin sanoen Hannes silmät säkenöivinä leijonan voimalla pudisti vahvaa +nyrkkiään ilmassa. Se merkitsi, että vielä me sinun kanssasi, Boris, +rautaisella kädellä hävitämme pahuuden maailmasta! + +Juotuaan toveriensa mieliksi muutamia laseja viiniä ja erottuaan heistä +hän läksi ajamaan asiallensa. + +Kaikki oli äkkiä taas valjennut hänelle. Toverien toivehikkaat, +elvyttävät puheet ja huudahdukset, aamupäivä-auringon häikäisevä loisto +kirkkojen kultaisissa kuvuissa, mahtavat palatsit, rantapuistojen +suihkulähteet, muistopatsaat, Nevskin loppumattomat ihmislaumat, joiden +keskellä yksityisen personalliset ristiriidat väkisin häipyivät +tietoisuudesta, äsken juotu erinomainen viini, ja pika-ajurien pyöräin +puisella katusillalla äänettömästi lentävä hurina, se kaikki taas +nostatti Hanneksessa vanhan ihastuksen hänen upseeriammattiinsa ja +erittäin hänen sotatieteelliseen lempi-aineeseensa, linnoitus- ja +aseoppiin. Pää, joka tuota yhä laajenevaa tieteellistä ainehistoa +sisälsi, tuntui muuttuvan maailmalle yhä tärkeämmäksi esineeksi. + +Nyt kun vaan saisi selvän siitä Kertun lapsesta, ajatteli Hannes, kun +ajuri käänsi pimeämmille syrjäkaduille. + +Mutta mitä kauemmin he ajoivat, sitä ihmeellisempiin kaupungin +lokeroihin ajuri häntä vei ja sitä tukalammalta alkoi olo tuntua. Hän +etsi turhaan jotain tähän tilaisuuteen sopivaa viisauden sanaa, josta +olisi saanut tarpeeksi selkärankaa halveksiakseen sellaisten +sotilas-urkkijain vaaraa, kuin ne jotka olivat Didrichsin tuhonneet. +Lopulta oli kaupunginosa jo sitä laatua, ettei ainoatakaan säätyhenkilöä +siinä enää liikkunut. Ja pika-ajurilla esiintyvää upseeri-ilmiötä +kääntyivät sentähden kulkijat ihmeeksensä katsomaan. + +Itse kasvatuslaitos oli tässä ympäristössä kuin mikä palatsi, mutta +ovesta tuli ja meni pelkkiä epäilyttävän näköisiä henkilöitä. + +Kulmakarvat koholla, silmäluomet räpyttelevinä, mutta katse ja käytös +vihaista ankaruutta teeskentelevänä Hannes astui sisälle. Hän olisi +tuhat kertaa mieluummin mennyt avonaiseen tykkituleen tai vaikkapa +suoraan ryöminyt ladatun kanuunan kitaan. + +Käynti loppui kuitenkin lyhyeen, sillä konttorissa sanottiin, että lasta +oli mahdoton löytää, ellei ulkonäköä tuntenut tai ainakin numeroa +tiennyt. + +Hannes suoritti loistavan tutkinnon taktiikassa ja ensimäisellä +yöjunalla matkusti uudestaan kätilöintä ja sitä naishenkilöä tapaamaan. + +Pietariin palattuaan tapasi Hannes huoneensa pöydällä avonaisen kirjeen, +jossa oli kutsumus strategian tutkintoon samana päivänä kello 5. Mutta +kello oli jo 10 iltaa. + +Hannes räpytteli vähän aikaa silmiänsä, pyyhki otsansa hienosta hiestä, +joka oli siihen kirjettä katsellessa kohonnut, meni kirjahyllylle, otti +viisauden kirjan esille, selaili kauan aikaa ja löysi kuin löysikin +siitä paikan, jota haki. Siinä seisoi: »Elä anna tapausten syödä sinun +sydäntäsi,--elä itke menneisyyttä, joka on jo haudattu, vaan tee sinä +mitä pitää tehdä, ole voimakas, miehekäs, ja niinkuin tähti, joka ei +lepää eikä kiirehdi.» + +Tämän luettuaan hän pani maata, sammutti kynttilän ja nukkui sikeästi +aamuun asti, jolloin ajoi uudelleen kasvatuslaitokseen. + +Mutta täällä tehtiin asiaan uusia vaikeuksia. Milloin sellaista numeroa +ei sanottu lainkaan olevan, milloin sanottiin sen numeroisen lapsen jo +kuolleen, milloin taas arveltiin numeron mahdollisesti vaihtuneen. Muuta +ei ollut Hanneksella neuvona kuin pyytää saada tarkastaa kaikki lapset +siltä varalta, että jollakin näistä sattuisi olemaan Kertun ulkomuoto, +josta sen voisi tuntea omakseen. + +Hannes johdettiin pitkään käytävään, jossa oli ovia kummallekin +puolelle, ja hän joutui näin yleisen huomion esineeksi. Joka paikasta +tunki esille uteliaita päitä katsomaan kummaa ilmiötä: komeata, +korskeata upseeria kätilöinten, lastenhoitajain, kaikellaisten +epäilyttävien asialla kävijäin joukossa, hakemassa salattua lasta. + +Hänelle avattiin ovi oven perästä. Jokaisessa huoneessa oli kymmenkunta +lasta, mutta näistä oli hänen tarkastaminen ainoastaan ne, jotka olivat +olleet laitoksessa kahta kuukautta vähemmän aikaa. Ensimäisiä lapsia +katsellessaan hän oli vielä niin hämillään häntä seuraavien +hoitajattarien läsnäolosta ja kaikesta siitä huomiosta, minkä oli +vetänyt puoleensa, ettei hän nähnyt mitään eteensä. Joitakin pieniä +olentoja tuotiin hänen nähtäväkseen ja taas vietiin nopeasti pois, kun +ei hän sanonut mitään. Kun yhdestä huoneesta olivat kaikki lapset +näytetty, mentiin toiseen huoneeseen, sitten kolmanteen ja niin hän +vähitellen alkoi todella katsella noita rimpuilevia pikku olentoja. Ne +olivat ensin hänen mielestään samannäköisiä kaikki ja jotenkin vähän +puoleensavetäviä. Hän alkoi pysäyttää kaikki ruskeasilmäiset, kyseli +niiden ikää, tuojan nimeä, ja päästi pois vasta kun oli saanut täyden +varmuuden ettei lapsi ollut Kertun. + +Tähän päivään asti hän oli puuhannut lapsen hakemisessa yksinomaan siinä +tarkotuksessa ja mielessä että olisi saanut sitten viedä sen Kertulle, +jotta Kerttu olisi nähtyänsä hänen katumuksensa jälleen lämminnyt +hänelle. Sillä niin äärettömäksi kuin Kertun rakkaus häntä kohtaan +olikin osottautunut, kun Kerttu oli hänen tähtensä omasta lapsestaankin +luopunut, niin oli Hannes kuitenkin varma siitä, että Kerttu oli hänen +kylmän »se on hyvä» sanansa vuoksi kokonaan lakannut häntä rakastamasta. +Senvuoksi Hanneksen palavalla innolla löytää lapsi ei ollut mitään +rajoja. + +Mutta nyt omin silmin saadessaan nähdä noita lukemattomia hylätyitä +olentoja ja totuttuaan niihin niin, että alkoi erottaa toisistaan kunkin +heidän pienen yksilöisyytensä, oli hänen sydämmensä kuin revennyt ja hän +haki yhtä suurella innolla lasta jo sen lapsen itsensä vuoksi. Kertun +maidotta jäänyt Kertun lapsi! Jossain tässä aivan lähellä Hannesta ja +kuitenkin hukkumaisillaan vieraan kaupungin pohjattomiin syvyyksiin! + +Yhä kasvavaa sydämmen ahdistusta tuntien hän kirjotteli listaan ne +lapset, joista sitten vielä aikoi merkitä erikseen mahdollisimmat ja +lopulta näiden joukosta sen oikean löytää. Mutta kun sen päivän +vastaanotto-aika päättyi, ei hän ollut vielä ehtinyt tarkastaa kuin osan +kasvatuslaitoksen kaikista kahden kuukauden ikäisistä lapsista. Täytyi +jättää seuraavaan päivään. + +Kun hän tuli kortteeriinsa, oli pöydällä kirje tovereilta, jossa seisoi +vaan nämä sanat: + +»Mitä tämä on? Ilmesty huomenna kello 11 Hänen Ylhäisyytensä luo ja ehkä +saat vieläkin armon!» + +Hannes ei tämän johdosta mennyt edes viisauden kirjaa selailemaan, vaan +työnsi toverien kirjeen syrjään ja painoi päänsä käsien varaan +miettiäkseen asemansa selväksi. + +Paitsi Kertun hyvittämistä, paitsi lapsen itsensä pelastamista oli vielä +kolmas seikka, joka tuli kaiken lisäksi ja joka teki aivan +välttämättömäksi löytää lapsi. Se oli koko tämän asian painava +rikoksellisuus ja se oli hänelle vasta nyt koko musertavalla voimallaan +ruvennut tuntumaan. + +Ei hän kuitenkaan voinut mitenkään myöntää tehneensä rikosta siinä, että +silloin keväällä oli matkustanut Kertun luo. Se oli rehellisyyden, se +oli siveellisyyden vaatimus, ja senvuoksi heidän silloinen kohtauksensa +oli vieläkin hänellä mielessään elämänsä suurimpana onnena, jota +muistellessa yhä samat onnen aallot alkoivat läiskyä. Mutta ei hän +myöskään paraalla tahdollansakaan ymmärtänyt, kuinka hän olisi voinut, +pyrkiessään kenraali-esikunnan upseeriksi, julkisesti vihityttää +itseänsä Kertun kanssa ennenkuin tämä oli saatu pois piian kirjoista. +Rikoksellisuus oli siis ilmeisesti siinä, että hän ollenkaan pyrki +kenraali-esikuntaan, koska juuri se oli tehnyt lapsen salaamisen +välttämättömäksi. Tähän asti oli kaikki selvää ja jollei mitään muuta +olisi ollut, niin helppo olisi hänen ollut heittää kaikki sellaiset +pyrkimiset hiiteen. Mutta juuri tässä kohtasi häntä uusi epäselvyys: hän +pyrki esikuntaan hävittääkseen kerran maailmasta juuri ne olot, jotka +pakottavat ihmisiä tulevaisuutensa nimessä välttämään avioliittoa ja +turvaamaan porttoloihin. Hän pyrki esikuntaan siksi, että oli rintaansa +kirjottanut: porttoloiden hävittäjä, muista! Oliko se pyrkiminen +sittenkin rikoksellista? + +Mitä enemmän hän näitä asioita mietti--ja hän mietti niitä koko +yön--sitä ilmeisemmäksi hänelle kävi, ettei hän pysty tätä ristiriitaa +ratkaisemaan. + +Valvomisesta ja ajattelemisesta näännyksiin asti väsyneenä, mieleltään +masentuneena hän seuraavana aamuna kello 11 meni Hänen Ylhäisyytensä +luo. + +--Mikä on teidän laiminlyöntiinne syynä? kysyi tämä. + +--Upseerikunniani kautta vakuutan, vastasi Hannes, että syyni ovat +lailliset. + +Ja luutnantin rehellisesti räpyttelevät silmät miellyttivät Hänen +Ylhäisyyttänsä niin, että ukko heti armahti häntä. Matkien Hanneksen +karkeata ääntä ja leikillä nostaen sormensa kunniantekoon sanoi kenraali +lyhyesti: + +--Huomenna kello 5, teidän jalosukuisuutenne! + +Eikä sen enempää mitään syistä kysellyt. + +Jospa hänen nyt onnistuisi kasvatuslaitoksessa yhtä hyvin! + +Mutta kasvatuslaitoksessa ei onnistunut yhtä hyvin. + +Sitten kun hän oli puoli päivää taas lapsia tarkastellut ja hetken aikaa +lepäsi, tuli hänen luoksensa hyvin lyhytkasvuinen, pitkäkätinen, +kyttyräselkäinen hoitajatar, jolla oli lyhyeksi leikattu, suora ja +kiilloton pikimusta tukka ja ruskeat, vilkuilevat silmät, kuten +positiivi-apinoilla. + +--Te näytätte kovin väsyneeltä, herra luutnantti, sanoi tämä apina +sujuvalla ranskankielellä. + +Hermostuneesti ja jyrkästi vastasi Hannes hänelle: + +--Minun kieltäni ette osaa, puhukaa siis venättä, jos teillä on jotain +asiaa. + +Loukkaantumatta ja yhtä sävyisästi sanoi nyt hoitajatar venäjäksi: + +--Minulle on kerrottu teidän asianne ja, minun täytyy se sanoa, te +teette turhaa työtä, herra luutnantti, tämähän on pelkkää komediaa. + +--Minulle se on luvallanne tragediaa, jota tuskin mitkään sivuhenkilöt +voivat millään komismilla lievittää. + +--Vakuutan teille, herra luutnantti, että olisin valmis antamaan teille +kaiken apuni lapsen hakemisessa, ellen tietäisi sitä turhaksi.--Ja +muuttaen taas puheensa ranskaksi hoitajatar sanoi:--Mahdotonta on ettei +numeroa tiedettäisi, mutta jos lapsi on tänne tuotu vastasyntyneenä, on +se, kuten tavallisesti, kuollut ja he ovat ainoastaan laitoksen maineen +vuoksi hakevinaan. + +Hannes sanoi masentuneena: + +--Te tahdotte riistää minulta viimeisen toivon, mutta teette sen +jotenkin löyhillä perustuksilla. + +--Herra luutnantti, kaksi vuotta olen palvellut tässä pesässä ja se +riittää nähdäkseni mikä laitos tämä on. + +--Ihmeellistä, että saatatte murhalaitoksessa palvella, arveli Hannes +ivallisesti. + +--Minä opiskelen, sanoi hoitajatar vähän kohauttaen olkapäitänsä,--mutta +se ei nyt kuulu tähän, pääasia on, että olen sanonut teille mitä +ajattelen ja sen olen tehnyt yksistään teidän itsenne tähden, sillä +minun on teitä hyvin, hyvin sääli. + +Tämä odottamaton toivon menettäminen masensi Hannesta niin, ettei häntä +haluttanut enää väsymystänsä vastustaa, vaan hän herpautui voimattomana +käytävän päässä olevalle halkolaatikolle istumaan ja otti molemmin käsin +ohimoistansa. + +Apina lähestyi häntä uudelleen. + +--Herra luutnantti, ihminen on erehtyväinen, enhän minä--puhui hän +koettaen lieventää sanojensa vaikutusta.--Minä teen kaiken voitavani +hankkiakseni teille varmuutta tähän asiaan. Ja jos lapsi vaan on elossa, +niin kyllä se silloin myös löytyy. Jättäkää vaan kaikki minun huostaani. + +Nyt huomasi Hannes uskaltaneensa olla tyly tälle hyvälle naiselle +ainoastaan sillä perustuksella, että se oli apinan näköinen ja sen +huomattuaan hän suuresti häpesi hengessä Epikteetin edessä. Rohkaistuna +neidin uutta toivoa antavista sanoista hän nousi reippaasti ja sanoi +mitä kohteliaimmin kumartaen: + +--Suokaa minulle anteeksi. Teidän jalomielinen avuntarjouksenne on +minulle suunnattoman arvokas enkä voi teitä kyllin kiittää. + +--No, mitään muuta en tahdokaan, sanoi apina ilostuen ja istui nyt +vuorostaan halkolaatikolle.--Menkää te vaan kaikessa rauhassa kotiinne. +Epäilemättä tämä paikka ei ole nuorille upseereille sovelias. Mutta minä +teidän puolestanne saatan tutkimukset loppuun ja annan teille tiedon +tuloksista.--Ehkä vielä tänä iltana. + +Liikutettuna Hannes ojensi apinalle käyntikorttinsa ja he esittelivät +itsensä toisilleen sekä kirjottivat muistiin toistensa osotteet. Mutta +omaa osotettaan ilmaistessaan apina kielsi kiven kovaan tulemasta +luoksensa ja sanoi kyllä itse käyvänsä Hanneksen luona, kun asia +selviää. Tämän jälkeen sanoi Hannes apinaa Natalja Feodorovnaksi ja +apina sanoi häntä Ivan Ivanovitshiksi. + +Lähtiessään ei Hannes kuitenkaan malttanut olla vielä kerran kysymättä: + +--Luuletteko olevan jotain toivoa? + +Natalja Feodorovna katsahti hänen silmiinsä, mutta ei raatsinutkaan +sanoa niinkuin ensin aikoi, vaan sanoi: + +--Te kysytte siis mitä minä _luulen_? + +--Niin, sanoi Hannes, jännittyneenä odottaen hänen vastaustaan. + +Natalja Feodorovna pudisti hiljaa päätänsä, ja jäi sitten surullisena +katsomaan kuinka suurikokoinen mies, voimatta liikutukselta saada +suustansa hyvästiä, läksi menemään. + + + + +9. + + +Kaksi kertaa elämässään kohtasi Hannes vielä Natalja Feodorovnan. + +Ensimäisen kerran jo saman päivän iltana. + +Kello seitsemän aikaan Natalja Feodorovna koputti hänen huoneensa +ovelle. + +--Niinkuin minä sanoin teille, Ivan Ivanovitsh, niin onkin. Minun on +onnistunut saada täysi selvä, kuten tästä todistuksesta nyt itse näette, +sanoi Natalja Feodorovna antaen Hannekselle paperin. + +Täysin valmistuneena tällaiseen tietoon ja surtuaan suruansa itsekseen +Hannes nyt osasi jo jotenkin sujuvasti harjottaa isännän +kohteliaisuutta, siten paraansa mukaan sovittaakseen ensi tylyyttänsä +Natalja Feodorovnaa kohtaan. Hän tarjosi vieraallensa teetä ja koetti +puhua muusta, jopa laskea leikkiäkin. + +--Muuan seikka, sanoi hän, herätti minussa aamupäivällä suurenlaista +uteliaisuutta. Te sanoitte »opiskelevanne» tuossa laitoksessa? Kuinka se +on selitettävä? + +--No niin, opiskelen, tutkin elämää, vastasi Natalja Feodorovna. + +--Mutta, luvallanne sanoen, tuota filosofiaa seuraten minä voisin +antautua vaikkapa rosvoksi ryövärijoukkoon, ryöstellä ja sanella: minä +opiskelen, tutkin elämää. + +--Te sitä vastoin, sanoi Natalja Feodorovna, sulkisitte heti koko +laitoksen? + +--Hävittäisin heti paikalla. + +--Ehkä se kävisi päinsä pelkällä mahtikäskyllä, sanoi Natalja +Feodorovna,--mutta tämä laitos on kuitenkin aivan välttämätön niin kauan +kuin prostitutsioni kukoistaa, ja prostitutsionia emme voi mahtikäskyllä +hävittää. + +Hannes nousi kuohahtaen seisaallensa. + +--Miksi emme voi prostitutsionia hävittää? Se _on_ hävitettävä ja sen +_voi_ hävittää! En ainakaan minä tiedä mitä varten eläisin, ellen sitä +hävittääkseni. + +Natalja Feodorovna katsahti häneen iloisesti hämmästyneenä, mutta sanoi +vitkaan: + +--Minusta näyttää että täytyy olla upseeri käsittääkseen +yhteiskunnallisia asioita noin lapsellisesti. + +--Ja _minun_ täytyy sanoa, että ellette katso prostitutsionilaitoksen +olevan heti perustuksia myöten hävitettävän, niin minä mieluummin olen +kanssanne keskustelematta yhteiskunnallisista asioista. + +Natalja Feodorovna näytti yhä enemmän hämmästyvän. + +--Niin juuri, jatkoi Hannes; tämä kysymys on minulle kaiken muun alfa ja +omega. Ja juuri tällä hetkellä, kun olen lapseni kadottanut, enkä +ainoastaan lasta, vaan--minun täytyy sanoa se teille--olen ikuisiksi +kadottanut sen naisen kunnioituksen, jota paitsi---- + +Hanneksen rinta kuorsahti näitä sanoja sanoessa vastoin hänen tahtoansa +ja koko hänen ruumiinsa hytkähti niin ettei hän voinut lopettaa +lausettaan. + +Mutta huomattuaan että Natalja Feodorovna vedet silmissä kokoo nopeasti +muruja pöydältä hakien sanoja lohduttaakseen häntä, kokosi Hannes +miehekkyytensä kaikki voimat ja tavattoman kovalla ja karkealla äänellä +rykien kurkkuansa selväksi huusi, ettei Natalja Feodorovnalla ollut +teetä lasissa ja rupesi suurella puuhalla uutta teetä hänelle +valmistamaan. + +--Sanalla sanoen,--huusi hän yhä samalla äänellä,--tarkotan sanoa, että +tämän tapauksen perästä minä olen lujemmin kuin koskaan ennen päättänyt, +että prostitutsiooni on hävitettävä--maan tasalle--kuulkaahan: maan +tasalle! + +Natalja Feodorovna koetti nyt tämän kovan äänen viereen tulla +mahdollisimman sävyisällä ja varovaisella nuotilla: + +--Ivan Ivanovitsh, te suuresti erehdytte, jos luulette, etten minä ole +prostitutsionilaitoksen vihollinen. Sellainen otaksuminen tuntuu minusta +päinvastoin melkein personalliselta loukkaukselta. Tietäkää siis, että +minä pidän prostitutsionia pahimpana yhteiskunnallisena +mätähaavana.--Tietysti, Ivan Ivanovitsh! Tietysti!. + +--No?! No!? innostui Hannes ja oli lyödä Natalja Feodorovnaa olalle +suuren ystävyydentunteen merkiksi, niinkuin oli lyyhistänyt Gregorin. + +--Mutta--sanoi Natalja Feodorovna. + +--Älkää herran nimessä sanoko enää mutta! + +--Mutta--naurahti Natalja Feodorovna ja lisäsi niin vienosti kuin taisi: +prostitutsioni on sittenkin välttämätön seuraus vääristä +yhteiskunnallisista oloista, jotka siis _ensin_ ovat hävitettävät. + +--Mitä tarkotatte? Onko mitään suurempaa vääryyttä kuin prostitutsioni?! + +--Ivan Ivanovitsh, onko mitään pahempaa tautia kuin isorokko, mutta +eihän sitä paranneta repimällä pois rupia. Taudin syy on löydettävä. +Prostitutsioni on kaupungin tuottama tauti. Eikö se ole äärimmäinen +seuraus köyhien pakosta jättää maansa ja muuttaa kaupunkiin +rahanpalvelukseen? + +Sanoessaan sanat »köyhien pakosta» Natalja Feodorovna ei voinutkaan +säilyttää sitä vienon nöyrää äänilajia, jolla nähtävästi oli aikonut +loppuun asti keskustella. Ääni värähti mielenkuohusta ja silmät +ihmeellisesti terottuivat. + +--Suokaa anteeksi, sanoi Hannes, mutta minä olen sangen tyhmä näissä +asioissa, enkä voi ymmärtää----te puhutte pakosta, mutta mikä voisi +pakottaa ihmisiä vastoin heidän tahtoansa muuttamaan kaupunkeihin? + +Natalja Feodorovnan suupielissä värähti nolo hymähdys ja hän katseli +hyvän aikaa Hannekseen ennenkuin rupesi jatkamaan, ilmeisesti mielessään +harkiten oliko Hanneksen kysymys todella tietämättömyyttä vai ehkä +viekkautta. Yhä pitäen Hannesta silmällä hän sanoi hitaasti: + +--Eiköhän talonpoikia pakota kaupunkeihin maan puute? + +Mutta Hannes rupesi tätä asiaa niin rehellisen syvällisesti miettimään, +että Natalja Feodorovnalta katosivat kaikki epäilykset ja hän sanoi +hilpeästi: + +--Niin, niin, Ivan Ivanovitsh, te katsotte minuun suu auki uskomatta +suuressa Venäjässä voivan olla maan puutetta, mutta kyllä meillä on +asianlaita sama kuin muuallakin maailmassa: maa on viekkaudella ja +väkivallalla riistetty työväen käsistä, joka senvuoksi laumoittain +siirtyy rahan palvelukseen. Eikö teidänkin maassanne ole niin? + +Hannes joutui pulaan. Hän ei todellakaan tiennyt maalaisista asioista +mitään muuta kuin minkä oli kuullut joskus vaarin jankuttavan joistakin +Veneh'ojan metsäjaoista, joilla toiset olivat tehneet toiset +torppareikseen. + +--No niin, sanoi Natalja Feodorovna, puhukaamme siis vaan Venäjän +oloista, joita ainakin _minä_ tunnen.--En tahtoisi kuitenkaan myöntää, +että yksistään meidän työväessämme olisi vapauden ja ihmisarvon tunto +sammunut, vaan minä olen paljon matkustellut ja kaikkialla näen samaa: +työväki ei enää tunne mitään häpeää siitä, että se rahan edestä palvelee +meitä, kumartelee meitä, kiillottelee meidän kenkiämme, juoksee meidän +asioillamme. Se myy itsensä mihin tahansa; se tekee kaikkea tuota +nöyryyttävää, minkä vuoksi me sitä juuri halveksimme, jopa pidämme +alempirotuisina olentoina. Se myy itsensä kuskiksi, lakeijaksi, +piiaksi,--yhdentekevää!--polisiksi, urkkijaksi... + +Näitä sanoessa Natalja Feodorovnan hengitys kävi äkkiä epätasaiseksi, +joten hänen täytyi hetkeksi pysähtyä. Vasta kun hengitys oli jälleen +tasottunut koetti hän alkaa taas nöyrällä sävyllä, mutta ei onnistunut +pitemmälle kuin ensimäiseen lauseesen. + +--Ivan Ivanovitsh, te sanotte: prostitutsioni on hävitettävä, mutta en +minä tiedä mikä ero tässä oikeastaan on. Jos ihminen kerran on oppinut +myymään ruumiinvoimansa enintarjoovalle kysymättä mihin niitä +käytetään,--miksi sitten pidettäisiin erikoisempana häpeänä itse +ruumiinkaan myymistä? + +Nyt ei Natalja Feodorovna enää voinut hillitä itseänsä, vaan hengitti +taas tiheään ja hänen kasvojensa lihakset nytkähtelivät hullunkurisesti +ja ääni vavahteli mielenkuohusta: + +--Myydä rahasta ruumiin voimat sille, joka niillä tekee mitä ikinä +haluaa, ja myydä rahasta ruumis sille, joka tekee sillä mitä +haluaa,--mikä ero siinä on? Edellistä harjottavat etupäässä miehet, +jälkimäistä etupäässä naiset. Eikö se ole vaan luonnollinen jatko ja +huippu asiain kehityksessä? Onko urkkija parempi kuin prostituerattu-- +sanokaa te--minä--en todellakaan tiedä---- + +Hengen ahdistus ei antanut Natalja Feodorovnan sanoa pitemmälle. +Väliajan täyttääksensä Hannes sanoi: + +--Olette siis sitä mieltä, että täytyy ennen kaikkea antaa talonpojille +riittävästi maa-alaa? + +Natalja Feodorovna voitti äkkiä mielenkuohunsa ja sanoi kylmän +tyyneesti: + +--Olen mieluummin sitä mieltä, että talonpojan täytyy ennen kaikkea +_ottaa_ itsellensä riittävästi maata. + +Ymmärtämättä mitään eroa tässä Hannes tokasi iloisesti: + +--No, jos niin, niin mitäpäs muuta kuin _annetaan_ hänelle kylläksi +maata. + +Natalja Feodorovna kohottautui vähän tuolillansa, katsahti väsyneesti +Hannekseen ja sanoi vieläkin tyynemmin: + +--Maata ei voi antaa, ellei sitä joltakin oteta. + +--Siis otettakoon! huusi Hannes, innostuneena saavutettuun +yksimielisyyteen heidän välillänsä. + +Natalja Feodorovna piirteli sormellaan kirjainta leipämurujen joukkoon. + +--Aivan oikein, Ivan Ivanovitsh, mutta siinä tapauksessa kehottaisin +teitä puhumaan ainoastaan kuiskaamalla, sillä seinätkin sellaisiin +ehdotuksiin höristävät korviansa. + +Natalja Feodorovnan kasvot olivat muuttuneet ankariksi ja jokin voimakas +ylpeyden ilme alkoi tehdä ne yhä vieraammiksi ja pelottavammiksi +Hannekselle: + +--Mutta te varmaankaan ette tiedä mitä sanotte, jatkoi Natalja +Feodorovna.--Keltä maa olisi otettava? Eikö juuri niiltä, joita te, +herra luutnantti, palvelette kantaessanne tuota upseeripukua? Vai ettekö +luule isäntänne pyytävän teidän palvelustanne juuri maan riistämiseen +talonpojilta? Olettehan valalla vannonut tottelevanne häntä. Älkää siis +puhuko minulle aikeestanne hävittää prostitutsionia. Sillä juuri te +itse, suojellessanne väkivallalla maan anastusta ja pakottaessanne +kansaa rahan palvelukseen, olette kaiken ihmis-alennuksen, sen alhaisen +orjamielen ja sen porttolain oikea synnyttäjä! + +Nyt näytti Natalja Feodorovnan kasvot muuttuvan jälleen lempeämmiksi. +Mutta jokin ylimyksellinen, itsetietoinen ylemmyyden ilme oli yhä +vallalla. Hannes tunsi yhä enemmän pienenevänsä hänen edessään. Natalja +Feodorovna kasvamistaan kasvoi. Tuijottaen hänen kasvoihinsa Hannes +hämmästyen tarkkasi niiden piirteitä. Mistä olikaan Natalja +Feodorovnalle ilmestynyt tuo hieno ja kuitenkin niin korskea ilme nenän +ja silmäkulmien yhtymäkohtaan? Miksi ei Hannes ennen ollut huomannut +hänen ylpeästi kaareutuvaa aatelisnenäänsä? Kuinka oli käynyt, että se +sama pieni, apinamainen ihminen, jota Hannes oli vielä äskettäin +uskaltanut hermostuneesti kohdella, nyt oli kasvanut jättiläiseksi hänen +eteensä ja kohta kokonaan hallitsi häntä? + +--Ainoastaan teidän hirmuinen tietämättömyytenne, herra luutnantti, voi +suoda teille jotain puolustusta. Minä näen, että tekin olette nousukas, +niinkuin enimmät teidän kaltaisenne. Te olette vapautensa jo unohtaneen +ja orjiksi kasvaneen työväen lapsia, siksi itsekin olette voinut +rahapalkasta myydä omantuntonne ja toimintavapautenne. + +Lempeys taas katosi Natalja Feodorovnan kasvoista. Silmät alkoivat +säkenöidä, sanat hehkuivat kuin maanalaisen pätsin purkausta. + +Hannes kalpenemistaan kalpeni. + +--Voi teitä raukkoja, jotka porttoloita muka hävitätte ja huomenna +juoksette komennosta ihmisiä tappamaan! Voi teitä viheliäisiä, jotka +viekkaudella ja väkivallalla olette kansan opettaneet rahasta myymään +pyhät työvoimansa ja pyhät ruumiinsa teidän oikkujenne palvelemiseen! +Voi teitä elämän sammuttajia, voi teitä laulun ja runouden tukahuttajia, +voi teitä vapaan ihmisyhteyden hajottajia! Voi teitä kuolleiden kylien +ja mätien kaupunkien rakentajia, joissa te rahasta tanssitatte, rahasta +laulatatte, rahasta soitatatte! Voi teitä vapauden hävittäjiä! Voi teitä +mässääjiä kuolleen elämän haudalla! Voi teitä... + +Natalja Feodorovna olisi sanonut vieläkin enemmän, mutta nyt kuului +koputus, ja Gregor Gregorovitsh, ollen jotenkin päissään, avasi oven +lupaa odottamatta. Hänen jälessään tulivat sisälle myös Boris +Mihailovitsh ja Aleksei Dmitrievitsh. + +--Uuu! pani Gregor Gregorovitsh, nostaen silmäkulmansa hullunkurisen +korkealle, ollen hämmästyvinään niinkuin muka tahtomatta häiritessä +kahta rakastunutta. + +Natalja Feodorovna katsahti Boris Mihailovitshiin, nousi ja nolosti +hymähtäen, odottamatta esittelyä poistui. + +Kun Hannes, saatettuaan Natalja Feodorovnan, tuli eteisestä takasin, +sanoi Gregor Gregorovitsh: + +--Nä, nä, nä, veliseni,--kyllähän me arvasimme, että tässä on nainen +pelissä, mutta että se olisi ollut niin loistava kaunotar, sitä emme +toki osanneet aavistaa!--Sanalla sanoen: me olemme tulleet tänne +vahtimaan sinua, ettet enää jäisi tutkinnosta. Pullot taskuissa +tietysti! Usko minulle kaunottaresi nimi! Nä? + +Aleksei Dmitrievitshillä oli pinkka linnoituspiirroksia ja hän odotteli +nähtävästi kärsimättömänä milloin tervehdyksistä ja muista +syrjäseikoista päästään. + +Mutta Boris Mihailovitsh, santarmiupseeri, seisoi kalpeana kuin lakana +oven luona. + +--Boris, mikä _sinun_ on? sanoi Aleksei ihmeissään. + +Boris Mihailovitsh sammalteli vähän puheessaan ainakin, mutta nyt ei +tahtonut saada sanaakaan suustansa. + +Kaikki kääntyivät ihmetellen häneen päin. + +--Tä-tässä ei ole a-ainoastaan ra-rakkausjuttu. Ivan, voitko sanoa +minulle missä olet tuohon naiseen tutustunut? + +Hannes rypisti silmänsä eikä vastannut mitään. + +--Tahtoisitko sanoa minulle hänen osotteensa? + +Hannes otti esille Natalja Feodorovnan käyntikortin, johon tämä oli +kirjottanut osotteensa, ja vasta annettuaan sen Boris Mihailovitshille +muisti Natalja Feodorovnan nimenomaan kieltäneen ilmaisemasta tätä +osotetta. + +Boris Mihailovitsh pisti käyntikortin taskuunsa. + +--Sinä, Ivan, olet joutunut vallankumouksellisten pauloihin! + +--Mitää? huusi juopunut ruhtinas pitkään. + +--Mitä joutavia, sanoi Aleksei. + +Boris Mihailovitsh teki nyt itsensä yhä tärkeämmän näköiseksi ja sanoi +sormea heristäen: + +--Varo, varo! Tuo nainen on vaarallisimpia vallankumouksellisia, +hallitukselle miltei tärkein tällä hetkellä, sillä hän johtaa +propagandaa sotaväen keskuudessa. + +Aleksei Dmitrievitsh, joka jo oli istunut, nousi levottomana ja +tyytymättömänä, ja rupesi kädet housujen taskuissa liikkumaan +edestakasin pienessä huoneessa. Hän sanoi kävellessään: + +--Voithan selittää mitä tekemistä sinulla on tuon naisen kanssa. + +--Sitä en voi, sanoi Hannes. + +Kavahtaen katsahtivat kaikki kolme äkkiä häneen, ja tuskallinen +äänettömyys seurasi. + +--Kehenkä se kuuluu, sanoi ruhtinas.--Ja antakaa te kaikkien olla +rauhassa, hallituksen hallituksena ja vallankumouskel-uksellisten +vallankumouskil--Hän ei nyt osannut toistaa tätä monimutkaisuutta, ja +sanoi sentähden: piru vieköön kaikki! + +Hannes sanoi: + +--Sen sanon ainakin sinulle, Boris, että Natalja Feodorovna vihaa +porttoloita yhtä paljon kuin me ja tahtoo niiden hävittämistä +juurinensa. + +--Ivan, he tahtovat ennen kaikkea hallituksen hävittämistä juurinensa. +Mutta me sinun kanssasi tahdomme hallituksen vahvistamista absolutiseksi +voimaksi. Vai emmekö? + +Hannes ei vastannut mitään. + +Aleksei, estääkseen tuskallisen äänettömyyden uudestaan syntymästä, +kysyi Boris Mihailovitshiltä oliko Natalja Feodorovna ollut +sekaantuneena viimeisiin skandaaleihin. + +Boris Mihailovitsh vastasi: + +--Istunut tutkintovankilassa keisarimurhasta asti. Päästettynä vapaalle +jalalle joutunut uudelleen epäluulonalaiseksi. Piileskellyt +menestyksellä Pietarin lokeroissa. Syntyjään ruhtinatar--(hän nimitti +Venäjän vanhimman ruhtinassuvun nimen). + +--Ahaa! Malttakaa, huusi Gregor Gregorovitsh,--Natalja Feodorovna--. Se +kyttyräselkä. Tunnen. Hänen äitinsä, Vera Vannovskaja, synnytti hänet +siirtovankilassa mitä kamalimmissa oloissa. Todellakin, Boris, sinä +pääset everstiksi, jos hänet nappaat. + +Hanneksen kasvoihin nousi hehkuva puna. + +--Senkö vuoksi sinä hänen osotettaan pyysit? kysyi hän Boris +Mihailovitshiltä.--Minä vakuutan sinulle: Natalja Feodorovna on mitä +jalomielisin nainen, ja hän on tehnyt minulle palveluksia, joita en tule +koskaan unohtamaan. Enkä ole koskaan ketään ihmistä kohtaan tuntenut +sellaista ystävyyttä. + +Boris Mihailovitsh sanoi: + +--Se on ikävä,--se on todellakin valitettava asia, mutta ymmärräthän +itse, että asemani santarmiupseerina---- + +--No niin, sanoinhan minä sen, huusi ruhtinas väliin:--hän aikoo tulla +everstiksi! + +Aleksei Dmitrievitsh rupesi lähtemään pois, sanoen, ettei häntä haluta +tulla todistajaksi mahdollisiin ikävyyksiin. + +Mutta ruhtinas, nähtyään Hanneksen kiivaasta hengityksestä värähtelevät +kalvenneet sieramet ja hampaitten lujasta yhteenkiristämisestä korvain +luona liikahtelevat mukulat, älysi että tästä alkaa tulla täysi tosi ja +selvisi kohta humalastaan. Nousten sohvalta hän tuli Boris +Mihailovitshin luo ja sanoi hiljaa: + +--Olisi sentään suoraan konnamaista tässä tapauksessa käyttää +hyväksensä--oman ystävänsä luona.--Boris, jätä! + +--Konnamaista taikka ei, se riippuu miltä kannalta katsoo. +Armeijaupseerilla on yksi näkökanta, keisarillisella santarmistolla voi +olla toinen. Siinähän meillä on vanha ero. + +--Voit toisin sanoen vaikka oman veljesi antaa ilmi?! + +--Silmää räpäyttämättä. Pyhin kaikesta on keisari ja isänmaa, eli +hallituksen absolutinen voima, jos Ivan sen paremmin ymmärtää. Ystävä, +veli,--se tulee toisessa sijassa. + +Nyt huomasi ruhtinas, että Ivan Ivanovitshistä oli kadonnut kaikki, mikä +hänessä oli hienostunutta upseeria ja jokin seurauksia laskematon +luonnonvoima huohotti hänen auenneista sieramistaan ja silmistään. +Ruhtinas ymmärsi silloin, että jotain täytyy heti tehdä hirmuisen +katastrofin välttämiseksi. Ja siinä tarkotuksessa hän veti miekan +huotrastansa. Hän tahtoi alkamalla tappelun estää Hanneksen alkamasta. + +--Ja minä sanon sinulle, huusi hän muka äärimmäisessä vimmassa Boris +Mihailovitshille,--että ellet heti vanno luopuvasi siitä aikeesta, +sivallan minä sinut päättömäksi tuohon paikkaan! + +--Unohdatte, että minullakin on miekka kupeellani, huusi Boris +Mihailovitsh käyden miekkansa kahvaan. + +--Me taistelemme sääntöjen mukaan. Valitkaa aseet! sanoi Gregor +Gregorovitsh. + +Kun Hannes heräsi jälleen tuntoihinsa olivat molemmat lähteneet. + +Hän vaipui ymmärtämättä mitään sohvalle, ja kauan hieroi päätänsä, +sekottaen kaiken tukkansa. + + * * * * * + +Kolmannen ja viimeisen kerran tapasi Hannes Natalja Feodorovnan tämän +asunnossa. + +Täynnä kysymyksiä ja kiihkeätä vastausten janoa, täynnä valtoinansa +lainehtivaa mielenkuohua Hannes meni pari tuntia ennen viimeistä +tutkintoa Natalja Feodorovnan luo, joka asui annetun osotteen mukaan +aivan lähellä kasvatuslaitosta. + +Pimeät ja kapeat porraskäytävät noustuansa Hannes pysähtyi oven eteen, +jonka takaa kuului miesten iloista lauluääntä ja naisten naurua. + +Hän koputti varovasti. + +Silloin kaikki hiljeni ja vasta pitkän ajan kuluttua ääni kysyi juuri +oven takaa: kuka siellä? + +Hannes nimitti nimensä, mutta ovea ei avattu ennenkuin kiihkeiden +kuiskausten ja juoksujen jälkeen, jotka selvään kuuluivat ulos. + +Hän päästettiin nyt suureen, pimeään eteiseen, josta useita ovia oli +auki valoisampiin huoneihin. Näistä kurkisteli uteliaasti nuorta väkeä, +isotukkaisia miesylioppilaita ja säikähtäneitä kurssilaisnaisia. Siis +niitä tavallisia ylioppilas-korttereja, joissa mies- ja naisylioppilaat +elävät keskinäistä siviliavioliittoa, siten tarvitsematta porttoloita. + +Hanneksen kysymykseen Natalja Feodorovnasta vastattiin hänelle yhtaikaa +kahdella tavalla. Toisaalta sanottiin: täällä ei asu mitään sellaista; +toisaalta kuului: ei ole kotona! Ilmeisesti eivät olleet ehtineet sopia +yhteisestä valheesta, jonka vuoksi Hannes sanoi: minä odotan. + +--Täällä ei ole teitä varten mitään sopivaa odotuspaikkaa, rohkeni +kaunis pieni nainen huomauttaa. + +Mutta ennenkuin tuli ratkaistuksi Hannesko suostuu tottelemaan +ulos-käskyä tai toiset tulevat pakotetuiksi tarjoomaan hänelle tuolia, +ilmestyi Natalja Feodorovna esille. + +Sekä iloisesti että nuhtelevasti hän sanoi kohta: + +--Ivan Ivanovitsh, enkö kieltänyt teitä?! + +Muut asukkaat vetäytyivät nyt huoneihinsa niinkuin simpukat kuoriinsa. + +Natalja Feodorovna vei Hanneksen pimeästä eteisestä pieneen kyökkiin, +joka samalla oli hänen oma olinpaikkansa. + +Täällä he, istuen toinen pienen kirstun päällä ja toinen selättömällä +tuolilla keskustelivat ensin kauan aikaa ylioppilaiden ja +kurssilaisnaisten elämästä. Sillä niin paljon kuin Hannes aikoikin vielä +kysellä niitä samoja asioita, joista Natalja Feodorovna oli hänen +luonaan puhunut, oli tieto ylioppilaiden ja heidän hilpeäin säestäjäinsä +elämästä ja suhteesta porttoloihin hänelle melkein yhtä tärkeä. + +--Hyvä. Jos sellainen miekkoinen saapi tulevaisuudessa sen viran, jota +varten hän nyt lukee, ottaa hän tytön kyllä vaimoksensa ja omistaa +lapset. Mutta jollei luvut onnistu? + +--Heillä tavallisesti ei ole lapsia, sanoi Natalja Feodorovna. + +--Kuinka se on mahdollista? sanoi Hannes ihmetyksestä kohottautuen ja +rehellisesti räpyttäen silmiänsä. + +--Se on kyllä mahdollista, vaikka tosin hirmuista, sanoi Natalja +Feodorovna alakuloisesti. Ja ikäänkuin puolustaakseen niitä raukkoja, +joita hän täällä nähtävästi äidillisesti hoiti, kyökistänsä ruokkien, +koetti hän ihmettelevälle Ivan Ivanovitshille selittää: + +--Teidän täytyy ymmärtää, etteivät he ajattele tulevaisuuttansa minkään +viransaannin muodossa, vaan he elävät kaikki pikaisen ja täydellisen +olojen mullistuksen toivossa. + +--Mutta miksi he sitten lukevat? Mullistaisivat! + +Natalja Feodorovna huokasi raskaasti: + +--Täytyyhän kahleissakin ollen _jotain_ tehdä. Ei, Ivan Ivanovitsh, +jättäkäämme tämä asia. Siihen minun sydämmeni vielä kerran pakahtuu. En +kestä. + +Nyt rupesi Hannes kyselemään vallankumouksellisista ja samassa muisti, +ettei hän ollut vielä kertonut siitä, mitä Natalja Feodorovnan käynnin +jälkeen oli hänen kotonansa tapahtunut. + +Natalja Feodorovna näytti kovin säikähtävän, mutta ei lainkaan omasta +puolestansa, vaan ainoastaan Hanneksen, johon hän, oli ruvennut yhä +enenevällä lämmöllä katsomaan. + +--Ja senjälkeen olette te uskaltanut tulla tänne! Rakas Ivan Ivanovitsh, +poistukaa niin nopeasti ja niin salaa kuin mahdollista! + +Hannes tahtoi kuitenkin vielä vastauksia muutamiin tärkeihin +kysymyksiin. + +--Ei-ei-ei-ei--lähtekää heti, heti,--ei saa suotta panna itseään vaaran +alaiseksi--no-no-no, ei mitään puheita, lähtekää nyt vaan. + +Hän melkein väkivallalla lykki Hannesta ovelle. + +Mutta kun Hannes oli saanut päällystakin ylleen, ja seisoi jo ovessa, +sanoi Natalja Feodorovna vedet silmissä: + +--Me emme näe enää toisiamme koskaan. + +--Miksi? kysyi Hannes ja ensi kertaa tunsi kuinka lujilla siteillä hän +oli Natalja Feodorovnaan kiintynyt. + +Natalja Feodorovna ei vastannut, vaan sanoi: + +--Minä neuvon teidät toisen ystävän luo, joka teille kaikki selittää, +mutta me emme näe enää toisiamme. + +Nimitti kadun ja numeron. + +--Sanokaa häntä aina vaan _Vasiliksi_, älkää koskaan kysykö muuta nimeä, +sinutelkaa ja sallikaa hänen sinutella teitä, hän selittää teille kaikki +ja paljon paremmin kuin minä. Vähän voin ilmaista: hän on kuuluisan +vallankumousperheen jäsen, toiset ovat kaikki mikä kotivankiloissa, mikä +Siperiassa. Ja jos joku pääseekin vapaaksi, joutuu kohta jälleen. Isä, +kenraali, suuri, joka suunnalle jäykkänä törröttävä tukka, silmät +huhkaimen, itse ajaa lapsiansa kokouksiin: mikä mies sinä olet, sanoo, +kun tämmöisenä aikana et mene kokoukseen! Ja kun saa tiedon lapsiensa +vangitsemisesta, murahtaa: Aina ovat sanoneet kelpo pojaksi, nyt itse +näin.--Mutta Vasili asuu erillään, paremman toimintamahdollisuuden +vuoksi. Jos he ottavat teidät perheeseen, onnittelen minä teitä. +Pääsette kaikki tietämään. Tulette maailmalle tarpeelliseksi +ihmiseksi--! Hyvästi ainiaaksi, Ivan Ivanovitsh! + +Kun Hannes tuli kadulle, löivät tapulin kellot jossain kuutta. Hän oli +tunnin verran myöhästynyt tutkinnosta. + +--Se on hyvä, sanoi hän itsekseen, räpytteli vähän aikaa silmiään ja +sitten, päättäväisyyden ilme katseessa suuntasi askeleensa Natalja +Feodorovnan antaman osotteen mukaan. + +Natalja Feodorovna oli oikeassa: he olivat nähneet toisensa viimeisen +kerran, sillä kolmen päivän kuluttua antoi Boris Mihailovitsh hänet ilmi +ja hän hävisi ainiaaksi vankiloihin. + + + + +10. + + +Kahden vuoden kuluttua näiden tapausten jälkeen levisi Venäjän +vallankumouksellisten keskuudessa huhu jostakin merkillisestä +suunnitelmasta, joka oli jätetty heidän Genevessä sijaitsevaan +pääkortteeriinsa. Huhu suunnitelmasta saattoi levitä ainoastaan sen +vuoksi, että ehdotus sen toteuttamisesta tuli pääkortteerissa hylätyksi. + +Mutta hylätyksi ei se suunnitelma tullut senvuoksi, että olisi ollut +vaillinaisesti kokoonpantu tai että sen toteuttaminen olisi ollut +missään suhteessa mahdoton, vaan ainoastaan häikäilemättömän, +hämmästyttävän, sydäntä kouristavan julmuutensa vuoksi. Vallankumous oli +siinä suunniteltu alotettavaksi yhtaikaa Moskovasta ja Pietarista. Mutta +Moskovaa koskeva osa suunnitelmasta oli jätetty muodostelematta ja +riippuvaksi edellisen eli Pietaria koskevan osan hyväksymisestä. +Suunnitelman nerokkaasti mietitty pääjuoni tarkotti Pietarin kaupungin +hukuttamista veden alle avaamalla Laatokan puolelta pitkin Nevan virtaa +tulevien vesien sulut. + +Kun asia oli lopullisen ratkaisun alaisena vallankumouksellisten +pääkortteerissa, jakautuivat johtomiehet kahteen kiivaasti keskenään +taistelevaan joukkoon, joista vähemmistö kannatti suunnitelman +omaksumista. Voimakkaassa puheessa koetti jyrkemmän puolueen edustaja +tuoda esiin suunnitelman hämmästyttävää nerokkuutta ja sen yhtä +ihmeteltävää viimeistelyä, jossa kaikki sotatieteen vaatimukset olivat +mitä huolellisimmin noudatetut ja punnitut. Todistetuksi tuli myöskin, +että vallankumouksellisten asejoukkojen taidokkaasti suunnitellun +asetuksen avulla ympäri hukkuvaa kaupunkia voisi suurin osa +vallankumouksellisiksi itsensä tunnustavista kaupungin asukkaista tulla +pelastetuksi. Mutta äänestyksessä saavutti sittenkin voiton hylkäävä +lausunto, joka perustui yksistään suunnitelman julmuuteen. + +Ne samat miehet, jotka olivat tikari- ja pommimurhiin valmiina,--jotka +sellaisiin olivat tovereitansa äänestäneet ja arvoilla määränneet, +perääntyivät sentään, kun tuli kysymys kokonaisen kaupungin +upottamisesta. + +Mikä mies se oli heidän joukossansa, joka oli tuon suunnitelman tehnyt? +Kuka oli se jättiläinen, josta uhkasi niin peloton ja häikäilemätön +leijonamieli? Kuka oli pitänyt ikäänkuin koko maapalloa kädessään, +katsonut Venäjän paikkaa ja sormellansan osottaen sanonut: tuo kohta +upotettakoon veden alle ja tuosta kohdasta nostakoon vallankumous +verisen päänsä? + +Kun suunnitelma oli tullut hylätyksi, ilmaisi Vasili, joka oli sen +Schveitsiin tuonut, johtomiehille sen tekijän. Se oli entinen +sota-akatemian upseeri, Ivan Ivanovitsh, jolla nimellä häntä sitten +vallankumouksellisten kesken sanottiin. + +Ja pääkortteerissa oltiin yhtä mieltä siitä, että sellaisen miehen +liittyminen vallankumouksellisiin oli katsottava suureksi voitoksi, ja +että hänen ilmeistä kykyänsä oli nyt välttämättä käytettävä erääseen +toiseen tekeillä olevaan yhtä laajaan, mutta vähemmän julmaan +suunnitelmaan. + + + + + + +TOINEN OSA + + + + +1. + + +»Merkillisiä ihmisiä!» ajatteli Hannes, kun Vasili ilmotti hänelle +uutisen siitä, että tuo hänen paljotöinen, tarkkaan perusteltu ja joka +puolelta punnittu suunnitelmansa oli pääkortteerissa tullut hylätyksi. + +»Merkillisiä ihmisiä, kun pelkäävät tappaa monta, mutta eivät pelkää +tappaa yhtä tai kahta!» + +Vasili seisoi hänen edessään kädet riipuksissa, kasvot pitkinä ja +surullisina. Sillä Vasili rakasti Hannesta, ja vaikka Genevessä oli +itsekin äänestänyt suunnitelmaa vastaan, oli hänen nyt--hukkaan menneen +työn vuoksi--tuskallisen sääli Hannesta, kun ajatteli miten Hannes oli +kahden vuoden aikana lakkaamatta ja innosta säihkyvin silmin siitä +puhunut, lyönyt nyrkkiä pöytään, tärisyttänyt seiniä ja ikkunaruutuja +räjähdyksiä matkivilla huudoillansa. + +--Ja tunnusta, sanoi Hannes,--että ilman sinun ääntäsi olisi asia mennyt +läpitse! + +Vasili vaikeni, ja myönsi siten asian todella olleen niin, että hänen +äänensä oli ollut ratkaiseva. + +Surullisesti alas katsoen hän jotakin epäselvää mielessään punnitsi, +jolloin hänen silmäluomensa säännöllisessä tahdissa painuivat kiinni ja +aukenivat, ja tummat, pitkät ripset löivät yhteen kuin kaksi luutaa. +Vasilin hienot ylimyskasvot suurine ruskeine silmineen ja naisellisen +sileine ihoineen olisivat sopineet ihanimman kaunottaren kasvoiksi. + +Miksi Vasili ei ollut ennen, noiden kahden vuoden aikana, jolloin hän +joka päivä tapasi Hannesta, kertaakaan maininnut katsovansa suunnitelmaa +liian julmaksi, vaan oli päinvastoin aina innolla kuunnellut Hannesta ja +kaiken aikaa ikäänkuin ottanut asiaan osaa? Tämä seikka suuresti lisäsi +Vasilin surua, sillä näytti melkein mahdottomalta selvitellä Hanneksen +eteen koko se monimutkainen, tuhansien ristiriitaisten ajatusten ja +tunteiden vyyhti, joka olisi tuolle suoraviivaisesti ja mutkattomasti +ajattelevalle suomalaiselle osottanut, ettei tässä ollut Vasilin +puolelta harjotettu mitään tahallista kaksinaisuutta. Vaikeutta enensi +Vasilille vielä seuraava seikka: + +Hän oli kerran ruvennut lukemaan Hannekselle Nietzschen kirjaa »Also +sprach Zarathustra», joka oli eräässä suhteessa muuttunut melkein +evankeliumiksi kaikille vallankumouksellisille, siinä kun arvosteltiin +säälintunne pelkäksi heikkouden hyveeksi, josta todellisen yli-ihmisen +täytyi olla vapaana. Tosin oli Hannes ollut luettaissa melko uninen, +kirjan voimatta missään suhteessa kiinnittää hänen huomiotansa, mutta +sensijaan oli juuri Vasili itse ollut aivan haltioissaan tuosta +vastailmestyneestä kirjallisuuden aarteesta. Vasilia oli suuresti +harmittanut Hanneksen uneliaisuus: eikö se mies todellakaan tuntenut +luissaan ja ytimissään kirjan ihmeellisesti vapauttavaa vaikutusta! +»Minä en tarvitse tuota kirjaa», oli Hannes vaan sanonut, ja se oli +vielä enemmän harmittanut Vasilia, sillä se kuului samalta kuin jos +Hannes olisi sanonut: kyllä säälintunnekin voi olla hyvä. Muutamana +hetkenä oli sohvalla loikova Hannes tuntunut Vasilista suoralta +viholliselta, jota olisi tehnyt mieli hävittää siinä silmänräpäyksessä +kokonaan olemattomaksi. Olla sellainen raakilo, sellainen tölppämäinen, +keskeneräinen, tunteeton ihminen, että nukkuu Nietzscheä luettaissa, +vaikka valmistelee vedenpaisumusta kokonaisen kaupungin ylitse! Mies ei +lainkaan tajua, että moisen jättiläisaikeen toteuttaakseen täytyy olla +yli-ihminen, vapaa sellaisesta mahdollisuudesta että ratkaisevalla +hetkellä säälintunne hänen kauttansa tunkeutuu tekijäksi historiallisten +valtatapausten keskelle, ja turmelee kaikki. Ei, hän loikoo sohvalla ja +mymisee unisena: kyllä säälintunnekin on hyvä! Vasili oli silloin +ehdottomasti ajatellut: ollakseen sellainen tölppä täytyy todellakin +olla suomalainen! + +Mutta kuinka oli käynyt? + +Vallankumoukselliset hylkäsivät suunnitelman sen julmuuden tähden, +ja--mikä ihmeellisintä--juuri saman säälintunteen vaikutuksesta oli +Vasilikin äänestänyt suunnitelman hylkäämistä,--siitä seikasta oli hän, +toimitettuaan kaikkien sisällisten vaikuttimiensa tarkan seulouksen, nyt +päässyt täysin perille. + +Nämä sisäisimmät vaikuttimet olivat kuitenkin sitä laatua, ettei Vasili, +kuten sanottu, nähnyt mitään mahdollisuutta saada niitä Hanneksen +kohtisuoraan katsovien silmien läpitse hänen aivoihinsa ja sydämmeensä. +Vasilin lähtiessä matkalle Geneveen Hanneksen suunnitelma mukanaan oli +hänet täyttänyt sykähtelevä ylpeys siitä, että _hän_ oli saanut +viedäkseen niin tärkeän paperin tovereilleen, ja hänellä oli ollut +koottuna joukko tuoreimpia kertomuksia hallituksen viimeisistä +julmuuksista, joiden pontevalla esiintuomisella hän toivoi varmaan +nostattavansa toveriensa joukossa sellaisen määrän tervettä, +kuohahtelevaa ihmisvihaa, että suunnitelma tulisi yleisen innostuksen +purkautuessa pelkällä huutoäänestyksellä periaatteessa hyväksytyksi. +Berlinissä oli hänen täytynyt asiain tähden viivähtää useampia päiviä, +ja välttääkseen sikäläisten toveriensa uteliaisuutta hän oli tahallaan +pysytellyt heidän kaupunginosastaan erillään kuluttaen loput aikaansa +kaikkein virallisimmilla kaduilla ja kävelypaikoilla. Istuessaan +ikävissään Unter-den-Lindenillä oli hänen mieleensä muistunut Venäjän +paljon lämpimämmät, kotoiset olot ja niiden keskellä ties mistä syystä +erikoisesti--Vera Mihailovna. + +Kuka oli Vera Mihailovna? + +Vanha, vierasvarainen, kodikkaan hämärissä huoneissa asuva, puhelias, +iloisiin kinasteluihin aina valmis, aina teekyökin ääressä istuva ja +vieraillensa teetä jakeleva, lihava pietarilainen rouva, mielipiteiltään +mitä vanhoillisin--hän teki pitkiä kumarruksia kotijumalilleen, joiden +lämpimät tulet tuikahtelivat talon korkeissa, hämärissä nurkissa,--mutta +sydämmeltään niin herttainen, että nekin hänen vieraistaan, joilla oli +ennestään oma koti kaupungissa, tulivat hänen luokseen niinkuin vielä +parempaan ja lämpimämpään kotiin,--mitä sitten sanoakaan niistä +lukemattomista ylioppilaista, teknikoista, kurssilaisnaisista, joilla ei +kotia ollut! Ja saman Vera Mihailovnan luona Vasilikin, joka oli äidin +puolelta orpo, löysi äidillistä mielenkiintoa personallisiin asioihinsa, +joita tavallisesti ainoastaan oikeat äidit ymmärtävät ja tahtovat pitää +yhtä tärkeinä kuin ne itsestä tuntuvat olevan. Myöskin oikea äiti oli +Vasililla ollut jumalinen ja mielipiteiltään vanhoillinen. + +Vasilin mieleen oli nyt Unter-den-Lindenillä juolahtanut tämmöinen kuva: + +Vedenpaisumus. Vera Mihailovnan kasvoilla epätoivon ilme. Koettaa nousta +teepöydän äärestä, mutta ei kukaan auta häntä, sillä kaikki hänen nuoret +vieraansa ovat paenneet ja jättäneet ovet auki. Teekyökki on kaatumassa, +tehden 45 asteen kulman pöydän pintaa vasten. Vera Mihailovna on käynyt +kalman kalpeaksi ja huutaa: Vasili! Vasili! Tule auttamaan! Kylmä +vesilaine on hyökännyt vierashuoneeseeni! Vasili, nyt se huuhtoi kaikki +kupit pöydältä! Vasili, nyt se kaasi samovarin! Vasili, auta, minä +tukehdun!--Mutta Vasilia ei tule. Hän on pelastamassa toisia ihmisiä, +sellaisia, jotka eivät ole mielipiteiltään vanhoillisia! + +Veri nousi Vasilin päähän, kutkutti tukan juuria, ja takasin painuessaan +jätti pään hienoon hikeen. + +Hän ei tietysti ollut huomaavinaan koko tuota mielijohdetta eikä +myöskään sitä että hirmuinen kauhu oli hänen tukkansa juuria +kutkuttanut, vaan oli täydellisesti vakuutettu siitä, että tuo ohimenevä +ilmaus oli hänessä jotain jäännöstä lapsuuden ajoilta, jolla ei ollut +mitään valtaa hänen vallankumouksellisen toimintansa yleiseen kulkuun. +Siitä huolimatta, kun ratkaisevassa istunnossa ensimäinen puhuja alkoi +tuoda esiin suunnitelman teoreettisia heikkouksia, oli suuri ilo +levinnyt Vasilin muille näkymättömiin sydänlokeroihin, ja hän oli +tuntenut erikoista lämpimyyttä tuota pitkätukkaista, turpeahuulista +venäläistä toveriansa kohtaan, joka näitä vikoja esitti, sekä erikoista +vihaa sitä hienosti sivistynyttä, kauniskasvoista juutalaista kohtaan, +joka rauhallisesti ja erinomaisen seikkaperäisesti suunnitelmaa +arvosteltuansa antoi sille teoreettiselta kannalta täyden +tunnustuksensa. Äänien jo mennessä melkein tasan, antoi komitean +voimakkain jäsen, intohimoinen puolalainen insinööri lausuntonsa. +Puolustettuaan suunnitelmaa rajun tulisessa puheessa, mikä +vallankumouksellisten kesken ei milloinkaan ollut tapana, kun istuivat +omassa toveripiirissään, hän kääntyi suunnitelman vastustajien puoleen +ja viskasi vasten heidän silmiänsä väitteen, että he tuomalla esiin +keksittyjä heikkouksia salasivat todellista vaikutintansa, joka ei ollut +mikään muu kuin lyhytnäköinen, tunteiden maailmaan kuuluva kammo +joukkomurhaan.--Toverit!--huusi hän suu vaahdossa:--Ensi kerran +tarjoutuu venäläiselle vapaudenliikkeelle tämän mahtavan suunnitelman +kautta laajempi perspektiivi, tilaisuus terroristisen sissisodan +asteelta kohota ratkaisevaan historialliseen taisteluun! Mutta +joukossamme on--(hän huusi kimakasti:)--lalluksia! + +Tämä teki suuren vaikutuksen. + +Näin oli siis suunnitelmaa kannattanut: sivistynyt juutalainen, +sivistynyt puolalainen ja kolme köyhälistöön kuuluvaa sivistymätöntä +venäläistä; vastaan taas olivat neljä sivistynyttä venäläistä. + +Nyt oli tullut vihdoin Vasilin vuoro sanoa sanansa ja antaa ratkaiseva +äänensä. + +Hän tunsi siis pitävänsä Pietarin ja koko Venäjän kohtaloa käsissään. +Turhaanko hän oli kasvattanut itsessään Nietzschen yli-inhimillisiä +ominaisuuksia! + +Hän nousi rauhallisena seisaallensa sanoakseen tietysti alistuvansa mitä +suunnitelman teoreetiseen kelpoisuuteen tulee esiintyneiden häntä +etevämpien asiantuntijain lausuntoon, samalla kuin indignatsionilla +torjuvansa luotaan sen jokaiselle vallankumoukselliselle häpeällisen +oletuksen, että mitkään muut vaikuttimet kuin vapausliikkeen menestys +olisivat olleet määräävinä suunnitelman vastustajilla. Mutta silloin +alkavat hänen kätensä vastoin hänen tahtoansa vapista. Vastoin hänen +tahtoansa kouristaa jokin vieras voima hänen sydäntänsä, niin että +kaikki veri pakenee kasvoista ja jalat herpautuvat:--Vasili, minä hukun! +huutaa Vera Mihailovna.--Vasili, minä vannotan sinua kaikkien pyhien +nimessä, en itseni vuoksi--minä olen jo vanha,--vaan sinun tähtesi, +Vasili, Vasili! + +Ratkaisevat sanat eivät lähde Vasilin suusta. + +Vasilin edessä ei ollut mikään muu kuin tunnustaa olevansa +hermokohtauksen alaisena ja pyytää sen perustuksella asian ratkaisun +lykkäämistä toiseen kertaan. Mutta tunnustaa olevansa tunteiden vallassa +näin tärkeässä tilaisuudessa olisi ollut samaa kuin todistaa olevansa +kokonaan kelpaamaton vallankumouksellisten pääkomiteassa toimimaan. +Vasili sentähden katsahti ankarasti ja merkitsevästi insinööriin, antaen +siten kaikille sen käsityksen että hänen vapisemisensa ja kalpenemisensa +oli muka vaivalla hillittyä raivostumista puolalaisen toverin viskaaman +insinuatsionin johdosta, sillä raivostuminen ei ollut niitä tunteita, +jotka tekivät vallankumouksellisena-olon mahdottomaksi. Tämä +teeskennelty värinmuutos antoi Vasilille aivan odottamatta erinomaisen +näyttelijätaidon. Voimatta nyt muka raivon tähden saada sanaakaan +suustansa hän sammalteli vapisevalla äänellä: + +--Vaadin suljettua äänestystä! + +Ja tarvitsematta enää näytellä istui melkein kaatumalla alas. + +Tällä hetkellä Vasili oli vielä täysin varmana siitä että hän, kaikista +vapisemisistaan huolimatta, oli äänestävä suunnitelman hyväksymistä. +Mutta kun toverit olivat jakaneet jaa- ja ei-liput, ja hän kääntyi selin +heihin katsahtaakseen kumpi lipuista oli jaa-lippu, seisahtuivat hänen +silmänsä molempiin, ja vielä kerran asettui kysymys hänen eteensä +vaa'alle. Ei-lippu oli aivan yhtä suuri kuin jaa-lippukin. Ei-lipun +päällä oli hänen omatuntonsa, lapsuutensa, äiti-vainajansa. Ei-lipun +päältä Vera Mihailovnan hukkuva ääni yhä toisti hänen nimeänsä: Vasili! +Vasili! + +Vasili teki jättiläisponnistuksen rikkoakseen kaiken sen mikä puhui +ei-lipusta. Yli-inhimillisiä voimia käyttäen hän pakotti oikeaan +käteensä jaa-lipun, mutta tulos oli sittenkin, että hän vasemmalla +pudotti ei-lipun sylinterihattuun, jonka juutalainen oli uurnaksi +pöydälle asettanut. + +Hänen käytöksensä omituisuus, geneveläisten toverien oudostelu, tieto +siitä että suunnitelman muiden vastustajien oli ainakin näennäisesti +onnistunut piiloutua sen teoreettisten tekopuutteiden taa, mutta että +hän yksin oli auttamattomasti ilmaissut todelliset vaikuttimensa ja +siten tehnyt itsensä pääkortteerissa mahdottomaksi,--se kaikki oli +Vasilille verrattain helppo kantaa. Vaikeinta oli hänen sitävastoin +Pietariin palattuansa katsoa Hanneksen silmiin. + +--Merkillisiä ihmisiä!--hoki Hannes. + +Ja Vasili katsoi alas ja hänen tummat silmäripsensä löivät yhteen +tasaisessa tahdissa. + +--Merkillisiä ihmisiä, kun pelkäävät tappaa monta, mutta eivät pelkää +tappaa yhtä tai kahta! + +Vasili tunsi kuinka Hannes turhaan hakee tilaisuutta katsahtaakseen +hänen silmiinsä, mutta ei voinut mitenkään hänen katseeseensa vastata. +Ja vuoren raskaana painona laskeutuivat Vasilin hartioille Hanneksen +sanat: + +--Tunnusta että ilman sinun ääntäsi olisi asia mennyt läpitse! + +Mutta mitä olivat nämäkään sanat niiden rinnalla, jotka nyt tulivat +Hanneksen suusta: + +--Teillä Venäjällä ei vallankumouksesta tule koskaan mitään, sillä ette +osaa erottaa järkeä tunteista. + +Nämä sanat palottelivat jäännöksenkin siitä kokonaisuudesta, joksi +Vasili itseänsä ihmisenä vielä ehkä tunsi. Mitäpä jos hän, vaikuttamalla +ratkaisevasti etevän suunnitelman kukistumiseen, olikin tehnyt jotain +paljon pahempaa kuin Pietarin hukuttaminen olisi ollut! Mitäpä jos hän, +Vasili, oli tehnyt mahdottomaksi tai ainakin epämääräiseen +tulevaisuuteen siirtänyt Venäjän vapausasian! Jos niin, niin +lopputilinsä ei voinut olla muu kuin hirttäytyminen. + +Mutta nyt kuului Hanneksen huolestunut huudahdus: + +--Kuule, et suinkaan sinä vaan suuttunut? + +Ja Vasili tunsi kuinka Hanneksen lämmin sydän kiehtoi hänet aivan kuin +lapsen äidinsyliin. + +Heistä oli muutaman vuoden kuluessa tullut suuret ystävykset. Vasilia +oli vastustamattomasti vetänyt puoleensa ensiksi vaan Hanneksen +harvasanainen, mörähtelevä miehekkyys, sitten hänen ehdottoman luja +toveri-uskollisuutensa, ja vihdoin tuo ihmeteltävä sekotus +hämmästyttävästä voimasta ja samalla lämpimästä sydämmestä. »Kuule, et +suinkaan sinä vaan suuttunut»--ne sanat vetivät Vasilin +itsensähalveksimisesta takasin ihmisten ilmoille kuin väkevä käsi vetää +hukkuvan suosta. Ja silmät täynnänsä kyyneleitä Vasili katsahti +Hannekseen.--Mikä ihmeellinen mies! ajatteli hän nähdessään +huolestumisen jopa tuskan ilmeen Hanneksen kasvoilla.--Ei voi tuskatta +nähdä kyyneleitä, vapisee toverin puolesta, jos näkee tämän käsittelevän +varomattomasti browninkia, mutta samalla, kun kysymyksessä on _asia_, ei +epäile avata meren sulkuja kokonaisen miljoonakaupungin hukuttamiseksi! +Nukkuu Nietzscheä luettaissa, ja kuitenkin juuri hän yksin on oikea +yli-ihminen. Sillä viisas ja voimakas oli ollut tuo geneveläinen +juutalaistoveri, tätäkin vielä voimakkaampi se kaunopuheinen insinööri, +mutta mitään yli-ihmisiä ne eivät olleet kumpikaan. Heitä tuhat kertaa +voimakkaampi oli tämä suomalainen, jolla oli ikäänkuin toisena luontona +pettämätön kyky erottaa toisistaan asia ja persona, järki ja tunne,--tuo +ihmeellinen mies, joka suotta ei tappanut kärpäistäkään, mutta asian +vuoksi upotti vaikka puolet maailmaa,--jonka luona oleminen sentähden +yhtaikaa sekä pelotti että tuntui turvallisen lämpimältä. Pelotti hänen +luonansa ikäänkuin jokin kaukaa tuleva, raakain ja nokeentuneiden +työmiesten rintamassa kulkeva, maan pimeästä sydämmestä nouseva +hirmuinen kostonvoima, joka puhjettuaan kerran toimintaan ei ole ketään +säästävä, ei ystävää ei omaista, ei kokonaista kaupunkia, vaan lyövä +murskaksi kaikki mikä sen tielle asettuu. Lämmitti hänen luonaan taas se +uskollinen toveruus ja turva, joka hänestä huokui tämän kumouksellisen +voiman rinnalla, jokin siitä riippumaton, siitä tietämätönkin +sivistynyt, hieno, altistuva inhimillisyys, joka oli siihen liittynyt +ulkoapäin, aivankuin välttämättömästä katastrofista tietämätön karitsa +olisi viattomasti hakenut tyyssijansa nukahtaneen leijonan pehmeälle +turkille. + +Hannes puolestaan oli kiintynyt Vasiliin aluksi vaan tämän hienon-hienon +ylimyksellisyyden vuoksi, joka oli junkkarikoulussa ja sivistymättömien +armeijaupseerien keskuudessa kasvaneelle Hannekselle jotakuinkin uutta. +Ensin se oli herättänyt hänen uteliaisuuttansa, sittemmin, lähemmän +personallisen tutustumisen jälkeen, kunnioitusta ja salaista ihailua. +Todelliset ystävyyden tunteet heräsivät hänessä, kun Vasili, vaivoja +säästämättä, alkoi lukea hänen kanssaan venäläistä kaunokirjallisuutta, +käyden läpi Gogolit, Turgenjevit, Dostojevskit, ja samalla vihkien hänet +viimeisinten ja hienostuneimpain kirjallisuudentuntijain arvosteluihin +ja ajatuksiin. Se avasi uusia maailmoja Hanneksen omassa sielussa, +saattaen hänet ymmärtämään sellaisia sieluelämän hienouksia, joista +hänellä ennen ei ollut aavistustakaan, avarsi hänen katsettansa ja +kehitti kaikkia aisteja. Mutta ei Vasilin ylimyksellinen hienous ja +hänen olentonsa kauneus, ei syvä kiitollisuus häntä kohtaan uusien +maailmojen avaamisesta vielä olisi aikaan saanut sitä ihmeellistä, +ikäänkuin aivan ylenluonnollisilla siteillä solmittua sielujen yhteyttä, +jossa Hannes tunsi olevansa Vasiliin nähden. Sen oli saanut aikaan +seuraava sielullinen tosiasia: + +Olojen täydellistä kumousta janoova intohimo, joka oli näennäisesti niin +äkkiarvaamatta leimahtanut ilmiliekkiin tuon nuoren, ulkonaisesta +esiintymisestä tärkeätä ja turhan tarkkaa huolta pitävän upseerin +povessa, ei ollut Natalia Feodorovnan herättämä;--se oli siellä jo +ennestään, jo Hinkin ajoilta asti, niiltä vuosilta, jolloin hän, +seurauksia ajattelematta, oli lakaissut puhtaaksi porttolan,--jolloin +hän sitten, välittömän oikeudentuntonsa kanssa kieräillen ja olojen +parannuksen lykäten tulevaisuuteen, oli Hinkin-vastaisessa hengessä +mennyt niin pitkälle, että valhe joka taholta ympäröitsi häntä ja hän, +samalla kuin kulki hajuvesissä ja hansikkaat käsissä, odotti sitä +välttämätöntä hetkeä, jolloin hän voimatta enää sisällistä pakkoa +vastustaa antaa vallan raivollensa, repii jossain julkisessa paikassa +upseeripuvun yltänsä, alkaa huutaa ja ilmaan hyppiä ja koko maailman +hävittämisen esikuvaksi nakkelee tuolit ulos, särkee peilit ja rikkoo +tieltään esineitä niinpaljon kuin suinkin mahdollista. Sillä tällaisiin +katastrofeihin olivat aina päättyneet kaikki Hanneksen yritykset +viekkauden ja itsepetoksen avulla päästä vapaaksi Hinkin osottamasta +elämänsuunnasta. Ja siihen oli ennen tai myöhemmin varmaan tämäkin hänen +upseerikieräilynsä päättyvä, niin totta kuin aurinkoa ei voi estää +nousemasta tai maailmata radaltansa muuttaa.--Silloin, juuri tämän +katastrofin viimeisimmällä hetkellä, oli hänen tiellensä sattunut +Natalia Feodorovna ja Vasili. Suureksi ihmeekseen Hannes nyt näki, että +Hinkin edustamalla ja hänen omassa sisimmässä sydämmessään piilevällä +kumoushengellä oli vastineensa maailmassa, että se oli siellä jo +valmiiksi opiksi muodostunut ja ikäänkuin häntä odottamassa. Ihmisille +tapahtuva vääryys, josta hänellä oli ollut ainoastaan hämärä, +jonkinlaisena painajaisena sydäntä kalvava ja sanoihin kokonaan +pukematon tuntumus, oli tässä opissa lausuttu julki niin selvin ja +voimakkain sanoin, että Hanneksen väkevä kumoushenki, näistä tietoisista +perustuksista lähtien, kasvoi satakertaiseksi ja valtasi koko hänen +olentonsa. Sen puhkeamista ei mikään olisi enää voinut estää, ellei tämä +oppi itse olisi juuri vaatinut kumoushengen talttumista järjen kylmien +lakien alaiseksi tulevaisuuden suunnitelmaksi. Järjetön katastrofi oli +vältetty, ja Hannes pani sen sijaan koko uhkuvan voimansa suuren +suunnitelman luomiseen vallankumoukselle, josta suunnitelmasta olikin +sitten paisunut todellinen näyte hänen sisällisestä voimastaan. Mutta +samalla kuin tämä kumouksellinen intohimo näin sai yhä laajemmalle +ylettyvää ilmaa siipiinsä, kulki sen rinnalla hänen sielussansa +lakkaamatta myös tuo toinen kehitys: ihanoiva ihmettely, että se +vapautta rakastava, hänen sisintä itseään edustava, vaikka kyllä tähän +asti ikäänkuin päivän valoa kammonut ja Hinkin nimellä kulkenut +mielihalu oli sama myös maailman hienoimmilla ja sivistyneimmillä +ihmisillä, jommoisina hän piti Natalia Feodorovnaa ja Vasilia. Eikä +ainoastaan sattumalta sama, vaan se oli siltana heidän luoksensa, +siltana yli koko porvarimaailman, siltana heidän hienostuneeseen, +syvintä siveellisyyttä ja lahjomattominta rehellisyyttä henkivään +elämäänsä. + +Tämä tosiasia se oli perustuksena siihen ihmeelliseen, aivankuin +yliluonnolliseen vetovoimaan, jota Hannes puolestaan tunsi Vasilia +kohtaan. + +Kyyneleistään selvittyänsä Vasili sanoi: + +--Jospa vaan olisit nähnyt millaisia ne olivat, ne, jotka suunnitelmaa +puolustivat! + +--Millaisia ne olivat? + +--En tarkota sitä juutalaista, enkä puolalaista,--ne olivat kyllä +oikeassakin, vaan niitä kolmea venäläistä,--sivistymättömiä,--raakoja--. +Jumala varjelkoon vallankumouksen milloinkaan joutumasta sellaisten +miesten käsiin! + +--Hm, pani Hannes. + +Vasili katsahti Hannekseen. + +--Sinä ajattelet varmaan, että sellaisiakin tarvitaan? + +--On hyvä,--sanoi Hannes,--että komiteassa on myös voimamiehiä. + +--Ei,--sanoi Vasili.--Voima ja hienous täytyy olla _yhdessä_ ihmisessä, +mutta ei niin että toisessa on voima ja toisessa hienous,--siitä ei tule +koskaan mitään, ei koskaan! + +Vasili kirjotti tästä huomiota herättäneen kirjotuksen parisilaiseen +vallankumoukselliseen lehteen. Hän oli sitä mieltä että ylin johto olisi +ollut välttämättä annettava yhden ainoan miehen käsiin, joka olisi +henkilöönsä yhdistänyt ne ajan vaatimat, Friedrich Nietzschen esittämät, +korkeimmat luonteenominaisuudet,--jossa hienoin sielullinen kulttuuri +olisi yhtynyt tunteita täydellisesti hallitsevaan tahdonvoimaan. +Niinkauankuin sellaista henkilöä ei ollut--kirjotti Vasili--niinkauan +puuttui vallankumoukseltakin välttämättömin edellytys onnistumiseen. +Komitean enemmistöpäätökset olivat yksipuolisia, milloin yksistään +vihaan milloin yksistään sääliin milloin näiden hedelmättömään +sekotukseen perustuvia elottomia ja voimattomia sokkoliikkeitä. + +Oli ilmeistä, että Vasili ajatteli: Hanneksesta on se tulevaisuuden mies +tuleva,--ja yksityiskeskusteluissa vaikuttavien toveriensa kanssa hän +lakkaamatta toikin esiin Hanneksen ihmeteltävää sopivaisuutta +vallankumouksen palvelukseen: mitä hienointa käsityskykyä, täydellistä +vapautumista porvarillisista ajatustavoista, ja samalla kuitenkin +rajatonta kumouksen voimaa, jonka lähteet olivat aivan kuin jossain maan +tuntemattomissa, syvissä onkaloissa ja jonka pettäminen oli yhtä +mahdoton kuin tulivuoren muuttuminen lakeaksi laaksoksi. + +Kuitenkin, kun vallankumoukselliset sitten todellakin kääntyivät +Hanneksen puoleen, eivät he sitä tehneet Vasilin kautta. + +Eräänä pimeänä syysiltana Hannes istui huoneessaan odottelemassa +sovittua kellonlyömää, joka oli määrätty salaperäisessä hänen pöydälleen +ilmestyneessä kirjeessä. Tuuli ulvoi ja toinen toistaan vinhemmät +puuskat paiskelivat ikkunoihin lakkaamatta virtanaan valuvia +sadepisaroita. Sateen ja tuulen kohinalta aniharvoin kuului kadulta +rattaiden räminää ja kavioiden kopsetta, mutta aina ajoivat ohitse. + +Hannes ei ollut tyytyväinen tähän näin järjestettyyn kohtaukseen. Hän +tuskaili ja nousi tuon tuostakin kädet taskuissa kävelemään edestakasin +nurkasta nurkkaan. Hän liikkui nopeasti ja silmät vilkkuivat +kiukkuisesti sivuille: + +»Että ne saattoivatkin panna näin varomattomasti toimeen yhtymiä! Eivät +lainkaan ottaneet lukuun että toinen on upseeri ja siis tuhat kertaa +aremmassa asemassa kuin he kaikki yhteensä.» + +Tuuli yhä yltyi ja sen puuskat jyskyttivät ikkunoita. + +Hannes pysähtyi äkkiä: + +»Pelkäänkö minä»? hän ajatteli ja alkoi tehdä itselleen tiliä siitä +ihmeellisestä tunteesta, joka saattoi häntä tällä hetkellä levottomaksi. + +Tähän asti hän oli, muodollisesti vallankumouksellisiin kuulumatta, +ainoastaan kirjojensa ääressä vallankumousta suunnitellut, mutta nyt hän +odotteli henkilöä, joka oli vallankumouksellisten puolesta ottava +häneltä sitoumuksen ja antava hänelle aktiivisen toimen. Ehkä määräävät +he hänelle koetehtäväksi sellaisen murhan suorittamisen, johon hänellä +on upseerina parempi tilaisuus kuin muilla. Sen he tekevät, siitä hän +oli varma. Sitäkö hän pelkäsi? + +Ei. Ei hän sitä pelännyt. Inhosi yksityismurhia, mutta ei pelännyt. Jos +asia vaati oli hän valmis kaikkeen. + +Mutta tässä tuulen ulvonnassa oli jotakin--. Kuinka lapsellista ja +sittenkin kuinka voittamatonta! Äiti oli ukkosen käydessä aina sanonut: +se on Herran voima, onko Hanneksella syntiä sydämmellä? Ja Hannes oli +uskollisesti aina miettinyt oliko hänellä syntiä sydämmellä, ollakseen +valmis astumaan iankaikkisen tuomarin eteen, jos salama hänet tappaa. +Vaikka hän mieheksi tultuaan oli aikaa sitten vapautunut uskosta +sellaiseen ukkospilvissä elävään jumalaan,--vaikka hän varmaan muisti +jossain tieteellisessä teoksessa lukeneensa, että kaikkein alkuperäisin +ja raain jumaluuden käsite oli kansoissa syntynyt pelon ja erittäinkin +luonnonvoimain pelon tunteesta, heräsi hänessä vastoin hänen +tahtoansakin aina sama lapsellinen tunnelma jokakerta kuin jokin +luonnonvoima näytti mahtiansa. Niinpä nytkin: myrskyn kauheat +jyskytykset asettivat hänen tahtomattansa tuon murhakysymyksen +lapsuudenaikuisen jumalantunnelman rinnalle, ja joka kerta kuin +tuulispää vavahutteli seiniä hän aina uudestaan ja uudestaan kuuli +äitinsä sanat: onko Hanneksen sydämmellä syntiä? ja katsoi sydämmeensä +oliko siellä syntiä, ja joka kerta nosti verinen kummitus päänsä. Kuinka +lapsellista ja sentään kuinka voittamatonta! Eivätkö he olleet myöskin +Vasilin kanssa monta kertaa puhuneet juuri tästä samasta asiasta: +jumala-tunnelman turmiollisuudesta inhimillistä tarmoa estävänä +vastavoimana. Lapsuudesta asti ihmiseen istutettuna se oli niin +juurtunut häneen, ettei siitä vielä miehenäkään voinut päästä. Tämä +oli--niin he ajattelivat--valtaluokkien tahallista, hienoa petosta. +Papistonsa avulla nämä olivat istuttaneet kansoihin tuon merkillisen +psykologisen voiman, joka herpaisee kansan käden, kun se nousee omaa +sortajaansa vastaan. Ainoastaan niin saattoi olla mahdollista, että yksi +omistaa maan, jolla sata hänen pituistansa häntä renkinä palvelee. +Ainoastaan niin saattoi olla mahdollista, että yhden komentaissa tuhat +kovilla patruuneilla varustettua sorronalaista tekee pelkkiä viattomia +kivääritemppuja eivätkä ammu sortajaansa. Sotakuri! Hölyn pölyä! Ellei +olisi tuota pientä sydämmeen istutettua: ei sinun pidä tappaman, niin +olisivat jo aikaa sitten ihmiset oikeuksissaan keskenään olleet yhtä +pitkiä kuin olivat kasvultaan. + +Näin he olivat Vasilin kanssa keskustelleet. Vasili oli tosin sanonut, +ettei hänellä personallisesti ollut mitään sellaista jumalatunnelmaa, +sillä hän oli lapsuudesta ollut ateistinen, vallankumouksellisen isänsä +vaikutuksen alaisena, mutta puhui sen sijaan jostakin »säälistä», jonka +herpaisuvoimaa sanoi yhtä suureksi. Jumalatunnelman sanoi olevan +ominaisen erityisesti »kansanlapsille». Siitä saakka kuin Vasili oli +näin sanonut, oli Hannes ruvennut panemaan merkille tätä asiaa, sillä +hänkin tunsi itsensä »kansanlapseksi». + +Ei kertaakaan niinä vuosina, joina hän suunnitelmaa valmisteli, hän +ollut tuntenut itsessään sitä herpaisevaa voimaa, jota Vasili oli +sanonut »kansanlapsille» ominaiseksi. Mutta nyt kun kysymys oli +aktiivisen tehtävän vastaanottamisesta vallankumouksellisilta, sai +myrskyn ulvonta hänen tukkakarvansa kauhusta kohoamaan! Häpeällistä! +Halpamaista! + +Kun odotettu vieras määrätyllä kellonlyömällä saapui eikä heti huomannut +tarpeellisella varovaisuudella valita sanojaan ja alentaa ääntänsä, +hermostui Hannes siitä niin, ettei tervehtinyt häntä, vaan uhkaavasti +rypistäen silmäkulmiansa enensi vaan kävelemisensä vauhtia. + +Hänen huoneeseensa oli astunut pitkä, rauhallisen ja synkän näköinen +mies, läpimärkänä sateesta, ja istui viluisena ja haluttomana tuolille +odottamatta siihen kehotusta. + +Hannes meni eteiseen, kuunteli visusti, sulki sitten tarkasti oven ja +iski vielä kerran tuiman, nuhtelevan katseen tuntemattomaan. + +Silloin tämä veti suunsa ivalliseen nauruun, mikä vieläkin enemmän +suututti Hannesta. Hän tunsi inhoa tuota vierasta henkilöä kohtaan sen +johdosta että tämä ei välittänyt noudattaa sivistyneen maailman tapoja. + +Mutta vieras, sanallakaan esittämättä itseään, ja tarkasti varoten +lausumasta mitään mikä ei kuulunut asiaan, avasi kääreestä +muistikirjansa, katsoi siihen ja sanoi rauhallisesti: + +--Onko serkkunne tila tyydyttävä?--tällä lauseella vaatien Hannekselta +vallankumouksellisten tunnussanaa. + +Nyt tuli Hanneksen eteen ratkaiseva hetki. + +Pudistaa kieltävästi päätä vieraan kysymykseen olisi merkinnyt samaa +kuin ainiaaksi luopua yhteydestä vallankumouksellisten kanssa. Se viha, +jota hän tunsi tällä hetkellä tuota henkilöä kohtaan, joka ilmeisesti +tavotteli käytöksen raakuutta siinä luulossa että Hannes, ollen tunnettu +hirmuaikeistansa, sellaista suosi,--se viha kyllä puhui päänpudistamisen +puolesta. + +Hannes katsoi kauan vieraan silmiin ja hänen sieramensa hengittivät +kauheata uhkaa. + +--Minä kysyn onko serkkunne tila tyydyttävä,--toisti vieras tahallisen +laiskasti venytellen jäseniänsä, aivankuin kysymys todellakin olisi +ollut jostakin serkusta. + +Jäädä taas upseeriksi kadotettuaan uskonsa hallituksen absolutisen +vallan mahdollisuuteen tuntui Hanneksesta niin mitättömältä ja +raukkamaiselta, että hän mieluummin olisi vaikka heti mennyt päävahtiin, +riisunut miekkansa ja antanut itsensä ilmi. + +»Millä oikeudella he laittavat ihmiselle tämmöisiä hetkiä!» + +Hanneksen teki mieli ottaa mies niskasta ja kantaa ulos. + +Voi, että he olivatkaan sysänneet Vasilin syrjään, joka oli ollut +Hannekselle kuin majakkana pimeästi myrskyävässä meressä! Vasili oli +ollut hänen kumouksellisen intohimonsa pyhitys, ja ilman Natalia +Feodorovnan aatteellista pohjaa ei koko tässä intohimossa ollut mitään +muuta kuin järjetöntä sisällistä raivoa, joka ei tuntenut lähteitään +eikä lopullista päämääräänsä. + +--Täällä arkaillaan?--sanoi vieras vihdoin sama ivahymy huulillaan. + +Vetoominen rohkeuden puutteeseen oli kyllä Hanneksen kaikkein arimpaan +kohtaan koskettamista. Koko hänen olentonsa vavahti. Oli ilmeistä, että +vieras ajattelee ivallisesti: olet kamarissasi uskaltanut luoda rohkean +suunnitelman, mutta kamaristasi et uskallakaan astua toimintaan! Hannes +oli kuitenkin liian paljon aikoinaan stoialaisia filosofeja lukenut, +että olisi tällaisen yllytyksen antanut itseensä vaikuttaa. Hän +viivytteli vastaustaan. + +Silloin ulvahti tuuli uuninpellissä, ulvahti seinien liitoksissa, +ulvahti katossa, ulvahti maassa,--ikkuna-uutimet imeytyivät kiinni +lasiruutuihin, kuului kumeata, jostakin kaukaa lähestyvää kohinaa, se +kasvoi, kasvoi, ja vihdoin jysähti hirmumyrskyn ensimäinen tuuliaispää +vasten seiniä ja ikkunoita ja koko talo tuntui huojuvan ja vavahtelevan. + +--»Onko Hanneksella syntiä sydämmellä?» + +Voi, äiti, äiti, sinä olet poljettu, sinä olet häväisty, ja kuitenkin +olet itse istuttanut tietämättömyydessäsi poikasi vereen sen orjamaisen +taikauskon, joka hänen kostavan kätensä herpaisee! Vaiti äiti, vaiti! + +Ikkunaruutu irtausi ja lasi putosi kilisten permannolle. Lampunliekki +alkoi läpättää. + +Kuului kattopeltien rämisevä irtautuminen, kuului kokonaisen katon +särkyvä luhistuminen, kuului kirkonkellojen kumajavat hätäsoitot. + +Ja Hannes ajatteli: + +»Se, jota sanotaan jumalaksi, tahtoo pelottaa minua!» + +Vieras kalpeni ja höpisten jotakin, joka ei mitenkään kuulunut asiaan, +rupesi panemaan lakkia päähänsä pelastuakseen pian korkean talon +ylimmästä kerroksesta jonnekin alemmas ennenkuin koko talo kaatuu. + +Mutta Hannes ojensi kätensä ja pani oven lukkoon. + +Hänestä näytti kuin olisi hän ollut korkealla vuorella, jossa ylimmän +taivaan hirmutuulet repivät hänen vaatteitaan ja tukkaansa, ja kuin +olisi vihdoin lyönyt se kauan aikaa yhä tuonnemmaksi lykätty hetki, +jolloin hänen oli taisteleminen jumalan kanssa. + +Sadat heikot äänet huusivat alhaalta: tee se meidän puolestamme, me emme +voi, me olemme heikot, mutta sinä olet väkevä meidän joukossamme, sinä +jaksat, sinä ainoa uskallat, tee meidän puolestamme se mikä kumminkin +kerran on tehtävä: voita jumala! + +Ja kun Hannes nämä äänet sisässänsä kuuli, huusi hän myrskyn +vihellyksessä vallankumouksellisten tunnussanan vieraan korvaan. + +Mutta vieras rupesi peloissansa lukemaan lapsuudenrukousta, sillä +hän oli syntyjään talonpoika ja semmoisissa kasvatettu. Ja +vallankumouksellisten tunnussana tuntui hänestä tällä myrskyn hetkellä +jumalan herjaamiselta. + +Ja kun Hannes nauroi hänen höpinäänsä, säikähti vieras vielä enemmän sen +voiman tähden, joka Hanneksessa oli. + +Mutta myrsky, huippunsa saavutettuaan, alkoi hiljetä ja Hannes tukki +ikkuna-aukon uutimilla. Silloin he istuivat pöydän ääreen ja Hannes oli +valmis kuulemaan, minkä tehtävän vallankumoukselliset olivat hänelle +määränneet. + +Kuivattuaan otsahikensä vieras veti jälleen muistikirjansa esille, jonka +sivut olivat täynnänsä merkkejä ja salakirjaimia, ja rupesi tekemään +Hannekselle selvää uudesta suunnitelmasta, jonka mukaan Pietarin +keskushallituksen kukistaminen ei tulisi tapahtumaan Laatokan sulkujen +avaamisella, vaan Kruunstatin kanunain avuilla sekä laivaston +saattamisella vallankumoukselliseksi. Kapinan oli syttyminen yhtaikaa +niin monessa eri kohdassa kuin mahdollista, jotta keskushallituksen +äkkinäinen lamautuminen vaikuttaisi sitä tuntuvammin ja sotavoimain +nopea kokoominen sinne missä niitä tarvittiin olisi niin vaikeutettu +kuin suinkin. + +Väliaikainen vallankumouksellinen hallitus sillä välin asettuisi +johonkin laivaston turvaamaan paikkaan ja käyttäen yleistä sekasortoa +hyväkseen otttaisi ohjakset käsiinsä. + +Näin pitkälle päästyänsä vieras vaikeni ja rupesi silmäkulmiensa alta +kysyvästi katsomaan Hannekseen, ilmeisesti tämän vastausta odottaen. + +Mutta Hannes ei ollut vieläkään päässyt siitä hermostuksesta, minkä +vieras oli hänessä herättänyt, vaan nousi ylös kävelemään ja sanoi +vihasesti: + +--Mitä laivasto minuun kuuluu? Minä olen maamyyrä! Silloin vieras kaivoi +muistikirjansa lehtien välistä Venäjän valtakunnan kartan, levitti sen +pöydälle ja osottaen erästä punasella kynällä merkittyä kohtaa +Suomenlahdessa sanoi: + +--Tätä saarta on ajateltu laivaston suojaamaksi väliaikaisen hallituksen +paikaksi. + +Se oli Suursaari. + +--Nerokasta! Sangen nerokasta!--sanoi Hannes ivallisesti, sillä ei +mikään näyttänyt hänestä tällä hetkellä hullunkurisemmalta kuin tuo +»laivaston suojaama» saarivaltio, joka mahdollisesti kyllä saattoi +tarjota vallankumouksen johtajille hyvää turvaa, mutta ei mitään takeita +pääasiasta, nimittäin välttämättömän, nopean ja helpon yhteyden +saavuttamisesta uuden hallituskeskuksen ja itse hallittavan valtakunnan +välillä. Hannes ei voinut pidättää naurahdusta. + +Mutta kasvojensa ilmettä vähääkään muuttamatta vieras pyysi Hanneksen +istumaan ja jatkoi selostustansa. + +Tämä oli suunnitelman toinen puoli. + +Toinen puoli tarkotti Mustanmeren linnotuksen, Sevastopolin, muutaman +Itämeren sotasataman, ja Suomenlahden linnotusten, Viaporin ja +Kruunstatin saattamista vallankumouksellisten käsiin. + +Näistä oli tärkein sija Viaporilla, jonka oli oleminen laivaston +nojakohtana ja välittää väliaikaisen hallituksen yhteyttä muiden +kapinallisten satamain ja linnotusten kanssa sekä sähkötysyhteyttä +Suomen ja ulkomaiden kautta Sevastopoliin. + +Tässä kohden Hanneksen suupielistä katosi hymy ja hän höristi korvansa. + +Vähän aikaa kuunneltuansa hän hyppäsi pystyyn ja kulki pari kertaa +edestakasin, valtavasti huohottaen ilmaa sieramistaan. Vielä pari +sanaa--ja Hannes pysähtyi pöydän ääressä istuvan vieraan luo ja huutaen: + +--Ystävä!--löi häntä olalle niin että koko mies tärähti +lyyhyksiin.--Tätä kelpaa kuunnella, jatkakaa!--sanoi hän, uudestaan +alkaen kävellä, ja vielä voimakkaammin puuskutti ilmaa sekä suustaan +että sieramistaan. + +Vieras muutti nyt äänensä tahallisen kuivaksi ja asialliseksi, mutta ei +voinut estää sen silloin tällöin värähtämästä, joka selvään ilmaisi +kuinka suuresti hän nautti suunnitelman yksityiskohtien selostamisesta +nyt kun Hannes oli pääasiasta ilmeisesti innostunut. Sillä +yksityiskohdat kaikki seurasivat toisiansa kuin hammasrattaat lovesta +loveen, missään kohden menemättä vastakkain. Ja ne vierittivät esiin +mahtavan kuvan suuren vapaustaistelun vastaisista pääpiirteistä. +Selostajan ääni värähteli ja vapisi lopulta niin, ettei hän voinut enää +puhua. + +--Suunnitelma on teidän! huusi Hannes arvaillen. + +--Valitettavasti olen ainoastaan lähettiläs ja tehtävääni kuuluu pysyä +teille tuntemattomana siihen asti kuin suuri päivä koittaa,--sanoi +vieras nousten seisaallensa, ja jatkoi juhlallisena: + +--Nyt siirryn siihen tehtävään, joka tässä näytelmässä tulisi _teidän_ +osaksenne. + +--Olen valmis, sanoi Hannes. + +--Minulta puuttuu vielä teidän toverivalanne. + +Näin sanoen vieras otti povitaskustaan paperin ja avonaisen kirjekuoren. + +Hannes katsahti paperiin, jossa oli ainoastaan kolme sanaa ja +päivämäärä. Hän otti paperin ja kirjotti siihen nimensä. + +Vieras pani paperin kirjekuoreen. + +Tämän tapahtuessa Hannes jostakin syystä muisti Hinkin kertomuksen miten +sen, joka tahtoo itsensä pirulle myödä, täytyy kirjottaa nimensä omalla +verellään. Mutta hän vaan naurahti sitä hullunkurista ajatusten yhtymää. + +Vieras antoi kirjekuoren Hannekselle ja pyysi hänen itsensä lähettämään +se pääkomitealle osotteen mukaan, joka oli kuoressa. Sitten sanoi: + +--Tehtävä, jonka pääkomitea minun kauttani antaa teille, tarkottaa +Viaporin linnotuksen strateegisen merkityksen tutkimista puheenaolevassa +suhteessa, ja erittäinkin sen vastustuskykyä maalta päin uhkaavaa voimaa +vastaan. Se ensiksikin. Toiseksi antaa pääkomitea tehtäväksenne +väsymättä työskennellä paikallisen väestön saattamiseksi +vapausliikkeelle suotuisaksi, jotta se voisi osaltaan tehdä tehtävänsä +uuden keskushallituksen suojaamiseksi maan puolelta ja esteettömän +sähkötysyhteyden ylläpitämiseksi Suomen kautta valtakunnan eri osien +kanssa. + +--Sitä kelpaa kuunnella, sitä kelpaa kuunnella, hoki Hannes, mutta hänen +silmänsä olivat aivan hajalla ja ajatuksensa jo kaukana strategian +lempialoilla, Ehrensvärdin seitsemälle kalliosaarelle rakennetussa +linnotuksessa, vastapäätä kotikaupungin rakkaita rantoja. + +Hän tuskin huomasi milloin vieras läksi, niin valtavina nyt tunkivat +heränneen aatteen aallot kaikkea epäoleellista tieltään. Epäoleellisia +olivat tällä hetkellä hänelle kaikki erityiset ihmiset, epäoleellista +vasta hiljennyt myrsky ja kaduilta uudestaan kuuluvat liikenteen äänet, +epäoleellista koko tämä tyhmä nykyisyys. Oleellista oli ainoastaan tuo +äkkiä auennut, tulevaisuudesta loistava, häikäisevä kirkkaus. + +»Elämän tehtävä! Minulla on elämän tehtävä!» + +Hannes siveli otsaansa, siveli päälakeansa ikäänkuin auttaakseen +huimaavain ajatustensa koossapysymistä. + +Huone tuntui liian pieneltä, liian ahtaalta hänen tunteilleen niinkuin +hänen askeleillensakin. + +Lamppu kitui öljyttömyyttä ja käryten teki pimenemistä. + +Hän sammutti sen ja yhdellä iskulla repäsi uutimet lasittoman +ikkunakaaren edestä. + +Hah, mikä raikas avaruuden henkäys tuoksahti häntä vastaan! + +Myrsky oli kokonaan tyyntynyt. Pilvet olivat hajonneet ja syvän pimeällä +taivaalla kimalteli Siriuksen monivärinen liekehtiminen venäläisen +pääkaupungin mustien katonharjain ylitse. + +Ihmeellinen järki sokean kohtalon kulussa: hän tutkii upseerina +strategiaa ja linnotusoppia lempiaineinaan, sitten viskaa kaikki +luotansa, ja saa vallankumouksellisena uuden elämäntehtävän, jonka +kunnolliseksi suorittamiseksi hän ei mitään niin tarvitse +kuin--strategiaa ja linnotusoppia! + +Riemu tuli niin repäisevänä sydämeen ja olo tuntui niin lapsellisen +hyvältä. + +Silloin muisti hän äskeisen kamppailunsa ja ajatteli siitä: + +Paistoivatko kaikkeuden tähdet hänelle vai paistoivatko, että hän tällä +hetkellä tuntisi kenen hän oli sydämmessään kironnut? Mutta ei hän +kamppailuansa katunut, eikä hän katsettansa tähdistä pelästyen +kääntänyt. Päin niitä hän katseli, suoraan kohti kääntyi, ja nyrkillänsä +löi kumahtavan voima-iskun vasten rintaansa, ikäänkuin olisi tähdille +sanonut: Kamppaillaanko vielä kerran? Antakaa myrskyn tulla, minä olen +valmis! + +Olisiko kukaan toinen hänen sijassansa tämän valan tehtyänsä saanut yön +rauhaa, tarvitsematta kauhun tuskissa itseänsä väännellä, on +epätietoista. Mutta yö tuli ja Hanneksen leveä rinta, jonka hän oli +vaariltaan perinyt, hengitti rauhallisesti kuin myrskyn jälkeen +tyyntyneen meren maininki. + + + + +2. + + +Näiden tapausten jälkeen Hannes otti kohta eron sotapalveluksesta ja +matkusti Helsinkiin, sinne pysyväisesti asettuakseen. + +Toverit jäivät ihmeihinsä. + +Jotkut arvelivat, että hän oli antanut itseensä vaikuttaa sen +merkillisen kirjailijakreivin, joka rikkautensa ja maineensa ylimmiltä +kukkuloilta oli aivan odottamatta laskeutunut evankeliumin lukijaksi, +pukeutunut talonpojan mekkoon ja ruvennut saarnaamaan asevelvollisuutta +vastaan, käskien kansan siitä kieltäytymään. + +Oikeata syytä ei yksikään syrjäisistä voinut aavistaa. + +Mutta kaikkein vähin sitä osattiin ymmärtää Hanneksen kotona. + +Se vastaanotto, joka tällä kertaa tuli Hanneksen osaksi Helsingissä +sukulaisten puolelta, oli peräti toisenlainen kuin ennen muinoin hänen +saapuessaan vastaleivottuna vänrikkinä kotiinsa Kustaavan asuntoon. + +Kaikkein tyytymättömin oli eno Frans, jonka merkitys ja sanavalta tätä +veneh'ojalaisten kaupunkilaista sukuhaaraa koskevissa asioissa oli sillä +välin paisunut ylimmilleen. Eikä ihme, että hänen valtansa oli suureksi +paisunut. Hänestä oli tullut tämän sukuhaaran kaunistus, jonka kanssa +itse Loviisakin, se hienon maailman suuri tuntija, piti jo ylpeytenään +olla sukulaisuudessa, vaikka itse ei ollut kuin Tyrväntäisiä: Frans oli +kolmikerroksisen kivimuurin velaton omistaja, Frans oli niin lihava, +ettei milloinkaan omien jalkainsa teriä nähnyt, Frans oli kasvoiltaan +niin punakas, että verevin ruusu olisi niiden rinnalla kalvennut, Frans +ei milloinkaan enää ajurinpukilla istunut, Frans käveli herrain kanssa +Esplanaadilla, Frans joi liikemiesten seurassa olutta Gambrinin +kellarissa, Frans nyykäytti vaan päätä missä toinen lakkia nosti, Frans +tiesi kaikki, ja olipa niitäkin, jotka sanoivat hänen rikkautensa +nousevan puoleen miljonaan. Frans oli Hanneksen asiaan hyvin, hyvin +tyytymätön. + +Se tahtoo sanoa, ne syyt, jotka Hanneksella oli esiintuotavana eronsa +selittämiseksi, hämmästyttivät jopa suuresti katkeroittivat Franssin +mieltä. + +Hannes ei tietenkään Fransille voinut sanoa oikeata syytä | eroonsa. +Vaikka hän olikin päättänyt alkaa tehtävänsä--eli vallankumouksellisten +aatteiden levittämisen Suomessa--kaikkein ensiksi vaikuttamalla omiin +lähimpiin sukulaisiinsa,--vaikka hän olikin eritoten juuri Franssiin +nähden valmistanut mielessään mitä sitovimpia järjen todistuksia, joilla +aikoi oikean hetken tultua niinkuin suurella sähköreflektorilla äkkiä +häikäistä Franssin ihroittunutta ajatus- ja tunne-elämää saadakseen +hänet ehkä kerran laskemaan kaikki rikkautensa vallankumouksellisten +jalkain juureen, ei hän kuitenkaan olisi muuta kuin vahingoittanut tätä +aijettansa jos olisi heti ilmaissut kumoukselliset mielipiteensä. +Sellaisesta ilmoituksesta Frans olisi saanut, jos oli kokonaan +valmistumaton, vähintäin halvauskohtauksen. Asia oli aluksi tyystin +salattava. + +Tahtomatta kuitenkaan perustaa kohta ilmivalheeseen uusia suhteitaan +ihmisiin Hannes siis sanoi Franssille vaan eronneensa siksi, ettei +upseerin toimi häntä enää miellyttänyt. Mutta Hannes sai nähdä +ihmeekseen, että Frans jo tästäkin uutisesta oli saada halvauksen. + +Franssin silmät suurenivat arpuusien kokoisiksi ja sanattomaksi +tyypertyen hänen oli astuminen kaksi askelta taapäin pysyäkseen +tasapainoaan menettämättä. + +Olla lupaavana upseerina, kantaa olkalappuja ja kiiltonappista +kruununpukua, vieläpä saada maine koko maan terveimpänä, voimakkaimpana +upseerina, sen parhaimpana ampujana, sen etevimpänä kykynä mitä tulee +taitoon ylläpitää järjestystä ja innostaa miehistöä,--ja sitten ilman +muuta jälleen ruveta vaivaisesti toimeentulevaksi, kulunutta takkia +käyttäväksi, kiillokashousuiseksi siviliksi, se oli Franssin mielestä +jotain niin nurinkurista, että jos Hannes olisi puolustuksekseen tuonut +esiin vaikka kaikkein tärkeimpiäkin syitä ne olisivat Franssista +tuntuneet mielenvikaisuudelta. Mutta ei Hanneksella ollut yhtään mitään +muuta sanottavaa kuin--kehtasiko sitä edes ajatuksissaan toistaa!--kuin +että upseerin ammatti ei häntä _miellyttänyt_! + +Ei miellyttänyt!! + +Halvauksen asemesta Frans näitä sanoja kuullessaan tunsi sormiensa +päissä ihmeellistä pistelyä ja ihmeellistä halua päästä niin lähelle +Hannesta kuin mahdollista, jotta olisi voinut ryhtyä häntä nujuuttamaan. + +Ei miellyttänyt!!! + +--Aih, aih, aih,--hän lauloi aivankuin tuskasta, sillä Hanneksen maine +Suomen ja ehkä koko valtakunnankin väkevimpänä upseerina esti häntä +toteuttamasta sormiensa palavaa halua uppoutua hänen tukkaansa. + +Ei miellyttänyt!!! + +Oliko tässä kukaan muu saanut elämässään tehdä sitä mikä miellytti? +Luuliko Hannes todellakin näiden kaikkien Franssin rikkauksien syntyneen +siten että Frans olisi tehnyt sellaista mikä häntä kulloinkin miellytti? +Sittenpä olisi Frans totisesti syönyt suuhunsa ensimäisen 10-pennisen +makeana maroosinahyytelönä, jota ryssät ennen aikaan kantoivat pöntössä +päänsä laella ja jonka kylmän imelä maku edelleen oli Franssin mielestä +mieluisinta mitä elämä yleensä saattoi tarjota. Ei, poika! Kyllä eivät +10-penniset marosiin joutaneet. Oliko ollut miellyttävää Franssin istua +yökaudet kuskipukilla porttolain pihoilla milloin sateessa milloin +paukkuvassa pakkasessa nuoria mässääviä herrasnulikoita odottelemassa? +Oliko ollut miellyttävää sitten tanssittaa lutkuja omassa talossa ja +kantaa ihmisten suurta halveksimista? Nyt oli tosin kaikki unohdettu ja +Frans täydessä kunniassa, mutta hän kysyi vaan: oliko se ollut +miellyttävää? Häh? + +Hannes aikoi tähän vastata ettei rikkauden kokoominen ollut mitään +välttämätöntä, jonka vuoksi olisi tarvinnut kärsiä pakkasta ja palvella +pikku herrain intohimoja, mutta koska hän itse aikoi kerran anastaa +samat Franssin rikkaudet vallankumouksen hyväksi, ja koska siis oli +tärkeätä ettei Frans päässyt suuttumaan, piti Hannes parhaana olla häntä +pahemmin loukkaamatta, ja sanoi vaan: + +--Kerran tulee se päivä että eno näkee miksi minä olen eronnut ja että +eroni on ollut kaikille hyväksi. + +Frans vaan ällistyi näistä sanoista entistäkin enemmän eikä osannut +keskustelua enää jatkaa. Heiskauttaen kättään ja vaijeten hän meni pois +asioilleen. + +Paremmalla menestyksellä toivoi Hannes voivansa äitiin vaikuttaa, joka +nytkin oli ottanut hänet vastaan avosylin ja perin taidokkaasti osannut +salata suuren pettymyksensä sen johdosta että hänen poikansa oli +palannut kotiin sivilinä. + +Hannes ei kierrellyt äidin edessä niinkuin Franssin, vaan meni kohta +suoraan asiaan selittäen hänelle laajalti kaikkea sitä mitä Natalia +Feodorovna oli kerran hänelle itselleen selittänyt, vieläpä koetti +käyttää samoja sanoja ja lausekäänteitä, että vaikutus olisi vaan tullut +juuri sama kuin se, joka oli hänet itsensä herättänyt. Puhuessaan +äidille hän samalla käytti tilaisuutta ikäänkuin vielä kertaalleen +itsekin punnitakseen ja tarkastaakseen suuren vapausasian kulmakivet ja +perusmuurit. Hänelle muodostui ihmeellinen ajatusten ura, jota hän +selityksissään yhä suuremmalla nautinnolla seurasi, terästellen sitä, +saattaen yhä voimakkaammaksi, laajentaen perusteluja ja kärjistäen +huippua yhä korkeammalle. Ensin tulivat premissit eli perustelut mitä +huolellisimmassa järjestyksessä, sitten seurasivat johtopäätökset +kaikessa musertavuudessaan. Siirtyminen perusteluista johtopäätöksiin +tuotti kaikkein suurinta nautintoa Hannekselle, jonka säästämiseksi hän +ei raatsinut tarpeellisen nopeasti siirtymistä suorittaa, vaan viipyi +perusteluissa ehkä liian kauan. Usein hän myöhään yöhön käveli +edestakaisin äidin huoneessa pitäen tälle puhetta yläluokan ja alaluokan +suhteista toisiinsa. + +Äiti meni ensimäisestä puheesta aivan hajallensa ymmärtämättä juuri +mitään. Sitten alkoi kuulostella, mutta toisinaan myöskin torkahdella. +Erittäin kiusallista oli Hanneksesta se, että äitiä melkein aina rupesi +nukuttamaan juuri silloin kuin Hannes, kaikki premissit vaivalla +esitettyänsä, aikoi nautinnolla antautua johtopäätösten latelemiseen. +Säkenöivin, onnistunein, kärjistynein ajatusjohdelma, kaikkein +huutavimman yhteiskunnallisen vääryyden täsmällisimmin läiskähtelevä +piiskaus ei jaksanut kiinnittää äidin mieltä eikä herättää häntä täysin +valveille. + +Vai oliko syy sittenkin Hanneksen? Ihmeellistä kyllä oli, että Hannes +täällä kotona ei lähimainkaan muistanut kaikkia Natalia Feodorovnan ja +Vasilin ajatuksia, sellaisina kuin oli ne heiltä kuullut. Vaan kun piti +äidille selittää niinkuin lapselle ja erittäinkin kun äiti teki +kysymyksiä, joihin piti vastata ulkopuolelle tuota uraa, tunsi Hannes +ikäänkuin sekaantuvansa ihmeellisiin ristiriitaisuuksiin, joista ei +tahtonut osata mitenkään selvitä, ja sentähden suuttui. Äiti silloin +luuli tyhmästi kysyneensä ja lakkasi kysymästä, mikä puolestaan suuresti +edisti hänen uneliaisuuttaan. Nukahtaminen heti kun tuli puhe +kumouksellisista asioista kehittyi äidissä vihdoin niin pitkälle, että +lopulta Hannes ei tarvinnut kuin avata suunsa niin äidin silmät jo +mulskahtivat nurin. + +Äiti heräsi täysin valveille vasta silloin kuin Hannes kauan turhaan +koetettuansa häntä herättää, sattumalta tuli maininneeksi saaneensa +sotapalveluksesta erottuaan kapteenin arvonimen. + +--Mitä?--sanoi äiti silmiänsä unen pöpperöstä selviksi räpytellen. + +Hannes toisti leikillänsä: + +--Minua on tästä lähin sanottava kapteeniksi. + +Äidin katse alkoi ensin loistaa. Sitten hän punehtui kovasti, nousi +istuviltaan, rupesi nopeasti liikkumaan paikasta paikkaan ja entiseen +tapaansa sangen kovakouraisesti kohtelemaan esineitä, jotka hänen +käsiinsä sattuivat. + +--Vai on Hannes kapteeniksi korotettu? Mutta kuinka se vieras herra, +joka tänään kävi, kysyi ovessa: onko herra luutnantti kotona? + +--Se ei tiennyt. + +--Jaha, ei tiennyt, mutta sopii kirjottaa ovelle nimen eteen: Kapteeni. + +Suuresti kiihottuneena Kustaava katosi kohta ilmottamaan asiasta +lähimmälle ympäristölle, joten vielä samana päivänä kaikki, jotka +Hannesta puhuttelivat, kunnioittivat häntä kapteenin arvonimellä. Jos +joku erehtyi sanomaan luutnantiksi, ei Kustaava nyt koskaan unohtanut +huomauttaa: kapteeni! Tai jos ovelta vielä joku kysyi: onko herra +luutnantti kotona, oikaisi Kustaava arvokkaan sävyisästi painaen +silmäluomiansa alas: herra kapteeni! Sanalla sanoen, Kustaava soitti sen +viestin kelloa kunnes kaikki kuulivat sanoman, joka sisälsi hänen +elämänsä kaikkien tarkotusten ylimmän saavutuksen: pilkkanimestä hän oli +kuin olikin tehnyt pojallensa kunnianimen! Kustaava riemuitsi, Kustaava +nuortui, Kustaava kohosi. + +Mutta mitä enemmän Kustaava riemuitsi, mitä enemmän hän nuortui ja +kohosi, sitä enemmän ihmetteli tätä asiaa hänen kapteeninsa: + +Kuinka on tämä ihmeellinen kiertokulku, kuinka on tämä noiduttu +taika-ympyrä mahdollinen? Kapteeni!--ja kaikki näännytykset ja kaikki +häväistykset ovat unohdetut! Kapteeni!--ja vuosisatain vääryydet ovat +kostetut! Jo pienestä pitäen hän muisti, että äiti oli pitänyt hänen +kouluuttamistansa eli herraksi-tekemistänsä mitä huutavimpana kostona +kaikille niille, jotka olivat häntä häväisseet tai hänelle vääryyttä +tehneet. Mutta nyt Natalia Feodorovnan mukaan alaluokan häpäiseminen ja +kukistaminen tapahtuikin pääasiallisesti juuri sotakapteenien avulla! + +Äitiä oli yhtä vaikea horjahuttaa pois tästä saavutuksensa riemukkaasta +tunnosta kuin Franssia saada uskomaan ettei rikkauksien kokoominen ole +mitään välttämätöntä. + +--Ei!--ajatteli Kustaavan kapteeni,--tässä eivät äkkirynnäköt mitään +auta, tässä on edessä tuntematon, hyvin varustettu linnotus, jonka +vallottaminen voi käydä päinsä ainoastaan pitkällisen, harkitun +piirityksen avulla. Mutta kaikki puheeni ovat olleet yhtä hyödyttömiä ja +noloja kuin ratsuväen malttamaton hyökkäys pansaroituja linnotusvalleja +vastaan ilman edelläkäypää piiritystä tykistön ja jalkaväen puolelta, +jommoinen tyhmä hyökkäys ei ole ainoastaan kokonaan hyödytön, vaan +vieläpä suorastaan vahingollinenkin, koska se ennen aikoja antaa tiedon +hyökkääjän aikeista. + +Siis piiritys! Tarkkaan punnittu, pienimpiin erikoisuuksiin asti +valmistettu piiritys! Ja ratsuväki viimeiseksi! + +Näin kapteeni vaikeni kokonaan Franssiin ja Rustaavaan nähden. Ja että +hän sitten kaiken aikaa lakkaamatta heitä piiritti, se näkyi ainoastaan +salamyhkäisistä silmäniskuista, joiden merkitystä ei kukaan osannut +aavistaa. Tätä mykkää piiritystä kesti kymmenen seuraavaa vuotta. + +Mutta sillä välin oli kapteenilla ankara tuli käymässä toisaalla. Se +olisi kai lähimmin ollut verrattava avonaiseen kenttätuleen. Se tuli +kesti vaihtelevalla voimalla vielä kauemmin kuin piiritys, milloin +hiljeten heikommaksi, milloin kohoten vimmattuun, raivoisaan taistelun +temmellykseen. + +Alku oli tällainen. + +Helsinkiin tultuansa kapteeni ei kohta tavannut Kerttua, sillä tämä ei +asunutkaan enää Kustaavan luona, vaan omassa kortteerissansa, joka oli +toisella puolella kaupunkia ja jossa hänellä oli ompeluverstaa ja +kahdeksan apulaista. + +Ennenkuin kapteeni oli Kerttua tavannut, sattui niin merkillisesti, että +hän, kävellessään Esplanaadilla, huomasi kaikkien herrain kääntyvän yhtä +ihmistä katsomaan, joka kulki kapteenin edellä mustassa surupuvussa, +pitkä suruharso hauskasti roikkuen suuresta hatusta. + +Ellei kapteeni olisi aikaa sitten jo tehnyt liittoa silmiensä kanssa +siitä, ettei hän käännä katsettansa naisiin, olisi hän ehkä +uteliaisuudesta katsahtanutkin, mutta nyt hän Epikteetillensä +uskollisena meni toiselle puolelle katua, (sillä tämä nainen oli +takaakin päin katsoen aivan tarpeettoman viehättävä). + +Kohtalo tahtoi kuitenkin että sillä naisellakin oli asiaa kadun toiselle +puolelle, ja kun kapteeni oli vähän matkaa kulkenut, sivuutti +surupukuinen hänet kadunkulmassa, mennen toiselle kadulle. + +Kerttu! + +Kapteenin syöksähti sydän kurkkuun ja hän aikoi huutaa Kertulle, mutta +ei toki huutanutkaan, vaan antoi hänen kulkea ohitsensa häntä +huomaamatta. + +Miksi Kertulla oli surupuku? Ja vielä sellainen, joka puki häntä niin +erinomaisesti, että vastaantulijat kääntyivät ympärinsä! Surupuku ei +voinut olla kuin lapsen kuoleman jälkeen jäänyt tapa. Mutta vaan siksi +että se puki! + +Kapteeni meni Kustaavan luo ja kysyi: + +--Mikä sitä Kerttua oikein vaivaa? + +Äiti sanoi: + +--Ei Kerttua mikään vaivaa. + +Kapteeni kysyi vielä: + +--Onko Kerttu tullut huikentelevaiseksi? + +Äiti kielsi sanoen: + +--Johan nyt, ei Kerttu ole huikentelevainen, vaikka herrat hänestä kovin +pitävät. Kerttu käy joka pyhä kirkossakin. + +--Ai, ai, ai, ai, sanoi kapteeni,--se on pahinta kaikesta! Ja hän +huolestui suuresti. + +Äiti katsoi poikaansa pitkään, sillä hän oli maininnut Kertun kirkossa +käymisestä Kerttua kehuakseen, niinkuin sitä sanomalla olisi luullut +jokaista muuta kehuvansa. Mutta kapteeni tuli hyvin murheelliseksi ja +sanoi: + +--Joko te olette täällä niin pitkälle tulleet! + +Ja ähki ja voihki ja sanoi: + +--Äiti, laittakaa pian meille kaksi huonetta reilaan yläkertaan. Minä +menen heti naimisiin Kertun kanssa,--vielä tällä viikolla. + +Äiti katsahti poikaansa niinkuin olisi suuresti ilostunut hänen +aikeestaan mennä naimisiin Kertun kanssa, mutta samalla ei voinut olla +nauramatta sitä nopeutta, jolla Hannes luuli sellaiset seikat +suorittavansa. + +--Meneehän kolme viikkoa jo kuulutuksiinkin, sanoi Kustaava nauraen +tyytyväisenä. + +Johon kapteeni vastasi: + +--Mitään kuulutuksia ei tässä tarvita eikä pappia liioin. Me menemme +naimisiin kuuluttamatta ja vihkimättä. + +Nämä sanat kuultuansa Kustaava jäi seisomaan suu auki paikoilleen, +voimatta pitkään aikaan liikahtaa tai löytää mitään mihin tarttua +epätietoisuudesta ja noloudesta päästäkseen. Sillä jos Kustaava olisi +nähnyt edessään kaiken kaupungin kirkkoineen ja katuineen koreasti +ylösalasin käännetyksi niinkuin tyynen veden kalvossa, ei hän olisi +ollenkaan enemmän hämmästynyt kuin nyt näitä Hanneksen sanoja. + +Tämän suuren sanojensa vaikutuksen huomattuansa kapteeni huokasi ja +sanoi: + +--Istukaa, äiti. + +Ja Kustaava istui. + +Nyt alkoi kapteeni ensin kävellä edestakasin huoneessa mymisten ja +selitellen jotakin itseksensä, sitten pysähtyi, avasi suunsa ja piti +äidille ensimäisen perusteellisen esitelmänsä siitä kuinka olevaisten +olojen suuret vääryydet köyhää kansaa kohtaan olivat saattaneet kestää +näin kauan ainoastaan siitä syystä että papit opettivat tulevaisen +autuuden tähden tyytymään köyhyyteen ja nöyrästi palvelemaan rikkaita. + +Ikäänkuin ei olisi mitään tästä kaikesta ymmärtänyt äiti hoki vaan: + +--Tietysti, kuinkas muutoin,--nöyryys on tarpeellinen ihmiselle, kuinkas +muutoin. + +Jonka vuoksi kapteeni korotti äänensä jyliseväksi ukkoseksi ja huusi +sanoen: + +--Kansa on voimakas eikä sen käsivartta vastaan mikään voima riittäisi, +mutta siihen on juotettu nöyryyden kirottu usko, joka panee sen +ompelemaan tohvelia omalle sortajallensa! + +Äiti tosin vähäksi aikaa säpsähti, mutta sitten, kapteenin antautuessa +hiljentyvällä äänellä tarkempiin selityksiin, tuli yhä uneliaammaksi. + +Sattui kuitenkin niin että vanha vaari oli kömpinyt Kustaavan luo ja +nukahtanut nurkkaan. + +Koska kapteeni äänensä korotti ja jylisevän ukkosen tavalla puhui, +heräsi vaari ja jonkun ajan kuluttua alkoi nurkasta kuulua ihmeellisiä +pitkiä äännähdyksiä: ää, ää, ää-ä. Ja kädet ojentuivat kapteenia kohden +niinkuin lapsen, joka ei tiedä kuinka asiaansa selittää. + +Ensin luuli kapteeni, että se muuten vaan vanhuuttansa horisee, mutta +puhuessaan eteenpäin huomasi ihmeekseen vaarin äännähtelevän sitä +kovemmin mitä voimakkaampia kohtia esitelmä tarjosi. Ja kun äitikin oli +jo sikeässä unessa, huusi kapteeni koetteeksi sen venäläisen +suuriruhtinattaren, Natalia Feodorovnan lempilauseen: + +--He ovat kansalta maan ottaneet, he ovat kansan rengiksensä tehneet, +joka rahasta työvoimaansa myypi niinkuin markkinatavaraa kaupungin +torilla! + +--Ää, ää, ää-ää--alkoi vaari panna ja ojennetuin käsin tulla kapteenia +kohden. + +--Jaa, jaa, vaari,--sanoi kapteeni,--eikös niin: maa on sen, joka sitä +viljelee? + +--Ää-ä--maa--ää-- + +--Eikös niin? He ovat tehneet kansan rengeiksi ja nyt on renki unohtanut +että maa sen on ollutkaan. + +Tämän kuultuansa vaarilta loppui viimeinenkin ääni. Hän rupesi huitomaan +käsillänsä hyväksymisen merkiksi, mutta pian kädetkin tarvittiin taas +käsivarsineen päivineen niiden kyynelien kuivaamiseen, jotka alkoivat +tulvanaan hänen silmistään vuotaa. + +Kapteenia harmitti suuresti, että ainoa, joka näytti hänen sanojansa +kuuntelevan ja hyväksyvän, oli tuollainen vanha rumilas. Ei hän +ollenkaan olisi välittänyt vaarin tunnustuksesta. + +Olisipa edes Kerttu kuullut kaiken sen, minkä hän oli tässä niin +suurella voimalla saanut sanotuksi! Mutta Kerttu, kas hänpä ei vaan +tullut, vaikka oli jo kuinka mones päivä kulunut kapteenin tulosta +kotiin! + +Jonkun päivän hän vielä odotti, että Kerttu, saatuaan tietää hänen +olevan kaupungissa, tulisi käymään. Mutta vihdoin ei malttanut enää +odottaa, vaan meni itse Kertun luo, jonka asunto oli lännen puolella +Kaivopuiston ratavalleja. + +Että kapteenin täytyi viipymättä mennä naimisiin Kertun kanssa, siitä ei +nyt voinut olla kahta mieltä. Mitä häneen itseensä tuli, niin oli hän +pitänyt oikeutenansa lähestyä Kerttua tietysti ainoastaan senvuoksi, +että katsoi kärsimyksillään jo sovittaneensa rikoksen,--että heidän +lapsensa kuolema oli kääntänyt koko hänen elämänsä nurin,--että hän oli +juuri sen johdosta tullut vallankumoukselliseksi,--että hän oli kaikki +personalliset mielihalunsa ja tulevaisuudenpyyteensä rohkeasti heittänyt +luotaan. Mutta Kerttu! Mitä tiesi Kerttu hänen sisällisestä +muutoksestaan? Tai hänen kärsimyksistään? Luuliko Kerttu, että lapsen +kuolema oli yhtään mitään häneen vaikuttanut, tai että hän oli edes +hakenutkaan lasta! Ei. Sitä Kerttu ei tiennyt. Eikä ole milloinkaan +tietäväkään! + +Näin ollen saattoi tulla kysymykseen ainoastaan noudattaa sitä vanhaa +toruvaa suhdetta Kerttuun, ikäänkuin tämän nykyisyyden ja heidän +viattoman lapsuutensa välillä ei olisi mitään juopaa olemassakaan. Ja +semmoinen olikin nyt hänen aikeensa. + +Eteisessä vastaanotti kapteenin Kertun palvelustyttö, joka sangen +epäluuloisesti mittasi katseellaan tulijaa kiireestä kantapäähän, kun +kapteeni kysyi Kerttu Fagerlundia eikä neiti Fagerlundia. Tyttö ei +avannut ovea sisähuoneeseen, vaan meni ensin ilmottamaan. + +Kapteeni ehti nähdä ovenraosta suuri-ikkunaisen valkeaseinäisen +salihuoneen, josta kuului tavatonta, kuuroksi tekevää ompelukoneiden +rätinää. Näkyi ompeluksien, hihojen, liivien valkoisen kirjava +sekamelska, näkyi silkkiin ja samettiin verhottuja seisovia pukukuvia. +Toisella puolen salia, sermin erottamana, näkyi Kertun solakan pitkä +vartalo ja hänen häikäisevän kauniiksi käyneet, kalpeat kasvonsa, kun +hän, milloin kumartuen milloin ojentuen säpitteli neuloilla hihatonta +liiviä jollekin lihavahkolle, töyhtötukkaiselle, muhkearintaiselle ja +kasvoiltaan sangen arveluttavasti maalatulle naiselle. Kapteeni ehti +nähdä myöskin Kertun keveän punehtumisen, kun palvelustyttö hänelle +hiljaa ilmotti tulijan. Mutta muuten ei Kerttu vähimmälläkään +liikahduksella tai pienimmällä pään käännähdyksellä osottanut aikovansa +heti jättää puvun koettelemisen sikseen ja juosta kapteenin kaulaan. Ei. +Vaan kapteeni käskettiin viereiseen, pienempään huoneeseen odottamaan, +ja Kerttu jatkoi säpittelemistä niinkuin ei mitään olisi tapahtunut tai +niinkuin olisi pitänyt työtänsä tuhat kertaa tärkeämpänä kuin kapteenin +ilmestymistä hänen luoksensa monivuotisen poissaolon jälkeen. + +Sen pienen huoneen ovi ei ollut raollaan eikä kapteeni siis voinut ottaa +tarkempaa selkoa siitä mitä lajia naisia se Kertun puvuntilaaja +oikeastaan oli. + +Sitä parempi tilaisuus hänen oli miettiä valmiiksi saarna, jolla aikoi +Kerttua tuliaisiksi läksyttää. Saarna perustui kahteen ankaraan +kysymykseen: 1) Mistä syystä Kerttu oli muuttanut Kustaavan luota? 2) +Miksi oli ruvennut tämmöisten ylellisyyspukujen valmistamiseen eikä +tyytynyt entiseen vaatimattomaan tehtäväänsä: paitojen ja alusvaatteiden +ompelemiseen? + +Puolen tunnin odotusajan perästä Kerttu näyttäytyi silmänräpäykseksi +ovella: + +--Oo! Eikö Hannes enää upseeri olekaan?--sanoi hän hirmuisesti +hämmästyneenä, ikäänkuin ei olisi sitä jo tiennyt. + +--Sulje ovi! sanoi kapteeni, merkitsevästi kohauttaen silmäkulmiansa. + +Mutta Kerttu nosti vaan hieman olkapäitänsä osottaakseen ettei oven +sulkeminen käynyt oikein laatuun. + +--Odota, kulta, minä tulen kohta, sanoi hän ja katosi taas puoleksi +tunniksi--vähintäin puoleksi tunniksi--salihuoneeseen, jonne uusia +pukujen koettajia näytti saapuneen. + +Oli ilmeistä että Kerttu kopeili näistä muka tärkeän tärkeistä +tehtävistään, jotka estivät häntä heti ottamasta vierastaan vastaan. + +Ja erittäinkin hämmästytti kapteenia tuo hänen sanansa »kulta». Se oli +sanottu tavalla, jota hän olisi Kertulta vähimmin odottanut. Siinä +tuntui selvästi jotain ikäänkuin kokeneemman suhtautumista nuorempaan. +Tai ehkä jotakin vielä sitäkin arveluttavampaa. + +»Odota, kulta, minä tulen kohta!»--niissä sanoissa piili ilmeisesti +sellainen käsitys--sitkeä, ikipäiviksi juurtunut käsitys,--että Hannes +oli pohjaltaan löyhän köykäinen, matalikoissa uiskenteleva mies, joka +nyt vielä päälliseksi ei malttanut edes upseerin uralla pysyä, vaan +tahtoi koetella taas jotain uutta. + +Miten saada Kerttu irti sellaisesta kauheasta käsityksestä ja oliko hän +ollenkaan saatavakaan siitä irti, se asia näytti kapteenista tällä +hetkellä peräti sotkuiselta ja selvittämättömältä vyyhdeltä. + +Kaikissa tapauksissa, kun se vanha torumistunnelma näin alkoi näyttäytyä +aivan mahdottomaksi, hän kadotti vähimmänkin kuvan siitä miten Kertun +edessä esiintyä. Kaikki konseptit menivät käsistä. Mitä sanoo hän +Kertulle, jos tämä nyt, juuri nyt ilmestyy ovesta? + +Ja kapteeni joutui niin hämillensä, että hiki isoina karpaleina nousi +hänen otsallensa. Mennä polvilleen Kertun eteen ja sanoa katuvansa, sitä +tehköön joku vanha tohveli, mutta ei kapteeni. Hänen suhteensa +naisiin--ainakaan kauniisin naisiin--ei vielä ikinä ollut muuta kuin +äreän soturin. + +Sitä paitsi olisi nöyrtyminen Kertun edessä Kertulle itselleen mitä +haitallisin. Kerttu kyllä heti nostaisi nokkansa pystyyn, mutta sitäpä +se juuri ei saanutkaan tehdä. Sillä jo muutenkin kaikki merkit +viittasivat siihen että Kerttu oli saanut haitallisia vaikutuksia omasta +kauneudestaan ja oli hyvällä alulla pilaantumiseen päin. + +Näin ollen ei tässä ollut mitään aikaa välittää siitä mikä käsitys +Kertulla muka oli hänestä, vaan viipymätön naimisiin meneminen oli +Kertulle juuri hänen itsensä vuoksi tuiki välttämätön! tuiki +välttämätön! + +Sitä oli siis sittenkin kohdeltava ankaruudella, eikä millään +leikkisällä, vaan todellisella ankaruudella. + +Päästyään menettelytavasta selvyyteen kapteeni enempää Kerttua +odottamatta nousi ja läksi pois, aikoen pakottaa Kertun tulemaan lopulta +itse hakemaan häntä. + +Mutta hän ei voinut ruveta monta päivää odottamaan, sillä Kertun kuva ei +mennyt hänen mielestään hetkeksikään. Hänen levottomuutensa kasvoi tunti +tunnilta. Ja niinpä hän vielä samana iltana, kun ajatteli Kertun +työpäivän pian loppuvan, meni uudestaan läntisille rantavalleille päin. + +Lähestyessään Kertun asuntoa hän tuli portin kohdalla vastakkain kahden +herrasmiehen kanssa, ja kun jostakin syystä ei tahtonut että nämä +näkisivät hänen menevän siihen taloon, jatkoi matkaansa seuraavan kadun +kulmaan. Mutta sieltä kääntyessään takasin hän huomasikin että myöskin +nämä herrat kiertelivät samaa porttia,--inhottavat sivilit merkillisine +kauluksineen ja puoliknallineen, jalat pingotettuina, kävelykepit +kourassa, irstas hymy huulilla! Ei vielä kertaakaan ollut kapteeni +katunut luopuneensa sotilaspuvustaan, mutta nyt Kertun portin edessä ja +näiden rakkarien tähden hänen mieltänsä kirveli tuo katala +löyhäpöksyisyyden tunne, jossa hänen vaatimattomat sivilivaatteensa +häntä pitivät. + +Ei ollut epäilemistäkään että nuo herrat odottivat milloin Kerttu +lopettaa työnsä lähteäkseen sitten hänen kanssaan kävelylle! + +Kapteeni kulki vihapäissään heidän ohitsensa eikä mennytkään portista +sisälle, vaan jätti aikeensa ja meni sen sijaan valleille, josta näkyi +meri ja Viaporin ilta-auringon säteissä hohtava linnotus. + +Siellä hän istui penkille ja koetti ajatella: + +»Mitä tulee minun siihen naiseen! Tuo linnotus tuolla--se on minun!» + +Mutta tämmöinen perääntyminen ja Kertun luovuttaminen tuntui hänestä +tällä hetkellä paljon häpeällisemmältä kuin jonkun linnotuksen +luovuttaminen ilman taistelua. Jälkimäisen voi tehdä tavallinen pelkuri, +mutta edellisen ainoastaan konna. + +Ja kapteeni löi otsaansa sanoen: + +»Olenko minä vallankumouksellinen?» + +Ja vastasi: »Olen». + +»Mutta jos minä olen vallankumouksellinen enkä mitään pappia, en +vihkimistä enkä kuulutuksia tunnusta, niin mitä semmoisissa oloissa +naimisiin meneminen merkitsee? Kuinka voin minä »mennä» naimisiin, jos +se meneminen merkitsee juuri kuulutuksia ja vihkimistä? Ei. Vaan minä +_olen_ jo naimisissa. Niin juuri,--siitä silloisesta hetkestä saakka me +olemme sinun kanssasi naimisissa, Kerttu! Ja se on tärkeämpää kuin tuo +linnotus ja tärkeämpää kuin sinun koneittesi rätinä. Se on pääasia, +josta kaiken muun olisi pitänyt riippua ja johtua. Mutta mikä pirullinen +valhe ja mikä hämmästyttävä tottumuksen voima onkaan voinut luulotella +meille, ettemme ole naimisissa ennenkuin »menemme» naimisiin, ja salata +minulta tätä jumalallista autuutta: Kerttu _on_ minun vaimoni? + +Kuka on siis se, joka äsken nousi tänne ylös valleille? Se on Kertun +mies. Kuka se istuu tässä penkillä? Se on Kertun mies. Kuka se nyt +nousee penkiltä? Se on Kertun mies. Minne Kertun mies lähtee? Kertun +mies lähtee omaa vaimoansa tapaamaan. Ja vaikka hän ei lähtisi, vaikka +hän lähtisi maailman toiseen päähän, on hän aina vaan Kertun mies.» +Mutta hän lähti. + +Hänen tullessa portille olivat samaiset herrat vielä siinä. + +Kapteeni meni heihin vilkasematta ovesta sisälle. Nämä perässä. Pienet +rappuset noustua kapteeni kysyi heiltä Kertun oven edessä: + +--Ketäs herrat hakevat? + +Molemmat herrat nenästyivät tästä kysymyksestä ja toinen käski kapteenin +ensin sanoa ketä hän täältä haki. + +Silloin kapteeni sanoi: + +--Minä olen Kerttu Fagerlundin mies, mutta ketä te olette? + +He sanoivat: + +--Ohoh, sepä saadaan nähdä! + +Kapteeni soitti ovelle. + +Palvelustyttö päästi kaikki kolme sisälle ja nauraen ja makeillen niille +kahdelle hienommalle herralle antoi näiden mennä odottamaan siihen +viereiseen huoneeseen, jossa kapteeni oli aamupäivällä odotustuntinsa +viettänyt, mutta kapteenille sanoi happamesti, ettei neiti Fagerlund ole +tänäpäivänä enää tavattavissa. + +Salista kuului vielä hienoa ompelukoneen käyntiä. + +Kapteeni riisui päällystakkinsa ja pani sen naulaan. + +Luullen miestä kuuroksi palvelustyttö huusi hänen korvaansa äskeisen +sanansa toistamiseen. + +Kapteeni otti esille taskupeilin, silitteli huulet hörössä pienellä +harjalla huolellisesti tuuheat viiksensä kahden puolen, ja pisti sitten +kaikki rauhallisesti jälleen taskuunsa. Nämä tehtyänsä hän meni salin +ovelle, avasi sen selko selällensä ja astui vakaasti sisälle. + +Salissa nousi suuri hälinä. + +Hihkaisten säikähdyksestä vetäytyi joku rouva, jolla hameliivin napitus +oli kesken, nopeasti sermin taakse. Ompelijattaret nousivat paikoiltaan +ja yksi juoksi telefoniin siltä varalta että tulisi käskettäväksi apua. + +Korvia myöten punehtuen Kerttu rupesi jotain hätääntyneenä sanomaan +kapteenille, mutta kapteeni huiskutti etusormeaan ilmassa, vaatien +äänettömyyttä silmänräpäyksessä. Suhahtaen livahti puvun koettelija +sermin takaa eteiseen ja sieltä ulos. + +Kapteeni kääntyi ompelijattarien puoleen sanoen: + +--Työ lopetetaan. Saatte mennä! + +Tytöt katsoivat hämmästyneinä Kerttuun, herrat kurkkivat viereisestä +huoneesta, kaikki odottaen milloin Kerttu osottaa röyhkeän komentajan +ovelle. + +Mutta Kerttu tuli nöyränä ja pelokkaana niinkuin lapsi kapteenin luo, ja +katsoen häntä ylös silmiin sanoi: + +--Hannes hyvä, annathan anteeksi-- + +Nyt lakkasivat herrat kurkkimasta ja kolistelivat kiireimmän kautta +ulos. + +--Saatte mennä. Kuulitteko?--toisti kapteeni ompelijattarille, jotka nyt +alkoivat myöskin toinen toisensa jälestä kulkea varpaisillaan salista +eteiseen. + +Kun viimeinenkin oli mennyt, sanoi kapteeni: + +--Ei kaiketi Kerttu ole unohtanut, että Hannes on Kertun mies? + +Ellei Kerttu olisi, nämät sanat kuultuansa, taitavasti kumartanut +päätänsä kapteenilta syrjään, olisi kapteeni nähnyt hänen huulillaan +ihmeellisen autuaan hymähdyksen ja ehkä sen johdosta tehnyt kohta sen +päätelmän, että Kerttu oli niistä onnellinen. Mutta kapteeni ei voinut +sillä hetkellä Kertun kasvoihin nähdä. Ja Kerttu sai sanotuksi, +mielestään erinomaisen onnistuneella ylenkatseen värähdyksellä +äänessään: + +--Soo-o? + +Ja vielä lisätyksi: + +--Minulla olisi sentään ehkä parempi oikeus kysyä sellaista Hannekselta. + +Tähän sanoi kapteeni: + +--Minä en ole Kerttua unohtanut. Olen nähnyt siellä monta jalomielistä +naista, semmoista, jotka antavat vaikka elämänsä aatteen vuoksi, mutta +en minä silti ole Kerttua unohtanut. Mutta kun näin nuo kaksi rakkaria +Kertun huoneessa, ajattelin: Kerttu on unohtanut. + +--Ne eivät olleet mitään rakkareita, sanoi Kerttu kiivaasti,--ne +palvelee fiinin konttorin päällä. + +Kapteeni rupesi nopeasti kävelemään ja huusi: + +--Tämä verstas suljetaan huomisesta päivästä. Kaikki on lopussa. + +--Vai niin, sanoi Kerttu ja puri huulensa yhteen. Eikä osannut mitään +parempaa keksiä sanoakseen kuin: + +--Emmehän me ole sentään _vielä_ naimisissa! + +Silloin kapteeni pysähtyi aivan Kertun eteen ja sanoi ankaran uhkaavasti +sormeansa heristäen: + +--Keerttuu! + +Kerttu painoi päänsä alas, ja osasi vaan sammaltaen sanoa: + +--Kun on niin paljon tilauksia vielä kesken-- + +--Sen asian saa Kerttu järjestää niinkuin paraiten ymmärtää, mutta +verstas suljetaan. Me muutamme äidin luo yläkertaan. Kerttu saa siellä +ommella paitoja ja alusvaatteita niinkuin ennen--köyhemmälle kansalle. + +Nyt ei Kerttu voinut itseänsä pidättää, vaan purskahti pitkään ja +raikkaaseen nauruun, sillä niin hullunkuriselta tuntui hänestä ajatus +että hän rupeisi jälleen paitoja ompelemaan! + +Kapteeni sanoi: + +--Ei ole mitään nauramista. Kertun pitäisi hävetä ommella tuollaisia +silkki- ja samettileninkejä, kun on toisia ihmisiä repaleissa. + +Kerttu joutui yhä enemmän ihmeihinsä. + +--Kerttu muistaa nyt mitä minä olen puhunut, ja auttaa sitten äitiä +laittamaan kaksi huonetta reilaan yläkertaan. + +Tämän sanottuansa kapteeni läksi pois. + +Yksin jäätyään Kerttu oli niin ihmeissään ettei tiennyt mihin katsoa, ei +voinut päättää istuako vai seista, avasi ikkunan ja taas sulki ja taas +avasi. Juuri kun hänen piti ruveta jotakin asiaa tekemään, pysähtyivät +kädet ja silmät jäivät yhteen kohti katsomaan. Kalpea kuu paistoi +ruskoiselle merelle. + +Välistä hänen kasvojansa kirkasti sama onnellisen autuas hymy, jonka hän +oli onnistunut Hannekselta salaamaan. Välistä taas, kun hänen eteensä +sattui keskeneräisten pukujen ompeluksia, hänen silmäkulmansa +rypistyivät kiukkuisesti ja uhmaavasti. + +Pitikö todella ruveta korjaamaan noita ompeluksia kokoon! Niin hassua! +Ja mitä sanoa kaikille niille, jotka huomenna tulevat koettelemaan ja +ylihuomenna odottavat pukujansa valmiiksi! Vai että Kerttu saa sen asian +miettiä niinkuin paraiten ymmärtää. No, mietitään, mietitään! + +Ja Kerttu pani hatun ja keveän päällystakin yllensä ja meni nopeasti +Kustaavan luo. + +Siellä Kerttu, kuiskuteltuaan kiihkeästi Kustaavan kanssa, sai tietää +kaikki mitä kapteeni oli tälle puhunut kuulutusten ja vihkimisen +tarpeettomuudesta. + +Ja niin Kertulle vähitellen selvisi kuinka asiat olivat. + +Kustaavan kanssa hän ei tosin siitä puhunut. He vaan molemmat +onnellisina sopivat keskenään siitä miten yläkerta sitten oikein +järjestettäisiin, kun he Hanneksen kanssa sinne asettuvat. Onnesta +hehkuvina Kustaava ja Kerttu syleilivät toisiansa, kun sinä iltana +erosivat. + +Mutta kun Kerttu sitten kulki pois Kustaavan luota, näki hän Hanneksen +tulevan kotiansa päin ja teki kasvonsa sangen totisen ja jumalisen +näköisiksi, sillä suuri hurskaudenhenki tuli juuri sillä hetkellä hänen +päällensä. + +--Se oli kiltisti tehty, sanoi kapteeni, kun tuli kohdalle. + +--Mikä niin?--kysyi Kerttu hienon sävyisästi. + +--Totta Kerttu puhui huoneen laittamisesta äidille? + +--Sehän on kyllä asia,--sanoi Kerttu,--mutta äitisi puhui sinun +ajattelevan ilman vihkiäisiä.--Hyi sinua! + +--Mutta Kerttu hyvä, mehän _olemme_ jo naimisissa! + +--Emme ole ihmisten edessä. + +--Minkä ihmisten edessä? + +--Ja siksi toiseksi,--sanoi Kerttu,--tiedä että minä olen tullut +jumaliseksi. + +--Mitä se merkitsee? kysyi kapteeni. + +--No, kyllähän sen tiedät, voi sitä pahemmaksikin tulla, kun pitkät +vuodet saa yksin surra.--Ja Kerttu pyhkäsi vihasen kyyneleen +silmästänsä:--Noh, antaa niiden asiain olla. + +--Luuliko Kerttu, että minä olin unohtanut? Ei, Kerttu! Nyt sanon +sinulle, miksi en tahdo tietää kuulutuksista enkä papeista. Minä olen +tullut vallankumoukselliseksi! + +--Mitäs _se_ sitten merkitsee? sanoi Kerttu matkien. + +--Tulehan tännepäin. + +Kapteeni alkoi mennä Kertun kanssa pois päin kotoa ja puhua +kuiskaamalla. + +--Vallankumouksellinen--se on sellainen, joka tahtoo muuttaa kaikki olot +toisellaisiksi, esimerkiksi niin, ettei kukaan enää kärsi vääryyttä, +vaan saa täyden toimeentulon työstänsä. Kaikki muutetaan--ymmärtääkö +Kerttu--kaikki! + +--Ai, ai, kuinka Hannes voi semmoista yksin toimittaa! + +--Minä en ole yksin. + +Ja katsahdettuaan ympärilleen, ettei kukaan kuulisi, kapteeni kävi +Kertun käteen, ja kovaäänisesti sähisten kuiskasi: + +--Meitä on paljon. Mutta älä herrannimessä puhu tästä asiasta +kellekään!--Ja taas katsoi ympärillensä:--On ruhtinaitakin! Ole hiljaa +kuin myyrä tästä asiasta: on suurruhtinaitakin, kuulitko! + +--Siksiköhän Hannes ei ole enää luutnanttikaan? + +--Nyt sen tiedät. + +--Osaakohan niihin sellaisiin ihmisiin luottaa? Ai, ai, Hannes. + +--Sen parempia ei ole taivaan kannen alla. Rikkaita, mahtavia, ja +sittenkin antavat vaikka henkensä köyhän kansan edestä. Niin, Kerttu, +sinä sanoit, ettemme ole naimisissa ihmisten edessä,--emme olekaan +näiden täkäläisten edessä, mutta heidän edessänsä olemme. Voi sentään, +Kerttu, jospa sinä vaan näkisit niitä ihmisiä! + +--Olkoon kuinka hyvänsä, mutta ilman vihkimättä minä en suostu, en +milloinkaan. + +--Silloin sanon sinulle hyvästi, Kerttu, sanoi kapteeni ja seisahtui. + +--Kas niin, äsken sanoit että olemme naimisissa ja nyt jo hyvästi! + +--Minä en voi suostua semmoisiin temppuihin, sanoi kapteeni. + +--No niin, kuinka vaan tahdot, sanoi Kerttu ja alkoi hiljaa edetä +kapteenista omalle suunnalleen.--Ollaan siis erossa! + +Hän kulki rohkeasti, taaksensa katsahtamatta läheisen kadun kulmaan +asti, mutta siellä oli pudottavinaan jotain ja kumartaessaan nostamaan +vilkasi salavihkaa taaksensa, että vieläkö se häntä odottaa. + +--Mieti tätä asiaa tarkkaan!--huusi kapteeni hänelle silloin, +varottavasti sormeansa heristäen. + +Miettikö Kerttu tätä asiaa vai ei, on epätietoista. Mutta siltä varalta, +että »jos» kapteeni vihdoin suostuu vihkimiseen, Kerttu ryhtyi kyllä +kohta puuhiin, joten hänen ompeluverstaansa kävi seuraavanakin päivänä +täydessä höyryssä. Vimmatummin kuin koskaan polkivat tytöt koneitaan, +suuri oli rytinä, niinkuin kapteeni ei ikipäivinä olisi siinä talossa +komentelemassa käynytkään. + +Eikä Kertun verstas käynyt ainoastaan seuraavan päivän, vaan vielä +sitten seuraavan, ja sitten vielä viikon ja monta, monta viikkoa.--Sillä +siellä oli nyt otettu valmistettavaksi sellaista, mitä ei siinä +verstaassa oltu ennen milloinkaan ajateltukaan valmistaa, nimittäin +käsiliinoja, tyynynpeitteitä, lakanoita, paitoja, alusvaatteita, tusinan +ja toista tusinaa kutakin lajia. Eikä suinkaan mitään köyhän kansan +tavaraa vaan hienointa morsiuskuosia ja myötäjäismyyniä. Paidat tehtiin +hihattomat, mitä kauniimpien väli- ja reunapitsien kanssa. Lakanat +varustettiin myöskin leveillä välipitseillä ja suunnattomilla, +punalangalla ommelluilla nimikirjaimilla: K.F.--Sekin huone, jossa +kapteeni oli istunut, otettiin nyt verstaan palvelukseen. Siellä +tikattiin mahdottoman leveätä peitettä punasesta satinista, +ruusunkuvioilla. Mutta pahin sihinä ja sähinä kävi sentään muutaman +ompelupöydän ympärillä, missä itse häähametta ruvettiin valmistamaan. +Siinä neuvoteltiin, siinä mittailtiin, siinä pää kallella katseltiin +lehdistä kuoseja, sillä kaikki ompelijattaret panivat parastaan, koska +ymmärsivät ja tiesivät kysymyksen olevan hääpuvusta heidän suositulle +neidille itselleen. + +Kaikkea tätä tietysti ainoastaan että »jos» kapteeni tulee järkiinsä. + +Kapteeni puolestaan katsoi kaikkien suhteittensa Kerttuun olevan +lopussa, niinkuin Kerttu oli hänelle sanonut. Mutta se ei estänyt häntä +olemasta huolissaan siitä ajatuksesta, että Kerttu nyt valtoinansa +antautuu konttoristiensa ihailtavaksi. Ajatus: syyttäköön itseänsä, ei +lohduttanut. Mutta tämä huoli oli suureksi pahennukseksi hänen +vallankumous-aatteellensa. + +»Jos niinä vuosina kuin minä ehdin Viaporin strateegisen merkityksen +määritellä Kerttu menee pilalle, mitä on minulle silloin vallankumous?» + +Miettiessään vastausta tähän kysymykseen hän huomasi, että se yksi +Kerttu oli hänelle yhtä tärkeä kuin koko vapaustaistelu ja vallankumous. +Tämä oli todellakin enemmän kuin arveluttavaa. + +Vallankumouksen aate siis tältäkin kannalta vaatimalla vaati luopumista +Kertusta. Jo senkin vuoksi olisi pitänyt niin pian kuin mahdollista +lakata Kerttua ajattelemasta. Nyt oli Kerttu kaiken päälliseksi vielä +sanonut, ettei hän tunnusta Hannesta mieheksensä, ellei heitä kirkossa +kuuluteta ja papilla vihitä. Kerttu oli siis kolmesta eri syystä +lopullisesti jätettävä ajatuksista pois. + +Selvyyteen tästä päästyänsä kapteeni teki lujan päätöksen olla Kerttua +ajattelematta ja jättää muutenkin koko asia mielestänsä. + +Hän ryhtyi sensijaan työhönsä. + +Ja ainoa yhteys, mikä hänellä pitkään aikaan oli Kertun kanssa, oli se, +että hän joka päivä, työstänsä levähtääkseen, käveli Kaivopuiston +rantavalleille, joilta näkyi Viaporin linnotus: tie niille valleille +kävi Kertun asunnon ohitse. + +Melkein joka kerta hän kuuli Kertun huoneesta ompelukoneiden rätinää ja +tuli aina uudestaan siihen päätökseen, joka puhkesi hänellä sanoihin: + +»Mitä tulee minun siihen naiseen? Ei yhtään mitään!» + +Valleille tultuansa kapteeni, vapautuen vähimmänkin nauhasen +ajattelemisesta, joka saattoi olla Kertun puvussa, antautui kokonaan +strateegisiin mietelmiin linnotuksen asemasta laivaston nojakohtana. +Teki itselleen selkoa 12-tuumaisten kantovoimasta, ammuttuina +linnotuksesta tai laivastosta maallepäin. Ajatteli myös shrapnellien +rakennetta j.n.e. + +Mutta ihmeellinen ja tuontuostakin uudistuva luonnonilmiö häiritsi perin +kiusallisesti kapteenin mietelmiä: Kertun kaunis pää alkoi näkyä joka +paikasta, mihin ikinä kapteeni katsahtelikaan, ei ainoastaan puiden +vihreissä latvoissa, jotka vallien alta nousivat hänen jalkojensa +tasalle, vaan meren läikkyviltä laineilta, ja itse Viaporinkin +valleilta, jotka ilta-auringon valossa hohtivat. Kertun ihanasti +räpyttelevät ruskeat, uskolliset silmät. + +Tietysti olisi kapteeni mainiosti voinut katsoa Kertun pään ohitse joka +kerta kuin se ilmestyi, mutta siinä ilmiössä oli vielä se ominaisuus, +että niinkuin joskus musta pilkku seuraa katsetta niin Kertunkin kuva, +vaikka sen ohi katsoi, aina tuli mukana. Ja kun kapteeni silmiänsä +rypistäen kiinnitti mitä asiallisimman katseen johonkin linnotuksen +kohtaan, seurasi Kertun pää ihan--ihan sen kohdan viereen odottamaan, +hymyilevänä, rakastavana. + +Kapteeni ymmärsi hyvin mikä tässä oli kysymyksessä, ja niinkuin jokainen +toinen ihminen olisi--ymmärrettyään että tämä oli rakkautta--katsonut +mahdottomaksi sitä vastustaa, niin kapteeni päinvastoin päätti panna +kaikki voimansa liikkeelle hävittääkseen itsestään juuria myöten +sellaiset oireet. + +Hän lakkasi käymästä valleilla ja kuuntelemasta Kertun ompelukoneiden +rätinää. Hän teki työtä ja lepäsi aina silmät ankarassa rypyssä, ettei +se musta pilkku milloinkaan pääsisi juuri sille kohdalle, mihin hän +katsoi tai mihin hänen ajatuksensa olivat kiintyneet. + +Mutta mitäs Kerttu teki? + +Se tuli hänen luokseen unissa. + +Ja vielä kuinka tuli?--Sopimattomasti puettuna! + +--Oletko sinä noin kulkenut läpi koko kaupungin, että konttoristitkin +ovat sinut nähneet! + +--Olen sanoi Kerttu kylmästä väräjävällä äänellä,--itsehän kielsit +minulta vaatteet. + +Kapteeni varustui ankarasti torumaan, sillä ei hän vaatteita ollut +kieltänyt vaan ainoastaan liian _hienoja_ vaatteita. Mutta hänen kävi +kovin sääliksi Kerttu, kun se siinä värisi melkein alastomana ja sen +kaikki häikäisevän kauniit vartalomuodot, joista kapteenilla oli +saattanut olla Kertun puvun poimujen ja laskoksien mukaan ainoastaan +hämärä aavistus, nyt esiintyivät täydellisesti läpinäkyvän harson alla. + +Oli kovin, kovin sääli Kerttu raukkaa siinä, ja kapteenin olisi tehnyt +mieli pyytää se vuoteeseensa lämmittelemään, joka olisi käynyt hyvin +päinsä, sillä olivathan he lapsuudentuttuja ja sitäpaitsi hehän jo +_olivat_ naimisissa. Mutta nyt oli heitä erottamassa mahdottomuuden +muuri, kapteeni oli päättänyt, ettei hän saa ajatella Kerttua, ja +Kerttua niinikään sitoi päätös olla menemättä kapteenille, ellei heitä +laillisesti vihitä. + +Ja niin he nyt siinä olivat vaan jonkun sylen erottamina toisistaan, +Kerttu puoli-itkussa, vilusta väräjävänä, ja hän, kapteeni, lämpimässä +vuoteessa, äärettömän säälintuskan raatelemana, voimatta sulkea palavaan +syliinsä omaa hyvää, kultaista Kerttua! + +Jos hän ei olisi ollut soturi, olisi hänkin vuodattanut saineita +kyyneleitä. + +Tämä uni sai hänen, sittenkuin hän heräsi, ymmärtämään heidän asemansa +hullunkurisuuden: he _olivat_ naimisissa, Kerttu vaati vihkimistä, +kapteeni ei saanut Kerttua ajatella, mutta he _olivat_ naimisissa! + +Ja kapteeni löi taas otsaansa sanoen: + +--Minä kollo! Jos joku rakastuisi sanokaamme neekerityttöön,--Kerttu ei +tosin ole neekerityttöön verrattava, mutta minä sanon »jos»--. Nyt olisi +neekereillä omituisia häätemppuja, joita morsian ei suostuisi menoista +pois jättämään. Eikö sulho olisi sivistymätön aasi, jos hän senvuoksi +morsian raukan jättäisi? Tietysti pitäisi sulhon, jos hän tahtoo käydä +gentlemannista, suostua siihen häätemppuun ja sitten vasta naimisissa +ollessaan kasvattaa vaimonsa moisista taikauskoista vapaaksi! + +Tosin kapteeni selvään tunsi, että vertaus ontuu, sillä hän oli ollut +suostumatta vihkimiseen pääasiassa senvuoksi, että papit tekivät +itseänsä sellaisen taikauskon avulla kansalle välttämättömäksi, eikä +suinkaan vaan siksi että se oli itsessään järjetön temppu, kuten ehkä +neekereillä. Mutta kapteeni ajatteli nyt siitä asiasta niin, että +papistosta vapautuminen oli vallankumouksen asia, joka oli toteutuva +tulevaisuudessa tykkien ja shrapnellien vaikutuksesta eikä suinkaan +siten että hän piti armasta Kerttua sellaisessa kiusauksessa. + +»Aivan toista saatan minä vaatia Kertulta, niinkuin itseltänikin», +ajatteli kapteeni edelleen.--»Käsitykset vihkimisen välttämättömyydestä +saattavat olla Kertulla perintöä esivanhemmilta vuosisatojen takaa, +mutta ne hienot vaatteet, joita hän on oppinut pitämään, ne ovat hänen +omia ompelemiaan. Mutta kas me asetumme asumaan kuin tavallinen +työmies-pariskunta. Minä rupean käymään ruskeassa puserossa ja takki +puseron päällä, ilman mitään kauluksia, ja Kerttu käyköön liina päässä, +niinkuin työmiehen vaimo ainakin. Ja yksi tai kaksi vaatimattomasti +sisustettua huonetta, joista toinen olkoon vaikka kyökkinä ja toisessa +seiskoon valkeapuinen, kattamaton ruokapöytämme, riittää asunnoksemme.» + +Kapteeni innostui tästä uudesta aatteesta niin, että se huone, jossa hän +oli, tuntui hänen kävelläkseen aivan liian pieneltä,--seinät tulivat +liian usein vastaan ja katto tahtoi ottaa päälakeen. + +»Kerran jylisevät nämä kentät, kerran paukkuu näillä +tantereilla!»--huusi hän itseksensä ja ryntäsi haltioissaan ulos +avaramman katon alle. + +Hän meni suoraa päätä Kertun luo, vei kävelylle valleille, istutti +penkille ja sanoi: + +--Näetkö linnotuksen tuossa? + +Kerttu sanoi: + +--Se on Viapori. + +--Se on Viapori,--toisti kapteeni.--Sen kanuunat ovat nyt kääntyneinä +merelle päin sellaista vihollista vastaan, joka ei koskaan tule, ja sekä +Kerttu että kaikki muut tämän ison kaupungin asukkaat ovat aivan +unohtaneet, että tuon pienen salmen takana on sellainen uinuva voima, +joka puolessa tunnissa voisi koko kaupungin hävittää soraläjäksi niin +ettei yhtäkään tiilikiveä jäisi toisensa päälle. + +Kerttu kuunteli tarkkaavasti vielä voimatta ollenkaan aavistaa minne +päin kapteenin ajatusten kanuna oikein tähtää. + +Kapteeni jatkoi: + +--Voisi kuitenkin tapahtua, että linnotuksen hirmu-kanunat kerran +kääntyisivät tätä samaa kaupunkia kohden. + +--Hyi, älä semmoista!--sanoi Kerttu. + +--Luuleeko Kerttu, että kaupunki silloin lupaisi kaikki kultansa ja +hopeansa, kunhan vaan pommitukselta säästyisi? + +--Tietysti,--sanoi Kerttu. + +--Mutta mitä tekisivät kaupunkilaiset, jos heille saman pommituksen +uhalla sanottaisiin: pois kapakat! pois porttolat! pois ylellisyys ja +hekuma! pois kansan orjuutus ja sorto!--Mitä tekisivät kaupunkilaiset, +kun ensimäinen järeän tykin kuula lentäisi kaupungin ylitse--kuuleppas, +näin: pang uu-u-u-uu-u--kapteeni matki 12-tuumaisen kauhistuttavaa +ulinaa sen halkaistessa ilmaa.--Mitä? + +Kerttu jo vainusi mihin päin sitä mennään, ja tuli kohta aivan +väliäpitämättömäksi. Jalkaansa heilutellen ja päätänsä käännellen +milloin lännen milloin idän puolelle merta hän sanoi vaan: + +--Sellaista aikaa ei tule koskaan. + +Katsahtaen ympärillensä, etteivät edes kivetkään kuulisi, ja lykäten +kädellään Kerttua ikäänkuin syrjään kapteeni antoi rintansa +perimmäisestä sopukasta kuulua maanalaisen sähinän: + +--Sellainen aika tulee, Kerttu, se tulee! + +Kerttu nousi lähteäkseen ja ikäänkuin jo ompeluksiansa ajatellen sanoi: + +--Tulkoon sitten, mutta ilman vihkimättä en minä vaan; suostu. + +Nyt sanoi kapteeni ketterästi: + +--Etkä tarvitsekaan enään suostua, lintuseni, kunhan vaan ymmärrät ja +suostut toiseen asiaan. + +--Mihinkä sitten?--kysyi Kerttu eloisasti. + +--Siihen vaan, että me sinun kanssasi rupeamme vapaaehtoisesti elämään +niinkuin tavallinen työmiespariskunta--jo ennenkuin Viaporin tykit meitä +siihen pakottavat. + +--Ja sinä siis suostut?--sanoi Kerttu, itsekin uskoen, että suostumus +oli hänelle muka jotain odottamattonta. + +--Saat mennä vaikka vielä tänäpäivänä pappilaan kuulutusta toimittamaan. + +Kertun oli valtaavinaan aivan ihmeellinen vilkkaus ja ilo, josta +huomiosta kapteeni tuli niin onnelliseksi, ettei hän vielä koskaan +elämässään ollut niin onnellinen ollut. + +--Mutta sittenhän minulle tulee ihan tulinen kiire,--liverteli +Kerttu,--sillä ajattele mitä kaikkea minulla on vielä tekemättä! + +Ja rupesi luettelemaan mitä kaikkea hänellä oli kesken +myötäjäismyynistä. + +--Kylläpä tässä tulee kiire, toisteli Kerttu innoissaan, ja välillä ehti +kertoa yhtä ja toista hääleningistäkin. + +Mutta kapteeni sai pian nähdä, ettei ainoastaan Kerttu, vaan myöskin +vanha Kustaava äiti oli jo aikaa sitten ryhtynyt laajaperäisiin puuhiin +sen tapauksen varalta, että »jos» tai paremmin »kun» Hannes vihdoin +suostuu kuulutuksiin ja vihkimiseen. + +Olihan kapteeni tosin jo pitemmän aikaa kuullut yläkerrasta omituista +koputusta ja nakutusta, välistäpä oikeita moukarinkin iskuja, jopa +kaakelien rysähdyksiä, niinkuin uuneja hajotettaessa. Äiti oli Hanneksen +kysymyksiin koputusten johdosta vastannut vaan, että siellä tehtiin +tarpeellisia »replatsuunia» talveksi. Mutta että tämä tasainen ja +kuukausmääriä yhtämittaa kestänyt kolina, olikin tarkottanut koko +yläkertapuoliskon, se on, neljän huoneen ja kyökin varustamista nuorelle +pariskunnalle, siitä ei kapteenilla ollut vähintäkään aavistusta +ennenkuin sinä päivänä, jona Kerttu, onnesta hehkuvana, tuli heille ja +oikopäätä lensi Kustaavan kaulaan ilmottaen tulevansa pappilasta +kuulutusta pyytämästä. + +Sinä päivänä, heti Kertun lähdettyä, äiti vei Hanneksen katsomaan +yläkertaa. + +Hannes huokaili ja iloitsi, suri ja nauroi--kaikkia yhtaikaa. + +--Mutta enkö minä sanonut teille, äiti, että me Kertun kanssa asetumme +yhteen ainoaan tai korkeintain kahteen huoneeseen, joista toinen olkoon +kyökki? Ja te olette tämmöistä varustaneet! + +Äiti seisoi syyllisenä hänen edessään, mutta ainoastaan niinkauan kuin +Hanneksen silmäkulmat pysyivät korkealla ja huulet hörössä. Sillä he +Kertun kanssa pitivät tätä Hanneksen ajoittain ilmaantuvaa komeuden +vihaamispuuskaa jonakin hänelle ominaisena hulluuden purkauksena, jota +ei auttanut vastustaa. Heti kun silmäkulmat laskeutuivat ja huulten +hörötys tasottui, alkoi Kustaava taas samalla innolla näytellä yläkerran +laitteita, niinkuin ei mitään ankaruuden välinäytöstä olisi ollutkaan. + +--Älkää herran nimessä!--puhkesi Hannes sanomaan, kun astui saliin. +Mutta äiti huomasi kuinka Hanneksen katse kiersi asiantuntijan tavalla +tämän huoneen katosta lattiaan asti ja ilmaisi huonosti peitettyä +tyytyväisyyttä Kertun osottamaan mainioon makuun. Äiti pani kätensä +mahan päälle ja vettynein silmin tirkisteli hymyillen ylös Hannekseen. + +Korkeat, valoisat huoneet, mainiot kaakeliuunit värillisine +kirjailuksineen, syvennyksineen, rykelmineen,--ikkunoissa automaatiset +rullakartiinit, sitten pitsiset väliverhot, sitten värilliset +päällysverhot,--ikkunain välissä lattiasta kattoon ylettyvät +trymoot,--piano, nuottihylly, keikarimaisesti seisova kirjahylly, +keveät, punasella verhotut sohvat, tuolit-- + +--Älkää, älkää herran nimessä!--hoki Hannes sekä mielipahoillaan että +iloissaan, sekä onnettomana että onnellisena, kun äiti avasi +makuuhuoneen ovet ja Hannes näki vilaukselta sen sisustuksen +salaperäisine budoarineen,--ja puoli alaa huoneesta ottavan, komean +kaksoisvuoteen, peitettynä yhdellä ainoalla, mahtavalla, +ruusukuvioisella peitteellä punasesta satinista. + +Ainoa paikka, mikä ei vielä ollut aivan valmis, oli asumukseen vievät +pääportaat, jotka laveassa, valkoiseksi maalatussa, kumajavassa +eteisessä mukavasti ja väljästi tekivät käänteen alakerrasta yläkertaan +ja päättyivät ylhäällä himmeiksi hiotuilla, kuvioisilla laseilla +varustettuun paraadi-oveen, sähkönappuloineen ja nimikirjoitusta varten +varattuine posliinitauluineen. Se ainoa kohta, johon kapteenin +määräysvalta ehti päästä ulottumaan, oli juuri tämä posliinitaulu: hän +sai ajoissa estetyksi, ettei siihen, kuten Kustaavan aikomus alkujaan +oli, tullut nimikirjotuksen alle suurilla kirjaimilla: Kapteeni! + +Kaiken summa oli, että hän vihittiin Kertun kanssa »herran pyhään +avioliittoon»,--että kapteeni oli frakkiin puettuna, tukka koreasti +kammattuna keskijakaukselle kahdelle puolen päätä,--että pyylevä pappi, +mustassa, juhlallisessa kauhtanassa, valkoset liperit leuvan alla +asettui kirja kädessä heidän eteensä ja he lankesivat Kertun kanssa +polvilleen pallille,--että he vastasivat liikutuksesta väräjävällä +äänellä papin kysymyksiin: jaa, jaa,--että pappi otti kapteenilta +sormuksen ja pani sen Kertun nimettömään sormeen,--että Kerttu, +punehtuneena ja huntuisessa morsiuspuvussaan ihanana kuin keväinen +valkopilvi antoi hänelle vihkimys-suudelman,--että suunnaton joukko +lähempiä ja kaukaisempia sukulaisia täytti hääsalin ääriä myöten,--äiti +kiitettyään niiaamalla pappia, tuli kyyneleitä vuodattaen onnittelemaan +nuorta paria,--että eno Frans, myöskin frakkiin puettuna, silmäluomet +arvokkaasti alaspainettuina lausui virallisen onnentoivotuksensa, ja +hänen jälkeensä kaikki muut, itsekukin arvonsa ja rankinsa mukaan. + +Kapteeni oli voitettu, voitettu pahemmin kuin joku maan tasalle +hajotettu linnotus. + +Voi ihanaa, voi katkeraa, voi onnea, voi onnettomuutta, voi kyyneliin +asti liikuttavaa, voi naurettavaa! + +Keskellä hääyötä huusi hän suurella äänellä, istuallensa kavahtaen ja +käsiänsä puistaen: Kerran jylisevät nämä kentät--! + +Hän heräsi omaan hourailuunsa, veti ylitsensä hienopitsiset, +hyvänhajuiset lakanat ja peitteet, ja laskeutui jälleen nukkumaan unissa +hymyilevän Kertun valkoiselle käsivarrelle. + + + + +3. + + +Vaarille luettiin ikää jo viisi yhdeksättä ajastaikaa ja luultiin pian +kuolevan, sillä hän alkoi viime vuosina heikkenemistään heiketä, niin +ettei jalat kantaneet, syönti ei sujunut eikä edes puhekaan enää käynyt. + +Mutta juuri pahimmillaan ollessa, kun jo luultiin eron elämästä tulevan +huomenna tai viimeistään ylihuomenna, tapahtui jotain sellaista, mikä +kaikkien suureksi hämmästykseksi virkisti vaarin uudestaan täydellisesti +eleille, ikäänkuin hänen vanhenemisensa ainoa syy olisi äkkiä laannut +vaikuttamasta. Hän sai puhelahjansa takaisin, ruoka alkoi maistaa, +kyyneleet taukosivat vuotamasta, selkä ja sääret oikenivat, ja hän taisi +jälleen kävellä keppiin nojautumatta. + +Tämä tapaus oli se, että eräänä syyspäivänä, kun lehdet jo olivat +lakastuneet, markkinat olleet, maa kohmettunut ja laivat menneet +talviteloilleen, vaarin rakas Hinkki, se vainajaksi luultu, hunningolle +joutunut Franssin vanhin poika, äkkiarvaamatta ja ilmi elävänä ilmestyi +vaarin eteen. + +Kohta ensimäiseksi he, sanaakaan sanomatta toisilleen, rupesivat syömään +vaarin asunnossa, ennenkuin Hinkki vielä menikään isäänsä kivimuuriin +tapaamaan. + +Vaari mutisteli suussansa ensin vaan kasteltua leipää, mutta ei +aikaakaan niin alkoi jo syödä perunoita, repäsipä silakastakin +ruodottoman palasen ja pisti poskeensa. Sitten tyhjensivät suuren +puurokupin ja nuolivat lusikkansa. Siitä hetkestä saakka vaari alkoi +elpyä. + +Syötyä Hinkki kertoi vaarille vähäsen. + +Hän oli seilaillut kaikki maailman meret, käynyt kaikki kaupungit, ollut +jossain Afrikan sodassa, ja tiesi nyt jutella melkein yhtä paljon kuin +vaari Siperian matkoiltaan. Hinkki kyseli myös vaarilta semmoista mitä +ei ennen ollut ymmärtänytkään kysellä. Tämä lähensi heitä jälleen +entisillä ystävyyden siteillä, sillä Hinkki kyseli nyt myös +maa-asioista. + +Hinkki oli pysynyt vanhana Hinkkinä, tosin vähän tautien runtelemana, +jotka olivat jättäneet jotain kuoppamaista töherrystä hänen +kasvoihoonsa, mutta yhtä vilkkaana hän oli tullut, yhtä neuvokkaana ja +yhtä valmiina kaikkiin asioihin. + +Frans oli Hinkille hyvin kovana. Tuskin tunnusti pojaksensa. Käski +asumaan vaarin kanssa pihan matalassa puurakennuksessa, jota kivimuuri +peitti pimeään ja nokiseen varjoon, lähestyen sen ikkunoita ainoastaan +kolmen jalan välimatkalle. + +Frans ei voinut tunnustaa pojakseen sellaista heittiötä, joka kaikki +maailman metkut koettuansa ei ollut osannut hankkia itsellensä mitään +omaisuutta. Jos Hinkki olisi tuonut matkoilta edes satakin dollaria, +olisi Frans antanut hänelle kehotukseksi tuhannen. Mutta Hinkki ei +tuonut roposen rahtuakaan. Frans ei tahtonut hänestä mitään tietää sen +jälkeen kuin Hinkki ilmaisi taloudellisen tilansa. + +Mutta vaikka Frans olisi kaikkia virallisia muotoja seuraten julistanut +hänet perinnöttömäksi, ei se seikka olisi tehnyt juuri mitään vaikutusta +Hinkkiin. Sillä Hinkki ei rakastanut rahoja lähimaillekaan niinkuin +vapauttansa. + +Kun Frans, pakottaakseen Hinkin itsenäisesti ansaitsemaan, ei antanut +hänelle edes tupakkirahoja, nautti Hinkki enemmän kuin pahotteli siitä +että sai olla taas täällä kotikaupungissaan kokonaan vapaana halunkkina, +vapaasti keksimässä keinoja tupakki- ja muun vehkeilyrahan saamiseen, +isän aseman mitenkään sitomatta häntä. + +Hän tahtoi taas elää täyteläistä nykyisyyden elämäänsä tässä niin paljon +muuttuneessa, niin suunnattomasti kasvaneessa ja niin lukemattomia uusia +tilaisuuksia tarjoovassa suurkaupungissa, samaa elämää, jota oli +lapsuudessa elänyt kaupungin vielä ollessa pikkukaupunkina. + +Oikein Hinkki vetäsi syviä savuja kitaansa, kun ensimäiset isän kirot +kestettyänsä läksi tallustamaan näitä uusia asfalttikäytäviä. Sellainen +suuri, sanomattoman ihana vapauden tunnelma täytti koko hänen olentonsa. +Ei ollut laivakapteenia, ei perämiehiä, ei hoidettavia purjeita, ei +päivä-, ei yövuoroja, ei ahdasta laivankantta kävelläkseen; vaan +vilkastuneen, väekkään kaupungin kotoiset ja sittenkin niin vieraiksi +käyneet kadut. Sen salaperäiset nurkat viettelivät Hinkkiä paikasta +paikkaan, vetivät, kutsuivat,--aivankuin joku haltija tai sanokaamme +Hinkin jumala olisi taluttanut häntä ja yhä sanonut hänelle: katsos +tätä, ja katsos tuotakin paikkaa, ja muistatko sitäkin sokkelia siellä +Katajanokalla, tai vielä sitäkin siellä Hermanninkaupungilla, tai +Söörnäisissä, tai siellä Töölöön puolella. Ne paikat käytti Hinkkiä +hänen jumalansa ensin, sitten vasta vei keskemmälle kaupunkia. + +Meni kauniit viikon päivät Hinkiltä tähän alkajaisnuuskintaan, meni +toinen viikko, meni kuukaus: ei hän vaan mihinkään koukkuun tarttunut. +Sillä juuri sitä tilaa, sitä hetkeä, jona ihminen ei vielä ole sidottu +mihinkään, vaan vapaa ryhtymään mihin tahansa, juuri sitä tilaa Hinkki +enin rakastikin eikä olisi siitä millään hennonnut luopua. Maailma +esiintyi hänen silmissään kokoelmana tyhmyreitä, jotka kaikki olivat +sitoneet itsensä johonkin määrätehtävään, ja juoksivat ja hikoilivat, +mutta eivät eläneet. + +Satama-työmiesten parvessa käydessään Hinkki tapasi monta tuttua, jotka +häntä muistivat nuoruutensa parhaana toverina. Samoin lautatarhoilla +Söörnäisissä. Kone- ja silta-tehtaalla hän myös vietti päivän, ja +sielläkin hän pian sai nähdä, että liukkaimmat ja tunnetuimmat, joita +koko muu sakki seurasi, olivat hänen vanhoja kasvattejaan ja +katutoverejaan. Hinkki nimitteli nimiä ja kyseli, ja aina nousi huuto ja +hälinä miesten joukossa, sillä kaikki tunsivat juuri hänen nimittämänsä +ja tiesivät suosituimmiksi veijareiksi. Monessa paikassa ja monella +työmaalla oli niinä päivinä puhe Hinkistä: vanhat kertoivat nuoremmille +asioita, joita nämä suu auki kuuntelivat. + +Kaikista niistä toimista ja työpaikoista, joita toverit hänelle +tarjosivat, kilvan koettaen saada Hinkki omalle työmaalleen, ei hän +paljonkaan viitsinyt kuunnella. Ainoa ehdotus, jolle hän hetkeksi +korvaansa kallisti, oli vanhoilla virkaheitoilla poliseilla ja +juoppoudesta rangaistuilla veronkantomiehillä. Niillä oli oma +järjestetty sakkinsa, ja tarkotti toimi kaikellaisten maksujen ja +ulostekojen kiristämistä rikkailta leskiltä väärennettyjen verolippujen +ja hakupaperien avulla. Mutta ei hän siihenkään lopulta suostunut, koska +tällä sakilla oli ankarat säännöt ja tarkat rahainjakomääräykset. +Asianajoammatti, jota hänelle myöskin tarjottiin, ei häntä +miellyttänyt--täsmällisen ajanmäärän vuoksi, jona piti joka aamu olla +polisikamarissa juopoilta ja varkailta asioita ottamassa. Kaikki +vahtimestarinpaikat hän hylkäsi järkenään, ei ottanut edes kuuleviin +korviin, vaikka monessakin olisi ollut mitä loistavin tilaisuus +sivutuloihin. + +Ei. Vaan suurinta ja pitkällisintä huomiota herätti +Hinkissä--pelastusarmeija! Se oli Hinkille jotakin aivan uutta ja +kiinnitti sentähden hänen mieltänsä sangen suuresti. + +Ensi kerran Hinkki näki tämän armeijan sen marssiessa torvia toitottaen +ja suurta rumpua paukuttaen Pitkänsillan yli. + +»Ne on poikia!--ajatteli Hinkki,--eipä tämmöistä minun aikanani +ollutkaan». + +Ja seurasi kulkuetta uteliaana heidän kokoushuoneelleen. + +Täällä Hinkki vaipui silmilleen rukouksiin, niinkuin kaikki muutkin, ja +otti viereensä neitosen, joka tuli kysymään tunteeko hän Jeesuksen. + +Hinkki vakuutti tuntevansa hyvin Jeesuksen, ja istuutuen kaulatuksin +penkin eteen he antautuivat hartaihin rukouksiin. Venyvien, itkevien +rukousääniensä keskeltä Hinkki äkkiä muuttuneella äänellä kysyi +neitoseltaan: paljokos palkkaa annetaan armeijan luutnantille? Ja +neitonen, keskeyttäen hänkin rukousnuottinsa, vastasi Hinkille ja +ilmaisi palkan, sekä jatkoi sitten itkujansa, hyvässä toivossa Hinkin +sielun pelastamisesta ja armeijaan astumisesta. Sillä pitäähän ihmisen +vähän maallisestakin palkasta tiedustella. + +Hinkki otti tytön morsiameksensa, sillä mielenkiintonsa kasvoi +kasvamistaan ja hän tahtoi tutkia armeijan asiat perin pohjin. + +Näiden tutkimustensa aikana hän pelasi kaiken aikaa myös isänsä edessä +hurskasta. Frans uskoi vihdoin pojassa tapahtuneen suuren kääntymyksen, +ja kun itsekin oli jumalinen ja kävi joka pyhä kirkossa, miellytti häntä +tämä asia sanomattomasti ja hän teetti Hinkille hienot vaatteet ja +tarjosi siistin asuinhuoneen kivimuurissaan, ja vähän rahaa. + +--Näetkös, näetkös, että sinun käy hyvin, kun vaan uskot!--iloitsi +morsian korviin asti Hinkkiin rakastuneena. + +Hinkki alkoi olla jotenkin selvillä pelastusarmeijan perustuksista. +Paljon yhteistä hän kyllä huomasi oman uskonsa ja heidän uskonsa +välillä. Nämäkin ihmiset näet hänen mielestään _elivät_, sillä ei heillä +ollut entisyyttä eikä liioin tulevaisuutta mielessään, vaan he +kukoistivat jokaisen päivän paisteessa semmoisena kuin kukin päivä oli. +Eikä Hinkillä olisi ollut mitään sitä vastaan, että olisi ruvennut +heidän kanssansa kukoistamaan ja vielä päälliseksi päässyt kuolemansa +jälkeen iankaikkiseen autuuteen, mutta siinä oli yksi arveluttava ja +paha kohta: He kyllä sanoivat tekevänsä Jeesuksen tahtoa, mutta lähemmin +tarkastellessa tottelivatkin kaikki omia kapteenejansa, jotka tottelivat +jotakin kenraalia. Tämä seikka oli Hinkistä nähden ratkaiseva. Hänen +omassa uskossansa oli pääasiana juuri se elämänviisaus, että ymmärsi +aina ja kaikkialla pysyä irti toisten komennusvallasta, säilyttäen +itselleen tilaisuuksia livahtamaan vapaaksi, jos milloin satimeen +joutui. Ja sentähden tuntui hänestä pelastusarmeijaankin meneminen +samalta kuin jos joku hyvin, hyvin viekas ihminen olisi hänelle sanonut: +annappas kun sidon kätesi, niin pääset kokonaan vapaaksi! Kenraalin +tottelemista taas tulevaisen autuuden tähden ei Hinkki voinut ottaa +mitenkään edes totisen punnitsemisenkaan alaiseksi. Ei hän koskaan olisi +antanut pois sitä voileipää, joka hänellä oli, sen voileivän tähden, +jota ei vielä oltu voideltu. + +Ja niinpä, puijattuaan isältään yhdellä kertaa kokonaista 200 markkaa, +Hinkki katsoi tarkotuksensa täysin saavutetuksi ja jätti jälleen sekä +isänsä että pelastusarmeijan ja morsiamensakin, jolle tosin antoi +kymmenen markkaa, sittenkuin oli pantannut tätä tarkotusta varten isältä +saamansa hienot pöksyt. + +Sitten eleskeli vuosikausia milloin missäkin toimessa ja alkoi jo +vähitellen kadottaa uskoansa siihen, että mitään sen ihmeellisempiä voi +elämässä tapahtua maalla yhtävähän kuin merellä. Mutta silloinpa kiintyi +Hinkin mieli taaskin erääseen aivan uuden uutukaiseen ilmiöön ja +valveutti hänet virkeämmäksi kuin hän ehkä milloinkaan ennen oli ollut. + +Asia oli tällainen. + +Hinkki ei ollut koskaan voinut sietää mitään kansanjuhlia niiden +kuolettavan, sisäänpääsymaksusta tarjotun ja ohjelman mukaan anniskellun +huvituksen vuoksi. Hinkkiä ei olisi semmoisiin mistään maksusta saanut +menemään. Nytpä rupesivat toverit kuitenkin viettelemään häntä +sellaiseen tulemaan. Sanoivat, että joku merkillinen mustatukka oli +puheillansa kansankokouksissa pannut monen miehen pään pyörälle ja +koonnut sakkia ympärilleen satamääriä, sekä vanhaa että nuorta kansaa. +Itse eivät osanneet arvostella, vaan tahtoivat tietää Hinkin mieltä. + +Hinkki lupasi vihdoin mennä katsomaan sitä otusta. + +Hän meni tovereinensa Hesperiaan, ja kun kansaa oli paljon kokoontunut +puhujalavan ympärille, asettui Hinkki parhaine tovereineen joukon taakse +ylennykselle, missä toiset istuivat puiden juurilla, toiset seisten +nojautuivat runkoihin. Hinkki istui. Hänen eteensä asettui selin +puhujaan joukko miehiä, jotka paljon mieluummin tahtoivat nähdä Hinkin +kasvoihin tietääkseen mitä Hinkki meinasi puheesta, kuin itse puhujaa +kuunnella. + +Kun mustatukka vihdoin nousi puhujalavalle ja uteliaisuuden ja +ihastuksen sohina kävi yli suuren väkijoukon, haukotteli Hinkki silmänsä +vetisiksi jo pelkästä ajatuksestakin että hänen piti nyt ruveta puhetta +kuuntelemaan. + +--Älä nuku Hinkki, kylläs kohta saat kuulla!--sanoivat miehet. Mutta +Hinkki haukotteli vielä leveämmästi, ja miehet purskahtivat nauramaan. + +Vasta sittenkuin ensimäinen hyvähuudon volina kajahti tantereelta, +heräsi Hinkkikin uneliaisuudestaan. + +--Mitä piruja se oikein poraa?--sanoi hän ja pystympään istuen höristi +korvansa. + +Mustatukan silmät säkenöivät tulta, pitkät suortuvat hulmusivat tuulessa +ja kädet ilmaa syleilivät. Mutta puheen sisällyksestä ei tahtonut selvää +saada ihmeellisten sanojen vuoksi, joita hän suustansa päästeli. + +--Se käskee työväen omaa sanomalehteä laittamaan,--selitti joku +miehistä. + +Hinkki nousi nyt pystyyn ja rupesi toden teolla kuuntelemaan. Ei hän +vaan päässyt käsittämään, mikä se väen sai noin innokkaasti mustatukalle +volisemaan. + +Se käsitys, minkä Hinkki puolestaan puheesta sai, kun hän terotti +parhaan kuulokykynsä ja neuvokkaimman älynsä, oli tämmöinen: + +Mustatukka käski kaikkien työmiesten mennä yhteen ainoaan sakkiin, niin +että uusperilaiset ja tokanmiehet, sineprykovin miehet ja sokeritehtaan +miehet, Hietalahden sahamiehet ja Söörnäisten sahamiehet, jotka kaikki +olivat keskenään ennen hurjasti tapelleet, nyt tekisivät sovinnon ja +menisivät kaikki herroja vastaan. Mutta ilman puukkoja, sanoi +mustatukka. + +--Polisi vie sun putkaan!--huusi Hinkki väen takaa puunjuurelta, ja +miehet purskahtivat nauruun. Ainoastaan ne, jotka olivat lähinnä +puhujalavan ympärillä, kääntyivät ja puivat nyrkkiä meluaville. + +Mutta ikäänkuin vastaten Hinkin välihuutoon mustatukka sai nyt vasta +oikein tuulta siipiinsä. + +--Polisiko? Mikä on polisi?--puhui hän,--polisi on sama Suomen poika +kuin jokainen meistä,--sama työmies, joka niinkuin jokainen muu työmies +on rahan edestä myynyt työvoimansa herroille. Mutta kun sosialismi +pääsee leviämään,--kun jokainen kerran ymmärtää, ettemme ainoata ja +kalleinta, mitä työmies omistaa, nimittäin työvoimiamme, saa kaupata +niinkuin markkinatavaraa,--silloin polisikin tulee meidän puolellemme. +Silloin me vaadimme ja me saamme oikeuden äänestää joka mies kansan +yhteistä onnea koskevissa asioissa, ja silloin me äänestämme kaikki työn +välineet, kaikki ne tehtaat, jotka nyt idässä ja lännessä savujansa +meidän ympärillämme tupruttavat, me äänestämme ne kansan yhteiseksi +omaisuudeksi, josta älköön kenkään suurempaa palkkaa nostako kuin minkä +hän työllänsä ansaitsee. Silloin me äänestämme veljeyden ja tasa-arvon +valtakunnan maan päälle, silloin me-- + +--Tulee paukku Viaporista!--huusi taas Hinkki. + +Kaikki väki äimistyi ensin sanattomaksi. Ja puhujakin jäi ikäänkuin +sammaltelemaan, yhtyen yleiseen äänettömyyteen. Sillä niin olivat kaikki +nämä kaupunginlapset tottuneet Viaporin aina näkyviin sotavalleihin ja +kaduilla marssiviin sotamiehiin, etteivät he milloinkaan tulleet +ajatelleeksikaan mitään kaupunkia kohden tähdätyn pommituksen +mahdollisuutta sieltäpäin. Mutta heti kun odottamaton ajatus ehti heille +selvitä, remahti väki nauruun. + +Mustatukka ei ollut kauan aikaa hämillänsä. Pian hän kokosi yhteen +käteen jälleen kaikki puheensa langat ja viritti entistäkin tulisemmalla +innolla nuottinsa. + +--Yhteenliittyminen on voimaa!--huusi hän.-- + +Hinkki huokasi, istui jälleen puunjuurelle ja sanoi lähimmillensä: + +--Se on heikkojärkinen. + +Eikä hän enää kertaakaan keskeyttänyt puhujaa, vaan tämä pääsi täyteen +vauhtiinsa. Ja pian olivat Hinkin vastaväitteet unohdetut polisineen ja +Viaporineen. + +Mitä siinä auttoi Hinkin selitellä puhetta järjettömäksi! Niinkuin meren +hyöky, aalto aaltoa ajaen, levisi uuden uskon innostus laumaan. Jo +alkoivat Hinkin lähimmätkin kääntää kasvonsa hänestä puhujaan päin. +Toiset nousivat ja hänen ympäriltänsä hajoten tunkeutuivat lähemmäksi +puhujalavaa. Kun Hinkki katsahti sivuillensa, ei siinä ollut hänen +rinnallaan enää kuin hänen uskollinen seuraajansa muurarinsälli ja +toisella puolella peltisepänsälli, joka vasta pyrki Hinkin suosioon. + +Ilman mitään tappelua, ilman mitään ovelaa kaappausta, pelkällä suun +porinalla oli mustatukka vienyt puolelleen Hinkin lauman ja jättänyt +hänet yksinäiseksi kuin kuikan meren tyhjille kallioille. Paljon, paljon +oli maailmaan sillä aikaa uutta tullut! Mutta maltahan, sinä mustatukka! + +--Yhteenliittyminen on voimaa!--huusi mustatukka huutamistaan. Ja rupesi +nyt toista kautta todistamaan tätä mahtilausettansa. + +--Täällä koetti joku äsken, sanoi hän, saada naurajoita puolellensa +pommitusta uhkaamalla. Viapori! Mitä on Viapori, sanon minä hänelle +nytkin! Se on kourallinen samoja työmiehiä, vaikka vaan toiskielisiä, +jotka niinkuin me meidän herroillemme myyvät työvoimansa heidän +herroillensa! Mutta se kipinä, jota minä koetan tuleksi puhaltaa täällä, +se on--uskokaa minua--jo ilmiliekissä muualla. Kerran kaikki kansat +omistavat sosialismin, ja kuka silloin, kuka silloin, sanon minä, lataa +tykin ja laukasee sen? Kuka ampuu köyhälistön riveihin, silloinkuin +kaikkien kansain köyhälistöt ovat veljinä? Työmies on työmiehen veli +eikä valtakunnat eivätkä valtameret erota sitä veljeyttä. Tyhjäksi +hiukkaseksi kaikkisuudessa katoaa se, ken tätä mahtia vastustaa! Kansa, +tervehdi päivää, joka vastaasi pimeydestä nousee! Kansa, ota vastaan oma +suuri tulevaisuutesi! Yöpeikot pakenevat! Pimeyden voimat hajoovat! +Yksityiset rikkaudet maatuvat ja mätänevät! Köyhälistön rikkaudet nousee +niiden haudalle! Köyhälistö, tunne rikkautesi ja voimasi: kaikkien +kansain köyhälistöt, yhtykää! + +--Tuhatvuotista valtakuntaa se meinaa?--sanoi Hinkki, mutta nyt ei häntä +ollut enää peltiseppäkään kuuntelemassa, ja muurari, jonka huulet +tavallisesti olivat lujasti kokoonpuristuneet, katseli nyt suu auki ja +ammottavin silmin puhujaan päin, tuskin kuullen mitä Hinkki sanoikaan. + +--Saatanan perkele!--kiroili Hinkki suutuksissaan puoliääneen. + +Mutta nyt tuli sellaista, jolle sentään Hinkkikin lakkiansa kohautti. + +Mustatukka, käsiänsä huitoen ja taivaisiin osottaen rupesi sanomaan, +että herrat olivat työväen sanomalehdeltä kieltäneet paperin ja +pysäyttäneet sähkövirran, joten painokonetta ei saanut liikkeelle.--He +tahtovat tukahuttaa meidän veljeysaatteemme jo sen kätkyeeseen! huusi +hän.--Mutta miten me siihen vastaamme? Veljet! parikymmentä vahvaa +käsivartta, ja koneenhyrrä pyörii miesvoimalla! + +Kun hän tämän oli sanonut, nousi innostus ylimmilleen ja kohta tarjoutui +toista sataa vahvinta miestä painokonetta liikuttamaan. Näistä rupesi +joukko valitsemaan tarpeellisen määrän kaikkein vahvimpia. + +Mustatukka jatkoi: + +--Mutta ei sillä hyvä. Kone rupeaa käymään, mutta mille painetaan? +Herrat tekivät meille paperilakon. Hyvä, kerran tulee meidänkin vuoromme +tehdä lakko. Varjele, kun meidän käsivartemme kerran painuu alas ja +heitä palvelemasta kieltäytyy! Me lypsämme heidän lehmänsä, me leivomme +heidän leipänsä, me rakennamme heidän huoneensa, me luomme heidän +tiensä, me kivitämme heidän katunsa, me linjotamme heidän rautatiensä, +me käytämme heidän tehtaansa, me pystytämme heidän kirkkonsa, me olemme +heidän polisinsa ja heidän armeijansa. Varjele, varjele! sanon minä, kun +me kerran työstä lakkaamme! Kuka on silloin kuivilla? Ja kuka silloin +kerjää? Minä kysyn: kuka silloin kerjää? Kuka silloin selkä kumarassa, +tihrusilmin, kynnyksen takaa leipäänsä kerjää? + +Tässä hukutti puhujan äänen kuulumattomiin ilmoja paisuttava hurraa- ja +hyvä-huuto. Mustatukka siveli tuulen hajottamat suortuvansa +järjestykseen, kohotti olkapäänsä, ummisti silmänsä ikäänkuin pauhun +tyyntymistä odottaakseen, ja kun väki äkkiä hiljeni, oli kauan aikaa +vielä ääneti, nauttien tuhansien sielujen antautumisesta hänen luovan +aatteensa vaikutukselle. Avasi jälleen silmänsä, olkapäät laskeutuivat, +ja eteenpäin kumartuen ikäänkuin että hänen tahallaan hiljennettyä +ääntänsä voitaisiin kuulla, sanoi: + +--Vai paperilakko! + +Väki purskahti rajuun nauruun. + +--Onnittelen teitä, hyvät porvarit,--mutta vasta sitte kuin lakkonne on +onnistunut. Sillä totisesti sanon minä teille: jos te meiltä paperin +todella kieltää voisitte, emme epäilisi riisua valkoiset paitamme ja +panna koneeseen sanomalehdiksi. Mutta te ette sitä meiltä ikinä estä. Ja +totta on myöskin, että paitojen käyttäminen sellaiseen tarkotukseen +kohtaa teknillisiä vaikeuksia. + +Taas remahti väki nauramaan. + +Mustatukka odotti viimeisenkin naurunäänen hiljenemiseen ja sanoi +sitten: + +--Ei kai auttaisi muu kuin selvä raha, ja on »räknätty ulos», ettei +köyhälistöllä ole rahaa. Mutta katsokaahan, hyvät herrat, onko +köyhälistöllä rahaa! Tässä on minun hattuni, ja jolla on suurempi pää, +pankoon hänkin lakkinsa kiertämään, niin pääsemme asiasta kohta +selville! + +Syntyi yleinen riemukas innostuksen hälinä. Kaikki koettivat tunkeutua +lakkien ympärille ja pian oli niitä kymmenkunta kiertelemässä tuhantisen +väkijoukon keskellä. + +Hinkki tunkeutui nyt väkijoukkoon nähdäksensä tuliko lakkeihin +todellakin rahaa. + +Sillä välin mustatukka jatkoi puhettansa ikäänkuin olisi tahtonut +soittaa kuulijoillensa yhä samaa innostuksen säveltä. Hänen kasvonsa +muuttuivat jälleen totisiksi ja haaveileviksi. + +--Kerrotaan vanhan Sammon jauhaneen pohjolan väelle viljaa, suolaa ja +rahaa, josta sitten kaikki ihmisten onni ja kukoistus oli seurauksena. +Kalevan kansa läksi tätä onnen antajaa ryöstämään, mutta ryöstettäissä +sampo särkyi ja hajosi meren pohjaan. Vanha Väinämöinen pelasti sentään +muruset maalle, ja niistäpä onnen muruista elää yhäkin Kalevan kansa. +Niinpä niin, onnen muruista! Vähän jauhoja, vähän suolaa ja vähän rahaa! +Mutta miksi muruihin tyytyisimme? Miksi ei ole kenenkään päähän +pälkähtänyt, että särkyneen sammon sijaan on uusi sampo taottava! Emme +siihen enää tarvitse rahanalaisten tuskaa, ei orjain lietsomista ja +palkeiden painamista. Osto-orjan työtäkö olisi onnen sampo? Ei, ja tuhat +kertaa ei! Uutta sampoa ei taota enää rahanalaisilla työvoimilla. Uuden +sammon takoo ainoastaan rahan kahleista irrottunut työ, sopusoinnun +innostama työ, sellainen työ, jota te teette pannessanne kohta +käsivoimin koneemme käymään, sellainen työ, jota te nyt teette +luodessanne paperia tyhjästä, sellainen työ, jolla te tämän +eläimellisessä kilpailussa raadellun ihmiskunnan muutatte eläväksi, +henkiväksi, vapaaksi sointulaksi. Eläköön uusi Kalevan kansa! Eläköön +uuden sammon takojat! + +Hinkki ei enää tämmöisiä puheita ymmärtänyt eikä kuunnellut. Hän vaan +seurasi lakkien kiertoa. Hän näki lakkien muotojen muuttuvan yhä enemmän +pussimaisiksi, hän kuuli lakkaamattoman hopea- ja kuparivirran kilisten +vuotavan niihin, hän näki rutistuneiden setelien sinne putoavan. Näki +kaikkialla ympärillään suuren innostuksen elähyttämiä, haltioituneita +kasvoja, näki käsiä, jotka vaan yhäkin hakivat kaikista taskuista +vieläkö olisi mistä ottaa, vieläkö mistä itseänsä tyhjentää, näki +naisia, jotka pudottivat lakkiin korvarenkaita ja sormuksia-- + +Ja kun rahat laskettiin, oli niitä hyvä joukko päälle 800. + +Silloin sanoi Hinkki: + +--Katos perhana, katos, katos perhana! + +Tämä ei merkinnyt ollenkaan, että hän olisi ruvennut mustatukkaa +uskomaan tai kunnioittamaan, vaan ainoastaan, että rahoja oli lakkeihin +kerääntynyt niin paljon. + +Hinkki seurasi tarkkaan keräystä toimittavia miehiä, jopa tunkeutui +rahoja laskettaissa keskelle mustatukan lähintä sakkia, nähdäksensä +oikeinko ne laskevat ja oikeanko summan sitten todella ilmottavat. +Sitten seurasi vielä tarkemmin, mihin he rahat panevat, ketkä rupesivat +kasööreiksi ja kuinka paljon kunkin kasöörin taakse jäi. Ja pani tyystin +merkille, ettei nähtävästi kukaan tehnyt laskua siitä kuinka paljon +kullekin tuli, ainoastaan koko summasta oli heillä tieto. Rahat pantiin +taskuihin kourakaupalla, mutta ei yksikään toistaan epäillyt. Ja Hinkki +sanoi taas: + +--Katos, katos perhana! + +Koneen vääntäjiksi valitut miehet--niitä ei paraalla tahdollakaan saatu +valituksi alle viidenkymmenen, sillä kaikki pitivät itseään väkevimpinä +ja siis tarkotukseen sopivimpina,--rupesivat kohta tekemään lähtöä +kirjapainoon. Silloin tuotiin liput, laulajat asettuivat eteen, +järjestivät rivikkäin neljä miestä riviin, ja koko väkijoukko läksi +heitä seuraamaan kunniakkaalle matkalle, haltioissaan yhtyen lauluun. + +Hinkki oli mennyt edelle aikaisemmin, ja jo lähestyessään kaupungin +kivikatua kuuli laulun takaansa ja näki kulkueen tulevan liehuvine +punalippuineen. Hän alkoi kulkea hitaammin, mietiskellen erotusta näiden +ja pelastusarmeijalaisten välillä, jotka myöskin kuljeskelivat noin +musiikin kanssa pitkin katuja. Eikä ymmärtänyt toistaiseksi muuta +erotusta olevan kuin että nämä uskovat tuhatvuotiseen valtakuntaan, joka +pitäisi tulla maan päälle noin tuhannen vuoden perästä, mutta +pelastusarmeijalaisten valtakunta tulee taivaasta ja pikemmin, koska se +tulee kohta kuoleman jälkeen. Molemmissa uskoissa oli Hinkin mielestä +paljon enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroavaisuuksia. + +Kun kulkue saavutti Hinkin, ei hän yhtynyt siihen, vaan jäi käymään +käytävälle. + +Tätä ohimenoa eivät kulkueessa olevat Hinkin toverit voineet kestää, +rivien ja tahtiin lätkähtelevien jalkain vuoksi, vaan häpeissään +tippuivat yksitellen laulun tahtiin marssivista riveistä, ja takaa +tullen yhtyivät epätahdissa kävelevään Hinkkiin, pannen enin osa kädet +housuntaskuihin niinkuin oli hänellä. + +--Saatanan sammontakojat! sanoi joku heistä. + +Ja rupesivat Hinkille haukkumaan mustatukkaa, kilvotellen kuka +mehevämmin haukkua osaisi. + +Mutta Hinkki hoki vaan heillekin sitä samaa: + +--Katos perhana, katos, katos perhana! + +Miehet joutuivat kahdenvaiheille. Toiset alkoivat koetteeksi peruutella +haukkumisen, joku kehasi.-- + +Mutta Hinkki ei puhunut mitään ennenkuin käännyttyään kulkueen suunnasta +pois syrjäkadulle. + +--Näittekös rahoja?--kysyi hän äkkiä. + +Ja kun miehet sanoivat kyllä rahat nähneensä, äännähti Hinkki ankaran +kysyvästi: + +--No?! + +Ja sanoi: + +--Onko se mikään tyhmä mies, joka niin paljon _rahaa_ kokoon saa! + +Miehet myönsivät, että sellainen oli monelle viisaallekin aivan +mahdotonta. + +--Ottakaa siis vaari, pojat!--sanoi Hinkki, merkitsevästi silmäkulmainsa +alta heihin katsahtaen, ja niine sanoineen erkani heistä sillä kertaa. + +Hän alkoi nyt käydä kaikissa mahdollisissa kokouksissa ja +tilaisuuksissa, missä vaan tiesi mustatukan liikkuvan. Omista +tovereistaan hän silloin vielä pysyi paremminkin erossa kuin otti +mukaansa. Kulki yksin, hiljaa hissuksin. Kuunteli hartaasti, ei puhunut +mitään. Pani kaikki muistiin. Iltasilla, kokouksista palattuaan lueskeli +myöhään yöhön pieniä, punakantisia kirjasia. Vaarille sanoi: + +--Nyt saatte pian nähdä, että maat ostetaan veneh'ojalaisille vapaiksi. + +Vaari ei tosin uskonut, mutta pani muistiin nämä Hinkin sanat, ja +hetken, milloin ne sanotut olivat. + +Ajan tultua Hinkki meni sakkinsa kanssa ryssän kasarmin taakse, ja +rupesi heille siellä sanomaan, että nyt täytyy mennä oppiin. + +He sanoivat: + +--Mihin oppiin sinä meitä aikamiehiä käsket? + +Hinkki vastasi: + +--Mustatukan oppiin minä teitä käsken. + +He ihmettelivät suuresti näitä Hinkin sanoja. + +--Mitä sinä meitä mustatukan oppiin käsket, emmehän taida lukea emmekä +kirjoittaa? + +Hinkki sanoi: + +--Oppikaa ensin minulta mitä minä taidan. + +Ja antoi heille kirjasia ja rupesi opettamaan heille aapista ahkerasti, +milloin kotonansa kirjotuttaen heillä puustavia, milloin taas lukemista +harjottaen Kaartin kallioilla, missä he, mahallansa loikoen, piirissä, +päät yhteen koottuina, taidossansa kilpaillen vuoronperään lukivat ja +sitten kuulivat Hinkiltä arvostelun. + +Eikä mennyt puoli vuotta, niin he jo osasivat lukea ja kirjottaa ja +paljon uusia asioita tunsivat niistä samasista Hinkin kirjasista. Ja +puhuivat Karl Marxista ja kapitaalista ja tuotannosta, kysynnästä, +tarjonnasta ja kaikkiin Hinkin viekkaihin kysymyksiin osasivat vastata +taidokkaasti, kompastumatta. + +Sillä eivät Hinkin miehet olleet kollopäitä, ei semmoisia ollut koskaan +Hinkin ympärillä. Vaan joskin korttipelissä ja juopottelussa ja +kaikenkarvaisessa nurkkavehkeilyssä turmeltuneita oli monta, niin +sentään kaikki olivat älyltänsä aina kaikkein terävimpiä mitä suuressa +kaupungissa löytyi. + +Ja kun Hinkki huomasi heidät taitaviksi, sanoi hän: + +--Nyt menkää mustatukan oppiin. + +Ja Hinkin miehet alkoivat kulkea kokouksista kokouksiin ja oppivat +mustatukasta kaikki hänen sanansa. + +Siihen aikaan mustatukka rupesi suurentamaan lehteänsä, sillä hän tahtoi +asiaansa yhä laajemmalle levittää. Mutta hän istui taitamattomien +keskellä eikä taitomiehiä lisääntynyt niin nopeasti kuin hän olisi +tahtonut asiansa ilmiliekkiin puhaltaa. + +Sentähden, kun Hinkin miehet tulivat hänen ympärillensä ja hän heidän +älynsä huomasi, ihastui hän kohta suuresti ja sanoi: + +--Tämmöisiä miehiäpä minä juuri tarvitsinkin! + +Ja otti kohta heidät viereensä ja teki heidät asiansa etuvartijoiksi ja +opetti heille kaikki mitä itse tiesi ja ymmärsi. + +Ja pian he nousivat hänen sanoillansa puhumaan kansan keskuuteen ja +puhuivat yhtä voimallisesti kuin mustatukka. + +Ja mustatukan asia, Hinkin sakin käsiin tultuansa, alkoi levitä ennen +tuntemattomalla vauhdilla, ja täytti pian koko kaupungin. + +Mutta Hinkki itse kyllästyi tähänkin. + +Tai oikeastaan näki, että se, jota hän omenoita varastaakseen oli +olallensa nostanut, olikin hänen puustaan omenat syönyt. + +Rupesivat hänelle itsellensä kovin koppaviksi, kohta kun saivat kovan +paidan kaulaansa. (Hinkillä oli aina vaan pehmeä siniraitainen.) + +Meni hän sentään kerran heidän lehteänsä katsomaan. Olisi luullut +menevänsä vähän niinkuin isäntänä omaan taloonsa. Tuli sisälle. Istuu +peltiseppä itse pöydän ääressä, kirjojen takana suu tupessa. Hinkki +istuu sohvalle: ei suju puhe. Sanoo: Noh, mitenkäs hurisee?--Ei +hurisekkaan, vastaa sälli. Hinkki nousee koko seinän ylettyvää +kirjahyllyä tähystelemään. Katselee ainakin puolen tuntia: Ei vaan lähde +sanaa tuppisuulta sälliltä. Tulee toisia miehiä, aikovat istua punaselle +sohvalle, silloin sälli tiuskasee: Ei tässä ole koko maailman +kokouspaikka! Nousevat miehet ja puolta lyhempinä omaa pituuttansa +kyyröstävät ulos. Niiden joukossa Hinkki. + +Toisia oli kaulusniekkoja sellaisia, ettei kadullakaan tunteneet. + +--Maltas, sälli, ajatteli Hinkki. + +Mutta ei Hinkki tätä tappiotaan sen syvemmälti ottanut. Hän tiesi jo +ennestään, että rahat aina tekevät ihmisiä herroiksi, eikä se siis ollut +hänelle mitään uutta. Hänen omat ajatuksensa ja tiedonhalunsa liikkuivat +jo kokonaan muualla. + +Kun vaari kysyi, kuinka nyt olivat asiat, vastasi Hinkki: + +--Odottakaa vähän.--Ja rupesi jotain ihmeellistä hommaamaan +polisikamarissa, joka siihen aikaan oli joutunut ryssien haltuun. + +Ja vaari odotti tyynesti, sillä hän tiesi, että suuret tapaukset aina +pyörivät Hinkin ympärillä, missä ikinä se liikkuukin. + +Eikä mennytkään monta aikaa, niin vaari jo taas sai nähdä ihmeitä. + +Eräänä kauniina päivänä Hinkki ilmestyy hänen matalaan asuntoonsa niin +komeassa ja kiiltävässä puvussa, että ellei vaari olisi miestä kohta +Hinkiksi tuntenut olisi voinut luulla esivallan vihdoin löytäneen vanhan +Siperian-karkulaisen tästä pimeästä piilosta, Franssin kivimuurin takaa, +hämähäkinverkkoisten ikkunain hämärästä, ja tulleen hakemaan takasin +Siperiaan vietäväksi. + +Mutta vaari tunsi Hinkin kohta, ja kuten aina kaikkien merkillisyyksien +edellä he rupesivat nytkin ensin syömään. Hinkki söi sillä kertaa +tavattoman paljon ja kauan, eikä koko aikana kuin hänen suunsa ruuan +puremisessa kävi puhunut mitään. + +Joten vaarilla oli hyvä aika kaikin puolin tarkastella Hinkkinsä uutta +pukua. + +Musta takki ylettyi lähes polviin asti, takaa se oli vyön kohdalla +poimuissa. Jaloissa oli hyvin väljät siniset roima-housut, niin että +pussina putosivat puoliväliin pitkävartisia saappaita. Olkapäillä oli +keltanyöri-palmikot, ja oikean olan yli roikkui nahkahihnasta pitkän +pitkä vaskihelapää miekka, jota Hinkki syönnin aikana piti seisomassa +polviensa välissä nojallaan. Toiset hihnat kävivät vasemman olan yli. +Lakin oli pannut tuolin alle. Siinä oli suuri, kiiltävä lippa, leveä +vanne ja päällimmäisenä niinkuin vaatteen alle koholleen pingotettu +lautanen, jossa helotti ihmeellinen pyöreä töherrys. + +Syötyä vaari työnsi tuolinsa kauemmaksi pöydän luota, pani kämmenensä +polvilleen ja heiskauttaen sormellaan Hinkkiin päin naurahtamisella +kysyi, mitä tämä nyt kaikki merkitsi. Se naurahtaminen kysyi vielä sitä, +että muistiko Hinkki luvanneensa kerran ruveta polisiksi, jotta he +epäilyksiltä turvattuina voisivat ryhtyä väärän rahan valmistamiseen. + +Hinkki ymmärsi hyvin vaarin mykän kysymyksen. + +Vastaukseksi, ja osottaakseen, että hänellä oli nyt mielessä jotain +vielä parempaa kuin rahan tekeminen onkaan, Hinkki alkoi rauhallisesti +avata merkillistä nahkakoteloa, joka oli hänen vyöllään, ja veti esiin +välkähtelevän pistoolin ynnä patruunalaukun, kovilla patruunilla +täytetyn. + +--Kaksitoista! sanoi Hinkki osottaen revolveriinsa, ja nousi ja ampui +seinään. Senjälkeen hän vuoli tikun ja pistäen seinään näytti vaarille, +että kuula oli mennyt läpi. Ja kun he katsoivat ikkunaan, oli vielä +kivimuurissakin räiskäyttänyt suuren loven tiileen. + +Hinkki pani revolverin ja patruunat takasin koteloon ja ripusti jälleen +vyölle. Sitten veti hän miekan tupesta ja kauan aikaa haki mihin +esineeseen voisi sen voimaa koetella. Otti vihdoin vaarin vuoteesta +sylttäytyneen tyynyn, vivutti kädellään, heitti ilmaan, ja ihmeellisen +ketterällä miekaniskulla halkasi kahtia, antaen siten aivan +epäämättömästi sitovan todistuksen, että samallaisella iskulla voisi +katkaista myöskin ihmispään. + +Vaari katseli miekkaa ja myönsi itsekseen Hinkin olevan oikeassa eli +todella omistavan aseita, jotka olivat tehoisammat kuin vaarin vanhat +valinkupit koskaan olisivat voineet olla. Tästä asiasta tuli vaari +täysin vakuutetuksi, kun Hinkki nyt kertoi käskeneensä koko +sakkinsa--nimittäin sen osan siitä, jota ei ollut lukutaitoiseksi +opettanut eikä mustatukan oppiin lähettänyt--hakemaan ryssänpolisin +paikkoja missä vaan niitä oli kaupungeissa taikka mailla. Sillä, sanoi +Hinkki, ryssä tahtoo heidän avullansa telottaa kaikki Suomen herrat, +jolloin varmaan veneh'ojalaisillekin maita jaettaisiin. + +Ryssä--se oli vaarin ajatuksissa tähän asti ollut aivan olematon tekijä, +kun oli kysymyksessä veneh'ojalaiset ja heidän maa-asiansa. Ryssä--se +oli vaarille ollut ensin joukko villiä kasakoita, jotka häntä +pyydystävät kuin metsän otusta ja kiinni saatuansa pieksevät ja +kiduttavat, ja sitten esivallalle aina yhtä alamaisina, lakkaamatta +vaihtuvina sotilas-vartijoina saattavat häntä pitkällä Siperian-matkalla. +Ja että tämän saman ryssän avulla veneh'ojalaiset nyt saisivat maat +omikseen, sitä olisi vaari kaikkein viimeiseksi tullut ajatelleeksi +niinkauan kuin hänellä ajatukset yleensä vielä liikkuivat, ellei sitä +olisi nyt hänelle Hinkki sanonut. Sittenkin olisi vaari vielä epäillyt, +mutta hän sai pian nähdä ihmeekseen, että Hinkin ennustukset alkoivat +mennä toteen, sillä ryssä ajoi maasta pois suuren joukon korkeimpia +herroja ja Frans oli kertonut vielä karkotettavan paljon enemmänkin. +Joten vaari rupesi uskomaan, ettei Hinkki ollut suotta ryhtynyt +sellaiseen toimeen, jossa piti olla määrätunnit kamarilla ja +pakkasellakin passissa seista. + +Muuten oli Hinkin odottamaton astuminen säännölliselle virkauralle +suuresti kaikkien sukulaistensa mieleen, kaikkien muiden paitsi ei +kapteenin, joka julmasti rypisti silmäkulmansa asiasta tiedon saatuaan. + +He olivat ani harvoin koko tällä ajalla tavanneet toisiansa, eikä vielä +kertaakaan silmästä silmään kahden kesken. Hinkkikö vältti häntä vai hän +Hinkkiä, siitä ei kapteeni ollut itsekään selvillä. + +Ensi kerran he näin tapasivat toisensa vasta monen vuoden kuluttua +Hinkin palaamisesta meriltä. Se tapahtui seuraavalla tapaa: + +Eräänä kesäaamuna kapteeni meni karttoinensa Kaartin kallioille +tarkastellaksensa siltä suunnalta Viaporin linnotusta ja erittäinkin +muutamien ulkosaarten asemaa. + +Hänen suuri työnsä, Viaporin strateegisen aseman kaikinpuolinen +määritteleminen ja erikoisesti sen merkitykseen nähden laivaston +nojakohtana,--alkoi olla suunnilleen valmiina. Kaikki oli hänen +mietinnössään käsitelty mitä tarkimmalla huolella, ei yksikään, kaikkein +vähäpätöisimmältäkään näyttävä erikoisuus ollut jäänyt huomioon +ottamatta. Puuttui ainoastaan viimeisin viimeistely, muutamien +lauserakenteiden muodosteleminen. + +Mutta--tämähän oli ainoastaan toinen puoli hänelle uskotusta tehtävästä. +Toinen puoli oli vallankumouksen valmisteleminen vaikuttamalla +paikallisen väestön käsityskantaan. Ja tämä puoli--kapteeni huokasi +syvään--tämä puoli asiasta oli niin hyvin kuin kokonaan alullekaan +panematta. Se oli sentään ainakin, _ainakin_ yhtä tärkeä puoli kuin nämä +hänen strateegiset piirustuksensa ja laskelmansa. Yhtä tärkeä, mutta ei +suinkaan yhtä hauska. + +Syvään, syvään huokaili kapteeni, sillä niin taitava kuin hän olikin +linnotustieteessä, niin kokonaan mahdottomaksi tunsi hän itsensä mitään +mullistusta mielipiteissä vaikuttamaan. Mutta aika rupesi jo olemaan +täpärällä, sillä 5-8 vuotta oli hänelle annettu, mutta yhdeksäs oli jo +menossa! + +Mitä sivistyneeseen säätyyn tulee, niin oli hän täällä Suomessa +aivankuin erämaassa yksin. Mitään Vasilejä tai Natalia Feodorovnoja ei +ollut, eikä edes erämaan kaukaisena kangastuksena luvannut tulla. +Lainkuuliaisuus, kansankirkko, perustuslakien pyhyys--! Jos semmoisen +pyhyyden viereen asettui, kun hän tuli salkku kainalossa senatista tai +muusta virastosta kävelläkseen puolituntia Esplanaadilla, ja jos koetti +kääntää puhetta vallankumoukseen tai esimerkiksi sanoi: prostitutsioni +on hävitettävä!--niin se kohta alkoi pitää ihmistä tois-arvoisena +olentona, ainakin peräti kuolleena kaikelle, mikä kuului totiseen +valtiolliseen maailmaan, ja katsella aivankuin hänen vieressään olisi +kulkenut kuudentoista ikäinen lyseolainen. + +Vielä enemmän toivottomaksi oli kapteenille näyttäytynyt koskaan +herättää alempaa kansanluokkaa vallankumoukseen. Tehtyään turhat +yrityksensä saada edes omaisensa käsittämään olevien olojen +nurinkurisuutta saati sitten tunnustamaan vallankumouksen mahdollisuutta +tai edes tarpeellisuuttakaan, kapteeni tuli heihin nähden jo kohta +alusta pitäen siihen käsitykseen, että sellaisten ihmisten silmiä ei voi +avata mikään muu kuin vallankumous itse. Kun kerran nämä kentät +jylisevät, kun kerran jyrähtää vallankumouksen ukkonen, niin on se +tärisyttävä heitä siihen määrään, että he yhdellä kertaa näkevät kaikki: +sekä olojen kierouden että myös uuden ajan mahdollisuuden. Tähän +johtopäätökseen tultuansa hän oli jättänyt sekä Franssin että äidin +kokonaan rauhaan, ja ainoastaan Kertun kanssa oli alkupuolella heidän +avioliittoansa tuimanlaisia otteluja. Kerttu yhä jatkoi kirkonkäyntiään +joka pyhä, niinkuin eno Franskin, ja piti kapteenin mielipiteitä +useimmiten, kun ei ollut kysymyksessä kaikkein totisin keskustelu, +pelkkänä hassutuksena, mutta kaikkein totisimmissa keskusteluissa sanoi +niiden mielipiteiden osottavan Hanneksessa nöyryyden puutetta. Tämä +väite nöyryyden puutteesta se saikin aikaan kuumimmat törmäykset heidän +välillänsä. Sillä kapteeni oli sitä mieltä, että päinvastoin juuri +porvarillinen elämäntapa osotti nöyryyden puutetta, ei tosin mitään +jumalaa, vaan toisia ihmisiä kohtaan. Tähän sanoi Kerttu aina: pitää +olla rikkaita, sillä mistäs köyhät muuten työtä saisi!--Joka lause sai +kapteenin melkein aina tarttumaan raivokkaana tukkaansa, voimatta mitään +vastata, sillä hänen oli mahdoton löytää semmoisia sanoja, joista Kerttu +olisi voinut tämän asian ymmärtää, eli toisin sanoen suomalaisia sanoja +siihen Natalia Feodorovnan selitykseen, jonka mukaan köyhät olivat +_pakotetut_ palvelemaan rikkaita eikä köyhiä, ja että vallankumouksen +tarkotus juuri oli aikaansaada että semmoinen pakko häviäisi. Jos hän +koetti joskus voittaa raivonsa ja koreasti antautua tämän asian +selittämiseen Kertulle, niin Kerttu rupesi ilmeisesti ajattelemaan +jotain puku- tai talouskysymyksiä eikä näyttänyt pitävän enää +keskustelua niitä kysymyksiä tärkeämpänä, tai sitten sanoa tokasi: +täytyy olla nöyrä,--ja niin oltiin taas kiertämässä samaa ympyrää. +Kaikesta tästä huolimatta Kerttu oli äärettömän hyvä ja viehättävä. Ja +kun heillä oli jo monta lasta ja nämä alkoivat kasvaa ja talouspuuhiakin +Kertulle yhä enemmän karttui, harvenivat törmäykset harvenemistaan ja +yhä enemmän alaa vallotti se elämän mahdollisuus, jossa +vallankumouksellinen ja kirkossakävijä kulkivat käsi kädessä, vieläpä +pelkästä ystävyydestä antoivat toisillensa suuta. Kaiken summa oli, että +ei ollut ainoastaan naimisiin mennessään kapteeni suostunut johonkin +vähäpätöiseen vihkimiskysymykseen, vaan koko hänen muukin elämänsä +vähitellen ja varmaan oli askel askeleelta suistunut porvarillisen +elämäntavan uralle: lapset kävivät tavallista herraskoulua, saivat +pianotunteja, palvelustyttö tiskasi, kiillotti kengät ja veivasi +mankelia. Tämän asian seurauksena taas oli, että kapteeni erottui +vähitellen kokonaan siitä alemmasta kansanluokasta, jossa hänen olisi +pitänyt myöskin vallankumousta valmistaa. Se työ oli epätoivoisin +kaikesta, sillä sielläkin kaikki ajattelivat joko niinkuin äiti, Frans +ja Kerttu: täytyy olla rikkaita, että köyhät saisi työtä, taikka +niinkuin Hinkki, että täytyy olla rikkaita, sillä ketä muuten +pettäis!--Kerran jylisee! ajatteli tosin kapteeni. Mutta hän ajatteli +sitäkin yhä harvemmin. + +Niinpä juuri eilispäivänä hän oli tavallisuuden mukaan istunut +kirjotuspöytänsä ääressä katselemassa ikkunasta katuelämää. Niinkuin +tavallista, tuntui huoneessa hienon hieno hajahdus siitä väkevästä +tupakista, jota äiti yhä käsillänsä hierteli ja kaupitteli, ja joka +kaikista trossilattioista ja korkkimatoista huolimatta hermostuttavasti +tunkeutui yläkertaan. Niinkuin tavallista kuuli hänen korvansa myöskin +tyhjien pullojen kolinaa, kun kuski kantoi niitä laatikossa äidin +puodista rattaillensa. Tämä vanha ristiriita, että hän, jonka olisi +pitänyt herättää ihmisiä tuntemaan suunnatonta nöyryytystänsä eläessään +rikkaiden komentamalla työllä, itse eli suureksi osaksi äitinsä +varoilla, joka kaupitsi tupakkia ja möi viiniä ties kelle,--tämäkin +kiljuva ristiriita oli vuosien vieriessä vähitellen muuttunut +jokapäiväiseksi tottumukseksi ja sentähden herennyt vaivaamastakin. +Tällä kertaa hän oli sentään juuri taas sanomaisillaan itsekseen: +kerranhan jylisee! kun huomasi, että kadulla tapahtui jotain tavallista +enemmän mieltäkiinnittävää. Suurella pauhulla ja melulla ja rähisevän +katupoikajoukon seuratessa kulettivat polisit humaltunutta ämmää, joka +raivokkaana, purren ja potkien heitä, teki hurjaa vastarintaa. Polisit +koettivat saada sitä ajurinrattaille, mutta turhaan, sillä he eivät +tahtoneet väkijoukon tähden siivottomasti nostaa. Kun kapteeni oli +taitava voimistelija ja vielä taitavampi painija, harmitti häntä polisin +taitamattomuus ja hänen teki kovin mieli näyttää heille kuinka mies +koreasti nostaa mokoman rimpuilijan minne vaan halutaan. Kun polisit +uudestaan pilasivat asiansa, ei kapteeni enää malttanut jäädä +toimettomana katselemaan, vaan meni kadulle nostaakseen polisien opiksi +ämmän mitä siivoimmin rattaille. Silloin hän hämmästyksekseen rupesi +näkemään jotain tuttua sen kasvoissa, sydän kouristui, kauhu löi mielen +lamauksiin: se oli--tuo nainen oli joskus jossain hennoilla käsillä +silittänyt hänen kasvojansa,--se oli Hinkin vanha morsian!--Kapteeni +jätti asian polisien haltuun ja juoksi takasin sisälle. Sydän löi +raivokkaasti. Niinkö pitkälle hän oli jo tullut! Magda, onneton Magda! +Kun sinä käsilläsi minua silitit, sanoit sinä: kerran tulet ottamaan +minua, silloin on sinulla suuret viikset... Ja minulla on suuret viikset +ja minä tulin ottamaan sinut, mutta--polisina! Tämä ajatus tärisytti +kapteenin mielen syvimpiä pohjia myöten. Miksi et jo tule vallankumous! +Miksi olet ikuisella viipymiselläsi paaduttanut minut ja yhä paadutat +tätä suurta porttolaa, jota yhteiskunnaksi sanotaan. Tuletko sinä +koskaan vai oletko sinä niinkuin suuri petos: sinä vaan _lupaat_ tulla, +että me siihen hetkeen asti antaisimme kapakkain seista ja porttokin +rehottaa, ja sinä sillävälin meidän vihamme lauhduttaisit ja meidän +parhaat voimamme herpaisisit ja intomme lokaviemäreihin hukuttaisit, +ettei sitä hetkeä koskaan, ei koskaan tulisi! Kuka olet sinä pettäjä? +Sillä pettäjä sinä olet, paholainen, piru sinä olet mustassa +petosmielessäsi! Saatana itse sinä olet! Etkä enää saa minua pettää! +_Nyt nyt, nyt_ tulkoon vallankumous, nyt paikalla, aseita minulle! nyt +lakasen tämän porttolan puhtaaksi... Kerttu tapasi kapteenin sellaisessa +raivontilassa, että pahanpäiväisesti hätääntyi, ja rupesi rauhottamaan. +»Elä nyt noin--! Tuleehan se vallankumous, tuleehan se, jahka herratkin +oikein ehtii ryssälle suuttua, ja entä ne--mitkä ne on--sosialistit? +sanotaanhan niidenkin villitsevän kansaa, täytyy olla kärsivällinen, +Hannes kulta!»--Ja sai kuin saikin kapteenin tasapainoon, osaksi +äärettömällä sulollaan, mutta suureksi osaksi myös sillä, että nuo +mainitsemansa seikat--mistä ihmeestä se ne olikaan tähän tarpeeseen niin +pian keksinyt--todella olivat sangen huomattavia ja noin esitettyinä +muodostivat ilahuttavan valopilkun muutoin niin toivottomalla taivaalla. + +Näitä Kertun valtiollisia, äkkiä ja odottamatta esiinpulpahtaneita +näkökohtia kapteeni mietiskeli nyt tänä aamuna Kaartin kallioilla +istuessaan. Ja mitä enemmän mietti, sitä vähemmin huokaili. Jospa se +esplanaadin jäykkäniskainen, himmeästi ja tylsästi katsahteleva +virkamies sittenkin sisältäisi jonkun mahdollisuuden! Kunpa se ryssä +sitä nyt oikein ja oikein kolhisi! Kunpa se ei karkottaisi ainoastaan +sukulaisten luo Ruotsiin ja Norjaan, vaan antaisi maistaa kostean +vankeuskopin iloja ja tallustella Siperian aroja! Ehkä heräisi, ehkä +heräisi hänessäkin vielä oikean vapaustaistelijan veri! Ehkä luopuisi +hän toimettomasta perustuslaillisesta vastarinnastaan ja tuntisi +yhteytensä ihmiskunnan vapausaatteen kanssa!--Pahempi oli sen toisen +asian laita, jonka Kerttu mainitsi,--sosialismin? Sen mustatukan +kapteeni kyllä tunsi, ja olihan se puheillansa herättänyt paljon kansaa +sen omaa orjuutta tuntemaan. Mutta kun kapteeni oli häneltä kysynyt +millä voimalla, vallankumouksellako, hän ajatteli sen vapautumisen +suorittaa, oli mustatukka sanonut: äänestämisen voimalla. Silloin oli +kapteeni kysynyt: käyneekö sellainen laatuun ilman aseellista kapinaa? +Mustatukka sanoi: se käy vakuuttamisen ja esimerkin voimalla ja +senvuoksi minä nyt perustankin sellaisen sointulan, josta ihmiset +näkevät, että sopusointu ja rakkaus heidän välillänsä on suorastaan +heille aineellisestikin edullisempi kuin tämä kapitalistinen +ryöstökomento. Kapteeni aikoi sanoa, että valtaluokat pitävät aina +itselleen edullisempana omistaa enemmän kuin muut ja siitä syystä +palkkaavat itselleen sotavoimaa, jota vastaan pelkkä äänestäminen on +tehoton; mutta mustatukka pysyi lujasti »ei-saa-tappaa» periaatteessa, +ja hukutti hehkuvan intonsa niin suunnattomaan sanatulvaan, että +kapteenin oli lyhyesti mörähtelevällä puheellaan mahdoton enää esille +päästä. Sittemmin, kun ryssä oli alkanut ahdistaa, olikin mustatukka +jättänyt kaikki asiat oppilaittensa käsiin ja (--toiset sanoivat näiden +kyllästyneen häneen--) lähtenyt toiseen, vapaampaan maanosaan +perustamaan sellaista kapitaalitonta siirtolaa, josta oli puhunut. +Sillä,--oli hän silmät innosta palavina sanonut vielä ihan +lähtiessään,--ihmiset eivät tarvitse muuta kuin nähdä, eivät mitään +muuta kuin vaan _nähdä_! Hänen oppilaansa jatkoivat sitten täällä omin +päin sanomalehden toimittamista, kirjasten myymistä ja kansanjuhlien +pitämistä samalla menestyksellä kuin mustatukkakin. Ja se ihmeellinen +sointulaoppi levisi leviämistään: ei saa tappaa, voitto on äänestettävä! +Olisiko kapteeni pitänyt tätä oppia vähemmin lapsellisena, ellei hän +olisi linnotustiedettä koskaan lukenut, se on vaikea sanoa, mutta nyt +tuntui hänestä pansaroitu merivallitus ja 12-tuumaisen tykin ammottava +kita paljon enemmän puhuvalta kuin kuuluvinkaan huutoäänestys: jaa, jaa, +taikka: ei, ei. Shrapnelli panee vaan trah! ja siinä ovat sitten kaikki +jaat ja eit. Opin leviäminen saattoi olla mahdollinen ainoastaan +viattomien, aatteellisten ihmisten keskuudessa, jotka olivat +historiallisen maaperänsä kokonaan unohtaneet. Olivat vähitellen +unohtaneet, että sotilaallinen asevoima tarkottaa valtaluokan +rikkauksien turvaamista eikä sotaa tavallisesti olematonta +ulkovihollista vastaan. Jos tämä köykäinen kaupungin kansa ei olisi sitä +unohtanut, eipä se olisi ikinä uskonut sointulaa luotavan +äänestämisellä. Vanha köyhälistö--ajatteli kapteeni--on tähän asti +istunut nöyränä pimeässä puutteessaan ainoastaan senvuoksi, että +valtaluokat olivat vuosisatojen saarnoilla, Siperian ja vankilain uhalla +vihdoin onnistuneet istuttaa siihen nöyryyden uskon: ei sinun pidä +tappaman. Ainoastaan se pieni usko kansassa se ylläpitää ja turvaa koko +tätä kapitalistista yhteiskuntaa. Kysytäänpä: miksi ei jo vaari ja hänen +aikalaisensa ole äänestäneet itsellensä sointulaa? Todellako sen +mustatukka nyt vasta keksi? Ei. Vaan vaarin aikuiset vielä muistivat ja +ymmärsivät, että sotavoima painaa heitä. Mutta nämä eivät enää muista +eivätkä ymmärrä. Ovat kuin lapset turulla. Äänestetään! Aih, aih, se +saattaa raivoon! Se tekee hulluksi! + +Kuka siis ottaa pois kansalta sen nöyryyden uskon, jonka vuosisadat ovat +istuttaneet! Kuka valmistaa tämän kansan vallankumoukselliseen +vapaustaisteluun, jonka pitäisi puhjeta jo tänään taikka huomenna! + +Taas raskaasti huokaillen kapteeni alkoi astua Kaartin kallioilta +takasin kotiinsa. Ja juuri kun hän tuli jälleen kivikadulle, siihen +kohti, mihin kaupunki oli rakennuttanut viina-anniskelupuodin +laivaveistämön työmiehiä varten, ilmestyi Hinkki polisipuvussaan +puodista, ja he joutuivat vastakkain niin, etteivät voineet mennä +toistensa ohi teeskennellen huomaamattomuutta. Kadulla ei ollut ketään. +He seisoivat kuin seisoivatkin vastakkain, kyynärän päässä toisistaan. + +Olihan kapteenilla ollut pieni tunto siitä, että Hinkin kohtaaminen +silmästä silmään olisi monesta syystä kenties vähän epämukavaa, mutta +että se olisi ollut näin sanomattoman, melkeinpä sietämättömän vaikeaa, +sitä ei hän toki ollut osannut ajatella. + +Pyyhkäisten nopealla liikkeellä suunsa kuivaksi ryypyn jäljiltä Hinkki +teki tervehdykseksi kapteenille hunöörin, mikä vaan hullummin lisäsi +heidän merkillisen epäsuhteensa hankaluutta. + +Silmiin katsahtamisesta ei voinut olla kysymystäkään. + +Kapteeni myös tuli sanoneeksi päivää vähän niinkuin sotamiehelle eikä +osannut siitä isällisestä äänilajista tulla. Hän hikoili sen äänilajin +vuoksi ja sittenkin vaan pysyi siinä. Keskustelun aikana Hinkki nosti +kaksi kertaa kätensä lakinlippaalle, niinkuin esimiehiä puhutellessa. + +Kapteeni teki viimeisen ponnistuksen, lähestyi Hinkkiä tuttavallisemmin, +ja välttämättä enää sinuttelemista sanoi aivan hiljaisella äänellä: + +--Kas kun rupesit polisiksi?! + +Tällöin hän tuli aivan vahingossa katsahtaneeksi Hinkin silmiin ja +Hinkki hänen silmiinsä. Kapteeni hymähti nolosti ja hänen asemansa kävi +vielä tuhat kertaa vaikeammaksi. Sillä siinä lyhyessä silmäyksessä +yhtäkkiä osat vaihtuivat ja heidän suhteensa välähti esille semmoisena +miksi se oli jäänyt Hinkin merille lähtiessä. Eikä se paikka, jossa he +nyt seisoivat, ollut kaukana siitä paikasta, jossa hän oli herrat +porttolasta ajanut ja Hinkki hänet polisien kynsistä pelastanut.-- +Niinkuin Hinkki nytkin olisi sanonut: tunnustatko kuninkaaksi vai et? +muuta ei tässä kysytä!--Niinkuin ei ainoakaan päivä olisi siitä saakka +ohi vierähtänyt! Hinkki seisoi hänen edessään käskijänä ja hän +tottelijana. Hinkki oli kuningas, hän alamainen, ja aivan yhtä vaikea +kuin silloin olisi ollut muuttaa tätä suhdetta, yhtä pääsemättömissä +tunsi kapteeni nytkin olevansa. Hän sentähden, asettuen puoleksi Hinkin +kannalle ja puoleksi pysyen sotaväenkapteenina kysyi kuiskaamalla: + +--Maksaako ne hyviäkin rahoja? + +Mutta sai Hinkin puolelta ainoastaan tylyn katsahduksen, joka ilmaisi, +että Hinkki piti heidän vanhat suhteensa ainiaaksi menneinä ja siis +hylkäsi kapteenin tarjouksen laskeutua ainoastaan puoleksi entiselle +tasalle. + +Hinkki teki siis taas hunöörin ja sanoi: + +--Herra kapteeni, meillä on kuukausipalkkaa---- + +--Ei, ei, ei,--pysäytti kapteeni, ja jättäen sekä sinuttelemisen että +teitittelemisen löysi keskitien sanomalla vaan nimeltä:--Hinkin pitää +ymmärtää, minä vaan kysyn, eikö Hinkki olisi jotain parempaakin virkaa +voinut saada, eihän ne ryssät pyri muuta kuin Suomen rahojen kimppuun, +siksi ne herroja tieltään ajaa, ja mitä ihmiset sanovat, että ryssä +jakaa maita talonpojille, niin ei Hinkin pidä sellaista uskoa ja +toiseksi täällä Suomessa maat ovatkin talonpoikien hallussa. + +--Älä sano,--sinutteli nyt Hinkki murahtaen,--kuulisit mitä vaarikin +kertoo... + +Mikä kauhea sekasotku koko maailmassa! Kerttu, vaari, perustuslailliset, +mustatukka, Natalia Feodorovna vallankumouksineen, ja tuossa Hinkki +venäläisenä polisina kansalle maita jakamassa! Voimakas rakkaudenlaine +tulvahti kapteenin sydämmestä Hinkkiä kohtaan. Hän aikoi jo lähestyä +Hinkkiä kuiskatakseen hänen korvaansa sanan, joka varmaan heti olisi +nostanut Hinkin mielen tahmeasta humalasta, pannut hänessä joka jänteen +vireille ja luonut heidän välillensä ystävyyden, tuhat kertaa puhtaamman +ja rehellisemmän kuin milloinkaan oli heidän välillänsä ollut. Hän aikoi +kuiskaten sähähtää Hinkille: Hinkki, jätä tuo, kohta tulee promut! +(Promut merkitsi heidän vanhalla koulukielellänsä julkista kapinaa +opettajistoa vastaan esimerkiksi tuolien ulosviskelemisellä, ikkunain +särkemisellä y.m.s.). Hän jo sitä varten katsahti ympärilleen, ettei +kukaan kuulisi. Mutta silloin juuri... + +Muuan suunniltaan joutunut akka juoksi heidän eteensä ja rupesi +hengästyneenä sekasesti selittämään jotain kauheata tapahtuneen +kaupungilla--senaatissa--sisällä rappusilla--oli tullut--oli +seisonut--oli tervehtinyt--oli ampunut--herrat itse ampuivat-- + +--Ketä?--sanoi kapteeni mitä ankarimmin rypistäen silmäkulmiansa. + +--Sitä itseä! Näin omin silmin kun kantoivat kirurkiin--olin juuri +tulemassa makasiinikatua kauppatorilta ja senverran että--no että juuri +ehdin nousta kasarmintorille--näen, kantavat paareilla valkosen lakanan +alla--ja rouva itse käy vieressä ja parasollilla varjostaa, ettei +päivänen näette--jo minä kohta sanoin, siunaa ja varjele mitä aikoja +tästä nyt tulee! + +--Katos perhanoita!--sanoi Hinkki, teki kohta päätöksensä ja rupesi +suurta sapeliansa kannattaen yhä lisääntyvällä vauhdilla juoksemaan +kaupungille päin, aivankuin olisi ennenmuinoin koulupihalla juossut, jos +olisi saanut kuulla pihan toisessa päässä sysätyn kumoon hänen +pystyttämänsä lumiukko. + +Akka riensi toiselle puolen katua kertomaan nousustaan kasarmintorille. + +Kapteenin ensimäinen tunne oli vaan pelkkä ruumiillinen: niinkuin +suunaton muurahaisparvi olisi lähtenyt juoksuun pitkin hänen +selkäänsä, noussut niskaan ja siitä muuttunut hänen oman tukkansa +pystyyn-kohoamiseksi. Silmäterät mustuivat ja kasvot kalpenivat. Sitten +sama tunne muuttui ajatuskuvaksi: niinkuin kauan jonakin matalana +lätäkkönä seisonut aika olisi elävänä voimana koonnut siipensä ja +lähtenyt liikkeelle. Tulevaisuuden kaukaiset sadut muuttuivat +nykyisyyden leimuaviksi liekeiksi. Nyt, nyt se tuli! ajatteli kapteeni +tietämättä itsekään vielä mikä se tuli. Hän vaan tiesi, että tullut oli +se, mikä teki haaveesta toden ja oli ikuisiksi lähtemätöntä niinkuin +kirveenisku kaadettavan puun juureen. + +Vasta pitkän ajan kuluttua puhkesi ajatuskuva elävään sanamuotoon: + +»Kuka ottaa kansalta sen nöyryydenuskon?» huusin minä äsken voimatonna +itselleni, ja olisinko aavistanut, että he sen itse minun puolestani +tekevät! + +Mutta kun kapteeni heräsi ajatuksistansa juoksi kansaa jo kaikilta +kadunkulmilta keskikaupungille päin. + + + + +4. + + +Niinkuin kapteeni oli saattanut hyvin arvata Kerttu suuresti kauhistui +tätä tapausta ja sanoi tekoa jumalattomaksi. + +Asettui kohta sille kannalle kuin olisi kapteeni sen kertomisella +tahtonut tuoda ja luullut tuoneensa esiin ehdottomasti sitovan +todistuskappaleen hänen jumalisuuttansa vastaan. Ja alkoi sentähden +kiivaasti väittää kapteenia kumoon, ennenkuin tämä oli vielä mitään +muuta ehtinyt sanoakaan kuin vasta kertoa tapauksen pääpiirteet. + +Vaikkei kapteeni vielä sittenkään mitään sinnepäin sanonut, tulistui +Kerttu uudelleen aivan itsestään, ja rupesi vielä kiivaammin +todistamaan, että teon oli tehnyt se yksi omin päin, ikäänkuin toinen +olisi istunut ja lakkaamatta väittänyt kaikkien herrain muka yksissä +neuvoin seisoneen rappusilla ja ampuneen... + +Kapteeni ei todellakaan puhunut halkaistuakaan sanaa mistään +semmoisesta. + +Vähän aikaa kiihkoiltuansa Kerttu teki päätöksensä ja vaikeni. Jotakin +mykästi väittääkseen, niinkuin kapteeni, hän heti seuraavana pyhänä +sanaakaan sanomatta pukeutui mustiinsa ja hyvin asiallisena ja totisena +läksi Allianssitaloon, joka oli hänen kirkkonsa ja hartaushuoneensa. +Siellä oli hän kuuleva jylisevän tuomion ja kaikki ne todistukset +kapteenin kantaa vastaan, joita hän olisi niin tarvinnut, mutta ei itse +osannut löytää. Sillä jos murhasta odotettiin jotain hyötyä--kuten +kapteeni ilmeisesti odotti--niin kuinka silloin voi olla jumala, +ainakaan se jumala, josta Allianssitalolla saarnattiin! Kerttu siis +kokosi lapsensa, puki nekin pyhävaatteisiin, hajotti tyttöjen tukat, +varusti tummilla ruseteilla ja läksi. + +Hänen kirkkokuntaansa kuului paljon pääkaupungin ylimystöä, joka siellä +vietti hartaushetkiänsä ihmeellisessä läheisyydessä, milteipä +yhdenvertaisuudessa ei ainoastaan puotipalvelijain, ompelijain ynnä +muiden sellaisten keskisäätyläisten, vaan nikkarien, räätälien, jopa +vieläkin alempien kanssa, jotka vaan edes johonkin määrin siistissä +vaatteissa pystyivät esiintymään, ja tukkaansa silittää osasivat. Tästä +kiitollisina nämä istuivat takapenkeillänsä hiljaisina ja juhlallisina +katuen viikon syntejään ja samalla vaarinottaen ja pannen muistiin +ylhäisten tapoja, seuratakseen sitten niitä sekä kotona että ulkona. + +Sen jälkeen kuin kapteeni oli ehdottomasti kieltänyt Kertun palvelemasta +piikana sivistyneiden luona, ei ollut Kertullakaan ollut mitään muuta +niin sopivaa paikkaa, missä olisi saanut olla sivistyneiden välittömässä +läheisyydessä, kuin tämä Allianssikirkko. Hänen tavallinen paikkansa +siellä oli melkein ensimäisillä penkeillä, missä hän useimmiten istui +erään hienon vapaaherrattaren vieressä, ja oli heillä tämän kanssa +muodostunut aluksi vaan ihmeellinen kirkkotuttavuus: vapaaherrattarella +ei tavallisesti ollut mukanaan mitään virsikirjaa ja Kerttu senvuoksi +tarjoutui aina pitämään omaansa myöskin hänen edessään. Kerttu ihaili +rajattomasti vapaaherrattaren hienoa olentoa ja koetti sentähden itse +puolestaankin olla tälle niinpaljon kuin mahdollista mieliksi +käytöksensä hienoudessa ja arvokkuudessa. Hänessä oli jokainen hermo +jännityksissä, kun hän virsikirjaa piteli. Vapaaherratar ihastuikin +Kerttuun ja vihdoin meni tuttavuus niin pitkälle, että se kutsui Kertun +luoksensa yksityisille hartaushetkille. Siellä Kerttu käskettiin muiden +vieraiden mukana yhteisen teepöydän ääreen, ja paroni ja aatelisnaiset +puhuivat hänen kanssaan aivankuin vertaiselleen. Nämä olivat olleet +Kertun elämän juhlahetkiä. Sillä hän ihaili hienoa väkeä eikä tainnut +sille mitään. Vieläpä ihaili heitä Hanneksen itsensä tähden, sillä +kaikista Hanneksen puheista, kauluksettomuuteen taipumuksista ja +vallankumouksista huolimatta Kerttu vainusi selvästi, että hänen +ihanteenansa eli salaisena »mallina» olivat nytkin jotkin Kertulle +näkymättömät, hienon hienot ylimyshenkilöt jossain kaukana, +tuntemattomassa maailmassa. Ja vaikka siis Hannes puhui aina +köyhälistöstä ja ankarilla sanoilla tuomitsi säätyhenkilöitä, huomasi +Kerttu selvään, että mitä hienommaksi Kerttu oppi sekä puheiltaan että +muulta käytökseltään, sitä tyytyväisempi oli Hannes. Nämä huomiot +kumosivat Kertun silmissä kaikki Hanneksen puheet ja toimet, ja Kerttu +oli perin juurin vakuutettu siitä, että kapteeni kulkee +vallankumouksellisissa harrastuksissaan tietämättänsä vasten omaa +onneaan ja sisällisiä taipumuksiaan. + +Mennessään Allianssitalolle Kerttu näki kuinka tämän hämmästyttävän +tapauksen johdosta kaikkiin muihinkin kirkkoihin kulki joka suunnalta +ihan tulvaamalla väkeä. Ja ymmärtäen syyn tähän tulvaan ja tuntien +innostavaa, asiallista yhteyttä semmoisen ihmisjoukon kanssa hän +ajatteli ylpeydellä omaa kirkkoansa, jossa he viime vuosina niin monasti +olivat rukoilleet Suomenkin puolesta ja tunteneet kaikesta +ulkopuolisesta rähinästä huolimatta rukouksiensa voimalla ikäänkuin +pitävänsä maan kohtaloa käsissään. + +Kertun tullessa perille oli Allianssillakin sellainen väentungos, että +ensin näytti melkein mahdottomalta päästä etupenkeille. Mutta nyt jos +koskaan piti Kertun juuri sinne päästä, sillä vaikka kaikki muu väki +olikin utelias kuulemaan mitä pappi on tapauksesta sanova, kohdistui +Kertun uteliaisuus ainakin yhtäpaljon siihen, miten vapaaherratar oli +häneen sen johdosta katsahtava ja mitä ehkä sanovakin. + +Kerttu alkoi sentähden lastensa kanssa tunkeutua askel askeleelta +eteenpäin, ja ainoastaan hänen ulkonainen kauneutensa ja ne eri +äänenpainoilla lausutut kohteliaisuudet ja pyynnöt, joita hän niin +viehättävästi osasi jaella kaikille syrjäytettäville, estivät hänen +tukehtumasta ja auttoivat vihdoin pääsemään toivotuille perille. + +Ensimäisillä penkeillä olikin tilaa väljältä. + +Tehtyään lastensa kanssa hartauskumarruksen Kerttu senvuoksi katsahti +kohta ihmetellen ympärillensä. + +Vapaaherratarta ja koko sitä muuta seuruetta ei näkynyt missään, ei ensi +penkeillä, ei oikealla eikä vasemmalla lehterillä, ei takalehterillä +eikä keskellä. Pappi oli kuitenkin jo esillä ja virttä veisattiin, jopa +oltiin päästy sen loppupuolelle. Ylimysten paikoilla istui joitakin +nuhkatakkisia, kaljupäisiä, punanaamaisia, rokonarpisia ... ja muutamia +vanhoja vaimoja, liinat kuumuuden tähden päälaelta niskaan sysättyinä. + +Hattupäisten ja hienommasti puettujen joukossa--Kerttu tunsi +allianssi-yleisönsä hyvin--ei ollut ainoatakaan, joka olisi ollut +arvossa Kerttua ylempi tai edes tasalla. Mutta ilmeisesti kaikki nämäkin +kaipasivat niitä ylhäisiä, niinkuin Kerttu. Ja monet tuntuivat osottavan +Kerttuun ja tiedustavan naapureiltaan kuka hän oli, mutta naapurit +näyttivät sanovan: ei, se on vaan kapteenska se ja se. + +Pappi jo saarnasi. Janoovina tuijottivat ihmiset häneen, odottaen +milloin hän ottaa puheeksi sen tapauksen, joka vuorena seisoi kaikkien +mielessä. Mutta pappi saarnasi vanhaa vaalisaarnaansa sielujen +lunastuksesta eikä ottanut sitä puheeksi. Ja niin alkoi jännitys +lauhtumistaan lauhtua, kuuma vaihtoi sen väsymykseksi ja joku jo +torkahtelikin. + +Viimeisiin asti Kerttu toivoi, että ne sieltä tulevat. Yhtämittaa hän +käänteli päätänsä salin perälle nähdäkseen olisivatko ehkä myöhästyneet +ja senvuoksi jääneet muiden taakse. Mutta ei vaan ketään näkynyt. +Kerttua jostain syystä niin sanomattomasti hävetti edustaa tässä noiden +hattupäisten kanssa parempia ihmisiä, että hän olisi mieluummin vaikka +maan alle vajonnut kuin siinä kauemmin istunut. Ja papin asiattomat +puheet häntä tällä kertaa suorastaan kyllästyttivät. Ottamatta osaa +loppuvirteen hän sentähden nousi kesken kaikkea ja alkoi tunkeutua pois, +jolloin hyvä toinen puoli seurakunnasta myöskin nousi ja alkoi lähteä. + +Kerttu ei osannut ihmeekseenkään selittää tätä asiaa. Seuraavina pyhinä +hän koetti käydä muissa kirkoissa, mutta kerta kerralta sai vaan yhä +varmemmin todistaa, ettei papit puhuneet mitään tästä asiasta ja että +väki viikko viikolta ja kuukausi kuukaudelta kirkoista vähenemistään +väheni. Ei mennyt vuottakaan, kun tapahtui jo niinkin, että hänen +tullessaan Allianssitaloon pappi seisoi hajamielisenä lavalla +neuvottelemassa lukkarien kanssa pidettäisiinkö väen vähyyden tähden +ollenkaan jumalanpalvelusta. Vapaaherratarta ei näkynyt missään, ei +kirkoissa eikä kaduilla; kerran vaan lensi vaunuissa Kertun ohitse, +silloinkin käänsi päänsä muuanne, koska varmaan ei huomannut. (?) + +Syksyllä, jotenkin vuoden kuluttua siitä ensimäisestä kirkossakäynnistä, +tapahtui, että Kertun lapset, jotka kävivät samassa koulussa kuin +vapaaherrattaren lapset, tulivat pyytämään äidiltä rahaa heidän keskensä +toimeenpantua keräystä varten. Mutta kapteeni seisoi ikkunan luona +sanomalehteä lukemassa. + +Kerttu sanoi: + +--Mihin te rahaa keräätte? + +Lapset vastasivat: + +--Me ostamme hautaseppeleen. + +Kerttu kysyi: + +--Kenen haudalle? + +Lapset sanoivat: + +--Sen, joka on Suomen pelastanut. + +Kerttu antoi heille pian rahaa ja työnsi menemään. Mutta kapteenin +edessä hän punastui niin, ettei eläessään ollut vielä niin korvia ja +kaikkia hiuskarvoja myöten punastunut. + +Kapteeni ei puhunut mitään. Korkeintaan vaan aivan sanattomasti myhähti, +ja ehkä myös pari kertaa iski kulmainsa alta silmää. Mutta kas juuri +sitäpä hänen ei olisikaan pitänyt tehdä, sillä Kerttu käsitti asian niin +kuin kapteeni olisi väittänyt, että koko hänen jumalisuutensa ei ollut +muka mitään muuta kuin vaan sivistyneen säädyn jumaloimista. + +Semmoista väitettä vastaan Kerttu ei voinut panna kyllin ankaraa +vastalausetta. Turhaan sanoja haettuansa hän sanoi vaan: + +--Mitä minä vapaaherrattaresta!... On niitä toisia ja yhtä hienoja, +jotka sanovat, ettei saa ollenkaan tappaa, eikä edes saa olla +sotamiehenä ... jaapas! + +Kapteeni tiesi keitä Kerttu tarkoitti, ja sanoi sentähden hyvin +merkitsevästi silmillänsä mulkoillen: + +--Kerttu on oikeassa, on niitä semmoisia, ja tietääkös Kerttu, Venäjällä +on eräs kreivi, ajattelepas Kerttu: (kapteeni huusi kovalla äänellä) +eräs _kreivi_!--joka sanoo juuri sitä samaa. Mutta--(ja kapteeni muutti +äänensä yhtäkkiä ihan hiljaiseksi)--se kreivi käy työmiehen puserossa ja +pitkävartisissa, ajatteles: pitkävartisissa! + +--Tolstoi, kyllä minä tiedän,--sanoi Kerttu lyhyesti, sillä hän tiesi, +että kapteeni tälläkin vaan väittää hänen jumaloivan hienostipuettuja. + +Sittenkuin Kertulta näin oli katkennut tämä hänen jumalisuudestaan +johtuva yhteys hienostuneen maailman kanssa, ei hänellä ollut enää +mitään tilaisuutta semmoisen yhteyden hakemiseen. Kaikki alkoi Kertun +käsityksissä mennä sekaisin, eikä ainoastaan käsityksissä, vaan itse +siinä todellisessa maailmassa, joka oli jokapäivä hänen silmiensä +edessä. Kaikki, kaikki alkoi mennä sekasin, ja hän uskoi hyvin vanhan +Kustaavan hiljaa lausuman arvelun, että kaikki tuo uusi, mikä nyt niin +äkkiä oli täyttänyt ihmisten ajatukset, ei ollut muuta kuin lähestyvän +maailmanlopun enteitä. + +Senmukaan kuin kirkot tyhjenivät ja papit vihdoin jäivät neuvottomina +yksin seisomaan alttareille ja saarnalavoille, senmukaan täyttyivät +kaikki maalliset kokoushuoneet. Kerttu koetti kyllä kerran tunkeutua +sellaiseenkin kokoukseen, mutta jo aivan ovella oli vastassa niin sankka +muuri miesten selkiä, ettei ollut ajattelemistakaan naisihmisen päästä +lävitse. Sitäpaitsi sanoi hänelle joku ovensuussa, ettei täällä +herrasväkeä kaivattu. Ja Kerttu sai palata pois. + +Ihmeellisintä kaikesta oli Kertun mielestä se, että kapteenia eivät nämä +aikojen mullistukset näyttäneet lainkaan sekottavan, vaan päinvastoin +mitä ikinä tapahtuikin, se näytti tapahtuvan ikäänkuin juuri hänen +määräystensä mukaan. Aivankuin juuri hän olisi määrännyt kirkot +tyhjenemään. Aivankuin juuri hän olisi määrännyt nuo kaikki maalliset +kokoushuoneet täyttymään ja ihmiset villinä juoksemaan uusia oppeja +kuulemassa. Ja kuitenkin tiesi Kerttu, ettei kapteeni missään +kokouksissa kulkenut eikä mihinkään puuhaan osaa ottanut, vaan istui +enimmäkseen hiljaa paperiensa ääressä ja jotain piirteli. + +Mitä pitemmälle aika joutui, sitä hullummiksi rupesivat asiat Kertun +mielestä ulkona maailmassa käymään. Toinen murha, kolmas murha, neljäs +murha... + +Vihdoin Kerttu nöyrtyi ja erään kerran kun kapteeni istui pöytänsä +ääressä ja vihreäkupuinen lamppu kodikkaasti valaisi kapteenin alaleukaa +oikealla keltasella valolla, mutta poskia ja otsaa piti viheriässä +pimennossa, Kerttu istahti tuolille kirjotuspöydän toiseen päähän ja +kysyi mitä niissä kokouksissa oikein puhuttiin ja hommattiin. + +Kapteeni kääntyi ystävällisesti päin Kerttua, sillä hänkin päätti, että +nyt kerrankin ollaan kiivastumatta, ja sanoi: + +--Niitä on kahta lajia kokouksia, herrain kokouksia ja työmiesten +kokouksia, kumpiakos Kerttu tarkottaa? + +Kerttu oli tahtonut tietää työmiesten kokouksista, mutta koska hän nyt +sai kuulla olevan myöskin herrain kokouksia, oli hän niistä tietämään +vieläkin uteliaampi. Jonka vuoksi kapteeni otti esitelmänpitäjän +asennon, niinkuin ennen muinoin Kerttua opettaessaan, ja rupesi +selittämään. + +--Toiset tahtovat antaa ryssälle perään, toiset tahtoisivat panna +vastaan, vaikkei sentään asevoimalla, mutta on vielä semmoisia, jotka-- + +--Jotka mitä? sanoi Kerttu. + +Kapteeni alensi äänensä kuiskaukseksi ja sanoi: + +--On tapahtunut ihme, Kerttu, erämaasta on yhdessä vuodessa syntynyt +kukkiva kaupunki! Yhdessä vuodessa, Kerttu! + +--Mitä, mitä? sanoi Kerttu. + +--On niitä, jotka tahtoisivat yhtyä Venäjän vallankumouksellisiin! + +Nyt ei tullut selityksistä enää mitään. Kapteeni unohti aikoneensa puhua +kuiskaavalla äänellä, kun hän tähän nuottiin pääsi. + +--Kuulitko sinä Kerttu? Kerttu! Vallankumouksellisiin! +Vallankumouksellisiin!! + +Hän nousi ylös ja alkoi haltioituneessa raivoinnossa liikkua huoneessa. + +--Yhdessä vuodessa, Kerttu! Kukkiva kaupunki yhdessä ainoassa vuodessa! + +Meni pitkä aika ennenkuin Kerttu sai kapteenilta sananvuoron kysyäkseen +mitä siis työmiehet puolestaan kokouksissaan keskustelivat. + +Kapteeni sanoi silloin, istahtaen jälleen tuolille: + +--Onko Kerttu mustatukasta mitään kuullut? + +Kuinka Kerttu ei olisi mustatukasta tiennyt! Tiesipä vielä +Sointulastakin, jonka mustatukka oli toiseen maanosaan perustanut, ja +tiesi, että koko se Sointula oli epäonnistunut ja hajonnut, kuten +kapteenille olisi jokaikinen Allianssitalolla kävijä voinut edeltäpäin +ennustaa. + +Kapteeni sanoi: + +--Kerttu on oikeassa. Se oppi oli lapsekasta. Mutta ainoastaan kesäkuun +16 päivään asti vuonna 1904, sillä siitä asti on tämäkin asia muuttunut. + +Kerttu ei voinut tämmöisiä ongelmoita ymmärtää, ja rupesi sentähden jo +lähtemään omalle puolelleen. Mutta kapteeni sai hänet kiinni helmasta: + +--Kuule, kuule, kuule, istu, istu, istu! + +Ja asetti Kertun istumaan jälleen entiselle paikalle. + +--Tämä on hirmuisen tärkeä asia,--sanoi hän sormeansa Kertulle +heristäen.--Kuules nyt: ainoastaan kesäkuun 16 päivään, sillä sen +jälkeen ovat melkein kaikki ruvenneet siihen oppiin uskomaan. + +--No mitä se päivä siihen kuuluu, äsh! + +--Sitä vaan, että jos saa tappaa, niin kuka käskee orjuudessa istumaan! +Voihan silloin äänestää vaikka Sointulankin! + +--Eikä saa tappaa!--sanoi Kerttu pontevasti. + +--Kirkoissa saarnattiin, että ei saa tappaa, mutta kuka sitä nyt enää +uskoo? Teot opettavat, eivät sanat mitään voi. Katsos, siksi ovat kirkot +tyhjentyneet. Nyt he uskovat kaikki vaan sitä toista asiaa, joka ei ole +tuolla puolella hautaa, vaan täällä, täällä, Kerttu, täällä! Suuri mahti +on siitä kasvanut, ja yhdessä ainoassa vuodessa sekin! Ja kuka tietää +mitä siitä on vielä tuleva! + +Kapteeni löi häneen äkkiä tulleessa innossa kätensä yhteen, osottaakseen +ääretöntä paukahdusta, mikä siitä oli tuleva. + +--Kerran jylisee, Kerttu, kerran jylisee nämä kentät! + +--Minä en usko sinua tuon vertaa! sanoi Kerttu näyttäen kapteenille +aivan pientä osaa etusormestansa, ja meni niine hyvineen. + +Mutta oikeastaan kyllä itsekin jo alkoi aavistaa, että jotakin +ihmeellistä oli tulossa. Erittäin sai Kertun siihen uskoon taipumaan +seuraava seikka. + +Kapteenin luo tuli eräänä päivänä hienon hieno venäläinen herra +majavannahkaisessa turkissa (vaikka ei ollut vielä talvi). Kerttu sattui +itse olemaan eteisessä ja avasi hänelle oven. Niin hienoa ja niin +kasvoiltaan kaunista herraa Kerttu ei ollut vielä eläissään nähnyt. Ei +myös niin viehättävän sydämmellistä hymyilyä, joka näkyi sen kasvoilla, +kun he kielen vuoksi eivät mitään toistensa puheesta ymmärtäneet. +Suuret, suuret silmät, puoleksi luomien peittäminä, ja niin pitkät +silmäripset, ja iho vielä hienompi kuin vapaaherrattarella... + +--Ivan Ivanovitsh, tut?--sanoi vieras osottaen sormellaan maahan. + +Kerttu pudisti päätä ja rupesi nauramaan. + +Mutta nyt oli Kerttu myös kauniimmillaan juuri silloinkuin hän noin +raikkaasti nauroi. + +Joten he jäivät suorastaan katselemaan toisiansa. + +Kerttu huusi kapteenia. Ja ajatella hänen hämmästystään, kun kapteeni +lentää suoraa päätä sen syliin ja he suutelevat toisiansa ja lyövät +toisiansa selkään! + +He rupesivat kohta nopeasti ja äänekkäästi keskenänsä puhumaan, ja +menivät saliin ja siitä työhuoneeseen. Senverran että kapteeni ehti +ohimennen lykkäillä Kerttua kyökkiin päin sanoen: mamma, mamma, laita +kahvit meille, so, so, mamma, pian, pian, pian... Ja menivät. + +Se suukopu ja porina oli sitten kaiken päivää niin lakkaamaton, etteivät +edes päivällisissä päässeet irti, eivät mitään Kertun erikoisruokalajeja +huomanneet, eivät serviettien asetusta, eivät voin rakennetta, eivät +kukkakimppua pöydällä (vaikka oli melkein talvi),--ja syötyä eivät +nousseet, vaan jäivät puoleksitoista tunniksi siihen ruokien keskelle +puhumaan, jona aikana se vieras kierteli ainakin kahdeksan pientä kuulaa +Kertun pehmeästä hapanleivästä, ja jätti pöytäliinalle. + +Vasta illempana, kun kapteeni jätti vieraansa hetkeksi yksikseen, tuli +tämä ulos työkamarista salihuoneeseen jalottelemaan. Kerttu meni nyt +tarjoomaan sille toista valokuva-albumia sen albumin asemasta, jonka se +oli jo käsiinsä ottanut. Sillä siinä oli ainoastaan lähimpien +sukulaisten valokuvia, mutta toisessa sitävastoin mitä kauniimpia, +suurkokoisia valokuvia Hanneksen entisistä upseeritovereista ja lisäksi +Loviisan hankkimia valokuvia kaartin hienoimmista upseereista. + +Avattuaan tämän toisen albumin vieras katseli ensin vähän aikaa +upseereja, ja rupesi sitten--koska ei muuten voinut vaikutelmiaan +ilmaista--kasvojen elkeillä matkimaan mitä muka kukin noista +kaartinupseereista näytti itsestään ajattelevan, laittaen kasvonsa +milloin huolestuneen totisiksi, milloin ylpeydestä sameasilmäisiksi, +milloin paisuvan mahtaviksi. Ja tämän kaiken hän teki niin näköisesti, +niin hyväntahtoisesti ja samalla kuitenkin niin hullunkurisesti, että +Kertun täytyi päätänsä taakseen kallistaen yhtämittaa räjähtää +nauramaan: ne olivat juuri, juuri semmoisia kuin hän näytti, ja +ikäänkuin vielä enemmän semmoisia! + +Mutta--voi kauhistusta,--kun kaikki oli siinä albumissa katsottu, hän +ottikin uudestaan esille sen toisen albumin! Jossa ei ollut muuta kuin +sukulaisia! Jos se noin ankarasti arvosteli paraatipuvussa olevia +kaartinupseereja, niin mitä se olikaan sanova siitä, mikä oli nyt +tuleva! + +Kohta ensimäisellä sivulla istui Frans kaikessa lihavuudessaan. Onneksi +ei sen kasvojen punaisuus eli oikeastaan sinipunaisuus, ainakin mitä +suureen nenään tulee, voinut valokuvassa näkyä. + +Eipä naurakaan. Päinvastoin meni ajatuksiinsa ja hyvin totisena kauan +aikaa katseli, sitten rypisti silmäkulmansa, pani silmät kiinni ja +painoi kolmella sormella nenänjuurta aivankuin olisi tahtonut muistaa +missä ihmeessä hän oli ennen nähnyt samallaisen ihmisen. Sitten taas +katsoi kauan aikaa Franssia, ja aina vaan yhtä kiinteästi. Vasta lopulla +tuli pieni hymy toiseen suupieleen. + +Franssin jälkeen seurasivat Franssin poikapuolet ja omat pojat, Haagert +nuoremman aliupseerin ja Vilhelm vanhemman aliupseerin puvussa, ja +viimeiksi Hinkki, josta oli valokuva ainoastaan poikavuosilta, +raitaisessa paidassa, tukka ikäänkuin väkisin kammattuna, tupsuisena. +Ihmeellistä! juuri sitä Hinkkiä vaan pysähtyikin katsomaan. Katseli +kauan. Nosti silmänsä Kerttuun ikäänkuin kysyäkseen oliko sukua, +naurahti ja sanoi: + +--Niet? + +Kerttu pudisti päätänsä ja vastasi: + +--Niet. + +Jonka jälkeen se taas rupesi Hinkkiä katselemaan ja sanoi lopuksi +päätänsä ihastuksesta pudistaen: + +--A harósh! + +Eikä tahtonut malttaa luopua sitä katselemasta. + +Seurasi sitten Kustaavan kuva vanhanajan myssy päässä. + +Suurella kunnioituksella ja tarkkaavasti katseli sitäkin ja taas vaipui +ikäänkuin ajatuksiinsa. Näytti pitävän varmana, että se oli Kertun äiti, +ja kun varmuuden vuoksi kysyvästi katsahti Kertun silmiin, niin Kerttu +nyykäytti hänelle myöntävästi päätänsä, sillä eihän Kertun tarvinnut +ymmärtää, että se juuri _sitä_ kysyi, vaan sehän saattoi kysyä, oliko +Kustaava Kertun sukulaisia. + +Tämän teki Kerttu senvuoksi, että Kustaavan perästä seurasi hänen oma +äitinsä Loviisa, josta Kerttu kaikkein enin pelkäsi mitä se sanoo. Sillä +Loviisa oli siinä kuvassa tosin parhaissa vaatteissaan, mutta juuri +senvuoksi ehkä naurattaisikin tätä herraa. Oikein rupesi sydän +pampattamaan. + +Kerttu koetti ottaa häneltä albumin ennenkuin Loviisan sivu oli avattu, +mutta juuri silloin se sen avasikin. + +--Aa!--sanoi hän ja silmät suurina tuijotti kuvaan, että Kerttua rupesi +oikein kaduttamaan, kun oli antanut luulla Kustaavaa hänen äidikseen. +Vieras katsomistaan katsoi, ja rupesi ajatuksissaan päätänsä +nyykyttämään ikäänkuin olisi itsekseen hokenut: Mikä olisikaan sinusta +voinut tulla! Mikä olisikaan voinut tulla!--Ja lopulta vettyi hänen +silmänsä ja oikein osottaakseen Kertulle ihastustaan hän painoi albumin +poskeansa vasten ikäänkuin olisi hellästi-hellästi tahtonut puristautua +Loviisaan, niin se häntä miellytti. Kerttu punastui liikutuksesta. + +Silloin juuri tuli kapteeni ja vei vieraan taas omalle puolelleen. Ja +pieni tapaus näytti olevan ohitse. + +Mutta Kertulle se ei ollut mikään pieni tapaus, sillä se ei mennyt hänen +ohitsensa milloinkaan. Merkillistä, merkillistä,--aivankuin äidin koko +elämä olisi sillä hetkellä yhtenä ainoana kuvana kulkenut Kertun editse, +se elämä, jota hän todellakaan ei koskaan ennen ollut eteensä yhteen +koonnut. Kulki ohitse ja näytti piirteensä Kertulle ihan uusina, +aivankuin Kerttukin olisi vieraan herran tavalla vasta ensi kerran +siihen katsahtanut, uusina ja niin ihastuttavina, että hänkin olisi +aivan samalla tavalla tahtonut kohta rajattomalla rakkaudella hellästi +syliinsä sulkea--ei tosin sitä valokuvaa, vaan äidin itsensä, katuen ja +itkien, että näin kauan oli ollut näkemättä äitiä tässä rakkaassa ja +todellisessa valossa. Miksi olikaan Kerttu tähän asti ikäänkuin +peittänyt ja piilottanut ihmisiltä äitiään? Äiti oli koko ikänsä +palvellut kyökkipiikana kaartin upseeriklubissa. Kerttu ei ollut hänen +ainoa lapsensa. Mutta äiti oli sanonut hänelle suoraan olleensa +menemättä naimisiin sen kanssa, jota rakasti, sen vuoksi, että siinä +tapauksessa olisi menettänyt paikkansa eikä olisi voinutkaan lapsiansa +elättää. Tästä syystä oli Kerttu tahtonut äitiä ihmisiltä piilottaa. +Mutta nyt, juuri tämä asia vyörytti yhtäkkiä äidin elämän syvänä, +äärettömänä, uhrautuvaisena Kertun eteen... + +Jokseenkin tunnin kuluttua he tulivat kapteenin työhuoneesta. Vieraalla +oli silloin kädessään nahkapäällyksiin pantu paperikäärö, ja hän oli +lähdössä takasin Venäjälle. + +Kertun kysyvästi ihmettelevän katseen vieras heti ymmärsi, ja +vastaukseksi vaan lempeästi hymähti ikäänkuin sanoakseen: minkä sille +voin, minun _täytyy_ ... ja suuteli hyvästiksi Kerttua kädelle. Jota +Kertulle ei ollut vielä ikinä ennen tapahtunut, ja jommoista hän oli +yhden ainoan kerran nähnyt tehtävän, nimittäin kerran vapaaherrattaren +luona. + +Kun kapteeni palasi vierasta saattamasta. Kerttu kohta jo eteisessä +kysyi kiihkeästi: + +--Kuka se oli? + +Ja nähtyään Kertun ihastuksesta punehtuneet kasvot kapteeni sanoi muka +välinpitämättömästi: + +--Olipahan vaan tullut töitäni hakemaan. Näithän sillä paperipinkan, ne +oli minun papereitani. + +Mutta kun hän huomasi, että Kerttu yhä uteliaampana vaan kysyy, sähähti +hän voitokkaana Kertun korvaan: + +--Vallankumouksellinen! Vallankumouksellinen! + +Kerttu oli kaatua hämmästyksestä. + +Kapteeni nautti sanomattomasti. + +--Mutta kuka se sitten oli?--kysyi Kerttu taas. + +Kapteeni selitti salaperäisenä: + +--Sano häntä aina vaan Vasiliksi. Mitään muuta nimeä elä ikinä kysy. Hän +olisi voinut olla koko vallankumouksen johtaja, mutta osottautui liian +hellämieliseksi. + +--Onko sekin paha?--kysyi Kerttu. + +--On, sanoi kapteeni,--sillä vallankumouksessa täytyy noin: (Kapteeni +oli äkkinäisellä liikkeellä murtavinaan jotakin kahtia, ja silmät +hirmumieltä kuvaavina huusi) Trah! + +Kerttu jäi hyvin miettiväiseksi. Sekin hieno herra siis! Merkitsisikö +vallankumous todellakin sitä, että ei tulisi enää olemaan sellaista +elämää ja oloja kuin missä hänen äitinsä oli elänyt? + +Tämä ihmeellinen tapaus, että vieras ylimys oli hänen silmänsä avannut, +se sai Kertunkin vihdoin taipumaan siihen uskoon, että jotakin +ihmeellistä todella oli tulossa, vaikka hän tähän asti olikin pannut +kapteenin puheille niin pientä huomiota kuin kaikkein pienin kärki +etusormesta. + +Eikä aivan kauan näiden päivien jälkeen Kerttu sai tälle alkavalle +uskollensa perin odottamatonta lisätukea. + +Hän meni eräänä maanantaina palvelustytön kanssa kauppatorille +tavallisille talousostoksille, mutta perille tultuaan, vaikka olisi +pitänyt olla vielä paras toriaika, ihmeekseen huomasi, että melkein +kaikki ruokavarat olivat jo myytynä ja useimmat myyjät kojuinensa +hävinneet. Suunnaton ostajajoukko kulki edestakasin torilla ja +ruokahalleissa tyhjentäen kaikki paikat. Kerttu ei ensin saanut mitään +selvää tämmöisen kummallisen ilmiön syistä, sillä ne, joilta hän kyseli +eivät tienneet eivätkä ehtineet sanoa hänelle muuta kuin että nyt täytyy +jokaisen ostaa, sillä kohta ei saa enää mistään. Kerttu ryntäsi +ostoksille yhtä epätietoisena kuin muutkin. Toiset nauroivat, toiset +melkein tappelivat. Kerttu oli naurajia: ikäänkuin ei puodista saisi, +jos torilta loppuisikin! Kerttu tiesi tutun lihakauppiaan, ja kun hän +vaan tälle väen takaa kaunista päätänsä nyykäytti, huomasi kauppias ja +käski olemaan huoleti. + +Mutta vielä kummallisempiin selkkauksiin piti Kertun joutua. + +Saatuaan palvelustytön avulla senverran selville asioita, että +kaupungissa pelättiin tori- ja ruokakauppiaitten lakkoa--toiset sanoivat +»he ovat tyytymättömät polisiin», toiset sanoivat »rautatiemiehet +tekevät lakon ja junat seisattuvat»--ja varattuaan itselleen tavaraa +niinpaljon kuin hänen torikoriinsa suinkin mahtui, Kerttu rupesi, +taisteluunsa väsyneenä, menemään kotiin päin. Silloin näkee hän +ihmeekseen alhaalla Korkeavuorenkadun kulmassa taas suuren väkijoukon +pyrkimässä ämpärien ja kannujen kanssa kukin tungoksen keskustaan. Ja +uusia ihmisiä juoksee vuorelta alas, kiiltävät kannut käsissä heiluen. +Ja taas on väkijoukossa sekä naurua että puoli tappelua. Mitä tämä on? +He ovat avanneet katukraanan ja täyttävät kilvan ämpärejänsä vedellä! + +Palvelustyttö, joka oli mennyt edelle ja tunkeutunut väkijoukkoon, tulee +jo läähättäen Kerttua vastaan: + +--Kapteenska, kapteenska, vesijohdonmiehet tekevät lakon, vettä ei tule +enää korkeissa paikoissa ja kohta sitä ei saa enää koko kaupungissa! + +Kerttu rupesi nauramaan. Ihminen ei saisi enää vettä! Eikö ole kaivoja! +Ei niitä ole. Kertun nuoruudessa oli, mutta sitten rupesi kaikki vesi +tulemaan vaan kraanoista. Vesijohto? Se tahtoo sanoa: vesi tulee mistä? +Kraanasta, kun sitä kiertää. Mutta kraanoihin se tulee--mistä? Sitä +Kerttu ei tosin ollut tullut useinkaan ajatelleeksi, mutta nyt hän +yhdessä silmänräpäyksessä oivalsi, että tietysti veden täytyy tulla +jostakin myös kraanoihin, ja muisti, että sitähän ne ihmiset olivat aina +puhuneet vesijohdosta ja--aivan oikein--vesilinnasta, jonka pitäisi olla +Eläintarhassa, ja jos nyt todella siellä tulisi lakko... Tämä kaikki +selvisi Kertulle melkein kolmen askeleen aikana, jotka hän otti +ajatuksissaan kotiin päin, ja jo neljännellä hän viittasi ajurin +luoksensa, hyppäsi koreineen ylös ja miestä kiireen vuoksi selkään +koputellen ajoi kotiin. Palvelustyttökin unehtui siinä kiireessä mukaan +ottamatta. + +Kotiin päästyänsä hän avasi kraanan ja onneksi vettä vielä tuli, vaikka +laiskasti. Kerttu heti täytti kaikki astiat vedellä, kannut, saavit, +ämpärit, tiskipaljut ja pesupunkat, laitoja ja reunoja myöten. + +Kapteeni vaan hymyili. + +--Mitä tämä kaikki merkitsee?--sanoi Kerttu. + +Kapteeni hykersi käsiänsä ja sanoi: + +--He valmistuvat, Kerttu, he valmistuvat! + +Kapteenilta ei Kerttu siis voinut saada mitään selvää. + +Palvelustyttö tuli kotiin ja kertoi humalaisten miesten kulkeneen +rivissä pitkin katuja. + +Lapset tulivat koulusta ja hurrasivat saadun luvan johdosta. He +kertoivat, että Venäjällä olivat kaikki junat pysähtyneet ja nyt +pysähtyvät jo Suomessakin. Venäjällä tulee vallankumous, sanoivat he. + +Tämän kuultuansa kapteeni sanoi: + +--Vallankumous ei tule vielä, sillä sotajoukot eivät ole valmiit, eivät +Venäjällä eivätkä Viaporissa. + +Mutta ei kapteeni, lasten puheet kuultuansa, hymyillyt enää, vaan otti +hattunsa ja meni kiireesti kaupungille. + +Jonka jälkeen muutkin tippuivat Kertun ympäriltä jälleen kaupungille, ja +Kerttu jäi yksin. + +Hän oli kyllä vähän häpeissään, että kaiken mitä hän näistä +eriskummallisista asioista tiesi, hän oli saanut tietää lapsilta. Mutta +paitsi tätä pientä häpeää hän tunsi jotakin sydämmentakaista kaipausta +senjohdosta, ettei tällä merkillisellä hetkellä ollut missään +jumalanpalvelusta, jonne olisi voinut mennä ja tuntea jälleen olevansa +yhtä paljon kaiken keskellä kuin nekin, jotka ulkonaisen maailman +hälinästä jotakin tiesivät ja ymmärsivät. Ei milloinkaan vielä ihmiset +näyttäneet Kertun mielestä niin kokonaan jumalisuudesta +välinpitämättömiltä kuin näinä päivinä ja erittäin juuri tänä päivänä. +Mutta Kerttu päätti uhallakin pysyä omassaan eikä välittää mitään siitä +mitä ne tapauksista kaupungilla tulisivat hänelle kertomaan, olipa se +mitä tahansa. + +Hän pysyikin koko päivän lujana päätöksessään, koettaen ehdottomalla +vaikenemisellaan osottaa jokaiselle, joka päivän kuluessa tuli +uutisineen hänen eteensä, ettei hän pitänyt niitä juuri minkään +arvoisina muutaman toisen, unohdetun asian rinnalla, joka teki Kertun +rauhalliseksi ja asetti ikäänkuin yläpuolelle kaikkein villeintäkin +maailman melua. Ikäpuoleen tahtoi toinen korva tosin ruveta vähän +niinkuin pettämään, ottaen kuuloonsa sellaista, jota Kerttu oli +päättänyt olla kuuntelematta, ja tämä asia kävi myöhemmällä vieläkin +vaikeammaksi välttää. Mutta Kerttu meni sentään maata varhemmin kuin +tavallista eikä ollut utelias. + +Kohta seuraavana aamuna hän meni alas Kustaavan luo, eikä välittänyt +siitä, että kasakka ajoi kiireesti ikkunan ohi. Ja aivan oikein, +vanhalla Kustaavalla olikin siellä raamattu avoinna edessään. Kustaava +oli Kertun johdolla oppinut jotakuinkin lukemaan, mutta aina sentään +kävi raamatun lukeminen mukavammin kuin Kerttu luki. Ja siksi Kustaava +heti sanoi: hyvä oli että tulit, ja annettuaan paikkansa pöydän päästä +Kertulle meni itse kahvia keittämään. + +Vasta hyvän aikaa raamatusta eri paikkoja luettuaan mainitsi Kustaava +vähän maallisiakin asioita, mutta he rupesivat kohta taas lukemaan, +ettei mieli olisi sanasta eksynyt päivän kysymyksiin, jota he kumpikin +tahtoivat välttää. + +Kahvipannua viedessään takaisin hellalle Kustaava sentään sanoi, että +tuota noin Franssin kaikki ajurirengit olivat tuoneet hevosensa talliin +eivätkä luvanneet enää lähteä ajoon. + +Ja taas lukivat. + +He lukivat siitä kuinka profeetta Daniel kesytti leijonat. Tämä +raamatunpaikka todisti heidän mielestänsä selvemmin kuin moni muu, että +jumala on. Kuningas, koettaakseen onko jumala, heittää profeetta +Danielin umpinaiseen rotkoon, jossa on villiä jalopeuroja, lukitsee +luolan sineteillänsä (ja voimallistensa sineteillä), seuraavana aamuna +tulee luolansuulle ja sieltä Daniel huutaa: kauan eläköön kuningas! + +Todistuksen voima kasvoi kaksinkertaiseksi vielä siitä, että kun +voimallisten piti mennä katsomaan oliko siellä jalopeuroja ollenkaan +enää, niin repelivät pedot heidät murentaen heidän luunsakin. + +Kun piti lehteä kääntää, kysäsi Kerttu kuitenkin sivumennen: + +--Mitäs Frans? + +Kustaava vastasi myös ikäänkuin sivumennen vaan: + +--Oli ottanut kovasti pahaksensa ja lyönyt yhtä rengeistä vihapäissään +kepillä. + +Ja taas lukivat. + +»Minun Jumalani on lähettänyt enkelinsä, joka jalopeurain kidat on +pitänyt kiinni, ettei he minulle mitään pahaa tehneet ole, sillä minä +olen hänen edessänsä viattomaksi löytty; en myös ole minä sinua vastaan, +herra kuningas, mitään tehnyt.» + +--Mitäs miehet? + +--Olivat menneet valittamaan lakkokomitealle ja sieltä oli luvattu +vangita meidän Frans. + +Kertun täytyi työntää raamattu hetkeksi aikaa syrjään voidakseen +häiriytymättä ajatella tätä asiaa. + +»Palvelijat nousevat isäntäänsä vastaan», huokasi sillä välin Kustaava, +muistellen jotakin raamatunsanaa viimeisestä tuomiosta. + +Kertun täytyi myöntää Kustaavalle, että tapaus oli niinkuin jostakin +toisesta maailmasta kotosin. Tässä maailmassa oli aina ennen vangittu +renkejä, jotka luvatta työstä läksivät, mutta nyt rengit vangitsevat +isännän,--olipa se aika outoa. Jos taas muisti Vasilin ja Vasilista +äidin, niin kävi vielä oudommin: Frans siirtyi kaartinupseerien asemaan +ja rengit äidin asemaan, ettei ollenkaan tiennyt kenen puolelle mennä, +renkienkö vai Franssin. + +Ei, ajatteli Kerttu, tässä hetkessä on myöhäistä enää mitään muuttaa, +vaan jokaisen täytyy pysyä uskollisena omallensa. »Joka pysyy +uskollisena loppuun asti» ... muisteli Kerttukin jotain raamatunpaikkaa, +vaikkei muistanut koko lausetta. Ja hän päätti jatkaa mistään huolimatta +samaa ehdotonta kuuroutta kuin tähänkin asti. + +Päivällisen aikaan tulivat lapset taas hurraten kotiin ja kertoivat, +että kaikki koulut olivat tehneet lakon kulkien saatossa pitkin katuja. + +--Vai niin, sanoi Kerttu ja tarkasteli vaan oliko siinä kupissa todella +halkeama, jota hän kuivasi. + +Lapset juoksivat taas ulos. + +Palvelustyttö kertoi, että kaikki tehtaat oli pantu seisomaan ja kaikki +ihmiset olivat kaduilla. + +--Jotka joutavat, sanoi Kerttu,--mene vaan sinäkin. + +Ja palvelustyttö meni. Koko maailma oli sekasin. + +Taas juoksevat lapset hurraten sisälle: + +--Hurraa, polisit ovat tehneet lakon, nyt saa tehdä mitä tahtoo, hurraa! + +--Vai niin, sanoi Kerttu ja silmät rypyssä paranteli jotain tikkua +nimettömässä... + +Lapset huusivat: + +--Hurraa, rautatieasemalla liehuu Suomen lippu, jossa on keltainen +jalopeura miekan päällä! Hurraa, senatin katolla ja raatihuoneen katolla +ja yliopiston katolla liehuu Suomen lippu! Hurraa, Suomenmaa on vapaa, +hurraaaa! + +Taas juoksivat lapset ulos. + +Vasta hämärän tultua ilmestyi kapteeni kotiin. Eikä hän enää hymyillyt, +vaan oli päinvastoin sangen huolestuneen näköinen ja kasvoiltaan +kellertävän kalpea. + +Kun Kerttu näki hänen huolestumisensa, ei Kerttu voinut olla sanomatta: + +--No, sinun vallankumouksesi täisikin tulla vähän liian pian? + +--Herran nimessä, mitä he tekevät! Voi onnettomia! Näyttäytyisi +parikymmentä kasakkaa, niin saisimme kymmeniä tuhansia raajarikkoisia! +Kerttu! Kerttu! He ovat unohtaneet Viaporin! He ovat unohtaneet kaikki! +He ovat panneet senaattorit ja kenraalit viralta! He ovat nostaneet +Suomen itsenäisyyslipun! He huutavat peruslakia säätävää +kansalliskokousta! Kerttu, kuuletko sinä! Kansalliskokousta niinkuin +vallankumouksessa, ja Viapori näkyy kaikkien ikkunoihin! Viapori, +Kerttu, valmistumaton Viapori! Mielettömät! Mielettömät! Kerttu, kuule +minua, minä kävin kaikki kaupungin kasarmit. He liikuttavat tykkejänsä, +Kerttu! Yksi seisoi jo kadulla, ei muuta kuin pieni vetäsy ja bum-, +bum-, bum-, se kaataa niinkuin viikate heinää... Trah! lovi kivimuuriin, +läpi ruokasalin, lapset murskaksi... + +Kapteeni katsahti äkkiä ympärillensä. + +--Missä ovat lapset?--huusi hän säikähtyneenä, kurottaen kaulaansa +ikäänkuin näkemään yhtaikaa yli kaikkien huoneiden.--Herran tähden, +Kerttu, tämä on hengen vaarallista, usko minua! Minä sanoin tosin: +sotajoukko ei ole vielä valmistunut kapinaan nousemaan. Ei kyllä ole +valmistunut, mutta he itse eivät ole _vallankumoukseen_ valmistuneet, he +eivät tiedä, että vallankumous vaatii miehekkyyttä, mutta minä sanon: +näyttäytyisipä vaan parikymmentäkin kasakkaa... Totisesti, Kerttu, +muistatko mitä tapahtui Senatintorilla, kun viimeiksi kasakat ihmisiä +ajoivat? Mutta nyt on tuhat kertaa suurempia joukkoja kaduilla. +Vallankumous! Voi te mielettömät! (Kapteeni takoi raivokkaana otsaansa +yhä ja yhä huutaen:) Voi te mielettömät, te mielettömät! + +Mutta Kerttu ei silloin enää kuunnellut häntä. + +Ajatus, että lapset todella voisivat joutua pakenevan ihmislauman +jalkoihin, oli niin säikäyttänyt Kertun, että hän suin päin juoksi +kadulle, ehtimättä ottaa muuta kuin huivin päähänsä. + +Kadulla oli sakea sumu. Oli jo alkanut hämärtää. Siellä täällä näkyi +vaan joitakin ihmisiä nopeasti kulkevan kadulla tai vilkkuvan +kulmauksissa. Askelien kopina kuului selvästi, mutta ei missään ajoa. +Samassa kuitenkin alkoi kuulua huimaavaa vauhtia lähestyvä kavioiden +kopse, ja ennenkuin Kerttu ehti ympärilleen katsahtaa, lensi kolme +kasakkaa pitkin katua hänen ohitsensa, että oikein hänen kätensä ja +kasvonsa kauhusta kylmenivät. + +Mutta eihän Kerttu nyt voinut pelolle valtaa antaa. Vaikka keskelle +villeintä kasakkarykmenttiä olisi Kerttu tunkeutunut, jos vaan olisi +tiennyt lasten siellä olevan. Minne hän oikeastaan nyt juoksi, ei hän +itsekään tiennyt. Jonnekin vaan, missä olisi kaikkein enin ihmisiä +koolla ja kaikkein suurin tungos, sillä siellä tietysti olivat hänen +lapsensa, missäs muualla! + +Siis yhä vaan keskemmälle kaupunkia hän juoksi, ajatellen mennä pitkin +Kasarminkatua alas ja siitä kääntää rautatientorille, jossa olivat +hänelle kertoneet niin suuria kansanjoukkoja olleen. Ja ennenkuin hän +aavistikaan oli hänen ympärillään ihmisiä joka taholla, meneviä, +tulevia, juoksevia, seisovia, huutavia, nauravia, hätääntyneitä, +riiteleviä, innostuneita--niin paljon, että Kertun täytyi juoksustansa +pysähtyä ja ruveta pujotteleimaan yksitellen jokaisen ohitse. Paljon oli +Kertulle päivän kuluessa kerrottu tapauksista kaupungin kaduilla, mutta +että väkijoukko näin suuri olisi ollut, sitä hän ei sentään ollut +aavistanut. Ei iki maailmassa hän tämmöistä ollut nähnyt näillä +kaupungin kaduilla. + +Kun hän näin pujottautumalla oli päässyt Esplanaadille asti, ei joukko +tuntunutkaan sakenevan rautatientorilla päin, vaan päinvastoin +kauppatorille päin. Ja tuskin oli hän muutaman askeleen sinnepäin +tunkeutunut, kun hänen sydämmensä seisahtui kauhusta. Torinpuoleisessa +päässä esplanaadia, kenraalikuvernöörin palatsin kohdalla, näytti +todella tapahtuvan jotain peräti kummallista. Se on vallankumous, +ajatteli Kerttu, ja kysyi ihmisiltä: + +--Mitä se on? + +Toiset vastasivat: Ne huutavat senaattia alas. + +Toiset sanoivat: Ne vaatii itse ruhtinaan viralta. + +Näistä ei Kerttu mitään ymmärtänyt, mutta kolmannet Sanoivat: + +--Kasakoita on kenraalikuvernöörin pihalla. + +Silloin alkoi Kerttu tunkeutua niin voimakkaasti eteenpäin, että suuret +miehetkin horjahtelivat kummallekin puolelle. + +Jo näki hän hämärästä huolimatta selvästi palatsin edustan, näki jonkun +seisovan toisen kerroksen ikkunaeteisellä ja jotakin huutaen kaksin +käsin huitovan ilmaan. Alhaalta vastasivat huudoilla. Sieltä näkyi sikin +sokin ojennettuja käsiä, keppejä, hattuja. + +Mutta juuri kun Kerttu oli pääsemäisillään perille, hulpahti väkijoukko +taaksepäin ja kohta alkoi kuulua: kasakat tulevat! ja pakokauhun +valtaamia ihmisiä juoksi mustana tulvana tungoksen keskuksesta poispäin. + +Kerttu koetti vimmatusti ponnistaa vasten virtaa, vaikka juoksijat, +jotka häntä vastaan töytäsivät, huusivat hänelle: kasakat tulevat! Mitä +Kerttu kasakoista, kun hän tiesi niin varmaan lasten olevan siellä, että +hän melkein näki ne jo edessään! + +Äkkiä kasvoi väen pakeneva tulva kuitenkin niin, ettei Kerttu enää +voinut edetä, vaan alkoi sen mukana työntyä askel askeleelta takasin +päin. Estääkseen tätä onnetonta peräytymistä, Kerttu tarttui +sähköpatsaaseen, kiertäen molemmat kätensä sen ympärille. Ja patsaan +halkaistessa väkijoukkoa kahtia Kerttu pysyi perääntymättä, riippuen +siinä silmät ummessa, kaikin voimin kiinnipuristuneena, ikäänkuin olisi +pidellyt kiinni ainoasta jälelläolevasta mahdollisuudesta pelastaa +armaat lapsensa varmasta perikadosta. Hän tunsi vaatteittensa repeytyvän +ihmisvirran armottomassa puristuksessa, mutta voimiansa ei hän +sittenkään kadottanut. Hän alkoi kuulla ympärillään hirmuista tuskan +vikinää, joka oli niinkuin tuhansia rottia olisi terävällä raudalla +painettu kuoliaaksi. Myös kuuli hän samalla kertaa maammelaulun tuttuja +sanoja laulettavan tai huudettavan. Ja kun hän silmänsä vihdoin avasi, +näki hän kaatuneita ihmisiä ja yhden naisen makaavan katuloassa ja +suurten miesten juoksevan hänen ylitsensä, raskailla saappaillansa +astuen suoraan hänen tiedottomiin kasvoihinsa. Mutta mitään kasakoita ei +näkynyt missään. »Mielettömät! mielettömät!» muisti hän kapteenin +huutaneen. + +Nyt oli jo pahin tulva ohitse ja Kerttu, päästyään tunkeutumaan keskelle +onnettomuuspaikkaa, järjettömänä hirmuisesta aavistuksesta kaivautui +ruhjoutuneiden ihmisruumisten sekaan lapsiansa etsien. Oli jo niin +pimeä, että täytyi aivan läheltä tarkastaa. + +Ei ollut missään. + +Vasta senmukaan kuin Kertussa alkoi kasvaa iloinen toivo, ettei hänen +lapsiansa ollutkaan tuossa avuttomasti vikisevässä, toinen toisensa +päälle sulloutuneessa ihmisläjässä, kääntyi hänen huomionsa muihin +ruhjoutuneihin ja hän ajatteli: tämmöistäkö se vallankumous nyt onkin! +Ilo omien lasten pelastumisesta avasi yhtäkkiä hänen silmänsä, ettei hän +enää pitänyt muita ainoastaan hänen omien lapsiensa tieltä ja päältä +mitä pikemmin syrjäytettävinä painoina, vaan apua tarvitsevina +raukkoina. Ja se sama ilo antoi hänelle ihmeellistä voimaa ja +neuvokkuutta tässä hirveässä vallankumouksessa, jonka tekijöitä niin +häpeällinen pakokauhu oli vallannut, etteivät edes avunhuutoihin +uskaltaneet takasin palata. Jopa sentään palasivat muutamat uskalikot, +jopa ilmestyi lääkärejäkin, jopa ruvettiin nostamaan, tukemaan, +sitomaan, jopa tuotiin paaritkin, apteekit avattiin, kahvilasta tehtiin +sairashuone, ja Kerttu pääsi juoksemaan kotiin... + +Aivan oikein! Siinä istuivat kuin istuivatkin kaikki kolme ruokasalin +pöydän ympärillä, lampun ylhäältä valaistessa heidän päitänsä, ja +odottivat mitä äiti sanoo ... sillä he todella olivat olleet siellä. + +Missä kapteeni? + +Ei kukaan tiedä. + +Olivatko lapset jo kotona kun isä läksi? + +Eivät. Kustaava vaan tiesi kertoa, että miehiä oli juossut sisälle +huutaen: tulkaa, tulkaa! Ja kun he olivat vähän aikaa kapteenin kanssa +puhuneet, oli kapteeni ottanut hatun päähänsä, ja sanottuaan kovalla +äänellä kaksi kertaa: mielettömät, mennyt miesten kanssa ulos. Kadulle +päästyä he olivat kaikin ruvenneet juoksemaan. + +Tapasiko isä lapsia kadulla? + +Ei. + +Tämä oli Kertun mielestä selvä todistus siihen, että kapteeni oli, +kuultuaan ehkä miehiltä mitä kenraalikuvernöörin palatsin luona +tapahtui, myöskin juossut sinne lapsia pelastamaan. Kummallista tässä +oli ainoastaan se, kuinka ei Kerttu eikä lapset olleet kapteenia siellä +ollenkaan nähneet. + +Alkoi tulla yö. + +Lapset nukkuivat kukin rautasänkyynsä. + +Lamput paloivat kaikissa huoneissa. Kerttu ei tahtonut sammuttaa niistä +ainoatakaan ennenkuin kapteeni tulee ja hän saa sen kanssa elää +uudestaan riemun nähdä lapset pelastettuina, lämpimän peitteen alla +vuoteissaan nukkuvina. + +Joutessaan Kerttu laitteli kapteenin vuoteenpuoliskon aivan +mallikelpoiseen yökuntoon. Oikein hän itse ihmetteli kuinka tarkkaan hän +tätä teki, ei saanut olla muka mitään vinoa eikä ainoatakaan poimua +lakanoissa, lakanainpäitten piti olla ihan tasaisesti yhtä pitkällä ja +tyynyn ihan-ihan keskellä. Jos vaan näki vähänkin vikaa, niin meni ja +korjasi. Yöpaidan taittoi tarkkaan neliskulmaiseen laskokseen ja pani +juuri keskikohdalle tyynyn ja peitteen yhtymän päälle. + +Kun ei siinä vuoteen luona enää ollut mitään tekemistä, kulki Kerttu +huoneesta huoneeseen ja korjasi meluisan päivän jälkiä, korjasi niin +tarkkaan, ettei missään pienintäkään epäjärjestystä näkynyt. +Ikkunaverhotkin muisti pöyhistää, tuolit salissa asetti säännölliseen +asentoon, tuuletti huoneet raikkaiksi, eteisessä järjesti hatut ja +päällysvaatteet mahdollisimman vähä tilaavaativasti ja korukirjatkin +asetti nurkkahyllylle sievempään järjestykseen. + +Mutta kapteenia ei vaan kuulunut tuntikausiin. + +Tämä viipyminen ei ollut ollenkaan kapteenin näköistä. Jos se olisikin +huomannut lasten tulevan kotiin, niin eipä hän kuitenkaan ollut nähnyt +Kertun tulevan, ja lähtiessään kotoa se tiesi Kertun juosseen lapsia +hakemaan ja siis täytyneen joutua vaaran alaiseksi. Nyt ei ollut +ollenkaan kapteenin näköistä, että hän olisi voinut olla näin kauan +kotoa poissa tietämättä miten Kertun on käynyt. Yli kaksitoista vuotta +olivat he Kertun kanssa olleet naimisissa ja koko tänä aikana ei +kapteeni ollut kertaakaan unohtanut tarkkaan tiedustaa missä Kerttu +kulloinkin on ja aina joutunut suuresti huoliinsa, jos epäili +vähintäkään pahaa Kertulle voivan tapahtua, vaarasta puhumattakaan. + +Mitä kauemmas siis se hetki siirtyi, jolloin kapteeni olisi silmät +pystyssä juossut sisälle ja huutanut: missä Kerttu, missä Kerttu?--sitä +levottomammaksi Kerttu kävi, ja hänen mielikuvituksensa alkoi +läikähdellä ihmeellisissä näyissä. + +Ehkä ovat hänet vanginneet ja hän nyt siellä tuskailee kauheassa +epätietoisuudessa siitä mitä Kertulle ja lapsille on tapahtunut. Kun +kapteeni tuskailee, on hän hirmuinen. Hän on niin väkevä, että särkee +millaisen vankikopin tahansa, ja silloin he suuttuvat häneen vieläkin +enemmän ja sulkevat ties millaisten salpojen taakse.--Tai on hän sitten +ryhtynyt jossain yksin jotakin väkijoukkoa pakokauhusta pysäyttämään ja +saanut siinä surmansa. + +Kello puoli 12 Kustaava ilmestyi tohveleissa ja alushameisillaan hiljaa +alakerrasta, jonne hän oli kuullut Kertun yksinäisiä askeleita ja niistä +päättänyt, ettei kapteeni mahda olla kotona. Nyt Kustaava heti yhtyi +siihen Kertun mielipiteeseen, että jotain oli täytynyt kapteenille +tapahtua. He tulivat melkein varmaan vakaumukseen, että kapteeni oli +vangittu. + +Kello yhteen asti he vielä odottivat, mutta kun ei sittenkään vielä +kuulunut, päätti Kerttu, tuli mitä tuli, lähteä jälleen +tiedustusretkelle. Kustaava jäi sillä aikaa kotia vartioimaan. + +Kerttu sukelsi ulos asunnosta niinkuin olisi päättänyt jostakin +korkealta hypätä alas ammottavaan syvyyteen tai niinkuin olisi +varustunut hyökkäämään keskelle tuiminta miesten ottelua, sillä hän +kuvaili kadulla olevan vielä tuhat kertaa pahempaa elämää kuin äsken, ja +odotti varmaan joutuvansa kasakkain jalkoihin. Suuri oli sentähden +Kertun hämmästys, kun keskikaupungilla vallitsikin täysi ja pimeä +tyhjyys. Siellä täällä kulki katuja myöten jotain henkilöitä rivissä, +mutta sivilipuvussa, kalossit jaloissa, kuulumattomasti astellen. +Niinkuin jokin näkymätön leijona olisi äkkiä tukahuttanut tassunsa alle +koko kaupungin, sanoen: hiljaa nulikat! Kivimuurit kumottivat kuin +suuret pimeät haamut yössä, siellä täällä tuikahteli yösumussa himmeät +ikkunavalot. Ja hiljaisuus oli niin syvä, että olisi kuullut nuppineulan +putoamisen. Mutta ei ainoatakaan polisia näkynyt, jolta Kerttu olisi +voinut kysyä oliko mitään vangitsemista tai tapausta kuulunut. Silloin +Kerttu muistikin lasten kertoneen, että polisitkin olivat tehneet lakon, +ja hän kääntyi senvuoksi ja juoksi niiden miesten luo, jotka kävelivät +keskellä katua ja kysyi heiltä. Miehet sanoivat Kertulle: Me olemme +uuden polisimestarin käskyläisiä ja olemme tässä kolme tuntia +vahtivuorossa olleet emmekä ole mitään vangitsemisesta kuulleet, mutta +jos tietää tahdotte, menkää keskusasemalle, joka on senatintorilla, +siellä vangituita säilytetään. + +Kerttu oikasi suoraa päätä sinne. + +Täällä oli portin edessä tavaton vilinä samallaisia hiljaisia +sivilimiehiä, jotka tulivat ja menivät, tulivat ja menivät. + +Kerttu ajatteli: Jospa vaan pääsisin niin pitkälle, että antaisivat +tulla vankikopin oven taakse, niin minä huutaisin sille raukalle niin +kovaa kuin jaksaisin: ole rauhassa, lapset ovat tallella! + +Ja hän tunkeutui voimakkaasti miesten sekaan porttikäytävään mennäkseen +sisälle polisikamariin. + +Miehet pysäyttivät hänet kysyen mitä asiaa hänellä oli. + +Kerttu sanoi olevan asiaa polisimestarille ja työnteli itseänsä +väkivallalla eteenpäin. Mutta miehet sulkivat häneltä tien kysyen kuka +hän oli, joka ei järjestyksenvalvojia totellut. + +Kun Kerttu oli sanonut nimensä, luullen jo häntäkin vangittavan, +astuivatkin miehet askeleen taapäin, tekivät hänelle kunniaa ja +sanoivat: Herra kapteenia on nyt vaikea tavata, mutta me raivaamme +teille tien. Ja kohta avasivat leveän tien keskellänsä, kahdelle +puolelle syrjäytyen. + +Kerttu pääsi tällä tavalla kahden miehen kulkiessa hänen edellään tietä +avaamassa pitkälle yhä sakenevan väkijoukon sisään, kunnes joutui +suureen huoneeseen, missä eteenpäinliikkuminen alkoi väen paljouden +tähden tuntua jo mahdottomalta. + +Silloin kuulee hän äkkiä ihan selvästi kapteenin äänen, kuulee hänen +ankaran komentavalla äänellä lausuvan jotain käskysanoja, ja melu +senmukaan hiljenee. + +--Tuolla menee herra polisimestari,--sanovat sinnepäin osottaen Kertulle +hänen saattajansa. + +Kerttu kurottuu varpailleen nähdäkseen sitä, johon he osottavat. Se on +kapteeni ilmi elävänä, hänen oma Hanneksensa! Hannes--polisimestarina! +Silmät ankarissa rypyissä, ei ikinä ollut Kerttu niitä niin ankarina +nähnyt... + +Kerttu perääntyi. Hän oli kaatua hämmästyksestä. + +--Enhän minä sinne--, sammalteli hän saattajillensa,--kunhan vaan +sanotte hänelle, että lapset ovat tallella... + +Ja oli liikutuksesta hykertyä itkuun ihan siinä miesten nähden. + +Mutta oikeastaan kohottausi Kertun mieli samassa kuin siivillä yli hänen +perhehuoliensa. + +Semmoinenko, semmoinenko sinä olitkin!--Ja hänen rintansa paisui +ylpeydestä, kun hän muisti pimeän kaupungin, hiljaisena kuin +hautakammio, että olisi neulan kuullut putoavan! + +He antoivat kapteenskalle kaksi miestä saattajiksi, joilla oli käsissä +kirkkaat heijastuslyhdyt. + +Yksi kummallakin puolella Kerttua he kulkivat kertoen suurten tapausten +menosta ja kapteenin ottamisesta järjestyksen valvomisen käsiinsä. + +Kerttu innostui yhä enemmän. Kadut muuttuivat ikäänkuin hänen kodikseen, +ihmiset kaikki, sekä ulkona että sisällä olevaiset, tutuiksi omaisiksi. +Yhtä, yhtä olemme kaikki, sekä rikkaat että köyhät, yhtä koko maailma. +Tämmöistä, näinkö ihanaa se vallankumous siis onkin! + +Kiivaasta käynnistä nuorten henkivartijainsa välissä hänen hattunsa +lepatti vähän silmillä,--mutta mitä siitä! + +--Hän on poliisimestarina!--huusi Kerttu heti sisälle päästyänsä, ja +lensi Kustaavan kaulaan. + +Kustaava tyypertyi. Kerttu ei saanut kerrotuksi järjestyksessä, vaan +hänen sanansa menivät toistensa edelle tai rupesi hän kesken kaikkea +ajattelemaan ja jätti lauseensa lopettamatta. + +--Työmiehet ovat hänet valinneet ... ja herrasväet tietysti myöskin ... +siellä ovat kaikki yhdessä, herrat käsikkäin työmiesten kanssa ... +kaikki ovat niinkuin yhteen koottu ja keskellä on kapteeni... + +Ja taas puristi Kustaavaa vasten rintaansa. + +Hän kertoi ja puhui ja kertoi ja he valvoivat neljään aamua, eivätkä +sittenkään vielä malttaneet erota, vaan menivät käsi kädessä kaikkia +huoneita katsomaan, että miltä nekin näyttivät näiden suurten tapausten +perästä. Kaikki paikat he kävivät. Yksin pellinnyöristäkin, joka oli +punojalta aikoinaan ostettua punanyöriä, Kerttu ajatteli päätänsä +nyykäytellen: Tuokin tuossa... + +Yksikseen jäätyään hän ei sittenkään pannut maata, vaan nautti yhä +suurten tunteiden ja ajatusten vaellusta itsessänsä. + +Ihmeellistä! Kuinka Kerttu nyt oli häneen rakastunut! Ja rakastunut +yhtäkkiä sillä entisellä rakkaudella kaukaa lapsuudesta, jolloin +kapteeni häntä opetti ja ankarasti kuritti. Oli yksi ainoa pieni varjo +vaan siinä. Se oli vaan muuan kaukainen muisto, joka ihan huomaamatta +pujahti hänen mieleensä, kun hän näki jälleen Hanneksen neliskulmaiseksi +taitetun yöpaidan siinä tyynyn alapuolella,--muisto unesta, jonka hän +oli joskus melkein vielä lapsena nähnyt, ja josta hän ei edes kaikkia +paikkoja senvuoksi voinut tarkemmin muistaakaan. Siinä unessa oli vaan +ollut niin, että Hannes oli tullut polisimestariksi, ja kaikki +kumarsivat häntä, niinkuin nyt polisikamarissa; mutta unessa oli sen +yhteydessä ollut jotakin hirmuista. Oli niinkuin joku kuoppa ja Hannes +perääntyy--perääntyy eikä huomaa sitä ja putoaa siihen... + +Jos tätä nyt ollenkaan kannatti muistella näin suuren hyväntunnon +rinnalla! Mitä ihmeen kuoppia tai onnettomuutta voisi siitä tulla, että +ihminen on niinkuin leijona pannut tassunsa kaupungin päälle ja sanonut: +hiljaa nulikat! Ja kaikki on hiljennyt niin että kuulisi nuppineulan +putoovan... + +Sinä rakas ... sinä voimakas ... sinä suuri! + + + + +5. + + +Se tapaus, josta Hinkki sai niin odottamattoman tiedon silloin +anniskelumyymälän luona kapteenin kanssa puhellessaan, oli suuresti +hänen mieltänsä järkyttänyt. Ei kuitenkaan itse se murha missään +suhteissa vaikuttanut hänen tunteihinsa tai tasapainoa hänessä +häirinnyt, vaan ainoastaan se seikka, että kuinka hän, Hinkki, ei ollut +itse ennen keksinyt, että sellaistakin voi tehdä. Ei vielä ikinä hän +ollut tullut ajatelleeksi, että oikeastaan eihän yhtään mikään estä +tappamasta jotakin hänen vihaamaansa henkilöä, kuten esimerkiksi isä +Franssia tai jotakin muuta vielä rikkaampaa ja hävyttömämpää. Ei yhtään +mikään, ei yhtään! Ja tätä hän ei voinut antaa itselleen anteeksi, ettei +hän ollut ennen keksinyt. Se oli hänelle nyt ilmeisenä todistuksena +siihen, että hän oli ajan kuluessa jäänyt jotenkin takapajulle. Ne +siellä jossain kulkivat ilmeisesti hänestä edellä. Hän ei ollut enää +asiain kärjessä. Tämäpä se vaan järkyttikin Hinkin mieltä. + +Ei Hinkki voinut jättää asioita tälleen. + +Vaan heti kun komisarius jälleen määräsi hänet olemaan +kotitarkastuksessa läsnä, meni Hinkki illalla sivilivaatteissa ja kasvot +noettuina sen luo, jonka huoneessa kotitarkastus oli määrätty +pidettäväksi, ja sanoi: Paljokos annatte tärkeästä ilmotuksesta? Ja kun +hänelle oli luvattu 20 markkaa siinä tapauksessa, että hänen +ilmotuksensa osottautuisi oikeaksi, sanoi Hinkki: Tänä yönä kello neljä +ne tulevat. Vieläpä auttoi itse luvattomien kirjain ja paperien +poiskantamista. Mutta polisikomissariukselle raportteerasi, sittenkuin +oli polisipuvun jälleen päällensä vetänyt: Kaikki on sen asunnon +ympärillä rauhallista. + +Muutaman ajan hän vielä oli polisina ja ansaitsi tämmöisillä +ilmiannoilla, jona aikana hän hyvin tutustui näihin ihmisiin; ja vaikka +ne olivat herroja, miellyttivät ne Hinkkiä jotakuinkin. + +Mutta pian hän jätti polisitoimen kokonaan ja rupesi pommeja +valmistamaan. + +Sellaisia käsipommeja hän oli nähnyt Afrikan sodassa, jossa oli sotinut +englantilaisten puolella alkuasukkaita vastaan, ja oli silloin ottanut +yhden pommin, raapinut hajalle ja hyvin tarkkaan tutkinut sen +rakennetta. Nyt oppi hän myös oikean räjähdyspommin rakenteen, jota +virolainen mestari sanoi helvetinkoneeksi. + +Mihin tarkotukseen Hinkki näitä pommeja nimenomaan valmisti, ei hänellä +toistaiseksi ollut itselläkään varmaa selvää. Hän oli vaan kerran +seistessään rautatientorilla nähnyt armottoman pitkän jonon ryssän +sotamiehiä, jotka ylettyen toisesta päästä toria toiseen, ja sittenkään +häntää vielä näkymättä, kantoivat olallaan kaksi kivääriä kukin. Kun +Hinkki tiedusteli syytä tähän omituiseen ilmiöön, sanottiin hänelle, +että siinä vietiin pois Venäjälle Suomen hajotetun sotaväen aseita ja +että nämä nyt olivat viimeiset kivärit mitä enää oli. Silloin Hinkki +laski niin, että kun Suomen herroilla nyt ei ole enää sotamiehiä, ja +ovat vihoissa ryssän kanssa, niin ei ryssä ampuisi Viaporista eikä +kasarmeista, vaikka mentäiskin vähän niinkuin tasajaolle Franssin +kaltaisten kanssa. Ja rupesi valmistamaan pommeja vastaisen varalle. +Toistaiseksi oli hän kuitenkin enemmän huvitettu niiden laittelemisesta +kuin niiden käyttämisen tarkemmasta ajattelemisesta. + +Mutta kun hänen toverinsa--kaikkia ei hän suinkaan ollut lukutaitoisiksi +opettanut--saivat vihiä näistä valmistuksista, ei Hinkki enää mitään +rauhaa heiltä saanut. Tulivat kuin hassuiksi. Ymmärsivät hyvin Hinkin +selitykset miksi ryssä ei ampuisi eikä liioin mitään paukkua Viaporista +olisi pelättävä. Ja tulvasivat Hinkin ympärille niin suurissa joukoissa, +että hänen aivan pian täytyi heidän rauhoittamisekseen ruveta +ajattelemaan vielä lisäverstaiden perustamista, yhden itäiseen +ulkokaupunkiin ja yhden läntiseen. Väkeä meni niin paljon Hinkin +puolelle, että hänen entisten oppineittenkin toveriensa--niitten pirun +maitopartain--täytyi ottaa hänet taas armoihinsa, tunnustaa hänen +mahtinsa ja kirjottaa sakkiinsa. + +Kun tämä oli tapahtunut, rupesi mustatukan oppi--ilman +mustatukkaa--Hinkin miesten selittämien tosiasiain ja näkökohtain +valossa leviämään niin hurjaa vauhtia, etteivät tämän kaupungin nurkat +enää sen rajoiksi riittäneetkään, vaan se meni kaupungista kaupunkiin ja +maapaikasta maapaikkaan täyttäen kaikki kaupungit ja kaikki maat. Ne +oppineet Hinkin tovereista olisivat jo tahtoneet ruveta niinkuin vastaan +pitämään, mutta joutuivat kohta vähemmistöön ja paikkojensa menettämisen +vaaraan, jos vähänkin poikkesivat Hinkin suunnasta. + +Kun sitten junat pysähtyivät, tehtaat seisahtuivat ja itse polisitkin +tekivät lakon, katsoi Hinkki ajan tulleeksi. Miehille nyt vaan hyvä +annos viinaa, ja asia olisi ollut pian suoritettu. Sillä ei Hinkki +mitään tuhatvuotista valtakuntaa ajatellut, eikä liioin +pelastusarmeijalaisten taivasta, vaan sievää tasajakoa vaan ja pian. Jo +kulki hänen miehiänsä rohkeissa nousuviinoissa rivittäin pitkin +Pitkänsillankatua, sulkien tieltään kaiken katuliikkeen ja lakaisten +edestään kaikki hajallaan olevaiset ja säikkyväiset. + +Silloin juuri parhaiksi sukelsi itse mustatukka jostain jälleen esille. +Oli kai vaaninut niinkuin korppi haaskaa. Jätti kesken kaikki +sointulansa, tuli ja rupesi kyntämään vierailla härjillä. Omisti kohta +kaikki omaksensa, vaikkei hänen oppinsa olisi ikinä ulkopuolelle +haljusilmäisten ja vaimoväen piiriä levinnyt, ellei herrat olisi hänen +poissa ollessaan vähän pistoolia paukutelleet, ellei ryssä olisi vienyt +kivärejä ja ellei Hinkki olisi sitä lammasuskoa vihjauksillaan +terästellyt. + +Jo näkee Hinkki mustatukan taas haraavan ilmaa pitkillä käsillään. +Seisoo keskellä rautatientoria huutaen väkijoukolle: »Veljet, sisaret, +kapakat kiinni, jakkaus, jakkaus»... Aih, aih, kuinka Hinkkiä luihin ja +ytimiin asti inhotti se mies! + +Tietäähän sen! Väki seisoo ympärillä, mojottaa suu auki, sylki suusta. +No ja eläköön! Otetaan jakkaudella! äänestetään! ää-bää-bää! + +Tosin mustatukasta olisi kyllä suoriutunut. Anniskelut saa miesvoimalla +helposti auki, eikä tynnyrien tapit niin lujassa istu. Panimon +portinlukkoja ei myöskään tarvitse rikkoa, kun jokapaikassa pääsee +sisälle aitojen ylitse ja alitse. Ja kun polisitkin olivat lakossa, +olisi muutama kymmen miestä riittänyt asiain suoritukseen. Alkoi olla jo +pimeäkin. + +Mutta silloin juuri tuli kapteeni. + +Rupesi polisimestariksi ja teki kohta liiton mustatukan ja Hinkin +entisten, oppineitten toverien kanssa. + +Ei olisi Hinkki uskonut kapteenia niin viekkaaksi kuin se tässä asiassa +näyttäytyi olevan. + +Pani oman kaartin pystyyn ja siihen otti Hinkin parhaat miehet! Sitoi +heidän käsivartensa ympäri veripunasen nauhan, sanoen: tämä on verisen +vallankumouksen merkki, joka tuleva on. Ja joka vannoo minun käskyni +täyttää, hänen käsivarteensa sidon minä tämän merkin. Ja he vannoivat. +Mutta kun toiset miehet näkivät toistensa käsivarsissa punaset nauhat, +kysyivät he: mikä merkki se on? Toiset sanoivat: se on verisen +vallankumouksen merkki, joka tuleva on. Silloin menivät kaikki kapteenin +luo tahtomaan veripunasta nauhaa vannoen: mitä meille kasketkin, sen +teemme. Mutta kapteeni sanoi: sulkekaa kapakat, ja joka ei teidän +käskyjänne tottele, se vangitkaa ja tuokaa tänne! Ja kohta levisi hänen +kaartinsa yli koko kaupungin eikä kapakkoihin olisi enää millään +miesvoimalla kukaan päässyt. + +Tämä manööveri osotti Hinkin mielestä kapteenissa niin suurta +viekkautta, että hän oli melkein taipuvainen senjohdosta antamaan sille +anteeksi oman täydellisen mieshukkansa. + +Ja mistä ihmeestä se olikaan aivan ilman Hinkkiä niin läpiviisaaksi +oppinut? Opetettiinkohan sellaisia temppuja sotakoulussa?--ajatteli +Hinkki. + +Kaikissa tapauksissa hän, Hinkki, oli nyt kokonaan puilla paljailla, ja +käveli seuraavina päivinä toimettomana ja haluttomana pitkin +keskikaupungin katuja, katsellen ihmisjoukkojen järjetöntä +laumavaellusta rautatientorilta senatintorille ja senatintorilta +rautatientorille, joka vaellus häntä nyt suuresti inhotti ja +kyllästytti, koska sen syynä oli hänen mielestään niin tyhmän perättömät +huhut piakkoin muka alkavasta pommituksesta Helsingin kaupunkia vastaan. +Niihin ollenkaan uskomatta ja puolinaisella mielenkiinnolla eteensä +tuijottaen Hinkki vaan käveli ilman mitään määrää ja lakkaamatta +haukotteli. + +Vihdoin hän, kun ei mitään huvia voinut keksiä, meni vaaria katsomaan ja +ehkä saamaan mukaansa kadulle. + +Vaari, vaikka ei ollut vuosikymmeniin liikkunut kaupungilla sen kuin +vaan Franssin asunnon ja Kustaavan asunnon väliä ehkä kerran kolmessa +vuodessa, ei voinut vastustaa rakkaan Hinkkinsä vaatimusta, vaan läksi +sauvan nojassa liikkeelle. + +Kyllä siitä olikin huvia Hinkille aika lailla, kun hän katseli vaarin +yhtämittaa nieleskelevää, hampaatonta suuta ja ihmeissään vasemmalle ja +oikealle kääntelevää päätä. Vaarin liikkeistä Hinkki näki jokaisen hänen +ajatuksensa, mutta ei puhunut mitään, eikä vaarikaan puhunut. + +Mikonkatua he menivät alas rautatientorille päin ja kääntyivät sieltä +hiljakseen takasin, kun Hinkki huomasi vaarin väsyvän. + +--Katos, katos,--sanoi Hinkki elvytellen vaaria, ja osotteli kaikkein +rikkaimpien talojen ikkunoihin:--Jos nyt tämän kaupungin sytyttäisi, +niin toinen leikki siitä tulisi kuin ennenmuinoin Hämeenlinnan +markkinoilla! (Näin sanoi Hinkki muistutellen vaarin kertomusta +aikeistaan Riikin miesten kanssa polttaa Hämeenlinnan kaupunki, josta +syystä se sitten Siperiaankin oli joutunut.) + +--Toinen tulisi!--myönsi vaari, sillä hän oli jo nähnyt, että kaupunki +oli ilman poliseja, kuten Hinkki oli hänelle sanonut. + +--Mutta eiköhän se vaari olisi kasakoilta pelastunut, ellei vaan olisi +sitä äijää tulesta auttamaan mennyt, sanoi Hinkki ja nauraen työnteli +vaaria kylkeen: höö-hää-hää, jolla äänellä Hinkki tahtoi pilkata vaarin +siinä tilaisuudessa osottamaa tyhmyyttä. + +Vaari nauraa hohotti sydämmellisesti rakkaalle Hinkillensä. + +--Katos, katos, hoki Hinkki taas, harmistuneena ja kihelmöivin sormin +osotellen aivan suojattomia rikkauksia kivimuurien ikkunoissa, +pankkipalatseissa ... ja pani tuskitellen: aih, aih! kuten tapansa oli +saadessaan jotain oikein tyhmää todistaa. + +--Sitäkö mustatukkaa ne vaan uskovat? sanoi vaari, tahtoen ottaa osaa +Hinkin huoliin. + +--Vielä mitä, sanoi Hinkki,--meidän kapteenia ne uskovat. + +--Kas vaan sitä äpärää!--sanoi vaari, ja lisäsi: Turhaan, turhaan minä +sen likan sarkasäkissä maailmalle kannoin! + +--Älkää sanoko, sanoi Hinkki ja hänen ylähuulensa vasen pieli vähän +kohosi:--Jos se kapteeni kuninkaaksi pääsee, ehkä se maatkin +Veneh'ojalle jakaa. + +--Jakaa se,--sanonko minä! + +Eteenpäin maleksiessaan he tulivat patsaan kohdalle, jonka ympärillä +suuri väkijoukko seisoi lukemassa kapteenin julistusta. Toiset tulivat, +toiset menivät,--toiset vaan suu auki katsoivat silmien turhaan +haratessa jotain selittävää vastausta äkkiä nousseihin, yllättäviin +kysymyksiin,--toiset nyykäyttelivät hyväksyvästi päätänsä, toiset +näyttivät huolestuneilta, toiset naurahtelivat... + +Hinkki tunkeutui vaarin kanssa myös esille patsaan juureen. + +--Mitäs siinä on?--kysyi vaari. + +Hinkki luki: + +TÄSTÄ PÄIVÄSTÄ ALKAEN ON PROSTITUTSIONI SUOMEN PÄÄKAUPUNGISSA +LAKKAUTETTU. + +--Soo-o?--pani Hinkki, ja hän muisti kuinka kapteeni oli aikoinaan +laassut puhtaaksi tyttöpaikan. Aikookohan se nyt laasta koko kaupungin? + +--Häh?--kysyi vaari uudestaan. + +Mutta Hinkki ei katsonut maksavan vaivaa ruveta vaarille sellaista edes +selittämään. Ja haukotellen ja äijän hitaasta etenemisestä laiskistuen +Hinkki maleksi vaarin asunnolle takasin. + +Täällä hän rupesi, loikoen vaarin vuoteella, ajan kuluksi ikävissään +soittelemaan harmonikkaansa, jota vaari häntä varten kaapinnurkassa +talletti. Sillä ei Hinkki tahtonut ajatella niitä ikäviä ajatuksia, +joita kapteenin plakaatti oli hänessä virittänyt, kun hän siitä muisti +koko oman elämänsä ja erittäinkin isä Franssin elämän, sen inhottavan +möhömahan kaikki rikastumisen alkusyyt, sen vaaria kohtaan osottaman +suuren hävyttömyyden, kun oli ensin viekotellut vaarilta kaikki rahat ja +sitten antoi sen asua puolimädänneessä piharakennuksessa, pimeässä, +hämähäkkien ja homeen seassa... Kyllä se mies olisi ollut aivan +ensimäiseksi tapettava, jos vaan joku oli tapettava. Mutta juuri näitäpä +Hinkki ei nyt viitsinytkään ajatella. Hän aikoi ensin pyytää vaarilta +viinaa, jota tiesi kyllä kaapissa hänen varalleen olevan, mutta sitten +ottikin harmonikan, koska se teki hänelle tavallisesti melkein saman +palveluksen ikävien ajatusten karkottajana. + +Ja soitteli soittelemistaan aivan loppumattomiin. + +Vihdoin alkoi pitää niinkuin pieniä väliaikoja ja silloin aina hymyili +ajatuksissaan. Vaari huomasi siitä, että nyt se on vihdoin jotain taas +huvikseen keksinyt. + +Ja aivan oikein. + +Vielä yksi valssi, ja Hinkki nousi päättävästi vuoteelta ja meni suu +hymyssä ajurirenkien puolelle. + +--No, ettehän te sitä möhömahaa vanginneetkaan! + +--Ei meidän pitänytkään, vaan lakkokomitean, vastasivat he hänelle. + +Silloin Hinkki kysyi, eikö lakkokomitea siis käskenyt vangita. + +He vastasivat: siellä sanottiin, ei nyt ole semmoisiin aikaa, mutta +vartokaa kunnes käsky tulee. Sitä me varromme. + +--Ja voi teitä löyhäpäitä, sanoi Hinkki,--sillä kun lakko loppuu, +vangitsee möhömaha teidät, mutta nyt on teidän vuoro vangita hänet. +Menkää siis polisikamariin ja pyytäkää oitis punanauhat käsivarsiinne, +ja ottakaa mukaanne vielä kaksi miestä, joilla on punanauhat, ja tulkaa +viipymättä tänne minun puheilleni. Saakos ihmisiä kepillä hutkia! + +He tekivät niinkuin Hinkki oli heidän käskenyt ja tulivat hänen eteensä +nelin miehin, nauhat käsivarsissa. + +Kun nyt Frans tuli ulos, kävelylle lähteäkseen, menivät miehet hänen +luoksensa ja sanoivat niinkuin Hinkki oli heille opettanut: + +--Lakkokomitea on meidät lähettänyt sinua polisikamariin tuomaan, koskas +olet heidän käskyjänsä vastaan rikkonut. + +Ja kun Frans kielsi heitä tottelemasta, rupesivat he häntä taluttamaan. + +Mutta Hinkki itse istui ikkunassa ja katseli tätä menoa. Katseli ja +hykerteli mielihyvästä käsiään. Niin käy isäntien, kun kerran rengitkin +asettuvat esivallan istuimille! + +Frans ei enää vastustellut. Mutta kun hän mahdottoman lihavuutensa +vuoksi saattoi ainoastaan hitaasti sipsutella eteenpäin, piteli kaksi +miehistä häntä käsistä niinkuin rinkitanssissa, ja eteenpäin +kumartuneina vetivät häntä perässään. Franssin nopeat ja lyhyet askeleet +töksähtelivät Hinkin mielestä kovin hauskasti maahan, pullean ruumiin +ollessa nojallaan taapäin. Liikkumattomissa, tumman tiilen karvaisissa, +pitkänenäisissä kasvoissa ei näkynyt vähintäkään ulkonaista +rauhattomuuden merkkiä, vaan suuret silmäluomet olivat päinvastoin +painuneet vielä tavallistakin alemmas, joten olisi syrjäinen luullut +hänen nöyrästi taipuneen kohtaloonsa. Mutta joka hänet tunsi--niinkuin +Hinkki--se tiesi, se melkein kuulemalla kuuli, kuinka Frans sisässään, +ruumiinsa puolijuoksussa töksähdellessä uhkaavasti ajatteli: +Ma-a-a-alt-taka-a-a-han! ma-a-a-alttaka-a-a-han! + +Kolme pitkää tuntia istutettiin Franssia polisikamarissa odottamassa +milloin hänen asiansa tulisi esille. + +Mutta kun kolme tuntia oli kulunut, tultiin häneltä kysymään: Mitä +teillä on asiaa? + +Frans selitti, ettei hänellä ollut yhtään mitään asiaa. + +Silloin sanottiin hänelle: Jos teillä ei ole mitään asiaa, niin menkää +pois, sillä täällä ei ole tilaa asiallisillekaan. + +Kotiin tultuansa oli Frans lujasti kiroillut. Hän oli ollut +kolmituntisen oleskelunsa vuoksi väentungoksessa niin märkänä, että oli +vaatteineen päivineen kuin merestä nostettu. Ohikulkevaiset olivat +astuneet hänen varpaansa turvoksiin ja liivit olivat peräti +harvanappisiksi repeytyneet. + +Paljon oli Frans eläessään kokenut ja nähnyt, oli kerjäläisenä vaeltanut +maantien loassa, oli ollut juoksupoikana kaiken maailman mestareilla, +oli sen seitsemässä myllyssä onneansa koettanut, oli vihdoin +rikastumisen salaisuuden keksinyt ja sen avulla hyvään alkuun päästyänsä +vihdoin tullut kivimuurin omistajaksi. Mutta niin monessa metkussa ja +mutkassa kuin hän eläessään olikin ollut, oli hän aina tullut yhä +varmempaan vakaumukseen siitä, että ainoastaan ollen lujassa liitossa +esivallan ja polisin kanssa saattoi ihminen saavuttaa rikastumisen +tarkotuksen. Kun siis Frans kuuli polisien tehneen lakon, oli tämä hänen +mielestään niin nurinkurinen eli kaikkia käsityksiä ylösalasin kääntävä +tapaus, ettei hän olisi ottanut uskoakseen, vaikka Abraham olisi tullut +ilmottamaan. Yhtähyvin olisi jumala itse astunut alas maan päälle, +luopunut valtikastaan ja sanonut ihmisille: hallitkaa itse! Ihmeitä oli +Frans elämänsä aikana paljon nähnyt, mutta semmoista mitä hän nyt +polisikamarilla oli nähnyt, ei hän vielä ikinä ollut unissaankaan +aavistanut mahdolliseksi. Kaikki oli nurin ja ylösalaisin. Viimeiset +olivat tulleet ensimäisiksi ja ensimäiset viimeisiksi. Suuret herrat +sekasin kaiken maailman sällien kanssa. Polisia ei missään. Kapteeni +yksin istuu valtaistuimella. Raatimiehet, oikeusneuvosmiehet, viskaalit, +konsulit, tirehtöörit tulevat yksitellen kapteenin eteen, kumartavat +nöyrästi ja esittävät asioitaan. Mutta mitäs tämä vielä! +Pormestari--itse pormestarikin!--kumartaa kapteenille! Franssin täytyi +panna kämmenensä korvan taa ja kurottua sinnepäin, kuullakseen mitä +pormestarilla voi olla pyydettävää kapteenilta. Mitä?--Mitä?--Onko se +mahdollista! Kuulkaa, kuulkaa! Pormestari pyytää kapteenilta saisiko hän +oikeuden ja armon ottaa puoleksi tunniksi issikkaa! Ennen ei tarvinnut +kuin viheltää kadunkulmassa, niin sai niitä ympärilleen joka suunnalta, +että olivat toistensa päälle lentää. Ja monta kertaa oli Frans itsekin, +talvipakkasessa istuessaan keskipukilla, ollut onnellinen kun vihdoin +kuuli vihellyksen ja sai hutkia kaakkiansa selkään, etteivät muut ennen +ennättäisi. Olipa useasti suljauttanut rekensä juuri tämän saman +pormestarinkin eteen, kun näki hänen astuvan kahvilasta hansikoita +sormiinsa vetäen. Ja nyt olisi ollut hänen renkiensä vuoro palvella +herroja, mutta pormestari ei vihellä, vaan pyytää lupaa kapteenilta, ja +Frans ei voi lähettää renkiänsä, sillä rengit ovat hänet vanginneet! + +Tässä kohden oli Franssin pää ruvennut menemään niin sekasin, että +nuokahti tainnuksiin. Ja häntä virvotellessa olikin häneltä sitten +kysytty mitä asiaa hänellä oli, ja päästetty kotiin. Franssin anomukseen +saada ajaa kotiinsa oli korkeimpaan paikkaan sitävastoin annettu +hylkäävä lausunto, ja hän sai kävellä. + +Sentähden, kun kaksi hierojaa oli häntä kotona pari tuntia virvoitellut, +oli hänen ensimäinen sanansa kapteenista: Maltashan, kyllä minä sinulle +vielä näytän! Vai sinä tässä määräät milloin minä saan omilla +hevosillani ajaa! Malta, malta! + +Sen enempää huvia ei Hinkille tästä Franssin asiasta koitunutkaan. +Ikävissään hän tuli joka päivä soittelemaan vaarin luo, sillä ei +milloinkaan vielä ollut elämä hänestä tuntunut niin kuivalta kuin tällä +lakkoviikolla. Vaikka kuinka olisi koettanut huvittaa itseään, aina tuli +kapteeni väliin ja esti kaikki. Leijonaliput se tietysti vedätti jo +kolmantena päivänä alas, ja kun Hinkki meni rautatientorille valitsemaan +väliaikaista hallitusta, naulasi kapteeni sellaisen plakaatin, ettei +koko vaali merkitse mitään ennenkuin esivalta siihen suostuu. Jolloin +Hinkki tunsi itsensä tavalliseksi virkamieheksi eikä ottanut osaa +vaaliin. + +Kapteenin osottama suuri viisaus ei voinut antaa Hinkille mitään rauhaa. +Se yhtaikaa sekä ihmetytti häntä että myöskin jotenkin kalvoi hänen +sydänpohjaansa. + +Ja ollakseen ajattelematta hän otti sen valssin, josta Hiltu--muuan--oli +vielä niin pitänyt »Kolmasti, neljästi...» + +Mutta kun kädenranteet väsyvät, tulee taas ajatus: + +Mistähän sekin asia johtuu, että kun ihmiset uskovat joskus tulevan +jotain parempaa, niin he kohta kesyttyvät? Hinkki tunsi erään +patajuopon--hyviä ystävyksiä olivatkin--, joka meni pelastusarmeijaan ja +rupesi uskomaan, että kuoleman perästä tulee paratiisi kaikille +ihmisille. Ja niin villi kuin se olikin ollut, kohta alkoi loistaa kuin +aurinko, ei ottanut enää viinan tilkkaa suuhunsa, vaan itki ja ylisteli +aamusta iltaan herraa, eikä Hinkki olisi saanut häntä maistelemaan enää, +vaikka olisi hienointa pomeranssia nenän alle tuonut. + +Hinkki soitti kahdeksan kertaa peräkkäin Taavetinpolskan, ollakseen +moisia typeryyksiä ajattelematta. Mutta heti kun hän taas lepuutteli +käsiänsä ajoivat lakkoviikon tapaukset väkisin ajatuksia hänen päänsä +täyteen: + +Niinkuin pelastusarmeija, niin mustatukkakin. Kuinka monta kaikkein +varminta ja luotettavinta järjenmiestä olikaan mustatukka jo häneltä +vienyt! Heti kun olivat saaneet mustatukan uskon, että noin sadan vuoden +perästä eli sittenkuin päästään äänestämään tulee maan päälle +tuhatvuotinen valtakunta, heti lakkasivat juomasta, kampasivat tukkansa +ja katselivat haljusilmin korkeuteen. Ja kun Hinkki koetti saada heitä +ravistettua ennalleen, työnsivät he hänet ylenkatseellisesti luotaan, +sanoen: sinä elät pimeydessä! + +Osasi Hinkki yhden jenkankin nuotin, vaikkei ihan täsmälleen. Mutta hän +nyt soitti sitä niin monta kertaa peräkkäin, että tahti ei lopulta +kertaakaan rikkoontunut, ja hän päätti soittaa näin erehtymättä viisi +kertaa peräkkäin. Jos tuli pieninkin erehdys vaikka vasta viidennellä +kerralla, piti alkaa taas alusta. Kun tämä urakka vihdoin onnistui, +olivat Hinkin ranteet kuin poikki. + +Näin pelastusarmeija ja mustatukka. Entä kapteeni? Juuri samalla +tavalla. Kesytti yhdellä ainoalla sanalla tulevaisesta vallankumouksesta +Hinkin rajuimmat miehet. Niin että kun Hinkki meni koetteeksi +anniskeluun pyrkimään, jossa näitä oli vahtina, heidän päämiehensä +hypäten poikasi molemmin jaloin maata ja rajusti hihkaisten kirosi että +ei vaikka perkele olisi! Kapakat ja porttolat pois ja oikeus maahan, se +olkoon tunnussanamme! + +Ja jos nyt nuo pelastusarmeijan ja mustatukan ja kapteenin lupaukset +olisivat olleet jotain uskottavia asioita, mutta puhumattakaan +pelastusarmeijan paratiisista oli sekä mustatukan että myös kapteeninkin +puheet kaikkein typerintä typeryyttä, sillä kuinka voivat he tehdä ettei +sotamiehiä olisi ryssälläkään! + +Voisiko Hinkki koskaan kesyttyä? Jos nyt ajateltaisiin, että joku +keksisi keinon muuttaa asiat paremmiksi niin viisaasti, ettei siinä +voisi löytää mitään vähintäkään tyhmyyttä... + +Mutta Hinkki pelästyi itsekin, että oli antanut ajatustensa mennä niin +pitkälle. Ja tämä ajatus oli hänelle kirvelevän vastenmielinen. Hän +kirosi mielessään vielä kerran lakkoa, joka väkisin pani hänen päähänsä +siellä ennen milloinkaan olemattomia ajatuksia, ja huusi vaarille: + +--Antakaa nyt sitten sitä viinaanne! + +Vaari kolisteli esille potun kaapistaan. + +Kun Hinkki oli juonut kolme ryyppyä, saattoi hän taas soittaa +esteettömästi. Ja näin hän ryypiskeli ja soitteli kunnes lakon päivät +päättyivät ja Hinkki oli päässyt elämänsä ehkä kaikkein ikävimmästä +ajasta. + + + + +6. + + +Olihan kapteeni aina, katsellessaan sekä kotimaisten isänmaanystäväin +itsenäisyyspyrintöjä että myös mustatukan oppilaitten +vallankumouksellisia vaatimuksia, ollut sitä mieltä, että kumpaisetkin +olivat ainoastaan ehdonalaisia pikku liikkeitä, jotka viime asteessaan +kokonaan riippuivat siitä mihin suuntaan Helsingin sylissä lepäävän +venäläisen linnotuksen tykit olivat kääntyneet. Sitä ymmärtäen hän oli +heti ylimpään valtaan päästyänsä sekä vedättänyt alas senatin katolle +kohotetun itsenäisyyslipun että myöskin antanut julistuksen siitä, että +rautatientorilla valittava väliaikainen hallitus oli alistettava +hallitsijan vahvistettavaksi. + +Mutta nyt, kun lakkoviikko päättyi sellaisiin suuriin voittoihin, jotka +takasivat yksikamarisen eduskunnan ja yleisen ja yhtäläisen +äänestysoikeuden, ymmärsi kapteeni vielä selvemmin kuin koskaan ennen +sellaisen linnotuksen merkityksen. Koko voitosta voi puhua ainoastaan +siinä tapauksessa, että venäläinen vallankumous tulee sen tueksi. Muuten +on kaikki haihtuva kuin suopakupla, ja äänestäminen yksikamarisessa +eduskunnassa Viaporin tykkien alla lopultakin muuttuva pelkäksi +ivanäytelmäksi, jonka ainoa hyöty on sen huvittavuudessa. + +Sentähden kapteeni hytkähteli ilosta ja onnesta, kun huomasi, että +Venäjän vallankumouksen johtajat heti lakkoviikon tapausten jälkeen +käänsivät koko huomionsa Suomeen. Se suunnitelma, jonka tarkotuksena oli +ollut kapinan alottaminen Viaporista, jotta laivasto voisi käyttää tätä +nojakohtanaan hallitessaan Suomenlahtea ja suojellessaan Suursaarelle +sijotettua väliaikaista vallankumouksellista hallitusta, oli Vasilin +kertomusten mukaan joutunut melkein kokonaan unohduksiin ja oli hänen +matkansa tarkotus ollut noutaa kapteenin mietintö pääkortteeriin +koettaakseen pelastaa suunnitelmaa kokonaan paperikoriin joutumasta. +Mutta nyt näiden Suomessa niin äkkiarvaamatta sattuneiden tapausten +jälkeen, erittäinkin kun kapteeni jäi edelleen vallankumouksellisen +punasen kaartin ylipäälliköksi, ja koko maan mieliala näytti +vallankumoukselle niin odottamattoman suotuisalta, tuli suunnitelma +uudestaan pohdinnan alaiseksi ja asianomaiset hämmästyivät nähdessään +kuinka kaikki asianhaarat joka suunnalta tukivat suunnitelmaa, aivankuin +jokin järjellinen kohtalo olisi sen juuri tätä tapausten muodostumaa +varten kaikkinäkevästi edeltäpäin luonut. + +Suunnitelman heikoin kohta--väliaikaisen hallituksen asettuminen +laivaston suojaamana avonaiselle merisaarelle,--jota aatetta kapteeni +oli jo mietinnössään hyvin ankarasti arvostellut, muutettiin nyt siihen +suuntaan, että vallankumouksellinen hallitus sijaitsi Helsingissä +itsessään, joka aate näyttäytyi nyt sitä mahdollisemmaksi, kun +paikallinen väestö oli vapautusliikkeelle suotuisa ja kapteenin yli koko +maan levinneen kaartin vakinainen miehistö laskettiin nousevan +toiseenkymmeneen tuhanteen, joista Helsinkiä kohti tuli noin kolme +tuhatta kokardimiestä. + +Näin muutettuna tuntuikin suunnitelma saavuttavan paljon suurempaa +kantavuutta, ja kapteeni teki väsymätöntä työtä tarkemmin +määritelläkseen sen erikoiskohtia. Koko hänen huomionsa kiintyi nyt +Helsingin täydellisen suojaamisen mahdollisuuksiin. Se tehtävä tulisi +nyt meren puolelta Viaporille ja maan puolelta punaselle kaartille, +laivaston pyrkiessä täydellisesti vallitsemaan Suomenlahtea. Näiden +seikkain äärimmäisyyksiin tarkka selosteleminen täytti kapteenin mitä +palavimmalla innolla, mutta hän arveli parhaimmassakin tapauksessa +valmistusten vaativan vielä vähintäin kahden vuoden ajan. + +Nuoremmat nauroivat hänen turhantarkkuuttansa yksityiskohdissa ja +äärimmäisen varovaisuuden vaatimuksiaan mitä suunnitelman salassapitoon +tuli. Sanoivat sitä jonkinlaiseksi »kiinneaatteeksi» hänen aivoissaan, +ja lähettivät uhallakin sotamiehiä sotilaspuvussa hänen luokseen +asioille, siten huvikseen häntä härnätäkseen. + +Vallankumoukselliset suuntasivat siis nyt kaikki voimansa paitsi +laivaston käännyttämiseen, joka oli heidän toimenaan tähänkin asti +ollut, myöskin Suomeen sijoitetun venäläisen maaväen ja erittäinkin +Viaporin varusväen kiihottamiseksi kapinaan. + +Vasililta tuli kapteenille kirje, joka hehkui innostusta ja toivoa. +Siinä oli (paitsi mainio valokuva Vasilista itsestään, jonka hän pyysi +sijottaa Kertun albumiin jonnekin hänen sukulaistensa läheisyyteen) +lopussa tämmöinen lause: + +... ja kun syistä, jotka ovat sinulle hyvin tunnetut, suuren yrityksemme +onnistuminen riippuu aivan yhtä paljon teidän suomalaistenne +suhtautumisesta siihen kuin meidän venäläistemme urhoollisuudesta itse +taistelussa, niin voi täydellä syyllä sanoa, että sinun käsiisi uskotaan +enemmän kuin puolet koko tehtävästämme. Vastaa sinä suomalaisistasi. +Vastaa sinä siitä, että Viapori suomalaistesi avulla pysyy maan puolelta +suojattuna, silloin kun sen kanunat vapaudentaistelussa jylisevät... + +Kapteeni ajatteli: Vasili raukka näyttää olevan kokonaan syrjäytetty, +sillä hän ei tiedä muuttuneesta suunnitelmastamme yhtään mitään! Mutta +varovaisuuden vuoksi ei kirjottanut mitään Vasilille. + +Jos Kustaava olisi kapteenin ja Kertun naimisiinmenon varalta ymmärtänyt +järjestää heille kymmenen kertaa suuremman asunnon kuin missä he nyt +asuivat,--jos olisi varustanut salin vaikka 15 metrin pituiseksi ja 10 +metrin levyiseksi, niin sittenkään heidän kaikki huoneet yhteensä eivät +olisi suoneet mitään väljää tilaa kaikille niille vieraille, joita alkoi +heidän luoksensa tulvata, puhumattakaan niistä kokouksista, joita heillä +pidettiin. Kerttu melkein oppi sujuvasti venättä puhumaan. Ainakin +ymmärsi hän lopulta aivan hyvin heidän puhettansa ja saattoi vapaasti +kuunnella pitkiäkin kertomuksia, kun ei vaan liian nopeasti puhuttu. + +Mitä olikaan seurustelu vapaaherrattaren luona ollut verrattuna +seurusteluun näiden kanssa! + +Vapaaherrattaren hienous oli ollut käytöksen ja ikäänkuin ylpeyden +hienoutta, mutta näiden hienous oli ajatusten ja tunteiden hienoutta, +sillä he eivät koskaan ajatelleet eivätkä tunteneet muuta kuin suuria +vapaustaistelun asioita. Käytöksessä ei ollut ylpeyden vivahdustakaan, +vaan kaikki koettivat olla niinkuin ihmisten välillä ei olisi mitään +eroa koskaan ollutkaan. + +Kaikessa mitä he kertoivat kotimaastaan ja vallankumouksellisten +taisteluista oli aina jotain, joka samalla sekä kammotti että veti +vastustamattomasti puoleensa, jotakin, joka oli samalla sekä hirveää +että ihanaa, ja kun Kerttu istui heidän seurassansa, oli hän aina ylpeä +siitä, että he kohtelivat häntä aivankuin hän olisi ollut jo kauan +sitten tuttu heidän kanssansa ja he pitäneet päivän selvänä, että Kerttu +tietysti menisi arvelematta kuolemaan, jos vaan vapauden asia olisi +vaatinut. Kerttu antoi heidän luulla, mutta itsekseen, kun hän ajatteli +heidän kertomuksiaan vankeuksista ja kosteista pimeistä kopeista ja +hirmuisista Siperianmatkoista, tunsi niin kouristavaa kauhistusta, että +varmaan hänen olisi pitänyt elää vielä ainakin kolme ihmisikää ennenkuin +olisi oppinut pitämään jotakin asiaa semmoisten kärsimysten veroisena. +Jaa no,--jos juuri omien lasten pelastaminen ryövärien kynsistä olisi +siitä riippunut, niin silloin kyllä. + +Suuria uskalikkoja ne olivat Kertun mielestä nytkin näissä sotaväen +käännättämispuuhissaan. Pukeutuivat sotamiehen valepukuun ja +tunkeutuivat keskelle kasarmeja, nousivat matruuseina sotalaivoihin, +viettivät viikkokausia piileskellen itse Viaporin linnotuksessa ja +kiipesivät valleille vapauspuheitansa pitämään. Monta, monta vangittiin, +mutta mitäs toiset siitä! Nyykäyttivät vähän päätä, vähän silmä vettyi, +ja taas yhtä innoissaan jatkoivat työtään. + +Erittäin hämmästytti Kerttua muuan hänen mielestään melkein +ylenluonnollista uhrautuvaisuutta osottava teko. Heidän joukkoonsa +saapui Pietarista kaksi aivan häikäisevän kaunista neitiä, jotka +kuuluivat sen korkeimpiin ylimyspiireihin--kaikkein korkeimpiin!--ja +rupesivat ravintolaneideiksi suureen venäläiseen upseeriklubiin +palvellakseen tarjoilijattarina upseerien pidoissa ja juomingeissa. +Mutta salaa harjottaakseen kapinallista kiihotusta! + +Nytpä se kerrankin tuli ilmi, missä ne kapteenin »mallit» oikein +istuivat! Mutta jos se vaan olisi ymmärtänyt Kertulle alusta asti +puhua niinkuin nämä, niin olisi Kerttukin varmaan tullut +vallankumoukselliseksi, ja kapteenin kanssa naimisten sijaan kukaties +hänkin--jaa-a!--ruvennut tarjoilijattarena kaartinupseereja +vallankumoukseen käännyttämään! Mutta eihän se kapteeni osannut puhua +muuta kuin mörähdellä vaan. + +Kaikkein enin (melkein yhtä paljon kuin Vasilista) piti Kerttu sentään +eräästä aivan nuoresta luutnantista, joka hyvin harvoin pääsi heillä +käymään ja silloinkin useimmiten valepuvussa ja myöhään illalla, sillä +hän oli tykkiväenluutnantti Viaporista. Kuitenkin hän aina sisälle +tultuansa riisui pitkän sivilipalttoonsa ja istui luutnantinpuvussa +heillä. Ei hän ollut mikään niin erittäin kaunis, mutta innokas ja +samalla niin ilonen ja lystikäs, että aina ja kaikissa asioissa puhui +niinkuin olisi vaan pilaa laskenut, vaikka kysymys olisi ollut kuinka +vaarallisesta tehtävästä tahansa. Semmoisista Kerttu piti. Ja sen +päälliseksi taisi ruotsia, joten Kerttu sai hänen kauttansa selvän +kaikesta mistä vaan halusi tietää. Kun Kerttu puhui paljon tästä +ihastuksestaan, rupesivat muut sanomaan luutnanttia »Ihastukseksi». Niin +että lapsetkin, kun ikkunasta näkivät hänen tulevan, huusivat: Äiti, +äiti, Ihastus tulee! + +Ja saikin se Ihastus Kertun niin pitkälle vallankumoukseen taipumaan, +että Kerttu ompeli punaselle kaartille lipun ja otti osaa suureen +mielenosotusretkeen, jonka tarkotuksena oli pakottaa Suomen viimeisen +kerran kokoontuneet säädyt hyväksymään lakkoviikolla päätetty +yksikamarinen eduskunta ja kaikkien äänestysoikeus. Joka sitten +hyväksyttiinkin. Itse oli Ihastus kovin kärsimätön vanhempien toveriensa +viivyttelemiseen. Hän olisi tahtonut oitis vaan panna kanunat +jylisemään, ja sanoi Kertulle, että he nuoremmat eivät kovinkaan kauan +aijo enää suostua tähän vitkastelun ja varovaisuuden henkeen, jota sekä +kapteeni että muut vanhemmat vallankumoukselliset tahtoivat noudattaa. + +Yksi ainoa oli koko tässä ihastuttavassa ihmisjoukossa sellainen, jota +Kerttu ei voinut oikein sietää. Se oli hyvin pitkä mies, joka kyllä +istui aina kaikissa kokouksissa, mutta ei koskaan puhunut mitään eikä +koskaan nauranut. Se oli todella Ihastuksen täydellinen vastakohta, ja +sentähden häntä ruvettiinkin nimittämään Kertun antamalla nimellä +»Vastakohdaksi». Mutta kun Kerttu kerran ilmaisi vastenmielisyytensä +jopa epäluulonsakin tähän Vastakohtaan, räjähti kapteeni nauramaan, ja +sanoi: Elä herran nimessä Kerttu kulta, sehän on koko suunnitelman +keksijä ja oikea henki! + +Tässä hirveässä touhussa kului aika yli talven kesään asti ja Kerttu +rupesi jo luulemaan, että tulee rauhallisempia aikoja. Mutta kun hän +sanoi kapteenille, että pitäisi muuttaa maalle, jotta kapteeni saisi +vähän levähtää, iski kapteeni merkitsevästi silmää, ja sanoi Kertulle +olkansa taakse: + +--Nyt ei tästä enää lähdetä minnekään. + +Kerttu kysyi mitä hän tarkottaa. Kapteeni sanoi: + +--Olemme joutuneet niin kummalliseen asemaan, että meidän täytyy joka +hetki kaikin voimin estää taistelun alkamista. + +Kerttu teki silmänsä suuriksi. + +--No eikö vallankumousta tulekkaan? + +--Se ei saa tulla liian aikasin, sanoi kapteeni,--mutta kiihotus on +käynyt liian suurella höyryllä, ja meidän omatkin työmiehet ... ah, +Kerttu! ... käsitteiden sekaannus on käynyt hirmuiseksi! + +Harvoin puhui kapteeni Kertulle näin totisesti, ja siitä hän päätti +varmasti, että nyt ei ollut mikään leikki kysymyksessä enää. + +Osottaakseen olevansa asioissa mukana Kerttu kysyi: + +--Ovatko he siis taas saaneet dynamiittia? + +Mutta kapteeni tähän heiskautti vaan kädellään ja huokasi syvästi: + +--Niitä ei pidätä enää mikään. Ymmärrätkö sinä Kerttu, vallankumouksessa +on kaksi, toinen on hienon-hienon valkea ja kirkas, mutta toinen on +verisen raaka ja musta, eikä niitä kahta mikään erota toisistaan, ei +mikään! Ne ovat samassa ihmisessä. + +Joten oli Kertusta oikein suuri helpotus, kun näiden kapteenin synkkien +sanojen perästä huoneeseen astui Ihastus ja heti täytti koko asunnon +hilpeällä naurullaan ja valoisasti eteenpäin katsovilla silmillään. +Semmoisista, semmoisista Kerttu piti. + +Kesää oli jo kulunut hyvän joukon yli puolivälin, kun heille saapui +uusia vieraita pitämään hyvin salaista kokousta. Kerttu oli sellaisissa +kokouksissa aina ennenkin tehnyt pöytäpalvelusta varmuuden vuoksi itse, +niin ettei palvelustytön tarvinnut kuljettaa edestakasin teekyökkiä, ei +kaadella vettä kannuun eikä edes pestä laseja, vaan Kerttu pesi ne kohta +siinä, teekyökistä lähtevällä kuumalla vedellä. Hän oli jo niin tottunut +kaikkiin tämmöisiin kokouksiin, ettei enää juuri välittänyt paljon edes +kuunnella, erittäinkin kun Ihastuskaan ei ollut tällä kertaa saapuvilla, +eikä kumma kyllä myöskään Vastakohta, joka muuten aina jossain nurkassa +mukana kökötti. Mutta tällä kertaa Kerttu sensijaan sai ensikerran +kuulla kapteenin pitävän oikeata puhetta, avaten kaikellaisia papereita +ja näytellen karttoja. Vaikka se puhui venättä, ymmärsi Kerttu kuitenkin +niin paljon, että kapteeni oli tapansa mukaan äärimmäisen varovaisuuden +kannalla ja neuvoi kaikin mokomin lykkäämään ratkaisevan askeleen +ottamisen siksi kunnes saatiin täydet takeet muutamista laivastoa +koskevista asioista. Jos vieraiden joukossa olisi ollut Ihastus, olisi +kapteeni ihan varmaan saanut hänestä ankaran vastustajan. Vastustanut +olisi myöskin se Vastakohta, sillä Kerttu oli itseksensä kyllä +huomannut, että tämä kallistui nuorempien puolelle, ikäänkuin eri seuraa +pitämään. Mutta nyt oli melkein vaan vanhempia ja keski-ikäisiä läsnä ja +ne kaikki olivat nähtävästi samaa mieltä kuin kapteeni, selittäen +etteivät kaikki valmistukset olleet lähimaillekaan loppuunsuoritetut. + +Mitä oli nuorempia, ne istuivat happamina ja unisina. + +Palvelustyttö koputti ovelle. + +Kerttu meni ulos ja vähän ajan perästä toi kapteenille sähkösanoman. + +Kapteeni antoi sähkösanoman muiden avattavaksi ja meni itse +kirjoittamaan kuittia. + +Kerttu otti kuitin ja vei sen takasin sanomantuojalle. Hän pistäytyi +samalla kyökkiin hakeakseen sitruunaa, jota venäläiset aina rakastivat +sekottaa teehensä. Kun hän tuli takasin, olivat kaikki seisaallaan ja +suuri hälinä vallitsi vieraiden joukossa. Toiset näyttivät +riemastuneilta, toiset vähän niinkuin sekapäisiltä. Kapteeni yksin ei +ollut kumpaakaan. Hän sanoi: En usko ennenkuin itse näen,--ja otti +sähkösanoman heidän käsistään. Hän luki sitä moneen kertaan, ja hänen +silmäkulmansa vetäytyivät yhä ankarampiin ryppyihin. Pyöristyneet silmät +rupesivat värähtelemään uhkaavan nopeasti, huulet menivät hörölleen ja +se tuttu, Kertusta niin miellyttävä loukkaantumuksen juova hänen +alaleuvassaan tuli entistä selvemmin näkyviin. Samassa rupesi +ihmeellinen kalpeus levenemään hänen poskilleen, aivankuin ihmisen +pelästyessä jotakin. Kun Kerttu suurella vaivalla sai heidän puheistaan +vihdoin selville, että sähkösanomassa ilmotettiin taistelun alkavan +Kruunstatissa ja siellä oltavan voitosta varmoina, ihmetteli hän +suuresti, että kapteeni oli saattanut semmoisesta pelästyä. + +Mutta kapteeni sanoi töykeästi: + +--Kuka on Juudas meidän joukossamme? + +He tulivat kaikki kuolleen totisiksi ja katsahtivat toisiinsa ja +ymmärsivät, ettei heistä kukaan voinut olla Juudas. + +Mutta hetken vaiti oltua joku, helpottaakseen mielenraskautta, kysyi +piloilla: Kuinka lienee Ihastuksen laita, joka on poissa? + +Tämä pilasana tuntui kaikista niin hassulta, että he rupesivat nauramaan +ja kapteeninkin täytyi lopulta vetää suunsa hymyyn. + +Mutta Kerttu huomasi, ettei kukaan heistä ajatellut Vastakohtaa, joka +myöskin oli poissa. + +Ja he rupesivat kapteenin synkkää mieltä lauhduttelemaan, selitellen +kuinka nopein suoritus on usein parhain suoritus. + +Mielialan näin tultua paremmaksi he keskustelivat jo aivan rauhallisesti +siitä millä keinoilla kapinan puhkeamista Kruunstatissa paraiten ja +nopeimmin voisi saada siirretyksi tuonnemmaksi. Kapteeni rupesi +osottamaan vielä kertaalleen kaikkia niitä syitä, jotka tekivät +siirtämisen aivan välttämättömäksi. Muut asettivat silloin kapteenille +yhden kysymyksen ja tuli syvä hiljaisuus, sillä kapteeni tahtoi +tarkalleen punnita vastauksensa. + +Kerttu aikoi juuri ryhtyä keräämään tyhjentyneitä teelaseja, +täyttääkseen ne uudelleen, kun samassa lasit rupesivat aivan itsestään +hienosti kilisemään ja kohta se kilinä siirtyi ikkunaruutuihin, jotka +alkoivat täristä niinkuin ukkosen käydessä. + +Herrat olivat niin asiaansa kiintyneet, ettei heistä yksikään pannut +huomiota myöskään siihen selvästi kuuluvaan jysäykseen, joka tuli heti +kilinän perässä. Mutta Kerttu tiesi hyvin, että sellainen kumiseva ääni +kuuluu ainoastaan silloin kun Viaporissa ammutaan. + +Vasta pitkän ajan perästä, kun Kerttu oli laskenut ainakin kymmenen +jysähdystä, nousi hän ylös ja tahtomatta herrain keskustelua häiritä +pani kätensä kapteenin olalle ja sanoi hänelle hiljaa: + +--Viaporissa ammutaan. + +Tuskin oli Kerttu tämän sanonut, niin rappusissa kuului juoksua ja joku +rupesi, ymmärtämättä soittaa ovikelloa, kovasti ovea rytyyttämään. + +Kapteeni meni nopeasti eteiseen, avasi oven, ja nyt kuulivat kaikki, +kuinka hengästynyt sotamies kertoi taistelun alkaneen Viaporissa ... +tykkimiehet--sanoi--alkoivat humalapäissään tappelun jalkaväen kanssa ja +kun toiset rupesivat ampumaan kivääreillä vastasivat toiset +tykkitulella... Nyt on kaikki ilmisodassa... + +Liikkumattomina ja kalpeina istuivat nyt vuorostansa vieraat, aivan kuin +olisivat siihen tuoleillensa kivettyneet. Kapteeni tuli sisälle. +Kylmällä ja komentavalla äänellä sanoi hän lyhyesti: + +--Vallankumouksellisten pääkortteeri on Katajanokalla. + +Jonka jälkeen hän läksi ulos eikä tullut enää sisälle. + +Niin nousivat vähitellen muutkin ja sanaakaan sanomatta läksivät +yksitellen ulos, kunnes huone jäi aivan tyhjäksi. + +--Arpa on heitetty, arpa on heitetty, hoki Kerttu itsekseen. Miksikä hän +sitä oikeastaan hoki?--Arpa on heitetty, arpa on heitetty.--Ja mitä se +edes merkitsikään? Varmaan oli joku vieraista niin sanonut, mutta ei hän +voinut muuta kuin koko ajan vaan sanoa itsekseen: arpa on heitetty, arpa +on heitetty... + +Hän meni kyökkiin, mutta ei sielläkään voinut mitään järkevää sanoa. +Hänen päänsä alkoi mennä ihan sekasin. + +Kustaava tuli taas ylös yöpuvussaan, kuulumattomasti rappusilla +sipsuttaen. + +Tuli ja lämpimällä kädellään pehmeästi painaen Kertun poskeen sanoi: + +--Kerttu kulta, mikä Kerttua vaivaa? + +Kerttu katsoi Kustaavaan ja sanoi: Arpa on heitetty, arpa on heitetty! + +--Eikö Kerttu Israelin herraa enää muistakaan? + +Silloin Kerttu selvisi ja itkien lankesi Kustaavan kaulaan. + +He pitivät sitten koko yön toisillensa seuraa, ja kanunain jyskyttäissä +seiniä niin että ruudut ja usein lampunkin lasit kilisivät, Kerttu +kertoi hänelle kaikesta mitä tiesi. + + + + +7. + + +Suunnitelman mukaisesti leiriytyi kapteenin kaarti ja siihen +kapinallisena yhtynyt osa venäläisestä meriväestä kapinan puhjettua +kaupungintakaisiin puistoihin, vartiostojensa kautta ketjuna halliten +rautatielinjaa ja kaikkia sisämaan puolelta johtavia teitä. + +Toinen yö oli jo tulossa. + +Pääleiripaikkaan kokoontunut miehistö alkoi jo sytytellä tulia, +levähtääkseen niiden ääressä päivän juoksujen ja liikkeiden jälkeen. He +istuivat nuotioiden ääreen suurissa joukoissa, toinen toisensa niskan +takaa kuunnellakseen mitä kullakin oli sanomista ja edes jonkinlaista +kokonaiskäsitystä saadakseen asemasta niiden lukemattomien huhujen +johdolla, jotka pitkin tätä vaiheikasta päivää olivat niin +ristiriitaisina tuoneet tietoja kapinallisten menestyksestä. + +Suuri mieltenkuohu vallitsi miesten joukossa monesta eri syystä. +Ensiksikin oli työväen johtajat kieltäytyneet omissa nimissään +julistamasta lakkoa, joka olisi ollut välttämätön, jotta kaikki liike +olisi seisahtunut, hallitus tullut voimattomaksi ja kaupunki ilman +verenvuodatusta joutunut vallankumouksellisten valtaan. Kapteeni oli +silloin julistanut lakon omassa nimessään, mutta sitä ei totellut koko +työväestö, vaan ainoastaan punanen kaarti ja jotkin vielä. Mutta +kaupungin kasarmeissa oleva sotaväki kielsi yhtymästä kapinallisiin +ennenkuin lakko oli kaupungissa. Ainoastaan meriväen kasarmista olivat +miehet liittyneet punaseen kaartiin ja oleskelivat leirissä.--Toinen syy +mielten kuohuun oli se, että kapteeni ei jo komentanut rynnäkköön +niskottelevaa kaupunkia vastaan. Oli vaan miesten jalottelemiseksi ja +liikkeellä pitämiseksi revityttänyt siellä täällä rautatienlinjaa ja +paikotellen hävittänyt lankatolppia. Kun sitävastoin joku +alipäälliköistä, kansan koettaessa väkivallalla pysäyttää liikettä +Pitkänsillan kautta kaupunkiin, oli komentanut meriväen ampumaan herrain +suojeluspoliseja, jotka tahtoivat liikettä väkivallalla ylläpitää, niin +oli kapteeni, kahakasta tiedon saatuansa kauheasti raivostunut, että +hänen luvattansa semmoisia tehtiin. + +Tämän tapauksen johdosta miehet lausuivat eri suuntiin arvelujaan. +Toiset sanoivat, että kahakassa oli kaatunut kapteenin herrastovereja, +joiden kuolemaa hän suri; toiset väittivät kapteenin pelkäävän herroja; +useimmat sentään puolsivat kapteenia, muistutellen lakkoviikon aikoja. +Mutta kaikki olivat yksimielisesti kiukuissaan, ettei hän jo +väki-rynnäkköön komentanut. + +Ihmeellinen mies se kapteeni! Istuu leirimajassaan yksin, ja, +silloinkuin muut riemuitsevat voitonsanomista, synkistymistään +synkistyy. Vielä ihmettelivät miehet suuresti, mitä sekin saattoi +merkitä, kun kapteeni viimeksi kaupungista palattuaan oli lähettänyt +miehiä olkikupojen hakuun ja miesten palattua mennyt heidän kanssaan +korkeimmalle kalliolle, ja sinne pystyttänyt hongan pituisen kuiviin +olki-tupsuihin käärityn riuvun, jättäen neljä miestä sitä vahtimaan. +Jotkut arvelivat, että jos se oli hyvinkin käynyt sekapäiseksi, +kun niin suri. Mutta toiset, jotka olivat hajotetun Suomen +tarkk'ampujapataljoonan miehiä, ja olleet leirissä Venäjällä, sanoivat +sellaisia riukuja käytettävän sotamerkkien antamiseen öiseen aikaan. + +Kapteenin päämajan ympärillä seisoi sankka parvi kaartin miehiä, +päästämättä ketään sisälle, sillä niin oli kapteenin käsky. + +Hän käveli nopeasti edestakaisin huoneessa. + +Kasvot olivat syvän murheen raatelemat, katse palavasti sisäänpäin +kääntyneenä, suupielissä tuskan väreily. Silloin tällöin hän kävi +molemmin käsin päälakensa tukkaan, ja sieraimista huohotti tukahutettu +raivo. + +Vallankumouksellisten pääkortteerissa oli päivällä, kolmen ylimmän +johtomiehen neuvottelussa, johon kapteeni oli yhtenä ottanut osaa, +lausuttu julki se, mitä kapteeni oli viimeisiin asti tahtonut itseltänsä +peittää, nimittäin, että ainoa vaikuttava keino tässä tukalassa asemassa +oli kaupungin pommittaminen. + +Suunnitelmassa oli kapteeni itse käsitellyt sellaista mahdollisuutta, +että kaupunki tulisi niskottelemaan. Kuitenkin kosketeltiin tässä hänen +lisämietinnössään asiata ainoastaan ohimennen, ja oli siinä edellytetty +ainoastaan se mahdollisuus, että porvariluokka, epävarmana kapinan +menestymisestä ja vastasaavutettujen valtiollisten oikeuksien +menettämisen pelossa, olisi suostumatta alistumaan väliaikaisen +vallankumouksellisen hallituksen käskynalaisuuteen. Sen tapauksen +varalta suunniteltiin siinä ainoastaan muutaman laukauksen lähettämistä +Viaporin järeimmistä tykeistä kaupungin ylitse, jotta ne, ketään +vahingoittamatta, ainoastaan hirmuisella äänellään saisivat aikaan +tarkotukseen riittävän pelästymisen ja sitä välittömästi seuraavan +mukautumisen. + +Mutta nyt täytyi kapteenin pääkortteerissa myöntää, että asema oli +kokonaan toinen kuin mikä mietinnössä oli edellytetty. + +Hirmuisinta oli, että hän juuri itse sekä sotataidon tuntijana että +laumavaistojen arvaajana oli sitä mieltä, että kaupungin pommitus oli +tässä tapauksessa ainoa mahdollisuus, eikä mikään leikkipommitus, vaan +äkkinäinen, täydellinen, musertava, joka lyö rohkeimmankin miehen ja +muuttaa hänet käsiä kurottavaksi hätähuudoksi! + +Asia tuli niin päätetyksi. + +Kuitenkin sellaisella muodostelulla, että aika, milloin pommitus +alkaisi, tuli riippumaan kapteenista, eli siitä, milloin kapteeni näkee +kaiken toivon kaupungin antautumisesta hyvällä--rauenneeksi. + +Kaupunki oli, saman niskottelunsa vuoksi, siihen määrään eristetty +Viaporista, jossa taistelu riehui yhä hurjistuneemmalla voimalla, että +kaikki yhteys vallankumouksellisen pääkortteerin kanssa saattoi millä +hetkellä hyvänsä tulla kokonaan katkaistuksi. Kaupungin rannat +olivat täynnä laivoja, mutta yksi ainoa höyrypursi oli enää +vallankumouksellisten käytettävissä. + +Tästä syystä, eli yhteyden katkeamisen pelosta, päätettiin antaa kapinan +pääjohtajalle tieto, että merkkinä pommituksen alkamiseen tulisi olemaan +tulipatsaan nouseminen kaupungintakaisilta kallioilta. Pommituksen oli +tapahtuminen yllätyksenä, ja niin rajusti, ettei kaupunki ehtisi mitään +menettelyn suuntaa omistamaan, vaan heti antautuisi armoille. + +Leirimajaan tultuansa ja olkiriuvun pystytettyänsä oli hän lähettänyt +parhaiksi puhujiksi tunnetut miehensä ympäri kaupunkia tekemään +viimeisen yrityksen työväestön taivuttamiseksi vastoin kaikkia muita +määräyksiä jättämään verstaansa. Erittäin hän käski terottamaan mieliin, +ettei lakkoviikolla saavutetut voitot mitään merkinneet, vaan jäisivät +vaikutuksiltaan aivan mitättömiksi, ellei vallankumous tulisi niitä +tukemaan. + +Itse hän ei minnekään mennyt, sillä päivän kuluessa hän oli havainnut, +että minne ikinä hän meni, siellä mielet jo olivat kiihotetut häntä +vastaan, joten näyttäytymättä pysyminen oli parempana takeena rauhasta +kuin sen puolesta työskenteleminen. + +Miehet olivat palanneet ilmottaen, että porvaristo oli pannut pystyyn +aseellisen suojeluskunnan estämään liikkeen pysäyttämistä. Ja kun +kapteeni sitten kuuli ensimäisestä kahakasta vallankumouksellisten ja +tämän suojeluskunnan välillä, keskeytti hän kaikki yritykset, ja +sulkeutui majaansa, kieltäen ketään puheillensa päästämästä. + +Kaupungin asemakarttojako, linnotuksen piirustuksiako oli kapteenilla +pöydällä edessään? Ei. Hän oli taskustaan ottanut esille ainoastaan +pienen, 12 x 8 cm kokoisen kirjasen, jonka kannella seisoi: Les Maximes +d'Epictète. Siitä hän tuon tuostakin katseli punakynällä merkittyjä +paikkoja, ja taas aina heitti kirjan takasin pöydälle. Pelkkiä +jokapäiväisiä pikkusääntöjä, jotka hän muisti ulkoa! Kun hän ei +mitenkään nyt voinut muistaa erästä toista kirjaa, jota nyt juuri tätä +yötä odottaessa olisi paljon enemmän tarvinnut! Se oli se kirja, jota +Vasili oli muinoin hänelle lukenut, mutta hän ei silloin ollut +ymmärtänyt kuunnella. Yksi lause vaan oli sattumalta tarttunut hänen +muistiinsa. Se oli jotenkin näin: »Ei mikään ole epäterveellisempää kuin +kristillinen sääli. _Tässä_ olla lääkärinä, _tässä_ olla heltymätön, +_tässä_ käyttää veistä--se on _meidän_ tehtävämme, me olemme _siten_ +filosoofeja!»--Sitä kirjaa hän nyt olisi tarvinnut, niin kipeästi, niin +tuskaisesti tarvinnut! Se kirja oli tämmöisiä hetkiä varten! Eikö se +ollut jotain semmoista kuin Nitsh ... Nitsh... Mahdotonta muistaa ... +mahdotonta siis myös pyytää keltään. Ja sääli raateli mielin määrin +hänen sydäntänsä. Jo oli hän kuulevinaan tautivuoteella makaavien +ihmisten avuttomia hätähuutoja, kun ensimäiset pommit putosivat +räjähtäen kivimuureja vastaan... Jo oli hän näkevinään, miten hädissään +katuja pitkin juoksevat äidit hakevat lapsiaan, miten palavien +rakennusten yläkerroksista ihmiset heittäytyvät alas murhaavia +raudansirpaleita purkavien pommien keskelle! + +Yö teki armotta tuloansa. Vihreän kelmeällä taivaalla, puiden välissä, +näkyi ikkunasta jo kimalteleva tähti... + +Sen nähtyänsä kapteeni muisti jonkun hämärän tunteen taistelustaan +tähtien kanssa: »Onko Hanneksella syntiä sydämmellä?» Jolloin hän oli +lyönyt rintaansa kumahtavan iskun, vannoen voittavansa, kun myrsky +uudestaan mylvähtää! Se isku oli niinkuin sinettinä siihen, ettei hän +päätöksestään peräänny. Mutta nyt sanoivat tähdet: Odota, meitä tulee +kohta paljon enemmän! + +Kuiskatako Kertulle: lähde lasten kanssa heti kaupungista? + +Ei. Se olisi kurja teko. Olla heltymätön, käyttää veistä tätä +synnyinkaupunkia vastaan--siihen kuului jättää myös Kerttu pommien +reveltäväksi--kuului ehdottomasti, luonnon välttämättömyydellä! Sen +sanoi järki, ja sen ymmärtämiseen hän ei tarvinnut mitään kirjaa. Ainoa +mihin hänellä oli oikeus, oli jättää Kertulle hyvästi... + +Ja kapteeni nähtiin tulevan majastansa ja ajavan kaupungille. + +Hän ei ajaessaan enää mitään välittänyt siitä mitä kaupungissa tehtiin, +tapeltiinko siellä vai oltiin siivolla. Kaikki oli päätetty. + +Nukkuukohan Kerttu jo, vai palavatko lamput huoneissa niinkuin aina +ennen hänen poissa ollessansa. Tietysti se valvoo, ehkä uneksien suuren +vapaudenpäivän koitosta. Mutta ennenkuin aamu valkenee, on pommi +musertava sinun kotosi seinät ja sen sirpaleet repelevät sinun viattoman +ruumiisi ja lapset vuoteihinsä tappaa. + +Niinkuin hän oli arvannut, paloi Kertulla kaikissa ikkunoissa valot. + +Kerttu juoksi kapteenin kaulaan, onnellisena saadessaan näin odottamatta +nähdä häntä. + +Kapteeni sanoi: + +--Kerttu, ainoastaan viideksi minutiksi! Missä lapset? + +Ja meni niitä katsomaan. + +Olivat juuri niinkuin hän oli ajatellut, kukin rautavuoteissansa, +nuorimmalla oli pulleat kädet päälaella, peite puoleksi pois potkittuna, +keskimäinen makasi mahallansa ja kuorsasi pihisten, vanhin nukkui +kyljellänsä, nokanpää peitteen alla... + +Kapteeni korjasi peitteen nuorimmalle, pistäen reunat lapsen kylkien +alle, ja ajatteli: kuinka tarpeetonta! sillä pommi kuitenkin kohta... + +--Kerttu! Hyvästi! + +--No miksi sanot hyvästi? + +--Siksi vaan, että lähden. + +Kerttu sanoi säikähtäen: + +--Viaporiin?! + +--Ei Kerttu, en mene Viaporiin, mutta kuka tietää milloin taas näemme +toisiamme. Hyvästi! + +--Voi, voi,--sanoi Kerttu ja käpristyi kokoon, näin varustuen kapteenin +puristusta vastaan, sillä hän tiesi kokemuksesta mitä se puristus +merkitsee. + +--Mutta Hannes kulta, sinähän vapiset, mikä sinun on? Miksi sanot +hyvästi? tunnusta! + +Silloin sanoi kapteeni: + +--Jos vapisen, niin kai pelkään. Ja jos tulisin paenneeksi sinua enää +näkemättä-- + +--Kerttu katsahti epäluuloisesti häneen: + +--Kaikkea sinä osaat, mutta viisaasti valehdella et ymmärrä. Sinäkö +pakenisit! + +Ja rupesi nauramaan. + +Mutta silloin Hannes puristi hänet syliinsä niin että kylkiluut +rytisivät. Ja äkkiä irrottui hänestä ja kovasti kolisten läksi menemään +rappusia alas. + +Kerttu huutamaan ovesta alas rappusille: + +--Hyvästi, hyvästi, Hannes, miksi sinä niin äkkiä... Hyvästi, kulta! + +Kapteeni vaan meni kuin tuulispää. Alaovi paiskautui kiinni hänen +jälkeensä. Ja kohta Kerttu kuuli kuinka hän hevosen nelistäessä hurjaa +vauhtia ajoi pois. + +Vasta ajaessaan kapteeni muisti ettei tullutkaan äitiä hyvästelleeksi. +Mutta hänestä näytti jostakin syystä, että äidin kanssa kyllä voi puhua +vielä vaikka he molemmat olisivat jo haudassa... + +Saapuessaan takasin leiripaikalle hän jo kaukaa huomasi, että siellä oli +syntynyt jokin häiriö. Ja hän tiesi hyvin mitä se oli. Miehiä oli +suurissa joukoissa kokoontunut hänen majansa ympärille. Ja kun hän ajoi +esiin, sanoivat he hänelle, että Viaporista oli tullut luutnantti +hakemaan linnaan lisäväkeä kaartista. Ja oli pitänyt puheen portailla ja +nostattanut koko leirin pystyyn. + +--Olemme valmiit antamaan henkemme ja veremme vapaudentaisteluun, +sanoivat miehet. + +Kapteeni meni sisälle ja hetken kuluttua he tulivat ulos luutnantin +seurassa (jota Kerttu sanoi Ihastukseksi), valitsemaan 400 miestä, sillä +kapinallisten ainoa laiva ei voinut enempää viedä. + +Kun miesten kesken tuli riita siitä kuka saisi mukaan mennä kuka ei, +sanoi kapteeni: + +--Jos ken naimattomista tahtoo kuolla rehellisessä tappelussa, en minä +estä, mutta naineet jääkööt tänne. + +Miehistö alkoi kuuluvasti nurista. + +Silloin sanoi kapteeni: + +--Rauhottukaa, kohta saamme täällä kotona vielä kuumempaa. + +Ja miehet alkoivat keskenään arvailla näiden sanojen merkitystä, ja +hiljenivät. + +Mutta kapteeni meni synkkänä jälleen majaansa ja sulkeutui sinne. + +Silloin erottui osa leiriväestä luutnantin ympärille, noin 400 miestä, +naimatonta, ja he marssivat kohta kaupungin läntiseen satamaan, +mennäksensä höyrypurteen ja yön pimeässä pyrkiäkseen aavan meren kautta +kapinallisten hallussa oleville linnotuksen saarille. + +Mutta päävoima, ylipäällikkönsä käskyä totellen, painui takasin +puistojen metsikköihin. + +Puoliyön aikaan kapteeni tuli ulos majastaan, ja silloin hän näki Hinkin +seisovan yksinänsä leuka ja kädet portaiden kaidepuita vasten +nojautuneina. Hinkki oli tullut kapteenin leiriä katsomaan. + +--Tule Hinkki minun kanssani, sanoi kapteeni.--Onko sinulla tulta? + +Hinkki veti taskustansa esiin tulitikkulaatikon, ja antoi täristämällä +kapteenin kuulla, että siinä oli tikkuja. + +Heidän mennessänsä kalliolle päin kapteeni sanoi: + +--Mistä Hinkki tulee? + +Hinkki sanoi olleensa Hietalahden rannassa katsomassa kaartin lähtöä +Viaporiin. + +Kapteeni huokasi raskaasti sanoen: + +--Ei heistä yksikään osaa tykkiä virittää. + +Hän vei Hinkin kilometrin päässä olevalle korkealle kalliolle, jossa oli +olkiin kääritty suunnaton pystyriuku. + +Siellä sanoi kapteeni vahtimiehille: + +--Saatte mennä, nyt ei täällä vahtia enää tarvita. + +Mutta Hinkille sanoi: Onko sinulla tulta? + +Hinkki vastasi: On. + +Vahtimiesten mentyä kapteeni kääntyi päin kaupunkia, joka tuhansine +tuikkivine valoineen lepäsi kirkkaan tähtitaivaan alla. Hinkki katseli +häntä, istuen kalliolla. Kapteeni seisoo kauan liikahtamatta. Nyt se +nostaa molemmat kätensä päälaelle ja käy tukkaansa. Katsoo kauan ylös +tähtiselle taivaalle. Ja Hinkistä alkaa näyttää, että se on kuin +jättiläinen, ja että jos sillä vaan olisi kirves kädessä, niin se +halkaisisi taivaankin kahtia, ja tähdet tippuisivat kilisten alas... + +--Sanoitko sinulla olevan tulta?--kysyy kapteeni äkkiä. + +Mutta ennenkuin Hinkki ehtii vastata kapteeni horjahtaa ja maahan +vaipuen huutaa: + +--Hinkki, Hinkki, tuo minulle konjakkia! + +Sen ymmärsi Hinkki hyvin, sillä hän oli nähnyt kapteenin olevan jostakin +asiasta kahden vaiheella, ja tiesi, ettei semmoisissa tiloissa mikään +niinkuin viina auta. + +Senvuoksi ei kestänyt kauan ennenkuin kapteeni näki Hinkin laskeutuvan +alemmas ja alemmas kalliopolkua myöten, ja nopeasti katoovan pimeyteen. + +Itse meni kapteeni voivotellen pitkäkseen kalliolle. + +Ja kadotti kaiken ajan ja paikan tunnon. + +Hän oli ryömivinään jollakin hienolla huonematolla... Vasili seisoo +hänen edessään, kättänsä nojaten mahonkisen kirjotuspöydän kulmaukseen, +ja puhuu kapteenille vieraan kylmällä äänellä, mutta tutusti räpytellen +raskaita, pitkäripsisiä silmäluomiansa: + +--Emmekö sanoneet sinua leijonamieleksi? Emmekö uskoneet sinun käsiisi +vapauden pyhää asiaa, ja sinä _petät_ meidät tämän kaupungin tähden! + +--Armoa, Vasili, armoa! Katso sen tulia... + +--Etkö sinä sanonut: Vallankumous on Venäjällä mahdoton, sillä ette osaa +erottaa järkeä tunteesta? + +--Armoa, Vasili! Tämä on kotikaupunkini... + +--Etkö sinä käskenyt avata meren sulkuja, upottaaksesi Pietarin +miljoonakaupungin, ja nyt säälit tätä kylää! + +--Olin siellä suomalainen, ja puolalainen ja juutalainen kannatti minua. +Vasili, täällä olet _sinä_ muukalainen!... + +--Astu siis riveistä!--sanoi Vasili. + +Tämän tuomion kuultuansa oli kapteeni juuri astumaisillaan, pää +painuksiin masentuneena, vallankumouksellisten riveistä, kun joku toi +hänelle viinaa, antaakseen hänelle toimeen tarvittavaa voimaa. + +Kapteeni heräsi ja näki Hinkin ojentavan hänelle puolillaan +läiskähtelevää konjakkipulloa ja kuuli sanovan: Tuoss' on, ryyppää! + +Kapteeni tunnusteli kädellä maata ja ihmetteli, ettei siinä olekaan +Vasilin huoneen hieno matto, vaan ainoastaan sammalta, ja että raaka +Hinkki likasen punasella kädellä tarjoaa hänelle semmoista, mikä auttaa +toimeenpanemaan hienon Vasilin tahtoa... Ja kuitenkin oli Vasili juuri +itse sanonut, että vallankumous hävittää kapakat... + +Mutta kun hän kokonaan valveille kavahti ja näki kaupungin, kävi hän +taas tukkaansa, sieppasi pullon Hinkin kädestä ja mäiskäsi sen rajusti +vasten kalliota. + +--Hullusti käy, Hinkki!--sanoi hän hiljaa, maahan katsoen. Ja hänen +sieraimensa huohottivat, ja silmät pyörivät mulkoillen päässä. + +Tämä kapteenin tunnustus suuresti liikutti Hinkkiä. Se oli niinkuin +ehdoton nöyrtyminen, semmoinen kuin ihmisen pyytäessä toiselta anteeksi. +Niinkuin kapteeni olisi tullut alas siltä korkeudelta, jolle oli noussut +Hinkin yläpuolelle, ja sanonut: tunnustan ylemmyytesi! + +Peittääkseen kapteenin puolesta sitä noloutta, jota tämmöinen +nöyrtyminen hänen mielestään täytyi kapteenissa synnyttää, Hinkki sanoi +haihduttaen: + +--Saatanatakos sen pullon rikoit! + +Ja vähän istuttuansa, kun ei kapteeni näyttänyt mielensä masennuksesta +selviävän, Hinkki sanoi häntä lohduttaakseen ja hyvittääkseen: + +--No jos minä nyt sitten menisin sinne heitä opettamaan. + +Ymmärtämättä minne Hinkki tahtoi mennä, ja haluten olla yksin kapteeni +sanoi: + +--Mene, mene-- + +Hinkki nousi ylös. + +--Annas rahaa!--sanoi hän ojentaen kätensä kapteeniin päin. + +Kapteeni antoi hänelle kukkaronsa, ja Hinkki läksi ketterästi kallioita +alas yön pimeyteen. + + + + +8. + + +Hinkki osti kapteenin rahoilla suuren joukon tupakkia ja viinaa, +ilahuttaakseen Viaporin miehiä eväillänsä, koska oli kuullut heidän +eväänsä olevan juuri loppumaisillaan. Hän pani kaikki koriin ja se oli +silloin niin täynnä, ettei ainoatakaan tulitikkulaatikkoa olisi enää +mahtunut. Mutta olipa myös kaikki kapteenin rahat viimeistä penniä +myöten menneet. Kukkarossa ei ollut enää muuta kuin laidimmassa +osastossa kortti, jossa oli kapteenin nimi venäläisillä kirjaimilla. + +Kun soutaminen Kuninkaansaarelle, jonne kaarti oli avomeren kautta +viety, olisi sitä tietä ollut liian pitkä, ja Hinkki tiesi, että +Harakka, joka lännestä käsin oli lähinnä kaupungin rantaa, oli +hallituksen puolella eikä siis olisi maan puolelta päästänyt ohitsensa, +valitsi hän toisen tien. Hän päätti pyrkiä eteläsatamasta, suoraan +Kruunperin selällä olevien sotalaivojen ohi, jotka kaupungin +antautumista odotellen toistaiseksi olivat nekin hallituksen puolella ja +pitivät kaupungin ja Viaporin välistä merta heijastimillansa alituiseen +valaistuna, niinkuin revontulet olisivat taivaista vetten päälle +siirtyneet. + +Asia ei Hinkille onnistunut. Hän tuli venheineen, johon oli kokkaa +vastaan pystyyn sijoittanut joukon ongenvapoja, heti huomatuksi ja +joutui keskelle häikäisevän kirkasta valovirtaa. Ei auttanut koukistaa +selkää ja matkia vanhaa kalastajaäijää. Kuulat lensivät kohta ratisten +ja vinkuen yli pään. + +Toisen yrityksen teki Hinkki pohjoissatamasta käsin, aikoen kiertää +sotalaivojen takaa. + +Mutta heijastusvalot ylettyivät sinnekin, ja Hinkin täytyi soutaa +kiertäen Korkeasaaren etelärannatse Degerön pohjoisrantaan ennenkuin +pääsi pikku saaria ja rantapoukamia myöten etenemään Santahaminaa +kohden, joka oli idän puolelta lähinnä mannermaata oleva linnoitussaari. + +Hän aikoi nyt Vasikkasaaren taitse oikaista suoraan kohti +Kuninkaansaarta, ja souti vinhaan, mutta lähestyessään sen ja +Santahaminan välistä salmea hän kuuli selkänsä takaa, että ankara pauke +käy juuri siinä salmessa. Hän hellitti soutamasta ja kääntyi katsomaan. +Kuninkaansaarelta ammuttiin tykeillä suoraan salmen yli Santahaminan +valleihin, ja Santahaminasta välkähteli rätisevä kivärituli +Kuninkaansaarta kohden. + +Hinkiltä pääsi pitkä vihellys, joka merkitsi yhtäkuin: ohhoh, pojat, +niinkö teidän asianne olikin! Sillä jos tämä itäinenkin mannermaata +lähin oleva saari oli hallituksen miesten käsissä, oli Hinkistä selvää, +että kapinalliset olivat näiden välissä kuin loukossa. Hallituksen oli +täytynyt edeltäpäin tietää milloin kapina alkaa, koska oli ehtinyt +varmat miehensä koota maanpuoleisille saarille sekä idässä että +lännessä.--Tätä kaikkea merkitsi Hinkin pitkä vihellys. + +Hän nosti airot vedestä, otti lakin päästänsä ja rupesi otsahikeänsä +kuivaamaan. Ongenvavat sillävälin piirsivät puolikaaren Viaporista +kaupunkiin takaisin. Mutta levättyänsä ja tupakoimaan Hinkki pani airot +jälleen hankoihin ja voimakkaalla vetäsyllä käänsi veneen takasin +Degerön maata kohden. Hän laski maihin toisella puolen Stansvikin +lahtea, jätti veneensä siihen ja läksi koreineen ja onkivapoineen +kulkemaan puolijuoksussa pitkin rantaa itäänpäin. Noin viisi kilometriä +mentyänsä hän irrotti huvilanrannasta vanhan ruuhen ja läksi soutamaan +avomerelle päästäkseen Santahaminan etelärantaa seuraten +Kuninkaansaarelle, sillä hän laski niin, ettei nyt voinut mitään vaaraa +avomeren puolelta olla, kun sota kävi lännessä olevaa linnoitusta +vastaan. + +Soutumatkaa tätä kautta Kuninkaansaarelle oli päälle peninkulman ja +puoliväliin päästyä alkoi päivä valeta idän taivaalla, niin että selvään +saattoi erottaa vahtisotamiehiä rantapatterin harjalla. Ensimäisen +patterin ohi mennessä Hinkki alkoi soutaa hiljaa, sillä hänet oli +ilmeisesti huomattu. Joukko sotamiehiä kokoontui yhteen ja rupesivat +toisilleen osottelemaan Hinkkiä. Tulipa niiden joukkoon upseerikin ja +nosti kiikarin silmilleen. Silloin ei Hinkin todellakaan auttanut muu +kuin ruveta ongelle. Hän pysäytti veneen karin reunaan ja istui selin +rantapatteriin, sivahuttaen siiman ulapalle päin. + +--Saatanan kilohailiako tässä olisi aikaa vedellä!--kiroili Hinkki. +Mutta eipä hänen tarvinnut siinä kymmentä minuuttiakaan kyyköttää, +ennenkuin upseeri jo laski alas kiikarinsa ja sotamiehet hajosivat. + +Toisen rantapatterin kohdalle päästyään ja jälleen jouduttuaan +huomatuksi Hinkki koetti samaa temppua, mutta nytpä ei auttanutkaan. +Kymmenkunta sotamiestä juoksi rantaan ja viitaten Hinkkiä tulemaan +rupesivat lataamaan kivärejänsä. Hinkki souti suoraan kohti sotamiehiä, +ja rantaa lähestyessään otti koristansa esiin viinapullon, ja rupesi +sitä heille kauppaamaan, huutaen: + +--Kupii votku! + +Sillä Hinkki oli polisina ollessansa oppinut jotakuinkin venättä. + +Ryssät viittasivat vaan Hinkkiä maalle, vangitakseen hänet. + +He löysivät hänen veneestään korin täynnänsä viinapulloja ja tupakkia, +ja nauraen rupesivat kohta jakamaan tavaraa keskenänsä. + +Kun he olivat sen tehneet ärjäisi Hinkki vihasesti: + +--Davai dengi! (Se merkitsee: Anna rahat.) + +Ja rupesi vaatien tulemaan heitä kohti. + +Sotamiehet perääntyivät nauraen ja koettaen häntä välttää. Mutta Hinkki +tuli yhä kovemmaksi. Hän koputteli ongenvavalla maahan, ärjyi ja uhkasi +lyödä. Sotamiehet sen mukaan perääntyivät. Vihdoin Hinkki rupesi muka +kiviä maasta hakemaan, ja kun sotamiehet lähtivät karkuun, juoksi hän +heidän jälkeensä kauheasti kiljuen ja kiroillen ja useita suuria ja +pieniä kivimöhkäleitä heitellen. Kunnes ryssät kokonaan pakenivat. + +Hinkki läksi nyt soutamaan ulapalle ja kääntyi jälleen Kuninkaansaarta +kohden. Olivathan eväät tosin menneet, mutta olipa sensijaan vapaus +säilössä. + +Kolmannen patterin kohdalla oli varusväen huomio nähtävästi niin +kokonaan länteen ja pohjoiseen päin kääntyneenä, että Hinkki souti ohi +aivan alitse, ja vasta kun hän oli jo puolitiessä salmea, joka erottaa +Santahaminan Kuninkaansaaresta, huomasivat he sieltä hänen aikeensa ja +alkoivat ampua. Hinkki veteli kuin viimeistä päivää. Kaksi kuulaa meni +veneenlaitain läpi, yksi osui kokkaan juuri silloinkuin Hinkki oli +parhaiksi hypännyt rannalle. + +Hän oli jyrkän kallioseinän edessä, joka rantatöyräänä kohosi korkeuteen +ja muuttui siellä viheriäksi patterin penkereeksi. Monta kertaa oli +Hinkki ennen poikana meren saarissa soudellessaan nähnyt kuinka +taitavasti ryssät nousivat ja laskeutuivat tämmöisiä kallioseiniä +myöten, ja hän oli aina ajatellut, että niillä täytyi olla sitä varten +merkityt paikkansa ja tekopolkunsa. Nyt hän istuen suojassa irtiporatun +kivilohkareen takana koetti sellaista paikkaa keksiä, itätaivaan +valettua niinpaljon että vielä näkymätön auringonkerä jo säteili. +Samassa Hinkki jo viskautui kuin nuoli pitkin rantaa, ja kohta hän näkyi +Santahaminaan oravana nousevan Kuninkaansaaren rantatöyrästä ylös. +Tshik-tshak-tshuk panivat Hinkin korvaan kiviseinää vasten +mäiskähtelevät kuulat, ja juuri niinkuin hänen ampumansa revolverin +kuula oli Franssin kivimuuriin räiskäyttänyt loven, niin räiskäyttelivät +nämäkin kalliosta palasia irti. + +Aivan eheänä Hinkki pääsi suojustörmän korkeimmalle harjalle ja +heittäytyi pitkäkseen sen suojanpuoleiselle vietteelle. + +--Strastu!--sanoi hän nokiselkäiselle ja öljyyntyneelle sotamiehelle, +joka paitahihasillaan puhdisteli järeän tykin sisustaa ja +esiinpompahtaneen Hinkin nähtyään oli hämmästyksestä lentää selälleen. + +Molemmilta puolilta juoksi nyt sotamiehiä pajunetin kärjet leimuavina +paikalle. He eivät olleet ampuneet tulokasta ainoastaan senvuoksi, että +näkivät vihollisen häntä ampuvan. Mutta nyt tiukasti vaativat tietoa +mikä mies hän oli, ja Hinkki näki, että heidän pajunettinsa olivat +hiotut. + +Viimeisellä hetkellä Hinkki muisti jotakin, ja rauhallisena, aivankuin +olisi heille ruvennut rahaa antamaan, veti esiin kapteenin kukkaron, +kaivoi sieltä nimikortin ja viskasi heille alas. Sotamiehet lukivat, +päät yhdessä, ja jälleen hajoten rupesivat sanomaan: + +--Snaem, snaem! (Se on: kyllä tunnemme.) + +Heidän kasvonsa loistivat ja he olisivat varmaan syleilleet Hinkkiä, jos +hän vaan olisi ollut alhaalla. Mutta nyt ylettyivät mielisuosionsa +osotukseksi ainoastaan hänen saappaitansa taputtamaan. + +Niin lähellä näitä Viaporin linnotuksia oli Hinkki parhaan ikänsä +elänyt, eikä vielä ikinä aavistanut, että täällä tämmöistä on! Jos +päätänsä suojusvallin yli kurkotti, näkyi aava meri, alkaen syvyydestä, +jossa laineet korkeudesta katsottuina näyttivät pieniltä +leikkilaineilta, ja päättyen siintävään taivaanrantaan. Jos taas kääntyi +maalle päin katsomaan, niin oikein sydänalaa hiipasi se mahtava +linnoituksen komento, kun kukkulalta kukkulalle ja saaresta saareen +jatkuivat patteriketjut, milloin vihreitä rintojansa levitellen, milloin +paljastaen sisäpuoliset linnotustantereet hautoineen ja pengerryksineen, +tykkirivien välkähdellessä ylimpänä, nousevan päivän säteissä. Pieneksi +ja melkeinpä olemattomaksi meni koko Helsinki siellä lahtien +pohjassa--tämän mahtavuuden rinnalla. + +Ei ainoatakaan laukausta kuulunut mistään. Yön veristen ja tuimain +ottelujen perästä varmaan lepäsivät sekä täällä että siellä, raskimatta +kummaltakaan puolelta antaa ensi merkkiä uuden taistelun alkamiseen. +Päivä oli jo jättänyt merenpinnan, mutta yhä uskalsivat vahdit kävellä +patterien harjoilla. + +Tykkimies selitti Hinkille, että kun tästälähin Santahaminasta +ensimäinen kivärinlaukaus kuuluu, alkaa Kuninkaansaarella tykistö +paukkua. Tykinsuut olivat kaikki käännettyinä Santahaminaan päin. + +--Entäs Santahaminan tykit?--kysyi Hinkki. + +Tykkimies sanoi siellä kyllä olevan tykkejä, mutta väki oli jalkaväkeä, +joista ei yksikään osannut niitä käyttää. Kaikki tykkimiehet olivat +kapinallisia. + +Nyt alkoi Hinkki kauheasti kiroilla itseksensä, sillä olisipa hän tuon +asian ennen tiennyt, niin kyllä olisi ymmärtänyt soutaa kivärinkantamata +kauempana rannasta ja viinat olisivat säilyneet. Mutta mennyt mikä +mennyt! + +Näitä tykkimiehen kanssa jutellessaan Hinkki samassa näki suuren +miesjoukon tulevan taajassa parvessa pitkin linnotuksen leveää tietä, +joka kävi lännestä käsin laaksoa myöten halki saaren. Ja hän näki kohta, +että se oli suomalaisten joukko. + +Ihmeissään juoksivat tykkimiehet kokoon tätä kummaa katsomaan, kun +tuntematon sivilipukuinen sotajoukko lähestyi, kivärit olalla. + +Kun Hinkki sanoi niiden olevan suomalaista apuväkeä, tulivat sotamiehet +hurjan iloisiksi, ja lakkejansa ilmaan viskellen rupesivat hurraamaan. + +Suomalaiset vastasivat tieltä, hekin hurraten ja lakkejansa heilutellen. +Heidän edellänsä kulki venäläinen luutnantti, paljastettu miekka +kädessä. Kuninkaansaaren kapinallisten johtaja. + +Kun joukko saapui tienkäänteeseen saaren itäiselle puolelle, +noustaksensa siitä eteläisille rantapattereille, joilta ryssät heille +hurraata huusivat, alkoi Santahaminasta käsin kova kivärinpauke. + +Nuori luutnantti näkyi silloin ottavan pari askelta eteenpäin, ja, juuri +niinkuin Hinkki oli nähnyt niiden paraatissa tekevän, kääntyi miekkaa +huiskuttaen ja jotain huutaen miehiin päin, jotka kohta hajosivat ja +alkoivat juosta pitkää rinnettä ylöspäin. + +Suuri rätinä kävi ilmassa, joista äänistä Hinkki saattoi hyvin tuntea jo +Afrikan sodassa oppimansa kuularuiskut, kranaatit, pommit ja shrapnellit +erilaisine mylvinöineen, vihellyksineen ja paukahduksineen. + +Ainoastaan kolme miestä jäi sille leveälle santatielle, yksi +liikkumattomaksi, yksi polvilleen ryömimään ja yksi paikalleen +kieppumaan niinkuin ankerias veneen pohjaan. Kaikki muut nousivat +juosten pattereille. + +Tullessaan miehet nauroivat kaikki ja huusivat toisilleen sukkeluuksia, +mutta ei kaikkien sentään onnistunut salata kalvenneiden suupielien +noloa jäykistystä ja suurenneiden silmämustuaisten säikkynyttä viikunaa +tämän odottamattoman tervehdyksen johdosta. + +Ojennetuin käsin ja hurraten juoksivat ryssät heitä vastaan. Ja +suomalaiset ja venäläiset rupesivat syleilemään ja suutelemaan +toisiansa, upseeri mukana, niinkuin veli veljein joukossa... + +Hinkki istui ylempänä, suojusvalliin selkäänsä nojaten, polvet +notkistettuina leuvan alle, kädet säärien ympärillä. Tavatonta oli tämä +näky Hinkistä. Niin pitkälle kuin hän ikäänsä muisti, oli ryssien ja +suomalaisten välillä aina ollut kopeilemista ja pilkkaa, vihaa ja +tappelua. Myös muisti Hinkki vielä kouluajoilta historiaa, ja tiesi +missä monissa vaiheissa tämä Ehrensvärdin linnotus oli aikojen kuluessa +ollut. Mutta että sen korkeimmalla ja vahvimmalla patterilla kerran +maailmassa venäläiset ja suomalaiset sotamiehet syleilisivät toisiansa, +sitä eivät nämä kivet ja kalliot olisi toki koskaan voineet uneksia... +Ja siinä oli Hinkistä taas jotain sitä samaa uutta, joka ihmeellisesti +hänen sisuksiansa kaivellen tahtoi aina todistaa hänelle, että hän oli +jotenkin jäänyt ajassa jäljelle eikä ollutkaan enää kaiken kärjessä. + +Ilmat vavahtavat ... tanner tärähtää ... taivaita halkaiseva pamahdus +... toinen ... kolmas... + +Kuninkaansaaren tykistö vastaa Santahaminan tervehdykseen. Päivän +taistelu on alkanut. + +Upseeri puhuu jotakin miehille, ja paljastaa päänsä. Kaikki miehet +paljastavat päänsä, niin ryssät kuin suomalaisetkin. Upseeri nostaa +kätensä ja antaa merkin, ja silloin kajahtaa marseljeesin tuttu sävel +satojen miesten suusta. Toiset laulavat venäjäksi, toiset suomeksi. + +Hinkinkin täytyi nousta seisaalleen ja paljastaa päänsä. Mutta hän piti +sentään lakkia nenän ja suun edessä, koska ei voinut olla vähän +häpeemättä sitä nousemistaan. + +Ihmetellyt oli Hinkki aina, kuinka miehet voivat niin peräti toisiksi +muuttua heti kun saavat jonkun uskon, mutta nyt hän tunsi monta näistä +miehistä eikä ollut sentään vielä milloinkaan ennen nähnyt missään +kirkossa eikä liioin mustatukan kuulijain joukossa miesten silmissä +semmoista hartautta ja uskon loistetta, kuin noiden nyt siinä veisatessa +kaulatuksin ryssäin kanssa. Aivan paloivat niiden silmät kuin olisivat +pyhien enkelien vaellusta taivaan pilvissä todistaneet. + + Jo nosta pääsi köyhä kansa! + On tullut päivä kunnian! + Te ylitsenne lippuansa + Nyt sorron näätte nostavan, + Vihaisna riistäjämme ärjyy, + + Ne meidät orjantyöhön vie, + Äitimme viepi mierontie, + Lapsemme viluissansa värjyy. + Aseihin astukaa, + Ja vasten sortajaa! + Eespäin! Eespäin! + Lyökäämme näin pois valta riistäjäin! + +--Kun eivät vaan veisaisi omaa hauta virttänsä!--ajatteli Hinkki. + +Vavahtaa, vavahtaa taas ilmat, pamahtavat tykit... + + Aseihin ... stukaa + ... vasten ... tajaa + ... päin! Eespäin... + +Ei kuulu enää laulu ... jää kesken ... ryssät juoksevat parvittain eri +pattereille,--suomalaiset hajoovat neuvottomina sinne tänne tykkimiesten +luo, oppiakseen hekin sotakanuunain kumeata kieltä. + +Nyt alkaa Hinkin toimi, ja hänen läsnäolonsa näyttäytyy kohta niin +välttämättömäksi, ettei kukaan voi ymmärtää kuinka ilman häntä ollenkaan +olisi voitu toimeen tulla. Tykkimiesten suureksi hämmästykseksi hän osaa +kaikki temput neuvomatta, ja he tekevät hänet kohta opettajamestariksi +suomalaisille. Kranaattien, shrapnellien, kuularuiskujen, kanunain +jyskeessä tuskin olisivatkaan suomalaiset mitään tolkkua venäläisten +selityksistä saaneet. + +Koko päivän kävi tykkituli Santahaminaa vastaan, jossa kerrottiin viime +yönä yli 500 hallituksen puoluelaista kaatuneen. Mitään vastatulta ei +sieltä tykeillä annettu, ja näin oli suomalaisille hyvää harjotusaikaa +sekä itse kanunain käyttöön että mielen tottumiseen korvia kuuroiksi +tekevään sotapauhuun. Ensi aterian syötyänsä he jo taas osasivat +naureskella, ja nautinnokseen katselivat, kuinka suurta hävitystyötä +tykkituli teki vastapäisen saaren valleihin, kun joka laukauksella +suuret maakerrokset irtautuivat ja viskautuivat ilmaan. Heidän päänsä +yli kävi ankara shrapnellituli samaa Santahaminan saarta vastaan +Aleksanterin saaresta, joka myöskin oli vallankumouksellisten vallassa. + +Iltapäivällä alkoi tykkituli vaimeta, ja äkkiä taukosi melkein kokonaan. + +Silloin tuli Hinkin luo nuori, noin 18-vuotias mies ja sanoi: + +--Kas kun olet niin noessa etten ollut tunteakaan. + +Hinkki huomasi kyllä että sillä oli jotain muuta asiaa, ja niin olikin. + +--Onkohan sota nyt lopussa?--kysyi nuorukainen. + +--Vai lopussa! sanoi Hinkki,--eihän tämä ollut vasta kuin +harjotus-ammuntaa. Mutta katos tuonne! + +Ja Hinkki näytti suoraan aavalle merelle. + +Siellä oli kaukaisen merisaaren kupeelle asettunut muutamia suuria +sotalaivoja. + +--Onko laivasto vihdoin tullut?--sanoi nuorukainen, ja lisäsi +asiantuntijan äänellä:--Laivasto on vallankumouksellinen. + +Hinkki tunsi hänen puhuvan sillä sivistyneen ylemmyydellä, jolla +»järjestynyt» tavallisesti puhuttelee pimeää »järjestymätöntä». + +--Taitaa, sanoi Hinkki, mutta jos se on meidän puolella, niin kas kun ei +se ole tullut lähemmäksi. Sitä laivastoa ne ovat täällä varttoneet kuin +nousevaa päivää. Siinä se on nyt! + +--Luuletko ettei se olisikaan--vallankumouksellinen? + +Hinkki viittasi kädellään Kuninkaansaaren patterien ulkolinjaa, ja +sanoi: + +--Mitäs ne tuolla tekevät? Ne kääntävät tykkejänsä merelle päin, eikä +siellä nyt enää ketään naurata. Mene sinäkin vaan aliupseeris luo, ettei +suutu. + +Nuorukainen meni nopeasti pois. + +Hinkki alkoi taas puhdistaa kanuunaa, hyräillen valssiansa: Kolmasti, +neljästi... + +Ei ainoatakaan laukausta kuulunut. Kuolon hiljaisuus kaikkialla, +linnotuksessa, saarilla, merellä... Toisilta pattereilta asti saattaa +erottaa miesten tavallista puhetta. Suuret kalalokitkin uskaltavat +vähitellen saapua takasin pesäkariensa ympärille kaartamaan ja alkavat +huudoillansa täyttää ilman. Meri on rasvatyyni. + +Hinkki katselee ahnain silmin saaren kupeella kelluvan jättiläislaivan +hohtavia panssarikylkiä, valkoisia piipputorneja, mastotaklinkia, +ampuma-aukkojen rivejä. + +Hänen siinä katsellessa samassa tuprahtaa valkonen savupilvi keskiaukon +kidasta ja yhdellä kertaa välähtää terävän kirkas liekki sen pilven +halki. Näkyy valkopilven hiljainen kohoaminen ja sen viaton kuvastuminen +pitkänä viiruna tyynen meren kalvoon. Tuprahtaa vierimmäisistä kidoista +liekkinä leimahtaen toinen ja kolmas pyöreäreunainen valkopilvi. Ja +samassa jo kuuluu kanunankuulan ulina menevän Aleksanterinsaaren yli +linnotuksen pohjoissaarille. Toinen ja kolmas menee Kuninkaansaaren yli, +kolmen kumean pamahduksen seuratessa toisiaan. Taas hiljaisuus. Lokit +lentävät äänettöminä hajalle. + +Hinkin tykkiä tarkastava aliupseeri, tahtoen rohkaista, sanoo naurahtaen +ja päätänsä hyväntahtoisesti nyykäyttäen, että se oli vaan +koelaukauksia. Juu, juu, myöntelee Hinkki, vaikka selvästi näkee, että +aliupseerin naurahduksesta ei tullut mitään. Aliupseeri rupesi nyt +selittämään, miksi sotalaivat eivät voi olla ampumatta näitä +»koelaukauksia». Jos ne olisivat ampumatta, sanoi hän, niin asiasta +tulisi kysymys sotaoikeudessa, jolleivät vallankumoukselliset +pääsisikään voitolle. Mutta laivat eivät tahdo antaa vielä mitään +todistuksia kapinallisuudestaan, ennenkuin jotain tapahtuu, jota ne +odottavat, ja sentähden niiden _täytyy_ ampua. Juu, juu, pani Hinkki. +Mutta vaikka Hinkki olisi kuinkakin vakuuttanut ymmärtävänsä ja +täydellisesti uskovansa aliupseerin selityksiä, katsoi tämä +välttämättömäksi yhä uudestaan selitellä ja uusia perusteita löytää, +mikä saattoi asian yhä enemmän epäilyttäväksi Hinkin silmissä, ja hän +teki lujasti työtä kanunain tähtäinten suuntaamiseksi merelle, niinkuin +näki kaikkialla pattereilla tehtävän.--Ne odottavat, sanoi aliupseeri, +näes, täytyy odottaa, täytyy saada ensin tietää tuleeko siitä +vallankumouksesta mitään. Juu, juu, sanoi Hinkki, vaikka ei ollenkaan +ymmärtänyt miksi asia olisi voinut odottamisesta muuttua. Näithän itse, +sanoi taas tykkimies, että ne ampuivat ylitse. Juu, juu, myönsi Hinkki, +ja kysyi nyt vuorostaan tykkimieheltä, mitä oli tuleva sitten, jos +kapinalliset voittaisivat. Tasavalta ja presidentti, niinkuin +Amerikassa, sanoi tykkimies,--ja Suomikin saa silloin olla vapaa valtio. +Saa niin, sanoi Hinkki, hikeä otsaltansa pyyhkien. + +Kuitenkin täytyi Hinkinkin lopulta itsekseen myöntää, että laivat +todellakin ikäänkuin jotakin odottivat. Sillä koko sinä päivänä eivät +ampuneet Kuninkaansaarelle yhtään laukausta, jota ei olisi voinut +selittää koelaukaukseksi. Kaikki laukaukset olivat tähdätyt linnotuksen +kaupunginpuoleisiin saariin. + +Tuli uusi yö, ja miehet menivät makuulle illastamatta, sillä eväät +olivat loppuneet kapinallisilta, ja yhteys kaupungin kanssa kokonaan +katkennut. Hinkki ja venäläiset eivät olleet koko päivänä syöneet. +Miehet käskettiin yöpymään valleille, osaksi senvuoksi, että kasarmit +olivat Santahaminasta tulevan alituisen kivääritulen alaisina, osaksi +taas--kuten toiset väittivät--laivastosta uhkaavan pommituksen vuoksi. + +Yöllä ei kuulunut laivastosta mitään. + +--Odottavat!--sanoi tykkimies keskiyön aikaan Hinkille, kun huomasi +tämänkin valvovan. Sitten nukkui rauhallisesti uudelleen. + +Jo kauan ennen päivännousua heräsivät miehet järeän tykistön +helvetilliseen pauhuun. + +Hinkki kapusi tykkimiehensä viereen silloin kuin tämä oli ampunut +tykistään jo kolme laukausta, sillä Hinkki oli ajatuksissaan valvonut +koko yön ja vasta aamulla saanut näläntuskaltansa unta. + +Koko laivasto oli yhtenä savu- ja tulimerenä. + +Pommitus kävi Aleksanterin ja Kuninkaan saaria kohtaan. Nyt ei enää +odotettu. Nyt oli leikki loppunut. + +Kuninkaansaarella paloivat pian ilmiliekissä kasarmit ja muut +puurakennukset, savussa ja tulessa oli kaikki, ilmain ulistessa +kaksitoistatuumaisten hirmu-uhkaa, suurten hietavallien hajotessa +niinkuin aaltojen viskaama hyrsky, pommien ja kranaattien räjähdellessä +kaikilla tantereilla, murhaavaa rautaromua levitellen. + +Tykkimies jätti asiansa hetkeksi Hinkin hoitoon, sillä miehiä kaatui +paljon ja aliupseereja tarvittiin jokapaikkaan. Hinkki ammuskeli kyllä +ominkin päin. Tosin olisi hän paljon mieluummin ollut niiden puolella, +jotka laivoista ampuivat, sillä hän olisi sanomattomasti nauttinut saada +virittää laivatykkiä ja koettaa osua siihen Viaporin nupipää +kirkontorniin, joka kaupunkiin näkyvänä oli kaiken ikää Hinkkiä +vaivannut ja kutkuttanut. Ihmeelliset olot ja vaiheet olivat kuitenkin +kääntyneet niinpäin, että Hinkin nyt päinvastoin täytyi ampua noita +rakkaita laivojansa, jotka siellä meren viileässä sylissä ihanasti +kelluivat. Mutta-- + +--Soromnoo!--ajatteli Hinkki, ja lasketteli laukauksen toisensa perästä, +osui taikka oli osumatta. + +Kun taistelu myöhemmin kiihtyi kuumimmilleen, tuli sama nuorukainen +Hinkin luo uudestaan ja silmät melkein ulkona päästä, soperrellen kuin +puolihullu, kävi molemmin käsin Hinkkiin, rukoillen lähtemään hänen +kanssansa karkuun Viaporista. Hinkki rupesi ensin laskemaan leikkiä +hänen kanssaan, sanoen: taisi olla mukavampi, hempukka kainalossa, +mustatukan puheita Kaisaniemen kentällä kuunnella, hä? Mutta mies ei +ymmärtänyt enää paljon. Hinkin kävi sitä surku, ja hän neuvoi sille +paikan mihin oli ruuhensa jättänyt, sanoen: souda kohta ulos merelle ja +vasta sitten käänny itään, Degerön maata kohden, ei sinua nyt kukaan +välitä ampua.--Mies oli kuitenkin niin saamaton ja tohlo, että Hinkin +täytyi saattaa hänet omin silmin venettä näkemään, ennenkuin se mitään +ymmärsi. Kuinka sen sitten kävi, ei Hinkki nähnyt, mutta itse hän ei +ainakaan vahinkoa ehtinyt saada. + +Aliupseerin tultua takasin patterille Hinkki kysyi muista suomalaisista. +Aliupseeri sanoi: Urhoollisesti taistelevat, kelpomiehiä jokainen,--ja +rupesi vielä Hinkin mieliksi sanomaan jotakin, että heistä pitäisi tehdä +kenraaleja, mutta juuri silloin kranaatin sirpale lensi edestä miehen +kaulaan, ja hän kaatui selälleen, niin että pää joutui juuri penkereen +reunalle ja retkahtaen irti ruumiista jäi ainoastaan niskalihoilla +roikkumaan verisestä kaulasta. + +Hinkki teki parastaan voidakseen hoitaa kaatuneen sotaystävänsä +kanunoita. Hän taisteli siihen asti kuin näki useimmat patterit jo +jätetyiksi ja niiden kanunat vaijenneiksi. Vielä sittenkin hän olisi, +kapteenin hukkaan menevää asiata ajatellen, pysynyt patterillaan, mutta +tapahtui niin, että linnotuksen ruutikellarit räjähtivät, ja Hinkki +lensi monta syltää asemaltaan tykin vierestä. Semmoista pamausta ei +Hinkki vielä eläessään ollut kuullut, ei Afrikassa eikä missään muussa +maanosassa, missä oli elinaikanansa vaeltanut. Siinäkö lennossa vai +hyvän aikaa tiedottomana maatessaan räjähtävien pommien keskellä Hinkki +oli saanut kaksi haavaa, ei hän itse voinut herättyään päättää. Ensin +hän ei huomannut muuta kuin sen haavan, joka oli tullut ohimoon ja +tahrannut kaikki kasvot vereen. Hän pyyhki kasvonsa kaikkein +puhtaimmilla paikoilla, mitä takkinsa liepeistä löysi. Mutta takkia +aikoessaan vetää jälleen ylleen hän vasta huomasi kaiken paitansakin +olevan siekaleina ja veressä, ja tunnusteltuaan tuli siihen päätökseen, +että kranaatinsirpale oli repinyt vasemmalta puolen hänen vatsansa auki. + +Ampuivatko ne enää vai eivät, sitä ei Hinkki voinut kuulla, sillä hänen +korvansa olivat lukossa, niinkuin hänellä kuuloa ei enää olisi +ollutkaan. + +Noustuansa ja huomattuaan voivansa hyvin pysyä pystyssä ja astua Hinkki +palasi tykkinsä luo ja kapusi siitä vallille. + +Heti hän näki, että asia oli menetetty. + +Ei ammuttu missään. Laivastokin oli savuista selkeänä. Hävitys +Kuninkaansaarella näytti täydelliseltä. Haavottuneita ja kuolleita +kuljetettiin pitkissä jonoissa lasaretteihin. Punasen kapinalipun +viereen olivat nostaneet valkosen lipun. + +Nyt olisi kai Hinkinkin pitänyt mennä lasarettiin mahahaavaansa +sidottamaan, josta tuntui niinkuin suolet roikkuvan, mutta hän laski +niin, että jos hän sinne menee, niin hän joutuu varmasti vangiksi. Ryssä +antaa Suomen herroille raastupaan, ja Suomen herrat tuomitsevat +Söörnääsiin, eikä kun Kakolaan Turkuun. + +Tästä selville päästyänsä Hinkki levitti takkinsa hihat ja sitoi ne +lujaksi vyöksi mahansa ympärille, niin että muu takki tuli pariin +kertaan taitettuna pinkaksi kääreeksi haavan päälle. + +Sen tehtyänsä hän laskeutui vallin merenpuoleiselle vietteelle ja samaa +kallioseinää myöten, kuin oli tullut, kapusi alas rantaan. Hiukan oli +häntä keskikalliolla vain pyörryttänyt. Nuorukainen oli arvatenkin +päässyt pakenemaan, sillä venettä ei näkynyt missään. Mutta ei Hinkki +sitä odottanutkaan. Hän riisui saappaansa, katseli niitä vähän aikaa +punniten kannattaako niitä viedä mukaansa. Pani ne sitten selkänsä +taakse takista tehdyn vyön alle. Tässä rupesi häntä toisen kerran +pyörryttämään niin huimaavasti, että täytyi vähän aikaa istua kivellä. +Sama kivi, joka oli häntä tullessa Santahaminan kuulilta suojannut. +Mutta Hinkki ajatteli, että pyörrytys menee ohi, jahka hän menee veteen. +Ja kohta kun huimaus hellitti, hän astui vyötäryksiä myöten mereen ja +tasaisesti heittäytyi uimaan salmen yli Santahaminaa kohden. + +Sillä Hinkki ei voinut kärsiä ajatusta että hän vankeuteen tulisi. + +Jo puoli matkassa salmea Hinkki katsoi välttämättömäksi temmata saappaat +irti selän takaa ja antaa mennä. Mutta vyön solmu tällöin aukeni ja +takki solui vyötäisiltä ja jäi sekin. Melkein oli Hinkki siihen +tyytyväinen, sillä sekin kevensi ihmeellisesti väsyttävää uintia. + +Vähissä voimin hän pääsi Santahaminan rantaan. Siihen kohti oli meri +ajanut hienoa hiekkaa, joka oli päivän paisteessa kuumennut. Hinkki +ryömi hiekalle ja katsahti ympärinsä pitkin rantoja. Santahamina oli +kuin kuollut. Ei ainoatakaan sotamiestä näkynyt missään, joten pako tätä +tietä näytti olevan paras kaikista mahdollisuuksista. Hymähtäen Hinkki +vaipui lämpimälle hiekalle, siinä levähtääkseen ja antaakseen +vaatteittensa kuivaa. Raukasi niin, ettei hän muuta olisi jaksanutkaan. +Ja pyörtyi tainnuksiin. + +Liikkumattomana kuin kivi nukkui Hinkki iltaan asti. + +Yöksi rupesi merivesi tekemään nousemista. + +Ja vaikka pienet yölaineet jo hipivät Hinkin jalkoja polvia myöten, ei +Hinkki herännyt. + +Tähdet jo syttyvät. Ei Hinkki herää. + +Pikkulaineet nousivat jo rintaan asti. Ei Hinkki herää. + +Nyt jo huuhtelevat hänen poskiansa, hienosti lipien ja pesten ruudista +nokeentuneita ja vereen tahraantuneita kasvoja. Pesevät ... pesevät... + +Ei Hinkki herää. + +Nyt menee meren maininki jo yli pään, ja Hinkin ruumis alkaa hiljaa +kellua, niinkuin kätkyessä, kunnes vesi vetää sen syvemmäksi, vielä +syvemmäksi, vielä syvemmäksi, ja se vihdoin painuu näkymättömäksi meren +pimeään nieluun. + + + + +9. + + +Kun kapteenia ei kahteen päivään eikä yöhön näkynyt kotona, siitä kuin +hän viimeiksi niin kummallisesti käyttäytyen siellä keskiyön aikaan +pistäytyi, ja kun kammottavia huhuja Viaporin kohtalosta oli jo alkanut +kaupungilla liikkua, läksi Kerttu häntä hakemaan. + +Punasen kaartin kaikki leiripaikat hän tietysti ensin juoksi. Mutta +kaarti näytti olevan hajonnut viimeistä miestä myöten. + +Sitten hän kävi työväentalot ja kansliat. Täällä hän ensi kerran huomasi +kuinka nurjamielisiksi ihmiset olivat äkkiä käyneet kapteenille. +Käytävässä hän kuuli jonkun sanovan, että kapteeni oli nähty tulevan +työväentalolta, mutta kadulla oleva kansa oli tahtonut ottaa hänet +kiinni ja revellä palasiksi, huutaen: nyt menee meiltä äänestysoikeus ja +yksikamari! + +Kadullakin ihmiset osottelivat Kerttua. Useat vallassäätyiset eivät +olleet tuntevinaan, ja käänsivät päänsä pois, kun tulivat vastaan. + +Katajanokalle vallankumouksellisten pääkortteeriin tultuansa ei Kerttu +siellä tavannut yhtäkään elävätä sielua. Ovet olivat selko selällänsä. +Pöytien ja tuolien päällä näkyi sekasin sotamiesten pukuja, +upseerintakkeja, sivilivaatteita, lakkeja, revolvereja, +patrunakoteloita, kivärejä, pulloja, tupakkia,--kaikki äärettömässä +sekasotkussa. Minne ne olivat kaikki hajonneet, ei Kerttu ymmärtänyt +aavistaa. Ei jälkeäkään missään niistä ihmisistä. + +Kaikki paikat käytyänsä ei Kertun auttanut muu kuin käydä uudestaan +samat paikat. Vihdoin hän tapasi muutamia punasen kaartin miehiä, jotka +kertoivat nähneensä viime yönä kapteenin. Hän oli vienyt neljä miestä +mukanansa kaupungintakaiselle vuorelle, jossa heidän oli pitänyt +sytyttämän olkiriuku palamaan. Mutta juuri kun miehet olivat sen +alhaalta sytyttäneet, oli kapteeni rynnistänyt patsaan juurelle +vyörytetyn kiven syrjään, jolloin riuku oli, kahdesta kohden taittuen, +kaatunut. Sen jälkeen ei kukaan ollut kapteenia enää nähnyt. + +Onkohan se raukka järkensä kadottanut?--ajatteli Kerttu, sydän kurkussa. + +Vallankumouksellisten pääkortteeriin uudestaan tultuansa hän ei enää +päässytkään sisälle. Ovet oli pantu lukkoon ja kaksi suomalaista +kaupungin poliisia ja kolme venäläistä santarmia seisoi ovella vahtia +pitämässä. + +Kerttu päätti nyt juosta välillä kotona kysymässä oliko kapteenia sillä +aikaa siellä näkynyt. + +Kun Kerttu oli mennyt Katajanokan sillan yli, ja päävahdin ohi +päästyänsä rupesi laskeutumaan eteläsatamaan, näki hän sotakulkueen +tulevan Elisabetintorin rannasta. Hän seisahtui väenpaljouden tähden +keisaripalatsin kulmaan odottamaan saattueen ohikulkemista. + +Ensin kulki kolme sotamiestä rinnakkain, keskimäisellä rumpu edessä ja +palikat käsissä. Sitten kulki joukko santarmeja ja sotamiehiä pyssyt +olalla. Sitten kolme upseeria paljastetuin miekoin kummallakin puolen +sitä sivilihenkilöä, joka kulki niiden keskellä. Sitten taas sotamiehiä, +ja viimeiksi kasakat. + +Kun saattue matkallaan päävahtiin tuli Kertun kohdalle, ymmärsi Kerttu, +että se sivilihenkilö oli Viaporista tuotu vanki. Ja samassa +Kerttu jo kauhistuen tunsi Ihastuksen, kapinallisten johtajan +Aleksanterinsaarella. + +Ihastus kulkee hitaassa tahdissa, niinkuin sotamiehetkin. Hän katselee +maahan. Kasvot ilmaisevat kalpeaa väsymystä. Poskilihat ovat vähän +koholla, silmäkulmat haluttomasti rypyssä, ikäänkuin häntä vaivaisi +katukivien kuuma auringonheijastus. + +--Mitähän sille tullee?--kuuli Kerttu jonkun yleisöstä sanovan. Toinen +vastasi siihen: + +--Ammutaan parin viikon perästä. + +Kertun sydän jäähtyi. Ja kuinka nuo sotamiehet--nehän olivat samoja, +joita Kerttu oli monta kertaa nähnyt vallankumouksellisten työväen +kokouksissa--kuinka ne nyt saattoivat kuolemaan sitä, joka tahtoi tehdä +heidät vapaiksi? Eivätkö ne olisi voineet kääntyä ja sanoa: emme tahdo! +Sillä ne olivat--ne olivat samoja! Varmaan eivät tiedä milloin kääntyä +ja pelkäävät, ettei kaikki sano yhtaikaa ... tai sitten pelkäävät +kasakoita, jotka ratsastavat takana. Eivät käänny ... kulkevat ... +kulkevat... Ai, ai, ei Kerttu tiedä kenenä olisi tukalampi olla, noinako +sotamiehinä vai Ihastuksena. + +Päävahdin kello kilahtaa. Vahtimiehet tulevat kaksittain ulos, kivärit +käsissä. Kaksoisovet jää auki. + +Rumpu pärisee. + +Upseerit menevät Ihastuksen kanssa päävahdin ovista sisälle. Vahtimiehet +menevät kaksittain jälestä. Ovet sulkeutuvat. Kasakat ratsastavat pois. + +Väki hajoo hiljaa. Kerttu juoksee henkensä edestä, sillä jos hän ei nyt +kohta löydä kapteenia ja piilota häntä, vangitsevat ne senkin ja +ampuvat. + +Kerttu tahtoo poiketa uudestaan kaartin kanslialle, mutta ei pääse enää +lähellekään. Kadut ovat suljetut, kanslia on kasakkain vallassa, jotka +ottavat kiinni kaikki, mitkä vaan siitä talosta tulevat tai sitä +lähestyvät. + +Karkulaisilta Kerttu saa tietää, ettei kapteenia ole nähty kansliassa. + +Nyt juoksee Kerttu vihdoin kotiin. + +Kustaava on jo ulko-ovella vastassa, ja sanoo surkeasti hätääntyneenä +käyneensä Franssin luona neuvottelemassa. Ja oli Frans sanonut polisien +tulevan kohta kapteenin asuntoon kotitarkastukselle ja vangitsemaan +häntä. Sen oli Frans saanut tietää siten, että hänen poikansa Haagert ja +Vilhelm, jotka Suomen kaartin tarkk'ampujapataljoonan hajottua +palvelivat uusina kaupunginpoliseina, olivat muiden polisien mukana +määrätyt tätä vangitsemista toimittamaan. He eivät olleet +sukulaisuuttansa ilmaisseet, sillä se olisi nyt heidän nimeänsä +haitannut, ja sitäpaitsi oli heidän välinsä kapteenin kanssa aina ollut +huono, mutta erittäinkin nyt tähän uuteen polisikuntaan tultuansa, jota +kapteenin miehet olivat haukkuneet »lahtarikaartiksi». Kun vaari oli +sanonut heille: huonosti teette, olivat he moittineet vaaria sanoen: +saako esivaltaa vastaan olla? Vaarin pitäisi olla hiljaa, joka on +Siperian karkulainen! He olivat vaan nauraa virnistäneet vetäessään +valkoisia polisihansikkaita käsiinsä, ja sitten punaviiksiään +kohennellen lähteneet kotoa. + +Frans, nähtyään Kustaavan epätoivon, oli vihdoin heltynyt ja käskenyt +piilottaa kapteeni vinnille, jos tulisi kotiin, mutta itse oli mennyt +puuskuttaen pois, niinkuin tärkeälle asialle, mikä seikka oli antanut +Kustaavalle salaista toivoa Franssin myötävaikutuksesta kapteenin +pelastamiseksi. Franssilla oli suuria tuttavuuksia. + +Kustaava sanoi kaikille: tehkää niinkuin eno Frans sanoo, sillä kaikki +käy kuitenkin aina juuri niinkuin eno Frans tahtoo. + +Hyvä olisi Kertun ollut piilottaa kapteeni vinnille, jos vaan olisi +tiennyt missä se kapteeni on. + +Tähän hätään tuli vielä Loviisa (joka saman tarkk'ampujapataljoonan +hajottua palveli ruuanlaittajana vapaaherrattarella) ja sanoi kaikkien +parempien ihmisten neuvovan, että Kertun pitäisi ilmaista kapteeni +polisille ja ottaa ero semmoisesta miehestä. + +--Mutta _mimmoisesta_ miehestä?--huusi Kerttu kadottaen vihdoin +kärsivällisyytensä, sillä koko päivän olivat ihmiset puhuneet hänelle +_semmoisesta_ miehestä, ja nyt vielä vapaaherratarkin! Hän purskahti +itkemään, jolloin Loviisa muutti kohta mielipiteensä, ruveten nyt hänkin +innolla ottamaan osaa neuvotteluun kapteenin toimittamisesta säilöön. + +Lapset olivat jo kauan aikaa tahtoneet jotain sanoa, ja kun vihdoin +saivat suunvuoron, ilmottivat hakeneensa isää merikallioilta, joita +sanotaan myös Kaartinkallioiksi, ja nähneensä siellä isän kävelemässä +edestakasin, mutta isä oli sormea heristäen sanonut heille: menkää +joutuin kotio! + +Merikallioista tuskin puoli sanaa kuultuansa Kerttu jo lensi jälleen +ulos. Kuinka hän ei ollut ennen tullut sitä ajatelleeksi, vaikka +kapteeni oli toistakymmentä vuotta aina ollut niillä merikallioilla, +milloin ei ollut kotona tai jossain tarkkaan ilmotetussa muussa +paikassa! + +Aivan oikein. Ensin näkyy vaan musta pilkku taivasta vasten. Sitten +erottuu ilmeisesti kapteenin tutut piirteet. Katselee Viaporiin päin. +Kävelee nopeasti edestakaisin. Taas seisahtuu, taas katselee. + +Kerttu oli hurjasta juoksusta, monista harhaanastumisista ja +kompastuksista näillä kallioilla niin hengästynyt, että hänen täytyi +istua levähtämään ollessaan jo aivan lähellä kapteenia. Sanaakaan hän ei +saanut hengästyksen tähden suustansa. + +Kapteeni näytti hänestä ensi katsaukselta melkein mielipuolelta, niin +tuhkan harmaa se oli kasvoiltansa ja puhui itseksensä, milloin +pysähtyen, milloin nopeasti siirtyen toiseen paikkaan. Mutta kun Kerttu +tuli lähelle, ei kapteenin kasvoissa näkynyt mitään muuta erinomaista +kuin tavattomasti suurenneet silmien mustuaiset. Kerttu kävi kohta +tarmokkaasti kapteenin käteen ja rupesi vetämään pois sanoen, että +polisit olivat tulossa. + +--Mitä pahaa olen minä tehnyt, että minua vangittaisiin?--sanoi kapteeni +ajatuksistaan reväistyn ihmettelevällä ilmeellä. Ja Kerttu tunsi, että +helpompi olisi ollut saada liikkeelle sellaista satamapollaria, johon +siirtolaislaivat viskaavat köysisilmukkansa, kuin kapteenia +hievautetuksi siltä paikalta missä hän seisoi. + +--Enkö minä lakkoviikolla pelastanut tätä kaupunkia verilöylystä omien +kansalaisten kesken? Enkö minä nyt ole pelastanut tätä kaupunkia +pommituksesta, joka olisi sen maan tasalle tuhonnut? Miksi he siis minua +vangitsisivat? Johan sinä olet järjiltäsi, Kerttu! + +Kerttu tiesi, että kun kapteeni rupeaa jotakin ajatuksenjuoksua puheessa +selvittämään, on paras antaa hänen rauhassa sanoa sanottavansa. Kerttu +sentähden päätti antaa sen puhua korkeintaan 5 minuuttia, jonka jälkeen +aikoi ryhtyä viimeiseen keinoon, sillä jokainen hetki oli tärkeä. + +--Ei, Kerttu! Olkoon Kertulla oikein: ei saa tappaa. Olkoon ettei saa, +kun ei kerta voikaan. Mutta sitten ei saa myöskään totella. Hyvä on: nyt +en aijo enää totella ketään, ei jumalia, ei piruja, ei hallitusta, ei +vallankumouksellisia, ei Vasilia, ei Natalia Feodorovnaa, ei tovereja, +ei ystäviä, ei vihollisia, eikä Kerttuakaan, kuuleeko Kerttu? Ei +Kerttuakaan, ei ikinä! + +Kapteeni oli ilmeisesti saada raivokohtauksensa. + +Mutta Kerttu ehti ennen. Viisi minuuttia oli kulunut. + +Hän heittäytyi suulleen maahan, pani kasvonsa käsivarsien päälle ja +alkoi päätänsä heilutellen ääneensä itkeä, surkeasti voivotellen lasten +ja hänen omaa kohtaloansa, kun nyt jo ihmiset melkein sylkevät +heitä,--ja paljon muuta semmoista sanoi, mitä vaan saattoi kiireessä +keksiä. Sillä kun on ihmishengestä kysymys, ei voi mitään keinoja olla +käyttämättä, jotka pelastusta lupaavat. Ei Kertun tarvinnut suoraan +teeskennellä; hän antoi vaan valtaa tuskan raatelemalle sydämmellensä, +ja niin syntyi sellainen raju itku kuin nyt oli välttämätön. + +Ja niinkuin Kerttu oli arvannut, ei kapteeni nytkään voinut itkua nähdä, +ja Kerttu jo tunsi kuinka se koputtaa häntä selkään: + +--No, no, Kerttu, älä huoli itkeä, nouse istumaan! + +Kerttu nousi istumaan, ja valtoinansa nyyhkyttäen sanoi: + +--Jos minä sinua johonkin pahaan käskisin, niin tietysti et +tarvitsisikaan totella... + +--Mitä siis vaadit minulta? + +--Ei muuta kuin että tulet kotiin. Sano rehellisesti, onko siinä mitään +pahaa, että joku ihminen menee kotiin? Sano! + +Kapteeni räpytteli vähän aikaa silmiänsä ja sanoi sitten: + +--Ei. + +Muuta ei Kerttu toistaiseksi tarvinnutkaan. Hän tarttui kapteenia käteen +ja alkoi vetää. Kapteeni tuli. + +Kaupungin kadulle päästyänsä Kerttu rupesi käymään kapteenin kanssa +käsikynkässä ja hiljensi vauhtia niin ettei käynti näyttänyt +kiireiseltä. + +Ihmiset katselivat heitä pitkään joka puolelta, mutta Kerttu ei ollut +millänsäkään. Ei edes passipolisin hämmästynyt naama, polisipillin +esilleottaminen ja epäröivä seuraaminen saanut Kertun kasvoista pois +sitä viatonta hymyä, jonka hän oli niihin ottanut. Vasta kotitalon ovea +lähestyessä Kerttu yhtäkkiä rupesi vaatimaan kapteenilta nopeutta ja +hymy vaihtui kalpenemiseksi. Ovessa hän jo kaikin voimin työnsi +kapteenia, ja rappusissa sai hirveän kiireen ja hädän. + +Tuskin olivat he tulleet ylös toiseen kertaan, kun Kerttu näki tyhjän +ajurin tulevan heidän portillensa ja ajavan heidän pihaansa. + +Kertun sydän seisahtui. Hän ajatteli: tuolla ajurilla aikoo polisi viedä +kapteenin. Myöhäistä! Hän oli pyörtyä Kustaavan syliin. Silloin Kustaava +töykkäsi häntä kylkeen ja sanoi: Ole hiljaa, etkö nähnyt, että se oli +eno Frans itse! + +Nyt huomasi Kerttu, että ajuri oli todellakin ollut hirmuisen +suurikokoinen, ja sydän alkoi taas toivokkaasti pampattaa. + +Samassa astui sisälle Frans suuressa vanhanaikaisessa ajurinkauhtanassa, +ja rupesi sitä riisumaan yltänsä, sanaakaan sanomatta. Hän oli puettu +nyt keveään kesäpalttooseen, ja hattukorista hän otti esille tavallisen +knallinsa. Sitten, silmäluomet alhaalla ja kasvot liikkumattomina, tuli +kapteenin taakse, pidellen ajurinkauhtanaa levällään edessään, niinkuin +toista pukeutumaan auttaessa. + +--Mikä nyt?--sanoi kapteeni hämmästyen. + +Frans sanoi hiljaisella ja yksitoikkoisella äänellä: + +--Vedä päälles. + +--Tehkää kaikki niinkuin Frans käskee, sanoi Kustaava Hartaudella. + +--Älä anna enon odottaa, sanoi Kerttu viattomasti. + +Kapteeni katsahti Kerttuun tuimanlaisesti: + +--Mitä tämä merkitsee? + +Sillä kapteeni huomasi selvästi, että eno Frans tahtoo valmistaa hänelle +paitsi pakoa myöskin kostoa lakkoviikon tapahtumista. + +--Mutta Hannes kulta, onko tässä mitään pahaa?--sanoi Kerttu itkuun +valmiina.--Minä vannon sinulle, etten milloinkaan tule vaatimaan sinulta +pahaa. + +--Pidä siis valasi!--sanoi kapteeni ankarasti, ja alkoi pujottaa käsiään +eno Franssin tarjoaman kauhtanan hihoihin. + +Hänen molempien käsiensä ollessa näin toimessa ennätti Kerttu sipaista +saksilla pois suuren palan hänen pitkistä viiksistään. Ja kun toinen +puoli oli kerran sipaistu, ei tietysti voinut enää jättää toistakaan +puolta leikkaamatta. + +Tämä temppu muutti kapteenin ulkonäön hämmästyttävästi. Mutta +katsahdettuaan peiliin, ei kapteeni voinut sellaista ulkomuotoa lainkaan +hyväksyä ja lyhensi nyt itse viiksensä niinkuin vaan saksilla sai, sillä +kapteeni oli aina pysynyt ulkomuodostaan sangen arkana. Anna tulla vaan +Kerttu! Suurimmankin häpeän minä otan kantaakseni sinun tähtesi, mutta +maltahan, kohta tulee: stop! + +Ja he sitoivat vyön väljän kauhtanan ympärille, ja panivat ajurinlakin +kapteenin päähän, ja eno Frans sanoi: + +--Mene, istu kuskipukille. + +Mutta Kustaava oli sillä aika Loviisan kanssa laittanut mankelikoriin +kapteenin päähineen, päällys- ja alusvaatteita. Ja kun kapteeni oli +kuskipukille istunut, sovitti Kustaava korin hänen jalkoihinsa. + +Silloin tuli Frans keppi kädessä ulos, istui rattaille, ja niin kapteeni +ajoi kädet ojona kauniisti kaartaen portista kadulle. + +Ohi ajaessa hän vilkasi, päätään kääntämättä, yläkerran ikkunoihin: +siellä näkyi vaan joukko huiskuvia liinoja, ja viimeisessä ikkunassa +Kerttu, joka silmät ilonitkusta punaisina suuteli käsiänsä ja heitteli +niitä kapteenille. + +--Aja hiljaa, kuului kapteenin selän takaa eno Franssin tyynesti laulava +ääni. + +Eno Frans istui jäykkänä ja liikkumattomana, keppi polvien välissä ja +molemmat kädet kepinkoukun päällä, silmäluomet mahdollisimman alhaalla. +Silloin tällöin hän kadun kulmauksissa kosketti kepillä kapteenin +kylkeen, ilmaistakseen tälle minne oli käännyttävä. + +Keskikaupungin keskisimpiä katuja mentiin. + +Yhtämittaa Franssia tervehdittiin. Kapteeniin ei katsahtanut kukaan. +Monet polisikonstaapelitkin tekivät Franssille kunniaa, sillä hän tunsi +aina kaikki kaupungin suuret ja pienet virkailijat. Eteläesplanaatia +ajettaissa itse polisimestari ajoi ohitse ja tervehti. + +Pitkänsillan yli ajettaissa, jossa hevosen juoksuttaminen oli kielletty, +kapteeni saattoi selvästi kuulla, että eno Frans kaiken aikaa itseksensä +mymisee. Ja vaikka hän ei voinut erottaa sanoja, oli myminän äänenpaino +sellainen, että ajatus ikäänkuin itsestänsä antautui: Hyvä oli +polisikamarissa minua kolme tuntia vankina istuttaa; mutta onnenpyörä +kääntyy, poikaseni! Miltäs tuntuu nyt itsesi ajurina kuskipukilla +kekottaa, hä? + +--Aja tulliportissa oikealle! + +He ajoivat ulos kaupungista ja pysähtyivät erään suuren konetehtaan +taakse ja menivät pieneen huoneeseen. Rannassa oli moottorivene, joka +vei kapteenin saaristoon. Täällä hän astui avonaiseen purjealukseen, +jonka miehet saattoivat hänet Itämeren yli Ruotsin rannikolle. + +Sieltä matkusti kapteeni Englantiin, ja jonkun aikaa Englannissa +oleskeltuansa jatkoi matkaa valtameren yli toiseen maanosaan. + +Kun kapteeni siis näin kaikessa totteli Kerttua, niin milloinka hän +oikeastaan sitten toteutti sen ankaran tottelemattomuudenvalansa, jonka +oli Kerttua vastaan vannonut? + +Sen hän toteutti vasta siellä toisessa maanosassa, sittenkuin oli sen +rannikolta vankan vastustusasennon ottanut. + +Kerttu kirjoitti hänelle heti osotteesta selvän saatuansa: Saako +tulla?--Kahdenkymmenen neljän päivän kuluttua kapteenilta tuli vastaus: +Et saa tulla. + +Kerttu koetti elää odotuksessa. Sekä hän että Kustaava tulivat nyt +jyrkästi vallankumouksellisiksi, sillä he toivoivat, että jos +vallankumous vielä tulisi, niin kapteeni palaisi kotiin kapinallisten +panssarilaivalla, ylimmällä komentosillalla seisten. Myöskin kapteenin +jyrkkä kielto Kertun tulemisesta sinne tuntui heistä osottavan, että +kapteeni itsekin luuli vallankumouksen vielä tulevan. He eivät siis +olleet aikoihin huomaavinaankaan, että heidän omat toiveensa uuden +vallankumouksen tulosta päivä päivältä yhä enemmän raukesivat. + +Vihdoin Kerttu ei voinut enää pidättää, vaan kirjotti uudestaan: Saako +jo tulla?--Kahdenkymmenen neljän päivän kuluttua kapteenilta tuli +uudestaan vastaus: Et saa tulla. + +Silloin Kerttu tuskaantui ja kirjotti: Tuleeko +vallankumous?--Kahdenkymmenen neljän päivän kuluttua kapteenilta tuli +vastaus: Vallankumous ei tule milloinkaan, sillä hienot ihmiset eivät +henno, vaikka pystyisivätkin, mutta raa'at eivät pysty, vaikka +hennoisivat. + +Tämän alakuloisempaa ei Kerttu ollut vielä milloinkaan lukenut. Hän, +joka oli kapteenille saarnannut: ei saa tappaa, olisi nyt tahtonut koota +ympärillensä sata tykkiä ja ampua ympäri maailmaa niin että olisi +räiskynyt! Kuinka ihmeellisesti osat elämässä vaihtuvat! Kerttu olisi +ollut valmis nyt luopumaan kaikesta entisestä, itse jumalisuudestaankin, +saadakseen vaan ajatella vallankumousta välttämättömäksi. Mutta +kapteeni, joka oli aina ennen kaikkiin Kertun jumalisuuksiin huutanut: +trah! nyt noissa lyhyeissä vastauksissaan tuntui selvästi asettuneen +juuri sille entiselle Kertun kannalle, vaikka Kerttu hyvin tiesi, ettei +kapteeni mitään Israelin herraa tunnusta. + +Kun aikaa taas oli kulunut ja talven yli uusi kevät tullut, kirjoitti +Kerttu kyynel silmin kapteenille: Selitä vihdoin _miksi_ Kerttu ei saa +tulla oman Hanneksensa luo? + +Kahdenkymmenen neljän päivän kuluttua saapui kapteenilta selittävä +vastaus: Jos ei saa tappaa, niin ei saa myös totella. Minä elän täällä +kätteni työllä. Semmoista elämää ei Kerttu jaksa kestää. Kerttu jää siis +äidin luo, niinkuin ennenkin. Hannes. + +Ja sitäkö se vaan olikin, ajatteli Kerttu. Heti paikalla hän alkoi +valmistella matkalle lähtöä. Kustaavan kanssa he päättivät niin, että +Kustaava jää kotiin edelleenkin taloa hoitamaan siltä varalta, että +vallankumous sittenkin vielä tulee ja he pääsevät kerran rakkaaseen +kotikaupunkiinsa takasin. Kustaava lähettelisi heille sillä välin mitä +irti saa, ja ehkä Franskin antaisi ensi hätään apua. Kerttu oli varma +siitä, että hän kyllä pian saisi taas kapteenin päästä tuon merkillisen +»ei saa totella», jonka se oli niin itsepäisesti lisännyt Kertun +sääntöön »ei saa tappaa». + +Mutta kuinka kävi? + +Kun Kerttu tuli lapsineen perille, oli kapteenilla siellä pieni farmi, +se on, vähän maata, kaksi lehmää, pieni navetta, pari huonetta sisältävä +asumus, joku ulkohuone ja vähäinen sauna. Tämä olisi kaikki ollut hyvä, +mutta ei ollut minkäänlaista apuihmistä. Kerttu sanoi: Tässä tarvitaan +apuihmistä. Kapteeni vastasi: Ei. + +Ja vaikka Kerttu olisi kuinka sitovilla syillä koettanut selittää, että +ilman apulaista oli mahdotonta tulla toimeen, oli kapteenin vastaus aina +yhtä jyrkkä: Ei! + +Sen maan tavan mukaan kapteeni itse syötti, juotti, ruokkosi ja lypsi +lehmät, joten Kertun oli mahdotonta kieltäytymällä navettaan menemästä +pakottaa kapteeni hankkimaan lehmänhoitajaa. Mutta kyllä se vielä siihen +kyllästyy, ajatteli Kerttu, ja vältti visusti jalallansakaan navettaan +astumasta. + +Kerran sanoi Kerttu: Suuressa farmissa avaa lehmänhoitaja vesikraanan ja +puolessa tunnissa juottaa tuhat lehmää, mutta sinulta menee puoli päivää +kahden lehmän hoitoon!--Kapteeni vastasi: + +--Vähemmin menisi, jos Kerttu auttaisi. + +Toisen kerran Kerttu sanoi: Tavallisena palkkalaisenakin pääsisit +vähemmällä työllä, ja me kaikki eläisimme.--Kapteeni vastasi: Upseerina +olisin päässyt vielä vähemmällä. + +Monasti tarjottiin kapteenille hyväpalkkaisia päällysmiehen toimia +erilaisille työmaille. Kapteeni hylkäsi kaikki. + +Ikävissään rupesi Kerttu kerran valittamaan, ettei tässä vieraassa +maassa ole edes jumalanpalvelukseen tilaisuutta.--Kapteeni mörähti +äreästi: Mitä on jumalanpalvelus? Tee mitä pitää, äläkä tottele ketään, +se on jumalanpalvelus. + +Tämä sana jäi Kertun mieleen. + +Kapteenin äreys ja synkkämielisyys rupesi surkuttamaan Kerttua, ja +kerran hän pani huivin päähänsä ja esiliinan eteensä mennäkseen vihdoin +navettaan katsomaan mitä se siellä oikein tekee. + +Kapteeni oli siivonnut navetan, ja istui lypsämässä. + +Kerttu tuli oikein liikutetuksi. Katseli vähän aikaa entistä komeata +upseeriansa, meni ja pani kätensä sen olalle, sanoen: + +--Minä ja maailma olemme sinulle vääryyttä tehneet. + +Kapteeni nousi äkisti ylös, rypisti ankarasti silmäkulmansa ja tiuskasi: + +--Jos vääryyttä, niin istu lypsämään! + +Mutta kapteenin hämmästys oli suuri, kun Kerttu, laitettuaan pääliinansa +solmun leuvan alta niskan taakse, tuli ja otti häneltä kiulun ja istui +lypsinpallille. Ensin se vähän säpsähti, kun lehmä häntäänsä huiskautti, +mutta sitten nipisti tarmokkaasti hienot sormensa lehmän ruusunpunaisiin +nänneihin. Eikä aikaakaan, niin jo kuului maidon ruiskahdus lakkisen +kiulun laitaan, ensin vaan lyhyesti: pshiu,--pshiu, mutta sitten kohta +jo paljon pitemmin: pshiiu, pshiiu, ja niin läksi maito herumaan, ja +Kerttu ajatteli: Oikeinko todella on niin, että kaikki maito tulee +maailmaan näin lypsämällä, ja hän kun ei ollut tähän asti sen pitemmälle +ajatellut, kuin että maito tulee kotikadun kulmapuodista, josta +palvelustyttö sitä aina nouti! + +Punehtuneena nousi Kerttu lypsämästä, sittenkuin oli kapteenin neuvon +mukaan vetänyt viimeiseen tippaan. + +Jumalanpalvelustako tämä oli, niinkuin kapteeni oli sanonut, vai mitä, +hyvä oli Kertun vaan olla. + +--Mene sinä vaan lehmille heiniä kylvämään, kyllä minä tämän navetan +hoidan,--sanoi hän kapteenille. + +Ja oikeassa oli kapteeni siinäkin, että asiat todellakin rupesivat +käymään paremmin, kun Kerttu otti navetan haltuunsa. + +Tosin hän kaikessa hiljaisuudessa vielä otti vastaan Kustaavan +rahalähetyksiä, ja ehkä he ilman tätä apua olisivat ensi alussa +nälkäänkin kuolleet. Mutta kun lapsetkin yhä enemmän innostuivat uuteen +maailmaan, alkoi Kerttu toden perästä toivoa kerran sen suuren onnen +voivan heille tapahtua, että Kustaavakin voisi jättää viini- ja +tupakkikauppansa, myödä talon ja tulla valtameren ylitse tänne heidän +keskellensä. + + + + +10. + + +Hinkin jälkeen kyyneleensä kuiviin itkettyään ja kyllikseen tässä +kaupungissa kahleiden kalinata kuunneltuaan, vaari kokosi viimeiset +voimansa, vyötti kupeensa, pani evässäkin selkäänsä, otti sauvan +käteensä ja läksi Franssin talosta. + +Ja niin tapahtui, että kantomiehet, jotka rautatieaseman kivisillä +portailla seisoivat, näkivät vanhan miehen toisessa päässä toria +hoippuvan asemaa kohden, pitkää matkasauvaansa käyttäen askelvuorossa +kuin kolmatta jalkaa, tutisevalla hitaudellaan pysäyttäen kaikki +hevoset, raitiovaunut ja muut hevosettomat sähköpuskurit. Ja miehet +naurahtelivat: Onkohan sillä ikää jo sata vuotta? Mutta koska junan +lähtökello oli jo kahdesti soinut, kyselivät he keskenänsä: Jättääkö sen +juna vai vieläkö äijä ehtii? Ja jotka olivat sanoneet: Se ehtii, +juoksivat vaarin luo ja kainaloista kannattaen jouduttivat hänen +kulkuansa. + +Ja kysyivät häneltä: Minne matkalippu ostetaan? + +Mutta vaari sanoi: Hämeenlinnaan. + +Ja ottivat hänen rahansa ja juosten edelle ostivat hänelle matkalipun. + +Mutta kun lähtökello kolmannen kerran soi ja vaarin jalat kiireessä +löivät ristiin ja toisiinsa sekaantuivat, kävivät miehet häneen toiset +jaloista toiset kainaloista ja kantoivat vaunuun. Ja sillä hetkellä juna +läksi liikkeelle. + +Mutta että vaari oli niin vanha ja voimaton, kokosivat matkustajat +alusia hänen päänsä alle; ja koska maat ja metsät kohta alkoivat vaarin +silmissä huikeasti vilkkua, tulivat hänen silmäluomensa ylen raskaiksi +ja hän vaipui uneen, ja nukkui Hämeenlinnaan asti. + +Junan lähestyessä Hämeenlinnaa, kun sinne meneväiset jo olivat +paikoiltansa nousseet, herättivät he vaarin, sanoen: Eikö tämä äijä +ollut Hämeenlinnaan tuleva? Ja taluttivat hänet sillalle, missä oli +suuri väen tungos ja vilinä. + +Ja sittenkuin juna oli eteenpäin lähtenyt, kysyivät Hämeenlinnaan +jääneet vaarilta, minne käsin hän tästä oli lähtevä. Vaari vastasi: + +--Siihen kylään, joka Veneh'ojaksi sanotaan. + +Mutta ei heistä kukaan siitä kylästä mitään tiennyt. Ja kun vaari oli +nimittänyt sen kaupungin ja kauppalan, joka lähinnä vanhaa Veneh'ojaa +oli, sanoivat he hänelle: Sinne olisit tuolla lähteneellä junalla +päässyt, miksi Hämeenlinnaan seisatit?--Ja menivät tiehensä. Mutta ei +vaari heidän neuvojansa kaivannut, sillä ei hän ensikertaa näillä mailla +liikkunut. + +Ja koska suuri kasakkaparvi, jotka olivat juuri tähän kaupunkiin tuotu, +ratsasti asemahuoneen ohi, ja kasakkaparven jälkeen kohta alkoi +tykkiväen loppumaton jono, joka vaarilta tien sulki, istui vaari +rauhassa asemahuoneen alimmalle rappuselle eväitänsä syömään ja +ajatteli: Ei tämäkään kahleiden kalina ole entisistä ajoista muuksi +muuttunut. Mutta kun minä Veneh'ojaan pääsen, siellä vanhat kuuset +laulavat ja minun korvani saavut rauhan. + +Tien auettua vaari nosti evässäkin jälleen selkäänsä, kokosi voimansa, +ja taas sauvaansa kolmantena jalkana siirrellen meni linnan lahteen, ja +kysyi miehiltä, jotka rannalla olivat, oliko heidän tiedossansa haahta, +joka oli pohjoisille vesille lähtevä. Mutta miehet eivät vaarin +vanhanaikaista puhetta ymmärtäneet, vaan sanoivat: Emme täällä mitään +haaksia tiedä. Ja veivät vaarin suuren, mustan proomun kannelle, sanoen: +Yöllä tämä lähtee. Mutta kaksi proomua oli kummallakin puolen sitä +proomua, johon vaari astui, eikä mitään airoja eikä airojen sijoja, ei +myös purjeita näkynyt, kuten vaarinaikuisissa haaksissa. + +Hepä sen paremmin tiennevät, ajatteli vaari, ja pani maata proomun +kannelle. + +Hänen siitä herätessään jo rusottivat taivaat laskenutta päivää, ja +nousevan yöpilven päällä kaameana kumotti vanhan linnan kivinen torni, +jossa hän lähes kaksi ajastaikaa oli istunut Siperianmatkaa odotellen. +Ja vaari ajatteli: Ei sekään torni ole niistä ajoista asti muotoansa +muuttanut. Polttamatta oli häneltä jäänyt tämä pahainen kylä, +polttamatta nyt myöskin se kaikista isoin kylä, johon paholainen oli +hänet Siperian jälkeen tuonut,--polttamatta, vaikka kaikki rikkaudet +olivat avoinna olleet ja esivallan käsi voimatonna, polttamatta häneltä +ja hänen jälkeläisiltänsä. Sillä ei ole tähtien alla sitä miestä, joka +olisi piru itsessänsä, vaan kun hetki tulee, soittaa toinen kannel hänen +sydämmeensä, ja katso, hetki on ohitse, ja esivalta jo taas kahleitansa +kalistaa. + +Ennen aamunkoittoa, yön hämärässä tuli pieni höyryalus jyskyttäen +proomujen eteen, ja kun miehet olivat ensimäisestä proomusta sinne +varpinpään ojentaneet, läksi se kohta silleen puskuttamaan lahden +selälle. + +Vaari kökötti viimeisessä proomussa. Ja niin häipyi pian hänen +silmistänsä ikipäiviksi tämä kylä, ja linna vaipui pilven päältä +aamusumuissa uinuvien rantametsikköjen taa. + +Mutta aamun koitossa, kun sumuiset saaret ja terhenniemet kirkastuivat +usvistansa, katseli vaari rantoja ympärinsä ja tunsi maat ja vedet, ja +näki saaren, jonka rannassa lähes seitsemänkymmentä ajastaikaa sitten +heidän haahtensa kuutamoisena yönä laineilla lepäsi, miesten mentyä +kylälle ja yksinäisen haaksimiehen laulellessa tuutulaulua vakkasessa +vivun päässä nukkuvalle lapselle. + +Ja hän muisti nuoruutensa voimakkaan uhman, joka oli sammunut mitään +polttamatta ja rynnistänyt mitään kaatamatta. Ja hän muisti Franssin ja +muisti Rustaavan ja kapteenin ja Hinkin, ja rupesi jälleen itkemään. + +Mutta nouseva päivä kerkesi korkeuteen ja lämmitti hänen jäsenensä ja +paistoi vedestä ja rannan kivistä ja nukutti vaarin sikeään uneen hamaan +siihen asti kun he sen kaupungin rantaa lähestyivät, josta hän +seitsemänkymmentä ajastaikaa sitten vesille läksi. Ja oli tulossa toinen +yö siitä kuin vaari »sen kaikista isoimman kylän» oli jättänyt. + +Silloin herätti hänet proomun perämies, sanoen: nouse, äijä, jo tullaan +perille. + +Mutta koska vaari silmänsä avasi, ei hän muistanut missä oli, ja +ihmeelliset taikalinnat näkyivät hänen silmäänsä, toinen toistaan +korkeampina, ja kirkas valo loisti niiden tuhansista ikkunoista, ja +kaikki oli sen valon tähden kuin tulimeressä. + +Ja vaari katsoi alas ja näki veden lipuvan sen valon punasessa +heijastuksessa, ja tunsi proomun mustat laidat, ja sanoi perämiehelle: +Mikä palo tuolla on? + +Mutta perämies vastasi: + +--Ne on Tampereen tehtaita. + +Silloin vaari ajatteli: Jos Veneh'ojan rengit täällä tämmöistä +ilotulitusta pitävät, mitä onkaan minun silmäni näkevä, koska minä +Veneh'ojan maille astun! + +Kun vaari oli proomusta laiturille autettu, ei hän sittenkään tätä +kaupunkia samaksi renkikyläksi tuntenut. Lyhdyt paistoivat torilla hänen +silmiinsä ja ajurit rämisivät kivisillä kaduilla niinkuin siinä kaikista +isoimmassakin renkikylässä, jonka hän oli ikipäiviksi jälkeensä +jättänyt. + +Ei vaari pitkälle hoippuilemaan päässyt, ennenkuin polisi otti hänet +taluttaakseen ja talutti polisikamariin, sinne yövyttäen putkan +pritsille. + +Seuraavana aamuna sanoivat polisit vaarille: + +--Minne äijä matkaa tekee? + +Ja vaari vastasi: + +--Veneh'ojan kylään. + +Silloin sanoivat polisit: + +--Mitä sinä siihen pahaan kylään menet, joka on järjestysvaltaa vastaan +kapinaan noussut? + +Mutta vaari sanoi: + +--En minä siihen kylään mene, Veneh'ojan kylään minä menen. + +Polisit sanoivat: + +--Nyt on sunnuntaipäivä, katsokaamme meneekö sinne joku huvilaiva. + +Ja ottivat sanomalehden ja löysivät ilmotuksen työväen huvimatkasta +niille samoille Veneh'ojan kylän maille. + +Niin yksi polisimiehistä istutti vaarin viereensä ajurinrattaille ja vei +rantaan, jossa oli laiva, köynnöksillä ja lipuilla koristettuna, +täynnänsä huvimatkalle lähtevää väkeä. Ja laiturin ääreen ajettuansa +huusi: Tässä on vielä yksi sosialisti, ottakaa sekin! + +Ja kaikki väki herahti nauramaan, kun he tutisevan vaarin ja sen pitkän +matkasauvan näkivät. Ja nostivat sillan jälleen maihin, josta ne sen jo +ottaneet olivat, ja ojentaen käsiänsä ottivat vaarin vastaan, ettei hän +kapealta sillalta horjahtanut. Ja istuttivat hänet keskellensä laivan +kokkaan. + +Mutta laivan lähtiessä vesien siniselle selälle he puhalsivat torviin, +ylimmällä komentosillalla seisten. + +Ja vaari ajatteli: En ilmoisna ikinä olisi luullut lippujen ja musikin +kanssa Veneh'ojan maille takasin palaavani. + +Ja kun hän tällä nuorella väellä näki kiillokkaat kellonperät ja +verkavaatteet ja kaulukset kaulassa ja hatut päässä, hän vielä ajatteli: +Jos nämä Veneh'ojan rengit näin ovat, niin kuinkasta sitten Veneh'ojan +isännät! + +Ja vaari rupesi kyselemään heiltä Veneh'ojan asioita. + +Niin he kertoivat hänelle semmoista, jota ei hänen korvansa voinut +todeksi uskoa, sillä he sanoivat Veneh'ojan miesten nousseen kapinaan. +Ja olivat takoneet viikatteensa miekoiksi ja tulella ja pistimellä +tahtoneet nousta kartanon herraa vastaan, joka heitä heidän +asuinsijoiltansa olisi poishäätänyt. Niin oli tämä laivaväki, joka ei +itseänsä punakaartiksi vaan suosiolliseksi timokaartiksi sanoi, +viimeisellä hetkellä sanansaattajansa heidän sekaan lähettänyt, heille +sanomaan: Älkää aseihin ryhtykö, älkääkä tulella ja miekalla asiaanne +ajako, vaan yhtykää meihin, ja koska heinä parhaallansa kukkii, että se +jo viikatteen ala pantava on, silloin tehkää lakko. Ja he olivat sen +sanan jälkeen tehneet. Ja sanoivat kartanonherralle: uudistatko vanhat +kontrahdit taikka heinäsi mätänee ja lehmäsi lypsämättä ehtyy. Mutta +kartanonherra, joka heinänsä mätänevän ja lehmänsä ehtyvän näki, tuotti +kaupungista pölisit ja alkoi Veneh'ojan miehiä yksitellen asumuksilta +häätää. Silloin suosiolliset sanoivat heille: Älkää tätä peljästykö, +vaan kun se teidät häätää, niin muuttakaa takasin, ja kun se toisen +kerran häätää, niin tehkää samaten, ja samaten jos vielä kolmannenkin +kerran häätää. Sillä me nostamme häntä vastaan huikeat vastakäräjät. Ja +panivat heidän eteensä kirjan, sanoen: Joka tähän kirjaan nimensä +piirtää, ja viisikolmatta penniä kuukaudessa maksaa, se kuuluu +riveihimme, sillä meillä on nyt yksi kamari, ja kun me siellä +enemmistöön tulemme, niin valtakunnat vapisevat ja vallanpitäjät +istuimiltaan sortuu, ja me maat teille vapaiksi äänestämme. Ja kohta oli +kolmas osa alustalaisista nimensä kirjaan kirjottanut. + +Nämä kummat kuultuansa ja kun tämä kansa oli vaarin mielestä lystikästä +ja puheliasta väkeä, päätti hänkin heille jotain maailman kummista +kertoa, ja kurkkunsa selväksi ryittyään hän avasi suunsa ja sanoi: + +--Siihen aikaan koska minä Siperiasta Suomeen kävelin---- + +Niin he huusivat: Toverit kuulkaa, tämä on Siperiassakin käynyt. Ja +kerääntyivät kaikki hänen ympärillensä. + +Ja vaari alkoi uudestaan: + +--Siihen aikaan koska minä Siperiasta Suomeen kävelin---- + +Mutta ylimmällä kannella rupesivat toiset taas torviin puhaltamaan, ja +vaarin ääni hukkui kuulumattomiin. + +Jo lähestyi liputettu laiva, viehkeää valssinsäveltä kaijuttaen, +veneh'ojalaisten pientä laivasiltaa. + +Mutta ei vaari voinut näitä maita tuntea, sillä nämä olivat hänen +aikoinansa vielä asumattomia korpia olleet. + +Maihin noustua he menivät kentälle, kuhunka kartanon alustalaiset olivat +kokoontuneet. Ja niinkuin ei vaari ollut maita samoiksi tuntenut, niin +ei hän näitä ihmisiä samoiksi tuntenut. Sillä veneh'ojalaiset olivat +hänen aikanansa olleet kookasta ja voimakasta väkeä niinkuin hän itse, +mutta nämä olivat lyhyenläntiä, pitkäkätisiä, kierosäärisiä suurpäitä, +eikä mitään Veneh'ojan miehiä. + +Ja keskellä tannerta oli vanha petäjä, jonka runkoa vasten oli +saarnastuoli laitettu ja punaisella veralla ympäröity. + +Niin yksi suosiollisista nousi saarnastuoliin ja löi kirjansa auki, +sanoen: Suuri on ollut pimeyden valta näillä Veneh'ojan mailla. Tuhat +vuotta varmaankin olette näitä korpia perkailleet, ettekä tähän päivään +asti ole yhteenliittymisen voimaa ja siunausta tienneet. Mutta nyt sen +tiedätte. Nyt olemme teille tänne osuuskaupan perustaneet ja työväentalo +on rakennuksen alla. Tosin on joukossanne vielä niitä, jotka +väkivallantöitä ajattelevat, ja myös niitä, jotka piplian kansista +taktiikkaa hakevat. Mutta poistukoot jo viimeisetkin yöpeikot teidän +keskeltänne, ja joka ei vielä ole tähän kirjaan nimeänsä piirtänyt, hän +sen tehköön. + +Ja oli laitettu lava keskelle kenttää, ja he menivät sinne ja puhalsivat +torviin, ja tanssivat ja hyppelivät. + +Ja oli riuku nostettu Veneh'ojan miesten kiivetä, jonka päähän oli +suun-imellystä pantu kullankiiltävään paperiin, että he sitä käsiinsä +kiistäisivät. + +Oli myös pukki pölkyistä tehty, että he sen päälle hajareisin istuisivat +ja heinäpusseilla lyöden toisensa maahan kukistaisivat. + +Ja oli paukuttimia, joilla he pilkkaan ampuivat, ja ongenvapoja, joilla +he nauhasia ja lastentossuja paperiseinän takaa nostelivat. Ja paljon +muuta sellaista oli. + +Mutta vaari, kyllikseen näitä kujeita katseltuaan, kysyi väeltä: Missä +ne Veneh'ojan miehet ovat, jotka eivät vielä ole kirjaan nimeänsä +piirtäneet ja jotka väkivallantöitä ajattelevat ja pipliaa lukevat? + +Ja he sanoivat: Katajiston torpassa ne visapäät istuvat. + +Ja antoivat vaarille pienen tytön oppaaksi, joka hänet Katajiston taloon +johdattaisi. + +Mutta että vaari muisti Katajiston talon ja tiesi, ettei se talo +kartanon herran lääniin kuulu, kysyi hän oppaaltansa, sitten kuin he +lähes kolme hetkeä vaeltaneet olivat: Miksi Veneh'ojan miehet Katajiston +talossa ovat, joka ei kartanonherran lääniin kuulu?--Niin pani tyttö +sormen suuhunsa ja ajatteli, mitä hän äijälle vastaisi, ja kun ei hän +vielä pitkältä puhua osannut, sanoi: Kohta näkyy. + +Ja he vaelsivat jälleen. + +Mutta vaarin silmä alkoi jo näitä maita ennen nähdyiksi tunnella, ja hän +suuresti ihmetteli, sillä eivätkö nämä silloin korpia olleet, ja nyt +kaikki rinteet viljavainioina helottivat? Eikö tämä mäki, jonka harjalle +nyt pieni tyttö taluttaa vanhuuden voimattomuudessa hoippuilevaa vaaria, +juuri sama mäki ole, jota myöten hän muinoin, sarkasäkki selässä ja +lapsenpää säkinsuussa, voimainsa kukoistuksessa, laskeutui alas, +viimeisen kerran katsahdettuansa jumalisten veneh'ojalaisten kurjille +uutis-asumuksille, kun he tölleistänsä ulostullen pirunpalvelijan +maailmalle-lähtöä jäivät ihmettelemään? Totisesti sama mäki, mutta missä +hänen oman uhmansa silloinen voima? + +Ja koska he tytön kanssa mäen harjalle nousseet olivat, riutuivat vaarin +voimat ja hän vaipui polvillensa kanervikkoon polun laitaan. + +Mutta pilven repeämästä paistoi silloin kirkas päivän säde alas +laaksoon, ja Veneh'ojan suuri kylä lukemattomine taloinensa, +aittoinensa, kaivonvinttinensä, latoinensa, riihinensä, teinensä, +kujinensa, kultaisine elopeltoinensa levisi vaarin sammuvan silmän +eteen,--kylä vielä suurempi ja vielä komeampi, kuin se muinainen kylä, +josta veneh'ojalaiset, sen sata ja kahdeksan ajastaikaa eläneen Heikin +kuoltua, olivat tähän silloiseen korpeen muuttaneet. + +--Nyt sen näkee, sanoi tyttö. Ja ikävystyen vaarin pitkään lepäämiseen +ja alas laaksoon tuijotukseen istui maahan ja laittoi polulle kaksi +rinkiä pienistä kivistä, toisen itsellensä, toisen vaarille. Ja otti +kiven vaarilta ja pani omaan rinkiinsä ja kysyi: Minkä kiven olen +teitiltä ottanut? + +Vaari näytti väärän kiven, ja tyttö pani oikean kiven rinkinsä keskelle, +sanoen: Käyppäs härkä kä-rä-jille! Nyt Leena ottaa toisen kiven +teitiltä. + +--Sano sinä Leena, lukkoonko on vanhan korva mennyt, vai oikeinko on tuo +kylä kuollut, sillä ei siellä halli hauku eikä miesten ääntä kuulu? + +Tyttö sanoi: + +--Ei siellä ketään ole. Mutta minkäs kiven olen teitiltä ottanut? + +Taas näytti vaari väärän kiven, sillä hänen katseensa kävi alas +laaksoon. Ja tyttö riemuitsi ja pani oikean kiven jälleen rinkinsä +keskelle, sanoen: Käyppäs härkä kä-rä-jille! Käyppäs härkä kä-rä-jille! +Nyt Leena ottaa teitiltä kolmannen kiven. + +Mutta vaari kuivasi silmänsä ja kädellänsä varjostaen katsoi alas +laaksoon. + +--Sanoppas sinä vähäinen, väärinkö vanhan silmä näkee, vai oikeinko ovat +sen kylän katot piippuinensa maahan sorretut? + +--Sata polisia kävi, ne sorti. + +--Ja mistä niitä niin paljon polisia? + +--Sata polisia kävi Helsingistä asti, ne sorti. + +--No jos Helsingistä--siellä niitä on. Ja vaari ajatteli: Vieläkö minun +täälläkin sitä kahleiden kalinata kuuleman pitää!--Ja sanoi tytölle: + +--Taisi olla niitten joukossa kaksi punaviiksistäkin, suurta... + +Tyttö mietti hetken: + +--Oli niinkin kaksi punaviiksistä. Mutta mikäs kivi? + +Ja vaari muisti mitä suosiolliset olivat saarnastuolistansa puhuneet: +Tuhat vuotta olette näitä korpia perkailleet, ettekä tähän päivään asti +ole yhteenliittymisen siunausta ymmärtäneet! Ja muisti vanhan tarinan +paholaisesta, joka kuninkaalle oli vannonut Veneh'ojan kylän +hajottavansa mihin ikinä se rakettiinkaan, ja jotka heistä viisaat +olivat ja lauluun ja soittoon pystyväiset, kokoontuvansa kuningasta +palvelemaan hänen kaupunkiinsa. Niin oli nyt sama paholainen vaarin +omilla jälkeläisillä Veneh'ojan kylän hajottanut, ja vielä hänet pelin +ja musiikin kanssa tätä hävitystä näkemään tuonut. Ja vaari sanoi +tytölle: + +--Onko tästä vielä pitkältä Katajiston taloon? + +Niin tyttö vastasi: + +--Jaa Katajistoon? Vielä mennään niityn kujaa ja sitten mennään myllyn +ojan yli ja sitten pellon poikki ja--ja--ja minkäs kiven olen teitiltä +ottanut? + +Mutta sillä aikaa kuin vaari ja pikku Leena näin kanervikkopolulla +»käyppäs härkää» leikkivät, istuivat vanhat veneh'ojalaiset vieri +vieressä Katajiston tuvassa, täyttäen sen kaikki penkit. + +Ja heidän keskellänsä oli kysymys noussut elosta, joka oli korjattavaksi +kypsynyt, jonka he aikoinansa kylväneet olivat, joka oli heidän +säästösiemenistänsä itänyt ja heidän lannottamassansa ja heidän +kyntämässänsä ja heidän karhitsemassansa maassa orastanut, kasvanut ja +tuleentunut. Mutta että he häädetyt olivat ja tuomiotansa odottivat, oli +kartanon herra vierasta väkeä paikalle kuuluttanut heidän eloansakin +kartanon vilja-aittoihin korjaamaan. + +Ja koska poutaa oli kauan kestänyt, että olki oli kuivaa, sanoivat +jotkut heistä: Mikä minun omaani on, sen minä vaikka tulella poltan. +Toiset sanoivat siihen: synti on jumalan viljaa polttaa. Mutta vielä +kolmannet sanoivat: emme ainoastaan viljaa polta, vaan kartanon poltamme +herroinensa päivinensä, ettei Veneh'ojalle sitä häpeää ikinä tapahtuisi. +Ja taas lukivat toiset pipliasta: ei sinun pidä tappaman. Ja sanoivat +siihen: Jos me vielä häneltä armoa rukoilemme ja uusiin kontrahteihin +suostumme, on hän meille viljammekin säästävä. Mutta toiset sanoivat: +parempi olisi ihmisen maassa matona madella kuin kaksijalkaisena +polvillansa ryömiä. Eivätkä tienneet neuvoa, vaan niinkuin aina ennen, +milloin tämä kysymys oli veneh'ojalaisten eteen tullut, niin he nytkin +hajaantuivat kahteen joukkoon, vihaa toisiansa vastaan kantaen, ja sillä +vihallansa vielä tuhatkertaiseksi tuimentaen sitä haavaa, jonka heidän +asuntojensa hajotus oli heille tuottanut. + +Mutta heidän parhaallansa riidellessä tuvan ovi aukesi, ja vaari astui +rauhaa toivottaen heidän keskellänsä. + +Ja kun he häntä tervehtineet ja puhutelleet olivat, sanoivat he +keskenänsä: Eikö tämä ole se, joka muinoin kartanon-voudin otsaluun +sisälle mursi? Kuulkaamme mitä hän sanoo. + +Ja kertoivat hänelle asiansa, ja panivat hänen eteensä kysymyksen, oliko +vilja kartanon käsistä väkivalloin ryöstettävä vai kartanon herralta +armoa anottava. + +Mutta että vaari oli viimeiset voimansa tielle jättänyt, ei hän voinut +kuuluvaa sanaa suustansa saada. Ja nousi sauvansa nojassa ja käveli +hoippuen keskelle permantoa. Ja kun hän siihen asti tullut oli, ja he +äänettöminä odottivat, viittasi hän kädellänsä ikkunaan. + +Mutta ikkunasta näkyi sininen korpi. + +Niin he katsoivat toisiinsa ja vanhin heistä sanoi: + +--Korpeen käskee. + +Ja taas katsahtivat toisiinsa ja vakaasti nyykäyttivät päätään. Sillä he +olivat jo kauan toimettomina olleet ja heidän kätensä syhyivät kuokan +varteen päästä, eikä rauhaa ja vapautta heille kuitenkaan muu kuin korpi +tarjonnut. + +Ja nousivat toimekkaina penkeiltänsä, reipastunut ilonilme kasvoissansa, +niinkuin vaikeassa asiassa päätöksen tehtyänsä jo kohta olisivat muuton +touhuun saaneet käsiksi käydä. + +Mutta eivät he vielä kohta korpeen muuttaneet. Sillä paitsi muuta, oli +vielä vaarikin haudattava, joka Katajiston lämpimän saunan lauteille +kuoleman uneen vaipui. + +Yksivakaisina toinen toisensa jälessä kulkien he saattoivat vaaria +viimeiselle taipaleelle ja hautasivat hänet pienen kirkkonsa maahan. + +Siellä pitkät, harvaoksaiset kuuset tuulessa lauloivat, eikä vaarin +korva kahleiden kalinata enää milloinkaan kuullut. + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Veneh'ojalaiset, by Arvid Järnefelt + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 12182 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..1563ae5 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #12182 (https://www.gutenberg.org/ebooks/12182) diff --git a/old/12182-8.txt b/old/12182-8.txt new file mode 100644 index 0000000..1f1186c --- /dev/null +++ b/old/12182-8.txt @@ -0,0 +1,13124 @@ +The Project Gutenberg EBook of Veneh'ojalaiset, by Arvid Järnefelt + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Veneh'ojalaiset + +Author: Arvid Järnefelt + +Release Date: April 27, 2004 [EBook #12182] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VENEH'OJALAISET *** + + + + +Produced by Distributed Proofreaders Europe, http://dp.rastko.net + + + + + + +VENEH'OJALAISET + +Kirj. + +Arvid Järnefelt + + +1909 + + + + +ENSIMÄINEN OSA + + + + +1. + + +Läntisen Hämeen sydänmailla, vesien takana, asuskelee hajallansa +veneh'ojalaisia. Ne tunnetaan kaikki pitkistä käsivarsistaan, kieroista +sääristä, ulkonevista poskiluista ja isosta pään takaraivosta, joka aina +töröttää päähinettä ulompana, minkään tavallisen lippalakin tai edes +huopalakinkaan voimatta sitä suojaansa käsittää. + +Monet sanoivat heitä nähdessään: kuinka he ovat muodottomia! Ovatko +ihmisen poskiluut rakennetut vaan virnistystä varten, jotta hän niiden +avulla saisi silmänsä suojaan hankien häikäisyltä? Onko ihminen luotu +pelkäksi maan tonkijaksi? Onko tarkotus, että hänen käsivartensa +pikemmin maahan ulottuakseen kasvaisivat polviin asti, kämmenet +tuommoisiksi lapioiksi laajenisivat, ja jalat menisivät koukkuisiksi? +Onko myös tarkotus, että hänen pääkallonsa takaraivo noin mahdottomasti +paisuisi? Mikä muodoton moukka! Mikä kollo! + +Mutta tämä on väärä tuomio. Sillä mainitut ruumiinviat ja muodottomuudet +ovat järjestänsä veneh'ojalaisten suurista ansioista peräisin. Mitä +erityisesti tuohon heidän merkillisimpään ominaisuuteensa eli pään +suureen takaraivoon tulee, josta heitä tyhmiksi tuomitaan, niin ovathan +peräaivot muistokyvyn ja perinnöllisen viisauden säilytyspaikkana. +Senvuoksi, jos takaraivo rupeaa ylenmäärin paisumaan, ei se tarvitse +todistaa muuta kuin että tämä viisaus ei ole voinut löytää luonnollista +laskua ympäristöänsä hedelmöittääkseen, koska ihminen on ihmeellisten +olojen ja vaiheiden pakotuksesta asettunut korpeen elämään, erilleen +muiden ihmisten kyliltä ja hänen lapsensa ja lapsenlapsensa, +täysi-ikäisiksi kerittyänsä, eivät jää isäinsä asunnoille, vaan yhä +syvempiin korpiin painuvat. + +Oliko heissä siis joku erikoinen roturakkaus korpeen? Tai kammo +ihmisyhteyteen? + +Silloinpa olisikin voinut sanoa heitä tyhmiksi, sillä totisesti on se +ihminen tyhmä, joka erakoksi eriytyy, kun hänen päänsä kaikki +Väinämöisen viisaudet sisältäisi. + +Mutta seuraavasta näkee, että veneh'ojalaisten koko elämäntaistelu onkin +päinvastoin ollut pelkkää kovaa ja turhaa taistelua juuri korpeen +ajautumista vastaan. + +Paholaisen elkeet kuuluvat olleen perimmäisenä syynä siihen, että +veneh'ojalaisten hurskas suku joutui kylästä hajallensa. Sillä ei alusta +niin ollut, vaan tämä suku oli muinoin kauneudestaan, viisaudestaan ja +taidostaan maan kuulu. Paholainen vihasi heitä sammumattomasti heidän +hurskautensa ja lujan kyläyhteytensä vuoksi. Kaikkialla muualla aina +joku tarttui hänen pauloihinsa, mutta kun hän nuottansa Veneh'ojan yli +heitti, luvaten suuria rikkauksia sille, joka hänen palvelukseensa +erkanisi, ja veti nuotan maalle, ei siinä koskaan yhtäkään Veneh'ojan +miestä ollut. + +Silloin pukeutui paholainen hienoksi neuvosherraksi, meni kuninkaan +puheille ja sanoi: Teidän Majesteettinne, minä olin valtakunnassanne +matkoilla tarkastellakseni onko kaikki niinkuin olla pitää, ja tultuani +Veneh'ojan kylään huomasin, että sen miehet olivat suuria ja naiset ylen +kauniita, mutta Teidän Majesteetistanne ei siellä kukaan tiennyt yhtään +mitään. + +Koska neuvosherra nämä sanonut oli, muuttui kuninkaan hahmo ja hän +kysyi: Ketä he siis tottelevat ja ketä he kunnioittavat? + +Paholainen sanoi: Yksi heillä on viisauden ja laulun kuningas, jota +sanovat Veneh'ojan Heikiksi, sitä he kaikki kuuntelevat. + +Ja valtakunnan herra sanoi: Käske kaikki, joilla viisauden lahjaa ja +laulun ääntä on tänne minun kaupunkiini; täällä he laulelkoot ja minä +olen heitä palkitseva itsekutakin ansionsa mukaan. Mutta että se +Veneh'ojan Heikki on itsensä kuninkaaksi tehnyt, hakkautan minä häneltä +pään. + +Neuvosherra sanoi: Sata Heikkiä nousisi sijalle ja viimeinen villitys +tulisi ensimäistä pahemmaksi. + +Ja tämän kuultuansa kuningas tuli surulliseksi ja sanoi: Siksi sinä olet +neuvosherra että sinä neuvon tietäisit, mutta et sinä mitään keksi. + +Ja neuvosherra sanoi: anna minulle kolme valtaa, jotka ovat jakajan +valta, sovittajan valta ja kieltäjän valta, ja minä sinulle sen kylän +hajotan niin ettei veneh'ojalaisista koskaan enää kahta tai kolmea +yhteen tule. + +Ja nämä kolme valtaa kuninkaalta saatuansa paholainen pukeutui +maamittariksi, ja meni Veneh'ojaan. Mutta Veneh'ojan nuoriso oli kylän +keinulla. Koska he siis keinun pysäyttivät, sanoi maamittari: olen +kuninkaalta lähetetty teille maita jakamaan, että jokaisella olisi +omansa. Ja suuri riemu nousi nuorten joukossa, jotka eivät uskoneet +pirua olevan. Mutta vanhat, jotka uskoivat pirun olevan, katsoivat +karsaasti maamittariin ja sanoivat: emme tahdo jakaa, vaan elämme koko +kylä yhtenä pesänä niinkuin tähän asti. Tämän kuultuansa nuoret +huusivat: kuningas lupaa meille maat omiksemme! Ja suuri riita nousi +vanhojen ja nuorten välille. Mutta kun riita oli ylimmillään, pukeutui +paholainen tuomarin pukuun ja tuli Veneh'ojaan ja sanoi: minun +kuninkaani on rauhaa rakastava mies eikä hän salli riideltävän, vaan on +minun lähettänyt sovittajaksi teidän välillenne.--Ja avasi lakikirjan ja +luki: Olkoon valta sen, joka jakaa tahtoo. Ja vahvisti maamittarin jaon +antaen kiinnekirjat itsekullekin ja tuomiten jokaisen muuttamaan +riitaisesta kylästä hajalleen, kunkin omille maillensa. Mutta ettei +heille tulisi erakkoina ikävä opetti paholainen heille viinankeiton. + +Näin hajosi Veneh'ojan kylä ja näin joutui Veneh'ojan Heikki +rintaperillisineen takamaille, vaikka hän oli tähän asti kylän +johtomiehenä ollut, vaikka oli viisaudestaan ja hurskaudestaan kuulu ja +oli kaikkea ihmisyhteyttä rakastaen aina ollut emäkylän yhdistävänä +siteenä. + +Tämän isonjaon suoritettuansa paholainen muutti sihteeriksi kauppalaan. +Sillä ei hän vielä uskonut sitoneensa Veneh'ojan Heikkiä. + +Kului muutamia vuosikymmeniä ja Heikin maat olivatkin kuokittuina, +kannot juurinensa pengottuina, ojat kaivettuina. + +Jakamattomille takamaille oli Veneh'ojan Heikin ympärille uusi kylä +syntynyt, pojat kasvaneet ja menneet naimisiin, tyttäret tuoneet kylään +kotivävyjä. Ja Heikin peräaivot, jotka korpielämässä, luonnollisen +laskun puutteessa, olivat ruvenneet arveluttavasti pään takaraivoa +paisuttamaan, pysähtyivät vähitellen kasvussaan, kun hänen perinnöllinen +viisautensa ja mahdoton muistinsa alkoi jälleen löytää hedelmöittävää +vaikutusalaa ihmisyhteydessä. + +Eleli siis yhteisessä kyläkunnassa taas Veneh'ojan Heikin rintasuku. Ja +he tekivät keskenänsä perinnönjakoja vaan lain sakkoja välttääksensä. +Mutta toista haaraa heistä sanottiin nyt Tyrvännäisiksi, joiden isä oli +naapurikylästä ensimäisenä kotivävynä tähän uuteen Veneh'ojan kylään +tullut. Ja kun Tyrväntäinen rupesi miniänsä perintöosaa erilleen +vaatimaan, eivät he antaneet asian mennä lakiin, vaan sopivat hänen +kanssaan niin että ositus- ja lohkokustannusten välttämiseksi vävy otti +emätilan omiin nimiinsä, mutta Heikki poikinensa asettui lain edessä +niinkuin hänen perinnölliseksi vuokramieheksensä. + +Näin elettiin lähemmäs puoli vuosisataa, kunnes tapahtui kummallinen +selkkaus. Vanhin Tyrväntäis-vainajan pojista, toivoen suuria rikkauksia, +möi itsensä paholaisen palvelukseen. Sanottiin hänen tehneen haavan +käteensä, vuodattaneen omaa vertaan korpin sulkaan ja kirjottaneen tällä +nimensä paperille, jonka oli vienyt sen suuren Hiidenkiven alle, missä +vanhan Veneh'ojan kylän jaettujen talojen rajat käyvät yhteen. + +Paholainen ei ollut kuitenkaan näyttäytynyt, vaan oli antanut +Tyrväntäiselle käskyjänsä viattomien ihmisten suulla. + +Niinpä kerran kauppalan torilla Tyrväntäinen hevosta myydessään oli +kuullut takaansa jonkun sanovan: »haasta se käräjille»; mutta kun hän +taaksensa katsahti ei siellä ketään ollut ja hän sillä hetkellä ymmärsi +noiden sanojen tulleen paholaisen suusta. Tyrväntäinen mietti päänsä +puhki mitä olisi paholaisen käskyn johdosta tekeminen, ketä haastettava +käräjille ja minkä syyn varjolla. Kolme päivää hän maleksi kauppalan +katuja, vaikka markkinat olivat jo toisena päättyneet ja kadut +tyhjenneet. Neljäntenä päivänä juoksi muutamasta portista kaksi ämmää +hänen ohitsensa, joista toinen sanoi toiselle: »kolkuta sihteerin +ovelle». Ja koska Tyrväntäinen taaksensa katsahti olivat he kulman taa +menneet eikä ketään näkynyt. Piru voi olla yhtä lailla hameessakin, +ajatteli hän ja kääntyi oikopäätä siitä portista pihalle; eikä sydän +ehtinyt pampatuksellaan häntä herpaista ennenkuin hän oli jo +koputtamassa sihteerin kyökinovelle. Sieltä neuvottiin valkosen salin +läpitse kilisevän kynttiläkruunun alitse peräkamariin, missä istui +keinuskellen pieni mies, pitkä piippu hampaissa, punanen nokka +savuisissa parroissa, mutta muu pää kumotti kaljuna ja kelmeänä; sarven +alkuja näkyi siellä täällä pääkallossa. Tyrväntäinen tiesi nyt visusti, +että hänen edessään oli pirujen pääpappa itse. + +Sihteeri alkoi kysellä ja tiuskia ja, kun ei päässyt muka millään +puheilla Tyrväntäisen asiasta perille, oli vihdoin suutuksissaan +ajavinaan ulos. Vasta ovessa kysyi nimeä. Tyrväntäinen antoi nyt +neuvotun merkin, koskettaen toisella kädellä niskaansa ja toisella +kantapäätänsä. Silloin sihteeri rykäsi, meni pöydän ääreen ja paiskasi +auki suuren kirjan. Ja koska hän oli aikansa kirjan lehtiä käännellyt, +nosti hän katseensa Tyrväntäiseen.--Ketä sinä aijot käräjille +haastaa?--Olkoon vaikka sen vanhan Veneh'ojan Heikin, sanoi Tyrväntäinen +peläten sihteerin muutoin hänen niskaansa lentävän.--Mutta sihteeri ei +ollut Veneh'ojan Heikistä tietävinään ja kysyi viattomasti: Kuka on +Veneh'ojan Heikki?--Naapuri.--Mikä talon nimi?--Tyrväntäinen selitti +Veneh'ojan Heikin omistavan kahdeksan yhdeksännestä samaa Veneh'ojan +emätaloa, josta Tyrväntäisellä oli yksi yhdeksännes. Taas katsoi +sihteeri kirjaansa ja taas nosti silmänsä Tyrväntäiseen, sanoen: Sinulla +näkyy kuitenkin olevan kiinnekirja koko taloon.--Taitaa se olla muorin +kirstussa.--Millä paperilla Veneh'oja viljelee?--Liekö sillä +papereita.--Nyt istui sihteeri pöytänsä ääreen ja kirjotti, ja koska hän +siitä jälleen nousi, käski hän todistajiksi kaksi vierasta miestä ja +Tyrväntäinen piirsi nimensä paperiin. Välikirja oli tehty sellainen, +että Tyrväntäinen lupasi sihteerille puolet kaikesta siitä mitä +käräjillä hänen hyväkseen mahdollisesti voitetaan. Näin Tyrväntäinen oli +toisen kerran piirtänyt nimensä pirun papereihin. + +Mutta ei kaksi kolmetta mene. + +Veneh'ojan Heikki sai haasteen talvikäräjille ja tuomittiin +muuttamaan maaltansa, koska ei ollut niiden omistaja eikä osannut +viljelysoikeuttansa millään paperilla tukea. Asian oikeudessa päätyttyä +kutsui sihteeri Tyrväntäisen sivukamariin ja sanoi:--Sinä olet +voittanut.--Veti esiin valmiin velkakirjan ja sanoi: Kirjotas nyt +tuohon. Ja niin kirjotti Tyrväntäinen kolmannen kerran nimensä pirun +paperiin. + +Veneh'ojan Heikki ei paljonkaan näistä tällaisista tuomioista +ymmärtänyt, ajatteli, että ne on vaan niitä lain välttämättömiä +temppuja, joilla tahtovat ehkä pakottaa häntä tilusten +lohkomiskustannuksiin. Eikä liioin Tyrväntäinen uskaltanut kylässä +mitään muutoksia esitellä tuomion johdosta, jonka merkitystä ei hänkään +ymmärtänyt. Ja ajatteli jo peruuttaa koko liittonsa paholaisen kanssa. + +Mutta jonkun kuukauden kuluttua siitä kuin tuomio oli saanut lainvoiman +ilmestyi vallesmanni ajaen Tyrväntäisen taloon ja rupesi maksettavaksi +joutuneen velkakirjan nojalla vaatimaan sihteerin palkkaa, joka teki +monta sataa riikin talaria. + +Silloin asiasta vasta tosi tuli. Tyrväntäinen ei päässyt paholaiselta +puuhun eikä kantoon. Sihteerille rahoja hankkiakseen hän nyt kiristi +veneh'ojalaisia joko maksamaan vuotuisia verorahoja, niinkuin olisivat +hänen torppareitaan olleet, tai sitten jättämään maansa hänen +myytäväkseen. Ja ne riitaisuudet, jotka ennen isojako oli synnyttänyt, +olivat pelkkää pienten pilpatusta niiden temmellysten rinnalla, jotka +nyt alkoivat tyrvännäisten ja veneh'ojalaisten välillä. + +Vähältäpä oli mennä veneh'ojalaisten omassakin keskuudessa kaikki välit +rikki, sillä toiset tahtoivat panna kovan kovaa vastaan, nostaa tappelun +tyrvännäisiä vastaan ja lyödä kuoliaaksi, toiset taas panna alulle uudet +käräjät ja sitten suostuttaa Tyrväntäisen maksamalla puolet sihteerin +palkasta. + +Ainoastaan vanha Veneh'ojan Heikki itse ei malttiansa menettänyt, vaan +pysyi hurskaudessaan yhtä jäykkänä.--Ei tehdä kumpaakaan, puhui hän +nuorille,--ei tapeta Tyrväntäistä eikä liioin hänelle veroa makseta. +Nurkumatta ottakaamme vastaan Herran vitsaus.--Ja niin suuri oli Heikin +vaikutusvoima, että hän tyynnytti enimmän osan laumaansa, käräjöimiset +keskeytettiin ja siirryttiin uusiin korpiin. Ainoastaan harva perhekunta +nöyrtyi Tyrväntäisen torppareiksi, ja jokunen tappelupukari vallesmannin +rautoihin. + +Ne maat, joille vanhaa Heikkiä seuranneet veneh'ojalaiset nyt karjoineen +ja irtaimistoinensa muuttivat, olivat suureen sukutilaan kuuluvia +autioiksi jääneitä torppia muiden hajallaan olevien asuttujen köyhäin ja +ränsistyneiden torppain seassa. Kartanon herra päästi veneh'ojalaiset +sinne valtoinansa myllertämään. Lupasi autiotorppien maita viljellä ja +metsiä rakennuksiin ja kotitarpeiksi vapaasti käyttää, eikä verojakaan +sanonut toistaiseksi vaativansa. Kymmeneen vuoteen ei käynyt +katsomassakaan. Ja jo alkoi vanha Veneh'oja jälleen tuntea iloa +sydämmessään. Taas oli Veneh'ojan miesten sitkeä tarmo ja heidän +naistensa voimakas hedelmällisyys tehnyt tehtävänsä. Kyläinen yhteisyys +alkoi jälleen syntyä. Vieraatkin torpat elpyivät tästä eloisasta +naapuruudesta, yhtyen samaan kyläkuntaan. Hajoavat seinät pönkitettiin, +uudet hirret alkoivat paistaa lahojen paikalta, ja missä vallan uudet +pirtit laitettiin, siellä ne laitettiin pitkät ja iloiset, että koolle +mahtui muutakin kuin vaan oman talon väkeä. + +Yhdentenätoista vuotena eksyi kartanon herra metsästysretkeltänsä +veneh'ojalaisten uuteen kylään eikä voinut uskoa silmiänsä. Hänen +mielensä ilahtui niinkuin sen, joka äkkiä huomaa olevansa rikkaampi kuin +luulikaan. Sillä missä hän muisti ennen olleen vaivaisia töllejä ja +hajanaisia peltotilkkuja korpirämeikköjen erottamina, siellä nyt pitkät +yhtenäiset sarat työnsivät tieltään metsänrintaa ja iloiset kyläkujat +luikertelivat taloista taloihin. Kaikki oli kuin jättiläiskäden luomaa. +Missä nurmi oli käännettynä, siellä oli aura viiltänyt nurin kyynärän +paksulta pohjasoraa ja juuria. Missä suota oli perattuna, siellä ojat +olivat sylen syvyisiksi luotu, siellä yksi ainoa kuokan irrottama +kokkare olisi kokonaisen talvikuorman täyttänyt, siellä kannot ja juuret +kohosivat talon korkuisiin läjiin. Ja ihmeellinen, muusta maailmasta +tietämätön, sisäänpäin kääntynyt vapaa suunnitelma tuntui kaikkialla, +ikäänkuin kaikki olisi ollut yhden ainoan, järkevän miehen luomaa. + +Kartanon herra oli tullut ratsain. Mutta hänen vieressänsä ratsasti +voudiksi pukeutunut paholainen. + +--Merkillistä! Merkillistä! sanoi kartanon herra ihastellen peltoja ja +ymmärtämättä mikä se tämän ihastuksen ohella pyrki hänen mieltänsä +samalla niin painostamaan. + +Tämä metsäkulma täällä kuunteli ikäänkuin jotakin omaa keskustansa, +viisasta, vapaata, sille rakasta, ja kopeassa itsenäisyydessään ei +näyttänyt tietävän mistään suuremmasta maailmasta. Se ärsytti ja +kuitenkin tahtoi mieli siihen kaihoten rakastua. + +Kaksi nuorta, ylen muodokasta naista, toisella raskaasti heilahteleva +punainen alushame, tuli pellon piennarta. Kiipesivät kuja-aidan yli, +katsahtivat ohimennen ratsastajiin, sitten kiipesivät toispuolisen aidan +yli ja painuivat kylään päin, omiaan keskenänsä jutellen. Tuonnempana +tuli mies kirves olalla kujaa myöten. Hän talutti nuorta hevosta ja +lauloi raikuvasti. Hetkeksi sentään hillitsi laulunsa, nyykäytti päätään +tervehdykseksi, mutta ohi päästyään kajahutti kahta äänekkäämmin. Eivät +tunteneet kartanon herraksi tai jos tunsivat eivät välittäneet sen +enempää. + +Kartanon herra sanoi voudillensa: + +--Sellaiset miehet ja sellaiset tytöt voisivat minua kartanossakin +palvella, mutta minä en ole nähnyt yhtäkään heistä kartanossa. Minä +kaipaan lähempää yhteyttä alustalaisteni kanssa, minä olen kansaa +rakastava mies. Johda asiat siis niin, että tämä kunnon väki muuttaa +lähemmäksi kartanoa ja tarjoo nuorisonsa minun palvelukseeni. Tämä +metsäkulma kelpaa huonommallekin väelle. + +Tähän vouti vastasi: + +--Teidän armonne, jos me veneh'ojalaisille parempaa maata antaisimme +vaikka kohta kartanon tarhan takaa, niin ei heistä yksikään kartanon +rengiksi rupeisi. Sitä vastoin jos me heidät lähettäisimme tästä heidän +kylästänsä korpeen, niin voisi heidän nuorisonsa siellä ikävystyä ja +ehkä joku pitäisi parempana muuttaa kartanoon. + +Kartanon herra sanoi: + +--Neuvosi on niin viisas, että onpa aivankuin olisin sen itse keksinyt. +Me verotamme tämän kylän maat niin lujasti, etteivät he näitä voi +viljellä, vaan ennen muuttavat korpeen. Nuorisolle lupaan kartanossa +lämpimät huoneet ja hyvät palkat. Lähetä siis korpeen. + +--Ymmärrän, teidän armonne; lähetän korpeen hajallensa, annan kullekin +eri töllin ja eri maat, hajalle toisistaan. Ja iloliemen keitto olkoon +heiltä kielletty. + +Kun he tulivat kylään ja päätös tuli kylän tietoon, niin eivät miehet +enää laulelleet eivätkä naiset omiansa joutaneet haastelemaan. Vaan +lapsetkin nostivat äläkän. Eikä koskaan tuuli paiskonut ovia niin +tuimasti kuin nyt akat paiskoivat hakiessaan huivejansa. Miehet jättivät +työnsä kesken. Pikemmin kuin tulipalon sattuessa koko kylä juoksi +kokoon. + +Kartanon herra ilmotti nyt tahtonsa. Mutta ihmeellistä! Vaikka hän oli +luetellut mielestään kaikkein ankarimmat verovaatimukset, suostuivat +veneh'ojalaiset niihin kuin yhdestä suusta. + +Mikä ihmeellinen vastenmielisyys uutismaihin! ajatteli herra ja hän piti +vanhoille puheen kieltäen korpimaita vihaamasta. Sanoi usein itsekin +ratsastavansa ihan huvikseen synkkään korpeen. Ihmisen pitää, sanoi, +rakastaa jylhääkin luontoa. + +Suu auki veneh'ojalaiset kuuntelivat kartanonherran puhetta. Eikö hän +ymmärtänyt tätä asiaa vai oliko niin paha, ettei välittänyt heidän +kyläisestä yhteydestään, vaan ainoastaan heidän raa'asta +ruumiinvoimastaan, jota tahtoi käyttää korpiensa raivaamiseen? + +Puheensa pidettyään kartanonherra nousi jälleen ratsun selkään. Mutta +kun hän vielä kerran katsahti kokoontuneen kylän väkijoukkoon, kävi +hänen sääliksi vanhojen veneh'ojalaisten huolestuneet kasvot, nuorten +poispäin käännetyt päät ja lasten liikkumaton ällistys. Ja hän päätti +antaa armon käydä laista, ja jatkaen puhettansa ratsun selästä sanoi: + +--Katsoen kuitenkin Veneh'ojan Heikin korkeaan ikään saatte olla +muuttamatta niin kauan kuin hän elää. + +Sillä hän luuli Heikin huomenna kuolevan. + +Ja tyytyväisenä osottamaansa hyvyyteen hän, lihava lyllerö, pompahteli +poispäin juoksevan ratsunsa selässä, ajatellen mielessään kuinka hänen +takanaan kylän miehet ja naiset nyt toruivat toisiaan etteivät olleet +kohta tunteneet ja lakinnostoilla tervehtineet mahtavata ja samalla niin +hyvää herraansa. + +Mutta vanhan Heikin edessä ei nyt ollut muuta tehtävää kuin olla +kuolematta. + +Ja niinkuin hän kaikki elämänsä asiat oli viisaasti ja sitkeästi päähän +asti vienyt, niin hän tämänkin tehtävänsä suoritti, eläen sadan ja +kahdeksan ajastajan ikäiseksi. + +Seitsemän poikaansa ja kolme pojanpoikaansa ehti jo sillä välin +ikämiehinä hautaan mennä, mutta ukko itse elämistään eli, ja kylä +kasvamistaan kasvoi. + +Jo kuoli kartanonherrakin ja hänen riitainen poikansa otti sukutilan +haltuunsa. Koviin rettelöihin tosin joutuivat veneh'ojalaiset tämän +uuden isännän kanssa, sillä hän tahtoi häätää heidät kaikki, koska aikoi +tehdä heidän kylästänsä itsenäisen ulkokartanon. Mutta kun +veneh'ojalaisten nuorempi sukupolvi teki kiivasta vastusta, todistaen +vanhan herran ilmeiset lupaukset, jäi häätö nuorenkin herran puolelta +aina tuonnemmaksi siinä toivossa, että se vanha Veneh'oja viimeinkin +kuolee ja silloin heidän kaikki oikeutensa lakkaavat. + +Mutta vanha Veneh'oja ei kuollut. + +Ei päässyt edes kangistumaan, sillä vihreillä koivuvihtasilla häntä +miniät vuoden umpeensa saunoittivat, ja hän eli elämistään. + +Ei ollut hänellä lopulta kuin yksi ainoa etuhammas, sekin pahoin +liikkuvainen, mutta nuorikot syöttivät ohrarieskalla niin pehmeällä, +että se hampaan koskematta siihen kielelle suli; ja kun sekin hammas +meni, laittoivat makosia maitovellejä, joita aivan hampaatonkin alas +suljutti, ja hän elämistään eli. + +Meni häneltä jo näkökin ja silmäin kohdalla vaan tihrurakoset enää +hymyilivät, mutta tyttöset häntä kädestä taluttivat ja hänelle +elämäniloa pilpattivat. + +Ja kun ei tahtonut enää päästä käymään, ja tuli elonkorjuu, niin +vuoleskelivat poikaset tukisauvan, ja katso, hän nojasi sauvaan ja +tutisten käveli elopellolle, ja vaikkei nähnyt mitään, kuuli sirpin +kalskeen ja elämistään eli. + +Rakastui lopulta ehkä vähän liiemmäksi saunaan, liekö sieltä lämmintä +hakenut vai muuten lepoa elämän iloiselta humulta. + +Jäi kerran yksiksensä lauteille, sanoi nukahtavansa siihen lämpimään. +Kun ei kuulunut kotvaan ja yö jo oli, mentiin lyhty kädessä katsomaan, +niin olikin ainaiseksi silmänsä ummistanut. Ja vainajan kasvot tuntuivat +huolestuneina pyytävän anteeksi: »Enhän minä, mutta kun nukutti niin +kovasti. Kaivakaahan kuoppa ja siirtäkää minut hiljaisuudessa sinne +maata, etteivät soita kelloja ja herätä kartanonherraa.» + +Mutta sitä käskyä eivät veneh'ojalaiset täyttäneet, vaan soitattivat +kirkonkelloja ja rämisyttivät yli koko seudun vanhan vaarinsa +kuolinsanoman, ja kartanonherra heräsi. + +Rettelöt alkoivat kohta, sillä kovasti oli kartanonherra iskenyt +silmänsä Veneh'ojan kylään, joka oli sekä asemansa että maittensa suuren +tuottavuuden vuoksi sangen sopiva muodostamaan itsenäisen ulkokartanon. +Herra ei siis suostunut mihinkään uusiin veroihin, joita veneh'ojalaiset +olisivat hänelle luvanneet, vaan olisi ottanut heitä muonamiehiksi, +tarjosi heille renki- ja piikapaikkoja uudessa kartanossa, tai kyllä +myös samoja korpimaita, joita vanhakin herra. + +Ja veneh'ojalaisten kesken nousi riita siitä, mitä vanha Heikki vainaja +olisi tässä tilassa tehnyt. Toiset väittivät, ettei nyt ollut asema sama +kuin Tyrväntäisen riidassa ja ettei nyt Heikki olisi lähtenyt kylästä +ennenkuin olisi viimeisen paitansa kuittiin käräjöinyt. Johon nuoremmat +sanoivat vielä, että häätäjille olisi käräjäin asemesta annettava +kirkasta rintaan ja kartanonherran henkeä uhattava. Toiset taas +arvelivat välttämättömäksi taipua kartanonherran tahtoon ja ruveta +vanhempien hänen muonamiehikseen ja nuorempien hänen rengeikseen ja +piioikseen. + +Ja niin tapahtui, että niiden välillä, jotka olisivat muonamiehiksi +suostuneet, ja niiden, jotka olisivat käräjiin tai tappeluun +turvautuneet, syntyi hajaannus, ennenkuin kylä oli hajonnutkaan ja +katkerampi kuin aikoinansa Tyrväntäisen synnyttämä. + +Silloin vanhin Heikki vainajan vielä elossaolevista pojista, hänkin jo +harmaa hapsinen ja Heikki nimeltänsä, nousi ja läksi poikineen, +karjoineen ja irtaimistoinensa korpeen. Ja katso, suurin osa +veneh'ojalaisia, toinen toisensa jälkeen, seurasi häntä. Ainoastaan +jokunen taaskin nöyrtyi kartanon muonarengiksi, ja yksi ainoa teki +väkivaltaa, lyöden kirveenpäällä kartanonvoudin otsaluun sisälle. Hän +olisi siitä teostaan joutunut Siperiaan, mutta pelastui pakenemalla. + + + + +2. + + +Tämä ainoa väkivallantekijä oli myös Heikki vainajan pojan poika, mutta +ei sen pojan, joka korpeen ensimäisenä läksi. Kuitenkin oli tämänkin +nimi Heikki. Hän oli hakenut itselleen vaimon vanhasta Tyrvännäisten +kylästä--sillä vaikka suvut olivatkin ikiriidassa, tapahtui aina vaan +vieläkin, että tyrvännäisten tyttöjä haettiin Veneh'ojaan emänniksi. +Tämä vaimo oli synnyttänyt hänelle tyttären, mutta itse kuollut +synnytykseensä, jota Heikki suuresti suri. + +Väkivallantyön tehtyänsä hän otti evässäkin selkäänsä ja kirveen +olalleen ja samosi metsään niin kauas ettei miltään suunnalta hallin +haukunta enää kuulunut eikä savupatsasta näkynyt. Ja hänen tuli nälkä ja +hän istui mättäälle syömään eväitänsä, mutta syötyänsä heittäysi +selällensä lepäämään ja sininen taivas paistoi petäjän latvain välistä +hänen silmiinsä. Ja koska hän voudin vajonneen otsan muisti, tuli hänen +mieleensä katumus ja hän ajatteli mennä jälleen ihmisten ilmoille ja +antaa itsensä rautoihin panna. Mutta taas hän ajatteli: ihminen taitaa +myös toisella tavalla rikoksensa sovittaa. Ja se paikka, kussa hän näitä +ajatteli, oli kauniilla kunnaalla, jossa käki kukahteli yhtä rakkaasti +kuin Veneh'ojan pihkaisessa hongikossa, mutta maa oli perältään vielä +mullakkaampaa kuin Veneh'ojan parhaissa pelloissa. Ja hän nousi ja +sanoi: tähän rakennan minä majani ja vastaisen elämäni jumalan pelkoon +perustan. Ja iski kohta kirveensä petäjän juureen. Mutta koska hän +päivän työstä leväten tähtiä lueskeli, kulkivat hänen aatoksensa toivon +kultaisilla kunnahilla. Kun maja valmistuu, hakee hän tähän emännäksi +toisen Tyrväntäisen tyttäristä ja suuri heimo on heistä alkunsa saava; +sillä joka jumalanpelvolle rakentaa, hänen siemenensä pitää sukukunnasta +sukukuntaan siunatuksi tuleman. Ja taas on kirjoitettu: autuaat ovat +siviät, sillä he saavat maan periä. Ja kun hänen kylänsä kasvaa niin +suureksi, että sen maine tulee veneh'ojalaistenkin korviin, silloin hän +aukaisee suunsa ja sanoo heille: »Muistatteko sen eksyneen veljen, joka +muinen erehtyi väkivallan töihin? Herra vei hänet korpeen ja siellä hän +katui tekoansa, ja joka teiltä hyljätty oli, sen on nyt Herra +kulmakiveksi rakennukseensa asettanut!» Ja sen sanottuaan hän antaisi +veneh'ojalaisten yhtyä hänen kyläänsä, unohduksen hymy huulilla ja +sovituksen kirkas kyynel silmässä ilmottaen heille: »Tulkaat minun +ilooni!» + +Tällaisia hurskaita ajatuksia ei hänellä ennen ihmisten ilmoilla +ollutkaan. Mutta ah mitä voikaan katumus ja parannus korven +yksinäisyydessä aikaansaada, ihmetteli hän, ja haltioissaan jo viritteli +virsiäkin, paljastaen päänsä, ja polvensa sammaleiselle mättäälle +notkistaen. + +Mutta kun hän seuraavana päivänä iski kirveensä petäjän juureen kuului +kaatuvien puiden ryske metsävahtien korviin ja he tulivat kysymään: mikä +mies sinä olet? ja sanoivat: ei tähän saa rakentaa, tämä on kruunun +maata. + +Sillä niinä vuosina kun veneh'ojalaiset kartanon maita viljelivät, oli +maamittari jakanut muutkin kylät ja tuomari hänen jakonsa vahvistanut. +Ja oli jakanut metsää taloille niin paljon kuin kukin tahtoi ottaa, +mutta liikamaan pannut kruunun nimiin. Kun Heikki sentähden vaelsi +kauemmas, ei hän mistään enää sellaista maata löytänyt jota olisi voinut +viljelykseen ottaa tulematta kruunun tai talollisten torppariksi. Mutta +torppareilta oli esivalta viinanpolton kieltänyt, niin ettei rikastua +voineet muut kuin talolliset, jotka viinaa rengeilleen ja +alustalaisilleen kauppasivat. Kuinka olisi siis Heikki torpparina sen +suuren kyläaatteensa toteuttanut? Ei ollut hän turhaan perinyt suurta +pään takaraivoa, vaan muisti hyvin veneh'ojalaisten pitkän historian. +Juuri kun hänen vastainen heimonsa olisi suurimmillaan ja kylänsä +kukoistuksissaan, tulisi maanomistaja sanomaan: muuta korpeen tai rupee +rengikseni.--Ja hän vaelsi aina vaan edemmäs ja edemmäs, syvemmäs ja +syvemmäs metsään. Sillä jossain, jossainhan piti sentään olla maata, +joka ei ollut kenenkään. Eihän ilman sitä jumalaakaan voinut olla +olemassa. + +Eväät alkoivat ehtyä ja ruumista rupesi kangistamaan. Ei mistään hän +pystynyt löytämään niin pitkiä metsiä, joita ei maamittari ja tuomari jo +olisi ehtinyt kruunulle ja talollisille jakaa. Miksei Jumala katumuksen +ja parannuksen tehneelle näyttänyt missä sellaista maata oli? Jos olisi +näyttänyt, niin hän olisi vanhan Israelin tavoin kymmenykset kaikista +mintuistansa ja vaikkapa puoletkin tuloistaan koko elinaikanansa ja +lastensa ja lastensa lasten aikana kaikkien ihmisten nähden Jumalalle +uhrauttanut. + +Mies alkoi hakuihinsa väsyä. + +Ja niin tapahtui, että hänen eteensä nousi mahdottoman suuri vuori, +jonka yli ei hän enää jaksanut kavuta, vaan yöpyi korpeen tähtien alle, +päänsä kallistaen karhunsammaleiselle turpeelle. + +Ja näki ihmeellisen näyn. + +Kirves, jolla hän oli kartanonvoudin otsan puhki lyönyt ja jonka hän +nukkumaan pannessaan oli viereensä asettanut, alkoi kasvaa suuremmaksi. +»Vai sinä minulla pikkuherroja kolistelet, puhui kirves,--nytpä et jaksa +nostaakaan!»--Katsotaan, sanoi Heikki, nousi pystyyn ja alkoi myös +kasvaa, pysyäkseen rinnalla. Kirves kasvoi niin suureksi, että kun sen +terä kumotti laakson pohjalla, niin varsi vuoren ylimpään huippuun +nojasi. Mutta Heikin pää yletti jo yli vuoren, ja korkeuden vinhat +tuulet hulmuttivat hänen tukkaansa. Kirves huusi: »Etpä jaksa +heilutella!»--Katsotaan, sanoi Heikki, ja vuoren huippu oli jo hänen +jalkainsa astinlautana. »Et uskalla lyödä, mihin lyötävä on!» kiljui +kirveen säkenöivä terä.--Katsotaan, sanoi Heikki, ja hänen silmänsä +tulta iskivät ja Veneh'ojan satavuotiset kärsimykset nostivat hänessä +huimaavan vihan voiman, ja hän tarttui kirveeseen ja heilahutti kerran +päänsä ympäri. Ei ollut vielä vauhti hyvä. Heilautti toisen kerran. Ei +ollut vauhti vielä hyvä. Heilautti kolmannen kerran, ja kirveen terä +upposi päinensä taivaankannen sydämmeen. Kilisten ja kalisten tippuivat +tähdet maahan. Ja taivas meni kahtia. Paljastui Jumala itse +valtaistuimellaan. Ja kun Heikki näki, ettei kirves ollutkaan satuttanut +pääsyylliseen, heitti hän sen kädestään, tarttui jumalata partaan, +kiertäen kämmenensä ympäri niinkuin ohjakset, tempasi itse ylisen luojan +valtaistuimelta ja alkoi retuuttaa alas maahan, suu vaahtoisessa +vimmassa huutaen: + +»Ellei saa häätäjätä tappaa, niin näytä missä täällä on maata muualla!» + +Uni oli kestänyt koko yön, sillä hänen herätessään peipponen jo +piiperteli viserrystään ja tähdet olivat sammuneet aamuruskon tieltä. + +Ja kun hän näki pienen, vaivaisen kirveen vieressänsä, tuli häneen +tuskainen ihmismitättömyyden tunto, ja hän selvään ymmärsi, ettei +yliluonnollisitta voimitta voi taivasta halkoa eikä veneh'ojalaisille +maita vapaiksi ostaa. + +Kaksi oli hänen tietääkseen yliluonnollista voimaa: toinen jumalan, +toinen perkeleen. Ja kun hän nyt oli Jumalan kanssa mielestään +riitaantunut, nousi hän nopeasti makuultaan ja samosi Tyrvännäisten +kylään ottamaan selkoa siitä miten on menetteleminen, kun itsensä +pirulle myydä tahtoo. + +Ja niin tapahtui, että hurskaan ja varmasti autuaitten mailla lepäävän +Veneh'ojan pojanpoika, leveäkämmeneisin ja voimakkain, lujin ja +pelottomin heistä kaikista avasi kätensä hurmeen vuotaa ja töhri verisen +puumerkin paholaisen paperiin lupautuen hänen orjaksensa _siellä_, jos +se vaan tekee hänet rikkaaksi _täällä_. Olisiko kukaan toinen hänen +sijassansa tämän teon tehtyänsä saanut yön rauhaa, tarvitsematta +kauhistuksen tuskissa itseänsä väännellä, on epätietoista. Mutta Heikin +rinta hengitti rauhallisesti kuin myrskyn jälkeen tyyntyneen meren +maininki, tai niinkuin sen rinta, joka kauan eksyksissä harhailtuaan +vihdoin näkee valontuikkeen ja ennen lähtöänsä viimeiselle toivon +taipaleelle autuas hymy huulilla nukahtaa lepoon. + +Kohta seuraavana päivänä valmistui hän tappamaan postia, jonka oli määrä +viedä kruunun maarahoja. Mutta koska postin aisakello jo maantieltä +kuului ja Heikki näreikössä odotteli, näki hän että tapettava olisi +ollut kyytipoikakin, joka oli hänelle tutun Tyrväntäisen poikia. Ja +kirves vaipui hänen kädestänsä ja posti ajoi ohitse. Ja samassa kuuli +hän paholaisen sanovan: + +»Mene siihen kaikista isoimpaan herraskylään, sinä kollo!» + +Ja hänen sydämmensä säpsähti riemusta. Mene siihen kaikista isoimpaan +herraskylään, sanoi! Ei sanonutkaan: tapa posti! + +Tietämättä vielä mikä ja missä se kaikista isoin kylä oli, mutta tuntien +varmasti, että käsky oli pettämättömän oikeaan osattu, Heikki +valmistautui nopeasti matkaan. Hän poikkesi ensin hätimmiten +veneh'ojalaisten uusille korpeen rakennetuille vuokra-asumuksille, möi +siellä vähäisen perintöosuutensa karjaan ja irtaimistoon, ompeli sitten +säkin sarkaisesta vaatteesta, pani siihen pienen tyttärensä, nosti +selkäänsä ja läksi maailmalle. + +Hurskaat veneh'ojalaiset tulivat ihmetellen köyhistä tölleistänsä kummaa +matkamiestä näkemään, kun se, sarkasäkki selässä ja pienen lapsen pää +säkinsuussa, reippain askelin oikasi veräjältä suoraan metsätielle. + +--Ostatko meille kylän omaksemme, jos rikastut? huusi muuan akka hänen +jälkeensä. + +Heikki pysähtyi, kääntyi taaksensa ja näki ihmeekseen, että koko +jumalinen Veneh'oja pirun palvelijalta vastausta janoo. + +--Katsotaan! hän huusi ja hänen rintaansa paisutti jälleen väkevän uhman +lieska niinkuin koska hän vuorella päänsä ylitse kirvestä heilutteli ja +sen taivaankanteen sinkautti. + +Sitten ei enää kertaakaan taaksensa katsahtanut. Ja niin +veneh'ojalaisten näkyvistä iäksi häipyi heidän tähtensä helvetin +hirmukitaan viskautunut ihmislapsi. + +Heikki pani matkansa määräksi saman kauppalan, jossa se vanha +Tyrväntäinenkin kuului ennen muinoin paholaisen sanoja tietää saaneen. +Se oli suuren kosken partaalla ja sitä kauppalaa sanottiin isoksi +kyläksi; mutta isoonpa kylään oli paholainen Heikin käskenytkin. + +Ensi kerran eläessään hän tuli tähän liikepaikkaan, ja kohta näki, ettei +se ollut mikään oikea kylä, sellainen kuin vanhat veneh'ojalaisten kylät +olivat olleet, vaan tavallinen vaivaiskylä. Rikkaat olivat lyöttäytyneet +yhteen asumaan ja palveluttivat itseänsä niillä nöyrtyneillä ihmisillä, +jotka eivät korpeen menneet eivätkä myös voutien kalloja murtaneet. +Sellaisia kyliä Heikki sanoi mielessään renkikyliksi, ja oli hän niitä +paljon ennenkin maanhaku-vaelluksillansa tavannut, tämä oli ennen +nähtyjä vaan suurempi. + +Ja hän nyt ajatteli olevansa paholaiselta lähetetty sytyttämään tämä +kauppala tuleen ja ryöstämään sen rikkaudet. + +Mutta koska hän jo turulla seisoi sytytysaineista kauppaa tehden, niin +katso, lapset tulivat hänen selkänsä taa puhelemaan sen kanssa, joka +sarkasäkissä istui, ja ojensivat sille rinkeliä. Ja hän kääntyi +taaksensa, katsoi lapsia ja ajatteli: palaisivatko nämäkin? Ja meni pois +ja istui murheissansa rannan kivelle. Mutta siinä paikassa oli laituri +ja haaksi täynnänsä viinaa ja viljaa, ja miehet irrottelivat köysiä +rantalepistä haahden lähteä. + +Suuri oli sillä hetkellä työ hänen aivoissansa ja hyvä oli myös että oli +aivoilla tilaa liikkua, sillä ties kuinka muutoin olisi käynyt. + +Mitään pirun sanoja ei hän ihmisten suun kautta kuullut, mutta +sittenkuin oli turulta lähtenyt, oli pirun peli hänen aivoissansakin +pysähtynyt. Jumalako vai perkele se oli pannut hänet ottamaan tämän +kakaran selkään ja nyt sille vielä loisten kakarain kautta rinkeliä +syöttänyt? Polttamaan käskee saatana, sillä kuinka tässä kaupungissa +muutoin rikkaaksi pääsee? Ei hänellä ollut maata, josta olisi veroa +ottanut ja rengeillä itsellensä rikkautta teettänyt. Kaiketi olisi itsen +pitänyt ruveta rikkaiden rengiksi. Mutta mitä rahoja siitä lähtee! Ei +koko Veneh'ojalle kylänmaita pienillä rikkauksilla osteta. Rannan veteen +on tämä tyttö säkkineen upotettava, koska hän viattomat silmänsä uneen +ummistaa, ja sitten kaupunki poltettava. Mutta voi ettei saatana, joka +hänelle tehtävän antoi, siihen myös voimaa antanut! + +Ja hänen pääkoppansa oli haljeta aivojen puristuksesta. + +Aikansa siinä tuskailtuaan hän löi kätensä otsaan sanoen: Tyhmä olet +sinä Heikki, sillä jos paholainen on tämän kaupungin rakentanut, ja hän +on totisesti sinun mestarisi, niin meneekö kukaan mestarinsa rakennusta +tulee sytyttämään? Ja kenen töitä sinä teet, jos sinä perkeleeltä hänen +kaupunkinsa hävität? Perkeleenkö vai jumalan? Jumalan töitä sinä silloin +teet. Anna siis kaupungin kunniansa palmuissa kukoistaa. Niin käskee +saatana.--Ja tyhmä sinä olet vielä sittenkin, sillä + +--Onkos tämä se kaikista isoin kylä? kysyi hän haaksimiehiltä. + +--On niitä isompiakin, sanoivat he, ja isompi sekin on, johon me nämä +viinat ja nämä viljat viemme. + +Näes nyt, ajatteli Heikki,--ja sinä olisit tänne pysähtynyt paholaiselta +hänen omaa tervapyttyänsä polttamaan! Ja eikö hän sanonut sinulle: mene +siihen kaikista isoimpaan kylään, sinä kollo! + +Hän hyppäsi säkki selässä haahteen, kun se jo liikkeellä oli, ja rupesi +miesten kanssa välipuhetta tekemään, että he hänet mukaansa ottaisivat. +Ja koska ankkuriköysi oli selvitetty ja haahteen saatu, panivat he hänet +kokeeksi ensin pienempää venettä soutamaan. Mutta sillaikaa kuin Heikki +kilvoitteli, kokoontuivat he ihmetellen sarkasäkin ympärille pientä +tyttöä katsomaan ja kyykkysillänsä istuen kukin paraansa mukaan +koettivat puhutella lasta. Mutta se katseli ympärilleen ja naposteli +rinkeliä eikä sanonut mitään. Ja miehet mielistyivät, että heidän +haahteensa sellainen asukas tullut oli. Kun Heikki oli soutanut, ja +vaikka hän väkeväkin oli, puuttui kilpakokeesta viisi aironmittaa. Mutta +tytön tähden he hänet mukaansa ottivat. Silloin Heikki ajatteli: + +»Turhaan sinä häntä veteen upottaa tahdoit, sillä totisesti on tämä +tyttö pääosakas saatanan suuriin tarkotuksiin.» + +Ja niin läksi haaksi veden selville selille ja maat taivaanrantaan +loittonivat. Ja koska tuulet kävivät ja aallot loiskuivat haahden +laitoja vasten, laittoivat miehet vesiruovoista ja kaislankorsista +tytölle vuoteen, jonka he purjeen alle vipuun ripustivat ja visusti +tuulilta suojasivat. Ja tyttö nukkui kohta siihen. Ja he istuivat +vuoronsa mukaan kaislavasua heiluttamaan. + +Mutta kun he saaren suojaan saapuneet olivat ja päivän töistä nuotion +ääressä lepäsivät, alkoivat he Heikiltä kysellä hänen kotiperäänsä, ja +hän kertoi heille entisen elämänsä vaiheet ja kautta rantain mainitsi +myös nykyisistä rikastumisen aikeistansa sekä pirun palvelukseen +rupeamisesta. Mutta he sanoivat: ei sellaisia yksin tehdä, vaan täytyy +olla sakki, niinkuin Riikilläkin on. Ja he kertoivat hänelle moninaisia +maankuulusta Riikistä ja sen pelottavasta joukosta, jotka parihevosilla +ajelevat maita mantereita, viinanpoltosta rikastuneita talollisia +ryöstäen. Kun Riikki joukkoinensa taloon tulee, sanoivat, hän käskee +aitat avata ja hopeat esille kantaa, ja jos isäntä on aarteensa +piilottanut eikä kätköpaikkaa ilmaise, sidottaa Riikki hänen kätensä +yhteen, ja pitelee palavaa pärettä kämmenien alla, kunnes tunnustavat. +Eivät he ketään tapa. Rikkailta ottavat, köyhille antavat. + +Mutta ei Heikki sillä kertaa sen enempää Riikin joukosta kysellyt, vaan +pani heidän eteensä pulmallisen kysymyksen: mistä herrat rahoja ottavat, +vaikkei kaikilla maitakaan ole, että viinanpoltolla rikastuisivat, +eivätkä myös talollisia ryöstä? + +Silloin alensivat haaksimiehet äänensä, ja Heikki sai kuulla kumman +salaisuuden. + +Olipa yksi heistä etelän puolelta, ja oli sielläpäin ollut kartanon +renkinä. Niin sen herran luo sanoi joka vuosi juhanin aikaan pirun +ajaneen suurella huminalla ja mustilla parihevosilla, joiden suusta tuli +soitti niinkuin lohikäärmeen suusta. Ei ketään syrjäisiä silloin +päästetty kartanon huoneihin. Ja koska piru jälleen lähti, niin kun +riihen kohdalle ennätti, rusahtivat hevoset mustana lepakkona kujaan ja +kaikki hävisi näkyvistä. Mutta toisena vuotena se tuli taas ja taas +lähti samalla tavalla. Ja viljalti oli aina pirun käytyä ollut +kartanossa rahaa, niin ettei sitä keltään puuttunut. + +Ja näin he kertoivat kukin kotipitäjästään paljon juttuja niistä, jotka +olivat itsensä pirulle myöneet. Niillä sanoivat kaikilla olevan suuren +liiton keskenänsä aina vieraista valtakunnista asti. Ja kerran vuodessa +sanoivat niillä olevan kokouksen Linnanmäellä. Siellä oli silloin suuret +tanssit, ja jotka eivät olleet liiton käskyjä pitäneet, ne piru parkitsi +niin että tulivat sieltä paidat verisinä. Toiset sanoivat, ettei piru +parkinnut, vaan toverit parkitsivat. + +Nämät kaikki pani Heikki visusti mieleensä. + +Ja matka kesti kolme viikkoa myötätuulessa ja tyvenessä. Ja taas kun +vastatuuli puhalsi, saattoivat he lautan suojaan, hakivat kyläin +huitukoita ja viettivät hurjia ilonpäiviä. + +Ja suuresti Heikki mielistyi heihin, sillä nämä täällä, jospa olivatkin +kauppiaan palkkarenkiä, olivat kuitenkin osanneet varastaa vapauden +mukaansa vesille. Eivätpä he vaivaisrenkien tavalla palkkojansa +säästelleet, että vasta isänniltä torpan kerjättyänsä olisivat naimisiin +menneet, vaan naivat milloin luonto nousi ja muutoin tuulilta soveltui, +mutta palkallansa tuottivat tisleerattua osto-iloa, joka heidän +haahtensa teki laveaksi kisakentäksi, huimaavaksi kirkkotantereeksi +muutti, ja vedet ja maat yhteen ainoaan maailmaa syleilevään +riemunremakkaan yhdisti, ikäänkuin eivät he koskaan olisikaan +kotikyliänsä jättäneet ja rengeiksi ruvenneet. + +Ja Heikki ajatteli: ostankin niillä pirun rahoilla huikean lautan ja +tuon koko Veneh'ojan pontulle ja niin lähdetään laulaen ja riemuiten +kunne vapaa virta viepi. + +Tapahtui myös niin, että he pitkien vastatuulten sattuessa menivät +maihin jättäen haahden Heikin vahdittavaksi. Ja viikonpäivät +juopoteltuansa ja mellastettuaan, rikottuansa kyläin veneitä ja +tuuliajolle hajotettuansa airoja, tanssittuaan ja tapeltuaan raukeina +palasivat yksitellen takasin, vaatteet revittyinä, sinelmät silmäin +alla, kallot vanteissa. Ja myötätuulen jälleen lehahdellessa taas +alkoivat hiljaiset työpäivät haahdella. Eikä heillä enää levähtäessäkään +muita mielihaluja ollut kuin puhella viattomia lapsen kanssa, laittaa +sille salkkionkia, syöttää sitä, pestä sen vaatteita, harjata sen päätä, +lepoon tuudittaa, niinkuin muistivat muinoin äitinsä tehneen heille +itselleen tai heidän pilpattaville sisarilleen. + +Ja kun lapsi jo nukkui ja yön kuudan kimalteli haahden edessä lipovan +veden virissä, lauloi valvova haahtelainen kaihoisasti ikäänkuin olisi +ikimennyttä muiston untuville vielä elvytellä tahtonut. + +Ja Heikki valvoi ja kuunteli laulua ja vannoi uuden valan pirulle, ettei +hän suinkaan ole pelkäävä sitä kaikista isointa kylää tuleen sytyttää, +kunhan piru hänelle apulaisia antaa, niinkuin Riikille. + +Ja kolmantenakolmatta päivänä sen jälkeen kuin he matkalle lähteneet +olivat, kun ilta jo hämärsi, saapuivat he Hämeenlinnan lahteen. Ja koska +Heikki oli jälleen sarkasäkin selkäänsä ottanut ja he astuivat maihin, +teki yksi haaksimiehistä hänelle merkin ja he läksivät muista erinänsä. + +Mutta kaupungissa oli suuret hevosmarkkinat. Ja sen torit ja kadut +olivat täynnänsä huutoja ja villiä ajoa ja humaltuneita väkijoukkoja +eikä yövartijat saaneet soitoillaan ja puhalluksillansa ihmisiä +hajoamaan, vaikka jo pimennyt oli. Ja kaupungin porvarien kesken oli +suuri pelko rosvon tähden, jonka sanottiin joukkoinensa markkinoille +tulleen. + +Ja se haaksimies johdatti Heikin väkijoukkojen läpi kaupungin toiseen +laitaan, ja he pysähtyivät suljetun portin eteen, joka lautaiseen +aituukseen tehty oli. Ja koska hän koputti, aukeni portti ja he astuivat +pimeälle pihalle, jonka perällä oli matala maja, eikä sen luukuissa +mitään valoa näkynyt. Mutta se, joka portin oli avaissut, käski heidän +odottaa ja meni majaan, ja kun hän mennessänsä majan oven avasi, +leimahti sieltä päreitten loimu ja näkyi savupatsas ja paljon +miestenääniä kuului. Kun he olivat hetken odottaneet tuli majasta kookas +mies pihalle, palava tuohus kädessä. Ja hän kiroili pitkään.--Ettekö te +saatanat, sanoi, tiedä että kolmesataa kasakkaa on kaikille maanteille +hajotettu minua kiinniottamaan, ja te portille koputatte! Mutta +haaksimies teki hänelle merkin ja he menivät erinänsä. Ja hetken +kuluttua se pitkä mies tuli Heikin luo ja sanoi: Vai olet myynyt itsesi, +ja paljostako hinnasta? Heikki sanoi: Sen isoimman kylän +rikkauksista.--Hyvä, hyvä, sanoi pitkä mies, ja kuka sinä olet, en minä +tahdo tietää, en nimeäsikään, mutta minä olen Riikki. + +Ja näin sanoen hän kiersi loimuavan tuohuksen niskansa taakse ja avasi +ammottavan kitansa, nähdäkseen pelkääkö Heikki. Mutta Heikin silmä ei +värähtänyt. + +--Hyvä olet, sanoi Riikki, sinuapa tässä juuri tarvitsenkin, sillä tänä +yönä me sytytämme kokot kaupungin ympärille. Ja kunhan käskyni täytät, +saat jo tänä yönä paholaisen rikkauksista maistaa. Mitäs seljässäsi +kannat? + +Ja Riikki valaisi tuohuksella sarkasäkin suuta, pisti sormensa lapsen +leuan alle ja kohotti sen päätä. Mutta lapsi nukkui suu auki, että +maitohampaat näkyivät, ja sen pää retvahti kallelleen isän niskaa +vasten. Silloin Riikki naurahti. + +--Oletkos jo kauan emännättä ollut? kysyi hän. Ja sanoi hetken +mietittyänsä: onhan meillä vielä aikaa. + +Eikä vienytkään majaan miestensä sakkiin, vaan vaihetti Heikin kanssa +lakkia, avasi portin ja johdatti kujaa pitkin lähes kymmenen +kivenheittämän väliä toiseen majaan. + +Heidän mennessänsä sanoi Riikki: + +--Viedään lapsi talteen. + +Ja kotvan vaiti oltuansa sanoi taas: + +--Mennään Sandran luo. En minä ole häntä vielä tuntenut. Sinä saat +hänet. + +Heidän sisälle tullessaan paloi pesässä hiiltyneet rangot ja tyttö +odotteli Riikkiä, yksinänsä vuoteella maaten, mutta huomattuaan että +heitä kaksi oli hyppäsi jaloillensa. Ja Heikki näki, että Sandra Riikkiä +kovin pelkäsi. + +Riikki nosti lapsen Heikin selästä ja antaen Sandran syliin sanoi: + +--Ota sinä tämä niinkauan kuin me asioissa ollaan. Eikä lapsi herännyt. +Ja koska Sandra sen hellästi vuoteelle asetti, oli hän Heikin mielestä +kauniimpi kuin kaunein Tyrvännäisten tyttäristä. + +Mutta Riikki sanoi Heikille: + +--Jos kasakat sinut tavottavat, annan minä tytölle viisikymmentä +hopearuplaa ja hän katsoo lapsen. + +Ja koska hän näki, että he toisiansa lempeästi puhuttelivat, sanoi hän +viekastellen Sandralle: + +--Taitaisi olla hänen morsiamenansa parempi? No, jos hän elävänä +leikistä pääsee, tuo hän sinulle kultaa ja hopeata ja ottaa +emännäksensä. + +--Sen vannon valehtelematta, sanoi Heikki. + +Ja Riikki sanoi: + +--Jokos mennään. Ja oli menevinään hänen kanssaan ovelle. + +Silloin Sandra ojensi salaa kätensä Riikin selän takaa ja tavotti +Heikkiä hihasta, ettei hän vielä menisi. Mutta Riikki näki sen ja rupesi +nauramaan. + +--Taidat olla nälissäsikin? sanoi hän Heikille, ja Sandralle +sanoi:--Syötä ja juota häntä kunnes minä palaan. + +Ja meni pois eikä tullut ennenkuin aamupuoleen yötä. + +Ja kun he tytön kanssa jo kaikesta keskenänsä sopineet olivat ja +rakkaudessa sikeästi nukkuivat, koputti Riikki ovelle ja huusi: Joudu! + +Ja heidän tultuansa kujalle oli siinä toinen mies Riikkiä puolta +lyhyempi. Ja Riikki sanoi: + +--Nyt on kaikki valmiina. Minun muut mieheni sytyttävät kaupungin +pohjosen, lännen ja etelän puolelta, sytytä sinä idän puolelta. Mutta +joutuin, ennenkuin päivä valkenee. + +Ja annettuaan Heikille omat tuluksensa hän hävisi nopeasti. + +Mutta Heikki meni sen lyhyen miehen kanssa itäpuolelle kaupunkia ja mies +opasti häntä ja näytti kuhunka tervakset olivat koottu ja mihin +olkikasat kannetut. Ja oli viisi paikkaa, jotka sytytettämän piti, lähes +kolmen kivenkantaman päässä toisistansa. + +Ja Heikki iski kohta tulen pakuriin ja sytytti ensimäisen tervaskasan, +joka hajotetun oljen kanssa oli pihavajaan kätketty. Ja suuri valkea +roiskahti kohta ilmaan. Mutta tuulenhenki kävi idästä. Sen tehtyään hän +juoksi toista tervaskasaa sytyttämään, joka oli kotaan koottu. Kolmas +oli rakennettu rikkaan talon ympärille, jossa oli lasi-ikkunat. Ja hän +sytytti senkin. Mutta koska hän neljättä sytytteli, kuuli hän +ensimäisestä paikasta heräävien ihmisten huutoja. Ja juostessansa +viimeisen kasan luo alkoi kaupungilla rumpu päristä sotaväkeä kokoon +kutsuen. Kun hän sen viidennen oli syttymään saanut meni hän katsomaan +paloivatko muut. Ja valkean kohina oli kaikkialla suuri ja korkealle +loimut kohosivat valaisten itäpuolen kaupunkia ja taivaan pilvet. Ja +Heikki näki ihmisten juoksevan edestakaisin ja kuuli heidän +hätähuutonsa. Ja hän meni läheiselle kummulle nähdäksensä olivatko +Riikin miehet työnsä tehneet niinkuin hän. Mutta pohjoinen, etelä ja +länsi olivat pilkko pimeinä, ja rumpu pärisi jo kujalla hänen allansa. +Villinä vihurina ensimäinen kasakkaparvi nelisti hänen ohitsensa, ja +koska hän sivuillensa katsahti, näki hän ratsujoukkojen rientävän +pohjoisen, etelän ja lännen puolelta, palopaikkaa joka kulmalta +piirittääksensä. Silloin Heikki ajatteli: nyt on paras paeta, kunnes +Riikin kokot syttyy. Mutta mennessään palavan talon ohitse hän näki +ihmisten hyppivän akkunoista ulos, ja he olivat jättäneet partasuu äijän +sinne yksinänsä hosumaan, joka ei omin voimin ulos päässyt. Niin Heikki +kapusi akkunasta sisälle häntä auttaaksensa. Mutta äijä rupesi kynsimään +vastaan ja huutamaan: Riikki tappaa! Ja ihmiset huusivat: Riikki! +Riikki! Ja osottivat kasakoille, mistä Heikki sisälle oli kavunnut. Ja +kasakat huusivat: kolii, ja heittivät häntä kujalta keihäillänsä. Ja +koska hän oli savun ja tulen läpi kantanut äijän ulos, ja sammuttanut +hänen partansa, vangitsivat kasakat Heikin, sitoivat hänen kätensä +satuloihin ja veivät hevosten välissä pois. Ja ihmiset riemuiten +huusivat: nyt on Riikki kiinni! Ja Heikki käänsi päätänsä ja katsoi +hevosten yli pohjoiseen, länteen ja etelään, mutta siellä oli pimeys. +Silloin hän ymmärsi, että Riikki oli hänet pettämällä itsellensä +pakotien avannut. + +Ja Heikkiä tutkittiin raastuvassa ja käytettiin monilla käräjillä, sillä +he kantoivat hänen päällensä kaikkinaisista Riikin pahoista töistä. Ja +kun hän yhden ajastajan linnassa istunut oli, tuomitsivat he hänet +kuolemaan. + +Ja Heikki ajatteli: Miksikäs menin minä sitä äijää tulesta ja savusta +tuomaan! Oikein he minut kuolemaan tuomitsivat, sillä tähän asti en ole +ymmärtänyt, ettei piru ihmisestä ulkona ole, vaan ihmisen on itse +itsessänsä piru oleminen. + +Mutta kun Heikki jo kuolemaan valmistunut oli ja linnan holvissa +pyöveliänsä odotti, joka hänen oikean kätensä olisi miekalla katkaissut +ja hänen päänsä poikki lyönyt, avasivat he holvin oven ja toivat hänelle +paperin. Ja kun Heikki oli siihen puumerkkinsä piirtänyt, veivät he +paperin jälleen pois ja hän istui linnassa taas kolmen kuukauden päivät. +Niin neljännen kuukauden ensimäisellä neljänneksellä he sanoivat +hänelle: Sinä olet armon saanut, eikä sinun pidä kuolemalla kuoleman, +vaan olet ikipäiviksi Siperiaan tuomittu. + +Mutta kun aika tuli, että Heikki piti muiden pahantekijäin kanssa +Siperiaan vietämän, oli linnan portille yksi mies lähetetty, joka heidän +ulosastuissansa sanoi Heikille: Sandra on sinulle pojan synnyttänyt. +Eikä muuta sanonut vartijain ja sotaväen tähden, jotka siinä olivat. + +Ja niin läksi Heikki pitkälle taipaleelle. Ja oli kevät ja maamiehet +jäivät peltojansa äestämään ja varikset istuivat aidan seipäihin +lennoistansa lepäillen ja jäivät Suomeen. Mutta Venäjän metsänrinnasta +kukahti käki: Sandra on sinulle pojan synnyttänyt! Ja Heikki ajatteli: +Vielä ei ole minun asiani maan päällä loppunut, vaan piru on minut +jälleen palvelukseensa ottanut, että kerran näen valani täyttyvän, jonka +Veneh'ojan miehille vannoin. + + + + +3. + + +Sandra oli torpan tyttö Hauhon suuresta kylästä, jonka myös maamittari +oli jakanut ja hajottanut ja tuomari jaetuksi vahvistanut. Kun +torppareilta viinankeitto kiellettiin kurkisti köyhyys Sandran +kotitupaan ja hän pantiin piiaksi sille talolliselle, joka oli kiellon +antanut ja siten itse rikastunut. Mutta Sandra ikävöitsi kotiansa, ja +kun Riikki tuli joukkoinensa taloon, antoi Sandra hänelle salaa aittain +avaimet ja Riikki ryösti talon puhtaaksi. Mutta kauniin Sandran vei +mukanansa Hämeenlinnaan. + +Sittenkuin Sandra oli Heikille pojan synnyttänyt lähetti Riikki hänelle +kolmekymmentä hopearuplaa eikä sen enempää hänestä tietänyt. Sen jälkeen +Sandra elätti itseään ja molempia lapsia myymällä tisleerattua viinaa +Hämeenlinnan kasakoille. + +Mutta Riikin joukko kasvamistaan kasvoi. Sillä oli paljon miehiä, jotka +ennemmin ryöstivät talollisia kuin olivat heidän renkeinänsä. Ja kun +heidän vallattomuutensa kävi niin suureksi, ettei kukaan voinut enää +olla kullastaan ja hopeastaan varmana, tuli keisarilta ja senaatilta +käsky, että rautatie oli rakennettava Hämeenlinnan ja Helsingin välille. +Ja paljon Riikin miehiä tuli kruunun töihin ja vallattomuus lakkasi. + +Mutta Sandra, joka oli huonon elämän tähden kaupungista ajettu, rupesi +ruuan ja viinan myyjäksi rautatien rakentajille, lautakojuansa siirtäen +sen mukaan kuin rautatie valmistui.--Silloin oli hänen poikansa, jonka +hän Franssiksi nimittänyt oli, kymmenen vuotias. Mutta Kustaava, jonka +Heikki oli hänelle sarkasäkissä tuonut, oli viisitoista täyttänyt ja +jäänyt Hämeenlinnaan saunoittajan toimeen. + +Rautatie rakennettiin alkaen yhtaikaa kummastakin päästä, Hämeenlinnasta +ja Helsingistä. Kun päät tulivat yhteen, loppui työ ja miehet saivat +vapaan kyydin toiset pohjoiseen päin toiset etelään. Mutta Sandra jäi +kojuinensa keskelle kaupunkien väliä. + +Ja hän alkoi maanteillä viinaa kaupiten ja poikaansa kerjuulle +lähettämällä itseänsä elättää, painuen eteläänpäin ja kuoli Helsingissä +väsymyksen ja tautien runtelemana. + +Parinkymmenen vuoden kuluttua Sandran kuolemasta oli hänen poikansa jo +rikas mies. + +Eräällä pääkaupungin syrjäkadulla, jossa nykyään on vieri vieressä +suuria kivimuuria täynnänsä ylhäistä hyyryväkeä, oli viime vuosisadan +70-luvulla mataloita, harmaan ruskeiksi siveltyjä puutaloja, joihin +mentiin pihan puolelta, sillä niissä ei asunut niin ylhäistä väkeä, että +olisivat erityistä katuovea kaivanneet. Yhdessä tämmöisessä talossa asui +hyyryllä pihan perällä myös issikka n:o 16, Frans Henrikson, jotenkin +pienipäinen, valkotukkainen pitkä ja lihava leskimies, jonka +etuhampaista oli ainoastaan joka toinen tallella, vaikka ikää oli vaille +kolmekymmentä. Se oli saman Sandra vainajan poika. + +Hänellä oli kaksi pulskaa hevosta tallissa, vajassa hyvänlaiset +ajurinrattaat, roskat, kahdet reet. Sanomalehti oli tilattuna vuodeksi, +ja hän paraikaa hieroskeli kauppaa ostaaksensa omakseen sen talon +tonttineen, jossa asui, sillä tonttien hinnat nousivat vuosi vuodelta, +joten säästörahoille ei olisi parempaa sijotuspaikkaa voinut löytyä. + +Tyhjästä hän oli alkanut. + +Rikastumisen suuri salaisuus oli hänelle selvinnyt jo hänen pikku +poikana ollessaan, kun hän kerjäilevän äitinsä kanssa maantieltä saapui +tähän suureen kaupunkiin. Äiti oli aina opettanut kerjäilemällä ja +varastelemalla kokoomaan. Mutta semmoisesta ei milloinkaan rikkautta +syntynyt, vaikka olisi kuinkakin monta hopealusikkaa hänelle tuonut. +Varastettua tavaraa ei voi panna talteen, vaan se muuttuu viinaksi ja +laiskuudeksi, kuten äidillä. Mutta rikkauden salaisuus on siinä, että +tavaraa voi panna talteen ja se siellä itsestänsä kasvaa, sillä aikaa +kuin toista tavaraa hankitaan. Vielä on varastelemisen suuri vika siinä, +että tahtoo joutua rikkaiden kanssa riitaan ja polisien ajettavaksi, +mutta rikastuminen riippuukin vaan siitä, osaako tekeytyä rikkaiden +ystäväksi ja polisien lellipoikana pysyä. + +Salaisuus oli hänelle selvinnyt oikeastaan jo ensi päivänä, kun hän +äitinsä kanssa maantien tomusta pääsi kaupungin puhtaille kaduille. + +Silloin oli ollut kauhean kuuma päivä. + +Äiti oli istunut lepäämään kirkon rappusille. Mutta Frans oli niin +janoinen, että olisi lätäköstäkin juonut, jos vaan olisi sellaisen mistä +löytänyt. Vettä hakiessaan hän näki kuinka muuan suuri roimahousu ryssä +kantoi keskellä katua pönttöä päänsä laella ja pysähtyen aina rikkaitten +talojen kohdalle huusi kukon tapaan kiekahtaen: »Maroosina karoosi!» +Pieni valkonen impi avasi nyt akkunan ja kohta juoksi ryssä ketterästi +akkunan alle, täyttäen immeltä saamansa astian helakan punaisella +puurolla, jota hänellä oli pöntössänsä. Ja impi antoi ryssälle +rahasetelin. Nyt tuli Frans viereen katsomaan kuinka ryssä antaa immelle +pikkurahoja. Rahat olivat sillä pyöreään, kovaan lakkiin piilotetut. +Sillä jos ne olisivat sillä taskussa olleet, arveli Frans, ei ryssä +olisi voinut päälaella pideltävän pöntön tähden niitä varkailta +varjella. Ei Frans ollut eläessään niin paljon rahoja nähnyt kuin nyt +näki ryssän lakissa, hopeita, kuparia, seteleitä. Kun se oli pyyhkinyt +hikisen otsansa, rahat jälleen piilottanut ja lakin päähänsä pannut, +huomasi se kerjäläispojan, otti pöntöstä pienen luisen lusikan kärkeen +sitä samaa puuroa, irvisti ja pisti Fransin suuhun. Ensin Frans aikoi +sylkäistä pois, kun se oli jääkylmää. Mutta se alkoikin sulaa janoiselle +kielelle, levisi suupieliin, herahti kuivaan kitaan ja yhtäkkiä, kun oli +jo nielty, alkoi maistua--maistua äärettömän hyvälle, niin sanomattoman, +niin ihanan autuaalle--eikä tullut enään takasin imemälläkään, ei sitä +ollut enää missään--ei missään. Frans oli varmaan ollut taivaan +avattujen porttien edessä eikä mennyt sisälle ennenkuin ne jo +sulkeutuivat! Hän hyökkäsi ryssän jälkeen, mutta tällä oli pönttö jo +kiinni ja päälaella. + +Imelä unohtui kyllä pian. Mutta rikastumisen salaisuus oli hänelle tästä +hetkestä selvinnyt iki päiviksi: täytyi palvella rikkaita _kaikkein +makoisimmalla_. + +Ei tosin hänestä milloinkaan marosinaryssää tullut. Mutta on maailmassa +muutakin makeata, josta rikas rahansa antaa. + +Hän meni naimisiin lesken kanssa, joka oli toistakymmentä vuotta häntä +vanhempi ja neljän poikalapsen äiti. Joku oli sanonut: tuosta miehestä +ei tule ikinä rikasta. Mutta malttakaa! Leskellä oli kaupungin laidassa +velkainen talorähjä, jossa hän harjotteli luvatonta viina- ja +olutkauppaa, juottaen kuorma-ajureja ja satamalastaajia ja vuokrasi +huoneita katutytöille. Kun Frans pääsi lesken ja liikkeen herraksi, +muutti hän asiat kokonaan toisin päin. Mitään luvatonta ja poliseille +salattua ei hänen periaatteensa mukaan saanut harjottaa, sillä kaikki +sellainen teki polisin ja rikkaitten vihamieheksi. Sitäpaitsi eivät +ajurit eivätkä lastaajat olleet niitä, joita palveleman piti, vaan +rikkaat rahoilla eläjät. Frans toimitti lesken alaikäiset lapset +oppipojiksi verstaihin, kaksi vaunumestarin pajaan, yhden suutarinoppiin +ja yhden räätälinverstaaseen. Sitten löi kivijalkaan katuoven ja +laudotti kellariin huoneen, josta tuli laillinen viini- ja +portterimyymälä. Mutta ylähuoneiden korjaamiseen hän pani kaikki omat +roposensa ja viimeisetkin lesken varat. Huoneet tapitseerattiin +punasilla seinäpapereilla, sisustettiin punasilla mööpeleillä, komeilla +sängyillä, ikkunoihin ripustettiin kaksinkertaiset verhot, seinille +hankittiin peilejä ja koristuksia, saliin saatiin vanha pianokin. Kun +kaikki oli valmista, rupesi leski emännäksi siihen komeuteen ottaen +huoneihin asukkaiksi hienoja ruotsinmaalaisia ammattinaisia. Mutta Frans +itse rupesi rengiksi lähimmäisen talon ajuri-isännälle. Eikä hän tähän +vaatimattomaan ammattiin ryhtynyt sen vuoksi, että oli kaikki varansa +pannut talon sisustukseen, vaan siksi että saattoi ajaa taloonsa +yövieraita ravintoloista ja siten tehdä liikettänsä tunnetuksi. Ja tytöt +maksoivat huikeita hintoja lesken huoneista ja kestityksestä, ja herrat +yhtä huikeita Fransin viinistä ja portterista. Pian oli hänellä oma +hevonen, pian kaksi, pian neljä, omat tallit, omat liiterit, reet, +rattaat ja ajurirengit. + +Ja ties kuinka rikkaaksi hän olisikaan päässyt, ellei leski olisi äkkiä +kuollut. Frans ei voinut löytää sopivaa emäntää liikkeeseensä. + +Oli hänellä sisarpuoli Hämeenlinnassa, se Kustaava. Tästä Kustaavasta +hän oli kuullut, että se oli joku vuosi sitten saanut siellä lapsen, ja +oli Franssilla senvuoksi hyvä toivo, että Kustaava ottaa toimen +mielellään vastaan. Mutta kun Kustaava kuusivuotiaan lapsensa kanssa +Helsinkiin tultuansa huomasi, mitä elkeitä Fransilla oli ja Frans +suoraan suositteli hänelle emännän paikkaa liikkeessänsä, oli Frans +saada häneltä korvillensa. + +Kustaava ei kuitenkaan enää palannut Hämeenlinnaan, vaan jäi Helsinkiin +ja rupesi elättämään itseänsä pyykin pesulla. + +Toisen kerran otti Frans saman asian puheeksi vasta parin vuoden perästä +ja katsoi silloinkin varovaisuuden vaativan pitää ensin esipuhe +rikastumisen salaisuuksista ylimalkaan. Kustaava kuunteli toisella +korvalla, mutta vähitellen alkoi käsitellä esineitä yhä vihasemmin. Ja +kun Frans pääsi siihen asti, että sanoi pyykkiä voivan kyllä +tyhmempienkin ihmisten pestä, ymmärsi Kustaava mihin hän tähtäsi ja +lennätti kauhan hänen silmillensä. + +Nyt katsoi Frans tarpeelliseksi pitää vieläkin pitemmän väliajan. Mutta +ei tuumasta sentään luopunut. Hän vuokrasi tyttöhuoneuston vieraalle +emännöitsijälle ja piti toistaiseksi ainoastaan ajurinliikettä ja +viinikauppaa, kunnes toivoi Kustaavan taipuvan. Kustaava oli hänelle +suurimpana kummana mikä milloinkaan oli hänen eteensä tullut. Elää +saunoittajana vallattomassa kaupungissa upseerien ja sotamiesten +keskellä, joutua häpeään, saada lapsi ja sittenkin halveksia tällaista +rikastumisen ja hyvityksen tilaisuutta, ja muuttua jo kolmenkymmenen +viiden ikäisenä äreäksi, miehiä luotaan lykkiväksi pyykkiakaksi, se oli +Franssille selittämätön arvotus. Mutta mitä vihasempi ja tuittupäisempi +Kustaava oli, sitä enemmän hän Franssia miellytti ja sitä enemmän Frans +taivuttamisyrityksissään kiihottui. + +Kustaavan poika, Hannes, oli jo kahdentoista ikäinen silloin kuin Frans, +tarkoin asianhaaroja harkittuansa ja punnittuansa, teki vihdoin +kolmannen taivuttamisyrityksen. Ja tämäpä poika se nyt juuri olikin +pääpykälänä hänen suunnitelmassaan. Kustaava rakasti poikaansa ylitse +kaiken ja Frans oli päättänyt todistaa hänelle, että Kustaavan +rikastuminen oli pojan kasvatuksen vuoksi välttämätön. + +Asia oli tällainen: + +Vaikka Frans oli rikas mies, vaikka hän pyhäisin kävi ponsuuriin +puettuna ja paksu kultainen kellonvitja roikkui taskusta taskuun hänen +möhöisen mahansa ylitse ja kantasormukset kiristivät hänen punaisia, +pulleita sormiansa, eikä olisi luullut häneltä ikinä mitään puuttuvan, +oli hänelläkin sentään pahat harminsa. Sen tuottivat hänen kolme +poikaansa, jotka leski oli hänelle synnyttänyt. Ne eivät vaan voineet +seurata isäänsä parempien ihmisten kirjoihin, siksikö että Frans oli +liian nopeasti itsekin kohonnut vai ehkä siksi, että olivat jo +luonnostaan hulttioimia. Frans eli heidän tähtensä alituisessa vaarassa +tulla polisien kanssa rettelöihin--seikka, joka oli Franssille perin +vastenmielinen. Kaksi kertaa hän oli jo ollut käskettynä polisikamariin +heidän vehkeittensä vuoksi. Tämä kaikki syntyi siitä, ettei heille +voinut keksiä mitään työtä. He kasvoivat ensi luokan katupojiksi, joiden +tähden saattoi minä hetkenä tahansa odottaa ikävyyksiä. Selkäsaunasta ja +arestikurista ei ollut mitään apua. + +Mutta tulipas vihdoinkin apu asiaan. + +Eräänä lauhkeana keväisenä iltapäivänä Frans istui paitahihasillaan +pihakamarissaan, avatun akkunan ääressä lueskellen Suometarta. Hän kyllä +kuuli kadulta sitä tavallista kirkunaa ja tiesi ketkä siellä taas +harjottavat vallattomuuksiaan. Myös tunsi, että olisi pitänyt mennä +niitä kurittamaan ennenkuin polisi tuo ne niskasta pidellen hänen +eteensä. Mutta tässä sattui olemaan niin merkillinen kirjotus, että jos +pojat olisivat nyt vaikka virsikirjat kainalossa kotia ilmestyneet, hän +olisi ne piiskalla takasin kadulle ajanut. + +Aluksi hän ei osannut muuta kuin suu auki töllistää Suomettareensa. Hän +luki kirjotuksen uudelleen ja taas uudelleen. Vuoroin naurahteli vuoroin +meni totiseksi, katseli lehteen milloin kaukaa milloin aivan läheltä. +Niin siinä seisoi ja niin se oli, ei siitä päässyt puuhun ei kantoon. + +Siinä seisoi, että koulu avataan suomalaisille kansan lapsille, josta he +kahdeksan vuoden kuluttua pääsevät yliopistoon. + +Tästä kummasta hän kyllä oli kuullut epäillen puhuttavan, mutta nyt +nähtyään asian Suomettaressa täytyi asian uskoa todeksi. + +Siinä samassa hetkessä oli hänelle selvänä, että hän panee kaikki +poikansa tähän kouluun. Tämä eriskummallinen koulupuuha oli aivan kuin +häntä vaan odottanut,--että hänen asiansa olisivat kypsyneet: hän +rikastunut ja hänen poikansa kouluikään tulleet. Hyväpä oli, ettei hän +niitä vielä verstaisiin ollut ehtinyt antaa, joka olisikin ollut +taka-askel hänen nopeassa edistyksessään. + +Mutta niinkuin tämä omain poikain kouluun paneminen häntä innostikin, +oli hän vielä enemmän innoissaan siitä vaikutuksesta, minkä ehdotus oli +tekevä Kustaavaan. Kaikki seikat nyt kiertyivät siihen, että Kustaava +tulee lopultakin taivutetuksi. Asia oli nimittäin sellainen, että +vaikkei Frans varmasti tiennytkään Kustaavan pojan isästä, oli hänellä +aina ollut epäilys, että se oli muuan hieno sotakapteeni. Tämän vuoksi +Franssin pojat olivat antaneet Kustaavan pojalle kapteenin +haukkumanimen. Mutta Kustaava oli sen kuultuansa kerran raivoissansa +huutanut: kyllä minä teille piruille hänestä kapteenin teenkin! Josta +Frans päätti, ettei Kustaava tiedä mitään suurempaa kostoa maailmalle +kuin jos saisi poikansa herraksi. Sentähden hän nousi ja meni Kustaavaa +hakemaan. + +Hän löysi sen Kaivopuiston rannasta pyykinpesusillalta, jossa Kustaava +suuren paukutuksen keskellä muiden pyykkiakkain mukana virutteli ja +kierteli hienoja liinavaatteita jääsohjun seassa. Kun Frans +malttamattomuudessaan kutsui hänet erikseen ja lyhyesti mainitsi +Hanneksen panemisesta herraskouluun, lensivät Kustaavan kasvot +tulipunaisiksi ja hänen täytyi hämmästyksestä istua vaatekorin päälle. +Frans oli osunut keskelle hänen sisintä sydäntänsä. + +Frans ei sillä kertaa sen enempää puhunut, vaan meni myhäillen kotiinsa +odottamaan. Ja aivan oikein: jo kolmantena päivänä Kustaava tuli hänen +luoksensa, vaikkei muutoin koskaan käynyt. Tultuansa Kustaava tietysti +ei sanonut uskovansa sanaakaan kaikesta siitä mitä Frans oli hänelle +koulusta puhunut. + +Silloin Frans haki Suomettaren ja luki siitä. + +Ei Kustaava vaan uskonut, nousi ja rupesi kiukkuisesti Franssin huonetta +luutuamaan. + +Silloin Frans todisti hänelle asian toisella tavalla. Hän kertoi viime +talvena kerran yön aikaan odotelleensa Kaisaniemen ravintolan luona +muiden ajurien mukana milloin siellä kestit loppuisivat. Mutta kun +herrat tulivat ulos, olivat muutamat liikutetut ja heidän välillänsä +nousi suuri riita. Silloin hyppäsi yksi verannan pöydälle seisomaan ja +alkoi selittää tätä samaa koulu-asiaa, ja he vetivät hänet alas, ja yksi +rupesi hosumaan kepillä ja sanomaan: issikkainko lapsia te siihen +kouluun panette? Toiset sanoivat: eikö issikka ole ihminen? Ja, jotka +enemmän juopuneita olivat, rupesivat tappelemaan. Mutta toiset istuivat +rekiin, ja ne, jotka hänen rekeensä tulleet olivat, puhuivat samasta +asiasta vielä sittenkin kun hän heitä tyttöjen luo ajoi, ja hän kuuli +selvästi heidän moneen kertaan sanovan: toiset ajat tästä syntyy! +Perille tultua, kun Frans kumartui taakseen vällyä kiinnittämään, yksi +herroista löi häntä olalle ja sanoi: onkos sinulla lapsia? Frans +vastasi: on.--Pane ne kouluun, niin saat ne herroiksi. Tästälähin +suomalaisetkin saavat sivistystä. + +Kustaava oli tullut hyvin levottomaksi ja kiihottuneeksi. Kun Frans +lopetti, sanoi hän: sinulle ne koulun laittavat, joka rikas olet. + +Silloin Frans sanoi: Miksi ei Kustaavakin voisi rikkaaksi tulla? + +Mutta Kustaavan rupesi molemmat leuat vapisemaan, eikä hän saanut +sanaakaan suustansa, ja meni niin kotiansa. + +Sinne tultuaan hän rupesi kohta vitsa kädessä kiivaasti hakemaan +poikaansa pihalta, mutta poika pakeni nurkasta nurkkaan. Kustaava juoksi +perässä ja torui: + +--Vai olet taas noin rypenyt! Sisso, poika, kyllä minä sinut opetan! + +Ja asettui edeltäpäin kaikkiin aukkoihin ja soliin mistä poika olisi +voinut hänen käsistään livahtaa vapaalle kadulle. + +Mutta poika pakenikin äitiä ainoastaan nimeksi, sillä hän oli tullut +sangen uteliaaksi. Tämmöiset ilman vähintäkään syytä toimeenpannut +selkäsaunat ennustivat aina jotakin suurta tapahtumaa eli käännettä +hänen elämässään. Hän senvuoksi, vaikka näki, että tällä kertaa uhkasi +mitä perusteellisin selkäsauna, antautui melkein omin ehdoin. +Mankelihuoneen ylisparven alta äiti koppasi hänet kiinni, paukahutti +tillin kummallekin korvalle, tukisti ja sitten niskasta pidellen vei +sisälle saamaan oikeata pehmitystä. Siellä kukisti pojan, riisui häneltä +pöksyt ja alkoi hutkia vitsalla: + +--Vai meinaat aina vaan porsaana elää, vai meinaat, vai meinaat! hän +saneli lyöntinsä tahtiin. + +Poika kiljui sentään vaan niinkuin viran puolesta. Silmät pyöreinä ja +odottavina kysyivät äidiltä: Mikä siis on asiana? Onko se hyvää vai +pahaa? + +Mutta äiti ei ruvennut kohta antamaan selityksiä näihin ilmeisiin +kysymyksiin. Selkäsaunan piti olla asian tärkeyttä vastaava. + +Kun toimitus oli vihdoin suoritettu, nousi hän äärimmilleen +kiihottuneena seisaalleen ja rupesi puhumaan vienon hiljaisella äänellä, +niinkuin se, jonka valta toisen ihmisen yli on ylimmilleen kohonnut ja +joka senvuoksi ei tarvitse kovalla äänellä käskyjänsä antaa. + +--Kädet ristiin, poika, pane kädet ristiin! + +Poika vaikeni ja pani sormet ristiin, niinkuin kirkossa tehtiin, ja +odotti nöyränä ja uteliaana. + +--Osaatko isämeitää? Lue isämeitää. Jaa, jaa, lue isämeitää! + +Poika rupesi höpisemään isämeitää, mutta ei osannut kuin puoliväliin. + +--Vai et osaa isämeitää? Jaha, täytyy panna kouluun, että opit +isämeitää. Mene kouluun. Vaatteet ovat hyllyllä ja saappaat ovat +hyllyllä. Ota jalkaas ja mene kouluun... + +Kustaava aikoi vielä sanoa jotain, mutta sen sijaan istui tuolille ja +voimatta hillitä itseään purskahti äänekkääseen itkuun: + +--Että minun pitikin synnyttää sinut tämän auringon alle! + +Ja taas hyppäsi pystyyn, polkasi jalkaansa ja komensi: + +--Sisso! Pese itsesi ja kampaa tukkasi! + +Ja hän otti pojan vaatteet ja saappaat hyllyltä ja nakkeli yksitellen +permannolle ja meni itkien pois. + +Tasan kuukauden kuluttua tästä merkillisestä päivästä he kulkivat +molemmat jälekkäin ajuri Henriksonille päin, äiti edellä, silmät +mielenliikutuksesta turpeina, juhlaliina päässä ja juhlallinen päätös +kasvoilla. Pojalla oli jalassa kömpelösti kolisevat saappaat, vähän +liian pitkät housut ja täys'ikäisen lainalakki päässä. Paljaskinttuiset +katutoverit osottelivat ihmetellen häntä sormellaan. Mutta hän ei +kääntänyt päätänsä oikealle eikä vasemmalle, ja ainoastaan silmillään +seurasi heidän kadehtivaa ihmettelyään. + +Henrikson oli myös valmistanut poikansa kouluun vietäviksi, kaikki +kolme. He seisoivat saappaat jalassa portilla ja odotellen katsoivat +kadunkulmaan päin. Ja kun näkivät Kustaavan tulevan kaukaa poikansa +kanssa, sanoivat toisillensa: tuolla tulee kapteeni. Ja juoksivat +sanomaan isällensä, joka oli huoneessansa, piha-ikkunassa istuen. + +Silloin Frans työnsi jalallansa oven auki sisempään huoneeseen ja huusi +sinne: + +--Vaari hoi, Kustaava tulee pojan kanssa! + +Sillä siellä sisemmässä huoneessa asui vanha äijä, jota lapset sanoivat +vaariksi ja Franssin olisi pitänyt sanoa isäksi, mutta sanoi vaariksi, +ja piti ikäänkuin piilossa ihmisiltä, koska äijä oli aikoinaan ollut +murhapoltosta vankina Siperiassa ja sieltä karannut. Merkillinen äijä +senkin puolesta, ettei se osannut puhua muusta kuin menneistä ajoista ja +taitamattomuudessaan rupesi aina kertomaan karkuretkistänsä, olipa +sitten kuulijana ollut vaikka polisimestari itse. Senkin tähden eikä +ainoastaan häpeän vuoksi hän oli ihmisiltä salattava. + +Franssin huutoon vaari käänsi makuultaan päätänsä, katsoi hetken eteensä +ja alkoi sitten: + +--Siihen aikaan koska minä Siperiasta Suomeen palasin... + +Frans huusi keskeyttäen: + +--Kustaava tuo poikansa kouluun! + +--Jaa mihin tuo? + +--Kouluun. + +--Turhaan minä sen sarkasäkissä maailmalle kannoin, sanoi vaari ja +katsoi hetken eteensä. + +--Meitä oli kymmenen, alkoi hän, jotka Siperiasta läksimme ja lautalla +virran ylitse tultiin, mutta Aunuksen rajalle päästyä ei ollut kuin minä +ja Matti. Sitä on näes huikeasti matkaa. Kolme vuotta kesti käydä ja +kahdesti tauti tapasi kaverin. Mutta koska minä Suomeen takasin tullut +olin... + +Kustaavan tulo keskeytti hänen kertomuksensa, kuten sen aina jokin +keskeytti. Hän kääntyi toiselle kyljelleen eikä tullut etuhuoneeseen, +sillä hän ei pitänyt Kustaavasta eikä välittänyt hänen pojastaan. Hän +välitti vaan Franssin lapsista. Niiden vehkeitä hän aina tarkkaan +seurasi, ja kun ne varastelivat tai murtivat lukkoja tai joutuivat +polisin kynsiin, kasvoivat vaarin toiveet yhä suuremmiksi. Paljon, +paljon hän niistä pojista odotti. Ja milloin Frans voivotteli lapsiansa, +silloin vaari niistä enin iloitsi. + +Mutta eipä vaari ollut oikein tyytyväinen itse siihen poikaan, jonka +Sandra oli hänelle synnyttänyt, sillä heidän välillensä oli noussut +jyrkkä erimielisyys jo kohta siitä päivästä pitäen, jolloin hän +Siperiasta palattuaan Franssinsa löysi. + +Ilokseen hän tosin ensin näki, että myöskin Frans ennen kaikkea muuta, +ajatteli rikastumista. Mutta Franssin »rikastumisen salaisuus» ei +miellyttänyt vaaria, sillä vaarilla oli mielessä toinen salaisuus. + +Siperiassa hän oli, seurustellessaan maankuulujen pahantekijäin kanssa, +oppinut venäläiseltä ammattirosvolta väärän rahan valmistamistaidon. +Vehkeet olisivat vaarilla olleet kaikki kunnossa vaikkapa uusia Suomen +kultarahoja valmistaa, ja sattui vielä niin onnellisesti, että Frans oli +hopeasepän opissa käynyt, joten hän olisi tuntenut koko joukon tärkeitä +seikkoja, jotka väärän rahan valmistamiseen kuuluu. Mutta Frans ei +tahtonut ottaa kuuleviin korviinsakaan vaarin suunnitelmia. Ei tahtonut +muka tehdä mitään laissa kiellettyä eikä joutua polisin kanssa +rettelöihin. Rahoistakin, jotka vaari oli hänelle tuonut, ensin kysyi, +mitä rahoja ne olivat. Ja vasta sittenkuin vaari oli kertonut, että ne +olivat hänen ammutun kaverinsa ryöstämiä ja hänelle talteen jättämiä, +oli Frans suostunut ottamaan ne vastaan. Mutta saatuaan rahat ei +ruvennutkaan niillä rahaverstasta kuntoon laittamaan, vaan kaikki pani +talonsa sisustuksiin. Ei uskaltanut. Ei ollut hänessä miestä. Tahtoi +rikastua vaan omiksi huvikseen, ilman tarkotusta, että olisi vaan +punaseen naamaansa aina saanut kaapista viiniä kaataa ja huitukoita +silitellä. Maitten vapaaksi ostamisesta ei ymmärtänyt mitään. + +Mutta jos oli Frans vaarin mielestä huono, niin sitä enemmän hän odotti +pojista. Odotti niistä kerran tulevan semmoisia miehiä, jotka tietävät, +että piru on ihmisessä itsessään, eivätkä sentähden mitään tekoa tunne, +mihin ei heidän kätensä uskaltaisi kohota. + +Paniko Frans heidät kouluun taikka ei, se oli vaarin mielestä +vähäpätöinen kysymys. + +Ja sentähden vaari vaan käänsi kylkeänsä eikä välittänyt kuunnella +poikansa ja tyttärensä puheita koulusta. + +Mutta Frans sanoi Kustaavalle, kun he olivat istuneet: + +--Ottaisit aluksi vaikka tämän viinipuodin hoitoosi. + +Kustaavan värähtivät taas leuvat. Mutta hän sanoi hillitysti: + +--Jos koettaisin sentään ensin pyykinpesulla. + +Fransin naama venyi pitkäksi, mutta hän ajatteli kärsivällisesti: ehkä +koulutat pari vuotta, mutta poika kasvaa ja kerran sinä sittenkin +taivut! + +He nousivat ja menivät viemään poikiansa koulun rehtorille. + + + + +4. + + +Seitsemänkymmenen luvulla ei ollut Tähtitornivuorella vielä mitään +ihmiskäden laitoksia, ei istutuksia, ei harvinaisia puulajeja, ei +runkoruusuja, ei nurmikkoja, ei käytäviä, ei haaksirikkoisten länteen +kääntyvää hätähuutoa eikä sopivaa paikkaa Suomen oikeuksia vartioivalle +eduskuntatalolle. + +Vuoren huipulta näkyi etelän puolelle esteettömästi avomeri ja pohjosen +puolelta satama, tori, valkonen Nikolainkirkko ympäröivine +kivimuurineen, yhtä komeana kuin nytkin, ja loitompana joka suunnalle +matalien puurakennusten epätasainen taistelu yhä taajemmin nousevia +tiilitaloja vastaan. Länteenpäin näkyi etenevä saaristo. Mutta itäänpäin +yhtä esteettömästi Viaporin linnoitus vallinensa ja kasarmineen. + +Vuoren itäisen osan ylitse luikerteli kivittämätön tie jalankulkijoita +ja niitä kuorma-ajureita varten, jotka kuljettivat kaupunkiin kalliosta +louhittuja kiviä. Myös koko läntinen puoli oli louhoksien vallassa ja +oli käynti siellä kiviröykkiöiden tähden vaikeata. Epätasaisuutta +lisäsivät vielä suuret soraläjät, sillä tätä osaa vuoresta käytettiin +kaupungin yleisenä kaatopaikkana. + +Jospa hienommat kävelijät siis välttivätkin Tähtitornivuoren särmäkkäitä +kivirotkoja, pullojen sirpaleita ja tiilisoraa, niin kuitenkin suuri +joukko kultaisen pääkaupungin asukkaista jo silloin rakasti vuorta +lempipaikkanansa. Niihin kuului ennen muita satamalastaajat, jotka +laivoja ulapalta tähystellessään, mielellään siellä pulloansa +kallistelivat, kaartilaiset ja heidän huitukkansa, ja muut joutolaiset, +joilla oli aika vetäytyä kaupungista louhikkojen vapauteen +juopottelemaan. + +Mutta niihin kuului myös erään koulun oppilaskunta, sillä hekin olivat +vuoren valinneet olinpaikaksensa. + +Tämä koulu oli ensimäinen ja ainoa suomalainen alkeiskoulu pääkaupungin +monien muunkielisten sivistyskoulujen keskellä, ja sen pojilla oli siis +suuria vastuksia voitettavana. Sillä heidän oli käyminen alituista, +sitkeätä taistelua arvonsa ja kunniansa ylläpitämiseksi muiden koulujen +monilukuisia joukkoja vastaan, jotka heitä joka suunnalta piirittivät ja +luonnollisina vihollisinaan pitivät. Tappeleminen oli ensiksikin +»norsseja» vastaan, joiden koulu oli keskikaupungilla, sitten »rottia» +vastaan Kasarmintorin kulmassa, ja vihdoin »ryssiä» vastaan, jotka +sijaitsivat Välitorin kulmassa. Näistä kaikista olivat »rotat» +rohkeimmat, purevimmat ja lähimpänä heitä. Ne olivat myös kaikkein +vahvimmat. »Norssit» taas pahat siitä että olivat usein pampuilla +varustetut tai iskuraudoilla, joka teki heidät vielä vaarallisemmiksi. +Mutta ryssät olivat lukuisimmat. + +Alituisen sotatilan vuoksi tuli koulun oppilaiden kesken ainoaksi +arvonmitaksi tappelukelpoisuus. Muut arvonmitat, kuten käytös, ahkeruus, +tarkkuus, taito, sääty--ne olivat merkitystä vailla. Ahkerat, osaavaiset +ja ylempisäätyiset pidettiin pikemmin ala-arvoisina, koska olivat +tavallisesti voima-asioissa takapajulla ja suoriutuivat rotista +ainoastaan toisten vahvempien turvissa. Tappelukokemus ja siitä lähtevä +kunnia saavutettiin yksityisissä ja yhteisissä otteluissa kohtaavan +vihollisen kanssa, mutta yhtäpaljon myöskin varsinaisissa +taisteluharjotuksissa, joiden leiripaikkana oli Tähtitornivuori. + +Eräänä kevätiltana pari päivää ennen odotettua yhteentörmäystä norssien +kanssa kokoontuivat koulun tappelukykyiset sinne sotaharjotuksiin. +Hinkin, heidän kuninkaansa, oli määrä käytännössä näyttää heille uutta +suunnitelmaansa, miten vihollisen voima petetään hajalle teeskennellyn +pakenemisen avulla. Odottaessaan tätä Hinkkiä he harjottelivat +tavallisia sotaharjotuksia, jommoisia olivat nähneet ryssän sotamiesten +tekevän Kampin kentällä. He olivat tällä kertaa ottaneet mukaansa +myöskin sen ainoan aatelispojan, joka koulussa oli. Poika oli tosin +tappeluihin liian heikko, mutta kun sen isä oli Venäjän palveluksessa +oleva suomalainen eversti, saivat he siten käsiinsä pitkän laahustavan +miekan, joka räminällään suuresti lisäsi sotamieltä. Tekivät hänestä +tilapäisen päällikön ja keppikivärit olalla, rivittäin kulkivat, +juoksivat, hajosivat ketjuksi, paneutuivat pitkäkseen ampuma-asentoon, +taas hyökkäsivät pystyyn, kertasivat rivejä ja tekivät rynnäkköjä +suljetussa joukossa. Liput liehuivat kivärien päissä, ja ne, joilla oli +leikkipyssyjä, paukuttivat nalleja. + +Kuitenkin oli tavalliseen verraten suuri alakuloisuus nyt vallalla. Eikä +kauan kestänyt ennenkuin he jättivät harjotuksensa ja istuivat sinne +tänne hajallensa odottelemaan eikö kuningas lopultakin sentään saavu. + +Alakuloisuuteen oli syynä suuri, harvinainen, mieliä tärisyttävä tapaus +heidän koulu-elämässään. + +Se poika, joka heidän keskuudessaan kantoi kuninkaan nimeä ja todella +oli kaikkivaltias, ei ollut voimakkain heistä. Hän oli sukkelin, hän oli +viekkain, taitavin tappelussa, nerokkain suunnitteluissa, hän petti +opettajat paraiten, hän poltteli tupakkia melkein heidän nenänsä alla, +meni kuiskauksien avulla läpitse vaikkei lukenut mitään ja sai toimeen +lupapäiviä melkein milloin vaan hänelle paraiten soveltui, sillä kun hän +käski, ulisi koko koulu, kunnes rehtorin täytyi suostua. Mutta +voimakkain hän ei ollut. Voimakkain oli toinen poika, jota sanottiin +»kapteeniksi». + +Ja nämä kaksi olivat tänäpäivänä tapelleet keskenään koulun pihalla. + +Mitä leikkisotia saattoi tulla kysymykseen, kun tappelun valtava näky +oli syöpynyt mieliin ja jokaisen ajatuksiinsa vaivutti ja pani eteensä +tuijottamaan! + +Jotakin oli Hinkki ensin »kapteenille» sanonut, ei kukaan ollut kuullut +mitä. Se vaan tiedettiin, ettei kapteeni kärsinyt tätä haukkumanimeä. +Kapteeni oli heti rajusti käynyt päälle ja paiskannut kuninkaan maahan. +Hinkki hyppäsi pystyyn ja löi korvalle, mutta kapteeni paiskasi hänet +jälleen maahan ja piteli siinä kunnes Hinkki tunnusti olevansa voitettu. +Pystyyn päästyänsä Hinkki kuitenkin heti raapasi kapteenia kasvoihin, +mutta joutui uudestaan alle. Kolmasti hän näin petti voittajansa. Silmät +pyörivät vertyneinä Hinkin päässä ja vaahtoa tuli suusta hänen +raivokkaan huohottaessaan maassa. Monet ajattelivat, että hänen olisi +ollut parempi kuolla kuin nousta siitä häpeästä. Neljännellä kerralla +hänen täytyi kaikkien kuullen vannoa olevansa voitettu. Ylös noustuaan +hän koetti nauraa, mutta ei voinut kuin irvistää, ja sanoi hiljaa +hengästyksen katkaisemat sanat: me--koetamme--iltapäivällä--uudestaan. + +Heti iltapäivätuntien päätyttyä hän oli käskenyt kaikki harjotuksiin +vuorelle, mutta kapteenin kanssa he olivat kadonneet muuanne. + +Senvuoksi eivät sotaleikit sujuneet. Hirveältä tuntui ajatella, että ne +nyt jossain kenenkään näkemättä temmelsivät elämän ja kuoleman +kamppausta. Ehkä olivat ottaneet veitsiä mukaansa, ainakin kuningas, +eikä vaahtoisessa raivossansa osannut olla sitä käyttämättä. + +Mutta sitä suurempi oli hämmästys ja ilo, kun joku äkkiä huusi: mikäs +tuolta tulee! ja kaikki kääntyivät sinnepäin ja näkivät molempien +ilmestyvän ihkasen elävinä kasarmin kulmasta, vieläpä käyden rinnakkain +välinsä jo sopineina. + +Kuningas oli kapteenia lyhyempi ja solakampi. Myöskin hänen kasvonsa +olivat melkein naisellisen hienopiirteiset. Viehättävän sinisistä +silmistä ei olisi hänen kuninkuuttansa voinut päättää. Mutta käynti oli +todellisen kuninkaan. Se hetkahteli miesmäisesti joka askeleella +niinkuin satamalastaajilla ja ruumis heilahteli puolelta toiselle +ylpeästi. Takki oli auki, helyvyö kannatti housuja tuuman verran liiviä +alempana, että siniraitainen paita näkyi väliltä. Peukalot hän piti vyön +alla antaen muun kämmenen valtoinansa retkottaa. Sekin painoi vyötä +alas. + +Kapteeni oli pitempi ja rotevampi Hinkkiä. Kulki tämän kanssa samassa +tahdissa, mutta käynti ei hetkahdellut eikä ruumis heilahdellut +kummallekaan puolelle. Hänen päänsä oli pyöreä ja sen takaraivo +isonlainen. Ruskean ja vihertävän sekaiset silmät katsoivat totisina ja +rehellisinä suoraan eteenpäin, niinkuin olisivat joka hetki tahtoneet +pudistautua vapaaksi kaikkinaisesta valheesta, mikä ihmisten ympärille +tahtoo väkisin tarttua. Leuvassa oli juova, joka antoi hänen totisille +kasvoilleen loukkaantumisen liikuttavan ilmeen, niinkuin joskus +lapsella, jolle vääryyttä tehdään. Mutta silmät ikäänkuin tästäkin +pyrkivät irti ja värähtelivät vaan rehellisesti totuuteen päin. + +Kun nämä molemmat sankarit tulivat muiden luo, sanoi Hinkki aivan kuin +sopimuksesta: + +--Joka häntä tästä edes vielä uskaltaa kapteeniksi sanoa, sen minä lyön +nuuskaksi. + +Tämän sanottuaan Hinkki meni syrjään ja antoi kapteenille tilaa. + +Kapteeni astui nyt vuorostaan esille ja silmät maahan luotuina, niinkuin +valehtelijan, sanoi ikäänkuin tunnustaen: + +--Kyllä Hinkki voittaa minut. + +Hinkki katsahti vihasesti ja ankarasti ympärilleen, nähdäkseen uskoiko +jokainen erikseen mitä kapteeni oli sanonut. + +Mutta kapteeni ei katsonut kehenkään, vaan meni ja istui syrjään. Hänen +silmänsä olivat turpeina eikä voinut olla epäilystäkään siitä, että hän +oli katkerasti itkenyt. Hänen surunsa sen johdosta, mitä aamupäivällä +oli tapahtunut, näytti niin syvältä, että häntä katsoessa tahtoi +muidenkin mieli masentua. + +Kun Hinkki näki, että kaikki uskoivat, tuli hän laupeaammaksi ja kertoi +heidän sopineen jutun niin, että Hannes tästälähin (se oli kapteenin +oikea, mutta melkein tuntematon nimi) tuo hänelle kouluun joka päivä +viisi penniä veroa. Ja uudelleen kielsi sanomasta häntä enää +kapteeniksi. + +Sitten Hinkki rupesi katsomaan heidän patterejansa, jotka he olivat +laatineet kivensirpaleista kiintonaisten kivien väliin, ja nauroi, että +he aikoivat antaa nallipaukutusten käydä tykkitulesta. Hän nauroi myös +heidän sapeliansa, veti miekan huotrasta ja löi linkkuveitsen terällä +miekan terään lovia osottaakseen ettei sen miekan teräs mihinkään +kelpaa. Vielä hän nauroi lippujakin. Ei hän oikeastaan välittänyt +mistään leikkisodista, eikä yleensä pitänyt taisteluja ryssiä, norsseja +ja rottia vastaan minään leikkinä ollenkaan, vaan hänen +sotakavaluutensa, vihollisvihansa, pampuniskunsa olivat aina täyttä +totta, oikeata, intohimoista tappelua. Eipä hän muutoin kuningas olisi +ollutkaan. + +Hän veti nyt esiin parin korttelin pituisen sytytyslangan ja sanoi että +täytyy mennä ruutia hakemaan. + +Kun he kysyivät, mistä hän ruutia saapi, nauroi hän vaan, että kyllä +_hän_ aina saa, ja sanoi huomenna näyttävänsä miltä oikea pamaus kuuluu. +Osotti kivenkolon, jonka sanoi lataavansa täyteen, reunoja myöten, ja +määräsi valmiiksi mihin eri suuntaan kunkin piti paeta, kun polisit +alkaisivat juosta vuorelle. + +Että Hinkki oli tuon mustan sytytyslangan saanut käsiinsä, se oli jo +kylläkin suuri ihme, mutta mistä hän aikoi niin paljon ruutia saada, se +meni yli jokaisen ymmärryksen. Hinkille oli kaikki mahdollista. Hänen +kuninkuutensa ei perustunut voimaan, vaan siihen että hän joka alalla +tunsi maailmata paremmin kuin muut, tunsi ja tiesi sellaista, mitä muut +osasivat vaan suu auki ja posket hehkuvina kuunnella, milloin +hämmästyen, milloin kauhistuen, milloin surren, milloin tuleen syttyen. + +--Menkää te muut kotiin, mutta Hannes tulee minun kanssani, sanoi hän. + +Sykkivin sydämmin, täynnä ihmeellistä odotusta hajosivat kaikki +vuorelta. + +Mutta Hinkki ja kapteeni menivät vuoren itäiselle harjalle. + +Siellä he paneutuivat pitkäkseen kalliolle illan hämärtymistä +odottamaan. + +Kun kapteenin rinnasta kohosi silloin tällöin itkun jäljiltä vieläkin +hytkähdyksiä, katsoi Hinkki säälien häntä, niinkuin olisi tahtonut +sanoa: älä enää viitsi valittaa. Ja kun he vähän aikaa siinä vielä +olivat, kuului kasarmilta iltasoitto. Sitten kuului soitto päävahdista +ja rummunpärinää Viaporista, ja Hinkki nousi pystyyn. + +--Nyt täytyy saada kaksi punttia tolanderia, sanoi hän.--Onko sinulla 5 +penniä? + +Kapteeni sanoi: + +--Kaksi tolanderipunttia maksaa markan. Mitä sinä viidellä pennillä +teet? + +Hinkki sanoi: + +--Se on sinun päivärahas. Anna tänne. + +Ja kapteeni antoi hänelle viisi penniä. + +--Nyt mennään tästä alas, sanoi Hinkki, ja johdatti kapteenin +jyrkimmästä paikasta kadulle vuoren taakse. Siinä oli vähän matkan +päässä katolin-uskoisten pieni kirkko, jonka luota alkoi puisto ja +kylpylaitokseen meren rannalla johtava vanha lehmuskäytävä. + +Puistossa soitteli musiikki. + +Hinkki osotti sormellaan kirkon luona seisovaan pieneen äijään, joka +olan yli heitetyllä hihnalla kannatti edessään laatikkoa ja möi siitä +appelsiinejä ja paperossia puistoon kulkeville. + +--Mene sinä, sanoi, toista kautta ja kun minä tulen täältä päin ostamaan +siltä paperossia, niin tule vastaan äläkä ole tuntevanas minua. Kun minä +rupeen juoksemaan, niin kiroo sinä ja juokse minun perässäni ja ole +ottavanas minua kiinni. Ymmärrätkö? + +Kapteeni sanoi: + +--Pitääkö minun ottaa sinut kiinni? + +Hinkki katsoi häneen, naurahti ja sanoi: + +--Ota, jos saat. Mutta mene nyt, ja muista, älä ole tuntevanas. + +Kapteeni kiersi kokonaisen asuinkorttelin, ja kun hän lähestyi äijää +seisoi Hinkki jo siinä ja otti tulta paperossiinsa. Mutta kohta kun +kapteeni ehti kohdalle, heitti Hinkki paperossin äkkiä suustansa ja +alkoi juosta puistokäytävää alas. + +Äijä huusi: ottakaa kiinni! ja alkoi laatikkoineen ontuen linkuttaa +perässä. Kapteeni kirosi nyt käskynmukaisesti ja rupesi juoksemaan +Hinkin jälkeen. + +Kun lehmuskäytävällä oli paljon kävelijöitä käänsi Hinkki oikealle ja +kierteli syrjäteitä syvälle varjoisaan puistoon. Hän antoi kapteenin +päästä aivan kintereillensä, mutta kiinni ei antautunut, sillä vaikka +kapteeni tosin olisikin suorassa juoksussa saanut kiinni, ei hän voinut +tehdä niin nopeita luikerruksia ja käänteitä. + +Vasta rantavallin takana meren rannalla Hinkki pysähtyi ja silloin +kapteeni näki hänen kädessään kaksi punasta Tollanderin +paperossipunttia. Hinkki ei avannut niitä, vaan pisti yhden kumpaankin +takintaskuunsa, ja istui kivelle odottamaan että juoksun kiihkeä +hengästys talttuisi.--Ei se nyt enään meitä löydä, sanoi hän +paperossiäijästä. + +Levättyään hän nousi, katsoi ympärillensä ja vei kapteenin rantaan, +jossa oli pyykinpesulautta, ja sen kaidepuuhun oli kahlittu useita +veneitä. + +Hinkki koetteli jokaisen lukkoa. Ne olivat suljetut. Mutta ulompana oli +kaljaasi ankkurissa ja sen perään oli korkealaitainen musta vene pantu +köyteen. Kaljaasi liikkui hiljaa milloin ulommas, milloin lähemmäs +rantaa ja pikku vene käänteli mukana vuoroin kiristellen ja vuoroin +löyhentäen köyttä. Hinkki haki ongenvavan rannasta, käski kapteenin +pidellä lauttaan lukittua venettä kääntyneenä merelle päin, meni itse +perään ja jonkun ajan odotuksen jälkeen tavotti kuin tavottikin vavalla +mustan venheen ja sai siitä käsin kiinni. Pian hän linkkuveitsellä +katkasi köyden ja haki kapteenin venheeseen. + +--Souda lujaa, mutta niin ettei loiskahtele, sanoi Hinkki vähän +levottomana ympärilleen katsellen. + +Kapteeni oli miltei ensi kertaa vesillä ja vene käänteli hänen käsissään +sinne tänne, josta Hinkki alkoi hermostua. + +--Mikäs näkyy minun pääni takaa, häh? tiuskasi hän. + +--Tokan savupiippu, sanoi kapteeni. + +--No, jos piippu menee tälle puolelle päätä, niin souda tällä airolla, +mutta jos tuolle, niin tuolla, ymmärrätkö? + +Kapteeni teki niin eikä vene enää käännellyt. + +Hän näki ihmeeksensä, että Hinkki oli merelläkin aina vaan sama kuningas +kuin maalla. + +He tulivat salmesta kylpylaitoksen pitkän sillan ohitse ja vene jo +keinui rasvatyyneen avomeren sileällä mainingilla. Laskenut aurinko +paistoi meren takaa pitkän pilven tuhansiksi punajoutseniksi, jotka yhä +suurenevina kohosivat taivaan laelle asti. + +Hinkin mieli lauhtui. Hän lupasi soutaa hiljaa ja rupesi itse +selkäkenoon perälle. + +--Mikäs nyt on pään takana? kysyi hän. + +--Harakan vallit, sanoi kapteeni. + +--Souda niin, käski Hinkki, mutta itse laskeutui retvanaan perätuhdolle, +ummisti silmänsä ja oli kuorsaavinaan. + +Jonkun aikaa soudettuaan kapteeni huomasi, että Hinkki oli todella +nukahtanut. Silloin kapteeni lakkasi pitämästä Harakan valleja merkkinä +ja alkoi kiertää kaupungin satamalahteen. + +Vihdoin hän lakkasi soutamasta, nosti kolistelematta airot ja rupesi +katselemaan ympärillensä. Uusi, merkillinen maailma oli kuin loihtimalla +noussut hänen eteensä. Hinkki se häntä aina vei ja opetti uusia +maailmoita näkemään. + +Vene hiljensi vauhtinsa. Sen herättämät laineet olivat ruskosta +valoisia. Nikolainkirkon kello vielä jymisi, vuoroin heleämmin, vuoroin +kumeammin. Liike satamassa oli hiljentynyt. + +Vene pysähtyi kokonaan. + +Kun sen laineetkin tyyntyivät, silisi merenpinta ja koko kaupunki näkyi +ylösalaisin kääntyneenä lahden pohjasta. + +Jonkun verran nukuttuansa Hinkki havahti istuvilleen ja ärjäsi: + +--Mitä sinä noin venettä heiluttelet? + +--Katso! sanoi kapteeni innoissaan osottaen laineita. + +Hän oli todella saanut heilutuksellaan ihmeitä aikaan. + +Hajosi liitoksistaan koko kaupunki, puistot maasta erkanivat ja tornit +kaatuivat. Horjuivat vanhat tullimakasiinit, vavahtelivat monikertaiset +kivimuurit, pankit, hotellit, itse keisaripalatsikin syttyi +punaliekkeihin ja kirkko kupuineen ja kultaristineen perustuksiltaan +sortui. + +Kapteeni oli kuin hulluna. + +--Istu hiljaa, sanoi Hinkki, ja katsahdettuaan ympärilleen sanoi: minne +helvettiin sinä olet soutanut! + +Näin sanoen hän melalla käänsi veneen poispäin kaupungista, ja kapteeni +alkoi vedellä. + +Lähes neljänneksen tuntia soudettuaan he sivuuttivat suuren sotalaivan, +joka mahtavine piippuinensa kellui meressä kuin puoleksi uponnut +jättiläistynnyri. Merimiehet iloisesti leikkivät kannella. +Kylki-aukoista näkyi kanunain mustat suut. + +Kapteeni ei sanonut laivasta mitään, vaan kysyi: + +--Mitä ne kranaatit oikein ovat? + +--Ne ovat kanunankuulia, selitti Hinkki. + +--Mutta sinä kerran sanoit, että niissä on ruutia? + +--Näes nyt, sanoi Hinkki, kranaatti on niinkuin pieni kanuna, joka +pannaan suuren kanunan sisään ja ammutaan ulos niinkuin kuula, mutta +siinä on perässä ruuvi, josta pannaan ruutia sisälle, ja päässä on +nalli, ja kun se sattuu vaikka laivaan taikka sitten tuonne kaupunkiin, +niin se räjähtää ja palaset lentävät ja sattuvat ihmisiin ja ihmiset +kuolevat. + +--Vaikkako eivät olisi mitään pahaakaan tehneet? + +Hinkki ei ruvennut sellaisiin kysymyksiin ollenkaan vastaamaan. + +--Mutta kuinka ihmiset lainkaan uskaltavat olla sivelistejä? + +Hinkki ei pitänyt tätäkään kysymystä vastauksen arvoisena. + +--Tahtoisitko sinä olla upseeri vai sivelisti? kysyi kapteeni viimein. + +--Ei sivelistit mitään merkitse, sanoi Hinkki. Sellaiset +lasisilmäherrat! Mäskiksi menisivät, jos Viaporista ammuttaisiin. + +Ja vähän ajan perästä sanoi: + +--En minä vaan. Merille minä karkaan. + +Kapteeni vaipui kadehtien mietteihinsä. + +Merille,--se on tuonne, tuonne, missä ei maata näy ja kaikki on suurta +ihmeellistä aavistusta. Meri on Hinkin. Ja maa näytti kapteenista tällä +hetkellä mitättömän harmaalta, ikävältä, pieneltä. + +Taas neljänneksen tuntia soudettuaan kapteeni kysäsi: + +--Mihinkäs me nyt mennään? + +--Katso taakses, sanoi Hinkki. + +Ja kun kapteeni kääntyi katsomaan taaksensa, osotti veneen kokka kohti +merestä nousevaa, harmaista kivistä muurattua pitkää ikkunatonta +linnanseinää, joka kaikkinensa kuvastui meren pintaan. + +Suuret illanruskossa punertavat lokit lentelivät yöpymistä tehden +ylhäällä linnanseinän edessä ja kun joku laskeutui alas ja kohottaen +siipensä sipaisi noukallansa vedenpintaa, hajosi kuvastus pitkiksi +viiruiksi, joihin jo kuukin heitti välähdyksensä. + +Hämmästyneinä ja kysyvinä kääntyivät kapteenin silmät takasin Hinkkiin. + +--Älä pelkää, souda vaan, sanoi Hinkki ja rupesi juttelemaan kapteenille +ihmeellisiä tarinoita tästä Viaporin harmaasta vesilinnasta. + +Kertoi sen seinän takana olevan sotavankeja, jotka ovat siellä istuneet +monta kymmentä vuotta. Sanoi niiden olevan teljettyinä koppeihin, joiden +ovet ovat kiinnimuuratut, ettei ole kuin yksi läpi linnanpihalle päin ja +toinen läpi ylhäällä merelle päin. + +--Katso tuonne! näetkö pieniä aukkoja linnanseinässä? siinä on toinen +läpi, josta he saavat ilmaa hengittääkseen, mutta eivät ylety näkemään. + +Kapteenin silmät suurina ja palavina tuijottivat linnaan päin. + +--Souda vaan lähemmäs, sanoi Hinkki. + +Ja kertoi, että kun seinän juurella on hiljaa, voi kuulla vankien +huokauksia ja valituksia. + +He tulivat juuri seinän viereen. Enin osa siitä oli rakennettu suoraan +veteen, joka veneen lähestyessä kumeasti lotisi kivien vihreissä +uurteissa. Muutamassa kohti pisti karin kivet esille ja siinä oli ruohon +tupsuja kasvanut karikivien ja linnankivien väliin. + +--Pitele noista, sanoi Hinkki, minä tahdon kuunnella. Kapteeni tarttui +ruohontupsuihin, Hinkki nousi pystyyn ja kallisti korvansa kiviseinää +vasten. + +--Kovasti huokailevat, sanoi hän jonkun aikaa kuunneltuansa. Sitten +rupesi itse pitelemään venettä ja käski kapteenin vuorostaan kuunnella. + +Kapteeni kallisti nyt hänkin korvansa kiviseinää vasten. + +Lieneekö hiljainen tuulenhenki yläilmoissa käynyt ja linnanseinän +aukoissa suhissut, mutta veri oli jättänyt kapteenin kasvot, kun hän +kuuntelemasta pääsi, sillä hänkin oli kuullut huokauksia, syviä, +ikionnettomuutta itkeviä. + +Hän kallistui uudestaan seinään kiinni. + +Ei epäilystäkään. Ne huokailivat--huokailivat. + +Kapteeni mittasi silmillään korkeuden maasta henkiläpeen. + +--Mutta jos auttais ne sieltä pois, sanoi hän. + +--Hm, pani Hinkki ikäänkuin olisi jo ennen itsekin sitä ajatellut ja +mahdottomaksi huomannut. + +--Varrottais yötä ja heitettäis köysi lävestä sisään, arveli kapteeni. + +--Ei siitä lävestä mahdu ihmisen pää, sanoi Hinkki. + +--Tai tultais joka yö ja kaivettais reikää muurin läpi, esitti kapteeni. + +--Täytyy läksyjä lukea, sanoi Hinkki ivallisesti, ja kapteeni heräsi +haaveistaan. + +--Saatana! huusi hän kalpeana, nousi pystyyn ottaen airon käteensä ja +ylimalkaisessa raivossa aikoi sillä ruveta huitomaan ympärilleen. + +Hinkki säikähti ja koetti kapteenia tyynnytellä, mutta kun kapteenin +silmät pyörivät päässä yhä kummallisemmin, hän huusi: + +--Vahti näki meidät, souda pois, se ottaa kiinni ja pistää linnaan, +joutuin, joutuin! + +Ja kapteeni istui ja vetäsi vettä airoilla niin lujasti että toinen +niistä siihen katkesi: + +--Mitäs nyt tehdään? + +--Ojenna tänne ehjä, sanoi Hinkki, ja saatuaan airon hän nousi pystyyn, +pani perässä olevaan loveen ja rupesi kierrellen melomaan, niinkuin +tekivät punamustain korkeiden englantilaisten kivihiililaivain +matruusit, kun he nokisessa paidassaan kiipesivät pikkuvenheeseen ja +seisten sen perällä yhdellä airolla soutivat köyden pollariin. + +Hinkki seisoi melotessaan selin veneen kokkaan eikä pitänyt mitään +kiirettä. + +--Ethän sinä kaupungin rantaan soudakaan, huomautti kapteeni. + +Mutta Hinkki ei ollut kuulevinaan, vaan vihelteli hiljakseen, ja vene +eteni joustavan nopeasti Viaporin linnoitusta kohden. + +--Annas kun minä tulen soutamaan, sanoi kapteeni toivoen samalla +saavansa veneen käännetyksi kotiin päin. + +--Et osaa tämmöistä soutua, sanoi Hinkki ja veneen kokka osotti aina +vaan Viaporia kohden. + +Linnoituksen vallit, jotka kaupungista päin näyttivät tavallisilta +ruohokummuilta, kasvoivat yhä suuremmiksi. Ne kohosivat vihdoin kuin +mahtavat vuoret kallioiden päällä ja suuret tykit ammottivat aukoista +merelle päin. Pieniksi pilkuiksi hävisivät vahtimiehet, jotka kiväärit +olalla korkealla vallien harjalla kulkivat nopeasti edestakasin. + +Jo tuli esille linnatelakan hirmuinen veden yli kallistuva nostohana, +ihmeelliset muurit, salaperäinen laituri ja linnotukseen vievä +rautaportti. Kaikki suurenemistaan suureni, nousi heidän eteensä +aivankuin nielläkseen pienen veneen. Ilma pimeni, jylhistyi, kylmeni +kosteammaksi. + +Hinkki vaan meloi suoraan surman suuhun. + +Kaukana idän taivaan takana on suuri valtakunta, jonka laumat +hallitsevat puoli maailmaa. Tämä valtakunta on rakentanut linnoituksen +mereen ja pannut sotamiehensä sen valtaa vartioimaan. Mutta Hinkki +soutaa vihellellen kohti kitaa. + +--Älä herran tähden, kuiskasi kapteeni kiihkeästi. Ryssä tappaa meidät! + +Hinkki kääntyi katsomaan. + +Kiviportaalla, alhaalla muurin juurella vahdissa oleva ryssä alkoi +todella huitoa käsillään ja puiden nyrkkiä kielsi heitä lähestymästä. + +Hinkki antoi rohkeasti veneen mennä eteenpäin. + +Silloin haki ryssä vahtikopista kivärinsä ja rupesi suurilla liikkeillä +muka sitä lataamaan. + +Hinkki ei vaan ollut tietääkseenkään. + +--Herran tähden, Hinkki! Hinkki! + +Heti kun vene oli tullut niin lähelle muuria, etteivät ylhäällä kulkevat +vahdit heitä enään voineet nähdä, veti Hinkki taskuistaan punaset +paperossipuntit, ja antoi sitten veneen kääntyä pitkittäin porrasta +vasten. + +--Anna ruutia, kuiskasi Hinkki, ja rupesi ruudin syttymistä matkimaan: +puh, puh,--että ryssä ymmärtäisi. + +Ryssä rupesi tavottamaan puntteja Hinkin kädestä. + +--Älä luule, poika, sanoi Hinkki ja työnsi veneen ulommas.--Ni ponimai +poruski. Hellitä vaan ruuti ensin. + +Ryssä pani nyt kivärinsä jälleen vahtikojuun ja katosi pienestä portista +muurin sisäpuolelle. + +Heidän odotellessaan sanoi Hinkki: + +--Täältä kaikki kivimiehetkin ruutia ostavat, ja jos olisi viinaa, +saisimme paljonkin. + +--Mistäs ryssät itse saavat ruutia? kysyi kapteeni. + +--Kranaateista raapivat. + +Tämän kuultuansa kapteeni tunsi yhtäkkiä olevansa kuin kotonaan keskellä +näitä pilviin nousevia valleja ja hirmumuureja. Hinkki oli näyttänyt +avaimen ja avannut niiden sisimmän salaisuuden. Ja yhdellä iskulla +hajosi linnotuksen jylhä taika kapteenin mielestä. + +Iloissaan hän alkoi kovalla äänellä morista Hinkin opettamaa +englantilaista merimieslaulua: + + Hel Viktooria, hel Viktooria! + Tshilivili vippan boi! + +--Ole hiljaa, sanoi Hinkki. + +Ryssä toi pussissa naulan ruutia ja otti Hinkiltä vastaan paperossit. + +Kun he paluumatkalla lähestyivät jälleen Kaivopuiston rantaa, nousi +Hinkki pystyyn ja kauan tähysteli maalle päin. Oli jo niin hämärä, ettei +hän voinut nähdä. Silloin hän käski olla soutamatta ja kuunteli kauan. + +--Kaljaasin miehet hakevat venettä, sanoi hän tyynesti. + +Rannalta päin kuului ääniä ja saappaitten rapinata kivien päällä. + +--Ne tulevat tänne päin. Päästä minut maalle, sanoi Hinkki. + +Kapteeni päästi Hinkin maalle ja alkoi itse melota venettä, saaden +vihdoinkin tilaisuuden tehdä niinkuin Hinkki ja niinkuin +kivihiililaivain nokiset merimiehet. + +Ensi innostuksessa vene läksi menemään suoraan ulapalle, sillä kapteeni +ei huomannut sen suunnasta vaaria pitää. Mutta suunnan pitäminen siinä +konstissa oli vaikeinta. Ja niin tapahtui, että kun hän Harakan salmelle +ehti, kuuli hän huutoja rannasta, jotka hänelle suuntaa neuvoivat ja +niitä totellen hän löysi pesulautan, sitoi veneen köyden pätkällä +kaidepuuhun, missä muutkin veneet olivat ja tuli rantaan. + +Kaksi saarelaista oli siinä, jotka olivat suuntaa huutaneet ja sanoivat +hänelle: kenen luvalla olet veneen ottanut ja köyden katkaissut ja vielä +aironkin taittanut? Ja rupesivat häntä polisikamariin vaatimaan. + +Silloin tuli Hinkki rantaan, keppi kädessä ja sanoi miehille: + +--Mitä hän on tehnyt? + +Miehet sanoivat mitä pahaa hän oli tehnyt, ja Hinkki sanoi: + +--Taitaa olla sama poika, joka meidänkin veneen on vienyt. Sallikaa +minun antaa hänelle selkään. + +Ja rupesi tulemaan keppi ojona kapteenin päälle. Mutta kapteeni pakeni +ja Hinkki rupesi ottamaan häntä kiinni ja he alkoivat juosta ylös +pimeätä lehmuskäytävää, niinkuin olivat äsken alaskin juosseet. Sillä se +oli Hinkin ainainen konsti. + +Pari kivenheittämän väliä juostuansa Hinkki sanoi: seisata, ei ne osaa +juosta, ne on saarelaisia. + +He pysähtyivät ja rupesivat kulkemaan rauhallisesti eteenpäin. + +--Olisiko ollut lysti polisikamarissa istua, sanoi Hinkki, kun he olivat +päässeet kadulle.--Ei siellä lystiä ole. + +--Oletko ollut? kysyi kapteeni. + +--Olen, sanoi Hinkki. Siellä on ikävä. Tule saattamaan minua. + +--Löivätkö ne? + +--Eivät lyöneet, käskivät papan lyödä. + +--Löikö se? + +--Löi. + +Tähtitornivuoren yli tultua Hinkki piilotti ruutipussin alhaalla olevan +saunan kellariluukkuun. + +Kun he tulivat hänen asunnolleen, oli portti suljettu ja kapteeni +ehdotti, että Hinkki kapuaisi hänen olkapäiltään portin ylitse. Mutta +Hinkki tiesi paremman keinon. Hän nosti toisesta päästä portin alla +olevaa lautaa ja pudotti sen lappeelleen, jonka jälkeen laskeutui maahan +pitkäkseen ja notkeana kuin orava pujahti portin alitse pihalle. + +--Huomenna pamahtaa, sanoi hän portin takaa. + +--Olrait, vastasi kapteeni Hinkin opettamalla enkelskalla. + +Ja he erosivat. + +Siinä talossa asui Hinkin isä, ajuri Frans Henrikson. Ajurin toisia +poikia ei oltu kouluun hyväksytty, sillä ne olivat liian vanhoiksi +katsotut ja olivat myös jo kotikurin saamiseen tuomittuina olleet. + + + + +5. + + +Ainoa, joka kuunteli vaarin pitkiä kertomuksia eikä heti mennyt pois kun +hän suunsa avasi, oli tämä sama Hinkki,--vaarin lempipoika. + +Peräkamarin puolipimennossa, kolkutellen ja käännellen vaarin +merkillisiä sulatuskuppeja, viiloja, pihtejä, Hinkki istui kuunnellen +permannolla, ja vaari taas makuultansa hänelle jutteli. Yhdessä kohti +heillä tuli usein riita. + +Vaari koetti aina päästä veneh'ojalaisista hänelle puhumaan; Hinkki taas +ei niistä niinkään välittänyt; olisi tahtonut kuulla enemmän vaan +Siperian seikkailuista ja yhä uudestaan vaati kertomaan siitä +merkillisestä raharyöstöstä, jossa vaarin toveri oli taistellut yksin +kymmentä kasakkaa vastaan ja vihdoin ammuttiin kuoliaaksi. Opettaakseen +rakkaalle Hinkillensä vaikka puoli väkisin sen kaikkein tärkeimmän +asian, nimittäin sen suuren vääryyden, minkä veneh'ojalaiset olivat +kärsineet jäädessään maattomiksi, vaari menetteli näin: hän lupasi +kertoa uusia seikkailuja, kunhan Hinkki ensin lupasi kuunnella +Veneh'ojan asioita. Hinkki tosin lupasi, mutta oli hajamielinen ja kovin +kolkutteli vasaroita. Ei vaari saanut häntä ymmärtämään +tavallisimpiakaan talonpojan asioita. Ei Hinkki tiennyt mitä oja on, +mitä lato, mitä virta, mitä niitty, mitä korpi, mitä kartano, vielä +vähemmän ymmärsi torpan veroja ja metsänmyynti-asioita, jotka kaikki +olisivat olleet välttämättömät ymmärtää vääryyden perille pääsemiseksi. + +Sitävastoin jo ensi kerralla kun vaari otti puheeksi nuo kupit ja viilat +ja mitä niillä oikein voisi tehdä, höristi Hinkki korvansa, tuli vaarin +viereen vuoteelle istumaan, ja ymmärsi kohta kaikki. + +Vaari sanoi vaan: + +--Jos näillä tehtäis rahoja niin paljon, että koko Veneh'oja vapaaksi +ostettaisiin! + +Ja koko Hinkki oli liekkinä. Silmät hehkuivat, posket paloivat. Ei tosin +siksi, että Veneh'oja vapautettaisiin, vaan siksi, että rahoja +tehtäisiin. Taas saattoi vaari kauan aikaa sen kustannuksella puhua +Veneh'ojasta. + +Vähän aikaa kuunneltuaan Hinkki sanoi: + +--Pitäisi ruveta polisiksi. Sitte ei kukaan arvaisi. + +Ja nämät sanat kuultuansa vaari taas hämmästyi Hinkin suurta neroa ja +näki selvään, että hänestä tulee se mies, joka ei usko mitään ihmisestä +ulkona olevaa pirua, vaan rohkenee olla piru itsessänsä. Mutta hän +rakasti Hinkkiä niin, ettei uskaltanut vielä opettaa, peläten hänelle +vaaraa. Sitäpaitsi Veneh'ojan asiain ymmärtämättömyyden takiakin hän +päätti jättää lähemmän opettamisen kunnes Hinkki paremmin miehistyy. Ja +sanoi: + +--Olet huonoissa kirjoissa, eivät ota polisiksi. + +Ja kun Hinkki rupesi miettiväiseksi, sanoi, tietäen Hinkin mielihalun: + +--Menisit ensin merille, niin sieltä tultuasi saisit uudet kirjatkin. + +Hinkki ihastui. + +Ja siitä pitäen neljännelle luokalle asti hän ei muuta ajatellut kuin +keinoja millä saisi isänsä ottamaan hänet koulusta, sillä laivan +kapteenit eivät alaikäisistä karkureista huolineet, vaan vaativat +holhoojan suostumusta. + +Nyt oli asianlaita kuitenkin sellainen, että mitä korkeammille luokille +Hinkki tuli, sitä enemmän opettajat halusivat päästä hänestä. He eivät +pitäneet Hinkkiä nerona, niinkuin vanha vaari. Eivät myöskään olleet +samaa mieltä kuin Hinkin toverit, joiden joukossa hän oli juuri +mittaamattoman neronsa vuoksi kuninkaaksi kohonnut. Opettajat kutoivat +siis verkon hänen ympärillensä ja kun Hinkki käski kapteenin naulaamaan +opettaja Örbomin kalossit eteisen lattiaan, jonka johdosta Örbom meni +nokillensa, vetivät he verkon päät yhteen ja nostivat Hinkin koreasti +maalle, eli toisin sanoen erottivat koulusta. + +Jättäessään koulun Hinkki sanoi tovereille: + +--Totelkaa Hannesta, niin ei ne teille mitään mahda. + +Ja kapteenin rinta kohosi ylpeästi. + +Opettajat olisivat kyllä hänetkin erottaneet yhdessä Hinkin kanssa, +mutta he toivoivat hänen vielä parantavan tapansa, kun Hinkin +vaikutusvalta nyt lakkasi. Senvuoksi he päättivät jättää kapteenin +toistaiseksi kouluun. + +Koulun sisäiset asiat pääsivätkin kohta Hinkin lähdettyä sille tolalle, +jota opettajat olivat tarkottaneet perustaessaan tämän opiston +pääkaupunkiin vastaisen suomalaisen kulttuurin kulmakiveksi, +kasvattaakseen oman suomalaisen sivistyssäädyn. Oppilaat alkoivat uskoa +opettajiansa. Ahkeruus, tarkkaavaisuus ja sääty tuli arvon mittapuuksi. +Kaikki muuttui. + +Kun siis kapteeni tuli Hinkin jälkeen kuninkaaksi, kasvoi hänen +ympärilleen heti, tiedon, taidon ja säädyn perustuksella pikku +kuninkaita, jotka Hinkin aikana eivät olisi uskaltaneet päätänsäkään +nostaa. Kapteeni ei ymmärtänyt missä vika oli, vaan rupesi ajattelemaan, +että hänen täytyy, valtansa vahvistamiseksi, haastaa kaksintaisteluun +norssien, rottain ja ryssäin kuninkaat ja siten osottaa voimansa +suuruus. Norssien ja rottain kuninkaat kaatuivat ensi törmäyksessä. +Ryssät taas houkuttelivat hänet kaksintaistelun varjolla koulunsa +pihalle, mutta siellä hyökkäsivätkin kaikki hänen kimppuunsa. Ja nyt +tuli kapteenin eteen tosi voimankoe. Hän taisteli kuin karhu. Sillä +aikaa kuin hän nurkkaan ajautuneena koetteli vapautua käsiensä ja +jalkojensa ympärille takertuneista harmaista pikkuryssistä, takoivat +suuret häntä nyrkeillänsä päähän. Silloin pani kapteeni silmänsä kiinni +ja ajatteli: nyt vaikka maa allani haljetkoon ja helvetti minut +nielköön! Ja samassa huikeasti ärjähtäen äkki tempauksella irrotti +kätensä. Osa pikku ryssistä kaatui, osa peräytyi hätkähtäen ja heti +vapautti hänen jalkansa. Kapteeni hyppäsi ilmaan ja sitten hurjassa +raivossa kätensä hajottaen kyykistyi kuin tiikeri lauman päälle +hypätäkseen. Silloin soi ryssäin kello ja kapteenin päästellessä villiä +huutoja he pakenivat kaikki toinen toistaan jalkoihinsa sotkien. + +Porttikäytävään juoksivat kapteenin toverit ja he todistivat sitten +kaikille kapteenin yksin voittaneen ryssät. + +Mutta merkillistä! Vaikka hän oli avonaisessa kamppailussa kaatanut +norssien ja rottain kuninkaat,--vaikka hän oli yksin ajanut koko ryssäin +koulun pakoon, ei hänen valtansa sittenkään vakiintunut, vaan +kaikellaiset pystynokat tietokuninkaat pyrkivät häntä sittenkin +viisasteluillaan nolaamaan ja päätä lyhyemmät naskalit tekivät hänen +urotöistänsä ivaa, niin että joskus melkein kolmas osa luokkaa jo +uskalsi olla tottelematta, kun hän johonkin asiaan komensi. + +Tämä kävi häneen kovin kipeästi,--ei senvuoksi että hän olisi tahtonut +itsellensä kunniaa, vaan senvuoksi, että jos hänen valtansa olisi +päässyt höllistymään, niin olisi saattanut tapahtua, että olisivat +vähitellen uskaltaneet ruveta jälleen sanomaan häntä kapteeniksi. +Varjelkoon sellaista tapahtumasta! + +Ilmeistä oli, ettei voima yksin riittänyt. Eipä Hinkkikään ollut +voimakas. Hinkki oli tosin antanut luulla olleensa kaikkein voimakkain +ja oli siinä tarkotuksessa saanut kapteeninkin valheellisesti +tunnustamaan pojille, että Hinkki oli hänet muka voittanut. Mutta +oikeastaan oli Hinkki ollut vaan kaikista viekkain. Hän oli ollut niin +paha niille, jotka häntä eivät tunnustaneet, että sellaisten elämä oli +käynyt mahdottoman happameksi ja heidän oli lopultakin aina täytynyt +taipua. Itki tai parkui, kyllä Hinkki sai vihdoin aina armoille +heittäytymään. Mutta kapteeni ei millään osannut olla kovuudessa niin +sitkeä kuin kuninkuus olisi vaatinut. Erittäin oli hänen mahdoton kauan +toisia itkettää; niskurin ei tarvinnut kuin parahtaa, niin kapteeni jo +heltyi ja päästi käsistään. Ei auttanut kapteenin teeskennellä julmuria, +kertoa hirmuisia ryövärijuttuja omasta säälimättömyydestään, äkkiä +ärjähdellä, mulkoilla silmillään, paukahutella kämmeniään yhteen ja +hyppiä villisti ilmaan ikäänkuin olisi ollut valmis tuossa tuokiossa +tuhoamaan koko koulun. Kaikki tiesivät, että hän olisi kyllä saattanut +rikkoa pulpetit ja taulut ja lennättää opettajan tuolin ikkunasta, mutta +että tarvitsi vaan ruveta itkemään niin hän heti päästi. + +Ja niinpä sitten tapahtuikin, että yhteisesti pihalla telmittäissä joku +satutettu uskalsi heittää hänelle laumasta jälleen tuon kamalan +haukkumanimen, jonka hän oli luullut kaikilta jo unohtuneen. + +Ainoastaan lähimmät silloin näkivät, että hän kävi äkkiä totiseksi. Muut +eivät huomanneet mitään. Ja vasta useiden päivien jälkeen alkoivat +kaikki ihmetellä suurta, käsittämätöntä muutosta kapteenin koko +olennossa ja käytöksessä; + +Hän alkoi lukea. + +Todella alkoi osata läksyjä, nousi ja vastasi lyhyellä käheästi +mörähtävällä äänellänsä ja vastattuaan istui tuiman näköisenä, +ympärilleen vilkuilematta. + +Hän tuli nyt kouluun karkea tukka aina vedellä kasteltuna ja harjalla +silitettynä, selaili lakkaamatta kirjoja, koska oli kaikessa jälkeen +jäänyt ja paljosta piti selville päästä. Kävellen edestakaisin luki ja +pänttäsi päähän väliajoillakin, kehenkään katsomatta ja ketään +kuuntelematta. Käytävät vaan kumisivat hänen yksitoikkoisesti +jonottavasta mörinästänsä. + +Ei kukaan ymmärtänyt mitä tämä kaikki merkitsi. Summa vaan oli, että +kapteeni ihmeellisesti alkoi tiedossa ja taidossa varttua. Opettajatkin +jo ihmetellen katsahtelivat häneen ja ensin ikäänkuin koetteeksi tekivät +hänelle sellaisia kysymyksiä, joita he muuten ainoastaan parhaille +tekivät. Kapteeni rypisti silmäkulmansa, vastasi lyhyeen ja +täsmällisesti ja istui kohta vastauksen jälkeen, silmät alas luotuina, +ikäänkuin häveten tietoansa. + +Oliko siis kapteeni luopunut kuninkuuden tavottelusta? Oliko lakannut +tuntemasta olevansa vallanperijä Hinkin jälkeen tai tahtomasta olla +valtijaana? Ei. Sillä jos kuningas näkee valtansa hajoavan, niin syyttää +hän itseänsä huonommaksi heikointa alamaisistaan, joka sikoja +paimentaessaan on valtansa sikojen yli säilyttänyt. Ei yksikään kuningas +salli sanottavan: valta meni hänen käsistään. Sentähden, jos vaikka hän +aikoisi vallasta luopua, vahvistaa hän ensin valtansa. Hän tutkii ja +ajattelee päänsä ympäri: miksi olen minä kelvoton? Ja nähtyänsä missä +kohden hänen asemansa on heikko, käyttää kaiken kykynsä ja järkensä ja +tarmonsa valtansa vahvistamiseksi siltä heikolta puolelta. + +Niin teki myös kapteeni. + +Huomattuaan että tietokuninkaat hänen valtaansa jäytävät hän päätti +voittaa heidät heidän omilla aseillaan. Päätti voittaa heidät tiedossa +ja taidossa. Ja kun Kustaava oli hänen päänsä suurenlaiseen takaraivoon +antanut hänelle Veneh'ojan viisauden perinnön, ei tarkotus ollutkaan +hänelle vaikea saavuttaa. Hän löi pystynokat tietokuninkaat perinpohjin. +Lakkasivat nenästelemästä ja muiden mukana alkoivat nöyrinä, +epätietoisen uteliaina katsoa ylöspäin hänen silmiinsä. Voimakkain ja +samalla viisain! Onko yksikään kuningas koskaan osannut lujemmin +valtaansa turvata? Sellainen on totisesti kaikkivaltias! + +Mitä olisikaan Hinkki tällaisesta asiain käänteestä sanonut! Kapteenin +ei ollut omatunto tähän aikaan hyvä, vaan muuan seikka teki nämä uudet +kuninkuuden valjaat hirmuisen hankaliksi. Hinkiltä perittyyn ja +kapteenin uskollisesti omistamaan kuningashenkeen kuului ehdottomasti +opettajiston sitkeä vastustaminen kaikilla mahdollisilla keinoilla, +uppiniskaisuudella, lunttaamisella, nenästä vetämisellä, +kiusanteolla,--sanalla sanoen, opettajien vallan vähentäminen. Asia +olikin kapteenista ollut päivän selvä ja luonnollinen niinkauan kuin hän +oli kuten Hinkki opettajiston avonainen vihollinen. Mutta nyt olivat +asiat muuttuneet ja hän joutui ilman Hinkkiä kuin yksin tuntemattomalle +ulapalle. Se seikka, että hän nyt aina osasi läksynsä ja ymmärsi kaikki +opettajain kysymykset teki opettajat väkisinkin hänen ystävikseen. He +katsoivat häneen lempeästi, välistä ikäänkuin hänen suosiotansa +tavottaen. Hinkki olisi tietysti teeskennellyt vastaystävyyttä ja +takanapäin yhä hurjemmin ilvehtinyt. Mutta kapteenilla piti aina kaikki +asiat olla joko niin taikka näin eikä koskaan molempaa yhtaikaa. +Näyttelemiseen ja teeskentelemiseen hänen suorain kasvojensa lihakset +eivät taipuneet, ja pyöreät silmänsäkin olivat semmoiseen jo luonnostaan +liian jäykästi avonaiset. Olisi jäljellä ollut ainoastaan suora +vastustus, vaikka osasikin läksynsä ja vaikka opettajat kilvan +kiittivät. Tämä oli kuitenkin mahdoton ristiriita, koska läksyjen +osaaminen oli jo itsessään täysi myönnytys ja kädentarjous opettajille. +Ja kapteeni oli kuin terävällä miekan terällä. Ristiriita tuli hänelle +sietämättömäksi, josta oli seurauksena, että hän päivä päivältä, +ehdottomastikin yhä enemmän luopui Hinkin hengestä ja antautui +opettajain henkeen. Hän lohdutti itseään sillä, että Hinkki tätä kaikkea +ei näe ja että koulun käyntiä ei kestä ikuisesti. Neljän, sanoo neljän +vuoden kuluttua hän on täysi herra, päässä valkea ylioppilaslakki, ja +silloin hän on vapaa teeskentelystä. + +Ja niin tapahtui, että kapteeni suljahtikin kokonaan Hinkin vastaiselle +tielle, avasi takaraivonsa kaikki onkalot tiedon ja taidon +hedelmöittäviksi. Veneh'ojalaisten vanha viisauden perintö, joka siellä +läntisen Suomen sydänkorvissa heidän pääkoppiinsa visusti kätkettynä +odotteli maiden vapautumista ja kansan kokoontumista vapauden kyliin, +pääsi nyt kapteenin kautta ennen aikojansa päivän valoon, ulos +pursuessaan löytämättä vapautuneita maita, auroja, multaa, uuden kylän +salvoshirsiä, vaan pelkkää sivistystä ja opettajia, jotka hiki päässä +tekivät työtä ravitakseen sitä kylläiseksi algebralla, latinalla ja +kuninkaiden historialla, ettei se taaksensa näkisi ja peruansa kysyisi +ja voimaansa tuntien nousisi koulun omaa sivistystyötä tuhoamaan. + +Ja onkin mahdollista, että jos kaikki olisi päässyt jatkumaan niinkuin +oli nyt alkanut, niin kapteenista olisi tullut samallainen +tulevaisuudessa eläjä kuin ne, jotka suuren maailman täyttävät +haaveillaan ja rajattomilla vaatimuksillaan. Johan hänkin alkoi salata +sukuperäänsä, karttoi johtamasta ketään tietämään missä asui, saamaan +vihiä hänen Siperiassa olleesta vaaristaan, eno Fransista, joka piti +porttolaa, ja äidistä, joka Kaivopuiston rannassa paukutteli parempain +ihmisten likariepuja. + +--Hän on äpärä, sanoi vaari, kuultuansa kapteenin erinomaisesta +menestyksestä koulussa. + +Mutta ennenkuin lukuvuosi loppui, tapahtui sellaista, joka antoi +asioille uuden käänteen. + +Hinkki näet astui vielä kerran näyttämölle. + +Hinkki oli erotettu syksyllä, juuri kun hän oli alottamassa V:ttä +luokkaa. Silloin olivat purjelaivat jo saapuneet kotiin tai jääneet +talvehtimaan ulkomaille, joten Hinkin ei sinä vuonna enää onnistunut +päästä merille. + +Jonkun kerran hän oli talven kuluessa tavannut kapteenia. Entisissä +suhteissa vielä pysyen Hinkki silloin oli kysellyt koulun kuulumisia ja +kapteeni koetti puolestaan myöskin teeskennellä entisiä välejä +haukkumalla opettajia. Mutta Hinkki katseli häneen huolestuneesti ja +epäluuloisesti, jonka vuoksi kapteeni ei voinut katsoa häntä silmiin, +vaan käänteli päätänsä sinne ja tänne. + +--Näytäs tuota, sanoi Hinkki tavattuaan kerran kapteenin koulusta +tulemasta. Kapteeni antoi hänelle ainevihkonsa. Ja heidän kulkiessaan +Hinkki selaili vihkoa. Siellä oli aineita »Kesän vietosta», arvosana 9, +»Kaarle Suuresta», arvosana 8, »Lapsuuden uskosta», arvosana 10, ja niin +poispäin. Hinkki ojensi vihon takasin ja kapteeni oli mennyt +tiilenkarvaiseksi häpeästä. + +Senjälkeen he eivät olleet voineet puhua mitään keskenänsä, ja he +tapasivat toisensa vasta keväällä, jäidenlähtöaikaan. Hinkki oli silloin +jo mönstrattu suureen purjelaivaan, joka otti lastia eteläsatamassa +lähteäkseen Espanjaan ja sitten Välimeren satamiin. + +Viimeisenä pääsiäispäivän aattona, pari iltaa ennen merille lähtöä hän +ilmestyi kapteenin luo, jolla nyt oli jo oma eri kamari, kirjahylly, +pesukomooti ja harmaalla viltillä peitetty rautasänky. Hinkki tuli +ikäänkuin hyvästijätölle, olipa pukeutunut uusiin, hänen yllänsä oudon +hienoihin vaatteihin. Oli tullut pyytämään kapteenia läksijäisille, +joita sanoi vietettävän morsiamensa luona. + +Kapteeni tuli kovin ihmeihinsä, että Hinkillä oli jo morsian; sitä hän +ei ollut aavistanutkaan. Itsellä hänellä tosin kyllä myös jo oli +mielitietty, viaton, vielä lyhythameinen tyttö, joka suuresti rakasti +häntä ja alituiseen oleskeli Kustaavan luona. Mutta kapteeni oli tätäkin +asiaa ruvennut ikäänkuin tukehuttamaan, sillä se tyttö oli yhtä pimeätä +sukuperää kuin hän itsekin: erään palvelijan avioton lapsi, joka +palvelija oli jostakin vaarin hämäriltä kotiseuduilta kaupunkiin tullut, +ja kapteeni tahtoi kaikki semmoiset asiat painaa maailmalta salaan. + +Hinkki kertoi morsiamestaan, että se hänen morsiamensa oli hirveän +fiini, oikein semmoinen, jolla on rannerenkaita, punaisia rusetteja, +kraji ja sinjonki--sana jota kapteeni ei ymmärtänyt, mutta sitä +hartaammin kunnioitti. Hinkki ei todella näyttänyt koulun +ulkopuolellakaan lakkaavan olemasta kuningas. Kaunis hän oli, +viehättävämpi kuin koskaan ennen, eikä olisi yhtään ollut +kummasteleminen, vaikka hienoimmat prinsessat olisivat häneen +rakastuneet. + +Kapteeni rupesi siis pukeutumaan Hinkin läksijäisjuhlaan. Hän tahtoi +pukeutua parhaimpansa mukaan, koska Hinkki itsekin näytti olevan +tavallista hienommissa tamineissa. Erittäinkin somensi Hinkkiä valkea +paidankaulus hänen tavallisen siniraitaisen asemesta. Ja sentähden +päätti kapteenikin panna kauluksen kaulaansa, mutta oikein tärkätyn. + +--Ei sitä tarvita, sanoi Hinkki. + +Mutta kapteeni oli itsepäinen ja suurten ponnistusten jälkeen sai takana +nuppineulan ja edestä napin avulla kauluksen pysymään paikoillaan, +vaikka se työntäytyikin ehkä liian korkealle pönköttämään, kun pehmeä +aluspaita ei pitänyt vastaan. Hinkki sitoi hänelle rusetin, +yksipuoliseen solmuun. + +Kellon tultua kuusi he läksivät. + +Hinkin morsian asui Hietalahden rantakadulla. Ja kun he sinnepäin +kulkivat tuli heitä vastaan jonottain telakan työmiehiä iloisesti +rupattaen ja kiiruusti käyden. Keväinen ilta-aurinko paistoi vielä +vinottain talojen räystäs-ikkunoihin ja kattojen piippuihin. Vesi lorisi +ojissa; hanget olivat katujen reunoista sulaneet ja siellä täällä oli +ainoastaan alta veden kalvamia ja päältä mustuneita jääkuoria, jotka +hauskasti kopisivat ihmisten käydessä niiden ylitse. Tähän aikaan +kapteeni tavallisesti tuli koulusta; luettavien läksyjen paljous pakotti +karkottamaan mielestä keväistä meren tuoksua ja sanomatonta halua +piilottaa kirjat johonkin kivijalan luukkuun ja lähteä epämääräisesti +eteenpäin pitkin hämärtyviä katuja rantakaduille asti, missä suuret, +teloille nostetut laivain rungot häämöttivät ja meri huokui suolaa ja +laiturien tervaa. Nytpä he kulkivat Hinkin kanssa--ei koulusta kotiin +läksyjä lukemaan, vaan hämärtyviä katuja myöten epätietoiseen, +viehättävään vapauteen. Sillä Hinkin läikkyville merille lähtevä mieli +heitti suuresta yltäkylläisyydestään leiskauksen kapteenillekin. Ja jo +veteli kapteeni syviä huimaavia savuja Hinkin paperossista, kokonaan +hänen henkeensä antautuen. + +Hinkki kulki nopeasti edellä ja ikäänkuin tuntien jälleen entistä +valtaansa kapteeniin hän hytkähteli joka askeleella, antaen +saappaittensa korkorautain rytmillisesti raapaista katukäytävän laakeita +kiviä. + +Äkkiä hän kiersi kadulta talon pihalle, niin että kapteeni vauhdista +meni hyvän matkaa edelleen pitkin katua ja sitten juosten saavutti +Hinkin, kun tämä oli jo talon pihalla nousemassa portaita ylös. + +Hinkki koputti ovelle ja he päästettiin kyökkiin, jonka johdosta +kapteeni ensin luuli, että Hinkin morsian olikin vaan palvelustyttö. +Mutta ei. Palvelustyttö meni naurahtaen sisälle ja selvästi kuului +kuinka se siellä ilmotti heidän tulonsa, sanoen: neiti Magdan vieraat +ovat tulleet. + +Oven avautuessa kapteeni ehti vilkaista sisälle suureen huoneeseen ja +näki silloin Magdan sisaret--arvatenkin ne olivat Magdan sisaria. Ne +kampasivat vasta päätänsä ja kumartuen vatien yli pesivät itseään +niinkuin suureen juhlaan; joku oli vielä alushameisillaan ja yhdellä oli +musta kalotti päälaella. + +Kapteeni korjasi kaulustansa ja silitti vaatteitaan. Suuri hetki oli +tulossa. Nähtävästi oli tässä aikomus viettää todella juhlaa Hinkin +kunniaksi, vaikka he olivat tulleet liika aikasin. Ja onko ihme, että +juhlaa vietettiin, kun Hinkki, kuninkaallinen Hinkki läksi merille! + +He käskettiin nyt kyökistä toiseen huoneeseen, joka oli hyvin hieno, +niin ettei kapteeni ollut koskaan vielä semmoisessa käynyt. Hän oli +tosin kerran ollut vieraissa everstin poikain luona, ja ovien avautuessa +hätimmiten tarkastanut vierashuonetta, nähnyt pianon, peilejä, pehmeitä +nojatuoleja ja muuta ihmeellistä, mutta täällä oli vielä hienompaa ja +punasempaa, punasta silkkiä ja samettia, ihmeellisiä varjostimia, +kirjavia linnunsulkia. Peiliin katsahtaissa he Hinkin kanssa olivat +parhaissakin vaatteissaan kuin mitäkin kadulta tulleita hampuusia, mutta +Hinkki sanoi aina vaan: ei se mitään tee, ja rohkaisi kapteenin mieltä. + +Keskellä huonetta oli pyöreä pöytä, jolle oli katettu appelsiinejä, +omenia ja pitkäkaulaisia viinipulloja. Kapteeni ei olisi uskaltanut +ajatellakaan, että tuo kaikki oli heitä varten, mutta Hinkki sanoi: se +on meitä varten. + +Ylimmilleen nousi sentään kapteenin ihastus, kun sisäovi avautui ja +morsian ilmestyi. Se lensi kohta Hinkin kaulaan, ja vasta sitten +tervehti kapteenia, sanoen: tämäkö on Hannes? + +Eipä ollut Hinkki liiotellut kehuessaan morsiantansa. Häikäisevän kaunis +ja komea oli tämä hänen ihana morsiamensa. Ihmeellisenä tornina kohosi +tukkalaitos päälaelle, ja edessä se oli kammattuna oikealle puolelle +päätä. Korvarenkaat kilisivät hänen korvissaan ja kaulaa somisti +rinnoille asti avonainen pystykaulus ulospäin pyöristyvine kulmineen. +Monia rannerenkaita hohti hänen käsivarsillaan, jotka alastomina +katosivat väljiin, avonaisiin hihoihin. Mutta kasvot olivat sentään +kaikkea kauniimmat. Ihon väri oli maidon valkea ja poskipäillä helotti +mitä ihanin ruusunpuna. Kulmakarvat olivat hienona mustana viivana, +mustat olivat myös silmäripset sekä ylä- että alaluomissa. Ja silmäin +sini ui niissä niin viehkeästi, että katsoessa sydän kuoristui ja mieli +juopui. + +Ihmeellinen oli sentään se Hinkki! Kuinka se oli osannut itselleen +hankkia näin taivaallisen morsiamen, sitä oli mahdoton käsittää. Eikä +kuitenkaan ollut itse millänsäkään koko asiasta. Vieläpä näytti +ikäänkuin häpeävän morsiamensa hellyyksiä ja hyväilyjä, sillä aivan +huomattavasti ja useampaan kertaan hän työnsi Magdan poispäin, kun tämä +tahtoi häntä suudella. + +Kapteeni koetti parhaansa mukaan korjata Hinkin epäkohteliaisuutta, +tarjoili Magdalle tuolia ja teki kaikkein hartaimpia kumarrusharppauksia +lyöden kantapäänsä yhteen ja muuta sellaista mitä suinkin oli oppinut +everstin pojilta. + +Kun Hinkki ei tullut Magdan viereen sohvalle istumaan, vaan meni +tuolille pöydän ääreen, missä kapteenikin istui, koetti Magda ruveta +juttelemaan vieraittensa kanssa. Mutta Hinkin ja kapteenin +juttelemisesta ei tullut mitään. Silloin Magda avasi pianon ja rupesi +soittelemaan polkkaa. + +Kapteeni ajatteli: + +--Kyllä totisesti on tämä Hinkin morsian sentään toista kuin se _minun_ +heitukkani, se saparoniska, jonka sitkeät kiharat eivät pysy palmikossa, +vaan kaikille suunnille töröttävät, ja joka kävelee avojaloin, vaikkei +vielä kaikki lumikaan ole sulanut. Hinkin morsiamen iho on valkea kuin +hienoin perunajauho ja sanomattoman ihana tuoksu lähtee hänen +vaatteistaan, mutta se minun tyttöni on ruskea kuin kahvipapu eikä +suinkaan aina hyvältä tuoksu. + +Kuinka monta kertaa olikaan kapteeni pyytänyt äitiä, että sille +hankittaisiin kengät ja tukka kammattaisiin, mutta sillä taisi olla +sellainen luonnonvika, että se mieluummin käveli avojaloin ja tukka +pörröisenä. Nyt kapteeni päätti uhata, että jollei se mene kansakouluun, +niin hän sen kokonaan hylkää. + +Nämä ikävälle suunnalle joutuneet ajatukset, äskeinen suuri +mielenjännitys, appelsiinien syöminen, viinin maisteleminen, illan +hämäryys ja kauan kestänyt soitanto vaikuttivat kaikki yhteisesti, että +kapteenia rupesi sanomattomasti nukuttamaan, niin että hänen täytyi +tehdä hirmuisia ponnistuksia pitääkseen silmäluomia edes raoilleen +avoinna. + +Hinkki torkkui myöskin, leuka tuolinselkää vasten nojattuna. + +Vihdoin lakkasi morsian soittamasta ja käski palvelustytön korjaamaan +pöydältä kaikki mitä siinä oli. + +Kapteeni nousi nyt lähteäkseen, sillä hän luuli juhlan loppuneen; mutta +Hinkki sanoi: istu, ei tämä ole vielä loppunut. + +Ja hän olikin oikeassa, sillä pöydälle tuotiin valkonen liina, +asetettiin neljä lautasta, veitset ja kahvelit, sitten tuotiin +leipälaitos, jossa oli rivittäin vehnä- ja hiivaleipää, ihmeellinen, +korkea voitorni, josta lähti ulospäin niinkuin kielekkeitä,--sinappia, +etikkaa, pippuria, kaikennäköisiä pikku asetteja, joissa oli sardiinia, +anjoovista ja kravunlihaa. + +Sisälle astui nyt vanhanpuoleinen hyvin lihava vaimoihminen, joka ei +ollut läheskään niin hienoissa pukimissa kuin Magda, ja oli kaiketi +tämän äiti taikka täti. Hänellä oli povessaan kaksi veden kirkkaalla +aineella täytettyä pulloa, ja tirrikkalaseja joka sormen +välissä.--Ohhoh, sanoi hän, kaksi kavaljeeria ja yksi daami, se ei käy +laatuun. Ja aikoi näin sanoen mennä huutamaan lisään daameja, mutta +Magda kielsi. Sitte avasi lihava rouva viinapullot, kaasi laseihin ja +sanoi: saako herroille luvan olla ryyppy? + +Hinkki kulautti heti koko sisällyksen kurkkuunsa ja ähkäsi päälle, jonka +jälkeen myöskin kapteeni teki samoin; mutta koska hän ei ennen ollut +eläessään viinaa suuhunsa ottanut, karvasteli hänen kurkkuansa niin että +vesi puristautui silmistä. Silloin Magda, ojentaen molemmat kätensä +häntä kohden, tuli ja sanoi: Voi, voi, eikö Hanneksen tehnytkään viina +hyvää? Minä otankin tämän Hanneksen, koska Henrik ei minusta +huoli.--Näin sanoen hän kietoi käsivartensa kapteenin kaulan ympäri ja +suuteli häntä. Kapteeni käsitti tämän leikiksi, ja äkkiä hän tunsi +olevansa täällä yhtä kotona kuin ennen muinoin Viaporin kanunavallien +alla, kun ryssä avasi linnan rautaoven ja toi heille kranaatista +kaiverrettua ruutia. Oikein hänen teki mieli hihkaista eikä hän +vierastellut enää ketään. + +Nyt laski palvelustyttö alas ikkunauutimet ja sytytti viisi kynttilää +hopeisiin jalustimiin ruokapöydälle. Ja meni pois. Lihava rouva meni +myös pois. He istuivat kolmisin katetun pöydän ääreen. + +--Oliko se teidän äitinne? kysyi kapteeni ilon huumauksessa. + +Magda alkoi äänekkäästi nauraa, mutta tuli äkkiä totiseksi ja rupesi +Hinkiltä kysymään: + +--Etkös ole Hannekselle sanonut mikä paikka... + +Totta Hinkki teki sille jotain merkkiä, koska se jätti kysymyksensä +kesken. + +Ja Magda rupesi senjälkeen kapteenille vielä hellemmäksi ja +käytöksessään entistään hienommaksi. Hänen äänensä tuli vienon +sävyisäksi, kaikki liikkeet enkelimäisen herttaisiksi ja viehättäviksi. +Ei huolinut toisesta ryypystä ja olutta ei saanut hänen lasiinsa +ollenkaan kaataa. Ei, ei, sanoi hän alakuloisesti. + +Hinkki ja kapteeni lauloivat paljon merimieslauluja. Kapteeni osasi +sanat, mutta laulun-ääntä hänellä ei ollut ja oli hänen tapanansa +sentähden möristä aina vaan samaa käheätä ääntä, luiruttelipa toinen +mitä tahansa. Tässä ilossa kului kolme tuntia. He olivat juoneet +viimeiseksi kahvia ja punssia, ja kapteenin silmissä alkoi huonekin jo +ilonhypyissä tanssahdella. Ei hän paljon enää erottanut kuka meni ja +kuka tuli; ainoastaan sen hän näki, että huoneeseen tuli ja meni paljon +Magdan sisaria, jotka joivat heidän kanssansa, ja että Hinkki istui +sohvalla jonkun toisen kanssa, jolla oli valkonen yönuttu, ja Magda taas +koko ajan tahtoi olla kapteenin kanssa ja kallistaa päätänsä hänen +rinnalleen, jotka asiat hän selitti itselleen niin, että Magda tahtoo +kostaa Hinkille ja Hinkki Magdalle. + +--Jospa Hinkki suuttuu! kuiskasi kapteeni hänelle hiljaa. + +Mutta vastaukseksi Magda yhä hellemmin painautui hänen rintaansa vasten +tai pani armaat käsivartensa hänen päänsä ympäri. + +--Kello on jo puoli kaksitoista, kuiskasi Magda,--tulkaa toisen kerran, +mutta älkää enää olko täällä. + +Mutta ei kapteeni halunnut lähteä, sillä hänen oli kauhean hauskaa ja +hän oli kuin tulessa Magdan syleilyjen vuoksi. + +Magda pyysi vielä toisen kerran, mutta ei kapteeni totellut. + +Kello neljännestä vaille kaksitoista, kun Hinkki vieruskumppaninsa +kanssa oli mennyt jonnekin muuanne, rupesi sen ison huoneen puolelta +kuulumaan humalaisten melua, ja Magdan sisaret menivät yksitellen pois. + +Kapteeni ei ensin tehnyt selkoa itselleen mitä ääniä ne olivat ja mistä +ne oikeastaan kuuluivat, sillä koko maailma tanssi aukeana ja iloisena +hänen ympärillään, ja voihan olla, että Hinkki oli käskenyt muitakin +toverejaan tähän samaan iloon ja että kohta väliovet avataan ja he +kaikki yhtyvät hirmuiseen riemun remakkaan. Eläköön, eläköön Hinkki! +Eläköön laiva, joka hänet viepi, eläköön sen laivan kapteeni ja +matruusit, eläkööt sinisen meren laineet, eläköön koko maailma huikeassa +tanssissansa. + +--Menisit, menisit vaan, pyysi Magda riippuen hänen kaulassansa.--Katso, +johan kaikki muutkin ovat menneet. + +Sen sijaan kapteeni viritti merimieslaulun. Hel Viktoria, hel +Viktoria----! + +Kun laulu ei kuitenkaan sujunut ilman Hinkkiä, nousi hän hakeakseen +Hinkin esille. Mutta hoiperrellessaan salin suljetun oven editse, +pysähtyi hän äkkiä niinkuin salaman lyömänä, silmät aukenivat, +kulmakarvat kohosivat ja veri pakeni kasvoista. Hetken hän kuunteli +liikahtamatta. + +--Mitäs miehiä ne ovat? kuiskasi hän käheällä äänellänsä. + +Magda rupesi tulemaan hänen luoksensa. + +--Katsos nyt, sanoinhan minä sinulle, että olisit mennyt! + +Mutta kapteeni ei ottanut Magdaa vastaan, vaan kallisti korvansa oven +avaimenreikään. + +Magda silloin lukitsi nopeasti oven. + +--Sano herran nimessä mitä miehiä ne ovat! kähisi kapteeni. + +--Voi, voi, valitteli Magda, sanoinhan minä--tämä on kaikki Hinkin +peliä, hän tahtoi että sinä jäisit näkemään. Voi, voi, Hannes kulta, elä +suutu... + +--Oletko sinä Hinkin morsian vai et? kysyi kapteeni. Hänen kulmakarvansa +olivat aina vaan yhtä koholla, silmät yhtä pyöreinä ja kasvot yhtä +verettöminä. Hän oli aivan selvinnyt. + +Magda rupesi muka vetistelemään,--sillä hän oli jo huomannut kapteenin +hellän luonteen,--ja itki niin runsaasti, että nokea vuoti silmäripsistä +hänen maalatuille poskilleen. Miksi ei hän mielelläänkin olisi Hinkin +morsiamena--valitteli Magda,--mutta kun Hinkki nyt hänen poloisen jättää +ja menee merille, eikä kukaan, ei kukaan huoli hänestä enää. Hinkki +olisi jättänyt hänet Hannekselle, mutta ei Hanneskaan huoli, kun sai nyt +tietää hänen olevan porton kirjoissa. Voi, voi, minua onnetonta! + +--Elä poraa, tyttö, sanoi kapteeni karkeasti, joka merkitsi, että häntä +alkoi Magdan itku säälittää.--Missä on Hinkki? kyseli hän ja alkoi vihaa +puuskuen kävellä ympäri huonetta. Että se Hinkki olikaan hänet +tällaiseen soppaan johdattanut! Hän vihasi porttoloita ja porttoja +enemmän kuin mitään muuta. Ne inhottivat häntä, hän vihasi kaikkia, +jotka porttoloissa kävivät, ja nyt itse oli täällä ja kuuli seinän takaa +oman opettajansa juopuneen äänen! Kapteenin tahtoi mennä pää sekaisin, +vaikka hän olikin humalasta selvinnyt. + +Samassa kuului salista tahtiin monen miehen yhtaikainen huuto: + +--Mag-da! + +Selvä oli, että he kaipasivat Magdaa sinne. Magda kavahtikin pystyyn ja +kuivasi pian kyyneleensä. Vähän ajan perästä kuului taas yhteen ääneen, +mutta vielä kovemmin: + +--Mag-da! + +--Tulen, tulen, vastasi Magda. + +--Et tarvitse mennä sinne, sanoi kapteeni. + +Mutta Magda oli jo peilin luona ja nopeasti otti pois rannerenkaita ja +korvarenkaita sekä korjasi poskimaalausta, silmäripsiä ja pani uutta +jauhoa ohimoille ja otsaan. + +Taas tuli oven takaa hirmuisena karjuntana: + +--Mag-da! + +--Et saa mennä! toisti kapteeni. + +--Ohoh, mitä sinä ajattelet, sanoi Magda riisuen hänen nähtensä +hamettaan,--ja mitä emäntäkin sanoisi! Täytyy minun mennä, ennenkuin +oven särkevät.--Minä tulen, huusi hän. + +--Elä mene, sanon minä. + +--Otatko sinä minut? Et ota. Ja opettajaas sinäkin tottelet.--Magda otti +ylleen yöpuvun. Hänellä ei ollut nyt mitään koristeita. Hän oli +valkosessa väljässä yönutussa yhtä kaunis, mutta ei yhtään enää +välittänyt olla hieno, sittenkuin kapteeni tiesi mikä hän oli. + +--Jospa minä ottaisin sinut, niinkauan kuin Hinkki on merillä, sanoi +kapteeni, valmiina Hinkin tähden lyömään rikki kaiken tulevaisuutensa. + +Magda rupesi äänekkäästi nauramaan, sulki käsillään hänen suunsa ja +silittäen hänen kasvojansa puhui liikutettuna: + +--No niin, niin, sinä otat minut, ja tulet sitten minua hakemaan, minun +poikaseni, rakas, rakas,--mutta nyt minun täytyy mennä vähän heidän +luoksensa, ymmärräthän, täytyyhän sinunkin totella opettajia, no minun +täytyy totella emäntää,--ja kun sinä sitten tulet, minun poikaseni, ehkä +sinulla on silloin jo pitkät viikset tässä näin, niin, ja sinä otat +minut vyötäisistä ja minä olen sinun vaimosi, hieno ja hellä--juuri +niinkuin äsken tässä, kun et vielä tiennyt ... eikö se ollut lysti? + +--Mag-da! kuului salista kuin sadan miehen suusta. + +Ja Magda nopeasti irtausi kapteenista, avasi ovenlukon ja pujahti +saliin, jossa seiniätärisyttävä tervehdyskarjunta otti hänet vastaan. + +Kun kapteeni pitkän ajan kuluttua heräsi tunteittensa sekaisesta +huumeesta, näki hän Hinkin seisovan kumarruksissa oven luona ja +tirkistävän avaimenreijästä saliin, josta kuului huikeita huutoja ja +pianon rämpytystä. + +--Meinaavat ruveta tanssimaan,--sanoi Hinkki nostamatta päätään lukolta. + +--Tule pois, sanoi kapteeni. Hän oli ottanut päällystakin yllensä ja +suuren karvalakin päähänsä. + +Hinkki sanoi: varro vähän. Ja jäi katsomaan. + +Nyt alkoi salista kuulua kauheata tanssin töminää, että lasit ja pullot +kilisivät siinä huoneessa missä Hinkki ja kapteeni olivat. Lattiakin +hytkyi ja suuri koristeruukku ylhäällä vaatekaapin päällä jyskyi seinää +vasten. + +--Maisteri on riisunut takkinsa, kertoi Hinkki,--ja menee kuin ajakka. +Näes, näes vaan! Noin pojat! Muista antaa Hannekselle 10, kun se kesän +perhosista sinulle kirjottaa! + +--Tule pois! sanoi kapteeni tuimasti. + +--Ja, ai-ai sitä meidänkin likkaa, jatkoi Hinkki,--kun nostaa hameitaan, +katos noin: + +Hinkki rupesi matkimaan kapteenille Magdan tanssia. Pidellen käsillään +muka hameita mahan päällä hän hyppi yhdellä jalalla eteenpäin ja +toisella jalalla potki hurjasti ilmaan. Sitten meni vesissä suin taas +katsomaan avaimenreijästä. + +--Nyt potkii maisterikin, puheli hän sieltä. Varro sinä maisteri kulta, +kun me vaarin kanssa mynttiä ruvetaan lyömään, vielä se likka sinun +käsistäsi ostetaan! + +--Tule pois, sanon minä, huusi kapteeni. + +--Varro, sanoi Hinkki, ja rupesi nyt keksimään omiansa. + +--Mikäs tuokin vanha kapteeni on? oli hän avaimenreijästä +näkevinään.--Tule sinä katsomaan, jospa tuntisit... + +»Kapteenin» nimen kuultuaan ei Hannes enää voinut hillitä itseään. Mitta +oli täysi. Vaikkei hän uskonutkaan Hinkin viittausta että tuolla seinän +takana olisi todella ollut se mies, joka oli antanut hänen syntyä +maailmaan äpäräksi, riitti sellaisen mahdollisuuden pelkkä +ajatteleminenkin kuohuttamaan hänen mieltänsä yli reunojen; sillä +maisterin tanssi oli loukannut ainoastaan häntä itseänsä ja hän olisi +ollut valmis lähtemään hiljaa pois, mutta kapteenin nimi pani saman +loukkauksen ulottumaan hänen äitiinsä ja koko hänen elämäänsä. Ja +niinkuin hän oli kerran koulunpihalla hyökännyt Hinkin kimppuun, kun +tämä oli uskaltanut kapteenin nimellä haavoittaa hänen äitiänsä, niin +hän nyt sydänveriin haavoittuneena sekä omasta että äitinsä puolesta +hyökkäsi ovelle, paiskasi Hinkin tieltään ja yhdellä ainoalla +tempauksella riuhtasi lukitun oven selälleen. + +Koko talo vaan kerran hirmuisesti jysähti. + +Tanssi pysähtyi. Kaikki meni äänettömäksi. Kuului vaan ovesta +puupirstaleiden mukana irtauneen lukon putoaminen maahan ja jonkun +pienen lasiastian kilahtava särkyminen. + +--Mikäs sälli se on? kysyi äänettömyyden keskeltä uhkaavasti nouseva +humalainen ääni. + +Vastaukseksi kapteeni sieppasi tuolin ja päänsä yli lennätti salissa +olijain joukkoon. + +--Ulos kaikki! hän huusi. + +Naiset juoksivat kirkuen eri suunnille poliseja huutamaan. Mutta +miehistä vaan yksi ainoa totteli kapteenin käskyä. Se oli maisteri. Hän +pujahti nopeasti pitkin seinävieriä, ällistyneiden ihmisten välitse +eteiseen ja katosi ulos. + +Kaksi vahvinta hyökkäsi kapteenin kumpaiseenkin käsivarteen heittääkseen +hänet ulos. Mutta onnellisena siitä, että ei mitään sotaherraa näkynyt, +että maisteri oli paennut ja siis murha vältetty, hän päätti ottaa loput +tavallisen voimakokeen kannalta. Selkä edellä perääntyen hän antoi +heidän työntää itseänsä ovelle, siitä eteisen läpi aina rappusille asti, +mutta siihen tultua äkkiarvaamatta riuhtasi ensin toisen heistä ja +sitten toisen käsistään, ja molemmat lensivät suinpäin alas rappusia. +Samaa tietä meni seuranneesta joukosta vielä yksi, jonka hihasta hän +ehti saada kiinni. Kaksi muuta pakeni vapaaehtoisesti ja muut +perääntyivät takasin saliin, jossa nyt suurin temmellys alkoi kapteenin +ja varajoukon välillä, joiden seassa oli vielä seuran vahvin. Mutta +kesken taistelua kaatui korkeajalkainen lamppu pianon päältä ja sammuen +meni pirstaleiksi lattialle. Silloin pakenivat useimmat. Käsirysy jatkui +nyt vaan heidän kahden kesken pimeästä huolimatta ja loppui siihen, että +kapteenin suuri vastustaja lensi kolisten rappusia alas. + +Tällä oli kapteeni nyt puhdistanut talon, jossa ei yksikään enää +uskaltanut päätänsä esille kurkottaa. + +Huohottaen tuli hän vilposelle pihalle. Sekin oli tyhjä. Kelmeä +kevätkuutamo kiilui räystäiden hienoissa jääpuikoissa. Portti oli +suljettu. Sen takaa kuului kadulta kiivasta puhelua ja selittelyä. + +Silloin Hinkki tuli varkain esille pihan pimeästä nurkasta ja sanoi +kohta iloisesti: + +--Lähdeks merille? + +Aivan kuin olisi odottanut, että kapteeni ilahtuen lyö häntä olalle ja +yhtä reippaasti vastaa: Lähdetään vaan! + +Mutta kun Hinkki oli tämän sanonut, näki kapteeni edessänsä kohtalon +sysimustan seinän, jonka hän oli tänä lyhyenä yönä eteensä kasvattanut. +Ja maahan tuijottaen hän kirosi. + +Sen kuultuansa Hinkki huokasi pettyneesti. Sillä hän oli tämän kauan +mietityn suuren suunnitelmansa toteuttanut siinä varmassa uskossa, että +kapteeni nähtyänsä maisterin tanssin heti luopuu opettajien +alamaisuudesta. Hinkin laskujen mukaan kapteenin olisi tämän perästä +pitänyt vaatia äidin ottamaan hänet koulusta ja viimein karata, johon +Hinkki olisi tarjonnut hänelle tilaisuuden. Mutta nyt näkyi, ettei +kapteeni ollutkaan vielä tämmöiseen tekoon kypsä. Ja kun ei kapteeni +vapaaehtoisesti tahtonut, katsoi Hinkki velvollisuudekseen pelastaa +hänet polisien kynsistä. + +--Anna tänne karvalakkis, sanoi hän, ja otti sen itse kapteenin päästä, +kun kapteeni ei kohta totellut, sekä pani oman lippalakkinsa kapteenin +päähän. + +Tämän tehtyänsä hän rupesi nopeasti kiskomaan päällystakkia kapteenin +hartioilta. + +--Mitä, mitä nyt? kysyi kapteeni hajamielisen kiukkuisesti. + +--Täytyy vaihtaa, sanoi Hinkki sillä käskevällä äänellä, jota kapteeni +ei tavallisesti milloinkaan vastustanut.--Etkös kuule, polisit on +porttien takana. Vai _lähdetkö_ siis merille? + +--En, sanoi kapteeni toistamiseen. + +He vaihtoivat nyt päällystakit, ja tuskin oli kapteeni ehtinyt väistyä +siihen vajan nurkkaan, jonka Hinkki hänelle osotti, kun suljettu portti +avattiin ja koko lauma ulosajettuja vieraita hyökkäsi polisien johdolla +pihalle. + +--Tuossa hän on! huusivat he heti, osottaen keskellä pihaa seisovaan +Hinkkiin, joka muka koetti paeta ja teeskenteli juopunutta. + +Kun polisit ottivat häntä kainaloista ja alkoivat viedä portille, kuului +Hinkki panevan vaan heikosti semmoista menettelyä vastaan. Hänen +monisanaiset ja tahallisen sekaiset vastalauseensa hukkuivat muiden +voitonriemuiseen ulvontaan. + +--Hän se oli! huudettiin poliseille,--hän se oli,--juuri tuollainen +lakki sillä oli... + +Polisit huusivat ajurin, Hinkki nostettiin roskaan, ja, sittenkuin hän +oli ottanut itsetietoisen mukavan asennon, mennen lyyhyksiin istuimen ja +ajuripenkin väliin, niinkuin oli nähnyt juopuneille tehtävän, ja polisit +olivat asettuneet istuimelle ja panneet jalkansa Hinkin ylitse, ajaa +huristettiin poliisikamariin. + +Vasta tänne tultua Hinkki alkoi pontevammin todistella viattomuuttansa. +Hän tuli yhä kovempiääniseksi ja vaati poliseille edesvastausta siitä, +että he olivat muka sotkeneet hänet väkivaltaisesti roskain pohjaan ja +istuneet hänen päällensä. Sen yön hän tosin sai viettää polisiputkassa, +mutta seuraavana päivänä itse paikalla toimitetussa kuulustelussa kävi +hänen viattomuutensa selville ja juttu raukesi, kun oikean syyllisen +nimeä ja asuntoa ei kukaan osannut ilmaista. + +Mutta vaikka Hinkki näin saikin kapteenin onnellisesti polisien +kynsistä, ja kapteeni olisi voinut häiriöttä jatkaa koulunkäyntiänsä, +tuli asia kuitenkin ilmi itse koulussa ja siellä se ei päättynyt +kapteenille suinkaan onnellisesti. + +Opettajaneuvostossa jotkut nuoremmat koettivat puolustaa kapteenia ja +löytää lieventäviä asianhaaroja, mutta valtava enemmistö sentään oli jo +ennen kokousta siinä varmassa vakaumuksessa, että moisten luonnonvoimain +kurissapitäminen kuuluu poliseille ja vankiloille eikä sille koululle, +joka oli perustettu luomaan Suomen kansallista sivistyssäätyä. + +Kapteeni erotettiin koulusta. + +Hinkki ei tästä kapteenille onnettomasta asiain käänteestä saanut +tietää, sillä hän purjehti silloin jo kaukana meren sinisillä ulapoilla. + + + + +6. + + +--Hän tulee vaariinsa, sanoi ajuri Frans Henrikson, kun kuuli kapteenin +surkeasta tepposesta. Erittäin tarkan tiedon tapauksesta hän sai +toiselta pojaltansa, joka sinä yönä oli ajamassa ja--veljensä Hinkin +huomaamatta--vei tämän polisikamariin. Frans olisi tahtonut kurittaa +Hinkkiä, mutta Hinkki oli lähtenyt merille ilmestymättä enää hänen +eteensä. Ainoastaan vaarille oli Hinkki hyvästi sanonut. + +Kapteenin menettely oli Franssille suuresti vastenmielinen. Hän ei +voinut kärsiä mitään väkivaltaisuuksia, ja kaikkein vähin sellaisia, +joilla ei ollut mitään käytännöllistä tarkotusta. Ryöstöä, +murhapolttoa--niitä kaikkia hän ymmärsi, vaikkei polisinvastaisina +tekoina hyväksynytkään; mutta että joku ilman mitään tarkotusta, pelkän +tunteen vuoksi rupesi mellastamaan, se oli hänelle niin vierasta ja +vastenmielistä, että hän oli vähältä mennä sisarensa Kustaavan luo +tarjoamaan apuansa kapteenin löylyttämiseen. + +Kustaavan suru sen johdosta, että hänen poikansa erotettiin ainaiseksi +koulusta ja näin katkaistiin kaikki ne suunnitelmat, joita varten hän +oli suuret uhrauksensa tehnyt pojan kouluttamiseksi, vaatettamiseksi, +kirjain, vihkojen, kynien, paperien ja muiden koulutarpeiden +ostamiseksi, ilmeni aluksi siten, että hän puristi huulensa yhteen eikä +puhunut asiasta halkaistua sanaa. Että jotain muuta oli kuitenkin +tulossa, sen tiesi kapteeni hyvästi. Mutta tämä sanaton väliaika oli +hänelle vaikein kestää. Jos äiti vaan olisi ruvennut jotain puhumaan, +olisi Hanneksellakin ehkä ollut millä lohduttaa. Sillä tällä välin hän +oli jo tehnyt tulevaisuutensa suhteen sellaisen päätöksen, joka aivan +varmaan olisi äitiäkin tyydyttänyt, jopa uutta keskinäistä ymmärrystä +heidän välillensä luonut. Hän ajatteli näet ruveta polisiksi, niinkuin +Hinkki, mutta ei tosin lainkaan samoissa tarkotuksissa. Polisiksi hän +aikoi sen vuoksi, että kohottuaan komisarjukseksi ja siitä +polisimestariksi hän saisi vallan kieltää kuoleman uhalla kaikki +sellaiset talot ja laitokset, joissa Hinkki oli äsken häntä käyttänyt. +Tämän tarkotuksensa hän aikoi pitää ihmisiltä visusti salassa, ettei +kukaan pääsisi häntä estämään saavuttamasta sitä suurta valtaa, mikä +aikeen toteuttamiseen tarvittiin. Mutta tuuma oli muuten senkin puolesta +hänen mielestään viisaasti harkittu, että vaari ja eno Frans tulisivat, +tietämättä hänen salaisesta tarkotuksestaan, antamaan aineellista apua +ja kannatusta, ja äiti taas varmaan tyytyisi, koska polisikomisarjus +kiiltonappinensa oli ehdottomasti herraksi luettava. Sentähden Hannes +malttamattomalla hartaudella odotti sitä suloista hetkeä, jolloin äiti +ei enää voi hillitä itseänsä ja vanhan, lapsuuden ajoilta yhä jatkuvan +tavan mukaisesti rupee häneen käsiksi antaen hänelle tukkapöllyä. + +Eivät kaikki sentään olleet tapauksesta kauhuissansa. Näihin kuului +vaari. Hän ei tavallisesti ottanut korviinsa mitään kaikesta siitä, mitä +Kustaavasta tai tämän pojasta sanottiin. Kustaavaa hän ei vieläkään +ajatellut muuten kuin sarkasäkkiin mahtuvana pikkutyttönä ja hänen +poikaansa ei senvuoksi voinut paljonkaan vaaksaa pitemmäksi arvostella. +Mutta nyt hän höristi korviansa. + +--Mitä, mitä mä kuulenkaan? sanoi hän, kun Hinkki tuli jättämään +hyvästiä ja kertoi hänelle kapteenin asiasta. Ja koska hän Hinkille +hyvästi sanonut oli, nousi hän kolmantena päivänä vuoteeltansa, kampasi +päänsä, löysi sauvansa, pani lakin päähänsä ja meni Kustaavan majaan. Ja +pojan nähtyänsä hän hämmästyi sen suurta kokoa, sillä tähän päivään asti +hän ei ollut kertaakaan sen puoleen silmiänsä kääntänyt. + +Mutta Kustaava oli murheissansa, että poika koulusta oli erotettu. Ja +koska vaari näki, että Kustaava jo oli vanha ja itki niin katkerasti, +tuli hänen häntä surku, ja hän meni kotiansa ja otti vuoteensa alle +kätketyn kirstun ja luki käteensä sata Suomen markkaa, jotka hän +Kustaavan pojalle vei, ja sanoi: + +--Nämät annan minä sinulle, ja sinun pitää vielä enemmän saaman, jos +minun käskyni täytät. + +Mutta Kustaavalle sanoi: + +--Pane hänet valurin oppiin. + +Eikä hän tätä sanonut, että olisi pojasta paljon apua itsellensä +odottanut, sillä pojan silmät olivat uskolliset ja lempeät, mutta että +hänen oli Kustaavaa surku. Ja meni jälleen kotiansa ja laskeusi +vuoteelleen. + +Mutta Kustaava ei totellut vaaria eikä pannut poikaa valurin oppiin, +vaan sonnusti itsensä ja meni koulun rehtorin puheille rukoillakseen, +että poika armahdettaisiin ja vielä kouluun otettaisiin. Ja lupasi +kurittaa niin että kyllä muistaa olla toisten tekemättä. Mutta rehtori +rupesi nauramaan ja sanoi: eipä sille vahvat miehet kuulu pystyvän +selkään antamaan, saatikka te. Ja vähän mietittyänsä sanoi: pankaa se +sotaväkeen, kyllä ne siellä siltä puhdin ottavat, ja voihan se sitten +päästä alaupseeriksi tai ehkä vääpeliksikin. Ja Kustaavan jo +hyvästellessä lisäsi: minä kysyn asiasta everstiltä, ja ilmotan teille. +Hyvästi. + +Oli vielä yksi, joka ei surrut tätä kapteenin onnettomuutta, ei surrut, +vaan päinvastoin iloitsi. Se oli Kerttu Fagerlund, kapteenin saparoniska +morsian. + +Kerttu oli kapteenin suuresta onnettomuudesta yhtä iloinen kuin jos +maailman suurin onni olisi hänen osaksensa tullut. Ja syy hänen iloonsa +oli se, että Hannes oli nyt kadottanut mahdollisuuden tulla joskus +herraksi ja Kerttu siis päässyt ainaisesta pelostansa, että Hannes +kerran hylkää hänet. Erittäin suureksi paisui Kertun ilo, kun Kustaavan +retki rehtorin puheille oli mennyt myttyyn. Salatakseen tämän pursuavan, +hytkyttävän, kaikella tavalla näkymään pyrkivän ilonsa syytä hän koki +tehdä parastaan oman ulkoasunsa saattamiseksi sellaiseen kuntoon, ettei +vastakohta hänen ja parempain ihmisten välillä olisi liian räikeänä +silmiin pistänyt. Ilmestyi Kustaavan luo korskeasti narahtelevissa +kengissä--mistä lieneekin ne lainannut,--ja kiharansa oli kastanut niin +märiksi ja niin kireästi palmikoinut, että ainoastaan korvain luona +jokuma oli päässyt sittenkin valloilleen. Esiliina oli pantu hameen +etupuolella olevaa nelikulmaista repeämää peittämään ja kaulassa oli +merkillinen litteä rusetti, jonka oli löytänyt ja repinyt irti Franssin +naisten vanhoista puolikengistä. + +Mutta eräänä päivänä, kun Hannes oli jo käynyt valurintöitä +tiedustamassa ja Kustaavakin, joka tosin aina vaan oli yhtä puhumaton, +näytti siihen jo pakostakin ikäänkuin suostuvan, huomasi Kerttu +ikkunasta, että heidän pihalleen tuli hienopukuinen nuorukainen, +parempain ihmisten lapsia. Ja Kertun sydän sykähti pahasta +aavistuksesta, sillä hän epäili sitä everstin pojaksi. + +Poika näytti kapteenin ikäiseltä, katseli ympärilleen mistä sisälle +mennään, aikoi tulla heidän portaistaan, mutta jostakin syystä ei +tullut, kun oli valkosella, hienolla etusormella ja peukalolla raottanut +ovea ja katsahtanut rappusille. + +--Asuuko täällä Hannes? hän kysyi ylös ikkunaan, josta Kerttu kurkotti. + +--Ei ole kotona, sanoi Kerttu, vaikka Hannes oli mennyt vaan vähän +asialle. + +--Mutta Hanneksen äiti? + +Kerttu sulki ikkunan ja sanoi Kustaavalle, että Hannesta kysytään. Mutta +oliko nyt Kustaava kuullut, että kysyttiin häntäkin,--alas pihalle se +ainakin meni. Ja siellä vaan vähän aikaa puhui everstin pojan kanssa, +joka oli jo menossa, kun Kerttu raotti ikkunaa kuullakseen mitä he +puhuvat. Ei kuullut. + +Kustaava tuli sisälle ja rupesi kohta pukeutumaan. + +Ei ollut siis epäilemistäkään: hän oli käsketty everstin puheille. + +Niinkuin se, joka on valmistunut nimipäiväänsä viettämään, mutta +kutsuvieraiden sijaan saakin luoksensa kuolinsanoman tuojan, niin Kerttu +kauhistui tätä asiaa ja ilo pakeni hänen pienestä sydämmestään. Sillä +hän aavisti, että tässä on kysymys Hanneksen tekemisestä herraksi. + +Kun Kustaava oli mennyt, tuli Hannes asialta. + +Kerttu pakotti itsensä nauramaan muka ihan kuollakseen, koska sanoi +nähneensä niin hassun unen. + +Hannes kysyi mikä uni se oli. + +Kerttu sanoi: se oli semmoinen uni, että Hannes oli tullut +polisimestariksi. + +--Älä herran nimessä! Mistä sinä sen olet keksinyt? + +--Ja kaikki kumarsivat Hannesta. + +--Mutta sittenhän Kerttukin oli fiini rouva, sanoi Hannes. + +--Eipä. Unessa oli niin, että Hannes otti toisen, joka oli paremmista +ihmisistä. Mutta ei hänen olisi pitänyt niin tehdä, sillä--en tiedä +viitsinkö kertoakaan ... unessa on niin hassua.-- + +--Sano vaan. + +--Oli semmoinen musta kuoppa ja Hannes raukka putosi siihen ja kun +nousi, kaikki viskasivat lokaa hänen päällensä ja Kerttu olisi yksin +ollut hänen ystävänsä. + +--Sanoppas sinä Kerttu, mistä se tulee, että muutamilla ihmisillä on +niin-niin hieno ja valkonen iho ja toisilla taas sellainen ruskea. + +--Parasollista se tulee, sanoi Kerttu. + +Mutta Hannes naputti sormellaan Kerttua niskaan ja sanoi: + +--Onkohan Kerttu pessyt itseänsä? + +Kerttu väisti ja sanoi: + +--Mutta sanoppas sinä Hannes, onko vääpeli herra vai ei? + +Hannes vastasi: + +--Vääpeli ei ole herra. + +--Mutta vänrikki? kysyi Kerttu. + +Hannes vastasi: + +--On. + +--Niin minäkin luulen, sanoi Kerttu. + +Hannes selitti tarkemmin: + +--Herra on se, jolla on palvelijoita ja jonka vaimo ei keitä ruokaa. + +--Mutta sekin vänrikki--mikä sen nimi taas on--sillä ei ole palvelijoita +ja se syö klupilla. (Kerttu tiesi näistä asioista, sillä hänen äitinsä +palveli kasarmilla.) + +Hannes joutui pulaan. + +--Sinä et voi näitä asioita ymmärtää, sanoi hän.--Näes nyt, vänrikki syö +klupilla, mutta sinun mammas tiskaa klupin kyökissä astiat, mutta +vääpelin astiat tiskaa vääpelin muija ja vääpelin saappaita kiillottaa +vääpeli itse taikka muija, mutta vänrikin saappaita ei vänrikki +kiillota, vaan sotamies taikka sinun mammas. + +Kerttua ei tämä määritelmä tyydyttänyt ja oli ilmeistä, että hän mietti +uusia kumoavia esimerkkejä. + +--Ja siksi toiseksi, sanoi Hannes lisäselitykseksi, vääpeli on +sotamiesten korkein virka, mutta vänrikki on herrain alhaisin. + +Tämä oli Kertusta vieläkin hämärämpää, sillä ne esimerkit, joita hän nyt +ajatteli, eivät olleet mitään virkamiehiä, vaan lapsia, ja sittenkin oli +yhtä selvä ja jyrkkä ero. Kun hän siitä Hannekselle sanoi, selitti +Hannes, että lapsi on sitä mitä hänestä »meinaa» tulla. Niinpä Hanneskin +oli yhtä hyvä kuin herra niinkauan kuin hänestä meinasi tulla +ylioppilas, mutta nyt ei hän enää ollut mikään herra. + +--Valurimestari Liimatainen on myöskin herra, sanoi Kerttu. + +--Omasta mielestään, sanoi Hannes, mutta ei herrain mielestä. + +--Mutta sillä on palvelijoita eikä muija keitä ruokaa, sanoi Kerttu. + +Nyt huomasi Hannes rusetin Kertun kaulassa. + +--Mitäs valurimestari tähän kuuluu? sanoi hän kiivastuen. + +Ja hän huomasi esiliinan ja narisevat kengät. + +--Kerttu vissiin meinaa tulla valurin rouvaksi, mutta pois semmoiset +meiningit, sanon minä. Pane pois kohta tuo kaulastas. + +Kerttu riisui pelokkaasti rusetin kaulastaan. + +--Vai semmoisia, vai semmoisia! puhui Hannes ja suutuksissaan käveli +nopeasti keittiön nurkasta toiseen. + +--Itsehän olet käskenyt mennä kansakouluunkin ja kengät panna jalkaan. + +--Hiljaa! sanoi Hannes uhkaavalla äänellä.--Kerttu ei saa viisastella, +kyllä minä opetan. Ei Kerttua kukaan kasvata eikä kurita, siis minun +täytyy se tehdä. Vai sinä tässä fröökinäksi rupeisit! + +Näin sanoen Hannes tuli Kertun luo ja tukisti häntä aimo lailla. + +Kerttu rupesi itkemään, mutta oli oikeastaan onnensa huipulla. Nyt oli +ainakin selvää, ettei Hannes miksikään herraksi enää meinannut. + +Vähän itkettyään Kerttu tuli Hanneksen eteen esiliinan kulmalla silmiään +pyyhkien, niiasi ja pyysi anteeksi. + +--No-no, sanoi Hannes.--Kerttu muistaa vaan, ettei toisten enää... +Kerttu saa nyt istua pallille, niin minä kerron Kertulle taas historiaa. + +Ja kun Kerttu oli istuutunut, alkoi Hannes pasuunamaisella, osaksi +opettajaa ja osaksi komentavaa kenraalia matkivalla äänellä kertoa +Austerlitsin tappelusta, johon he edellisiltä kerroilta olivat +joutuneet. Senjälkeen rupesi kyselemään. + +--Muistaako Kerttu kuinka monta miestä Napoleonilla oli tässä +taistelussa? + +--Kahdeksankymmentä ja yhdeksän tuhatta, sanoi Kerttu. + +--Ei. Niinpaljon oli liittoutuneilla. Napoleonilla oli kuusikymmentä +viisi tuhatta, siis lähes kaksikymmentä viisi tuhatta vähemmän.--Nyt +kerro kuinka Napoleon voitti. + +--He meinasivat kiertää oikealta puolelta... + +--Liittoutuneet aikoivat kiertää Napoleonin oikean siiven,--oikasi +Hannes.--Jatka. + +--Mutta hän meni keskeltä... + +--Ai, ai, Kerttu, kuinka Kerttu noin--! Kuuntele: Napoleon, saatuansa +tietää vihollisen aikeen, peräytyi, ja jättäen oikean sivustan +suojattomaksi vietteli vihollisen taistelemaan sitä vastaan; mutta +hyökkäsi itse joukkoinensa vihollisen heikontunutta keskustaa vastaan, +ajoi sen pakoon ja kiersi oikealla sivustalla taistelevan vihollisen +selkään, joka näin joutui kahden tulen väliin. No, kerro uudestaan. + +Mutta ennenkuin Kerttu ehti päästä alkuun, huomasi Hannes, joka istui +ikkunarahilla, että Kustaava juhlallisena ilmestyi portille, tullen +kaupungilta. + +--Missäs mamma on ollut? kysyi hän Kertulta. Kerttu näki, ettei Hannes +odota häneltä vastausta, vaan uteliaasti katselee äitiä,--ja jätti +vastaamatta, sillä sydän pampatti niin. + +--Nyt taidan minä saada kyytiä, sanoi Hannes;--aina kun sillä on +silmäluomet noin alhaalla, tulee ilmanmuutos. Mene sinä Kerttu pois.-- + +Kerttu meni, mutta ainoastaan viemään laskiämpäriä pihanperälle. Kun hän +toinen käsi ilmaa huitoen ja kieli vasemmassa suupielessä kantoi +raskasta korvoa Kustaavan ohi, kysyi tämä: onko Hannes kotona? Kerttu +sanoi: se lupasi laittaa valkean, kun on puut niin märkiä. + +Kerttu viipyi vähän aikaa pihalla, sitten varovasti rupesi nousemaan +rappuja ja raotti keittiön ovea. + +Hannes oli arvannut oikein. Heti sisälle tultuansa Kustaava, mitään +esipuheita pitämättä, oli tarttunut hänen tukkaansa ja pöllyytti nyt +sitä ankarasti. Hannes, vaikka oli joku aika sitten ajanut puolen +tusinaa täysikäisiä miehiä kadulle, otti vastaan äitinsä kurituksen +nöyrästi kuin lapsi. Ja niinkuin lapsena ollessaan hän nytkin tunsi että +jokin suuri käännekohta on hänen elämässään tapahtumassa, koska äiti +häntä näin kurittaa. Ja oli onnellinen siitä, että äidin raskas vaitiolo +nyt vihdoin purkautui sekä myöskin siitä, että on joku, joka hänen +kohtaloansa onnettomuudessakin valvoo. + +Myöskin Kerttu katseli ovenraosta Hanneksen kurittamista hartaana kuin +olisi jotakin pyhää toimitusta suoritettu, ja muisti Hanneksen sanat: +»Sinua Kerttu ei kukaan kurita, siis minun täytyy se tehdä», ja +uudestaan päätti häntä aina totella. Kerttu oli melkein aivan varma +siitä, ettei Kustaava ollut everstin luona mitään asiata saanut +toimitetuksi. Ja sen hän päätti etenkin Kustaavan tutisevista huulista, +jotka ilmaisivat mitä suurinta mielenliikutusta. + +Toimituksen päätyttyä Kustaava, punakasvoisena, luomet aivan alhaalla, +silmäinraot täynnä kyyneleitä ja suljetut huulet yhä tutisevina sanoi +hiljaisella valtijaan äänellä ja sormella osottaen: Mene kamariis. Ja +Hanneksen mentyä meni itse hänen jälkeensä sekä sulki oven. + +Kerttu nyt nopeasti riisui narisevat kenkänsä, pujahti sukkasillaan +keittiöön ja hiipi oven taakse kuuntelemaan. Hänen sydämmensä pampatti +niin hurjasti, että olisi luullut sen päässeen irroilleen puseron alle. + +Nyt he puhuvat. + +Hannes sanoo jotakin--ei kuulu mitä. + +Nyt sanoo Kustaava, hyvä jumala, mitä hän sanoo? Puhuu sotakoulusta! + +Hannes vastasi: Kyllä minä olen sen verran ryssää oppinut. + +Kustaava sanoo: Ensin, sanoo eversti, täytyy sinun vuoden olla +kaartissa-- + +Kaartissa!-- + +--Ja kun sen vuoden olet siivosti palvellut, ettei mitään muistuttamista +ole, ja kaartin herrat upseerit ja korkea päällystö kuin myös +alipäällikkökunta-- + +Hyvä jumala, niin mitä sitten? + +--Ovat sinuun tyytyväiset ja sinä opit sotakurin säännöt, niin he +komentavat sinut Ryssänmaalle junkkarikouluun. + +Junkkarikouluun! Mitä se on--junkkarikouluun? Ja Ryssänmaalle! + +Hannes sanoo: On Suomessakin sotakoulu--Haminassa on kadettikoulu. + +Kustaava sanoo:--Hannes on hyvä ja kuuntelee vaan eikä puhu mitään. +Suomessa on sotakoulu, sanoi everstikin, mutta ei sinne ketä tahansa +oteta; parempain ihmisten lapsia sinne otetaan eikä semmoisia, joita on +toisesta koulusta erotettu ja jotka tappelevat. + +Nyt olivat kauan aikaa ääneti kumpikin. + +Sitten sanoo Kustaava: + +--Hannes ei saa vihotella. + +Kaiketi Hannes kiristeli yhteen hampaitansa, ehkä itkikin, koska +Kustaava näin sanoi. Voi, hyvä jumala! + +Taas Kustaava puhuu: + +--Kolmen vuoden kuluttua, sanoo eversti, pääset vänrikiksi. + +--Ai, ai, ai, ai--rupesi Kerttu itkien huutamaan, ja sekä Kustaava että +Hannes tulivat katsomaan mikä hänen oli. + +Kerttu ulvoi ikkunarahilla. + +--Kun poltin sormeni, selitti hän heidän kysymyksiinsä. + +--Eihän täällä valkeatakaan ole, ihmetteli Hannes. + +--Näytä tänne sormes, sanoi Kustaava. + +Mutta Kerttu työnteli itsensä kyynärpäillään irti heidän käsistään ja +meni rappusille ja itki koko päivän, pimeään iltaan asti. + +Kuitenkaan ei olisi Kertun pitänyt vielä itkeä, vaan itkeä vasta vuoden +perästä. Sillä eihän Hannes vielä Suomesta lähtenyt, vaan läksi Suomesta +vasta vuoden perästä. Unohtaa lintukin surunsa, kun syksyyn on vielä +pitkälti ja aurinko joka aamu aina uudestaan nousee metsäin takaa; miksi +ei olisi Kerttu unohtanut, kun hän vuoden mittaan joka päivä näki +Hanneksen. + +Olivat kaikki hämmästyneet Hanneksen komeutta, kun hän ensi kertaa +Keisarillisen kaartin kolmannen Suomen tarkk'ampuja-pataljoonan I +komppanian ensimäisen plutonan miehenä, pitkässä harmaassa sinellissä, +pajunetti vyöllä, siniset olkalaput helottavina, napit kiiltävinä, +kokardilakki vähän kallellaan ilmestyi ihmisten eteen. Hänet nähtyään ei +kukaan olisi enää tahtonut nähdä häntä muuna kuin sotilaana. Oli kuin +luotu siksi. Sitä varten hänen kokonsa, sitä varten hänen rehellisesti +räpyttelevät silmänsä, sitä varten hänen jäykkä niskansa ja suora +ryhtinsä, sitä varten hänen voimansa. Se kaikki mikä oli hänelle +sivilinä ollut kompastukseksi, se nyt kaartissa näytti nostavan hänet +kunniaan ja arvoon. + +Hämmästyivät ja ihastuivat kaikki. + +Yksin vaarikin kallisti päätänsä toiselle puolelle Hannesta +katsellessaan. + +Kustaavankin totisissa kasvoissa käväsi hymähdys vuosimäärien takaa, +sillä ei kukaan muistanut hänen sitä ennen hymyilleen. + +Ja Franssilta pääsi hieno, kateellinen älähdys. Hän oli aikoinaan +vaivoin saanut Kustaavan myöntymään kouluuttamisasiaan. Nyt oli hänen +oma Hinkkinsä ties millä merillä, mutta Kustaavan Hannesta odotteli +junkkarikoulu, sapelit ja kilisevät kannukset. + +Minä myös! ajatteli Frans. Ainakin toinen pojistani, se rotevampi, +menköön kaartiin. Jos Kustaavan poika kelpaa junkkarikouluun, niin +miksei minunkin. Tästä Franssin aatteesta ei tullut kuitenkaan sillä +kertaa vielä mitään, sillä kun hän vei molemmat poikansa tarjolle, +vaadittiin mainetodistuksia, ja ne nähtyä luvattiin ottaa vasta poikien +täysi-ikäisiksi tultua, jos papinkirjoissa ei silloin enää mitään mustaa +ollut. Ja niin pojat jäivät toistaiseksi edelleen isänsä +ajurinrengeiksi. + +Sen vuoden piti Hannes Kertulle koulua niinkuin ennenkin, milloin kotona +kävi, erittäin Napoleonin sotahistoriaan pääpainoa pannen. Oikasi hän +sentään laskuvirheetkin ja kovisti ankarasti, kun Kerttu alkoi lauseen +pienellä kirjaimella, mutta kirjotti ja-sanan isolla J:llä. + +Vaikeinta ei Kertusta kuitenkaan olleet isot eikä pienet j:t, ei laskut +eikä Napoleonin vasemmat ja oikeat sivustat, vaan Hanneksen yhä +ankarampien käyttäytymisvaatimusten noudattaminen. + +Kerttu ei mitenkään osannut olla hänen mieleensä eikä voinut päästä +perille hänen vaatimustensa johtolangasta. + +Erään kerran sanoi Hannes: Kun me tänään tultiin ampumaharjotuksista, +näin minä tulliportin luona nelijalkaisen. Minä kysyin mikä se on. Muut +sotamiehet sanoivat: se on lehmä. Tietääkö Kerttu minkä vuoksi minä +heiltä kysyin. + +Kerttu ei tiennyt. + +Senvuoksi, että Kerttu kävelee juuri niinkuin se nelijalkainen. Saako +kävellä katsomatta eteensä ja astua minne tahansa? + +Kerttu katsoi jalkoihinsa ja--varmaan hän oli astunut johonkin +puolikuivaan lätäkköön, sillä ison ja keskivarpaan välissä oli +savipötky. Kerttu ymmärsi nyt Hanneksen tahtovan, että hän kävisi +kengissä. Mutta kun hän sitten ilmestyi niissä narisevissa +lainakengissä, suuttui Hannes. + +Yhtä paljon saattoi Hannes suuttua, kun Kerttu ilmestyi äitinsä +vanhoissa kengissä ja ne lotkahtelivat jalassa. + +Vielä vaikeampi oli arvata Hanneksen vaatimuksia päähineiden suhteen. +Hän ei kärsinyt, että Kerttu juoksi kadulle paljainpäin. Mutta pääliina +ei ollut myöskään hänen mieleensä. Nyt syntyi kysymys: mikä siis oli +Hanneksen mielestä päähän pantava? Sillä kun Kerttu sai Franssin poikain +kautta lahjaksi hienolta naiselta hatun, jossa oli oikein paperista +tehtyjä kukkia, ja ilmestyi siinä, odottaen Hanneksen ihastuvan, +raivostui Hannes niin että tahtoi ilmaan hypätä. + +Vielä esimerkki: Jos Kerttu koetti--Hanneksen vaatimuksia +arvaillen--käyttää jotakin sanaa, jota säätyläiset käyttivät, saattoi se +ensi kerralla onnistua mainiosti. Hän huomasi selvästi, että Hannes +salavihkaa katsahti häneen ja tyytyväisesti hymyili. Mutta toisen kerran +taas--vaikka Kerttu käytti juuri samaa sanaa, Hannes torui, heristi +sormea ja ilmotti, ettei oppi ja sivistys ole mitään ihmisten +matkimista, sekä otti esille sen kauhean ikävän vieraskielisen kirjan, +josta vaivaloisesti parin tunnin aikana käänsi Kertulle vanhoja +viisauden lausuntoja, kuten: + +§ 1. Älä naura kauan, ei usein eikä liian kovasti. + +§ 2. Ole useammin ääneti, tai sano ainoastaan mikä on tarpeellista, ja +vähillä sanoilla. + +§ 3. Ihmisen hienous tulee hyveistä eikä syntymästä. + +§ 4. Kun Antistheneelta kysyttiin, mikä oppi on tärkein, hän vastasi: +olla oppimatta turhia. + +§ 5. Älä puhu ihmisistä milloinkaan pahaa, älä naura heitä äläkä vertaa +heitä toisiinsa. + +Ja niin edespäin. + +Kesäkuuman tultua matkusti kaarti leiriin Venäjälle ja Hannes vietiin +mukana. Tämä oli Kertulle vastaisen pitkän eron esimakua. + +Mutta Kerttu käytti aikaa hyväkseen. + +Yksikseen jäätyäänkin hän lakkaamatta tutki käyttäytymissääntöjä, joista +nyt kerran koko hänen vastainen onnensa ja elämänsä näytti riippuvan. + +Kaikista Hanneksen opetuksista, suuttumisista ja leppymisistä oli +Kertulle jäänyt varmimmaksi tulokseksi se tieto, että Hannes ei kärsinyt +Kertun matkivan muita ihmisiä. Siitä tahtoi Kerttu nyt tehdäkin +itsellensä periaatteen, ja pienellä nyrkillänsä lyöden otsaan koetti +takoa sitä opetusta päähänsä. Mutta juuri tämäpä Hanneksen vaatimus se +tekikin kaikki niin vaikeaksi. Sillä kuinka saattoi ilman mallia tietää +millaisena pitää olla! Ja sitäpaitsi Kerttu suuresti epäili, että +Hanneksella itsellään oli jokin salainen malli, jonka mukaan hän +arvosteli ihmisten käyttäytymistä. Jo kauan aikaa oli Kerttu epäillyt, +että everstin perhe, josta Hannes ei Kertun kanssa koskaan puhunut, +koska piti häntä siihen liian ymmärtämättömänä, oli juuri se Kertulta +salattu »kaikkein pyhin», josta Hannes ammensi tietonsa ja vaatimuksensa +mitä käyttäytymiseen tulee. Nyt oli everstillä paitsi poikia myöskin +neitejä. Ja Kerttu sentähden pani ensimäiseksi tarkotusperäksensä päästä +näitä neitejä näkemään ja niistä jotain mallia itsellensä ottamaan. Ei +tietysti hän toivonut koskaan voivansa laittaa itseänsä niin hienoksi +kuin kuvaili everstin neitien olevan, mutta ehkä hän jotain sinnepäin +voisi saavuttaa--tai ainakin päästä edes ymmärtämään mikä se oikeastaan +Hannesta ihmisissä miellytti. + +Eikä kestänyt kauan ennenkuin Kerttu pääsi jo niin pitkälle tässä +tarkotuksessaan, että tutustui everstin palvelijain kanssa. Köksä lupasi +hänen istua odottamassa sattuisiko joku neideistä tulemaan kyökkiin, +että Kerttu olisi saanut niitä nähdä. Mutta odottamisesta ei ollut apua. +Köksä kyllä kertoi herrasväestä kaikellaista ja sai Kertun +uteliaisuudesta melkein pakahtumaan, mutta elävää mallia ei Kerttu vaan +saanut nähdä. Kerran kävi everstinna. Katsahti vähän oudoksuen Kerttuun +ja meni, jonka jälkeen palvelija sanoi: nousisit ylös, kun herrasväkeä +tulee. Kerttu punastui, mutta pani visusti mieleensä tämän ensimäisen +käyttäytymis-säännön. Ajatella, että Hannes tulee kerran upseerina +sisälle ja Kerttu ei edes ymmärrä nousta ylös! + +Vasta talven jälkeen, kun ensimäinen laiva oli jo vienyt Hanneksen meren +yli Rääveliin, ja Kerttu, itkettyänsä kyllältä, tuli köksänsä luo +lohdutuksille, onnistui hänen saada nähdä molemmat everstin neitoset. +Sisäpiika tuli kyökkiin ja, tietäen hänkin Kertun asian, sanoi: nyt +juuri lähtevät neidit kävelylle. Eikä hänen tarvinnut sanoa +toistamiseen, sillä Kerttu juoksi vikkelästi kadulle. Samassa neidit +tulivat katuovesta ulos. + +Kertun hämmästys oli suuri. Sata kertaa fiinimpiä hän näki joka päivä +kaduilla. Nämä olivat niin yksinkertaisia, että oikein häntä nauratti. +Hän rupesi kulkemaan heidän jälessänsä ja tarkasteli tyystin kaikki +paikat heidän puvuissansa. Päässä niillä oli vaan mustavillainen, +hienokiharainen karvalakki ja kaulassa samallainen korkea kaulus, ja +kaikki muukin oli tosin hyvin puhdasta ja istuvaa, ehkä myös kallista, +mutta semmoista, jota Kertun ei ollut suinkaan mahdoton ajatella kerran +saavuttavansa. + +Mitä kauemmin hän kuitenkin kulki heidän jälessänsä sitä uteliaammin hän +alkoi tarkastella heitä. Jotakin oli heidän liikkeissänsä, +askeleissansa, pään käänteissä, joka väkisin kiinnitti heihin,-- +kiinnittämistään kiinnitti. Ja Kerttu seurasi heitä lakkaamatta +ja tuli hyvin lähelle heidän taaksensa. Nyt hän näki että heidän ihonsa +oli hyvin hieno. Toisella heistä kurkotti nahkakauluksen alta hienon +hieno ryyshivaatteen reuna, ja vaikka niskatukan irtautuneet haivenet +sitä hieroivat oli se kuitenkin aivan puhdas, samoin myös niska. Tätä +katseli ja ajatteli Kerttu senvuoksi, että muisti Hanneksen kerran +sanoneen: mistä se tulee, että muutamilla ihmisillä on niin hieno +iho, ... ja kysyi oliko Kerttu niskaansa pessyt... Mutta vielä +viehättävämpää oli Kertusta katsella heidän poskiansa, kun he käänsivät +päänsä kohti toisiaan ja nauraen puhuivat keskenään. Kaikki oli yhtä +puhdasta ja hienoa. Ja silmäin seudut ja ohimo erittäinkin vetivät +puoleensa. + +Erään suuren puodinikkunan eteen he pysähtyivät ja rupesivat katsomaan +siihen näytteille pantuja kuvia. + +Nyt oli Kertun tahtomattaankin kulkeminen heidän ohitsensa ja silloin +hän kuuli heidän puhuvan keskenään suomea. Hänen täytyi oikein +säpsähtää, niin kummalliselta se tuntui. Sillä ei hän ollut vielä ikinä +kuullut parempain ihmisten puhuvan suomea, vaan suomea puhuivat +ainoastaan huonompi väki, semmoiset kuin Kerttu ja muut siellä +Punavuoren kaduilla, kaikellaiset paljasjalkaiset. Kerttu ei ensi +kerralla uskonutkaan korviansa, vaan meni vielä toistamiseen heidän +ohitsensa. Suomea he puhuivat,--ja millaista suomea! Niin kauniisti he +puhuivat, ettei hän uskaltanut ajatella sitä todella hänen omaksi +suomeksensa. Samaa, juuri samaa se oli sittenkin--ihan tutut +sanat--noin, noin juuri mekin sanotaan. Ja kuitenkin oli aivan kuin +eivät ihmiset olisi puhuneet, vaan enkelit soittaneet harpuilla Kertun +kieltä. + +Eipä ihme, eipä todellakaan ihme, että Hannes oli heihin niin kiintynyt, +koskapa Kerttukin oli jo suoraan rakastunut heihin--poismenneen +Hanneksen asemesta oli rakastunut heihin! Ei olisi malttanut enää jättää +heitä ollenkaan näkyvistä. Ties milloin niitä enää saa nähdä, ja niin +tulee kaikki kolkoksi ja pimeäksi: ei ole Hannesta eikä ole heitä. + +Ja Kerttu seurasi heitä koko heidän kävelynsä ajan, milloin kauempaa +milloin lähempää. Mutta kun he jo kulkivat kotikatua poispäin +keskikaupungilta, kulki Kerttu hyvin lähellä ja ajatteli pysäyttää ja +sanoa: Kunpa ottaisitte minut mukaanne kadulta! Minä tulisin teidän +palvelijaksenne, minä palvelisin teitä aamusta iltaan, kunpa ottaisitte +minut! Minä pesisin laattiat, minä pyyhkisin pölyä teidän tieltänne, +etteivät teidän valkoiset kätenne milloinkaan tahraantuisi, minä +lämmittäisin teidän huoneenne, minä laittaisin vuoteenne, minä harjaisin +päällysvaatteenne ja pesisin alusvaatteenne, minä riisuisin teidän +kenkänne ja minä jälleen ne pauloittaisin, aamusta varhain ja iltaan +myöhään minä teitä palvelisin, enkä itselleni mitään pyytäisi, kunpa +ottaisitte minut ja minä näkisin ja oppisin--ja kelpaisin hänelle. + +Mutta eihän Kertulla ollut mitään valmiita sanoja siihen mitä hän +ajatteli ja tunsi. Hän olisi voinut vaan kömpelösti pysäyttää hihasta ja +sanoa: seisahtukaa, ja kun he olisivat seisahtuneet, sanoa päivää ja +kysyä palveluspaikkaa. Johon he olisivat nauraneet ja sanoneet: kyllä +meillä on palvelijoita ennestäänkin. + +Nyt he jo työnsivät auki asuntonsa raskaan katuoven. Kolisten, ulvahtaen +kohosi toisella puolella ovipaino ja neitien mentyä sisälle ovi vetäysi +jymähtäen kiinni. + +Suuri suru vallotti Kertun sydämmen, paljon suurempi suru kuin se, joka +häntä oli polttanut silloin kuin Hannes meni laivaan ja laiva erkani +laiturista merelle. Sillä silloin hän vielä toivoi kerran kelpaavansa +Hannekselle, mutta nyt, nähtyänsä ja kuultuansa everstin neitejä, ei hän +toivonut enää mitään. + + + + +7. + + +Niinä viitenä vuonna, joina Hannes viipyi Venäjällä sotakoulussa, +Kustaava teki jättiläisponnistuksia voidakseen pyykinpesulla ylläpitää +poikaansa. Minkä hän päivin pesi, kuivasi tai mankelissa käytti, sen hän +yöllä silitteli. Lisäksi oppi vielä kiillottamisen salaisuuden, ja +Kertun toimelias äiti hankki hänelle töitä kaartin hienoimmilta +perheiltä. + +Myöskin Frans, joka edelleen vietti ilotonta elämäänsä ja yhä useammin +aukoili kaappinsa konjakkipulloa, tarjosi Kustaavalle apuansa. Frans oli +aina ollut enemmän huvitettu sisarensa kohtalosta kuin omastaan. Ja nyt +kun hänen kaartissa palvelevien poikiensa pääsemisestä junkkarikouluun +ei voinut olla kysymystäkään--sillä ne istuivat arestissa yhtä usein +kuin olivat vapaina--jätti hän heidät herran nimeen, tunnusti kerran +kaikkiaan Kustaavan menneen hänestä edelle ja antautui täydellä innolla +tämän asioihin. + +Huomattuaan miten Kustaava raataa, miten se käsien ankarassa +kolotuksessa kärsii saamatta niiltä edes unenkaan lepoa, pääsi Frans nyt +tilaisuuteen soutaa aina valmiina olleen veneensä vihdoinkin esille. +Tällä kertaa hän kuitenkin suoritti asian mitä suurimmalla +varovaisuudella, souti kautta rantain, niin ettei kokka ollut koskaan +suoraan Kustaavaan päin kääntyneenä. Eräänä päivänä hän aivankuin +satunnaisena mieleenjuolahduksena esitti, että Kustaava rupeisi myymään +eräänlaista tupakkia, jonka valmistelun ja muun käsittelyn hän kyllä +lupasi opettaa, samoin kuin myös hankkia polisin varalta valmistukseen +ja myyntiin tarpeelliset oikeudet. Tätä ehdotustaan Frans alkoi nyt +lakkaamatta uudistella luvaten vihdoin myynnistäkin pitää huolta, kunhan +Kustaava vaan ottaisi valmistaakseen. Ja niinpä, kun hän kymmenennen +kerran otti asian puheeksi, huokasi töihinsä tuskaantunut Kustaava +syvään ja huoaistessaan antoi suostumuksensa. + +Nyt Frans vilkastui. Hänen alituisesta kaappiryypyistään tihkuisesti +kimaltelevat silmänsä kirkastuivat ja kaikkiin liikkeihin tuli vanha +eloisuus. Asian käytännöllinen järjestäminen oli hänelle aivan +vähäpätöinen homma. Pian oli Kustaavalla tarpeelliset kojeet ja vehkeet. +Tupakka osottautui heti niin merkillisen halutuksi tavaraksi, että +Kustaava sai ainakin puolet entisestä pitkästä työajastaan käyttää tähän +käsiä lepuuttavaan ja samalla monin verroin tuottavampaan työhön. + +Kun asia oli nyt alulla, tunsi Frans kuitenkin ottaneensa vasta +ensimäisen askeleen voittoon päin. Mutta hän jatkoi väsymättä. + +Frans oli aivan viime vuosina rikastunut tavattomasti, vieläpä itse +siitä melkein tietämättä; ainakaan ei ollut tikkua ristiin pannut tämän +rikastumisensa vuoksi. Kaupunki oli vaan ruvennut Franssille aivan +tuntemattomista syistä huikeasti kasvamaan. Sanottiin norjalaisten +insinöörien tulleen maahan ostamaan talollisilta tukkipuita ja maksavan +niistä ennen kuulumattomia hintoja, niin että jolla metsää oli, hän +rikastui kohta. Mutta niitä asioita ei Frans ymmärtänyt. Hän näki vaan, +että rahaa alkoi tulla kuin syytämällä kaupunkiin. Ihmiset väljensivät +kukkaroitaan, toiset eivät päässeet rahoistaan heittelemälläkään, kassat +täyttyivät, pankit paisuivat, tehtaat tupruttelivat savujaan, junat +vihelsivät, laivat puhalsivat. Mutta kaikista tulliporteista tulvi +tulvimalla maattomaksi ja metsättömäksi jäänyttä kansaa raha-ansiolle. +Ja kun kerran tulivat, eivät koskaan enää lähteneet. Niinpä kasvoi +kaupungin väkiluku Franssin aikana 20 tuhannesta lähes 100 tuhanteen. +Mutta Franssin rikkaus tuli ilmi näin: Hän rupesi panttaamaan vanhaa +taloansa saadakseen lainan, jolla aikoi ostaa sen talon, missä Kustaava +asui. Kun hän rupesi rahapaikoista rahaa tiedustamaan luvattiin hänelle +lainaa kolmas osa talon arvioidusta arvosta, mutta sen johdosta +tapahtuneen arvion mukaan teki tämä kolmas osa kolme kertaa suuremman +summan kuin minkä Frans oli alkujaan talostaan vaarin rahoja maksanut. +Näin huomasi Frans olevansa tonttien huikean hinnannousun vuoksi lähes +kymmenen kertaa rikkaampi kuin oli itse luullutkaan. Ajaa huristella +öisin jonkun vuoden pitkin katuja, ryypiskellä, nautiskella, sitten +mitään tekemättä maata selällänsä ja herätä sadantuhannen omistajana! +Taikalinna, satujen ihmemaa oli hänelle tämä kultainen kaupunki +ehtymättömine rikkaudenlähteineen. + +Semmoisesta pikkuasiasta kuin Kustaavan pienen talorähjän ostamisesta ei +hänen asioissaan siis kannattanut puhuakaan. Sitä taloa ei oltu koskaan +arvioitu ja hän sai sen halvasta. Itse hän jäi vaarin ja poikien kanssa +sentään asumaan vanhaan taloon siirtäen ainoastaan viini- ja +portterikaupan uuteen. + +Tämä tuli kaikki jotensakin Kustaavan tietämättä. Frans selitti hänelle +syyksi puodin siirtoon sen, että tämä paikka oli viinikaupalle paljon +edukkaampaa kuin entinen, koska sekä vastapäätä että aivan lähellä +kummallakin puolen oli taloja, joihin meni lujasti viiniä ja portteria +kaikkina vuorokauden aikoina. Tämän hän oli näin tunnustavinaan +Kustaavalle, mutta muuten, pelosta, ettei Kustaava vaan alkaisi mitään +suunnitelmia hänen puoleltaan epäillä, oli kokonaisen vuoden ajan ihan +hiljaa, ainoastaan kaikin tavoin yritteli Kustaavan viihtymistä edistää +ja ennakolta arvata hänen vähimpiäkin toiveitaan mitä mukavuuksiin +tulee. Vasta vuoden perästä ja muuttoajan onnellisesti mentyä ohitse hän +taas souti veneensä esille: + +Kustaavan sairastellessa lähes kuukauden päivät niin kovaa +luunkolotusta, ettei päässyt makuulta eikä voinut mitään ansaita, +ehdotti Frans, että sisar nyt ottaisi haltuunsa hänen viinikauppansa, +jossa tapauksessa he vaikka tasaisivat voiton keskenään ja Kustaava +voisi silloin varmaan jättää kokonaan sikseen ei ainoastaan pyykinpesun +vaan silityksenkin ja saada käsivartensa jälleen terveiksi. Nämä syyt +eivät vielä olisi saaneet Kustaavaa suostumaan Franssin ehdotukseen. +Mutta Frans rupesi yhä suuremmalla ponnella todistelemaan, kuinka +vaikeissa oloissa Hannes oli saadessaan kärsiä toveriensa rinnalla +köyhyyden häpeää. Sellainen ei sovi upseeriksi aikovalle, sanoi Frans; +sillä upseeri on korkean esivallan palvelija; suutari pysyköön +lestissänsä, voivat Hannekselle sanoa, ja ehkä sellaisesta +kitsastelemisesta hänen majesteettinsakin saattaa suuttua. Ajattelepas +sitä, Kustaava kulta! + +Tämmöinen puhe vaikutti Kustaavaan, sillä hän myönsi veljensä olevan +oikeassa. Eikä Franssin tarvinnut kuin pari kertaa terästellä näitä +samoja sanojaan, niin Kustaava taas raskaasti huokasi ja huokaistessaan +suostui viini- ja portteripuotiin. + +Frans sai aivankuin uutta elämisen intoa. Raskas paino, jolla hänen +sisarensa mykkä tuomitseminen oli toistakymmentä vuotta alinomaa häntä +painanut, ja joka oli saattanut hänet ikäviinsä väkeviä maistelemaan, +helpponi nyt tuntuvasti. Sillä mitään muuta omaatuntoa kuin tämän +sisarensa mielipide ei Franssilla ollut. Mutta haave, että Kustaava +kerran suostuu alkamaan rikastumista samalla tavalla kuin hän itsekin +oli alkanut, oli sentähden hänen mielessään valoisimpana, +vapauttavimpana tulevaisuuden toiveena. Hei vaan! Jos kerran niin +kävisi, saisi hän sellaista tarmoa, että pääseminen kivimuurien +omistajaksi ja vaikkapa pääkaupungin kaikkein rikkaimmaksi mieheksi +olisi hänelle pelkkää leikintekoa. Maailman me sinun kanssasi +valloittaisimme, Kustaava kulta! + +Franssin laskut, mitä viini- ja portterikauppaan tuli, näyttäytyivät +täsmälleen oikeiksi. Menekki oli uudessa paikassa lähes kolminkertainen. +Ja kun hän sai aikaan vielä sen, että sisar otti talon puotineen +vuokralle, nousivat Kustaavankin tulot kohta niin suuriksi, että saattoi +lähettää Hanneksellensa toista sataa markkaa kuukausittain. + +Saatuaan näin sisarensa sidotuksi viini- ja portteriliikkeeseen Frans +ryhtyi tekojensa kauniiseen viimeistelyyn. + +Hanneksen tulevaisuuteen vetoaminen oli näin osottautunut siksi +pettämättömäksi sillaksi, jota myöten Kustaavan sai astumaan kaikkien +entisten epäilyksiensä ylitse. + +Punaseen nokkaansa nuuskaa töhertäen Frans nyt rupesi sanomaan: + +--Kuuleppas Kustaava kulta, oletko sinä nähnyt minkään upseerin keskellä +päivää kulkevan näillä meidän kaduillamme? + +Kustaava vastasi: + +--En ole kyllä nähnyt. + +Frans aivasti ja sanoi: Et ole nähnyt, sillä upseerinpuku on arka +kunniasta ja ainoastaan hienoimmat kadut ovat heille kyllin hienoja. + +Hetken vaiti oltuaan ja annettuaan Kustaavan rauhassa sulattaa näitä +viisauden sanoja Frans jatkoi: + +--Mutta Hannes--jos hän joskus tahtoisi tulla vanhaa kotiansa katsomaan, +saisi kai niellä häpeän. + +Taas antoi Frans Kustaavalle sulattamisaikaa ja nyt vielä pitemmän. +Nähtyään että Kustaava jo alkaa olla tästä uutisesta hämillään ja +liikuttelee huuliansa Frans sanoi: Noh', mitä me voimme kadullemme, se +on sen näköinen kuin on, mutta voisimme ainakin laittaa tämän oman +hökkelimme vähän parempaan kuntoon, ettei hän ainakaan tänne sisälle +astuessaan häpeää tuntisi. + +Kustaava hämmentyi kokonaan. Hän ei ollut tätä asiaa tullut koskaan +vielä ajatelleeksikaan. Nyt kun Frans sen sanoi, tuntui hänestä +itsestäänkin aivan mahdottomalta, että Hannes upseerina ollen istuisi +näille mustuneen keittiön penkeille ja söisi yhdessä heidän kanssaan +heidän ruokakupeistaan kattamattomalta pöydältä. Uusi ajatus tuli niin +äkkiä, että Kustaava peräti hätääntyi. + +--Sinunhan tämä talo nyt on, kun olet sen minulta vuokrannut, mutta +kyllähän minä sinua autan tässäkin asiassa, jos vaan tahdot, sanoi +Frans--ja jos vaan enää ehdimme, ärsytteli Frans edelleen.--Syksyllä +pitäisi hänen jo olla upseerina ja silloin hän varmaan tulee käymään. + +Kustaava tarttui kuin tarttuikin Franssin avuntarjoukseen. Mutta ei hän +sentään sellaista siitä tulevan aavistanut kuin mikä tuli. + +Eräänä aamuna varhain hän heräsi omituiseen yksitoikkoiseen kivien +kilahtelemiseen ja kun hän katsoi ulos oli siellä kolme kuorma-ajuria, +jotka laittoivat tiilikiviä neliskulmaisiin läjiin hänen pihallensa. + +Mitä tästä nyt tulee? ajatteli Kustaava. Mutta hänen ihmetyksensä kohosi +korkeimmilleen, kun pihalle rupesi tulemaan hirsiä, lankkuja, lautoja ja +niin suuriin läjiin, että koko piha täyttyi, jokainen nurkka ja sopukka. +Viimein tuli Frans ja esitti, että Kustaavan olisi paras muuttaa +joksikin aikaa hänen kortteeriinsa niiden »pienten korjausten vuoksi», +sanoi hän, joita talossa tulisi tehtäväksi. + +Kustaava ei pitänyt kiirettä. + +Mutta jo taas eräänä aamuna hän sai hypätä vuoteeltaan säikähdykseen, +kun koko talon vesikatto suurella pauhinalla romahti alas pihalle. +Sitten alkoivat vuorilaudat lentää irti seinistä, ovet irtaantuivat +saranoistaan ja kannettiin syrjään, ikkunat reväistiin säpeistään, uunit +kolisteltiin alas ja hävitys lähestyi Kustaavan huonetta niin nopeasti, +että kiireimmän kautta hän sai korjata vaatteensa ja kamsunsa ja paeta +Franssin luo. Franssin »pienet korjaukset» päättyivät siihen, että koko +vanha rakennus purettiin maan tasalle ja aivan uusi rakennus nousi kuin +loihdittuna sijalle. Alakerta oli siinä tiilestä. Siihen tuli huoneisto +viini- ja portteripuotia varten ja toiselle puolelle holvattua +pihakäytävää huoneisto Kustaavaa varten. Yläkerta taas laitettiin +jotensakin samalla tavalla kuin Franssin talossa. Huoneet verhottiin +valoisilla seinäpapereilla, kaakeli-uuneihin pantiin siroja koristuksia, +suuret, isoruutuiset ikkunat katsoivat kadulle päin. Frans selitti +Kustaavalle, että jos niin kävisi ettei Hannes saisikaan upseerin +paikkaa kaartissa, niin kyllä tämä yläkerta kelpaisi sitten muillekin +hienoille ihmisille vuokrata; ja kun Kustaava tämän johdosta katsahti +häneen vähän pitkään, lisäsi: no, no, eipä siltä, tietysti Hanneksesta +tulee kaartin luutnantti. Tällainen asunto, sanoi hän, on sittenkin +vielä kaikista huonoin, mihin kaartin upseeri voi asettua asumaan, ja +hän piti välttämättömänä että huonekaluston suhteen kaikki jätettäisiin +hänen, Franssin, huostaan. »Kyllä minä olen ennenkin osannut huoneita +sisustaa», sanoi hän. + +Mitä enemmän Frans näin hommasi, sitä paremmin Kustaava alkoi myöntää, +kuinka tuiki välttämätöntä tämä oli, kuinka kehnossa tilassa hänen +asiansa todella olisivat Hanneksen tultua olleet, ellei Frans olisi +ajoissa puuhiin ryhtynyt. + +Näin Frans tuli vihdoin täydelliseksi isännäksi kaikkiin Kustaavan +asioihin ja hän nautti elämästä täysin siemauksin, aivan suunnattomia +tulevaisuuden tuumia päässänsä pyöritellen. + +Hannes ei tullut kuitenkaan vielä syksyllä, mutta tasan viiden vuoden +kuluttua siitä kuin hän oli lähtenyt Suomesta, toukokuussa, siihen +aikaan kuin tuiman, paljolumisen talven perästä lauhkea kesäilma äkkiä +laskeutui maahan ja herätti elämän. + +Kustaava varhain aamusilla rupesi irrottamaan yläkerran sisäpuolisia +talvi-ikkunoita. Silloin hän näki postiljoonin tulevan kirje kädessä +pihalle. Tuli ylös, ojensi kirjeen hänelle ja meni. + +Kustaava otti kirjeen ja pani viereensä penkille, jolla seisoi ikkunoita +aukomassa. Hän ei osannut lukea. Veri lensi hänen kasvoihinsa ilosta ja +uteliaisuudesta, sillä että kirje oli Hannekselta, sitä ei hän +hetkeäkään epäillyt. Nyt kun vaan Kerttu tulisi iltapäivällä ja lukisi +hänelle mitä siinä seisoo. + +Kustaava rupesi muka jälleen ikkunoita irrottamaan, mutta katse lensi +tavan takaa rahille silloinkin kuin käsien olisi pitänyt olla +ojennettuina ylös ja silmäin tarkata ikkunain rakoja, joista pumpulit +tippuivat. Ei, ei hän voinut jatkaa työtänsä ennenkuin oli ainakin vähän +aikaa istunut kirje käsissä. Ja hän istui rahille ja silitteli kirjettä +sylissään. Siinä, siinä nyt oli kaikki mitä varten hänen sydämmensä +tykki, vastaukset vuosien kysymyksiin ja kaipauksiin: missä sinä olet? +mitä ne tekevät sinulle? ajatteletko äitiäsi? tuomitsetko häntä, kun hän +on sinut viskannut vieraalle maalle vieraitten ihmisten pideltäväksi? + +Kustaava varovasti avasi peukalollaan kirjekuoren kulmaa, aukasi +enemmän, kunnes kirje alkoi liikkua, vielä vähäsen repäsi kuoren paperia +ja kirje irtausi. Kun ei nyt vaan olisi tullut tehtyä mitään tyhmyyttä, +hän ajatteli,--mutta ei malttanut olla avaamatta kirjettä levälleen. Oli +siinä sivun verran rakasta töherrystä. Ja tuo on varmaan nimi; sellaisen +tapaista Kustaava oli ennen nähnyt Hanneksen kouluvihkojen päällä. + +Ettei sentään voinut tietää, vaikka piteli käsissään,--vaikka oma poika +oli tuon ja tuon siihen piirrellyt! Kustaavalta putosi kirjotukselle +märkää, jonka hän säikähtäen pyyhki siitä pois. Oliko hän jotenkin muita +mitättömämpi, huonompi, koska ei elämä ollut hänelle antanut mitä hän +olisi nyt pitänyt omaa hengitystänsäkin tärkeämpänä, kykyä saamaan +tietää mitä hänen oma poikansa, hänen synnyttämänsä, hänen imettämänsä, +hänen kätkyessä heiluttamansa tässä hänen edessään, tässä hänen +käsissään hänelle puhui? Frans ja hänen poikansa ja monet lapsetkin +lukivat, ja lukivat kuin lystiksensä, ei muun vuoksi kuin saadaksensa +tietää sotauutisia ja muuta mitätöntä--Herra Jumala ja taivaallinen isä! +jospa Hannes kirjottaakin lähtevänsä sotaan! lämähti nyt Kustaavan +mieleen. + +Hänen rupesi sydän pelosta niin sykkimään, että täytyi mennä kohta +tapaamaan Kerttua kenraalin herrasväen luo, missä Kerttu palveli, +vaikkei työaikana saanutkaan käydä palvelijain luona vieraisilla. +Ikkunat jäivät auki läpättämään. + +Onneksi olivat herrasväki vielä makuulla, kun Kustaava tuli Kertun luo. +Toinen palvelija oli mennyt torille ja Kerttu sentähden hoiti tämänkin +tehtäviä; seisten hellan luona hän paraillaan odotteli kahvin +kiehautumista. + +--Nyt en minä jouda, täti kulta, sanoi Kerttu. + +Ettei Kerttu säikähtäisi hirmuista uutista, sanoi Kustaava hänelle +kohta: + +Näin kauheata unta ... Hannes vietiin sotaan... + +Kerttu rupesi nauramaan: + +--Mihin sotaan? + +--Turkin sotaan, sanoi Kustaava. + +--Voi täti kulta, Turkin sota on jo päättynyt, luuletteko etten minä ole +sitä asiaa seurannut. + +Kustaavan vierähti kuin kivi sydämmeltä. + +--Minulla olisi tässä kirje, sanoi hän asettuen Kertun paikalle hellan +viereen, jossa kahvin höyry pannun kantta jo koholle puskutteli. + +Kerttu lensi hehkuvan punaseksi; otti nopeasti kirjeen ja +silmänräpäyksen siihen katsottuansa kävi Kustaavan kaulaan ja yhtaikaa +sekä nauraen että itkien rupesi sanomaan: voi, voi, voi, voi! Sitten +nauru voitti ja hän rupesi riemuissaan pyörittämään Kustaavaa ympäri. + +--Hannes tulee! Hannes tulee! + +Kustaavan piti istua, sillä jalat eivät kannattaneet seista näin suuren +uutisen jälkeen. Kaikki meni sekasin hänen päässään. Viiden vuoden +perästä äkkiä yhtenä päivänä kaikki on ratkaistu! + +Mutta sekasin meni kaikki kyökissäkin. Kello pirisi sisällä. Kahvi +kuohui ylitse. Kansi oli jäänyt Kustaavan käteen. Kerttu ennätti +paraiksi pelastamaan pannun tulelta. Kahvitarjottimen kanssa Kerttu +juoksi sisälle. Kun hän tuli pannua ja leipää hakemaan, oli Kustaava +saanut sen jo pyyhityksi, ja ennätti kysymään: + +--Milloin? + +Leikellessään tulisessa kiireessä ranskanleipää Kerttu selitti yhtaikaa +sekä ilosta vapisevana että kahvin kohtalosta närkästyneenä: + +--Kolmen päivän perästä--illalla--iltajunassa Pietarista--niin, +niin!--Ja nyykäyttäen päätä, säteilevänä ilosta ja punasena kiukusta +meni taas sisälle. + +»Kolmen päivän perästä--yö--päivä--yö--päivä ja Hannes seisoo hänen +edessänsä! ajatteli Kustaava itseksensä. Valtavasti löivät tällä +hetkellä hänen sydämmensä tyyntyneen myrskyn mainingit. + +Kerttu tuli silmät rypistyneinä taas kyökkiin. + +--Teillähän se on! sanoi hän temmaisten kannen Kustaavan käsistä ja taas +meni. + +Kunpa Kustaava nyt olisi saanut Kertun luoksensa tänä heidän elämänsä +ehkä onnellisimpana päivänä! Siellä ne kahvit vasta olisi keitetty! Ja +he olisivat istuneet ja puhuneet Hanneksesta kolme päivää ja kolme yötä. +Mutta Kerttu tuli ja sanoi: + +--Nyt täti kulta, menkää, en jouda--ja paha on vielä sekin, että illalla +juuri kolmen päivän perästä täällä on vieraita enkä voi silloin tulla +Hannesta näkemään, mutta mitä siitä! + +--Kuinka et sinä tulisi, johan Hannes pahastuisi! + +Kerttu nosti silmäkulmansa ja alas katsoen sanoi: + +--Vielä mitä, hän nyt siitä välittäisi!--Mutta itse oli onnensa huipulla +Kustaavan sanoista. + +Ja taas otti äkkiä Kustaavan kaulasta, retuutti, pyöritti häntä ja +nauraen työnteli ovesta ulos. + +Kolmantena päivänä alkoi Kustaavan luo alakertaan kokoontua naapureita +ja sukulaisia odottamaan Hanneksen ilmestymistä. Vaikka kirjeessä, jota +moneen kertaan luettiin, seisoi selvästi ja kahdessa eri paikassa: tulen +_ilta_junassa ja ajan kohta kotiin, älköön kukaan tulko asemalle, minä +tulen siis _illalla_, muistakaa--, niin siitä huolimatta vaari ilmestyi +jo aamulla. Frans oli hänelle sanonut: vaari menee nyt Kustaavan luo, +siellä on pidot. Ja tietämättä pitojen syytä oli vaari ajellut +parranhaivenensa ja pitkän, korvain taa kiertyvän harmaansekaisen +tukkansa vedellä kastellut ja harjalla silittänyt. + +Ylleen oli saanut Franssilta lainaksi mustan syrtuutin, joka oli hänelle +kovin väljä ja vähän lyhythihainen, sillä vaarilla oli kookkaan miehen +pitkät kädet. Tämä hihain lyhyys oli vaarille hankalaa sen puolesta kun +hänen piti tavan takaa pyyhkiä silmiänsä, jotka olivat ruvenneet +vuotamaan. Toiset sanoivat: niissä on tauti; toiset taas sanoivat: hän +itkee. Niin sanoi etenkin Kerttu, sillä hän oli pannut merkille, että +vaari rupeaa aina pyyhkimään silmiänsä, kun tulee puhe Hinkistä, joka +viiteen vuoteen ei ollut antanut sanaakaan itsestään tietoa ja jota +vaari oli alkanut pitää hukkuneena. + +Niistä kahdesta muusta Franssin pojasta, jotka kaartissa palvelivat, ei +vaari suurtakaan lohdutusta saanut, vaikka kyllä heitäkin rakasti. Hän +oli kaikki kuppinsa ja vehkeensä piilottanut, sillä näistä pojista hän +selvään näki, että niinkuin ne vääriä rahoja halusivatkin tehdä eivät he +Veneh'ojasta ilmoisena ikänä mitään olisi ymmärtäneet. + +Tänäpäivänä, vaikka Kustaavan luona ei kukaan Hinkistä mitään maininnut, +rupesi vaari pyyhkimään silmiänsä heti kun oli sisälle tullut ja +ympärilleen katsahtanut. Sentähden Kustaava puolestaan ajatteli: tauti +niissä silmissä on, sillä kukapa tämmöisenä riemupäivänä itkuun +hyrähtäisi! Ilahuttaakseen vaaria Kustaava sanoi: varmasti hän +tänäpäivänä tänne sisälle astuu. + +--Jaa kuka? sanoi vaari. + +--Hannes, Hannes. + +--Paniko ne sen taas koulusta? kysyi ukko elpyen ja selviten +kyyneleistään. + +--Vai paniko koulusta! Upseerina hän tulee, _kapteenin_ he hänestä +tekevät! + +Tämän sanan sanottuaan Kustaava ei malttanut istua, vaan nousi +seisaalleen, hengitys tahtoi ahdistaa kurkkua ja kädet vavahtelivat. Hän +oli voittamaisillaan. Pilkkanimestä oli hän tekemäisillään Hannekselle +kunnianimen. Sanokaa koreasti häntä kapteeniksi kaikki! + +Mutta vaari ei voinut näin suuria asioita heti ensikuulemalla käsittää. +Hänen piti kaikissa tapauksissa ensin saada ajatella omiansa, jonka +vuoksi hänen silmäluomensa rupesivat painautumaan ikäänkuin uneen, +kunnes aukenivat ja hän alkoi vanhan virtensä: + +--Siihen aikaan koska minä Siperiasta Suomeen kävelin-- + +Mutta Kustaavalla oli nyt paljon muuta tekemistä ja ajattelemista eikä +hän senvuoksi kuunnellut sanaakaan. + +Jo aikasin saapui myöskin Frans. + +Hän oli ottanut tapauksen täydellisen juhlan kannalta ja maistellut +pitkän päivän varoiksi kaapistansa niin vahvasti, että kasvot olivat +turpean punaisina ja silmät tahmeina. + +Oli tuonut mukanaan kaksi suurta, loistavanväristä öljypainokuvaa, jotka +esittivät Heidän Majesteettejään Keisari Aleksanteri III:tta ja Hänen +Korkeata Puolisoansa Keisarinnaa kruunauspuvuissa. Tästä keksinnöstään +itse melkein kyyneliin asti liikutettuna Frans nyt ehdotteli kuvat +ripustettaviksi seinään niin, että ne heti näkyisivät ovesta sisään +astuville ja panisivat tuntemaan, mikä suuri siunaus oli tätä matalaa +majaa kohdannut, se kun oli nyt Hanneksen kautta tullut ikäänkuin +suhteisiin valtakunnan korkeimpien huippujen kanssa. Ehkä oli tässä +majassa niitä, jotka olivat eläessään vääryyttä tehneet, ehkä niitäkin, +jotka olivat suoraan esivaltaa vastaan rikkoneet, nyt oli sentään kaikki +sovitettu ja lainkuuliainen nöyryyden ja alamaisuuden henki oli tästedes +täällä vallalla. Kuvien seinään kiinnittäminen ja naulojen naputtaminen +suoritettiin äänettömällä juhlallisuudella. Ne muut vieraat, jotka +olivat silloin jo saapuneet, vaihtoivat ajatuksia kuiskuttelemalla, ja +jotka olivat sukua Kustaavalle tunsivat olevansa vieraampien kadehtimia. +Loviisa, Kertun äiti, se hienon maailman tuntija, joka oli saanut lomaa +kasarmilta ja myöskin tullut Kustaavan luo, katseli kuvia päätänsä +kallistellen ja pitäen nyrkkiään toisen silmänsä edessä, jonka jälkeen +sanoi kuvat erittäin onnistuneiksi. Tämä Loviisan käytös kohotti myöskin +suuresti juhlatunnelmaa. + +Kustaavan huone täyttyi illemmalla vieraista. Saapuneet olivat myöskin +Franssin neljä poikapuolta, hänen vaimovainajansa lapsia ensimäisistä +naimisista, Albert, Eemil, Johan ja Oskar, jotka Frans oli jo pieninä +toimittanut pois läheisyydestänsä oppipojiksi verstaihin. He olivat nyt +lähes 30-ikäisiä, juroja, karkeakouraisia työmiehiä, seisoivat +seinävierillä ujostellen väen paljoutta. Muut kaikki istuivat suuressa +ringissä, punakasvoisina viinin ja kahvin paljosta juomisesta, +juhlallisen äänettöminä. + +Viimeiseksi saapuivat Franssin omat pojat, kaartilaiset Haagert ja +Vilhelm; he olivat molemmat kookkaita, ylpeän näköisiä miehiä, ivan hymy +huulilla. + +Frans nosti kysymyksen, oliko sopivaa, että sotamiehet esiintyivät +samassa huoneessa kuin upseeri, mutta Haagert ja Vilhelm sanoivat itse +paremmin ymmärtävänsä sen asian, eikä tarvittu muuta kuin luutnantin +sisään astuessa komentaa: »staatj!» sekä nousta seisaallensa, jonka +jälkeen luutnantti antaa merkin kädellä ja he saavat jälleen istua. +Frans arveli tähän, että samasta komennuksesta olisi paras muidenkin +nousta seisaalleen, mutta Loviisa vastusti jyrkästi tätä mielipidettä ja +neuvoi, että tervehdys oli tapahtuva näin: ensin menee Kustaava +kynnykselle vastaan ja tervehtii, sitten tervehtii Frans ja sitten muut. + +--Vaarin unehutit, sanoi Haagert Loviisan takaa bassollansa. Ja kun +kaikki katsahtivat vaariin, istui tämä muista syrjässä, +rintaperillistensä ja jälkeläistensä lauman takana, joka oli +kotimaastansa tietämättömäksi tähän kaupunkiin syntynyt, ja itki niin +katkerasti, että pää tutisi. Silloin kaikki rupesivat sanomaan: ei +silmissä vikaa ole, mutta joku suru sitä vaivaa. Ja jättivät hänet +omillensa. + +Sillä välin kun vieraat näin istuivat ringissä Hannesta odottamassa, oli +hän kuitenkin aikaa sitten Helsingissä. Hän oli tullut jo aamulla +voidakseen ensin käydä komendantin ja pataljoonan päällikön luona +tervehdyksellä ja rauhassa suorittaa muut viralliset asiansa. Asemalta +hän oli ajanut hotelliin ja ottanut siellä itsellensä huoneen niiksi +päiviksi, joina aikoi viipyä Helsingissä; mutta kotiinsa aikoi mennä +vasta hämärtäessä, kun oli kaikista muista asioista vapaa, ja +myöskin--kun ei hänen liikkumisensa niillä kaupungin huonomaineisilla +laitakaduilla olisi tarpeettoman julkista. + +Riemu sydämmessä, veikeänä, nuorena viiksiniekka upseerina hän asteli +niitä kotikaupunkinsa katuja, joilla oli koulupoikana juoksennellut, +joista joka soppi ja käänne oli hänelle tuttua ja kodikasta. Kulkiessaan +nopeasti toimehikkaan näköisenä niinkuin tärkeissäkin asioissa hän +vasemmalla kädellään piteli miekkaa, ettei se jaloissa hoippunut, ja +oikealla taas oli aina valmis sotilastervehdyksiin. Joka toinen +vastaantulevista, tai joka kolmas, jos vaan olivat pääkaupunkilaisia, +tunsi hänet näöltä, mutta melkein kaikki ällistyivät vähän liian +myöhään, niin että hän, nopeasti kulkiessaan, oli jo ehtinyt ohitse +silloin kuin toinen vasta pääsi perille siitä kummasta, että tuokin nyt +on siis upseerina. Odottakaa, odottakaa, soi hänessä riemuisa lupaus +vastaantulijoille. Odottakaa, tämä on vasta alkua! + +Ei hän sentään malttanut iltaan asti kulkea kaduilla poikkeematta sille +pienelle torille, mistä tiesi kotitalonsa kaukaa näkyvän tutussa rivissä +muiden katutalojen kanssa. Sykkivin sydämmin hän lähestyi sitä katujen +kulmaa, sillä kuka ties juoksee Kerttu paljasjalkaisena kadun yli, ihan +elävänä se Kerttu, jota hän oli monta vuotta saanut ainoastaan +ajatuksissaan kuvailla. Ehkä myös äiti, Frans tai joku muu sattuu +olemaan tulossa tai menossa. Mutta kun hän siihen paikkaan saapui, ei +hän voinutkaan kotitaloa nähdä. Joku vieras talo oli asettunut eteen. +Hän katseli puolelta ja toiselta ja yhä enemmän hämmästyi, sillä sen +vieraan, tiilisellä jalustalla seisovan, uudelta hohtavan rakennuksen +täytyi olla juuri hänen kotitalonsa paikalla, se oli uutisrakennus, +josta hän ei ollut tiennyt mitään. Ja se on kaksinkertainen, toisessa +kerroksessa suuret ikkunat, yksi, kaksi, kolme, ja vielä neljäs, ei, +vielä viideskin. Tiilijalustassa on kyltti--Hannes meni sinnepäin kunnes +erotti kyltissä sanat _Viini- ja Portteripuoti_. Silloin hän kääntyi +nopeasti takasin aivankuin joku olisi hänet nähnyt ja hän ruvennut +pakenemaan. + +Niinkuin pimeä pilvi olisi äkkiä tullut hänen iloisen mielensä eteen; +tunteet ja ajatukset viskautuivat valtoinaan joka suunnalle hänen +tietämättään vielä mikä ne oli lentoonkaan ajanut. + +Ensin hän koetti vaan käyntinsä nopeudella ja hienolla viheltämisellä +tukahuttaa nolouden tunnetta. Sitten alkoi hakea jotain ajatusta, joka +olisi samaa noloutta lieventänyt. + +Kuinka olenkaan voinut tähän asti kuvailla, että minua olisi näin kauan +elätetty pelkällä pyykinpesulla. Enkö ole saanut yli sata markkaa +kuussa? Johan äiti raukan kädet olisivat tyngille kuluneet. »Viini- ja +portteripuoti», onko siinä mitään pahaa, eikö tuossakin ole paljon +suurempi viinikauppa, ja eikö tuossa ole ravintola ja eikö koko kaupunki +elä sillä kaupalla? Mitä siis siitä että joku on sillä kaupalla tullut +upseeriksi! Mikä hölmö minä olen! + +Moisista sekaisista ajatuksista rupesi yksi yhä sitkeämmin tekemään +itsellensä tilaa, kunnes mitkään muut ajatukset eivät voineet sitä enää +karkottaa, vaan se itse syrjäytti kaikki. + +Millä rahoilla äiti on rakentanut? + +On voinut saada jonkun lainan--saahan niitä semmoisia--koetti hän +ajatella, mutta se yksi tunki semmoiset kaikki tieltään, selvästi +ilmoittaen: + +Tietysti eno Franssin rahoilla. + +Hän koetti vieläkin irrottautua: + +Entä sitten. On voinut lainata eno Franssilta. Ja onko eno Franssin +myntti kruunun mynttiä huonompi! + +Mutta se yksi toitotti vielä kuuluvammin: + +Talo on juuri samanlainen kuin eno Franssin oma eikä ole siis mitään +syytä olla varma siitä, ettei meidänkin yläkerrassa tanssita--! Näin +ollen minä en ole ainoastaan viinin ja portterin kaupalla upseeriksi +tullut, vaan--. Uskallanko ajatella loppuun asti? + +Hannes oli rohkea ja itsepäinen. Hän otti uudestaan etulauseesta vauhtia +ja ajatteli loppuun asti: + +Näin ollen minä en ainoastaan viini- ja portterikaupalla ole upseeriksi +tullut, vaan sillä kaupalla, jonka hävittämistä varten olen upseeriksi +tullut! + +Hänen kulkiessaan rupesi selkää ja päätä kuumottamaan niin, että hänen +piti nenäliinalla kuivata ohimoitaan. + +--Olkoon! mutta minä olen sittenkin upseeri ainoastaan hävittääkseni +kerran sen pahuuden, ja jos olen sellaisilla rahoilla upseeriksi tullut, +niin juuri senvuoksi minä vielä enemmän hävitän, juurinensa hävitän, +maan tasalle hävitän! + +Se oli minulle rangaistus ja terveellinen muistutus. Enkö juuri äsken +vielä ollut innoissani näistä mitättömistä kiiltonapeista ja miekastani. +Niinkuin Hinkki muinoin pisteli neuloilla rintaansa sinisen laivankuvan, +joka ei siitä ikinä voi lähteä, niin pitäisi minun kirjottaa +kulumattomilla kirjaimilla lihaani ja vereeni: porttolain ja kapakkain +hävittäjä, muista! + +Tanssikaa! mutta niillä rahoilla, jotka tanssitte kokoon, luotte te oman +hävittäjänne! + +Odottakaa! minä jo ymmärrän, ettei polisimestarilla ole valtaa teitä +hävittää. Ei myös tällaisella luutnantti pahasella. Mutta katsotaan, +eivätkö minun siipeni kannata ylemmäksi lentää! Kannattavathan muiden, +jotka vaan leikillänsä lentelevät, miksi eivät sen, jolla on tosi lento +mielessä. + +Valtaan, ylimpään valtaan! mutta niin että he kaikki luulevat minunkin +vaan huvikseni ilmoihin kohoovan, sillä muuten he minut ampuisivat alas. +Siis keveyttä, kasvot iloisiksi, kumarruksia, viiksien voitelua, siroja +lauseita! + +Ja Hannes saikin heti tilaisuuden esiintyä sellaisena suurmaailman +temppuihin tottuneena upseerina, jonka sekä ulkonaisen että sisällisen +olennon hän Venäjällä ollessaan oli mitä seikkaperäisimmin tutkinut ja +mielestään sangen hyvällä menestyksellä omaksunut, ja jonka matkiminen +sitä paitsi--miksei hän sitä olisi avonaisesti itsellensä +tunnustanut--tuotti hänelle monessa suhteessa hauskuutta. + +Näissä kiihottuneissa ajatuksissa hän oli tietämättään kulkenut +keskikaupungille asti. Ylioppilastalon luona äkkiä joku huusi hänen +nimeänsä, ja kun hän katsoi taakseen saavutti hänet entinen toverinsa, +everstin poika, hänkin jo täysikäisenä, valkonen ylioppilaslakki päässä. +Sanoi tulevansa eilispäivän juhlasta. + +--Mistä juhlasta? + +--Etkö sinä todellakaan tiedä? Koko kansa on siihen ottanut osaa, mutta +sinähän tuletkin näen minä Venäjältä. + +Ne asiat, joista tämä toveri nyt alkoi innostuneesti kertoa, olivat +Hannekselle aivan tuntemattomia. »Koko programmi toimeen!» hoki toveri, +ja niin paljon Hannekselle hänen puheistaan selvisi, että tarkotus oli +saada yliopisto, koulut, virkamiehet, hallitus, sotaväen päällystö, +polisikunta, kaikki suomalaisiksi, että olisi omat suomalaiset +sota-upseerit, omat suomalaiset polisimestarit, omat suomalaiset +senaattorit j.n.e. + +--Se sopii minulle, ajatteli Hannes,--he valmistavat minulle tietä! + +Ja hän innostui kuuntelemaan toverinsa puheita. Kaikki tuo oli +todellakin syntynyt aivan kuin häntä varten, avaamaan hänelle +mahdollisuuksia. Hänen katseensa sattui kelmeän kuun hahmoon, joka +laskevan auringon mukana näkyi keväisellä taivalla, ja sykäyttävä riemu +täytti hetkeksi hänen rintansa. Tämmöisen riemun tunnossa oli hänen +käyntinsä niin notkeata, koko hänen käytöksensä niin sulavan veisteltyä, +että sen ehdottomasti täytyi tehdä vaikutuksensa. Hänen toverinsa +pysähtyi, peräytyi pari askelta hänestä, katseli häntä kiireestä +kantapäähän ja sanoi: sinun täytyy tulla meille. + +--Kelpasin! ajatteli Hannes. + +--En paraalla tahdollakaan jouda, vaikka tunnustan, että olisi +velvollisuuteni, sanoi hän. + +--Mitä vielä, kyllä sinä joudat. Saat meillä tänä iltana nähdä Suomen +kaikki suurmiehet, tulet heille esitetyksi--. Me teemme sinustakin +suurmiehen. + +--Elä herran nimessä! + +--Sinun täytyy kerran tulla Suomen vasta perustetun sotaväen +päälliköksi. Niin juuri! + +--Tämähän jo alkaa kuulua kapinalliselta, leikki Hannes. + +Mutta hänen toverinsa rupesi nyt suurin sanoin esittämään tätä +päähänpistoa niinkuin se olisi hänellä ollut jo kauan sitten harkittu +suunnitelma. Kaikki riippuu siitä millaisissa piirteissä uskaltaa +ajatella, sanoi hän. Mitä uskaltaa, sen saa. Eikö teidän omissa +piireissänne sanota: huono on se sotamies, joka ei toivo kerran +kenraaliksi pääsevänsä?--Ajatteleppas vaan, he ovat panneet siihen +henkilön, joka ei osaa sanaakaan suomea! Suomen sotaväkeä, jonka on +antaminen verensä, komentaa mies, joka ei tunne edes sen kieltä! Se ei +saa tapahtua! Siihen täytyy ennen tai myöhemmin tulla umpi suomalainen. +Ja sinä olet oikea mies, sinä olet ainoa suomalainen heidän joukossansa. +Uskalla vaan ajatella! No! Onko tällä keväällä, onko tuolla taivaalla +rajoja? Miksi pitää siis olla ihmisen uskalluksella rajoja? + +Vaikka Hannes kyllä ymmärsi, että tämä innostus oli liian pitkälle +jatkuneen juhlan jälkikaikua, hämmästyi hän kuitenkin merkillistä +yhteensattumaa näiden puheiden ja hänen omien tulevaisuuden +suunnitelmiensa välillä. Niin korkealle ei hän tosin itse ollut +ajatellut kohota, mutta jos uskallus ja tarmo todella ovat jotain +tekijöitä ihmiskohtaloissa, niin ei hänellä ainakaan niitä tekijöitä +ollut puuttuva. + +Hannes seurasi toveriansa tämän asunnolle asti ja tahtoi siitä kääntyä, +sillä alkoi jo hämärtää, mutta toveri veti hänet puoli väkisin mukaansa +sille kadulle, jossa heidän asuntonsa oli. Ja vihdoin Hannes, kun +hänellä juuri sattui olemaan paras pukunsa yllään, paraat hansikkaansa +sormissa, paras jäykkyys viiksissä, ja parhaan parturin hajuvedet +vaatteissa, lupasi tulla hetkeksi sisälle. + +Siellä oli myös sama juhlatunnelma vallalla. Kenraalitar--sillä Turkin +sodan jälkeen oli eversti tullut kenraaliksi--otti Hanneksen hyvin +ystävällisesti vastaan. Tyttäret samaten iloista hämmästystä ilmaisevin +katsein mittasivat Hanneksen olentoa joka suunnalta ja hymyilivät +hänelle sangen armollisesti. Tämä ilmeinen menestys antoi hänen +liikkeihinsä ja puheluunsa yhä enemmän varmuutta ja aito pietarilaista +sulavuutta, jopa niin että hänen onnistui taidokkaasti kääntää +tietämättömyytensä suuren kansallisjuhlan vaiheista omaksi ilmeiseksi +eduksensa. Teeskennellen mitä hartainta mielenkiintoa hän sai neitoset +kiihkeällä, keskenään kilpailevalla vilkkaudella kertomaan viikon +suurista tapahtumista, valmistuksista, sen loistavasta onnistumisesta, +juhlan sankarin suuremmoisesta henkilöstä, miten hän oli astunut +sisälle, mitä puhunut, mitä sanonut sille tai tuolle. Vielä he kertoivat +hänelle kaikkien pääkaupungin kansallismielisten naisten aikeesta +lahjottaa voittoisalle ylioppilaskunnalle sininen lippu +kultakirjaiminensa: »sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto»; +puhuivat hänelle kukista, seppeleistä, kevään ihanuudesta ja +tulevaisuuden valoisuudesta. Ja kaiken aikaa Hannes, samalla kuin tuo +mieletön aate Suomen sotaväen päällikkyydestä tuon tuostakin +ihmeellisellä tavalla muuttui tunteissa mahdollisuudeksi, oli mitä +elävimmällä osanotolla mukana neitosten riemukkaassa juhlahumussa, +huudahteli ihastuksesta, innostui, tuli haltioihinsa, niin että kun hän +nousi lähteäksensä neitoset eivät mitenkään olisi siihen suostuneet ja +kenraalitar vaati kiven kovaan luutnantin juomaan ainakin lasillisen +teetä ennenkuin lähtee. + +Samassa astui sisälle kenraali itse. + +Hannes kavahti pystyyn, löi joustavasti kantapäänsä yhteen ja meni +sitten Pietarin ratsukaartin ylimysten malliin jäykässä +kumarrusasennossa kenraalia vastaan, joka oli ojentanut hänelle kätensä. +Tervehdys onnistui odottamattoman hyvin. Kenraali suvaitsi kysellä +Venäjän sotakouluoloista ja siirtyi sitten puhumaan oman maan vasta +perustetuista pataljoonista, erinomaisesti kiittäen sitä, että nuori +vänrikki oli pyrkinyt ja päässyt Itä-Suomen lääniin, jonka +väestö--arveli kenraali--enemmän kuin mikään muu kaipasi sotilaallisen +kurin ja järjestyksen kasvattavaa vaikutusta. + +Kenraalin puhuessa Hannes huomasi että palvelustyttö oli jo pitkän aikaa +seisonut hänen edessään teetä tarjoten. Mutta hyvin tuntien etiketin +vaatimukset hän ei ollut sitä huomaavinaan ja silmää räpäyttämättä +katsellen kenraaliin odotti milloin tämä kädellään viittaamalla pyytää +teetä ottamaan. Juoda teetä seisaaltaan ja tehdä se niin, ettei kenraali +huomaa vähintäkään kömpelyyttä tai vaivautumista eikä sentähden tule +pyytäneeksi istumaan, kas se on kaiken taitavuuden huippu. Ja hän päätti +suoriutua tästä kokeesta sitä suuremmalla loistolla, kun tunsi +jäsenissään että neitoset kaiken aikaa seuraavat uteliaisuudella hänen +esiintymistään voimatta löytää sitä heikkoa kohtaa, joka oikeuttaisi +heitä ajattelemaan: siinä se sittenkin ilmaisi plebeijisyytensä. + +Mutta kun kenraali vihdoin pyysi ottamaan teetä ja Hannes kumarrettuaan +kääntyi tarjoojan puoleen, niin kenen kasvot näki hän tarjottimen takaa? +Kertun ihastuksesta ja riemusta punehtuneet kasvot sieltä loistivat +häntä vastaan. + +Hanneksen silmät värähtivät, kulmakarvat kohosivat ja luomet alkoivat +nopeasti räpyttää. Ohimoihin nousi sankka puna, mutta suun ympärykset +kalpenivat. + +Viiden vuoden aikana Venäjällä ollessaan hän oli hartaasti tutkinut +pientä elämänviisautta sisältävää kirjasta nimeltä »Les maximes +d'Epictète philosophe stoïcien» saavuttaakseen sotilaalle tarpeellista +mielenmalttia ja tahdonlujuutta elämän äkkiarvaamattomissa kohtauksissa; +oli sekä sinisellä että punasella kynällä ja paikotellen kummallakin +viivannut paraat, mieleen pantavimmat kohdat siitä, mutta nyt, kun hän +olisi juuri tarvinnut niistä viisauksista tyyneyden voimaa ammentaa, hän +ei muistanut ainoatakaan. Lasi alkoi tutista hänen käsissään, katse +harhaili pitkin seiniä ja kenraali sanoi heti: mutta istukaahan herra +luutnantti! sekä jätettyään hänet naisten seuraan poistui omalle +puolelleen. + +Kuinka oli Kerttu joutunut palvelijaksi, kuinka Kerttu oli juuri tänne +keksinyt hakeutua, oliko Kerttu ilmaissut täällä suhteensa häneen, ne +olivat kysymyksiä, joihin Hannes turhaan koetti tavottaa vastausta. + +Naiset olivat pian jälleen virittäneet samat vilkkaat puheet, jotka +kenraalin tulo oli äsken keskeyttänyt. Mutta sen mukaan kuin Hannes +pääsi heistä perille, ettei Kerttu ollut mitään ilmaissut, lakkasi hän +ponnistamasta voimiaan näiden puheiden kuuntelemiseen. Nauramatta missä +olisi pitänyt nauraa ja nauraen missä ei sopinut nauraa hän +koneellisesti myönteli kaikkeen ja sanoi vai-niin sopiviin ja +sopimattomiin paikkoihin. Asema tuli yhä tukalammaksi, sillä hän lopulta +ei nähnyt, ei kuullut, ei ymmärtänyt mitään. Ei nähnyt edessään muuta +kuin Kertun olennon, sen ihmeellisesti solakistuneen vartalon mustissa +hienosti istuvissa vaatteissa, sen ihanat, irtautuneiden suortuvain +ympäröimät kasvot ja sirot liikkeet. Ja niinä hetkinä, jolloin Kerttu +tuli sisälle, Hanneksen huomiokyky lakkasi kokonaan tottelemasta häntä +kääntyen väkipakolla Kerttuun, jopa väkipakolla kääntäen hänen +päätänsäkin sitä kohden missä Kerttu liikkui. Joten hän oli itse minä +hetkenä hyvänsä ilmaisemaisillaan sen minkä Kerttu oli nähtävästi +osannut salata. + +Ja kansalliset suurmiehet tulivat, ja hänet esitettiin suurmiehille, +mutta hän ei nähnyt mitään, ja suurmiehet söivät ja joivat ja puhuivat +sekä yksitellen että yhteisesti keskustellen maan tulevaisuudesta ja hän +ei kuullut mitään, sillä hän ajatteli ja ihmetteli vaan sitä yhtä, sitä, +että se nainen, joka oli tarjottimen takaa katsonut häneen riemusta +loistavin, rakastunein silmin, oli Kerttu. + +--Mutta mikä teitä oikein vaivaa, herra luutnantti? kuuli hän vihdoin +nuoremman neideistä nauraen kysyvän. + +Silloin hän huomasi, että hetkenkin viipyminen täällä voi neideissä +herättää perusteellisia epäluuloja hänen ja Kertun keskinäisestä +tuttavuudesta ja tulla siten hänen tulevaisuudelleen mitä tuhoisimmaksi. + +Senvuoksi hän hyvästeli ja katosi. + +Vähän ajan perästä tuli Kerttu saliin ja katseli ympärillensä, teki +asiaa herrain kamariin ja katseli ympärillensä, meni vierashuoneeseen ja +katseli ympärillensä. Ja meni kyökkiin ja sanoi köksälle: Enkö minä ole +teitä aina auttanut? Köksä sanoi: Olet. Kerttu sanoi: Nyt auttakaa te +minua; he ovat syöneet, ja ennenkuin lähtevät ehdin minä juosta +Kustaavan luo. Köksä sanoi: Ole rauhassa; näin minäkin hänet oven +raosta, ai, ai, kuinka komea luutnantti hänestä on tullut, mutta kyllä +hän ei sinusta enää huoli, juokse nyt vaan sentään itse kysymään +häneltä. + +Kerttu oli jo juossut ulos. Liina päässä hän huristi sen matkan +muutamassa minutissa. + +Kustaavan luona ei ollut enää ketään vierasta. Kun Kerttu juoksusta +hengästyneenä tempasi oven auki ja kynnykseltä katsahti Kustaavan +huoneeseen paloi siellä yksi ainoa kynttilä, mutta Hannes istui kuin +istuikin Kustaavan vieressä. + +--Täällä hän istuu ja tuliaisiksi toruu minua, sanoi Kustaava Kertulle +puoleksi leikillä ja puoleksi todella valittaen. + +Tervehtimättä Kerttua Hannes nousi ylös ja rupesi kävelemään nopeasti +edestakasin niinkuin hän ennen muinoin teki, kun Kerttu ei osannut +läksyjänsä. Silmäkulmat olivat hänellä nytkin samalla tavalla koholla, +huulet hörössä ja ankara katse harhaili pitkin permantoa, sopivia +torumasanoja hakien. + +--Hän toruu minua, kun olen muka pannut sinut palvelukseen, mutta minäkö +sen olen tehnyt? sanoi Kustaava Kertun puolustusta pyytäen. + +--Tästä pitää tulla paikalla loppu, sanoi Hannes kiivaasti, melkeinpä +ettei jalkaa polkaissut. + +Kerttu luuli hänen tarkottavan, että heidän suhteestansa piti tulla +paikalla loppu. Ja senvuoksi niinkuin Kerttu oli vielä ovella, jota ei +ollut vielä jälkeensä kiinnikään vetänyt, alkoi Kerttu maahan katsellen +sormillaan nopeasti hieroa oven kahvaa, josta piteli, ja suu aukeni +noloon, kärsivään ilmeeseen. + +--Voiko olla mitään sen tyhmempää! puhui Hannes,--voiko olla sellainen +kananpää! + +--Niin, niin, noin se on minuakin koko ajan torunut, lohdutteli Kustaava +Kerttua, joka painoi päätänsä yhä alemmas. + +Hannes vaan käveli kiivaasti toruen: + +--Ja jos Kerttu olisi saanut palveluspaikan esimerkiksi jossain +Porvoossa tai Loviisassa, en minä puhuisi mitään, mutta nyt on hän juuri +siellä, missä hän vähin saisi olla. Ei hän ikinä pääse piian nimestä. +Ajatelkaamme, että minusta tulisi kerran--hän aikoi ensin sanoa +sotaväenpäällikkö, mutta sanoi sentään:--vaikkapa kapteeni. Eikö Kerttu +siis ymmärrä, että kun me menemme naimisiin, ei Kerttu saa olla piika? + +Nämä sanat kuultuansa Kerttu juoksi Kustaavan luo ja langeten hänen +eteensä nyyhkyttäen kätki päänsä hänen syliinsä. Mutta tämä oli sitä +Kertun onnen ja ilon itkua, sillä hän oli kuullut Hanneksen sanat: »kun +me menemme naimisiin», ja siis aikoi Hannes mennä hänen kanssaan +naimisiin ja mistään muusta ei Kerttu välittänyt, sen rinnalla oli +kysymys siitä miten hän peseytyy vapaaksi piiannimen häpeästä aivan +vähäpätöinen ja helppo asia. + +Mutta Hannes luuli Kertun itkevän hänen kovuuttansa. + +--No, no, Kerttu, älä huoli itkeä, kyllä me tästä selvitään. Näistä +sanoista Kerttu sai vielä enemmän varmuutta siihen, että Hannes aikoo +ottaa hänet, ja kun Kustaava vielä silitteli hänen päätänsä, kasvoi +hänen onnensa niin suureksi, että hän itki ihan valtoinansa. + +Sellaista surua ei Hannes enää voinut kestää, vaan meni ja otti Kerttua +kädestä. + +--So, so, so, tyttö, saako noin itkeä! puhui hän lievästi toruvalla +äänellä ja veti Kertun polvellensa istumaan sekä rupesi puhumaan +toisista asioista, että Kerttu unohtaisi surunsa. + +--Mikäs se Kertun oikea nimi taas onkaan, eihän Kertun nimi oikeastaan +ole Fagerlund. + +Vaikka Kerttu jo oli herennyt itkemästä, hytkytti häntä vielä niin että +hän sai vaivoin äännetyksi: + +--Tyr------ + +--Tyr--kuinka se olikaan, sanoi Hannes. + +--Tyr--vän---- + +--Niin oikein Tyrväntäinen on Kertun oikea nimi. Mutta Fagerlund on +sentään toistaiseksi parempi. _Neiti_ Fagerlund. + +Nyt rupesi Kerttua yhtä paljon naurattamaan kuin häntä oli itkettänyt. +Ja he nauroivat kaikki kolme. Aina kun he taas katsahtivat toisiinsa, +täytyi heidän purskahtaa uuteen nauruun, niin että lopulta Hanneskin +pyyhki naurun tähden kyyneleitä silmistään ja hieroi niskaansa. + +Kunnes Kerttu äkkiä hyppäsi ylös hänen polveltaan, katsoi säikähtäneenä +kelloon ja ehtimättä edes hyvästellä juoksi liinaa päähänsä sitoen ulos. + +Hänen mentyänsä Hannes tuli jälleen totiseksi, nousi kävelemään, pyyhki +otsaansa ikäänkuin tuskitellen, sitten pysähtyi Kustaavan eteen ja sanoi +nöyrän hiljaisella äänellä: + +--Kenen on tämä talo? + +Kustaava vähän säpsähti Hanneksen hiljaista ääntä. + +--Puolet on eno Franssin, mutta puolet hän sanoo lankeavan minulle +perintönä vaarin jälkeen. + +--Rahalla on aina joku pimeä alkuperä, sanoi Hannes raskaasti +huokaisten.--Entä viinikauppa? + +--Se on nyt minun. + +Hannes tuli vielä lähemmäksi äitiä ja osottaen sormella ylöspäin kysyi +melkein kuiskaten: + +Ja kuka asuu tuolla? + +--Ei vielä ketään asu. + +--Miksi se siis on rakennettu? + +--Mitä me ymmärsimme! Luulimme sinun ottavan Kertun kohta. + +Hanneksen vierähti suuri paino sydämmeltä ja koko maailma valkeni. Siis +ainoastaan viini-, portteri- ja tupakkikaupalla! + +--Ei-ei-ei, sanoi hän ankarasti, kuten aina kun oli hyvillään--siitä +naimisesta ei voi tulla mitään. Minä matkustan pois hyvin kauaksi aikaa +ja Kerttu muuttakoon heti siitä paikasta. Heti, sanon minä! Ruvetkoon +aluksi vaikka ompelijaksi tänne teidän luoksenne. + +Sitten hän taas tuli hiljaiseksi ja sanoi: + +--He eivät ottaneet minua kaartiin. He sanoivat: kaartiin pääsee vaan +kadettikoulusta. Mutta kadettikouluun he eivät päästä muita kuin +parempisäätyisiä. Se olkoon heidän asiansa. Minä tahdon nyt siis mennä +Pietarin sota-akatemiaan. + +--Mikä se on? + +--Se on valtakunnan korkein sotaopisto, joka avaa tien kaikkiin +kaarteihin. Mutta minä tarvitsisin paljon, paljon rahaa. + +Ylpeänä kohotti Kustaava päätänsä. + +--Luuletteko että voisin saada eno Franssilta lainaa? + +Kustaava sanoi: Kyllä hän lainaa, mutta jospa hän rupeaa sitten tähän +isännäksi ja vuokraa yläkerran kenelle tahtoo? + +Hannes oli kahden vaiheella sanoako: vuokratkoon, sillä ilman rahoja ei +hän koskaan voi valtaan päästä, mutta ilman valtaa ei hän koskaan voi +porttoloita hävittää. Silloin Kustaava näki hänen ajatuksensa ja pelasti +hänet sitä sanaa sanomasta: + +--Lähde, Hannes, sinä saat rahaa _minun_ kädestäni. + +Ja Hannes tyytyi olemaan kysymättä mistä äiti ottaa rahat. + +Hän rupesi taas nopeasti kävelemään edestakasin Kustaavan huoneessa, +vaipuen niin syviin mietteihin ettei lainkaan muistanut huonetta missä +oli eikä äitiä, joka hiljaa hänen ympärillänsä häärien laitteli hänelle +vuodetta. + +Ymmärränhän minä, että ajatus Suomen sotaväen päällikkyydestä on +mielettömyyttä. Tietysti! Tietysti ymmärrän! Mutta se on kuitenkin +mielettömyyttä ainoastaan _nyt_. Jos sitävastoin nuo suurmiehet kerran +todellakin saavuttavat sen vallan, johon pyrkivät, niin tulee kysymys +myös sotaväenpäällikkyydestä. Silloin pitää olla mies käsillä. Ja +silloin se ei ole enää mielettömyyttä! + +Valmistua! Valmistua! + +Ja hänen mieleensä ehdottomasti muistuivat Hinkin sanat: »Ei sivelistit +mitään merkitse,--sellaiset lasisilmäherrat! Maskiksi menisivät, jos +Viaporista ammuttaisiin.» + +Siinä oli Hinkki peräti oikeassa. Ehdottakoonpa joku »sivelisti», +vaikkapa kuinkakin oppinut, että porttolat olisivat kiellettävät, kohta +asetetaan komiteoja, jotka esittävät asian kaikki puolet, historialliset +kehitykset, tuhannet seikat ja asianhaarat, ja loppusumma on se, että +porttoloita ei voida kieltää. Mutta sanokoonpa se, jolla on valta +kääntää tykin suu kaupunkia kohden, vaikka vaan kuiskatkoonkin: +korjatkaapa porttolanne. Heti ovat porttolat jäljettömiin kadonneet. + +Äiti kävi hiljaa häntä hihaan osottaen että vuode oli valmis. + +Ja hän muisti taas missä oli. Muisti äidin lupauksen hankkia rahat ja +oman päätöksensä olla kysymättä mistä äiti ne rahat ottaa. + +Tuli niin kova halu pian, pian toteuttaa tulevaisuus ja siten päästä +lyömään pirstaleiksi myös nämä nykyisyyden mitättömät, ilkeästi kalvavat +ristiriidat. Pois täältä! Pois suuriin voiman ja tarmon ponnistuksiin! + + + + +8. + + +Vasta monta vuotta palveltuansa upseerina Suomen sotaväessä, milloin +reservijoukkojen milloin vakinaisen väen opettajana, sai Hannes +voitetuksi ne suuret vaikeudet, jotka olivat sota-akatemiaan pääsemisen +tiellä, ja siirryttyään Pietariin täydellä tarmolla antautui +sotatieteisiin. + +Mutta hänen loistavasti jo suoritettuansa muutamia tutkintoja, tapahtui +uusi suuri selkkaus hänen elämässään. + +Luonto, joka jokaisena keväänä määräaikaan sulattaa hanget, määräaikaan +kasvattaa uutta mäihää mäntyjen runkoihin, määräaikaan puhkaisee koivut +lehteen, määräaikaan lennättää leppäin siitepölyn, määräaikaan yhdistää +kukkain heteet paisuneihin emiin ja määräaikaan siemenet kaikille +tuulensuunnille hajottaa, ei voi ihmiseenkään nähden lykätä kevättänsä +tuonnemmaksi, jättää häntä vaikutustaan vaille ja kevätkuohuista häntä +vapauttaa. Ihmisellä olkoon esteitä, joiden vuoksi hän katsoisi +tarpeelliseksi jopa välttämättömäksikin lykätä kevään tulon +tuonnemmaksi, se tulee määräaikanansa. Ihminen ajattelee: vasta +kahden--kolmen vuoden perästä; sitten tulkoon minun kevääni, sillä jos +se _nyt_ tulisi jäisi minun työni vaille tuloksia, ja tulevaisuuden +suunnitelmani menisivät mullin mallin. Mutta kevät lähestyy kysymättä +hänen lupiansa. Vielä vähän aikaa ja sota-esikuntain portit olisivat +hänelle jo selko selällänsä auki, mutta kevät on jo tullut. Jäät jo +irtautuvat rannoista, mahlaja nousee koivuihin, urvut puhkeaa, ja Hannes +kirjottaa Kertulle monen talven perästä: + +»En tiedä mikä minuun on tullut, mutta minun täytyy nähdä sinua. Jospa +hetkenkin saisin nähdä sinun kasvosi! Kerttu, minä tulen.» + +Ja jos ne kevään kohtaamat eivät olisi olleet Hannes ja Kerttu, vaan +olisivat olleet vanhan sivistyksen hienostuneita lapsia, niin he +olisivat tienneet kuinka ihmisjärki voi sentään keväänkin voiman pettää +ja sen häiritsevät tarkotukset rikki lyödä. Mutta sellaiset ihmiset, +jotka sivistyksessänsä olivat vasta ensi polvea toinen Veneh'ojasta +toinen Tyrvännästä, jossa sukukunnan luja lisääntyminen luetaan miesten +iloksi ja hedelmällisyys naisten ylpeydeksi, sellaiset ihmiset eivät voi +sota-akatemiankaan tähden kevään tarkotuksia harhaan johtaa. + +Ja hän tuli. Ja kohta kun he näkivät toisensa, jo kymmenen askeleen +päästä, he avasivat sylinsä ja juoksivat toisiansa vastaan. + +Tämän vastustamattoman luonnonvoiman vuoksi Kerttu sitten kirjotti +Hannekselle Pietariin olevansa mahdollisesti tulemassa äidiksi. + +Niinkuin muinaisina vuosina uutta kyläänsä rakentava Veneh'ojan Heikki, +koska hänen tyttönsä häntä salvoksille lähestyi ja kävi hihaan ja +kuiskaten sanoi: minä olen sinusta äidiksi tulemassa, riemastui että +hänen valittunsa oli itsensä hedelmälliseksi osottanut ja hän nyt sai +sen vaimoksensa, niin tunsi tätä vanhaa Veneh'ojan sukuriemua ensi +kuulemalta myöskin Hannes. Mutta kun hän ehti ympärilleen katsahtaa eikä +mitään kylän salvoksia eikä uutispeltoa hänen ympärillään ollut, ja kun +hän muisti sota-akatemian, joka hänet esikunta-upseeriksi oli tekevä, +ymmärsi hän ettei suurempaa häiriötä hänen suunnitelmiinsa mikään muu +asia maailmassa olisi voinut aikaansaada kuin tämä riemua herättänyt +toivo lapsen syntymisestä. + +Jonka vuoksi hän heti kirjotti Kustaavalle ja Kertulle: + +»Toivon viimeiseen asti että Kerttu on erehtynyt. Koettakaa salata sitä +asiaa niin tyystin kuin voitte. Kerttu matkustakoon siksi aikaa johonkin +toiseen kaupunkiin, jossa häntä ei tunneta. Se ei saa tapahtua nyt. +Ellei mitään muita syitä olisikaan niin ymmärrättehän että minun +upseerina on yleisen tavan mukaan kysyminen päällystöltä lupaa +avioliittoon. Kuinka voin sitä tehdä jos minulla jo on perillinen!!! +Sentähden salatkaa herran nimessä tätä asiaa.» + +Kun tämän perästä ei moneen kuukauteen ruvennut mitään kuulumaan, alkoi +Hannes toivoa Kertun otaksumisen olleen erehdystä. Jo meni puoli +vuottakin, eikä vaan sanaakaan tullut tietoa siitä asiasta. Kertulta +tuli tosin kirje, mutta siinä ei Hannes ensi katsaukselta huomannut +mitään ihmeellistä. Hän oli silloin niin kiireessä työssä tutkintojensa +kanssa, ettei ehtinyt tarkkaan lukeakaan. Mutta illalla kun hän, +pietarilaisen kivimuurin neljännessä kerroksessa olevan huoneensa oli +yöksi lukinnut, riisuutunut ja poltettuaan yhden noita pitkän pitkiä +mielipaperossiansa sammuttanut kynttilän, muisti hän Kertun kirjeen ja +että siinä oli jäänyt hänelle jotain epäselväksi. Hän sytytti uudestaan +kynttilän, tavotti takkinsa taskusta kirjeen ja luki sen toistamiseen. +Epäselvä kohta oli näin kuuluva: + +»Sinun äitisi on kovasti vanhentunut tänä viimeisenä vuotena. Hänen +tukkansakin on aivan harmaaksi käynyt ja niska köyristynyt. Hän +ikävöitsee sinua, sillä varmaan hän kovasti rakastaa sinua. Mutta miksi +eivät muut äidit saa rakastaa lapsiansa.» + +Mitä merkitsee tämä: miksi eivät muut äidit saa rakastaa lapsiansa? + +Onko Kertulla lapsi? + +Mutta jos on, niin miksi ei hän saa sitä rakastaa? Miksi samassa +yhteydessä sanotaan, että äiti on vanhentunut ja harmaantunut? + +Ja niinkuin salama yhdessä silmänräpäyksessä lyö puuhun ikuisen jäljen, +löi Hannekseen ajatus: he ovat erottaneet lapsen Kertulta! + +Ja niinkuin salaman lyötyä ikihonkaan, lehtipuut, jotka vieressä +kasvavat, eivät aluksi huomaa mitä ympärillä on muuttunut, vaan auringon +pilkistäessä esille jatkavat kasvamistaan niinkuin ei mitään olisi +tapahtunut ja vasta ajan mentyä alkavat tuntea autioitumista +ympärillään, niin Hanneskin ensin, vaikka tuo ajatus oli häneen lyönyt, +ajatteli samalla: + +Huomenna on tutkinto taktiikassa ja tutkijana on se pelätty hampaaton +harvaparta kenraali. Toisin sanoen: minun täytyy nyt nukkua, sillä +siksihän olen niin varhain maatakin pannut, että huomenna olisin +voimissani. + +Ja sammuttamatta kynttilää asettui selälleen, kädet taivutettuna ristiin +päänsä alle, ummisti silmänsä ja oli nukkuvinaan. + +Pöydällä seisoi vartioimassa Boguslawskin »Taktiikan kehityksen +historia» neljässä paksussa nidoksessa, vaatien sekin nukkumista. + +Mutta kynttilä paloi ja viattomasti liekkiänsä kallistellen ehdotteli: +kynä on pöydällä ja postipaperia on pöydällä, kirjota, vie yöjunan +postiin, tule takasin, sammuta minut ja nuku. + +Sen todella teen kaikki tyyni puolessa tunnissa enkä tarvitse häiriytyä +huomisesta tutkinnosta. + +Hän pukeutui nopeasti, nosti Boguslawskin vasemmalle puolelle pöytää, +Jominen kaksi nidoksisen »Précis de l'art de guerre» oikealle puolelle +ja työnsi taaemmaksi lempikirjansa, Welitshkon teokset linnoitussodasta, +joita hän ei milloinkaan voinut olla selailematta eikä edes nytkään +voinut olla katsahtamatta muutamaan siinä olevaan piirrokseen +Strassburgin piirityksestä. (Sillä linnoitustiede oli hänen +erikoisalansa). + +Saatuaan kirjojen tähden ahtaalla pöydällänsä tilaa hän otti esille +paperin ja kynän aikoen parilla sanalla kysyä Kertulta miten asianlaita +oikeastaan oli. + +»Rakas Kerttu» oli kyllä helppo kirjottaa, mutta itse kysymykseen hän ei +voinut löytää mitään sopivia sanoja. Vaan kun piti käyttää tuota sanaa +_lapsi_, tuli koko hänen suhteensa Kerttuun niin moninaisena elämän +äärettömyytenä hänen eteensä, ettei miljoonat sanat olisi riittäneet +tämän tärkeän asian puheeksi ottamiseen. Hän veti jälleen Kertun kirjeen +povestansa ja koetti lukea sitä niin ettei siitä tuo ajatus esiintyisi, +mutta se esiintyi päinvastoin vaan entistä varmempana. + +Mitä olen minä tehnyt Kertulle? Minä olen antanut hänen-- + +Mielenjohde oli niin kauhea, ettei hän voinut sitä selviin sanoihin +puettuna eteensä ajatella. Koetti nousemalla seisaalleen ja tarttumalla +Boguslawskiin sekä avaamalla auki sen vaikeimmat sivut ja niitä +lukemalla karkottaa sitä mielenjohdetta ajatuksistaan. Mutta kirjan +rivien välistä nousi tukahutettu ajatus selvin sanoin: + +Minä olen antanut hänen kärsiä häpeää aviottoman lapsen synnyttämisestä! + +Hannes paiskasi kirjan voimakkaasti pöytään. + +Miksi tahdoinkaan porttoloita hävittää? Nehän ovat juuri minun +kaltaisiani varten olemassa! Minun olisi pitänyt mennä porttolaan +silloin keväällä. Niin tekevät kaikki, joiden täytyy asioiden vuoksi +lykätä naiminen tuonnemmaksi. Mutta minä menin Kertun luo ja olen nyt +tehnyt hänelle sen minkä joku joskus teki minun äidilleni. He sanovat +sen olleen jonkun kapteenin. Miksi ei se kapteeni ottanut lapsen äitiä +vaimokseen? Vai pyrkikö hänkin sota-akatemiaan! + +Tämä kamala vertaus tuotti Hannekselle suurta kipua ja hänen ruumiinsa +tunsi milloin kuumaa tuskaa, milloin värisi vilusta. + +Vähän ajan perästä hän alkoi nopeasti koota jotain tavaroita. + +Näyttää siltä kuin aikoisin minä matkustaa, ajatteli hän huomatessaan +tahtomattaan ottaneensa esille matkalaukun. Se ei voi kuitenkaan tulla +kysymykseen, sillä minulla on huomenna tutkinto taktiikassa. + +Ja siitä huolimatta hän rupesi järjestämään kampoja, saippuoita ja +partaveitsiä laukkuunsa, panipa sinne jo tavallisen hajuvesipullonsakin. + +Jos minä nyt lähden, voi tutkintotilaisuus tarjoutua vasta vuoden +perästä. Seis, mies! + +Ja siitä huolimatta hän vähän ajan perästä astui jo ulos kadulle, huusi +ajurin ja ajoi rautatieasemalle. + +Ehti viimeiseen yöjunaan kun tämä oli jo liikkeellä. + +Helsinkiin tultuansa aamulla hän ajoi kohta asemalta suoraan kotiin +muistellen matkalla jonkun vanhan filosoofin lausuneen: Jos menet +velvollisuutesi ohitse sen tullessa vastaasi pukkina, kohtaa se sinua +ensi kerralla varmasti härkänä. Tätä hän ajatteli koska muisti kerran +odottaneensa illan hämärää ennenkuin meni kotiinsa, ja nyt hän kuitenkin +ajoi niille samoille kaduille kirkkaan aamun valossa, jolloin siellä +tavallisesti hoiperteli viimeisiä myöhästyneitä yökävijöitä, ja aika +siis oli kaikkein sopimattomin vastaisen esikuntaupseerin siellä +liikkua. + +Kun hän astui sisälle, oli Kerttu yksin ompelukoneen ääressä. Kertun +kalpeista kasvoista ja siitä, että hän, Hanneksen nähtyään, +hämmästyksestä huudahtaen juoksi häntä vastaan, mutta ei ollenkaan +hymyillyt, vaan painoi heti päänsä hänen rintaansa vasten, hän päätti +kohta, että asianlaita oli niinkuin hän oli otaksunut. Kaikkein pahinta +aavistaen hän sanoi niin hellästi kuin vaan taisi: + +--Missä on meidän lapsemme, Kerttu? Ja samalla silitti Kertun päätä. + +Kertun suupielet vähän värähtivät ja pitäen päätänsä yhä niin lähellä, +ettei Hannes voinut nähdä häntä silmiin, sanoi: + +--Kaikki on salattu niin, ettei kukaan aavista mitään, Hannes. + +Jos Hannes olisi nyt langennut polvilleen Kertun eteen ja sanonut: minä +kadun tekoani, ja jos lapsen olisi jo ehtinyt käydä huonosti, olisi +Kerttu syyttänyt itseänsä eikä olisi eläessään saanut rauhaa. Sentähden +Hannes sanoi vaan: + +--Se on hyvä. Ja oli ennen valmis kärsimään senkin, että Kerttu noiden +sanojen johdosta näytti ilmeisesti kylmentyvän häntä kohtaan. + +--Se on hyvä, toisti hän vielä melkein tahallisen koleasti. Mutta itse +oli raueta suruun ja sanoi Kertulle: + +--Minä näen, Kerttu, että sinä olet rakastanut minua enemmän kuin olen +ansainnutkaan. + +Mutta Kerttu ei ymmärtänyt näiden sanojen tulleen Hanneksen itkevästä +sydämmestä, vaan meni vähän kauemmas hänestä sekä pyysi istumaan. + +Kustaavalle, joka todella oli kovasti vanhentunut, ei Hannes myöskään +sanonut muuta kuin: Se on hyvä. + +Äidiltä hän sai kuulla että he olivat Kertun omalla suostumuksella +ottaneet lapsen häneltä heti sen synnyttyä, niin ettei Kerttu ollut +ollenkaan lastansa nähnyt. + +--Miksi te niin teitte? kysyi Hannes. + +Äiti sanoi: Voihan Hannes ymmärtää että jos Kerttu olisi saanut lastansa +imettää ei hän enää olisi jaksanut erota. + +Nämä sanat tahtoivat repiä Hanneksen kahtia, mutta hän sanoi vaan taas +jäykästi: Se on hyvä. + +Ja »se on hyvä» sanoi hän myöskin silloin kuin hän kuultuaan ylhäältä +pianon rämpytystä kysyi mitä soittoa se on? ja Kustaava siihen vastasi: +Frans on nyt täällä isäntänä. Sillä Hannes ajatteli: he voivat olla +suruun pakahtumatta ainoastaan niin kauan kuin luulevat minun tätä +kaikkea vaativan. Ja sanoi äidillensä niinkuin ohimennen: Mihin te +olette lapsen vieneet? Mutta äiti sanoi: Se on parempi ettemme sitä +kukaan tiedä. + +Mutta Hannes ei jättänyt asiaa tähän. Saatuaan tietää kätilöimen nimen +Hannes jätti Kertun ja äidin hyvästi ja matkusti junalla takasin, +pysähtyen siihen kaupunkiin, jossa lapsi oli synnytetty. Kätilöin +ilmaisi hänelle antaneensa lapsen sellaiselle naisihmiselle, joka piti +hylkylapsia hoidossaan. Hannes antoi kätilöimelle rahaa kieltäen +ikipäivinä ilmottamasta hänen käyneen lasta kysymässä. + +Nyt meni Hannes sen neuvotun naisihmisen luo, sillä hän ajatteli: + +Minä tuon heille lapsen takaisin, vasussa kantaen, keskellä Jumalan +kirkasta päivää minä sen heille tuon! + +Mutta kun hän löysi sen naisihmisen ei sillä ollutkaan enää +lastenhoitolaa siinä kaupungissa, vaan se sanoi kaikki sellaiset lapset +nyt vievänsä Pietarin suureen hoitolaan. Hannes maksoi taas rahaa ja +vannotti olla ikinä kertomatta hänen käyneen lasta kysymässä. + +Minä en lakkaa hakemasta ennenkuin löydän. Minä tuon sen heille +sittenkin! Tuon, tuon, tuon! + +Pietariin palattuaan hän ajoi kortteeriinsa ainoastaan pestäkseen +itsensä, muuttaakseen vaatteet ja juodakseen teetä, jonka jälkeen aikoi +heti mennä neuvottuun kasvatuslaitokseen ottamaan selkoa Kertun +lapsesta. Mutta juuri kun hän oli itsensä täyteen pietarilaiseen kuntoon +saanut ja haki vaan laatikosta puhtaampia hansikkaita, kuuli hän +rappusissa kolmen venäläisen upseeritoverinsa iloiset äänet. He tulivat +meluten sisälle ja rupesivat kysymään mikä Hannesta vaivasi, kun ei +ollut tutkintoon tullut? Hannes selitti olleen laillisia esteitä. Mutta +he ihmettelivät mitä salaisuuksia ihmisellä voi olla, joita ei +tovereille sanota, ja rupesivat arvailemaan: hänellä on joku +rakkausjuttu. + +Yhdellä heistä oli hyvin vähän menestystä sota-akatemiassa, koska ei +voinut oppia kieliä. Mutta myöskin nyt taktiikan tutkinnossa hän oli +tullut hylätyksi. Hän aikoi senvuoksi antautua jälleen santarmilaitoksen +palvelukseen osaksi siitä syystä, että tämä laitos oli nyt terroristien +viimeisten tekojen jälkeen muuttunut kaikkein suosituimmaksi ja myös +kannattavimmaksi toimialaksi, mutta osaksi myös puhtaasti aatteellisista +syistä. + +Tämän toverin kanssa oli Hannes mitä parhaimmissa ystävyyden suhteissa +senvuoksi, että he kerran yleisessä keskustelussa olivat huomanneet +olevansa täsmälleen samaa mieltä ja juuri siinä asiassa, mikä näytti +Hanneksesta kaikkein tärkeimmältä. Asia koski porttoloita ja kapakoita. +Toveri, Boris Mihailovitsh, oli sanonut: hallituksen täytyy paisua niin +mahtavaksi voimaksi, sen täytyy laajentaa valtaansa niin joka soppeen, +että se kerran voi pelkällä mahtisanalla yksinkertaisesti kieltää sekä +viinan että siveettömyyden. + +Näiden sanojen jälkeen oli Hannes puristanut toverin kättä niin lujasti +että tämä vastedes aina otti nimettömästä sormestaan kihlasormuksensa +pois, kun joutui Hanneksen kanssa samoista asioista puheisiin. + +Toisella tovereista, Gregor Gregorovitshillä, vaikka hän oli +ruhtinaallista sukua, oli myöskin sangen vähän toiveita suoriutua +koskaan sota-akatemiasta--ja monesta syystä, mutta ei vähin siitä, että +hänellä oli suuri taipumus juopumukseen. Hänen olemassaolonsa riippui +kokonaan suosituksista. + +Heti sisälle tultuaan ja huomattuaan että Hanneksella oli jotain +sydämmellä Gregor Gregorovitsh, luvaten silmänräpäyksen kuluttua palata, +pujahti takaisin ulos. + +Hänen kanssaan oli Hannes ystävyyden suhteissa senvuoksi vaan, että +häntä miellytti Gregorin rajaton avomielisyys kaikkein arimmistakin +sukupuoli-asioista keskusteltaessa. + +Kolmannella toverilla Aleksei Dmitrievitshilla sitä vastoin oli aivan +varmat toiveet päästä sota-akatemiasta ja hänestä oli ilman vähintäkään +epäilystä kerran tuleva mitä loistavin sotapäällikkö, jos vaan joku sota +onnistui hänen aikanaan syttymään. Hanneksen suuri ystävyys tämän +toverin kanssa perustui siihen, että heillä oli sama lempi-ala +sotatieteissä, nimittäin linnoitus- ja aseoppi. Ollen aivan vastakkaisia +mielipiteiltään ja elämäntavoiltakin he saattoivat, päästyään +mieliaineeseensa, tuntikausia istua päät yhdessä tutkimassa piirustuksia +linnoitusjärjestelmistä. Oli silloin muilla mitä hauskaa hyvänsä, kyllä +heillä kahdella hauskempaa oli. Tavallisesti rupesi kuitenkin muita +kohta alussa nukuttamaan, kun he pääsivät siihen lempiaineeseensa +käsiksi. Toinen puolusti niinsanottua linnoitustieteen »uutta koulua», +mutta Hannes oli Velitshkon miehiä. Näitä asioita koskeva väittely ei +kuitenkaan ollut vielä mitään erinomaista ja nukkujat saivat makeasti +kuorsata sohvannurkissa. Mutta annas kun puhe siirtyi shrapnelleihin! +--Trah! huutaa Hannes silmät säkenöivinä. Trah! vastaa toinen. Se +merkitsi heillä shrapnellien sattumista maaliin. Mutta joka huudolla +pompahtelevat nukkuneet säikähtyneinä sohvannurkista. Toivottomina he +lähtevät vihdoin pois. Mutta Hannes ja Aleksei Dmitrievitsh jatkavat +puoliyöhön, milloin kumartuneina piirrosten yli, milloin kiihkeinä ja +innostuneina kävellen vastakkain pitkin huonetta hirmuaseiden tuhoavaa +vaikutusta eri ääntein ja liikkein kuvaten. + +Gregor Gregorovitsh ilmestyi ulkoa juuri oikeaan aikaan, sillä vastoin +tavallisuutta alkoi puhe toveruksilta kokonaan loppua Hanneksen +merkillisen hajamielisyyden takia. + +--Oletteko hänelle jo sanoneet? kysyi ruhtinas tullen neliskulmaiseksi +laaditun kannoksensa kanssa, jossa kuitenkin oli pelkkiä viinipulloja. + +--Emme ole hänelle mitään vielä sanoneet, mutta anna tänne pullot, niin +ehkä tässä kielen kanta heltii. + +--Kyllä se vaan on päivänselvää, että tässä pelaa joku nainen ensi +viulua,--arveli Gregor Gregorovitsh asetellessaan kauniita pullojaan +pöydälle. + +Aleksein avattua korkit--sillä hänellä oli aina se merkillinen +korkkiruuvilaitoksensa taskussa--ja Boris Mihailovitshin haettua lasit +Hanneksen kaapista sekä Gregorin ne täytettyä ja käskettyä juomaan, +joivat kaikki, mutta Hannes esteli. + +--No sanoinhan minä, että tässä on ollut nainen mukana, äh! sanoi Gregor +sylkäisten. + +Ja toisetkin nyt uskoivat sairauden olevan syynä Hanneksen +alakuloisuuteen. + +--Varovasti, varovasti veljeni, murahti Aleksei, ei nyt ole ajat +sellaiset, että sopii vapaasti tyttöjen kanssa elellä. Tuonaan +raportteerasi urkkija, että Didrichs oli nähty Shtsherbagofskin kadulla +ja se mies älköön enää avatko akatemian portteja. + +Hannes tuli uteliaaksi ja kyseli häneltä tarkkaan tuota tapausta, mikä +vielä enemmän vahvisti toverien epäluuloa. + +--Ai, ai, puheli ruhtinas, katsotaanpa mitä Epikteetillä on tähän +sanomista!-- + +Näin sanoen hän rupesi tarkastelemaan kirjoja kaapin hyllyltä, sillä +Hannes oli heidän keskuudessaan tunnettu hartaana moraalifilosofian +tutkijana. + +--Entä Bacon, luki Gregor kirjahyllyltä.--Ja mistä hitosta se on ne +kaikki kaivellutkin, puhui Gregor syleskellen. + +Lopuksi he ilmaisivat Hannekselle sen ilosanoman, jonka vuoksi olivat +tulleet, nimittäin että Hannekselle oli osotettu erityinen armo ja +myönnetty oikeus suorittaa taktiikan tutkinto ylihuomenna. + +Äkkiä kohdanneen ilonpuuskauksen johdosta Hannes löi Gregoria olalle +semmoisella voimalla, että tämä lyyhistyi veteläksi mytyksi sohvalle. + +--Nyt veljet minun täytyy lähteä tärkeälle asialle, mutta jos hyvin käy, +niin vielä me sinun kanssasi, Boris, rautaisella kädellä--rautaisella +kädellä--! + +Näin sanoen Hannes silmät säkenöivinä leijonan voimalla pudisti vahvaa +nyrkkiään ilmassa. Se merkitsi, että vielä me sinun kanssasi, Boris, +rautaisella kädellä hävitämme pahuuden maailmasta! + +Juotuaan toveriensa mieliksi muutamia laseja viiniä ja erottuaan heistä +hän läksi ajamaan asiallensa. + +Kaikki oli äkkiä taas valjennut hänelle. Toverien toivehikkaat, +elvyttävät puheet ja huudahdukset, aamupäivä-auringon häikäisevä loisto +kirkkojen kultaisissa kuvuissa, mahtavat palatsit, rantapuistojen +suihkulähteet, muistopatsaat, Nevskin loppumattomat ihmislaumat, joiden +keskellä yksityisen personalliset ristiriidat väkisin häipyivät +tietoisuudesta, äsken juotu erinomainen viini, ja pika-ajurien pyöräin +puisella katusillalla äänettömästi lentävä hurina, se kaikki taas +nostatti Hanneksessa vanhan ihastuksen hänen upseeriammattiinsa ja +erittäin hänen sotatieteelliseen lempi-aineeseensa, linnoitus- ja +aseoppiin. Pää, joka tuota yhä laajenevaa tieteellistä ainehistoa +sisälsi, tuntui muuttuvan maailmalle yhä tärkeämmäksi esineeksi. + +Nyt kun vaan saisi selvän siitä Kertun lapsesta, ajatteli Hannes, kun +ajuri käänsi pimeämmille syrjäkaduille. + +Mutta mitä kauemmin he ajoivat, sitä ihmeellisempiin kaupungin +lokeroihin ajuri häntä vei ja sitä tukalammalta alkoi olo tuntua. Hän +etsi turhaan jotain tähän tilaisuuteen sopivaa viisauden sanaa, josta +olisi saanut tarpeeksi selkärankaa halveksiakseen sellaisten +sotilas-urkkijain vaaraa, kuin ne jotka olivat Didrichsin tuhonneet. +Lopulta oli kaupunginosa jo sitä laatua, ettei ainoatakaan säätyhenkilöä +siinä enää liikkunut. Ja pika-ajurilla esiintyvää upseeri-ilmiötä +kääntyivät sentähden kulkijat ihmeeksensä katsomaan. + +Itse kasvatuslaitos oli tässä ympäristössä kuin mikä palatsi, mutta +ovesta tuli ja meni pelkkiä epäilyttävän näköisiä henkilöitä. + +Kulmakarvat koholla, silmäluomet räpyttelevinä, mutta katse ja käytös +vihaista ankaruutta teeskentelevänä Hannes astui sisälle. Hän olisi +tuhat kertaa mieluummin mennyt avonaiseen tykkituleen tai vaikkapa +suoraan ryöminyt ladatun kanuunan kitaan. + +Käynti loppui kuitenkin lyhyeen, sillä konttorissa sanottiin, että lasta +oli mahdoton löytää, ellei ulkonäköä tuntenut tai ainakin numeroa +tiennyt. + +Hannes suoritti loistavan tutkinnon taktiikassa ja ensimäisellä +yöjunalla matkusti uudestaan kätilöintä ja sitä naishenkilöä tapaamaan. + +Pietariin palattuaan tapasi Hannes huoneensa pöydällä avonaisen kirjeen, +jossa oli kutsumus strategian tutkintoon samana päivänä kello 5. Mutta +kello oli jo 10 iltaa. + +Hannes räpytteli vähän aikaa silmiänsä, pyyhki otsansa hienosta hiestä, +joka oli siihen kirjettä katsellessa kohonnut, meni kirjahyllylle, otti +viisauden kirjan esille, selaili kauan aikaa ja löysi kuin löysikin +siitä paikan, jota haki. Siinä seisoi: »Elä anna tapausten syödä sinun +sydäntäsi,--elä itke menneisyyttä, joka on jo haudattu, vaan tee sinä +mitä pitää tehdä, ole voimakas, miehekäs, ja niinkuin tähti, joka ei +lepää eikä kiirehdi.» + +Tämän luettuaan hän pani maata, sammutti kynttilän ja nukkui sikeästi +aamuun asti, jolloin ajoi uudelleen kasvatuslaitokseen. + +Mutta täällä tehtiin asiaan uusia vaikeuksia. Milloin sellaista numeroa +ei sanottu lainkaan olevan, milloin sanottiin sen numeroisen lapsen jo +kuolleen, milloin taas arveltiin numeron mahdollisesti vaihtuneen. Muuta +ei ollut Hanneksella neuvona kuin pyytää saada tarkastaa kaikki lapset +siltä varalta, että jollakin näistä sattuisi olemaan Kertun ulkomuoto, +josta sen voisi tuntea omakseen. + +Hannes johdettiin pitkään käytävään, jossa oli ovia kummallekin +puolelle, ja hän joutui näin yleisen huomion esineeksi. Joka paikasta +tunki esille uteliaita päitä katsomaan kummaa ilmiötä: komeata, +korskeata upseeria kätilöinten, lastenhoitajain, kaikellaisten +epäilyttävien asialla kävijäin joukossa, hakemassa salattua lasta. + +Hänelle avattiin ovi oven perästä. Jokaisessa huoneessa oli kymmenkunta +lasta, mutta näistä oli hänen tarkastaminen ainoastaan ne, jotka olivat +olleet laitoksessa kahta kuukautta vähemmän aikaa. Ensimäisiä lapsia +katsellessaan hän oli vielä niin hämillään häntä seuraavien +hoitajattarien läsnäolosta ja kaikesta siitä huomiosta, minkä oli +vetänyt puoleensa, ettei hän nähnyt mitään eteensä. Joitakin pieniä +olentoja tuotiin hänen nähtäväkseen ja taas vietiin nopeasti pois, kun +ei hän sanonut mitään. Kun yhdestä huoneesta olivat kaikki lapset +näytetty, mentiin toiseen huoneeseen, sitten kolmanteen ja niin hän +vähitellen alkoi todella katsella noita rimpuilevia pikku olentoja. Ne +olivat ensin hänen mielestään samannäköisiä kaikki ja jotenkin vähän +puoleensavetäviä. Hän alkoi pysäyttää kaikki ruskeasilmäiset, kyseli +niiden ikää, tuojan nimeä, ja päästi pois vasta kun oli saanut täyden +varmuuden ettei lapsi ollut Kertun. + +Tähän päivään asti hän oli puuhannut lapsen hakemisessa yksinomaan siinä +tarkotuksessa ja mielessä että olisi saanut sitten viedä sen Kertulle, +jotta Kerttu olisi nähtyänsä hänen katumuksensa jälleen lämminnyt +hänelle. Sillä niin äärettömäksi kuin Kertun rakkaus häntä kohtaan +olikin osottautunut, kun Kerttu oli hänen tähtensä omasta lapsestaankin +luopunut, niin oli Hannes kuitenkin varma siitä, että Kerttu oli hänen +kylmän »se on hyvä» sanansa vuoksi kokonaan lakannut häntä rakastamasta. +Senvuoksi Hanneksen palavalla innolla löytää lapsi ei ollut mitään +rajoja. + +Mutta nyt omin silmin saadessaan nähdä noita lukemattomia hylätyitä +olentoja ja totuttuaan niihin niin, että alkoi erottaa toisistaan kunkin +heidän pienen yksilöisyytensä, oli hänen sydämmensä kuin revennyt ja hän +haki yhtä suurella innolla lasta jo sen lapsen itsensä vuoksi. Kertun +maidotta jäänyt Kertun lapsi! Jossain tässä aivan lähellä Hannesta ja +kuitenkin hukkumaisillaan vieraan kaupungin pohjattomiin syvyyksiin! + +Yhä kasvavaa sydämmen ahdistusta tuntien hän kirjotteli listaan ne +lapset, joista sitten vielä aikoi merkitä erikseen mahdollisimmat ja +lopulta näiden joukosta sen oikean löytää. Mutta kun sen päivän +vastaanotto-aika päättyi, ei hän ollut vielä ehtinyt tarkastaa kuin osan +kasvatuslaitoksen kaikista kahden kuukauden ikäisistä lapsista. Täytyi +jättää seuraavaan päivään. + +Kun hän tuli kortteeriinsa, oli pöydällä kirje tovereilta, jossa seisoi +vaan nämä sanat: + +»Mitä tämä on? Ilmesty huomenna kello 11 Hänen Ylhäisyytensä luo ja ehkä +saat vieläkin armon!» + +Hannes ei tämän johdosta mennyt edes viisauden kirjaa selailemaan, vaan +työnsi toverien kirjeen syrjään ja painoi päänsä käsien varaan +miettiäkseen asemansa selväksi. + +Paitsi Kertun hyvittämistä, paitsi lapsen itsensä pelastamista oli vielä +kolmas seikka, joka tuli kaiken lisäksi ja joka teki aivan +välttämättömäksi löytää lapsi. Se oli koko tämän asian painava +rikoksellisuus ja se oli hänelle vasta nyt koko musertavalla voimallaan +ruvennut tuntumaan. + +Ei hän kuitenkaan voinut mitenkään myöntää tehneensä rikosta siinä, että +silloin keväällä oli matkustanut Kertun luo. Se oli rehellisyyden, se +oli siveellisyyden vaatimus, ja senvuoksi heidän silloinen kohtauksensa +oli vieläkin hänellä mielessään elämänsä suurimpana onnena, jota +muistellessa yhä samat onnen aallot alkoivat läiskyä. Mutta ei hän +myöskään paraalla tahdollansakaan ymmärtänyt, kuinka hän olisi voinut, +pyrkiessään kenraali-esikunnan upseeriksi, julkisesti vihityttää +itseänsä Kertun kanssa ennenkuin tämä oli saatu pois piian kirjoista. +Rikoksellisuus oli siis ilmeisesti siinä, että hän ollenkaan pyrki +kenraali-esikuntaan, koska juuri se oli tehnyt lapsen salaamisen +välttämättömäksi. Tähän asti oli kaikki selvää ja jollei mitään muuta +olisi ollut, niin helppo olisi hänen ollut heittää kaikki sellaiset +pyrkimiset hiiteen. Mutta juuri tässä kohtasi häntä uusi epäselvyys: hän +pyrki esikuntaan hävittääkseen kerran maailmasta juuri ne olot, jotka +pakottavat ihmisiä tulevaisuutensa nimessä välttämään avioliittoa ja +turvaamaan porttoloihin. Hän pyrki esikuntaan siksi, että oli rintaansa +kirjottanut: porttoloiden hävittäjä, muista! Oliko se pyrkiminen +sittenkin rikoksellista? + +Mitä enemmän hän näitä asioita mietti--ja hän mietti niitä koko +yön--sitä ilmeisemmäksi hänelle kävi, ettei hän pysty tätä ristiriitaa +ratkaisemaan. + +Valvomisesta ja ajattelemisesta näännyksiin asti väsyneenä, mieleltään +masentuneena hän seuraavana aamuna kello 11 meni Hänen Ylhäisyytensä +luo. + +--Mikä on teidän laiminlyöntiinne syynä? kysyi tämä. + +--Upseerikunniani kautta vakuutan, vastasi Hannes, että syyni ovat +lailliset. + +Ja luutnantin rehellisesti räpyttelevät silmät miellyttivät Hänen +Ylhäisyyttänsä niin, että ukko heti armahti häntä. Matkien Hanneksen +karkeata ääntä ja leikillä nostaen sormensa kunniantekoon sanoi kenraali +lyhyesti: + +--Huomenna kello 5, teidän jalosukuisuutenne! + +Eikä sen enempää mitään syistä kysellyt. + +Jospa hänen nyt onnistuisi kasvatuslaitoksessa yhtä hyvin! + +Mutta kasvatuslaitoksessa ei onnistunut yhtä hyvin. + +Sitten kun hän oli puoli päivää taas lapsia tarkastellut ja hetken aikaa +lepäsi, tuli hänen luoksensa hyvin lyhytkasvuinen, pitkäkätinen, +kyttyräselkäinen hoitajatar, jolla oli lyhyeksi leikattu, suora ja +kiilloton pikimusta tukka ja ruskeat, vilkuilevat silmät, kuten +positiivi-apinoilla. + +--Te näytätte kovin väsyneeltä, herra luutnantti, sanoi tämä apina +sujuvalla ranskankielellä. + +Hermostuneesti ja jyrkästi vastasi Hannes hänelle: + +--Minun kieltäni ette osaa, puhukaa siis venättä, jos teillä on jotain +asiaa. + +Loukkaantumatta ja yhtä sävyisästi sanoi nyt hoitajatar venäjäksi: + +--Minulle on kerrottu teidän asianne ja, minun täytyy se sanoa, te +teette turhaa työtä, herra luutnantti, tämähän on pelkkää komediaa. + +--Minulle se on luvallanne tragediaa, jota tuskin mitkään sivuhenkilöt +voivat millään komismilla lievittää. + +--Vakuutan teille, herra luutnantti, että olisin valmis antamaan teille +kaiken apuni lapsen hakemisessa, ellen tietäisi sitä turhaksi.--Ja +muuttaen taas puheensa ranskaksi hoitajatar sanoi:--Mahdotonta on ettei +numeroa tiedettäisi, mutta jos lapsi on tänne tuotu vastasyntyneenä, on +se, kuten tavallisesti, kuollut ja he ovat ainoastaan laitoksen maineen +vuoksi hakevinaan. + +Hannes sanoi masentuneena: + +--Te tahdotte riistää minulta viimeisen toivon, mutta teette sen +jotenkin löyhillä perustuksilla. + +--Herra luutnantti, kaksi vuotta olen palvellut tässä pesässä ja se +riittää nähdäkseni mikä laitos tämä on. + +--Ihmeellistä, että saatatte murhalaitoksessa palvella, arveli Hannes +ivallisesti. + +--Minä opiskelen, sanoi hoitajatar vähän kohauttaen olkapäitänsä,--mutta +se ei nyt kuulu tähän, pääasia on, että olen sanonut teille mitä +ajattelen ja sen olen tehnyt yksistään teidän itsenne tähden, sillä +minun on teitä hyvin, hyvin sääli. + +Tämä odottamaton toivon menettäminen masensi Hannesta niin, ettei häntä +haluttanut enää väsymystänsä vastustaa, vaan hän herpautui voimattomana +käytävän päässä olevalle halkolaatikolle istumaan ja otti molemmin käsin +ohimoistansa. + +Apina lähestyi häntä uudelleen. + +--Herra luutnantti, ihminen on erehtyväinen, enhän minä--puhui hän +koettaen lieventää sanojensa vaikutusta.--Minä teen kaiken voitavani +hankkiakseni teille varmuutta tähän asiaan. Ja jos lapsi vaan on elossa, +niin kyllä se silloin myös löytyy. Jättäkää vaan kaikki minun huostaani. + +Nyt huomasi Hannes uskaltaneensa olla tyly tälle hyvälle naiselle +ainoastaan sillä perustuksella, että se oli apinan näköinen ja sen +huomattuaan hän suuresti häpesi hengessä Epikteetin edessä. Rohkaistuna +neidin uutta toivoa antavista sanoista hän nousi reippaasti ja sanoi +mitä kohteliaimmin kumartaen: + +--Suokaa minulle anteeksi. Teidän jalomielinen avuntarjouksenne on +minulle suunnattoman arvokas enkä voi teitä kyllin kiittää. + +--No, mitään muuta en tahdokaan, sanoi apina ilostuen ja istui nyt +vuorostaan halkolaatikolle.--Menkää te vaan kaikessa rauhassa kotiinne. +Epäilemättä tämä paikka ei ole nuorille upseereille sovelias. Mutta minä +teidän puolestanne saatan tutkimukset loppuun ja annan teille tiedon +tuloksista.--Ehkä vielä tänä iltana. + +Liikutettuna Hannes ojensi apinalle käyntikorttinsa ja he esittelivät +itsensä toisilleen sekä kirjottivat muistiin toistensa osotteet. Mutta +omaa osotettaan ilmaistessaan apina kielsi kiven kovaan tulemasta +luoksensa ja sanoi kyllä itse käyvänsä Hanneksen luona, kun asia +selviää. Tämän jälkeen sanoi Hannes apinaa Natalja Feodorovnaksi ja +apina sanoi häntä Ivan Ivanovitshiksi. + +Lähtiessään ei Hannes kuitenkaan malttanut olla vielä kerran kysymättä: + +--Luuletteko olevan jotain toivoa? + +Natalja Feodorovna katsahti hänen silmiinsä, mutta ei raatsinutkaan +sanoa niinkuin ensin aikoi, vaan sanoi: + +--Te kysytte siis mitä minä _luulen_? + +--Niin, sanoi Hannes, jännittyneenä odottaen hänen vastaustaan. + +Natalja Feodorovna pudisti hiljaa päätänsä, ja jäi sitten surullisena +katsomaan kuinka suurikokoinen mies, voimatta liikutukselta saada +suustansa hyvästiä, läksi menemään. + + + + +9. + + +Kaksi kertaa elämässään kohtasi Hannes vielä Natalja Feodorovnan. + +Ensimäisen kerran jo saman päivän iltana. + +Kello seitsemän aikaan Natalja Feodorovna koputti hänen huoneensa +ovelle. + +--Niinkuin minä sanoin teille, Ivan Ivanovitsh, niin onkin. Minun on +onnistunut saada täysi selvä, kuten tästä todistuksesta nyt itse näette, +sanoi Natalja Feodorovna antaen Hannekselle paperin. + +Täysin valmistuneena tällaiseen tietoon ja surtuaan suruansa itsekseen +Hannes nyt osasi jo jotenkin sujuvasti harjottaa isännän +kohteliaisuutta, siten paraansa mukaan sovittaakseen ensi tylyyttänsä +Natalja Feodorovnaa kohtaan. Hän tarjosi vieraallensa teetä ja koetti +puhua muusta, jopa laskea leikkiäkin. + +--Muuan seikka, sanoi hän, herätti minussa aamupäivällä suurenlaista +uteliaisuutta. Te sanoitte »opiskelevanne» tuossa laitoksessa? Kuinka se +on selitettävä? + +--No niin, opiskelen, tutkin elämää, vastasi Natalja Feodorovna. + +--Mutta, luvallanne sanoen, tuota filosofiaa seuraten minä voisin +antautua vaikkapa rosvoksi ryövärijoukkoon, ryöstellä ja sanella: minä +opiskelen, tutkin elämää. + +--Te sitä vastoin, sanoi Natalja Feodorovna, sulkisitte heti koko +laitoksen? + +--Hävittäisin heti paikalla. + +--Ehkä se kävisi päinsä pelkällä mahtikäskyllä, sanoi Natalja +Feodorovna,--mutta tämä laitos on kuitenkin aivan välttämätön niin kauan +kuin prostitutsioni kukoistaa, ja prostitutsionia emme voi mahtikäskyllä +hävittää. + +Hannes nousi kuohahtaen seisaallensa. + +--Miksi emme voi prostitutsionia hävittää? Se _on_ hävitettävä ja sen +_voi_ hävittää! En ainakaan minä tiedä mitä varten eläisin, ellen sitä +hävittääkseni. + +Natalja Feodorovna katsahti häneen iloisesti hämmästyneenä, mutta sanoi +vitkaan: + +--Minusta näyttää että täytyy olla upseeri käsittääkseen +yhteiskunnallisia asioita noin lapsellisesti. + +--Ja _minun_ täytyy sanoa, että ellette katso prostitutsionilaitoksen +olevan heti perustuksia myöten hävitettävän, niin minä mieluummin olen +kanssanne keskustelematta yhteiskunnallisista asioista. + +Natalja Feodorovna näytti yhä enemmän hämmästyvän. + +--Niin juuri, jatkoi Hannes; tämä kysymys on minulle kaiken muun alfa ja +omega. Ja juuri tällä hetkellä, kun olen lapseni kadottanut, enkä +ainoastaan lasta, vaan--minun täytyy sanoa se teille--olen ikuisiksi +kadottanut sen naisen kunnioituksen, jota paitsi---- + +Hanneksen rinta kuorsahti näitä sanoja sanoessa vastoin hänen tahtoansa +ja koko hänen ruumiinsa hytkähti niin ettei hän voinut lopettaa +lausettaan. + +Mutta huomattuaan että Natalja Feodorovna vedet silmissä kokoo nopeasti +muruja pöydältä hakien sanoja lohduttaakseen häntä, kokosi Hannes +miehekkyytensä kaikki voimat ja tavattoman kovalla ja karkealla äänellä +rykien kurkkuansa selväksi huusi, ettei Natalja Feodorovnalla ollut +teetä lasissa ja rupesi suurella puuhalla uutta teetä hänelle +valmistamaan. + +--Sanalla sanoen,--huusi hän yhä samalla äänellä,--tarkotan sanoa, että +tämän tapauksen perästä minä olen lujemmin kuin koskaan ennen päättänyt, +että prostitutsiooni on hävitettävä--maan tasalle--kuulkaahan: maan +tasalle! + +Natalja Feodorovna koetti nyt tämän kovan äänen viereen tulla +mahdollisimman sävyisällä ja varovaisella nuotilla: + +--Ivan Ivanovitsh, te suuresti erehdytte, jos luulette, etten minä ole +prostitutsionilaitoksen vihollinen. Sellainen otaksuminen tuntuu minusta +päinvastoin melkein personalliselta loukkaukselta. Tietäkää siis, että +minä pidän prostitutsionia pahimpana yhteiskunnallisena +mätähaavana.--Tietysti, Ivan Ivanovitsh! Tietysti!. + +--No?! No!? innostui Hannes ja oli lyödä Natalja Feodorovnaa olalle +suuren ystävyydentunteen merkiksi, niinkuin oli lyyhistänyt Gregorin. + +--Mutta--sanoi Natalja Feodorovna. + +--Älkää herran nimessä sanoko enää mutta! + +--Mutta--naurahti Natalja Feodorovna ja lisäsi niin vienosti kuin taisi: +prostitutsioni on sittenkin välttämätön seuraus vääristä +yhteiskunnallisista oloista, jotka siis _ensin_ ovat hävitettävät. + +--Mitä tarkotatte? Onko mitään suurempaa vääryyttä kuin prostitutsioni?! + +--Ivan Ivanovitsh, onko mitään pahempaa tautia kuin isorokko, mutta +eihän sitä paranneta repimällä pois rupia. Taudin syy on löydettävä. +Prostitutsioni on kaupungin tuottama tauti. Eikö se ole äärimmäinen +seuraus köyhien pakosta jättää maansa ja muuttaa kaupunkiin +rahanpalvelukseen? + +Sanoessaan sanat »köyhien pakosta» Natalja Feodorovna ei voinutkaan +säilyttää sitä vienon nöyrää äänilajia, jolla nähtävästi oli aikonut +loppuun asti keskustella. Ääni värähti mielenkuohusta ja silmät +ihmeellisesti terottuivat. + +--Suokaa anteeksi, sanoi Hannes, mutta minä olen sangen tyhmä näissä +asioissa, enkä voi ymmärtää----te puhutte pakosta, mutta mikä voisi +pakottaa ihmisiä vastoin heidän tahtoansa muuttamaan kaupunkeihin? + +Natalja Feodorovnan suupielissä värähti nolo hymähdys ja hän katseli +hyvän aikaa Hannekseen ennenkuin rupesi jatkamaan, ilmeisesti mielessään +harkiten oliko Hanneksen kysymys todella tietämättömyyttä vai ehkä +viekkautta. Yhä pitäen Hannesta silmällä hän sanoi hitaasti: + +--Eiköhän talonpoikia pakota kaupunkeihin maan puute? + +Mutta Hannes rupesi tätä asiaa niin rehellisen syvällisesti miettimään, +että Natalja Feodorovnalta katosivat kaikki epäilykset ja hän sanoi +hilpeästi: + +--Niin, niin, Ivan Ivanovitsh, te katsotte minuun suu auki uskomatta +suuressa Venäjässä voivan olla maan puutetta, mutta kyllä meillä on +asianlaita sama kuin muuallakin maailmassa: maa on viekkaudella ja +väkivallalla riistetty työväen käsistä, joka senvuoksi laumoittain +siirtyy rahan palvelukseen. Eikö teidänkin maassanne ole niin? + +Hannes joutui pulaan. Hän ei todellakaan tiennyt maalaisista asioista +mitään muuta kuin minkä oli kuullut joskus vaarin jankuttavan joistakin +Veneh'ojan metsäjaoista, joilla toiset olivat tehneet toiset +torppareikseen. + +--No niin, sanoi Natalja Feodorovna, puhukaamme siis vaan Venäjän +oloista, joita ainakin _minä_ tunnen.--En tahtoisi kuitenkaan myöntää, +että yksistään meidän työväessämme olisi vapauden ja ihmisarvon tunto +sammunut, vaan minä olen paljon matkustellut ja kaikkialla näen samaa: +työväki ei enää tunne mitään häpeää siitä, että se rahan edestä palvelee +meitä, kumartelee meitä, kiillottelee meidän kenkiämme, juoksee meidän +asioillamme. Se myy itsensä mihin tahansa; se tekee kaikkea tuota +nöyryyttävää, minkä vuoksi me sitä juuri halveksimme, jopa pidämme +alempirotuisina olentoina. Se myy itsensä kuskiksi, lakeijaksi, +piiaksi,--yhdentekevää!--polisiksi, urkkijaksi... + +Näitä sanoessa Natalja Feodorovnan hengitys kävi äkkiä epätasaiseksi, +joten hänen täytyi hetkeksi pysähtyä. Vasta kun hengitys oli jälleen +tasottunut koetti hän alkaa taas nöyrällä sävyllä, mutta ei onnistunut +pitemmälle kuin ensimäiseen lauseesen. + +--Ivan Ivanovitsh, te sanotte: prostitutsioni on hävitettävä, mutta en +minä tiedä mikä ero tässä oikeastaan on. Jos ihminen kerran on oppinut +myymään ruumiinvoimansa enintarjoovalle kysymättä mihin niitä +käytetään,--miksi sitten pidettäisiin erikoisempana häpeänä itse +ruumiinkaan myymistä? + +Nyt ei Natalja Feodorovna enää voinut hillitä itseänsä, vaan hengitti +taas tiheään ja hänen kasvojensa lihakset nytkähtelivät hullunkurisesti +ja ääni vavahteli mielenkuohusta: + +--Myydä rahasta ruumiin voimat sille, joka niillä tekee mitä ikinä +haluaa, ja myydä rahasta ruumis sille, joka tekee sillä mitä +haluaa,--mikä ero siinä on? Edellistä harjottavat etupäässä miehet, +jälkimäistä etupäässä naiset. Eikö se ole vaan luonnollinen jatko ja +huippu asiain kehityksessä? Onko urkkija parempi kuin prostituerattu-- +sanokaa te--minä--en todellakaan tiedä---- + +Hengen ahdistus ei antanut Natalja Feodorovnan sanoa pitemmälle. +Väliajan täyttääksensä Hannes sanoi: + +--Olette siis sitä mieltä, että täytyy ennen kaikkea antaa talonpojille +riittävästi maa-alaa? + +Natalja Feodorovna voitti äkkiä mielenkuohunsa ja sanoi kylmän +tyyneesti: + +--Olen mieluummin sitä mieltä, että talonpojan täytyy ennen kaikkea +_ottaa_ itsellensä riittävästi maata. + +Ymmärtämättä mitään eroa tässä Hannes tokasi iloisesti: + +--No, jos niin, niin mitäpäs muuta kuin _annetaan_ hänelle kylläksi +maata. + +Natalja Feodorovna kohottautui vähän tuolillansa, katsahti väsyneesti +Hannekseen ja sanoi vieläkin tyynemmin: + +--Maata ei voi antaa, ellei sitä joltakin oteta. + +--Siis otettakoon! huusi Hannes, innostuneena saavutettuun +yksimielisyyteen heidän välillänsä. + +Natalja Feodorovna piirteli sormellaan kirjainta leipämurujen joukkoon. + +--Aivan oikein, Ivan Ivanovitsh, mutta siinä tapauksessa kehottaisin +teitä puhumaan ainoastaan kuiskaamalla, sillä seinätkin sellaisiin +ehdotuksiin höristävät korviansa. + +Natalja Feodorovnan kasvot olivat muuttuneet ankariksi ja jokin voimakas +ylpeyden ilme alkoi tehdä ne yhä vieraammiksi ja pelottavammiksi +Hannekselle: + +--Mutta te varmaankaan ette tiedä mitä sanotte, jatkoi Natalja +Feodorovna.--Keltä maa olisi otettava? Eikö juuri niiltä, joita te, +herra luutnantti, palvelette kantaessanne tuota upseeripukua? Vai ettekö +luule isäntänne pyytävän teidän palvelustanne juuri maan riistämiseen +talonpojilta? Olettehan valalla vannonut tottelevanne häntä. Älkää siis +puhuko minulle aikeestanne hävittää prostitutsionia. Sillä juuri te +itse, suojellessanne väkivallalla maan anastusta ja pakottaessanne +kansaa rahan palvelukseen, olette kaiken ihmis-alennuksen, sen alhaisen +orjamielen ja sen porttolain oikea synnyttäjä! + +Nyt näytti Natalja Feodorovnan kasvot muuttuvan jälleen lempeämmiksi. +Mutta jokin ylimyksellinen, itsetietoinen ylemmyyden ilme oli yhä +vallalla. Hannes tunsi yhä enemmän pienenevänsä hänen edessään. Natalja +Feodorovna kasvamistaan kasvoi. Tuijottaen hänen kasvoihinsa Hannes +hämmästyen tarkkasi niiden piirteitä. Mistä olikaan Natalja +Feodorovnalle ilmestynyt tuo hieno ja kuitenkin niin korskea ilme nenän +ja silmäkulmien yhtymäkohtaan? Miksi ei Hannes ennen ollut huomannut +hänen ylpeästi kaareutuvaa aatelisnenäänsä? Kuinka oli käynyt, että se +sama pieni, apinamainen ihminen, jota Hannes oli vielä äskettäin +uskaltanut hermostuneesti kohdella, nyt oli kasvanut jättiläiseksi hänen +eteensä ja kohta kokonaan hallitsi häntä? + +--Ainoastaan teidän hirmuinen tietämättömyytenne, herra luutnantti, voi +suoda teille jotain puolustusta. Minä näen, että tekin olette nousukas, +niinkuin enimmät teidän kaltaisenne. Te olette vapautensa jo unohtaneen +ja orjiksi kasvaneen työväen lapsia, siksi itsekin olette voinut +rahapalkasta myydä omantuntonne ja toimintavapautenne. + +Lempeys taas katosi Natalja Feodorovnan kasvoista. Silmät alkoivat +säkenöidä, sanat hehkuivat kuin maanalaisen pätsin purkausta. + +Hannes kalpenemistaan kalpeni. + +--Voi teitä raukkoja, jotka porttoloita muka hävitätte ja huomenna +juoksette komennosta ihmisiä tappamaan! Voi teitä viheliäisiä, jotka +viekkaudella ja väkivallalla olette kansan opettaneet rahasta myymään +pyhät työvoimansa ja pyhät ruumiinsa teidän oikkujenne palvelemiseen! +Voi teitä elämän sammuttajia, voi teitä laulun ja runouden tukahuttajia, +voi teitä vapaan ihmisyhteyden hajottajia! Voi teitä kuolleiden kylien +ja mätien kaupunkien rakentajia, joissa te rahasta tanssitatte, rahasta +laulatatte, rahasta soitatatte! Voi teitä vapauden hävittäjiä! Voi teitä +mässääjiä kuolleen elämän haudalla! Voi teitä... + +Natalja Feodorovna olisi sanonut vieläkin enemmän, mutta nyt kuului +koputus, ja Gregor Gregorovitsh, ollen jotenkin päissään, avasi oven +lupaa odottamatta. Hänen jälessään tulivat sisälle myös Boris +Mihailovitsh ja Aleksei Dmitrievitsh. + +--Uuu! pani Gregor Gregorovitsh, nostaen silmäkulmansa hullunkurisen +korkealle, ollen hämmästyvinään niinkuin muka tahtomatta häiritessä +kahta rakastunutta. + +Natalja Feodorovna katsahti Boris Mihailovitshiin, nousi ja nolosti +hymähtäen, odottamatta esittelyä poistui. + +Kun Hannes, saatettuaan Natalja Feodorovnan, tuli eteisestä takasin, +sanoi Gregor Gregorovitsh: + +--Nä, nä, nä, veliseni,--kyllähän me arvasimme, että tässä on nainen +pelissä, mutta että se olisi ollut niin loistava kaunotar, sitä emme +toki osanneet aavistaa!--Sanalla sanoen: me olemme tulleet tänne +vahtimaan sinua, ettet enää jäisi tutkinnosta. Pullot taskuissa +tietysti! Usko minulle kaunottaresi nimi! Nä? + +Aleksei Dmitrievitshillä oli pinkka linnoituspiirroksia ja hän odotteli +nähtävästi kärsimättömänä milloin tervehdyksistä ja muista +syrjäseikoista päästään. + +Mutta Boris Mihailovitsh, santarmiupseeri, seisoi kalpeana kuin lakana +oven luona. + +--Boris, mikä _sinun_ on? sanoi Aleksei ihmeissään. + +Boris Mihailovitsh sammalteli vähän puheessaan ainakin, mutta nyt ei +tahtonut saada sanaakaan suustansa. + +Kaikki kääntyivät ihmetellen häneen päin. + +--Tä-tässä ei ole a-ainoastaan ra-rakkausjuttu. Ivan, voitko sanoa +minulle missä olet tuohon naiseen tutustunut? + +Hannes rypisti silmänsä eikä vastannut mitään. + +--Tahtoisitko sanoa minulle hänen osotteensa? + +Hannes otti esille Natalja Feodorovnan käyntikortin, johon tämä oli +kirjottanut osotteensa, ja vasta annettuaan sen Boris Mihailovitshille +muisti Natalja Feodorovnan nimenomaan kieltäneen ilmaisemasta tätä +osotetta. + +Boris Mihailovitsh pisti käyntikortin taskuunsa. + +--Sinä, Ivan, olet joutunut vallankumouksellisten pauloihin! + +--Mitää? huusi juopunut ruhtinas pitkään. + +--Mitä joutavia, sanoi Aleksei. + +Boris Mihailovitsh teki nyt itsensä yhä tärkeämmän näköiseksi ja sanoi +sormea heristäen: + +--Varo, varo! Tuo nainen on vaarallisimpia vallankumouksellisia, +hallitukselle miltei tärkein tällä hetkellä, sillä hän johtaa +propagandaa sotaväen keskuudessa. + +Aleksei Dmitrievitsh, joka jo oli istunut, nousi levottomana ja +tyytymättömänä, ja rupesi kädet housujen taskuissa liikkumaan +edestakasin pienessä huoneessa. Hän sanoi kävellessään: + +--Voithan selittää mitä tekemistä sinulla on tuon naisen kanssa. + +--Sitä en voi, sanoi Hannes. + +Kavahtaen katsahtivat kaikki kolme äkkiä häneen, ja tuskallinen +äänettömyys seurasi. + +--Kehenkä se kuuluu, sanoi ruhtinas.--Ja antakaa te kaikkien olla +rauhassa, hallituksen hallituksena ja vallankumouskel-uksellisten +vallankumouskil--Hän ei nyt osannut toistaa tätä monimutkaisuutta, ja +sanoi sentähden: piru vieköön kaikki! + +Hannes sanoi: + +--Sen sanon ainakin sinulle, Boris, että Natalja Feodorovna vihaa +porttoloita yhtä paljon kuin me ja tahtoo niiden hävittämistä +juurinensa. + +--Ivan, he tahtovat ennen kaikkea hallituksen hävittämistä juurinensa. +Mutta me sinun kanssasi tahdomme hallituksen vahvistamista absolutiseksi +voimaksi. Vai emmekö? + +Hannes ei vastannut mitään. + +Aleksei, estääkseen tuskallisen äänettömyyden uudestaan syntymästä, +kysyi Boris Mihailovitshiltä oliko Natalja Feodorovna ollut +sekaantuneena viimeisiin skandaaleihin. + +Boris Mihailovitsh vastasi: + +--Istunut tutkintovankilassa keisarimurhasta asti. Päästettynä vapaalle +jalalle joutunut uudelleen epäluulonalaiseksi. Piileskellyt +menestyksellä Pietarin lokeroissa. Syntyjään ruhtinatar--(hän nimitti +Venäjän vanhimman ruhtinassuvun nimen). + +--Ahaa! Malttakaa, huusi Gregor Gregorovitsh,--Natalja Feodorovna--. Se +kyttyräselkä. Tunnen. Hänen äitinsä, Vera Vannovskaja, synnytti hänet +siirtovankilassa mitä kamalimmissa oloissa. Todellakin, Boris, sinä +pääset everstiksi, jos hänet nappaat. + +Hanneksen kasvoihin nousi hehkuva puna. + +--Senkö vuoksi sinä hänen osotettaan pyysit? kysyi hän Boris +Mihailovitshiltä.--Minä vakuutan sinulle: Natalja Feodorovna on mitä +jalomielisin nainen, ja hän on tehnyt minulle palveluksia, joita en tule +koskaan unohtamaan. Enkä ole koskaan ketään ihmistä kohtaan tuntenut +sellaista ystävyyttä. + +Boris Mihailovitsh sanoi: + +--Se on ikävä,--se on todellakin valitettava asia, mutta ymmärräthän +itse, että asemani santarmiupseerina---- + +--No niin, sanoinhan minä sen, huusi ruhtinas väliin:--hän aikoo tulla +everstiksi! + +Aleksei Dmitrievitsh rupesi lähtemään pois, sanoen, ettei häntä haluta +tulla todistajaksi mahdollisiin ikävyyksiin. + +Mutta ruhtinas, nähtyään Hanneksen kiivaasta hengityksestä värähtelevät +kalvenneet sieramet ja hampaitten lujasta yhteenkiristämisestä korvain +luona liikahtelevat mukulat, älysi että tästä alkaa tulla täysi tosi ja +selvisi kohta humalastaan. Nousten sohvalta hän tuli Boris +Mihailovitshin luo ja sanoi hiljaa: + +--Olisi sentään suoraan konnamaista tässä tapauksessa käyttää +hyväksensä--oman ystävänsä luona.--Boris, jätä! + +--Konnamaista taikka ei, se riippuu miltä kannalta katsoo. +Armeijaupseerilla on yksi näkökanta, keisarillisella santarmistolla voi +olla toinen. Siinähän meillä on vanha ero. + +--Voit toisin sanoen vaikka oman veljesi antaa ilmi?! + +--Silmää räpäyttämättä. Pyhin kaikesta on keisari ja isänmaa, eli +hallituksen absolutinen voima, jos Ivan sen paremmin ymmärtää. Ystävä, +veli,--se tulee toisessa sijassa. + +Nyt huomasi ruhtinas, että Ivan Ivanovitshistä oli kadonnut kaikki, mikä +hänessä oli hienostunutta upseeria ja jokin seurauksia laskematon +luonnonvoima huohotti hänen auenneista sieramistaan ja silmistään. +Ruhtinas ymmärsi silloin, että jotain täytyy heti tehdä hirmuisen +katastrofin välttämiseksi. Ja siinä tarkotuksessa hän veti miekan +huotrastansa. Hän tahtoi alkamalla tappelun estää Hanneksen alkamasta. + +--Ja minä sanon sinulle, huusi hän muka äärimmäisessä vimmassa Boris +Mihailovitshille,--että ellet heti vanno luopuvasi siitä aikeesta, +sivallan minä sinut päättömäksi tuohon paikkaan! + +--Unohdatte, että minullakin on miekka kupeellani, huusi Boris +Mihailovitsh käyden miekkansa kahvaan. + +--Me taistelemme sääntöjen mukaan. Valitkaa aseet! sanoi Gregor +Gregorovitsh. + +Kun Hannes heräsi jälleen tuntoihinsa olivat molemmat lähteneet. + +Hän vaipui ymmärtämättä mitään sohvalle, ja kauan hieroi päätänsä, +sekottaen kaiken tukkansa. + + * * * * * + +Kolmannen ja viimeisen kerran tapasi Hannes Natalja Feodorovnan tämän +asunnossa. + +Täynnä kysymyksiä ja kiihkeätä vastausten janoa, täynnä valtoinansa +lainehtivaa mielenkuohua Hannes meni pari tuntia ennen viimeistä +tutkintoa Natalja Feodorovnan luo, joka asui annetun osotteen mukaan +aivan lähellä kasvatuslaitosta. + +Pimeät ja kapeat porraskäytävät noustuansa Hannes pysähtyi oven eteen, +jonka takaa kuului miesten iloista lauluääntä ja naisten naurua. + +Hän koputti varovasti. + +Silloin kaikki hiljeni ja vasta pitkän ajan kuluttua ääni kysyi juuri +oven takaa: kuka siellä? + +Hannes nimitti nimensä, mutta ovea ei avattu ennenkuin kiihkeiden +kuiskausten ja juoksujen jälkeen, jotka selvään kuuluivat ulos. + +Hän päästettiin nyt suureen, pimeään eteiseen, josta useita ovia oli +auki valoisampiin huoneihin. Näistä kurkisteli uteliaasti nuorta väkeä, +isotukkaisia miesylioppilaita ja säikähtäneitä kurssilaisnaisia. Siis +niitä tavallisia ylioppilas-korttereja, joissa mies- ja naisylioppilaat +elävät keskinäistä siviliavioliittoa, siten tarvitsematta porttoloita. + +Hanneksen kysymykseen Natalja Feodorovnasta vastattiin hänelle yhtaikaa +kahdella tavalla. Toisaalta sanottiin: täällä ei asu mitään sellaista; +toisaalta kuului: ei ole kotona! Ilmeisesti eivät olleet ehtineet sopia +yhteisestä valheesta, jonka vuoksi Hannes sanoi: minä odotan. + +--Täällä ei ole teitä varten mitään sopivaa odotuspaikkaa, rohkeni +kaunis pieni nainen huomauttaa. + +Mutta ennenkuin tuli ratkaistuksi Hannesko suostuu tottelemaan +ulos-käskyä tai toiset tulevat pakotetuiksi tarjoomaan hänelle tuolia, +ilmestyi Natalja Feodorovna esille. + +Sekä iloisesti että nuhtelevasti hän sanoi kohta: + +--Ivan Ivanovitsh, enkö kieltänyt teitä?! + +Muut asukkaat vetäytyivät nyt huoneihinsa niinkuin simpukat kuoriinsa. + +Natalja Feodorovna vei Hanneksen pimeästä eteisestä pieneen kyökkiin, +joka samalla oli hänen oma olinpaikkansa. + +Täällä he, istuen toinen pienen kirstun päällä ja toinen selättömällä +tuolilla keskustelivat ensin kauan aikaa ylioppilaiden ja +kurssilaisnaisten elämästä. Sillä niin paljon kuin Hannes aikoikin vielä +kysellä niitä samoja asioita, joista Natalja Feodorovna oli hänen +luonaan puhunut, oli tieto ylioppilaiden ja heidän hilpeäin säestäjäinsä +elämästä ja suhteesta porttoloihin hänelle melkein yhtä tärkeä. + +--Hyvä. Jos sellainen miekkoinen saapi tulevaisuudessa sen viran, jota +varten hän nyt lukee, ottaa hän tytön kyllä vaimoksensa ja omistaa +lapset. Mutta jollei luvut onnistu? + +--Heillä tavallisesti ei ole lapsia, sanoi Natalja Feodorovna. + +--Kuinka se on mahdollista? sanoi Hannes ihmetyksestä kohottautuen ja +rehellisesti räpyttäen silmiänsä. + +--Se on kyllä mahdollista, vaikka tosin hirmuista, sanoi Natalja +Feodorovna alakuloisesti. Ja ikäänkuin puolustaakseen niitä raukkoja, +joita hän täällä nähtävästi äidillisesti hoiti, kyökistänsä ruokkien, +koetti hän ihmettelevälle Ivan Ivanovitshille selittää: + +--Teidän täytyy ymmärtää, etteivät he ajattele tulevaisuuttansa minkään +viransaannin muodossa, vaan he elävät kaikki pikaisen ja täydellisen +olojen mullistuksen toivossa. + +--Mutta miksi he sitten lukevat? Mullistaisivat! + +Natalja Feodorovna huokasi raskaasti: + +--Täytyyhän kahleissakin ollen _jotain_ tehdä. Ei, Ivan Ivanovitsh, +jättäkäämme tämä asia. Siihen minun sydämmeni vielä kerran pakahtuu. En +kestä. + +Nyt rupesi Hannes kyselemään vallankumouksellisista ja samassa muisti, +ettei hän ollut vielä kertonut siitä, mitä Natalja Feodorovnan käynnin +jälkeen oli hänen kotonansa tapahtunut. + +Natalja Feodorovna näytti kovin säikähtävän, mutta ei lainkaan omasta +puolestansa, vaan ainoastaan Hanneksen, johon hän, oli ruvennut yhä +enenevällä lämmöllä katsomaan. + +--Ja senjälkeen olette te uskaltanut tulla tänne! Rakas Ivan Ivanovitsh, +poistukaa niin nopeasti ja niin salaa kuin mahdollista! + +Hannes tahtoi kuitenkin vielä vastauksia muutamiin tärkeihin +kysymyksiin. + +--Ei-ei-ei-ei--lähtekää heti, heti,--ei saa suotta panna itseään vaaran +alaiseksi--no-no-no, ei mitään puheita, lähtekää nyt vaan. + +Hän melkein väkivallalla lykki Hannesta ovelle. + +Mutta kun Hannes oli saanut päällystakin ylleen, ja seisoi jo ovessa, +sanoi Natalja Feodorovna vedet silmissä: + +--Me emme näe enää toisiamme koskaan. + +--Miksi? kysyi Hannes ja ensi kertaa tunsi kuinka lujilla siteillä hän +oli Natalja Feodorovnaan kiintynyt. + +Natalja Feodorovna ei vastannut, vaan sanoi: + +--Minä neuvon teidät toisen ystävän luo, joka teille kaikki selittää, +mutta me emme näe enää toisiamme. + +Nimitti kadun ja numeron. + +--Sanokaa häntä aina vaan _Vasiliksi_, älkää koskaan kysykö muuta nimeä, +sinutelkaa ja sallikaa hänen sinutella teitä, hän selittää teille kaikki +ja paljon paremmin kuin minä. Vähän voin ilmaista: hän on kuuluisan +vallankumousperheen jäsen, toiset ovat kaikki mikä kotivankiloissa, mikä +Siperiassa. Ja jos joku pääseekin vapaaksi, joutuu kohta jälleen. Isä, +kenraali, suuri, joka suunnalle jäykkänä törröttävä tukka, silmät +huhkaimen, itse ajaa lapsiansa kokouksiin: mikä mies sinä olet, sanoo, +kun tämmöisenä aikana et mene kokoukseen! Ja kun saa tiedon lapsiensa +vangitsemisesta, murahtaa: Aina ovat sanoneet kelpo pojaksi, nyt itse +näin.--Mutta Vasili asuu erillään, paremman toimintamahdollisuuden +vuoksi. Jos he ottavat teidät perheeseen, onnittelen minä teitä. +Pääsette kaikki tietämään. Tulette maailmalle tarpeelliseksi +ihmiseksi--! Hyvästi ainiaaksi, Ivan Ivanovitsh! + +Kun Hannes tuli kadulle, löivät tapulin kellot jossain kuutta. Hän oli +tunnin verran myöhästynyt tutkinnosta. + +--Se on hyvä, sanoi hän itsekseen, räpytteli vähän aikaa silmiään ja +sitten, päättäväisyyden ilme katseessa suuntasi askeleensa Natalja +Feodorovnan antaman osotteen mukaan. + +Natalja Feodorovna oli oikeassa: he olivat nähneet toisensa viimeisen +kerran, sillä kolmen päivän kuluttua antoi Boris Mihailovitsh hänet ilmi +ja hän hävisi ainiaaksi vankiloihin. + + + + +10. + + +Kahden vuoden kuluttua näiden tapausten jälkeen levisi Venäjän +vallankumouksellisten keskuudessa huhu jostakin merkillisestä +suunnitelmasta, joka oli jätetty heidän Genevessä sijaitsevaan +pääkortteeriinsa. Huhu suunnitelmasta saattoi levitä ainoastaan sen +vuoksi, että ehdotus sen toteuttamisesta tuli pääkortteerissa hylätyksi. + +Mutta hylätyksi ei se suunnitelma tullut senvuoksi, että olisi ollut +vaillinaisesti kokoonpantu tai että sen toteuttaminen olisi ollut +missään suhteessa mahdoton, vaan ainoastaan häikäilemättömän, +hämmästyttävän, sydäntä kouristavan julmuutensa vuoksi. Vallankumous oli +siinä suunniteltu alotettavaksi yhtaikaa Moskovasta ja Pietarista. Mutta +Moskovaa koskeva osa suunnitelmasta oli jätetty muodostelematta ja +riippuvaksi edellisen eli Pietaria koskevan osan hyväksymisestä. +Suunnitelman nerokkaasti mietitty pääjuoni tarkotti Pietarin kaupungin +hukuttamista veden alle avaamalla Laatokan puolelta pitkin Nevan virtaa +tulevien vesien sulut. + +Kun asia oli lopullisen ratkaisun alaisena vallankumouksellisten +pääkortteerissa, jakautuivat johtomiehet kahteen kiivaasti keskenään +taistelevaan joukkoon, joista vähemmistö kannatti suunnitelman +omaksumista. Voimakkaassa puheessa koetti jyrkemmän puolueen edustaja +tuoda esiin suunnitelman hämmästyttävää nerokkuutta ja sen yhtä +ihmeteltävää viimeistelyä, jossa kaikki sotatieteen vaatimukset olivat +mitä huolellisimmin noudatetut ja punnitut. Todistetuksi tuli myöskin, +että vallankumouksellisten asejoukkojen taidokkaasti suunnitellun +asetuksen avulla ympäri hukkuvaa kaupunkia voisi suurin osa +vallankumouksellisiksi itsensä tunnustavista kaupungin asukkaista tulla +pelastetuksi. Mutta äänestyksessä saavutti sittenkin voiton hylkäävä +lausunto, joka perustui yksistään suunnitelman julmuuteen. + +Ne samat miehet, jotka olivat tikari- ja pommimurhiin valmiina,--jotka +sellaisiin olivat tovereitansa äänestäneet ja arvoilla määränneet, +perääntyivät sentään, kun tuli kysymys kokonaisen kaupungin +upottamisesta. + +Mikä mies se oli heidän joukossansa, joka oli tuon suunnitelman tehnyt? +Kuka oli se jättiläinen, josta uhkasi niin peloton ja häikäilemätön +leijonamieli? Kuka oli pitänyt ikäänkuin koko maapalloa kädessään, +katsonut Venäjän paikkaa ja sormellansan osottaen sanonut: tuo kohta +upotettakoon veden alle ja tuosta kohdasta nostakoon vallankumous +verisen päänsä? + +Kun suunnitelma oli tullut hylätyksi, ilmaisi Vasili, joka oli sen +Schveitsiin tuonut, johtomiehille sen tekijän. Se oli entinen +sota-akatemian upseeri, Ivan Ivanovitsh, jolla nimellä häntä sitten +vallankumouksellisten kesken sanottiin. + +Ja pääkortteerissa oltiin yhtä mieltä siitä, että sellaisen miehen +liittyminen vallankumouksellisiin oli katsottava suureksi voitoksi, ja +että hänen ilmeistä kykyänsä oli nyt välttämättä käytettävä erääseen +toiseen tekeillä olevaan yhtä laajaan, mutta vähemmän julmaan +suunnitelmaan. + + + + + + +TOINEN OSA + + + + +1. + + +»Merkillisiä ihmisiä!» ajatteli Hannes, kun Vasili ilmotti hänelle +uutisen siitä, että tuo hänen paljotöinen, tarkkaan perusteltu ja joka +puolelta punnittu suunnitelmansa oli pääkortteerissa tullut hylätyksi. + +»Merkillisiä ihmisiä, kun pelkäävät tappaa monta, mutta eivät pelkää +tappaa yhtä tai kahta!» + +Vasili seisoi hänen edessään kädet riipuksissa, kasvot pitkinä ja +surullisina. Sillä Vasili rakasti Hannesta, ja vaikka Genevessä oli +itsekin äänestänyt suunnitelmaa vastaan, oli hänen nyt--hukkaan menneen +työn vuoksi--tuskallisen sääli Hannesta, kun ajatteli miten Hannes oli +kahden vuoden aikana lakkaamatta ja innosta säihkyvin silmin siitä +puhunut, lyönyt nyrkkiä pöytään, tärisyttänyt seiniä ja ikkunaruutuja +räjähdyksiä matkivilla huudoillansa. + +--Ja tunnusta, sanoi Hannes,--että ilman sinun ääntäsi olisi asia mennyt +läpitse! + +Vasili vaikeni, ja myönsi siten asian todella olleen niin, että hänen +äänensä oli ollut ratkaiseva. + +Surullisesti alas katsoen hän jotakin epäselvää mielessään punnitsi, +jolloin hänen silmäluomensa säännöllisessä tahdissa painuivat kiinni ja +aukenivat, ja tummat, pitkät ripset löivät yhteen kuin kaksi luutaa. +Vasilin hienot ylimyskasvot suurine ruskeine silmineen ja naisellisen +sileine ihoineen olisivat sopineet ihanimman kaunottaren kasvoiksi. + +Miksi Vasili ei ollut ennen, noiden kahden vuoden aikana, jolloin hän +joka päivä tapasi Hannesta, kertaakaan maininnut katsovansa suunnitelmaa +liian julmaksi, vaan oli päinvastoin aina innolla kuunnellut Hannesta ja +kaiken aikaa ikäänkuin ottanut asiaan osaa? Tämä seikka suuresti lisäsi +Vasilin surua, sillä näytti melkein mahdottomalta selvitellä Hanneksen +eteen koko se monimutkainen, tuhansien ristiriitaisten ajatusten ja +tunteiden vyyhti, joka olisi tuolle suoraviivaisesti ja mutkattomasti +ajattelevalle suomalaiselle osottanut, ettei tässä ollut Vasilin +puolelta harjotettu mitään tahallista kaksinaisuutta. Vaikeutta enensi +Vasilille vielä seuraava seikka: + +Hän oli kerran ruvennut lukemaan Hannekselle Nietzschen kirjaa »Also +sprach Zarathustra», joka oli eräässä suhteessa muuttunut melkein +evankeliumiksi kaikille vallankumouksellisille, siinä kun arvosteltiin +säälintunne pelkäksi heikkouden hyveeksi, josta todellisen yli-ihmisen +täytyi olla vapaana. Tosin oli Hannes ollut luettaissa melko uninen, +kirjan voimatta missään suhteessa kiinnittää hänen huomiotansa, mutta +sensijaan oli juuri Vasili itse ollut aivan haltioissaan tuosta +vastailmestyneestä kirjallisuuden aarteesta. Vasilia oli suuresti +harmittanut Hanneksen uneliaisuus: eikö se mies todellakaan tuntenut +luissaan ja ytimissään kirjan ihmeellisesti vapauttavaa vaikutusta! +»Minä en tarvitse tuota kirjaa», oli Hannes vaan sanonut, ja se oli +vielä enemmän harmittanut Vasilia, sillä se kuului samalta kuin jos +Hannes olisi sanonut: kyllä säälintunnekin voi olla hyvä. Muutamana +hetkenä oli sohvalla loikova Hannes tuntunut Vasilista suoralta +viholliselta, jota olisi tehnyt mieli hävittää siinä silmänräpäyksessä +kokonaan olemattomaksi. Olla sellainen raakilo, sellainen tölppämäinen, +keskeneräinen, tunteeton ihminen, että nukkuu Nietzscheä luettaissa, +vaikka valmistelee vedenpaisumusta kokonaisen kaupungin ylitse! Mies ei +lainkaan tajua, että moisen jättiläisaikeen toteuttaakseen täytyy olla +yli-ihminen, vapaa sellaisesta mahdollisuudesta että ratkaisevalla +hetkellä säälintunne hänen kauttansa tunkeutuu tekijäksi historiallisten +valtatapausten keskelle, ja turmelee kaikki. Ei, hän loikoo sohvalla ja +mymisee unisena: kyllä säälintunnekin on hyvä! Vasili oli silloin +ehdottomasti ajatellut: ollakseen sellainen tölppä täytyy todellakin +olla suomalainen! + +Mutta kuinka oli käynyt? + +Vallankumoukselliset hylkäsivät suunnitelman sen julmuuden tähden, +ja--mikä ihmeellisintä--juuri saman säälintunteen vaikutuksesta oli +Vasilikin äänestänyt suunnitelman hylkäämistä,--siitä seikasta oli hän, +toimitettuaan kaikkien sisällisten vaikuttimiensa tarkan seulouksen, nyt +päässyt täysin perille. + +Nämä sisäisimmät vaikuttimet olivat kuitenkin sitä laatua, ettei Vasili, +kuten sanottu, nähnyt mitään mahdollisuutta saada niitä Hanneksen +kohtisuoraan katsovien silmien läpitse hänen aivoihinsa ja sydämmeensä. +Vasilin lähtiessä matkalle Geneveen Hanneksen suunnitelma mukanaan oli +hänet täyttänyt sykähtelevä ylpeys siitä, että _hän_ oli saanut +viedäkseen niin tärkeän paperin tovereilleen, ja hänellä oli ollut +koottuna joukko tuoreimpia kertomuksia hallituksen viimeisistä +julmuuksista, joiden pontevalla esiintuomisella hän toivoi varmaan +nostattavansa toveriensa joukossa sellaisen määrän tervettä, +kuohahtelevaa ihmisvihaa, että suunnitelma tulisi yleisen innostuksen +purkautuessa pelkällä huutoäänestyksellä periaatteessa hyväksytyksi. +Berlinissä oli hänen täytynyt asiain tähden viivähtää useampia päiviä, +ja välttääkseen sikäläisten toveriensa uteliaisuutta hän oli tahallaan +pysytellyt heidän kaupunginosastaan erillään kuluttaen loput aikaansa +kaikkein virallisimmilla kaduilla ja kävelypaikoilla. Istuessaan +ikävissään Unter-den-Lindenillä oli hänen mieleensä muistunut Venäjän +paljon lämpimämmät, kotoiset olot ja niiden keskellä ties mistä syystä +erikoisesti--Vera Mihailovna. + +Kuka oli Vera Mihailovna? + +Vanha, vierasvarainen, kodikkaan hämärissä huoneissa asuva, puhelias, +iloisiin kinasteluihin aina valmis, aina teekyökin ääressä istuva ja +vieraillensa teetä jakeleva, lihava pietarilainen rouva, mielipiteiltään +mitä vanhoillisin--hän teki pitkiä kumarruksia kotijumalilleen, joiden +lämpimät tulet tuikahtelivat talon korkeissa, hämärissä nurkissa,--mutta +sydämmeltään niin herttainen, että nekin hänen vieraistaan, joilla oli +ennestään oma koti kaupungissa, tulivat hänen luokseen niinkuin vielä +parempaan ja lämpimämpään kotiin,--mitä sitten sanoakaan niistä +lukemattomista ylioppilaista, teknikoista, kurssilaisnaisista, joilla ei +kotia ollut! Ja saman Vera Mihailovnan luona Vasilikin, joka oli äidin +puolelta orpo, löysi äidillistä mielenkiintoa personallisiin asioihinsa, +joita tavallisesti ainoastaan oikeat äidit ymmärtävät ja tahtovat pitää +yhtä tärkeinä kuin ne itsestä tuntuvat olevan. Myöskin oikea äiti oli +Vasililla ollut jumalinen ja mielipiteiltään vanhoillinen. + +Vasilin mieleen oli nyt Unter-den-Lindenillä juolahtanut tämmöinen kuva: + +Vedenpaisumus. Vera Mihailovnan kasvoilla epätoivon ilme. Koettaa nousta +teepöydän äärestä, mutta ei kukaan auta häntä, sillä kaikki hänen nuoret +vieraansa ovat paenneet ja jättäneet ovet auki. Teekyökki on kaatumassa, +tehden 45 asteen kulman pöydän pintaa vasten. Vera Mihailovna on käynyt +kalman kalpeaksi ja huutaa: Vasili! Vasili! Tule auttamaan! Kylmä +vesilaine on hyökännyt vierashuoneeseeni! Vasili, nyt se huuhtoi kaikki +kupit pöydältä! Vasili, nyt se kaasi samovarin! Vasili, auta, minä +tukehdun!--Mutta Vasilia ei tule. Hän on pelastamassa toisia ihmisiä, +sellaisia, jotka eivät ole mielipiteiltään vanhoillisia! + +Veri nousi Vasilin päähän, kutkutti tukan juuria, ja takasin painuessaan +jätti pään hienoon hikeen. + +Hän ei tietysti ollut huomaavinaan koko tuota mielijohdetta eikä +myöskään sitä että hirmuinen kauhu oli hänen tukkansa juuria +kutkuttanut, vaan oli täydellisesti vakuutettu siitä, että tuo ohimenevä +ilmaus oli hänessä jotain jäännöstä lapsuuden ajoilta, jolla ei ollut +mitään valtaa hänen vallankumouksellisen toimintansa yleiseen kulkuun. +Siitä huolimatta, kun ratkaisevassa istunnossa ensimäinen puhuja alkoi +tuoda esiin suunnitelman teoreettisia heikkouksia, oli suuri ilo +levinnyt Vasilin muille näkymättömiin sydänlokeroihin, ja hän oli +tuntenut erikoista lämpimyyttä tuota pitkätukkaista, turpeahuulista +venäläistä toveriansa kohtaan, joka näitä vikoja esitti, sekä erikoista +vihaa sitä hienosti sivistynyttä, kauniskasvoista juutalaista kohtaan, +joka rauhallisesti ja erinomaisen seikkaperäisesti suunnitelmaa +arvosteltuansa antoi sille teoreettiselta kannalta täyden +tunnustuksensa. Äänien jo mennessä melkein tasan, antoi komitean +voimakkain jäsen, intohimoinen puolalainen insinööri lausuntonsa. +Puolustettuaan suunnitelmaa rajun tulisessa puheessa, mikä +vallankumouksellisten kesken ei milloinkaan ollut tapana, kun istuivat +omassa toveripiirissään, hän kääntyi suunnitelman vastustajien puoleen +ja viskasi vasten heidän silmiänsä väitteen, että he tuomalla esiin +keksittyjä heikkouksia salasivat todellista vaikutintansa, joka ei ollut +mikään muu kuin lyhytnäköinen, tunteiden maailmaan kuuluva kammo +joukkomurhaan.--Toverit!--huusi hän suu vaahdossa:--Ensi kerran +tarjoutuu venäläiselle vapaudenliikkeelle tämän mahtavan suunnitelman +kautta laajempi perspektiivi, tilaisuus terroristisen sissisodan +asteelta kohota ratkaisevaan historialliseen taisteluun! Mutta +joukossamme on--(hän huusi kimakasti:)--lalluksia! + +Tämä teki suuren vaikutuksen. + +Näin oli siis suunnitelmaa kannattanut: sivistynyt juutalainen, +sivistynyt puolalainen ja kolme köyhälistöön kuuluvaa sivistymätöntä +venäläistä; vastaan taas olivat neljä sivistynyttä venäläistä. + +Nyt oli tullut vihdoin Vasilin vuoro sanoa sanansa ja antaa ratkaiseva +äänensä. + +Hän tunsi siis pitävänsä Pietarin ja koko Venäjän kohtaloa käsissään. +Turhaanko hän oli kasvattanut itsessään Nietzschen yli-inhimillisiä +ominaisuuksia! + +Hän nousi rauhallisena seisaallensa sanoakseen tietysti alistuvansa mitä +suunnitelman teoreetiseen kelpoisuuteen tulee esiintyneiden häntä +etevämpien asiantuntijain lausuntoon, samalla kuin indignatsionilla +torjuvansa luotaan sen jokaiselle vallankumoukselliselle häpeällisen +oletuksen, että mitkään muut vaikuttimet kuin vapausliikkeen menestys +olisivat olleet määräävinä suunnitelman vastustajilla. Mutta silloin +alkavat hänen kätensä vastoin hänen tahtoansa vapista. Vastoin hänen +tahtoansa kouristaa jokin vieras voima hänen sydäntänsä, niin että +kaikki veri pakenee kasvoista ja jalat herpautuvat:--Vasili, minä hukun! +huutaa Vera Mihailovna.--Vasili, minä vannotan sinua kaikkien pyhien +nimessä, en itseni vuoksi--minä olen jo vanha,--vaan sinun tähtesi, +Vasili, Vasili! + +Ratkaisevat sanat eivät lähde Vasilin suusta. + +Vasilin edessä ei ollut mikään muu kuin tunnustaa olevansa +hermokohtauksen alaisena ja pyytää sen perustuksella asian ratkaisun +lykkäämistä toiseen kertaan. Mutta tunnustaa olevansa tunteiden vallassa +näin tärkeässä tilaisuudessa olisi ollut samaa kuin todistaa olevansa +kokonaan kelpaamaton vallankumouksellisten pääkomiteassa toimimaan. +Vasili sentähden katsahti ankarasti ja merkitsevästi insinööriin, antaen +siten kaikille sen käsityksen että hänen vapisemisensa ja kalpenemisensa +oli muka vaivalla hillittyä raivostumista puolalaisen toverin viskaaman +insinuatsionin johdosta, sillä raivostuminen ei ollut niitä tunteita, +jotka tekivät vallankumouksellisena-olon mahdottomaksi. Tämä +teeskennelty värinmuutos antoi Vasilille aivan odottamatta erinomaisen +näyttelijätaidon. Voimatta nyt muka raivon tähden saada sanaakaan +suustansa hän sammalteli vapisevalla äänellä: + +--Vaadin suljettua äänestystä! + +Ja tarvitsematta enää näytellä istui melkein kaatumalla alas. + +Tällä hetkellä Vasili oli vielä täysin varmana siitä että hän, kaikista +vapisemisistaan huolimatta, oli äänestävä suunnitelman hyväksymistä. +Mutta kun toverit olivat jakaneet jaa- ja ei-liput, ja hän kääntyi selin +heihin katsahtaakseen kumpi lipuista oli jaa-lippu, seisahtuivat hänen +silmänsä molempiin, ja vielä kerran asettui kysymys hänen eteensä +vaa'alle. Ei-lippu oli aivan yhtä suuri kuin jaa-lippukin. Ei-lipun +päällä oli hänen omatuntonsa, lapsuutensa, äiti-vainajansa. Ei-lipun +päältä Vera Mihailovnan hukkuva ääni yhä toisti hänen nimeänsä: Vasili! +Vasili! + +Vasili teki jättiläisponnistuksen rikkoakseen kaiken sen mikä puhui +ei-lipusta. Yli-inhimillisiä voimia käyttäen hän pakotti oikeaan +käteensä jaa-lipun, mutta tulos oli sittenkin, että hän vasemmalla +pudotti ei-lipun sylinterihattuun, jonka juutalainen oli uurnaksi +pöydälle asettanut. + +Hänen käytöksensä omituisuus, geneveläisten toverien oudostelu, tieto +siitä että suunnitelman muiden vastustajien oli ainakin näennäisesti +onnistunut piiloutua sen teoreettisten tekopuutteiden taa, mutta että +hän yksin oli auttamattomasti ilmaissut todelliset vaikuttimensa ja +siten tehnyt itsensä pääkortteerissa mahdottomaksi,--se kaikki oli +Vasilille verrattain helppo kantaa. Vaikeinta oli hänen sitävastoin +Pietariin palattuansa katsoa Hanneksen silmiin. + +--Merkillisiä ihmisiä!--hoki Hannes. + +Ja Vasili katsoi alas ja hänen tummat silmäripsensä löivät yhteen +tasaisessa tahdissa. + +--Merkillisiä ihmisiä, kun pelkäävät tappaa monta, mutta eivät pelkää +tappaa yhtä tai kahta! + +Vasili tunsi kuinka Hannes turhaan hakee tilaisuutta katsahtaakseen +hänen silmiinsä, mutta ei voinut mitenkään hänen katseeseensa vastata. +Ja vuoren raskaana painona laskeutuivat Vasilin hartioille Hanneksen +sanat: + +--Tunnusta että ilman sinun ääntäsi olisi asia mennyt läpitse! + +Mutta mitä olivat nämäkään sanat niiden rinnalla, jotka nyt tulivat +Hanneksen suusta: + +--Teillä Venäjällä ei vallankumouksesta tule koskaan mitään, sillä ette +osaa erottaa järkeä tunteista. + +Nämä sanat palottelivat jäännöksenkin siitä kokonaisuudesta, joksi +Vasili itseänsä ihmisenä vielä ehkä tunsi. Mitäpä jos hän, vaikuttamalla +ratkaisevasti etevän suunnitelman kukistumiseen, olikin tehnyt jotain +paljon pahempaa kuin Pietarin hukuttaminen olisi ollut! Mitäpä jos hän, +Vasili, oli tehnyt mahdottomaksi tai ainakin epämääräiseen +tulevaisuuteen siirtänyt Venäjän vapausasian! Jos niin, niin +lopputilinsä ei voinut olla muu kuin hirttäytyminen. + +Mutta nyt kuului Hanneksen huolestunut huudahdus: + +--Kuule, et suinkaan sinä vaan suuttunut? + +Ja Vasili tunsi kuinka Hanneksen lämmin sydän kiehtoi hänet aivan kuin +lapsen äidinsyliin. + +Heistä oli muutaman vuoden kuluessa tullut suuret ystävykset. Vasilia +oli vastustamattomasti vetänyt puoleensa ensiksi vaan Hanneksen +harvasanainen, mörähtelevä miehekkyys, sitten hänen ehdottoman luja +toveri-uskollisuutensa, ja vihdoin tuo ihmeteltävä sekotus +hämmästyttävästä voimasta ja samalla lämpimästä sydämmestä. »Kuule, et +suinkaan sinä vaan suuttunut»--ne sanat vetivät Vasilin +itsensähalveksimisesta takasin ihmisten ilmoille kuin väkevä käsi vetää +hukkuvan suosta. Ja silmät täynnänsä kyyneleitä Vasili katsahti +Hannekseen.--Mikä ihmeellinen mies! ajatteli hän nähdessään +huolestumisen jopa tuskan ilmeen Hanneksen kasvoilla.--Ei voi tuskatta +nähdä kyyneleitä, vapisee toverin puolesta, jos näkee tämän käsittelevän +varomattomasti browninkia, mutta samalla, kun kysymyksessä on _asia_, ei +epäile avata meren sulkuja kokonaisen miljoonakaupungin hukuttamiseksi! +Nukkuu Nietzscheä luettaissa, ja kuitenkin juuri hän yksin on oikea +yli-ihminen. Sillä viisas ja voimakas oli ollut tuo geneveläinen +juutalaistoveri, tätäkin vielä voimakkaampi se kaunopuheinen insinööri, +mutta mitään yli-ihmisiä ne eivät olleet kumpikaan. Heitä tuhat kertaa +voimakkaampi oli tämä suomalainen, jolla oli ikäänkuin toisena luontona +pettämätön kyky erottaa toisistaan asia ja persona, järki ja tunne,--tuo +ihmeellinen mies, joka suotta ei tappanut kärpäistäkään, mutta asian +vuoksi upotti vaikka puolet maailmaa,--jonka luona oleminen sentähden +yhtaikaa sekä pelotti että tuntui turvallisen lämpimältä. Pelotti hänen +luonansa ikäänkuin jokin kaukaa tuleva, raakain ja nokeentuneiden +työmiesten rintamassa kulkeva, maan pimeästä sydämmestä nouseva +hirmuinen kostonvoima, joka puhjettuaan kerran toimintaan ei ole ketään +säästävä, ei ystävää ei omaista, ei kokonaista kaupunkia, vaan lyövä +murskaksi kaikki mikä sen tielle asettuu. Lämmitti hänen luonaan taas se +uskollinen toveruus ja turva, joka hänestä huokui tämän kumouksellisen +voiman rinnalla, jokin siitä riippumaton, siitä tietämätönkin +sivistynyt, hieno, altistuva inhimillisyys, joka oli siihen liittynyt +ulkoapäin, aivankuin välttämättömästä katastrofista tietämätön karitsa +olisi viattomasti hakenut tyyssijansa nukahtaneen leijonan pehmeälle +turkille. + +Hannes puolestaan oli kiintynyt Vasiliin aluksi vaan tämän hienon-hienon +ylimyksellisyyden vuoksi, joka oli junkkarikoulussa ja sivistymättömien +armeijaupseerien keskuudessa kasvaneelle Hannekselle jotakuinkin uutta. +Ensin se oli herättänyt hänen uteliaisuuttansa, sittemmin, lähemmän +personallisen tutustumisen jälkeen, kunnioitusta ja salaista ihailua. +Todelliset ystävyyden tunteet heräsivät hänessä, kun Vasili, vaivoja +säästämättä, alkoi lukea hänen kanssaan venäläistä kaunokirjallisuutta, +käyden läpi Gogolit, Turgenjevit, Dostojevskit, ja samalla vihkien hänet +viimeisinten ja hienostuneimpain kirjallisuudentuntijain arvosteluihin +ja ajatuksiin. Se avasi uusia maailmoja Hanneksen omassa sielussa, +saattaen hänet ymmärtämään sellaisia sieluelämän hienouksia, joista +hänellä ennen ei ollut aavistustakaan, avarsi hänen katsettansa ja +kehitti kaikkia aisteja. Mutta ei Vasilin ylimyksellinen hienous ja +hänen olentonsa kauneus, ei syvä kiitollisuus häntä kohtaan uusien +maailmojen avaamisesta vielä olisi aikaan saanut sitä ihmeellistä, +ikäänkuin aivan ylenluonnollisilla siteillä solmittua sielujen yhteyttä, +jossa Hannes tunsi olevansa Vasiliin nähden. Sen oli saanut aikaan +seuraava sielullinen tosiasia: + +Olojen täydellistä kumousta janoova intohimo, joka oli näennäisesti niin +äkkiarvaamatta leimahtanut ilmiliekkiin tuon nuoren, ulkonaisesta +esiintymisestä tärkeätä ja turhan tarkkaa huolta pitävän upseerin +povessa, ei ollut Natalia Feodorovnan herättämä;--se oli siellä jo +ennestään, jo Hinkin ajoilta asti, niiltä vuosilta, jolloin hän, +seurauksia ajattelematta, oli lakaissut puhtaaksi porttolan,--jolloin +hän sitten, välittömän oikeudentuntonsa kanssa kieräillen ja olojen +parannuksen lykäten tulevaisuuteen, oli Hinkin-vastaisessa hengessä +mennyt niin pitkälle, että valhe joka taholta ympäröitsi häntä ja hän, +samalla kuin kulki hajuvesissä ja hansikkaat käsissä, odotti sitä +välttämätöntä hetkeä, jolloin hän voimatta enää sisällistä pakkoa +vastustaa antaa vallan raivollensa, repii jossain julkisessa paikassa +upseeripuvun yltänsä, alkaa huutaa ja ilmaan hyppiä ja koko maailman +hävittämisen esikuvaksi nakkelee tuolit ulos, särkee peilit ja rikkoo +tieltään esineitä niinpaljon kuin suinkin mahdollista. Sillä tällaisiin +katastrofeihin olivat aina päättyneet kaikki Hanneksen yritykset +viekkauden ja itsepetoksen avulla päästä vapaaksi Hinkin osottamasta +elämänsuunnasta. Ja siihen oli ennen tai myöhemmin varmaan tämäkin hänen +upseerikieräilynsä päättyvä, niin totta kuin aurinkoa ei voi estää +nousemasta tai maailmata radaltansa muuttaa.--Silloin, juuri tämän +katastrofin viimeisimmällä hetkellä, oli hänen tiellensä sattunut +Natalia Feodorovna ja Vasili. Suureksi ihmeekseen Hannes nyt näki, että +Hinkin edustamalla ja hänen omassa sisimmässä sydämmessään piilevällä +kumoushengellä oli vastineensa maailmassa, että se oli siellä jo +valmiiksi opiksi muodostunut ja ikäänkuin häntä odottamassa. Ihmisille +tapahtuva vääryys, josta hänellä oli ollut ainoastaan hämärä, +jonkinlaisena painajaisena sydäntä kalvava ja sanoihin kokonaan +pukematon tuntumus, oli tässä opissa lausuttu julki niin selvin ja +voimakkain sanoin, että Hanneksen väkevä kumoushenki, näistä tietoisista +perustuksista lähtien, kasvoi satakertaiseksi ja valtasi koko hänen +olentonsa. Sen puhkeamista ei mikään olisi enää voinut estää, ellei tämä +oppi itse olisi juuri vaatinut kumoushengen talttumista järjen kylmien +lakien alaiseksi tulevaisuuden suunnitelmaksi. Järjetön katastrofi oli +vältetty, ja Hannes pani sen sijaan koko uhkuvan voimansa suuren +suunnitelman luomiseen vallankumoukselle, josta suunnitelmasta olikin +sitten paisunut todellinen näyte hänen sisällisestä voimastaan. Mutta +samalla kuin tämä kumouksellinen intohimo näin sai yhä laajemmalle +ylettyvää ilmaa siipiinsä, kulki sen rinnalla hänen sielussansa +lakkaamatta myös tuo toinen kehitys: ihanoiva ihmettely, että se +vapautta rakastava, hänen sisintä itseään edustava, vaikka kyllä tähän +asti ikäänkuin päivän valoa kammonut ja Hinkin nimellä kulkenut +mielihalu oli sama myös maailman hienoimmilla ja sivistyneimmillä +ihmisillä, jommoisina hän piti Natalia Feodorovnaa ja Vasilia. Eikä +ainoastaan sattumalta sama, vaan se oli siltana heidän luoksensa, +siltana yli koko porvarimaailman, siltana heidän hienostuneeseen, +syvintä siveellisyyttä ja lahjomattominta rehellisyyttä henkivään +elämäänsä. + +Tämä tosiasia se oli perustuksena siihen ihmeelliseen, aivankuin +yliluonnolliseen vetovoimaan, jota Hannes puolestaan tunsi Vasilia +kohtaan. + +Kyyneleistään selvittyänsä Vasili sanoi: + +--Jospa vaan olisit nähnyt millaisia ne olivat, ne, jotka suunnitelmaa +puolustivat! + +--Millaisia ne olivat? + +--En tarkota sitä juutalaista, enkä puolalaista,--ne olivat kyllä +oikeassakin, vaan niitä kolmea venäläistä,--sivistymättömiä,--raakoja--. +Jumala varjelkoon vallankumouksen milloinkaan joutumasta sellaisten +miesten käsiin! + +--Hm, pani Hannes. + +Vasili katsahti Hannekseen. + +--Sinä ajattelet varmaan, että sellaisiakin tarvitaan? + +--On hyvä,--sanoi Hannes,--että komiteassa on myös voimamiehiä. + +--Ei,--sanoi Vasili.--Voima ja hienous täytyy olla _yhdessä_ ihmisessä, +mutta ei niin että toisessa on voima ja toisessa hienous,--siitä ei tule +koskaan mitään, ei koskaan! + +Vasili kirjotti tästä huomiota herättäneen kirjotuksen parisilaiseen +vallankumoukselliseen lehteen. Hän oli sitä mieltä että ylin johto olisi +ollut välttämättä annettava yhden ainoan miehen käsiin, joka olisi +henkilöönsä yhdistänyt ne ajan vaatimat, Friedrich Nietzschen esittämät, +korkeimmat luonteenominaisuudet,--jossa hienoin sielullinen kulttuuri +olisi yhtynyt tunteita täydellisesti hallitsevaan tahdonvoimaan. +Niinkauankuin sellaista henkilöä ei ollut--kirjotti Vasili--niinkauan +puuttui vallankumoukseltakin välttämättömin edellytys onnistumiseen. +Komitean enemmistöpäätökset olivat yksipuolisia, milloin yksistään +vihaan milloin yksistään sääliin milloin näiden hedelmättömään +sekotukseen perustuvia elottomia ja voimattomia sokkoliikkeitä. + +Oli ilmeistä, että Vasili ajatteli: Hanneksesta on se tulevaisuuden mies +tuleva,--ja yksityiskeskusteluissa vaikuttavien toveriensa kanssa hän +lakkaamatta toikin esiin Hanneksen ihmeteltävää sopivaisuutta +vallankumouksen palvelukseen: mitä hienointa käsityskykyä, täydellistä +vapautumista porvarillisista ajatustavoista, ja samalla kuitenkin +rajatonta kumouksen voimaa, jonka lähteet olivat aivan kuin jossain maan +tuntemattomissa, syvissä onkaloissa ja jonka pettäminen oli yhtä +mahdoton kuin tulivuoren muuttuminen lakeaksi laaksoksi. + +Kuitenkin, kun vallankumoukselliset sitten todellakin kääntyivät +Hanneksen puoleen, eivät he sitä tehneet Vasilin kautta. + +Eräänä pimeänä syysiltana Hannes istui huoneessaan odottelemassa +sovittua kellonlyömää, joka oli määrätty salaperäisessä hänen pöydälleen +ilmestyneessä kirjeessä. Tuuli ulvoi ja toinen toistaan vinhemmät +puuskat paiskelivat ikkunoihin lakkaamatta virtanaan valuvia +sadepisaroita. Sateen ja tuulen kohinalta aniharvoin kuului kadulta +rattaiden räminää ja kavioiden kopsetta, mutta aina ajoivat ohitse. + +Hannes ei ollut tyytyväinen tähän näin järjestettyyn kohtaukseen. Hän +tuskaili ja nousi tuon tuostakin kädet taskuissa kävelemään edestakasin +nurkasta nurkkaan. Hän liikkui nopeasti ja silmät vilkkuivat +kiukkuisesti sivuille: + +»Että ne saattoivatkin panna näin varomattomasti toimeen yhtymiä! Eivät +lainkaan ottaneet lukuun että toinen on upseeri ja siis tuhat kertaa +aremmassa asemassa kuin he kaikki yhteensä.» + +Tuuli yhä yltyi ja sen puuskat jyskyttivät ikkunoita. + +Hannes pysähtyi äkkiä: + +»Pelkäänkö minä»? hän ajatteli ja alkoi tehdä itselleen tiliä siitä +ihmeellisestä tunteesta, joka saattoi häntä tällä hetkellä levottomaksi. + +Tähän asti hän oli, muodollisesti vallankumouksellisiin kuulumatta, +ainoastaan kirjojensa ääressä vallankumousta suunnitellut, mutta nyt hän +odotteli henkilöä, joka oli vallankumouksellisten puolesta ottava +häneltä sitoumuksen ja antava hänelle aktiivisen toimen. Ehkä määräävät +he hänelle koetehtäväksi sellaisen murhan suorittamisen, johon hänellä +on upseerina parempi tilaisuus kuin muilla. Sen he tekevät, siitä hän +oli varma. Sitäkö hän pelkäsi? + +Ei. Ei hän sitä pelännyt. Inhosi yksityismurhia, mutta ei pelännyt. Jos +asia vaati oli hän valmis kaikkeen. + +Mutta tässä tuulen ulvonnassa oli jotakin--. Kuinka lapsellista ja +sittenkin kuinka voittamatonta! Äiti oli ukkosen käydessä aina sanonut: +se on Herran voima, onko Hanneksella syntiä sydämmellä? Ja Hannes oli +uskollisesti aina miettinyt oliko hänellä syntiä sydämmellä, ollakseen +valmis astumaan iankaikkisen tuomarin eteen, jos salama hänet tappaa. +Vaikka hän mieheksi tultuaan oli aikaa sitten vapautunut uskosta +sellaiseen ukkospilvissä elävään jumalaan,--vaikka hän varmaan muisti +jossain tieteellisessä teoksessa lukeneensa, että kaikkein alkuperäisin +ja raain jumaluuden käsite oli kansoissa syntynyt pelon ja erittäinkin +luonnonvoimain pelon tunteesta, heräsi hänessä vastoin hänen +tahtoansakin aina sama lapsellinen tunnelma jokakerta kuin jokin +luonnonvoima näytti mahtiansa. Niinpä nytkin: myrskyn kauheat +jyskytykset asettivat hänen tahtomattansa tuon murhakysymyksen +lapsuudenaikuisen jumalantunnelman rinnalle, ja joka kerta kuin +tuulispää vavahutteli seiniä hän aina uudestaan ja uudestaan kuuli +äitinsä sanat: onko Hanneksen sydämmellä syntiä? ja katsoi sydämmeensä +oliko siellä syntiä, ja joka kerta nosti verinen kummitus päänsä. Kuinka +lapsellista ja sentään kuinka voittamatonta! Eivätkö he olleet myöskin +Vasilin kanssa monta kertaa puhuneet juuri tästä samasta asiasta: +jumala-tunnelman turmiollisuudesta inhimillistä tarmoa estävänä +vastavoimana. Lapsuudesta asti ihmiseen istutettuna se oli niin +juurtunut häneen, ettei siitä vielä miehenäkään voinut päästä. Tämä +oli--niin he ajattelivat--valtaluokkien tahallista, hienoa petosta. +Papistonsa avulla nämä olivat istuttaneet kansoihin tuon merkillisen +psykologisen voiman, joka herpaisee kansan käden, kun se nousee omaa +sortajaansa vastaan. Ainoastaan niin saattoi olla mahdollista, että yksi +omistaa maan, jolla sata hänen pituistansa häntä renkinä palvelee. +Ainoastaan niin saattoi olla mahdollista, että yhden komentaissa tuhat +kovilla patruuneilla varustettua sorronalaista tekee pelkkiä viattomia +kivääritemppuja eivätkä ammu sortajaansa. Sotakuri! Hölyn pölyä! Ellei +olisi tuota pientä sydämmeen istutettua: ei sinun pidä tappaman, niin +olisivat jo aikaa sitten ihmiset oikeuksissaan keskenään olleet yhtä +pitkiä kuin olivat kasvultaan. + +Näin he olivat Vasilin kanssa keskustelleet. Vasili oli tosin sanonut, +ettei hänellä personallisesti ollut mitään sellaista jumalatunnelmaa, +sillä hän oli lapsuudesta ollut ateistinen, vallankumouksellisen isänsä +vaikutuksen alaisena, mutta puhui sen sijaan jostakin »säälistä», jonka +herpaisuvoimaa sanoi yhtä suureksi. Jumalatunnelman sanoi olevan +ominaisen erityisesti »kansanlapsille». Siitä saakka kuin Vasili oli +näin sanonut, oli Hannes ruvennut panemaan merkille tätä asiaa, sillä +hänkin tunsi itsensä »kansanlapseksi». + +Ei kertaakaan niinä vuosina, joina hän suunnitelmaa valmisteli, hän +ollut tuntenut itsessään sitä herpaisevaa voimaa, jota Vasili oli +sanonut »kansanlapsille» ominaiseksi. Mutta nyt kun kysymys oli +aktiivisen tehtävän vastaanottamisesta vallankumouksellisilta, sai +myrskyn ulvonta hänen tukkakarvansa kauhusta kohoamaan! Häpeällistä! +Halpamaista! + +Kun odotettu vieras määrätyllä kellonlyömällä saapui eikä heti huomannut +tarpeellisella varovaisuudella valita sanojaan ja alentaa ääntänsä, +hermostui Hannes siitä niin, ettei tervehtinyt häntä, vaan uhkaavasti +rypistäen silmäkulmiansa enensi vaan kävelemisensä vauhtia. + +Hänen huoneeseensa oli astunut pitkä, rauhallisen ja synkän näköinen +mies, läpimärkänä sateesta, ja istui viluisena ja haluttomana tuolille +odottamatta siihen kehotusta. + +Hannes meni eteiseen, kuunteli visusti, sulki sitten tarkasti oven ja +iski vielä kerran tuiman, nuhtelevan katseen tuntemattomaan. + +Silloin tämä veti suunsa ivalliseen nauruun, mikä vieläkin enemmän +suututti Hannesta. Hän tunsi inhoa tuota vierasta henkilöä kohtaan sen +johdosta että tämä ei välittänyt noudattaa sivistyneen maailman tapoja. + +Mutta vieras, sanallakaan esittämättä itseään, ja tarkasti varoten +lausumasta mitään mikä ei kuulunut asiaan, avasi kääreestä +muistikirjansa, katsoi siihen ja sanoi rauhallisesti: + +--Onko serkkunne tila tyydyttävä?--tällä lauseella vaatien Hannekselta +vallankumouksellisten tunnussanaa. + +Nyt tuli Hanneksen eteen ratkaiseva hetki. + +Pudistaa kieltävästi päätä vieraan kysymykseen olisi merkinnyt samaa +kuin ainiaaksi luopua yhteydestä vallankumouksellisten kanssa. Se viha, +jota hän tunsi tällä hetkellä tuota henkilöä kohtaan, joka ilmeisesti +tavotteli käytöksen raakuutta siinä luulossa että Hannes, ollen tunnettu +hirmuaikeistansa, sellaista suosi,--se viha kyllä puhui päänpudistamisen +puolesta. + +Hannes katsoi kauan vieraan silmiin ja hänen sieramensa hengittivät +kauheata uhkaa. + +--Minä kysyn onko serkkunne tila tyydyttävä,--toisti vieras tahallisen +laiskasti venytellen jäseniänsä, aivankuin kysymys todellakin olisi +ollut jostakin serkusta. + +Jäädä taas upseeriksi kadotettuaan uskonsa hallituksen absolutisen +vallan mahdollisuuteen tuntui Hanneksesta niin mitättömältä ja +raukkamaiselta, että hän mieluummin olisi vaikka heti mennyt päävahtiin, +riisunut miekkansa ja antanut itsensä ilmi. + +»Millä oikeudella he laittavat ihmiselle tämmöisiä hetkiä!» + +Hanneksen teki mieli ottaa mies niskasta ja kantaa ulos. + +Voi, että he olivatkaan sysänneet Vasilin syrjään, joka oli ollut +Hannekselle kuin majakkana pimeästi myrskyävässä meressä! Vasili oli +ollut hänen kumouksellisen intohimonsa pyhitys, ja ilman Natalia +Feodorovnan aatteellista pohjaa ei koko tässä intohimossa ollut mitään +muuta kuin järjetöntä sisällistä raivoa, joka ei tuntenut lähteitään +eikä lopullista päämääräänsä. + +--Täällä arkaillaan?--sanoi vieras vihdoin sama ivahymy huulillaan. + +Vetoominen rohkeuden puutteeseen oli kyllä Hanneksen kaikkein arimpaan +kohtaan koskettamista. Koko hänen olentonsa vavahti. Oli ilmeistä, että +vieras ajattelee ivallisesti: olet kamarissasi uskaltanut luoda rohkean +suunnitelman, mutta kamaristasi et uskallakaan astua toimintaan! Hannes +oli kuitenkin liian paljon aikoinaan stoialaisia filosofeja lukenut, +että olisi tällaisen yllytyksen antanut itseensä vaikuttaa. Hän +viivytteli vastaustaan. + +Silloin ulvahti tuuli uuninpellissä, ulvahti seinien liitoksissa, +ulvahti katossa, ulvahti maassa,--ikkuna-uutimet imeytyivät kiinni +lasiruutuihin, kuului kumeata, jostakin kaukaa lähestyvää kohinaa, se +kasvoi, kasvoi, ja vihdoin jysähti hirmumyrskyn ensimäinen tuuliaispää +vasten seiniä ja ikkunoita ja koko talo tuntui huojuvan ja vavahtelevan. + +--»Onko Hanneksella syntiä sydämmellä?» + +Voi, äiti, äiti, sinä olet poljettu, sinä olet häväisty, ja kuitenkin +olet itse istuttanut tietämättömyydessäsi poikasi vereen sen orjamaisen +taikauskon, joka hänen kostavan kätensä herpaisee! Vaiti äiti, vaiti! + +Ikkunaruutu irtausi ja lasi putosi kilisten permannolle. Lampunliekki +alkoi läpättää. + +Kuului kattopeltien rämisevä irtautuminen, kuului kokonaisen katon +särkyvä luhistuminen, kuului kirkonkellojen kumajavat hätäsoitot. + +Ja Hannes ajatteli: + +»Se, jota sanotaan jumalaksi, tahtoo pelottaa minua!» + +Vieras kalpeni ja höpisten jotakin, joka ei mitenkään kuulunut asiaan, +rupesi panemaan lakkia päähänsä pelastuakseen pian korkean talon +ylimmästä kerroksesta jonnekin alemmas ennenkuin koko talo kaatuu. + +Mutta Hannes ojensi kätensä ja pani oven lukkoon. + +Hänestä näytti kuin olisi hän ollut korkealla vuorella, jossa ylimmän +taivaan hirmutuulet repivät hänen vaatteitaan ja tukkaansa, ja kuin +olisi vihdoin lyönyt se kauan aikaa yhä tuonnemmaksi lykätty hetki, +jolloin hänen oli taisteleminen jumalan kanssa. + +Sadat heikot äänet huusivat alhaalta: tee se meidän puolestamme, me emme +voi, me olemme heikot, mutta sinä olet väkevä meidän joukossamme, sinä +jaksat, sinä ainoa uskallat, tee meidän puolestamme se mikä kumminkin +kerran on tehtävä: voita jumala! + +Ja kun Hannes nämä äänet sisässänsä kuuli, huusi hän myrskyn +vihellyksessä vallankumouksellisten tunnussanan vieraan korvaan. + +Mutta vieras rupesi peloissansa lukemaan lapsuudenrukousta, sillä +hän oli syntyjään talonpoika ja semmoisissa kasvatettu. Ja +vallankumouksellisten tunnussana tuntui hänestä tällä myrskyn hetkellä +jumalan herjaamiselta. + +Ja kun Hannes nauroi hänen höpinäänsä, säikähti vieras vielä enemmän sen +voiman tähden, joka Hanneksessa oli. + +Mutta myrsky, huippunsa saavutettuaan, alkoi hiljetä ja Hannes tukki +ikkuna-aukon uutimilla. Silloin he istuivat pöydän ääreen ja Hannes oli +valmis kuulemaan, minkä tehtävän vallankumoukselliset olivat hänelle +määränneet. + +Kuivattuaan otsahikensä vieras veti jälleen muistikirjansa esille, jonka +sivut olivat täynnänsä merkkejä ja salakirjaimia, ja rupesi tekemään +Hannekselle selvää uudesta suunnitelmasta, jonka mukaan Pietarin +keskushallituksen kukistaminen ei tulisi tapahtumaan Laatokan sulkujen +avaamisella, vaan Kruunstatin kanunain avuilla sekä laivaston +saattamisella vallankumoukselliseksi. Kapinan oli syttyminen yhtaikaa +niin monessa eri kohdassa kuin mahdollista, jotta keskushallituksen +äkkinäinen lamautuminen vaikuttaisi sitä tuntuvammin ja sotavoimain +nopea kokoominen sinne missä niitä tarvittiin olisi niin vaikeutettu +kuin suinkin. + +Väliaikainen vallankumouksellinen hallitus sillä välin asettuisi +johonkin laivaston turvaamaan paikkaan ja käyttäen yleistä sekasortoa +hyväkseen otttaisi ohjakset käsiinsä. + +Näin pitkälle päästyänsä vieras vaikeni ja rupesi silmäkulmiensa alta +kysyvästi katsomaan Hannekseen, ilmeisesti tämän vastausta odottaen. + +Mutta Hannes ei ollut vieläkään päässyt siitä hermostuksesta, minkä +vieras oli hänessä herättänyt, vaan nousi ylös kävelemään ja sanoi +vihasesti: + +--Mitä laivasto minuun kuuluu? Minä olen maamyyrä! Silloin vieras kaivoi +muistikirjansa lehtien välistä Venäjän valtakunnan kartan, levitti sen +pöydälle ja osottaen erästä punasella kynällä merkittyä kohtaa +Suomenlahdessa sanoi: + +--Tätä saarta on ajateltu laivaston suojaamaksi väliaikaisen hallituksen +paikaksi. + +Se oli Suursaari. + +--Nerokasta! Sangen nerokasta!--sanoi Hannes ivallisesti, sillä ei +mikään näyttänyt hänestä tällä hetkellä hullunkurisemmalta kuin tuo +»laivaston suojaama» saarivaltio, joka mahdollisesti kyllä saattoi +tarjota vallankumouksen johtajille hyvää turvaa, mutta ei mitään takeita +pääasiasta, nimittäin välttämättömän, nopean ja helpon yhteyden +saavuttamisesta uuden hallituskeskuksen ja itse hallittavan valtakunnan +välillä. Hannes ei voinut pidättää naurahdusta. + +Mutta kasvojensa ilmettä vähääkään muuttamatta vieras pyysi Hanneksen +istumaan ja jatkoi selostustansa. + +Tämä oli suunnitelman toinen puoli. + +Toinen puoli tarkotti Mustanmeren linnotuksen, Sevastopolin, muutaman +Itämeren sotasataman, ja Suomenlahden linnotusten, Viaporin ja +Kruunstatin saattamista vallankumouksellisten käsiin. + +Näistä oli tärkein sija Viaporilla, jonka oli oleminen laivaston +nojakohtana ja välittää väliaikaisen hallituksen yhteyttä muiden +kapinallisten satamain ja linnotusten kanssa sekä sähkötysyhteyttä +Suomen ja ulkomaiden kautta Sevastopoliin. + +Tässä kohden Hanneksen suupielistä katosi hymy ja hän höristi korvansa. + +Vähän aikaa kuunneltuansa hän hyppäsi pystyyn ja kulki pari kertaa +edestakasin, valtavasti huohottaen ilmaa sieramistaan. Vielä pari +sanaa--ja Hannes pysähtyi pöydän ääressä istuvan vieraan luo ja huutaen: + +--Ystävä!--löi häntä olalle niin että koko mies tärähti +lyyhyksiin.--Tätä kelpaa kuunnella, jatkakaa!--sanoi hän, uudestaan +alkaen kävellä, ja vielä voimakkaammin puuskutti ilmaa sekä suustaan +että sieramistaan. + +Vieras muutti nyt äänensä tahallisen kuivaksi ja asialliseksi, mutta ei +voinut estää sen silloin tällöin värähtämästä, joka selvään ilmaisi +kuinka suuresti hän nautti suunnitelman yksityiskohtien selostamisesta +nyt kun Hannes oli pääasiasta ilmeisesti innostunut. Sillä +yksityiskohdat kaikki seurasivat toisiansa kuin hammasrattaat lovesta +loveen, missään kohden menemättä vastakkain. Ja ne vierittivät esiin +mahtavan kuvan suuren vapaustaistelun vastaisista pääpiirteistä. +Selostajan ääni värähteli ja vapisi lopulta niin, ettei hän voinut enää +puhua. + +--Suunnitelma on teidän! huusi Hannes arvaillen. + +--Valitettavasti olen ainoastaan lähettiläs ja tehtävääni kuuluu pysyä +teille tuntemattomana siihen asti kuin suuri päivä koittaa,--sanoi +vieras nousten seisaallensa, ja jatkoi juhlallisena: + +--Nyt siirryn siihen tehtävään, joka tässä näytelmässä tulisi _teidän_ +osaksenne. + +--Olen valmis, sanoi Hannes. + +--Minulta puuttuu vielä teidän toverivalanne. + +Näin sanoen vieras otti povitaskustaan paperin ja avonaisen kirjekuoren. + +Hannes katsahti paperiin, jossa oli ainoastaan kolme sanaa ja +päivämäärä. Hän otti paperin ja kirjotti siihen nimensä. + +Vieras pani paperin kirjekuoreen. + +Tämän tapahtuessa Hannes jostakin syystä muisti Hinkin kertomuksen miten +sen, joka tahtoo itsensä pirulle myödä, täytyy kirjottaa nimensä omalla +verellään. Mutta hän vaan naurahti sitä hullunkurista ajatusten yhtymää. + +Vieras antoi kirjekuoren Hannekselle ja pyysi hänen itsensä lähettämään +se pääkomitealle osotteen mukaan, joka oli kuoressa. Sitten sanoi: + +--Tehtävä, jonka pääkomitea minun kauttani antaa teille, tarkottaa +Viaporin linnotuksen strateegisen merkityksen tutkimista puheenaolevassa +suhteessa, ja erittäinkin sen vastustuskykyä maalta päin uhkaavaa voimaa +vastaan. Se ensiksikin. Toiseksi antaa pääkomitea tehtäväksenne +väsymättä työskennellä paikallisen väestön saattamiseksi +vapausliikkeelle suotuisaksi, jotta se voisi osaltaan tehdä tehtävänsä +uuden keskushallituksen suojaamiseksi maan puolelta ja esteettömän +sähkötysyhteyden ylläpitämiseksi Suomen kautta valtakunnan eri osien +kanssa. + +--Sitä kelpaa kuunnella, sitä kelpaa kuunnella, hoki Hannes, mutta hänen +silmänsä olivat aivan hajalla ja ajatuksensa jo kaukana strategian +lempialoilla, Ehrensvärdin seitsemälle kalliosaarelle rakennetussa +linnotuksessa, vastapäätä kotikaupungin rakkaita rantoja. + +Hän tuskin huomasi milloin vieras läksi, niin valtavina nyt tunkivat +heränneen aatteen aallot kaikkea epäoleellista tieltään. Epäoleellisia +olivat tällä hetkellä hänelle kaikki erityiset ihmiset, epäoleellista +vasta hiljennyt myrsky ja kaduilta uudestaan kuuluvat liikenteen äänet, +epäoleellista koko tämä tyhmä nykyisyys. Oleellista oli ainoastaan tuo +äkkiä auennut, tulevaisuudesta loistava, häikäisevä kirkkaus. + +»Elämän tehtävä! Minulla on elämän tehtävä!» + +Hannes siveli otsaansa, siveli päälakeansa ikäänkuin auttaakseen +huimaavain ajatustensa koossapysymistä. + +Huone tuntui liian pieneltä, liian ahtaalta hänen tunteilleen niinkuin +hänen askeleillensakin. + +Lamppu kitui öljyttömyyttä ja käryten teki pimenemistä. + +Hän sammutti sen ja yhdellä iskulla repäsi uutimet lasittoman +ikkunakaaren edestä. + +Hah, mikä raikas avaruuden henkäys tuoksahti häntä vastaan! + +Myrsky oli kokonaan tyyntynyt. Pilvet olivat hajonneet ja syvän pimeällä +taivaalla kimalteli Siriuksen monivärinen liekehtiminen venäläisen +pääkaupungin mustien katonharjain ylitse. + +Ihmeellinen järki sokean kohtalon kulussa: hän tutkii upseerina +strategiaa ja linnotusoppia lempiaineinaan, sitten viskaa kaikki +luotansa, ja saa vallankumouksellisena uuden elämäntehtävän, jonka +kunnolliseksi suorittamiseksi hän ei mitään niin tarvitse +kuin--strategiaa ja linnotusoppia! + +Riemu tuli niin repäisevänä sydämeen ja olo tuntui niin lapsellisen +hyvältä. + +Silloin muisti hän äskeisen kamppailunsa ja ajatteli siitä: + +Paistoivatko kaikkeuden tähdet hänelle vai paistoivatko, että hän tällä +hetkellä tuntisi kenen hän oli sydämmessään kironnut? Mutta ei hän +kamppailuansa katunut, eikä hän katsettansa tähdistä pelästyen +kääntänyt. Päin niitä hän katseli, suoraan kohti kääntyi, ja nyrkillänsä +löi kumahtavan voima-iskun vasten rintaansa, ikäänkuin olisi tähdille +sanonut: Kamppaillaanko vielä kerran? Antakaa myrskyn tulla, minä olen +valmis! + +Olisiko kukaan toinen hänen sijassansa tämän valan tehtyänsä saanut yön +rauhaa, tarvitsematta kauhun tuskissa itseänsä väännellä, on +epätietoista. Mutta yö tuli ja Hanneksen leveä rinta, jonka hän oli +vaariltaan perinyt, hengitti rauhallisesti kuin myrskyn jälkeen +tyyntyneen meren maininki. + + + + +2. + + +Näiden tapausten jälkeen Hannes otti kohta eron sotapalveluksesta ja +matkusti Helsinkiin, sinne pysyväisesti asettuakseen. + +Toverit jäivät ihmeihinsä. + +Jotkut arvelivat, että hän oli antanut itseensä vaikuttaa sen +merkillisen kirjailijakreivin, joka rikkautensa ja maineensa ylimmiltä +kukkuloilta oli aivan odottamatta laskeutunut evankeliumin lukijaksi, +pukeutunut talonpojan mekkoon ja ruvennut saarnaamaan asevelvollisuutta +vastaan, käskien kansan siitä kieltäytymään. + +Oikeata syytä ei yksikään syrjäisistä voinut aavistaa. + +Mutta kaikkein vähin sitä osattiin ymmärtää Hanneksen kotona. + +Se vastaanotto, joka tällä kertaa tuli Hanneksen osaksi Helsingissä +sukulaisten puolelta, oli peräti toisenlainen kuin ennen muinoin hänen +saapuessaan vastaleivottuna vänrikkinä kotiinsa Kustaavan asuntoon. + +Kaikkein tyytymättömin oli eno Frans, jonka merkitys ja sanavalta tätä +veneh'ojalaisten kaupunkilaista sukuhaaraa koskevissa asioissa oli sillä +välin paisunut ylimmilleen. Eikä ihme, että hänen valtansa oli suureksi +paisunut. Hänestä oli tullut tämän sukuhaaran kaunistus, jonka kanssa +itse Loviisakin, se hienon maailman suuri tuntija, piti jo ylpeytenään +olla sukulaisuudessa, vaikka itse ei ollut kuin Tyrväntäisiä: Frans oli +kolmikerroksisen kivimuurin velaton omistaja, Frans oli niin lihava, +ettei milloinkaan omien jalkainsa teriä nähnyt, Frans oli kasvoiltaan +niin punakas, että verevin ruusu olisi niiden rinnalla kalvennut, Frans +ei milloinkaan enää ajurinpukilla istunut, Frans käveli herrain kanssa +Esplanaadilla, Frans joi liikemiesten seurassa olutta Gambrinin +kellarissa, Frans nyykäytti vaan päätä missä toinen lakkia nosti, Frans +tiesi kaikki, ja olipa niitäkin, jotka sanoivat hänen rikkautensa +nousevan puoleen miljonaan. Frans oli Hanneksen asiaan hyvin, hyvin +tyytymätön. + +Se tahtoo sanoa, ne syyt, jotka Hanneksella oli esiintuotavana eronsa +selittämiseksi, hämmästyttivät jopa suuresti katkeroittivat Franssin +mieltä. + +Hannes ei tietenkään Fransille voinut sanoa oikeata syytä | eroonsa. +Vaikka hän olikin päättänyt alkaa tehtävänsä--eli vallankumouksellisten +aatteiden levittämisen Suomessa--kaikkein ensiksi vaikuttamalla omiin +lähimpiin sukulaisiinsa,--vaikka hän olikin eritoten juuri Franssiin +nähden valmistanut mielessään mitä sitovimpia järjen todistuksia, joilla +aikoi oikean hetken tultua niinkuin suurella sähköreflektorilla äkkiä +häikäistä Franssin ihroittunutta ajatus- ja tunne-elämää saadakseen +hänet ehkä kerran laskemaan kaikki rikkautensa vallankumouksellisten +jalkain juureen, ei hän kuitenkaan olisi muuta kuin vahingoittanut tätä +aijettansa jos olisi heti ilmaissut kumoukselliset mielipiteensä. +Sellaisesta ilmoituksesta Frans olisi saanut, jos oli kokonaan +valmistumaton, vähintäin halvauskohtauksen. Asia oli aluksi tyystin +salattava. + +Tahtomatta kuitenkaan perustaa kohta ilmivalheeseen uusia suhteitaan +ihmisiin Hannes siis sanoi Franssille vaan eronneensa siksi, ettei +upseerin toimi häntä enää miellyttänyt. Mutta Hannes sai nähdä +ihmeekseen, että Frans jo tästäkin uutisesta oli saada halvauksen. + +Franssin silmät suurenivat arpuusien kokoisiksi ja sanattomaksi +tyypertyen hänen oli astuminen kaksi askelta taapäin pysyäkseen +tasapainoaan menettämättä. + +Olla lupaavana upseerina, kantaa olkalappuja ja kiiltonappista +kruununpukua, vieläpä saada maine koko maan terveimpänä, voimakkaimpana +upseerina, sen parhaimpana ampujana, sen etevimpänä kykynä mitä tulee +taitoon ylläpitää järjestystä ja innostaa miehistöä,--ja sitten ilman +muuta jälleen ruveta vaivaisesti toimeentulevaksi, kulunutta takkia +käyttäväksi, kiillokashousuiseksi siviliksi, se oli Franssin mielestä +jotain niin nurinkurista, että jos Hannes olisi puolustuksekseen tuonut +esiin vaikka kaikkein tärkeimpiäkin syitä ne olisivat Franssista +tuntuneet mielenvikaisuudelta. Mutta ei Hanneksella ollut yhtään mitään +muuta sanottavaa kuin--kehtasiko sitä edes ajatuksissaan toistaa!--kuin +että upseerin ammatti ei häntä _miellyttänyt_! + +Ei miellyttänyt!! + +Halvauksen asemesta Frans näitä sanoja kuullessaan tunsi sormiensa +päissä ihmeellistä pistelyä ja ihmeellistä halua päästä niin lähelle +Hannesta kuin mahdollista, jotta olisi voinut ryhtyä häntä nujuuttamaan. + +Ei miellyttänyt!!! + +--Aih, aih, aih,--hän lauloi aivankuin tuskasta, sillä Hanneksen maine +Suomen ja ehkä koko valtakunnankin väkevimpänä upseerina esti häntä +toteuttamasta sormiensa palavaa halua uppoutua hänen tukkaansa. + +Ei miellyttänyt!!! + +Oliko tässä kukaan muu saanut elämässään tehdä sitä mikä miellytti? +Luuliko Hannes todellakin näiden kaikkien Franssin rikkauksien syntyneen +siten että Frans olisi tehnyt sellaista mikä häntä kulloinkin miellytti? +Sittenpä olisi Frans totisesti syönyt suuhunsa ensimäisen 10-pennisen +makeana maroosinahyytelönä, jota ryssät ennen aikaan kantoivat pöntössä +päänsä laella ja jonka kylmän imelä maku edelleen oli Franssin mielestä +mieluisinta mitä elämä yleensä saattoi tarjota. Ei, poika! Kyllä eivät +10-penniset marosiin joutaneet. Oliko ollut miellyttävää Franssin istua +yökaudet kuskipukilla porttolain pihoilla milloin sateessa milloin +paukkuvassa pakkasessa nuoria mässääviä herrasnulikoita odottelemassa? +Oliko ollut miellyttävää sitten tanssittaa lutkuja omassa talossa ja +kantaa ihmisten suurta halveksimista? Nyt oli tosin kaikki unohdettu ja +Frans täydessä kunniassa, mutta hän kysyi vaan: oliko se ollut +miellyttävää? Häh? + +Hannes aikoi tähän vastata ettei rikkauden kokoominen ollut mitään +välttämätöntä, jonka vuoksi olisi tarvinnut kärsiä pakkasta ja palvella +pikku herrain intohimoja, mutta koska hän itse aikoi kerran anastaa +samat Franssin rikkaudet vallankumouksen hyväksi, ja koska siis oli +tärkeätä ettei Frans päässyt suuttumaan, piti Hannes parhaana olla häntä +pahemmin loukkaamatta, ja sanoi vaan: + +--Kerran tulee se päivä että eno näkee miksi minä olen eronnut ja että +eroni on ollut kaikille hyväksi. + +Frans vaan ällistyi näistä sanoista entistäkin enemmän eikä osannut +keskustelua enää jatkaa. Heiskauttaen kättään ja vaijeten hän meni pois +asioilleen. + +Paremmalla menestyksellä toivoi Hannes voivansa äitiin vaikuttaa, joka +nytkin oli ottanut hänet vastaan avosylin ja perin taidokkaasti osannut +salata suuren pettymyksensä sen johdosta että hänen poikansa oli +palannut kotiin sivilinä. + +Hannes ei kierrellyt äidin edessä niinkuin Franssin, vaan meni kohta +suoraan asiaan selittäen hänelle laajalti kaikkea sitä mitä Natalia +Feodorovna oli kerran hänelle itselleen selittänyt, vieläpä koetti +käyttää samoja sanoja ja lausekäänteitä, että vaikutus olisi vaan tullut +juuri sama kuin se, joka oli hänet itsensä herättänyt. Puhuessaan +äidille hän samalla käytti tilaisuutta ikäänkuin vielä kertaalleen +itsekin punnitakseen ja tarkastaakseen suuren vapausasian kulmakivet ja +perusmuurit. Hänelle muodostui ihmeellinen ajatusten ura, jota hän +selityksissään yhä suuremmalla nautinnolla seurasi, terästellen sitä, +saattaen yhä voimakkaammaksi, laajentaen perusteluja ja kärjistäen +huippua yhä korkeammalle. Ensin tulivat premissit eli perustelut mitä +huolellisimmassa järjestyksessä, sitten seurasivat johtopäätökset +kaikessa musertavuudessaan. Siirtyminen perusteluista johtopäätöksiin +tuotti kaikkein suurinta nautintoa Hannekselle, jonka säästämiseksi hän +ei raatsinut tarpeellisen nopeasti siirtymistä suorittaa, vaan viipyi +perusteluissa ehkä liian kauan. Usein hän myöhään yöhön käveli +edestakaisin äidin huoneessa pitäen tälle puhetta yläluokan ja alaluokan +suhteista toisiinsa. + +Äiti meni ensimäisestä puheesta aivan hajallensa ymmärtämättä juuri +mitään. Sitten alkoi kuulostella, mutta toisinaan myöskin torkahdella. +Erittäin kiusallista oli Hanneksesta se, että äitiä melkein aina rupesi +nukuttamaan juuri silloin kuin Hannes, kaikki premissit vaivalla +esitettyänsä, aikoi nautinnolla antautua johtopäätösten latelemiseen. +Säkenöivin, onnistunein, kärjistynein ajatusjohdelma, kaikkein +huutavimman yhteiskunnallisen vääryyden täsmällisimmin läiskähtelevä +piiskaus ei jaksanut kiinnittää äidin mieltä eikä herättää häntä täysin +valveille. + +Vai oliko syy sittenkin Hanneksen? Ihmeellistä kyllä oli, että Hannes +täällä kotona ei lähimainkaan muistanut kaikkia Natalia Feodorovnan ja +Vasilin ajatuksia, sellaisina kuin oli ne heiltä kuullut. Vaan kun piti +äidille selittää niinkuin lapselle ja erittäinkin kun äiti teki +kysymyksiä, joihin piti vastata ulkopuolelle tuota uraa, tunsi Hannes +ikäänkuin sekaantuvansa ihmeellisiin ristiriitaisuuksiin, joista ei +tahtonut osata mitenkään selvitä, ja sentähden suuttui. Äiti silloin +luuli tyhmästi kysyneensä ja lakkasi kysymästä, mikä puolestaan suuresti +edisti hänen uneliaisuuttaan. Nukahtaminen heti kun tuli puhe +kumouksellisista asioista kehittyi äidissä vihdoin niin pitkälle, että +lopulta Hannes ei tarvinnut kuin avata suunsa niin äidin silmät jo +mulskahtivat nurin. + +Äiti heräsi täysin valveille vasta silloin kuin Hannes kauan turhaan +koetettuansa häntä herättää, sattumalta tuli maininneeksi saaneensa +sotapalveluksesta erottuaan kapteenin arvonimen. + +--Mitä?--sanoi äiti silmiänsä unen pöpperöstä selviksi räpytellen. + +Hannes toisti leikillänsä: + +--Minua on tästä lähin sanottava kapteeniksi. + +Äidin katse alkoi ensin loistaa. Sitten hän punehtui kovasti, nousi +istuviltaan, rupesi nopeasti liikkumaan paikasta paikkaan ja entiseen +tapaansa sangen kovakouraisesti kohtelemaan esineitä, jotka hänen +käsiinsä sattuivat. + +--Vai on Hannes kapteeniksi korotettu? Mutta kuinka se vieras herra, +joka tänään kävi, kysyi ovessa: onko herra luutnantti kotona? + +--Se ei tiennyt. + +--Jaha, ei tiennyt, mutta sopii kirjottaa ovelle nimen eteen: Kapteeni. + +Suuresti kiihottuneena Kustaava katosi kohta ilmottamaan asiasta +lähimmälle ympäristölle, joten vielä samana päivänä kaikki, jotka +Hannesta puhuttelivat, kunnioittivat häntä kapteenin arvonimellä. Jos +joku erehtyi sanomaan luutnantiksi, ei Kustaava nyt koskaan unohtanut +huomauttaa: kapteeni! Tai jos ovelta vielä joku kysyi: onko herra +luutnantti kotona, oikaisi Kustaava arvokkaan sävyisästi painaen +silmäluomiansa alas: herra kapteeni! Sanalla sanoen, Kustaava soitti sen +viestin kelloa kunnes kaikki kuulivat sanoman, joka sisälsi hänen +elämänsä kaikkien tarkotusten ylimmän saavutuksen: pilkkanimestä hän oli +kuin olikin tehnyt pojallensa kunnianimen! Kustaava riemuitsi, Kustaava +nuortui, Kustaava kohosi. + +Mutta mitä enemmän Kustaava riemuitsi, mitä enemmän hän nuortui ja +kohosi, sitä enemmän ihmetteli tätä asiaa hänen kapteeninsa: + +Kuinka on tämä ihmeellinen kiertokulku, kuinka on tämä noiduttu +taika-ympyrä mahdollinen? Kapteeni!--ja kaikki näännytykset ja kaikki +häväistykset ovat unohdetut! Kapteeni!--ja vuosisatain vääryydet ovat +kostetut! Jo pienestä pitäen hän muisti, että äiti oli pitänyt hänen +kouluuttamistansa eli herraksi-tekemistänsä mitä huutavimpana kostona +kaikille niille, jotka olivat häntä häväisseet tai hänelle vääryyttä +tehneet. Mutta nyt Natalia Feodorovnan mukaan alaluokan häpäiseminen ja +kukistaminen tapahtuikin pääasiallisesti juuri sotakapteenien avulla! + +Äitiä oli yhtä vaikea horjahuttaa pois tästä saavutuksensa riemukkaasta +tunnosta kuin Franssia saada uskomaan ettei rikkauksien kokoominen ole +mitään välttämätöntä. + +--Ei!--ajatteli Kustaavan kapteeni,--tässä eivät äkkirynnäköt mitään +auta, tässä on edessä tuntematon, hyvin varustettu linnotus, jonka +vallottaminen voi käydä päinsä ainoastaan pitkällisen, harkitun +piirityksen avulla. Mutta kaikki puheeni ovat olleet yhtä hyödyttömiä ja +noloja kuin ratsuväen malttamaton hyökkäys pansaroituja linnotusvalleja +vastaan ilman edelläkäypää piiritystä tykistön ja jalkaväen puolelta, +jommoinen tyhmä hyökkäys ei ole ainoastaan kokonaan hyödytön, vaan +vieläpä suorastaan vahingollinenkin, koska se ennen aikoja antaa tiedon +hyökkääjän aikeista. + +Siis piiritys! Tarkkaan punnittu, pienimpiin erikoisuuksiin asti +valmistettu piiritys! Ja ratsuväki viimeiseksi! + +Näin kapteeni vaikeni kokonaan Franssiin ja Rustaavaan nähden. Ja että +hän sitten kaiken aikaa lakkaamatta heitä piiritti, se näkyi ainoastaan +salamyhkäisistä silmäniskuista, joiden merkitystä ei kukaan osannut +aavistaa. Tätä mykkää piiritystä kesti kymmenen seuraavaa vuotta. + +Mutta sillä välin oli kapteenilla ankara tuli käymässä toisaalla. Se +olisi kai lähimmin ollut verrattava avonaiseen kenttätuleen. Se tuli +kesti vaihtelevalla voimalla vielä kauemmin kuin piiritys, milloin +hiljeten heikommaksi, milloin kohoten vimmattuun, raivoisaan taistelun +temmellykseen. + +Alku oli tällainen. + +Helsinkiin tultuansa kapteeni ei kohta tavannut Kerttua, sillä tämä ei +asunutkaan enää Kustaavan luona, vaan omassa kortteerissansa, joka oli +toisella puolella kaupunkia ja jossa hänellä oli ompeluverstaa ja +kahdeksan apulaista. + +Ennenkuin kapteeni oli Kerttua tavannut, sattui niin merkillisesti, että +hän, kävellessään Esplanaadilla, huomasi kaikkien herrain kääntyvän yhtä +ihmistä katsomaan, joka kulki kapteenin edellä mustassa surupuvussa, +pitkä suruharso hauskasti roikkuen suuresta hatusta. + +Ellei kapteeni olisi aikaa sitten jo tehnyt liittoa silmiensä kanssa +siitä, ettei hän käännä katsettansa naisiin, olisi hän ehkä +uteliaisuudesta katsahtanutkin, mutta nyt hän Epikteetillensä +uskollisena meni toiselle puolelle katua, (sillä tämä nainen oli +takaakin päin katsoen aivan tarpeettoman viehättävä). + +Kohtalo tahtoi kuitenkin että sillä naisellakin oli asiaa kadun toiselle +puolelle, ja kun kapteeni oli vähän matkaa kulkenut, sivuutti +surupukuinen hänet kadunkulmassa, mennen toiselle kadulle. + +Kerttu! + +Kapteenin syöksähti sydän kurkkuun ja hän aikoi huutaa Kertulle, mutta +ei toki huutanutkaan, vaan antoi hänen kulkea ohitsensa häntä +huomaamatta. + +Miksi Kertulla oli surupuku? Ja vielä sellainen, joka puki häntä niin +erinomaisesti, että vastaantulijat kääntyivät ympärinsä! Surupuku ei +voinut olla kuin lapsen kuoleman jälkeen jäänyt tapa. Mutta vaan siksi +että se puki! + +Kapteeni meni Kustaavan luo ja kysyi: + +--Mikä sitä Kerttua oikein vaivaa? + +Äiti sanoi: + +--Ei Kerttua mikään vaivaa. + +Kapteeni kysyi vielä: + +--Onko Kerttu tullut huikentelevaiseksi? + +Äiti kielsi sanoen: + +--Johan nyt, ei Kerttu ole huikentelevainen, vaikka herrat hänestä kovin +pitävät. Kerttu käy joka pyhä kirkossakin. + +--Ai, ai, ai, ai, sanoi kapteeni,--se on pahinta kaikesta! Ja hän +huolestui suuresti. + +Äiti katsoi poikaansa pitkään, sillä hän oli maininnut Kertun kirkossa +käymisestä Kerttua kehuakseen, niinkuin sitä sanomalla olisi luullut +jokaista muuta kehuvansa. Mutta kapteeni tuli hyvin murheelliseksi ja +sanoi: + +--Joko te olette täällä niin pitkälle tulleet! + +Ja ähki ja voihki ja sanoi: + +--Äiti, laittakaa pian meille kaksi huonetta reilaan yläkertaan. Minä +menen heti naimisiin Kertun kanssa,--vielä tällä viikolla. + +Äiti katsahti poikaansa niinkuin olisi suuresti ilostunut hänen +aikeestaan mennä naimisiin Kertun kanssa, mutta samalla ei voinut olla +nauramatta sitä nopeutta, jolla Hannes luuli sellaiset seikat +suorittavansa. + +--Meneehän kolme viikkoa jo kuulutuksiinkin, sanoi Kustaava nauraen +tyytyväisenä. + +Johon kapteeni vastasi: + +--Mitään kuulutuksia ei tässä tarvita eikä pappia liioin. Me menemme +naimisiin kuuluttamatta ja vihkimättä. + +Nämä sanat kuultuansa Kustaava jäi seisomaan suu auki paikoilleen, +voimatta pitkään aikaan liikahtaa tai löytää mitään mihin tarttua +epätietoisuudesta ja noloudesta päästäkseen. Sillä jos Kustaava olisi +nähnyt edessään kaiken kaupungin kirkkoineen ja katuineen koreasti +ylösalasin käännetyksi niinkuin tyynen veden kalvossa, ei hän olisi +ollenkaan enemmän hämmästynyt kuin nyt näitä Hanneksen sanoja. + +Tämän suuren sanojensa vaikutuksen huomattuansa kapteeni huokasi ja +sanoi: + +--Istukaa, äiti. + +Ja Kustaava istui. + +Nyt alkoi kapteeni ensin kävellä edestakasin huoneessa mymisten ja +selitellen jotakin itseksensä, sitten pysähtyi, avasi suunsa ja piti +äidille ensimäisen perusteellisen esitelmänsä siitä kuinka olevaisten +olojen suuret vääryydet köyhää kansaa kohtaan olivat saattaneet kestää +näin kauan ainoastaan siitä syystä että papit opettivat tulevaisen +autuuden tähden tyytymään köyhyyteen ja nöyrästi palvelemaan rikkaita. + +Ikäänkuin ei olisi mitään tästä kaikesta ymmärtänyt äiti hoki vaan: + +--Tietysti, kuinkas muutoin,--nöyryys on tarpeellinen ihmiselle, kuinkas +muutoin. + +Jonka vuoksi kapteeni korotti äänensä jyliseväksi ukkoseksi ja huusi +sanoen: + +--Kansa on voimakas eikä sen käsivartta vastaan mikään voima riittäisi, +mutta siihen on juotettu nöyryyden kirottu usko, joka panee sen +ompelemaan tohvelia omalle sortajallensa! + +Äiti tosin vähäksi aikaa säpsähti, mutta sitten, kapteenin antautuessa +hiljentyvällä äänellä tarkempiin selityksiin, tuli yhä uneliaammaksi. + +Sattui kuitenkin niin että vanha vaari oli kömpinyt Kustaavan luo ja +nukahtanut nurkkaan. + +Koska kapteeni äänensä korotti ja jylisevän ukkosen tavalla puhui, +heräsi vaari ja jonkun ajan kuluttua alkoi nurkasta kuulua ihmeellisiä +pitkiä äännähdyksiä: ää, ää, ää-ä. Ja kädet ojentuivat kapteenia kohden +niinkuin lapsen, joka ei tiedä kuinka asiaansa selittää. + +Ensin luuli kapteeni, että se muuten vaan vanhuuttansa horisee, mutta +puhuessaan eteenpäin huomasi ihmeekseen vaarin äännähtelevän sitä +kovemmin mitä voimakkaampia kohtia esitelmä tarjosi. Ja kun äitikin oli +jo sikeässä unessa, huusi kapteeni koetteeksi sen venäläisen +suuriruhtinattaren, Natalia Feodorovnan lempilauseen: + +--He ovat kansalta maan ottaneet, he ovat kansan rengiksensä tehneet, +joka rahasta työvoimaansa myypi niinkuin markkinatavaraa kaupungin +torilla! + +--Ää, ää, ää-ää--alkoi vaari panna ja ojennetuin käsin tulla kapteenia +kohden. + +--Jaa, jaa, vaari,--sanoi kapteeni,--eikös niin: maa on sen, joka sitä +viljelee? + +--Ää-ä--maa--ää-- + +--Eikös niin? He ovat tehneet kansan rengeiksi ja nyt on renki unohtanut +että maa sen on ollutkaan. + +Tämän kuultuansa vaarilta loppui viimeinenkin ääni. Hän rupesi huitomaan +käsillänsä hyväksymisen merkiksi, mutta pian kädetkin tarvittiin taas +käsivarsineen päivineen niiden kyynelien kuivaamiseen, jotka alkoivat +tulvanaan hänen silmistään vuotaa. + +Kapteenia harmitti suuresti, että ainoa, joka näytti hänen sanojansa +kuuntelevan ja hyväksyvän, oli tuollainen vanha rumilas. Ei hän +ollenkaan olisi välittänyt vaarin tunnustuksesta. + +Olisipa edes Kerttu kuullut kaiken sen, minkä hän oli tässä niin +suurella voimalla saanut sanotuksi! Mutta Kerttu, kas hänpä ei vaan +tullut, vaikka oli jo kuinka mones päivä kulunut kapteenin tulosta +kotiin! + +Jonkun päivän hän vielä odotti, että Kerttu, saatuaan tietää hänen +olevan kaupungissa, tulisi käymään. Mutta vihdoin ei malttanut enää +odottaa, vaan meni itse Kertun luo, jonka asunto oli lännen puolella +Kaivopuiston ratavalleja. + +Että kapteenin täytyi viipymättä mennä naimisiin Kertun kanssa, siitä ei +nyt voinut olla kahta mieltä. Mitä häneen itseensä tuli, niin oli hän +pitänyt oikeutenansa lähestyä Kerttua tietysti ainoastaan senvuoksi, +että katsoi kärsimyksillään jo sovittaneensa rikoksen,--että heidän +lapsensa kuolema oli kääntänyt koko hänen elämänsä nurin,--että hän oli +juuri sen johdosta tullut vallankumoukselliseksi,--että hän oli kaikki +personalliset mielihalunsa ja tulevaisuudenpyyteensä rohkeasti heittänyt +luotaan. Mutta Kerttu! Mitä tiesi Kerttu hänen sisällisestä +muutoksestaan? Tai hänen kärsimyksistään? Luuliko Kerttu, että lapsen +kuolema oli yhtään mitään häneen vaikuttanut, tai että hän oli edes +hakenutkaan lasta! Ei. Sitä Kerttu ei tiennyt. Eikä ole milloinkaan +tietäväkään! + +Näin ollen saattoi tulla kysymykseen ainoastaan noudattaa sitä vanhaa +toruvaa suhdetta Kerttuun, ikäänkuin tämän nykyisyyden ja heidän +viattoman lapsuutensa välillä ei olisi mitään juopaa olemassakaan. Ja +semmoinen olikin nyt hänen aikeensa. + +Eteisessä vastaanotti kapteenin Kertun palvelustyttö, joka sangen +epäluuloisesti mittasi katseellaan tulijaa kiireestä kantapäähän, kun +kapteeni kysyi Kerttu Fagerlundia eikä neiti Fagerlundia. Tyttö ei +avannut ovea sisähuoneeseen, vaan meni ensin ilmottamaan. + +Kapteeni ehti nähdä ovenraosta suuri-ikkunaisen valkeaseinäisen +salihuoneen, josta kuului tavatonta, kuuroksi tekevää ompelukoneiden +rätinää. Näkyi ompeluksien, hihojen, liivien valkoisen kirjava +sekamelska, näkyi silkkiin ja samettiin verhottuja seisovia pukukuvia. +Toisella puolen salia, sermin erottamana, näkyi Kertun solakan pitkä +vartalo ja hänen häikäisevän kauniiksi käyneet, kalpeat kasvonsa, kun +hän, milloin kumartuen milloin ojentuen säpitteli neuloilla hihatonta +liiviä jollekin lihavahkolle, töyhtötukkaiselle, muhkearintaiselle ja +kasvoiltaan sangen arveluttavasti maalatulle naiselle. Kapteeni ehti +nähdä myöskin Kertun keveän punehtumisen, kun palvelustyttö hänelle +hiljaa ilmotti tulijan. Mutta muuten ei Kerttu vähimmälläkään +liikahduksella tai pienimmällä pään käännähdyksellä osottanut aikovansa +heti jättää puvun koettelemisen sikseen ja juosta kapteenin kaulaan. Ei. +Vaan kapteeni käskettiin viereiseen, pienempään huoneeseen odottamaan, +ja Kerttu jatkoi säpittelemistä niinkuin ei mitään olisi tapahtunut tai +niinkuin olisi pitänyt työtänsä tuhat kertaa tärkeämpänä kuin kapteenin +ilmestymistä hänen luoksensa monivuotisen poissaolon jälkeen. + +Sen pienen huoneen ovi ei ollut raollaan eikä kapteeni siis voinut ottaa +tarkempaa selkoa siitä mitä lajia naisia se Kertun puvuntilaaja +oikeastaan oli. + +Sitä parempi tilaisuus hänen oli miettiä valmiiksi saarna, jolla aikoi +Kerttua tuliaisiksi läksyttää. Saarna perustui kahteen ankaraan +kysymykseen: 1) Mistä syystä Kerttu oli muuttanut Kustaavan luota? 2) +Miksi oli ruvennut tämmöisten ylellisyyspukujen valmistamiseen eikä +tyytynyt entiseen vaatimattomaan tehtäväänsä: paitojen ja alusvaatteiden +ompelemiseen? + +Puolen tunnin odotusajan perästä Kerttu näyttäytyi silmänräpäykseksi +ovella: + +--Oo! Eikö Hannes enää upseeri olekaan?--sanoi hän hirmuisesti +hämmästyneenä, ikäänkuin ei olisi sitä jo tiennyt. + +--Sulje ovi! sanoi kapteeni, merkitsevästi kohauttaen silmäkulmiansa. + +Mutta Kerttu nosti vaan hieman olkapäitänsä osottaakseen ettei oven +sulkeminen käynyt oikein laatuun. + +--Odota, kulta, minä tulen kohta, sanoi hän ja katosi taas puoleksi +tunniksi--vähintäin puoleksi tunniksi--salihuoneeseen, jonne uusia +pukujen koettajia näytti saapuneen. + +Oli ilmeistä että Kerttu kopeili näistä muka tärkeän tärkeistä +tehtävistään, jotka estivät häntä heti ottamasta vierastaan vastaan. + +Ja erittäinkin hämmästytti kapteenia tuo hänen sanansa »kulta». Se oli +sanottu tavalla, jota hän olisi Kertulta vähimmin odottanut. Siinä +tuntui selvästi jotain ikäänkuin kokeneemman suhtautumista nuorempaan. +Tai ehkä jotakin vielä sitäkin arveluttavampaa. + +»Odota, kulta, minä tulen kohta!»--niissä sanoissa piili ilmeisesti +sellainen käsitys--sitkeä, ikipäiviksi juurtunut käsitys,--että Hannes +oli pohjaltaan löyhän köykäinen, matalikoissa uiskenteleva mies, joka +nyt vielä päälliseksi ei malttanut edes upseerin uralla pysyä, vaan +tahtoi koetella taas jotain uutta. + +Miten saada Kerttu irti sellaisesta kauheasta käsityksestä ja oliko hän +ollenkaan saatavakaan siitä irti, se asia näytti kapteenista tällä +hetkellä peräti sotkuiselta ja selvittämättömältä vyyhdeltä. + +Kaikissa tapauksissa, kun se vanha torumistunnelma näin alkoi näyttäytyä +aivan mahdottomaksi, hän kadotti vähimmänkin kuvan siitä miten Kertun +edessä esiintyä. Kaikki konseptit menivät käsistä. Mitä sanoo hän +Kertulle, jos tämä nyt, juuri nyt ilmestyy ovesta? + +Ja kapteeni joutui niin hämillensä, että hiki isoina karpaleina nousi +hänen otsallensa. Mennä polvilleen Kertun eteen ja sanoa katuvansa, sitä +tehköön joku vanha tohveli, mutta ei kapteeni. Hänen suhteensa +naisiin--ainakaan kauniisin naisiin--ei vielä ikinä ollut muuta kuin +äreän soturin. + +Sitä paitsi olisi nöyrtyminen Kertun edessä Kertulle itselleen mitä +haitallisin. Kerttu kyllä heti nostaisi nokkansa pystyyn, mutta sitäpä +se juuri ei saanutkaan tehdä. Sillä jo muutenkin kaikki merkit +viittasivat siihen että Kerttu oli saanut haitallisia vaikutuksia omasta +kauneudestaan ja oli hyvällä alulla pilaantumiseen päin. + +Näin ollen ei tässä ollut mitään aikaa välittää siitä mikä käsitys +Kertulla muka oli hänestä, vaan viipymätön naimisiin meneminen oli +Kertulle juuri hänen itsensä vuoksi tuiki välttämätön! tuiki +välttämätön! + +Sitä oli siis sittenkin kohdeltava ankaruudella, eikä millään +leikkisällä, vaan todellisella ankaruudella. + +Päästyään menettelytavasta selvyyteen kapteeni enempää Kerttua +odottamatta nousi ja läksi pois, aikoen pakottaa Kertun tulemaan lopulta +itse hakemaan häntä. + +Mutta hän ei voinut ruveta monta päivää odottamaan, sillä Kertun kuva ei +mennyt hänen mielestään hetkeksikään. Hänen levottomuutensa kasvoi tunti +tunnilta. Ja niinpä hän vielä samana iltana, kun ajatteli Kertun +työpäivän pian loppuvan, meni uudestaan läntisille rantavalleille päin. + +Lähestyessään Kertun asuntoa hän tuli portin kohdalla vastakkain kahden +herrasmiehen kanssa, ja kun jostakin syystä ei tahtonut että nämä +näkisivät hänen menevän siihen taloon, jatkoi matkaansa seuraavan kadun +kulmaan. Mutta sieltä kääntyessään takasin hän huomasikin että myöskin +nämä herrat kiertelivät samaa porttia,--inhottavat sivilit merkillisine +kauluksineen ja puoliknallineen, jalat pingotettuina, kävelykepit +kourassa, irstas hymy huulilla! Ei vielä kertaakaan ollut kapteeni +katunut luopuneensa sotilaspuvustaan, mutta nyt Kertun portin edessä ja +näiden rakkarien tähden hänen mieltänsä kirveli tuo katala +löyhäpöksyisyyden tunne, jossa hänen vaatimattomat sivilivaatteensa +häntä pitivät. + +Ei ollut epäilemistäkään että nuo herrat odottivat milloin Kerttu +lopettaa työnsä lähteäkseen sitten hänen kanssaan kävelylle! + +Kapteeni kulki vihapäissään heidän ohitsensa eikä mennytkään portista +sisälle, vaan jätti aikeensa ja meni sen sijaan valleille, josta näkyi +meri ja Viaporin ilta-auringon säteissä hohtava linnotus. + +Siellä hän istui penkille ja koetti ajatella: + +»Mitä tulee minun siihen naiseen! Tuo linnotus tuolla--se on minun!» + +Mutta tämmöinen perääntyminen ja Kertun luovuttaminen tuntui hänestä +tällä hetkellä paljon häpeällisemmältä kuin jonkun linnotuksen +luovuttaminen ilman taistelua. Jälkimäisen voi tehdä tavallinen pelkuri, +mutta edellisen ainoastaan konna. + +Ja kapteeni löi otsaansa sanoen: + +»Olenko minä vallankumouksellinen?» + +Ja vastasi: »Olen». + +»Mutta jos minä olen vallankumouksellinen enkä mitään pappia, en +vihkimistä enkä kuulutuksia tunnusta, niin mitä semmoisissa oloissa +naimisiin meneminen merkitsee? Kuinka voin minä »mennä» naimisiin, jos +se meneminen merkitsee juuri kuulutuksia ja vihkimistä? Ei. Vaan minä +_olen_ jo naimisissa. Niin juuri,--siitä silloisesta hetkestä saakka me +olemme sinun kanssasi naimisissa, Kerttu! Ja se on tärkeämpää kuin tuo +linnotus ja tärkeämpää kuin sinun koneittesi rätinä. Se on pääasia, +josta kaiken muun olisi pitänyt riippua ja johtua. Mutta mikä pirullinen +valhe ja mikä hämmästyttävä tottumuksen voima onkaan voinut luulotella +meille, ettemme ole naimisissa ennenkuin »menemme» naimisiin, ja salata +minulta tätä jumalallista autuutta: Kerttu _on_ minun vaimoni? + +Kuka on siis se, joka äsken nousi tänne ylös valleille? Se on Kertun +mies. Kuka se istuu tässä penkillä? Se on Kertun mies. Kuka se nyt +nousee penkiltä? Se on Kertun mies. Minne Kertun mies lähtee? Kertun +mies lähtee omaa vaimoansa tapaamaan. Ja vaikka hän ei lähtisi, vaikka +hän lähtisi maailman toiseen päähän, on hän aina vaan Kertun mies.» +Mutta hän lähti. + +Hänen tullessa portille olivat samaiset herrat vielä siinä. + +Kapteeni meni heihin vilkasematta ovesta sisälle. Nämä perässä. Pienet +rappuset noustua kapteeni kysyi heiltä Kertun oven edessä: + +--Ketäs herrat hakevat? + +Molemmat herrat nenästyivät tästä kysymyksestä ja toinen käski kapteenin +ensin sanoa ketä hän täältä haki. + +Silloin kapteeni sanoi: + +--Minä olen Kerttu Fagerlundin mies, mutta ketä te olette? + +He sanoivat: + +--Ohoh, sepä saadaan nähdä! + +Kapteeni soitti ovelle. + +Palvelustyttö päästi kaikki kolme sisälle ja nauraen ja makeillen niille +kahdelle hienommalle herralle antoi näiden mennä odottamaan siihen +viereiseen huoneeseen, jossa kapteeni oli aamupäivällä odotustuntinsa +viettänyt, mutta kapteenille sanoi happamesti, ettei neiti Fagerlund ole +tänäpäivänä enää tavattavissa. + +Salista kuului vielä hienoa ompelukoneen käyntiä. + +Kapteeni riisui päällystakkinsa ja pani sen naulaan. + +Luullen miestä kuuroksi palvelustyttö huusi hänen korvaansa äskeisen +sanansa toistamiseen. + +Kapteeni otti esille taskupeilin, silitteli huulet hörössä pienellä +harjalla huolellisesti tuuheat viiksensä kahden puolen, ja pisti sitten +kaikki rauhallisesti jälleen taskuunsa. Nämä tehtyänsä hän meni salin +ovelle, avasi sen selko selällensä ja astui vakaasti sisälle. + +Salissa nousi suuri hälinä. + +Hihkaisten säikähdyksestä vetäytyi joku rouva, jolla hameliivin napitus +oli kesken, nopeasti sermin taakse. Ompelijattaret nousivat paikoiltaan +ja yksi juoksi telefoniin siltä varalta että tulisi käskettäväksi apua. + +Korvia myöten punehtuen Kerttu rupesi jotain hätääntyneenä sanomaan +kapteenille, mutta kapteeni huiskutti etusormeaan ilmassa, vaatien +äänettömyyttä silmänräpäyksessä. Suhahtaen livahti puvun koettelija +sermin takaa eteiseen ja sieltä ulos. + +Kapteeni kääntyi ompelijattarien puoleen sanoen: + +--Työ lopetetaan. Saatte mennä! + +Tytöt katsoivat hämmästyneinä Kerttuun, herrat kurkkivat viereisestä +huoneesta, kaikki odottaen milloin Kerttu osottaa röyhkeän komentajan +ovelle. + +Mutta Kerttu tuli nöyränä ja pelokkaana niinkuin lapsi kapteenin luo, ja +katsoen häntä ylös silmiin sanoi: + +--Hannes hyvä, annathan anteeksi-- + +Nyt lakkasivat herrat kurkkimasta ja kolistelivat kiireimmän kautta +ulos. + +--Saatte mennä. Kuulitteko?--toisti kapteeni ompelijattarille, jotka nyt +alkoivat myöskin toinen toisensa jälestä kulkea varpaisillaan salista +eteiseen. + +Kun viimeinenkin oli mennyt, sanoi kapteeni: + +--Ei kaiketi Kerttu ole unohtanut, että Hannes on Kertun mies? + +Ellei Kerttu olisi, nämät sanat kuultuansa, taitavasti kumartanut +päätänsä kapteenilta syrjään, olisi kapteeni nähnyt hänen huulillaan +ihmeellisen autuaan hymähdyksen ja ehkä sen johdosta tehnyt kohta sen +päätelmän, että Kerttu oli niistä onnellinen. Mutta kapteeni ei voinut +sillä hetkellä Kertun kasvoihin nähdä. Ja Kerttu sai sanotuksi, +mielestään erinomaisen onnistuneella ylenkatseen värähdyksellä +äänessään: + +--Soo-o? + +Ja vielä lisätyksi: + +--Minulla olisi sentään ehkä parempi oikeus kysyä sellaista Hannekselta. + +Tähän sanoi kapteeni: + +--Minä en ole Kerttua unohtanut. Olen nähnyt siellä monta jalomielistä +naista, semmoista, jotka antavat vaikka elämänsä aatteen vuoksi, mutta +en minä silti ole Kerttua unohtanut. Mutta kun näin nuo kaksi rakkaria +Kertun huoneessa, ajattelin: Kerttu on unohtanut. + +--Ne eivät olleet mitään rakkareita, sanoi Kerttu kiivaasti,--ne +palvelee fiinin konttorin päällä. + +Kapteeni rupesi nopeasti kävelemään ja huusi: + +--Tämä verstas suljetaan huomisesta päivästä. Kaikki on lopussa. + +--Vai niin, sanoi Kerttu ja puri huulensa yhteen. Eikä osannut mitään +parempaa keksiä sanoakseen kuin: + +--Emmehän me ole sentään _vielä_ naimisissa! + +Silloin kapteeni pysähtyi aivan Kertun eteen ja sanoi ankaran uhkaavasti +sormeansa heristäen: + +--Keerttuu! + +Kerttu painoi päänsä alas, ja osasi vaan sammaltaen sanoa: + +--Kun on niin paljon tilauksia vielä kesken-- + +--Sen asian saa Kerttu järjestää niinkuin paraiten ymmärtää, mutta +verstas suljetaan. Me muutamme äidin luo yläkertaan. Kerttu saa siellä +ommella paitoja ja alusvaatteita niinkuin ennen--köyhemmälle kansalle. + +Nyt ei Kerttu voinut itseänsä pidättää, vaan purskahti pitkään ja +raikkaaseen nauruun, sillä niin hullunkuriselta tuntui hänestä ajatus +että hän rupeisi jälleen paitoja ompelemaan! + +Kapteeni sanoi: + +--Ei ole mitään nauramista. Kertun pitäisi hävetä ommella tuollaisia +silkki- ja samettileninkejä, kun on toisia ihmisiä repaleissa. + +Kerttu joutui yhä enemmän ihmeihinsä. + +--Kerttu muistaa nyt mitä minä olen puhunut, ja auttaa sitten äitiä +laittamaan kaksi huonetta reilaan yläkertaan. + +Tämän sanottuansa kapteeni läksi pois. + +Yksin jäätyään Kerttu oli niin ihmeissään ettei tiennyt mihin katsoa, ei +voinut päättää istuako vai seista, avasi ikkunan ja taas sulki ja taas +avasi. Juuri kun hänen piti ruveta jotakin asiaa tekemään, pysähtyivät +kädet ja silmät jäivät yhteen kohti katsomaan. Kalpea kuu paistoi +ruskoiselle merelle. + +Välistä hänen kasvojansa kirkasti sama onnellisen autuas hymy, jonka hän +oli onnistunut Hannekselta salaamaan. Välistä taas, kun hänen eteensä +sattui keskeneräisten pukujen ompeluksia, hänen silmäkulmansa +rypistyivät kiukkuisesti ja uhmaavasti. + +Pitikö todella ruveta korjaamaan noita ompeluksia kokoon! Niin hassua! +Ja mitä sanoa kaikille niille, jotka huomenna tulevat koettelemaan ja +ylihuomenna odottavat pukujansa valmiiksi! Vai että Kerttu saa sen asian +miettiä niinkuin paraiten ymmärtää. No, mietitään, mietitään! + +Ja Kerttu pani hatun ja keveän päällystakin yllensä ja meni nopeasti +Kustaavan luo. + +Siellä Kerttu, kuiskuteltuaan kiihkeästi Kustaavan kanssa, sai tietää +kaikki mitä kapteeni oli tälle puhunut kuulutusten ja vihkimisen +tarpeettomuudesta. + +Ja niin Kertulle vähitellen selvisi kuinka asiat olivat. + +Kustaavan kanssa hän ei tosin siitä puhunut. He vaan molemmat +onnellisina sopivat keskenään siitä miten yläkerta sitten oikein +järjestettäisiin, kun he Hanneksen kanssa sinne asettuvat. Onnesta +hehkuvina Kustaava ja Kerttu syleilivät toisiansa, kun sinä iltana +erosivat. + +Mutta kun Kerttu sitten kulki pois Kustaavan luota, näki hän Hanneksen +tulevan kotiansa päin ja teki kasvonsa sangen totisen ja jumalisen +näköisiksi, sillä suuri hurskaudenhenki tuli juuri sillä hetkellä hänen +päällensä. + +--Se oli kiltisti tehty, sanoi kapteeni, kun tuli kohdalle. + +--Mikä niin?--kysyi Kerttu hienon sävyisästi. + +--Totta Kerttu puhui huoneen laittamisesta äidille? + +--Sehän on kyllä asia,--sanoi Kerttu,--mutta äitisi puhui sinun +ajattelevan ilman vihkiäisiä.--Hyi sinua! + +--Mutta Kerttu hyvä, mehän _olemme_ jo naimisissa! + +--Emme ole ihmisten edessä. + +--Minkä ihmisten edessä? + +--Ja siksi toiseksi,--sanoi Kerttu,--tiedä että minä olen tullut +jumaliseksi. + +--Mitä se merkitsee? kysyi kapteeni. + +--No, kyllähän sen tiedät, voi sitä pahemmaksikin tulla, kun pitkät +vuodet saa yksin surra.--Ja Kerttu pyhkäsi vihasen kyyneleen +silmästänsä:--Noh, antaa niiden asiain olla. + +--Luuliko Kerttu, että minä olin unohtanut? Ei, Kerttu! Nyt sanon +sinulle, miksi en tahdo tietää kuulutuksista enkä papeista. Minä olen +tullut vallankumoukselliseksi! + +--Mitäs _se_ sitten merkitsee? sanoi Kerttu matkien. + +--Tulehan tännepäin. + +Kapteeni alkoi mennä Kertun kanssa pois päin kotoa ja puhua +kuiskaamalla. + +--Vallankumouksellinen--se on sellainen, joka tahtoo muuttaa kaikki olot +toisellaisiksi, esimerkiksi niin, ettei kukaan enää kärsi vääryyttä, +vaan saa täyden toimeentulon työstänsä. Kaikki muutetaan--ymmärtääkö +Kerttu--kaikki! + +--Ai, ai, kuinka Hannes voi semmoista yksin toimittaa! + +--Minä en ole yksin. + +Ja katsahdettuaan ympärilleen, ettei kukaan kuulisi, kapteeni kävi +Kertun käteen, ja kovaäänisesti sähisten kuiskasi: + +--Meitä on paljon. Mutta älä herrannimessä puhu tästä asiasta +kellekään!--Ja taas katsoi ympärillensä:--On ruhtinaitakin! Ole hiljaa +kuin myyrä tästä asiasta: on suurruhtinaitakin, kuulitko! + +--Siksiköhän Hannes ei ole enää luutnanttikaan? + +--Nyt sen tiedät. + +--Osaakohan niihin sellaisiin ihmisiin luottaa? Ai, ai, Hannes. + +--Sen parempia ei ole taivaan kannen alla. Rikkaita, mahtavia, ja +sittenkin antavat vaikka henkensä köyhän kansan edestä. Niin, Kerttu, +sinä sanoit, ettemme ole naimisissa ihmisten edessä,--emme olekaan +näiden täkäläisten edessä, mutta heidän edessänsä olemme. Voi sentään, +Kerttu, jospa sinä vaan näkisit niitä ihmisiä! + +--Olkoon kuinka hyvänsä, mutta ilman vihkimättä minä en suostu, en +milloinkaan. + +--Silloin sanon sinulle hyvästi, Kerttu, sanoi kapteeni ja seisahtui. + +--Kas niin, äsken sanoit että olemme naimisissa ja nyt jo hyvästi! + +--Minä en voi suostua semmoisiin temppuihin, sanoi kapteeni. + +--No niin, kuinka vaan tahdot, sanoi Kerttu ja alkoi hiljaa edetä +kapteenista omalle suunnalleen.--Ollaan siis erossa! + +Hän kulki rohkeasti, taaksensa katsahtamatta läheisen kadun kulmaan +asti, mutta siellä oli pudottavinaan jotain ja kumartaessaan nostamaan +vilkasi salavihkaa taaksensa, että vieläkö se häntä odottaa. + +--Mieti tätä asiaa tarkkaan!--huusi kapteeni hänelle silloin, +varottavasti sormeansa heristäen. + +Miettikö Kerttu tätä asiaa vai ei, on epätietoista. Mutta siltä varalta, +että »jos» kapteeni vihdoin suostuu vihkimiseen, Kerttu ryhtyi kyllä +kohta puuhiin, joten hänen ompeluverstaansa kävi seuraavanakin päivänä +täydessä höyryssä. Vimmatummin kuin koskaan polkivat tytöt koneitaan, +suuri oli rytinä, niinkuin kapteeni ei ikipäivinä olisi siinä talossa +komentelemassa käynytkään. + +Eikä Kertun verstas käynyt ainoastaan seuraavan päivän, vaan vielä +sitten seuraavan, ja sitten vielä viikon ja monta, monta viikkoa.--Sillä +siellä oli nyt otettu valmistettavaksi sellaista, mitä ei siinä +verstaassa oltu ennen milloinkaan ajateltukaan valmistaa, nimittäin +käsiliinoja, tyynynpeitteitä, lakanoita, paitoja, alusvaatteita, tusinan +ja toista tusinaa kutakin lajia. Eikä suinkaan mitään köyhän kansan +tavaraa vaan hienointa morsiuskuosia ja myötäjäismyyniä. Paidat tehtiin +hihattomat, mitä kauniimpien väli- ja reunapitsien kanssa. Lakanat +varustettiin myöskin leveillä välipitseillä ja suunnattomilla, +punalangalla ommelluilla nimikirjaimilla: K.F.--Sekin huone, jossa +kapteeni oli istunut, otettiin nyt verstaan palvelukseen. Siellä +tikattiin mahdottoman leveätä peitettä punasesta satinista, +ruusunkuvioilla. Mutta pahin sihinä ja sähinä kävi sentään muutaman +ompelupöydän ympärillä, missä itse häähametta ruvettiin valmistamaan. +Siinä neuvoteltiin, siinä mittailtiin, siinä pää kallella katseltiin +lehdistä kuoseja, sillä kaikki ompelijattaret panivat parastaan, koska +ymmärsivät ja tiesivät kysymyksen olevan hääpuvusta heidän suositulle +neidille itselleen. + +Kaikkea tätä tietysti ainoastaan että »jos» kapteeni tulee järkiinsä. + +Kapteeni puolestaan katsoi kaikkien suhteittensa Kerttuun olevan +lopussa, niinkuin Kerttu oli hänelle sanonut. Mutta se ei estänyt häntä +olemasta huolissaan siitä ajatuksesta, että Kerttu nyt valtoinansa +antautuu konttoristiensa ihailtavaksi. Ajatus: syyttäköön itseänsä, ei +lohduttanut. Mutta tämä huoli oli suureksi pahennukseksi hänen +vallankumous-aatteellensa. + +»Jos niinä vuosina kuin minä ehdin Viaporin strateegisen merkityksen +määritellä Kerttu menee pilalle, mitä on minulle silloin vallankumous?» + +Miettiessään vastausta tähän kysymykseen hän huomasi, että se yksi +Kerttu oli hänelle yhtä tärkeä kuin koko vapaustaistelu ja vallankumous. +Tämä oli todellakin enemmän kuin arveluttavaa. + +Vallankumouksen aate siis tältäkin kannalta vaatimalla vaati luopumista +Kertusta. Jo senkin vuoksi olisi pitänyt niin pian kuin mahdollista +lakata Kerttua ajattelemasta. Nyt oli Kerttu kaiken päälliseksi vielä +sanonut, ettei hän tunnusta Hannesta mieheksensä, ellei heitä kirkossa +kuuluteta ja papilla vihitä. Kerttu oli siis kolmesta eri syystä +lopullisesti jätettävä ajatuksista pois. + +Selvyyteen tästä päästyänsä kapteeni teki lujan päätöksen olla Kerttua +ajattelematta ja jättää muutenkin koko asia mielestänsä. + +Hän ryhtyi sensijaan työhönsä. + +Ja ainoa yhteys, mikä hänellä pitkään aikaan oli Kertun kanssa, oli se, +että hän joka päivä, työstänsä levähtääkseen, käveli Kaivopuiston +rantavalleille, joilta näkyi Viaporin linnotus: tie niille valleille +kävi Kertun asunnon ohitse. + +Melkein joka kerta hän kuuli Kertun huoneesta ompelukoneiden rätinää ja +tuli aina uudestaan siihen päätökseen, joka puhkesi hänellä sanoihin: + +»Mitä tulee minun siihen naiseen? Ei yhtään mitään!» + +Valleille tultuansa kapteeni, vapautuen vähimmänkin nauhasen +ajattelemisesta, joka saattoi olla Kertun puvussa, antautui kokonaan +strateegisiin mietelmiin linnotuksen asemasta laivaston nojakohtana. +Teki itselleen selkoa 12-tuumaisten kantovoimasta, ammuttuina +linnotuksesta tai laivastosta maallepäin. Ajatteli myös shrapnellien +rakennetta j.n.e. + +Mutta ihmeellinen ja tuontuostakin uudistuva luonnonilmiö häiritsi perin +kiusallisesti kapteenin mietelmiä: Kertun kaunis pää alkoi näkyä joka +paikasta, mihin ikinä kapteeni katsahtelikaan, ei ainoastaan puiden +vihreissä latvoissa, jotka vallien alta nousivat hänen jalkojensa +tasalle, vaan meren läikkyviltä laineilta, ja itse Viaporinkin +valleilta, jotka ilta-auringon valossa hohtivat. Kertun ihanasti +räpyttelevät ruskeat, uskolliset silmät. + +Tietysti olisi kapteeni mainiosti voinut katsoa Kertun pään ohitse joka +kerta kuin se ilmestyi, mutta siinä ilmiössä oli vielä se ominaisuus, +että niinkuin joskus musta pilkku seuraa katsetta niin Kertunkin kuva, +vaikka sen ohi katsoi, aina tuli mukana. Ja kun kapteeni silmiänsä +rypistäen kiinnitti mitä asiallisimman katseen johonkin linnotuksen +kohtaan, seurasi Kertun pää ihan--ihan sen kohdan viereen odottamaan, +hymyilevänä, rakastavana. + +Kapteeni ymmärsi hyvin mikä tässä oli kysymyksessä, ja niinkuin jokainen +toinen ihminen olisi--ymmärrettyään että tämä oli rakkautta--katsonut +mahdottomaksi sitä vastustaa, niin kapteeni päinvastoin päätti panna +kaikki voimansa liikkeelle hävittääkseen itsestään juuria myöten +sellaiset oireet. + +Hän lakkasi käymästä valleilla ja kuuntelemasta Kertun ompelukoneiden +rätinää. Hän teki työtä ja lepäsi aina silmät ankarassa rypyssä, ettei +se musta pilkku milloinkaan pääsisi juuri sille kohdalle, mihin hän +katsoi tai mihin hänen ajatuksensa olivat kiintyneet. + +Mutta mitäs Kerttu teki? + +Se tuli hänen luokseen unissa. + +Ja vielä kuinka tuli?--Sopimattomasti puettuna! + +--Oletko sinä noin kulkenut läpi koko kaupungin, että konttoristitkin +ovat sinut nähneet! + +--Olen sanoi Kerttu kylmästä väräjävällä äänellä,--itsehän kielsit +minulta vaatteet. + +Kapteeni varustui ankarasti torumaan, sillä ei hän vaatteita ollut +kieltänyt vaan ainoastaan liian _hienoja_ vaatteita. Mutta hänen kävi +kovin sääliksi Kerttu, kun se siinä värisi melkein alastomana ja sen +kaikki häikäisevän kauniit vartalomuodot, joista kapteenilla oli +saattanut olla Kertun puvun poimujen ja laskoksien mukaan ainoastaan +hämärä aavistus, nyt esiintyivät täydellisesti läpinäkyvän harson alla. + +Oli kovin, kovin sääli Kerttu raukkaa siinä, ja kapteenin olisi tehnyt +mieli pyytää se vuoteeseensa lämmittelemään, joka olisi käynyt hyvin +päinsä, sillä olivathan he lapsuudentuttuja ja sitäpaitsi hehän jo +_olivat_ naimisissa. Mutta nyt oli heitä erottamassa mahdottomuuden +muuri, kapteeni oli päättänyt, ettei hän saa ajatella Kerttua, ja +Kerttua niinikään sitoi päätös olla menemättä kapteenille, ellei heitä +laillisesti vihitä. + +Ja niin he nyt siinä olivat vaan jonkun sylen erottamina toisistaan, +Kerttu puoli-itkussa, vilusta väräjävänä, ja hän, kapteeni, lämpimässä +vuoteessa, äärettömän säälintuskan raatelemana, voimatta sulkea palavaan +syliinsä omaa hyvää, kultaista Kerttua! + +Jos hän ei olisi ollut soturi, olisi hänkin vuodattanut saineita +kyyneleitä. + +Tämä uni sai hänen, sittenkuin hän heräsi, ymmärtämään heidän asemansa +hullunkurisuuden: he _olivat_ naimisissa, Kerttu vaati vihkimistä, +kapteeni ei saanut Kerttua ajatella, mutta he _olivat_ naimisissa! + +Ja kapteeni löi taas otsaansa sanoen: + +--Minä kollo! Jos joku rakastuisi sanokaamme neekerityttöön,--Kerttu ei +tosin ole neekerityttöön verrattava, mutta minä sanon »jos»--. Nyt olisi +neekereillä omituisia häätemppuja, joita morsian ei suostuisi menoista +pois jättämään. Eikö sulho olisi sivistymätön aasi, jos hän senvuoksi +morsian raukan jättäisi? Tietysti pitäisi sulhon, jos hän tahtoo käydä +gentlemannista, suostua siihen häätemppuun ja sitten vasta naimisissa +ollessaan kasvattaa vaimonsa moisista taikauskoista vapaaksi! + +Tosin kapteeni selvään tunsi, että vertaus ontuu, sillä hän oli ollut +suostumatta vihkimiseen pääasiassa senvuoksi, että papit tekivät +itseänsä sellaisen taikauskon avulla kansalle välttämättömäksi, eikä +suinkaan vaan siksi että se oli itsessään järjetön temppu, kuten ehkä +neekereillä. Mutta kapteeni ajatteli nyt siitä asiasta niin, että +papistosta vapautuminen oli vallankumouksen asia, joka oli toteutuva +tulevaisuudessa tykkien ja shrapnellien vaikutuksesta eikä suinkaan +siten että hän piti armasta Kerttua sellaisessa kiusauksessa. + +»Aivan toista saatan minä vaatia Kertulta, niinkuin itseltänikin», +ajatteli kapteeni edelleen.--»Käsitykset vihkimisen välttämättömyydestä +saattavat olla Kertulla perintöä esivanhemmilta vuosisatojen takaa, +mutta ne hienot vaatteet, joita hän on oppinut pitämään, ne ovat hänen +omia ompelemiaan. Mutta kas me asetumme asumaan kuin tavallinen +työmies-pariskunta. Minä rupean käymään ruskeassa puserossa ja takki +puseron päällä, ilman mitään kauluksia, ja Kerttu käyköön liina päässä, +niinkuin työmiehen vaimo ainakin. Ja yksi tai kaksi vaatimattomasti +sisustettua huonetta, joista toinen olkoon vaikka kyökkinä ja toisessa +seiskoon valkeapuinen, kattamaton ruokapöytämme, riittää asunnoksemme.» + +Kapteeni innostui tästä uudesta aatteesta niin, että se huone, jossa hän +oli, tuntui hänen kävelläkseen aivan liian pieneltä,--seinät tulivat +liian usein vastaan ja katto tahtoi ottaa päälakeen. + +»Kerran jylisevät nämä kentät, kerran paukkuu näillä +tantereilla!»--huusi hän itseksensä ja ryntäsi haltioissaan ulos +avaramman katon alle. + +Hän meni suoraa päätä Kertun luo, vei kävelylle valleille, istutti +penkille ja sanoi: + +--Näetkö linnotuksen tuossa? + +Kerttu sanoi: + +--Se on Viapori. + +--Se on Viapori,--toisti kapteeni.--Sen kanuunat ovat nyt kääntyneinä +merelle päin sellaista vihollista vastaan, joka ei koskaan tule, ja sekä +Kerttu että kaikki muut tämän ison kaupungin asukkaat ovat aivan +unohtaneet, että tuon pienen salmen takana on sellainen uinuva voima, +joka puolessa tunnissa voisi koko kaupungin hävittää soraläjäksi niin +ettei yhtäkään tiilikiveä jäisi toisensa päälle. + +Kerttu kuunteli tarkkaavasti vielä voimatta ollenkaan aavistaa minne +päin kapteenin ajatusten kanuna oikein tähtää. + +Kapteeni jatkoi: + +--Voisi kuitenkin tapahtua, että linnotuksen hirmu-kanunat kerran +kääntyisivät tätä samaa kaupunkia kohden. + +--Hyi, älä semmoista!--sanoi Kerttu. + +--Luuleeko Kerttu, että kaupunki silloin lupaisi kaikki kultansa ja +hopeansa, kunhan vaan pommitukselta säästyisi? + +--Tietysti,--sanoi Kerttu. + +--Mutta mitä tekisivät kaupunkilaiset, jos heille saman pommituksen +uhalla sanottaisiin: pois kapakat! pois porttolat! pois ylellisyys ja +hekuma! pois kansan orjuutus ja sorto!--Mitä tekisivät kaupunkilaiset, +kun ensimäinen järeän tykin kuula lentäisi kaupungin ylitse--kuuleppas, +näin: pang uu-u-u-uu-u--kapteeni matki 12-tuumaisen kauhistuttavaa +ulinaa sen halkaistessa ilmaa.--Mitä? + +Kerttu jo vainusi mihin päin sitä mennään, ja tuli kohta aivan +väliäpitämättömäksi. Jalkaansa heilutellen ja päätänsä käännellen +milloin lännen milloin idän puolelle merta hän sanoi vaan: + +--Sellaista aikaa ei tule koskaan. + +Katsahtaen ympärillensä, etteivät edes kivetkään kuulisi, ja lykäten +kädellään Kerttua ikäänkuin syrjään kapteeni antoi rintansa +perimmäisestä sopukasta kuulua maanalaisen sähinän: + +--Sellainen aika tulee, Kerttu, se tulee! + +Kerttu nousi lähteäkseen ja ikäänkuin jo ompeluksiansa ajatellen sanoi: + +--Tulkoon sitten, mutta ilman vihkimättä en minä vaan; suostu. + +Nyt sanoi kapteeni ketterästi: + +--Etkä tarvitsekaan enään suostua, lintuseni, kunhan vaan ymmärrät ja +suostut toiseen asiaan. + +--Mihinkä sitten?--kysyi Kerttu eloisasti. + +--Siihen vaan, että me sinun kanssasi rupeamme vapaaehtoisesti elämään +niinkuin tavallinen työmiespariskunta--jo ennenkuin Viaporin tykit meitä +siihen pakottavat. + +--Ja sinä siis suostut?--sanoi Kerttu, itsekin uskoen, että suostumus +oli hänelle muka jotain odottamattonta. + +--Saat mennä vaikka vielä tänäpäivänä pappilaan kuulutusta toimittamaan. + +Kertun oli valtaavinaan aivan ihmeellinen vilkkaus ja ilo, josta +huomiosta kapteeni tuli niin onnelliseksi, ettei hän vielä koskaan +elämässään ollut niin onnellinen ollut. + +--Mutta sittenhän minulle tulee ihan tulinen kiire,--liverteli +Kerttu,--sillä ajattele mitä kaikkea minulla on vielä tekemättä! + +Ja rupesi luettelemaan mitä kaikkea hänellä oli kesken +myötäjäismyynistä. + +--Kylläpä tässä tulee kiire, toisteli Kerttu innoissaan, ja välillä ehti +kertoa yhtä ja toista hääleningistäkin. + +Mutta kapteeni sai pian nähdä, ettei ainoastaan Kerttu, vaan myöskin +vanha Kustaava äiti oli jo aikaa sitten ryhtynyt laajaperäisiin puuhiin +sen tapauksen varalta, että »jos» tai paremmin »kun» Hannes vihdoin +suostuu kuulutuksiin ja vihkimiseen. + +Olihan kapteeni tosin jo pitemmän aikaa kuullut yläkerrasta omituista +koputusta ja nakutusta, välistäpä oikeita moukarinkin iskuja, jopa +kaakelien rysähdyksiä, niinkuin uuneja hajotettaessa. Äiti oli Hanneksen +kysymyksiin koputusten johdosta vastannut vaan, että siellä tehtiin +tarpeellisia »replatsuunia» talveksi. Mutta että tämä tasainen ja +kuukausmääriä yhtämittaa kestänyt kolina, olikin tarkottanut koko +yläkertapuoliskon, se on, neljän huoneen ja kyökin varustamista nuorelle +pariskunnalle, siitä ei kapteenilla ollut vähintäkään aavistusta +ennenkuin sinä päivänä, jona Kerttu, onnesta hehkuvana, tuli heille ja +oikopäätä lensi Kustaavan kaulaan ilmottaen tulevansa pappilasta +kuulutusta pyytämästä. + +Sinä päivänä, heti Kertun lähdettyä, äiti vei Hanneksen katsomaan +yläkertaa. + +Hannes huokaili ja iloitsi, suri ja nauroi--kaikkia yhtaikaa. + +--Mutta enkö minä sanonut teille, äiti, että me Kertun kanssa asetumme +yhteen ainoaan tai korkeintain kahteen huoneeseen, joista toinen olkoon +kyökki? Ja te olette tämmöistä varustaneet! + +Äiti seisoi syyllisenä hänen edessään, mutta ainoastaan niinkauan kuin +Hanneksen silmäkulmat pysyivät korkealla ja huulet hörössä. Sillä he +Kertun kanssa pitivät tätä Hanneksen ajoittain ilmaantuvaa komeuden +vihaamispuuskaa jonakin hänelle ominaisena hulluuden purkauksena, jota +ei auttanut vastustaa. Heti kun silmäkulmat laskeutuivat ja huulten +hörötys tasottui, alkoi Kustaava taas samalla innolla näytellä yläkerran +laitteita, niinkuin ei mitään ankaruuden välinäytöstä olisi ollutkaan. + +--Älkää herran nimessä!--puhkesi Hannes sanomaan, kun astui saliin. +Mutta äiti huomasi kuinka Hanneksen katse kiersi asiantuntijan tavalla +tämän huoneen katosta lattiaan asti ja ilmaisi huonosti peitettyä +tyytyväisyyttä Kertun osottamaan mainioon makuun. Äiti pani kätensä +mahan päälle ja vettynein silmin tirkisteli hymyillen ylös Hannekseen. + +Korkeat, valoisat huoneet, mainiot kaakeliuunit värillisine +kirjailuksineen, syvennyksineen, rykelmineen,--ikkunoissa automaatiset +rullakartiinit, sitten pitsiset väliverhot, sitten värilliset +päällysverhot,--ikkunain välissä lattiasta kattoon ylettyvät +trymoot,--piano, nuottihylly, keikarimaisesti seisova kirjahylly, +keveät, punasella verhotut sohvat, tuolit-- + +--Älkää, älkää herran nimessä!--hoki Hannes sekä mielipahoillaan että +iloissaan, sekä onnettomana että onnellisena, kun äiti avasi +makuuhuoneen ovet ja Hannes näki vilaukselta sen sisustuksen +salaperäisine budoarineen,--ja puoli alaa huoneesta ottavan, komean +kaksoisvuoteen, peitettynä yhdellä ainoalla, mahtavalla, +ruusukuvioisella peitteellä punasesta satinista. + +Ainoa paikka, mikä ei vielä ollut aivan valmis, oli asumukseen vievät +pääportaat, jotka laveassa, valkoiseksi maalatussa, kumajavassa +eteisessä mukavasti ja väljästi tekivät käänteen alakerrasta yläkertaan +ja päättyivät ylhäällä himmeiksi hiotuilla, kuvioisilla laseilla +varustettuun paraadi-oveen, sähkönappuloineen ja nimikirjoitusta varten +varattuine posliinitauluineen. Se ainoa kohta, johon kapteenin +määräysvalta ehti päästä ulottumaan, oli juuri tämä posliinitaulu: hän +sai ajoissa estetyksi, ettei siihen, kuten Kustaavan aikomus alkujaan +oli, tullut nimikirjotuksen alle suurilla kirjaimilla: Kapteeni! + +Kaiken summa oli, että hän vihittiin Kertun kanssa »herran pyhään +avioliittoon»,--että kapteeni oli frakkiin puettuna, tukka koreasti +kammattuna keskijakaukselle kahdelle puolen päätä,--että pyylevä pappi, +mustassa, juhlallisessa kauhtanassa, valkoset liperit leuvan alla +asettui kirja kädessä heidän eteensä ja he lankesivat Kertun kanssa +polvilleen pallille,--että he vastasivat liikutuksesta väräjävällä +äänellä papin kysymyksiin: jaa, jaa,--että pappi otti kapteenilta +sormuksen ja pani sen Kertun nimettömään sormeen,--että Kerttu, +punehtuneena ja huntuisessa morsiuspuvussaan ihanana kuin keväinen +valkopilvi antoi hänelle vihkimys-suudelman,--että suunnaton joukko +lähempiä ja kaukaisempia sukulaisia täytti hääsalin ääriä myöten,--äiti +kiitettyään niiaamalla pappia, tuli kyyneleitä vuodattaen onnittelemaan +nuorta paria,--että eno Frans, myöskin frakkiin puettuna, silmäluomet +arvokkaasti alaspainettuina lausui virallisen onnentoivotuksensa, ja +hänen jälkeensä kaikki muut, itsekukin arvonsa ja rankinsa mukaan. + +Kapteeni oli voitettu, voitettu pahemmin kuin joku maan tasalle +hajotettu linnotus. + +Voi ihanaa, voi katkeraa, voi onnea, voi onnettomuutta, voi kyyneliin +asti liikuttavaa, voi naurettavaa! + +Keskellä hääyötä huusi hän suurella äänellä, istuallensa kavahtaen ja +käsiänsä puistaen: Kerran jylisevät nämä kentät--! + +Hän heräsi omaan hourailuunsa, veti ylitsensä hienopitsiset, +hyvänhajuiset lakanat ja peitteet, ja laskeutui jälleen nukkumaan unissa +hymyilevän Kertun valkoiselle käsivarrelle. + + + + +3. + + +Vaarille luettiin ikää jo viisi yhdeksättä ajastaikaa ja luultiin pian +kuolevan, sillä hän alkoi viime vuosina heikkenemistään heiketä, niin +ettei jalat kantaneet, syönti ei sujunut eikä edes puhekaan enää käynyt. + +Mutta juuri pahimmillaan ollessa, kun jo luultiin eron elämästä tulevan +huomenna tai viimeistään ylihuomenna, tapahtui jotain sellaista, mikä +kaikkien suureksi hämmästykseksi virkisti vaarin uudestaan täydellisesti +eleille, ikäänkuin hänen vanhenemisensa ainoa syy olisi äkkiä laannut +vaikuttamasta. Hän sai puhelahjansa takaisin, ruoka alkoi maistaa, +kyyneleet taukosivat vuotamasta, selkä ja sääret oikenivat, ja hän taisi +jälleen kävellä keppiin nojautumatta. + +Tämä tapaus oli se, että eräänä syyspäivänä, kun lehdet jo olivat +lakastuneet, markkinat olleet, maa kohmettunut ja laivat menneet +talviteloilleen, vaarin rakas Hinkki, se vainajaksi luultu, hunningolle +joutunut Franssin vanhin poika, äkkiarvaamatta ja ilmi elävänä ilmestyi +vaarin eteen. + +Kohta ensimäiseksi he, sanaakaan sanomatta toisilleen, rupesivat syömään +vaarin asunnossa, ennenkuin Hinkki vielä menikään isäänsä kivimuuriin +tapaamaan. + +Vaari mutisteli suussansa ensin vaan kasteltua leipää, mutta ei +aikaakaan niin alkoi jo syödä perunoita, repäsipä silakastakin +ruodottoman palasen ja pisti poskeensa. Sitten tyhjensivät suuren +puurokupin ja nuolivat lusikkansa. Siitä hetkestä saakka vaari alkoi +elpyä. + +Syötyä Hinkki kertoi vaarille vähäsen. + +Hän oli seilaillut kaikki maailman meret, käynyt kaikki kaupungit, ollut +jossain Afrikan sodassa, ja tiesi nyt jutella melkein yhtä paljon kuin +vaari Siperian matkoiltaan. Hinkki kyseli myös vaarilta semmoista mitä +ei ennen ollut ymmärtänytkään kysellä. Tämä lähensi heitä jälleen +entisillä ystävyyden siteillä, sillä Hinkki kyseli nyt myös +maa-asioista. + +Hinkki oli pysynyt vanhana Hinkkinä, tosin vähän tautien runtelemana, +jotka olivat jättäneet jotain kuoppamaista töherrystä hänen +kasvoihoonsa, mutta yhtä vilkkaana hän oli tullut, yhtä neuvokkaana ja +yhtä valmiina kaikkiin asioihin. + +Frans oli Hinkille hyvin kovana. Tuskin tunnusti pojaksensa. Käski +asumaan vaarin kanssa pihan matalassa puurakennuksessa, jota kivimuuri +peitti pimeään ja nokiseen varjoon, lähestyen sen ikkunoita ainoastaan +kolmen jalan välimatkalle. + +Frans ei voinut tunnustaa pojakseen sellaista heittiötä, joka kaikki +maailman metkut koettuansa ei ollut osannut hankkia itsellensä mitään +omaisuutta. Jos Hinkki olisi tuonut matkoilta edes satakin dollaria, +olisi Frans antanut hänelle kehotukseksi tuhannen. Mutta Hinkki ei +tuonut roposen rahtuakaan. Frans ei tahtonut hänestä mitään tietää sen +jälkeen kuin Hinkki ilmaisi taloudellisen tilansa. + +Mutta vaikka Frans olisi kaikkia virallisia muotoja seuraten julistanut +hänet perinnöttömäksi, ei se seikka olisi tehnyt juuri mitään vaikutusta +Hinkkiin. Sillä Hinkki ei rakastanut rahoja lähimaillekaan niinkuin +vapauttansa. + +Kun Frans, pakottaakseen Hinkin itsenäisesti ansaitsemaan, ei antanut +hänelle edes tupakkirahoja, nautti Hinkki enemmän kuin pahotteli siitä +että sai olla taas täällä kotikaupungissaan kokonaan vapaana halunkkina, +vapaasti keksimässä keinoja tupakki- ja muun vehkeilyrahan saamiseen, +isän aseman mitenkään sitomatta häntä. + +Hän tahtoi taas elää täyteläistä nykyisyyden elämäänsä tässä niin paljon +muuttuneessa, niin suunnattomasti kasvaneessa ja niin lukemattomia uusia +tilaisuuksia tarjoovassa suurkaupungissa, samaa elämää, jota oli +lapsuudessa elänyt kaupungin vielä ollessa pikkukaupunkina. + +Oikein Hinkki vetäsi syviä savuja kitaansa, kun ensimäiset isän kirot +kestettyänsä läksi tallustamaan näitä uusia asfalttikäytäviä. Sellainen +suuri, sanomattoman ihana vapauden tunnelma täytti koko hänen olentonsa. +Ei ollut laivakapteenia, ei perämiehiä, ei hoidettavia purjeita, ei +päivä-, ei yövuoroja, ei ahdasta laivankantta kävelläkseen; vaan +vilkastuneen, väekkään kaupungin kotoiset ja sittenkin niin vieraiksi +käyneet kadut. Sen salaperäiset nurkat viettelivät Hinkkiä paikasta +paikkaan, vetivät, kutsuivat,--aivankuin joku haltija tai sanokaamme +Hinkin jumala olisi taluttanut häntä ja yhä sanonut hänelle: katsos +tätä, ja katsos tuotakin paikkaa, ja muistatko sitäkin sokkelia siellä +Katajanokalla, tai vielä sitäkin siellä Hermanninkaupungilla, tai +Söörnäisissä, tai siellä Töölöön puolella. Ne paikat käytti Hinkkiä +hänen jumalansa ensin, sitten vasta vei keskemmälle kaupunkia. + +Meni kauniit viikon päivät Hinkiltä tähän alkajaisnuuskintaan, meni +toinen viikko, meni kuukaus: ei hän vaan mihinkään koukkuun tarttunut. +Sillä juuri sitä tilaa, sitä hetkeä, jona ihminen ei vielä ole sidottu +mihinkään, vaan vapaa ryhtymään mihin tahansa, juuri sitä tilaa Hinkki +enin rakastikin eikä olisi siitä millään hennonnut luopua. Maailma +esiintyi hänen silmissään kokoelmana tyhmyreitä, jotka kaikki olivat +sitoneet itsensä johonkin määrätehtävään, ja juoksivat ja hikoilivat, +mutta eivät eläneet. + +Satama-työmiesten parvessa käydessään Hinkki tapasi monta tuttua, jotka +häntä muistivat nuoruutensa parhaana toverina. Samoin lautatarhoilla +Söörnäisissä. Kone- ja silta-tehtaalla hän myös vietti päivän, ja +sielläkin hän pian sai nähdä, että liukkaimmat ja tunnetuimmat, joita +koko muu sakki seurasi, olivat hänen vanhoja kasvattejaan ja +katutoverejaan. Hinkki nimitteli nimiä ja kyseli, ja aina nousi huuto ja +hälinä miesten joukossa, sillä kaikki tunsivat juuri hänen nimittämänsä +ja tiesivät suosituimmiksi veijareiksi. Monessa paikassa ja monella +työmaalla oli niinä päivinä puhe Hinkistä: vanhat kertoivat nuoremmille +asioita, joita nämä suu auki kuuntelivat. + +Kaikista niistä toimista ja työpaikoista, joita toverit hänelle +tarjosivat, kilvan koettaen saada Hinkki omalle työmaalleen, ei hän +paljonkaan viitsinyt kuunnella. Ainoa ehdotus, jolle hän hetkeksi +korvaansa kallisti, oli vanhoilla virkaheitoilla poliseilla ja +juoppoudesta rangaistuilla veronkantomiehillä. Niillä oli oma +järjestetty sakkinsa, ja tarkotti toimi kaikellaisten maksujen ja +ulostekojen kiristämistä rikkailta leskiltä väärennettyjen verolippujen +ja hakupaperien avulla. Mutta ei hän siihenkään lopulta suostunut, koska +tällä sakilla oli ankarat säännöt ja tarkat rahainjakomääräykset. +Asianajoammatti, jota hänelle myöskin tarjottiin, ei häntä +miellyttänyt--täsmällisen ajanmäärän vuoksi, jona piti joka aamu olla +polisikamarissa juopoilta ja varkailta asioita ottamassa. Kaikki +vahtimestarinpaikat hän hylkäsi järkenään, ei ottanut edes kuuleviin +korviin, vaikka monessakin olisi ollut mitä loistavin tilaisuus +sivutuloihin. + +Ei. Vaan suurinta ja pitkällisintä huomiota herätti +Hinkissä--pelastusarmeija! Se oli Hinkille jotakin aivan uutta ja +kiinnitti sentähden hänen mieltänsä sangen suuresti. + +Ensi kerran Hinkki näki tämän armeijan sen marssiessa torvia toitottaen +ja suurta rumpua paukuttaen Pitkänsillan yli. + +»Ne on poikia!--ajatteli Hinkki,--eipä tämmöistä minun aikanani +ollutkaan». + +Ja seurasi kulkuetta uteliaana heidän kokoushuoneelleen. + +Täällä Hinkki vaipui silmilleen rukouksiin, niinkuin kaikki muutkin, ja +otti viereensä neitosen, joka tuli kysymään tunteeko hän Jeesuksen. + +Hinkki vakuutti tuntevansa hyvin Jeesuksen, ja istuutuen kaulatuksin +penkin eteen he antautuivat hartaihin rukouksiin. Venyvien, itkevien +rukousääniensä keskeltä Hinkki äkkiä muuttuneella äänellä kysyi +neitoseltaan: paljokos palkkaa annetaan armeijan luutnantille? Ja +neitonen, keskeyttäen hänkin rukousnuottinsa, vastasi Hinkille ja +ilmaisi palkan, sekä jatkoi sitten itkujansa, hyvässä toivossa Hinkin +sielun pelastamisesta ja armeijaan astumisesta. Sillä pitäähän ihmisen +vähän maallisestakin palkasta tiedustella. + +Hinkki otti tytön morsiameksensa, sillä mielenkiintonsa kasvoi +kasvamistaan ja hän tahtoi tutkia armeijan asiat perin pohjin. + +Näiden tutkimustensa aikana hän pelasi kaiken aikaa myös isänsä edessä +hurskasta. Frans uskoi vihdoin pojassa tapahtuneen suuren kääntymyksen, +ja kun itsekin oli jumalinen ja kävi joka pyhä kirkossa, miellytti häntä +tämä asia sanomattomasti ja hän teetti Hinkille hienot vaatteet ja +tarjosi siistin asuinhuoneen kivimuurissaan, ja vähän rahaa. + +--Näetkös, näetkös, että sinun käy hyvin, kun vaan uskot!--iloitsi +morsian korviin asti Hinkkiin rakastuneena. + +Hinkki alkoi olla jotenkin selvillä pelastusarmeijan perustuksista. +Paljon yhteistä hän kyllä huomasi oman uskonsa ja heidän uskonsa +välillä. Nämäkin ihmiset näet hänen mielestään _elivät_, sillä ei heillä +ollut entisyyttä eikä liioin tulevaisuutta mielessään, vaan he +kukoistivat jokaisen päivän paisteessa semmoisena kuin kukin päivä oli. +Eikä Hinkillä olisi ollut mitään sitä vastaan, että olisi ruvennut +heidän kanssansa kukoistamaan ja vielä päälliseksi päässyt kuolemansa +jälkeen iankaikkiseen autuuteen, mutta siinä oli yksi arveluttava ja +paha kohta: He kyllä sanoivat tekevänsä Jeesuksen tahtoa, mutta lähemmin +tarkastellessa tottelivatkin kaikki omia kapteenejansa, jotka tottelivat +jotakin kenraalia. Tämä seikka oli Hinkistä nähden ratkaiseva. Hänen +omassa uskossansa oli pääasiana juuri se elämänviisaus, että ymmärsi +aina ja kaikkialla pysyä irti toisten komennusvallasta, säilyttäen +itselleen tilaisuuksia livahtamaan vapaaksi, jos milloin satimeen +joutui. Ja sentähden tuntui hänestä pelastusarmeijaankin meneminen +samalta kuin jos joku hyvin, hyvin viekas ihminen olisi hänelle sanonut: +annappas kun sidon kätesi, niin pääset kokonaan vapaaksi! Kenraalin +tottelemista taas tulevaisen autuuden tähden ei Hinkki voinut ottaa +mitenkään edes totisen punnitsemisenkaan alaiseksi. Ei hän koskaan olisi +antanut pois sitä voileipää, joka hänellä oli, sen voileivän tähden, +jota ei vielä oltu voideltu. + +Ja niinpä, puijattuaan isältään yhdellä kertaa kokonaista 200 markkaa, +Hinkki katsoi tarkotuksensa täysin saavutetuksi ja jätti jälleen sekä +isänsä että pelastusarmeijan ja morsiamensakin, jolle tosin antoi +kymmenen markkaa, sittenkuin oli pantannut tätä tarkotusta varten isältä +saamansa hienot pöksyt. + +Sitten eleskeli vuosikausia milloin missäkin toimessa ja alkoi jo +vähitellen kadottaa uskoansa siihen, että mitään sen ihmeellisempiä voi +elämässä tapahtua maalla yhtävähän kuin merellä. Mutta silloinpa kiintyi +Hinkin mieli taaskin erääseen aivan uuden uutukaiseen ilmiöön ja +valveutti hänet virkeämmäksi kuin hän ehkä milloinkaan ennen oli ollut. + +Asia oli tällainen. + +Hinkki ei ollut koskaan voinut sietää mitään kansanjuhlia niiden +kuolettavan, sisäänpääsymaksusta tarjotun ja ohjelman mukaan anniskellun +huvituksen vuoksi. Hinkkiä ei olisi semmoisiin mistään maksusta saanut +menemään. Nytpä rupesivat toverit kuitenkin viettelemään häntä +sellaiseen tulemaan. Sanoivat, että joku merkillinen mustatukka oli +puheillansa kansankokouksissa pannut monen miehen pään pyörälle ja +koonnut sakkia ympärilleen satamääriä, sekä vanhaa että nuorta kansaa. +Itse eivät osanneet arvostella, vaan tahtoivat tietää Hinkin mieltä. + +Hinkki lupasi vihdoin mennä katsomaan sitä otusta. + +Hän meni tovereinensa Hesperiaan, ja kun kansaa oli paljon kokoontunut +puhujalavan ympärille, asettui Hinkki parhaine tovereineen joukon taakse +ylennykselle, missä toiset istuivat puiden juurilla, toiset seisten +nojautuivat runkoihin. Hinkki istui. Hänen eteensä asettui selin +puhujaan joukko miehiä, jotka paljon mieluummin tahtoivat nähdä Hinkin +kasvoihin tietääkseen mitä Hinkki meinasi puheesta, kuin itse puhujaa +kuunnella. + +Kun mustatukka vihdoin nousi puhujalavalle ja uteliaisuuden ja +ihastuksen sohina kävi yli suuren väkijoukon, haukotteli Hinkki silmänsä +vetisiksi jo pelkästä ajatuksestakin että hänen piti nyt ruveta puhetta +kuuntelemaan. + +--Älä nuku Hinkki, kylläs kohta saat kuulla!--sanoivat miehet. Mutta +Hinkki haukotteli vielä leveämmästi, ja miehet purskahtivat nauramaan. + +Vasta sittenkuin ensimäinen hyvähuudon volina kajahti tantereelta, +heräsi Hinkkikin uneliaisuudestaan. + +--Mitä piruja se oikein poraa?--sanoi hän ja pystympään istuen höristi +korvansa. + +Mustatukan silmät säkenöivät tulta, pitkät suortuvat hulmusivat tuulessa +ja kädet ilmaa syleilivät. Mutta puheen sisällyksestä ei tahtonut selvää +saada ihmeellisten sanojen vuoksi, joita hän suustansa päästeli. + +--Se käskee työväen omaa sanomalehteä laittamaan,--selitti joku +miehistä. + +Hinkki nousi nyt pystyyn ja rupesi toden teolla kuuntelemaan. Ei hän +vaan päässyt käsittämään, mikä se väen sai noin innokkaasti mustatukalle +volisemaan. + +Se käsitys, minkä Hinkki puolestaan puheesta sai, kun hän terotti +parhaan kuulokykynsä ja neuvokkaimman älynsä, oli tämmöinen: + +Mustatukka käski kaikkien työmiesten mennä yhteen ainoaan sakkiin, niin +että uusperilaiset ja tokanmiehet, sineprykovin miehet ja sokeritehtaan +miehet, Hietalahden sahamiehet ja Söörnäisten sahamiehet, jotka kaikki +olivat keskenään ennen hurjasti tapelleet, nyt tekisivät sovinnon ja +menisivät kaikki herroja vastaan. Mutta ilman puukkoja, sanoi +mustatukka. + +--Polisi vie sun putkaan!--huusi Hinkki väen takaa puunjuurelta, ja +miehet purskahtivat nauruun. Ainoastaan ne, jotka olivat lähinnä +puhujalavan ympärillä, kääntyivät ja puivat nyrkkiä meluaville. + +Mutta ikäänkuin vastaten Hinkin välihuutoon mustatukka sai nyt vasta +oikein tuulta siipiinsä. + +--Polisiko? Mikä on polisi?--puhui hän,--polisi on sama Suomen poika +kuin jokainen meistä,--sama työmies, joka niinkuin jokainen muu työmies +on rahan edestä myynyt työvoimansa herroille. Mutta kun sosialismi +pääsee leviämään,--kun jokainen kerran ymmärtää, ettemme ainoata ja +kalleinta, mitä työmies omistaa, nimittäin työvoimiamme, saa kaupata +niinkuin markkinatavaraa,--silloin polisikin tulee meidän puolellemme. +Silloin me vaadimme ja me saamme oikeuden äänestää joka mies kansan +yhteistä onnea koskevissa asioissa, ja silloin me äänestämme kaikki työn +välineet, kaikki ne tehtaat, jotka nyt idässä ja lännessä savujansa +meidän ympärillämme tupruttavat, me äänestämme ne kansan yhteiseksi +omaisuudeksi, josta älköön kenkään suurempaa palkkaa nostako kuin minkä +hän työllänsä ansaitsee. Silloin me äänestämme veljeyden ja tasa-arvon +valtakunnan maan päälle, silloin me-- + +--Tulee paukku Viaporista!--huusi taas Hinkki. + +Kaikki väki äimistyi ensin sanattomaksi. Ja puhujakin jäi ikäänkuin +sammaltelemaan, yhtyen yleiseen äänettömyyteen. Sillä niin olivat kaikki +nämä kaupunginlapset tottuneet Viaporin aina näkyviin sotavalleihin ja +kaduilla marssiviin sotamiehiin, etteivät he milloinkaan tulleet +ajatelleeksikaan mitään kaupunkia kohden tähdätyn pommituksen +mahdollisuutta sieltäpäin. Mutta heti kun odottamaton ajatus ehti heille +selvitä, remahti väki nauruun. + +Mustatukka ei ollut kauan aikaa hämillänsä. Pian hän kokosi yhteen +käteen jälleen kaikki puheensa langat ja viritti entistäkin tulisemmalla +innolla nuottinsa. + +--Yhteenliittyminen on voimaa!--huusi hän.-- + +Hinkki huokasi, istui jälleen puunjuurelle ja sanoi lähimmillensä: + +--Se on heikkojärkinen. + +Eikä hän enää kertaakaan keskeyttänyt puhujaa, vaan tämä pääsi täyteen +vauhtiinsa. Ja pian olivat Hinkin vastaväitteet unohdetut polisineen ja +Viaporineen. + +Mitä siinä auttoi Hinkin selitellä puhetta järjettömäksi! Niinkuin meren +hyöky, aalto aaltoa ajaen, levisi uuden uskon innostus laumaan. Jo +alkoivat Hinkin lähimmätkin kääntää kasvonsa hänestä puhujaan päin. +Toiset nousivat ja hänen ympäriltänsä hajoten tunkeutuivat lähemmäksi +puhujalavaa. Kun Hinkki katsahti sivuillensa, ei siinä ollut hänen +rinnallaan enää kuin hänen uskollinen seuraajansa muurarinsälli ja +toisella puolella peltisepänsälli, joka vasta pyrki Hinkin suosioon. + +Ilman mitään tappelua, ilman mitään ovelaa kaappausta, pelkällä suun +porinalla oli mustatukka vienyt puolelleen Hinkin lauman ja jättänyt +hänet yksinäiseksi kuin kuikan meren tyhjille kallioille. Paljon, paljon +oli maailmaan sillä aikaa uutta tullut! Mutta maltahan, sinä mustatukka! + +--Yhteenliittyminen on voimaa!--huusi mustatukka huutamistaan. Ja rupesi +nyt toista kautta todistamaan tätä mahtilausettansa. + +--Täällä koetti joku äsken, sanoi hän, saada naurajoita puolellensa +pommitusta uhkaamalla. Viapori! Mitä on Viapori, sanon minä hänelle +nytkin! Se on kourallinen samoja työmiehiä, vaikka vaan toiskielisiä, +jotka niinkuin me meidän herroillemme myyvät työvoimansa heidän +herroillensa! Mutta se kipinä, jota minä koetan tuleksi puhaltaa täällä, +se on--uskokaa minua--jo ilmiliekissä muualla. Kerran kaikki kansat +omistavat sosialismin, ja kuka silloin, kuka silloin, sanon minä, lataa +tykin ja laukasee sen? Kuka ampuu köyhälistön riveihin, silloinkuin +kaikkien kansain köyhälistöt ovat veljinä? Työmies on työmiehen veli +eikä valtakunnat eivätkä valtameret erota sitä veljeyttä. Tyhjäksi +hiukkaseksi kaikkisuudessa katoaa se, ken tätä mahtia vastustaa! Kansa, +tervehdi päivää, joka vastaasi pimeydestä nousee! Kansa, ota vastaan oma +suuri tulevaisuutesi! Yöpeikot pakenevat! Pimeyden voimat hajoovat! +Yksityiset rikkaudet maatuvat ja mätänevät! Köyhälistön rikkaudet nousee +niiden haudalle! Köyhälistö, tunne rikkautesi ja voimasi: kaikkien +kansain köyhälistöt, yhtykää! + +--Tuhatvuotista valtakuntaa se meinaa?--sanoi Hinkki, mutta nyt ei häntä +ollut enää peltiseppäkään kuuntelemassa, ja muurari, jonka huulet +tavallisesti olivat lujasti kokoonpuristuneet, katseli nyt suu auki ja +ammottavin silmin puhujaan päin, tuskin kuullen mitä Hinkki sanoikaan. + +--Saatanan perkele!--kiroili Hinkki suutuksissaan puoliääneen. + +Mutta nyt tuli sellaista, jolle sentään Hinkkikin lakkiansa kohautti. + +Mustatukka, käsiänsä huitoen ja taivaisiin osottaen rupesi sanomaan, +että herrat olivat työväen sanomalehdeltä kieltäneet paperin ja +pysäyttäneet sähkövirran, joten painokonetta ei saanut liikkeelle.--He +tahtovat tukahuttaa meidän veljeysaatteemme jo sen kätkyeeseen! huusi +hän.--Mutta miten me siihen vastaamme? Veljet! parikymmentä vahvaa +käsivartta, ja koneenhyrrä pyörii miesvoimalla! + +Kun hän tämän oli sanonut, nousi innostus ylimmilleen ja kohta tarjoutui +toista sataa vahvinta miestä painokonetta liikuttamaan. Näistä rupesi +joukko valitsemaan tarpeellisen määrän kaikkein vahvimpia. + +Mustatukka jatkoi: + +--Mutta ei sillä hyvä. Kone rupeaa käymään, mutta mille painetaan? +Herrat tekivät meille paperilakon. Hyvä, kerran tulee meidänkin vuoromme +tehdä lakko. Varjele, kun meidän käsivartemme kerran painuu alas ja +heitä palvelemasta kieltäytyy! Me lypsämme heidän lehmänsä, me leivomme +heidän leipänsä, me rakennamme heidän huoneensa, me luomme heidän +tiensä, me kivitämme heidän katunsa, me linjotamme heidän rautatiensä, +me käytämme heidän tehtaansa, me pystytämme heidän kirkkonsa, me olemme +heidän polisinsa ja heidän armeijansa. Varjele, varjele! sanon minä, kun +me kerran työstä lakkaamme! Kuka on silloin kuivilla? Ja kuka silloin +kerjää? Minä kysyn: kuka silloin kerjää? Kuka silloin selkä kumarassa, +tihrusilmin, kynnyksen takaa leipäänsä kerjää? + +Tässä hukutti puhujan äänen kuulumattomiin ilmoja paisuttava hurraa- ja +hyvä-huuto. Mustatukka siveli tuulen hajottamat suortuvansa +järjestykseen, kohotti olkapäänsä, ummisti silmänsä ikäänkuin pauhun +tyyntymistä odottaakseen, ja kun väki äkkiä hiljeni, oli kauan aikaa +vielä ääneti, nauttien tuhansien sielujen antautumisesta hänen luovan +aatteensa vaikutukselle. Avasi jälleen silmänsä, olkapäät laskeutuivat, +ja eteenpäin kumartuen ikäänkuin että hänen tahallaan hiljennettyä +ääntänsä voitaisiin kuulla, sanoi: + +--Vai paperilakko! + +Väki purskahti rajuun nauruun. + +--Onnittelen teitä, hyvät porvarit,--mutta vasta sitte kuin lakkonne on +onnistunut. Sillä totisesti sanon minä teille: jos te meiltä paperin +todella kieltää voisitte, emme epäilisi riisua valkoiset paitamme ja +panna koneeseen sanomalehdiksi. Mutta te ette sitä meiltä ikinä estä. Ja +totta on myöskin, että paitojen käyttäminen sellaiseen tarkotukseen +kohtaa teknillisiä vaikeuksia. + +Taas remahti väki nauramaan. + +Mustatukka odotti viimeisenkin naurunäänen hiljenemiseen ja sanoi +sitten: + +--Ei kai auttaisi muu kuin selvä raha, ja on »räknätty ulos», ettei +köyhälistöllä ole rahaa. Mutta katsokaahan, hyvät herrat, onko +köyhälistöllä rahaa! Tässä on minun hattuni, ja jolla on suurempi pää, +pankoon hänkin lakkinsa kiertämään, niin pääsemme asiasta kohta +selville! + +Syntyi yleinen riemukas innostuksen hälinä. Kaikki koettivat tunkeutua +lakkien ympärille ja pian oli niitä kymmenkunta kiertelemässä tuhantisen +väkijoukon keskellä. + +Hinkki tunkeutui nyt väkijoukkoon nähdäksensä tuliko lakkeihin +todellakin rahaa. + +Sillä välin mustatukka jatkoi puhettansa ikäänkuin olisi tahtonut +soittaa kuulijoillensa yhä samaa innostuksen säveltä. Hänen kasvonsa +muuttuivat jälleen totisiksi ja haaveileviksi. + +--Kerrotaan vanhan Sammon jauhaneen pohjolan väelle viljaa, suolaa ja +rahaa, josta sitten kaikki ihmisten onni ja kukoistus oli seurauksena. +Kalevan kansa läksi tätä onnen antajaa ryöstämään, mutta ryöstettäissä +sampo särkyi ja hajosi meren pohjaan. Vanha Väinämöinen pelasti sentään +muruset maalle, ja niistäpä onnen muruista elää yhäkin Kalevan kansa. +Niinpä niin, onnen muruista! Vähän jauhoja, vähän suolaa ja vähän rahaa! +Mutta miksi muruihin tyytyisimme? Miksi ei ole kenenkään päähän +pälkähtänyt, että särkyneen sammon sijaan on uusi sampo taottava! Emme +siihen enää tarvitse rahanalaisten tuskaa, ei orjain lietsomista ja +palkeiden painamista. Osto-orjan työtäkö olisi onnen sampo? Ei, ja tuhat +kertaa ei! Uutta sampoa ei taota enää rahanalaisilla työvoimilla. Uuden +sammon takoo ainoastaan rahan kahleista irrottunut työ, sopusoinnun +innostama työ, sellainen työ, jota te teette pannessanne kohta +käsivoimin koneemme käymään, sellainen työ, jota te nyt teette +luodessanne paperia tyhjästä, sellainen työ, jolla te tämän +eläimellisessä kilpailussa raadellun ihmiskunnan muutatte eläväksi, +henkiväksi, vapaaksi sointulaksi. Eläköön uusi Kalevan kansa! Eläköön +uuden sammon takojat! + +Hinkki ei enää tämmöisiä puheita ymmärtänyt eikä kuunnellut. Hän vaan +seurasi lakkien kiertoa. Hän näki lakkien muotojen muuttuvan yhä enemmän +pussimaisiksi, hän kuuli lakkaamattoman hopea- ja kuparivirran kilisten +vuotavan niihin, hän näki rutistuneiden setelien sinne putoavan. Näki +kaikkialla ympärillään suuren innostuksen elähyttämiä, haltioituneita +kasvoja, näki käsiä, jotka vaan yhäkin hakivat kaikista taskuista +vieläkö olisi mistä ottaa, vieläkö mistä itseänsä tyhjentää, näki +naisia, jotka pudottivat lakkiin korvarenkaita ja sormuksia-- + +Ja kun rahat laskettiin, oli niitä hyvä joukko päälle 800. + +Silloin sanoi Hinkki: + +--Katos perhana, katos, katos perhana! + +Tämä ei merkinnyt ollenkaan, että hän olisi ruvennut mustatukkaa +uskomaan tai kunnioittamaan, vaan ainoastaan, että rahoja oli lakkeihin +kerääntynyt niin paljon. + +Hinkki seurasi tarkkaan keräystä toimittavia miehiä, jopa tunkeutui +rahoja laskettaissa keskelle mustatukan lähintä sakkia, nähdäksensä +oikeinko ne laskevat ja oikeanko summan sitten todella ilmottavat. +Sitten seurasi vielä tarkemmin, mihin he rahat panevat, ketkä rupesivat +kasööreiksi ja kuinka paljon kunkin kasöörin taakse jäi. Ja pani tyystin +merkille, ettei nähtävästi kukaan tehnyt laskua siitä kuinka paljon +kullekin tuli, ainoastaan koko summasta oli heillä tieto. Rahat pantiin +taskuihin kourakaupalla, mutta ei yksikään toistaan epäillyt. Ja Hinkki +sanoi taas: + +--Katos, katos perhana! + +Koneen vääntäjiksi valitut miehet--niitä ei paraalla tahdollakaan saatu +valituksi alle viidenkymmenen, sillä kaikki pitivät itseään väkevimpinä +ja siis tarkotukseen sopivimpina,--rupesivat kohta tekemään lähtöä +kirjapainoon. Silloin tuotiin liput, laulajat asettuivat eteen, +järjestivät rivikkäin neljä miestä riviin, ja koko väkijoukko läksi +heitä seuraamaan kunniakkaalle matkalle, haltioissaan yhtyen lauluun. + +Hinkki oli mennyt edelle aikaisemmin, ja jo lähestyessään kaupungin +kivikatua kuuli laulun takaansa ja näki kulkueen tulevan liehuvine +punalippuineen. Hän alkoi kulkea hitaammin, mietiskellen erotusta näiden +ja pelastusarmeijalaisten välillä, jotka myöskin kuljeskelivat noin +musiikin kanssa pitkin katuja. Eikä ymmärtänyt toistaiseksi muuta +erotusta olevan kuin että nämä uskovat tuhatvuotiseen valtakuntaan, joka +pitäisi tulla maan päälle noin tuhannen vuoden perästä, mutta +pelastusarmeijalaisten valtakunta tulee taivaasta ja pikemmin, koska se +tulee kohta kuoleman jälkeen. Molemmissa uskoissa oli Hinkin mielestä +paljon enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroavaisuuksia. + +Kun kulkue saavutti Hinkin, ei hän yhtynyt siihen, vaan jäi käymään +käytävälle. + +Tätä ohimenoa eivät kulkueessa olevat Hinkin toverit voineet kestää, +rivien ja tahtiin lätkähtelevien jalkain vuoksi, vaan häpeissään +tippuivat yksitellen laulun tahtiin marssivista riveistä, ja takaa +tullen yhtyivät epätahdissa kävelevään Hinkkiin, pannen enin osa kädet +housuntaskuihin niinkuin oli hänellä. + +--Saatanan sammontakojat! sanoi joku heistä. + +Ja rupesivat Hinkille haukkumaan mustatukkaa, kilvotellen kuka +mehevämmin haukkua osaisi. + +Mutta Hinkki hoki vaan heillekin sitä samaa: + +--Katos perhana, katos, katos perhana! + +Miehet joutuivat kahdenvaiheille. Toiset alkoivat koetteeksi peruutella +haukkumisen, joku kehasi.-- + +Mutta Hinkki ei puhunut mitään ennenkuin käännyttyään kulkueen suunnasta +pois syrjäkadulle. + +--Näittekös rahoja?--kysyi hän äkkiä. + +Ja kun miehet sanoivat kyllä rahat nähneensä, äännähti Hinkki ankaran +kysyvästi: + +--No?! + +Ja sanoi: + +--Onko se mikään tyhmä mies, joka niin paljon _rahaa_ kokoon saa! + +Miehet myönsivät, että sellainen oli monelle viisaallekin aivan +mahdotonta. + +--Ottakaa siis vaari, pojat!--sanoi Hinkki, merkitsevästi silmäkulmainsa +alta heihin katsahtaen, ja niine sanoineen erkani heistä sillä kertaa. + +Hän alkoi nyt käydä kaikissa mahdollisissa kokouksissa ja +tilaisuuksissa, missä vaan tiesi mustatukan liikkuvan. Omista +tovereistaan hän silloin vielä pysyi paremminkin erossa kuin otti +mukaansa. Kulki yksin, hiljaa hissuksin. Kuunteli hartaasti, ei puhunut +mitään. Pani kaikki muistiin. Iltasilla, kokouksista palattuaan lueskeli +myöhään yöhön pieniä, punakantisia kirjasia. Vaarille sanoi: + +--Nyt saatte pian nähdä, että maat ostetaan veneh'ojalaisille vapaiksi. + +Vaari ei tosin uskonut, mutta pani muistiin nämä Hinkin sanat, ja +hetken, milloin ne sanotut olivat. + +Ajan tultua Hinkki meni sakkinsa kanssa ryssän kasarmin taakse, ja +rupesi heille siellä sanomaan, että nyt täytyy mennä oppiin. + +He sanoivat: + +--Mihin oppiin sinä meitä aikamiehiä käsket? + +Hinkki vastasi: + +--Mustatukan oppiin minä teitä käsken. + +He ihmettelivät suuresti näitä Hinkin sanoja. + +--Mitä sinä meitä mustatukan oppiin käsket, emmehän taida lukea emmekä +kirjoittaa? + +Hinkki sanoi: + +--Oppikaa ensin minulta mitä minä taidan. + +Ja antoi heille kirjasia ja rupesi opettamaan heille aapista ahkerasti, +milloin kotonansa kirjotuttaen heillä puustavia, milloin taas lukemista +harjottaen Kaartin kallioilla, missä he, mahallansa loikoen, piirissä, +päät yhteen koottuina, taidossansa kilpaillen vuoronperään lukivat ja +sitten kuulivat Hinkiltä arvostelun. + +Eikä mennyt puoli vuotta, niin he jo osasivat lukea ja kirjottaa ja +paljon uusia asioita tunsivat niistä samasista Hinkin kirjasista. Ja +puhuivat Karl Marxista ja kapitaalista ja tuotannosta, kysynnästä, +tarjonnasta ja kaikkiin Hinkin viekkaihin kysymyksiin osasivat vastata +taidokkaasti, kompastumatta. + +Sillä eivät Hinkin miehet olleet kollopäitä, ei semmoisia ollut koskaan +Hinkin ympärillä. Vaan joskin korttipelissä ja juopottelussa ja +kaikenkarvaisessa nurkkavehkeilyssä turmeltuneita oli monta, niin +sentään kaikki olivat älyltänsä aina kaikkein terävimpiä mitä suuressa +kaupungissa löytyi. + +Ja kun Hinkki huomasi heidät taitaviksi, sanoi hän: + +--Nyt menkää mustatukan oppiin. + +Ja Hinkin miehet alkoivat kulkea kokouksista kokouksiin ja oppivat +mustatukasta kaikki hänen sanansa. + +Siihen aikaan mustatukka rupesi suurentamaan lehteänsä, sillä hän tahtoi +asiaansa yhä laajemmalle levittää. Mutta hän istui taitamattomien +keskellä eikä taitomiehiä lisääntynyt niin nopeasti kuin hän olisi +tahtonut asiansa ilmiliekkiin puhaltaa. + +Sentähden, kun Hinkin miehet tulivat hänen ympärillensä ja hän heidän +älynsä huomasi, ihastui hän kohta suuresti ja sanoi: + +--Tämmöisiä miehiäpä minä juuri tarvitsinkin! + +Ja otti kohta heidät viereensä ja teki heidät asiansa etuvartijoiksi ja +opetti heille kaikki mitä itse tiesi ja ymmärsi. + +Ja pian he nousivat hänen sanoillansa puhumaan kansan keskuuteen ja +puhuivat yhtä voimallisesti kuin mustatukka. + +Ja mustatukan asia, Hinkin sakin käsiin tultuansa, alkoi levitä ennen +tuntemattomalla vauhdilla, ja täytti pian koko kaupungin. + +Mutta Hinkki itse kyllästyi tähänkin. + +Tai oikeastaan näki, että se, jota hän omenoita varastaakseen oli +olallensa nostanut, olikin hänen puustaan omenat syönyt. + +Rupesivat hänelle itsellensä kovin koppaviksi, kohta kun saivat kovan +paidan kaulaansa. (Hinkillä oli aina vaan pehmeä siniraitainen.) + +Meni hän sentään kerran heidän lehteänsä katsomaan. Olisi luullut +menevänsä vähän niinkuin isäntänä omaan taloonsa. Tuli sisälle. Istuu +peltiseppä itse pöydän ääressä, kirjojen takana suu tupessa. Hinkki +istuu sohvalle: ei suju puhe. Sanoo: Noh, mitenkäs hurisee?--Ei +hurisekkaan, vastaa sälli. Hinkki nousee koko seinän ylettyvää +kirjahyllyä tähystelemään. Katselee ainakin puolen tuntia: Ei vaan lähde +sanaa tuppisuulta sälliltä. Tulee toisia miehiä, aikovat istua punaselle +sohvalle, silloin sälli tiuskasee: Ei tässä ole koko maailman +kokouspaikka! Nousevat miehet ja puolta lyhempinä omaa pituuttansa +kyyröstävät ulos. Niiden joukossa Hinkki. + +Toisia oli kaulusniekkoja sellaisia, ettei kadullakaan tunteneet. + +--Maltas, sälli, ajatteli Hinkki. + +Mutta ei Hinkki tätä tappiotaan sen syvemmälti ottanut. Hän tiesi jo +ennestään, että rahat aina tekevät ihmisiä herroiksi, eikä se siis ollut +hänelle mitään uutta. Hänen omat ajatuksensa ja tiedonhalunsa liikkuivat +jo kokonaan muualla. + +Kun vaari kysyi, kuinka nyt olivat asiat, vastasi Hinkki: + +--Odottakaa vähän.--Ja rupesi jotain ihmeellistä hommaamaan +polisikamarissa, joka siihen aikaan oli joutunut ryssien haltuun. + +Ja vaari odotti tyynesti, sillä hän tiesi, että suuret tapaukset aina +pyörivät Hinkin ympärillä, missä ikinä se liikkuukin. + +Eikä mennytkään monta aikaa, niin vaari jo taas sai nähdä ihmeitä. + +Eräänä kauniina päivänä Hinkki ilmestyy hänen matalaan asuntoonsa niin +komeassa ja kiiltävässä puvussa, että ellei vaari olisi miestä kohta +Hinkiksi tuntenut olisi voinut luulla esivallan vihdoin löytäneen vanhan +Siperian-karkulaisen tästä pimeästä piilosta, Franssin kivimuurin takaa, +hämähäkinverkkoisten ikkunain hämärästä, ja tulleen hakemaan takasin +Siperiaan vietäväksi. + +Mutta vaari tunsi Hinkin kohta, ja kuten aina kaikkien merkillisyyksien +edellä he rupesivat nytkin ensin syömään. Hinkki söi sillä kertaa +tavattoman paljon ja kauan, eikä koko aikana kuin hänen suunsa ruuan +puremisessa kävi puhunut mitään. + +Joten vaarilla oli hyvä aika kaikin puolin tarkastella Hinkkinsä uutta +pukua. + +Musta takki ylettyi lähes polviin asti, takaa se oli vyön kohdalla +poimuissa. Jaloissa oli hyvin väljät siniset roima-housut, niin että +pussina putosivat puoliväliin pitkävartisia saappaita. Olkapäillä oli +keltanyöri-palmikot, ja oikean olan yli roikkui nahkahihnasta pitkän +pitkä vaskihelapää miekka, jota Hinkki syönnin aikana piti seisomassa +polviensa välissä nojallaan. Toiset hihnat kävivät vasemman olan yli. +Lakin oli pannut tuolin alle. Siinä oli suuri, kiiltävä lippa, leveä +vanne ja päällimmäisenä niinkuin vaatteen alle koholleen pingotettu +lautanen, jossa helotti ihmeellinen pyöreä töherrys. + +Syötyä vaari työnsi tuolinsa kauemmaksi pöydän luota, pani kämmenensä +polvilleen ja heiskauttaen sormellaan Hinkkiin päin naurahtamisella +kysyi, mitä tämä nyt kaikki merkitsi. Se naurahtaminen kysyi vielä sitä, +että muistiko Hinkki luvanneensa kerran ruveta polisiksi, jotta he +epäilyksiltä turvattuina voisivat ryhtyä väärän rahan valmistamiseen. + +Hinkki ymmärsi hyvin vaarin mykän kysymyksen. + +Vastaukseksi, ja osottaakseen, että hänellä oli nyt mielessä jotain +vielä parempaa kuin rahan tekeminen onkaan, Hinkki alkoi rauhallisesti +avata merkillistä nahkakoteloa, joka oli hänen vyöllään, ja veti esiin +välkähtelevän pistoolin ynnä patruunalaukun, kovilla patruunilla +täytetyn. + +--Kaksitoista! sanoi Hinkki osottaen revolveriinsa, ja nousi ja ampui +seinään. Senjälkeen hän vuoli tikun ja pistäen seinään näytti vaarille, +että kuula oli mennyt läpi. Ja kun he katsoivat ikkunaan, oli vielä +kivimuurissakin räiskäyttänyt suuren loven tiileen. + +Hinkki pani revolverin ja patruunat takasin koteloon ja ripusti jälleen +vyölle. Sitten veti hän miekan tupesta ja kauan aikaa haki mihin +esineeseen voisi sen voimaa koetella. Otti vihdoin vaarin vuoteesta +sylttäytyneen tyynyn, vivutti kädellään, heitti ilmaan, ja ihmeellisen +ketterällä miekaniskulla halkasi kahtia, antaen siten aivan +epäämättömästi sitovan todistuksen, että samallaisella iskulla voisi +katkaista myöskin ihmispään. + +Vaari katseli miekkaa ja myönsi itsekseen Hinkin olevan oikeassa eli +todella omistavan aseita, jotka olivat tehoisammat kuin vaarin vanhat +valinkupit koskaan olisivat voineet olla. Tästä asiasta tuli vaari +täysin vakuutetuksi, kun Hinkki nyt kertoi käskeneensä koko +sakkinsa--nimittäin sen osan siitä, jota ei ollut lukutaitoiseksi +opettanut eikä mustatukan oppiin lähettänyt--hakemaan ryssänpolisin +paikkoja missä vaan niitä oli kaupungeissa taikka mailla. Sillä, sanoi +Hinkki, ryssä tahtoo heidän avullansa telottaa kaikki Suomen herrat, +jolloin varmaan veneh'ojalaisillekin maita jaettaisiin. + +Ryssä--se oli vaarin ajatuksissa tähän asti ollut aivan olematon tekijä, +kun oli kysymyksessä veneh'ojalaiset ja heidän maa-asiansa. Ryssä--se +oli vaarille ollut ensin joukko villiä kasakoita, jotka häntä +pyydystävät kuin metsän otusta ja kiinni saatuansa pieksevät ja +kiduttavat, ja sitten esivallalle aina yhtä alamaisina, lakkaamatta +vaihtuvina sotilas-vartijoina saattavat häntä pitkällä Siperian-matkalla. +Ja että tämän saman ryssän avulla veneh'ojalaiset nyt saisivat maat +omikseen, sitä olisi vaari kaikkein viimeiseksi tullut ajatelleeksi +niinkauan kuin hänellä ajatukset yleensä vielä liikkuivat, ellei sitä +olisi nyt hänelle Hinkki sanonut. Sittenkin olisi vaari vielä epäillyt, +mutta hän sai pian nähdä ihmeekseen, että Hinkin ennustukset alkoivat +mennä toteen, sillä ryssä ajoi maasta pois suuren joukon korkeimpia +herroja ja Frans oli kertonut vielä karkotettavan paljon enemmänkin. +Joten vaari rupesi uskomaan, ettei Hinkki ollut suotta ryhtynyt +sellaiseen toimeen, jossa piti olla määrätunnit kamarilla ja +pakkasellakin passissa seista. + +Muuten oli Hinkin odottamaton astuminen säännölliselle virkauralle +suuresti kaikkien sukulaistensa mieleen, kaikkien muiden paitsi ei +kapteenin, joka julmasti rypisti silmäkulmansa asiasta tiedon saatuaan. + +He olivat ani harvoin koko tällä ajalla tavanneet toisiansa, eikä vielä +kertaakaan silmästä silmään kahden kesken. Hinkkikö vältti häntä vai hän +Hinkkiä, siitä ei kapteeni ollut itsekään selvillä. + +Ensi kerran he näin tapasivat toisensa vasta monen vuoden kuluttua +Hinkin palaamisesta meriltä. Se tapahtui seuraavalla tapaa: + +Eräänä kesäaamuna kapteeni meni karttoinensa Kaartin kallioille +tarkastellaksensa siltä suunnalta Viaporin linnotusta ja erittäinkin +muutamien ulkosaarten asemaa. + +Hänen suuri työnsä, Viaporin strateegisen aseman kaikinpuolinen +määritteleminen ja erikoisesti sen merkitykseen nähden laivaston +nojakohtana,--alkoi olla suunnilleen valmiina. Kaikki oli hänen +mietinnössään käsitelty mitä tarkimmalla huolella, ei yksikään, kaikkein +vähäpätöisimmältäkään näyttävä erikoisuus ollut jäänyt huomioon +ottamatta. Puuttui ainoastaan viimeisin viimeistely, muutamien +lauserakenteiden muodosteleminen. + +Mutta--tämähän oli ainoastaan toinen puoli hänelle uskotusta tehtävästä. +Toinen puoli oli vallankumouksen valmisteleminen vaikuttamalla +paikallisen väestön käsityskantaan. Ja tämä puoli--kapteeni huokasi +syvään--tämä puoli asiasta oli niin hyvin kuin kokonaan alullekaan +panematta. Se oli sentään ainakin, _ainakin_ yhtä tärkeä puoli kuin nämä +hänen strateegiset piirustuksensa ja laskelmansa. Yhtä tärkeä, mutta ei +suinkaan yhtä hauska. + +Syvään, syvään huokaili kapteeni, sillä niin taitava kuin hän olikin +linnotustieteessä, niin kokonaan mahdottomaksi tunsi hän itsensä mitään +mullistusta mielipiteissä vaikuttamaan. Mutta aika rupesi jo olemaan +täpärällä, sillä 5-8 vuotta oli hänelle annettu, mutta yhdeksäs oli jo +menossa! + +Mitä sivistyneeseen säätyyn tulee, niin oli hän täällä Suomessa +aivankuin erämaassa yksin. Mitään Vasilejä tai Natalia Feodorovnoja ei +ollut, eikä edes erämaan kaukaisena kangastuksena luvannut tulla. +Lainkuuliaisuus, kansankirkko, perustuslakien pyhyys--! Jos semmoisen +pyhyyden viereen asettui, kun hän tuli salkku kainalossa senatista tai +muusta virastosta kävelläkseen puolituntia Esplanaadilla, ja jos koetti +kääntää puhetta vallankumoukseen tai esimerkiksi sanoi: prostitutsioni +on hävitettävä!--niin se kohta alkoi pitää ihmistä tois-arvoisena +olentona, ainakin peräti kuolleena kaikelle, mikä kuului totiseen +valtiolliseen maailmaan, ja katsella aivankuin hänen vieressään olisi +kulkenut kuudentoista ikäinen lyseolainen. + +Vielä enemmän toivottomaksi oli kapteenille näyttäytynyt koskaan +herättää alempaa kansanluokkaa vallankumoukseen. Tehtyään turhat +yrityksensä saada edes omaisensa käsittämään olevien olojen +nurinkurisuutta saati sitten tunnustamaan vallankumouksen mahdollisuutta +tai edes tarpeellisuuttakaan, kapteeni tuli heihin nähden jo kohta +alusta pitäen siihen käsitykseen, että sellaisten ihmisten silmiä ei voi +avata mikään muu kuin vallankumous itse. Kun kerran nämä kentät +jylisevät, kun kerran jyrähtää vallankumouksen ukkonen, niin on se +tärisyttävä heitä siihen määrään, että he yhdellä kertaa näkevät kaikki: +sekä olojen kierouden että myös uuden ajan mahdollisuuden. Tähän +johtopäätökseen tultuansa hän oli jättänyt sekä Franssin että äidin +kokonaan rauhaan, ja ainoastaan Kertun kanssa oli alkupuolella heidän +avioliittoansa tuimanlaisia otteluja. Kerttu yhä jatkoi kirkonkäyntiään +joka pyhä, niinkuin eno Franskin, ja piti kapteenin mielipiteitä +useimmiten, kun ei ollut kysymyksessä kaikkein totisin keskustelu, +pelkkänä hassutuksena, mutta kaikkein totisimmissa keskusteluissa sanoi +niiden mielipiteiden osottavan Hanneksessa nöyryyden puutetta. Tämä +väite nöyryyden puutteesta se saikin aikaan kuumimmat törmäykset heidän +välillänsä. Sillä kapteeni oli sitä mieltä, että päinvastoin juuri +porvarillinen elämäntapa osotti nöyryyden puutetta, ei tosin mitään +jumalaa, vaan toisia ihmisiä kohtaan. Tähän sanoi Kerttu aina: pitää +olla rikkaita, sillä mistäs köyhät muuten työtä saisi!--Joka lause sai +kapteenin melkein aina tarttumaan raivokkaana tukkaansa, voimatta mitään +vastata, sillä hänen oli mahdoton löytää semmoisia sanoja, joista Kerttu +olisi voinut tämän asian ymmärtää, eli toisin sanoen suomalaisia sanoja +siihen Natalia Feodorovnan selitykseen, jonka mukaan köyhät olivat +_pakotetut_ palvelemaan rikkaita eikä köyhiä, ja että vallankumouksen +tarkotus juuri oli aikaansaada että semmoinen pakko häviäisi. Jos hän +koetti joskus voittaa raivonsa ja koreasti antautua tämän asian +selittämiseen Kertulle, niin Kerttu rupesi ilmeisesti ajattelemaan +jotain puku- tai talouskysymyksiä eikä näyttänyt pitävän enää +keskustelua niitä kysymyksiä tärkeämpänä, tai sitten sanoa tokasi: +täytyy olla nöyrä,--ja niin oltiin taas kiertämässä samaa ympyrää. +Kaikesta tästä huolimatta Kerttu oli äärettömän hyvä ja viehättävä. Ja +kun heillä oli jo monta lasta ja nämä alkoivat kasvaa ja talouspuuhiakin +Kertulle yhä enemmän karttui, harvenivat törmäykset harvenemistaan ja +yhä enemmän alaa vallotti se elämän mahdollisuus, jossa +vallankumouksellinen ja kirkossakävijä kulkivat käsi kädessä, vieläpä +pelkästä ystävyydestä antoivat toisillensa suuta. Kaiken summa oli, että +ei ollut ainoastaan naimisiin mennessään kapteeni suostunut johonkin +vähäpätöiseen vihkimiskysymykseen, vaan koko hänen muukin elämänsä +vähitellen ja varmaan oli askel askeleelta suistunut porvarillisen +elämäntavan uralle: lapset kävivät tavallista herraskoulua, saivat +pianotunteja, palvelustyttö tiskasi, kiillotti kengät ja veivasi +mankelia. Tämän asian seurauksena taas oli, että kapteeni erottui +vähitellen kokonaan siitä alemmasta kansanluokasta, jossa hänen olisi +pitänyt myöskin vallankumousta valmistaa. Se työ oli epätoivoisin +kaikesta, sillä sielläkin kaikki ajattelivat joko niinkuin äiti, Frans +ja Kerttu: täytyy olla rikkaita, että köyhät saisi työtä, taikka +niinkuin Hinkki, että täytyy olla rikkaita, sillä ketä muuten +pettäis!--Kerran jylisee! ajatteli tosin kapteeni. Mutta hän ajatteli +sitäkin yhä harvemmin. + +Niinpä juuri eilispäivänä hän oli tavallisuuden mukaan istunut +kirjotuspöytänsä ääressä katselemassa ikkunasta katuelämää. Niinkuin +tavallista, tuntui huoneessa hienon hieno hajahdus siitä väkevästä +tupakista, jota äiti yhä käsillänsä hierteli ja kaupitteli, ja joka +kaikista trossilattioista ja korkkimatoista huolimatta hermostuttavasti +tunkeutui yläkertaan. Niinkuin tavallista kuuli hänen korvansa myöskin +tyhjien pullojen kolinaa, kun kuski kantoi niitä laatikossa äidin +puodista rattaillensa. Tämä vanha ristiriita, että hän, jonka olisi +pitänyt herättää ihmisiä tuntemaan suunnatonta nöyryytystänsä eläessään +rikkaiden komentamalla työllä, itse eli suureksi osaksi äitinsä +varoilla, joka kaupitsi tupakkia ja möi viiniä ties kelle,--tämäkin +kiljuva ristiriita oli vuosien vieriessä vähitellen muuttunut +jokapäiväiseksi tottumukseksi ja sentähden herennyt vaivaamastakin. +Tällä kertaa hän oli sentään juuri taas sanomaisillaan itsekseen: +kerranhan jylisee! kun huomasi, että kadulla tapahtui jotain tavallista +enemmän mieltäkiinnittävää. Suurella pauhulla ja melulla ja rähisevän +katupoikajoukon seuratessa kulettivat polisit humaltunutta ämmää, joka +raivokkaana, purren ja potkien heitä, teki hurjaa vastarintaa. Polisit +koettivat saada sitä ajurinrattaille, mutta turhaan, sillä he eivät +tahtoneet väkijoukon tähden siivottomasti nostaa. Kun kapteeni oli +taitava voimistelija ja vielä taitavampi painija, harmitti häntä polisin +taitamattomuus ja hänen teki kovin mieli näyttää heille kuinka mies +koreasti nostaa mokoman rimpuilijan minne vaan halutaan. Kun polisit +uudestaan pilasivat asiansa, ei kapteeni enää malttanut jäädä +toimettomana katselemaan, vaan meni kadulle nostaakseen polisien opiksi +ämmän mitä siivoimmin rattaille. Silloin hän hämmästyksekseen rupesi +näkemään jotain tuttua sen kasvoissa, sydän kouristui, kauhu löi mielen +lamauksiin: se oli--tuo nainen oli joskus jossain hennoilla käsillä +silittänyt hänen kasvojansa,--se oli Hinkin vanha morsian!--Kapteeni +jätti asian polisien haltuun ja juoksi takasin sisälle. Sydän löi +raivokkaasti. Niinkö pitkälle hän oli jo tullut! Magda, onneton Magda! +Kun sinä käsilläsi minua silitit, sanoit sinä: kerran tulet ottamaan +minua, silloin on sinulla suuret viikset... Ja minulla on suuret viikset +ja minä tulin ottamaan sinut, mutta--polisina! Tämä ajatus tärisytti +kapteenin mielen syvimpiä pohjia myöten. Miksi et jo tule vallankumous! +Miksi olet ikuisella viipymiselläsi paaduttanut minut ja yhä paadutat +tätä suurta porttolaa, jota yhteiskunnaksi sanotaan. Tuletko sinä +koskaan vai oletko sinä niinkuin suuri petos: sinä vaan _lupaat_ tulla, +että me siihen hetkeen asti antaisimme kapakkain seista ja porttokin +rehottaa, ja sinä sillävälin meidän vihamme lauhduttaisit ja meidän +parhaat voimamme herpaisisit ja intomme lokaviemäreihin hukuttaisit, +ettei sitä hetkeä koskaan, ei koskaan tulisi! Kuka olet sinä pettäjä? +Sillä pettäjä sinä olet, paholainen, piru sinä olet mustassa +petosmielessäsi! Saatana itse sinä olet! Etkä enää saa minua pettää! +_Nyt nyt, nyt_ tulkoon vallankumous, nyt paikalla, aseita minulle! nyt +lakasen tämän porttolan puhtaaksi... Kerttu tapasi kapteenin sellaisessa +raivontilassa, että pahanpäiväisesti hätääntyi, ja rupesi rauhottamaan. +»Elä nyt noin--! Tuleehan se vallankumous, tuleehan se, jahka herratkin +oikein ehtii ryssälle suuttua, ja entä ne--mitkä ne on--sosialistit? +sanotaanhan niidenkin villitsevän kansaa, täytyy olla kärsivällinen, +Hannes kulta!»--Ja sai kuin saikin kapteenin tasapainoon, osaksi +äärettömällä sulollaan, mutta suureksi osaksi myös sillä, että nuo +mainitsemansa seikat--mistä ihmeestä se ne olikaan tähän tarpeeseen niin +pian keksinyt--todella olivat sangen huomattavia ja noin esitettyinä +muodostivat ilahuttavan valopilkun muutoin niin toivottomalla taivaalla. + +Näitä Kertun valtiollisia, äkkiä ja odottamatta esiinpulpahtaneita +näkökohtia kapteeni mietiskeli nyt tänä aamuna Kaartin kallioilla +istuessaan. Ja mitä enemmän mietti, sitä vähemmin huokaili. Jospa se +esplanaadin jäykkäniskainen, himmeästi ja tylsästi katsahteleva +virkamies sittenkin sisältäisi jonkun mahdollisuuden! Kunpa se ryssä +sitä nyt oikein ja oikein kolhisi! Kunpa se ei karkottaisi ainoastaan +sukulaisten luo Ruotsiin ja Norjaan, vaan antaisi maistaa kostean +vankeuskopin iloja ja tallustella Siperian aroja! Ehkä heräisi, ehkä +heräisi hänessäkin vielä oikean vapaustaistelijan veri! Ehkä luopuisi +hän toimettomasta perustuslaillisesta vastarinnastaan ja tuntisi +yhteytensä ihmiskunnan vapausaatteen kanssa!--Pahempi oli sen toisen +asian laita, jonka Kerttu mainitsi,--sosialismin? Sen mustatukan +kapteeni kyllä tunsi, ja olihan se puheillansa herättänyt paljon kansaa +sen omaa orjuutta tuntemaan. Mutta kun kapteeni oli häneltä kysynyt +millä voimalla, vallankumouksellako, hän ajatteli sen vapautumisen +suorittaa, oli mustatukka sanonut: äänestämisen voimalla. Silloin oli +kapteeni kysynyt: käyneekö sellainen laatuun ilman aseellista kapinaa? +Mustatukka sanoi: se käy vakuuttamisen ja esimerkin voimalla ja +senvuoksi minä nyt perustankin sellaisen sointulan, josta ihmiset +näkevät, että sopusointu ja rakkaus heidän välillänsä on suorastaan +heille aineellisestikin edullisempi kuin tämä kapitalistinen +ryöstökomento. Kapteeni aikoi sanoa, että valtaluokat pitävät aina +itselleen edullisempana omistaa enemmän kuin muut ja siitä syystä +palkkaavat itselleen sotavoimaa, jota vastaan pelkkä äänestäminen on +tehoton; mutta mustatukka pysyi lujasti »ei-saa-tappaa» periaatteessa, +ja hukutti hehkuvan intonsa niin suunnattomaan sanatulvaan, että +kapteenin oli lyhyesti mörähtelevällä puheellaan mahdoton enää esille +päästä. Sittemmin, kun ryssä oli alkanut ahdistaa, olikin mustatukka +jättänyt kaikki asiat oppilaittensa käsiin ja (--toiset sanoivat näiden +kyllästyneen häneen--) lähtenyt toiseen, vapaampaan maanosaan +perustamaan sellaista kapitaalitonta siirtolaa, josta oli puhunut. +Sillä,--oli hän silmät innosta palavina sanonut vielä ihan +lähtiessään,--ihmiset eivät tarvitse muuta kuin nähdä, eivät mitään +muuta kuin vaan _nähdä_! Hänen oppilaansa jatkoivat sitten täällä omin +päin sanomalehden toimittamista, kirjasten myymistä ja kansanjuhlien +pitämistä samalla menestyksellä kuin mustatukkakin. Ja se ihmeellinen +sointulaoppi levisi leviämistään: ei saa tappaa, voitto on äänestettävä! +Olisiko kapteeni pitänyt tätä oppia vähemmin lapsellisena, ellei hän +olisi linnotustiedettä koskaan lukenut, se on vaikea sanoa, mutta nyt +tuntui hänestä pansaroitu merivallitus ja 12-tuumaisen tykin ammottava +kita paljon enemmän puhuvalta kuin kuuluvinkaan huutoäänestys: jaa, jaa, +taikka: ei, ei. Shrapnelli panee vaan trah! ja siinä ovat sitten kaikki +jaat ja eit. Opin leviäminen saattoi olla mahdollinen ainoastaan +viattomien, aatteellisten ihmisten keskuudessa, jotka olivat +historiallisen maaperänsä kokonaan unohtaneet. Olivat vähitellen +unohtaneet, että sotilaallinen asevoima tarkottaa valtaluokan +rikkauksien turvaamista eikä sotaa tavallisesti olematonta +ulkovihollista vastaan. Jos tämä köykäinen kaupungin kansa ei olisi sitä +unohtanut, eipä se olisi ikinä uskonut sointulaa luotavan +äänestämisellä. Vanha köyhälistö--ajatteli kapteeni--on tähän asti +istunut nöyränä pimeässä puutteessaan ainoastaan senvuoksi, että +valtaluokat olivat vuosisatojen saarnoilla, Siperian ja vankilain uhalla +vihdoin onnistuneet istuttaa siihen nöyryyden uskon: ei sinun pidä +tappaman. Ainoastaan se pieni usko kansassa se ylläpitää ja turvaa koko +tätä kapitalistista yhteiskuntaa. Kysytäänpä: miksi ei jo vaari ja hänen +aikalaisensa ole äänestäneet itsellensä sointulaa? Todellako sen +mustatukka nyt vasta keksi? Ei. Vaan vaarin aikuiset vielä muistivat ja +ymmärsivät, että sotavoima painaa heitä. Mutta nämä eivät enää muista +eivätkä ymmärrä. Ovat kuin lapset turulla. Äänestetään! Aih, aih, se +saattaa raivoon! Se tekee hulluksi! + +Kuka siis ottaa pois kansalta sen nöyryyden uskon, jonka vuosisadat ovat +istuttaneet! Kuka valmistaa tämän kansan vallankumoukselliseen +vapaustaisteluun, jonka pitäisi puhjeta jo tänään taikka huomenna! + +Taas raskaasti huokaillen kapteeni alkoi astua Kaartin kallioilta +takasin kotiinsa. Ja juuri kun hän tuli jälleen kivikadulle, siihen +kohti, mihin kaupunki oli rakennuttanut viina-anniskelupuodin +laivaveistämön työmiehiä varten, ilmestyi Hinkki polisipuvussaan +puodista, ja he joutuivat vastakkain niin, etteivät voineet mennä +toistensa ohi teeskennellen huomaamattomuutta. Kadulla ei ollut ketään. +He seisoivat kuin seisoivatkin vastakkain, kyynärän päässä toisistaan. + +Olihan kapteenilla ollut pieni tunto siitä, että Hinkin kohtaaminen +silmästä silmään olisi monesta syystä kenties vähän epämukavaa, mutta +että se olisi ollut näin sanomattoman, melkeinpä sietämättömän vaikeaa, +sitä ei hän toki ollut osannut ajatella. + +Pyyhkäisten nopealla liikkeellä suunsa kuivaksi ryypyn jäljiltä Hinkki +teki tervehdykseksi kapteenille hunöörin, mikä vaan hullummin lisäsi +heidän merkillisen epäsuhteensa hankaluutta. + +Silmiin katsahtamisesta ei voinut olla kysymystäkään. + +Kapteeni myös tuli sanoneeksi päivää vähän niinkuin sotamiehelle eikä +osannut siitä isällisestä äänilajista tulla. Hän hikoili sen äänilajin +vuoksi ja sittenkin vaan pysyi siinä. Keskustelun aikana Hinkki nosti +kaksi kertaa kätensä lakinlippaalle, niinkuin esimiehiä puhutellessa. + +Kapteeni teki viimeisen ponnistuksen, lähestyi Hinkkiä tuttavallisemmin, +ja välttämättä enää sinuttelemista sanoi aivan hiljaisella äänellä: + +--Kas kun rupesit polisiksi?! + +Tällöin hän tuli aivan vahingossa katsahtaneeksi Hinkin silmiin ja +Hinkki hänen silmiinsä. Kapteeni hymähti nolosti ja hänen asemansa kävi +vielä tuhat kertaa vaikeammaksi. Sillä siinä lyhyessä silmäyksessä +yhtäkkiä osat vaihtuivat ja heidän suhteensa välähti esille semmoisena +miksi se oli jäänyt Hinkin merille lähtiessä. Eikä se paikka, jossa he +nyt seisoivat, ollut kaukana siitä paikasta, jossa hän oli herrat +porttolasta ajanut ja Hinkki hänet polisien kynsistä pelastanut.-- +Niinkuin Hinkki nytkin olisi sanonut: tunnustatko kuninkaaksi vai et? +muuta ei tässä kysytä!--Niinkuin ei ainoakaan päivä olisi siitä saakka +ohi vierähtänyt! Hinkki seisoi hänen edessään käskijänä ja hän +tottelijana. Hinkki oli kuningas, hän alamainen, ja aivan yhtä vaikea +kuin silloin olisi ollut muuttaa tätä suhdetta, yhtä pääsemättömissä +tunsi kapteeni nytkin olevansa. Hän sentähden, asettuen puoleksi Hinkin +kannalle ja puoleksi pysyen sotaväenkapteenina kysyi kuiskaamalla: + +--Maksaako ne hyviäkin rahoja? + +Mutta sai Hinkin puolelta ainoastaan tylyn katsahduksen, joka ilmaisi, +että Hinkki piti heidän vanhat suhteensa ainiaaksi menneinä ja siis +hylkäsi kapteenin tarjouksen laskeutua ainoastaan puoleksi entiselle +tasalle. + +Hinkki teki siis taas hunöörin ja sanoi: + +--Herra kapteeni, meillä on kuukausipalkkaa---- + +--Ei, ei, ei,--pysäytti kapteeni, ja jättäen sekä sinuttelemisen että +teitittelemisen löysi keskitien sanomalla vaan nimeltä:--Hinkin pitää +ymmärtää, minä vaan kysyn, eikö Hinkki olisi jotain parempaakin virkaa +voinut saada, eihän ne ryssät pyri muuta kuin Suomen rahojen kimppuun, +siksi ne herroja tieltään ajaa, ja mitä ihmiset sanovat, että ryssä +jakaa maita talonpojille, niin ei Hinkin pidä sellaista uskoa ja +toiseksi täällä Suomessa maat ovatkin talonpoikien hallussa. + +--Älä sano,--sinutteli nyt Hinkki murahtaen,--kuulisit mitä vaarikin +kertoo... + +Mikä kauhea sekasotku koko maailmassa! Kerttu, vaari, perustuslailliset, +mustatukka, Natalia Feodorovna vallankumouksineen, ja tuossa Hinkki +venäläisenä polisina kansalle maita jakamassa! Voimakas rakkaudenlaine +tulvahti kapteenin sydämmestä Hinkkiä kohtaan. Hän aikoi jo lähestyä +Hinkkiä kuiskatakseen hänen korvaansa sanan, joka varmaan heti olisi +nostanut Hinkin mielen tahmeasta humalasta, pannut hänessä joka jänteen +vireille ja luonut heidän välillensä ystävyyden, tuhat kertaa puhtaamman +ja rehellisemmän kuin milloinkaan oli heidän välillänsä ollut. Hän aikoi +kuiskaten sähähtää Hinkille: Hinkki, jätä tuo, kohta tulee promut! +(Promut merkitsi heidän vanhalla koulukielellänsä julkista kapinaa +opettajistoa vastaan esimerkiksi tuolien ulosviskelemisellä, ikkunain +särkemisellä y.m.s.). Hän jo sitä varten katsahti ympärilleen, ettei +kukaan kuulisi. Mutta silloin juuri... + +Muuan suunniltaan joutunut akka juoksi heidän eteensä ja rupesi +hengästyneenä sekasesti selittämään jotain kauheata tapahtuneen +kaupungilla--senaatissa--sisällä rappusilla--oli tullut--oli +seisonut--oli tervehtinyt--oli ampunut--herrat itse ampuivat-- + +--Ketä?--sanoi kapteeni mitä ankarimmin rypistäen silmäkulmiansa. + +--Sitä itseä! Näin omin silmin kun kantoivat kirurkiin--olin juuri +tulemassa makasiinikatua kauppatorilta ja senverran että--no että juuri +ehdin nousta kasarmintorille--näen, kantavat paareilla valkosen lakanan +alla--ja rouva itse käy vieressä ja parasollilla varjostaa, ettei +päivänen näette--jo minä kohta sanoin, siunaa ja varjele mitä aikoja +tästä nyt tulee! + +--Katos perhanoita!--sanoi Hinkki, teki kohta päätöksensä ja rupesi +suurta sapeliansa kannattaen yhä lisääntyvällä vauhdilla juoksemaan +kaupungille päin, aivankuin olisi ennenmuinoin koulupihalla juossut, jos +olisi saanut kuulla pihan toisessa päässä sysätyn kumoon hänen +pystyttämänsä lumiukko. + +Akka riensi toiselle puolen katua kertomaan nousustaan kasarmintorille. + +Kapteenin ensimäinen tunne oli vaan pelkkä ruumiillinen: niinkuin +suunaton muurahaisparvi olisi lähtenyt juoksuun pitkin hänen +selkäänsä, noussut niskaan ja siitä muuttunut hänen oman tukkansa +pystyyn-kohoamiseksi. Silmäterät mustuivat ja kasvot kalpenivat. Sitten +sama tunne muuttui ajatuskuvaksi: niinkuin kauan jonakin matalana +lätäkkönä seisonut aika olisi elävänä voimana koonnut siipensä ja +lähtenyt liikkeelle. Tulevaisuuden kaukaiset sadut muuttuivat +nykyisyyden leimuaviksi liekeiksi. Nyt, nyt se tuli! ajatteli kapteeni +tietämättä itsekään vielä mikä se tuli. Hän vaan tiesi, että tullut oli +se, mikä teki haaveesta toden ja oli ikuisiksi lähtemätöntä niinkuin +kirveenisku kaadettavan puun juureen. + +Vasta pitkän ajan kuluttua puhkesi ajatuskuva elävään sanamuotoon: + +»Kuka ottaa kansalta sen nöyryydenuskon?» huusin minä äsken voimatonna +itselleni, ja olisinko aavistanut, että he sen itse minun puolestani +tekevät! + +Mutta kun kapteeni heräsi ajatuksistansa juoksi kansaa jo kaikilta +kadunkulmilta keskikaupungille päin. + + + + +4. + + +Niinkuin kapteeni oli saattanut hyvin arvata Kerttu suuresti kauhistui +tätä tapausta ja sanoi tekoa jumalattomaksi. + +Asettui kohta sille kannalle kuin olisi kapteeni sen kertomisella +tahtonut tuoda ja luullut tuoneensa esiin ehdottomasti sitovan +todistuskappaleen hänen jumalisuuttansa vastaan. Ja alkoi sentähden +kiivaasti väittää kapteenia kumoon, ennenkuin tämä oli vielä mitään +muuta ehtinyt sanoakaan kuin vasta kertoa tapauksen pääpiirteet. + +Vaikkei kapteeni vielä sittenkään mitään sinnepäin sanonut, tulistui +Kerttu uudelleen aivan itsestään, ja rupesi vielä kiivaammin +todistamaan, että teon oli tehnyt se yksi omin päin, ikäänkuin toinen +olisi istunut ja lakkaamatta väittänyt kaikkien herrain muka yksissä +neuvoin seisoneen rappusilla ja ampuneen... + +Kapteeni ei todellakaan puhunut halkaistuakaan sanaa mistään +semmoisesta. + +Vähän aikaa kiihkoiltuansa Kerttu teki päätöksensä ja vaikeni. Jotakin +mykästi väittääkseen, niinkuin kapteeni, hän heti seuraavana pyhänä +sanaakaan sanomatta pukeutui mustiinsa ja hyvin asiallisena ja totisena +läksi Allianssitaloon, joka oli hänen kirkkonsa ja hartaushuoneensa. +Siellä oli hän kuuleva jylisevän tuomion ja kaikki ne todistukset +kapteenin kantaa vastaan, joita hän olisi niin tarvinnut, mutta ei itse +osannut löytää. Sillä jos murhasta odotettiin jotain hyötyä--kuten +kapteeni ilmeisesti odotti--niin kuinka silloin voi olla jumala, +ainakaan se jumala, josta Allianssitalolla saarnattiin! Kerttu siis +kokosi lapsensa, puki nekin pyhävaatteisiin, hajotti tyttöjen tukat, +varusti tummilla ruseteilla ja läksi. + +Hänen kirkkokuntaansa kuului paljon pääkaupungin ylimystöä, joka siellä +vietti hartaushetkiänsä ihmeellisessä läheisyydessä, milteipä +yhdenvertaisuudessa ei ainoastaan puotipalvelijain, ompelijain ynnä +muiden sellaisten keskisäätyläisten, vaan nikkarien, räätälien, jopa +vieläkin alempien kanssa, jotka vaan edes johonkin määrin siistissä +vaatteissa pystyivät esiintymään, ja tukkaansa silittää osasivat. Tästä +kiitollisina nämä istuivat takapenkeillänsä hiljaisina ja juhlallisina +katuen viikon syntejään ja samalla vaarinottaen ja pannen muistiin +ylhäisten tapoja, seuratakseen sitten niitä sekä kotona että ulkona. + +Sen jälkeen kuin kapteeni oli ehdottomasti kieltänyt Kertun palvelemasta +piikana sivistyneiden luona, ei ollut Kertullakaan ollut mitään muuta +niin sopivaa paikkaa, missä olisi saanut olla sivistyneiden välittömässä +läheisyydessä, kuin tämä Allianssikirkko. Hänen tavallinen paikkansa +siellä oli melkein ensimäisillä penkeillä, missä hän useimmiten istui +erään hienon vapaaherrattaren vieressä, ja oli heillä tämän kanssa +muodostunut aluksi vaan ihmeellinen kirkkotuttavuus: vapaaherrattarella +ei tavallisesti ollut mukanaan mitään virsikirjaa ja Kerttu senvuoksi +tarjoutui aina pitämään omaansa myöskin hänen edessään. Kerttu ihaili +rajattomasti vapaaherrattaren hienoa olentoa ja koetti sentähden itse +puolestaankin olla tälle niinpaljon kuin mahdollista mieliksi +käytöksensä hienoudessa ja arvokkuudessa. Hänessä oli jokainen hermo +jännityksissä, kun hän virsikirjaa piteli. Vapaaherratar ihastuikin +Kerttuun ja vihdoin meni tuttavuus niin pitkälle, että se kutsui Kertun +luoksensa yksityisille hartaushetkille. Siellä Kerttu käskettiin muiden +vieraiden mukana yhteisen teepöydän ääreen, ja paroni ja aatelisnaiset +puhuivat hänen kanssaan aivankuin vertaiselleen. Nämä olivat olleet +Kertun elämän juhlahetkiä. Sillä hän ihaili hienoa väkeä eikä tainnut +sille mitään. Vieläpä ihaili heitä Hanneksen itsensä tähden, sillä +kaikista Hanneksen puheista, kauluksettomuuteen taipumuksista ja +vallankumouksista huolimatta Kerttu vainusi selvästi, että hänen +ihanteenansa eli salaisena »mallina» olivat nytkin jotkin Kertulle +näkymättömät, hienon hienot ylimyshenkilöt jossain kaukana, +tuntemattomassa maailmassa. Ja vaikka siis Hannes puhui aina +köyhälistöstä ja ankarilla sanoilla tuomitsi säätyhenkilöitä, huomasi +Kerttu selvään, että mitä hienommaksi Kerttu oppi sekä puheiltaan että +muulta käytökseltään, sitä tyytyväisempi oli Hannes. Nämä huomiot +kumosivat Kertun silmissä kaikki Hanneksen puheet ja toimet, ja Kerttu +oli perin juurin vakuutettu siitä, että kapteeni kulkee +vallankumouksellisissa harrastuksissaan tietämättänsä vasten omaa +onneaan ja sisällisiä taipumuksiaan. + +Mennessään Allianssitalolle Kerttu näki kuinka tämän hämmästyttävän +tapauksen johdosta kaikkiin muihinkin kirkkoihin kulki joka suunnalta +ihan tulvaamalla väkeä. Ja ymmärtäen syyn tähän tulvaan ja tuntien +innostavaa, asiallista yhteyttä semmoisen ihmisjoukon kanssa hän +ajatteli ylpeydellä omaa kirkkoansa, jossa he viime vuosina niin monasti +olivat rukoilleet Suomenkin puolesta ja tunteneet kaikesta +ulkopuolisesta rähinästä huolimatta rukouksiensa voimalla ikäänkuin +pitävänsä maan kohtaloa käsissään. + +Kertun tullessa perille oli Allianssillakin sellainen väentungos, että +ensin näytti melkein mahdottomalta päästä etupenkeille. Mutta nyt jos +koskaan piti Kertun juuri sinne päästä, sillä vaikka kaikki muu väki +olikin utelias kuulemaan mitä pappi on tapauksesta sanova, kohdistui +Kertun uteliaisuus ainakin yhtäpaljon siihen, miten vapaaherratar oli +häneen sen johdosta katsahtava ja mitä ehkä sanovakin. + +Kerttu alkoi sentähden lastensa kanssa tunkeutua askel askeleelta +eteenpäin, ja ainoastaan hänen ulkonainen kauneutensa ja ne eri +äänenpainoilla lausutut kohteliaisuudet ja pyynnöt, joita hän niin +viehättävästi osasi jaella kaikille syrjäytettäville, estivät hänen +tukehtumasta ja auttoivat vihdoin pääsemään toivotuille perille. + +Ensimäisillä penkeillä olikin tilaa väljältä. + +Tehtyään lastensa kanssa hartauskumarruksen Kerttu senvuoksi katsahti +kohta ihmetellen ympärillensä. + +Vapaaherratarta ja koko sitä muuta seuruetta ei näkynyt missään, ei ensi +penkeillä, ei oikealla eikä vasemmalla lehterillä, ei takalehterillä +eikä keskellä. Pappi oli kuitenkin jo esillä ja virttä veisattiin, jopa +oltiin päästy sen loppupuolelle. Ylimysten paikoilla istui joitakin +nuhkatakkisia, kaljupäisiä, punanaamaisia, rokonarpisia ... ja muutamia +vanhoja vaimoja, liinat kuumuuden tähden päälaelta niskaan sysättyinä. + +Hattupäisten ja hienommasti puettujen joukossa--Kerttu tunsi +allianssi-yleisönsä hyvin--ei ollut ainoatakaan, joka olisi ollut +arvossa Kerttua ylempi tai edes tasalla. Mutta ilmeisesti kaikki nämäkin +kaipasivat niitä ylhäisiä, niinkuin Kerttu. Ja monet tuntuivat osottavan +Kerttuun ja tiedustavan naapureiltaan kuka hän oli, mutta naapurit +näyttivät sanovan: ei, se on vaan kapteenska se ja se. + +Pappi jo saarnasi. Janoovina tuijottivat ihmiset häneen, odottaen +milloin hän ottaa puheeksi sen tapauksen, joka vuorena seisoi kaikkien +mielessä. Mutta pappi saarnasi vanhaa vaalisaarnaansa sielujen +lunastuksesta eikä ottanut sitä puheeksi. Ja niin alkoi jännitys +lauhtumistaan lauhtua, kuuma vaihtoi sen väsymykseksi ja joku jo +torkahtelikin. + +Viimeisiin asti Kerttu toivoi, että ne sieltä tulevat. Yhtämittaa hän +käänteli päätänsä salin perälle nähdäkseen olisivatko ehkä myöhästyneet +ja senvuoksi jääneet muiden taakse. Mutta ei vaan ketään näkynyt. +Kerttua jostain syystä niin sanomattomasti hävetti edustaa tässä noiden +hattupäisten kanssa parempia ihmisiä, että hän olisi mieluummin vaikka +maan alle vajonnut kuin siinä kauemmin istunut. Ja papin asiattomat +puheet häntä tällä kertaa suorastaan kyllästyttivät. Ottamatta osaa +loppuvirteen hän sentähden nousi kesken kaikkea ja alkoi tunkeutua pois, +jolloin hyvä toinen puoli seurakunnasta myöskin nousi ja alkoi lähteä. + +Kerttu ei osannut ihmeekseenkään selittää tätä asiaa. Seuraavina pyhinä +hän koetti käydä muissa kirkoissa, mutta kerta kerralta sai vaan yhä +varmemmin todistaa, ettei papit puhuneet mitään tästä asiasta ja että +väki viikko viikolta ja kuukausi kuukaudelta kirkoista vähenemistään +väheni. Ei mennyt vuottakaan, kun tapahtui jo niinkin, että hänen +tullessaan Allianssitaloon pappi seisoi hajamielisenä lavalla +neuvottelemassa lukkarien kanssa pidettäisiinkö väen vähyyden tähden +ollenkaan jumalanpalvelusta. Vapaaherratarta ei näkynyt missään, ei +kirkoissa eikä kaduilla; kerran vaan lensi vaunuissa Kertun ohitse, +silloinkin käänsi päänsä muuanne, koska varmaan ei huomannut. (?) + +Syksyllä, jotenkin vuoden kuluttua siitä ensimäisestä kirkossakäynnistä, +tapahtui, että Kertun lapset, jotka kävivät samassa koulussa kuin +vapaaherrattaren lapset, tulivat pyytämään äidiltä rahaa heidän keskensä +toimeenpantua keräystä varten. Mutta kapteeni seisoi ikkunan luona +sanomalehteä lukemassa. + +Kerttu sanoi: + +--Mihin te rahaa keräätte? + +Lapset vastasivat: + +--Me ostamme hautaseppeleen. + +Kerttu kysyi: + +--Kenen haudalle? + +Lapset sanoivat: + +--Sen, joka on Suomen pelastanut. + +Kerttu antoi heille pian rahaa ja työnsi menemään. Mutta kapteenin +edessä hän punastui niin, ettei eläessään ollut vielä niin korvia ja +kaikkia hiuskarvoja myöten punastunut. + +Kapteeni ei puhunut mitään. Korkeintaan vaan aivan sanattomasti myhähti, +ja ehkä myös pari kertaa iski kulmainsa alta silmää. Mutta kas juuri +sitäpä hänen ei olisikaan pitänyt tehdä, sillä Kerttu käsitti asian niin +kuin kapteeni olisi väittänyt, että koko hänen jumalisuutensa ei ollut +muka mitään muuta kuin vaan sivistyneen säädyn jumaloimista. + +Semmoista väitettä vastaan Kerttu ei voinut panna kyllin ankaraa +vastalausetta. Turhaan sanoja haettuansa hän sanoi vaan: + +--Mitä minä vapaaherrattaresta!... On niitä toisia ja yhtä hienoja, +jotka sanovat, ettei saa ollenkaan tappaa, eikä edes saa olla +sotamiehenä ... jaapas! + +Kapteeni tiesi keitä Kerttu tarkoitti, ja sanoi sentähden hyvin +merkitsevästi silmillänsä mulkoillen: + +--Kerttu on oikeassa, on niitä semmoisia, ja tietääkös Kerttu, Venäjällä +on eräs kreivi, ajattelepas Kerttu: (kapteeni huusi kovalla äänellä) +eräs _kreivi_!--joka sanoo juuri sitä samaa. Mutta--(ja kapteeni muutti +äänensä yhtäkkiä ihan hiljaiseksi)--se kreivi käy työmiehen puserossa ja +pitkävartisissa, ajatteles: pitkävartisissa! + +--Tolstoi, kyllä minä tiedän,--sanoi Kerttu lyhyesti, sillä hän tiesi, +että kapteeni tälläkin vaan väittää hänen jumaloivan hienostipuettuja. + +Sittenkuin Kertulta näin oli katkennut tämä hänen jumalisuudestaan +johtuva yhteys hienostuneen maailman kanssa, ei hänellä ollut enää +mitään tilaisuutta semmoisen yhteyden hakemiseen. Kaikki alkoi Kertun +käsityksissä mennä sekaisin, eikä ainoastaan käsityksissä, vaan itse +siinä todellisessa maailmassa, joka oli jokapäivä hänen silmiensä +edessä. Kaikki, kaikki alkoi mennä sekasin, ja hän uskoi hyvin vanhan +Kustaavan hiljaa lausuman arvelun, että kaikki tuo uusi, mikä nyt niin +äkkiä oli täyttänyt ihmisten ajatukset, ei ollut muuta kuin lähestyvän +maailmanlopun enteitä. + +Senmukaan kuin kirkot tyhjenivät ja papit vihdoin jäivät neuvottomina +yksin seisomaan alttareille ja saarnalavoille, senmukaan täyttyivät +kaikki maalliset kokoushuoneet. Kerttu koetti kyllä kerran tunkeutua +sellaiseenkin kokoukseen, mutta jo aivan ovella oli vastassa niin sankka +muuri miesten selkiä, ettei ollut ajattelemistakaan naisihmisen päästä +lävitse. Sitäpaitsi sanoi hänelle joku ovensuussa, ettei täällä +herrasväkeä kaivattu. Ja Kerttu sai palata pois. + +Ihmeellisintä kaikesta oli Kertun mielestä se, että kapteenia eivät nämä +aikojen mullistukset näyttäneet lainkaan sekottavan, vaan päinvastoin +mitä ikinä tapahtuikin, se näytti tapahtuvan ikäänkuin juuri hänen +määräystensä mukaan. Aivankuin juuri hän olisi määrännyt kirkot +tyhjenemään. Aivankuin juuri hän olisi määrännyt nuo kaikki maalliset +kokoushuoneet täyttymään ja ihmiset villinä juoksemaan uusia oppeja +kuulemassa. Ja kuitenkin tiesi Kerttu, ettei kapteeni missään +kokouksissa kulkenut eikä mihinkään puuhaan osaa ottanut, vaan istui +enimmäkseen hiljaa paperiensa ääressä ja jotain piirteli. + +Mitä pitemmälle aika joutui, sitä hullummiksi rupesivat asiat Kertun +mielestä ulkona maailmassa käymään. Toinen murha, kolmas murha, neljäs +murha... + +Vihdoin Kerttu nöyrtyi ja erään kerran kun kapteeni istui pöytänsä +ääressä ja vihreäkupuinen lamppu kodikkaasti valaisi kapteenin alaleukaa +oikealla keltasella valolla, mutta poskia ja otsaa piti viheriässä +pimennossa, Kerttu istahti tuolille kirjotuspöydän toiseen päähän ja +kysyi mitä niissä kokouksissa oikein puhuttiin ja hommattiin. + +Kapteeni kääntyi ystävällisesti päin Kerttua, sillä hänkin päätti, että +nyt kerrankin ollaan kiivastumatta, ja sanoi: + +--Niitä on kahta lajia kokouksia, herrain kokouksia ja työmiesten +kokouksia, kumpiakos Kerttu tarkottaa? + +Kerttu oli tahtonut tietää työmiesten kokouksista, mutta koska hän nyt +sai kuulla olevan myöskin herrain kokouksia, oli hän niistä tietämään +vieläkin uteliaampi. Jonka vuoksi kapteeni otti esitelmänpitäjän +asennon, niinkuin ennen muinoin Kerttua opettaessaan, ja rupesi +selittämään. + +--Toiset tahtovat antaa ryssälle perään, toiset tahtoisivat panna +vastaan, vaikkei sentään asevoimalla, mutta on vielä semmoisia, jotka-- + +--Jotka mitä? sanoi Kerttu. + +Kapteeni alensi äänensä kuiskaukseksi ja sanoi: + +--On tapahtunut ihme, Kerttu, erämaasta on yhdessä vuodessa syntynyt +kukkiva kaupunki! Yhdessä vuodessa, Kerttu! + +--Mitä, mitä? sanoi Kerttu. + +--On niitä, jotka tahtoisivat yhtyä Venäjän vallankumouksellisiin! + +Nyt ei tullut selityksistä enää mitään. Kapteeni unohti aikoneensa puhua +kuiskaavalla äänellä, kun hän tähän nuottiin pääsi. + +--Kuulitko sinä Kerttu? Kerttu! Vallankumouksellisiin! +Vallankumouksellisiin!! + +Hän nousi ylös ja alkoi haltioituneessa raivoinnossa liikkua huoneessa. + +--Yhdessä vuodessa, Kerttu! Kukkiva kaupunki yhdessä ainoassa vuodessa! + +Meni pitkä aika ennenkuin Kerttu sai kapteenilta sananvuoron kysyäkseen +mitä siis työmiehet puolestaan kokouksissaan keskustelivat. + +Kapteeni sanoi silloin, istahtaen jälleen tuolille: + +--Onko Kerttu mustatukasta mitään kuullut? + +Kuinka Kerttu ei olisi mustatukasta tiennyt! Tiesipä vielä +Sointulastakin, jonka mustatukka oli toiseen maanosaan perustanut, ja +tiesi, että koko se Sointula oli epäonnistunut ja hajonnut, kuten +kapteenille olisi jokaikinen Allianssitalolla kävijä voinut edeltäpäin +ennustaa. + +Kapteeni sanoi: + +--Kerttu on oikeassa. Se oppi oli lapsekasta. Mutta ainoastaan kesäkuun +16 päivään asti vuonna 1904, sillä siitä asti on tämäkin asia muuttunut. + +Kerttu ei voinut tämmöisiä ongelmoita ymmärtää, ja rupesi sentähden jo +lähtemään omalle puolelleen. Mutta kapteeni sai hänet kiinni helmasta: + +--Kuule, kuule, kuule, istu, istu, istu! + +Ja asetti Kertun istumaan jälleen entiselle paikalle. + +--Tämä on hirmuisen tärkeä asia,--sanoi hän sormeansa Kertulle +heristäen.--Kuules nyt: ainoastaan kesäkuun 16 päivään, sillä sen +jälkeen ovat melkein kaikki ruvenneet siihen oppiin uskomaan. + +--No mitä se päivä siihen kuuluu, äsh! + +--Sitä vaan, että jos saa tappaa, niin kuka käskee orjuudessa istumaan! +Voihan silloin äänestää vaikka Sointulankin! + +--Eikä saa tappaa!--sanoi Kerttu pontevasti. + +--Kirkoissa saarnattiin, että ei saa tappaa, mutta kuka sitä nyt enää +uskoo? Teot opettavat, eivät sanat mitään voi. Katsos, siksi ovat kirkot +tyhjentyneet. Nyt he uskovat kaikki vaan sitä toista asiaa, joka ei ole +tuolla puolella hautaa, vaan täällä, täällä, Kerttu, täällä! Suuri mahti +on siitä kasvanut, ja yhdessä ainoassa vuodessa sekin! Ja kuka tietää +mitä siitä on vielä tuleva! + +Kapteeni löi häneen äkkiä tulleessa innossa kätensä yhteen, osottaakseen +ääretöntä paukahdusta, mikä siitä oli tuleva. + +--Kerran jylisee, Kerttu, kerran jylisee nämä kentät! + +--Minä en usko sinua tuon vertaa! sanoi Kerttu näyttäen kapteenille +aivan pientä osaa etusormestansa, ja meni niine hyvineen. + +Mutta oikeastaan kyllä itsekin jo alkoi aavistaa, että jotakin +ihmeellistä oli tulossa. Erittäin sai Kertun siihen uskoon taipumaan +seuraava seikka. + +Kapteenin luo tuli eräänä päivänä hienon hieno venäläinen herra +majavannahkaisessa turkissa (vaikka ei ollut vielä talvi). Kerttu sattui +itse olemaan eteisessä ja avasi hänelle oven. Niin hienoa ja niin +kasvoiltaan kaunista herraa Kerttu ei ollut vielä eläissään nähnyt. Ei +myös niin viehättävän sydämmellistä hymyilyä, joka näkyi sen kasvoilla, +kun he kielen vuoksi eivät mitään toistensa puheesta ymmärtäneet. +Suuret, suuret silmät, puoleksi luomien peittäminä, ja niin pitkät +silmäripset, ja iho vielä hienompi kuin vapaaherrattarella... + +--Ivan Ivanovitsh, tut?--sanoi vieras osottaen sormellaan maahan. + +Kerttu pudisti päätä ja rupesi nauramaan. + +Mutta nyt oli Kerttu myös kauniimmillaan juuri silloinkuin hän noin +raikkaasti nauroi. + +Joten he jäivät suorastaan katselemaan toisiansa. + +Kerttu huusi kapteenia. Ja ajatella hänen hämmästystään, kun kapteeni +lentää suoraa päätä sen syliin ja he suutelevat toisiansa ja lyövät +toisiansa selkään! + +He rupesivat kohta nopeasti ja äänekkäästi keskenänsä puhumaan, ja +menivät saliin ja siitä työhuoneeseen. Senverran että kapteeni ehti +ohimennen lykkäillä Kerttua kyökkiin päin sanoen: mamma, mamma, laita +kahvit meille, so, so, mamma, pian, pian, pian... Ja menivät. + +Se suukopu ja porina oli sitten kaiken päivää niin lakkaamaton, etteivät +edes päivällisissä päässeet irti, eivät mitään Kertun erikoisruokalajeja +huomanneet, eivät serviettien asetusta, eivät voin rakennetta, eivät +kukkakimppua pöydällä (vaikka oli melkein talvi),--ja syötyä eivät +nousseet, vaan jäivät puoleksitoista tunniksi siihen ruokien keskelle +puhumaan, jona aikana se vieras kierteli ainakin kahdeksan pientä kuulaa +Kertun pehmeästä hapanleivästä, ja jätti pöytäliinalle. + +Vasta illempana, kun kapteeni jätti vieraansa hetkeksi yksikseen, tuli +tämä ulos työkamarista salihuoneeseen jalottelemaan. Kerttu meni nyt +tarjoomaan sille toista valokuva-albumia sen albumin asemasta, jonka se +oli jo käsiinsä ottanut. Sillä siinä oli ainoastaan lähimpien +sukulaisten valokuvia, mutta toisessa sitävastoin mitä kauniimpia, +suurkokoisia valokuvia Hanneksen entisistä upseeritovereista ja lisäksi +Loviisan hankkimia valokuvia kaartin hienoimmista upseereista. + +Avattuaan tämän toisen albumin vieras katseli ensin vähän aikaa +upseereja, ja rupesi sitten--koska ei muuten voinut vaikutelmiaan +ilmaista--kasvojen elkeillä matkimaan mitä muka kukin noista +kaartinupseereista näytti itsestään ajattelevan, laittaen kasvonsa +milloin huolestuneen totisiksi, milloin ylpeydestä sameasilmäisiksi, +milloin paisuvan mahtaviksi. Ja tämän kaiken hän teki niin näköisesti, +niin hyväntahtoisesti ja samalla kuitenkin niin hullunkurisesti, että +Kertun täytyi päätänsä taakseen kallistaen yhtämittaa räjähtää +nauramaan: ne olivat juuri, juuri semmoisia kuin hän näytti, ja +ikäänkuin vielä enemmän semmoisia! + +Mutta--voi kauhistusta,--kun kaikki oli siinä albumissa katsottu, hän +ottikin uudestaan esille sen toisen albumin! Jossa ei ollut muuta kuin +sukulaisia! Jos se noin ankarasti arvosteli paraatipuvussa olevia +kaartinupseereja, niin mitä se olikaan sanova siitä, mikä oli nyt +tuleva! + +Kohta ensimäisellä sivulla istui Frans kaikessa lihavuudessaan. Onneksi +ei sen kasvojen punaisuus eli oikeastaan sinipunaisuus, ainakin mitä +suureen nenään tulee, voinut valokuvassa näkyä. + +Eipä naurakaan. Päinvastoin meni ajatuksiinsa ja hyvin totisena kauan +aikaa katseli, sitten rypisti silmäkulmansa, pani silmät kiinni ja +painoi kolmella sormella nenänjuurta aivankuin olisi tahtonut muistaa +missä ihmeessä hän oli ennen nähnyt samallaisen ihmisen. Sitten taas +katsoi kauan aikaa Franssia, ja aina vaan yhtä kiinteästi. Vasta lopulla +tuli pieni hymy toiseen suupieleen. + +Franssin jälkeen seurasivat Franssin poikapuolet ja omat pojat, Haagert +nuoremman aliupseerin ja Vilhelm vanhemman aliupseerin puvussa, ja +viimeiksi Hinkki, josta oli valokuva ainoastaan poikavuosilta, +raitaisessa paidassa, tukka ikäänkuin väkisin kammattuna, tupsuisena. +Ihmeellistä! juuri sitä Hinkkiä vaan pysähtyikin katsomaan. Katseli +kauan. Nosti silmänsä Kerttuun ikäänkuin kysyäkseen oliko sukua, +naurahti ja sanoi: + +--Niet? + +Kerttu pudisti päätänsä ja vastasi: + +--Niet. + +Jonka jälkeen se taas rupesi Hinkkiä katselemaan ja sanoi lopuksi +päätänsä ihastuksesta pudistaen: + +--A harósh! + +Eikä tahtonut malttaa luopua sitä katselemasta. + +Seurasi sitten Kustaavan kuva vanhanajan myssy päässä. + +Suurella kunnioituksella ja tarkkaavasti katseli sitäkin ja taas vaipui +ikäänkuin ajatuksiinsa. Näytti pitävän varmana, että se oli Kertun äiti, +ja kun varmuuden vuoksi kysyvästi katsahti Kertun silmiin, niin Kerttu +nyykäytti hänelle myöntävästi päätänsä, sillä eihän Kertun tarvinnut +ymmärtää, että se juuri _sitä_ kysyi, vaan sehän saattoi kysyä, oliko +Kustaava Kertun sukulaisia. + +Tämän teki Kerttu senvuoksi, että Kustaavan perästä seurasi hänen oma +äitinsä Loviisa, josta Kerttu kaikkein enin pelkäsi mitä se sanoo. Sillä +Loviisa oli siinä kuvassa tosin parhaissa vaatteissaan, mutta juuri +senvuoksi ehkä naurattaisikin tätä herraa. Oikein rupesi sydän +pampattamaan. + +Kerttu koetti ottaa häneltä albumin ennenkuin Loviisan sivu oli avattu, +mutta juuri silloin se sen avasikin. + +--Aa!--sanoi hän ja silmät suurina tuijotti kuvaan, että Kerttua rupesi +oikein kaduttamaan, kun oli antanut luulla Kustaavaa hänen äidikseen. +Vieras katsomistaan katsoi, ja rupesi ajatuksissaan päätänsä +nyykyttämään ikäänkuin olisi itsekseen hokenut: Mikä olisikaan sinusta +voinut tulla! Mikä olisikaan voinut tulla!--Ja lopulta vettyi hänen +silmänsä ja oikein osottaakseen Kertulle ihastustaan hän painoi albumin +poskeansa vasten ikäänkuin olisi hellästi-hellästi tahtonut puristautua +Loviisaan, niin se häntä miellytti. Kerttu punastui liikutuksesta. + +Silloin juuri tuli kapteeni ja vei vieraan taas omalle puolelleen. Ja +pieni tapaus näytti olevan ohitse. + +Mutta Kertulle se ei ollut mikään pieni tapaus, sillä se ei mennyt hänen +ohitsensa milloinkaan. Merkillistä, merkillistä,--aivankuin äidin koko +elämä olisi sillä hetkellä yhtenä ainoana kuvana kulkenut Kertun editse, +se elämä, jota hän todellakaan ei koskaan ennen ollut eteensä yhteen +koonnut. Kulki ohitse ja näytti piirteensä Kertulle ihan uusina, +aivankuin Kerttukin olisi vieraan herran tavalla vasta ensi kerran +siihen katsahtanut, uusina ja niin ihastuttavina, että hänkin olisi +aivan samalla tavalla tahtonut kohta rajattomalla rakkaudella hellästi +syliinsä sulkea--ei tosin sitä valokuvaa, vaan äidin itsensä, katuen ja +itkien, että näin kauan oli ollut näkemättä äitiä tässä rakkaassa ja +todellisessa valossa. Miksi olikaan Kerttu tähän asti ikäänkuin +peittänyt ja piilottanut ihmisiltä äitiään? Äiti oli koko ikänsä +palvellut kyökkipiikana kaartin upseeriklubissa. Kerttu ei ollut hänen +ainoa lapsensa. Mutta äiti oli sanonut hänelle suoraan olleensa +menemättä naimisiin sen kanssa, jota rakasti, sen vuoksi, että siinä +tapauksessa olisi menettänyt paikkansa eikä olisi voinutkaan lapsiansa +elättää. Tästä syystä oli Kerttu tahtonut äitiä ihmisiltä piilottaa. +Mutta nyt, juuri tämä asia vyörytti yhtäkkiä äidin elämän syvänä, +äärettömänä, uhrautuvaisena Kertun eteen... + +Jokseenkin tunnin kuluttua he tulivat kapteenin työhuoneesta. Vieraalla +oli silloin kädessään nahkapäällyksiin pantu paperikäärö, ja hän oli +lähdössä takasin Venäjälle. + +Kertun kysyvästi ihmettelevän katseen vieras heti ymmärsi, ja +vastaukseksi vaan lempeästi hymähti ikäänkuin sanoakseen: minkä sille +voin, minun _täytyy_ ... ja suuteli hyvästiksi Kerttua kädelle. Jota +Kertulle ei ollut vielä ikinä ennen tapahtunut, ja jommoista hän oli +yhden ainoan kerran nähnyt tehtävän, nimittäin kerran vapaaherrattaren +luona. + +Kun kapteeni palasi vierasta saattamasta. Kerttu kohta jo eteisessä +kysyi kiihkeästi: + +--Kuka se oli? + +Ja nähtyään Kertun ihastuksesta punehtuneet kasvot kapteeni sanoi muka +välinpitämättömästi: + +--Olipahan vaan tullut töitäni hakemaan. Näithän sillä paperipinkan, ne +oli minun papereitani. + +Mutta kun hän huomasi, että Kerttu yhä uteliaampana vaan kysyy, sähähti +hän voitokkaana Kertun korvaan: + +--Vallankumouksellinen! Vallankumouksellinen! + +Kerttu oli kaatua hämmästyksestä. + +Kapteeni nautti sanomattomasti. + +--Mutta kuka se sitten oli?--kysyi Kerttu taas. + +Kapteeni selitti salaperäisenä: + +--Sano häntä aina vaan Vasiliksi. Mitään muuta nimeä elä ikinä kysy. Hän +olisi voinut olla koko vallankumouksen johtaja, mutta osottautui liian +hellämieliseksi. + +--Onko sekin paha?--kysyi Kerttu. + +--On, sanoi kapteeni,--sillä vallankumouksessa täytyy noin: (Kapteeni +oli äkkinäisellä liikkeellä murtavinaan jotakin kahtia, ja silmät +hirmumieltä kuvaavina huusi) Trah! + +Kerttu jäi hyvin miettiväiseksi. Sekin hieno herra siis! Merkitsisikö +vallankumous todellakin sitä, että ei tulisi enää olemaan sellaista +elämää ja oloja kuin missä hänen äitinsä oli elänyt? + +Tämä ihmeellinen tapaus, että vieras ylimys oli hänen silmänsä avannut, +se sai Kertunkin vihdoin taipumaan siihen uskoon, että jotakin +ihmeellistä todella oli tulossa, vaikka hän tähän asti olikin pannut +kapteenin puheille niin pientä huomiota kuin kaikkein pienin kärki +etusormesta. + +Eikä aivan kauan näiden päivien jälkeen Kerttu sai tälle alkavalle +uskollensa perin odottamatonta lisätukea. + +Hän meni eräänä maanantaina palvelustytön kanssa kauppatorille +tavallisille talousostoksille, mutta perille tultuaan, vaikka olisi +pitänyt olla vielä paras toriaika, ihmeekseen huomasi, että melkein +kaikki ruokavarat olivat jo myytynä ja useimmat myyjät kojuinensa +hävinneet. Suunnaton ostajajoukko kulki edestakasin torilla ja +ruokahalleissa tyhjentäen kaikki paikat. Kerttu ei ensin saanut mitään +selvää tämmöisen kummallisen ilmiön syistä, sillä ne, joilta hän kyseli +eivät tienneet eivätkä ehtineet sanoa hänelle muuta kuin että nyt täytyy +jokaisen ostaa, sillä kohta ei saa enää mistään. Kerttu ryntäsi +ostoksille yhtä epätietoisena kuin muutkin. Toiset nauroivat, toiset +melkein tappelivat. Kerttu oli naurajia: ikäänkuin ei puodista saisi, +jos torilta loppuisikin! Kerttu tiesi tutun lihakauppiaan, ja kun hän +vaan tälle väen takaa kaunista päätänsä nyykäytti, huomasi kauppias ja +käski olemaan huoleti. + +Mutta vielä kummallisempiin selkkauksiin piti Kertun joutua. + +Saatuaan palvelustytön avulla senverran selville asioita, että +kaupungissa pelättiin tori- ja ruokakauppiaitten lakkoa--toiset sanoivat +»he ovat tyytymättömät polisiin», toiset sanoivat »rautatiemiehet +tekevät lakon ja junat seisattuvat»--ja varattuaan itselleen tavaraa +niinpaljon kuin hänen torikoriinsa suinkin mahtui, Kerttu rupesi, +taisteluunsa väsyneenä, menemään kotiin päin. Silloin näkee hän +ihmeekseen alhaalla Korkeavuorenkadun kulmassa taas suuren väkijoukon +pyrkimässä ämpärien ja kannujen kanssa kukin tungoksen keskustaan. Ja +uusia ihmisiä juoksee vuorelta alas, kiiltävät kannut käsissä heiluen. +Ja taas on väkijoukossa sekä naurua että puoli tappelua. Mitä tämä on? +He ovat avanneet katukraanan ja täyttävät kilvan ämpärejänsä vedellä! + +Palvelustyttö, joka oli mennyt edelle ja tunkeutunut väkijoukkoon, tulee +jo läähättäen Kerttua vastaan: + +--Kapteenska, kapteenska, vesijohdonmiehet tekevät lakon, vettä ei tule +enää korkeissa paikoissa ja kohta sitä ei saa enää koko kaupungissa! + +Kerttu rupesi nauramaan. Ihminen ei saisi enää vettä! Eikö ole kaivoja! +Ei niitä ole. Kertun nuoruudessa oli, mutta sitten rupesi kaikki vesi +tulemaan vaan kraanoista. Vesijohto? Se tahtoo sanoa: vesi tulee mistä? +Kraanasta, kun sitä kiertää. Mutta kraanoihin se tulee--mistä? Sitä +Kerttu ei tosin ollut tullut useinkaan ajatelleeksi, mutta nyt hän +yhdessä silmänräpäyksessä oivalsi, että tietysti veden täytyy tulla +jostakin myös kraanoihin, ja muisti, että sitähän ne ihmiset olivat aina +puhuneet vesijohdosta ja--aivan oikein--vesilinnasta, jonka pitäisi olla +Eläintarhassa, ja jos nyt todella siellä tulisi lakko... Tämä kaikki +selvisi Kertulle melkein kolmen askeleen aikana, jotka hän otti +ajatuksissaan kotiin päin, ja jo neljännellä hän viittasi ajurin +luoksensa, hyppäsi koreineen ylös ja miestä kiireen vuoksi selkään +koputellen ajoi kotiin. Palvelustyttökin unehtui siinä kiireessä mukaan +ottamatta. + +Kotiin päästyänsä hän avasi kraanan ja onneksi vettä vielä tuli, vaikka +laiskasti. Kerttu heti täytti kaikki astiat vedellä, kannut, saavit, +ämpärit, tiskipaljut ja pesupunkat, laitoja ja reunoja myöten. + +Kapteeni vaan hymyili. + +--Mitä tämä kaikki merkitsee?--sanoi Kerttu. + +Kapteeni hykersi käsiänsä ja sanoi: + +--He valmistuvat, Kerttu, he valmistuvat! + +Kapteenilta ei Kerttu siis voinut saada mitään selvää. + +Palvelustyttö tuli kotiin ja kertoi humalaisten miesten kulkeneen +rivissä pitkin katuja. + +Lapset tulivat koulusta ja hurrasivat saadun luvan johdosta. He +kertoivat, että Venäjällä olivat kaikki junat pysähtyneet ja nyt +pysähtyvät jo Suomessakin. Venäjällä tulee vallankumous, sanoivat he. + +Tämän kuultuansa kapteeni sanoi: + +--Vallankumous ei tule vielä, sillä sotajoukot eivät ole valmiit, eivät +Venäjällä eivätkä Viaporissa. + +Mutta ei kapteeni, lasten puheet kuultuansa, hymyillyt enää, vaan otti +hattunsa ja meni kiireesti kaupungille. + +Jonka jälkeen muutkin tippuivat Kertun ympäriltä jälleen kaupungille, ja +Kerttu jäi yksin. + +Hän oli kyllä vähän häpeissään, että kaiken mitä hän näistä +eriskummallisista asioista tiesi, hän oli saanut tietää lapsilta. Mutta +paitsi tätä pientä häpeää hän tunsi jotakin sydämmentakaista kaipausta +senjohdosta, ettei tällä merkillisellä hetkellä ollut missään +jumalanpalvelusta, jonne olisi voinut mennä ja tuntea jälleen olevansa +yhtä paljon kaiken keskellä kuin nekin, jotka ulkonaisen maailman +hälinästä jotakin tiesivät ja ymmärsivät. Ei milloinkaan vielä ihmiset +näyttäneet Kertun mielestä niin kokonaan jumalisuudesta +välinpitämättömiltä kuin näinä päivinä ja erittäin juuri tänä päivänä. +Mutta Kerttu päätti uhallakin pysyä omassaan eikä välittää mitään siitä +mitä ne tapauksista kaupungilla tulisivat hänelle kertomaan, olipa se +mitä tahansa. + +Hän pysyikin koko päivän lujana päätöksessään, koettaen ehdottomalla +vaikenemisellaan osottaa jokaiselle, joka päivän kuluessa tuli +uutisineen hänen eteensä, ettei hän pitänyt niitä juuri minkään +arvoisina muutaman toisen, unohdetun asian rinnalla, joka teki Kertun +rauhalliseksi ja asetti ikäänkuin yläpuolelle kaikkein villeintäkin +maailman melua. Ikäpuoleen tahtoi toinen korva tosin ruveta vähän +niinkuin pettämään, ottaen kuuloonsa sellaista, jota Kerttu oli +päättänyt olla kuuntelematta, ja tämä asia kävi myöhemmällä vieläkin +vaikeammaksi välttää. Mutta Kerttu meni sentään maata varhemmin kuin +tavallista eikä ollut utelias. + +Kohta seuraavana aamuna hän meni alas Kustaavan luo, eikä välittänyt +siitä, että kasakka ajoi kiireesti ikkunan ohi. Ja aivan oikein, +vanhalla Kustaavalla olikin siellä raamattu avoinna edessään. Kustaava +oli Kertun johdolla oppinut jotakuinkin lukemaan, mutta aina sentään +kävi raamatun lukeminen mukavammin kuin Kerttu luki. Ja siksi Kustaava +heti sanoi: hyvä oli että tulit, ja annettuaan paikkansa pöydän päästä +Kertulle meni itse kahvia keittämään. + +Vasta hyvän aikaa raamatusta eri paikkoja luettuaan mainitsi Kustaava +vähän maallisiakin asioita, mutta he rupesivat kohta taas lukemaan, +ettei mieli olisi sanasta eksynyt päivän kysymyksiin, jota he kumpikin +tahtoivat välttää. + +Kahvipannua viedessään takaisin hellalle Kustaava sentään sanoi, että +tuota noin Franssin kaikki ajurirengit olivat tuoneet hevosensa talliin +eivätkä luvanneet enää lähteä ajoon. + +Ja taas lukivat. + +He lukivat siitä kuinka profeetta Daniel kesytti leijonat. Tämä +raamatunpaikka todisti heidän mielestänsä selvemmin kuin moni muu, että +jumala on. Kuningas, koettaakseen onko jumala, heittää profeetta +Danielin umpinaiseen rotkoon, jossa on villiä jalopeuroja, lukitsee +luolan sineteillänsä (ja voimallistensa sineteillä), seuraavana aamuna +tulee luolansuulle ja sieltä Daniel huutaa: kauan eläköön kuningas! + +Todistuksen voima kasvoi kaksinkertaiseksi vielä siitä, että kun +voimallisten piti mennä katsomaan oliko siellä jalopeuroja ollenkaan +enää, niin repelivät pedot heidät murentaen heidän luunsakin. + +Kun piti lehteä kääntää, kysäsi Kerttu kuitenkin sivumennen: + +--Mitäs Frans? + +Kustaava vastasi myös ikäänkuin sivumennen vaan: + +--Oli ottanut kovasti pahaksensa ja lyönyt yhtä rengeistä vihapäissään +kepillä. + +Ja taas lukivat. + +»Minun Jumalani on lähettänyt enkelinsä, joka jalopeurain kidat on +pitänyt kiinni, ettei he minulle mitään pahaa tehneet ole, sillä minä +olen hänen edessänsä viattomaksi löytty; en myös ole minä sinua vastaan, +herra kuningas, mitään tehnyt.» + +--Mitäs miehet? + +--Olivat menneet valittamaan lakkokomitealle ja sieltä oli luvattu +vangita meidän Frans. + +Kertun täytyi työntää raamattu hetkeksi aikaa syrjään voidakseen +häiriytymättä ajatella tätä asiaa. + +»Palvelijat nousevat isäntäänsä vastaan», huokasi sillä välin Kustaava, +muistellen jotakin raamatunsanaa viimeisestä tuomiosta. + +Kertun täytyi myöntää Kustaavalle, että tapaus oli niinkuin jostakin +toisesta maailmasta kotosin. Tässä maailmassa oli aina ennen vangittu +renkejä, jotka luvatta työstä läksivät, mutta nyt rengit vangitsevat +isännän,--olipa se aika outoa. Jos taas muisti Vasilin ja Vasilista +äidin, niin kävi vielä oudommin: Frans siirtyi kaartinupseerien asemaan +ja rengit äidin asemaan, ettei ollenkaan tiennyt kenen puolelle mennä, +renkienkö vai Franssin. + +Ei, ajatteli Kerttu, tässä hetkessä on myöhäistä enää mitään muuttaa, +vaan jokaisen täytyy pysyä uskollisena omallensa. »Joka pysyy +uskollisena loppuun asti» ... muisteli Kerttukin jotain raamatunpaikkaa, +vaikkei muistanut koko lausetta. Ja hän päätti jatkaa mistään huolimatta +samaa ehdotonta kuuroutta kuin tähänkin asti. + +Päivällisen aikaan tulivat lapset taas hurraten kotiin ja kertoivat, +että kaikki koulut olivat tehneet lakon kulkien saatossa pitkin katuja. + +--Vai niin, sanoi Kerttu ja tarkasteli vaan oliko siinä kupissa todella +halkeama, jota hän kuivasi. + +Lapset juoksivat taas ulos. + +Palvelustyttö kertoi, että kaikki tehtaat oli pantu seisomaan ja kaikki +ihmiset olivat kaduilla. + +--Jotka joutavat, sanoi Kerttu,--mene vaan sinäkin. + +Ja palvelustyttö meni. Koko maailma oli sekasin. + +Taas juoksevat lapset hurraten sisälle: + +--Hurraa, polisit ovat tehneet lakon, nyt saa tehdä mitä tahtoo, hurraa! + +--Vai niin, sanoi Kerttu ja silmät rypyssä paranteli jotain tikkua +nimettömässä... + +Lapset huusivat: + +--Hurraa, rautatieasemalla liehuu Suomen lippu, jossa on keltainen +jalopeura miekan päällä! Hurraa, senatin katolla ja raatihuoneen katolla +ja yliopiston katolla liehuu Suomen lippu! Hurraa, Suomenmaa on vapaa, +hurraaaa! + +Taas juoksivat lapset ulos. + +Vasta hämärän tultua ilmestyi kapteeni kotiin. Eikä hän enää hymyillyt, +vaan oli päinvastoin sangen huolestuneen näköinen ja kasvoiltaan +kellertävän kalpea. + +Kun Kerttu näki hänen huolestumisensa, ei Kerttu voinut olla sanomatta: + +--No, sinun vallankumouksesi täisikin tulla vähän liian pian? + +--Herran nimessä, mitä he tekevät! Voi onnettomia! Näyttäytyisi +parikymmentä kasakkaa, niin saisimme kymmeniä tuhansia raajarikkoisia! +Kerttu! Kerttu! He ovat unohtaneet Viaporin! He ovat unohtaneet kaikki! +He ovat panneet senaattorit ja kenraalit viralta! He ovat nostaneet +Suomen itsenäisyyslipun! He huutavat peruslakia säätävää +kansalliskokousta! Kerttu, kuuletko sinä! Kansalliskokousta niinkuin +vallankumouksessa, ja Viapori näkyy kaikkien ikkunoihin! Viapori, +Kerttu, valmistumaton Viapori! Mielettömät! Mielettömät! Kerttu, kuule +minua, minä kävin kaikki kaupungin kasarmit. He liikuttavat tykkejänsä, +Kerttu! Yksi seisoi jo kadulla, ei muuta kuin pieni vetäsy ja bum-, +bum-, bum-, se kaataa niinkuin viikate heinää... Trah! lovi kivimuuriin, +läpi ruokasalin, lapset murskaksi... + +Kapteeni katsahti äkkiä ympärillensä. + +--Missä ovat lapset?--huusi hän säikähtyneenä, kurottaen kaulaansa +ikäänkuin näkemään yhtaikaa yli kaikkien huoneiden.--Herran tähden, +Kerttu, tämä on hengen vaarallista, usko minua! Minä sanoin tosin: +sotajoukko ei ole vielä valmistunut kapinaan nousemaan. Ei kyllä ole +valmistunut, mutta he itse eivät ole _vallankumoukseen_ valmistuneet, he +eivät tiedä, että vallankumous vaatii miehekkyyttä, mutta minä sanon: +näyttäytyisipä vaan parikymmentäkin kasakkaa... Totisesti, Kerttu, +muistatko mitä tapahtui Senatintorilla, kun viimeiksi kasakat ihmisiä +ajoivat? Mutta nyt on tuhat kertaa suurempia joukkoja kaduilla. +Vallankumous! Voi te mielettömät! (Kapteeni takoi raivokkaana otsaansa +yhä ja yhä huutaen:) Voi te mielettömät, te mielettömät! + +Mutta Kerttu ei silloin enää kuunnellut häntä. + +Ajatus, että lapset todella voisivat joutua pakenevan ihmislauman +jalkoihin, oli niin säikäyttänyt Kertun, että hän suin päin juoksi +kadulle, ehtimättä ottaa muuta kuin huivin päähänsä. + +Kadulla oli sakea sumu. Oli jo alkanut hämärtää. Siellä täällä näkyi +vaan joitakin ihmisiä nopeasti kulkevan kadulla tai vilkkuvan +kulmauksissa. Askelien kopina kuului selvästi, mutta ei missään ajoa. +Samassa kuitenkin alkoi kuulua huimaavaa vauhtia lähestyvä kavioiden +kopse, ja ennenkuin Kerttu ehti ympärilleen katsahtaa, lensi kolme +kasakkaa pitkin katua hänen ohitsensa, että oikein hänen kätensä ja +kasvonsa kauhusta kylmenivät. + +Mutta eihän Kerttu nyt voinut pelolle valtaa antaa. Vaikka keskelle +villeintä kasakkarykmenttiä olisi Kerttu tunkeutunut, jos vaan olisi +tiennyt lasten siellä olevan. Minne hän oikeastaan nyt juoksi, ei hän +itsekään tiennyt. Jonnekin vaan, missä olisi kaikkein enin ihmisiä +koolla ja kaikkein suurin tungos, sillä siellä tietysti olivat hänen +lapsensa, missäs muualla! + +Siis yhä vaan keskemmälle kaupunkia hän juoksi, ajatellen mennä pitkin +Kasarminkatua alas ja siitä kääntää rautatientorille, jossa olivat +hänelle kertoneet niin suuria kansanjoukkoja olleen. Ja ennenkuin hän +aavistikaan oli hänen ympärillään ihmisiä joka taholla, meneviä, +tulevia, juoksevia, seisovia, huutavia, nauravia, hätääntyneitä, +riiteleviä, innostuneita--niin paljon, että Kertun täytyi juoksustansa +pysähtyä ja ruveta pujotteleimaan yksitellen jokaisen ohitse. Paljon oli +Kertulle päivän kuluessa kerrottu tapauksista kaupungin kaduilla, mutta +että väkijoukko näin suuri olisi ollut, sitä hän ei sentään ollut +aavistanut. Ei iki maailmassa hän tämmöistä ollut nähnyt näillä +kaupungin kaduilla. + +Kun hän näin pujottautumalla oli päässyt Esplanaadille asti, ei joukko +tuntunutkaan sakenevan rautatientorilla päin, vaan päinvastoin +kauppatorille päin. Ja tuskin oli hän muutaman askeleen sinnepäin +tunkeutunut, kun hänen sydämmensä seisahtui kauhusta. Torinpuoleisessa +päässä esplanaadia, kenraalikuvernöörin palatsin kohdalla, näytti +todella tapahtuvan jotain peräti kummallista. Se on vallankumous, +ajatteli Kerttu, ja kysyi ihmisiltä: + +--Mitä se on? + +Toiset vastasivat: Ne huutavat senaattia alas. + +Toiset sanoivat: Ne vaatii itse ruhtinaan viralta. + +Näistä ei Kerttu mitään ymmärtänyt, mutta kolmannet Sanoivat: + +--Kasakoita on kenraalikuvernöörin pihalla. + +Silloin alkoi Kerttu tunkeutua niin voimakkaasti eteenpäin, että suuret +miehetkin horjahtelivat kummallekin puolelle. + +Jo näki hän hämärästä huolimatta selvästi palatsin edustan, näki jonkun +seisovan toisen kerroksen ikkunaeteisellä ja jotakin huutaen kaksin +käsin huitovan ilmaan. Alhaalta vastasivat huudoilla. Sieltä näkyi sikin +sokin ojennettuja käsiä, keppejä, hattuja. + +Mutta juuri kun Kerttu oli pääsemäisillään perille, hulpahti väkijoukko +taaksepäin ja kohta alkoi kuulua: kasakat tulevat! ja pakokauhun +valtaamia ihmisiä juoksi mustana tulvana tungoksen keskuksesta poispäin. + +Kerttu koetti vimmatusti ponnistaa vasten virtaa, vaikka juoksijat, +jotka häntä vastaan töytäsivät, huusivat hänelle: kasakat tulevat! Mitä +Kerttu kasakoista, kun hän tiesi niin varmaan lasten olevan siellä, että +hän melkein näki ne jo edessään! + +Äkkiä kasvoi väen pakeneva tulva kuitenkin niin, ettei Kerttu enää +voinut edetä, vaan alkoi sen mukana työntyä askel askeleelta takasin +päin. Estääkseen tätä onnetonta peräytymistä, Kerttu tarttui +sähköpatsaaseen, kiertäen molemmat kätensä sen ympärille. Ja patsaan +halkaistessa väkijoukkoa kahtia Kerttu pysyi perääntymättä, riippuen +siinä silmät ummessa, kaikin voimin kiinnipuristuneena, ikäänkuin olisi +pidellyt kiinni ainoasta jälelläolevasta mahdollisuudesta pelastaa +armaat lapsensa varmasta perikadosta. Hän tunsi vaatteittensa repeytyvän +ihmisvirran armottomassa puristuksessa, mutta voimiansa ei hän +sittenkään kadottanut. Hän alkoi kuulla ympärillään hirmuista tuskan +vikinää, joka oli niinkuin tuhansia rottia olisi terävällä raudalla +painettu kuoliaaksi. Myös kuuli hän samalla kertaa maammelaulun tuttuja +sanoja laulettavan tai huudettavan. Ja kun hän silmänsä vihdoin avasi, +näki hän kaatuneita ihmisiä ja yhden naisen makaavan katuloassa ja +suurten miesten juoksevan hänen ylitsensä, raskailla saappaillansa +astuen suoraan hänen tiedottomiin kasvoihinsa. Mutta mitään kasakoita ei +näkynyt missään. »Mielettömät! mielettömät!» muisti hän kapteenin +huutaneen. + +Nyt oli jo pahin tulva ohitse ja Kerttu, päästyään tunkeutumaan keskelle +onnettomuuspaikkaa, järjettömänä hirmuisesta aavistuksesta kaivautui +ruhjoutuneiden ihmisruumisten sekaan lapsiansa etsien. Oli jo niin +pimeä, että täytyi aivan läheltä tarkastaa. + +Ei ollut missään. + +Vasta senmukaan kuin Kertussa alkoi kasvaa iloinen toivo, ettei hänen +lapsiansa ollutkaan tuossa avuttomasti vikisevässä, toinen toisensa +päälle sulloutuneessa ihmisläjässä, kääntyi hänen huomionsa muihin +ruhjoutuneihin ja hän ajatteli: tämmöistäkö se vallankumous nyt onkin! +Ilo omien lasten pelastumisesta avasi yhtäkkiä hänen silmänsä, ettei hän +enää pitänyt muita ainoastaan hänen omien lapsiensa tieltä ja päältä +mitä pikemmin syrjäytettävinä painoina, vaan apua tarvitsevina +raukkoina. Ja se sama ilo antoi hänelle ihmeellistä voimaa ja +neuvokkuutta tässä hirveässä vallankumouksessa, jonka tekijöitä niin +häpeällinen pakokauhu oli vallannut, etteivät edes avunhuutoihin +uskaltaneet takasin palata. Jopa sentään palasivat muutamat uskalikot, +jopa ilmestyi lääkärejäkin, jopa ruvettiin nostamaan, tukemaan, +sitomaan, jopa tuotiin paaritkin, apteekit avattiin, kahvilasta tehtiin +sairashuone, ja Kerttu pääsi juoksemaan kotiin... + +Aivan oikein! Siinä istuivat kuin istuivatkin kaikki kolme ruokasalin +pöydän ympärillä, lampun ylhäältä valaistessa heidän päitänsä, ja +odottivat mitä äiti sanoo ... sillä he todella olivat olleet siellä. + +Missä kapteeni? + +Ei kukaan tiedä. + +Olivatko lapset jo kotona kun isä läksi? + +Eivät. Kustaava vaan tiesi kertoa, että miehiä oli juossut sisälle +huutaen: tulkaa, tulkaa! Ja kun he olivat vähän aikaa kapteenin kanssa +puhuneet, oli kapteeni ottanut hatun päähänsä, ja sanottuaan kovalla +äänellä kaksi kertaa: mielettömät, mennyt miesten kanssa ulos. Kadulle +päästyä he olivat kaikin ruvenneet juoksemaan. + +Tapasiko isä lapsia kadulla? + +Ei. + +Tämä oli Kertun mielestä selvä todistus siihen, että kapteeni oli, +kuultuaan ehkä miehiltä mitä kenraalikuvernöörin palatsin luona +tapahtui, myöskin juossut sinne lapsia pelastamaan. Kummallista tässä +oli ainoastaan se, kuinka ei Kerttu eikä lapset olleet kapteenia siellä +ollenkaan nähneet. + +Alkoi tulla yö. + +Lapset nukkuivat kukin rautasänkyynsä. + +Lamput paloivat kaikissa huoneissa. Kerttu ei tahtonut sammuttaa niistä +ainoatakaan ennenkuin kapteeni tulee ja hän saa sen kanssa elää +uudestaan riemun nähdä lapset pelastettuina, lämpimän peitteen alla +vuoteissaan nukkuvina. + +Joutessaan Kerttu laitteli kapteenin vuoteenpuoliskon aivan +mallikelpoiseen yökuntoon. Oikein hän itse ihmetteli kuinka tarkkaan hän +tätä teki, ei saanut olla muka mitään vinoa eikä ainoatakaan poimua +lakanoissa, lakanainpäitten piti olla ihan tasaisesti yhtä pitkällä ja +tyynyn ihan-ihan keskellä. Jos vaan näki vähänkin vikaa, niin meni ja +korjasi. Yöpaidan taittoi tarkkaan neliskulmaiseen laskokseen ja pani +juuri keskikohdalle tyynyn ja peitteen yhtymän päälle. + +Kun ei siinä vuoteen luona enää ollut mitään tekemistä, kulki Kerttu +huoneesta huoneeseen ja korjasi meluisan päivän jälkiä, korjasi niin +tarkkaan, ettei missään pienintäkään epäjärjestystä näkynyt. +Ikkunaverhotkin muisti pöyhistää, tuolit salissa asetti säännölliseen +asentoon, tuuletti huoneet raikkaiksi, eteisessä järjesti hatut ja +päällysvaatteet mahdollisimman vähä tilaavaativasti ja korukirjatkin +asetti nurkkahyllylle sievempään järjestykseen. + +Mutta kapteenia ei vaan kuulunut tuntikausiin. + +Tämä viipyminen ei ollut ollenkaan kapteenin näköistä. Jos se olisikin +huomannut lasten tulevan kotiin, niin eipä hän kuitenkaan ollut nähnyt +Kertun tulevan, ja lähtiessään kotoa se tiesi Kertun juosseen lapsia +hakemaan ja siis täytyneen joutua vaaran alaiseksi. Nyt ei ollut +ollenkaan kapteenin näköistä, että hän olisi voinut olla näin kauan +kotoa poissa tietämättä miten Kertun on käynyt. Yli kaksitoista vuotta +olivat he Kertun kanssa olleet naimisissa ja koko tänä aikana ei +kapteeni ollut kertaakaan unohtanut tarkkaan tiedustaa missä Kerttu +kulloinkin on ja aina joutunut suuresti huoliinsa, jos epäili +vähintäkään pahaa Kertulle voivan tapahtua, vaarasta puhumattakaan. + +Mitä kauemmas siis se hetki siirtyi, jolloin kapteeni olisi silmät +pystyssä juossut sisälle ja huutanut: missä Kerttu, missä Kerttu?--sitä +levottomammaksi Kerttu kävi, ja hänen mielikuvituksensa alkoi +läikähdellä ihmeellisissä näyissä. + +Ehkä ovat hänet vanginneet ja hän nyt siellä tuskailee kauheassa +epätietoisuudessa siitä mitä Kertulle ja lapsille on tapahtunut. Kun +kapteeni tuskailee, on hän hirmuinen. Hän on niin väkevä, että särkee +millaisen vankikopin tahansa, ja silloin he suuttuvat häneen vieläkin +enemmän ja sulkevat ties millaisten salpojen taakse.--Tai on hän sitten +ryhtynyt jossain yksin jotakin väkijoukkoa pakokauhusta pysäyttämään ja +saanut siinä surmansa. + +Kello puoli 12 Kustaava ilmestyi tohveleissa ja alushameisillaan hiljaa +alakerrasta, jonne hän oli kuullut Kertun yksinäisiä askeleita ja niistä +päättänyt, ettei kapteeni mahda olla kotona. Nyt Kustaava heti yhtyi +siihen Kertun mielipiteeseen, että jotain oli täytynyt kapteenille +tapahtua. He tulivat melkein varmaan vakaumukseen, että kapteeni oli +vangittu. + +Kello yhteen asti he vielä odottivat, mutta kun ei sittenkään vielä +kuulunut, päätti Kerttu, tuli mitä tuli, lähteä jälleen +tiedustusretkelle. Kustaava jäi sillä aikaa kotia vartioimaan. + +Kerttu sukelsi ulos asunnosta niinkuin olisi päättänyt jostakin +korkealta hypätä alas ammottavaan syvyyteen tai niinkuin olisi +varustunut hyökkäämään keskelle tuiminta miesten ottelua, sillä hän +kuvaili kadulla olevan vielä tuhat kertaa pahempaa elämää kuin äsken, ja +odotti varmaan joutuvansa kasakkain jalkoihin. Suuri oli sentähden +Kertun hämmästys, kun keskikaupungilla vallitsikin täysi ja pimeä +tyhjyys. Siellä täällä kulki katuja myöten jotain henkilöitä rivissä, +mutta sivilipuvussa, kalossit jaloissa, kuulumattomasti astellen. +Niinkuin jokin näkymätön leijona olisi äkkiä tukahuttanut tassunsa alle +koko kaupungin, sanoen: hiljaa nulikat! Kivimuurit kumottivat kuin +suuret pimeät haamut yössä, siellä täällä tuikahteli yösumussa himmeät +ikkunavalot. Ja hiljaisuus oli niin syvä, että olisi kuullut nuppineulan +putoamisen. Mutta ei ainoatakaan polisia näkynyt, jolta Kerttu olisi +voinut kysyä oliko mitään vangitsemista tai tapausta kuulunut. Silloin +Kerttu muistikin lasten kertoneen, että polisitkin olivat tehneet lakon, +ja hän kääntyi senvuoksi ja juoksi niiden miesten luo, jotka kävelivät +keskellä katua ja kysyi heiltä. Miehet sanoivat Kertulle: Me olemme +uuden polisimestarin käskyläisiä ja olemme tässä kolme tuntia +vahtivuorossa olleet emmekä ole mitään vangitsemisesta kuulleet, mutta +jos tietää tahdotte, menkää keskusasemalle, joka on senatintorilla, +siellä vangituita säilytetään. + +Kerttu oikasi suoraa päätä sinne. + +Täällä oli portin edessä tavaton vilinä samallaisia hiljaisia +sivilimiehiä, jotka tulivat ja menivät, tulivat ja menivät. + +Kerttu ajatteli: Jospa vaan pääsisin niin pitkälle, että antaisivat +tulla vankikopin oven taakse, niin minä huutaisin sille raukalle niin +kovaa kuin jaksaisin: ole rauhassa, lapset ovat tallella! + +Ja hän tunkeutui voimakkaasti miesten sekaan porttikäytävään mennäkseen +sisälle polisikamariin. + +Miehet pysäyttivät hänet kysyen mitä asiaa hänellä oli. + +Kerttu sanoi olevan asiaa polisimestarille ja työnteli itseänsä +väkivallalla eteenpäin. Mutta miehet sulkivat häneltä tien kysyen kuka +hän oli, joka ei järjestyksenvalvojia totellut. + +Kun Kerttu oli sanonut nimensä, luullen jo häntäkin vangittavan, +astuivatkin miehet askeleen taapäin, tekivät hänelle kunniaa ja +sanoivat: Herra kapteenia on nyt vaikea tavata, mutta me raivaamme +teille tien. Ja kohta avasivat leveän tien keskellänsä, kahdelle +puolelle syrjäytyen. + +Kerttu pääsi tällä tavalla kahden miehen kulkiessa hänen edellään tietä +avaamassa pitkälle yhä sakenevan väkijoukon sisään, kunnes joutui +suureen huoneeseen, missä eteenpäinliikkuminen alkoi väen paljouden +tähden tuntua jo mahdottomalta. + +Silloin kuulee hän äkkiä ihan selvästi kapteenin äänen, kuulee hänen +ankaran komentavalla äänellä lausuvan jotain käskysanoja, ja melu +senmukaan hiljenee. + +--Tuolla menee herra polisimestari,--sanovat sinnepäin osottaen Kertulle +hänen saattajansa. + +Kerttu kurottuu varpailleen nähdäkseen sitä, johon he osottavat. Se on +kapteeni ilmi elävänä, hänen oma Hanneksensa! Hannes--polisimestarina! +Silmät ankarissa rypyissä, ei ikinä ollut Kerttu niitä niin ankarina +nähnyt... + +Kerttu perääntyi. Hän oli kaatua hämmästyksestä. + +--Enhän minä sinne--, sammalteli hän saattajillensa,--kunhan vaan +sanotte hänelle, että lapset ovat tallella... + +Ja oli liikutuksesta hykertyä itkuun ihan siinä miesten nähden. + +Mutta oikeastaan kohottausi Kertun mieli samassa kuin siivillä yli hänen +perhehuoliensa. + +Semmoinenko, semmoinenko sinä olitkin!--Ja hänen rintansa paisui +ylpeydestä, kun hän muisti pimeän kaupungin, hiljaisena kuin +hautakammio, että olisi neulan kuullut putoavan! + +He antoivat kapteenskalle kaksi miestä saattajiksi, joilla oli käsissä +kirkkaat heijastuslyhdyt. + +Yksi kummallakin puolella Kerttua he kulkivat kertoen suurten tapausten +menosta ja kapteenin ottamisesta järjestyksen valvomisen käsiinsä. + +Kerttu innostui yhä enemmän. Kadut muuttuivat ikäänkuin hänen kodikseen, +ihmiset kaikki, sekä ulkona että sisällä olevaiset, tutuiksi omaisiksi. +Yhtä, yhtä olemme kaikki, sekä rikkaat että köyhät, yhtä koko maailma. +Tämmöistä, näinkö ihanaa se vallankumous siis onkin! + +Kiivaasta käynnistä nuorten henkivartijainsa välissä hänen hattunsa +lepatti vähän silmillä,--mutta mitä siitä! + +--Hän on poliisimestarina!--huusi Kerttu heti sisälle päästyänsä, ja +lensi Kustaavan kaulaan. + +Kustaava tyypertyi. Kerttu ei saanut kerrotuksi järjestyksessä, vaan +hänen sanansa menivät toistensa edelle tai rupesi hän kesken kaikkea +ajattelemaan ja jätti lauseensa lopettamatta. + +--Työmiehet ovat hänet valinneet ... ja herrasväet tietysti myöskin ... +siellä ovat kaikki yhdessä, herrat käsikkäin työmiesten kanssa ... +kaikki ovat niinkuin yhteen koottu ja keskellä on kapteeni... + +Ja taas puristi Kustaavaa vasten rintaansa. + +Hän kertoi ja puhui ja kertoi ja he valvoivat neljään aamua, eivätkä +sittenkään vielä malttaneet erota, vaan menivät käsi kädessä kaikkia +huoneita katsomaan, että miltä nekin näyttivät näiden suurten tapausten +perästä. Kaikki paikat he kävivät. Yksin pellinnyöristäkin, joka oli +punojalta aikoinaan ostettua punanyöriä, Kerttu ajatteli päätänsä +nyykäytellen: Tuokin tuossa... + +Yksikseen jäätyään hän ei sittenkään pannut maata, vaan nautti yhä +suurten tunteiden ja ajatusten vaellusta itsessänsä. + +Ihmeellistä! Kuinka Kerttu nyt oli häneen rakastunut! Ja rakastunut +yhtäkkiä sillä entisellä rakkaudella kaukaa lapsuudesta, jolloin +kapteeni häntä opetti ja ankarasti kuritti. Oli yksi ainoa pieni varjo +vaan siinä. Se oli vaan muuan kaukainen muisto, joka ihan huomaamatta +pujahti hänen mieleensä, kun hän näki jälleen Hanneksen neliskulmaiseksi +taitetun yöpaidan siinä tyynyn alapuolella,--muisto unesta, jonka hän +oli joskus melkein vielä lapsena nähnyt, ja josta hän ei edes kaikkia +paikkoja senvuoksi voinut tarkemmin muistaakaan. Siinä unessa oli vaan +ollut niin, että Hannes oli tullut polisimestariksi, ja kaikki +kumarsivat häntä, niinkuin nyt polisikamarissa; mutta unessa oli sen +yhteydessä ollut jotakin hirmuista. Oli niinkuin joku kuoppa ja Hannes +perääntyy--perääntyy eikä huomaa sitä ja putoaa siihen... + +Jos tätä nyt ollenkaan kannatti muistella näin suuren hyväntunnon +rinnalla! Mitä ihmeen kuoppia tai onnettomuutta voisi siitä tulla, että +ihminen on niinkuin leijona pannut tassunsa kaupungin päälle ja sanonut: +hiljaa nulikat! Ja kaikki on hiljennyt niin että kuulisi nuppineulan +putoovan... + +Sinä rakas ... sinä voimakas ... sinä suuri! + + + + +5. + + +Se tapaus, josta Hinkki sai niin odottamattoman tiedon silloin +anniskelumyymälän luona kapteenin kanssa puhellessaan, oli suuresti +hänen mieltänsä järkyttänyt. Ei kuitenkaan itse se murha missään +suhteissa vaikuttanut hänen tunteihinsa tai tasapainoa hänessä +häirinnyt, vaan ainoastaan se seikka, että kuinka hän, Hinkki, ei ollut +itse ennen keksinyt, että sellaistakin voi tehdä. Ei vielä ikinä hän +ollut tullut ajatelleeksi, että oikeastaan eihän yhtään mikään estä +tappamasta jotakin hänen vihaamaansa henkilöä, kuten esimerkiksi isä +Franssia tai jotakin muuta vielä rikkaampaa ja hävyttömämpää. Ei yhtään +mikään, ei yhtään! Ja tätä hän ei voinut antaa itselleen anteeksi, ettei +hän ollut ennen keksinyt. Se oli hänelle nyt ilmeisenä todistuksena +siihen, että hän oli ajan kuluessa jäänyt jotenkin takapajulle. Ne +siellä jossain kulkivat ilmeisesti hänestä edellä. Hän ei ollut enää +asiain kärjessä. Tämäpä se vaan järkyttikin Hinkin mieltä. + +Ei Hinkki voinut jättää asioita tälleen. + +Vaan heti kun komisarius jälleen määräsi hänet olemaan +kotitarkastuksessa läsnä, meni Hinkki illalla sivilivaatteissa ja kasvot +noettuina sen luo, jonka huoneessa kotitarkastus oli määrätty +pidettäväksi, ja sanoi: Paljokos annatte tärkeästä ilmotuksesta? Ja kun +hänelle oli luvattu 20 markkaa siinä tapauksessa, että hänen +ilmotuksensa osottautuisi oikeaksi, sanoi Hinkki: Tänä yönä kello neljä +ne tulevat. Vieläpä auttoi itse luvattomien kirjain ja paperien +poiskantamista. Mutta polisikomissariukselle raportteerasi, sittenkuin +oli polisipuvun jälleen päällensä vetänyt: Kaikki on sen asunnon +ympärillä rauhallista. + +Muutaman ajan hän vielä oli polisina ja ansaitsi tämmöisillä +ilmiannoilla, jona aikana hän hyvin tutustui näihin ihmisiin; ja vaikka +ne olivat herroja, miellyttivät ne Hinkkiä jotakuinkin. + +Mutta pian hän jätti polisitoimen kokonaan ja rupesi pommeja +valmistamaan. + +Sellaisia käsipommeja hän oli nähnyt Afrikan sodassa, jossa oli sotinut +englantilaisten puolella alkuasukkaita vastaan, ja oli silloin ottanut +yhden pommin, raapinut hajalle ja hyvin tarkkaan tutkinut sen +rakennetta. Nyt oppi hän myös oikean räjähdyspommin rakenteen, jota +virolainen mestari sanoi helvetinkoneeksi. + +Mihin tarkotukseen Hinkki näitä pommeja nimenomaan valmisti, ei hänellä +toistaiseksi ollut itselläkään varmaa selvää. Hän oli vaan kerran +seistessään rautatientorilla nähnyt armottoman pitkän jonon ryssän +sotamiehiä, jotka ylettyen toisesta päästä toria toiseen, ja sittenkään +häntää vielä näkymättä, kantoivat olallaan kaksi kivääriä kukin. Kun +Hinkki tiedusteli syytä tähän omituiseen ilmiöön, sanottiin hänelle, +että siinä vietiin pois Venäjälle Suomen hajotetun sotaväen aseita ja +että nämä nyt olivat viimeiset kivärit mitä enää oli. Silloin Hinkki +laski niin, että kun Suomen herroilla nyt ei ole enää sotamiehiä, ja +ovat vihoissa ryssän kanssa, niin ei ryssä ampuisi Viaporista eikä +kasarmeista, vaikka mentäiskin vähän niinkuin tasajaolle Franssin +kaltaisten kanssa. Ja rupesi valmistamaan pommeja vastaisen varalle. +Toistaiseksi oli hän kuitenkin enemmän huvitettu niiden laittelemisesta +kuin niiden käyttämisen tarkemmasta ajattelemisesta. + +Mutta kun hänen toverinsa--kaikkia ei hän suinkaan ollut lukutaitoisiksi +opettanut--saivat vihiä näistä valmistuksista, ei Hinkki enää mitään +rauhaa heiltä saanut. Tulivat kuin hassuiksi. Ymmärsivät hyvin Hinkin +selitykset miksi ryssä ei ampuisi eikä liioin mitään paukkua Viaporista +olisi pelättävä. Ja tulvasivat Hinkin ympärille niin suurissa joukoissa, +että hänen aivan pian täytyi heidän rauhoittamisekseen ruveta +ajattelemaan vielä lisäverstaiden perustamista, yhden itäiseen +ulkokaupunkiin ja yhden läntiseen. Väkeä meni niin paljon Hinkin +puolelle, että hänen entisten oppineittenkin toveriensa--niitten pirun +maitopartain--täytyi ottaa hänet taas armoihinsa, tunnustaa hänen +mahtinsa ja kirjottaa sakkiinsa. + +Kun tämä oli tapahtunut, rupesi mustatukan oppi--ilman +mustatukkaa--Hinkin miesten selittämien tosiasiain ja näkökohtain +valossa leviämään niin hurjaa vauhtia, etteivät tämän kaupungin nurkat +enää sen rajoiksi riittäneetkään, vaan se meni kaupungista kaupunkiin ja +maapaikasta maapaikkaan täyttäen kaikki kaupungit ja kaikki maat. Ne +oppineet Hinkin tovereista olisivat jo tahtoneet ruveta niinkuin vastaan +pitämään, mutta joutuivat kohta vähemmistöön ja paikkojensa menettämisen +vaaraan, jos vähänkin poikkesivat Hinkin suunnasta. + +Kun sitten junat pysähtyivät, tehtaat seisahtuivat ja itse polisitkin +tekivät lakon, katsoi Hinkki ajan tulleeksi. Miehille nyt vaan hyvä +annos viinaa, ja asia olisi ollut pian suoritettu. Sillä ei Hinkki +mitään tuhatvuotista valtakuntaa ajatellut, eikä liioin +pelastusarmeijalaisten taivasta, vaan sievää tasajakoa vaan ja pian. Jo +kulki hänen miehiänsä rohkeissa nousuviinoissa rivittäin pitkin +Pitkänsillankatua, sulkien tieltään kaiken katuliikkeen ja lakaisten +edestään kaikki hajallaan olevaiset ja säikkyväiset. + +Silloin juuri parhaiksi sukelsi itse mustatukka jostain jälleen esille. +Oli kai vaaninut niinkuin korppi haaskaa. Jätti kesken kaikki +sointulansa, tuli ja rupesi kyntämään vierailla härjillä. Omisti kohta +kaikki omaksensa, vaikkei hänen oppinsa olisi ikinä ulkopuolelle +haljusilmäisten ja vaimoväen piiriä levinnyt, ellei herrat olisi hänen +poissa ollessaan vähän pistoolia paukutelleet, ellei ryssä olisi vienyt +kivärejä ja ellei Hinkki olisi sitä lammasuskoa vihjauksillaan +terästellyt. + +Jo näkee Hinkki mustatukan taas haraavan ilmaa pitkillä käsillään. +Seisoo keskellä rautatientoria huutaen väkijoukolle: »Veljet, sisaret, +kapakat kiinni, jakkaus, jakkaus»... Aih, aih, kuinka Hinkkiä luihin ja +ytimiin asti inhotti se mies! + +Tietäähän sen! Väki seisoo ympärillä, mojottaa suu auki, sylki suusta. +No ja eläköön! Otetaan jakkaudella! äänestetään! ää-bää-bää! + +Tosin mustatukasta olisi kyllä suoriutunut. Anniskelut saa miesvoimalla +helposti auki, eikä tynnyrien tapit niin lujassa istu. Panimon +portinlukkoja ei myöskään tarvitse rikkoa, kun jokapaikassa pääsee +sisälle aitojen ylitse ja alitse. Ja kun polisitkin olivat lakossa, +olisi muutama kymmen miestä riittänyt asiain suoritukseen. Alkoi olla jo +pimeäkin. + +Mutta silloin juuri tuli kapteeni. + +Rupesi polisimestariksi ja teki kohta liiton mustatukan ja Hinkin +entisten, oppineitten toverien kanssa. + +Ei olisi Hinkki uskonut kapteenia niin viekkaaksi kuin se tässä asiassa +näyttäytyi olevan. + +Pani oman kaartin pystyyn ja siihen otti Hinkin parhaat miehet! Sitoi +heidän käsivartensa ympäri veripunasen nauhan, sanoen: tämä on verisen +vallankumouksen merkki, joka tuleva on. Ja joka vannoo minun käskyni +täyttää, hänen käsivarteensa sidon minä tämän merkin. Ja he vannoivat. +Mutta kun toiset miehet näkivät toistensa käsivarsissa punaset nauhat, +kysyivät he: mikä merkki se on? Toiset sanoivat: se on verisen +vallankumouksen merkki, joka tuleva on. Silloin menivät kaikki kapteenin +luo tahtomaan veripunasta nauhaa vannoen: mitä meille kasketkin, sen +teemme. Mutta kapteeni sanoi: sulkekaa kapakat, ja joka ei teidän +käskyjänne tottele, se vangitkaa ja tuokaa tänne! Ja kohta levisi hänen +kaartinsa yli koko kaupungin eikä kapakkoihin olisi enää millään +miesvoimalla kukaan päässyt. + +Tämä manööveri osotti Hinkin mielestä kapteenissa niin suurta +viekkautta, että hän oli melkein taipuvainen senjohdosta antamaan sille +anteeksi oman täydellisen mieshukkansa. + +Ja mistä ihmeestä se olikaan aivan ilman Hinkkiä niin läpiviisaaksi +oppinut? Opetettiinkohan sellaisia temppuja sotakoulussa?--ajatteli +Hinkki. + +Kaikissa tapauksissa hän, Hinkki, oli nyt kokonaan puilla paljailla, ja +käveli seuraavina päivinä toimettomana ja haluttomana pitkin +keskikaupungin katuja, katsellen ihmisjoukkojen järjetöntä +laumavaellusta rautatientorilta senatintorille ja senatintorilta +rautatientorille, joka vaellus häntä nyt suuresti inhotti ja +kyllästytti, koska sen syynä oli hänen mielestään niin tyhmän perättömät +huhut piakkoin muka alkavasta pommituksesta Helsingin kaupunkia vastaan. +Niihin ollenkaan uskomatta ja puolinaisella mielenkiinnolla eteensä +tuijottaen Hinkki vaan käveli ilman mitään määrää ja lakkaamatta +haukotteli. + +Vihdoin hän, kun ei mitään huvia voinut keksiä, meni vaaria katsomaan ja +ehkä saamaan mukaansa kadulle. + +Vaari, vaikka ei ollut vuosikymmeniin liikkunut kaupungilla sen kuin +vaan Franssin asunnon ja Kustaavan asunnon väliä ehkä kerran kolmessa +vuodessa, ei voinut vastustaa rakkaan Hinkkinsä vaatimusta, vaan läksi +sauvan nojassa liikkeelle. + +Kyllä siitä olikin huvia Hinkille aika lailla, kun hän katseli vaarin +yhtämittaa nieleskelevää, hampaatonta suuta ja ihmeissään vasemmalle ja +oikealle kääntelevää päätä. Vaarin liikkeistä Hinkki näki jokaisen hänen +ajatuksensa, mutta ei puhunut mitään, eikä vaarikaan puhunut. + +Mikonkatua he menivät alas rautatientorille päin ja kääntyivät sieltä +hiljakseen takasin, kun Hinkki huomasi vaarin väsyvän. + +--Katos, katos,--sanoi Hinkki elvytellen vaaria, ja osotteli kaikkein +rikkaimpien talojen ikkunoihin:--Jos nyt tämän kaupungin sytyttäisi, +niin toinen leikki siitä tulisi kuin ennenmuinoin Hämeenlinnan +markkinoilla! (Näin sanoi Hinkki muistutellen vaarin kertomusta +aikeistaan Riikin miesten kanssa polttaa Hämeenlinnan kaupunki, josta +syystä se sitten Siperiaankin oli joutunut.) + +--Toinen tulisi!--myönsi vaari, sillä hän oli jo nähnyt, että kaupunki +oli ilman poliseja, kuten Hinkki oli hänelle sanonut. + +--Mutta eiköhän se vaari olisi kasakoilta pelastunut, ellei vaan olisi +sitä äijää tulesta auttamaan mennyt, sanoi Hinkki ja nauraen työnteli +vaaria kylkeen: höö-hää-hää, jolla äänellä Hinkki tahtoi pilkata vaarin +siinä tilaisuudessa osottamaa tyhmyyttä. + +Vaari nauraa hohotti sydämmellisesti rakkaalle Hinkillensä. + +--Katos, katos, hoki Hinkki taas, harmistuneena ja kihelmöivin sormin +osotellen aivan suojattomia rikkauksia kivimuurien ikkunoissa, +pankkipalatseissa ... ja pani tuskitellen: aih, aih! kuten tapansa oli +saadessaan jotain oikein tyhmää todistaa. + +--Sitäkö mustatukkaa ne vaan uskovat? sanoi vaari, tahtoen ottaa osaa +Hinkin huoliin. + +--Vielä mitä, sanoi Hinkki,--meidän kapteenia ne uskovat. + +--Kas vaan sitä äpärää!--sanoi vaari, ja lisäsi: Turhaan, turhaan minä +sen likan sarkasäkissä maailmalle kannoin! + +--Älkää sanoko, sanoi Hinkki ja hänen ylähuulensa vasen pieli vähän +kohosi:--Jos se kapteeni kuninkaaksi pääsee, ehkä se maatkin +Veneh'ojalle jakaa. + +--Jakaa se,--sanonko minä! + +Eteenpäin maleksiessaan he tulivat patsaan kohdalle, jonka ympärillä +suuri väkijoukko seisoi lukemassa kapteenin julistusta. Toiset tulivat, +toiset menivät,--toiset vaan suu auki katsoivat silmien turhaan +haratessa jotain selittävää vastausta äkkiä nousseihin, yllättäviin +kysymyksiin,--toiset nyykäyttelivät hyväksyvästi päätänsä, toiset +näyttivät huolestuneilta, toiset naurahtelivat... + +Hinkki tunkeutui vaarin kanssa myös esille patsaan juureen. + +--Mitäs siinä on?--kysyi vaari. + +Hinkki luki: + +TÄSTÄ PÄIVÄSTÄ ALKAEN ON PROSTITUTSIONI SUOMEN PÄÄKAUPUNGISSA +LAKKAUTETTU. + +--Soo-o?--pani Hinkki, ja hän muisti kuinka kapteeni oli aikoinaan +laassut puhtaaksi tyttöpaikan. Aikookohan se nyt laasta koko kaupungin? + +--Häh?--kysyi vaari uudestaan. + +Mutta Hinkki ei katsonut maksavan vaivaa ruveta vaarille sellaista edes +selittämään. Ja haukotellen ja äijän hitaasta etenemisestä laiskistuen +Hinkki maleksi vaarin asunnolle takasin. + +Täällä hän rupesi, loikoen vaarin vuoteella, ajan kuluksi ikävissään +soittelemaan harmonikkaansa, jota vaari häntä varten kaapinnurkassa +talletti. Sillä ei Hinkki tahtonut ajatella niitä ikäviä ajatuksia, +joita kapteenin plakaatti oli hänessä virittänyt, kun hän siitä muisti +koko oman elämänsä ja erittäinkin isä Franssin elämän, sen inhottavan +möhömahan kaikki rikastumisen alkusyyt, sen vaaria kohtaan osottaman +suuren hävyttömyyden, kun oli ensin viekotellut vaarilta kaikki rahat ja +sitten antoi sen asua puolimädänneessä piharakennuksessa, pimeässä, +hämähäkkien ja homeen seassa... Kyllä se mies olisi ollut aivan +ensimäiseksi tapettava, jos vaan joku oli tapettava. Mutta juuri näitäpä +Hinkki ei nyt viitsinytkään ajatella. Hän aikoi ensin pyytää vaarilta +viinaa, jota tiesi kyllä kaapissa hänen varalleen olevan, mutta sitten +ottikin harmonikan, koska se teki hänelle tavallisesti melkein saman +palveluksen ikävien ajatusten karkottajana. + +Ja soitteli soittelemistaan aivan loppumattomiin. + +Vihdoin alkoi pitää niinkuin pieniä väliaikoja ja silloin aina hymyili +ajatuksissaan. Vaari huomasi siitä, että nyt se on vihdoin jotain taas +huvikseen keksinyt. + +Ja aivan oikein. + +Vielä yksi valssi, ja Hinkki nousi päättävästi vuoteelta ja meni suu +hymyssä ajurirenkien puolelle. + +--No, ettehän te sitä möhömahaa vanginneetkaan! + +--Ei meidän pitänytkään, vaan lakkokomitean, vastasivat he hänelle. + +Silloin Hinkki kysyi, eikö lakkokomitea siis käskenyt vangita. + +He vastasivat: siellä sanottiin, ei nyt ole semmoisiin aikaa, mutta +vartokaa kunnes käsky tulee. Sitä me varromme. + +--Ja voi teitä löyhäpäitä, sanoi Hinkki,--sillä kun lakko loppuu, +vangitsee möhömaha teidät, mutta nyt on teidän vuoro vangita hänet. +Menkää siis polisikamariin ja pyytäkää oitis punanauhat käsivarsiinne, +ja ottakaa mukaanne vielä kaksi miestä, joilla on punanauhat, ja tulkaa +viipymättä tänne minun puheilleni. Saakos ihmisiä kepillä hutkia! + +He tekivät niinkuin Hinkki oli heidän käskenyt ja tulivat hänen eteensä +nelin miehin, nauhat käsivarsissa. + +Kun nyt Frans tuli ulos, kävelylle lähteäkseen, menivät miehet hänen +luoksensa ja sanoivat niinkuin Hinkki oli heille opettanut: + +--Lakkokomitea on meidät lähettänyt sinua polisikamariin tuomaan, koskas +olet heidän käskyjänsä vastaan rikkonut. + +Ja kun Frans kielsi heitä tottelemasta, rupesivat he häntä taluttamaan. + +Mutta Hinkki itse istui ikkunassa ja katseli tätä menoa. Katseli ja +hykerteli mielihyvästä käsiään. Niin käy isäntien, kun kerran rengitkin +asettuvat esivallan istuimille! + +Frans ei enää vastustellut. Mutta kun hän mahdottoman lihavuutensa +vuoksi saattoi ainoastaan hitaasti sipsutella eteenpäin, piteli kaksi +miehistä häntä käsistä niinkuin rinkitanssissa, ja eteenpäin +kumartuneina vetivät häntä perässään. Franssin nopeat ja lyhyet askeleet +töksähtelivät Hinkin mielestä kovin hauskasti maahan, pullean ruumiin +ollessa nojallaan taapäin. Liikkumattomissa, tumman tiilen karvaisissa, +pitkänenäisissä kasvoissa ei näkynyt vähintäkään ulkonaista +rauhattomuuden merkkiä, vaan suuret silmäluomet olivat päinvastoin +painuneet vielä tavallistakin alemmas, joten olisi syrjäinen luullut +hänen nöyrästi taipuneen kohtaloonsa. Mutta joka hänet tunsi--niinkuin +Hinkki--se tiesi, se melkein kuulemalla kuuli, kuinka Frans sisässään, +ruumiinsa puolijuoksussa töksähdellessä uhkaavasti ajatteli: +Ma-a-a-alt-taka-a-a-han! ma-a-a-alttaka-a-a-han! + +Kolme pitkää tuntia istutettiin Franssia polisikamarissa odottamassa +milloin hänen asiansa tulisi esille. + +Mutta kun kolme tuntia oli kulunut, tultiin häneltä kysymään: Mitä +teillä on asiaa? + +Frans selitti, ettei hänellä ollut yhtään mitään asiaa. + +Silloin sanottiin hänelle: Jos teillä ei ole mitään asiaa, niin menkää +pois, sillä täällä ei ole tilaa asiallisillekaan. + +Kotiin tultuansa oli Frans lujasti kiroillut. Hän oli ollut +kolmituntisen oleskelunsa vuoksi väentungoksessa niin märkänä, että oli +vaatteineen päivineen kuin merestä nostettu. Ohikulkevaiset olivat +astuneet hänen varpaansa turvoksiin ja liivit olivat peräti +harvanappisiksi repeytyneet. + +Paljon oli Frans eläessään kokenut ja nähnyt, oli kerjäläisenä vaeltanut +maantien loassa, oli ollut juoksupoikana kaiken maailman mestareilla, +oli sen seitsemässä myllyssä onneansa koettanut, oli vihdoin +rikastumisen salaisuuden keksinyt ja sen avulla hyvään alkuun päästyänsä +vihdoin tullut kivimuurin omistajaksi. Mutta niin monessa metkussa ja +mutkassa kuin hän eläessään olikin ollut, oli hän aina tullut yhä +varmempaan vakaumukseen siitä, että ainoastaan ollen lujassa liitossa +esivallan ja polisin kanssa saattoi ihminen saavuttaa rikastumisen +tarkotuksen. Kun siis Frans kuuli polisien tehneen lakon, oli tämä hänen +mielestään niin nurinkurinen eli kaikkia käsityksiä ylösalasin kääntävä +tapaus, ettei hän olisi ottanut uskoakseen, vaikka Abraham olisi tullut +ilmottamaan. Yhtähyvin olisi jumala itse astunut alas maan päälle, +luopunut valtikastaan ja sanonut ihmisille: hallitkaa itse! Ihmeitä oli +Frans elämänsä aikana paljon nähnyt, mutta semmoista mitä hän nyt +polisikamarilla oli nähnyt, ei hän vielä ikinä ollut unissaankaan +aavistanut mahdolliseksi. Kaikki oli nurin ja ylösalaisin. Viimeiset +olivat tulleet ensimäisiksi ja ensimäiset viimeisiksi. Suuret herrat +sekasin kaiken maailman sällien kanssa. Polisia ei missään. Kapteeni +yksin istuu valtaistuimella. Raatimiehet, oikeusneuvosmiehet, viskaalit, +konsulit, tirehtöörit tulevat yksitellen kapteenin eteen, kumartavat +nöyrästi ja esittävät asioitaan. Mutta mitäs tämä vielä! +Pormestari--itse pormestarikin!--kumartaa kapteenille! Franssin täytyi +panna kämmenensä korvan taa ja kurottua sinnepäin, kuullakseen mitä +pormestarilla voi olla pyydettävää kapteenilta. Mitä?--Mitä?--Onko se +mahdollista! Kuulkaa, kuulkaa! Pormestari pyytää kapteenilta saisiko hän +oikeuden ja armon ottaa puoleksi tunniksi issikkaa! Ennen ei tarvinnut +kuin viheltää kadunkulmassa, niin sai niitä ympärilleen joka suunnalta, +että olivat toistensa päälle lentää. Ja monta kertaa oli Frans itsekin, +talvipakkasessa istuessaan keskipukilla, ollut onnellinen kun vihdoin +kuuli vihellyksen ja sai hutkia kaakkiansa selkään, etteivät muut ennen +ennättäisi. Olipa useasti suljauttanut rekensä juuri tämän saman +pormestarinkin eteen, kun näki hänen astuvan kahvilasta hansikoita +sormiinsa vetäen. Ja nyt olisi ollut hänen renkiensä vuoro palvella +herroja, mutta pormestari ei vihellä, vaan pyytää lupaa kapteenilta, ja +Frans ei voi lähettää renkiänsä, sillä rengit ovat hänet vanginneet! + +Tässä kohden oli Franssin pää ruvennut menemään niin sekasin, että +nuokahti tainnuksiin. Ja häntä virvotellessa olikin häneltä sitten +kysytty mitä asiaa hänellä oli, ja päästetty kotiin. Franssin anomukseen +saada ajaa kotiinsa oli korkeimpaan paikkaan sitävastoin annettu +hylkäävä lausunto, ja hän sai kävellä. + +Sentähden, kun kaksi hierojaa oli häntä kotona pari tuntia virvoitellut, +oli hänen ensimäinen sanansa kapteenista: Maltashan, kyllä minä sinulle +vielä näytän! Vai sinä tässä määräät milloin minä saan omilla +hevosillani ajaa! Malta, malta! + +Sen enempää huvia ei Hinkille tästä Franssin asiasta koitunutkaan. +Ikävissään hän tuli joka päivä soittelemaan vaarin luo, sillä ei +milloinkaan vielä ollut elämä hänestä tuntunut niin kuivalta kuin tällä +lakkoviikolla. Vaikka kuinka olisi koettanut huvittaa itseään, aina tuli +kapteeni väliin ja esti kaikki. Leijonaliput se tietysti vedätti jo +kolmantena päivänä alas, ja kun Hinkki meni rautatientorille valitsemaan +väliaikaista hallitusta, naulasi kapteeni sellaisen plakaatin, ettei +koko vaali merkitse mitään ennenkuin esivalta siihen suostuu. Jolloin +Hinkki tunsi itsensä tavalliseksi virkamieheksi eikä ottanut osaa +vaaliin. + +Kapteenin osottama suuri viisaus ei voinut antaa Hinkille mitään rauhaa. +Se yhtaikaa sekä ihmetytti häntä että myöskin jotenkin kalvoi hänen +sydänpohjaansa. + +Ja ollakseen ajattelematta hän otti sen valssin, josta Hiltu--muuan--oli +vielä niin pitänyt »Kolmasti, neljästi...» + +Mutta kun kädenranteet väsyvät, tulee taas ajatus: + +Mistähän sekin asia johtuu, että kun ihmiset uskovat joskus tulevan +jotain parempaa, niin he kohta kesyttyvät? Hinkki tunsi erään +patajuopon--hyviä ystävyksiä olivatkin--, joka meni pelastusarmeijaan ja +rupesi uskomaan, että kuoleman perästä tulee paratiisi kaikille +ihmisille. Ja niin villi kuin se olikin ollut, kohta alkoi loistaa kuin +aurinko, ei ottanut enää viinan tilkkaa suuhunsa, vaan itki ja ylisteli +aamusta iltaan herraa, eikä Hinkki olisi saanut häntä maistelemaan enää, +vaikka olisi hienointa pomeranssia nenän alle tuonut. + +Hinkki soitti kahdeksan kertaa peräkkäin Taavetinpolskan, ollakseen +moisia typeryyksiä ajattelematta. Mutta heti kun hän taas lepuutteli +käsiänsä ajoivat lakkoviikon tapaukset väkisin ajatuksia hänen päänsä +täyteen: + +Niinkuin pelastusarmeija, niin mustatukkakin. Kuinka monta kaikkein +varminta ja luotettavinta järjenmiestä olikaan mustatukka jo häneltä +vienyt! Heti kun olivat saaneet mustatukan uskon, että noin sadan vuoden +perästä eli sittenkuin päästään äänestämään tulee maan päälle +tuhatvuotinen valtakunta, heti lakkasivat juomasta, kampasivat tukkansa +ja katselivat haljusilmin korkeuteen. Ja kun Hinkki koetti saada heitä +ravistettua ennalleen, työnsivät he hänet ylenkatseellisesti luotaan, +sanoen: sinä elät pimeydessä! + +Osasi Hinkki yhden jenkankin nuotin, vaikkei ihan täsmälleen. Mutta hän +nyt soitti sitä niin monta kertaa peräkkäin, että tahti ei lopulta +kertaakaan rikkoontunut, ja hän päätti soittaa näin erehtymättä viisi +kertaa peräkkäin. Jos tuli pieninkin erehdys vaikka vasta viidennellä +kerralla, piti alkaa taas alusta. Kun tämä urakka vihdoin onnistui, +olivat Hinkin ranteet kuin poikki. + +Näin pelastusarmeija ja mustatukka. Entä kapteeni? Juuri samalla +tavalla. Kesytti yhdellä ainoalla sanalla tulevaisesta vallankumouksesta +Hinkin rajuimmat miehet. Niin että kun Hinkki meni koetteeksi +anniskeluun pyrkimään, jossa näitä oli vahtina, heidän päämiehensä +hypäten poikasi molemmin jaloin maata ja rajusti hihkaisten kirosi että +ei vaikka perkele olisi! Kapakat ja porttolat pois ja oikeus maahan, se +olkoon tunnussanamme! + +Ja jos nyt nuo pelastusarmeijan ja mustatukan ja kapteenin lupaukset +olisivat olleet jotain uskottavia asioita, mutta puhumattakaan +pelastusarmeijan paratiisista oli sekä mustatukan että myös kapteeninkin +puheet kaikkein typerintä typeryyttä, sillä kuinka voivat he tehdä ettei +sotamiehiä olisi ryssälläkään! + +Voisiko Hinkki koskaan kesyttyä? Jos nyt ajateltaisiin, että joku +keksisi keinon muuttaa asiat paremmiksi niin viisaasti, ettei siinä +voisi löytää mitään vähintäkään tyhmyyttä... + +Mutta Hinkki pelästyi itsekin, että oli antanut ajatustensa mennä niin +pitkälle. Ja tämä ajatus oli hänelle kirvelevän vastenmielinen. Hän +kirosi mielessään vielä kerran lakkoa, joka väkisin pani hänen päähänsä +siellä ennen milloinkaan olemattomia ajatuksia, ja huusi vaarille: + +--Antakaa nyt sitten sitä viinaanne! + +Vaari kolisteli esille potun kaapistaan. + +Kun Hinkki oli juonut kolme ryyppyä, saattoi hän taas soittaa +esteettömästi. Ja näin hän ryypiskeli ja soitteli kunnes lakon päivät +päättyivät ja Hinkki oli päässyt elämänsä ehkä kaikkein ikävimmästä +ajasta. + + + + +6. + + +Olihan kapteeni aina, katsellessaan sekä kotimaisten isänmaanystäväin +itsenäisyyspyrintöjä että myös mustatukan oppilaitten +vallankumouksellisia vaatimuksia, ollut sitä mieltä, että kumpaisetkin +olivat ainoastaan ehdonalaisia pikku liikkeitä, jotka viime asteessaan +kokonaan riippuivat siitä mihin suuntaan Helsingin sylissä lepäävän +venäläisen linnotuksen tykit olivat kääntyneet. Sitä ymmärtäen hän oli +heti ylimpään valtaan päästyänsä sekä vedättänyt alas senatin katolle +kohotetun itsenäisyyslipun että myöskin antanut julistuksen siitä, että +rautatientorilla valittava väliaikainen hallitus oli alistettava +hallitsijan vahvistettavaksi. + +Mutta nyt, kun lakkoviikko päättyi sellaisiin suuriin voittoihin, jotka +takasivat yksikamarisen eduskunnan ja yleisen ja yhtäläisen +äänestysoikeuden, ymmärsi kapteeni vielä selvemmin kuin koskaan ennen +sellaisen linnotuksen merkityksen. Koko voitosta voi puhua ainoastaan +siinä tapauksessa, että venäläinen vallankumous tulee sen tueksi. Muuten +on kaikki haihtuva kuin suopakupla, ja äänestäminen yksikamarisessa +eduskunnassa Viaporin tykkien alla lopultakin muuttuva pelkäksi +ivanäytelmäksi, jonka ainoa hyöty on sen huvittavuudessa. + +Sentähden kapteeni hytkähteli ilosta ja onnesta, kun huomasi, että +Venäjän vallankumouksen johtajat heti lakkoviikon tapausten jälkeen +käänsivät koko huomionsa Suomeen. Se suunnitelma, jonka tarkotuksena oli +ollut kapinan alottaminen Viaporista, jotta laivasto voisi käyttää tätä +nojakohtanaan hallitessaan Suomenlahtea ja suojellessaan Suursaarelle +sijotettua väliaikaista vallankumouksellista hallitusta, oli Vasilin +kertomusten mukaan joutunut melkein kokonaan unohduksiin ja oli hänen +matkansa tarkotus ollut noutaa kapteenin mietintö pääkortteeriin +koettaakseen pelastaa suunnitelmaa kokonaan paperikoriin joutumasta. +Mutta nyt näiden Suomessa niin äkkiarvaamatta sattuneiden tapausten +jälkeen, erittäinkin kun kapteeni jäi edelleen vallankumouksellisen +punasen kaartin ylipäälliköksi, ja koko maan mieliala näytti +vallankumoukselle niin odottamattoman suotuisalta, tuli suunnitelma +uudestaan pohdinnan alaiseksi ja asianomaiset hämmästyivät nähdessään +kuinka kaikki asianhaarat joka suunnalta tukivat suunnitelmaa, aivankuin +jokin järjellinen kohtalo olisi sen juuri tätä tapausten muodostumaa +varten kaikkinäkevästi edeltäpäin luonut. + +Suunnitelman heikoin kohta--väliaikaisen hallituksen asettuminen +laivaston suojaamana avonaiselle merisaarelle,--jota aatetta kapteeni +oli jo mietinnössään hyvin ankarasti arvostellut, muutettiin nyt siihen +suuntaan, että vallankumouksellinen hallitus sijaitsi Helsingissä +itsessään, joka aate näyttäytyi nyt sitä mahdollisemmaksi, kun +paikallinen väestö oli vapautusliikkeelle suotuisa ja kapteenin yli koko +maan levinneen kaartin vakinainen miehistö laskettiin nousevan +toiseenkymmeneen tuhanteen, joista Helsinkiä kohti tuli noin kolme +tuhatta kokardimiestä. + +Näin muutettuna tuntuikin suunnitelma saavuttavan paljon suurempaa +kantavuutta, ja kapteeni teki väsymätöntä työtä tarkemmin +määritelläkseen sen erikoiskohtia. Koko hänen huomionsa kiintyi nyt +Helsingin täydellisen suojaamisen mahdollisuuksiin. Se tehtävä tulisi +nyt meren puolelta Viaporille ja maan puolelta punaselle kaartille, +laivaston pyrkiessä täydellisesti vallitsemaan Suomenlahtea. Näiden +seikkain äärimmäisyyksiin tarkka selosteleminen täytti kapteenin mitä +palavimmalla innolla, mutta hän arveli parhaimmassakin tapauksessa +valmistusten vaativan vielä vähintäin kahden vuoden ajan. + +Nuoremmat nauroivat hänen turhantarkkuuttansa yksityiskohdissa ja +äärimmäisen varovaisuuden vaatimuksiaan mitä suunnitelman salassapitoon +tuli. Sanoivat sitä jonkinlaiseksi »kiinneaatteeksi» hänen aivoissaan, +ja lähettivät uhallakin sotamiehiä sotilaspuvussa hänen luokseen +asioille, siten huvikseen häntä härnätäkseen. + +Vallankumoukselliset suuntasivat siis nyt kaikki voimansa paitsi +laivaston käännyttämiseen, joka oli heidän toimenaan tähänkin asti +ollut, myöskin Suomeen sijoitetun venäläisen maaväen ja erittäinkin +Viaporin varusväen kiihottamiseksi kapinaan. + +Vasililta tuli kapteenille kirje, joka hehkui innostusta ja toivoa. +Siinä oli (paitsi mainio valokuva Vasilista itsestään, jonka hän pyysi +sijottaa Kertun albumiin jonnekin hänen sukulaistensa läheisyyteen) +lopussa tämmöinen lause: + +... ja kun syistä, jotka ovat sinulle hyvin tunnetut, suuren yrityksemme +onnistuminen riippuu aivan yhtä paljon teidän suomalaistenne +suhtautumisesta siihen kuin meidän venäläistemme urhoollisuudesta itse +taistelussa, niin voi täydellä syyllä sanoa, että sinun käsiisi uskotaan +enemmän kuin puolet koko tehtävästämme. Vastaa sinä suomalaisistasi. +Vastaa sinä siitä, että Viapori suomalaistesi avulla pysyy maan puolelta +suojattuna, silloin kun sen kanunat vapaudentaistelussa jylisevät... + +Kapteeni ajatteli: Vasili raukka näyttää olevan kokonaan syrjäytetty, +sillä hän ei tiedä muuttuneesta suunnitelmastamme yhtään mitään! Mutta +varovaisuuden vuoksi ei kirjottanut mitään Vasilille. + +Jos Kustaava olisi kapteenin ja Kertun naimisiinmenon varalta ymmärtänyt +järjestää heille kymmenen kertaa suuremman asunnon kuin missä he nyt +asuivat,--jos olisi varustanut salin vaikka 15 metrin pituiseksi ja 10 +metrin levyiseksi, niin sittenkään heidän kaikki huoneet yhteensä eivät +olisi suoneet mitään väljää tilaa kaikille niille vieraille, joita alkoi +heidän luoksensa tulvata, puhumattakaan niistä kokouksista, joita heillä +pidettiin. Kerttu melkein oppi sujuvasti venättä puhumaan. Ainakin +ymmärsi hän lopulta aivan hyvin heidän puhettansa ja saattoi vapaasti +kuunnella pitkiäkin kertomuksia, kun ei vaan liian nopeasti puhuttu. + +Mitä olikaan seurustelu vapaaherrattaren luona ollut verrattuna +seurusteluun näiden kanssa! + +Vapaaherrattaren hienous oli ollut käytöksen ja ikäänkuin ylpeyden +hienoutta, mutta näiden hienous oli ajatusten ja tunteiden hienoutta, +sillä he eivät koskaan ajatelleet eivätkä tunteneet muuta kuin suuria +vapaustaistelun asioita. Käytöksessä ei ollut ylpeyden vivahdustakaan, +vaan kaikki koettivat olla niinkuin ihmisten välillä ei olisi mitään +eroa koskaan ollutkaan. + +Kaikessa mitä he kertoivat kotimaastaan ja vallankumouksellisten +taisteluista oli aina jotain, joka samalla sekä kammotti että veti +vastustamattomasti puoleensa, jotakin, joka oli samalla sekä hirveää +että ihanaa, ja kun Kerttu istui heidän seurassansa, oli hän aina ylpeä +siitä, että he kohtelivat häntä aivankuin hän olisi ollut jo kauan +sitten tuttu heidän kanssansa ja he pitäneet päivän selvänä, että Kerttu +tietysti menisi arvelematta kuolemaan, jos vaan vapauden asia olisi +vaatinut. Kerttu antoi heidän luulla, mutta itsekseen, kun hän ajatteli +heidän kertomuksiaan vankeuksista ja kosteista pimeistä kopeista ja +hirmuisista Siperianmatkoista, tunsi niin kouristavaa kauhistusta, että +varmaan hänen olisi pitänyt elää vielä ainakin kolme ihmisikää ennenkuin +olisi oppinut pitämään jotakin asiaa semmoisten kärsimysten veroisena. +Jaa no,--jos juuri omien lasten pelastaminen ryövärien kynsistä olisi +siitä riippunut, niin silloin kyllä. + +Suuria uskalikkoja ne olivat Kertun mielestä nytkin näissä sotaväen +käännättämispuuhissaan. Pukeutuivat sotamiehen valepukuun ja +tunkeutuivat keskelle kasarmeja, nousivat matruuseina sotalaivoihin, +viettivät viikkokausia piileskellen itse Viaporin linnotuksessa ja +kiipesivät valleille vapauspuheitansa pitämään. Monta, monta vangittiin, +mutta mitäs toiset siitä! Nyykäyttivät vähän päätä, vähän silmä vettyi, +ja taas yhtä innoissaan jatkoivat työtään. + +Erittäin hämmästytti Kerttua muuan hänen mielestään melkein +ylenluonnollista uhrautuvaisuutta osottava teko. Heidän joukkoonsa +saapui Pietarista kaksi aivan häikäisevän kaunista neitiä, jotka +kuuluivat sen korkeimpiin ylimyspiireihin--kaikkein korkeimpiin!--ja +rupesivat ravintolaneideiksi suureen venäläiseen upseeriklubiin +palvellakseen tarjoilijattarina upseerien pidoissa ja juomingeissa. +Mutta salaa harjottaakseen kapinallista kiihotusta! + +Nytpä se kerrankin tuli ilmi, missä ne kapteenin »mallit» oikein +istuivat! Mutta jos se vaan olisi ymmärtänyt Kertulle alusta asti +puhua niinkuin nämä, niin olisi Kerttukin varmaan tullut +vallankumoukselliseksi, ja kapteenin kanssa naimisten sijaan kukaties +hänkin--jaa-a!--ruvennut tarjoilijattarena kaartinupseereja +vallankumoukseen käännyttämään! Mutta eihän se kapteeni osannut puhua +muuta kuin mörähdellä vaan. + +Kaikkein enin (melkein yhtä paljon kuin Vasilista) piti Kerttu sentään +eräästä aivan nuoresta luutnantista, joka hyvin harvoin pääsi heillä +käymään ja silloinkin useimmiten valepuvussa ja myöhään illalla, sillä +hän oli tykkiväenluutnantti Viaporista. Kuitenkin hän aina sisälle +tultuansa riisui pitkän sivilipalttoonsa ja istui luutnantinpuvussa +heillä. Ei hän ollut mikään niin erittäin kaunis, mutta innokas ja +samalla niin ilonen ja lystikäs, että aina ja kaikissa asioissa puhui +niinkuin olisi vaan pilaa laskenut, vaikka kysymys olisi ollut kuinka +vaarallisesta tehtävästä tahansa. Semmoisista Kerttu piti. Ja sen +päälliseksi taisi ruotsia, joten Kerttu sai hänen kauttansa selvän +kaikesta mistä vaan halusi tietää. Kun Kerttu puhui paljon tästä +ihastuksestaan, rupesivat muut sanomaan luutnanttia »Ihastukseksi». Niin +että lapsetkin, kun ikkunasta näkivät hänen tulevan, huusivat: Äiti, +äiti, Ihastus tulee! + +Ja saikin se Ihastus Kertun niin pitkälle vallankumoukseen taipumaan, +että Kerttu ompeli punaselle kaartille lipun ja otti osaa suureen +mielenosotusretkeen, jonka tarkotuksena oli pakottaa Suomen viimeisen +kerran kokoontuneet säädyt hyväksymään lakkoviikolla päätetty +yksikamarinen eduskunta ja kaikkien äänestysoikeus. Joka sitten +hyväksyttiinkin. Itse oli Ihastus kovin kärsimätön vanhempien toveriensa +viivyttelemiseen. Hän olisi tahtonut oitis vaan panna kanunat +jylisemään, ja sanoi Kertulle, että he nuoremmat eivät kovinkaan kauan +aijo enää suostua tähän vitkastelun ja varovaisuuden henkeen, jota sekä +kapteeni että muut vanhemmat vallankumoukselliset tahtoivat noudattaa. + +Yksi ainoa oli koko tässä ihastuttavassa ihmisjoukossa sellainen, jota +Kerttu ei voinut oikein sietää. Se oli hyvin pitkä mies, joka kyllä +istui aina kaikissa kokouksissa, mutta ei koskaan puhunut mitään eikä +koskaan nauranut. Se oli todella Ihastuksen täydellinen vastakohta, ja +sentähden häntä ruvettiinkin nimittämään Kertun antamalla nimellä +»Vastakohdaksi». Mutta kun Kerttu kerran ilmaisi vastenmielisyytensä +jopa epäluulonsakin tähän Vastakohtaan, räjähti kapteeni nauramaan, ja +sanoi: Elä herran nimessä Kerttu kulta, sehän on koko suunnitelman +keksijä ja oikea henki! + +Tässä hirveässä touhussa kului aika yli talven kesään asti ja Kerttu +rupesi jo luulemaan, että tulee rauhallisempia aikoja. Mutta kun hän +sanoi kapteenille, että pitäisi muuttaa maalle, jotta kapteeni saisi +vähän levähtää, iski kapteeni merkitsevästi silmää, ja sanoi Kertulle +olkansa taakse: + +--Nyt ei tästä enää lähdetä minnekään. + +Kerttu kysyi mitä hän tarkottaa. Kapteeni sanoi: + +--Olemme joutuneet niin kummalliseen asemaan, että meidän täytyy joka +hetki kaikin voimin estää taistelun alkamista. + +Kerttu teki silmänsä suuriksi. + +--No eikö vallankumousta tulekkaan? + +--Se ei saa tulla liian aikasin, sanoi kapteeni,--mutta kiihotus on +käynyt liian suurella höyryllä, ja meidän omatkin työmiehet ... ah, +Kerttu! ... käsitteiden sekaannus on käynyt hirmuiseksi! + +Harvoin puhui kapteeni Kertulle näin totisesti, ja siitä hän päätti +varmasti, että nyt ei ollut mikään leikki kysymyksessä enää. + +Osottaakseen olevansa asioissa mukana Kerttu kysyi: + +--Ovatko he siis taas saaneet dynamiittia? + +Mutta kapteeni tähän heiskautti vaan kädellään ja huokasi syvästi: + +--Niitä ei pidätä enää mikään. Ymmärrätkö sinä Kerttu, vallankumouksessa +on kaksi, toinen on hienon-hienon valkea ja kirkas, mutta toinen on +verisen raaka ja musta, eikä niitä kahta mikään erota toisistaan, ei +mikään! Ne ovat samassa ihmisessä. + +Joten oli Kertusta oikein suuri helpotus, kun näiden kapteenin synkkien +sanojen perästä huoneeseen astui Ihastus ja heti täytti koko asunnon +hilpeällä naurullaan ja valoisasti eteenpäin katsovilla silmillään. +Semmoisista, semmoisista Kerttu piti. + +Kesää oli jo kulunut hyvän joukon yli puolivälin, kun heille saapui +uusia vieraita pitämään hyvin salaista kokousta. Kerttu oli sellaisissa +kokouksissa aina ennenkin tehnyt pöytäpalvelusta varmuuden vuoksi itse, +niin ettei palvelustytön tarvinnut kuljettaa edestakasin teekyökkiä, ei +kaadella vettä kannuun eikä edes pestä laseja, vaan Kerttu pesi ne kohta +siinä, teekyökistä lähtevällä kuumalla vedellä. Hän oli jo niin tottunut +kaikkiin tämmöisiin kokouksiin, ettei enää juuri välittänyt paljon edes +kuunnella, erittäinkin kun Ihastuskaan ei ollut tällä kertaa saapuvilla, +eikä kumma kyllä myöskään Vastakohta, joka muuten aina jossain nurkassa +mukana kökötti. Mutta tällä kertaa Kerttu sensijaan sai ensikerran +kuulla kapteenin pitävän oikeata puhetta, avaten kaikellaisia papereita +ja näytellen karttoja. Vaikka se puhui venättä, ymmärsi Kerttu kuitenkin +niin paljon, että kapteeni oli tapansa mukaan äärimmäisen varovaisuuden +kannalla ja neuvoi kaikin mokomin lykkäämään ratkaisevan askeleen +ottamisen siksi kunnes saatiin täydet takeet muutamista laivastoa +koskevista asioista. Jos vieraiden joukossa olisi ollut Ihastus, olisi +kapteeni ihan varmaan saanut hänestä ankaran vastustajan. Vastustanut +olisi myöskin se Vastakohta, sillä Kerttu oli itseksensä kyllä +huomannut, että tämä kallistui nuorempien puolelle, ikäänkuin eri seuraa +pitämään. Mutta nyt oli melkein vaan vanhempia ja keski-ikäisiä läsnä ja +ne kaikki olivat nähtävästi samaa mieltä kuin kapteeni, selittäen +etteivät kaikki valmistukset olleet lähimaillekaan loppuunsuoritetut. + +Mitä oli nuorempia, ne istuivat happamina ja unisina. + +Palvelustyttö koputti ovelle. + +Kerttu meni ulos ja vähän ajan perästä toi kapteenille sähkösanoman. + +Kapteeni antoi sähkösanoman muiden avattavaksi ja meni itse +kirjoittamaan kuittia. + +Kerttu otti kuitin ja vei sen takasin sanomantuojalle. Hän pistäytyi +samalla kyökkiin hakeakseen sitruunaa, jota venäläiset aina rakastivat +sekottaa teehensä. Kun hän tuli takasin, olivat kaikki seisaallaan ja +suuri hälinä vallitsi vieraiden joukossa. Toiset näyttivät +riemastuneilta, toiset vähän niinkuin sekapäisiltä. Kapteeni yksin ei +ollut kumpaakaan. Hän sanoi: En usko ennenkuin itse näen,--ja otti +sähkösanoman heidän käsistään. Hän luki sitä moneen kertaan, ja hänen +silmäkulmansa vetäytyivät yhä ankarampiin ryppyihin. Pyöristyneet silmät +rupesivat värähtelemään uhkaavan nopeasti, huulet menivät hörölleen ja +se tuttu, Kertusta niin miellyttävä loukkaantumuksen juova hänen +alaleuvassaan tuli entistä selvemmin näkyviin. Samassa rupesi +ihmeellinen kalpeus levenemään hänen poskilleen, aivankuin ihmisen +pelästyessä jotakin. Kun Kerttu suurella vaivalla sai heidän puheistaan +vihdoin selville, että sähkösanomassa ilmotettiin taistelun alkavan +Kruunstatissa ja siellä oltavan voitosta varmoina, ihmetteli hän +suuresti, että kapteeni oli saattanut semmoisesta pelästyä. + +Mutta kapteeni sanoi töykeästi: + +--Kuka on Juudas meidän joukossamme? + +He tulivat kaikki kuolleen totisiksi ja katsahtivat toisiinsa ja +ymmärsivät, ettei heistä kukaan voinut olla Juudas. + +Mutta hetken vaiti oltua joku, helpottaakseen mielenraskautta, kysyi +piloilla: Kuinka lienee Ihastuksen laita, joka on poissa? + +Tämä pilasana tuntui kaikista niin hassulta, että he rupesivat nauramaan +ja kapteeninkin täytyi lopulta vetää suunsa hymyyn. + +Mutta Kerttu huomasi, ettei kukaan heistä ajatellut Vastakohtaa, joka +myöskin oli poissa. + +Ja he rupesivat kapteenin synkkää mieltä lauhduttelemaan, selitellen +kuinka nopein suoritus on usein parhain suoritus. + +Mielialan näin tultua paremmaksi he keskustelivat jo aivan rauhallisesti +siitä millä keinoilla kapinan puhkeamista Kruunstatissa paraiten ja +nopeimmin voisi saada siirretyksi tuonnemmaksi. Kapteeni rupesi +osottamaan vielä kertaalleen kaikkia niitä syitä, jotka tekivät +siirtämisen aivan välttämättömäksi. Muut asettivat silloin kapteenille +yhden kysymyksen ja tuli syvä hiljaisuus, sillä kapteeni tahtoi +tarkalleen punnita vastauksensa. + +Kerttu aikoi juuri ryhtyä keräämään tyhjentyneitä teelaseja, +täyttääkseen ne uudelleen, kun samassa lasit rupesivat aivan itsestään +hienosti kilisemään ja kohta se kilinä siirtyi ikkunaruutuihin, jotka +alkoivat täristä niinkuin ukkosen käydessä. + +Herrat olivat niin asiaansa kiintyneet, ettei heistä yksikään pannut +huomiota myöskään siihen selvästi kuuluvaan jysäykseen, joka tuli heti +kilinän perässä. Mutta Kerttu tiesi hyvin, että sellainen kumiseva ääni +kuuluu ainoastaan silloin kun Viaporissa ammutaan. + +Vasta pitkän ajan perästä, kun Kerttu oli laskenut ainakin kymmenen +jysähdystä, nousi hän ylös ja tahtomatta herrain keskustelua häiritä +pani kätensä kapteenin olalle ja sanoi hänelle hiljaa: + +--Viaporissa ammutaan. + +Tuskin oli Kerttu tämän sanonut, niin rappusissa kuului juoksua ja joku +rupesi, ymmärtämättä soittaa ovikelloa, kovasti ovea rytyyttämään. + +Kapteeni meni nopeasti eteiseen, avasi oven, ja nyt kuulivat kaikki, +kuinka hengästynyt sotamies kertoi taistelun alkaneen Viaporissa ... +tykkimiehet--sanoi--alkoivat humalapäissään tappelun jalkaväen kanssa ja +kun toiset rupesivat ampumaan kivääreillä vastasivat toiset +tykkitulella... Nyt on kaikki ilmisodassa... + +Liikkumattomina ja kalpeina istuivat nyt vuorostansa vieraat, aivan kuin +olisivat siihen tuoleillensa kivettyneet. Kapteeni tuli sisälle. +Kylmällä ja komentavalla äänellä sanoi hän lyhyesti: + +--Vallankumouksellisten pääkortteeri on Katajanokalla. + +Jonka jälkeen hän läksi ulos eikä tullut enää sisälle. + +Niin nousivat vähitellen muutkin ja sanaakaan sanomatta läksivät +yksitellen ulos, kunnes huone jäi aivan tyhjäksi. + +--Arpa on heitetty, arpa on heitetty, hoki Kerttu itsekseen. Miksikä hän +sitä oikeastaan hoki?--Arpa on heitetty, arpa on heitetty.--Ja mitä se +edes merkitsikään? Varmaan oli joku vieraista niin sanonut, mutta ei hän +voinut muuta kuin koko ajan vaan sanoa itsekseen: arpa on heitetty, arpa +on heitetty... + +Hän meni kyökkiin, mutta ei sielläkään voinut mitään järkevää sanoa. +Hänen päänsä alkoi mennä ihan sekasin. + +Kustaava tuli taas ylös yöpuvussaan, kuulumattomasti rappusilla +sipsuttaen. + +Tuli ja lämpimällä kädellään pehmeästi painaen Kertun poskeen sanoi: + +--Kerttu kulta, mikä Kerttua vaivaa? + +Kerttu katsoi Kustaavaan ja sanoi: Arpa on heitetty, arpa on heitetty! + +--Eikö Kerttu Israelin herraa enää muistakaan? + +Silloin Kerttu selvisi ja itkien lankesi Kustaavan kaulaan. + +He pitivät sitten koko yön toisillensa seuraa, ja kanunain jyskyttäissä +seiniä niin että ruudut ja usein lampunkin lasit kilisivät, Kerttu +kertoi hänelle kaikesta mitä tiesi. + + + + +7. + + +Suunnitelman mukaisesti leiriytyi kapteenin kaarti ja siihen +kapinallisena yhtynyt osa venäläisestä meriväestä kapinan puhjettua +kaupungintakaisiin puistoihin, vartiostojensa kautta ketjuna halliten +rautatielinjaa ja kaikkia sisämaan puolelta johtavia teitä. + +Toinen yö oli jo tulossa. + +Pääleiripaikkaan kokoontunut miehistö alkoi jo sytytellä tulia, +levähtääkseen niiden ääressä päivän juoksujen ja liikkeiden jälkeen. He +istuivat nuotioiden ääreen suurissa joukoissa, toinen toisensa niskan +takaa kuunnellakseen mitä kullakin oli sanomista ja edes jonkinlaista +kokonaiskäsitystä saadakseen asemasta niiden lukemattomien huhujen +johdolla, jotka pitkin tätä vaiheikasta päivää olivat niin +ristiriitaisina tuoneet tietoja kapinallisten menestyksestä. + +Suuri mieltenkuohu vallitsi miesten joukossa monesta eri syystä. +Ensiksikin oli työväen johtajat kieltäytyneet omissa nimissään +julistamasta lakkoa, joka olisi ollut välttämätön, jotta kaikki liike +olisi seisahtunut, hallitus tullut voimattomaksi ja kaupunki ilman +verenvuodatusta joutunut vallankumouksellisten valtaan. Kapteeni oli +silloin julistanut lakon omassa nimessään, mutta sitä ei totellut koko +työväestö, vaan ainoastaan punanen kaarti ja jotkin vielä. Mutta +kaupungin kasarmeissa oleva sotaväki kielsi yhtymästä kapinallisiin +ennenkuin lakko oli kaupungissa. Ainoastaan meriväen kasarmista olivat +miehet liittyneet punaseen kaartiin ja oleskelivat leirissä.--Toinen syy +mielten kuohuun oli se, että kapteeni ei jo komentanut rynnäkköön +niskottelevaa kaupunkia vastaan. Oli vaan miesten jalottelemiseksi ja +liikkeellä pitämiseksi revityttänyt siellä täällä rautatienlinjaa ja +paikotellen hävittänyt lankatolppia. Kun sitävastoin joku +alipäälliköistä, kansan koettaessa väkivallalla pysäyttää liikettä +Pitkänsillan kautta kaupunkiin, oli komentanut meriväen ampumaan herrain +suojeluspoliseja, jotka tahtoivat liikettä väkivallalla ylläpitää, niin +oli kapteeni, kahakasta tiedon saatuansa kauheasti raivostunut, että +hänen luvattansa semmoisia tehtiin. + +Tämän tapauksen johdosta miehet lausuivat eri suuntiin arvelujaan. +Toiset sanoivat, että kahakassa oli kaatunut kapteenin herrastovereja, +joiden kuolemaa hän suri; toiset väittivät kapteenin pelkäävän herroja; +useimmat sentään puolsivat kapteenia, muistutellen lakkoviikon aikoja. +Mutta kaikki olivat yksimielisesti kiukuissaan, ettei hän jo +väki-rynnäkköön komentanut. + +Ihmeellinen mies se kapteeni! Istuu leirimajassaan yksin, ja, +silloinkuin muut riemuitsevat voitonsanomista, synkistymistään +synkistyy. Vielä ihmettelivät miehet suuresti, mitä sekin saattoi +merkitä, kun kapteeni viimeksi kaupungista palattuaan oli lähettänyt +miehiä olkikupojen hakuun ja miesten palattua mennyt heidän kanssaan +korkeimmalle kalliolle, ja sinne pystyttänyt hongan pituisen kuiviin +olki-tupsuihin käärityn riuvun, jättäen neljä miestä sitä vahtimaan. +Jotkut arvelivat, että jos se oli hyvinkin käynyt sekapäiseksi, +kun niin suri. Mutta toiset, jotka olivat hajotetun Suomen +tarkk'ampujapataljoonan miehiä, ja olleet leirissä Venäjällä, sanoivat +sellaisia riukuja käytettävän sotamerkkien antamiseen öiseen aikaan. + +Kapteenin päämajan ympärillä seisoi sankka parvi kaartin miehiä, +päästämättä ketään sisälle, sillä niin oli kapteenin käsky. + +Hän käveli nopeasti edestakaisin huoneessa. + +Kasvot olivat syvän murheen raatelemat, katse palavasti sisäänpäin +kääntyneenä, suupielissä tuskan väreily. Silloin tällöin hän kävi +molemmin käsin päälakensa tukkaan, ja sieraimista huohotti tukahutettu +raivo. + +Vallankumouksellisten pääkortteerissa oli päivällä, kolmen ylimmän +johtomiehen neuvottelussa, johon kapteeni oli yhtenä ottanut osaa, +lausuttu julki se, mitä kapteeni oli viimeisiin asti tahtonut itseltänsä +peittää, nimittäin, että ainoa vaikuttava keino tässä tukalassa asemassa +oli kaupungin pommittaminen. + +Suunnitelmassa oli kapteeni itse käsitellyt sellaista mahdollisuutta, +että kaupunki tulisi niskottelemaan. Kuitenkin kosketeltiin tässä hänen +lisämietinnössään asiata ainoastaan ohimennen, ja oli siinä edellytetty +ainoastaan se mahdollisuus, että porvariluokka, epävarmana kapinan +menestymisestä ja vastasaavutettujen valtiollisten oikeuksien +menettämisen pelossa, olisi suostumatta alistumaan väliaikaisen +vallankumouksellisen hallituksen käskynalaisuuteen. Sen tapauksen +varalta suunniteltiin siinä ainoastaan muutaman laukauksen lähettämistä +Viaporin järeimmistä tykeistä kaupungin ylitse, jotta ne, ketään +vahingoittamatta, ainoastaan hirmuisella äänellään saisivat aikaan +tarkotukseen riittävän pelästymisen ja sitä välittömästi seuraavan +mukautumisen. + +Mutta nyt täytyi kapteenin pääkortteerissa myöntää, että asema oli +kokonaan toinen kuin mikä mietinnössä oli edellytetty. + +Hirmuisinta oli, että hän juuri itse sekä sotataidon tuntijana että +laumavaistojen arvaajana oli sitä mieltä, että kaupungin pommitus oli +tässä tapauksessa ainoa mahdollisuus, eikä mikään leikkipommitus, vaan +äkkinäinen, täydellinen, musertava, joka lyö rohkeimmankin miehen ja +muuttaa hänet käsiä kurottavaksi hätähuudoksi! + +Asia tuli niin päätetyksi. + +Kuitenkin sellaisella muodostelulla, että aika, milloin pommitus +alkaisi, tuli riippumaan kapteenista, eli siitä, milloin kapteeni näkee +kaiken toivon kaupungin antautumisesta hyvällä--rauenneeksi. + +Kaupunki oli, saman niskottelunsa vuoksi, siihen määrään eristetty +Viaporista, jossa taistelu riehui yhä hurjistuneemmalla voimalla, että +kaikki yhteys vallankumouksellisen pääkortteerin kanssa saattoi millä +hetkellä hyvänsä tulla kokonaan katkaistuksi. Kaupungin rannat +olivat täynnä laivoja, mutta yksi ainoa höyrypursi oli enää +vallankumouksellisten käytettävissä. + +Tästä syystä, eli yhteyden katkeamisen pelosta, päätettiin antaa kapinan +pääjohtajalle tieto, että merkkinä pommituksen alkamiseen tulisi olemaan +tulipatsaan nouseminen kaupungintakaisilta kallioilta. Pommituksen oli +tapahtuminen yllätyksenä, ja niin rajusti, ettei kaupunki ehtisi mitään +menettelyn suuntaa omistamaan, vaan heti antautuisi armoille. + +Leirimajaan tultuansa ja olkiriuvun pystytettyänsä oli hän lähettänyt +parhaiksi puhujiksi tunnetut miehensä ympäri kaupunkia tekemään +viimeisen yrityksen työväestön taivuttamiseksi vastoin kaikkia muita +määräyksiä jättämään verstaansa. Erittäin hän käski terottamaan mieliin, +ettei lakkoviikolla saavutetut voitot mitään merkinneet, vaan jäisivät +vaikutuksiltaan aivan mitättömiksi, ellei vallankumous tulisi niitä +tukemaan. + +Itse hän ei minnekään mennyt, sillä päivän kuluessa hän oli havainnut, +että minne ikinä hän meni, siellä mielet jo olivat kiihotetut häntä +vastaan, joten näyttäytymättä pysyminen oli parempana takeena rauhasta +kuin sen puolesta työskenteleminen. + +Miehet olivat palanneet ilmottaen, että porvaristo oli pannut pystyyn +aseellisen suojeluskunnan estämään liikkeen pysäyttämistä. Ja kun +kapteeni sitten kuuli ensimäisestä kahakasta vallankumouksellisten ja +tämän suojeluskunnan välillä, keskeytti hän kaikki yritykset, ja +sulkeutui majaansa, kieltäen ketään puheillensa päästämästä. + +Kaupungin asemakarttojako, linnotuksen piirustuksiako oli kapteenilla +pöydällä edessään? Ei. Hän oli taskustaan ottanut esille ainoastaan +pienen, 12 x 8 cm kokoisen kirjasen, jonka kannella seisoi: Les Maximes +d'Epictète. Siitä hän tuon tuostakin katseli punakynällä merkittyjä +paikkoja, ja taas aina heitti kirjan takasin pöydälle. Pelkkiä +jokapäiväisiä pikkusääntöjä, jotka hän muisti ulkoa! Kun hän ei +mitenkään nyt voinut muistaa erästä toista kirjaa, jota nyt juuri tätä +yötä odottaessa olisi paljon enemmän tarvinnut! Se oli se kirja, jota +Vasili oli muinoin hänelle lukenut, mutta hän ei silloin ollut +ymmärtänyt kuunnella. Yksi lause vaan oli sattumalta tarttunut hänen +muistiinsa. Se oli jotenkin näin: »Ei mikään ole epäterveellisempää kuin +kristillinen sääli. _Tässä_ olla lääkärinä, _tässä_ olla heltymätön, +_tässä_ käyttää veistä--se on _meidän_ tehtävämme, me olemme _siten_ +filosoofeja!»--Sitä kirjaa hän nyt olisi tarvinnut, niin kipeästi, niin +tuskaisesti tarvinnut! Se kirja oli tämmöisiä hetkiä varten! Eikö se +ollut jotain semmoista kuin Nitsh ... Nitsh... Mahdotonta muistaa ... +mahdotonta siis myös pyytää keltään. Ja sääli raateli mielin määrin +hänen sydäntänsä. Jo oli hän kuulevinaan tautivuoteella makaavien +ihmisten avuttomia hätähuutoja, kun ensimäiset pommit putosivat +räjähtäen kivimuureja vastaan... Jo oli hän näkevinään, miten hädissään +katuja pitkin juoksevat äidit hakevat lapsiaan, miten palavien +rakennusten yläkerroksista ihmiset heittäytyvät alas murhaavia +raudansirpaleita purkavien pommien keskelle! + +Yö teki armotta tuloansa. Vihreän kelmeällä taivaalla, puiden välissä, +näkyi ikkunasta jo kimalteleva tähti... + +Sen nähtyänsä kapteeni muisti jonkun hämärän tunteen taistelustaan +tähtien kanssa: »Onko Hanneksella syntiä sydämmellä?» Jolloin hän oli +lyönyt rintaansa kumahtavan iskun, vannoen voittavansa, kun myrsky +uudestaan mylvähtää! Se isku oli niinkuin sinettinä siihen, ettei hän +päätöksestään peräänny. Mutta nyt sanoivat tähdet: Odota, meitä tulee +kohta paljon enemmän! + +Kuiskatako Kertulle: lähde lasten kanssa heti kaupungista? + +Ei. Se olisi kurja teko. Olla heltymätön, käyttää veistä tätä +synnyinkaupunkia vastaan--siihen kuului jättää myös Kerttu pommien +reveltäväksi--kuului ehdottomasti, luonnon välttämättömyydellä! Sen +sanoi järki, ja sen ymmärtämiseen hän ei tarvinnut mitään kirjaa. Ainoa +mihin hänellä oli oikeus, oli jättää Kertulle hyvästi... + +Ja kapteeni nähtiin tulevan majastansa ja ajavan kaupungille. + +Hän ei ajaessaan enää mitään välittänyt siitä mitä kaupungissa tehtiin, +tapeltiinko siellä vai oltiin siivolla. Kaikki oli päätetty. + +Nukkuukohan Kerttu jo, vai palavatko lamput huoneissa niinkuin aina +ennen hänen poissa ollessansa. Tietysti se valvoo, ehkä uneksien suuren +vapaudenpäivän koitosta. Mutta ennenkuin aamu valkenee, on pommi +musertava sinun kotosi seinät ja sen sirpaleet repelevät sinun viattoman +ruumiisi ja lapset vuoteihinsä tappaa. + +Niinkuin hän oli arvannut, paloi Kertulla kaikissa ikkunoissa valot. + +Kerttu juoksi kapteenin kaulaan, onnellisena saadessaan näin odottamatta +nähdä häntä. + +Kapteeni sanoi: + +--Kerttu, ainoastaan viideksi minutiksi! Missä lapset? + +Ja meni niitä katsomaan. + +Olivat juuri niinkuin hän oli ajatellut, kukin rautavuoteissansa, +nuorimmalla oli pulleat kädet päälaella, peite puoleksi pois potkittuna, +keskimäinen makasi mahallansa ja kuorsasi pihisten, vanhin nukkui +kyljellänsä, nokanpää peitteen alla... + +Kapteeni korjasi peitteen nuorimmalle, pistäen reunat lapsen kylkien +alle, ja ajatteli: kuinka tarpeetonta! sillä pommi kuitenkin kohta... + +--Kerttu! Hyvästi! + +--No miksi sanot hyvästi? + +--Siksi vaan, että lähden. + +Kerttu sanoi säikähtäen: + +--Viaporiin?! + +--Ei Kerttu, en mene Viaporiin, mutta kuka tietää milloin taas näemme +toisiamme. Hyvästi! + +--Voi, voi,--sanoi Kerttu ja käpristyi kokoon, näin varustuen kapteenin +puristusta vastaan, sillä hän tiesi kokemuksesta mitä se puristus +merkitsee. + +--Mutta Hannes kulta, sinähän vapiset, mikä sinun on? Miksi sanot +hyvästi? tunnusta! + +Silloin sanoi kapteeni: + +--Jos vapisen, niin kai pelkään. Ja jos tulisin paenneeksi sinua enää +näkemättä-- + +--Kerttu katsahti epäluuloisesti häneen: + +--Kaikkea sinä osaat, mutta viisaasti valehdella et ymmärrä. Sinäkö +pakenisit! + +Ja rupesi nauramaan. + +Mutta silloin Hannes puristi hänet syliinsä niin että kylkiluut +rytisivät. Ja äkkiä irrottui hänestä ja kovasti kolisten läksi menemään +rappusia alas. + +Kerttu huutamaan ovesta alas rappusille: + +--Hyvästi, hyvästi, Hannes, miksi sinä niin äkkiä... Hyvästi, kulta! + +Kapteeni vaan meni kuin tuulispää. Alaovi paiskautui kiinni hänen +jälkeensä. Ja kohta Kerttu kuuli kuinka hän hevosen nelistäessä hurjaa +vauhtia ajoi pois. + +Vasta ajaessaan kapteeni muisti ettei tullutkaan äitiä hyvästelleeksi. +Mutta hänestä näytti jostakin syystä, että äidin kanssa kyllä voi puhua +vielä vaikka he molemmat olisivat jo haudassa... + +Saapuessaan takasin leiripaikalle hän jo kaukaa huomasi, että siellä oli +syntynyt jokin häiriö. Ja hän tiesi hyvin mitä se oli. Miehiä oli +suurissa joukoissa kokoontunut hänen majansa ympärille. Ja kun hän ajoi +esiin, sanoivat he hänelle, että Viaporista oli tullut luutnantti +hakemaan linnaan lisäväkeä kaartista. Ja oli pitänyt puheen portailla ja +nostattanut koko leirin pystyyn. + +--Olemme valmiit antamaan henkemme ja veremme vapaudentaisteluun, +sanoivat miehet. + +Kapteeni meni sisälle ja hetken kuluttua he tulivat ulos luutnantin +seurassa (jota Kerttu sanoi Ihastukseksi), valitsemaan 400 miestä, sillä +kapinallisten ainoa laiva ei voinut enempää viedä. + +Kun miesten kesken tuli riita siitä kuka saisi mukaan mennä kuka ei, +sanoi kapteeni: + +--Jos ken naimattomista tahtoo kuolla rehellisessä tappelussa, en minä +estä, mutta naineet jääkööt tänne. + +Miehistö alkoi kuuluvasti nurista. + +Silloin sanoi kapteeni: + +--Rauhottukaa, kohta saamme täällä kotona vielä kuumempaa. + +Ja miehet alkoivat keskenään arvailla näiden sanojen merkitystä, ja +hiljenivät. + +Mutta kapteeni meni synkkänä jälleen majaansa ja sulkeutui sinne. + +Silloin erottui osa leiriväestä luutnantin ympärille, noin 400 miestä, +naimatonta, ja he marssivat kohta kaupungin läntiseen satamaan, +mennäksensä höyrypurteen ja yön pimeässä pyrkiäkseen aavan meren kautta +kapinallisten hallussa oleville linnotuksen saarille. + +Mutta päävoima, ylipäällikkönsä käskyä totellen, painui takasin +puistojen metsikköihin. + +Puoliyön aikaan kapteeni tuli ulos majastaan, ja silloin hän näki Hinkin +seisovan yksinänsä leuka ja kädet portaiden kaidepuita vasten +nojautuneina. Hinkki oli tullut kapteenin leiriä katsomaan. + +--Tule Hinkki minun kanssani, sanoi kapteeni.--Onko sinulla tulta? + +Hinkki veti taskustansa esiin tulitikkulaatikon, ja antoi täristämällä +kapteenin kuulla, että siinä oli tikkuja. + +Heidän mennessänsä kalliolle päin kapteeni sanoi: + +--Mistä Hinkki tulee? + +Hinkki sanoi olleensa Hietalahden rannassa katsomassa kaartin lähtöä +Viaporiin. + +Kapteeni huokasi raskaasti sanoen: + +--Ei heistä yksikään osaa tykkiä virittää. + +Hän vei Hinkin kilometrin päässä olevalle korkealle kalliolle, jossa oli +olkiin kääritty suunnaton pystyriuku. + +Siellä sanoi kapteeni vahtimiehille: + +--Saatte mennä, nyt ei täällä vahtia enää tarvita. + +Mutta Hinkille sanoi: Onko sinulla tulta? + +Hinkki vastasi: On. + +Vahtimiesten mentyä kapteeni kääntyi päin kaupunkia, joka tuhansine +tuikkivine valoineen lepäsi kirkkaan tähtitaivaan alla. Hinkki katseli +häntä, istuen kalliolla. Kapteeni seisoo kauan liikahtamatta. Nyt se +nostaa molemmat kätensä päälaelle ja käy tukkaansa. Katsoo kauan ylös +tähtiselle taivaalle. Ja Hinkistä alkaa näyttää, että se on kuin +jättiläinen, ja että jos sillä vaan olisi kirves kädessä, niin se +halkaisisi taivaankin kahtia, ja tähdet tippuisivat kilisten alas... + +--Sanoitko sinulla olevan tulta?--kysyy kapteeni äkkiä. + +Mutta ennenkuin Hinkki ehtii vastata kapteeni horjahtaa ja maahan +vaipuen huutaa: + +--Hinkki, Hinkki, tuo minulle konjakkia! + +Sen ymmärsi Hinkki hyvin, sillä hän oli nähnyt kapteenin olevan jostakin +asiasta kahden vaiheella, ja tiesi, ettei semmoisissa tiloissa mikään +niinkuin viina auta. + +Senvuoksi ei kestänyt kauan ennenkuin kapteeni näki Hinkin laskeutuvan +alemmas ja alemmas kalliopolkua myöten, ja nopeasti katoovan pimeyteen. + +Itse meni kapteeni voivotellen pitkäkseen kalliolle. + +Ja kadotti kaiken ajan ja paikan tunnon. + +Hän oli ryömivinään jollakin hienolla huonematolla... Vasili seisoo +hänen edessään, kättänsä nojaten mahonkisen kirjotuspöydän kulmaukseen, +ja puhuu kapteenille vieraan kylmällä äänellä, mutta tutusti räpytellen +raskaita, pitkäripsisiä silmäluomiansa: + +--Emmekö sanoneet sinua leijonamieleksi? Emmekö uskoneet sinun käsiisi +vapauden pyhää asiaa, ja sinä _petät_ meidät tämän kaupungin tähden! + +--Armoa, Vasili, armoa! Katso sen tulia... + +--Etkö sinä sanonut: Vallankumous on Venäjällä mahdoton, sillä ette osaa +erottaa järkeä tunteesta? + +--Armoa, Vasili! Tämä on kotikaupunkini... + +--Etkö sinä käskenyt avata meren sulkuja, upottaaksesi Pietarin +miljoonakaupungin, ja nyt säälit tätä kylää! + +--Olin siellä suomalainen, ja puolalainen ja juutalainen kannatti minua. +Vasili, täällä olet _sinä_ muukalainen!... + +--Astu siis riveistä!--sanoi Vasili. + +Tämän tuomion kuultuansa oli kapteeni juuri astumaisillaan, pää +painuksiin masentuneena, vallankumouksellisten riveistä, kun joku toi +hänelle viinaa, antaakseen hänelle toimeen tarvittavaa voimaa. + +Kapteeni heräsi ja näki Hinkin ojentavan hänelle puolillaan +läiskähtelevää konjakkipulloa ja kuuli sanovan: Tuoss' on, ryyppää! + +Kapteeni tunnusteli kädellä maata ja ihmetteli, ettei siinä olekaan +Vasilin huoneen hieno matto, vaan ainoastaan sammalta, ja että raaka +Hinkki likasen punasella kädellä tarjoaa hänelle semmoista, mikä auttaa +toimeenpanemaan hienon Vasilin tahtoa... Ja kuitenkin oli Vasili juuri +itse sanonut, että vallankumous hävittää kapakat... + +Mutta kun hän kokonaan valveille kavahti ja näki kaupungin, kävi hän +taas tukkaansa, sieppasi pullon Hinkin kädestä ja mäiskäsi sen rajusti +vasten kalliota. + +--Hullusti käy, Hinkki!--sanoi hän hiljaa, maahan katsoen. Ja hänen +sieraimensa huohottivat, ja silmät pyörivät mulkoillen päässä. + +Tämä kapteenin tunnustus suuresti liikutti Hinkkiä. Se oli niinkuin +ehdoton nöyrtyminen, semmoinen kuin ihmisen pyytäessä toiselta anteeksi. +Niinkuin kapteeni olisi tullut alas siltä korkeudelta, jolle oli noussut +Hinkin yläpuolelle, ja sanonut: tunnustan ylemmyytesi! + +Peittääkseen kapteenin puolesta sitä noloutta, jota tämmöinen +nöyrtyminen hänen mielestään täytyi kapteenissa synnyttää, Hinkki sanoi +haihduttaen: + +--Saatanatakos sen pullon rikoit! + +Ja vähän istuttuansa, kun ei kapteeni näyttänyt mielensä masennuksesta +selviävän, Hinkki sanoi häntä lohduttaakseen ja hyvittääkseen: + +--No jos minä nyt sitten menisin sinne heitä opettamaan. + +Ymmärtämättä minne Hinkki tahtoi mennä, ja haluten olla yksin kapteeni +sanoi: + +--Mene, mene-- + +Hinkki nousi ylös. + +--Annas rahaa!--sanoi hän ojentaen kätensä kapteeniin päin. + +Kapteeni antoi hänelle kukkaronsa, ja Hinkki läksi ketterästi kallioita +alas yön pimeyteen. + + + + +8. + + +Hinkki osti kapteenin rahoilla suuren joukon tupakkia ja viinaa, +ilahuttaakseen Viaporin miehiä eväillänsä, koska oli kuullut heidän +eväänsä olevan juuri loppumaisillaan. Hän pani kaikki koriin ja se oli +silloin niin täynnä, ettei ainoatakaan tulitikkulaatikkoa olisi enää +mahtunut. Mutta olipa myös kaikki kapteenin rahat viimeistä penniä +myöten menneet. Kukkarossa ei ollut enää muuta kuin laidimmassa +osastossa kortti, jossa oli kapteenin nimi venäläisillä kirjaimilla. + +Kun soutaminen Kuninkaansaarelle, jonne kaarti oli avomeren kautta +viety, olisi sitä tietä ollut liian pitkä, ja Hinkki tiesi, että +Harakka, joka lännestä käsin oli lähinnä kaupungin rantaa, oli +hallituksen puolella eikä siis olisi maan puolelta päästänyt ohitsensa, +valitsi hän toisen tien. Hän päätti pyrkiä eteläsatamasta, suoraan +Kruunperin selällä olevien sotalaivojen ohi, jotka kaupungin +antautumista odotellen toistaiseksi olivat nekin hallituksen puolella ja +pitivät kaupungin ja Viaporin välistä merta heijastimillansa alituiseen +valaistuna, niinkuin revontulet olisivat taivaista vetten päälle +siirtyneet. + +Asia ei Hinkille onnistunut. Hän tuli venheineen, johon oli kokkaa +vastaan pystyyn sijoittanut joukon ongenvapoja, heti huomatuksi ja +joutui keskelle häikäisevän kirkasta valovirtaa. Ei auttanut koukistaa +selkää ja matkia vanhaa kalastajaäijää. Kuulat lensivät kohta ratisten +ja vinkuen yli pään. + +Toisen yrityksen teki Hinkki pohjoissatamasta käsin, aikoen kiertää +sotalaivojen takaa. + +Mutta heijastusvalot ylettyivät sinnekin, ja Hinkin täytyi soutaa +kiertäen Korkeasaaren etelärannatse Degerön pohjoisrantaan ennenkuin +pääsi pikku saaria ja rantapoukamia myöten etenemään Santahaminaa +kohden, joka oli idän puolelta lähinnä mannermaata oleva linnoitussaari. + +Hän aikoi nyt Vasikkasaaren taitse oikaista suoraan kohti +Kuninkaansaarta, ja souti vinhaan, mutta lähestyessään sen ja +Santahaminan välistä salmea hän kuuli selkänsä takaa, että ankara pauke +käy juuri siinä salmessa. Hän hellitti soutamasta ja kääntyi katsomaan. +Kuninkaansaarelta ammuttiin tykeillä suoraan salmen yli Santahaminan +valleihin, ja Santahaminasta välkähteli rätisevä kivärituli +Kuninkaansaarta kohden. + +Hinkiltä pääsi pitkä vihellys, joka merkitsi yhtäkuin: ohhoh, pojat, +niinkö teidän asianne olikin! Sillä jos tämä itäinenkin mannermaata +lähin oleva saari oli hallituksen miesten käsissä, oli Hinkistä selvää, +että kapinalliset olivat näiden välissä kuin loukossa. Hallituksen oli +täytynyt edeltäpäin tietää milloin kapina alkaa, koska oli ehtinyt +varmat miehensä koota maanpuoleisille saarille sekä idässä että +lännessä.--Tätä kaikkea merkitsi Hinkin pitkä vihellys. + +Hän nosti airot vedestä, otti lakin päästänsä ja rupesi otsahikeänsä +kuivaamaan. Ongenvavat sillävälin piirsivät puolikaaren Viaporista +kaupunkiin takaisin. Mutta levättyänsä ja tupakoimaan Hinkki pani airot +jälleen hankoihin ja voimakkaalla vetäsyllä käänsi veneen takasin +Degerön maata kohden. Hän laski maihin toisella puolen Stansvikin +lahtea, jätti veneensä siihen ja läksi koreineen ja onkivapoineen +kulkemaan puolijuoksussa pitkin rantaa itäänpäin. Noin viisi kilometriä +mentyänsä hän irrotti huvilanrannasta vanhan ruuhen ja läksi soutamaan +avomerelle päästäkseen Santahaminan etelärantaa seuraten +Kuninkaansaarelle, sillä hän laski niin, ettei nyt voinut mitään vaaraa +avomeren puolelta olla, kun sota kävi lännessä olevaa linnoitusta +vastaan. + +Soutumatkaa tätä kautta Kuninkaansaarelle oli päälle peninkulman ja +puoliväliin päästyä alkoi päivä valeta idän taivaalla, niin että selvään +saattoi erottaa vahtisotamiehiä rantapatterin harjalla. Ensimäisen +patterin ohi mennessä Hinkki alkoi soutaa hiljaa, sillä hänet oli +ilmeisesti huomattu. Joukko sotamiehiä kokoontui yhteen ja rupesivat +toisilleen osottelemaan Hinkkiä. Tulipa niiden joukkoon upseerikin ja +nosti kiikarin silmilleen. Silloin ei Hinkin todellakaan auttanut muu +kuin ruveta ongelle. Hän pysäytti veneen karin reunaan ja istui selin +rantapatteriin, sivahuttaen siiman ulapalle päin. + +--Saatanan kilohailiako tässä olisi aikaa vedellä!--kiroili Hinkki. +Mutta eipä hänen tarvinnut siinä kymmentä minuuttiakaan kyyköttää, +ennenkuin upseeri jo laski alas kiikarinsa ja sotamiehet hajosivat. + +Toisen rantapatterin kohdalle päästyään ja jälleen jouduttuaan +huomatuksi Hinkki koetti samaa temppua, mutta nytpä ei auttanutkaan. +Kymmenkunta sotamiestä juoksi rantaan ja viitaten Hinkkiä tulemaan +rupesivat lataamaan kivärejänsä. Hinkki souti suoraan kohti sotamiehiä, +ja rantaa lähestyessään otti koristansa esiin viinapullon, ja rupesi +sitä heille kauppaamaan, huutaen: + +--Kupii votku! + +Sillä Hinkki oli polisina ollessansa oppinut jotakuinkin venättä. + +Ryssät viittasivat vaan Hinkkiä maalle, vangitakseen hänet. + +He löysivät hänen veneestään korin täynnänsä viinapulloja ja tupakkia, +ja nauraen rupesivat kohta jakamaan tavaraa keskenänsä. + +Kun he olivat sen tehneet ärjäisi Hinkki vihasesti: + +--Davai dengi! (Se merkitsee: Anna rahat.) + +Ja rupesi vaatien tulemaan heitä kohti. + +Sotamiehet perääntyivät nauraen ja koettaen häntä välttää. Mutta Hinkki +tuli yhä kovemmaksi. Hän koputteli ongenvavalla maahan, ärjyi ja uhkasi +lyödä. Sotamiehet sen mukaan perääntyivät. Vihdoin Hinkki rupesi muka +kiviä maasta hakemaan, ja kun sotamiehet lähtivät karkuun, juoksi hän +heidän jälkeensä kauheasti kiljuen ja kiroillen ja useita suuria ja +pieniä kivimöhkäleitä heitellen. Kunnes ryssät kokonaan pakenivat. + +Hinkki läksi nyt soutamaan ulapalle ja kääntyi jälleen Kuninkaansaarta +kohden. Olivathan eväät tosin menneet, mutta olipa sensijaan vapaus +säilössä. + +Kolmannen patterin kohdalla oli varusväen huomio nähtävästi niin +kokonaan länteen ja pohjoiseen päin kääntyneenä, että Hinkki souti ohi +aivan alitse, ja vasta kun hän oli jo puolitiessä salmea, joka erottaa +Santahaminan Kuninkaansaaresta, huomasivat he sieltä hänen aikeensa ja +alkoivat ampua. Hinkki veteli kuin viimeistä päivää. Kaksi kuulaa meni +veneenlaitain läpi, yksi osui kokkaan juuri silloinkuin Hinkki oli +parhaiksi hypännyt rannalle. + +Hän oli jyrkän kallioseinän edessä, joka rantatöyräänä kohosi korkeuteen +ja muuttui siellä viheriäksi patterin penkereeksi. Monta kertaa oli +Hinkki ennen poikana meren saarissa soudellessaan nähnyt kuinka +taitavasti ryssät nousivat ja laskeutuivat tämmöisiä kallioseiniä +myöten, ja hän oli aina ajatellut, että niillä täytyi olla sitä varten +merkityt paikkansa ja tekopolkunsa. Nyt hän istuen suojassa irtiporatun +kivilohkareen takana koetti sellaista paikkaa keksiä, itätaivaan +valettua niinpaljon että vielä näkymätön auringonkerä jo säteili. +Samassa Hinkki jo viskautui kuin nuoli pitkin rantaa, ja kohta hän näkyi +Santahaminaan oravana nousevan Kuninkaansaaren rantatöyrästä ylös. +Tshik-tshak-tshuk panivat Hinkin korvaan kiviseinää vasten +mäiskähtelevät kuulat, ja juuri niinkuin hänen ampumansa revolverin +kuula oli Franssin kivimuuriin räiskäyttänyt loven, niin räiskäyttelivät +nämäkin kalliosta palasia irti. + +Aivan eheänä Hinkki pääsi suojustörmän korkeimmalle harjalle ja +heittäytyi pitkäkseen sen suojanpuoleiselle vietteelle. + +--Strastu!--sanoi hän nokiselkäiselle ja öljyyntyneelle sotamiehelle, +joka paitahihasillaan puhdisteli järeän tykin sisustaa ja +esiinpompahtaneen Hinkin nähtyään oli hämmästyksestä lentää selälleen. + +Molemmilta puolilta juoksi nyt sotamiehiä pajunetin kärjet leimuavina +paikalle. He eivät olleet ampuneet tulokasta ainoastaan senvuoksi, että +näkivät vihollisen häntä ampuvan. Mutta nyt tiukasti vaativat tietoa +mikä mies hän oli, ja Hinkki näki, että heidän pajunettinsa olivat +hiotut. + +Viimeisellä hetkellä Hinkki muisti jotakin, ja rauhallisena, aivankuin +olisi heille ruvennut rahaa antamaan, veti esiin kapteenin kukkaron, +kaivoi sieltä nimikortin ja viskasi heille alas. Sotamiehet lukivat, +päät yhdessä, ja jälleen hajoten rupesivat sanomaan: + +--Snaem, snaem! (Se on: kyllä tunnemme.) + +Heidän kasvonsa loistivat ja he olisivat varmaan syleilleet Hinkkiä, jos +hän vaan olisi ollut alhaalla. Mutta nyt ylettyivät mielisuosionsa +osotukseksi ainoastaan hänen saappaitansa taputtamaan. + +Niin lähellä näitä Viaporin linnotuksia oli Hinkki parhaan ikänsä +elänyt, eikä vielä ikinä aavistanut, että täällä tämmöistä on! Jos +päätänsä suojusvallin yli kurkotti, näkyi aava meri, alkaen syvyydestä, +jossa laineet korkeudesta katsottuina näyttivät pieniltä +leikkilaineilta, ja päättyen siintävään taivaanrantaan. Jos taas kääntyi +maalle päin katsomaan, niin oikein sydänalaa hiipasi se mahtava +linnoituksen komento, kun kukkulalta kukkulalle ja saaresta saareen +jatkuivat patteriketjut, milloin vihreitä rintojansa levitellen, milloin +paljastaen sisäpuoliset linnotustantereet hautoineen ja pengerryksineen, +tykkirivien välkähdellessä ylimpänä, nousevan päivän säteissä. Pieneksi +ja melkeinpä olemattomaksi meni koko Helsinki siellä lahtien +pohjassa--tämän mahtavuuden rinnalla. + +Ei ainoatakaan laukausta kuulunut mistään. Yön veristen ja tuimain +ottelujen perästä varmaan lepäsivät sekä täällä että siellä, raskimatta +kummaltakaan puolelta antaa ensi merkkiä uuden taistelun alkamiseen. +Päivä oli jo jättänyt merenpinnan, mutta yhä uskalsivat vahdit kävellä +patterien harjoilla. + +Tykkimies selitti Hinkille, että kun tästälähin Santahaminasta +ensimäinen kivärinlaukaus kuuluu, alkaa Kuninkaansaarella tykistö +paukkua. Tykinsuut olivat kaikki käännettyinä Santahaminaan päin. + +--Entäs Santahaminan tykit?--kysyi Hinkki. + +Tykkimies sanoi siellä kyllä olevan tykkejä, mutta väki oli jalkaväkeä, +joista ei yksikään osannut niitä käyttää. Kaikki tykkimiehet olivat +kapinallisia. + +Nyt alkoi Hinkki kauheasti kiroilla itseksensä, sillä olisipa hän tuon +asian ennen tiennyt, niin kyllä olisi ymmärtänyt soutaa kivärinkantamata +kauempana rannasta ja viinat olisivat säilyneet. Mutta mennyt mikä +mennyt! + +Näitä tykkimiehen kanssa jutellessaan Hinkki samassa näki suuren +miesjoukon tulevan taajassa parvessa pitkin linnotuksen leveää tietä, +joka kävi lännestä käsin laaksoa myöten halki saaren. Ja hän näki kohta, +että se oli suomalaisten joukko. + +Ihmeissään juoksivat tykkimiehet kokoon tätä kummaa katsomaan, kun +tuntematon sivilipukuinen sotajoukko lähestyi, kivärit olalla. + +Kun Hinkki sanoi niiden olevan suomalaista apuväkeä, tulivat sotamiehet +hurjan iloisiksi, ja lakkejansa ilmaan viskellen rupesivat hurraamaan. + +Suomalaiset vastasivat tieltä, hekin hurraten ja lakkejansa heilutellen. +Heidän edellänsä kulki venäläinen luutnantti, paljastettu miekka +kädessä. Kuninkaansaaren kapinallisten johtaja. + +Kun joukko saapui tienkäänteeseen saaren itäiselle puolelle, +noustaksensa siitä eteläisille rantapattereille, joilta ryssät heille +hurraata huusivat, alkoi Santahaminasta käsin kova kivärinpauke. + +Nuori luutnantti näkyi silloin ottavan pari askelta eteenpäin, ja, juuri +niinkuin Hinkki oli nähnyt niiden paraatissa tekevän, kääntyi miekkaa +huiskuttaen ja jotain huutaen miehiin päin, jotka kohta hajosivat ja +alkoivat juosta pitkää rinnettä ylöspäin. + +Suuri rätinä kävi ilmassa, joista äänistä Hinkki saattoi hyvin tuntea jo +Afrikan sodassa oppimansa kuularuiskut, kranaatit, pommit ja shrapnellit +erilaisine mylvinöineen, vihellyksineen ja paukahduksineen. + +Ainoastaan kolme miestä jäi sille leveälle santatielle, yksi +liikkumattomaksi, yksi polvilleen ryömimään ja yksi paikalleen +kieppumaan niinkuin ankerias veneen pohjaan. Kaikki muut nousivat +juosten pattereille. + +Tullessaan miehet nauroivat kaikki ja huusivat toisilleen sukkeluuksia, +mutta ei kaikkien sentään onnistunut salata kalvenneiden suupielien +noloa jäykistystä ja suurenneiden silmämustuaisten säikkynyttä viikunaa +tämän odottamattoman tervehdyksen johdosta. + +Ojennetuin käsin ja hurraten juoksivat ryssät heitä vastaan. Ja +suomalaiset ja venäläiset rupesivat syleilemään ja suutelemaan +toisiansa, upseeri mukana, niinkuin veli veljein joukossa... + +Hinkki istui ylempänä, suojusvalliin selkäänsä nojaten, polvet +notkistettuina leuvan alle, kädet säärien ympärillä. Tavatonta oli tämä +näky Hinkistä. Niin pitkälle kuin hän ikäänsä muisti, oli ryssien ja +suomalaisten välillä aina ollut kopeilemista ja pilkkaa, vihaa ja +tappelua. Myös muisti Hinkki vielä kouluajoilta historiaa, ja tiesi +missä monissa vaiheissa tämä Ehrensvärdin linnotus oli aikojen kuluessa +ollut. Mutta että sen korkeimmalla ja vahvimmalla patterilla kerran +maailmassa venäläiset ja suomalaiset sotamiehet syleilisivät toisiansa, +sitä eivät nämä kivet ja kalliot olisi toki koskaan voineet uneksia... +Ja siinä oli Hinkistä taas jotain sitä samaa uutta, joka ihmeellisesti +hänen sisuksiansa kaivellen tahtoi aina todistaa hänelle, että hän oli +jotenkin jäänyt ajassa jäljelle eikä ollutkaan enää kaiken kärjessä. + +Ilmat vavahtavat ... tanner tärähtää ... taivaita halkaiseva pamahdus +... toinen ... kolmas... + +Kuninkaansaaren tykistö vastaa Santahaminan tervehdykseen. Päivän +taistelu on alkanut. + +Upseeri puhuu jotakin miehille, ja paljastaa päänsä. Kaikki miehet +paljastavat päänsä, niin ryssät kuin suomalaisetkin. Upseeri nostaa +kätensä ja antaa merkin, ja silloin kajahtaa marseljeesin tuttu sävel +satojen miesten suusta. Toiset laulavat venäjäksi, toiset suomeksi. + +Hinkinkin täytyi nousta seisaalleen ja paljastaa päänsä. Mutta hän piti +sentään lakkia nenän ja suun edessä, koska ei voinut olla vähän +häpeemättä sitä nousemistaan. + +Ihmetellyt oli Hinkki aina, kuinka miehet voivat niin peräti toisiksi +muuttua heti kun saavat jonkun uskon, mutta nyt hän tunsi monta näistä +miehistä eikä ollut sentään vielä milloinkaan ennen nähnyt missään +kirkossa eikä liioin mustatukan kuulijain joukossa miesten silmissä +semmoista hartautta ja uskon loistetta, kuin noiden nyt siinä veisatessa +kaulatuksin ryssäin kanssa. Aivan paloivat niiden silmät kuin olisivat +pyhien enkelien vaellusta taivaan pilvissä todistaneet. + + Jo nosta pääsi köyhä kansa! + On tullut päivä kunnian! + Te ylitsenne lippuansa + Nyt sorron näätte nostavan, + Vihaisna riistäjämme ärjyy, + + Ne meidät orjantyöhön vie, + Äitimme viepi mierontie, + Lapsemme viluissansa värjyy. + Aseihin astukaa, + Ja vasten sortajaa! + Eespäin! Eespäin! + Lyökäämme näin pois valta riistäjäin! + +--Kun eivät vaan veisaisi omaa hauta virttänsä!--ajatteli Hinkki. + +Vavahtaa, vavahtaa taas ilmat, pamahtavat tykit... + + Aseihin ... stukaa + ... vasten ... tajaa + ... päin! Eespäin... + +Ei kuulu enää laulu ... jää kesken ... ryssät juoksevat parvittain eri +pattereille,--suomalaiset hajoovat neuvottomina sinne tänne tykkimiesten +luo, oppiakseen hekin sotakanuunain kumeata kieltä. + +Nyt alkaa Hinkin toimi, ja hänen läsnäolonsa näyttäytyy kohta niin +välttämättömäksi, ettei kukaan voi ymmärtää kuinka ilman häntä ollenkaan +olisi voitu toimeen tulla. Tykkimiesten suureksi hämmästykseksi hän osaa +kaikki temput neuvomatta, ja he tekevät hänet kohta opettajamestariksi +suomalaisille. Kranaattien, shrapnellien, kuularuiskujen, kanunain +jyskeessä tuskin olisivatkaan suomalaiset mitään tolkkua venäläisten +selityksistä saaneet. + +Koko päivän kävi tykkituli Santahaminaa vastaan, jossa kerrottiin viime +yönä yli 500 hallituksen puoluelaista kaatuneen. Mitään vastatulta ei +sieltä tykeillä annettu, ja näin oli suomalaisille hyvää harjotusaikaa +sekä itse kanunain käyttöön että mielen tottumiseen korvia kuuroiksi +tekevään sotapauhuun. Ensi aterian syötyänsä he jo taas osasivat +naureskella, ja nautinnokseen katselivat, kuinka suurta hävitystyötä +tykkituli teki vastapäisen saaren valleihin, kun joka laukauksella +suuret maakerrokset irtautuivat ja viskautuivat ilmaan. Heidän päänsä +yli kävi ankara shrapnellituli samaa Santahaminan saarta vastaan +Aleksanterin saaresta, joka myöskin oli vallankumouksellisten vallassa. + +Iltapäivällä alkoi tykkituli vaimeta, ja äkkiä taukosi melkein kokonaan. + +Silloin tuli Hinkin luo nuori, noin 18-vuotias mies ja sanoi: + +--Kas kun olet niin noessa etten ollut tunteakaan. + +Hinkki huomasi kyllä että sillä oli jotain muuta asiaa, ja niin olikin. + +--Onkohan sota nyt lopussa?--kysyi nuorukainen. + +--Vai lopussa! sanoi Hinkki,--eihän tämä ollut vasta kuin +harjotus-ammuntaa. Mutta katos tuonne! + +Ja Hinkki näytti suoraan aavalle merelle. + +Siellä oli kaukaisen merisaaren kupeelle asettunut muutamia suuria +sotalaivoja. + +--Onko laivasto vihdoin tullut?--sanoi nuorukainen, ja lisäsi +asiantuntijan äänellä:--Laivasto on vallankumouksellinen. + +Hinkki tunsi hänen puhuvan sillä sivistyneen ylemmyydellä, jolla +»järjestynyt» tavallisesti puhuttelee pimeää »järjestymätöntä». + +--Taitaa, sanoi Hinkki, mutta jos se on meidän puolella, niin kas kun ei +se ole tullut lähemmäksi. Sitä laivastoa ne ovat täällä varttoneet kuin +nousevaa päivää. Siinä se on nyt! + +--Luuletko ettei se olisikaan--vallankumouksellinen? + +Hinkki viittasi kädellään Kuninkaansaaren patterien ulkolinjaa, ja +sanoi: + +--Mitäs ne tuolla tekevät? Ne kääntävät tykkejänsä merelle päin, eikä +siellä nyt enää ketään naurata. Mene sinäkin vaan aliupseeris luo, ettei +suutu. + +Nuorukainen meni nopeasti pois. + +Hinkki alkoi taas puhdistaa kanuunaa, hyräillen valssiansa: Kolmasti, +neljästi... + +Ei ainoatakaan laukausta kuulunut. Kuolon hiljaisuus kaikkialla, +linnotuksessa, saarilla, merellä... Toisilta pattereilta asti saattaa +erottaa miesten tavallista puhetta. Suuret kalalokitkin uskaltavat +vähitellen saapua takasin pesäkariensa ympärille kaartamaan ja alkavat +huudoillansa täyttää ilman. Meri on rasvatyyni. + +Hinkki katselee ahnain silmin saaren kupeella kelluvan jättiläislaivan +hohtavia panssarikylkiä, valkoisia piipputorneja, mastotaklinkia, +ampuma-aukkojen rivejä. + +Hänen siinä katsellessa samassa tuprahtaa valkonen savupilvi keskiaukon +kidasta ja yhdellä kertaa välähtää terävän kirkas liekki sen pilven +halki. Näkyy valkopilven hiljainen kohoaminen ja sen viaton kuvastuminen +pitkänä viiruna tyynen meren kalvoon. Tuprahtaa vierimmäisistä kidoista +liekkinä leimahtaen toinen ja kolmas pyöreäreunainen valkopilvi. Ja +samassa jo kuuluu kanunankuulan ulina menevän Aleksanterinsaaren yli +linnotuksen pohjoissaarille. Toinen ja kolmas menee Kuninkaansaaren yli, +kolmen kumean pamahduksen seuratessa toisiaan. Taas hiljaisuus. Lokit +lentävät äänettöminä hajalle. + +Hinkin tykkiä tarkastava aliupseeri, tahtoen rohkaista, sanoo naurahtaen +ja päätänsä hyväntahtoisesti nyykäyttäen, että se oli vaan +koelaukauksia. Juu, juu, myöntelee Hinkki, vaikka selvästi näkee, että +aliupseerin naurahduksesta ei tullut mitään. Aliupseeri rupesi nyt +selittämään, miksi sotalaivat eivät voi olla ampumatta näitä +»koelaukauksia». Jos ne olisivat ampumatta, sanoi hän, niin asiasta +tulisi kysymys sotaoikeudessa, jolleivät vallankumoukselliset +pääsisikään voitolle. Mutta laivat eivät tahdo antaa vielä mitään +todistuksia kapinallisuudestaan, ennenkuin jotain tapahtuu, jota ne +odottavat, ja sentähden niiden _täytyy_ ampua. Juu, juu, pani Hinkki. +Mutta vaikka Hinkki olisi kuinkakin vakuuttanut ymmärtävänsä ja +täydellisesti uskovansa aliupseerin selityksiä, katsoi tämä +välttämättömäksi yhä uudestaan selitellä ja uusia perusteita löytää, +mikä saattoi asian yhä enemmän epäilyttäväksi Hinkin silmissä, ja hän +teki lujasti työtä kanunain tähtäinten suuntaamiseksi merelle, niinkuin +näki kaikkialla pattereilla tehtävän.--Ne odottavat, sanoi aliupseeri, +näes, täytyy odottaa, täytyy saada ensin tietää tuleeko siitä +vallankumouksesta mitään. Juu, juu, sanoi Hinkki, vaikka ei ollenkaan +ymmärtänyt miksi asia olisi voinut odottamisesta muuttua. Näithän itse, +sanoi taas tykkimies, että ne ampuivat ylitse. Juu, juu, myönsi Hinkki, +ja kysyi nyt vuorostaan tykkimieheltä, mitä oli tuleva sitten, jos +kapinalliset voittaisivat. Tasavalta ja presidentti, niinkuin +Amerikassa, sanoi tykkimies,--ja Suomikin saa silloin olla vapaa valtio. +Saa niin, sanoi Hinkki, hikeä otsaltansa pyyhkien. + +Kuitenkin täytyi Hinkinkin lopulta itsekseen myöntää, että laivat +todellakin ikäänkuin jotakin odottivat. Sillä koko sinä päivänä eivät +ampuneet Kuninkaansaarelle yhtään laukausta, jota ei olisi voinut +selittää koelaukaukseksi. Kaikki laukaukset olivat tähdätyt linnotuksen +kaupunginpuoleisiin saariin. + +Tuli uusi yö, ja miehet menivät makuulle illastamatta, sillä eväät +olivat loppuneet kapinallisilta, ja yhteys kaupungin kanssa kokonaan +katkennut. Hinkki ja venäläiset eivät olleet koko päivänä syöneet. +Miehet käskettiin yöpymään valleille, osaksi senvuoksi, että kasarmit +olivat Santahaminasta tulevan alituisen kivääritulen alaisina, osaksi +taas--kuten toiset väittivät--laivastosta uhkaavan pommituksen vuoksi. + +Yöllä ei kuulunut laivastosta mitään. + +--Odottavat!--sanoi tykkimies keskiyön aikaan Hinkille, kun huomasi +tämänkin valvovan. Sitten nukkui rauhallisesti uudelleen. + +Jo kauan ennen päivännousua heräsivät miehet järeän tykistön +helvetilliseen pauhuun. + +Hinkki kapusi tykkimiehensä viereen silloin kuin tämä oli ampunut +tykistään jo kolme laukausta, sillä Hinkki oli ajatuksissaan valvonut +koko yön ja vasta aamulla saanut näläntuskaltansa unta. + +Koko laivasto oli yhtenä savu- ja tulimerenä. + +Pommitus kävi Aleksanterin ja Kuninkaan saaria kohtaan. Nyt ei enää +odotettu. Nyt oli leikki loppunut. + +Kuninkaansaarella paloivat pian ilmiliekissä kasarmit ja muut +puurakennukset, savussa ja tulessa oli kaikki, ilmain ulistessa +kaksitoistatuumaisten hirmu-uhkaa, suurten hietavallien hajotessa +niinkuin aaltojen viskaama hyrsky, pommien ja kranaattien räjähdellessä +kaikilla tantereilla, murhaavaa rautaromua levitellen. + +Tykkimies jätti asiansa hetkeksi Hinkin hoitoon, sillä miehiä kaatui +paljon ja aliupseereja tarvittiin jokapaikkaan. Hinkki ammuskeli kyllä +ominkin päin. Tosin olisi hän paljon mieluummin ollut niiden puolella, +jotka laivoista ampuivat, sillä hän olisi sanomattomasti nauttinut saada +virittää laivatykkiä ja koettaa osua siihen Viaporin nupipää +kirkontorniin, joka kaupunkiin näkyvänä oli kaiken ikää Hinkkiä +vaivannut ja kutkuttanut. Ihmeelliset olot ja vaiheet olivat kuitenkin +kääntyneet niinpäin, että Hinkin nyt päinvastoin täytyi ampua noita +rakkaita laivojansa, jotka siellä meren viileässä sylissä ihanasti +kelluivat. Mutta-- + +--Soromnoo!--ajatteli Hinkki, ja lasketteli laukauksen toisensa perästä, +osui taikka oli osumatta. + +Kun taistelu myöhemmin kiihtyi kuumimmilleen, tuli sama nuorukainen +Hinkin luo uudestaan ja silmät melkein ulkona päästä, soperrellen kuin +puolihullu, kävi molemmin käsin Hinkkiin, rukoillen lähtemään hänen +kanssansa karkuun Viaporista. Hinkki rupesi ensin laskemaan leikkiä +hänen kanssaan, sanoen: taisi olla mukavampi, hempukka kainalossa, +mustatukan puheita Kaisaniemen kentällä kuunnella, hä? Mutta mies ei +ymmärtänyt enää paljon. Hinkin kävi sitä surku, ja hän neuvoi sille +paikan mihin oli ruuhensa jättänyt, sanoen: souda kohta ulos merelle ja +vasta sitten käänny itään, Degerön maata kohden, ei sinua nyt kukaan +välitä ampua.--Mies oli kuitenkin niin saamaton ja tohlo, että Hinkin +täytyi saattaa hänet omin silmin venettä näkemään, ennenkuin se mitään +ymmärsi. Kuinka sen sitten kävi, ei Hinkki nähnyt, mutta itse hän ei +ainakaan vahinkoa ehtinyt saada. + +Aliupseerin tultua takasin patterille Hinkki kysyi muista suomalaisista. +Aliupseeri sanoi: Urhoollisesti taistelevat, kelpomiehiä jokainen,--ja +rupesi vielä Hinkin mieliksi sanomaan jotakin, että heistä pitäisi tehdä +kenraaleja, mutta juuri silloin kranaatin sirpale lensi edestä miehen +kaulaan, ja hän kaatui selälleen, niin että pää joutui juuri penkereen +reunalle ja retkahtaen irti ruumiista jäi ainoastaan niskalihoilla +roikkumaan verisestä kaulasta. + +Hinkki teki parastaan voidakseen hoitaa kaatuneen sotaystävänsä +kanunoita. Hän taisteli siihen asti kuin näki useimmat patterit jo +jätetyiksi ja niiden kanunat vaijenneiksi. Vielä sittenkin hän olisi, +kapteenin hukkaan menevää asiata ajatellen, pysynyt patterillaan, mutta +tapahtui niin, että linnotuksen ruutikellarit räjähtivät, ja Hinkki +lensi monta syltää asemaltaan tykin vierestä. Semmoista pamausta ei +Hinkki vielä eläessään ollut kuullut, ei Afrikassa eikä missään muussa +maanosassa, missä oli elinaikanansa vaeltanut. Siinäkö lennossa vai +hyvän aikaa tiedottomana maatessaan räjähtävien pommien keskellä Hinkki +oli saanut kaksi haavaa, ei hän itse voinut herättyään päättää. Ensin +hän ei huomannut muuta kuin sen haavan, joka oli tullut ohimoon ja +tahrannut kaikki kasvot vereen. Hän pyyhki kasvonsa kaikkein +puhtaimmilla paikoilla, mitä takkinsa liepeistä löysi. Mutta takkia +aikoessaan vetää jälleen ylleen hän vasta huomasi kaiken paitansakin +olevan siekaleina ja veressä, ja tunnusteltuaan tuli siihen päätökseen, +että kranaatinsirpale oli repinyt vasemmalta puolen hänen vatsansa auki. + +Ampuivatko ne enää vai eivät, sitä ei Hinkki voinut kuulla, sillä hänen +korvansa olivat lukossa, niinkuin hänellä kuuloa ei enää olisi +ollutkaan. + +Noustuansa ja huomattuaan voivansa hyvin pysyä pystyssä ja astua Hinkki +palasi tykkinsä luo ja kapusi siitä vallille. + +Heti hän näki, että asia oli menetetty. + +Ei ammuttu missään. Laivastokin oli savuista selkeänä. Hävitys +Kuninkaansaarella näytti täydelliseltä. Haavottuneita ja kuolleita +kuljetettiin pitkissä jonoissa lasaretteihin. Punasen kapinalipun +viereen olivat nostaneet valkosen lipun. + +Nyt olisi kai Hinkinkin pitänyt mennä lasarettiin mahahaavaansa +sidottamaan, josta tuntui niinkuin suolet roikkuvan, mutta hän laski +niin, että jos hän sinne menee, niin hän joutuu varmasti vangiksi. Ryssä +antaa Suomen herroille raastupaan, ja Suomen herrat tuomitsevat +Söörnääsiin, eikä kun Kakolaan Turkuun. + +Tästä selville päästyänsä Hinkki levitti takkinsa hihat ja sitoi ne +lujaksi vyöksi mahansa ympärille, niin että muu takki tuli pariin +kertaan taitettuna pinkaksi kääreeksi haavan päälle. + +Sen tehtyänsä hän laskeutui vallin merenpuoleiselle vietteelle ja samaa +kallioseinää myöten, kuin oli tullut, kapusi alas rantaan. Hiukan oli +häntä keskikalliolla vain pyörryttänyt. Nuorukainen oli arvatenkin +päässyt pakenemaan, sillä venettä ei näkynyt missään. Mutta ei Hinkki +sitä odottanutkaan. Hän riisui saappaansa, katseli niitä vähän aikaa +punniten kannattaako niitä viedä mukaansa. Pani ne sitten selkänsä +taakse takista tehdyn vyön alle. Tässä rupesi häntä toisen kerran +pyörryttämään niin huimaavasti, että täytyi vähän aikaa istua kivellä. +Sama kivi, joka oli häntä tullessa Santahaminan kuulilta suojannut. +Mutta Hinkki ajatteli, että pyörrytys menee ohi, jahka hän menee veteen. +Ja kohta kun huimaus hellitti, hän astui vyötäryksiä myöten mereen ja +tasaisesti heittäytyi uimaan salmen yli Santahaminaa kohden. + +Sillä Hinkki ei voinut kärsiä ajatusta että hän vankeuteen tulisi. + +Jo puoli matkassa salmea Hinkki katsoi välttämättömäksi temmata saappaat +irti selän takaa ja antaa mennä. Mutta vyön solmu tällöin aukeni ja +takki solui vyötäisiltä ja jäi sekin. Melkein oli Hinkki siihen +tyytyväinen, sillä sekin kevensi ihmeellisesti väsyttävää uintia. + +Vähissä voimin hän pääsi Santahaminan rantaan. Siihen kohti oli meri +ajanut hienoa hiekkaa, joka oli päivän paisteessa kuumennut. Hinkki +ryömi hiekalle ja katsahti ympärinsä pitkin rantoja. Santahamina oli +kuin kuollut. Ei ainoatakaan sotamiestä näkynyt missään, joten pako tätä +tietä näytti olevan paras kaikista mahdollisuuksista. Hymähtäen Hinkki +vaipui lämpimälle hiekalle, siinä levähtääkseen ja antaakseen +vaatteittensa kuivaa. Raukasi niin, ettei hän muuta olisi jaksanutkaan. +Ja pyörtyi tainnuksiin. + +Liikkumattomana kuin kivi nukkui Hinkki iltaan asti. + +Yöksi rupesi merivesi tekemään nousemista. + +Ja vaikka pienet yölaineet jo hipivät Hinkin jalkoja polvia myöten, ei +Hinkki herännyt. + +Tähdet jo syttyvät. Ei Hinkki herää. + +Pikkulaineet nousivat jo rintaan asti. Ei Hinkki herää. + +Nyt jo huuhtelevat hänen poskiansa, hienosti lipien ja pesten ruudista +nokeentuneita ja vereen tahraantuneita kasvoja. Pesevät ... pesevät... + +Ei Hinkki herää. + +Nyt menee meren maininki jo yli pään, ja Hinkin ruumis alkaa hiljaa +kellua, niinkuin kätkyessä, kunnes vesi vetää sen syvemmäksi, vielä +syvemmäksi, vielä syvemmäksi, ja se vihdoin painuu näkymättömäksi meren +pimeään nieluun. + + + + +9. + + +Kun kapteenia ei kahteen päivään eikä yöhön näkynyt kotona, siitä kuin +hän viimeiksi niin kummallisesti käyttäytyen siellä keskiyön aikaan +pistäytyi, ja kun kammottavia huhuja Viaporin kohtalosta oli jo alkanut +kaupungilla liikkua, läksi Kerttu häntä hakemaan. + +Punasen kaartin kaikki leiripaikat hän tietysti ensin juoksi. Mutta +kaarti näytti olevan hajonnut viimeistä miestä myöten. + +Sitten hän kävi työväentalot ja kansliat. Täällä hän ensi kerran huomasi +kuinka nurjamielisiksi ihmiset olivat äkkiä käyneet kapteenille. +Käytävässä hän kuuli jonkun sanovan, että kapteeni oli nähty tulevan +työväentalolta, mutta kadulla oleva kansa oli tahtonut ottaa hänet +kiinni ja revellä palasiksi, huutaen: nyt menee meiltä äänestysoikeus ja +yksikamari! + +Kadullakin ihmiset osottelivat Kerttua. Useat vallassäätyiset eivät +olleet tuntevinaan, ja käänsivät päänsä pois, kun tulivat vastaan. + +Katajanokalle vallankumouksellisten pääkortteeriin tultuansa ei Kerttu +siellä tavannut yhtäkään elävätä sielua. Ovet olivat selko selällänsä. +Pöytien ja tuolien päällä näkyi sekasin sotamiesten pukuja, +upseerintakkeja, sivilivaatteita, lakkeja, revolvereja, +patrunakoteloita, kivärejä, pulloja, tupakkia,--kaikki äärettömässä +sekasotkussa. Minne ne olivat kaikki hajonneet, ei Kerttu ymmärtänyt +aavistaa. Ei jälkeäkään missään niistä ihmisistä. + +Kaikki paikat käytyänsä ei Kertun auttanut muu kuin käydä uudestaan +samat paikat. Vihdoin hän tapasi muutamia punasen kaartin miehiä, jotka +kertoivat nähneensä viime yönä kapteenin. Hän oli vienyt neljä miestä +mukanansa kaupungintakaiselle vuorelle, jossa heidän oli pitänyt +sytyttämän olkiriuku palamaan. Mutta juuri kun miehet olivat sen +alhaalta sytyttäneet, oli kapteeni rynnistänyt patsaan juurelle +vyörytetyn kiven syrjään, jolloin riuku oli, kahdesta kohden taittuen, +kaatunut. Sen jälkeen ei kukaan ollut kapteenia enää nähnyt. + +Onkohan se raukka järkensä kadottanut?--ajatteli Kerttu, sydän kurkussa. + +Vallankumouksellisten pääkortteeriin uudestaan tultuansa hän ei enää +päässytkään sisälle. Ovet oli pantu lukkoon ja kaksi suomalaista +kaupungin poliisia ja kolme venäläistä santarmia seisoi ovella vahtia +pitämässä. + +Kerttu päätti nyt juosta välillä kotona kysymässä oliko kapteenia sillä +aikaa siellä näkynyt. + +Kun Kerttu oli mennyt Katajanokan sillan yli, ja päävahdin ohi +päästyänsä rupesi laskeutumaan eteläsatamaan, näki hän sotakulkueen +tulevan Elisabetintorin rannasta. Hän seisahtui väenpaljouden tähden +keisaripalatsin kulmaan odottamaan saattueen ohikulkemista. + +Ensin kulki kolme sotamiestä rinnakkain, keskimäisellä rumpu edessä ja +palikat käsissä. Sitten kulki joukko santarmeja ja sotamiehiä pyssyt +olalla. Sitten kolme upseeria paljastetuin miekoin kummallakin puolen +sitä sivilihenkilöä, joka kulki niiden keskellä. Sitten taas sotamiehiä, +ja viimeiksi kasakat. + +Kun saattue matkallaan päävahtiin tuli Kertun kohdalle, ymmärsi Kerttu, +että se sivilihenkilö oli Viaporista tuotu vanki. Ja samassa +Kerttu jo kauhistuen tunsi Ihastuksen, kapinallisten johtajan +Aleksanterinsaarella. + +Ihastus kulkee hitaassa tahdissa, niinkuin sotamiehetkin. Hän katselee +maahan. Kasvot ilmaisevat kalpeaa väsymystä. Poskilihat ovat vähän +koholla, silmäkulmat haluttomasti rypyssä, ikäänkuin häntä vaivaisi +katukivien kuuma auringonheijastus. + +--Mitähän sille tullee?--kuuli Kerttu jonkun yleisöstä sanovan. Toinen +vastasi siihen: + +--Ammutaan parin viikon perästä. + +Kertun sydän jäähtyi. Ja kuinka nuo sotamiehet--nehän olivat samoja, +joita Kerttu oli monta kertaa nähnyt vallankumouksellisten työväen +kokouksissa--kuinka ne nyt saattoivat kuolemaan sitä, joka tahtoi tehdä +heidät vapaiksi? Eivätkö ne olisi voineet kääntyä ja sanoa: emme tahdo! +Sillä ne olivat--ne olivat samoja! Varmaan eivät tiedä milloin kääntyä +ja pelkäävät, ettei kaikki sano yhtaikaa ... tai sitten pelkäävät +kasakoita, jotka ratsastavat takana. Eivät käänny ... kulkevat ... +kulkevat... Ai, ai, ei Kerttu tiedä kenenä olisi tukalampi olla, noinako +sotamiehinä vai Ihastuksena. + +Päävahdin kello kilahtaa. Vahtimiehet tulevat kaksittain ulos, kivärit +käsissä. Kaksoisovet jää auki. + +Rumpu pärisee. + +Upseerit menevät Ihastuksen kanssa päävahdin ovista sisälle. Vahtimiehet +menevät kaksittain jälestä. Ovet sulkeutuvat. Kasakat ratsastavat pois. + +Väki hajoo hiljaa. Kerttu juoksee henkensä edestä, sillä jos hän ei nyt +kohta löydä kapteenia ja piilota häntä, vangitsevat ne senkin ja +ampuvat. + +Kerttu tahtoo poiketa uudestaan kaartin kanslialle, mutta ei pääse enää +lähellekään. Kadut ovat suljetut, kanslia on kasakkain vallassa, jotka +ottavat kiinni kaikki, mitkä vaan siitä talosta tulevat tai sitä +lähestyvät. + +Karkulaisilta Kerttu saa tietää, ettei kapteenia ole nähty kansliassa. + +Nyt juoksee Kerttu vihdoin kotiin. + +Kustaava on jo ulko-ovella vastassa, ja sanoo surkeasti hätääntyneenä +käyneensä Franssin luona neuvottelemassa. Ja oli Frans sanonut polisien +tulevan kohta kapteenin asuntoon kotitarkastukselle ja vangitsemaan +häntä. Sen oli Frans saanut tietää siten, että hänen poikansa Haagert ja +Vilhelm, jotka Suomen kaartin tarkk'ampujapataljoonan hajottua +palvelivat uusina kaupunginpoliseina, olivat muiden polisien mukana +määrätyt tätä vangitsemista toimittamaan. He eivät olleet +sukulaisuuttansa ilmaisseet, sillä se olisi nyt heidän nimeänsä +haitannut, ja sitäpaitsi oli heidän välinsä kapteenin kanssa aina ollut +huono, mutta erittäinkin nyt tähän uuteen polisikuntaan tultuansa, jota +kapteenin miehet olivat haukkuneet »lahtarikaartiksi». Kun vaari oli +sanonut heille: huonosti teette, olivat he moittineet vaaria sanoen: +saako esivaltaa vastaan olla? Vaarin pitäisi olla hiljaa, joka on +Siperian karkulainen! He olivat vaan nauraa virnistäneet vetäessään +valkoisia polisihansikkaita käsiinsä, ja sitten punaviiksiään +kohennellen lähteneet kotoa. + +Frans, nähtyään Kustaavan epätoivon, oli vihdoin heltynyt ja käskenyt +piilottaa kapteeni vinnille, jos tulisi kotiin, mutta itse oli mennyt +puuskuttaen pois, niinkuin tärkeälle asialle, mikä seikka oli antanut +Kustaavalle salaista toivoa Franssin myötävaikutuksesta kapteenin +pelastamiseksi. Franssilla oli suuria tuttavuuksia. + +Kustaava sanoi kaikille: tehkää niinkuin eno Frans sanoo, sillä kaikki +käy kuitenkin aina juuri niinkuin eno Frans tahtoo. + +Hyvä olisi Kertun ollut piilottaa kapteeni vinnille, jos vaan olisi +tiennyt missä se kapteeni on. + +Tähän hätään tuli vielä Loviisa (joka saman tarkk'ampujapataljoonan +hajottua palveli ruuanlaittajana vapaaherrattarella) ja sanoi kaikkien +parempien ihmisten neuvovan, että Kertun pitäisi ilmaista kapteeni +polisille ja ottaa ero semmoisesta miehestä. + +--Mutta _mimmoisesta_ miehestä?--huusi Kerttu kadottaen vihdoin +kärsivällisyytensä, sillä koko päivän olivat ihmiset puhuneet hänelle +_semmoisesta_ miehestä, ja nyt vielä vapaaherratarkin! Hän purskahti +itkemään, jolloin Loviisa muutti kohta mielipiteensä, ruveten nyt hänkin +innolla ottamaan osaa neuvotteluun kapteenin toimittamisesta säilöön. + +Lapset olivat jo kauan aikaa tahtoneet jotain sanoa, ja kun vihdoin +saivat suunvuoron, ilmottivat hakeneensa isää merikallioilta, joita +sanotaan myös Kaartinkallioiksi, ja nähneensä siellä isän kävelemässä +edestakasin, mutta isä oli sormea heristäen sanonut heille: menkää +joutuin kotio! + +Merikallioista tuskin puoli sanaa kuultuansa Kerttu jo lensi jälleen +ulos. Kuinka hän ei ollut ennen tullut sitä ajatelleeksi, vaikka +kapteeni oli toistakymmentä vuotta aina ollut niillä merikallioilla, +milloin ei ollut kotona tai jossain tarkkaan ilmotetussa muussa +paikassa! + +Aivan oikein. Ensin näkyy vaan musta pilkku taivasta vasten. Sitten +erottuu ilmeisesti kapteenin tutut piirteet. Katselee Viaporiin päin. +Kävelee nopeasti edestakaisin. Taas seisahtuu, taas katselee. + +Kerttu oli hurjasta juoksusta, monista harhaanastumisista ja +kompastuksista näillä kallioilla niin hengästynyt, että hänen täytyi +istua levähtämään ollessaan jo aivan lähellä kapteenia. Sanaakaan hän ei +saanut hengästyksen tähden suustansa. + +Kapteeni näytti hänestä ensi katsaukselta melkein mielipuolelta, niin +tuhkan harmaa se oli kasvoiltansa ja puhui itseksensä, milloin +pysähtyen, milloin nopeasti siirtyen toiseen paikkaan. Mutta kun Kerttu +tuli lähelle, ei kapteenin kasvoissa näkynyt mitään muuta erinomaista +kuin tavattomasti suurenneet silmien mustuaiset. Kerttu kävi kohta +tarmokkaasti kapteenin käteen ja rupesi vetämään pois sanoen, että +polisit olivat tulossa. + +--Mitä pahaa olen minä tehnyt, että minua vangittaisiin?--sanoi kapteeni +ajatuksistaan reväistyn ihmettelevällä ilmeellä. Ja Kerttu tunsi, että +helpompi olisi ollut saada liikkeelle sellaista satamapollaria, johon +siirtolaislaivat viskaavat köysisilmukkansa, kuin kapteenia +hievautetuksi siltä paikalta missä hän seisoi. + +--Enkö minä lakkoviikolla pelastanut tätä kaupunkia verilöylystä omien +kansalaisten kesken? Enkö minä nyt ole pelastanut tätä kaupunkia +pommituksesta, joka olisi sen maan tasalle tuhonnut? Miksi he siis minua +vangitsisivat? Johan sinä olet järjiltäsi, Kerttu! + +Kerttu tiesi, että kun kapteeni rupeaa jotakin ajatuksenjuoksua puheessa +selvittämään, on paras antaa hänen rauhassa sanoa sanottavansa. Kerttu +sentähden päätti antaa sen puhua korkeintaan 5 minuuttia, jonka jälkeen +aikoi ryhtyä viimeiseen keinoon, sillä jokainen hetki oli tärkeä. + +--Ei, Kerttu! Olkoon Kertulla oikein: ei saa tappaa. Olkoon ettei saa, +kun ei kerta voikaan. Mutta sitten ei saa myöskään totella. Hyvä on: nyt +en aijo enää totella ketään, ei jumalia, ei piruja, ei hallitusta, ei +vallankumouksellisia, ei Vasilia, ei Natalia Feodorovnaa, ei tovereja, +ei ystäviä, ei vihollisia, eikä Kerttuakaan, kuuleeko Kerttu? Ei +Kerttuakaan, ei ikinä! + +Kapteeni oli ilmeisesti saada raivokohtauksensa. + +Mutta Kerttu ehti ennen. Viisi minuuttia oli kulunut. + +Hän heittäytyi suulleen maahan, pani kasvonsa käsivarsien päälle ja +alkoi päätänsä heilutellen ääneensä itkeä, surkeasti voivotellen lasten +ja hänen omaa kohtaloansa, kun nyt jo ihmiset melkein sylkevät +heitä,--ja paljon muuta semmoista sanoi, mitä vaan saattoi kiireessä +keksiä. Sillä kun on ihmishengestä kysymys, ei voi mitään keinoja olla +käyttämättä, jotka pelastusta lupaavat. Ei Kertun tarvinnut suoraan +teeskennellä; hän antoi vaan valtaa tuskan raatelemalle sydämmellensä, +ja niin syntyi sellainen raju itku kuin nyt oli välttämätön. + +Ja niinkuin Kerttu oli arvannut, ei kapteeni nytkään voinut itkua nähdä, +ja Kerttu jo tunsi kuinka se koputtaa häntä selkään: + +--No, no, Kerttu, älä huoli itkeä, nouse istumaan! + +Kerttu nousi istumaan, ja valtoinansa nyyhkyttäen sanoi: + +--Jos minä sinua johonkin pahaan käskisin, niin tietysti et +tarvitsisikaan totella... + +--Mitä siis vaadit minulta? + +--Ei muuta kuin että tulet kotiin. Sano rehellisesti, onko siinä mitään +pahaa, että joku ihminen menee kotiin? Sano! + +Kapteeni räpytteli vähän aikaa silmiänsä ja sanoi sitten: + +--Ei. + +Muuta ei Kerttu toistaiseksi tarvinnutkaan. Hän tarttui kapteenia käteen +ja alkoi vetää. Kapteeni tuli. + +Kaupungin kadulle päästyänsä Kerttu rupesi käymään kapteenin kanssa +käsikynkässä ja hiljensi vauhtia niin ettei käynti näyttänyt +kiireiseltä. + +Ihmiset katselivat heitä pitkään joka puolelta, mutta Kerttu ei ollut +millänsäkään. Ei edes passipolisin hämmästynyt naama, polisipillin +esilleottaminen ja epäröivä seuraaminen saanut Kertun kasvoista pois +sitä viatonta hymyä, jonka hän oli niihin ottanut. Vasta kotitalon ovea +lähestyessä Kerttu yhtäkkiä rupesi vaatimaan kapteenilta nopeutta ja +hymy vaihtui kalpenemiseksi. Ovessa hän jo kaikin voimin työnsi +kapteenia, ja rappusissa sai hirveän kiireen ja hädän. + +Tuskin olivat he tulleet ylös toiseen kertaan, kun Kerttu näki tyhjän +ajurin tulevan heidän portillensa ja ajavan heidän pihaansa. + +Kertun sydän seisahtui. Hän ajatteli: tuolla ajurilla aikoo polisi viedä +kapteenin. Myöhäistä! Hän oli pyörtyä Kustaavan syliin. Silloin Kustaava +töykkäsi häntä kylkeen ja sanoi: Ole hiljaa, etkö nähnyt, että se oli +eno Frans itse! + +Nyt huomasi Kerttu, että ajuri oli todellakin ollut hirmuisen +suurikokoinen, ja sydän alkoi taas toivokkaasti pampattaa. + +Samassa astui sisälle Frans suuressa vanhanaikaisessa ajurinkauhtanassa, +ja rupesi sitä riisumaan yltänsä, sanaakaan sanomatta. Hän oli puettu +nyt keveään kesäpalttooseen, ja hattukorista hän otti esille tavallisen +knallinsa. Sitten, silmäluomet alhaalla ja kasvot liikkumattomina, tuli +kapteenin taakse, pidellen ajurinkauhtanaa levällään edessään, niinkuin +toista pukeutumaan auttaessa. + +--Mikä nyt?--sanoi kapteeni hämmästyen. + +Frans sanoi hiljaisella ja yksitoikkoisella äänellä: + +--Vedä päälles. + +--Tehkää kaikki niinkuin Frans käskee, sanoi Kustaava Hartaudella. + +--Älä anna enon odottaa, sanoi Kerttu viattomasti. + +Kapteeni katsahti Kerttuun tuimanlaisesti: + +--Mitä tämä merkitsee? + +Sillä kapteeni huomasi selvästi, että eno Frans tahtoo valmistaa hänelle +paitsi pakoa myöskin kostoa lakkoviikon tapahtumista. + +--Mutta Hannes kulta, onko tässä mitään pahaa?--sanoi Kerttu itkuun +valmiina.--Minä vannon sinulle, etten milloinkaan tule vaatimaan sinulta +pahaa. + +--Pidä siis valasi!--sanoi kapteeni ankarasti, ja alkoi pujottaa käsiään +eno Franssin tarjoaman kauhtanan hihoihin. + +Hänen molempien käsiensä ollessa näin toimessa ennätti Kerttu sipaista +saksilla pois suuren palan hänen pitkistä viiksistään. Ja kun toinen +puoli oli kerran sipaistu, ei tietysti voinut enää jättää toistakaan +puolta leikkaamatta. + +Tämä temppu muutti kapteenin ulkonäön hämmästyttävästi. Mutta +katsahdettuaan peiliin, ei kapteeni voinut sellaista ulkomuotoa lainkaan +hyväksyä ja lyhensi nyt itse viiksensä niinkuin vaan saksilla sai, sillä +kapteeni oli aina pysynyt ulkomuodostaan sangen arkana. Anna tulla vaan +Kerttu! Suurimmankin häpeän minä otan kantaakseni sinun tähtesi, mutta +maltahan, kohta tulee: stop! + +Ja he sitoivat vyön väljän kauhtanan ympärille, ja panivat ajurinlakin +kapteenin päähän, ja eno Frans sanoi: + +--Mene, istu kuskipukille. + +Mutta Kustaava oli sillä aika Loviisan kanssa laittanut mankelikoriin +kapteenin päähineen, päällys- ja alusvaatteita. Ja kun kapteeni oli +kuskipukille istunut, sovitti Kustaava korin hänen jalkoihinsa. + +Silloin tuli Frans keppi kädessä ulos, istui rattaille, ja niin kapteeni +ajoi kädet ojona kauniisti kaartaen portista kadulle. + +Ohi ajaessa hän vilkasi, päätään kääntämättä, yläkerran ikkunoihin: +siellä näkyi vaan joukko huiskuvia liinoja, ja viimeisessä ikkunassa +Kerttu, joka silmät ilonitkusta punaisina suuteli käsiänsä ja heitteli +niitä kapteenille. + +--Aja hiljaa, kuului kapteenin selän takaa eno Franssin tyynesti laulava +ääni. + +Eno Frans istui jäykkänä ja liikkumattomana, keppi polvien välissä ja +molemmat kädet kepinkoukun päällä, silmäluomet mahdollisimman alhaalla. +Silloin tällöin hän kadun kulmauksissa kosketti kepillä kapteenin +kylkeen, ilmaistakseen tälle minne oli käännyttävä. + +Keskikaupungin keskisimpiä katuja mentiin. + +Yhtämittaa Franssia tervehdittiin. Kapteeniin ei katsahtanut kukaan. +Monet polisikonstaapelitkin tekivät Franssille kunniaa, sillä hän tunsi +aina kaikki kaupungin suuret ja pienet virkailijat. Eteläesplanaatia +ajettaissa itse polisimestari ajoi ohitse ja tervehti. + +Pitkänsillan yli ajettaissa, jossa hevosen juoksuttaminen oli kielletty, +kapteeni saattoi selvästi kuulla, että eno Frans kaiken aikaa itseksensä +mymisee. Ja vaikka hän ei voinut erottaa sanoja, oli myminän äänenpaino +sellainen, että ajatus ikäänkuin itsestänsä antautui: Hyvä oli +polisikamarissa minua kolme tuntia vankina istuttaa; mutta onnenpyörä +kääntyy, poikaseni! Miltäs tuntuu nyt itsesi ajurina kuskipukilla +kekottaa, hä? + +--Aja tulliportissa oikealle! + +He ajoivat ulos kaupungista ja pysähtyivät erään suuren konetehtaan +taakse ja menivät pieneen huoneeseen. Rannassa oli moottorivene, joka +vei kapteenin saaristoon. Täällä hän astui avonaiseen purjealukseen, +jonka miehet saattoivat hänet Itämeren yli Ruotsin rannikolle. + +Sieltä matkusti kapteeni Englantiin, ja jonkun aikaa Englannissa +oleskeltuansa jatkoi matkaa valtameren yli toiseen maanosaan. + +Kun kapteeni siis näin kaikessa totteli Kerttua, niin milloinka hän +oikeastaan sitten toteutti sen ankaran tottelemattomuudenvalansa, jonka +oli Kerttua vastaan vannonut? + +Sen hän toteutti vasta siellä toisessa maanosassa, sittenkuin oli sen +rannikolta vankan vastustusasennon ottanut. + +Kerttu kirjoitti hänelle heti osotteesta selvän saatuansa: Saako +tulla?--Kahdenkymmenen neljän päivän kuluttua kapteenilta tuli vastaus: +Et saa tulla. + +Kerttu koetti elää odotuksessa. Sekä hän että Kustaava tulivat nyt +jyrkästi vallankumouksellisiksi, sillä he toivoivat, että jos +vallankumous vielä tulisi, niin kapteeni palaisi kotiin kapinallisten +panssarilaivalla, ylimmällä komentosillalla seisten. Myöskin kapteenin +jyrkkä kielto Kertun tulemisesta sinne tuntui heistä osottavan, että +kapteeni itsekin luuli vallankumouksen vielä tulevan. He eivät siis +olleet aikoihin huomaavinaankaan, että heidän omat toiveensa uuden +vallankumouksen tulosta päivä päivältä yhä enemmän raukesivat. + +Vihdoin Kerttu ei voinut enää pidättää, vaan kirjotti uudestaan: Saako +jo tulla?--Kahdenkymmenen neljän päivän kuluttua kapteenilta tuli +uudestaan vastaus: Et saa tulla. + +Silloin Kerttu tuskaantui ja kirjotti: Tuleeko +vallankumous?--Kahdenkymmenen neljän päivän kuluttua kapteenilta tuli +vastaus: Vallankumous ei tule milloinkaan, sillä hienot ihmiset eivät +henno, vaikka pystyisivätkin, mutta raa'at eivät pysty, vaikka +hennoisivat. + +Tämän alakuloisempaa ei Kerttu ollut vielä milloinkaan lukenut. Hän, +joka oli kapteenille saarnannut: ei saa tappaa, olisi nyt tahtonut koota +ympärillensä sata tykkiä ja ampua ympäri maailmaa niin että olisi +räiskynyt! Kuinka ihmeellisesti osat elämässä vaihtuvat! Kerttu olisi +ollut valmis nyt luopumaan kaikesta entisestä, itse jumalisuudestaankin, +saadakseen vaan ajatella vallankumousta välttämättömäksi. Mutta +kapteeni, joka oli aina ennen kaikkiin Kertun jumalisuuksiin huutanut: +trah! nyt noissa lyhyeissä vastauksissaan tuntui selvästi asettuneen +juuri sille entiselle Kertun kannalle, vaikka Kerttu hyvin tiesi, ettei +kapteeni mitään Israelin herraa tunnusta. + +Kun aikaa taas oli kulunut ja talven yli uusi kevät tullut, kirjoitti +Kerttu kyynel silmin kapteenille: Selitä vihdoin _miksi_ Kerttu ei saa +tulla oman Hanneksensa luo? + +Kahdenkymmenen neljän päivän kuluttua saapui kapteenilta selittävä +vastaus: Jos ei saa tappaa, niin ei saa myös totella. Minä elän täällä +kätteni työllä. Semmoista elämää ei Kerttu jaksa kestää. Kerttu jää siis +äidin luo, niinkuin ennenkin. Hannes. + +Ja sitäkö se vaan olikin, ajatteli Kerttu. Heti paikalla hän alkoi +valmistella matkalle lähtöä. Kustaavan kanssa he päättivät niin, että +Kustaava jää kotiin edelleenkin taloa hoitamaan siltä varalta, että +vallankumous sittenkin vielä tulee ja he pääsevät kerran rakkaaseen +kotikaupunkiinsa takasin. Kustaava lähettelisi heille sillä välin mitä +irti saa, ja ehkä Franskin antaisi ensi hätään apua. Kerttu oli varma +siitä, että hän kyllä pian saisi taas kapteenin päästä tuon merkillisen +»ei saa totella», jonka se oli niin itsepäisesti lisännyt Kertun +sääntöön »ei saa tappaa». + +Mutta kuinka kävi? + +Kun Kerttu tuli lapsineen perille, oli kapteenilla siellä pieni farmi, +se on, vähän maata, kaksi lehmää, pieni navetta, pari huonetta sisältävä +asumus, joku ulkohuone ja vähäinen sauna. Tämä olisi kaikki ollut hyvä, +mutta ei ollut minkäänlaista apuihmistä. Kerttu sanoi: Tässä tarvitaan +apuihmistä. Kapteeni vastasi: Ei. + +Ja vaikka Kerttu olisi kuinka sitovilla syillä koettanut selittää, että +ilman apulaista oli mahdotonta tulla toimeen, oli kapteenin vastaus aina +yhtä jyrkkä: Ei! + +Sen maan tavan mukaan kapteeni itse syötti, juotti, ruokkosi ja lypsi +lehmät, joten Kertun oli mahdotonta kieltäytymällä navettaan menemästä +pakottaa kapteeni hankkimaan lehmänhoitajaa. Mutta kyllä se vielä siihen +kyllästyy, ajatteli Kerttu, ja vältti visusti jalallansakaan navettaan +astumasta. + +Kerran sanoi Kerttu: Suuressa farmissa avaa lehmänhoitaja vesikraanan ja +puolessa tunnissa juottaa tuhat lehmää, mutta sinulta menee puoli päivää +kahden lehmän hoitoon!--Kapteeni vastasi: + +--Vähemmin menisi, jos Kerttu auttaisi. + +Toisen kerran Kerttu sanoi: Tavallisena palkkalaisenakin pääsisit +vähemmällä työllä, ja me kaikki eläisimme.--Kapteeni vastasi: Upseerina +olisin päässyt vielä vähemmällä. + +Monasti tarjottiin kapteenille hyväpalkkaisia päällysmiehen toimia +erilaisille työmaille. Kapteeni hylkäsi kaikki. + +Ikävissään rupesi Kerttu kerran valittamaan, ettei tässä vieraassa +maassa ole edes jumalanpalvelukseen tilaisuutta.--Kapteeni mörähti +äreästi: Mitä on jumalanpalvelus? Tee mitä pitää, äläkä tottele ketään, +se on jumalanpalvelus. + +Tämä sana jäi Kertun mieleen. + +Kapteenin äreys ja synkkämielisyys rupesi surkuttamaan Kerttua, ja +kerran hän pani huivin päähänsä ja esiliinan eteensä mennäkseen vihdoin +navettaan katsomaan mitä se siellä oikein tekee. + +Kapteeni oli siivonnut navetan, ja istui lypsämässä. + +Kerttu tuli oikein liikutetuksi. Katseli vähän aikaa entistä komeata +upseeriansa, meni ja pani kätensä sen olalle, sanoen: + +--Minä ja maailma olemme sinulle vääryyttä tehneet. + +Kapteeni nousi äkisti ylös, rypisti ankarasti silmäkulmansa ja tiuskasi: + +--Jos vääryyttä, niin istu lypsämään! + +Mutta kapteenin hämmästys oli suuri, kun Kerttu, laitettuaan pääliinansa +solmun leuvan alta niskan taakse, tuli ja otti häneltä kiulun ja istui +lypsinpallille. Ensin se vähän säpsähti, kun lehmä häntäänsä huiskautti, +mutta sitten nipisti tarmokkaasti hienot sormensa lehmän ruusunpunaisiin +nänneihin. Eikä aikaakaan, niin jo kuului maidon ruiskahdus lakkisen +kiulun laitaan, ensin vaan lyhyesti: pshiu,--pshiu, mutta sitten kohta +jo paljon pitemmin: pshiiu, pshiiu, ja niin läksi maito herumaan, ja +Kerttu ajatteli: Oikeinko todella on niin, että kaikki maito tulee +maailmaan näin lypsämällä, ja hän kun ei ollut tähän asti sen pitemmälle +ajatellut, kuin että maito tulee kotikadun kulmapuodista, josta +palvelustyttö sitä aina nouti! + +Punehtuneena nousi Kerttu lypsämästä, sittenkuin oli kapteenin neuvon +mukaan vetänyt viimeiseen tippaan. + +Jumalanpalvelustako tämä oli, niinkuin kapteeni oli sanonut, vai mitä, +hyvä oli Kertun vaan olla. + +--Mene sinä vaan lehmille heiniä kylvämään, kyllä minä tämän navetan +hoidan,--sanoi hän kapteenille. + +Ja oikeassa oli kapteeni siinäkin, että asiat todellakin rupesivat +käymään paremmin, kun Kerttu otti navetan haltuunsa. + +Tosin hän kaikessa hiljaisuudessa vielä otti vastaan Kustaavan +rahalähetyksiä, ja ehkä he ilman tätä apua olisivat ensi alussa +nälkäänkin kuolleet. Mutta kun lapsetkin yhä enemmän innostuivat uuteen +maailmaan, alkoi Kerttu toden perästä toivoa kerran sen suuren onnen +voivan heille tapahtua, että Kustaavakin voisi jättää viini- ja +tupakkikauppansa, myödä talon ja tulla valtameren ylitse tänne heidän +keskellensä. + + + + +10. + + +Hinkin jälkeen kyyneleensä kuiviin itkettyään ja kyllikseen tässä +kaupungissa kahleiden kalinata kuunneltuaan, vaari kokosi viimeiset +voimansa, vyötti kupeensa, pani evässäkin selkäänsä, otti sauvan +käteensä ja läksi Franssin talosta. + +Ja niin tapahtui, että kantomiehet, jotka rautatieaseman kivisillä +portailla seisoivat, näkivät vanhan miehen toisessa päässä toria +hoippuvan asemaa kohden, pitkää matkasauvaansa käyttäen askelvuorossa +kuin kolmatta jalkaa, tutisevalla hitaudellaan pysäyttäen kaikki +hevoset, raitiovaunut ja muut hevosettomat sähköpuskurit. Ja miehet +naurahtelivat: Onkohan sillä ikää jo sata vuotta? Mutta koska junan +lähtökello oli jo kahdesti soinut, kyselivät he keskenänsä: Jättääkö sen +juna vai vieläkö äijä ehtii? Ja jotka olivat sanoneet: Se ehtii, +juoksivat vaarin luo ja kainaloista kannattaen jouduttivat hänen +kulkuansa. + +Ja kysyivät häneltä: Minne matkalippu ostetaan? + +Mutta vaari sanoi: Hämeenlinnaan. + +Ja ottivat hänen rahansa ja juosten edelle ostivat hänelle matkalipun. + +Mutta kun lähtökello kolmannen kerran soi ja vaarin jalat kiireessä +löivät ristiin ja toisiinsa sekaantuivat, kävivät miehet häneen toiset +jaloista toiset kainaloista ja kantoivat vaunuun. Ja sillä hetkellä juna +läksi liikkeelle. + +Mutta että vaari oli niin vanha ja voimaton, kokosivat matkustajat +alusia hänen päänsä alle; ja koska maat ja metsät kohta alkoivat vaarin +silmissä huikeasti vilkkua, tulivat hänen silmäluomensa ylen raskaiksi +ja hän vaipui uneen, ja nukkui Hämeenlinnaan asti. + +Junan lähestyessä Hämeenlinnaa, kun sinne meneväiset jo olivat +paikoiltansa nousseet, herättivät he vaarin, sanoen: Eikö tämä äijä +ollut Hämeenlinnaan tuleva? Ja taluttivat hänet sillalle, missä oli +suuri väen tungos ja vilinä. + +Ja sittenkuin juna oli eteenpäin lähtenyt, kysyivät Hämeenlinnaan +jääneet vaarilta, minne käsin hän tästä oli lähtevä. Vaari vastasi: + +--Siihen kylään, joka Veneh'ojaksi sanotaan. + +Mutta ei heistä kukaan siitä kylästä mitään tiennyt. Ja kun vaari oli +nimittänyt sen kaupungin ja kauppalan, joka lähinnä vanhaa Veneh'ojaa +oli, sanoivat he hänelle: Sinne olisit tuolla lähteneellä junalla +päässyt, miksi Hämeenlinnaan seisatit?--Ja menivät tiehensä. Mutta ei +vaari heidän neuvojansa kaivannut, sillä ei hän ensikertaa näillä mailla +liikkunut. + +Ja koska suuri kasakkaparvi, jotka olivat juuri tähän kaupunkiin tuotu, +ratsasti asemahuoneen ohi, ja kasakkaparven jälkeen kohta alkoi +tykkiväen loppumaton jono, joka vaarilta tien sulki, istui vaari +rauhassa asemahuoneen alimmalle rappuselle eväitänsä syömään ja +ajatteli: Ei tämäkään kahleiden kalina ole entisistä ajoista muuksi +muuttunut. Mutta kun minä Veneh'ojaan pääsen, siellä vanhat kuuset +laulavat ja minun korvani saavut rauhan. + +Tien auettua vaari nosti evässäkin jälleen selkäänsä, kokosi voimansa, +ja taas sauvaansa kolmantena jalkana siirrellen meni linnan lahteen, ja +kysyi miehiltä, jotka rannalla olivat, oliko heidän tiedossansa haahta, +joka oli pohjoisille vesille lähtevä. Mutta miehet eivät vaarin +vanhanaikaista puhetta ymmärtäneet, vaan sanoivat: Emme täällä mitään +haaksia tiedä. Ja veivät vaarin suuren, mustan proomun kannelle, sanoen: +Yöllä tämä lähtee. Mutta kaksi proomua oli kummallakin puolen sitä +proomua, johon vaari astui, eikä mitään airoja eikä airojen sijoja, ei +myös purjeita näkynyt, kuten vaarinaikuisissa haaksissa. + +Hepä sen paremmin tiennevät, ajatteli vaari, ja pani maata proomun +kannelle. + +Hänen siitä herätessään jo rusottivat taivaat laskenutta päivää, ja +nousevan yöpilven päällä kaameana kumotti vanhan linnan kivinen torni, +jossa hän lähes kaksi ajastaikaa oli istunut Siperianmatkaa odotellen. +Ja vaari ajatteli: Ei sekään torni ole niistä ajoista asti muotoansa +muuttanut. Polttamatta oli häneltä jäänyt tämä pahainen kylä, +polttamatta nyt myöskin se kaikista isoin kylä, johon paholainen oli +hänet Siperian jälkeen tuonut,--polttamatta, vaikka kaikki rikkaudet +olivat avoinna olleet ja esivallan käsi voimatonna, polttamatta häneltä +ja hänen jälkeläisiltänsä. Sillä ei ole tähtien alla sitä miestä, joka +olisi piru itsessänsä, vaan kun hetki tulee, soittaa toinen kannel hänen +sydämmeensä, ja katso, hetki on ohitse, ja esivalta jo taas kahleitansa +kalistaa. + +Ennen aamunkoittoa, yön hämärässä tuli pieni höyryalus jyskyttäen +proomujen eteen, ja kun miehet olivat ensimäisestä proomusta sinne +varpinpään ojentaneet, läksi se kohta silleen puskuttamaan lahden +selälle. + +Vaari kökötti viimeisessä proomussa. Ja niin häipyi pian hänen +silmistänsä ikipäiviksi tämä kylä, ja linna vaipui pilven päältä +aamusumuissa uinuvien rantametsikköjen taa. + +Mutta aamun koitossa, kun sumuiset saaret ja terhenniemet kirkastuivat +usvistansa, katseli vaari rantoja ympärinsä ja tunsi maat ja vedet, ja +näki saaren, jonka rannassa lähes seitsemänkymmentä ajastaikaa sitten +heidän haahtensa kuutamoisena yönä laineilla lepäsi, miesten mentyä +kylälle ja yksinäisen haaksimiehen laulellessa tuutulaulua vakkasessa +vivun päässä nukkuvalle lapselle. + +Ja hän muisti nuoruutensa voimakkaan uhman, joka oli sammunut mitään +polttamatta ja rynnistänyt mitään kaatamatta. Ja hän muisti Franssin ja +muisti Rustaavan ja kapteenin ja Hinkin, ja rupesi jälleen itkemään. + +Mutta nouseva päivä kerkesi korkeuteen ja lämmitti hänen jäsenensä ja +paistoi vedestä ja rannan kivistä ja nukutti vaarin sikeään uneen hamaan +siihen asti kun he sen kaupungin rantaa lähestyivät, josta hän +seitsemänkymmentä ajastaikaa sitten vesille läksi. Ja oli tulossa toinen +yö siitä kuin vaari »sen kaikista isoimman kylän» oli jättänyt. + +Silloin herätti hänet proomun perämies, sanoen: nouse, äijä, jo tullaan +perille. + +Mutta koska vaari silmänsä avasi, ei hän muistanut missä oli, ja +ihmeelliset taikalinnat näkyivät hänen silmäänsä, toinen toistaan +korkeampina, ja kirkas valo loisti niiden tuhansista ikkunoista, ja +kaikki oli sen valon tähden kuin tulimeressä. + +Ja vaari katsoi alas ja näki veden lipuvan sen valon punasessa +heijastuksessa, ja tunsi proomun mustat laidat, ja sanoi perämiehelle: +Mikä palo tuolla on? + +Mutta perämies vastasi: + +--Ne on Tampereen tehtaita. + +Silloin vaari ajatteli: Jos Veneh'ojan rengit täällä tämmöistä +ilotulitusta pitävät, mitä onkaan minun silmäni näkevä, koska minä +Veneh'ojan maille astun! + +Kun vaari oli proomusta laiturille autettu, ei hän sittenkään tätä +kaupunkia samaksi renkikyläksi tuntenut. Lyhdyt paistoivat torilla hänen +silmiinsä ja ajurit rämisivät kivisillä kaduilla niinkuin siinä kaikista +isoimmassakin renkikylässä, jonka hän oli ikipäiviksi jälkeensä +jättänyt. + +Ei vaari pitkälle hoippuilemaan päässyt, ennenkuin polisi otti hänet +taluttaakseen ja talutti polisikamariin, sinne yövyttäen putkan +pritsille. + +Seuraavana aamuna sanoivat polisit vaarille: + +--Minne äijä matkaa tekee? + +Ja vaari vastasi: + +--Veneh'ojan kylään. + +Silloin sanoivat polisit: + +--Mitä sinä siihen pahaan kylään menet, joka on järjestysvaltaa vastaan +kapinaan noussut? + +Mutta vaari sanoi: + +--En minä siihen kylään mene, Veneh'ojan kylään minä menen. + +Polisit sanoivat: + +--Nyt on sunnuntaipäivä, katsokaamme meneekö sinne joku huvilaiva. + +Ja ottivat sanomalehden ja löysivät ilmotuksen työväen huvimatkasta +niille samoille Veneh'ojan kylän maille. + +Niin yksi polisimiehistä istutti vaarin viereensä ajurinrattaille ja vei +rantaan, jossa oli laiva, köynnöksillä ja lipuilla koristettuna, +täynnänsä huvimatkalle lähtevää väkeä. Ja laiturin ääreen ajettuansa +huusi: Tässä on vielä yksi sosialisti, ottakaa sekin! + +Ja kaikki väki herahti nauramaan, kun he tutisevan vaarin ja sen pitkän +matkasauvan näkivät. Ja nostivat sillan jälleen maihin, josta ne sen jo +ottaneet olivat, ja ojentaen käsiänsä ottivat vaarin vastaan, ettei hän +kapealta sillalta horjahtanut. Ja istuttivat hänet keskellensä laivan +kokkaan. + +Mutta laivan lähtiessä vesien siniselle selälle he puhalsivat torviin, +ylimmällä komentosillalla seisten. + +Ja vaari ajatteli: En ilmoisna ikinä olisi luullut lippujen ja musikin +kanssa Veneh'ojan maille takasin palaavani. + +Ja kun hän tällä nuorella väellä näki kiillokkaat kellonperät ja +verkavaatteet ja kaulukset kaulassa ja hatut päässä, hän vielä ajatteli: +Jos nämä Veneh'ojan rengit näin ovat, niin kuinkasta sitten Veneh'ojan +isännät! + +Ja vaari rupesi kyselemään heiltä Veneh'ojan asioita. + +Niin he kertoivat hänelle semmoista, jota ei hänen korvansa voinut +todeksi uskoa, sillä he sanoivat Veneh'ojan miesten nousseen kapinaan. +Ja olivat takoneet viikatteensa miekoiksi ja tulella ja pistimellä +tahtoneet nousta kartanon herraa vastaan, joka heitä heidän +asuinsijoiltansa olisi poishäätänyt. Niin oli tämä laivaväki, joka ei +itseänsä punakaartiksi vaan suosiolliseksi timokaartiksi sanoi, +viimeisellä hetkellä sanansaattajansa heidän sekaan lähettänyt, heille +sanomaan: Älkää aseihin ryhtykö, älkääkä tulella ja miekalla asiaanne +ajako, vaan yhtykää meihin, ja koska heinä parhaallansa kukkii, että se +jo viikatteen ala pantava on, silloin tehkää lakko. Ja he olivat sen +sanan jälkeen tehneet. Ja sanoivat kartanonherralle: uudistatko vanhat +kontrahdit taikka heinäsi mätänee ja lehmäsi lypsämättä ehtyy. Mutta +kartanonherra, joka heinänsä mätänevän ja lehmänsä ehtyvän näki, tuotti +kaupungista pölisit ja alkoi Veneh'ojan miehiä yksitellen asumuksilta +häätää. Silloin suosiolliset sanoivat heille: Älkää tätä peljästykö, +vaan kun se teidät häätää, niin muuttakaa takasin, ja kun se toisen +kerran häätää, niin tehkää samaten, ja samaten jos vielä kolmannenkin +kerran häätää. Sillä me nostamme häntä vastaan huikeat vastakäräjät. Ja +panivat heidän eteensä kirjan, sanoen: Joka tähän kirjaan nimensä +piirtää, ja viisikolmatta penniä kuukaudessa maksaa, se kuuluu +riveihimme, sillä meillä on nyt yksi kamari, ja kun me siellä +enemmistöön tulemme, niin valtakunnat vapisevat ja vallanpitäjät +istuimiltaan sortuu, ja me maat teille vapaiksi äänestämme. Ja kohta oli +kolmas osa alustalaisista nimensä kirjaan kirjottanut. + +Nämä kummat kuultuansa ja kun tämä kansa oli vaarin mielestä lystikästä +ja puheliasta väkeä, päätti hänkin heille jotain maailman kummista +kertoa, ja kurkkunsa selväksi ryittyään hän avasi suunsa ja sanoi: + +--Siihen aikaan koska minä Siperiasta Suomeen kävelin---- + +Niin he huusivat: Toverit kuulkaa, tämä on Siperiassakin käynyt. Ja +kerääntyivät kaikki hänen ympärillensä. + +Ja vaari alkoi uudestaan: + +--Siihen aikaan koska minä Siperiasta Suomeen kävelin---- + +Mutta ylimmällä kannella rupesivat toiset taas torviin puhaltamaan, ja +vaarin ääni hukkui kuulumattomiin. + +Jo lähestyi liputettu laiva, viehkeää valssinsäveltä kaijuttaen, +veneh'ojalaisten pientä laivasiltaa. + +Mutta ei vaari voinut näitä maita tuntea, sillä nämä olivat hänen +aikoinansa vielä asumattomia korpia olleet. + +Maihin noustua he menivät kentälle, kuhunka kartanon alustalaiset olivat +kokoontuneet. Ja niinkuin ei vaari ollut maita samoiksi tuntenut, niin +ei hän näitä ihmisiä samoiksi tuntenut. Sillä veneh'ojalaiset olivat +hänen aikanansa olleet kookasta ja voimakasta väkeä niinkuin hän itse, +mutta nämä olivat lyhyenläntiä, pitkäkätisiä, kierosäärisiä suurpäitä, +eikä mitään Veneh'ojan miehiä. + +Ja keskellä tannerta oli vanha petäjä, jonka runkoa vasten oli +saarnastuoli laitettu ja punaisella veralla ympäröity. + +Niin yksi suosiollisista nousi saarnastuoliin ja löi kirjansa auki, +sanoen: Suuri on ollut pimeyden valta näillä Veneh'ojan mailla. Tuhat +vuotta varmaankin olette näitä korpia perkailleet, ettekä tähän päivään +asti ole yhteenliittymisen voimaa ja siunausta tienneet. Mutta nyt sen +tiedätte. Nyt olemme teille tänne osuuskaupan perustaneet ja työväentalo +on rakennuksen alla. Tosin on joukossanne vielä niitä, jotka +väkivallantöitä ajattelevat, ja myös niitä, jotka piplian kansista +taktiikkaa hakevat. Mutta poistukoot jo viimeisetkin yöpeikot teidän +keskeltänne, ja joka ei vielä ole tähän kirjaan nimeänsä piirtänyt, hän +sen tehköön. + +Ja oli laitettu lava keskelle kenttää, ja he menivät sinne ja puhalsivat +torviin, ja tanssivat ja hyppelivät. + +Ja oli riuku nostettu Veneh'ojan miesten kiivetä, jonka päähän oli +suun-imellystä pantu kullankiiltävään paperiin, että he sitä käsiinsä +kiistäisivät. + +Oli myös pukki pölkyistä tehty, että he sen päälle hajareisin istuisivat +ja heinäpusseilla lyöden toisensa maahan kukistaisivat. + +Ja oli paukuttimia, joilla he pilkkaan ampuivat, ja ongenvapoja, joilla +he nauhasia ja lastentossuja paperiseinän takaa nostelivat. Ja paljon +muuta sellaista oli. + +Mutta vaari, kyllikseen näitä kujeita katseltuaan, kysyi väeltä: Missä +ne Veneh'ojan miehet ovat, jotka eivät vielä ole kirjaan nimeänsä +piirtäneet ja jotka väkivallantöitä ajattelevat ja pipliaa lukevat? + +Ja he sanoivat: Katajiston torpassa ne visapäät istuvat. + +Ja antoivat vaarille pienen tytön oppaaksi, joka hänet Katajiston taloon +johdattaisi. + +Mutta että vaari muisti Katajiston talon ja tiesi, ettei se talo +kartanon herran lääniin kuulu, kysyi hän oppaaltansa, sitten kuin he +lähes kolme hetkeä vaeltaneet olivat: Miksi Veneh'ojan miehet Katajiston +talossa ovat, joka ei kartanonherran lääniin kuulu?--Niin pani tyttö +sormen suuhunsa ja ajatteli, mitä hän äijälle vastaisi, ja kun ei hän +vielä pitkältä puhua osannut, sanoi: Kohta näkyy. + +Ja he vaelsivat jälleen. + +Mutta vaarin silmä alkoi jo näitä maita ennen nähdyiksi tunnella, ja hän +suuresti ihmetteli, sillä eivätkö nämä silloin korpia olleet, ja nyt +kaikki rinteet viljavainioina helottivat? Eikö tämä mäki, jonka harjalle +nyt pieni tyttö taluttaa vanhuuden voimattomuudessa hoippuilevaa vaaria, +juuri sama mäki ole, jota myöten hän muinoin, sarkasäkki selässä ja +lapsenpää säkinsuussa, voimainsa kukoistuksessa, laskeutui alas, +viimeisen kerran katsahdettuansa jumalisten veneh'ojalaisten kurjille +uutis-asumuksille, kun he tölleistänsä ulostullen pirunpalvelijan +maailmalle-lähtöä jäivät ihmettelemään? Totisesti sama mäki, mutta missä +hänen oman uhmansa silloinen voima? + +Ja koska he tytön kanssa mäen harjalle nousseet olivat, riutuivat vaarin +voimat ja hän vaipui polvillensa kanervikkoon polun laitaan. + +Mutta pilven repeämästä paistoi silloin kirkas päivän säde alas +laaksoon, ja Veneh'ojan suuri kylä lukemattomine taloinensa, +aittoinensa, kaivonvinttinensä, latoinensa, riihinensä, teinensä, +kujinensa, kultaisine elopeltoinensa levisi vaarin sammuvan silmän +eteen,--kylä vielä suurempi ja vielä komeampi, kuin se muinainen kylä, +josta veneh'ojalaiset, sen sata ja kahdeksan ajastaikaa eläneen Heikin +kuoltua, olivat tähän silloiseen korpeen muuttaneet. + +--Nyt sen näkee, sanoi tyttö. Ja ikävystyen vaarin pitkään lepäämiseen +ja alas laaksoon tuijotukseen istui maahan ja laittoi polulle kaksi +rinkiä pienistä kivistä, toisen itsellensä, toisen vaarille. Ja otti +kiven vaarilta ja pani omaan rinkiinsä ja kysyi: Minkä kiven olen +teitiltä ottanut? + +Vaari näytti väärän kiven, ja tyttö pani oikean kiven rinkinsä keskelle, +sanoen: Käyppäs härkä kä-rä-jille! Nyt Leena ottaa toisen kiven +teitiltä. + +--Sano sinä Leena, lukkoonko on vanhan korva mennyt, vai oikeinko on tuo +kylä kuollut, sillä ei siellä halli hauku eikä miesten ääntä kuulu? + +Tyttö sanoi: + +--Ei siellä ketään ole. Mutta minkäs kiven olen teitiltä ottanut? + +Taas näytti vaari väärän kiven, sillä hänen katseensa kävi alas +laaksoon. Ja tyttö riemuitsi ja pani oikean kiven jälleen rinkinsä +keskelle, sanoen: Käyppäs härkä kä-rä-jille! Käyppäs härkä kä-rä-jille! +Nyt Leena ottaa teitiltä kolmannen kiven. + +Mutta vaari kuivasi silmänsä ja kädellänsä varjostaen katsoi alas +laaksoon. + +--Sanoppas sinä vähäinen, väärinkö vanhan silmä näkee, vai oikeinko ovat +sen kylän katot piippuinensa maahan sorretut? + +--Sata polisia kävi, ne sorti. + +--Ja mistä niitä niin paljon polisia? + +--Sata polisia kävi Helsingistä asti, ne sorti. + +--No jos Helsingistä--siellä niitä on. Ja vaari ajatteli: Vieläkö minun +täälläkin sitä kahleiden kalinata kuuleman pitää!--Ja sanoi tytölle: + +--Taisi olla niitten joukossa kaksi punaviiksistäkin, suurta... + +Tyttö mietti hetken: + +--Oli niinkin kaksi punaviiksistä. Mutta mikäs kivi? + +Ja vaari muisti mitä suosiolliset olivat saarnastuolistansa puhuneet: +Tuhat vuotta olette näitä korpia perkailleet, ettekä tähän päivään asti +ole yhteenliittymisen siunausta ymmärtäneet! Ja muisti vanhan tarinan +paholaisesta, joka kuninkaalle oli vannonut Veneh'ojan kylän +hajottavansa mihin ikinä se rakettiinkaan, ja jotka heistä viisaat +olivat ja lauluun ja soittoon pystyväiset, kokoontuvansa kuningasta +palvelemaan hänen kaupunkiinsa. Niin oli nyt sama paholainen vaarin +omilla jälkeläisillä Veneh'ojan kylän hajottanut, ja vielä hänet pelin +ja musiikin kanssa tätä hävitystä näkemään tuonut. Ja vaari sanoi +tytölle: + +--Onko tästä vielä pitkältä Katajiston taloon? + +Niin tyttö vastasi: + +--Jaa Katajistoon? Vielä mennään niityn kujaa ja sitten mennään myllyn +ojan yli ja sitten pellon poikki ja--ja--ja minkäs kiven olen teitiltä +ottanut? + +Mutta sillä aikaa kuin vaari ja pikku Leena näin kanervikkopolulla +»käyppäs härkää» leikkivät, istuivat vanhat veneh'ojalaiset vieri +vieressä Katajiston tuvassa, täyttäen sen kaikki penkit. + +Ja heidän keskellänsä oli kysymys noussut elosta, joka oli korjattavaksi +kypsynyt, jonka he aikoinansa kylväneet olivat, joka oli heidän +säästösiemenistänsä itänyt ja heidän lannottamassansa ja heidän +kyntämässänsä ja heidän karhitsemassansa maassa orastanut, kasvanut ja +tuleentunut. Mutta että he häädetyt olivat ja tuomiotansa odottivat, oli +kartanon herra vierasta väkeä paikalle kuuluttanut heidän eloansakin +kartanon vilja-aittoihin korjaamaan. + +Ja koska poutaa oli kauan kestänyt, että olki oli kuivaa, sanoivat +jotkut heistä: Mikä minun omaani on, sen minä vaikka tulella poltan. +Toiset sanoivat siihen: synti on jumalan viljaa polttaa. Mutta vielä +kolmannet sanoivat: emme ainoastaan viljaa polta, vaan kartanon poltamme +herroinensa päivinensä, ettei Veneh'ojalle sitä häpeää ikinä tapahtuisi. +Ja taas lukivat toiset pipliasta: ei sinun pidä tappaman. Ja sanoivat +siihen: Jos me vielä häneltä armoa rukoilemme ja uusiin kontrahteihin +suostumme, on hän meille viljammekin säästävä. Mutta toiset sanoivat: +parempi olisi ihmisen maassa matona madella kuin kaksijalkaisena +polvillansa ryömiä. Eivätkä tienneet neuvoa, vaan niinkuin aina ennen, +milloin tämä kysymys oli veneh'ojalaisten eteen tullut, niin he nytkin +hajaantuivat kahteen joukkoon, vihaa toisiansa vastaan kantaen, ja sillä +vihallansa vielä tuhatkertaiseksi tuimentaen sitä haavaa, jonka heidän +asuntojensa hajotus oli heille tuottanut. + +Mutta heidän parhaallansa riidellessä tuvan ovi aukesi, ja vaari astui +rauhaa toivottaen heidän keskellänsä. + +Ja kun he häntä tervehtineet ja puhutelleet olivat, sanoivat he +keskenänsä: Eikö tämä ole se, joka muinoin kartanon-voudin otsaluun +sisälle mursi? Kuulkaamme mitä hän sanoo. + +Ja kertoivat hänelle asiansa, ja panivat hänen eteensä kysymyksen, oliko +vilja kartanon käsistä väkivalloin ryöstettävä vai kartanon herralta +armoa anottava. + +Mutta että vaari oli viimeiset voimansa tielle jättänyt, ei hän voinut +kuuluvaa sanaa suustansa saada. Ja nousi sauvansa nojassa ja käveli +hoippuen keskelle permantoa. Ja kun hän siihen asti tullut oli, ja he +äänettöminä odottivat, viittasi hän kädellänsä ikkunaan. + +Mutta ikkunasta näkyi sininen korpi. + +Niin he katsoivat toisiinsa ja vanhin heistä sanoi: + +--Korpeen käskee. + +Ja taas katsahtivat toisiinsa ja vakaasti nyykäyttivät päätään. Sillä he +olivat jo kauan toimettomina olleet ja heidän kätensä syhyivät kuokan +varteen päästä, eikä rauhaa ja vapautta heille kuitenkaan muu kuin korpi +tarjonnut. + +Ja nousivat toimekkaina penkeiltänsä, reipastunut ilonilme kasvoissansa, +niinkuin vaikeassa asiassa päätöksen tehtyänsä jo kohta olisivat muuton +touhuun saaneet käsiksi käydä. + +Mutta eivät he vielä kohta korpeen muuttaneet. Sillä paitsi muuta, oli +vielä vaarikin haudattava, joka Katajiston lämpimän saunan lauteille +kuoleman uneen vaipui. + +Yksivakaisina toinen toisensa jälessä kulkien he saattoivat vaaria +viimeiselle taipaleelle ja hautasivat hänet pienen kirkkonsa maahan. + +Siellä pitkät, harvaoksaiset kuuset tuulessa lauloivat, eikä vaarin +korva kahleiden kalinata enää milloinkaan kuullut. + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Veneh'ojalaiset, by Arvid Järnefelt + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VENEH'OJALAISET *** + +***** This file should be named 12182-8.txt or 12182-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/2/1/8/12182/ + +Produced by Distributed Proofreaders Europe, http://dp.rastko.net + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + +Each eBook is in a subdirectory of the same number as the eBook's +eBook number, often in several formats including plain vanilla ASCII, +compressed (zipped), HTML and others. + +Corrected EDITIONS of our eBooks replace the old file and take over +the old filename and etext number. The replaced older file is renamed. +VERSIONS based on separate sources are treated as new eBooks receiving +new filenames and etext numbers. + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. + +EBooks posted prior to November 2003, with eBook numbers BELOW #10000, +are filed in directories based on their release date. If you want to +download any of these eBooks directly, rather than using the regular +search system you may utilize the following addresses and just +download by the etext year. + + https://www.gutenberg.org/etext06 + + (Or /etext 05, 04, 03, 02, 01, 00, 99, + 98, 97, 96, 95, 94, 93, 92, 92, 91 or 90) + +EBooks posted since November 2003, with etext numbers OVER #10000, are +filed in a different way. The year of a release date is no longer part +of the directory path. The path is based on the etext number (which is +identical to the filename). The path to the file is made up of single +digits corresponding to all but the last digit in the filename. For +example an eBook of filename 10234 would be found at: + + https://www.gutenberg.org/1/0/2/3/10234 + +or filename 24689 would be found at: + https://www.gutenberg.org/2/4/6/8/24689 + +An alternative method of locating eBooks: + https://www.gutenberg.org/GUTINDEX.ALL + + diff --git a/old/12182-8.zip b/old/12182-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..01d5021 --- /dev/null +++ b/old/12182-8.zip diff --git a/old/12182.txt b/old/12182.txt new file mode 100644 index 0000000..8dc2929 --- /dev/null +++ b/old/12182.txt @@ -0,0 +1,13124 @@ +The Project Gutenberg EBook of Veneh'ojalaiset, by Arvid Jaernefelt + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Veneh'ojalaiset + +Author: Arvid Jaernefelt + +Release Date: April 27, 2004 [EBook #12182] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ASCII + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VENEH'OJALAISET *** + + + + +Produced by Distributed Proofreaders Europe, http://dp.rastko.net + + + + + + +VENEH'OJALAISET + +Kirj. + +Arvid Jaernefelt + + +1909 + + + + +ENSIMAeINEN OSA + + + + +1. + + +Laentisen Haemeen sydaenmailla, vesien takana, asuskelee hajallansa +veneh'ojalaisia. Ne tunnetaan kaikki pitkistae kaesivarsistaan, kieroista +saeaeristae, ulkonevista poskiluista ja isosta paeaen takaraivosta, joka aina +toeroettaeae paeaehinettae ulompana, minkaeaen tavallisen lippalakin tai edes +huopalakinkaan voimatta sitae suojaansa kaesittaeae. + +Monet sanoivat heitae naehdessaeaen: kuinka he ovat muodottomia! Ovatko +ihmisen poskiluut rakennetut vaan virnistystae varten, jotta haen niiden +avulla saisi silmaensae suojaan hankien haeikaeisyltae? Onko ihminen luotu +pelkaeksi maan tonkijaksi? Onko tarkotus, ettae haenen kaesivartensa +pikemmin maahan ulottuakseen kasvaisivat polviin asti, kaemmenet +tuommoisiksi lapioiksi laajenisivat, ja jalat menisivaet koukkuisiksi? +Onko myoes tarkotus, ettae haenen paeaekallonsa takaraivo noin mahdottomasti +paisuisi? Mikae muodoton moukka! Mikae kollo! + +Mutta taemae on vaeaerae tuomio. Sillae mainitut ruumiinviat ja muodottomuudet +ovat jaerjestaensae veneh'ojalaisten suurista ansioista peraeisin. Mitae +erityisesti tuohon heidaen merkillisimpaeaen ominaisuuteensa eli paeaen +suureen takaraivoon tulee, josta heitae tyhmiksi tuomitaan, niin ovathan +peraeaivot muistokyvyn ja perinnoellisen viisauden saeilytyspaikkana. +Senvuoksi, jos takaraivo rupeaa ylenmaeaerin paisumaan, ei se tarvitse +todistaa muuta kuin ettae taemae viisaus ei ole voinut loeytaeae luonnollista +laskua ympaeristoeaensae hedelmoeittaeaekseen, koska ihminen on ihmeellisten +olojen ja vaiheiden pakotuksesta asettunut korpeen elaemaeaen, erilleen +muiden ihmisten kyliltae ja haenen lapsensa ja lapsenlapsensa, +taeysi-ikaeisiksi kerittyaensae, eivaet jaeae isaeinsae asunnoille, vaan yhae +syvempiin korpiin painuvat. + +Oliko heissae siis joku erikoinen roturakkaus korpeen? Tai kammo +ihmisyhteyteen? + +Silloinpa olisikin voinut sanoa heitae tyhmiksi, sillae totisesti on se +ihminen tyhmae, joka erakoksi eriytyy, kun haenen paeaensae kaikki +Vaeinaemoeisen viisaudet sisaeltaeisi. + +Mutta seuraavasta naekee, ettae veneh'ojalaisten koko elaemaentaistelu onkin +paeinvastoin ollut pelkkaeae kovaa ja turhaa taistelua juuri korpeen +ajautumista vastaan. + +Paholaisen elkeet kuuluvat olleen perimmaeisenae syynae siihen, ettae +veneh'ojalaisten hurskas suku joutui kylaestae hajallensa. Sillae ei alusta +niin ollut, vaan taemae suku oli muinoin kauneudestaan, viisaudestaan ja +taidostaan maan kuulu. Paholainen vihasi heitae sammumattomasti heidaen +hurskautensa ja lujan kylaeyhteytensae vuoksi. Kaikkialla muualla aina +joku tarttui haenen pauloihinsa, mutta kun haen nuottansa Veneh'ojan yli +heitti, luvaten suuria rikkauksia sille, joka haenen palvelukseensa +erkanisi, ja veti nuotan maalle, ei siinae koskaan yhtaekaeaen Veneh'ojan +miestae ollut. + +Silloin pukeutui paholainen hienoksi neuvosherraksi, meni kuninkaan +puheille ja sanoi: Teidaen Majesteettinne, minae olin valtakunnassanne +matkoilla tarkastellakseni onko kaikki niinkuin olla pitaeae, ja tultuani +Veneh'ojan kylaeaen huomasin, ettae sen miehet olivat suuria ja naiset ylen +kauniita, mutta Teidaen Majesteetistanne ei siellae kukaan tiennyt yhtaeaen +mitaeaen. + +Koska neuvosherra naemae sanonut oli, muuttui kuninkaan hahmo ja haen +kysyi: Ketae he siis tottelevat ja ketae he kunnioittavat? + +Paholainen sanoi: Yksi heillae on viisauden ja laulun kuningas, jota +sanovat Veneh'ojan Heikiksi, sitae he kaikki kuuntelevat. + +Ja valtakunnan herra sanoi: Kaeske kaikki, joilla viisauden lahjaa ja +laulun aeaentae on taenne minun kaupunkiini; taeaellae he laulelkoot ja minae +olen heitae palkitseva itsekutakin ansionsa mukaan. Mutta ettae se +Veneh'ojan Heikki on itsensae kuninkaaksi tehnyt, hakkautan minae haeneltae +paeaen. + +Neuvosherra sanoi: Sata Heikkiae nousisi sijalle ja viimeinen villitys +tulisi ensimaeistae pahemmaksi. + +Ja taemaen kuultuansa kuningas tuli surulliseksi ja sanoi: Siksi sinae olet +neuvosherra ettae sinae neuvon tietaeisit, mutta et sinae mitaeaen keksi. + +Ja neuvosherra sanoi: anna minulle kolme valtaa, jotka ovat jakajan +valta, sovittajan valta ja kieltaejaen valta, ja minae sinulle sen kylaen +hajotan niin ettei veneh'ojalaisista koskaan enaeae kahta tai kolmea +yhteen tule. + +Ja naemae kolme valtaa kuninkaalta saatuansa paholainen pukeutui +maamittariksi, ja meni Veneh'ojaan. Mutta Veneh'ojan nuoriso oli kylaen +keinulla. Koska he siis keinun pysaeyttivaet, sanoi maamittari: olen +kuninkaalta laehetetty teille maita jakamaan, ettae jokaisella olisi +omansa. Ja suuri riemu nousi nuorten joukossa, jotka eivaet uskoneet +pirua olevan. Mutta vanhat, jotka uskoivat pirun olevan, katsoivat +karsaasti maamittariin ja sanoivat: emme tahdo jakaa, vaan elaemme koko +kylae yhtenae pesaenae niinkuin taehaen asti. Taemaen kuultuansa nuoret +huusivat: kuningas lupaa meille maat omiksemme! Ja suuri riita nousi +vanhojen ja nuorten vaelille. Mutta kun riita oli ylimmillaeaen, pukeutui +paholainen tuomarin pukuun ja tuli Veneh'ojaan ja sanoi: minun +kuninkaani on rauhaa rakastava mies eikae haen salli riideltaevaen, vaan on +minun laehettaenyt sovittajaksi teidaen vaelillenne.--Ja avasi lakikirjan ja +luki: Olkoon valta sen, joka jakaa tahtoo. Ja vahvisti maamittarin jaon +antaen kiinnekirjat itsekullekin ja tuomiten jokaisen muuttamaan +riitaisesta kylaestae hajalleen, kunkin omille maillensa. Mutta ettei +heille tulisi erakkoina ikaevae opetti paholainen heille viinankeiton. + +Naein hajosi Veneh'ojan kylae ja naein joutui Veneh'ojan Heikki +rintaperillisineen takamaille, vaikka haen oli taehaen asti kylaen +johtomiehenae ollut, vaikka oli viisaudestaan ja hurskaudestaan kuulu ja +oli kaikkea ihmisyhteyttae rakastaen aina ollut emaekylaen yhdistaevaenae +siteenae. + +Taemaen isonjaon suoritettuansa paholainen muutti sihteeriksi kauppalaan. +Sillae ei haen vielae uskonut sitoneensa Veneh'ojan Heikkiae. + +Kului muutamia vuosikymmeniae ja Heikin maat olivatkin kuokittuina, +kannot juurinensa pengottuina, ojat kaivettuina. + +Jakamattomille takamaille oli Veneh'ojan Heikin ympaerille uusi kylae +syntynyt, pojat kasvaneet ja menneet naimisiin, tyttaeret tuoneet kylaeaen +kotivaevyjae. Ja Heikin peraeaivot, jotka korpielaemaessae, luonnollisen +laskun puutteessa, olivat ruvenneet arveluttavasti paeaen takaraivoa +paisuttamaan, pysaehtyivaet vaehitellen kasvussaan, kun haenen perinnoellinen +viisautensa ja mahdoton muistinsa alkoi jaelleen loeytaeae hedelmoeittaevaeae +vaikutusalaa ihmisyhteydessae. + +Eleli siis yhteisessae kylaekunnassa taas Veneh'ojan Heikin rintasuku. Ja +he tekivaet keskenaensae perinnoenjakoja vaan lain sakkoja vaelttaeaeksensae. +Mutta toista haaraa heistae sanottiin nyt Tyrvaennaeisiksi, joiden isae oli +naapurikylaestae ensimaeisenae kotivaevynae taehaen uuteen Veneh'ojan kylaeaen +tullut. Ja kun Tyrvaentaeinen rupesi miniaensae perintoeosaa erilleen +vaatimaan, eivaet he antaneet asian mennae lakiin, vaan sopivat haenen +kanssaan niin ettae ositus- ja lohkokustannusten vaelttaemiseksi vaevy otti +emaetilan omiin nimiinsae, mutta Heikki poikinensa asettui lain edessae +niinkuin haenen perinnoelliseksi vuokramieheksensae. + +Naein elettiin laehemmaes puoli vuosisataa, kunnes tapahtui kummallinen +selkkaus. Vanhin Tyrvaentaeis-vainajan pojista, toivoen suuria rikkauksia, +moei itsensae paholaisen palvelukseen. Sanottiin haenen tehneen haavan +kaeteensae, vuodattaneen omaa vertaan korpin sulkaan ja kirjottaneen taellae +nimensae paperille, jonka oli vienyt sen suuren Hiidenkiven alle, missae +vanhan Veneh'ojan kylaen jaettujen talojen rajat kaeyvaet yhteen. + +Paholainen ei ollut kuitenkaan naeyttaeytynyt, vaan oli antanut +Tyrvaentaeiselle kaeskyjaensae viattomien ihmisten suulla. + +Niinpae kerran kauppalan torilla Tyrvaentaeinen hevosta myydessaeaen oli +kuullut takaansa jonkun sanovan: "haasta se kaeraejille"; mutta kun haen +taaksensa katsahti ei siellae ketaeaen ollut ja haen sillae hetkellae ymmaersi +noiden sanojen tulleen paholaisen suusta. Tyrvaentaeinen mietti paeaensae +puhki mitae olisi paholaisen kaeskyn johdosta tekeminen, ketae haastettava +kaeraejille ja minkae syyn varjolla. Kolme paeivaeae haen maleksi kauppalan +katuja, vaikka markkinat olivat jo toisena paeaettyneet ja kadut +tyhjenneet. Neljaentenae paeivaenae juoksi muutamasta portista kaksi aemmaeae +haenen ohitsensa, joista toinen sanoi toiselle: "kolkuta sihteerin +ovelle". Ja koska Tyrvaentaeinen taaksensa katsahti olivat he kulman taa +menneet eikae ketaeaen naekynyt. Piru voi olla yhtae lailla hameessakin, +ajatteli haen ja kaeaentyi oikopaeaetae siitae portista pihalle; eikae sydaen +ehtinyt pampatuksellaan haentae herpaista ennenkuin haen oli jo +koputtamassa sihteerin kyoekinovelle. Sieltae neuvottiin valkosen salin +laepitse kilisevaen kynttilaekruunun alitse peraekamariin, missae istui +keinuskellen pieni mies, pitkae piippu hampaissa, punanen nokka +savuisissa parroissa, mutta muu paeae kumotti kaljuna ja kelmeaenae; sarven +alkuja naekyi siellae taeaellae paeaekallossa. Tyrvaentaeinen tiesi nyt visusti, +ettae haenen edessaeaen oli pirujen paeaepappa itse. + +Sihteeri alkoi kysellae ja tiuskia ja, kun ei paeaessyt muka millaeaen +puheilla Tyrvaentaeisen asiasta perille, oli vihdoin suutuksissaan +ajavinaan ulos. Vasta ovessa kysyi nimeae. Tyrvaentaeinen antoi nyt +neuvotun merkin, koskettaen toisella kaedellae niskaansa ja toisella +kantapaeaetaensae. Silloin sihteeri rykaesi, meni poeydaen aeaereen ja paiskasi +auki suuren kirjan. Ja koska haen oli aikansa kirjan lehtiae kaeaennellyt, +nosti haen katseensa Tyrvaentaeiseen.--Ketae sinae aijot kaeraejille +haastaa?--Olkoon vaikka sen vanhan Veneh'ojan Heikin, sanoi Tyrvaentaeinen +pelaeten sihteerin muutoin haenen niskaansa lentaevaen.--Mutta sihteeri ei +ollut Veneh'ojan Heikistae tietaevinaeaen ja kysyi viattomasti: Kuka on +Veneh'ojan Heikki?--Naapuri.--Mikae talon nimi?--Tyrvaentaeinen selitti +Veneh'ojan Heikin omistavan kahdeksan yhdeksaennestae samaa Veneh'ojan +emaetaloa, josta Tyrvaentaeisellae oli yksi yhdeksaennes. Taas katsoi +sihteeri kirjaansa ja taas nosti silmaensae Tyrvaentaeiseen, sanoen: Sinulla +naekyy kuitenkin olevan kiinnekirja koko taloon.--Taitaa se olla muorin +kirstussa.--Millae paperilla Veneh'oja viljelee?--Liekoe sillae +papereita.--Nyt istui sihteeri poeytaensae aeaereen ja kirjotti, ja koska haen +siitae jaelleen nousi, kaeski haen todistajiksi kaksi vierasta miestae ja +Tyrvaentaeinen piirsi nimensae paperiin. Vaelikirja oli tehty sellainen, +ettae Tyrvaentaeinen lupasi sihteerille puolet kaikesta siitae mitae +kaeraejillae haenen hyvaekseen mahdollisesti voitetaan. Naein Tyrvaentaeinen oli +toisen kerran piirtaenyt nimensae pirun papereihin. + +Mutta ei kaksi kolmetta mene. + +Veneh'ojan Heikki sai haasteen talvikaeraejille ja tuomittiin +muuttamaan maaltansa, koska ei ollut niiden omistaja eikae osannut +viljelysoikeuttansa millaeaen paperilla tukea. Asian oikeudessa paeaetyttyae +kutsui sihteeri Tyrvaentaeisen sivukamariin ja sanoi:--Sinae olet +voittanut.--Veti esiin valmiin velkakirjan ja sanoi: Kirjotas nyt +tuohon. Ja niin kirjotti Tyrvaentaeinen kolmannen kerran nimensae pirun +paperiin. + +Veneh'ojan Heikki ei paljonkaan naeistae taellaisista tuomioista +ymmaertaenyt, ajatteli, ettae ne on vaan niitae lain vaelttaemaettoemiae +temppuja, joilla tahtovat ehkae pakottaa haentae tilusten +lohkomiskustannuksiin. Eikae liioin Tyrvaentaeinen uskaltanut kylaessae +mitaeaen muutoksia esitellae tuomion johdosta, jonka merkitystae ei haenkaeaen +ymmaertaenyt. Ja ajatteli jo peruuttaa koko liittonsa paholaisen kanssa. + +Mutta jonkun kuukauden kuluttua siitae kuin tuomio oli saanut lainvoiman +ilmestyi vallesmanni ajaen Tyrvaentaeisen taloon ja rupesi maksettavaksi +joutuneen velkakirjan nojalla vaatimaan sihteerin palkkaa, joka teki +monta sataa riikin talaria. + +Silloin asiasta vasta tosi tuli. Tyrvaentaeinen ei paeaessyt paholaiselta +puuhun eikae kantoon. Sihteerille rahoja hankkiakseen haen nyt kiristi +veneh'ojalaisia joko maksamaan vuotuisia verorahoja, niinkuin olisivat +haenen torppareitaan olleet, tai sitten jaettaemaeaen maansa haenen +myytaevaekseen. Ja ne riitaisuudet, jotka ennen isojako oli synnyttaenyt, +olivat pelkkaeae pienten pilpatusta niiden temmellysten rinnalla, jotka +nyt alkoivat tyrvaennaeisten ja veneh'ojalaisten vaelillae. + +Vaehaeltaepae oli mennae veneh'ojalaisten omassakin keskuudessa kaikki vaelit +rikki, sillae toiset tahtoivat panna kovan kovaa vastaan, nostaa tappelun +tyrvaennaeisiae vastaan ja lyoedae kuoliaaksi, toiset taas panna alulle uudet +kaeraejaet ja sitten suostuttaa Tyrvaentaeisen maksamalla puolet sihteerin +palkasta. + +Ainoastaan vanha Veneh'ojan Heikki itse ei malttiansa menettaenyt, vaan +pysyi hurskaudessaan yhtae jaeykkaenae.--Ei tehdae kumpaakaan, puhui haen +nuorille,--ei tapeta Tyrvaentaeistae eikae liioin haenelle veroa makseta. +Nurkumatta ottakaamme vastaan Herran vitsaus.--Ja niin suuri oli Heikin +vaikutusvoima, ettae haen tyynnytti enimmaen osan laumaansa, kaeraejoeimiset +keskeytettiin ja siirryttiin uusiin korpiin. Ainoastaan harva perhekunta +noeyrtyi Tyrvaentaeisen torppareiksi, ja jokunen tappelupukari vallesmannin +rautoihin. + +Ne maat, joille vanhaa Heikkiae seuranneet veneh'ojalaiset nyt karjoineen +ja irtaimistoinensa muuttivat, olivat suureen sukutilaan kuuluvia +autioiksi jaeaeneitae torppia muiden hajallaan olevien asuttujen koeyhaein ja +raensistyneiden torppain seassa. Kartanon herra paeaesti veneh'ojalaiset +sinne valtoinansa myllertaemaeaen. Lupasi autiotorppien maita viljellae ja +metsiae rakennuksiin ja kotitarpeiksi vapaasti kaeyttaeae, eikae verojakaan +sanonut toistaiseksi vaativansa. Kymmeneen vuoteen ei kaeynyt +katsomassakaan. Ja jo alkoi vanha Veneh'oja jaelleen tuntea iloa +sydaemmessaeaen. Taas oli Veneh'ojan miesten sitkeae tarmo ja heidaen +naistensa voimakas hedelmaellisyys tehnyt tehtaevaensae. Kylaeinen yhteisyys +alkoi jaelleen syntyae. Vieraatkin torpat elpyivaet taestae eloisasta +naapuruudesta, yhtyen samaan kylaekuntaan. Hajoavat seinaet poenkitettiin, +uudet hirret alkoivat paistaa lahojen paikalta, ja missae vallan uudet +pirtit laitettiin, siellae ne laitettiin pitkaet ja iloiset, ettae koolle +mahtui muutakin kuin vaan oman talon vaekeae. + +Yhdentenaetoista vuotena eksyi kartanon herra metsaestysretkeltaensae +veneh'ojalaisten uuteen kylaeaen eikae voinut uskoa silmiaensae. Haenen +mielensae ilahtui niinkuin sen, joka aekkiae huomaa olevansa rikkaampi kuin +luulikaan. Sillae missae haen muisti ennen olleen vaivaisia toellejae ja +hajanaisia peltotilkkuja korpiraemeikkoejen erottamina, siellae nyt pitkaet +yhtenaeiset sarat tyoensivaet tieltaeaen metsaenrintaa ja iloiset kylaekujat +luikertelivat taloista taloihin. Kaikki oli kuin jaettilaeiskaeden luomaa. +Missae nurmi oli kaeaennettynae, siellae oli aura viiltaenyt nurin kyynaeraen +paksulta pohjasoraa ja juuria. Missae suota oli perattuna, siellae ojat +olivat sylen syvyisiksi luotu, siellae yksi ainoa kuokan irrottama +kokkare olisi kokonaisen talvikuorman taeyttaenyt, siellae kannot ja juuret +kohosivat talon korkuisiin laejiin. Ja ihmeellinen, muusta maailmasta +tietaemaetoen, sisaeaenpaein kaeaentynyt vapaa suunnitelma tuntui kaikkialla, +ikaeaenkuin kaikki olisi ollut yhden ainoan, jaerkevaen miehen luomaa. + +Kartanon herra oli tullut ratsain. Mutta haenen vieressaensae ratsasti +voudiksi pukeutunut paholainen. + +--Merkillistae! Merkillistae! sanoi kartanon herra ihastellen peltoja ja +ymmaertaemaettae mikae se taemaen ihastuksen ohella pyrki haenen mieltaensae +samalla niin painostamaan. + +Taemae metsaekulma taeaellae kuunteli ikaeaenkuin jotakin omaa keskustansa, +viisasta, vapaata, sille rakasta, ja kopeassa itsenaeisyydessaeaen ei +naeyttaenyt tietaevaen mistaeaen suuremmasta maailmasta. Se aersytti ja +kuitenkin tahtoi mieli siihen kaihoten rakastua. + +Kaksi nuorta, ylen muodokasta naista, toisella raskaasti heilahteleva +punainen alushame, tuli pellon piennarta. Kiipesivaet kuja-aidan yli, +katsahtivat ohimennen ratsastajiin, sitten kiipesivaet toispuolisen aidan +yli ja painuivat kylaeaen paein, omiaan keskenaensae jutellen. Tuonnempana +tuli mies kirves olalla kujaa myoeten. Haen talutti nuorta hevosta ja +lauloi raikuvasti. Hetkeksi sentaeaen hillitsi laulunsa, nyykaeytti paeaetaeaen +tervehdykseksi, mutta ohi paeaestyaeaen kajahutti kahta aeaenekkaeaemmin. Eivaet +tunteneet kartanon herraksi tai jos tunsivat eivaet vaelittaeneet sen +enempaeae. + +Kartanon herra sanoi voudillensa: + +--Sellaiset miehet ja sellaiset tytoet voisivat minua kartanossakin +palvella, mutta minae en ole naehnyt yhtaekaeaen heistae kartanossa. Minae +kaipaan laehempaeae yhteyttae alustalaisteni kanssa, minae olen kansaa +rakastava mies. Johda asiat siis niin, ettae taemae kunnon vaeki muuttaa +laehemmaeksi kartanoa ja tarjoo nuorisonsa minun palvelukseeni. Taemae +metsaekulma kelpaa huonommallekin vaeelle. + +Taehaen vouti vastasi: + +--Teidaen armonne, jos me veneh'ojalaisille parempaa maata antaisimme +vaikka kohta kartanon tarhan takaa, niin ei heistae yksikaeaen kartanon +rengiksi rupeisi. Sitae vastoin jos me heidaet laehettaeisimme taestae heidaen +kylaestaensae korpeen, niin voisi heidaen nuorisonsa siellae ikaevystyae ja +ehkae joku pitaeisi parempana muuttaa kartanoon. + +Kartanon herra sanoi: + +--Neuvosi on niin viisas, ettae onpa aivankuin olisin sen itse keksinyt. +Me verotamme taemaen kylaen maat niin lujasti, etteivaet he naeitae voi +viljellae, vaan ennen muuttavat korpeen. Nuorisolle lupaan kartanossa +laempimaet huoneet ja hyvaet palkat. Laehetae siis korpeen. + +--Ymmaerraen, teidaen armonne; laehetaen korpeen hajallensa, annan kullekin +eri toellin ja eri maat, hajalle toisistaan. Ja iloliemen keitto olkoon +heiltae kielletty. + +Kun he tulivat kylaeaen ja paeaetoes tuli kylaen tietoon, niin eivaet miehet +enaeae laulelleet eivaetkae naiset omiansa joutaneet haastelemaan. Vaan +lapsetkin nostivat aelaekaen. Eikae koskaan tuuli paiskonut ovia niin +tuimasti kuin nyt akat paiskoivat hakiessaan huivejansa. Miehet jaettivaet +tyoensae kesken. Pikemmin kuin tulipalon sattuessa koko kylae juoksi +kokoon. + +Kartanon herra ilmotti nyt tahtonsa. Mutta ihmeellistae! Vaikka haen oli +luetellut mielestaeaen kaikkein ankarimmat verovaatimukset, suostuivat +veneh'ojalaiset niihin kuin yhdestae suusta. + +Mikae ihmeellinen vastenmielisyys uutismaihin! ajatteli herra ja haen piti +vanhoille puheen kieltaeen korpimaita vihaamasta. Sanoi usein itsekin +ratsastavansa ihan huvikseen synkkaeaen korpeen. Ihmisen pitaeae, sanoi, +rakastaa jylhaeaekin luontoa. + +Suu auki veneh'ojalaiset kuuntelivat kartanonherran puhetta. Eikoe haen +ymmaertaenyt taetae asiaa vai oliko niin paha, ettei vaelittaenyt heidaen +kylaeisestae yhteydestaeaen, vaan ainoastaan heidaen raa'asta +ruumiinvoimastaan, jota tahtoi kaeyttaeae korpiensa raivaamiseen? + +Puheensa pidettyaeaen kartanonherra nousi jaelleen ratsun selkaeaen. Mutta +kun haen vielae kerran katsahti kokoontuneen kylaen vaekijoukkoon, kaevi +haenen saeaeliksi vanhojen veneh'ojalaisten huolestuneet kasvot, nuorten +poispaein kaeaennetyt paeaet ja lasten liikkumaton aellistys. Ja haen paeaetti +antaa armon kaeydae laista, ja jatkaen puhettansa ratsun selaestae sanoi: + +--Katsoen kuitenkin Veneh'ojan Heikin korkeaan ikaeaen saatte olla +muuttamatta niin kauan kuin haen elaeae. + +Sillae haen luuli Heikin huomenna kuolevan. + +Ja tyytyvaeisenae osottamaansa hyvyyteen haen, lihava lylleroe, pompahteli +poispaein juoksevan ratsunsa selaessae, ajatellen mielessaeaen kuinka haenen +takanaan kylaen miehet ja naiset nyt toruivat toisiaan etteivaet olleet +kohta tunteneet ja lakinnostoilla tervehtineet mahtavata ja samalla niin +hyvaeae herraansa. + +Mutta vanhan Heikin edessae ei nyt ollut muuta tehtaevaeae kuin olla +kuolematta. + +Ja niinkuin haen kaikki elaemaensae asiat oli viisaasti ja sitkeaesti paeaehaen +asti vienyt, niin haen taemaenkin tehtaevaensae suoritti, elaeen sadan ja +kahdeksan ajastajan ikaeiseksi. + +Seitsemaen poikaansa ja kolme pojanpoikaansa ehti jo sillae vaelin +ikaemiehinae hautaan mennae, mutta ukko itse elaemistaeaen eli, ja kylae +kasvamistaan kasvoi. + +Jo kuoli kartanonherrakin ja haenen riitainen poikansa otti sukutilan +haltuunsa. Koviin retteloeihin tosin joutuivat veneh'ojalaiset taemaen +uuden isaennaen kanssa, sillae haen tahtoi haeaetaeae heidaet kaikki, koska aikoi +tehdae heidaen kylaestaensae itsenaeisen ulkokartanon. Mutta kun +veneh'ojalaisten nuorempi sukupolvi teki kiivasta vastusta, todistaen +vanhan herran ilmeiset lupaukset, jaei haeaetoe nuorenkin herran puolelta +aina tuonnemmaksi siinae toivossa, ettae se vanha Veneh'oja viimeinkin +kuolee ja silloin heidaen kaikki oikeutensa lakkaavat. + +Mutta vanha Veneh'oja ei kuollut. + +Ei paeaessyt edes kangistumaan, sillae vihreillae koivuvihtasilla haentae +miniaet vuoden umpeensa saunoittivat, ja haen eli elaemistaeaen. + +Ei ollut haenellae lopulta kuin yksi ainoa etuhammas, sekin pahoin +liikkuvainen, mutta nuorikot syoettivaet ohrarieskalla niin pehmeaellae, +ettae se hampaan koskematta siihen kielelle suli; ja kun sekin hammas +meni, laittoivat makosia maitovellejae, joita aivan hampaatonkin alas +suljutti, ja haen elaemistaeaen eli. + +Meni haeneltae jo naekoekin ja silmaein kohdalla vaan tihrurakoset enaeae +hymyilivaet, mutta tyttoeset haentae kaedestae taluttivat ja haenelle +elaemaeniloa pilpattivat. + +Ja kun ei tahtonut enaeae paeaestae kaeymaeaen, ja tuli elonkorjuu, niin +vuoleskelivat poikaset tukisauvan, ja katso, haen nojasi sauvaan ja +tutisten kaeveli elopellolle, ja vaikkei naehnyt mitaeaen, kuuli sirpin +kalskeen ja elaemistaeaen eli. + +Rakastui lopulta ehkae vaehaen liiemmaeksi saunaan, liekoe sieltae laemmintae +hakenut vai muuten lepoa elaemaen iloiselta humulta. + +Jaei kerran yksiksensae lauteille, sanoi nukahtavansa siihen laempimaeaen. +Kun ei kuulunut kotvaan ja yoe jo oli, mentiin lyhty kaedessae katsomaan, +niin olikin ainaiseksi silmaensae ummistanut. Ja vainajan kasvot tuntuivat +huolestuneina pyytaevaen anteeksi: "Enhaen minae, mutta kun nukutti niin +kovasti. Kaivakaahan kuoppa ja siirtaekaeae minut hiljaisuudessa sinne +maata, etteivaet soita kelloja ja heraetae kartanonherraa." + +Mutta sitae kaeskyae eivaet veneh'ojalaiset taeyttaeneet, vaan soitattivat +kirkonkelloja ja raemisyttivaet yli koko seudun vanhan vaarinsa +kuolinsanoman, ja kartanonherra heraesi. + +Retteloet alkoivat kohta, sillae kovasti oli kartanonherra iskenyt +silmaensae Veneh'ojan kylaeaen, joka oli sekae asemansa ettae maittensa suuren +tuottavuuden vuoksi sangen sopiva muodostamaan itsenaeisen ulkokartanon. +Herra ei siis suostunut mihinkaeaen uusiin veroihin, joita veneh'ojalaiset +olisivat haenelle luvanneet, vaan olisi ottanut heitae muonamiehiksi, +tarjosi heille renki- ja piikapaikkoja uudessa kartanossa, tai kyllae +myoes samoja korpimaita, joita vanhakin herra. + +Ja veneh'ojalaisten kesken nousi riita siitae, mitae vanha Heikki vainaja +olisi taessae tilassa tehnyt. Toiset vaeittivaet, ettei nyt ollut asema sama +kuin Tyrvaentaeisen riidassa ja ettei nyt Heikki olisi laehtenyt kylaestae +ennenkuin olisi viimeisen paitansa kuittiin kaeraejoeinyt. Johon nuoremmat +sanoivat vielae, ettae haeaetaejille olisi kaeraejaein asemesta annettava +kirkasta rintaan ja kartanonherran henkeae uhattava. Toiset taas +arvelivat vaelttaemaettoemaeksi taipua kartanonherran tahtoon ja ruveta +vanhempien haenen muonamiehikseen ja nuorempien haenen rengeikseen ja +piioikseen. + +Ja niin tapahtui, ettae niiden vaelillae, jotka olisivat muonamiehiksi +suostuneet, ja niiden, jotka olisivat kaeraejiin tai tappeluun +turvautuneet, syntyi hajaannus, ennenkuin kylae oli hajonnutkaan ja +katkerampi kuin aikoinansa Tyrvaentaeisen synnyttaemae. + +Silloin vanhin Heikki vainajan vielae elossaolevista pojista, haenkin jo +harmaa hapsinen ja Heikki nimeltaensae, nousi ja laeksi poikineen, +karjoineen ja irtaimistoinensa korpeen. Ja katso, suurin osa +veneh'ojalaisia, toinen toisensa jaelkeen, seurasi haentae. Ainoastaan +jokunen taaskin noeyrtyi kartanon muonarengiksi, ja yksi ainoa teki +vaekivaltaa, lyoeden kirveenpaeaellae kartanonvoudin otsaluun sisaelle. Haen +olisi siitae teostaan joutunut Siperiaan, mutta pelastui pakenemalla. + + + + +2. + + +Taemae ainoa vaekivallantekijae oli myoes Heikki vainajan pojan poika, mutta +ei sen pojan, joka korpeen ensimaeisenae laeksi. Kuitenkin oli taemaenkin +nimi Heikki. Haen oli hakenut itselleen vaimon vanhasta Tyrvaennaeisten +kylaestae--sillae vaikka suvut olivatkin ikiriidassa, tapahtui aina vaan +vielaekin, ettae tyrvaennaeisten tyttoejae haettiin Veneh'ojaan emaenniksi. +Taemae vaimo oli synnyttaenyt haenelle tyttaeren, mutta itse kuollut +synnytykseensae, jota Heikki suuresti suri. + +Vaekivallantyoen tehtyaensae haen otti evaessaekin selkaeaensae ja kirveen +olalleen ja samosi metsaeaen niin kauas ettei miltaeaen suunnalta hallin +haukunta enaeae kuulunut eikae savupatsasta naekynyt. Ja haenen tuli naelkae ja +haen istui maettaeaelle syoemaeaen evaeitaensae, mutta syoetyaensae heittaeysi +selaellensae lepaeaemaeaen ja sininen taivas paistoi petaejaen latvain vaelistae +haenen silmiinsae. Ja koska haen voudin vajonneen otsan muisti, tuli haenen +mieleensae katumus ja haen ajatteli mennae jaelleen ihmisten ilmoille ja +antaa itsensae rautoihin panna. Mutta taas haen ajatteli: ihminen taitaa +myoes toisella tavalla rikoksensa sovittaa. Ja se paikka, kussa haen naeitae +ajatteli, oli kauniilla kunnaalla, jossa kaeki kukahteli yhtae rakkaasti +kuin Veneh'ojan pihkaisessa hongikossa, mutta maa oli peraeltaeaen vielae +mullakkaampaa kuin Veneh'ojan parhaissa pelloissa. Ja haen nousi ja +sanoi: taehaen rakennan minae majani ja vastaisen elaemaeni jumalan pelkoon +perustan. Ja iski kohta kirveensae petaejaen juureen. Mutta koska haen +paeivaen tyoestae levaeten taehtiae lueskeli, kulkivat haenen aatoksensa toivon +kultaisilla kunnahilla. Kun maja valmistuu, hakee haen taehaen emaennaeksi +toisen Tyrvaentaeisen tyttaeristae ja suuri heimo on heistae alkunsa saava; +sillae joka jumalanpelvolle rakentaa, haenen siemenensae pitaeae sukukunnasta +sukukuntaan siunatuksi tuleman. Ja taas on kirjoitettu: autuaat ovat +siviaet, sillae he saavat maan periae. Ja kun haenen kylaensae kasvaa niin +suureksi, ettae sen maine tulee veneh'ojalaistenkin korviin, silloin haen +aukaisee suunsa ja sanoo heille: "Muistatteko sen eksyneen veljen, joka +muinen erehtyi vaekivallan toeihin? Herra vei haenet korpeen ja siellae haen +katui tekoansa, ja joka teiltae hyljaetty oli, sen on nyt Herra +kulmakiveksi rakennukseensa asettanut!" Ja sen sanottuaan haen antaisi +veneh'ojalaisten yhtyae haenen kylaeaensae, unohduksen hymy huulilla ja +sovituksen kirkas kyynel silmaessae ilmottaen heille: "Tulkaat minun +ilooni!" + +Taellaisia hurskaita ajatuksia ei haenellae ennen ihmisten ilmoilla +ollutkaan. Mutta ah mitae voikaan katumus ja parannus korven +yksinaeisyydessae aikaansaada, ihmetteli haen, ja haltioissaan jo viritteli +virsiaekin, paljastaen paeaensae, ja polvensa sammaleiselle maettaeaelle +notkistaen. + +Mutta kun haen seuraavana paeivaenae iski kirveensae petaejaen juureen kuului +kaatuvien puiden ryske metsaevahtien korviin ja he tulivat kysymaeaen: mikae +mies sinae olet? ja sanoivat: ei taehaen saa rakentaa, taemae on kruunun +maata. + +Sillae niinae vuosina kun veneh'ojalaiset kartanon maita viljelivaet, oli +maamittari jakanut muutkin kylaet ja tuomari haenen jakonsa vahvistanut. +Ja oli jakanut metsaeae taloille niin paljon kuin kukin tahtoi ottaa, +mutta liikamaan pannut kruunun nimiin. Kun Heikki sentaehden vaelsi +kauemmas, ei haen mistaeaen enaeae sellaista maata loeytaenyt jota olisi voinut +viljelykseen ottaa tulematta kruunun tai talollisten torppariksi. Mutta +torppareilta oli esivalta viinanpolton kieltaenyt, niin ettei rikastua +voineet muut kuin talolliset, jotka viinaa rengeilleen ja +alustalaisilleen kauppasivat. Kuinka olisi siis Heikki torpparina sen +suuren kylaeaatteensa toteuttanut? Ei ollut haen turhaan perinyt suurta +paeaen takaraivoa, vaan muisti hyvin veneh'ojalaisten pitkaen historian. +Juuri kun haenen vastainen heimonsa olisi suurimmillaan ja kylaensae +kukoistuksissaan, tulisi maanomistaja sanomaan: muuta korpeen tai rupee +rengikseni.--Ja haen vaelsi aina vaan edemmaes ja edemmaes, syvemmaes ja +syvemmaes metsaeaen. Sillae jossain, jossainhan piti sentaeaen olla maata, +joka ei ollut kenenkaeaen. Eihaen ilman sitae jumalaakaan voinut olla +olemassa. + +Evaeaet alkoivat ehtyae ja ruumista rupesi kangistamaan. Ei mistaeaen haen +pystynyt loeytaemaeaen niin pitkiae metsiae, joita ei maamittari ja tuomari jo +olisi ehtinyt kruunulle ja talollisille jakaa. Miksei Jumala katumuksen +ja parannuksen tehneelle naeyttaenyt missae sellaista maata oli? Jos olisi +naeyttaenyt, niin haen olisi vanhan Israelin tavoin kymmenykset kaikista +mintuistansa ja vaikkapa puoletkin tuloistaan koko elinaikanansa ja +lastensa ja lastensa lasten aikana kaikkien ihmisten naehden Jumalalle +uhrauttanut. + +Mies alkoi hakuihinsa vaesyae. + +Ja niin tapahtui, ettae haenen eteensae nousi mahdottoman suuri vuori, +jonka yli ei haen enaeae jaksanut kavuta, vaan yoepyi korpeen taehtien alle, +paeaensae kallistaen karhunsammaleiselle turpeelle. + +Ja naeki ihmeellisen naeyn. + +Kirves, jolla haen oli kartanonvoudin otsan puhki lyoenyt ja jonka haen +nukkumaan pannessaan oli viereensae asettanut, alkoi kasvaa suuremmaksi. +"Vai sinae minulla pikkuherroja kolistelet, puhui kirves,--nytpae et jaksa +nostaakaan!"--Katsotaan, sanoi Heikki, nousi pystyyn ja alkoi myoes +kasvaa, pysyaekseen rinnalla. Kirves kasvoi niin suureksi, ettae kun sen +terae kumotti laakson pohjalla, niin varsi vuoren ylimpaeaen huippuun +nojasi. Mutta Heikin paeae yletti jo yli vuoren, ja korkeuden vinhat +tuulet hulmuttivat haenen tukkaansa. Kirves huusi: "Etpae jaksa +heilutella!"--Katsotaan, sanoi Heikki, ja vuoren huippu oli jo haenen +jalkainsa astinlautana. "Et uskalla lyoedae, mihin lyoetaevae on!" kiljui +kirveen saekenoeivae terae.--Katsotaan, sanoi Heikki, ja haenen silmaensae +tulta iskivaet ja Veneh'ojan satavuotiset kaersimykset nostivat haenessae +huimaavan vihan voiman, ja haen tarttui kirveeseen ja heilahutti kerran +paeaensae ympaeri. Ei ollut vielae vauhti hyvae. Heilautti toisen kerran. Ei +ollut vauhti vielae hyvae. Heilautti kolmannen kerran, ja kirveen terae +upposi paeinensae taivaankannen sydaemmeen. Kilisten ja kalisten tippuivat +taehdet maahan. Ja taivas meni kahtia. Paljastui Jumala itse +valtaistuimellaan. Ja kun Heikki naeki, ettei kirves ollutkaan satuttanut +paeaesyylliseen, heitti haen sen kaedestaeaen, tarttui jumalata partaan, +kiertaeen kaemmenensae ympaeri niinkuin ohjakset, tempasi itse ylisen luojan +valtaistuimelta ja alkoi retuuttaa alas maahan, suu vaahtoisessa +vimmassa huutaen: + +"Ellei saa haeaetaejaetae tappaa, niin naeytae missae taeaellae on maata muualla!" + +Uni oli kestaenyt koko yoen, sillae haenen heraetessaeaen peipponen jo +piiperteli viserrystaeaen ja taehdet olivat sammuneet aamuruskon tieltae. + +Ja kun haen naeki pienen, vaivaisen kirveen vieressaensae, tuli haeneen +tuskainen ihmismitaettoemyyden tunto, ja haen selvaeaen ymmaersi, ettei +yliluonnollisitta voimitta voi taivasta halkoa eikae veneh'ojalaisille +maita vapaiksi ostaa. + +Kaksi oli haenen tietaeaekseen yliluonnollista voimaa: toinen jumalan, +toinen perkeleen. Ja kun haen nyt oli Jumalan kanssa mielestaeaen +riitaantunut, nousi haen nopeasti makuultaan ja samosi Tyrvaennaeisten +kylaeaen ottamaan selkoa siitae miten on menetteleminen, kun itsensae +pirulle myydae tahtoo. + +Ja niin tapahtui, ettae hurskaan ja varmasti autuaitten mailla lepaeaevaen +Veneh'ojan pojanpoika, leveaekaemmeneisin ja voimakkain, lujin ja +pelottomin heistae kaikista avasi kaetensae hurmeen vuotaa ja toehri verisen +puumerkin paholaisen paperiin lupautuen haenen orjaksensa _siellae_, jos +se vaan tekee haenet rikkaaksi _taeaellae_. Olisiko kukaan toinen haenen +sijassansa taemaen teon tehtyaensae saanut yoen rauhaa, tarvitsematta +kauhistuksen tuskissa itseaensae vaeaennellae, on epaetietoista. Mutta Heikin +rinta hengitti rauhallisesti kuin myrskyn jaelkeen tyyntyneen meren +maininki, tai niinkuin sen rinta, joka kauan eksyksissae harhailtuaan +vihdoin naekee valontuikkeen ja ennen laehtoeaensae viimeiselle toivon +taipaleelle autuas hymy huulilla nukahtaa lepoon. + +Kohta seuraavana paeivaenae valmistui haen tappamaan postia, jonka oli maeaerae +viedae kruunun maarahoja. Mutta koska postin aisakello jo maantieltae +kuului ja Heikki naereikoessae odotteli, naeki haen ettae tapettava olisi +ollut kyytipoikakin, joka oli haenelle tutun Tyrvaentaeisen poikia. Ja +kirves vaipui haenen kaedestaensae ja posti ajoi ohitse. Ja samassa kuuli +haen paholaisen sanovan: + +"Mene siihen kaikista isoimpaan herraskylaeaen, sinae kollo!" + +Ja haenen sydaemmensae saepsaehti riemusta. Mene siihen kaikista isoimpaan +herraskylaeaen, sanoi! Ei sanonutkaan: tapa posti! + +Tietaemaettae vielae mikae ja missae se kaikista isoin kylae oli, mutta tuntien +varmasti, ettae kaesky oli pettaemaettoemaen oikeaan osattu, Heikki +valmistautui nopeasti matkaan. Haen poikkesi ensin haetimmiten +veneh'ojalaisten uusille korpeen rakennetuille vuokra-asumuksille, moei +siellae vaehaeisen perintoeosuutensa karjaan ja irtaimistoon, ompeli sitten +saekin sarkaisesta vaatteesta, pani siihen pienen tyttaerensae, nosti +selkaeaensae ja laeksi maailmalle. + +Hurskaat veneh'ojalaiset tulivat ihmetellen koeyhistae toelleistaensae kummaa +matkamiestae naekemaeaen, kun se, sarkasaekki selaessae ja pienen lapsen paeae +saekinsuussa, reippain askelin oikasi veraejaeltae suoraan metsaetielle. + +--Ostatko meille kylaen omaksemme, jos rikastut? huusi muuan akka haenen +jaelkeensae. + +Heikki pysaehtyi, kaeaentyi taaksensa ja naeki ihmeekseen, ettae koko +jumalinen Veneh'oja pirun palvelijalta vastausta janoo. + +--Katsotaan! haen huusi ja haenen rintaansa paisutti jaelleen vaekevaen uhman +lieska niinkuin koska haen vuorella paeaensae ylitse kirvestae heilutteli ja +sen taivaankanteen sinkautti. + +Sitten ei enaeae kertaakaan taaksensa katsahtanut. Ja niin +veneh'ojalaisten naekyvistae iaeksi haeipyi heidaen taehtensae helvetin +hirmukitaan viskautunut ihmislapsi. + +Heikki pani matkansa maeaeraeksi saman kauppalan, jossa se vanha +Tyrvaentaeinenkin kuului ennen muinoin paholaisen sanoja tietaeae saaneen. +Se oli suuren kosken partaalla ja sitae kauppalaa sanottiin isoksi +kylaeksi; mutta isoonpa kylaeaen oli paholainen Heikin kaeskenytkin. + +Ensi kerran elaeessaeaen haen tuli taehaen liikepaikkaan, ja kohta naeki, ettei +se ollut mikaeaen oikea kylae, sellainen kuin vanhat veneh'ojalaisten kylaet +olivat olleet, vaan tavallinen vaivaiskylae. Rikkaat olivat lyoettaeytyneet +yhteen asumaan ja palveluttivat itseaensae niillae noeyrtyneillae ihmisillae, +jotka eivaet korpeen menneet eivaetkae myoes voutien kalloja murtaneet. +Sellaisia kyliae Heikki sanoi mielessaeaen renkikyliksi, ja oli haen niitae +paljon ennenkin maanhaku-vaelluksillansa tavannut, taemae oli ennen +naehtyjae vaan suurempi. + +Ja haen nyt ajatteli olevansa paholaiselta laehetetty sytyttaemaeaen taemae +kauppala tuleen ja ryoestaemaeaen sen rikkaudet. + +Mutta koska haen jo turulla seisoi sytytysaineista kauppaa tehden, niin +katso, lapset tulivat haenen selkaensae taa puhelemaan sen kanssa, joka +sarkasaekissae istui, ja ojensivat sille rinkeliae. Ja haen kaeaentyi +taaksensa, katsoi lapsia ja ajatteli: palaisivatko naemaekin? Ja meni pois +ja istui murheissansa rannan kivelle. Mutta siinae paikassa oli laituri +ja haaksi taeynnaensae viinaa ja viljaa, ja miehet irrottelivat koeysiae +rantalepistae haahden laehteae. + +Suuri oli sillae hetkellae tyoe haenen aivoissansa ja hyvae oli myoes ettae oli +aivoilla tilaa liikkua, sillae ties kuinka muutoin olisi kaeynyt. + +Mitaeaen pirun sanoja ei haen ihmisten suun kautta kuullut, mutta +sittenkuin oli turulta laehtenyt, oli pirun peli haenen aivoissansakin +pysaehtynyt. Jumalako vai perkele se oli pannut haenet ottamaan taemaen +kakaran selkaeaen ja nyt sille vielae loisten kakarain kautta rinkeliae +syoettaenyt? Polttamaan kaeskee saatana, sillae kuinka taessae kaupungissa +muutoin rikkaaksi paeaesee? Ei haenellae ollut maata, josta olisi veroa +ottanut ja rengeillae itsellensae rikkautta teettaenyt. Kaiketi olisi itsen +pitaenyt ruveta rikkaiden rengiksi. Mutta mitae rahoja siitae laehtee! Ei +koko Veneh'ojalle kylaenmaita pienillae rikkauksilla osteta. Rannan veteen +on taemae tyttoe saekkineen upotettava, koska haen viattomat silmaensae uneen +ummistaa, ja sitten kaupunki poltettava. Mutta voi ettei saatana, joka +haenelle tehtaevaen antoi, siihen myoes voimaa antanut! + +Ja haenen paeaekoppansa oli haljeta aivojen puristuksesta. + +Aikansa siinae tuskailtuaan haen loei kaetensae otsaan sanoen: Tyhmae olet +sinae Heikki, sillae jos paholainen on taemaen kaupungin rakentanut, ja haen +on totisesti sinun mestarisi, niin meneekoe kukaan mestarinsa rakennusta +tulee sytyttaemaeaen? Ja kenen toeitae sinae teet, jos sinae perkeleeltae haenen +kaupunkinsa haevitaet? Perkeleenkoe vai jumalan? Jumalan toeitae sinae silloin +teet. Anna siis kaupungin kunniansa palmuissa kukoistaa. Niin kaeskee +saatana.--Ja tyhmae sinae olet vielae sittenkin, sillae + +--Onkos taemae se kaikista isoin kylae? kysyi haen haaksimiehiltae. + +--On niitae isompiakin, sanoivat he, ja isompi sekin on, johon me naemae +viinat ja naemae viljat viemme. + +Naees nyt, ajatteli Heikki,--ja sinae olisit taenne pysaehtynyt paholaiselta +haenen omaa tervapyttyaensae polttamaan! Ja eikoe haen sanonut sinulle: mene +siihen kaikista isoimpaan kylaeaen, sinae kollo! + +Haen hyppaesi saekki selaessae haahteen, kun se jo liikkeellae oli, ja rupesi +miesten kanssa vaelipuhetta tekemaeaen, ettae he haenet mukaansa ottaisivat. +Ja koska ankkurikoeysi oli selvitetty ja haahteen saatu, panivat he haenet +kokeeksi ensin pienempaeae venettae soutamaan. Mutta sillaikaa kuin Heikki +kilvoitteli, kokoontuivat he ihmetellen sarkasaekin ympaerille pientae +tyttoeae katsomaan ja kyykkysillaensae istuen kukin paraansa mukaan +koettivat puhutella lasta. Mutta se katseli ympaerilleen ja naposteli +rinkeliae eikae sanonut mitaeaen. Ja miehet mielistyivaet, ettae heidaen +haahteensa sellainen asukas tullut oli. Kun Heikki oli soutanut, ja +vaikka haen vaekevaekin oli, puuttui kilpakokeesta viisi aironmittaa. Mutta +tytoen taehden he haenet mukaansa ottivat. Silloin Heikki ajatteli: + +"Turhaan sinae haentae veteen upottaa tahdoit, sillae totisesti on taemae +tyttoe paeaeosakas saatanan suuriin tarkotuksiin." + +Ja niin laeksi haaksi veden selville selille ja maat taivaanrantaan +loittonivat. Ja koska tuulet kaevivaet ja aallot loiskuivat haahden +laitoja vasten, laittoivat miehet vesiruovoista ja kaislankorsista +tytoelle vuoteen, jonka he purjeen alle vipuun ripustivat ja visusti +tuulilta suojasivat. Ja tyttoe nukkui kohta siihen. Ja he istuivat +vuoronsa mukaan kaislavasua heiluttamaan. + +Mutta kun he saaren suojaan saapuneet olivat ja paeivaen toeistae nuotion +aeaeressae lepaesivaet, alkoivat he Heikiltae kysellae haenen kotiperaeaensae, ja +haen kertoi heille entisen elaemaensae vaiheet ja kautta rantain mainitsi +myoes nykyisistae rikastumisen aikeistansa sekae pirun palvelukseen +rupeamisesta. Mutta he sanoivat: ei sellaisia yksin tehdae, vaan taeytyy +olla sakki, niinkuin Riikillaekin on. Ja he kertoivat haenelle moninaisia +maankuulusta Riikistae ja sen pelottavasta joukosta, jotka parihevosilla +ajelevat maita mantereita, viinanpoltosta rikastuneita talollisia +ryoestaeen. Kun Riikki joukkoinensa taloon tulee, sanoivat, haen kaeskee +aitat avata ja hopeat esille kantaa, ja jos isaentae on aarteensa +piilottanut eikae kaetkoepaikkaa ilmaise, sidottaa Riikki haenen kaetensae +yhteen, ja pitelee palavaa paerettae kaemmenien alla, kunnes tunnustavat. +Eivaet he ketaeaen tapa. Rikkailta ottavat, koeyhille antavat. + +Mutta ei Heikki sillae kertaa sen enempaeae Riikin joukosta kysellyt, vaan +pani heidaen eteensae pulmallisen kysymyksen: mistae herrat rahoja ottavat, +vaikkei kaikilla maitakaan ole, ettae viinanpoltolla rikastuisivat, +eivaetkae myoes talollisia ryoestae? + +Silloin alensivat haaksimiehet aeaenensae, ja Heikki sai kuulla kumman +salaisuuden. + +Olipa yksi heistae etelaen puolelta, ja oli siellaepaein ollut kartanon +renkinae. Niin sen herran luo sanoi joka vuosi juhanin aikaan pirun +ajaneen suurella huminalla ja mustilla parihevosilla, joiden suusta tuli +soitti niinkuin lohikaeaermeen suusta. Ei ketaeaen syrjaeisiae silloin +paeaestetty kartanon huoneihin. Ja koska piru jaelleen laehti, niin kun +riihen kohdalle ennaetti, rusahtivat hevoset mustana lepakkona kujaan ja +kaikki haevisi naekyvistae. Mutta toisena vuotena se tuli taas ja taas +laehti samalla tavalla. Ja viljalti oli aina pirun kaeytyae ollut +kartanossa rahaa, niin ettei sitae keltaeaen puuttunut. + +Ja naein he kertoivat kukin kotipitaejaestaeaen paljon juttuja niistae, jotka +olivat itsensae pirulle myoeneet. Niillae sanoivat kaikilla olevan suuren +liiton keskenaensae aina vieraista valtakunnista asti. Ja kerran vuodessa +sanoivat niillae olevan kokouksen Linnanmaeellae. Siellae oli silloin suuret +tanssit, ja jotka eivaet olleet liiton kaeskyjae pitaeneet, ne piru parkitsi +niin ettae tulivat sieltae paidat verisinae. Toiset sanoivat, ettei piru +parkinnut, vaan toverit parkitsivat. + +Naemaet kaikki pani Heikki visusti mieleensae. + +Ja matka kesti kolme viikkoa myoetaetuulessa ja tyvenessae. Ja taas kun +vastatuuli puhalsi, saattoivat he lautan suojaan, hakivat kylaein +huitukoita ja viettivaet hurjia ilonpaeiviae. + +Ja suuresti Heikki mielistyi heihin, sillae naemae taeaellae, jospa olivatkin +kauppiaan palkkarenkiae, olivat kuitenkin osanneet varastaa vapauden +mukaansa vesille. Eivaetpae he vaivaisrenkien tavalla palkkojansa +saeaestelleet, ettae vasta isaenniltae torpan kerjaettyaensae olisivat naimisiin +menneet, vaan naivat milloin luonto nousi ja muutoin tuulilta soveltui, +mutta palkallansa tuottivat tisleerattua osto-iloa, joka heidaen +haahtensa teki laveaksi kisakentaeksi, huimaavaksi kirkkotantereeksi +muutti, ja vedet ja maat yhteen ainoaan maailmaa syleilevaeaen +riemunremakkaan yhdisti, ikaeaenkuin eivaet he koskaan olisikaan +kotikyliaensae jaettaeneet ja rengeiksi ruvenneet. + +Ja Heikki ajatteli: ostankin niillae pirun rahoilla huikean lautan ja +tuon koko Veneh'ojan pontulle ja niin laehdetaeaen laulaen ja riemuiten +kunne vapaa virta viepi. + +Tapahtui myoes niin, ettae he pitkien vastatuulten sattuessa menivaet +maihin jaettaeen haahden Heikin vahdittavaksi. Ja viikonpaeivaet +juopoteltuansa ja mellastettuaan, rikottuansa kylaein veneitae ja +tuuliajolle hajotettuansa airoja, tanssittuaan ja tapeltuaan raukeina +palasivat yksitellen takasin, vaatteet revittyinae, sinelmaet silmaein +alla, kallot vanteissa. Ja myoetaetuulen jaelleen lehahdellessa taas +alkoivat hiljaiset tyoepaeivaet haahdella. Eikae heillae enaeae levaehtaeessaekaeaen +muita mielihaluja ollut kuin puhella viattomia lapsen kanssa, laittaa +sille salkkionkia, syoettaeae sitae, pestae sen vaatteita, harjata sen paeaetae, +lepoon tuudittaa, niinkuin muistivat muinoin aeitinsae tehneen heille +itselleen tai heidaen pilpattaville sisarilleen. + +Ja kun lapsi jo nukkui ja yoen kuudan kimalteli haahden edessae lipovan +veden virissae, lauloi valvova haahtelainen kaihoisasti ikaeaenkuin olisi +ikimennyttae muiston untuville vielae elvytellae tahtonut. + +Ja Heikki valvoi ja kuunteli laulua ja vannoi uuden valan pirulle, ettei +haen suinkaan ole pelkaeaevae sitae kaikista isointa kylaeae tuleen sytyttaeae, +kunhan piru haenelle apulaisia antaa, niinkuin Riikille. + +Ja kolmantenakolmatta paeivaenae sen jaelkeen kuin he matkalle laehteneet +olivat, kun ilta jo haemaersi, saapuivat he Haemeenlinnan lahteen. Ja koska +Heikki oli jaelleen sarkasaekin selkaeaensae ottanut ja he astuivat maihin, +teki yksi haaksimiehistae haenelle merkin ja he laeksivaet muista erinaensae. + +Mutta kaupungissa oli suuret hevosmarkkinat. Ja sen torit ja kadut +olivat taeynnaensae huutoja ja villiae ajoa ja humaltuneita vaekijoukkoja +eikae yoevartijat saaneet soitoillaan ja puhalluksillansa ihmisiae +hajoamaan, vaikka jo pimennyt oli. Ja kaupungin porvarien kesken oli +suuri pelko rosvon taehden, jonka sanottiin joukkoinensa markkinoille +tulleen. + +Ja se haaksimies johdatti Heikin vaekijoukkojen laepi kaupungin toiseen +laitaan, ja he pysaehtyivaet suljetun portin eteen, joka lautaiseen +aituukseen tehty oli. Ja koska haen koputti, aukeni portti ja he astuivat +pimeaelle pihalle, jonka peraellae oli matala maja, eikae sen luukuissa +mitaeaen valoa naekynyt. Mutta se, joka portin oli avaissut, kaeski heidaen +odottaa ja meni majaan, ja kun haen mennessaensae majan oven avasi, +leimahti sieltae paereitten loimu ja naekyi savupatsas ja paljon +miestenaeaeniae kuului. Kun he olivat hetken odottaneet tuli majasta kookas +mies pihalle, palava tuohus kaedessae. Ja haen kiroili pitkaeaen.--Ettekoe te +saatanat, sanoi, tiedae ettae kolmesataa kasakkaa on kaikille maanteille +hajotettu minua kiinniottamaan, ja te portille koputatte! Mutta +haaksimies teki haenelle merkin ja he menivaet erinaensae. Ja hetken +kuluttua se pitkae mies tuli Heikin luo ja sanoi: Vai olet myynyt itsesi, +ja paljostako hinnasta? Heikki sanoi: Sen isoimman kylaen +rikkauksista.--Hyvae, hyvae, sanoi pitkae mies, ja kuka sinae olet, en minae +tahdo tietaeae, en nimeaesikaeaen, mutta minae olen Riikki. + +Ja naein sanoen haen kiersi loimuavan tuohuksen niskansa taakse ja avasi +ammottavan kitansa, naehdaekseen pelkaeaekoe Heikki. Mutta Heikin silmae ei +vaeraehtaenyt. + +--Hyvae olet, sanoi Riikki, sinuapa taessae juuri tarvitsenkin, sillae taenae +yoenae me sytytaemme kokot kaupungin ympaerille. Ja kunhan kaeskyni taeytaet, +saat jo taenae yoenae paholaisen rikkauksista maistaa. Mitaes seljaessaesi +kannat? + +Ja Riikki valaisi tuohuksella sarkasaekin suuta, pisti sormensa lapsen +leuan alle ja kohotti sen paeaetae. Mutta lapsi nukkui suu auki, ettae +maitohampaat naekyivaet, ja sen paeae retvahti kallelleen isaen niskaa +vasten. Silloin Riikki naurahti. + +--Oletkos jo kauan emaennaettae ollut? kysyi haen. Ja sanoi hetken +mietittyaensae: onhan meillae vielae aikaa. + +Eikae vienytkaeaen majaan miestensae sakkiin, vaan vaihetti Heikin kanssa +lakkia, avasi portin ja johdatti kujaa pitkin laehes kymmenen +kivenheittaemaen vaeliae toiseen majaan. + +Heidaen mennessaensae sanoi Riikki: + +--Viedaeaen lapsi talteen. + +Ja kotvan vaiti oltuansa sanoi taas: + +--Mennaeaen Sandran luo. En minae ole haentae vielae tuntenut. Sinae saat +haenet. + +Heidaen sisaelle tullessaan paloi pesaessae hiiltyneet rangot ja tyttoe +odotteli Riikkiae, yksinaensae vuoteella maaten, mutta huomattuaan ettae +heitae kaksi oli hyppaesi jaloillensa. Ja Heikki naeki, ettae Sandra Riikkiae +kovin pelkaesi. + +Riikki nosti lapsen Heikin selaestae ja antaen Sandran syliin sanoi: + +--Ota sinae taemae niinkauan kuin me asioissa ollaan. Eikae lapsi heraennyt. +Ja koska Sandra sen hellaesti vuoteelle asetti, oli haen Heikin mielestae +kauniimpi kuin kaunein Tyrvaennaeisten tyttaeristae. + +Mutta Riikki sanoi Heikille: + +--Jos kasakat sinut tavottavat, annan minae tytoelle viisikymmentae +hopearuplaa ja haen katsoo lapsen. + +Ja koska haen naeki, ettae he toisiansa lempeaesti puhuttelivat, sanoi haen +viekastellen Sandralle: + +--Taitaisi olla haenen morsiamenansa parempi? No, jos haen elaevaenae +leikistae paeaesee, tuo haen sinulle kultaa ja hopeata ja ottaa +emaennaeksensae. + +--Sen vannon valehtelematta, sanoi Heikki. + +Ja Riikki sanoi: + +--Jokos mennaeaen. Ja oli menevinaeaen haenen kanssaan ovelle. + +Silloin Sandra ojensi salaa kaetensae Riikin selaen takaa ja tavotti +Heikkiae hihasta, ettei haen vielae menisi. Mutta Riikki naeki sen ja rupesi +nauramaan. + +--Taidat olla naelissaesikin? sanoi haen Heikille, ja Sandralle +sanoi:--Syoetae ja juota haentae kunnes minae palaan. + +Ja meni pois eikae tullut ennenkuin aamupuoleen yoetae. + +Ja kun he tytoen kanssa jo kaikesta keskenaensae sopineet olivat ja +rakkaudessa sikeaesti nukkuivat, koputti Riikki ovelle ja huusi: Joudu! + +Ja heidaen tultuansa kujalle oli siinae toinen mies Riikkiae puolta +lyhyempi. Ja Riikki sanoi: + +--Nyt on kaikki valmiina. Minun muut mieheni sytyttaevaet kaupungin +pohjosen, laennen ja etelaen puolelta, sytytae sinae idaen puolelta. Mutta +joutuin, ennenkuin paeivae valkenee. + +Ja annettuaan Heikille omat tuluksensa haen haevisi nopeasti. + +Mutta Heikki meni sen lyhyen miehen kanssa itaepuolelle kaupunkia ja mies +opasti haentae ja naeytti kuhunka tervakset olivat koottu ja mihin +olkikasat kannetut. Ja oli viisi paikkaa, jotka sytytettaemaen piti, laehes +kolmen kivenkantaman paeaessae toisistansa. + +Ja Heikki iski kohta tulen pakuriin ja sytytti ensimaeisen tervaskasan, +joka hajotetun oljen kanssa oli pihavajaan kaetketty. Ja suuri valkea +roiskahti kohta ilmaan. Mutta tuulenhenki kaevi idaestae. Sen tehtyaeaen haen +juoksi toista tervaskasaa sytyttaemaeaen, joka oli kotaan koottu. Kolmas +oli rakennettu rikkaan talon ympaerille, jossa oli lasi-ikkunat. Ja haen +sytytti senkin. Mutta koska haen neljaettae sytytteli, kuuli haen +ensimaeisestae paikasta heraeaevien ihmisten huutoja. Ja juostessansa +viimeisen kasan luo alkoi kaupungilla rumpu paeristae sotavaekeae kokoon +kutsuen. Kun haen sen viidennen oli syttymaeaen saanut meni haen katsomaan +paloivatko muut. Ja valkean kohina oli kaikkialla suuri ja korkealle +loimut kohosivat valaisten itaepuolen kaupunkia ja taivaan pilvet. Ja +Heikki naeki ihmisten juoksevan edestakaisin ja kuuli heidaen +haetaehuutonsa. Ja haen meni laeheiselle kummulle naehdaeksensae olivatko +Riikin miehet tyoensae tehneet niinkuin haen. Mutta pohjoinen, etelae ja +laensi olivat pilkko pimeinae, ja rumpu paerisi jo kujalla haenen allansa. +Villinae vihurina ensimaeinen kasakkaparvi nelisti haenen ohitsensa, ja +koska haen sivuillensa katsahti, naeki haen ratsujoukkojen rientaevaen +pohjoisen, etelaen ja laennen puolelta, palopaikkaa joka kulmalta +piirittaeaeksensae. Silloin Heikki ajatteli: nyt on paras paeta, kunnes +Riikin kokot syttyy. Mutta mennessaeaen palavan talon ohitse haen naeki +ihmisten hyppivaen akkunoista ulos, ja he olivat jaettaeneet partasuu aeijaen +sinne yksinaensae hosumaan, joka ei omin voimin ulos paeaessyt. Niin Heikki +kapusi akkunasta sisaelle haentae auttaaksensa. Mutta aeijae rupesi kynsimaeaen +vastaan ja huutamaan: Riikki tappaa! Ja ihmiset huusivat: Riikki! +Riikki! Ja osottivat kasakoille, mistae Heikki sisaelle oli kavunnut. Ja +kasakat huusivat: kolii, ja heittivaet haentae kujalta keihaeillaensae. Ja +koska haen oli savun ja tulen laepi kantanut aeijaen ulos, ja sammuttanut +haenen partansa, vangitsivat kasakat Heikin, sitoivat haenen kaetensae +satuloihin ja veivaet hevosten vaelissae pois. Ja ihmiset riemuiten +huusivat: nyt on Riikki kiinni! Ja Heikki kaeaensi paeaetaensae ja katsoi +hevosten yli pohjoiseen, laenteen ja etelaeaen, mutta siellae oli pimeys. +Silloin haen ymmaersi, ettae Riikki oli haenet pettaemaellae itsellensae +pakotien avannut. + +Ja Heikkiae tutkittiin raastuvassa ja kaeytettiin monilla kaeraejillae, sillae +he kantoivat haenen paeaellensae kaikkinaisista Riikin pahoista toeistae. Ja +kun haen yhden ajastajan linnassa istunut oli, tuomitsivat he haenet +kuolemaan. + +Ja Heikki ajatteli: Miksikaes menin minae sitae aeijaeae tulesta ja savusta +tuomaan! Oikein he minut kuolemaan tuomitsivat, sillae taehaen asti en ole +ymmaertaenyt, ettei piru ihmisestae ulkona ole, vaan ihmisen on itse +itsessaensae piru oleminen. + +Mutta kun Heikki jo kuolemaan valmistunut oli ja linnan holvissa +pyoeveliaensae odotti, joka haenen oikean kaetensae olisi miekalla katkaissut +ja haenen paeaensae poikki lyoenyt, avasivat he holvin oven ja toivat haenelle +paperin. Ja kun Heikki oli siihen puumerkkinsae piirtaenyt, veivaet he +paperin jaelleen pois ja haen istui linnassa taas kolmen kuukauden paeivaet. +Niin neljaennen kuukauden ensimaeisellae neljaenneksellae he sanoivat +haenelle: Sinae olet armon saanut, eikae sinun pidae kuolemalla kuoleman, +vaan olet ikipaeiviksi Siperiaan tuomittu. + +Mutta kun aika tuli, ettae Heikki piti muiden pahantekijaein kanssa +Siperiaan vietaemaen, oli linnan portille yksi mies laehetetty, joka heidaen +ulosastuissansa sanoi Heikille: Sandra on sinulle pojan synnyttaenyt. +Eikae muuta sanonut vartijain ja sotavaeen taehden, jotka siinae olivat. + +Ja niin laeksi Heikki pitkaelle taipaleelle. Ja oli kevaet ja maamiehet +jaeivaet peltojansa aeestaemaeaen ja varikset istuivat aidan seipaeihin +lennoistansa lepaeillen ja jaeivaet Suomeen. Mutta Venaejaen metsaenrinnasta +kukahti kaeki: Sandra on sinulle pojan synnyttaenyt! Ja Heikki ajatteli: +Vielae ei ole minun asiani maan paeaellae loppunut, vaan piru on minut +jaelleen palvelukseensa ottanut, ettae kerran naeen valani taeyttyvaen, jonka +Veneh'ojan miehille vannoin. + + + + +3. + + +Sandra oli torpan tyttoe Hauhon suuresta kylaestae, jonka myoes maamittari +oli jakanut ja hajottanut ja tuomari jaetuksi vahvistanut. Kun +torppareilta viinankeitto kiellettiin kurkisti koeyhyys Sandran +kotitupaan ja haen pantiin piiaksi sille talolliselle, joka oli kiellon +antanut ja siten itse rikastunut. Mutta Sandra ikaevoeitsi kotiansa, ja +kun Riikki tuli joukkoinensa taloon, antoi Sandra haenelle salaa aittain +avaimet ja Riikki ryoesti talon puhtaaksi. Mutta kauniin Sandran vei +mukanansa Haemeenlinnaan. + +Sittenkuin Sandra oli Heikille pojan synnyttaenyt laehetti Riikki haenelle +kolmekymmentae hopearuplaa eikae sen enempaeae haenestae tietaenyt. Sen jaelkeen +Sandra elaetti itseaeaen ja molempia lapsia myymaellae tisleerattua viinaa +Haemeenlinnan kasakoille. + +Mutta Riikin joukko kasvamistaan kasvoi. Sillae oli paljon miehiae, jotka +ennemmin ryoestivaet talollisia kuin olivat heidaen renkeinaensae. Ja kun +heidaen vallattomuutensa kaevi niin suureksi, ettei kukaan voinut enaeae +olla kullastaan ja hopeastaan varmana, tuli keisarilta ja senaatilta +kaesky, ettae rautatie oli rakennettava Haemeenlinnan ja Helsingin vaelille. +Ja paljon Riikin miehiae tuli kruunun toeihin ja vallattomuus lakkasi. + +Mutta Sandra, joka oli huonon elaemaen taehden kaupungista ajettu, rupesi +ruuan ja viinan myyjaeksi rautatien rakentajille, lautakojuansa siirtaeen +sen mukaan kuin rautatie valmistui.--Silloin oli haenen poikansa, jonka +haen Franssiksi nimittaenyt oli, kymmenen vuotias. Mutta Kustaava, jonka +Heikki oli haenelle sarkasaekissae tuonut, oli viisitoista taeyttaenyt ja +jaeaenyt Haemeenlinnaan saunoittajan toimeen. + +Rautatie rakennettiin alkaen yhtaikaa kummastakin paeaestae, Haemeenlinnasta +ja Helsingistae. Kun paeaet tulivat yhteen, loppui tyoe ja miehet saivat +vapaan kyydin toiset pohjoiseen paein toiset etelaeaen. Mutta Sandra jaei +kojuinensa keskelle kaupunkien vaeliae. + +Ja haen alkoi maanteillae viinaa kaupiten ja poikaansa kerjuulle +laehettaemaellae itseaensae elaettaeae, painuen etelaeaenpaein ja kuoli Helsingissae +vaesymyksen ja tautien runtelemana. + +Parinkymmenen vuoden kuluttua Sandran kuolemasta oli haenen poikansa jo +rikas mies. + +Eraeaellae paeaekaupungin syrjaekadulla, jossa nykyaeaen on vieri vieressae +suuria kivimuuria taeynnaensae ylhaeistae hyyryvaekeae, oli viime vuosisadan +70-luvulla mataloita, harmaan ruskeiksi siveltyjae puutaloja, joihin +mentiin pihan puolelta, sillae niissae ei asunut niin ylhaeistae vaekeae, ettae +olisivat erityistae katuovea kaivanneet. Yhdessae taemmoeisessae talossa asui +hyyryllae pihan peraellae myoes issikka n:o 16, Frans Henrikson, jotenkin +pienipaeinen, valkotukkainen pitkae ja lihava leskimies, jonka +etuhampaista oli ainoastaan joka toinen tallella, vaikka ikaeae oli vaille +kolmekymmentae. Se oli saman Sandra vainajan poika. + +Haenellae oli kaksi pulskaa hevosta tallissa, vajassa hyvaenlaiset +ajurinrattaat, roskat, kahdet reet. Sanomalehti oli tilattuna vuodeksi, +ja haen paraikaa hieroskeli kauppaa ostaaksensa omakseen sen talon +tonttineen, jossa asui, sillae tonttien hinnat nousivat vuosi vuodelta, +joten saeaestoerahoille ei olisi parempaa sijotuspaikkaa voinut loeytyae. + +Tyhjaestae haen oli alkanut. + +Rikastumisen suuri salaisuus oli haenelle selvinnyt jo haenen pikku +poikana ollessaan, kun haen kerjaeilevaen aeitinsae kanssa maantieltae saapui +taehaen suureen kaupunkiin. Aeiti oli aina opettanut kerjaeilemaellae ja +varastelemalla kokoomaan. Mutta semmoisesta ei milloinkaan rikkautta +syntynyt, vaikka olisi kuinkakin monta hopealusikkaa haenelle tuonut. +Varastettua tavaraa ei voi panna talteen, vaan se muuttuu viinaksi ja +laiskuudeksi, kuten aeidillae. Mutta rikkauden salaisuus on siinae, ettae +tavaraa voi panna talteen ja se siellae itsestaensae kasvaa, sillae aikaa +kuin toista tavaraa hankitaan. Vielae on varastelemisen suuri vika siinae, +ettae tahtoo joutua rikkaiden kanssa riitaan ja polisien ajettavaksi, +mutta rikastuminen riippuukin vaan siitae, osaako tekeytyae rikkaiden +ystaevaeksi ja polisien lellipoikana pysyae. + +Salaisuus oli haenelle selvinnyt oikeastaan jo ensi paeivaenae, kun haen +aeitinsae kanssa maantien tomusta paeaesi kaupungin puhtaille kaduille. + +Silloin oli ollut kauhean kuuma paeivae. + +Aeiti oli istunut lepaeaemaeaen kirkon rappusille. Mutta Frans oli niin +janoinen, ettae olisi laetaekoestaekin juonut, jos vaan olisi sellaisen mistae +loeytaenyt. Vettae hakiessaan haen naeki kuinka muuan suuri roimahousu ryssae +kantoi keskellae katua poenttoeae paeaensae laella ja pysaehtyen aina rikkaitten +talojen kohdalle huusi kukon tapaan kiekahtaen: "Maroosina karoosi!" +Pieni valkonen impi avasi nyt akkunan ja kohta juoksi ryssae ketteraesti +akkunan alle, taeyttaeen immeltae saamansa astian helakan punaisella +puurolla, jota haenellae oli poentoessaensae. Ja impi antoi ryssaelle +rahasetelin. Nyt tuli Frans viereen katsomaan kuinka ryssae antaa immelle +pikkurahoja. Rahat olivat sillae pyoereaeaen, kovaan lakkiin piilotetut. +Sillae jos ne olisivat sillae taskussa olleet, arveli Frans, ei ryssae +olisi voinut paeaelaella pideltaevaen poentoen taehden niitae varkailta +varjella. Ei Frans ollut elaeessaeaen niin paljon rahoja naehnyt kuin nyt +naeki ryssaen lakissa, hopeita, kuparia, seteleitae. Kun se oli pyyhkinyt +hikisen otsansa, rahat jaelleen piilottanut ja lakin paeaehaensae pannut, +huomasi se kerjaelaeispojan, otti poentoestae pienen luisen lusikan kaerkeen +sitae samaa puuroa, irvisti ja pisti Fransin suuhun. Ensin Frans aikoi +sylkaeistae pois, kun se oli jaeaekylmaeae. Mutta se alkoikin sulaa janoiselle +kielelle, levisi suupieliin, herahti kuivaan kitaan ja yhtaekkiae, kun oli +jo nielty, alkoi maistua--maistua aeaerettoemaen hyvaelle, niin sanomattoman, +niin ihanan autuaalle--eikae tullut enaeaen takasin imemaellaekaeaen, ei sitae +ollut enaeae missaeaen--ei missaeaen. Frans oli varmaan ollut taivaan +avattujen porttien edessae eikae mennyt sisaelle ennenkuin ne jo +sulkeutuivat! Haen hyoekkaesi ryssaen jaelkeen, mutta taellae oli poenttoe jo +kiinni ja paeaelaella. + +Imelae unohtui kyllae pian. Mutta rikastumisen salaisuus oli haenelle taestae +hetkestae selvinnyt iki paeiviksi: taeytyi palvella rikkaita _kaikkein +makoisimmalla_. + +Ei tosin haenestae milloinkaan marosinaryssaeae tullut. Mutta on maailmassa +muutakin makeata, josta rikas rahansa antaa. + +Haen meni naimisiin lesken kanssa, joka oli toistakymmentae vuotta haentae +vanhempi ja neljaen poikalapsen aeiti. Joku oli sanonut: tuosta miehestae +ei tule ikinae rikasta. Mutta malttakaa! Leskellae oli kaupungin laidassa +velkainen taloraehjae, jossa haen harjotteli luvatonta viina- ja +olutkauppaa, juottaen kuorma-ajureja ja satamalastaajia ja vuokrasi +huoneita katutytoeille. Kun Frans paeaesi lesken ja liikkeen herraksi, +muutti haen asiat kokonaan toisin paein. Mitaeaen luvatonta ja poliseille +salattua ei haenen periaatteensa mukaan saanut harjottaa, sillae kaikki +sellainen teki polisin ja rikkaitten vihamieheksi. Sitaepaitsi eivaet +ajurit eivaetkae lastaajat olleet niitae, joita palveleman piti, vaan +rikkaat rahoilla elaejaet. Frans toimitti lesken alaikaeiset lapset +oppipojiksi verstaihin, kaksi vaunumestarin pajaan, yhden suutarinoppiin +ja yhden raeaetaelinverstaaseen. Sitten loei kivijalkaan katuoven ja +laudotti kellariin huoneen, josta tuli laillinen viini- ja +portterimyymaelae. Mutta ylaehuoneiden korjaamiseen haen pani kaikki omat +roposensa ja viimeisetkin lesken varat. Huoneet tapitseerattiin +punasilla seinaepapereilla, sisustettiin punasilla moeoepeleillae, komeilla +saengyillae, ikkunoihin ripustettiin kaksinkertaiset verhot, seinille +hankittiin peilejae ja koristuksia, saliin saatiin vanha pianokin. Kun +kaikki oli valmista, rupesi leski emaennaeksi siihen komeuteen ottaen +huoneihin asukkaiksi hienoja ruotsinmaalaisia ammattinaisia. Mutta Frans +itse rupesi rengiksi laehimmaeisen talon ajuri-isaennaelle. Eikae haen taehaen +vaatimattomaan ammattiin ryhtynyt sen vuoksi, ettae oli kaikki varansa +pannut talon sisustukseen, vaan siksi ettae saattoi ajaa taloonsa +yoevieraita ravintoloista ja siten tehdae liikettaensae tunnetuksi. Ja tytoet +maksoivat huikeita hintoja lesken huoneista ja kestityksestae, ja herrat +yhtae huikeita Fransin viinistae ja portterista. Pian oli haenellae oma +hevonen, pian kaksi, pian neljae, omat tallit, omat liiterit, reet, +rattaat ja ajurirengit. + +Ja ties kuinka rikkaaksi haen olisikaan paeaessyt, ellei leski olisi aekkiae +kuollut. Frans ei voinut loeytaeae sopivaa emaentaeae liikkeeseensae. + +Oli haenellae sisarpuoli Haemeenlinnassa, se Kustaava. Taestae Kustaavasta +haen oli kuullut, ettae se oli joku vuosi sitten saanut siellae lapsen, ja +oli Franssilla senvuoksi hyvae toivo, ettae Kustaava ottaa toimen +mielellaeaen vastaan. Mutta kun Kustaava kuusivuotiaan lapsensa kanssa +Helsinkiin tultuansa huomasi, mitae elkeitae Fransilla oli ja Frans +suoraan suositteli haenelle emaennaen paikkaa liikkeessaensae, oli Frans +saada haeneltae korvillensa. + +Kustaava ei kuitenkaan enaeae palannut Haemeenlinnaan, vaan jaei Helsinkiin +ja rupesi elaettaemaeaen itseaensae pyykin pesulla. + +Toisen kerran otti Frans saman asian puheeksi vasta parin vuoden peraestae +ja katsoi silloinkin varovaisuuden vaativan pitaeae ensin esipuhe +rikastumisen salaisuuksista ylimalkaan. Kustaava kuunteli toisella +korvalla, mutta vaehitellen alkoi kaesitellae esineitae yhae vihasemmin. Ja +kun Frans paeaesi siihen asti, ettae sanoi pyykkiae voivan kyllae +tyhmempienkin ihmisten pestae, ymmaersi Kustaava mihin haen taehtaesi ja +lennaetti kauhan haenen silmillensae. + +Nyt katsoi Frans tarpeelliseksi pitaeae vielaekin pitemmaen vaeliajan. Mutta +ei tuumasta sentaeaen luopunut. Haen vuokrasi tyttoehuoneuston vieraalle +emaennoeitsijaelle ja piti toistaiseksi ainoastaan ajurinliikettae ja +viinikauppaa, kunnes toivoi Kustaavan taipuvan. Kustaava oli haenelle +suurimpana kummana mikae milloinkaan oli haenen eteensae tullut. Elaeae +saunoittajana vallattomassa kaupungissa upseerien ja sotamiesten +keskellae, joutua haepeaeaen, saada lapsi ja sittenkin halveksia taellaista +rikastumisen ja hyvityksen tilaisuutta, ja muuttua jo kolmenkymmenen +viiden ikaeisenae aereaeksi, miehiae luotaan lykkivaeksi pyykkiakaksi, se oli +Franssille selittaemaetoen arvotus. Mutta mitae vihasempi ja tuittupaeisempi +Kustaava oli, sitae enemmaen haen Franssia miellytti ja sitae enemmaen Frans +taivuttamisyrityksissaeaen kiihottui. + +Kustaavan poika, Hannes, oli jo kahdentoista ikaeinen silloin kuin Frans, +tarkoin asianhaaroja harkittuansa ja punnittuansa, teki vihdoin +kolmannen taivuttamisyrityksen. Ja taemaepae poika se nyt juuri olikin +paeaepykaelaenae haenen suunnitelmassaan. Kustaava rakasti poikaansa ylitse +kaiken ja Frans oli paeaettaenyt todistaa haenelle, ettae Kustaavan +rikastuminen oli pojan kasvatuksen vuoksi vaelttaemaetoen. + +Asia oli taellainen: + +Vaikka Frans oli rikas mies, vaikka haen pyhaeisin kaevi ponsuuriin +puettuna ja paksu kultainen kellonvitja roikkui taskusta taskuun haenen +moehoeisen mahansa ylitse ja kantasormukset kiristivaet haenen punaisia, +pulleita sormiansa, eikae olisi luullut haeneltae ikinae mitaeaen puuttuvan, +oli haenellaekin sentaeaen pahat harminsa. Sen tuottivat haenen kolme +poikaansa, jotka leski oli haenelle synnyttaenyt. Ne eivaet vaan voineet +seurata isaeaensae parempien ihmisten kirjoihin, siksikoe ettae Frans oli +liian nopeasti itsekin kohonnut vai ehkae siksi, ettae olivat jo +luonnostaan hulttioimia. Frans eli heidaen taehtensae alituisessa vaarassa +tulla polisien kanssa retteloeihin--seikka, joka oli Franssille perin +vastenmielinen. Kaksi kertaa haen oli jo ollut kaeskettynae polisikamariin +heidaen vehkeittensae vuoksi. Taemae kaikki syntyi siitae, ettei heille +voinut keksiae mitaeaen tyoetae. He kasvoivat ensi luokan katupojiksi, joiden +taehden saattoi minae hetkenae tahansa odottaa ikaevyyksiae. Selkaesaunasta ja +arestikurista ei ollut mitaeaen apua. + +Mutta tulipas vihdoinkin apu asiaan. + +Eraeaenae lauhkeana kevaeisenae iltapaeivaenae Frans istui paitahihasillaan +pihakamarissaan, avatun akkunan aeaeressae lueskellen Suometarta. Haen kyllae +kuuli kadulta sitae tavallista kirkunaa ja tiesi ketkae siellae taas +harjottavat vallattomuuksiaan. Myoes tunsi, ettae olisi pitaenyt mennae +niitae kurittamaan ennenkuin polisi tuo ne niskasta pidellen haenen +eteensae. Mutta taessae sattui olemaan niin merkillinen kirjotus, ettae jos +pojat olisivat nyt vaikka virsikirjat kainalossa kotia ilmestyneet, haen +olisi ne piiskalla takasin kadulle ajanut. + +Aluksi haen ei osannut muuta kuin suu auki toellistaeae Suomettareensa. Haen +luki kirjotuksen uudelleen ja taas uudelleen. Vuoroin naurahteli vuoroin +meni totiseksi, katseli lehteen milloin kaukaa milloin aivan laeheltae. +Niin siinae seisoi ja niin se oli, ei siitae paeaessyt puuhun ei kantoon. + +Siinae seisoi, ettae koulu avataan suomalaisille kansan lapsille, josta he +kahdeksan vuoden kuluttua paeaesevaet yliopistoon. + +Taestae kummasta haen kyllae oli kuullut epaeillen puhuttavan, mutta nyt +naehtyaeaen asian Suomettaressa taeytyi asian uskoa todeksi. + +Siinae samassa hetkessae oli haenelle selvaenae, ettae haen panee kaikki +poikansa taehaen kouluun. Taemae eriskummallinen koulupuuha oli aivan kuin +haentae vaan odottanut,--ettae haenen asiansa olisivat kypsyneet: haen +rikastunut ja haenen poikansa kouluikaeaen tulleet. Hyvaepae oli, ettei haen +niitae vielae verstaisiin ollut ehtinyt antaa, joka olisikin ollut +taka-askel haenen nopeassa edistyksessaeaen. + +Mutta niinkuin taemae omain poikain kouluun paneminen haentae innostikin, +oli haen vielae enemmaen innoissaan siitae vaikutuksesta, minkae ehdotus oli +tekevae Kustaavaan. Kaikki seikat nyt kiertyivaet siihen, ettae Kustaava +tulee lopultakin taivutetuksi. Asia oli nimittaein sellainen, ettae +vaikkei Frans varmasti tiennytkaeaen Kustaavan pojan isaestae, oli haenellae +aina ollut epaeilys, ettae se oli muuan hieno sotakapteeni. Taemaen vuoksi +Franssin pojat olivat antaneet Kustaavan pojalle kapteenin +haukkumanimen. Mutta Kustaava oli sen kuultuansa kerran raivoissansa +huutanut: kyllae minae teille piruille haenestae kapteenin teenkin! Josta +Frans paeaetti, ettei Kustaava tiedae mitaeaen suurempaa kostoa maailmalle +kuin jos saisi poikansa herraksi. Sentaehden haen nousi ja meni Kustaavaa +hakemaan. + +Haen loeysi sen Kaivopuiston rannasta pyykinpesusillalta, jossa Kustaava +suuren paukutuksen keskellae muiden pyykkiakkain mukana virutteli ja +kierteli hienoja liinavaatteita jaeaesohjun seassa. Kun Frans +malttamattomuudessaan kutsui haenet erikseen ja lyhyesti mainitsi +Hanneksen panemisesta herraskouluun, lensivaet Kustaavan kasvot +tulipunaisiksi ja haenen taeytyi haemmaestyksestae istua vaatekorin paeaelle. +Frans oli osunut keskelle haenen sisintae sydaentaensae. + +Frans ei sillae kertaa sen enempaeae puhunut, vaan meni myhaeillen kotiinsa +odottamaan. Ja aivan oikein: jo kolmantena paeivaenae Kustaava tuli haenen +luoksensa, vaikkei muutoin koskaan kaeynyt. Tultuansa Kustaava tietysti +ei sanonut uskovansa sanaakaan kaikesta siitae mitae Frans oli haenelle +koulusta puhunut. + +Silloin Frans haki Suomettaren ja luki siitae. + +Ei Kustaava vaan uskonut, nousi ja rupesi kiukkuisesti Franssin huonetta +luutuamaan. + +Silloin Frans todisti haenelle asian toisella tavalla. Haen kertoi viime +talvena kerran yoen aikaan odotelleensa Kaisaniemen ravintolan luona +muiden ajurien mukana milloin siellae kestit loppuisivat. Mutta kun +herrat tulivat ulos, olivat muutamat liikutetut ja heidaen vaelillaensae +nousi suuri riita. Silloin hyppaesi yksi verannan poeydaelle seisomaan ja +alkoi selittaeae taetae samaa koulu-asiaa, ja he vetivaet haenet alas, ja yksi +rupesi hosumaan kepillae ja sanomaan: issikkainko lapsia te siihen +kouluun panette? Toiset sanoivat: eikoe issikka ole ihminen? Ja, jotka +enemmaen juopuneita olivat, rupesivat tappelemaan. Mutta toiset istuivat +rekiin, ja ne, jotka haenen rekeensae tulleet olivat, puhuivat samasta +asiasta vielae sittenkin kun haen heitae tyttoejen luo ajoi, ja haen kuuli +selvaesti heidaen moneen kertaan sanovan: toiset ajat taestae syntyy! +Perille tultua, kun Frans kumartui taakseen vaellyae kiinnittaemaeaen, yksi +herroista loei haentae olalle ja sanoi: onkos sinulla lapsia? Frans +vastasi: on.--Pane ne kouluun, niin saat ne herroiksi. Taestaelaehin +suomalaisetkin saavat sivistystae. + +Kustaava oli tullut hyvin levottomaksi ja kiihottuneeksi. Kun Frans +lopetti, sanoi haen: sinulle ne koulun laittavat, joka rikas olet. + +Silloin Frans sanoi: Miksi ei Kustaavakin voisi rikkaaksi tulla? + +Mutta Kustaavan rupesi molemmat leuat vapisemaan, eikae haen saanut +sanaakaan suustansa, ja meni niin kotiansa. + +Sinne tultuaan haen rupesi kohta vitsa kaedessae kiivaasti hakemaan +poikaansa pihalta, mutta poika pakeni nurkasta nurkkaan. Kustaava juoksi +peraessae ja torui: + +--Vai olet taas noin rypenyt! Sisso, poika, kyllae minae sinut opetan! + +Ja asettui edeltaepaein kaikkiin aukkoihin ja soliin mistae poika olisi +voinut haenen kaesistaeaen livahtaa vapaalle kadulle. + +Mutta poika pakenikin aeitiae ainoastaan nimeksi, sillae haen oli tullut +sangen uteliaaksi. Taemmoeiset ilman vaehintaekaeaen syytae toimeenpannut +selkaesaunat ennustivat aina jotakin suurta tapahtumaa eli kaeaennettae +haenen elaemaessaeaen. Haen senvuoksi, vaikka naeki, ettae taellae kertaa uhkasi +mitae perusteellisin selkaesauna, antautui melkein omin ehdoin. +Mankelihuoneen ylisparven alta aeiti koppasi haenet kiinni, paukahutti +tillin kummallekin korvalle, tukisti ja sitten niskasta pidellen vei +sisaelle saamaan oikeata pehmitystae. Siellae kukisti pojan, riisui haeneltae +poeksyt ja alkoi hutkia vitsalla: + +--Vai meinaat aina vaan porsaana elaeae, vai meinaat, vai meinaat! haen +saneli lyoentinsae tahtiin. + +Poika kiljui sentaeaen vaan niinkuin viran puolesta. Silmaet pyoereinae ja +odottavina kysyivaet aeidiltae: Mikae siis on asiana? Onko se hyvaeae vai +pahaa? + +Mutta aeiti ei ruvennut kohta antamaan selityksiae naeihin ilmeisiin +kysymyksiin. Selkaesaunan piti olla asian taerkeyttae vastaava. + +Kun toimitus oli vihdoin suoritettu, nousi haen aeaerimmilleen +kiihottuneena seisaalleen ja rupesi puhumaan vienon hiljaisella aeaenellae, +niinkuin se, jonka valta toisen ihmisen yli on ylimmilleen kohonnut ja +joka senvuoksi ei tarvitse kovalla aeaenellae kaeskyjaensae antaa. + +--Kaedet ristiin, poika, pane kaedet ristiin! + +Poika vaikeni ja pani sormet ristiin, niinkuin kirkossa tehtiin, ja +odotti noeyraenae ja uteliaana. + +--Osaatko isaemeitaeae? Lue isaemeitaeae. Jaa, jaa, lue isaemeitaeae! + +Poika rupesi hoepisemaeaen isaemeitaeae, mutta ei osannut kuin puolivaeliin. + +--Vai et osaa isaemeitaeae? Jaha, taeytyy panna kouluun, ettae opit +isaemeitaeae. Mene kouluun. Vaatteet ovat hyllyllae ja saappaat ovat +hyllyllae. Ota jalkaas ja mene kouluun... + +Kustaava aikoi vielae sanoa jotain, mutta sen sijaan istui tuolille ja +voimatta hillitae itseaeaen purskahti aeaenekkaeaeseen itkuun: + +--Ettae minun pitikin synnyttaeae sinut taemaen auringon alle! + +Ja taas hyppaesi pystyyn, polkasi jalkaansa ja komensi: + +--Sisso! Pese itsesi ja kampaa tukkasi! + +Ja haen otti pojan vaatteet ja saappaat hyllyltae ja nakkeli yksitellen +permannolle ja meni itkien pois. + +Tasan kuukauden kuluttua taestae merkillisestae paeivaestae he kulkivat +molemmat jaelekkaein ajuri Henriksonille paein, aeiti edellae, silmaet +mielenliikutuksesta turpeina, juhlaliina paeaessae ja juhlallinen paeaetoes +kasvoilla. Pojalla oli jalassa koempeloesti kolisevat saappaat, vaehaen +liian pitkaet housut ja taeys'ikaeisen lainalakki paeaessae. Paljaskinttuiset +katutoverit osottelivat ihmetellen haentae sormellaan. Mutta haen ei +kaeaentaenyt paeaetaensae oikealle eikae vasemmalle, ja ainoastaan silmillaeaen +seurasi heidaen kadehtivaa ihmettelyaeaen. + +Henrikson oli myoes valmistanut poikansa kouluun vietaeviksi, kaikki +kolme. He seisoivat saappaat jalassa portilla ja odotellen katsoivat +kadunkulmaan paein. Ja kun naekivaet Kustaavan tulevan kaukaa poikansa +kanssa, sanoivat toisillensa: tuolla tulee kapteeni. Ja juoksivat +sanomaan isaellensae, joka oli huoneessansa, piha-ikkunassa istuen. + +Silloin Frans tyoensi jalallansa oven auki sisempaeaen huoneeseen ja huusi +sinne: + +--Vaari hoi, Kustaava tulee pojan kanssa! + +Sillae siellae sisemmaessae huoneessa asui vanha aeijae, jota lapset sanoivat +vaariksi ja Franssin olisi pitaenyt sanoa isaeksi, mutta sanoi vaariksi, +ja piti ikaeaenkuin piilossa ihmisiltae, koska aeijae oli aikoinaan ollut +murhapoltosta vankina Siperiassa ja sieltae karannut. Merkillinen aeijae +senkin puolesta, ettei se osannut puhua muusta kuin menneistae ajoista ja +taitamattomuudessaan rupesi aina kertomaan karkuretkistaensae, olipa +sitten kuulijana ollut vaikka polisimestari itse. Senkin taehden eikae +ainoastaan haepeaen vuoksi haen oli ihmisiltae salattava. + +Franssin huutoon vaari kaeaensi makuultaan paeaetaensae, katsoi hetken eteensae +ja alkoi sitten: + +--Siihen aikaan koska minae Siperiasta Suomeen palasin... + +Frans huusi keskeyttaeen: + +--Kustaava tuo poikansa kouluun! + +--Jaa mihin tuo? + +--Kouluun. + +--Turhaan minae sen sarkasaekissae maailmalle kannoin, sanoi vaari ja +katsoi hetken eteensae. + +--Meitae oli kymmenen, alkoi haen, jotka Siperiasta laeksimme ja lautalla +virran ylitse tultiin, mutta Aunuksen rajalle paeaestyae ei ollut kuin minae +ja Matti. Sitae on naees huikeasti matkaa. Kolme vuotta kesti kaeydae ja +kahdesti tauti tapasi kaverin. Mutta koska minae Suomeen takasin tullut +olin... + +Kustaavan tulo keskeytti haenen kertomuksensa, kuten sen aina jokin +keskeytti. Haen kaeaentyi toiselle kyljelleen eikae tullut etuhuoneeseen, +sillae haen ei pitaenyt Kustaavasta eikae vaelittaenyt haenen pojastaan. Haen +vaelitti vaan Franssin lapsista. Niiden vehkeitae haen aina tarkkaan +seurasi, ja kun ne varastelivat tai murtivat lukkoja tai joutuivat +polisin kynsiin, kasvoivat vaarin toiveet yhae suuremmiksi. Paljon, +paljon haen niistae pojista odotti. Ja milloin Frans voivotteli lapsiansa, +silloin vaari niistae enin iloitsi. + +Mutta eipae vaari ollut oikein tyytyvaeinen itse siihen poikaan, jonka +Sandra oli haenelle synnyttaenyt, sillae heidaen vaelillensae oli noussut +jyrkkae erimielisyys jo kohta siitae paeivaestae pitaeen, jolloin haen +Siperiasta palattuaan Franssinsa loeysi. + +Ilokseen haen tosin ensin naeki, ettae myoeskin Frans ennen kaikkea muuta, +ajatteli rikastumista. Mutta Franssin "rikastumisen salaisuus" ei +miellyttaenyt vaaria, sillae vaarilla oli mielessae toinen salaisuus. + +Siperiassa haen oli, seurustellessaan maankuulujen pahantekijaein kanssa, +oppinut venaelaeiseltae ammattirosvolta vaeaeraen rahan valmistamistaidon. +Vehkeet olisivat vaarilla olleet kaikki kunnossa vaikkapa uusia Suomen +kultarahoja valmistaa, ja sattui vielae niin onnellisesti, ettae Frans oli +hopeasepaen opissa kaeynyt, joten haen olisi tuntenut koko joukon taerkeitae +seikkoja, jotka vaeaeraen rahan valmistamiseen kuuluu. Mutta Frans ei +tahtonut ottaa kuuleviin korviinsakaan vaarin suunnitelmia. Ei tahtonut +muka tehdae mitaeaen laissa kiellettyae eikae joutua polisin kanssa +retteloeihin. Rahoistakin, jotka vaari oli haenelle tuonut, ensin kysyi, +mitae rahoja ne olivat. Ja vasta sittenkuin vaari oli kertonut, ettae ne +olivat haenen ammutun kaverinsa ryoestaemiae ja haenelle talteen jaettaemiae, +oli Frans suostunut ottamaan ne vastaan. Mutta saatuaan rahat ei +ruvennutkaan niillae rahaverstasta kuntoon laittamaan, vaan kaikki pani +talonsa sisustuksiin. Ei uskaltanut. Ei ollut haenessae miestae. Tahtoi +rikastua vaan omiksi huvikseen, ilman tarkotusta, ettae olisi vaan +punaseen naamaansa aina saanut kaapista viiniae kaataa ja huitukoita +silitellae. Maitten vapaaksi ostamisesta ei ymmaertaenyt mitaeaen. + +Mutta jos oli Frans vaarin mielestae huono, niin sitae enemmaen haen odotti +pojista. Odotti niistae kerran tulevan semmoisia miehiae, jotka tietaevaet, +ettae piru on ihmisessae itsessaeaen, eivaetkae sentaehden mitaeaen tekoa tunne, +mihin ei heidaen kaetensae uskaltaisi kohota. + +Paniko Frans heidaet kouluun taikka ei, se oli vaarin mielestae +vaehaepaetoeinen kysymys. + +Ja sentaehden vaari vaan kaeaensi kylkeaensae eikae vaelittaenyt kuunnella +poikansa ja tyttaerensae puheita koulusta. + +Mutta Frans sanoi Kustaavalle, kun he olivat istuneet: + +--Ottaisit aluksi vaikka taemaen viinipuodin hoitoosi. + +Kustaavan vaeraehtivaet taas leuvat. Mutta haen sanoi hillitysti: + +--Jos koettaisin sentaeaen ensin pyykinpesulla. + +Fransin naama venyi pitkaeksi, mutta haen ajatteli kaersivaellisesti: ehkae +koulutat pari vuotta, mutta poika kasvaa ja kerran sinae sittenkin +taivut! + +He nousivat ja menivaet viemaeaen poikiansa koulun rehtorille. + + + + +4. + + +Seitsemaenkymmenen luvulla ei ollut Taehtitornivuorella vielae mitaeaen +ihmiskaeden laitoksia, ei istutuksia, ei harvinaisia puulajeja, ei +runkoruusuja, ei nurmikkoja, ei kaeytaeviae, ei haaksirikkoisten laenteen +kaeaentyvaeae haetaehuutoa eikae sopivaa paikkaa Suomen oikeuksia vartioivalle +eduskuntatalolle. + +Vuoren huipulta naekyi etelaen puolelle esteettoemaesti avomeri ja pohjosen +puolelta satama, tori, valkonen Nikolainkirkko ympaeroeivine +kivimuurineen, yhtae komeana kuin nytkin, ja loitompana joka suunnalle +matalien puurakennusten epaetasainen taistelu yhae taajemmin nousevia +tiilitaloja vastaan. Laenteenpaein naekyi etenevae saaristo. Mutta itaeaenpaein +yhtae esteettoemaesti Viaporin linnoitus vallinensa ja kasarmineen. + +Vuoren itaeisen osan ylitse luikerteli kivittaemaetoen tie jalankulkijoita +ja niitae kuorma-ajureita varten, jotka kuljettivat kaupunkiin kalliosta +louhittuja kiviae. Myoes koko laentinen puoli oli louhoksien vallassa ja +oli kaeynti siellae kiviroeykkioeiden taehden vaikeata. Epaetasaisuutta +lisaesivaet vielae suuret soralaejaet, sillae taetae osaa vuoresta kaeytettiin +kaupungin yleisenae kaatopaikkana. + +Jospa hienommat kaevelijaet siis vaelttivaetkin Taehtitornivuoren saermaekkaeitae +kivirotkoja, pullojen sirpaleita ja tiilisoraa, niin kuitenkin suuri +joukko kultaisen paeaekaupungin asukkaista jo silloin rakasti vuorta +lempipaikkanansa. Niihin kuului ennen muita satamalastaajat, jotka +laivoja ulapalta taehystellessaeaen, mielellaeaen siellae pulloansa +kallistelivat, kaartilaiset ja heidaen huitukkansa, ja muut joutolaiset, +joilla oli aika vetaeytyae kaupungista louhikkojen vapauteen +juopottelemaan. + +Mutta niihin kuului myoes eraeaen koulun oppilaskunta, sillae hekin olivat +vuoren valinneet olinpaikaksensa. + +Taemae koulu oli ensimaeinen ja ainoa suomalainen alkeiskoulu paeaekaupungin +monien muunkielisten sivistyskoulujen keskellae, ja sen pojilla oli siis +suuria vastuksia voitettavana. Sillae heidaen oli kaeyminen alituista, +sitkeaetae taistelua arvonsa ja kunniansa yllaepitaemiseksi muiden koulujen +monilukuisia joukkoja vastaan, jotka heitae joka suunnalta piirittivaet ja +luonnollisina vihollisinaan pitivaet. Tappeleminen oli ensiksikin +"norsseja" vastaan, joiden koulu oli keskikaupungilla, sitten "rottia" +vastaan Kasarmintorin kulmassa, ja vihdoin "ryssiae" vastaan, jotka +sijaitsivat Vaelitorin kulmassa. Naeistae kaikista olivat "rotat" +rohkeimmat, purevimmat ja laehimpaenae heitae. Ne olivat myoes kaikkein +vahvimmat. "Norssit" taas pahat siitae ettae olivat usein pampuilla +varustetut tai iskuraudoilla, joka teki heidaet vielae vaarallisemmiksi. +Mutta ryssaet olivat lukuisimmat. + +Alituisen sotatilan vuoksi tuli koulun oppilaiden kesken ainoaksi +arvonmitaksi tappelukelpoisuus. Muut arvonmitat, kuten kaeytoes, ahkeruus, +tarkkuus, taito, saeaety--ne olivat merkitystae vailla. Ahkerat, osaavaiset +ja ylempisaeaetyiset pidettiin pikemmin ala-arvoisina, koska olivat +tavallisesti voima-asioissa takapajulla ja suoriutuivat rotista +ainoastaan toisten vahvempien turvissa. Tappelukokemus ja siitae laehtevae +kunnia saavutettiin yksityisissae ja yhteisissae otteluissa kohtaavan +vihollisen kanssa, mutta yhtaepaljon myoeskin varsinaisissa +taisteluharjotuksissa, joiden leiripaikkana oli Taehtitornivuori. + +Eraeaenae kevaetiltana pari paeivaeae ennen odotettua yhteentoermaeystae norssien +kanssa kokoontuivat koulun tappelukykyiset sinne sotaharjotuksiin. +Hinkin, heidaen kuninkaansa, oli maeaerae kaeytaennoessae naeyttaeae heille uutta +suunnitelmaansa, miten vihollisen voima petetaeaen hajalle teeskennellyn +pakenemisen avulla. Odottaessaan taetae Hinkkiae he harjottelivat +tavallisia sotaharjotuksia, jommoisia olivat naehneet ryssaen sotamiesten +tekevaen Kampin kentaellae. He olivat taellae kertaa ottaneet mukaansa +myoeskin sen ainoan aatelispojan, joka koulussa oli. Poika oli tosin +tappeluihin liian heikko, mutta kun sen isae oli Venaejaen palveluksessa +oleva suomalainen eversti, saivat he siten kaesiinsae pitkaen laahustavan +miekan, joka raeminaellaeaen suuresti lisaesi sotamieltae. Tekivaet haenestae +tilapaeisen paeaellikoen ja keppikivaerit olalla, rivittaein kulkivat, +juoksivat, hajosivat ketjuksi, paneutuivat pitkaekseen ampuma-asentoon, +taas hyoekkaesivaet pystyyn, kertasivat rivejae ja tekivaet rynnaekkoejae +suljetussa joukossa. Liput liehuivat kivaerien paeissae, ja ne, joilla oli +leikkipyssyjae, paukuttivat nalleja. + +Kuitenkin oli tavalliseen verraten suuri alakuloisuus nyt vallalla. Eikae +kauan kestaenyt ennenkuin he jaettivaet harjotuksensa ja istuivat sinne +taenne hajallensa odottelemaan eikoe kuningas lopultakin sentaeaen saavu. + +Alakuloisuuteen oli syynae suuri, harvinainen, mieliae taerisyttaevae tapaus +heidaen koulu-elaemaessaeaen. + +Se poika, joka heidaen keskuudessaan kantoi kuninkaan nimeae ja todella +oli kaikkivaltias, ei ollut voimakkain heistae. Haen oli sukkelin, haen oli +viekkain, taitavin tappelussa, nerokkain suunnitteluissa, haen petti +opettajat paraiten, haen poltteli tupakkia melkein heidaen nenaensae alla, +meni kuiskauksien avulla laepitse vaikkei lukenut mitaeaen ja sai toimeen +lupapaeiviae melkein milloin vaan haenelle paraiten soveltui, sillae kun haen +kaeski, ulisi koko koulu, kunnes rehtorin taeytyi suostua. Mutta +voimakkain haen ei ollut. Voimakkain oli toinen poika, jota sanottiin +"kapteeniksi". + +Ja naemae kaksi olivat taenaepaeivaenae tapelleet keskenaeaen koulun pihalla. + +Mitae leikkisotia saattoi tulla kysymykseen, kun tappelun valtava naeky +oli syoepynyt mieliin ja jokaisen ajatuksiinsa vaivutti ja pani eteensae +tuijottamaan! + +Jotakin oli Hinkki ensin "kapteenille" sanonut, ei kukaan ollut kuullut +mitae. Se vaan tiedettiin, ettei kapteeni kaersinyt taetae haukkumanimeae. +Kapteeni oli heti rajusti kaeynyt paeaelle ja paiskannut kuninkaan maahan. +Hinkki hyppaesi pystyyn ja loei korvalle, mutta kapteeni paiskasi haenet +jaelleen maahan ja piteli siinae kunnes Hinkki tunnusti olevansa voitettu. +Pystyyn paeaestyaensae Hinkki kuitenkin heti raapasi kapteenia kasvoihin, +mutta joutui uudestaan alle. Kolmasti haen naein petti voittajansa. Silmaet +pyoerivaet vertyneinae Hinkin paeaessae ja vaahtoa tuli suusta haenen +raivokkaan huohottaessaan maassa. Monet ajattelivat, ettae haenen olisi +ollut parempi kuolla kuin nousta siitae haepeaestae. Neljaennellae kerralla +haenen taeytyi kaikkien kuullen vannoa olevansa voitettu. Yloes noustuaan +haen koetti nauraa, mutta ei voinut kuin irvistaeae, ja sanoi hiljaa +hengaestyksen katkaisemat sanat: me--koetamme--iltapaeivaellae--uudestaan. + +Heti iltapaeivaetuntien paeaetyttyae haen oli kaeskenyt kaikki harjotuksiin +vuorelle, mutta kapteenin kanssa he olivat kadonneet muuanne. + +Senvuoksi eivaet sotaleikit sujuneet. Hirveaeltae tuntui ajatella, ettae ne +nyt jossain kenenkaeaen naekemaettae temmelsivaet elaemaen ja kuoleman +kamppausta. Ehkae olivat ottaneet veitsiae mukaansa, ainakin kuningas, +eikae vaahtoisessa raivossansa osannut olla sitae kaeyttaemaettae. + +Mutta sitae suurempi oli haemmaestys ja ilo, kun joku aekkiae huusi: mikaes +tuolta tulee! ja kaikki kaeaentyivaet sinnepaein ja naekivaet molempien +ilmestyvaen ihkasen elaevinae kasarmin kulmasta, vielaepae kaeyden rinnakkain +vaelinsae jo sopineina. + +Kuningas oli kapteenia lyhyempi ja solakampi. Myoeskin haenen kasvonsa +olivat melkein naisellisen hienopiirteiset. Viehaettaevaen sinisistae +silmistae ei olisi haenen kuninkuuttansa voinut paeaettaeae. Mutta kaeynti oli +todellisen kuninkaan. Se hetkahteli miesmaeisesti joka askeleella +niinkuin satamalastaajilla ja ruumis heilahteli puolelta toiselle +ylpeaesti. Takki oli auki, helyvyoe kannatti housuja tuuman verran liiviae +alempana, ettae siniraitainen paita naekyi vaeliltae. Peukalot haen piti vyoen +alla antaen muun kaemmenen valtoinansa retkottaa. Sekin painoi vyoetae +alas. + +Kapteeni oli pitempi ja rotevampi Hinkkiae. Kulki taemaen kanssa samassa +tahdissa, mutta kaeynti ei hetkahdellut eikae ruumis heilahdellut +kummallekaan puolelle. Haenen paeaensae oli pyoereae ja sen takaraivo +isonlainen. Ruskean ja vihertaevaen sekaiset silmaet katsoivat totisina ja +rehellisinae suoraan eteenpaein, niinkuin olisivat joka hetki tahtoneet +pudistautua vapaaksi kaikkinaisesta valheesta, mikae ihmisten ympaerille +tahtoo vaekisin tarttua. Leuvassa oli juova, joka antoi haenen totisille +kasvoilleen loukkaantumisen liikuttavan ilmeen, niinkuin joskus +lapsella, jolle vaeaeryyttae tehdaeaen. Mutta silmaet ikaeaenkuin taestaekin +pyrkivaet irti ja vaeraehtelivaet vaan rehellisesti totuuteen paein. + +Kun naemae molemmat sankarit tulivat muiden luo, sanoi Hinkki aivan kuin +sopimuksesta: + +--Joka haentae taestae edes vielae uskaltaa kapteeniksi sanoa, sen minae lyoen +nuuskaksi. + +Taemaen sanottuaan Hinkki meni syrjaeaen ja antoi kapteenille tilaa. + +Kapteeni astui nyt vuorostaan esille ja silmaet maahan luotuina, niinkuin +valehtelijan, sanoi ikaeaenkuin tunnustaen: + +--Kyllae Hinkki voittaa minut. + +Hinkki katsahti vihasesti ja ankarasti ympaerilleen, naehdaekseen uskoiko +jokainen erikseen mitae kapteeni oli sanonut. + +Mutta kapteeni ei katsonut kehenkaeaen, vaan meni ja istui syrjaeaen. Haenen +silmaensae olivat turpeina eikae voinut olla epaeilystaekaeaen siitae, ettae haen +oli katkerasti itkenyt. Haenen surunsa sen johdosta, mitae aamupaeivaellae +oli tapahtunut, naeytti niin syvaeltae, ettae haentae katsoessa tahtoi +muidenkin mieli masentua. + +Kun Hinkki naeki, ettae kaikki uskoivat, tuli haen laupeaammaksi ja kertoi +heidaen sopineen jutun niin, ettae Hannes taestaelaehin (se oli kapteenin +oikea, mutta melkein tuntematon nimi) tuo haenelle kouluun joka paeivae +viisi penniae veroa. Ja uudelleen kielsi sanomasta haentae enaeae +kapteeniksi. + +Sitten Hinkki rupesi katsomaan heidaen patterejansa, jotka he olivat +laatineet kivensirpaleista kiintonaisten kivien vaeliin, ja nauroi, ettae +he aikoivat antaa nallipaukutusten kaeydae tykkitulesta. Haen nauroi myoes +heidaen sapeliansa, veti miekan huotrasta ja loei linkkuveitsen teraellae +miekan teraeaen lovia osottaakseen ettei sen miekan teraes mihinkaeaen +kelpaa. Vielae haen nauroi lippujakin. Ei haen oikeastaan vaelittaenyt +mistaeaen leikkisodista, eikae yleensae pitaenyt taisteluja ryssiae, norsseja +ja rottia vastaan minaeaen leikkinae ollenkaan, vaan haenen +sotakavaluutensa, vihollisvihansa, pampuniskunsa olivat aina taeyttae +totta, oikeata, intohimoista tappelua. Eipae haen muutoin kuningas olisi +ollutkaan. + +Haen veti nyt esiin parin korttelin pituisen sytytyslangan ja sanoi ettae +taeytyy mennae ruutia hakemaan. + +Kun he kysyivaet, mistae haen ruutia saapi, nauroi haen vaan, ettae kyllae +_haen_ aina saa, ja sanoi huomenna naeyttaevaensae miltae oikea pamaus kuuluu. +Osotti kivenkolon, jonka sanoi lataavansa taeyteen, reunoja myoeten, ja +maeaeraesi valmiiksi mihin eri suuntaan kunkin piti paeta, kun polisit +alkaisivat juosta vuorelle. + +Ettae Hinkki oli tuon mustan sytytyslangan saanut kaesiinsae, se oli jo +kyllaekin suuri ihme, mutta mistae haen aikoi niin paljon ruutia saada, se +meni yli jokaisen ymmaerryksen. Hinkille oli kaikki mahdollista. Haenen +kuninkuutensa ei perustunut voimaan, vaan siihen ettae haen joka alalla +tunsi maailmata paremmin kuin muut, tunsi ja tiesi sellaista, mitae muut +osasivat vaan suu auki ja posket hehkuvina kuunnella, milloin +haemmaestyen, milloin kauhistuen, milloin surren, milloin tuleen syttyen. + +--Menkaeae te muut kotiin, mutta Hannes tulee minun kanssani, sanoi haen. + +Sykkivin sydaemmin, taeynnae ihmeellistae odotusta hajosivat kaikki +vuorelta. + +Mutta Hinkki ja kapteeni menivaet vuoren itaeiselle harjalle. + +Siellae he paneutuivat pitkaekseen kalliolle illan haemaertymistae +odottamaan. + +Kun kapteenin rinnasta kohosi silloin taelloein itkun jaeljiltae vielaekin +hytkaehdyksiae, katsoi Hinkki saeaelien haentae, niinkuin olisi tahtonut +sanoa: aelae enaeae viitsi valittaa. Ja kun he vaehaen aikaa siinae vielae +olivat, kuului kasarmilta iltasoitto. Sitten kuului soitto paeaevahdista +ja rummunpaerinaeae Viaporista, ja Hinkki nousi pystyyn. + +--Nyt taeytyy saada kaksi punttia tolanderia, sanoi haen.--Onko sinulla 5 +penniae? + +Kapteeni sanoi: + +--Kaksi tolanderipunttia maksaa markan. Mitae sinae viidellae pennillae +teet? + +Hinkki sanoi: + +--Se on sinun paeivaerahas. Anna taenne. + +Ja kapteeni antoi haenelle viisi penniae. + +--Nyt mennaeaen taestae alas, sanoi Hinkki, ja johdatti kapteenin +jyrkimmaestae paikasta kadulle vuoren taakse. Siinae oli vaehaen matkan +paeaessae katolin-uskoisten pieni kirkko, jonka luota alkoi puisto ja +kylpylaitokseen meren rannalla johtava vanha lehmuskaeytaevae. + +Puistossa soitteli musiikki. + +Hinkki osotti sormellaan kirkon luona seisovaan pieneen aeijaeaen, joka +olan yli heitetyllae hihnalla kannatti edessaeaen laatikkoa ja moei siitae +appelsiinejae ja paperossia puistoon kulkeville. + +--Mene sinae, sanoi, toista kautta ja kun minae tulen taeaeltae paein ostamaan +siltae paperossia, niin tule vastaan aelaekae ole tuntevanas minua. Kun minae +rupeen juoksemaan, niin kiroo sinae ja juokse minun peraessaeni ja ole +ottavanas minua kiinni. Ymmaerraetkoe? + +Kapteeni sanoi: + +--Pitaeaekoe minun ottaa sinut kiinni? + +Hinkki katsoi haeneen, naurahti ja sanoi: + +--Ota, jos saat. Mutta mene nyt, ja muista, aelae ole tuntevanas. + +Kapteeni kiersi kokonaisen asuinkorttelin, ja kun haen laehestyi aeijaeae +seisoi Hinkki jo siinae ja otti tulta paperossiinsa. Mutta kohta kun +kapteeni ehti kohdalle, heitti Hinkki paperossin aekkiae suustansa ja +alkoi juosta puistokaeytaevaeae alas. + +Aeijae huusi: ottakaa kiinni! ja alkoi laatikkoineen ontuen linkuttaa +peraessae. Kapteeni kirosi nyt kaeskynmukaisesti ja rupesi juoksemaan +Hinkin jaelkeen. + +Kun lehmuskaeytaevaellae oli paljon kaevelijoeitae kaeaensi Hinkki oikealle ja +kierteli syrjaeteitae syvaelle varjoisaan puistoon. Haen antoi kapteenin +paeaestae aivan kintereillensae, mutta kiinni ei antautunut, sillae vaikka +kapteeni tosin olisikin suorassa juoksussa saanut kiinni, ei haen voinut +tehdae niin nopeita luikerruksia ja kaeaenteitae. + +Vasta rantavallin takana meren rannalla Hinkki pysaehtyi ja silloin +kapteeni naeki haenen kaedessaeaen kaksi punasta Tollanderin +paperossipunttia. Hinkki ei avannut niitae, vaan pisti yhden kumpaankin +takintaskuunsa, ja istui kivelle odottamaan ettae juoksun kiihkeae +hengaestys talttuisi.--Ei se nyt enaeaen meitae loeydae, sanoi haen +paperossiaeijaestae. + +Levaettyaeaen haen nousi, katsoi ympaerillensae ja vei kapteenin rantaan, +jossa oli pyykinpesulautta, ja sen kaidepuuhun oli kahlittu useita +veneitae. + +Hinkki koetteli jokaisen lukkoa. Ne olivat suljetut. Mutta ulompana oli +kaljaasi ankkurissa ja sen peraeaen oli korkealaitainen musta vene pantu +koeyteen. Kaljaasi liikkui hiljaa milloin ulommas, milloin laehemmaes +rantaa ja pikku vene kaeaenteli mukana vuoroin kiristellen ja vuoroin +loeyhentaeen koeyttae. Hinkki haki ongenvavan rannasta, kaeski kapteenin +pidellae lauttaan lukittua venettae kaeaentyneenae merelle paein, meni itse +peraeaen ja jonkun ajan odotuksen jaelkeen tavotti kuin tavottikin vavalla +mustan venheen ja sai siitae kaesin kiinni. Pian haen linkkuveitsellae +katkasi koeyden ja haki kapteenin venheeseen. + +--Souda lujaa, mutta niin ettei loiskahtele, sanoi Hinkki vaehaen +levottomana ympaerilleen katsellen. + +Kapteeni oli miltei ensi kertaa vesillae ja vene kaeaenteli haenen kaesissaeaen +sinne taenne, josta Hinkki alkoi hermostua. + +--Mikaes naekyy minun paeaeni takaa, haeh? tiuskasi haen. + +--Tokan savupiippu, sanoi kapteeni. + +--No, jos piippu menee taelle puolelle paeaetae, niin souda taellae airolla, +mutta jos tuolle, niin tuolla, ymmaerraetkoe? + +Kapteeni teki niin eikae vene enaeae kaeaennellyt. + +Haen naeki ihmeeksensae, ettae Hinkki oli merellaekin aina vaan sama kuningas +kuin maalla. + +He tulivat salmesta kylpylaitoksen pitkaen sillan ohitse ja vene jo +keinui rasvatyyneen avomeren sileaellae mainingilla. Laskenut aurinko +paistoi meren takaa pitkaen pilven tuhansiksi punajoutseniksi, jotka yhae +suurenevina kohosivat taivaan laelle asti. + +Hinkin mieli lauhtui. Haen lupasi soutaa hiljaa ja rupesi itse +selkaekenoon peraelle. + +--Mikaes nyt on paeaen takana? kysyi haen. + +--Harakan vallit, sanoi kapteeni. + +--Souda niin, kaeski Hinkki, mutta itse laskeutui retvanaan peraetuhdolle, +ummisti silmaensae ja oli kuorsaavinaan. + +Jonkun aikaa soudettuaan kapteeni huomasi, ettae Hinkki oli todella +nukahtanut. Silloin kapteeni lakkasi pitaemaestae Harakan valleja merkkinae +ja alkoi kiertaeae kaupungin satamalahteen. + +Vihdoin haen lakkasi soutamasta, nosti kolistelematta airot ja rupesi +katselemaan ympaerillensae. Uusi, merkillinen maailma oli kuin loihtimalla +noussut haenen eteensae. Hinkki se haentae aina vei ja opetti uusia +maailmoita naekemaeaen. + +Vene hiljensi vauhtinsa. Sen heraettaemaet laineet olivat ruskosta +valoisia. Nikolainkirkon kello vielae jymisi, vuoroin heleaemmin, vuoroin +kumeammin. Liike satamassa oli hiljentynyt. + +Vene pysaehtyi kokonaan. + +Kun sen laineetkin tyyntyivaet, silisi merenpinta ja koko kaupunki naekyi +yloesalaisin kaeaentyneenae lahden pohjasta. + +Jonkun verran nukuttuansa Hinkki havahti istuvilleen ja aerjaesi: + +--Mitae sinae noin venettae heiluttelet? + +--Katso! sanoi kapteeni innoissaan osottaen laineita. + +Haen oli todella saanut heilutuksellaan ihmeitae aikaan. + +Hajosi liitoksistaan koko kaupunki, puistot maasta erkanivat ja tornit +kaatuivat. Horjuivat vanhat tullimakasiinit, vavahtelivat monikertaiset +kivimuurit, pankit, hotellit, itse keisaripalatsikin syttyi +punaliekkeihin ja kirkko kupuineen ja kultaristineen perustuksiltaan +sortui. + +Kapteeni oli kuin hulluna. + +--Istu hiljaa, sanoi Hinkki, ja katsahdettuaan ympaerilleen sanoi: minne +helvettiin sinae olet soutanut! + +Naein sanoen haen melalla kaeaensi veneen poispaein kaupungista, ja kapteeni +alkoi vedellae. + +Laehes neljaenneksen tuntia soudettuaan he sivuuttivat suuren sotalaivan, +joka mahtavine piippuinensa kellui meressae kuin puoleksi uponnut +jaettilaeistynnyri. Merimiehet iloisesti leikkivaet kannella. +Kylki-aukoista naekyi kanunain mustat suut. + +Kapteeni ei sanonut laivasta mitaeaen, vaan kysyi: + +--Mitae ne kranaatit oikein ovat? + +--Ne ovat kanunankuulia, selitti Hinkki. + +--Mutta sinae kerran sanoit, ettae niissae on ruutia? + +--Naees nyt, sanoi Hinkki, kranaatti on niinkuin pieni kanuna, joka +pannaan suuren kanunan sisaeaen ja ammutaan ulos niinkuin kuula, mutta +siinae on peraessae ruuvi, josta pannaan ruutia sisaelle, ja paeaessae on +nalli, ja kun se sattuu vaikka laivaan taikka sitten tuonne kaupunkiin, +niin se raejaehtaeae ja palaset lentaevaet ja sattuvat ihmisiin ja ihmiset +kuolevat. + +--Vaikkako eivaet olisi mitaeaen pahaakaan tehneet? + +Hinkki ei ruvennut sellaisiin kysymyksiin ollenkaan vastaamaan. + +--Mutta kuinka ihmiset lainkaan uskaltavat olla sivelistejae? + +Hinkki ei pitaenyt taetaekaeaen kysymystae vastauksen arvoisena. + +--Tahtoisitko sinae olla upseeri vai sivelisti? kysyi kapteeni viimein. + +--Ei sivelistit mitaeaen merkitse, sanoi Hinkki. Sellaiset +lasisilmaeherrat! Maeskiksi menisivaet, jos Viaporista ammuttaisiin. + +Ja vaehaen ajan peraestae sanoi: + +--En minae vaan. Merille minae karkaan. + +Kapteeni vaipui kadehtien mietteihinsae. + +Merille,--se on tuonne, tuonne, missae ei maata naey ja kaikki on suurta +ihmeellistae aavistusta. Meri on Hinkin. Ja maa naeytti kapteenista taellae +hetkellae mitaettoemaen harmaalta, ikaevaeltae, pieneltae. + +Taas neljaenneksen tuntia soudettuaan kapteeni kysaesi: + +--Mihinkaes me nyt mennaeaen? + +--Katso taakses, sanoi Hinkki. + +Ja kun kapteeni kaeaentyi katsomaan taaksensa, osotti veneen kokka kohti +merestae nousevaa, harmaista kivistae muurattua pitkaeae ikkunatonta +linnanseinaeae, joka kaikkinensa kuvastui meren pintaan. + +Suuret illanruskossa punertavat lokit lentelivaet yoepymistae tehden +ylhaeaellae linnanseinaen edessae ja kun joku laskeutui alas ja kohottaen +siipensae sipaisi noukallansa vedenpintaa, hajosi kuvastus pitkiksi +viiruiksi, joihin jo kuukin heitti vaelaehdyksensae. + +Haemmaestyneinae ja kysyvinae kaeaentyivaet kapteenin silmaet takasin Hinkkiin. + +--Aelae pelkaeae, souda vaan, sanoi Hinkki ja rupesi juttelemaan kapteenille +ihmeellisiae tarinoita taestae Viaporin harmaasta vesilinnasta. + +Kertoi sen seinaen takana olevan sotavankeja, jotka ovat siellae istuneet +monta kymmentae vuotta. Sanoi niiden olevan teljettyinae koppeihin, joiden +ovet ovat kiinnimuuratut, ettei ole kuin yksi laepi linnanpihalle paein ja +toinen laepi ylhaeaellae merelle paein. + +--Katso tuonne! naeetkoe pieniae aukkoja linnanseinaessae? siinae on toinen +laepi, josta he saavat ilmaa hengittaeaekseen, mutta eivaet ylety naekemaeaen. + +Kapteenin silmaet suurina ja palavina tuijottivat linnaan paein. + +--Souda vaan laehemmaes, sanoi Hinkki. + +Ja kertoi, ettae kun seinaen juurella on hiljaa, voi kuulla vankien +huokauksia ja valituksia. + +He tulivat juuri seinaen viereen. Enin osa siitae oli rakennettu suoraan +veteen, joka veneen laehestyessae kumeasti lotisi kivien vihreissae +uurteissa. Muutamassa kohti pisti karin kivet esille ja siinae oli ruohon +tupsuja kasvanut karikivien ja linnankivien vaeliin. + +--Pitele noista, sanoi Hinkki, minae tahdon kuunnella. Kapteeni tarttui +ruohontupsuihin, Hinkki nousi pystyyn ja kallisti korvansa kiviseinaeae +vasten. + +--Kovasti huokailevat, sanoi haen jonkun aikaa kuunneltuansa. Sitten +rupesi itse pitelemaeaen venettae ja kaeski kapteenin vuorostaan kuunnella. + +Kapteeni kallisti nyt haenkin korvansa kiviseinaeae vasten. + +Lieneekoe hiljainen tuulenhenki ylaeilmoissa kaeynyt ja linnanseinaen +aukoissa suhissut, mutta veri oli jaettaenyt kapteenin kasvot, kun haen +kuuntelemasta paeaesi, sillae haenkin oli kuullut huokauksia, syviae, +ikionnettomuutta itkeviae. + +Haen kallistui uudestaan seinaeaen kiinni. + +Ei epaeilystaekaeaen. Ne huokailivat--huokailivat. + +Kapteeni mittasi silmillaeaen korkeuden maasta henkilaepeen. + +--Mutta jos auttais ne sieltae pois, sanoi haen. + +--Hm, pani Hinkki ikaeaenkuin olisi jo ennen itsekin sitae ajatellut ja +mahdottomaksi huomannut. + +--Varrottais yoetae ja heitettaeis koeysi laevestae sisaeaen, arveli kapteeni. + +--Ei siitae laevestae mahdu ihmisen paeae, sanoi Hinkki. + +--Tai tultais joka yoe ja kaivettais reikaeae muurin laepi, esitti kapteeni. + +--Taeytyy laeksyjae lukea, sanoi Hinkki ivallisesti, ja kapteeni heraesi +haaveistaan. + +--Saatana! huusi haen kalpeana, nousi pystyyn ottaen airon kaeteensae ja +ylimalkaisessa raivossa aikoi sillae ruveta huitomaan ympaerilleen. + +Hinkki saeikaehti ja koetti kapteenia tyynnytellae, mutta kun kapteenin +silmaet pyoerivaet paeaessae yhae kummallisemmin, haen huusi: + +--Vahti naeki meidaet, souda pois, se ottaa kiinni ja pistaeae linnaan, +joutuin, joutuin! + +Ja kapteeni istui ja vetaesi vettae airoilla niin lujasti ettae toinen +niistae siihen katkesi: + +--Mitaes nyt tehdaeaen? + +--Ojenna taenne ehjae, sanoi Hinkki, ja saatuaan airon haen nousi pystyyn, +pani peraessae olevaan loveen ja rupesi kierrellen melomaan, niinkuin +tekivaet punamustain korkeiden englantilaisten kivihiililaivain +matruusit, kun he nokisessa paidassaan kiipesivaet pikkuvenheeseen ja +seisten sen peraellae yhdellae airolla soutivat koeyden pollariin. + +Hinkki seisoi melotessaan selin veneen kokkaan eikae pitaenyt mitaeaen +kiirettae. + +--Ethaen sinae kaupungin rantaan soudakaan, huomautti kapteeni. + +Mutta Hinkki ei ollut kuulevinaan, vaan vihelteli hiljakseen, ja vene +eteni joustavan nopeasti Viaporin linnoitusta kohden. + +--Annas kun minae tulen soutamaan, sanoi kapteeni toivoen samalla +saavansa veneen kaeaennetyksi kotiin paein. + +--Et osaa taemmoeistae soutua, sanoi Hinkki ja veneen kokka osotti aina +vaan Viaporia kohden. + +Linnoituksen vallit, jotka kaupungista paein naeyttivaet tavallisilta +ruohokummuilta, kasvoivat yhae suuremmiksi. Ne kohosivat vihdoin kuin +mahtavat vuoret kallioiden paeaellae ja suuret tykit ammottivat aukoista +merelle paein. Pieniksi pilkuiksi haevisivaet vahtimiehet, jotka kivaeaerit +olalla korkealla vallien harjalla kulkivat nopeasti edestakasin. + +Jo tuli esille linnatelakan hirmuinen veden yli kallistuva nostohana, +ihmeelliset muurit, salaperaeinen laituri ja linnotukseen vievae +rautaportti. Kaikki suurenemistaan suureni, nousi heidaen eteensae +aivankuin niellaekseen pienen veneen. Ilma pimeni, jylhistyi, kylmeni +kosteammaksi. + +Hinkki vaan meloi suoraan surman suuhun. + +Kaukana idaen taivaan takana on suuri valtakunta, jonka laumat +hallitsevat puoli maailmaa. Taemae valtakunta on rakentanut linnoituksen +mereen ja pannut sotamiehensae sen valtaa vartioimaan. Mutta Hinkki +soutaa vihellellen kohti kitaa. + +--Aelae herran taehden, kuiskasi kapteeni kiihkeaesti. Ryssae tappaa meidaet! + +Hinkki kaeaentyi katsomaan. + +Kiviportaalla, alhaalla muurin juurella vahdissa oleva ryssae alkoi +todella huitoa kaesillaeaen ja puiden nyrkkiae kielsi heitae laehestymaestae. + +Hinkki antoi rohkeasti veneen mennae eteenpaein. + +Silloin haki ryssae vahtikopista kivaerinsae ja rupesi suurilla liikkeillae +muka sitae lataamaan. + +Hinkki ei vaan ollut tietaeaekseenkaeaen. + +--Herran taehden, Hinkki! Hinkki! + +Heti kun vene oli tullut niin laehelle muuria, etteivaet ylhaeaellae kulkevat +vahdit heitae enaeaen voineet naehdae, veti Hinkki taskuistaan punaset +paperossipuntit, ja antoi sitten veneen kaeaentyae pitkittaein porrasta +vasten. + +--Anna ruutia, kuiskasi Hinkki, ja rupesi ruudin syttymistae matkimaan: +puh, puh,--ettae ryssae ymmaertaeisi. + +Ryssae rupesi tavottamaan puntteja Hinkin kaedestae. + +--Aelae luule, poika, sanoi Hinkki ja tyoensi veneen ulommas.--Ni ponimai +poruski. Hellitae vaan ruuti ensin. + +Ryssae pani nyt kivaerinsae jaelleen vahtikojuun ja katosi pienestae portista +muurin sisaepuolelle. + +Heidaen odotellessaan sanoi Hinkki: + +--Taeaeltae kaikki kivimiehetkin ruutia ostavat, ja jos olisi viinaa, +saisimme paljonkin. + +--Mistaes ryssaet itse saavat ruutia? kysyi kapteeni. + +--Kranaateista raapivat. + +Taemaen kuultuansa kapteeni tunsi yhtaekkiae olevansa kuin kotonaan keskellae +naeitae pilviin nousevia valleja ja hirmumuureja. Hinkki oli naeyttaenyt +avaimen ja avannut niiden sisimmaen salaisuuden. Ja yhdellae iskulla +hajosi linnotuksen jylhae taika kapteenin mielestae. + +Iloissaan haen alkoi kovalla aeaenellae morista Hinkin opettamaa +englantilaista merimieslaulua: + + Hel Viktooria, hel Viktooria! + Tshilivili vippan boi! + +--Ole hiljaa, sanoi Hinkki. + +Ryssae toi pussissa naulan ruutia ja otti Hinkiltae vastaan paperossit. + +Kun he paluumatkalla laehestyivaet jaelleen Kaivopuiston rantaa, nousi +Hinkki pystyyn ja kauan taehysteli maalle paein. Oli jo niin haemaerae, ettei +haen voinut naehdae. Silloin haen kaeski olla soutamatta ja kuunteli kauan. + +--Kaljaasin miehet hakevat venettae, sanoi haen tyynesti. + +Rannalta paein kuului aeaeniae ja saappaitten rapinata kivien paeaellae. + +--Ne tulevat taenne paein. Paeaestae minut maalle, sanoi Hinkki. + +Kapteeni paeaesti Hinkin maalle ja alkoi itse melota venettae, saaden +vihdoinkin tilaisuuden tehdae niinkuin Hinkki ja niinkuin +kivihiililaivain nokiset merimiehet. + +Ensi innostuksessa vene laeksi menemaeaen suoraan ulapalle, sillae kapteeni +ei huomannut sen suunnasta vaaria pitaeae. Mutta suunnan pitaeminen siinae +konstissa oli vaikeinta. Ja niin tapahtui, ettae kun haen Harakan salmelle +ehti, kuuli haen huutoja rannasta, jotka haenelle suuntaa neuvoivat ja +niitae totellen haen loeysi pesulautan, sitoi veneen koeyden paetkaellae +kaidepuuhun, missae muutkin veneet olivat ja tuli rantaan. + +Kaksi saarelaista oli siinae, jotka olivat suuntaa huutaneet ja sanoivat +haenelle: kenen luvalla olet veneen ottanut ja koeyden katkaissut ja vielae +aironkin taittanut? Ja rupesivat haentae polisikamariin vaatimaan. + +Silloin tuli Hinkki rantaan, keppi kaedessae ja sanoi miehille: + +--Mitae haen on tehnyt? + +Miehet sanoivat mitae pahaa haen oli tehnyt, ja Hinkki sanoi: + +--Taitaa olla sama poika, joka meidaenkin veneen on vienyt. Sallikaa +minun antaa haenelle selkaeaen. + +Ja rupesi tulemaan keppi ojona kapteenin paeaelle. Mutta kapteeni pakeni +ja Hinkki rupesi ottamaan haentae kiinni ja he alkoivat juosta yloes +pimeaetae lehmuskaeytaevaeae, niinkuin olivat aesken alaskin juosseet. Sillae se +oli Hinkin ainainen konsti. + +Pari kivenheittaemaen vaeliae juostuansa Hinkki sanoi: seisata, ei ne osaa +juosta, ne on saarelaisia. + +He pysaehtyivaet ja rupesivat kulkemaan rauhallisesti eteenpaein. + +--Olisiko ollut lysti polisikamarissa istua, sanoi Hinkki, kun he olivat +paeaesseet kadulle.--Ei siellae lystiae ole. + +--Oletko ollut? kysyi kapteeni. + +--Olen, sanoi Hinkki. Siellae on ikaevae. Tule saattamaan minua. + +--Loeivaetkoe ne? + +--Eivaet lyoeneet, kaeskivaet papan lyoedae. + +--Loeikoe se? + +--Loei. + +Taehtitornivuoren yli tultua Hinkki piilotti ruutipussin alhaalla olevan +saunan kellariluukkuun. + +Kun he tulivat haenen asunnolleen, oli portti suljettu ja kapteeni +ehdotti, ettae Hinkki kapuaisi haenen olkapaeiltaeaen portin ylitse. Mutta +Hinkki tiesi paremman keinon. Haen nosti toisesta paeaestae portin alla +olevaa lautaa ja pudotti sen lappeelleen, jonka jaelkeen laskeutui maahan +pitkaekseen ja notkeana kuin orava pujahti portin alitse pihalle. + +--Huomenna pamahtaa, sanoi haen portin takaa. + +--Olrait, vastasi kapteeni Hinkin opettamalla enkelskalla. + +Ja he erosivat. + +Siinae talossa asui Hinkin isae, ajuri Frans Henrikson. Ajurin toisia +poikia ei oltu kouluun hyvaeksytty, sillae ne olivat liian vanhoiksi +katsotut ja olivat myoes jo kotikurin saamiseen tuomittuina olleet. + + + + +5. + + +Ainoa, joka kuunteli vaarin pitkiae kertomuksia eikae heti mennyt pois kun +haen suunsa avasi, oli taemae sama Hinkki,--vaarin lempipoika. + +Peraekamarin puolipimennossa, kolkutellen ja kaeaennellen vaarin +merkillisiae sulatuskuppeja, viiloja, pihtejae, Hinkki istui kuunnellen +permannolla, ja vaari taas makuultansa haenelle jutteli. Yhdessae kohti +heillae tuli usein riita. + +Vaari koetti aina paeaestae veneh'ojalaisista haenelle puhumaan; Hinkki taas +ei niistae niinkaeaen vaelittaenyt; olisi tahtonut kuulla enemmaen vaan +Siperian seikkailuista ja yhae uudestaan vaati kertomaan siitae +merkillisestae raharyoestoestae, jossa vaarin toveri oli taistellut yksin +kymmentae kasakkaa vastaan ja vihdoin ammuttiin kuoliaaksi. Opettaakseen +rakkaalle Hinkillensae vaikka puoli vaekisin sen kaikkein taerkeimmaen +asian, nimittaein sen suuren vaeaeryyden, minkae veneh'ojalaiset olivat +kaersineet jaeaedessaeaen maattomiksi, vaari menetteli naein: haen lupasi +kertoa uusia seikkailuja, kunhan Hinkki ensin lupasi kuunnella +Veneh'ojan asioita. Hinkki tosin lupasi, mutta oli hajamielinen ja kovin +kolkutteli vasaroita. Ei vaari saanut haentae ymmaertaemaeaen +tavallisimpiakaan talonpojan asioita. Ei Hinkki tiennyt mitae oja on, +mitae lato, mitae virta, mitae niitty, mitae korpi, mitae kartano, vielae +vaehemmaen ymmaersi torpan veroja ja metsaenmyynti-asioita, jotka kaikki +olisivat olleet vaelttaemaettoemaet ymmaertaeae vaeaeryyden perille paeaesemiseksi. + +Sitaevastoin jo ensi kerralla kun vaari otti puheeksi nuo kupit ja viilat +ja mitae niillae oikein voisi tehdae, hoeristi Hinkki korvansa, tuli vaarin +viereen vuoteelle istumaan, ja ymmaersi kohta kaikki. + +Vaari sanoi vaan: + +--Jos naeillae tehtaeis rahoja niin paljon, ettae koko Veneh'oja vapaaksi +ostettaisiin! + +Ja koko Hinkki oli liekkinae. Silmaet hehkuivat, posket paloivat. Ei tosin +siksi, ettae Veneh'oja vapautettaisiin, vaan siksi, ettae rahoja +tehtaeisiin. Taas saattoi vaari kauan aikaa sen kustannuksella puhua +Veneh'ojasta. + +Vaehaen aikaa kuunneltuaan Hinkki sanoi: + +--Pitaeisi ruveta polisiksi. Sitte ei kukaan arvaisi. + +Ja naemaet sanat kuultuansa vaari taas haemmaestyi Hinkin suurta neroa ja +naeki selvaeaen, ettae haenestae tulee se mies, joka ei usko mitaeaen ihmisestae +ulkona olevaa pirua, vaan rohkenee olla piru itsessaensae. Mutta haen +rakasti Hinkkiae niin, ettei uskaltanut vielae opettaa, pelaeten haenelle +vaaraa. Sitaepaitsi Veneh'ojan asiain ymmaertaemaettoemyyden takiakin haen +paeaetti jaettaeae laehemmaen opettamisen kunnes Hinkki paremmin miehistyy. Ja +sanoi: + +--Olet huonoissa kirjoissa, eivaet ota polisiksi. + +Ja kun Hinkki rupesi miettivaeiseksi, sanoi, tietaeen Hinkin mielihalun: + +--Menisit ensin merille, niin sieltae tultuasi saisit uudet kirjatkin. + +Hinkki ihastui. + +Ja siitae pitaeen neljaennelle luokalle asti haen ei muuta ajatellut kuin +keinoja millae saisi isaensae ottamaan haenet koulusta, sillae laivan +kapteenit eivaet alaikaeisistae karkureista huolineet, vaan vaativat +holhoojan suostumusta. + +Nyt oli asianlaita kuitenkin sellainen, ettae mitae korkeammille luokille +Hinkki tuli, sitae enemmaen opettajat halusivat paeaestae haenestae. He eivaet +pitaeneet Hinkkiae nerona, niinkuin vanha vaari. Eivaet myoeskaeaen olleet +samaa mieltae kuin Hinkin toverit, joiden joukossa haen oli juuri +mittaamattoman neronsa vuoksi kuninkaaksi kohonnut. Opettajat kutoivat +siis verkon haenen ympaerillensae ja kun Hinkki kaeski kapteenin naulaamaan +opettaja Oerbomin kalossit eteisen lattiaan, jonka johdosta Oerbom meni +nokillensa, vetivaet he verkon paeaet yhteen ja nostivat Hinkin koreasti +maalle, eli toisin sanoen erottivat koulusta. + +Jaettaeessaeaen koulun Hinkki sanoi tovereille: + +--Totelkaa Hannesta, niin ei ne teille mitaeaen mahda. + +Ja kapteenin rinta kohosi ylpeaesti. + +Opettajat olisivat kyllae haenetkin erottaneet yhdessae Hinkin kanssa, +mutta he toivoivat haenen vielae parantavan tapansa, kun Hinkin +vaikutusvalta nyt lakkasi. Senvuoksi he paeaettivaet jaettaeae kapteenin +toistaiseksi kouluun. + +Koulun sisaeiset asiat paeaesivaetkin kohta Hinkin laehdettyae sille tolalle, +jota opettajat olivat tarkottaneet perustaessaan taemaen opiston +paeaekaupunkiin vastaisen suomalaisen kulttuurin kulmakiveksi, +kasvattaakseen oman suomalaisen sivistyssaeaedyn. Oppilaat alkoivat uskoa +opettajiansa. Ahkeruus, tarkkaavaisuus ja saeaety tuli arvon mittapuuksi. +Kaikki muuttui. + +Kun siis kapteeni tuli Hinkin jaelkeen kuninkaaksi, kasvoi haenen +ympaerilleen heti, tiedon, taidon ja saeaedyn perustuksella pikku +kuninkaita, jotka Hinkin aikana eivaet olisi uskaltaneet paeaetaensaekaeaen +nostaa. Kapteeni ei ymmaertaenyt missae vika oli, vaan rupesi ajattelemaan, +ettae haenen taeytyy, valtansa vahvistamiseksi, haastaa kaksintaisteluun +norssien, rottain ja ryssaein kuninkaat ja siten osottaa voimansa +suuruus. Norssien ja rottain kuninkaat kaatuivat ensi toermaeyksessae. +Ryssaet taas houkuttelivat haenet kaksintaistelun varjolla koulunsa +pihalle, mutta siellae hyoekkaesivaetkin kaikki haenen kimppuunsa. Ja nyt +tuli kapteenin eteen tosi voimankoe. Haen taisteli kuin karhu. Sillae +aikaa kuin haen nurkkaan ajautuneena koetteli vapautua kaesiensae ja +jalkojensa ympaerille takertuneista harmaista pikkuryssistae, takoivat +suuret haentae nyrkeillaensae paeaehaen. Silloin pani kapteeni silmaensae kiinni +ja ajatteli: nyt vaikka maa allani haljetkoon ja helvetti minut +nielkoeoen! Ja samassa huikeasti aerjaehtaeen aekki tempauksella irrotti +kaetensae. Osa pikku ryssistae kaatui, osa peraeytyi haetkaehtaeen ja heti +vapautti haenen jalkansa. Kapteeni hyppaesi ilmaan ja sitten hurjassa +raivossa kaetensae hajottaen kyykistyi kuin tiikeri lauman paeaelle +hypaetaekseen. Silloin soi ryssaein kello ja kapteenin paeaestellessae villiae +huutoja he pakenivat kaikki toinen toistaan jalkoihinsa sotkien. + +Porttikaeytaevaeaen juoksivat kapteenin toverit ja he todistivat sitten +kaikille kapteenin yksin voittaneen ryssaet. + +Mutta merkillistae! Vaikka haen oli avonaisessa kamppailussa kaatanut +norssien ja rottain kuninkaat,--vaikka haen oli yksin ajanut koko ryssaein +koulun pakoon, ei haenen valtansa sittenkaeaen vakiintunut, vaan +kaikellaiset pystynokat tietokuninkaat pyrkivaet haentae sittenkin +viisasteluillaan nolaamaan ja paeaetae lyhyemmaet naskalit tekivaet haenen +urotoeistaensae ivaa, niin ettae joskus melkein kolmas osa luokkaa jo +uskalsi olla tottelematta, kun haen johonkin asiaan komensi. + +Taemae kaevi haeneen kovin kipeaesti,--ei senvuoksi ettae haen olisi tahtonut +itsellensae kunniaa, vaan senvuoksi, ettae jos haenen valtansa olisi +paeaessyt hoellistymaeaen, niin olisi saattanut tapahtua, ettae olisivat +vaehitellen uskaltaneet ruveta jaelleen sanomaan haentae kapteeniksi. +Varjelkoon sellaista tapahtumasta! + +Ilmeistae oli, ettei voima yksin riittaenyt. Eipae Hinkkikaeaen ollut +voimakas. Hinkki oli tosin antanut luulla olleensa kaikkein voimakkain +ja oli siinae tarkotuksessa saanut kapteeninkin valheellisesti +tunnustamaan pojille, ettae Hinkki oli haenet muka voittanut. Mutta +oikeastaan oli Hinkki ollut vaan kaikista viekkain. Haen oli ollut niin +paha niille, jotka haentae eivaet tunnustaneet, ettae sellaisten elaemae oli +kaeynyt mahdottoman happameksi ja heidaen oli lopultakin aina taeytynyt +taipua. Itki tai parkui, kyllae Hinkki sai vihdoin aina armoille +heittaeytymaeaen. Mutta kapteeni ei millaeaen osannut olla kovuudessa niin +sitkeae kuin kuninkuus olisi vaatinut. Erittaein oli haenen mahdoton kauan +toisia itkettaeae; niskurin ei tarvinnut kuin parahtaa, niin kapteeni jo +heltyi ja paeaesti kaesistaeaen. Ei auttanut kapteenin teeskennellae julmuria, +kertoa hirmuisia ryoevaerijuttuja omasta saeaelimaettoemyydestaeaen, aekkiae +aerjaehdellae, mulkoilla silmillaeaen, paukahutella kaemmeniaeaen yhteen ja +hyppiae villisti ilmaan ikaeaenkuin olisi ollut valmis tuossa tuokiossa +tuhoamaan koko koulun. Kaikki tiesivaet, ettae haen olisi kyllae saattanut +rikkoa pulpetit ja taulut ja lennaettaeae opettajan tuolin ikkunasta, mutta +ettae tarvitsi vaan ruveta itkemaeaen niin haen heti paeaesti. + +Ja niinpae sitten tapahtuikin, ettae yhteisesti pihalla telmittaeissae joku +satutettu uskalsi heittaeae haenelle laumasta jaelleen tuon kamalan +haukkumanimen, jonka haen oli luullut kaikilta jo unohtuneen. + +Ainoastaan laehimmaet silloin naekivaet, ettae haen kaevi aekkiae totiseksi. Muut +eivaet huomanneet mitaeaen. Ja vasta useiden paeivien jaelkeen alkoivat +kaikki ihmetellae suurta, kaesittaemaetoentae muutosta kapteenin koko +olennossa ja kaeytoeksessae; + +Haen alkoi lukea. + +Todella alkoi osata laeksyjae, nousi ja vastasi lyhyellae kaeheaesti +moeraehtaevaellae aeaenellaensae ja vastattuaan istui tuiman naekoeisenae, +ympaerilleen vilkuilematta. + +Haen tuli nyt kouluun karkea tukka aina vedellae kasteltuna ja harjalla +silitettynae, selaili lakkaamatta kirjoja, koska oli kaikessa jaelkeen +jaeaenyt ja paljosta piti selville paeaestae. Kaevellen edestakaisin luki ja +paenttaesi paeaehaen vaeliajoillakin, kehenkaeaen katsomatta ja ketaeaen +kuuntelematta. Kaeytaevaet vaan kumisivat haenen yksitoikkoisesti +jonottavasta moerinaestaensae. + +Ei kukaan ymmaertaenyt mitae taemae kaikki merkitsi. Summa vaan oli, ettae +kapteeni ihmeellisesti alkoi tiedossa ja taidossa varttua. Opettajatkin +jo ihmetellen katsahtelivat haeneen ja ensin ikaeaenkuin koetteeksi tekivaet +haenelle sellaisia kysymyksiae, joita he muuten ainoastaan parhaille +tekivaet. Kapteeni rypisti silmaekulmansa, vastasi lyhyeen ja +taesmaellisesti ja istui kohta vastauksen jaelkeen, silmaet alas luotuina, +ikaeaenkuin haeveten tietoansa. + +Oliko siis kapteeni luopunut kuninkuuden tavottelusta? Oliko lakannut +tuntemasta olevansa vallanperijae Hinkin jaelkeen tai tahtomasta olla +valtijaana? Ei. Sillae jos kuningas naekee valtansa hajoavan, niin syyttaeae +haen itseaensae huonommaksi heikointa alamaisistaan, joka sikoja +paimentaessaan on valtansa sikojen yli saeilyttaenyt. Ei yksikaeaen kuningas +salli sanottavan: valta meni haenen kaesistaeaen. Sentaehden, jos vaikka haen +aikoisi vallasta luopua, vahvistaa haen ensin valtansa. Haen tutkii ja +ajattelee paeaensae ympaeri: miksi olen minae kelvoton? Ja naehtyaensae missae +kohden haenen asemansa on heikko, kaeyttaeae kaiken kykynsae ja jaerkensae ja +tarmonsa valtansa vahvistamiseksi siltae heikolta puolelta. + +Niin teki myoes kapteeni. + +Huomattuaan ettae tietokuninkaat haenen valtaansa jaeytaevaet haen paeaetti +voittaa heidaet heidaen omilla aseillaan. Paeaetti voittaa heidaet tiedossa +ja taidossa. Ja kun Kustaava oli haenen paeaensae suurenlaiseen takaraivoon +antanut haenelle Veneh'ojan viisauden perinnoen, ei tarkotus ollutkaan +haenelle vaikea saavuttaa. Haen loei pystynokat tietokuninkaat perinpohjin. +Lakkasivat nenaestelemaestae ja muiden mukana alkoivat noeyrinae, +epaetietoisen uteliaina katsoa yloespaein haenen silmiinsae. Voimakkain ja +samalla viisain! Onko yksikaeaen kuningas koskaan osannut lujemmin +valtaansa turvata? Sellainen on totisesti kaikkivaltias! + +Mitae olisikaan Hinkki taellaisesta asiain kaeaenteestae sanonut! Kapteenin +ei ollut omatunto taehaen aikaan hyvae, vaan muuan seikka teki naemae uudet +kuninkuuden valjaat hirmuisen hankaliksi. Hinkiltae perittyyn ja +kapteenin uskollisesti omistamaan kuningashenkeen kuului ehdottomasti +opettajiston sitkeae vastustaminen kaikilla mahdollisilla keinoilla, +uppiniskaisuudella, lunttaamisella, nenaestae vetaemisellae, +kiusanteolla,--sanalla sanoen, opettajien vallan vaehentaeminen. Asia +olikin kapteenista ollut paeivaen selvae ja luonnollinen niinkauan kuin haen +oli kuten Hinkki opettajiston avonainen vihollinen. Mutta nyt olivat +asiat muuttuneet ja haen joutui ilman Hinkkiae kuin yksin tuntemattomalle +ulapalle. Se seikka, ettae haen nyt aina osasi laeksynsae ja ymmaersi kaikki +opettajain kysymykset teki opettajat vaekisinkin haenen ystaevikseen. He +katsoivat haeneen lempeaesti, vaelistae ikaeaenkuin haenen suosiotansa +tavottaen. Hinkki olisi tietysti teeskennellyt vastaystaevyyttae ja +takanapaein yhae hurjemmin ilvehtinyt. Mutta kapteenilla piti aina kaikki +asiat olla joko niin taikka naein eikae koskaan molempaa yhtaikaa. +Naeyttelemiseen ja teeskentelemiseen haenen suorain kasvojensa lihakset +eivaet taipuneet, ja pyoereaet silmaensaekin olivat semmoiseen jo luonnostaan +liian jaeykaesti avonaiset. Olisi jaeljellae ollut ainoastaan suora +vastustus, vaikka osasikin laeksynsae ja vaikka opettajat kilvan +kiittivaet. Taemae oli kuitenkin mahdoton ristiriita, koska laeksyjen +osaaminen oli jo itsessaeaen taeysi myoennytys ja kaedentarjous opettajille. +Ja kapteeni oli kuin teraevaellae miekan teraellae. Ristiriita tuli haenelle +sietaemaettoemaeksi, josta oli seurauksena, ettae haen paeivae paeivaeltae, +ehdottomastikin yhae enemmaen luopui Hinkin hengestae ja antautui +opettajain henkeen. Haen lohdutti itseaeaen sillae, ettae Hinkki taetae kaikkea +ei naee ja ettae koulun kaeyntiae ei kestae ikuisesti. Neljaen, sanoo neljaen +vuoden kuluttua haen on taeysi herra, paeaessae valkea ylioppilaslakki, ja +silloin haen on vapaa teeskentelystae. + +Ja niin tapahtui, ettae kapteeni suljahtikin kokonaan Hinkin vastaiselle +tielle, avasi takaraivonsa kaikki onkalot tiedon ja taidon +hedelmoeittaeviksi. Veneh'ojalaisten vanha viisauden perintoe, joka siellae +laentisen Suomen sydaenkorvissa heidaen paeaekoppiinsa visusti kaetkettynae +odotteli maiden vapautumista ja kansan kokoontumista vapauden kyliin, +paeaesi nyt kapteenin kautta ennen aikojansa paeivaen valoon, ulos +pursuessaan loeytaemaettae vapautuneita maita, auroja, multaa, uuden kylaen +salvoshirsiae, vaan pelkkaeae sivistystae ja opettajia, jotka hiki paeaessae +tekivaet tyoetae ravitakseen sitae kyllaeiseksi algebralla, latinalla ja +kuninkaiden historialla, ettei se taaksensa naekisi ja peruansa kysyisi +ja voimaansa tuntien nousisi koulun omaa sivistystyoetae tuhoamaan. + +Ja onkin mahdollista, ettae jos kaikki olisi paeaessyt jatkumaan niinkuin +oli nyt alkanut, niin kapteenista olisi tullut samallainen +tulevaisuudessa elaejae kuin ne, jotka suuren maailman taeyttaevaet +haaveillaan ja rajattomilla vaatimuksillaan. Johan haenkin alkoi salata +sukuperaeaensae, karttoi johtamasta ketaeaen tietaemaeaen missae asui, saamaan +vihiae haenen Siperiassa olleesta vaaristaan, eno Fransista, joka piti +porttolaa, ja aeidistae, joka Kaivopuiston rannassa paukutteli parempain +ihmisten likariepuja. + +--Haen on aepaerae, sanoi vaari, kuultuansa kapteenin erinomaisesta +menestyksestae koulussa. + +Mutta ennenkuin lukuvuosi loppui, tapahtui sellaista, joka antoi +asioille uuden kaeaenteen. + +Hinkki naeet astui vielae kerran naeyttaemoelle. + +Hinkki oli erotettu syksyllae, juuri kun haen oli alottamassa V:ttae +luokkaa. Silloin olivat purjelaivat jo saapuneet kotiin tai jaeaeneet +talvehtimaan ulkomaille, joten Hinkin ei sinae vuonna enaeae onnistunut +paeaestae merille. + +Jonkun kerran haen oli talven kuluessa tavannut kapteenia. Entisissae +suhteissa vielae pysyen Hinkki silloin oli kysellyt koulun kuulumisia ja +kapteeni koetti puolestaan myoeskin teeskennellae entisiae vaelejae +haukkumalla opettajia. Mutta Hinkki katseli haeneen huolestuneesti ja +epaeluuloisesti, jonka vuoksi kapteeni ei voinut katsoa haentae silmiin, +vaan kaeaenteli paeaetaensae sinne ja taenne. + +--Naeytaes tuota, sanoi Hinkki tavattuaan kerran kapteenin koulusta +tulemasta. Kapteeni antoi haenelle ainevihkonsa. Ja heidaen kulkiessaan +Hinkki selaili vihkoa. Siellae oli aineita "Kesaen vietosta", arvosana 9, +"Kaarle Suuresta", arvosana 8, "Lapsuuden uskosta", arvosana 10, ja niin +poispaein. Hinkki ojensi vihon takasin ja kapteeni oli mennyt +tiilenkarvaiseksi haepeaestae. + +Senjaelkeen he eivaet olleet voineet puhua mitaeaen keskenaensae, ja he +tapasivat toisensa vasta kevaeaellae, jaeidenlaehtoeaikaan. Hinkki oli silloin +jo moenstrattu suureen purjelaivaan, joka otti lastia etelaesatamassa +laehteaekseen Espanjaan ja sitten Vaelimeren satamiin. + +Viimeisenae paeaesiaeispaeivaen aattona, pari iltaa ennen merille laehtoeae haen +ilmestyi kapteenin luo, jolla nyt oli jo oma eri kamari, kirjahylly, +pesukomooti ja harmaalla viltillae peitetty rautasaenky. Hinkki tuli +ikaeaenkuin hyvaestijaetoelle, olipa pukeutunut uusiin, haenen yllaensae oudon +hienoihin vaatteihin. Oli tullut pyytaemaeaen kapteenia laeksijaeisille, +joita sanoi vietettaevaen morsiamensa luona. + +Kapteeni tuli kovin ihmeihinsae, ettae Hinkillae oli jo morsian; sitae haen +ei ollut aavistanutkaan. Itsellae haenellae tosin kyllae myoes jo oli +mielitietty, viaton, vielae lyhythameinen tyttoe, joka suuresti rakasti +haentae ja alituiseen oleskeli Kustaavan luona. Mutta kapteeni oli taetaekin +asiaa ruvennut ikaeaenkuin tukehuttamaan, sillae se tyttoe oli yhtae pimeaetae +sukuperaeae kuin haen itsekin: eraeaen palvelijan avioton lapsi, joka +palvelija oli jostakin vaarin haemaeriltae kotiseuduilta kaupunkiin tullut, +ja kapteeni tahtoi kaikki semmoiset asiat painaa maailmalta salaan. + +Hinkki kertoi morsiamestaan, ettae se haenen morsiamensa oli hirveaen +fiini, oikein semmoinen, jolla on rannerenkaita, punaisia rusetteja, +kraji ja sinjonki--sana jota kapteeni ei ymmaertaenyt, mutta sitae +hartaammin kunnioitti. Hinkki ei todella naeyttaenyt koulun +ulkopuolellakaan lakkaavan olemasta kuningas. Kaunis haen oli, +viehaettaevaempi kuin koskaan ennen, eikae olisi yhtaeaen ollut +kummasteleminen, vaikka hienoimmat prinsessat olisivat haeneen +rakastuneet. + +Kapteeni rupesi siis pukeutumaan Hinkin laeksijaeisjuhlaan. Haen tahtoi +pukeutua parhaimpansa mukaan, koska Hinkki itsekin naeytti olevan +tavallista hienommissa tamineissa. Erittaeinkin somensi Hinkkiae valkea +paidankaulus haenen tavallisen siniraitaisen asemesta. Ja sentaehden +paeaetti kapteenikin panna kauluksen kaulaansa, mutta oikein taerkaetyn. + +--Ei sitae tarvita, sanoi Hinkki. + +Mutta kapteeni oli itsepaeinen ja suurten ponnistusten jaelkeen sai takana +nuppineulan ja edestae napin avulla kauluksen pysymaeaen paikoillaan, +vaikka se tyoentaeytyikin ehkae liian korkealle poenkoettaemaeaen, kun pehmeae +aluspaita ei pitaenyt vastaan. Hinkki sitoi haenelle rusetin, +yksipuoliseen solmuun. + +Kellon tultua kuusi he laeksivaet. + +Hinkin morsian asui Hietalahden rantakadulla. Ja kun he sinnepaein +kulkivat tuli heitae vastaan jonottain telakan tyoemiehiae iloisesti +rupattaen ja kiiruusti kaeyden. Kevaeinen ilta-aurinko paistoi vielae +vinottain talojen raeystaes-ikkunoihin ja kattojen piippuihin. Vesi lorisi +ojissa; hanget olivat katujen reunoista sulaneet ja siellae taeaellae oli +ainoastaan alta veden kalvamia ja paeaeltae mustuneita jaeaekuoria, jotka +hauskasti kopisivat ihmisten kaeydessae niiden ylitse. Taehaen aikaan +kapteeni tavallisesti tuli koulusta; luettavien laeksyjen paljous pakotti +karkottamaan mielestae kevaeistae meren tuoksua ja sanomatonta halua +piilottaa kirjat johonkin kivijalan luukkuun ja laehteae epaemaeaeraeisesti +eteenpaein pitkin haemaertyviae katuja rantakaduille asti, missae suuret, +teloille nostetut laivain rungot haeaemoettivaet ja meri huokui suolaa ja +laiturien tervaa. Nytpae he kulkivat Hinkin kanssa--ei koulusta kotiin +laeksyjae lukemaan, vaan haemaertyviae katuja myoeten epaetietoiseen, +viehaettaevaeaen vapauteen. Sillae Hinkin laeikkyville merille laehtevae mieli +heitti suuresta yltaekyllaeisyydestaeaen leiskauksen kapteenillekin. Ja jo +veteli kapteeni syviae huimaavia savuja Hinkin paperossista, kokonaan +haenen henkeensae antautuen. + +Hinkki kulki nopeasti edellae ja ikaeaenkuin tuntien jaelleen entistae +valtaansa kapteeniin haen hytkaehteli joka askeleella, antaen +saappaittensa korkorautain rytmillisesti raapaista katukaeytaevaen laakeita +kiviae. + +Aekkiae haen kiersi kadulta talon pihalle, niin ettae kapteeni vauhdista +meni hyvaen matkaa edelleen pitkin katua ja sitten juosten saavutti +Hinkin, kun taemae oli jo talon pihalla nousemassa portaita yloes. + +Hinkki koputti ovelle ja he paeaestettiin kyoekkiin, jonka johdosta +kapteeni ensin luuli, ettae Hinkin morsian olikin vaan palvelustyttoe. +Mutta ei. Palvelustyttoe meni naurahtaen sisaelle ja selvaesti kuului +kuinka se siellae ilmotti heidaen tulonsa, sanoen: neiti Magdan vieraat +ovat tulleet. + +Oven avautuessa kapteeni ehti vilkaista sisaelle suureen huoneeseen ja +naeki silloin Magdan sisaret--arvatenkin ne olivat Magdan sisaria. Ne +kampasivat vasta paeaetaensae ja kumartuen vatien yli pesivaet itseaeaen +niinkuin suureen juhlaan; joku oli vielae alushameisillaan ja yhdellae oli +musta kalotti paeaelaella. + +Kapteeni korjasi kaulustansa ja silitti vaatteitaan. Suuri hetki oli +tulossa. Naehtaevaesti oli taessae aikomus viettaeae todella juhlaa Hinkin +kunniaksi, vaikka he olivat tulleet liika aikasin. Ja onko ihme, ettae +juhlaa vietettiin, kun Hinkki, kuninkaallinen Hinkki laeksi merille! + +He kaeskettiin nyt kyoekistae toiseen huoneeseen, joka oli hyvin hieno, +niin ettei kapteeni ollut koskaan vielae semmoisessa kaeynyt. Haen oli +tosin kerran ollut vieraissa everstin poikain luona, ja ovien avautuessa +haetimmiten tarkastanut vierashuonetta, naehnyt pianon, peilejae, pehmeitae +nojatuoleja ja muuta ihmeellistae, mutta taeaellae oli vielae hienompaa ja +punasempaa, punasta silkkiae ja samettia, ihmeellisiae varjostimia, +kirjavia linnunsulkia. Peiliin katsahtaissa he Hinkin kanssa olivat +parhaissakin vaatteissaan kuin mitaekin kadulta tulleita hampuusia, mutta +Hinkki sanoi aina vaan: ei se mitaeaen tee, ja rohkaisi kapteenin mieltae. + +Keskellae huonetta oli pyoereae poeytae, jolle oli katettu appelsiinejae, +omenia ja pitkaekaulaisia viinipulloja. Kapteeni ei olisi uskaltanut +ajatellakaan, ettae tuo kaikki oli heitae varten, mutta Hinkki sanoi: se +on meitae varten. + +Ylimmilleen nousi sentaeaen kapteenin ihastus, kun sisaeovi avautui ja +morsian ilmestyi. Se lensi kohta Hinkin kaulaan, ja vasta sitten +tervehti kapteenia, sanoen: taemaekoe on Hannes? + +Eipae ollut Hinkki liiotellut kehuessaan morsiantansa. Haeikaeisevaen kaunis +ja komea oli taemae haenen ihana morsiamensa. Ihmeellisenae tornina kohosi +tukkalaitos paeaelaelle, ja edessae se oli kammattuna oikealle puolelle +paeaetae. Korvarenkaat kilisivaet haenen korvissaan ja kaulaa somisti +rinnoille asti avonainen pystykaulus ulospaein pyoeristyvine kulmineen. +Monia rannerenkaita hohti haenen kaesivarsillaan, jotka alastomina +katosivat vaeljiin, avonaisiin hihoihin. Mutta kasvot olivat sentaeaen +kaikkea kauniimmat. Ihon vaeri oli maidon valkea ja poskipaeillae helotti +mitae ihanin ruusunpuna. Kulmakarvat olivat hienona mustana viivana, +mustat olivat myoes silmaeripset sekae ylae- ettae alaluomissa. Ja silmaein +sini ui niissae niin viehkeaesti, ettae katsoessa sydaen kuoristui ja mieli +juopui. + +Ihmeellinen oli sentaeaen se Hinkki! Kuinka se oli osannut itselleen +hankkia naein taivaallisen morsiamen, sitae oli mahdoton kaesittaeae. Eikae +kuitenkaan ollut itse millaensaekaeaen koko asiasta. Vielaepae naeytti +ikaeaenkuin haepeaevaen morsiamensa hellyyksiae ja hyvaeilyjae, sillae aivan +huomattavasti ja useampaan kertaan haen tyoensi Magdan poispaein, kun taemae +tahtoi haentae suudella. + +Kapteeni koetti parhaansa mukaan korjata Hinkin epaekohteliaisuutta, +tarjoili Magdalle tuolia ja teki kaikkein hartaimpia kumarrusharppauksia +lyoeden kantapaeaensae yhteen ja muuta sellaista mitae suinkin oli oppinut +everstin pojilta. + +Kun Hinkki ei tullut Magdan viereen sohvalle istumaan, vaan meni +tuolille poeydaen aeaereen, missae kapteenikin istui, koetti Magda ruveta +juttelemaan vieraittensa kanssa. Mutta Hinkin ja kapteenin +juttelemisesta ei tullut mitaeaen. Silloin Magda avasi pianon ja rupesi +soittelemaan polkkaa. + +Kapteeni ajatteli: + +--Kyllae totisesti on taemae Hinkin morsian sentaeaen toista kuin se _minun_ +heitukkani, se saparoniska, jonka sitkeaet kiharat eivaet pysy palmikossa, +vaan kaikille suunnille toeroettaevaet, ja joka kaevelee avojaloin, vaikkei +vielae kaikki lumikaan ole sulanut. Hinkin morsiamen iho on valkea kuin +hienoin perunajauho ja sanomattoman ihana tuoksu laehtee haenen +vaatteistaan, mutta se minun tyttoeni on ruskea kuin kahvipapu eikae +suinkaan aina hyvaeltae tuoksu. + +Kuinka monta kertaa olikaan kapteeni pyytaenyt aeitiae, ettae sille +hankittaisiin kengaet ja tukka kammattaisiin, mutta sillae taisi olla +sellainen luonnonvika, ettae se mieluummin kaeveli avojaloin ja tukka +poerroeisenae. Nyt kapteeni paeaetti uhata, ettae jollei se mene kansakouluun, +niin haen sen kokonaan hylkaeae. + +Naemae ikaevaelle suunnalle joutuneet ajatukset, aeskeinen suuri +mielenjaennitys, appelsiinien syoeminen, viinin maisteleminen, illan +haemaeryys ja kauan kestaenyt soitanto vaikuttivat kaikki yhteisesti, ettae +kapteenia rupesi sanomattomasti nukuttamaan, niin ettae haenen taeytyi +tehdae hirmuisia ponnistuksia pitaeaekseen silmaeluomia edes raoilleen +avoinna. + +Hinkki torkkui myoeskin, leuka tuolinselkaeae vasten nojattuna. + +Vihdoin lakkasi morsian soittamasta ja kaeski palvelustytoen korjaamaan +poeydaeltae kaikki mitae siinae oli. + +Kapteeni nousi nyt laehteaekseen, sillae haen luuli juhlan loppuneen; mutta +Hinkki sanoi: istu, ei taemae ole vielae loppunut. + +Ja haen olikin oikeassa, sillae poeydaelle tuotiin valkonen liina, +asetettiin neljae lautasta, veitset ja kahvelit, sitten tuotiin +leipaelaitos, jossa oli rivittaein vehnae- ja hiivaleipaeae, ihmeellinen, +korkea voitorni, josta laehti ulospaein niinkuin kielekkeitae,--sinappia, +etikkaa, pippuria, kaikennaekoeisiae pikku asetteja, joissa oli sardiinia, +anjoovista ja kravunlihaa. + +Sisaelle astui nyt vanhanpuoleinen hyvin lihava vaimoihminen, joka ei +ollut laeheskaeaen niin hienoissa pukimissa kuin Magda, ja oli kaiketi +taemaen aeiti taikka taeti. Haenellae oli povessaan kaksi veden kirkkaalla +aineella taeytettyae pulloa, ja tirrikkalaseja joka sormen +vaelissae.--Ohhoh, sanoi haen, kaksi kavaljeeria ja yksi daami, se ei kaey +laatuun. Ja aikoi naein sanoen mennae huutamaan lisaeaen daameja, mutta +Magda kielsi. Sitte avasi lihava rouva viinapullot, kaasi laseihin ja +sanoi: saako herroille luvan olla ryyppy? + +Hinkki kulautti heti koko sisaellyksen kurkkuunsa ja aehkaesi paeaelle, jonka +jaelkeen myoeskin kapteeni teki samoin; mutta koska haen ei ennen ollut +elaeessaeaen viinaa suuhunsa ottanut, karvasteli haenen kurkkuansa niin ettae +vesi puristautui silmistae. Silloin Magda, ojentaen molemmat kaetensae +haentae kohden, tuli ja sanoi: Voi, voi, eikoe Hanneksen tehnytkaeaen viina +hyvaeae? Minae otankin taemaen Hanneksen, koska Henrik ei minusta +huoli.--Naein sanoen haen kietoi kaesivartensa kapteenin kaulan ympaeri ja +suuteli haentae. Kapteeni kaesitti taemaen leikiksi, ja aekkiae haen tunsi +olevansa taeaellae yhtae kotona kuin ennen muinoin Viaporin kanunavallien +alla, kun ryssae avasi linnan rautaoven ja toi heille kranaatista +kaiverrettua ruutia. Oikein haenen teki mieli hihkaista eikae haen +vierastellut enaeae ketaeaen. + +Nyt laski palvelustyttoe alas ikkunauutimet ja sytytti viisi kynttilaeae +hopeisiin jalustimiin ruokapoeydaelle. Ja meni pois. Lihava rouva meni +myoes pois. He istuivat kolmisin katetun poeydaen aeaereen. + +--Oliko se teidaen aeitinne? kysyi kapteeni ilon huumauksessa. + +Magda alkoi aeaenekkaeaesti nauraa, mutta tuli aekkiae totiseksi ja rupesi +Hinkiltae kysymaeaen: + +--Etkoes ole Hannekselle sanonut mikae paikka... + +Totta Hinkki teki sille jotain merkkiae, koska se jaetti kysymyksensae +kesken. + +Ja Magda rupesi senjaelkeen kapteenille vielae hellemmaeksi ja +kaeytoeksessaeaen entistaeaen hienommaksi. Haenen aeaenensae tuli vienon +saevyisaeksi, kaikki liikkeet enkelimaeisen herttaisiksi ja viehaettaeviksi. +Ei huolinut toisesta ryypystae ja olutta ei saanut haenen lasiinsa +ollenkaan kaataa. Ei, ei, sanoi haen alakuloisesti. + +Hinkki ja kapteeni lauloivat paljon merimieslauluja. Kapteeni osasi +sanat, mutta laulun-aeaentae haenellae ei ollut ja oli haenen tapanansa +sentaehden moeristae aina vaan samaa kaeheaetae aeaentae, luiruttelipa toinen +mitae tahansa. Taessae ilossa kului kolme tuntia. He olivat juoneet +viimeiseksi kahvia ja punssia, ja kapteenin silmissae alkoi huonekin jo +ilonhypyissae tanssahdella. Ei haen paljon enaeae erottanut kuka meni ja +kuka tuli; ainoastaan sen haen naeki, ettae huoneeseen tuli ja meni paljon +Magdan sisaria, jotka joivat heidaen kanssansa, ja ettae Hinkki istui +sohvalla jonkun toisen kanssa, jolla oli valkonen yoenuttu, ja Magda taas +koko ajan tahtoi olla kapteenin kanssa ja kallistaa paeaetaensae haenen +rinnalleen, jotka asiat haen selitti itselleen niin, ettae Magda tahtoo +kostaa Hinkille ja Hinkki Magdalle. + +--Jospa Hinkki suuttuu! kuiskasi kapteeni haenelle hiljaa. + +Mutta vastaukseksi Magda yhae hellemmin painautui haenen rintaansa vasten +tai pani armaat kaesivartensa haenen paeaensae ympaeri. + +--Kello on jo puoli kaksitoista, kuiskasi Magda,--tulkaa toisen kerran, +mutta aelkaeae enaeae olko taeaellae. + +Mutta ei kapteeni halunnut laehteae, sillae haenen oli kauhean hauskaa ja +haen oli kuin tulessa Magdan syleilyjen vuoksi. + +Magda pyysi vielae toisen kerran, mutta ei kapteeni totellut. + +Kello neljaennestae vaille kaksitoista, kun Hinkki vieruskumppaninsa +kanssa oli mennyt jonnekin muuanne, rupesi sen ison huoneen puolelta +kuulumaan humalaisten melua, ja Magdan sisaret menivaet yksitellen pois. + +Kapteeni ei ensin tehnyt selkoa itselleen mitae aeaeniae ne olivat ja mistae +ne oikeastaan kuuluivat, sillae koko maailma tanssi aukeana ja iloisena +haenen ympaerillaeaen, ja voihan olla, ettae Hinkki oli kaeskenyt muitakin +toverejaan taehaen samaan iloon ja ettae kohta vaeliovet avataan ja he +kaikki yhtyvaet hirmuiseen riemun remakkaan. Elaekoeoen, elaekoeoen Hinkki! +Elaekoeoen laiva, joka haenet viepi, elaekoeoen sen laivan kapteeni ja +matruusit, elaekoeoet sinisen meren laineet, elaekoeoen koko maailma huikeassa +tanssissansa. + +--Menisit, menisit vaan, pyysi Magda riippuen haenen kaulassansa.--Katso, +johan kaikki muutkin ovat menneet. + +Sen sijaan kapteeni viritti merimieslaulun. Hel Viktoria, hel +Viktoria----! + +Kun laulu ei kuitenkaan sujunut ilman Hinkkiae, nousi haen hakeakseen +Hinkin esille. Mutta hoiperrellessaan salin suljetun oven editse, +pysaehtyi haen aekkiae niinkuin salaman lyoemaenae, silmaet aukenivat, +kulmakarvat kohosivat ja veri pakeni kasvoista. Hetken haen kuunteli +liikahtamatta. + +--Mitaes miehiae ne ovat? kuiskasi haen kaeheaellae aeaenellaensae. + +Magda rupesi tulemaan haenen luoksensa. + +--Katsos nyt, sanoinhan minae sinulle, ettae olisit mennyt! + +Mutta kapteeni ei ottanut Magdaa vastaan, vaan kallisti korvansa oven +avaimenreikaeaen. + +Magda silloin lukitsi nopeasti oven. + +--Sano herran nimessae mitae miehiae ne ovat! kaehisi kapteeni. + +--Voi, voi, valitteli Magda, sanoinhan minae--taemae on kaikki Hinkin +peliae, haen tahtoi ettae sinae jaeisit naekemaeaen. Voi, voi, Hannes kulta, elae +suutu... + +--Oletko sinae Hinkin morsian vai et? kysyi kapteeni. Haenen kulmakarvansa +olivat aina vaan yhtae koholla, silmaet yhtae pyoereinae ja kasvot yhtae +verettoeminae. Haen oli aivan selvinnyt. + +Magda rupesi muka vetistelemaeaen,--sillae haen oli jo huomannut kapteenin +hellaen luonteen,--ja itki niin runsaasti, ettae nokea vuoti silmaeripsistae +haenen maalatuille poskilleen. Miksi ei haen mielellaeaenkin olisi Hinkin +morsiamena--valitteli Magda,--mutta kun Hinkki nyt haenen poloisen jaettaeae +ja menee merille, eikae kukaan, ei kukaan huoli haenestae enaeae. Hinkki +olisi jaettaenyt haenet Hannekselle, mutta ei Hanneskaan huoli, kun sai nyt +tietaeae haenen olevan porton kirjoissa. Voi, voi, minua onnetonta! + +--Elae poraa, tyttoe, sanoi kapteeni karkeasti, joka merkitsi, ettae haentae +alkoi Magdan itku saeaelittaeae.--Missae on Hinkki? kyseli haen ja alkoi vihaa +puuskuen kaevellae ympaeri huonetta. Ettae se Hinkki olikaan haenet +taellaiseen soppaan johdattanut! Haen vihasi porttoloita ja porttoja +enemmaen kuin mitaeaen muuta. Ne inhottivat haentae, haen vihasi kaikkia, +jotka porttoloissa kaevivaet, ja nyt itse oli taeaellae ja kuuli seinaen takaa +oman opettajansa juopuneen aeaenen! Kapteenin tahtoi mennae paeae sekaisin, +vaikka haen olikin humalasta selvinnyt. + +Samassa kuului salista tahtiin monen miehen yhtaikainen huuto: + +--Mag-da! + +Selvae oli, ettae he kaipasivat Magdaa sinne. Magda kavahtikin pystyyn ja +kuivasi pian kyyneleensae. Vaehaen ajan peraestae kuului taas yhteen aeaeneen, +mutta vielae kovemmin: + +--Mag-da! + +--Tulen, tulen, vastasi Magda. + +--Et tarvitse mennae sinne, sanoi kapteeni. + +Mutta Magda oli jo peilin luona ja nopeasti otti pois rannerenkaita ja +korvarenkaita sekae korjasi poskimaalausta, silmaeripsiae ja pani uutta +jauhoa ohimoille ja otsaan. + +Taas tuli oven takaa hirmuisena karjuntana: + +--Mag-da! + +--Et saa mennae! toisti kapteeni. + +--Ohoh, mitae sinae ajattelet, sanoi Magda riisuen haenen naehtensae +hamettaan,--ja mitae emaentaekin sanoisi! Taeytyy minun mennae, ennenkuin +oven saerkevaet.--Minae tulen, huusi haen. + +--Elae mene, sanon minae. + +--Otatko sinae minut? Et ota. Ja opettajaas sinaekin tottelet.--Magda otti +ylleen yoepuvun. Haenellae ei ollut nyt mitaeaen koristeita. Haen oli +valkosessa vaeljaessae yoenutussa yhtae kaunis, mutta ei yhtaeaen enaeae +vaelittaenyt olla hieno, sittenkuin kapteeni tiesi mikae haen oli. + +--Jospa minae ottaisin sinut, niinkauan kuin Hinkki on merillae, sanoi +kapteeni, valmiina Hinkin taehden lyoemaeaen rikki kaiken tulevaisuutensa. + +Magda rupesi aeaenekkaeaesti nauramaan, sulki kaesillaeaen haenen suunsa ja +silittaeen haenen kasvojansa puhui liikutettuna: + +--No niin, niin, sinae otat minut, ja tulet sitten minua hakemaan, minun +poikaseni, rakas, rakas,--mutta nyt minun taeytyy mennae vaehaen heidaen +luoksensa, ymmaerraethaen, taeytyyhaen sinunkin totella opettajia, no minun +taeytyy totella emaentaeae,--ja kun sinae sitten tulet, minun poikaseni, ehkae +sinulla on silloin jo pitkaet viikset taessae naein, niin, ja sinae otat +minut vyoetaeisistae ja minae olen sinun vaimosi, hieno ja hellae--juuri +niinkuin aesken taessae, kun et vielae tiennyt ... eikoe se ollut lysti? + +--Mag-da! kuului salista kuin sadan miehen suusta. + +Ja Magda nopeasti irtausi kapteenista, avasi ovenlukon ja pujahti +saliin, jossa seiniaetaerisyttaevae tervehdyskarjunta otti haenet vastaan. + +Kun kapteeni pitkaen ajan kuluttua heraesi tunteittensa sekaisesta +huumeesta, naeki haen Hinkin seisovan kumarruksissa oven luona ja +tirkistaevaen avaimenreijaestae saliin, josta kuului huikeita huutoja ja +pianon raempytystae. + +--Meinaavat ruveta tanssimaan,--sanoi Hinkki nostamatta paeaetaeaen lukolta. + +--Tule pois, sanoi kapteeni. Haen oli ottanut paeaellystakin yllensae ja +suuren karvalakin paeaehaensae. + +Hinkki sanoi: varro vaehaen. Ja jaei katsomaan. + +Nyt alkoi salista kuulua kauheata tanssin toeminaeae, ettae lasit ja pullot +kilisivaet siinae huoneessa missae Hinkki ja kapteeni olivat. Lattiakin +hytkyi ja suuri koristeruukku ylhaeaellae vaatekaapin paeaellae jyskyi seinaeae +vasten. + +--Maisteri on riisunut takkinsa, kertoi Hinkki,--ja menee kuin ajakka. +Naees, naees vaan! Noin pojat! Muista antaa Hannekselle 10, kun se kesaen +perhosista sinulle kirjottaa! + +--Tule pois! sanoi kapteeni tuimasti. + +--Ja, ai-ai sitae meidaenkin likkaa, jatkoi Hinkki,--kun nostaa hameitaan, +katos noin: + +Hinkki rupesi matkimaan kapteenille Magdan tanssia. Pidellen kaesillaeaen +muka hameita mahan paeaellae haen hyppi yhdellae jalalla eteenpaein ja +toisella jalalla potki hurjasti ilmaan. Sitten meni vesissae suin taas +katsomaan avaimenreijaestae. + +--Nyt potkii maisterikin, puheli haen sieltae. Varro sinae maisteri kulta, +kun me vaarin kanssa mynttiae ruvetaan lyoemaeaen, vielae se likka sinun +kaesistaesi ostetaan! + +--Tule pois, sanon minae, huusi kapteeni. + +--Varro, sanoi Hinkki, ja rupesi nyt keksimaeaen omiansa. + +--Mikaes tuokin vanha kapteeni on? oli haen avaimenreijaestae +naekevinaeaen.--Tule sinae katsomaan, jospa tuntisit... + +"Kapteenin" nimen kuultuaan ei Hannes enaeae voinut hillitae itseaeaen. Mitta +oli taeysi. Vaikkei haen uskonutkaan Hinkin viittausta ettae tuolla seinaen +takana olisi todella ollut se mies, joka oli antanut haenen syntyae +maailmaan aepaeraeksi, riitti sellaisen mahdollisuuden pelkkae +ajatteleminenkin kuohuttamaan haenen mieltaensae yli reunojen; sillae +maisterin tanssi oli loukannut ainoastaan haentae itseaensae ja haen olisi +ollut valmis laehtemaeaen hiljaa pois, mutta kapteenin nimi pani saman +loukkauksen ulottumaan haenen aeitiinsae ja koko haenen elaemaeaensae. Ja +niinkuin haen oli kerran koulunpihalla hyoekaennyt Hinkin kimppuun, kun +taemae oli uskaltanut kapteenin nimellae haavoittaa haenen aeitiaensae, niin +haen nyt sydaenveriin haavoittuneena sekae omasta ettae aeitinsae puolesta +hyoekkaesi ovelle, paiskasi Hinkin tieltaeaen ja yhdellae ainoalla +tempauksella riuhtasi lukitun oven selaelleen. + +Koko talo vaan kerran hirmuisesti jysaehti. + +Tanssi pysaehtyi. Kaikki meni aeaenettoemaeksi. Kuului vaan ovesta +puupirstaleiden mukana irtauneen lukon putoaminen maahan ja jonkun +pienen lasiastian kilahtava saerkyminen. + +--Mikaes saelli se on? kysyi aeaenettoemyyden keskeltae uhkaavasti nouseva +humalainen aeaeni. + +Vastaukseksi kapteeni sieppasi tuolin ja paeaensae yli lennaetti salissa +olijain joukkoon. + +--Ulos kaikki! haen huusi. + +Naiset juoksivat kirkuen eri suunnille poliseja huutamaan. Mutta +miehistae vaan yksi ainoa totteli kapteenin kaeskyae. Se oli maisteri. Haen +pujahti nopeasti pitkin seinaevieriae, aellistyneiden ihmisten vaelitse +eteiseen ja katosi ulos. + +Kaksi vahvinta hyoekkaesi kapteenin kumpaiseenkin kaesivarteen heittaeaekseen +haenet ulos. Mutta onnellisena siitae, ettae ei mitaeaen sotaherraa naekynyt, +ettae maisteri oli paennut ja siis murha vaeltetty, haen paeaetti ottaa loput +tavallisen voimakokeen kannalta. Selkae edellae peraeaentyen haen antoi +heidaen tyoentaeae itseaensae ovelle, siitae eteisen laepi aina rappusille asti, +mutta siihen tultua aekkiarvaamatta riuhtasi ensin toisen heistae ja +sitten toisen kaesistaeaen, ja molemmat lensivaet suinpaein alas rappusia. +Samaa tietae meni seuranneesta joukosta vielae yksi, jonka hihasta haen +ehti saada kiinni. Kaksi muuta pakeni vapaaehtoisesti ja muut +peraeaentyivaet takasin saliin, jossa nyt suurin temmellys alkoi kapteenin +ja varajoukon vaelillae, joiden seassa oli vielae seuran vahvin. Mutta +kesken taistelua kaatui korkeajalkainen lamppu pianon paeaeltae ja sammuen +meni pirstaleiksi lattialle. Silloin pakenivat useimmat. Kaesirysy jatkui +nyt vaan heidaen kahden kesken pimeaestae huolimatta ja loppui siihen, ettae +kapteenin suuri vastustaja lensi kolisten rappusia alas. + +Taellae oli kapteeni nyt puhdistanut talon, jossa ei yksikaeaen enaeae +uskaltanut paeaetaensae esille kurkottaa. + +Huohottaen tuli haen vilposelle pihalle. Sekin oli tyhjae. Kelmeae +kevaetkuutamo kiilui raeystaeiden hienoissa jaeaepuikoissa. Portti oli +suljettu. Sen takaa kuului kadulta kiivasta puhelua ja selittelyae. + +Silloin Hinkki tuli varkain esille pihan pimeaestae nurkasta ja sanoi +kohta iloisesti: + +--Laehdeks merille? + +Aivan kuin olisi odottanut, ettae kapteeni ilahtuen lyoe haentae olalle ja +yhtae reippaasti vastaa: Laehdetaeaen vaan! + +Mutta kun Hinkki oli taemaen sanonut, naeki kapteeni edessaensae kohtalon +sysimustan seinaen, jonka haen oli taenae lyhyenae yoenae eteensae kasvattanut. +Ja maahan tuijottaen haen kirosi. + +Sen kuultuansa Hinkki huokasi pettyneesti. Sillae haen oli taemaen kauan +mietityn suuren suunnitelmansa toteuttanut siinae varmassa uskossa, ettae +kapteeni naehtyaensae maisterin tanssin heti luopuu opettajien +alamaisuudesta. Hinkin laskujen mukaan kapteenin olisi taemaen peraestae +pitaenyt vaatia aeidin ottamaan haenet koulusta ja viimein karata, johon +Hinkki olisi tarjonnut haenelle tilaisuuden. Mutta nyt naekyi, ettei +kapteeni ollutkaan vielae taemmoeiseen tekoon kypsae. Ja kun ei kapteeni +vapaaehtoisesti tahtonut, katsoi Hinkki velvollisuudekseen pelastaa +haenet polisien kynsistae. + +--Anna taenne karvalakkis, sanoi haen, ja otti sen itse kapteenin paeaestae, +kun kapteeni ei kohta totellut, sekae pani oman lippalakkinsa kapteenin +paeaehaen. + +Taemaen tehtyaensae haen rupesi nopeasti kiskomaan paeaellystakkia kapteenin +hartioilta. + +--Mitae, mitae nyt? kysyi kapteeni hajamielisen kiukkuisesti. + +--Taeytyy vaihtaa, sanoi Hinkki sillae kaeskevaellae aeaenellae, jota kapteeni +ei tavallisesti milloinkaan vastustanut.--Etkoes kuule, polisit on +porttien takana. Vai _laehdetkoe_ siis merille? + +--En, sanoi kapteeni toistamiseen. + +He vaihtoivat nyt paeaellystakit, ja tuskin oli kapteeni ehtinyt vaeistyae +siihen vajan nurkkaan, jonka Hinkki haenelle osotti, kun suljettu portti +avattiin ja koko lauma ulosajettuja vieraita hyoekkaesi polisien johdolla +pihalle. + +--Tuossa haen on! huusivat he heti, osottaen keskellae pihaa seisovaan +Hinkkiin, joka muka koetti paeta ja teeskenteli juopunutta. + +Kun polisit ottivat haentae kainaloista ja alkoivat viedae portille, kuului +Hinkki panevan vaan heikosti semmoista menettelyae vastaan. Haenen +monisanaiset ja tahallisen sekaiset vastalauseensa hukkuivat muiden +voitonriemuiseen ulvontaan. + +--Haen se oli! huudettiin poliseille,--haen se oli,--juuri tuollainen +lakki sillae oli... + +Polisit huusivat ajurin, Hinkki nostettiin roskaan, ja, sittenkuin haen +oli ottanut itsetietoisen mukavan asennon, mennen lyyhyksiin istuimen ja +ajuripenkin vaeliin, niinkuin oli naehnyt juopuneille tehtaevaen, ja polisit +olivat asettuneet istuimelle ja panneet jalkansa Hinkin ylitse, ajaa +huristettiin poliisikamariin. + +Vasta taenne tultua Hinkki alkoi pontevammin todistella viattomuuttansa. +Haen tuli yhae kovempiaeaeniseksi ja vaati poliseille edesvastausta siitae, +ettae he olivat muka sotkeneet haenet vaekivaltaisesti roskain pohjaan ja +istuneet haenen paeaellensae. Sen yoen haen tosin sai viettaeae polisiputkassa, +mutta seuraavana paeivaenae itse paikalla toimitetussa kuulustelussa kaevi +haenen viattomuutensa selville ja juttu raukesi, kun oikean syyllisen +nimeae ja asuntoa ei kukaan osannut ilmaista. + +Mutta vaikka Hinkki naein saikin kapteenin onnellisesti polisien +kynsistae, ja kapteeni olisi voinut haeirioettae jatkaa koulunkaeyntiaensae, +tuli asia kuitenkin ilmi itse koulussa ja siellae se ei paeaettynyt +kapteenille suinkaan onnellisesti. + +Opettajaneuvostossa jotkut nuoremmat koettivat puolustaa kapteenia ja +loeytaeae lieventaeviae asianhaaroja, mutta valtava enemmistoe sentaeaen oli jo +ennen kokousta siinae varmassa vakaumuksessa, ettae moisten luonnonvoimain +kurissapitaeminen kuuluu poliseille ja vankiloille eikae sille koululle, +joka oli perustettu luomaan Suomen kansallista sivistyssaeaetyae. + +Kapteeni erotettiin koulusta. + +Hinkki ei taestae kapteenille onnettomasta asiain kaeaenteestae saanut +tietaeae, sillae haen purjehti silloin jo kaukana meren sinisillae ulapoilla. + + + + +6. + + +--Haen tulee vaariinsa, sanoi ajuri Frans Henrikson, kun kuuli kapteenin +surkeasta tepposesta. Erittaein tarkan tiedon tapauksesta haen sai +toiselta pojaltansa, joka sinae yoenae oli ajamassa ja--veljensae Hinkin +huomaamatta--vei taemaen polisikamariin. Frans olisi tahtonut kurittaa +Hinkkiae, mutta Hinkki oli laehtenyt merille ilmestymaettae enaeae haenen +eteensae. Ainoastaan vaarille oli Hinkki hyvaesti sanonut. + +Kapteenin menettely oli Franssille suuresti vastenmielinen. Haen ei +voinut kaersiae mitaeaen vaekivaltaisuuksia, ja kaikkein vaehin sellaisia, +joilla ei ollut mitaeaen kaeytaennoellistae tarkotusta. Ryoestoeae, +murhapolttoa--niitae kaikkia haen ymmaersi, vaikkei polisinvastaisina +tekoina hyvaeksynytkaeaen; mutta ettae joku ilman mitaeaen tarkotusta, pelkaen +tunteen vuoksi rupesi mellastamaan, se oli haenelle niin vierasta ja +vastenmielistae, ettae haen oli vaehaeltae mennae sisarensa Kustaavan luo +tarjoamaan apuansa kapteenin loeylyttaemiseen. + +Kustaavan suru sen johdosta, ettae haenen poikansa erotettiin ainaiseksi +koulusta ja naein katkaistiin kaikki ne suunnitelmat, joita varten haen +oli suuret uhrauksensa tehnyt pojan kouluttamiseksi, vaatettamiseksi, +kirjain, vihkojen, kynien, paperien ja muiden koulutarpeiden +ostamiseksi, ilmeni aluksi siten, ettae haen puristi huulensa yhteen eikae +puhunut asiasta halkaistua sanaa. Ettae jotain muuta oli kuitenkin +tulossa, sen tiesi kapteeni hyvaesti. Mutta taemae sanaton vaeliaika oli +haenelle vaikein kestaeae. Jos aeiti vaan olisi ruvennut jotain puhumaan, +olisi Hanneksellakin ehkae ollut millae lohduttaa. Sillae taellae vaelin haen +oli jo tehnyt tulevaisuutensa suhteen sellaisen paeaetoeksen, joka aivan +varmaan olisi aeitiaekin tyydyttaenyt, jopa uutta keskinaeistae ymmaerrystae +heidaen vaelillensae luonut. Haen ajatteli naeet ruveta polisiksi, niinkuin +Hinkki, mutta ei tosin lainkaan samoissa tarkotuksissa. Polisiksi haen +aikoi sen vuoksi, ettae kohottuaan komisarjukseksi ja siitae +polisimestariksi haen saisi vallan kieltaeae kuoleman uhalla kaikki +sellaiset talot ja laitokset, joissa Hinkki oli aesken haentae kaeyttaenyt. +Taemaen tarkotuksensa haen aikoi pitaeae ihmisiltae visusti salassa, ettei +kukaan paeaesisi haentae estaemaeaen saavuttamasta sitae suurta valtaa, mikae +aikeen toteuttamiseen tarvittiin. Mutta tuuma oli muuten senkin puolesta +haenen mielestaeaen viisaasti harkittu, ettae vaari ja eno Frans tulisivat, +tietaemaettae haenen salaisesta tarkotuksestaan, antamaan aineellista apua +ja kannatusta, ja aeiti taas varmaan tyytyisi, koska polisikomisarjus +kiiltonappinensa oli ehdottomasti herraksi luettava. Sentaehden Hannes +malttamattomalla hartaudella odotti sitae suloista hetkeae, jolloin aeiti +ei enaeae voi hillitae itseaensae ja vanhan, lapsuuden ajoilta yhae jatkuvan +tavan mukaisesti rupee haeneen kaesiksi antaen haenelle tukkapoellyae. + +Eivaet kaikki sentaeaen olleet tapauksesta kauhuissansa. Naeihin kuului +vaari. Haen ei tavallisesti ottanut korviinsa mitaeaen kaikesta siitae, mitae +Kustaavasta tai taemaen pojasta sanottiin. Kustaavaa haen ei vielaekaeaen +ajatellut muuten kuin sarkasaekkiin mahtuvana pikkutyttoenae ja haenen +poikaansa ei senvuoksi voinut paljonkaan vaaksaa pitemmaeksi arvostella. +Mutta nyt haen hoeristi korviansa. + +--Mitae, mitae mae kuulenkaan? sanoi haen, kun Hinkki tuli jaettaemaeaen +hyvaestiae ja kertoi haenelle kapteenin asiasta. Ja koska haen Hinkille +hyvaesti sanonut oli, nousi haen kolmantena paeivaenae vuoteeltansa, kampasi +paeaensae, loeysi sauvansa, pani lakin paeaehaensae ja meni Kustaavan majaan. Ja +pojan naehtyaensae haen haemmaestyi sen suurta kokoa, sillae taehaen paeivaeaen asti +haen ei ollut kertaakaan sen puoleen silmiaensae kaeaentaenyt. + +Mutta Kustaava oli murheissansa, ettae poika koulusta oli erotettu. Ja +koska vaari naeki, ettae Kustaava jo oli vanha ja itki niin katkerasti, +tuli haenen haentae surku, ja haen meni kotiansa ja otti vuoteensa alle +kaetketyn kirstun ja luki kaeteensae sata Suomen markkaa, jotka haen +Kustaavan pojalle vei, ja sanoi: + +--Naemaet annan minae sinulle, ja sinun pitaeae vielae enemmaen saaman, jos +minun kaeskyni taeytaet. + +Mutta Kustaavalle sanoi: + +--Pane haenet valurin oppiin. + +Eikae haen taetae sanonut, ettae olisi pojasta paljon apua itsellensae +odottanut, sillae pojan silmaet olivat uskolliset ja lempeaet, mutta ettae +haenen oli Kustaavaa surku. Ja meni jaelleen kotiansa ja laskeusi +vuoteelleen. + +Mutta Kustaava ei totellut vaaria eikae pannut poikaa valurin oppiin, +vaan sonnusti itsensae ja meni koulun rehtorin puheille rukoillakseen, +ettae poika armahdettaisiin ja vielae kouluun otettaisiin. Ja lupasi +kurittaa niin ettae kyllae muistaa olla toisten tekemaettae. Mutta rehtori +rupesi nauramaan ja sanoi: eipae sille vahvat miehet kuulu pystyvaen +selkaeaen antamaan, saatikka te. Ja vaehaen mietittyaensae sanoi: pankaa se +sotavaekeen, kyllae ne siellae siltae puhdin ottavat, ja voihan se sitten +paeaestae alaupseeriksi tai ehkae vaeaepeliksikin. Ja Kustaavan jo +hyvaestellessae lisaesi: minae kysyn asiasta everstiltae, ja ilmotan teille. +Hyvaesti. + +Oli vielae yksi, joka ei surrut taetae kapteenin onnettomuutta, ei surrut, +vaan paeinvastoin iloitsi. Se oli Kerttu Fagerlund, kapteenin saparoniska +morsian. + +Kerttu oli kapteenin suuresta onnettomuudesta yhtae iloinen kuin jos +maailman suurin onni olisi haenen osaksensa tullut. Ja syy haenen iloonsa +oli se, ettae Hannes oli nyt kadottanut mahdollisuuden tulla joskus +herraksi ja Kerttu siis paeaessyt ainaisesta pelostansa, ettae Hannes +kerran hylkaeae haenet. Erittaein suureksi paisui Kertun ilo, kun Kustaavan +retki rehtorin puheille oli mennyt myttyyn. Salatakseen taemaen pursuavan, +hytkyttaevaen, kaikella tavalla naekymaeaen pyrkivaen ilonsa syytae haen koki +tehdae parastaan oman ulkoasunsa saattamiseksi sellaiseen kuntoon, ettei +vastakohta haenen ja parempain ihmisten vaelillae olisi liian raeikeaenae +silmiin pistaenyt. Ilmestyi Kustaavan luo korskeasti narahtelevissa +kengissae--mistae lieneekin ne lainannut,--ja kiharansa oli kastanut niin +maeriksi ja niin kireaesti palmikoinut, ettae ainoastaan korvain luona +jokuma oli paeaessyt sittenkin valloilleen. Esiliina oli pantu hameen +etupuolella olevaa nelikulmaista repeaemaeae peittaemaeaen ja kaulassa oli +merkillinen litteae rusetti, jonka oli loeytaenyt ja repinyt irti Franssin +naisten vanhoista puolikengistae. + +Mutta eraeaenae paeivaenae, kun Hannes oli jo kaeynyt valurintoeitae +tiedustamassa ja Kustaavakin, joka tosin aina vaan oli yhtae puhumaton, +naeytti siihen jo pakostakin ikaeaenkuin suostuvan, huomasi Kerttu +ikkunasta, ettae heidaen pihalleen tuli hienopukuinen nuorukainen, +parempain ihmisten lapsia. Ja Kertun sydaen sykaehti pahasta +aavistuksesta, sillae haen epaeili sitae everstin pojaksi. + +Poika naeytti kapteenin ikaeiseltae, katseli ympaerilleen mistae sisaelle +mennaeaen, aikoi tulla heidaen portaistaan, mutta jostakin syystae ei +tullut, kun oli valkosella, hienolla etusormella ja peukalolla raottanut +ovea ja katsahtanut rappusille. + +--Asuuko taeaellae Hannes? haen kysyi yloes ikkunaan, josta Kerttu kurkotti. + +--Ei ole kotona, sanoi Kerttu, vaikka Hannes oli mennyt vaan vaehaen +asialle. + +--Mutta Hanneksen aeiti? + +Kerttu sulki ikkunan ja sanoi Kustaavalle, ettae Hannesta kysytaeaen. Mutta +oliko nyt Kustaava kuullut, ettae kysyttiin haentaekin,--alas pihalle se +ainakin meni. Ja siellae vaan vaehaen aikaa puhui everstin pojan kanssa, +joka oli jo menossa, kun Kerttu raotti ikkunaa kuullakseen mitae he +puhuvat. Ei kuullut. + +Kustaava tuli sisaelle ja rupesi kohta pukeutumaan. + +Ei ollut siis epaeilemistaekaeaen: haen oli kaesketty everstin puheille. + +Niinkuin se, joka on valmistunut nimipaeivaeaensae viettaemaeaen, mutta +kutsuvieraiden sijaan saakin luoksensa kuolinsanoman tuojan, niin Kerttu +kauhistui taetae asiaa ja ilo pakeni haenen pienestae sydaemmestaeaen. Sillae +haen aavisti, ettae taessae on kysymys Hanneksen tekemisestae herraksi. + +Kun Kustaava oli mennyt, tuli Hannes asialta. + +Kerttu pakotti itsensae nauramaan muka ihan kuollakseen, koska sanoi +naehneensae niin hassun unen. + +Hannes kysyi mikae uni se oli. + +Kerttu sanoi: se oli semmoinen uni, ettae Hannes oli tullut +polisimestariksi. + +--Aelae herran nimessae! Mistae sinae sen olet keksinyt? + +--Ja kaikki kumarsivat Hannesta. + +--Mutta sittenhaen Kerttukin oli fiini rouva, sanoi Hannes. + +--Eipae. Unessa oli niin, ettae Hannes otti toisen, joka oli paremmista +ihmisistae. Mutta ei haenen olisi pitaenyt niin tehdae, sillae--en tiedae +viitsinkoe kertoakaan ... unessa on niin hassua.-- + +--Sano vaan. + +--Oli semmoinen musta kuoppa ja Hannes raukka putosi siihen ja kun +nousi, kaikki viskasivat lokaa haenen paeaellensae ja Kerttu olisi yksin +ollut haenen ystaevaensae. + +--Sanoppas sinae Kerttu, mistae se tulee, ettae muutamilla ihmisillae on +niin-niin hieno ja valkonen iho ja toisilla taas sellainen ruskea. + +--Parasollista se tulee, sanoi Kerttu. + +Mutta Hannes naputti sormellaan Kerttua niskaan ja sanoi: + +--Onkohan Kerttu pessyt itseaensae? + +Kerttu vaeisti ja sanoi: + +--Mutta sanoppas sinae Hannes, onko vaeaepeli herra vai ei? + +Hannes vastasi: + +--Vaeaepeli ei ole herra. + +--Mutta vaenrikki? kysyi Kerttu. + +Hannes vastasi: + +--On. + +--Niin minaekin luulen, sanoi Kerttu. + +Hannes selitti tarkemmin: + +--Herra on se, jolla on palvelijoita ja jonka vaimo ei keitae ruokaa. + +--Mutta sekin vaenrikki--mikae sen nimi taas on--sillae ei ole palvelijoita +ja se syoe klupilla. (Kerttu tiesi naeistae asioista, sillae haenen aeitinsae +palveli kasarmilla.) + +Hannes joutui pulaan. + +--Sinae et voi naeitae asioita ymmaertaeae, sanoi haen.--Naees nyt, vaenrikki syoe +klupilla, mutta sinun mammas tiskaa klupin kyoekissae astiat, mutta +vaeaepelin astiat tiskaa vaeaepelin muija ja vaeaepelin saappaita kiillottaa +vaeaepeli itse taikka muija, mutta vaenrikin saappaita ei vaenrikki +kiillota, vaan sotamies taikka sinun mammas. + +Kerttua ei taemae maeaeritelmae tyydyttaenyt ja oli ilmeistae, ettae haen mietti +uusia kumoavia esimerkkejae. + +--Ja siksi toiseksi, sanoi Hannes lisaeselitykseksi, vaeaepeli on +sotamiesten korkein virka, mutta vaenrikki on herrain alhaisin. + +Taemae oli Kertusta vielaekin haemaeraempaeae, sillae ne esimerkit, joita haen nyt +ajatteli, eivaet olleet mitaeaen virkamiehiae, vaan lapsia, ja sittenkin oli +yhtae selvae ja jyrkkae ero. Kun haen siitae Hannekselle sanoi, selitti +Hannes, ettae lapsi on sitae mitae haenestae "meinaa" tulla. Niinpae Hanneskin +oli yhtae hyvae kuin herra niinkauan kuin haenestae meinasi tulla +ylioppilas, mutta nyt ei haen enaeae ollut mikaeaen herra. + +--Valurimestari Liimatainen on myoeskin herra, sanoi Kerttu. + +--Omasta mielestaeaen, sanoi Hannes, mutta ei herrain mielestae. + +--Mutta sillae on palvelijoita eikae muija keitae ruokaa, sanoi Kerttu. + +Nyt huomasi Hannes rusetin Kertun kaulassa. + +--Mitaes valurimestari taehaen kuuluu? sanoi haen kiivastuen. + +Ja haen huomasi esiliinan ja narisevat kengaet. + +--Kerttu vissiin meinaa tulla valurin rouvaksi, mutta pois semmoiset +meiningit, sanon minae. Pane pois kohta tuo kaulastas. + +Kerttu riisui pelokkaasti rusetin kaulastaan. + +--Vai semmoisia, vai semmoisia! puhui Hannes ja suutuksissaan kaeveli +nopeasti keittioen nurkasta toiseen. + +--Itsehaen olet kaeskenyt mennae kansakouluunkin ja kengaet panna jalkaan. + +--Hiljaa! sanoi Hannes uhkaavalla aeaenellae.--Kerttu ei saa viisastella, +kyllae minae opetan. Ei Kerttua kukaan kasvata eikae kurita, siis minun +taeytyy se tehdae. Vai sinae taessae froeoekinaeksi rupeisit! + +Naein sanoen Hannes tuli Kertun luo ja tukisti haentae aimo lailla. + +Kerttu rupesi itkemaeaen, mutta oli oikeastaan onnensa huipulla. Nyt oli +ainakin selvaeae, ettei Hannes miksikaeaen herraksi enaeae meinannut. + +Vaehaen itkettyaeaen Kerttu tuli Hanneksen eteen esiliinan kulmalla silmiaeaen +pyyhkien, niiasi ja pyysi anteeksi. + +--No-no, sanoi Hannes.--Kerttu muistaa vaan, ettei toisten enaeae... +Kerttu saa nyt istua pallille, niin minae kerron Kertulle taas historiaa. + +Ja kun Kerttu oli istuutunut, alkoi Hannes pasuunamaisella, osaksi +opettajaa ja osaksi komentavaa kenraalia matkivalla aeaenellae kertoa +Austerlitsin tappelusta, johon he edellisiltae kerroilta olivat +joutuneet. Senjaelkeen rupesi kyselemaeaen. + +--Muistaako Kerttu kuinka monta miestae Napoleonilla oli taessae +taistelussa? + +--Kahdeksankymmentae ja yhdeksaen tuhatta, sanoi Kerttu. + +--Ei. Niinpaljon oli liittoutuneilla. Napoleonilla oli kuusikymmentae +viisi tuhatta, siis laehes kaksikymmentae viisi tuhatta vaehemmaen.--Nyt +kerro kuinka Napoleon voitti. + +--He meinasivat kiertaeae oikealta puolelta... + +--Liittoutuneet aikoivat kiertaeae Napoleonin oikean siiven,--oikasi +Hannes.--Jatka. + +--Mutta haen meni keskeltae... + +--Ai, ai, Kerttu, kuinka Kerttu noin--! Kuuntele: Napoleon, saatuansa +tietaeae vihollisen aikeen, peraeytyi, ja jaettaeen oikean sivustan +suojattomaksi vietteli vihollisen taistelemaan sitae vastaan; mutta +hyoekkaesi itse joukkoinensa vihollisen heikontunutta keskustaa vastaan, +ajoi sen pakoon ja kiersi oikealla sivustalla taistelevan vihollisen +selkaeaen, joka naein joutui kahden tulen vaeliin. No, kerro uudestaan. + +Mutta ennenkuin Kerttu ehti paeaestae alkuun, huomasi Hannes, joka istui +ikkunarahilla, ettae Kustaava juhlallisena ilmestyi portille, tullen +kaupungilta. + +--Missaes mamma on ollut? kysyi haen Kertulta. Kerttu naeki, ettei Hannes +odota haeneltae vastausta, vaan uteliaasti katselee aeitiae,--ja jaetti +vastaamatta, sillae sydaen pampatti niin. + +--Nyt taidan minae saada kyytiae, sanoi Hannes;--aina kun sillae on +silmaeluomet noin alhaalla, tulee ilmanmuutos. Mene sinae Kerttu pois.-- + +Kerttu meni, mutta ainoastaan viemaeaen laskiaempaeriae pihanperaelle. Kun haen +toinen kaesi ilmaa huitoen ja kieli vasemmassa suupielessae kantoi +raskasta korvoa Kustaavan ohi, kysyi taemae: onko Hannes kotona? Kerttu +sanoi: se lupasi laittaa valkean, kun on puut niin maerkiae. + +Kerttu viipyi vaehaen aikaa pihalla, sitten varovasti rupesi nousemaan +rappuja ja raotti keittioen ovea. + +Hannes oli arvannut oikein. Heti sisaelle tultuansa Kustaava, mitaeaen +esipuheita pitaemaettae, oli tarttunut haenen tukkaansa ja poellyytti nyt +sitae ankarasti. Hannes, vaikka oli joku aika sitten ajanut puolen +tusinaa taeysikaeisiae miehiae kadulle, otti vastaan aeitinsae kurituksen +noeyraesti kuin lapsi. Ja niinkuin lapsena ollessaan haen nytkin tunsi ettae +jokin suuri kaeaennekohta on haenen elaemaessaeaen tapahtumassa, koska aeiti +haentae naein kurittaa. Ja oli onnellinen siitae, ettae aeidin raskas vaitiolo +nyt vihdoin purkautui sekae myoeskin siitae, ettae on joku, joka haenen +kohtaloansa onnettomuudessakin valvoo. + +Myoeskin Kerttu katseli ovenraosta Hanneksen kurittamista hartaana kuin +olisi jotakin pyhaeae toimitusta suoritettu, ja muisti Hanneksen sanat: +"Sinua Kerttu ei kukaan kurita, siis minun taeytyy se tehdae", ja +uudestaan paeaetti haentae aina totella. Kerttu oli melkein aivan varma +siitae, ettei Kustaava ollut everstin luona mitaeaen asiata saanut +toimitetuksi. Ja sen haen paeaetti etenkin Kustaavan tutisevista huulista, +jotka ilmaisivat mitae suurinta mielenliikutusta. + +Toimituksen paeaetyttyae Kustaava, punakasvoisena, luomet aivan alhaalla, +silmaeinraot taeynnae kyyneleitae ja suljetut huulet yhae tutisevina sanoi +hiljaisella valtijaan aeaenellae ja sormella osottaen: Mene kamariis. Ja +Hanneksen mentyae meni itse haenen jaelkeensae sekae sulki oven. + +Kerttu nyt nopeasti riisui narisevat kenkaensae, pujahti sukkasillaan +keittioeoen ja hiipi oven taakse kuuntelemaan. Haenen sydaemmensae pampatti +niin hurjasti, ettae olisi luullut sen paeaesseen irroilleen puseron alle. + +Nyt he puhuvat. + +Hannes sanoo jotakin--ei kuulu mitae. + +Nyt sanoo Kustaava, hyvae jumala, mitae haen sanoo? Puhuu sotakoulusta! + +Hannes vastasi: Kyllae minae olen sen verran ryssaeae oppinut. + +Kustaava sanoo: Ensin, sanoo eversti, taeytyy sinun vuoden olla +kaartissa-- + +Kaartissa!-- + +--Ja kun sen vuoden olet siivosti palvellut, ettei mitaeaen muistuttamista +ole, ja kaartin herrat upseerit ja korkea paeaellystoe kuin myoes +alipaeaellikkoekunta-- + +Hyvae jumala, niin mitae sitten? + +--Ovat sinuun tyytyvaeiset ja sinae opit sotakurin saeaennoet, niin he +komentavat sinut Ryssaenmaalle junkkarikouluun. + +Junkkarikouluun! Mitae se on--junkkarikouluun? Ja Ryssaenmaalle! + +Hannes sanoo: On Suomessakin sotakoulu--Haminassa on kadettikoulu. + +Kustaava sanoo:--Hannes on hyvae ja kuuntelee vaan eikae puhu mitaeaen. +Suomessa on sotakoulu, sanoi everstikin, mutta ei sinne ketae tahansa +oteta; parempain ihmisten lapsia sinne otetaan eikae semmoisia, joita on +toisesta koulusta erotettu ja jotka tappelevat. + +Nyt olivat kauan aikaa aeaeneti kumpikin. + +Sitten sanoo Kustaava: + +--Hannes ei saa vihotella. + +Kaiketi Hannes kiristeli yhteen hampaitansa, ehkae itkikin, koska +Kustaava naein sanoi. Voi, hyvae jumala! + +Taas Kustaava puhuu: + +--Kolmen vuoden kuluttua, sanoo eversti, paeaeset vaenrikiksi. + +--Ai, ai, ai, ai--rupesi Kerttu itkien huutamaan, ja sekae Kustaava ettae +Hannes tulivat katsomaan mikae haenen oli. + +Kerttu ulvoi ikkunarahilla. + +--Kun poltin sormeni, selitti haen heidaen kysymyksiinsae. + +--Eihaen taeaellae valkeatakaan ole, ihmetteli Hannes. + +--Naeytae taenne sormes, sanoi Kustaava. + +Mutta Kerttu tyoenteli itsensae kyynaerpaeillaeaen irti heidaen kaesistaeaen ja +meni rappusille ja itki koko paeivaen, pimeaeaen iltaan asti. + +Kuitenkaan ei olisi Kertun pitaenyt vielae itkeae, vaan itkeae vasta vuoden +peraestae. Sillae eihaen Hannes vielae Suomesta laehtenyt, vaan laeksi Suomesta +vasta vuoden peraestae. Unohtaa lintukin surunsa, kun syksyyn on vielae +pitkaelti ja aurinko joka aamu aina uudestaan nousee metsaein takaa; miksi +ei olisi Kerttu unohtanut, kun haen vuoden mittaan joka paeivae naeki +Hanneksen. + +Olivat kaikki haemmaestyneet Hanneksen komeutta, kun haen ensi kertaa +Keisarillisen kaartin kolmannen Suomen tarkk'ampuja-pataljoonan I +komppanian ensimaeisen plutonan miehenae, pitkaessae harmaassa sinellissae, +pajunetti vyoellae, siniset olkalaput helottavina, napit kiiltaevinae, +kokardilakki vaehaen kallellaan ilmestyi ihmisten eteen. Haenet naehtyaeaen ei +kukaan olisi enaeae tahtonut naehdae haentae muuna kuin sotilaana. Oli kuin +luotu siksi. Sitae varten haenen kokonsa, sitae varten haenen rehellisesti +raepyttelevaet silmaensae, sitae varten haenen jaeykkae niskansa ja suora +ryhtinsae, sitae varten haenen voimansa. Se kaikki mikae oli haenelle +sivilinae ollut kompastukseksi, se nyt kaartissa naeytti nostavan haenet +kunniaan ja arvoon. + +Haemmaestyivaet ja ihastuivat kaikki. + +Yksin vaarikin kallisti paeaetaensae toiselle puolelle Hannesta +katsellessaan. + +Kustaavankin totisissa kasvoissa kaevaesi hymaehdys vuosimaeaerien takaa, +sillae ei kukaan muistanut haenen sitae ennen hymyilleen. + +Ja Franssilta paeaesi hieno, kateellinen aelaehdys. Haen oli aikoinaan +vaivoin saanut Kustaavan myoentymaeaen kouluuttamisasiaan. Nyt oli haenen +oma Hinkkinsae ties millae merillae, mutta Kustaavan Hannesta odotteli +junkkarikoulu, sapelit ja kilisevaet kannukset. + +Minae myoes! ajatteli Frans. Ainakin toinen pojistani, se rotevampi, +menkoeoen kaartiin. Jos Kustaavan poika kelpaa junkkarikouluun, niin +miksei minunkin. Taestae Franssin aatteesta ei tullut kuitenkaan sillae +kertaa vielae mitaeaen, sillae kun haen vei molemmat poikansa tarjolle, +vaadittiin mainetodistuksia, ja ne naehtyae luvattiin ottaa vasta poikien +taeysi-ikaeisiksi tultua, jos papinkirjoissa ei silloin enaeae mitaeaen mustaa +ollut. Ja niin pojat jaeivaet toistaiseksi edelleen isaensae +ajurinrengeiksi. + +Sen vuoden piti Hannes Kertulle koulua niinkuin ennenkin, milloin kotona +kaevi, erittaein Napoleonin sotahistoriaan paeaepainoa pannen. Oikasi haen +sentaeaen laskuvirheetkin ja kovisti ankarasti, kun Kerttu alkoi lauseen +pienellae kirjaimella, mutta kirjotti ja-sanan isolla J:llae. + +Vaikeinta ei Kertusta kuitenkaan olleet isot eikae pienet j:t, ei laskut +eikae Napoleonin vasemmat ja oikeat sivustat, vaan Hanneksen yhae +ankarampien kaeyttaeytymisvaatimusten noudattaminen. + +Kerttu ei mitenkaeaen osannut olla haenen mieleensae eikae voinut paeaestae +perille haenen vaatimustensa johtolangasta. + +Eraeaen kerran sanoi Hannes: Kun me taenaeaen tultiin ampumaharjotuksista, +naein minae tulliportin luona nelijalkaisen. Minae kysyin mikae se on. Muut +sotamiehet sanoivat: se on lehmae. Tietaeaekoe Kerttu minkae vuoksi minae +heiltae kysyin. + +Kerttu ei tiennyt. + +Senvuoksi, ettae Kerttu kaevelee juuri niinkuin se nelijalkainen. Saako +kaevellae katsomatta eteensae ja astua minne tahansa? + +Kerttu katsoi jalkoihinsa ja--varmaan haen oli astunut johonkin +puolikuivaan laetaekkoeoen, sillae ison ja keskivarpaan vaelissae oli +savipoetky. Kerttu ymmaersi nyt Hanneksen tahtovan, ettae haen kaevisi +kengissae. Mutta kun haen sitten ilmestyi niissae narisevissa +lainakengissae, suuttui Hannes. + +Yhtae paljon saattoi Hannes suuttua, kun Kerttu ilmestyi aeitinsae +vanhoissa kengissae ja ne lotkahtelivat jalassa. + +Vielae vaikeampi oli arvata Hanneksen vaatimuksia paeaehineiden suhteen. +Haen ei kaersinyt, ettae Kerttu juoksi kadulle paljainpaein. Mutta paeaeliina +ei ollut myoeskaeaen haenen mieleensae. Nyt syntyi kysymys: mikae siis oli +Hanneksen mielestae paeaehaen pantava? Sillae kun Kerttu sai Franssin poikain +kautta lahjaksi hienolta naiselta hatun, jossa oli oikein paperista +tehtyjae kukkia, ja ilmestyi siinae, odottaen Hanneksen ihastuvan, +raivostui Hannes niin ettae tahtoi ilmaan hypaetae. + +Vielae esimerkki: Jos Kerttu koetti--Hanneksen vaatimuksia +arvaillen--kaeyttaeae jotakin sanaa, jota saeaetylaeiset kaeyttivaet, saattoi se +ensi kerralla onnistua mainiosti. Haen huomasi selvaesti, ettae Hannes +salavihkaa katsahti haeneen ja tyytyvaeisesti hymyili. Mutta toisen kerran +taas--vaikka Kerttu kaeytti juuri samaa sanaa, Hannes torui, heristi +sormea ja ilmotti, ettei oppi ja sivistys ole mitaeaen ihmisten +matkimista, sekae otti esille sen kauhean ikaevaen vieraskielisen kirjan, +josta vaivaloisesti parin tunnin aikana kaeaensi Kertulle vanhoja +viisauden lausuntoja, kuten: + +Sec. 1. Aelae naura kauan, ei usein eikae liian kovasti. + +Sec. 2. Ole useammin aeaeneti, tai sano ainoastaan mikae on tarpeellista, ja +vaehillae sanoilla. + +Sec. 3. Ihmisen hienous tulee hyveistae eikae syntymaestae. + +Sec. 4. Kun Antistheneelta kysyttiin, mikae oppi on taerkein, haen vastasi: +olla oppimatta turhia. + +Sec. 5. Aelae puhu ihmisistae milloinkaan pahaa, aelae naura heitae aelaekae vertaa +heitae toisiinsa. + +Ja niin edespaein. + +Kesaekuuman tultua matkusti kaarti leiriin Venaejaelle ja Hannes vietiin +mukana. Taemae oli Kertulle vastaisen pitkaen eron esimakua. + +Mutta Kerttu kaeytti aikaa hyvaekseen. + +Yksikseen jaeaetyaeaenkin haen lakkaamatta tutki kaeyttaeytymissaeaentoejae, joista +nyt kerran koko haenen vastainen onnensa ja elaemaensae naeytti riippuvan. + +Kaikista Hanneksen opetuksista, suuttumisista ja leppymisistae oli +Kertulle jaeaenyt varmimmaksi tulokseksi se tieto, ettae Hannes ei kaersinyt +Kertun matkivan muita ihmisiae. Siitae tahtoi Kerttu nyt tehdaekin +itsellensae periaatteen, ja pienellae nyrkillaensae lyoeden otsaan koetti +takoa sitae opetusta paeaehaensae. Mutta juuri taemaepae Hanneksen vaatimus se +tekikin kaikki niin vaikeaksi. Sillae kuinka saattoi ilman mallia tietaeae +millaisena pitaeae olla! Ja sitaepaitsi Kerttu suuresti epaeili, ettae +Hanneksella itsellaeaen oli jokin salainen malli, jonka mukaan haen +arvosteli ihmisten kaeyttaeytymistae. Jo kauan aikaa oli Kerttu epaeillyt, +ettae everstin perhe, josta Hannes ei Kertun kanssa koskaan puhunut, +koska piti haentae siihen liian ymmaertaemaettoemaenae, oli juuri se Kertulta +salattu "kaikkein pyhin", josta Hannes ammensi tietonsa ja vaatimuksensa +mitae kaeyttaeytymiseen tulee. Nyt oli everstillae paitsi poikia myoeskin +neitejae. Ja Kerttu sentaehden pani ensimaeiseksi tarkotusperaeksensae paeaestae +naeitae neitejae naekemaeaen ja niistae jotain mallia itsellensae ottamaan. Ei +tietysti haen toivonut koskaan voivansa laittaa itseaensae niin hienoksi +kuin kuvaili everstin neitien olevan, mutta ehkae haen jotain sinnepaein +voisi saavuttaa--tai ainakin paeaestae edes ymmaertaemaeaen mikae se oikeastaan +Hannesta ihmisissae miellytti. + +Eikae kestaenyt kauan ennenkuin Kerttu paeaesi jo niin pitkaelle taessae +tarkotuksessaan, ettae tutustui everstin palvelijain kanssa. Koeksae lupasi +haenen istua odottamassa sattuisiko joku neideistae tulemaan kyoekkiin, +ettae Kerttu olisi saanut niitae naehdae. Mutta odottamisesta ei ollut apua. +Koeksae kyllae kertoi herrasvaeestae kaikellaista ja sai Kertun +uteliaisuudesta melkein pakahtumaan, mutta elaevaeae mallia ei Kerttu vaan +saanut naehdae. Kerran kaevi everstinna. Katsahti vaehaen oudoksuen Kerttuun +ja meni, jonka jaelkeen palvelija sanoi: nousisit yloes, kun herrasvaekeae +tulee. Kerttu punastui, mutta pani visusti mieleensae taemaen ensimaeisen +kaeyttaeytymis-saeaennoen. Ajatella, ettae Hannes tulee kerran upseerina +sisaelle ja Kerttu ei edes ymmaerrae nousta yloes! + +Vasta talven jaelkeen, kun ensimaeinen laiva oli jo vienyt Hanneksen meren +yli Raeaeveliin, ja Kerttu, itkettyaensae kyllaeltae, tuli koeksaensae luo +lohdutuksille, onnistui haenen saada naehdae molemmat everstin neitoset. +Sisaepiika tuli kyoekkiin ja, tietaeen haenkin Kertun asian, sanoi: nyt +juuri laehtevaet neidit kaevelylle. Eikae haenen tarvinnut sanoa +toistamiseen, sillae Kerttu juoksi vikkelaesti kadulle. Samassa neidit +tulivat katuovesta ulos. + +Kertun haemmaestys oli suuri. Sata kertaa fiinimpiae haen naeki joka paeivae +kaduilla. Naemae olivat niin yksinkertaisia, ettae oikein haentae nauratti. +Haen rupesi kulkemaan heidaen jaelessaensae ja tarkasteli tyystin kaikki +paikat heidaen puvuissansa. Paeaessae niillae oli vaan mustavillainen, +hienokiharainen karvalakki ja kaulassa samallainen korkea kaulus, ja +kaikki muukin oli tosin hyvin puhdasta ja istuvaa, ehkae myoes kallista, +mutta semmoista, jota Kertun ei ollut suinkaan mahdoton ajatella kerran +saavuttavansa. + +Mitae kauemmin haen kuitenkin kulki heidaen jaelessaensae sitae uteliaammin haen +alkoi tarkastella heitae. Jotakin oli heidaen liikkeissaensae, +askeleissansa, paeaen kaeaenteissae, joka vaekisin kiinnitti heihin,-- +kiinnittaemistaeaen kiinnitti. Ja Kerttu seurasi heitae lakkaamatta +ja tuli hyvin laehelle heidaen taaksensa. Nyt haen naeki ettae heidaen ihonsa +oli hyvin hieno. Toisella heistae kurkotti nahkakauluksen alta hienon +hieno ryyshivaatteen reuna, ja vaikka niskatukan irtautuneet haivenet +sitae hieroivat oli se kuitenkin aivan puhdas, samoin myoes niska. Taetae +katseli ja ajatteli Kerttu senvuoksi, ettae muisti Hanneksen kerran +sanoneen: mistae se tulee, ettae muutamilla ihmisillae on niin hieno +iho, ... ja kysyi oliko Kerttu niskaansa pessyt... Mutta vielae +viehaettaevaempaeae oli Kertusta katsella heidaen poskiansa, kun he kaeaensivaet +paeaensae kohti toisiaan ja nauraen puhuivat keskenaeaen. Kaikki oli yhtae +puhdasta ja hienoa. Ja silmaein seudut ja ohimo erittaeinkin vetivaet +puoleensa. + +Eraeaen suuren puodinikkunan eteen he pysaehtyivaet ja rupesivat katsomaan +siihen naeytteille pantuja kuvia. + +Nyt oli Kertun tahtomattaankin kulkeminen heidaen ohitsensa ja silloin +haen kuuli heidaen puhuvan keskenaeaen suomea. Haenen taeytyi oikein +saepsaehtaeae, niin kummalliselta se tuntui. Sillae ei haen ollut vielae ikinae +kuullut parempain ihmisten puhuvan suomea, vaan suomea puhuivat +ainoastaan huonompi vaeki, semmoiset kuin Kerttu ja muut siellae +Punavuoren kaduilla, kaikellaiset paljasjalkaiset. Kerttu ei ensi +kerralla uskonutkaan korviansa, vaan meni vielae toistamiseen heidaen +ohitsensa. Suomea he puhuivat,--ja millaista suomea! Niin kauniisti he +puhuivat, ettei haen uskaltanut ajatella sitae todella haenen omaksi +suomeksensa. Samaa, juuri samaa se oli sittenkin--ihan tutut +sanat--noin, noin juuri mekin sanotaan. Ja kuitenkin oli aivan kuin +eivaet ihmiset olisi puhuneet, vaan enkelit soittaneet harpuilla Kertun +kieltae. + +Eipae ihme, eipae todellakaan ihme, ettae Hannes oli heihin niin kiintynyt, +koskapa Kerttukin oli jo suoraan rakastunut heihin--poismenneen +Hanneksen asemesta oli rakastunut heihin! Ei olisi malttanut enaeae jaettaeae +heitae ollenkaan naekyvistae. Ties milloin niitae enaeae saa naehdae, ja niin +tulee kaikki kolkoksi ja pimeaeksi: ei ole Hannesta eikae ole heitae. + +Ja Kerttu seurasi heitae koko heidaen kaevelynsae ajan, milloin kauempaa +milloin laehempaeae. Mutta kun he jo kulkivat kotikatua poispaein +keskikaupungilta, kulki Kerttu hyvin laehellae ja ajatteli pysaeyttaeae ja +sanoa: Kunpa ottaisitte minut mukaanne kadulta! Minae tulisin teidaen +palvelijaksenne, minae palvelisin teitae aamusta iltaan, kunpa ottaisitte +minut! Minae pesisin laattiat, minae pyyhkisin poelyae teidaen tieltaenne, +etteivaet teidaen valkoiset kaetenne milloinkaan tahraantuisi, minae +laemmittaeisin teidaen huoneenne, minae laittaisin vuoteenne, minae harjaisin +paeaellysvaatteenne ja pesisin alusvaatteenne, minae riisuisin teidaen +kenkaenne ja minae jaelleen ne pauloittaisin, aamusta varhain ja iltaan +myoehaeaen minae teitae palvelisin, enkae itselleni mitaeaen pyytaeisi, kunpa +ottaisitte minut ja minae naekisin ja oppisin--ja kelpaisin haenelle. + +Mutta eihaen Kertulla ollut mitaeaen valmiita sanoja siihen mitae haen +ajatteli ja tunsi. Haen olisi voinut vaan koempeloesti pysaeyttaeae hihasta ja +sanoa: seisahtukaa, ja kun he olisivat seisahtuneet, sanoa paeivaeae ja +kysyae palveluspaikkaa. Johon he olisivat nauraneet ja sanoneet: kyllae +meillae on palvelijoita ennestaeaenkin. + +Nyt he jo tyoensivaet auki asuntonsa raskaan katuoven. Kolisten, ulvahtaen +kohosi toisella puolella ovipaino ja neitien mentyae sisaelle ovi vetaeysi +jymaehtaeen kiinni. + +Suuri suru vallotti Kertun sydaemmen, paljon suurempi suru kuin se, joka +haentae oli polttanut silloin kuin Hannes meni laivaan ja laiva erkani +laiturista merelle. Sillae silloin haen vielae toivoi kerran kelpaavansa +Hannekselle, mutta nyt, naehtyaensae ja kuultuansa everstin neitejae, ei haen +toivonut enaeae mitaeaen. + + + + +7. + + +Niinae viitenae vuonna, joina Hannes viipyi Venaejaellae sotakoulussa, +Kustaava teki jaettilaeisponnistuksia voidakseen pyykinpesulla yllaepitaeae +poikaansa. Minkae haen paeivin pesi, kuivasi tai mankelissa kaeytti, sen haen +yoellae silitteli. Lisaeksi oppi vielae kiillottamisen salaisuuden, ja +Kertun toimelias aeiti hankki haenelle toeitae kaartin hienoimmilta +perheiltae. + +Myoeskin Frans, joka edelleen vietti ilotonta elaemaeaensae ja yhae useammin +aukoili kaappinsa konjakkipulloa, tarjosi Kustaavalle apuansa. Frans oli +aina ollut enemmaen huvitettu sisarensa kohtalosta kuin omastaan. Ja nyt +kun haenen kaartissa palvelevien poikiensa paeaesemisestae junkkarikouluun +ei voinut olla kysymystaekaeaen--sillae ne istuivat arestissa yhtae usein +kuin olivat vapaina--jaetti haen heidaet herran nimeen, tunnusti kerran +kaikkiaan Kustaavan menneen haenestae edelle ja antautui taeydellae innolla +taemaen asioihin. + +Huomattuaan miten Kustaava raataa, miten se kaesien ankarassa +kolotuksessa kaersii saamatta niiltae edes unenkaan lepoa, paeaesi Frans nyt +tilaisuuteen soutaa aina valmiina olleen veneensae vihdoinkin esille. +Taellae kertaa haen kuitenkin suoritti asian mitae suurimmalla +varovaisuudella, souti kautta rantain, niin ettei kokka ollut koskaan +suoraan Kustaavaan paein kaeaentyneenae. Eraeaenae paeivaenae haen aivankuin +satunnaisena mieleenjuolahduksena esitti, ettae Kustaava rupeisi myymaeaen +eraeaenlaista tupakkia, jonka valmistelun ja muun kaesittelyn haen kyllae +lupasi opettaa, samoin kuin myoes hankkia polisin varalta valmistukseen +ja myyntiin tarpeelliset oikeudet. Taetae ehdotustaan Frans alkoi nyt +lakkaamatta uudistella luvaten vihdoin myynnistaekin pitaeae huolta, kunhan +Kustaava vaan ottaisi valmistaakseen. Ja niinpae, kun haen kymmenennen +kerran otti asian puheeksi, huokasi toeihinsae tuskaantunut Kustaava +syvaeaen ja huoaistessaan antoi suostumuksensa. + +Nyt Frans vilkastui. Haenen alituisesta kaappiryypyistaeaen tihkuisesti +kimaltelevat silmaensae kirkastuivat ja kaikkiin liikkeihin tuli vanha +eloisuus. Asian kaeytaennoellinen jaerjestaeminen oli haenelle aivan +vaehaepaetoeinen homma. Pian oli Kustaavalla tarpeelliset kojeet ja vehkeet. +Tupakka osottautui heti niin merkillisen halutuksi tavaraksi, ettae +Kustaava sai ainakin puolet entisestae pitkaestae tyoeajastaan kaeyttaeae taehaen +kaesiae lepuuttavaan ja samalla monin verroin tuottavampaan tyoehoen. + +Kun asia oli nyt alulla, tunsi Frans kuitenkin ottaneensa vasta +ensimaeisen askeleen voittoon paein. Mutta haen jatkoi vaesymaettae. + +Frans oli aivan viime vuosina rikastunut tavattomasti, vielaepae itse +siitae melkein tietaemaettae; ainakaan ei ollut tikkua ristiin pannut taemaen +rikastumisensa vuoksi. Kaupunki oli vaan ruvennut Franssille aivan +tuntemattomista syistae huikeasti kasvamaan. Sanottiin norjalaisten +insinoeoerien tulleen maahan ostamaan talollisilta tukkipuita ja maksavan +niistae ennen kuulumattomia hintoja, niin ettae jolla metsaeae oli, haen +rikastui kohta. Mutta niitae asioita ei Frans ymmaertaenyt. Haen naeki vaan, +ettae rahaa alkoi tulla kuin syytaemaellae kaupunkiin. Ihmiset vaeljensivaet +kukkaroitaan, toiset eivaet paeaesseet rahoistaan heittelemaellaekaeaen, kassat +taeyttyivaet, pankit paisuivat, tehtaat tupruttelivat savujaan, junat +vihelsivaet, laivat puhalsivat. Mutta kaikista tulliporteista tulvi +tulvimalla maattomaksi ja metsaettoemaeksi jaeaenyttae kansaa raha-ansiolle. +Ja kun kerran tulivat, eivaet koskaan enaeae laehteneet. Niinpae kasvoi +kaupungin vaekiluku Franssin aikana 20 tuhannesta laehes 100 tuhanteen. +Mutta Franssin rikkaus tuli ilmi naein: Haen rupesi panttaamaan vanhaa +taloansa saadakseen lainan, jolla aikoi ostaa sen talon, missae Kustaava +asui. Kun haen rupesi rahapaikoista rahaa tiedustamaan luvattiin haenelle +lainaa kolmas osa talon arvioidusta arvosta, mutta sen johdosta +tapahtuneen arvion mukaan teki taemae kolmas osa kolme kertaa suuremman +summan kuin minkae Frans oli alkujaan talostaan vaarin rahoja maksanut. +Naein huomasi Frans olevansa tonttien huikean hinnannousun vuoksi laehes +kymmenen kertaa rikkaampi kuin oli itse luullutkaan. Ajaa huristella +oeisin jonkun vuoden pitkin katuja, ryypiskellae, nautiskella, sitten +mitaeaen tekemaettae maata selaellaensae ja heraetae sadantuhannen omistajana! +Taikalinna, satujen ihmemaa oli haenelle taemae kultainen kaupunki +ehtymaettoemine rikkaudenlaehteineen. + +Semmoisesta pikkuasiasta kuin Kustaavan pienen taloraehjaen ostamisesta ei +haenen asioissaan siis kannattanut puhuakaan. Sitae taloa ei oltu koskaan +arvioitu ja haen sai sen halvasta. Itse haen jaei vaarin ja poikien kanssa +sentaeaen asumaan vanhaan taloon siirtaeen ainoastaan viini- ja +portterikaupan uuteen. + +Taemae tuli kaikki jotensakin Kustaavan tietaemaettae. Frans selitti haenelle +syyksi puodin siirtoon sen, ettae taemae paikka oli viinikaupalle paljon +edukkaampaa kuin entinen, koska sekae vastapaeaetae ettae aivan laehellae +kummallakin puolen oli taloja, joihin meni lujasti viiniae ja portteria +kaikkina vuorokauden aikoina. Taemaen haen oli naein tunnustavinaan +Kustaavalle, mutta muuten, pelosta, ettei Kustaava vaan alkaisi mitaeaen +suunnitelmia haenen puoleltaan epaeillae, oli kokonaisen vuoden ajan ihan +hiljaa, ainoastaan kaikin tavoin yritteli Kustaavan viihtymistae edistaeae +ja ennakolta arvata haenen vaehimpiaekin toiveitaan mitae mukavuuksiin +tulee. Vasta vuoden peraestae ja muuttoajan onnellisesti mentyae ohitse haen +taas souti veneensae esille: + +Kustaavan sairastellessa laehes kuukauden paeivaet niin kovaa +luunkolotusta, ettei paeaessyt makuulta eikae voinut mitaeaen ansaita, +ehdotti Frans, ettae sisar nyt ottaisi haltuunsa haenen viinikauppansa, +jossa tapauksessa he vaikka tasaisivat voiton keskenaeaen ja Kustaava +voisi silloin varmaan jaettaeae kokonaan sikseen ei ainoastaan pyykinpesun +vaan silityksenkin ja saada kaesivartensa jaelleen terveiksi. Naemae syyt +eivaet vielae olisi saaneet Kustaavaa suostumaan Franssin ehdotukseen. +Mutta Frans rupesi yhae suuremmalla ponnella todistelemaan, kuinka +vaikeissa oloissa Hannes oli saadessaan kaersiae toveriensa rinnalla +koeyhyyden haepeaeae. Sellainen ei sovi upseeriksi aikovalle, sanoi Frans; +sillae upseeri on korkean esivallan palvelija; suutari pysykoeoen +lestissaensae, voivat Hannekselle sanoa, ja ehkae sellaisesta +kitsastelemisesta haenen majesteettinsakin saattaa suuttua. Ajattelepas +sitae, Kustaava kulta! + +Taemmoeinen puhe vaikutti Kustaavaan, sillae haen myoensi veljensae olevan +oikeassa. Eikae Franssin tarvinnut kuin pari kertaa teraestellae naeitae +samoja sanojaan, niin Kustaava taas raskaasti huokasi ja huokaistessaan +suostui viini- ja portteripuotiin. + +Frans sai aivankuin uutta elaemisen intoa. Raskas paino, jolla haenen +sisarensa mykkae tuomitseminen oli toistakymmentae vuotta alinomaa haentae +painanut, ja joka oli saattanut haenet ikaeviinsae vaekeviae maistelemaan, +helpponi nyt tuntuvasti. Sillae mitaeaen muuta omaatuntoa kuin taemaen +sisarensa mielipide ei Franssilla ollut. Mutta haave, ettae Kustaava +kerran suostuu alkamaan rikastumista samalla tavalla kuin haen itsekin +oli alkanut, oli sentaehden haenen mielessaeaen valoisimpana, +vapauttavimpana tulevaisuuden toiveena. Hei vaan! Jos kerran niin +kaevisi, saisi haen sellaista tarmoa, ettae paeaeseminen kivimuurien +omistajaksi ja vaikkapa paeaekaupungin kaikkein rikkaimmaksi mieheksi +olisi haenelle pelkkaeae leikintekoa. Maailman me sinun kanssasi +valloittaisimme, Kustaava kulta! + +Franssin laskut, mitae viini- ja portterikauppaan tuli, naeyttaeytyivaet +taesmaelleen oikeiksi. Menekki oli uudessa paikassa laehes kolminkertainen. +Ja kun haen sai aikaan vielae sen, ettae sisar otti talon puotineen +vuokralle, nousivat Kustaavankin tulot kohta niin suuriksi, ettae saattoi +laehettaeae Hanneksellensa toista sataa markkaa kuukausittain. + +Saatuaan naein sisarensa sidotuksi viini- ja portteriliikkeeseen Frans +ryhtyi tekojensa kauniiseen viimeistelyyn. + +Hanneksen tulevaisuuteen vetoaminen oli naein osottautunut siksi +pettaemaettoemaeksi sillaksi, jota myoeten Kustaavan sai astumaan kaikkien +entisten epaeilyksiensae ylitse. + +Punaseen nokkaansa nuuskaa toehertaeen Frans nyt rupesi sanomaan: + +--Kuuleppas Kustaava kulta, oletko sinae naehnyt minkaeaen upseerin keskellae +paeivaeae kulkevan naeillae meidaen kaduillamme? + +Kustaava vastasi: + +--En ole kyllae naehnyt. + +Frans aivasti ja sanoi: Et ole naehnyt, sillae upseerinpuku on arka +kunniasta ja ainoastaan hienoimmat kadut ovat heille kyllin hienoja. + +Hetken vaiti oltuaan ja annettuaan Kustaavan rauhassa sulattaa naeitae +viisauden sanoja Frans jatkoi: + +--Mutta Hannes--jos haen joskus tahtoisi tulla vanhaa kotiansa katsomaan, +saisi kai niellae haepeaen. + +Taas antoi Frans Kustaavalle sulattamisaikaa ja nyt vielae pitemmaen. +Naehtyaeaen ettae Kustaava jo alkaa olla taestae uutisesta haemillaeaen ja +liikuttelee huuliansa Frans sanoi: Noh', mitae me voimme kadullemme, se +on sen naekoeinen kuin on, mutta voisimme ainakin laittaa taemaen oman +hoekkelimme vaehaen parempaan kuntoon, ettei haen ainakaan taenne sisaelle +astuessaan haepeaeae tuntisi. + +Kustaava haemmentyi kokonaan. Haen ei ollut taetae asiaa tullut koskaan +vielae ajatelleeksikaan. Nyt kun Frans sen sanoi, tuntui haenestae +itsestaeaenkin aivan mahdottomalta, ettae Hannes upseerina ollen istuisi +naeille mustuneen keittioen penkeille ja soeisi yhdessae heidaen kanssaan +heidaen ruokakupeistaan kattamattomalta poeydaeltae. Uusi ajatus tuli niin +aekkiae, ettae Kustaava peraeti haetaeaentyi. + +--Sinunhan taemae talo nyt on, kun olet sen minulta vuokrannut, mutta +kyllaehaen minae sinua autan taessaekin asiassa, jos vaan tahdot, sanoi +Frans--ja jos vaan enaeae ehdimme, aersytteli Frans edelleen.--Syksyllae +pitaeisi haenen jo olla upseerina ja silloin haen varmaan tulee kaeymaeaen. + +Kustaava tarttui kuin tarttuikin Franssin avuntarjoukseen. Mutta ei haen +sentaeaen sellaista siitae tulevan aavistanut kuin mikae tuli. + +Eraeaenae aamuna varhain haen heraesi omituiseen yksitoikkoiseen kivien +kilahtelemiseen ja kun haen katsoi ulos oli siellae kolme kuorma-ajuria, +jotka laittoivat tiilikiviae neliskulmaisiin laejiin haenen pihallensa. + +Mitae taestae nyt tulee? ajatteli Kustaava. Mutta haenen ihmetyksensae kohosi +korkeimmilleen, kun pihalle rupesi tulemaan hirsiae, lankkuja, lautoja ja +niin suuriin laejiin, ettae koko piha taeyttyi, jokainen nurkka ja sopukka. +Viimein tuli Frans ja esitti, ettae Kustaavan olisi paras muuttaa +joksikin aikaa haenen kortteeriinsa niiden "pienten korjausten vuoksi", +sanoi haen, joita talossa tulisi tehtaevaeksi. + +Kustaava ei pitaenyt kiirettae. + +Mutta jo taas eraeaenae aamuna haen sai hypaetae vuoteeltaan saeikaehdykseen, +kun koko talon vesikatto suurella pauhinalla romahti alas pihalle. +Sitten alkoivat vuorilaudat lentaeae irti seinistae, ovet irtaantuivat +saranoistaan ja kannettiin syrjaeaen, ikkunat revaeistiin saepeistaeaen, uunit +kolisteltiin alas ja haevitys laehestyi Kustaavan huonetta niin nopeasti, +ettae kiireimmaen kautta haen sai korjata vaatteensa ja kamsunsa ja paeta +Franssin luo. Franssin "pienet korjaukset" paeaettyivaet siihen, ettae koko +vanha rakennus purettiin maan tasalle ja aivan uusi rakennus nousi kuin +loihdittuna sijalle. Alakerta oli siinae tiilestae. Siihen tuli huoneisto +viini- ja portteripuotia varten ja toiselle puolelle holvattua +pihakaeytaevaeae huoneisto Kustaavaa varten. Ylaekerta taas laitettiin +jotensakin samalla tavalla kuin Franssin talossa. Huoneet verhottiin +valoisilla seinaepapereilla, kaakeli-uuneihin pantiin siroja koristuksia, +suuret, isoruutuiset ikkunat katsoivat kadulle paein. Frans selitti +Kustaavalle, ettae jos niin kaevisi ettei Hannes saisikaan upseerin +paikkaa kaartissa, niin kyllae taemae ylaekerta kelpaisi sitten muillekin +hienoille ihmisille vuokrata; ja kun Kustaava taemaen johdosta katsahti +haeneen vaehaen pitkaeaen, lisaesi: no, no, eipae siltae, tietysti Hanneksesta +tulee kaartin luutnantti. Taellainen asunto, sanoi haen, on sittenkin +vielae kaikista huonoin, mihin kaartin upseeri voi asettua asumaan, ja +haen piti vaelttaemaettoemaenae ettae huonekaluston suhteen kaikki jaetettaeisiin +haenen, Franssin, huostaan. "Kyllae minae olen ennenkin osannut huoneita +sisustaa", sanoi haen. + +Mitae enemmaen Frans naein hommasi, sitae paremmin Kustaava alkoi myoentaeae, +kuinka tuiki vaelttaemaetoentae taemae oli, kuinka kehnossa tilassa haenen +asiansa todella olisivat Hanneksen tultua olleet, ellei Frans olisi +ajoissa puuhiin ryhtynyt. + +Naein Frans tuli vihdoin taeydelliseksi isaennaeksi kaikkiin Kustaavan +asioihin ja haen nautti elaemaestae taeysin siemauksin, aivan suunnattomia +tulevaisuuden tuumia paeaessaensae pyoeritellen. + +Hannes ei tullut kuitenkaan vielae syksyllae, mutta tasan viiden vuoden +kuluttua siitae kuin haen oli laehtenyt Suomesta, toukokuussa, siihen +aikaan kuin tuiman, paljolumisen talven peraestae lauhkea kesaeilma aekkiae +laskeutui maahan ja heraetti elaemaen. + +Kustaava varhain aamusilla rupesi irrottamaan ylaekerran sisaepuolisia +talvi-ikkunoita. Silloin haen naeki postiljoonin tulevan kirje kaedessae +pihalle. Tuli yloes, ojensi kirjeen haenelle ja meni. + +Kustaava otti kirjeen ja pani viereensae penkille, jolla seisoi ikkunoita +aukomassa. Haen ei osannut lukea. Veri lensi haenen kasvoihinsa ilosta ja +uteliaisuudesta, sillae ettae kirje oli Hannekselta, sitae ei haen +hetkeaekaeaen epaeillyt. Nyt kun vaan Kerttu tulisi iltapaeivaellae ja lukisi +haenelle mitae siinae seisoo. + +Kustaava rupesi muka jaelleen ikkunoita irrottamaan, mutta katse lensi +tavan takaa rahille silloinkin kuin kaesien olisi pitaenyt olla +ojennettuina yloes ja silmaein tarkata ikkunain rakoja, joista pumpulit +tippuivat. Ei, ei haen voinut jatkaa tyoetaensae ennenkuin oli ainakin vaehaen +aikaa istunut kirje kaesissae. Ja haen istui rahille ja silitteli kirjettae +sylissaeaen. Siinae, siinae nyt oli kaikki mitae varten haenen sydaemmensae +tykki, vastaukset vuosien kysymyksiin ja kaipauksiin: missae sinae olet? +mitae ne tekevaet sinulle? ajatteletko aeitiaesi? tuomitsetko haentae, kun haen +on sinut viskannut vieraalle maalle vieraitten ihmisten pideltaevaeksi? + +Kustaava varovasti avasi peukalollaan kirjekuoren kulmaa, aukasi +enemmaen, kunnes kirje alkoi liikkua, vielae vaehaesen repaesi kuoren paperia +ja kirje irtausi. Kun ei nyt vaan olisi tullut tehtyae mitaeaen tyhmyyttae, +haen ajatteli,--mutta ei malttanut olla avaamatta kirjettae levaelleen. Oli +siinae sivun verran rakasta toeherrystae. Ja tuo on varmaan nimi; sellaisen +tapaista Kustaava oli ennen naehnyt Hanneksen kouluvihkojen paeaellae. + +Ettei sentaeaen voinut tietaeae, vaikka piteli kaesissaeaen,--vaikka oma poika +oli tuon ja tuon siihen piirrellyt! Kustaavalta putosi kirjotukselle +maerkaeae, jonka haen saeikaehtaeen pyyhki siitae pois. Oliko haen jotenkin muita +mitaettoemaempi, huonompi, koska ei elaemae ollut haenelle antanut mitae haen +olisi nyt pitaenyt omaa hengitystaensaekin taerkeaempaenae, kykyae saamaan +tietaeae mitae haenen oma poikansa, haenen synnyttaemaensae, haenen imettaemaensae, +haenen kaetkyessae heiluttamansa taessae haenen edessaeaen, taessae haenen +kaesissaeaen haenelle puhui? Frans ja haenen poikansa ja monet lapsetkin +lukivat, ja lukivat kuin lystiksensae, ei muun vuoksi kuin saadaksensa +tietaeae sotauutisia ja muuta mitaetoentae--Herra Jumala ja taivaallinen isae! +jospa Hannes kirjottaakin laehtevaensae sotaan! laemaehti nyt Kustaavan +mieleen. + +Haenen rupesi sydaen pelosta niin sykkimaeaen, ettae taeytyi mennae kohta +tapaamaan Kerttua kenraalin herrasvaeen luo, missae Kerttu palveli, +vaikkei tyoeaikana saanutkaan kaeydae palvelijain luona vieraisilla. +Ikkunat jaeivaet auki laepaettaemaeaen. + +Onneksi olivat herrasvaeki vielae makuulla, kun Kustaava tuli Kertun luo. +Toinen palvelija oli mennyt torille ja Kerttu sentaehden hoiti taemaenkin +tehtaeviae; seisten hellan luona haen paraillaan odotteli kahvin +kiehautumista. + +--Nyt en minae jouda, taeti kulta, sanoi Kerttu. + +Ettei Kerttu saeikaehtaeisi hirmuista uutista, sanoi Kustaava haenelle +kohta: + +Naein kauheata unta ... Hannes vietiin sotaan... + +Kerttu rupesi nauramaan: + +--Mihin sotaan? + +--Turkin sotaan, sanoi Kustaava. + +--Voi taeti kulta, Turkin sota on jo paeaettynyt, luuletteko etten minae ole +sitae asiaa seurannut. + +Kustaavan vieraehti kuin kivi sydaemmeltae. + +--Minulla olisi taessae kirje, sanoi haen asettuen Kertun paikalle hellan +viereen, jossa kahvin hoeyry pannun kantta jo koholle puskutteli. + +Kerttu lensi hehkuvan punaseksi; otti nopeasti kirjeen ja +silmaenraepaeyksen siihen katsottuansa kaevi Kustaavan kaulaan ja yhtaikaa +sekae nauraen ettae itkien rupesi sanomaan: voi, voi, voi, voi! Sitten +nauru voitti ja haen rupesi riemuissaan pyoerittaemaeaen Kustaavaa ympaeri. + +--Hannes tulee! Hannes tulee! + +Kustaavan piti istua, sillae jalat eivaet kannattaneet seista naein suuren +uutisen jaelkeen. Kaikki meni sekasin haenen paeaessaeaen. Viiden vuoden +peraestae aekkiae yhtenae paeivaenae kaikki on ratkaistu! + +Mutta sekasin meni kaikki kyoekissaekin. Kello pirisi sisaellae. Kahvi +kuohui ylitse. Kansi oli jaeaenyt Kustaavan kaeteen. Kerttu ennaetti +paraiksi pelastamaan pannun tulelta. Kahvitarjottimen kanssa Kerttu +juoksi sisaelle. Kun haen tuli pannua ja leipaeae hakemaan, oli Kustaava +saanut sen jo pyyhityksi, ja ennaetti kysymaeaen: + +--Milloin? + +Leikellessaeaen tulisessa kiireessae ranskanleipaeae Kerttu selitti yhtaikaa +sekae ilosta vapisevana ettae kahvin kohtalosta naerkaestyneenae: + +--Kolmen paeivaen peraestae--illalla--iltajunassa Pietarista--niin, +niin!--Ja nyykaeyttaeen paeaetae, saeteilevaenae ilosta ja punasena kiukusta +meni taas sisaelle. + +"Kolmen paeivaen peraestae--yoe--paeivae--yoe--paeivae ja Hannes seisoo haenen +edessaensae! ajatteli Kustaava itseksensae. Valtavasti loeivaet taellae +hetkellae haenen sydaemmensae tyyntyneen myrskyn mainingit. + +Kerttu tuli silmaet rypistyneinae taas kyoekkiin. + +--Teillaehaen se on! sanoi haen temmaisten kannen Kustaavan kaesistae ja taas +meni. + +Kunpa Kustaava nyt olisi saanut Kertun luoksensa taenae heidaen elaemaensae +ehkae onnellisimpana paeivaenae! Siellae ne kahvit vasta olisi keitetty! Ja +he olisivat istuneet ja puhuneet Hanneksesta kolme paeivaeae ja kolme yoetae. +Mutta Kerttu tuli ja sanoi: + +--Nyt taeti kulta, menkaeae, en jouda--ja paha on vielae sekin, ettae illalla +juuri kolmen paeivaen peraestae taeaellae on vieraita enkae voi silloin tulla +Hannesta naekemaeaen, mutta mitae siitae! + +--Kuinka et sinae tulisi, johan Hannes pahastuisi! + +Kerttu nosti silmaekulmansa ja alas katsoen sanoi: + +--Vielae mitae, haen nyt siitae vaelittaeisi!--Mutta itse oli onnensa huipulla +Kustaavan sanoista. + +Ja taas otti aekkiae Kustaavan kaulasta, retuutti, pyoeritti haentae ja +nauraen tyoenteli ovesta ulos. + +Kolmantena paeivaenae alkoi Kustaavan luo alakertaan kokoontua naapureita +ja sukulaisia odottamaan Hanneksen ilmestymistae. Vaikka kirjeessae, jota +moneen kertaan luettiin, seisoi selvaesti ja kahdessa eri paikassa: tulen +_ilta_junassa ja ajan kohta kotiin, aelkoeoen kukaan tulko asemalle, minae +tulen siis _illalla_, muistakaa--, niin siitae huolimatta vaari ilmestyi +jo aamulla. Frans oli haenelle sanonut: vaari menee nyt Kustaavan luo, +siellae on pidot. Ja tietaemaettae pitojen syytae oli vaari ajellut +parranhaivenensa ja pitkaen, korvain taa kiertyvaen harmaansekaisen +tukkansa vedellae kastellut ja harjalla silittaenyt. + +Ylleen oli saanut Franssilta lainaksi mustan syrtuutin, joka oli haenelle +kovin vaeljae ja vaehaen lyhythihainen, sillae vaarilla oli kookkaan miehen +pitkaet kaedet. Taemae hihain lyhyys oli vaarille hankalaa sen puolesta kun +haenen piti tavan takaa pyyhkiae silmiaensae, jotka olivat ruvenneet +vuotamaan. Toiset sanoivat: niissae on tauti; toiset taas sanoivat: haen +itkee. Niin sanoi etenkin Kerttu, sillae haen oli pannut merkille, ettae +vaari rupeaa aina pyyhkimaeaen silmiaensae, kun tulee puhe Hinkistae, joka +viiteen vuoteen ei ollut antanut sanaakaan itsestaeaen tietoa ja jota +vaari oli alkanut pitaeae hukkuneena. + +Niistae kahdesta muusta Franssin pojasta, jotka kaartissa palvelivat, ei +vaari suurtakaan lohdutusta saanut, vaikka kyllae heitaekin rakasti. Haen +oli kaikki kuppinsa ja vehkeensae piilottanut, sillae naeistae pojista haen +selvaeaen naeki, ettae niinkuin ne vaeaeriae rahoja halusivatkin tehdae eivaet he +Veneh'ojasta ilmoisena ikaenae mitaeaen olisi ymmaertaeneet. + +Taenaepaeivaenae, vaikka Kustaavan luona ei kukaan Hinkistae mitaeaen maininnut, +rupesi vaari pyyhkimaeaen silmiaensae heti kun oli sisaelle tullut ja +ympaerilleen katsahtanut. Sentaehden Kustaava puolestaan ajatteli: tauti +niissae silmissae on, sillae kukapa taemmoeisenae riemupaeivaenae itkuun +hyraehtaeisi! Ilahuttaakseen vaaria Kustaava sanoi: varmasti haen +taenaepaeivaenae taenne sisaelle astuu. + +--Jaa kuka? sanoi vaari. + +--Hannes, Hannes. + +--Paniko ne sen taas koulusta? kysyi ukko elpyen ja selviten +kyyneleistaeaen. + +--Vai paniko koulusta! Upseerina haen tulee, _kapteenin_ he haenestae +tekevaet! + +Taemaen sanan sanottuaan Kustaava ei malttanut istua, vaan nousi +seisaalleen, hengitys tahtoi ahdistaa kurkkua ja kaedet vavahtelivat. Haen +oli voittamaisillaan. Pilkkanimestae oli haen tekemaeisillaeaen Hannekselle +kunnianimen. Sanokaa koreasti haentae kapteeniksi kaikki! + +Mutta vaari ei voinut naein suuria asioita heti ensikuulemalla kaesittaeae. +Haenen piti kaikissa tapauksissa ensin saada ajatella omiansa, jonka +vuoksi haenen silmaeluomensa rupesivat painautumaan ikaeaenkuin uneen, +kunnes aukenivat ja haen alkoi vanhan virtensae: + +--Siihen aikaan koska minae Siperiasta Suomeen kaevelin-- + +Mutta Kustaavalla oli nyt paljon muuta tekemistae ja ajattelemista eikae +haen senvuoksi kuunnellut sanaakaan. + +Jo aikasin saapui myoeskin Frans. + +Haen oli ottanut tapauksen taeydellisen juhlan kannalta ja maistellut +pitkaen paeivaen varoiksi kaapistansa niin vahvasti, ettae kasvot olivat +turpean punaisina ja silmaet tahmeina. + +Oli tuonut mukanaan kaksi suurta, loistavanvaeristae oeljypainokuvaa, jotka +esittivaet Heidaen Majesteettejaeaen Keisari Aleksanteri III:tta ja Haenen +Korkeata Puolisoansa Keisarinnaa kruunauspuvuissa. Taestae keksinnoestaeaen +itse melkein kyyneliin asti liikutettuna Frans nyt ehdotteli kuvat +ripustettaviksi seinaeaen niin, ettae ne heti naekyisivaet ovesta sisaeaen +astuville ja panisivat tuntemaan, mikae suuri siunaus oli taetae matalaa +majaa kohdannut, se kun oli nyt Hanneksen kautta tullut ikaeaenkuin +suhteisiin valtakunnan korkeimpien huippujen kanssa. Ehkae oli taessae +majassa niitae, jotka olivat elaeessaeaen vaeaeryyttae tehneet, ehkae niitaekin, +jotka olivat suoraan esivaltaa vastaan rikkoneet, nyt oli sentaeaen kaikki +sovitettu ja lainkuuliainen noeyryyden ja alamaisuuden henki oli taestedes +taeaellae vallalla. Kuvien seinaeaen kiinnittaeminen ja naulojen naputtaminen +suoritettiin aeaenettoemaellae juhlallisuudella. Ne muut vieraat, jotka +olivat silloin jo saapuneet, vaihtoivat ajatuksia kuiskuttelemalla, ja +jotka olivat sukua Kustaavalle tunsivat olevansa vieraampien kadehtimia. +Loviisa, Kertun aeiti, se hienon maailman tuntija, joka oli saanut lomaa +kasarmilta ja myoeskin tullut Kustaavan luo, katseli kuvia paeaetaensae +kallistellen ja pitaeen nyrkkiaeaen toisen silmaensae edessae, jonka jaelkeen +sanoi kuvat erittaein onnistuneiksi. Taemae Loviisan kaeytoes kohotti myoeskin +suuresti juhlatunnelmaa. + +Kustaavan huone taeyttyi illemmalla vieraista. Saapuneet olivat myoeskin +Franssin neljae poikapuolta, haenen vaimovainajansa lapsia ensimaeisistae +naimisista, Albert, Eemil, Johan ja Oskar, jotka Frans oli jo pieninae +toimittanut pois laeheisyydestaensae oppipojiksi verstaihin. He olivat nyt +laehes 30-ikaeisiae, juroja, karkeakouraisia tyoemiehiae, seisoivat +seinaevierillae ujostellen vaeen paljoutta. Muut kaikki istuivat suuressa +ringissae, punakasvoisina viinin ja kahvin paljosta juomisesta, +juhlallisen aeaenettoeminae. + +Viimeiseksi saapuivat Franssin omat pojat, kaartilaiset Haagert ja +Vilhelm; he olivat molemmat kookkaita, ylpeaen naekoeisiae miehiae, ivan hymy +huulilla. + +Frans nosti kysymyksen, oliko sopivaa, ettae sotamiehet esiintyivaet +samassa huoneessa kuin upseeri, mutta Haagert ja Vilhelm sanoivat itse +paremmin ymmaertaevaensae sen asian, eikae tarvittu muuta kuin luutnantin +sisaeaen astuessa komentaa: "staatj!" sekae nousta seisaallensa, jonka +jaelkeen luutnantti antaa merkin kaedellae ja he saavat jaelleen istua. +Frans arveli taehaen, ettae samasta komennuksesta olisi paras muidenkin +nousta seisaalleen, mutta Loviisa vastusti jyrkaesti taetae mielipidettae ja +neuvoi, ettae tervehdys oli tapahtuva naein: ensin menee Kustaava +kynnykselle vastaan ja tervehtii, sitten tervehtii Frans ja sitten muut. + +--Vaarin unehutit, sanoi Haagert Loviisan takaa bassollansa. Ja kun +kaikki katsahtivat vaariin, istui taemae muista syrjaessae, +rintaperillistensae ja jaelkelaeistensae lauman takana, joka oli +kotimaastansa tietaemaettoemaeksi taehaen kaupunkiin syntynyt, ja itki niin +katkerasti, ettae paeae tutisi. Silloin kaikki rupesivat sanomaan: ei +silmissae vikaa ole, mutta joku suru sitae vaivaa. Ja jaettivaet haenet +omillensa. + +Sillae vaelin kun vieraat naein istuivat ringissae Hannesta odottamassa, oli +haen kuitenkin aikaa sitten Helsingissae. Haen oli tullut jo aamulla +voidakseen ensin kaeydae komendantin ja pataljoonan paeaellikoen luona +tervehdyksellae ja rauhassa suorittaa muut viralliset asiansa. Asemalta +haen oli ajanut hotelliin ja ottanut siellae itsellensae huoneen niiksi +paeiviksi, joina aikoi viipyae Helsingissae; mutta kotiinsa aikoi mennae +vasta haemaertaeessae, kun oli kaikista muista asioista vapaa, ja +myoeskin--kun ei haenen liikkumisensa niillae kaupungin huonomaineisilla +laitakaduilla olisi tarpeettoman julkista. + +Riemu sydaemmessae, veikeaenae, nuorena viiksiniekka upseerina haen asteli +niitae kotikaupunkinsa katuja, joilla oli koulupoikana juoksennellut, +joista joka soppi ja kaeaenne oli haenelle tuttua ja kodikasta. Kulkiessaan +nopeasti toimehikkaan naekoeisenae niinkuin taerkeissaekin asioissa haen +vasemmalla kaedellaeaen piteli miekkaa, ettei se jaloissa hoippunut, ja +oikealla taas oli aina valmis sotilastervehdyksiin. Joka toinen +vastaantulevista, tai joka kolmas, jos vaan olivat paeaekaupunkilaisia, +tunsi haenet naeoeltae, mutta melkein kaikki aellistyivaet vaehaen liian +myoehaeaen, niin ettae haen, nopeasti kulkiessaan, oli jo ehtinyt ohitse +silloin kuin toinen vasta paeaesi perille siitae kummasta, ettae tuokin nyt +on siis upseerina. Odottakaa, odottakaa, soi haenessae riemuisa lupaus +vastaantulijoille. Odottakaa, taemae on vasta alkua! + +Ei haen sentaeaen malttanut iltaan asti kulkea kaduilla poikkeematta sille +pienelle torille, mistae tiesi kotitalonsa kaukaa naekyvaen tutussa rivissae +muiden katutalojen kanssa. Sykkivin sydaemmin haen laehestyi sitae katujen +kulmaa, sillae kuka ties juoksee Kerttu paljasjalkaisena kadun yli, ihan +elaevaenae se Kerttu, jota haen oli monta vuotta saanut ainoastaan +ajatuksissaan kuvailla. Ehkae myoes aeiti, Frans tai joku muu sattuu +olemaan tulossa tai menossa. Mutta kun haen siihen paikkaan saapui, ei +haen voinutkaan kotitaloa naehdae. Joku vieras talo oli asettunut eteen. +Haen katseli puolelta ja toiselta ja yhae enemmaen haemmaestyi, sillae sen +vieraan, tiilisellae jalustalla seisovan, uudelta hohtavan rakennuksen +taeytyi olla juuri haenen kotitalonsa paikalla, se oli uutisrakennus, +josta haen ei ollut tiennyt mitaeaen. Ja se on kaksinkertainen, toisessa +kerroksessa suuret ikkunat, yksi, kaksi, kolme, ja vielae neljaes, ei, +vielae viideskin. Tiilijalustassa on kyltti--Hannes meni sinnepaein kunnes +erotti kyltissae sanat _Viini- ja Portteripuoti_. Silloin haen kaeaentyi +nopeasti takasin aivankuin joku olisi haenet naehnyt ja haen ruvennut +pakenemaan. + +Niinkuin pimeae pilvi olisi aekkiae tullut haenen iloisen mielensae eteen; +tunteet ja ajatukset viskautuivat valtoinaan joka suunnalle haenen +tietaemaettaeaen vielae mikae ne oli lentoonkaan ajanut. + +Ensin haen koetti vaan kaeyntinsae nopeudella ja hienolla viheltaemisellae +tukahuttaa nolouden tunnetta. Sitten alkoi hakea jotain ajatusta, joka +olisi samaa noloutta lieventaenyt. + +Kuinka olenkaan voinut taehaen asti kuvailla, ettae minua olisi naein kauan +elaetetty pelkaellae pyykinpesulla. Enkoe ole saanut yli sata markkaa +kuussa? Johan aeiti raukan kaedet olisivat tyngille kuluneet. "Viini- ja +portteripuoti", onko siinae mitaeaen pahaa, eikoe tuossakin ole paljon +suurempi viinikauppa, ja eikoe tuossa ole ravintola ja eikoe koko kaupunki +elae sillae kaupalla? Mitae siis siitae ettae joku on sillae kaupalla tullut +upseeriksi! Mikae hoelmoe minae olen! + +Moisista sekaisista ajatuksista rupesi yksi yhae sitkeaemmin tekemaeaen +itsellensae tilaa, kunnes mitkaeaen muut ajatukset eivaet voineet sitae enaeae +karkottaa, vaan se itse syrjaeytti kaikki. + +Millae rahoilla aeiti on rakentanut? + +On voinut saada jonkun lainan--saahan niitae semmoisia--koetti haen +ajatella, mutta se yksi tunki semmoiset kaikki tieltaeaen, selvaesti +ilmoittaen: + +Tietysti eno Franssin rahoilla. + +Haen koetti vielaekin irrottautua: + +Entae sitten. On voinut lainata eno Franssilta. Ja onko eno Franssin +myntti kruunun mynttiae huonompi! + +Mutta se yksi toitotti vielae kuuluvammin: + +Talo on juuri samanlainen kuin eno Franssin oma eikae ole siis mitaeaen +syytae olla varma siitae, ettei meidaenkin ylaekerrassa tanssita--! Naein +ollen minae en ole ainoastaan viinin ja portterin kaupalla upseeriksi +tullut, vaan--. Uskallanko ajatella loppuun asti? + +Hannes oli rohkea ja itsepaeinen. Haen otti uudestaan etulauseesta vauhtia +ja ajatteli loppuun asti: + +Naein ollen minae en ainoastaan viini- ja portterikaupalla ole upseeriksi +tullut, vaan sillae kaupalla, jonka haevittaemistae varten olen upseeriksi +tullut! + +Haenen kulkiessaan rupesi selkaeae ja paeaetae kuumottamaan niin, ettae haenen +piti nenaeliinalla kuivata ohimoitaan. + +--Olkoon! mutta minae olen sittenkin upseeri ainoastaan haevittaeaekseni +kerran sen pahuuden, ja jos olen sellaisilla rahoilla upseeriksi tullut, +niin juuri senvuoksi minae vielae enemmaen haevitaen, juurinensa haevitaen, +maan tasalle haevitaen! + +Se oli minulle rangaistus ja terveellinen muistutus. Enkoe juuri aesken +vielae ollut innoissani naeistae mitaettoemistae kiiltonapeista ja miekastani. +Niinkuin Hinkki muinoin pisteli neuloilla rintaansa sinisen laivankuvan, +joka ei siitae ikinae voi laehteae, niin pitaeisi minun kirjottaa +kulumattomilla kirjaimilla lihaani ja vereeni: porttolain ja kapakkain +haevittaejae, muista! + +Tanssikaa! mutta niillae rahoilla, jotka tanssitte kokoon, luotte te oman +haevittaejaenne! + +Odottakaa! minae jo ymmaerraen, ettei polisimestarilla ole valtaa teitae +haevittaeae. Ei myoes taellaisella luutnantti pahasella. Mutta katsotaan, +eivaetkoe minun siipeni kannata ylemmaeksi lentaeae! Kannattavathan muiden, +jotka vaan leikillaensae lentelevaet, miksi eivaet sen, jolla on tosi lento +mielessae. + +Valtaan, ylimpaeaen valtaan! mutta niin ettae he kaikki luulevat minunkin +vaan huvikseni ilmoihin kohoovan, sillae muuten he minut ampuisivat alas. +Siis keveyttae, kasvot iloisiksi, kumarruksia, viiksien voitelua, siroja +lauseita! + +Ja Hannes saikin heti tilaisuuden esiintyae sellaisena suurmaailman +temppuihin tottuneena upseerina, jonka sekae ulkonaisen ettae sisaellisen +olennon haen Venaejaellae ollessaan oli mitae seikkaperaeisimmin tutkinut ja +mielestaeaen sangen hyvaellae menestyksellae omaksunut, ja jonka matkiminen +sitae paitsi--miksei haen sitae olisi avonaisesti itsellensae +tunnustanut--tuotti haenelle monessa suhteessa hauskuutta. + +Naeissae kiihottuneissa ajatuksissa haen oli tietaemaettaeaen kulkenut +keskikaupungille asti. Ylioppilastalon luona aekkiae joku huusi haenen +nimeaensae, ja kun haen katsoi taakseen saavutti haenet entinen toverinsa, +everstin poika, haenkin jo taeysikaeisenae, valkonen ylioppilaslakki paeaessae. +Sanoi tulevansa eilispaeivaen juhlasta. + +--Mistae juhlasta? + +--Etkoe sinae todellakaan tiedae? Koko kansa on siihen ottanut osaa, mutta +sinaehaen tuletkin naeen minae Venaejaeltae. + +Ne asiat, joista taemae toveri nyt alkoi innostuneesti kertoa, olivat +Hannekselle aivan tuntemattomia. "Koko programmi toimeen!" hoki toveri, +ja niin paljon Hannekselle haenen puheistaan selvisi, ettae tarkotus oli +saada yliopisto, koulut, virkamiehet, hallitus, sotavaeen paeaellystoe, +polisikunta, kaikki suomalaisiksi, ettae olisi omat suomalaiset +sota-upseerit, omat suomalaiset polisimestarit, omat suomalaiset +senaattorit j.n.e. + +--Se sopii minulle, ajatteli Hannes,--he valmistavat minulle tietae! + +Ja haen innostui kuuntelemaan toverinsa puheita. Kaikki tuo oli +todellakin syntynyt aivan kuin haentae varten, avaamaan haenelle +mahdollisuuksia. Haenen katseensa sattui kelmeaen kuun hahmoon, joka +laskevan auringon mukana naekyi kevaeisellae taivalla, ja sykaeyttaevae riemu +taeytti hetkeksi haenen rintansa. Taemmoeisen riemun tunnossa oli haenen +kaeyntinsae niin notkeata, koko haenen kaeytoeksensae niin sulavan veisteltyae, +ettae sen ehdottomasti taeytyi tehdae vaikutuksensa. Haenen toverinsa +pysaehtyi, peraeytyi pari askelta haenestae, katseli haentae kiireestae +kantapaeaehaen ja sanoi: sinun taeytyy tulla meille. + +--Kelpasin! ajatteli Hannes. + +--En paraalla tahdollakaan jouda, vaikka tunnustan, ettae olisi +velvollisuuteni, sanoi haen. + +--Mitae vielae, kyllae sinae joudat. Saat meillae taenae iltana naehdae Suomen +kaikki suurmiehet, tulet heille esitetyksi--. Me teemme sinustakin +suurmiehen. + +--Elae herran nimessae! + +--Sinun taeytyy kerran tulla Suomen vasta perustetun sotavaeen +paeaellikoeksi. Niin juuri! + +--Taemaehaen jo alkaa kuulua kapinalliselta, leikki Hannes. + +Mutta haenen toverinsa rupesi nyt suurin sanoin esittaemaeaen taetae +paeaehaenpistoa niinkuin se olisi haenellae ollut jo kauan sitten harkittu +suunnitelma. Kaikki riippuu siitae millaisissa piirteissae uskaltaa +ajatella, sanoi haen. Mitae uskaltaa, sen saa. Eikoe teidaen omissa +piireissaenne sanota: huono on se sotamies, joka ei toivo kerran +kenraaliksi paeaesevaensae?--Ajatteleppas vaan, he ovat panneet siihen +henkiloen, joka ei osaa sanaakaan suomea! Suomen sotavaekeae, jonka on +antaminen verensae, komentaa mies, joka ei tunne edes sen kieltae! Se ei +saa tapahtua! Siihen taeytyy ennen tai myoehemmin tulla umpi suomalainen. +Ja sinae olet oikea mies, sinae olet ainoa suomalainen heidaen joukossansa. +Uskalla vaan ajatella! No! Onko taellae kevaeaellae, onko tuolla taivaalla +rajoja? Miksi pitaeae siis olla ihmisen uskalluksella rajoja? + +Vaikka Hannes kyllae ymmaersi, ettae taemae innostus oli liian pitkaelle +jatkuneen juhlan jaelkikaikua, haemmaestyi haen kuitenkin merkillistae +yhteensattumaa naeiden puheiden ja haenen omien tulevaisuuden +suunnitelmiensa vaelillae. Niin korkealle ei haen tosin itse ollut +ajatellut kohota, mutta jos uskallus ja tarmo todella ovat jotain +tekijoeitae ihmiskohtaloissa, niin ei haenellae ainakaan niitae tekijoeitae +ollut puuttuva. + +Hannes seurasi toveriansa taemaen asunnolle asti ja tahtoi siitae kaeaentyae, +sillae alkoi jo haemaertaeae, mutta toveri veti haenet puoli vaekisin mukaansa +sille kadulle, jossa heidaen asuntonsa oli. Ja vihdoin Hannes, kun +haenellae juuri sattui olemaan paras pukunsa yllaeaen, paraat hansikkaansa +sormissa, paras jaeykkyys viiksissae, ja parhaan parturin hajuvedet +vaatteissa, lupasi tulla hetkeksi sisaelle. + +Siellae oli myoes sama juhlatunnelma vallalla. Kenraalitar--sillae Turkin +sodan jaelkeen oli eversti tullut kenraaliksi--otti Hanneksen hyvin +ystaevaellisesti vastaan. Tyttaeret samaten iloista haemmaestystae ilmaisevin +katsein mittasivat Hanneksen olentoa joka suunnalta ja hymyilivaet +haenelle sangen armollisesti. Taemae ilmeinen menestys antoi haenen +liikkeihinsae ja puheluunsa yhae enemmaen varmuutta ja aito pietarilaista +sulavuutta, jopa niin ettae haenen onnistui taidokkaasti kaeaentaeae +tietaemaettoemyytensae suuren kansallisjuhlan vaiheista omaksi ilmeiseksi +eduksensa. Teeskennellen mitae hartainta mielenkiintoa haen sai neitoset +kiihkeaellae, keskenaeaen kilpailevalla vilkkaudella kertomaan viikon +suurista tapahtumista, valmistuksista, sen loistavasta onnistumisesta, +juhlan sankarin suuremmoisesta henkiloestae, miten haen oli astunut +sisaelle, mitae puhunut, mitae sanonut sille tai tuolle. Vielae he kertoivat +haenelle kaikkien paeaekaupungin kansallismielisten naisten aikeesta +lahjottaa voittoisalle ylioppilaskunnalle sininen lippu +kultakirjaiminensa: "sitae kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto"; +puhuivat haenelle kukista, seppeleistae, kevaeaen ihanuudesta ja +tulevaisuuden valoisuudesta. Ja kaiken aikaa Hannes, samalla kuin tuo +mieletoen aate Suomen sotavaeen paeaellikkyydestae tuon tuostakin +ihmeellisellae tavalla muuttui tunteissa mahdollisuudeksi, oli mitae +elaevimmaellae osanotolla mukana neitosten riemukkaassa juhlahumussa, +huudahteli ihastuksesta, innostui, tuli haltioihinsa, niin ettae kun haen +nousi laehteaeksensae neitoset eivaet mitenkaeaen olisi siihen suostuneet ja +kenraalitar vaati kiven kovaan luutnantin juomaan ainakin lasillisen +teetae ennenkuin laehtee. + +Samassa astui sisaelle kenraali itse. + +Hannes kavahti pystyyn, loei joustavasti kantapaeaensae yhteen ja meni +sitten Pietarin ratsukaartin ylimysten malliin jaeykaessae +kumarrusasennossa kenraalia vastaan, joka oli ojentanut haenelle kaetensae. +Tervehdys onnistui odottamattoman hyvin. Kenraali suvaitsi kysellae +Venaejaen sotakouluoloista ja siirtyi sitten puhumaan oman maan vasta +perustetuista pataljoonista, erinomaisesti kiittaeen sitae, ettae nuori +vaenrikki oli pyrkinyt ja paeaessyt Itae-Suomen laeaeniin, jonka +vaeestoe--arveli kenraali--enemmaen kuin mikaeaen muu kaipasi sotilaallisen +kurin ja jaerjestyksen kasvattavaa vaikutusta. + +Kenraalin puhuessa Hannes huomasi ettae palvelustyttoe oli jo pitkaen aikaa +seisonut haenen edessaeaen teetae tarjoten. Mutta hyvin tuntien etiketin +vaatimukset haen ei ollut sitae huomaavinaan ja silmaeae raepaeyttaemaettae +katsellen kenraaliin odotti milloin taemae kaedellaeaen viittaamalla pyytaeae +teetae ottamaan. Juoda teetae seisaaltaan ja tehdae se niin, ettei kenraali +huomaa vaehintaekaeaen koempelyyttae tai vaivautumista eikae sentaehden tule +pyytaeneeksi istumaan, kas se on kaiken taitavuuden huippu. Ja haen paeaetti +suoriutua taestae kokeesta sitae suuremmalla loistolla, kun tunsi +jaesenissaeaen ettae neitoset kaiken aikaa seuraavat uteliaisuudella haenen +esiintymistaeaen voimatta loeytaeae sitae heikkoa kohtaa, joka oikeuttaisi +heitae ajattelemaan: siinae se sittenkin ilmaisi plebeijisyytensae. + +Mutta kun kenraali vihdoin pyysi ottamaan teetae ja Hannes kumarrettuaan +kaeaentyi tarjoojan puoleen, niin kenen kasvot naeki haen tarjottimen takaa? +Kertun ihastuksesta ja riemusta punehtuneet kasvot sieltae loistivat +haentae vastaan. + +Hanneksen silmaet vaeraehtivaet, kulmakarvat kohosivat ja luomet alkoivat +nopeasti raepyttaeae. Ohimoihin nousi sankka puna, mutta suun ympaerykset +kalpenivat. + +Viiden vuoden aikana Venaejaellae ollessaan haen oli hartaasti tutkinut +pientae elaemaenviisautta sisaeltaevaeae kirjasta nimeltae "Les maximes +d'Epictete philosophe stoicien" saavuttaakseen sotilaalle tarpeellista +mielenmalttia ja tahdonlujuutta elaemaen aekkiarvaamattomissa kohtauksissa; +oli sekae sinisellae ettae punasella kynaellae ja paikotellen kummallakin +viivannut paraat, mieleen pantavimmat kohdat siitae, mutta nyt, kun haen +olisi juuri tarvinnut niistae viisauksista tyyneyden voimaa ammentaa, haen +ei muistanut ainoatakaan. Lasi alkoi tutista haenen kaesissaeaen, katse +harhaili pitkin seiniae ja kenraali sanoi heti: mutta istukaahan herra +luutnantti! sekae jaetettyaeaen haenet naisten seuraan poistui omalle +puolelleen. + +Kuinka oli Kerttu joutunut palvelijaksi, kuinka Kerttu oli juuri taenne +keksinyt hakeutua, oliko Kerttu ilmaissut taeaellae suhteensa haeneen, ne +olivat kysymyksiae, joihin Hannes turhaan koetti tavottaa vastausta. + +Naiset olivat pian jaelleen virittaeneet samat vilkkaat puheet, jotka +kenraalin tulo oli aesken keskeyttaenyt. Mutta sen mukaan kuin Hannes +paeaesi heistae perille, ettei Kerttu ollut mitaeaen ilmaissut, lakkasi haen +ponnistamasta voimiaan naeiden puheiden kuuntelemiseen. Nauramatta missae +olisi pitaenyt nauraa ja nauraen missae ei sopinut nauraa haen +koneellisesti myoenteli kaikkeen ja sanoi vai-niin sopiviin ja +sopimattomiin paikkoihin. Asema tuli yhae tukalammaksi, sillae haen lopulta +ei naehnyt, ei kuullut, ei ymmaertaenyt mitaeaen. Ei naehnyt edessaeaen muuta +kuin Kertun olennon, sen ihmeellisesti solakistuneen vartalon mustissa +hienosti istuvissa vaatteissa, sen ihanat, irtautuneiden suortuvain +ympaeroeimaet kasvot ja sirot liikkeet. Ja niinae hetkinae, jolloin Kerttu +tuli sisaelle, Hanneksen huomiokyky lakkasi kokonaan tottelemasta haentae +kaeaentyen vaekipakolla Kerttuun, jopa vaekipakolla kaeaentaeen haenen +paeaetaensaekin sitae kohden missae Kerttu liikkui. Joten haen oli itse minae +hetkenae hyvaensae ilmaisemaisillaan sen minkae Kerttu oli naehtaevaesti +osannut salata. + +Ja kansalliset suurmiehet tulivat, ja haenet esitettiin suurmiehille, +mutta haen ei naehnyt mitaeaen, ja suurmiehet soeivaet ja joivat ja puhuivat +sekae yksitellen ettae yhteisesti keskustellen maan tulevaisuudesta ja haen +ei kuullut mitaeaen, sillae haen ajatteli ja ihmetteli vaan sitae yhtae, sitae, +ettae se nainen, joka oli tarjottimen takaa katsonut haeneen riemusta +loistavin, rakastunein silmin, oli Kerttu. + +--Mutta mikae teitae oikein vaivaa, herra luutnantti? kuuli haen vihdoin +nuoremman neideistae nauraen kysyvaen. + +Silloin haen huomasi, ettae hetkenkin viipyminen taeaellae voi neideissae +heraettaeae perusteellisia epaeluuloja haenen ja Kertun keskinaeisestae +tuttavuudesta ja tulla siten haenen tulevaisuudelleen mitae tuhoisimmaksi. + +Senvuoksi haen hyvaesteli ja katosi. + +Vaehaen ajan peraestae tuli Kerttu saliin ja katseli ympaerillensae, teki +asiaa herrain kamariin ja katseli ympaerillensae, meni vierashuoneeseen ja +katseli ympaerillensae. Ja meni kyoekkiin ja sanoi koeksaelle: Enkoe minae ole +teitae aina auttanut? Koeksae sanoi: Olet. Kerttu sanoi: Nyt auttakaa te +minua; he ovat syoeneet, ja ennenkuin laehtevaet ehdin minae juosta +Kustaavan luo. Koeksae sanoi: Ole rauhassa; naein minaekin haenet oven +raosta, ai, ai, kuinka komea luutnantti haenestae on tullut, mutta kyllae +haen ei sinusta enaeae huoli, juokse nyt vaan sentaeaen itse kysymaeaen +haeneltae. + +Kerttu oli jo juossut ulos. Liina paeaessae haen huristi sen matkan +muutamassa minutissa. + +Kustaavan luona ei ollut enaeae ketaeaen vierasta. Kun Kerttu juoksusta +hengaestyneenae tempasi oven auki ja kynnykseltae katsahti Kustaavan +huoneeseen paloi siellae yksi ainoa kynttilae, mutta Hannes istui kuin +istuikin Kustaavan vieressae. + +--Taeaellae haen istuu ja tuliaisiksi toruu minua, sanoi Kustaava Kertulle +puoleksi leikillae ja puoleksi todella valittaen. + +Tervehtimaettae Kerttua Hannes nousi yloes ja rupesi kaevelemaeaen nopeasti +edestakasin niinkuin haen ennen muinoin teki, kun Kerttu ei osannut +laeksyjaensae. Silmaekulmat olivat haenellae nytkin samalla tavalla koholla, +huulet hoeroessae ja ankara katse harhaili pitkin permantoa, sopivia +torumasanoja hakien. + +--Haen toruu minua, kun olen muka pannut sinut palvelukseen, mutta minaekoe +sen olen tehnyt? sanoi Kustaava Kertun puolustusta pyytaeen. + +--Taestae pitaeae tulla paikalla loppu, sanoi Hannes kiivaasti, melkeinpae +ettei jalkaa polkaissut. + +Kerttu luuli haenen tarkottavan, ettae heidaen suhteestansa piti tulla +paikalla loppu. Ja senvuoksi niinkuin Kerttu oli vielae ovella, jota ei +ollut vielae jaelkeensae kiinnikaeaen vetaenyt, alkoi Kerttu maahan katsellen +sormillaan nopeasti hieroa oven kahvaa, josta piteli, ja suu aukeni +noloon, kaersivaeaen ilmeeseen. + +--Voiko olla mitaeaen sen tyhmempaeae! puhui Hannes,--voiko olla sellainen +kananpaeae! + +--Niin, niin, noin se on minuakin koko ajan torunut, lohdutteli Kustaava +Kerttua, joka painoi paeaetaensae yhae alemmas. + +Hannes vaan kaeveli kiivaasti toruen: + +--Ja jos Kerttu olisi saanut palveluspaikan esimerkiksi jossain +Porvoossa tai Loviisassa, en minae puhuisi mitaeaen, mutta nyt on haen juuri +siellae, missae haen vaehin saisi olla. Ei haen ikinae paeaese piian nimestae. +Ajatelkaamme, ettae minusta tulisi kerran--haen aikoi ensin sanoa +sotavaeenpaeaellikkoe, mutta sanoi sentaeaen:--vaikkapa kapteeni. Eikoe Kerttu +siis ymmaerrae, ettae kun me menemme naimisiin, ei Kerttu saa olla piika? + +Naemae sanat kuultuansa Kerttu juoksi Kustaavan luo ja langeten haenen +eteensae nyyhkyttaeen kaetki paeaensae haenen syliinsae. Mutta taemae oli sitae +Kertun onnen ja ilon itkua, sillae haen oli kuullut Hanneksen sanat: "kun +me menemme naimisiin", ja siis aikoi Hannes mennae haenen kanssaan +naimisiin ja mistaeaen muusta ei Kerttu vaelittaenyt, sen rinnalla oli +kysymys siitae miten haen peseytyy vapaaksi piiannimen haepeaestae aivan +vaehaepaetoeinen ja helppo asia. + +Mutta Hannes luuli Kertun itkevaen haenen kovuuttansa. + +--No, no, Kerttu, aelae huoli itkeae, kyllae me taestae selvitaeaen. Naeistae +sanoista Kerttu sai vielae enemmaen varmuutta siihen, ettae Hannes aikoo +ottaa haenet, ja kun Kustaava vielae silitteli haenen paeaetaensae, kasvoi +haenen onnensa niin suureksi, ettae haen itki ihan valtoinansa. + +Sellaista surua ei Hannes enaeae voinut kestaeae, vaan meni ja otti Kerttua +kaedestae. + +--So, so, so, tyttoe, saako noin itkeae! puhui haen lievaesti toruvalla +aeaenellae ja veti Kertun polvellensa istumaan sekae rupesi puhumaan +toisista asioista, ettae Kerttu unohtaisi surunsa. + +--Mikaes se Kertun oikea nimi taas onkaan, eihaen Kertun nimi oikeastaan +ole Fagerlund. + +Vaikka Kerttu jo oli herennyt itkemaestae, hytkytti haentae vielae niin ettae +haen sai vaivoin aeaennetyksi: + +--Tyr------ + +--Tyr--kuinka se olikaan, sanoi Hannes. + +--Tyr--vaen---- + +--Niin oikein Tyrvaentaeinen on Kertun oikea nimi. Mutta Fagerlund on +sentaeaen toistaiseksi parempi. _Neiti_ Fagerlund. + +Nyt rupesi Kerttua yhtae paljon naurattamaan kuin haentae oli itkettaenyt. +Ja he nauroivat kaikki kolme. Aina kun he taas katsahtivat toisiinsa, +taeytyi heidaen purskahtaa uuteen nauruun, niin ettae lopulta Hanneskin +pyyhki naurun taehden kyyneleitae silmistaeaen ja hieroi niskaansa. + +Kunnes Kerttu aekkiae hyppaesi yloes haenen polveltaan, katsoi saeikaehtaeneenae +kelloon ja ehtimaettae edes hyvaestellae juoksi liinaa paeaehaensae sitoen ulos. + +Haenen mentyaensae Hannes tuli jaelleen totiseksi, nousi kaevelemaeaen, pyyhki +otsaansa ikaeaenkuin tuskitellen, sitten pysaehtyi Kustaavan eteen ja sanoi +noeyraen hiljaisella aeaenellae: + +--Kenen on taemae talo? + +Kustaava vaehaen saepsaehti Hanneksen hiljaista aeaentae. + +--Puolet on eno Franssin, mutta puolet haen sanoo lankeavan minulle +perintoenae vaarin jaelkeen. + +--Rahalla on aina joku pimeae alkuperae, sanoi Hannes raskaasti +huokaisten.--Entae viinikauppa? + +--Se on nyt minun. + +Hannes tuli vielae laehemmaeksi aeitiae ja osottaen sormella yloespaein kysyi +melkein kuiskaten: + +Ja kuka asuu tuolla? + +--Ei vielae ketaeaen asu. + +--Miksi se siis on rakennettu? + +--Mitae me ymmaersimme! Luulimme sinun ottavan Kertun kohta. + +Hanneksen vieraehti suuri paino sydaemmeltae ja koko maailma valkeni. Siis +ainoastaan viini-, portteri- ja tupakkikaupalla! + +--Ei-ei-ei, sanoi haen ankarasti, kuten aina kun oli hyvillaeaen--siitae +naimisesta ei voi tulla mitaeaen. Minae matkustan pois hyvin kauaksi aikaa +ja Kerttu muuttakoon heti siitae paikasta. Heti, sanon minae! Ruvetkoon +aluksi vaikka ompelijaksi taenne teidaen luoksenne. + +Sitten haen taas tuli hiljaiseksi ja sanoi: + +--He eivaet ottaneet minua kaartiin. He sanoivat: kaartiin paeaesee vaan +kadettikoulusta. Mutta kadettikouluun he eivaet paeaestae muita kuin +parempisaeaetyisiae. Se olkoon heidaen asiansa. Minae tahdon nyt siis mennae +Pietarin sota-akatemiaan. + +--Mikae se on? + +--Se on valtakunnan korkein sotaopisto, joka avaa tien kaikkiin +kaarteihin. Mutta minae tarvitsisin paljon, paljon rahaa. + +Ylpeaenae kohotti Kustaava paeaetaensae. + +--Luuletteko ettae voisin saada eno Franssilta lainaa? + +Kustaava sanoi: Kyllae haen lainaa, mutta jospa haen rupeaa sitten taehaen +isaennaeksi ja vuokraa ylaekerran kenelle tahtoo? + +Hannes oli kahden vaiheella sanoako: vuokratkoon, sillae ilman rahoja ei +haen koskaan voi valtaan paeaestae, mutta ilman valtaa ei haen koskaan voi +porttoloita haevittaeae. Silloin Kustaava naeki haenen ajatuksensa ja pelasti +haenet sitae sanaa sanomasta: + +--Laehde, Hannes, sinae saat rahaa _minun_ kaedestaeni. + +Ja Hannes tyytyi olemaan kysymaettae mistae aeiti ottaa rahat. + +Haen rupesi taas nopeasti kaevelemaeaen edestakasin Kustaavan huoneessa, +vaipuen niin syviin mietteihin ettei lainkaan muistanut huonetta missae +oli eikae aeitiae, joka hiljaa haenen ympaerillaensae haeaerien laitteli haenelle +vuodetta. + +Ymmaerraenhaen minae, ettae ajatus Suomen sotavaeen paeaellikkyydestae on +mielettoemyyttae. Tietysti! Tietysti ymmaerraen! Mutta se on kuitenkin +mielettoemyyttae ainoastaan _nyt_. Jos sitaevastoin nuo suurmiehet kerran +todellakin saavuttavat sen vallan, johon pyrkivaet, niin tulee kysymys +myoes sotavaeenpaeaellikkyydestae. Silloin pitaeae olla mies kaesillae. Ja +silloin se ei ole enaeae mielettoemyyttae! + +Valmistua! Valmistua! + +Ja haenen mieleensae ehdottomasti muistuivat Hinkin sanat: "Ei sivelistit +mitaeaen merkitse,--sellaiset lasisilmaeherrat! Maskiksi menisivaet, jos +Viaporista ammuttaisiin." + +Siinae oli Hinkki peraeti oikeassa. Ehdottakoonpa joku "sivelisti", +vaikkapa kuinkakin oppinut, ettae porttolat olisivat kiellettaevaet, kohta +asetetaan komiteoja, jotka esittaevaet asian kaikki puolet, historialliset +kehitykset, tuhannet seikat ja asianhaarat, ja loppusumma on se, ettae +porttoloita ei voida kieltaeae. Mutta sanokoonpa se, jolla on valta +kaeaentaeae tykin suu kaupunkia kohden, vaikka vaan kuiskatkoonkin: +korjatkaapa porttolanne. Heti ovat porttolat jaeljettoemiin kadonneet. + +Aeiti kaevi hiljaa haentae hihaan osottaen ettae vuode oli valmis. + +Ja haen muisti taas missae oli. Muisti aeidin lupauksen hankkia rahat ja +oman paeaetoeksensae olla kysymaettae mistae aeiti ne rahat ottaa. + +Tuli niin kova halu pian, pian toteuttaa tulevaisuus ja siten paeaestae +lyoemaeaen pirstaleiksi myoes naemae nykyisyyden mitaettoemaet, ilkeaesti kalvavat +ristiriidat. Pois taeaeltae! Pois suuriin voiman ja tarmon ponnistuksiin! + + + + +8. + + +Vasta monta vuotta palveltuansa upseerina Suomen sotavaeessae, milloin +reservijoukkojen milloin vakinaisen vaeen opettajana, sai Hannes +voitetuksi ne suuret vaikeudet, jotka olivat sota-akatemiaan paeaesemisen +tiellae, ja siirryttyaeaen Pietariin taeydellae tarmolla antautui +sotatieteisiin. + +Mutta haenen loistavasti jo suoritettuansa muutamia tutkintoja, tapahtui +uusi suuri selkkaus haenen elaemaessaeaen. + +Luonto, joka jokaisena kevaeaenae maeaeraeaikaan sulattaa hanget, maeaeraeaikaan +kasvattaa uutta maeihaeae maentyjen runkoihin, maeaeraeaikaan puhkaisee koivut +lehteen, maeaeraeaikaan lennaettaeae leppaein siitepoelyn, maeaeraeaikaan yhdistaeae +kukkain heteet paisuneihin emiin ja maeaeraeaikaan siemenet kaikille +tuulensuunnille hajottaa, ei voi ihmiseenkaeaen naehden lykaetae kevaettaensae +tuonnemmaksi, jaettaeae haentae vaikutustaan vaille ja kevaetkuohuista haentae +vapauttaa. Ihmisellae olkoon esteitae, joiden vuoksi haen katsoisi +tarpeelliseksi jopa vaelttaemaettoemaeksikin lykaetae kevaeaen tulon +tuonnemmaksi, se tulee maeaeraeaikanansa. Ihminen ajattelee: vasta +kahden--kolmen vuoden peraestae; sitten tulkoon minun kevaeaeni, sillae jos +se _nyt_ tulisi jaeisi minun tyoeni vaille tuloksia, ja tulevaisuuden +suunnitelmani menisivaet mullin mallin. Mutta kevaet laehestyy kysymaettae +haenen lupiansa. Vielae vaehaen aikaa ja sota-esikuntain portit olisivat +haenelle jo selko selaellaensae auki, mutta kevaet on jo tullut. Jaeaet jo +irtautuvat rannoista, mahlaja nousee koivuihin, urvut puhkeaa, ja Hannes +kirjottaa Kertulle monen talven peraestae: + +"En tiedae mikae minuun on tullut, mutta minun taeytyy naehdae sinua. Jospa +hetkenkin saisin naehdae sinun kasvosi! Kerttu, minae tulen." + +Ja jos ne kevaeaen kohtaamat eivaet olisi olleet Hannes ja Kerttu, vaan +olisivat olleet vanhan sivistyksen hienostuneita lapsia, niin he +olisivat tienneet kuinka ihmisjaerki voi sentaeaen kevaeaenkin voiman pettaeae +ja sen haeiritsevaet tarkotukset rikki lyoedae. Mutta sellaiset ihmiset, +jotka sivistyksessaensae olivat vasta ensi polvea toinen Veneh'ojasta +toinen Tyrvaennaestae, jossa sukukunnan luja lisaeaentyminen luetaan miesten +iloksi ja hedelmaellisyys naisten ylpeydeksi, sellaiset ihmiset eivaet voi +sota-akatemiankaan taehden kevaeaen tarkotuksia harhaan johtaa. + +Ja haen tuli. Ja kohta kun he naekivaet toisensa, jo kymmenen askeleen +paeaestae, he avasivat sylinsae ja juoksivat toisiansa vastaan. + +Taemaen vastustamattoman luonnonvoiman vuoksi Kerttu sitten kirjotti +Hannekselle Pietariin olevansa mahdollisesti tulemassa aeidiksi. + +Niinkuin muinaisina vuosina uutta kylaeaensae rakentava Veneh'ojan Heikki, +koska haenen tyttoensae haentae salvoksille laehestyi ja kaevi hihaan ja +kuiskaten sanoi: minae olen sinusta aeidiksi tulemassa, riemastui ettae +haenen valittunsa oli itsensae hedelmaelliseksi osottanut ja haen nyt sai +sen vaimoksensa, niin tunsi taetae vanhaa Veneh'ojan sukuriemua ensi +kuulemalta myoeskin Hannes. Mutta kun haen ehti ympaerilleen katsahtaa eikae +mitaeaen kylaen salvoksia eikae uutispeltoa haenen ympaerillaeaen ollut, ja kun +haen muisti sota-akatemian, joka haenet esikunta-upseeriksi oli tekevae, +ymmaersi haen ettei suurempaa haeirioetae haenen suunnitelmiinsa mikaeaen muu +asia maailmassa olisi voinut aikaansaada kuin taemae riemua heraettaenyt +toivo lapsen syntymisestae. + +Jonka vuoksi haen heti kirjotti Kustaavalle ja Kertulle: + +"Toivon viimeiseen asti ettae Kerttu on erehtynyt. Koettakaa salata sitae +asiaa niin tyystin kuin voitte. Kerttu matkustakoon siksi aikaa johonkin +toiseen kaupunkiin, jossa haentae ei tunneta. Se ei saa tapahtua nyt. +Ellei mitaeaen muita syitae olisikaan niin ymmaerraettehaen ettae minun +upseerina on yleisen tavan mukaan kysyminen paeaellystoeltae lupaa +avioliittoon. Kuinka voin sitae tehdae jos minulla jo on perillinen!!! +Sentaehden salatkaa herran nimessae taetae asiaa." + +Kun taemaen peraestae ei moneen kuukauteen ruvennut mitaeaen kuulumaan, alkoi +Hannes toivoa Kertun otaksumisen olleen erehdystae. Jo meni puoli +vuottakin, eikae vaan sanaakaan tullut tietoa siitae asiasta. Kertulta +tuli tosin kirje, mutta siinae ei Hannes ensi katsaukselta huomannut +mitaeaen ihmeellistae. Haen oli silloin niin kiireessae tyoessae tutkintojensa +kanssa, ettei ehtinyt tarkkaan lukeakaan. Mutta illalla kun haen, +pietarilaisen kivimuurin neljaennessae kerroksessa olevan huoneensa oli +yoeksi lukinnut, riisuutunut ja poltettuaan yhden noita pitkaen pitkiae +mielipaperossiansa sammuttanut kynttilaen, muisti haen Kertun kirjeen ja +ettae siinae oli jaeaenyt haenelle jotain epaeselvaeksi. Haen sytytti uudestaan +kynttilaen, tavotti takkinsa taskusta kirjeen ja luki sen toistamiseen. +Epaeselvae kohta oli naein kuuluva: + +"Sinun aeitisi on kovasti vanhentunut taenae viimeisenae vuotena. Haenen +tukkansakin on aivan harmaaksi kaeynyt ja niska koeyristynyt. Haen +ikaevoeitsee sinua, sillae varmaan haen kovasti rakastaa sinua. Mutta miksi +eivaet muut aeidit saa rakastaa lapsiansa." + +Mitae merkitsee taemae: miksi eivaet muut aeidit saa rakastaa lapsiansa? + +Onko Kertulla lapsi? + +Mutta jos on, niin miksi ei haen saa sitae rakastaa? Miksi samassa +yhteydessae sanotaan, ettae aeiti on vanhentunut ja harmaantunut? + +Ja niinkuin salama yhdessae silmaenraepaeyksessae lyoe puuhun ikuisen jaeljen, +loei Hannekseen ajatus: he ovat erottaneet lapsen Kertulta! + +Ja niinkuin salaman lyoetyae ikihonkaan, lehtipuut, jotka vieressae +kasvavat, eivaet aluksi huomaa mitae ympaerillae on muuttunut, vaan auringon +pilkistaeessae esille jatkavat kasvamistaan niinkuin ei mitaeaen olisi +tapahtunut ja vasta ajan mentyae alkavat tuntea autioitumista +ympaerillaeaen, niin Hanneskin ensin, vaikka tuo ajatus oli haeneen lyoenyt, +ajatteli samalla: + +Huomenna on tutkinto taktiikassa ja tutkijana on se pelaetty hampaaton +harvaparta kenraali. Toisin sanoen: minun taeytyy nyt nukkua, sillae +siksihaen olen niin varhain maatakin pannut, ettae huomenna olisin +voimissani. + +Ja sammuttamatta kynttilaeae asettui selaelleen, kaedet taivutettuna ristiin +paeaensae alle, ummisti silmaensae ja oli nukkuvinaan. + +Poeydaellae seisoi vartioimassa Boguslawskin "Taktiikan kehityksen +historia" neljaessae paksussa nidoksessa, vaatien sekin nukkumista. + +Mutta kynttilae paloi ja viattomasti liekkiaensae kallistellen ehdotteli: +kynae on poeydaellae ja postipaperia on poeydaellae, kirjota, vie yoejunan +postiin, tule takasin, sammuta minut ja nuku. + +Sen todella teen kaikki tyyni puolessa tunnissa enkae tarvitse haeiriytyae +huomisesta tutkinnosta. + +Haen pukeutui nopeasti, nosti Boguslawskin vasemmalle puolelle poeytaeae, +Jominen kaksi nidoksisen "Precis de l'art de guerre" oikealle puolelle +ja tyoensi taaemmaksi lempikirjansa, Welitshkon teokset linnoitussodasta, +joita haen ei milloinkaan voinut olla selailematta eikae edes nytkaeaen +voinut olla katsahtamatta muutamaan siinae olevaan piirrokseen +Strassburgin piirityksestae. (Sillae linnoitustiede oli haenen +erikoisalansa). + +Saatuaan kirjojen taehden ahtaalla poeydaellaensae tilaa haen otti esille +paperin ja kynaen aikoen parilla sanalla kysyae Kertulta miten asianlaita +oikeastaan oli. + +"Rakas Kerttu" oli kyllae helppo kirjottaa, mutta itse kysymykseen haen ei +voinut loeytaeae mitaeaen sopivia sanoja. Vaan kun piti kaeyttaeae tuota sanaa +_lapsi_, tuli koko haenen suhteensa Kerttuun niin moninaisena elaemaen +aeaerettoemyytenae haenen eteensae, ettei miljoonat sanat olisi riittaeneet +taemaen taerkeaen asian puheeksi ottamiseen. Haen veti jaelleen Kertun kirjeen +povestansa ja koetti lukea sitae niin ettei siitae tuo ajatus esiintyisi, +mutta se esiintyi paeinvastoin vaan entistae varmempana. + +Mitae olen minae tehnyt Kertulle? Minae olen antanut haenen-- + +Mielenjohde oli niin kauhea, ettei haen voinut sitae selviin sanoihin +puettuna eteensae ajatella. Koetti nousemalla seisaalleen ja tarttumalla +Boguslawskiin sekae avaamalla auki sen vaikeimmat sivut ja niitae +lukemalla karkottaa sitae mielenjohdetta ajatuksistaan. Mutta kirjan +rivien vaelistae nousi tukahutettu ajatus selvin sanoin: + +Minae olen antanut haenen kaersiae haepeaeae aviottoman lapsen synnyttaemisestae! + +Hannes paiskasi kirjan voimakkaasti poeytaeaen. + +Miksi tahdoinkaan porttoloita haevittaeae? Nehaen ovat juuri minun +kaltaisiani varten olemassa! Minun olisi pitaenyt mennae porttolaan +silloin kevaeaellae. Niin tekevaet kaikki, joiden taeytyy asioiden vuoksi +lykaetae naiminen tuonnemmaksi. Mutta minae menin Kertun luo ja olen nyt +tehnyt haenelle sen minkae joku joskus teki minun aeidilleni. He sanovat +sen olleen jonkun kapteenin. Miksi ei se kapteeni ottanut lapsen aeitiae +vaimokseen? Vai pyrkikoe haenkin sota-akatemiaan! + +Taemae kamala vertaus tuotti Hannekselle suurta kipua ja haenen ruumiinsa +tunsi milloin kuumaa tuskaa, milloin vaerisi vilusta. + +Vaehaen ajan peraestae haen alkoi nopeasti koota jotain tavaroita. + +Naeyttaeae siltae kuin aikoisin minae matkustaa, ajatteli haen huomatessaan +tahtomattaan ottaneensa esille matkalaukun. Se ei voi kuitenkaan tulla +kysymykseen, sillae minulla on huomenna tutkinto taktiikassa. + +Ja siitae huolimatta haen rupesi jaerjestaemaeaen kampoja, saippuoita ja +partaveitsiae laukkuunsa, panipa sinne jo tavallisen hajuvesipullonsakin. + +Jos minae nyt laehden, voi tutkintotilaisuus tarjoutua vasta vuoden +peraestae. Seis, mies! + +Ja siitae huolimatta haen vaehaen ajan peraestae astui jo ulos kadulle, huusi +ajurin ja ajoi rautatieasemalle. + +Ehti viimeiseen yoejunaan kun taemae oli jo liikkeellae. + +Helsinkiin tultuansa aamulla haen ajoi kohta asemalta suoraan kotiin +muistellen matkalla jonkun vanhan filosoofin lausuneen: Jos menet +velvollisuutesi ohitse sen tullessa vastaasi pukkina, kohtaa se sinua +ensi kerralla varmasti haerkaenae. Taetae haen ajatteli koska muisti kerran +odottaneensa illan haemaeraeae ennenkuin meni kotiinsa, ja nyt haen kuitenkin +ajoi niille samoille kaduille kirkkaan aamun valossa, jolloin siellae +tavallisesti hoiperteli viimeisiae myoehaestyneitae yoekaevijoeitae, ja aika +siis oli kaikkein sopimattomin vastaisen esikuntaupseerin siellae +liikkua. + +Kun haen astui sisaelle, oli Kerttu yksin ompelukoneen aeaeressae. Kertun +kalpeista kasvoista ja siitae, ettae haen, Hanneksen naehtyaeaen, +haemmaestyksestae huudahtaen juoksi haentae vastaan, mutta ei ollenkaan +hymyillyt, vaan painoi heti paeaensae haenen rintaansa vasten, haen paeaetti +kohta, ettae asianlaita oli niinkuin haen oli otaksunut. Kaikkein pahinta +aavistaen haen sanoi niin hellaesti kuin vaan taisi: + +--Missae on meidaen lapsemme, Kerttu? Ja samalla silitti Kertun paeaetae. + +Kertun suupielet vaehaen vaeraehtivaet ja pitaeen paeaetaensae yhae niin laehellae, +ettei Hannes voinut naehdae haentae silmiin, sanoi: + +--Kaikki on salattu niin, ettei kukaan aavista mitaeaen, Hannes. + +Jos Hannes olisi nyt langennut polvilleen Kertun eteen ja sanonut: minae +kadun tekoani, ja jos lapsen olisi jo ehtinyt kaeydae huonosti, olisi +Kerttu syyttaenyt itseaensae eikae olisi elaeessaeaen saanut rauhaa. Sentaehden +Hannes sanoi vaan: + +--Se on hyvae. Ja oli ennen valmis kaersimaeaen senkin, ettae Kerttu noiden +sanojen johdosta naeytti ilmeisesti kylmentyvaen haentae kohtaan. + +--Se on hyvae, toisti haen vielae melkein tahallisen koleasti. Mutta itse +oli raueta suruun ja sanoi Kertulle: + +--Minae naeen, Kerttu, ettae sinae olet rakastanut minua enemmaen kuin olen +ansainnutkaan. + +Mutta Kerttu ei ymmaertaenyt naeiden sanojen tulleen Hanneksen itkevaestae +sydaemmestae, vaan meni vaehaen kauemmas haenestae sekae pyysi istumaan. + +Kustaavalle, joka todella oli kovasti vanhentunut, ei Hannes myoeskaeaen +sanonut muuta kuin: Se on hyvae. + +Aeidiltae haen sai kuulla ettae he olivat Kertun omalla suostumuksella +ottaneet lapsen haeneltae heti sen synnyttyae, niin ettei Kerttu ollut +ollenkaan lastansa naehnyt. + +--Miksi te niin teitte? kysyi Hannes. + +Aeiti sanoi: Voihan Hannes ymmaertaeae ettae jos Kerttu olisi saanut lastansa +imettaeae ei haen enaeae olisi jaksanut erota. + +Naemae sanat tahtoivat repiae Hanneksen kahtia, mutta haen sanoi vaan taas +jaeykaesti: Se on hyvae. + +Ja "se on hyvae" sanoi haen myoeskin silloin kuin haen kuultuaan ylhaeaeltae +pianon raempytystae kysyi mitae soittoa se on? ja Kustaava siihen vastasi: +Frans on nyt taeaellae isaentaenae. Sillae Hannes ajatteli: he voivat olla +suruun pakahtumatta ainoastaan niin kauan kuin luulevat minun taetae +kaikkea vaativan. Ja sanoi aeidillensae niinkuin ohimennen: Mihin te +olette lapsen vieneet? Mutta aeiti sanoi: Se on parempi ettemme sitae +kukaan tiedae. + +Mutta Hannes ei jaettaenyt asiaa taehaen. Saatuaan tietaeae kaetiloeimen nimen +Hannes jaetti Kertun ja aeidin hyvaesti ja matkusti junalla takasin, +pysaehtyen siihen kaupunkiin, jossa lapsi oli synnytetty. Kaetiloein +ilmaisi haenelle antaneensa lapsen sellaiselle naisihmiselle, joka piti +hylkylapsia hoidossaan. Hannes antoi kaetiloeimelle rahaa kieltaeen +ikipaeivinae ilmottamasta haenen kaeyneen lasta kysymaessae. + +Nyt meni Hannes sen neuvotun naisihmisen luo, sillae haen ajatteli: + +Minae tuon heille lapsen takaisin, vasussa kantaen, keskellae Jumalan +kirkasta paeivaeae minae sen heille tuon! + +Mutta kun haen loeysi sen naisihmisen ei sillae ollutkaan enaeae +lastenhoitolaa siinae kaupungissa, vaan se sanoi kaikki sellaiset lapset +nyt vievaensae Pietarin suureen hoitolaan. Hannes maksoi taas rahaa ja +vannotti olla ikinae kertomatta haenen kaeyneen lasta kysymaessae. + +Minae en lakkaa hakemasta ennenkuin loeydaen. Minae tuon sen heille +sittenkin! Tuon, tuon, tuon! + +Pietariin palattuaan haen ajoi kortteeriinsa ainoastaan pestaekseen +itsensae, muuttaakseen vaatteet ja juodakseen teetae, jonka jaelkeen aikoi +heti mennae neuvottuun kasvatuslaitokseen ottamaan selkoa Kertun +lapsesta. Mutta juuri kun haen oli itsensae taeyteen pietarilaiseen kuntoon +saanut ja haki vaan laatikosta puhtaampia hansikkaita, kuuli haen +rappusissa kolmen venaelaeisen upseeritoverinsa iloiset aeaenet. He tulivat +meluten sisaelle ja rupesivat kysymaeaen mikae Hannesta vaivasi, kun ei +ollut tutkintoon tullut? Hannes selitti olleen laillisia esteitae. Mutta +he ihmettelivaet mitae salaisuuksia ihmisellae voi olla, joita ei +tovereille sanota, ja rupesivat arvailemaan: haenellae on joku +rakkausjuttu. + +Yhdellae heistae oli hyvin vaehaen menestystae sota-akatemiassa, koska ei +voinut oppia kieliae. Mutta myoeskin nyt taktiikan tutkinnossa haen oli +tullut hylaetyksi. Haen aikoi senvuoksi antautua jaelleen santarmilaitoksen +palvelukseen osaksi siitae syystae, ettae taemae laitos oli nyt terroristien +viimeisten tekojen jaelkeen muuttunut kaikkein suosituimmaksi ja myoes +kannattavimmaksi toimialaksi, mutta osaksi myoes puhtaasti aatteellisista +syistae. + +Taemaen toverin kanssa oli Hannes mitae parhaimmissa ystaevyyden suhteissa +senvuoksi, ettae he kerran yleisessae keskustelussa olivat huomanneet +olevansa taesmaelleen samaa mieltae ja juuri siinae asiassa, mikae naeytti +Hanneksesta kaikkein taerkeimmaeltae. Asia koski porttoloita ja kapakoita. +Toveri, Boris Mihailovitsh, oli sanonut: hallituksen taeytyy paisua niin +mahtavaksi voimaksi, sen taeytyy laajentaa valtaansa niin joka soppeen, +ettae se kerran voi pelkaellae mahtisanalla yksinkertaisesti kieltaeae sekae +viinan ettae siveettoemyyden. + +Naeiden sanojen jaelkeen oli Hannes puristanut toverin kaettae niin lujasti +ettae taemae vastedes aina otti nimettoemaestae sormestaan kihlasormuksensa +pois, kun joutui Hanneksen kanssa samoista asioista puheisiin. + +Toisella tovereista, Gregor Gregorovitshillae, vaikka haen oli +ruhtinaallista sukua, oli myoeskin sangen vaehaen toiveita suoriutua +koskaan sota-akatemiasta--ja monesta syystae, mutta ei vaehin siitae, ettae +haenellae oli suuri taipumus juopumukseen. Haenen olemassaolonsa riippui +kokonaan suosituksista. + +Heti sisaelle tultuaan ja huomattuaan ettae Hanneksella oli jotain +sydaemmellae Gregor Gregorovitsh, luvaten silmaenraepaeyksen kuluttua palata, +pujahti takaisin ulos. + +Haenen kanssaan oli Hannes ystaevyyden suhteissa senvuoksi vaan, ettae +haentae miellytti Gregorin rajaton avomielisyys kaikkein arimmistakin +sukupuoli-asioista keskusteltaessa. + +Kolmannella toverilla Aleksei Dmitrievitshilla sitae vastoin oli aivan +varmat toiveet paeaestae sota-akatemiasta ja haenestae oli ilman vaehintaekaeaen +epaeilystae kerran tuleva mitae loistavin sotapaeaellikkoe, jos vaan joku sota +onnistui haenen aikanaan syttymaeaen. Hanneksen suuri ystaevyys taemaen +toverin kanssa perustui siihen, ettae heillae oli sama lempi-ala +sotatieteissae, nimittaein linnoitus- ja aseoppi. Ollen aivan vastakkaisia +mielipiteiltaeaen ja elaemaentavoiltakin he saattoivat, paeaestyaeaen +mieliaineeseensa, tuntikausia istua paeaet yhdessae tutkimassa piirustuksia +linnoitusjaerjestelmistae. Oli silloin muilla mitae hauskaa hyvaensae, kyllae +heillae kahdella hauskempaa oli. Tavallisesti rupesi kuitenkin muita +kohta alussa nukuttamaan, kun he paeaesivaet siihen lempiaineeseensa +kaesiksi. Toinen puolusti niinsanottua linnoitustieteen "uutta koulua", +mutta Hannes oli Velitshkon miehiae. Naeitae asioita koskeva vaeittely ei +kuitenkaan ollut vielae mitaeaen erinomaista ja nukkujat saivat makeasti +kuorsata sohvannurkissa. Mutta annas kun puhe siirtyi shrapnelleihin! +--Trah! huutaa Hannes silmaet saekenoeivinae. Trah! vastaa toinen. Se +merkitsi heillae shrapnellien sattumista maaliin. Mutta joka huudolla +pompahtelevat nukkuneet saeikaehtyneinae sohvannurkista. Toivottomina he +laehtevaet vihdoin pois. Mutta Hannes ja Aleksei Dmitrievitsh jatkavat +puoliyoehoen, milloin kumartuneina piirrosten yli, milloin kiihkeinae ja +innostuneina kaevellen vastakkain pitkin huonetta hirmuaseiden tuhoavaa +vaikutusta eri aeaentein ja liikkein kuvaten. + +Gregor Gregorovitsh ilmestyi ulkoa juuri oikeaan aikaan, sillae vastoin +tavallisuutta alkoi puhe toveruksilta kokonaan loppua Hanneksen +merkillisen hajamielisyyden takia. + +--Oletteko haenelle jo sanoneet? kysyi ruhtinas tullen neliskulmaiseksi +laaditun kannoksensa kanssa, jossa kuitenkin oli pelkkiae viinipulloja. + +--Emme ole haenelle mitaeaen vielae sanoneet, mutta anna taenne pullot, niin +ehkae taessae kielen kanta heltii. + +--Kyllae se vaan on paeivaenselvaeae, ettae taessae pelaa joku nainen ensi +viulua,--arveli Gregor Gregorovitsh asetellessaan kauniita pullojaan +poeydaelle. + +Aleksein avattua korkit--sillae haenellae oli aina se merkillinen +korkkiruuvilaitoksensa taskussa--ja Boris Mihailovitshin haettua lasit +Hanneksen kaapista sekae Gregorin ne taeytettyae ja kaeskettyae juomaan, +joivat kaikki, mutta Hannes esteli. + +--No sanoinhan minae, ettae taessae on ollut nainen mukana, aeh! sanoi Gregor +sylkaeisten. + +Ja toisetkin nyt uskoivat sairauden olevan syynae Hanneksen +alakuloisuuteen. + +--Varovasti, varovasti veljeni, murahti Aleksei, ei nyt ole ajat +sellaiset, ettae sopii vapaasti tyttoejen kanssa elellae. Tuonaan +raportteerasi urkkija, ettae Didrichs oli naehty Shtsherbagofskin kadulla +ja se mies aelkoeoen enaeae avatko akatemian portteja. + +Hannes tuli uteliaaksi ja kyseli haeneltae tarkkaan tuota tapausta, mikae +vielae enemmaen vahvisti toverien epaeluuloa. + +--Ai, ai, puheli ruhtinas, katsotaanpa mitae Epikteetillae on taehaen +sanomista!-- + +Naein sanoen haen rupesi tarkastelemaan kirjoja kaapin hyllyltae, sillae +Hannes oli heidaen keskuudessaan tunnettu hartaana moraalifilosofian +tutkijana. + +--Entae Bacon, luki Gregor kirjahyllyltae.--Ja mistae hitosta se on ne +kaikki kaivellutkin, puhui Gregor syleskellen. + +Lopuksi he ilmaisivat Hannekselle sen ilosanoman, jonka vuoksi olivat +tulleet, nimittaein ettae Hannekselle oli osotettu erityinen armo ja +myoennetty oikeus suorittaa taktiikan tutkinto ylihuomenna. + +Aekkiae kohdanneen ilonpuuskauksen johdosta Hannes loei Gregoria olalle +semmoisella voimalla, ettae taemae lyyhistyi vetelaeksi mytyksi sohvalle. + +--Nyt veljet minun taeytyy laehteae taerkeaelle asialle, mutta jos hyvin kaey, +niin vielae me sinun kanssasi, Boris, rautaisella kaedellae--rautaisella +kaedellae--! + +Naein sanoen Hannes silmaet saekenoeivinae leijonan voimalla pudisti vahvaa +nyrkkiaeaen ilmassa. Se merkitsi, ettae vielae me sinun kanssasi, Boris, +rautaisella kaedellae haevitaemme pahuuden maailmasta! + +Juotuaan toveriensa mieliksi muutamia laseja viiniae ja erottuaan heistae +haen laeksi ajamaan asiallensa. + +Kaikki oli aekkiae taas valjennut haenelle. Toverien toivehikkaat, +elvyttaevaet puheet ja huudahdukset, aamupaeivae-auringon haeikaeisevae loisto +kirkkojen kultaisissa kuvuissa, mahtavat palatsit, rantapuistojen +suihkulaehteet, muistopatsaat, Nevskin loppumattomat ihmislaumat, joiden +keskellae yksityisen personalliset ristiriidat vaekisin haeipyivaet +tietoisuudesta, aesken juotu erinomainen viini, ja pika-ajurien pyoeraein +puisella katusillalla aeaenettoemaesti lentaevae hurina, se kaikki taas +nostatti Hanneksessa vanhan ihastuksen haenen upseeriammattiinsa ja +erittaein haenen sotatieteelliseen lempi-aineeseensa, linnoitus- ja +aseoppiin. Paeae, joka tuota yhae laajenevaa tieteellistae ainehistoa +sisaelsi, tuntui muuttuvan maailmalle yhae taerkeaemmaeksi esineeksi. + +Nyt kun vaan saisi selvaen siitae Kertun lapsesta, ajatteli Hannes, kun +ajuri kaeaensi pimeaemmille syrjaekaduille. + +Mutta mitae kauemmin he ajoivat, sitae ihmeellisempiin kaupungin +lokeroihin ajuri haentae vei ja sitae tukalammalta alkoi olo tuntua. Haen +etsi turhaan jotain taehaen tilaisuuteen sopivaa viisauden sanaa, josta +olisi saanut tarpeeksi selkaerankaa halveksiakseen sellaisten +sotilas-urkkijain vaaraa, kuin ne jotka olivat Didrichsin tuhonneet. +Lopulta oli kaupunginosa jo sitae laatua, ettei ainoatakaan saeaetyhenkiloeae +siinae enaeae liikkunut. Ja pika-ajurilla esiintyvaeae upseeri-ilmioetae +kaeaentyivaet sentaehden kulkijat ihmeeksensae katsomaan. + +Itse kasvatuslaitos oli taessae ympaeristoessae kuin mikae palatsi, mutta +ovesta tuli ja meni pelkkiae epaeilyttaevaen naekoeisiae henkiloeitae. + +Kulmakarvat koholla, silmaeluomet raepyttelevinae, mutta katse ja kaeytoes +vihaista ankaruutta teeskentelevaenae Hannes astui sisaelle. Haen olisi +tuhat kertaa mieluummin mennyt avonaiseen tykkituleen tai vaikkapa +suoraan ryoeminyt ladatun kanuunan kitaan. + +Kaeynti loppui kuitenkin lyhyeen, sillae konttorissa sanottiin, ettae lasta +oli mahdoton loeytaeae, ellei ulkonaekoeae tuntenut tai ainakin numeroa +tiennyt. + +Hannes suoritti loistavan tutkinnon taktiikassa ja ensimaeisellae +yoejunalla matkusti uudestaan kaetiloeintae ja sitae naishenkiloeae tapaamaan. + +Pietariin palattuaan tapasi Hannes huoneensa poeydaellae avonaisen kirjeen, +jossa oli kutsumus strategian tutkintoon samana paeivaenae kello 5. Mutta +kello oli jo 10 iltaa. + +Hannes raepytteli vaehaen aikaa silmiaensae, pyyhki otsansa hienosta hiestae, +joka oli siihen kirjettae katsellessa kohonnut, meni kirjahyllylle, otti +viisauden kirjan esille, selaili kauan aikaa ja loeysi kuin loeysikin +siitae paikan, jota haki. Siinae seisoi: "Elae anna tapausten syoedae sinun +sydaentaesi,--elae itke menneisyyttae, joka on jo haudattu, vaan tee sinae +mitae pitaeae tehdae, ole voimakas, miehekaes, ja niinkuin taehti, joka ei +lepaeae eikae kiirehdi." + +Taemaen luettuaan haen pani maata, sammutti kynttilaen ja nukkui sikeaesti +aamuun asti, jolloin ajoi uudelleen kasvatuslaitokseen. + +Mutta taeaellae tehtiin asiaan uusia vaikeuksia. Milloin sellaista numeroa +ei sanottu lainkaan olevan, milloin sanottiin sen numeroisen lapsen jo +kuolleen, milloin taas arveltiin numeron mahdollisesti vaihtuneen. Muuta +ei ollut Hanneksella neuvona kuin pyytaeae saada tarkastaa kaikki lapset +siltae varalta, ettae jollakin naeistae sattuisi olemaan Kertun ulkomuoto, +josta sen voisi tuntea omakseen. + +Hannes johdettiin pitkaeaen kaeytaevaeaen, jossa oli ovia kummallekin +puolelle, ja haen joutui naein yleisen huomion esineeksi. Joka paikasta +tunki esille uteliaita paeitae katsomaan kummaa ilmioetae: komeata, +korskeata upseeria kaetiloeinten, lastenhoitajain, kaikellaisten +epaeilyttaevien asialla kaevijaein joukossa, hakemassa salattua lasta. + +Haenelle avattiin ovi oven peraestae. Jokaisessa huoneessa oli kymmenkunta +lasta, mutta naeistae oli haenen tarkastaminen ainoastaan ne, jotka olivat +olleet laitoksessa kahta kuukautta vaehemmaen aikaa. Ensimaeisiae lapsia +katsellessaan haen oli vielae niin haemillaeaen haentae seuraavien +hoitajattarien laesnaeolosta ja kaikesta siitae huomiosta, minkae oli +vetaenyt puoleensa, ettei haen naehnyt mitaeaen eteensae. Joitakin pieniae +olentoja tuotiin haenen naehtaevaekseen ja taas vietiin nopeasti pois, kun +ei haen sanonut mitaeaen. Kun yhdestae huoneesta olivat kaikki lapset +naeytetty, mentiin toiseen huoneeseen, sitten kolmanteen ja niin haen +vaehitellen alkoi todella katsella noita rimpuilevia pikku olentoja. Ne +olivat ensin haenen mielestaeaen samannaekoeisiae kaikki ja jotenkin vaehaen +puoleensavetaeviae. Haen alkoi pysaeyttaeae kaikki ruskeasilmaeiset, kyseli +niiden ikaeae, tuojan nimeae, ja paeaesti pois vasta kun oli saanut taeyden +varmuuden ettei lapsi ollut Kertun. + +Taehaen paeivaeaen asti haen oli puuhannut lapsen hakemisessa yksinomaan siinae +tarkotuksessa ja mielessae ettae olisi saanut sitten viedae sen Kertulle, +jotta Kerttu olisi naehtyaensae haenen katumuksensa jaelleen laemminnyt +haenelle. Sillae niin aeaerettoemaeksi kuin Kertun rakkaus haentae kohtaan +olikin osottautunut, kun Kerttu oli haenen taehtensae omasta lapsestaankin +luopunut, niin oli Hannes kuitenkin varma siitae, ettae Kerttu oli haenen +kylmaen "se on hyvae" sanansa vuoksi kokonaan lakannut haentae rakastamasta. +Senvuoksi Hanneksen palavalla innolla loeytaeae lapsi ei ollut mitaeaen +rajoja. + +Mutta nyt omin silmin saadessaan naehdae noita lukemattomia hylaetyitae +olentoja ja totuttuaan niihin niin, ettae alkoi erottaa toisistaan kunkin +heidaen pienen yksiloeisyytensae, oli haenen sydaemmensae kuin revennyt ja haen +haki yhtae suurella innolla lasta jo sen lapsen itsensae vuoksi. Kertun +maidotta jaeaenyt Kertun lapsi! Jossain taessae aivan laehellae Hannesta ja +kuitenkin hukkumaisillaan vieraan kaupungin pohjattomiin syvyyksiin! + +Yhae kasvavaa sydaemmen ahdistusta tuntien haen kirjotteli listaan ne +lapset, joista sitten vielae aikoi merkitae erikseen mahdollisimmat ja +lopulta naeiden joukosta sen oikean loeytaeae. Mutta kun sen paeivaen +vastaanotto-aika paeaettyi, ei haen ollut vielae ehtinyt tarkastaa kuin osan +kasvatuslaitoksen kaikista kahden kuukauden ikaeisistae lapsista. Taeytyi +jaettaeae seuraavaan paeivaeaen. + +Kun haen tuli kortteeriinsa, oli poeydaellae kirje tovereilta, jossa seisoi +vaan naemae sanat: + +"Mitae taemae on? Ilmesty huomenna kello 11 Haenen Ylhaeisyytensae luo ja ehkae +saat vielaekin armon!" + +Hannes ei taemaen johdosta mennyt edes viisauden kirjaa selailemaan, vaan +tyoensi toverien kirjeen syrjaeaen ja painoi paeaensae kaesien varaan +miettiaekseen asemansa selvaeksi. + +Paitsi Kertun hyvittaemistae, paitsi lapsen itsensae pelastamista oli vielae +kolmas seikka, joka tuli kaiken lisaeksi ja joka teki aivan +vaelttaemaettoemaeksi loeytaeae lapsi. Se oli koko taemaen asian painava +rikoksellisuus ja se oli haenelle vasta nyt koko musertavalla voimallaan +ruvennut tuntumaan. + +Ei haen kuitenkaan voinut mitenkaeaen myoentaeae tehneensae rikosta siinae, ettae +silloin kevaeaellae oli matkustanut Kertun luo. Se oli rehellisyyden, se +oli siveellisyyden vaatimus, ja senvuoksi heidaen silloinen kohtauksensa +oli vielaekin haenellae mielessaeaen elaemaensae suurimpana onnena, jota +muistellessa yhae samat onnen aallot alkoivat laeiskyae. Mutta ei haen +myoeskaeaen paraalla tahdollansakaan ymmaertaenyt, kuinka haen olisi voinut, +pyrkiessaeaen kenraali-esikunnan upseeriksi, julkisesti vihityttaeae +itseaensae Kertun kanssa ennenkuin taemae oli saatu pois piian kirjoista. +Rikoksellisuus oli siis ilmeisesti siinae, ettae haen ollenkaan pyrki +kenraali-esikuntaan, koska juuri se oli tehnyt lapsen salaamisen +vaelttaemaettoemaeksi. Taehaen asti oli kaikki selvaeae ja jollei mitaeaen muuta +olisi ollut, niin helppo olisi haenen ollut heittaeae kaikki sellaiset +pyrkimiset hiiteen. Mutta juuri taessae kohtasi haentae uusi epaeselvyys: haen +pyrki esikuntaan haevittaeaekseen kerran maailmasta juuri ne olot, jotka +pakottavat ihmisiae tulevaisuutensa nimessae vaelttaemaeaen avioliittoa ja +turvaamaan porttoloihin. Haen pyrki esikuntaan siksi, ettae oli rintaansa +kirjottanut: porttoloiden haevittaejae, muista! Oliko se pyrkiminen +sittenkin rikoksellista? + +Mitae enemmaen haen naeitae asioita mietti--ja haen mietti niitae koko +yoen--sitae ilmeisemmaeksi haenelle kaevi, ettei haen pysty taetae ristiriitaa +ratkaisemaan. + +Valvomisesta ja ajattelemisesta naeaennyksiin asti vaesyneenae, mieleltaeaen +masentuneena haen seuraavana aamuna kello 11 meni Haenen Ylhaeisyytensae +luo. + +--Mikae on teidaen laiminlyoentiinne syynae? kysyi taemae. + +--Upseerikunniani kautta vakuutan, vastasi Hannes, ettae syyni ovat +lailliset. + +Ja luutnantin rehellisesti raepyttelevaet silmaet miellyttivaet Haenen +Ylhaeisyyttaensae niin, ettae ukko heti armahti haentae. Matkien Hanneksen +karkeata aeaentae ja leikillae nostaen sormensa kunniantekoon sanoi kenraali +lyhyesti: + +--Huomenna kello 5, teidaen jalosukuisuutenne! + +Eikae sen enempaeae mitaeaen syistae kysellyt. + +Jospa haenen nyt onnistuisi kasvatuslaitoksessa yhtae hyvin! + +Mutta kasvatuslaitoksessa ei onnistunut yhtae hyvin. + +Sitten kun haen oli puoli paeivaeae taas lapsia tarkastellut ja hetken aikaa +lepaesi, tuli haenen luoksensa hyvin lyhytkasvuinen, pitkaekaetinen, +kyttyraeselkaeinen hoitajatar, jolla oli lyhyeksi leikattu, suora ja +kiilloton pikimusta tukka ja ruskeat, vilkuilevat silmaet, kuten +positiivi-apinoilla. + +--Te naeytaette kovin vaesyneeltae, herra luutnantti, sanoi taemae apina +sujuvalla ranskankielellae. + +Hermostuneesti ja jyrkaesti vastasi Hannes haenelle: + +--Minun kieltaeni ette osaa, puhukaa siis venaettae, jos teillae on jotain +asiaa. + +Loukkaantumatta ja yhtae saevyisaesti sanoi nyt hoitajatar venaejaeksi: + +--Minulle on kerrottu teidaen asianne ja, minun taeytyy se sanoa, te +teette turhaa tyoetae, herra luutnantti, taemaehaen on pelkkaeae komediaa. + +--Minulle se on luvallanne tragediaa, jota tuskin mitkaeaen sivuhenkiloet +voivat millaeaen komismilla lievittaeae. + +--Vakuutan teille, herra luutnantti, ettae olisin valmis antamaan teille +kaiken apuni lapsen hakemisessa, ellen tietaeisi sitae turhaksi.--Ja +muuttaen taas puheensa ranskaksi hoitajatar sanoi:--Mahdotonta on ettei +numeroa tiedettaeisi, mutta jos lapsi on taenne tuotu vastasyntyneenae, on +se, kuten tavallisesti, kuollut ja he ovat ainoastaan laitoksen maineen +vuoksi hakevinaan. + +Hannes sanoi masentuneena: + +--Te tahdotte riistaeae minulta viimeisen toivon, mutta teette sen +jotenkin loeyhillae perustuksilla. + +--Herra luutnantti, kaksi vuotta olen palvellut taessae pesaessae ja se +riittaeae naehdaekseni mikae laitos taemae on. + +--Ihmeellistae, ettae saatatte murhalaitoksessa palvella, arveli Hannes +ivallisesti. + +--Minae opiskelen, sanoi hoitajatar vaehaen kohauttaen olkapaeitaensae,--mutta +se ei nyt kuulu taehaen, paeaeasia on, ettae olen sanonut teille mitae +ajattelen ja sen olen tehnyt yksistaeaen teidaen itsenne taehden, sillae +minun on teitae hyvin, hyvin saeaeli. + +Taemae odottamaton toivon menettaeminen masensi Hannesta niin, ettei haentae +haluttanut enaeae vaesymystaensae vastustaa, vaan haen herpautui voimattomana +kaeytaevaen paeaessae olevalle halkolaatikolle istumaan ja otti molemmin kaesin +ohimoistansa. + +Apina laehestyi haentae uudelleen. + +--Herra luutnantti, ihminen on erehtyvaeinen, enhaen minae--puhui haen +koettaen lieventaeae sanojensa vaikutusta.--Minae teen kaiken voitavani +hankkiakseni teille varmuutta taehaen asiaan. Ja jos lapsi vaan on elossa, +niin kyllae se silloin myoes loeytyy. Jaettaekaeae vaan kaikki minun huostaani. + +Nyt huomasi Hannes uskaltaneensa olla tyly taelle hyvaelle naiselle +ainoastaan sillae perustuksella, ettae se oli apinan naekoeinen ja sen +huomattuaan haen suuresti haepesi hengessae Epikteetin edessae. Rohkaistuna +neidin uutta toivoa antavista sanoista haen nousi reippaasti ja sanoi +mitae kohteliaimmin kumartaen: + +--Suokaa minulle anteeksi. Teidaen jalomielinen avuntarjouksenne on +minulle suunnattoman arvokas enkae voi teitae kyllin kiittaeae. + +--No, mitaeaen muuta en tahdokaan, sanoi apina ilostuen ja istui nyt +vuorostaan halkolaatikolle.--Menkaeae te vaan kaikessa rauhassa kotiinne. +Epaeilemaettae taemae paikka ei ole nuorille upseereille sovelias. Mutta minae +teidaen puolestanne saatan tutkimukset loppuun ja annan teille tiedon +tuloksista.--Ehkae vielae taenae iltana. + +Liikutettuna Hannes ojensi apinalle kaeyntikorttinsa ja he esittelivaet +itsensae toisilleen sekae kirjottivat muistiin toistensa osotteet. Mutta +omaa osotettaan ilmaistessaan apina kielsi kiven kovaan tulemasta +luoksensa ja sanoi kyllae itse kaeyvaensae Hanneksen luona, kun asia +selviaeae. Taemaen jaelkeen sanoi Hannes apinaa Natalja Feodorovnaksi ja +apina sanoi haentae Ivan Ivanovitshiksi. + +Laehtiessaeaen ei Hannes kuitenkaan malttanut olla vielae kerran kysymaettae: + +--Luuletteko olevan jotain toivoa? + +Natalja Feodorovna katsahti haenen silmiinsae, mutta ei raatsinutkaan +sanoa niinkuin ensin aikoi, vaan sanoi: + +--Te kysytte siis mitae minae _luulen_? + +--Niin, sanoi Hannes, jaennittyneenae odottaen haenen vastaustaan. + +Natalja Feodorovna pudisti hiljaa paeaetaensae, ja jaei sitten surullisena +katsomaan kuinka suurikokoinen mies, voimatta liikutukselta saada +suustansa hyvaestiae, laeksi menemaeaen. + + + + +9. + + +Kaksi kertaa elaemaessaeaen kohtasi Hannes vielae Natalja Feodorovnan. + +Ensimaeisen kerran jo saman paeivaen iltana. + +Kello seitsemaen aikaan Natalja Feodorovna koputti haenen huoneensa +ovelle. + +--Niinkuin minae sanoin teille, Ivan Ivanovitsh, niin onkin. Minun on +onnistunut saada taeysi selvae, kuten taestae todistuksesta nyt itse naeette, +sanoi Natalja Feodorovna antaen Hannekselle paperin. + +Taeysin valmistuneena taellaiseen tietoon ja surtuaan suruansa itsekseen +Hannes nyt osasi jo jotenkin sujuvasti harjottaa isaennaen +kohteliaisuutta, siten paraansa mukaan sovittaakseen ensi tylyyttaensae +Natalja Feodorovnaa kohtaan. Haen tarjosi vieraallensa teetae ja koetti +puhua muusta, jopa laskea leikkiaekin. + +--Muuan seikka, sanoi haen, heraetti minussa aamupaeivaellae suurenlaista +uteliaisuutta. Te sanoitte "opiskelevanne" tuossa laitoksessa? Kuinka se +on selitettaevae? + +--No niin, opiskelen, tutkin elaemaeae, vastasi Natalja Feodorovna. + +--Mutta, luvallanne sanoen, tuota filosofiaa seuraten minae voisin +antautua vaikkapa rosvoksi ryoevaerijoukkoon, ryoestellae ja sanella: minae +opiskelen, tutkin elaemaeae. + +--Te sitae vastoin, sanoi Natalja Feodorovna, sulkisitte heti koko +laitoksen? + +--Haevittaeisin heti paikalla. + +--Ehkae se kaevisi paeinsae pelkaellae mahtikaeskyllae, sanoi Natalja +Feodorovna,--mutta taemae laitos on kuitenkin aivan vaelttaemaetoen niin kauan +kuin prostitutsioni kukoistaa, ja prostitutsionia emme voi mahtikaeskyllae +haevittaeae. + +Hannes nousi kuohahtaen seisaallensa. + +--Miksi emme voi prostitutsionia haevittaeae? Se _on_ haevitettaevae ja sen +_voi_ haevittaeae! En ainakaan minae tiedae mitae varten elaeisin, ellen sitae +haevittaeaekseni. + +Natalja Feodorovna katsahti haeneen iloisesti haemmaestyneenae, mutta sanoi +vitkaan: + +--Minusta naeyttaeae ettae taeytyy olla upseeri kaesittaeaekseen +yhteiskunnallisia asioita noin lapsellisesti. + +--Ja _minun_ taeytyy sanoa, ettae ellette katso prostitutsionilaitoksen +olevan heti perustuksia myoeten haevitettaevaen, niin minae mieluummin olen +kanssanne keskustelematta yhteiskunnallisista asioista. + +Natalja Feodorovna naeytti yhae enemmaen haemmaestyvaen. + +--Niin juuri, jatkoi Hannes; taemae kysymys on minulle kaiken muun alfa ja +omega. Ja juuri taellae hetkellae, kun olen lapseni kadottanut, enkae +ainoastaan lasta, vaan--minun taeytyy sanoa se teille--olen ikuisiksi +kadottanut sen naisen kunnioituksen, jota paitsi---- + +Hanneksen rinta kuorsahti naeitae sanoja sanoessa vastoin haenen tahtoansa +ja koko haenen ruumiinsa hytkaehti niin ettei haen voinut lopettaa +lausettaan. + +Mutta huomattuaan ettae Natalja Feodorovna vedet silmissae kokoo nopeasti +muruja poeydaeltae hakien sanoja lohduttaakseen haentae, kokosi Hannes +miehekkyytensae kaikki voimat ja tavattoman kovalla ja karkealla aeaenellae +rykien kurkkuansa selvaeksi huusi, ettei Natalja Feodorovnalla ollut +teetae lasissa ja rupesi suurella puuhalla uutta teetae haenelle +valmistamaan. + +--Sanalla sanoen,--huusi haen yhae samalla aeaenellae,--tarkotan sanoa, ettae +taemaen tapauksen peraestae minae olen lujemmin kuin koskaan ennen paeaettaenyt, +ettae prostitutsiooni on haevitettaevae--maan tasalle--kuulkaahan: maan +tasalle! + +Natalja Feodorovna koetti nyt taemaen kovan aeaenen viereen tulla +mahdollisimman saevyisaellae ja varovaisella nuotilla: + +--Ivan Ivanovitsh, te suuresti erehdytte, jos luulette, etten minae ole +prostitutsionilaitoksen vihollinen. Sellainen otaksuminen tuntuu minusta +paeinvastoin melkein personalliselta loukkaukselta. Tietaekaeae siis, ettae +minae pidaen prostitutsionia pahimpana yhteiskunnallisena +maetaehaavana.--Tietysti, Ivan Ivanovitsh! Tietysti!. + +--No?! No!? innostui Hannes ja oli lyoedae Natalja Feodorovnaa olalle +suuren ystaevyydentunteen merkiksi, niinkuin oli lyyhistaenyt Gregorin. + +--Mutta--sanoi Natalja Feodorovna. + +--Aelkaeae herran nimessae sanoko enaeae mutta! + +--Mutta--naurahti Natalja Feodorovna ja lisaesi niin vienosti kuin taisi: +prostitutsioni on sittenkin vaelttaemaetoen seuraus vaeaeristae +yhteiskunnallisista oloista, jotka siis _ensin_ ovat haevitettaevaet. + +--Mitae tarkotatte? Onko mitaeaen suurempaa vaeaeryyttae kuin prostitutsioni?! + +--Ivan Ivanovitsh, onko mitaeaen pahempaa tautia kuin isorokko, mutta +eihaen sitae paranneta repimaellae pois rupia. Taudin syy on loeydettaevae. +Prostitutsioni on kaupungin tuottama tauti. Eikoe se ole aeaerimmaeinen +seuraus koeyhien pakosta jaettaeae maansa ja muuttaa kaupunkiin +rahanpalvelukseen? + +Sanoessaan sanat "koeyhien pakosta" Natalja Feodorovna ei voinutkaan +saeilyttaeae sitae vienon noeyraeae aeaenilajia, jolla naehtaevaesti oli aikonut +loppuun asti keskustella. Aeaeni vaeraehti mielenkuohusta ja silmaet +ihmeellisesti terottuivat. + +--Suokaa anteeksi, sanoi Hannes, mutta minae olen sangen tyhmae naeissae +asioissa, enkae voi ymmaertaeae----te puhutte pakosta, mutta mikae voisi +pakottaa ihmisiae vastoin heidaen tahtoansa muuttamaan kaupunkeihin? + +Natalja Feodorovnan suupielissae vaeraehti nolo hymaehdys ja haen katseli +hyvaen aikaa Hannekseen ennenkuin rupesi jatkamaan, ilmeisesti mielessaeaen +harkiten oliko Hanneksen kysymys todella tietaemaettoemyyttae vai ehkae +viekkautta. Yhae pitaeen Hannesta silmaellae haen sanoi hitaasti: + +--Eikoehaen talonpoikia pakota kaupunkeihin maan puute? + +Mutta Hannes rupesi taetae asiaa niin rehellisen syvaellisesti miettimaeaen, +ettae Natalja Feodorovnalta katosivat kaikki epaeilykset ja haen sanoi +hilpeaesti: + +--Niin, niin, Ivan Ivanovitsh, te katsotte minuun suu auki uskomatta +suuressa Venaejaessae voivan olla maan puutetta, mutta kyllae meillae on +asianlaita sama kuin muuallakin maailmassa: maa on viekkaudella ja +vaekivallalla riistetty tyoevaeen kaesistae, joka senvuoksi laumoittain +siirtyy rahan palvelukseen. Eikoe teidaenkin maassanne ole niin? + +Hannes joutui pulaan. Haen ei todellakaan tiennyt maalaisista asioista +mitaeaen muuta kuin minkae oli kuullut joskus vaarin jankuttavan joistakin +Veneh'ojan metsaejaoista, joilla toiset olivat tehneet toiset +torppareikseen. + +--No niin, sanoi Natalja Feodorovna, puhukaamme siis vaan Venaejaen +oloista, joita ainakin _minae_ tunnen.--En tahtoisi kuitenkaan myoentaeae, +ettae yksistaeaen meidaen tyoevaeessaemme olisi vapauden ja ihmisarvon tunto +sammunut, vaan minae olen paljon matkustellut ja kaikkialla naeen samaa: +tyoevaeki ei enaeae tunne mitaeaen haepeaeae siitae, ettae se rahan edestae palvelee +meitae, kumartelee meitae, kiillottelee meidaen kenkiaemme, juoksee meidaen +asioillamme. Se myy itsensae mihin tahansa; se tekee kaikkea tuota +noeyryyttaevaeae, minkae vuoksi me sitae juuri halveksimme, jopa pidaemme +alempirotuisina olentoina. Se myy itsensae kuskiksi, lakeijaksi, +piiaksi,--yhdentekevaeae!--polisiksi, urkkijaksi... + +Naeitae sanoessa Natalja Feodorovnan hengitys kaevi aekkiae epaetasaiseksi, +joten haenen taeytyi hetkeksi pysaehtyae. Vasta kun hengitys oli jaelleen +tasottunut koetti haen alkaa taas noeyraellae saevyllae, mutta ei onnistunut +pitemmaelle kuin ensimaeiseen lauseesen. + +--Ivan Ivanovitsh, te sanotte: prostitutsioni on haevitettaevae, mutta en +minae tiedae mikae ero taessae oikeastaan on. Jos ihminen kerran on oppinut +myymaeaen ruumiinvoimansa enintarjoovalle kysymaettae mihin niitae +kaeytetaeaen,--miksi sitten pidettaeisiin erikoisempana haepeaenae itse +ruumiinkaan myymistae? + +Nyt ei Natalja Feodorovna enaeae voinut hillitae itseaensae, vaan hengitti +taas tiheaeaen ja haenen kasvojensa lihakset nytkaehtelivaet hullunkurisesti +ja aeaeni vavahteli mielenkuohusta: + +--Myydae rahasta ruumiin voimat sille, joka niillae tekee mitae ikinae +haluaa, ja myydae rahasta ruumis sille, joka tekee sillae mitae +haluaa,--mikae ero siinae on? Edellistae harjottavat etupaeaessae miehet, +jaelkimaeistae etupaeaessae naiset. Eikoe se ole vaan luonnollinen jatko ja +huippu asiain kehityksessae? Onko urkkija parempi kuin prostituerattu-- +sanokaa te--minae--en todellakaan tiedae---- + +Hengen ahdistus ei antanut Natalja Feodorovnan sanoa pitemmaelle. +Vaeliajan taeyttaeaeksensae Hannes sanoi: + +--Olette siis sitae mieltae, ettae taeytyy ennen kaikkea antaa talonpojille +riittaevaesti maa-alaa? + +Natalja Feodorovna voitti aekkiae mielenkuohunsa ja sanoi kylmaen +tyyneesti: + +--Olen mieluummin sitae mieltae, ettae talonpojan taeytyy ennen kaikkea +_ottaa_ itsellensae riittaevaesti maata. + +Ymmaertaemaettae mitaeaen eroa taessae Hannes tokasi iloisesti: + +--No, jos niin, niin mitaepaes muuta kuin _annetaan_ haenelle kyllaeksi +maata. + +Natalja Feodorovna kohottautui vaehaen tuolillansa, katsahti vaesyneesti +Hannekseen ja sanoi vielaekin tyynemmin: + +--Maata ei voi antaa, ellei sitae joltakin oteta. + +--Siis otettakoon! huusi Hannes, innostuneena saavutettuun +yksimielisyyteen heidaen vaelillaensae. + +Natalja Feodorovna piirteli sormellaan kirjainta leipaemurujen joukkoon. + +--Aivan oikein, Ivan Ivanovitsh, mutta siinae tapauksessa kehottaisin +teitae puhumaan ainoastaan kuiskaamalla, sillae seinaetkin sellaisiin +ehdotuksiin hoeristaevaet korviansa. + +Natalja Feodorovnan kasvot olivat muuttuneet ankariksi ja jokin voimakas +ylpeyden ilme alkoi tehdae ne yhae vieraammiksi ja pelottavammiksi +Hannekselle: + +--Mutta te varmaankaan ette tiedae mitae sanotte, jatkoi Natalja +Feodorovna.--Keltae maa olisi otettava? Eikoe juuri niiltae, joita te, +herra luutnantti, palvelette kantaessanne tuota upseeripukua? Vai ettekoe +luule isaentaenne pyytaevaen teidaen palvelustanne juuri maan riistaemiseen +talonpojilta? Olettehan valalla vannonut tottelevanne haentae. Aelkaeae siis +puhuko minulle aikeestanne haevittaeae prostitutsionia. Sillae juuri te +itse, suojellessanne vaekivallalla maan anastusta ja pakottaessanne +kansaa rahan palvelukseen, olette kaiken ihmis-alennuksen, sen alhaisen +orjamielen ja sen porttolain oikea synnyttaejae! + +Nyt naeytti Natalja Feodorovnan kasvot muuttuvan jaelleen lempeaemmiksi. +Mutta jokin ylimyksellinen, itsetietoinen ylemmyyden ilme oli yhae +vallalla. Hannes tunsi yhae enemmaen pienenevaensae haenen edessaeaen. Natalja +Feodorovna kasvamistaan kasvoi. Tuijottaen haenen kasvoihinsa Hannes +haemmaestyen tarkkasi niiden piirteitae. Mistae olikaan Natalja +Feodorovnalle ilmestynyt tuo hieno ja kuitenkin niin korskea ilme nenaen +ja silmaekulmien yhtymaekohtaan? Miksi ei Hannes ennen ollut huomannut +haenen ylpeaesti kaareutuvaa aatelisnenaeaensae? Kuinka oli kaeynyt, ettae se +sama pieni, apinamainen ihminen, jota Hannes oli vielae aeskettaein +uskaltanut hermostuneesti kohdella, nyt oli kasvanut jaettilaeiseksi haenen +eteensae ja kohta kokonaan hallitsi haentae? + +--Ainoastaan teidaen hirmuinen tietaemaettoemyytenne, herra luutnantti, voi +suoda teille jotain puolustusta. Minae naeen, ettae tekin olette nousukas, +niinkuin enimmaet teidaen kaltaisenne. Te olette vapautensa jo unohtaneen +ja orjiksi kasvaneen tyoevaeen lapsia, siksi itsekin olette voinut +rahapalkasta myydae omantuntonne ja toimintavapautenne. + +Lempeys taas katosi Natalja Feodorovnan kasvoista. Silmaet alkoivat +saekenoeidae, sanat hehkuivat kuin maanalaisen paetsin purkausta. + +Hannes kalpenemistaan kalpeni. + +--Voi teitae raukkoja, jotka porttoloita muka haevitaette ja huomenna +juoksette komennosta ihmisiae tappamaan! Voi teitae viheliaeisiae, jotka +viekkaudella ja vaekivallalla olette kansan opettaneet rahasta myymaeaen +pyhaet tyoevoimansa ja pyhaet ruumiinsa teidaen oikkujenne palvelemiseen! +Voi teitae elaemaen sammuttajia, voi teitae laulun ja runouden tukahuttajia, +voi teitae vapaan ihmisyhteyden hajottajia! Voi teitae kuolleiden kylien +ja maetien kaupunkien rakentajia, joissa te rahasta tanssitatte, rahasta +laulatatte, rahasta soitatatte! Voi teitae vapauden haevittaejiae! Voi teitae +maessaeaejiae kuolleen elaemaen haudalla! Voi teitae... + +Natalja Feodorovna olisi sanonut vielaekin enemmaen, mutta nyt kuului +koputus, ja Gregor Gregorovitsh, ollen jotenkin paeissaeaen, avasi oven +lupaa odottamatta. Haenen jaelessaeaen tulivat sisaelle myoes Boris +Mihailovitsh ja Aleksei Dmitrievitsh. + +--Uuu! pani Gregor Gregorovitsh, nostaen silmaekulmansa hullunkurisen +korkealle, ollen haemmaestyvinaeaen niinkuin muka tahtomatta haeiritessae +kahta rakastunutta. + +Natalja Feodorovna katsahti Boris Mihailovitshiin, nousi ja nolosti +hymaehtaeen, odottamatta esittelyae poistui. + +Kun Hannes, saatettuaan Natalja Feodorovnan, tuli eteisestae takasin, +sanoi Gregor Gregorovitsh: + +--Nae, nae, nae, veliseni,--kyllaehaen me arvasimme, ettae taessae on nainen +pelissae, mutta ettae se olisi ollut niin loistava kaunotar, sitae emme +toki osanneet aavistaa!--Sanalla sanoen: me olemme tulleet taenne +vahtimaan sinua, ettet enaeae jaeisi tutkinnosta. Pullot taskuissa +tietysti! Usko minulle kaunottaresi nimi! Nae? + +Aleksei Dmitrievitshillae oli pinkka linnoituspiirroksia ja haen odotteli +naehtaevaesti kaersimaettoemaenae milloin tervehdyksistae ja muista +syrjaeseikoista paeaestaeaen. + +Mutta Boris Mihailovitsh, santarmiupseeri, seisoi kalpeana kuin lakana +oven luona. + +--Boris, mikae _sinun_ on? sanoi Aleksei ihmeissaeaen. + +Boris Mihailovitsh sammalteli vaehaen puheessaan ainakin, mutta nyt ei +tahtonut saada sanaakaan suustansa. + +Kaikki kaeaentyivaet ihmetellen haeneen paein. + +--Tae-taessae ei ole a-ainoastaan ra-rakkausjuttu. Ivan, voitko sanoa +minulle missae olet tuohon naiseen tutustunut? + +Hannes rypisti silmaensae eikae vastannut mitaeaen. + +--Tahtoisitko sanoa minulle haenen osotteensa? + +Hannes otti esille Natalja Feodorovnan kaeyntikortin, johon taemae oli +kirjottanut osotteensa, ja vasta annettuaan sen Boris Mihailovitshille +muisti Natalja Feodorovnan nimenomaan kieltaeneen ilmaisemasta taetae +osotetta. + +Boris Mihailovitsh pisti kaeyntikortin taskuunsa. + +--Sinae, Ivan, olet joutunut vallankumouksellisten pauloihin! + +--Mitaeae? huusi juopunut ruhtinas pitkaeaen. + +--Mitae joutavia, sanoi Aleksei. + +Boris Mihailovitsh teki nyt itsensae yhae taerkeaemmaen naekoeiseksi ja sanoi +sormea heristaeen: + +--Varo, varo! Tuo nainen on vaarallisimpia vallankumouksellisia, +hallitukselle miltei taerkein taellae hetkellae, sillae haen johtaa +propagandaa sotavaeen keskuudessa. + +Aleksei Dmitrievitsh, joka jo oli istunut, nousi levottomana ja +tyytymaettoemaenae, ja rupesi kaedet housujen taskuissa liikkumaan +edestakasin pienessae huoneessa. Haen sanoi kaevellessaeaen: + +--Voithan selittaeae mitae tekemistae sinulla on tuon naisen kanssa. + +--Sitae en voi, sanoi Hannes. + +Kavahtaen katsahtivat kaikki kolme aekkiae haeneen, ja tuskallinen +aeaenettoemyys seurasi. + +--Kehenkae se kuuluu, sanoi ruhtinas.--Ja antakaa te kaikkien olla +rauhassa, hallituksen hallituksena ja vallankumouskel-uksellisten +vallankumouskil--Haen ei nyt osannut toistaa taetae monimutkaisuutta, ja +sanoi sentaehden: piru viekoeoen kaikki! + +Hannes sanoi: + +--Sen sanon ainakin sinulle, Boris, ettae Natalja Feodorovna vihaa +porttoloita yhtae paljon kuin me ja tahtoo niiden haevittaemistae +juurinensa. + +--Ivan, he tahtovat ennen kaikkea hallituksen haevittaemistae juurinensa. +Mutta me sinun kanssasi tahdomme hallituksen vahvistamista absolutiseksi +voimaksi. Vai emmekoe? + +Hannes ei vastannut mitaeaen. + +Aleksei, estaeaekseen tuskallisen aeaenettoemyyden uudestaan syntymaestae, +kysyi Boris Mihailovitshiltae oliko Natalja Feodorovna ollut +sekaantuneena viimeisiin skandaaleihin. + +Boris Mihailovitsh vastasi: + +--Istunut tutkintovankilassa keisarimurhasta asti. Paeaestettynae vapaalle +jalalle joutunut uudelleen epaeluulonalaiseksi. Piileskellyt +menestyksellae Pietarin lokeroissa. Syntyjaeaen ruhtinatar--(haen nimitti +Venaejaen vanhimman ruhtinassuvun nimen). + +--Ahaa! Malttakaa, huusi Gregor Gregorovitsh,--Natalja Feodorovna--. Se +kyttyraeselkae. Tunnen. Haenen aeitinsae, Vera Vannovskaja, synnytti haenet +siirtovankilassa mitae kamalimmissa oloissa. Todellakin, Boris, sinae +paeaeset everstiksi, jos haenet nappaat. + +Hanneksen kasvoihin nousi hehkuva puna. + +--Senkoe vuoksi sinae haenen osotettaan pyysit? kysyi haen Boris +Mihailovitshiltae.--Minae vakuutan sinulle: Natalja Feodorovna on mitae +jalomielisin nainen, ja haen on tehnyt minulle palveluksia, joita en tule +koskaan unohtamaan. Enkae ole koskaan ketaeaen ihmistae kohtaan tuntenut +sellaista ystaevyyttae. + +Boris Mihailovitsh sanoi: + +--Se on ikaevae,--se on todellakin valitettava asia, mutta ymmaerraethaen +itse, ettae asemani santarmiupseerina---- + +--No niin, sanoinhan minae sen, huusi ruhtinas vaeliin:--haen aikoo tulla +everstiksi! + +Aleksei Dmitrievitsh rupesi laehtemaeaen pois, sanoen, ettei haentae haluta +tulla todistajaksi mahdollisiin ikaevyyksiin. + +Mutta ruhtinas, naehtyaeaen Hanneksen kiivaasta hengityksestae vaeraehtelevaet +kalvenneet sieramet ja hampaitten lujasta yhteenkiristaemisestae korvain +luona liikahtelevat mukulat, aelysi ettae taestae alkaa tulla taeysi tosi ja +selvisi kohta humalastaan. Nousten sohvalta haen tuli Boris +Mihailovitshin luo ja sanoi hiljaa: + +--Olisi sentaeaen suoraan konnamaista taessae tapauksessa kaeyttaeae +hyvaeksensae--oman ystaevaensae luona.--Boris, jaetae! + +--Konnamaista taikka ei, se riippuu miltae kannalta katsoo. +Armeijaupseerilla on yksi naekoekanta, keisarillisella santarmistolla voi +olla toinen. Siinaehaen meillae on vanha ero. + +--Voit toisin sanoen vaikka oman veljesi antaa ilmi?! + +--Silmaeae raepaeyttaemaettae. Pyhin kaikesta on keisari ja isaenmaa, eli +hallituksen absolutinen voima, jos Ivan sen paremmin ymmaertaeae. Ystaevae, +veli,--se tulee toisessa sijassa. + +Nyt huomasi ruhtinas, ettae Ivan Ivanovitshistae oli kadonnut kaikki, mikae +haenessae oli hienostunutta upseeria ja jokin seurauksia laskematon +luonnonvoima huohotti haenen auenneista sieramistaan ja silmistaeaen. +Ruhtinas ymmaersi silloin, ettae jotain taeytyy heti tehdae hirmuisen +katastrofin vaelttaemiseksi. Ja siinae tarkotuksessa haen veti miekan +huotrastansa. Haen tahtoi alkamalla tappelun estaeae Hanneksen alkamasta. + +--Ja minae sanon sinulle, huusi haen muka aeaerimmaeisessae vimmassa Boris +Mihailovitshille,--ettae ellet heti vanno luopuvasi siitae aikeesta, +sivallan minae sinut paeaettoemaeksi tuohon paikkaan! + +--Unohdatte, ettae minullakin on miekka kupeellani, huusi Boris +Mihailovitsh kaeyden miekkansa kahvaan. + +--Me taistelemme saeaentoejen mukaan. Valitkaa aseet! sanoi Gregor +Gregorovitsh. + +Kun Hannes heraesi jaelleen tuntoihinsa olivat molemmat laehteneet. + +Haen vaipui ymmaertaemaettae mitaeaen sohvalle, ja kauan hieroi paeaetaensae, +sekottaen kaiken tukkansa. + + * * * * * + +Kolmannen ja viimeisen kerran tapasi Hannes Natalja Feodorovnan taemaen +asunnossa. + +Taeynnae kysymyksiae ja kiihkeaetae vastausten janoa, taeynnae valtoinansa +lainehtivaa mielenkuohua Hannes meni pari tuntia ennen viimeistae +tutkintoa Natalja Feodorovnan luo, joka asui annetun osotteen mukaan +aivan laehellae kasvatuslaitosta. + +Pimeaet ja kapeat porraskaeytaevaet noustuansa Hannes pysaehtyi oven eteen, +jonka takaa kuului miesten iloista lauluaeaentae ja naisten naurua. + +Haen koputti varovasti. + +Silloin kaikki hiljeni ja vasta pitkaen ajan kuluttua aeaeni kysyi juuri +oven takaa: kuka siellae? + +Hannes nimitti nimensae, mutta ovea ei avattu ennenkuin kiihkeiden +kuiskausten ja juoksujen jaelkeen, jotka selvaeaen kuuluivat ulos. + +Haen paeaestettiin nyt suureen, pimeaeaen eteiseen, josta useita ovia oli +auki valoisampiin huoneihin. Naeistae kurkisteli uteliaasti nuorta vaekeae, +isotukkaisia miesylioppilaita ja saeikaehtaeneitae kurssilaisnaisia. Siis +niitae tavallisia ylioppilas-korttereja, joissa mies- ja naisylioppilaat +elaevaet keskinaeistae siviliavioliittoa, siten tarvitsematta porttoloita. + +Hanneksen kysymykseen Natalja Feodorovnasta vastattiin haenelle yhtaikaa +kahdella tavalla. Toisaalta sanottiin: taeaellae ei asu mitaeaen sellaista; +toisaalta kuului: ei ole kotona! Ilmeisesti eivaet olleet ehtineet sopia +yhteisestae valheesta, jonka vuoksi Hannes sanoi: minae odotan. + +--Taeaellae ei ole teitae varten mitaeaen sopivaa odotuspaikkaa, rohkeni +kaunis pieni nainen huomauttaa. + +Mutta ennenkuin tuli ratkaistuksi Hannesko suostuu tottelemaan +ulos-kaeskyae tai toiset tulevat pakotetuiksi tarjoomaan haenelle tuolia, +ilmestyi Natalja Feodorovna esille. + +Sekae iloisesti ettae nuhtelevasti haen sanoi kohta: + +--Ivan Ivanovitsh, enkoe kieltaenyt teitae?! + +Muut asukkaat vetaeytyivaet nyt huoneihinsa niinkuin simpukat kuoriinsa. + +Natalja Feodorovna vei Hanneksen pimeaestae eteisestae pieneen kyoekkiin, +joka samalla oli haenen oma olinpaikkansa. + +Taeaellae he, istuen toinen pienen kirstun paeaellae ja toinen selaettoemaellae +tuolilla keskustelivat ensin kauan aikaa ylioppilaiden ja +kurssilaisnaisten elaemaestae. Sillae niin paljon kuin Hannes aikoikin vielae +kysellae niitae samoja asioita, joista Natalja Feodorovna oli haenen +luonaan puhunut, oli tieto ylioppilaiden ja heidaen hilpeaein saeestaejaeinsae +elaemaestae ja suhteesta porttoloihin haenelle melkein yhtae taerkeae. + +--Hyvae. Jos sellainen miekkoinen saapi tulevaisuudessa sen viran, jota +varten haen nyt lukee, ottaa haen tytoen kyllae vaimoksensa ja omistaa +lapset. Mutta jollei luvut onnistu? + +--Heillae tavallisesti ei ole lapsia, sanoi Natalja Feodorovna. + +--Kuinka se on mahdollista? sanoi Hannes ihmetyksestae kohottautuen ja +rehellisesti raepyttaeen silmiaensae. + +--Se on kyllae mahdollista, vaikka tosin hirmuista, sanoi Natalja +Feodorovna alakuloisesti. Ja ikaeaenkuin puolustaakseen niitae raukkoja, +joita haen taeaellae naehtaevaesti aeidillisesti hoiti, kyoekistaensae ruokkien, +koetti haen ihmettelevaelle Ivan Ivanovitshille selittaeae: + +--Teidaen taeytyy ymmaertaeae, etteivaet he ajattele tulevaisuuttansa minkaeaen +viransaannin muodossa, vaan he elaevaet kaikki pikaisen ja taeydellisen +olojen mullistuksen toivossa. + +--Mutta miksi he sitten lukevat? Mullistaisivat! + +Natalja Feodorovna huokasi raskaasti: + +--Taeytyyhaen kahleissakin ollen _jotain_ tehdae. Ei, Ivan Ivanovitsh, +jaettaekaeaemme taemae asia. Siihen minun sydaemmeni vielae kerran pakahtuu. En +kestae. + +Nyt rupesi Hannes kyselemaeaen vallankumouksellisista ja samassa muisti, +ettei haen ollut vielae kertonut siitae, mitae Natalja Feodorovnan kaeynnin +jaelkeen oli haenen kotonansa tapahtunut. + +Natalja Feodorovna naeytti kovin saeikaehtaevaen, mutta ei lainkaan omasta +puolestansa, vaan ainoastaan Hanneksen, johon haen, oli ruvennut yhae +enenevaellae laemmoellae katsomaan. + +--Ja senjaelkeen olette te uskaltanut tulla taenne! Rakas Ivan Ivanovitsh, +poistukaa niin nopeasti ja niin salaa kuin mahdollista! + +Hannes tahtoi kuitenkin vielae vastauksia muutamiin taerkeihin +kysymyksiin. + +--Ei-ei-ei-ei--laehtekaeae heti, heti,--ei saa suotta panna itseaeaen vaaran +alaiseksi--no-no-no, ei mitaeaen puheita, laehtekaeae nyt vaan. + +Haen melkein vaekivallalla lykki Hannesta ovelle. + +Mutta kun Hannes oli saanut paeaellystakin ylleen, ja seisoi jo ovessa, +sanoi Natalja Feodorovna vedet silmissae: + +--Me emme naee enaeae toisiamme koskaan. + +--Miksi? kysyi Hannes ja ensi kertaa tunsi kuinka lujilla siteillae haen +oli Natalja Feodorovnaan kiintynyt. + +Natalja Feodorovna ei vastannut, vaan sanoi: + +--Minae neuvon teidaet toisen ystaevaen luo, joka teille kaikki selittaeae, +mutta me emme naee enaeae toisiamme. + +Nimitti kadun ja numeron. + +--Sanokaa haentae aina vaan _Vasiliksi_, aelkaeae koskaan kysykoe muuta nimeae, +sinutelkaa ja sallikaa haenen sinutella teitae, haen selittaeae teille kaikki +ja paljon paremmin kuin minae. Vaehaen voin ilmaista: haen on kuuluisan +vallankumousperheen jaesen, toiset ovat kaikki mikae kotivankiloissa, mikae +Siperiassa. Ja jos joku paeaeseekin vapaaksi, joutuu kohta jaelleen. Isae, +kenraali, suuri, joka suunnalle jaeykkaenae toerroettaevae tukka, silmaet +huhkaimen, itse ajaa lapsiansa kokouksiin: mikae mies sinae olet, sanoo, +kun taemmoeisenae aikana et mene kokoukseen! Ja kun saa tiedon lapsiensa +vangitsemisesta, murahtaa: Aina ovat sanoneet kelpo pojaksi, nyt itse +naein.--Mutta Vasili asuu erillaeaen, paremman toimintamahdollisuuden +vuoksi. Jos he ottavat teidaet perheeseen, onnittelen minae teitae. +Paeaesette kaikki tietaemaeaen. Tulette maailmalle tarpeelliseksi +ihmiseksi--! Hyvaesti ainiaaksi, Ivan Ivanovitsh! + +Kun Hannes tuli kadulle, loeivaet tapulin kellot jossain kuutta. Haen oli +tunnin verran myoehaestynyt tutkinnosta. + +--Se on hyvae, sanoi haen itsekseen, raepytteli vaehaen aikaa silmiaeaen ja +sitten, paeaettaevaeisyyden ilme katseessa suuntasi askeleensa Natalja +Feodorovnan antaman osotteen mukaan. + +Natalja Feodorovna oli oikeassa: he olivat naehneet toisensa viimeisen +kerran, sillae kolmen paeivaen kuluttua antoi Boris Mihailovitsh haenet ilmi +ja haen haevisi ainiaaksi vankiloihin. + + + + +10. + + +Kahden vuoden kuluttua naeiden tapausten jaelkeen levisi Venaejaen +vallankumouksellisten keskuudessa huhu jostakin merkillisestae +suunnitelmasta, joka oli jaetetty heidaen Genevessae sijaitsevaan +paeaekortteeriinsa. Huhu suunnitelmasta saattoi levitae ainoastaan sen +vuoksi, ettae ehdotus sen toteuttamisesta tuli paeaekortteerissa hylaetyksi. + +Mutta hylaetyksi ei se suunnitelma tullut senvuoksi, ettae olisi ollut +vaillinaisesti kokoonpantu tai ettae sen toteuttaminen olisi ollut +missaeaen suhteessa mahdoton, vaan ainoastaan haeikaeilemaettoemaen, +haemmaestyttaevaen, sydaentae kouristavan julmuutensa vuoksi. Vallankumous oli +siinae suunniteltu alotettavaksi yhtaikaa Moskovasta ja Pietarista. Mutta +Moskovaa koskeva osa suunnitelmasta oli jaetetty muodostelematta ja +riippuvaksi edellisen eli Pietaria koskevan osan hyvaeksymisestae. +Suunnitelman nerokkaasti mietitty paeaejuoni tarkotti Pietarin kaupungin +hukuttamista veden alle avaamalla Laatokan puolelta pitkin Nevan virtaa +tulevien vesien sulut. + +Kun asia oli lopullisen ratkaisun alaisena vallankumouksellisten +paeaekortteerissa, jakautuivat johtomiehet kahteen kiivaasti keskenaeaen +taistelevaan joukkoon, joista vaehemmistoe kannatti suunnitelman +omaksumista. Voimakkaassa puheessa koetti jyrkemmaen puolueen edustaja +tuoda esiin suunnitelman haemmaestyttaevaeae nerokkuutta ja sen yhtae +ihmeteltaevaeae viimeistelyae, jossa kaikki sotatieteen vaatimukset olivat +mitae huolellisimmin noudatetut ja punnitut. Todistetuksi tuli myoeskin, +ettae vallankumouksellisten asejoukkojen taidokkaasti suunnitellun +asetuksen avulla ympaeri hukkuvaa kaupunkia voisi suurin osa +vallankumouksellisiksi itsensae tunnustavista kaupungin asukkaista tulla +pelastetuksi. Mutta aeaenestyksessae saavutti sittenkin voiton hylkaeaevae +lausunto, joka perustui yksistaeaen suunnitelman julmuuteen. + +Ne samat miehet, jotka olivat tikari- ja pommimurhiin valmiina,--jotka +sellaisiin olivat tovereitansa aeaenestaeneet ja arvoilla maeaeraenneet, +peraeaentyivaet sentaeaen, kun tuli kysymys kokonaisen kaupungin +upottamisesta. + +Mikae mies se oli heidaen joukossansa, joka oli tuon suunnitelman tehnyt? +Kuka oli se jaettilaeinen, josta uhkasi niin peloton ja haeikaeilemaetoen +leijonamieli? Kuka oli pitaenyt ikaeaenkuin koko maapalloa kaedessaeaen, +katsonut Venaejaen paikkaa ja sormellansan osottaen sanonut: tuo kohta +upotettakoon veden alle ja tuosta kohdasta nostakoon vallankumous +verisen paeaensae? + +Kun suunnitelma oli tullut hylaetyksi, ilmaisi Vasili, joka oli sen +Schveitsiin tuonut, johtomiehille sen tekijaen. Se oli entinen +sota-akatemian upseeri, Ivan Ivanovitsh, jolla nimellae haentae sitten +vallankumouksellisten kesken sanottiin. + +Ja paeaekortteerissa oltiin yhtae mieltae siitae, ettae sellaisen miehen +liittyminen vallankumouksellisiin oli katsottava suureksi voitoksi, ja +ettae haenen ilmeistae kykyaensae oli nyt vaelttaemaettae kaeytettaevae eraeaeseen +toiseen tekeillae olevaan yhtae laajaan, mutta vaehemmaen julmaan +suunnitelmaan. + + + + + + +TOINEN OSA + + + + +1. + + +"Merkillisiae ihmisiae!" ajatteli Hannes, kun Vasili ilmotti haenelle +uutisen siitae, ettae tuo haenen paljotoeinen, tarkkaan perusteltu ja joka +puolelta punnittu suunnitelmansa oli paeaekortteerissa tullut hylaetyksi. + +"Merkillisiae ihmisiae, kun pelkaeaevaet tappaa monta, mutta eivaet pelkaeae +tappaa yhtae tai kahta!" + +Vasili seisoi haenen edessaeaen kaedet riipuksissa, kasvot pitkinae ja +surullisina. Sillae Vasili rakasti Hannesta, ja vaikka Genevessae oli +itsekin aeaenestaenyt suunnitelmaa vastaan, oli haenen nyt--hukkaan menneen +tyoen vuoksi--tuskallisen saeaeli Hannesta, kun ajatteli miten Hannes oli +kahden vuoden aikana lakkaamatta ja innosta saeihkyvin silmin siitae +puhunut, lyoenyt nyrkkiae poeytaeaen, taerisyttaenyt seiniae ja ikkunaruutuja +raejaehdyksiae matkivilla huudoillansa. + +--Ja tunnusta, sanoi Hannes,--ettae ilman sinun aeaentaesi olisi asia mennyt +laepitse! + +Vasili vaikeni, ja myoensi siten asian todella olleen niin, ettae haenen +aeaenensae oli ollut ratkaiseva. + +Surullisesti alas katsoen haen jotakin epaeselvaeae mielessaeaen punnitsi, +jolloin haenen silmaeluomensa saeaennoellisessae tahdissa painuivat kiinni ja +aukenivat, ja tummat, pitkaet ripset loeivaet yhteen kuin kaksi luutaa. +Vasilin hienot ylimyskasvot suurine ruskeine silmineen ja naisellisen +sileine ihoineen olisivat sopineet ihanimman kaunottaren kasvoiksi. + +Miksi Vasili ei ollut ennen, noiden kahden vuoden aikana, jolloin haen +joka paeivae tapasi Hannesta, kertaakaan maininnut katsovansa suunnitelmaa +liian julmaksi, vaan oli paeinvastoin aina innolla kuunnellut Hannesta ja +kaiken aikaa ikaeaenkuin ottanut asiaan osaa? Taemae seikka suuresti lisaesi +Vasilin surua, sillae naeytti melkein mahdottomalta selvitellae Hanneksen +eteen koko se monimutkainen, tuhansien ristiriitaisten ajatusten ja +tunteiden vyyhti, joka olisi tuolle suoraviivaisesti ja mutkattomasti +ajattelevalle suomalaiselle osottanut, ettei taessae ollut Vasilin +puolelta harjotettu mitaeaen tahallista kaksinaisuutta. Vaikeutta enensi +Vasilille vielae seuraava seikka: + +Haen oli kerran ruvennut lukemaan Hannekselle Nietzschen kirjaa "Also +sprach Zarathustra", joka oli eraeaessae suhteessa muuttunut melkein +evankeliumiksi kaikille vallankumouksellisille, siinae kun arvosteltiin +saeaelintunne pelkaeksi heikkouden hyveeksi, josta todellisen yli-ihmisen +taeytyi olla vapaana. Tosin oli Hannes ollut luettaissa melko uninen, +kirjan voimatta missaeaen suhteessa kiinnittaeae haenen huomiotansa, mutta +sensijaan oli juuri Vasili itse ollut aivan haltioissaan tuosta +vastailmestyneestae kirjallisuuden aarteesta. Vasilia oli suuresti +harmittanut Hanneksen uneliaisuus: eikoe se mies todellakaan tuntenut +luissaan ja ytimissaeaen kirjan ihmeellisesti vapauttavaa vaikutusta! +"Minae en tarvitse tuota kirjaa", oli Hannes vaan sanonut, ja se oli +vielae enemmaen harmittanut Vasilia, sillae se kuului samalta kuin jos +Hannes olisi sanonut: kyllae saeaelintunnekin voi olla hyvae. Muutamana +hetkenae oli sohvalla loikova Hannes tuntunut Vasilista suoralta +viholliselta, jota olisi tehnyt mieli haevittaeae siinae silmaenraepaeyksessae +kokonaan olemattomaksi. Olla sellainen raakilo, sellainen toelppaemaeinen, +keskeneraeinen, tunteeton ihminen, ettae nukkuu Nietzscheae luettaissa, +vaikka valmistelee vedenpaisumusta kokonaisen kaupungin ylitse! Mies ei +lainkaan tajua, ettae moisen jaettilaeisaikeen toteuttaakseen taeytyy olla +yli-ihminen, vapaa sellaisesta mahdollisuudesta ettae ratkaisevalla +hetkellae saeaelintunne haenen kauttansa tunkeutuu tekijaeksi historiallisten +valtatapausten keskelle, ja turmelee kaikki. Ei, haen loikoo sohvalla ja +mymisee unisena: kyllae saeaelintunnekin on hyvae! Vasili oli silloin +ehdottomasti ajatellut: ollakseen sellainen toelppae taeytyy todellakin +olla suomalainen! + +Mutta kuinka oli kaeynyt? + +Vallankumoukselliset hylkaesivaet suunnitelman sen julmuuden taehden, +ja--mikae ihmeellisintae--juuri saman saeaelintunteen vaikutuksesta oli +Vasilikin aeaenestaenyt suunnitelman hylkaeaemistae,--siitae seikasta oli haen, +toimitettuaan kaikkien sisaellisten vaikuttimiensa tarkan seulouksen, nyt +paeaessyt taeysin perille. + +Naemae sisaeisimmaet vaikuttimet olivat kuitenkin sitae laatua, ettei Vasili, +kuten sanottu, naehnyt mitaeaen mahdollisuutta saada niitae Hanneksen +kohtisuoraan katsovien silmien laepitse haenen aivoihinsa ja sydaemmeensae. +Vasilin laehtiessae matkalle Geneveen Hanneksen suunnitelma mukanaan oli +haenet taeyttaenyt sykaehtelevae ylpeys siitae, ettae _haen_ oli saanut +viedaekseen niin taerkeaen paperin tovereilleen, ja haenellae oli ollut +koottuna joukko tuoreimpia kertomuksia hallituksen viimeisistae +julmuuksista, joiden pontevalla esiintuomisella haen toivoi varmaan +nostattavansa toveriensa joukossa sellaisen maeaeraen tervettae, +kuohahtelevaa ihmisvihaa, ettae suunnitelma tulisi yleisen innostuksen +purkautuessa pelkaellae huutoaeaenestyksellae periaatteessa hyvaeksytyksi. +Berlinissae oli haenen taeytynyt asiain taehden viivaehtaeae useampia paeiviae, +ja vaelttaeaekseen sikaelaeisten toveriensa uteliaisuutta haen oli tahallaan +pysytellyt heidaen kaupunginosastaan erillaeaen kuluttaen loput aikaansa +kaikkein virallisimmilla kaduilla ja kaevelypaikoilla. Istuessaan +ikaevissaeaen Unter-den-Lindenillae oli haenen mieleensae muistunut Venaejaen +paljon laempimaemmaet, kotoiset olot ja niiden keskellae ties mistae syystae +erikoisesti--Vera Mihailovna. + +Kuka oli Vera Mihailovna? + +Vanha, vierasvarainen, kodikkaan haemaerissae huoneissa asuva, puhelias, +iloisiin kinasteluihin aina valmis, aina teekyoekin aeaeressae istuva ja +vieraillensa teetae jakeleva, lihava pietarilainen rouva, mielipiteiltaeaen +mitae vanhoillisin--haen teki pitkiae kumarruksia kotijumalilleen, joiden +laempimaet tulet tuikahtelivat talon korkeissa, haemaerissae nurkissa,--mutta +sydaemmeltaeaen niin herttainen, ettae nekin haenen vieraistaan, joilla oli +ennestaeaen oma koti kaupungissa, tulivat haenen luokseen niinkuin vielae +parempaan ja laempimaempaeaen kotiin,--mitae sitten sanoakaan niistae +lukemattomista ylioppilaista, teknikoista, kurssilaisnaisista, joilla ei +kotia ollut! Ja saman Vera Mihailovnan luona Vasilikin, joka oli aeidin +puolelta orpo, loeysi aeidillistae mielenkiintoa personallisiin asioihinsa, +joita tavallisesti ainoastaan oikeat aeidit ymmaertaevaet ja tahtovat pitaeae +yhtae taerkeinae kuin ne itsestae tuntuvat olevan. Myoeskin oikea aeiti oli +Vasililla ollut jumalinen ja mielipiteiltaeaen vanhoillinen. + +Vasilin mieleen oli nyt Unter-den-Lindenillae juolahtanut taemmoeinen kuva: + +Vedenpaisumus. Vera Mihailovnan kasvoilla epaetoivon ilme. Koettaa nousta +teepoeydaen aeaerestae, mutta ei kukaan auta haentae, sillae kaikki haenen nuoret +vieraansa ovat paenneet ja jaettaeneet ovet auki. Teekyoekki on kaatumassa, +tehden 45 asteen kulman poeydaen pintaa vasten. Vera Mihailovna on kaeynyt +kalman kalpeaksi ja huutaa: Vasili! Vasili! Tule auttamaan! Kylmae +vesilaine on hyoekaennyt vierashuoneeseeni! Vasili, nyt se huuhtoi kaikki +kupit poeydaeltae! Vasili, nyt se kaasi samovarin! Vasili, auta, minae +tukehdun!--Mutta Vasilia ei tule. Haen on pelastamassa toisia ihmisiae, +sellaisia, jotka eivaet ole mielipiteiltaeaen vanhoillisia! + +Veri nousi Vasilin paeaehaen, kutkutti tukan juuria, ja takasin painuessaan +jaetti paeaen hienoon hikeen. + +Haen ei tietysti ollut huomaavinaan koko tuota mielijohdetta eikae +myoeskaeaen sitae ettae hirmuinen kauhu oli haenen tukkansa juuria +kutkuttanut, vaan oli taeydellisesti vakuutettu siitae, ettae tuo ohimenevae +ilmaus oli haenessae jotain jaeaennoestae lapsuuden ajoilta, jolla ei ollut +mitaeaen valtaa haenen vallankumouksellisen toimintansa yleiseen kulkuun. +Siitae huolimatta, kun ratkaisevassa istunnossa ensimaeinen puhuja alkoi +tuoda esiin suunnitelman teoreettisia heikkouksia, oli suuri ilo +levinnyt Vasilin muille naekymaettoemiin sydaenlokeroihin, ja haen oli +tuntenut erikoista laempimyyttae tuota pitkaetukkaista, turpeahuulista +venaelaeistae toveriansa kohtaan, joka naeitae vikoja esitti, sekae erikoista +vihaa sitae hienosti sivistynyttae, kauniskasvoista juutalaista kohtaan, +joka rauhallisesti ja erinomaisen seikkaperaeisesti suunnitelmaa +arvosteltuansa antoi sille teoreettiselta kannalta taeyden +tunnustuksensa. Aeaenien jo mennessae melkein tasan, antoi komitean +voimakkain jaesen, intohimoinen puolalainen insinoeoeri lausuntonsa. +Puolustettuaan suunnitelmaa rajun tulisessa puheessa, mikae +vallankumouksellisten kesken ei milloinkaan ollut tapana, kun istuivat +omassa toveripiirissaeaen, haen kaeaentyi suunnitelman vastustajien puoleen +ja viskasi vasten heidaen silmiaensae vaeitteen, ettae he tuomalla esiin +keksittyjae heikkouksia salasivat todellista vaikutintansa, joka ei ollut +mikaeaen muu kuin lyhytnaekoeinen, tunteiden maailmaan kuuluva kammo +joukkomurhaan.--Toverit!--huusi haen suu vaahdossa:--Ensi kerran +tarjoutuu venaelaeiselle vapaudenliikkeelle taemaen mahtavan suunnitelman +kautta laajempi perspektiivi, tilaisuus terroristisen sissisodan +asteelta kohota ratkaisevaan historialliseen taisteluun! Mutta +joukossamme on--(haen huusi kimakasti:)--lalluksia! + +Taemae teki suuren vaikutuksen. + +Naein oli siis suunnitelmaa kannattanut: sivistynyt juutalainen, +sivistynyt puolalainen ja kolme koeyhaelistoeoen kuuluvaa sivistymaetoentae +venaelaeistae; vastaan taas olivat neljae sivistynyttae venaelaeistae. + +Nyt oli tullut vihdoin Vasilin vuoro sanoa sanansa ja antaa ratkaiseva +aeaenensae. + +Haen tunsi siis pitaevaensae Pietarin ja koko Venaejaen kohtaloa kaesissaeaen. +Turhaanko haen oli kasvattanut itsessaeaen Nietzschen yli-inhimillisiae +ominaisuuksia! + +Haen nousi rauhallisena seisaallensa sanoakseen tietysti alistuvansa mitae +suunnitelman teoreetiseen kelpoisuuteen tulee esiintyneiden haentae +etevaempien asiantuntijain lausuntoon, samalla kuin indignatsionilla +torjuvansa luotaan sen jokaiselle vallankumoukselliselle haepeaellisen +oletuksen, ettae mitkaeaen muut vaikuttimet kuin vapausliikkeen menestys +olisivat olleet maeaeraeaevinae suunnitelman vastustajilla. Mutta silloin +alkavat haenen kaetensae vastoin haenen tahtoansa vapista. Vastoin haenen +tahtoansa kouristaa jokin vieras voima haenen sydaentaensae, niin ettae +kaikki veri pakenee kasvoista ja jalat herpautuvat:--Vasili, minae hukun! +huutaa Vera Mihailovna.--Vasili, minae vannotan sinua kaikkien pyhien +nimessae, en itseni vuoksi--minae olen jo vanha,--vaan sinun taehtesi, +Vasili, Vasili! + +Ratkaisevat sanat eivaet laehde Vasilin suusta. + +Vasilin edessae ei ollut mikaeaen muu kuin tunnustaa olevansa +hermokohtauksen alaisena ja pyytaeae sen perustuksella asian ratkaisun +lykkaeaemistae toiseen kertaan. Mutta tunnustaa olevansa tunteiden vallassa +naein taerkeaessae tilaisuudessa olisi ollut samaa kuin todistaa olevansa +kokonaan kelpaamaton vallankumouksellisten paeaekomiteassa toimimaan. +Vasili sentaehden katsahti ankarasti ja merkitsevaesti insinoeoeriin, antaen +siten kaikille sen kaesityksen ettae haenen vapisemisensa ja kalpenemisensa +oli muka vaivalla hillittyae raivostumista puolalaisen toverin viskaaman +insinuatsionin johdosta, sillae raivostuminen ei ollut niitae tunteita, +jotka tekivaet vallankumouksellisena-olon mahdottomaksi. Taemae +teeskennelty vaerinmuutos antoi Vasilille aivan odottamatta erinomaisen +naeyttelijaetaidon. Voimatta nyt muka raivon taehden saada sanaakaan +suustansa haen sammalteli vapisevalla aeaenellae: + +--Vaadin suljettua aeaenestystae! + +Ja tarvitsematta enaeae naeytellae istui melkein kaatumalla alas. + +Taellae hetkellae Vasili oli vielae taeysin varmana siitae ettae haen, kaikista +vapisemisistaan huolimatta, oli aeaenestaevae suunnitelman hyvaeksymistae. +Mutta kun toverit olivat jakaneet jaa- ja ei-liput, ja haen kaeaentyi selin +heihin katsahtaakseen kumpi lipuista oli jaa-lippu, seisahtuivat haenen +silmaensae molempiin, ja vielae kerran asettui kysymys haenen eteensae +vaa'alle. Ei-lippu oli aivan yhtae suuri kuin jaa-lippukin. Ei-lipun +paeaellae oli haenen omatuntonsa, lapsuutensa, aeiti-vainajansa. Ei-lipun +paeaeltae Vera Mihailovnan hukkuva aeaeni yhae toisti haenen nimeaensae: Vasili! +Vasili! + +Vasili teki jaettilaeisponnistuksen rikkoakseen kaiken sen mikae puhui +ei-lipusta. Yli-inhimillisiae voimia kaeyttaeen haen pakotti oikeaan +kaeteensae jaa-lipun, mutta tulos oli sittenkin, ettae haen vasemmalla +pudotti ei-lipun sylinterihattuun, jonka juutalainen oli uurnaksi +poeydaelle asettanut. + +Haenen kaeytoeksensae omituisuus, genevelaeisten toverien oudostelu, tieto +siitae ettae suunnitelman muiden vastustajien oli ainakin naeennaeisesti +onnistunut piiloutua sen teoreettisten tekopuutteiden taa, mutta ettae +haen yksin oli auttamattomasti ilmaissut todelliset vaikuttimensa ja +siten tehnyt itsensae paeaekortteerissa mahdottomaksi,--se kaikki oli +Vasilille verrattain helppo kantaa. Vaikeinta oli haenen sitaevastoin +Pietariin palattuansa katsoa Hanneksen silmiin. + +--Merkillisiae ihmisiae!--hoki Hannes. + +Ja Vasili katsoi alas ja haenen tummat silmaeripsensae loeivaet yhteen +tasaisessa tahdissa. + +--Merkillisiae ihmisiae, kun pelkaeaevaet tappaa monta, mutta eivaet pelkaeae +tappaa yhtae tai kahta! + +Vasili tunsi kuinka Hannes turhaan hakee tilaisuutta katsahtaakseen +haenen silmiinsae, mutta ei voinut mitenkaeaen haenen katseeseensa vastata. +Ja vuoren raskaana painona laskeutuivat Vasilin hartioille Hanneksen +sanat: + +--Tunnusta ettae ilman sinun aeaentaesi olisi asia mennyt laepitse! + +Mutta mitae olivat naemaekaeaen sanat niiden rinnalla, jotka nyt tulivat +Hanneksen suusta: + +--Teillae Venaejaellae ei vallankumouksesta tule koskaan mitaeaen, sillae ette +osaa erottaa jaerkeae tunteista. + +Naemae sanat palottelivat jaeaennoeksenkin siitae kokonaisuudesta, joksi +Vasili itseaensae ihmisenae vielae ehkae tunsi. Mitaepae jos haen, vaikuttamalla +ratkaisevasti etevaen suunnitelman kukistumiseen, olikin tehnyt jotain +paljon pahempaa kuin Pietarin hukuttaminen olisi ollut! Mitaepae jos haen, +Vasili, oli tehnyt mahdottomaksi tai ainakin epaemaeaeraeiseen +tulevaisuuteen siirtaenyt Venaejaen vapausasian! Jos niin, niin +lopputilinsae ei voinut olla muu kuin hirttaeytyminen. + +Mutta nyt kuului Hanneksen huolestunut huudahdus: + +--Kuule, et suinkaan sinae vaan suuttunut? + +Ja Vasili tunsi kuinka Hanneksen laemmin sydaen kiehtoi haenet aivan kuin +lapsen aeidinsyliin. + +Heistae oli muutaman vuoden kuluessa tullut suuret ystaevykset. Vasilia +oli vastustamattomasti vetaenyt puoleensa ensiksi vaan Hanneksen +harvasanainen, moeraehtelevae miehekkyys, sitten haenen ehdottoman luja +toveri-uskollisuutensa, ja vihdoin tuo ihmeteltaevae sekotus +haemmaestyttaevaestae voimasta ja samalla laempimaestae sydaemmestae. "Kuule, et +suinkaan sinae vaan suuttunut"--ne sanat vetivaet Vasilin +itsensaehalveksimisesta takasin ihmisten ilmoille kuin vaekevae kaesi vetaeae +hukkuvan suosta. Ja silmaet taeynnaensae kyyneleitae Vasili katsahti +Hannekseen.--Mikae ihmeellinen mies! ajatteli haen naehdessaeaen +huolestumisen jopa tuskan ilmeen Hanneksen kasvoilla.--Ei voi tuskatta +naehdae kyyneleitae, vapisee toverin puolesta, jos naekee taemaen kaesittelevaen +varomattomasti browninkia, mutta samalla, kun kysymyksessae on _asia_, ei +epaeile avata meren sulkuja kokonaisen miljoonakaupungin hukuttamiseksi! +Nukkuu Nietzscheae luettaissa, ja kuitenkin juuri haen yksin on oikea +yli-ihminen. Sillae viisas ja voimakas oli ollut tuo genevelaeinen +juutalaistoveri, taetaekin vielae voimakkaampi se kaunopuheinen insinoeoeri, +mutta mitaeaen yli-ihmisiae ne eivaet olleet kumpikaan. Heitae tuhat kertaa +voimakkaampi oli taemae suomalainen, jolla oli ikaeaenkuin toisena luontona +pettaemaetoen kyky erottaa toisistaan asia ja persona, jaerki ja tunne,--tuo +ihmeellinen mies, joka suotta ei tappanut kaerpaeistaekaeaen, mutta asian +vuoksi upotti vaikka puolet maailmaa,--jonka luona oleminen sentaehden +yhtaikaa sekae pelotti ettae tuntui turvallisen laempimaeltae. Pelotti haenen +luonansa ikaeaenkuin jokin kaukaa tuleva, raakain ja nokeentuneiden +tyoemiesten rintamassa kulkeva, maan pimeaestae sydaemmestae nouseva +hirmuinen kostonvoima, joka puhjettuaan kerran toimintaan ei ole ketaeaen +saeaestaevae, ei ystaevaeae ei omaista, ei kokonaista kaupunkia, vaan lyoevae +murskaksi kaikki mikae sen tielle asettuu. Laemmitti haenen luonaan taas se +uskollinen toveruus ja turva, joka haenestae huokui taemaen kumouksellisen +voiman rinnalla, jokin siitae riippumaton, siitae tietaemaetoenkin +sivistynyt, hieno, altistuva inhimillisyys, joka oli siihen liittynyt +ulkoapaein, aivankuin vaelttaemaettoemaestae katastrofista tietaemaetoen karitsa +olisi viattomasti hakenut tyyssijansa nukahtaneen leijonan pehmeaelle +turkille. + +Hannes puolestaan oli kiintynyt Vasiliin aluksi vaan taemaen hienon-hienon +ylimyksellisyyden vuoksi, joka oli junkkarikoulussa ja sivistymaettoemien +armeijaupseerien keskuudessa kasvaneelle Hannekselle jotakuinkin uutta. +Ensin se oli heraettaenyt haenen uteliaisuuttansa, sittemmin, laehemmaen +personallisen tutustumisen jaelkeen, kunnioitusta ja salaista ihailua. +Todelliset ystaevyyden tunteet heraesivaet haenessae, kun Vasili, vaivoja +saeaestaemaettae, alkoi lukea haenen kanssaan venaelaeistae kaunokirjallisuutta, +kaeyden laepi Gogolit, Turgenjevit, Dostojevskit, ja samalla vihkien haenet +viimeisinten ja hienostuneimpain kirjallisuudentuntijain arvosteluihin +ja ajatuksiin. Se avasi uusia maailmoja Hanneksen omassa sielussa, +saattaen haenet ymmaertaemaeaen sellaisia sieluelaemaen hienouksia, joista +haenellae ennen ei ollut aavistustakaan, avarsi haenen katsettansa ja +kehitti kaikkia aisteja. Mutta ei Vasilin ylimyksellinen hienous ja +haenen olentonsa kauneus, ei syvae kiitollisuus haentae kohtaan uusien +maailmojen avaamisesta vielae olisi aikaan saanut sitae ihmeellistae, +ikaeaenkuin aivan ylenluonnollisilla siteillae solmittua sielujen yhteyttae, +jossa Hannes tunsi olevansa Vasiliin naehden. Sen oli saanut aikaan +seuraava sielullinen tosiasia: + +Olojen taeydellistae kumousta janoova intohimo, joka oli naeennaeisesti niin +aekkiarvaamatta leimahtanut ilmiliekkiin tuon nuoren, ulkonaisesta +esiintymisestae taerkeaetae ja turhan tarkkaa huolta pitaevaen upseerin +povessa, ei ollut Natalia Feodorovnan heraettaemae;--se oli siellae jo +ennestaeaen, jo Hinkin ajoilta asti, niiltae vuosilta, jolloin haen, +seurauksia ajattelematta, oli lakaissut puhtaaksi porttolan,--jolloin +haen sitten, vaelittoemaen oikeudentuntonsa kanssa kieraeillen ja olojen +parannuksen lykaeten tulevaisuuteen, oli Hinkin-vastaisessa hengessae +mennyt niin pitkaelle, ettae valhe joka taholta ympaeroeitsi haentae ja haen, +samalla kuin kulki hajuvesissae ja hansikkaat kaesissae, odotti sitae +vaelttaemaetoentae hetkeae, jolloin haen voimatta enaeae sisaellistae pakkoa +vastustaa antaa vallan raivollensa, repii jossain julkisessa paikassa +upseeripuvun yltaensae, alkaa huutaa ja ilmaan hyppiae ja koko maailman +haevittaemisen esikuvaksi nakkelee tuolit ulos, saerkee peilit ja rikkoo +tieltaeaen esineitae niinpaljon kuin suinkin mahdollista. Sillae taellaisiin +katastrofeihin olivat aina paeaettyneet kaikki Hanneksen yritykset +viekkauden ja itsepetoksen avulla paeaestae vapaaksi Hinkin osottamasta +elaemaensuunnasta. Ja siihen oli ennen tai myoehemmin varmaan taemaekin haenen +upseerikieraeilynsae paeaettyvae, niin totta kuin aurinkoa ei voi estaeae +nousemasta tai maailmata radaltansa muuttaa.--Silloin, juuri taemaen +katastrofin viimeisimmaellae hetkellae, oli haenen tiellensae sattunut +Natalia Feodorovna ja Vasili. Suureksi ihmeekseen Hannes nyt naeki, ettae +Hinkin edustamalla ja haenen omassa sisimmaessae sydaemmessaeaen piilevaellae +kumoushengellae oli vastineensa maailmassa, ettae se oli siellae jo +valmiiksi opiksi muodostunut ja ikaeaenkuin haentae odottamassa. Ihmisille +tapahtuva vaeaeryys, josta haenellae oli ollut ainoastaan haemaerae, +jonkinlaisena painajaisena sydaentae kalvava ja sanoihin kokonaan +pukematon tuntumus, oli taessae opissa lausuttu julki niin selvin ja +voimakkain sanoin, ettae Hanneksen vaekevae kumoushenki, naeistae tietoisista +perustuksista laehtien, kasvoi satakertaiseksi ja valtasi koko haenen +olentonsa. Sen puhkeamista ei mikaeaen olisi enaeae voinut estaeae, ellei taemae +oppi itse olisi juuri vaatinut kumoushengen talttumista jaerjen kylmien +lakien alaiseksi tulevaisuuden suunnitelmaksi. Jaerjetoen katastrofi oli +vaeltetty, ja Hannes pani sen sijaan koko uhkuvan voimansa suuren +suunnitelman luomiseen vallankumoukselle, josta suunnitelmasta olikin +sitten paisunut todellinen naeyte haenen sisaellisestae voimastaan. Mutta +samalla kuin taemae kumouksellinen intohimo naein sai yhae laajemmalle +ylettyvaeae ilmaa siipiinsae, kulki sen rinnalla haenen sielussansa +lakkaamatta myoes tuo toinen kehitys: ihanoiva ihmettely, ettae se +vapautta rakastava, haenen sisintae itseaeaen edustava, vaikka kyllae taehaen +asti ikaeaenkuin paeivaen valoa kammonut ja Hinkin nimellae kulkenut +mielihalu oli sama myoes maailman hienoimmilla ja sivistyneimmillae +ihmisillae, jommoisina haen piti Natalia Feodorovnaa ja Vasilia. Eikae +ainoastaan sattumalta sama, vaan se oli siltana heidaen luoksensa, +siltana yli koko porvarimaailman, siltana heidaen hienostuneeseen, +syvintae siveellisyyttae ja lahjomattominta rehellisyyttae henkivaeaen +elaemaeaensae. + +Taemae tosiasia se oli perustuksena siihen ihmeelliseen, aivankuin +yliluonnolliseen vetovoimaan, jota Hannes puolestaan tunsi Vasilia +kohtaan. + +Kyyneleistaeaen selvittyaensae Vasili sanoi: + +--Jospa vaan olisit naehnyt millaisia ne olivat, ne, jotka suunnitelmaa +puolustivat! + +--Millaisia ne olivat? + +--En tarkota sitae juutalaista, enkae puolalaista,--ne olivat kyllae +oikeassakin, vaan niitae kolmea venaelaeistae,--sivistymaettoemiae,--raakoja--. +Jumala varjelkoon vallankumouksen milloinkaan joutumasta sellaisten +miesten kaesiin! + +--Hm, pani Hannes. + +Vasili katsahti Hannekseen. + +--Sinae ajattelet varmaan, ettae sellaisiakin tarvitaan? + +--On hyvae,--sanoi Hannes,--ettae komiteassa on myoes voimamiehiae. + +--Ei,--sanoi Vasili.--Voima ja hienous taeytyy olla _yhdessae_ ihmisessae, +mutta ei niin ettae toisessa on voima ja toisessa hienous,--siitae ei tule +koskaan mitaeaen, ei koskaan! + +Vasili kirjotti taestae huomiota heraettaeneen kirjotuksen parisilaiseen +vallankumoukselliseen lehteen. Haen oli sitae mieltae ettae ylin johto olisi +ollut vaelttaemaettae annettava yhden ainoan miehen kaesiin, joka olisi +henkiloeoensae yhdistaenyt ne ajan vaatimat, Friedrich Nietzschen esittaemaet, +korkeimmat luonteenominaisuudet,--jossa hienoin sielullinen kulttuuri +olisi yhtynyt tunteita taeydellisesti hallitsevaan tahdonvoimaan. +Niinkauankuin sellaista henkiloeae ei ollut--kirjotti Vasili--niinkauan +puuttui vallankumoukseltakin vaelttaemaettoemin edellytys onnistumiseen. +Komitean enemmistoepaeaetoekset olivat yksipuolisia, milloin yksistaeaen +vihaan milloin yksistaeaen saeaeliin milloin naeiden hedelmaettoemaeaen +sekotukseen perustuvia elottomia ja voimattomia sokkoliikkeitae. + +Oli ilmeistae, ettae Vasili ajatteli: Hanneksesta on se tulevaisuuden mies +tuleva,--ja yksityiskeskusteluissa vaikuttavien toveriensa kanssa haen +lakkaamatta toikin esiin Hanneksen ihmeteltaevaeae sopivaisuutta +vallankumouksen palvelukseen: mitae hienointa kaesityskykyae, taeydellistae +vapautumista porvarillisista ajatustavoista, ja samalla kuitenkin +rajatonta kumouksen voimaa, jonka laehteet olivat aivan kuin jossain maan +tuntemattomissa, syvissae onkaloissa ja jonka pettaeminen oli yhtae +mahdoton kuin tulivuoren muuttuminen lakeaksi laaksoksi. + +Kuitenkin, kun vallankumoukselliset sitten todellakin kaeaentyivaet +Hanneksen puoleen, eivaet he sitae tehneet Vasilin kautta. + +Eraeaenae pimeaenae syysiltana Hannes istui huoneessaan odottelemassa +sovittua kellonlyoemaeae, joka oli maeaeraetty salaperaeisessae haenen poeydaelleen +ilmestyneessae kirjeessae. Tuuli ulvoi ja toinen toistaan vinhemmaet +puuskat paiskelivat ikkunoihin lakkaamatta virtanaan valuvia +sadepisaroita. Sateen ja tuulen kohinalta aniharvoin kuului kadulta +rattaiden raeminaeae ja kavioiden kopsetta, mutta aina ajoivat ohitse. + +Hannes ei ollut tyytyvaeinen taehaen naein jaerjestettyyn kohtaukseen. Haen +tuskaili ja nousi tuon tuostakin kaedet taskuissa kaevelemaeaen edestakasin +nurkasta nurkkaan. Haen liikkui nopeasti ja silmaet vilkkuivat +kiukkuisesti sivuille: + +"Ettae ne saattoivatkin panna naein varomattomasti toimeen yhtymiae! Eivaet +lainkaan ottaneet lukuun ettae toinen on upseeri ja siis tuhat kertaa +aremmassa asemassa kuin he kaikki yhteensae." + +Tuuli yhae yltyi ja sen puuskat jyskyttivaet ikkunoita. + +Hannes pysaehtyi aekkiae: + +"Pelkaeaenkoe minae"? haen ajatteli ja alkoi tehdae itselleen tiliae siitae +ihmeellisestae tunteesta, joka saattoi haentae taellae hetkellae levottomaksi. + +Taehaen asti haen oli, muodollisesti vallankumouksellisiin kuulumatta, +ainoastaan kirjojensa aeaeressae vallankumousta suunnitellut, mutta nyt haen +odotteli henkiloeae, joka oli vallankumouksellisten puolesta ottava +haeneltae sitoumuksen ja antava haenelle aktiivisen toimen. Ehkae maeaeraeaevaet +he haenelle koetehtaevaeksi sellaisen murhan suorittamisen, johon haenellae +on upseerina parempi tilaisuus kuin muilla. Sen he tekevaet, siitae haen +oli varma. Sitaekoe haen pelkaesi? + +Ei. Ei haen sitae pelaennyt. Inhosi yksityismurhia, mutta ei pelaennyt. Jos +asia vaati oli haen valmis kaikkeen. + +Mutta taessae tuulen ulvonnassa oli jotakin--. Kuinka lapsellista ja +sittenkin kuinka voittamatonta! Aeiti oli ukkosen kaeydessae aina sanonut: +se on Herran voima, onko Hanneksella syntiae sydaemmellae? Ja Hannes oli +uskollisesti aina miettinyt oliko haenellae syntiae sydaemmellae, ollakseen +valmis astumaan iankaikkisen tuomarin eteen, jos salama haenet tappaa. +Vaikka haen mieheksi tultuaan oli aikaa sitten vapautunut uskosta +sellaiseen ukkospilvissae elaevaeaen jumalaan,--vaikka haen varmaan muisti +jossain tieteellisessae teoksessa lukeneensa, ettae kaikkein alkuperaeisin +ja raain jumaluuden kaesite oli kansoissa syntynyt pelon ja erittaeinkin +luonnonvoimain pelon tunteesta, heraesi haenessae vastoin haenen +tahtoansakin aina sama lapsellinen tunnelma jokakerta kuin jokin +luonnonvoima naeytti mahtiansa. Niinpae nytkin: myrskyn kauheat +jyskytykset asettivat haenen tahtomattansa tuon murhakysymyksen +lapsuudenaikuisen jumalantunnelman rinnalle, ja joka kerta kuin +tuulispaeae vavahutteli seiniae haen aina uudestaan ja uudestaan kuuli +aeitinsae sanat: onko Hanneksen sydaemmellae syntiae? ja katsoi sydaemmeensae +oliko siellae syntiae, ja joka kerta nosti verinen kummitus paeaensae. Kuinka +lapsellista ja sentaeaen kuinka voittamatonta! Eivaetkoe he olleet myoeskin +Vasilin kanssa monta kertaa puhuneet juuri taestae samasta asiasta: +jumala-tunnelman turmiollisuudesta inhimillistae tarmoa estaevaenae +vastavoimana. Lapsuudesta asti ihmiseen istutettuna se oli niin +juurtunut haeneen, ettei siitae vielae miehenaekaeaen voinut paeaestae. Taemae +oli--niin he ajattelivat--valtaluokkien tahallista, hienoa petosta. +Papistonsa avulla naemae olivat istuttaneet kansoihin tuon merkillisen +psykologisen voiman, joka herpaisee kansan kaeden, kun se nousee omaa +sortajaansa vastaan. Ainoastaan niin saattoi olla mahdollista, ettae yksi +omistaa maan, jolla sata haenen pituistansa haentae renkinae palvelee. +Ainoastaan niin saattoi olla mahdollista, ettae yhden komentaissa tuhat +kovilla patruuneilla varustettua sorronalaista tekee pelkkiae viattomia +kivaeaeritemppuja eivaetkae ammu sortajaansa. Sotakuri! Hoelyn poelyae! Ellei +olisi tuota pientae sydaemmeen istutettua: ei sinun pidae tappaman, niin +olisivat jo aikaa sitten ihmiset oikeuksissaan keskenaeaen olleet yhtae +pitkiae kuin olivat kasvultaan. + +Naein he olivat Vasilin kanssa keskustelleet. Vasili oli tosin sanonut, +ettei haenellae personallisesti ollut mitaeaen sellaista jumalatunnelmaa, +sillae haen oli lapsuudesta ollut ateistinen, vallankumouksellisen isaensae +vaikutuksen alaisena, mutta puhui sen sijaan jostakin "saeaelistae", jonka +herpaisuvoimaa sanoi yhtae suureksi. Jumalatunnelman sanoi olevan +ominaisen erityisesti "kansanlapsille". Siitae saakka kuin Vasili oli +naein sanonut, oli Hannes ruvennut panemaan merkille taetae asiaa, sillae +haenkin tunsi itsensae "kansanlapseksi". + +Ei kertaakaan niinae vuosina, joina haen suunnitelmaa valmisteli, haen +ollut tuntenut itsessaeaen sitae herpaisevaa voimaa, jota Vasili oli +sanonut "kansanlapsille" ominaiseksi. Mutta nyt kun kysymys oli +aktiivisen tehtaevaen vastaanottamisesta vallankumouksellisilta, sai +myrskyn ulvonta haenen tukkakarvansa kauhusta kohoamaan! Haepeaellistae! +Halpamaista! + +Kun odotettu vieras maeaeraetyllae kellonlyoemaellae saapui eikae heti huomannut +tarpeellisella varovaisuudella valita sanojaan ja alentaa aeaentaensae, +hermostui Hannes siitae niin, ettei tervehtinyt haentae, vaan uhkaavasti +rypistaeen silmaekulmiansa enensi vaan kaevelemisensae vauhtia. + +Haenen huoneeseensa oli astunut pitkae, rauhallisen ja synkaen naekoeinen +mies, laepimaerkaenae sateesta, ja istui viluisena ja haluttomana tuolille +odottamatta siihen kehotusta. + +Hannes meni eteiseen, kuunteli visusti, sulki sitten tarkasti oven ja +iski vielae kerran tuiman, nuhtelevan katseen tuntemattomaan. + +Silloin taemae veti suunsa ivalliseen nauruun, mikae vielaekin enemmaen +suututti Hannesta. Haen tunsi inhoa tuota vierasta henkiloeae kohtaan sen +johdosta ettae taemae ei vaelittaenyt noudattaa sivistyneen maailman tapoja. + +Mutta vieras, sanallakaan esittaemaettae itseaeaen, ja tarkasti varoten +lausumasta mitaeaen mikae ei kuulunut asiaan, avasi kaeaereestae +muistikirjansa, katsoi siihen ja sanoi rauhallisesti: + +--Onko serkkunne tila tyydyttaevae?--taellae lauseella vaatien Hannekselta +vallankumouksellisten tunnussanaa. + +Nyt tuli Hanneksen eteen ratkaiseva hetki. + +Pudistaa kieltaevaesti paeaetae vieraan kysymykseen olisi merkinnyt samaa +kuin ainiaaksi luopua yhteydestae vallankumouksellisten kanssa. Se viha, +jota haen tunsi taellae hetkellae tuota henkiloeae kohtaan, joka ilmeisesti +tavotteli kaeytoeksen raakuutta siinae luulossa ettae Hannes, ollen tunnettu +hirmuaikeistansa, sellaista suosi,--se viha kyllae puhui paeaenpudistamisen +puolesta. + +Hannes katsoi kauan vieraan silmiin ja haenen sieramensa hengittivaet +kauheata uhkaa. + +--Minae kysyn onko serkkunne tila tyydyttaevae,--toisti vieras tahallisen +laiskasti venytellen jaeseniaensae, aivankuin kysymys todellakin olisi +ollut jostakin serkusta. + +Jaeaedae taas upseeriksi kadotettuaan uskonsa hallituksen absolutisen +vallan mahdollisuuteen tuntui Hanneksesta niin mitaettoemaeltae ja +raukkamaiselta, ettae haen mieluummin olisi vaikka heti mennyt paeaevahtiin, +riisunut miekkansa ja antanut itsensae ilmi. + +"Millae oikeudella he laittavat ihmiselle taemmoeisiae hetkiae!" + +Hanneksen teki mieli ottaa mies niskasta ja kantaa ulos. + +Voi, ettae he olivatkaan sysaenneet Vasilin syrjaeaen, joka oli ollut +Hannekselle kuin majakkana pimeaesti myrskyaevaessae meressae! Vasili oli +ollut haenen kumouksellisen intohimonsa pyhitys, ja ilman Natalia +Feodorovnan aatteellista pohjaa ei koko taessae intohimossa ollut mitaeaen +muuta kuin jaerjetoentae sisaellistae raivoa, joka ei tuntenut laehteitaeaen +eikae lopullista paeaemaeaeraeaensae. + +--Taeaellae arkaillaan?--sanoi vieras vihdoin sama ivahymy huulillaan. + +Vetoominen rohkeuden puutteeseen oli kyllae Hanneksen kaikkein arimpaan +kohtaan koskettamista. Koko haenen olentonsa vavahti. Oli ilmeistae, ettae +vieras ajattelee ivallisesti: olet kamarissasi uskaltanut luoda rohkean +suunnitelman, mutta kamaristasi et uskallakaan astua toimintaan! Hannes +oli kuitenkin liian paljon aikoinaan stoialaisia filosofeja lukenut, +ettae olisi taellaisen yllytyksen antanut itseensae vaikuttaa. Haen +viivytteli vastaustaan. + +Silloin ulvahti tuuli uuninpellissae, ulvahti seinien liitoksissa, +ulvahti katossa, ulvahti maassa,--ikkuna-uutimet imeytyivaet kiinni +lasiruutuihin, kuului kumeata, jostakin kaukaa laehestyvaeae kohinaa, se +kasvoi, kasvoi, ja vihdoin jysaehti hirmumyrskyn ensimaeinen tuuliaispaeae +vasten seiniae ja ikkunoita ja koko talo tuntui huojuvan ja vavahtelevan. + +--"Onko Hanneksella syntiae sydaemmellae?" + +Voi, aeiti, aeiti, sinae olet poljettu, sinae olet haevaeisty, ja kuitenkin +olet itse istuttanut tietaemaettoemyydessaesi poikasi vereen sen orjamaisen +taikauskon, joka haenen kostavan kaetensae herpaisee! Vaiti aeiti, vaiti! + +Ikkunaruutu irtausi ja lasi putosi kilisten permannolle. Lampunliekki +alkoi laepaettaeae. + +Kuului kattopeltien raemisevae irtautuminen, kuului kokonaisen katon +saerkyvae luhistuminen, kuului kirkonkellojen kumajavat haetaesoitot. + +Ja Hannes ajatteli: + +"Se, jota sanotaan jumalaksi, tahtoo pelottaa minua!" + +Vieras kalpeni ja hoepisten jotakin, joka ei mitenkaeaen kuulunut asiaan, +rupesi panemaan lakkia paeaehaensae pelastuakseen pian korkean talon +ylimmaestae kerroksesta jonnekin alemmas ennenkuin koko talo kaatuu. + +Mutta Hannes ojensi kaetensae ja pani oven lukkoon. + +Haenestae naeytti kuin olisi haen ollut korkealla vuorella, jossa ylimmaen +taivaan hirmutuulet repivaet haenen vaatteitaan ja tukkaansa, ja kuin +olisi vihdoin lyoenyt se kauan aikaa yhae tuonnemmaksi lykaetty hetki, +jolloin haenen oli taisteleminen jumalan kanssa. + +Sadat heikot aeaenet huusivat alhaalta: tee se meidaen puolestamme, me emme +voi, me olemme heikot, mutta sinae olet vaekevae meidaen joukossamme, sinae +jaksat, sinae ainoa uskallat, tee meidaen puolestamme se mikae kumminkin +kerran on tehtaevae: voita jumala! + +Ja kun Hannes naemae aeaenet sisaessaensae kuuli, huusi haen myrskyn +vihellyksessae vallankumouksellisten tunnussanan vieraan korvaan. + +Mutta vieras rupesi peloissansa lukemaan lapsuudenrukousta, sillae +haen oli syntyjaeaen talonpoika ja semmoisissa kasvatettu. Ja +vallankumouksellisten tunnussana tuntui haenestae taellae myrskyn hetkellae +jumalan herjaamiselta. + +Ja kun Hannes nauroi haenen hoepinaeaensae, saeikaehti vieras vielae enemmaen sen +voiman taehden, joka Hanneksessa oli. + +Mutta myrsky, huippunsa saavutettuaan, alkoi hiljetae ja Hannes tukki +ikkuna-aukon uutimilla. Silloin he istuivat poeydaen aeaereen ja Hannes oli +valmis kuulemaan, minkae tehtaevaen vallankumoukselliset olivat haenelle +maeaeraenneet. + +Kuivattuaan otsahikensae vieras veti jaelleen muistikirjansa esille, jonka +sivut olivat taeynnaensae merkkejae ja salakirjaimia, ja rupesi tekemaeaen +Hannekselle selvaeae uudesta suunnitelmasta, jonka mukaan Pietarin +keskushallituksen kukistaminen ei tulisi tapahtumaan Laatokan sulkujen +avaamisella, vaan Kruunstatin kanunain avuilla sekae laivaston +saattamisella vallankumoukselliseksi. Kapinan oli syttyminen yhtaikaa +niin monessa eri kohdassa kuin mahdollista, jotta keskushallituksen +aekkinaeinen lamautuminen vaikuttaisi sitae tuntuvammin ja sotavoimain +nopea kokoominen sinne missae niitae tarvittiin olisi niin vaikeutettu +kuin suinkin. + +Vaeliaikainen vallankumouksellinen hallitus sillae vaelin asettuisi +johonkin laivaston turvaamaan paikkaan ja kaeyttaeen yleistae sekasortoa +hyvaekseen otttaisi ohjakset kaesiinsae. + +Naein pitkaelle paeaestyaensae vieras vaikeni ja rupesi silmaekulmiensa alta +kysyvaesti katsomaan Hannekseen, ilmeisesti taemaen vastausta odottaen. + +Mutta Hannes ei ollut vielaekaeaen paeaessyt siitae hermostuksesta, minkae +vieras oli haenessae heraettaenyt, vaan nousi yloes kaevelemaeaen ja sanoi +vihasesti: + +--Mitae laivasto minuun kuuluu? Minae olen maamyyrae! Silloin vieras kaivoi +muistikirjansa lehtien vaelistae Venaejaen valtakunnan kartan, levitti sen +poeydaelle ja osottaen eraestae punasella kynaellae merkittyae kohtaa +Suomenlahdessa sanoi: + +--Taetae saarta on ajateltu laivaston suojaamaksi vaeliaikaisen hallituksen +paikaksi. + +Se oli Suursaari. + +--Nerokasta! Sangen nerokasta!--sanoi Hannes ivallisesti, sillae ei +mikaeaen naeyttaenyt haenestae taellae hetkellae hullunkurisemmalta kuin tuo +"laivaston suojaama" saarivaltio, joka mahdollisesti kyllae saattoi +tarjota vallankumouksen johtajille hyvaeae turvaa, mutta ei mitaeaen takeita +paeaeasiasta, nimittaein vaelttaemaettoemaen, nopean ja helpon yhteyden +saavuttamisesta uuden hallituskeskuksen ja itse hallittavan valtakunnan +vaelillae. Hannes ei voinut pidaettaeae naurahdusta. + +Mutta kasvojensa ilmettae vaehaeaekaeaen muuttamatta vieras pyysi Hanneksen +istumaan ja jatkoi selostustansa. + +Taemae oli suunnitelman toinen puoli. + +Toinen puoli tarkotti Mustanmeren linnotuksen, Sevastopolin, muutaman +Itaemeren sotasataman, ja Suomenlahden linnotusten, Viaporin ja +Kruunstatin saattamista vallankumouksellisten kaesiin. + +Naeistae oli taerkein sija Viaporilla, jonka oli oleminen laivaston +nojakohtana ja vaelittaeae vaeliaikaisen hallituksen yhteyttae muiden +kapinallisten satamain ja linnotusten kanssa sekae saehkoetysyhteyttae +Suomen ja ulkomaiden kautta Sevastopoliin. + +Taessae kohden Hanneksen suupielistae katosi hymy ja haen hoeristi korvansa. + +Vaehaen aikaa kuunneltuansa haen hyppaesi pystyyn ja kulki pari kertaa +edestakasin, valtavasti huohottaen ilmaa sieramistaan. Vielae pari +sanaa--ja Hannes pysaehtyi poeydaen aeaeressae istuvan vieraan luo ja huutaen: + +--Ystaevae!--loei haentae olalle niin ettae koko mies taeraehti +lyyhyksiin.--Taetae kelpaa kuunnella, jatkakaa!--sanoi haen, uudestaan +alkaen kaevellae, ja vielae voimakkaammin puuskutti ilmaa sekae suustaan +ettae sieramistaan. + +Vieras muutti nyt aeaenensae tahallisen kuivaksi ja asialliseksi, mutta ei +voinut estaeae sen silloin taelloein vaeraehtaemaestae, joka selvaeaen ilmaisi +kuinka suuresti haen nautti suunnitelman yksityiskohtien selostamisesta +nyt kun Hannes oli paeaeasiasta ilmeisesti innostunut. Sillae +yksityiskohdat kaikki seurasivat toisiansa kuin hammasrattaat lovesta +loveen, missaeaen kohden menemaettae vastakkain. Ja ne vierittivaet esiin +mahtavan kuvan suuren vapaustaistelun vastaisista paeaepiirteistae. +Selostajan aeaeni vaeraehteli ja vapisi lopulta niin, ettei haen voinut enaeae +puhua. + +--Suunnitelma on teidaen! huusi Hannes arvaillen. + +--Valitettavasti olen ainoastaan laehettilaes ja tehtaevaeaeni kuuluu pysyae +teille tuntemattomana siihen asti kuin suuri paeivae koittaa,--sanoi +vieras nousten seisaallensa, ja jatkoi juhlallisena: + +--Nyt siirryn siihen tehtaevaeaen, joka taessae naeytelmaessae tulisi _teidaen_ +osaksenne. + +--Olen valmis, sanoi Hannes. + +--Minulta puuttuu vielae teidaen toverivalanne. + +Naein sanoen vieras otti povitaskustaan paperin ja avonaisen kirjekuoren. + +Hannes katsahti paperiin, jossa oli ainoastaan kolme sanaa ja +paeivaemaeaerae. Haen otti paperin ja kirjotti siihen nimensae. + +Vieras pani paperin kirjekuoreen. + +Taemaen tapahtuessa Hannes jostakin syystae muisti Hinkin kertomuksen miten +sen, joka tahtoo itsensae pirulle myoedae, taeytyy kirjottaa nimensae omalla +verellaeaen. Mutta haen vaan naurahti sitae hullunkurista ajatusten yhtymaeae. + +Vieras antoi kirjekuoren Hannekselle ja pyysi haenen itsensae laehettaemaeaen +se paeaekomitealle osotteen mukaan, joka oli kuoressa. Sitten sanoi: + +--Tehtaevae, jonka paeaekomitea minun kauttani antaa teille, tarkottaa +Viaporin linnotuksen strateegisen merkityksen tutkimista puheenaolevassa +suhteessa, ja erittaeinkin sen vastustuskykyae maalta paein uhkaavaa voimaa +vastaan. Se ensiksikin. Toiseksi antaa paeaekomitea tehtaevaeksenne +vaesymaettae tyoeskennellae paikallisen vaeestoen saattamiseksi +vapausliikkeelle suotuisaksi, jotta se voisi osaltaan tehdae tehtaevaensae +uuden keskushallituksen suojaamiseksi maan puolelta ja esteettoemaen +saehkoetysyhteyden yllaepitaemiseksi Suomen kautta valtakunnan eri osien +kanssa. + +--Sitae kelpaa kuunnella, sitae kelpaa kuunnella, hoki Hannes, mutta haenen +silmaensae olivat aivan hajalla ja ajatuksensa jo kaukana strategian +lempialoilla, Ehrensvaerdin seitsemaelle kalliosaarelle rakennetussa +linnotuksessa, vastapaeaetae kotikaupungin rakkaita rantoja. + +Haen tuskin huomasi milloin vieras laeksi, niin valtavina nyt tunkivat +heraenneen aatteen aallot kaikkea epaeoleellista tieltaeaen. Epaeoleellisia +olivat taellae hetkellae haenelle kaikki erityiset ihmiset, epaeoleellista +vasta hiljennyt myrsky ja kaduilta uudestaan kuuluvat liikenteen aeaenet, +epaeoleellista koko taemae tyhmae nykyisyys. Oleellista oli ainoastaan tuo +aekkiae auennut, tulevaisuudesta loistava, haeikaeisevae kirkkaus. + +"Elaemaen tehtaevae! Minulla on elaemaen tehtaevae!" + +Hannes siveli otsaansa, siveli paeaelakeansa ikaeaenkuin auttaakseen +huimaavain ajatustensa koossapysymistae. + +Huone tuntui liian pieneltae, liian ahtaalta haenen tunteilleen niinkuin +haenen askeleillensakin. + +Lamppu kitui oeljyttoemyyttae ja kaeryten teki pimenemistae. + +Haen sammutti sen ja yhdellae iskulla repaesi uutimet lasittoman +ikkunakaaren edestae. + +Hah, mikae raikas avaruuden henkaeys tuoksahti haentae vastaan! + +Myrsky oli kokonaan tyyntynyt. Pilvet olivat hajonneet ja syvaen pimeaellae +taivaalla kimalteli Siriuksen monivaerinen liekehtiminen venaelaeisen +paeaekaupungin mustien katonharjain ylitse. + +Ihmeellinen jaerki sokean kohtalon kulussa: haen tutkii upseerina +strategiaa ja linnotusoppia lempiaineinaan, sitten viskaa kaikki +luotansa, ja saa vallankumouksellisena uuden elaemaentehtaevaen, jonka +kunnolliseksi suorittamiseksi haen ei mitaeaen niin tarvitse +kuin--strategiaa ja linnotusoppia! + +Riemu tuli niin repaeisevaenae sydaemeen ja olo tuntui niin lapsellisen +hyvaeltae. + +Silloin muisti haen aeskeisen kamppailunsa ja ajatteli siitae: + +Paistoivatko kaikkeuden taehdet haenelle vai paistoivatko, ettae haen taellae +hetkellae tuntisi kenen haen oli sydaemmessaeaen kironnut? Mutta ei haen +kamppailuansa katunut, eikae haen katsettansa taehdistae pelaestyen +kaeaentaenyt. Paein niitae haen katseli, suoraan kohti kaeaentyi, ja nyrkillaensae +loei kumahtavan voima-iskun vasten rintaansa, ikaeaenkuin olisi taehdille +sanonut: Kamppaillaanko vielae kerran? Antakaa myrskyn tulla, minae olen +valmis! + +Olisiko kukaan toinen haenen sijassansa taemaen valan tehtyaensae saanut yoen +rauhaa, tarvitsematta kauhun tuskissa itseaensae vaeaennellae, on +epaetietoista. Mutta yoe tuli ja Hanneksen leveae rinta, jonka haen oli +vaariltaan perinyt, hengitti rauhallisesti kuin myrskyn jaelkeen +tyyntyneen meren maininki. + + + + +2. + + +Naeiden tapausten jaelkeen Hannes otti kohta eron sotapalveluksesta ja +matkusti Helsinkiin, sinne pysyvaeisesti asettuakseen. + +Toverit jaeivaet ihmeihinsae. + +Jotkut arvelivat, ettae haen oli antanut itseensae vaikuttaa sen +merkillisen kirjailijakreivin, joka rikkautensa ja maineensa ylimmiltae +kukkuloilta oli aivan odottamatta laskeutunut evankeliumin lukijaksi, +pukeutunut talonpojan mekkoon ja ruvennut saarnaamaan asevelvollisuutta +vastaan, kaeskien kansan siitae kieltaeytymaeaen. + +Oikeata syytae ei yksikaeaen syrjaeisistae voinut aavistaa. + +Mutta kaikkein vaehin sitae osattiin ymmaertaeae Hanneksen kotona. + +Se vastaanotto, joka taellae kertaa tuli Hanneksen osaksi Helsingissae +sukulaisten puolelta, oli peraeti toisenlainen kuin ennen muinoin haenen +saapuessaan vastaleivottuna vaenrikkinae kotiinsa Kustaavan asuntoon. + +Kaikkein tyytymaettoemin oli eno Frans, jonka merkitys ja sanavalta taetae +veneh'ojalaisten kaupunkilaista sukuhaaraa koskevissa asioissa oli sillae +vaelin paisunut ylimmilleen. Eikae ihme, ettae haenen valtansa oli suureksi +paisunut. Haenestae oli tullut taemaen sukuhaaran kaunistus, jonka kanssa +itse Loviisakin, se hienon maailman suuri tuntija, piti jo ylpeytenaeaen +olla sukulaisuudessa, vaikka itse ei ollut kuin Tyrvaentaeisiae: Frans oli +kolmikerroksisen kivimuurin velaton omistaja, Frans oli niin lihava, +ettei milloinkaan omien jalkainsa teriae naehnyt, Frans oli kasvoiltaan +niin punakas, ettae verevin ruusu olisi niiden rinnalla kalvennut, Frans +ei milloinkaan enaeae ajurinpukilla istunut, Frans kaeveli herrain kanssa +Esplanaadilla, Frans joi liikemiesten seurassa olutta Gambrinin +kellarissa, Frans nyykaeytti vaan paeaetae missae toinen lakkia nosti, Frans +tiesi kaikki, ja olipa niitaekin, jotka sanoivat haenen rikkautensa +nousevan puoleen miljonaan. Frans oli Hanneksen asiaan hyvin, hyvin +tyytymaetoen. + +Se tahtoo sanoa, ne syyt, jotka Hanneksella oli esiintuotavana eronsa +selittaemiseksi, haemmaestyttivaet jopa suuresti katkeroittivat Franssin +mieltae. + +Hannes ei tietenkaeaen Fransille voinut sanoa oikeata syytae | eroonsa. +Vaikka haen olikin paeaettaenyt alkaa tehtaevaensae--eli vallankumouksellisten +aatteiden levittaemisen Suomessa--kaikkein ensiksi vaikuttamalla omiin +laehimpiin sukulaisiinsa,--vaikka haen olikin eritoten juuri Franssiin +naehden valmistanut mielessaeaen mitae sitovimpia jaerjen todistuksia, joilla +aikoi oikean hetken tultua niinkuin suurella saehkoereflektorilla aekkiae +haeikaeistae Franssin ihroittunutta ajatus- ja tunne-elaemaeae saadakseen +haenet ehkae kerran laskemaan kaikki rikkautensa vallankumouksellisten +jalkain juureen, ei haen kuitenkaan olisi muuta kuin vahingoittanut taetae +aijettansa jos olisi heti ilmaissut kumoukselliset mielipiteensae. +Sellaisesta ilmoituksesta Frans olisi saanut, jos oli kokonaan +valmistumaton, vaehintaein halvauskohtauksen. Asia oli aluksi tyystin +salattava. + +Tahtomatta kuitenkaan perustaa kohta ilmivalheeseen uusia suhteitaan +ihmisiin Hannes siis sanoi Franssille vaan eronneensa siksi, ettei +upseerin toimi haentae enaeae miellyttaenyt. Mutta Hannes sai naehdae +ihmeekseen, ettae Frans jo taestaekin uutisesta oli saada halvauksen. + +Franssin silmaet suurenivat arpuusien kokoisiksi ja sanattomaksi +tyypertyen haenen oli astuminen kaksi askelta taapaein pysyaekseen +tasapainoaan menettaemaettae. + +Olla lupaavana upseerina, kantaa olkalappuja ja kiiltonappista +kruununpukua, vielaepae saada maine koko maan terveimpaenae, voimakkaimpana +upseerina, sen parhaimpana ampujana, sen etevimpaenae kykynae mitae tulee +taitoon yllaepitaeae jaerjestystae ja innostaa miehistoeae,--ja sitten ilman +muuta jaelleen ruveta vaivaisesti toimeentulevaksi, kulunutta takkia +kaeyttaevaeksi, kiillokashousuiseksi siviliksi, se oli Franssin mielestae +jotain niin nurinkurista, ettae jos Hannes olisi puolustuksekseen tuonut +esiin vaikka kaikkein taerkeimpiaekin syitae ne olisivat Franssista +tuntuneet mielenvikaisuudelta. Mutta ei Hanneksella ollut yhtaeaen mitaeaen +muuta sanottavaa kuin--kehtasiko sitae edes ajatuksissaan toistaa!--kuin +ettae upseerin ammatti ei haentae _miellyttaenyt_! + +Ei miellyttaenyt!! + +Halvauksen asemesta Frans naeitae sanoja kuullessaan tunsi sormiensa +paeissae ihmeellistae pistelyae ja ihmeellistae halua paeaestae niin laehelle +Hannesta kuin mahdollista, jotta olisi voinut ryhtyae haentae nujuuttamaan. + +Ei miellyttaenyt!!! + +--Aih, aih, aih,--haen lauloi aivankuin tuskasta, sillae Hanneksen maine +Suomen ja ehkae koko valtakunnankin vaekevimpaenae upseerina esti haentae +toteuttamasta sormiensa palavaa halua uppoutua haenen tukkaansa. + +Ei miellyttaenyt!!! + +Oliko taessae kukaan muu saanut elaemaessaeaen tehdae sitae mikae miellytti? +Luuliko Hannes todellakin naeiden kaikkien Franssin rikkauksien syntyneen +siten ettae Frans olisi tehnyt sellaista mikae haentae kulloinkin miellytti? +Sittenpae olisi Frans totisesti syoenyt suuhunsa ensimaeisen 10-pennisen +makeana maroosinahyyteloenae, jota ryssaet ennen aikaan kantoivat poentoessae +paeaensae laella ja jonka kylmaen imelae maku edelleen oli Franssin mielestae +mieluisinta mitae elaemae yleensae saattoi tarjota. Ei, poika! Kyllae eivaet +10-penniset marosiin joutaneet. Oliko ollut miellyttaevaeae Franssin istua +yoekaudet kuskipukilla porttolain pihoilla milloin sateessa milloin +paukkuvassa pakkasessa nuoria maessaeaeviae herrasnulikoita odottelemassa? +Oliko ollut miellyttaevaeae sitten tanssittaa lutkuja omassa talossa ja +kantaa ihmisten suurta halveksimista? Nyt oli tosin kaikki unohdettu ja +Frans taeydessae kunniassa, mutta haen kysyi vaan: oliko se ollut +miellyttaevaeae? Haeh? + +Hannes aikoi taehaen vastata ettei rikkauden kokoominen ollut mitaeaen +vaelttaemaetoentae, jonka vuoksi olisi tarvinnut kaersiae pakkasta ja palvella +pikku herrain intohimoja, mutta koska haen itse aikoi kerran anastaa +samat Franssin rikkaudet vallankumouksen hyvaeksi, ja koska siis oli +taerkeaetae ettei Frans paeaessyt suuttumaan, piti Hannes parhaana olla haentae +pahemmin loukkaamatta, ja sanoi vaan: + +--Kerran tulee se paeivae ettae eno naekee miksi minae olen eronnut ja ettae +eroni on ollut kaikille hyvaeksi. + +Frans vaan aellistyi naeistae sanoista entistaekin enemmaen eikae osannut +keskustelua enaeae jatkaa. Heiskauttaen kaettaeaen ja vaijeten haen meni pois +asioilleen. + +Paremmalla menestyksellae toivoi Hannes voivansa aeitiin vaikuttaa, joka +nytkin oli ottanut haenet vastaan avosylin ja perin taidokkaasti osannut +salata suuren pettymyksensae sen johdosta ettae haenen poikansa oli +palannut kotiin sivilinae. + +Hannes ei kierrellyt aeidin edessae niinkuin Franssin, vaan meni kohta +suoraan asiaan selittaeen haenelle laajalti kaikkea sitae mitae Natalia +Feodorovna oli kerran haenelle itselleen selittaenyt, vielaepae koetti +kaeyttaeae samoja sanoja ja lausekaeaenteitae, ettae vaikutus olisi vaan tullut +juuri sama kuin se, joka oli haenet itsensae heraettaenyt. Puhuessaan +aeidille haen samalla kaeytti tilaisuutta ikaeaenkuin vielae kertaalleen +itsekin punnitakseen ja tarkastaakseen suuren vapausasian kulmakivet ja +perusmuurit. Haenelle muodostui ihmeellinen ajatusten ura, jota haen +selityksissaeaen yhae suuremmalla nautinnolla seurasi, teraestellen sitae, +saattaen yhae voimakkaammaksi, laajentaen perusteluja ja kaerjistaeen +huippua yhae korkeammalle. Ensin tulivat premissit eli perustelut mitae +huolellisimmassa jaerjestyksessae, sitten seurasivat johtopaeaetoekset +kaikessa musertavuudessaan. Siirtyminen perusteluista johtopaeaetoeksiin +tuotti kaikkein suurinta nautintoa Hannekselle, jonka saeaestaemiseksi haen +ei raatsinut tarpeellisen nopeasti siirtymistae suorittaa, vaan viipyi +perusteluissa ehkae liian kauan. Usein haen myoehaeaen yoehoen kaeveli +edestakaisin aeidin huoneessa pitaeen taelle puhetta ylaeluokan ja alaluokan +suhteista toisiinsa. + +Aeiti meni ensimaeisestae puheesta aivan hajallensa ymmaertaemaettae juuri +mitaeaen. Sitten alkoi kuulostella, mutta toisinaan myoeskin torkahdella. +Erittaein kiusallista oli Hanneksesta se, ettae aeitiae melkein aina rupesi +nukuttamaan juuri silloin kuin Hannes, kaikki premissit vaivalla +esitettyaensae, aikoi nautinnolla antautua johtopaeaetoesten latelemiseen. +Saekenoeivin, onnistunein, kaerjistynein ajatusjohdelma, kaikkein +huutavimman yhteiskunnallisen vaeaeryyden taesmaellisimmin laeiskaehtelevae +piiskaus ei jaksanut kiinnittaeae aeidin mieltae eikae heraettaeae haentae taeysin +valveille. + +Vai oliko syy sittenkin Hanneksen? Ihmeellistae kyllae oli, ettae Hannes +taeaellae kotona ei laehimainkaan muistanut kaikkia Natalia Feodorovnan ja +Vasilin ajatuksia, sellaisina kuin oli ne heiltae kuullut. Vaan kun piti +aeidille selittaeae niinkuin lapselle ja erittaeinkin kun aeiti teki +kysymyksiae, joihin piti vastata ulkopuolelle tuota uraa, tunsi Hannes +ikaeaenkuin sekaantuvansa ihmeellisiin ristiriitaisuuksiin, joista ei +tahtonut osata mitenkaeaen selvitae, ja sentaehden suuttui. Aeiti silloin +luuli tyhmaesti kysyneensae ja lakkasi kysymaestae, mikae puolestaan suuresti +edisti haenen uneliaisuuttaan. Nukahtaminen heti kun tuli puhe +kumouksellisista asioista kehittyi aeidissae vihdoin niin pitkaelle, ettae +lopulta Hannes ei tarvinnut kuin avata suunsa niin aeidin silmaet jo +mulskahtivat nurin. + +Aeiti heraesi taeysin valveille vasta silloin kuin Hannes kauan turhaan +koetettuansa haentae heraettaeae, sattumalta tuli maininneeksi saaneensa +sotapalveluksesta erottuaan kapteenin arvonimen. + +--Mitae?--sanoi aeiti silmiaensae unen poepperoestae selviksi raepytellen. + +Hannes toisti leikillaensae: + +--Minua on taestae laehin sanottava kapteeniksi. + +Aeidin katse alkoi ensin loistaa. Sitten haen punehtui kovasti, nousi +istuviltaan, rupesi nopeasti liikkumaan paikasta paikkaan ja entiseen +tapaansa sangen kovakouraisesti kohtelemaan esineitae, jotka haenen +kaesiinsae sattuivat. + +--Vai on Hannes kapteeniksi korotettu? Mutta kuinka se vieras herra, +joka taenaeaen kaevi, kysyi ovessa: onko herra luutnantti kotona? + +--Se ei tiennyt. + +--Jaha, ei tiennyt, mutta sopii kirjottaa ovelle nimen eteen: Kapteeni. + +Suuresti kiihottuneena Kustaava katosi kohta ilmottamaan asiasta +laehimmaelle ympaeristoelle, joten vielae samana paeivaenae kaikki, jotka +Hannesta puhuttelivat, kunnioittivat haentae kapteenin arvonimellae. Jos +joku erehtyi sanomaan luutnantiksi, ei Kustaava nyt koskaan unohtanut +huomauttaa: kapteeni! Tai jos ovelta vielae joku kysyi: onko herra +luutnantti kotona, oikaisi Kustaava arvokkaan saevyisaesti painaen +silmaeluomiansa alas: herra kapteeni! Sanalla sanoen, Kustaava soitti sen +viestin kelloa kunnes kaikki kuulivat sanoman, joka sisaelsi haenen +elaemaensae kaikkien tarkotusten ylimmaen saavutuksen: pilkkanimestae haen oli +kuin olikin tehnyt pojallensa kunnianimen! Kustaava riemuitsi, Kustaava +nuortui, Kustaava kohosi. + +Mutta mitae enemmaen Kustaava riemuitsi, mitae enemmaen haen nuortui ja +kohosi, sitae enemmaen ihmetteli taetae asiaa haenen kapteeninsa: + +Kuinka on taemae ihmeellinen kiertokulku, kuinka on taemae noiduttu +taika-ympyrae mahdollinen? Kapteeni!--ja kaikki naeaennytykset ja kaikki +haevaeistykset ovat unohdetut! Kapteeni!--ja vuosisatain vaeaeryydet ovat +kostetut! Jo pienestae pitaeen haen muisti, ettae aeiti oli pitaenyt haenen +kouluuttamistansa eli herraksi-tekemistaensae mitae huutavimpana kostona +kaikille niille, jotka olivat haentae haevaeisseet tai haenelle vaeaeryyttae +tehneet. Mutta nyt Natalia Feodorovnan mukaan alaluokan haepaeiseminen ja +kukistaminen tapahtuikin paeaeasiallisesti juuri sotakapteenien avulla! + +Aeitiae oli yhtae vaikea horjahuttaa pois taestae saavutuksensa riemukkaasta +tunnosta kuin Franssia saada uskomaan ettei rikkauksien kokoominen ole +mitaeaen vaelttaemaetoentae. + +--Ei!--ajatteli Kustaavan kapteeni,--taessae eivaet aekkirynnaekoet mitaeaen +auta, taessae on edessae tuntematon, hyvin varustettu linnotus, jonka +vallottaminen voi kaeydae paeinsae ainoastaan pitkaellisen, harkitun +piirityksen avulla. Mutta kaikki puheeni ovat olleet yhtae hyoedyttoemiae ja +noloja kuin ratsuvaeen malttamaton hyoekkaeys pansaroituja linnotusvalleja +vastaan ilman edellaekaeypaeae piiritystae tykistoen ja jalkavaeen puolelta, +jommoinen tyhmae hyoekkaeys ei ole ainoastaan kokonaan hyoedytoen, vaan +vielaepae suorastaan vahingollinenkin, koska se ennen aikoja antaa tiedon +hyoekkaeaejaen aikeista. + +Siis piiritys! Tarkkaan punnittu, pienimpiin erikoisuuksiin asti +valmistettu piiritys! Ja ratsuvaeki viimeiseksi! + +Naein kapteeni vaikeni kokonaan Franssiin ja Rustaavaan naehden. Ja ettae +haen sitten kaiken aikaa lakkaamatta heitae piiritti, se naekyi ainoastaan +salamyhkaeisistae silmaeniskuista, joiden merkitystae ei kukaan osannut +aavistaa. Taetae mykkaeae piiritystae kesti kymmenen seuraavaa vuotta. + +Mutta sillae vaelin oli kapteenilla ankara tuli kaeymaessae toisaalla. Se +olisi kai laehimmin ollut verrattava avonaiseen kenttaetuleen. Se tuli +kesti vaihtelevalla voimalla vielae kauemmin kuin piiritys, milloin +hiljeten heikommaksi, milloin kohoten vimmattuun, raivoisaan taistelun +temmellykseen. + +Alku oli taellainen. + +Helsinkiin tultuansa kapteeni ei kohta tavannut Kerttua, sillae taemae ei +asunutkaan enaeae Kustaavan luona, vaan omassa kortteerissansa, joka oli +toisella puolella kaupunkia ja jossa haenellae oli ompeluverstaa ja +kahdeksan apulaista. + +Ennenkuin kapteeni oli Kerttua tavannut, sattui niin merkillisesti, ettae +haen, kaevellessaeaen Esplanaadilla, huomasi kaikkien herrain kaeaentyvaen yhtae +ihmistae katsomaan, joka kulki kapteenin edellae mustassa surupuvussa, +pitkae suruharso hauskasti roikkuen suuresta hatusta. + +Ellei kapteeni olisi aikaa sitten jo tehnyt liittoa silmiensae kanssa +siitae, ettei haen kaeaennae katsettansa naisiin, olisi haen ehkae +uteliaisuudesta katsahtanutkin, mutta nyt haen Epikteetillensae +uskollisena meni toiselle puolelle katua, (sillae taemae nainen oli +takaakin paein katsoen aivan tarpeettoman viehaettaevae). + +Kohtalo tahtoi kuitenkin ettae sillae naisellakin oli asiaa kadun toiselle +puolelle, ja kun kapteeni oli vaehaen matkaa kulkenut, sivuutti +surupukuinen haenet kadunkulmassa, mennen toiselle kadulle. + +Kerttu! + +Kapteenin syoeksaehti sydaen kurkkuun ja haen aikoi huutaa Kertulle, mutta +ei toki huutanutkaan, vaan antoi haenen kulkea ohitsensa haentae +huomaamatta. + +Miksi Kertulla oli surupuku? Ja vielae sellainen, joka puki haentae niin +erinomaisesti, ettae vastaantulijat kaeaentyivaet ympaerinsae! Surupuku ei +voinut olla kuin lapsen kuoleman jaelkeen jaeaenyt tapa. Mutta vaan siksi +ettae se puki! + +Kapteeni meni Kustaavan luo ja kysyi: + +--Mikae sitae Kerttua oikein vaivaa? + +Aeiti sanoi: + +--Ei Kerttua mikaeaen vaivaa. + +Kapteeni kysyi vielae: + +--Onko Kerttu tullut huikentelevaiseksi? + +Aeiti kielsi sanoen: + +--Johan nyt, ei Kerttu ole huikentelevainen, vaikka herrat haenestae kovin +pitaevaet. Kerttu kaey joka pyhae kirkossakin. + +--Ai, ai, ai, ai, sanoi kapteeni,--se on pahinta kaikesta! Ja haen +huolestui suuresti. + +Aeiti katsoi poikaansa pitkaeaen, sillae haen oli maininnut Kertun kirkossa +kaeymisestae Kerttua kehuakseen, niinkuin sitae sanomalla olisi luullut +jokaista muuta kehuvansa. Mutta kapteeni tuli hyvin murheelliseksi ja +sanoi: + +--Joko te olette taeaellae niin pitkaelle tulleet! + +Ja aehki ja voihki ja sanoi: + +--Aeiti, laittakaa pian meille kaksi huonetta reilaan ylaekertaan. Minae +menen heti naimisiin Kertun kanssa,--vielae taellae viikolla. + +Aeiti katsahti poikaansa niinkuin olisi suuresti ilostunut haenen +aikeestaan mennae naimisiin Kertun kanssa, mutta samalla ei voinut olla +nauramatta sitae nopeutta, jolla Hannes luuli sellaiset seikat +suorittavansa. + +--Meneehaen kolme viikkoa jo kuulutuksiinkin, sanoi Kustaava nauraen +tyytyvaeisenae. + +Johon kapteeni vastasi: + +--Mitaeaen kuulutuksia ei taessae tarvita eikae pappia liioin. Me menemme +naimisiin kuuluttamatta ja vihkimaettae. + +Naemae sanat kuultuansa Kustaava jaei seisomaan suu auki paikoilleen, +voimatta pitkaeaen aikaan liikahtaa tai loeytaeae mitaeaen mihin tarttua +epaetietoisuudesta ja noloudesta paeaestaekseen. Sillae jos Kustaava olisi +naehnyt edessaeaen kaiken kaupungin kirkkoineen ja katuineen koreasti +yloesalasin kaeaennetyksi niinkuin tyynen veden kalvossa, ei haen olisi +ollenkaan enemmaen haemmaestynyt kuin nyt naeitae Hanneksen sanoja. + +Taemaen suuren sanojensa vaikutuksen huomattuansa kapteeni huokasi ja +sanoi: + +--Istukaa, aeiti. + +Ja Kustaava istui. + +Nyt alkoi kapteeni ensin kaevellae edestakasin huoneessa mymisten ja +selitellen jotakin itseksensae, sitten pysaehtyi, avasi suunsa ja piti +aeidille ensimaeisen perusteellisen esitelmaensae siitae kuinka olevaisten +olojen suuret vaeaeryydet koeyhaeae kansaa kohtaan olivat saattaneet kestaeae +naein kauan ainoastaan siitae syystae ettae papit opettivat tulevaisen +autuuden taehden tyytymaeaen koeyhyyteen ja noeyraesti palvelemaan rikkaita. + +Ikaeaenkuin ei olisi mitaeaen taestae kaikesta ymmaertaenyt aeiti hoki vaan: + +--Tietysti, kuinkas muutoin,--noeyryys on tarpeellinen ihmiselle, kuinkas +muutoin. + +Jonka vuoksi kapteeni korotti aeaenensae jylisevaeksi ukkoseksi ja huusi +sanoen: + +--Kansa on voimakas eikae sen kaesivartta vastaan mikaeaen voima riittaeisi, +mutta siihen on juotettu noeyryyden kirottu usko, joka panee sen +ompelemaan tohvelia omalle sortajallensa! + +Aeiti tosin vaehaeksi aikaa saepsaehti, mutta sitten, kapteenin antautuessa +hiljentyvaellae aeaenellae tarkempiin selityksiin, tuli yhae uneliaammaksi. + +Sattui kuitenkin niin ettae vanha vaari oli koempinyt Kustaavan luo ja +nukahtanut nurkkaan. + +Koska kapteeni aeaenensae korotti ja jylisevaen ukkosen tavalla puhui, +heraesi vaari ja jonkun ajan kuluttua alkoi nurkasta kuulua ihmeellisiae +pitkiae aeaennaehdyksiae: aeae, aeae, aeae-ae. Ja kaedet ojentuivat kapteenia kohden +niinkuin lapsen, joka ei tiedae kuinka asiaansa selittaeae. + +Ensin luuli kapteeni, ettae se muuten vaan vanhuuttansa horisee, mutta +puhuessaan eteenpaein huomasi ihmeekseen vaarin aeaennaehtelevaen sitae +kovemmin mitae voimakkaampia kohtia esitelmae tarjosi. Ja kun aeitikin oli +jo sikeaessae unessa, huusi kapteeni koetteeksi sen venaelaeisen +suuriruhtinattaren, Natalia Feodorovnan lempilauseen: + +--He ovat kansalta maan ottaneet, he ovat kansan rengiksensae tehneet, +joka rahasta tyoevoimaansa myypi niinkuin markkinatavaraa kaupungin +torilla! + +--Aeae, aeae, aeae-aeae--alkoi vaari panna ja ojennetuin kaesin tulla kapteenia +kohden. + +--Jaa, jaa, vaari,--sanoi kapteeni,--eikoes niin: maa on sen, joka sitae +viljelee? + +--Aeae-ae--maa--aeae-- + +--Eikoes niin? He ovat tehneet kansan rengeiksi ja nyt on renki unohtanut +ettae maa sen on ollutkaan. + +Taemaen kuultuansa vaarilta loppui viimeinenkin aeaeni. Haen rupesi huitomaan +kaesillaensae hyvaeksymisen merkiksi, mutta pian kaedetkin tarvittiin taas +kaesivarsineen paeivineen niiden kyynelien kuivaamiseen, jotka alkoivat +tulvanaan haenen silmistaeaen vuotaa. + +Kapteenia harmitti suuresti, ettae ainoa, joka naeytti haenen sanojansa +kuuntelevan ja hyvaeksyvaen, oli tuollainen vanha rumilas. Ei haen +ollenkaan olisi vaelittaenyt vaarin tunnustuksesta. + +Olisipa edes Kerttu kuullut kaiken sen, minkae haen oli taessae niin +suurella voimalla saanut sanotuksi! Mutta Kerttu, kas haenpae ei vaan +tullut, vaikka oli jo kuinka mones paeivae kulunut kapteenin tulosta +kotiin! + +Jonkun paeivaen haen vielae odotti, ettae Kerttu, saatuaan tietaeae haenen +olevan kaupungissa, tulisi kaeymaeaen. Mutta vihdoin ei malttanut enaeae +odottaa, vaan meni itse Kertun luo, jonka asunto oli laennen puolella +Kaivopuiston ratavalleja. + +Ettae kapteenin taeytyi viipymaettae mennae naimisiin Kertun kanssa, siitae ei +nyt voinut olla kahta mieltae. Mitae haeneen itseensae tuli, niin oli haen +pitaenyt oikeutenansa laehestyae Kerttua tietysti ainoastaan senvuoksi, +ettae katsoi kaersimyksillaeaen jo sovittaneensa rikoksen,--ettae heidaen +lapsensa kuolema oli kaeaentaenyt koko haenen elaemaensae nurin,--ettae haen oli +juuri sen johdosta tullut vallankumoukselliseksi,--ettae haen oli kaikki +personalliset mielihalunsa ja tulevaisuudenpyyteensae rohkeasti heittaenyt +luotaan. Mutta Kerttu! Mitae tiesi Kerttu haenen sisaellisestae +muutoksestaan? Tai haenen kaersimyksistaeaen? Luuliko Kerttu, ettae lapsen +kuolema oli yhtaeaen mitaeaen haeneen vaikuttanut, tai ettae haen oli edes +hakenutkaan lasta! Ei. Sitae Kerttu ei tiennyt. Eikae ole milloinkaan +tietaevaekaeaen! + +Naein ollen saattoi tulla kysymykseen ainoastaan noudattaa sitae vanhaa +toruvaa suhdetta Kerttuun, ikaeaenkuin taemaen nykyisyyden ja heidaen +viattoman lapsuutensa vaelillae ei olisi mitaeaen juopaa olemassakaan. Ja +semmoinen olikin nyt haenen aikeensa. + +Eteisessae vastaanotti kapteenin Kertun palvelustyttoe, joka sangen +epaeluuloisesti mittasi katseellaan tulijaa kiireestae kantapaeaehaen, kun +kapteeni kysyi Kerttu Fagerlundia eikae neiti Fagerlundia. Tyttoe ei +avannut ovea sisaehuoneeseen, vaan meni ensin ilmottamaan. + +Kapteeni ehti naehdae ovenraosta suuri-ikkunaisen valkeaseinaeisen +salihuoneen, josta kuului tavatonta, kuuroksi tekevaeae ompelukoneiden +raetinaeae. Naekyi ompeluksien, hihojen, liivien valkoisen kirjava +sekamelska, naekyi silkkiin ja samettiin verhottuja seisovia pukukuvia. +Toisella puolen salia, sermin erottamana, naekyi Kertun solakan pitkae +vartalo ja haenen haeikaeisevaen kauniiksi kaeyneet, kalpeat kasvonsa, kun +haen, milloin kumartuen milloin ojentuen saepitteli neuloilla hihatonta +liiviae jollekin lihavahkolle, toeyhtoetukkaiselle, muhkearintaiselle ja +kasvoiltaan sangen arveluttavasti maalatulle naiselle. Kapteeni ehti +naehdae myoeskin Kertun keveaen punehtumisen, kun palvelustyttoe haenelle +hiljaa ilmotti tulijan. Mutta muuten ei Kerttu vaehimmaellaekaeaen +liikahduksella tai pienimmaellae paeaen kaeaennaehdyksellae osottanut aikovansa +heti jaettaeae puvun koettelemisen sikseen ja juosta kapteenin kaulaan. Ei. +Vaan kapteeni kaeskettiin viereiseen, pienempaeaen huoneeseen odottamaan, +ja Kerttu jatkoi saepittelemistae niinkuin ei mitaeaen olisi tapahtunut tai +niinkuin olisi pitaenyt tyoetaensae tuhat kertaa taerkeaempaenae kuin kapteenin +ilmestymistae haenen luoksensa monivuotisen poissaolon jaelkeen. + +Sen pienen huoneen ovi ei ollut raollaan eikae kapteeni siis voinut ottaa +tarkempaa selkoa siitae mitae lajia naisia se Kertun puvuntilaaja +oikeastaan oli. + +Sitae parempi tilaisuus haenen oli miettiae valmiiksi saarna, jolla aikoi +Kerttua tuliaisiksi laeksyttaeae. Saarna perustui kahteen ankaraan +kysymykseen: 1) Mistae syystae Kerttu oli muuttanut Kustaavan luota? 2) +Miksi oli ruvennut taemmoeisten ylellisyyspukujen valmistamiseen eikae +tyytynyt entiseen vaatimattomaan tehtaevaeaensae: paitojen ja alusvaatteiden +ompelemiseen? + +Puolen tunnin odotusajan peraestae Kerttu naeyttaeytyi silmaenraepaeykseksi +ovella: + +--Oo! Eikoe Hannes enaeae upseeri olekaan?--sanoi haen hirmuisesti +haemmaestyneenae, ikaeaenkuin ei olisi sitae jo tiennyt. + +--Sulje ovi! sanoi kapteeni, merkitsevaesti kohauttaen silmaekulmiansa. + +Mutta Kerttu nosti vaan hieman olkapaeitaensae osottaakseen ettei oven +sulkeminen kaeynyt oikein laatuun. + +--Odota, kulta, minae tulen kohta, sanoi haen ja katosi taas puoleksi +tunniksi--vaehintaein puoleksi tunniksi--salihuoneeseen, jonne uusia +pukujen koettajia naeytti saapuneen. + +Oli ilmeistae ettae Kerttu kopeili naeistae muka taerkeaen taerkeistae +tehtaevistaeaen, jotka estivaet haentae heti ottamasta vierastaan vastaan. + +Ja erittaeinkin haemmaestytti kapteenia tuo haenen sanansa "kulta". Se oli +sanottu tavalla, jota haen olisi Kertulta vaehimmin odottanut. Siinae +tuntui selvaesti jotain ikaeaenkuin kokeneemman suhtautumista nuorempaan. +Tai ehkae jotakin vielae sitaekin arveluttavampaa. + +"Odota, kulta, minae tulen kohta!"--niissae sanoissa piili ilmeisesti +sellainen kaesitys--sitkeae, ikipaeiviksi juurtunut kaesitys,--ettae Hannes +oli pohjaltaan loeyhaen koeykaeinen, matalikoissa uiskenteleva mies, joka +nyt vielae paeaelliseksi ei malttanut edes upseerin uralla pysyae, vaan +tahtoi koetella taas jotain uutta. + +Miten saada Kerttu irti sellaisesta kauheasta kaesityksestae ja oliko haen +ollenkaan saatavakaan siitae irti, se asia naeytti kapteenista taellae +hetkellae peraeti sotkuiselta ja selvittaemaettoemaeltae vyyhdeltae. + +Kaikissa tapauksissa, kun se vanha torumistunnelma naein alkoi naeyttaeytyae +aivan mahdottomaksi, haen kadotti vaehimmaenkin kuvan siitae miten Kertun +edessae esiintyae. Kaikki konseptit menivaet kaesistae. Mitae sanoo haen +Kertulle, jos taemae nyt, juuri nyt ilmestyy ovesta? + +Ja kapteeni joutui niin haemillensae, ettae hiki isoina karpaleina nousi +haenen otsallensa. Mennae polvilleen Kertun eteen ja sanoa katuvansa, sitae +tehkoeoen joku vanha tohveli, mutta ei kapteeni. Haenen suhteensa +naisiin--ainakaan kauniisin naisiin--ei vielae ikinae ollut muuta kuin +aereaen soturin. + +Sitae paitsi olisi noeyrtyminen Kertun edessae Kertulle itselleen mitae +haitallisin. Kerttu kyllae heti nostaisi nokkansa pystyyn, mutta sitaepae +se juuri ei saanutkaan tehdae. Sillae jo muutenkin kaikki merkit +viittasivat siihen ettae Kerttu oli saanut haitallisia vaikutuksia omasta +kauneudestaan ja oli hyvaellae alulla pilaantumiseen paein. + +Naein ollen ei taessae ollut mitaeaen aikaa vaelittaeae siitae mikae kaesitys +Kertulla muka oli haenestae, vaan viipymaetoen naimisiin meneminen oli +Kertulle juuri haenen itsensae vuoksi tuiki vaelttaemaetoen! tuiki +vaelttaemaetoen! + +Sitae oli siis sittenkin kohdeltava ankaruudella, eikae millaeaen +leikkisaellae, vaan todellisella ankaruudella. + +Paeaestyaeaen menettelytavasta selvyyteen kapteeni enempaeae Kerttua +odottamatta nousi ja laeksi pois, aikoen pakottaa Kertun tulemaan lopulta +itse hakemaan haentae. + +Mutta haen ei voinut ruveta monta paeivaeae odottamaan, sillae Kertun kuva ei +mennyt haenen mielestaeaen hetkeksikaeaen. Haenen levottomuutensa kasvoi tunti +tunnilta. Ja niinpae haen vielae samana iltana, kun ajatteli Kertun +tyoepaeivaen pian loppuvan, meni uudestaan laentisille rantavalleille paein. + +Laehestyessaeaen Kertun asuntoa haen tuli portin kohdalla vastakkain kahden +herrasmiehen kanssa, ja kun jostakin syystae ei tahtonut ettae naemae +naekisivaet haenen menevaen siihen taloon, jatkoi matkaansa seuraavan kadun +kulmaan. Mutta sieltae kaeaentyessaeaen takasin haen huomasikin ettae myoeskin +naemae herrat kiertelivaet samaa porttia,--inhottavat sivilit merkillisine +kauluksineen ja puoliknallineen, jalat pingotettuina, kaevelykepit +kourassa, irstas hymy huulilla! Ei vielae kertaakaan ollut kapteeni +katunut luopuneensa sotilaspuvustaan, mutta nyt Kertun portin edessae ja +naeiden rakkarien taehden haenen mieltaensae kirveli tuo katala +loeyhaepoeksyisyyden tunne, jossa haenen vaatimattomat sivilivaatteensa +haentae pitivaet. + +Ei ollut epaeilemistaekaeaen ettae nuo herrat odottivat milloin Kerttu +lopettaa tyoensae laehteaekseen sitten haenen kanssaan kaevelylle! + +Kapteeni kulki vihapaeissaeaen heidaen ohitsensa eikae mennytkaeaen portista +sisaelle, vaan jaetti aikeensa ja meni sen sijaan valleille, josta naekyi +meri ja Viaporin ilta-auringon saeteissae hohtava linnotus. + +Siellae haen istui penkille ja koetti ajatella: + +"Mitae tulee minun siihen naiseen! Tuo linnotus tuolla--se on minun!" + +Mutta taemmoeinen peraeaentyminen ja Kertun luovuttaminen tuntui haenestae +taellae hetkellae paljon haepeaellisemmaeltae kuin jonkun linnotuksen +luovuttaminen ilman taistelua. Jaelkimaeisen voi tehdae tavallinen pelkuri, +mutta edellisen ainoastaan konna. + +Ja kapteeni loei otsaansa sanoen: + +"Olenko minae vallankumouksellinen?" + +Ja vastasi: "Olen". + +"Mutta jos minae olen vallankumouksellinen enkae mitaeaen pappia, en +vihkimistae enkae kuulutuksia tunnusta, niin mitae semmoisissa oloissa +naimisiin meneminen merkitsee? Kuinka voin minae "mennae" naimisiin, jos +se meneminen merkitsee juuri kuulutuksia ja vihkimistae? Ei. Vaan minae +_olen_ jo naimisissa. Niin juuri,--siitae silloisesta hetkestae saakka me +olemme sinun kanssasi naimisissa, Kerttu! Ja se on taerkeaempaeae kuin tuo +linnotus ja taerkeaempaeae kuin sinun koneittesi raetinae. Se on paeaeasia, +josta kaiken muun olisi pitaenyt riippua ja johtua. Mutta mikae pirullinen +valhe ja mikae haemmaestyttaevae tottumuksen voima onkaan voinut luulotella +meille, ettemme ole naimisissa ennenkuin "menemme" naimisiin, ja salata +minulta taetae jumalallista autuutta: Kerttu _on_ minun vaimoni? + +Kuka on siis se, joka aesken nousi taenne yloes valleille? Se on Kertun +mies. Kuka se istuu taessae penkillae? Se on Kertun mies. Kuka se nyt +nousee penkiltae? Se on Kertun mies. Minne Kertun mies laehtee? Kertun +mies laehtee omaa vaimoansa tapaamaan. Ja vaikka haen ei laehtisi, vaikka +haen laehtisi maailman toiseen paeaehaen, on haen aina vaan Kertun mies." +Mutta haen laehti. + +Haenen tullessa portille olivat samaiset herrat vielae siinae. + +Kapteeni meni heihin vilkasematta ovesta sisaelle. Naemae peraessae. Pienet +rappuset noustua kapteeni kysyi heiltae Kertun oven edessae: + +--Ketaes herrat hakevat? + +Molemmat herrat nenaestyivaet taestae kysymyksestae ja toinen kaeski kapteenin +ensin sanoa ketae haen taeaeltae haki. + +Silloin kapteeni sanoi: + +--Minae olen Kerttu Fagerlundin mies, mutta ketae te olette? + +He sanoivat: + +--Ohoh, sepae saadaan naehdae! + +Kapteeni soitti ovelle. + +Palvelustyttoe paeaesti kaikki kolme sisaelle ja nauraen ja makeillen niille +kahdelle hienommalle herralle antoi naeiden mennae odottamaan siihen +viereiseen huoneeseen, jossa kapteeni oli aamupaeivaellae odotustuntinsa +viettaenyt, mutta kapteenille sanoi happamesti, ettei neiti Fagerlund ole +taenaepaeivaenae enaeae tavattavissa. + +Salista kuului vielae hienoa ompelukoneen kaeyntiae. + +Kapteeni riisui paeaellystakkinsa ja pani sen naulaan. + +Luullen miestae kuuroksi palvelustyttoe huusi haenen korvaansa aeskeisen +sanansa toistamiseen. + +Kapteeni otti esille taskupeilin, silitteli huulet hoeroessae pienellae +harjalla huolellisesti tuuheat viiksensae kahden puolen, ja pisti sitten +kaikki rauhallisesti jaelleen taskuunsa. Naemae tehtyaensae haen meni salin +ovelle, avasi sen selko selaellensae ja astui vakaasti sisaelle. + +Salissa nousi suuri haelinae. + +Hihkaisten saeikaehdyksestae vetaeytyi joku rouva, jolla hameliivin napitus +oli kesken, nopeasti sermin taakse. Ompelijattaret nousivat paikoiltaan +ja yksi juoksi telefoniin siltae varalta ettae tulisi kaeskettaevaeksi apua. + +Korvia myoeten punehtuen Kerttu rupesi jotain haetaeaentyneenae sanomaan +kapteenille, mutta kapteeni huiskutti etusormeaan ilmassa, vaatien +aeaenettoemyyttae silmaenraepaeyksessae. Suhahtaen livahti puvun koettelija +sermin takaa eteiseen ja sieltae ulos. + +Kapteeni kaeaentyi ompelijattarien puoleen sanoen: + +--Tyoe lopetetaan. Saatte mennae! + +Tytoet katsoivat haemmaestyneinae Kerttuun, herrat kurkkivat viereisestae +huoneesta, kaikki odottaen milloin Kerttu osottaa roeyhkeaen komentajan +ovelle. + +Mutta Kerttu tuli noeyraenae ja pelokkaana niinkuin lapsi kapteenin luo, ja +katsoen haentae yloes silmiin sanoi: + +--Hannes hyvae, annathan anteeksi-- + +Nyt lakkasivat herrat kurkkimasta ja kolistelivat kiireimmaen kautta +ulos. + +--Saatte mennae. Kuulitteko?--toisti kapteeni ompelijattarille, jotka nyt +alkoivat myoeskin toinen toisensa jaelestae kulkea varpaisillaan salista +eteiseen. + +Kun viimeinenkin oli mennyt, sanoi kapteeni: + +--Ei kaiketi Kerttu ole unohtanut, ettae Hannes on Kertun mies? + +Ellei Kerttu olisi, naemaet sanat kuultuansa, taitavasti kumartanut +paeaetaensae kapteenilta syrjaeaen, olisi kapteeni naehnyt haenen huulillaan +ihmeellisen autuaan hymaehdyksen ja ehkae sen johdosta tehnyt kohta sen +paeaetelmaen, ettae Kerttu oli niistae onnellinen. Mutta kapteeni ei voinut +sillae hetkellae Kertun kasvoihin naehdae. Ja Kerttu sai sanotuksi, +mielestaeaen erinomaisen onnistuneella ylenkatseen vaeraehdyksellae +aeaenessaeaen: + +--Soo-o? + +Ja vielae lisaetyksi: + +--Minulla olisi sentaeaen ehkae parempi oikeus kysyae sellaista Hannekselta. + +Taehaen sanoi kapteeni: + +--Minae en ole Kerttua unohtanut. Olen naehnyt siellae monta jalomielistae +naista, semmoista, jotka antavat vaikka elaemaensae aatteen vuoksi, mutta +en minae silti ole Kerttua unohtanut. Mutta kun naein nuo kaksi rakkaria +Kertun huoneessa, ajattelin: Kerttu on unohtanut. + +--Ne eivaet olleet mitaeaen rakkareita, sanoi Kerttu kiivaasti,--ne +palvelee fiinin konttorin paeaellae. + +Kapteeni rupesi nopeasti kaevelemaeaen ja huusi: + +--Taemae verstas suljetaan huomisesta paeivaestae. Kaikki on lopussa. + +--Vai niin, sanoi Kerttu ja puri huulensa yhteen. Eikae osannut mitaeaen +parempaa keksiae sanoakseen kuin: + +--Emmehaen me ole sentaeaen _vielae_ naimisissa! + +Silloin kapteeni pysaehtyi aivan Kertun eteen ja sanoi ankaran uhkaavasti +sormeansa heristaeen: + +--Keerttuu! + +Kerttu painoi paeaensae alas, ja osasi vaan sammaltaen sanoa: + +--Kun on niin paljon tilauksia vielae kesken-- + +--Sen asian saa Kerttu jaerjestaeae niinkuin paraiten ymmaertaeae, mutta +verstas suljetaan. Me muutamme aeidin luo ylaekertaan. Kerttu saa siellae +ommella paitoja ja alusvaatteita niinkuin ennen--koeyhemmaelle kansalle. + +Nyt ei Kerttu voinut itseaensae pidaettaeae, vaan purskahti pitkaeaen ja +raikkaaseen nauruun, sillae niin hullunkuriselta tuntui haenestae ajatus +ettae haen rupeisi jaelleen paitoja ompelemaan! + +Kapteeni sanoi: + +--Ei ole mitaeaen nauramista. Kertun pitaeisi haevetae ommella tuollaisia +silkki- ja samettileninkejae, kun on toisia ihmisiae repaleissa. + +Kerttu joutui yhae enemmaen ihmeihinsae. + +--Kerttu muistaa nyt mitae minae olen puhunut, ja auttaa sitten aeitiae +laittamaan kaksi huonetta reilaan ylaekertaan. + +Taemaen sanottuansa kapteeni laeksi pois. + +Yksin jaeaetyaeaen Kerttu oli niin ihmeissaeaen ettei tiennyt mihin katsoa, ei +voinut paeaettaeae istuako vai seista, avasi ikkunan ja taas sulki ja taas +avasi. Juuri kun haenen piti ruveta jotakin asiaa tekemaeaen, pysaehtyivaet +kaedet ja silmaet jaeivaet yhteen kohti katsomaan. Kalpea kuu paistoi +ruskoiselle merelle. + +Vaelistae haenen kasvojansa kirkasti sama onnellisen autuas hymy, jonka haen +oli onnistunut Hannekselta salaamaan. Vaelistae taas, kun haenen eteensae +sattui keskeneraeisten pukujen ompeluksia, haenen silmaekulmansa +rypistyivaet kiukkuisesti ja uhmaavasti. + +Pitikoe todella ruveta korjaamaan noita ompeluksia kokoon! Niin hassua! +Ja mitae sanoa kaikille niille, jotka huomenna tulevat koettelemaan ja +ylihuomenna odottavat pukujansa valmiiksi! Vai ettae Kerttu saa sen asian +miettiae niinkuin paraiten ymmaertaeae. No, mietitaeaen, mietitaeaen! + +Ja Kerttu pani hatun ja keveaen paeaellystakin yllensae ja meni nopeasti +Kustaavan luo. + +Siellae Kerttu, kuiskuteltuaan kiihkeaesti Kustaavan kanssa, sai tietaeae +kaikki mitae kapteeni oli taelle puhunut kuulutusten ja vihkimisen +tarpeettomuudesta. + +Ja niin Kertulle vaehitellen selvisi kuinka asiat olivat. + +Kustaavan kanssa haen ei tosin siitae puhunut. He vaan molemmat +onnellisina sopivat keskenaeaen siitae miten ylaekerta sitten oikein +jaerjestettaeisiin, kun he Hanneksen kanssa sinne asettuvat. Onnesta +hehkuvina Kustaava ja Kerttu syleilivaet toisiansa, kun sinae iltana +erosivat. + +Mutta kun Kerttu sitten kulki pois Kustaavan luota, naeki haen Hanneksen +tulevan kotiansa paein ja teki kasvonsa sangen totisen ja jumalisen +naekoeisiksi, sillae suuri hurskaudenhenki tuli juuri sillae hetkellae haenen +paeaellensae. + +--Se oli kiltisti tehty, sanoi kapteeni, kun tuli kohdalle. + +--Mikae niin?--kysyi Kerttu hienon saevyisaesti. + +--Totta Kerttu puhui huoneen laittamisesta aeidille? + +--Sehaen on kyllae asia,--sanoi Kerttu,--mutta aeitisi puhui sinun +ajattelevan ilman vihkiaeisiae.--Hyi sinua! + +--Mutta Kerttu hyvae, mehaen _olemme_ jo naimisissa! + +--Emme ole ihmisten edessae. + +--Minkae ihmisten edessae? + +--Ja siksi toiseksi,--sanoi Kerttu,--tiedae ettae minae olen tullut +jumaliseksi. + +--Mitae se merkitsee? kysyi kapteeni. + +--No, kyllaehaen sen tiedaet, voi sitae pahemmaksikin tulla, kun pitkaet +vuodet saa yksin surra.--Ja Kerttu pyhkaesi vihasen kyyneleen +silmaestaensae:--Noh, antaa niiden asiain olla. + +--Luuliko Kerttu, ettae minae olin unohtanut? Ei, Kerttu! Nyt sanon +sinulle, miksi en tahdo tietaeae kuulutuksista enkae papeista. Minae olen +tullut vallankumoukselliseksi! + +--Mitaes _se_ sitten merkitsee? sanoi Kerttu matkien. + +--Tulehan taennepaein. + +Kapteeni alkoi mennae Kertun kanssa pois paein kotoa ja puhua +kuiskaamalla. + +--Vallankumouksellinen--se on sellainen, joka tahtoo muuttaa kaikki olot +toisellaisiksi, esimerkiksi niin, ettei kukaan enaeae kaersi vaeaeryyttae, +vaan saa taeyden toimeentulon tyoestaensae. Kaikki muutetaan--ymmaertaeaekoe +Kerttu--kaikki! + +--Ai, ai, kuinka Hannes voi semmoista yksin toimittaa! + +--Minae en ole yksin. + +Ja katsahdettuaan ympaerilleen, ettei kukaan kuulisi, kapteeni kaevi +Kertun kaeteen, ja kovaaeaenisesti saehisten kuiskasi: + +--Meitae on paljon. Mutta aelae herrannimessae puhu taestae asiasta +kellekaeaen!--Ja taas katsoi ympaerillensae:--On ruhtinaitakin! Ole hiljaa +kuin myyrae taestae asiasta: on suurruhtinaitakin, kuulitko! + +--Siksikoehaen Hannes ei ole enaeae luutnanttikaan? + +--Nyt sen tiedaet. + +--Osaakohan niihin sellaisiin ihmisiin luottaa? Ai, ai, Hannes. + +--Sen parempia ei ole taivaan kannen alla. Rikkaita, mahtavia, ja +sittenkin antavat vaikka henkensae koeyhaen kansan edestae. Niin, Kerttu, +sinae sanoit, ettemme ole naimisissa ihmisten edessae,--emme olekaan +naeiden taekaelaeisten edessae, mutta heidaen edessaensae olemme. Voi sentaeaen, +Kerttu, jospa sinae vaan naekisit niitae ihmisiae! + +--Olkoon kuinka hyvaensae, mutta ilman vihkimaettae minae en suostu, en +milloinkaan. + +--Silloin sanon sinulle hyvaesti, Kerttu, sanoi kapteeni ja seisahtui. + +--Kas niin, aesken sanoit ettae olemme naimisissa ja nyt jo hyvaesti! + +--Minae en voi suostua semmoisiin temppuihin, sanoi kapteeni. + +--No niin, kuinka vaan tahdot, sanoi Kerttu ja alkoi hiljaa edetae +kapteenista omalle suunnalleen.--Ollaan siis erossa! + +Haen kulki rohkeasti, taaksensa katsahtamatta laeheisen kadun kulmaan +asti, mutta siellae oli pudottavinaan jotain ja kumartaessaan nostamaan +vilkasi salavihkaa taaksensa, ettae vielaekoe se haentae odottaa. + +--Mieti taetae asiaa tarkkaan!--huusi kapteeni haenelle silloin, +varottavasti sormeansa heristaeen. + +Miettikoe Kerttu taetae asiaa vai ei, on epaetietoista. Mutta siltae varalta, +ettae "jos" kapteeni vihdoin suostuu vihkimiseen, Kerttu ryhtyi kyllae +kohta puuhiin, joten haenen ompeluverstaansa kaevi seuraavanakin paeivaenae +taeydessae hoeyryssae. Vimmatummin kuin koskaan polkivat tytoet koneitaan, +suuri oli rytinae, niinkuin kapteeni ei ikipaeivinae olisi siinae talossa +komentelemassa kaeynytkaeaen. + +Eikae Kertun verstas kaeynyt ainoastaan seuraavan paeivaen, vaan vielae +sitten seuraavan, ja sitten vielae viikon ja monta, monta viikkoa.--Sillae +siellae oli nyt otettu valmistettavaksi sellaista, mitae ei siinae +verstaassa oltu ennen milloinkaan ajateltukaan valmistaa, nimittaein +kaesiliinoja, tyynynpeitteitae, lakanoita, paitoja, alusvaatteita, tusinan +ja toista tusinaa kutakin lajia. Eikae suinkaan mitaeaen koeyhaen kansan +tavaraa vaan hienointa morsiuskuosia ja myoetaejaeismyyniae. Paidat tehtiin +hihattomat, mitae kauniimpien vaeli- ja reunapitsien kanssa. Lakanat +varustettiin myoeskin leveillae vaelipitseillae ja suunnattomilla, +punalangalla ommelluilla nimikirjaimilla: K.F.--Sekin huone, jossa +kapteeni oli istunut, otettiin nyt verstaan palvelukseen. Siellae +tikattiin mahdottoman leveaetae peitettae punasesta satinista, +ruusunkuvioilla. Mutta pahin sihinae ja saehinae kaevi sentaeaen muutaman +ompelupoeydaen ympaerillae, missae itse haeaehametta ruvettiin valmistamaan. +Siinae neuvoteltiin, siinae mittailtiin, siinae paeae kallella katseltiin +lehdistae kuoseja, sillae kaikki ompelijattaret panivat parastaan, koska +ymmaersivaet ja tiesivaet kysymyksen olevan haeaepuvusta heidaen suositulle +neidille itselleen. + +Kaikkea taetae tietysti ainoastaan ettae "jos" kapteeni tulee jaerkiinsae. + +Kapteeni puolestaan katsoi kaikkien suhteittensa Kerttuun olevan +lopussa, niinkuin Kerttu oli haenelle sanonut. Mutta se ei estaenyt haentae +olemasta huolissaan siitae ajatuksesta, ettae Kerttu nyt valtoinansa +antautuu konttoristiensa ihailtavaksi. Ajatus: syyttaekoeoen itseaensae, ei +lohduttanut. Mutta taemae huoli oli suureksi pahennukseksi haenen +vallankumous-aatteellensa. + +"Jos niinae vuosina kuin minae ehdin Viaporin strateegisen merkityksen +maeaeritellae Kerttu menee pilalle, mitae on minulle silloin vallankumous?" + +Miettiessaeaen vastausta taehaen kysymykseen haen huomasi, ettae se yksi +Kerttu oli haenelle yhtae taerkeae kuin koko vapaustaistelu ja vallankumous. +Taemae oli todellakin enemmaen kuin arveluttavaa. + +Vallankumouksen aate siis taeltaekin kannalta vaatimalla vaati luopumista +Kertusta. Jo senkin vuoksi olisi pitaenyt niin pian kuin mahdollista +lakata Kerttua ajattelemasta. Nyt oli Kerttu kaiken paeaelliseksi vielae +sanonut, ettei haen tunnusta Hannesta mieheksensae, ellei heitae kirkossa +kuuluteta ja papilla vihitae. Kerttu oli siis kolmesta eri syystae +lopullisesti jaetettaevae ajatuksista pois. + +Selvyyteen taestae paeaestyaensae kapteeni teki lujan paeaetoeksen olla Kerttua +ajattelematta ja jaettaeae muutenkin koko asia mielestaensae. + +Haen ryhtyi sensijaan tyoehoensae. + +Ja ainoa yhteys, mikae haenellae pitkaeaen aikaan oli Kertun kanssa, oli se, +ettae haen joka paeivae, tyoestaensae levaehtaeaekseen, kaeveli Kaivopuiston +rantavalleille, joilta naekyi Viaporin linnotus: tie niille valleille +kaevi Kertun asunnon ohitse. + +Melkein joka kerta haen kuuli Kertun huoneesta ompelukoneiden raetinaeae ja +tuli aina uudestaan siihen paeaetoekseen, joka puhkesi haenellae sanoihin: + +"Mitae tulee minun siihen naiseen? Ei yhtaeaen mitaeaen!" + +Valleille tultuansa kapteeni, vapautuen vaehimmaenkin nauhasen +ajattelemisesta, joka saattoi olla Kertun puvussa, antautui kokonaan +strateegisiin mietelmiin linnotuksen asemasta laivaston nojakohtana. +Teki itselleen selkoa 12-tuumaisten kantovoimasta, ammuttuina +linnotuksesta tai laivastosta maallepaein. Ajatteli myoes shrapnellien +rakennetta j.n.e. + +Mutta ihmeellinen ja tuontuostakin uudistuva luonnonilmioe haeiritsi perin +kiusallisesti kapteenin mietelmiae: Kertun kaunis paeae alkoi naekyae joka +paikasta, mihin ikinae kapteeni katsahtelikaan, ei ainoastaan puiden +vihreissae latvoissa, jotka vallien alta nousivat haenen jalkojensa +tasalle, vaan meren laeikkyviltae laineilta, ja itse Viaporinkin +valleilta, jotka ilta-auringon valossa hohtivat. Kertun ihanasti +raepyttelevaet ruskeat, uskolliset silmaet. + +Tietysti olisi kapteeni mainiosti voinut katsoa Kertun paeaen ohitse joka +kerta kuin se ilmestyi, mutta siinae ilmioessae oli vielae se ominaisuus, +ettae niinkuin joskus musta pilkku seuraa katsetta niin Kertunkin kuva, +vaikka sen ohi katsoi, aina tuli mukana. Ja kun kapteeni silmiaensae +rypistaeen kiinnitti mitae asiallisimman katseen johonkin linnotuksen +kohtaan, seurasi Kertun paeae ihan--ihan sen kohdan viereen odottamaan, +hymyilevaenae, rakastavana. + +Kapteeni ymmaersi hyvin mikae taessae oli kysymyksessae, ja niinkuin jokainen +toinen ihminen olisi--ymmaerrettyaeaen ettae taemae oli rakkautta--katsonut +mahdottomaksi sitae vastustaa, niin kapteeni paeinvastoin paeaetti panna +kaikki voimansa liikkeelle haevittaeaekseen itsestaeaen juuria myoeten +sellaiset oireet. + +Haen lakkasi kaeymaestae valleilla ja kuuntelemasta Kertun ompelukoneiden +raetinaeae. Haen teki tyoetae ja lepaesi aina silmaet ankarassa rypyssae, ettei +se musta pilkku milloinkaan paeaesisi juuri sille kohdalle, mihin haen +katsoi tai mihin haenen ajatuksensa olivat kiintyneet. + +Mutta mitaes Kerttu teki? + +Se tuli haenen luokseen unissa. + +Ja vielae kuinka tuli?--Sopimattomasti puettuna! + +--Oletko sinae noin kulkenut laepi koko kaupungin, ettae konttoristitkin +ovat sinut naehneet! + +--Olen sanoi Kerttu kylmaestae vaeraejaevaellae aeaenellae,--itsehaen kielsit +minulta vaatteet. + +Kapteeni varustui ankarasti torumaan, sillae ei haen vaatteita ollut +kieltaenyt vaan ainoastaan liian _hienoja_ vaatteita. Mutta haenen kaevi +kovin saeaeliksi Kerttu, kun se siinae vaerisi melkein alastomana ja sen +kaikki haeikaeisevaen kauniit vartalomuodot, joista kapteenilla oli +saattanut olla Kertun puvun poimujen ja laskoksien mukaan ainoastaan +haemaerae aavistus, nyt esiintyivaet taeydellisesti laepinaekyvaen harson alla. + +Oli kovin, kovin saeaeli Kerttu raukkaa siinae, ja kapteenin olisi tehnyt +mieli pyytaeae se vuoteeseensa laemmittelemaeaen, joka olisi kaeynyt hyvin +paeinsae, sillae olivathan he lapsuudentuttuja ja sitaepaitsi hehaen jo +_olivat_ naimisissa. Mutta nyt oli heitae erottamassa mahdottomuuden +muuri, kapteeni oli paeaettaenyt, ettei haen saa ajatella Kerttua, ja +Kerttua niinikaeaen sitoi paeaetoes olla menemaettae kapteenille, ellei heitae +laillisesti vihitae. + +Ja niin he nyt siinae olivat vaan jonkun sylen erottamina toisistaan, +Kerttu puoli-itkussa, vilusta vaeraejaevaenae, ja haen, kapteeni, laempimaessae +vuoteessa, aeaerettoemaen saeaelintuskan raatelemana, voimatta sulkea palavaan +syliinsae omaa hyvaeae, kultaista Kerttua! + +Jos haen ei olisi ollut soturi, olisi haenkin vuodattanut saineita +kyyneleitae. + +Taemae uni sai haenen, sittenkuin haen heraesi, ymmaertaemaeaen heidaen asemansa +hullunkurisuuden: he _olivat_ naimisissa, Kerttu vaati vihkimistae, +kapteeni ei saanut Kerttua ajatella, mutta he _olivat_ naimisissa! + +Ja kapteeni loei taas otsaansa sanoen: + +--Minae kollo! Jos joku rakastuisi sanokaamme neekerityttoeoen,--Kerttu ei +tosin ole neekerityttoeoen verrattava, mutta minae sanon "jos"--. Nyt olisi +neekereillae omituisia haeaetemppuja, joita morsian ei suostuisi menoista +pois jaettaemaeaen. Eikoe sulho olisi sivistymaetoen aasi, jos haen senvuoksi +morsian raukan jaettaeisi? Tietysti pitaeisi sulhon, jos haen tahtoo kaeydae +gentlemannista, suostua siihen haeaetemppuun ja sitten vasta naimisissa +ollessaan kasvattaa vaimonsa moisista taikauskoista vapaaksi! + +Tosin kapteeni selvaeaen tunsi, ettae vertaus ontuu, sillae haen oli ollut +suostumatta vihkimiseen paeaeasiassa senvuoksi, ettae papit tekivaet +itseaensae sellaisen taikauskon avulla kansalle vaelttaemaettoemaeksi, eikae +suinkaan vaan siksi ettae se oli itsessaeaen jaerjetoen temppu, kuten ehkae +neekereillae. Mutta kapteeni ajatteli nyt siitae asiasta niin, ettae +papistosta vapautuminen oli vallankumouksen asia, joka oli toteutuva +tulevaisuudessa tykkien ja shrapnellien vaikutuksesta eikae suinkaan +siten ettae haen piti armasta Kerttua sellaisessa kiusauksessa. + +"Aivan toista saatan minae vaatia Kertulta, niinkuin itseltaenikin", +ajatteli kapteeni edelleen.--"Kaesitykset vihkimisen vaelttaemaettoemyydestae +saattavat olla Kertulla perintoeae esivanhemmilta vuosisatojen takaa, +mutta ne hienot vaatteet, joita haen on oppinut pitaemaeaen, ne ovat haenen +omia ompelemiaan. Mutta kas me asetumme asumaan kuin tavallinen +tyoemies-pariskunta. Minae rupean kaeymaeaen ruskeassa puserossa ja takki +puseron paeaellae, ilman mitaeaen kauluksia, ja Kerttu kaeykoeoen liina paeaessae, +niinkuin tyoemiehen vaimo ainakin. Ja yksi tai kaksi vaatimattomasti +sisustettua huonetta, joista toinen olkoon vaikka kyoekkinae ja toisessa +seiskoon valkeapuinen, kattamaton ruokapoeytaemme, riittaeae asunnoksemme." + +Kapteeni innostui taestae uudesta aatteesta niin, ettae se huone, jossa haen +oli, tuntui haenen kaevellaekseen aivan liian pieneltae,--seinaet tulivat +liian usein vastaan ja katto tahtoi ottaa paeaelakeen. + +"Kerran jylisevaet naemae kentaet, kerran paukkuu naeillae +tantereilla!"--huusi haen itseksensae ja ryntaesi haltioissaan ulos +avaramman katon alle. + +Haen meni suoraa paeaetae Kertun luo, vei kaevelylle valleille, istutti +penkille ja sanoi: + +--Naeetkoe linnotuksen tuossa? + +Kerttu sanoi: + +--Se on Viapori. + +--Se on Viapori,--toisti kapteeni.--Sen kanuunat ovat nyt kaeaentyneinae +merelle paein sellaista vihollista vastaan, joka ei koskaan tule, ja sekae +Kerttu ettae kaikki muut taemaen ison kaupungin asukkaat ovat aivan +unohtaneet, ettae tuon pienen salmen takana on sellainen uinuva voima, +joka puolessa tunnissa voisi koko kaupungin haevittaeae soralaejaeksi niin +ettei yhtaekaeaen tiilikiveae jaeisi toisensa paeaelle. + +Kerttu kuunteli tarkkaavasti vielae voimatta ollenkaan aavistaa minne +paein kapteenin ajatusten kanuna oikein taehtaeae. + +Kapteeni jatkoi: + +--Voisi kuitenkin tapahtua, ettae linnotuksen hirmu-kanunat kerran +kaeaentyisivaet taetae samaa kaupunkia kohden. + +--Hyi, aelae semmoista!--sanoi Kerttu. + +--Luuleeko Kerttu, ettae kaupunki silloin lupaisi kaikki kultansa ja +hopeansa, kunhan vaan pommitukselta saeaestyisi? + +--Tietysti,--sanoi Kerttu. + +--Mutta mitae tekisivaet kaupunkilaiset, jos heille saman pommituksen +uhalla sanottaisiin: pois kapakat! pois porttolat! pois ylellisyys ja +hekuma! pois kansan orjuutus ja sorto!--Mitae tekisivaet kaupunkilaiset, +kun ensimaeinen jaereaen tykin kuula lentaeisi kaupungin ylitse--kuuleppas, +naein: pang uu-u-u-uu-u--kapteeni matki 12-tuumaisen kauhistuttavaa +ulinaa sen halkaistessa ilmaa.--Mitae? + +Kerttu jo vainusi mihin paein sitae mennaeaen, ja tuli kohta aivan +vaeliaepitaemaettoemaeksi. Jalkaansa heilutellen ja paeaetaensae kaeaennellen +milloin laennen milloin idaen puolelle merta haen sanoi vaan: + +--Sellaista aikaa ei tule koskaan. + +Katsahtaen ympaerillensae, etteivaet edes kivetkaeaen kuulisi, ja lykaeten +kaedellaeaen Kerttua ikaeaenkuin syrjaeaen kapteeni antoi rintansa +perimmaeisestae sopukasta kuulua maanalaisen saehinaen: + +--Sellainen aika tulee, Kerttu, se tulee! + +Kerttu nousi laehteaekseen ja ikaeaenkuin jo ompeluksiansa ajatellen sanoi: + +--Tulkoon sitten, mutta ilman vihkimaettae en minae vaan; suostu. + +Nyt sanoi kapteeni ketteraesti: + +--Etkae tarvitsekaan enaeaen suostua, lintuseni, kunhan vaan ymmaerraet ja +suostut toiseen asiaan. + +--Mihinkae sitten?--kysyi Kerttu eloisasti. + +--Siihen vaan, ettae me sinun kanssasi rupeamme vapaaehtoisesti elaemaeaen +niinkuin tavallinen tyoemiespariskunta--jo ennenkuin Viaporin tykit meitae +siihen pakottavat. + +--Ja sinae siis suostut?--sanoi Kerttu, itsekin uskoen, ettae suostumus +oli haenelle muka jotain odottamattonta. + +--Saat mennae vaikka vielae taenaepaeivaenae pappilaan kuulutusta toimittamaan. + +Kertun oli valtaavinaan aivan ihmeellinen vilkkaus ja ilo, josta +huomiosta kapteeni tuli niin onnelliseksi, ettei haen vielae koskaan +elaemaessaeaen ollut niin onnellinen ollut. + +--Mutta sittenhaen minulle tulee ihan tulinen kiire,--liverteli +Kerttu,--sillae ajattele mitae kaikkea minulla on vielae tekemaettae! + +Ja rupesi luettelemaan mitae kaikkea haenellae oli kesken +myoetaejaeismyynistae. + +--Kyllaepae taessae tulee kiire, toisteli Kerttu innoissaan, ja vaelillae ehti +kertoa yhtae ja toista haeaeleningistaekin. + +Mutta kapteeni sai pian naehdae, ettei ainoastaan Kerttu, vaan myoeskin +vanha Kustaava aeiti oli jo aikaa sitten ryhtynyt laajaperaeisiin puuhiin +sen tapauksen varalta, ettae "jos" tai paremmin "kun" Hannes vihdoin +suostuu kuulutuksiin ja vihkimiseen. + +Olihan kapteeni tosin jo pitemmaen aikaa kuullut ylaekerrasta omituista +koputusta ja nakutusta, vaelistaepae oikeita moukarinkin iskuja, jopa +kaakelien rysaehdyksiae, niinkuin uuneja hajotettaessa. Aeiti oli Hanneksen +kysymyksiin koputusten johdosta vastannut vaan, ettae siellae tehtiin +tarpeellisia "replatsuunia" talveksi. Mutta ettae taemae tasainen ja +kuukausmaeaeriae yhtaemittaa kestaenyt kolina, olikin tarkottanut koko +ylaekertapuoliskon, se on, neljaen huoneen ja kyoekin varustamista nuorelle +pariskunnalle, siitae ei kapteenilla ollut vaehintaekaeaen aavistusta +ennenkuin sinae paeivaenae, jona Kerttu, onnesta hehkuvana, tuli heille ja +oikopaeaetae lensi Kustaavan kaulaan ilmottaen tulevansa pappilasta +kuulutusta pyytaemaestae. + +Sinae paeivaenae, heti Kertun laehdettyae, aeiti vei Hanneksen katsomaan +ylaekertaa. + +Hannes huokaili ja iloitsi, suri ja nauroi--kaikkia yhtaikaa. + +--Mutta enkoe minae sanonut teille, aeiti, ettae me Kertun kanssa asetumme +yhteen ainoaan tai korkeintain kahteen huoneeseen, joista toinen olkoon +kyoekki? Ja te olette taemmoeistae varustaneet! + +Aeiti seisoi syyllisenae haenen edessaeaen, mutta ainoastaan niinkauan kuin +Hanneksen silmaekulmat pysyivaet korkealla ja huulet hoeroessae. Sillae he +Kertun kanssa pitivaet taetae Hanneksen ajoittain ilmaantuvaa komeuden +vihaamispuuskaa jonakin haenelle ominaisena hulluuden purkauksena, jota +ei auttanut vastustaa. Heti kun silmaekulmat laskeutuivat ja huulten +hoeroetys tasottui, alkoi Kustaava taas samalla innolla naeytellae ylaekerran +laitteita, niinkuin ei mitaeaen ankaruuden vaelinaeytoestae olisi ollutkaan. + +--Aelkaeae herran nimessae!--puhkesi Hannes sanomaan, kun astui saliin. +Mutta aeiti huomasi kuinka Hanneksen katse kiersi asiantuntijan tavalla +taemaen huoneen katosta lattiaan asti ja ilmaisi huonosti peitettyae +tyytyvaeisyyttae Kertun osottamaan mainioon makuun. Aeiti pani kaetensae +mahan paeaelle ja vettynein silmin tirkisteli hymyillen yloes Hannekseen. + +Korkeat, valoisat huoneet, mainiot kaakeliuunit vaerillisine +kirjailuksineen, syvennyksineen, rykelmineen,--ikkunoissa automaatiset +rullakartiinit, sitten pitsiset vaeliverhot, sitten vaerilliset +paeaellysverhot,--ikkunain vaelissae lattiasta kattoon ylettyvaet +trymoot,--piano, nuottihylly, keikarimaisesti seisova kirjahylly, +keveaet, punasella verhotut sohvat, tuolit-- + +--Aelkaeae, aelkaeae herran nimessae!--hoki Hannes sekae mielipahoillaan ettae +iloissaan, sekae onnettomana ettae onnellisena, kun aeiti avasi +makuuhuoneen ovet ja Hannes naeki vilaukselta sen sisustuksen +salaperaeisine budoarineen,--ja puoli alaa huoneesta ottavan, komean +kaksoisvuoteen, peitettynae yhdellae ainoalla, mahtavalla, +ruusukuvioisella peitteellae punasesta satinista. + +Ainoa paikka, mikae ei vielae ollut aivan valmis, oli asumukseen vievaet +paeaeportaat, jotka laveassa, valkoiseksi maalatussa, kumajavassa +eteisessae mukavasti ja vaeljaesti tekivaet kaeaenteen alakerrasta ylaekertaan +ja paeaettyivaet ylhaeaellae himmeiksi hiotuilla, kuvioisilla laseilla +varustettuun paraadi-oveen, saehkoenappuloineen ja nimikirjoitusta varten +varattuine posliinitauluineen. Se ainoa kohta, johon kapteenin +maeaeraeysvalta ehti paeaestae ulottumaan, oli juuri taemae posliinitaulu: haen +sai ajoissa estetyksi, ettei siihen, kuten Kustaavan aikomus alkujaan +oli, tullut nimikirjotuksen alle suurilla kirjaimilla: Kapteeni! + +Kaiken summa oli, ettae haen vihittiin Kertun kanssa "herran pyhaeaen +avioliittoon",--ettae kapteeni oli frakkiin puettuna, tukka koreasti +kammattuna keskijakaukselle kahdelle puolen paeaetae,--ettae pyylevae pappi, +mustassa, juhlallisessa kauhtanassa, valkoset liperit leuvan alla +asettui kirja kaedessae heidaen eteensae ja he lankesivat Kertun kanssa +polvilleen pallille,--ettae he vastasivat liikutuksesta vaeraejaevaellae +aeaenellae papin kysymyksiin: jaa, jaa,--ettae pappi otti kapteenilta +sormuksen ja pani sen Kertun nimettoemaeaen sormeen,--ettae Kerttu, +punehtuneena ja huntuisessa morsiuspuvussaan ihanana kuin kevaeinen +valkopilvi antoi haenelle vihkimys-suudelman,--ettae suunnaton joukko +laehempiae ja kaukaisempia sukulaisia taeytti haeaesalin aeaeriae myoeten,--aeiti +kiitettyaeaen niiaamalla pappia, tuli kyyneleitae vuodattaen onnittelemaan +nuorta paria,--ettae eno Frans, myoeskin frakkiin puettuna, silmaeluomet +arvokkaasti alaspainettuina lausui virallisen onnentoivotuksensa, ja +haenen jaelkeensae kaikki muut, itsekukin arvonsa ja rankinsa mukaan. + +Kapteeni oli voitettu, voitettu pahemmin kuin joku maan tasalle +hajotettu linnotus. + +Voi ihanaa, voi katkeraa, voi onnea, voi onnettomuutta, voi kyyneliin +asti liikuttavaa, voi naurettavaa! + +Keskellae haeaeyoetae huusi haen suurella aeaenellae, istuallensa kavahtaen ja +kaesiaensae puistaen: Kerran jylisevaet naemae kentaet--! + +Haen heraesi omaan hourailuunsa, veti ylitsensae hienopitsiset, +hyvaenhajuiset lakanat ja peitteet, ja laskeutui jaelleen nukkumaan unissa +hymyilevaen Kertun valkoiselle kaesivarrelle. + + + + +3. + + +Vaarille luettiin ikaeae jo viisi yhdeksaettae ajastaikaa ja luultiin pian +kuolevan, sillae haen alkoi viime vuosina heikkenemistaeaen heiketae, niin +ettei jalat kantaneet, syoenti ei sujunut eikae edes puhekaan enaeae kaeynyt. + +Mutta juuri pahimmillaan ollessa, kun jo luultiin eron elaemaestae tulevan +huomenna tai viimeistaeaen ylihuomenna, tapahtui jotain sellaista, mikae +kaikkien suureksi haemmaestykseksi virkisti vaarin uudestaan taeydellisesti +eleille, ikaeaenkuin haenen vanhenemisensa ainoa syy olisi aekkiae laannut +vaikuttamasta. Haen sai puhelahjansa takaisin, ruoka alkoi maistaa, +kyyneleet taukosivat vuotamasta, selkae ja saeaeret oikenivat, ja haen taisi +jaelleen kaevellae keppiin nojautumatta. + +Taemae tapaus oli se, ettae eraeaenae syyspaeivaenae, kun lehdet jo olivat +lakastuneet, markkinat olleet, maa kohmettunut ja laivat menneet +talviteloilleen, vaarin rakas Hinkki, se vainajaksi luultu, hunningolle +joutunut Franssin vanhin poika, aekkiarvaamatta ja ilmi elaevaenae ilmestyi +vaarin eteen. + +Kohta ensimaeiseksi he, sanaakaan sanomatta toisilleen, rupesivat syoemaeaen +vaarin asunnossa, ennenkuin Hinkki vielae menikaeaen isaeaensae kivimuuriin +tapaamaan. + +Vaari mutisteli suussansa ensin vaan kasteltua leipaeae, mutta ei +aikaakaan niin alkoi jo syoedae perunoita, repaesipae silakastakin +ruodottoman palasen ja pisti poskeensa. Sitten tyhjensivaet suuren +puurokupin ja nuolivat lusikkansa. Siitae hetkestae saakka vaari alkoi +elpyae. + +Syoetyae Hinkki kertoi vaarille vaehaesen. + +Haen oli seilaillut kaikki maailman meret, kaeynyt kaikki kaupungit, ollut +jossain Afrikan sodassa, ja tiesi nyt jutella melkein yhtae paljon kuin +vaari Siperian matkoiltaan. Hinkki kyseli myoes vaarilta semmoista mitae +ei ennen ollut ymmaertaenytkaeaen kysellae. Taemae laehensi heitae jaelleen +entisillae ystaevyyden siteillae, sillae Hinkki kyseli nyt myoes +maa-asioista. + +Hinkki oli pysynyt vanhana Hinkkinae, tosin vaehaen tautien runtelemana, +jotka olivat jaettaeneet jotain kuoppamaista toeherrystae haenen +kasvoihoonsa, mutta yhtae vilkkaana haen oli tullut, yhtae neuvokkaana ja +yhtae valmiina kaikkiin asioihin. + +Frans oli Hinkille hyvin kovana. Tuskin tunnusti pojaksensa. Kaeski +asumaan vaarin kanssa pihan matalassa puurakennuksessa, jota kivimuuri +peitti pimeaeaen ja nokiseen varjoon, laehestyen sen ikkunoita ainoastaan +kolmen jalan vaelimatkalle. + +Frans ei voinut tunnustaa pojakseen sellaista heittioetae, joka kaikki +maailman metkut koettuansa ei ollut osannut hankkia itsellensae mitaeaen +omaisuutta. Jos Hinkki olisi tuonut matkoilta edes satakin dollaria, +olisi Frans antanut haenelle kehotukseksi tuhannen. Mutta Hinkki ei +tuonut roposen rahtuakaan. Frans ei tahtonut haenestae mitaeaen tietaeae sen +jaelkeen kuin Hinkki ilmaisi taloudellisen tilansa. + +Mutta vaikka Frans olisi kaikkia virallisia muotoja seuraten julistanut +haenet perinnoettoemaeksi, ei se seikka olisi tehnyt juuri mitaeaen vaikutusta +Hinkkiin. Sillae Hinkki ei rakastanut rahoja laehimaillekaan niinkuin +vapauttansa. + +Kun Frans, pakottaakseen Hinkin itsenaeisesti ansaitsemaan, ei antanut +haenelle edes tupakkirahoja, nautti Hinkki enemmaen kuin pahotteli siitae +ettae sai olla taas taeaellae kotikaupungissaan kokonaan vapaana halunkkina, +vapaasti keksimaessae keinoja tupakki- ja muun vehkeilyrahan saamiseen, +isaen aseman mitenkaeaen sitomatta haentae. + +Haen tahtoi taas elaeae taeytelaeistae nykyisyyden elaemaeaensae taessae niin paljon +muuttuneessa, niin suunnattomasti kasvaneessa ja niin lukemattomia uusia +tilaisuuksia tarjoovassa suurkaupungissa, samaa elaemaeae, jota oli +lapsuudessa elaenyt kaupungin vielae ollessa pikkukaupunkina. + +Oikein Hinkki vetaesi syviae savuja kitaansa, kun ensimaeiset isaen kirot +kestettyaensae laeksi tallustamaan naeitae uusia asfalttikaeytaeviae. Sellainen +suuri, sanomattoman ihana vapauden tunnelma taeytti koko haenen olentonsa. +Ei ollut laivakapteenia, ei peraemiehiae, ei hoidettavia purjeita, ei +paeivae-, ei yoevuoroja, ei ahdasta laivankantta kaevellaekseen; vaan +vilkastuneen, vaeekkaeaen kaupungin kotoiset ja sittenkin niin vieraiksi +kaeyneet kadut. Sen salaperaeiset nurkat viettelivaet Hinkkiae paikasta +paikkaan, vetivaet, kutsuivat,--aivankuin joku haltija tai sanokaamme +Hinkin jumala olisi taluttanut haentae ja yhae sanonut haenelle: katsos +taetae, ja katsos tuotakin paikkaa, ja muistatko sitaekin sokkelia siellae +Katajanokalla, tai vielae sitaekin siellae Hermanninkaupungilla, tai +Soeoernaeisissae, tai siellae Toeoeloeoen puolella. Ne paikat kaeytti Hinkkiae +haenen jumalansa ensin, sitten vasta vei keskemmaelle kaupunkia. + +Meni kauniit viikon paeivaet Hinkiltae taehaen alkajaisnuuskintaan, meni +toinen viikko, meni kuukaus: ei haen vaan mihinkaeaen koukkuun tarttunut. +Sillae juuri sitae tilaa, sitae hetkeae, jona ihminen ei vielae ole sidottu +mihinkaeaen, vaan vapaa ryhtymaeaen mihin tahansa, juuri sitae tilaa Hinkki +enin rakastikin eikae olisi siitae millaeaen hennonnut luopua. Maailma +esiintyi haenen silmissaeaen kokoelmana tyhmyreitae, jotka kaikki olivat +sitoneet itsensae johonkin maeaeraetehtaevaeaen, ja juoksivat ja hikoilivat, +mutta eivaet elaeneet. + +Satama-tyoemiesten parvessa kaeydessaeaen Hinkki tapasi monta tuttua, jotka +haentae muistivat nuoruutensa parhaana toverina. Samoin lautatarhoilla +Soeoernaeisissae. Kone- ja silta-tehtaalla haen myoes vietti paeivaen, ja +siellaekin haen pian sai naehdae, ettae liukkaimmat ja tunnetuimmat, joita +koko muu sakki seurasi, olivat haenen vanhoja kasvattejaan ja +katutoverejaan. Hinkki nimitteli nimiae ja kyseli, ja aina nousi huuto ja +haelinae miesten joukossa, sillae kaikki tunsivat juuri haenen nimittaemaensae +ja tiesivaet suosituimmiksi veijareiksi. Monessa paikassa ja monella +tyoemaalla oli niinae paeivinae puhe Hinkistae: vanhat kertoivat nuoremmille +asioita, joita naemae suu auki kuuntelivat. + +Kaikista niistae toimista ja tyoepaikoista, joita toverit haenelle +tarjosivat, kilvan koettaen saada Hinkki omalle tyoemaalleen, ei haen +paljonkaan viitsinyt kuunnella. Ainoa ehdotus, jolle haen hetkeksi +korvaansa kallisti, oli vanhoilla virkaheitoilla poliseilla ja +juoppoudesta rangaistuilla veronkantomiehillae. Niillae oli oma +jaerjestetty sakkinsa, ja tarkotti toimi kaikellaisten maksujen ja +ulostekojen kiristaemistae rikkailta leskiltae vaeaerennettyjen verolippujen +ja hakupaperien avulla. Mutta ei haen siihenkaeaen lopulta suostunut, koska +taellae sakilla oli ankarat saeaennoet ja tarkat rahainjakomaeaeraeykset. +Asianajoammatti, jota haenelle myoeskin tarjottiin, ei haentae +miellyttaenyt--taesmaellisen ajanmaeaeraen vuoksi, jona piti joka aamu olla +polisikamarissa juopoilta ja varkailta asioita ottamassa. Kaikki +vahtimestarinpaikat haen hylkaesi jaerkenaeaen, ei ottanut edes kuuleviin +korviin, vaikka monessakin olisi ollut mitae loistavin tilaisuus +sivutuloihin. + +Ei. Vaan suurinta ja pitkaellisintae huomiota heraetti +Hinkissae--pelastusarmeija! Se oli Hinkille jotakin aivan uutta ja +kiinnitti sentaehden haenen mieltaensae sangen suuresti. + +Ensi kerran Hinkki naeki taemaen armeijan sen marssiessa torvia toitottaen +ja suurta rumpua paukuttaen Pitkaensillan yli. + +"Ne on poikia!--ajatteli Hinkki,--eipae taemmoeistae minun aikanani +ollutkaan". + +Ja seurasi kulkuetta uteliaana heidaen kokoushuoneelleen. + +Taeaellae Hinkki vaipui silmilleen rukouksiin, niinkuin kaikki muutkin, ja +otti viereensae neitosen, joka tuli kysymaeaen tunteeko haen Jeesuksen. + +Hinkki vakuutti tuntevansa hyvin Jeesuksen, ja istuutuen kaulatuksin +penkin eteen he antautuivat hartaihin rukouksiin. Venyvien, itkevien +rukousaeaeniensae keskeltae Hinkki aekkiae muuttuneella aeaenellae kysyi +neitoseltaan: paljokos palkkaa annetaan armeijan luutnantille? Ja +neitonen, keskeyttaeen haenkin rukousnuottinsa, vastasi Hinkille ja +ilmaisi palkan, sekae jatkoi sitten itkujansa, hyvaessae toivossa Hinkin +sielun pelastamisesta ja armeijaan astumisesta. Sillae pitaeaehaen ihmisen +vaehaen maallisestakin palkasta tiedustella. + +Hinkki otti tytoen morsiameksensa, sillae mielenkiintonsa kasvoi +kasvamistaan ja haen tahtoi tutkia armeijan asiat perin pohjin. + +Naeiden tutkimustensa aikana haen pelasi kaiken aikaa myoes isaensae edessae +hurskasta. Frans uskoi vihdoin pojassa tapahtuneen suuren kaeaentymyksen, +ja kun itsekin oli jumalinen ja kaevi joka pyhae kirkossa, miellytti haentae +taemae asia sanomattomasti ja haen teetti Hinkille hienot vaatteet ja +tarjosi siistin asuinhuoneen kivimuurissaan, ja vaehaen rahaa. + +--Naeetkoes, naeetkoes, ettae sinun kaey hyvin, kun vaan uskot!--iloitsi +morsian korviin asti Hinkkiin rakastuneena. + +Hinkki alkoi olla jotenkin selvillae pelastusarmeijan perustuksista. +Paljon yhteistae haen kyllae huomasi oman uskonsa ja heidaen uskonsa +vaelillae. Naemaekin ihmiset naeet haenen mielestaeaen _elivaet_, sillae ei heillae +ollut entisyyttae eikae liioin tulevaisuutta mielessaeaen, vaan he +kukoistivat jokaisen paeivaen paisteessa semmoisena kuin kukin paeivae oli. +Eikae Hinkillae olisi ollut mitaeaen sitae vastaan, ettae olisi ruvennut +heidaen kanssansa kukoistamaan ja vielae paeaelliseksi paeaessyt kuolemansa +jaelkeen iankaikkiseen autuuteen, mutta siinae oli yksi arveluttava ja +paha kohta: He kyllae sanoivat tekevaensae Jeesuksen tahtoa, mutta laehemmin +tarkastellessa tottelivatkin kaikki omia kapteenejansa, jotka tottelivat +jotakin kenraalia. Taemae seikka oli Hinkistae naehden ratkaiseva. Haenen +omassa uskossansa oli paeaeasiana juuri se elaemaenviisaus, ettae ymmaersi +aina ja kaikkialla pysyae irti toisten komennusvallasta, saeilyttaeen +itselleen tilaisuuksia livahtamaan vapaaksi, jos milloin satimeen +joutui. Ja sentaehden tuntui haenestae pelastusarmeijaankin meneminen +samalta kuin jos joku hyvin, hyvin viekas ihminen olisi haenelle sanonut: +annappas kun sidon kaetesi, niin paeaeset kokonaan vapaaksi! Kenraalin +tottelemista taas tulevaisen autuuden taehden ei Hinkki voinut ottaa +mitenkaeaen edes totisen punnitsemisenkaan alaiseksi. Ei haen koskaan olisi +antanut pois sitae voileipaeae, joka haenellae oli, sen voileivaen taehden, +jota ei vielae oltu voideltu. + +Ja niinpae, puijattuaan isaeltaeaen yhdellae kertaa kokonaista 200 markkaa, +Hinkki katsoi tarkotuksensa taeysin saavutetuksi ja jaetti jaelleen sekae +isaensae ettae pelastusarmeijan ja morsiamensakin, jolle tosin antoi +kymmenen markkaa, sittenkuin oli pantannut taetae tarkotusta varten isaeltae +saamansa hienot poeksyt. + +Sitten eleskeli vuosikausia milloin missaekin toimessa ja alkoi jo +vaehitellen kadottaa uskoansa siihen, ettae mitaeaen sen ihmeellisempiae voi +elaemaessae tapahtua maalla yhtaevaehaen kuin merellae. Mutta silloinpa kiintyi +Hinkin mieli taaskin eraeaeseen aivan uuden uutukaiseen ilmioeoen ja +valveutti haenet virkeaemmaeksi kuin haen ehkae milloinkaan ennen oli ollut. + +Asia oli taellainen. + +Hinkki ei ollut koskaan voinut sietaeae mitaeaen kansanjuhlia niiden +kuolettavan, sisaeaenpaeaesymaksusta tarjotun ja ohjelman mukaan anniskellun +huvituksen vuoksi. Hinkkiae ei olisi semmoisiin mistaeaen maksusta saanut +menemaeaen. Nytpae rupesivat toverit kuitenkin viettelemaeaen haentae +sellaiseen tulemaan. Sanoivat, ettae joku merkillinen mustatukka oli +puheillansa kansankokouksissa pannut monen miehen paeaen pyoeraelle ja +koonnut sakkia ympaerilleen satamaeaeriae, sekae vanhaa ettae nuorta kansaa. +Itse eivaet osanneet arvostella, vaan tahtoivat tietaeae Hinkin mieltae. + +Hinkki lupasi vihdoin mennae katsomaan sitae otusta. + +Haen meni tovereinensa Hesperiaan, ja kun kansaa oli paljon kokoontunut +puhujalavan ympaerille, asettui Hinkki parhaine tovereineen joukon taakse +ylennykselle, missae toiset istuivat puiden juurilla, toiset seisten +nojautuivat runkoihin. Hinkki istui. Haenen eteensae asettui selin +puhujaan joukko miehiae, jotka paljon mieluummin tahtoivat naehdae Hinkin +kasvoihin tietaeaekseen mitae Hinkki meinasi puheesta, kuin itse puhujaa +kuunnella. + +Kun mustatukka vihdoin nousi puhujalavalle ja uteliaisuuden ja +ihastuksen sohina kaevi yli suuren vaekijoukon, haukotteli Hinkki silmaensae +vetisiksi jo pelkaestae ajatuksestakin ettae haenen piti nyt ruveta puhetta +kuuntelemaan. + +--Aelae nuku Hinkki, kyllaes kohta saat kuulla!--sanoivat miehet. Mutta +Hinkki haukotteli vielae leveaemmaesti, ja miehet purskahtivat nauramaan. + +Vasta sittenkuin ensimaeinen hyvaehuudon volina kajahti tantereelta, +heraesi Hinkkikin uneliaisuudestaan. + +--Mitae piruja se oikein poraa?--sanoi haen ja pystympaeaen istuen hoeristi +korvansa. + +Mustatukan silmaet saekenoeivaet tulta, pitkaet suortuvat hulmusivat tuulessa +ja kaedet ilmaa syleilivaet. Mutta puheen sisaellyksestae ei tahtonut selvaeae +saada ihmeellisten sanojen vuoksi, joita haen suustansa paeaesteli. + +--Se kaeskee tyoevaeen omaa sanomalehteae laittamaan,--selitti joku +miehistae. + +Hinkki nousi nyt pystyyn ja rupesi toden teolla kuuntelemaan. Ei haen +vaan paeaessyt kaesittaemaeaen, mikae se vaeen sai noin innokkaasti mustatukalle +volisemaan. + +Se kaesitys, minkae Hinkki puolestaan puheesta sai, kun haen terotti +parhaan kuulokykynsae ja neuvokkaimman aelynsae, oli taemmoeinen: + +Mustatukka kaeski kaikkien tyoemiesten mennae yhteen ainoaan sakkiin, niin +ettae uusperilaiset ja tokanmiehet, sineprykovin miehet ja sokeritehtaan +miehet, Hietalahden sahamiehet ja Soeoernaeisten sahamiehet, jotka kaikki +olivat keskenaeaen ennen hurjasti tapelleet, nyt tekisivaet sovinnon ja +menisivaet kaikki herroja vastaan. Mutta ilman puukkoja, sanoi +mustatukka. + +--Polisi vie sun putkaan!--huusi Hinkki vaeen takaa puunjuurelta, ja +miehet purskahtivat nauruun. Ainoastaan ne, jotka olivat laehinnae +puhujalavan ympaerillae, kaeaentyivaet ja puivat nyrkkiae meluaville. + +Mutta ikaeaenkuin vastaten Hinkin vaelihuutoon mustatukka sai nyt vasta +oikein tuulta siipiinsae. + +--Polisiko? Mikae on polisi?--puhui haen,--polisi on sama Suomen poika +kuin jokainen meistae,--sama tyoemies, joka niinkuin jokainen muu tyoemies +on rahan edestae myynyt tyoevoimansa herroille. Mutta kun sosialismi +paeaesee leviaemaeaen,--kun jokainen kerran ymmaertaeae, ettemme ainoata ja +kalleinta, mitae tyoemies omistaa, nimittaein tyoevoimiamme, saa kaupata +niinkuin markkinatavaraa,--silloin polisikin tulee meidaen puolellemme. +Silloin me vaadimme ja me saamme oikeuden aeaenestaeae joka mies kansan +yhteistae onnea koskevissa asioissa, ja silloin me aeaenestaemme kaikki tyoen +vaelineet, kaikki ne tehtaat, jotka nyt idaessae ja laennessae savujansa +meidaen ympaerillaemme tupruttavat, me aeaenestaemme ne kansan yhteiseksi +omaisuudeksi, josta aelkoeoen kenkaeaen suurempaa palkkaa nostako kuin minkae +haen tyoellaensae ansaitsee. Silloin me aeaenestaemme veljeyden ja tasa-arvon +valtakunnan maan paeaelle, silloin me-- + +--Tulee paukku Viaporista!--huusi taas Hinkki. + +Kaikki vaeki aeimistyi ensin sanattomaksi. Ja puhujakin jaei ikaeaenkuin +sammaltelemaan, yhtyen yleiseen aeaenettoemyyteen. Sillae niin olivat kaikki +naemae kaupunginlapset tottuneet Viaporin aina naekyviin sotavalleihin ja +kaduilla marssiviin sotamiehiin, etteivaet he milloinkaan tulleet +ajatelleeksikaan mitaeaen kaupunkia kohden taehdaetyn pommituksen +mahdollisuutta sieltaepaein. Mutta heti kun odottamaton ajatus ehti heille +selvitae, remahti vaeki nauruun. + +Mustatukka ei ollut kauan aikaa haemillaensae. Pian haen kokosi yhteen +kaeteen jaelleen kaikki puheensa langat ja viritti entistaekin tulisemmalla +innolla nuottinsa. + +--Yhteenliittyminen on voimaa!--huusi haen.-- + +Hinkki huokasi, istui jaelleen puunjuurelle ja sanoi laehimmillensae: + +--Se on heikkojaerkinen. + +Eikae haen enaeae kertaakaan keskeyttaenyt puhujaa, vaan taemae paeaesi taeyteen +vauhtiinsa. Ja pian olivat Hinkin vastavaeitteet unohdetut polisineen ja +Viaporineen. + +Mitae siinae auttoi Hinkin selitellae puhetta jaerjettoemaeksi! Niinkuin meren +hyoeky, aalto aaltoa ajaen, levisi uuden uskon innostus laumaan. Jo +alkoivat Hinkin laehimmaetkin kaeaentaeae kasvonsa haenestae puhujaan paein. +Toiset nousivat ja haenen ympaeriltaensae hajoten tunkeutuivat laehemmaeksi +puhujalavaa. Kun Hinkki katsahti sivuillensa, ei siinae ollut haenen +rinnallaan enaeae kuin haenen uskollinen seuraajansa muurarinsaelli ja +toisella puolella peltisepaensaelli, joka vasta pyrki Hinkin suosioon. + +Ilman mitaeaen tappelua, ilman mitaeaen ovelaa kaappausta, pelkaellae suun +porinalla oli mustatukka vienyt puolelleen Hinkin lauman ja jaettaenyt +haenet yksinaeiseksi kuin kuikan meren tyhjille kallioille. Paljon, paljon +oli maailmaan sillae aikaa uutta tullut! Mutta maltahan, sinae mustatukka! + +--Yhteenliittyminen on voimaa!--huusi mustatukka huutamistaan. Ja rupesi +nyt toista kautta todistamaan taetae mahtilausettansa. + +--Taeaellae koetti joku aesken, sanoi haen, saada naurajoita puolellensa +pommitusta uhkaamalla. Viapori! Mitae on Viapori, sanon minae haenelle +nytkin! Se on kourallinen samoja tyoemiehiae, vaikka vaan toiskielisiae, +jotka niinkuin me meidaen herroillemme myyvaet tyoevoimansa heidaen +herroillensa! Mutta se kipinae, jota minae koetan tuleksi puhaltaa taeaellae, +se on--uskokaa minua--jo ilmiliekissae muualla. Kerran kaikki kansat +omistavat sosialismin, ja kuka silloin, kuka silloin, sanon minae, lataa +tykin ja laukasee sen? Kuka ampuu koeyhaelistoen riveihin, silloinkuin +kaikkien kansain koeyhaelistoet ovat veljinae? Tyoemies on tyoemiehen veli +eikae valtakunnat eivaetkae valtameret erota sitae veljeyttae. Tyhjaeksi +hiukkaseksi kaikkisuudessa katoaa se, ken taetae mahtia vastustaa! Kansa, +tervehdi paeivaeae, joka vastaasi pimeydestae nousee! Kansa, ota vastaan oma +suuri tulevaisuutesi! Yoepeikot pakenevat! Pimeyden voimat hajoovat! +Yksityiset rikkaudet maatuvat ja maetaenevaet! Koeyhaelistoen rikkaudet nousee +niiden haudalle! Koeyhaelistoe, tunne rikkautesi ja voimasi: kaikkien +kansain koeyhaelistoet, yhtykaeae! + +--Tuhatvuotista valtakuntaa se meinaa?--sanoi Hinkki, mutta nyt ei haentae +ollut enaeae peltiseppaekaeaen kuuntelemassa, ja muurari, jonka huulet +tavallisesti olivat lujasti kokoonpuristuneet, katseli nyt suu auki ja +ammottavin silmin puhujaan paein, tuskin kuullen mitae Hinkki sanoikaan. + +--Saatanan perkele!--kiroili Hinkki suutuksissaan puoliaeaeneen. + +Mutta nyt tuli sellaista, jolle sentaeaen Hinkkikin lakkiansa kohautti. + +Mustatukka, kaesiaensae huitoen ja taivaisiin osottaen rupesi sanomaan, +ettae herrat olivat tyoevaeen sanomalehdeltae kieltaeneet paperin ja +pysaeyttaeneet saehkoevirran, joten painokonetta ei saanut liikkeelle.--He +tahtovat tukahuttaa meidaen veljeysaatteemme jo sen kaetkyeeseen! huusi +haen.--Mutta miten me siihen vastaamme? Veljet! parikymmentae vahvaa +kaesivartta, ja koneenhyrrae pyoerii miesvoimalla! + +Kun haen taemaen oli sanonut, nousi innostus ylimmilleen ja kohta tarjoutui +toista sataa vahvinta miestae painokonetta liikuttamaan. Naeistae rupesi +joukko valitsemaan tarpeellisen maeaeraen kaikkein vahvimpia. + +Mustatukka jatkoi: + +--Mutta ei sillae hyvae. Kone rupeaa kaeymaeaen, mutta mille painetaan? +Herrat tekivaet meille paperilakon. Hyvae, kerran tulee meidaenkin vuoromme +tehdae lakko. Varjele, kun meidaen kaesivartemme kerran painuu alas ja +heitae palvelemasta kieltaeytyy! Me lypsaemme heidaen lehmaensae, me leivomme +heidaen leipaensae, me rakennamme heidaen huoneensa, me luomme heidaen +tiensae, me kivitaemme heidaen katunsa, me linjotamme heidaen rautatiensae, +me kaeytaemme heidaen tehtaansa, me pystytaemme heidaen kirkkonsa, me olemme +heidaen polisinsa ja heidaen armeijansa. Varjele, varjele! sanon minae, kun +me kerran tyoestae lakkaamme! Kuka on silloin kuivilla? Ja kuka silloin +kerjaeae? Minae kysyn: kuka silloin kerjaeae? Kuka silloin selkae kumarassa, +tihrusilmin, kynnyksen takaa leipaeaensae kerjaeae? + +Taessae hukutti puhujan aeaenen kuulumattomiin ilmoja paisuttava hurraa- ja +hyvae-huuto. Mustatukka siveli tuulen hajottamat suortuvansa +jaerjestykseen, kohotti olkapaeaensae, ummisti silmaensae ikaeaenkuin pauhun +tyyntymistae odottaakseen, ja kun vaeki aekkiae hiljeni, oli kauan aikaa +vielae aeaeneti, nauttien tuhansien sielujen antautumisesta haenen luovan +aatteensa vaikutukselle. Avasi jaelleen silmaensae, olkapaeaet laskeutuivat, +ja eteenpaein kumartuen ikaeaenkuin ettae haenen tahallaan hiljennettyae +aeaentaensae voitaisiin kuulla, sanoi: + +--Vai paperilakko! + +Vaeki purskahti rajuun nauruun. + +--Onnittelen teitae, hyvaet porvarit,--mutta vasta sitte kuin lakkonne on +onnistunut. Sillae totisesti sanon minae teille: jos te meiltae paperin +todella kieltaeae voisitte, emme epaeilisi riisua valkoiset paitamme ja +panna koneeseen sanomalehdiksi. Mutta te ette sitae meiltae ikinae estae. Ja +totta on myoeskin, ettae paitojen kaeyttaeminen sellaiseen tarkotukseen +kohtaa teknillisiae vaikeuksia. + +Taas remahti vaeki nauramaan. + +Mustatukka odotti viimeisenkin naurunaeaenen hiljenemiseen ja sanoi +sitten: + +--Ei kai auttaisi muu kuin selvae raha, ja on "raeknaetty ulos", ettei +koeyhaelistoellae ole rahaa. Mutta katsokaahan, hyvaet herrat, onko +koeyhaelistoellae rahaa! Taessae on minun hattuni, ja jolla on suurempi paeae, +pankoon haenkin lakkinsa kiertaemaeaen, niin paeaesemme asiasta kohta +selville! + +Syntyi yleinen riemukas innostuksen haelinae. Kaikki koettivat tunkeutua +lakkien ympaerille ja pian oli niitae kymmenkunta kiertelemaessae tuhantisen +vaekijoukon keskellae. + +Hinkki tunkeutui nyt vaekijoukkoon naehdaeksensae tuliko lakkeihin +todellakin rahaa. + +Sillae vaelin mustatukka jatkoi puhettansa ikaeaenkuin olisi tahtonut +soittaa kuulijoillensa yhae samaa innostuksen saeveltae. Haenen kasvonsa +muuttuivat jaelleen totisiksi ja haaveileviksi. + +--Kerrotaan vanhan Sammon jauhaneen pohjolan vaeelle viljaa, suolaa ja +rahaa, josta sitten kaikki ihmisten onni ja kukoistus oli seurauksena. +Kalevan kansa laeksi taetae onnen antajaa ryoestaemaeaen, mutta ryoestettaeissae +sampo saerkyi ja hajosi meren pohjaan. Vanha Vaeinaemoeinen pelasti sentaeaen +muruset maalle, ja niistaepae onnen muruista elaeae yhaekin Kalevan kansa. +Niinpae niin, onnen muruista! Vaehaen jauhoja, vaehaen suolaa ja vaehaen rahaa! +Mutta miksi muruihin tyytyisimme? Miksi ei ole kenenkaeaen paeaehaen +paelkaehtaenyt, ettae saerkyneen sammon sijaan on uusi sampo taottava! Emme +siihen enaeae tarvitse rahanalaisten tuskaa, ei orjain lietsomista ja +palkeiden painamista. Osto-orjan tyoetaekoe olisi onnen sampo? Ei, ja tuhat +kertaa ei! Uutta sampoa ei taota enaeae rahanalaisilla tyoevoimilla. Uuden +sammon takoo ainoastaan rahan kahleista irrottunut tyoe, sopusoinnun +innostama tyoe, sellainen tyoe, jota te teette pannessanne kohta +kaesivoimin koneemme kaeymaeaen, sellainen tyoe, jota te nyt teette +luodessanne paperia tyhjaestae, sellainen tyoe, jolla te taemaen +elaeimellisessae kilpailussa raadellun ihmiskunnan muutatte elaevaeksi, +henkivaeksi, vapaaksi sointulaksi. Elaekoeoen uusi Kalevan kansa! Elaekoeoen +uuden sammon takojat! + +Hinkki ei enaeae taemmoeisiae puheita ymmaertaenyt eikae kuunnellut. Haen vaan +seurasi lakkien kiertoa. Haen naeki lakkien muotojen muuttuvan yhae enemmaen +pussimaisiksi, haen kuuli lakkaamattoman hopea- ja kuparivirran kilisten +vuotavan niihin, haen naeki rutistuneiden setelien sinne putoavan. Naeki +kaikkialla ympaerillaeaen suuren innostuksen elaehyttaemiae, haltioituneita +kasvoja, naeki kaesiae, jotka vaan yhaekin hakivat kaikista taskuista +vielaekoe olisi mistae ottaa, vielaekoe mistae itseaensae tyhjentaeae, naeki +naisia, jotka pudottivat lakkiin korvarenkaita ja sormuksia-- + +Ja kun rahat laskettiin, oli niitae hyvae joukko paeaelle 800. + +Silloin sanoi Hinkki: + +--Katos perhana, katos, katos perhana! + +Taemae ei merkinnyt ollenkaan, ettae haen olisi ruvennut mustatukkaa +uskomaan tai kunnioittamaan, vaan ainoastaan, ettae rahoja oli lakkeihin +keraeaentynyt niin paljon. + +Hinkki seurasi tarkkaan keraeystae toimittavia miehiae, jopa tunkeutui +rahoja laskettaissa keskelle mustatukan laehintae sakkia, naehdaeksensae +oikeinko ne laskevat ja oikeanko summan sitten todella ilmottavat. +Sitten seurasi vielae tarkemmin, mihin he rahat panevat, ketkae rupesivat +kasoeoereiksi ja kuinka paljon kunkin kasoeoerin taakse jaei. Ja pani tyystin +merkille, ettei naehtaevaesti kukaan tehnyt laskua siitae kuinka paljon +kullekin tuli, ainoastaan koko summasta oli heillae tieto. Rahat pantiin +taskuihin kourakaupalla, mutta ei yksikaeaen toistaan epaeillyt. Ja Hinkki +sanoi taas: + +--Katos, katos perhana! + +Koneen vaeaentaejiksi valitut miehet--niitae ei paraalla tahdollakaan saatu +valituksi alle viidenkymmenen, sillae kaikki pitivaet itseaeaen vaekevimpinae +ja siis tarkotukseen sopivimpina,--rupesivat kohta tekemaeaen laehtoeae +kirjapainoon. Silloin tuotiin liput, laulajat asettuivat eteen, +jaerjestivaet rivikkaein neljae miestae riviin, ja koko vaekijoukko laeksi +heitae seuraamaan kunniakkaalle matkalle, haltioissaan yhtyen lauluun. + +Hinkki oli mennyt edelle aikaisemmin, ja jo laehestyessaeaen kaupungin +kivikatua kuuli laulun takaansa ja naeki kulkueen tulevan liehuvine +punalippuineen. Haen alkoi kulkea hitaammin, mietiskellen erotusta naeiden +ja pelastusarmeijalaisten vaelillae, jotka myoeskin kuljeskelivat noin +musiikin kanssa pitkin katuja. Eikae ymmaertaenyt toistaiseksi muuta +erotusta olevan kuin ettae naemae uskovat tuhatvuotiseen valtakuntaan, joka +pitaeisi tulla maan paeaelle noin tuhannen vuoden peraestae, mutta +pelastusarmeijalaisten valtakunta tulee taivaasta ja pikemmin, koska se +tulee kohta kuoleman jaelkeen. Molemmissa uskoissa oli Hinkin mielestae +paljon enemmaen yhtaelaeisyyksiae kuin eroavaisuuksia. + +Kun kulkue saavutti Hinkin, ei haen yhtynyt siihen, vaan jaei kaeymaeaen +kaeytaevaelle. + +Taetae ohimenoa eivaet kulkueessa olevat Hinkin toverit voineet kestaeae, +rivien ja tahtiin laetkaehtelevien jalkain vuoksi, vaan haepeissaeaen +tippuivat yksitellen laulun tahtiin marssivista riveistae, ja takaa +tullen yhtyivaet epaetahdissa kaevelevaeaen Hinkkiin, pannen enin osa kaedet +housuntaskuihin niinkuin oli haenellae. + +--Saatanan sammontakojat! sanoi joku heistae. + +Ja rupesivat Hinkille haukkumaan mustatukkaa, kilvotellen kuka +mehevaemmin haukkua osaisi. + +Mutta Hinkki hoki vaan heillekin sitae samaa: + +--Katos perhana, katos, katos perhana! + +Miehet joutuivat kahdenvaiheille. Toiset alkoivat koetteeksi peruutella +haukkumisen, joku kehasi.-- + +Mutta Hinkki ei puhunut mitaeaen ennenkuin kaeaennyttyaeaen kulkueen suunnasta +pois syrjaekadulle. + +--Naeittekoes rahoja?--kysyi haen aekkiae. + +Ja kun miehet sanoivat kyllae rahat naehneensae, aeaennaehti Hinkki ankaran +kysyvaesti: + +--No?! + +Ja sanoi: + +--Onko se mikaeaen tyhmae mies, joka niin paljon _rahaa_ kokoon saa! + +Miehet myoensivaet, ettae sellainen oli monelle viisaallekin aivan +mahdotonta. + +--Ottakaa siis vaari, pojat!--sanoi Hinkki, merkitsevaesti silmaekulmainsa +alta heihin katsahtaen, ja niine sanoineen erkani heistae sillae kertaa. + +Haen alkoi nyt kaeydae kaikissa mahdollisissa kokouksissa ja +tilaisuuksissa, missae vaan tiesi mustatukan liikkuvan. Omista +tovereistaan haen silloin vielae pysyi paremminkin erossa kuin otti +mukaansa. Kulki yksin, hiljaa hissuksin. Kuunteli hartaasti, ei puhunut +mitaeaen. Pani kaikki muistiin. Iltasilla, kokouksista palattuaan lueskeli +myoehaeaen yoehoen pieniae, punakantisia kirjasia. Vaarille sanoi: + +--Nyt saatte pian naehdae, ettae maat ostetaan veneh'ojalaisille vapaiksi. + +Vaari ei tosin uskonut, mutta pani muistiin naemae Hinkin sanat, ja +hetken, milloin ne sanotut olivat. + +Ajan tultua Hinkki meni sakkinsa kanssa ryssaen kasarmin taakse, ja +rupesi heille siellae sanomaan, ettae nyt taeytyy mennae oppiin. + +He sanoivat: + +--Mihin oppiin sinae meitae aikamiehiae kaesket? + +Hinkki vastasi: + +--Mustatukan oppiin minae teitae kaesken. + +He ihmettelivaet suuresti naeitae Hinkin sanoja. + +--Mitae sinae meitae mustatukan oppiin kaesket, emmehaen taida lukea emmekae +kirjoittaa? + +Hinkki sanoi: + +--Oppikaa ensin minulta mitae minae taidan. + +Ja antoi heille kirjasia ja rupesi opettamaan heille aapista ahkerasti, +milloin kotonansa kirjotuttaen heillae puustavia, milloin taas lukemista +harjottaen Kaartin kallioilla, missae he, mahallansa loikoen, piirissae, +paeaet yhteen koottuina, taidossansa kilpaillen vuoronperaeaen lukivat ja +sitten kuulivat Hinkiltae arvostelun. + +Eikae mennyt puoli vuotta, niin he jo osasivat lukea ja kirjottaa ja +paljon uusia asioita tunsivat niistae samasista Hinkin kirjasista. Ja +puhuivat Karl Marxista ja kapitaalista ja tuotannosta, kysynnaestae, +tarjonnasta ja kaikkiin Hinkin viekkaihin kysymyksiin osasivat vastata +taidokkaasti, kompastumatta. + +Sillae eivaet Hinkin miehet olleet kollopaeitae, ei semmoisia ollut koskaan +Hinkin ympaerillae. Vaan joskin korttipelissae ja juopottelussa ja +kaikenkarvaisessa nurkkavehkeilyssae turmeltuneita oli monta, niin +sentaeaen kaikki olivat aelyltaensae aina kaikkein teraevimpiae mitae suuressa +kaupungissa loeytyi. + +Ja kun Hinkki huomasi heidaet taitaviksi, sanoi haen: + +--Nyt menkaeae mustatukan oppiin. + +Ja Hinkin miehet alkoivat kulkea kokouksista kokouksiin ja oppivat +mustatukasta kaikki haenen sanansa. + +Siihen aikaan mustatukka rupesi suurentamaan lehteaensae, sillae haen tahtoi +asiaansa yhae laajemmalle levittaeae. Mutta haen istui taitamattomien +keskellae eikae taitomiehiae lisaeaentynyt niin nopeasti kuin haen olisi +tahtonut asiansa ilmiliekkiin puhaltaa. + +Sentaehden, kun Hinkin miehet tulivat haenen ympaerillensae ja haen heidaen +aelynsae huomasi, ihastui haen kohta suuresti ja sanoi: + +--Taemmoeisiae miehiaepae minae juuri tarvitsinkin! + +Ja otti kohta heidaet viereensae ja teki heidaet asiansa etuvartijoiksi ja +opetti heille kaikki mitae itse tiesi ja ymmaersi. + +Ja pian he nousivat haenen sanoillansa puhumaan kansan keskuuteen ja +puhuivat yhtae voimallisesti kuin mustatukka. + +Ja mustatukan asia, Hinkin sakin kaesiin tultuansa, alkoi levitae ennen +tuntemattomalla vauhdilla, ja taeytti pian koko kaupungin. + +Mutta Hinkki itse kyllaestyi taehaenkin. + +Tai oikeastaan naeki, ettae se, jota haen omenoita varastaakseen oli +olallensa nostanut, olikin haenen puustaan omenat syoenyt. + +Rupesivat haenelle itsellensae kovin koppaviksi, kohta kun saivat kovan +paidan kaulaansa. (Hinkillae oli aina vaan pehmeae siniraitainen.) + +Meni haen sentaeaen kerran heidaen lehteaensae katsomaan. Olisi luullut +menevaensae vaehaen niinkuin isaentaenae omaan taloonsa. Tuli sisaelle. Istuu +peltiseppae itse poeydaen aeaeressae, kirjojen takana suu tupessa. Hinkki +istuu sohvalle: ei suju puhe. Sanoo: Noh, mitenkaes hurisee?--Ei +hurisekkaan, vastaa saelli. Hinkki nousee koko seinaen ylettyvaeae +kirjahyllyae taehystelemaeaen. Katselee ainakin puolen tuntia: Ei vaan laehde +sanaa tuppisuulta saelliltae. Tulee toisia miehiae, aikovat istua punaselle +sohvalle, silloin saelli tiuskasee: Ei taessae ole koko maailman +kokouspaikka! Nousevat miehet ja puolta lyhempinae omaa pituuttansa +kyyroestaevaet ulos. Niiden joukossa Hinkki. + +Toisia oli kaulusniekkoja sellaisia, ettei kadullakaan tunteneet. + +--Maltas, saelli, ajatteli Hinkki. + +Mutta ei Hinkki taetae tappiotaan sen syvemmaelti ottanut. Haen tiesi jo +ennestaeaen, ettae rahat aina tekevaet ihmisiae herroiksi, eikae se siis ollut +haenelle mitaeaen uutta. Haenen omat ajatuksensa ja tiedonhalunsa liikkuivat +jo kokonaan muualla. + +Kun vaari kysyi, kuinka nyt olivat asiat, vastasi Hinkki: + +--Odottakaa vaehaen.--Ja rupesi jotain ihmeellistae hommaamaan +polisikamarissa, joka siihen aikaan oli joutunut ryssien haltuun. + +Ja vaari odotti tyynesti, sillae haen tiesi, ettae suuret tapaukset aina +pyoerivaet Hinkin ympaerillae, missae ikinae se liikkuukin. + +Eikae mennytkaeaen monta aikaa, niin vaari jo taas sai naehdae ihmeitae. + +Eraeaenae kauniina paeivaenae Hinkki ilmestyy haenen matalaan asuntoonsa niin +komeassa ja kiiltaevaessae puvussa, ettae ellei vaari olisi miestae kohta +Hinkiksi tuntenut olisi voinut luulla esivallan vihdoin loeytaeneen vanhan +Siperian-karkulaisen taestae pimeaestae piilosta, Franssin kivimuurin takaa, +haemaehaekinverkkoisten ikkunain haemaeraestae, ja tulleen hakemaan takasin +Siperiaan vietaevaeksi. + +Mutta vaari tunsi Hinkin kohta, ja kuten aina kaikkien merkillisyyksien +edellae he rupesivat nytkin ensin syoemaeaen. Hinkki soei sillae kertaa +tavattoman paljon ja kauan, eikae koko aikana kuin haenen suunsa ruuan +puremisessa kaevi puhunut mitaeaen. + +Joten vaarilla oli hyvae aika kaikin puolin tarkastella Hinkkinsae uutta +pukua. + +Musta takki ylettyi laehes polviin asti, takaa se oli vyoen kohdalla +poimuissa. Jaloissa oli hyvin vaeljaet siniset roima-housut, niin ettae +pussina putosivat puolivaeliin pitkaevartisia saappaita. Olkapaeillae oli +keltanyoeri-palmikot, ja oikean olan yli roikkui nahkahihnasta pitkaen +pitkae vaskihelapaeae miekka, jota Hinkki syoennin aikana piti seisomassa +polviensa vaelissae nojallaan. Toiset hihnat kaevivaet vasemman olan yli. +Lakin oli pannut tuolin alle. Siinae oli suuri, kiiltaevae lippa, leveae +vanne ja paeaellimmaeisenae niinkuin vaatteen alle koholleen pingotettu +lautanen, jossa helotti ihmeellinen pyoereae toeherrys. + +Syoetyae vaari tyoensi tuolinsa kauemmaksi poeydaen luota, pani kaemmenensae +polvilleen ja heiskauttaen sormellaan Hinkkiin paein naurahtamisella +kysyi, mitae taemae nyt kaikki merkitsi. Se naurahtaminen kysyi vielae sitae, +ettae muistiko Hinkki luvanneensa kerran ruveta polisiksi, jotta he +epaeilyksiltae turvattuina voisivat ryhtyae vaeaeraen rahan valmistamiseen. + +Hinkki ymmaersi hyvin vaarin mykaen kysymyksen. + +Vastaukseksi, ja osottaakseen, ettae haenellae oli nyt mielessae jotain +vielae parempaa kuin rahan tekeminen onkaan, Hinkki alkoi rauhallisesti +avata merkillistae nahkakoteloa, joka oli haenen vyoellaeaen, ja veti esiin +vaelkaehtelevaen pistoolin ynnae patruunalaukun, kovilla patruunilla +taeytetyn. + +--Kaksitoista! sanoi Hinkki osottaen revolveriinsa, ja nousi ja ampui +seinaeaen. Senjaelkeen haen vuoli tikun ja pistaeen seinaeaen naeytti vaarille, +ettae kuula oli mennyt laepi. Ja kun he katsoivat ikkunaan, oli vielae +kivimuurissakin raeiskaeyttaenyt suuren loven tiileen. + +Hinkki pani revolverin ja patruunat takasin koteloon ja ripusti jaelleen +vyoelle. Sitten veti haen miekan tupesta ja kauan aikaa haki mihin +esineeseen voisi sen voimaa koetella. Otti vihdoin vaarin vuoteesta +sylttaeytyneen tyynyn, vivutti kaedellaeaen, heitti ilmaan, ja ihmeellisen +ketteraellae miekaniskulla halkasi kahtia, antaen siten aivan +epaeaemaettoemaesti sitovan todistuksen, ettae samallaisella iskulla voisi +katkaista myoeskin ihmispaeaen. + +Vaari katseli miekkaa ja myoensi itsekseen Hinkin olevan oikeassa eli +todella omistavan aseita, jotka olivat tehoisammat kuin vaarin vanhat +valinkupit koskaan olisivat voineet olla. Taestae asiasta tuli vaari +taeysin vakuutetuksi, kun Hinkki nyt kertoi kaeskeneensae koko +sakkinsa--nimittaein sen osan siitae, jota ei ollut lukutaitoiseksi +opettanut eikae mustatukan oppiin laehettaenyt--hakemaan ryssaenpolisin +paikkoja missae vaan niitae oli kaupungeissa taikka mailla. Sillae, sanoi +Hinkki, ryssae tahtoo heidaen avullansa telottaa kaikki Suomen herrat, +jolloin varmaan veneh'ojalaisillekin maita jaettaisiin. + +Ryssae--se oli vaarin ajatuksissa taehaen asti ollut aivan olematon tekijae, +kun oli kysymyksessae veneh'ojalaiset ja heidaen maa-asiansa. Ryssae--se +oli vaarille ollut ensin joukko villiae kasakoita, jotka haentae +pyydystaevaet kuin metsaen otusta ja kiinni saatuansa pieksevaet ja +kiduttavat, ja sitten esivallalle aina yhtae alamaisina, lakkaamatta +vaihtuvina sotilas-vartijoina saattavat haentae pitkaellae Siperian-matkalla. +Ja ettae taemaen saman ryssaen avulla veneh'ojalaiset nyt saisivat maat +omikseen, sitae olisi vaari kaikkein viimeiseksi tullut ajatelleeksi +niinkauan kuin haenellae ajatukset yleensae vielae liikkuivat, ellei sitae +olisi nyt haenelle Hinkki sanonut. Sittenkin olisi vaari vielae epaeillyt, +mutta haen sai pian naehdae ihmeekseen, ettae Hinkin ennustukset alkoivat +mennae toteen, sillae ryssae ajoi maasta pois suuren joukon korkeimpia +herroja ja Frans oli kertonut vielae karkotettavan paljon enemmaenkin. +Joten vaari rupesi uskomaan, ettei Hinkki ollut suotta ryhtynyt +sellaiseen toimeen, jossa piti olla maeaeraetunnit kamarilla ja +pakkasellakin passissa seista. + +Muuten oli Hinkin odottamaton astuminen saeaennoelliselle virkauralle +suuresti kaikkien sukulaistensa mieleen, kaikkien muiden paitsi ei +kapteenin, joka julmasti rypisti silmaekulmansa asiasta tiedon saatuaan. + +He olivat ani harvoin koko taellae ajalla tavanneet toisiansa, eikae vielae +kertaakaan silmaestae silmaeaen kahden kesken. Hinkkikoe vaeltti haentae vai haen +Hinkkiae, siitae ei kapteeni ollut itsekaeaen selvillae. + +Ensi kerran he naein tapasivat toisensa vasta monen vuoden kuluttua +Hinkin palaamisesta meriltae. Se tapahtui seuraavalla tapaa: + +Eraeaenae kesaeaamuna kapteeni meni karttoinensa Kaartin kallioille +tarkastellaksensa siltae suunnalta Viaporin linnotusta ja erittaeinkin +muutamien ulkosaarten asemaa. + +Haenen suuri tyoensae, Viaporin strateegisen aseman kaikinpuolinen +maeaeritteleminen ja erikoisesti sen merkitykseen naehden laivaston +nojakohtana,--alkoi olla suunnilleen valmiina. Kaikki oli haenen +mietinnoessaeaen kaesitelty mitae tarkimmalla huolella, ei yksikaeaen, kaikkein +vaehaepaetoeisimmaeltaekaeaen naeyttaevae erikoisuus ollut jaeaenyt huomioon +ottamatta. Puuttui ainoastaan viimeisin viimeistely, muutamien +lauserakenteiden muodosteleminen. + +Mutta--taemaehaen oli ainoastaan toinen puoli haenelle uskotusta tehtaevaestae. +Toinen puoli oli vallankumouksen valmisteleminen vaikuttamalla +paikallisen vaeestoen kaesityskantaan. Ja taemae puoli--kapteeni huokasi +syvaeaen--taemae puoli asiasta oli niin hyvin kuin kokonaan alullekaan +panematta. Se oli sentaeaen ainakin, _ainakin_ yhtae taerkeae puoli kuin naemae +haenen strateegiset piirustuksensa ja laskelmansa. Yhtae taerkeae, mutta ei +suinkaan yhtae hauska. + +Syvaeaen, syvaeaen huokaili kapteeni, sillae niin taitava kuin haen olikin +linnotustieteessae, niin kokonaan mahdottomaksi tunsi haen itsensae mitaeaen +mullistusta mielipiteissae vaikuttamaan. Mutta aika rupesi jo olemaan +taepaeraellae, sillae 5-8 vuotta oli haenelle annettu, mutta yhdeksaes oli jo +menossa! + +Mitae sivistyneeseen saeaetyyn tulee, niin oli haen taeaellae Suomessa +aivankuin eraemaassa yksin. Mitaeaen Vasilejae tai Natalia Feodorovnoja ei +ollut, eikae edes eraemaan kaukaisena kangastuksena luvannut tulla. +Lainkuuliaisuus, kansankirkko, perustuslakien pyhyys--! Jos semmoisen +pyhyyden viereen asettui, kun haen tuli salkku kainalossa senatista tai +muusta virastosta kaevellaekseen puolituntia Esplanaadilla, ja jos koetti +kaeaentaeae puhetta vallankumoukseen tai esimerkiksi sanoi: prostitutsioni +on haevitettaevae!--niin se kohta alkoi pitaeae ihmistae tois-arvoisena +olentona, ainakin peraeti kuolleena kaikelle, mikae kuului totiseen +valtiolliseen maailmaan, ja katsella aivankuin haenen vieressaeaen olisi +kulkenut kuudentoista ikaeinen lyseolainen. + +Vielae enemmaen toivottomaksi oli kapteenille naeyttaeytynyt koskaan +heraettaeae alempaa kansanluokkaa vallankumoukseen. Tehtyaeaen turhat +yrityksensae saada edes omaisensa kaesittaemaeaen olevien olojen +nurinkurisuutta saati sitten tunnustamaan vallankumouksen mahdollisuutta +tai edes tarpeellisuuttakaan, kapteeni tuli heihin naehden jo kohta +alusta pitaeen siihen kaesitykseen, ettae sellaisten ihmisten silmiae ei voi +avata mikaeaen muu kuin vallankumous itse. Kun kerran naemae kentaet +jylisevaet, kun kerran jyraehtaeae vallankumouksen ukkonen, niin on se +taerisyttaevae heitae siihen maeaeraeaen, ettae he yhdellae kertaa naekevaet kaikki: +sekae olojen kierouden ettae myoes uuden ajan mahdollisuuden. Taehaen +johtopaeaetoekseen tultuansa haen oli jaettaenyt sekae Franssin ettae aeidin +kokonaan rauhaan, ja ainoastaan Kertun kanssa oli alkupuolella heidaen +avioliittoansa tuimanlaisia otteluja. Kerttu yhae jatkoi kirkonkaeyntiaeaen +joka pyhae, niinkuin eno Franskin, ja piti kapteenin mielipiteitae +useimmiten, kun ei ollut kysymyksessae kaikkein totisin keskustelu, +pelkkaenae hassutuksena, mutta kaikkein totisimmissa keskusteluissa sanoi +niiden mielipiteiden osottavan Hanneksessa noeyryyden puutetta. Taemae +vaeite noeyryyden puutteesta se saikin aikaan kuumimmat toermaeykset heidaen +vaelillaensae. Sillae kapteeni oli sitae mieltae, ettae paeinvastoin juuri +porvarillinen elaemaentapa osotti noeyryyden puutetta, ei tosin mitaeaen +jumalaa, vaan toisia ihmisiae kohtaan. Taehaen sanoi Kerttu aina: pitaeae +olla rikkaita, sillae mistaes koeyhaet muuten tyoetae saisi!--Joka lause sai +kapteenin melkein aina tarttumaan raivokkaana tukkaansa, voimatta mitaeaen +vastata, sillae haenen oli mahdoton loeytaeae semmoisia sanoja, joista Kerttu +olisi voinut taemaen asian ymmaertaeae, eli toisin sanoen suomalaisia sanoja +siihen Natalia Feodorovnan selitykseen, jonka mukaan koeyhaet olivat +_pakotetut_ palvelemaan rikkaita eikae koeyhiae, ja ettae vallankumouksen +tarkotus juuri oli aikaansaada ettae semmoinen pakko haeviaeisi. Jos haen +koetti joskus voittaa raivonsa ja koreasti antautua taemaen asian +selittaemiseen Kertulle, niin Kerttu rupesi ilmeisesti ajattelemaan +jotain puku- tai talouskysymyksiae eikae naeyttaenyt pitaevaen enaeae +keskustelua niitae kysymyksiae taerkeaempaenae, tai sitten sanoa tokasi: +taeytyy olla noeyrae,--ja niin oltiin taas kiertaemaessae samaa ympyraeae. +Kaikesta taestae huolimatta Kerttu oli aeaerettoemaen hyvae ja viehaettaevae. Ja +kun heillae oli jo monta lasta ja naemae alkoivat kasvaa ja talouspuuhiakin +Kertulle yhae enemmaen karttui, harvenivat toermaeykset harvenemistaan ja +yhae enemmaen alaa vallotti se elaemaen mahdollisuus, jossa +vallankumouksellinen ja kirkossakaevijae kulkivat kaesi kaedessae, vielaepae +pelkaestae ystaevyydestae antoivat toisillensa suuta. Kaiken summa oli, ettae +ei ollut ainoastaan naimisiin mennessaeaen kapteeni suostunut johonkin +vaehaepaetoeiseen vihkimiskysymykseen, vaan koko haenen muukin elaemaensae +vaehitellen ja varmaan oli askel askeleelta suistunut porvarillisen +elaemaentavan uralle: lapset kaevivaet tavallista herraskoulua, saivat +pianotunteja, palvelustyttoe tiskasi, kiillotti kengaet ja veivasi +mankelia. Taemaen asian seurauksena taas oli, ettae kapteeni erottui +vaehitellen kokonaan siitae alemmasta kansanluokasta, jossa haenen olisi +pitaenyt myoeskin vallankumousta valmistaa. Se tyoe oli epaetoivoisin +kaikesta, sillae siellaekin kaikki ajattelivat joko niinkuin aeiti, Frans +ja Kerttu: taeytyy olla rikkaita, ettae koeyhaet saisi tyoetae, taikka +niinkuin Hinkki, ettae taeytyy olla rikkaita, sillae ketae muuten +pettaeis!--Kerran jylisee! ajatteli tosin kapteeni. Mutta haen ajatteli +sitaekin yhae harvemmin. + +Niinpae juuri eilispaeivaenae haen oli tavallisuuden mukaan istunut +kirjotuspoeytaensae aeaeressae katselemassa ikkunasta katuelaemaeae. Niinkuin +tavallista, tuntui huoneessa hienon hieno hajahdus siitae vaekevaestae +tupakista, jota aeiti yhae kaesillaensae hierteli ja kaupitteli, ja joka +kaikista trossilattioista ja korkkimatoista huolimatta hermostuttavasti +tunkeutui ylaekertaan. Niinkuin tavallista kuuli haenen korvansa myoeskin +tyhjien pullojen kolinaa, kun kuski kantoi niitae laatikossa aeidin +puodista rattaillensa. Taemae vanha ristiriita, ettae haen, jonka olisi +pitaenyt heraettaeae ihmisiae tuntemaan suunnatonta noeyryytystaensae elaeessaeaen +rikkaiden komentamalla tyoellae, itse eli suureksi osaksi aeitinsae +varoilla, joka kaupitsi tupakkia ja moei viiniae ties kelle,--taemaekin +kiljuva ristiriita oli vuosien vieriessae vaehitellen muuttunut +jokapaeivaeiseksi tottumukseksi ja sentaehden herennyt vaivaamastakin. +Taellae kertaa haen oli sentaeaen juuri taas sanomaisillaan itsekseen: +kerranhan jylisee! kun huomasi, ettae kadulla tapahtui jotain tavallista +enemmaen mieltaekiinnittaevaeae. Suurella pauhulla ja melulla ja raehisevaen +katupoikajoukon seuratessa kulettivat polisit humaltunutta aemmaeae, joka +raivokkaana, purren ja potkien heitae, teki hurjaa vastarintaa. Polisit +koettivat saada sitae ajurinrattaille, mutta turhaan, sillae he eivaet +tahtoneet vaekijoukon taehden siivottomasti nostaa. Kun kapteeni oli +taitava voimistelija ja vielae taitavampi painija, harmitti haentae polisin +taitamattomuus ja haenen teki kovin mieli naeyttaeae heille kuinka mies +koreasti nostaa mokoman rimpuilijan minne vaan halutaan. Kun polisit +uudestaan pilasivat asiansa, ei kapteeni enaeae malttanut jaeaedae +toimettomana katselemaan, vaan meni kadulle nostaakseen polisien opiksi +aemmaen mitae siivoimmin rattaille. Silloin haen haemmaestyksekseen rupesi +naekemaeaen jotain tuttua sen kasvoissa, sydaen kouristui, kauhu loei mielen +lamauksiin: se oli--tuo nainen oli joskus jossain hennoilla kaesillae +silittaenyt haenen kasvojansa,--se oli Hinkin vanha morsian!--Kapteeni +jaetti asian polisien haltuun ja juoksi takasin sisaelle. Sydaen loei +raivokkaasti. Niinkoe pitkaelle haen oli jo tullut! Magda, onneton Magda! +Kun sinae kaesillaesi minua silitit, sanoit sinae: kerran tulet ottamaan +minua, silloin on sinulla suuret viikset... Ja minulla on suuret viikset +ja minae tulin ottamaan sinut, mutta--polisina! Taemae ajatus taerisytti +kapteenin mielen syvimpiae pohjia myoeten. Miksi et jo tule vallankumous! +Miksi olet ikuisella viipymisellaesi paaduttanut minut ja yhae paadutat +taetae suurta porttolaa, jota yhteiskunnaksi sanotaan. Tuletko sinae +koskaan vai oletko sinae niinkuin suuri petos: sinae vaan _lupaat_ tulla, +ettae me siihen hetkeen asti antaisimme kapakkain seista ja porttokin +rehottaa, ja sinae sillaevaelin meidaen vihamme lauhduttaisit ja meidaen +parhaat voimamme herpaisisit ja intomme lokaviemaereihin hukuttaisit, +ettei sitae hetkeae koskaan, ei koskaan tulisi! Kuka olet sinae pettaejae? +Sillae pettaejae sinae olet, paholainen, piru sinae olet mustassa +petosmielessaesi! Saatana itse sinae olet! Etkae enaeae saa minua pettaeae! +_Nyt nyt, nyt_ tulkoon vallankumous, nyt paikalla, aseita minulle! nyt +lakasen taemaen porttolan puhtaaksi... Kerttu tapasi kapteenin sellaisessa +raivontilassa, ettae pahanpaeivaeisesti haetaeaentyi, ja rupesi rauhottamaan. +"Elae nyt noin--! Tuleehan se vallankumous, tuleehan se, jahka herratkin +oikein ehtii ryssaelle suuttua, ja entae ne--mitkae ne on--sosialistit? +sanotaanhan niidenkin villitsevaen kansaa, taeytyy olla kaersivaellinen, +Hannes kulta!"--Ja sai kuin saikin kapteenin tasapainoon, osaksi +aeaerettoemaellae sulollaan, mutta suureksi osaksi myoes sillae, ettae nuo +mainitsemansa seikat--mistae ihmeestae se ne olikaan taehaen tarpeeseen niin +pian keksinyt--todella olivat sangen huomattavia ja noin esitettyinae +muodostivat ilahuttavan valopilkun muutoin niin toivottomalla taivaalla. + +Naeitae Kertun valtiollisia, aekkiae ja odottamatta esiinpulpahtaneita +naekoekohtia kapteeni mietiskeli nyt taenae aamuna Kaartin kallioilla +istuessaan. Ja mitae enemmaen mietti, sitae vaehemmin huokaili. Jospa se +esplanaadin jaeykkaeniskainen, himmeaesti ja tylsaesti katsahteleva +virkamies sittenkin sisaeltaeisi jonkun mahdollisuuden! Kunpa se ryssae +sitae nyt oikein ja oikein kolhisi! Kunpa se ei karkottaisi ainoastaan +sukulaisten luo Ruotsiin ja Norjaan, vaan antaisi maistaa kostean +vankeuskopin iloja ja tallustella Siperian aroja! Ehkae heraeisi, ehkae +heraeisi haenessaekin vielae oikean vapaustaistelijan veri! Ehkae luopuisi +haen toimettomasta perustuslaillisesta vastarinnastaan ja tuntisi +yhteytensae ihmiskunnan vapausaatteen kanssa!--Pahempi oli sen toisen +asian laita, jonka Kerttu mainitsi,--sosialismin? Sen mustatukan +kapteeni kyllae tunsi, ja olihan se puheillansa heraettaenyt paljon kansaa +sen omaa orjuutta tuntemaan. Mutta kun kapteeni oli haeneltae kysynyt +millae voimalla, vallankumouksellako, haen ajatteli sen vapautumisen +suorittaa, oli mustatukka sanonut: aeaenestaemisen voimalla. Silloin oli +kapteeni kysynyt: kaeyneekoe sellainen laatuun ilman aseellista kapinaa? +Mustatukka sanoi: se kaey vakuuttamisen ja esimerkin voimalla ja +senvuoksi minae nyt perustankin sellaisen sointulan, josta ihmiset +naekevaet, ettae sopusointu ja rakkaus heidaen vaelillaensae on suorastaan +heille aineellisestikin edullisempi kuin taemae kapitalistinen +ryoestoekomento. Kapteeni aikoi sanoa, ettae valtaluokat pitaevaet aina +itselleen edullisempana omistaa enemmaen kuin muut ja siitae syystae +palkkaavat itselleen sotavoimaa, jota vastaan pelkkae aeaenestaeminen on +tehoton; mutta mustatukka pysyi lujasti "ei-saa-tappaa" periaatteessa, +ja hukutti hehkuvan intonsa niin suunnattomaan sanatulvaan, ettae +kapteenin oli lyhyesti moeraehtelevaellae puheellaan mahdoton enaeae esille +paeaestae. Sittemmin, kun ryssae oli alkanut ahdistaa, olikin mustatukka +jaettaenyt kaikki asiat oppilaittensa kaesiin ja (--toiset sanoivat naeiden +kyllaestyneen haeneen--) laehtenyt toiseen, vapaampaan maanosaan +perustamaan sellaista kapitaalitonta siirtolaa, josta oli puhunut. +Sillae,--oli haen silmaet innosta palavina sanonut vielae ihan +laehtiessaeaen,--ihmiset eivaet tarvitse muuta kuin naehdae, eivaet mitaeaen +muuta kuin vaan _naehdae_! Haenen oppilaansa jatkoivat sitten taeaellae omin +paein sanomalehden toimittamista, kirjasten myymistae ja kansanjuhlien +pitaemistae samalla menestyksellae kuin mustatukkakin. Ja se ihmeellinen +sointulaoppi levisi leviaemistaeaen: ei saa tappaa, voitto on aeaenestettaevae! +Olisiko kapteeni pitaenyt taetae oppia vaehemmin lapsellisena, ellei haen +olisi linnotustiedettae koskaan lukenut, se on vaikea sanoa, mutta nyt +tuntui haenestae pansaroitu merivallitus ja 12-tuumaisen tykin ammottava +kita paljon enemmaen puhuvalta kuin kuuluvinkaan huutoaeaenestys: jaa, jaa, +taikka: ei, ei. Shrapnelli panee vaan trah! ja siinae ovat sitten kaikki +jaat ja eit. Opin leviaeminen saattoi olla mahdollinen ainoastaan +viattomien, aatteellisten ihmisten keskuudessa, jotka olivat +historiallisen maaperaensae kokonaan unohtaneet. Olivat vaehitellen +unohtaneet, ettae sotilaallinen asevoima tarkottaa valtaluokan +rikkauksien turvaamista eikae sotaa tavallisesti olematonta +ulkovihollista vastaan. Jos taemae koeykaeinen kaupungin kansa ei olisi sitae +unohtanut, eipae se olisi ikinae uskonut sointulaa luotavan +aeaenestaemisellae. Vanha koeyhaelistoe--ajatteli kapteeni--on taehaen asti +istunut noeyraenae pimeaessae puutteessaan ainoastaan senvuoksi, ettae +valtaluokat olivat vuosisatojen saarnoilla, Siperian ja vankilain uhalla +vihdoin onnistuneet istuttaa siihen noeyryyden uskon: ei sinun pidae +tappaman. Ainoastaan se pieni usko kansassa se yllaepitaeae ja turvaa koko +taetae kapitalistista yhteiskuntaa. Kysytaeaenpae: miksi ei jo vaari ja haenen +aikalaisensa ole aeaenestaeneet itsellensae sointulaa? Todellako sen +mustatukka nyt vasta keksi? Ei. Vaan vaarin aikuiset vielae muistivat ja +ymmaersivaet, ettae sotavoima painaa heitae. Mutta naemae eivaet enaeae muista +eivaetkae ymmaerrae. Ovat kuin lapset turulla. Aeaenestetaeaen! Aih, aih, se +saattaa raivoon! Se tekee hulluksi! + +Kuka siis ottaa pois kansalta sen noeyryyden uskon, jonka vuosisadat ovat +istuttaneet! Kuka valmistaa taemaen kansan vallankumoukselliseen +vapaustaisteluun, jonka pitaeisi puhjeta jo taenaeaen taikka huomenna! + +Taas raskaasti huokaillen kapteeni alkoi astua Kaartin kallioilta +takasin kotiinsa. Ja juuri kun haen tuli jaelleen kivikadulle, siihen +kohti, mihin kaupunki oli rakennuttanut viina-anniskelupuodin +laivaveistaemoen tyoemiehiae varten, ilmestyi Hinkki polisipuvussaan +puodista, ja he joutuivat vastakkain niin, etteivaet voineet mennae +toistensa ohi teeskennellen huomaamattomuutta. Kadulla ei ollut ketaeaen. +He seisoivat kuin seisoivatkin vastakkain, kyynaeraen paeaessae toisistaan. + +Olihan kapteenilla ollut pieni tunto siitae, ettae Hinkin kohtaaminen +silmaestae silmaeaen olisi monesta syystae kenties vaehaen epaemukavaa, mutta +ettae se olisi ollut naein sanomattoman, melkeinpae sietaemaettoemaen vaikeaa, +sitae ei haen toki ollut osannut ajatella. + +Pyyhkaeisten nopealla liikkeellae suunsa kuivaksi ryypyn jaeljiltae Hinkki +teki tervehdykseksi kapteenille hunoeoerin, mikae vaan hullummin lisaesi +heidaen merkillisen epaesuhteensa hankaluutta. + +Silmiin katsahtamisesta ei voinut olla kysymystaekaeaen. + +Kapteeni myoes tuli sanoneeksi paeivaeae vaehaen niinkuin sotamiehelle eikae +osannut siitae isaellisestae aeaenilajista tulla. Haen hikoili sen aeaenilajin +vuoksi ja sittenkin vaan pysyi siinae. Keskustelun aikana Hinkki nosti +kaksi kertaa kaetensae lakinlippaalle, niinkuin esimiehiae puhutellessa. + +Kapteeni teki viimeisen ponnistuksen, laehestyi Hinkkiae tuttavallisemmin, +ja vaelttaemaettae enaeae sinuttelemista sanoi aivan hiljaisella aeaenellae: + +--Kas kun rupesit polisiksi?! + +Taelloein haen tuli aivan vahingossa katsahtaneeksi Hinkin silmiin ja +Hinkki haenen silmiinsae. Kapteeni hymaehti nolosti ja haenen asemansa kaevi +vielae tuhat kertaa vaikeammaksi. Sillae siinae lyhyessae silmaeyksessae +yhtaekkiae osat vaihtuivat ja heidaen suhteensa vaelaehti esille semmoisena +miksi se oli jaeaenyt Hinkin merille laehtiessae. Eikae se paikka, jossa he +nyt seisoivat, ollut kaukana siitae paikasta, jossa haen oli herrat +porttolasta ajanut ja Hinkki haenet polisien kynsistae pelastanut.-- +Niinkuin Hinkki nytkin olisi sanonut: tunnustatko kuninkaaksi vai et? +muuta ei taessae kysytae!--Niinkuin ei ainoakaan paeivae olisi siitae saakka +ohi vieraehtaenyt! Hinkki seisoi haenen edessaeaen kaeskijaenae ja haen +tottelijana. Hinkki oli kuningas, haen alamainen, ja aivan yhtae vaikea +kuin silloin olisi ollut muuttaa taetae suhdetta, yhtae paeaesemaettoemissae +tunsi kapteeni nytkin olevansa. Haen sentaehden, asettuen puoleksi Hinkin +kannalle ja puoleksi pysyen sotavaeenkapteenina kysyi kuiskaamalla: + +--Maksaako ne hyviaekin rahoja? + +Mutta sai Hinkin puolelta ainoastaan tylyn katsahduksen, joka ilmaisi, +ettae Hinkki piti heidaen vanhat suhteensa ainiaaksi menneinae ja siis +hylkaesi kapteenin tarjouksen laskeutua ainoastaan puoleksi entiselle +tasalle. + +Hinkki teki siis taas hunoeoerin ja sanoi: + +--Herra kapteeni, meillae on kuukausipalkkaa---- + +--Ei, ei, ei,--pysaeytti kapteeni, ja jaettaeen sekae sinuttelemisen ettae +teitittelemisen loeysi keskitien sanomalla vaan nimeltae:--Hinkin pitaeae +ymmaertaeae, minae vaan kysyn, eikoe Hinkki olisi jotain parempaakin virkaa +voinut saada, eihaen ne ryssaet pyri muuta kuin Suomen rahojen kimppuun, +siksi ne herroja tieltaeaen ajaa, ja mitae ihmiset sanovat, ettae ryssae +jakaa maita talonpojille, niin ei Hinkin pidae sellaista uskoa ja +toiseksi taeaellae Suomessa maat ovatkin talonpoikien hallussa. + +--Aelae sano,--sinutteli nyt Hinkki murahtaen,--kuulisit mitae vaarikin +kertoo... + +Mikae kauhea sekasotku koko maailmassa! Kerttu, vaari, perustuslailliset, +mustatukka, Natalia Feodorovna vallankumouksineen, ja tuossa Hinkki +venaelaeisenae polisina kansalle maita jakamassa! Voimakas rakkaudenlaine +tulvahti kapteenin sydaemmestae Hinkkiae kohtaan. Haen aikoi jo laehestyae +Hinkkiae kuiskatakseen haenen korvaansa sanan, joka varmaan heti olisi +nostanut Hinkin mielen tahmeasta humalasta, pannut haenessae joka jaenteen +vireille ja luonut heidaen vaelillensae ystaevyyden, tuhat kertaa puhtaamman +ja rehellisemmaen kuin milloinkaan oli heidaen vaelillaensae ollut. Haen aikoi +kuiskaten saehaehtaeae Hinkille: Hinkki, jaetae tuo, kohta tulee promut! +(Promut merkitsi heidaen vanhalla koulukielellaensae julkista kapinaa +opettajistoa vastaan esimerkiksi tuolien ulosviskelemisellae, ikkunain +saerkemisellae y.m.s.). Haen jo sitae varten katsahti ympaerilleen, ettei +kukaan kuulisi. Mutta silloin juuri... + +Muuan suunniltaan joutunut akka juoksi heidaen eteensae ja rupesi +hengaestyneenae sekasesti selittaemaeaen jotain kauheata tapahtuneen +kaupungilla--senaatissa--sisaellae rappusilla--oli tullut--oli +seisonut--oli tervehtinyt--oli ampunut--herrat itse ampuivat-- + +--Ketae?--sanoi kapteeni mitae ankarimmin rypistaeen silmaekulmiansa. + +--Sitae itseae! Naein omin silmin kun kantoivat kirurkiin--olin juuri +tulemassa makasiinikatua kauppatorilta ja senverran ettae--no ettae juuri +ehdin nousta kasarmintorille--naeen, kantavat paareilla valkosen lakanan +alla--ja rouva itse kaey vieressae ja parasollilla varjostaa, ettei +paeivaenen naeette--jo minae kohta sanoin, siunaa ja varjele mitae aikoja +taestae nyt tulee! + +--Katos perhanoita!--sanoi Hinkki, teki kohta paeaetoeksensae ja rupesi +suurta sapeliansa kannattaen yhae lisaeaentyvaellae vauhdilla juoksemaan +kaupungille paein, aivankuin olisi ennenmuinoin koulupihalla juossut, jos +olisi saanut kuulla pihan toisessa paeaessae sysaetyn kumoon haenen +pystyttaemaensae lumiukko. + +Akka riensi toiselle puolen katua kertomaan nousustaan kasarmintorille. + +Kapteenin ensimaeinen tunne oli vaan pelkkae ruumiillinen: niinkuin +suunaton muurahaisparvi olisi laehtenyt juoksuun pitkin haenen +selkaeaensae, noussut niskaan ja siitae muuttunut haenen oman tukkansa +pystyyn-kohoamiseksi. Silmaeteraet mustuivat ja kasvot kalpenivat. Sitten +sama tunne muuttui ajatuskuvaksi: niinkuin kauan jonakin matalana +laetaekkoenae seisonut aika olisi elaevaenae voimana koonnut siipensae ja +laehtenyt liikkeelle. Tulevaisuuden kaukaiset sadut muuttuivat +nykyisyyden leimuaviksi liekeiksi. Nyt, nyt se tuli! ajatteli kapteeni +tietaemaettae itsekaeaen vielae mikae se tuli. Haen vaan tiesi, ettae tullut oli +se, mikae teki haaveesta toden ja oli ikuisiksi laehtemaetoentae niinkuin +kirveenisku kaadettavan puun juureen. + +Vasta pitkaen ajan kuluttua puhkesi ajatuskuva elaevaeaen sanamuotoon: + +"Kuka ottaa kansalta sen noeyryydenuskon?" huusin minae aesken voimatonna +itselleni, ja olisinko aavistanut, ettae he sen itse minun puolestani +tekevaet! + +Mutta kun kapteeni heraesi ajatuksistansa juoksi kansaa jo kaikilta +kadunkulmilta keskikaupungille paein. + + + + +4. + + +Niinkuin kapteeni oli saattanut hyvin arvata Kerttu suuresti kauhistui +taetae tapausta ja sanoi tekoa jumalattomaksi. + +Asettui kohta sille kannalle kuin olisi kapteeni sen kertomisella +tahtonut tuoda ja luullut tuoneensa esiin ehdottomasti sitovan +todistuskappaleen haenen jumalisuuttansa vastaan. Ja alkoi sentaehden +kiivaasti vaeittaeae kapteenia kumoon, ennenkuin taemae oli vielae mitaeaen +muuta ehtinyt sanoakaan kuin vasta kertoa tapauksen paeaepiirteet. + +Vaikkei kapteeni vielae sittenkaeaen mitaeaen sinnepaein sanonut, tulistui +Kerttu uudelleen aivan itsestaeaen, ja rupesi vielae kiivaammin +todistamaan, ettae teon oli tehnyt se yksi omin paein, ikaeaenkuin toinen +olisi istunut ja lakkaamatta vaeittaenyt kaikkien herrain muka yksissae +neuvoin seisoneen rappusilla ja ampuneen... + +Kapteeni ei todellakaan puhunut halkaistuakaan sanaa mistaeaen +semmoisesta. + +Vaehaen aikaa kiihkoiltuansa Kerttu teki paeaetoeksensae ja vaikeni. Jotakin +mykaesti vaeittaeaekseen, niinkuin kapteeni, haen heti seuraavana pyhaenae +sanaakaan sanomatta pukeutui mustiinsa ja hyvin asiallisena ja totisena +laeksi Allianssitaloon, joka oli haenen kirkkonsa ja hartaushuoneensa. +Siellae oli haen kuuleva jylisevaen tuomion ja kaikki ne todistukset +kapteenin kantaa vastaan, joita haen olisi niin tarvinnut, mutta ei itse +osannut loeytaeae. Sillae jos murhasta odotettiin jotain hyoetyae--kuten +kapteeni ilmeisesti odotti--niin kuinka silloin voi olla jumala, +ainakaan se jumala, josta Allianssitalolla saarnattiin! Kerttu siis +kokosi lapsensa, puki nekin pyhaevaatteisiin, hajotti tyttoejen tukat, +varusti tummilla ruseteilla ja laeksi. + +Haenen kirkkokuntaansa kuului paljon paeaekaupungin ylimystoeae, joka siellae +vietti hartaushetkiaensae ihmeellisessae laeheisyydessae, milteipae +yhdenvertaisuudessa ei ainoastaan puotipalvelijain, ompelijain ynnae +muiden sellaisten keskisaeaetylaeisten, vaan nikkarien, raeaetaelien, jopa +vielaekin alempien kanssa, jotka vaan edes johonkin maeaerin siistissae +vaatteissa pystyivaet esiintymaeaen, ja tukkaansa silittaeae osasivat. Taestae +kiitollisina naemae istuivat takapenkeillaensae hiljaisina ja juhlallisina +katuen viikon syntejaeaen ja samalla vaarinottaen ja pannen muistiin +ylhaeisten tapoja, seuratakseen sitten niitae sekae kotona ettae ulkona. + +Sen jaelkeen kuin kapteeni oli ehdottomasti kieltaenyt Kertun palvelemasta +piikana sivistyneiden luona, ei ollut Kertullakaan ollut mitaeaen muuta +niin sopivaa paikkaa, missae olisi saanut olla sivistyneiden vaelittoemaessae +laeheisyydessae, kuin taemae Allianssikirkko. Haenen tavallinen paikkansa +siellae oli melkein ensimaeisillae penkeillae, missae haen useimmiten istui +eraeaen hienon vapaaherrattaren vieressae, ja oli heillae taemaen kanssa +muodostunut aluksi vaan ihmeellinen kirkkotuttavuus: vapaaherrattarella +ei tavallisesti ollut mukanaan mitaeaen virsikirjaa ja Kerttu senvuoksi +tarjoutui aina pitaemaeaen omaansa myoeskin haenen edessaeaen. Kerttu ihaili +rajattomasti vapaaherrattaren hienoa olentoa ja koetti sentaehden itse +puolestaankin olla taelle niinpaljon kuin mahdollista mieliksi +kaeytoeksensae hienoudessa ja arvokkuudessa. Haenessae oli jokainen hermo +jaennityksissae, kun haen virsikirjaa piteli. Vapaaherratar ihastuikin +Kerttuun ja vihdoin meni tuttavuus niin pitkaelle, ettae se kutsui Kertun +luoksensa yksityisille hartaushetkille. Siellae Kerttu kaeskettiin muiden +vieraiden mukana yhteisen teepoeydaen aeaereen, ja paroni ja aatelisnaiset +puhuivat haenen kanssaan aivankuin vertaiselleen. Naemae olivat olleet +Kertun elaemaen juhlahetkiae. Sillae haen ihaili hienoa vaekeae eikae tainnut +sille mitaeaen. Vielaepae ihaili heitae Hanneksen itsensae taehden, sillae +kaikista Hanneksen puheista, kauluksettomuuteen taipumuksista ja +vallankumouksista huolimatta Kerttu vainusi selvaesti, ettae haenen +ihanteenansa eli salaisena "mallina" olivat nytkin jotkin Kertulle +naekymaettoemaet, hienon hienot ylimyshenkiloet jossain kaukana, +tuntemattomassa maailmassa. Ja vaikka siis Hannes puhui aina +koeyhaelistoestae ja ankarilla sanoilla tuomitsi saeaetyhenkiloeitae, huomasi +Kerttu selvaeaen, ettae mitae hienommaksi Kerttu oppi sekae puheiltaan ettae +muulta kaeytoekseltaeaen, sitae tyytyvaeisempi oli Hannes. Naemae huomiot +kumosivat Kertun silmissae kaikki Hanneksen puheet ja toimet, ja Kerttu +oli perin juurin vakuutettu siitae, ettae kapteeni kulkee +vallankumouksellisissa harrastuksissaan tietaemaettaensae vasten omaa +onneaan ja sisaellisiae taipumuksiaan. + +Mennessaeaen Allianssitalolle Kerttu naeki kuinka taemaen haemmaestyttaevaen +tapauksen johdosta kaikkiin muihinkin kirkkoihin kulki joka suunnalta +ihan tulvaamalla vaekeae. Ja ymmaertaeen syyn taehaen tulvaan ja tuntien +innostavaa, asiallista yhteyttae semmoisen ihmisjoukon kanssa haen +ajatteli ylpeydellae omaa kirkkoansa, jossa he viime vuosina niin monasti +olivat rukoilleet Suomenkin puolesta ja tunteneet kaikesta +ulkopuolisesta raehinaestae huolimatta rukouksiensa voimalla ikaeaenkuin +pitaevaensae maan kohtaloa kaesissaeaen. + +Kertun tullessa perille oli Allianssillakin sellainen vaeentungos, ettae +ensin naeytti melkein mahdottomalta paeaestae etupenkeille. Mutta nyt jos +koskaan piti Kertun juuri sinne paeaestae, sillae vaikka kaikki muu vaeki +olikin utelias kuulemaan mitae pappi on tapauksesta sanova, kohdistui +Kertun uteliaisuus ainakin yhtaepaljon siihen, miten vapaaherratar oli +haeneen sen johdosta katsahtava ja mitae ehkae sanovakin. + +Kerttu alkoi sentaehden lastensa kanssa tunkeutua askel askeleelta +eteenpaein, ja ainoastaan haenen ulkonainen kauneutensa ja ne eri +aeaenenpainoilla lausutut kohteliaisuudet ja pyynnoet, joita haen niin +viehaettaevaesti osasi jaella kaikille syrjaeytettaeville, estivaet haenen +tukehtumasta ja auttoivat vihdoin paeaesemaeaen toivotuille perille. + +Ensimaeisillae penkeillae olikin tilaa vaeljaeltae. + +Tehtyaeaen lastensa kanssa hartauskumarruksen Kerttu senvuoksi katsahti +kohta ihmetellen ympaerillensae. + +Vapaaherratarta ja koko sitae muuta seuruetta ei naekynyt missaeaen, ei ensi +penkeillae, ei oikealla eikae vasemmalla lehterillae, ei takalehterillae +eikae keskellae. Pappi oli kuitenkin jo esillae ja virttae veisattiin, jopa +oltiin paeaesty sen loppupuolelle. Ylimysten paikoilla istui joitakin +nuhkatakkisia, kaljupaeisiae, punanaamaisia, rokonarpisia ... ja muutamia +vanhoja vaimoja, liinat kuumuuden taehden paeaelaelta niskaan sysaettyinae. + +Hattupaeisten ja hienommasti puettujen joukossa--Kerttu tunsi +allianssi-yleisoensae hyvin--ei ollut ainoatakaan, joka olisi ollut +arvossa Kerttua ylempi tai edes tasalla. Mutta ilmeisesti kaikki naemaekin +kaipasivat niitae ylhaeisiae, niinkuin Kerttu. Ja monet tuntuivat osottavan +Kerttuun ja tiedustavan naapureiltaan kuka haen oli, mutta naapurit +naeyttivaet sanovan: ei, se on vaan kapteenska se ja se. + +Pappi jo saarnasi. Janoovina tuijottivat ihmiset haeneen, odottaen +milloin haen ottaa puheeksi sen tapauksen, joka vuorena seisoi kaikkien +mielessae. Mutta pappi saarnasi vanhaa vaalisaarnaansa sielujen +lunastuksesta eikae ottanut sitae puheeksi. Ja niin alkoi jaennitys +lauhtumistaan lauhtua, kuuma vaihtoi sen vaesymykseksi ja joku jo +torkahtelikin. + +Viimeisiin asti Kerttu toivoi, ettae ne sieltae tulevat. Yhtaemittaa haen +kaeaenteli paeaetaensae salin peraelle naehdaekseen olisivatko ehkae myoehaestyneet +ja senvuoksi jaeaeneet muiden taakse. Mutta ei vaan ketaeaen naekynyt. +Kerttua jostain syystae niin sanomattomasti haevetti edustaa taessae noiden +hattupaeisten kanssa parempia ihmisiae, ettae haen olisi mieluummin vaikka +maan alle vajonnut kuin siinae kauemmin istunut. Ja papin asiattomat +puheet haentae taellae kertaa suorastaan kyllaestyttivaet. Ottamatta osaa +loppuvirteen haen sentaehden nousi kesken kaikkea ja alkoi tunkeutua pois, +jolloin hyvae toinen puoli seurakunnasta myoeskin nousi ja alkoi laehteae. + +Kerttu ei osannut ihmeekseenkaeaen selittaeae taetae asiaa. Seuraavina pyhinae +haen koetti kaeydae muissa kirkoissa, mutta kerta kerralta sai vaan yhae +varmemmin todistaa, ettei papit puhuneet mitaeaen taestae asiasta ja ettae +vaeki viikko viikolta ja kuukausi kuukaudelta kirkoista vaehenemistaeaen +vaeheni. Ei mennyt vuottakaan, kun tapahtui jo niinkin, ettae haenen +tullessaan Allianssitaloon pappi seisoi hajamielisenae lavalla +neuvottelemassa lukkarien kanssa pidettaeisiinkoe vaeen vaehyyden taehden +ollenkaan jumalanpalvelusta. Vapaaherratarta ei naekynyt missaeaen, ei +kirkoissa eikae kaduilla; kerran vaan lensi vaunuissa Kertun ohitse, +silloinkin kaeaensi paeaensae muuanne, koska varmaan ei huomannut. (?) + +Syksyllae, jotenkin vuoden kuluttua siitae ensimaeisestae kirkossakaeynnistae, +tapahtui, ettae Kertun lapset, jotka kaevivaet samassa koulussa kuin +vapaaherrattaren lapset, tulivat pyytaemaeaen aeidiltae rahaa heidaen keskensae +toimeenpantua keraeystae varten. Mutta kapteeni seisoi ikkunan luona +sanomalehteae lukemassa. + +Kerttu sanoi: + +--Mihin te rahaa keraeaette? + +Lapset vastasivat: + +--Me ostamme hautaseppeleen. + +Kerttu kysyi: + +--Kenen haudalle? + +Lapset sanoivat: + +--Sen, joka on Suomen pelastanut. + +Kerttu antoi heille pian rahaa ja tyoensi menemaeaen. Mutta kapteenin +edessae haen punastui niin, ettei elaeessaeaen ollut vielae niin korvia ja +kaikkia hiuskarvoja myoeten punastunut. + +Kapteeni ei puhunut mitaeaen. Korkeintaan vaan aivan sanattomasti myhaehti, +ja ehkae myoes pari kertaa iski kulmainsa alta silmaeae. Mutta kas juuri +sitaepae haenen ei olisikaan pitaenyt tehdae, sillae Kerttu kaesitti asian niin +kuin kapteeni olisi vaeittaenyt, ettae koko haenen jumalisuutensa ei ollut +muka mitaeaen muuta kuin vaan sivistyneen saeaedyn jumaloimista. + +Semmoista vaeitettae vastaan Kerttu ei voinut panna kyllin ankaraa +vastalausetta. Turhaan sanoja haettuansa haen sanoi vaan: + +--Mitae minae vapaaherrattaresta!... On niitae toisia ja yhtae hienoja, +jotka sanovat, ettei saa ollenkaan tappaa, eikae edes saa olla +sotamiehenae ... jaapas! + +Kapteeni tiesi keitae Kerttu tarkoitti, ja sanoi sentaehden hyvin +merkitsevaesti silmillaensae mulkoillen: + +--Kerttu on oikeassa, on niitae semmoisia, ja tietaeaekoes Kerttu, Venaejaellae +on eraes kreivi, ajattelepas Kerttu: (kapteeni huusi kovalla aeaenellae) +eraes _kreivi_!--joka sanoo juuri sitae samaa. Mutta--(ja kapteeni muutti +aeaenensae yhtaekkiae ihan hiljaiseksi)--se kreivi kaey tyoemiehen puserossa ja +pitkaevartisissa, ajatteles: pitkaevartisissa! + +--Tolstoi, kyllae minae tiedaen,--sanoi Kerttu lyhyesti, sillae haen tiesi, +ettae kapteeni taellaekin vaan vaeittaeae haenen jumaloivan hienostipuettuja. + +Sittenkuin Kertulta naein oli katkennut taemae haenen jumalisuudestaan +johtuva yhteys hienostuneen maailman kanssa, ei haenellae ollut enaeae +mitaeaen tilaisuutta semmoisen yhteyden hakemiseen. Kaikki alkoi Kertun +kaesityksissae mennae sekaisin, eikae ainoastaan kaesityksissae, vaan itse +siinae todellisessa maailmassa, joka oli jokapaeivae haenen silmiensae +edessae. Kaikki, kaikki alkoi mennae sekasin, ja haen uskoi hyvin vanhan +Kustaavan hiljaa lausuman arvelun, ettae kaikki tuo uusi, mikae nyt niin +aekkiae oli taeyttaenyt ihmisten ajatukset, ei ollut muuta kuin laehestyvaen +maailmanlopun enteitae. + +Senmukaan kuin kirkot tyhjenivaet ja papit vihdoin jaeivaet neuvottomina +yksin seisomaan alttareille ja saarnalavoille, senmukaan taeyttyivaet +kaikki maalliset kokoushuoneet. Kerttu koetti kyllae kerran tunkeutua +sellaiseenkin kokoukseen, mutta jo aivan ovella oli vastassa niin sankka +muuri miesten selkiae, ettei ollut ajattelemistakaan naisihmisen paeaestae +laevitse. Sitaepaitsi sanoi haenelle joku ovensuussa, ettei taeaellae +herrasvaekeae kaivattu. Ja Kerttu sai palata pois. + +Ihmeellisintae kaikesta oli Kertun mielestae se, ettae kapteenia eivaet naemae +aikojen mullistukset naeyttaeneet lainkaan sekottavan, vaan paeinvastoin +mitae ikinae tapahtuikin, se naeytti tapahtuvan ikaeaenkuin juuri haenen +maeaeraeystensae mukaan. Aivankuin juuri haen olisi maeaeraennyt kirkot +tyhjenemaeaen. Aivankuin juuri haen olisi maeaeraennyt nuo kaikki maalliset +kokoushuoneet taeyttymaeaen ja ihmiset villinae juoksemaan uusia oppeja +kuulemassa. Ja kuitenkin tiesi Kerttu, ettei kapteeni missaeaen +kokouksissa kulkenut eikae mihinkaeaen puuhaan osaa ottanut, vaan istui +enimmaekseen hiljaa paperiensa aeaeressae ja jotain piirteli. + +Mitae pitemmaelle aika joutui, sitae hullummiksi rupesivat asiat Kertun +mielestae ulkona maailmassa kaeymaeaen. Toinen murha, kolmas murha, neljaes +murha... + +Vihdoin Kerttu noeyrtyi ja eraeaen kerran kun kapteeni istui poeytaensae +aeaeressae ja vihreaekupuinen lamppu kodikkaasti valaisi kapteenin alaleukaa +oikealla keltasella valolla, mutta poskia ja otsaa piti viheriaessae +pimennossa, Kerttu istahti tuolille kirjotuspoeydaen toiseen paeaehaen ja +kysyi mitae niissae kokouksissa oikein puhuttiin ja hommattiin. + +Kapteeni kaeaentyi ystaevaellisesti paein Kerttua, sillae haenkin paeaetti, ettae +nyt kerrankin ollaan kiivastumatta, ja sanoi: + +--Niitae on kahta lajia kokouksia, herrain kokouksia ja tyoemiesten +kokouksia, kumpiakos Kerttu tarkottaa? + +Kerttu oli tahtonut tietaeae tyoemiesten kokouksista, mutta koska haen nyt +sai kuulla olevan myoeskin herrain kokouksia, oli haen niistae tietaemaeaen +vielaekin uteliaampi. Jonka vuoksi kapteeni otti esitelmaenpitaejaen +asennon, niinkuin ennen muinoin Kerttua opettaessaan, ja rupesi +selittaemaeaen. + +--Toiset tahtovat antaa ryssaelle peraeaen, toiset tahtoisivat panna +vastaan, vaikkei sentaeaen asevoimalla, mutta on vielae semmoisia, jotka-- + +--Jotka mitae? sanoi Kerttu. + +Kapteeni alensi aeaenensae kuiskaukseksi ja sanoi: + +--On tapahtunut ihme, Kerttu, eraemaasta on yhdessae vuodessa syntynyt +kukkiva kaupunki! Yhdessae vuodessa, Kerttu! + +--Mitae, mitae? sanoi Kerttu. + +--On niitae, jotka tahtoisivat yhtyae Venaejaen vallankumouksellisiin! + +Nyt ei tullut selityksistae enaeae mitaeaen. Kapteeni unohti aikoneensa puhua +kuiskaavalla aeaenellae, kun haen taehaen nuottiin paeaesi. + +--Kuulitko sinae Kerttu? Kerttu! Vallankumouksellisiin! +Vallankumouksellisiin!! + +Haen nousi yloes ja alkoi haltioituneessa raivoinnossa liikkua huoneessa. + +--Yhdessae vuodessa, Kerttu! Kukkiva kaupunki yhdessae ainoassa vuodessa! + +Meni pitkae aika ennenkuin Kerttu sai kapteenilta sananvuoron kysyaekseen +mitae siis tyoemiehet puolestaan kokouksissaan keskustelivat. + +Kapteeni sanoi silloin, istahtaen jaelleen tuolille: + +--Onko Kerttu mustatukasta mitaeaen kuullut? + +Kuinka Kerttu ei olisi mustatukasta tiennyt! Tiesipae vielae +Sointulastakin, jonka mustatukka oli toiseen maanosaan perustanut, ja +tiesi, ettae koko se Sointula oli epaeonnistunut ja hajonnut, kuten +kapteenille olisi jokaikinen Allianssitalolla kaevijae voinut edeltaepaein +ennustaa. + +Kapteeni sanoi: + +--Kerttu on oikeassa. Se oppi oli lapsekasta. Mutta ainoastaan kesaekuun +16 paeivaeaen asti vuonna 1904, sillae siitae asti on taemaekin asia muuttunut. + +Kerttu ei voinut taemmoeisiae ongelmoita ymmaertaeae, ja rupesi sentaehden jo +laehtemaeaen omalle puolelleen. Mutta kapteeni sai haenet kiinni helmasta: + +--Kuule, kuule, kuule, istu, istu, istu! + +Ja asetti Kertun istumaan jaelleen entiselle paikalle. + +--Taemae on hirmuisen taerkeae asia,--sanoi haen sormeansa Kertulle +heristaeen.--Kuules nyt: ainoastaan kesaekuun 16 paeivaeaen, sillae sen +jaelkeen ovat melkein kaikki ruvenneet siihen oppiin uskomaan. + +--No mitae se paeivae siihen kuuluu, aesh! + +--Sitae vaan, ettae jos saa tappaa, niin kuka kaeskee orjuudessa istumaan! +Voihan silloin aeaenestaeae vaikka Sointulankin! + +--Eikae saa tappaa!--sanoi Kerttu pontevasti. + +--Kirkoissa saarnattiin, ettae ei saa tappaa, mutta kuka sitae nyt enaeae +uskoo? Teot opettavat, eivaet sanat mitaeaen voi. Katsos, siksi ovat kirkot +tyhjentyneet. Nyt he uskovat kaikki vaan sitae toista asiaa, joka ei ole +tuolla puolella hautaa, vaan taeaellae, taeaellae, Kerttu, taeaellae! Suuri mahti +on siitae kasvanut, ja yhdessae ainoassa vuodessa sekin! Ja kuka tietaeae +mitae siitae on vielae tuleva! + +Kapteeni loei haeneen aekkiae tulleessa innossa kaetensae yhteen, osottaakseen +aeaeretoentae paukahdusta, mikae siitae oli tuleva. + +--Kerran jylisee, Kerttu, kerran jylisee naemae kentaet! + +--Minae en usko sinua tuon vertaa! sanoi Kerttu naeyttaeen kapteenille +aivan pientae osaa etusormestansa, ja meni niine hyvineen. + +Mutta oikeastaan kyllae itsekin jo alkoi aavistaa, ettae jotakin +ihmeellistae oli tulossa. Erittaein sai Kertun siihen uskoon taipumaan +seuraava seikka. + +Kapteenin luo tuli eraeaenae paeivaenae hienon hieno venaelaeinen herra +majavannahkaisessa turkissa (vaikka ei ollut vielae talvi). Kerttu sattui +itse olemaan eteisessae ja avasi haenelle oven. Niin hienoa ja niin +kasvoiltaan kaunista herraa Kerttu ei ollut vielae elaeissaeaen naehnyt. Ei +myoes niin viehaettaevaen sydaemmellistae hymyilyae, joka naekyi sen kasvoilla, +kun he kielen vuoksi eivaet mitaeaen toistensa puheesta ymmaertaeneet. +Suuret, suuret silmaet, puoleksi luomien peittaeminae, ja niin pitkaet +silmaeripset, ja iho vielae hienompi kuin vapaaherrattarella... + +--Ivan Ivanovitsh, tut?--sanoi vieras osottaen sormellaan maahan. + +Kerttu pudisti paeaetae ja rupesi nauramaan. + +Mutta nyt oli Kerttu myoes kauniimmillaan juuri silloinkuin haen noin +raikkaasti nauroi. + +Joten he jaeivaet suorastaan katselemaan toisiansa. + +Kerttu huusi kapteenia. Ja ajatella haenen haemmaestystaeaen, kun kapteeni +lentaeae suoraa paeaetae sen syliin ja he suutelevat toisiansa ja lyoevaet +toisiansa selkaeaen! + +He rupesivat kohta nopeasti ja aeaenekkaeaesti keskenaensae puhumaan, ja +menivaet saliin ja siitae tyoehuoneeseen. Senverran ettae kapteeni ehti +ohimennen lykkaeillae Kerttua kyoekkiin paein sanoen: mamma, mamma, laita +kahvit meille, so, so, mamma, pian, pian, pian... Ja menivaet. + +Se suukopu ja porina oli sitten kaiken paeivaeae niin lakkaamaton, etteivaet +edes paeivaellisissae paeaesseet irti, eivaet mitaeaen Kertun erikoisruokalajeja +huomanneet, eivaet serviettien asetusta, eivaet voin rakennetta, eivaet +kukkakimppua poeydaellae (vaikka oli melkein talvi),--ja syoetyae eivaet +nousseet, vaan jaeivaet puoleksitoista tunniksi siihen ruokien keskelle +puhumaan, jona aikana se vieras kierteli ainakin kahdeksan pientae kuulaa +Kertun pehmeaestae hapanleivaestae, ja jaetti poeytaeliinalle. + +Vasta illempana, kun kapteeni jaetti vieraansa hetkeksi yksikseen, tuli +taemae ulos tyoekamarista salihuoneeseen jalottelemaan. Kerttu meni nyt +tarjoomaan sille toista valokuva-albumia sen albumin asemasta, jonka se +oli jo kaesiinsae ottanut. Sillae siinae oli ainoastaan laehimpien +sukulaisten valokuvia, mutta toisessa sitaevastoin mitae kauniimpia, +suurkokoisia valokuvia Hanneksen entisistae upseeritovereista ja lisaeksi +Loviisan hankkimia valokuvia kaartin hienoimmista upseereista. + +Avattuaan taemaen toisen albumin vieras katseli ensin vaehaen aikaa +upseereja, ja rupesi sitten--koska ei muuten voinut vaikutelmiaan +ilmaista--kasvojen elkeillae matkimaan mitae muka kukin noista +kaartinupseereista naeytti itsestaeaen ajattelevan, laittaen kasvonsa +milloin huolestuneen totisiksi, milloin ylpeydestae sameasilmaeisiksi, +milloin paisuvan mahtaviksi. Ja taemaen kaiken haen teki niin naekoeisesti, +niin hyvaentahtoisesti ja samalla kuitenkin niin hullunkurisesti, ettae +Kertun taeytyi paeaetaensae taakseen kallistaen yhtaemittaa raejaehtaeae +nauramaan: ne olivat juuri, juuri semmoisia kuin haen naeytti, ja +ikaeaenkuin vielae enemmaen semmoisia! + +Mutta--voi kauhistusta,--kun kaikki oli siinae albumissa katsottu, haen +ottikin uudestaan esille sen toisen albumin! Jossa ei ollut muuta kuin +sukulaisia! Jos se noin ankarasti arvosteli paraatipuvussa olevia +kaartinupseereja, niin mitae se olikaan sanova siitae, mikae oli nyt +tuleva! + +Kohta ensimaeisellae sivulla istui Frans kaikessa lihavuudessaan. Onneksi +ei sen kasvojen punaisuus eli oikeastaan sinipunaisuus, ainakin mitae +suureen nenaeaen tulee, voinut valokuvassa naekyae. + +Eipae naurakaan. Paeinvastoin meni ajatuksiinsa ja hyvin totisena kauan +aikaa katseli, sitten rypisti silmaekulmansa, pani silmaet kiinni ja +painoi kolmella sormella nenaenjuurta aivankuin olisi tahtonut muistaa +missae ihmeessae haen oli ennen naehnyt samallaisen ihmisen. Sitten taas +katsoi kauan aikaa Franssia, ja aina vaan yhtae kiinteaesti. Vasta lopulla +tuli pieni hymy toiseen suupieleen. + +Franssin jaelkeen seurasivat Franssin poikapuolet ja omat pojat, Haagert +nuoremman aliupseerin ja Vilhelm vanhemman aliupseerin puvussa, ja +viimeiksi Hinkki, josta oli valokuva ainoastaan poikavuosilta, +raitaisessa paidassa, tukka ikaeaenkuin vaekisin kammattuna, tupsuisena. +Ihmeellistae! juuri sitae Hinkkiae vaan pysaehtyikin katsomaan. Katseli +kauan. Nosti silmaensae Kerttuun ikaeaenkuin kysyaekseen oliko sukua, +naurahti ja sanoi: + +--Niet? + +Kerttu pudisti paeaetaensae ja vastasi: + +--Niet. + +Jonka jaelkeen se taas rupesi Hinkkiae katselemaan ja sanoi lopuksi +paeaetaensae ihastuksesta pudistaen: + +--A harosh! + +Eikae tahtonut malttaa luopua sitae katselemasta. + +Seurasi sitten Kustaavan kuva vanhanajan myssy paeaessae. + +Suurella kunnioituksella ja tarkkaavasti katseli sitaekin ja taas vaipui +ikaeaenkuin ajatuksiinsa. Naeytti pitaevaen varmana, ettae se oli Kertun aeiti, +ja kun varmuuden vuoksi kysyvaesti katsahti Kertun silmiin, niin Kerttu +nyykaeytti haenelle myoentaevaesti paeaetaensae, sillae eihaen Kertun tarvinnut +ymmaertaeae, ettae se juuri _sitae_ kysyi, vaan sehaen saattoi kysyae, oliko +Kustaava Kertun sukulaisia. + +Taemaen teki Kerttu senvuoksi, ettae Kustaavan peraestae seurasi haenen oma +aeitinsae Loviisa, josta Kerttu kaikkein enin pelkaesi mitae se sanoo. Sillae +Loviisa oli siinae kuvassa tosin parhaissa vaatteissaan, mutta juuri +senvuoksi ehkae naurattaisikin taetae herraa. Oikein rupesi sydaen +pampattamaan. + +Kerttu koetti ottaa haeneltae albumin ennenkuin Loviisan sivu oli avattu, +mutta juuri silloin se sen avasikin. + +--Aa!--sanoi haen ja silmaet suurina tuijotti kuvaan, ettae Kerttua rupesi +oikein kaduttamaan, kun oli antanut luulla Kustaavaa haenen aeidikseen. +Vieras katsomistaan katsoi, ja rupesi ajatuksissaan paeaetaensae +nyykyttaemaeaen ikaeaenkuin olisi itsekseen hokenut: Mikae olisikaan sinusta +voinut tulla! Mikae olisikaan voinut tulla!--Ja lopulta vettyi haenen +silmaensae ja oikein osottaakseen Kertulle ihastustaan haen painoi albumin +poskeansa vasten ikaeaenkuin olisi hellaesti-hellaesti tahtonut puristautua +Loviisaan, niin se haentae miellytti. Kerttu punastui liikutuksesta. + +Silloin juuri tuli kapteeni ja vei vieraan taas omalle puolelleen. Ja +pieni tapaus naeytti olevan ohitse. + +Mutta Kertulle se ei ollut mikaeaen pieni tapaus, sillae se ei mennyt haenen +ohitsensa milloinkaan. Merkillistae, merkillistae,--aivankuin aeidin koko +elaemae olisi sillae hetkellae yhtenae ainoana kuvana kulkenut Kertun editse, +se elaemae, jota haen todellakaan ei koskaan ennen ollut eteensae yhteen +koonnut. Kulki ohitse ja naeytti piirteensae Kertulle ihan uusina, +aivankuin Kerttukin olisi vieraan herran tavalla vasta ensi kerran +siihen katsahtanut, uusina ja niin ihastuttavina, ettae haenkin olisi +aivan samalla tavalla tahtonut kohta rajattomalla rakkaudella hellaesti +syliinsae sulkea--ei tosin sitae valokuvaa, vaan aeidin itsensae, katuen ja +itkien, ettae naein kauan oli ollut naekemaettae aeitiae taessae rakkaassa ja +todellisessa valossa. Miksi olikaan Kerttu taehaen asti ikaeaenkuin +peittaenyt ja piilottanut ihmisiltae aeitiaeaen? Aeiti oli koko ikaensae +palvellut kyoekkipiikana kaartin upseeriklubissa. Kerttu ei ollut haenen +ainoa lapsensa. Mutta aeiti oli sanonut haenelle suoraan olleensa +menemaettae naimisiin sen kanssa, jota rakasti, sen vuoksi, ettae siinae +tapauksessa olisi menettaenyt paikkansa eikae olisi voinutkaan lapsiansa +elaettaeae. Taestae syystae oli Kerttu tahtonut aeitiae ihmisiltae piilottaa. +Mutta nyt, juuri taemae asia vyoerytti yhtaekkiae aeidin elaemaen syvaenae, +aeaerettoemaenae, uhrautuvaisena Kertun eteen... + +Jokseenkin tunnin kuluttua he tulivat kapteenin tyoehuoneesta. Vieraalla +oli silloin kaedessaeaen nahkapaeaellyksiin pantu paperikaeaeroe, ja haen oli +laehdoessae takasin Venaejaelle. + +Kertun kysyvaesti ihmettelevaen katseen vieras heti ymmaersi, ja +vastaukseksi vaan lempeaesti hymaehti ikaeaenkuin sanoakseen: minkae sille +voin, minun _taeytyy_ ... ja suuteli hyvaestiksi Kerttua kaedelle. Jota +Kertulle ei ollut vielae ikinae ennen tapahtunut, ja jommoista haen oli +yhden ainoan kerran naehnyt tehtaevaen, nimittaein kerran vapaaherrattaren +luona. + +Kun kapteeni palasi vierasta saattamasta. Kerttu kohta jo eteisessae +kysyi kiihkeaesti: + +--Kuka se oli? + +Ja naehtyaeaen Kertun ihastuksesta punehtuneet kasvot kapteeni sanoi muka +vaelinpitaemaettoemaesti: + +--Olipahan vaan tullut toeitaeni hakemaan. Naeithaen sillae paperipinkan, ne +oli minun papereitani. + +Mutta kun haen huomasi, ettae Kerttu yhae uteliaampana vaan kysyy, saehaehti +haen voitokkaana Kertun korvaan: + +--Vallankumouksellinen! Vallankumouksellinen! + +Kerttu oli kaatua haemmaestyksestae. + +Kapteeni nautti sanomattomasti. + +--Mutta kuka se sitten oli?--kysyi Kerttu taas. + +Kapteeni selitti salaperaeisenae: + +--Sano haentae aina vaan Vasiliksi. Mitaeaen muuta nimeae elae ikinae kysy. Haen +olisi voinut olla koko vallankumouksen johtaja, mutta osottautui liian +hellaemieliseksi. + +--Onko sekin paha?--kysyi Kerttu. + +--On, sanoi kapteeni,--sillae vallankumouksessa taeytyy noin: (Kapteeni +oli aekkinaeisellae liikkeellae murtavinaan jotakin kahtia, ja silmaet +hirmumieltae kuvaavina huusi) Trah! + +Kerttu jaei hyvin miettivaeiseksi. Sekin hieno herra siis! Merkitsisikoe +vallankumous todellakin sitae, ettae ei tulisi enaeae olemaan sellaista +elaemaeae ja oloja kuin missae haenen aeitinsae oli elaenyt? + +Taemae ihmeellinen tapaus, ettae vieras ylimys oli haenen silmaensae avannut, +se sai Kertunkin vihdoin taipumaan siihen uskoon, ettae jotakin +ihmeellistae todella oli tulossa, vaikka haen taehaen asti olikin pannut +kapteenin puheille niin pientae huomiota kuin kaikkein pienin kaerki +etusormesta. + +Eikae aivan kauan naeiden paeivien jaelkeen Kerttu sai taelle alkavalle +uskollensa perin odottamatonta lisaetukea. + +Haen meni eraeaenae maanantaina palvelustytoen kanssa kauppatorille +tavallisille talousostoksille, mutta perille tultuaan, vaikka olisi +pitaenyt olla vielae paras toriaika, ihmeekseen huomasi, ettae melkein +kaikki ruokavarat olivat jo myytynae ja useimmat myyjaet kojuinensa +haevinneet. Suunnaton ostajajoukko kulki edestakasin torilla ja +ruokahalleissa tyhjentaeen kaikki paikat. Kerttu ei ensin saanut mitaeaen +selvaeae taemmoeisen kummallisen ilmioen syistae, sillae ne, joilta haen kyseli +eivaet tienneet eivaetkae ehtineet sanoa haenelle muuta kuin ettae nyt taeytyy +jokaisen ostaa, sillae kohta ei saa enaeae mistaeaen. Kerttu ryntaesi +ostoksille yhtae epaetietoisena kuin muutkin. Toiset nauroivat, toiset +melkein tappelivat. Kerttu oli naurajia: ikaeaenkuin ei puodista saisi, +jos torilta loppuisikin! Kerttu tiesi tutun lihakauppiaan, ja kun haen +vaan taelle vaeen takaa kaunista paeaetaensae nyykaeytti, huomasi kauppias ja +kaeski olemaan huoleti. + +Mutta vielae kummallisempiin selkkauksiin piti Kertun joutua. + +Saatuaan palvelustytoen avulla senverran selville asioita, ettae +kaupungissa pelaettiin tori- ja ruokakauppiaitten lakkoa--toiset sanoivat +"he ovat tyytymaettoemaet polisiin", toiset sanoivat "rautatiemiehet +tekevaet lakon ja junat seisattuvat"--ja varattuaan itselleen tavaraa +niinpaljon kuin haenen torikoriinsa suinkin mahtui, Kerttu rupesi, +taisteluunsa vaesyneenae, menemaeaen kotiin paein. Silloin naekee haen +ihmeekseen alhaalla Korkeavuorenkadun kulmassa taas suuren vaekijoukon +pyrkimaessae aempaerien ja kannujen kanssa kukin tungoksen keskustaan. Ja +uusia ihmisiae juoksee vuorelta alas, kiiltaevaet kannut kaesissae heiluen. +Ja taas on vaekijoukossa sekae naurua ettae puoli tappelua. Mitae taemae on? +He ovat avanneet katukraanan ja taeyttaevaet kilvan aempaerejaensae vedellae! + +Palvelustyttoe, joka oli mennyt edelle ja tunkeutunut vaekijoukkoon, tulee +jo laeaehaettaeen Kerttua vastaan: + +--Kapteenska, kapteenska, vesijohdonmiehet tekevaet lakon, vettae ei tule +enaeae korkeissa paikoissa ja kohta sitae ei saa enaeae koko kaupungissa! + +Kerttu rupesi nauramaan. Ihminen ei saisi enaeae vettae! Eikoe ole kaivoja! +Ei niitae ole. Kertun nuoruudessa oli, mutta sitten rupesi kaikki vesi +tulemaan vaan kraanoista. Vesijohto? Se tahtoo sanoa: vesi tulee mistae? +Kraanasta, kun sitae kiertaeae. Mutta kraanoihin se tulee--mistae? Sitae +Kerttu ei tosin ollut tullut useinkaan ajatelleeksi, mutta nyt haen +yhdessae silmaenraepaeyksessae oivalsi, ettae tietysti veden taeytyy tulla +jostakin myoes kraanoihin, ja muisti, ettae sitaehaen ne ihmiset olivat aina +puhuneet vesijohdosta ja--aivan oikein--vesilinnasta, jonka pitaeisi olla +Elaeintarhassa, ja jos nyt todella siellae tulisi lakko... Taemae kaikki +selvisi Kertulle melkein kolmen askeleen aikana, jotka haen otti +ajatuksissaan kotiin paein, ja jo neljaennellae haen viittasi ajurin +luoksensa, hyppaesi koreineen yloes ja miestae kiireen vuoksi selkaeaen +koputellen ajoi kotiin. Palvelustyttoekin unehtui siinae kiireessae mukaan +ottamatta. + +Kotiin paeaestyaensae haen avasi kraanan ja onneksi vettae vielae tuli, vaikka +laiskasti. Kerttu heti taeytti kaikki astiat vedellae, kannut, saavit, +aempaerit, tiskipaljut ja pesupunkat, laitoja ja reunoja myoeten. + +Kapteeni vaan hymyili. + +--Mitae taemae kaikki merkitsee?--sanoi Kerttu. + +Kapteeni hykersi kaesiaensae ja sanoi: + +--He valmistuvat, Kerttu, he valmistuvat! + +Kapteenilta ei Kerttu siis voinut saada mitaeaen selvaeae. + +Palvelustyttoe tuli kotiin ja kertoi humalaisten miesten kulkeneen +rivissae pitkin katuja. + +Lapset tulivat koulusta ja hurrasivat saadun luvan johdosta. He +kertoivat, ettae Venaejaellae olivat kaikki junat pysaehtyneet ja nyt +pysaehtyvaet jo Suomessakin. Venaejaellae tulee vallankumous, sanoivat he. + +Taemaen kuultuansa kapteeni sanoi: + +--Vallankumous ei tule vielae, sillae sotajoukot eivaet ole valmiit, eivaet +Venaejaellae eivaetkae Viaporissa. + +Mutta ei kapteeni, lasten puheet kuultuansa, hymyillyt enaeae, vaan otti +hattunsa ja meni kiireesti kaupungille. + +Jonka jaelkeen muutkin tippuivat Kertun ympaeriltae jaelleen kaupungille, ja +Kerttu jaei yksin. + +Haen oli kyllae vaehaen haepeissaeaen, ettae kaiken mitae haen naeistae +eriskummallisista asioista tiesi, haen oli saanut tietaeae lapsilta. Mutta +paitsi taetae pientae haepeaeae haen tunsi jotakin sydaemmentakaista kaipausta +senjohdosta, ettei taellae merkillisellae hetkellae ollut missaeaen +jumalanpalvelusta, jonne olisi voinut mennae ja tuntea jaelleen olevansa +yhtae paljon kaiken keskellae kuin nekin, jotka ulkonaisen maailman +haelinaestae jotakin tiesivaet ja ymmaersivaet. Ei milloinkaan vielae ihmiset +naeyttaeneet Kertun mielestae niin kokonaan jumalisuudesta +vaelinpitaemaettoemiltae kuin naeinae paeivinae ja erittaein juuri taenae paeivaenae. +Mutta Kerttu paeaetti uhallakin pysyae omassaan eikae vaelittaeae mitaeaen siitae +mitae ne tapauksista kaupungilla tulisivat haenelle kertomaan, olipa se +mitae tahansa. + +Haen pysyikin koko paeivaen lujana paeaetoeksessaeaen, koettaen ehdottomalla +vaikenemisellaan osottaa jokaiselle, joka paeivaen kuluessa tuli +uutisineen haenen eteensae, ettei haen pitaenyt niitae juuri minkaeaen +arvoisina muutaman toisen, unohdetun asian rinnalla, joka teki Kertun +rauhalliseksi ja asetti ikaeaenkuin ylaepuolelle kaikkein villeintaekin +maailman melua. Ikaepuoleen tahtoi toinen korva tosin ruveta vaehaen +niinkuin pettaemaeaen, ottaen kuuloonsa sellaista, jota Kerttu oli +paeaettaenyt olla kuuntelematta, ja taemae asia kaevi myoehemmaellae vielaekin +vaikeammaksi vaelttaeae. Mutta Kerttu meni sentaeaen maata varhemmin kuin +tavallista eikae ollut utelias. + +Kohta seuraavana aamuna haen meni alas Kustaavan luo, eikae vaelittaenyt +siitae, ettae kasakka ajoi kiireesti ikkunan ohi. Ja aivan oikein, +vanhalla Kustaavalla olikin siellae raamattu avoinna edessaeaen. Kustaava +oli Kertun johdolla oppinut jotakuinkin lukemaan, mutta aina sentaeaen +kaevi raamatun lukeminen mukavammin kuin Kerttu luki. Ja siksi Kustaava +heti sanoi: hyvae oli ettae tulit, ja annettuaan paikkansa poeydaen paeaestae +Kertulle meni itse kahvia keittaemaeaen. + +Vasta hyvaen aikaa raamatusta eri paikkoja luettuaan mainitsi Kustaava +vaehaen maallisiakin asioita, mutta he rupesivat kohta taas lukemaan, +ettei mieli olisi sanasta eksynyt paeivaen kysymyksiin, jota he kumpikin +tahtoivat vaelttaeae. + +Kahvipannua viedessaeaen takaisin hellalle Kustaava sentaeaen sanoi, ettae +tuota noin Franssin kaikki ajurirengit olivat tuoneet hevosensa talliin +eivaetkae luvanneet enaeae laehteae ajoon. + +Ja taas lukivat. + +He lukivat siitae kuinka profeetta Daniel kesytti leijonat. Taemae +raamatunpaikka todisti heidaen mielestaensae selvemmin kuin moni muu, ettae +jumala on. Kuningas, koettaakseen onko jumala, heittaeae profeetta +Danielin umpinaiseen rotkoon, jossa on villiae jalopeuroja, lukitsee +luolan sineteillaensae (ja voimallistensa sineteillae), seuraavana aamuna +tulee luolansuulle ja sieltae Daniel huutaa: kauan elaekoeoen kuningas! + +Todistuksen voima kasvoi kaksinkertaiseksi vielae siitae, ettae kun +voimallisten piti mennae katsomaan oliko siellae jalopeuroja ollenkaan +enaeae, niin repelivaet pedot heidaet murentaen heidaen luunsakin. + +Kun piti lehteae kaeaentaeae, kysaesi Kerttu kuitenkin sivumennen: + +--Mitaes Frans? + +Kustaava vastasi myoes ikaeaenkuin sivumennen vaan: + +--Oli ottanut kovasti pahaksensa ja lyoenyt yhtae rengeistae vihapaeissaeaen +kepillae. + +Ja taas lukivat. + +"Minun Jumalani on laehettaenyt enkelinsae, joka jalopeurain kidat on +pitaenyt kiinni, ettei he minulle mitaeaen pahaa tehneet ole, sillae minae +olen haenen edessaensae viattomaksi loeytty; en myoes ole minae sinua vastaan, +herra kuningas, mitaeaen tehnyt." + +--Mitaes miehet? + +--Olivat menneet valittamaan lakkokomitealle ja sieltae oli luvattu +vangita meidaen Frans. + +Kertun taeytyi tyoentaeae raamattu hetkeksi aikaa syrjaeaen voidakseen +haeiriytymaettae ajatella taetae asiaa. + +"Palvelijat nousevat isaentaeaensae vastaan", huokasi sillae vaelin Kustaava, +muistellen jotakin raamatunsanaa viimeisestae tuomiosta. + +Kertun taeytyi myoentaeae Kustaavalle, ettae tapaus oli niinkuin jostakin +toisesta maailmasta kotosin. Taessae maailmassa oli aina ennen vangittu +renkejae, jotka luvatta tyoestae laeksivaet, mutta nyt rengit vangitsevat +isaennaen,--olipa se aika outoa. Jos taas muisti Vasilin ja Vasilista +aeidin, niin kaevi vielae oudommin: Frans siirtyi kaartinupseerien asemaan +ja rengit aeidin asemaan, ettei ollenkaan tiennyt kenen puolelle mennae, +renkienkoe vai Franssin. + +Ei, ajatteli Kerttu, taessae hetkessae on myoehaeistae enaeae mitaeaen muuttaa, +vaan jokaisen taeytyy pysyae uskollisena omallensa. "Joka pysyy +uskollisena loppuun asti" ... muisteli Kerttukin jotain raamatunpaikkaa, +vaikkei muistanut koko lausetta. Ja haen paeaetti jatkaa mistaeaen huolimatta +samaa ehdotonta kuuroutta kuin taehaenkin asti. + +Paeivaellisen aikaan tulivat lapset taas hurraten kotiin ja kertoivat, +ettae kaikki koulut olivat tehneet lakon kulkien saatossa pitkin katuja. + +--Vai niin, sanoi Kerttu ja tarkasteli vaan oliko siinae kupissa todella +halkeama, jota haen kuivasi. + +Lapset juoksivat taas ulos. + +Palvelustyttoe kertoi, ettae kaikki tehtaat oli pantu seisomaan ja kaikki +ihmiset olivat kaduilla. + +--Jotka joutavat, sanoi Kerttu,--mene vaan sinaekin. + +Ja palvelustyttoe meni. Koko maailma oli sekasin. + +Taas juoksevat lapset hurraten sisaelle: + +--Hurraa, polisit ovat tehneet lakon, nyt saa tehdae mitae tahtoo, hurraa! + +--Vai niin, sanoi Kerttu ja silmaet rypyssae paranteli jotain tikkua +nimettoemaessae... + +Lapset huusivat: + +--Hurraa, rautatieasemalla liehuu Suomen lippu, jossa on keltainen +jalopeura miekan paeaellae! Hurraa, senatin katolla ja raatihuoneen katolla +ja yliopiston katolla liehuu Suomen lippu! Hurraa, Suomenmaa on vapaa, +hurraaaa! + +Taas juoksivat lapset ulos. + +Vasta haemaeraen tultua ilmestyi kapteeni kotiin. Eikae haen enaeae hymyillyt, +vaan oli paeinvastoin sangen huolestuneen naekoeinen ja kasvoiltaan +kellertaevaen kalpea. + +Kun Kerttu naeki haenen huolestumisensa, ei Kerttu voinut olla sanomatta: + +--No, sinun vallankumouksesi taeisikin tulla vaehaen liian pian? + +--Herran nimessae, mitae he tekevaet! Voi onnettomia! Naeyttaeytyisi +parikymmentae kasakkaa, niin saisimme kymmeniae tuhansia raajarikkoisia! +Kerttu! Kerttu! He ovat unohtaneet Viaporin! He ovat unohtaneet kaikki! +He ovat panneet senaattorit ja kenraalit viralta! He ovat nostaneet +Suomen itsenaeisyyslipun! He huutavat peruslakia saeaetaevaeae +kansalliskokousta! Kerttu, kuuletko sinae! Kansalliskokousta niinkuin +vallankumouksessa, ja Viapori naekyy kaikkien ikkunoihin! Viapori, +Kerttu, valmistumaton Viapori! Mielettoemaet! Mielettoemaet! Kerttu, kuule +minua, minae kaevin kaikki kaupungin kasarmit. He liikuttavat tykkejaensae, +Kerttu! Yksi seisoi jo kadulla, ei muuta kuin pieni vetaesy ja bum-, +bum-, bum-, se kaataa niinkuin viikate heinaeae... Trah! lovi kivimuuriin, +laepi ruokasalin, lapset murskaksi... + +Kapteeni katsahti aekkiae ympaerillensae. + +--Missae ovat lapset?--huusi haen saeikaehtyneenae, kurottaen kaulaansa +ikaeaenkuin naekemaeaen yhtaikaa yli kaikkien huoneiden.--Herran taehden, +Kerttu, taemae on hengen vaarallista, usko minua! Minae sanoin tosin: +sotajoukko ei ole vielae valmistunut kapinaan nousemaan. Ei kyllae ole +valmistunut, mutta he itse eivaet ole _vallankumoukseen_ valmistuneet, he +eivaet tiedae, ettae vallankumous vaatii miehekkyyttae, mutta minae sanon: +naeyttaeytyisipae vaan parikymmentaekin kasakkaa... Totisesti, Kerttu, +muistatko mitae tapahtui Senatintorilla, kun viimeiksi kasakat ihmisiae +ajoivat? Mutta nyt on tuhat kertaa suurempia joukkoja kaduilla. +Vallankumous! Voi te mielettoemaet! (Kapteeni takoi raivokkaana otsaansa +yhae ja yhae huutaen:) Voi te mielettoemaet, te mielettoemaet! + +Mutta Kerttu ei silloin enaeae kuunnellut haentae. + +Ajatus, ettae lapset todella voisivat joutua pakenevan ihmislauman +jalkoihin, oli niin saeikaeyttaenyt Kertun, ettae haen suin paein juoksi +kadulle, ehtimaettae ottaa muuta kuin huivin paeaehaensae. + +Kadulla oli sakea sumu. Oli jo alkanut haemaertaeae. Siellae taeaellae naekyi +vaan joitakin ihmisiae nopeasti kulkevan kadulla tai vilkkuvan +kulmauksissa. Askelien kopina kuului selvaesti, mutta ei missaeaen ajoa. +Samassa kuitenkin alkoi kuulua huimaavaa vauhtia laehestyvae kavioiden +kopse, ja ennenkuin Kerttu ehti ympaerilleen katsahtaa, lensi kolme +kasakkaa pitkin katua haenen ohitsensa, ettae oikein haenen kaetensae ja +kasvonsa kauhusta kylmenivaet. + +Mutta eihaen Kerttu nyt voinut pelolle valtaa antaa. Vaikka keskelle +villeintae kasakkarykmenttiae olisi Kerttu tunkeutunut, jos vaan olisi +tiennyt lasten siellae olevan. Minne haen oikeastaan nyt juoksi, ei haen +itsekaeaen tiennyt. Jonnekin vaan, missae olisi kaikkein enin ihmisiae +koolla ja kaikkein suurin tungos, sillae siellae tietysti olivat haenen +lapsensa, missaes muualla! + +Siis yhae vaan keskemmaelle kaupunkia haen juoksi, ajatellen mennae pitkin +Kasarminkatua alas ja siitae kaeaentaeae rautatientorille, jossa olivat +haenelle kertoneet niin suuria kansanjoukkoja olleen. Ja ennenkuin haen +aavistikaan oli haenen ympaerillaeaen ihmisiae joka taholla, meneviae, +tulevia, juoksevia, seisovia, huutavia, nauravia, haetaeaentyneitae, +riiteleviae, innostuneita--niin paljon, ettae Kertun taeytyi juoksustansa +pysaehtyae ja ruveta pujotteleimaan yksitellen jokaisen ohitse. Paljon oli +Kertulle paeivaen kuluessa kerrottu tapauksista kaupungin kaduilla, mutta +ettae vaekijoukko naein suuri olisi ollut, sitae haen ei sentaeaen ollut +aavistanut. Ei iki maailmassa haen taemmoeistae ollut naehnyt naeillae +kaupungin kaduilla. + +Kun haen naein pujottautumalla oli paeaessyt Esplanaadille asti, ei joukko +tuntunutkaan sakenevan rautatientorilla paein, vaan paeinvastoin +kauppatorille paein. Ja tuskin oli haen muutaman askeleen sinnepaein +tunkeutunut, kun haenen sydaemmensae seisahtui kauhusta. Torinpuoleisessa +paeaessae esplanaadia, kenraalikuvernoeoerin palatsin kohdalla, naeytti +todella tapahtuvan jotain peraeti kummallista. Se on vallankumous, +ajatteli Kerttu, ja kysyi ihmisiltae: + +--Mitae se on? + +Toiset vastasivat: Ne huutavat senaattia alas. + +Toiset sanoivat: Ne vaatii itse ruhtinaan viralta. + +Naeistae ei Kerttu mitaeaen ymmaertaenyt, mutta kolmannet Sanoivat: + +--Kasakoita on kenraalikuvernoeoerin pihalla. + +Silloin alkoi Kerttu tunkeutua niin voimakkaasti eteenpaein, ettae suuret +miehetkin horjahtelivat kummallekin puolelle. + +Jo naeki haen haemaeraestae huolimatta selvaesti palatsin edustan, naeki jonkun +seisovan toisen kerroksen ikkunaeteisellae ja jotakin huutaen kaksin +kaesin huitovan ilmaan. Alhaalta vastasivat huudoilla. Sieltae naekyi sikin +sokin ojennettuja kaesiae, keppejae, hattuja. + +Mutta juuri kun Kerttu oli paeaesemaeisillaeaen perille, hulpahti vaekijoukko +taaksepaein ja kohta alkoi kuulua: kasakat tulevat! ja pakokauhun +valtaamia ihmisiae juoksi mustana tulvana tungoksen keskuksesta poispaein. + +Kerttu koetti vimmatusti ponnistaa vasten virtaa, vaikka juoksijat, +jotka haentae vastaan toeytaesivaet, huusivat haenelle: kasakat tulevat! Mitae +Kerttu kasakoista, kun haen tiesi niin varmaan lasten olevan siellae, ettae +haen melkein naeki ne jo edessaeaen! + +Aekkiae kasvoi vaeen pakeneva tulva kuitenkin niin, ettei Kerttu enaeae +voinut edetae, vaan alkoi sen mukana tyoentyae askel askeleelta takasin +paein. Estaeaekseen taetae onnetonta peraeytymistae, Kerttu tarttui +saehkoepatsaaseen, kiertaeen molemmat kaetensae sen ympaerille. Ja patsaan +halkaistessa vaekijoukkoa kahtia Kerttu pysyi peraeaentymaettae, riippuen +siinae silmaet ummessa, kaikin voimin kiinnipuristuneena, ikaeaenkuin olisi +pidellyt kiinni ainoasta jaelellaeolevasta mahdollisuudesta pelastaa +armaat lapsensa varmasta perikadosta. Haen tunsi vaatteittensa repeytyvaen +ihmisvirran armottomassa puristuksessa, mutta voimiansa ei haen +sittenkaeaen kadottanut. Haen alkoi kuulla ympaerillaeaen hirmuista tuskan +vikinaeae, joka oli niinkuin tuhansia rottia olisi teraevaellae raudalla +painettu kuoliaaksi. Myoes kuuli haen samalla kertaa maammelaulun tuttuja +sanoja laulettavan tai huudettavan. Ja kun haen silmaensae vihdoin avasi, +naeki haen kaatuneita ihmisiae ja yhden naisen makaavan katuloassa ja +suurten miesten juoksevan haenen ylitsensae, raskailla saappaillansa +astuen suoraan haenen tiedottomiin kasvoihinsa. Mutta mitaeaen kasakoita ei +naekynyt missaeaen. "Mielettoemaet! mielettoemaet!" muisti haen kapteenin +huutaneen. + +Nyt oli jo pahin tulva ohitse ja Kerttu, paeaestyaeaen tunkeutumaan keskelle +onnettomuuspaikkaa, jaerjettoemaenae hirmuisesta aavistuksesta kaivautui +ruhjoutuneiden ihmisruumisten sekaan lapsiansa etsien. Oli jo niin +pimeae, ettae taeytyi aivan laeheltae tarkastaa. + +Ei ollut missaeaen. + +Vasta senmukaan kuin Kertussa alkoi kasvaa iloinen toivo, ettei haenen +lapsiansa ollutkaan tuossa avuttomasti vikisevaessae, toinen toisensa +paeaelle sulloutuneessa ihmislaejaessae, kaeaentyi haenen huomionsa muihin +ruhjoutuneihin ja haen ajatteli: taemmoeistaekoe se vallankumous nyt onkin! +Ilo omien lasten pelastumisesta avasi yhtaekkiae haenen silmaensae, ettei haen +enaeae pitaenyt muita ainoastaan haenen omien lapsiensa tieltae ja paeaeltae +mitae pikemmin syrjaeytettaevinae painoina, vaan apua tarvitsevina +raukkoina. Ja se sama ilo antoi haenelle ihmeellistae voimaa ja +neuvokkuutta taessae hirveaessae vallankumouksessa, jonka tekijoeitae niin +haepeaellinen pakokauhu oli vallannut, etteivaet edes avunhuutoihin +uskaltaneet takasin palata. Jopa sentaeaen palasivat muutamat uskalikot, +jopa ilmestyi laeaekaerejaekin, jopa ruvettiin nostamaan, tukemaan, +sitomaan, jopa tuotiin paaritkin, apteekit avattiin, kahvilasta tehtiin +sairashuone, ja Kerttu paeaesi juoksemaan kotiin... + +Aivan oikein! Siinae istuivat kuin istuivatkin kaikki kolme ruokasalin +poeydaen ympaerillae, lampun ylhaeaeltae valaistessa heidaen paeitaensae, ja +odottivat mitae aeiti sanoo ... sillae he todella olivat olleet siellae. + +Missae kapteeni? + +Ei kukaan tiedae. + +Olivatko lapset jo kotona kun isae laeksi? + +Eivaet. Kustaava vaan tiesi kertoa, ettae miehiae oli juossut sisaelle +huutaen: tulkaa, tulkaa! Ja kun he olivat vaehaen aikaa kapteenin kanssa +puhuneet, oli kapteeni ottanut hatun paeaehaensae, ja sanottuaan kovalla +aeaenellae kaksi kertaa: mielettoemaet, mennyt miesten kanssa ulos. Kadulle +paeaestyae he olivat kaikin ruvenneet juoksemaan. + +Tapasiko isae lapsia kadulla? + +Ei. + +Taemae oli Kertun mielestae selvae todistus siihen, ettae kapteeni oli, +kuultuaan ehkae miehiltae mitae kenraalikuvernoeoerin palatsin luona +tapahtui, myoeskin juossut sinne lapsia pelastamaan. Kummallista taessae +oli ainoastaan se, kuinka ei Kerttu eikae lapset olleet kapteenia siellae +ollenkaan naehneet. + +Alkoi tulla yoe. + +Lapset nukkuivat kukin rautasaenkyynsae. + +Lamput paloivat kaikissa huoneissa. Kerttu ei tahtonut sammuttaa niistae +ainoatakaan ennenkuin kapteeni tulee ja haen saa sen kanssa elaeae +uudestaan riemun naehdae lapset pelastettuina, laempimaen peitteen alla +vuoteissaan nukkuvina. + +Joutessaan Kerttu laitteli kapteenin vuoteenpuoliskon aivan +mallikelpoiseen yoekuntoon. Oikein haen itse ihmetteli kuinka tarkkaan haen +taetae teki, ei saanut olla muka mitaeaen vinoa eikae ainoatakaan poimua +lakanoissa, lakanainpaeitten piti olla ihan tasaisesti yhtae pitkaellae ja +tyynyn ihan-ihan keskellae. Jos vaan naeki vaehaenkin vikaa, niin meni ja +korjasi. Yoepaidan taittoi tarkkaan neliskulmaiseen laskokseen ja pani +juuri keskikohdalle tyynyn ja peitteen yhtymaen paeaelle. + +Kun ei siinae vuoteen luona enaeae ollut mitaeaen tekemistae, kulki Kerttu +huoneesta huoneeseen ja korjasi meluisan paeivaen jaelkiae, korjasi niin +tarkkaan, ettei missaeaen pienintaekaeaen epaejaerjestystae naekynyt. +Ikkunaverhotkin muisti poeyhistaeae, tuolit salissa asetti saeaennoelliseen +asentoon, tuuletti huoneet raikkaiksi, eteisessae jaerjesti hatut ja +paeaellysvaatteet mahdollisimman vaehae tilaavaativasti ja korukirjatkin +asetti nurkkahyllylle sievempaeaen jaerjestykseen. + +Mutta kapteenia ei vaan kuulunut tuntikausiin. + +Taemae viipyminen ei ollut ollenkaan kapteenin naekoeistae. Jos se olisikin +huomannut lasten tulevan kotiin, niin eipae haen kuitenkaan ollut naehnyt +Kertun tulevan, ja laehtiessaeaen kotoa se tiesi Kertun juosseen lapsia +hakemaan ja siis taeytyneen joutua vaaran alaiseksi. Nyt ei ollut +ollenkaan kapteenin naekoeistae, ettae haen olisi voinut olla naein kauan +kotoa poissa tietaemaettae miten Kertun on kaeynyt. Yli kaksitoista vuotta +olivat he Kertun kanssa olleet naimisissa ja koko taenae aikana ei +kapteeni ollut kertaakaan unohtanut tarkkaan tiedustaa missae Kerttu +kulloinkin on ja aina joutunut suuresti huoliinsa, jos epaeili +vaehintaekaeaen pahaa Kertulle voivan tapahtua, vaarasta puhumattakaan. + +Mitae kauemmas siis se hetki siirtyi, jolloin kapteeni olisi silmaet +pystyssae juossut sisaelle ja huutanut: missae Kerttu, missae Kerttu?--sitae +levottomammaksi Kerttu kaevi, ja haenen mielikuvituksensa alkoi +laeikaehdellae ihmeellisissae naeyissae. + +Ehkae ovat haenet vanginneet ja haen nyt siellae tuskailee kauheassa +epaetietoisuudessa siitae mitae Kertulle ja lapsille on tapahtunut. Kun +kapteeni tuskailee, on haen hirmuinen. Haen on niin vaekevae, ettae saerkee +millaisen vankikopin tahansa, ja silloin he suuttuvat haeneen vielaekin +enemmaen ja sulkevat ties millaisten salpojen taakse.--Tai on haen sitten +ryhtynyt jossain yksin jotakin vaekijoukkoa pakokauhusta pysaeyttaemaeaen ja +saanut siinae surmansa. + +Kello puoli 12 Kustaava ilmestyi tohveleissa ja alushameisillaan hiljaa +alakerrasta, jonne haen oli kuullut Kertun yksinaeisiae askeleita ja niistae +paeaettaenyt, ettei kapteeni mahda olla kotona. Nyt Kustaava heti yhtyi +siihen Kertun mielipiteeseen, ettae jotain oli taeytynyt kapteenille +tapahtua. He tulivat melkein varmaan vakaumukseen, ettae kapteeni oli +vangittu. + +Kello yhteen asti he vielae odottivat, mutta kun ei sittenkaeaen vielae +kuulunut, paeaetti Kerttu, tuli mitae tuli, laehteae jaelleen +tiedustusretkelle. Kustaava jaei sillae aikaa kotia vartioimaan. + +Kerttu sukelsi ulos asunnosta niinkuin olisi paeaettaenyt jostakin +korkealta hypaetae alas ammottavaan syvyyteen tai niinkuin olisi +varustunut hyoekkaeaemaeaen keskelle tuiminta miesten ottelua, sillae haen +kuvaili kadulla olevan vielae tuhat kertaa pahempaa elaemaeae kuin aesken, ja +odotti varmaan joutuvansa kasakkain jalkoihin. Suuri oli sentaehden +Kertun haemmaestys, kun keskikaupungilla vallitsikin taeysi ja pimeae +tyhjyys. Siellae taeaellae kulki katuja myoeten jotain henkiloeitae rivissae, +mutta sivilipuvussa, kalossit jaloissa, kuulumattomasti astellen. +Niinkuin jokin naekymaetoen leijona olisi aekkiae tukahuttanut tassunsa alle +koko kaupungin, sanoen: hiljaa nulikat! Kivimuurit kumottivat kuin +suuret pimeaet haamut yoessae, siellae taeaellae tuikahteli yoesumussa himmeaet +ikkunavalot. Ja hiljaisuus oli niin syvae, ettae olisi kuullut nuppineulan +putoamisen. Mutta ei ainoatakaan polisia naekynyt, jolta Kerttu olisi +voinut kysyae oliko mitaeaen vangitsemista tai tapausta kuulunut. Silloin +Kerttu muistikin lasten kertoneen, ettae polisitkin olivat tehneet lakon, +ja haen kaeaentyi senvuoksi ja juoksi niiden miesten luo, jotka kaevelivaet +keskellae katua ja kysyi heiltae. Miehet sanoivat Kertulle: Me olemme +uuden polisimestarin kaeskylaeisiae ja olemme taessae kolme tuntia +vahtivuorossa olleet emmekae ole mitaeaen vangitsemisesta kuulleet, mutta +jos tietaeae tahdotte, menkaeae keskusasemalle, joka on senatintorilla, +siellae vangituita saeilytetaeaen. + +Kerttu oikasi suoraa paeaetae sinne. + +Taeaellae oli portin edessae tavaton vilinae samallaisia hiljaisia +sivilimiehiae, jotka tulivat ja menivaet, tulivat ja menivaet. + +Kerttu ajatteli: Jospa vaan paeaesisin niin pitkaelle, ettae antaisivat +tulla vankikopin oven taakse, niin minae huutaisin sille raukalle niin +kovaa kuin jaksaisin: ole rauhassa, lapset ovat tallella! + +Ja haen tunkeutui voimakkaasti miesten sekaan porttikaeytaevaeaen mennaekseen +sisaelle polisikamariin. + +Miehet pysaeyttivaet haenet kysyen mitae asiaa haenellae oli. + +Kerttu sanoi olevan asiaa polisimestarille ja tyoenteli itseaensae +vaekivallalla eteenpaein. Mutta miehet sulkivat haeneltae tien kysyen kuka +haen oli, joka ei jaerjestyksenvalvojia totellut. + +Kun Kerttu oli sanonut nimensae, luullen jo haentaekin vangittavan, +astuivatkin miehet askeleen taapaein, tekivaet haenelle kunniaa ja +sanoivat: Herra kapteenia on nyt vaikea tavata, mutta me raivaamme +teille tien. Ja kohta avasivat leveaen tien keskellaensae, kahdelle +puolelle syrjaeytyen. + +Kerttu paeaesi taellae tavalla kahden miehen kulkiessa haenen edellaeaen tietae +avaamassa pitkaelle yhae sakenevan vaekijoukon sisaeaen, kunnes joutui +suureen huoneeseen, missae eteenpaeinliikkuminen alkoi vaeen paljouden +taehden tuntua jo mahdottomalta. + +Silloin kuulee haen aekkiae ihan selvaesti kapteenin aeaenen, kuulee haenen +ankaran komentavalla aeaenellae lausuvan jotain kaeskysanoja, ja melu +senmukaan hiljenee. + +--Tuolla menee herra polisimestari,--sanovat sinnepaein osottaen Kertulle +haenen saattajansa. + +Kerttu kurottuu varpailleen naehdaekseen sitae, johon he osottavat. Se on +kapteeni ilmi elaevaenae, haenen oma Hanneksensa! Hannes--polisimestarina! +Silmaet ankarissa rypyissae, ei ikinae ollut Kerttu niitae niin ankarina +naehnyt... + +Kerttu peraeaentyi. Haen oli kaatua haemmaestyksestae. + +--Enhaen minae sinne--, sammalteli haen saattajillensa,--kunhan vaan +sanotte haenelle, ettae lapset ovat tallella... + +Ja oli liikutuksesta hykertyae itkuun ihan siinae miesten naehden. + +Mutta oikeastaan kohottausi Kertun mieli samassa kuin siivillae yli haenen +perhehuoliensa. + +Semmoinenko, semmoinenko sinae olitkin!--Ja haenen rintansa paisui +ylpeydestae, kun haen muisti pimeaen kaupungin, hiljaisena kuin +hautakammio, ettae olisi neulan kuullut putoavan! + +He antoivat kapteenskalle kaksi miestae saattajiksi, joilla oli kaesissae +kirkkaat heijastuslyhdyt. + +Yksi kummallakin puolella Kerttua he kulkivat kertoen suurten tapausten +menosta ja kapteenin ottamisesta jaerjestyksen valvomisen kaesiinsae. + +Kerttu innostui yhae enemmaen. Kadut muuttuivat ikaeaenkuin haenen kodikseen, +ihmiset kaikki, sekae ulkona ettae sisaellae olevaiset, tutuiksi omaisiksi. +Yhtae, yhtae olemme kaikki, sekae rikkaat ettae koeyhaet, yhtae koko maailma. +Taemmoeistae, naeinkoe ihanaa se vallankumous siis onkin! + +Kiivaasta kaeynnistae nuorten henkivartijainsa vaelissae haenen hattunsa +lepatti vaehaen silmillae,--mutta mitae siitae! + +--Haen on poliisimestarina!--huusi Kerttu heti sisaelle paeaestyaensae, ja +lensi Kustaavan kaulaan. + +Kustaava tyypertyi. Kerttu ei saanut kerrotuksi jaerjestyksessae, vaan +haenen sanansa menivaet toistensa edelle tai rupesi haen kesken kaikkea +ajattelemaan ja jaetti lauseensa lopettamatta. + +--Tyoemiehet ovat haenet valinneet ... ja herrasvaeet tietysti myoeskin ... +siellae ovat kaikki yhdessae, herrat kaesikkaein tyoemiesten kanssa ... +kaikki ovat niinkuin yhteen koottu ja keskellae on kapteeni... + +Ja taas puristi Kustaavaa vasten rintaansa. + +Haen kertoi ja puhui ja kertoi ja he valvoivat neljaeaen aamua, eivaetkae +sittenkaeaen vielae malttaneet erota, vaan menivaet kaesi kaedessae kaikkia +huoneita katsomaan, ettae miltae nekin naeyttivaet naeiden suurten tapausten +peraestae. Kaikki paikat he kaevivaet. Yksin pellinnyoeristaekin, joka oli +punojalta aikoinaan ostettua punanyoeriae, Kerttu ajatteli paeaetaensae +nyykaeytellen: Tuokin tuossa... + +Yksikseen jaeaetyaeaen haen ei sittenkaeaen pannut maata, vaan nautti yhae +suurten tunteiden ja ajatusten vaellusta itsessaensae. + +Ihmeellistae! Kuinka Kerttu nyt oli haeneen rakastunut! Ja rakastunut +yhtaekkiae sillae entisellae rakkaudella kaukaa lapsuudesta, jolloin +kapteeni haentae opetti ja ankarasti kuritti. Oli yksi ainoa pieni varjo +vaan siinae. Se oli vaan muuan kaukainen muisto, joka ihan huomaamatta +pujahti haenen mieleensae, kun haen naeki jaelleen Hanneksen neliskulmaiseksi +taitetun yoepaidan siinae tyynyn alapuolella,--muisto unesta, jonka haen +oli joskus melkein vielae lapsena naehnyt, ja josta haen ei edes kaikkia +paikkoja senvuoksi voinut tarkemmin muistaakaan. Siinae unessa oli vaan +ollut niin, ettae Hannes oli tullut polisimestariksi, ja kaikki +kumarsivat haentae, niinkuin nyt polisikamarissa; mutta unessa oli sen +yhteydessae ollut jotakin hirmuista. Oli niinkuin joku kuoppa ja Hannes +peraeaentyy--peraeaentyy eikae huomaa sitae ja putoaa siihen... + +Jos taetae nyt ollenkaan kannatti muistella naein suuren hyvaentunnon +rinnalla! Mitae ihmeen kuoppia tai onnettomuutta voisi siitae tulla, ettae +ihminen on niinkuin leijona pannut tassunsa kaupungin paeaelle ja sanonut: +hiljaa nulikat! Ja kaikki on hiljennyt niin ettae kuulisi nuppineulan +putoovan... + +Sinae rakas ... sinae voimakas ... sinae suuri! + + + + +5. + + +Se tapaus, josta Hinkki sai niin odottamattoman tiedon silloin +anniskelumyymaelaen luona kapteenin kanssa puhellessaan, oli suuresti +haenen mieltaensae jaerkyttaenyt. Ei kuitenkaan itse se murha missaeaen +suhteissa vaikuttanut haenen tunteihinsa tai tasapainoa haenessae +haeirinnyt, vaan ainoastaan se seikka, ettae kuinka haen, Hinkki, ei ollut +itse ennen keksinyt, ettae sellaistakin voi tehdae. Ei vielae ikinae haen +ollut tullut ajatelleeksi, ettae oikeastaan eihaen yhtaeaen mikaeaen estae +tappamasta jotakin haenen vihaamaansa henkiloeae, kuten esimerkiksi isae +Franssia tai jotakin muuta vielae rikkaampaa ja haevyttoemaempaeae. Ei yhtaeaen +mikaeaen, ei yhtaeaen! Ja taetae haen ei voinut antaa itselleen anteeksi, ettei +haen ollut ennen keksinyt. Se oli haenelle nyt ilmeisenae todistuksena +siihen, ettae haen oli ajan kuluessa jaeaenyt jotenkin takapajulle. Ne +siellae jossain kulkivat ilmeisesti haenestae edellae. Haen ei ollut enaeae +asiain kaerjessae. Taemaepae se vaan jaerkyttikin Hinkin mieltae. + +Ei Hinkki voinut jaettaeae asioita taelleen. + +Vaan heti kun komisarius jaelleen maeaeraesi haenet olemaan +kotitarkastuksessa laesnae, meni Hinkki illalla sivilivaatteissa ja kasvot +noettuina sen luo, jonka huoneessa kotitarkastus oli maeaeraetty +pidettaevaeksi, ja sanoi: Paljokos annatte taerkeaestae ilmotuksesta? Ja kun +haenelle oli luvattu 20 markkaa siinae tapauksessa, ettae haenen +ilmotuksensa osottautuisi oikeaksi, sanoi Hinkki: Taenae yoenae kello neljae +ne tulevat. Vielaepae auttoi itse luvattomien kirjain ja paperien +poiskantamista. Mutta polisikomissariukselle raportteerasi, sittenkuin +oli polisipuvun jaelleen paeaellensae vetaenyt: Kaikki on sen asunnon +ympaerillae rauhallista. + +Muutaman ajan haen vielae oli polisina ja ansaitsi taemmoeisillae +ilmiannoilla, jona aikana haen hyvin tutustui naeihin ihmisiin; ja vaikka +ne olivat herroja, miellyttivaet ne Hinkkiae jotakuinkin. + +Mutta pian haen jaetti polisitoimen kokonaan ja rupesi pommeja +valmistamaan. + +Sellaisia kaesipommeja haen oli naehnyt Afrikan sodassa, jossa oli sotinut +englantilaisten puolella alkuasukkaita vastaan, ja oli silloin ottanut +yhden pommin, raapinut hajalle ja hyvin tarkkaan tutkinut sen +rakennetta. Nyt oppi haen myoes oikean raejaehdyspommin rakenteen, jota +virolainen mestari sanoi helvetinkoneeksi. + +Mihin tarkotukseen Hinkki naeitae pommeja nimenomaan valmisti, ei haenellae +toistaiseksi ollut itsellaekaeaen varmaa selvaeae. Haen oli vaan kerran +seistessaeaen rautatientorilla naehnyt armottoman pitkaen jonon ryssaen +sotamiehiae, jotka ylettyen toisesta paeaestae toria toiseen, ja sittenkaeaen +haentaeae vielae naekymaettae, kantoivat olallaan kaksi kivaeaeriae kukin. Kun +Hinkki tiedusteli syytae taehaen omituiseen ilmioeoen, sanottiin haenelle, +ettae siinae vietiin pois Venaejaelle Suomen hajotetun sotavaeen aseita ja +ettae naemae nyt olivat viimeiset kivaerit mitae enaeae oli. Silloin Hinkki +laski niin, ettae kun Suomen herroilla nyt ei ole enaeae sotamiehiae, ja +ovat vihoissa ryssaen kanssa, niin ei ryssae ampuisi Viaporista eikae +kasarmeista, vaikka mentaeiskin vaehaen niinkuin tasajaolle Franssin +kaltaisten kanssa. Ja rupesi valmistamaan pommeja vastaisen varalle. +Toistaiseksi oli haen kuitenkin enemmaen huvitettu niiden laittelemisesta +kuin niiden kaeyttaemisen tarkemmasta ajattelemisesta. + +Mutta kun haenen toverinsa--kaikkia ei haen suinkaan ollut lukutaitoisiksi +opettanut--saivat vihiae naeistae valmistuksista, ei Hinkki enaeae mitaeaen +rauhaa heiltae saanut. Tulivat kuin hassuiksi. Ymmaersivaet hyvin Hinkin +selitykset miksi ryssae ei ampuisi eikae liioin mitaeaen paukkua Viaporista +olisi pelaettaevae. Ja tulvasivat Hinkin ympaerille niin suurissa joukoissa, +ettae haenen aivan pian taeytyi heidaen rauhoittamisekseen ruveta +ajattelemaan vielae lisaeverstaiden perustamista, yhden itaeiseen +ulkokaupunkiin ja yhden laentiseen. Vaekeae meni niin paljon Hinkin +puolelle, ettae haenen entisten oppineittenkin toveriensa--niitten pirun +maitopartain--taeytyi ottaa haenet taas armoihinsa, tunnustaa haenen +mahtinsa ja kirjottaa sakkiinsa. + +Kun taemae oli tapahtunut, rupesi mustatukan oppi--ilman +mustatukkaa--Hinkin miesten selittaemien tosiasiain ja naekoekohtain +valossa leviaemaeaen niin hurjaa vauhtia, etteivaet taemaen kaupungin nurkat +enaeae sen rajoiksi riittaeneetkaeaen, vaan se meni kaupungista kaupunkiin ja +maapaikasta maapaikkaan taeyttaeen kaikki kaupungit ja kaikki maat. Ne +oppineet Hinkin tovereista olisivat jo tahtoneet ruveta niinkuin vastaan +pitaemaeaen, mutta joutuivat kohta vaehemmistoeoen ja paikkojensa menettaemisen +vaaraan, jos vaehaenkin poikkesivat Hinkin suunnasta. + +Kun sitten junat pysaehtyivaet, tehtaat seisahtuivat ja itse polisitkin +tekivaet lakon, katsoi Hinkki ajan tulleeksi. Miehille nyt vaan hyvae +annos viinaa, ja asia olisi ollut pian suoritettu. Sillae ei Hinkki +mitaeaen tuhatvuotista valtakuntaa ajatellut, eikae liioin +pelastusarmeijalaisten taivasta, vaan sievaeae tasajakoa vaan ja pian. Jo +kulki haenen miehiaensae rohkeissa nousuviinoissa rivittaein pitkin +Pitkaensillankatua, sulkien tieltaeaen kaiken katuliikkeen ja lakaisten +edestaeaen kaikki hajallaan olevaiset ja saeikkyvaeiset. + +Silloin juuri parhaiksi sukelsi itse mustatukka jostain jaelleen esille. +Oli kai vaaninut niinkuin korppi haaskaa. Jaetti kesken kaikki +sointulansa, tuli ja rupesi kyntaemaeaen vierailla haerjillae. Omisti kohta +kaikki omaksensa, vaikkei haenen oppinsa olisi ikinae ulkopuolelle +haljusilmaeisten ja vaimovaeen piiriae levinnyt, ellei herrat olisi haenen +poissa ollessaan vaehaen pistoolia paukutelleet, ellei ryssae olisi vienyt +kivaerejae ja ellei Hinkki olisi sitae lammasuskoa vihjauksillaan +teraestellyt. + +Jo naekee Hinkki mustatukan taas haraavan ilmaa pitkillae kaesillaeaen. +Seisoo keskellae rautatientoria huutaen vaekijoukolle: "Veljet, sisaret, +kapakat kiinni, jakkaus, jakkaus"... Aih, aih, kuinka Hinkkiae luihin ja +ytimiin asti inhotti se mies! + +Tietaeaehaen sen! Vaeki seisoo ympaerillae, mojottaa suu auki, sylki suusta. +No ja elaekoeoen! Otetaan jakkaudella! aeaenestetaeaen! aeae-baeae-baeae! + +Tosin mustatukasta olisi kyllae suoriutunut. Anniskelut saa miesvoimalla +helposti auki, eikae tynnyrien tapit niin lujassa istu. Panimon +portinlukkoja ei myoeskaeaen tarvitse rikkoa, kun jokapaikassa paeaesee +sisaelle aitojen ylitse ja alitse. Ja kun polisitkin olivat lakossa, +olisi muutama kymmen miestae riittaenyt asiain suoritukseen. Alkoi olla jo +pimeaekin. + +Mutta silloin juuri tuli kapteeni. + +Rupesi polisimestariksi ja teki kohta liiton mustatukan ja Hinkin +entisten, oppineitten toverien kanssa. + +Ei olisi Hinkki uskonut kapteenia niin viekkaaksi kuin se taessae asiassa +naeyttaeytyi olevan. + +Pani oman kaartin pystyyn ja siihen otti Hinkin parhaat miehet! Sitoi +heidaen kaesivartensa ympaeri veripunasen nauhan, sanoen: taemae on verisen +vallankumouksen merkki, joka tuleva on. Ja joka vannoo minun kaeskyni +taeyttaeae, haenen kaesivarteensa sidon minae taemaen merkin. Ja he vannoivat. +Mutta kun toiset miehet naekivaet toistensa kaesivarsissa punaset nauhat, +kysyivaet he: mikae merkki se on? Toiset sanoivat: se on verisen +vallankumouksen merkki, joka tuleva on. Silloin menivaet kaikki kapteenin +luo tahtomaan veripunasta nauhaa vannoen: mitae meille kasketkin, sen +teemme. Mutta kapteeni sanoi: sulkekaa kapakat, ja joka ei teidaen +kaeskyjaenne tottele, se vangitkaa ja tuokaa taenne! Ja kohta levisi haenen +kaartinsa yli koko kaupungin eikae kapakkoihin olisi enaeae millaeaen +miesvoimalla kukaan paeaessyt. + +Taemae manoeoeveri osotti Hinkin mielestae kapteenissa niin suurta +viekkautta, ettae haen oli melkein taipuvainen senjohdosta antamaan sille +anteeksi oman taeydellisen mieshukkansa. + +Ja mistae ihmeestae se olikaan aivan ilman Hinkkiae niin laepiviisaaksi +oppinut? Opetettiinkohan sellaisia temppuja sotakoulussa?--ajatteli +Hinkki. + +Kaikissa tapauksissa haen, Hinkki, oli nyt kokonaan puilla paljailla, ja +kaeveli seuraavina paeivinae toimettomana ja haluttomana pitkin +keskikaupungin katuja, katsellen ihmisjoukkojen jaerjetoentae +laumavaellusta rautatientorilta senatintorille ja senatintorilta +rautatientorille, joka vaellus haentae nyt suuresti inhotti ja +kyllaestytti, koska sen syynae oli haenen mielestaeaen niin tyhmaen peraettoemaet +huhut piakkoin muka alkavasta pommituksesta Helsingin kaupunkia vastaan. +Niihin ollenkaan uskomatta ja puolinaisella mielenkiinnolla eteensae +tuijottaen Hinkki vaan kaeveli ilman mitaeaen maeaeraeae ja lakkaamatta +haukotteli. + +Vihdoin haen, kun ei mitaeaen huvia voinut keksiae, meni vaaria katsomaan ja +ehkae saamaan mukaansa kadulle. + +Vaari, vaikka ei ollut vuosikymmeniin liikkunut kaupungilla sen kuin +vaan Franssin asunnon ja Kustaavan asunnon vaeliae ehkae kerran kolmessa +vuodessa, ei voinut vastustaa rakkaan Hinkkinsae vaatimusta, vaan laeksi +sauvan nojassa liikkeelle. + +Kyllae siitae olikin huvia Hinkille aika lailla, kun haen katseli vaarin +yhtaemittaa nieleskelevaeae, hampaatonta suuta ja ihmeissaeaen vasemmalle ja +oikealle kaeaentelevaeae paeaetae. Vaarin liikkeistae Hinkki naeki jokaisen haenen +ajatuksensa, mutta ei puhunut mitaeaen, eikae vaarikaan puhunut. + +Mikonkatua he menivaet alas rautatientorille paein ja kaeaentyivaet sieltae +hiljakseen takasin, kun Hinkki huomasi vaarin vaesyvaen. + +--Katos, katos,--sanoi Hinkki elvytellen vaaria, ja osotteli kaikkein +rikkaimpien talojen ikkunoihin:--Jos nyt taemaen kaupungin sytyttaeisi, +niin toinen leikki siitae tulisi kuin ennenmuinoin Haemeenlinnan +markkinoilla! (Naein sanoi Hinkki muistutellen vaarin kertomusta +aikeistaan Riikin miesten kanssa polttaa Haemeenlinnan kaupunki, josta +syystae se sitten Siperiaankin oli joutunut.) + +--Toinen tulisi!--myoensi vaari, sillae haen oli jo naehnyt, ettae kaupunki +oli ilman poliseja, kuten Hinkki oli haenelle sanonut. + +--Mutta eikoehaen se vaari olisi kasakoilta pelastunut, ellei vaan olisi +sitae aeijaeae tulesta auttamaan mennyt, sanoi Hinkki ja nauraen tyoenteli +vaaria kylkeen: hoeoe-haeae-haeae, jolla aeaenellae Hinkki tahtoi pilkata vaarin +siinae tilaisuudessa osottamaa tyhmyyttae. + +Vaari nauraa hohotti sydaemmellisesti rakkaalle Hinkillensae. + +--Katos, katos, hoki Hinkki taas, harmistuneena ja kihelmoeivin sormin +osotellen aivan suojattomia rikkauksia kivimuurien ikkunoissa, +pankkipalatseissa ... ja pani tuskitellen: aih, aih! kuten tapansa oli +saadessaan jotain oikein tyhmaeae todistaa. + +--Sitaekoe mustatukkaa ne vaan uskovat? sanoi vaari, tahtoen ottaa osaa +Hinkin huoliin. + +--Vielae mitae, sanoi Hinkki,--meidaen kapteenia ne uskovat. + +--Kas vaan sitae aepaeraeae!--sanoi vaari, ja lisaesi: Turhaan, turhaan minae +sen likan sarkasaekissae maailmalle kannoin! + +--Aelkaeae sanoko, sanoi Hinkki ja haenen ylaehuulensa vasen pieli vaehaen +kohosi:--Jos se kapteeni kuninkaaksi paeaesee, ehkae se maatkin +Veneh'ojalle jakaa. + +--Jakaa se,--sanonko minae! + +Eteenpaein maleksiessaan he tulivat patsaan kohdalle, jonka ympaerillae +suuri vaekijoukko seisoi lukemassa kapteenin julistusta. Toiset tulivat, +toiset menivaet,--toiset vaan suu auki katsoivat silmien turhaan +haratessa jotain selittaevaeae vastausta aekkiae nousseihin, yllaettaeviin +kysymyksiin,--toiset nyykaeyttelivaet hyvaeksyvaesti paeaetaensae, toiset +naeyttivaet huolestuneilta, toiset naurahtelivat... + +Hinkki tunkeutui vaarin kanssa myoes esille patsaan juureen. + +--Mitaes siinae on?--kysyi vaari. + +Hinkki luki: + +TAeSTAe PAeIVAeSTAe ALKAEN ON PROSTITUTSIONI SUOMEN PAeAeKAUPUNGISSA +LAKKAUTETTU. + +--Soo-o?--pani Hinkki, ja haen muisti kuinka kapteeni oli aikoinaan +laassut puhtaaksi tyttoepaikan. Aikookohan se nyt laasta koko kaupungin? + +--Haeh?--kysyi vaari uudestaan. + +Mutta Hinkki ei katsonut maksavan vaivaa ruveta vaarille sellaista edes +selittaemaeaen. Ja haukotellen ja aeijaen hitaasta etenemisestae laiskistuen +Hinkki maleksi vaarin asunnolle takasin. + +Taeaellae haen rupesi, loikoen vaarin vuoteella, ajan kuluksi ikaevissaeaen +soittelemaan harmonikkaansa, jota vaari haentae varten kaapinnurkassa +talletti. Sillae ei Hinkki tahtonut ajatella niitae ikaeviae ajatuksia, +joita kapteenin plakaatti oli haenessae virittaenyt, kun haen siitae muisti +koko oman elaemaensae ja erittaeinkin isae Franssin elaemaen, sen inhottavan +moehoemahan kaikki rikastumisen alkusyyt, sen vaaria kohtaan osottaman +suuren haevyttoemyyden, kun oli ensin viekotellut vaarilta kaikki rahat ja +sitten antoi sen asua puolimaedaenneessae piharakennuksessa, pimeaessae, +haemaehaekkien ja homeen seassa... Kyllae se mies olisi ollut aivan +ensimaeiseksi tapettava, jos vaan joku oli tapettava. Mutta juuri naeitaepae +Hinkki ei nyt viitsinytkaeaen ajatella. Haen aikoi ensin pyytaeae vaarilta +viinaa, jota tiesi kyllae kaapissa haenen varalleen olevan, mutta sitten +ottikin harmonikan, koska se teki haenelle tavallisesti melkein saman +palveluksen ikaevien ajatusten karkottajana. + +Ja soitteli soittelemistaan aivan loppumattomiin. + +Vihdoin alkoi pitaeae niinkuin pieniae vaeliaikoja ja silloin aina hymyili +ajatuksissaan. Vaari huomasi siitae, ettae nyt se on vihdoin jotain taas +huvikseen keksinyt. + +Ja aivan oikein. + +Vielae yksi valssi, ja Hinkki nousi paeaettaevaesti vuoteelta ja meni suu +hymyssae ajurirenkien puolelle. + +--No, ettehaen te sitae moehoemahaa vanginneetkaan! + +--Ei meidaen pitaenytkaeaen, vaan lakkokomitean, vastasivat he haenelle. + +Silloin Hinkki kysyi, eikoe lakkokomitea siis kaeskenyt vangita. + +He vastasivat: siellae sanottiin, ei nyt ole semmoisiin aikaa, mutta +vartokaa kunnes kaesky tulee. Sitae me varromme. + +--Ja voi teitae loeyhaepaeitae, sanoi Hinkki,--sillae kun lakko loppuu, +vangitsee moehoemaha teidaet, mutta nyt on teidaen vuoro vangita haenet. +Menkaeae siis polisikamariin ja pyytaekaeae oitis punanauhat kaesivarsiinne, +ja ottakaa mukaanne vielae kaksi miestae, joilla on punanauhat, ja tulkaa +viipymaettae taenne minun puheilleni. Saakos ihmisiae kepillae hutkia! + +He tekivaet niinkuin Hinkki oli heidaen kaeskenyt ja tulivat haenen eteensae +nelin miehin, nauhat kaesivarsissa. + +Kun nyt Frans tuli ulos, kaevelylle laehteaekseen, menivaet miehet haenen +luoksensa ja sanoivat niinkuin Hinkki oli heille opettanut: + +--Lakkokomitea on meidaet laehettaenyt sinua polisikamariin tuomaan, koskas +olet heidaen kaeskyjaensae vastaan rikkonut. + +Ja kun Frans kielsi heitae tottelemasta, rupesivat he haentae taluttamaan. + +Mutta Hinkki itse istui ikkunassa ja katseli taetae menoa. Katseli ja +hykerteli mielihyvaestae kaesiaeaen. Niin kaey isaentien, kun kerran rengitkin +asettuvat esivallan istuimille! + +Frans ei enaeae vastustellut. Mutta kun haen mahdottoman lihavuutensa +vuoksi saattoi ainoastaan hitaasti sipsutella eteenpaein, piteli kaksi +miehistae haentae kaesistae niinkuin rinkitanssissa, ja eteenpaein +kumartuneina vetivaet haentae peraessaeaen. Franssin nopeat ja lyhyet askeleet +toeksaehtelivaet Hinkin mielestae kovin hauskasti maahan, pullean ruumiin +ollessa nojallaan taapaein. Liikkumattomissa, tumman tiilen karvaisissa, +pitkaenenaeisissae kasvoissa ei naekynyt vaehintaekaeaen ulkonaista +rauhattomuuden merkkiae, vaan suuret silmaeluomet olivat paeinvastoin +painuneet vielae tavallistakin alemmas, joten olisi syrjaeinen luullut +haenen noeyraesti taipuneen kohtaloonsa. Mutta joka haenet tunsi--niinkuin +Hinkki--se tiesi, se melkein kuulemalla kuuli, kuinka Frans sisaessaeaen, +ruumiinsa puolijuoksussa toeksaehdellessae uhkaavasti ajatteli: +Ma-a-a-alt-taka-a-a-han! ma-a-a-alttaka-a-a-han! + +Kolme pitkaeae tuntia istutettiin Franssia polisikamarissa odottamassa +milloin haenen asiansa tulisi esille. + +Mutta kun kolme tuntia oli kulunut, tultiin haeneltae kysymaeaen: Mitae +teillae on asiaa? + +Frans selitti, ettei haenellae ollut yhtaeaen mitaeaen asiaa. + +Silloin sanottiin haenelle: Jos teillae ei ole mitaeaen asiaa, niin menkaeae +pois, sillae taeaellae ei ole tilaa asiallisillekaan. + +Kotiin tultuansa oli Frans lujasti kiroillut. Haen oli ollut +kolmituntisen oleskelunsa vuoksi vaeentungoksessa niin maerkaenae, ettae oli +vaatteineen paeivineen kuin merestae nostettu. Ohikulkevaiset olivat +astuneet haenen varpaansa turvoksiin ja liivit olivat peraeti +harvanappisiksi repeytyneet. + +Paljon oli Frans elaeessaeaen kokenut ja naehnyt, oli kerjaelaeisenae vaeltanut +maantien loassa, oli ollut juoksupoikana kaiken maailman mestareilla, +oli sen seitsemaessae myllyssae onneansa koettanut, oli vihdoin +rikastumisen salaisuuden keksinyt ja sen avulla hyvaeaen alkuun paeaestyaensae +vihdoin tullut kivimuurin omistajaksi. Mutta niin monessa metkussa ja +mutkassa kuin haen elaeessaeaen olikin ollut, oli haen aina tullut yhae +varmempaan vakaumukseen siitae, ettae ainoastaan ollen lujassa liitossa +esivallan ja polisin kanssa saattoi ihminen saavuttaa rikastumisen +tarkotuksen. Kun siis Frans kuuli polisien tehneen lakon, oli taemae haenen +mielestaeaen niin nurinkurinen eli kaikkia kaesityksiae yloesalasin kaeaentaevae +tapaus, ettei haen olisi ottanut uskoakseen, vaikka Abraham olisi tullut +ilmottamaan. Yhtaehyvin olisi jumala itse astunut alas maan paeaelle, +luopunut valtikastaan ja sanonut ihmisille: hallitkaa itse! Ihmeitae oli +Frans elaemaensae aikana paljon naehnyt, mutta semmoista mitae haen nyt +polisikamarilla oli naehnyt, ei haen vielae ikinae ollut unissaankaan +aavistanut mahdolliseksi. Kaikki oli nurin ja yloesalaisin. Viimeiset +olivat tulleet ensimaeisiksi ja ensimaeiset viimeisiksi. Suuret herrat +sekasin kaiken maailman saellien kanssa. Polisia ei missaeaen. Kapteeni +yksin istuu valtaistuimella. Raatimiehet, oikeusneuvosmiehet, viskaalit, +konsulit, tirehtoeoerit tulevat yksitellen kapteenin eteen, kumartavat +noeyraesti ja esittaevaet asioitaan. Mutta mitaes taemae vielae! +Pormestari--itse pormestarikin!--kumartaa kapteenille! Franssin taeytyi +panna kaemmenensae korvan taa ja kurottua sinnepaein, kuullakseen mitae +pormestarilla voi olla pyydettaevaeae kapteenilta. Mitae?--Mitae?--Onko se +mahdollista! Kuulkaa, kuulkaa! Pormestari pyytaeae kapteenilta saisiko haen +oikeuden ja armon ottaa puoleksi tunniksi issikkaa! Ennen ei tarvinnut +kuin viheltaeae kadunkulmassa, niin sai niitae ympaerilleen joka suunnalta, +ettae olivat toistensa paeaelle lentaeae. Ja monta kertaa oli Frans itsekin, +talvipakkasessa istuessaan keskipukilla, ollut onnellinen kun vihdoin +kuuli vihellyksen ja sai hutkia kaakkiansa selkaeaen, etteivaet muut ennen +ennaettaeisi. Olipa useasti suljauttanut rekensae juuri taemaen saman +pormestarinkin eteen, kun naeki haenen astuvan kahvilasta hansikoita +sormiinsa vetaeen. Ja nyt olisi ollut haenen renkiensae vuoro palvella +herroja, mutta pormestari ei vihellae, vaan pyytaeae lupaa kapteenilta, ja +Frans ei voi laehettaeae renkiaensae, sillae rengit ovat haenet vanginneet! + +Taessae kohden oli Franssin paeae ruvennut menemaeaen niin sekasin, ettae +nuokahti tainnuksiin. Ja haentae virvotellessa olikin haeneltae sitten +kysytty mitae asiaa haenellae oli, ja paeaestetty kotiin. Franssin anomukseen +saada ajaa kotiinsa oli korkeimpaan paikkaan sitaevastoin annettu +hylkaeaevae lausunto, ja haen sai kaevellae. + +Sentaehden, kun kaksi hierojaa oli haentae kotona pari tuntia virvoitellut, +oli haenen ensimaeinen sanansa kapteenista: Maltashan, kyllae minae sinulle +vielae naeytaen! Vai sinae taessae maeaeraeaet milloin minae saan omilla +hevosillani ajaa! Malta, malta! + +Sen enempaeae huvia ei Hinkille taestae Franssin asiasta koitunutkaan. +Ikaevissaeaen haen tuli joka paeivae soittelemaan vaarin luo, sillae ei +milloinkaan vielae ollut elaemae haenestae tuntunut niin kuivalta kuin taellae +lakkoviikolla. Vaikka kuinka olisi koettanut huvittaa itseaeaen, aina tuli +kapteeni vaeliin ja esti kaikki. Leijonaliput se tietysti vedaetti jo +kolmantena paeivaenae alas, ja kun Hinkki meni rautatientorille valitsemaan +vaeliaikaista hallitusta, naulasi kapteeni sellaisen plakaatin, ettei +koko vaali merkitse mitaeaen ennenkuin esivalta siihen suostuu. Jolloin +Hinkki tunsi itsensae tavalliseksi virkamieheksi eikae ottanut osaa +vaaliin. + +Kapteenin osottama suuri viisaus ei voinut antaa Hinkille mitaeaen rauhaa. +Se yhtaikaa sekae ihmetytti haentae ettae myoeskin jotenkin kalvoi haenen +sydaenpohjaansa. + +Ja ollakseen ajattelematta haen otti sen valssin, josta Hiltu--muuan--oli +vielae niin pitaenyt "Kolmasti, neljaesti..." + +Mutta kun kaedenranteet vaesyvaet, tulee taas ajatus: + +Mistaehaen sekin asia johtuu, ettae kun ihmiset uskovat joskus tulevan +jotain parempaa, niin he kohta kesyttyvaet? Hinkki tunsi eraeaen +patajuopon--hyviae ystaevyksiae olivatkin--, joka meni pelastusarmeijaan ja +rupesi uskomaan, ettae kuoleman peraestae tulee paratiisi kaikille +ihmisille. Ja niin villi kuin se olikin ollut, kohta alkoi loistaa kuin +aurinko, ei ottanut enaeae viinan tilkkaa suuhunsa, vaan itki ja ylisteli +aamusta iltaan herraa, eikae Hinkki olisi saanut haentae maistelemaan enaeae, +vaikka olisi hienointa pomeranssia nenaen alle tuonut. + +Hinkki soitti kahdeksan kertaa peraekkaein Taavetinpolskan, ollakseen +moisia typeryyksiae ajattelematta. Mutta heti kun haen taas lepuutteli +kaesiaensae ajoivat lakkoviikon tapaukset vaekisin ajatuksia haenen paeaensae +taeyteen: + +Niinkuin pelastusarmeija, niin mustatukkakin. Kuinka monta kaikkein +varminta ja luotettavinta jaerjenmiestae olikaan mustatukka jo haeneltae +vienyt! Heti kun olivat saaneet mustatukan uskon, ettae noin sadan vuoden +peraestae eli sittenkuin paeaestaeaen aeaenestaemaeaen tulee maan paeaelle +tuhatvuotinen valtakunta, heti lakkasivat juomasta, kampasivat tukkansa +ja katselivat haljusilmin korkeuteen. Ja kun Hinkki koetti saada heitae +ravistettua ennalleen, tyoensivaet he haenet ylenkatseellisesti luotaan, +sanoen: sinae elaet pimeydessae! + +Osasi Hinkki yhden jenkankin nuotin, vaikkei ihan taesmaelleen. Mutta haen +nyt soitti sitae niin monta kertaa peraekkaein, ettae tahti ei lopulta +kertaakaan rikkoontunut, ja haen paeaetti soittaa naein erehtymaettae viisi +kertaa peraekkaein. Jos tuli pieninkin erehdys vaikka vasta viidennellae +kerralla, piti alkaa taas alusta. Kun taemae urakka vihdoin onnistui, +olivat Hinkin ranteet kuin poikki. + +Naein pelastusarmeija ja mustatukka. Entae kapteeni? Juuri samalla +tavalla. Kesytti yhdellae ainoalla sanalla tulevaisesta vallankumouksesta +Hinkin rajuimmat miehet. Niin ettae kun Hinkki meni koetteeksi +anniskeluun pyrkimaeaen, jossa naeitae oli vahtina, heidaen paeaemiehensae +hypaeten poikasi molemmin jaloin maata ja rajusti hihkaisten kirosi ettae +ei vaikka perkele olisi! Kapakat ja porttolat pois ja oikeus maahan, se +olkoon tunnussanamme! + +Ja jos nyt nuo pelastusarmeijan ja mustatukan ja kapteenin lupaukset +olisivat olleet jotain uskottavia asioita, mutta puhumattakaan +pelastusarmeijan paratiisista oli sekae mustatukan ettae myoes kapteeninkin +puheet kaikkein typerintae typeryyttae, sillae kuinka voivat he tehdae ettei +sotamiehiae olisi ryssaellaekaeaen! + +Voisiko Hinkki koskaan kesyttyae? Jos nyt ajateltaisiin, ettae joku +keksisi keinon muuttaa asiat paremmiksi niin viisaasti, ettei siinae +voisi loeytaeae mitaeaen vaehintaekaeaen tyhmyyttae... + +Mutta Hinkki pelaestyi itsekin, ettae oli antanut ajatustensa mennae niin +pitkaelle. Ja taemae ajatus oli haenelle kirvelevaen vastenmielinen. Haen +kirosi mielessaeaen vielae kerran lakkoa, joka vaekisin pani haenen paeaehaensae +siellae ennen milloinkaan olemattomia ajatuksia, ja huusi vaarille: + +--Antakaa nyt sitten sitae viinaanne! + +Vaari kolisteli esille potun kaapistaan. + +Kun Hinkki oli juonut kolme ryyppyae, saattoi haen taas soittaa +esteettoemaesti. Ja naein haen ryypiskeli ja soitteli kunnes lakon paeivaet +paeaettyivaet ja Hinkki oli paeaessyt elaemaensae ehkae kaikkein ikaevimmaestae +ajasta. + + + + +6. + + +Olihan kapteeni aina, katsellessaan sekae kotimaisten isaenmaanystaevaein +itsenaeisyyspyrintoejae ettae myoes mustatukan oppilaitten +vallankumouksellisia vaatimuksia, ollut sitae mieltae, ettae kumpaisetkin +olivat ainoastaan ehdonalaisia pikku liikkeitae, jotka viime asteessaan +kokonaan riippuivat siitae mihin suuntaan Helsingin sylissae lepaeaevaen +venaelaeisen linnotuksen tykit olivat kaeaentyneet. Sitae ymmaertaeen haen oli +heti ylimpaeaen valtaan paeaestyaensae sekae vedaettaenyt alas senatin katolle +kohotetun itsenaeisyyslipun ettae myoeskin antanut julistuksen siitae, ettae +rautatientorilla valittava vaeliaikainen hallitus oli alistettava +hallitsijan vahvistettavaksi. + +Mutta nyt, kun lakkoviikko paeaettyi sellaisiin suuriin voittoihin, jotka +takasivat yksikamarisen eduskunnan ja yleisen ja yhtaelaeisen +aeaenestysoikeuden, ymmaersi kapteeni vielae selvemmin kuin koskaan ennen +sellaisen linnotuksen merkityksen. Koko voitosta voi puhua ainoastaan +siinae tapauksessa, ettae venaelaeinen vallankumous tulee sen tueksi. Muuten +on kaikki haihtuva kuin suopakupla, ja aeaenestaeminen yksikamarisessa +eduskunnassa Viaporin tykkien alla lopultakin muuttuva pelkaeksi +ivanaeytelmaeksi, jonka ainoa hyoety on sen huvittavuudessa. + +Sentaehden kapteeni hytkaehteli ilosta ja onnesta, kun huomasi, ettae +Venaejaen vallankumouksen johtajat heti lakkoviikon tapausten jaelkeen +kaeaensivaet koko huomionsa Suomeen. Se suunnitelma, jonka tarkotuksena oli +ollut kapinan alottaminen Viaporista, jotta laivasto voisi kaeyttaeae taetae +nojakohtanaan hallitessaan Suomenlahtea ja suojellessaan Suursaarelle +sijotettua vaeliaikaista vallankumouksellista hallitusta, oli Vasilin +kertomusten mukaan joutunut melkein kokonaan unohduksiin ja oli haenen +matkansa tarkotus ollut noutaa kapteenin mietintoe paeaekortteeriin +koettaakseen pelastaa suunnitelmaa kokonaan paperikoriin joutumasta. +Mutta nyt naeiden Suomessa niin aekkiarvaamatta sattuneiden tapausten +jaelkeen, erittaeinkin kun kapteeni jaei edelleen vallankumouksellisen +punasen kaartin ylipaeaellikoeksi, ja koko maan mieliala naeytti +vallankumoukselle niin odottamattoman suotuisalta, tuli suunnitelma +uudestaan pohdinnan alaiseksi ja asianomaiset haemmaestyivaet naehdessaeaen +kuinka kaikki asianhaarat joka suunnalta tukivat suunnitelmaa, aivankuin +jokin jaerjellinen kohtalo olisi sen juuri taetae tapausten muodostumaa +varten kaikkinaekevaesti edeltaepaein luonut. + +Suunnitelman heikoin kohta--vaeliaikaisen hallituksen asettuminen +laivaston suojaamana avonaiselle merisaarelle,--jota aatetta kapteeni +oli jo mietinnoessaeaen hyvin ankarasti arvostellut, muutettiin nyt siihen +suuntaan, ettae vallankumouksellinen hallitus sijaitsi Helsingissae +itsessaeaen, joka aate naeyttaeytyi nyt sitae mahdollisemmaksi, kun +paikallinen vaeestoe oli vapautusliikkeelle suotuisa ja kapteenin yli koko +maan levinneen kaartin vakinainen miehistoe laskettiin nousevan +toiseenkymmeneen tuhanteen, joista Helsinkiae kohti tuli noin kolme +tuhatta kokardimiestae. + +Naein muutettuna tuntuikin suunnitelma saavuttavan paljon suurempaa +kantavuutta, ja kapteeni teki vaesymaetoentae tyoetae tarkemmin +maeaeritellaekseen sen erikoiskohtia. Koko haenen huomionsa kiintyi nyt +Helsingin taeydellisen suojaamisen mahdollisuuksiin. Se tehtaevae tulisi +nyt meren puolelta Viaporille ja maan puolelta punaselle kaartille, +laivaston pyrkiessae taeydellisesti vallitsemaan Suomenlahtea. Naeiden +seikkain aeaerimmaeisyyksiin tarkka selosteleminen taeytti kapteenin mitae +palavimmalla innolla, mutta haen arveli parhaimmassakin tapauksessa +valmistusten vaativan vielae vaehintaein kahden vuoden ajan. + +Nuoremmat nauroivat haenen turhantarkkuuttansa yksityiskohdissa ja +aeaerimmaeisen varovaisuuden vaatimuksiaan mitae suunnitelman salassapitoon +tuli. Sanoivat sitae jonkinlaiseksi "kiinneaatteeksi" haenen aivoissaan, +ja laehettivaet uhallakin sotamiehiae sotilaspuvussa haenen luokseen +asioille, siten huvikseen haentae haernaetaekseen. + +Vallankumoukselliset suuntasivat siis nyt kaikki voimansa paitsi +laivaston kaeaennyttaemiseen, joka oli heidaen toimenaan taehaenkin asti +ollut, myoeskin Suomeen sijoitetun venaelaeisen maavaeen ja erittaeinkin +Viaporin varusvaeen kiihottamiseksi kapinaan. + +Vasililta tuli kapteenille kirje, joka hehkui innostusta ja toivoa. +Siinae oli (paitsi mainio valokuva Vasilista itsestaeaen, jonka haen pyysi +sijottaa Kertun albumiin jonnekin haenen sukulaistensa laeheisyyteen) +lopussa taemmoeinen lause: + +... ja kun syistae, jotka ovat sinulle hyvin tunnetut, suuren yrityksemme +onnistuminen riippuu aivan yhtae paljon teidaen suomalaistenne +suhtautumisesta siihen kuin meidaen venaelaeistemme urhoollisuudesta itse +taistelussa, niin voi taeydellae syyllae sanoa, ettae sinun kaesiisi uskotaan +enemmaen kuin puolet koko tehtaevaestaemme. Vastaa sinae suomalaisistasi. +Vastaa sinae siitae, ettae Viapori suomalaistesi avulla pysyy maan puolelta +suojattuna, silloin kun sen kanunat vapaudentaistelussa jylisevaet... + +Kapteeni ajatteli: Vasili raukka naeyttaeae olevan kokonaan syrjaeytetty, +sillae haen ei tiedae muuttuneesta suunnitelmastamme yhtaeaen mitaeaen! Mutta +varovaisuuden vuoksi ei kirjottanut mitaeaen Vasilille. + +Jos Kustaava olisi kapteenin ja Kertun naimisiinmenon varalta ymmaertaenyt +jaerjestaeae heille kymmenen kertaa suuremman asunnon kuin missae he nyt +asuivat,--jos olisi varustanut salin vaikka 15 metrin pituiseksi ja 10 +metrin levyiseksi, niin sittenkaeaen heidaen kaikki huoneet yhteensae eivaet +olisi suoneet mitaeaen vaeljaeae tilaa kaikille niille vieraille, joita alkoi +heidaen luoksensa tulvata, puhumattakaan niistae kokouksista, joita heillae +pidettiin. Kerttu melkein oppi sujuvasti venaettae puhumaan. Ainakin +ymmaersi haen lopulta aivan hyvin heidaen puhettansa ja saattoi vapaasti +kuunnella pitkiaekin kertomuksia, kun ei vaan liian nopeasti puhuttu. + +Mitae olikaan seurustelu vapaaherrattaren luona ollut verrattuna +seurusteluun naeiden kanssa! + +Vapaaherrattaren hienous oli ollut kaeytoeksen ja ikaeaenkuin ylpeyden +hienoutta, mutta naeiden hienous oli ajatusten ja tunteiden hienoutta, +sillae he eivaet koskaan ajatelleet eivaetkae tunteneet muuta kuin suuria +vapaustaistelun asioita. Kaeytoeksessae ei ollut ylpeyden vivahdustakaan, +vaan kaikki koettivat olla niinkuin ihmisten vaelillae ei olisi mitaeaen +eroa koskaan ollutkaan. + +Kaikessa mitae he kertoivat kotimaastaan ja vallankumouksellisten +taisteluista oli aina jotain, joka samalla sekae kammotti ettae veti +vastustamattomasti puoleensa, jotakin, joka oli samalla sekae hirveaeae +ettae ihanaa, ja kun Kerttu istui heidaen seurassansa, oli haen aina ylpeae +siitae, ettae he kohtelivat haentae aivankuin haen olisi ollut jo kauan +sitten tuttu heidaen kanssansa ja he pitaeneet paeivaen selvaenae, ettae Kerttu +tietysti menisi arvelematta kuolemaan, jos vaan vapauden asia olisi +vaatinut. Kerttu antoi heidaen luulla, mutta itsekseen, kun haen ajatteli +heidaen kertomuksiaan vankeuksista ja kosteista pimeistae kopeista ja +hirmuisista Siperianmatkoista, tunsi niin kouristavaa kauhistusta, ettae +varmaan haenen olisi pitaenyt elaeae vielae ainakin kolme ihmisikaeae ennenkuin +olisi oppinut pitaemaeaen jotakin asiaa semmoisten kaersimysten veroisena. +Jaa no,--jos juuri omien lasten pelastaminen ryoevaerien kynsistae olisi +siitae riippunut, niin silloin kyllae. + +Suuria uskalikkoja ne olivat Kertun mielestae nytkin naeissae sotavaeen +kaeaennaettaemispuuhissaan. Pukeutuivat sotamiehen valepukuun ja +tunkeutuivat keskelle kasarmeja, nousivat matruuseina sotalaivoihin, +viettivaet viikkokausia piileskellen itse Viaporin linnotuksessa ja +kiipesivaet valleille vapauspuheitansa pitaemaeaen. Monta, monta vangittiin, +mutta mitaes toiset siitae! Nyykaeyttivaet vaehaen paeaetae, vaehaen silmae vettyi, +ja taas yhtae innoissaan jatkoivat tyoetaeaen. + +Erittaein haemmaestytti Kerttua muuan haenen mielestaeaen melkein +ylenluonnollista uhrautuvaisuutta osottava teko. Heidaen joukkoonsa +saapui Pietarista kaksi aivan haeikaeisevaen kaunista neitiae, jotka +kuuluivat sen korkeimpiin ylimyspiireihin--kaikkein korkeimpiin!--ja +rupesivat ravintolaneideiksi suureen venaelaeiseen upseeriklubiin +palvellakseen tarjoilijattarina upseerien pidoissa ja juomingeissa. +Mutta salaa harjottaakseen kapinallista kiihotusta! + +Nytpae se kerrankin tuli ilmi, missae ne kapteenin "mallit" oikein +istuivat! Mutta jos se vaan olisi ymmaertaenyt Kertulle alusta asti +puhua niinkuin naemae, niin olisi Kerttukin varmaan tullut +vallankumoukselliseksi, ja kapteenin kanssa naimisten sijaan kukaties +haenkin--jaa-a!--ruvennut tarjoilijattarena kaartinupseereja +vallankumoukseen kaeaennyttaemaeaen! Mutta eihaen se kapteeni osannut puhua +muuta kuin moeraehdellae vaan. + +Kaikkein enin (melkein yhtae paljon kuin Vasilista) piti Kerttu sentaeaen +eraeaestae aivan nuoresta luutnantista, joka hyvin harvoin paeaesi heillae +kaeymaeaen ja silloinkin useimmiten valepuvussa ja myoehaeaen illalla, sillae +haen oli tykkivaeenluutnantti Viaporista. Kuitenkin haen aina sisaelle +tultuansa riisui pitkaen sivilipalttoonsa ja istui luutnantinpuvussa +heillae. Ei haen ollut mikaeaen niin erittaein kaunis, mutta innokas ja +samalla niin ilonen ja lystikaes, ettae aina ja kaikissa asioissa puhui +niinkuin olisi vaan pilaa laskenut, vaikka kysymys olisi ollut kuinka +vaarallisesta tehtaevaestae tahansa. Semmoisista Kerttu piti. Ja sen +paeaelliseksi taisi ruotsia, joten Kerttu sai haenen kauttansa selvaen +kaikesta mistae vaan halusi tietaeae. Kun Kerttu puhui paljon taestae +ihastuksestaan, rupesivat muut sanomaan luutnanttia "Ihastukseksi". Niin +ettae lapsetkin, kun ikkunasta naekivaet haenen tulevan, huusivat: Aeiti, +aeiti, Ihastus tulee! + +Ja saikin se Ihastus Kertun niin pitkaelle vallankumoukseen taipumaan, +ettae Kerttu ompeli punaselle kaartille lipun ja otti osaa suureen +mielenosotusretkeen, jonka tarkotuksena oli pakottaa Suomen viimeisen +kerran kokoontuneet saeaedyt hyvaeksymaeaen lakkoviikolla paeaetetty +yksikamarinen eduskunta ja kaikkien aeaenestysoikeus. Joka sitten +hyvaeksyttiinkin. Itse oli Ihastus kovin kaersimaetoen vanhempien toveriensa +viivyttelemiseen. Haen olisi tahtonut oitis vaan panna kanunat +jylisemaeaen, ja sanoi Kertulle, ettae he nuoremmat eivaet kovinkaan kauan +aijo enaeae suostua taehaen vitkastelun ja varovaisuuden henkeen, jota sekae +kapteeni ettae muut vanhemmat vallankumoukselliset tahtoivat noudattaa. + +Yksi ainoa oli koko taessae ihastuttavassa ihmisjoukossa sellainen, jota +Kerttu ei voinut oikein sietaeae. Se oli hyvin pitkae mies, joka kyllae +istui aina kaikissa kokouksissa, mutta ei koskaan puhunut mitaeaen eikae +koskaan nauranut. Se oli todella Ihastuksen taeydellinen vastakohta, ja +sentaehden haentae ruvettiinkin nimittaemaeaen Kertun antamalla nimellae +"Vastakohdaksi". Mutta kun Kerttu kerran ilmaisi vastenmielisyytensae +jopa epaeluulonsakin taehaen Vastakohtaan, raejaehti kapteeni nauramaan, ja +sanoi: Elae herran nimessae Kerttu kulta, sehaen on koko suunnitelman +keksijae ja oikea henki! + +Taessae hirveaessae touhussa kului aika yli talven kesaeaen asti ja Kerttu +rupesi jo luulemaan, ettae tulee rauhallisempia aikoja. Mutta kun haen +sanoi kapteenille, ettae pitaeisi muuttaa maalle, jotta kapteeni saisi +vaehaen levaehtaeae, iski kapteeni merkitsevaesti silmaeae, ja sanoi Kertulle +olkansa taakse: + +--Nyt ei taestae enaeae laehdetae minnekaeaen. + +Kerttu kysyi mitae haen tarkottaa. Kapteeni sanoi: + +--Olemme joutuneet niin kummalliseen asemaan, ettae meidaen taeytyy joka +hetki kaikin voimin estaeae taistelun alkamista. + +Kerttu teki silmaensae suuriksi. + +--No eikoe vallankumousta tulekkaan? + +--Se ei saa tulla liian aikasin, sanoi kapteeni,--mutta kiihotus on +kaeynyt liian suurella hoeyryllae, ja meidaen omatkin tyoemiehet ... ah, +Kerttu! ... kaesitteiden sekaannus on kaeynyt hirmuiseksi! + +Harvoin puhui kapteeni Kertulle naein totisesti, ja siitae haen paeaetti +varmasti, ettae nyt ei ollut mikaeaen leikki kysymyksessae enaeae. + +Osottaakseen olevansa asioissa mukana Kerttu kysyi: + +--Ovatko he siis taas saaneet dynamiittia? + +Mutta kapteeni taehaen heiskautti vaan kaedellaeaen ja huokasi syvaesti: + +--Niitae ei pidaetae enaeae mikaeaen. Ymmaerraetkoe sinae Kerttu, vallankumouksessa +on kaksi, toinen on hienon-hienon valkea ja kirkas, mutta toinen on +verisen raaka ja musta, eikae niitae kahta mikaeaen erota toisistaan, ei +mikaeaen! Ne ovat samassa ihmisessae. + +Joten oli Kertusta oikein suuri helpotus, kun naeiden kapteenin synkkien +sanojen peraestae huoneeseen astui Ihastus ja heti taeytti koko asunnon +hilpeaellae naurullaan ja valoisasti eteenpaein katsovilla silmillaeaen. +Semmoisista, semmoisista Kerttu piti. + +Kesaeae oli jo kulunut hyvaen joukon yli puolivaelin, kun heille saapui +uusia vieraita pitaemaeaen hyvin salaista kokousta. Kerttu oli sellaisissa +kokouksissa aina ennenkin tehnyt poeytaepalvelusta varmuuden vuoksi itse, +niin ettei palvelustytoen tarvinnut kuljettaa edestakasin teekyoekkiae, ei +kaadella vettae kannuun eikae edes pestae laseja, vaan Kerttu pesi ne kohta +siinae, teekyoekistae laehtevaellae kuumalla vedellae. Haen oli jo niin tottunut +kaikkiin taemmoeisiin kokouksiin, ettei enaeae juuri vaelittaenyt paljon edes +kuunnella, erittaeinkin kun Ihastuskaan ei ollut taellae kertaa saapuvilla, +eikae kumma kyllae myoeskaeaen Vastakohta, joka muuten aina jossain nurkassa +mukana koekoetti. Mutta taellae kertaa Kerttu sensijaan sai ensikerran +kuulla kapteenin pitaevaen oikeata puhetta, avaten kaikellaisia papereita +ja naeytellen karttoja. Vaikka se puhui venaettae, ymmaersi Kerttu kuitenkin +niin paljon, ettae kapteeni oli tapansa mukaan aeaerimmaeisen varovaisuuden +kannalla ja neuvoi kaikin mokomin lykkaeaemaeaen ratkaisevan askeleen +ottamisen siksi kunnes saatiin taeydet takeet muutamista laivastoa +koskevista asioista. Jos vieraiden joukossa olisi ollut Ihastus, olisi +kapteeni ihan varmaan saanut haenestae ankaran vastustajan. Vastustanut +olisi myoeskin se Vastakohta, sillae Kerttu oli itseksensae kyllae +huomannut, ettae taemae kallistui nuorempien puolelle, ikaeaenkuin eri seuraa +pitaemaeaen. Mutta nyt oli melkein vaan vanhempia ja keski-ikaeisiae laesnae ja +ne kaikki olivat naehtaevaesti samaa mieltae kuin kapteeni, selittaeen +etteivaet kaikki valmistukset olleet laehimaillekaan loppuunsuoritetut. + +Mitae oli nuorempia, ne istuivat happamina ja unisina. + +Palvelustyttoe koputti ovelle. + +Kerttu meni ulos ja vaehaen ajan peraestae toi kapteenille saehkoesanoman. + +Kapteeni antoi saehkoesanoman muiden avattavaksi ja meni itse +kirjoittamaan kuittia. + +Kerttu otti kuitin ja vei sen takasin sanomantuojalle. Haen pistaeytyi +samalla kyoekkiin hakeakseen sitruunaa, jota venaelaeiset aina rakastivat +sekottaa teehensae. Kun haen tuli takasin, olivat kaikki seisaallaan ja +suuri haelinae vallitsi vieraiden joukossa. Toiset naeyttivaet +riemastuneilta, toiset vaehaen niinkuin sekapaeisiltae. Kapteeni yksin ei +ollut kumpaakaan. Haen sanoi: En usko ennenkuin itse naeen,--ja otti +saehkoesanoman heidaen kaesistaeaen. Haen luki sitae moneen kertaan, ja haenen +silmaekulmansa vetaeytyivaet yhae ankarampiin ryppyihin. Pyoeristyneet silmaet +rupesivat vaeraehtelemaeaen uhkaavan nopeasti, huulet menivaet hoeroelleen ja +se tuttu, Kertusta niin miellyttaevae loukkaantumuksen juova haenen +alaleuvassaan tuli entistae selvemmin naekyviin. Samassa rupesi +ihmeellinen kalpeus levenemaeaen haenen poskilleen, aivankuin ihmisen +pelaestyessae jotakin. Kun Kerttu suurella vaivalla sai heidaen puheistaan +vihdoin selville, ettae saehkoesanomassa ilmotettiin taistelun alkavan +Kruunstatissa ja siellae oltavan voitosta varmoina, ihmetteli haen +suuresti, ettae kapteeni oli saattanut semmoisesta pelaestyae. + +Mutta kapteeni sanoi toeykeaesti: + +--Kuka on Juudas meidaen joukossamme? + +He tulivat kaikki kuolleen totisiksi ja katsahtivat toisiinsa ja +ymmaersivaet, ettei heistae kukaan voinut olla Juudas. + +Mutta hetken vaiti oltua joku, helpottaakseen mielenraskautta, kysyi +piloilla: Kuinka lienee Ihastuksen laita, joka on poissa? + +Taemae pilasana tuntui kaikista niin hassulta, ettae he rupesivat nauramaan +ja kapteeninkin taeytyi lopulta vetaeae suunsa hymyyn. + +Mutta Kerttu huomasi, ettei kukaan heistae ajatellut Vastakohtaa, joka +myoeskin oli poissa. + +Ja he rupesivat kapteenin synkkaeae mieltae lauhduttelemaan, selitellen +kuinka nopein suoritus on usein parhain suoritus. + +Mielialan naein tultua paremmaksi he keskustelivat jo aivan rauhallisesti +siitae millae keinoilla kapinan puhkeamista Kruunstatissa paraiten ja +nopeimmin voisi saada siirretyksi tuonnemmaksi. Kapteeni rupesi +osottamaan vielae kertaalleen kaikkia niitae syitae, jotka tekivaet +siirtaemisen aivan vaelttaemaettoemaeksi. Muut asettivat silloin kapteenille +yhden kysymyksen ja tuli syvae hiljaisuus, sillae kapteeni tahtoi +tarkalleen punnita vastauksensa. + +Kerttu aikoi juuri ryhtyae keraeaemaeaen tyhjentyneitae teelaseja, +taeyttaeaekseen ne uudelleen, kun samassa lasit rupesivat aivan itsestaeaen +hienosti kilisemaeaen ja kohta se kilinae siirtyi ikkunaruutuihin, jotka +alkoivat taeristae niinkuin ukkosen kaeydessae. + +Herrat olivat niin asiaansa kiintyneet, ettei heistae yksikaeaen pannut +huomiota myoeskaeaen siihen selvaesti kuuluvaan jysaeykseen, joka tuli heti +kilinaen peraessae. Mutta Kerttu tiesi hyvin, ettae sellainen kumiseva aeaeni +kuuluu ainoastaan silloin kun Viaporissa ammutaan. + +Vasta pitkaen ajan peraestae, kun Kerttu oli laskenut ainakin kymmenen +jysaehdystae, nousi haen yloes ja tahtomatta herrain keskustelua haeiritae +pani kaetensae kapteenin olalle ja sanoi haenelle hiljaa: + +--Viaporissa ammutaan. + +Tuskin oli Kerttu taemaen sanonut, niin rappusissa kuului juoksua ja joku +rupesi, ymmaertaemaettae soittaa ovikelloa, kovasti ovea rytyyttaemaeaen. + +Kapteeni meni nopeasti eteiseen, avasi oven, ja nyt kuulivat kaikki, +kuinka hengaestynyt sotamies kertoi taistelun alkaneen Viaporissa ... +tykkimiehet--sanoi--alkoivat humalapaeissaeaen tappelun jalkavaeen kanssa ja +kun toiset rupesivat ampumaan kivaeaereillae vastasivat toiset +tykkitulella... Nyt on kaikki ilmisodassa... + +Liikkumattomina ja kalpeina istuivat nyt vuorostansa vieraat, aivan kuin +olisivat siihen tuoleillensa kivettyneet. Kapteeni tuli sisaelle. +Kylmaellae ja komentavalla aeaenellae sanoi haen lyhyesti: + +--Vallankumouksellisten paeaekortteeri on Katajanokalla. + +Jonka jaelkeen haen laeksi ulos eikae tullut enaeae sisaelle. + +Niin nousivat vaehitellen muutkin ja sanaakaan sanomatta laeksivaet +yksitellen ulos, kunnes huone jaei aivan tyhjaeksi. + +--Arpa on heitetty, arpa on heitetty, hoki Kerttu itsekseen. Miksikae haen +sitae oikeastaan hoki?--Arpa on heitetty, arpa on heitetty.--Ja mitae se +edes merkitsikaeaen? Varmaan oli joku vieraista niin sanonut, mutta ei haen +voinut muuta kuin koko ajan vaan sanoa itsekseen: arpa on heitetty, arpa +on heitetty... + +Haen meni kyoekkiin, mutta ei siellaekaeaen voinut mitaeaen jaerkevaeae sanoa. +Haenen paeaensae alkoi mennae ihan sekasin. + +Kustaava tuli taas yloes yoepuvussaan, kuulumattomasti rappusilla +sipsuttaen. + +Tuli ja laempimaellae kaedellaeaen pehmeaesti painaen Kertun poskeen sanoi: + +--Kerttu kulta, mikae Kerttua vaivaa? + +Kerttu katsoi Kustaavaan ja sanoi: Arpa on heitetty, arpa on heitetty! + +--Eikoe Kerttu Israelin herraa enaeae muistakaan? + +Silloin Kerttu selvisi ja itkien lankesi Kustaavan kaulaan. + +He pitivaet sitten koko yoen toisillensa seuraa, ja kanunain jyskyttaeissae +seiniae niin ettae ruudut ja usein lampunkin lasit kilisivaet, Kerttu +kertoi haenelle kaikesta mitae tiesi. + + + + +7. + + +Suunnitelman mukaisesti leiriytyi kapteenin kaarti ja siihen +kapinallisena yhtynyt osa venaelaeisestae merivaeestae kapinan puhjettua +kaupungintakaisiin puistoihin, vartiostojensa kautta ketjuna halliten +rautatielinjaa ja kaikkia sisaemaan puolelta johtavia teitae. + +Toinen yoe oli jo tulossa. + +Paeaeleiripaikkaan kokoontunut miehistoe alkoi jo sytytellae tulia, +levaehtaeaekseen niiden aeaeressae paeivaen juoksujen ja liikkeiden jaelkeen. He +istuivat nuotioiden aeaereen suurissa joukoissa, toinen toisensa niskan +takaa kuunnellakseen mitae kullakin oli sanomista ja edes jonkinlaista +kokonaiskaesitystae saadakseen asemasta niiden lukemattomien huhujen +johdolla, jotka pitkin taetae vaiheikasta paeivaeae olivat niin +ristiriitaisina tuoneet tietoja kapinallisten menestyksestae. + +Suuri mieltenkuohu vallitsi miesten joukossa monesta eri syystae. +Ensiksikin oli tyoevaeen johtajat kieltaeytyneet omissa nimissaeaen +julistamasta lakkoa, joka olisi ollut vaelttaemaetoen, jotta kaikki liike +olisi seisahtunut, hallitus tullut voimattomaksi ja kaupunki ilman +verenvuodatusta joutunut vallankumouksellisten valtaan. Kapteeni oli +silloin julistanut lakon omassa nimessaeaen, mutta sitae ei totellut koko +tyoevaeestoe, vaan ainoastaan punanen kaarti ja jotkin vielae. Mutta +kaupungin kasarmeissa oleva sotavaeki kielsi yhtymaestae kapinallisiin +ennenkuin lakko oli kaupungissa. Ainoastaan merivaeen kasarmista olivat +miehet liittyneet punaseen kaartiin ja oleskelivat leirissae.--Toinen syy +mielten kuohuun oli se, ettae kapteeni ei jo komentanut rynnaekkoeoen +niskottelevaa kaupunkia vastaan. Oli vaan miesten jalottelemiseksi ja +liikkeellae pitaemiseksi revityttaenyt siellae taeaellae rautatienlinjaa ja +paikotellen haevittaenyt lankatolppia. Kun sitaevastoin joku +alipaeaellikoeistae, kansan koettaessa vaekivallalla pysaeyttaeae liikettae +Pitkaensillan kautta kaupunkiin, oli komentanut merivaeen ampumaan herrain +suojeluspoliseja, jotka tahtoivat liikettae vaekivallalla yllaepitaeae, niin +oli kapteeni, kahakasta tiedon saatuansa kauheasti raivostunut, ettae +haenen luvattansa semmoisia tehtiin. + +Taemaen tapauksen johdosta miehet lausuivat eri suuntiin arvelujaan. +Toiset sanoivat, ettae kahakassa oli kaatunut kapteenin herrastovereja, +joiden kuolemaa haen suri; toiset vaeittivaet kapteenin pelkaeaevaen herroja; +useimmat sentaeaen puolsivat kapteenia, muistutellen lakkoviikon aikoja. +Mutta kaikki olivat yksimielisesti kiukuissaan, ettei haen jo +vaeki-rynnaekkoeoen komentanut. + +Ihmeellinen mies se kapteeni! Istuu leirimajassaan yksin, ja, +silloinkuin muut riemuitsevat voitonsanomista, synkistymistaeaen +synkistyy. Vielae ihmettelivaet miehet suuresti, mitae sekin saattoi +merkitae, kun kapteeni viimeksi kaupungista palattuaan oli laehettaenyt +miehiae olkikupojen hakuun ja miesten palattua mennyt heidaen kanssaan +korkeimmalle kalliolle, ja sinne pystyttaenyt hongan pituisen kuiviin +olki-tupsuihin kaeaerityn riuvun, jaettaeen neljae miestae sitae vahtimaan. +Jotkut arvelivat, ettae jos se oli hyvinkin kaeynyt sekapaeiseksi, +kun niin suri. Mutta toiset, jotka olivat hajotetun Suomen +tarkk'ampujapataljoonan miehiae, ja olleet leirissae Venaejaellae, sanoivat +sellaisia riukuja kaeytettaevaen sotamerkkien antamiseen oeiseen aikaan. + +Kapteenin paeaemajan ympaerillae seisoi sankka parvi kaartin miehiae, +paeaestaemaettae ketaeaen sisaelle, sillae niin oli kapteenin kaesky. + +Haen kaeveli nopeasti edestakaisin huoneessa. + +Kasvot olivat syvaen murheen raatelemat, katse palavasti sisaeaenpaein +kaeaentyneenae, suupielissae tuskan vaereily. Silloin taelloein haen kaevi +molemmin kaesin paeaelakensa tukkaan, ja sieraimista huohotti tukahutettu +raivo. + +Vallankumouksellisten paeaekortteerissa oli paeivaellae, kolmen ylimmaen +johtomiehen neuvottelussa, johon kapteeni oli yhtenae ottanut osaa, +lausuttu julki se, mitae kapteeni oli viimeisiin asti tahtonut itseltaensae +peittaeae, nimittaein, ettae ainoa vaikuttava keino taessae tukalassa asemassa +oli kaupungin pommittaminen. + +Suunnitelmassa oli kapteeni itse kaesitellyt sellaista mahdollisuutta, +ettae kaupunki tulisi niskottelemaan. Kuitenkin kosketeltiin taessae haenen +lisaemietinnoessaeaen asiata ainoastaan ohimennen, ja oli siinae edellytetty +ainoastaan se mahdollisuus, ettae porvariluokka, epaevarmana kapinan +menestymisestae ja vastasaavutettujen valtiollisten oikeuksien +menettaemisen pelossa, olisi suostumatta alistumaan vaeliaikaisen +vallankumouksellisen hallituksen kaeskynalaisuuteen. Sen tapauksen +varalta suunniteltiin siinae ainoastaan muutaman laukauksen laehettaemistae +Viaporin jaereimmistae tykeistae kaupungin ylitse, jotta ne, ketaeaen +vahingoittamatta, ainoastaan hirmuisella aeaenellaeaen saisivat aikaan +tarkotukseen riittaevaen pelaestymisen ja sitae vaelittoemaesti seuraavan +mukautumisen. + +Mutta nyt taeytyi kapteenin paeaekortteerissa myoentaeae, ettae asema oli +kokonaan toinen kuin mikae mietinnoessae oli edellytetty. + +Hirmuisinta oli, ettae haen juuri itse sekae sotataidon tuntijana ettae +laumavaistojen arvaajana oli sitae mieltae, ettae kaupungin pommitus oli +taessae tapauksessa ainoa mahdollisuus, eikae mikaeaen leikkipommitus, vaan +aekkinaeinen, taeydellinen, musertava, joka lyoe rohkeimmankin miehen ja +muuttaa haenet kaesiae kurottavaksi haetaehuudoksi! + +Asia tuli niin paeaetetyksi. + +Kuitenkin sellaisella muodostelulla, ettae aika, milloin pommitus +alkaisi, tuli riippumaan kapteenista, eli siitae, milloin kapteeni naekee +kaiken toivon kaupungin antautumisesta hyvaellae--rauenneeksi. + +Kaupunki oli, saman niskottelunsa vuoksi, siihen maeaeraeaen eristetty +Viaporista, jossa taistelu riehui yhae hurjistuneemmalla voimalla, ettae +kaikki yhteys vallankumouksellisen paeaekortteerin kanssa saattoi millae +hetkellae hyvaensae tulla kokonaan katkaistuksi. Kaupungin rannat +olivat taeynnae laivoja, mutta yksi ainoa hoeyrypursi oli enaeae +vallankumouksellisten kaeytettaevissae. + +Taestae syystae, eli yhteyden katkeamisen pelosta, paeaetettiin antaa kapinan +paeaejohtajalle tieto, ettae merkkinae pommituksen alkamiseen tulisi olemaan +tulipatsaan nouseminen kaupungintakaisilta kallioilta. Pommituksen oli +tapahtuminen yllaetyksenae, ja niin rajusti, ettei kaupunki ehtisi mitaeaen +menettelyn suuntaa omistamaan, vaan heti antautuisi armoille. + +Leirimajaan tultuansa ja olkiriuvun pystytettyaensae oli haen laehettaenyt +parhaiksi puhujiksi tunnetut miehensae ympaeri kaupunkia tekemaeaen +viimeisen yrityksen tyoevaeestoen taivuttamiseksi vastoin kaikkia muita +maeaeraeyksiae jaettaemaeaen verstaansa. Erittaein haen kaeski terottamaan mieliin, +ettei lakkoviikolla saavutetut voitot mitaeaen merkinneet, vaan jaeisivaet +vaikutuksiltaan aivan mitaettoemiksi, ellei vallankumous tulisi niitae +tukemaan. + +Itse haen ei minnekaeaen mennyt, sillae paeivaen kuluessa haen oli havainnut, +ettae minne ikinae haen meni, siellae mielet jo olivat kiihotetut haentae +vastaan, joten naeyttaeytymaettae pysyminen oli parempana takeena rauhasta +kuin sen puolesta tyoeskenteleminen. + +Miehet olivat palanneet ilmottaen, ettae porvaristo oli pannut pystyyn +aseellisen suojeluskunnan estaemaeaen liikkeen pysaeyttaemistae. Ja kun +kapteeni sitten kuuli ensimaeisestae kahakasta vallankumouksellisten ja +taemaen suojeluskunnan vaelillae, keskeytti haen kaikki yritykset, ja +sulkeutui majaansa, kieltaeen ketaeaen puheillensa paeaestaemaestae. + +Kaupungin asemakarttojako, linnotuksen piirustuksiako oli kapteenilla +poeydaellae edessaeaen? Ei. Haen oli taskustaan ottanut esille ainoastaan +pienen, 12 x 8 cm kokoisen kirjasen, jonka kannella seisoi: Les Maximes +d'Epictete. Siitae haen tuon tuostakin katseli punakynaellae merkittyjae +paikkoja, ja taas aina heitti kirjan takasin poeydaelle. Pelkkiae +jokapaeivaeisiae pikkusaeaentoejae, jotka haen muisti ulkoa! Kun haen ei +mitenkaeaen nyt voinut muistaa eraestae toista kirjaa, jota nyt juuri taetae +yoetae odottaessa olisi paljon enemmaen tarvinnut! Se oli se kirja, jota +Vasili oli muinoin haenelle lukenut, mutta haen ei silloin ollut +ymmaertaenyt kuunnella. Yksi lause vaan oli sattumalta tarttunut haenen +muistiinsa. Se oli jotenkin naein: "Ei mikaeaen ole epaeterveellisempaeae kuin +kristillinen saeaeli. _Taessae_ olla laeaekaerinae, _taessae_ olla heltymaetoen, +_taessae_ kaeyttaeae veistae--se on _meidaen_ tehtaevaemme, me olemme _siten_ +filosoofeja!"--Sitae kirjaa haen nyt olisi tarvinnut, niin kipeaesti, niin +tuskaisesti tarvinnut! Se kirja oli taemmoeisiae hetkiae varten! Eikoe se +ollut jotain semmoista kuin Nitsh ... Nitsh... Mahdotonta muistaa ... +mahdotonta siis myoes pyytaeae keltaeaen. Ja saeaeli raateli mielin maeaerin +haenen sydaentaensae. Jo oli haen kuulevinaan tautivuoteella makaavien +ihmisten avuttomia haetaehuutoja, kun ensimaeiset pommit putosivat +raejaehtaeen kivimuureja vastaan... Jo oli haen naekevinaeaen, miten haedissaeaen +katuja pitkin juoksevat aeidit hakevat lapsiaan, miten palavien +rakennusten ylaekerroksista ihmiset heittaeytyvaet alas murhaavia +raudansirpaleita purkavien pommien keskelle! + +Yoe teki armotta tuloansa. Vihreaen kelmeaellae taivaalla, puiden vaelissae, +naekyi ikkunasta jo kimalteleva taehti... + +Sen naehtyaensae kapteeni muisti jonkun haemaeraen tunteen taistelustaan +taehtien kanssa: "Onko Hanneksella syntiae sydaemmellae?" Jolloin haen oli +lyoenyt rintaansa kumahtavan iskun, vannoen voittavansa, kun myrsky +uudestaan mylvaehtaeae! Se isku oli niinkuin sinettinae siihen, ettei haen +paeaetoeksestaeaen peraeaenny. Mutta nyt sanoivat taehdet: Odota, meitae tulee +kohta paljon enemmaen! + +Kuiskatako Kertulle: laehde lasten kanssa heti kaupungista? + +Ei. Se olisi kurja teko. Olla heltymaetoen, kaeyttaeae veistae taetae +synnyinkaupunkia vastaan--siihen kuului jaettaeae myoes Kerttu pommien +reveltaevaeksi--kuului ehdottomasti, luonnon vaelttaemaettoemyydellae! Sen +sanoi jaerki, ja sen ymmaertaemiseen haen ei tarvinnut mitaeaen kirjaa. Ainoa +mihin haenellae oli oikeus, oli jaettaeae Kertulle hyvaesti... + +Ja kapteeni naehtiin tulevan majastansa ja ajavan kaupungille. + +Haen ei ajaessaan enaeae mitaeaen vaelittaenyt siitae mitae kaupungissa tehtiin, +tapeltiinko siellae vai oltiin siivolla. Kaikki oli paeaetetty. + +Nukkuukohan Kerttu jo, vai palavatko lamput huoneissa niinkuin aina +ennen haenen poissa ollessansa. Tietysti se valvoo, ehkae uneksien suuren +vapaudenpaeivaen koitosta. Mutta ennenkuin aamu valkenee, on pommi +musertava sinun kotosi seinaet ja sen sirpaleet repelevaet sinun viattoman +ruumiisi ja lapset vuoteihinsae tappaa. + +Niinkuin haen oli arvannut, paloi Kertulla kaikissa ikkunoissa valot. + +Kerttu juoksi kapteenin kaulaan, onnellisena saadessaan naein odottamatta +naehdae haentae. + +Kapteeni sanoi: + +--Kerttu, ainoastaan viideksi minutiksi! Missae lapset? + +Ja meni niitae katsomaan. + +Olivat juuri niinkuin haen oli ajatellut, kukin rautavuoteissansa, +nuorimmalla oli pulleat kaedet paeaelaella, peite puoleksi pois potkittuna, +keskimaeinen makasi mahallansa ja kuorsasi pihisten, vanhin nukkui +kyljellaensae, nokanpaeae peitteen alla... + +Kapteeni korjasi peitteen nuorimmalle, pistaeen reunat lapsen kylkien +alle, ja ajatteli: kuinka tarpeetonta! sillae pommi kuitenkin kohta... + +--Kerttu! Hyvaesti! + +--No miksi sanot hyvaesti? + +--Siksi vaan, ettae laehden. + +Kerttu sanoi saeikaehtaeen: + +--Viaporiin?! + +--Ei Kerttu, en mene Viaporiin, mutta kuka tietaeae milloin taas naeemme +toisiamme. Hyvaesti! + +--Voi, voi,--sanoi Kerttu ja kaepristyi kokoon, naein varustuen kapteenin +puristusta vastaan, sillae haen tiesi kokemuksesta mitae se puristus +merkitsee. + +--Mutta Hannes kulta, sinaehaen vapiset, mikae sinun on? Miksi sanot +hyvaesti? tunnusta! + +Silloin sanoi kapteeni: + +--Jos vapisen, niin kai pelkaeaen. Ja jos tulisin paenneeksi sinua enaeae +naekemaettae-- + +--Kerttu katsahti epaeluuloisesti haeneen: + +--Kaikkea sinae osaat, mutta viisaasti valehdella et ymmaerrae. Sinaekoe +pakenisit! + +Ja rupesi nauramaan. + +Mutta silloin Hannes puristi haenet syliinsae niin ettae kylkiluut +rytisivaet. Ja aekkiae irrottui haenestae ja kovasti kolisten laeksi menemaeaen +rappusia alas. + +Kerttu huutamaan ovesta alas rappusille: + +--Hyvaesti, hyvaesti, Hannes, miksi sinae niin aekkiae... Hyvaesti, kulta! + +Kapteeni vaan meni kuin tuulispaeae. Alaovi paiskautui kiinni haenen +jaelkeensae. Ja kohta Kerttu kuuli kuinka haen hevosen nelistaeessae hurjaa +vauhtia ajoi pois. + +Vasta ajaessaan kapteeni muisti ettei tullutkaan aeitiae hyvaestelleeksi. +Mutta haenestae naeytti jostakin syystae, ettae aeidin kanssa kyllae voi puhua +vielae vaikka he molemmat olisivat jo haudassa... + +Saapuessaan takasin leiripaikalle haen jo kaukaa huomasi, ettae siellae oli +syntynyt jokin haeirioe. Ja haen tiesi hyvin mitae se oli. Miehiae oli +suurissa joukoissa kokoontunut haenen majansa ympaerille. Ja kun haen ajoi +esiin, sanoivat he haenelle, ettae Viaporista oli tullut luutnantti +hakemaan linnaan lisaevaekeae kaartista. Ja oli pitaenyt puheen portailla ja +nostattanut koko leirin pystyyn. + +--Olemme valmiit antamaan henkemme ja veremme vapaudentaisteluun, +sanoivat miehet. + +Kapteeni meni sisaelle ja hetken kuluttua he tulivat ulos luutnantin +seurassa (jota Kerttu sanoi Ihastukseksi), valitsemaan 400 miestae, sillae +kapinallisten ainoa laiva ei voinut enempaeae viedae. + +Kun miesten kesken tuli riita siitae kuka saisi mukaan mennae kuka ei, +sanoi kapteeni: + +--Jos ken naimattomista tahtoo kuolla rehellisessae tappelussa, en minae +estae, mutta naineet jaeaekoeoet taenne. + +Miehistoe alkoi kuuluvasti nurista. + +Silloin sanoi kapteeni: + +--Rauhottukaa, kohta saamme taeaellae kotona vielae kuumempaa. + +Ja miehet alkoivat keskenaeaen arvailla naeiden sanojen merkitystae, ja +hiljenivaet. + +Mutta kapteeni meni synkkaenae jaelleen majaansa ja sulkeutui sinne. + +Silloin erottui osa leirivaeestae luutnantin ympaerille, noin 400 miestae, +naimatonta, ja he marssivat kohta kaupungin laentiseen satamaan, +mennaeksensae hoeyrypurteen ja yoen pimeaessae pyrkiaekseen aavan meren kautta +kapinallisten hallussa oleville linnotuksen saarille. + +Mutta paeaevoima, ylipaeaellikkoensae kaeskyae totellen, painui takasin +puistojen metsikkoeihin. + +Puoliyoen aikaan kapteeni tuli ulos majastaan, ja silloin haen naeki Hinkin +seisovan yksinaensae leuka ja kaedet portaiden kaidepuita vasten +nojautuneina. Hinkki oli tullut kapteenin leiriae katsomaan. + +--Tule Hinkki minun kanssani, sanoi kapteeni.--Onko sinulla tulta? + +Hinkki veti taskustansa esiin tulitikkulaatikon, ja antoi taeristaemaellae +kapteenin kuulla, ettae siinae oli tikkuja. + +Heidaen mennessaensae kalliolle paein kapteeni sanoi: + +--Mistae Hinkki tulee? + +Hinkki sanoi olleensa Hietalahden rannassa katsomassa kaartin laehtoeae +Viaporiin. + +Kapteeni huokasi raskaasti sanoen: + +--Ei heistae yksikaeaen osaa tykkiae virittaeae. + +Haen vei Hinkin kilometrin paeaessae olevalle korkealle kalliolle, jossa oli +olkiin kaeaeritty suunnaton pystyriuku. + +Siellae sanoi kapteeni vahtimiehille: + +--Saatte mennae, nyt ei taeaellae vahtia enaeae tarvita. + +Mutta Hinkille sanoi: Onko sinulla tulta? + +Hinkki vastasi: On. + +Vahtimiesten mentyae kapteeni kaeaentyi paein kaupunkia, joka tuhansine +tuikkivine valoineen lepaesi kirkkaan taehtitaivaan alla. Hinkki katseli +haentae, istuen kalliolla. Kapteeni seisoo kauan liikahtamatta. Nyt se +nostaa molemmat kaetensae paeaelaelle ja kaey tukkaansa. Katsoo kauan yloes +taehtiselle taivaalle. Ja Hinkistae alkaa naeyttaeae, ettae se on kuin +jaettilaeinen, ja ettae jos sillae vaan olisi kirves kaedessae, niin se +halkaisisi taivaankin kahtia, ja taehdet tippuisivat kilisten alas... + +--Sanoitko sinulla olevan tulta?--kysyy kapteeni aekkiae. + +Mutta ennenkuin Hinkki ehtii vastata kapteeni horjahtaa ja maahan +vaipuen huutaa: + +--Hinkki, Hinkki, tuo minulle konjakkia! + +Sen ymmaersi Hinkki hyvin, sillae haen oli naehnyt kapteenin olevan jostakin +asiasta kahden vaiheella, ja tiesi, ettei semmoisissa tiloissa mikaeaen +niinkuin viina auta. + +Senvuoksi ei kestaenyt kauan ennenkuin kapteeni naeki Hinkin laskeutuvan +alemmas ja alemmas kalliopolkua myoeten, ja nopeasti katoovan pimeyteen. + +Itse meni kapteeni voivotellen pitkaekseen kalliolle. + +Ja kadotti kaiken ajan ja paikan tunnon. + +Haen oli ryoemivinaeaen jollakin hienolla huonematolla... Vasili seisoo +haenen edessaeaen, kaettaensae nojaten mahonkisen kirjotuspoeydaen kulmaukseen, +ja puhuu kapteenille vieraan kylmaellae aeaenellae, mutta tutusti raepytellen +raskaita, pitkaeripsisiae silmaeluomiansa: + +--Emmekoe sanoneet sinua leijonamieleksi? Emmekoe uskoneet sinun kaesiisi +vapauden pyhaeae asiaa, ja sinae _petaet_ meidaet taemaen kaupungin taehden! + +--Armoa, Vasili, armoa! Katso sen tulia... + +--Etkoe sinae sanonut: Vallankumous on Venaejaellae mahdoton, sillae ette osaa +erottaa jaerkeae tunteesta? + +--Armoa, Vasili! Taemae on kotikaupunkini... + +--Etkoe sinae kaeskenyt avata meren sulkuja, upottaaksesi Pietarin +miljoonakaupungin, ja nyt saeaelit taetae kylaeae! + +--Olin siellae suomalainen, ja puolalainen ja juutalainen kannatti minua. +Vasili, taeaellae olet _sinae_ muukalainen!... + +--Astu siis riveistae!--sanoi Vasili. + +Taemaen tuomion kuultuansa oli kapteeni juuri astumaisillaan, paeae +painuksiin masentuneena, vallankumouksellisten riveistae, kun joku toi +haenelle viinaa, antaakseen haenelle toimeen tarvittavaa voimaa. + +Kapteeni heraesi ja naeki Hinkin ojentavan haenelle puolillaan +laeiskaehtelevaeae konjakkipulloa ja kuuli sanovan: Tuoss' on, ryyppaeae! + +Kapteeni tunnusteli kaedellae maata ja ihmetteli, ettei siinae olekaan +Vasilin huoneen hieno matto, vaan ainoastaan sammalta, ja ettae raaka +Hinkki likasen punasella kaedellae tarjoaa haenelle semmoista, mikae auttaa +toimeenpanemaan hienon Vasilin tahtoa... Ja kuitenkin oli Vasili juuri +itse sanonut, ettae vallankumous haevittaeae kapakat... + +Mutta kun haen kokonaan valveille kavahti ja naeki kaupungin, kaevi haen +taas tukkaansa, sieppasi pullon Hinkin kaedestae ja maeiskaesi sen rajusti +vasten kalliota. + +--Hullusti kaey, Hinkki!--sanoi haen hiljaa, maahan katsoen. Ja haenen +sieraimensa huohottivat, ja silmaet pyoerivaet mulkoillen paeaessae. + +Taemae kapteenin tunnustus suuresti liikutti Hinkkiae. Se oli niinkuin +ehdoton noeyrtyminen, semmoinen kuin ihmisen pyytaeessae toiselta anteeksi. +Niinkuin kapteeni olisi tullut alas siltae korkeudelta, jolle oli noussut +Hinkin ylaepuolelle, ja sanonut: tunnustan ylemmyytesi! + +Peittaeaekseen kapteenin puolesta sitae noloutta, jota taemmoeinen +noeyrtyminen haenen mielestaeaen taeytyi kapteenissa synnyttaeae, Hinkki sanoi +haihduttaen: + +--Saatanatakos sen pullon rikoit! + +Ja vaehaen istuttuansa, kun ei kapteeni naeyttaenyt mielensae masennuksesta +selviaevaen, Hinkki sanoi haentae lohduttaakseen ja hyvittaeaekseen: + +--No jos minae nyt sitten menisin sinne heitae opettamaan. + +Ymmaertaemaettae minne Hinkki tahtoi mennae, ja haluten olla yksin kapteeni +sanoi: + +--Mene, mene-- + +Hinkki nousi yloes. + +--Annas rahaa!--sanoi haen ojentaen kaetensae kapteeniin paein. + +Kapteeni antoi haenelle kukkaronsa, ja Hinkki laeksi ketteraesti kallioita +alas yoen pimeyteen. + + + + +8. + + +Hinkki osti kapteenin rahoilla suuren joukon tupakkia ja viinaa, +ilahuttaakseen Viaporin miehiae evaeillaensae, koska oli kuullut heidaen +evaeaensae olevan juuri loppumaisillaan. Haen pani kaikki koriin ja se oli +silloin niin taeynnae, ettei ainoatakaan tulitikkulaatikkoa olisi enaeae +mahtunut. Mutta olipa myoes kaikki kapteenin rahat viimeistae penniae +myoeten menneet. Kukkarossa ei ollut enaeae muuta kuin laidimmassa +osastossa kortti, jossa oli kapteenin nimi venaelaeisillae kirjaimilla. + +Kun soutaminen Kuninkaansaarelle, jonne kaarti oli avomeren kautta +viety, olisi sitae tietae ollut liian pitkae, ja Hinkki tiesi, ettae +Harakka, joka laennestae kaesin oli laehinnae kaupungin rantaa, oli +hallituksen puolella eikae siis olisi maan puolelta paeaestaenyt ohitsensa, +valitsi haen toisen tien. Haen paeaetti pyrkiae etelaesatamasta, suoraan +Kruunperin selaellae olevien sotalaivojen ohi, jotka kaupungin +antautumista odotellen toistaiseksi olivat nekin hallituksen puolella ja +pitivaet kaupungin ja Viaporin vaelistae merta heijastimillansa alituiseen +valaistuna, niinkuin revontulet olisivat taivaista vetten paeaelle +siirtyneet. + +Asia ei Hinkille onnistunut. Haen tuli venheineen, johon oli kokkaa +vastaan pystyyn sijoittanut joukon ongenvapoja, heti huomatuksi ja +joutui keskelle haeikaeisevaen kirkasta valovirtaa. Ei auttanut koukistaa +selkaeae ja matkia vanhaa kalastajaaeijaeae. Kuulat lensivaet kohta ratisten +ja vinkuen yli paeaen. + +Toisen yrityksen teki Hinkki pohjoissatamasta kaesin, aikoen kiertaeae +sotalaivojen takaa. + +Mutta heijastusvalot ylettyivaet sinnekin, ja Hinkin taeytyi soutaa +kiertaeen Korkeasaaren etelaerannatse Degeroen pohjoisrantaan ennenkuin +paeaesi pikku saaria ja rantapoukamia myoeten etenemaeaen Santahaminaa +kohden, joka oli idaen puolelta laehinnae mannermaata oleva linnoitussaari. + +Haen aikoi nyt Vasikkasaaren taitse oikaista suoraan kohti +Kuninkaansaarta, ja souti vinhaan, mutta laehestyessaeaen sen ja +Santahaminan vaelistae salmea haen kuuli selkaensae takaa, ettae ankara pauke +kaey juuri siinae salmessa. Haen hellitti soutamasta ja kaeaentyi katsomaan. +Kuninkaansaarelta ammuttiin tykeillae suoraan salmen yli Santahaminan +valleihin, ja Santahaminasta vaelkaehteli raetisevae kivaerituli +Kuninkaansaarta kohden. + +Hinkiltae paeaesi pitkae vihellys, joka merkitsi yhtaekuin: ohhoh, pojat, +niinkoe teidaen asianne olikin! Sillae jos taemae itaeinenkin mannermaata +laehin oleva saari oli hallituksen miesten kaesissae, oli Hinkistae selvaeae, +ettae kapinalliset olivat naeiden vaelissae kuin loukossa. Hallituksen oli +taeytynyt edeltaepaein tietaeae milloin kapina alkaa, koska oli ehtinyt +varmat miehensae koota maanpuoleisille saarille sekae idaessae ettae +laennessae.--Taetae kaikkea merkitsi Hinkin pitkae vihellys. + +Haen nosti airot vedestae, otti lakin paeaestaensae ja rupesi otsahikeaensae +kuivaamaan. Ongenvavat sillaevaelin piirsivaet puolikaaren Viaporista +kaupunkiin takaisin. Mutta levaettyaensae ja tupakoimaan Hinkki pani airot +jaelleen hankoihin ja voimakkaalla vetaesyllae kaeaensi veneen takasin +Degeroen maata kohden. Haen laski maihin toisella puolen Stansvikin +lahtea, jaetti veneensae siihen ja laeksi koreineen ja onkivapoineen +kulkemaan puolijuoksussa pitkin rantaa itaeaenpaein. Noin viisi kilometriae +mentyaensae haen irrotti huvilanrannasta vanhan ruuhen ja laeksi soutamaan +avomerelle paeaestaekseen Santahaminan etelaerantaa seuraten +Kuninkaansaarelle, sillae haen laski niin, ettei nyt voinut mitaeaen vaaraa +avomeren puolelta olla, kun sota kaevi laennessae olevaa linnoitusta +vastaan. + +Soutumatkaa taetae kautta Kuninkaansaarelle oli paeaelle peninkulman ja +puolivaeliin paeaestyae alkoi paeivae valeta idaen taivaalla, niin ettae selvaeaen +saattoi erottaa vahtisotamiehiae rantapatterin harjalla. Ensimaeisen +patterin ohi mennessae Hinkki alkoi soutaa hiljaa, sillae haenet oli +ilmeisesti huomattu. Joukko sotamiehiae kokoontui yhteen ja rupesivat +toisilleen osottelemaan Hinkkiae. Tulipa niiden joukkoon upseerikin ja +nosti kiikarin silmilleen. Silloin ei Hinkin todellakaan auttanut muu +kuin ruveta ongelle. Haen pysaeytti veneen karin reunaan ja istui selin +rantapatteriin, sivahuttaen siiman ulapalle paein. + +--Saatanan kilohailiako taessae olisi aikaa vedellae!--kiroili Hinkki. +Mutta eipae haenen tarvinnut siinae kymmentae minuuttiakaan kyykoettaeae, +ennenkuin upseeri jo laski alas kiikarinsa ja sotamiehet hajosivat. + +Toisen rantapatterin kohdalle paeaestyaeaen ja jaelleen jouduttuaan +huomatuksi Hinkki koetti samaa temppua, mutta nytpae ei auttanutkaan. +Kymmenkunta sotamiestae juoksi rantaan ja viitaten Hinkkiae tulemaan +rupesivat lataamaan kivaerejaensae. Hinkki souti suoraan kohti sotamiehiae, +ja rantaa laehestyessaeaen otti koristansa esiin viinapullon, ja rupesi +sitae heille kauppaamaan, huutaen: + +--Kupii votku! + +Sillae Hinkki oli polisina ollessansa oppinut jotakuinkin venaettae. + +Ryssaet viittasivat vaan Hinkkiae maalle, vangitakseen haenet. + +He loeysivaet haenen veneestaeaen korin taeynnaensae viinapulloja ja tupakkia, +ja nauraen rupesivat kohta jakamaan tavaraa keskenaensae. + +Kun he olivat sen tehneet aerjaeisi Hinkki vihasesti: + +--Davai dengi! (Se merkitsee: Anna rahat.) + +Ja rupesi vaatien tulemaan heitae kohti. + +Sotamiehet peraeaentyivaet nauraen ja koettaen haentae vaelttaeae. Mutta Hinkki +tuli yhae kovemmaksi. Haen koputteli ongenvavalla maahan, aerjyi ja uhkasi +lyoedae. Sotamiehet sen mukaan peraeaentyivaet. Vihdoin Hinkki rupesi muka +kiviae maasta hakemaan, ja kun sotamiehet laehtivaet karkuun, juoksi haen +heidaen jaelkeensae kauheasti kiljuen ja kiroillen ja useita suuria ja +pieniae kivimoehkaeleitae heitellen. Kunnes ryssaet kokonaan pakenivat. + +Hinkki laeksi nyt soutamaan ulapalle ja kaeaentyi jaelleen Kuninkaansaarta +kohden. Olivathan evaeaet tosin menneet, mutta olipa sensijaan vapaus +saeiloessae. + +Kolmannen patterin kohdalla oli varusvaeen huomio naehtaevaesti niin +kokonaan laenteen ja pohjoiseen paein kaeaentyneenae, ettae Hinkki souti ohi +aivan alitse, ja vasta kun haen oli jo puolitiessae salmea, joka erottaa +Santahaminan Kuninkaansaaresta, huomasivat he sieltae haenen aikeensa ja +alkoivat ampua. Hinkki veteli kuin viimeistae paeivaeae. Kaksi kuulaa meni +veneenlaitain laepi, yksi osui kokkaan juuri silloinkuin Hinkki oli +parhaiksi hypaennyt rannalle. + +Haen oli jyrkaen kallioseinaen edessae, joka rantatoeyraeaenae kohosi korkeuteen +ja muuttui siellae viheriaeksi patterin penkereeksi. Monta kertaa oli +Hinkki ennen poikana meren saarissa soudellessaan naehnyt kuinka +taitavasti ryssaet nousivat ja laskeutuivat taemmoeisiae kallioseiniae +myoeten, ja haen oli aina ajatellut, ettae niillae taeytyi olla sitae varten +merkityt paikkansa ja tekopolkunsa. Nyt haen istuen suojassa irtiporatun +kivilohkareen takana koetti sellaista paikkaa keksiae, itaetaivaan +valettua niinpaljon ettae vielae naekymaetoen auringonkerae jo saeteili. +Samassa Hinkki jo viskautui kuin nuoli pitkin rantaa, ja kohta haen naekyi +Santahaminaan oravana nousevan Kuninkaansaaren rantatoeyraestae yloes. +Tshik-tshak-tshuk panivat Hinkin korvaan kiviseinaeae vasten +maeiskaehtelevaet kuulat, ja juuri niinkuin haenen ampumansa revolverin +kuula oli Franssin kivimuuriin raeiskaeyttaenyt loven, niin raeiskaeyttelivaet +naemaekin kalliosta palasia irti. + +Aivan eheaenae Hinkki paeaesi suojustoermaen korkeimmalle harjalle ja +heittaeytyi pitkaekseen sen suojanpuoleiselle vietteelle. + +--Strastu!--sanoi haen nokiselkaeiselle ja oeljyyntyneelle sotamiehelle, +joka paitahihasillaan puhdisteli jaereaen tykin sisustaa ja +esiinpompahtaneen Hinkin naehtyaeaen oli haemmaestyksestae lentaeae selaelleen. + +Molemmilta puolilta juoksi nyt sotamiehiae pajunetin kaerjet leimuavina +paikalle. He eivaet olleet ampuneet tulokasta ainoastaan senvuoksi, ettae +naekivaet vihollisen haentae ampuvan. Mutta nyt tiukasti vaativat tietoa +mikae mies haen oli, ja Hinkki naeki, ettae heidaen pajunettinsa olivat +hiotut. + +Viimeisellae hetkellae Hinkki muisti jotakin, ja rauhallisena, aivankuin +olisi heille ruvennut rahaa antamaan, veti esiin kapteenin kukkaron, +kaivoi sieltae nimikortin ja viskasi heille alas. Sotamiehet lukivat, +paeaet yhdessae, ja jaelleen hajoten rupesivat sanomaan: + +--Snaem, snaem! (Se on: kyllae tunnemme.) + +Heidaen kasvonsa loistivat ja he olisivat varmaan syleilleet Hinkkiae, jos +haen vaan olisi ollut alhaalla. Mutta nyt ylettyivaet mielisuosionsa +osotukseksi ainoastaan haenen saappaitansa taputtamaan. + +Niin laehellae naeitae Viaporin linnotuksia oli Hinkki parhaan ikaensae +elaenyt, eikae vielae ikinae aavistanut, ettae taeaellae taemmoeistae on! Jos +paeaetaensae suojusvallin yli kurkotti, naekyi aava meri, alkaen syvyydestae, +jossa laineet korkeudesta katsottuina naeyttivaet pieniltae +leikkilaineilta, ja paeaettyen siintaevaeaen taivaanrantaan. Jos taas kaeaentyi +maalle paein katsomaan, niin oikein sydaenalaa hiipasi se mahtava +linnoituksen komento, kun kukkulalta kukkulalle ja saaresta saareen +jatkuivat patteriketjut, milloin vihreitae rintojansa levitellen, milloin +paljastaen sisaepuoliset linnotustantereet hautoineen ja pengerryksineen, +tykkirivien vaelkaehdellessae ylimpaenae, nousevan paeivaen saeteissae. Pieneksi +ja melkeinpae olemattomaksi meni koko Helsinki siellae lahtien +pohjassa--taemaen mahtavuuden rinnalla. + +Ei ainoatakaan laukausta kuulunut mistaeaen. Yoen veristen ja tuimain +ottelujen peraestae varmaan lepaesivaet sekae taeaellae ettae siellae, raskimatta +kummaltakaan puolelta antaa ensi merkkiae uuden taistelun alkamiseen. +Paeivae oli jo jaettaenyt merenpinnan, mutta yhae uskalsivat vahdit kaevellae +patterien harjoilla. + +Tykkimies selitti Hinkille, ettae kun taestaelaehin Santahaminasta +ensimaeinen kivaerinlaukaus kuuluu, alkaa Kuninkaansaarella tykistoe +paukkua. Tykinsuut olivat kaikki kaeaennettyinae Santahaminaan paein. + +--Entaes Santahaminan tykit?--kysyi Hinkki. + +Tykkimies sanoi siellae kyllae olevan tykkejae, mutta vaeki oli jalkavaekeae, +joista ei yksikaeaen osannut niitae kaeyttaeae. Kaikki tykkimiehet olivat +kapinallisia. + +Nyt alkoi Hinkki kauheasti kiroilla itseksensae, sillae olisipa haen tuon +asian ennen tiennyt, niin kyllae olisi ymmaertaenyt soutaa kivaerinkantamata +kauempana rannasta ja viinat olisivat saeilyneet. Mutta mennyt mikae +mennyt! + +Naeitae tykkimiehen kanssa jutellessaan Hinkki samassa naeki suuren +miesjoukon tulevan taajassa parvessa pitkin linnotuksen leveaeae tietae, +joka kaevi laennestae kaesin laaksoa myoeten halki saaren. Ja haen naeki kohta, +ettae se oli suomalaisten joukko. + +Ihmeissaeaen juoksivat tykkimiehet kokoon taetae kummaa katsomaan, kun +tuntematon sivilipukuinen sotajoukko laehestyi, kivaerit olalla. + +Kun Hinkki sanoi niiden olevan suomalaista apuvaekeae, tulivat sotamiehet +hurjan iloisiksi, ja lakkejansa ilmaan viskellen rupesivat hurraamaan. + +Suomalaiset vastasivat tieltae, hekin hurraten ja lakkejansa heilutellen. +Heidaen edellaensae kulki venaelaeinen luutnantti, paljastettu miekka +kaedessae. Kuninkaansaaren kapinallisten johtaja. + +Kun joukko saapui tienkaeaenteeseen saaren itaeiselle puolelle, +noustaksensa siitae etelaeisille rantapattereille, joilta ryssaet heille +hurraata huusivat, alkoi Santahaminasta kaesin kova kivaerinpauke. + +Nuori luutnantti naekyi silloin ottavan pari askelta eteenpaein, ja, juuri +niinkuin Hinkki oli naehnyt niiden paraatissa tekevaen, kaeaentyi miekkaa +huiskuttaen ja jotain huutaen miehiin paein, jotka kohta hajosivat ja +alkoivat juosta pitkaeae rinnettae yloespaein. + +Suuri raetinae kaevi ilmassa, joista aeaenistae Hinkki saattoi hyvin tuntea jo +Afrikan sodassa oppimansa kuularuiskut, kranaatit, pommit ja shrapnellit +erilaisine mylvinoeineen, vihellyksineen ja paukahduksineen. + +Ainoastaan kolme miestae jaei sille leveaelle santatielle, yksi +liikkumattomaksi, yksi polvilleen ryoemimaeaen ja yksi paikalleen +kieppumaan niinkuin ankerias veneen pohjaan. Kaikki muut nousivat +juosten pattereille. + +Tullessaan miehet nauroivat kaikki ja huusivat toisilleen sukkeluuksia, +mutta ei kaikkien sentaeaen onnistunut salata kalvenneiden suupielien +noloa jaeykistystae ja suurenneiden silmaemustuaisten saeikkynyttae viikunaa +taemaen odottamattoman tervehdyksen johdosta. + +Ojennetuin kaesin ja hurraten juoksivat ryssaet heitae vastaan. Ja +suomalaiset ja venaelaeiset rupesivat syleilemaeaen ja suutelemaan +toisiansa, upseeri mukana, niinkuin veli veljein joukossa... + +Hinkki istui ylempaenae, suojusvalliin selkaeaensae nojaten, polvet +notkistettuina leuvan alle, kaedet saeaerien ympaerillae. Tavatonta oli taemae +naeky Hinkistae. Niin pitkaelle kuin haen ikaeaensae muisti, oli ryssien ja +suomalaisten vaelillae aina ollut kopeilemista ja pilkkaa, vihaa ja +tappelua. Myoes muisti Hinkki vielae kouluajoilta historiaa, ja tiesi +missae monissa vaiheissa taemae Ehrensvaerdin linnotus oli aikojen kuluessa +ollut. Mutta ettae sen korkeimmalla ja vahvimmalla patterilla kerran +maailmassa venaelaeiset ja suomalaiset sotamiehet syleilisivaet toisiansa, +sitae eivaet naemae kivet ja kalliot olisi toki koskaan voineet uneksia... +Ja siinae oli Hinkistae taas jotain sitae samaa uutta, joka ihmeellisesti +haenen sisuksiansa kaivellen tahtoi aina todistaa haenelle, ettae haen oli +jotenkin jaeaenyt ajassa jaeljelle eikae ollutkaan enaeae kaiken kaerjessae. + +Ilmat vavahtavat ... tanner taeraehtaeae ... taivaita halkaiseva pamahdus +... toinen ... kolmas... + +Kuninkaansaaren tykistoe vastaa Santahaminan tervehdykseen. Paeivaen +taistelu on alkanut. + +Upseeri puhuu jotakin miehille, ja paljastaa paeaensae. Kaikki miehet +paljastavat paeaensae, niin ryssaet kuin suomalaisetkin. Upseeri nostaa +kaetensae ja antaa merkin, ja silloin kajahtaa marseljeesin tuttu saevel +satojen miesten suusta. Toiset laulavat venaejaeksi, toiset suomeksi. + +Hinkinkin taeytyi nousta seisaalleen ja paljastaa paeaensae. Mutta haen piti +sentaeaen lakkia nenaen ja suun edessae, koska ei voinut olla vaehaen +haepeemaettae sitae nousemistaan. + +Ihmetellyt oli Hinkki aina, kuinka miehet voivat niin peraeti toisiksi +muuttua heti kun saavat jonkun uskon, mutta nyt haen tunsi monta naeistae +miehistae eikae ollut sentaeaen vielae milloinkaan ennen naehnyt missaeaen +kirkossa eikae liioin mustatukan kuulijain joukossa miesten silmissae +semmoista hartautta ja uskon loistetta, kuin noiden nyt siinae veisatessa +kaulatuksin ryssaein kanssa. Aivan paloivat niiden silmaet kuin olisivat +pyhien enkelien vaellusta taivaan pilvissae todistaneet. + + Jo nosta paeaesi koeyhae kansa! + On tullut paeivae kunnian! + Te ylitsenne lippuansa + Nyt sorron naeaette nostavan, + Vihaisna riistaejaemme aerjyy, + + Ne meidaet orjantyoehoen vie, + Aeitimme viepi mierontie, + Lapsemme viluissansa vaerjyy. + Aseihin astukaa, + Ja vasten sortajaa! + Eespaein! Eespaein! + Lyoekaeaemme naein pois valta riistaejaein! + +--Kun eivaet vaan veisaisi omaa hauta virttaensae!--ajatteli Hinkki. + +Vavahtaa, vavahtaa taas ilmat, pamahtavat tykit... + + Aseihin ... stukaa + ... vasten ... tajaa + ... paein! Eespaein... + +Ei kuulu enaeae laulu ... jaeae kesken ... ryssaet juoksevat parvittain eri +pattereille,--suomalaiset hajoovat neuvottomina sinne taenne tykkimiesten +luo, oppiakseen hekin sotakanuunain kumeata kieltae. + +Nyt alkaa Hinkin toimi, ja haenen laesnaeolonsa naeyttaeytyy kohta niin +vaelttaemaettoemaeksi, ettei kukaan voi ymmaertaeae kuinka ilman haentae ollenkaan +olisi voitu toimeen tulla. Tykkimiesten suureksi haemmaestykseksi haen osaa +kaikki temput neuvomatta, ja he tekevaet haenet kohta opettajamestariksi +suomalaisille. Kranaattien, shrapnellien, kuularuiskujen, kanunain +jyskeessae tuskin olisivatkaan suomalaiset mitaeaen tolkkua venaelaeisten +selityksistae saaneet. + +Koko paeivaen kaevi tykkituli Santahaminaa vastaan, jossa kerrottiin viime +yoenae yli 500 hallituksen puoluelaista kaatuneen. Mitaeaen vastatulta ei +sieltae tykeillae annettu, ja naein oli suomalaisille hyvaeae harjotusaikaa +sekae itse kanunain kaeyttoeoen ettae mielen tottumiseen korvia kuuroiksi +tekevaeaen sotapauhuun. Ensi aterian syoetyaensae he jo taas osasivat +naureskella, ja nautinnokseen katselivat, kuinka suurta haevitystyoetae +tykkituli teki vastapaeisen saaren valleihin, kun joka laukauksella +suuret maakerrokset irtautuivat ja viskautuivat ilmaan. Heidaen paeaensae +yli kaevi ankara shrapnellituli samaa Santahaminan saarta vastaan +Aleksanterin saaresta, joka myoeskin oli vallankumouksellisten vallassa. + +Iltapaeivaellae alkoi tykkituli vaimeta, ja aekkiae taukosi melkein kokonaan. + +Silloin tuli Hinkin luo nuori, noin 18-vuotias mies ja sanoi: + +--Kas kun olet niin noessa etten ollut tunteakaan. + +Hinkki huomasi kyllae ettae sillae oli jotain muuta asiaa, ja niin olikin. + +--Onkohan sota nyt lopussa?--kysyi nuorukainen. + +--Vai lopussa! sanoi Hinkki,--eihaen taemae ollut vasta kuin +harjotus-ammuntaa. Mutta katos tuonne! + +Ja Hinkki naeytti suoraan aavalle merelle. + +Siellae oli kaukaisen merisaaren kupeelle asettunut muutamia suuria +sotalaivoja. + +--Onko laivasto vihdoin tullut?--sanoi nuorukainen, ja lisaesi +asiantuntijan aeaenellae:--Laivasto on vallankumouksellinen. + +Hinkki tunsi haenen puhuvan sillae sivistyneen ylemmyydellae, jolla +"jaerjestynyt" tavallisesti puhuttelee pimeaeae "jaerjestymaetoentae". + +--Taitaa, sanoi Hinkki, mutta jos se on meidaen puolella, niin kas kun ei +se ole tullut laehemmaeksi. Sitae laivastoa ne ovat taeaellae varttoneet kuin +nousevaa paeivaeae. Siinae se on nyt! + +--Luuletko ettei se olisikaan--vallankumouksellinen? + +Hinkki viittasi kaedellaeaen Kuninkaansaaren patterien ulkolinjaa, ja +sanoi: + +--Mitaes ne tuolla tekevaet? Ne kaeaentaevaet tykkejaensae merelle paein, eikae +siellae nyt enaeae ketaeaen naurata. Mene sinaekin vaan aliupseeris luo, ettei +suutu. + +Nuorukainen meni nopeasti pois. + +Hinkki alkoi taas puhdistaa kanuunaa, hyraeillen valssiansa: Kolmasti, +neljaesti... + +Ei ainoatakaan laukausta kuulunut. Kuolon hiljaisuus kaikkialla, +linnotuksessa, saarilla, merellae... Toisilta pattereilta asti saattaa +erottaa miesten tavallista puhetta. Suuret kalalokitkin uskaltavat +vaehitellen saapua takasin pesaekariensa ympaerille kaartamaan ja alkavat +huudoillansa taeyttaeae ilman. Meri on rasvatyyni. + +Hinkki katselee ahnain silmin saaren kupeella kelluvan jaettilaeislaivan +hohtavia panssarikylkiae, valkoisia piipputorneja, mastotaklinkia, +ampuma-aukkojen rivejae. + +Haenen siinae katsellessa samassa tuprahtaa valkonen savupilvi keskiaukon +kidasta ja yhdellae kertaa vaelaehtaeae teraevaen kirkas liekki sen pilven +halki. Naekyy valkopilven hiljainen kohoaminen ja sen viaton kuvastuminen +pitkaenae viiruna tyynen meren kalvoon. Tuprahtaa vierimmaeisistae kidoista +liekkinae leimahtaen toinen ja kolmas pyoereaereunainen valkopilvi. Ja +samassa jo kuuluu kanunankuulan ulina menevaen Aleksanterinsaaren yli +linnotuksen pohjoissaarille. Toinen ja kolmas menee Kuninkaansaaren yli, +kolmen kumean pamahduksen seuratessa toisiaan. Taas hiljaisuus. Lokit +lentaevaet aeaenettoeminae hajalle. + +Hinkin tykkiae tarkastava aliupseeri, tahtoen rohkaista, sanoo naurahtaen +ja paeaetaensae hyvaentahtoisesti nyykaeyttaeen, ettae se oli vaan +koelaukauksia. Juu, juu, myoentelee Hinkki, vaikka selvaesti naekee, ettae +aliupseerin naurahduksesta ei tullut mitaeaen. Aliupseeri rupesi nyt +selittaemaeaen, miksi sotalaivat eivaet voi olla ampumatta naeitae +"koelaukauksia". Jos ne olisivat ampumatta, sanoi haen, niin asiasta +tulisi kysymys sotaoikeudessa, jolleivaet vallankumoukselliset +paeaesisikaeaen voitolle. Mutta laivat eivaet tahdo antaa vielae mitaeaen +todistuksia kapinallisuudestaan, ennenkuin jotain tapahtuu, jota ne +odottavat, ja sentaehden niiden _taeytyy_ ampua. Juu, juu, pani Hinkki. +Mutta vaikka Hinkki olisi kuinkakin vakuuttanut ymmaertaevaensae ja +taeydellisesti uskovansa aliupseerin selityksiae, katsoi taemae +vaelttaemaettoemaeksi yhae uudestaan selitellae ja uusia perusteita loeytaeae, +mikae saattoi asian yhae enemmaen epaeilyttaevaeksi Hinkin silmissae, ja haen +teki lujasti tyoetae kanunain taehtaeinten suuntaamiseksi merelle, niinkuin +naeki kaikkialla pattereilla tehtaevaen.--Ne odottavat, sanoi aliupseeri, +naees, taeytyy odottaa, taeytyy saada ensin tietaeae tuleeko siitae +vallankumouksesta mitaeaen. Juu, juu, sanoi Hinkki, vaikka ei ollenkaan +ymmaertaenyt miksi asia olisi voinut odottamisesta muuttua. Naeithaen itse, +sanoi taas tykkimies, ettae ne ampuivat ylitse. Juu, juu, myoensi Hinkki, +ja kysyi nyt vuorostaan tykkimieheltae, mitae oli tuleva sitten, jos +kapinalliset voittaisivat. Tasavalta ja presidentti, niinkuin +Amerikassa, sanoi tykkimies,--ja Suomikin saa silloin olla vapaa valtio. +Saa niin, sanoi Hinkki, hikeae otsaltansa pyyhkien. + +Kuitenkin taeytyi Hinkinkin lopulta itsekseen myoentaeae, ettae laivat +todellakin ikaeaenkuin jotakin odottivat. Sillae koko sinae paeivaenae eivaet +ampuneet Kuninkaansaarelle yhtaeaen laukausta, jota ei olisi voinut +selittaeae koelaukaukseksi. Kaikki laukaukset olivat taehdaetyt linnotuksen +kaupunginpuoleisiin saariin. + +Tuli uusi yoe, ja miehet menivaet makuulle illastamatta, sillae evaeaet +olivat loppuneet kapinallisilta, ja yhteys kaupungin kanssa kokonaan +katkennut. Hinkki ja venaelaeiset eivaet olleet koko paeivaenae syoeneet. +Miehet kaeskettiin yoepymaeaen valleille, osaksi senvuoksi, ettae kasarmit +olivat Santahaminasta tulevan alituisen kivaeaeritulen alaisina, osaksi +taas--kuten toiset vaeittivaet--laivastosta uhkaavan pommituksen vuoksi. + +Yoellae ei kuulunut laivastosta mitaeaen. + +--Odottavat!--sanoi tykkimies keskiyoen aikaan Hinkille, kun huomasi +taemaenkin valvovan. Sitten nukkui rauhallisesti uudelleen. + +Jo kauan ennen paeivaennousua heraesivaet miehet jaereaen tykistoen +helvetilliseen pauhuun. + +Hinkki kapusi tykkimiehensae viereen silloin kuin taemae oli ampunut +tykistaeaen jo kolme laukausta, sillae Hinkki oli ajatuksissaan valvonut +koko yoen ja vasta aamulla saanut naelaentuskaltansa unta. + +Koko laivasto oli yhtenae savu- ja tulimerenae. + +Pommitus kaevi Aleksanterin ja Kuninkaan saaria kohtaan. Nyt ei enaeae +odotettu. Nyt oli leikki loppunut. + +Kuninkaansaarella paloivat pian ilmiliekissae kasarmit ja muut +puurakennukset, savussa ja tulessa oli kaikki, ilmain ulistessa +kaksitoistatuumaisten hirmu-uhkaa, suurten hietavallien hajotessa +niinkuin aaltojen viskaama hyrsky, pommien ja kranaattien raejaehdellessae +kaikilla tantereilla, murhaavaa rautaromua levitellen. + +Tykkimies jaetti asiansa hetkeksi Hinkin hoitoon, sillae miehiae kaatui +paljon ja aliupseereja tarvittiin jokapaikkaan. Hinkki ammuskeli kyllae +ominkin paein. Tosin olisi haen paljon mieluummin ollut niiden puolella, +jotka laivoista ampuivat, sillae haen olisi sanomattomasti nauttinut saada +virittaeae laivatykkiae ja koettaa osua siihen Viaporin nupipaeae +kirkontorniin, joka kaupunkiin naekyvaenae oli kaiken ikaeae Hinkkiae +vaivannut ja kutkuttanut. Ihmeelliset olot ja vaiheet olivat kuitenkin +kaeaentyneet niinpaein, ettae Hinkin nyt paeinvastoin taeytyi ampua noita +rakkaita laivojansa, jotka siellae meren viileaessae sylissae ihanasti +kelluivat. Mutta-- + +--Soromnoo!--ajatteli Hinkki, ja lasketteli laukauksen toisensa peraestae, +osui taikka oli osumatta. + +Kun taistelu myoehemmin kiihtyi kuumimmilleen, tuli sama nuorukainen +Hinkin luo uudestaan ja silmaet melkein ulkona paeaestae, soperrellen kuin +puolihullu, kaevi molemmin kaesin Hinkkiin, rukoillen laehtemaeaen haenen +kanssansa karkuun Viaporista. Hinkki rupesi ensin laskemaan leikkiae +haenen kanssaan, sanoen: taisi olla mukavampi, hempukka kainalossa, +mustatukan puheita Kaisaniemen kentaellae kuunnella, hae? Mutta mies ei +ymmaertaenyt enaeae paljon. Hinkin kaevi sitae surku, ja haen neuvoi sille +paikan mihin oli ruuhensa jaettaenyt, sanoen: souda kohta ulos merelle ja +vasta sitten kaeaenny itaeaen, Degeroen maata kohden, ei sinua nyt kukaan +vaelitae ampua.--Mies oli kuitenkin niin saamaton ja tohlo, ettae Hinkin +taeytyi saattaa haenet omin silmin venettae naekemaeaen, ennenkuin se mitaeaen +ymmaersi. Kuinka sen sitten kaevi, ei Hinkki naehnyt, mutta itse haen ei +ainakaan vahinkoa ehtinyt saada. + +Aliupseerin tultua takasin patterille Hinkki kysyi muista suomalaisista. +Aliupseeri sanoi: Urhoollisesti taistelevat, kelpomiehiae jokainen,--ja +rupesi vielae Hinkin mieliksi sanomaan jotakin, ettae heistae pitaeisi tehdae +kenraaleja, mutta juuri silloin kranaatin sirpale lensi edestae miehen +kaulaan, ja haen kaatui selaelleen, niin ettae paeae joutui juuri penkereen +reunalle ja retkahtaen irti ruumiista jaei ainoastaan niskalihoilla +roikkumaan verisestae kaulasta. + +Hinkki teki parastaan voidakseen hoitaa kaatuneen sotaystaevaensae +kanunoita. Haen taisteli siihen asti kuin naeki useimmat patterit jo +jaetetyiksi ja niiden kanunat vaijenneiksi. Vielae sittenkin haen olisi, +kapteenin hukkaan menevaeae asiata ajatellen, pysynyt patterillaan, mutta +tapahtui niin, ettae linnotuksen ruutikellarit raejaehtivaet, ja Hinkki +lensi monta syltaeae asemaltaan tykin vierestae. Semmoista pamausta ei +Hinkki vielae elaeessaeaen ollut kuullut, ei Afrikassa eikae missaeaen muussa +maanosassa, missae oli elinaikanansa vaeltanut. Siinaekoe lennossa vai +hyvaen aikaa tiedottomana maatessaan raejaehtaevien pommien keskellae Hinkki +oli saanut kaksi haavaa, ei haen itse voinut heraettyaeaen paeaettaeae. Ensin +haen ei huomannut muuta kuin sen haavan, joka oli tullut ohimoon ja +tahrannut kaikki kasvot vereen. Haen pyyhki kasvonsa kaikkein +puhtaimmilla paikoilla, mitae takkinsa liepeistae loeysi. Mutta takkia +aikoessaan vetaeae jaelleen ylleen haen vasta huomasi kaiken paitansakin +olevan siekaleina ja veressae, ja tunnusteltuaan tuli siihen paeaetoekseen, +ettae kranaatinsirpale oli repinyt vasemmalta puolen haenen vatsansa auki. + +Ampuivatko ne enaeae vai eivaet, sitae ei Hinkki voinut kuulla, sillae haenen +korvansa olivat lukossa, niinkuin haenellae kuuloa ei enaeae olisi +ollutkaan. + +Noustuansa ja huomattuaan voivansa hyvin pysyae pystyssae ja astua Hinkki +palasi tykkinsae luo ja kapusi siitae vallille. + +Heti haen naeki, ettae asia oli menetetty. + +Ei ammuttu missaeaen. Laivastokin oli savuista selkeaenae. Haevitys +Kuninkaansaarella naeytti taeydelliseltae. Haavottuneita ja kuolleita +kuljetettiin pitkissae jonoissa lasaretteihin. Punasen kapinalipun +viereen olivat nostaneet valkosen lipun. + +Nyt olisi kai Hinkinkin pitaenyt mennae lasarettiin mahahaavaansa +sidottamaan, josta tuntui niinkuin suolet roikkuvan, mutta haen laski +niin, ettae jos haen sinne menee, niin haen joutuu varmasti vangiksi. Ryssae +antaa Suomen herroille raastupaan, ja Suomen herrat tuomitsevat +Soeoernaeaesiin, eikae kun Kakolaan Turkuun. + +Taestae selville paeaestyaensae Hinkki levitti takkinsa hihat ja sitoi ne +lujaksi vyoeksi mahansa ympaerille, niin ettae muu takki tuli pariin +kertaan taitettuna pinkaksi kaeaereeksi haavan paeaelle. + +Sen tehtyaensae haen laskeutui vallin merenpuoleiselle vietteelle ja samaa +kallioseinaeae myoeten, kuin oli tullut, kapusi alas rantaan. Hiukan oli +haentae keskikalliolla vain pyoerryttaenyt. Nuorukainen oli arvatenkin +paeaessyt pakenemaan, sillae venettae ei naekynyt missaeaen. Mutta ei Hinkki +sitae odottanutkaan. Haen riisui saappaansa, katseli niitae vaehaen aikaa +punniten kannattaako niitae viedae mukaansa. Pani ne sitten selkaensae +taakse takista tehdyn vyoen alle. Taessae rupesi haentae toisen kerran +pyoerryttaemaeaen niin huimaavasti, ettae taeytyi vaehaen aikaa istua kivellae. +Sama kivi, joka oli haentae tullessa Santahaminan kuulilta suojannut. +Mutta Hinkki ajatteli, ettae pyoerrytys menee ohi, jahka haen menee veteen. +Ja kohta kun huimaus hellitti, haen astui vyoetaeryksiae myoeten mereen ja +tasaisesti heittaeytyi uimaan salmen yli Santahaminaa kohden. + +Sillae Hinkki ei voinut kaersiae ajatusta ettae haen vankeuteen tulisi. + +Jo puoli matkassa salmea Hinkki katsoi vaelttaemaettoemaeksi temmata saappaat +irti selaen takaa ja antaa mennae. Mutta vyoen solmu taelloein aukeni ja +takki solui vyoetaeisiltae ja jaei sekin. Melkein oli Hinkki siihen +tyytyvaeinen, sillae sekin kevensi ihmeellisesti vaesyttaevaeae uintia. + +Vaehissae voimin haen paeaesi Santahaminan rantaan. Siihen kohti oli meri +ajanut hienoa hiekkaa, joka oli paeivaen paisteessa kuumennut. Hinkki +ryoemi hiekalle ja katsahti ympaerinsae pitkin rantoja. Santahamina oli +kuin kuollut. Ei ainoatakaan sotamiestae naekynyt missaeaen, joten pako taetae +tietae naeytti olevan paras kaikista mahdollisuuksista. Hymaehtaeen Hinkki +vaipui laempimaelle hiekalle, siinae levaehtaeaekseen ja antaakseen +vaatteittensa kuivaa. Raukasi niin, ettei haen muuta olisi jaksanutkaan. +Ja pyoertyi tainnuksiin. + +Liikkumattomana kuin kivi nukkui Hinkki iltaan asti. + +Yoeksi rupesi merivesi tekemaeaen nousemista. + +Ja vaikka pienet yoelaineet jo hipivaet Hinkin jalkoja polvia myoeten, ei +Hinkki heraennyt. + +Taehdet jo syttyvaet. Ei Hinkki heraeae. + +Pikkulaineet nousivat jo rintaan asti. Ei Hinkki heraeae. + +Nyt jo huuhtelevat haenen poskiansa, hienosti lipien ja pesten ruudista +nokeentuneita ja vereen tahraantuneita kasvoja. Pesevaet ... pesevaet... + +Ei Hinkki heraeae. + +Nyt menee meren maininki jo yli paeaen, ja Hinkin ruumis alkaa hiljaa +kellua, niinkuin kaetkyessae, kunnes vesi vetaeae sen syvemmaeksi, vielae +syvemmaeksi, vielae syvemmaeksi, ja se vihdoin painuu naekymaettoemaeksi meren +pimeaeaen nieluun. + + + + +9. + + +Kun kapteenia ei kahteen paeivaeaen eikae yoehoen naekynyt kotona, siitae kuin +haen viimeiksi niin kummallisesti kaeyttaeytyen siellae keskiyoen aikaan +pistaeytyi, ja kun kammottavia huhuja Viaporin kohtalosta oli jo alkanut +kaupungilla liikkua, laeksi Kerttu haentae hakemaan. + +Punasen kaartin kaikki leiripaikat haen tietysti ensin juoksi. Mutta +kaarti naeytti olevan hajonnut viimeistae miestae myoeten. + +Sitten haen kaevi tyoevaeentalot ja kansliat. Taeaellae haen ensi kerran huomasi +kuinka nurjamielisiksi ihmiset olivat aekkiae kaeyneet kapteenille. +Kaeytaevaessae haen kuuli jonkun sanovan, ettae kapteeni oli naehty tulevan +tyoevaeentalolta, mutta kadulla oleva kansa oli tahtonut ottaa haenet +kiinni ja revellae palasiksi, huutaen: nyt menee meiltae aeaenestysoikeus ja +yksikamari! + +Kadullakin ihmiset osottelivat Kerttua. Useat vallassaeaetyiset eivaet +olleet tuntevinaan, ja kaeaensivaet paeaensae pois, kun tulivat vastaan. + +Katajanokalle vallankumouksellisten paeaekortteeriin tultuansa ei Kerttu +siellae tavannut yhtaekaeaen elaevaetae sielua. Ovet olivat selko selaellaensae. +Poeytien ja tuolien paeaellae naekyi sekasin sotamiesten pukuja, +upseerintakkeja, sivilivaatteita, lakkeja, revolvereja, +patrunakoteloita, kivaerejae, pulloja, tupakkia,--kaikki aeaerettoemaessae +sekasotkussa. Minne ne olivat kaikki hajonneet, ei Kerttu ymmaertaenyt +aavistaa. Ei jaelkeaekaeaen missaeaen niistae ihmisistae. + +Kaikki paikat kaeytyaensae ei Kertun auttanut muu kuin kaeydae uudestaan +samat paikat. Vihdoin haen tapasi muutamia punasen kaartin miehiae, jotka +kertoivat naehneensae viime yoenae kapteenin. Haen oli vienyt neljae miestae +mukanansa kaupungintakaiselle vuorelle, jossa heidaen oli pitaenyt +sytyttaemaen olkiriuku palamaan. Mutta juuri kun miehet olivat sen +alhaalta sytyttaeneet, oli kapteeni rynnistaenyt patsaan juurelle +vyoerytetyn kiven syrjaeaen, jolloin riuku oli, kahdesta kohden taittuen, +kaatunut. Sen jaelkeen ei kukaan ollut kapteenia enaeae naehnyt. + +Onkohan se raukka jaerkensae kadottanut?--ajatteli Kerttu, sydaen kurkussa. + +Vallankumouksellisten paeaekortteeriin uudestaan tultuansa haen ei enaeae +paeaessytkaeaen sisaelle. Ovet oli pantu lukkoon ja kaksi suomalaista +kaupungin poliisia ja kolme venaelaeistae santarmia seisoi ovella vahtia +pitaemaessae. + +Kerttu paeaetti nyt juosta vaelillae kotona kysymaessae oliko kapteenia sillae +aikaa siellae naekynyt. + +Kun Kerttu oli mennyt Katajanokan sillan yli, ja paeaevahdin ohi +paeaestyaensae rupesi laskeutumaan etelaesatamaan, naeki haen sotakulkueen +tulevan Elisabetintorin rannasta. Haen seisahtui vaeenpaljouden taehden +keisaripalatsin kulmaan odottamaan saattueen ohikulkemista. + +Ensin kulki kolme sotamiestae rinnakkain, keskimaeisellae rumpu edessae ja +palikat kaesissae. Sitten kulki joukko santarmeja ja sotamiehiae pyssyt +olalla. Sitten kolme upseeria paljastetuin miekoin kummallakin puolen +sitae sivilihenkiloeae, joka kulki niiden keskellae. Sitten taas sotamiehiae, +ja viimeiksi kasakat. + +Kun saattue matkallaan paeaevahtiin tuli Kertun kohdalle, ymmaersi Kerttu, +ettae se sivilihenkiloe oli Viaporista tuotu vanki. Ja samassa +Kerttu jo kauhistuen tunsi Ihastuksen, kapinallisten johtajan +Aleksanterinsaarella. + +Ihastus kulkee hitaassa tahdissa, niinkuin sotamiehetkin. Haen katselee +maahan. Kasvot ilmaisevat kalpeaa vaesymystae. Poskilihat ovat vaehaen +koholla, silmaekulmat haluttomasti rypyssae, ikaeaenkuin haentae vaivaisi +katukivien kuuma auringonheijastus. + +--Mitaehaen sille tullee?--kuuli Kerttu jonkun yleisoestae sanovan. Toinen +vastasi siihen: + +--Ammutaan parin viikon peraestae. + +Kertun sydaen jaeaehtyi. Ja kuinka nuo sotamiehet--nehaen olivat samoja, +joita Kerttu oli monta kertaa naehnyt vallankumouksellisten tyoevaeen +kokouksissa--kuinka ne nyt saattoivat kuolemaan sitae, joka tahtoi tehdae +heidaet vapaiksi? Eivaetkoe ne olisi voineet kaeaentyae ja sanoa: emme tahdo! +Sillae ne olivat--ne olivat samoja! Varmaan eivaet tiedae milloin kaeaentyae +ja pelkaeaevaet, ettei kaikki sano yhtaikaa ... tai sitten pelkaeaevaet +kasakoita, jotka ratsastavat takana. Eivaet kaeaenny ... kulkevat ... +kulkevat... Ai, ai, ei Kerttu tiedae kenenae olisi tukalampi olla, noinako +sotamiehinae vai Ihastuksena. + +Paeaevahdin kello kilahtaa. Vahtimiehet tulevat kaksittain ulos, kivaerit +kaesissae. Kaksoisovet jaeae auki. + +Rumpu paerisee. + +Upseerit menevaet Ihastuksen kanssa paeaevahdin ovista sisaelle. Vahtimiehet +menevaet kaksittain jaelestae. Ovet sulkeutuvat. Kasakat ratsastavat pois. + +Vaeki hajoo hiljaa. Kerttu juoksee henkensae edestae, sillae jos haen ei nyt +kohta loeydae kapteenia ja piilota haentae, vangitsevat ne senkin ja +ampuvat. + +Kerttu tahtoo poiketa uudestaan kaartin kanslialle, mutta ei paeaese enaeae +laehellekaeaen. Kadut ovat suljetut, kanslia on kasakkain vallassa, jotka +ottavat kiinni kaikki, mitkae vaan siitae talosta tulevat tai sitae +laehestyvaet. + +Karkulaisilta Kerttu saa tietaeae, ettei kapteenia ole naehty kansliassa. + +Nyt juoksee Kerttu vihdoin kotiin. + +Kustaava on jo ulko-ovella vastassa, ja sanoo surkeasti haetaeaentyneenae +kaeyneensae Franssin luona neuvottelemassa. Ja oli Frans sanonut polisien +tulevan kohta kapteenin asuntoon kotitarkastukselle ja vangitsemaan +haentae. Sen oli Frans saanut tietaeae siten, ettae haenen poikansa Haagert ja +Vilhelm, jotka Suomen kaartin tarkk'ampujapataljoonan hajottua +palvelivat uusina kaupunginpoliseina, olivat muiden polisien mukana +maeaeraetyt taetae vangitsemista toimittamaan. He eivaet olleet +sukulaisuuttansa ilmaisseet, sillae se olisi nyt heidaen nimeaensae +haitannut, ja sitaepaitsi oli heidaen vaelinsae kapteenin kanssa aina ollut +huono, mutta erittaeinkin nyt taehaen uuteen polisikuntaan tultuansa, jota +kapteenin miehet olivat haukkuneet "lahtarikaartiksi". Kun vaari oli +sanonut heille: huonosti teette, olivat he moittineet vaaria sanoen: +saako esivaltaa vastaan olla? Vaarin pitaeisi olla hiljaa, joka on +Siperian karkulainen! He olivat vaan nauraa virnistaeneet vetaeessaeaen +valkoisia polisihansikkaita kaesiinsae, ja sitten punaviiksiaeaen +kohennellen laehteneet kotoa. + +Frans, naehtyaeaen Kustaavan epaetoivon, oli vihdoin heltynyt ja kaeskenyt +piilottaa kapteeni vinnille, jos tulisi kotiin, mutta itse oli mennyt +puuskuttaen pois, niinkuin taerkeaelle asialle, mikae seikka oli antanut +Kustaavalle salaista toivoa Franssin myoetaevaikutuksesta kapteenin +pelastamiseksi. Franssilla oli suuria tuttavuuksia. + +Kustaava sanoi kaikille: tehkaeae niinkuin eno Frans sanoo, sillae kaikki +kaey kuitenkin aina juuri niinkuin eno Frans tahtoo. + +Hyvae olisi Kertun ollut piilottaa kapteeni vinnille, jos vaan olisi +tiennyt missae se kapteeni on. + +Taehaen haetaeaen tuli vielae Loviisa (joka saman tarkk'ampujapataljoonan +hajottua palveli ruuanlaittajana vapaaherrattarella) ja sanoi kaikkien +parempien ihmisten neuvovan, ettae Kertun pitaeisi ilmaista kapteeni +polisille ja ottaa ero semmoisesta miehestae. + +--Mutta _mimmoisesta_ miehestae?--huusi Kerttu kadottaen vihdoin +kaersivaellisyytensae, sillae koko paeivaen olivat ihmiset puhuneet haenelle +_semmoisesta_ miehestae, ja nyt vielae vapaaherratarkin! Haen purskahti +itkemaeaen, jolloin Loviisa muutti kohta mielipiteensae, ruveten nyt haenkin +innolla ottamaan osaa neuvotteluun kapteenin toimittamisesta saeiloeoen. + +Lapset olivat jo kauan aikaa tahtoneet jotain sanoa, ja kun vihdoin +saivat suunvuoron, ilmottivat hakeneensa isaeae merikallioilta, joita +sanotaan myoes Kaartinkallioiksi, ja naehneensae siellae isaen kaevelemaessae +edestakasin, mutta isae oli sormea heristaeen sanonut heille: menkaeae +joutuin kotio! + +Merikallioista tuskin puoli sanaa kuultuansa Kerttu jo lensi jaelleen +ulos. Kuinka haen ei ollut ennen tullut sitae ajatelleeksi, vaikka +kapteeni oli toistakymmentae vuotta aina ollut niillae merikallioilla, +milloin ei ollut kotona tai jossain tarkkaan ilmotetussa muussa +paikassa! + +Aivan oikein. Ensin naekyy vaan musta pilkku taivasta vasten. Sitten +erottuu ilmeisesti kapteenin tutut piirteet. Katselee Viaporiin paein. +Kaevelee nopeasti edestakaisin. Taas seisahtuu, taas katselee. + +Kerttu oli hurjasta juoksusta, monista harhaanastumisista ja +kompastuksista naeillae kallioilla niin hengaestynyt, ettae haenen taeytyi +istua levaehtaemaeaen ollessaan jo aivan laehellae kapteenia. Sanaakaan haen ei +saanut hengaestyksen taehden suustansa. + +Kapteeni naeytti haenestae ensi katsaukselta melkein mielipuolelta, niin +tuhkan harmaa se oli kasvoiltansa ja puhui itseksensae, milloin +pysaehtyen, milloin nopeasti siirtyen toiseen paikkaan. Mutta kun Kerttu +tuli laehelle, ei kapteenin kasvoissa naekynyt mitaeaen muuta erinomaista +kuin tavattomasti suurenneet silmien mustuaiset. Kerttu kaevi kohta +tarmokkaasti kapteenin kaeteen ja rupesi vetaemaeaen pois sanoen, ettae +polisit olivat tulossa. + +--Mitae pahaa olen minae tehnyt, ettae minua vangittaisiin?--sanoi kapteeni +ajatuksistaan revaeistyn ihmettelevaellae ilmeellae. Ja Kerttu tunsi, ettae +helpompi olisi ollut saada liikkeelle sellaista satamapollaria, johon +siirtolaislaivat viskaavat koeysisilmukkansa, kuin kapteenia +hievautetuksi siltae paikalta missae haen seisoi. + +--Enkoe minae lakkoviikolla pelastanut taetae kaupunkia veriloeylystae omien +kansalaisten kesken? Enkoe minae nyt ole pelastanut taetae kaupunkia +pommituksesta, joka olisi sen maan tasalle tuhonnut? Miksi he siis minua +vangitsisivat? Johan sinae olet jaerjiltaesi, Kerttu! + +Kerttu tiesi, ettae kun kapteeni rupeaa jotakin ajatuksenjuoksua puheessa +selvittaemaeaen, on paras antaa haenen rauhassa sanoa sanottavansa. Kerttu +sentaehden paeaetti antaa sen puhua korkeintaan 5 minuuttia, jonka jaelkeen +aikoi ryhtyae viimeiseen keinoon, sillae jokainen hetki oli taerkeae. + +--Ei, Kerttu! Olkoon Kertulla oikein: ei saa tappaa. Olkoon ettei saa, +kun ei kerta voikaan. Mutta sitten ei saa myoeskaeaen totella. Hyvae on: nyt +en aijo enaeae totella ketaeaen, ei jumalia, ei piruja, ei hallitusta, ei +vallankumouksellisia, ei Vasilia, ei Natalia Feodorovnaa, ei tovereja, +ei ystaeviae, ei vihollisia, eikae Kerttuakaan, kuuleeko Kerttu? Ei +Kerttuakaan, ei ikinae! + +Kapteeni oli ilmeisesti saada raivokohtauksensa. + +Mutta Kerttu ehti ennen. Viisi minuuttia oli kulunut. + +Haen heittaeytyi suulleen maahan, pani kasvonsa kaesivarsien paeaelle ja +alkoi paeaetaensae heilutellen aeaeneensae itkeae, surkeasti voivotellen lasten +ja haenen omaa kohtaloansa, kun nyt jo ihmiset melkein sylkevaet +heitae,--ja paljon muuta semmoista sanoi, mitae vaan saattoi kiireessae +keksiae. Sillae kun on ihmishengestae kysymys, ei voi mitaeaen keinoja olla +kaeyttaemaettae, jotka pelastusta lupaavat. Ei Kertun tarvinnut suoraan +teeskennellae; haen antoi vaan valtaa tuskan raatelemalle sydaemmellensae, +ja niin syntyi sellainen raju itku kuin nyt oli vaelttaemaetoen. + +Ja niinkuin Kerttu oli arvannut, ei kapteeni nytkaeaen voinut itkua naehdae, +ja Kerttu jo tunsi kuinka se koputtaa haentae selkaeaen: + +--No, no, Kerttu, aelae huoli itkeae, nouse istumaan! + +Kerttu nousi istumaan, ja valtoinansa nyyhkyttaeen sanoi: + +--Jos minae sinua johonkin pahaan kaeskisin, niin tietysti et +tarvitsisikaan totella... + +--Mitae siis vaadit minulta? + +--Ei muuta kuin ettae tulet kotiin. Sano rehellisesti, onko siinae mitaeaen +pahaa, ettae joku ihminen menee kotiin? Sano! + +Kapteeni raepytteli vaehaen aikaa silmiaensae ja sanoi sitten: + +--Ei. + +Muuta ei Kerttu toistaiseksi tarvinnutkaan. Haen tarttui kapteenia kaeteen +ja alkoi vetaeae. Kapteeni tuli. + +Kaupungin kadulle paeaestyaensae Kerttu rupesi kaeymaeaen kapteenin kanssa +kaesikynkaessae ja hiljensi vauhtia niin ettei kaeynti naeyttaenyt +kiireiseltae. + +Ihmiset katselivat heitae pitkaeaen joka puolelta, mutta Kerttu ei ollut +millaensaekaeaen. Ei edes passipolisin haemmaestynyt naama, polisipillin +esilleottaminen ja epaeroeivae seuraaminen saanut Kertun kasvoista pois +sitae viatonta hymyae, jonka haen oli niihin ottanut. Vasta kotitalon ovea +laehestyessae Kerttu yhtaekkiae rupesi vaatimaan kapteenilta nopeutta ja +hymy vaihtui kalpenemiseksi. Ovessa haen jo kaikin voimin tyoensi +kapteenia, ja rappusissa sai hirveaen kiireen ja haedaen. + +Tuskin olivat he tulleet yloes toiseen kertaan, kun Kerttu naeki tyhjaen +ajurin tulevan heidaen portillensa ja ajavan heidaen pihaansa. + +Kertun sydaen seisahtui. Haen ajatteli: tuolla ajurilla aikoo polisi viedae +kapteenin. Myoehaeistae! Haen oli pyoertyae Kustaavan syliin. Silloin Kustaava +toeykkaesi haentae kylkeen ja sanoi: Ole hiljaa, etkoe naehnyt, ettae se oli +eno Frans itse! + +Nyt huomasi Kerttu, ettae ajuri oli todellakin ollut hirmuisen +suurikokoinen, ja sydaen alkoi taas toivokkaasti pampattaa. + +Samassa astui sisaelle Frans suuressa vanhanaikaisessa ajurinkauhtanassa, +ja rupesi sitae riisumaan yltaensae, sanaakaan sanomatta. Haen oli puettu +nyt keveaeaen kesaepalttooseen, ja hattukorista haen otti esille tavallisen +knallinsa. Sitten, silmaeluomet alhaalla ja kasvot liikkumattomina, tuli +kapteenin taakse, pidellen ajurinkauhtanaa levaellaeaen edessaeaen, niinkuin +toista pukeutumaan auttaessa. + +--Mikae nyt?--sanoi kapteeni haemmaestyen. + +Frans sanoi hiljaisella ja yksitoikkoisella aeaenellae: + +--Vedae paeaelles. + +--Tehkaeae kaikki niinkuin Frans kaeskee, sanoi Kustaava Hartaudella. + +--Aelae anna enon odottaa, sanoi Kerttu viattomasti. + +Kapteeni katsahti Kerttuun tuimanlaisesti: + +--Mitae taemae merkitsee? + +Sillae kapteeni huomasi selvaesti, ettae eno Frans tahtoo valmistaa haenelle +paitsi pakoa myoeskin kostoa lakkoviikon tapahtumista. + +--Mutta Hannes kulta, onko taessae mitaeaen pahaa?--sanoi Kerttu itkuun +valmiina.--Minae vannon sinulle, etten milloinkaan tule vaatimaan sinulta +pahaa. + +--Pidae siis valasi!--sanoi kapteeni ankarasti, ja alkoi pujottaa kaesiaeaen +eno Franssin tarjoaman kauhtanan hihoihin. + +Haenen molempien kaesiensae ollessa naein toimessa ennaetti Kerttu sipaista +saksilla pois suuren palan haenen pitkistae viiksistaeaen. Ja kun toinen +puoli oli kerran sipaistu, ei tietysti voinut enaeae jaettaeae toistakaan +puolta leikkaamatta. + +Taemae temppu muutti kapteenin ulkonaeoen haemmaestyttaevaesti. Mutta +katsahdettuaan peiliin, ei kapteeni voinut sellaista ulkomuotoa lainkaan +hyvaeksyae ja lyhensi nyt itse viiksensae niinkuin vaan saksilla sai, sillae +kapteeni oli aina pysynyt ulkomuodostaan sangen arkana. Anna tulla vaan +Kerttu! Suurimmankin haepeaen minae otan kantaakseni sinun taehtesi, mutta +maltahan, kohta tulee: stop! + +Ja he sitoivat vyoen vaeljaen kauhtanan ympaerille, ja panivat ajurinlakin +kapteenin paeaehaen, ja eno Frans sanoi: + +--Mene, istu kuskipukille. + +Mutta Kustaava oli sillae aika Loviisan kanssa laittanut mankelikoriin +kapteenin paeaehineen, paeaellys- ja alusvaatteita. Ja kun kapteeni oli +kuskipukille istunut, sovitti Kustaava korin haenen jalkoihinsa. + +Silloin tuli Frans keppi kaedessae ulos, istui rattaille, ja niin kapteeni +ajoi kaedet ojona kauniisti kaartaen portista kadulle. + +Ohi ajaessa haen vilkasi, paeaetaeaen kaeaentaemaettae, ylaekerran ikkunoihin: +siellae naekyi vaan joukko huiskuvia liinoja, ja viimeisessae ikkunassa +Kerttu, joka silmaet ilonitkusta punaisina suuteli kaesiaensae ja heitteli +niitae kapteenille. + +--Aja hiljaa, kuului kapteenin selaen takaa eno Franssin tyynesti laulava +aeaeni. + +Eno Frans istui jaeykkaenae ja liikkumattomana, keppi polvien vaelissae ja +molemmat kaedet kepinkoukun paeaellae, silmaeluomet mahdollisimman alhaalla. +Silloin taelloein haen kadun kulmauksissa kosketti kepillae kapteenin +kylkeen, ilmaistakseen taelle minne oli kaeaennyttaevae. + +Keskikaupungin keskisimpiae katuja mentiin. + +Yhtaemittaa Franssia tervehdittiin. Kapteeniin ei katsahtanut kukaan. +Monet polisikonstaapelitkin tekivaet Franssille kunniaa, sillae haen tunsi +aina kaikki kaupungin suuret ja pienet virkailijat. Etelaeesplanaatia +ajettaissa itse polisimestari ajoi ohitse ja tervehti. + +Pitkaensillan yli ajettaissa, jossa hevosen juoksuttaminen oli kielletty, +kapteeni saattoi selvaesti kuulla, ettae eno Frans kaiken aikaa itseksensae +mymisee. Ja vaikka haen ei voinut erottaa sanoja, oli myminaen aeaenenpaino +sellainen, ettae ajatus ikaeaenkuin itsestaensae antautui: Hyvae oli +polisikamarissa minua kolme tuntia vankina istuttaa; mutta onnenpyoerae +kaeaentyy, poikaseni! Miltaes tuntuu nyt itsesi ajurina kuskipukilla +kekottaa, hae? + +--Aja tulliportissa oikealle! + +He ajoivat ulos kaupungista ja pysaehtyivaet eraeaen suuren konetehtaan +taakse ja menivaet pieneen huoneeseen. Rannassa oli moottorivene, joka +vei kapteenin saaristoon. Taeaellae haen astui avonaiseen purjealukseen, +jonka miehet saattoivat haenet Itaemeren yli Ruotsin rannikolle. + +Sieltae matkusti kapteeni Englantiin, ja jonkun aikaa Englannissa +oleskeltuansa jatkoi matkaa valtameren yli toiseen maanosaan. + +Kun kapteeni siis naein kaikessa totteli Kerttua, niin milloinka haen +oikeastaan sitten toteutti sen ankaran tottelemattomuudenvalansa, jonka +oli Kerttua vastaan vannonut? + +Sen haen toteutti vasta siellae toisessa maanosassa, sittenkuin oli sen +rannikolta vankan vastustusasennon ottanut. + +Kerttu kirjoitti haenelle heti osotteesta selvaen saatuansa: Saako +tulla?--Kahdenkymmenen neljaen paeivaen kuluttua kapteenilta tuli vastaus: +Et saa tulla. + +Kerttu koetti elaeae odotuksessa. Sekae haen ettae Kustaava tulivat nyt +jyrkaesti vallankumouksellisiksi, sillae he toivoivat, ettae jos +vallankumous vielae tulisi, niin kapteeni palaisi kotiin kapinallisten +panssarilaivalla, ylimmaellae komentosillalla seisten. Myoeskin kapteenin +jyrkkae kielto Kertun tulemisesta sinne tuntui heistae osottavan, ettae +kapteeni itsekin luuli vallankumouksen vielae tulevan. He eivaet siis +olleet aikoihin huomaavinaankaan, ettae heidaen omat toiveensa uuden +vallankumouksen tulosta paeivae paeivaeltae yhae enemmaen raukesivat. + +Vihdoin Kerttu ei voinut enaeae pidaettaeae, vaan kirjotti uudestaan: Saako +jo tulla?--Kahdenkymmenen neljaen paeivaen kuluttua kapteenilta tuli +uudestaan vastaus: Et saa tulla. + +Silloin Kerttu tuskaantui ja kirjotti: Tuleeko +vallankumous?--Kahdenkymmenen neljaen paeivaen kuluttua kapteenilta tuli +vastaus: Vallankumous ei tule milloinkaan, sillae hienot ihmiset eivaet +henno, vaikka pystyisivaetkin, mutta raa'at eivaet pysty, vaikka +hennoisivat. + +Taemaen alakuloisempaa ei Kerttu ollut vielae milloinkaan lukenut. Haen, +joka oli kapteenille saarnannut: ei saa tappaa, olisi nyt tahtonut koota +ympaerillensae sata tykkiae ja ampua ympaeri maailmaa niin ettae olisi +raeiskynyt! Kuinka ihmeellisesti osat elaemaessae vaihtuvat! Kerttu olisi +ollut valmis nyt luopumaan kaikesta entisestae, itse jumalisuudestaankin, +saadakseen vaan ajatella vallankumousta vaelttaemaettoemaeksi. Mutta +kapteeni, joka oli aina ennen kaikkiin Kertun jumalisuuksiin huutanut: +trah! nyt noissa lyhyeissae vastauksissaan tuntui selvaesti asettuneen +juuri sille entiselle Kertun kannalle, vaikka Kerttu hyvin tiesi, ettei +kapteeni mitaeaen Israelin herraa tunnusta. + +Kun aikaa taas oli kulunut ja talven yli uusi kevaet tullut, kirjoitti +Kerttu kyynel silmin kapteenille: Selitae vihdoin _miksi_ Kerttu ei saa +tulla oman Hanneksensa luo? + +Kahdenkymmenen neljaen paeivaen kuluttua saapui kapteenilta selittaevae +vastaus: Jos ei saa tappaa, niin ei saa myoes totella. Minae elaen taeaellae +kaetteni tyoellae. Semmoista elaemaeae ei Kerttu jaksa kestaeae. Kerttu jaeae siis +aeidin luo, niinkuin ennenkin. Hannes. + +Ja sitaekoe se vaan olikin, ajatteli Kerttu. Heti paikalla haen alkoi +valmistella matkalle laehtoeae. Kustaavan kanssa he paeaettivaet niin, ettae +Kustaava jaeae kotiin edelleenkin taloa hoitamaan siltae varalta, ettae +vallankumous sittenkin vielae tulee ja he paeaesevaet kerran rakkaaseen +kotikaupunkiinsa takasin. Kustaava laehettelisi heille sillae vaelin mitae +irti saa, ja ehkae Franskin antaisi ensi haetaeaen apua. Kerttu oli varma +siitae, ettae haen kyllae pian saisi taas kapteenin paeaestae tuon merkillisen +"ei saa totella", jonka se oli niin itsepaeisesti lisaennyt Kertun +saeaentoeoen "ei saa tappaa". + +Mutta kuinka kaevi? + +Kun Kerttu tuli lapsineen perille, oli kapteenilla siellae pieni farmi, +se on, vaehaen maata, kaksi lehmaeae, pieni navetta, pari huonetta sisaeltaevae +asumus, joku ulkohuone ja vaehaeinen sauna. Taemae olisi kaikki ollut hyvae, +mutta ei ollut minkaeaenlaista apuihmistae. Kerttu sanoi: Taessae tarvitaan +apuihmistae. Kapteeni vastasi: Ei. + +Ja vaikka Kerttu olisi kuinka sitovilla syillae koettanut selittaeae, ettae +ilman apulaista oli mahdotonta tulla toimeen, oli kapteenin vastaus aina +yhtae jyrkkae: Ei! + +Sen maan tavan mukaan kapteeni itse syoetti, juotti, ruokkosi ja lypsi +lehmaet, joten Kertun oli mahdotonta kieltaeytymaellae navettaan menemaestae +pakottaa kapteeni hankkimaan lehmaenhoitajaa. Mutta kyllae se vielae siihen +kyllaestyy, ajatteli Kerttu, ja vaeltti visusti jalallansakaan navettaan +astumasta. + +Kerran sanoi Kerttu: Suuressa farmissa avaa lehmaenhoitaja vesikraanan ja +puolessa tunnissa juottaa tuhat lehmaeae, mutta sinulta menee puoli paeivaeae +kahden lehmaen hoitoon!--Kapteeni vastasi: + +--Vaehemmin menisi, jos Kerttu auttaisi. + +Toisen kerran Kerttu sanoi: Tavallisena palkkalaisenakin paeaesisit +vaehemmaellae tyoellae, ja me kaikki elaeisimme.--Kapteeni vastasi: Upseerina +olisin paeaessyt vielae vaehemmaellae. + +Monasti tarjottiin kapteenille hyvaepalkkaisia paeaellysmiehen toimia +erilaisille tyoemaille. Kapteeni hylkaesi kaikki. + +Ikaevissaeaen rupesi Kerttu kerran valittamaan, ettei taessae vieraassa +maassa ole edes jumalanpalvelukseen tilaisuutta.--Kapteeni moeraehti +aereaesti: Mitae on jumalanpalvelus? Tee mitae pitaeae, aelaekae tottele ketaeaen, +se on jumalanpalvelus. + +Taemae sana jaei Kertun mieleen. + +Kapteenin aereys ja synkkaemielisyys rupesi surkuttamaan Kerttua, ja +kerran haen pani huivin paeaehaensae ja esiliinan eteensae mennaekseen vihdoin +navettaan katsomaan mitae se siellae oikein tekee. + +Kapteeni oli siivonnut navetan, ja istui lypsaemaessae. + +Kerttu tuli oikein liikutetuksi. Katseli vaehaen aikaa entistae komeata +upseeriansa, meni ja pani kaetensae sen olalle, sanoen: + +--Minae ja maailma olemme sinulle vaeaeryyttae tehneet. + +Kapteeni nousi aekisti yloes, rypisti ankarasti silmaekulmansa ja tiuskasi: + +--Jos vaeaeryyttae, niin istu lypsaemaeaen! + +Mutta kapteenin haemmaestys oli suuri, kun Kerttu, laitettuaan paeaeliinansa +solmun leuvan alta niskan taakse, tuli ja otti haeneltae kiulun ja istui +lypsinpallille. Ensin se vaehaen saepsaehti, kun lehmae haentaeaensae huiskautti, +mutta sitten nipisti tarmokkaasti hienot sormensa lehmaen ruusunpunaisiin +naenneihin. Eikae aikaakaan, niin jo kuului maidon ruiskahdus lakkisen +kiulun laitaan, ensin vaan lyhyesti: pshiu,--pshiu, mutta sitten kohta +jo paljon pitemmin: pshiiu, pshiiu, ja niin laeksi maito herumaan, ja +Kerttu ajatteli: Oikeinko todella on niin, ettae kaikki maito tulee +maailmaan naein lypsaemaellae, ja haen kun ei ollut taehaen asti sen pitemmaelle +ajatellut, kuin ettae maito tulee kotikadun kulmapuodista, josta +palvelustyttoe sitae aina nouti! + +Punehtuneena nousi Kerttu lypsaemaestae, sittenkuin oli kapteenin neuvon +mukaan vetaenyt viimeiseen tippaan. + +Jumalanpalvelustako taemae oli, niinkuin kapteeni oli sanonut, vai mitae, +hyvae oli Kertun vaan olla. + +--Mene sinae vaan lehmille heiniae kylvaemaeaen, kyllae minae taemaen navetan +hoidan,--sanoi haen kapteenille. + +Ja oikeassa oli kapteeni siinaekin, ettae asiat todellakin rupesivat +kaeymaeaen paremmin, kun Kerttu otti navetan haltuunsa. + +Tosin haen kaikessa hiljaisuudessa vielae otti vastaan Kustaavan +rahalaehetyksiae, ja ehkae he ilman taetae apua olisivat ensi alussa +naelkaeaenkin kuolleet. Mutta kun lapsetkin yhae enemmaen innostuivat uuteen +maailmaan, alkoi Kerttu toden peraestae toivoa kerran sen suuren onnen +voivan heille tapahtua, ettae Kustaavakin voisi jaettaeae viini- ja +tupakkikauppansa, myoedae talon ja tulla valtameren ylitse taenne heidaen +keskellensae. + + + + +10. + + +Hinkin jaelkeen kyyneleensae kuiviin itkettyaeaen ja kyllikseen taessae +kaupungissa kahleiden kalinata kuunneltuaan, vaari kokosi viimeiset +voimansa, vyoetti kupeensa, pani evaessaekin selkaeaensae, otti sauvan +kaeteensae ja laeksi Franssin talosta. + +Ja niin tapahtui, ettae kantomiehet, jotka rautatieaseman kivisillae +portailla seisoivat, naekivaet vanhan miehen toisessa paeaessae toria +hoippuvan asemaa kohden, pitkaeae matkasauvaansa kaeyttaeen askelvuorossa +kuin kolmatta jalkaa, tutisevalla hitaudellaan pysaeyttaeen kaikki +hevoset, raitiovaunut ja muut hevosettomat saehkoepuskurit. Ja miehet +naurahtelivat: Onkohan sillae ikaeae jo sata vuotta? Mutta koska junan +laehtoekello oli jo kahdesti soinut, kyselivaet he keskenaensae: Jaettaeaekoe sen +juna vai vielaekoe aeijae ehtii? Ja jotka olivat sanoneet: Se ehtii, +juoksivat vaarin luo ja kainaloista kannattaen jouduttivat haenen +kulkuansa. + +Ja kysyivaet haeneltae: Minne matkalippu ostetaan? + +Mutta vaari sanoi: Haemeenlinnaan. + +Ja ottivat haenen rahansa ja juosten edelle ostivat haenelle matkalipun. + +Mutta kun laehtoekello kolmannen kerran soi ja vaarin jalat kiireessae +loeivaet ristiin ja toisiinsa sekaantuivat, kaevivaet miehet haeneen toiset +jaloista toiset kainaloista ja kantoivat vaunuun. Ja sillae hetkellae juna +laeksi liikkeelle. + +Mutta ettae vaari oli niin vanha ja voimaton, kokosivat matkustajat +alusia haenen paeaensae alle; ja koska maat ja metsaet kohta alkoivat vaarin +silmissae huikeasti vilkkua, tulivat haenen silmaeluomensa ylen raskaiksi +ja haen vaipui uneen, ja nukkui Haemeenlinnaan asti. + +Junan laehestyessae Haemeenlinnaa, kun sinne menevaeiset jo olivat +paikoiltansa nousseet, heraettivaet he vaarin, sanoen: Eikoe taemae aeijae +ollut Haemeenlinnaan tuleva? Ja taluttivat haenet sillalle, missae oli +suuri vaeen tungos ja vilinae. + +Ja sittenkuin juna oli eteenpaein laehtenyt, kysyivaet Haemeenlinnaan +jaeaeneet vaarilta, minne kaesin haen taestae oli laehtevae. Vaari vastasi: + +--Siihen kylaeaen, joka Veneh'ojaksi sanotaan. + +Mutta ei heistae kukaan siitae kylaestae mitaeaen tiennyt. Ja kun vaari oli +nimittaenyt sen kaupungin ja kauppalan, joka laehinnae vanhaa Veneh'ojaa +oli, sanoivat he haenelle: Sinne olisit tuolla laehteneellae junalla +paeaessyt, miksi Haemeenlinnaan seisatit?--Ja menivaet tiehensae. Mutta ei +vaari heidaen neuvojansa kaivannut, sillae ei haen ensikertaa naeillae mailla +liikkunut. + +Ja koska suuri kasakkaparvi, jotka olivat juuri taehaen kaupunkiin tuotu, +ratsasti asemahuoneen ohi, ja kasakkaparven jaelkeen kohta alkoi +tykkivaeen loppumaton jono, joka vaarilta tien sulki, istui vaari +rauhassa asemahuoneen alimmalle rappuselle evaeitaensae syoemaeaen ja +ajatteli: Ei taemaekaeaen kahleiden kalina ole entisistae ajoista muuksi +muuttunut. Mutta kun minae Veneh'ojaan paeaesen, siellae vanhat kuuset +laulavat ja minun korvani saavut rauhan. + +Tien auettua vaari nosti evaessaekin jaelleen selkaeaensae, kokosi voimansa, +ja taas sauvaansa kolmantena jalkana siirrellen meni linnan lahteen, ja +kysyi miehiltae, jotka rannalla olivat, oliko heidaen tiedossansa haahta, +joka oli pohjoisille vesille laehtevae. Mutta miehet eivaet vaarin +vanhanaikaista puhetta ymmaertaeneet, vaan sanoivat: Emme taeaellae mitaeaen +haaksia tiedae. Ja veivaet vaarin suuren, mustan proomun kannelle, sanoen: +Yoellae taemae laehtee. Mutta kaksi proomua oli kummallakin puolen sitae +proomua, johon vaari astui, eikae mitaeaen airoja eikae airojen sijoja, ei +myoes purjeita naekynyt, kuten vaarinaikuisissa haaksissa. + +Hepae sen paremmin tiennevaet, ajatteli vaari, ja pani maata proomun +kannelle. + +Haenen siitae heraetessaeaen jo rusottivat taivaat laskenutta paeivaeae, ja +nousevan yoepilven paeaellae kaameana kumotti vanhan linnan kivinen torni, +jossa haen laehes kaksi ajastaikaa oli istunut Siperianmatkaa odotellen. +Ja vaari ajatteli: Ei sekaeaen torni ole niistae ajoista asti muotoansa +muuttanut. Polttamatta oli haeneltae jaeaenyt taemae pahainen kylae, +polttamatta nyt myoeskin se kaikista isoin kylae, johon paholainen oli +haenet Siperian jaelkeen tuonut,--polttamatta, vaikka kaikki rikkaudet +olivat avoinna olleet ja esivallan kaesi voimatonna, polttamatta haeneltae +ja haenen jaelkelaeisiltaensae. Sillae ei ole taehtien alla sitae miestae, joka +olisi piru itsessaensae, vaan kun hetki tulee, soittaa toinen kannel haenen +sydaemmeensae, ja katso, hetki on ohitse, ja esivalta jo taas kahleitansa +kalistaa. + +Ennen aamunkoittoa, yoen haemaeraessae tuli pieni hoeyryalus jyskyttaeen +proomujen eteen, ja kun miehet olivat ensimaeisestae proomusta sinne +varpinpaeaen ojentaneet, laeksi se kohta silleen puskuttamaan lahden +selaelle. + +Vaari koekoetti viimeisessae proomussa. Ja niin haeipyi pian haenen +silmistaensae ikipaeiviksi taemae kylae, ja linna vaipui pilven paeaeltae +aamusumuissa uinuvien rantametsikkoejen taa. + +Mutta aamun koitossa, kun sumuiset saaret ja terhenniemet kirkastuivat +usvistansa, katseli vaari rantoja ympaerinsae ja tunsi maat ja vedet, ja +naeki saaren, jonka rannassa laehes seitsemaenkymmentae ajastaikaa sitten +heidaen haahtensa kuutamoisena yoenae laineilla lepaesi, miesten mentyae +kylaelle ja yksinaeisen haaksimiehen laulellessa tuutulaulua vakkasessa +vivun paeaessae nukkuvalle lapselle. + +Ja haen muisti nuoruutensa voimakkaan uhman, joka oli sammunut mitaeaen +polttamatta ja rynnistaenyt mitaeaen kaatamatta. Ja haen muisti Franssin ja +muisti Rustaavan ja kapteenin ja Hinkin, ja rupesi jaelleen itkemaeaen. + +Mutta nouseva paeivae kerkesi korkeuteen ja laemmitti haenen jaesenensae ja +paistoi vedestae ja rannan kivistae ja nukutti vaarin sikeaeaen uneen hamaan +siihen asti kun he sen kaupungin rantaa laehestyivaet, josta haen +seitsemaenkymmentae ajastaikaa sitten vesille laeksi. Ja oli tulossa toinen +yoe siitae kuin vaari "sen kaikista isoimman kylaen" oli jaettaenyt. + +Silloin heraetti haenet proomun peraemies, sanoen: nouse, aeijae, jo tullaan +perille. + +Mutta koska vaari silmaensae avasi, ei haen muistanut missae oli, ja +ihmeelliset taikalinnat naekyivaet haenen silmaeaensae, toinen toistaan +korkeampina, ja kirkas valo loisti niiden tuhansista ikkunoista, ja +kaikki oli sen valon taehden kuin tulimeressae. + +Ja vaari katsoi alas ja naeki veden lipuvan sen valon punasessa +heijastuksessa, ja tunsi proomun mustat laidat, ja sanoi peraemiehelle: +Mikae palo tuolla on? + +Mutta peraemies vastasi: + +--Ne on Tampereen tehtaita. + +Silloin vaari ajatteli: Jos Veneh'ojan rengit taeaellae taemmoeistae +ilotulitusta pitaevaet, mitae onkaan minun silmaeni naekevae, koska minae +Veneh'ojan maille astun! + +Kun vaari oli proomusta laiturille autettu, ei haen sittenkaeaen taetae +kaupunkia samaksi renkikylaeksi tuntenut. Lyhdyt paistoivat torilla haenen +silmiinsae ja ajurit raemisivaet kivisillae kaduilla niinkuin siinae kaikista +isoimmassakin renkikylaessae, jonka haen oli ikipaeiviksi jaelkeensae +jaettaenyt. + +Ei vaari pitkaelle hoippuilemaan paeaessyt, ennenkuin polisi otti haenet +taluttaakseen ja talutti polisikamariin, sinne yoevyttaeen putkan +pritsille. + +Seuraavana aamuna sanoivat polisit vaarille: + +--Minne aeijae matkaa tekee? + +Ja vaari vastasi: + +--Veneh'ojan kylaeaen. + +Silloin sanoivat polisit: + +--Mitae sinae siihen pahaan kylaeaen menet, joka on jaerjestysvaltaa vastaan +kapinaan noussut? + +Mutta vaari sanoi: + +--En minae siihen kylaeaen mene, Veneh'ojan kylaeaen minae menen. + +Polisit sanoivat: + +--Nyt on sunnuntaipaeivae, katsokaamme meneekoe sinne joku huvilaiva. + +Ja ottivat sanomalehden ja loeysivaet ilmotuksen tyoevaeen huvimatkasta +niille samoille Veneh'ojan kylaen maille. + +Niin yksi polisimiehistae istutti vaarin viereensae ajurinrattaille ja vei +rantaan, jossa oli laiva, koeynnoeksillae ja lipuilla koristettuna, +taeynnaensae huvimatkalle laehtevaeae vaekeae. Ja laiturin aeaereen ajettuansa +huusi: Taessae on vielae yksi sosialisti, ottakaa sekin! + +Ja kaikki vaeki herahti nauramaan, kun he tutisevan vaarin ja sen pitkaen +matkasauvan naekivaet. Ja nostivat sillan jaelleen maihin, josta ne sen jo +ottaneet olivat, ja ojentaen kaesiaensae ottivat vaarin vastaan, ettei haen +kapealta sillalta horjahtanut. Ja istuttivat haenet keskellensae laivan +kokkaan. + +Mutta laivan laehtiessae vesien siniselle selaelle he puhalsivat torviin, +ylimmaellae komentosillalla seisten. + +Ja vaari ajatteli: En ilmoisna ikinae olisi luullut lippujen ja musikin +kanssa Veneh'ojan maille takasin palaavani. + +Ja kun haen taellae nuorella vaeellae naeki kiillokkaat kellonperaet ja +verkavaatteet ja kaulukset kaulassa ja hatut paeaessae, haen vielae ajatteli: +Jos naemae Veneh'ojan rengit naein ovat, niin kuinkasta sitten Veneh'ojan +isaennaet! + +Ja vaari rupesi kyselemaeaen heiltae Veneh'ojan asioita. + +Niin he kertoivat haenelle semmoista, jota ei haenen korvansa voinut +todeksi uskoa, sillae he sanoivat Veneh'ojan miesten nousseen kapinaan. +Ja olivat takoneet viikatteensa miekoiksi ja tulella ja pistimellae +tahtoneet nousta kartanon herraa vastaan, joka heitae heidaen +asuinsijoiltansa olisi poishaeaetaenyt. Niin oli taemae laivavaeki, joka ei +itseaensae punakaartiksi vaan suosiolliseksi timokaartiksi sanoi, +viimeisellae hetkellae sanansaattajansa heidaen sekaan laehettaenyt, heille +sanomaan: Aelkaeae aseihin ryhtykoe, aelkaeaekae tulella ja miekalla asiaanne +ajako, vaan yhtykaeae meihin, ja koska heinae parhaallansa kukkii, ettae se +jo viikatteen ala pantava on, silloin tehkaeae lakko. Ja he olivat sen +sanan jaelkeen tehneet. Ja sanoivat kartanonherralle: uudistatko vanhat +kontrahdit taikka heinaesi maetaenee ja lehmaesi lypsaemaettae ehtyy. Mutta +kartanonherra, joka heinaensae maetaenevaen ja lehmaensae ehtyvaen naeki, tuotti +kaupungista poelisit ja alkoi Veneh'ojan miehiae yksitellen asumuksilta +haeaetaeae. Silloin suosiolliset sanoivat heille: Aelkaeae taetae peljaestykoe, +vaan kun se teidaet haeaetaeae, niin muuttakaa takasin, ja kun se toisen +kerran haeaetaeae, niin tehkaeae samaten, ja samaten jos vielae kolmannenkin +kerran haeaetaeae. Sillae me nostamme haentae vastaan huikeat vastakaeraejaet. Ja +panivat heidaen eteensae kirjan, sanoen: Joka taehaen kirjaan nimensae +piirtaeae, ja viisikolmatta penniae kuukaudessa maksaa, se kuuluu +riveihimme, sillae meillae on nyt yksi kamari, ja kun me siellae +enemmistoeoen tulemme, niin valtakunnat vapisevat ja vallanpitaejaet +istuimiltaan sortuu, ja me maat teille vapaiksi aeaenestaemme. Ja kohta oli +kolmas osa alustalaisista nimensae kirjaan kirjottanut. + +Naemae kummat kuultuansa ja kun taemae kansa oli vaarin mielestae lystikaestae +ja puheliasta vaekeae, paeaetti haenkin heille jotain maailman kummista +kertoa, ja kurkkunsa selvaeksi ryittyaeaen haen avasi suunsa ja sanoi: + +--Siihen aikaan koska minae Siperiasta Suomeen kaevelin---- + +Niin he huusivat: Toverit kuulkaa, taemae on Siperiassakin kaeynyt. Ja +keraeaentyivaet kaikki haenen ympaerillensae. + +Ja vaari alkoi uudestaan: + +--Siihen aikaan koska minae Siperiasta Suomeen kaevelin---- + +Mutta ylimmaellae kannella rupesivat toiset taas torviin puhaltamaan, ja +vaarin aeaeni hukkui kuulumattomiin. + +Jo laehestyi liputettu laiva, viehkeaeae valssinsaeveltae kaijuttaen, +veneh'ojalaisten pientae laivasiltaa. + +Mutta ei vaari voinut naeitae maita tuntea, sillae naemae olivat haenen +aikoinansa vielae asumattomia korpia olleet. + +Maihin noustua he menivaet kentaelle, kuhunka kartanon alustalaiset olivat +kokoontuneet. Ja niinkuin ei vaari ollut maita samoiksi tuntenut, niin +ei haen naeitae ihmisiae samoiksi tuntenut. Sillae veneh'ojalaiset olivat +haenen aikanansa olleet kookasta ja voimakasta vaekeae niinkuin haen itse, +mutta naemae olivat lyhyenlaentiae, pitkaekaetisiae, kierosaeaerisiae suurpaeitae, +eikae mitaeaen Veneh'ojan miehiae. + +Ja keskellae tannerta oli vanha petaejae, jonka runkoa vasten oli +saarnastuoli laitettu ja punaisella veralla ympaeroeity. + +Niin yksi suosiollisista nousi saarnastuoliin ja loei kirjansa auki, +sanoen: Suuri on ollut pimeyden valta naeillae Veneh'ojan mailla. Tuhat +vuotta varmaankin olette naeitae korpia perkailleet, ettekae taehaen paeivaeaen +asti ole yhteenliittymisen voimaa ja siunausta tienneet. Mutta nyt sen +tiedaette. Nyt olemme teille taenne osuuskaupan perustaneet ja tyoevaeentalo +on rakennuksen alla. Tosin on joukossanne vielae niitae, jotka +vaekivallantoeitae ajattelevat, ja myoes niitae, jotka piplian kansista +taktiikkaa hakevat. Mutta poistukoot jo viimeisetkin yoepeikot teidaen +keskeltaenne, ja joka ei vielae ole taehaen kirjaan nimeaensae piirtaenyt, haen +sen tehkoeoen. + +Ja oli laitettu lava keskelle kenttaeae, ja he menivaet sinne ja puhalsivat +torviin, ja tanssivat ja hyppelivaet. + +Ja oli riuku nostettu Veneh'ojan miesten kiivetae, jonka paeaehaen oli +suun-imellystae pantu kullankiiltaevaeaen paperiin, ettae he sitae kaesiinsae +kiistaeisivaet. + +Oli myoes pukki poelkyistae tehty, ettae he sen paeaelle hajareisin istuisivat +ja heinaepusseilla lyoeden toisensa maahan kukistaisivat. + +Ja oli paukuttimia, joilla he pilkkaan ampuivat, ja ongenvapoja, joilla +he nauhasia ja lastentossuja paperiseinaen takaa nostelivat. Ja paljon +muuta sellaista oli. + +Mutta vaari, kyllikseen naeitae kujeita katseltuaan, kysyi vaeeltae: Missae +ne Veneh'ojan miehet ovat, jotka eivaet vielae ole kirjaan nimeaensae +piirtaeneet ja jotka vaekivallantoeitae ajattelevat ja pipliaa lukevat? + +Ja he sanoivat: Katajiston torpassa ne visapaeaet istuvat. + +Ja antoivat vaarille pienen tytoen oppaaksi, joka haenet Katajiston taloon +johdattaisi. + +Mutta ettae vaari muisti Katajiston talon ja tiesi, ettei se talo +kartanon herran laeaeniin kuulu, kysyi haen oppaaltansa, sitten kuin he +laehes kolme hetkeae vaeltaneet olivat: Miksi Veneh'ojan miehet Katajiston +talossa ovat, joka ei kartanonherran laeaeniin kuulu?--Niin pani tyttoe +sormen suuhunsa ja ajatteli, mitae haen aeijaelle vastaisi, ja kun ei haen +vielae pitkaeltae puhua osannut, sanoi: Kohta naekyy. + +Ja he vaelsivat jaelleen. + +Mutta vaarin silmae alkoi jo naeitae maita ennen naehdyiksi tunnella, ja haen +suuresti ihmetteli, sillae eivaetkoe naemae silloin korpia olleet, ja nyt +kaikki rinteet viljavainioina helottivat? Eikoe taemae maeki, jonka harjalle +nyt pieni tyttoe taluttaa vanhuuden voimattomuudessa hoippuilevaa vaaria, +juuri sama maeki ole, jota myoeten haen muinoin, sarkasaekki selaessae ja +lapsenpaeae saekinsuussa, voimainsa kukoistuksessa, laskeutui alas, +viimeisen kerran katsahdettuansa jumalisten veneh'ojalaisten kurjille +uutis-asumuksille, kun he toelleistaensae ulostullen pirunpalvelijan +maailmalle-laehtoeae jaeivaet ihmettelemaeaen? Totisesti sama maeki, mutta missae +haenen oman uhmansa silloinen voima? + +Ja koska he tytoen kanssa maeen harjalle nousseet olivat, riutuivat vaarin +voimat ja haen vaipui polvillensa kanervikkoon polun laitaan. + +Mutta pilven repeaemaestae paistoi silloin kirkas paeivaen saede alas +laaksoon, ja Veneh'ojan suuri kylae lukemattomine taloinensa, +aittoinensa, kaivonvinttinensae, latoinensa, riihinensae, teinensae, +kujinensa, kultaisine elopeltoinensa levisi vaarin sammuvan silmaen +eteen,--kylae vielae suurempi ja vielae komeampi, kuin se muinainen kylae, +josta veneh'ojalaiset, sen sata ja kahdeksan ajastaikaa elaeneen Heikin +kuoltua, olivat taehaen silloiseen korpeen muuttaneet. + +--Nyt sen naekee, sanoi tyttoe. Ja ikaevystyen vaarin pitkaeaen lepaeaemiseen +ja alas laaksoon tuijotukseen istui maahan ja laittoi polulle kaksi +rinkiae pienistae kivistae, toisen itsellensae, toisen vaarille. Ja otti +kiven vaarilta ja pani omaan rinkiinsae ja kysyi: Minkae kiven olen +teitiltae ottanut? + +Vaari naeytti vaeaeraen kiven, ja tyttoe pani oikean kiven rinkinsae keskelle, +sanoen: Kaeyppaes haerkae kae-rae-jille! Nyt Leena ottaa toisen kiven +teitiltae. + +--Sano sinae Leena, lukkoonko on vanhan korva mennyt, vai oikeinko on tuo +kylae kuollut, sillae ei siellae halli hauku eikae miesten aeaentae kuulu? + +Tyttoe sanoi: + +--Ei siellae ketaeaen ole. Mutta minkaes kiven olen teitiltae ottanut? + +Taas naeytti vaari vaeaeraen kiven, sillae haenen katseensa kaevi alas +laaksoon. Ja tyttoe riemuitsi ja pani oikean kiven jaelleen rinkinsae +keskelle, sanoen: Kaeyppaes haerkae kae-rae-jille! Kaeyppaes haerkae kae-rae-jille! +Nyt Leena ottaa teitiltae kolmannen kiven. + +Mutta vaari kuivasi silmaensae ja kaedellaensae varjostaen katsoi alas +laaksoon. + +--Sanoppas sinae vaehaeinen, vaeaerinkoe vanhan silmae naekee, vai oikeinko ovat +sen kylaen katot piippuinensa maahan sorretut? + +--Sata polisia kaevi, ne sorti. + +--Ja mistae niitae niin paljon polisia? + +--Sata polisia kaevi Helsingistae asti, ne sorti. + +--No jos Helsingistae--siellae niitae on. Ja vaari ajatteli: Vielaekoe minun +taeaellaekin sitae kahleiden kalinata kuuleman pitaeae!--Ja sanoi tytoelle: + +--Taisi olla niitten joukossa kaksi punaviiksistaekin, suurta... + +Tyttoe mietti hetken: + +--Oli niinkin kaksi punaviiksistae. Mutta mikaes kivi? + +Ja vaari muisti mitae suosiolliset olivat saarnastuolistansa puhuneet: +Tuhat vuotta olette naeitae korpia perkailleet, ettekae taehaen paeivaeaen asti +ole yhteenliittymisen siunausta ymmaertaeneet! Ja muisti vanhan tarinan +paholaisesta, joka kuninkaalle oli vannonut Veneh'ojan kylaen +hajottavansa mihin ikinae se rakettiinkaan, ja jotka heistae viisaat +olivat ja lauluun ja soittoon pystyvaeiset, kokoontuvansa kuningasta +palvelemaan haenen kaupunkiinsa. Niin oli nyt sama paholainen vaarin +omilla jaelkelaeisillae Veneh'ojan kylaen hajottanut, ja vielae haenet pelin +ja musiikin kanssa taetae haevitystae naekemaeaen tuonut. Ja vaari sanoi +tytoelle: + +--Onko taestae vielae pitkaeltae Katajiston taloon? + +Niin tyttoe vastasi: + +--Jaa Katajistoon? Vielae mennaeaen niityn kujaa ja sitten mennaeaen myllyn +ojan yli ja sitten pellon poikki ja--ja--ja minkaes kiven olen teitiltae +ottanut? + +Mutta sillae aikaa kuin vaari ja pikku Leena naein kanervikkopolulla +"kaeyppaes haerkaeae" leikkivaet, istuivat vanhat veneh'ojalaiset vieri +vieressae Katajiston tuvassa, taeyttaeen sen kaikki penkit. + +Ja heidaen keskellaensae oli kysymys noussut elosta, joka oli korjattavaksi +kypsynyt, jonka he aikoinansa kylvaeneet olivat, joka oli heidaen +saeaestoesiemenistaensae itaenyt ja heidaen lannottamassansa ja heidaen +kyntaemaessaensae ja heidaen karhitsemassansa maassa orastanut, kasvanut ja +tuleentunut. Mutta ettae he haeaedetyt olivat ja tuomiotansa odottivat, oli +kartanon herra vierasta vaekeae paikalle kuuluttanut heidaen eloansakin +kartanon vilja-aittoihin korjaamaan. + +Ja koska poutaa oli kauan kestaenyt, ettae olki oli kuivaa, sanoivat +jotkut heistae: Mikae minun omaani on, sen minae vaikka tulella poltan. +Toiset sanoivat siihen: synti on jumalan viljaa polttaa. Mutta vielae +kolmannet sanoivat: emme ainoastaan viljaa polta, vaan kartanon poltamme +herroinensa paeivinensae, ettei Veneh'ojalle sitae haepeaeae ikinae tapahtuisi. +Ja taas lukivat toiset pipliasta: ei sinun pidae tappaman. Ja sanoivat +siihen: Jos me vielae haeneltae armoa rukoilemme ja uusiin kontrahteihin +suostumme, on haen meille viljammekin saeaestaevae. Mutta toiset sanoivat: +parempi olisi ihmisen maassa matona madella kuin kaksijalkaisena +polvillansa ryoemiae. Eivaetkae tienneet neuvoa, vaan niinkuin aina ennen, +milloin taemae kysymys oli veneh'ojalaisten eteen tullut, niin he nytkin +hajaantuivat kahteen joukkoon, vihaa toisiansa vastaan kantaen, ja sillae +vihallansa vielae tuhatkertaiseksi tuimentaen sitae haavaa, jonka heidaen +asuntojensa hajotus oli heille tuottanut. + +Mutta heidaen parhaallansa riidellessae tuvan ovi aukesi, ja vaari astui +rauhaa toivottaen heidaen keskellaensae. + +Ja kun he haentae tervehtineet ja puhutelleet olivat, sanoivat he +keskenaensae: Eikoe taemae ole se, joka muinoin kartanon-voudin otsaluun +sisaelle mursi? Kuulkaamme mitae haen sanoo. + +Ja kertoivat haenelle asiansa, ja panivat haenen eteensae kysymyksen, oliko +vilja kartanon kaesistae vaekivalloin ryoestettaevae vai kartanon herralta +armoa anottava. + +Mutta ettae vaari oli viimeiset voimansa tielle jaettaenyt, ei haen voinut +kuuluvaa sanaa suustansa saada. Ja nousi sauvansa nojassa ja kaeveli +hoippuen keskelle permantoa. Ja kun haen siihen asti tullut oli, ja he +aeaenettoeminae odottivat, viittasi haen kaedellaensae ikkunaan. + +Mutta ikkunasta naekyi sininen korpi. + +Niin he katsoivat toisiinsa ja vanhin heistae sanoi: + +--Korpeen kaeskee. + +Ja taas katsahtivat toisiinsa ja vakaasti nyykaeyttivaet paeaetaeaen. Sillae he +olivat jo kauan toimettomina olleet ja heidaen kaetensae syhyivaet kuokan +varteen paeaestae, eikae rauhaa ja vapautta heille kuitenkaan muu kuin korpi +tarjonnut. + +Ja nousivat toimekkaina penkeiltaensae, reipastunut ilonilme kasvoissansa, +niinkuin vaikeassa asiassa paeaetoeksen tehtyaensae jo kohta olisivat muuton +touhuun saaneet kaesiksi kaeydae. + +Mutta eivaet he vielae kohta korpeen muuttaneet. Sillae paitsi muuta, oli +vielae vaarikin haudattava, joka Katajiston laempimaen saunan lauteille +kuoleman uneen vaipui. + +Yksivakaisina toinen toisensa jaelessae kulkien he saattoivat vaaria +viimeiselle taipaleelle ja hautasivat haenet pienen kirkkonsa maahan. + +Siellae pitkaet, harvaoksaiset kuuset tuulessa lauloivat, eikae vaarin +korva kahleiden kalinata enaeae milloinkaan kuullut. + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Veneh'ojalaiset, by Arvid Jaernefelt + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VENEH'OJALAISET *** + +***** This file should be named 12182.txt or 12182.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/2/1/8/12182/ + +Produced by Distributed Proofreaders Europe, http://dp.rastko.net + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + +Each eBook is in a subdirectory of the same number as the eBook's +eBook number, often in several formats including plain vanilla ASCII, +compressed (zipped), HTML and others. + +Corrected EDITIONS of our eBooks replace the old file and take over +the old filename and etext number. The replaced older file is renamed. +VERSIONS based on separate sources are treated as new eBooks receiving +new filenames and etext numbers. + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. + +EBooks posted prior to November 2003, with eBook numbers BELOW #10000, +are filed in directories based on their release date. If you want to +download any of these eBooks directly, rather than using the regular +search system you may utilize the following addresses and just +download by the etext year. + + https://www.gutenberg.org/etext06 + + (Or /etext 05, 04, 03, 02, 01, 00, 99, + 98, 97, 96, 95, 94, 93, 92, 92, 91 or 90) + +EBooks posted since November 2003, with etext numbers OVER #10000, are +filed in a different way. The year of a release date is no longer part +of the directory path. The path is based on the etext number (which is +identical to the filename). The path to the file is made up of single +digits corresponding to all but the last digit in the filename. For +example an eBook of filename 10234 would be found at: + + https://www.gutenberg.org/1/0/2/3/10234 + +or filename 24689 would be found at: + https://www.gutenberg.org/2/4/6/8/24689 + +An alternative method of locating eBooks: + https://www.gutenberg.org/GUTINDEX.ALL + + diff --git a/old/12182.zip b/old/12182.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..44b0c1e --- /dev/null +++ b/old/12182.zip |